diff options
Diffstat (limited to '16223-8.txt')
| -rw-r--r-- | 16223-8.txt | 7374 |
1 files changed, 7374 insertions, 0 deletions
diff --git a/16223-8.txt b/16223-8.txt new file mode 100644 index 0000000..a6e757a --- /dev/null +++ b/16223-8.txt @@ -0,0 +1,7374 @@ +The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 1, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Lukemisia lapsille 1 + +Author: Zacharias Topelius + +Release Date: July 6, 2005 [EBook #16223] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 1 *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + + + + + + + + +LUKEMISIA LAPSILLE. + + +Kirjoitti +Z. Topelius. + + +Tekijän luvalla suomennettu. + + +Kuvilla varustettu painos. + + +1:nen osa. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Werner Söderström 1893. + + + + +VANHEMMILLE. + + +Viime jouluna oli 43 vuotta kulunut siitä, kuin ensimmäinen kokoelma +näitä satuja ja lauluja päästettiin julkisuuteen. Nyt ne leviävät jo +Suomen kolmannen lapsipolven käsiin. Niinkuin ne ovat lähteneet +rakkaudesta, on ne rakkaudella myöskin otettu vastaan. Onpa jo aika +tehdä tiliä niin kalliista perinnöstä, kuin lasten rakkaus ja vanhempain +luottamus on. Kerron siis, millaisiksi näitä lasten kirjoja ajattelin. + +Ensimmäisillä saduilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin viaton +huvittaminen. Ja sepä se on vielä tänäkin päivänä monen sadun tarkoitus. +Minä en suosi siveysopillisia satukuvauksia. Pitää olla varoillaan eikä +tiputtaa katkeraa lääkettä lasten maitokuppiin. Silloin saattaisivat +lapset sylkeä pois sen sekamaidon. Mikä voidaan tehdä ja onkin tehtävä, +on ainoastaan pitää kuppi puhtaana ja maito nuorena. Hyvä ravinto tulee +silloin itsestään. + +Minä olen yhtä vähän kuin kukaan muu voinut välttää erhetyksiä ja tämän +yksinkertaisen säännön rikkomisia. Minun lastenkirjoissani on kyllä +paljo, joka ei kestä koetusta ankaramman tuomion edessä. Mutta olen +koettanut oppia jotakin pitkästä ja likeisestä tuttavuudesta rakasten +lasteni kanssa. + +Minä olen oppinut, että lapsen sydän on hedelmällisin kaikista +vainioista, kasvamaan hyvää tai pahaa sen mukaan, mitä siihen milloinkin +kylvetään. + +Minä olen oppinut, että lapsi elää siinä, mitä kukin hetki häneen +vaikuttaa, ja että hyvän tai pahan esimerkki tulee näistä vaikutuksista, +ei neuvoista eikä siveyssäännöistä, koska lapsen elämän kehitys onkin +vain alinomainen luominen itselleen uusia mielikuvia. + +Ja koska se tapahtuu mielikuvaus-voiman kautta, olen minä oppinut, että +sen terveellinen ravitseminen on ainakin yhtä tärkeä kuin ymmärryksen, +tahdon ja tunteen kasvattaminen. Jos laiminlyöt lapsen vilkasta +mielikuvitusta, joutuu koko lapsi arveluttaville harhateille. + +Täten olen johtunut satuun. Kaikki lapset rakastavat satuja, koska +heillä niiden piirissä on täysi vapaus tehdä itselleen uusia mielikuvia. +Satu ja leikki ovat vain kaksi eri puolta samasta luonnonvietistä. +Leikissä sanoo lapsi: saattaahan tämä keppi olla minun hevosenani, tämä +männyn käpy lehmänäni, tämä nukke neitisenä, tämä kaarnan pala laivana, +tämä hieta kuoppa kaupunkina! Sadussa hän sanoo: saattaahan tämä vuori +avautua, tämän meren tai järven kätkössä olla timanttilinna, tämä lintu +puhua ja tästä köyhästä paimenpojasta tulla prinssi! Huomaa, että satu +ja leikki eivät lapselle ole mikään sepitelmä, vaan elävä todellisuus. +Siitä se riippuu niiden kasvattava vaikutus. + +Osan saduista olen muuttanut leikeiksi, joissa lapset saavat itse olla +mukana toimivina henkilöinä. Silloin satu tulee ihka eläväksi. Ei vain +pidä sellaista leikkiä laitella suuripuuhaiseksi eikä koota vieraita +katsojia kuten teaatterissa. Leikittäköön niitä kotona tai koulun +juhlissa niin vaatimattomasti kuin mahdollista. Pöytä voi olla vuorena, +kuusen lehvä metsänä, puutuoli kuninkaan valtaistuimena ja paperikruunu +hänen korkean arvonsa merkkinä. + +Sadun ja leikin esikuvien lisäksi tulevat sitte laulut kehittämään +tunteen hartautta, korvan tarkkuutta ja kielen puhtautta. + +Esitystavasta olen oppinut, että aika ihmisten elämänviisaus ei kelpaa +lapsille. Eihän sovi kevään vihreiltä orailta pyytääkään valmiita +tähkiä. Jos tahdotaan puhua järkevästi lasten kanssa, niin puhuttakoon +heidän ymmärryksensä, eikä omansa mukaan. Täytyy siirtyä heidän +maailmaansa, jos tahdotaan, että he meitä ymmärtäisivät. Turmeltumaton +lapsi ei katsele meidän silmillämme eikä käsitä samalla tavalla kuin me. +Se kysyy, mutta ei pyydä ajatuksia, vaan tahtoo mielikuvia. Sillä +hänellähän ei ole vielä mitään kokemusta asetella yhteen tai tehdä +johtopäätöksiksi. On kyllä aikaisin kehittyneitä lapsia, joita aika +ihmiset ovat opastuksella tehneet pikkuvanhoiksi. Sellaiset saattavat +kyllä olla hyviä ja viisaita, mutta ei koskaan onnellisia, koska heidät +on temmattu pois heidän oman ikänsä maasta. + +Sirkkalehdillä on oma, varrella oma, kukalla oma aikansa. Kyllä siitä +kasvi aikanaan valmistuu. Mutta sirkkalehtien aika tarvitsee auringon +paistetta ja aamukastetta. Sinitaivas ja iloista, raitista ilmaa pitää +olla lapsuuden maailmassa, pian unhottuvia kyyneliä, paljo vaihtelua, +merkillisiä seikkailuja ja varsinkin pojille välistä virkistävää +pauhinaa. + +Mutta kaikessa tässä -- onko siinä sitte Jumalaa? Missä siinä on +Vapahtajamme? Missä se elävä usko, jota on niin tarpeellinen perustaa jo +aikaisin, että se voisi olla sitte turvanamme elämässä ja kuolemassa? +Minä vastaan: etsi! Ja jos niitä et löydä tästä kirjasta, niin heitä +pois koko kirja; ei se silloin kelpaa edes joutohetkien +huvitukseksikaan! Mutta jos niitä löydät sieltä, vaikkapa et sanoista +etkä itse seikkailuista, niin kuitenkin perusaatteesta, +elämänkäsitys-tavasta, niin älä vaadi enempää satukirjalta! Rukoile +lapsesi kanssa, tulkoot kodin rukous ja kodin usko elämän juuriksi; +silloin kasvaa myöskin hyviä hedelmiä elämän puun monissa tuulen +tuuditeltavissa oksissa. Hyvää tarkoittavat kristityt tahtovat tehdä +lapsensa jo aikaisin täys'kasvuisiksi uskossa ja unhottavat silloin +Jumalan ihan päinvastaisen kehoituksen heille itselleen: "olkaa niin +kuin lapset." Jumalan valtakunta ei ole opissa, vaan sydänjuurissa. Itse +kirkkokin lykkää rippikoulunsa kehittyneemmälle ijälle. Kuinka +kokematonta lasta, joka kyllä tietää vian ja anteeksi annon, mutta ei +yleisiä synnin ja armon käsitteitä, kuinka voitaisiin vaatia häntä +käsittämään esim. sovitusoppia samoin, kuin aika ihminen kristitty +kilvoitteluineen ja huolineen, kiusauksineen ja koetuksineen käsittää +sitä? Koetahan selittää lapselle näitä uskon korkeimpia salaisuuksia, +niin joko väsytät sitä tai teet sen teeskentelijäksi. Mutta opeta sille +Jumalan rakkautta koko luomakunnassa ja Jesuksessa Kristuksessa, lasten +ystävässä, joka itse kerran oli köyhänä lapsena; opeta sitä pelkäämään +kaikkinäkevän Herran Jumalan vihaa jokaista syntiä, jokaista pahaa tai +saastaista ajatusta kohtaan; opeta sitä itse puolestaan kiitollisuudesta +rakastamaan Jumalaa ja hänen kättensä tekoja sekä kaikkia ihmisiä -- +niin siten olet opettanut lapsellesi kristillisyydestä melkein kaikki, +kuin se voi käsittää ja -- joka on vielä tärkeämpää -- kuin se voi +elämässään omistaa aikaisella ijällään. + +Enempää ei voi tämäkään kirja luvata puhuessaan Jumalasta. Sehän kertoo +niin paljon muutakin, totta ja leikkiä lapsuuden maailmasta, mutta se +tahtoo kuitenkin säilyttää Jumalan ja ihmisten rakkautta kaiken +pohjalla. Jumalan, joka kaikki tutkii, tietää, että tämä on ollut +tekijän tarkoituksena. Mutta toista on, onko hän sitä saanut aikaan. Se +on Jumalan lahja. Kaikilla meillä on aarteemme heikoissa astioissa että +voima olisi Hänen eikä meidän. Hänelle olkoon kunnia! + +Minä en sano, että minun käsitykseni tästä kaikesta on ainoa oikea; +saatan kyllä olla erehtynyt; mutta olen tahtonut lausua oman +kokemukseni, että ymmärtäisimme toisiamme. Täten minä pitkän elämän +iltana vielä kerran kiitän vanhempia heidän luottamuksestaan ja Suomen +lapsia heidän rakkaudestaan, jota ovat osoittaneet niin monta vuotta, +polvi, toisensa perästä. Olen kirjoitellut vanhoille ja nuorille, mutta +lapset ovat minun kansaani, he ovat olleet minun elämäni ilona; heille +olen minä tahtonut antaa parasta, kuin olen saanut Jumalaltani. Ei se +kuitenkaan ole muuta kuin vajavaista; lapset kerran antakoot puutteeni +anteeksi rakkauteni tähden silloin, kuin saavat mittakepin +arvostellaksensa niitä molempia. Pian tulee aika, jolloin he ovat tämän +maan elämä ja voima, niin kuin he nyt ovat sen toivo. Olkoot he silloin +vahvat taistelussa Jumalan ja isänmaan puolesta! Ja muistakoot silloin +lapsuuden rakkaudella yhtä kylvymiestä, joka ei ole koskaan tavoitellut +suurempaa kunniaa kuin olla + + heidän ystävänsä + _Z. Topelius_. + + Koivuniemessä 23 p:nä Helmik. 1891. + + + + +MEIDÄN MAAMME. + + +[Kuva] Tuulen henki suhisee männikössä. + +"Mistäs tulet, sinä tuulen vilpoinen viuhka?" + +"Pohjosesta tulen, tuolta Lapin tuntureilta. Eilen synnyin synkässä +rotkossa, ikuisen lumen rajoilla, ja tänään ensi kerran koettelen +siipieni voimia tasamailla. Hei poika, pitkä oli matkani, sillä sinun +maasi on suuri! Levähdänpä vähäisen tässä männyn latvassa." + +"Aivan niin, tuuloseni, maamme on suuri! Kerran seisoin tuolla korkealla +vuorella järven toisella puolella ja näin' ympärilläni äärettömän alan +kukkuloita ja laaksoja. Silloin sanoin itselleni: Kaikki tämä on meidän! +Tämä on oma maamme!" + +"Niin onkin", humisi tuuli. "Mutta, poika parka, ei sinun silmäsi kauas +kanna. Paljon laajempi on maasi kuin se ala, jonka taivaan ranta +näköpiiriin sulkee. Eilen, ennen päivän nousua herättyäni, lainasin +aamuruskon siivet. Niillä lentelin Lapin avaroilla, autioilla rämeillä, +hajotin nevojen huurut ja tuiskutin lunta poron sarville, joka Inarin +järven jäätä juosta rapsutteli. Siitä lensin eteenpäin ja tulin siihen +maahan, jossa ohrat ensiksi itävät kuohuvien koskien reunoilla. Sitten +lensin isojen metsien ja ihanien järvien yli mesimarjojen kotimaahan, +niille seuduille, jossa ruis kasvaa. Siellä kuulin kirveen kalketta ja +sahojen suhinaa, ja näin taloja rakennettavan vieretysten, vastatusten +kaupungiksi, ja laivojen valkoiset purjeet satamoissa liehuvan." + +"Mutta vasta olin suuren maasi alkupäässä. Lensin, lensin yhä, sinne +saakka, jossa pellavat kasvavat ja pähkinät tuleentuvat. Siinä oli maasi +keskikohta. Siitä oli vielä pitkä matka lennettävä, ennenkuin jouduin +etelämmille seuduille, jossa omenoita syksyllä puitten oksilla heiluu, +ja matkustajat päivän helteestä uupuneina lepäilevät vaahterain ja +niinipuitten vilpoisessa katveessa. Vihdoin tulin tänne, jossa tammi +kasvaa ja kirsimarjat kypsyvät, jossa suuret höyrylaivat suitsuttavat +savuansa, kulkiessaan rannasta rantaan, ja etelän lämmin hengähdys +tuulee mereltä. Katso! niin suuri on maasi, että kevään pääskyset kolme +viikkoa varhemmin tulevat sen etelimmille kuin sen pohjoisimmille +kukkuloille, ja milloin Heinäkuun yö jo pimenee kirsimarjojen maassa, +silloin öinen taivas vielä on valoisa kuin päivä mesimarjain maassa +pohjan perillä." + +"Mutta nyt minulla ei ole aikaa viivytellä", jatkoi tuuli, "huomen +iltana jo aion olla Etnan juurella. Hyvästi, hyvästi!" Ja levittäen +suuret siipensä katosi hän pilviin. + +Mutta minä katselin sinertävää järveä ja metsää sen toisella rannalla, +ja peltoa ja kylää ja kirkon tornia, joka kiilsi päivän koitteen +valossa. Ja järvi oli levenevinään ja jakaantuvinaan moneen tuhanteen +järveen ja lammikkoon, ja metsä muuttui moneksi metsäksi, ja minä olin +näkevinäni monta sataa peltoa, kylää ja kirkkoa. Ja jälleen virkoin: +"katso _meidän_ maamme! Mikähän lienee ollut Jumalan aikomus luodessaan +maatamme niin suureksi ja niin ihanaksi? Jospa sen ymmärtäisin!" + +"Etkö sitä ymmärrä?" viserteli peipponen läheisellä puun oksalla. +"Suuren maan asukkaat pyytäkööt Jumalalta jaloja ajatuksia. Ja ihanan +maan asujamet olkoot hyviä ja nöyriä. Mutta totinen mielen ylevyys ja +sydämmen nöyryys ovat aina yhdistettyinä." + +Nyt sen ymmärrän. Jos rupeisimme ylpeydessä, koreudessa ja turhassa +kunnian himossa isottelemaan, niin maamme sanoisi meille: "katsokaa! +minä olen nöyrä ja siviä; vihannat metsäni ovat kaikessa kauneudessaan +niin totiset kuin olisivat sarkaan puettuina. Vuoreni ovat päältä +harmaita ja sisältävät rautaa. Järveni heiastavat taivaan korkeutta +paremmin kuin maan ihanuutta. Niittyni ja laaksoni todistavat joka kevät +elämän voittoa kuoleman yli. Sellainen on totinen jalous. Olkaa minun +kaltaisiani!" + +"Oikein, maani: minä tahdon olla sellainen kuin sinä olet." + +Muistan pienen tarinan, mutta sen kertojaa en tiedä. Ehkä se kesäisenä +iltana lenteli puitten lehdissä, kuin meri nukkui ja tähdet taivaalla +kirkkaasti kimaltelivat. Tahdotko kuulla sitä? + +Oli kerran jalo ja kaunis äiti, jolla oli monta pientä lasta. Hän kutsui +ne kaikki luoksensa, ojensi kätensä, siunasi heitä ja sanoi: "rakkaat +pienet lapseni, minä rakastan teitä sydämmestäni. Minä annan teille +vaatteita ja ruokaa, ja pienille kehdon, isoille asunnon ja pois +lähteville haudan. Pieninä ollessanne tuudittelin teitä, johdatin +ensimmäiset askeleenne ja opetin teille hyödyllisiä tietoja. Välistä +piditte minua kovana äitinä, ja se olikin tosi. En ole kasvattanut teitä +hekumassa ja ylellisyydessä, vaan olen opettanut, teitä tekemään työtä +ja kestämään vaivoja, ruumiinne ja sielunne puolesta voimallisiksi +tullaksenne. Lapseni, nyt vaadin teitä minua rakastamaan, niinkuin minä +olen teitä rakastanut. Auttakaa äitiänne, auttakaa häntä ja rukoilkaa +hänen edestänsä kaikkena elin-aikananne. Äitinne on köyhä, tehkää hänet +rikkaaksi; hän on murheellinen, ilahuttakaa häntä. Hänen on vilu, +lämmittäkää häntä -- hän asuu pimeydessä, virittäkää hänen ikkunallensa +kirkkaasti valaiseva kynttilä. Jos sen lupaatte tehdä, niin tahdon +pyytää kaikkivaltiaan Jumalan tekemään teitä viisaiksi ja onnellisiksi, +rakkautenne tähden." + +"Lupaamme", vastasivat kaikki ja menivät sitten kukin työhönsä. Vaan +muutamat heistä olivat laiskoja, väsyivät ja uupuivat uneen. Toiset +olivat kevytmielisiä, jättivät työnsä sikseen ja viettivät aikansa +huvituksissa. Toiset häpesivät köyhää äitiänsä ja muuttivat pois +kodistansa rikkaampiin naapuritaloihin. Olivatpa vielä muutamat niin +kunnottomia, että vieraille kauppiaille tahtoivat myydä äitinsä talon, +niinkuin Jaakobin pojat myivät veljensä Joosepin Egyptin kauppamiehille. + +Vaan toiset tekivät työtä aamusta iltaan ja kehdosta hautaan saakka +äitinsä kunnian ja onnen lisäämiseksi, ja muutamat ilolla panivat +henkensäkin alttiiksi, pelastaakseen häntä pahatekijäin käsistä. + +Hetken aikaa kuluttua äiti vielä kerran kutsui heitä kaikkia luoksensa +ja sanoi heille: "Lapseni, nyt olen nähnyt työnne. Uskollisia lapsiani +tahdon rakkaudella syleillä, vaan uskottomat tahdon hyljätä. Jos +kaikille anteeksi antaen mielelläni unhottaisin rikoksianne, niin se ei +ole minulle sallittu, sillä vanhurskas Jumala itse on teitä tuomitseva. +Ja hänen tuomionsa on oikea. Katsokaa! tuossa hänen enkelinsä jo istuu +taivaallisella istuimella!" + +Lapset katsahtivat kauhistuksella taivaasen, ja hyvätkin vapisivat +nähdessään tuomion kirjat pilvissä avattuina ja loistavan enkelin lehtiä +kääntelevän. Joka kerta, kuin enkeli lehden käänsi, valaisi kirkas +leimaus taivaan kannen. Ja enkeli lausui tottelemattomille lapsille: +"äitinne murhe on teitä tuomitseva. Te, jotka olitte laiskoja, tulette +köyhiksi; kevytmieliset katkerasti katukoot; ylpeät kärsikööt +ylenkatsetta; kavalat ja petturit tulkoot muille ihmisille kammoksi ja +inhoksi." -- Mutta hyville lapsille sanoi enkeli: "rakkautenne +palkinnoksi on teille suotu viisautta ja onnea eläissänne ja +kunnioitusta kuoltuanne, sillä äitinne siunaus on hyödyttävä teitä +kaikkena elinaikananne ja vielä kuolemankin jälkeen." + +Silloin kysyivät tottelemattomat lapset: "kuka on äitimme? Emme tunne +häntä." + +Enkeli vastasi: "_Isänmaanne_ on teidän jalo äitinne, joka teitä +kasvatti, rakasti ja paraat antimensa teille lahjoitti. Hänen mieltänsä +te pahoititte, mutta nämä toiset olivat hänelle iloksi. Lapset! +muistakaa, että Isänmaanne on todistava toimistanne nyt ja tulevinakin +aikoina!" + +Tällainen se tarina oli. Mitä ajatuksia se meissä herättää? Päätämmekö +olla jalon äitimme tottelemattomia lapsia ja palkita rakkauttansa +kiittämättömyydellä? Vai tahdommeko olla hyviä, kuuliaisia lapsia, hänen +sydämmensä riemuna ja onnensa lisääjinä? + +Ei, ei, hyvä äiti, oma maamme, isäimme maa, emme milloinkaan tahdo +mieltäsi pahoittaa! Tahdomme palkita hellyyttäsi, emmekä uuvu hitauden +uneen, kun sanot meille: "auttakaa minua!" Köyhyytesi tahdomme muuttaa +rikkaudeksi, murheesi iloksi. Jos olet kylmä ja viluinen, niin +lämmitämme sinua rakkaudellamme, ja pimeytesi tahdomme kirkkaalla +valolla valaista. Sinä, äitimme, olet jalo, siis pyydämme Jumalalta +jaloja ajatuksia. Sinä olet nöyrä, siis anomme Jumalalta nöyrää sydäntä. +Ja kaikkivaltias Jumala on kuuleva rukouksemme ja antaa meille viisautta +ja onnellisuutta rakkautemme tähden. + +Ainoasti hetken me laaksoissasi työskentelemme ja kukoistamme; sitten +lakastumme, kuin kukkaset kedolla. Ja toiset kulkevat jälkiämme ja +tekevät työtä niinkuin mekin. Mutta sinä, jalo äitimme, elät +aikakaudesta aikakauteen. Ja sinä säilytät lastesi rakkauden kalliina +aarteena ja vartut Kaikkivaltiaan suojassa kunnioitetuksi ja suureksi. + +Siis vartu, äitimme, vartu rakkaudessamme. Tule väkeväksi ja +voimalliseksi, tule jaloksi ja sivistyneeksi, tule rikkaaksi Jumalan +armosta! + +Niin tulevina aikoina taidat meistäkin sanoa: "ne olivat hyviä lapsiani, +ne rakastivat isänmaatansa!" + + + + +[Kuva] + + + + +PIKKU VERNA. + + +[Kuva] + +Hän oli kukka hieno +Maailman tarhassa, +Silmissä loiste vieno +Ja ruusut poskilla. +Kun keijui kukkamailla +Hän kera siskojen, +Niin siipiä vain vailla +Hän oli, pienoinen. + +Kuin päivän säde hellä +Käy, kukkaa suudellen, +Niin taisi myhäellä +Hän yksin, kaunoinen. +Niin rauhaa kaikkialle +Hän tullessansa toi, +Surulle haikealle +Hän lievitystä loi. + +Vaan nyt on Verna poissa, +Yletty taivaasen, +Siell' Luojan kukastoissa +On lilja valkoinen. +Ei siellä myrskyt pauhaa, +Ei siellä huolta näy, +Ei siellä puutu rauhaa, +Ei silmä itkuun käy. + +Mutt' taivahalla illoin +Kun loistaa tähti tuo, +Niin siskosiinsa silloin +Hän sinisilmät luo. +Nyt onni taivahainen +On hällä ihanin, +Nyt saanut on hän vainen +Jo hohtosiivetkin. + + + + +[Kuva] SIITÄ KESÄSTÄ, JOKA EI KOSKAAN TULLUT. + + +Tiedättekö, pienet lapset, mikä kesä oli, joka ei koskaan tullut? Minä +kerron sen teille. Se on tosi satu, eikä se ole niin pitkäkään, kyllä +sen jaksaa kuulla. + +Oli kerran Rafael niminen pieni poika. Hän oli terve, väkevä ja +kukoistava niinkuin pienoinen pihlaja, joka kerran kasvaa suureksi ja +jolla on valkoiset tuoksuvat kukat keväällä. + +Mutta Jumala näki, että pieni poika suureksi tultuaan saisi osakseen +suuria murheita maailmassa ja joutuisi moneen viettelykseen, jotka +voisivat turmella hänen sydämmensä ja johdattaa sen syntiin ja +turhuuteen. Sentähden lähetti Jumala suuren, loistavan enkelinsä +Rafaelin, jonka jälkeen pieni poika oli saanut nimensä, ja sanoi +hänelle: "tuo poika minulle!" + +Silloin sattui niin, että voimakas ja terve poika sairastui ja rupesi +kuihtumaan; ja tämä oli talvella. Mutta hänen vanhempansa ja pienet +siskonsa sanoivat: "odota vähän, kyllä Rafael kesän tultua tulee +terveeksi!" + +Sitten tuli pitkä, valoisa kevät, jolloin linnut alkoivat viserrellä +puissa ja pensaissa. Ja lapsilla oli hamppulintu häkissä; sen kanssa +menivät he eräänä aamuna puistoon, ja laskivat sen vapauteen lentämään +toisten pikku lintujen luokse. Hamppulintu lensi; se oli niin iloinen, +ja lentäessään visersi se yhden ainoan sävelen, ja se sävel oli niin +täynnä iloa ja kiitollisuutta, ett'eivät lapset luulleet koskaan +kuulleensa sen kauniimpaa. + +Kuin he tulivat kotiin, makasi pieni Rafael vielä sairaana vuoteellaan, +eikä hän ollut voinut olla mukana puistossa. Pienet sisaret taputtivat +hänen kalpeita poskiaan ja hänen kaunista ruskeata tukkaansa ja sanoivat +hänelle: "älä ole ikävissäsi, Rafael; kun kesä tulee, niin saat tulla +kanssamme: ja kuulla hamppulinnun laulavan. Sinulle tulee myös kesä ja +silloin tulet terveeksi." + +Mutta Jumalan suuri loistava enkeli seisoi näkymättömänä pojan vuoteen +vieressä ja ojensi kauniit lumivalkeat siipensä hänen ylitsensä, +ikäänkuin varjellakseen häntä kaikesta pahasta maailmassa. Ja mitä +kauemmaksi enkelin siivet ylettyivät hänen ylitsensä, sitä kalpeammaksi +muuttui pienen poikasen poski ja sitä heikommaksi tuli hänen +hengityksensä. Hänen kirkkaat, ruskeat silmänsä katsahtivat vielä kerran +enkeliin, jonka hän yksin näki; -- sen jälkeen vaipuivat ne kiinni ja +pieni Rafael oli tauonnut hengittämästä. Mutta hänen pienillä, kalpeilla +huulillaan näkyi vielä rauhallinen ja onnellinen hymyily, jonka usein +tapaa pienillä lapsilla, kun he huomaavat enkelin seisovan heidän +vuoteensa vieressä. + +"Katsokaa," lausuivat pojan vanhemmat pikku siskoille, "nyt on Rafael +onnellinen, hän on Jumalan luona. Niinkuin hamppulintu lensi häkistä +vapauteen, niin lensi Rafaelinkin viaton henki ikuiseen vapauteen; ja me +emme kuulleet hänen iloaan, niinkuin me kuulimme linnun viserryksen, +mutta me huomaamme sen hyvin hänen lempeästä hymyilystään, että hän +ylistää Jumalata, joka niin aikaseen on suonut hänelle autuuden +kruunun." + +Silloin sanoi yksi sisarista: "mutta kesää ei tullutkaan, jolloin +Rafaelin olisi pitänyt parantua." + +"Niin," sanoi toinen sisar, "Rafaelin kesä ei tullut koskaan." + +Mutta vanhemmat pyyhkivät kyyneleensä ja lausuivat: "kyllä se on tullut. +Jos voisimme katsoa kauas sinitaivaasen, niin näkisimme nyt Rafaelin +leikkivän pienien enkelien kanssa Jumalan paratiisissa. Siellä on oikea +kesä, ja sen kesän jäljestä ei tule koskaan enää syksyä, eikä talvea." + +Sitten veivät he pienen Rafaelin kirkkomaalle ja panivat hänet pieneen +hautaan, ja pappi luki ihania rukouksia hänelle ja lupasi hänelle +ijankaikkisen elämän. Mutta pojan äiti, joka seisoi haudalla, sanoi: +"nyt pitäisi meidän laulaa virsi, eikä täällä ole ketään, joka laulaisi +virren Rafaelin haudalla." + +Samassa alkoi pieni lintu laulaa korkealta sinitaivaalta keväisen +auringon paisteessa ja kaikki ymmärsivät linnun ylistävän Jumalata. +Silloin sanoi kuolleen pojan isä: "kuulkaa, lintu tietää kyllä, kellenkä +se laulaa! Hamppulintu laulaa virren Rafaelin haudalla." + +Mutta suuri loistava enkeli lentäen vie pikku Rafaelin sielun kauas +haudan mullasta ikuisen kesän helmaan Jumalan paratiisissa. + + + + +KUINKA METSÄN PIKKU LAPSET OPPIVAT LUKEMAAN. + + +Oli kerran suuri salo; metsän palo oli siellä raivonnut ja polttanut +kaikki vanhat puut niin, että oli jäljellä ainoastaan mustia, nokisia +kantoja paljaassa maassa, rosoisten kivien keskellä, jossa ei mitään +ruohoa enää kasvanut. Niin pitkälle, kuin nähdä saattoi, eli vähintään +peninkulman alalla joka taholle, ei ollut mitään muuta kuin samoja +rosoisia kiviä ja mustia kantoja. Maantie kulki siitä poikki, ja ken +sitä tietä matkusti yöllä, hän ei saanut olla arka, sillä jos hän +vähänkään pelkäsi pimeässä, näytti koko salo olevan täynnä kummallisia +pikku aaveita, jotka ojensivat myhkyräisiä käsivarsiaan, ja muutamilla +oli hevosen pää ja muutamilla sarvet ja muutamilla kuusi jalkaa kuten +kärpäsillä; mutta ne olivat vain kantoja, ne ne näyttivät niin +kummallisilta pimeässä. + +Yksi ainoa puu seisoi jäljellä säästyneenä tulelta. Se oli hyvin vanha +mänty, ja juuri pitkän ikänsä tähden oli se niin korkea, että tuli ei +jaksanut sitä voittaa, kärvensi vain vähän sen tyveä ja jätti siihen. +Siinä se nyt seisoi yksinään kuin kansaton kuningas, ja hänen +valtakuntaansa oli koko se suuri salo, mutta eipä se juuri kannattanut +kehumista. Mitäpä hän teki kivillä ja kannoilla? + +Oli siellä myöskin tupa ihan tien varrella. Se oli rakennettu silloin, +kuin vielä oli vihreätä metsässä sen ympärillä, mutta nyt se seisoi +siinä yksinään ja katseli mäntyä ja mänty katseli tupaa, ja siten heitä +olikin kaksi. Pitäähän olla jotakin seuraa tässä maailmassa. + +Tuvassa asui vanha mummo, jolla oli pikku tyttö, ja se tyttö oli hänen +lapsenlapsensa, ja tytöllä oli raamatusta otettu nimi Ester. Koko +avarassa maailmassa heillä ei ollut muita sukulaisia kuin he kahden. +Harvoin oli Ester nähnyt muita ihmisiä kuin mummoansa ja +talonpoikaisukkoa, joka aina ohi ajaessaan toi jauhoja ja suoloja ja +pellavia mummolle. Sijaan sai hän kaikkein kauneinta valkoista rihmaa, +jota mummo oli kehrännyt rukillaan. Oli Ester sentään nähnyt myöskin +monta matkustavaista ajavan ohitse tietä myöten, mutta heillä kaikilla +oli oikein tulinen kiire joutua pois rumasta erämaasta, he ajoivat +täyttä kyytiä ohitse, paitsi milloin kesäkuumalla pikku lapsille tuli +jano matkavaunuissa. Silloin vaunut pysähtyivät ja lapset hyppäsivät +alas pyytämään raikasta vettä; se oli salon jaloa viiniä, niin kirkasta +kuin kristalli, sillä se tuli vuoren kuninkaan lähteestä, joka oli ihan +lähellä vanhaa mäntyä. Silloin pikku Ester toi vettä ja tavallisesti sai +vaivastaan vaskirahan, vaikka hän ei koskaan mitään pyytänyt, sillä +ilmaiseksihan Jumalakin antoi sitä kaunista vettä, ajatteli hän. + +Eräänä päivänä heinäkuussa pysähtyivät taas vaunut tuvan kohdalle; herra +laskeutui maahan, nosti alas pikku pojan ja taluttaen häntä kädestä tuli +ovelle. "Saisiko täältä mitään juotavaa?" kysyi hän; "Ahasverusta +janottaa niin kovasti." + +"Ester, menes tuomaan vettä lähteestä", sanoi mummo pikku tytölleen, ja +tyttö meni. + +"Onko hänen nimensä Ester?" kysyi matkustavainen herra. + +"On, herra, sen hurskaan Esterin mukaan, josta kerrotaan raamatussa", +vastasi mummo. "Onko teidän poikanne nimi Ahasverus?" + +"On", vastasi herra, "saman kuningas Ahasveruksen mukaan, joka otti +Esterin puolisoksensa. Minun pojastani voi myöskin tulla suuren +valtakunnan kuningas." Ja samalla vieras herra löi ylpeästi vyötänsä, +joka oli täynnä kirkkaita kultarahoja. Kuin Ester palasi, antoi herra +hänelle vedestä sellaisen kultarahan, ja hän niiasi ihan yhtä syvään +kuin muulloinkin saadessaan vain vaskirahan; hän ei ollut koskaan nähnyt +kultaa eikä tiennyt, mitä se keltainen metalli merkitsi; se tuntui vain +niin raskaalta, vaikka raha olikin pieni. + +"Sinä olet kiltti pikku tyttö", sanoi vieras herra; "tahdotko, pikku +Ester, ottaa minun Ahasverukseni sulhoksesi?" + +Ester niiasi; hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan mitään sellaista. + +"Rupeatko sinä hänen morsiameksensa?" kysyi vieras herra vielä. + +"Kiitoksia paljon", sanoi Ester, niin kuin oli oppinut kiittämään +rahasta, ja hän niiasi taas, vaikka ei ymmärtänyt sanaakaan tuosta +puheesta. + +Vieras herra nauroi ja taputti ystävällisesti tyttösen pitkätukkaista +pellavapäätä. + +"Kuinka te näin yksinänne asutte tällaisella rumalla salolla?" kysyi hän +Esterin vanhalta mummolta. + +"Ah, hyvä herra," sanoi mummo, "täällä oli suuri ja vihreä metsä, kuin +muutimme tänne, ja täällä minä tein oikein sieviä vastoja koivunoksista +ja koreja juurista ja pajun vesoista. Mutta eräänä kesäyönä matkusti +talonpoikia tätä tietä ja he tekivät meidän maatessamme tien varrelle +tulen. Silloin se levisi suureen metsään, niin että siitä tuli hirveä +savun tulva ja metsän palo, jota ei kukaan voinut sammuttaa, ja kuin +metsä paloi kolme viikkoa, silloin oli kaikki niin mustana ja tyhjänä, +kuin nyt näette. Minä jäin köyhäksi, mutta mihinpä olisin muuttanut? +Olihan minulla täällä ainakin katto pääni päällä." + +"Mutta miten jäi teidän pikku tupanne palamatta, kuin metsä paloi sen +ympäriltä?" kysyi herra. + +"Sen minä sanon teille", sanoi mummo. "Tässä seisoi neljä valkoista +Jumalan enkeliä, yksi kussakin nurkassa vartioimassa sitä, niin että ei +ainoatakaan kipunaa pudonnut katolle. Minä niitä en nähnyt, mutta Ester +ne näki, ja minä olen varma, että ne suojelivat tupaa hänen tähtensä, +sillä minähän olen viheliäinen syntinen, mutta pikku Ester on viaton +kuin itse enkelit." + +Vieras herra tuli nyt ihan vakavaksi ja seisoi hyvän aikaa syvissä +aatteissa. Viimein hän sanoi: "Kuulkaas, hyvä mummo, ettekö ottaisi +minun Ahasverustani luoksenne yhdeksi vuodeksi? Hän on rikkaan miehen +poika ja vähän turmeltunut ylellisyydestä; hänelle tekisi hyvää olla +jonkun aikaa köyhäin ja Jumalaa pelkääväisten ihmisten tykönä. Minä +lähden nyt ulkomaille ja vaikea minun on kuljetella poikaa kanssani. +Mutta ensi kesänä palaan minä noutamaan häntä ja tässä minä annan kasan +kultarahoja maksuksi hänen hoidostaan." + +"Voi, voi!" sanoi mummo, sillä niin hän hämmästyi tästä ehdotuksesta. +Mutta vieras herra taputti häntä olkapäälle ja sanoi: "Hoitakaa poikaa +hyvin ja katsokaa, että hänen ei tarvitse kärsiä puutetta, mutta älkää +lellitelkö häntä älkääkä antako hänelle muuta, kuin pikku Esterillenne +annatte. Kas niin, Jumala olkoon kanssanne. Hyvästi, poikaseni; tottele +kiltisti tätä hyvää mummoa ja laita niin, että hän on tyytyväinen +sinuun, kuin tulen ensi kesänä!" + +Niin sanottuaan nousi hän vaunuihinsa ja ajoi pois. + +Voidaan kyllä arvata, että siitä tuli iso ihmettely salolla ja yksin +vanha mäntykin näytti miettiväiseltä seisoessaan kannokossa. Pikku +Ahasverus oli ensin niin kummastuksissaan, että ei saanut sanaakaan +suustansa, mutta kuin vaunut vierivät pois ja hän jäi yksin vierasten +ihmisten luo, alkoi hän parkua ja juosta vaunujen jäljestä; ja kuin +mummo ja Ester juoksivat myöskin ja koettivat viedä häntä takaisin, löi +hän heitä, puri ja potki. Viimein hän väsyi ja nukkui istualleen +mättäälle tien varrelle. Silloin mummo ilman mitään vaivaa kantoi hänet +tupaan, ja Ahasverus makasi kuin porsas seuraavaan aamuun. + +Ne teistä, hyvät ystävät, jotka olette lukeneet tai nähneet pienen +leikki näytelmän "Ole hyvä köyhille", muistatte ehkä vielä, miten vaikea +köyhän mummon on hyvästi kasvattaa sellaisia lapsia, jotka ennen ovat +turmeltuneet rikkaudesta ja ylellisyydestä. Esterin mummolla oli myöskin +ensi aikoina yllin kyllä tekemistä tästä pikku pojasta, joka heti ensi +aamuna herättyään kiljui sokurileipää ja tiuskuen pyysi kullattua +piiskaansa, lyödäkseen sillä hevosia. Ja kun ei saanut, mitä tahtoi, +kiljui ja parkui hän yhtä päätä, kunnes taas nukkui. + +Mutta tulipa siitä muutos vähitellen. Ennen kolmannen viikon loppua oli +Ahasverus jo unhottanut vaunut, hevoset, piiskan, sokurileivät ja ruman +parkumistapansa; ja kolmen viikon päästä oli hän tottelevainen pikku +poika, joka viihtyi hyvästi köyhässä tuvassa. + +Siihen vaikutti paljon myöskin pikku Ester. Hän oli neljän vuoden ja +pikku Ahasverus viiden vuoden ikäisen; he siis sopivat oikein hyvin +leikkimään yhdessä. Ester vei kumppaninsa vanhan männyn luo, jota hän +sanoi Viheröksi, koskapa se yksin koko salolla oli vihreänä kesät +talvet. Sieltä ottivat lapset vettä vuorenkuninkaan lähteestä ja siellä +he rakentelivat linnoja ja taloja kivistä, sillä niitä oli siellä yllin +kyllä. He kantoivat palaneita, mustia risuja ja puita tupaan +polttopuiksi, ja kuin nokesivat itseään, saivat itse myöskin pestä +vaatteensa puhtaiksi. Se alkoi huvittaa Ahasverusta aikaa myöten yhä +enemmän. Kuin kesä oli loppumaisillaan, kasvoi siellä täällä sentään +vähä puolukoita kivien välissä, ja syksyllä saivat lapset nauriita +talonpoika-ukolta, joka toi jauhoja. Ja talven tultua rakensivat he +lumesta linnoja, ja Ahasverus oppi vuolemaan jousia ja kiskomaan päreitä +ja antamaan ruokaa vuohille; sillä mummolla oli kaksi vuohtakin, jotka +eivät ollenkaan pahastuneet, kuin Ahasverus niitä hiljaa nyki parrasta +ja sanoi: "kili kili, älä päkkää, niin saat sokuria." + +Kevään tultua ja lumen sulettua rosoisilta kallioilta, mustilta +kannoilta ja Viherön tummilta oksilta, ja vuoren kuninkaan lähteen +alettua porista kivien välissä, alkoi myöskin nousta vihreitä ruohon +taimia autiolle salolle, ja tuuli kuljetteli sinne koivun, haavan ja +pihlajan siemeniä, jotka itivät ja juurtuivat palaneesen maan pintaan. +Lapsista nyt salo näytti paljon vihreämmältä kuin edellisenä kesänä, ja +niin tosiaan olikin. Silloin he keksivät uuden leikin: kantoivat puita +yhteen paikkaan ja rakensivat linnan ja sen viereen navetan ja männyn +kävyt olivat lehminä ja lampaina, joilla oli oikeat jalatkin neljästä +puikosta ja sarvet kahdesta. + +Kesä tuli, ja mummo alkoi odottaa vierasta herraa takaisin. Mutta +viikkoja ja kuukausia kului, eikä vieras herra tullutkaan. Kesä loppui, +syksy tuli, tuli talvi ja kevätkin; mutta vieras herra yhä oli poissa. +Vuosi kului toisensa perästä, mummo yhä vanheni, lapset yhä kasvoivat, +mutta herra ei palanut. Viimein mummo lakkasi häntä enää +odottamastakaan. Onneksi hänellä vielä oli jäljellä enin osa herran +antamista kirkkaista kultarahoista, sillä hän kehräsi yhä edelleen ja +osti vain silloin tällöin uusia vaatteita Ahasverukselle. Itse hän +opetti lapsia lukemaan raamatusta ja he kasvoivat kuin kaksi tuoretta +kaunista kukkaa salolla. + +Mutta salolla tapahtui näinä vuosina suuri muutos. Jumalan siunaus +valisti sitä päiväpaisteen tavalla. Missä ennen oli kaikki ollut mustaa, +autiota ja hävinnyttä, siellä nyt vähitellen kaikki muuttui vihreäksi, +ja pikku puut, jotka olivat taimineet tuulen tuomista siemenistä, +kasvoivat yhä pitemmiksi, tulivat pikku metsäksi, joka tasalatvaisena +ulottui niin kauas, kuin silmä kantoi. Nyt oli siellä hyvä ja hauska +oleskella vanhan Viherön luona. Tuulen suhistessa sen tummassa latvassa +kuultiin sen sanovan pikku puille: "se on oikein, lapset, kasvakaa +Jumalan lempeän auringon valossa! Kasvakaa suoriksi ja pitkiksi; +näyttäkääpäs, että vanha kumminne saa teistä kunniaa!" Sen kuulivat +pikku puut ja kasvoivat hyvää vauhtia iloissaan; ja linnut alkoivat +laulaa niiden hennoissa latvoissa. + +Silloin Ester ja Ahasverus ryhtyivät pitämään koulua puille ja +opettamaan niitä lukemaan. He kävivät istumaan keskelle nuorta metsää, +asettivat raamatun syliinsä ja tavailivat puille Jumalan pyhää sanaa. Ja +metsä kuunteli vakavasti, alkoi suhista ympärillä lehtien tuhansilla +kielillä, ja mitä enemmän lapset lukivat, sitä enemmän humisi metsä. Se +huvitti Esteriä ja Ahasverusta; polvillaan oli heillä raamattu ja +edessään Jumalan toinen suuri kirja, luonto, ja he opettivat suurta +luontoa lukemaan Jumalan sanaa. Ei ole koskaan nähty kauniimpaa koulua. +Puut olivat niin ahkerat, pikku kukat nyykyttivät niin iloisesti, linnut +lauloivat kauniita virsiä aamuin ja illoin, vanha Viherö kuunteli +miettivästi ja yksin nokiset kalliotkin näyttivät hartaasti kuuntelevan +uutta opetusta. + +Vieras herra ei palannut. Ahasverus, joka jo oli suuri poika, +lähetettiin kaupunkiin kouluun, mutta ei hän mielellään lähtenyt Esterin +luota eikä pois salolta; kesiksi hän aina palasikin sinne takaisin. +Vuosia kului, Ahasverus tuli ylioppilaaksi ja sanoi itseään Saloseksi, +koska hän oli kasvanut salolla. Hän oli nyt kahdenkymmenen vuoden +ikäinen, ja silloin tapahtui jotakin merkillistä. + +Kauniina kesäpäivänä, juuri viidentoista vuoden kuluttua tämän +kertomuksen alusta, ajoi vanha herra taas entistä saloa ja katseli +kummastellen ympärilleen, sillä kaikki oli nyt toisin ja paljon +kauniimpaa kuin ennen. Nuori metsä oli kasvanut, vihantana oli koko +seutu, ja matkustavainen töin tuskin tunsi tupaa metsikön sisältä. +Vaunut pysähtyivät, herra laskeutui maahan ja astui vapisevin askelin +kysymään tuvan mummoa. Pitkä, kaunis tyttö tuli hänelle vastaan; se oli +Ester, mutta herra ei tuntenut häntä. Hän vei herran sisään mummon luo, +joka nyt istui uunin vieressä vanhana ja harmaana ja melkein sokeana +vanhuudesta. Vieras alkoi kysellä pikku poikaa, Ahasverusta, oliko hän +vielä elossa. Hänen äänensä silloin vapisi, ja hän otti taskustaan +suuren silkkisen nenäliinan ja pyyhki sillä hikeä otsastaan. + +Mummo ymmärsi vieraan herran nyt tulleen viemään pois hänen rakasta +poikaansa ja alkoi itkeä niin, että ei voinut vastata. Ester itki +myöskin, sillä hän tiesi, mitenkä nyt asiat olivat; mutta hän kuitenkin +heti vastasi, että Ahasverus oli vain lähtenyt metsästämään ja että hän +kyllä pian tulee. Silloin vieras herra suuteli häntä otsaan ja syleili +mummoa ja kiitti heitä kyynelsilmin. Hän oli kauppias ja oli matkustanut +kauas pois vieraihin maihin, maapallon toiselle puolelle asti, ja oli +joutunut merirosvojen käsiin eikä ennen päässyt palaamaan, kuin +viimeinkin sai vapautensa. Mutta nyt hän aikoi vanhuutensa ajaksi +asettua rauhaan suurine rikkauksineen. Kohta sitte palasi Ahasverus +metsältä, laukku täpö täynnä teyrejä ja jäniksiä. Onhan helppo arvata, +että siitä tuli ilo ja ihmetteleminen, kun hän niin odottamatta sai +takaisin isänsä, jota ei ollut enää koskaan toivonut näkevänsä. + +Vieras herra viipyi tuvassa kolme päivää, ja pitkät neuvottelut siinä +oli, mitä nyt olisi tehtävä. Ahasveruksella oli suunnitelma heti +valmiina, ja vähän arveltuaan suostui siihen hänen isänsäkin. Ja +tällainen se oli: + +Jo samana kesänä osti vieras herra koko sen entisen salon ja toi sinne +monta sataa työmiestä louhimaan kiviä, kaivamaan perustusta ja +rakentamaan kartanoita. Vuoden päästä oli siinä suuri, kaunis rakennus, +jota kyllä kävi verrata ruhtinaalliseen linnaan, ja ympärillä pieniä, +punaisiksi maalattuja tupia, jossa ahkerat työmiehet asuivat vaimoineen +ja lapsineen. Suureen kartanoon muutti ensin se