diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16689-8.txt | 5350 | ||||
| -rw-r--r-- | 16689-8.zip | bin | 0 -> 110221 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 5366 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16689-8.txt b/16689-8.txt new file mode 100644 index 0000000..17a1dbd --- /dev/null +++ b/16689-8.txt @@ -0,0 +1,5350 @@ +Project Gutenberg's Sattumuksia Jänislahdella, by Heikki Meriläinen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Sattumuksia Jänislahdella + +Author: Heikki Meriläinen + +Release Date: September 13, 2005 [EBook #16689] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATTUMUKSIA JÄNISLAHDELLA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +SATTUMUKSIA JÄNISLAHDELLA + +Kirj. + +Heikki Meriläinen + + +Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908. + + + + +1 LUKU. + + +Haapajärven itäisellä rannalla kivisen niemen päivän kaltavalla sivulla +kepotti valkea-ikkunainen punaseksi maalattu mökki pienine +peltotilkkuineen. Mökin kierti harvaksi ladottu lappa-aita, jonka päät +parin sadan askeleen päässä toisistaan työntyivät pitkistä saloista +tehtyinä juohteina Haapajärven syvään rantaan. Mökkiä kutsuttiin siitä +syystä Jahtirannaksi, kun sen niemen vesakkaisella tyvellä asui paljon +jäniksiä, joita Jänislahden kirkonkylän herrat kiirehtivät metsästämään +aina kussa vaan rauhoitusaika loppui. Jahtirannan mökki oli Jänislahden +pappilan maalla noin kolmisen tuhatta askelta pappilasta ja asui siinä +leski kolmen lapsensa kanssa, jota nimitettiin Jahtirannan Kaisaksi. +Vaikka mökki olikin kaikin puolin pappilan oma niin Jänislahden entinen +rovasti oli Kaisan ottanut siihen turvattomain lastensa kanssa ilman +mitään arentia tai muuta takamaksua. Mutta se rovasti oli kuollut ja +uusi hänelle aivan tuntematoin rovasti oli näinä päivinä tuleva jonka +mieltä hän asumiseensa nähden ei tiennyt. Siitä syystäpä Kaisan mieli +näinä päivinä oli levottomampi kun moneen vuoteen. Väliin painui Kaisan +mieli aina raskaaksikin ja kyyneleet vierähtivät kasvoille. + +Luonnossakin oli nyt ihaninta mitä huhtikuun viimepäivinä voi olla. +Varhaisen kesän helteiset päivät riuduttelivat tyynen järven selällä +lepäileviä viimeisiä jäälauttoja ja rannan puissa urvat synnyttivät +lehtiä. Lukematoin lintujoukkokin kaijutti rinteen metsiä sorsaparvien +kisaellessa välkkyvällä lahden pinnalla, josta kauvempaa aina väliin +kajahteli suuren selkäkuikan huikea ääni. + +Tästä ei Kaisan mieli lieventynyt, ajatukset vaan arkoina kiertivät +siinä yhdessä kysymyksessä: mitä sanoo uusi rovasti, josko tämä +rakkaaksi tullut rauhallinen koti täytyy jättää kuni muuttolintu jättää +pesänsä, jättää koko synnyinseutunsa aina syksyn tullen. Voi meitä +turvattomia, huokasi aina väliin Kaisa silitellessään lastensa päitä ja +väliin katsellessaan lahden selällä parikkain uiskentelevia +vesilintuparvia. Kyyneleet kostuttivat aina silloin Kaisan vaalenneita +kasvoja. + +Eilen tiedettiin uuden rovastin perheineen saapuneen Jänislahden +pappilaan ja tiedettiin sen tänäpäivänä, virkavuotensa ensi +sunnuntaina, kirkossa saarnaavan tulosaarnansa, jota kuulemaan riensi +nyt ken vaan kynnelle kykeni. Mutta talojen emännillä se oli paras +kiire joutua kirkolle jo paljo ennen kirkkoon menoa keritäkseen käydä +tervehtimässä uutta rovastinnaa ja jos mahdollista saada hieman niinkun +tutustuakin toisiinsa. Niinpä jo varhaisesta aamusta nähtiin ihan +parruspuitaan myöten lastatuita ihmisvenheitä mennä johkasevan +Jänislahden perää kohti, että koko kiiltävä Haapaselän pinta kauan +aikaa aivan kauttaaltaan oli venheitten synnyttämänä väreaallokkona +mitkä ristiin vierivät järven pinnalla sortaen aalto aallon, kunnes +taas tapasi uusi vastasyntynyt aaltoryhmä mikä kaikki heikompansa sorti +alleen ja voittajana vieri siksi kunnes heidät hävitti sama kohtalo. + +Kaisa oli tänä aamuna noussut hyvin varhain toimitukseen lähtemään +pappilaan ja päästäkseen ennen muita rovastinnan puheille kuin hänellä +oli suurempi syykin päästä tutustumaan rovastin perheeseen kun +kenelläkään muilla. + +Mutta kummaa kummemmaksi kävi nyt Kaisan kiire, kun näki jo yhtenä +pilvenä mennä viiltävän kolmi ja nelihenkisiä kirkkovenheitä rantansa +alatse eikä toivonut enää edes vilahdukseltakaan saavansa nähdä +rovastinnaa tänä päivänä. Tämä pelko povessaan juosta kytyytti nyt +Kaisa metsän varjostamaa rantatietä pappilaa kohti ja oli hän hyvin +lääpästyneen näköinen tullessaan pappilan kyökkiin. Sinne oli monia +kymmeniä emäntiä jo ennen Kaisaa kerinnyt joille kyökkipiika tiuskui ja +äksenti. Mitä te tänne nyt tunkeudutte. Nuopa nyt vasta ihmisiä ovat +kun täyttävät huoneen ettei ole jalan sijaa. Luistakaa toki ulos sitä +tietä mitä olette tulleetkin. Kaisa oli aikeessa palata samassa takasin +välttääkseen talonväen suuttumusta, mutta kun näki että kaikki muutkaan +eivät olleet kovin kiireisiä pakenemaan jota paitsi toisia yhä työntyi +sisään huolimatta piian yhäkin kiivaammasta säksymisestä niin Kaisa sai +hieman rohkeutta ja sanoi: "Minulla olisi rovastinnalle asiaa." + +Kaisan sanoista kävi piian korviin salainen, kaino asiallisuus, sen +kuultuaan hän hieman lamautui säksyämisestään, mutta kuitenkin melkeen +vihassa aukasi kyökin toisessa päässä olevan oven ja tuikeasti +katsellen sanoi: "Kun lienee asiallista asiaa, niin tuollakai se on, +kun menet tuosta oikeanpuolimaisesta ovesta sisään." Samassa kuului +joukosta ääniä: "Minä, minä ja minäkin tahtoisin tavata rovastinnan. +Minullakin olisi asiaa rovastinnalle." Mutta piika nykäsi kyökin oven +kiinni semmoisella voimalla, että rakennus tärähti ja sanoi: "On vuotta +voita syödä. Tapaattehan sen nyt vastakin, jos nyt tulo tuohakassaan +ette menekkään läkähdyttämään. Luulisi toki tuon ikäisillä ihmisillä +senverran olevan harinetta antaa ihmisille rauhan siksi, että saavat +tulohengästyksensä huokua ulos." + +Emännät, tämän kuultuaan lähtivät luimussa korvin lipumaan ulos. Kaisa +tunsi povessaan mieluisen liehauksen piian kovuudesta ja seisattui ihan +hengittämättä kyökin oven taakse kuulemaan mitä piika toisille +emännille kyökissä puhui. Ja samassa hän kuuli, kun rovastinna siinä +huoneessa, mihin hän neuvottiin menemään, kerkeällä kielellään oikein +innoissaan puhua selkutteli entisen kotipuolensa kuulumisia Jokilahden +emännälle, joka oli tuonut vasta saatuja haukia rovastinnalle +tuomisiksi, päästäkseen siten jo ensi alussa rovastinnan kanssa hyviin +väleihin. Kaisa ei kuitenkaan malttanut kauan kuunnella ennenkun sitasi +suurikirjaisen vaaleapohjaisen päähuivinsa nurkat leukansa alle +lujempaan, nykäsi sitä hieman enemmän otsalleen ja kainona työntyi +sisälle. + +Rovastinnan mustat silmät lensivät nyt tuikeina Kaisaa vastaan ja kun +puhelukin keskeytyi kokonaan, niin Kaisa hämmästyi, että jäi seisomaan +oven pieleen ja tuskin sai sanotuksi hyvää huomenta. Eikä hän +oikeastaan tiennyt kenelle sitä sanoisikaan, sillä hän oli mielessään +kuvitellut rovastinnaa isoksi, lempeäkasvoiseksi rouvan hoilakkeeksi, +juuri samanlaiseksi kuin entinenkin oli. Mutta edessään hän sohvan +kannella istua tupottamassa näki nyt lyhyen paksun talonpoikaispukuisen +akan töpsän, jonka leveässä otsassa paurotti kaksi mustaa silmää, kuin +nutun nappia, rävähtämättä katsomassa häneen. + +Rovastinna Kaisan omituisesta luonnon valosta ja liian arkaluontoisen +näköisestä sisääntulosta hieman tyrmistyi, luullen Kaisan jonkun verran +mielivikaiseksi. Sempä vuoksi hän niin terävästi katsoi Kaisaa. Mutta +kuitenkin tavallisen leppoisalla äänellä kysyi: "Mitäs teillä olisi +asiaa?" + +"Rovastinnalle minulla olisi", kuului Kaisan alakuloinen sana ja +samalla kierti silmillään koko huoneen, näkyisikö siellä senlaista, +jota voisi niinkuin summassa tuntea paremmin rovastinnaksi, kuin sitä, +mikä edessään istui. Mutta mitään eivät kerinneet hänen silmänsä +keksiä, kun edessään olevan ja häneen yhä tuijottavan eukon pyöreästä +suusta kuuluivat sanat: "Mitä teillä minulle olisi?" + +"Olisihan sitä paljonkin, vaan nyt ei liene tilaa pitempiin, tulin vaan +teitä näkemään", sanoi Kaisa. Mutta tähän loppuivat hänellä sanat, +tuntui siltä kuin ei osaisikaan enempi sanoa, nykäsi vaan päähuiviaan +yhä enemmän silmiensä eteen ja tuntui kyyneleet rupeavan kiehumaan +silmien nurkissa ja pää painahti alemmas. + +Tämän huomasi Jokilahden emäntä ja ennenkun rovastinna kerkesi mitään +sanoa kiirehti sanomaan: + +"Kaisalla taitaa olla huolena talonasia, kun hänen kotinsa on kahden +isännän." + +"Miten niin", kuului rovastinnan sanat ja hieman tulehtunein kasvoin +kääntyi Jokilahden emäntään todellakin kuulemaan miten sen vieraan +laita oikeastaan on. + +"Se hänen kotinsa, kun on tämän pappilan maalla", alkoi emäntä, "ja +sitäpaitsi pappilan oma. Mutta kun tämä Kaisaparka joutui leskeksi +kolmen pienen lapsen kanssa, niin entinen rovasti, eli oikeammin +rovastinna, otti tämän siihen Jahtirannan mökkiin asumaan ja siinähän +tämä on nämä leskivuotensa elänyt, kuni herran kukkarossa. Ja entinen +rovasti jos olisi elänyt niin rovastinna kyllä olisi Kaisan ihan +sylilapsenaan kantanut elämän halki, se niin piti tästä Kaisasta. Mutta +se on mennyt eikä voi mennä menneen jälessä Kaisa, paremmin kun me +muutkaan." + +"Jahtirannan mökki" -- keskeytti rovastinna. "Siitä oli jo illalla +puhetta... No elkäähän nyt Kaisa niin kovin ruvetko murehtimaan. +Ettehän vielä tiedä sitä surkeutta itkeä, mitä ei ole tapahtunut. +Tulkaahan tänne istumaan! Ihmisiä sitä mekin olemme, eikä vaan entinen +rovasti ja rovastinna. Kas niin, istutaanhan tässä näin vierekkäin, +niin kyllä surut haihtuvat." + +Tämän kuullessaan Kaisan sydän hytkähti; istuessa rovastinnan viereen +sohvalle hyrskähti ilon puuska ihan ääneen ja kyyneltulva purkautui +yhäkin rajummin, mutta se heti taukosi itsestään, kun mieli vakautui +niihin rovastinnan sanoihin "ihmisiä sitä mekin olemme" ja siihen, että +hän nyt oli ainoa siinä keittiöön tunkeilevassa suuressa akkajoukossa, +joka sai istua rovastinnan vieressä. + +Rovastinnan mieleen jäi Jokilahden emännän sanat "oikeammin +rovastinna", joista hän kuuli, että entinen rovastinna on ollut Kaisan +elämän turva, niin tahtoi nyt ilmoittaa jo mielensä, että hän on +entisenlainen. Hän kääntyi vielä enemmän Kaisaan päin ja sanoi: "Onhan +se kamalaa joutua leskeksi varsinkin noin nuorella ijällä. Mutta ennen +kaikkea Jumala kuulee leskien valitukset ja ottaa korviinsa orpojen +huudon... Saattaahan olla, että me samoin, kun entisetkin tämän talon +asukkaat otamme teidät sylilapsenamme jonkun taipaleen kantaaksemme +elämän halki, kuten tämä emäntä sanoo, etenkin kun Jahtirannan mökki on +meidän. Olettehan siinä tapauksessa, kun saman talon perhettä, tunnutte +ihan sukulaiselta meille." + +"Niin se on tosi se vanha sananlasku", keskeytti Jokilahden emäntä +iloissaan, "löytää se luoja loukostakin. Kaisa kun jäi leskeksi, ei +luullut päähän päivän pääsevänsä, vaan entisen rovastinnan turvissa eli +sen ajan, kuin pellossa, ja eipä tunnu päivät pahenevan tästäkään +lähtien". + +"Kyllä luulen voivani luvata, että ei Kaisan päivät pahene tästäkään +lähtien", vakuutti rovastinna päätään mukauttaen sanainsa mukaan. + +Mutta Jokilahden emäntä kun näki nyt olevansa niin vaikuttavassa +asemassa, niin vieläkin enemmän painakseen rovastinnan mieleen Kaisan +kohtaloa jatkoi: "Kyllä se olikin kamalista kamalimpaa Kaisan leskeksi +jääminen. Monen muun sitä kyllä täytyy jäädä leskeksi, mutta useimmassa +tapauksessa se kohtalo tulee lähestymällä, eikä niin silmänräpäyksessä +kun Kaisa paralle, sillä häneltä hukkui mies". + +"Hukkui"! huudahti rovastinna ja tuskaisen näköiseksi kasvonsa +kupristaen kallisteli suurta päätään, jota tehdessään tuskin kuuluvasti +sanoi: "Herra Jumala sentään". + +"Hukkuihan se eräänä helluntai-aamuna kuusi vuotta sitten", jatkoi +Jokilahden emäntä. "Ei silloin Kaisa jäänyt yksinään leskeksi, vaan +viisi muita hänen lisäkseen ja lapsijoukot jäivät kaulaan jokaiselle". + +"Herra Jumala! mihin ne niin?" + +"Tuohon Lampokoskeen, ei tästä kovin kauvas. Olivat parkkilastia +lähteneet laskemaan tänne Suituan niskaan. Tiedättehän, parkkilasti on +korkea, jos korkea ja heilakka, jos heilakka niin kevättulvaisen kosken +nujerrellessa ja röyhyytellessä venettä sinne tänne ylös ja alas, oli +lasti horjahtanut toiselle laidalle. Silloin yksi humpsaus, vene kumoon +ja miehet suinpäin parkkikerppujen sekaan lorakkoon, jossa kosken kuohu +nieli syvyyteen, kuin sannan jyväset mereen. Vetelä on vesi varaksi +tyynelläkin, vaan vielä vetelämpi se on koskessa". + +"Hyvä Isä sentään... Lähtivätkin pyhänä, vieläpä suurena juhlana. Se +oli kai Jumalan rangaistus pyhätyöstä... Voi voi sentään, että ihmiset +eivät ajattele Jumalan lakia rikkoessaan, mitä perästä seuraa", sanoi +rovastinna ja tummissa kasvoissa näkyi kauhistuksen väreitä. + +Jokilahden emäntä punalti päätään näyttääkseen jyrkästi vastustavan +mielensä rovastinnan päätelmälle ja sanoi: "Eipä se nälkä katso pyhää, +eikä arkea. Silloin juuri aukesi venekulku, niin täytyi lähteä hakemaan +henkieloa, kun perheet olivat nälkään kuolemassa, eikä kukaan voinut +toistaan tulesta auttaa". + +"Niin, eläs ollakkaan. Kuusi vuotta sitten ... sehän oli yleinen +nälkäaika. Se on totta se. Täytyyhän sitä hengen hädässä". + +Puhe vaikutti Kaisaan, että uudet kyyneleet rupesivat vierimään +kasvoille, vaikka hän ei tiennytkään minkätähden ne tulivat, mutta ei +kuitenkaan niitä voinut pidättää vaikka tuntuikin häpeältä itkeä +rovastinnan vieressä istuessaan. Kun hän ei voinut kieltää itseään, +niin nykäsi päähuivinsa kasvoilleen, painoi sitä käsillään kasvojaan +vasten ja hyrski että koko ruumis tutisi. + +Rovastinna taputteli nyt Kaisaa olkapäähän ja lohdutteli: "No jälelle +jäänyttä kiveä ei saa ruveta katsomaan. Olkaa nyt huoletta te voitte +tulla minun ensimäiseksi ystäväkseni. Puhun tästä rovastille ja rovasti +kun on niin ahne raamatunselitysten pitäjä, se vaikkapa on semmoinen +rintatautinen raihnainen ja räkänen niin se vaan kiertelee kylissä +raamatunselityksiä pitäen. Se sielunhoito se on meidän rovastin a ja o +alku ja loppu, ensimäinen ja viimeinen. Niin, ehkä ensi viikolla +tulemme käymään siellä. Minä haluan nähdä teidän lapsiannekin, uskon +että teillä on sieviä lapsia... Tehkäähän nyt siellä toukojanne ja +valmistautukaa kaikinpuolin hyväksenne käyttämään tätä varhaista, +kaunista kesää. Ajatelkaas, kuinka suuret lehdet ovat jo puissa +toukokuun kolmantena päivänä. Katsokaas miten tuomi jo kukan alkuja +luo. Oi kuinka ihana todellakin on tämä kevät. Ei ole suruun syytä. +Ilosta ja tyydytyksestä nyt puhuu luonto". + +Tämän sanottuaan rovastinna laski kätensä Kaisan olkapäältä alas, nousi +seisalleen, ja päästäkseen Kaisasta erilleen, ojenti lyhytsormisen +turpean kätensä Kaisalle, johon Kaisa tuipasi ohuen kätensä vaikka +siinä mielensä hämmennyksessä ollessa ei tajunnutkaan mitä se merkitsi +ennenkun rovastinna lisäsi: "Hyvästi nyt. Viekää lapsillenne minulta, +tuntemattomalta ystävältä terveisiä". + +Kaisan kasvot olivat taas kyynelistä vapaat, vaikka näkyikin niissä +niitten tuhraamia kuivuneita läkkiä. Olisi tuntunut lystiltä vielä +viipyä niin ystävällisen rovastinnan luona, mutta kun huomasi, että +rovastinna muitten kiireitten tähden tahtoi hänestä päästä, niin lähti +ulos ja mieli oli niin täynnä hyviä toiveita, ettei osannut rovastinnan +viimeiseen sanaan: "me tulemme ensiviikolla käymään teillä", sanoa +vastineeksi mitään. Kumarteli ja niijaili vaan moneen kertaan vielä +ovessa mennessäänkin, ja kyynelten tuhraamissa kasvoissa näkyi +sydämellinen tyytymys. + +Jokilahden emäntä näki nyt hyväksi vieläkin Kaisan puolesta sanoa +jonkin sanan. Ja ennen kun rovastinna kerkesi istuutuakkaan jälleen, +nousi emäntä seisalleen ja entistään asiallisemman näköisenä lähestyi +rovastinnaa. + +Rovastinna kun näki, että emännällä on joku erinomaisempi seikka +mielessä, niin kehoitti emäntää tulemaan viereensä istumaan. + +Emäntä jo sohvalle rovastinnan viereen istuessaan tapansa mukaan laski +toisen kätensä rovastinnan olkapäälle ja sanoi: "Olisi minun ja monen +muun mielestä todella mainio asia, jos tuo Kaisa löytäisi teissä +turvansa samoin kuin entisessäkin rovastinnassa ja saisi asua siinä +paikassa, mihin se nyt on niin lämpimästi kotiutunut. Jos hän siitä +tulisi pois, niin tuskin hänestä olisi enää ihmiseksi, hän on siksi +heikko kappale". + +"Hyvä Isä! Miksi niin?" kuului rovastinnan sanat ja silmät pyöristyivät +renkaisilleen rävähtämättä katsomaan emäntään. + +"Siksi, että se on lapsi ja lapsena pysyy. Jos ei saa lapsena olla, se +murtuu. Hän oli jo pyöräinorsilla jäädäkkö ihmiseksi miesvainajansa +jättämismurheen aikana. Ja jos olisimme, ja etenkin entinen rovastinna, +vähempää huolta hänestä pitäneet, niin ei olisi Kaisa ihmisten +joukossa. Mutta se entinen rovastinna osti tuon Jahtirannan mökin +entisiltä asukkailta ja asetti siihen ja hoiti yöt päivät, kun +vastasyntynyttä, niin siihen se hiljalleen vakausi siksi mikä hän on. +Vallan vanupäistä hänestä ei tule koskaan". + +"Johan minä huomasin hänestä ihan ensi näkemässä", keskeytti +rovastinna, "että hän on päästä pilalla, tai on ollut ennen. Sen näin +ihan hänen silmänluonteestaan". + +"Miksi ei sitä näkisi", vakuutti emäntä. "Hän lienee jo siinä suuressa +jaossa jäänyt vähemmälle osalle. Esimerkiksi hän on hartaitten +uskovaisten ainoa lapsi, vaan ne parhaalla mahdillakaan eivät saaneet +oppimaan lukemaan. Hän ei tunne iitä vaikka kaksisauvassa tiellä +vastaan hiihtäisi." + +"No, herra Jumala! Miten se on päässyt seurakunnan yhteyteen ja +naimisiin?... Kuulinhan teidän sanovan, että hän on leski". + +"Niin onkin. Asia on näissäpuhutuiksi semmoinen, että hän jo +seitsemäntoista vanhana sikiönä sekautui ikävällä tavalla +miesvainajansa Erkin kanssa. Kaisan vanhemmat olivat silloisen rovasti +Paulinin kanssa ihan ystävykset, kun paita ja pohkea. Tämän Kaisan äiti +oli silloin kesäisen päivän rovastin jalan juuressa itkenyt ja +pyydellyt Kaisaa otettavaksi seurakunnan yhteyteen. Rovastipa oli +suostunut pyyntöön, mutta oli kuitenkin erään pitkänpituisen +iltarupeaman jankannut ja hikoillut Kaisan kanssa uskotellen hänelle +raamatun totuuksia. Mitä lienee saanut aikaan sitä ei kukaan tiedä. +Seuraus vaan oli se, että Kaisa ensipyhänä samalla kun kuulutettiin +kristilliseen avioliittoon nähtiin ensikerran ripillään... Joko nyt +käsitätte?" + +"Kyllä... Mutta voi raukkaa todellakin... Muuten on niin sievä ja +kaunis. Jumalan luoman puolesta ihan kun tauluun maalattu. Kädetkin +niin hienot, pehmeät ja valkoset juuri kun herrasväessä kasvaneella." + +"Hyvän päivän lapsipa hän onkin. Kodin kukkana hän olikin kotonaan". + +"Sanoitte ainoa lapsi. Miksi hän kodistaan joutui niin ajelulle?" + +"Huonot ajat kun olivat, hävisivät vanhemmat ihan puille paljaille. +Köyhäinhoitoon kuoli isä ja äiti on ruotilaisena Keralan kylällä... +Erkki oli mies, kuin mies, mutta kun joutui kirvesvarrellaan elättämään +joukkoaan, niin suoraan siinä pidettiin". + +Rovastinna tämän kuultuaan kallisteli päätään ja tuskin kuuluvasti +sanoi: "Ja Kaisa sitten aivan saamatoin". + +"Se ei ole aivan totta. Vaikka täytyy sanoa, että varsinainen leipä on +ollut juuri tästä talosta, niin avulle asti se ansaitsee kutomisella ja +ompelemisella. Ja ahkerampaa tuskin löydätte vaikka kirjoilla +hakisitte. Eikä hänen kotinsa ole saamattoman koti. Lapsetkin niin +puhtaat ja hyvissä vaatteissa, ettei herroilla paremmin ja huone puhdas +ja kukkia monenlaisia huoneessa juuri kun porvarin salissa". + +"Vai niin, vai niin. Häntä täytyy tulla tuntemaan. Eipä kumma, jos +entinen rovastinna on häneen mieltynyt. Ei mikään ole miellyttävämpi +kuin tuollainen iso lapsi, kun se muuten on puhdas elämäntavoiltaan ja +sielultaan". + +"Kyllä varmaan Kaisa tulee teitä miellyttämään", vakuutti emäntä. +"Vaikkapa Kaisa onkin vähän kevytkenkäinen, kuten hän on, vaan kunhan +se taas selviää näistä nykyisistä huolistaan, niin näette Kaisassa koko +Järvilahden pitäjän miellyttävimmän naisen". + +"Soma on sitä tulla tuntemaan", sanoi rovastinna lopuksi ja alkoi +vetäytyä pois emännän seurasta minkä emännän terävä silmä huomasikin +eron merkiksi. Hän nousi seisalleen ja tarjosi kätensä hyvästelläkseen +rovastinnaa. Mutta rovastinnan kädestä pitäen sanoi: "Tokihan käynette +meilläkin. Tullaan siellä aikaan. Meillä pyydetään aina verestä kalaa, +haukia kuin juohteita, siikoja kuin lohia, säynäitä kuin sianporsaita +saadaan joka päivä. Eikä nekään ole yksinään varana. On meillä vielä +vanhaakin lihaa viisi siankinkkua, raavaan raukko ja kolme +lampaanpaistia. Ja onpa kolme vasikkaakin, joilla on selät kuin +polsterit, jos niistä yhden syömme, niin ei koirakaan perään hauku." + +"Ai, vasikan paisti", keskeytti rovastinna loistavin kasvoin. "Rovastin +paras tämän elämän herkku on juuri vasikanpaisti. Kyllä uskon, että +rovasti lähtee sinne raamatun selitystä pitämään". + +"Niin no, silloinpa saamme tarjota mitä meillä on". + +"Kiitos, kiitos. Onhan se kirjoitettukin, että joka evankeliumia +ilmoittaa hänen pitää evankeliumista elatuksensa saaman. Te olette +aivan oikeassa. Kiitos, kiitos". + +"Milloinpa minä en liene oikeassa ollut. Harvoin olen tietä kysynyt, +enkä ole koskaan eksynyt", sanoi emäntä leikillisesti nauraen ja lähti +ulos. Mutta somasti muistui mielessä se rovastinnan raamatunpaikan +lukeminen, kun jätti "siitä" sanan pois. Nyt muisti hän kerran erään +hengenmiehen selittäneen sitä raamatun kohtaa, että apostoli ei +tarkoittanut sanoessaan: joka evankeliumia ilmoittaa, pitää saaman +vasikanpaistia, vaan hengen ravintoa, mutta rovastinnalla se raamatun +paikka oli vasikanpaistin kanssa yhteydessä. + +Tätä hän itsekseen mietti; lystikkäästi hymähdellen astui kirkkoon päin +vievää santaista tietä paistaessa toukokuun herttaisen aamupäivän ja +kirkonkellojen ensikertoja moukahdellessa ilmoittaen kirkon ovien +olevan jo auki. + + + + +2 LUKU. + + +Parin päivän takaa rovasti ja rovastinna kymmenlukuisine lapsineen ja +kolme kirkonkylän muijaa kantajina tulivat venheellä Jahtirannan Kaisan +kotiin, kylään, kuten rovastinna oli Kaisalle luvannutkin. + +Rantaan tultua ja rannalle noustua lapset kesäpukuisina lähtivät +juosta vilkittämään sankkana parvena taloon; niitä seurasivat +soutajamuijatkin, mutta rovasti jäi rannan töyräälle seisomaan. Siinä +hän seisoa hamotti, pitkä, tumma viitta yllään, kuin variksen pelätti +ja katseli järvelle ikäänkuin nähdäkseen niitten tulojälkensä väreitten +harvenevan ja häviävän näkymättömiksi sinertävän kirkkaalla järven +pinnalla, mikä puolipäivän auringon valaisemana törmältä katsellen +näytti olevan kallistuksissa törmää vasten. Siinä hän katseli ulapalle, +vaikka ei siellä mitään erityistä ollut mikä hänen viekkaasti +vilkkuvaan juutalaissilmäänsä olisi voinut näkyä. Eikä hän tahtonut +olla näkevinäänkään mitään, mikä on maallista, sillä hän tahtoi +näyttäytyä paljaana hengen miehenä, kuten oli jo vaalisaarnassaankin +sanonut, hän tahtoi koota vaan yksinomaan tavaraa taivaassa. + +Rovastinnakin aikoi jäädä rovastin mukaan seisomaan rannalle, mutta kun +talosta alkoi kuulua Kaisan iloinen ääni lapsien sinne saapuessa, niin +lähti hän lyhyillä jaloillaan kiireimmän mukaan astua töpeltämään taloa +kohti, missä Kaisa huutaen terve tulemaan, terve tulemaan, juoksi +vastaan ja luokse päästyään ryhtyi taluttamaan rovastinnaa, kun hänen +mielestään rovastinnan kulku näytti niin aikaansaamattomalta siihen +kiireeseen nähden, mitä muistutti käsien sinne tänne huiskiminen astua +petkeltäessä ylösmäkeen. Mutta ei rovastinna kuitenkaan tulta polttaen +kiirehtinyt taloon, vaan ennen kaikkea kiirehti näkemään taloa +ulkopuolelta ja ihaili: "No ihme ja aika, kun teillä on täällä sievä +talo ja kauniilla paikalla. Järvikin tuossa päivän puolella niin +somasti juuri kuin laitettu. Ja miten nätti puisto tuossa pellon +vaiheilla vielä monista eri puista juurikuin istutettu. Rovasti hoi! Et +usko kuinka nätti puisto täällä! Tulehan tänne! Ja kuinka kaunista +nurmea tuossa järven kielellä, ihanhan siinä kukat kohta puhkeavat, ai +ai. Ja tässäkö perunamaa? Onko se jo kylvettyä? Onhan se. Ai ihme kun +perunakin on jo kylvetty. Kuulehan. Hermanni, kun perunakin täällä on +jo kylvetty. Ai ai. Ei ole kumma jos teidän olisi vaikea tästä lähteä, +vaan ei teidän tarvitse tästä koskaan lähteä, ei suinkaan, eihän toki +missään nimessä." + +Tämän kaiken kertoi rovastinna senlaisella kiireellä, ettei Kaisa +kerinnyt sanoa sekaan mitään eikä hän juuri osannutkaan puhua mitään +siitä hyvästä mielestä, että oli saanut pappilan herrasväet +vieraikseen, hoki vaan ehtimiseen: "Kun tulitte, kun toki tulitte. Ai +ai kun tulitte." Sitten hän otti puukasastaan pieniä kuivia puita +syliinsä, juoksi niitten kanssa keittiöönsä tulta laittamaan ja jätti +rovastinnan yksinänsä ihailemaan puistoa ja kaikkea mitä näki. + +Rovastinna oli nyt tästä parin sadan askeleen pituisen matkan kävelystä +ja puhumisesta väsynyt aivan läähättämään asti ja istui nyt puiston +siimekseen kahden kauniin haavan väliin asetetulle puulavitsalle, missä +ryöheä oksainen kuusi jäi selän taakse ikäänkuin muuriksi itätuulta +vastaan. Siihen kahden puolen kuni kanan pojat talosta juoksivat +nuorimmat lapsetkin ja kiirehtivät äitinsä rinnalle. Tulivatpa talon +lapsetkin vierasten lasten mukana kainoina sormiaan suissaan +pyöritellen katsomaan vieraita ja kun antoivat kättä rovastinnalle, +niin saivat nekin tulla istumaan yhteen joukkoon. + +Vanhemmat pappilan pojat eivät perustaneet äitinsä seurasta, vaan +asettuivat nurmelle koppisille, mistä rupesikin hälinä ja keppien kopse +kuulumaan ja aina kapsauksen kuuluessa koppi vimmatusti pyörien lenti +milloin järveen, milloin Kaisan perunakylvökselle, milloin mihinkin. +Niinpä pojat milloin järvestä koppia kahlaessaan kahlasivat liki +vyötäisiään veteen ja muutenkin veden pärskämisestä kastuivat melkeen +likomäriksi ja toisekseen juoksivat pölisevää porokkaa Kaisan +perunakylvöksellä. Siitäpä Lilli, rovastinnan kymmenvuotias tyttö, +marisi. "Voi, mamma, katsokaa mamma, kun Janne, Konsta ja Kaapus +rypevät itsensä tuolla tavalla vedessä ja porossa. Voi, ettekö näe +mamma miten Kaapuksenkin uusi mekko ja pöksyt ovat ihan poron +vallassa." + +"No elähän Lilli", muistutti rovastinna. "Se on terveellistä pojille, +ne ovat saaneet talven koulun penkillä istua kyköttää niin antaapa +niitten nyt ensi kerran tänä kesänä venytellä jäseniään. Kyllä poro +pesemällä lähtee." + +Siihen katkesi Lillin marina senkin tähden että rovastikin tuli nyt +sinne. Hän ei kuitenkaan näkynyt välittävän kestään, istua köhjähti +vaan lavitsan nenälle juuri kun olisi yksin maailmassa rykästelihän +vaan ja tyhjää nieleksiä kumautteli, että paksut kaulasuonet korkeina +makkaroina näkyivät harmaalla kaulalla. + +Kun rovastinna näki rovastin niin kovin itseensä vajonneeksi, niin +tahtoi hän huomiota viedä kopimiehiin ja ihastuneena alkoi: "Kas tuota +Jannea taas, miten paukautti koppia että lentää ihan näkymättömiin. +Mistään tuo perät tekee. Katsohan sinäkin, Hermanni, tuonne miten koppi +mennä rollottaa. Sinne se nyt kupsahti kanervikkoon. Lienee siinä +Konstalle nyt kotvaksi hakemista. Mutta samaa talon työtäpä se +lienee... Saatte siinä nyt Janne ja Kaapus avossasuin odottaa kukaties +tovinaikaa... Kas. Eläpäs vaan. Mutta Konsta löysi, kun löysikin jo +kopin ja tuolta tuon matkan päästä se nyt nakata virittää tulemaan. Kas +niin vaan, Jannen keppi on vastassa! Katsohan, Hermanni, miten Jannea +vetää jo kieroksi ja katsohan keppiä miten se on ottamuksillaan. Kas +niin! Se olikin kepsuu... Katsohan, katsohan, Hermanni, miten tuo koppi +nyt viiltää tuolla ilmassa, nyt se vasta taipaleen tekee. Saa siellä +nyt Konstu riepu juosta ja kupustaa, kun menee tuone mäen taakse ettei +näe suuntiakaan mihin putoaa. Mutta jopas arvasivat toisetkin, että +lähtivät joukolla hakemaan. Se olikin parasta... Viipymäänpä rupesivat +siellä". + +Rovasti ei näistä rovastinnan kehoituksista paljon innostunut, olihan +vaan rovastinnalle mieliksi joskus katsovinaan sinne kopin lyöjiin +päin. Oli vaan itseensä sulkeutuneena ja mietti mille kannalle on +asetuttava tässä uudessa paikassa ja minkälaisena näyttäytyminen jo +esim. tänä päivänä ja mistä raamatun paikasta olisi näin pienessä +joukossa otettava selityksen aine. Ottaisinko neljän kaltaisesta +kylvöpellosta... Ei, ei se sovi nyt, kun on vaan neljä akkaa kuulemassa +ja niistä täytyisi kolme tuomita helvetin omaksi tai vähintäin riettaan +jälille ja yksi vaan autuutta perimään. Ei, ei se sovi, ne +loukkautuisivat ne kolme siitä, sanoi rovasti mielissään ja hieman +punalti päätään... No tuhlaaja pojasta... Ei siitäkään näin pienelle +joukolle... Hyvästä paimenesta... Kas, se sopii. Siitähän voi puhua +vähillekin kuulijoille kun se aine kuuluu juuri papille itselleen... +Siitä minä puhun, sanoi taas rovasti mielessään ja rupesi miettimään +miten hän sovittaa itsensä siihen paimenen kohdalle, miten hän juuri on +ottanut tehdäkseen kaiken minkä voipi varjellakseen laumansa susilta ja +muilta ilveksiltä. Ja miten hengen maailmassakin löytyy monenlaisia +susia, miten joku susilaji vaanii ilveksen tavalla, kuten tavallinen +ilveskin jänistä. Ja miten taas löytyy senlaisia susia, jotka +suorastaan hyökkäävät niskaan. Siitä minä puhun, sanoi rovasti +mielissään ja punalti taas hieman kuivan näköistä päätään. Sen näki +rovastinnakin ja ymmärsi nyt rovastin syventyneen niihin +hengellisiinsä, niin ei tahtonut häiritä millään puheellaan. Mutta kun +pojatkin olivat kadonneet sinne mäen kirman taakse, niin olo alkoi +tuntua yksitoikkoiselta ja hän lähti astua mylkentämään talon asuntoon +missä jo oven aukaistessaan huudahti: "Ai ihme, miten täällä on siistiä +ja puhdasta ja kaikki sievästi ihan kun herrastalolla!" + +Samassa työnsi auki saranoilla varustetun akkunan sieltä puiston +puolelta ja huusi: "Tuleppas, Hermanni, katsomaan, miten täällä on +sievästi. Et usko. Täällä on keinutuolikin, ihan kuin herrastalossa". + +Rovasti kun kuuli, että siellä on keinutuoli, missä on kaikkein helpoin +ajatella niin rykäsi nyt rinnastaan sinne kertyneen ysköksen, sylki sen +maahan ja lähti astua toikkuroimaan sisälle. Rovasti istui nyt +keinutuoliin ja ilostuneemman näköisenä äsköisestään puheli sitä ja +tätä, vaikka ei mitään asiallista. Ja kukapa siinä olisi mitään +asiallista kuullutkaan, kun rovastinna kävellen huoneen kaikilla +suunnilla kyseli: "oletko sinä, Kaisa, tämän ja tämän ja tämänkin +huonekalun itse laittanut, vai ovatko ne entisen pappilan herrasväen +antamia?" + +Kaisa kyllä kahvia keittäessään koitti vastata rovastinnan kyselemiin +minkä kerkisi, mutta kyselemiset eivät sillä loppuneet se vaan kyseli +ja kyseli. + +Nyt kuitenkin Kaisalla joutui kahvi, jota juodessa rovastinnan pienet +tytöt katselivat siitä auki olevasta akkunasta ulos ja näkivät, että +pojat, kun eivät löytäneetkään enää koppiaan, olivat menneet uimaan ja +mäikäröimään rannalle. + +Tämän nähtyään Lilli kiimasi rovastinnaan syliksi ja alkoi: "Voi, +mamma, kun Janne, Konstu ja Kaapus ovat menneet uimaan. Saammeko mekin +mennä, saammeko mamma?" + +"Ei nyt toki vielä, kylmähän nyt on vielä", esteli rovastinna vaikka +puoleksi näytti lupaavan. + +"Eihän se ole meille kylmempi, kun pojillekaan ja näin lämmin +päiväpaiste. Me menemme, mamma?" + +"Me kävimme jo eilen uimassa joka henki, äitikin," sanoi Saimi, Kaisan +vanhin tyttö, innostuneena uimapuuhasta, päästäkseen hänkin mukaan. + +"No, kun ette kauvan ui, niin menkää talon lasten kanssa, huuhtokaa +talvi pois selästänne. Sanni ja Lilli, menkää sinne päämestariksi, +mutta muistakaa se ettette kauvan ui", sanoi sitten rovastinna ja +hymyili nähdessään miten se lupa teki lasten kasvot loistaviksi. Mutta +lapset tämän kuultuaan pölähtivät kuni linnun poikaset lentoon +juoksemaan ulos ja sitä soittuaan rantaan, johon juostessaan Saimi +huusi: "Me menemme tänne Hiekkakaarteeseen. tänne, tulkaahan tänne, +täällä me aina uimme". + +Rovastikin seurasi silmillään rantaan juoksevaa lapsijoukkoa kun tie +sattui akkunasta juuri näkymään rovastille siihen keinutuoliin, mutta +ei kerinnyt mitään sanoa ennenkuin Kaisa alkoi: + +"Tuo uiminen lapsille se se herkkua on. Meidänkin nämä tytöt ihan +väkisellä pakkautuivat, kun rannat vaan sulivat että poretta vähän +tuli. Ihan varaa piti etteivät saisi tietämättä mennä. Mutta eilen +eivät eläneet elossaankaan, jos eivät olisi sinne päässeet ja niin me +sitten kävimme kun kävimmekin ja somalta se tuntui, vaikka vesi se on +vielä kuin rauta. Vaan näin lämpimällä säällä siinä se menee ja jälestä +se tuntuu aika lystille, ettei sitä osaa sanoakaan. Nyt niitä meidän +tyttöjä ei pitele piteleväkään, etteivät saisi edes yhtä kertaa +päivässä uida". + +"Se on terveellistä, se on vallan terveellistä", mukautti rovastikin. +"Mutta näin raihnaisella ruumilla, kun minulla on, ei voi mennä näin +kylmän veden aikaan, ei ennenkuin vesi lämpiää". + +Sen sanottua rovasti otti raamattunsa ja rupesi sitä selailemaan. +Kaikki uskoivat nyt rovastin olevan aikeessa raamatunselitykseen ja +niin he lopettivat puhelunsa ja istuivat tyyninä odottaen mitä tuleva +oli. Rovastinna viittasi Kaisaakin huoneen perällä olevalle sohvalle +rinnalleen istumaan. + +Kaisa ei odottanutkaan toista käskyä, vaan lievahti nyt rovastinnan +kädellään viittaamaan paikkaan ja ihastuneena siitä, että hän sai taas +istua rovastinnan vieressä, hemotti nyt Kaisan pyöreä muoto +punaverisenä ja viehättävänä kun kesäkukka rovastinnan pituuteensa +verraten liian lihavan olennon rinnalla. Rovastinkin viekkaat silmät +salavihkaa vilahtelivat