vanha herra ja sitte +Ahasverus ja Ester, joista nyt oli tullut herra ja rouva; mutta mummo ei +tahtonut muuttaa, hän mieluisemmin asui vanhassa tuvassaan, jossa nyt +olikin paljon lämpimämpää, parempaa ja mukavampaa kuin ennen. Siellä he +kaikki elivät hyvin onnellisina ja elävät vielä tänäkin päivänä. +Ahasveruksesta on tosiaankin tullut suuren valtakunnan kuningas, +nimittäin koko sen avaran salon, mutta se salo on nyt kukoistavana +maana, jossa pellot, niityt ja kylät ihastuttavat matkamiehen silmää. +Vanha Viherö seisoo siellä vielä yhtä jäykkänä, viheriänä ja vakavana, +kuin aina oli ollut, ja sen juurelta kuohuu vuoren kuninkaan lähde, joka +nyt on kauniina suihkukaivona, ja ympärillä seisoo nuori, kaunis metsä, +joka oli kasvanut yhdessä Esterin ja Ahasveruksen kanssa. + +Äskettäin ajoin minä siitä ohitse, ja olisipa teidän pitänyt olla +mukana. Mummo istui ihan valkopäänä auringonpaisteessa vanhan tuvan +edessä, ja vieras herra istui ruohopenkillä hänen vieressään ja luki +raamattua. Ahasverus juuri tuli suurelta suolta, joka nyt oli kaikkein +kauneimpana viljavainiona, ja Ester istui kahden pikku lapsen kanssa +niin iloisena ja levollisena talon rappusilla. "Katsokaas, lapset," +sanoi hän, "tämä on se suuri metsä, jota me ennen lapsina opetimme +lukemaan Jumalan sanaa. Jumalan suuri kirja on edessämme avoinna kesän +vihreydessä; hänen pyhä sanansa on kirjoitettuna sekä raamatussa että +myöskin puiden lehdillä, lähteen kirkkaassa vedessä, järven pikku +laineissa ja taivaan purjehtivissa pilvissä. Kas, nyt kumartelee ja +humisee taas nuori metsä aamutuulessa. Ymmärrättekö sen tarkoitusta? Se +kiittää ja ylistää Jumalaa." + + + + +KAKSI PUROA, TOINEN KOVAAN KOHISEE, TOINEN SIEVÄÄN SOHISEE. + + +"Puro on niin kummallinen", sanoi Juhani; "näyttää ihan kuin hänellä +olisi jotain minulle sanomista. Joka kerta kuin teen salpauksen häneen +pienillä kivillä, saadakseni laivani syvempään kulkuväylään, räiskyttää +hän vettä silmilleni, lorisee, ihan kuin hän tahtoisi sanoa: kuule +minua! kuule, mitä minulla on sanomista! Niin, hyvä on haastella, kun +puhuu kieltä, jota ei kukaan ymmärrä." + +"Tiedätkö", sanoi Hilja, "juuri niin on minunkin puroni laita. Kuin minä +pasikoin siinä ja pesen nukkeni vaatteita, niin näkyy minusta niinkuin +joku kurkistaisi vedestä minulle vastaan, nyykähyttäisi päätään ja +sanoisi: "minä tiedän jotain, jota sinä et tiedä!" + +"Sinä näet oman kuvasi vedestä", sanoi Juhani. + +"Niinkuin en minä sitä tietäisi", vastasi Hilja närkästyneenä. "Mutta +sen sanon sinulle, että purossa on ihan eri tyttö, ja minusta tuntuu +niinkuin olisimme sisaria. Kuin minä avaan suuni, niin tekee hän samoin, +mutta kuin minä sanon jotain, on hän vaiti." + +"Se on Ahdin pieni tytär", sanoi Juhani. "Varo itseäsi. Jos hän on +isäänsä, ottaa hän sinua jalasta kiinni ja vetää sinun veteen." + +Hilja ei tähän vastannut mitään; hän oli pahoillaan. + +"Elä toki ole pahoillasi, Hilja", sanoi Juhani. "Meidän puromme ovat +niin lähellä toisiansa, että ne varmaan tulevat samasta lähteestä. Ne +ovat kenties sisaruksia. Minun puroni on isompi ja voimakkaampi kuin +sinun, ja kohisee välistä rajusti; sentähden annan minä sille nimen: +_Kohiseva_." + +"Minun puroni on pienempi ja sävyisempi", sanoi Hilja. "Se sohisee niin +lempeästi, kuin ilta on tyyni ja hiljainen, ja sentähden olkoon nimensä: +_Sohiseva_." + +"Se on hyvä!" sanoi Juhani. "Kohiseva on minun veljeni ja Sohiseva sinun +sisaresi. Lysti on, kun molemmilla on nimet." + +"Tiedätkö", sanoi Hilja, "Kohiseva ja Sohiseva ovat ihan kuin kaksi +pientä lasta. Mihinhän ne sentään joutuvat, kuin täältä lähtevät!" + +"Ne menevät avaraan maailmaan", sanoi Juhani. "Tule, niin seuraamme +heitä matkallansa. Sinä käyt pitkin Sohisevan rantaa ja minä taas +seuraan Kohisevan rantaa, ja kuin niitten tiet loppuvat, palajamme +takaisin." + +"Mennään, mennään! Odota vain, jahka minä hyppään kotia ja noudan +voileivän", sanoi Hilja. + +"Tuo minulle sitte myöskin!" sanoi Juhani. + +Hetken kuluttua tuli Hilja takaisin voileivät muassaan. "Hyvästi nyt", +sanoi hän. "Hyvästi, hyvästi", sanoi Juhani. Ja niin he läksivät +matkalle kumpikin seuraten oman puronsa vartta, Juhani Kohisevan ja +Hilja Sohisevan rantaa. + +Mutta nyt jakaantuu satu kahteen kertomukseen, toinen Sohisevasta ja +toinen Kohisevasta. Minkä näistä ensin kerromme? Kenties Hiljasta ja +Sohisevasta? + +Hilja meni ja puhui purolle: "sinä pieni lapsi, joka vielä makaat +kehdossasi, mitä sinustakin maailmassa tulee? Kulje hiljaan ja kiltisti, +rakas puroni, ja anna minun tietää kohtalosi, kuin kasvat isoksi." + +Hilja kulki yhä eteenpäin ja puro juoksi hiljaan räiskyttäen kirkasta +vettänsä rantojen kukkasille. Sill'aikaa joi se niittyjen nesteitä ja +söi kukkasten juuria ja kasvoi niin yhä isommaksi. Ja mitä isommaksi se +tuli, sitä kirkkaampi ja tyynempi sen vesi, sitä kauniimpi sohinansa ja +sitä vihreämmät rantansa. Viimein laski se tyyneen ja kirkkaasen +järveen. Siellä rehotti koivuja ja pihlajoita pitkin rantoja, ja taivaan +aurinko katseli syvälle tyyneen järveen, ja lumivalkoiset joutsenet +uiskentelivat iltaruskon säteilevässä valossa. + +Silloin pani Hilja kätensä ristiin ja sanoi purolle: "Onnellinen sinä, +pieni, rakas puroseni! Koko tielläsi olet levitellyt siunausta ja +vihreyttä ympärillesi, ja kuin vaelluksesi on loppunut, antaa hyvä +Jumala sinun niin ihanasti vaipua kirkkaan järven helmaan iltaruskon +valossa. Hyvä Jumala, anna minunkin elää ja kuolla, niinkuin pieni +puroseni!" + +Sitten palasi Hilja takaisin kiitollisena ja iloisena, ja ennen yön +tuloa, oli hän taas kotona. Mutta Juhani ei ollut vielä kotona. Hän +tulee kai, ajatteli Hilja. + +Mutta Juhania ei kuulunut. Hän ei tullut sinä iltana, eikä seuravana +päivänä; hän ei tullut moneen vuoteen. Juhani parkaa, ajatteli Hilja; +hänellä ei ollut enempää kuin yksi voileipä eväänä! + +Vihdoin luulivat kaikki, että Juhani oli kadonnut ikuiseksi, ja surivat +sitä kovasti. Ainoastaan Kohiseva ja Sohiseva kohisi ja sohisi ihan +selvään kesäiltoina: odottakaa, odottakaa, kyllä hän vielä tulee! Mutta +heitä ei uskonut kukaan. + +Niin kuluivat ajat. Hilja kasvoi isoksi ja unohti pestä nukkien +vaatteita Sohisevan purossa, ja unohti myöskin nyykähyyttää päätänsä +puron pienelle tytölle, joka ennen muinoin oli hänen paras kumppaninsa. +Vihdoin unohti hän melkein surra Juhania; paljo muita ajatuksia tuli ja +peitti unohduksen verholla entiset muistot. Mutta Sohiseva ja Kohiseva +yhä lorisivat: kyllä hän vielä tulee; odottakaa vaan, kyllä hän tulee! + +Eräänä päivänä tuli vieras herra, jolla oli pitkä musta parta, ja +tiedusteli nuorelta tytöltä puutarhassa erästä lasta, nimeltä Hilja. +Mutta tyttö, jolta tätä tiedusteli, oli juuri Hilja itse. Hän ei +vastannut mitään, vaan kainosteli ja oli hämillään, kun ei voinut +ymmärtää, mitä vieras herra täällä tahtoi. + +Silloin kävi vieras hyvin murheelliseksi ja sanoi: "ei kukaan tunne +minua enään täällä, ja Hilja, minun sisareni, on poissa nyt. Tahdonpa +mennä Kohisevan ja Sohisevan luo kysymään heiltä, missä sisareni Hilja +on." + +Tästä Hilja kohta huomasi, että vieras olikin oma kaivattu veljensä +Juhani, ja eipä paljon puuttunut, että hän kohta olisi lentänyt veljensä +kaulaan ja sanonut: älä sure, Juhani, tässähän minä olen, oma rakas +sisaresi, ja nyt me emme koskaan enään eroa! Mutta hän malttoi mieltänsä +ja sanoi: "tulkaa, niin menemme purojen luo!" + +Ja niin he menivät. Purot olivatkin lähellä toisiansa; oli ainoastaan +pieni vihreä kukkula niitten välillä. "Minä tunnen puroni", sanoi +vieras. "Nuori tyttö, tahdotko kuulla puroni historian?" + +"Niin, kerro se", sanoi Hilja sykkivällä sydämmellä. Ja Juhani alkoi: + +"Hyvin pieni olin, kuin läksin kotoa ja sisareni luota katsomaan, miten +puron kävisi, kuin se tulee isoksi. Kohiseva oli alussa kiivas ja raju, +niinkuin vallaton poika, eikä kärsinyt esteitä tiellänsä. Kuin se +kohtasi kiven, meni se kuohuen vihasta ja vieritti kiven pois tieltään; +mutta kuin tuli kallio eteen, taistelivat kumpainenkin ylivallasta, ja +usein voitti kallio. Mutta mitä kauemmalle Kohiseva ehti, sitä isommaksi +se kasvoi; pienempiä puroja ja ojia laski vetensä siihen, ja niin tuli +siitä joki. + +Minä seurasin sen tietä yhä; kuin tuli nälkä, pyysin ruokaa taloista +joen rannalta, ja kuin janotti, join vettä joesta, ja kuin väsytti, +panin levolle rannan pehmeälle nurmikolle. Mutta Kohiseva kävi yhä +isommaksi ja hurjemmaksi. Se ei enää välttänyt kallioita, vaan karkasi +niitten yli kohisevana koskena, ja lepäsi sitten taas tyynemmässä +vedessä, hakien voimia uusiin taisteluihin. Sen rannikolla oli myllyjä; +se teki ahkerasti työtä, käytti myllyjen pyöriä ja jauhoi jauhoja +monelle kylälle. Sahoja rakennettiin sen varsille. Kohiseva sahasi +lankkuja ja lautoja yöt sekä päivät. Suuria tukkilauttoja ui sen +hartioilla ja purjeveneitä piirsi nopeasti sen pintaa. Se kasvoi +kasvamistaan ja vihdoin tuli siitä hyvin iso joki, isoimpia kuin +maailmassa löytyy. Minä seurasin sen rantaa vuosia ja kuukausia, ja näin +suuria virtoja ja jokia tuon tuostakin laskevan vetensä siihen. Siitä +tuli Kohiseva yhä voimakkaammaksi. Minä näin sen kantavan hartioillansa +suuria laivoja, ja näin sen virtaavan rikkaitten kaupunkien läpi, joissa +asui tuhansia ihmisiä. Usein kysyttiin minulta: "oletko nähnyt niin +mahtavaa jokea?" "En ole", sanoin minä, "mutta minä olen sen nähnyt +pienenä lapsena, minä olen tehnyt pienillä kivillä salpauksia siihen sen +alkulähteen luona, ja ensimmäinen laiva, jota se kantoi, oli minun +herneenpalosta tehty pikku veneeni." + +Mitä isommaksi Kohiseva kasvoi, sitä tarpeellisemmaksi, mutta samalla +vaarallisemmaksi tuli se ihmisille. He rakensivat mahdottoman isoja +salpauksia sen rannoille, voidaksensa hillitä sen pahaa luontoa, joka +välistä ajoi sen karkaamaan yli laitojensa ulos oikeasta väylästään. +Kerran keväällä paistoi aurinko kuumasti, niin että paljon lunta suli +vuorilla ja juoksi voimakkaissa puroissa isoon jokeen. Siitä tuli +Kohiseva mielivaltaiseksi ja rajuksi. Minä näin sen paisuvan kovin, +hyökkäävän salpausten yli ja murtavan ne sekä tulvallansa peittävän +monen peninkulman alan hedelmällistä ja tiheästi asuttua maata. + +Mutta kerran kohtasi se vuoren joka esti häneltä tien: ja mitä Kohiseva +silloin teki? Se kokosi vetensä suureksi järveksi vuoren eteen ja +taisteli sen kanssa, mutta vuori ei väistynyt paikaltaan. Järvi nousi +nousemistaan, tuli vihdoin vuoren huipun tasalle ja rupesi tulvaamaan +sen yli, muodostaen suurimman ja kauniimman köngäksen, kuin koskaan on +nähty. Jyrinä kävi, vesi kuohui ja nousevassa höyryssä kuvastuivat +taivaankaareen kaikki värit, ja niin vyöryi Kohiseva enemmän kuin sadan +kyynärän korkeudelta alas, pyrkien matkansa perille, joka oli kaukainen +maailman valtameri. + +Sinne sillä vielä oli pitkä matka, ja vihdoin se uupui omaan +suuruuteensa ja jakaantui kolmeen haaraan, joissa matala vesi hitaasti +virtasi liejuisen maan läpi. Nyt oli Kohiseva vanha; sen elämä oli +kulkenut liian nopeasti ja sentähden kävi se vanhoilla päivillään +raihnaaksi. Ihmiset ottivat taas valtoihinsa jakaantuneen virran ja +tekivät salpauksia täällä siellä, miten tahtoivat. Ja kuin vihdoin aika +lähestyi, jolloin sen piti katoaman valtamereen, hiipi Kohiseva hiljaan +ja väsyneenä monen pienen lasku-ojan kautta ijankaikkiseen kuoleman +syvyyteen. + +Mutta minä sanoin itsekseni: Hyvä Jumala, nyt olen Kohisevan kohtalossa +nähnyt kuvan ihmiselämästä sen jaloudessa, kauneudessa, +hyödyllisyydessä, uhkamielisyydessä ja vihdoin sen raihnaisuudessa. Ja +nyt tiedän, ett'ei mikään voima, ei mikään suuruus maan päällä ole +ijankaikkista laatua, vaan suuri valtameri odottaa meitä kaikkia. Anna +meidän sentähden hakea jalouttamme ja ijankaikkista tarkoitustamme +ainoastaan sinussa, meidän Herrassamme ja Jumalassamme! Opeta meitä jo +ajoissa taivuttamaan uhkeata mieltämme nöyryyteen, niin että meistä +tulisi hyvät lapset sinun sekä taivaissa että maan päällä olevaan +valtakuntaasi!" + +"Nyt", sanoi Juhani, "on kertomus Kohisevasta loppunut. Minä olen tullut +takaisin viisaampana kuin läksin, mutta Hilja sisartani en löydä, ja +niin muodoin olen yksin maailmassa kaiken viisauteni kanssa." + +"Et olekaan", sanoi Hilja; "sinä et ole yksin enää, sillä nyt lepäävät +sisaresi käsivarret kaulasi ympärillä, sinä tunnet sisaresi suudelman +huulillasi ja sisaresi kyynelet pyrkivät sinun lämpimäin kyyneliesi +parveen. Nyt rakennamme itsellemme asunnon tähän niitylle Kohisevan ja +Sohisevan välille, niin että yhä näemme kumpaisetkin ja muistamme +kumpaisenkin eri vaiheet. Tahdotko niin, Juhani? Sano, tahdotko?" + +"Tahdon", sanoi Juhani, suudellen Hiljan poskea. Ja sitte he rakensivat +itselleen tuvan Kohisevan ja Sohisevan välille ja muistelivat aina +Jumalan hyvää tarkoitusta, kun hän on ihmisen silmäin eteen levittänyt +ihanan luonnon rikkaat kuvat. + +Hilja ja Juhani vanhentuivat vähitellen, mutta purot olivat aina yhtä +nuorina. Ne olivat yhä samat pienet lapset, joitten kirkkaassa pinnassa +Hilja ennen muinoin oli nähnyt Ahdin tyttären nyökkäävän päätään, ja +joitten virtaa myöten Juhani pani herneenpalko-veneensä uimaan. Sohiseva +sohisi yhä hiljaan kesäilloin; Kohiseva kohisi yhä yhtä vallattomasti +hiekan ja kivien yli. Niistä ei kumpainenkaan tiennyt tulevata +kohtaloansa, mutta Hilja ja Juhani ne kyllä tiesivät, ja heillä oli +oppia siitä koko elin ajaksensa. + + +[Kuva] + + + + +MITÄ EMMA AJATTELI SYKSYLLÄ. + + +Olethan syksy kalju +Ja harmaa, sokea! +On hengitykses valju +Ja raskas huo'unta. +Nyt kyynelehtii kukka +Ja päivä peitäksen, +Mut en sua syksy rukka +Mä sentään moiti, en. + +Mä muistan äitin armaan, +Hän harmaantuu, kuin sä, +Vaan mieleltänsä varmaan +Hän ain' on lempeä. +Ol' isoisän' hänkin +Sokea vanhana, +Mut voitti näkevänkin +Sielunsa valolla. + +Oot omaisteni lainen, +Se mieltän' iloittaa, +Kun valo armahainen +Kesk'yöllä pilkuttaa. +Kas tähtein valon esti +Kesäinen aurinko, +Sä tulit, leppyisesti +Katselee tähdet jo. + +Mä ajattelen illoin: +Ei valo sammukaan; +On syksy, mietin silloin, +Kuihtunut kevät vaan. +Niin, äiti, tahdon antaa +Mä arvon vanhallen, +Kun povessaan se kantaa +Nuoruuden keväimen. + + + + +VUOKKO. + + +Oli kerran vuokko puistossa. Se ei ollut kalpeampi eikä rumempi kuin +muut vuokot, ja koska kaikki vuokot ovat kauniit keväällä, niin oli +sekin valkoinen ja kaunis kuin kaikki muut. Kenties oli se hiukan +kauniimpikin, en osaa sitä niin tarkkaan sanoa. + +Missä kukkia kasvaa, siellä lentelee perhosia; missäpä ne muuten +lentelisivät? Se on vanha historia ja siitä on niin paljo lauluja, että +kyllä niitä riittää. + +Apollo oli suurimman perhosen nimi. Sillä oli valkoiset siivet ja niissä +keltaisia kunniarahoja. Perhoset ovat, kuten tietty, vähän turhamaisia; +ne mielellään käyttävät kaikenlaisia koristeita. Ei se kuitenkaan ole +heidän vikansa, että ovat niin kauniit; he eivät ole näet itse +teettäneet vaatteitansa räätälillä. He ovat luonnostaan sellaiset kuin +ovat. + +Kerran Apollo tuli vuokon luo ja sanoi hänelle: "jos sinä rakastat +minua, niin rakastan minä sinua." + +"Kyllä minä sinua rakastan", sanoi vuokko, sillä hän tosiaankin rakasti +Apolloa eikä osannut teeskennellä. + +"Onko se oikein tosi?" sanoi perho. + +"Mitäpä se muuta olisi?" vastasi vuokko. + +"Se on hyvä, se", sanoi perho ja imi pois kaiken hunajan vuokon kukasta. +Perhoset rakastavat hunajaa, mutta eivät osaa sitä säästää kuten +mehiläiset. Niin se tapahtui ja Apollo lensi tiehensä. + +"Kyllä hän palaa", ajatteli vuokko. Mutta siinä hän pettyi, sillä Apollo +pysyi poissa, hänellä kun näet oli muuta ajattelemista. + +Eräänä päivänä hän kuitenkin sattui liitelemään toisen kukan ympärillä +ihan lähellä. "Nyt minä pidän varani", ajatteli vuokko. Hän nosti vähän +kukkalehtiänsä, jotka jo olivat hiukan kalvenneet, ja huusi niin kovaan, +kuin vuokko voi huutaa: "jos sinä rakastat minua, niin minä rakastan +sinua." + +"En, en minä suinkaan", vastasi perho, eikä ollut siitä niin +millänsäkään. + +"Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko. + +"Se on kyllä mahdollista", vastasi perho ja lensi taas pois. Nyt hän +pysyikin kauan poissa. Vuokko seisoi siinä yksinään ruohokossa, aika +alkoi tuntua pitkältä ja vuokko rupesi lakastumaan. + +Viimein tuli Apollo taas sattumalta sinne vielä kauniimpana kuin ennen +ja vuokko taas kysyi: "rakastatko sinä minua?" + +"En, en vähintäkään", vastasi perho. + +"Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko. + +"Mitä se minuun koskee!" sanoi perho. "Sehän on tuo vanha juttu, jota +olen kuullut kyllä satakin kertaa jo ennen." Ja samaa tietään lensi hän +pois. + +"Kuulepas, vuokko", sanoi kyhmyräinen kataja, joka seisoi siinä lähellä, +"onko tuo nyt sopivaa, puhua tuolla tavalla ilmi sydämmensä tunteita? +Täytyy pitää nokkansa pystyssä, jos on mitään nokkaa. Kun saa kuulla +ylpeää puhetta, pitää puhua samalla tavalla takaisin, ja kun sinua +halveksitaan, niin näytä, kuka olet. Katsopas minua, uskaltakootpahan +varpuset tehdä pilaa minusta! Ei, vuokko, täytyy olla itsetuntoa; ei nyt +enää ole tapana palkita halveksimista rakkaudella." + +"Mutta en minä sille mitään voi", vastasi vuokko. "Minunhan täytyy +rakastaa häntä niin kauan kuin elän." + +"Sinä olet sieni", sanoi kataja, ja se oli pahinta, kuin hän tiesi, +sillä sienet ovat siinä huudossa, että eivät pidä varsin tarkkaa lukua +mistään, ja kataja oli ylpeä suuresta maailman tuntemisestaan. + +Aurinko paahtoi ja vuokko tuli hetki hetkeltä yhä valkoisemmaksi ja +kalpeammaksi. Sitte tuli sinne poikia puistoon leikkimään. Eräällä +heistä oli haavi pyytää perhosia, ja hän huomasi kauniin Apollon. "Tuopa +on kaunis pistää neulaan hyönteislaatikkoon", sanoi poika ja alkoi +juosta pitkin nurmikkoa. + +Nyt tuli Apollolle hätä. Miten hän lensi, koettaen paeta! Huh! haavi +heilahti ja tapasi häntä siipeen, ja perho putosi suin päin ruohokkoon +juuri vuokon viereen. + +"Tässä se lensi", sanoi poika ja kumartui etsimään perhoa. Mutta kun ei +häntä löytänyt, juoksi hän tiehensä ajelemaan toisia. + +Eipä ollutkaan helppo löytää Apolloa, sillä vuokko oli kätkenyt hänet +lehtiensä alle, ja siinä oli hyvä piilopaikka. Mutta vuokkoa itseään oli +poljettu varrelle, ja nyt hän makasi taittuneena muiden vihreäin korsien +seassa. + +"Olipa hyvä, että kuitenkin pääsin", sanoi Apollo ja kömpi ylös tiheäin +lehtien alta. + +"Rakastatko minua?" kysyi vuokko, kuoliaaksi lakastumaisillaan, kun +varsi oli poikki. + +"Vai niin, sinäkö se olit!" sanoi perho. "Katsohan, miten kaikki +kunniamerkkini hirveästi turmeltuivat! Mitenkä nyt enää voin +näyttäytyäkään hienoissa seuroissa." + +"Rakastatko minua?" kysyi kuoleva vuokko. + +"Ja miten pölyssä ovat frakkini liepeet", puhui Apollo omiansa. "Hyvä +vuokko, jos sinulla on pisaraakaan kastetta lehtiesi välissä, niin anna +minulle vähä pesuvettä; aivanhan minä olen myyrän näköinen." + +"Rakastatko minua?" kysyi vuokko kolmannen kerran. + +"No, hyvä ystävä, ei minulla nyt ole aikaa sellaisiin joutaviin +asioihin", vastasi perho. "Niin, sitä juuri luulinkin, kaulusröyhyni on +ihan rypyssä! Mitähän minusta nyt sanotaankaan ruusujen hovissa?" + +"Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko ja siihen hän kuoli, sillä +kaikki lehdet putosivat hänen terästään. + +"Kas tuota raukkaa", sanoi perho, sillä häijy hän ei ollut, vaan +ainoastaan kevytluontoinen kuten kaikki muutkin perhot. "Nyt en +varmaankaan saa mitään pesuvettä ennen, kuin iltasella tulee kastetta. +Totisesti olen minä oikein onneton perho! Frakkini on turmiolla, +kaulukseni rypyssä ja kunniamerkkini näyttävät vanhoilta vaskirahoilta. +Mikä hirveä tapaus! Mutta se herättää suunnatonta huomiota maailmassa, +kaikki rupeavat minua säälimään, ja onpa sekin sentään jotakin. Minä +ainakin tulen yleisen huomion esineeksi. Mitähän minusta nyt +sanotaankaan ruusujen hovissa?" + +Niin sanoen lensi Apollo tiehensä, mutta eipä hän pitkälle ehtinyt, kuin +joutui varpusen nokkaan, joka oli kauan lähimmällä aidalla väijynyt +häntä. Naks vain, niin kaunis Apollo oli varpusen suussa ja yhtenä +suupalana nieltynäkin, vaikka hän koettikin herättää niin suurta +huomiota. + +Kataja näki tuon kaiken ja ajatteli omaan tapaansa. "Syy oli se", sanoi +hän, "että vuokko oli kerrassaan liian ponneton. Täytyy pitää puolensa +ja vastata ylpeästi, niin saavutetaan arvoa ja kunnioitusta tässä +maailmassa. Kuten minä esimerkiksi." + +Mutta eivät kaikki ajatelleet samoin. Kuin iltatuuli liiteli pitkin +ruohokkoa, kuului vielä kauan kuiskaileva puhe muiden vuokkojen kesken. +He sanoivat toinen toiselleen: "jos sinä rakastat minua, niin rakastan +minä sinua." Taikka sanoivat he: "jos sinä et minua enää rakasta, niin +minä kuitenkin rakastan sinua." + +Se oli hyvin vanha ja tavallinen historia, mutta vuokot arvelivat, että +sitä kyllä sentään kannatti kertoa vielä jonkun kerran. + + + + +HÖYTIÄINEN. + + +Perillä laajan Karjalan, +Vesistä Saimaan pohjoiseen, +Näit Höytiäisen kirkkahan +Sataisin saarineen. +Rannoilla koivut, pihlajat +Ja tummat hongat nuokkuivat +Katsellen järven syvyyteen, +Ja niitty, kumpu vihannoi, +Lehdossa karjan kellot soi, +Ja töllin savu verkalleen +Kohosi kohden pilviä +Metsikön rinteessä. + +Koetti kerran ihminen +Vedeltä alaa anastaa +Ja etuansa etsien +Laineita laskettaa. +Ja pieni ura kaivettiin, +Ja varustukset laitettiin, +Mut Iki-Turso ilkkuen +Se mursi patosen. + +Kun kala-ukko purressaan +Eräänä päivän' istuen +Taas Höytiäisen lapsillen +Viritti siimojaan; +Hän silloin huomas ihmehen; +Tuo järvi äsken hiljainen +Nyt vieree, juoksee virtanaan. +Ei suinkaan! Tää lie unta vaan! +Vaan kuin hän katsoi, kuin hän sous, +Niin rajummaks se virta nous, +Ja aallot näkyi hyökyvän +Päin rantaa metsähän. + +Kiiruusti sousi kalamies +Selältä kotilahdelmaan, +Vaan sitä tuskin tuns ja ties, +Kun laht' ei ollutkaan. +Miss' äsken selkä loistava +Kuvasti hänen kotinsa, +Siin' näkee lietetasangon, +Mi sillä aikaa tullut on, +Ja ranta kaunis entinen +On kovin kolkko, liejuinen. +Ja loitoks oli jäänytki +Se laitur, johon kiinnitti +Hän ilomielin purtensa +Viel' eilisiltana. + +Se syvä virta vierien, +Ukkosen lailla pauhaten, +Nyt metsän poveen kaukaiseen +Rynnisti kuohuineen. +Ja loitos etelähän päin +Sen hyökyaallot ryski näin, +Ne Pyhäselkään ryntäili, +Vimmassaan rajusti +Temmaisten hongat juureltaan +Ja pyörtehensä pauhinaan, +Ja pelloillen ja niityillen +Soraa ja hietaa työntäen. + +Ja kalastaja ylös päin +Katsahti sekä virkkoi näin: +Suo Herra, kaikkivaltias, +Taas meille apuas? +Sä sääsit rajat vesillen. +Siis anna tulvan vaieten +Tuhoisen tiensä sulkea, +Ja kunnialla kulkea! +Kun taas ne kedot vihannoi, +Nyt joille tulva tuhon toi, +Uus Höytiäisen rantamaa +Maatamme kaunistaa. + + + + +[Kuva: Wadelma-mato.] + + + + +VADELMAMATO. + + +"Hyi! huusi Teresia. + +"Hyi! parkasi Aina. + +"Mikä nyt?" huudahti iso sisar. + +"Mato!" kirkasi Teresia. + +"Vadelmassa!" huusi Aina. + +"Lyö se kuolijaaksi!" kiljasi Lauri. + +"Ja tuommoinen meteli pikkusen matoparan tähden!" sanoi iso sisar +harmistuneena. + +"Niin kun me puhdistimme vadelmia", sanoi Teresia. + +"Silloin se kömpi esiin kaikkein suurimmasta", jatkoi Aina. + +"Ja jos joku olisi syönyt sen marjan", pitkitti Teresia. + +"Niin olisi hän syönyt madonkin", vastasi Aina. + +"No entä sitte?" kysyi Lauri. + +"Syödä mato!" huudahti Teresia. + +"Ja purra se kuolijaaksi!" huokasi Aina. + +"No mitäpä siitä", nauroi Lauri. + +"Nyt se matelee pöydällä", parkasi Teresia jälleen. + +"Puhalla se pois!" sanoi iso sisar. + +"Polje kuolijaaksi!" ivasi Lauri. + +Mutta Teresia otti vadelman lehden, lakasi varovasti madon lehdelle ja +kantoi sen pihalle. Silloin huomasi Aina varpusen istuvan aidalla ja +ahneena väijyvän matoa. Heti otti hän lehden matoineen, vei sen metsään +ja kätki sen vadelmapensaiden alle, niin ett'ei ilkeä varpunen voinut +löytää madon piilopaikkaa. + +Niin, mitäs muuta olisi kerrottavaa vadelmamadosta? Kuka tahtoo panna +tikkua ristiin tuommoisen pienen madon tähden? Jospa vaan saisi asua +niin kauniisti kuin hän sellaisessa tuoreelta tuoksuvassa +tummanpunaisessa tupasessa, kaukana hiljaisessa metsässä kukkien ja +viheriäisten lehtien keskessä! + +Oli päivällisen aika ja silloin söivät he kaikki vadelmia maidon kanssa. +"Sirota sokeria kohtalaisesti, Lauri", sanoi iso sisar. Mutta Laurin +talrikki oli kuin luminietos talvella, josta kuumotti vähän punaista. + +Heti päivällisen jälkeen sanoi iso sisar: "Nyt olemme syöneet vadelmat, +emmekä ole keittäneet ollenkaan talven varaksi. Olisi hyvä, jos nyt +olisi kaksi korillista tuoreita marjoja; ne puhdistaisimme kaikki +illalla, ja huomenna keittäisimme ne suuressa malmipadassa, ja sitte +söisimme vohvelia ja vadelmahilloa!" + +"Tule, niin menemme metsään poimimaan", sanoi Teresia. "Sen teemme", +vastasi Aina. "Ota sinä keltainen kori; minä otan viheriäisen." + +"Älkää eksykö, ja tulkaa kauniisti kotiin illalla", sanoi iso sisar. + +"Tervehtikää vadelmamatoa", sanoi Lauri pilkaten. "Ensi kerran kuin +tapaan hänet, saan kunnian syödä hänet suuhuni." + +Nyt menivät Aina ja Teresia metsään. Voi, sepä oli niin kaunis, niin +ihana! Tosin oli välistä vaikea kiivetä kaatuneiden puiden yli ja +tarttua kiinni oksiin, sekä riidellä katajien kanssa ja tapella hyttysiä +vastaan, mutta mitäs se teki? Tytöt astuivat rivakasti kohottaen +helmansa, ja niin he joutuivat kauas metsään. + +Täällä oli paljo harakanmarjoja, mustikoita ja kornelimarjoja, mutta +aivan vähä vadelmia. Tytöt kulkivat yhä kauemmaksi ja vihdoin he tulivat +... ei, tuota ei voi kukaan uskoa ... he tulivat suureen +vadelmapensastoon. Täällä oli ennen ollut kulovalkea ja nyt oli kasvanut +vadelmapensas toisensa viereen, niin pitkältä kuin silmä kantoi. +Jokainen pensas oli notkistunut maahan suurien tummanpunaisten ja mitä +kypsimpien vadelmain painosta, niin että sellaista marjojen paljoutta ei +vielä koskaan ollut kaksi marjanpoimijatyttöä nähnytkään. + +Teresia noukki, Aina noukki; Teresia söi, Aina söi. Hetken perästä oli +heidän korinsa täynnä. "Nyt lähdemme kotiin," virkkoi Aina. "Ei, +noukkikaamme vielä vähän enemmän", sanoi Teresia. Sitte panivat he +korinsa maahan ja alkoivat noukkia esiliinoihinsa, eikä kauan +viipynytkään, niin oli esiliinatkin täynnä. + +"Nyt lähdemme kotiin", lausui Teresia. "Niin nyt menemme", vastasi Aina. +Molemmat tytöt ottivat korinsa toiseen käteen; ja toisella he +kannattivat esiliinojaan. Ja niin alkoivat he kulkea kotiinsa. + +Vaan tuo oli helpommin sanottu kuin tehty. He eivät koskaan olleet +kulkeneet niin kauas suureen metsään, siellä ei löytynyt teitä eikä +polkuja ja pian älysivät tytöt eksyneensä. Pahinta oli se, että puiden +varjot pitenivät pitenemistään ilta-auringon paisteessa, linnut +rupesivat lentelemään kotia pesiinsä, ja kaste laskeutui. Vihdoin laski +aurinko petäjäin latvojen taakse, ja isossa metsässä tuli hämärä ja +viileä. + +Tytöt tulivat pahoillensa, mutta kävivät yhä eteenpäin ja odottivat, +että metsä loppuisi ja savu heidän kodistaan näkyisi. + +Kun he niin olivat käyneet ison aikaa, tuli pimeä. He tulivat nyt isolle +tasangolle, jossa kasvoi pensaita, ja kun he katsoivat ympärilleen, niin +paljon kuin taisivat pimeässä, huomasivat he, että he olivat kulkeneet +ympäri ja että he jälleen olivat joutuneet noiden monien, ihanien +vadelmapensaiden keskeen, josta he olivat noukkineet korit ja esiliinat +täyteen. Täällä he istahtivat väsyneinä kivelle ja rupesivat itkemään. + +"Minulla on niin nälkä", virkkoi Teresia. + +"Voi", sanoi Aina, "oi, jospa meillä nyt olisi suuret voileivät, ja +lihaa päällä." + +Sen sanottuaan tunsi hän jotakin helmassaan, ja kun hän siihen koski, +oli se suuri näkkileivästä tehty voileipä ja lintupaistia sen päällä. +Samassa sanoi Teresia: "olipa kummallista: minulla on voileipä +kädessäni." + +"Minulla on myöskin", lausui Aina. "Tohditko syödä?" + +"Tohdin kyllä", vastasi Teresia. "Voi kun nyt olisi lasillinen hyvää +maitoa!" + +Kun hän sen oli sanonut, tunsi hän, että suuri maitolasi oli hänen +sormiensa välissä. Heti sen jälkeen huusi Aina: "Teresia! Teresia! +Minulla on lasi maitoa kädessäni! Tämäpä on varsin kummallista." + +Mutta kun tytöillä oli nälkä, niin he söivät ja joivat erittäin +halukkaasti. Sen tehtyään haukotteli Aina, ojensi käsiään ja lausui: +"voi, jospa olisi pehmeä vuode maatakseni!" + +Tuskin oli hän sen lausunut, niin hän tunsi vieressään hienon, pehmoisen +sängyn, ja saman huomasi myös Teresia. Tytöistä oli tämä hyvin +kummallista, mutta kun heitä nukutti ja he olivat väsyksissä, niin eivät +he ajatelleet enempää, vaan kömpivät vuoteille, lukivat iltarukouksensa +ja vetivät peitteet yllensä. Eikä kauan viipynytkään, ennenkuin kumpikin +oli unen helmassa. + +Kun he heräsivät, oli aurinko jo korkealla taivaalla, oli ihana kesäaamu +metsässä ja linnut lensivät iloisina puiden oksilla ja latvoissa. Nyt +vasta tuli tyttöjen kummastus sanomattoman suureksi, kun he huomasivat +maanneensa metsässä, vadelmapensaiden keskellä. He katselivat toisiansa, +he katselivat vuoteitaan, jotka olivat hienointa pellavavaatetta, +levitettynä pehmeiden lehtien ja karhunsammalien päälle. Vihdoin sanoi +Teresia: "oletko valveilla, Aina?" + +"Olen", vastasi Aina. + +"Mutta minä näen unta vielä", lausui Teresia. + +"Ei", vastasi Aina. "Mutta täällä asuu varmaankin hyvä henki näiden +vadelmapensaiden seassa. Oi, jos meillä nyt olisi lämpöinen kuppi kahvia +hyvän sämpylän kanssa, kahviin kastaaksemme!" + +Tuskin oli se lausuttu, niin heidän vieressään oli pieni hopeainen +tarjotin, ja sen päällä kullattu kannu, kaksi kuppia parasta posliinia, +hieno kristallinen sokuriastia, hopeainen kerma-astia ja muutamia +erittäin hyviä, vielä lämpöisiä vehnäleipiä. Tytöt kaasivat kuppeihin +oivallista kahvia, siihen sitte panivat sokuria ja kermaa ja joivat +hyvillä mielin. He eivät olleet koskaan juoneet niin hyvää kahvia. + +"Nyt tahtoisin kernaasti tietää, kuka meille on kaikkea tätä antanut", +sanoi Teresia kiitollisen näköisenä. + +"Sen olen minä tehnyt, pikku tyttöseni", lausui samassa ääni pensaista. + +Tytöt katsoivat sinne jotenkin hämmästyneinä, ja huomasivat pienen +ystävällisen valkeatakkisen ukon, jolla oli punainen lakki päässä ja +joka tuli ontuen esiin pensaiden takaa, sillä hän arasteli vähäsen +vasenta jalkaansa. Ei Teresia eikä Ainakaan voineet hämmästyksestä +virkkaa sanaakaan. + +"Älkää peljästykö, pikku tytöt", sanoi ukko ja irvisti ystävällisesti +heille, sillä nauraa ei hän oikein taitanut, hänen suunsa oli vinossa. +"Terve tultuanne valtakuntaani! Oletteko maanneet hyvästi ja syöneet ja +juoneet hyvästi?" kysyi hän. + +"Olemme, hyvin olemmekin", vastasivat molemmat tytöt, "mutta sanos +meille..." ja sitten tahtoivat he kysyä, kuka ukko oli, mutta eivät +uskaltaneet. + +"Minä kerron teille kuka minä olen", sanoi ukko. "Minä olen +vadelmakuningas, joka vallitsen koko tätä vadelmapensas-valtakuntaa, ja +täällä olen asunut jo monta tuhatta vuotta. Mutta suuri henki, joka on +metsän, meren ja taivaan hallitsija, ei ole tahtonut, että ylpeilisin +kuninkaallisesta vallastani ja pitkästä elinajastani. Sentähden on hän +määrännyt, että minun pitää muuttua yhtenä päivänä, aina sadan vuoden +kuluessa, pieneksi vadelmamadoksi ja elää sellaisena heikkona ja +turvattomana olentona, auringon noususta sen laskuun saakka. Sen +muutoksen kestäessä on elämäni riippuvainen pienen madon elämästä, niin +että lintu voi syödä minut suuhunsa, lapsi voi poimia minut marjoissa ja +tallata jalallaan tuhatvuotisen elämäni. Nyt oli eilen juuri yksi +muutospäiviäni ja tulin poimituksi vadelmassa ja olin lähellä tulla +kuolleeksi poljetuksi, joll'ette te, hyvät lapset, olisi minua +pelastaneet. Auringon laskuun saakka makasin turvatonna ruohossa, ja +silloin, kun tulin puhalletuksi teidän pöydältänne, nyrjähti jalkani +sijaltansa ja suuni on mennyt säikähdyksestä vinoon. Mutta kun ilta +tuli, ja minä sain oikean muotoni takaisin, haeskelin teitä, +kiittääkseni ja palkitakseni teitä. Ja silloin löysin teidät täällä +valtakunnassani ja otin teidät vastaan niin hyvin kuin taisin, teitä +kovin säikähdyttämättä. Nyt tahdon lähettää linnun metsästäni, +osoittamaan teille tietä kotiinne. Hyvästi, rakkaat lapset, kiitos +lempeästä sydämmestänne, vadelmakuningas tahtoo näyttää, ett'ei hän ole +kiittämätön." + +Tytöt ojensivat nyt ukolle kätensä ja kiittivät häntä, sydämmellisesti +iloisina, että he eilen olivat armahtaneet pientä vadelmamatoa. Nyt +tahtoivat he mennä, mutta samassa kääntyi ukko vielä kerran, irvisti +pilkallisesti vinolla suullaan ja sanoi: "tervehtikää Lauria ja sanokaa +hänelle, että kun ensi kerran tapaamme toisemme, niin on minulla kunnia +syödä hänet suuhuni." + +"Voi, älkää sitä tehkö, herra vadelmamato", huudahtivat molemmat tytöt +yht'aikaa, kovasti säikähtyneinä. + +"No teidän tähtenne olkoon se anteeksi annettu", vastasi ukko; "en ole +kostonhimoinen. Tervehtikää Lauria ja sanokaa, että hän myös saa odottaa +lahjaa minulta. Voikaa hyvin!" + +Nyt ottivat tytöt marjansa ja kiiruhtivat eteenpäin metsässä iloisilla +sydämmillä, sitä tietä kuin lintu lensi. Niin näkivät he vähäsen hetken +perästä metsän harvenevan ja ihmettelivät kovin, että eilen taisivat +käydä niin pitkiä kierroksia. Ja sen saatte uskoa, että kotona syntyi +ilo, kuin he kumpikin tulivat takaisin. Siellä olivat kaikki odottaneet, +kaikki hakeneet heitä, iso sisar ei ollut saanut unen rahtuistakaan +silmiinsä, hän luuli niin varmaan, että sudet olivat syöneet hänen +rakkaat pikku siskonsa. Mutta Lauri tuli heitä vastaan kantaen koria ja +huusi: "tulkaa katsomaan, tässä on jotakin teille, jonka tänne äsken toi +eräs vanha ukko!" + +Kun tytöt avasivat korin, katso, siellä oli kaksi paria mitä kauniimpia +rannerenkaita, tummanpunaisista kypsän vadelman näköisistä +kiiltokivistä, ja niissä oli päällekirjoitukset: Teresialle ja Ainalle; +ja niiden vieressä oli timanttinen rintaneula, joka oli tehty +vadelmamadon muotoiseksi, päällekirjoituksella: "Lauri, älä tapa koskaan +turvatonta!" Lauri tuli jotenkin hämillensä: hän käsitti kyllä +tarkoituksen, mutta kuitenkin oli ukko hänen mielestään kostanut niin, +kuin ainoastaan hyvät henget kostavat. Ja vadelmakuningas oli myös +muistanut isoa sisarta, sillä kuin hän meni päivällispöytää kattamaan, +löysi hän kaksitoista suurta korillista mitä punaisimpia ja makeimpia +vadelmia, kuin koskaan on metsästä noukittu, eikä kukaan tietänyt, +mitenkä ne sinne olivat tulleet, mutta kaikki arvasivat sen. Ja sitten +tehtiin hilloa ja keitettiin sokerissa, ja syötiin maidon kanssa, jonka +vertaista ei ole koskaan nähty, ja jos tahdot, niin menemme sinne +auttamaan heitä hillon keittämisessä, jolloin voi tapahtua, että mekin +saamme osamme, sillä he keittävät luultavasti vielä tänäänkin. + + + + +KOULUPOJAN KESÄLAULU. + + +Talvella läksyt osasin, +Kiel'opin, kertotaulunkin, +Sen kaikki kuuli, näki. +Vaan silloin pääni tyhmistyy, +Kun koivut, lepät lehdittyy, +Ja kukkiin metsän käki. + +Ja läksyt käy päin seiniä, +Mä höpsin puita heiniä, +Voi kummallista seikkaa! +Jokainen rivi visertää, +Jokainen kirjain myllertää +Iloisna kuperkeikkaa! + +Maantiedettä on läksynäs! +Arhangel? Pariis? Näytäpäs! +Kiivaasti maister huutaa. +Ken Pariisia muistelis, +Arhangelia aattelis, +Kun miel' on täynnä muuta! + +Mut kuink' on, poika, laskentos? +Sä lurjus, tuskin tiedät, jos +Kaks kertaa kaks on neljä! +Ah armoo, herra maisteri, +Paraikaa ajatukseni +Ne leikki pallopeliä! + +Vai armoo! Tänne kämmenes, +Saat parannusta muistilles, +Ja nurkkaan laiska lotka! +Ah maister, älkää hutkiko, +Uneksin lentäväni jo +Korkeella niinkuin kotka. + +Niin silloin. Vaan nyt riemuitsen, +Kuin lintu laulan, leikitsen, +Niin että rannat raikaa. +Oi kirkas ilma, kaunis sää, +Järv' välkkyy, taivas sinertää! +Oi kesän armast' aikaa! + + +[Kuva] + + + + +KOULUPOJAN TALVILAULU. + + +Nyt talvella muistaa +Taas poikaset luistaa, +Ja suksilla suistaa +Sievästi näin. +Ja hanki se nauskaa, +Ja jäätikkö rauskaa, +Ja kulku on hauskaa, +Heh, edespäin! + +Lum'hiukehet välkkää, +Ja kulkuset helkkää, +On riemua pelkkää, +Nyt hulmutaan! +Mä valjastan varmaan +Nyt varsani harmaan, +Vien siskoni armaan +Kanss' ajamaan. + +Taas kirkkaalla säällä +Me luistinten päällä +Niin lennämme jäällä +Kuin tuulispää. +Nyt uljahin alkaa +Jo syöstellä jalkaa, +Nyt kaikk' ylimalkaan +Jo ennättää? + +On koululla lupa, +Nyt lumesta tupa, +Siin' istua hupa +On muutamain. +Vaan toiset ne ryskää +Ja viskaa ja jyskää, +Siit' ei tule yskää, +Miehuutta vain. + +Nyt taas sota suuri +Jo alkavi juuri, +Kuin lumesta muuri +On valmisna. +Nyt palloset tuiskaa, +Ne tuiskaa ja luiskaa, +Ja poikaset huiskaa +Niin nopsana. + +Hei uljahat veikot! +Nuo kömpelöt peikot, +Nuo hölmöt ja heikot +Kiin' ottakaa! +Te säästäkö elkää +Sen kuhnurin selkää, +Ken sodassa pelkää, +Se löylyn saa. + +Sill' into ja kunto, +Ja tahto ja tunto, +Ja rohkea luonto +Tarvitahan, +Kun puolesta valon. +Ja oikean, jalon, +Ja myös kotitalon, +Taistellahan. + +Kun maan lumi peittää, +Ja tuisku kun heittää +Jo kasvoihin meitä +Niin hauska on. +Kun joutuvi joulu, +Ja loppuvi koulu, +Niin kaikuvi laulu +Taas suruton. + + +[Kuva] + + + +[Kuva] + + + + +ARMELIAS ON RIKAS. + + +Järven rannalla on iso kylä, ja toisella puolella järveä pieni torppa. +Järvi oli tätä nykyä jäässä ja lumi pyrysi valkeana pilvenä sen yli, +sillä nyt oli talvi ja joulun aika. + +"Vaari", sanoi