siihen pariin siinä raamattua selaillessa, +mutta vakautuivat viimmein silmät erääseen raamatunkohtaan. Nyt hän +kädellään painoi rintaansa, ryki ja kakisteli päästäkseen asiaan +käsiksi ja ikäänkuin puhdistuakseen kaikesta maallisesta. Tämän +tehtyään hän vielä muutamia kertoja nieleksiä kurnuutteli tyhjää, otti +hartaan muodon ja alkoi kuivalla käkättävällä äänellä lukea hyvästä +paimenesta. Tätä tehdessä rovastinna tapansa mukaan alkoi paksua +ruumistaan nyökytellä edes ja taas ja väliin puoleen ja toiseen +ikäänkuin tahdiksi lukemiselle. + +Kaisakin kun näki rovastinnan aivan taukoamatta nyökyttelevän, niin +luuli kuuluvan asiaan ja rupesi hänkin samaan mukaan heiluttelemaan +hoikkasta ja notkeaa vartaloaan, vaikka lukemisesta hän ei ymmärtänyt +mitään. Eikäpä Kaisan mieli nyt joutunutkaan lukemista kuulemaan, se +oli siinä, kun sai taas istua rovastinnan rinnalla ja niissä +rovastinnan äskeisissä sanoissa, että "ei teidän tarvitse tästä koskaan +lähteä pois, eihän toki, missään nimessä". + +Rovasti oli nyt katkaissut lukemisensa ja raamattu aukinaisena polvien +päällä sanojaan tapaillen ja moneen kertaan parsien selittää vätysti +miten juuri papit ovat ne paimenet, joitten täytyy antaa itsensä +lammastensa edestä uhraamalla ei vähemmän kuin kaiken aikansa, kaikki +ponnistuksensa ja kaiken kaikkeaan mitä ikään voipi. Ja kun näki nyt jo +kaikkien noitten sanankuulijain hartautensa merkiksi rovastinnan tahdin +mukaan nyökyttelevän ruummistaan, niin kokosi hän siihen tavattomaan +suureen suuhunsa sanoja, että hänenkin terveytensä on mennyttä kalua, +kun kerran sairaan luona käydessä vilustui, mutta se ei maksa mielestä +mitään, kun sairaan sielu tuli varmasti pelastetuksi kuni tulesta +kekäle. Suurena oli jo rovastin korviin asti aukeava suu sanomaan näitä +sanoja, vaan samassa aukesi ovi minkä auvetessa kuului Lillin hätäinen +ääni: "Aili sukelti järven pohjaan, eikä tule pois, vaikka me huusimme, +huusimme ihan joukolla, mutta ei tule, siellä on vaan selällään." + +"Herra Jumala siunatkoon", huudahti rovastinna tuskaisesti ja ulos +syöksyessään huusi: "Hyvät ihmiset kiirehtikää apuun!" ja lähti juosta +mylkentämään rantaan päin missä näki lapsijoukon rannalla. + +Tähän katkesi nyt rovastin saarna, viskasi raamattunsa lähellä olevalle +pöydälle ja lähti pitkillä säärillään juosta rötkistämään niin +tottumattomattoman näköisesti kun ensikertaa eläissään olisi +juoksemassa. Kaikki ne soutaja-akatkin juosta huntostivat sinne +Hiekkakaarteeseen, missä näkivät lasten hätäilevän mikä alastonna, +millä joku vaatekerta päällään. + +Kaisa se kuitenkin kaikista ensiksi joutui rantaan ja alkoi silmäillä +sinne lasten osottamaan suuntaan, mihin ne sormillaan osottivat ja +sanoivat: "Tuolla, tuolla se on Aili. Se liikkuu siellä, vaan ei tule +pois, vaikka olemme huutaneet." + +"Liikkuuko!" huudahti Kaisa ja terotti silmiään siihen valkoiseen +esineeseen, mikä näkyi syväyksen rinnalta järven pohjasta noin +kaksikymmentä askelta rannasta. + +Hän ei kuitenkaan huomannut sen liikkuvan, mutta hiljalleen läikkyvä +kirkas järven pinta petti lasten silmät. + +Rovastinnan korviin oli käynyt lasten sanat "se liikkuu siellä", niin +se lisäsi hänen hätäänsä ja huusi: "Hyvät ihmiset, ottakaa Aili pois +järvestä! Ottakaa, ottakaa Aili pois. Voi voi Aili raukka. Ottakaa, +ottakaa Aili pois järvestä. Tepä nyt ihmisiä olette, kun ette ota lasta +pois järvestä!" + +Rovastinna kun näki hätäillessään, että kaikki ovat hätäytyneet, +etteivät mihinkään kykene, niin syöksyi järveen, vaikka hän ei +nähnytkään missä paikassa Aili oli ja mennä tohkasi jo vyötäisiään +myöten veteen, vaan rovasti harppasi jälessä ja veti rannalle. Siinä +hän olkapäistä pidellen hallitsi tuskissaan parkuvaa ja riuhtoilevaa +rovastinnaa ja vakuutteli: "No, elähän nyt mamma, ei tässä hätä auta, +johan pojat tuovat venettä. Kyllä nyt kohta saadaan Aili pois. Maltahan +nyt mielesi, mamma, korvathan särkyvät siitä huutamisen paljoudesta. +Kas, nyt vene on jo paikoilla. Kyllä nyt Aili saadaan ylös." + +Janne, Konsta ja Kaapus olivat huomanneet hädän ja soutaa meliskoivat +venettä paikalle, mutta kun ei veneessä eikä rannalla ollut mitään niin +pitkää asetta millä olisi yltänyt pohjaan siinä kohti missä Aili oli, +niin lähtivät jokainen, paitsi rovasti, jonka täytyi yhä pidellä +tuskissaan parkuvaa rovastinnaa, juoksemaan mikä minnekkin saadakseen +asetta, mikä yltäisi pohjaan Ailin kohdalle. Sieltä ja täältä alkoi nyt +aitain särkemisen ryskettä kuulua ja yksi ja toinen jo juoksi millä +aidas millä mikin karanko olalla, joitten kanssa hyppäsivät venheeseen +ja silmänräpäyksessä syöksivät venheen sille paikalle, missä Aili +näkyi. Mutta kenenkään ase ei ylettänyt hipasemaankaan Ailia, vaikka +kuinka koittivat kurkotella. Ja kun kuivain aidastensa kanssa sorrivat +vedessä pohjaan päin niin vene pyörien sinne tänne pakeni milloin +selälle milloin minnekkin ettei pienimmäksi hetkeksikään asettunut +Ailin kohdalle minkä vaikutti se, että kuivat aidakset vedessä +kiskoivat itseään veden pinnalle niin voimakkaasti, että taaskin voivat +pitää vedessä. Tästä akat alkoivat syyttää toisiaan ja hätäillä. "Elä +sinä sillä lailla." "Enhän minä, vaan tuo Soppa." "Vai Soppa, kun itse +juuri työnnät venhettä." "Miten minä työnnän, kun ei yltä pohjaan." +"Tuo Elli, kai se." "Vai Elli." "Itse harritte kuin hankisääsket." "No +herra Jumala tätä venettä, kun pyörii kuni syötävä. Elkää edes kaatako. +Elkää Jumalan luomat kaatako. Herranen aika, kun pakenee vaan selälle. +Jumala armahtakoon meitä." + +Tämän näkeminen yhä suurensi rovastinnan hätää ja itseään väännellen +parkui: "Ottakaa rakkaat ystävät Aili pois. Voi rakas Jumala, kun +hukkuu tuo lapsi tuonne, eivätkä ota pois. Voi minua onnetonta, minun +täytyy päästä noutamaan Aili pois." Akkain sorriessa kulkeutui +kuitenkin venhe Ailin kohdalle ja rovastinnan yhä tuskaisemmaksi käypä +parkuminen kävi Kaisan korviin ja kun tiesi osaavansa sukeltaa niin +paiskautui veteen umpipäähän, mistä melkein samassa tuokiossa pullahti +veden pinnalle varatonna retkottava alaston Aili kainalossa. Akat +kiirehtivät nyt ottamaan venheeseen ja kohti kurkkuaan huusivat: +"Herrainen tuota Kaisaa, herrainen tokiisa tuota Kaisaa! Sinä vasta +ihminen olit." Ja Ailin kun olivat saaneet venheeseen rymeytyivät +joukolla vetämään Kaisaa venheeseen. Mutta kun saivat Kaisan venheen +laidalle ryntäitään myöten jo Kaisa itsekin rupesi auttamaan itseään +venheeseen. Nyt vesi rupesi riitelemään Kaisan jalkoja venheen alle. +Silloin venhe humahti vettä täyteen mistä ilmaa repäisevä parahdus +kuului: "Herra Jumala, kun hukumme kaikki!" + +Kaisa heittäytyi nyt venheestä irti ja alkoi uida maalle, niin akatkin +tointuivat hädästään ja meliskoivat sitä vesilastissa olevata venhettä +rantaa kohti minkä pohjassa Aili oli yhä veden sisässä samassa asemassa +kun järvenkin pohjassa. + +Rovastinna riuhtoen itseään rovastin käsistä irti huusi: "Tuokaa, +tuokaa pikemmin Aili tänne. Hyvä Jumala kun vielä venheeseen hukuttavat +lapsen! Tuokaa Jumalan luomat Aili tänne, voi, voi!" + +Jopa joutui venhe lähelle rantaa mitä akat pohjasta pitäin nyt melkein +syrjittäin työntivät rantaa vasten silmät yhä hätäisesti pyöreinä +äskeisestä hukkumisen pelosta. Silloin rovastinna riuhtasi itsensä +rovastilta irti täysin sylin rymähti ottamaan venheen pohjassa vedessä +heiluvaa Ailia. Mutta kun sai Ailin käsivarsilleen ja näki sen pään +varatonna retkahtavan alas, niin rovastinnan suusta pääsi sydäntä +särkevä parahdus: "Voi, voi! Kuollut on!" Siinä kauhussaan oli vähällä +pudottaa Ailin rantahiekalle, vaan Kaisa tapasi kiinni ja kantoi +nurmelle. Sinne ne märät akatkin juosta vutkeltivat ja huusivat: +"Puistellaan, puistellaan! Ei se ole kuollut, kun se on pehmyt. Kyllä +se virkoaa, kun se on vielä pehmyt. Näin vaan puistellaanhan ja +retuutetaan, joka jäsentä, kättä, jalkaa näin vaan, tai vaan +riiputetaanpas jaloista. Näin vaan. Puistelkaahan nyt kaikkia jäseniä. +Retuuttakaa vaan kättä, jalkaa... Niin vaan... Juuri niin... No +pannaanpas taas nurmelle ja nujuutetaan siinä, näin vaan... Näin vaan." + +Tätä nujuuttamistaan akat Ailin virkoamisen toivossa ihan innoissaan +tekivät pitkän aikaa neuvoen toinen toistaan mihin rovastikin kälkätti +sekaan yhtä ja toista. Mutta akat eivät joutaneet kuulemaan rovastin +kälkätyksiä paremmin kun rovastinnankaan voivotuksia, kun se myötäänsä +tuskitteli. "Voi Aili rakas, voi Aili rakas!" Kuuluivat ne akkain +korviin vaan jonkunmoisilta sekaääniltä lapsijoukon parkumisien seassa, +mistä kaikesta syntyi ilmaa täyttävä ruihina. + +Mutta kun ei tästä viimmeinkään näyttänyt tulevan apua, niin jättivät +Ailin nurmelle selälleen, missä Ailin retkottavat jäsenet näyttivät +uppoavan nurmeen ikään kun maa vetäisi sitä itseensä. Nyt väkistenkin +tunkeutui kamala hätä jokahisen poveen ja kaikkien sanat muuttuivat +tuskaisiksi voivotuksiksi. Entistä rajummin rupesi rovastinnakin +vääntelemään ruumistaan ja yhäkin tuskaisemmin pökkelehti sitä ja tätä +väliin ottaen aina Ailin syliinsä. Laski sen aina eri paikkaan nurmelle +ja tuskitteli: "Voi, että päästin uimaan. Voi voi, että päästin uimaan. +Minun onnettoman on syyni, että päästin uimaan. Voi voi että päästin +uimaan!" Kaikki akat nyt epätoivoisina vääntelivät käsiään, mutta +Kaisan kasvot muuttuivat virkeiksi. Näkyi muistavan jotakin ja sanoi: +"Mutta koetetaan äidin taikaa, että poltetaan elävän puun taulaa nenän +alla ja harjataan jalkopohjia. Minulla on tallessa sitä". + +Sen sanottuaan Kaisa juoksi taloon ja pienen tuokion perästä juosten +palasi sinistä savua suihkava taulan palanen kädessä ja harja toisessa. + +Akatkin muistivat nyt sen vanhan taijan ja kun näkivät Kaisan tulevan +niin ihastuneena nostivat Ailin käsiensä päälle vatsalleen missä Kaisa +asettui pitämään palavaa taulaa Ailin nenän alla ja joku harjasi +jalkopohjia. Nyt olivat akat jo varmana pelastuksesta ja hokivat: "Voi +ihme, että sinulla oli sitä. Voi ihme, että sinulla oli sitä. Luoja +kaikki laittaa hyvin, että sinulla oli sitä taulaa." + +Eipä kauvan kestänytkään ennenkun Ailin suusta purahti kahteen kertaan +vettä, minkä perästä aivasti niin kovasti, että koko ruumis hytkähti +mukaan. Silloin akkain suista kuului yhteen ääneen iloinen huudahdus: +"Hyväpään tulee". + +Rovastinna syöksähti nyt Ailin kimppuun huutaen: "Elää, Aili elää! +Aili, Jumalan kiitos, elää! Aili! Oi antakaa minun syliini Aili. Voi +Ailini, voi Ailini, minun rakas Ailini, kultanen Ailini." Mutta kun Aili +ei ollut vielä täydellisesti tointunut, niin akat eivät antaneet olivat +vaan tolkussa kun lasinvetäjän hepo Kaisan pitäessä palavaa taulaa +Ailin nenän alla ja erään akan harjatessa jalkopohjia yhäkin +kiivaammin. + +Nyt vielä Ailin suusta purkautui vettä monta suun täyttä, mutta viimein +rinta ponnahti hengityksen voimasta ja suusta kuului kipeästi kirahtava +voivahdus. + +Nyt akat laskivat Ailin nurmelle levitetylle rovastinnan saalille, +mihin rovastinna ryöpsähti suutelemaan Ailia ja hoki: "Voi Ailini +rakas. Voi minun Ailini rakas, Ailini. Minun kultanen Ailini! Oi, oi +minun sydänkäpyseni, sinä minun kulta Ailini, että vielä elät!" + +Siihen keräytyivät toisetkin lapset ja käsiään räpyttäen huusivat: +"Eläähän Aili! Eipäs Aili hukkunut, näimmehän me, että liikkui se +järvessä". + +Akat samoin kuin rovastinnakin unohtivat oman märkänä olemisensa +Ailin tähden ja sen pelastumisen ilosta istuivat vaan Ailin lähelle +nurmelle ikään kuin levähtämään työnsä tehtyä. Niinpä rovastikin +tarkan näköisenä istua könehti joukkoon ja ikäänkuin äskeisen +raamatunselityksensä jatkoksi alkoi hartaalla painolla kälkötellä: + +"Jumala se kaikki sallii. Jumalan kädessä me olemme. Ei hiuskarva putoa +ilman hänen tahtoaan. Niin se on, Jumalan kädessä me kaikki ja +kaikkinemme olemme... Mutta tuo kylmä vesi. Se ei ole terveellistä, +että paiskautua uimaan jääkylmässä vedessä. Kumma, että mamma lupasikin +ne. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Mutta hyvä on kuitenkin näin. Jumalan +kädessä me olemme". + +Akat eivät kuitenkaan joutaneet kuulemaan rovastin kälkätystä, vaan +kilvan kertoivat vanhoja kuulemisiaan elävän puun taulan ihmeellisestä +voimasta, miten se ja sekin oli sillä pelastettu henkiin, vaikka oli +vuorokauden ollut järven pohjassa. Ja miten sekin Kosulan ukkovainaa +oli kesäisen päivän ollut Pankkakoskessa ihan tulenpalavassa +jyrhämässä, että repimällä oli saatu kiven välistä pois, vaan kun +olivat hyväsen rupeaman polttaneet elävän puun taulaa nokan alla ja +harjanneet jalkopohjia semmoisella harjalla, jonka tekijää eivät +tienneet, niin siitä oli ukko ruvennut aivastelemaan ja vironnut ja +elänyt päälle päivänsä. + +Ihmettelivät vielä sitä kun siinä hätäytymisen pökerryksissä äsken ei +juohtunut mieleen muille kuin Kaisalle. + +Kaisakin kertoi, että häneltäkin yritti unohtua, vaikka se on äidin +opettama taika. Kertoi äidillään olleen aina tallessa elävän puun +taulaa ja siitäpä hänkin oli saanut ja ilman sitä taulan palasetta ei +olisi tyttö elävien joukossa. "Se on totta se. Se on totta se", kuului +akkojen suusta yhteinen vakuutus. + +Rovastinna ei tätä akkain puhetta kuunnellut, hoiteli vaan Ailia, mikä +heikkona sairaana ja vaaleana kuin haavan lastu makasi kentällä. Ja kun +ei osannut enää mitään tehdä sen ensimäiseksi hoitamiseksi, niin alkoi +rovastille: "Ailin ei ole hyvä tässä. Lähdemme kai kotiin. Eikös +lähdetä, vai mitä sanot, Hermanni? Asetamme Ailin venheeseen maata niin +siinä se menee. Eikös niin?" + +"Lieneehän se parasta", sanoi rovasti ja alkoi kömpiä ylös. + +Rovastimme tarttui nyt syliksi Ailiin ja lähti kantamaan venheeseen, +mistä pojat olivat jo veden viskanneet pois ja laittaneet lähtöön +valmiiksi. Kaikki ymmärsivät sen lähtöhommaksi ja kohta nähtiinkin +valkea purtilon näköinen venhe rientävän Jänislahden perään päin, jonka +perässä rovasti itse selkäkenossa viiletti ja nuorimmat lapset +iloissaan hälisivät rovastinnan kanssa. Ja kun eivät Ailin pelastumisen +ilosta osanneet muutakaan sanoa niin hokivat: "Eipäs Aili hukkunut, +vaikka mamma luuli. Näimmehän me, että Aili liikkui järvessä. Mamma +pelkäsi tyhjää. Eipään se Aili hukkunut". Mutta Lillin silmät olivat +pyöreinä ja hätäisinä josko Aili kuitenkin kuolee, kun näki sen olevan +niin kovin kipeän ja mammankin näki olevan niin murheissaan ja +huolissaan. + + + + +3 LUKU. + + +Rovastinnan tämän päiväinen elämä oli kun unta. Aivan kuin pahaa unta, +mistä herättyään iloitsee, että se oli unta. Mutta nukuttuaan joutuu +samoja synkkiä vuoria ja hirvittävien syvyksien partaita kynsin hampain +kiipeilemään missä kauhistus ja pelko panee vapisemaan koko olennon, +että herää ja iloitsee kun se oli unta. Mutta nukuttuaan kuitenkin +joutuu taas yhtä kauhistaviin pimeisiin käytäviin missä vanhain +rakennusten päälle luhistumisen ja eksymisen pelko täyttää mielen ihan +tukehtumisen rajalle, josta taaskin vaivoin herää ja iloitsee, että oli +unta. + +Niin synkkä ja tuomitseva mieli siitä, että oli luvannut lapset uimaan +oli rovastinnan mieli vielä iltamyöhällä valvoessa Ailin vuoteen +ääressä. Se hauska nautinto luonnosta Jahtirannan Kaisan puistossa ja +se repäisevä sydämmen ilo Ailin virkoamisesta olivat vaan vilahduksia +mistä ei jäänyt mitään jälkeä eikä tuottaneet mitään valoa nykyiseen +mieleen, missä tuonoin ankaruus ja epätoivo yhdessä tunkeutuivat +sieluun ja täyttivät koko tunteitten syvimmätkin syvyydet. + +Mutta nyt nukkui Aili ja kasvoille kohosi ihana punastus, että +rovastinna ei ikänään muistanut ei Ailin, eikä kenenkään lapsensa +kasvoja niin ihastuttavan miellyttävinä nähneensä. + +Ne puhuivat rauhasta, ne puhuivat ihanan kesäyön hiljaisesta rauhasta +nukkuvien maassa. Mutta ne puhuivat äidille tänä hetkenä vielä enemmän, +ne puhuivat ijankaikkisesta rauhasta autuaitten maassa. + +Rovastinnan täytyi itkeä, mutta se itkeminen tuntui sanomattoman +suloiselta. Jokahinen kyynel oli murunen siitä sielua täyttävästä +tuomion ja epätoivon synkkyydestä, mikä kyynelten vuotaessa tuntui +sulavan kuin keväinen lumi helteisen auringon paistaessa. + +Huomenaamuna Aili nukkui pitempään kuin tavallisesti ennen, mutta +noustessaan oli virkeä, kuin eilen ei mitään olisi tapahtunut. + +Tästä rovastinna oli enemmän kuin iloissaan ja kun Ailin oli saanut +puetuksi ja annetuksi pienen ruoka-annoksen, kiirehti hän Ailin kanssa +rovastin kamariin näyttämään Ailia. Ovessa tullessaan jo sanoi: +"Katsoppas, pappa, meidän Ailia, kun se on ihan terve ja ruokaa tahtoi +herättyään ensi sanakseen. Se eilinen kylpy kai vaikutti nälän. Mutta +kuules, Hermanni! Mitä hyvää osaamme tehdä sille Jahtirannan Kaisalle +siitä keksinnöstä, millä pelasti Ailimme henkiin?" + +"Mitäpä sitä olisi tarvis tehdä mitään", kuului rovastin kuiva vastaus. + +"No, hyttynen, hyvänen aika. Miten voisimme niin kiittämättömät olla +sellaiselle hyväntekijällemme?" + +"Siten, että Kaisa on meidän mökkiläinen. Sillä on velvollisuus tehdä +enempikin." + +"En voi ymmärtää nyt sinua... Minun täytyy päästä edes kiittämään +Kaisaa, kun eilen siinä harakassa ihan hyvästelemättä lähdimme. Etkös +sinäkin lähde? Otamme Ailin, Lillin ja Mimmin mukaan." + +"Ole huoletta, veikkonen. Kaisa tulee vaan siitä ylpeäksi... Lähtisit +sinä pappilan rouva hupsua akkaa kiittämään. Miltä tuo näyttäisi", +sanoi rovasti yhä kuivemmasti ja ylpeästi käänsi päätään pois +näyttääkseen, ettei hän tahdo kuullakkaan senlaista hommaa. + +Rovastinnan pullea muoto tuli levottomaksi ja hän sanoi päättävästi: +"Minun kuitenkin täytyy päästä kiittämään Kaisaa vaikka läpi valkean... +Voi, voi miten onnetoin olisinkaan, jos Aili minun ajattelemattoman +tekoni tähden olisi tuonelan omana, mikä ilman Kaisaa niin olisi." + +Rovasti kääntääkseen rovastinnan mieltä siitä asiasta pois alkoi: "Tänä +päivänä, kun on näin kaunis ilma lähdemme kävelymatkalle tuonne +hautuumaalle. Sinne kuului olevan aivan kuiva tie. Tuosta sillan takaa +kuului lähtevän aivan kuiva, hyvä kärrytie. Eikä se kovin kaukana +olekaan, tuossa vaan salmen takana kankaalla. Lillin ja Ailin otamme +mukaan. Mimmi ei jaksaisi niin pitkältä kävellä ellemme tuota +Lahdenperän muijaa pyydä kantamaan... Lähdemme ihan aamiaisen syötyä." + +"Lähdemme vaan... Siinä tapauksessa jätän huommiseksi Jahtirannalla +käynnin", sanoi rovastinna ja lopettaakseen siitä puheen, alkoi +silitellä Ailin päätä, joka lattialla seisoen ja voileipää kädestään +syödä jykertäen, oli nojannut selkänsä sohvalla istuvan äitinsä polvia +vasten. Sitä hän hymyillen silitteli hiljakseen puhellen: "Sinä Ailini, +rakas! Minun kiharatukkainen Ailini olet vielä tässä. Oi kuinka +kauhistava on muistaa sitä eilistä päivää. Mutta miten opettavaista +sentään onkaan olla senlaisenkin tapauksen keskellä. Ilman senlaista +tapausta ei tulisi koskaan tietämään miten lapsi on likellä äidin +sydäntä. Tavallinen taudin tuoma kuolema ei sitä opetusta anna." + +Rovasti ei tähän puheeseen jatkanut mitään. Vötkötti vaan +leposohvallaan selkäkenossa ja rykästeli enemmän haihduttaakseen +rovastinnan ajatuksia kuin rykimisen tarpeessa ja ajatteli: Kyllä se on +totta, että nuo akat ovat kaikki yhtä hupsuja. Eivät tiedä edes omasta +arvostaan. Pappilan rouva lähtisi nyt mökin akkaa kiittämään. Vie ja +vikise. + +Aili pureskellessaan voileipäänsä katseli kumpaisenkin silmiin ja kun +näki äitinsä hymyilevän hänelle, niin tahtoi sanoa jotain ja kun ei +muuta osannut niin sanoi: "Enhän minä kuollut." + +"Ethän tuota, Jumalan kiitos, kuollut, kun pelastuit. Tiesitkö miten +pelastuit?" + +"Heräsin vaan kun unesta. Rintani oli kipeä." + +"Voi lapsirukka... Mutta mitenkäs hukuit?" + +"Se puukappale, minkä kanssa uin, kun karkasi, niin menin pohjaan. +Silloin meni vesi henkeeni etten saattanut huokua enkä liikuttaa +mitään. Kuulin kun rannalla huusivat tulemaan pois, vaan en päässyt." + +"Kuulit huudon... Mutta näitkös sitten meidän valkeaa venhettä päälläsi +ja sitä kun Kaisa tuli noutamaan ja otti syliinsä?" + +"En... Milloin se tuli?" + +"Silloin kun se kantoi sinun sieltä järven pohjasta venheeseen ja +kannettiin siihen nurmelle, missä heräsit." + +"En minä ole nähnyt", toisti yhä Aili silmät pyöreinä ja näkyi +koittavan muistella muistaisiko hän siitä mitään. + +Tämä keskustelu vei rovastinkin huomion puoleensa ja osanottavalla +tavalla sanoi. "Kylläpä oli todellakin kuolema likellä. Tavallisesti +veteen joutuneitten tiedetään näkevän ja kuulevan kaiken, se vaan, +etteivät voi liikuttaa mitään. Ne hengen salpautuessa saavat senlaisen +omituisen halvauksen, että tulevat aivan voimattomiksi ja ainoastaan +senlaiset voivat virota. Ne, joilta kaikki tietäminen katoo, sanotaan +kuolleeksi. Ja onhan sitä Ailillakin jotakin edes hämärää tietoisuutta +voinut säilyä, vaan liki ne kuitenkin ovat länget olleet olkapäitä." + +"Ja siitä ei päästä mihinkään", keskeytti rovastinna, "että se on +Kaisan ansio, että Aili elää ja luojan laitos oli sekin kun sillä piti +löytyä sitäkin elävän puun taulaa. Mitä se se on? Senlaista ainetta en +ole kuullut ikänäni ennenkun eilen." + +"Hym... Se on taulaa kun taulaa. Näithän sinä monastikkin Karppolan +Jörkki ukolla meillä aina kun se tuluksilla iskeä tuiskutti piippuunsa +niillä niin nauroit, että ukko taas sikaa hengittää. Elävän puun +taulaksi sanovat taikurit senlaista taulaa, mikä on tehty senlaisesta +käävästä, joka on otettu vielä lehtiä kasvavasta koivusta, missä joku +puoli on ollut niin laho, että on kääpiä kasvanut. Se elävän puun +nimitys on vaan taika nimitys. Taula kun taula, eikä mikään muu, olipa +kääpä otettu pökkelöstä tai lehtiä kasvavasta puusta." + +Rovastinna mietti ja nujautteli päätään: + +"Mutta sittenkin, voihan siinä lehtiä kasvavasta puusta otetussa +käävässä olla erilaisia aineksia kun pökkelöstä otetussa käävässä... Ja +oli miten oli, Kaisan keksintö se oli, että Aili virkosi. Ja sentähden +minulla on niin suuri kiitollisuuden velka Kaisalle, että täytyy lähteä +erityisesti kiittämään Kaisaa. Jospa tänä päivänä lähdemmekin käymään +hautuumaalla, niin huomenna minä lähden Lillin, Ailin ja Mimmin +kanssa." + +"Sinä et tunne asemaasi", keskeytti rovasti kylmästi. "Ihminen vasta +viisi päivää ollut pitäjässä, niin tämmöisen pappilan rouvana lähteä +sormella hämmennettävää mökin akkaa, omaa turvattiaan kiittämään, mihin +hänellä oli enemmän kun velvollisuus. Mitä järkeä siinä on... Jotakin +toista olisi, jos hakisit toveruutta tuonlaisten kun Niemelän, Sojolan, +Könnilän, Kytölän, Peltolan ja Nujulan emännistä, mitkä ovat lähikyläin +suurimpia taloja, niin se olisi jotakin toista, Mutta ennen pitkää +tulet saamaan toveruutta herrastalojen rouvista. Mikä seikka kuuluu +asiaan." + +"Herrastalojen rouvista. Ihmisiähän ne ovat muutkin", sanoi rovastinna +ylenkatseellisesti ja nousi seisalleen lähteäkseen pois. Ailikin kun +huomasi äitinsä kyllästymisen, niin kiirehti aukasemaan ovea ja lähti +äitinsä edellä ison salin poikki juosta kipittämään pieneen saliin, +mistä kuului toisten lasten hälinä ja sinne hän tiesi äitinsäkin +tulevan. + +Huomen aamuna oli yhtä kaunis ilma kun edellisinäkin päivinä. +Rovastinna ei nyt enää rovastin mieltä kuunnellut, vaan pyysi ne +entiset muijat soutajikseen ja heti aamiaisten jälkeen nähtiinkin +pappilan valkea vene mennä töllöttävän Jänislahden Jahtirannalle päin. +Rovastinna istui keskellä venhettä, Lilli toisella, Aili toisella +puolen ja Mimmi edessä nojaten selkänsä äitinsä polviin. Aili istui +rannan puolella äidistään, mistä hän venheen kulkiessa ikäänkuin luki +rannan puita ja kertoi: "Katsokaa mamma kun tuossa on aivan samanlainen +koivu, kun meidän entisen kodin rannassa minkä käyrällä tyvellä meidän +mirri aina kalan suolia syötyään maata motkotti. Aivan samanlainen, +köyrätyvinen ja laaja latvainen kukotus eikös olekkin, mamma? Ja tuokin +kuusi on samanlainen kuin meidän entisen kodin saunan perässä, aivan +samanlainen mustanpuhuva ryhötys. Mutta tuo rosotyvinen petäjä tuossa +rannan äyräällä on samanlainen kun meidän entisen kodin kujosten +suussa, johon Konsta aina kiipesi saarnaamaan. Katsokaa mamma, eikös +ole samanlainen? Tuokin suuri oksa tuolla ylhäällä tojottaa." Mutta +venhe läheni Jahtirannan talon rantaa, minkä huomattuaan Kaisa juosta +loimotti rantaan ja huusi: "Kuinka Aili voipi, onko Aili mukana?" + +Rovastinna huiskutti nenäliinallaan, ja huusi vastaan: "Kaisa, Kaisa. +Sinä hyvä Kaisa. Aili on terve kun käki. Täällä on venheessä Aili". + +Venheen keula kun töksähti nyt rantaan, niin Kaisa syöksähti +venheeseen, eikä muistanut tervehtiä rovastinnaa tervetulleeksi, vaan +koppasi Ailin syliinsä ja hoki: "Sinä Aili, sinä Aili, sinä Aili, minun +pelastettu Ailini", lähti mennä huurottamaan kotiinsa ja vasta aivan +lähellä kotiansa kääntyi takasin ja huusi: "Tulkaa toki taloon. Antakaa +anteeksi, etten ennemmin pyytänyt." + +"Tulemme, tulemme, kunhan korjaamme Mimmin kenkää, kun sanoo hierovan +jalkaansa", kuului rovastinnan iloinen ääni ja hän lähti likenemään +taloa. Kaksi vuotias Mimmi punaisine päähineineen tulla nytyytti edellä +ja rovastinna ja Lilli rinnan perässä, sitä mukaa kuin Mimmi antoi +tietä. + +Huoneeseen tultua rovastinna vähensi vaatteensa aivan paitahihasilleen, +minkä tehtyään aukasi akkunan, josta katseli ja alkoi enemmän Kaisalle +mieliksi kuin asian vuoksi puhella: "kun olette jo lakasseet kaikki +kartanon seutunne ja miten ihanaa nurmea. Oi, oi, kun se vihottaa +kauniisti, kun tuulen väreet näkyvät jo nurmen laihossa. Oi, oi kun +kaikki on kuin kesäsydämmellä." + +Kaisa ei sitä kuunnellut, vaan kaipasi miksi rovasti ei tullut. + +Rovastinna kääntyikin varsin niittenkin soutaja akkain tähden +kertomaan, että rovasti ei koskaan lähde kylään muuten kun joko sairaan +luo, tai raamatun selitykseen. Sillä on se sielun hoito ja pelastus +ensimäinen ja viimeinen. Eilen illallakin kun rengit vaon päässä +leväyttivät hevosiaan niin siinä jo puhui niillekin sielun tilasta ja +jumalattomain viimeisen päivän hirmuisuudesta. Siitä ja siitä sielun +asiasta hän vaan puhuu ja tahtoo ollakkin vaan paljasta sitä. + +Kaisa ei vierasten tuottamassa hyvässä mielessä osannut muutakaan, niin +koppoi taas Ailin syliinsä ja hyvitteli: "Sinä minun Ailini, sinä +pyöreä silmäinen Ailini, että olet terve ja ketterä kun ei mitään olisi +tapahtunut. Voi, voi sinua sirkka, kun olet sievä ja riski, vaan etpä +silloin potkitellut, kun minä järven pohjasta otin kainalooni. Sinä +sirkka." + +"Oi, oi", keskeytti rovastinna. "Se seikka ei lähde mielestäni, ettekä +usko miten kiitollinen siitä pelastustyöstä olen. Aivan asiakseni +täytyi lähteä kiittämään, kun sellaisesta kauhistavasta hädästä ja +murheesta toimititte pelastustyöllänne näin sydämmellisen ilon." + +"Elkää kiittäkö", kiirehti Kaisa sanomaan väliin. "Eihän minullakaan +olisi tätä iloa muuten, Ailin pelastumisesta. Ette usko, miten minun on +lysti olla, kun näen Ailin terveenä, hän kun oli jo ihan kuoleman +kielissä. Tässä kangasta kutoessanikin ei silmänräpäystäkään ole, ettei +olisi Aili mielessä, vielä erittäin senkin tähden, tuleeko Aili +terveeksi ja milloin. Mutta nythän tämä sirkkunen on terve. Voi, voi, +sinä pyöreä poskinen tummatukkainen sirkkuseni!" + +"Niin, kangasta kutonut. Mikä kangas teillä nyt onkaan?" käänsi +rovastinna puhetta ja siirtyi katselemaan kangaspuissa olevaa kangasta. + +"Onpahan vaan kolminiittinen. Nimismiehen rouva kudottaa pojilleen +kesävaatteiksi ja mitä kaikkea tuosta tehtänee; kaksikymmentä kyynärää +kudotaan näillä loimulangoilla ja sitten mitä tuonee kuteiksi, itse +aikoi käydä määrämässä. Jotakin kait siitä tulee, kun luomaa on +yhdeksänkymmentä kyynärää". + +"Vai nimismiehen rouvalle. Aivanko te herrastaloihin teette käsitöitä", +keskeytti rovastinna ja alkoi enemmän tarkastella vaatteen kevyyttä. + +"Herrastaloissapa se on meidän leipämme ollut nämä leskivuodet". + +"Mitä ne maksavat kyynärästä, esim. tämmöisestä vaatteesta +kutomapalkkaa?" + +"En minä sitä määrää tiedä, kysyvät aina mitä minä tarvitsen niin sitä +antavat". + +"Vai niin. No sehän onkin parasta sillä lailla. Minun kyllä täytyy +saada teidät kankurikseni myöskin, vaan milloin minä saan kun on näin +pitkä, mitä yhdeksänkymmentä kyynärää, tätä, ja nyt on vasta alussa". + +"Ei tämä kauvaksi kestä. Saimi tekee puolat niin kymmenen jopa +kaksitoista kyynärää helkyttelen päivässä". + +"Kaksitoista kyynärää päivässä näin lujaa vaatetta! Kun on ihan kuin +tuohta tuo vaate. Sehän on ihan uskomattoman paljon". + +"Olen iskenyt tätä oikeen uhasta kun rouva niin varotti. Niillä pojan +poloksilla ei huono kestä kun ne myötään jyryävät kuni pässikaritsat +rannioilla rantakivillä, ja missä milloinkin. Mutta se ei paljon +hidastu, jos kutoo lujemmaksikin, pitää vaan raskaampana kättään". + +"Sen minä sanon, että kenellekään ette saa luvata tämän jälkeen +kutoaksenne kun minulle. Meillä juuri on tämänlaisen vaatteen tarvis. +Meidän pojillakin ei ole kesävaatteista paljon puhettakaan. Ai, ai, +että tuli toki puheeksi. Olettehan kutoneet kaksivartistakin? Se olisi +alusvaatteiksi rovastillekin sopivaa". + +"Olen minä kutonut kaksivartista, toimikaista, pohjikaista, +kolminiitistä, kahdeksanniitistä ja mitä milloinkin ovat kudottaneet. +Olen kutonut trikootakin". + +"Trikootakin!" huudahti rovastinna. + +"Olen kutonut trikootakin. Minun kutomatani trikoota entinen rovasti +piti jo monta vuotta ja jos kauvankin olisi elänyt niin ei olisi +ostamaan lähtenyt". + +"Kyllä se hyvä Kaisa on niin, että kun vaan tämä kangas loppuu niin +minulle pitää ruveta kutomaan. Eikös niin?" + +"Samahan se on. Ja kenellekkäs minä sitten kutoisin, jos en teille, kun +vaan annatte", sanoi Kaisa loistavin kasvoin ja kehoitti rovastinnaa +kääntymään kahvipöydän ääreen, missä Saimin keittämä kirkas kahvipannu +kykötti kolmen puhtaaksi pestyn kuppiparin vaiheella. + +Kahvin juotua rovastinna lähti ulkokausteelle vielä ihailemaan jotakin +Kaisan mieliksi. Kaikkea ihaillessaan huomasi tien lähtevän kauniiseen +koivu ja kuusi sekaiseen metsään niin kysyi: "Mihin tämä näin soma tie +menee? Muistuttaa meidän entistä hautuumaan tietä, missä rovasti aina +käveli". + +"Se menee juuri teille. Se on ihan tuommoinen kuiva tie koko matkan, +saattaa vaikka pännäkengässä kävellä". + +"Vai niin. No, kukas uskoisi, että tänne on tämmöinen tie. Ihan täytyy +lähteä katsomaan tätä tietä". + +Sen sanottuaan rovastinna lähti kävellä mötöstelemään sitä tietä +metsään ja sinneppä lähtivät kaikki muutkin. Kaisa otti Mimmin syliinsä +ja kiirehti rovastinnan rinnalle ikäänkuin näyttelemään tien +merkillisyyksiä. + +Rovastinna sitä tietä kävellessään myötään ihaili: "Ai, ai, kun tämä +tie on soma. Ei uskoisi miten tuo metsä vaikuttaa ihmisen sieluun. +Tuntuu kuin mikähän turvallinen muuri ympäröisi, missä kumminkin näkyy +luonnon synnyttämä elo ja puhtaus. Katsokaahan, miten nuo kasvavat +lehdet kuultavat puhtaudesta. Ja katsokaa miten kaikki nuo puun kerkät +pienistä neulaisista kudotut kätensä ojentavat korkeuteen ottamaan +vastaan sieltä elonsa voimaa... Oi, jospa ihmisen sielukin pysyisi niin +uskollisena korkeuden Jumalalle, aina ja aina vaan ojennetuin käsin +pyytämässä korkeuden loppumattomista aarteista elonsa voiman. Kuinka +ihana paratiisi olisikaan tämä elämä... Oi, oi kuinka soma on elää +tämmöisiä hetkiä. Tuntee kohoavansa ihan elämän jokapäiväisyyksien +yläpuolelle. Oi, sinua metsä. Sinä sanatoin metsä, minkälainen +totuudentien opas sinä olisitkaan, kun sinulta tulisimme kysymään... +Ah. Ah." + +Rovastinna tuli nyt ikäänkuin mykäksi, hän niin nautti siitä +metsätiestä, kun sellaista ei ollut koskaan kulkenut. Entisen +kotinsakin luona hautuumaan tien varrella oleva metsä oli vaan vähäinen +puska istutettua metsää ja lapsena ollessa ei metsä puhunut mitään. +Ailin pelastumisen johdosta oli rovastinnan sydän ja sielu nyt niin +avonainen ottamaan vastaan ja kuulemaan luonnon pienimmätkin +kuiskaukset. Senpä tähden hän nyt ikäänkuin vasta heränneenä luontoa +ymmärtämään kykeni vasta ensikerran eläissään nauttimaan luonnon +sanattomasta puheesta. Nauttimaan niin, ettei nyt enää kyennyt pukemaan +sanoiksikaan nautintoaan. Elämäkin tuntui vaan suloiselta unelta hiljaa +kävellessä metsän varjostamaa tietä ja metsän hiljaa huokaillessa +helteisen etelätuulen silloin tällöin lievästi puhallellessa. + +Kun matka oli jo joutunut enempään kuin puoleen, niin eräs akka niistä +soutaja-akoista muistutti: "Mehän kohta tulemme pappilaan. Mihinkäs +meidän venhe jää?" + +"Ai, tosiaankin", heräsi rovastinna sanomaan. "Olemmeko niin pitkältä +kulkeneet?" + +"Enemmässä kuin puolimatkassa olemme", toisti Kaisa. + +"Mutta minä todellakin menen tätä tietä kotiin, että näen koko matkan. +Sohvi ja Elli menevät palauttamaan venheen. Maria minulle oppaana +kantaa Mimmiä, jos Kaisa tahtoo palata pois. Kaisalla kuitenkin lienee +kiire kankaansa kutomiseen." + +"Kiirehän se on, eihän se eisty, jos sen takana ei liene, eikä minun +aikani muussa kulukkaan kun työssä. Tiedättekö, hyvä rovastinna, että +minä teen aina työtä." + +"Mutta täytyyhän tehdäkin." + +"Minä teen työtä levähtäessänikin." + +"Miten se on mahdollista?" + +"Kun teen kovaa työtä, että väsyn ja tarvitsen levätä, niin +levähtäessäni teen työtä, kun syön niin teen työtä kun huvittelen +itseäni, teen työtä, univuoteellani kun valvon, teen työtä, kun +jostakin kärsin, teen työtä, ainoastaan kun nukun, niin silloin nukun." + +"Oi, sinä Kaisa. Minulla on teiltä niin paljon oppimista. Minun täytyy +kuulla se arvoitus. Istumme tähän tuon muhkean kuusen varjoon." Siihen +he marjanvartiselle sammaleiselle maalle laskeusivat istumaan, missä +Kaisa hymyillen kertoi: + +"Usein on minulla kaksi kangasta, ainakin silloin, kun on +kahdeksanniitinen ja kahdellatoista sukkulalla kudottava. Silloin on +kaksivartinen toinen kangas. Kahdeksaniitistä kahdellatoistakin +sukkulalla kutoessa ja muistaessa mikä sukkulainen nyt on otettava ja +montakokertaa sillä heitettävä, pitää sellaisessa jännityksessä, että +pian väsyy. Silloin siirryn kaksivartisen ääreen, jossa ei ole mitään +ajattelemista, kädet ja jalat tekevät kaiken omalla opitulla tavallaan. +Kun jalat väsyvät polkemisesta ja kädet sukkulan heittämisestä, otan +silloin täplikkään sukan kudelman, missä on vaan sormilla työtä. Ja kun +lähden huvikseni kävelemään otan yksilankaisen sukankudelman, jota +sormet tekevät itsestään. Sitä teen syödessänikin. Kun palan haukkaan, +niin kudon ja taas palan haukkaan ja kudon." + +"Mutta mitäs silloin teette, kun jostakin kärsitte kuten sanoitte?" + +"Silloin otan ompeluksen ja poljen ompelukonetta niin vimmatusti, että +sen räminään hukkuu kaikki muu." + +"Entäs kun kokonaan väsytte, mitäs silloin teette?" + +"Ajattelen uutta kankaanlaitosta ja kudon sitä yksinkertaista +sukankudelmata, joka ei ole mitään työtä. Sitä kudon univuoteellanikin, +usein löydän herätessäni kudelman rintani päältä ja sormet kudelmassa, +jolloin ne, vaikka ensin hieman kankeasti, alottavat työnsä, ennenkun +oikein saan silmänikään auki." + +"Olette varmaan ahkerin ihminen auringon alla. Oletteko kaiken ikänne +olleet niin työteliäs?" + +"Aivan pienestä penikasta. Se on ollut aivan luontainen taipumukseni. +Ja lienee se sukuvikakin. Minun sukuni isän puolelta on kaikki +senlaista myyrän sukua, kokonaan omituista siinä suhteessa." + +"Onkos se sukuvika, kun luulen näkeväni teistä, että olette aivan +herkkä suremaan ja iloitsemaan?" + +"Siinä suhteessa olen kuin lapsi. Se taipumus on perintöä äidiltäni. +Äitini voi katkerasti itkeä, jos hiuksen toinen ryöstäisi hänen +päästään ja voi sydämmensä pohjasta iloita, jos hiuksen arvoisen hyvän +joku tekee." + +"Mutta sellaisella luonteella luullakseni on kaikkein helpoin mennä +maailman läpi. Siinähän ei ole yhtä ilmaa kauvaksi." + +Kaisan mieli näkyi nyrvähtävän ja sanoi: "Eipä niinkään, hyvä +rovastinna." Ja silloin ilmestyi kirkkaat kyyneleet Kaisan silmäin +nurkkiin, joita rovastinna ei ymmärtänyt surunko, vai ilon tuottamia ne +olivat. + +Rovastinna nousi nyt seisaalleen ja puristaen kahteen käteensä Kaisan +käden kiitteli moneen kertaan ja lupasi palata taas jonkun päivän takaa +katsomaan, koska tänne on näin hyvä ja hupainen tie. Sen sanottuaan +erosivat Kaisa tyttöineen ja kahden soutajamuijan kanssa Jahtirannalle +ja rovastinna Lillin, Ailin ja Mimmiä kantavan Marin kanssa Jänislahden +pappilaan päin, millä matkallaan rovastinna yhä aivan katkeamatta +ihaili sitä tietä somaksi ja hupaiseksi. + + + + +4 LUKU. + + +Rovastinna kotiin tultuaan kiirehti rovastin kamariin varsin saadakseen +tietää millä päällä rovasti on hänen käynnistään Jahtirannalla ja alkoi +kertoa: "Sinä, Hermanni, et usko, kuinka lysti oli käydä Kaisan kotona +ja kun sinne on niin soma tiekin. Tulin sieltä maata myöten kotiin enkä +koskaan lähdekään muualta kun on niin kuiva ja sileä tie kuin höylätty +ja niin kauniin metsän läpi, että sinä et usko. Oikein nautin siitä +tiestä. Kaisa saattoi enempään kun puolimatkaan. Ja miten lysti oli +sitä Kaisaa tulla lähemmin tuntemaan. Kyllä se on surkeasti väärin +pitää häntä mielipuolena ja höperönä kuten sinäkin Hermanni sanot. Hän +on semmoinen kankurikin, että poistieltä. Kuulehan, että semmoista +kolminiitistä vaatetta vahvaa ja tiheää kun tuohta, kutoo kaksitoista +kyynärää." + +"Kaksitoista kyynärää, seitsemän metriä päivässä. Sehän on ennen +kuulumatointa", sanoi rovasti ja hieman punalti päätään. + +"Se todellakin on ennen kuulumatointa. Meidän entiset kankurit eivät +saaneet puoltakaan. Ja maksettiin niille kaksikymmentäviisi penniä +kyynärästä kudonta palkkaa, eikä tahtonut elää sillä. Kaisahan tienaisi +ihan mahdottomia, jos niin paljon maksettaisiin." + +Rovasti tunsi, että rovastinnalla on aikomus ruveta Kaisalla +kudottamaan kankaita niin tekeytyi asialliseksi ja sanoi: "kymmenen +penniä kun maksaa kyynärältä niin siitä hän jo tienaa markka +kaksikymmentä penniä päivältä ja sehän on jo korkea palkka." + +"No niin. Vaan sillepä muutkin kuuluivat maksavan minä laatuna sattuu, +mitä Kaisa milloinkin tarvitsee, se ei ole rahan päälle." + +"Niinpä niin. Mutta kaikki mitä antaa on laskettava rahaksi ja +rahamäärän jälkeen tehdä lasku. Se on rehellistä se. Ja siinä ei tule +vääryyttä kenellekään". + +Näistä viimeisistä sanoistaan antoi rovasti kuulua sellaisen +päättäväisyyden, että se niin täytyy olla tullakseen rehellisesti +tehdyksi ja antaakseen taas kerran rovastinnankin tietää, että hän on +ja tahtoo olla rehellisin mies maailmassa. + +"Oli niin miellyttävä kuulla sitä Kaisaa, kun se kertoi ahkeruudestaan. +Sanoi nukkumasta herätessäänkin löytävänsä sukankudelman rintansa +päältä ja kätensä kudelmassa, missä ne alottavat työnsä ennenkun +silmätkään oikein aukiaa. Kun kuului hän jo aivan pienestä pahasta +olleen niin työteliäs niin eipä kummaa jos häntä ei ole saatukaan +lukemaan opetetuksi. Siitä juohtui mieleeni tuo meidän Kaapro kun sille +ei lapsenakaan kelvannut aseeksi muu kun vasara. Sillä se pieksi ja +räikytti kaikki palasiksi mitä eteensä sai. Ja mikä työ oli saadessa +vähääkään lukemaan, mutta kylläpäs pajassa kului aika. Ja nyt on kaksi +vuotta ollut toisella luokalla ja kuuluu sanoneen Kustaalle ettei hän +lähde enää kouluun, vaan sepäksi hän rupeaa. Niin luonto se on vahvempi +oppia ollut Kaisalla kun muillakin. Luonto se on joka tikan poikaa +puuhun vetää kuten sanotaan." + +"Eikö Kaisa sitten osaa lukea?" + +"Ei. Jokilahden emäntä viime pyhäaamuna kertoi, että Kaisa ei tuntisi +iitä vaikka tiellä kaksisauvassa vastaan hiihtäisi." + +"Vai niin", sanoi rovasti, mutta sen sanottuaan sulkeutui itseensä +keinutuolissa enemmän selkänojasinta vasten, käänsi salaperäisesti +hymyilevät kasvonsa lakeen päin ja ruskean harmaat silmät vilkkuivat +levottomasti. + +"Mutta kyllä Kaisa sentään ymmärtää autuuden asiasta vaikka ei lukea +osaa. Ja senpätähden juuri on Kaisalle tarpeellista saada papin suusta +kuulla raamatun totuutta kun ei siitä voi itse lukemalla saada irti ja +sinun on aina aikavälistä lähdettävä raamatunselitykseen. Kaisan on +tukala päästä kirkkoon kun lapset eivät jäisi kotiin eikä kotia voi +jättää autioksi kun on sillä ihmisten vaatteen kudoksia." + +"Samahan tuo on. Laita vaan milloin tahaan, että sinne tulee ihmisiä, +niin voinhan käydä kun sinne on tiekin niin hyvä", kuului rovastin +lauhkea sana, jonka sanottuaan hän tapansa mukaan nieleksi kurnautteli +tyhjää, että paksusuoninen harmaa kaula kutmahteli nielemisen mukaan ja +silmät entistä levottomammin vilkkuivat mistä näkyi sielun salainen +voimakas palo joissakin likaisissa aineissa. + +Rovastinna oli sangen iloinen, että sai rovastin taipumaan käymään +Kaisan luona raamatunselitystä pitämään. Tuntui kun naisen sielu olisi +sillä pelastettu. Eikä tullut ajatelleeksi josko Kaisallekin käy samoin +kun hänellekin, että rovastin raamatunselityksestä ei koskaan jäänyt +mieleen muuta kun paljas kuiva muoto. Ne muodolliset nyökytykset ja +tilaisuuden hiljaisuus. Kaikki muu oli kopisevaa tyhjyyttä mistä usein +rovastinna tunsi itsensä surulliseksi, mutta ei kuitenkaan voinut +ymmärtää, että jää ei voi palaa eikä syntymätöin elää. + +Tulevalla viikolla oli päätetty eräänä päivänä pitää raamatunselitys +Jahtirannan Kaisan kotona ja rovastinna levitti sanaa, vaan ei sinne +kuitenkaan silloin määrättynä hetkenä tullut ihmisiä kun muutamia +mökkien muijia, joita rovastinna oli väkivetoon vaatinut, olivat +lähteneet rovastinnalle mieliksi. Mutta palasivat niin tympeinä +etteivät sanoneet enää koskaan lähtevänsä. Mäntylän Matleena se oli +enimmin kyllästynyt, kun oli Saviniemelle pyydetty perunan kylvöntään +täksi päiväksi. Olisi saanut sieltä tienestiä ja tuli rovastinnan +huomautuksesta lähteneeksi tänne Jahtirannalle raamatunselitykseen. Nyt +hän palatessa Kaikkolan isolle Liisalle porisi: "Eläs toki +raamatunselitystä! Jonnijoutavaa vätkytystä, vätystystä ja vatustusta, +jossa ei ole päätä eikä häntää, eikä pontta eikä perää." + +"Samat sanat sanon minäkin", kuului Liisan mukautus, vaikka eivät +olleet Liisan sanat niin vihaiset. + +"Sen sanon", jatkoi Matleena. "että erilähtimet olivat entisellä +rovasti vainaalla. Sillä ukolla olivat siksi teräväpäisiä sanat että ne +töhertämättä pystyivät ihmisen nahkaan ja halutti kuulla toisenkin +kerran. Mutta tuon lystin uskoo kerralla. Tuomoinen 'kometiija' vielä +nähtävänä kun heilutaan ja nyökytetään kun kellon heilari. Eläs +helteessä kolmasti. Hyvä sentään... Olen niin vihainen koko hommalle, +etten kohta sovi omiin riepuini". + +"Kyllä todellakin tuo rovastin jumalisuus taitaa olla tehtyä. Kovin +pintapuoliselta ne tuntuvat nuo raamatunselitykset. Ja mitätöntä +hapuilemista tuo oli sekin tulosaarna toissa pyhänä. Vaan eipä nuo +liene kaikilla papillakaan lahjat yhdenlaiset", sanoi Karisen Sohviija +tyytyväisesti. + +"Mitä sitä sitten rupeaa papiksi kun ei ole lahjoja" sävähti yhä +Mäntylän Matleena. + +"Kunpa sitä ei muuhunkaan kykene, kuten eräs ukko sanoi tervalastia +Ouluun soutaessaan", kuului joukosta ivallinen sana. + +Karisen Sohviija kuuli että puhe muuttuu ivalliseksi niin alkoi +vaikeroida: "Kyllä on Jumalan kirous langennut Jänislahden seurakunnan +päälle, se on nähtävissä. Kappalainen saatiin ensin tuomoinen lapukka. +Odotettiin kun päivän nousua rovastin tuloa, mutta tämä on yhäkin +mitättömämpi. Koko seurakunta joutui paljaitten palkkapaimenien +haltuun, joka on nähtävästi korkeimman rangaistus siitä, että ei ole +niitten sanasta otettu ojennusta, jotka ovat hengessä ja totuudessa +tehneet työtä". + +"Mutta ei tuo räkärysä kauvan toki eläne". + +"Kyllä sitä pahaan kirveeseen aina vartta jatkuu", kuului joukosta +kärsimättömät sanat. + +"Luojan kädessä ne ovat onnen ohjat", jatkoi yhä Sohviija. "Voihan +pahankin päivän perästä vielä paistaa kirkas päivä, jos ei kerrassan +koko Jänislahden seurakunta liene heitetty aivan pimeyden valtaan". + +Samaan suuntaan kun Sohviijakin puhelivat sitten loppumatkan koko +matkue siksi kunnes pappilan kartanolle tultuaan hajautuivat kaikki +omia teitään menemään kotiinsa. Ainoastaan Riihelän Kustaava jäi +odottelemaan jälempää tulevaa rovastinnan joukkoa, missä rovasti pitkä +tumma viitta yllään ja musta koppahattu päässään keppi kädessä astua +lahni edellä ja rovastinna lasten kanssa perässä siksi kunnes pappilan +kartanolle tultua rovastinna tuli rovastin rinnalle ja lapset +kumpaisenkin sivuille yhdeksi ryhmäksi. Sitten se hitaasti liikkuvana +keskenään puhelevana matkueena lähestyi rakennuksen korkeita portaita, +jotka kiivettyään katosivat rakennuksen sisään, kuni tyhjyyteen mistä +ei mitään kuulunut. + +Kustaava halusi tavata rovastinnaa kahdenkesken päästäkseen enemmän +tuttavuuteen rovastinnan kanssa ja pääsikin kyökin kautta mentyään +rovastinnan puheille, kuten oli toivonutkin. Nyt hän kertoi juurta +jaksain kaikki ne puheet mitä tiellä oli puhuttu. + +Tämän kuultuaan rovastinna kauhistui ja tuli aivan surulliseksi ja +vannoen vannoi, että sitte on kumma, jos hän enää hommaa +raamatunselityskokousta mihinkään. Niissä päätöksissään meni rovastille +kertomaan kaiken mitä Kustaavalta oli kuullut. Rovasti tekeytyi +rauhalliseksi. Leposohvallaan venyessään tapansa mukaan nieleksiä +kurnautteli tyhjää ja pani silmänsäkin puoleksi kiinni ettei niistä +voisi lukea mitä sydämessä liikkuu. Viimein hän hyvin varovasti ja +korvat terotettuina kuulemaan rovastinnan mielen pienentäkin vivahdusta +kysyi: "No loukkautuivatko ne siitä, kun minä siitä Saarasta ja +Haagarista selitin? + +"Ei Kustaava siitä erityisesti maininnut... Jospa lienevät siitäkin". + +"No oliko siinä sitten mitään liikaa sinun mielestäsi? Raamatun +totuuttahan se oli". + +"En minä saata sanoa. En minä ymmärtänyt olevan mitään liikaa. +Tietystihän se on ihmisten eripuraisuuden tähden tullut laiksi ja +tavaksi se yksivoimaisuuden pakko, koskapa ennen aivan raamatun +pyhimmilläkin miehillä on ollut monta. Kuinka monta niitä oikeastaan +lienee Salomoonillakin ollut?" + +"Sillä oli tuhat, mutta sen asiat joutuivat epäkuntoon, kun se otti +vaimoja pakanain tyttäristä. Mutta ainoastaan siitä syystä... Kun olisi +pysynyt rajoinsa sisällä, niin ei olisi ollut muistuttamisen syytä". + +Rovasti oli nyt hetken äänetönnä, mutta sitten hän saarnaavalla tavalla +lausui: "Sehän on raamatun totuus, että raamattu juuri on se +loukkauskivi kaikille syntisille, että joka siihen itsensä satuttaa se +loukkautuu ja kenen päälle se lankeaa, se murennetaan. Syntinen ihminen +ei siedä totuutta kuulevansa. Pimeys ei siedä valkeutta, valkeuden +säteet ovat jo pimeydelle kauhistus". + +Niitä sanoja kuullessa meni rovastinnan pää jo itsestään hieman +kallelleen ja ruumis rupesi nyökkäsemään, vaan kun rovastin puhe loppui +siihen, niin rovastinnankin ruumis vakautui ja sanoi: "Kunpa heille ei +hyvä kelpaa, niin olkoot itsenään. Minä kyllä en hommaa enää raamatun +selityskokousta koskaan". + +"Sehän meille on parasta, tehdään se mikä on pakosta, pidetään vaan +huoli, että virkapalkat tulevat tarkoin perityksi eli omamme jollekkin +perittäväksi ja ehkäpä saamme tulevassa pappilan syynissä pyöräytetyksi +niin että tämän pappilan saamme ensimäisen luokan pappilaksi, siis +puolta suuremmaksi, niin kaikki on hyvin". + +"Saisihan tämä ollakkin isompi, kun noilla poikarievuillakaan ei ole +omituista huonetta ollenkaan, kun tytöt tarvitsevat nuokin +vinnikamarit". + +"No ehkäpä saadaan. Tuomari Lundqvist on ymmärtäväinen mies, kunhan +sille puhun niin luulen menevän läpi. Seurakuntalaiset, sen uskon, +eivät osaa puolestaan valita siihen syyniin sellaista miestä, joka +ymmärtäisi asiain kulusta sitä tai tätä." + +Rovastin viimeisissä sanoissa kuului rovastinnan korvaan hieman +epärehellisiä vivahduksia, vaan kun oli äskeisen Kustaavan kertomuksen +johdosta kyllästyneellä mielellä koko seutukuntaan, niin tuntui se +kaikki oikeutetulta ja tyytyväisenä lähti astua mylkkäsemään pienen +salin kautta kyökkiin näkemään piikain toimia. + +Raamatun selityksiä ei nyt pidetty lähellä eikä kaukana ja kirkko +toimien suorittamiseen oli rovasti saanut apulaisen, joten rovastin +sanaa ei kuultu koko kesänä. Mutta lääkäri oli rovastia sen +rintatautinsa tähden kehottanut kauniilla ja kuivilla ilmoilla +oleskelemaan havumetsissä niin paljon kun mahdollista ja kun juuri +Jahtirannan tien varsilla oli sellaista metsää niin rovasti valitsi sen +oleskelupaikakseen, joten oli tilaisuus joka kerran siellä käydessään +käydä talossakin. Ja Kaisa kun kutoi rovastinnalle kankaita niin jos +nähtiinkin rovastin siellä käyvän jokapäiväkin, niin ei kenenkään +huomioon käynyt mitään liikaa. Sattuipa rovastinnakin tulemaan sinne +rovastin ollessa siellä ja vaikka Kaisa joskus hulmahti hyvinkin +likelle rovastia istumaan ja katseli hyvinkin lämpimästi rovastia +silmiin, niinkun rovastin kasvoissa ei näkynyt värähdystäkään +osanotosta siihen, niin rovastinna ymmärsi sen vaan Kaisan +ajattelemattomuudeksi ja tietämättömyydeksi sivistyneen elämän +tavoista, jos hän näkikin Kaisan käytöksessä liikaa, niin antoi +mielellään anteeksi, kun tiesi Kaisalla olevan niin vähän ystäviä ja +tiesi Kaisan herkän luonteen niitä kaipaavan. + +Tämä kesä meni tällä tavalla ja talvella ainoastaan hyvällä +suksikelillä varsinkin kuutamoiltoina tiedettiin rovastin käyneen +hiihtelemässä Jahtirannalla päin. Mutta tulevana kesänä aivan kesän +tultua rovasti alotti koiransa kanssa kulkunsa Jahtirannan metsissä +missä usein nähtiin Kaisakin rovastilla toverina. Sattuipa tietä +kulkiessaan Pirkkalan Riita-kaisa näkemään tämän toveruuden. Tultuaan +kerran matkaltaan kiirehti hän ystävänsä Keralan Fiinan luo ja +punastuksissaan vapisten kertoi: "Sinä et tiedä sitä mitä minä tiedän." + +"Mitäpä sinä enintä tiedät?" sanoi Fiina leikillisesti ja keskeytti +taikinan alustuksen mitä oli kaksin käsin alustamassa. + +"Tiedän sen, että tuon rovastin suhde Jahtirannan Kaisaan ei ole +oikea." + +"Niinkö luulet?" + +"En luule, vaan tiedän." +Fiina ei pitkään aikaan kyennyt sanomaan mitään, tunsi vaan +vapisevansa. Viimein alkoi puhella: "Kyllä minä kuitenkin pyydän, että +et puhu kenellekään, ettei rovastinna saisi tietää. Se näkyy olevan +sellainen hyvänpäivän lapsi ja hyväsydämminen ihminen, että ei tiedä +maailmassa pahaa olevankaan. Hän jos saisi tietää, niin surisi +kuollakseen." + +"En aiokaan puhua tämän enempi, vaan sanon kuitenkin sinulle. Mutta +mikä kuitenkin on sen lorun loppu. Mille riekenelle joutuu Kaisaparka, +josta entinen rovastinna teki ihmisen ja ihmisempä pahasenkin. Kaisa on +siitä asti ihan työllään elättänyt joukkonsa, vaikka oli ihan +Niuvanniemelle joutumassa." + +"Se on juuri se josko vieläkin joutuu Kaisa niille jälille", sanoi +Fiina ja rupesi alustamaan taikinataan kun huomasi uunissa lämmityksen +jo parhultaa palaa rekottelevan. Alustaessaan sanoi vielä, varmuudeksi; +"Elähän huoli toki puhua kenellekään, paha on parempi peitossa." Sen +sanottuaan tunsi mielensä surulliseksi ja itsekseen huokasi: "Se on +sielujen paimen se." + +"Se on todellakin sielujen paimen se", parsi Fiinan sanoja Riita-Kaisa +ja lähti kotiinsa, kun näki Fiinalla olevan kiireen. Eikä ajatellut +puhua kenellekään sen enempi tiedoistaan. Mutta pari päivää sen perästä +kuitenkin oli samanlaisia kertomuksia kerrottu rovastinnallekkin, mikä +niitä kuultuaan kiirehti rovastin kamariin ja tullessaan puoleksi +huutaen alkoi: "Kuulehan sinä, Hermanni, kun nyt on nostettu sellainen +puhe, ja sen ja senkin lainen puhe, että sinä Hermanni, olisit +sekaantunut Jahtirannan Kaisan kanssa." + +Rovastin kasvot tuskin huomattavasti värähtivät, mutta silmäluomet +kuitenkin värisivät ja nekin vaan niin vähän, että rovastinna ei sitä +huomannut. Puoleksi umpeen puristetuilla silmillään nyt rovasti otti +selvää rovastinnan mielestä uskooko se eli ei. Ja kun näki, että +rovastinna yhtä keveältä kannalta käsittelee sitä asiata, kun +puheestakin kuuluu, niin asettui välinpitämättömälle kannalle ja +ylenkatseellisesti kysyi: "No uskotko sinä niitä puheita sitten?" + +"En, rakas Hermanni minä toki usko. Tulisinko minä niitä kertomaan kun +uskoisin", kuului rovastinnan vilpittömät sanat. "Tiedänhän sen että +pahat ihmiset, jotka eivät voi uskoa toisesta ihmisestä mitään muuta +kun pahaa, eikä puhua muuta kun pahaa, niin ne laittelevat ja puhuvat +mitä sylki suuhun tuopi." + +"Tuo juoru on tosin terveellinen varotus meille pysymään kokonaan +erillään Kaisasta", alkoi rovasti oikein ajatusalta. "Olen tänä kesänä +nähnyt siinä sellaisia merkkiä, ettei niitä voi pitää tavallisina. Ne +ovat joitakin päänvikaisuuden oireita. Hän usein nähdessäni on aivan +täydellinen leuhka." + +"Sitähän minäkin luulin viimeksi käydessäni huomaavani kun hän liikkui +niin keveällä tavalla ja nauroi melkein tyhjällä. Oli aivan +toisenlainen mielestäni kun viime kesänä... Voi, voi, voi sentään Kaisa +parkaa. Mieli on kallista, jota aina tarvitaan... Kaikeksi onneksi ei +ole sillä meidän töitä nyt." + +"Senpä vuoksi minä sanon, että ei tarvitse enää sekautua. En minäkään +käy enää siellä päinkään. Täällä hautuumaan takana kankaalla on +samallaista havumetsää, minä alan siellä kulkemaan, vaikka se onkin +kauempana", kuuluivat rovastin päättävät sanat. Sitten hän rykästeli ja +sylettyään ysköksensä sylkiastiaan nieleksi kurnutteli tyhjää, että +kaula oikein äänteli. Sen tehtyään heittäytyi leposohvalleen aivan +hermottomaksi siten näyttääkseen rovastinnalle miten irtonainen hän on +koko siitä jutusta ja ettei hän tahdo kuullakkaan enää. + +Kun sen huomasi rovastinna, niin lähti pois, ja mieluinen hymy näkyi +rovastinnan tumman punertavilla viattomasti loistavilla kasvoilla. + +Parin viikon kuluttua rovastinna kuitenkin sai voittamattoman halun +käydä Kaisaa katsomassa, että oli aivan levotoin siitä kaipiosta. Tien +oli satanut viime yönä märäksi siksi ei lähtenyt tänä päivänä, vaan +päätti lähteä huomenna, vaan nytkin oli satanut tien märäksi ja siksi +pyysi Karisen Mallun ja ison Liisan soutajikseen ja niin tulivat +venheellä. Jahtirannan rantaan tullessaan rovastinna tyrmistyi, kun +Kaisa hurjana juoksi rantaan ja niin oudosti kajahtavalla korkealla +äänellä huusi: "Kun tulitte, kun tulitte, kun viimeinkin tulitte, toki +viimeinkin tulitte!" jota huutaen suoraa päätä syöksyi rovastinnaan +syliksi ja suuteli moneen kertaan huolimatta rovastinnan +estelemisestäkin. Malla ja Liisa samoin kuin rovastinnakin tulivat ihan +puhumattomiksi. Katselivat vaan säikähtynein silmin mitä tämä +oikeastaan on. Mutta kohosivat kuitenkin taloon, johon Kaisan lapset +juuri tulivat marjasta kullakin pienet ropeet kukkurillaan kauniita +tosikypsiä vattuja. Saimi se loistavin kasvoin joudutti ropeensa +ensimäiseksi rovastinnalle, josta rovastinna sydämellisesti kiitteli, +otti rinnastaan ison neulan ja sillä rupesi yksitellen nostelemaan +niitä vattuja suuhunsa. Mutta yhä hän pysyi tyrmistyneenä nähdessään +Kaisan yhä niin luonnottoman hilpeänä leimakehtavan ja puhelevan tulta +ja taivasta sekasin. Ja väliin aina huurahti rovastinnan viereen +syleilemään rovastinnaa yhä vaan hokien: "Kun tulitte, kun tulitte, kun +tokiisa tulitte! Oi kun hyvä olla kun tulitte". + +Rovastinna koitti nyt viedä puhetta vakavammalle tolalle kertoilemalla +viime pyhänä haudatuista ruumiista siitä ja siitä leskestä, miten se ja +se ja sekin jäi pienten lasten kanssa päin taivasta ja miten juuri +Sivolan Reeti-isäntä parasta-aikaa sairastaa ihan kuolemaisillaan +jättämässä köyhän lesken seitsemän lapsen kanssa maailmaan. Mutta Kaisa +ei niitä rovastinnan puheita kuunnellut, hulmusi vaan sitä ja tätä. + +Rovastinna kun näki että Kaisa ei voi yhtyä eikä seurata mitään +puhelemista, niin rupesi tuntumaan ikävältä viipyminen. Kun oli Saimin +keittämä kahvi saatu juoduksi niin rovastinna kaivoi taskustaan +kourallisen lanttia, mitkä jakoi lapsille marjoista ja rupesi +lähtemään. Mutta Kaisa tarttui syliksi rovastinnan kaulaan ja melkein +huutaen sanoi: "Ette vielä saa lähteä. Ettehän toki raski heittää minua +tänne niin vähällä. Minulla on niin ikävä rovastia, ette usko kun +minulla on ikävä, vaan kohta se nyt tulee, sen koiran näin äsken +juoksevan tuossa veräjän takana. Olkaa nyt edes niin kauvan, että +rovasti tulee, se ihan kohta tulee. Ettehän lähde ennen?" + +"Kyllä rovasti saattaa tulla koirineen jälestäkin", hyvitteli +rovastinna. "Heitähän nyt, hyvä Kaisa, irti, minulla on kiire kotiin, +tuleepa tänne rovasti, se joutaa enemmän viipyä. Elä nyt purista, +Kaisa, niin kovin, minä ihan kuolen. Kuule, hyvä Kaisa, heitähän nyt +irti, minä tulen ihan kohta takaisin." + +Rovastinnan täytyi ihan riuhtoa itsensä Kaisasta irti, mutta sitten +Kaisa pyörähti kasvot hätäisen näköisenä, silmät rävähtämättä katsomaan +rantatien suuhun, mistä se aina näki rovastin tulevan. Mutta kun siellä +ei mitään näkynyt, niin pyörähti rovastinnan jälkeen juoksemaan rantaan +ja kiirehti nenäliinallaan huiskuttamaan, johon rovastinnakin vastasi +pakenevasta venheestään samalla tavalla niinkauvan kun venhe kiertyi +niemen suojaan. + +Rovastinna oli venheessä kauvan ääneti ja alakuloisena, kun kynsille +lyöty. Mutta viimein huokasi syvään ja sanoi: "Kaisa parka... Miten +todellakin on hänen laitansa." + +"Jumala yksin tietää hänen kohtalonsa. Me tiedämme vaan sen, että +nykyään hänen laitansa ei ole hyvin", kuului Mallan nureksiva ääni +hänen hiljalleen soutaa lurkkiessaan ja alakuloisena katsoessaan +jalkoihinsa. + +"Mutta mitä osaisimme tehdä hänen auttamisekseen?" + +"Emme mitään", kuului Liisan lyhyt, päättävä sana, mutta Malla jatkoi: +"Josko rovasti voisi jotakin, kun sillä on rovastia niin ikävä." + +Tämän sanoi Malla nähdäkseen vaikuttiko hänen sanansa rovastinnan +kasvoissa mitään värettä siten nähdäkseen tietääkö rovastinna siitä +kylällä liikkuvasta juorusta mitään. Mutta rovastinnan kasvot pysyivät +puhtaasti vapaina ja osanottavaisella tavalla sanoi: "Minun täytyy +todellakin puhua siitä rovastille." + +Sen sanottua oli pitkän hetken ääneti ja näkyi miettivän. Viimein +punalti hieman päätään ja virkkoi: "Mutta mitähän se Kaisa höpötti +siitä Haagarista ja Ismaelista? Ne kun ovat raamatulliset nimet eikähän +Kaisa kuulu osaavan lukea muutakaan, sitä vähemmän raamattua. Sitä minä +ajattelen". + +Mallan ja Liisan kasvot punastuivat, mutta Malla kerittäytyi sanomaan. +"Viime kesänähän juuri Kaisan kotona oli rovasti pitänyt raamatun +selitystä Saarasta, Haagarista ja Ismaelista." + +Tätä sanoessaan Malla taas katsoi salaisesti rovastinnan silmiin +näkyikö niissä mitään liikaa värettä. Mutta ne olivat yhtä viattomat, +kuin äskenkin ja ihastuneesti sanoi: "Se on totta se. Nyt minäkin +muistan. Aivan sitä se haveksii... Se noilla tuollaisessa tilassa +olevilla muistuu mieleen kaikki mitä ikänään ovat kuulleet ja nähneet, +kuitenkin niin hajanaisesti, kun uninako. Niillä kaikki koko elämän +kokemus on yhtäaikaa silmien edessä kuni taulu. Mutta kuitenkin niin +hämäränä, ettei siitä voi eroittaa kokemusten eroituksia ja sentähden +ne puheetkin menevät niin sekasin, sikin sokin, että ainoastaan sen +elämäntapauksia seurannut voi tuntea, mitä se milläkin sanallaan +tarkoittaa ja missä se milloinkin menee". + +"Niin se on." + +"Kyllä se niin on," todistivat soutaja-akat. Tämän sanottuaan kaikki +jäivät nyt äänettömiksi, tuntui kuin joku salainen paino olisi sulkenut +suut. + +Kotiin tultuaan rovastinna puhui rovastilla käynnistään Jahtirannalla +ja kehoitti rovastin käymään lohduttamassa Kaisaa. Mutta rovasti +vihaisesti tikaisten sanoi: "Minäkö, minä... Minäkö lähtisin hupsun +akan kanssa äkseeraamaan! Se joltakin näyttäisi. Hym!" + +Nämä sanansa rovasti sanoi sellaisella painolla ja ruumiinsa +liikkeillä, jotta rovastinna oikein huomaisi miten hän on viatoin +siihen kylällä liikkuvaan juoruun. + +Pitkän aikaa keinutuolissaan ääneti oltuaan sanoi rovasti +päättäväisesti: "Jos kukaan näkee Kaisan meille tulevan, niin pitää +sanoa, ett'en ole kotona! Minä en halua häntä nähdä. Vahinko, että +tulinkaan häntä tuntemaan." + +Tämän sanottuaan jäi rovasti umpimielisen näköisenä istumaan +keinutuoliinsa, mutta silmät vilkkuivat rauhattomina tavotellen sitä ja +tätä esinettä, samalla kun toisella jalallaan autteli herkkää +keinutuoliaan hiljalleen keinumaan. + +Rovastinna tuli surulliseksi Kaisan kohtalosta. Hän ei kyllä aikonut +enää rovastille puhua Kaisan puolesta. Mutta kun ei tiennyt mitään +keinoa hänen auttamisekseen, niin tunsi syvää katumusta, että oli +ensinkään antautunut hänen tuttavakseen ja tekemisiin hänen kanssaan. + + + + +5 LUKU. + + +Kaisa ei ollut nukkunut moneen yöhön, eikä syönyt kahteen päivään +mitään, itki vaan melkein myötään. Hän vaan itki ja itki. Kaikki +elämäntiet näkyivät pahoina mielessä. Mitä enemmän niissä ajatukset +viipyivät, sitä katkerammaksi kävi mieli. Ei mikään työ saanut mieltä +vaihtumaan, eikä ollut ketään, kenelle olisi puhunut, joka olisi häntä +ymmärtänyt. + +Siksi hän nyt lähti niiltään nimiään juosta huurottamaan pappilaan +saadakseen siellä tavata rovastia ja rovastinnaa, mutta pappilan +rannassa olevat vaatteitten huuhtojaeukot hymyillen kertoivat rovastin +juuri vasta ikään lähteneen Jahtirannalle päin. + +Kaisan silmät pyöristyivät ja hän puolihätäisesti huudahti: "Mitä tietä +se meni? En huomannut tullessani." + +"Sitä tavallista tietä," kuului akkajoukosta ääni ja kaikkien kasvoissa +näkyi salainen hymy ja kaikkien silmät olivat terotettuina Kaisan +liikkeisiin. + +"Voi, voi, että se nyt juuri lähti sinne," sanoi Kaisa ja lähti +juoksemaan kotiinsa päin. + +Puolimatkaan tultuaan hän seisahtui, repäsi päähuivinsa päästään ja +huusi: "Rovasti hoooi! Huhuuui... Huhuuui!" + +Väliin hän aina kuunteli ihan hengittämättä, että korviin ei muuta +kuulunut kun sydämen jyskytys. Taas juoksi hän palasen matkaa ja teki +samoin, joten hän viimein kulkeutui kotiinsa. + +Nyt oli jo ilta. Lapset olivat tehneet jo vuoteen, mutta istuivat +kuitenkin akkunan pielessä alakuloisina odottaen äitiä tulevaksi +kylästä. + +Kaisa kun näki, että rovasti ei ole tullut ja lapsiltaan kuuli, että ei +ole käynytkään, niin sai ihan suonenvedon tapaisen kohtauksen. Hän +heittäytyi vuoteelle, missä hän väänteli ruumistaan, riuhtoi käsillään, +repi tukkaansa ja vaatteitaan ja huusi: "Voi minua onnetonta! voi, +minua onnettomista onnettominta!" + +Lapset ympärillä hätäisinä kyselivät: "Mikä teillä on äiti? Mikä teillä +on kipeä? Oi sanokaa, äiti, mikä teillä on kipeä? Me hieromme. Oi, +sanokaa, äiti kulta, mikä teillä on?" + +Siitä ei Kaisa näkynyt tajuavan mitään, hän eli vaan omaa elämätään. +Lasten pyytäminen näytti vaan lisäävän tuskia. Mutta viimein häneltä +purskahti voitamatoin itku, mikä pani tärisemään koko ruumiin. +Itkettyään pitkän hetken, hän kuitenkin hieman rauhoittui, nousi ylös +ja vaistomaisesti kiirehti akkunasta katsomaan eikö sieltä näkyisi +rovastia tulevaksi. + +Tässä akkunan poskessa Kaisan istuessa, lapset asettuivat vuoteelleen +ja nukkuivat. Kaisa siinä yhä vaan tulehtunein kasvoin istui myöhään +yöhön. Mutta taivas meni yht'äkkiä paksuun pilveen ja pimensi ilman +niin pimeäksi, kun elokuun yönä voi olla. Harvan untuvan näköinen +läpinäkymätön synkeys laskeutui ilmasta alas, niin että kaikki metsän +puutkin näyttivät luhistuvan maan tasalle sen painon alla. Kaukaa, +tuskin huomattavasti, vilahti silloin tällöin salaman valo, mikä +muistutti Kaisan mieleen erään papin saarnan mailmanlopusta. Kaisan +ruumis rupesi vapisemaan ja ikäänkuin turvaa etsien kytjähti hän lasten +viereen vuoteelle, missä väkisten tuskaisina tulivat sanat suuhun: +"Voi, minua onnetonta. Oi, rakas Jumala, että kuolisin tähän. Mutta oi! +Rakas Jumala... Annathan anteeksi elämäni pahuuden, jos se on ollut +paha... Haagar... Olenko minä Haagar... Rakas Jumala, annathan +anteeksi? Voi, voi, kun olen näin onnetoin." + +Rupesi aivan todella tuntumaan mailmanlopun lähestyminen, jonka +kauhistusta peläten hän peitti kasvonsa käsiin ja kyyristyi kasvoilleen +Saimin viereen. Sydän jyskytti ankarasti ja aivot kihisivät, kuin +kiehuva vesipata. Nyt kuitenkin rupesi yhtä äkkiä korviin kuulumaan +kummallista sipinätä. Kaisa hypähti, silmät kirkastuivat ja hän jäi +hetkeksi kuuntelemaan hengittämättä. Tuokion kuunneltuaan kysyi +kuiskaten: "Mitä? Metsäänkö? Mitä sinä puhut... Uimaanko? En minä nyt +lähde... Rovastiko Hiekkarantaan?..." + +Tämän sanottuaan hyppäsi hän ylös ja tulisessa kiireessä alkoi +typerehtää sitä ja tätä, syyteli lastensa vaatteita sinne ja tänne ja +hätäili: "Oi, oi, kyllä minä lähden, mutta missä nuttuni ja huivini? +Oi, sentään, mihin ne ovat tulleet, eihän niitä näy missään. Oi, oi +sentään... Etsi sinäkin? Mikä sinun on nimesi? Ka, onhan teitä +montakin. Oletteko kaikki sitä rovastin joukkoa, pitääkö se rovasti +raamatunselitystä? Pitää kai kun on niin paljon kuulijoita. Mutta kun +en löydä nuttuani enkä huiviani, enhän viitsi avokauloin..." + +Nyt liian hätiköimisen painosta syöksyi veri päähän, että päätä huimasi +ja ei pysynyt pystyssä, vaan täytyi kaatua vuoteelle, missä maailma +meni aivan mustaksi silmissä ettei nähnyt mitään. Nyt Kaisan +hätäileminen muuttui yhäkin tuskaisemmaksi, hän melkein huusi: "Voi, +voi sokeaksiko tulin! Voi, rakas Jumala. Sokeaksiko tulin! Oi, etten +näe edes rovastia... Oi, oi, että upposokeaksi. Voi minua onnetointa!" + +Pitkän tuokion hätäiltyään Kaisa tunsi ikäänkuin heräävänsä ja silmänsä +selviävän näkemään. Silloin hän ihastuneena huudahti: "Oi, että oli +toki unta! Pahaa unta... Mitä se kuitenkin merkitsi?... Oi, että +kuitenkin oli unta! Samassa Kaisan silmät terottuivat huoneen hämärään +seinään. Hän nousi nyt ylös ja siirtyi katsomaan likeltä sitä paikkaa +seinässä mihin hänen silmänsä ensin terottuivat ja kummastuen hän +sanoi: Elämän taulutko?... Ai, Saimin, Naimin ja Martan taulut ovat +puhtaat kuin liina, mutta minun tauluni on likanen, ihan verinen. Oi, +Saimi, Naimi ja Martta, nouskaa itsekin katsomaan miten teidän taulunne +ovat puhtaat juuri kuin puhtain liina. Mutta voi, voi... minun tauluni +on likainen. Ihan se on veressä... Koitan sitä pestä." + +Huoneessa oli saaveroinen vettä täynnä. Siitä Kaisa otti kauhalla vettä +ja hulautti seinälle, minkä tehtyään alkoi kaksin käsin hutuuttaa sitä +märkää seinää ja ihastuneena huudahti: "Puhdistuu toki, oi, puhdistuu +toki!" Sen sanottuaan palasi vesisaavin luokse ja kiihkoisesti puhellen +rupesi ihan hurjana syytämään vettä siihen seinälle. + +Nyt sitä vettä räiskähti nukkuvain lasten silmille, josta ne rupesivat +kiemuroimaan ja unimielissään kätisivät: "Elä elä. Mitä se siinä? +Elähän, Naimi, sinä. Elähän..." + +Siitä lasten kätinästä ei Kaisa ollut milläänkään, humasi vaan kauhalla +vettä siihen seinään, että lattiakin oli jo huleisillaan ja hoki: +"Lähtee toki, lähtee toki. Puhdistuu toki. Kas niin, kerta kerralta +puhdistuu!" + +Saimi se lapsista ensiksi selvisi tajulleen ja alkoi hätäillä: "Äiti, +mitä te houraatte? Kuulkaa, äiti, mitä te siinä? Voi, ettehän ole +tajullannekaan. Voi, äiti rakas, antakaa minulle se kauha!" + +Siitä huolimatta Kaisa vaan syyti, että pohja jo kopusi vesiastiassa. +Viimein kuitenkin leimahti seinän luokse ja alkoi kädellään osotellen: +"Sinun taulusi, Saimi, on tässä. Katsohan, miten se on puhdas. Sinun, +Naimin ja Martan taulut ovat puhtaat. Katsos, kuinka ne ovat puhtaat +kuni puhtain liina, mutta minun tauluni