rikkaamman talon emäntä ukollensa, "emmekö aseta muutamia +lyhteitä puimatonta otraa varpusille jouluksi?" + +"Ei kannata", vastasi isäntä. + +"Mutta niinhän olemme tehneet joka vuosi, ja siitä on siunausta." + +"Ei ole varaa", ärjäsi ukko. + +"Mutta tuolla torpassa näen lyhteen katolla, ja torppari kylvää +peltoonsa kuusi kappaa, kun sinä kylvät kuusitoista tynnyriä." + +"Lorua!" sanoi ukko. "Minulla on väkeä kylläksi elättää, enkä rupee +heittämään Jumalan viljaa kaikenmoisten elukkojen eteen." + +"Niin on", huokaili vaimo. "Jumalan viljahan se on, mutta varpuset +kuuluvat myöskin Jumalan luomakuntaan." + +"Leivo sinä joulukakkusi, ja pidä huolta siitä, että joulukinkku on +kelvollinen; mitä me varpusista huolimme", tuumaili ukko. + +Niin päätettiin. Rikkaassa talossa valmistettiin kaikenlaista ruokaa ja +juomaa komeita joulupitoja varten, mutta varpuset lentelivät ulkona +nälkäisinä pyryilmassa. + +Torpassa oli samaan aikaan köyhyys. Katon päällä on ainoastaan rikkaus; +sillä siellä liehuivat taivaan linnut iloisina otralyhteen ympärillä, ja +lapsetkin iloitsivat katsellen varpusten pieniä jälkiä lumessa ja +kuunnellen niitten iloista viserrystä katon harjalta. + +"Jos olisimme puineet tuon otralyhteen, jonka heitimme varpusille, olisi +meillä nyt tuores kakku lapsille jouluksi", huokaili torpparin vaimo. + +"Etkö tiedä, että armelias on rikas?" sanoi hurskas vanha torppari, +hyväntahtoisesti silmäillen huolestunutta vaimoansa. + +"Mutta taivaan linnut syövät meidän leivän!" sanoi vaimo. + +"Mitäpä siitä, vaikka olisi metsän pedot", tuumaili torppari. "Sitä +paitsi olen säästänyt niin paljon, että voimme ostaa neljä tuoresta +joulukakkua ja yhden kannun maitoa. Me lähetämme lapset kelkan kanssa +kylään poikki jään; iltaan ne kyllä ennättävät takaisin." + +"Kunhan vaan ei olisi susia jäällä!" arveli vaimo. + +"Minä annan Tanelille hyvän sauvan", sanoi ukko. "Kyllä hän pitää +puolensa." + +Niin kävikin; pikku Taneli läksi siskonsa Annin kanssa kylään ostamaan +leipää ja maitoa. Mutta lumi oli pyrynnyt jäällä kinoksiin ja lapsilla +oli sangen vaivaloinen paluumatka, kun piti vielä vetää kelkkaa +perässään. Tämä esti matkaa, niin että alkoi jo tulla pimeä +jouluaatto-ehtoolla. Kumpaisetkin astuivat reippaasti eteenpäin paksussa +lumessa, mutta yhä pimeämmäksi tuli, ja vielä oli hyvän matkaa jäljellä. + +Silloin liikkui jotain pimeässä. Se tuli yhä lähemmäksi, ja lapset +huomasivat vastaansa suden tulevan. + +"Älä pelkää", sanoi Taneli siskollensa. "Minulla on hyvä sauva." Näin +lausuen kohotti hän uhkaavasti sauvaansa. + +Susi lähestyi, mutta ei tehnyt lapsille mitään pahaa. Se ainoastaan +ulvoi. Se ulvoi niin kummallisesti, että oli ihan kuin olisi lausunut +sanoja, joita lapset ymmärsivät. "On niin pakkanen, kovasti pakkanen", +sanoi susi, "ja minun pienillä pojillani ei ole mitään syötävää. Antakaa +minulle Jumalan tähden vähän leipää!" + +"Koska niin on", sanoi Anni, "annamme sinulle kaksi kakkua ja syömme +itse kovaa leipää tänä iltana. Isän ja äidin pitää kumminkin saada +joululeipänsä." + +"Paljon kiitoksia", sanoi susi ja läksi tiehensä saatuansa kaksi +tuoresta joulukakkua. Lapset astuivat eteenpäin, mutta vähän ajan +perästä kuulivat he taas jotain sipsutusta takanansa. Kun kääntyivät +katsomaan, huomasivat karhun. + +Karhu mörisi jotain omalla kielellänsä, jota eivät lapset oikein +ymmärtäneet; vihdoin he käsittivät, että sekin pyysi jouluapua. "Nyt on +pakkanen", sanoi se, "ja kaikki lähteet ja järvet ovat jäässä; minun +poika paroillani ei ole mitään juotavaa. Antakaa minulle Jumalan tähden +vähän maitoa!" + +"Kuinka?" sanoi Taneli. "Minkätähden sinä et makaa pesässäsi niinkuin +muut karhut talvisaikaa? Mutta olkoon se oma asiasi. Me annamme sinulle +puolet maidostamme. Anni ja minä voimme tän' iltana juoda vettä, kunhan +isä ja äiti vaan saa jotain parempaa jouluksi." + +"Paljon kiitoksia", sanoi karhu ja vastaanotti maidon tuohiseen, jota se +kantoi etukäpälillänsä. Sen jälkeen astua lönkytteli se tiehensä +pimeässä. Lapset rupesivat nyt tiukkaamin astumaan, sillä kodin +ikkunasta huomasivat jo valkean siellä iloisesti leimuavan; äkkiä +rapisteli ilkeä huuhkain siipiänsä heidän ympärillään. + +"Minä tahdon leipää, minä tahdon maitoa! Leipää ja maitoa!" huusi +huuhkain, uhaten lapsia terävillä kynsillänsä. + +"Vai niin", sanoi Taneli, "sinä olet sitä laatua, kyllä minä sinun +kohteliaaksi opetan." Ja samalla sivalsi hän huuhkainta aika tavalla +kepillänsä, niin että se kirkuen lensi tiehensä. + +Lapset olivat nyt paluumatkansa perillä ja iloisina tömistelivät lunta +jaloistansa ja vaatteistansa pienessä porstuassa. + +"Me olemme antaneet ruokaa sudelle!" huudahti Anni. + +"Ja maidolla juottaneet karhua", lisäsi Taneli. + +"Mutta huuhkain sai maistaa sauvaa!" sanoi Anni iloisesti. + +Sitten he kertoivat koko tapauksen. Heidän vanhempansa katsoivat +kummastuneena toisiansa. Mitähän tämä merkitsee, ajattelivat he, kun +lapsemme ovat olleet armeliaita metsän petoja kohtaan? + +Ilta oli; torpan väki asettui hiljaisuudessa raamattua lukemaan, +raamattua, jossa sanotaan, että armeliaisuutta täytyy osoittaa halvinta +ja pienintäkin kohtaan, vieläpä vihollisiansa ja eläimiäkin kohtaan, +sekä että antajan sydän määrää lahjan arvon. Mutta joka antaa, hänen +täytyy antaa köyhille, jotka tarvitsevat hänen lahjaansa eikä tuhlata +sitä laiskoille ja vähemmän tarvitseville. + +Kun lukeminen oli loppunut, asettui torpanväki ruoalle. He lausuivat +rukouksen ja söivät tyytyväisinä yksinkertaista kestitystä, jonka lapset +olivat kylästä tuoneet. Lapset eivät tahtoneet muuta kuin kovaa leipää +ja vettä, sillä he soivat niin mielellänsä vanhemmille paremman ruoan. +Mutta vanhemmat eivät sitä tahtoneet, vaan jakoivat ilomielin lapsille +niistä kahdesta tuoreesta leipäkakusta ja maidosta. + +Mutta syödessään huomasivat he jotain ihmeellistä. He taittoivat +taittamistaan leipää ja söivät, mutta kakut eivät vähentyneet ollenkaan, +ja vaikka vähän väliin kaatoivat maitoa vatiin, eipä se näkynyt leilistä +yhtään vähenevän. Kun tätä juuri ihmettelivät, kuului jotakin rapinaa +pienen ikkunan takana, ja sielläpä seisoi sekä susi että karhu, +etukäpälät ikkunata vastaan. Molemmat näkyivät hymyilevän ja nyykyttivät +päätään osoittaen sillä sydämmellistä kiitollisuuttaan; mutta niitten +takana kuului huuhkain rapistelevan siipiänsä pimeässä ja huutavan +käheällä äänellänsä: uhuu, vitsa viisaan kasvattaapi, uhuu! uhuu! + +Silloin ymmärsi ukko, akka ja lapsetkin, että heidän pienelle +ruokavarallensa oli siunaus suotu. He panivat sentähden kätensä ristiin +ja kiittivät Jumalata siitä. + +Mutta joulupäivänä, kuin palasivat kirkosta kotiin, eivätkä tienneet +itsellensä olevan muuta ruokaa, kuin mitä edellisestä päivästä oli +jäänyt, huomasivat he ihmeekseen että molemmat leipäkakut olivat +samankokoisia ja leili ihan yhtä täynnä maitoa kuin aattoiltana. Ja niin +jäikin olemaan yhä eteenpäin. Niin kauan kuin mökki seisoi ja nuo hyvät +ihmiset siinä elivät, löytyi heillä aina sama joululeipä ja maito +vähentymättä. Mutta varpusten iloinen viserrys houkutteli joka vuosi +päivän paistetta torpan pienelle pellolle, niin että otra tuotti siellä +viidennentoista ja kahdennenkymmenennen jyvän, vaikka katovuosi oli +monen muun sadon hävittänyt. Menestys ja siunaus asui torpparin +matalassa majassa, samalla kuin rukous, ahkeruus, armeliaisuus ja +tyytyväisyys siellä vallitsi. + +Mutta rikas isäntä söi jouluaattona liian paljon lihavata kinkkua ja +rupesi siitä voimaan pahoin. Ilahuttaaksensa mieltään joi hän sitä +enemmän olutta, mutta tuli yhä pahemmalle päälle. Aurinko ei siitä lähin +lämmittänytkään niin iloisesti hänen isoja peltojansa kuin ennen, sadot +kävivät huononpuoleisiksi, ja hinkalot sekä heinäladot alkoivat +tyhjentyä. "Se tulee siitä, että liian paljon autamme köyhiä", sanoi +hän. "Meillä ei ole siihen varaa, akkaseni; ei ole varaa; aja pois +kaikki kerjäläiset!" + +Niin tehtiin, mutta sittenkin kävivät hinkalot ja ladot yhä tyhjemmiksi. +Me syömme liian paljon, tuumasi ukko, ja niin päätti hän jättää yhden +ruoka-atrian syömättä. Mutta ei siitäkään ollut apua. Sudet ja karhut +raatelivat hänen hevosensa, lehmänsä ja lampaansa; köyhyys seisoi +ovella, mutta ukko ei voinut ymmärtää kuinka tämä oli mahdollista, kun +taloutta niin hyvin ja tarkasti hoidettiin. + +"Ei, me syömme varmaan liian paljon", arveli hän. "Seoittakaa leipään +survotuita männynkäpyjä ja keittäkää lientä puolan varsista. Mutta +kaikin mokomin, akkaseni, älä anna mitään elukoille eikä kerjäläisille. +Meillä ei ole varaa olla armeliaita." + +"Minä menen torpan väen luo tuonne järven toiselle puolen, kysymään +heiltä, kuinka heillä aina riittää leipää, kun muut kärsivät nälkää", +arveli akka. + +"Mene vaan", vastasi ukko. "Minä olen varma siitä, että ne ovat +tarkemmat taloudenhoidossaan kuin me." + +Akka meni ja palattuaan kertoi hän ukolle, että torpanväki usein +lahjoittaa viimeisenkin leipänsä köyhille, eikä kumminkaan kärsi nälän +hätää, sillä Jumalan siunaus antoi sen heille kymmenkertaisesti +takaisin. + +"Sepä olisi merkillistä", tuumasi ukko. "Ota, tuossa on viimeinen +leipämme, heitä se ulos kerjäläisroistoille tuonne maantielle ja käske +niitä sitten menemään hiiteen!" + +"Ukkoseni", sanoi emäntä, "tähän vaaditaan vielä jotain muuta, se +nimittäin, että annat hyvästä sydämmestä." + +"Mitä vielä?" vastasi ukko. "Noh, anna sitten hyvästä sydämmestä, mutta +sillä ehdolla, että Jumala antaa, meille kymmenkertaisesti takaisin. +Meillä ei ole varaa lahjoittaa mitään ilmaiseksi." + +"Mutta täytyy antaa ilman mitään ehtoa", sanoi emäntä. + +"Kuinka? Eikö siitä saisi kiitostakaan?" + +"Usein saadaan kaikkia muuta kuin kiitosta, vaan annetaan kumminkin." + +"Sepä on kummallista", arveli ukko ja pudisteli päätään. "Kuinka +semmoinen kannattaisi?" + +Emäntä sanoi: "kuningas Taavetti sanoo 37 virressään: Minä olin nuori ja +vanhennuin, enkä ole koskaan nähnyt vanhurskasta hyljätyksi, enkä nähnyt +hänen lapsiansa olevan ilman leipää." + +"Kuule, vaimoseni", sanoi ukko, "riihessä on vielä yksi lyhde puimatonta +otraa. Sen me säästämme ensi jouluksi varpusille. Olkoon se alku uuteen +elämään." + + + + +VILHON MIETTEET VAPUNPÄIVÄNÄ. + + +Nyt kirkkaast' aurinko armas loistaa, +Nyt säteet lämpimät hangen poistaa, +Nyt leivo hellästi laulelee, +Nyt kevät luoksemme rientelee. +Viel' äsken pilvinen taivas, ilma, +Nyt sininen on kuin siskon silmä +Niin hellä kuin emon rukous +On taivaan juhliva kauneus. + +Mä läksin portille suotta luulen, +Ja tunsin vilposen aamutuulen, +Ja kuulin laulavan leivosen, +Ah kuinka siit' olin riemuinen! +Mä keikuin, unhotin kaiken kurin, +Mä toimin ukot ja ämmät nurin, +Mä kumoon porsaat ja miehet sain, +Ja kansa virkkoi: kas tuota vain! + +Mä kiihdyn totta, en sitä salaa, +Ken jäätyis silloin, kuin sydän palaa? +Ken silloin suojassa viihtynee, +Kun maa ja taivaskin hymyilee? +Mä juoksin siis yli vuorten, laksoin, +Ja niittyin, kunnasten, minkä jaksoin, +Ja raikui huutoni rajaton: +Nyt kevät on jo, nyt kevät on! + +Ja vanha Stiina, mi kevään tullen +Keritsi lampaita, virkkoi mullen: +Kyll' aika villoja kasvattaa, +Ja huimat pojatki parran saa. +Hups, syöksin villoihin kuperkeikkaa, +Ja Stiina siunaili mointa seikkaa, +Mä nousin pörröisnä maailmaan, +Mut leuass' ollut ei karvaakaan. + +Saan paljon puuroa vielä syödä, +Saan läksyt lukea, tehdä työtä, +Kunnekka partani orastaa, +Sentähden tahdon nyt mellastaa. +Nyt mikä estäisi riehumasta, +Olenhan rikkaampi kuningasta, +Miel' uljas, raitis ja riemuinen, +Mä tiedän maailman omaksen'. + +Mut aikaa ei tule koskaan toista, +Ei koskaan aurinko silleen loista, +Ei linnun laulu niin hellin soi, +Se riemuun kivenki saada voi! +Ei simaa sellaista kukaan maista, +Sellaist' ei kakkua kukaan paista, +Ei nälkää sellaista tunne kai, +Kuin Vapunpäivänä Vilho sai. + + + + +ELISA. + + +Oli kerran lapsi pyhässä maassa, siinä seudussa, jota sanotaan +Galileaksi, jossa Jesus itse oli asunut ja elänyt lapsuutensa ajan. + +Se oli pieni lapsi, mutta ei kukaan tiedä, kuinka vanha se oli, ehkä +kolme tai neljä vuotta. Eikä kukaan tiedä, oliko se poika vaiko tyttö, +ei myöskään, mikä sen nimi oli. Mutta uskokaamme me, että se oli +_Elisa_, joka merkitsee _Jumalan autuus_. Sillä totisesti tämä lapsi oli +autuas Jumalan lapsi jo maan päällä, ja vielä enemmin taivaassa. + +Elisa oli _köyhä_ lapsi. Ei hänellä ollut kauniita vaatteita eikä hän +ollut kastanut vehnäleipää maitoon, ei kiukutellut rusinoita, torttuja +eikä piparkakkuja. Elisa oli _nöyrä_ lapsi; hän ei koskaan luullut +olevansa parempi eikä viisaampi muita lapsia. Elisa ajatteli aina: minä +olen vain pieni lapsi parka, jolla on paljo vikoja ja joka ei tiedä niin +mitään; miksipä minä siis olisin itserakas ja murhetuttaisin Jumalaa? +Elisa oli myöskin _tottelevainen_ lapsi; hän mielellään meni, minne +vapahtaja häntä käski; ja tietty se, että Elisa oli tottelevainen +isälleen ja äidilleen muutenhan ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mitä +nyt tapahtui. + +Eräänä päivänä astui Herramme ja vapahtajamme tietä myöten Kapernaumin +luona. Silloin hänen opetuslapsensa tulivat hänen luoksensa ja olivat +vielä niin ymmärtämättömät, että kiistelivät keskenänsä, kuka heistä +olisi suurempi ja parempi kuin toiset Jumalan valtakunnassa. Sen tähden +he nyt tulivat ja kysyivät Jesukselta; "Mestari, sanos meille, kuka on +suurin taivaan valtakunnassa!" + +Silloin Jesus kutsui tykönsä lapsen ja asetti sen heidän keskellensä. Ja +otettuaan sitte lapsen syliinsä sanoi hän heille: "_Totisesti minä sanon +teille: ell' ette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan +tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sen tähden joka itsensä alentaa niin +kuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa._" + +Olipa se hyvin kummallisesti sanottu pienestä lapsesta. Kukapa kuningas +tai keisari on koko avaran maan päällä koskaan päässyt niin suureen +kunniaan, että Jesus itse olisi sanonut hänestä: Katso, tuollainen on +se, joka on suurin taivaan valtakunnassa! Kaikkein viisain, paras ja +pyhin ihminen ei koskaan ansaitsisi niin suurta armoa; mutta Herramme ja +vapahtajamme valitsi siksi pienen, köyhän lapsen. Miksi teki hän niin? +Minkä tähden korotti hän tämän lapsen ylemmäksi kaikkein rikkaimpia ja +mahtavimpia, jopa myöskin kaikkein viisaimpia ja pyhimpiä ihmisiä? + +Syyn hän itse sanoo meille: sen tähden, että tämä lapsi oli niin +kerrassaan nöyrä sydämmestä, että se tiesi olevansa niin köyhä ja +taitamaton ja täynnä vikoja hyvän ja täydellisen Jumalan edessä ja että +ei lainkaan ajatellut omaa kiitosta, vaan kiitollisella mielellä otti +Jumalan armon vastaan suurena ja ansaitsemattomana lahjana. Katso, sen +tähden Jesus otti sen lapsen taivaalliseen syliinsä, ja silloin se lapsi +oli onnellinen ajassa ja ijankaikkisuudessa. + +Kukapa tietää? Ehkä Elisalla ei ollut isää eikä äitiä, ei veljeä eikä +sisarta, ei leipää syödä eikä sänkyä missä maata, ei kotoa eikä +vaatteita suojelemassa auringon paahteen kuumuudelta eikä sateen +kylmyydeltä. Ehkä kovasydämmisiä ihmisiä ja turmeltuneita lapsia astui +ohitse tietä myöten ja katseli halveksien pikku Elisaa. Mutta hän oli +onnellinen, hän oli rikas, sillä hyvä Herra Jesus oli ottanut Elisan +syliinsä ja Elisa tuli siitä vain yhä nöyremmäksi. Elisa ajatteli: +kuinka ihmeellisen hyvä onkaan meidän Herramme ja vapahtajamme, enkä +minä, köyhä lapsi, ole koskaan ansainnut niin suurta hyvyyttä! + +Katsos, sellaisia ne ovat suurimmat taivaan valtakunnassa. Joka kerran, +kuin luulet olevasi parempi ja viisaampi muita, ajattele pikku Elisaa, +joka omasta mielestänsä oli kaikkein pienin, köyhin ja taitamattomin +lapsi koko avarassa maailmassa, ja kuitenkin sai hän olla Jesuksen +sylissä, levätä hänen kaunista, pyhää ja viatonta sydäntänsä vasten. +Siinähän sinäkin tahtoisit mielelläsi olla; ja jos se ei tapahdu täällä +maan päällä, niin voi se tapahtua taivaassa. Ole vain nöyrä, niin kuin +pikku Elisa oli. + +Ehkä olet myöskin lukenut, kuinka äidit pyhässä maassa kerran toivat +lapsiansa Jesuksen tykö, että hän panisi kätensä heidän päällensä ja +rukoilisi. Mutta se oli opetuslasten mielestä vaivalloista heidän +mestarillensa ja he tahtoivat estää lapsia tulemasta hänen tykönsä. + +Silloin sanoi Jesus: "_Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä +kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta._" + +Ja hän otti heitä syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi +heitä. + +Katsos, silloin sinä varmaan olisit tahtonut olla niiden lasten +joukossa, että hyvä Herramme ja vapahtajamme olisi pannut kätensä +sinunkin pääsi päälle ja rukoillut sinun kanssasi ja siunannut sinua. +Mutta kyllä hän tekee sitä vielä nytkin, hän näkymättömänä tekee sitä +joka päivä, jos sinä vain tulet hänen tykönsä niin nöyränä sydämmesi +syvyydestä saakka, kuin pikku Elisa oli. Sinä et kyllä nyt näe hänen +käsiänsä etkä kuule hänen ääntänsä, mutta sinä tunnet, miten hän kantaa +sinua pyhässä sylissänsä ja panee kätensä sinun päällesi ja siunaa +sinua. Silloin sinäkin sanot samoin, kuin pikku Elisa sanoi: o, miten +hyvä on Herramme Jesus minua köyhää lasta kohtaan! + +Vapahtajan opetuslapset olivat hyviä ja hurskaita ihmisiä eivätkä he +suinkaan tarkoittaneet mitään pahaa lapsille. He vain ajattelivat +itsekseen näin: lapset eivät ymmärrä mitään, he ovat vain muiden tiellä +ja haittana mestarilla. + +Mutta Jesus tiesi paremmin kuin opetuslapset. Hän tiesi, että Jumalan +valtakunta ei ole sellainen, että meidän ymmärryksemme voisi sen +käsittää; vaan Jumalan valtakunta on ihmisessä sisällisesti, se on +ihmisen rakkaus ja usko. Pikku lapset ymmärsivät niin vähän maailmassa; +tuskinpa he osasivat lukea edes kahteenkymmeneen. Mutta he ymmärsivät +sitä, joka oli parempaa: että Jesus rakasti heitä ja he puolestaan niin +sydämmestänsä rakastivat häntä. He tulivat niin sydämmestänsä iloisiksi, +kuin hän kauneilla, hyvillä silmillään katsoi heihin: se tuntui ihan +siltä, kuin Jumala itse olisi taivaastaan katsellut heitä, ja niin se +kaiketi olikin. Kuin he kuulivat hänen ystävällisen äänensä, tiesivät he +varsin hyvin, vaikka ei kukaan ollut sitä heille sanonut, että se, jota +hän puhui, oli Jumalan omaa sanaa, joka on täynnä armoa ja ijankaikkista +totuutta. Ei kukaan pikku lapsi kysynyt Jesukselta niin, kuin +ijäkkäämmät ihmiset useinkin kysyivät: kuka sinä olet? mistä sinä tulet? +kuka sinut lähetti? Kuin Jesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä; +joka minuun uskoo, hän elää, ehkä hän olis kuollut!" silloin lapset +sukeutuivat yhä likemmäksi häntä ja ajattelivat itseksensä ainoastaan: +niin, niin, herra Jesus! Ja kuin he kuulivat hänen sanovan: "sen +kaltaisten on Jumalan valtakunta", silloinkin ajattelivat he ainoastaan: +niin, niin, herra Jesus! + +He eivät ajatelleet itseänsä; he uskoivat ihan varmaksi, että Jesus oli +Jumalan poika ja maailman vapahtaja ja että hänen sanansa oli +ijankaikkisen elämän sana. Tuotahan luulisi olevan helppo uskoa, ja +kuitenkin siinä on enempi, kuin maailman viisas ja oppinut tietää. Usko +vain se koko sydämmestäsi, niin sinulla on kaikki, kuin tarvitset, +kuuluaksesi Jumalan valtakuntaan. + +Mutta moni muuten hyvä ihminen tekee samoin, kuin opetuslapset tekivät, +ja estää lapsia tulemasta vapahtajan Jesuksen tykö. He ajattelevat: mitä +ne lapset ymmärtävät? Vaurastukoot ensin vähän vanhemmiksi ja lukekoot +katkismusta. + +Katso, siitä sanoo Jesus vielä tänäkin päivänä raamatun sanoilla: +"sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen +kaltaisten on Jumalan valtakunta!" -- Ja niin se on. Jumalaa +vapahtajaasi pitää sinun rakastaa aina siitä asti, kuin voit sopertaa +hänen nimeänsä, jopa ihan siitä päivästä asti, jona tulit maailmaan. Ei +pikku lapsi tiedä, minkä tähden pappi kasteessa panee vettä sen päähän, +ja kuitenkin on Jumalan valtakunta jo sen oma. + +Kuin, kasvat suureksi, tulee niin helposti paljo syntisiä ajatuksia +sydämmeesi. Silloin on hyvä, jos Jesus on ollut lapsuutesi ystävä, sillä +lapsuutensa ystäviä ei vähällä, eipä koskaan unhoteta. + +Tapahtuu usein niinkin, että Jesus ottaa lapsia pois maan päältä, heidän +vielä ollessaan pieniä. Silloin hän heitä ottaa taivaalliseen syliinsä, +ja he saavat nojata hänen pyhää sydäntänsä vasten ijankaikkisesti. +Onnelliset pikku lapset! Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita +siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi, +antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi +koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan, +vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme +opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin? + +Mutta muistelkaamme nyt pikku Elisaa Olisipa merkillistä nähdä se lapsi. +Me kysyisimme: Elisa, sanopas, miltä tuntui päästä Jesuksen syliin. + +Ja silloin Elisa vastaisi: Etkö sitä tiedä? Eikö Jesus ole sinua +ottanutkaan syliinsä silloin, kuin vielä olit pieni maan päällä? + +Ei, Elisa, sanoisimme me. Onhan siitä jo hyvin pitkä aika, kuin Jesus +eli ihmisten seassa. + +Silloin Elisa hymyilisi enkelin tavalla ja sanoisi: Etkö tiedä, että +Herramme ja vapahtajamme sanoi: "missä kaksi tai kolme teistä kokoutuu +minun nimeeni, siellä olen minä teidän keskellänne!" -- Niin hän vielä +tänäkin päivänä näkymättömänä liikkuu ihmisten keskellä ja puhuu heille +pyhää sanaansa ja tarjoaa heille avointa syliänsä. Ja pikku lapsille +sanoo hän vielä joka päivä: Tulkaa minun tyköni! Tulkaa Jumalan +valtakuntaan! + +Kyllä me tulemme, herra Jesus, me tulemme mielellämme, kun sinä otat +meitä sinne vastaan! + + + + +LASTEN RUKOUS ISÄNMAAN EDESTÄ. + + +Ota suojahas, Luoja laupias, +Tämä kallis synnyinmaa! +Ain' turvaa, varjele voimallas +Kotirantoa rauhaisaa! +Isän, äidin maa sekä meidänkin, +Täss' synnyimme, tässä kasvammekin. +Maan Luoja ja taivasten, +Ole Suomelle armoinen! + +Sodan pauhut ja surmat suistele +Ja nälkä ja hallayöt, +Pois taudit ja turmiot poistele, +Pois vihan ja vainon työt! +Suo, Luoja, voimasi vahvistaa +Ain' Suomen kansaa, hallitsijaa! +Sä suojahas, armohos +Meit' aina sulkeos! + +Olemme hennot kukkaset juur' -- +Mitä muuta me voimmekaan +Kuin etehes langeta, Luoja suur', +Ja rukoilla Sua vaan? +Olet aina heikkojen uskallus; +Ole meille voima ja lohdutus, +Tuki, turva myös tiellämme! +Oi siunaa maatamme! + +Ja suo meidän kasvaa, vahvistua +Aina suojaksi synnyinmaan! +Meit' opeta hädäss' ja onnessa +Isänmaatamme rakastamaan! +Isän, äidin maa sekä, meidänkin, +Täss' synnyimme, tässä kasvammekin. +Meit' auta, oi Taivainen, +Kautta poikasi Jesuksen! + + + + +[Kuva] + + + + +MUSTI. + + +Tuoll' liepeess' suuren hongikon +Lähellä kylää mökki on. +Kaks hyvää lasta armaineen +Siell' asui äitineen. + +Nuo Kaarlo, Hilma olivat +Maan päällä lapset parhaimmat. +Ne köyhät oli pienoiset +Ja orvoiks' jäänehet. + +Näkyipä hovi kaunoinen +Tuolt' yli metsäin, järven. +Siell' oli lapset kasvaneet +Ja suurest' eläneet. + +Mut Jumal', isä ihmisten, +Tät' ei näe hyväks' lapsillen; +Hän antoi heidän koitella +Kurjuutta, puutetta. + +Heilt' isä kuoli. Talokin +Veloista pian myytihin, +Ja äiti vihdoin torppaseen +Sai muuttaa lapsineen. + +Tuo hurskas äiti, hyvillään +Hän lausui kesken köyhyyttään: +"Vaikk' isän meiltä kuolo vei, +Ei Luoja hylkää, ei!" + +Hovissa suurest' elettiin, +Nyt puutett', tuskaa kärsittiin; +Tuo rikas naapur' armoton +Ja tyly heille on. + +Kuin kallis sentään verrattain +On mökin tunnon rauha vain, +Ja luja, harras usko sen +Rikkauteen verraten! + +Viel' yhden näät sä toverin, +Nälkäinen vatsa silläkin, +Ja hampaat suussa välkähtää, -- +On villakoira tää. + +Tää vanha Musti hyvänen +On peru aikain entisten; +Hän kotoisin on Spanjasta, +Ties' äiti kertoa. + +Sen näkikin jo turkistaan, +Kuin mörisi hän nurkassaan; +Mut miten Pohjolaan hän sai, +Ei kenkään tiennyt kai. + +Kyll' oli vainen hänkin vaan +Voileipää syönyt aikoinaan, +Mut nyt hän tyytyi vähempään, +Mörisi näljissään. + +Niin kauan, kuin sen voimat soi, +Hän metsämailta usein toi +Muassaan kotiin jäniksen +Tai teiren-poikasen. + +Ja huiski häntää hyvillään, +Ja suutaan nuoli mielissään; +Kuin paisti valmiiks' saatihin, +Ties' saavans' Mustikin. + +Mut vanhapa on Musti nyt +Ja jalat sen on jäykennyt, +Hämillä suutaan nuolla saa, +Kuin paistit katoaa. + +Sen sijaan susi vihainen +Käy salaa häntä väijyillen, +Mut paistiks' tulla Musti hän +Ei näytä kärsivän. + +Se loukkaa hänen arvoaan, +Ja liki jos käy susi vaan, +Sen kyllä pörhöiseks' saa pää, +Kuin Musti höyhentää. + +Nyt Mustin ruoka niukall' on, +Mut tover' on hän verraton; +Hän seurass' ain' on lapsien +Näljissään möristen. + +He nyppii hänen turkkiaan, +Hän silloin kättä nuolee vaan; +Sit' armahda, ken ilkeissään +Käy mökkiin pyrkimään. + +Ja jos ties' Musti, että ken +On ollut paha lapsillen, +Hän kursaamatta niskahan +Käy häijyn veitikan. + +Mut äiti park' on lohduton, +Kun itse leivän puutteess' on +Ja näkee Mustin näljissään +Vanhoilla päivillään. + +Ja vaikka kauan arvelee, +Ja vaikka sydän kirvelee, +Hän ottaa Mustin mukanaan +Ja lähtee kulkemaan. + +Ja hoviin tultiin: "herrasen', +Mun koiraniko tahdotten? +Hän viisas on, mut leipäähän +Ei oo', mill' elätän." + +Ja rikas herra hymähtää: +"No, koiran voin kyll' elättää, +Tuoss' saatte rahaa; tiehenne! +Muut' asiaako, he?" + +Äit' itkein läksi kotiin nyt, +Ja lapset, yksin jätetyt, +Ovella tuvan nyyhkyttää, +On sija Mustin tää. + +"Itkusta, lapset, tau'otkaa, +Nyt Musti herran' elää saa, +Sen maito, puuro ruokan' on +Ja leipä hapaton." + +Ja äiti vielä jatkoikin, +Kuin rapsutusta kuultihin +Ja tuttavata mörinää, +Ett' ... onko totta tää? + +Se Musti on, jok' ilmaantuu, +Hän itse, eikä kukaan muu! +Voit, maidot jätti, päästäkseen +Kotihin vaivaiseen. + +Niin, runsaat ruuat heitti hän +Ja herkut, hyvän elämän. +Ja palas' nälkään, puutteesen, +Köyhyyteen jällehen. + +Uskollisuutens' tähden vaan +Hän laihaks' saattoi ruumistaan, +Ja ennen kärsi nälkää hän +Kuin jätti ystävän. + +Ja lapset hyppi riemuissaan, +Ja Musti möris' iloissaan; +Mut silmäst' äiti kyynelen +Nyt pyyhkäs' lausuen: + +"Pois, Musti, jälleen talohon +Sen luo, ken ostanut sun on. +Ei auta; hoviin jälleen vaan +Taas Musti saatetaan." + +Mut Musti palas', takaisin +Hän kolme kertaa vietihin, +Sai leipää, selkääns' vuorottain; +Mut -- _siell'_ ei pysy vain. + +Ja kuin hän kerran kolmannen +Taas raapi tuvan ovehen, +Koir' uskollinen tupahan +Toi leivän suussahan. + +Ja lasten eteen vei sen, näin +Mielt' äidin niinkuin lepyttäin, +Ja lausuin: huolet' olkaa vaan! +Kyll' leipää hankitaan. + +Nyt veet tul' äidin silmihin. +Hän heti läksi hovihin +Ja sanoi: "sekää rahat nää, +Mut meille Musti jää." + +Mut kunpa rikas kuuli tän, +Niin heltyen näin lausui hän: +"Uskollisuutt' ei voita vain +Ei kullat maailmain." + +Ja lausui vielä lisäksi: +"Nyt tulen teille hyväksi, +Nyt teille kultaa, ruokaa suon +Vaan Mustin tähden tuon." + +Ja koissakos nyt riemuitaan, +Ja Musti möris' iloissaan; +Ja nyt on Musti päättänyt, +Ja satu loppui nyt. + + + + +RINALDO RINALDINI + +ELI + +ROSVOLIITTO. + + +_Kolmenäytöksinen seikkailu. Ensimmäisessä näytöksessä kaksi kuvaelmaa._ + + +Henkilöt: + +Maisteri Bas, opettaja. +Rouva Streng, opettajatar, +Koulupoikia, jotka päättävät ruveta rosvoiksi: +Robert Friman...............Rinaldo Rinaldini. +Kaarle Kronfelt.............Kaarle Moor. +Frans Boström...............Mazarino. +Frits Anckarström...........Gronzalov. +Knut Seger..................Lassemaija. +Josef Forsberg..............Musta Joonas. +Koulutyttöjä, edellisten sisaria, jotka rupeavat mustalaistytöiksi: +Augusta Friman..............Esmeralda. +Sofia Kronfelt..............Preciosa. +Maria Boström...............Terzerola. +Lotta Anckarström...........Tintomara. +Viktoria Seger..............Kanonada. +Roosa Forsberg..............Mogrebina. +Nimismies Black. +Talonpoikais-ukko ja talonpoik.-mummo. +Kerjäläispoika ja kerjäläistyttö. +Poliisimies. +Vanginkuljettaja. + +Rosvoja ja mustalaistyttöjä voi muuten olla kuinka monta hyvänsä, kunhan +vain ottavat urheita ja merkillisiä nimiä, niin kuin Hirmu, Kerberos, +Polyfemus, Xantippa, Viarda, Bobelina j. n. e. Seikkailut tapahtuvat +ensin kaupungissa, sitte vähän matkan päässä maalla. + + + + +Ensimmäinen näytös. + +Koulu. + + + +Ensimmäinen kuvaelma. + +_Poikien kouluhuone_. + +_Lomahetki, maisterin poissa ollessa. Pojat meluavat._ *Seger* ja +*Kronfelt* vetävät sormikoukkua. *Boström* ja *Anckarström* lukevat +ääneen Euklideesta läksyänsä. *Friman* lukee jotakin kirjaa, huomaamatta +mitään muuta, ja *Forsberg* lukee hänen takaansa samaa kirjaa kovalla +äänellä. + +*Forsberg* _(lukien)_. "Sitte urhollinen Rinaldo Rinaldini meni +Apenniini-vuorille, kutsui kokoon väkensä ja sanoi heille"... Oletteko +hiljaa, pojat! + +*Boström*. Lukekaammepas läksyämme. + +*Anckarström*. Varo sormiasi, Josef. Muistatko, mitä maisteri lupasi, +jos emme nyt osaa viidettä... + +*Forsberg*. Minä todistan Euklideesta sinulle, että sinä olet pelkuri +raukka. Kuule nyt! Sitte sanoi Rinaldo Rinaldini... _(Pojat meluavat.)_ +Oletteko hiljaa! + +*Friman*. Mene tiehesi. Anna minun lukea. + +*Forsberg*. Näin se sanoi, se urhollinen Rinaldo: Pojat, sanoi hän, +meitä maailma vainoaa, meidän täytyy vihata ihmisiä. Ruvetkaamme +rosvoiksi! + +*Kronfelt* ja *Seger*. Oikein sanottu, ihan oikein! + +*Forsberg* _(lukien)_. Mutta, sanoi Rinaldo, älkäämme ruvetko +sellaisiksi rosvoiksi, jotka ryöstävät köyhiltä, ja tappavat viattomia. +Se on halpamaista... + +*Kronfelt*, *Seger* ja *Boström*. Niin, se olisi halpamaista. Mutta +kuinka sitte kävi? Mitä hän vielä sanoi? + +*Forsberg* _(lukien edelleen)_. Ei, sanoi Rinaldo, me emme saa ryöstää +muilta kuin rikkailta, jotka ovat anastaneet rikkautensa köyhiltä. Ja +sitte me annamme saaliistamme osan köyhille. Sillä tavalla me jälleen +tasoittelemme kaikki oikein maailmassa. + +*Kaikki pojat paitsi Friman*. Sepä oli hyvin sanottu. Olipa se kelpo +mies. Mitenkä sitte kävi? + +*Forsberg*. No, hän sitte rupesi rosvoksi... Pojat _(kuten äsken)_. No, +se oli hyvä. + +*Forsberg* _(Frimanille)_. Annas tänne kirja ja anna minun lukea. Sinä +olet aina tuollainen jöröjukka, istut ja mietit vain yksinäsi. Mitä sinä +mietit? + +*Friman*. Minä aion ruveta rosvoksi. + +*Forsberg* _(halveksivasti)_. Sinäkö! Kyllä kai. + +*Friman* _(ottaa häntä kiinni nutun kauluksesta)_. Nauratko sinä minua? + +*Kronfelt*. Heitä jo, Robert. Eihän hän kuitenkaan ole muuta kuin +paikattu lapanen sinun käsissäsi. Tietäähän koko koulu, että sinä olet +väkevin meistä kaikista. + +*Friman* _(pudistelee Forsbergia)_. Vai niin, tekeekö mielesi vielä +nauramaan? + +*Forsberg*. Anna minun olla. Nauroinko minä sinua? + +*Friman*. Sinä nauroit, ja sen tähden minä työnnän sinut penkin alle. +_(Kaataa hänet. Kaikki pojat Kokoutuvat ympärille. Samassa tulee +maisteri.)_ + +*Bas*. Mitä nyt, veitikat? Mitä te tuolla lailla meluatte koulussa! +Käykää paikoillenne. Friman, tule tänne. Löitkö sinä Forsbergia? + +*Friman*. Hän nauroi minua ja minä kaadoin hänet maahan. + +*Bas*. Forsberg! Ärsytitkö sinä Frimania lyömään itseäsi? + +*Forsberg* _(itkien)_. Hyvä maisteri, viaton minä olen, ihan viaton, en +minä tehnyt mitään. + +*Bas* _(nipistää häntä korvasta)_. Niin, niin, kyllä minä sinut +tunnen... Aina sinä olet viaton... Menkää paikoillenne. Olkaa toiste +tappelematta koulussa. Tällä kertaa jääköön nyt sikseen. Ottakaas liitu +käsille. Etteköhän nyt jo ole saaneet Euklidesta päähänne. Koko viikon +on mennyt kaikki päin mäntyyn, eikä se kelpaa. Minä en suvaitse +laiskistelemista. Anckarström, miten kuuluu viides väitelmä? +_(Anckarström lukea änkyttää ulkoa.)_ Piirusta se, Boström. _(Boström +piirustaa vallan nurin päin.)_ Se on väärin. Näin se on. _(Piirustaa +itse.)_ Todista, Forsberg. + +*Forsberg* _(tavoitellen sanoja)_. Koska sivu AB on yhtä suuri kuin sivu +BA ... ja sivu BA on yhtä suuri kuin AB... + +*Bas*. Mitä tyhmyyksiä se on! Kronfelt! + +*Kronfelt* _(tavoitellen hänkin)_. Koska kulma ABC, ja kulma ABC on yhtä +suuri... + +*Bas*. ...kuin ABC? Et sinä näy päässeen sen pitemmälle +mittaustieteessäsi. Seger! + +*Seger* _(yhtä tavoitellen)_. Koska ABC on yhtäkylkinen kolmio, ja +kaikki sivut yhtäkylkisessä kolmiossa ovat yhtä suuret... + +*Bas*. Vai niin. Kyllä sinä itse olet yhtäkylkinen kolmio, ja +samanlaisia te näytte olevan kaikki tyyni. Todista, Friman! Sinä olet +aina ennen ollut sukkela poika, vaikka nyt viime aikoina olet saanut +kaikenlaisia hullutuksia päähäsi. + +*Friman*. Minä en osaa läksyä. + +*Bas*. Mitä uskallat..? Oletko sairas? + +*Friman*. En. Minä en osaa läksyä, enkä huoli valehdella osaavani. + +*Bas*. No, olkoonpa sinussa muuten mitä vikoja hyvänsä, niin et ainakaan +valehtele, sen minä tiedän. Mutta läksysi sinun pitää osata. Sinä olet +luokan ensimmäinen, sinä kaikkein vähimmin saat laiskutella. + +*Friman*. Minä lupaan maanantaiksi lukea kaksinkertaisen läksyn ja osata +kuin vettä. + +*Bas*. Ei, hyvä herra, ei käy tinkiä läksyjänsä. Sensori ... tuo vitsat! +_(Forsberg tuo vitsakimpun ja näyttää maisterin seljän takaa Frimanille +pitkää nenää.)_ Sano nyt heti, mitä olet tehnyt koko aamupäivän. + +*Friman*. Lukenut minä olen ... mutta en läksyäni. _(Ojentaa kätensä +lyötäväksi.)_ + +*Bas* _(panee pois vitsat)_. Sinusta tulee joko tavattoman hyvä mies, +Friman, tai tavattoman suuri konna. Sinun itsesi se on valittava, ja +suokoon Jumala, että valitsisit sen, joka parempi on. Tällä kertaa annan +sinulle anteeksi suoran puheesi tähden. Käy istumaan ja lue maanantaiksi +kaksi läksyä. Forsberg ... mikä se kirja oli, jonka pistit penkin taa? + +*Forsberg* _(viattoman tavalla)_. Se oli kielioppi, herra maisteri. +_(Lähettää kirjan kulkemaan kädestä käteen.)_ + +*Bas*. Tuo tänne. Minä tahdon sen kirjan. + +*Forsberg* _(tavoitellen)._ Se ... se taisi pudota penkin alle. Joku +lienee sen ottanut sieltä. + +*Bas* _(ankarasti)._ Tuokaa se tänne, sanon minä, olkoonpa se kellä +hyvänsä. No? _(Kaikki pojat, paitsi Friman, nousevat ja näyttävät tyhjiä +käsiään. Kirja putoaa lattiaan Segerin polvilta.)_ + +*Bas* _(tuimasti)._ Tuokaa se tänne! Kyllä minä opetan teitä ilvehtimään +koulussa. + +*Friman* _(ottaa kirjan ja vie maisterille)._ Herra maisteri, ei +toisissa ole syytä. Minä se toin tämän kirjan kouluun ja siis minä yksin +ansaitsen rangaistusta. + +*Bas* _(avaa kirjan)._ "Rinaldo Rinaldini, kukistumaton, rosvojen +päällikkö Apenniinein vuorilla." -- Pojat, mitä tämä on! Tämän tähden te +siis olette koko viikon laimiin lyöneet läksyjänne -- änkytelleet -- +vastanneet päin mäntyyn ja saaneet sormillenne, kaikki vain tuon vanhan +kelvottoman ja tyhmän jutun tähden! Ennen minä olen saanut kunniaa +kolmannesta luokasta; ei mikään muu luokka osannut niin hyvin. Nyt te +tuotatte vain häpeää, sanon minä, ja mitenkähän vielä käyneekään kahden +viikon päästä tutkinnossa? Laiskureja vetelyksiä teistä tulee; sitä ne +romaanit opettavat. Ole vaiti, Friman; ei maksa vaivaa sinun ottaa syytä +niskoillesi. Tänään on lauantai. Huomenna sunnuntaina iltapuolella on +teidän kevätjuhlanne, jolloin koko koulu on lyömässä palloa +Lukkarinmäellä. + +*Friman*. Niin, lupasittehan... + +*Bas*. Kyllä minä lupasin sinne teidätkin. Mutta kun tänään olette +olleet sellaiset, ei siitä enää puhettakaan. Te ette pääse kevätjuhlaan, +vaan sen sijaan koko kolmas luokka marssii tänne koululle arestiin. + +*Friman*. Minä pyydän, herra maisteri, määrätkää minut yksinäni +arestiin, koska minä yksin olen syyllinen. + +*Bas*. Koko luokka arestiin. Saammepahan nähdä, eikö läksy sitte suju +paremmin. _(Menee.)_ + +*Kronfelt* _(kuin on vähä aikaa oltu hämmästyksissään vaiti)._ Täytyykö +olla menemättä kevätjuhlaan! Seger. Jossa on koko koulu leikkimässä! + +*Anckarström*. Ja kaikki tyttökoulun tytöt tulevat katsomaan meidän +pallon lyöntiämme! + +*Boström*. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja! + +*Kronfelt*. Sen sijaan astua arestiin! + +*Seger*. Koko koulu nauraa meille. + +*Anckarström*. Neljäs luokka, joka niin ylvästelee, pääsee näyttämään +meille pitkää nenää. + +*Boström*. Kaikki tytöt pilkkaavat meitä. + +*Forsberg* _(innoissaan)._ Pojat! Meitä ihmiskunta vainoo! _(Avaa kirjan +ja lukee.)_ Ihmiset ovat meitä kohtaan olleet julmemmat kuin tiikerit. +Haa, urholliset ritarit, meidän täytyy kostaa noille pedoille, jotka +sanovat itseään ihmisiksi... Mitä minä sanon? Ihmisiäkö? Ei, pyövelejä +he ovat, tyranneja ihmishaamussa! Meidän pitää mennä +Apenniini-vuorille... + +*Kronfelt*. Se on: Vasikkamäen kiviröykkiön luo, jonne on pari virstaa +matkaa tai puoli kolmatta. Siellähän on kolo, jota sanotaan +rosvoluolaksi. + +*Forsberg* _(samalla äänellä)._ Niin, urholliset ritarit, ihmiskunnan +puolustajat, siellä me rupeamme. + +*Kaikki muut*. Rosvoiksi! rosvoiksi! + +*Friman*. Kello kolme iltapuolella. + +*Kaikki muut*. Kello kolme, kello kolme. + +_(Esirippu putoaa.)_ + + +Toinen kuvaelma. + +_Tyttökoulu_. + +Lomahetki. Opettajatar on poissa. _Augusta Friman_ syö riisiryynejä. +_Roosa Forsberg_ huvikseen pureksii ja syö rihveliä. _Viktoria Seger_ +leikkelee paperinukkeja. _Fanny Boström_ piirustaa. _Lotta Anckarström_ +ompelee. Kaikki kuuntelevat ja katselevat _Sofia Kronfeltiä_, joka +näyttelee erästä kohtaa Preciosasta. + +*Sofia* _(sanellen)._ + + Sun toivos taivahasen kiinnä, + Sä parhaan turvan saatkin siinä. + +Ja sitte hän menee Alonson luo ja sanoo hänelle: antakaas kätenne, +armollinen herra; minä näen siitä, että teidän rakkahin toivonne tulee +täytetyksi. -- Nuori ritari tietysti kiittää, ja katsoo häneen, niin hän +katsoo häneen -- näin -- ja hän katsoo alas -- näin -- ja niiaa hyvin +syvään -- näin -- ja sitte he riemuiten kantavat pois hänet, ja hän +istuu kuin prinsessa valtaistuimella kukkaispuvussa. + +*Augusta*. Ah, miten kaunista, niin kaunista! + +*Sofia*. Ja sitte hän istuu yksinään kalliolla metsässä, ja kuu paistaa +pitkäin puiden päällitse, ja silloin hän ajattelee nuorta ritaria ja +näpähyttelee kitaraansa ja laulaa näin: Yksinäisyys eipä illoin... + +*Lotta*. Älä laula, hyvä Sofia; rouva Streng saattaisi kuulla. +Tiedäthän, että hän ei ole hyvillään siitä, että usein käymme +teaatterissa. + +*Sofia*. Ja sitte, kuin Preciosa tulee linnaan ja uhkaa ampua +mustalaispäällikköä -- näin, puh! -- mutta ei hän sentään ampunutkaan! +-- ja koko puisto oli valaistu ja linna paistoi kuin aurinko, ja silloin +hän tunsi vanhempansa... + +*Roosa*. Ah, miten kaunista, niin kaunista! Jospa olisin mustalaistyttö! + +*Augusta*. Ja saisin joka päivä kävellä vihreässä metsässä ja katsella +kuuta. + +*Lotta*. Mitäpä siinä olisi huvia, siitä vain tulee nälkä. + +*Viktoria*. Mutta kun saisi katsoa kättä! + +*Fanny*. Ja soittaa kitaraa ja tanssia helistimien kanssa! Tottahan +Preciosa osasi tanssia? + +*Sofia*. Tietysti, kyllä hän osasi. Näin... Mutta ei muut osaa tanssia +niin kuin mustalaistytöt. Tiedättekö, että ne raukat ovat kärsineet +paljon vääryyttä ihmisiltä tuolla Espanjassa. + +*Lotta*. En minä ole vielä kuullut, että sellaisista syistä tanssitaan. + +*Sofia*. Kyllä -- toivottomuuden pakosta. Ette usko, miten suloista on +olla toivottomana. Mutta malttakaahan, nyt minä rupean viardaksi. Kas +niin, nyt käykää lattialle piiriin istumaan. _(Tytöt istuutuvat.)_ On +pimeä yö. Pata on tässä tulella kiehumassa _(panee ompelukorin +lattialle)._ Minä hämmennän pataa _(heilauttaa linjaalia)._ Ja minä +sanon _(karhealla äänellä)_: Preciosa, sokuriseni, sommitteletko taaskin +runoja kuulle? _(Tavallisella äänellään:)_ Sitte minä näen Alonson +ratsastaen tulevan kuutamassa. _(Taas karkealla äänellä:)_ Ah, teidän +armonne, miten meitä peljästytitte! + +_(Viime sanain aikana tulee rouva Streng huomaamatta ja jää hetkiseksi +kuuntelemaan.)_ + +*Rouva Streng*. Niinpä tosiaankin. _(Tytöt peljästyvät ja juoksevat +paikoilleen.)_ Johan teillä taas on ne teaatterikujeenne mielessä. Hyvät +lapset, joka asia ajallaan, leikki silloin, kuin sopii, ja vakavina +ollaan, milloin sen aika on. Minä kuitenkin annan teille nyt tuon +anteeksi, jos osaatte läksynne paremmin, kuin koko tällä viikolla olette +osanneet. Ryhtykäämme nyt maantieteesen. Boström... Mikä tämä meri on? +_(Näyttää kartalta.)_ + +*Fanny* _(havahtuen)._ Pohjois-tanssimeri. + +*Rouva Streng*. Houritko sinä! Pohjois-tanssimeri! + +*Fanny* _(hämillään)._ Jäämeri, aioin minä sanoa. + +*Rouva Streng*. Ja tuo suuri saari tuolla ylhäällä. + +*Fanny*. Huippuvuoret. + +*Rouva Streng*. Ja mikä on tämä maa tässä alhaalla, Friman? + +*Augusta* _(havahtuen)._ Preciosa. + +*Rouva Streng*. Missä sinun ajatuksesi ovat? -- No, Anckarström. + +*Lotta* _(säikähtäen)._ En minä ole häntä nähnyt, kun en ole käynyt +teaatterissa. + +*Rouva Streng*. Mitä sinä et ole nähnyt. _(Lotta hieroo itkua.)_ Käy +istumaan. Mikä sen maan nimi on, joka on Jäämeren eteläpuolella, Seger? + +*Viktoria* _(hypähtäen)._ Espanja. + +*Rouva Streng*. Sepä kummallista! Mikä kansa siellä asuu? Puolivilli +kansa, joka käyttää pukiminaan eläinten taljoja ja oleksii teltoissa. +Tietääkö kukaan? + +*Roosa* _(hyvin iloisesti)._ Siellä asuu mustalaisia. + +*Rouva Streng* _(närkästyneesti)._ Hm!... Siellä asuu lappalaisia ja +lännempänä on Norja. Mutta tässä on pitkä maa Norjaa itäpuolella. Sieltä +tuli se kuningas, joka ensin valloitti Suomen. Mikä hänen nimensä oli, +Kronfelt? + +*Sofia* _(hämillään)._ Hänen nimensä oli ... Alonso. + +*Rouva Streng*. Tyttö, mitä sinä ajattelet? Voiko kukaan Suomen lapsi +koskaan unhottaa Ruotsia? Se kuningas oli Erik Pyhä, ja minua oikein +hävettää, hyvät lapset, että olette niin kokonaan laimiin lyöneet +historiaa ja maatiedettä. Ehkä ette muista sitäkään, mikä maa se on +tässä tämän merenlahden itäpuolella. + +*Kaikki yhteen ääneen*. Se on Suomi. + +*Rouva Streng*. No, olipa aika hyvä, että sain edes yhden järkevän +vastauksen. Te tiedätte, että suomalaisilla ja ruotsalaisilla on +vanhimmista ajoista asti ollut keskenään liikeyhteyttä. Kuka se +suomalainen noita oli, joka ennusti Ynglinga-suvun kukistumisen. + +*Kaikki yhteen ääneen*. Viarda. + +*Rouva Streng*. Viardako? Kuka se on? Tiedättekö te mitään muuta +Viardasta? _(Kaikki ovat vaiti.)_ Eikö kukaan tiedä mitään hänestä? + +*Roosa* _(hämillään)._ Kyllä, hän keitti puuroa... + +*Rouva Streng*. Itselleen kaiketi vai mitenkä? + +*Roosa* _(itkien)._ Ei, vaan mustalaisille. + +*Fanny* _(puolustautuen)._ Hän osasi katsoa kättä, ja sen tähden me +luulimme... + +*Rouva Streng*. Hyvät tytöt, kyllä minulla on kärsivällisyys venyväinen +kuin gummi, mutta katkeaa se sentään sekin viimein. Tässä te koko päivän +vastaatte minulle vain tyhmyyksiä. Mitä hullutuksia te olettekaan +saaneet päähänne? Jos tekisin oikein, pitäisi minun määrätä koko luokka +istumaan laiskuudesta ja huomaamattomuudesta. + +*Sofia*. Minun syyni se on kaikki tyyni... + +*Rouva Streng*. Hyvä, hyvä, Kronfelt; kyllä se on oikein, että tunnustat +vikasi, mutta kaikki te ansaitsette rangaistusta. Minä tiedän, että +olette iloinneet huomisesta kevätjuhlasta ja poikien leikeistä. Nyt +rangaistukseksi ei kukaan teistä saa mennä sinne. Huomatkaa tarkoin: ei +kukaan teistä saa mennä sinne. Ja kuin olemme maanantaina täällä koossa, +niin toivoakseni te silloin osaatte läksynne paremmin. Hyvästi nyt tällä +kertaa! _(Menee.)_ + +_(Tytöt hämillään yksiksensä.)_ + +*Augusta*. Tässä nyt seisomme häpeissämme. + +*Viktoria*. Eikä päästä näkemään kevätjuhlaa! Se on tosiaan surkeata! + +*Fanny*. Puoli kaupunkia menee Lukkarinmäelle. + +*Roosa*. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja, ja kolmas luokka aikoo +tarjota meille simakakkuja, sen kertoi, minulle veljeni. + +*Sofia*. Enkä saa nähdä Robert Frimanin lyövän palloa. Minä kerran näin +hänen lyövän niin korkealle, että palloa tuskin näkyikään enää. + +*Lotta*. Ja, kaikkeen siihen on syynä Preciosa. Olisipa parempi, ett' +emme olisi koskaan kuulleet hänestä niin mitään. + +*Sofia*. Kuulkaapas, tytöt! Preciosaa myöskin ihmiset syyttömästi +vainosivat. Hänethän varastettiin pois vanhempiensa luota. + +*Roosa* _(viattomasti)._ Ah, jospa joku olisi niin hyvä, että varastaisi +meidätkin pois. + +*Sofia*. Ei, hyvä lapsi, se on niin harvinaista meidän aikoinamme. Mutta +meille on tehty hirveää vääryyttä. + +*Kaikki tytöt*. Niin juuri, vääryyttä meille on tehty. + +*Sofia*. Ja sen tähden mekin voisimme ruveta mustalaisiksi. + +*Viktoria*. Ah, se olisi erittäin hauskaa! + +*Lotta*. Mutta se ei käy päinsä. Rouva Streng ei suvaitse sellaista. + +*Sofia*. Olemmeko me orjia? Emmekö ole vapaita kuin ilman linnut +silloin, kuin on lupa koulusta. + +*Roosa*. Mekö saisimme paljain jaloin juoksennella metsässä? + +*Fanny*. Paljainko jaloin? Ei, siitä me emme huoli. Mutta leveälaitaiset +olkihatut päässä. + +*Augusta*. Ja laulelemme kuutamassa. + +*Roosa*. Ah, juuri niin. Ruvetkaamme mustalaisiksi. Onhan meillä lupa +koko iltapäivän. + +*Sofia*. Rupeammeko? No niin, me rupeamme mustalaisiksi. Pukeudumme heti +syötyämme. Sitte tulette minun luokseni ja sieltä menemme Vasikkamäelle. + +*Roosa*. Mutta, hyvä Sofia, tottahan se on vain leikkiä, sillä muuten +isä ja äiti pahastuisivat. + +*Sofia*. Jos pahastuvat, niin saattavathan ryöstää pois meidät. + +*Viktoria*. Ah, miten hauskaa siitä tulee! + +*Kaikki tytöt*. Ah, miten hauskaa, miten hauskaa, nyt saa meidät viedä +kuka hyvänsä! + +*Sofia*. Tulkaa pois nyt. Syötyä siis tulette meille. + +*Kaikki tytöt*. Ah, miten hauskaa, niin hauskaa! + +_(Esirippu laskeutuu.)_ + + + + +Toinen näytös. + +Rosvoluola. + + +Metsämäki tien varrella, kaupungin ulkopuolella, ja kaupunki näkyy vähän +matkan päässä. Vasemmalla on suuri kivi rosvoluolan ulkoseinänä. Katsoja +tietää, että maantie käy oikean puolitse näyttämön seinän taitse. + +Kaikki pojat, rosvoiksi pukeutuneina tekevät kivistä muuria rosvoluolan +suulle. Rinaldo on vielä poissa. + +*Musta Joonas*. Kas niin, rosvot, jo se saa riittää. Nyt levähdämme. + +*Mazarino*. Mutta kapteeni käski meidän tehdä muurin valmiiksi, että +rosvoluola olisi turvattu. + +*Musta Joonas*. Kapteeniko? Mikä kapteeni hän on. Me olemme vapaita +kansalaisia, eikä kellään ole täällä oikeutta käskeä meitä. + +*Kaarle Moor*. Kyllä Rinaldo on meidän kapteenimme ja hän on säätänyt +lakeja rosvojoukolle. Varo itseäsi, jos rupeat kapinoimaan lakeja +vastaan. + +*Musta Joonas*. Mitä lakia? Emme me suvaitse mitään sellaisia. Me +teemme, mitä vain tahdomme. Me olemme rosvoja, pojat, ja sen tähden +meillä on oikeus kapinoida. Eikö ole, sanokaa? Jokaisella on oikeus +sanoa vapaasti ajatuksensa, mutta ken sanoo muuta kuin minä, hän saa +selkäänsä. + +*Lassemaija*. Niin, kyllä se on niin, kuin Forsberg sanoo. + +*Musta Joonas*. En minä ole Forsberg, tolvana, vaan Musta Joonas. Sinä, +Seger, olet Lassemaija sen tähden, että sinun oikeastaan pitäisi +pitääkin hameita. Sinä, Kronfelt, olet Kaarle Moor sen tähden, että olet +aatelismies, ja sinä, Boström, olet Mazarino sen tähden, että et ole +aatelismies. Sinä, Anckarström, olet Gonzalov sen tähden, että joku +nimihän sinullakin pitää olla, ja Friman olkoon vain Rinaldo +Rinaldinina, koskapa hän ensin toi sen kirjan kouluun. Mutta minä se +teille, pojat, annoin nimenne ja näytin teille tien kunnian kukkuloille, +tänne Vasikkamäen rosvoluolaan. Sen tähden minun pitäisi ollakin teidän +kapteeninne. + +*Kaarle Moor*. Sinäkö, pelkuri jänis! Jos vielä uskallat sanallakaan +narrata joukkoamme kapinaan kapteenin poissa ollessa, niin minä nuoralla +vedän sinut tuonne kuusen latvaan variksen pesän tasalle. + +*Musta Joonas* _(peloissaan)._ No, no, enhän minä mitään sano. Minä +sanon vain, että me olemme vapaita rosvoja, ja... _(Kaarle Moor uhkaa +häntä)_ enhän minä sano mitään, en. + +*Mazarino*. Älkää nyt siinä riidelkö, vaan ennemmin laulakaamme uusi +sankarilaulumme. _(Kaikki laulavat.)_ + + + Rosvoliiton sankarilaulu. + + _Sävel_: "Kulnev." + + Nyt lähtään veikot retkellen! + Maailma onkin urhojen. + Edestä maineen, kunnian + Me taistelemme ainian. + Euklides jääköön ohjeineen, + Kiel'oppi nurkkaan sääntöineen. + Kornelius Nepos opettaa + Jotakin parempaa. + + Me Roomaan, Roomaan kuljemme, + Me Cæsaria haemme. + Ja Hannibalin lailla me + Voitamme vastustajamme. + Leonidas on meidän mies, + Epaminondas elää ties, + Ja Aleksander Suureksi + Rinaldo kelpavi. + +*Kaarle Moor*. Niin, taistella meidän täytyy, kumppanit, mutta ketä +vastaan? Siinäpä se temppu onkin. + +*Gonzalov*. On melkein liian pitkä matka astua tallustella Roomaan. + +*Mazarino* _(käy istumaan ja ottaa esiin voileivän)._ Minulle aina tulee +nälkä tapellessa, ja sen tähden taitaa olla parempi syödä ensin vähän. + +*Lassemaija* _(ottaa esiin maitopullon)._ Niin, onpa oikein merkillistä, +miten rosvoilla aina on nälkä ja jano. + +*Gonzalov*. Hyvä Frans, annas minullekin pala. + +*Musta Joonas*. Tuopas tänne maitoasi, Lassemaija. Rosvoilla on kaikki +yhteistä, tiedän minä. + +*Mazarino* _(Gonzaloville)._ Tässä on sulle puoli voileivästä. + +*Lassemaija* _(Mustalle Joonaalle.)_ Minä en aio panna maitoani +yhteiseksi kenenkään kanssa. Jos sinulla on nälkä, niin ryöstä itsellesi +syötävää. + +_(Kerjäläispoika tulee hiljakseen.)_ + +*Kerjäläispoika*. Hyvät, armeliaat herrat, antakaa minulle roponen rahaa +tai pala leipää. + +*Musta Joonas* _(ottaen häneltä pussin.)_ Sinäpä tulit juuri paraiksi. +Tiedä, että me olemme rosvoja. + +*Kerjäläispoika*. Hyvä, armelias herra, älä tee minulle pahaa. Minä +kerään ruokaa sokealle isälleni. + +*Mazarino*. Anna, Joonas, pojan olla rauhassa. + +*Musta Joonas* _(kaataa pussista leipäpalaset)._ Mitä sinä lörpöttelet? +Rosvo ottaa, mitä vain saa. Kas, tuollaisia leivänkuoria vain! +Uskallatko sinä tarjota tuollaista hiiren ruokaa kunniallisille +rosvoille, hä? + +*Kaarle Moor*. Etkö anna olla pojan pussin rauhassa? + +*Lassemaija*. Joonas on oikeassa. Mitäpä muuta varten me olisimme +rosvoja. + +*Mazarino*. Hyi, sitte minä en enää huoli olla rosvona teidän kanssanne. + +*Gonzalov*. En minäkään. Mutta tuossapa tulee Rinaldo. + +*Rinaldo* _(rosvon puvussa, höyhentöyhtö hatussa)._ Mitä minä näen? Kuka +minun väestäni uskaltaa ryöstää mitään kerjäläispojalta? + +*Kaarle Moor*. Musta Joonas se sitä tekee. Jos sinä sitä sallit, +kapteeni, en minä enää huoli olla rosvojoukon palveluksessa. + +*Musta Joonas* _(uhkamielisesti)._ Minä olen rosvo ja teen siis, mitä +tahdon. + +*Rinaldo* _(ankarasti)._ Mitä sinä uskallat puhua, mies? Etkö kuullut +meidän lakejamme? Etkö tiedä, että on kuoleman rangaistus köyhän tai +turvattoman ryöstämisestä? Millaisia konnia minulla on palveluksessani? +Mutta kyllä minä karsin pois sellaisen rikkaruohon. Polvillesi heti, +sinä Musta Joonas! + +*Musta Joonas* _(polvillaan)._ Armoa, herra kapteeni, armoa! + +*Rinaldo*. Nouse ylös. Tällä kertaa saat armon, mutta en minä enää huoli +sinusta meidän joukkoomme. Anna heti pojalle takaisin, mitä olet häneltä +ottanut, ja mene sitte matkoihisi. + +*MustaJoonas* _(kokoilee leipäpalaset.)_ Heti, herra kapteeni. _(Mutisee +itsekseen.)_ Maltahan, kyllä sen saat maksaa. Minä sanon maisterille... +_(Ääneen)_ Hyvästi, suuri Rinaldo -- suuri herra Aleksander Suuri! +_(Menee.)_ + +*Rinaldo*. Etkö jo joudu tiehesi... _(Kerjäläispojalle)_ Älä ole +pahoillasi. Tästä saat hopearahan, muuta minulla ei ole tällä kertaa. +Mutta kuin tulen rikkaaksi, saat palata ja silloin saat lisää. + +*Kerjäläispoika*. Kiitoksia, hyvä, armollinen herra rosvo. Miten isä nyt +tulee iloiseksi! Ja miten nämä rosvot ovat hyväntahtoisia! _(Menee.)_ + +*Rinaldo*. Ei, pojat, me olemme ihmiskunnan vapauttajia. Meidän täytyy +puolustaa, viattomia. Meidän pitää sotia kaikkea vääryyttä vastaan, kuin +tapahtuu maailmassa. + +*Kaarle Moor*. Se on oikein, kapteeni. Neuvo vain meille, ketä vastaan +saisimme taistella. + +*Rinaldo*. Kyllä minä neuvon. Tuolla maantietä myöten ajaa eräs +hirmuvaltias. + +*Mazarino*. Haa, hirmuvaltias! Onpa hauska nähdä kerran sekin! + +*Lassemaija*. Onko se jättiläinen? Eihän vain liene jättiläinen? + +*Gonzalov*. Tai turkkilainen? Ihmissyöjä? + +*Rinaldo*. Ei, talonpoika se vain on, tyly ja häijy mies. Hän vie +lanttuja kaupunkiin ja piiskaa hevostaan armottomasti. Äläpäs lyö +hevostasi tuolla tavalla, sanoin minä; -- sillä nähkääs, pojat, kyllä +minäkin osaan sivaltaa, milloin tarvitaan, mutta lyödä sellaista laihaa +ja uupunutta konia, joka tuskin jaksaa nostella jalkojaan, se on minusta +hirmuvaltaisuutta. Arvatkaapa, mitä hän vastasi. Mitä se sinuun koskee? +sanoi hän. Se on minun hevoseni, ja koska hän on ruvennut hevoseksi, +niin hevonen sen pitää ollakin. Miksipä hän on ruvennut hevoseksi? + +*Kaarle Moor*. Se on konnamaista. Häntä pitää rangaista rikoksestaan +ihmiskuntaa kohtaan. + +*Rinaldo*. Niin minäkin ajattelen. Tulkaa, pojat. Hänellä on iso ruoska, +ja kyllä hän pitää puoliansa. Mutta sitä kunniakkaampi on sitte +voittomme. + +*Gonzalov*. Niin, tulkaa, ryöstäkäämme hänen lanttunsa. Meillä ei +olekaan mitään ruokaa. + +*Lassemaija*. Kyllä minä osaltani syön lanttuja. + +*Rinaldo*. Kas, tuossa hän juuri ajaa ohitse. Tulkaa, pojat. _(Rosvot +marssivat pois taistelujärjestyksessä, laulaen ensimmäistä värssyä +sankarilaulusta.)_ + +_(Musta Joonas hiipii esiin kiven takaa.)_ + +*Musta Joonas*. Olipa hyvä, että jäin tänne kivien taa piiloon ja kuulin +kaikki tyyni. Taitavat ruveta ryöstämään talonpoikaa. Se heille käy +kalliiksi. Nimismiehen asunnolle ei täältä ole pitkä matka. Minä juoksen +sinne ja kerron hänelle, mitä he aikovat. Sitte minä menen ja kerron +maisterille kaikki tyyni. Minä sanon, että he olivat äkeissään arestista +ja että minä yksin olin maisterin puolella. Saavat sitte nähdä, mitä +siitä tulee, että ajoivat minut pois seurastaan. Kuulehan! _(Melua +kuuluu tieltä.)_ Tuossa he jo palaavat. Minun pitää vielä vähän +kuunnella, mitä he puhuvat. _(Peittäytyy kiven taa.)_ + +_(Toiset pojat palaavat, kantaen lanttuja ja taluttaen talonpoikaa, +jonka silmät on sidottu nenäliinalla ja kädet köytetty seljän taa.)_ + +*Rinaldo*. Oikein, pojat, minä olen hyvin tyytyväinen teihin. Saimme +tosin muutamia aimo sivalluksia, mutta me voitimme, vihollinen on +vankina ja koko hänen leirinsä valloitettuna. Sotaneuvottelu nyt: mitä +teemme vangille? + +*Lassemaija*. Hirtetään, se on minun neuvoni. + +*Kaarle Moor*. Ole sinä vaiti, Lassemaija, sinä menit ojaan piiloon +siksi aikaa, kuin me muut hyökkäsimme viholliseen käsiksi. Me päästämme +hänet vapaaksi, neuvon minä. + +*Gonzalov*. Vähän selkäänsä tarvitsisi hän kuitenkin. Hän löi minua +piiskan varrella pitkin selkää. + +*Mazarino*. Vastaa, vanki: tahdotko selkääsi vai menetkö ennemmin +hirteen? + +*Talonpoika*. Perhana teidät sitokoon, pojan veitikat. Ettekö yhtään +häpeä? Hyi, hyökätä ihmisten päälle maantiellä ja sitoa minut, Matti +Matinpoika Leppäkoski, vaikka olen kuudennus ja kylänvanhin, ja viemässä +kaupunkiin ihan omatekoisia talvilanttujani! Mitä olette te, kaalimadot, +tehneet minun lantuilleni? + +*Mazarino*. Tahdotko selkääsi vai menetkö hirteen? + +*Talonpoika*. Minä teidät hirtän, minä, kunhan vain pääsen nimismiehen +luo, te pannukakun popsijat, puuromyyrät, lemmon livekalat! + +*Rinaldo*. Vaiti, vanki, äläkä ärsytä meitä. Sinua on rangaistu syystä +kyllä, kun löit hevostasi kuin mikähän pahin julmuri. Mutta nyt olet +vankina ja aseetonna; saat mennä nyt, olet vapaa. Emme me sodi +voitettuja vihollisia vastaan. Mene nimismiehesi luo ja sano hänelle, +että Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, käy sotaa ainoastaan +väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Kaarle Moor, taluta vanki maantielle ja +anna hänelle takaisin kärrinsä, mutta hevonen päästä vapaaksi, menemään +mihin tahtoo. + +*Talonpoika* _(pois vietäessä.)_ Ahti teidät liistaroikoon, te +kirjatoukat, sylttykoivet, nahkiaiset, vaapukkamadot, kotihiiret, +leivospedot... + +*Kaarle Moor* _(vetäen häntä pois.)_ Etkö lähde jo? + +*Talonpoika* _(ponnistellen vastaan.)_ ...te herasilmät, +variksenvarpaat, jänönkäpälät, ruusuntulimmaiset, perunannuput +_(näyttämön ulkopuolelta, kunnes ei enää kuulu)_, omenankuorijat, +pöllöprinssit, lippujunkkarit, töhrystäjät, murjaanit... + +*Rinaldo*. Murjaanit! Hah hah, mies parka antaa meille nimen joka +lantusta, kuin häneltä otimme. Ripustakaa hänen piiskansa voiton +merkiksi rosvoluolan suulle. Tulkaa, pojat, meidän pitää olla valmiit +kestämään piiritystä. Vahvistakaamme luolaa joka taholta. Onneksi meillä +nyt on kylliksi muonaa. _(Menevät rosvoluolaan.)_ + +*Musta Joonas* _(hiipii esiin ja juoksee pois näyttämön poikki)._ +Onneksi minulla nyt on aika joukko kertomista! + +_(Kaikki tytöt tulevat mustalaispuvussa ja korit kädessä, laulaen:)_ + + + Mustalaistyttöjen laulu. + + (_Sävel:_ "On mennyt aika vielä.") + + Nyt lähtekäämme lehtoon, + Siell' on niin vilpoinen; + Varjoiseen viitakehtoon, + Siimekseen koivujen. + On mätäs istuimemme, + Ja lähde peilimme, + Ja pilvi purjehemme, + Täht' aurinkoisemme. + + Iloisna vaellamme + Vihreessä lehdossa. + Meill' onhan kotinamme + Avara maailma. + Keveesti kiiruhdamme, + Olemme riemuiset. + On linnut veikkoinamme, + Siskoina kukkaset. + +*Preciosa*. Hyvä, hyvä, reippaat mustalaistyttöseni. Nyt lepäämme vähän +aikaa tällä romantillisella Vasikkamäellä. _(Käyvät istumaan.)_ + +*Kanonada* _(Mogrebinalle)._ Hyvä Roosa, anna minulle vähän marjoistasi; +minua niin väsyttää ja minulla on niin nälkä. + +*Mogrebina*. En minä löytänyt muuta kuin kaksi vanhaa kurtistunutta +karpaloa, mutta tässä saat nekin. Muuten minä sanon sinulle, Fanny, että +minun nimeni ei nyt ole Roosa, vaan Mogrebina. + +*Kanonada*. Niin, tosiaankin. Sinä olet Murrebina ja minä olen Kanonada. +Puh! + +*Esmeralda*. Sinä, Lotta, olet Tintomara... + +*Tintomara*. Hyi, en minä huoli sellaisesta nimestä. + +*Esmeralda*. Pidä sinä vain se, Tintoseni, niin jätämme pois tuon +rumemman loppupuolen. Viktoria Seger on Terzerola, se kuuluu siltä kuin +pih, pah, puh! Minä olen Esmeralda ja minulla pitäisi olla muassa vuohi. +Minä olisin ottanutkin mukaan vanhan tallipässimme, mutta se on niin +pahan halukas päkkäämään. + +*Tinto*. Sofia Kronfelt on Preciosa. Hänen pitää ruveta meidän +apetissaksemme. + +*Preciosa*. Ei, ei apetissaksi... + +*Esmeralda*. No, miksi meidän sitte pitää sanoa sinua? Eihän sovi sinua +kuitenkaan sanoa kapteeniksi eikä kapteenittareksi. + +*Preciosa*. Ei, ei se sovikaan, ei lainkaan. Olkoon sitte apetissa. No, +lapset, mitä nyt teemme? + +*Kanonada*. Minun luullakseni me lähdemme takaisin kotiin. Minulla on +niin nälkä. + +*Tinto*. Ja minua niin pelottaa täällä salolla. Varmaankin täällä +asuskelee rosvoja. + +*Esmeralda*. Sepä olisi hauskaa, jos saisimme nähdä rosvoja! Ja jos ne +sitte ryöstäisivät meidät ja veisivät pois! Sitähän usein tapahtuu +mustalaistytöille. + +*Mogrebina*. Ei, nyt minä en enää uskalla olla täällä. Ne varmaan +tappaisivat meidät ja paistaisivat meidän sydämmemme hehkuvilla +hiilillä, kuten sadussa kerrotaan... + +*Kanonada*. Ja haukkaisivat meiltä pois nimettömän sormen, ja sitte +lennettäisiin suuren vesikorvon taa. + +*Esmeralda*. Älä tuollaisia usko. He veisivät meidät kultalinnaan +metsään. Siellä Preciosa korotettaisiin kuningattareksi, ja me muut +pääsisimme prinsessoiksi. + +*Preciosa*. Ja kuivaneiden karpaloiden sijasta me söisimme kultaomenia +hopeatalrikeilta. Sitte me katsoisimme heiltä kättä... Mutta tuossa +tulee jokin olento... + +*Terzerola*. Täällä on olentoja metsässä! + +_(Kerjäläistyttö tulee hitaasti.)_ + +*Kerjäläistyttö*. Hyvät, armeliaat pikku neitiset ja mamselit, antakaa +minulle vähä rahaa, minä olen menossa kaupunkiin ostamaan itselleni +katkismusta. + +*Preciosa*. Tules tänne. Etkö katsota kättäsi? + +*Tyttö*. En, minä tahtoisin vain rahaa. + +*Preciosa*. Me olemme mustalaistyttöjä ja sen tähden meidän pitää saada +katsoa kättäsi ja ennustaa sinulle. Kas niin, anna nyt kätesi, se maksaa +vain yhden kultakolikon. + +*Tyttö*. Hyvä, armelias neiti, ei minulla ole yhtäkään kolikkoa. + +*Preciosa*. Samapa se, kyllä minä köyhille teen sen maksuttakin. +Katsotaanpas... Tässä on suuri viiva ja se piilottuu pienien keskeen. Se +merkitsee, että sinä olet prinsessa, vaikka nyt oletkin kerjäläisen +valepuvussa. + +*Tyttö*. Olenko minä prinsessa? + +*Esmeralda*. Niin, hyvä lapsi, tietysti sinä olet se. Etkö kuullut, että +Preciosa niin sanoi? + +*Preciosa*. Ja tuo pitkä, pitkä viiva merkitsee, että prinssi tai +kuningas rakastaa sinua ja kerran tekee sinut kuningattareksi... + +*Tinto*. Niin, ehkäpä keisarinnaksikin. + +*Tyttö*. Tuleeko minusta keisarinna? No, silloinpa tädin silmät +suurenevat. Tuossapa täti tuleekin. + +*Talonpoikais-mummo* _(tulee)._ Siinä sinä vetelehdit, laiska tyttö, +etkä riennä kaupunkiin! Onko sinulla aikaa siinä seisoa laiskottelemassa +keskellä päivää? + +*Tyttö*. Täti, täti, nuo sanovat, että minä olen prinsessa! + +*Mummo* _(äkäisesti)._ Mitä sinä loruat? + +*Esmeralda*. Niin, Preciosa, meidän apetissamme, sanoi, että hän on +prinsessa, vaikka hän nyt on kerjäläistytön valepuvussa. + +*Mogrebina*. Niin, ettekö ole lukenut Cendrillonia? + +*Tyttö*. Ja kun kuningas rakastaa minua, tekee hän minut keisarinnaksi. + +*Mummo*. Mitä nyt vielä? Keisarinnaksiko? + +*Kanonada*. Niin, kyllä sellaista on ennenkin nähty. + +*Preciosa*. Antakaapas tänne kätenne, hyvä mummo, niin minä ennustan +teillekin. + +*Mummo*. Tämäpä hullua. Te muka olette olevinanne tattarilaisia, arvaan +minä. Tuollaisia mieronkiertäjiä! Moista häijyä joukkiota! Ne juuri +keväällä varastivat minun paraan kanani. Ja yksi siitä joukkiosta sai +mustassa patsaassa selkäänsä kaksi viikkoa sitte. Ja tekö olisitte +sellaisia tattarilaisia, te? _(Tytöt katsovat peloissaan toinen +toiseensa)._ + +*Terzerola*. No, hyvä mummo, mehän vain olemme olevinamme... + +*Tinto*. Niin, näet tehän, se on vain leikkiä. + +*Mummo*. Kaunista leikkiä tosiaankin! Eikö herraslapsilla ole mitään +muuta tekemistä kuin pukeutua mustalaisiksi ja mieronkiertäjiksi ja +uskotella köyhäin lapsille sellaisia hullutuksia prinsessoista ja +keisarinnoista? Tiedättekö, mitä minä sanoisin teille, jos olisin teidän +äitinne? + +*Preciosa* _(uhkamielisesti)._ Kyllä, että te olette yksinkertainen +vanha mummo, joka ette yhtään ymmärrä romantillisuutta... + +*Mummo*. Eipäs, vaan minä sanoisin: kas niin, pian takaisin kotiinne, ja +sitte kouluun, te laiskat, tyhmät lapset! Lukekaa läksyjänne ja ommelkaa +ompeluksianne, niin teistä tulee ihmisiä, älkääkä juoksennelko pitkin +maanteitä ilvehtimässä sellaista, joka voisi tuottaa nimismiehen +vastuksiksenne ja raudat käsiinne ja jalkoihinne. Niin minä sanoisin. Ja +hyvästi nyt. Tule pois Stiina. _(He menevät.)_ + +_(Tytöt istuvat vähän aikaa hämillään ja vaiti.)_ + +*Tinto*. Nimismies! mutta sehän on hirmuista! + +*Kanonada*. Raudat! Se on kauheata! + +*Mogrebina*. Ei, minä lähden kotiin isän ja äidin luo. + +*Terzerola*. Minä myös. + +*Tinto* ja *Kanonada*. Me lähdemme myös. + +*Esmeralda*. Mitä sinä arvelet, Preciosa? + +*Preciosa*. No, voitteko ollakin niin tyhmiä, että annatte itseänne +yksinkertaisen mummon säikyttää. + +*Kaikki muut*. Ei, me lähdemme kotiin. Nyt heti. + +_(Täll' aikaa tulee rosvojoukko heidän taaksensa ja asettuu vartioimaan +kaikkia poismenoteitä.)_ + +*Rinaldo*. Kuka siellä? Täältä ei kukaan pääse pois. + +*Kaikki tytöt* _(peittäen käsillään kasvonsa.)_ Rosvoja! rosvoja! + +*Rinaldo*. Kuka uskaltaa passitta ja tunnussanatta tulla peljättävän +Rinaldo Rinaldinin alueelle Apenniinein vuoristoon? + +*Tytöt* _(kasvot peitossa.)_ Armoa, armoa, herra rosvo! Emme me koskaan +enää toiste tule. Lähtekäämme nyt kotiin isän ja äidin luo! + +*Rinaldo*. Kaarle Moor, Gonzalov, Mazarino, Lassemaija, vartioikaa +vankeja ja katsokaa, ett' ei kukaan pääse pois! Sotaoikeus tuomitsee +heidät. + +_(Näytös päättyy siten, että mustalaistytöt laskeutuvat polvilleen ja +rosvot uhkaavat aseillaan heitä. Esirippu laskeutuu)_ + + + + +Kolmas näytös. + +Laki ja vapaus. + + +Sama metsämäki kuin toisessa näytöksessä. Mustalaiset istuvat piirissä +padan ympärillä, jossa Esmeralda keittää lanttuja rosvoille. Preciosa +vähän etäämpänä kalliolla laulaa, säestäen kitarallansa. Kaarle Moor ja +Lassemaija vartioivat kumpikin puolellansa. Aurinko laskeutuu metsämäen +taa, tehden kaikki punaiselta hohtavaksi. + + + Kuutamolaulu. + + Yksinäisyys eipä illoin + Mulle ikävyyttä tuo: + Ukko kun mua katsoo silloin, + Säteitänsä minuun luo. + +_(Tämän värssyn aikana tulee kuu ukkoineen hiljaa esiin vuoren takaa.)_ + +*Kanonada*. Mitä hän nyt laulaa tuolla? + +*Mogrebina*. Hän laulaa, että kuun ukko katselee häntä. Eikö se ole +hirmuisen kaunista? + +*Kanonada*. Mutta, hyvä Roosa, eihän nyt voi olla kuutamoa kirkkaalla +päivällä. Ei aurinko vielä ole oikein laskeunut. + +*Mogrebina*. Niin, näetkös. Preciosa ei voi olla oikea Preciosa, jos ei +laula kuulle. Ja kun me emme voineet odottaa kuun tuloa oikeaan +aikaansa, käski Rinaldo sitä paistamaan pari tuntia aikaisemmin. + +*Kanonada*. Niin, nyt minä sen ymmärrän. Mutta hiljaa nyt, hän alkaa +taas laulaa. + +*Preciosa* _(laulaa)._ + + Kuu se kuiskaa: tyttö kulta, + Tule luoksein tanssimaan! + Hyvän hyppypaikan multa + Saatkin, riennä joutuisaan! + +*Terzerola*. Kuulehan, Tinto, minulla on niin kova nälkä. + +*Tinto*. Olehan hiljaa, niin saat kuulla. Kuun ukko pyysi Preciosaa +tanssimaan. Mitähän hän vastaa? + +*Preciosa* _(laulaa)._ + + En voi tulla; tiedätkö sa, + Mik' on huoli rinnassa: + Vankina nyt Preciosa, + On Rinaldon linnassa. + +_(Kuu katoaa.)_ + +*Kanonada*. Niin, kyllä on kauheata vankina olla rosvojen luona. + +*Mogrebina*. Älä ole milläsikään, Fanny. Preciosa on vain olevinaan. +Kyllä hän tietää, että Rinaldo on Robert Friman, ja tuossa seisoo hänen +oma veljensä Kaarle Kronfelt, ja tuossa seisoo pelkuri Knut Seger, jota +he nyt sanovat Lassemaijaksi. Aimo rosvoja, joita muka oikein pitää +peljätäkin! + +*Tinto*. Niin, tiedäpäs, kyllä minä ensin peljästyinkin aika lailla; +oikein sydämmeni hypähti. Mutta kuin sitte tunsimme omat veljemme... + +*Terzerola*. Silloin Preciosa ja Esmeralda tahtoivat leikkiä leikin +loppuun asti. + +*Tinto*. Meidän olisi kuitenkin pitänyt pyytää lupa rouva Strengiltä. +Minulta ei lähde mielestä tuo, mitä se mummo puhui nimismiehestä ja +raudoista. Jospa olisimme kunnialla jälleen koulussa! + +*Esmeralda* _(karhealla äänellä.)_ Preciosa, sokuriseni, sepitsetkö +taaskin lauluja kuulle? Tule, lapseni! Lantut ovat jo valmiit. + +*Lassemaija* _(tullen lähemmäksi.)_ Kas, se minuakin miellyttää. + +*Kaarle Moor*. Seiso paikoillasi, Lassemaija, jos henkeäsi rakastat. +Etkö muista kapteenin käskyä? + +*Lassemaija*. Hyvät tytöt, antakaa vähä minullekin! + +*Preciosa* _(tultuaan alas.)_ Malttakaas, tytöt. Minä lauloin kuulle, +nyt on teidän vuoronne ja velvollisuutenne laulaa auringolle. + +*Tinto*. Niin, saatammepa laulaa sill' aikaa, kuin lantut jäähtyvät. + +*Lassemaija* _(hiipii esiin, sieppaa muiden huomaamatta yhden lantun +sapelinsa kärkeen ja polttaa kuumalla lantulla suunsa.)_ Oi-voi-vooi! + +*Kaarle Moor*. Varo itseäsi, kapteeni tulee! _(Lassemaija pistää lantun +nuttunsa alle, mutta se polttaa sielläkin.)_ + +_(Rinaldo tulee ja jäljestä Gonzalov ja Mazarino.)_ + +*Rinaldo*. Mitä melua täällä on? Jos vangit rupeavat kapinoimaan, niin +ampukaa heidät siihen paikkaan. + +*Preciosa*. Ei tarvista, kapteeni. Me vain laulamme laulun auringolle... + +*Tinto*. Sill' aikaa, kuin lantut jäähtyvät. + +*Rinaldo*. Olkoon menneeksi, minä sallin, ja me laulamme mukaan. + + + Aurinkolaulu. + + (_Sävel:_ "Preciosasta".) + + Aurinko nyt + On ylennyt... + +*Tinto* _(keskeyttäen)._ Ei, ei se nyt nouse, vaan laskeutuu. + +*Preciosa*. Oh, ole sinä vaiti, sama se ihan on, nouseeko se vaiko +laskeutuu. Mutta nyt sotkeutui laulumme. Meidän pitää alkaa alusta +uudestaan. + + Nyt aurinko + Laskeepi jo + Ja sammuvi pilvien taa. + Ja vuori, maa + Nyt ruskottaa, + Yön tuloa ilmoittaa. + + Kun tähtönen + Taas tuikkaen + Jo taivaalle pilkuttaa, + Niin metsähän + Me lähtähän + Ja seuraamme Preciosaa[1]. + + [1] Huom.! Kaikki rosvot laulavat: Ja seuraamme Rinaldoa. + +*Preciosa*. Hyvää yötä, rosvot. Tulkaa, tytöt, nyt lähdemme kotiin. + +*Rinaldo*. Ah, unhotathan, kaunis Preciosa, että olet minun vankinani. +Etkö tahtoisi syödä näitä lanttuherkkuja minun ja joukkoni kanssa? + +*Preciosa*. En, kiitoksia, Rinaldo. Aurinko jo laskeutuu, ja meidän +pitää joutua kotiin. + +*Kanonada*. Tulkaa, rosvot, niin me mustalaistytöt seuraamme teitä. Ei +kukaan saa sanoa meistä, että me olemme jättäneet reippaat +mustalaistytöt suojeluksetta. + +*Kaarle Moor*. Varsinkaan, jos he tapaavat tiellä neljännen luokan. + +*Mazarino*. Tai talonpojan, jonka me ryöstimme. + +*Gonzalov*. Tai nimismiehen. + +*Esmeralda*. Oh, kyllä me pidämme huolen itsestämme. Hyvää yötä, hyvää +yötä nyt. + +*Kanonada*. Ei, hyvät pojat, tulkaa te myös, minä niin hirveästi pelkään +nimismiestä. + +*Preciosa*. Mitä me huolimme nimismiehestä! Tulkaa pois vain! + +_(He asettuvat marssijärjestykseen lähtemään. Samassa astuu sisään +nimismies Black, jäljessä talonpoika-ukko ja vanginkuljettaja, sekä +asettuu pois lähtevien eteen.)_ + +*Nimismies*. Seis vähän. Minulla on myös jotain sanomista tästä asiasta. + +*Kanonada* _(perin peloissaan.)_ Nimismies tulee! + +*Mogrebina*. Juoskaa, tytöt, pian pois! + +*Lassemaija*. Juoskaa, pojat! Nimismies tulee! + +*Rinaldo* _(Kaarle Moorille.)_ Joudu nyt, vie pian kaikki väkemme +rosvoluolaan, minä sen aikaa viivyttelen nimismiestä. Meidän pitää +puolustautua viimeiseen veripisaraan asti. _(Kaarle Moor työntää +edellään kaikki luolaan, paitsi Lassemaijaa, joka piilottuu kiven taa.)_ + +*Rinaldo* _(nimismiehelle)._ Kuka uskaltaa uhata Rinaldo Rinaldinia +täällä hänen omalla alueellaan? + +*Nimismies*. Kyllä sitä minä teen, nimismies ja toimitusvouti Simo +Black. Mitä sinä tässä toimittelet, hyvä herra? Kyllä minä opetan sinut +hätyyttämään ihmisiä vallan-maantiellä! Tiedätkö, mitä minä nyt aion +tehdä? + +*Rinaldo*. En, mutta olisipa tuota hauska kuulla. + +*Nimismies*. Niin, minä aion nyt viedä sinut ja muut vekkulit suoraa +päätä putkaan. Totta totisesti yksi onkin tuossa kiven takana. _(Vetää +korvasta Lassemaijan esiin.)_ Tule pois, myyrä, niin näemme, minkä +näköinen sinä oikeastaan olet. + +*Lassemaija*. Ai-ai ... päästäkää, ei minussa ole yhtään syytä; Rinaldo +se on syy kaikkeen. + +*Nimismies*. Vanginkuljettaja, pistäppä tuo pojan naskali tyhjään +lanttusäkkiin. + +*Rinaldo* _(sivaltaa sapelinsa ja vapauttaa Lassemaijan.)_ Älkää koskeko +minun väkeeni, sanon minä... Kas niin... Luolaan sinä, Lassemaija, ja +lykkää sitte syy Rinaldon niskoille, jos sinua vielä haluttaa. Hyvästi, +poliisi! _(Peräytyy Lassemaijan jäljestä luolaan.)_ + +*Nimismies*. Ota kiinni! Ota kiinni!... Mihin hän hävisikään tähän +kivien väliin? + +*Talonpoika* _(huomaa piiskansa luolan suulta ja ottaa sen alas.)_ +Katsohan vain, tästä minä löydän ihan omatekoisen ruoskani! Te +palsternakat, porkkanat, kalalokit, männynkävyt, vekkulit, suppupaarmat, +kivennuoliaiset, sopulit... + +*Kaarle Moor* _(kalliolta)._ Mitkä vielä? Onko sinulla nälkä ukko? Etkö +tahdo lanttua? + +*Talonpoika*. Muurahaisnielijät, vasikantanssit... + +*Nimismies*. Pitäkää pienempää suuta, hyvä isä. Ja te, siellä sisällä, +antaudutteko hyvällä vai mitä? + +*Kaarle Moor*. Emme. + +*Nimismies*. Sittepä minun täytyy käyttää väkivaltaa. + +*Kaarle Moor* _(jännittää jousensa.)_ Kuka hyvänsä tulee lähelle, sen +minä ammun. + +*Nimismies* _(peräytyy)._ Miten hurjia pahuksia! Vanginkuljettaja, tuo +tänne suuri paloruisku ja komenna kuusi miestä pumppuamaan vettä noiden +päälle! + +*Kanonada* _(luolassa)._ Hyvä Robert, lähtekäämme kotiin, minua pelottaa +niin hirveästi. + +*Tinto* _(luolassa)._ Tämä on hirmuista. Tulkaa, niin menemme pyytämään +armoa. + +*Lassemaija* _(luolassa)._ Niin, tulkaa pyytämään armoa! _(Hälinää ja +kiistaa luolassa.)_ + +*Nimismies*. Minä annan armon teille kaikille, te saatte kaikki mennä +kotiinne, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että luovutte johtajastanne ja +annatte hänet minulle. + +*Rinaldo* _(kalliolta)._ Kuuletteko, rosvot ja mustalaistytöt? Te saatte +kaikki armon ja anteeksi ja saatte mennä kotiinne, jos vain luovutte +minusta ja annatte minut viholliselle. _(Hälinää luolassa. Kuuluu +huutoja: ei, ei!)_ + +*Kaarle Moor* _(kalliolta[1])._ Me rosvot emme koskaan luovu +johtajastamme. Me olemme vannoneet uskollisuutta hänen lipullensa ja me +pysymme hänelle uskollisina viimeiseen veripisaraan asti. + +[1] Huom.! Kalliolle nousee vain yksi kerrassaan silloin, kuin toinen +aina laskeutuu pois. + +*Preciosa* _(kalliolta)._ Me mustalaistytöt emme koskaan hylkää ystävää +hädässä. Kurjan kurjaa on kavaltaa toista itsensä pelastukseksi. + +*Nimismies*. Vai niin, vai niin, silläkö tavalla? Se on hyvin sanottu, +lapset; tuosta minä pidän. Valaansa ja esivaltaansa ei saa koskaan +pettää. Eikä koskaan saa pettää ystäväänsä hädässä. Uskollinen sydän on +paljon parempi kuin mikään muu maailmassa. + +*Preciosa*. Rinaldon pitää päästä vapaaksi ensinnä meistä kaikista. + +*Nimismies*. Rinaldo pääsee vapaaksi ja te kaikki. Tulkaa nyt vain ulos +ja olkaamme hyvät ystävät. + +*Preciosa*. Jospa te petätte meitä? + +*Rinaldo* _(tulee ulos.)_ Ei, Preciosa, ei hän saata pettää meitä. Tässä +minä olen. Nyt saatte ottaa minut, jos sydämmenne sallii sitä tehdä. + +*Nimismies*. En minä petä teitä. Kaikki olette vapaat. _(Rosvot ja +mustalaistytöt tulevat kaikki ulos.)_ Mutta yksi asia minun pitää sanoa +teille, pojat, koska te sanotte itseänne rosvoiksi. Paljo vääryyttä voi +tapahtua täällä maailmassa, mutta ei kellään ole lupaa ruveta +tasoittelemaan sitä väkivallalla eikä oman päänsä mukaan. Se on +jätettävä _lain_ asiaksi, ja lakia on toteltava vapaasta tahdosta, sillä +laki on oikea. Mutta laki sanoo, että kukaan ei saa ryöstää toiselta +hänen omaisuuttansa. Sanokaas, oliko oikein, että otitte talonpojalta +hänen lanttunsa? + +*Talonpoika* _(mutisten)._ Te, sen retiisit... + +*Nimismies*. Ei, olkaa te vaiti, ukko, ja antakaa poikain vastata. Oliko +oikein ottaa talonpojalta hänen omaisuuttansa? + +*Kaarle Moor* _(hämillään)._ Kun hän piiskasi hevostaan... + +*Rinaldo*. Ei, pojat; hevonen on ihan eri asia. Kun oikein ajattelen, +mitenkä olemme käyttäytyneet, niin emmepä ole olleet paljon paremmat +oikeita varkaita. + +*Kaikki rosvot*. Varkaita! Hyi! + +*Rinaldo*. Niin se on, vaikka käytimme urhollisempaa nimeä. Tästä saatte +minun kelloni, ukko. Tyydyttekö siihen maksuun lantuistanne? + +*Kaikki rosvot*. Niin tässä saatte kaikki kellomme ja kaikki rahamme. + +*Preciosa*. Ja tästä saatte minun sormukseni. + +*Kaikki tytöt*. Niin, saatte meidänkin sormuksemme. + +*Talonpoika*. Kiitos, kiitos. Enpä totisesti ole ennen nähnyt moisia +rosvoja. + +*Nimismies*. Hyvä, hyvä, se on oikein, niin pitääkin aina sovittaa +rikoksensa. Mutta pitäkää te vain kellonne ja sormuksenne. Ukko saa ne +lantut, jotka vielä on jäljellä, ja loput saatte hänelle maksaa huomenna +kaupungissa. Kuulkaas, lapset, mitähän luulette opettajanne sanovan +tällaisista vehkeistä? + +*Kaarle Moor*. Meistä tuntui olevan väärin saada arestia huomenna +kevätjuhlan ajaksi, ja siitä me uhalla rupesimme rosvoiksi. Vapaita me +tahdoimme olla. Vapaus, se on sentään jotain, se. + +*Esmeralda*. Niin, meistä tuntui olevan väärin, että kiellettiin +menemästä katsomaan kevätjuhlaa, sen tähden me uhalla rupesimme +mustalaisiksi. + +*Nimismies*. Etteköhän ehkä ollut ansainneetkin rangaistustanne? + +*Rinaldo*. Kyllä me sen hyvinkin ansaitsimme. Olimmehan koko viikon +olleet huolimattomat läksyistämme. + +*Preciosa*. Ihan samoin mekin. + +*Nimismies*. No, mitä te nyt aiotte tehdä? _(Kaikki ovat vaiti.)