tästä nurkasta, tuosta juuri, +on vielä likanen, vaan annas kun käyn saippuata, niin kyllä se lähtee, +kyllä se puhdistuu viimeinenkin." + +Sen sanottuaan viskasi kauhansa vesiastiaan ja mennä huurahti ulos. +Mutta ulos tultuaan luuli metsän rinteellä näkevänsä ihmisiä menemässä +Hiekkakaarteeseen päin. + +Sinne nyt lähti Kaisa juoksemaan ja huusi: "Uimaanko menette? Onko +siellä rovasti? Ai, tuollapa sen koirat vielä haukkuvat kaukana. +Minäkin tulen uimaan, me kerkiämme rovastin tuloon uida, kun noin +kaukaa vielä kuuluu koirien haukunta. Ai, ai, että tulee rovasti. Tulee +toki rovasti..." + +Hiekkakaarteen poskessa oli kivinen niemi mikä kaitasena ja terävänä +pisti järveen, jonka nenässä oli syvä likellä. Siitä se Kaisa ennenkin +aina paiskautui uimaan ja usein meni samalla umpisokkeloon ja ui veden +alaitse Hiekkakaartoon ja siellä kohosi lastensa iloksi aina veden +pinnalle. Niinpä nytkin Kaisa juosta tohkasi siihen niemen kärelle. +Siinä hän opitulla tavallaan rupesi riisumaan vaatteitaan päältään ja +heittämään rannan kivelle. Mutta samassa alkoi hän melkein huutaen +puhella: "No, vaate päälläkö te uitte? Minä olen aina uinut alasti... +Niin todellakin, näin yöllä on vesi kylmempi. Katsokaas, kun minä tulen +sinne, minä tulen ihan sukkelossa sinne asti." + +Lasten silmät olivat kirkastuneet kuullessaan äitinsä ulkona huutelevan +ja he kiirehtivät akkunaan katsomaan. Kun he näkivät äitinsä hurjana +juoksevan rantaan, niin lähtivät jälkeen ja hätäillen huusivat yhdestä +suusta: "Äiti, äiti, elkää menkö uimaan! Kuulkaa, äiti, elkää menkö +uimaan. Voi, voi, äiti rakas, ette saa mennä uimaan!" + +Kun Saimi oli jo saamaisillaan äitiään kädestä kiinni, niin Kaisa +näytti ikäänkuin lapsiaan pakoon kiirehtivän ja ottamalla oikein pitkän +laukan syöksyi päistikkaa järveen ja samassa katosi veden pinnan alle, +että lapset kuulivat vaan ankaran parskahduksen, jonka perässä +vaahtoinen vesi hyrskähti korkealle ilmaan, mutta putosi samassa, josta +sitten lähti renkaina laajenevat väreaallot pakenemaan kaikille +suunnille ja ne hiljalleen vierien katosivat tyhjyyteen. Parskahduksen +kohdalla näkyi vielä muutamia vaahtosoreita, jotka nekin laukeilivat +tyhjiksi, että jälelle jäi vaan tyyni, pilviyön synkistämä vedenpinta. + +Lapset nyt hätäisin silmin katselivat ihan hengähtämättä ulapalle, +mistä ja milloin näkyisi äiti kohoavaksi veden pinnalle, mutta kun ei +alkanut näkyä, niin tuskainen ahdistus rupesi karvastelemaan lasten +kurkuissa. Ja kun he eivät muutakaan osanneet tehdä, niin huusivat: +"Äiti, hoi, tulkaa pois! Äiti rakas, tulkaa jo pois! Me kuolemme +suruun, jos ette tule pois. Voi, voi, kun ette tule pois!" + +Pilvinen, synkkä taivas puhkesi nyt satamaan vettä ihan taivaan +täydeltä, että yksi kohina täytti ilman. Mutta tästäkin huolimatta +lapset vaan katselivat ulapalle ja katkerasti itkien huutelivat: "Äiti, +hoi! tulkaa jo pois, tulkaa pois!" Muutakaan he eivät osanneet tehdä. + +Kun sateen synnyttämä hämärä peitti kokonaan näkemästä ulapalle niin +lapset ottivat venheen rannasta, jolla soutelivat järven pintaa sinne +ja tänne, yhä vaan huudellen: "Äiti, hoi, äiti hoi!" Kun ei sekään +auttanut, tulivat maalle ja kyyristyivät niemen kärelle ison kiven +viereen, missä vielä monta tuntia märkinä väristen huusivat äitiään +tulevaksi. Mutta viimein, kun alkoi päivä valjeta, lähtivät jälekkäin +juosta retostamaan pappilaan, millä matkallaan myötään valittivat: "Voi +meidän äitiä, voi meidän äitiä. Voi, voi, meidän äitiä!" + +Pappilan keittiössä oli piika päässyt vasta ylös ja rapisteli unen +töhmeröisiä silmiään panna tuhertaessaan kenkiä jalkaansa, kun Kaisan +lapset, Saimi eellimäisenä, hiipivät sisään ja vettä juoksevat hameen +helmat löpsähtelivät paljaisiin nilkkoihin. + +Vieraitten tulemisesta piiankin silmät hieman kirkastuivat kun näki +vielä lasten silmät olevan niin itkeneen ja itkevän näköisiä. Luuli +sitä surua kuitenkin sateen synnyttämäksi, jonka tiesi häviävän kun +pääsivät lämpimään kyökkiin. Senpätähden hän puoleksi kylmästi ja +haukotellen kysyi: "Mikäs teitä nyt ajaa jälestä, kun näin aikaseen +tuommoisella ilmalla olette liikkeellä? Sataa, että yksi jyrinä on +kuulunut koko aamupuolen yötä." + +Saimi puristi nyt käsillään rintaansa, että myötäänsä tunkeutuvalta +itkulta voisi parahtamatta sanoa sanansa ja ponnistaen kaikki voimansa +kokoon sanoi: "Äiti meni järveen." + +Silloin Naimi ja Martta parahtivat kohti kurkkuaan itkemään ja siksipä +ei Saimikaan voinut enempi pidättää itseään, vaan parahti vieläkin +kovemmin, kun toiset ja itkun seasta sanoi: "Eikä tule pois, vaikka +olemme koko yön huutaneet." + +"Järveen! Herra Jumala. Järveenkö Kaisa meni? Miten ja mistä se meni, +venheestäkö?" hätiköi piika silmät pyöreinä ja hyppäsi seisaalleen, +vaikka toisessa jalassa oli vasta kenkä ja toisessa sukka ja toppuroi +sitä ja tätä. + +"Se juoksi rantaan ja siitä meidän kiviniemeltä paiskautui järveen, +jonka perästä emme ole nähneet", sai Saimi sanotuksi ja itku muuttui +yhäkin voittamattomammaksi. + +"Järveen! Herra Jumala hyvästi siunatkoon", jatkoi piika. "Järveen! +Mielenhäiriössä kai? ei suinkaan muuten. Herrainen kuitenkin. Sitä se +rovastinna on pelännytkin, että kunnian kukko ei laula siitä ihmisestä. +Niinpään kävikin. No herra ihme kuitenkin... Rovasti ja kaikki +herrasväki vielä nukkuu, kenelle siitä nyt sanoisi. Voi, voi sentään... +No elkäähän lapsirukat nyt niin kovin itkekö, ihanhan sydämmenne +halkeavat. Eihän se sillä tule takaisin... Minä kuitenkin menen +sanomaan rovastille." + +Sen sanottuaan lähti piika enemmän juosten kun käyden mennä kopeltamaan +porstuan ja salin poikki rovastin kamaria kohti, toisessa jalassa +koppasi kovakantainen kenkä, toisessa sipsutti vaan sukka. + +Rovasti oli vasta päässyt rykimästä ja kuunteli sateen synnyttämää +jyrinätä, joka tuntui kuuluvan aivan joka puolelta. Mutta kun se oli +vaan sateen synnyttämä jyrinä, niin eihän se mitään outoa ollut. Senpä +tähden aikoikin painautua nukkumaan, ehkäpä yskäkin antaa taas hetken +rauhan. Piian hätäisesti nilkuttavat, lähenevät askeleet kun kuuluivat +korviin, vaikuttivat kuitenkin virkistyttävästi ja hän käänsi jo päänsä +valmiiksi näkemään tulijaa. Ja kovin pöllähtivät pyöreiksi silmät, kun +oven tavallista kiireimmin auettua ilmestyi ovelle piian hätäinen +muoto, jossa vesiharmaat silmät seisoivat renkaisillaan, että +valkuaiset näkyivät aivan eheinä kiehkuroina ympäri terästen ja samalla +alkoi hätiköidä: "On tapahtunut kumma. Ette usko rovasti minkälainen +tapaus on tapahtunut tänä yönä!" + +"Mikä? Sano heti!", sanoi rovasti hieman kiukkuisena ja nosti päänsä +ylemmäksi kuulemaan paremmin. + +"Kun Jahtirannan Kaisa on mennyt järveen tänä yönä. Mielenhäiriössä kai +raukka." + +"No tuo hupsu höperö, meni tuo nyt mihin meni", sanoi rovasti +ärtyisesti ja painoi päänsä vuoteeseen sekä murisi: "Sellaisen sanoman +kanssa tullaan ihmisiä säikyttelemään yösydämmellä. Luulin, että rengit +ovat oriin hukuttaneet, kuten ne viikolla yrittivät tehdäkin sitä +uittaessaan." + +"Nuo lapset kun itkevät ja parkuvat äitinsä surkeutta, niin tulin +sanomaan, kun muillekaan en osannut sanoa. Eikähän nyt ole enää yö, +kellohan on kohta kuusi", sanoi piika tyrmistyneenä peräytyessään ja +ovea kiinni vetäessään. Mutta ovenraosta sen juuri kiinni tullessa +kuului piian korviin rovastin rauhallisempi sana: "Vie mammalle kahvia +ja herätä niitä lapsia hyvittelemään." + +Nyt piika sai uutta kiirettä, hän kenkäpuolessa juosta kimputti samoja +jälkiään kyökkiin, mistä lasten katkeramielinen itkun tuhkuminen kuului +vastaan. Hän toimitti tulen hellaan, ennenkuin malttoi toiseen +jalkaansa panna kenkää ja tulta laittaessaan hyvitteli lapsia: +"Heittäkäähän nyt itkunne. Ei se tule sillä takasin, kyllä se Jumala +sentään pitää teistä huolen. Isätöin, äiditöin orpo kuin taivaan lintu +olen minäkin, vaan aikaanpa häntä on tultu, kunhan tässä rovastinnalle +saamme kahvia, että saamme sen jalkeille niin kyllä se keksii teille +ensimäisen avun. On onni, että olette ennestään jo rovastinnan +ystävyydessä. Siinä äidissä onkin monelle turvattomalle äiti. Olkaa nyt +vaan huoletta ja peskää silmänne, että rovastinna ei teitä säikähdä. +Tässä vettä ja tässä naulassa pyyhkeitä." + +Lapset, Saimi ensiksi, pesivät kasvonsa piian laittamasta vesivadista +ja pyyhittyään ne, istuivat kyökin loukkoon lattialle ja kytistyivät +likomärkine vaatteineen kylki kylkeen kiinni siihen loukkoon istumaan. +Siinä istuessa aina väliin rinnoissa puhkesi voimakkaita nikon tapaisia +nykäyksiä, jotka panivat aina pienet ruumiit kokonaan vapisemaan, +kurkkuihinkin palasi aina karvas pala ja silmäin nurkkiin kihosivat +kyyneleet. Mutta kun kuulivat piian puhuvan rovastinnan +säikähtämisestä, niin koittivat kaikin voiminsa estää itkuksi +puhkeamista. Kurkuissaan tuntuvia karvaita paloja koittivat painaa +nieleksimällä alas. + +Nyt tuli kyökkiin Oravakankaan Heta ja rapisteli päähuivistaan vettä ja +ihmetteli sitä veden tuloa eikä huomannutkaan lapsia loukossa ennenkun +rupesi panemaan huiviaan valumaan lasten pään päällä olevaan naulaan. +Silloin hän oudostuen virkkoi: "No mitä! Jahtirannan Saimi, Naimi ja +Marttako täällä?" + +"Mutta tiedättekö, mitä siellä on tapahtunut?" kerittäytyi piika +sanomaan. + +"No, herra Jumala, mitä?" + +"Sitä että Kaisa on tänä yönä mennyt järveen, luultavasti +mielenhäiriössä." + +Heta löi käsiään yhteen ja sanoi: "Kun tuo ajatus jysähti rinnassani +kun näin nuo lapset tuossa. Vai järveen... Niinpään kävi kun viikolla +aavistinkin." + +"Sitähän rovastinnakin on aavistanut jo toista viikkoa." + +"Minä näin", jatkoi Heta, "jo toissa päivänä, että tuosta ei kunnian +kukko laula kun se Kaisa vaan itki ja itki eikä antautunut mitään +puhumaan, vaikka kuinka koitin kierrätellä, ei kun itki ja itki. Minä +kysyin häneltä sitäkin, että onko sinulla ollut sulhanen, joka on +heittänyt ja silloin kyllä purskahti voimakkaampi itku, vaan ei +ruvennut sanomaan onko sitä ollut ja kuka se on ollut. Sen hän monen +tingan perästä sanoi, että rovastia hänellä on ikävä. Kävi oikein +säälikseni, kun se vaan itki ja itki niin katkerasti, että jokahinen +jäsen meni mukaan." + +"Mutta mikä hänelle kuitenkin lienee tullut että se on ruvennut +suremaan", sanoi piika kummastellen ja kädet menivät itsestään ristiin. + +Heta otti taskustaan nuuskarasiansa, pisti siitä kumpaseenkin +sierameensa ja sitä tehdessään sanoi: "Kyllähän sitä mieli tekee uskoa, +että Kaisalla on ollut sulhanen, lienee sitten likellä tai kaukana, +joka on sen pettänyt. Olen melkein varma, että Kaisa ei ole viime +aikoina ollut terveessä tilassa ja siinä on se surun syy." + +"Sitähän minäkin. Kun Kaisa on ollut meidän täällä ollessa ihan ilonen +kuin käki metsässä ja vihanta kuin kesän heinä, niin nyt viime aikoina +se kasvojen väri niin yhtäkkiä muuttui ja silmien ympärille ilmestyi +semmoiset tummat kiehkurat ikäänkuin kuollut veri olisi silmien +ympärillä." + +"Sepä se. Siitäpä sitä minäkin päättelin, että vika on myllyssä. Nepä +merkit juuri eivät ole ennenkään pettäneet", vakuutti yhä Heta ja +pyyhki nuuskan törkyä nenänsä alta. + +"Voi, Kaisa parka. Kukahan onnetoin se mies on ollut mikä Kaisan +saattoi sille riekenelle. Kaisa on ollut niin herttainen. Rovastinnakin +on siitä niin paljon pitänyt. Mutta millähän äänellä se nyt panee kun +kuulee tuon tapauksen." + +"Luulen, että saadaan siitä miehestä tieto, kyllä se tehty tiedoksi +tulee." Sitten hän otti uudelleen nuuskarasiansa ja ikäänkun siitä +voimaa saadakseen pisti sitä hyppysillään pitkään, alaspäin riippuvaan +nenäänsä ja kurautti oikein hartia voimasta. Sitten otti taas +taskustaan nenäliinansa ja sillä pyyhki melkein ylähuulen tasalle +riippuvan nenänsä alta liiat roskat pois ja alkoi Saimilta kyselemään: + +"Onko teillä tänä kesänä käynyt paljon vieraita?" + +"Ei ole käynyt enempää kuin ennenkään." + +"Onkos Väyrylän kylän tytöt käyneet usein teillä?" + +"Eivät ole käyneet." + +"Ovatkos Väyrylän Risto ja Joeli käyneet teillä?" + +"En minä muista nähneeni." + +"Ketäs muita mies vieraita on käynyt?" + +"En minä muista muita kun rovastin." + +"Mitä se rovasti teillä teki?" + +"Mitäpä hän teki, istui." + +"Istuiko äitisi rovastin sylissä?" + +Nyt Saimi punastui, eikä puhunut mitään, painoi vaan päänsä alas. Mutta +Heta yhä pyyteli: + +"Sanohan pois, eihän siinä mitään pahaa ole, sanohan pois. Todellakin, +istuiko äitisi rovastin sylissä?" Saimi painoi päänsä vieläkin +alemmaksi ja tuskin kuuluvasti kuiskasi: "Istui." + +Nyt Heta iski silmää piialle ja sanoi semmoisella tavalla, ettei Saimi +siitä ymmärtäisi mitään: "Mutta mitähän, jos se olisi totta" -- + +"Sekö tuommonen puhe. Ei, ei, ei, tuhannen kertaa, ei!" sanoi piika +kauhistuen ja punoi pyöreätä, mustatukkaista päätään, että ei tahtonut +kahvin laskemisesta rovastinnalle vietävään kuppiin tulla tolkkua. + +Nyt kahvia viedessään rovastinnalle piika ilmoitti tapahtuman ja +rovastinna ei joutanutkaan kahviaan juomaan, vaan lähti tulla +petkeltämään kyökkiin ja nähdessään Kaisan lapset loukossa huudahti: +"Hukkunutko äitinne! Ja mitä kummaa. Oletteko tekin olleet hukkumassa, +kun olette ihan märkinä kuin järvestä nostetut, vai mitä?" + +"Raukat! Tuommoisessa valosäteessä koko pitkän pituisen yön rannalla +värisseet ja huutaneet äitiään tulevaksi pois ja sitten vielä tulleet +tänne halki semmoisen sateen, kun nyt on ollut, niin eipä kumma, jos +ovat märät. Ihan juoksi vesi jokahisesta vaatteen niemekkeestä, kun +tulivat tänne keittiöön." + +"No Herra Jumala sentään..." sanoi rovastinna. "Ja etteivät kuitenkaan +kaikki menneet, kun Makkosen lampaan karitsat emänsä jälessä Hiltulan +kaivoon. Hyttynen, hyvänen aika kuitenkin... No tulkaahan minun +jälessäni niin katselen kuivaa päällenne, se on ensimmäinen asia." Sen +sanottuaan lähti rovastinna kamariinsa ja lapset märkine vaatteineen +sliippasivat perässä. Pikku hetken perästä lapset palasivatkin kuivissa +vaatteissa kyökkiin, missä saivat paksut voileivät käsiinsä. Mutta nyt +rupesi kuulumaan liikettä ja hälinää kaikkialla ja kohta nähtiin +miesjoukko, rakennusmiehiä ja kaksi renkiä keksien, sauvomien ja mikä +minkin saikaran kanssa menevän rantaan, mistä kohta lähti +kolmihankainen miesvenhe mennä tohkasemaan Jahtirannalle päin. +Rovastinna keittiön akkunasta pitäin luki montako siinä venheessä oli +ja sanoi: "Seitsemän miestä. Ne lähtivät haraamaan sitä hukkunutta... +Mutta voi tokiisa sitä Kaisa parkaa... On selittämätöintä miten Kaisa +joutui niin onnettomaan mielentilaan." + +"Heta luulee olleen Kaisalla sulhasen, joka on pettänyt", sanoi piika +ja vilkasi Hetaa silmiin. + +"Niinkö todellakin luulette?" + +"Niin luulen ja uskon", sanoi Heta umpimielisesti ja rupesi taas +taskustaan nuuskarasiaansa kaivamaan esiin. + +"Mutta todellakin. Kuka ja missä sellainen katala on, joka Kaisan +saattoi tuolle jälelle... Voi maailmaa pahennusten tähden." + +"Se itse tietää paremmin, kun me, kuka ja missä on syyllinen Kaisan +onnettomaan kohtaloon, se itse tietää mitä hän on tehnyt." Tämän sanoi +Heta sellaisella tavalla, josta kuului, että hän tietää kuka se on, +vaan ei tahdo sanoa. + +"Voi kuitenkin sellaista ihmistä," huokasi rovastinna. "Parempi olisi, +että myllynkivi sidottaisiin hänen kaulaansa ja hän heitettäisiin meren +syvyyteen." + +Näitä sanoja rovastinnan sanoessa tuli rovasti kyökkiin ja sanoi. "No +jopa ne nyt lapset ovat saaneet kuivaa päälleen." Sen sanottuaan meni +hän pieneen saliin, mutta salaisesti vilkuili mennessään Hetaan ja +rovastinnaan, kun kuuli olevan puheen Kaisan kohtalosta. + +Rovastinna ei rovastin käynnistä ollut tietäkseenkään, istui vaan +kyökin tuolilla kädet ristissä rinnoilla ja oli haikeamielisen +näköinen. Hän odotteli josko Heta alottaisi puhetta, että saattaisi +uudelleen viedä puhetta siihen kysymykseen, kuka on syyllinen Kaisan +kohtaloon. Vaan kun näki Hetan olevan niin umpimielisellä tuulella, +niin itsekseen vaan sanoi: "Voi, voi, Kaisa parkaa!" Sen sanottuaan +kääntyi Kaisan lapsiin, jotka olivat jo saaneet voileipänsä syödyksi ja +kysyi: "Söisittekö vielä toiset voileivät, vai mitä? Kyllähän teillä +varmaan on nälkä, milloin lienettekään syöneet?" + +Lapset eivät virkkaneet mitään, allapäin vaan kainoina istuivat kyökin +nurkassa ja Saimin silmien nurkissa kiilsi kirkkaat kyyneleet. Kun +lapset eivät rovastinnan puheeseen vastanneet mitään niin rovastinna +sanoi piialle: "Teeppäs, Kerttu, vielä voileivät näille lapsille. +Aamiaisen aikana saavat sitten keittoa." + +Sen sanottuaan rovastinna poistui pieneen saliin, johon näki rovastin +menevän. Mennessään vielä haikeamielisesti huokaisten sanoi: "Voi, voi, +Kaisa parkaa!" + + + + +6 LUKU. + + +Miehet olivat Kaisaa haranneet koko päivän, mutta eivät löytäneet. +Kaisa kun paiskautui järveen, niin oli hänelle näkyvinään etempää ne +toiset uimamiehet, joita hän sukkelossa uiden koetti tavottaa. Mutta +ulapalla, ei sataakaan askelta rannasta, oli selkäsyvän rinne, missä +kävi Haapajärveen tuleva Liekojärvestä laskeva pyörrevirta, jossa aina +vesi on kylmempi, kun tyyni vetisillä paikoilla. Kaisa tähän virtaan +jouduttuaan tönkistyi aivan kuni sidottu ettei voinut yhtään jäsentään +liikuttaa. Virta vastasi nyt vaatteisiin ja kuljetti omia teitään ja +pyöritellen miten milloinkin vei Haapajärven syvimpään syvyyteen, jossa +se yhäkin hiljalleen pyörien vajosi pohjaan ja jäi suulleen makaamaan +kädet levällään ja jalat suorina kuin puikot. + +Tähän syvyyteen eivät miesten haraköydet yltäneet, joten Kaisa jäi +sinne ja miehet rupesivat luulemaan, että Kaisa ei olekaan +Haapajärvessä, vaan yön hämärässä on opitulla tavalla uinut +umpisukkelossa, lapsiaan eksyttääkseen, johonkin niemen kainaloon, +jossa on noussut maalle, mennyt sitä tietään metsään ja hirttänyt +itsensä, tai muuten lopettanut. Tämän ajatuksen kertoo nyt mukana ollut +pappilan renki Esko rovastille sellaisella varmuudella, että siinä ei +ollut epäilemistä. Sen kuultuaan rovasti sanoi: "Se on nimismiehen asia +haalia kylän väki kokoon ja etsiä metsistä. Me kyllä olemme osaltamme +hakeneet." + +Rovastinnakin myönsi siihen: "Me kyllä puolestamme olemme tehneet, mitä +olemme voineet. Mutta voi, voi, sentään sitä Kaisa parkaa... No surmaa +ei ole nimetöintä. Kunhan olemme hänelle tehneet mitä olemme voineet, +sekä eläessä, että vielä kuoltuaankin." + +Sen sanottuaan rovastinna näpisti suunsa visuun kiinni ja +tyytyväisyyden valo näkyi pyöreämuotoisissa lihavissa kasvoissa. + +Mutta rovastin silmät ne vilkkuivat levottomina istuessa kamarinsa +keinutuolilla. Sitä hän ei kuitenkaan millään liikkeellä ilmaissut, +että hän oli vähääkään rauhatoin. Hänen kasvoissaan olikin niin paksu, +karkea, harmaa nahka kun juuri sitä varten laitettu, että sen alle voi +kätkeä suurimmatkin mielenmuutteet. + +Rovasti näki rovastinnan olevan viattomassa tyytymyksessä, mutta +kuitenkin ajattelevan Kaisaa. Viedäkseen rovastinnan ajatuksia siitä +pois hän sanoi: "Kahden viikon perästä meillä on piispantutkinto." + +"Niin todellakin." sanoi rovastinna, ikäänkuin herättyään. "Olipa onni +ettei tuo Kaisan häsäkkä sattunut silloin. Todellakin, silloin sitä on +häsäkkätä. Sinäkin Hermanni silloin vihitään Jänislahden rovastiksi, +täytyy tehdä kallis virkavala. Mutta sehän ei ole vaikea, kun vaan on +uskollinen tehtävälleen... Voi, voi, kun sitä on todellakin tämä elämä +yhtä hyörinätä ja pyörinätä vaan. Kun nyt taas pääsisi siitä +piispantutkinto ajasta sivu, niin saisihan ehkä hengähtää... No Jumalan +avulla voitamme kaikki." + +Nyt oli rovastinnan mieli uronnut Kaisan muistoista kokonaan ja +ajatteli vaan miten selvitään piispantutkinnossa ja mitä ja mitä +laitoksia tulemme tarvitsemaan, jotka ovat hänen huolestettavansa. +Seuraavana yönä unissaan näki rovastinna Jahtirannan Kaisan puhtaissa +morsiuspukimissa tulevan vihkimähuoneesen ja oli odottavinaan sulhasta +tulevaksi ja rovastia vihkimään. Siihen hän heräsi ja mieleen tuli +herätessä ne eilisen aamuset Oravankankaan Hetan umpimieliset sanat +jonkun syyllisyydestä Kaisan kohtaloon. Hän tunsi painuvan mielensä +pahaksi, minkä pakottamana kysyi piika Kertulta aamukahvia tuodessa: +"Tokko sinäkään sait selvää eilen aamulla Hetan umpimielisyydestä? Ketä +hän luulee syylliseksi Kaisan kohtaloon?" + +"Kyllä minä tiesin Hetan mielen, vaan en minä kuitenkaan tahdo sanoa." + +"No Jumalan tähden, sano toki!" + +"Heta pitää totena sen tuonosen juorun, minkä tekin tiedätte." + +"Ettäkö rovasti!" + +"Niin juuri." + +Tämän kuullessa rovastinnalta yritti kahvikupit pudota käsistä +lattiaan, kasvot menivät melkein mustiksi ja silmät rävähtämättöminä +tuijottivat, vaikka ne eivät katsoneet mihinkään esineeseen. Pitkän +tuokion perästä vapisten kysyi: "Mitäs sinä luulet?" + +"En minä usko. Minä sanoin eilen aamulla Hetallekin ihan kuivia +sanoja." + +Rovastinnan kasvot rupesivat sulamaan ja rupesi jotakin sanomaan +Kertulle, mutta hän ei tahtonut kuunnella, lähti vaan kyökkiinsä pieni +tarjotin toisella kämmenellään ja toisella aukoi ja lukitsi matkallaan +olevia ovia. Ajatteli vaan, että sopikoot sotkunsa, ei se liikuta +häntä. + +Rovastinnan mieli jäi nyt kiinni kahteen kysymykseen. Hetan sanoista +hän eilen aamulla kuuli varmuuden. Rovastista ei voinut uskoa +sellaista. Mutta ei hän kuitenkaan saanut Hetan sanoja mielestään pois. +Väkisten painui mieli raskaaksi. Sitä mielensä painoa ei rovastinna +ilmoittanut rovastille, vaan piti omana salaisuutenaan ja taisteli +itsekseen. Mutta tulevalla viikolla rupesi kulkemaan rovastinnan luona +akkoja, joilla kaikilla oli se sama asia, puhua kuulemiaan rovastin ja +Kaisan väleistä. Nyt rovastinna tunsi loppuvan voimansa taistella niitä +juoruja vastaan, joten eräänä iltapäivänä tunsi ikäänkuin +voittamattoman voiman itseään pakottavan tästä sanomaan rovastille. Nyt +rovastinna oikein kevein jaloin meni rovastin luo ja sanoi kuulemansa, +oikein tarkastaen rovastin silmiä näkyisikö niissä mitään merkkiä. +Rovasti oli iloinnut siitä, että Kaisa oli hukkunut, eikä siis ollut +kenenkään kyseltävänä ja tiuskaten hän nyt sanoi: "Oletko sinäkin +tulemassa hulluksi, vaiko jo lienet, kun sellaisia kuuntelet ja vielä +tulet minulle kertomaan. Koko tuo juoru on vaan keksitty kostoksi siitä +kun minä tämän pappilan sain syynissä määrätyksi suurennettavaksi +puolta suuremmaksi. Mutta sillä eivät pitkälle pääse, kyllä päätös +paikaltaan puree." + +"Totta tosiansa. Siitähän se onkin kotosin," sanoi rovastinna +ihastuneena. "Nyt minä en kuule enää moisia puhujia. No, ne keksivät +nuo pahat ihmiset. Mutta tyhjä säkki ei pysy seisallaan. Kuiva rikka +pian putoaa hännästä." + +Nyt rovastinna tunsi ymmärtävänsä seurakunnan pahuuden ja miten ihmiset +voivat laitella vaikka minkälaisia juttuja ainoastaan sentähden, että +pappila suurennetaan puolta suuremmaksi, joka on aivan tarpeen vaatima, +että pojatkin saavat omat huoneet. + +Tämän kostoksi aikoi nyt rovastinna jättää Kaisan lapsistakin +huolenpidon vaivashoidon huoleksi. Siitäpähän näkevät, ketä ovat +pistäneet. Tämän sanottuaan rovastinna tunsi ikäänkun taakan pudonneen +hartioiltaan ja vielä keveämmin jaloin kävellä tölkkäsi rovastin +kamarista salin poikki ulos ja ikäänkun elämänsä tärkeimmistä huolista +päässeenä istahti asuinrakennuksensa korkeilla portailla olevalle +häkkitaustaiselle penkille nauttimaan kesäillan viileydestä. Samalla +päätteli, että huomenaamuna hän käy vaivaishoidon esimiehelle +sanomassa, että korjaavat nuo Kaisan lapset pois. Pankoot orsille tai +parsille, siitäpähän todellakin näkevät, ketä ovat pistäneet moiset +juorujen levittäjät. + +Kaisan lapset olivat komennettu asumaan työväen pirtissä ja olivat ne +nyt asettuneet akkunaan katsomaan työmiesten kotiin tuloa ja näkivät +rovastinnan yksinään istuvan rakennuksen portaalla. Sen nähtyään +lähtivät ihan kuni kilpaa juoksemaan sinne ja rovastinnan luokse tultua +Saimi otti rovastinnan helmasta hänen lihavan, lyhytsormisen kätensä ja +puristi sen käsiensä väliin ja nojaten rovastinnan polveen, melkein +syliin kumartuen sanoi: "mamma mamma." Toiset lapset Saimin käytöksestä +saivat rohkeutta, että kiipesivät sohvalle ja istuivat rovastinnan +viereen, missä iloisesti katsellen rovastinnan silmiin, nojasivat +itsensä häntä vasten. Rovastinna ei ollut tästä tietääkseenkään. Istui +vaan selkä kenossa vaaleaksi maalatulla häkkitaustaisella sohvallaan ja +aikoi pysyä tylynä lapsille. Mutta Saimi itse tietämättään minkätähden +hän _niin_ teki puristi yhä rovastinnan kättä ja kun ei osannut +muutakaan sanoa niin kertoi yhäkin sitä talon lapsilta kuulemaansa +lausetta: "mamma, mamma." + +Ne toistakymmen vuotiaan tytön suusta kuuluvat, lapsellista +turvallisuutta ilmaisevat sanat kuitenkin kulkivat läpi rovastinnan +olennon, niin että ikäänkuin väkisten tulvahtivat rovastinnan pyöreille +kasvoille polttelevat kyynelet. Pyhkäistyään ne pois, otti hän kätensä +Saimin käsistä irti ja silitti hänen kellahtavatukkaista päätään ja +sanoi: "Menkää nyt keittiöön. Kerttu antaa illallista. Kiittäkää +Kerttua ja menkää hyvinä lapsina pirttiin vuoteellenne nukkumaan ja +siunatkaa itsenne." Sen kuultuaan lapset kilvan lähtemään, mutta Saimi +vielä pyörähti ympäri ja iloisesti katsoen rovastinnan silmiin sanoi: +"Luemmeko me Isämeidänkin." + +"Lukekaa, lukekaa", sanoi rovastinna hymyillen. Tämän kuultuaan lapset +juoksivat keittiöön. Mutta rovastinna jäi kummeksien miettimään kuka +heille on Isämeidän opettanut -- eihän Kaisavainaan sanottu osanneen +lukea vähääkään... Kukapas muut kun rovasti se on opettanut siellä +Jahtirannalla käydessään... Ai kuinka soma on lasten ja imeväisten +suusta kuulla tuollaiset sanat... Niin. Kukapas muut kun rovasti se on +Isämeidän noille lapsille opettanut ja eipä ole sana kivistöhön eikä +pisteleviin orjantappuroihin langennut. Ei. Nyt ilmestyivät uudet +kyynelet rovastinnan kasvoille, joita kirkkaan valkoisella +nenäliinallaan pyyhkiessään itsekseen sanoi: "Voi kun olin paha, kun +noin puhtaat lasten sydämmet uhrasin koston uhriksi... Hyvä Jumala, +anna anteeksi pahuuteni ennen tuon auringon laskua... Niin. Anna +anteeksi, eläkä näitä soimaa". + +Rovastinna aikoi nyt oikein nauttimalla nauttia siitä harvinaisen +kauniista kesäillasta. Mailleen painuva aurinko juuri parhaillaan +punasi rauhallisina lepäileviä pilviä ja siinä hohteessa kaikki kesän +kasvit, metsien puut ja huoneitten nurkat ja katotkin näyttivät olevan +ilman punertavaan silkkiin pukeutuneita. Mutta samassa alkoi salista +kuulua rovastin epämääräiset askeleet, mistä hän yskien ja kakistellen +tulla väjähti portaille ja istua kajahti toisella puolen käytävästä +olevalle istuimelle ja nojasi hänkin itsensä istuimen häkkikaiteista +taustaa vasten. Siinä hän alkoi puhella käkätellä pelloista, +kesäkynnöistä, niityn aidoista, haravista, viikatevarsista ja suovain +pielistä. Ne rovastin hajanaiset ja tehdyiltä maistuvat tarinat +rupesivat rovastinnasta tuntumaan väsyttäviltä ja hän ajatteli lähteä +ruokasaliin Kertun avuksi illallista laittamaan ja muutenkin tuntui +olevan sinne salainen veto, kun sieltä kuului kaikkien lasten iloinen +hälinä ja väliin aina Kertun komentavat äänet. Mutta samassa sieltä +ruokasalista päin tulla vilkasi Aili, joka nähtyään rovastinnan siinä +istumassa, suoraa päätä juosten syöksähti rovastinnan syliin ja kasvoja +suudellen sanoi: "mamma, mamma". + +Silloin rovastinna kiepasi Ailin rintojaan vasten ja suudellen sanoi: +"Sinä minun Ailini, minun kultainen Ailini, sinä illan perhonen elät +vielä. Se onnetoin Kaisa pelasti sinut, sinä illan kultasiipinen +perhonen. Mitä tekisinkään Kaisa paralle, jos olisi tässä." Mutta sen +kuultua rovastin pitkät silmäripset rupesivat luikkamaan tavallista +tiheämpään ja kuului halveksiva murahdus: "Hymm." + +Tämän ei rovastinna antanut häiritä iloaan, vaan hän nousi seisalleen +ja ilossaan kiemuroivaa Ailia sylissään kantaen lähti melkein puoleksi +juosten mennä hynttyyttämään ruokasaliin. + +Nyt oli rovastinnan mielestä kokonaan hävinnyt ajatus Kaisan lasten +toimittamisesta vaivaishoitoon. Jahtirannan torpan asukkaaksi ja torpan +aituuksen vartijaksi toimitti hän erään lapsettoman pariskunnan, +joitten hoitoon rovastinna toimitti Kaisan lapset ja kolmantena päivänä +jo lupasi pitää niitten ruuasta huolen. Eikäpä rovastinnan lupaukset +olleetkaan turhia, sillä usein nähtiin rovastinnan valkean venheen +lähestyvän Jahtirannan torpan rantaa, mihin Kaisan lapset käsiään +räpyttäen ja ilosta huutaen juoksivat vastaan, mutta ei useinkaan niin +puhdaskasvoisina, kuin Kaisan eläessä. Useinpa rovastinna pakottikin +Kaisan lapset pesemään kasvonsa ja kätensä ja kampaamaan tukkansa +ennenkun saivat tulla antamaan kättä ja ottamaan niitä tuomisia, mitä +rovastinnan soutajamuija korissaan kantoi rannasta taloon. + +Tämä Jahtirannan torppa tuli nyt yhä edelleen rovastinnan +mieluisimmaksi käymäpaikaksi, sillä siellä ei tarvinnut koskaan kuulla +niitä hävyttömiä puheita, mitä muu maailma tuntui olevan täynnä +rovastin ja Kaisavainaan väleistä, mitkä jutut yhdessä Kaisan kuoleman +sanoman kanssa levisivät ympäri Jänislahden seurakuntaa, missä +kierrettyään ne tarinat kymmenin kerroin lisäytyneinä palasivat +takasin. Ja turhaan niitä kuullessaan rovastinna huokaili: "Voi +maailmaa pahennusten tähden." Turhaan hän vihasi seurakuntalaisia +niitten juorujen takia, sillä kertojat siitä vaan innostuivat niitä +varsin tuomaan rovastinnan tietoon kun kuulivat sen harmittelevan. + +Rovastinnalle niitä kuitenkin kerrottiin siinä ajatuksessa, että hän +kertoisi rovastille. Tämän tiesi rovastinna ja sentähden tuntui se +hänestä vieläkin pahemmalta kun ei kuitenkaan voinut rovastista uskoa +sitä, mitä hänen täytyi kuulla, eikä voinut kertoa rovastille. + +Rovasti ei siitä kuitenkaan sillä päässyt, että rovastinna ei kertonut +kuulemiaan. Jokahisen Jänislahden naisen kasvoissa näkyi syvä inho +nähdessään rovastia. Eikä yhdenkään miehen kasvot pysyneet vapaina +nähdessä rovastia, vaan toisten kasvoissa näkyi katkera, tulinen viha +ja toisten kasvoista pureva iva, mikä pukeutui raakoihin sanoihin, +missä ikänä tilaisuus vaan salli. + +Tästä kaikesta ei rovasti ollut tietävinään. Paksuja huuliaan +nipistellen vaan ylpeästi hymyili ja itsekseen punoi, että tulkaahan +piispantutkintoon, kyllä silloin tulette tuulen tuntemaan, taivahan +tajuamahan. + +Nyt oli lauvantai ja tänä päivänä oli huomiseen rippikirkkoon +kirjoitettu nuorta kansaa enemmän kuin harvoinkaan muulloin. Tämän +nuoren kansan öisiä liikkeitä tahtoi nyt pitää rovasti silmällä, että +oikein silminnäkijänä voipi tulevan pyhän aikana sanoa piispalle, kun +tulee kysymys seurakunnan henkisestä tilasta. Sentähden ei rovasti tänä +iltana asettunut ollenkaan yöteloilleen, vaan odotti maatapanoaikaa, +jolloin hän aikoi lähteä tarkasteluretkelleen. Ja niinpä hän, kun +syyskuun ilta oli pimennyt pimeimmilleen, pani koppahattunsa päähänsä, +otti kepin käteensä ja lähti ulkokausteelle kävelemään. Mutta +rovastinna, kun tiesi seurakuntalaisten vihan, niin ei päästänyt +yksinään, vaan lähti kumppaniksi ja paikalla ulos tultua kiersi lihavan +kätensä rovastin pitkään, luiseen käsivarteen. Samassa kulki nyt kaksi +nuorta miestä sivu, taluttaen saman ikäistä naista keskessään, joka +keveästi nauraa rehletteli miesten puheitten melkein tyhmille +sukkeluuksille. Toinen miehistä tirkisti rovastia silmiin ja +ivallisesti sanoi: "Lintu Hermanni"... Hänkin on vielä ylhäällä ja +tyttöä vetää siivestä... Vetää kun mies. Näetkö Kalle tuota?" + +"Näen", sanoi kysytty, "vaan eipä ole enää Jahtirannan Kaisa kynkässä." + +Sitten seurasi sarja paksuja sukkeluuksia miesten kesken. Kaikelle +sille nauraa keklotteli nainen heidän keskessään kävellen imelänä, kuin +sokeroitu maitorieska ja tyytyväisenä kuulemaansa nautintoon. Näitä +sukkeluuksia ladeltiin naisen yhä nauraessa niin kauan kun luultiin +niitten kuuluvan pappilan herrasväen korviin. + +Mutta näitten äänien johdosta saapui joukko toisia nuoria miehiä ja +naisia, mitkä yhtyivät nyt yhdeksi joukoksi ja veivät puheet yhäkin +ruokottomammiksi, missä rovastin ja Kaisan välit olivat ikäänkuin +sitovana pohjana. Miehille se lisäsi vaan intoa, kun naiset yhteen +ääneen sydämmensä pohjasta ja kohti kurkkuaan nauraa kotkottivat. Tätä +lystiä pidettiin ikäänkuin rovastin luvalla hänen kunniakseen. +Minkäänlaiset sanat eivät tuntuneet olevan hävettävää, vaikka tiesivät +olevan rovastin ja rovastinnan kuulemassa. + +Rovasti ja rovastinna eivät olleet tätä kuulevinaan, vaan ihan kun +tukituin korvin käsikynkässä kävelivät nurmista pengertä joen rantaa +kohti. Menivät kahdesti pappilan ohi kulkevasta tiestä yli, menivät +aina niin kauas, missä noin parin sadan askeleen päässä näistä teistä +leveä, tyyni joki katkasi korkean, vaaleamultaisen kangasselänteen, +jossa tuuheat monihaaraiset tervasmännyt seisoivat joen törmän +korkealla töyräällä. Tähän kuului nyt läpi tyynen pilviyön pienimmätkin +liikkeet ja äänten vivahdukset kauttaaltaan yli koko kirkonkylän ja +sivukulkijatkaan eivät siitä helposti huomanneet. Tähän paksukaarnaisen +tuhuramännyn vähä nurmiselle kentälle nyt istuivat rovasti ja +rovastinna vierekkäin. Siinä rovastinna, muistamatta, että hekin olivat +tulleet kuuntelemaan, eikä puhelemaan, alkoi: "Hyi, noita +seurakuntalaisia, hyi... Oikein puistattaa, niin kävi ilkeäkseni... Ja +mistä ne ovat kaivaneet senkin Lintu Hermannin nimen, joksi ne sinua +siellä Riutanniemelläkin haukkuivat... Hyi... Eihän vaan tuo piika +Kerttu olisi jollekin sanonut, mistäpä ne täällä muuten tietäisivät. +Hyi... Voi, todellakin tätä maailmaa. Pahoja ihmisiä, pahuutta, +murhetta, ja kaiken kaltaista ikävyyttä täynnä. Niinpä on +kirjoitettukin: Voi maailmaa pahennusten tähden sillä pahennukset +kumminkin tulevat... Sekin Kaisa parka. Lienee vielä hirttänyt itsensä, +laittanut sen viheliäisen henkensä metsien kummitukseksi, +loppumattomaksi kiusaksi ihmisille. Ja missä hänen kurja ruumiinsakaan +on, kun ei kylänväkikään löytänyt... Siitä kuitenkin saamme iloita, +että olemme hänen hyväkseen tehneet, mitä olemme voineet... Taas kuuluu +tuo Lintu Hermannin nimi... Kuulee aivan selvään, että siitä +katkeruudesta ne työntävät tuota roskaa, kun sinä viekkaudella sait +päätetyksi tämän pappilan suurentamisesta... Tuhat täytinen, no mistä +ne ovat kaivaneet tuon Lintu Hermannin nimen. Kuulitko, kun nytkin +kuului kiljuva ääni: 'Lintu Hermanni ja perkele suuressa palatsissaan +Jahtirannan Kaisa sylissä'. Juuri itse rietas kai niille tuommoisia +korviin kuiskii. Ja vielä tuon Kaisan mennyt olento vedetään mukaan." + +"Olehan nyt", keskeytti rovasti rovastinnaa nyhjäyttämällä kylkeen ja +teralti katseensa ja korvansa joen takana muhjottavaan, +korkeametsäiseen Hopeavuoreen, mistä rupesi kuulumaan juopuneitten +rivoja kiljumisia ja inhottavia laulun loilotuksia, viulujen ja +harmonikkojen epämääräisiä säveleitä, miesten hohottavia ja naisten +kikattavia nauruja, kaikki sekautuen yhdeksi katkeamattomaksi äänien +sekamelskaksi. Tätä kuulemaan kiintyivät nyt rovastin ja rovastinnan +korvat, silmät tähdättyinä yhtämittaa niinkutsuttuun Hopeavuoren +harjuun, mistä ääni kuului. + +Kauvan aikaa nyt istuivat siinä äänettöminä, mutta viimein rovasti +virkkoi: "Ne ovat juopuneita nuo". + +"Voi hirmuista elämää," lisäsi rovastinna. "Tulevatko nuokin huomenna +Herran ehtoolliselle?" + +"En luule." + +"Mutta mitäs jos tulisivat... Voi kauhistus tuota elämää. On kun rietas +olisi irti... Kauhistus, hirmuinen kauhistus olisi Jumalan edessä, jos +tuollaiset tulisivat kirkon perään. Ihan kai pyörtyisin, jos tietäisin +noitten siellä olevan." + +"En luule noitten tulevan. Ne tietävät minut kovaksi mieheksi. Mutta +toiselta puolen olisi hyvä, jos tulisivat, sillä huomenna juuri +saarnataan ahtaasta portista, juuri siitä miten harvat sen löytävät ja +että siitä ei pääse sisälle ei juomarit, ei tappelijat, ei varkaat -- +rupesi sanomaan huorintekijät, vaan tapasi sanansa ja käänsi -- eikä +kukaan, ei ihan kukaan tuollaisen elämän pitäjä." + +"Mutta tuoltahan kuuluu ilmitappelua", keskeytti rovastinna ja samassa +kihnasi seisalleen ja osotti sormellaan toiseen suuntaan, mistä joen +yli kuului tappelun ähellys. "Hyi. Minua rupeaa ihan pelottamaan. Aivan +kai tappavat toisensa." + +Tämä pisti rovastinkin korvaan kuni salama ja itse huomaamattaan kohosi +seisalleen keveämmin kun koskaan ennen ja terotti korvansa ja silmänsä +sinne, mistä mustana uomana muhjottavan joen polven yli kuului tappelun +ryske. + +Tuokion perästä punalti päätään rovasti ja sanoi: "Kirkkoraatiin täytyy +nuo rivot saada... Huomenna tai ylihuomenna täytyy vetää nuo kurjat +tilille tuosta työstään. Se täytyy tehdä, sitä ne häpeävät varsinkin +kun tietävät tulevan pyhän aikana olevan piispantutkinnon, missä juuri +kirkkoraati tekee selvän seurakunnan tilasta." + +"Mutta voi kuitenkin tuota elämää", keskeytti rovastinna. "Ihanhan +kaatuu koko maailma... Maailmanlopun viimeiset ajat lienevät todellakin +käsissä." + +"Ei auta. Kirkkoraatiin täytyy saada. Renki Eskon täytyy lähteä +ottamaan selko, kutka nuo ovat ja tuokin joukko tuolla Hopeamäellä." + +Samalla rovasti työnsi kätensä rovastinnalle, johon rovastinna +turvallisesti tarttuikin ja lähtivät astua haparoimaan pois. Mutta +pappilan sivu kulkevalla tiellä, kuni laitettu, sattui olemaan renki +Esko monen muun nuorukaisen kanssa menemässä Hopeamäelle, mistä se +iloinen ruihukka kuului. Rovasti tunsi halun nyt oikein ankarasti torua +renki Eskoa pyhäyönä liikkumisesta, mutta kun täytyi saada asialle niin +ei käynyt laatuun. Kuitenkin, näyttääkseen miten ankara hän on pahasta, +polkea jämähytteli kantapäätään kenttään ja kohti kurkkuaan ärjyi: +"Sinun, Esko, täytyy poliisikonstaapelin kanssa mennä tuonne +ilkityöpaikalle ja haastaa kaikki ensi maanantaiksi kello kymmenen +ajaksi kirkkoraatiin, ihan kaikki, juuri kaikki ja kaikkien nimet +kirjoittakaa ylös. Juuri kaikki." + +"Kyllä, kyllä", virkkoi Esko mennessään, mutta toverit löivät leikiksi, +joista muuan sanoi hyvin kuuluvasti: "Lintu Hermannin nimi tulee +ensimäiseksi siihen kirjaan. Senhän ensimäiseksi näimme tyttö +kainalossa." + +Toinen ja kolmaskin suu oli aukeamassa siihen ivaleikkiin jatkoksi, +mutta kun korviin kävi se Ilvesniemeltä päin kuuluva tappelu, kiistävä +toraaminen, niin seisattuivat kuni ukkosen lyömät ja Kissalan Aapeli +sanoi: "Mutta nyt on paha irti." + +Kaikki ikäänkuin vaistomaisesti äänettömänä siirtyivät sille samalle +joen töyräälle, mistä rovasti ja rovastinna tulivat ja kaikkien silmät +ja korvat terottuivat Ilveskankaalle päin. + +"Siellä on tappelua." + +"Ihan emätappelus." + +"Tappelevat kuni oinaat kesällä." + +"Että kangas jytisee." + +"Ja pienimmät puut ruskavat kuni tuskassa." + +"Mutta jopas hieman helpottivat, kuunnellaanpas ketä nuo ovat, nuo +kaurariihen puijat." + +"Tuo on Keksiälän Iivari, tuo joka kiljuu, että hän osaa soittaa. +Tunnustatko, että hän osaa soittaa niinkuin Turkin sulttaanin +hovisoittaja." + +"Ihan varmaan se on Keksiälän Iivari. Se ei anna perään, kiljuu vaan, +että hän osaa soittaa juuri kun Turkin sulttaanin hovisoittaja... Sitä +hän vaan tiukkaa, että sanotko, tunnustatko, että hän soittaa kun +Turkin sultaanin hovisoittaja." + +"Mutta tuo on Törmälän Santeri, joka ärjyy, että sinä et osaa soittaa. +Se on sama kun porsasta hännästä vetäisi, se sinun soittosi. Ihan +niinkun sikaa hännästä vetäisi." + +"Se on Santerin ääni, vaan Iivari on tuo joka taas kirkui: Olenko minä +sika. Sanotko sinä minua siaksi? Tunnustatko, sanotko sinä minua +siaksi, sinä Mehtosen linnun rosvo." + +"Tuota ei Santeri kestä. Ei tule hyvää tuosta. Kuunnellaanhan miten +käypi. Kovin kähisee Santerin ääni, kun tiukuu: Sanotko sinä minua +Mehtosen linnun rosvoksi, sanotko, sanotko Mehtosen linnun rosvoksi?" + +"Niin, mutta Iivari ei ole hätäpoika, säköö vaan: sinä olet Mehtosen +linnun rosvo. Järkinaholta kerran Mehtosen ansasta veit suuren +koirasteeren, kun koira, niinkun paha koira, niinkun rosvokoira." + +Nyt kuului ähellystä, lyöntien kajahduksia ja kipeitä sanoja: "Elä +tapa, elä tapa, elä Jumalan luoma tapa!" + +Tähän teroittivat nyt kaikki pojat korvansa oikein päitään kallistaen, +että kumpi niistä on se huutaja. Mutta nyt kuului entistä ankarampi +lyönti, johon liittyi sydäntä särkevä, sanatoin parahdus ja tappelun +temmellys lakkasi. Silloin pojat säpsähtivät, että askeleen siirtyivät +paikastaan ja itse tietämättään sanoivat: "Voi, voi. Voi hyvä isä. +Tappoi se miehen," + +Sen sanottuaan jäivät kuitenkin äänettöminä kuuntelemaan, josko tuo ei +kuitenkaan niin pahasti liene. Mutta mäntyisen kankaan harjulta kuului +vaan pakenevain askelten jytinä ja risujen ruske ja tappelutantereelta +kuului katkera, samakka voivotus ja epämääräisiä sanoja: "Suuri Jumala, +ota, ota viimeinen henkeni. Rakas Jeesus, ota viimeinen henkeni. Pyhän +nimesi tähden, ota tämä murhattu henkeni. Ota, ota pois tämä murhattu +henkeni!" + +Sitten kuulosti, että valittaja joutui suulleen maahan, sillä ääni +rupesi kuulumaan kuni maan läpi ja kohta sammui aivan kuulumattomaksi. + +Pojat vielä pitkän hetken kuuntelivat äänettöminä ja aivan vapisivat +kauhistuksen tunteesta. + +Kissalan Aapeli viimein sanoi: "Se oli Iivari, joka murhattiin. Voi +Jumala sentään. Nuori, riski, köyhäin vanhustensa turva..." + +"Iivari se oli, kyllä sen kuuli noista viimeisistäkin voivottavista +äänistä, että Iivarin ääni se oli." + +"Niin se oli." + +"Niin se oli", kuului poikain joukosta vapisevat sanat. + +"Mutta mitä tekisimme, menisimmekö paikalle?" sanoi pappilan renki, +Esko. "Hakisimme tuolta talon rannasta venheen ja ottaisimme tästä +suunnan yli joen, sillä tuolta sillan kautta kiertämällä emme sitä +pimeässä yössä löytäisi. Tästä kun suoraan menisimme tuonne joen +rantaan ja siitä menisimme maalle ja rintamaan kohoaisimme tuonne +kankaalle, niin siitä se löytyisi. Se on aivan lähellä tuossa +jokitörmän niskoilla... Mitä teemme, lähdemmekö?" + +"Ei velikulta me lähdetä, en ainakaan minä lähde", sanoi Sankkolan +Matti. + +"En minä, en minä, en minäkään lähde", kuului kaikkien poikain suista +sanat: "Mutta mitäs tekisimme? Jotakin kai pitäisi tehdä. Sanoisimmeko +vaan konstaapelille", kuului Eskon alakuloiset sanat. + +Sankkolan Matti tiesi, että hänen esitykseensä taipuvat kaikki, niin +tekeytyi hyvin asialliseksi ja sanoi: "Jos olemme viisaita, niin emme +hiisku hiirille, emmekä heinille koko seikasta. Näemmehän, ettei täällä +koko perällä ole ketään liikkeessä, muita kun me. Kaikki muut ovat +tuolla Hopeamäellä. Menisimme nyt tuonne, niin kuka todistaisi, jos tuo +murhaaja esimerkiksi rupeaisi väittämään koko tapahtuman meidän +niskaamme." + +"Se on totta, se on totta", kuului yhteinen myöntymys. Sen sanottuaan +lähtivät vetäytymään pois ja ikäänkuin näkymättömästä vetovoimasta +hiljalleen kävellen tulivat renki Eskon mukaan huoneeseen. + +Poikia ei kuitenkaan Eskon makuuhuoneessa tuntunut nukuttavan, tuntui +lystiltä valvoa, kun oli kaikki huoneen asukkaat niin vertaista väkeä. +Kaikki olivat toveruksia olleet rippikoulussa ja yhtä aikaa olleet +kirkon perässä vannomassa seurakuntavalansa. + +Tavallista alakuloisempina vaan puhua suputtelivat sitä ja tätä sen +johdosta, kun renki Esko kertoi olleensa Jahtirannan Kaisaa haraamassa +eikä ollut löytynyt mistään ja siitä, että sitä ei löytynyt +metsästäkään, vaikka kylän väki haki pitkän pituisen päivän, kun neulaa +kissain ja koirain kanssa. Se katosi kuin suola suureen mereen. + +Sankkolan Matti oli koko toisten poikain keskustelun ajan ollut ääneti, +istui vaan selkäkenossa seinää vasten Eskon vuoteen päässä ja sormensa +nenillä punoi ylähuulessaan viuhottavia parran haiveniaan muka viiksien +tapaisiksi ja pitkä ripsisiä vesiharmaita silmiään vaan silloin tällöin +räpsäytti tapansa mukaan. Viimein hän hieman tuimalla tavalla punalti +päätään ja sanoi: "No sitä tuon hyvän isän aitauksessa on vaikka +minkälaista elävätä, niinkun tuo Lintu Herkkokin. Mutta jos se Kaisa +löytyisi ja olisi asiain peräänkysyjätä niin ei sen rötkylän jalkaa +mato purisi." + +"Minkä sille taitaa. Kun kerran Kaisa kuoli, niin meni kun Mehtosen +viina." + +"Niin sanoi isäni, että jos on asiain selvittelijä, niin käsiin käypi. +Oravakankaan Heta kertoi meillä, että Kaisa on ollut aivan päälle +näkyvässä raskaassa tilassa, luuli kohta puolikantoiseksi." + +"No parempi oli niin, että meni sitä tietä. Ruojahan siitä kuitenkin +olisi tullut ruojan siitoksesta." + +"Kun se sitten vielä kuvattelee joskus raamatun selitykseen kuten +äskenkin." + +"Mutta mitäs selitystä se sitten on, se selitys. Kehenkä se teki +kipeätä sekin äsköinen selitys. Paljasta tapailemista, haparoimista, +kuin väkkärällä, mistä saisi tuulta siipiinsä." + +"Sitä myötenhän se on työ, kun tekijä. Sen sanon minäkin, että eri +hampaat oli raamatun purentaan ukko Bäcklundilla, joka meitä +rippikoulussa hantuutteli. Raamatun ja armon sanan voimalla ukko +pehmitti meitä miehen alkuja, että itkeä saimme käsissä." + +"Niin, mutta suudella tahdoimme sitä kaljupäätä ukkoa ihan joka aamu, +kun hän loistavin kasvoin tuossa korkeilla portaillaan aina otti +vastaan aamutervehdyksemme ja kertoi aina jonkun kertomuksen vapahtajan +lapsena, tai meidän ikäisenämme olemisesta ja vertaili meidän olojamme +hänen oloihinsa." + +"Niin. Mutta ukko ei puhunut kirkkoraadista mitään." + +"Ei puhunut, ei tiedetty sellaisia kompeita olevankaan." + +"Hym. Se kyllä olisi ilmeisin leuhkon työ, jos tuo Lintu Herkko +toimittaisi sen kirkkoraatiin. Tuo joukko tuolla loilotusmäellä on +semmoista väkeä, joka ei hänestä perusta, ei äyrin vertaa, ei rapakapan +arvoa. Annas näitä velikultia ruvetaan sadottaisin taljaamaan siihen +kiirastuleen, moiseen puhdistusvalkeaan, niin kelpaa sillä nauraa... Se +maksaisi vaivan olla näkemässä kun esimerkiksi Kokanniemen Teemu +könöttäisi kaikkine sanankuulijoineen kirkkoraadissa. Se siellä +kuitenkin lienee parhaana kellokkaana taas tuolla Hopeamäellä." + +"Senpä tähden juuri rovasti tahtookin saada semmoiset kun Teemu +joukkoineen niihin kirjoihinsa ja kirkkoraatiin, että häpeäisivät", +muistutti renki Esko. + +"Häpeäisivät... Ne miehet häpeäisivät... Mitä ne siitä häpeäisivät. +Siinä leikissä toki Teemu ja kaikki hänen laisensa nauruhermojaan vasta +oikein ruokkisivat ja saisivat uutta vettä myllyynsä. Mutta en luule +toki höperönäänkään Lintu Herkon laittavan kirkkoraatia, vaikka +lapsille peloksi sanoo: tuolla on mörkö." + +"Laittaa. Saatte nähdä, että laittaa, kun mies on uhannut monta kertaa +ja nyt varsinkin piispan tutkinnon edellä. Laittaa se kun laittaakin", +toisti renki Esko. + +"Mutta siihen ei tule ketään. Ei kirkkoraadin jäsenetkään." + +"Ne kyllä tulevat. Ne ovatkin yhtä luuta, kuten pitääkin olla koko +karja yhtä rotua. Mutta muita en minäkään usko tulevan." + +"Niin, mutta se löylytyttää piispalla", huomautti renki Esko. + +"Se löylytyttää sitten koko seurakunnan yhteen lautakuntineen ja siitä +samasta sarvesta saamme mekin vaikka kykötämme täällä näin hyvinä +lapsina samalla aikaa kun Teemu joukkoineen riemuaa hänen ilossaan." + +"Hym. Piispako antautuisi kuppariämmän toimiin uskomaan juoruja ja +niillä haukkumaan syyttömiä ihmisiä, kuten meitäkin." + +"Löylyyttää, kun poika, saattepa nähdä, että niin löylyyttää kun +itselleen kelpaa joka miehen." + +"Mutta siinä kaupassa menettää piispa kunniavähäsensä." + +"Menetti, mitä menetti, mutta hän uskoo kirkkoraatia ja ketäpä muuta +sen tarvitseisikaan uskoa. Nehän ovat kengän nauhain päästelijöitä +ja... No en huoli sanoa." + +"No, mutta jälkimäinen villitys tulee pahemmaksi ensimäistä. Jos piispa +rupeaa jonnijoutavilla löylyyttelemään kirkossa, niin saa kyllä kohta +nähdä ihmeitä. Sen sanon, että jos saattaa esimerkiksi Jokilahden +emännän pitkän nenän touhuilemaan niin sitä ei kestä kauan, ennenkun +muija lähtee ulos ja kohta on naisten puoli kirkossa tyhjä. Sama on +laita jos Tuomalan Antti ukon käyrä nenä kerkiää punastua, niin kohta +nähdään ukko körttiröijyineen mennä köröttävän ovea kohti ja kaikki +muut perässä, kuni pienet kalat valaskalan pyörteessä." + +"Mutta sangen juhlallinen näkö, jos piispan hengessä ilmestyisi +tuollainen voima, että ainoalla puhalluksella pölähyttäisi kirkon +tyhjäksi. Mainio teko. Kerrassaan ihmeellinen teko." + +"Mutta tuo ilmestys rupeaa minussa kutkuttamaan, että aionpa siihen +lisätä tulta. Jokilahden emäntää kyllä tapaan huomenna ja kerronpa +oikein hartaasti nämä kirkkoraatihankkeet kaikkine siitä johtavine +seikkoineen ja meidän hankkeemme kirkon tyhjentämiseen. Se puhuu +monelle muulle vertaiselleen ja silloin Jokilahden emäntä samoin kun +moni muukin jo kirkkoon tullessaan jättää toisen takajalkansa lähtevään +asemaan, että asian aikana joutuu potkaseutumaan ulos kuni todellakin +hengen voimasta... Se on totta, että moisen pyhän synoodin miehet pitää +opettaa erottamaan laki ja evankeliumi toisistaan ja se koulutus on +meidän asiamme. Ah!" + +Sorsalahden Mattia rupesi raukasemaan, niin köllistyi kaikkine +vaatteineen renki Eskon vuoteelle ja köllistyessään sanoi: "Matit ovat +miehiä ja Mustit ovat koiria. Minä olen Matti ja sentähden rupean +nukkumaan. Nukun kissain unet, koirain unet, ketun unet, karhun unet ja +kaikkien kalojen unet, kuten ennen ämmät lauloivat." + +"Hän on siitä ylpeä kun on piispan kaima", huomautti renki Esko. +"Piispa kuuluu olevan Matti Rungenius." + +"Olkoon vaikka Rumpukenius minä vaikenen kuin muuri. Juuri kuin kivinen +muuri on tästä lähtien tämä suurikorvainen Matin pää". Sen sanottuaan +hieroi ruumistaan ikäänkuin päästäkseen syvempään vuoteeseen ettei +kuuluisi muitten puheet. + +Tätä esimerkkiä seuraten toisetkin pojat alkoivat asetella mikä +mihinkin niinkuin nukkuakseen. Mutta Matti rupesi särähyttelemään +oikein repäseviä kuorsauksia, vähin aina puhua pulikoiden katkonaisia +sanoja hevosista, lehmistä, lampaista, nuotan vedosta, seitsemästä +ohrakykäästä, kirkkoraadista, piispanluvusta, kaikista sekasin. Mutta +väliin hän aina sanoi selvästi: "Tappoi se miehen, niinkuin susi +koiran, niinkuin penikka koiran", jonka sanottuaan aina melkein +kipeällä tavalla voivotteli ja mutisi murhatusta hengestä. + +Siitä valpastuneena toiset vielä kotvasen supattelivat keskenään, mutta +yksi ja toinen taukosi vastaamasta toiselleen, joten koko joukon +supatukset vähitellen muuttuivat raskaiksi hengityksiksi, joista +silloin tällöin kuului joku uneksivan katkonainen sana ikäänkuin +vastaukseksi, tai säestykseksi Sorsalahden Matin melkein yhtämittaisiin +puhelemisiin. + + + + +7 LUKU. + + +Kirkkoraatia ei ensi maanantaiksi tullut, mutta sen sijaan tuli +poliisitutkinto Keksiälän Iivarin katoamisesta. Siinä kuitenkin ei +tullut muuta selville kuin että Törmälän Santeri ja Keksiälän Iivari +olivat pyhää vasten yöllä olleet vähän päissään, noin vaan +rohkeimillaan päissään ja sen tähden joutuneet vähän riitoihin, kuten +päihtyneitten tapa on aina riidelläkin, mutta he myöskin ovat herkät +sopimaan. Siinä kaikki poliisitutkinnon tulos. + +Mutta tiistaina löytyi Iivarin ruumis Ilveskankaan alta joesta ja kun +vainajan päässä oli haavoja niin nimismies määräsi uuden +poliisitutkinnon lauantaiksi, kun silloin piispanluvun takia tulee +ihmisiä kirkolle, saadakseen siten selville, kutka ovat olleet Iivaria +ja Santeria viimeksi näkemässä. Tämän tähden laittoi nimismies vielä +eräät lautamiehet tiedustelemaan pitäjän kaikilta suunnilta kutka +olivat viime pyhänä olleet kirkolla ja nähneet Iivaria, ne olivat +haastettavat lauantaiksi poliisitutkintoon Jänislahden pappilaan. Nyt +lautamiesten mukana kulkeutui tieto pitäjän kaikille suunnille Iivarin +murhasta ja siitä epäluulosta, kun Iivarin juuri silloin pyhänä olisi +pitänyt lähteä Tapionniemen kaupungin raastuvanoikeuteen todistajaksi +Santerin veljen palojutussa ja että jos olisi Iivari päässyt +todistamaan, niin Santerin veli ei olisi saanut palorahoja, vaan olisi +joutunut vankeuteen. Tämä asianhaara lisäsi kauhistusta Iivarin +kuolemansanomaan, että kaikkien kasvot tulistuivat, jotka vaan sen +sanoman kuulivat. Tähän liittyi myöskin tieto Jahtirannan Kaisan +hukkumisesta ja sen mielenhäiriön syistä ja siihen se kavaluus millä +saatiin määräys pappilan suurentamisesta puolta suuremmaksi, niin +kauhistus valtasi jok'ikisen ihmisen. Ja puhetta yhdessäkään +ihmisasunnossa Jänislahden pitäjässä tällä viikolla ei ollut muusta +kuin näistä seikoista, joten koko hengitettävä ilma tuntui +tukehduttavalta, kuni ukkosen edellä. + +Se että Keksiälän Iivari oli kadonnut ja löydetty mistä löydetty ei +rovastin mieltä vaivannut. Hän tiesi että ihminen on kuolevainen +olento, jonka eroaminen täältä täytyy tapahtua kuoleman kautta. Vaan se +harmitti rovastia, että Santeri, hänen oma mökkiläisensä, oli sattunut +Iivarin kanssa olemaan yksissä silloin Iivarin katoamisen aikana tai +sen edellä. + +Rovastinnan povi oli kokonaan täysi siitä, että niin monenlaiset toimet +sattuivat juuri nyt piispanluvun ja rovastin vihkiäisten kanssa samaan +aikaan. Eikä voinut edes puhella kenenkään kanssa mielensä lievikkeesi. +Oli kyllä kymmeniä akkoja apulaisina tulevan piispan kokouksen ajan +varusteita laittamassa, mutta jok'ikisen niiden kasvoista voi lukea sen +Jahtirannan Kaisan ja rovastin välisen juorun ja kauhistuksen Iivarin +murhasta. Niinpä akat aina puhuivatkin ja sopottelivat, kun vaan +rovastinnalta silmä välttyi. + +Tämän lisäksi tuli tieto, että Iivarin ruumiinavaus on myöskin +lauantaina ja että kuvernöörin määräyksestä tulee tohtori leikkelemään +Iivarin puoleksi mädännyttä ruumista, joka leikkaushuoneessa oli jo +sitä varten ja sanottiin siitä kalmanhajun tulevan pappilaankin asti +tuulen ollessa sieltäpäin. + +Nyt oli rovastinnan kuorma jo raskaampi kuin kantaa voi. Häneltä pääsi +voittamatoin, polttava itku, mitä tuhkien hän nyt kiirehti rovastin +luokse, kun tiesi hänen kamarissaan olevan. Ovessa tullessaan jo alkoi: +"Aivan kuin helvetin aallot ovat meitä hukuttamassa, kun vielä sekin +ruumiin leikkeleminen on lauantaina. Et usko Hermanni, kun minun on +karvas mieli, kun juuri nyt piti kaikki sattua yhteen." + +"No, rauhotuhan, mamma, nyt," kiirehti rovasti lohduttamaan. "Jumalan +voima on suurempi helvetin aaltoja. Tämä kaikki kiertyy meille hyväksi. +Minä päinvastoin iloitsen tästä, että pahan voiman juuri täytyy +näyttäytyä näin selvänä nyt juuri kun se on kukistumisen partaalla. +Olen tässä juuri kirjottamassa seurakunnan tilasta, sen pahuudesta, +oikeata tilastoa, minkä annan piispan käteen. Katsos, kaksi arkkia on +jo kirjoitettu ja kolmas vielä tulee. Ei auta peitteleminen, valoon +täytyy saada kaikki pimeyden juonet. Minä en pahaa hellittele, minä +Jumalan voimalla lyön kaikki alas." + +Rovastinnan kyyneleet kuivivat ja rovastin puhuessa jo ruumiskin rupesi +nyökkäsemään. Rovastin puheen loputtua hän sanoi: "kun ei olisi +sattunut edes tuota ruumiin leikkausta silloin, niin kaikkihan muuten +olisi mennyt." + +"No, olehan, mamma, huoletta siitäkin," keskeytti rovasti. "Kaikki +ihmisen elämähän on sattumuksia täynnä... Elämän tie on tie, mikä +täytyy kulkea. Tiellähän aina on vastaan tulijoita ja eihän siihen saa +jäädä kumpanenkaan matkustaja. Toisen ja toisen täytyy päästä sivu +toisestaan, muuten ei ole matkan jatkaminen mahdollistakaan. Kun +vastaan tulijoita on paljon yhdessä ryhmässä, niin silloin on tungos +suurempi ja sivuuttaminen vaikeampi, vaan se ei ole tien syy, eikä tie +lähde niitten vastaantulijain mukaan vaan kaikkien, pahainkin +vastaantulijain, täytyy tie jättää paikoilleen." + +Taas rovastin puhuissa mieli rovastinnan ruumis nyökähtelemään, mutta +kun mieli oli muun muassa kulkeutunut Santerin kohtaloon niin +muistutti: + +"Että sen Törmälän Santerin, meidän likimmän mökkiläisen, piti vielä +sattua olemaan viimeksi sen Iivarin kanssa. Ja kuka uskoisi, että hän +nyt olisi antaunut tappelemaan. Onhan hän aina ollut ensimäinen ja +viimeinen raamatunselityksissä ja olenhan hänen nähnyt kirkossakin +aivan usein". + +"Kylläpähän sekin selviää yhdessä toisten kanssa. En usko, että Santeri +on ollut siellä. Santeri on seurakunnan Jumalaa pelkkääväisimpiä +miehiä, viimeksikin rippisaarnassa ollessa, kun minä puhelin viimeisen +päivän palosta ja ihmisen tilasta silloin, niin Santerin silmäripsissä +kiikkui kirkkaita kyyneliä, juuri heränneen sielun sulattamia kyyneliä. +Tämäkö olisi nyt tapailut, murhasta ei puhettakaan... Ei ei... Se on +mahdotonta... Se on mahdotonta..." + +"Kun hänestä pääsisi läpi... No, Jumalan avulla," sanoi rovastinna +tyhjentynein mielin kuultuaan rovastin päätelmät ja saatuaan rovastille +sanoa mielihaikeansa. Sekin tuntui somalta, että rovasti oikein +kirjoitettuna kirjana antaa piispalle seurakunnan paheet ilmi. Olisi +tehnyt mieli puhua pitemmältäkin rovastin kanssa, vaan ilmankin oli +mielestään viipynyt liiaksi kauan poissa leivontapirtistä, missä +kymmenen akkaa hääri leivoksien kanssa, jotka piti olla jo heti +puolenpäivän jälkeen valmiina kaikki, sillä piispan joukon tiedettiin +tulevan jo tänä iltana. Sinne leivontapirttiin kiirehti nyt rovastinna +ja kasvoissa näkyi mieluinen valo liikkuessa leivonta joukkonsa +neuvonantajana kepeämmillä askelilla, kuin koskaan ennen. Hymyili +vaan niille juorujen synnyttämille kasvojen väreille, joita näki +leipoja-akkain kasvoilla. Tiesi niitten ensipyhänä muuttuvan +toisenlaisiksi väreiksi ja hymyili ja hymyili vaan, ja sulkeutui +itseensä. + +Nyt oli valennut se päivä, jona piti tapahtua kaikki ne kolme +tutkintoa. Niinpä jo ihan päivän valettua nähtiin Jänislahden pappilaan +tulevan miestä ja naista, nuorta ja vanhaa, millä kontti, millä laukku +kielellä painaen evästä täynnä, mistä näkyi, että on lähdetty +kerrassaan enemmäksi aikaa. Mutta kaikilla oli surullisen ja +epätoivoisen näköinen leima kasvoilla. Jokahinen oli tyrmistyneen +näköinen. Jokahisen silmät tähtäilivät väliin Ilveskankaalle ja väliin +lahden takaa näkyvään Jahtirannan mökkiin. Ei kukaan ikämiehistäkään +toisiaan tavatessaan puhuneet tavallisia puhelujaan ilmoista, kesästä, +elonkorjuusta riihenpuimisesta, nuotanvedosta ja minkä mistäkin +talousoloista. Enintäin vaan kyseltiin toisiltaan että ketä teiltä +tuli, ketä jäi kotiin ja ketä teiltä ja teiltä haastettiin tänne +poliisitutkintoon. Mutta se katkesi sitten siihen, jokahinen jäi +itseensä sulkeutuneena katsomaan mitä tuleva on, ainoastaan pieni +toivon säde povessa, että huomenna toki saadaan piispalta kuulla +oikeita rauhan sanoja, joita ei ole sitten, kun rovasti Bäcklundilta +neljä vuotta takaperin, kuultu. + +Nyt kun kirkkoraadin jäsenet olivat jo tulleet, niin piispa tahtoi +joutua tutkimustaan pitämään ennen niitä toisia tutkimuksia. Mutta +toisien tutkimuksien pitäjillä oli samallainen kiire, ikäänkuin tavaran +jakoon. Niinpä nähtiinkin nimismiehen kahden poliisin seuraamana +virkapukuisina ja asiallisen näköisinä saapuvan pappilan +pirttikartanoon. Ja samalla nähtiin tohtorinkin ajavan pappilan +päärakennuksen sivuitse kulkevaa tietä kestikievariin, mistä hänen +tiedettiin apumiehineen menevän hautuumaalla olevalle leikkuuhuoneelle, +johon Iivarin ruumis oli viety jo silloin kun se oli löydetty. + +Tämän tietäessä valtasi outo tunne piispankin tämän sattumuksen +johdosta. Mutta siitä hän ei ollut tietävinään, sitä enemmän näytti +vaan syventyvän tehtäväänsä. Ytimiä myöten kuitenkin viilsi joka kerran +kun kuului esiinhuutajan kaikuva ääni kun se pirtin portaalla pirtissä +pidettävään poliisitutkintoon aina nimeltään huusi yhden kerrallaan +niitä, jotka olivat haastamalla tilaisuuteen kutsutut. + +Kun piispa oli saanut varsinaisen tutkimuksensa suoritetuksi, niin nyt +kirkkoraadin jäsenten ja pappien kanssa ruvettiin keskustelemaan +seurakunnan tilasta, miten ne ovat olleet ennen ja nyt. Tehtiinpä +selkoa aivankin pikkuseikoista, joitten luultiin olevan syynä +seurakunnan nykyiseen rappiotilaan. + +Rovasti sai nyt tilaisuuden kertoa mietteensä asiasta aivan mielensä +mukaan ja juurta jaksain samaan tapaan, mutta monta kertaa +perinpohjaisemmin ja pienimpiäkin pikkuseikkoja myöten, kun mitä hän +oli siihen piispalle annettavaan kirjaansa kirjoittanut. Tämän +kertomuksen kaikki kirkkoraadin jäsenet yhdestä suusta tunnustivat +oikeiksi sanomalla: "Niin se on, niin se on. Kyllä se niin on". + +Tässä ei ollut piispalla muuta vaivaa kun nyökäytti suurta lihavaa +päätään merkiksi, että kyllä hän kuulee ja ottaa huomioon jokaisen +sanan. Ei vielä silläkään aikaa, kun rovasti oli toisessa huoneessa +rykimässä, piispa puhunut mitään, sillä hän arvasi olevan rovastilla +vielä sanottavaa. Niinpä olikin. Rykimästä tultuaan rovasti kertoi +miten hän ihan seurakuntaan tultuaan otti sielunhoitoasian lujille, +rupesi pitämään raamatunselityksiä kaikkialla ja miten hänen toimestaan +Pekan Kyösti Vegeliuksen postillan avulla pitää myötään +hartauskokouksia pitäjän kaikilla suunnilla ja miten lahkolaisetkaan +eivät ole päässeet pesimään tässä seurakunnassa. Ja että kaikesta tästä +kylvöksestään hän ei ole saanut nähdä muita hedelmiä, kuin paljaita +ohdakkeita ja pisteleviä orjantappurapensaita. + +Tämän sanottua näpisti visuun, harmaat syvään vajoneet huulensa siten +näyttääkseen, että hän ei tahdo läheskään kaikkia puhua, mitä hän on +tehnyt ja jonka kertominen kuulustaisi omalta kiitokselta. + +Nyt tunsi piispa olevan hänen vuoronsa jotakin sanoa. Hän pani lihavan +päänsä hieman kallelleen ja alkoi: "Aina siitä asti, kun vihollinen sai +kylvää okdakkeensa ihmiskunnan nisukylvökselle, on rikkaruoho ollut +herkempi nousemaan näkyville kun oikea oras. Mutta työ ei ole siltä +turha. Kunhan vaan on hoidettu hyvin, kynnetty syvään ja äestetty +pehmeäksi, että siemenen ei tarvitse langeta kivistöhön, eikä tien +oheen, missä kaikenlaiset kulkijat niitä polkisivat, niin lopulta on +oikea oras varttuva ja tuottava satakertaisen hedelmän. Tätä paitsi ei +puutu esimerkkiä siitäkään, että missä mitä jyrkimmin asetutaan pahaa +vastaan, niin sitä suurempana ja voimakkaampana hallitsijana se +näyttäytyy. Jota vastaan siellä missä ei taistella pahaa vastaan ei +luonnon silmillä nähdä sitä olevankaan. Täytyy olla hengen silmät +näkemään sen töitä ja vaanimaan, ettei se saisi muuttua valkeuden +enkeliksi kuten se useimmassa tapauksessa esim. lahkolaisten muodossa +muuttuukin. Sen tähden täytyy opettajan olla varustettuna hengen +miekalla ja sauvalla. Hengen kaksiteräisellä miekalla ja lain ankaralla +sauvalla lyömään sudet, karkottamaan karhut, olivatpa ne pukeutuneet +vaikka kameelin villaiseen pukuun." + +Rovasti omisti näistä piispan sanoista täydellisen kiitoksen ja sai +lisää vettä myllyynsä niin jatkoi: "Sitä mieltähän minä olen ja luulen +noitten arvoisien kirkkoraadin jäsenten olevan, että on saatava joku +rangaistuslaitos kirkon yhteyteen, kuten ennen oli jalkapuu ja +mustapenkki. Sillä tämä kirkkoraadin eteen kutsuminen on vaan +narripeliä näille pahimmille rivoille. Vaan jos vänättäisiin esim. +mustaan penkkiin, tai jalkapuuhun, tai johonkin samantapaiseen häpeä +paaluun, niin sen luulisin tepsivän. Eikös niin, arvoisat kirkkoraadin +jäsenet, ole teidän mielestänne?" + +"Kyllä se niin on, niin se on kyllä, se voisi olla paras keino, kyllä +se niin on", kuului kirkkoraadin jäsenten yhteinen myönnytys. + +Nyt piispa nyhjäytti paksua ruumistaan istuessaan salin hyllyvällä +sohvalla ja tapansa mukaan virallisella tavalla lausui: "Mutta penkki +ja jalkapuurangaistus on meillä jäänyt. Mutta meillä on kaksi lakia, +kirkkolaki ja maallinen, yleinen laki. Nämä kumpanenkin ovat meidän +kädessämme, että pienimmästä rikoksen vivahduksestakin joutuu +tavallinenkin talonpoika rangaistukseen, sitä enemmän tunnetut rivot, +jos vedämme lain eteen. Tunnettuja rivoja täytyy meidän vetää lain +eteen pienimmistäkin ilkitöistä. Jumala on säätänyt lain pahoille +rangaistukseksi ja hyville kiitokseksi. Lain rautavitsalla täytyy +meidän niitä ruoskia, jotka sanasta paaduttavat vaan itsensä, eivätkä +tottele. Ilman armoa, ilman pienintäkin armon osotusta täytyy meidän +ruoskia tottelematointa kansaa, silloin kun meillä on vitsa kädessämme. +Sen kun teemme, niin ennen pitkää saamme nähdä, että paha on maasta +kadonnut ja silloin tarvitsemme ainoastaan evankeliumia, suloista, +yrttisekaista palsamivoidetta, voidellaksemme niitä irvistäviä haavoja, +mitä lain ruoska on aikonaan synnin rangaistuksena viiltänyt syntisiin +runkoihin". + +Nämä viimeiset lauseensa lausui piispa hyvin lämpimällä tavalla, joten +kirkkoraadin jäsenet vieläkin enemmän sydämmensä pohjasta mukauttivat: +"Kyllä se niin on, kyllä se niin on. Hyvin ymmärrämme, että kyllä se +niin on." + +Nyt piispa tahtoi ikäänkuin kiinnittää kirkkoraadin jäsenten mieliä +rovastiin, jonka kuuli nyt esimerkiksi lahkolaisista niin puhtaana +varjelleen seurakuntansa ja alkoi entistä lämpimämmällä tavalla: +"Pimeydessä asuvan silmät eivät siedä kirkkautta, pimeys on niille +luonnollinen. Tämäkin seurakunta, uskon minä, on näihin asti saanut +pimeydessä olla. Mutta kun jäi rovastin paikka avoimeksi, ne varmaan +toivoivat hyvää pappia, ahkeraa sielujen hoitajaa, luulen minä, vai +miten, arvoisat kirkkoraadin jäsenet?" + +"Kyllä, kyllä. Mitenkäs muuten. Kyllä se niin on ollut", vastattiin. + +"No kun se tuli, niin ei tunnettu. Pimeydessä asuneet silmät eivät +siedä valoa. Mutta tämä silmätauti ei ole uusi, se on ollut jo ennen +Kristusta... Monta sataa vuotta odottivat juutalaiset Mesiasta +tulevaksi, mutta kun se tuli niin eivät sitä tunteneet, eivät sietäneet +sitä ijankaikkisen valon kirkkautta minkä vapahtaja toi mukanaan, vaan +alkoivat vainota, parjata ja häväistä suurimmaksi kansan häiritsijäksi. +Sama on laita täällä Jänislahdella. Valoa toivottiin, vaan valoa ei +siedetä, ennenkun siihen silmät tottuvat. Mutta valoa täytyy pimeyden +paeta ja valon voima on voittavana ja hallitsevana voimana ennen pitkää +Jänislahdellakin." + +Näissä viimeisissä piispan sanoissa kuului kuin hän olisi sanonut +amenen tämän laatuisille puheluille. Siksi toiset piispan toverit +muuttivat keskustelun tavallisiksi tupakkipuheiksi, missä kirkkoraadin +jäseniltä kyselivät kesästä, minkälainen oli heinän saanti, minkälainen +tuli ruisvuosi, minkälainen ohravuosi, miten kaloja saadaan, miten +niitä pyydetään ja muuta sellaista, että meni yhtenä rupatuksena koko +huone. Ja kirkkoraadin jäsenet tunsivat povessaan ylpeyttä siitä, että +saivat olla piispan joukossa. Tunsivat olevansa monta vertaa +korkeammalla asteella siitä pirttikartanon puolella olevasta väestöstä +mistä yhä vaan lakkaamatta kajahteli ontelosti kaikuva esiinhuutajan +ääni. Niillehän juuri kuului se piispan määräämä rautaisen vitsan +heilutus, eikä heille, samoin kun nämäkin tutkimukset olivat kun yö ja +päivä toisiinsa verraten. Tuntui ihan siltä, että he ovat auringon +poikia siihen nähden, kun pirttikartanon puolen joukkoa tuskin voi +sanoa kuunkaan lapsiksi heidän valoonsa verraten. + +Viimein kuitenkin oli poliisitutkinto loppunut, joten nimismieskin +pääsi tulemaan päivällisille piispan joukkoon, johon tohtorikin oli +erityisen kutsun kautta saatu tulemaan. + +Mutta kirkkoraadin jäsenet kuitenkin saivat päivällisten ajaksi poistua +pirttikartanoon. Se seikka olikin kirkkoraadin jäsenten mielestä +syvempi alennus, kun päivälliskartanon ja