_ Minun +mielestäni _ei kukaan ole todella vapaa muu kuin se, joka vapaasta +tahdosta taipuu lain alaisuuteen._ + +*Rinaldo*. Kyllähän se on niin, mutta... + +*Kaarle Moor* _(huoaten)._ Mutta olla huomenna poissa kevätjuhlasta... +Kas, tuossa tulee Musta Joonas. + +*Musta Joonas* _(tulee hyvin hämillään.)_ Hyvää iltaa. Minä luulin +rosvojutun olevan jo lopussa. + +*Mogrebina*. Missä sinä olet ollut niin kauan, Josef? _(Nimismiehelle)_ +Se on minun veljeni Josef, vaikka he nyt sanovat häntä Mustaksi +Joonakseksi. + +*Musta Joonas*. Se on niin, että -- että -- että minä kävin maisteri +Basin luona, ja hän käski minua tulemaan tänne. + +*Rinaldo* _(katkerasti)._ Vai olit sinä maisterin luona? + +*Musta Joonas*. En minä sille mitään voi. Älä nyt rupea tappelemaan, +Robert. Luuletko minun tulleen tänne vapaasta tahdosta? + +*Rinaldo*. Mitä sinulla oli asiaa maisterille? + +*Musta Joonas*. Se oli niin, että -- sinä et saa nyt suuttua, Robert! -- +minä menin maisterin luo ja sanoin: nyt ne ovat Vasikkamäellä rosvosilla +ja ryöstivät ohi ajavan talonpojan, sanoin minä... + +*Kaarle Moor*. Kavaltaja! + +*Rinaldo*. Vaiti siinä, anna hänen kertoa. No, mitä sanoi maisteri? + +*Musta Joonas*. Niin tuota -- silloin maisteri ajoi minut ulos ja sanoi: +etkö häpeä kannella kumppaneistasi? Tiedäthän, että minä en koskaan +kärsi kantelemista koulussa. Mene heti pyytämään kumppaneiltasi +anteeksi, sanoi hän; muuten ole valmis ottamaan huomenna selkääsi. + +*Rinaldo*. Kuuletteko, pojat, eikö maisteri tehnyt oikein hyvästi! Ja me +kun luulimme kärsineemme vääryyttä häneltä. + +*Kaarle Moor*. Me olemme käyttäytyneet oikein sopimattomasti ja +tyhmästi. Jättää läksyt lukematta! + +*Mazarino*. Kun meillä on niin hyvä opettaja. + +*Gonzalov*. Ja siitä kiitokseksi olemme tuottaneet hänelle vain huolia. + +*Lassemaija*. Kyllä tuo oli tyhmää, että maisteri sai tietää mitään koko +asiasta. + +*Rinaldo*. Ole vaiti. Me ansaitsisimme tulla ammutuksi jok' ainoa. Me +olemme nousseet kapinaan oikeaa päällikköämme vastaan. Mutta sitä ei +pidä enää vast' edes tapahtuman niin totta, kuin minä nyt olen Rinaldo +ja teidän kapteeninne. Herra armahtakoon sitä, joka ei täst' edes osaa +Euklidesta kuin vettä eikä tottele maisterin pienintäkin viittausta. Ken +ei sitä tee, hänet minä Rinaldo kyllä opetan. + +*Kaikki rosvot*. Niin, niin! + +*Musta Joonas*. Sitte kävin minä myöskin rouva Strengin luona... + +*Preciosa*. Kävitkö sinä rouva Strengin luona? + +*Musta Joonas*. Kävin kyllä. Tytöt juoksentelevat pitkin maantietä ja +ovat pukeutuneet mustalaisiksi, sanoin minä. + +*Mogrebina*. Hyi sinuasi, etkö häpeä, Josef. + +*Musta Joonas*. Minun pitää kertoa teille kaikki tyyni, muuten en tohdi +huomenna tulla kouluun. Rouva Streng pahastui niin, että minä heti +jouduttauduin likemmäksi ovea. Minä en huoli kuulla tytöistäni mitään +kantelemisia, sanoi hän. Kyllä minä tiedän, että he saattavat välistä +olla ymmärtämättömiä, sanoi hän, mutta kyllä he katuvat ja tulevat +jälleen hyviksi. + +*Preciosa*. Kuuletteko, tytöt! Ja me kun saatoimme tehdä hyvälle +opettajallemme sellaista kiusaa! + +*Esmeralda*. Jättää historiamme ja maantieteemme lukematta! Kyllä me +olisimme ansainneet paljon kovemman rangaistuksen kuin olla huomenna +kotona. + +*Tinto*. Meidän pitää pyytää rouva Strengiltä anteeksi. + +*Mogrebina*. Ja luvata, että emme koskaan enää tee niin. + +*Terzerola*. Minä luen, minä luen historiaa niin, että korvat surisevat. + +*Kanonada*. Ja minä luen valtameret niin, että nurkat vinkuvat. Minä +sullon päähäni kaikki maanosat ja kansat, niin että osaan ne kuin vettä. + +*Nimismies*. Pitäkää sananne, rosvot ja mustalaistytöt! Tiedättekö mitä? +Minä menen maisteri Basin ja rouva Strengin luo ja pyydän heitä +päästämään teitä huomenna kevätjuhlaan. Ja kyllä he ihan varmaan antavat +anteeksi koko rangaistuksen. + +*Lassemaija ja Kanonada*. Niin, hyvä herra nimismies... + +*Rinaldo*. Ei, kiitoksia tarjouksesta, me emme huoli siitä. Nyt on +meidän vuoromme kärsiä vapaasta tahdosta rangaistus, jonka olemme +ansainneet. Jos te, pojat, ajattelette kaikki samoin kuin minä, niin +pyydämme arestia, vaikka emme sitä tarvitsisikaan. Lakia pitää totella. +Laki on oikea. + +*Preciosa*. Niin ajattelemme mekin, mustalaistytöt. Me olemme ansainneet +rangaistusta ja sen tähden me olemme vapaatahtoisesti poissa +kevätjuhlasta. + +*Nimismies*. No, se on rehellistä ja oikeaa puhetta, te reippaat pojat +ja tytöt! Ajatelkaa niin ja toimikaa niin koko elinaikanne, silloin ei +laki koskaan tunnu pakolta eikä työ vaivalta. _(Rinaldo pudistaa hänen +kättänsä.)_ + +*Musta Joonas* _(itkeä nyyhkyttäen.)_ Minä tahdon myöskin kärsiä +rangaistukseni ja totella lakia. + +*Rinaldo*. Sinun rangaistuksesi, Musta Joonas, olkoon se, että me +annamme sinulle anteeksi -- ja pääsethän sitä paitsi arestiin meidän +kanssamme. Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, antaa nyt pois +rosvovaltikkansa. Teitä, urholliset rosvot, tulee minun kiittää kaikista +voitoistani. Me olemme vapauttaneet hevosen, valloittaneet koko joukon +lanttuja, jotka sitte saamme maksaa, ja sitte olemme vielä +sankarillisesti puolustaneet rosvolinnaamme. On siinä kunniaa kyllä +yhdeksi illaksi. Rinaldo on tyytyväinen. Meidän urhoutemme maine säilyy +ainiaan. + +*Preciosa*. Meidän vaelluksemme on päättynyt, mustalaistytöt! Minä +kiitän teitä, että autoitte minua hamettemme helmojen rikki +poljeksimisessa täällä metsässä ja laulujen laulamisessa auringolle, +kuulle ja tähdille. Vahinko, että saimme niin vähän harjoittaa +kädenkatsontaa ja ennustusta. Mutta malttakaas _(osoittaa katsojia)_, +onhan tuolla vielä koko joukko rosvoja ja mustalaisia. Ja ne näyttävät +niin anteliailta; ehkä tässä vielä voisi jotakin ansaita. Toivoakseni +te, armollinen herrasväki, annatte meidän ennustaa tulevaisia +kohtalojanne. Ei se paljoa maksa, _(niiaten)_ pienen, iloisen +nyykäytyksen vain merkiksi, että emme ole olleet ikäväksi teille. + +*Rinaldo*. Tulkaa, nyt palaamme kaupunkiin. Mutta ennen lähtöämme +laulamme vielä kerran pikku laulumme uudestaan. + +*Esmeralda*. Ei, ei sitä, vaan laulamme uuden laulun Rinaldosta ja +Preciosasta. + + + Laulu Rinaldosta ja Preciosasta. + + On kuningas + Mies urhokas + Rinaldo taisteleva. + Preciosakin + Se seppelin + Hänt' uljast' on kaunistava. + + Kun lehdikko + Ja nurmikko + Taas illalla tuoksuelee, + Niin taivaskin + Ja tähdetkin + Lapsuuttamme onnittelee. + +_(Esirippu laskeutuu.)_ + + +[Kuva] + + + + +[Kuva] + + + + +PIENI RESSU ELI RYPPYINEN ESILIINA. + + +Vähäinen köyhä tyttönen +Käv' ahkerasti kouluansa; +Ihana kirkassilmäinen, +Uus röijy, huivi ruutuinen, +Ja sukat omat kutomansa. + +On nöyrä hän myös tavoiltaan, +On puku puhdas, siisti nenä, +Mut _Ressuks_ häntä sanotaan, +Kun esiliina ainiaan +Hänellä on niin ryppyisenä. + +Tavata sekä yhtehen +Lukea "Luonnon kirjaa" kyllä +Hän taitaa, oikein tarkaten. +Mit' auttaa, kun tuo ryppyinen +Es'liinansa on hällä yllä. + +Miks esiliinas semmoinen? +Opettajatar puhutteli. +Kannoitko tuhkaa liesien? +Vai veitkö ruokaa porsaillen? +Mik' esiliinas rypisteli? + +Ja pieni Ressu kuunteli +Pahoilla mielin tämän nuhteen, +Mut ensi kerran kuitenki +Hän oli niinkuin ennenki +Tuon esiliinasensa suhteen. + +Täm' ei käy laatuun, Ressunen, +Opettajatar torui vähän. +Huomenna, jos on semmoinen +Sun esiliinas ryppynen, +Niin nurkkaan joudut häpeemähän. + +Jo lyhyt juttu päättyi näin, +Ja muutosta ei siihen tullut. +Ja Ressu parka kotiin päin +Ves'silmin astui nyhkyttäin, +Ikäänkuin yskä olis ollut. + +Ens aamuna kuin rantahan +Opettajatar varhain kävi, +Niin näkee Ressun ahkeran +Lastuja siellä poimivan, +Ne äidilleen hän lennättävi. + +Niin teki Ressu muulloinkin, +Ennenkuin kouluun oli tullut, +Hän haki puita varahin, +Niin ettei äiti armahin +Vilussa toki olis ollut. + +Sen seikan siinä nähtyään +Opettajatar meni lymyyn, +Ei vihastunut ensinkään, +Päin vastoin oli mielissään, +Ja suunsa vetä'ysi hymyyn. + +Kuin Ressu tuli kouluhun, +Peloissaan, punaisena nenä, +Alkoivat lapset kuiskailun: +Nyt Ressu nurkkaan joutuhun, +Hävetä saa se ryppyisenä. + +Opettajatar virkkoi nyt: +Tulepas tänne, lapsi kulta! +On esiliinas ränstynyt, +Mut syyn jo olen älynnyt, +Ja nurkass' olo jääpi sulta. + +On _puhdas puku_ arvoinen, +Ja hyvä kaiken ikäisille: +Paremp' on _sydän_ semmoinen, +Mi sopiva ja mieluinen +On Jumalalle, ihmisille. + +Rypistyi esiliinasi, +Kun puita kannoit äidillesi. +Täss' uusi sulle parempi, +Mut mieles olkoon alati +Ennellään sekä sydämesi. + +Ett'ei se enään rypistyis, +Niin äidilles mä puita laitan. +Jos Ressu nimeks pysähtyis, +Se kunniaks vaan ilmestyis. +Kas täten poistan koko haitan. + +Niin virkkoi. Lapset joukossa +Kaikk' olivat myös samaa mieltä. +Ja siistinä ja puhdasna, +Uus esiliina verhona, +Jo Ressu kotiin meni sieltä. + + + + +[Kuva: Räätäli, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin.] + + + + +RÄÄTÄLI, JOKA OMPELI YHTEEN SUOMEN JA RUOTSIN. + + +Se tapahtui noin 30 vuotta sitte, tahi ehkä enemmänkin, en muista niin +varmaan, mutta hauska juttu se oli. Tikka oli räätälin nimi; hän oli, +niinkuin tiedät, pieni, iloinen mies, joka asui Kartanonkylässä, +muutamia peninkulmia Porin kaupungista. Vanha, rappeutunut tupa tuolla +järven rannalla oli hänen omansa; -- niin, ai'oin sanoa, että se ennen +oli variksenpesän näköinen, mutta nyt se on punaiseksi maalattu, siinä +on suorat nurkat, pärekatto ja varjostimet ikkunassa. Kaikki muuttuu; se +on hyvä, kun vaan muutos tapahtuu parempaan päin. + +Tikka oli kylän räätäli ja taitava räätäli olikin, joka osasi ommella +napit niin, ett'eivät ratkenneet, kun rehellinen talonpoika oli syönyt +kiiskiä sekä puuroa ja pannukakkua päivälliseksi lukukinkerillä. Tikka +oli sitä paitsi siivo nuori mies, josta kaikki pitivät, ahkera ja +iloinen, tarkka ja raitis: ei voinut parempaa räätäliä toivoakaan. Mutta +yksi vika oli Tikka-paralla, ja siihen hän ei mitään voinut: hän oli +pienin mies kylässä, vieläpä niin pieni, että tuskin ulottui pitkän +Pietarin tuppivyöhön. Kerrottiin, että Anttilan rikas isäntä kerran oli +punninnut Tikan puntarilla ja silloin oli Tikka painanut yhtä paljon +kuin pihakoira. Oliko tuo totta, sitä en voi varmaan vakuuttaa, mutta +pieni hän oli, pieni ja tuima; kyllä hän sentään miehenä meni. Ei hän +metsässä sutta säikähtänyt, mutta ihmisten kesken oli hän suora ja +hyvänluontoinen ja nauroi mukana, kuin laskettiin leikkiä hänen +pienuudestaan. Mutta ilolla piti olla määränsä, sillä ei tuo kunnon +Tikka kaikkea kärsinyt. Harjun Martti, joka oli harteva ja vahva mies, +oli kerran syyttänyt Tikkaa siitä, että hän muka oli varastanut 2 +kyynärää sarkaa palasta, josta oli tehtävä takki, ja hänet oli Tikka +halolla ajanut ulos tuvasta sillä kyydillä, että Martti, ennenkuin +arvasikaan, oli nelinkontin lumihangessa. + +Löytyipä vielä toinenkin, joka ei oikein voinut suvaita Tikkaa, ja se +oli Niku, kylän soittoniekka, joka tahtoi olla koko kylän mestari +musiikissa. Tikka sattui yhtä vikkelästi soittamaan harmonikkaa kuin +Niku viulua vingutteli. Tikka oli ostanut soittonsa kaupungista kolmella +markalla ja oppi tarkalla korvallaan lauluja ja tanssimusiikkia +soittamaan. Kun sitte kylän pojat sunnuntai-iltapäivinä löivät kiekkoa +maantiellä ja tytöt olivat leikkisillä nurmikolla Tikan tuvan +läheisyydessä, istui Tikka petäjän kannolla rannalla ja soitti niin, +että kaikui katajapensaissa. Harmonikassa oli 8 läpäkettä, sitä voi +vetää ulos tai painaa kokoon ja Tikka veti sen milloin villasukan +pituiseksi, milloin taas työnsi hän sen kokoon, niin että se oli kuin +kinnas. Kyllä siitä soittoa tuli, ja tahtia myöskin, niin että kaikki +jalat liikkuivat nuottien mukaan, kiekko mennä hurisi kuin komennettu ja +Viitalan muorin punainen kukko levitti siipensä aivan, kuin olisi +aikonut lentoon. Niku istui siinä, kateudesta punaisena, ja pihkasi +joustaan, odottaessaan, että kaikkein nöyrimmästi häneltä pyydettäisiin +kelpo polskaa. Vaan ei kukaan sitä häneltä pyytänyt, kaikki pitivät +enemmän Tikan harmonikasta. + +Eräänä suvi-iltana istui Tikka näin soitellen kylän tytöille, kuin hänen +juolahti mieleensä, että hän jo oli 30-vuotinen, että näppärällä +neulallaan oli saanut säästäneeksi 500 markkaa ja että hyvin voisi +elättää vaimon. Miksi hän olisi naimatta? Tytöt tosin tekivät vähän +pilaa tuosta iloisesta räätälistä, mutta itse asiassahan kaikki hänestä +pitivät. Nyt hänen vaan tuli valita viisaasti, eikä Tikka tuota kauvan +arvellutkaan. Hänellä oli kaksi tyttöä ehdolla: joko pienin tai suurin +kylän tytöistä; jommankumman hän ottaisi. Viitalan ruskeasilmäinen, +kiltti Maiju oli pienin tyttö, hän ei ollut pitempi kuin Tikkakaan; he +olivat olleet ystävyksiä siitä saakka, kuin Tikka ompeli pienelle +seitsenvuotiselle Maijulle tilkkuvauvan, jolla oli kaunis punainen hame +ja silkkimyssy päässä. Anttilan isännän pitkä, valkotukkainen Nilla oli +taas pisin tyttö kylässä; Tikka ulottui, kuin oikein suorana seisoi, +juuri hänen vyötäisiinsä, ja olivatpa hekin olleet hyviä ystäviä. + +Tikka valitsi ja valitsi, ja kävi niin kuin maailmassa usein käy. Pienet +miehet pitävät pitkistä tytöistä, se hankkii heille enemmän arvoa. Tikka +päätti kosia Nillaa: olisipa tuo jotakin, kun saisi noin ylpeän vaimon, +ja rikas hän oli kaupan päälliseksi. + +Tikka pukeutui siis paraihin sunnuntaivaatteihinsa, pisti suuren +auringonkukan napinläpeen, sai Leivonmäen torpparin puhemieheksi -- +Leivonmäki oli Tikalle velkaa 30 markkaa uudesta sarkatakistaan -- ja +meni kauniina pyhä-aamuna Anttilaan. Puhemies selitti asian pitkällä +ylistyspuheella; jos voi luottaa häneen, niin ei löytynyt koko +pitäjäässä muhkeampaa miestä kuin tuo pieni räätäli. Anttilan isäntä +kuunteli hetken tuota pitkää puhetta, koputti tuhan piipustansa, +purskahti sitte iloiseen nauruun ja vastasi, että Tikka voisi koettaa +onneansa kysymällä Nillalta, sillä tämä oli kauvan toivonut pientä +koiraa, joka osaisi hyppiä kepin yli, ja Tikka sopisi siihen yhtä hyvin +kuin joku muukin. + +Tikka ei tuosta huolinut, meni yksin Nillan luo ja esitti asiansa. Nilla +katsoi häneen niinkuin kirkontorni korkeudestaan katsoo alas +heinäsuovaan, taputti häntä sitten ikäänkuin pientä poikaa olkapäälle ja +kysyi hymyillen, mitä hän tahtoisi tehdä, ansaitakseen hänen +suosiotansa. -- Kaikki! vastasi Tikka. -- No hyvä, sanoi Nilla, minä +tarvitsen pehmeät nahkaset, kuin menen kirkkoon; tapa 14 kettua ja +ompele minulle nahkaset, niin tahdon asiata ajatella. + +Tikka oli näppärä metsästäjä, hän viritteli ketun pyydyksiä metsään ja +myrkytti kissoja. Muutaman ajan kuluessa oli hän saanut nuo 14 kettua, +ompeli niistä nahkaset ja vei ne Nillalle. Kaikki hyvä, vastasi tämä, +mutta nyt tarvitsen vielä ryijyn morsiuspeitteeksi; tahdon, että se +olisi oikein hienon hieno ja valmistettu kauniista linnunhöyhenistä. +Mene siis pyytämään 300 tikkaa, koska nimesikin on Tikka, ompele niiden +pyrstöhöyhenistä minulle ryijy, niin tahdon asiata ajatella. + +Niin Tikka meni, hankki nuo 300 tikkaa, ompeli niiden pyrstöhöyhenistä +mitä pehmeimmän ryijyn ja vei sen Nillalle. Se on todellakin kaunis, +vastasi Nilla, mutta voithan ymmärtää, että minun tulee pukeutua +hienoksi vihille vietäessä. Mene etsimään simpsukoita jo'ista ja tee +minulle helminauha, joka ulottuu kahteen kertaan kaulani ympäri, niin +tahdon asiata ajatella. + +Tikka katsoi Nillaan, niinkuin heinäsuova katsoo kirkontorniin, tuumaili +hetken, sillä tämä tehtävä oli vaikeampi kuin molemmat edelliset, mutta +sitte hän meni. Kahtena kauniina kesänä oli pieni räätäli poissa +kylästä. Hän kaiveli kuin ankerias jokien mudassa, hän huuhtoili kuin +kullankaivaja järvien hiekkaa, ja viimein oli hän koonnut helminauhan, +joka ulottui kahteen kertaan kaulan ympäri. Tahdotko nyt asiaa ajatella? +kysyi hän, viedessään sen Nillalle. + +Nilla punnitsi helminauhaa kädessään, koetti sitä kaulaansa ja vastasi +viimein: "nyt menen kysymään isältä." + +Isä ja tytär pitivät neuvoa, kuinka paraiten pääsisivät tuosta +pääsemättömästä räätälistä. + +Tikka, sanoi Anttilan isäntä, neuvoteltuaan tyttärensä kanssa, sinä et +ole niinkään hullu mies, olet uuras ja voit vielä toimittaa suuria +asioita. Nyt minulla, näet, sattuu olemaan sisar, joka on naituna +Ruotsiin, ja tahtoisin mielelläni tietää, kuinka hän siellä menestyy, +mutta matka sinne meren poikki on liian pitkä ja vaivaloinen. Koska olet +niin näppärä räätäli, niin ompele kokoon Suomi ja Ruotsi Pohjanlahden +yli, että voin pakinoida sisareni kanssa ilman tuota vaivaloista matkaa, +sitte tahdon antaa Nillan vaimoksesi. + +Tikka tuumaili taas hetken, heinäsuova katsoi vielä kerran +kirkontorniin, ja koska se ei ollut mikään tyhmä heinäsuova, niin se +varsin hyvin ymmärsi, mitä tuommoisella pyynnöllä tarkoitettiin. Tikka +tuumaili vielä kerran, puri hampaitansa ja vastasi tahtovansa koettaa. + +Eipä kauvan viipynyt, ennenkuin hänen tuumansa oli valmis. Hän meni +kaikkein kylän akkojen luo tilaamaan koukun siimaa. Akat kehräsivät koko +pitkän talven: viimein he olivat kehränneet niin monta ja niin suurta +siimakimppua, ett'ei mikään vene niitä kaikkia kantanut, Tikan täytyi +vourata kaljaasi. Kauniina kesä-aamuna oli hän sitonut pitkän siimansa +toisen pään suureen petäjään Suomen rannalla ja päätti sitoa toisen pään +Ruotsin rannalla kasvavaan petäjään. Mutta ollakseen näkemättä näin +suurta vaivaa aivan turhaan, oli hän hankkinut viisitoista tuhatta lohen +koukkua, joihin pantiin silakoita syötiksi: hän toivoi siimastansa +suurta kalansaalista. + +No niin, Tikka lähti kaljaasillaan merelle laskemaan pitkää siimaansa. +Hänellä sattui olemaan hyvä onni, tuo muuten niin myrskyinen meri oli +koko viikon tyynenä kuin viilipytty, ja yritys onnistui niin hyvin, että +Tikka muutaman päivän kuluttua oli sitonut siimansa toisen pään petäjään +Ruotsin rannalla. Takaisin tullessa käytti hän tilaisuutta kokeaksensa +koukkujaan ja sai niin paljon lohia, turskia, kampeloita, haukia, +simppuja ja ahvenia, että Porissa pidettiin suuret kalamarkkinat ja +Tikka sai siimansa maksetuksi. + +Nyt Tikka meni Anttilan isännän luo ja sanoi hänelle: "hyvää päivää, +appivaari! nyt olen ommellut yhteen Suomen ja Ruotsin; antakaa nyt Nilla +vaimokseni!" + +Anttilan isäntä kovin hämmästyi, mutta hän oli viekas mies, joka pian +keinon keksi. "Voihan tuo olla varsin hyvä," vastasi hän, "että olet +ommellut meidät kiinni Ruotsiin, mutta yksi asia vielä puuttuu: enhän +saata kysyä siimaltasi, kuinka sisareni voi." + +"Missä hän asuu ja mikä hänen nimensä on?" kysyi Tikka. + +"Sisareni, matami Andersson, asuu Öregrundin kaupungissa tässä +vastapäätä meren toisella puolella. Voithan laskea hänellekin koukun: +ehkä hän tarttuu onkeen." + +"Ja jos nyt ompelen meidät kiinni Ruotsiin, niin että saatatte kysyä, +kuinka sisarenne voi ja saada vastauksen kysymykseenne, saanko sitte +Nillan vaimoksi?" + +"Se on varma asia, joka on tapahtuva tulevana Mikonpäivänä," sanoi +Anttilan isäntä tyytyväisesti hymyillen, sillä nyt hän tiesi varmaan +voivansa narrata räätäliä. + +Tikka arveli tahtovansa todistajia lupaukseen. + +"Vaikka kaksikymmentä, jos tahdot," sanoi Anttilan isäntä. Tupa on +täynnä ihmisiä, jotka tulevat kirkosta. -- Ja nauraen kertoi hän koko +kirkkoväelle, mitä hän oli Tikalle luvannut. + +Harjun Martti, joka vähän oli Nillaa mietiskellyt ja sattui olemaan +kirkkoväen joukossa, sanoi Nikulle, soittoniekalle: pitäkäämme vaaria, +kuin Tikka Mikonpäivänä tulee kosimaan. Silloin minä otan Nillan ja sinä +soitat morsiusmarssilla Tikan ulos tuvasta. -- Tietysti Niku näin +hauskaan kepposeen suostui, ja Tikan molemmat vihamiehet päättivät +tavata toisiaan määrättynä päivänä. + +Tikka lähti synkeällä mielellä, ajatellen mitä nyt tuli tehdä. Ei hän +voinut siimallaan pyytää matameja Öregrundista; ei hän voinut matkustaa +sinne, sitoa ukon sisarta siimaansa ja vetää häntä Suomeen. Mutta Tikka +oli kuullut puhuttavan eriskummallisesta, uudesta laitoksesta, jota +sanottiin sananlennättimeksi ja jonka avulla ihmiset voivat puhutella +toisiaan pitkäin matkain päästä lankaa myöten. Jos hän nyt voisi saada +semmoisen langan meren yli Ruotsiin, niin hän olisi voittanut pelin. +Eihän mikään saattanut olla mahdotonta niin uljaalle räätälille, joka jo +oli parsinut kokoon kaksi maata liinanuorasella. Pistetäänpä vielä +kerran! arveli Tikka. + +Hän päätti lähteä Turkuun, saadakseen tietää, kuinka hänen tuli tehdä. + +Enhän minä voi kysyä ja saada vastausta kalastuslangan kautta, ajatteli +hän. Tuo, jota he lennätinlangaksi sanovat, mahtanee olla joku ontto +putki. + +Tikka lähti, tuli Poriin, tuli Raumalle, ja kysyi kaikilta räätäleiltä, +joita kohtasi matkallaan, mitä sananlennätin oli. Muutamat vastasivat: +se on noitakalu. Toiset sanoivat: se on mustia nahkapalloja, joita +nostetaan ylös riuun nenään. Sillä siihen aikaan, kuin Englantilaiset +vihollisina tulivat tänne laivoillaan, oli ollut tapana nostaa mustia +merkkejä riukujen neniin rannoille, vihollisten tulon ilmoittamiseksi. + +Tikka kulki edelleen, tuli Uuteen-kaupunkiin ja kyseli jälleen +ystäviltään räätäleiltä. Yksi heistä vastasi: "mene satamaan, sieltä +lähtee huomenna höyrylaiva sananlennätintä viemään." + +Tikka meni satamaan, löysi höyrylaivan ja näki suuria +vaskilanka-kääryjä, joita valmistauttiin laskemaan mereen. "Saanko +lähteä mukaan?" kysyi Tikka. Laivan katteini sattui olemaan leikkisellä +tuulella, katseli hetken pientä, laihaa räätäliä ja vastasi: "sinäpä +voisit kelvata kohoksi, sinä. Lyönpä vetoa, että kellut veden päällä +kuin korkki." + +"Kellunhan yhtä hyvin kuin joku toinen veneessä," vastasi Tikka. "Minä +olen räätäli ja olen kerran ennen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin." + +"Onpa sitä siinäkin!" arveli katteini. "Sinä olet miehekkään näköinen, +lähde matkaan, niin saat tehdä sen urhotyön uudestaan." + +Tikka sai lähteä mukaan ja olla avullisena langan purkamisessa. Laiva +kulki länttä kohti, milloin tyynellä milloin isojen aaltojen +keinuttamana ja antoi sanomalangan juosta rullilta mereen sikäli kuin +matka joutui. Se ei ollut mitään helppoa työtä, siihen tarvittiin +taitava räätäli. Kuin laiva kulki hiljaa eteenpäin, meni kaikki +helposti, mutta välistä sattui se ottamaan parempaa vauhtia, niin että +rullat höyrysivät varista ja lanka uhkasi katketa. Tikka oli väsymätön: +hän piti tarkkaa huolta toisesta suuresta räätälinpistoksestaan ja se +meni kuin englantilainen silmäneula sertinkivuorin läpi. Kolmantena +päivänä oli lanka laskettu ja Ruotsi niin lujasti ommeltu Suomeen +kiinni, että sauma vielä tänäkin päivänä pitää. + +"Se oli siunattu asia, että meillä oli räätäli mukana," sanoi laivan +katteini. "Reipas Tikka, sinä olet ansainnut palkinnon: mitä pyydät?" + +"Minä pyydän," sanoi Tikka, "saada olla ensimmäinen, joka lähettää +lennätinsanoman Uudesta-kaupungista Öregrundiin." + +"Myönnetään," oli vastaus. "Niin kohtuullista vaatimusta ei voi +kieltää." + +Höyrylaiva palasi jälleen Uuteen-kaupunkiin ja Tikka lähetti näin +kuuluvan sähkösanoman: "Anttilan isäntä kysyy, kuinka hänen sisarensa, +matami Andersson, voi Öregrundissa?" + +Hetken kuluttua tuli vastaus: "Matami Andersson kiittää ja lähettää +terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja tulee lääkärin luota, +mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin matamin luoksensa +kahvia juomaan." + +"Antakaa minulle todistus tästä ja että minä olen ommellut +sananlennättimen," pyysi Tikka. + +Todistus annettiin; Tikka lähti jälleen Kartanonkylään. Kun hän kulki +Viitalan torpan ohi, seisoi Maiju puron reunalla maitoastioita +pesemässä. Hän seisoi siinä niin ahkerana ja ilomielisenä, hän näytti +niin somalta ja miellyttävältä halvassa puvussaan ja katsoi niin +hellästi ja ystävällisesti Tikkaan, kuin tämä tomuisena ja hikisenä +tuli, kulkien pitkin tietä. + +"Oi, kuinka näytät väsyneeltä," sanoi hän. "Etkö tahdo vähän kirnumaitoa +virvoitukseksi?" + +Tikalla ei ollut mitään sitä vastaan sanottavaa, ja Maiju juoksi +hakemaan tuopin hyvää, virvoittavaa kirnupiimää, sillä heillä oli +lehmäkin torpassa. -- "Mistä tulet?" kysyi Maiju. + +"Tulen Uudesta-kaupungista, olen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin, ja +nyt menen pyytämään kuulutusta Anttilan Nillan kanssa." + +"Minä tiedän sen," huokasi Maiju. "Onnea vaan, hyvä Tikka! Sinä saat +rikkaan morsiamen." + +"Maiju", sanoi Tikka, "jos joku sinua kosisi, vaatisitko morsiuslahjaksi +ketunnahkaisen rekipeitteen, linnun höyhenistä tehdyn ryijyn ja +kallisarvoisen helminauhan? + +"Mitäpä minä niillä koristeilla tekisin?" kysyi Maiju kummastellen. + +"Mutta jos joku sinua kosisi, lähettäisikö äitisi hänet narrina ulos +maailmaan, ompelemaan yhteen suuriruhtinaskunnan ja kuningaskunnan?" + +Maiju nauroi. Äitini lähettäisi hänen puhdistamaan saappaitaan ja +harjaamaan tukkaansa, sanoi hän, leikillisesti viitaten Tikan ulkonäköön +tuon pitkän matkan jälkeen. + +"Hyvästi, Maiju!" + +"Hyvästi, Tikka! Onnea vaan!" + +Tikka meni yksinäiseen tupaansa eikä sinä yönä ummistanutkaan silmiänsä +vaan noitten kosimistuumien tähden. Seuraavana aamuna, joka oli +Mikonpäivä, pukeutui hän hienoihin vaatteisin, pani todistuksensa +taskuun ja meni Anttilaan. Harjun Martti ja Niku olivat jo siellä, viulu +oli viritetty morsiusmarssia varten ja kaikki odottivat jotakin oikein +hauskaa, kun Tikka soitettaisiin ulos tuvasta pitkillä, pilkallisilla +rukkasilla. Nilla yksin ei ollut iloinen: isä tahtoi naittaa hänet +Harjun Martille, jota hän ei voinut kärsiä, ja silloin Nilla arveli +kuitenkin tulevansa onnellisemmaksi tuon pienen, hyvänluontoisen +räätälin vaimona. + +Tikka tuli reippaasti tupaan ja pudisti Anttilan isännän kättä. -- +"Hyvää huomenta, isäntä! Nyt olen täällä vaatimassa lupauksenne +täyttämistä. Koko kirkkoväki on todistajanani, että Nillan täytyy tulla +vaimokseni." + +"Vai niin," arveli Anttilan isäntä viekkaasti katsoen, samassa kuin Niku +jo alkoi viulua, näpähytellä. -- "Vai niin, no sitte sisareni +Öregrundissa on varmaankin tarttunut onkeen. Onpa oleva oikein hauska +kuulla, kuinka tuo kunnon ihminen voi Öregrundissa." + +Tikka otti lennätinsanoman taskustansa ja luki: "Matami Andersson +kiittää ja lähettää terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja +tulee lääkärin luota, mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin +matamin luoksensa kahvia juomaan." + +"Mitä tämä merkitsee?" huusi Anttilan isäntä, harmista punaisena, +samassa kuin Niku huomaamatta viritti viuluansa niin että kvintti +katkesi. -- "Etkö häpeä tehdä minusta pilaa?" + +"Tässä on todistukseni," vastasi Tikka, ojentaen paperinsa Anttilan +isännälle. Kaikki tunkeusivat tämän ympärille, saadakseen tietoa tuosta +merkillisestä asiakirjasta. Harjun Martin täytyi kysyä muilta, mitä +siinä oli, sillä hän ei osannut lukea kirjoitusta. Siinä luettiin +todellakin, että Tikka sillä ja sillä tavalla oli sanomalangalla +ommellut yhteen nuo molemmat maat, että hän omakätisesti oli langan +kautta kysynyt, kuinka matami Andersson voi, ja siihen saanut +myötäseuraavan vastauksen. Siinä ei ollut sanan sijaa: tuo viekas +Anttilan isäntä oli joutunut omaan ansaansa, hän ei voinut kieltää niin +monen todistajan läsnäollessa tekemäänsä lupausta ja hänen täytyi siis +myöntää räätälin vaatimukset oikeiksi. Niku pisti särkyneen viulun +kainaloonsa ja hiipi pois; mutta Harjun Martti ilmoitti ylpeästi, että +hän ei aikonut väistyä tuommoisen pienen tikan tähden, olihan +Nillallakin jotain sanomista asiassa. + +Nilla tahtoi todellakin lausua sanasen, mutta räätälin eduksi. +Kirkontorni katsoi nyt mitä lempeimmillä silmillä heinäsuovaan ja ojensi +käsivartensa, pitkät kuin tangot, kaapsahtaaksensa Tikan kaulaan, kun +tämä astui askeleen taaksepäin, sanoen: + +"Kiitoksia vaan, Anttilan isäntä, siitä, että nyt tahdotte antaa Nillan +vaimokseni. Mutta nyt on asian laita niin, että en tahdo häntä. Olen jo +kylliksi kauan juossut kuin narri hänen ja teidän tähtenne. Hän on kovin +pitkä niin pienelle miehelle kuin minä olen, antakaa hänet jollekin, +joka paremmin täyttää mitan ja paremmin osaa juosta maailmaa pitkin +teidän asioillanne. Hyvästi, isäntä! Hyvästi Nilla! Eihän siltä hyvä +sopu välillämme lopu?" + +Pian oli heinäsuova ikäänkuin tuulen kautta pois puhallettu ja +kirkontorni seisoi siinä yksinäisessä suuruudessaan. Kirkkoväki supisi +ja nauroi keskenään, ja tuopa niin harmitti Anttilan isäntää, että hän +löi parhaan piippunsa rikki, koputtaessaan sitä pankkoon. Harvoinpa +vahinko yksin tulee. + +Koko kylä tiesi, että Tikka oli kosinut, mutta eivätpä kaikki tietäneet, +että hän oli antanut morsiamellensa rukkaset. Mikonpäivän jälkeisenä +sunnuntaina heräsi paljon kummastelemista kirkossa, kun avioliittoon +ilmoitettiin räätäli, kunniallinen ja hyvämaineinen Josua Tikka, sekä +torpparintytär, kunniallinen ja siveä Maria Viitala. Se on +hampunsiementä, arveli kirkkoväki hyväksyen: eihän hampunsiemen ja +männynkäpy olisi sopineet samaan linnunpesään. + +Tikasta ja Maijusta tuli onnellinen pariskunta: he olivat yhtä pitkiä, +toisen ei tarvinnut katsoa alas toiseen, yhtä rikkaita ja yhtä ahkeria +olivat he sitä paitsi. Vanha, rappeutunut tupa korjattiin ja maalattiin, +balsamiineja kukki ikkunassa, ja kolme lihavaa lehmää hankki perheelle +voita ja maitoa. Nilla, kirkontorni, oli harmissaan mennyt naimisiin +Harjun Martille, mutta eipä auttanut että Niku oli soittanut heille +saman morsiusmarssin, jota hän ei saanut soittaa Tikalle: Martti tuhlasi +vaimonsa perinnön Anttilan rikkaan isännän jälkeen, pani Nillan +helminauhan Tikalle pantiksi sarkatakista; Nillan linnunryijyä käytettin +variksenpelottimena ja koi söi hänen ketunnahkaisen rekipeitteensä. -- +"Älä itke, Nillaseni," sanoi Maiju, "minä olen ommellut uuden hameen +vanhemmalle tytöllesi ja tulevana sunnuntai-iltana sinun pitää ottaa +lapset mukaasi meille; silloin saavat he hypätä polskaa Tikan soittaessa +harmonikkaa." + +Mitä siitä sitte muuta sanottavaa, kuin että kirkontornista tuli +heinäsuova, vaikk'ei heinäsuovasta koskaan tullut kirkontornia? Ja kun +ihmiset näkivät Tikan ja Maijun, pieninä ja sievinä, kuin oikein +silmillä varustetut nuket, tepsuttelevan kirkkokankaan poikki, sanoivat +he toisilleen: + +"Vakka kantensa hakee." + +Mutta Suomi ja Ruotsi ovat yhteen ommellut tunturien kautta pohjoisessa, +Tikan langalla ja paljolla muullakin. + + + + +AURINKOKUNINKAAN KRUUNU. + + +Kohoa, kotka sä, päivään päin, +Kun kunnon siipesi kantaa! +Kas, myrsky riehuvi rynnistäin, +Pilv' etsii taivahan rantaa. +Vahv' ollos, kuin hän, ja tarmokas, +Ja voita maailman matkallas +Vastukset, jotk' elo antaa. + +Kas köyhä poikanen lehmiä +Hän metsän helmassa johtaa, +Hän kysyy koivuilta, männyiltä: +Miss' oikein kunnian kohtaa? +Ja koivut, männyt ne kuiski vaan: +On kruunu aurinkokuninkaan, +Mi kirkkahimpana hohtaa. + +Ja poika näin: kuningasta mä +Sit' olen palvelevainen +Kaks vuosikymmentä; sittenpä +Hält' anon kruunua vainen, +Jos ei hän suo mitä pyytelen, +Mä häntä vastahan taistelen, +Saan suuren kunnian maineen. + +Ja poika tornihin kiipes jo, +Näk' kylät, kaupungit silloin, +Tuoll' liikkui viljava vainio, +Kuin tuuli hengitti milloin. +Hän pyrki auringon uljaan luo, +Mut halki taivahan kulki tuo +Ja laski pilvehen illoin. + +Nous vuoren korkean huipullen, +Siell' lunta, talvea kyllä, +Ja kesän pilvi se kultainen +Virvoitti maan hymyilyllä. +Tult' iski pauhaten ukkonen, +Täristi jalkoja poikasen, +Vaan aurinko pysyi yllä. + +Näin poika: aurinko kultainen, +On juoksu ylhäinen sulla, +Sä kuljet tietäsi rientäen, +En voi mä luoksesi tulla; +Sun tiesi käy yli taivahan, +Ah kuinka kruunusi saavutan? +Ei mitään keinoa mulla. + +Hohoi! Nyt soi yli kaiken maan! +Tuprahti tomu ja sauhu. +Vihollisjoukot ne ryntäs vaan +Ja kaikkiall' oli kauhu. +Mut poika isänsä miekalla +Löi, hakkaa urohon innolla, +Ja voittoon päättyiki pauhu. + +Jo uupui poikanen verihin, +Mi äsken taistella tohti; +Ja auringon säde loistavin +Kimmelsi kuollutta kohti. +Ja päässä poikasen tosiaan +Jo kruunu aurinkokuninkaan +Nyt hellin kirkasna hohti. + +Se armas kruunu ol' auringon, +Mi välkkyi päässä nyt tuolla. +Se maineen seppele verraton, +Sen vuoksi täytyvi kuolla. +Oi, poika, olkohon intos vaan +Taistella parhaaksi Suomen maan, +Sen puolest' elää ja kuolla! + + + + +TAIVAAN LAPSET. + + +Hän, kirkas iltarusko; +On enkelpoikanen. +Punaisin perhosiivin +Hän lentää ladellen. +Illanpa hän +Levittää yli meren, maan, +Rauhoittaa myrskyn pauhun, +Saa vaivat vaipumaan. + +Ihana aamurusko +On enkeltyttönen. +Jo varhain hällä yllä +On hame punainen. +Päivänpä hän +Herättää työhön, toimehen, +Hivukset pilven sukii +Tuulessa läntisen. + +Molemmat taivaan lapset, +Suloiset, pienoiset, +Rakastaa toisiansa, +Vaikk' ovat kaukaiset. +Huntunsa yö +Välille lapsukaisten luo, +Ja kirkkaat illan tähdet +Valonsa heille suo. + +Mut kun on kukkais-aika +Ja viherjä on maa, +Yö synkkä mereen silloin +Huntunsa pudottaa. +Lapsoset nuo +Rientävät silloin yhtehen, +Kaunonen enkelpoika +Ja sulo tyttönen. + + + + +CHARLES GORDON. + + +Kuka hän oli, tuo merkillinen sankari, jolla ei ole vertaistaan meidän +aikanamme ja joka on saanut osakseen maailman ihailemista, vaikka ei +kukaan sitä vähemmin tavoitellut kuin hän? + +Hän oli Englantilainen, joka rakasti ja palveli isänmaatansa, rakasti ja +palveli koko ihmiskuntaa, mutta ennen kaikkea rakasti ja palveli +Jumalaa. Hän oli kristitty sankari, joka aina tunsi olevansa Jumalan +kaikkivaltiaan käden suojassa eikä sentähden peljännyt mitään vaaraa. + +Varreltaan oli hän pieni ja hento; hänellä oli vaaleat hiukset, lempeät +siniset silmät ja koko hänen olennostaan säteili hyvyys ja lempeys. +Mutta tässä vähäpätöisessä ulkomuodossa, joka oli enemmän lapsen kuin +sankarin, asui rautainen tahto, sotapäällikön nero ja pelkäämättömin +uljuus. Hän, tuo lempeä mies, taisi olla peljättävä, ja hänen katseensa, +joka usein näytti niin uneksivan lempeältä, taisi masentaa jalopeuroja. + +Charles Gordon, ollen syntyisin soturisuvusta, tuli itsekin soturiksi. +Hän oli neljäs yhdestätoista sisaruksesta ja oli nuoruudessaan heikko ja +kivuloinen. Sotaopistosta hän ei saanut loistavia todistuksia; siitä +pojasta ei suuria toivottu. Hänen ollessaan 22-vuotias syttyi tuo suuri +sota keisari Nikolain viimeisinä vuosina, jossa toisella puolella +taisteli Venäjä, toisella Englanti, Ranska, Turkinmaa ja Italia. Tässä +sodassa Gordon sai Sebastopolin juoksukaivannoissa osoittaa kuntonsa. +Missä ei kukaan uskaltanut astua esiin pahimmassa luotituiskussa, siinä +seisoi Gordon kiikarillaan vakoellen vihollisen liikkeitä. Hän oli +insinööri-upseeri; hyvin mahdollista on, että joku Suomalainenkin häneen +ampui, sillä monta suomalaista upseeria palveli Sebastopolissa olevassa +venäläisessä armeijassa. + +Englannilla oli kaikkialla maailmassa jotakin tekemistä. Gordon, +palveltuaan jonkun aikaa läntisessä Aasiassa, lähetettiin 1860 Kiinaan, +joka siihen aikaan soti Englannin kanssa. Kiina voitettiin, mutta Gordon +jäi sinne rauhanteonkin jälkeen ja sai hallitukseltaan luvan palvella +Kiinan keisaria. Matkustettuaan läpi suurimman osan Kiinan mahdottoman +suurta aluetta, nimitettiin hän 1863 tämän maan koko sotavoiman +ylipäälliköksi, hillitsemään hirmuista kapinaa, joka oli levinnyt yli +puolen valtakuntaa; 19:ssä kuukaudessa voitti hän nuo hirveät +kapinoitsijat, Taipingit, joita ei kukaan voinut vastustaa, pelasti +valtakunnan ja monta sataatuhatta ihmistä perikadosta. Kiinan keisari +jakeli pelastajalleen ylenmäärin aarteita ja kunnianosoituksia. Hän +tahtoi tehdä Gordonin lähemmäksi mandariinikseen, mutta tämä kieltäysi +kaikista aarteista ja kunniaviroista ja palasi köyhänä katteinina +Englantiin. Muistona Kiinasta vei hän ainoastaan kultaisen kunniarahan, +joka siellä lyötiin hänen kunniaksensa sekä muutamia sotalippuja, jotka +hän taistelussa oli kapinoitsijoilta valloittanut. Niihin hän ei pannut +suurta arvoa, sillä hän halveksit voitonmerkkejä ja ihmiskiitosta. +Kunniarahan hän myi eräänä päivänä, kuin hänellä ei ollut rahoja ja hän +tahtoi auttaa erästä onnetonta; liput hän lahjoitti muutamille pojille, +joita hän elätti ja itse opetti perustamassaan koulussa Thems'in +varrella. Se oli hänen onnellisin aikansa; hän rakasti noita poikia ja +lähetti heidät sitte merelle, jotta heistä tulisi kelpo merimiehiä. + +Sittemmin oli hän jonkun ajan Englannin konsulina Tonavan tienoilla; hän +oli kohonnut everstin arvoon ja lähetettiin Ylä-Egyptiin hävittämään +orjakauppaa. Tämä oli vaikea työ, sillä saaliinhimoiset Arabilaiset +ajoivat Neekereitä takaa ikäänkuin kesyttömiä ja myivät heidät sitte +suurella voitolla orjiksi. Kaksi vuotta Gordon oli Ylä-Niilin