pirttikartanon portaitten +korkeuden eroitus, vaikka sekin oli pari metriä. Aivan kylminä +karuilivat kirkkoraadin jäsenten hartioissa nekin äskeiset piispan +lämpimät puheet, joille he muistivat olleensa valmiit sanomaan amenen. +Mykkinä vihasta ja tuikein katsein nyt kirkkoraadin jäsenet hakivat +eväskonttinsa pirttiin, joista kuivettuja eväitään melkein viskelemällä +heittelivät pirtin pitkälle, likaiselle pöydälle, jonka taakse istuen +rupesivat äänettöminä syömään kuni rahtikuormain edestä riisutut +nälkiytyneet hevoset. + +Yhtä ilottomat oli kuitenkin piispan joukonkin päivälliset. Aivan +tukehduttavalta tuntui ilma, jonka salainen paino teki koko tuon lähes +kaksikymmenhenkisen pöytyen melkein äänettömäksi. Ainoastaan tohtori, +ollen arvokkaimpana henkilönä tätä äänettömyyttä saadakseen pois, alkoi +siellä piispan puoleisessa päässä pöytää kertoilla ulkomaisista +sanomalehdistä lukemiaan tietoja sodan uhkauksista ulkovaltojen +välillä, joitten johdosta piispan kanssa tekivät päätelmiään missä +määrin se tulisi vaikuttamaan Suomen oloihin, jos sillä ja sillä +vallalla ja sen ja sen kysymyksen ratkaisu tuottaisi sodan. Mutta tämä +oli niin kaukaista ja koko keskustelu niin tehdyn väkinäistä ja kuivaa, +että se ei saanut kuulijoissa mitään mieluisuutta vireille. + +Mutta piispan notarius istuessaan talon neidin rinnalla, jonka pyöreitä +kasvoja punasi kahdeksantoista kesämarjan hohtavat, herttaiset veret, +tunsi olevan velvollisuutensa kohottaa toveriaan siitä haudasta mihin +tämän yleinen alakuloisuus oli melkein painanut. Kauan hän kuitenkin +mietti sitä mistä hän lähtisi sillä sama tukehdus vaivasi häntä kun +muitakin. Mutta viimein veti jänispaistivadin eteensä ja tarjottuaan +ensin rovastinnalle ja vieressään istuvalle neidille nosteli siitä +lautaselleen aikasen röykän niitä mieluisen näköiseksi kypsennettyjä +jäneksen lihoja. Tätä tehdessään hymyillen ja hieman päätään punoen +sanoi: "Mutta tämän pitäjän nimi ei ole suotta aikojaan Jänislahti. +Minun mielestäni kuitenkin pitäisi tämän pitäjän nimi olla kerrassaan +Jänispaisti, eikä sen vähempi." + +"Jänispaisti. Hihhihih." + +"Niin, niin. Onhan jänikset ottaneet näihin päivällisiin osaa enemmällä +kun viidenkymmenen prosentin kustannuksella." + +"Jänispaisti. Se olisikin pitäjän nimi", kuului toistamiseen neidin +hymyilevästä suusta ja virkistyneet silmät vilahtelivat notariukseen. + +"Niin, niin", lisäsi notarius. "Minä en ankarammin puolusta mitään niin +kun jäniksen kunniata. Sillä jos jänispaistia vaan olisi harvemman +kerran edessäni kun on, niin olisin siihen valmis vaihtamaan vaikka +minkälaisen ja miten saadun esikoisuuteni. Senpätähden minun mielestäni +olisi sangen oikein, että jänispaistin arvo pyhitettäisiin oikein +pitäjän nimellä, mikä tulisi näkymään kirkonkirjoissa ja kaikissa +hippakunnan asiakirjoissa. Ja mikä olisikaan mieltä ylentävämpää, kun +saada arkkipiispalta määräys käydä Jänispaistissa piispantutkintoa +pitämässä... Ette usko miten se tuntuisi hyvälle, somalle ja +mukavalle." + +Tätä sanoessaan notarius heilautti lystikkäästi lyhyttukkaista päätään +ja hymyili yhä sydämmellisemmän näköisesti. + +"Taidatte olla ahkera metsästäjä kun panette niin suuren arvon +metsälliselle", virkkoi rovastinna hymyillen ja virkistyneemmän +näköisenä, jota sanoessaan vilkasi notariukseen ja itsensä ja +notariuksen välissä istuvaan tyttäreensä. + +"Olen aivan typerä siihen. Ainoastaan tässä saan jäniksen kiinni," +sanoi notarius jota sanoessaan pisti kahvelinsa lihaläjään niin +reippaasti juuri kun se todellakin olisi siinä ollut kiinni otettava. + +"En usko sitä, olettepa siksi vilkas mies", jatkoi rovastinna. + +"Mutta jänis on paljon vilkkaampi. Ampumaan kun ei ole minussa miestä, +niin kyllä jänis tietää mitä sellaiselle miehelle on tehtävä. Se poika +käyttää sitä etua mikä sillä jaloistaan on." + +"Uskokaa hänen puhettaan ettei ole miestä ampumaan", keskeytti +notariuksen vierellä istuva tuomiorovasti. "Mies viimeisessäkin +suuressa kilpa-ammunnassa ampui ensimäisen palkinnon." + +"Niin, mutta mepä puhummekin täällä vaan jäniksistä ja jäniksen +ammunnasta. Se pyöreäsilmäisenä voi laukata seitsemän kertaa keittiön +ympäri sillä aikaa kun palkinnon ampuja tähtää maaliin." + +"Te on totta, ettei aina ole sama mies tarkka maaliin ampuja ja +metsästäjä", myönsi tuomiorovasti. Kun näki, että nämä metsästystarinat +miellyttivät rovastinnaa, niin tekeytyi hänkin iloiseksi ja leikillisen +iloisella tavalla alkoi kertoa: "Muistanpa erään hauskan tarinan +eräästä syntymäkaupunkini pormestarista siltä ajalta kun olin +mustalaispojan kokoinen ja juosta vökellin vaan koiran asemesta muitten +mukana metsästysretkillä. Hän, se pormestari, oli kieltämättä +ensiluokan ampuja kilpa-ammunnassa ja niin innokas, että hän +ampumaharjoituksissa oli aina mukana, kun mustalaisen sika ja puhui +niistä ampumisistaan aina ja aina. Ja se intonsapa häntä veti joka +kerran metsästysseurueisiinkin, mutta jänistä hän säikähti niin +tavattomasti sen sattuessa näkymölle tulemaan. Niinpä kerran oli meitä +kymmenkunta muuta miestä hänen kerallaan erään suuren tilanhaltijan +jänisrikkaissa metsissä metsästämässä, missä isäntäkin oli koirineen +mukana. Mutta kun meille, vainajien kantajille, kertyi liian paljon +kantamista, niin isäntä toimitti meidät, pari poikasta, viemään +taakkamme kotiinsa, laitettavaksi niistä pari tai kolme jänistä +päivällispöytään. Mutta salavihkaa viskutteli meille, että laittaisimme +yhden niistä Sannanurmen veräjälle keppien varassa seisomaan siksi kun +me täältä palaamme. Me tiesimme ennestään, että isäntä on +muutamanlainen koiransilmä, mutta emme tienneet sitä mikä sillä nyt oli +mielessä. Me teimme työtä käskettyä ja laitoimme kun laitoimmekin +suuren jäniksen kamuran puoleksi syrjittäin istua tököttämään keskelle +tietä. Silmätkin pienillä tikuilla pönkittelimme niin renkaisilleen, +kuin ilmosella jäniksellä ja karvatkin laitoimme ihan luonnolliseen +asemaan. Tämän kaiken tehtyä palasimme takasin metsästysjoukkoon ja +sanoimme isännälle missä jänis odottaa. Aikansa metsästettyään alkoi +metsästysseurue kulkeutua taloon päin. Nyt jälekkäin tietä huolettomina +astua kölkkästessä isäntä hieman hämmästyen seisattui tiellä, otti +taka-askeleen, mutta samassa viittasi kynttä kantta jälessään tulevalle +pormestarille jänistä ja sanoi: 'Nyt ampukaa!' + +"Mutta pormestari rupesi ihan vapisemaan siitä arvaamattomasta ilmiöstä +ja vapisi ja vapisi ja muutti ja muutti asentoa varmaan yhden minuutin +ja tähtäsi ja tähtäsi. Sillä aikaa olivat kaikkien toisten pyssyt kohti +jänistä varalta, josko tuo kyllästyy tuohon odotukseen ennenkuin +pormestari kerkiää laukasta. Mutta laukesihan se pormestarin pyssy kun +laukesikin, eikä ampumisen tulos ollut parempi kenellekään, sillä +silmät ja korvat menivät jäniksellä täyteen haulia sekä tappuran ja +ruudin palannutta törkyä. Mutta sattuipa eräitä hajahaulia romahtamaan +niihin keppeihinkin, joitten varassa jänis tonhotti pystyssä. Nekin +horjahtivat ja tönköttynyt jänis köllähti pitkälleen ja kangistuneet +jalat jäivät sojottamaan kohti taivasta. Silloin pormestari riemuissaan +huudahti: 'Niin sattui, kun vanhalta oppineelta', ja lähti juosta +vökeltämään ottamaan kiinni. Vaan toiseksi muuttui pormestarin ihastus +nostaessaan köhmöttynyttä, kylmää jänistä. Ihan harmillisesta vihasta +kähisten sanoi: 'Te pojat, peijuonit'." + +Kaikkia muita nauratti ja kutkutti tuo kepponen, mutta ettei pormestari +tästä hänelle tehdystä pilasta nostaisi mörköelämää, alkoivat toiset +hämmentää sitä kertoen heille tehdyistä kepposista. Meillä pojilla oli +pitkällaiset tukat ja siksi emme uskaltaneet sinä iltana lähestyä +pormestaria. + +"No, missä ne koirat olivat, kun ne eivät sitä pönkitettyä jänistä +kohti sattuneet, ennen miehiä?" + +"Ne juosta hulmottivat tietysti mikä mistäkin metsiä myöten, sitä mukaa +kun kuulivat miesten kulkevan, mutta sitäpaitsi ei ne olisi kuolleesta +jäniksestä perustaneet, vaikkapa kohti olisivat sattuneet." + +Tämän tarinan aikana olivat kaikki lopettaneet syöntinsä ja jääneet +selkäkenossa istuen kuulemaan sen tarinan loppua. Ja kun se oli +loppunut, niin kohosivat kaikki ylös ja kiirehtivät rovastinnan luokse +kätellen kiittelemään päivällisen edestä, minkä tehtyään hajosivat mikä +minnekin ympäri salia oleville istuimille istumaan. Muutamat istuivat +ensin ja sitten toiset säätynsä ja luonteittensa mukaisesti niitten +puhelutovereiksi. Niinpä notariustakin tuo luonteenomainen voima veti +kasvitarhan puoleisen akkunan poskessa istuvan talon neidin luokse +ikäänkuin jatkamaan äskeistä ruokapöydässä syntynyttä tuttavuutta. + +Notarius kyllä tiesi, että viskaalin poika kosii sitä neitiä, mutta sen +hän ei tuntenut estävän tekemästä pintapuolista tuttavuutta. Niinpä +hän, punoen tummia hyvin kiertyneitä viiksiään, istui akkunan toisen +posken kohdalla olevalle istuimelle, missä toisen posken kohdalla +olevalla istuimella neiti istui. Mieluista olikin se neidistä, sillä +notariuksen siihen istuessa neiti itse huomaamattaan nyhjäytti pyylevää +ruumistaan notariukseen päin ja punahuulinen mansikkasuu vetäytyi +sievään hymyyn, + +Kohtapa heillä alkoikin keskustelut. Sattuvia ne notariuksen tarinat +olivatkin neidin mielestä, koskapa hän aina väliin oikein imelästi +nauraa kikatti ja hyvin usein nauroi notariuskin, että olkapäät +tutisivat ja vesi tihisi ruskeanharmaista, kirkkaista silmistä. + +Mutta nyt lähti tohtori ja nimismies pois ja vanhemmat papit asettuivat +keskustelemaan vakavista, virallisista asioista, niinpä notariuskin +lopetti neidin kanssa sen hauskan keskustelunsa ja siirtyi sinne +pappien joukkoon kuulemaan niitten toimia ja mitä valmistuksia heillä +on huomisen päivän varalle. + +Ei kuitenkaan heillä mitään varsinaista ollut. Katselivat vaan kukin +pieniä taskuraamatuitaan ja etsivät niitä värsyjä, mitä tulisivat +rovastin vihkimisessä lukemaan ja terottivat niitä mieliinsä, että +muistaisivat ulkoa lukea. + +Samoin haki notariuskin pienen raamattunsa, jota muitten mukaan +katseli, mutta mielessään sanoi: "Minä luen hyvästä paimenesta, joka +antaa henkensä lammastensa edestä. Jos mikään niin se miellyttää +rovastia. Siitä minä luen", ajatteli hän ja hieman punalti päätään +aatteelleen vakuudeksi ja painoi raamattunsa kiinni. Eikä kauvan +ennenkuin toisetkin papit tekivät samoin ja alkoivat tarinoida +jokapäiväisiä tarinoita, mihin rovastikin käkötteli sekaan. Mutta +piispa se pysyi yhäkin vähäpuheisena ja synkän näköisenä. Koko olento +näytti ihan jäykistyneeltä. + + + + +8 LUKU. + + +Sunnuntai-aamu valkeni pilvisenä. Synkkien kuuropilvien taakse peittyi +koko lähinen taivaan kansi. Ja vaikka yksi joukko kuuron tönkiä raskaan +etelätuulen ajamana pakenikin pohjoista kohti, niin toinen toistaan +synkempi ryhmä uusia ouruja vieri sijaan. + +Tätä katseli nyt piispa istuessaan pappilan kattopäällisillä, korkeilla +portailla. Piispan kasvoilta oli kokonaan kadonnut se eilisessä +päivällispöydässä saatu eloisuus. Hän oli illalla yön pimeydessä +kuullut kylältä raakoja kiljumisia, hävyttömiä laulun loilotuksia ja +oli yöllä nähnyt kamalia unia, mitkä nekin osaltaan synkistyttivät +mieltä. Ja toiselta puolen oli nyt tarkat tiedot seurakunnan +pakanallisesta tilasta. Julma todistus oli seurakunnan tilasta sekin +kun eilisessä poliisitutkinnossa lähes kolme sataa ihmistä on +kuulusteltu ja kirkkoväen keskellä tehdystä murhasta tuli ainoastaan +selville, sekin pappilan häpeäksi, että pappilan mökkiläinen Törmälän +Santeri on erään lapsensa hautajaistenpitäjän kontista varastanut +viinalekkerin ja sen saatuaan murhatun kanssa kadonnut metsään... Oi +katala kansa! Sodoman ja Gomorran kansa joka synneissänsä hukkui paitsi +yhtä Lootia. Oi Sodoman ja Gomorran kansa, joka peitti pahat tekonsa, +mutta, jota Jumalan vihan tulisade seurasi. + +Näissä mietteissään istua jökötti piispa ja silmäili lahden +lipottelevia laineita, katseli kellastumaisillaan olevilla +ruohikkorinteillä uiskentelevia, lähtöönsä valmistautuvia sorsaparvia. +Katselipa väliin läheltä ja kaukaa näkyviä talojen savuja mitkä vaalean +harmaina töyhtönä virkeän etelätuulen painosta kaatuivat pohjoista +kohti. Ne muistuttivat eläjiä savujen luona, mutta ne eläjät olivat +paatuneita, synteihinsä vajonneita jänislahtelaisia... Niin... Mutta +tänäpäivänä täytyy heidän korvansa kuulla se Sodoman ja Gomorran +tulisaarna, ehkäpä edes joku sielu ottaisi ojentuakseen ja pelastuisi +ikäänkuin tulen kautta. Mutta tulen kiivaus oli kaikki vastahakoiset +syöpä. + +Eipä lauhtunut piispan mieli, vaikka pyhäpukuisilla ihmisillä +täytettyjä kirkkovenheitä alkoi tulla tuhjuta ihan salmen täydeltä, +jotka hilpeämielisessä kilpasoudossa kiireesti lähenivät pappilan +loivasti kaltevaa, lyhytnurmista rantaa. Ja vaikka pappilan avara +kartano täyttyi ihmisillä, nuorilla ja vanhoilla, niin kaikkien otsissa +ja oikeissa käsissä luuli piispa näkevän pedon merkin, eikä ollut +tietääkseenkään jos joku ikämies rohkeni hattuaan kohottaen sanoa hyvää +huomenta. Jäykkänä, liikkumattomana, elottoman näköisenä kuni pakanain +Jumala korkealla telineellään hän istui ja suurilla mustilla silmillään +vaan katseli yli sen kirjavan lauman, mihin näki salmella lähenemässä +venheissä myötään tulevan lisää. Tätä hän katseli vielä hetken. +Paksuhuulinen, leveä suu jyrkässä mytyssä ja tuhkanharmaat +keltapilkkuiset, risaiset kasvot värähtämättöminä. Mutta kohta hän +jäykän näköisellä voimalla nousi seisalleen, jolloin hänen tummanharmaa +pukuinen, paksu, ryhdikäs olentonsa varmoilla askelilla poistui +sisälle. Yhtä jäykkänä hän pysyi sielläkin. Ei toveriensakaan hilpeämpi +mieli vaikuttanut häneen lieventävästi. + +Ei sekään muuttanut piispan muotoa vaikka sisällä liikkuvassa väessä +yht'äkkiä syntyi hälisevä puhe. Nyt oli löytynyt Jahtirannan Kaisan +ruumis. Kirkkomiehet olivat löytäneet Haapaseliltä. Oli vasta ollut +kohoamassa veden pinnalle. Oli näkynyt olkapää ja löytäjät olivat ensin +luulleetkin edellisistä venheistä pudonneeksi vaatemytyksi. Sitten +olivat sitoneet purjeköyteen ja venheen jälessä soutaneet rantaan, kun +eivät voineet ottaa venheeseen, se kun kuului haisevan niin kovin. +Piispa ei ollut sitä kuulevinaan, istua mökötti vaan keinutuolissa +toinen kämmen korvallisessa, kyynäspää varattuna keinutuolin +kaiteeseen, mitä toisella jalallaan heilutteli niin vähän että sen +tuskin näki heiluvan. Kun muut katselivat akkunoista sitä rannassa +näkyvää ihmisryhmää mistä arvelivat Kaisan ruumista tuotavaksi, niin +piispa vaan umpikuljuisesti vilkasi sinne päin, otti raamattunsa +polviensa päälle, pani kultarenkaiset rillit paksulle, pöheisen +näköiselle nenälleen ja rupesi selailemaan raamattua. Mutta ei hän +siitä mitään näkynyt löytävän. Kaikki lehdet olivat kirjaimia täynnä, +mutta vaan kirjaimia ja kirjaimia ja korkeintaan vaan sanoja ja sanoja +eikä mitään muuta. + +Kirkonkellot ne jo soivat, joitten pilvi-ilman vaikuttava +raskasmielinen jumina kuului pappilan asunnoihinkin. Ja avara, suurien +ikihonkien vaiheella, kauniilla ruohikkorantaisen salmen töyräällä +oleva vaalean keltainen valoisa kirkko, oli jo täpösen täynnä ihmisiä. +Kellot rupesivat nyt soimaan pappien tulosoittoa ja papit +kymmenlukuisena mustana joukkona, missä piispa ja rovasti olivat +ensimäisenä parina, lähtivätkin pappilan kartanosta kirkkoon tulevaa +suoraa, santaista tietä myöten likenemään kirkkoa. Mutta heti kun +piispan joukkue lähti talosta kirkkoon päin työntyi eteen makasiini +kartanon taite kulkevaa tietä hevonen, minkä vedettävällä +kärrynlavoilla makasi Jahtirannan Kaisan haiseva ruumis resuisella +kulinkuorella peitettynä, minkä alta kuitenkin näkyi Kaisan +muodottomaksi turvottuneet, alastomat jalat ja irtoillaan reuhoittavat +pitkät, pellavan keltaiset tukat. + +Hevosta seurasi joukko ihmisiä kauhistuksen ilme kasvoillaan +vaikeroiden Kaisan kohtaloa. Kuuluipa joukosta juuri rovastille +tähdätyt naisen sanat: "Kivestä täytyy olla sydän sillä ihmisellä, joka +tietää Kaisan saattaneensa tuolle jälelle. Kiveä kovempi täytyy olla +tunto sillä, joka on syyllinen tähän, eikä tuntene kipua tunnossaan." + +Tästä ei rovasti eikä piispa enempi kun koko pappisjoukko olleet +tietääkseenkään mitään. Virallisessa tahdissa kepit sauvoina käsissään +kävelivät vaan ruumislavan perässä siksi kunnes hevonen noin sata +askelta kuljettuaan samaa tietä kääntyi hautuumaalle menevälle tielle +viedäkseen ruumiin siellä olevaan leikkuuhuoneeseen. + +Tiehaarassa erosivat kaikki kirkkoon vievälle tielle, ainoastaan +tummapukuinen ikämies nähtiin ajavan harmaata hevostaan hautuumaalle +päin mitä toinen mies synkkämielisenä ja puhumattomana seurasi mukana. + +Kirkkoon menevien ihmisten silmät seurasivat ruumiin vetäjiä kunnes ne +painuivat salmen sillalle laskeutuvan mäen suojaan. Mutta piispanjoukko +sitä vastoin tahtoi välttää silmiään sitä näkemästä ja joutumasta +mieleensä mitään. Juhlallisena, parikkaana jonona astua roikkasivat +vaan kirkkoon, missä avara kirkko täynnä ihmisiä odotti pappien tuloa +kuni auringon nousua halla-aamuna. + +Kirkonmenot alkoivat tavallisessa järjestyksessä, kuin ennenkin, virren +laulamalla. Mutta sydämellisempänä kuin koskaan ennen ottivat +seurakuntalaiset osaa kaunisäänisen nuoren lukkarin virteen. "Mun +silmän käden nostan j.n.e." + +Sen virren juhlallinen humina hävittikin kaikkien kasvoista entisen +synkkyyden. Juhlallinen odotus näkyi vaan kaikkien kasvoissa. + +Alkumenojen aikana ei piispalta kuultu mitään. Hän istua mökötti vaan +eräässä penkissä kirkon perällä, eikä näkynyt edes katsovankaan muuta +kun niitä muistoksi saatuja, paksuihin sormiinsa pujotettuja, +hohtokivillä koristettuja sormuksiaan ja virsikirjansa mustaan kanteen +leimattua ristinhirsipuun kuvaa. Ja toisekseen taas sormuksiaan ja +lihavaa pehmoista kättään, jolla hän muisti jo monen lapsen päähän +vettä nostaneensa. + +Mutta virren loppuessa rovasti verkalleen nousta väntti saarnatuoliin +ja noustessaan kakisteli rintaansa. Nyt oikaisi piispakin itsensä +suoremmaksi, nojasi leveät hartiansa penkin nojasinta vasten, laaja, +korkeaotsainen muoto kääntyneenä saarnatuolia kohti. Samoin ikään, kun +piispan esimerkkiä noudattaen, kiinnittivät kaikki ihmiset katseensa +saarnastuoliin, kasvot tarkkoina kuulemaan mitä rovastilta nyt lähtee +näin merkillisenä päivänä. Mutta kun tuokion kuunneltuaan kuulivat +saarnan olevan sitä entistä samaa, moneen tuhanteen kertaan märehdittyä +kuivaa vätkytystä, niin ihmisten päät alenivat kuni helteen raukasema +kaalikko ja alkoivat aikansa kuluksi sopotelia keskenään, mikä mitäkin. +Emännät kyselivät toisiltaan lehmäin tämänkesäistä lypsyä, montako +saavia voita ja montako ammetta piimää. Piiat kyselivät toisiltaan +mistä on "pesti" tulevaksi vuodeksi. Isännät puhuivat laihoistaan, +miten halmeessa, miten pelloissa on laiho hyöteä ja montako tuhatta +sidettä nyt on puitavia rukiita. + +Yltä yleensä meni kirkko yhtenä sopottavana sohinana, mitä lisäsi +tuhansien nukkuvien hiljemmät tai kovemmat kuorsaukset, jonka kaiken +pääsävelenä kuului paaluava saarnan kaiku. + +Mutta renkipojat ne lukemattomissa ryhmissä, toistensa esimerkistä +intoutuneina kiuhtuivat kellojen vaihantaan. Sieltä ja täältä alkoi +kuulua ävehdyksiä: "Se on tarkka, jos tarkka. Se on niin tarkka kun +aurinkokin. + +"Kysyhän Jussilta, se kyllä tietää tämän, niin kuin oman itsensä." + +"Se on tarkka ja terve, kun mustalaisen hevonen." + +Nämä poikain ävähdykset viilsivät piispan suuria korvia että luuli +niistä palasten kimpoilevan, ja risaisiin kasvoihin ilmestyi tummia +täpliä. + +Viimein kuitenkin rovastin saarnasta kajahti amen. Tämä ikäänkuin +salaman lyömällä kohotti jok'ikisen pään pystyyn. Supotukset katkesivat +kaikkialla kuni puukolla ja kuorsaukset, poikien ävähdysten kanssa +sammuivat kuni kipinä veteen. Kaikki olivat herkkinä kuulemaan ja +näkemään mitä tästälähtien tuleva on. Ja tuokion odoteltuaan näkivätkin +piispan vankan olennon ilmestyvän kirkon perään. + +Pitkän hetken hän siinä kirja käsissään seisoi, katsella nulisteli +korkeitten kulmaluittansa alta, jyrkkiä silmäyksiä heitti kaikkialle +yli kirjavan lauman. Mutta viimein hän aukasi leveän, paksuhuulisen +suunsa ja kovalla, ankaralta kajahtavalla äänellä lausui: "Mutta Herra +näki ihmisen pahuuden suureksi maan päällä. Kaikki hänen sydämensä +aivoitus oli ainoastaan paha joka aika. Ja Herra katui ihmisen +tehneensä maan päälle." + +Nyt hän piti pienen loman, ikään kun kooten voimiaan huojotteli +ruumistaan ja erityisellä oikein jyrähtävällä painolla lausui: "Herra +katui tehneensä ihmisen." + +Taas hän piti pienen loman, mutta kohta jatkoi: "Ei uskonut +kaikkivoipa, kaikkien luoja, suuri Jumala luodessaan ihmistä omaksi +kuvakseen, että hänen tarvitsisi koskaan katua sitä tehneesä. Mutta +niin kävi jo Noan päivinä ja käy tässä seurakunnassa, että Herra katuu +tehneensä ihmisen." + +Tuon katui sanan hän aina lausui vieläkin hirmuisemmalla voimalla, että +kirkko jyrisi vastaan. + +Nyt otti kirjansa välistä sen rovastin kirjoittaman listan ja ikäänkuin +toiseksi saarnansa pääaiheeksi luki sen Jänislahden seurakunnan +rikosluettelon. + +Tämän tehtyään rupesi aivan hirmuisella ankaruudella huutaen +ennustamaan Jänislahden seurakunnalle samallaista rangaistusta kun Noan +päivinä sai ihmiskunta osakseen. Vaan ei päässyt sekään pitkälle +ennenkuin rupesi huutamaan: "Sillä vallalla mikä minulla on, minä +määrään teille lakia, määrään teille rangaistuksia, joitten alla te +turhaan väsytte huutaessanne armoa." + +Tämän kuultuaan Tuomalan ukko hyppäsi penkistään ylös ja pitkillä +askelilla lähti kiireimmän kautta ikäänkuin luimussa korvin astua +työntämään ulos ja ennenkuin pääsi kynnyksenkään luokse paiskasi ihan +lyömällä laajapartaisen huopahattunsa pitkätukkaiseen päähänsä. Samalla +kuului ankara jyrisevä humahdus kirkossa ja hirmuisella jyrinällä lähti +väki suoltumaan kirkosta ulos ikäänkuin tulta pakoon. Ja kohtapa +nähtiinkin kirkossa ainoastaan piispa niiden yhdeksän pappinsa kanssa, +kirkkoraadin jäsenet, rovastinnan luona kolmine muuta herrasnaista ja +siellä täällä joku paljaspäinen puolisokea ja vähäkuuloinen vanhus. + +Vaikka piispa nähdessään ihmisten suoltuvan kirkosta ulos kovensi ja +kovensi ja koitti kovemmin ja aina vaan kovemmin huutaa sitä +tuomiosaarnaansa ihmisten perään, niin ne menivät, jotka lähtivät ja +kohta nähtiin kiihkeästi pärisevää väkeä tiet tulvanaan joka suunnalla. + +Venheillään tulleetkin ohjasivat matkansa suorinta tietä rantaan ja +kohtapa nähtiin Jänissalmellakin pois rientäviä venheitä ihan salmen +täydeltä, mistä kuului korkea polina kuni suolan vetäjäin venäläisten +matkueesta. Se joukon yhteinen polina oli vaan siitä, kun piispa on +niin hullu, niin sormella hämmenneltävä höperö, että tuon maailman +pahennuksen sepittämällä juorulla rupeaa tuollaista ihan päätöntä melua +pitämään. + +Piispa saarnasi vielä pitkän hetken ihmisten mentyäkin. Mutta +mitättömältä se rupesi kuitenkin tuntumaan tyhjille seinille +huutaminen, joten hän lopetti saarnansa ja kävi rovastin +vihkimistoimeen käsiksi. Mutta sen tehtyäänkin oli vielä hikisenä ja +tulehtuneen näköisenä tullessaan sakaristoon siksi aikaa kun toiset +papit suorittivat kirkossa kirkonmenon lopputoimituksia. + +Levottomana hän käveli sakariston lattialla ja hiki valui pöheisiä +korvallisia pitkin paksulle läskisen näköiselle kaulalle, mistä hän +sitä enintä hieroi keltasen väriseen nenäliinaansa. Sitä tehdessä +mustat silmät paloivat kuni tulessa ja leveä rinta ponnahteli +ankarasti. Mutta huopeni viimein täyteläinen rinta kävellessä +sakariston kaikuvalla lattialla ja kasvoistakin hieman häipyi ankarin +luonne. + +Nyt hän istahti auki olevan akkunan pieleen, missä vanha suntio +toisessa pielessä istui ja katseli mäntyjen juurilta näkyviä +hautaristejä ja niitten juurella rehottavia ystävien ja sukulaisten +istuttamia ja hoitamia kasvipensaita. + +Piispa luuli näkevänsä suntion silmäkuopissa vereksien kyynelten +kosteita jälkiä ja päästäkseen tietämään minkä tuottamia ne kyyneleet +ovat olleet tekolempeydellä sanoi: "Olen käynyt monessa kirkossa ja +tunnen Suomen kansaa enemmän kun moni muu, mutta eläessäni enemmän +viittä kymmentä vuotta, en ole ennenkuin nyt nähnyt, että kansa ei +sietäisi papin ja piispan sanaa." + +"Minun hartioillani on sulanut enemmän kun seitsemänkymmentä lunta", +sanoi suntio päätään kääntämällä. "Sillä ajalla olen tässä kirkossa +nähnyt neljätoista vakinaista rovastia, joista monet tuolla nurmen alla +lepäävät töistään. Samalla ajalla olen nähnyt kahdeksan eri piispaa +pitävän heille kuuluvat menonsa, joista niistäkin jo monet lepäävät +töistään, mutta tällaiseen menoon en vielä ole sattunut." + +Näissä suntion sanoissa kuului syvä ylpeys ja peruuttamatoin lujuus, +eikä kääntänyt päätäänkään piispaan päin, vaan katseli niitä +hautaristejä ja tuuheita mäntyjen oksilla kiemuilevia pieniä lintuja. + +Tämän sanottua kihahti uudet kyyneleet suntion syviin silmäkuoppiin, +mutta niitä hän koetti hävittää räpyttämällä pitkiä silmäripsiään, +ettei piispa niitä huomaisi. Piispa kuitenkin ne huomasi ja uskoi +suntion mielen hieman pehminneen hänen äskeisestä puheestaan ja hän +sanoi: "Olen ensi kertaa täällä, enkö voi tietää missä ja kuinka +syvällä ovat juuret ja mihin perustuu tuo kansan käytös, mikä +näyttäytyi tänään kirkossa, sielun hoitajaa kohtaan?" + +"Uskoakseni viisauteen." + +"Viisauteen... Mitä tarkoitatte?... kansan viisauteenko, vai mitä." + +"Niinpä niin." + +"Viisauttako on mielestänne kaikki tämä... Miten se on ymmärrettävä?" + +"Siten, että meitä lailla ja asetuksilla ahdistetaan kaikilta puolilta +juuri kun metsänpetoja, että jos mihin liikumme, niin laki ja asetukset +ovat joka askeleella kintereillämme... Maamme hallitus on arkipäiväimme +askeleet kietonut lailla ja asetuksilla niin ahtaalle, että olemme joka +päivä kun kiinni joutumaisillaan oleva metsänpeto. Jos lähdemme +leiväksemme kaatamaan kaskea, niin laki on edessämme. Jos lähdemme +yhteisistä järvistämme kaloja pyytämään ruuaksemme, niin laki on +edessämme. Jos lähdemme yhteisistä metsistä metsästämään saadaksemme +sieltä herkkupalan itsellemme, niin laki on edessämme... Kirkko on +tähän kesään asti vielä ollut se paikka, jossa evankeliumin +anteeksiantava, suloinen voima on ahdistettuja sielujamme tukenut ja +viikon vaivoissa meidän olemuksiamme täyttänyt aina uudella ja uudella +elämän voimalla. Mutta nyt on sekin mennyttä. Laki ja laki, tuomio ja +tuomio kiljuvana jalopeurana kiertää vaan kintereitämme kaikkialla, +eikä mitään muuta. Mutta kirkko kamisee tyhjänä ja tulee kamisemaan +tyhjänä aina siksi, kunnes evankeliumin hyvä enkeli palaa tänne +takaisin." + +Tämän sanottuaan suntio näpisti kohtalaisen paksut huulensa visuun, +siten antaakseen sanoilleen peruuttamatointa painoa ja alakuloisena jäi +katsomaan niitä hautaristejä, joitten messinkiset kirjaimet kimmeltivät +vasta paistamaan selvinneen keskipäivän auringon paisteessa. + +Nyt kuului kirkosta loppuvärsyn laulu, jonka perästä piispa tiesi +usahtavan sen pappijoukon kirkosta sinne sakaristoon. Siksi ei ruvennut +jatkamaan. Sanoi vaan, että tästä asiasta puhumme vasta enemmän. Mutta +niissä sanoissa kuului kuitenkin hieman masentuneempi henki ja +jonkunmoinen myötätuntoisuus. + +Heti huhaltikin kirkosta sakaristoon yhdeksän pappia ja lukkari, jotka +hälisten rupesivat toimittautumaan pois ja virkapukunsa jätettyään +suntion korjattavaksi talteen, työntyivätkin ulos ja paritusten +lähtivät pappilaan vievää santaista tietä astua koikkasemaan pappilaa +kohti. Teillä eikä pihoilla nyt ei näkynyt ketään muita ihmisiä kun +rovastinnan mukana kourankokoinen ryhmä kirkonkylän herrasväkeä, jotka +olivat pappien sakaristossa käymisen tähden joutuneet heidän edelleen +ja mennä töppäsivät jo parin sadan askeleen päässä papeista. + +Kun rovastikaan ei suntiota ennen ollut pyytänyt +vihkiäispäivällisilleen niin hän kirkon lukittuaan toi kirkon avaimet +kirjastohuoneen naulaan entiseen paikkaansa ja sanaa puhumatta kiirehti +rantaan, missä hänen venheensä väki häntä odotti. Ja kohta nähtiin +sekin venhe hurjalla kiireellä mennä kahmistavan Jänislahtea pitkin. +Mutta puhumattomana ja synkkänä istui suntio venheessään, synkempänä +kuin ikänään ennen kirkosta palatessa, eikä tämä päivä tuntunut +ensinkään pyhälle. Tuntuipa ihan kun se selkää lämmittävä aurinkokaan +ei olisi sama aurinko, joka on lämmöllään luonut nuo tuhannet lehdet +rannan puihin ja kasvattanut ja kypsyttänyt ne aaltoilevat toukovainiot +sirpille alttiiksi mistä on koottu nuo muhkeat kykät talojen pelloille. +Niitä hän katseli ja äänetöinnä istui kulkiessa kolmihankaisen +venheensä kotirantaa kohti. Äänetönnä oli koko venheen väki allapäin, +jäykkämielisinä istuen vaan soutivat. Ei muuta ääntä kuin honkavitsain +kitinä ja airojen kolke kuulunut koko matkueesta. + + + + +9 LUKU. + + +Piispan matkueen mentyä oli rovastin mieli paremmalla sijalla kuin +koskaan ennen. Hän tunsi olevansa nyt oikeuden ja totuuden ankaran +puolustajan, piispan, vihkimä rovasti. Tämä tuntui tavattoman somalta. +Ja ihanana tulevaisuuden aamuruskona punotti mielessä sekin kun +nimismies ystävyydessään oli luvannut Törmälän Santerin kuoleman syyn +tutkimisen lopettaa siihen. Ja sekin kun piispa oli Jahtirannan Kaisan +ruumiin luvannut haudata kaikessa hiljaisuudessa. Ainoastaan kirkossa +oli tavan vuoksi mainittava, että Jumala on tapaturmaisen kuoleman +kautta kutsunut luokseen Kaisa Emilia Kyllösen. Tämän kuolon +ilmoituksen koristeeksi mietti hän sitä ilmoittaessaan lukea jonkun +raamatunlauseen ja virren värsyn jostakin kuoleman virrestä. Ehkäpä se +kuulijoissa synnyttäisi jotakin vastapainoa Kaisan ja hänen välisille +juoruille etenkin kun hän sen tekee erittäin hartaalla tavalla. + +Näitä nyt rovasti mietti yksinäisessä kamarissaan venyessään mukavalla +leposohvallaan. Ja näistä merkeistä hän nyt viittoi tien ja loi pohjan +tulevalle toiminnalleen ja koko elämälleen Jänislahden rovastina. +Mieluinen, ruusutarhan hajuinen ilmakehys tuntui ympäröivän hänen +olemustaan. Tämä tuntui sanomattoman somalta ja pitkän hetken tästä +nautittuaan toivoi, että hän tähän ihanaan unelmaan saisi nukkua ja +virkistää ruumistaan siitä piispan joukon tuottamasta väsymyksestä. +Rykästeli ja kakisteli hän nyt muutamia kertoja, jonka perästä kääntyi +syrjälleen, pani kätensä päänsä alle ja veti silmänsä kiinni. Mutta +ikäänkuin kiusalla tehden rupesi nyt rakentajain möyke kuulumaan +korviin moninkerroin selvemmin kun valveilla ollessa. Hetken siinä +viivyttyään, kääntyi hän selälleen, pani peitteen korvilleen ja veti +taas silmänsä kiinni. Mutta juuri kuin itse rietas olisi johtolankansa +pään sitonut hänen korvansa lehteen kuului rakentajain möyke siihenkin +asemaan, että tuntui se aivan suututtavalta. + +Nyt oli se äskeinen ihana ilmakehä rovastin ympäriltä haihtunut kuin +aamun usva päivän tuuliin. Äkein kasvoin nousi nyt rovasti ylös, pani +pitkän viittansa päälleen, koppahatun päähänsä ja puoleksi vihassa +tempasi kamarin loukosta vaaleaksi maalatun käsnäisen keppinsä ja lähti +ulkokausteelle kävelemään. + +Ulos tultuaan rovasti kaipasi rovastinnaa mukaansa, vaan sai kuulla, +että hän oli mennyt Jahtirannalle Kaisavainaan lapsia katsomaan, kun ei +ollut moneen päivään päässyt siellä käymään sen piispanjoukon takia. + +Tämä tieto suututti rovastia vieläkin enemmän, mutta suuttumustaan hän +ei kuitenkaan mitenkään ilmaissut, lähti vaan halki kartanon astua +vötkimään ja aikoi kävellä oikein arvokkaalla tavalla, kun oli nyt +vasta vihitty rovasti. Vaan kuitenkin ne askeleet horjahtivat puoleen +ja toiseen, eikä suuntakaan pysynyt suorana, mihin hän aikoi mennä, +vaan lenkoili se sinne ja tänne. + +Jahtirannalle päin ohjasi rovasti nyt matkansa senkin tähden josko +sattuisi rovastinna Jahtirannalta palatessaan tulemaan vastaan, jolloin +hän saisi rovastinnalle sanoa suoran totuuden, että ne Kaisan sikiöt +ovat jätettävät vaivaishoidon haltuun. + +Tässä tarkoituksessa hän nyt pitkän hetken käveli vainion perällä sinne +tänne vuotellen rovastinnaa, että ilta jo hämärsi, kun hän siellä yhä +käveli. + +Nyt siitä vainion aidan ulkopuolitse kulkevaa tietä kulki sivuitse +joukko iloisia rippikoulupoikia palaamassa kotiinsa kirkosta missä +kappalaispappi oli niitä kouluttanut. Nämä kun näkivät rovastin siellä +vainiollaan kävelevän niin ikäänkuin ihastuneina näkemisestä, alkoivat +melkein huutaen puhella: "Kas, Lintu Hermanni kun odottelee pimeää, +päästäkseen Jahtirannan Kaisan kestiin." + +"Ai, isä Aabraham... Ei ole Kaisa kotona mennäksesi ehtoosaarnan pitoon +Haagarista ja Ismaelista." + +"Ai, isä Abraham. Ette koskaan saa enää nähdä Kaisaa." + +"Ainoastaan muistaa... Oi, sinä paha maailma, joka pois otat elämän +ilon." + +"Niinkuin Talkkuna Matilta. Häneltähän kuoli rakastettu seisalleen ja +silmät jäivät selälleen, kuten hänen oma valituksensa kuului." + +"Voi Hermanni parka... Olethan yhtä onnetoin mies kun Talkkuna Matti." + +"Niin, maallisen ilon puolesta, mutta Talkkuna Matti osasi tehdä +konttia ja tuohivakkoja, joista sai ohria ja valmisti vatsansa +täytteeksi ihan kunnialla saatua talkkunaa. Mutta Hermanni parkaa saa +kunta elättää kuni Mikko Piiraista Kaikkolan kalasaunaan." + +"Oi, Hermanni parka. Olet koko Jumalan mieliharmi." + +"Jumala ei hänestä perusta enempi kun lehtikerpusta seipään nenässä". + +"Ja variksen pelätistä kaurahalmeella." + +Nyt pojat päästivät yhteisen naurun niin ivallisen ja ilkeämielisen, +kun vaan osasivat ja nauroivat niin kovasti kuin vaan taisivat ja +jatkoivat matkaansa. + +Pojat