varrella +olevan laajan Sudanin erämaan maaherrana; hän tekin lopun orjakaupasta +ja vakautti rauhan ja oikeuden tämän onnettoman kansan keskellä, jota +siihen asti Egyptiläiset, Arabialaiset ja Turkkilaiset olivat mitä +hävyttömimmällä tavalla ryöstelleet. + +Mutta orjakauppaa suosivien turkkilaisten pashojen toimesta Gordon +kutsuttiin pois 1879. Sen jälkeen hänet lähetettiin milloin Indiaan, +milloin Kap-koloniiaan. Hän läksi ajaksi Jerusalemin läheisyyteen, +saadakseen siellä hiljaisessa rauhassa tutkia Raamattuaan, tuota rakasta +kirjaa, joka aina oli ollut hänen muassaan hänen pitkillä matkoillaan. +Silloinpa nousi Egyptissä vaarallinen kapina, ja eräs väärä profeetta, +joka nimitti itsensä Mahdiksi, Muhammedin seuraajaksi, valloitti +suurimman osan onnetonta Sudania, joka Gordonin sieltä lähdettyä jälleen +oli vajonnut entiseen kurjuuteensa. Englanti sai ylivallan Egyptissä, +voitti kapinoitsijat ja lähetti Gordonin takaisin Sudaniin. + +Vastustelematta Gordon totteli, sillä hänen tuli sääli onnetonta maata, +-- hän totteli, ollen siitä vakuutettu, ett'ei hän milloinkaan sieltä +palaisi. Helmikuussa 1884 hän tuli Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin, +jossa sininen ja valkoinen Niili yhtyvät. Asukkaat ottivat hänet vastaan +pelastavana enkelinä. Rauha ja oikeus vakuutettiin jälleen; Gordon +koetti kaikkea, mitä kunnia ja omatunto salli Mahdia lepyttääkseen. Tämä +vastasi: rupea muhamettilaiseksi, niin minä, profeetta, säästän henkesi. +Olkoon menneeksi, sanoi Gordon, jos olet profeetta, niin käske Niilin +kuivettua, tule sen yli Khartumiin ja minä otan sinut vastaan! + +Mahdi ei voinut kuivata Niiliä, vaan hän piiritti Khartumin +Arabialaisillaan ja Neekereillään, ja Arabialaiset ovat nyt, kuten +ainakin, rohkeinta, enin kuolemaa halveksivaa ja enin uskonkiihkoista +kansaa. He tekivät rynnäkön ja heidän riveistään kajahti sotahuuto: +"Jumala on yksi ja Mahdi on hänen profeettansa!" Gordon otti heidät +siten vastaan, että he joka kerta palasivat päät verissä. Pitkä ja +ankara taistelu syttyi silloin ristin ja puolikuun välillä. Gordon oli +pienen, uskollisen sotilasjoukkonsa ja kaupungin asukasten kanssa, jotka +menivät vaikka kuolemaan hänen tähtensä, niin yksinään, siihen määrin +koko maailman hylkäämä, että usein kului kuukausia, joina ei kukaan +Egyptissä eikä Europassa tiennyt, elikö hän vai oliko hän kuollut. +Siellä hän oli kolmen tai neljän Europpalaisen keralla, Mahdin +puoluelaisia kaupungin sisässä ja sen ulkopuolella, ilman muita +apukeinoja kuin ne, joita hän itse taisi hankkia. Mutta kaikkeen hän +keksi keinoja: hän rakensi linnoja ja laivoja, valmisti ruutia ja +aseita, kaivoi ruutihautoja, joilla räjähytti vihollisia ilmaan, +retkeili pitkin virtaa hankkimassa elatusvaroja nälkää kärsivälle +kaupungille. Öisin hän ei enää nukkunut; hän tarkasteli joka aamu +kiikarillaan Niilin sinistä juovaa pohjoisessa, nähdäkseen savun +englantilaisista laivoista, jotka tulisivat hänen avukseen. Turhaan; ei +savua, ei apua; ainoastaan harmaat krokotiilit näyttivät rannan savesta +julmia hampaitaan. Aina kuului kuitenkin Gordonin lähettämä lyhyt +sanoma, jota salavihkaa kuljetettiin Mahdin leirin läpi postimerkin +kokoisille paperipalasille kirjoitettuna: "Khartum, all right." +(Khartum, kaikki hyvin). + +Vihdoin Tammikuun 28:na päivänä 1885 näkyi Khartumin edustalla kaksi +englantilaista venettä, jotka lordi Volseleyn lähestyvät apujoukot +olivat sinne lähettäneet. Niitä tervehti hurja tuli kanuunista ja +käsikivääreistä. Khartumissa virtaili veri; vihollinen oli valloittanut +sen. Muuan kavaltaja oli Tammikuun 26:na päivänä aamun koitteessa +avannut erään portin Mahdin väijyville joukoille; kaikki Gordonin +uskolliset seuraajat ynnä onnettoman kaupungin asukkaat, miehet, vaimot +ja lapset oli surmattu ja sama kohtalo oli saavuttanut sankarin +itsensäkin. Ei vielä varmuudella tiedetä, että hän kaatui +kuolemattomalla kunnialla. Tuskin voi toivoa, että hän, niinkuin monet +luulevat, joutui Mahdin vangiksi tahi taistellen raivasi tiensä +Abyssiniaan päin. + +Englanti antaisi nyt miljoonia kultaa, jos se siten voisi ostaa takaisin +edes ainoan niistä kuukausista, joita se ei käyttänyt Gordonin +pelastukseen. Gordon itse ei pitänyt henkeään kallisarvoisena. Valmis +hän oli palvelemaan ihmiskuntaa, niin kauan kuin Jumala katsoi sen +tarpeelliseksi valtakunnalleen maan päällä, mutta hänen palveluksensa +oli kova ja hän toivoi vapautustaan. Kentiesi juuri hänen kuolemansa on +avannut laajan tien kristinuskolle ja sivistykselle Afrikan sydänmaihin. + +Mikä on ihmisille kelpaava suuruus? Itsensä-kieltäminen jalon +tarkoituksen saavuttamiseksi. Mikä on Jumalalle kelpaava suuruus? +Kristuksen vanhurskaus, sillä sen kautta ihminen oppii taivuttamaan +tahtonsa Jumalan tahdon alaiseksi ja antamaan Hänelle kunnian. Charles +Gordonissa olivat nämä molemmat suuruudet yhtyneet. Hänellä oli ollut +onni nauttia jumalisen äidin kasvatusta ja hän ei peljännyt mitään +vaaraa sentähden, että hän pelkäsi Jumalaa. + +Nuorukainen, sinä, joka uneksit sankarien mainetta, huomaa tämä! Ei +löydy mitään todellista rohkeutta eikä mitään todellista kunniaa ilman +todellista jumalanpelkoa. Ole siinä Charles Gordonin kaltainen, niin +olet tuleva hänen vertaisekseen, joll'et maineessa, niin kuitenkin +sisällisessä ja inhimillisessä suuruudessa! + + + + +TOININ JOULUAATTO. + + +Parahin Emmi! + + Äitini +Kun äitilles nyt kirjoittaapi +Lohista, juustoist', tietysti, +Niin kirjoitanpa minäki, +Yhdessä sekin mennä saapi. + +Mä toivon hyvin vointia, +Hauskuutta sulle yhtä myötä. +Meill' joululuvan saatua +Toint' ollut monta laatua, +On leikitty, on tehty työtä. + +Jo jouluaatton' aikaisin +Silmissä meill' ei ollut unta, +Huusimme: tul'pas joulukin, +Ja päivä ol'kin ikävin, +Ja sitten alkoi sataa lunta. + +Vaan vuoteelta me oitistaan +Iloisna ylös keikahdimme. +Ja äiti puuhas toimissaan, +Ja renki Matti niskassaan +Myttyä kantoi, huomasimme. + +Nyt kirkastettiin hopeat +Ja pestiin posliinitkin kaikki. +Tuvasta tuoksui suloisat +Vehnäisten hajut ihanat, +Ja tortut paistoi vanha Maikki. + +Ol' aamupuoli pitkä niin, +Ja iltapäivä samanlainen. +Yhäti juostiin, puuhattiin, +Kuin milloin ovi aukaistiin, +Niin ilo syntyi kaikuvainen. + +Mut ovi pantiin lukkohon, +Avaimen reiäst' tirkistimme. +Se tavattoman ahdas on, +Ja selvän saanti mahdoton, +Me kokeemme tok' uudistimme. + +Jo ovi aukes vihdoinkin, +Salissa seisoi joulukuusi, +Säteili valo ihanin, +Oksissa loisti tähdetkin, +Aiottiin alkaa leikki uusi. + +Vaan siellä seisoi lasta kuus, +Ne tulleet oli jostain kaukaa, +Niill' enkelin ol' ihanuus, +Ja vienous ja iloisuus, +Ne oli kuusi orpo raukkaa. + +Iloisna lapset lauloivat. +Olimme kaikki riemuissamme, +Betlehemistä kertoivat: +Jos pieni Jeesus, sanoivat, +Ois meidän jouluvieraanamme! + +Koht' ovi aukes naristen, +Ja joulupukki astui tuosta, +Mokoma suurisarvinen, +Ja kookas, harmaaturkkinen, +Taa äidin Roosa aikoi juosta. + +Hän kysyi niinkuin torvella +Het' äreällä äänellänsä: +Onk' olleet lapset siivoja? +No niin ja näin, vaan vihdoinpa +Hän mumis jotain mielissänsä. + +Hän meni, palas jällehen, +Ja Roosaltakin loppui pelko. +Se oli Matin kokoinen, +Mut mikä pukiks teki sen, +Siit' ei nyt vielä ollut selko. + +Ja nytkös mytyt, tukut jo +Toisensa perään saliin kulki, +Yks ensin, toinen, kolmas, no, +Jo taas, jo taaskin, kummako +Jos ilo oikein puhkes julki! + +Kuin peltokanat lensimme, +Lu'imme kirjoitukset kaikin. +Paketin tyhjän löysimme. +Mut sormus oli minulle, +Ja tanssipojan Roosa saikin. + +Nytp' oikein mytyt sinkuivat +Helmasta vanhan joulupukin! +Ne kaikki kovin mieluisat, +Ja tavattoman arvoisat, +Osamme niistä saimme kukin. + +Ol' ihmeen kaunis kuusikin +Ja paljo myöskin jouluruokaa, +Ja niistä puuro herkkuisin, +Me lähetimme niillekin +Puutteessa jotka raukat huokaa. + +Me kiittäkäämme Jumalaa +Kaikista armolahjoistansa. +On jouluaamu juhlivaa, +Kun varhain kellot kaikuaa, +Ja kirkkoon rientää harras kansa. + +Kauniisti siellä urut soi +Ja juhlallinen kaikk' on toimi. +Te maalla käsitätte, oi! +Sen rauhan, minkä joulu toi, +Paremmin kuin sun siskos + Toini. + + + + +[Kuva] + + + + +MIKÄ METSÄSSÄ ON KAIKKEIN KAUNIINTA. + + +Niin, sen saat uskoa, että aamu oli kaunis, ja varhainen oli myös; enpä +luule, että kello oli enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä +alhaalla ja koivujen varjot olivat niin pitkät heinikossa. Isä ja äiti +eivät sallineet meidän kanan maata aamusilla, ja oli vielä vanha +kalastaja, joka aina huusi kello neljän aikana kammarimme ikkunan +edustalla: "ylös reivaamaan, ylös reivaamaan!" sanoi hän, kuten +merimiehet huutavat toisillensa, kuin yöllä tuulee, ja niin me nousimme +nopeasti sängystä kuin nuoli sinkoaa jousipyssystä, ja alussa kyllä +tuntui vaikealta, mutta viimein me ymmärsimme todeksi mitä vanhat +ihmiset sanoivat että: "aamuhetki kullan kallis." No niin, sittepä +pitääkin mennä koreasti: levolle jo kello yhdeksän aikaan illalla. + +Usein olen ajatellut, ett'ei ollenkaan pitäisi makaaman noina kauniina +ihanoina valoisina kesäöinä, jotka loistavat valosta, kuin kaste päilyy +nurmella ja linnut laulelevat. Sehän on monen tunnin makaamista +ihanimmasta ajasta koko elämässänsä. Mutta niin se nyt on, eikä sitä saa +muutetuksi. Maata jokaisen täytyy. Preussin kuningas toinen Freedrikki +oli hyvin ahkera mies ja häntä harmitti, että hänen piti makaaman kolmas +tai neljäs osa elämästänsä. Sentähden hän kerran päätti vierautua +sellaisesta vahingollisesta pahasta tavasta. Ensimmäisen yön hän teki +työtä ja se kyllä kävi päinsä. Toisena yönä hän myöskin teki työtä, +makaamatta vähääkään, ja nyt hän luuli toimittaneensa jotakin varsin +merkillistä. Mutta mitenkäs kävikään? Kuin hän sen jälkeisenä päivänä +istui suuren hallituspöytänsä ääressä ja valtakunnan korkeimmat +virkamiehet alkoivat puhua tärkeistä asioista, huomasivat he, että +kuningas alkoi nyökkäellä -- -- ja siihen hän nukkui istualleen +kuninkaallisessa arvokkaisuudessaan. + +Sentähden minä arvelen, että meidän pitää tehdä niinkuin luonto tahtoo. +Ja onpa uni tosiaankin kallis lahja väsyneelle, sairaalle ja +surevaiselle; mutta ei sen vaoksi saa laiskotella kauniina aamuna, vaan +täytyy ajatella, että vanha kalastaja seisoo ikkunan ulkopuolella +huutamassa: "ylös reivaamaan! ylös reivaamaan!" + +Mutta minun piti kertoman, miten oli aamulla metsässä. Niin, siellä oli +viheriäistä ja raitista ja hyvin ihanaa. Siellä oli paljo monenlaisia +puita aina pilviin ulottuvasta hongasta alkaen, joka vielä kerran +tuumasi tulla mastopuuksi, pieneen nystyräiseen katajaan saakka, joka +lohdutteli itseään sillä, että hänkin voisi tulla puuksi, kuin hänet +karsittaisiin ja sidottaisiin paaluun; mutta siitäpä minä en pidä lukua, +sanoi hän, minusta on hauskempi olla omassa vapaudessani. Ajatteleppas, +jos olisin puu, niin eivät lapset ulottuisi minuun, kuin he tulevat +katajan havuja riipimään, levittääksensä niitä tuvan lattialle +sunnuntaiaamuina! + +No, sehän onkin ainoa, johon sovellut tässä maailmassa, sanoi kuusi, +joka niin ylpeänä seisoi hänen rinnallansa. Sinä olet ihan omiasi +tallattavaksi, pikku raukka, saneli kuusi. + +No mitäpä siitä? sanoi katajapensas; johan siinäkin on paljo, että +ilahutan ihmisiä tuoreella tuoksullani metsästä. Sitä paitse minä +kelpaan hyttyisten savustamiseen ja kelpaanhan minä jouseksi poikien +nuolipyssyihin, ja keitetäänpä minun marjoistani keitevettä ja niistä +valmistetaan myöskin siirappia ja sitte vielä -- -- -- + +Ole nyt jo vaiti, sanoi pihlaja, sillä tuohan kuuluu hirveän +itserakkaalta, kuin tuolla tavoin luettelee omia ansioitansa. Olisi maar +minun hauska tietää, kuka täällä metsässä on kaunein. Mitäs siihen +sanot? -- Ja samalla ravisteli pihlaja somasti tuuheita valkoisia +oksiansa, sillä se oli paraillaan täydessä kukassa, kun nyt oli +sydänkesä. + +No niin, on maar sekin kysymys! huusi tuomi, sillä se oli niin +valkoisena, kuin jos se vastikään olisi ollut lumisilla; se kukki +myöskin. Miettikäämme tarkoin, kuka meistä mahtaa olla kaunein, sanoi +hän. Ja samalla sen lumivalkoisista kukista levisi mitä ihanin tuoksu. + +Koivun mielestä tämä oli varsin ymmärtäväisesti puhuttu, sillä se oli +sykertänyt pitkät vihreät hiuksensa kähäriksi ja heilutteli nyt kiharia +hiussuortuviansa hiljaisessa aamutuulessa. Minä olen varmaan kauniin, +arveli hän salaa itsekseen. + +Mutta leppä, joka seisoi järven rannalla, katseli lakkaamatta kuvaansa +vedessä ja arveli olevansa niin sinertävän vihreä ja viehättävä, ett'ei +kukaan voinut olla häntä kauniimpi. Sentähden nyökkäsi se päätään ja +sanoi: niin, olipa siinä tosiaankin arveluttava kysymys! + +Haapa seisoi hänen vieressään ja vapisi kauhistuksesta, että joku voisi +olla sitä kauniimpi. Aina se haapa raukka vapisi, sillä vaikka se oli +korkea ja iso, niin sillä oli pelkuri sydän ja hauraat oksat. Lehmus +nyökkäsi; se ei myöskään ajatellut huonoa itsestään. Halava ja +pajupensas seisoivat siinä vieressä, mutta olivat ääneti, sillä heillä +oli omat ajatuksensa. + +Meidän pitäisi kysyä kukkasilta, sanoi vaahtera, joka levitti viileää ja +tuuheaa lehtivarjoansa yli mättäiden, joissa kasvoi vuokkoja ja muuramen +kukkia. + +Sitä ei ollenkaan tarvita, intti petäjä äreästi. Ollaksensa kaunis +täytyy olla suuri ja vahva. Katsokaa minua; enkö minä ole komean +näköinen? Kuin minä ravistelen itseäni, niin pudotan tuhansia neulasia +maahan; ja muurahaiset poimivat ne, käyttääksensä niitä keihäinä; kuin +marssivat sotaan. Olen maar minä komea vesa, sitä en luule kenenkään +voivan kieltää. Ja sitte hän julmisti itsensä, saadaksensa toiset +peljästymään. + +Tammi seisoi hyvin tyynenä kuunnellen pakinaa. Tyhmää on tuomita omassa +asiassa, arveli hän. Minä olen varma siitä, että jokainen teistä arvelee +itseänsä kaikista kauniimmaksi. Kysykäämmepä siis peipposelta, joka on +tuolla koivun latvassa. Hän ei pidä kenenkään puolta; hän voi parhaiten +sanoa kuka metsässä on kauniin. + +Siihen suostuttiin ja peipposen mieltä kysyttiin. Mutta tämä arveli ja +mietti kauan eikä tahtonut visertää suoraa totuutta. + +Silloin tuli metsään kaksi pientä lasta, poika ja tyttö, jotka asuivat +pienessä tuvassa. Kuin he menivät ulos varhain kauniina kesäaamuna, +panivat he kätensä ristiin ja sanoivat: "Hyvä Jumala, kuinka sinun +metsäsi on kaunis! Hyvä Jumala, kuinka sinun maailmasi on ihana! Hyvä +Jumala, anna meidän pienten köyhäin lasten kasvaa sinun viisaudessasi ja +todistaa sinun voimastasi ja kiittää sinun armoasi kaikkina +ikäpäivinämme!" + +Kuin puut metsässä kuulivat lasten rukouksen, jäivät ne ihmettelystä ja +liikutuksesta äänettömiksi; niiden humina vaikeni hiljaiseksi +kuiskaukseksi ja voitiin helposti kuulla peipposen liverrykset, kuin se +lauleli koivun latvassa: + +Kaunis, kaunis on viheriäinen metsäni, ja koko Jumalan luonto on kaikki +kaunista. Mutta minä sanon teille, te puut, jotka kyselette, mikä on +kauniinta metsässä, että kaikesta kauniista ja ihanasta, minkä Jumala on +antanut kasvaa tälle seudulle, ei ole mitään niin rakastettavaa ja hyvää +eikä viattoman suloista kuin nuo kaksi lasta, jotka ylistävät Jumalan +hyvyyttä kirkkaana kesäaamuna. Sillä kauneus ja voima ja viisaus ja +suuruus, se on kaikki tyyni tyhjää, joll'ei siinä ole nöyrää sydäntä, +joka unhottaa itsensä, antaaksensa kaiken kunnian ainoastaan Jumalalle. +Katsokaa, puut ojentavat käsivartensa taivasta kohti, kukat saavat +värinsä auringolta ja lintuset laulelevat luonnon ylistysvirttä. Sillä +sama ikuinen henki elää ja puhuu meissä kaikissa. Me kasvamme kaikki +Jumalan armosta kirkkaassa päivän paisteessa; mutta lasten rukous +Jumalan tykö on parempi kuin lintujen laulu ja puiden vihannuus ja +kukkaisten tuoksu. Jumala siunatkoon teitä, pienet kukkaset elämän +suuressa metsässä, ja antakoon teidän kasvaa viisaudessa ja armossa +ijankaikkisesti! + + + + +LAULU PIKKU MAIJASTA. + + +Oi äiti, tänään varahin +Kuin kouluun käyskentelin, +Mä pikku tytön kohtasin, +Hänt' oikein ihantelin; +Niin sievä, armas, suloinen, +Niin hellä, ystävällinen. + +Tukassa hällä vuokkoja, +Rinnassa neilikoita, +Täys kori käsivarrella +Kukkia ihanoita, +Ja kukat hänen käydessään +Korista tippui yhtenään. + +Hän sanoi: tule leikkimään, +Nyt lehto vihannoipi, +Ja puro rientää retkeään, +Ja leivon sävel soipi. +Mä sanoin: toisen kerran, oi! +On pitkä läksy, en nyt voi. + +Mä kysyin: mikä nimesi? +No Maija, niin hän vastas. +Ken äitis? Lie hän rouvaki? +Ei, hän on laulurastas. +Ken isäs? -- Länsituulonen. +Ken siskos? -- Poski ruusuinen. + +Oletko köyhä? -- Enpä, en, +Mä elän päivän voimin. +Koulua käytkö? -- Iloiten +Mä kukkia vaan poimin. +Miss' asut? -- Yli laajan maan. +Ja menet? -- Kylmään pohjolaan. + +Hän niijas, lähti tiehensä +Kirkkaalla katsannolla. +Mä menin kouluun, mietinpä, +Ken Maija mahtaa olla? +Niin äiti, tänään läksyni +Sentähden sujui huonosti. + +Se Maija multa levon vei, +Se mua mielistytti. +Vaan, äiti, jospa Maija lie +Se kevään kaunis tytti! +Oi tule pikku Maija vaan +Minua kohta katsomaan! + + + + +SATU NELJÄSTÄ, JOTKA YLISTIVÄT JUMALATA. + + +Olipa kerran mökki pienenläntä, +Siin' asui eräs vanha vaari. +Hän oli rampa, köyryssä kuin kaari, +Mut muutoin mieheks mainittihin häntä. + +Ja vanha eukko onnettomaks luultu +Siin' asui umpisokeana aivan; +Silmänsä nähneet valoja ei taivaan, +Mut nurinaa ei koskaan hältä kuultu. + +Ja pieni, pieni tyttö oli heillä, +Hän oli kuuro eikä voinut kuulla, +Enin kevätlinnut lauloi sulosuulla, +Ja lehto täyttyi riemusäveleillä. + +Ja pieni poika siinä myöskin eli, +Hän oli mykkä, puheenlahjaa vailla; +Hän Luojaa kiittää laululintuin lailla +Ei voinut, vaiti aina oleskeli. + +Viel' oli koira, Halli nimeltänsä, +Se nopsa, terve, kuuli sekä näki, +Se haukkui milloin tuli vieras väki, +Kuutakin joskus haukkui leikillänsä. + +Niitylle kerran kaikki käyskenteli +Varaksi talven tekemähän heinää, +Se rampa ukko, eukko myös, jok' ei nää, +Ja kuuro tyttö ja sen mykkä veli. + +Iloisna Halli sinne tänne tuiski, +Mut eukko sattui rotkoon lankeemahan, +Myös ukko lankes, kuin men' auttamahan, +Ja Halli raukan häntä vaan nyt huiski. + +Ei tyttö kuullut heidän huutoansa, +Ei mykkä voinut avuks ketään huutaa, +Nyt Halli parhaaks näki, mitäs muuta, +Ruveta äänen heidän puolestansa. + +Ja Hallin äänen matkamies jo kuuli. +Hält' avun saikin vanha kurja väki. +Sokea! Rampa! -- Kuin hän heidät näki, +Niin onnettomiks kovin heitä luuli. + +"Jumalaa täss' on varmaan moittiminen, +Kun ihmiselle sallii tuskaa moista, +Teist' ei voi toinen turvaella toista, +Kurjuutta, hätää vaan on kärsiminen." + +"Jumal' on väärä, teidät jättää tuskaan, +Noin ihmiseltä kieltää kaiken armon, +Koiralle antaa terveyden, tarmon, +Mit' auttaa usko, mitä rukouskaan?" + +Mut ukko virkkoi: "Siten mieti emme. +Jumalan kiitos, jok' on kaikki luonut, +Ja uskollisen koiran meille suonut, +Se kutsui sinut hätään avuksemme." + +"Jos rasittaakin meitä moni puutos, +Niin tiedän varmaan, jos on tahto Herran, +Hätämme riemuks' hänpä kääntää kerran, +On helppo hälle semmoinenkin muutos." + +Hellästi heihin katsoi matkustaja. +Mut ukko, eukon, pojan tytön kanssa, +Jo teki heinää siellä nurmellansa, +Ja Hallin iloll' oli tuskin raja. + +Olihan kesä. Metsä vihantana, +Ja puiden yllä oli juhlaverhot, +Ja kukastoissa liipoitteli perhot, +Ja vilja kellastui jo koreana. + +Niin eukko sanoi: "Lauluun yhtykäämme +Ylistäin Herraa! Vaikk' on vaillinaista +Näentä, kuulo, puhe puuttuvaista, +Jumala kuulee, häntä kiittäkäämme!" + +He kaikki virttä veisaavansa luuli, +Vaikk' ainoastaan vanhat sanoin kiitti, +Ja nuoret sydämmensä tunteet liitti, +Niin Herra kaikkein neljän äänen kuuli. + +Tapahtui jotain. Virren lopuss' aivan +Kirkaisee eukko sokeana ollut: +"Jumala, mulle näkö taas on tullut, +Mä näen vuoret, metsät, maan ja taivaan." + +Ja tyttö huusi iloss' ihmetyksen: +"Oi äiti, äiti, nyt mä äänes kuulen! +Hyttyisen hyrryn, suhinan myös tuulen, +Ja pikku linnun vienon viserryksen!" + +Ja rampa ukko riemuisena juoksi +Ikäänkuin terve, reipas nuorukainen, +Hän eukon kaulaan kiepsahti nyt vainen, +Pyöritti häntä kovin huvin vuoksi. + +Mut heidät kaikki kummastukseen saiki +Nyt mykkä poika, kuin se selvin kielin +Jo lauluun yhtyi innoll' ilomielin: +"Jumalan kiitos, hält' on apu kaikki!" + +Niin illan suussa kaikki mielissänsä +Ylisti Luojaa yhdestä he suusta, +Mut Halli parka tietänyt ei muusta, +Kuin katseli ja huiski hännällänsä. + +Ja silloin Luojaa kiitti metsät, vuoret, +Siell' enkeli ol' loistava kuin päivä +Herralle virttä viemään ennättäivä, +Nyt jota lauloi vanhat sekä nuoret. + + + + +[Kuva] + + + + +KUKKASET KEDOLLA JA LINNUT TAIVAAN ALLA. + + +[Kuva] + +Eikös ole ihmeellistä, että keskellä talvea ajatellaan kevättä, että +juuri vuoden pimeimpänä aikana niin kernaasti muistellaan yötöntä +päivää? Niin rakkaani, mikäpä olisikaan ihmeellisempää kuin että +keskellä maailman murheita voidaan ajatella iloa Jumalassa. + +Nyt joulunaikana ovat laululintuset kaukana Afrikan palmulehdoissa, ja +kedon kukkaset ovat hautautuneina valkean lumivaipan alle. Ei kukaan +niitä näe, pimeys peittää ne, pakkanen puree niitä, harakka hyppiä +teputtelee kevein askelin niiden lumisella haudalla. Harakka ei tiedä, +että hangen alla on jotakin, jossa kerran oli eloa ja riemua, mutta joka +nyt on kadonnut. Me tiedämme sen, ja sentähden me nyt ajattelemme ja +muistelemme sitä, joka on ollut ja kadonnut, vaan joka on taaskin kerran +tuleva. Juuri nyt pimeänä, kylmänä ja kolkkona aikana, jolloin kaikki +näyttää niin toivottomasti kuolleelta, mutta jolloin kaikki kuitenkin +elää ja toivoo, nyt tahdomme me ajatella ylösnousemisen päivää. Onkos +ihme jos kiitetään Jumalaa kauniina keväänä, jolloin maa, taivas ja meri +ylistävät hänen kirkkauttansa? Paljon suurempi kiitos ja sydämellisempi +ylistys on uskoa ja palvella kuihtumuksen, yön ja kuoleman keskellä. + +Minä tunsin muutaman köyhän kodin. Oli eräs vahtimestari, joka asui +vaimoinensa ja monine lapsinensa erään kruunun suuren huoneuston +maakerroksessa, jota huoneustoa hänen tuli lämmittää, pitää puhtaana ja +hoitaa. Tämä asunto oli matala, mutta päivän puolella oli akkuna, josta +virtasi valoa huoneesen. Akkunalla oli häkissä kanaarilintuja ja häkin +vieressä muutamia kukka-astioita, varta vasten niin asettuina, että ne +saivat kaiken sen valon, joka lyhyenä Joulukuun päivänä oli tarjona. +Muutamassa astiassa oli kieloja, joita harvemmin kukka-astioissa +kasvatetaan, sillä ne vaativat paljon puuhaa ja vaivaa menestyäksensä +sisällä. Mutta mitäpä ei rakkaus saisi aikaan. + +Vahtimestari ja hänen vaimonsa olivat, niinkuin ihmiset enimmäkseen, +tavallansa nuhteetonta väkeä, tavallansa Jumalaa pelkääväisiä, +sunnuntai-kristityitä, jotka otaksuivat, että kun he uhraavat pari kolme +tuntia viikossa kirkonkäymiseen ja muutamia minuuttia aamu- ja +iltarukouksiin, niin pitäisi Jumalan olla heihin tyytyväinen. Jumalalle +kuului seitsemäs osa ja tämän elämän huolille kuusi seitsemättä osaa. +Jonkun aikaa oli tultu kaikinpuolin hyvin toimeen, mutta kun lasten luku +lisääntyi ja heidän kouluttamisensa alkoi maksaa, tuli jokapäiväinen +leipä vähitellen yhä niukemmaksi. "Mitä me nyt syömme ja mitä me +juomme?" kysyi mies. "Niin, ja millä me itsemme verholtamme?" kysyi +vaimo. Mies hankki sivutoimia, ja vaimo sivuansiota; molemmat riehuivat +ja raastoivat voimiensa mukaan, mutta yhtä kaikki eivät tulot tahtoneet +menoille riittää. Viimein sairastui vaimo, ja silloin tuli huolia ja +murheita sekä ovista että ikkunoista. Napinaa alkoi kuulua, niinkuin +tavallisesti aina tapahtuu, kun oma voima ja oma nero ovat näyttäytyneet +riittämättömiksi. Pitihän Jumalan olla heihin tyytyväinen: mintähden hän +salli heidän kärsiä nälkää? + +Onneksi oli heillä Elsa. + +Hän oli vanhin tytär ja 14 vuotias; häneen eivät pystyneet nälkä eikä +huolet; askareiden toimittaminen oli hänestä yhtä helppoa kuin +leikkiminen. Hän ennätti kaikkeen, ja kaikki kävi reippaasti, niin että +helisi vaan. Iloinen lapsuuden kevät vaikutti tähän suuresti, mutta kun +muutamat lapset jo silloinkin saattavat väsyä, niin ei ollut muuta +selitystä hänen iloisuuteensa ja väsymättömyyteensä kuin se, minkä äiti +oli mielessään otaksunut, että tyttö oli Jumalan lapsi kehdosta saakka. + +Ja onhan sellaisiakin lapsia olemassa. Syntiä on heissä, niinkuin +kaikissa muissakin; sillä kukaan ei ole niin lumivalkoinen Jumalan +edessä, ettei _hän_ näkisi heissä jotakin saastapilkkua, josta synti ja +lankeemus saattaa kehittyä. Mutta nämä lapset ovat saaneet hienomman +aistin, niin että he näkevät enkelin, jonka Jumala on asettanut +vartioimaan kutakin lasta, ja kuulevat sen kuiskaukset. Näin tulee +lapsen ja vartijan välille tuttavallisempi suhde, joka vaikuttaa, että +lapsi kuulee enkelin äänettömän vastalauseen jokaista syntistä ajatusta +ja jokaista pahaa aikomusta vastaan. Ja näin kiinnittyy näiden lasten +sydän aikaisin Jumalan valtakuntaan. Kun sitte Vapahtaja tulee heidän +tykönsä, ei hänen tarvitse sanoa mikä nimi hänellä on katkismuksessa. He +vastaavat nöyrästi: "niin, tule, Herra Jesus, me tunnemme sinut, me +olemme sinun omiasi." + +Isä sanoi tyttärellensä tuon tuostakin: + +"Elsa, sinun täytyy lopettaa koulunkäyntisi; meillä ei ole enää varoja +pitää sinua siellä." + +"Aivan niin, isäni. Saanenhan kumminkin sitte lukea kotona. + +"Elsa, meidän täytyy eroittaa palvelustyttö luotamme ja tyytyä +ainoastaan lapsentyttöön. Sinun tulee nyt tehdä kaikki talouden toimet." + +"Kyllä, isäni. Minä tahdon koettaa parastani." + +"Elsa, nyt täytyy meidän eroittaa lapsentyttömmekin. Sinun tulee tästä +lähtein hoidella pieniä siskojasi." + +"Oikein, isäni; sen tahdon mielelläni tehdä." + +"Elsa, äiti on sairas. Sinun tulee hoidella häntäkin." + +"Niin, isäni, miks'en hoitelisi omaa äitiäni?" + +"Elsa, minä en jaksa enää toimittaa virkaani, vilutauti vaivaa minua. +Nyt täytyy sinun hoitaa minun tehtäviäni suuressa huoneustossa." + +"Mielelläni isäni; ja sinua myöskin tahdon hoidella." + +"Elsa, meidän täytyy olla säästäväiset! Mitä sinä teet noilla +piipittävillä linnuilla ja noilla hyödyttömillä kukilla, jotka ovat +akkunalla?" + +Elsa vaikeni. + +"Myy ne! Sinä kenties saat 10 tai 15 penniä kustakin kukasta ja 2 +markkaa linnuista. Me tarvitsemme joka pennin." + +Elsa pullahti itkemään. -- "Tosin, jos niin tahdot, isäni. Mutta salli +minun pitää ne!" + +Isä katsoi häneen ihmetellen. Elsa itki tavallisesti sangen harvoin; hän +oli aina kaikissa toimissaan ja kaikissa vastoinkäymisissään iloinen +kuin lintunen. -- "Meidän tulee kysyä äidin mielipidettä." + +He menivät äidin luo. -- "Sanoppa äiti, eikö Elsamme ole kuitenkin +oivallinen tyttönen? Hän on huoneuston vahtimestari ja vielä enemmänkin. +Hän kerkii kaikkeen, tekee kaikki säännöllisesti ja on aina tyytyväinen, +aina nöyrä ja aina iloinen. Mutta katso, nyt itkee hän, kun minä sanoin, +että hänen täytyy myydä hyödyttömät lintunsa ja kukkasensa." + +Äiti vastasi: "lapsi raataa kuin orja kaiket päivät; tuleehan meidän +suoda hänelle hiukan iloakin." + +"_Senkö_ tähden sinä itket?" kysyi isä. + +"En, nyyhkytti tyttö vastaukseksi. Minulla ei ole koskaan aikaa käydä +kirkossa." + +"Mitä yhteyttä kirkolla on lintusten ja kukkasten kanssa?" + +"Ne saarnaavat minulle Matheuksen evankeliumin 6:sta luvusta." + +Isä ja äiti katselivat ihmetellen toisiinsa. Mitähän siinä Matheuksen +evankeliumin kuudennessa luvussa sanottaneenkaan. He olivat kenties +kuulleet siitä, mutta jo aikoja sitte unhottaneet sen. Lapsi, joka ehti +kaikkeen, oli kerinnyt lukea tämänkin. + +"Lue minulle se 6:des luku!" sanoi äiti, joka tunsi itsensä ihmeen +liikutetuksi. + +Elsa luki, alkaen 25 värsystä luvun loppuun saakka: "Älkää murhehtiko +teidän henkenne tähden, mitä te syötte ja mitä te juotte, eikä teidän +ruumiinne tähden, millä te teitänne verhotatte ... katsokaa taivaan +lintuja ... katsokaa kukkasia kedolla... Etsikää ensin Jumalan +valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki nämä teille +annetaan..." + +"Mutta mistä ihmeestä sinä olet löytänyt tuon paikan?" kysyi isä. "Sehän +on aivan kuin meille kirjoitettu." + +"En tiedä, vastasi tyttö. Se avautui itsestänsä." + +"Ei, sanoi äiti, se ei avautunut itsestänsä, sinun enkelisi on kääntänyt +lehtiä pyhässä kirjassa. Katso, kuinka kauvan me olemme puuhanneet, +uurastaneet ja kyyneleitä vuodattaneet tämän elämän huolien tähden, ja +kaikki työ, kaikki viisaus on ollut turhaa! Nyt tulee lapsi kukkasineen +ja lintuineen ja kääntää meidän viisautemme hulluudeksi. Isä, isä, +Jumalalla on ollut liian pieni osa meissä, hän tahtoo saada meidät +kokonansa, hänen tulee saada kaikki!" + + + + +RUUSUHELMET. + + +Kun viisas siskon' taittaa +Pienoisen ruususen, +Sen lehdet survoo, laittaa +Taikinan pienoisen. +Kädessään vanuttaapi +Ne pikku helmiksi, +Säikeesen pujottaapi, +Kaulassaan kantaapi. + +Mitenkä hentoo tehdä +Hän siten ruusuillen? +Ei kaunist' ole nähdä +Pöperö semmoinen. +Niin, sisko sanoo: tuoksu +Helmillä hyvä on, +Ei sitä ajan juoksu +Karkoita pakohon. + +Kakskymment' ajast'aikaa +Hän niitä kantelee, +Mut tuoksua kuin taikaa +Ne aina antelee. +Kun vanhuus joutuu hällen, +On ruusu lauhtunut, +Niin jää nuo kukat jällen +Helmiksi survotut. + +Niin, saattaa olla vainen +Sen tuoksu jälellä, +Mut ruusu ihanainen +On itse mennyttä. +Iloiten eikö näkis +Hänt' aikaa lyhempää? +Miks sotkemalla tekis +Hänestä kestävää? + + + + +HOPEARAHAN KERTOMUKSET. + + +[Kuva] Sangen myöhäiseksi oli uudenvuoden aatto-ilta jo vierähtänyt +Kaarlo Kustaan istuessa yksin kamarissansa rahakokoelmaansa +järjestelemässä. Ahne hän ei ollut, päinvastoin oli hän valmis +lahjoittamaan nutun päältään, kun joku köyhä, vilusta värisevä poika +tuli kyökkiin ja rukoili jotakin ruumiinsa verhoksi. Mutta hän oli monta +vuotta kokoellut säästölippaasensa vanhoja rahoja, joita ei nyt enää +käytetä, ja joita hän oli saanut milloin mistäkin, välistä makson +edestä, välistä ilmaiseksi. Useimmat niistä olivat vaskisia, vieläpä +rumia ja ruosteisia kun hän ne sai, mutta Kaarlo Kustaa oli osannut +tuli-öljyllä tehdä ne uudennäköisiksi. Joukossa oli monta Kaarlo XII:nen +aikaista, kummallisilla merkeillä varustettua, ja monta vieläkin +vanhempaa, mitkä lukkari oli valikoinut niistä rahoista, joita +talonpojat olivat panneet kirkonkukkaroon, olipa joukossa useita +ulkomaankin rahoja outoine reunakirjoituksineen, joita ei kukaan +ymmärtänyt. Viisi taikka kuusi kappaletta oli oikeata käypää hopearahaa, +jotka Kaarlo oli saanut syntymäpäivinänsä ja muissa juhlallisissa +tiloissa; ja nyt hän par'aikaa järjesti niitä erääsen laatikkoon, jonka +hän vartavasten oli laittanut rahakokoelma-huoneeksi ja jakanut moneen +monituiseen eri ruutuun ja pieneen laatikkoon. Olipa siinä muuan raha, +jota hän ei voinut kylliksensä katsella; se oli vanha roomalainen +hopearaha, jonka iso-isä oli antanut joululahjaksi, ja joka oli Neron +ajoilta asti. Se oli peräti pieni ja pahoin kulunut raha, mutta +kuitenkin saattoi toisella puolella vielä eroittaa tuon julman keisarin +muotokuvan. Kaarlo Kustaa katseli rahaa puolelta ja toiselta, arvellen +sitä oikein eriskummaiseksi rahaksi, kun se niin kauan oli ollut tässä +maailmassa. Jospa tuo raha osaisi puhua, ajatteli hän itseksensä, niin +olisi sillä paljonkin kertomista. Mutta raha oli aivan ääneti eikä +hiiskunut sanaakaan, ja kynttilä pöydällä paloi pitkälle karrelle Kaarlo +Kustaan istuessa ja miettimistään miettiessä muinaisia aikoja, joita +raha oli nähnyt. Silloin kuului hänestä kuin olisi hopearaha ruvennut +kummallisesti kilisemään; syytä siihen hän ei tiennyt, mutta tuon +laatikossa soivan äänen hän kuuli, ja taisi aivan selvästi eroittaa +hiljaisia sanoja, vienosti helähteleviä kuin hopeakellon ääni. Ja raha +rupesi puhumaan. Kaarlo Kustaa kuulteli sitä ihmetellen, mutta vastata +hän ei voinut sanaakaan. Hän kuulteli vaan; ja silloin rupesi keisari +Neron aikuinen hopearaha kertomaan seuraavalla tavalla: + +"Nyt on kello 12, ja ihmiset kirjoittavat vuosiluvun 1858 Vapahtajansa +syntymän jälkeen. Me rahat olemme pakanoita, jotka lähdemme maailmaan +sekä hyvyydeksi että pahuudeksi. Minun hopeani on muinaisina aikoina +tuotu Iberian vuorista, siitä maasta, jota nyt nimitetään Espanjaksi. +Nyt on tasan 1800 vuotta siitä ajasta kulunut, jolloin minä Roomassa +rahaksi lyötiin, ja joka sadas vuosi minä taidan puhua. Omia +elämänvaiheitani en tahdo sinulle kuitenkaan liioin kertoa. Välistä olen +maannut pitkät ajat maassa; välistä ollut piilossa saiturin kellarissa +Ja rikkaan silkkikukkarossa, välistä köyhänkin tyhjässä taskussa. Se +saattaa kaikki olla yhden tekevää; ihmiset häviävät polvi polvelta, vaan +hopea ei ruostu, raha elää kaikkina aikoina. Ja kuitenkin minä kadehdin +ihmisten onnea, sillä kun oikein asiaa harkitsen, ovat he minua +kuolemattomammat. Kun hopea ja kulta sekä koko maailman loisto häviää, +elävät vielä ihmisten sielut ijankaikkisesti toisella puolen hautaa. + +Koska nyt olen osunut sinun luoksesi, poikaseni, tahdon sinulle kertoa +vuosisata vuosisadalta mitä olen nähnyt ihmisten parissa niinä aikoina, +jolloin he ovat kirjoittaneet vuosiluvun 58, jolloin minä aina olen +tainnut puhua. Kun makaa minun tavallani sata vuotta, niin tahtoo +mielellään avata sydämensä, sen vähän aikaa kun siihen onkin +tilaisuutta. Siitä syystä aloitan nyt + +_Vuodella 1758_. Preussin suuri sotaherra, kuningas Fredrik II, istui +teltassaan Silesiassa. Hän oli hiljakkoin saanut suuren ja verisen +voiton Itävaltilaisista Leuthen'issä; oli haudattu monta tuhatta +kaatunutta soturia ja toisten haavat vuosivat verta; monta leskeä itki; +moni orpolapsi oli kadottanut tukensa. Vaan uljas ja saaliinhimoinen +kuningas pesi veren pois käsistänsä ja katsellen pöydälle eteensä +levitettyä Silesian karttaa sanoi hän ylpeällä luottamuksella, tämä maa +on nyt minun! Hän unhoitti, että hän oli sen voittanut vääryydellä ja +ihmisten verellä. Mutta ihminen voi unhoittaa paljon, kun voitonpyynti +ja kunnianhimo ovat saaneet hänen valtaansa! Maailma kiitti suuren +kuninkaan tekoja, ja imartelijat rohkenivat nimittää häntä "ainoaksi;" +mutta minä makasin maan alla ja kuulin sinne hänen omantuntonsa äänen, +joka sanoi hänelle: "väärin! väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!" + +_Vuonna 1658_. Englannin mahtava suojelija Oliver Cromvell makasi +kuolinvuoteellansa. Hänen ympärillänsä seisoi vääriä ystäviä, jotka +olivat itkevinänsä ja surevinansa, ja hänen vieressään seisoi hänen +ainoa poikansa, joka riemuitsevalla sydämellä ajatteli itseksensä: "nyt +minä pääsen valtaan isäni jälkeen!" Tuo suuri mies oli ollut olevinansa +hyvin jumalinen ja pidettiinkin aikanansa kovin hurskaana miehenä, mutta +kun hänen piti elämästä erota, muistui hänen mieleensä, että hän oli +tehnyt monta suurta pahaatekoa ja mestauttanut herransa ja kuninkaansa +Kaarlo I:sen. Ja vaikka Cromvell monessa kohden oli ollut viisas +hallitsija, havaitsi hän, että hänen tekonsa eivät voineet kestää +Jumalan edessä, ja se valta, jota hän maailmassa, halusi, oli ollut +ainoastaan särkyvä vesikupla. Minä makasin tosin maan alla, mutta kuulin +sinne asti hänen omantuntonsa äänen, joka sanoi hänelle: "väärin! +väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!" + +_Vuonna 1558_. Toinen suuri mies, joka aikanansa oli ollut maan mahtavin +ja jonka valtakunnassa aurinko ei milloinkaan laskenut, makasi nyt +vanhana, voimatonna ja hyljättynä kuolinvuoteellansa Pyhän Justin +luostarissa Estremadurassa Espanjan maalla. Se oli Kaarlo V, entinen +Rooman keisari, Espanjan ja molempain Indiain kuningas, hän, joka kaksi +vuotta sitten oli kyllästynyt valtaansa ja kunniaansa ja luopunut +kaikista kruunuistansa sekä ruvennut munkiksi erääseen luostariin. +Siellä seisoi muita munkkeja, mustiin puettuina, palavat vahakynttilät +kädessä, veisaten hänen ympärillänsä pyhiä virsiä ja ylistäen häntä +autuaaksi katumuksiensa ja hurskaiden töittensä tähden. Mutta +kuolemaisillaan olevasta keisarista ei tämä kaikki ollut kylliksi +Jumalan edessä, vaan hän seurasi surumielin tuntiviisarin kulkua siinä +kellossa, jonka hän itse pitkäin päivinsä kulukkeeksi oli tehnyt. +Vallan, kunnian ja maailman aarteet oli hän vapaa-ehtoisesti hyljännyt. +Mutta siinä ei ollut kylliksi. Hän muisti, kuinka hän oli vainonnut +Lutherusta, ja kuinka hän oli sallinut Espanjalaisten tappaa onnettomia +Indiaaneja Mexikossa, ja kaikki munkkien vakuutukset eivät voineet saada +hänen omatuntonsa ääntä vaikenemaan. Minä makasin maan alla, mutta minä +kuulin sinne asti äänen, joka sanoi hänelle: "väärin! väärin! väärin +Jumalan ja ihmisten edessä!" + +_Vuonna 1458_. Don Henrik, Portugaalin prinssi, istui Terzanabal +nimisessä linnassaan ja kuulteli uutisia niistä tapauksista, jotka +olivat maailman uudeksi muodostava. Pohjoisesta kuuli hän kerrottavan +Mainzin ihmeellisestä Guttenbergistä, joka oli keksinyt kirjainpainamis +taidon. Idästä tuli hämmästyttäviä sanomia Turkkilaisten etenemisestä, +sitten kun he viisi vuotta takaperin olivat valloittaneet +Konstantinoopelin, ja kreikkalaiset oppineet pakenivat levittämään +viisauttansa länsimaihin. Etelästä kuuli Don Henrik sen uutisen, että +hänen laivansa olivat purjehtineet Guineaan saakka Afrikan +länsirannalle, joka oli pisin matka, mitä siihen asti oli kuljettu. +Silloin tuo viisas ja jalo ruhtinas loi linnansa ikkunasta silmänsä +lännessä lainehtivalle suuren suurelle Atlannin valtamerelle, pudisteli +miettiväisesti