tiesivät, että rovasti ei heitä tunne, eikä saa selville mistä he +ovat ja sentähden varoittelivat toisiaan, että ei kukaan täällä +kouluaikana puhuisi tästä kenellekään. Mutta juuri silloin kun pojat +toisiaan varoittelivat tuli Aholan Anni heitä vastaan tiellä. Hän kuuli +pojilla olevan jotakin keskinäistä tuumanpidettä. Sentähdenpä hänen +silmänsä enemmän tavallista teroittuivatkin heihin ja tuli katsoneeksi +ketä he olivat. + +Rovasti näki nyt Annin tulevan sieltä ja varmaan tiesi poikain tulleen +häntä vastaan, niin nyt rovasti nähtyään Annin tulevan kiirehti hänen +kimppuunsa saamaan tietää ketä ne pojat olivat, olivatko ne +koulupoikia, vai muita kulkijoita. + +Anni vähän tyrmistyi ja oli kahdella päällä, mitä hän sanoo, sanooko +hän koulupojiksi, vaiko miksi kulkijoiksi. Mutta kuitenkin sanoi, että +rippikouluunhan niitten sanottiin tulleen... Näkyi tuossa olevan +Hillerin Iikka, Körölän Kusti, Kaipaalan Esko, Latolan Kalle, Kejosen +Aapeli. Konttosen Tuokki ja oli siinä vielä pari tai kolme, joita ei +hämärässä tuntenut. + +"Vai niin, vai niin", hymästi rovasti, eikä puhunut sen enempää mitä +hän kyselyllään tarkoittaa. Sekin miellytti häntä kun kuuli Annin +olevan tulossa hänen kotiinsa tapaamaan häntä saadakseen pojalleen +muuttokirjan Rytylin kaupunkiin. Ja lähtikin Annin kanssa yhtä matkaa +kotiinsa. Mutta kotiin tultuaan rovasti pyysi Annia hieromaan hänen +hartioitaan saadakseen Annin siten viipymään huomiseen, että osottaisi +hänelle ne illalliset ilkeät pojat. + +Nyt rovasti Annin nujuuttaessa luisia hartioitaan noin kauttarantain +kyseli niitten poikain vanhemmista, niitten lasten kasvatuksesta, +minkälaisessa sovussa ne elävät naapureittensa kanssa y.m. + +Tähän Anni ei tuntenut kykenevänsä vastaamaan niinkuin tahtoisi. Sanoi +vaan, että kyllä ne ovat tavallisia ihmisiä, hyviä ihmisiä ne ovat, +eikä siltä kylältä ole ennen mitään pahaa kerrottu. + +"Niin ennen, vaan entäs nyt?" + +Nyt Anni hieman punastui ja oli ääneti. Nytysteli vaan rovastin +hartioita noin vaan lievänlaisesti ikäänkuin sillä tavalla saadakseen +rovastin tekemän uuden kysymyksen, johon hän voisi ehkä paremmin +vastata. Mutta rovasti vaan sängynpäällä vötkötti äänettömänä, eipä +edes yskinyt, eikä kakonut, että Anni olisi päässyt puhumaan yskästä. +Viimein kuitenkin Anni pani päänsä kallelleen ja vaikeroiden virkkoi: +"Nythän tuo on. Jumala paratkoon, koko seurakunta kuni riettaan +vallassa... Täytyy sanoa, että todellakin koko seurakunta on kun olisi +itselleen pääriettaalle annettu arennille. Ei pienellä, eikä suurella +ole muusta puhetta kun sen kurjan Jahtirannan Kaisakadon kohtalosta, +johon valitettavasti teidät, hyvä rovasti, sekotetaan syylliseksi." + +"Mitä kaikkea ne osaavat puhua?" + +"No ne nyt puhuvat vaikka mitä. Ne puhuvat Kaisa-vainaan kesken +synnyttämisestä ja siitä johtuneesta mielenhäiriöstä. Ovatpa +tietävinään senkin mihin te olette sen keskensyntyneen haudanneet. +Puhuvatpa Keksiälän Iivarin murhan salaamiseen syylliseksi ja... No ne +nyt puhuvat, vaikka mitä, mitä vaan sylki suuhun tuopi, joita minä en +viitsi ruveta kertomaan enkä suulleni vetämään." + +Tämän sanottuaan Anni sylkästä loiskautti pitkän syljen siten +näyttääkseen, miten syvästi hän inhoaa niitä puheita. + +Nyt tunsi rovasti olevan hänen vuoronsa sanoa, jota varten hän kääntyi +selälleen tarjoten rintapuoltaan hierottavaksi. Nyt rovasti rykästeli +ja kakisteli, jonka tehtyään huokasi syvään ikäänkuin sillä tavalla +särpästen hengen voimaa keuhkoihinsa. Sitten hän vielä murmisteli +harmaanahkaista muotoaan ikään kuin asetellen asian mukaiseksi, jonka +tehtyään hän melkein kovalla äänellä jatkoi: "Paha ja pahan isä saatana +pysyy niinkauan piilossa, kun se näkee vihollisensa. Se voi kätkeä +kyntensä kuin kissa käpälöittensä sisään. Se voi pukeutua valkeuden +enkeliksikin, kuten raamatussakin sanotaan, silloin kun sillä rauha on. +Vaan jos häneltä rauha rikotaan, tai uhataan hänen majaansa, silloin +siitä tulee kiljuva jalopeura... Saatana tietää minut vihamiehekseen. +Se tietää minut armottomaksi vihamiehekseen. Se tietää minut siksi +mieheksi, joka ilman armoa ilman pienintäkään armoa käyn käsiksi, en +ainoastaan hänen tekoihinsa, vaan hänen asuntoonsa. Ja sentähden, juuri +sentähden se kiljuen kiertää minua kuni ärsytetty jalopeura. Mutta +minulla on aseet, joilla minä hänet lyön alas. Minulla ovat lain ja +evankeliumin aseet, joita Jumalan pyhän sanan ja hengen voimalla +käyttäen lyön alas koko pimeyden vallan. Pimeyden valta tässä katalassa +ja kataluuteensa hukkuneessa Jänislahden seurakunnassa on suuri ja +voimakas, vaan Jumalan voima on tuhansin kerroin suurempi, jonka edessä +pimeyden voima on pakeneva, kuni yö nousevan auringon edessä." + +Tämä saarna oli kuulunut toisiin huoneisiin rovastinnalle, joten hänkin +tuli sinne kamariin ja istua kyhnähti ovensuutuolille ja nyökytteli +siinä itseään tapansa mukaan. Ja tavattoman somalta se tuntui +rovastinnastakin, kun kuuli rovastin olevan niin varman voitostaan. + +Rovasti tiesi nyt tehneensä hyvän työn juorujen tappamiseksi, kun hän +oli nämä sanansa saanut puhua Annille, joka kulkee hierontaretkillä +ympäri pitäjän. Hän oli varma siitä, että Anni kätki kaikki nämät sanat +sydämeensä ja kylvää niitä toisiin sieluihin kierrellessään kylästä +kylään. Annista tämä kuitenkin tuntui tehdyltä itsensä kehumiselta ja +hengettömältä mäkinältä, eikä tuntenut vähääkään muuttavan mieltään, +eikä kääntävän uskoaan Jahtirannan Kaisan suhteen. Kuitenkaan hän ei +sen rovastin puheen johdosta mitään virkkanut, hieroa nytysteli vaan +ja kääntyi rovastinnan kanssa puhumaan siitä kun niille Jahtirannan +Kaisa-vainaan lapsiraukoille Jumala suuressa viisaudessaan toimitti +sellaisen hoitajan kun rovastinnan, ja miten seurakuntalaiset ovat +siitä kiitolliset rovastinnalle. + +Kun tästä Annin puheesta rovasti kuuli, että seurakuntalaiset ovat +niitten lasten hoitamisesta kiitolliset, niin päättikin mielessään sen +äskeisen päätöksensä olla sanomatta rovastinnalle ja ajatteli sitä +tietä hänkin voittavansa seurakunnan suosiota. Somalle tuntui +rovastista kun tänä iltana oli saanut paljon tehdyksi, kun sai Annille +puhuneeksi. Tuntui ihan kun se äskeinen suloinen ilmakehä näkymättömänä +usvana laskeutuisi ympärille. Ja nyt kun ei rakentajain möyke ollut +kuulumassa, niin luuli saavansa nukkua siihen suloiseen uneen, mitä hän +äsken tavotteli. + +Mutta kun kaikkialla oli asetuttu yön hiljaisuuteen, niin suloinen +ilmakehä oli poissa ja tuntui kun ne äskeiset Annin puheet olisivat +keränneet kaikki koko elämänaikuiset pahat teot yhteiseen kimppuun ja +tuoneet ne hänen eteensä. Niistä muistoista hän melkein nautti, +ainoastaan siitä katkeroitu, kun muut ne tiesivät. Makeasti hän nautti +Jahtirannan Kaisankin välisistä muistoista, mutta se hänet pani ihan +vapisemaan kun ihmiset tiesivät senkinlaisen salaisuuden kun sen +keskensyntyneen hautaamisen. Siihen hänen ajatuksensa takertuivat ja +rupesi miettimään mikä on sen saattanut ihmisten tietoon. Tätä hän ei +päässyt miettimästä ja tuli ihan levottomaksi. Hän nousi ylös +vuoteeltaan ja katseli ja käveli huoneessaan ja tunsi olevansa juuri +yhtä likellä sitä tekoa kun jos olisi nyt sitä tekemässä, sillä yhtä +hiljanen yöhän hänet silloinkin ympäröi ja sama vavistus oli ruumiissa. +Viimein hän ikäänkuin väsyi sen ajattelemiseen ja toivoi tulevan unen. +Mutta yhä silloinkin kun oli jo vaipumassa uneen tuli mieleen se +keskensyntyneen ruumis milloin paperiin käärittynä, milloin alastomana. +Ja aina ja aina vaan uudelleen kirkastuivat rovastin silmät ja tuntui +kun koko huone olisi täynnä pahoja henkiä ja silmiä näkemässä niitä +tekoja. Herättyään hän kuitenkin taas nautti niistä salatuista ja +salaan jääneistä muistoista ja koitti taas niihin hautautua nukkumaan, +mutta tuli sama temppu. Tämä ensimäinen yö vihittynä rovastina oli +levottomin kuin ikänään ennen. Ainoastaan päivän valjetessa sai hän +unta, josta siitäkin heräsi tavallista aikaisemmin ja nousi odottamaan +tulevia koulupoikia näkisikö sen näköisiä, kun ne illalliset ilkiöt +olivat. + +Jopa huomasikin ennen tavallista kouluun menoa poikajoukon tulevan +työväen pirttiin. Ne näyttivät saman kokoisilta kun nekin illalliset. +Nyt rovasti kutsui Annin luokseen ja pyysi salaisesti ottamaan selvän +olivatko ne niitä. + +Anni tulikin nyt pirttiin ja rupesi uuniin työntelemään halkoja juuri +kun hän olisi lämmityksen panoon tullut. Ja niitä halkoja uuniin +pannessaan ja niistä tuohia rapostellessaan muka sytykkeiksi kysyi: "No +missä te illalla niin myöhään viivyitte, kun vasta hämärissä tulitte +minua vastaan tuolla vainioitten takana?" + +Pojista tuntui, kuin se kysymys ei kannattaisi vastausta ja eivätkä +siitä moni perustaneetkaan, hälisivät vaan keskenään ja hommasivat +kissanhännän vetoa. Mutta yksi kuitenkin urahti, että kävivät tuolla +kauppiaassa ja siellä viipyivät. + +"Mitä se sinuun kuuluu, missä me viivyimme", virkkoi toinen ylpeästi. + +"Aikaa Jumala loi, eikä kiireestä puhunut mitään", lisäsi kolmas yhäkin +ylpeämmästi. + +"Eipä ei. Minä vaan ilman kysyin kun Kotkaniemen Maikki oli jo kotonaan +silloin, kuin siellä olin ja te vasta tuossa tulitte vastaan", sanoi +Anni lauhkeasti, jota sanoessaan oli menevinään noutamaan halkoja +lisää. Mutta Anni menikin rovastin kamariin ja loistavin kasvoin sanoi: +"Nyt ovat pirtissä ne samat poika viikarit, jotka tuolla tiellä eilen +illalla tulivat vastaan." + +Tämän kuullessa rovastin lasittuneet harmaat silmät kiilsivät kun +tinanapit ja valkuaiset näkyivät ympäri terästen. Ääneen puhumatta pani +pienen takin päälleen, koppahatun päähänsä, koppasi käsnäkeppinsä +käteensä ja lähti tavottamaan pitkillä askelilla astua latmimaan +pirttiin. + +Pirtissä olikin pojat ihan kolmella parilla kuumentuneet kissanhännän +vetoon oikein paitahihasillaan ja olivat parhaallaan jymyssä kun +rovasti aukasi oven ja vihasta kähisten ärjäsi: "Vai täällä olette, +vaan nyt olettekin satimessa." + +Sen sanottua rovastin ruosteiset rumat hampaat kiristyivät yhteen ja +voimiensa takaa sillä käsnäisellä kepillään löi likimmäistä poikaa +selkään, että keppi katkesi. Mutta siitä huolimatta sillä keppinsä +palasella yhä hakkasi sitä parkuvaa poikaa joka ei kyennyt itseään +puolustamaan, kun se ensimäinen isku oli käynyt käteenkin, että käsi +meni varattomaksi. + +Toiset pojat yrittivät hätäytymään, mutta yksi heistä kuitenkin +kiljahti: "Hei pojat. Annetaan sen rohjukselle samalla mitalla +itselleen." Sitä sanoessaan syöksähti uunista ottamaan niitä Annin +panemia halkoja ja samassa tempasi niitä kolmisen sieltä ulos. Pojat +juoksivat niihin käsiksi ja toiset hyökkäsivät rovastilta ryöstämään +niitä kepin palasia ja huusivat: "Nyt ei olla Jahtirannalla. Ei olla +nyt Jahtirannalla. Samalla mitalla. Mitta kun mitta, likistetty ja +sullottu." Silmänräpäyksessä olikin muutamilla pojilla halot kourissa +ja toisilla rovastin kepinpalaset. Ja viimeinen silmänräpäys oli jo +kulumassa kun rovasti sen hurjistuneen poikajoukon käsissä olisi ollut +ihan pataluhtana. Siksi hän hyökkäsi ovea kohti, että ovi räikäsi +seinään. Sitten ulos päästyään lähti juosta rötkistämään omalle +puolelleen minkä henki takua käski. Ja vielä kamariinsa tultuaankin +puoleksi tajutoinna toppuroi sitä ja tätä ennenkuin pääsi selville, +mitä se oli ja mitä se olisi ollut, jos olisi viipynyt pirtissä +pitempään. Punalteli hän päätään ja itsekseen sanoi: "Lyöneethän +kirotut olisivat... Lyöneet sen orjat olisivat... Vaan sai se yksi +kuitenkin siipeensä... Sai se siipeensä, että tuntuu... Sai se. Sai." + +Nyt hän taas rupesi rykimään ja kakistelemaan ikäänkuin puhdistuakseen +siitä äskeisestä pöläkästä. Mutta tässä kakistellessa tuli mieleen +saada merkityksi näitten poikain ilkeys kirkonkirjoihin, josta koituu +vastusta niille rippikoulun käynnissä, jos vaan eivät ymmärrä heidän +vanhempiensa kanssa tulla pyytämään anteeksi ja sovittamaan tekoaan. +Tämä ajatus tuntui oikealta ja se kakisteleminenkin tuntui tavallista +enemmän puhdistavalta kun tunsi pääsevänsä kostamaan niille pojille sen +ilkeyden ja vieläpä sitä tietä saada nöyrytetyksi niitten vanhemmatkin +tulemaan hänen luoksensa. "Kaikki on hyvin. Ei niin pahaa, jossa ei +hyvää", sanoi hän itsekseen ja siitä mietteestään ihastuneena pesi +kasvonsa, kampasi päänsä ja mieluisesti hymyillen heittäytyi +leposohvalleen pitkäkseen ja kädellään auttaen nosti toisen jalkansa +toisen päälle ristiin. Kun jalka tuntui raskaalta, niin tuli mieleen +nuoruudenaika miten hän koulupoikana ollessaan, kun mökkien muijat +tapasivat hänet nauris ja hernetarhoistaan varastelemasta, miten hän +muijain korentojen kanssa hätyyttäessä aina käsiensä varassa hyppäsi +kolmikyynäräisestäkin aidasta yli, jonka tähden kutsuttiinkin +aitomukseksi... Mutta ei nyt enää pääsisi kyynäränkään korkuisesta, ei +pääsisi ei... Mutta sitä aitomus nimeä toki eivät täällä tiedä. Nyt hän +nousi, pani nutun päälleen ja meni kansliaan, aukoi siellä kirkonkirjat +pöydälle, kutsui sinne Anninkin ja käski sen istumaan oven pielessä +olevalle tuolille. + +Rovasti seisoviltaan tarkasteli niitä kanslian suurella pöydällä olevia +kirjoja pitkän aikaa ja oli hakevinaan, vaikka hän ei mitään hakenut, +ainoastaan Annille tahtoi näyttää virallisuuttaan. Sitten hän istui +pöydän luona olevalle tavallista korkeammalle pyöreälle jakkaralle ja +kääntyessään Anniin päin huokasi syvään ja alkoi: "Nyt minä kuitenkin +kummaan yhdyin, kun menin pirttiin. Ne pahennukset olivat ihan +joukollaan laittautuneet kissanhännän vetoon ihan lakittomin päin ja +paitahihoillaan juuri kuin parempaankin työhön. Minä hengellisenä +opettajana en sitä voinut sietää ja kielsin, jopa löinkin kepilläni +muuatta, johonka minulla hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä +oli oikeus. Mutta nämä, tiedättekö, hyökkäsivät minun päälleni, +ryöstivät minulta kepin, katkasivat sen ja yksi ruoja alkoi uunista +lappaa halkoja, joitten kanssa kävivät kimppuuni, kuin usutetut koirat, +että kiitin, kun pääsin pois. Ja ainoastaan Jumalan avulla pääsin ehein +nahoin... Ja tämä on nyt rippikoulupoikain teko seurakunnan +rovastille... Ja minunlaiselleni rovastille, joka en tahdo, enkä tee +hiuskarvankaan vääryyttä kenellekään. Niin tapahtuuko enää rumempaa +tekoa maailmankaan lopulla, kun tämä... Tätä en kuitenkaan ihmettele, +sillä perkele kun kerran saa ihmisen ja ihmisjoukot palvelijoikseen, +niin niitten minkäänlaiset teot eivät ole liian rumia kelvatakseen +isännälle... Mutta minkälainen on oleva sen isännän antama palkka... +Mikäs on se muu kun huutava helvetti, ijankaikkinen itku ja hammasten +kiristys... Nyt minä todella uskon ja tunnen kuinka suuri valta ja +voima on helvetin ruhtinaalla tässä seurakunnassa." + +"Johan sanoin illalla, että itse päärietas tämän on saanut arennille", +sanoi Anni alakuloisena, pani kätensä ristiin ja hieman nyökytteli +itseään siten näyttääkseen, että se on paha hänenkin mielestään. + +"Mutta minä kuitenkin tulen taistelemaan vanhurskauden sota-aseilla. Ja +hengen miekalla tulen minä lyömään niitäkin äskeisiä poikia ja niitten +vanhempia ja sentähden minä pyydän teitä sanomaan niitten poikain ja +niitten vanhuksien nimet, että merkitsen tänne kirkonkirjoihin." + +Nyt Anni tyrmistyi. Alaspäin riippuvat löpsäkät kasvopäätkin menivät +aivan tulehtuneen näköisiksi ja pää painui alas, eikä tiennyt mitä +sanoisi. Viimein kuitenkin rykäsi ja hieman vapisten sanoi: "En minä +rupea miksikään ilmiantajaksi... Vielä vetäisitte oikeuteen +todistajaksi." + +"Todistajaksi... No ettehän nyt minua ymmärrä vähääkään... Johan +sanoin, että tulen taistelemaan vanhurskauden sota-aseilla ja +vanhurskauden sota-aseet ovat rauhan sana, rauhan ja sovinnon anteeksi +antava sana. Ja se sana on se hengen miekka, jonka edessä ei kestä +helvetin voimat. Ja tämä rauhan ja sovinnon siunattu sana on se hengen +miekka, jolla minä tulen lyömään näitä poikia ja niitten vanhempia. Ja +sentähden olen teidät kutsunut tänne saadakseni teitä tekemään sen +palveluksen, että sanoisitte minulle niitten nimet ja vielä pyytäisitte +niitä tulemaan minun luokseni saadakseni heille puhua ja Jumalan +sanalla nuhdella heitä. Käräjäin käynti olkoon kaukana minusta. Joko +nyt ymmärrätte tarkoitukseni?" + +"No... Mutta minun nimeäni siihen juttuun ette saa merkitä." + +Nämä Annin viimeiset sanat tuntuivat rovastista ihan suututtavilta, kun +niissä kuului luottamattomuus häneen ja hänen sanoihinsa, vaan +suuttumuksensa hän salasi ja oikein kätensä levittäen sanoi: "No +hyvänen aika. Mitä Jumalan tähden minä tässä jutussa teidän nimellänne +tekisin. Tarvitsen ainoastaan teidän sanojanne saadakseni tietää +niitten poikain ja poikain vanhuksien nimet ja mistä ne olivat. Tokko +nytkään ymmärrätte?" + +"Ymmärränhän tuon, vaan kuitenkin tahtoisin olla erilläni. Niistä saa +vaan vihoja." + +"Enhän minä, hyvä Anni, sano kuka minulle on ilmoittanut. Ja vihojako +te sitte pelkäätte, enhän minäkään niitä pelkää." + +"Teilläpä on laki, jolla pakotatte virkapalkkanne maksajat maksamaan +saatavanne, vaan minulla on ainoa tavara-aittanani ihmisten hyvä tahto. +Sentähden en tahdo lukita sitä ainoaa aarrettani vihoittamalla ihmisiä, +jotka minulle eivät ole mitään pahaa tehneet." Näissä Annin viimeisissä +sanoissa kuului jo lujuutta, vaikkapa niitä sanoessaan Anni tunsi +itsensä vapisevan. + +"Ja ihmisten vihan tähden te ette siis tahdo palvella Jumalaa. Eikö +tämä ole jo kauheaa", sanoi rovasti ja nyökytti päätään. + +Tähän ei Anni enää vastannut mitään, nousi seisalleen ja lähti ulos +eikä palannut, vaikka rovasti käski vielä istumaan. Mutta Anni tunsi +koko olentonsa nyt vapisevan pahasta omastatunnosta kun oli rovastille +sanonut koko seurakunnan olevan riettaalla arennilla ja kertonut +ihmisten puheita. "Se on totta, että kun pirulle antaa yhden sormen, +niin se vie koko käden, mutta minun kättäni ei vie niinkuin luulee... +Ei vie, ei vie", sanoi Anni itsekseen ja päätään punutteli seisoessaan +pappilan porstuassa. Mutta nyt muisti kuitenkin, että hänellä on se +poikansa muuttokirja saamatta, jonka tähden täytyi kiirehtiä takasin +kansliaan ennenkun rovasti kerkiää tulla pois. + +Nyt nähdessään Annin palaavan takasin, rovasti ihastui ja luuli +omantunnon pakottaneen Annia tulemaan. Mutta Anni jo ovea kiinni +vetäessään sanoi: "pyytäisin nyt sen poikani Jussin muuttokirjan, jota +juuri tulin hakemaankin." + +Rovasti hymyillen rupesi sitä valmistamaankin, mutta sitä +valmistaessaan mietti mitä hän nyt tästä päästyään Annille sanoo ja +ajatteli oikein lämmittävänsä Annin sydämmen ja sentähdenkin käski +Annia istumaan. + +Anni ei kuitenkaan istunut, seisoi vaan oven pielessä ja hengitti niin +hiljaa, että sydämmensä lyönnin kuuli korviinsa. Ja kun sai sen +muuttokirjan näppiinsä niin rupesi vetäytymään oveen. Silloin rovasti +rykäsi, vilkasi puoli hätäisen silmäyksen Anniin ja sanoi: "Istukaa nyt +vielä, minulla olisi teille sanomista. + +"Mitä teillä olisi", virkkoi Anni pitäessään jo lukon kahvasta toisella +kädellään kiinni ja toisessa kädessä riippui se paperi, minkä yhdessä +nurkassa näkyi Jänislahden kirkon kuva. + +Rovasti huokasi syvään ja erityisellä painolla sanoi: "Minulla on +sanomista teidän kuolemattoman sielunne ijankaikkiseksi hyväksi." + +"No sitte vasta," sanoi Anni punahtuen ja meni. + +Rovastista tuntui nyt tämä Annin käytös yhäkin suututtavammalta ja hän +katui, että tulikin sen luntun kanssa niin paljon vaivaa nähdyksi ja +nyt meni kun lintu pyydyksestä, ettei höyhentäkään saanut. Se häntä +suututti kaikista katkerammin, kun Anni illalla myötätuntoisuudellaan +ja kertomalla seurakuntalaisten puheita hänestä oli saanut hänet +petetyksi luottamaan häneen ja toivomaan häneltä palvelusta. Hän ei +kavaloilla saarnoillaan mitään voittanut. Tunsi ihan väsyneeksi itsensä +ja kyllästyneeksi elämään. Kaikki, mikä näkyi silmiin, näytti pahalta +ja kaikki mikä tuli mieleen, tuntui pahalta. Nyt hän lähti ulos +kävelemään, mutta sekin tuntui pahalta. Sieltä hän palasi kamariin ja +heittäytyi leposohvalle, mutta sekin tuntui pahalta. + +Kun ei kuitenkaan ollut mihin paeta, niin venyi hän siinä ja johdatteli +mieleensä mitä hän rupeaa nyt seurakunnan kurissapitämiseksi tekemään. +Mutta salista rupesi kuulumaan jonkun raskaita askelia ja heti +aukesikin kamarin ovi ja sisään työntyi kolme miestä, joilla nähtävästi +oli hänelle asiaa. Nyt rovasti kun tunsi olevansa niin elämäänsä +kyllästynyt, niin ei käskenyt vieraita istumaankaan, vaan rykäsi, sylki +laatikkoon ysköksensä ja kohteliaasti kysyi: "Olisiko sitä kansliaan +asiaa?" + +"Meillä ei ole muuta asiaa, kuin se, että Salomo Kejonen vaati teitä +poikansa pieksämisestä oikeuteen. Käräjät alkavat Siekkilässä". Sen +sanottuaan lähti lautamies vetäytymään oveen, jota esimerkkiä +seurasivat todistajatkin, eikä sanoneet hyvästiäkään. + +Rovasti oli nyt kuni ukkosen lyömä, mutta tointui hän siksi, että +kielsi lähtemästä, käski palaamaan kamariinsa ja istumaan. Sitten hän +rykästeli ja nyökytteii päätään pitkän hetken, jonka kestäessä +erinomaisella painolla sanoi: "Salomo Kejonen haastoi poikansa +pieksämisestä käräjiin... Minut, joka en tee enkä tahdo tehdä en +hiuskarvan edestä kenellekään vääryyttä... Mutta Salomo vaan haastoi +käräjiin, eikä vähemmästä kun poikansa pieksusta... No niin..." Nyt +rovasti nosti päänsä pystympään ja otti rauhallisen muodon, pani sitten +päänsä pyhästi kallelleen ja ensin vähän rykästettyään alkoi: "Helvetin +aallot ovat tulisia aaltoja. Ne ovat tulesta palavia hirvittäviä +hyökyaaltoja, mutta niitten voima ei ole raamatun jumalallista voimaa +voittanut, eikä koskaan tule voittamaan... En kiellä, etten olisi +Jumalan palvelijana Salomo Kejosen pahaa ja pahasti kasvatettua poikaa +lyönyt hänen pahan tekonsa hyvin ansaituksi rangaistukseksi, mihin +minulla hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä omassa +talossani, oli oikeus. Niinhän teki vapahtajakin. Tekipä ruoskan millä +ajoi Jerusalemin temppelistä linnun kauppiaat ja muut vaihettajat ja +kaatoi niitten pöydät." + +"Mutta raamatussa ei näy, että vapahtaja olisi ketään lyönyt sillä +ruoskallaan," huomautti lautamies. + +"Niin kun tottelivat ilman... Jos poikakin olisi totellut ilman, niin +tietysti minäkin en olisi lyönyt, mutta pyhä kiivaus on aina kaikki +vastahakoiset lyöpä." + +Nyt rovasti painoi otsansa käteensä, nieleksi tyhjää ja tapansa mukaan +rykästeli, mutta tuokion perästä jo nosti päänsä ja entistään +hartaammalla tavalla ja alkoi: "Uskallan toki toivoa, ettei Salomosta, +joskin melkein pakanalallisesta isästä, ole Jumalan kuva niin kokonaan +hävinnyt, ettei hän ymmärrä minun hyvää tarkoittaneen pojalleen +vaikkapa ankarankin puoleisen rangaistuksen muodossa. Tiedän, että +syntisessä ihmisessä vihan kiukku, kun saa jotakin sytykettä, niin se +saa aikaan suurimpia hirmutöitä, mitä ihmiskunnassa tehdään. Syntisen, +saastaisen intohimon synnyttämä on tämäkin haaste, mutta kun tullenee +Salomo tänne puheilleni, niin mielelläni annan anteeksi sen +häväistyksen, mitä hän tällä haasteella on tarkoittanut... Jos hän +tulisi luokseni, vaikka tänä iltana, niin sanoisin hänelle monta hyvää +sanaa, mitä hän tarvitseisi elämässä ja kuolemassa ja sovinto ja rauha +tulisi välillemme." + +Näissä viimeisissä sanoissa kuului, että lautamies kehottaisi Salomoa +tulemaan rovastin puheille. Lautamies tarjosi nyt kättä rovastille ja +lupasi mennessään ilmoittaa Salomolle rovastin mielen. + +Rovasti puristi nyt lämpimästi lautamiehen kättä ja erityisesti vielä +pyysi aivan tänä iltana Salomoa toimittamaan luokseen, minkä pyyntönsä +lopuksi oikein sydämmellisesti sanoi: "Niinhän on kirjotettu pyhässä +kirjassa, että sovi nopeasti riita veljesi kanssa, koska vielä tiellä, +elämän tiellä olet. Emmehän tiedä, josko meistä toinen tai toinen eli +kumpanenkaan huomenna enää elossa on". Tämän sanottuaan hän päästi irti +lautamiehen käden ja saattoi portaille asti, missä jäi hymyillen +katsomaan kun lautamies hattu takaraivollaan lähti astua heittelemään +Salomon talolle päin. Tätä katsellessaan hän ajatteli, että mahtaa +tuntua lautamiehestä hyvälle, kun niin korkealta ja pyhältä +virkamieheltä, kun rovastilta, tuomiorovastin veljeltä sai niin +lämpimän käden puristuksen. Jos mikään niin se se on ainetta +lepyttämään vielä Salomoakin. + +Nyt hän palasi kamariinsa ja alkoi sovitella sanoja, mitä hän Salomolle +puhui. Ottipa hyllyltään vanhan katkismuksen mitä hän aina +lukukinkerimatkoilla oli pitänyt mukanaan. Siitä hän luki huoneentaulut +läpi ja keräsi sieltä sopivat sanat sekä isää, että poikaa vastaan ja +sovitteli niistä kokonaisan saarnan. Nyt hän käveli kamarinsa lattialla +ja lakkaamatta kuvitteli mielessään miten nöyrän näköiseksi menee hänen +edessään Salomo, kun kuulee kaiken tämän. Sitä hän kuvitteli silmät +ikäänkuin sidotut siihen ilman suuntaan mistä tiesi Salomon tulevan. + +Salomo ei kuitenkaan tullut tänä iltana, eikä toisena eikä +kolmantenakaan. Silloin rovasti laittoi toisen kutsun, mutta Salomoa ei +näkynyt, kuului vaan itsepintaisia uhkauksia: "Ei askeltakaan sinne +päin. Tehnyt työnsä vastatkoon. Eipä vähä mitään, voi sovinnoille. Nyt +eivät ole asiat Jahtirannan Kaisan kanssa." + +Nyt rovasti ymmärsi astuneensa häkilään, eikä auttanut muu, kun ruveta +miettimään, miten oikeudessa osaisi vastata, että oikeus ymmärtäisi +olleen ihan välttämätöintä niin menetellä. + +Kaksi viikkoa oli vielä käräjiin, joten oli kylliksi aikaa laatia +vastaselitys asiaan. + +Nyt rovasti perkkasi läpi vanhan ja uuden raamatun osat keräten sieltä +itselleen sopivat lauseet ja sepitti pitkää pitemmän uskonnollisen +saarnan. Siihen hän aina vähän väliä sovitti lauseen: "Minulla +hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä oli oikeus. Tai että +minä hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä sen olin pakotettu +tekemään." + +Huomenna oli jo se päivä jolloin asia oli oikeudessa käsiteltävänä. + +Myöhäisenä yöhetkenä lopettaessaan kirjoitustaan, tapasi rovastin +väsymys, että ei kyennyt oikein ajattelemaan asian kulkua ja niin +sattui ponsissaan tulemaan lause: "Minä löin, että keppi katkesi, joka +minulla aina on hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä oikeus +ja kohtuus." + +Rovasti huokasi nyt helpottavan huokauksen, rykästeli ja nieleksi +tyhjää ja uskoi, että se on oikein, eikä lukenut enää läpi sitä +kirjoitustaan, vaan jätti sen pöydälleen huomeneksi valmiiksi. +Univuotellaan rovasti kuvitteli miten kummallisesti se kuitenkin +vaikuttaa oikeusvirastoon, kun luetaan tuo kirjoitus. Sellaista ei +liene tiheään, sillä eihän hengenmiehiä usein vedetä oikeuteen, siksipä +juuri pitääkin olla erinomaista. Kun univuoteellaankin vielä valvoi, +kuvitteli ja teki pyöreitä johtopäätöksiä huomisesta käräjäasiasta. +Mutta huomenaamuna nukutti niin pitkään, ettei sittenkään joutunut +tarkastamaan kirjoitustaan, vaan täytyi semmoisenaan viedä käräjiin. + +Oikeudessa kun Salomo oli tehnyt kanteen poikansa pieksämisestä, niin +rovasti esitti paperinsa oikeudelle. Nyt hän asettui tarkastamaan minkä +vaikutuksen sen kuuleminen tekee oikeuden jäseniin. Tuomari luki +kirjoituksen ponnessa lauseen: "Minä löin että keppi katkesi joka +minulla aina on hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä oikeus +ja kohtuus." + +Tämän kuuleminen muutti jokaisen kuulijan kasvoissa väriä, mikä lientyi +ivalliseksi tyyneksi hymyksi. + +Tuomarikin keskeytti lukunsa tämän lauseen loppuun, kääntyi rovastiin +ja kysyi: "Miten tämä on ymmärrettävä." + +"Tuota, niinkun se on kirjoitettu", vastasi rovasti päätään nyökyttäen. + +"Ettäkö keppi on aina teillä hengellisenä opettajana ja maallisena +isäntänä?" + +"Ei kun minä." + +Mutta lause kuului: "Minä löin, että keppi katkesi, joka minulla aina +on hengellisenä opettajana ja maallisena isäntänä. Tahdotteko te sitten +tästä kepistä palkkiota?" + +"Tahdon, tahdon, kuinkas muuten, palkkio, palkkio, kohtuullinen +palkkio, korkea oikeus", kiirehti rovasti sanomaan ja kasvoissa näkyi +täysi tosi. + +Nyt muuttuivat tuomarinkin kasvot hyväntuulen näköisiksi ja +rauhallisesti sanoi: "No käykää ulos." + +Kaikki asialliset lähtivät nyt oikeushuoneesta ulos, mutta rovasti +viereiseen huoneeseen tultuaan alkoi käsiään hykerrellä: "Nyt se oikeus +tuomitsee minulle hinnan siitä kepistä, vielä muun hyvän lisäksi. Mutta +niin se oikein onkin. Mitenkäs muuten. Ai, ai. Nyt se oikein menee. +Minä kutsuin Salomoa kaksi eri kertaa sovinnolle, mutta se ei +päätäänkään kääntänyt, mutta nyt se oikein menee, että poika sai +selkäänsä ja minä vielä kepistä saan maksun." + +Ihmiset hymyilivät ja mukauttelivat, että sittenhän tietää koira +uineensa, kun häntä kastuu. Sittenhän se on oikein, kun se oikein +menee. + +Nyt aukesi oikeushuoneen ovi ja saivat tulla kuulemaan päätöstä. + +Lautamiesten kasvoissa näkyi yhäkin äsköisen ivan jälkiä, mutta tuomari +asettui totiseksi ja alkoi lukea: "Kihlakunnan oikeus on ottanut tämän +asian lopullisesti tutkiakseen ja koska rovasti Valkeavuori on itse +tunnustanut lyöneensä Salomo Kejosen poikaa, niin oikeus katsoi +kohtuulliseksi tuomita rovasti Valkeavuoren kahdenkymmenen markan +sakkoon, mikä varojen puutteessa on suoritettava neljän päivän +vankeudella, sekä maksamaan kantajalle kuluja ja kipurahoja +viisikymmentä markkaa." + +Tämän kuultuaan rovasti ei kyennyt katsomaan kenenkään silmiin, vaan +luimussa korvin ja ketään näkemättä lähti astua vötkimään kotiinsa +päin. Mutta koko matkan hän punoi päätään ja puri hampaitaan kuni +tuskassa ja itsekseen sipitti: "Neljän päivän vankeudella... Varojen +puutteessa neljän päivän vankeudella... Hävytöntä... Paljas kirottu +häväistys... Minä kahdenkymmenen markan sakosta tuomitaan vankeuteen... +Neljän päivän vankeuteen... Hyi... Tuomari ivahymy kasvoissaan vetää +suustaan tällaisia lauseita... Suuren Jänislahden seurakunnan +kunniallinen rovasti, tuomiorovastin veli tuomitaan kahdenkymmenen +markan sakosta vankeuteen... Neljän päivän vankeuteen... Hyi... +Tuhannen kertaa hyi." + +Kammariinsa tultuaankin yhä panutteli päätään ja entistä kiivaammin +nieleksiä kurnautteli tyhjää ja sameat lasittuneet silmät suurempina +kun koskaan ennen katselivat kamarin akkunasta Jänislahdelle päin. +Mutta mihinkään esineeseen ne eivät varsinaisesti kiintyneet, eikä +voineet kiintyä, kun sielun silmien edessä olivat niin elävinä ne äsken +oikeuspaikassa nähdyt, sekä oikeuden jäsenten, että muitten ihmisten +purevan ivalliset kasvot. Ja kaikki, mihin vaan silmät sattuivat, +näyttivät olevan ivan hymyssä, seinän raotkin kartanon toisella puolen +ja rakentajain moukaritkin maatessaan rakennustelineillä näyttivät +irvistelevän ivanaurussa. + +Tämä tuntui rovastista ihan tukehduttavalta ja toivoi yötä. Ehkäpä uusi +päivä vielä kaikki muuttaa voisi, tuumi hän ja koetti tyyntyä. + + + + +10 LUKU. + + +Nyt oli rovasti päättänyt Salomo Kejoselle kostaa siten, ettei päästä +poikaa rippikoulusta. Olipa hankkinut tietoonsa nekin toiset pojat, +jotka olivat Salomon pojan kanssa siellä tiellä ja siinä +pirttitappelussa. Niille päätti tehdä samoin, jos ei pojat ja poikain +vanhemmat tule pyytämään häneltä anteeksi. Niin jäivät pojat vielä +tulevana kesänäkin pääsemättä rippikoulusta. Toiset pojat kuitenkin oli +laitettu toiselle kirkolle käymään rippikoulunsa, mutta Salomo ei +kyennyt sinne evästämään poikaansa ja niin täytyi jäädä kotiin. Tästä +Salomon mieli synkistyi ja mielessään kutoi kostoa. Mutta rovasti ei +kuitenkaan osannut aavistaa mitään, vaan yhäkin ahkerammin rupesi +käyttämään sitä tohtorin määräämää mänty- ja kuusisekaisissa metsissä +oleilemista päästäkseen kerrassaan vapaaksi siitä kiusallisesta +rintayskästä jo ennen uusien huoneitten valmistumista. Niinpä hän kulki +nyt jokapäivä salmen takana olevalla sekametsäisellä kankaalla, kun se +oli muutenkin rauhallinen paikka. Siellä ei kulkenut kenenkään eläimiä, +eikä kellään ihmisellä ollut sinne mitään asiaa, joten rovasti saattoi +siellä riisuutua aivan alastikin, silloin kun ilma oli kuuma ja lämmin. + +Tänä päivänä oli päivä niin lämmin ja kaunis kun elokuun kymmenes päivä +voi olla. Rovasti valitsi tämän päiväiseksi olopaikakseen kuusi-, +koivu- ja mäntysekaisen päivän kaltevan vietteen. Tässä riisuutui hän +nyt aivan upposen alasti. Vaatteensa pani hän suuren petäjän juurelle +alusekseen. Niitten päälle petäjän tyveä vasten selkäkenoon hän nyt +asettui puoleksi makaavaan asentoon ja ohuen saalinsa levitti +peitteekseen kärpästen suojaksi. + +Siinä hän nyt rojotti hermotonna. Hän tahtoi nyt jättää koko olentonsa +aivan luonnon vaikutuksen alaiseksi eikä koskaan ennen ollut +tuntunutkaan olo niin mieluisalta kuin nyt. Ennen oli hän ollut +ainoastaan mänty- ja kuusimetsässä, missä ainoastaan havupuitten +yksitoikkoinen humina kuului korviin, mutta nyt hän oli +lehdikkometsäisen notkon liepeellä, missä helteisen päivän lievä tuuli +henkäili koivujen latvoissa ja sai koivujen ja haapojen lehdet +ystävälliseen lipinään. + +Tämä tuntui rovastista tavattoman virkistävältä. Ajatteleminenkin +rupesi tuntumaan niin helpolta, että aivan ajatukset itsestäänkin +pyrkivät liitelemään aivan mahdollisuuksien rajojen ulkopuolellekin, +aina palaten nähtyihin ja kuultuihin seikkoihin ja niihin lähtökohtiin +mistä mikin johtuu ja taas kiiveten taivaankappalten selittämättömään +piiriin. Niin ne nyt rovastin lasittuneet silmät tavallista suurempina +harreilivat korkeuteen, tavotellen ajatusten jälkiä, mutta mitään ne +eivät siitä helteen autereisesta ilmasta keksineet. Nyt kuitenkin +sattuivat rovastin silmät kääntymään