harmaata päätänsä ja sanoi: "tuolla valtameren toisella +puolella on epäilemättä maata; voi, jospa silloin eläisin, kun se maa +löydetään!" -- Ja minä hopearaha makasin maan alla, mutta minä kuulin +hänen äänensä, ja kaiku vastasi siintäviltä sinilainehilta: on, on, +siellä on maata, siellä on Ameriika, ja Kristoffer Columbus käy +par'aikaa koulua Genuassa. + +_Vuonna 1358_ makasin minä erään ritarin arkussa. Hän puki kultaisen +sota-asun päällensä ja ratsasti turnajaisiin. Kentän ympäri oli +rakennettu purppuravaatteella päällystetty aitaus ja ylt'ympärillä oli +laitettu parvia katselijoille. Ritari kynnätti tanteren kahdellatoista +härkäparilla ja kylvi vakoihin kolme tuhatta hopearahaa, joiden joukossa +olin minäkin. Senjälkeen ratsasti monta loistavaa ritaria aitankin +sisään ja hyökkäsivät toinen toistansa vastaan täyttä lentoa, niin että +heidän peitsensä taittuivat kiiltäviä haarniskoita vastaan, ja moni +uljas taistelija kaatui nurinniskoin hevosen selästä maahan. Kuninkaat +ja ruhtinaat katselivat parvelta tätä, ja kauniit neitoset viittasivat +liehuvilla vöillänsä, liput hulmusivat, sotatorvet soivat, kypärit +välkkyivät, hevoset karkasivat pystyyn ratsastajien kannustaessa ja +kiilloitetut kypärit välkkyivät auringon paisteessa. Mutta kaikki tämä +oli vaan leikkiä, sillä ihmiset ovat isoja lapsia ja joka ajalla on omat +leikkitapansa. + +_Vuonna 1258_ makasin minä matkustavaisen kauppiaan kukkarossa. Hän +purjehti tavaroinensa pitkin leveätä kaunista Rhein-virtaa, jonka +rannoilla heleän-viheriä viiniköynnös verhoilee harmaita vuoria. Koko +luonto heloitti rauhallisena, aurinko valaisi ritarilinnan huippuja ja +sen juurella lauloi trubaduuri laulujansa nuorelle tytölle, joka +kuunteli niitä pienestä avonaisesta linnan ikkunasta. Laivassa oli +munkki, yhtä musta kuin nimensäkin, sillä hänen nimensä oli Barthold +Schwarts; hän näytti kauppiaalle hyppysellisen mustaa jauhoa, jota ei +kukaan tuntenut. Katsokaa, sanoi hän, tämä on tekevä vahvan ja heikon +yhdenväkisiksi! Ohoo, sanoi kauppias, mitä se lieneekään? Se on ruutia, +sanoi munkki, ja sanoessaan nauroi hän niin kummallisesti, kuin olisi jo +edeltäpäin tiennyt, mitä melua hänen keksintönsä oli saava aikaan +maailmassa. Heidän puhuessaan lähti rannasta vesille vene, joka oli +täynnä julmia rosvoja, sillä melkein kaikki linnat Rheinvirran varsilla +olivat siihen aikaan rosvolinnoja. Nuo julmat miehet panivat kauppiaan +vankeuteen, ryöstivät hänen tavaransa ja pakoittivat hänen vielä lisäksi +lupaamaan heille suuria lunnaita. Sillä väkivalta oli oikeuden sijassa, +ja koska jokainen luotti omaan nyrkkiinsä, nimitettiin tätä aikaa +nyrkki-oikeuden aikakaudeksi. + +_Vuonna 1158_. Hurskas piispa Henrik, kristinuskon apostoli Suomessa, +matkusti talvi-aikana Satakunnan harvaan asutuissa sydänmaissa ja hänen +seurassansa oli munkkeja ja palvelijoita. Kun nälkä rupesi heitä +vaivaamaan, pyysivät he ruokaa rikkaan Lallin talosta. Lalli itse oli +poissa ja kun hänen häijy vaimonsa Kerttu ei tahtonut suoda heille +mitään syötävää, niin ottivat he leipää uunista ja heiniä hevosille, +maksaen kaikesta täyden hinnan. Minä olin yhtenä niiden hopearahain +joukossa, jotka annettiin tuolle häijylle vaimolle. Senjälkeen he taas +lähtivät pois. Mutta kun Lalli tuli kotiin, vihastui hän julmasti, ajoi +heitä takaa ja löi hurskaan piispan Henrikin kuoliaaksi Köyliönjärven +jäällä. Jonkun ajan perästä näin minä Lallin tulevan kotiin; hänen +mielensä oli synkkä ja raivokas, ja kun hän otti lakin päästänsä, lähti +koko tukka mukana. Silloin minä ymmärsin, että hän oli tehnyt jonkun +kovan rikoksen, eikä hänellä sen perästä ollut koskaan enää mitään iloa. +Mutta piispa Henrik sai suuren kunnian sentähden, että hän oli +vaikuttanut Jumalan valtakunnan hyväksi Suomessa. Nyt on seitsemänsataa +vuotta kulunut hänen kuolinvuodestansa, ja Tammikuun 19 päivä on Pyhän +Henrikin päivä, sillä silloin Lalli hänet surmasi. + +_Vuonna 1058_. Siihen aikaan olin Roomassa, paavin aarre-aitassa, ja +näin munkin, nimeltä Hildebrand, joka toimillansa koetti saattaa paavin +maailman herraksi. Kuulinpa usein tosin oman-tunnon äänen, joka +kuiskutti tuolle mahtavalle papille, ett'ei Kristuksen valtakunta ole +tästä maailmasta; mutta silloin Hildebrand vastasi omalletunnollensa: +etkös näe, että maailma on täynnä sotaa ja syntiä, että keisarit ja +kuninkaat surmaavat toisiansa, ja että saaliinhimoiset ritarit ryöstävät +kirkkoja? Julistakaamme paavi sentähden kaikkien herraksi ja +esimieheksi, niin eivät he enää voi turvata kilpeen ja keihääsen, +Goliatin tavalla sotiaksensa Israelin Jumalaa vastaan. Tämä onnistuikin +Hildebrandille monen taistelun perästä, ja hän tuli itse kaikkein +mahtavimmaksi paaviksi. Mutta sitten kun paavinvallan aika oli mennyt, +kutsui Jumala Lutheruksen kristittyä kirkkoa puhdistamaan, ja tätä nykyä +on paavi ainoastaan entisen mahtavuutensa varjokuva. + +_Vuonna 958_. Keisari Otto suuri oli kolme vuotta sitten voittanut +raa'at Unkarilaiset Augsburg'in luona ja matkusti nyt saksalaisessa +valtakunnassansa teroittamassa lakia ja oikeutta. Kuninkaat ja ruhtinaat +notkistivat polvensa hänen istuimensa edessä, ja hänen valtakuntansa +ulottui kauas Euroopan emämaiden rajojen yli ja minä makasin hänen +suunnattomassa aarrevarastossaan. Kerran näin hänen alakuloisena astuvan +makuukamariinsa ja murheellisena paljastavan päänsä Vapahtajan kuvan +edessä, tunnustaen itsensä kaikkein vähäpätöisimmäksi ja halvimmaksi +ihmiseksi. Sillä hän oli saanut tietää, että hänen rakas poikansa Ludvik +oli kuollut nuoruutensa keväällä, ja hän sanoi itseksensä: "mitä on +minun valtani Jumalan vallan rinnalla?" Nyt elossa olevista ihmisistä +olen minä mahtavin, ja kuitenkin olen heikon ruovon kaltainen, jonka +kaikkivaltias Jumala minä päivänä ja minä hetkenä hyvänänsä voi +surkastuneena painaa maahan. + +_Vuonna 858_ makasin uhri-arkussa eräässä luostarissa Ranskanmaan +ihanalla rannikolla, ja munkit lukivat hartaudella uutta +litania-rukousta: "Normannien vihasta varjele meitä, laupias Herra +Jumala!" Mutta heidän rukouksensa eivät tällä kertaa olleet Jumalalle +ollenkaan otolliset, sillä varmaankin nämät munkit olivat tehneet syntiä +ylenpaltisella herkuttelemisella ja ahneudella. Ennenkuin rukous vielä +oli lopetettukaan, juoksivat raa'at pohjois-maiden viikingit +laivoistansa rannalle. He olivat hirvittävät muodoltaan, siivelliset +kypärit päässä ja suuret iskumiekat kädessä ja hävittivät koko seudun, +polttivat luostarin, ryöstivät kaikki sen aarteet ja purjehtivat sitten +suuren saaliinsa kanssa pohjoisille maille. Silloin seisoi viimeinen +jäljelle-jäänyt munkki yksinänsä rannalla ja nähdessään viikinkien +purjeiden katoavan näkyvistä kaukana siintävällä merellä, pani hän +kätensä ristiin ja sanoi: "Jumala, me emme ansaitse muuta kuin +rangaistusta, mutta säästä kuitenkin meidän jälkeläisiämme, ja anna +Ansgariuksen, kristityn apostolisi, pohjoisilla mailla saarnata rauhaa +ja laupeutta!" -- Niin tapahtuikin. + +_Vuonna 758_. Kaukana eräässä Skottlanninmaan luostarissa istui kaksi +munkkia hämärässä luostarikammiossa, jossa oli pieni puolipyöreä ikkuna +kirjoituspöydän yläpuolella. Toinen kirjoitteli siroja kirjaimia +sileille nahkalehdille, joita kutsuttiin pergamentiksi, ja toinen +maalasi kauniita kullalla ja hopealla kirjailtuja kuvia erääsen kirjaan, +jonka hän ihan äskettäin oli valmiiksi kirjoittanut. Minä makasin +kätkettynä munkkien arkussa, sillä eräs vieras munkki oli tuonut minun +ynnä joukon muita hopearahoja yhden kirjoitetun kirjan hinnaksi. Nyt on +minun Ciceroni valmis, sanoi toinen munkki; oikein ihastuttavaa on +lukea, mitä vanhat pakanat ovat kirjoittaneet, vaikka he vielä elivät +suuressa pimeydessä eivätkä tunteneet Kristusta, maailman valkeutta. +Niin kyllä, sanoi toinen munkki; mutta Jumalan sana on voimaltaan ja +kirkkaudeltaan kaikkia muita ylevämpi. Katso, nyt minä maalaan kauniita +kuvia kirjaani, johon olen jäljentänyt evankeliumit. Kirjain +jäljentäminen on tosin hyvin vaivaloista, ja tämä kirja maksaa +kaksisataa hopearahaa. Mutta siitä onkin sitten ihmisille ikuista iloa. +Oi, milloinka se aika tullee, jolloin ei tarvita rikkauksia voidaksensa +ostaa Jumalan sanaa? Kärsivällisyyttä! sanoi taas toinen munkki. Jumala +vielä senkin ajan suopi, vaikka me emme silloin enää elä. Sillä raamattu +sanoo meille: "köyhille saarnataan evankeliumia." + +_Vuonna 658_. Kuuman erämaan halki vaelsi lukuisa joukko päivettyneitä +sotamiehiä, valkoiset turbaanit päässä ja valkoiset, pitkäliepeiset +vaipat yllä, muutamat kameeleilla ratsastaen, mutta usiammat kulkien +jalkaisin. Aurinko paahtoi ja tulikuuma erämaantuuli kulki äärettömän, +punaisen hietalakeuden yli. Moni mies kaatui maahan kuumuudesta ja +janosta, mutta muut kävivät eteenpäin, ja kun heitä käskettiin +lepäämään, vastasivat he: "Paratiisissa me saamme levätä!" Silloin tuo +ylevä Ali kaliifi ratsasti eturivien eteen ja huusi: "Ainoastaan yksi on +Jumala ja Muhammed on hänen profeetansa!" Kohta heittäysi koko joukko +maahan ja rukoili, kasvot käännettyinä itään päin, Mekan pyhää kaupunkia +kohden. Rukoiltuansa nousivat he seisaalle ja kohtasivat vihollisten +sotajoukon, joka tahtoi puolustaa maata. Mutta kaliifi ja hänen väkensä +ajoivat viholliset pakoon ja tappoivat kaikki, jotka eivät tahtoneet +tunnustaa Muhammedia Jumalan profeetaksi. Sen perästä he ryöstivät koko +maakunnan ja hävittivät kaupungit, ja minun he löysivät maakunnan +aarrevarastosta. Sitten läksivät he jälleen levähtämättä matkaan +kuumalle hietakankaalle, valloittamaan yhä enemmin ja käännyttämään koko +maailmaa Muhammedin uskoiseksi. Mutta Jumala salli heille menestystä +vaan ajaksi, sitten Jumala antoi heidän valtansa rau'eta ja vanhentua, +sillä se oli tästä maailmasta. Mutta kristinusko, joka ei ole tästä +maailmasta, ei vanhene milloinkaan eikä myöskään häviä, vaan kestää aina +aikojen loppuun asti. + +_Vuonna 558_. Kauas Bosporan sinisen vedenpinnan ylitse loisti suuren +Sofiankirkon kullattu kupukatto Konstantinoopelissa. Keisari Justinianus +istui valta-istuimellansa ja kantoi veroa monelta hänen allensa +kuuluvalta kansakunnalta. Hänen rahavartijansa kokoili suuret maljat +täyteen kultarahoja rikkaasta Aasiasta; mutta tuosta onnea niin kopeasta +Roomasta tuli hänelle vaan pieni maljallinen hopearahoja. Minä olin +siinä maljassa ja kuulin keisarin sanovan: missä on nyt Rooman loisto, +koska ei minulle tuoda sieltä suurempia aarteita? Herra keisari, sanoi +palvelija, Rooman loisto on mennyt, barbaarit ovat hävittäneet sen +aarteet ja repineet maahan kauniit hovilinnat siinä kaupungissa, jota +mainittiin maailman pääkaupungiksi. Keisari kääntyi pahoilla mielin pois +ja näki kaksi munkkia, jotka tulivat, matkasauvat kädessä, vierailta +mailta. He lankesivat polvillensa keisarin eteen ja tarjoten hänelle +sauvojansa sanoivat: "herramme, me pyydämme sinun katsomaan, mitä nämät +sauvat sisältävät." Keisari avautti nuo ontelot sauvat ja löysi niistä +aivan pieniä madonmunia. Silloin kirkastuivat hänen kasvonsa ja hän +sanoi munkeille: "Te olette tehneet sangen hyvän työn, ja minä tahdon +antaa teille suuren palkinnon, sillä näissä sauvoissa olette tuoneet +silkkimadon munia Itämailta, joten me nyt voimme kutoa kotona kaikki nuo +kauniit ja kalliit silkkikankaat, jotka meidän tähän asti on täytynyt +ostaa ahneilta Persialaisilta." Ja keisari sekä kaikki kansa ylisti +munkkeja tästä hyödyllisestä lahjasta. Sillä ihmisten valta on +katoavainen, ja suuret sotasankarit jättävät jälkeensä verta ja +raunioita; mutta rauhalliset keksinnöt ja hyödylliset toimet, joita +ahkerat ihmiset maan päällä saavat aikaan, kantavat pitkiksi ajoiksi +hedelmiä, tuottaen varallisuutta ja menestystä. + +_Vuonna 458_. Suuri joukko niitä julmia pakanoita, jotka nimitettiin +Hunneiksi, kulki hävitetyn Euroopan halki takaisin itäisille maille, ja +minä olin heidän saaliinsa joukossa. He olivat hävittäneet mahdottoman +suuret alat Europan kukoistavimpia maita, niin ett'ei siellä enää +löytynyt kaupunkia, tuskinpa kylääkään jäljellä; joku aika sitten olivat +he haudanneet rajuluontoisen kuninkaansa, Attilan, erään virran pohjaan. +Jumalan aurinko paistoi kirkkaana poltetuilla autiomailla, ja nuo julmat +litteänaamaiset miehet astuivat maahan hevostensa seljästä, ruvetaksensa +aterioitsemaan. He ottivat esiin raakaa lihaa, jonka olivat panneet +satulan ja hevosen seljän väliin, jotta se ratsastaessa möyhistyisi, ja +istuutuivat syömään; mutta muutoin he hyvin harvoin astuivat maahan, +sillä he makasivatkin yöt hevosten seljässä. Heidän näin syödessänsä +nurmikolla eräässä paikassa, missä Attilan hevonen ei ollut astunut, -- +sillä mihin Attilan hevonen kerran astui, siihen ei enää mitään ruohoa +kasvanut -- syöksi heidän päällensä joukko sitä germaanilaista kansaa, +jota nimitettiin Länsigööteiksi, ja tappoi Hunnit viimeiseen mieheen +asti ja otti heidän saaliinsa. Mutta tuskin olivat Länsigöötit +hengähtäneet taistelun jälkeen, kun jo joukko Burgundeja vuorostansa +karkasi heidän päällensä ja löi heidät; ja kun Burgundit pitivät +voittonsa taattuna, hyökkäsi kolmas germaanilainen kansa, nimeltä +Svevit, heidän päällensä, otti heidän saaliinsa ja vei sen +maanmiehellensä, Rikimer'ille, joka siihen aikaan hallitsi Roomassa, +asettaen virkaan sekä eroittaen virasta Rooman keisareita. Mutta +Rikimer'in hallussa eivät nämät aarteet kauan olleet, ennenkuin ne +ryösti neljäs kansa, jota nimitettiin Vandaaleiksi, ja joka kuninkaansa +Geiserik'in johdolla kulki rosvolaivoillansa ympäri merta. Minne nyt +matkustamme? kysyivät Geiserik'in merimiehet merellä ollessaan. Ajakoon +tuuli meidät sille maalle, jota taivas on päättänyt rangaista! vastasi +kuningas; ja silloin hänen laivastonsa saapui Itaalian rannikolle ja +anasti koko Rikimer'in saaliin. Kaiken tämän näin minä, pieni hopearaha +rukka, joka kuljin kädestä käteen näiden Barbaarein kesken. Ja he +hävittivät maailmaa ja toisiansa, se oli todellakin hirveä aika, jolloin +toinen kansa alinomaa hyökkäsi toisen päälle, asuen milloin siellä, +milloin täällä näillä autioilla mailla. Mutta Jumalan aurinko lämmitti +niitä ja herätti eloon uusia aikoja ja uusia ajatuksia tällä +sekaannuksen aikakaudella. Ja kaikki mikä vanhaa oli, raukesi tomuksi, +ja kristinusko työskenteli vuosisadan toisensa perästä, saadaksensa +kaikki nämät pakanakansat, nämät sinun esi-isäsi, hyviksi ja +valistuneiksi ihmisiksi. + +_Vuonna 358_. Minä näin miehen, nimeltä Juliaanus; minä olin nimittäin +silloin hänen aarteittensa joukossa. Hän oli maaherrana Galliassa, jota +nyt nimitetään Ranskanmaaksi; ja kolme vuotta senjälkeen tuli hän koko +Rooman valtakunnan keisariksi. Hän eli turmeltuneena aikakautena, mutta +oli kuitenkin jalo mies, jonka hyviä tapoja ylistettiin aivan avaralta. +Mutta hänellä oli yksi vika, suuri vika, hän oli pakana sydämmeltänsä +eikä uskonut Kristukseen, vaikka Jumalan sanaa jo silloin saarnattiin +kaikkialla hänen valtakunnassansa. Hän uskoi Jupeteriin ja Minervaan ja +muihin pakanuuden jumaloihin. Kerran kutsui hän luoksensa juutalaisen ja +kristityn ja sanoi heille: "mitä teidän profeetanne sanovat Jerusalemin +kaupungin temppelistä?" Juutalainen sanoi: "Messias sen on jälleen +rakentava." Kristitty sanoi: "Jerusalemin temppeli ei pääse koskaan +entiseen kunniaansa, sillä Vapahtajamme on sanonut, ett'ei siitä pidä +jäämän kiviä kiven päälle." "No, sanoi Juliaanus, minä tahdon uudestaan +rakentaa temppelin ja todistaa ennustukset vääriksi." -- Kun Juliaanus +sitten tuli keisariksi, lähetti hän monta sataa työmiestä, uudesta +rakentamaan Jerusalemin temppeliä entiseen loistoonsa. Ja työmiehet +aloittivat työnsä, ja keisari nauroi sydämmessänsä, sillä nyt hän luuli +varmaan tekevänsä kristittyjen Jumalan valehtelijaksi. Mutta katso, +silloin rupesi maa tärisemään työmiesten jalkojen alla, tulta leimahti +maasta ja kaikki väki heitti työnsä; ja keisari Juliaanus ihmetteli ja +hämmästyi; mutta Vapahtajan ennustus oli käynyt toteen. + +_Vuonna 258_. Siihen aikaan oli suuri sekasorto Rooman valtakunnassa, ja +lukuisat barbaarikansat ahdisti sitä joka haaralta, niin että kaikki +näytti menevän pirstaksi. Eräs keisari, nimeltä Valeriaanus, rupesi +vainomaan kristityitä. Karthagossa, Afrikan länsirannalla, oli siihen +aikaan kristitty kirkko. Nuori korkeasukuinen roomalaistyttö, nimeltä +Placidia, maaherran tytär, vei minun säästölippaassansa kristittyyn +kirkkoon köyhäin almuksi. Kun hän oli polvillansa alttarin edessä ja +rukoili maailman Vapahtajaa omalla pyhällä uskollansa valaisemaan häntä, +tulivat hänen isänsä lähettiläät julman vihaisina ja polttivat kirkon. +Toisia kristityitä he tappoivat, toisia laahasivat piinapenkille, +kauheilla kidutuksilla pakoittaaksensa heitä uhraamaan epäjumalille. +Mutta kun kristityitä tulisilla raudoilla poltettiin ja heitettiin +petojen raadeltaviksi isolle taistelukentälle, huusivat he kaikki +rohkeasti, että Kristus, heidän Herransa, oli kärsinyt ja kuollut heidän +edestänsä, ja nyt he tahtoivat mielellänsä kärsiä ja kuolla hänen +tähtensä. Placidia oli vankien joukossa. Silloin sanoi hänelle maaherra, +hänen isänsä: "etkös ole tyttäreni, jonka pitää totteleman isäänsä? +Uhraa siis nyt Jupiterille, ja kiellä Kristus, niin tahdon jälleen sinua +kohdella isällisellä rakkaudella, ja sinä saat asua kaunihimmassa +linnassani ja käydä kallihimmissa vaatteissa ja valita puolisoksesi sen, +jotas kaikkein enimmän rakastat." Mutta Placidia vastasi: "isäni, minä +olen valmis tottelemaan sinua kaikessa, pyytämättä siitä mitään palkkaa, +sillä tiedän kyllä, että lapsen pitää totteleman isäänsä. Mutta Herra +Jumala on meidän kaikkien isä ja häntä meidän pitää rakastaman ja +totteleman yli kaiken muun maailmassa. En siis voi milloinkaan kieltää +Herraani, Kristusta." Silloin maaherra julmistui ja antoi heittää +tyttärensä jalopeurain eteen eläintarhassansa, mutta ne laskeusivat +lauhkeina maahan hänen jalkainsa juureen, eivätkä koskeneet häneen. +Tämän näki hänen isänsä ja tunsi piston sydämmessänsä, purskahti +itkemään ja sanoi: "en, en voi enää epäillä, minä näen nyt selvästi, +että kristittyjen Jumala on ainoa ja totinen Jumala." Sitten hän tuotti +tyttärensä luokseen ja sanoi: "lapseni, sinun uskosi on pelastanut sekä +sinun että minun!" Ja siitä hetkestä tuli hän kristityksi. + +_Vuonna 158_. Keisari Antonius Pius istui kultaisella istuimellansa +Roomassa, ja koko tunnetusta maailmasta tuli lähettiläitä, kantaen +hänelle aarteita ja lahjoja. Minä makasin hänen isossa kulta-arkussaan +ja kuulin kaiken kansan ylt'ympärillä ylistävän häntä jaloimmaksi ja +parhaimmaksi ruhtinaaksi, mikä ikinä on hallinnut suurta valtakuntaa. +Kaikkialla hänen ympärillänsä kohosi mainion Rooman marmorilinnat ja +korkeat voittokaaret; monta tuhatta ritaria seisoi valta-istuimen +ympärillä, puettuina kultaan ja hopeaan, ja Kreikanmaan oppineet ja +runoilijat pitivät kiitospuheita keisarille, ja sinä päivänä antoi +keisari armon kaikille pahantekijöille. Kun sitten koko kansa, ylhäiset +ja alhaiset, rikkaat ja köyhät, oppineet ja oppimattomat ylistivät +keisaria jumalaksi, pimeni hänen otsansa, ja minä kuulin hänen sanovan +vävyllensä ja jälkeläisellensä, Markus Aureliukselle: "Miksikä ihmiset +ylistävät minua jumalana? Minä olen vaan heikko kuolevainen ihminen, ja +tämä hopearahanen on elävä maan päällä paljon kauemmin kuin minä. +Ilmoittakaatte kansalle, ett'ei se minua palvele, vaan totista Jumalaa, +joka on meidän kaikkien valtijas. Oi, jospa itse oikein tietäisin, mikä +hän on!" + +_Vuonna 58, Kristuksen syntymän jälkeen_. Minä halpa hopearaha olin +hiljakkoin lyöty rahaksi rikkaan Rooman keisarillisessa rahapajassa. +Toisella puolellani oli keisarin muotokuva kirjoituksella _Nero Claudius +Cæsar_, ja kaikki omistajani katselivat salaisella pelolla hänen +kuvaansa. Hän oli ollut hyvä nuorukaisena, sanottiin, ennenkuin hän tuli +valta-istuimelle; mutta valta ja onni kiusaavat ihmistä pahaan, ja +Nerosta tuli hirmuhallitsija, joka on ollut kaikkien aikakausien +kammona. Kerran lahjoitti hän minut lemmityllensä, Poppæalle. Nero, +sanoi vaimo hänelle, sinä olet suuri mies, onpa vahinko, että annat +äitisi hallita itseäsi. Anna senvuoksi tappaa hänet. -- Nero oli vaiti; +tämä oli hänestä hirmuista. Mitä, sanoi taas Poppæa; etkös jo ole +antanut myrkyttää velipuoltasi? -- Silloin Nero rakennutti laivan, joka +oli tehty niin, että se halkeaisi merellä, ja sitten hän kutsui äitinsä +Agrippinan tekemään huviretken laivalla, ja hän lähtikin. Laiva halkesi, +mutta Agrippina ui vahingoittumatta rantaan. Silloin Nero pelkäsi +kohdata häntä ja käski tappaa hänet. Mutta siitä hetkestä alkaen hänellä +ei enää ollut rauhaa. Historia on täynnä hänen rikoksiansa, ja hänen +monien uhriensa joukossa oli myöskin Poppæa. Eräänä päivänä näin koko +Rooman kaupungin ilmi tulessa, sillä Nero oli käskenyt sytyttää tulen, +saadaksensa ihailla liekkien loistetta. Kun tämä tuli tietyksi, vapisi +Nero, peljäten kansan raivoa, ja julistutti, että kristityt olivat +virittäneet kaupungin palamaan. Siihen aikaan oli vielä kristityitä +vähän, ja he kokoontuivat metsiin ja yksinäisiin vuorenrotkoihin +pitämään jumalanpalvelustansa. Nero antoi ottaa kiinni niin monta kuin +vaan käsiinsä sai, ja muutamat hän ompelutti petojen vuotiin ja antoi +viskata koirien eteen, toisia hän taasen käski ommella säkkeihin, ja +säkit voideltiin pi'illä ja sytytettiin palamaan tulisoihtuina +julkisissa näytelmissä. Silloin, niin kerrotaan, joutui myöskin apostoli +Paavali tyrannin lähettiläiden käsiin ja kärsi martyrikuoleman Herransa +Kristuksen, sekä suuren ja jalon käännytystoimensa tähden pakanain +seassa. Mutta kristityt kärsivät ilolla kuoleman, ja ylistivät keskellä +vaivojansa Jumalaa, joka oli katsonut heidät mahdollisiksi kärsimään +Hänen pyhän totuutensa tähden. Mutta keisari Nero tuli tästä lähin yhä +raivokkaammaksi, ja vihdoin teki sotajoukko kapinan häntä vastaan. +Silloin hän muutamana yönä pakeni kauhistuneena erään orjansa +maatilalle, ja paetessansa vei hän minut mukanansa kullan-kudotussa +kukkarossaan. Minä kuulin ukkosen jyrisevän hirmuhaltijan pään päällä, +minä näin taivaan leimausten salamoivan hänen ympärillänsä. Hänen +hevosensa pelkäsi, ja matkustajat, jotka kohtasivat hänen yön pimeydessä +tuntematta häntä, huusivat: Oletkos nähnyt Neroa? Neron pitää kuoleman! +Ja Nero vapisi niin, että me rahat hänen kukkarossansa kilisimme, eikä +hän uskaltanut mennä portin kautta maataloon, vaan kätkeysi ruovostoon, +ja kun häntä janotti, ammensi hän kädellänsä vettä sadelätäköstä. +Vihdoin viimein antoi orja murtaa muurin ja päästi hänet sisään; mutta +samassa tuli sanoma, että hänen vihollisensa olivat portin ulkopuolella +ottaaksensa hänet kiinni ja mestauttaaksensa hänet kaiken kansan nähden. +Tämän kuullessansa tuli Nero kalpeaksi ja yritti itse lopettamaan +elämänsä, vaan hän ei voinut, ja lopuksi orjan täytyi auttaa häntä +pistäissään tikaria kurkkuunsa. Näin hirmuisella tavalla loppuu +tyrannien elämä, sillä Jumalan viha musertaa heidät, ja ihmisten kirous +seuraa heidän muistoansa suvusta sukuun. + +Katso, sanoi hopearaha, nyt olen kertonut sinulle kertomuksen jokaiselta +menneeltä vuosisadalta siihen aikaan asti, jolloin Vapahtajan +opetuslapset elivät ja kuolivat maan päällä, sitten noustaksensa hänen +kanssansa ijankaikkiseen elämään. Enkä itse ole muuta kuin aine maan +tomusta, joka kulkee kädestä käteen vuosituhansien vieriessä, mutta +sinun kuolematoin sielusi, joka elää niin lyhyen ajan maan päällä, on +kuitenkin elävä äärettömät ajat minun jälkeeni, aina -- ijankaikkisesti. +Sentähden, poikaseni, sinä joka käyt maailmaan kasvattamaan sieluasi +ijankaikkiseen elämään, muista silloin, mitä olen sinulle kertonut +niiden ihmisten synnistä ja uhkamielisyydestä, jotka elivät menneinä +aikoina, ja elä niin, että Jumalan armo ja ihmisten siunaus seuraavat +sinua, kun eroat maan päältä. Ehkä vielä tuhannen vuoden kuluttua olen +jonkun pojan rahakokoelmassa muistona entisiltä ajoilta. Tee niin, että +silloin voin hänelle sinusta jotakin hyvää kertoa sinun vuosisadaltasi +ja sanoa hänelle: sen ajan pojat tulivat rehellisiksi kelpo miehiksi, +jotka pelkäsivät Jumalaa ja rakastivat isänmaatansa ja elivät ja +kuolivat totuuden ja oikeuden edestä. + + + + +SUVELAN SYYNE. + +_(Kevätsatu)._ + + +Suvelan kylässä suosittiin koreita nimiä. Kun suutari sai kuulla, että +räätäli oli nimittänyt poikansa Ahasveerukseksi, kävi hänen kateeksi ja +hän pani poikansa nimeksi Hapakuk. Sitten sai räätäli tytön ja nimitti +hänet Eufrosyneksi. Suutarinpa taas kävi kateeksi ja hän tuumi +itsekseen: jo nyt on saapas, ellen keksi parempaa nimeä! Hänkös nyt +hakemaan allakasta, kunnes löysi syyskuun kahdeksannen päivän kohdalla +Marianmessun. Sepä vasta nimi oli, ei kellään kristityllä ole sellaista +nimeä ollut. Sillä 8:na päivänä Syyskuuta pidettiin muinoin Jumalan +äidin neitsyt Maarian muistoksi messu ja sentähden nimitettiin päivä +Marianmessuksi. + +Suutarin mielestä oli nimi vallan eriveikeä ja tyttönen sai kuin saikin +nimekseen Marianmessu. Mutta luuleekos kukaan kyläläisten ruvenneen +lausumaan niin pitkiä ja vaikeita nimiä? Ahasveerusta sanottiin lyhyesti +Veeruksi, Hapakuk'ia Kukoksi ja Eufrosyyneä Syyneksi ja Marianmessusta +tuli Marssu. "Messu" tuntui jollaintapaa viittaavan kirkkoon eikä siis +oikein sopinut ihmisen nimeksi. + +Jonkun ajan kuluttua sattui suutari kuolemaan ja pian sen jälkeen kuoli +räätälin vaimo. Lesket tuumivat nyt, että heidän sopisi mennä naimisiin +ja niin menivät räätäli ja suutarin leski keskenään naimisliittoon. + +Siten joutuivat kaikki nuo neljä lasta Veeru, Kukko Syyne ja Marssu +yhteen ja heistä tuli tavallaan siskot, mutta eihän se sukulaisuus niin +hääviä ollut, koska kullakin siskoparilla oli eri vanhemmat. + +Olisihan sitä sentään tultu toimeen, ellei suutarin leski, jonka +arvonimenä nyt oli räätäliskä, olisi ollut sellainen kiukkupussi. +Räätälin entinen emäntä oli ollut nöyrämielinen, mutta nyt oli räätäli +joutunut akkavaltoihin tai oikeammin polvihihnan vallan alle, jonka uusi +vaimo oli tuonut mukanaan suutarin tehtaasta. Se oli kauhea hihna, se +koroitti pian räätälin uuden vaimon talon pääksi. + +Ei voi aina niin tarkoin sanoa kehen lapset tulevat. Räätälin lapsista +oli Veeru äkäluontoinen ja Syyne hiljainen; suutarin lapsista taas Kukko +hiljainen ja Marssu äkäinen. Nuo kaksi hiljaista pysyivät yhdessä ja +tulivat hyvin toimeen; toiset äkäiset tappelivat enemmästä päästä +keskenään, toisinaan taas pitivät yhtä puolta tehdäkseen kiusaa +hiljaisille siskoilleen. + +Uusi räätälinmuija, -- Priska oli hänen nimensä, olihan sekin korea +nimi, -- höyhensi lapsiaan, milloin väsyi pöllyyttämästä ukkoaan. Nuo +kaksi äkäistä olivat hänen lemmikkiään; heissä hän tunsi juoksevan omaa +vertaan. Toiset kaksi saivat selkäänsä ja kärsiä nälkää, kun äiti näki +hyväksi huomata heissä jotain virhettä. Syyneä ei hän voinut kärsiä +silmäinsä edessä, olihan aivan sietämätöntä, ettei tuo lapsi milloinkaan +niskotellut, vaan aina totteli kärsivällisesti, ollen ahkera kaikissa +askareissaan. Marssu oli sen sijaan osa äitiään; hän kyllä saattoi +kynsiä, laiskotella samoin ja vähän valehdellakin joskus; se kaunistaa +puhetta, arveli Priska-eukko. + +"Nyt on sinun mentävä paimentamaan rusthollarin lehmiä", sanoi Priska +Syynelle. Silloin oltiin vasta alussa kevättä, eikä maakaan ollut vielä +perin paljas, tuskin viheriää korttakaan tapasi niityillä, mutta +rusthollarin ladoista oli heinät lopussa ja lehmät olivat jo parin +viikon ajan pureskelleet olkia. + +"Kyllä menen, äiti", sanoi Syyne. + +"Saat leipäpalan mukaasi ja sen pitää riittämän iltaan asti." + +"Riittää kyllä, äiti." + +"Ja sinun pitää lainata nuttusi Marssulle, hän raukka tarvitsee jotakin +lämmintä mennessään kouluun kylmässä tuulessa." + +"Kyllä, äiti." + +"Kyllä ja kyllä", mutisi Priska, "ei koskaan saa kuulla muuta! Eikö +sinua itseäsi palella, vätys?" + +"Minä juoksen itseni lämpimäksi", sanoi Syyne. + +"Koetappas juosta pois lehmien luota. Sinun täytyy kaiken päivää pysyä +paikallasi!" + +"Kyllä tahdon koettaa, äiti." + +Tuo tyttö oli aivan auttamaton, aina vaan "kyllä", "kyllä." + +Marssu puolestaan selitti, ettei mikään hänen mielestään ollut niin +vastenmielistä, kuin koulunkäynti. Mutta sinne pantiin kuitenkin hän ja +Veeru. Toiset kaksi eivät saaneet oppia mitään. + +Syyne läksi paimeneen; hän oli silloin kahdeksan vanha. Kenkiä ei hän +saanut jalkaansa, sillä nehän olisivat kuluneet metsässä, eikä sukkia +liioin, mitä hän sukilla teki, kun ei kenkiäkään ollut? Lyhyt villahame +oli hänen päällään ja sen alla paljas paita. Siinä koko puku, Priskan +mielestä oli siinä kyllin. + +Syyne tuli rusthollarin navetalle. Hänellä oli kädessään lyhyt +pihlajakeppi, mutta vain näöksi, hän ei koskaan lyönyt eläimiä. Hän +houkutteli lehmät mukanansa ja tämä oli hyvin vaivaloista alussa. -- +Eläimet pääsivät nyt ensi kerran näkemään auringon valoa ja haistamaan +raitista kevätilmaa oltuaan kuusi kuukautta teljettynä pimeään +navettaan. Niiden hämmästystä ja iloa oli hauska katsella. Ne katsoa +töllistelivät päivän valoa, ne hyppivät pää pyörällä ja häntä suorana, +tietämättä minne. Karjassa oli kaksi vasikkaakin, nepäs vasta pistivät +sorkat allensa oikaisten koipikolonsa. Oli karjassa härkäkin, yksi +härkä, seitsemän lehmää ja kaksi vasikkaa, tämä piti Syynen panna +muistiinsa, ettei yksikään pääsisi metsässä eksymään. Härkä olikin +ainoa, joka säilytti arvollisuutensa kunnioittaessaan Jumalan vapaata +luontoa korkealla läsnäolollaan. Hän päästi ilmoille pitkäveteisen +muuuun todistukseksi armollisesta mielihyvästään. + +Kylläpä siinä oli puuhaa aikalailla, ennenkuin sai nuo tanssivat naudat +liikkeelle hyvässä järjestyksessä kellokas etunenässä, mutta onnistuihan +se vihdoin ja Syyne ajoi lehmät niitylle metsäisen mäenrinteen juurelle. +Kesäiseen aikaan oli mäen rinteessä punaisenaan mansikoita, mutta nyt +oli siinä vielä lumikasoja kuihtuneen syysruohon seassa ja aivan kuin +hämähäkin seittiä niissä paikoissa, missä suuret lumikinokset olivat +olleet. Kovin vähän siinä oli purtavaa; muun paremman puutteessa kuivia +koivun lehtiä ja mustikan varsia. Osa lehdistä oli mustunut, eikä +kelvannut syötäväksi, toiset, kellertävät ja punertavat, saattoivat +juuri hätätilassa mennä mukiin. Lehmät koettelivat mustikan varsia, +olivatpa ne sitkeitä pureskella; se oli samaa, kuin köyhillä ihmisillä +perunankuorten syönti. + +Huu, kuinka tuuli oli kylmä! Se tarttui tuohon ohueen ja lyhyeen +hamerisaan ja puhalsi köyhää Syyne rukkaa paljaalle iholle. Saatuaan +lehmät aituuseen, etsi hän mäelle itselleen hyvän paikan, josta saattoi +lukea karjansa ja olla tuulen suojassa suuren kiven takana. Nyt söi hän +puolet leipäpalastaan suurukseksi; mitähän, jos hän nyt tekisi tuohisen +ja lypsäisi jotain lehmää, niin saisi pidot keskellä mäkeä? -- Ei, +tänään tahtoi hän antaa vasikkain imeä emojaan, olihan se niiden +luonnollinen oikeus. Ei hän tahtonut varastaa vasikoiden ruokaa. Hän oli +kyllä kuullut, etteivät vasikat saa imeä emoaan, sillä silloin +tahtoisivat ne aina tehdä niin ja mistä sitten ihmiset saisivat maitoa? +Mutta Syyne parka tuumi kaikessa yksinkertaisuudessan, että Jumala oli +ihmiskuntaa viisaampi ja hän oli antanut vasikoillekin, samoin kuin +ihmislapsille, äidin. + +Aika kävi pitkäksi hänen istuessaan kiven takana; hänellä ei ollut +mitään kirjaakaan, kosk'ei hän osannut lukea; jotakin hänen piti +kumminkin tehdä. Hän löysi puun kappaleita, männyn kuoria ja käpyjä. Hän +rakensi itselleen tupasen kiven juureen, teki aidan, veräjän ja navetan +ja pisti neljä tikkua kunkin kävyn alle ja sai siten seitsemän oikein +lihavaa lehmää. Härällä piti oleman myöskin sarvet, no, ne se kyllä sai, +sillä tikkuja oli kylliksi. Syyne puki kaarnankappaleen punertavista +lehdistä tehtyyn hameeseen, teki pään männynkävynpuoliskosta, silmät, +nenän ja suun ylivuotisista puolukoista. Kädet ja jalat tehtiin +tikkusista. Selväähän se, että lehmien piti saaman ruokaa ja juomaakin: +olihan siellä sammalia heiniksi ja lumentähteitä suuren kiven alla. +Syyne pani kourallisen lunta lehmien eteen, niiden piti hiukan odottaa, +kyllä lumi sulaisi. + +Mutta eihän se ollut talo, eikä mikään, jossa ei isäntää ollut; Syyne +päätti tehdä kannosta isänsä, räätälin; hänen piti tuleman isännäksi +taloon ja oleman muita hienompi. Hän saisi istua pöydällä neulomassa, +sakset, neulat ja rässirauta vieressä. Kas, siinäpäs oli temppu saada +kasaan niin mutkikkaita kapineita, eikä kiven vieressä ollut mitään +niiksi sopivia aineita. Syynen täytyi mennä kappaleen matkaa metsään +niitä hakemaan, muttei suinkaan kauas, olihan hänen pidettävä lehmiä +silmällä. + +Sitten astui hän muutamia askeleita poispäin ja haeskeli puiden välistä. +Tuollahan oli jotain kanervien seassa, korkean kuusen alla. Mitä se +mahtoi olla? Pieni harmaa lintu, ja se oli kuollut, kuoliaaksi +paleltunut! Syyne otti linnun konttaiseen kouraansa ja hohotteli siihen. +Se oli kylmä ja kuollut. Mutta entäs, jos hän panisi sen paitansa alle +ja lämmittäisi sitä povessaan. Sopihan koettaa. Lintu tuntui niin +kylmältä kuin jääpalanen, kun se koski pikkaista tytön sydäntä. Kylmää +päältä ja kylmää sisältä, huu! Syyne alkoi väristä vilusta. Mutta kun +lintu oli muutamia minuuttia lämmitellyt niin lähellä hänen lämmintä +sydäntänsä, alkoi se liikutella siipiään. Se elää, se elää! + +Syyne riemastui oikein sydämen pohjasta, otti taas linnun käteensä ja +suuteli sen höyheniä. Sinä pieni, viaton ystävä, kiitos, kiitos siitä, +että elät. Kerro minulle kuka sinä olet ja kuinka olet paleltunut +kuoliaaksi! + +Lintu räpytteli pari kertaa kuoleentuneita siipiään, ojensi ne suoriksi +ja lensi visertäen tiehensä. + +Se oli leivonen, -- huudahti Syyne, sekä iloissaan että suutuksissaan. +Kas vain sellaista pientä kiittämätöntä veitikkaa, vaan se ei tee +mitään, kun ei vaan toiste palella kuoliaaksi. + +Nyt oli Syynellä oma talo. Isännän piti nyt olla olevinaan hänen isänsä, +räätäli, mutta mistä saisi hän nyt hyvän räätälin keskellä metsää? + +Syyne alkoi hakea korkeiden puiden seasta. Silloin huomasi hän äkkiä +erään lumikinoksen alla jotakin niin parahultaista, ettei sopivampaa +voinut toivoa. + +Se oli vanha, hoikka, katkennut ja kumoonkaatunut männynkanto, jonka +oksat ja juuret pörhistelivät joka taholle. Siinä oli kädet ja jalat ja +pään kohdalla oli sillä paraiksi suuri pahka, jossa oli harmaa parta, +sekä jotain silmäin, nenän ja suun tapaista. Syyne laahasi kannon +suurella vaivalla talolleen, pyyhki sen puhtaaksi sammalilla ja asetti +sen veräjälle. Eihän se tupaan mahtunut, koska se ulottui paljoa +ylemmäksi kattoa, mutta yhtä hyvä se siltä oli. Semmoinen oiva mies! Ja +miten ihmeesti se oli Syynen isän näköinen. Puuttui vaan rässirauta ja +sakset, mutta ne saattoi tehdä tikkusista. Syyne tahtoi itse olla +Priskamuorina ja olla oikein kiltti hyvää ukkoaan kohtaan. + +Mutta kauheata, hän oli unhottanut elukat tuolla niityllä! Kymmenen +niitä piti oleman, hän osasi laskea juuri kymmeneen. Yksi, kaksi, kolme +... hän ei voinut nähdä useampaa kuin yhdeksän, yksi, kaksi ..., missä +oli punanen vasikka? Nyyrikki! vasikka oli poissa. + +Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Syyne juoksi niitylle ja kysyi kellokkaalta, +jonka muka piti oleman maitten poliisina. Kellokas kääntyi häneen päin +ja katsoi nuhtelevasti, kuin olisi tahtonut sanoa: jos sinä juuri olet +vasikkain täti, niin tuo minulle takaisin punaisin lapsoseni! + +Syyneä rupesi peloittamaan. Hän etsi niityltä, aituuksesta mäeltä, hoi! +Ei jälkeäkään punaisesta vasikasta. Hän etsi puiden ja kivien alta, hän +kurkisti ylös puihinkin, siltä varalta, että vasikka mahdollisesti oli +piiloutunut sinne tehdäkseen kiusaa hänelle. Ei hän voinut keksiä +punaista karvaakaan; mutta punaisen hännän hän näki, se liikkui +vikkelään oksien välissä. Orava! Mitä hän sillä tekisi? Ei hän saattanut +viedä sitä kotiin ja sanoa: "tämä on vasikka!" + +Syyne istui kivellä. Mitä nyt oli tehtävä, itkeäkö, vai syödä +päivällistä? + +Mutta missä oli se leivänpalan puolikas, jonka hän oli säästänyt +päivälliseksi? Poissa kuten vasikkakin. Leipä oli pudonnut sammalelle, +orava luikahti alas puusta, istuutui takajaloilleen ja otti leivänpalan +etukäpäliinsä, näykkäsi sitä etuhampaillaan, nyykäytti päätään ja piti +herkun hyvänään. Syyneä rupesi naurattamaan, vaikka olikin niin +murheissaan. Semmoinen mokoma ahmari, se syö minulta päivälliseni ja +minä vaan katselen syrjästä. No, pidä hyvänäsi! Kyllä minun on nälkä, +mutta ehkä sinun on vielä kovempi nälkä, kuin minun. + +Kaiken kiusan lisäksi näkyi tuo ilkeä Veeru suuntavan kulkuansa +tännepäin. + +"Äiti lähetti minut katsomaan miten sinä hoidat elukoita. Missä ne ovat? +Jaha, niityllä. Kymmenen niitä sanottiin olevan; yksi, kaksi, kolme ... +kahdeksan. Minne sinä olet vasikat hukuttanut?" -- "Vasikat?" kysyi +Syyne pelästyneenä. -- "Niin, molemmat vasikat. Kenties on susi ne +syönyt." + +"Rakas Veeru, auta minua etsimässä." + +"Hae itse!" sanoi Veeru. + +"Veeru kulta, pyydä Kukkoa tulemaan heti minulle avuksi niitä etsiessä!" + +Veeru nauroi. -- "Kukko istuu kellarissa siitä hyvästä, että kaatoi +maitopurtilon hakiessaan linkkuveistään hyllyltä. Äiti pisti hänet lukon +taakse ja illalla, kun tulet vasikoitta kotiin, pääset sinäkin sinne. +Hyvästi nyt. Mitä rojua sinulla on tuossa kiven juuressa?" + +Ja mennessään potkaisi Veeru kumoon uuden vastarakennetun kauniin talon, +aitoineen, veräjineen ja kaikkine lehmineen navetassa. + +Syyne katseli taloaan ja yksin jälelle jäänyttä harmaata kantoa, +miettien mielessään: jos olisit isäni ihka elävänä, niin auttaisit +minua, mutta sinä olet vaan vanha kaatunut puuraukka. + +"Älä itke, kyllä minä autan sinua", sanoi käheä ääni aivan hänen +vieressään. + +Syyne katseli kummastellen ympärilleen. Niin pitkältä, kuin hän saattoi +nähdä niityn, maantien ja mäen yli, ei näkynyt mitään elävää olentoa, +paitsi hyttysparvea, joka tanssi katrillia tuolla aidan vieressä. Olihan +nyt kevät; mutta Syyne pahan suruisessa sydämessä oli syksy. + +"Tässä minä olen", sanoi taasen ääni. Ja nyt huomasi Syyne kauhukseen, +että kantohan se puhuikin, kanto, joka oli olevinaan hänen isänsä, +räätäli! + +"Miksi minua pelkäät?" jatkoi kanto. "Olenhan vain vanha kaatunut puu. +Ymmärrätkö mitä sanon?" + +"Kyllä", sanoi Syyne. Hän oli huomaavinaan, että ääni kävi sitä +selvemmäksi, mitä enemmän kanto puhui. Tämän laita oli samoin, kuin tuon +kuolleen leivonkin, joka ensin siipiään räpytettyään rupesi vihdoin +visertämään. + +"Se on hyvä", sanoi kanto. "Kuules nyt, mitä minä sanon! Sinä olet +lämmittänyt paleltunutta leivoani lapsensydämelläsi ja herättänyt sen +jälleen henkiin. Sinä olet suonut vasikkain nauttia maitoaan, vaikka +sinun itsesikin oli jano, ja oravan syödä leipäsi, vaikka sinun +itsesikin oli nälkä. Etkö luule kaikkein eläinten ja kasvien, vieläpä +metsän enimmin halveksittujen kantojenkin käsittävän, mitä se on, että +joku tekee heille hyvää. Tottahan toki, luota siihen! Ja etkö tiedä, +että kaikissa kasveissa ja eläimissä on elävä henki? Kyllä se on niissä, +mutta se on kuin kahleissa, se ei ole vapaa, kuten sinun henkesi. Se on +saman Luojan luoma ja elää omaa elämäänsä, niinkuin sinäkin elät omaa +elämääsi. Se puhuu omaa kieltään, mutta ihmiset eivät ymmärrä sitä. +Siksi sanovat he: kasvi ei osaa puhua, eläin ei osaa puhua. Se tulee +siitä, että aikaihmiset ja pikkuvanhat lapset ovat vieraantuneet +luonnosta. Hyvät, viattomat lapset ymmärtävät luonnon kieltä, mutta +toiset tuumivat sen olevan vaan kuvittelua ja nimittävät sitä taruksi. +Niin, sano sitä vaan taruksi, mutta muista, että se on tosi taru, siinä +on enemmän totuutta kuin ihmiset aavistavatkaan." + +Syyneä ei ollenkaan enään peloittanut, hän oli vain iloissaan ja +ihmeissään. Hän kyllä tiesi saduista, että koko luonto osaa puhua, mutta +ett'ei kaikki sitä käsitä! Hänhän käsitti kyllä joka ikisen sanan. Hän +vain kummasteli kuka kanto oikeastaan oli. + +Ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa, jatkoi kanto. + +"Sinä kummeksit kuka minä olen? Vanha kanto raukka, enkä mitään muuta. +Minä olen ollut suuri puu, käynyt vanhaksi kuin muutkin puut ja +taittunut myrskyssä. Jos heität minut tuleen, niin palan, jos hakkaat +minut palaisiksi, niin on minusta vaan lastuja jälellä. Mutta miten +kurja ja katoovainen olenkin, niin olen kumminkin kappale tuota suurta +ja elävää luontoa. Ja kaikki se voima, mikä Jumala on luontoon pannut, +on minussakin. Minä en voi enempää, kuin mitä luonto voi, mutta sen, +mitä se voi tehdä, sen voin minäkin. No niin, sinä olet hyvä lapsi, sinä +olet kiskonut minut esiin lumikinoksesta, pyyhkinyt minut puhtaaksi ja +asettanut talosi kunniavahdiksi. Minä tahdon palkita hyvyytesi. Kuinka +monta sormea sinulla on?" + +Sitä ei Syyne tiennyt. Mutta hän osasi laskea kymmeneen, hän alkoi +laskea sormiansa ja vastasi: kymmenen. + +"Hyvä", sanoi kanto. "Satujen hyvien haltijain tapana on täyttää kolme +toivomusta, mutta minä tahdon olla jalomielisempi, minä täytän niin +monta toivomusta kuin sinulla on sormia molemmissa käsissä yhteensä, ja +niin suuressa mitassa kuin voimani myöntävät. Huomaa, että voin antaa +sinulle ainoastaan sitä mitä luontokin, mutta minä en voi muuttaa +Jumalan tahtoa, enkä ihmisten sydämiä. Kukin sellainen toivomus on samaa +kuin hukkaan mennyt sormi. Punnitse siis tarkoin ja valitse viisaasti! +Nyt aletaan. _Oikean käden peukalo!