siinä edessään karkeamultaisella +mättäällä seisovaan kitukasvuiseen pieneen mäntyyn, joka kellahtavan +vaaleine kerkkineen siinä orpolapsen kaltaisena seisoi. + +Siitä vierähytti hän silmänsä notkon liepeellä kasvaviin hyöteisiin +puihin, missä jusevatyviset rauvuskoivut lepottivat suurilehtisinä ja +mielihyväisen näköisinä. Samoin kuuset ja männytkin mustan puhuvine +lehvineen seisoivat kuni juhlassa. + +"Se on sekarotuisuus, mikä tuon eron tekee", sanoi rovasti itsekseen. + +Saadakseen yhä paremmin selväksi mietettään hän ihan asiaan +syventyneenä katseli kankaan hoikkana seisovia lyhyenlaisia, +hieno-oksaisia mäntyjä ja väliin taas notkon liepeen kuusisekaisen +metsän hyöteäneulaisisia mäntyjä ja kuusia ja taas tuokion perästä +puoliääneen virkkoi: "Se on sekarotuisuus, joka tuon eron tekee. Muisti +hän nyt kolmea koiraansakin. Toppe on puhdasrotuinen lintukoira. Se on +vaan lintukoira eikä mikään muu, ei lähde edes matkaankaan, kun ei +nähne pyssyä otettavan mukaan, murjottaa vaan välinpitämätönnä kaikesta +muusta. Samoin Liekki on pudasrotuinen jäniskoira, mutta toista on +tämän sekarotuisen Nekun laita, tämä haukkuu kaikkea, mitä koiran tulee +haukkua, joskin ei varsinaisesti mitään, mutta on aina liukas +liikenteinen ja lihmakka ja uskollinen toveri. Onpas se nytkin tuossa +luonani, maata mököttää huolettoman näköisenä, mutta annas jos tulisi +joku viisas ihminen tai elukka, kyllä mies heräisi. Niin. Se on juuri +sekarotuisuus, joka sen eloisuuden tekee". + +Nyt rovasti jäi oikein ihailemaan ja nauttimaan Nekun näkemisestä kun +se siinä lähellään kuusen siimeksessä pitkää pituuttaan hermotonna +motkotti, silmäkin ummessa, vatsan kohdalla vaan ruskeat suortuvaiset +karvat harvalleen liikkuivat huokumisen vaikutuksesta. + +Tässä miettiessään tuli rovastille mieleen se kun häntä koulupoikana +ollessa toiset pojat sanoivat hänen ei olevansa isänsä pojan... Mutta +todellakin... Miksi en ennen ole tullut ajatelleeksi... Tämä hieman +käyrä ja liiaksi alaspäin riippuva nenäkin on juuri ihan juutalaisnenä +ja nämä loukeat kasvot tumman harmaine, paksuine nahkoineen ovat ihan +kuin juutalaisen päästä otetut. Ja tämä terävä päälakikin mustine, +kovine tukkineen ihan kuin ilmosen juutalaisen pää. Ja luonteeni... +Voinhan salata kavaluuteni ihan kuin parhain juutalainen... +Todellakin... Äitini... No. Se on äitini asia, pääasia on se, että +pojasta on tullut viisas ja kekseliäs mies. Ja se on juuri +sekarotuisuus, joka sen tekee. Puu voi olla kaikkein miellyttävin +ainoastaan ollessaan sekarotuinen. Koira voi kaikkien luonnon +omaisuuksien puolesta olla täydellinen koira vasta ollessaan +sekarotuinen. + +Samoin ihminenkin voi olla täydellinen ihminen ainoastaan ollessaan +sekarotuinen... Todellakin... Miksi en ennen ole tullut ajatelleeksi. +Mutta ovatko todellakin kaikki maailman viisaimmat miehet sekarotuisia. +Ja onko todellakin täydellinen viisaus ja hilpeämielisyys mahdollinen +omata ainoastaan sekarotuisen ihmisen? + +Niitä hän nyt mietti ja katseli yhä vertaillen niitä kesäpäivän +lenseässä tuulessa huojuilevia röyheä oksaisia, suuri lehtisiä +rauvuskoivuja pienilehtisiin hieskoivuihin ja oli ihan vajonnut niihin +mietteisiinsä. Mutta nyt hänen lähellään hermotoinna makaava koira +silmänräpäyksessä ponnahti ylös ja vihaisen haukunnan kanssa syöksyi +pari pitkää laukkaa rovastin selän taakse metsään, mistä kuului +vihlaiseva lyönti ja koiran ääni sammui siinä silmänräpäyksessä. +Samassa syöksähti rovastin sivulle noin kolmen askeleen päähän +tuohinaamaan ja pitkävillaiseen nurinkäännettyyn turkkiin pukeutunut +tuohikenkäjalkainen olento uhkaavassa kädessään koiran verestä +punertava entinen kaartilaisen kirkkaaksi hiottu kaksiteräinen miekka. + +Tämän nähdessään rovasti parkasi kipeän, sanattoman hätä-äänen ja +ryöpsähti vierellään seisovan suuren petäjän suojaan ja aikoi paeta. +Mutta siinä pyörähtäessä kääriysi oman peitteensä ympäri, ettei saanut +jalkojaan allensa ja samassa tapasi tukehduttava yskä, joka rupesi +ryittämään ja paksua verta pulppuamaan suusta ja sieramista eikä +näyttänyt saavan enää henkeään takasin. + +Tämän nähtyään se tuohinaamainen olento lähti pakenemaan metsään. Minkä +jytisevien askelien kuuleminen synnytti rovastissa pelastuksen ilon ja +sai henkensä takasin ja tointui katselemaan ympärilleen. Mutta mitään +ei enää näkynyt muuta kun koira makasi nurinniskoin sammaleisella +kentällä, pää halkaistuna ja aivot roiskahtaneena sylen päähän. Tämä +kaikki oli tapahtunut yhdessä hengenvedossa ja hätäisinä olivat nyt +rovastin vereen tarrautuneet kasvot tätä nähdessä ja tuntiessa rintansa +ihan kuolettavan kipeäksi. + +Nyt rovasti toppuroi vaatteita päälleen ja kipeästi voivahdellen ja +myötään siunaillen lähti kotiinsa joka askeleella sylkien verta. Mutta +pääsi hän kuitenkin omin jaloin. Hoipertelevat ja sinne tänne +vintsahtelevat olivat ne askeleet, millä hän rintaansa käsillään +painaen ja myötäänsä verta sylkien, hätäisin ja vereen tuhraunein +kasvoin läheni kotinsa korkeita portaita. Tämän huomasivat +rakennusmiehet ja nähtyään rovastin kohtalon juoksivat apuun ja +taluttivat kamariinsa ja taluttaessaan hätäillen kyselivät: "mikä on +tapahtunut, mistä tämä tämmöinen kumma?" Mutta rovasti vasta sitten kun +oli päässyt omalle leposohvalleen kykeni sanomaan: "Murha... +Salamurha... Katala murha." + +Silloin kuitenkin rupesi ryvittämään aivan tukehduttavasi, että +ahtaasti vinkuen palasi henki takasin ja verta tuli suun täydeltä. +Rovastinna oli pirtissä lasten ja piikojen kanssa leipomassa. Joku +rakennusmies oli vienyt rovastin kohtalosta sanan rovastinnalle, joka +nyt juosten tuli kamariin ja nähtyään rovastin verissään porahti +hätä-äänen ja rupesi huutaen itkemään ja syöksähti suutelemaan rovastin +verisiä kasvoja. Kaikki muutkin, paitsi ne kaksi rakennusmiestä, +rupesivat kohtikurkkuaan itkemään, että yksi voivotuksilla sekotettu +itkunulina täytti koko sen puoliskon rakennusta. Rovastin saattajat +rakennusmiehet katsoivat rovastin meininkiä tyyninä ja koettivat +odottaa, että kykeneisikö rovasti sanomaan missä se murhan uhka on +tehty ja kuka, tai kutka sen tekivät. Mutta kun sellaista ei tullut, +niin lähtivät työmaalleen, missä hymyillen sanoivat: "Kohta saamme +uuden rovastin, entinen ei ole enää monipäiväinen kalu." + +Tämän kuultua levisi mieluinen hymy jokahisen rakennusmiehen kasvoihin, +mutta eivät kuitenkaan siitä ruvenneet puhumaan mitään. Muuten vaan +niitten liikkeistä näytti, että se tieto antoi kirveille uutta lipua ja +hartioihin uutta voimaa. + +Tämä päivä meni talon kaikilta ihmisiltä paljaassa hätiköimisessä +rovastin kanssa, kun sen luulivat kuolevan ihan siihen paikkaan. Vasta +huomenaamuna rovastinna toimitti renkinsä katselemaan sitä +tapahtumapaikkaa, näkyisikö siellä mitään viestiä pahantekijästä. +Rengit sinne osasivatkin aivan hyvin niitä rovastin yskimiä verijälkiä +myöten. Mutta siellä ei näkynyt mitään muuta kun se nurinniskoin +makaava koira, pää kahtena palana ja petäjän juuressa lätäkkö +hyytynyttä sylkisekaista verta ja rovastin vaatteita toisella puolen. +Rengit katselivat sitä kuollutta koiraa ja näkivät että yhdellä iskulla +on koiralta pudonnut toinen puoli päätä ja että aivotkin ovat +roiskahtaneet kahtena palana kentälle. Koittivat vielä metsistä +katsella sitä asetta, millä oli koira murhattu, mutta ei siellä mitään +näkynyt. Eikä muutakaan merkkiä pahantekijäin jäljistä näkynyt. He +kokosivat rovastin vaatteet syliinsä ja niitä kantaen lähtivät pois. +Mutta surullisen kamealta tuntui olo, jota tunnetta lisäsi sekin, kun +sinne jäi se tuttu, syyttömästi murhattu koira makaamaan verissään +henkensä uhraavan uskollisuutensa palkaksi. "Semmoinen se on maailman +palkka", sanoivat rengit itsekseen muistellessaan iloista Nekkua. + +Kun sieltä tapahtumapaikalta ei mitään viestiä saatu, niin rovastinna +toimitti nimismiehen poliiseinen ottamaan selkoa kylältä kuka on +pahantekijä. Mutta sitäpaitsi laittoi renkinsäkin tiedustelemaan eikö +jotakin tietoa saataisi, että päästäisiin pahantekijäin jäljille. +Rengit kun tiesivät, että Salomo Kejosella on poikansa koulunkäynnin +päältä kainia rovastille, niin menivät ensiksi Salomon kotiin +nähdäkseen eikö siellä mitään viestiä näkyisi. Mutta Salomo makasi +sairaana, ihan vuoteen omana, missä vaimonsa hieroi sen päätä ja +niskasuonia ja sanottiin sen jo kolme päivää sairastaneen. Nyt tulivat +rengit Jokilahteen. Mutta Jokilahden emännän joukeat kasvot poikain +kertomuksia rovastin kohtalosta kuullessa tulistuivat ja pitkä nenä +rupesi touhuilemaan ihan tavattomasti ja melkein huutaen alkoi poruta: +"Vai jo ruoja toki sai muistipalan... Kun nuo eivät tuota sen tulen +kamurata vetäneet Sikolampiin, että olisi saanut samallaisen lopun kun +hankki Jahtirannan Kaisalle. Vai vielä sitä etsitään muka pahantekijää. +Päätä minä silittäisin kun tietäisin, kuka se on, ja moni muu +silittäisi, minä uskon... Kun olisi tehnyt kaksi vuotta ennen niin +vähemmän olisi hämmentänyt tätä seurakuntaa ja sitä vähempi olisi +syntiä niskassaan." + +"Jospa se lienee niistä päässyt viime yönä, kun pastori on käynyt +ripittämässä", keskeytti renki. + +"Tunnustikoon tuo sitte tekonsa? Mitä vielä." + +"Jospa se lienee tunnustanut, kauvan tuo pastori kuului olleen kahden +kesken rovastin luona ja Oravakankaan Heta tuo tänä aamuna kuului +piioille kertovan, että oven raosta kuulijat ovat kuulleet rovastin +tunnustaneen ne Jahtirannan Kaisan väliset seikat. Ja kovasti tuo +kuului itkeneen, oli ulvonut kun susi saaressa." + +"Ähäh, hyvä ruoja, satuitko kerran satimeen, moinen herännyt pappi, +sielujen paimen... Olisin minä silloin kysynyt: Haukuttaisitko nyt +piispalla kuni usutetulla koiralla seurakuntalaisia?" + +"Kyllähän se nyt ei ole enää haukuttamassa, eikä haukkumassa. Tuskin +näkee tätä iltaa." + +"Hm. Saatte nähdä, että kyllä paha kirveeseensä vartta jatkaa, kunhan +siemeneksikään on vanhaa henkeä luitten raossa." + +"Päästään se matokin kuolee. Kyllä ei kestä kauvan sitä veren sylkyä, +ei mustalainenkaan, sitä vähemmin oikea ihminen." + +"Mikäs se sitten on muu kun mustalainen ja vieläkin pahempi; hän on +juutalainen. Äiti kuuluu olleen kuin kieletöin kontti, johon on käpy +saanut pudota, mistä on sattunut putoamaan. Tämän herran lahjan kuuluu +tehneen juutalaispapalle, joten se isälleen on kaikkein vähimmän +sukulainen." + +"Kuolee ne kuitenkin juutalaisetkin". + +"No ei niissä kuitenkaan ole henki siinä paikassa, missä muissa +ihmisissä. Jo tuokin rahilo olisi siihen sylkemiseen aikoja kuollut, +kun olisi sydän ja henki ollut samalla paikalla kun oikeilla +ihmisillä." + +Pappilan rengit tunsivat, ettei emännän kanssa lopu väittely, eikä +heidän asiansa selviä, siksi lähtivät äänen puhumatta kävelemään pois. +Ja vaikka olivat nuoria miehiä, niin tuntui tuo Jokilahden emännän puhe +pahalta kuolemaisillaan olevasta sairaasta, oli hän miten paha tahansa. +Sehän on oma asiansa. Tulivat tästä ihan mykiksi ja äänettöminä +astuivat Kuokkalaan toivossa kuulevansa siellä suopeampia sanoja +kuolevasta, vaikkapa vihamiehestäkin. Mutta Kuokkalassa saivat kuulla +melkein samat läksyt kun Jokilahdessakin, vaikkakin vähän salatummassa +muodossa. + +Kävivät vielä muutamissa muissa taloissa, joissa niissäkin oli sama +mieli. Siksi tunsivat he parhaaksi tulla kotiin. Kotiin tultuaan +kertoivat rovastinnalle sen Jokilahden emännän puheet sanasta sanaan ja +sanoivat turhaksi ruveta etsimään sitä pahantekijää kun koko +seurakuntalaisilla tuntuu olevan sama mieli. + +Tämän kuultuaan rovastinna murtui katkeraan itkuun ja itki katkerimmin +kun eläessään ennen ja valitti: "Jokilahden emäntäkin joka on minun +ensimäinen ystäväni. Jokilahden emännältä olen täällä ollessani +ensimäisen lahjan saanut ja siten voitti ystävän sijan sydämmessäni... +Ja hän... Ja hän nyt elämäni pahimpana päivänä voi olla tuollainen ja +tuolla tavalla lisätä minun suruani, lisätä vaan kiviä kuormani +päälle... Mitä on tämä elämä... Tuskaa, tuskaa... Sattumuksia. +Sattumuksia ja aina vaan uusia, sydäntä repiviä sattumuksia". Hän itki, +että luuli pakahtuvan. Mutta tässä itkiessään teki kuitenkin +päätöksensä, kuten rengit olivat kehoittaneetkin, ei vähintäkään enää +tiedustelevansa sitä rovastin säikäyttäjää ja itkunsa seasta sanoi: +"Antakoon suuri Jumala hänelle anteeksi rikoksensa. Syntisiähän kaikki +olemme. Vetäköön häntä se synti Jumalan, suuren, kaikkien syntien +anteeksi antajan luokse saamaan ijankaikkisen synnin päästön. Missä +synti suureksi tutaan, siinä armo ylenpalttiseksi tutaan". + +Tämän sanottuaan rovastinna rauhoittui itkustaan juuri kun se lupaus +olisi puhdistanut hänen mielestään katkeruuden. Ja renkien korviin +noista rovastinnan viimeisistä lauseista oli kuuluvinaan salainen kaiku +siitä, että rovastinna nyt jo tietää rovastin ja Jahtirannan Kaisan +rumat välit, joka seikka tunnusti olevankin yhtenä pakottajana +sovintoon sen rovastille pahantekijän kanssa. + +Tästä rovastinnan päätöksestä kulki tieto Salomo Kejosenkin kotiin. +Salomo kohta kääri kylmässä vedessä kastellun kääreen päähänsä ja lähti +toikkuroimaan metsään. Sillä ei mihinkään tuntunut olevan niin +mieluisen hengittää sitä iloaan kun metsään. Siellä hän +mielikuvitustensa vallassa harhaili sinne tänne ja kun aina sattui +tulemaan ison petäjän juurelle, niin silloin tuli mieleen kuva niistä +rovastin kauhistuksen painosta mustuneista ja kamalasti irvistyneistä +kasvoista, joista hänen tuohipeittoisiin korviinsa särähti sydäntä +repäsevä hätä-ääni, joka hänetkin pani vapisemaan, ettei olisi hänessä +ollut minkään tekijää. Ja joka kerran kun tämä muistui, niin tunsi hän +menevän läpi koko olentonsa samallaisen väristyksen ja tunsi koko +ruumiinsa vapisevan. Vielä tulevana yönäkään ei saanut unta näiltä +muiston tuottamilta väristyksiltä, kun sitä paitsi aina palasi mieleen, +että mitä sanoisi hän nimismiehelle, jos se kuitenkin tulisi häneltä +kyselemään jotakin. Ja niin meni unetoinna tämäkin yö. Rupesi jo +tuntumaan pelottavalta, josko sitä ei saisi enää koskaan unta. + +Huomenna kello yhdentoista aikana rupesi kuulumaan kirkonkellojen +soitto. Jokahinen arvasi ne rovastin sanomakellojen soitoksi. Ja mihin +ikänä kellojen ääni kuului, riensi jokahinen paljastetuin päin +kuuntelemaan. Ja tuntui kun se elokuun helteisen päivän sinertämillä +vuorilla kiiriskelevä kellojen kaiku rovastin pahat teot Jänislahden +seurakunnasta siirtäisi niin kauvas kun itä on lännestä. Ja kun +viimeinen kaiku vuorien rinteillä sammui, niin jokahisen sydän vastasi: +amen. + + + + +11 LUKU. + + +Nyt oli Jänislahden seurakuntaan rovastin viran pitäjäksi tullut +määrätyksi jänislahtelaisille aivan tuntematoin mies ja jokahisen mieli +oli arkana siitä, josko sekin on samallainen herra kuin entinenkin. +Päästäkseen siitä selville rupesivat nyt Jänislahden seurakuntalaiset +kulkemaan kirkolla niin tavattomasti, että jokaisena uuden papin +saarnapyhänä oli väkeä Jänislahden kirkolla kuni parhaana jouluna ja +kirkon kylän ihmiset saivat kaukalaisille tuhansiin kysymyksiin vastata +minkälainen se nyt on se uusi pappi. Aina kuului vastaus: "Se on hyvä +pappi, kerrassaan hyvä pappi." Hänen tummapartaiset, iloisesti +hymyilevät tekopyhyydestä vapaat kasvonsa ja reipas käytöksensä +miellyttivät kaikkia näkijöitä, että jokahinen tahtoi saada tehdä +tuttavuutta hänen kanssaan, jonka tähden sairaitten luona käydessä ja +lukukinkerimatkoilla oli hän pääsemättömissä tunkeilijoista, jotka +mitkä minkin tekosyyn nojalla tahtoivat häntä saada puhutella. Mutta +aina hän niistä hymyillen selvisi ja joka kerran hän itse +tietämättäänkin tuli sanoneeksi sanoja, jotka jäivät ainiaaksi heidän +mieliinsä. Ja vuosikauteen ei Jänislahdella puhuttu mistään niin paljon +kun tästä uudesta papista. Ja kirkolle tultuakin jokahisen kasvoissa +näkyi iloinen eloisuus, eikä pappilan suurentamisestakaan kuulunut +sanankaan nurinaa. Isännät aina siitä tullessa puheeksi sanoivat +reippaasti: "Meillä on hyvä pappi, sille tehdään hyvä koti." Ja niinpä +tekivätkin paljon pulskemman ja paremmasti kuin määräysten mukaan +tarvitsikaan tehdä. Tällä uudella rovastilla oli herttainen vaimo, +kolmen pyöreäsilmäisen lapsen äiti. Entinen rovastinna oli poistuessaan +paikkakunnalta jättänyt tälle uudelle rovastinnalle sydammen asiaksi +pitää huolta Jahtirannan Kaisan lapsista ja kasvattaa niitä hyviksi +ihmisiksi. Tämä oli uuden rovastinnan mielestä paras lahja mitä pois +muuttavalta voi toivoa. Siitä hän tiesi, että entinen rovastinna on +ollut hyvä ihminen, joten hänkin tahtoi olla yhtä hyvä. Ja senpätähden +Jahtirannan Kaisavainaan lapset nähtiinkin jokaisena kauniina päivänä +pappilan lasten kanssa yhdessä, yhtä hyvissä pukineissa kuin talonkin +lapset. Eikä kukaan outo voinut niitä erottaa, että ne eivät olisi +talon lapsia. Tämäkin yhdenvertaisena leikkivä lapsiliuta sai talojen +emännät hymyilemään ja lämpimästi muistelemaan entistä rovastinnaa, +joka hyvyydellään oli ne orvot, turvattomat lapset toimittanut tälle +tielle. Ja tästä niittenkin äkäsimpäin vanhan rovastin vihaajain +emäntäin mieliin kasvoi peite ja vanhan rovastin katkera muisto +kokonaan hävisi mielestä. Mutta tulipa tieto piispan tulosta taas +piispantutkintoa pitämään ja vihkimään uutta rovastia virkaansa. +Tiedettiin tulevan sen saman piispan mikä viimeksikin kävi. Tämä tieto +herätti seurakuntalaisissa vanhan rovastin muistot ihan kun eiliset +asiat. Ja tukat näyttivät talojen emännillä nousevan pystyyn toistensa +kanssa puhellessa piispan tulemisesta. Ja oli se mielissä kuin +rajumyrsky olisi tulossa ruhjomaan kypsymäisillään olevaa viljapeltoa. +Mutta yhtä vähän kun luonnon myrskyn tuloa voi estää tämänkin +tulemista. Ei kukaan uskonut piispasta sen parempaa, kun mitä olivat +ensikerralla nähneet. "Paha pysyy pahana, vaikka porossa keittäisi", +sanoivat aina hänestä puhuessaan. + +Piispan tutkintopäivä oli nyt tullut ja oli lenseä kesäkuun +sunnuntai-aamu kun piispa istui nyt taaskin Jänislahden pappilan +keltaiseksi maalatun, uhkean rakennuksen korkeilla portailla nauttien +Pohjolan kesä-aamun herttaisuudesta. Levollisena hän nyt katseli +vaaleansinertävällä taivaan kannella rauhallisina lepäileviä +valkolaitaisia pilven lempareita, jotka kuitenkin hiljalleen lipuivat +pohjoista kohti näkymättä mihin pysähtyisivät. Näitä katsellessa +muistui piispan mieleen kuinka hän viisi vuotta takaperin näki tältä +paikalta katsellessaan synkät pilviourut, jotka mahtavalla voimalla +pakenivat pohjoista kohti jättämättä sentään jälelleen mitään puhdasta +tietä, kuten nyt nuo pilvileiposet jättivät. + +Niitä hän siinä katseli ja ajatteli kuinka monta kertaa kuluessa viiden +vuoden, ovat pilvet, milloin myrskyn riuhtomina, milloin ajellessa +liepeän tuulen, milloin sinne, milloin tänne samoilleet tuota samaa +kantta ja kuitenkin ei näy siinä pienintäkään viirua, eikä +tahrapilkkua... Eivät ulotu sinne myrskyjen tiet, eivät riennot turhan +maailman. Autuas puhtaus ympäröipi kaikkialla Hänen majaansa. Hänen, +joka on yksinään mahdollinen saamaan ylistyksen, kunnian, kiitoksen ja +voiman. "Niin ... kuinka monta kertaa", huokasi hän, "kuluessa viiden +vuoden minunkin sieluni taivaan kansi on ollut sinne tänne raivoavien +myrskypilvien peittämänä. Ja kuinka monta kertaa on taas ollut tyyni ja +valoisa, ainoastaan joku pilven haitale on siellä täällä näkynyt. Ja +ellei suuri Jumala olisi pyhän henkensä suloisella etelätuulella +lakaissut pois niitä pimentäviä huuruja, niin sieluni silmät eivät +koskaan olisi saaneet nähdä puhdasta taivaan kantta, jossa armon +aurinko täydessä kirkkaudessa on, kiitos Jumalan, lukemattomia kertoja +paistanut lämmittäen sielua ja tehden kaikki hyväksi, kylmimmistäkin +talvista luoden mitä ihanimman kesän... Niin... Oi kuinka ihanaa on +tuntea ja tietää, että niin on. Että on olemassa voima, näkymätön +voima, joka hallitsee kaikkia... Niin... Herran laki on täydellinen ja +virvottaa sielut. Herran todistus on vahva ja tekee yksinkertaiset +taitaviksi." + +Nyt hän huomasi vanhan suntion kartanolla keppi kolmantena jalkana +astua työntelevän ylöspäin. Piispa hyppäsi nyt seisalleen +kiirehtiäkseen tervehtimään tulijaa ja jo portaita laskeutuessaan huusi +hyvää huomenta ja korkeaa kiiltävää hattuaan heilutti kädessään +merkiksi, että suntio paremmin huomaisi. + +"Huomenta, huomenta, rakas piispa", huusi suntiokin vastaan ja lähti +kiireimmin askelin pyrkimään piispan ojennettua kättä kohti. + +Suntion sana, "rakas piispa" pyyhkäsi piispan mieltä somasti ja samalla +hieman oudosti, kun muisti, että viimekerralla käydessään hän ei +tiennyt sellaista ansainneensa. Senpätähden ottikin nyt piispa suntion +käden kahteen käteensä ja puristi sitä kauvan, samalla kun lausui: "Oi, +että olette vielä elossa. Oi mikä sattumus, että saan teitä nähdä, olen +niin usein teitä muistanut. Ja ihan terve ja reipas kun nuori mies. Oi +kuinka hauska nähdä teitä." + +"Yhähän tuota on kynttä ketoon pistetty", mukautti suntiokin. + +Nyt piispa talutti suntion rinnallaan portaita ylös ja istutti pienen +pöytänsä taakse vastapäätä itseään ja näyttääkseen oikein +perinpohjaista yhdenvertaisuuttaan, hän kysyi: "Mikä toimi on ollut +lempitoimenne elämässänne? Kysyn siksi, kun olette niin vanhaksi +pysyneet hyvässä voimissa." + +"Maamiehen toimi, sen ohessa kalastus ja metsästys." + +"Kalastus ja metsästys. Ne juuri ovat niitä toimia, jotka jo nuorena +perustavat sen ruumiin lujuuden, mitä vanhana tarvitaan ja yleensä +maamiehen säännöllinen elämä on paras tuki terveydelle. Oletteko +lukeneet mitään enemmän kun tavallisissa talonpoikaisoloissa luetaan?" + +"Luen kaiken ajan, mikä on muista toimista vapaata." + +"Vai niin. No mitä kaikkea te niin paljon luette?" + +"On viisi, tai välistä kuusikin eri sanomalehteä tilattu, niin ne +antavat paljon lukemista ja siihen kirjoja lisäksi." + +"Vai kuusikin sanomalehteä. Vai seuraatte niin uskollisesti yhteisen +elämän kulkua." + +"Täytyyhän sitä aikansa mukana kulkea." + +"Tilataanko muihinkin taloihin niin paljon sanomalehtiä." + +"Kyllä ne niitä tilaavat ja sitäpaitsi ovat eri kyläryhmiin perustaneet +lukutupia, joihin on tilattu kymmeniä eri lehtiä." + +Tämän kuultuaan piispa tunsi tyrmistyvänsä, eikä osannut muuta sanoa +kuin: "Vai niin. Vai niin. Vai niin." Nyt muisti viime kerralla +suntiolta kuulemansa sanat: "Kansan viisauteen." + +Piispa jäi nyt äänettömäksi, mutta hetken kuluttua alotti: "Tunnen niin +kummasti paljon erilaisemmaksi tämän Jänislahden seurakunnan tilan nyt +kun viime kerralla käydessäni. Rovastilta eilen kysyin siihen syytä, +mutta en saanut vastausta. Saisinkohan teiltä, joka olette ikänne +olleet tämän kansan keskessä." + +"Se on helposti vastattu. Sanoohan vanha sananlasku, että minkälainen +kokki, sellainen rokka. Ja minkälainen kellokas, sellainen karja." + +"En ymmärrä sanojanne." + +Suntio hieman tyrmistyi ja jäi hetkeksi ajattelemaan, mutta kun ei +tuntenut vastaamattakaan pääsevän piispasta erilleen niin sanoi: "Eipä +ole oikein hautain kautta käydä asioihin, jotka ovat olleet ja +menneet." + +"En vieläkään ymmärrä mitä tarkoitatte hautain kautta käymisellä." + +"Tarkoitan sitä, että tulisimme puhumaan vainajista." + +"No niin. Mutta sanoohan sananlasku, että totuus ei mätäne +haudassakaan. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi totuutta +vääryydellä viedä hautaan ja kätkeä sitä sinne. Totuus on kumminkin +nouseva näkymölle ennen tai myöhemmin." + +Suntio jäi taas ajattelemaan ja mietti mitähän urkkimista tämä nyt on, +mutta hetken perästä sanoi: "On se totta sekin. Olen minäkin ijälläni +nähnyt monta sellaista esimerkkiä, että ajan pyörteistä selvittäytyy +totuus näkyviin omalla voimallaan, mutta usein kuitenkin ilmestyy se +liian myöhään." + +"Niin... Valitettavasti... Mutta totuus on silloin kuitenkin näyttänyt +voimansa ja sehän onkin totuuden voiman ijankaikkinen tarkoitus ja +tehtävä, taistella vääryyttä vastaan ja voittaa se. Niin oli se aikojen +alussa ja niin on se vielä tuomiopäivänäkin, jolloin vääryys saa +totuudelta viimeisen iskun... Mutta puheemme valtautui yleisiin +asioihin. Tarkoitukseni oli vaan puhella tämän seurakunnan nykyisestä +tilasta. Valvoin illalla myöhään ja nautin tästä Pohjolan valoisasta, +ihmeen kauniista ruusuhohteisesta kesäyöstä. Mutta ei kuulunut kylältä +mitään sellaisia laulun loilotuksia, ei tanssikemuja, eikä mitään +sellaista törkyä, kun viimein käydessäni, eikä rovastikaan eilen +tiennyt kertoa mitään pahaa. Kuinka se on ollut mahdollista viidessä +vuodessa tulla sellainen muutos?" + +"Johan sanoin, että minkälainen kokki, sellainen rokka. Jos silloinen +rovasti olisi teille sanonut, että tähän kaikkeen on hänen syynsä, +niinkuin hän sanoi kuolinvuoteellaan, niin te olisitte paremmin +ymmärtänyt rovastia, olisitte myöskin ymmärtänyt seurakuntaa ja +seurakuntakin olisi ymmärtänyt teitä." + +Piispan risaiset, lihavat kasvot punastuivat tämän kuunnellessa ihan +korvia myöten, mutta hän koitti sitä salata ja kiirehti sanomaan: "Nyt +todellakin sain vastauksen... Nyt ymmärrän... Juuri sellainen syy +täytyy olla, sillä tuollaiseen seurakunnan kokokäänteeseen viiden +vuoden ajassa ei riitä muut keinot." + +Nyt piispa näpisti visuun paksut huulensa ja nyökytti suurta, raskasta +päätään. Otti sitten pöydältä pienen matkaraamattunsa, selaili sen +lehtiä, joissa näkyi tiheissä punaisella kynällä viivoitettuja +lauseita, mutta ei hän niistä mitään nähnyt. Viimein hän pani sen +raamattunsa kiinni, pani kätensä ristiin, laski ne ristiin liitetyt +kätensä sen raamattunsa päälle ja hieman syvämielisenä sanoi: "Vai +tunnusti rovasti Valkeavuori rikoksensa kuolinvuoteellaan." + +"Niin hän teki. Kyllä hän teki perinpohjaisen katumuksen ja kaikilta on +saanut anteeksi, ei kukaan muistele hänen vikojaan. Mutta kyllä +hänenkin täytyi pohjaan juoda uudesta syntymisen katkera kalkki. Aivan +hän kohti kurkkuaan huusi sielunsa tuskissa viimeisen yön. Mutta päivän +valjetessa hän sai todistuksen synteinsä anteeksi saamisesta ja sitten +hän riemuitsi kuin pieni lapsi. Sitten hän jo melkein huusi ilosta, +vaikka ruumiin voimat olivat jo loppuneet ettei jaksanut kättäänkään +liikuttaa." + +"Se on kaunista, se on suurta, se on jaloa... Kamala on synnissä +eläminen, mutta tuhansin kerroin kamalampaa on synnissä kuoleminen." + +"Kyllä hänellä oli ihana kuolema. Näkyi tuntevan, että taivaan enkelit +häntä kantelevat jo käsissään kun hän sammaltuvalta kieleltään sanoi +viimeiset sanansa: 'Tulkaa. Minä menen valmistamaan teille sijaa'." + +Tämän sanottua suntion syviin silmäkuoppiin ilmestyivät kiiltävät +kyyneleet. + +Piispa oli sanomassa, että taivaan enkelit juuri iloitsevatkin enemmän +yhden syntisen pelastumisesta, kuin yhdeksästä hurskaasta. Mutta +rovastinna ilmestyi ovelle ja pyysi piispaa ja suntiotakin tulemaan +sisälle aamiaiselle. Siihen keskeytyi piispan keskustelu kun sitäpaitsi +suntio ei voinut seurata sisälle, hänen täytyi lähteä aukasemaan +kirkkoa, jonka ovien edessä jo suuret laumat ihmisiä seisoi +odottamassa. Erotessa piispa vaan puristi suntion kättä ja +ystävällisesti sanoi: "No tapaamme vieläkin." Hän jäi katsomaan, kun +suntio laskeutua kömpi portaita alas ja kartanolle tultuaan sekoi +kirkkoon rientävään väkijoukkoon. Mutta tässä hän tunsi kummallisen +vaikutuksen käyvän läpi olentonsa, kun kirkkoon rientävässä +väkijoukossa ei näkynyt yhtään, joka hänelle olisi päätään nyökäyttänyt +tai lakkiaan kohauttanut. Jokahinen näkyi ikäänkuin varovan silmiään +ettei häntä näkisi. Tiesi hän nyt siihen syynkin, mutta pahalta se vaan +tuntui. Ja alakuloisena lähti piispa kävelemään sisälle. + +Jänislahden kirkko tuli tänäpäivänä vieläkin täydemmäksi ihmisiä kun +viimeisenä piispan lukupyhänä. Mutta nyt ei ihmiset tulleet kirkkoon +nähdäkseen piispaa ja hänen komeaa pappilaumaansa, vaan tulivat +kuulemaan rovastin saarnaa, etenkin kun oli nyt pyhä kolminaisuuden +sunnuntai, jolloin saarnattiin pysymisestä vapahtajassa. Ja kun saarnan +nousuvirsi "Ah sielun vallita suo Herran" oli loppunut ja rovasti +ystävyydestä loistavin kasvoin ilmestyi saarnatuoliin, oli jok'ikinen +pää pystyssä, silmät ja korvat avoinna ottamassa vastaan jokahisen +sanan. + +Rovastin saarna oli nyt alussa harvasanaista, harvasanaisempaa kun +koskaan ennen, niin harvaa, että jokahisen lauseen välissä kerkisi +kaiku sammua kirkossa. Kaikki ensimäiset lauseensa hän sitoi vapahtajan +sanoihin "Pysykäät te minussa". Ne sanat hän aina lausui sellaisella +painolla, ettei ne voineet mennä sivu yhdenkään sielun ja kohtapa +kiilsikin kirkas kyynel niin nuoren kun vanhankin silmännurkassa. + +Kun näillä harvaan lausutuilla painavilla lauseillaan oli saanut +kuulijainsa sielut janoavalle kannalle, tihensi hän saarnansa +tavallisen tiheäsanaiseksi, kuten hänen tapansa oli aina saarnata. Nyt +alkoivat sanat lennellä terävinä, sydämiä viiltävinä, mutta samalla +lämmittävinä, että uudet ja uudet kyyneleet pyrkivät jokahisen +kasvoille. Ne eivät olleet nyt katkeran mielen tuottamia kyyneliä, vaan +ne olivat suloisen ijankaikkisuustunteen sulattamia, sydämiä +puhdistavia, ihania kyyneleitä, joita jokahinen, niin vanha kun +nuorikin, mielellään ja häpeämättä kantoi kasvoillaan. + +Piispa ikäänkuin jähmettyneenä istui kirkon penkissä koko saarnan ajan. +Ainoastaan silloin tällöin räpsäytteli pitkäripsisiä silmiään ja istua +möllötti kirkon penkissä suuret kasvot saarnatuolia kohti. + +Mutta saarnan loputtua kun rovasti katosi saarnatuolista, jokahinen +pyyhki viimeiset kyyneleet silmiensä nurkista ja rauhallisina riensivät +ulos, että kirkkoon jäi vaan seipäiksi sinne tänne muutamia ihmisiä ja +nekin ikäänkuin varpaisilleen potaltaakseen ulos milloin tarvitaan. + +Piispa toimitti nyt kirkossa tehtävänsä kiireimmän kautta, eikä ollut +tietävinäänkään tästä kansan ylönkatseellisesta käytöksestä. Mutta +tehtävänsä suoritettuaan ikäänkuin ketään näkemättä kiirehti pappilaan, +mihin suntiokin kirkon lukittuaan tuli jättämään hyvästit hänelle ja +hänen seuralaisilleen. Mutta suntion ilmestyttyä pappilaan ilostuivat +hänen kasvonsa ja ystävyytensä osotteeksi lähti suntiota saattamaan +Jänislahden rantaan, missä hänen venheensä väki oli odottamassa. + +Pappilan kartanoa rinnakkain kävellessä piispa sanoi: "Täydellisesti +ymmärrän teitä, ymmärrän kaikkia Jänislahden seurakuntalaisia ja +tunnustan, että syystä sain osakseni sen kansan ylönkatseen, minkä +osottivat pakenemalla kirkosta. Mutta sen minä mielelläni kärsin kun se +on syystä, vaikkakin eksytetystä syystä." + +Sitten oli pitkän tuokion ääneti, näkyi miettivän, vaan sitten hän +painavalla tavalla sanoi: "On kirjoitettukin ja totta se onkin, että +vähä hapattaa suuren taikinan... Hyvin ymmärrän, että tämän seurakunnan +kansa ei ole hallittava lailla ja lain voimalla, vaan se on hallittava +teoilla." + +Viimeisen lauseensa piispa lausui voimakkaalla painolla, tahtoi oikein +painaa suntion mieleen, että hän on tunnustanut erehdyksensä +jänislahtelaisille. + +"Se on totta. Se on enemmän kun totta", vakuutti suntiokin ja päätään +nyökytti sanojensa mukaan sanainsa vakuudeksi. + +Nyt seisahtui piispa rannan töyräälle, otti suntion käden kahteen +käteensä ja sanoi: "Oli iloinen, ikimuistettava sattumus, kun teitä +sain vielä tavata, mutta ei liene enää mahdollista nähdä teitä elävin +silmin. Ijankaikkinen Isä, suuri Jumala ijankaikkisella siunauksellaan +siunatkoon teidän elämänne viimeisen ajan ja sitä enemmän +ijankaikkisuutenne." + +Suntion silmäkuoppiin ilmestyi kyyneleet sanoessaan: "Se olkoon Hänen +armollinen tahtonsa." + +Sen sanottuaan suntio meni venheeseensä, mikä samassa käännettiin +matkalle ja kolmen airoparin pakottamana lähti halkasemaan Jänislahden +peilikirkasta pintaa. + +Piispa tunsi povessaan soman tyytymyksen kun edes muutaman kyyneleen +oli saanut Jänislahdella käydessään heltymään. Hän otti nyt taskustaan +keltaisen nenäliinansa ja heilutti sitä ystävyytensä merkiksi. +Suntiokin otti päästään mustan huopahattunsa ja venheensä pintalla +istuen heilutti sitä vastaukseksi. Ja kun piispa ei lakannut liinansa +huiskuttamisesta, niin suntiokin heilutti hattuaan aina ja aina vaan +korkeammalla. Ja vielä sittenkin kun venhe urkeni kaukaisuuteen, että +näkyi se vaan pienenä sorrijaisena järven pinnalla, näkyi rihmasäikeen +paksuisena ukon pitkä käsi taivasta kohti, jonka nenässä mustan marjan +kokoisena heilui hattu. + +Mutta lehtisen saaren suojaan kiertyi venhe, sinne katosi ukon +hattukin, katosivat venheen synnyttämät väreaallotkin lahden pinnalta, +katosi kaikki jälkeä näkymättömäksi. Ainoastaan suntiovanhuksen +kunnioitettava kuva ja hänen ennen ja nyt kertomat sanansa jäivät +ainiaaksi piispan mieleen. + +Nyt muisti hän oman arvonsa ja virallisen pönäkkänä lähti lyhytnurmista +kartanokenttää kävelemään ylöspäin. Musta, silkkinen, kesäkuun +auringonpaisteessa välkkyvä, korkea hattu vaan vakavassa tahdissa +heilahteli puoleen ja toiseen sen mukaan kun askeleet vaihtuivat. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Sattumuksia Jänislahdella, by Heikki Meriläinen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATTUMUKSIA JÄNISLAHDELLA *** + +***** This file should be named 16689-8.txt or 16689-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/6/8/16689/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/16689-8.zip b/16689-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..d5d0fd4 --- /dev/null +++ b/16689-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..126404c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16689 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16689) |