_" + +"Että saan vasikkani terveenä takaisin!" toivoi Syyne punnitsematta. + +Kanto taittoi kuivan oksan rosoisesta rinnastaan, pani sen suuhunsa ja +puhalsi kuin pilliin. Heti näkyi Syynen suureksi iloksi ensin punainen +ja sitten valkea vasikka kompuroivan esiin pitkillä koivillaan kivien +lomitse. "Miksi olette karanneet?" kysyi kanto. "Miksi olette tuottaneet +tälle kiltille paimentytölle niin paljon huolta?" + +"Susi vei meidät", vastasivat vasikat. Ne oikein vastasivat. Nekin +osasivat puhua? + +"Susiko; eikö se repinyt teitä palasiksi?" + +"Se oli kyllä tarkoitus, mutta se sattui näkemään sinut mäellä ja +silloin pelästyi se aikalailla." + +"Hyvä. Menkää nyt äitienne luo niitylle, älkääkä enää koskaan täst'edes +karatko!" + +Vasikat läksivät noloina matkaansa ja kanto jatkoi: »_oikean käden +etusormi!_» + +"Jospa saisin hiukan ruokaa, minä olen niin nälissäni ja viluissani." + +Uusi ääni pilliin. Pian ilmestyi höyryävä vadillinen makkarasoppaa, +puulusikka laidalla. Kanto katseli tyytyväisesti, miten nälkäinen +lapsiraukka söi vatsansa täyteen. Jott'ei mitään puuttuisi, ilmestyi +vielä kupillinen lämmintä maitoa. -- »_Oikean käden keskinen_», jatkoi +kanto Syynen syötyä. + +"Anna härän, lehmäin ja vasikkain myöskin syödä tarpeekseen!" pyysi +Syyne. + +Pilli soi ja pianpa peitti koko niittyä rehevä heinä; nälkäiset elukat +kahlasivat polviaan myöden pitkässä heinässä ja polkivat jalkoihinsa +enemmän, kuin ennättivät syödä. Syyne taputteli käsiään ihastuneena. +Nyyrikki -- onpa tämä vähän toista kuin mustikan varret! -- »_Oikean +käden nimetön!_» + +"Anna kaikkien ihmisten ja eläinten aina saada kyllikseen ruokaa!" +huudahti Syyne iloissaan ja innoissaan toivoen kaikille yhtähyvää, kuin +itse oli saanut. + +"Lapsoseni, minun käy sääliksi", sanoi kanto, "että olet menettänyt +yhden sormen. Luonnon ja ihmisten ikihyvä Isä, joka ruokkii kaiken, +missä vaan eloa on, on nähnyt hyväksi joskus koetella lastensa uskoa +kieltämällä heiltä joksikin aikaa jokapäiväisen leivän. Tätä toivettasi +en voi täyttää. _Oikean käden pikkusormi!_" + +Hiukkasen alakuloisena vastasi Syyne vähän mietittyään: "että äiti olisi +hyvä isää kohtaan." + +"Taaskin meni sormi hukkaan, lapsoseni; rukoile Jumalaasi, että hän +kääntäisi äitisi pahan mielen rakkaudeksi, niinkuin hän itsekin on +lempeä kaikkia luotujansa kohtaan. En tätäkään pyyntöäsi voi täyttää. +Nyt olet toivonut koko oikean kätesi sormilla. Punnitse nyt tarkoin! +_Vasemman käden peukalo!_" + +Itku kurkussa vastasi Syyne: "Minä tahtoisin niin mielelläni, että äiti, +Veeru ja Marssu olisivat hyviä ja tulisivat onnellisiksi, mutt'en +uskalla sitä toivoa. Saanko toivoa pääseväni kouluun?" + +"Saatpa kyllä. Huomis-aamuna saat alkaa koulunkäyntisi: »_Vasemman käden +etusormi!_» + +"Ja oikein painetun aapiskirjan, jossa on kukkokin!" + +"Saatpa kyllä painetun aapisen kukkoineen, sinä pikku narri, sen olisit +saanut minun avuttanikin. Elä tuhlaa kalliimpia toiveitasi näin +mitättömiin. _Vasemman käden keskisormi!_» + +"Ei, kanto, nytpä ei olekaan minulla enää mitään toivomista ... vaan +odotapas sentään! Isä käy kankeaksi paljosta pöydällä istumisesta jalat +ristissä. Hänen pitäisi ratsastaa. Lähetä hänelle kaunis hevonen!" + +"Ai, ai, se on vaarallista huvia hoikkakinttuiselle räätälille. Onko +isäsi koskaan ennen istunut hevosen selässä?" + +"En sitä uskoisi. Mutta se on niin kaunista, kun voudin Kalle höyhen +hatussa ratsastaa kirkolle. Minä tahdon, että isä tulee yhtä kauniiksi." + +"No, ratsastamaan en voi häntä opettaa, mutta huomis-aamuna seisoo hänen +hevosensa satuloittuna pihalla. Nyt on sinulla kaksi sormea jälellä. +_Vasemman käden nimetön!_» + +"Kaksiko sormea? Kaikkein rakkahin kanto, sano mitä minun pitää +toivoman, minä en todellakaan tiedä mitään toivottavaa! Toivoisinko +rahaa isälle?" + +"Keksi parempaa!" + +"No sitten toivon Marssulle riisimakkaraa, Kukolle kuvakirjan, Veerulle, +niin mitä? -- Äidille ... mitä toivoisin äidille!" + +"Veeru potkasi talosi nurin ja äiti ajoi sinut kylmään tuuleen nututta." + +"Ei, ei, Veerun pitää saada uusi lakki ja äidin pitää saada uusi +pummulihame." + +"Nyt olet toivonut neljää lahjaa yhden sijaan, vaan olkoon menneeksi, +sinä saat ne. Mutta nyt on vain yksi sormi jälellä. Toivo nyt järkevästi +jotakin itsellesi! _Vasemman käden pikkusormi!_» + +"Niin, sano nyt, mitä toivoisin itselleni? Onko hyvä, jos haluan saada +koko maailman rahat tai, että pääsisin keisarinnaksi tai, että osaisin +koko aapisen ulkoa, tai parin uusia sukkia, koska vanhoissa on reikä +kantapäässä? Taikka, että saisin sunnuntaisin aamulla kaksi sokeripalaa +kahvia juodessani, kun nyt saan vaan yhden? Tahi -- mutta mitenkä saan +härän, lehmät ja vasikat onnellisesti kotiin, koska täällä metsässä on +susia? Jospa ne nyt pian saisin kunnolla kotiin navettaan kaikki +kymmenen." + +"Tuolla maantiellä näet niiden vaeltavan kotiin. Ne saapuvat kaikki +terveinä ja kylläisinä perille." + +"Joko ne menevät? Ei, odotappas hieman, minä toivon itselleni jotakin +muuta." + +"Viimeinen toivosi on täytetty. Toivoa kyllä saat niinkauan, kuin elät, +mutta toteuttaminen ei ole enää minun, eikä sinun vallassasi. Lapset +toivovat vähäpätöisiä asioita, vaikka olisivat voineet toivoa jotakin +suurta, mutta sinä olet ajatellut enemmän muiden, kuin omaa onneasi. +Vanha harmaa kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan +lapsi, niin olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi pikku Syyne!" + + * * * * * + +Kun Syyne tuli kotiin karjoineen, oli Priska muori jo kellarin avain +kädessä rusthollarin veräjällä. Hän oli sanonut rusthollarin emännälle: +"Tyttö on antanut suden viedä kaksi vasikkaa, ne meidän täytyy maksaa, +mutta siitä saakin tyttö istua seitsemän päivää ja seitsemän yötä +kellarissa." Rusthollarin emäntä tarkasti ja luki karjan ja sanoi: +"ovathan ne kaikki täällä. Mutta katsokaas, kuinka ne ovat lihavia, +aivan kiiltäviä, onpa se vähän erinomaista näin huonolla ja aikaisella +kevätlaitumella. Näin hyvää karjatyttöä ei meillä ole milloinkaan +ollut." + +"Mutta Veeru on sitten valehdellut minulle!" huudahti Priska. Veeru +sattui juuri tulemaan toivottaakseen siskolleen onnea kellarireissuun. +Kelpasipa katsella, miten Veeru sai luudan varresta niin runsaasti, että +Syynen täytyi rukoilla hänen puolestaan. + +"Älkää lyökö häntä, äiti! Kun Veeru kävi luonani mäellä olivat vasikat +poissa, mutta ne tulivat takaisin." + +Koko kylä ihmetteli, miten rusthollarin lehmät oli niin lihoneet, mutta +enemmän vielä ihmeteltiin, kun seuraavana aamuna räätälin pihassa seisoi +kaunis satuloittu hevonen. Kenenkähän tuo oiva varsa lienee. Onkohan +herrastalon patruunan? + +"Se on sinun hevosesi, isä", sanoi Syyne, joka ei enää voinut salata +iloaan. "Nyt saat ratsastaa joka päivä." + +"Pitääkö minun ratsastaa? Kylläpä se olisi kaunista!" nauroi räätäli. + +"Noh, koeta!" sanoi Syyne, räätäli suostui ja kapusi hevosen selkään, +mutta putosi sieltä, kuin paikattu tumppi. + +"Ai, ai!" huusi hän, "mutta ehkä onnistuu paremmin, kun olen hieman +ehtinyt harjaantua." + +"Minä olen saanut kuvakirjan!" huusi Kukko. + +"Ja minä uuden lakin!" kirkui Veeru. + +"Ja minä olen saanut riisimakkaran!" riemuitsi Marssu. + +"Mitä ihmettä!" huusi Priska muori, "minä olen saanut ihka uuden +pummulihameen!" + +Syyne hymyili itsekseen, ollen vaiti, mutta toiset huomasivat sen. -- +Sinäpä tiedät jotakin. Sinä tiesit jotain isän uudesta hevosestakin. +Kerro, kerro! + +Ei Syyne raukka osannut valehdella, hänen täytyi kertoa kaikki, mitä +tuona merkillisenä päivänä oli tapahtunut, kun hän oli rusthollarin +karjaa paimentamassa. + +Hän unohti vaan kertoa, kuinka hyvä hän oli ollut eläimiä kohtaan. + +"Syyne, et sinä olekkaan tyhmä tyttö, sinä olet antanut minulle kauniin +pummulihameen. Sinä saat mennä kouluun ja alkaa jo tänään. Marssu tahtoo +lopettaa koulunkäynnin, mikä on hänestä kaikkein ilkeintä maailmassa. +Marssu ei ollut kertonut, että hänet oli eroitettu koulusta." + +Syyne kiitti, hän oli jo saanut kukkoaapisensa. + +"Äiti", sanoi Marssu, "anna minun huomenna mennä paimentamaan +rusthollarin lehmiä!" + +Muorilla ei ollut mitään sitä vastaan, jos Marssu voisi tuoda äidille +pitkän murun hurstikangasta. + +Marssu virkkoi Veerulle: "olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin +Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme." + +"Jaa-a", sanoi Veeru. "Minä tulen mukaan!" + +Toisena aamuna menivät Marssu ja Veeru paimentamaan rusthollarin karjaa. +He olivat varustaneet itsensä lämpimillä vaatteilla ja hyvillä eväillä. +Lehmät ajettiin piiskan lyönnillä niitylle, joka jälleen oli kellastunut +ja kuihtunut. Kun karja oli aituussa, istuivat paimenet Syynen +hävinneelle talolle syömään suurusta. Kanto seisoi vielä paikallaan +harmaana, vanhana ja hiljaisena. Lapset katselivat sitä uteliaina. Oliko +todellakin mahdollista, että tuollainen kurja puutönkkö antoi, mitä vain +siltä pyysi? He tahtoivat koettaa. + +"Kanto rukka", sanoi Marssu, "lähetä minulle helminauha!" + +"Lähetä minulle pyssy!" komensi Veeru. + +"Minä tahdon olla korein kirkossa", lisäsi Marssu. + +"Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä", selitti +Veeru. + +Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut +saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi +häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät +ymmärtäneet sitä. + +Nytkös Veeru suuttui. "Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan +tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin", -- ja nyt antoi +Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin. + +"Voi, mitä olet tehnyt?" valitti Marssu. "Nyt se meihin suuttuu, eikä +anna meille ollenkaan lahjoja." Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja +siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa. + +"No, kanto", sanoi Veeru uhitellen, "annatkos minulle pyssyn, muuten +sytytän sinut tuleen. Minulla on tulitikkuja taskussani." + +"Sen sinä jätät tekemättä!" huusi Marssu. + +"Mitä vielä", nauroi Veeru, ottaen esiin laatikon. "Saanko pyssyn, vai +enkö saa?" + +Kanto oli vaiti. Marssu tahtoi temmata Veerulta tikut pois, mutta sai +sellaisen tuuppauksen, että vieri alas mäkeä. + +"Vai niin, minä en siis saakkaan pyssyä!" huusi Veeru, "kyllä minä sinun +opetan!" + +Nyt pisti hän palavan tikun kannon parran alle. Parta oli kuiva kuin +ruuti ja tulen arka, se alkoi rätistä ja pian oli koko kanto +ilmitulessa. Tuuli oli heti saapuvilla, tietäähän sen, kukapa ei tunne +kevättuulta? Monta viikkoa oli se jo lakaissut niittyjä ja kuivaellut +metsiä. Nytkös se työtä sai, pullisti keuhkojaan ja hohkui vireästi +liekkiin. Liekit luikuivat nopeasti kannosta sammaliin, sammalista +kanerviin, kanervista katajiin, niistä kuusiin j. n. e. pitkin metsää +mäntyihin ja koivuihin, hui! tulipa siitä aika loimuvalkea. Pianpa oli +metsä tulen ja savun vallassa. Tuuli tanssi polkkaa liekkien kanssa ja +heitti ne aidan yli niitylle, jossa ne tarttuivat kuiviin lehtiin. +Härkä, lehmät ja vasikat pakenivat mölisten, hännät suorina, mutta sudet +olivat huomanneet ne, ja kun ei tuo peloittava kanto enään ollut +nähtävissä, niin voi kyllä ymmärtää, etteivät sudet jättäneet niin hyvää +tilaisuutta käyttämättä. Lehmät ja vasikkaraukat, en raski kertoakaan, +miten heidän kävi! + +Marssu tuli juosten kotiin kertomaan onnettomuudesta. Härkä tuli mylvien +hänen jäljessään, se oli ainoa nelijalkainen, jonka oli onnistunut +pelastua. Koko kylä lähti liikkeelle, kaikki väki riensi sammuttamaan +metsänpaloa. Mitäs he voivat auttaa? Koko metsä oli hiilenä ja niitty +tuhkana. + +Veerusta löydettiin toinen saapas. Kanto oli kaatunut hänen päälleen ja +sytyttänyt hänen vaatteensa. Ei saa koskaan ärsyttää luonnon voimia. + +Räätäli sai kiittää onneaan, että rusthollari tyytyi hänen uuteen +hevoseensa, korvaukseksi lehmistään ja vasikoistaan. + +Mutta ei niin pahaa, ettei siitä jotain hyvääkin olisi. Priskasta tuli +siitä päivästä aivan kuin toinen ihminen. Hän ei voinut unhottaa, että +oli lähettänyt lapset tuohon onnettomuuteen muka hakemaan hänelle murua +hurstikangasta. Marssustakin tuli nyt kiltti tyttö. Hänestä ja Kukosta +ja Syynestä tuli pian hyvät ystävykset. + +Seuraavana keväänä menivät he kolmen kesken tuolle metsäiselle mäelle, +missä onnettomuus oli tapahtunut Veerulle ja lehmille. Metsästä oli vaan +jäljellä muutamia hiiltyneitä kantoja, jotka olivat enemmän nokikolarin, +kuin räätälin näköisiä, ja mustalle niitylle oli ilmestynyt muutamia +vihreitä korsia tuhan sekaan. Lempeä, voimakas kevät, joka herättää +uutta eloa luonnon haudoista, oli jo alkanut poistaa hävityksen jälkiä +tästä autiosta seudusta. + +Lapset etsivät turhaan jotain jäännöstä kummallisesta kannosta, joka +kerran oli Syynen talon isäntänä. + +"Syyne", sanoi Marssu, "minä luulen, ettei se ollutkaan mikään oikea +kanto; se oli itse metsänkuningas. Sanotaanhan metsänkuninkaan +ilmestyvän valepuvussa lapsille ja metsästäjille." + +"Niin sanoo satu", vastasi Syyne, "mutta minä kuulin kannon itse +sanovan, että hän oli kanto, kuin muutkin kannot, kuinka se muutoin +olisi voinut puhua. Niin kauan kun se oli olemassa, eli siinä elävä +henki, joka on kasveissa ja eläimissä. Marssu, olkaamme hyviä kaikkia +kasvia ja eläimiä kohtaan. Älkäämme koskaan pahoittako sitä elävää +henkeä, joka niissä on!" + + + + +[Kuva] + + + + +JÄÄTEHINEN. + +_Jättiläissatu._ + + +Kaukana Pohjolassa oli muinen maa, jota sanottiin Jättiläistenmaaksi, ja +siellä asui jättiläisiä, joita nimitettiin jäätehisiksi. Ukko ylijumala +kävi sotaa jäätehisten kanssa ja löi ne kuoliaaksi kaltaisella +kurikallaan. Mutta yksi jäätehinen jäi henkiin. Se oli piiloittautunut +jäävuoreen Nordkapin luona, ja siellä se asuskeli vielä viime vuonnakin. +Kukaan ei tietänyt kuinka vanha, hän oli, kenties kolmen neljäntuhannen +vuoden vanha, sillä hänen ikäänsä ei ollut kirkonkirjoissa. Mutta pitkä +hän oli, pitkä ja tyhmä, pituutta yksi kilomeetri ja tyhmyyttä kuusi +kilomeetriä, sanoi kansa. Se nyt sentään lienee ollut panettelua, hyvä +kun uskomme puoletkin. + +Jäätehinen oli vielä kelpo voimissa, vaikka olikin niin vanha. Hän oli +jäähän kiinnijäätynyt ja sieti kyllä kylmää, mutta suojilla ilmoilla +pelkäsi hän sulavansa. Ukko oli aika unikeko, nukkuen enimmän aikansa +jäävuoressa; mutta joka sadas vuosi havahtui hän tarkastelemaan maailman +menoa. Ja se virkisti häntä niin, että hän arveli voivansa elää vielä +jonkun tuhannen vuotta. + +Jäätehisillä oli palveluksessaan pieniä, viekkaita peikkoja, joita +nimitettiin mustiksi-peikoiksi. Ne voivat nähdä läpi vuoren ja tiesivät +kaikki asiat, paitsi miten päivänpaistetta tehdään. Ja paljon niitä oli: +kun huusi metsässä, niin aina sai vastauksen. Mutta nyt oli +mustatpeikotkin hävinneet jäätehisten kanssa, niin että elossa oli +ainoastaan yksi jäätehinen ja yksi peikko. Ja Nordkapin jäätehinen oli +asettanut peikkonsa jäävuoren rinteelle vartioimaan, sillä aikaa kun hän +itse nukkui. + +Tänä vuonna heräsi jäätehinen vähää ennen joulua, potkasi jäävuoreen +aukon ja oikoi kankeita koipiaan. -- Miten aika kuluu? kysäsi hän +tähysvartialtaan mustalta-peikolta, joka oli vakoojana vuoren rinteellä. + +"Sata vuotta lähempänä maailman loppua ollaan", vastasi vakooja. + +"Vai niin!" sanoi jäätehinen. "Onko täällä sinä aikana ilmestynyt ketään +minua viisaampaa ja vahvempaa?" + +"Mistäpä se semmoinen tulisi! Suuri Jäätehinen, sinä olet vahvin ja +viisain mies koko maailmassa!" + +"Mutta minä alan jo tulla vanhaksi." + +"Se ei tee mitään semmoiselle, joka voi nukkua niinkuin sinä. Nukkuessa +tullaan vahvoiksi ja viisaiksi, eikä kukaan nuku niin paljon kuin sinä." + +"Lienee totta. Mutta kuinka jakselee Ukko nykyjään?" + +"Ukko on vieraisilla pikkujumalain luona. Nykyjään hän hyvin harvoin +jyryyttelee vaunuineen pilvilöissä." + +"Siis tänään ei ole mitään ukkoisilmaa?" + +"Kuinka, ukkoisilmako keski-talvella?" + +"Sitte lähdemmekin vaikka hiukan jaloittelemaan Jättiläistenmaahan. +Kiipee selkääni. Ihmiset tulevat yhä tyhmemmiksi. Tahdon nähdä, miten +tyhmiksi ne taasen sadan vuoden kuluessa ovat muuttuneetkaan." + +Mustapeikko kiipesi jäätehisen niskaan ja istui siellä kuin kärpänen. +Mustapeikko näet ei ollut suurempi kuin pieni poika, siihen aikaan kuin +se saa ensimmäiset housunsa. Jäätehinen oikasihe seisoalleen niin että +mukuraiset luunsa natisivat, veti seitsenpenikulmaiset saappaat +jalkaansa ja oli parilla askeleella Kastekaisten tunturilla Lapissa. -- +No, se ilahuttaa minua, ett'ei tunturi ole sulanut päivänpaisteessa. +Mutta mitä ne on olevinaan nuo mustat viivat tuolla etäällä lumessa? + +"Ne ovat rautateitä, suuri Jäätehinen. Lännenpuolinen menee Ofotiin ja +idänpuoleinen kulkee jo aina Ouluun." + +"Rautateitä? Onko ne jäätynyttä rautaa?" + +"Ei, tyhmät ihmiset vain ovat viimeisen vuosisadan kuluessa keksineet +monta konstia. Nyt ne ajavat rautateillä kuusi penikulmaa tunnissa." + +"Kuusi penikulmaa! Kannattipa tosiaankin puhua!" huusi jäätehinen +ylenkatseellisesti, otti seitsenpenikulmaisen askeleen ja seisoi +Trömsö'ssä Norjassa. Täällä takeltui hän sananlennätinlankoihin ja oli +vähällä katkaista hauraan toisen jalkansa. -- Äh, miten tuhmia ansoja ne +asettelevat tunturiketuille! murahti hän, + +"Toden totta, miten yksinkertaisia!" sanoi mustapeikko. "Ja näitä +myötenhän ne rupattelevat toistensa kanssa!" + +Jäätehinen harmistui Norjaan, kääntyi ympäri ja oli muutamilla askelilla +Inaarin järvellä Lapissa. Täällä kohosi muutamasta uutismökistä savu +punaisena patsaana kylmään talvi-ilmaan. Mutta savulla oli suloinen +haju, mikä miellytti jäätehistä. -- "Mitä tuo pikku väki keittelee?" +kysyi hän. + +"Se keittää kahvia." + +"Kahvia? Onko se jonkinlaista puuroa?" + +"Suuri Jäätehinen, kahvi on muutamanlaista ruskeaa liemiruokaa, joka +tekee ihmiset iloisiksi." + +"Mutta sitä soppaa meidän pitäisi maistaa!" tuumasi jäätehinen ja otti +askeleen eteenpäin, mutta unohti että hän samalla siirtyi seitsemän +penikulman päähän kahvipannusta. "Siitäkin on joskus haittaa kun kävelee +seitsenpenikulmaisilla saappailla. Katsoppa tuota mökkiä, mihin se +tiensä otti!" sanoi jäätehinen harmistuneena. + +Silloin näkyi lumessa pieni musta esine. Jäätehinen otti sen ylös, +katseli puolelta ja toiselta sekä pisti vihdoin suuhunsa, alkaen sitä +pureskella. -- Sepä se vasta sitkeää poronpaistia on ollut, tuumiskeli +hän, lieneekin se jo kauan tässä maannut ja kuivanut päivänpaisteessa. + +"Luultavasti", sanoi mustapeikko. "Muuten on ihmisillä tapana sanoa +semmoista kummikalossiksi. Varmaankin on joku matkustaja hukannut sen +lumeen." + +"Mitä ne tekevät kummikalosseilla?" + +"Ne käyttävät niitä lokaisilla teillä, jalat eivät kuulemma sitte kastu +ollenkaan." + +"Likaisia teitä! Märkiä jalkoja! Mitä ihmeen nassiaisia täällä +Jättiläistenmaassa nyt asuukaan? Kyllä minä ne opetan lokavesissä +kävelemään! -- Jäätehinen sylkäsi kalossin pois suustaan, veti suunsa +täyteen talvi-ilmaa ja puhalsi sen sieraimista ulos. Heti syntyi +semmoinen lumituisku että se tuota pikaa peitti seudun miehenkorkuisille +niedoksilla. -- Mihin päin se jäikään kahvipata?" kysyi jäätehinen. + +Mustapeikko osoitti pohjoiseen, jäätehinen oli tuntevinaan ilmassa +kahvin hajua, ja otti muutamia reippaita askeleita, mutta eksyi +lumipyryyn ja joutui keskelle Pohjanlahtea. Meri oli kyllä jäässä, mutta +mikä jää semmoista hirmua kannatti. Jäätehinen soksahti veteen, ja nyt +olisi kummikalossit kyllä olleet tarpeen. + +"Katsoppa tuota likaa, kun kehtaa ruveta saapasvarsiini pyrkimään!" +huudahti jäätehinen seisoessaan keskellä merta. Hulluinta kuitenkin oli, +että jalat alkoivat sulaa seitsenpenikulmaisissa saappaissa. Ei tullut +muu keinoksi kuin rämpiä jälleen kuivalle maalle. Kitsis! rauskui jää +kun hän sokelsi sen läpi. + +Nyt seisoi hän muutamassa Suomen kylässä. Täällä oli suoja, päivä +paistoi ja lapset hurauttivat kelkkoineen mäenrinnettä alas aina riihen +luokse pellolle. -- "Onko ne sammakoita?" kysäsi jäätehinen. + +"Suuri Jäätehinen, koipikaamme tiehemme, täällä on vaarallista viipyä", +varoitti mustapeikko. "Ne eivät ole sammakoita nuo tuolla mäenrinteellä, +ne ovat ihmislapsia." + +"Vai niin", sanoi jäätehinen; "minä olen nukkunut niin kauvan, että olen +unohtanut kokonaan miltä lapset näyttävät. Minua huvittaa nähdä miten +nuo itikat hölmistyvät." Samalla oikasi hän pitkät käsivartensa ja +tarttuen yhden lapsen tukkaan, nosti tämän varovasti luokseen. Muut +pakenivat kirkuen jäätehisen nähtyään minkä käpälistä pääsi. + +Uteliaana katseli jäätehinen saalistaan. Se oli kymmenvuotinen +pojanvekara, Matti Reipas oli nimensä, ja reippaan nimen hän täydellä +syyllä ansaitsikin. Pojalla nousi sydän kurkkuun, mutta hän nieli itkun +ja katsoi tuota jättiläishirmua jäykästi silmiin. -- "Jaha", sanoi +jäätehinen, "oletko sinä nyt niitä, jotka ajavat kuusi penikulmaa +tunnissa ja puhelevat toistensa kanssa ketunlankoja myöten? Semmoinen +pieni, viheliäinen kääpiö kuin sinäkin olet! Luuletko sinäkin olevasi +viisas, hä? Tiedätkö sinä kuka minä olen? Minä olen koko maailman +viisain mies." + +"Se sinun tulee näyttää, ennenkuin minä sitä uskon," vastasi Reippaan +Matti. Ihan närkästyksellä katseli jäätehinen Mattia. + +"Näyttää? Mitä se on olevinaan?" + +"Sinun tulee antaa minun arvattavakseni kolme arvotusta ja minä annan +sinulle kolme. Jos sinä arvaat minun arvotukseni, niin..." + +"-- niin syön minä sinut suuhuni", keskeytti jättiläinen. + +"Olkoon niin", sanoi Matti. "Ja jos minä arvaan sinun arvotuksesi, niin +syön minä sinut suuhuni." + +Jäätehisestä tuntui tämä jumalattoman hauskalta, häntä miellytti tuo +pieni, teerevä kerskuri ja hän asetti Matin seisomaan lumeen pää +alaspäin. Mutta Matti oli pian taasen jaloillaan ja komensi: "alota!" + +"Ei, suuri Jäätehinen", kuiskasi mustapeikko, "älä anna narrata itseäsi! +Sinä olet varmaan maailman viisain mies, mutta tyhmät ihmislapset voivat +peijata viisaimmankin." + +"Suus kiinni!" sanoi Jäätehinen vihaisesti. "Tahdon sanoa sinulle että +tuommoisen nulikan minä syön suuhuni, tunnenkin oikein kelpo +ruokamaittia. Jaha, kolme arvotusta! No, mikä on se, kuin on sinulla, +mutta ei ole minulla?" + +"Kymmenen vuoden ikä", vastasi Matti Reipas. + +"Todellakin, sitä ei käy kieltäminen. No, mikä on se, kuin on minulla, +mutta ei sinulla?" + +Matin teki mieli sanoa: "tyhmyys". Mutta hän oli siksi viisas että +vastasi: "tuhannen vuoden ikä." + +"Ohoh! niin no, sitäkään ei voi kieltää. Mutta kuule", sanoi jäätehinen, +voitostaan varmana: "mutta mikä on se, joka ei ole minun eikä sinun +näköisesi?" + +"Krokodiili", vastasi Matti. + +"Kroko..." mikä ihme se on? + +"No tunturirotta, jos ymmärrät sen paremmin." + +"Tunturirotta? Niin, sitäkään ei käy kieltäminen, tuumasi jäätehinen +alakuloisena. Nyt on sinun vuorosi kysyä." + +"Mikä on se, joka syntyi maailman alussa ja kuolee maailman lopussa, +eikä kuitenkaan tule viittä viikkoa vanhemmaksi?" + +"Oo, sitä ei tiedä kukaan, etkä sinäkään", vastasi jäätehinen +neuvotonna. + +"Tiedänpähän, se on kuu. No, mikä on se, joka lakkaamatta irvistää?" + +Jäätehinen tuumasi että se täytyy olla Matti itse. + +"Eipä, se on seinänrako. Mutta arvaa nyt mikä on tämä: + + "Lensi lintu siivetön, + Istui puuhun jalaton, + Linnun korjas neitonen, + Jolta puuttui suukkonen; + Paistoi ilman pannutta, + Söi sen ilman suolatta?" + +Jäätehisen korvat kävivät kuumiksi, aivan alkoivat sulamaan. + +"Syö hänet, syö!" kuiskasi mustapeikko. Mutta jäätehinen tahtoi pysyä +sanassaan ja alkoi perinpohjaisesti miettimään. "Kuinka voi lintu olla +siivetön ja neitonen suuton, se on kerrassaan käsittämätöntä." -- Kuule +nyt, Matti, sanoi hän: "kumpi meistä on tyhmempi, minä vai sinä?" + +"Sitä minä en tiedä", vastasi Matti varovasti. "Mutta siivetön lintu on +lumi ja suuton neitonen on aurinko." + +"Vai niin", sanoi jäätehinen, "sinä et näy olevan juuri tyhmimpiä. Mutta +mitä on viisaus voiman rinnalla! Tiedätkö sinä, minua pidetään koko +maailman vahvimpana miehenä!" + +"Se sinun tulee myös näyttää, ennenkuin minä sitä uskon", tuumaili +Matti. "Koetappa nyt muuttaa tämä vuori kolmen tuhannen penikulman +päähän ja muuta se aamuksi jälleen takaisin samalle paikalle!" + +Jäätehinen silmäili vuorta ja huomasi sen melkein liian raskaaksi. -- +"Lörpötystä!" selitti hän. "Koko maailmassa ei löydy semmoista, joka +voisi tuon kivenmöhkäleen muuttaa." + +"Löytyypä, sen teen minä", vastasi Matti; "sen verran olen oppinut +koulussa. Minä menen nyt vuorelle ja istun siellä aamuun asti. Vuori +pyörii maan mukana 24 tunnissa kolme tuhatta penikulmaa, ja huomen +aamulla tähän aikaan olen minä vuorineni täällä." + +"Suuri Jäätehinen, hän puijaa sinua!" kuiskasi mustapeikko. + +"Joutavia, kuule nyt, Matti", väitti jäätehinen, "tuo kaikki on paljaita +oppineiden konsteja. Annappa kun minä näytän voimiani tavalla, jonka +kaikki käsittävät!" + +"Anna näkyä vaan", sanoi Matti. "Täällä on meidän riihi. Työnnäppä nyt +vaikka pääsi läpi seinän!" + +"Tuommoisen hökkelin minä vaikka potkasen kumoon." + +"Älä viitsi, se ei ole mikään konsti. Mutta pistä pääsi seinän lävitse!" + +Jäätehinen ryhtyikin tähän hommaan. Kerta toisensa perästä puski hän +jääpäänsä seinää vastaan niin että sirpaleet singahtelivat ympärille. +Mutta seinän läpi hän ei päässyt. Ähkien ja puhkien selitti hän että +sitä ei voi tehdä kukaan. + +"Kyllä, sen teen minä", sanoi Matti. Niin puhein juoksi hän riiheen, +pisti päänsä riihen ikkunasta ulos ja huusi: "hyvää päivää, suuri +Jäätehinen! Nyt minä syön sinun." + +Tämä tuntui jäätehisestä niin käsittämättömän lystikkäältä että hän +alkoi nauraa. Siitä oli kulunut jo pari tuhatta vuotta, kun hän +viimeiseksi nauroi, silloin kun Ukko ajoi vaunuinensa kuperkeikkaa +pilvissä. Ja niin hillittömästi nauroi jäätehinen, että hän kokonaan +unohti vanhan, hauraan jääruumiinsa. Korvat olivat sulaneet ja pää +lääpistynyt riihenseinää vasten, jääsydän oli niinikään sulanut ja jalat +muuttuneet meren vedeksi. Nauru ja päivänpaiste teki hänestä aivan +lopun. Siksis soksis! kuului vaan kun koko jääköntti lupsahti läjään +suureksi, korkeaksi jääsohjo-kasaksi. Semmoiset olivat jäätehisen +jäähyväiset maailmalle. Mustapeikko pelästyi niin pahanpäiväiseksi että +vilisti metsään pakoon minkä koivista riitti, tarttui siellä jäniksen +silmukkaan ja päätti siten mustan elämänsä valkoisella lumella. + +[Kuva] + +Matti Reipas oli ylpeä voitostaan, mutta hän piti kuitenkin syntinä että +semmoinen mahtava jättiläinen juoksisi viheliäisenä likavetenä. Kylän +lapset kokoontuivat hämmästyneinä ja uteliaina korkealle niedokselle +jättiläisen jäännösten luona ja tuumittelivat keskenään että montako +lasta tuo lienee aikoinaan syönyt. Mutta kinokselle tuli myös muuan +pieni tyttö suksineen ja sanoi: "ei, jäätehinen oli hyväluontoinen, ei +jäätehinen lapsia syönyt, meidän tulee kirjoittaa hänelle +hautakirjoitus." Ja hän kirjoitti suksisauvallaan lumeen: + +_Tässä lepää viimeinen jäätehinen. Hän oli suuri ja tyhmä, mutta hän ei +tehnyt mitään pahaa maailmassa. Hyvä on olla viisas, mutta parempi on +olla tyhmä ja hyväluontoinen kuin viisas ja häijy._ + +Ja tuo pieni tyttö itki päivänpaisteessa jäätehisen haudalla. Ja hänen +hautakirjoituksensa oli, kuten monen muunkin, kirjoitettu lumeen. + + + + +[Kuva] + + + + +LAPSEN RUKOUS KAIKKIEN PUOLESTA. + +_(Uuden vuoden iltana.)_ + + +On vuosi vierryt; uus vuosi on +Kohoova ajan rientohon, +Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu, +Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu. + +Nyt kello kutsuvi rukoukseen, +Ja Luojan etehen hartauteen, +Hänelle polvemme notkistamaan +Ja hänen armoans julistamaan. + +Me häntä kiitämme riemuiten, +Hänt' ylistämme myös iloiten, +Me lapset pienoset täällä maassa, +Ja kaikki enkelit taivahassa. + +Maailman valtias hän on, mut +On päämme hiuksetki lukenut. +Hän vuosituhanten säätää hetket, +Hän määrää meidänki elonretket. + +Hän taivaan kuningas ijäinen +Katsahtaa lastensa puolehen, +Ja huokauksemme hiljaisetki +Hän kuulee taivaassa joka hetki. + +Ja Herra, lapsien ystävä, +Hän tahtoo myös sua sääliä, +Hän kuulee sun esirukoukses, +Sun kaikkein puolesta huokaukses. + +_Rukoile vanhempies puolesta:_ + +Jumala siunaa armollas +Mun äitiän' ja isään', +Valaise heitä neuvollas, +Ett' ei he eksyis missään; +Sä kotiamme suojele, +Ja vanhempamme varjele, +Heit' iloit' ikävissään. + +_Rukoile sisarustesi puolesta:_ + +Me saman rungon vesaset +Olemme siskot, veikot, +Suo oomme yksimieliset, +Vaikk' olemmekin heikot, +Vieroita eripuraisuus, +Ja väliltämme riitaisuus, +Kukista pahat peikot. + +_Rukoile opettajaisi puolesta:_ + +Opettajallen' siunaus, +O Herra, armost' anna, +Ja heille pyhä valkeus +Korkeudesta kanna, +Ett' opetuksen oikean, +Ja valistuksen vakavan +He voisi minuun panna. + +_Rukoile ystäviesi puolesta:_ + +O Herra, kaikki ystävän' +Sä ota turvihisi. +Oppaaksi tielle elämän +Lähetä enkelisi. +Suo että täällä tuskissa +Ja ahdingoissa, vaivoissa +Ystävyys lujenisi. + +_Rukoile vihollistesi puolesta:_ + +Laps heikko olen, tiedän tuon, +Mä usein joudun vikaan, +Mut kaikille mä anteeks suon, +Vaikk' ei he antaisikaan. +Ann' anteeks heille Jumala, +Heill' armokätes ojenna, +Suo laupeutes pikaan. + +_Rukoile isänmaasi puolesta:_ + +Maatamme, isänmaatamme +Varjele hyvä Luoja, +Vahingot, vaarat estele, +Ja ahdingoista suojaa. +Suo vapautta, valoa, +Suo kunniata, suuruutta, +Sä kaiken hyvän tuoja. + +_Rukoile ruhtinaasi puolesta:_ + +Suojele, Herra armias, +Valaise ruhtinaamme. +Karkoita vaarat voimallas, +Suo rauhass' olla saamme, +Ett' aina laki, oikeus, +Ja menestys ja siunaus +Iloittais isänmaamme. + +_Rukoile itsesi puolesta:_ + +Jumala, rakas Isäni, +Ain' ole mua lässä, +Ann' anteeks pahat tekoni, +Virheeni elämässä. +Öin päivin sinuun turvaun, +Sun armos suojaan antaun +Ilossa, ikävässä. + +_Rukoile onnettomien puolesta:_ + +Minulle Herra sun armos on +Antanut kodin ja ravinnon, +Sun pyhä sanas on myöskin omain; +Rukoilen puolesta onnettomain; + +Puolesta kaikkien kurjien; +Puolesta raukkojen nälkäisten: +Puolesta viluhun kuolevaisten; +Puolesta vetehen hukkuvaisten; + +Puolesta korvessa kulkevain; +Puolesta helteessä huokaa vain; +Puolesta kulkiain kerjäläisten; +Puolesta haudalla itkeväisten; + +Puolesta sairasten kituvain; +Puolesta vankina riutuvain; +Puolesta myös maanpakolaisten; +Puolesta orpojen pienokaisten; + +Puolesta synkeämielisten; +Puolesta sokeasilmäisten; +Puolesta mykkien miesten, naisten; +Puolesta rampojen kaikenlaisten; + +Puolesta maatansa kaipaavain; +Puolesta orjina oihkavain; +Puolesta vaivaisten sorrettujen; +Puolesta syyttänsä tuomittujen; + +Puolesta, Herra, sun pilkkaajais, +Suo hekin syntinsä anteeks sais; +Puolesta, jotka käy tuskan teitä; +Sä Herra armahda kaikkia heitä! + +_Rukoile syynalaisten puolesta:_ + +Puolesta rukoilen niidenkin, +Jotk' ovat langenneet synteihin; +Puolesta varkaiden, ryövärien; +Puolesta julmien murhajien; + +Puolesta ystävän -- jättäjän; +Puolesta maansa pettäjäin; +Puolesta syntihin vietteliäin; +Puolesta orvoilta ryösteliäin; + +Puolesta rietasten pilkkaajain; +Puolesta tyhmien ilkkujain; +Puolesta viekasten teeskeliäin; +Puolesta pyhyyden häväisiäin; + +Puolesta juomari-raukkojen; +Puolesta myös rahanahnasten; +Puolesta murha-polttajien; +Puolesta väärin-vannojien; + +Puolesta turhien pöyhkeäin; +Puolesta kateiden ylpeäin; +Puolesta pahojen kituttajain; +Puolesta tuhmien turmeliain; + +Puolesta köyhiltä raastajain; +Puolesta huonojen vanhempain; +Puolesta lastensa saastuttajain; +Puolesta veljeinsä raateliain; + +Puolesta Herra sun hylkääjäis, +Jotk' ain' on vastoin sun henkeäis; +Oi jos he karttaisi synninteitä! +Oi älä kadota Herra heitä! + +_Rukoile onnellistenki puolesta:_ + +Kaikk' ilo, kaikki suru myös +On, Herra, antamasi. +Suo että edest' armotyös +Sois sydän kiitostasi, +Ett' ilon hymy nousis vaan +Kuin kevään kukka tuoksumaan +Sun laupeudestasi. + +_Rukoile hyvien puolesta:_ + +Siunattu se, ken päällä maan +Vaeltaa Herran teitä, +Ja rientää muita auttamaan, +Eik' katkeroita heitä, +Ja elinaikans uhraapi +Lähimmäistensä onneksi, +Jakaen lievikkeitä. + +_Rukoile pakanain puolesta:_ + +Jumala, mailman valkeus, +Valista pakanatki, +Ett' armo sekä laupeus +Yllättäis heidät ratki. +Sä yksin ilon, onnen suot, +Sä lohdutuksen, levon tuot, +Täydennät vajavatki. + +_Rukoile kaikkien eläväin puolesta:_ + +Maan piiri asukkaillensa +On Herra vallassasi; +Sä tuskat kaikkein karkoita +Vahvalla voimallasi; +Lievitä kivut eläinten, +Suo myöskin kuolon jälkehen +Heill' lepo armostasi. + +_Rukoile kuolleiden puolesta:_ + +Tiedämme kuolleet nukkuvan, +Ja heidät kätkee hauta, +Vaan Jesus Kristus kuoleman +Musersi kuolons kautta. +Suo, Jesus heidän nimessäs +Levätä, viimein äänelläs +Herätä, eloon auta. + +_Kiitä Jumalaa ja rukoile hänen +valtakuntansa puolesta:_ + +Viel' sydämestän' rukoilen, +Ett' armos meillä oisi, +Ett' aina, Isä ylhäinen, +Sinulle kiitos soisi, +Ett' armokeinos suloiset +Maailman kansat kaukaiset +Sun valtakuntaas toisi. + + + + + +End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 1, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 1 *** + +***** This file should be named 16223-8.txt or 16223-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/2/2/16223/ + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |