initial commit of ebook 16223HEADmain

32 files changed, 14917 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/16223-8.txt b/16223-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..a6e757a
--- /dev/null
+++ b/16223-8.txt
@@ -0,0 +1,7374 @@
+The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 1, by Zacharias Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Lukemisia lapsille 1
+
+Author: Zacharias Topelius
+
+Release Date: July 6, 2005 [EBook #16223]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 1 ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+
+
+
+
+
+
+
+LUKEMISIA LAPSILLE.
+
+
+Kirjoitti
+Z. Topelius.
+
+
+Tekijän luvalla suomennettu.
+
+
+Kuvilla varustettu painos.
+
+
+1:nen osa.
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström 1893.
+
+
+
+
+VANHEMMILLE.
+
+
+Viime jouluna oli 43 vuotta kulunut siitä, kuin ensimmäinen kokoelma
+näitä satuja ja lauluja päästettiin julkisuuteen. Nyt ne leviävät jo
+Suomen kolmannen lapsipolven käsiin. Niinkuin ne ovat lähteneet
+rakkaudesta, on ne rakkaudella myöskin otettu vastaan. Onpa jo aika
+tehdä tiliä niin kalliista perinnöstä, kuin lasten rakkaus ja vanhempain
+luottamus on. Kerron siis, millaisiksi näitä lasten kirjoja ajattelin.
+
+Ensimmäisillä saduilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin viaton
+huvittaminen. Ja sepä se on vielä tänäkin päivänä monen sadun tarkoitus.
+Minä en suosi siveysopillisia satukuvauksia. Pitää olla varoillaan eikä
+tiputtaa katkeraa lääkettä lasten maitokuppiin. Silloin saattaisivat
+lapset sylkeä pois sen sekamaidon. Mikä voidaan tehdä ja onkin tehtävä,
+on ainoastaan pitää kuppi puhtaana ja maito nuorena. Hyvä ravinto tulee
+silloin itsestään.
+
+Minä olen yhtä vähän kuin kukaan muu voinut välttää erhetyksiä ja tämän
+yksinkertaisen säännön rikkomisia. Minun lastenkirjoissani on kyllä
+paljo, joka ei kestä koetusta ankaramman tuomion edessä. Mutta olen
+koettanut oppia jotakin pitkästä ja likeisestä tuttavuudesta rakasten
+lasteni kanssa.
+
+Minä olen oppinut, että lapsen sydän on hedelmällisin kaikista
+vainioista, kasvamaan hyvää tai pahaa sen mukaan, mitä siihen milloinkin
+kylvetään.
+
+Minä olen oppinut, että lapsi elää siinä, mitä kukin hetki häneen
+vaikuttaa, ja että hyvän tai pahan esimerkki tulee näistä vaikutuksista,
+ei neuvoista eikä siveyssäännöistä, koska lapsen elämän kehitys onkin
+vain alinomainen luominen itselleen uusia mielikuvia.
+
+Ja koska se tapahtuu mielikuvaus-voiman kautta, olen minä oppinut, että
+sen terveellinen ravitseminen on ainakin yhtä tärkeä kuin ymmärryksen,
+tahdon ja tunteen kasvattaminen. Jos laiminlyöt lapsen vilkasta
+mielikuvitusta, joutuu koko lapsi arveluttaville harhateille.
+
+Täten olen johtunut satuun. Kaikki lapset rakastavat satuja, koska
+heillä niiden piirissä on täysi vapaus tehdä itselleen uusia mielikuvia.
+Satu ja leikki ovat vain kaksi eri puolta samasta luonnonvietistä.
+Leikissä sanoo lapsi: saattaahan tämä keppi olla minun hevosenani, tämä
+männyn käpy lehmänäni, tämä nukke neitisenä, tämä kaarnan pala laivana,
+tämä hieta kuoppa kaupunkina! Sadussa hän sanoo: saattaahan tämä vuori
+avautua, tämän meren tai järven kätkössä olla timanttilinna, tämä lintu
+puhua ja tästä köyhästä paimenpojasta tulla prinssi! Huomaa, että satu
+ja leikki eivät lapselle ole mikään sepitelmä, vaan elävä todellisuus.
+Siitä se riippuu niiden kasvattava vaikutus.
+
+Osan saduista olen muuttanut leikeiksi, joissa lapset saavat itse olla
+mukana toimivina henkilöinä. Silloin satu tulee ihka eläväksi. Ei vain
+pidä sellaista leikkiä laitella suuripuuhaiseksi eikä koota vieraita
+katsojia kuten teaatterissa. Leikittäköön niitä kotona tai koulun
+juhlissa niin vaatimattomasti kuin mahdollista. Pöytä voi olla vuorena,
+kuusen lehvä metsänä, puutuoli kuninkaan valtaistuimena ja paperikruunu
+hänen korkean arvonsa merkkinä.
+
+Sadun ja leikin esikuvien lisäksi tulevat sitte laulut kehittämään
+tunteen hartautta, korvan tarkkuutta ja kielen puhtautta.
+
+Esitystavasta olen oppinut, että aika ihmisten elämänviisaus ei kelpaa
+lapsille. Eihän sovi kevään vihreiltä orailta pyytääkään valmiita
+tähkiä. Jos tahdotaan puhua järkevästi lasten kanssa, niin puhuttakoon
+heidän ymmärryksensä, eikä omansa mukaan. Täytyy siirtyä heidän
+maailmaansa, jos tahdotaan, että he meitä ymmärtäisivät. Turmeltumaton
+lapsi ei katsele meidän silmillämme eikä käsitä samalla tavalla kuin me.
+Se kysyy, mutta ei pyydä ajatuksia, vaan tahtoo mielikuvia. Sillä
+hänellähän ei ole vielä mitään kokemusta asetella yhteen tai tehdä
+johtopäätöksiksi. On kyllä aikaisin kehittyneitä lapsia, joita aika
+ihmiset ovat opastuksella tehneet pikkuvanhoiksi. Sellaiset saattavat
+kyllä olla hyviä ja viisaita, mutta ei koskaan onnellisia, koska heidät
+on temmattu pois heidän oman ikänsä maasta.
+
+Sirkkalehdillä on oma, varrella oma, kukalla oma aikansa. Kyllä siitä
+kasvi aikanaan valmistuu. Mutta sirkkalehtien aika tarvitsee auringon
+paistetta ja aamukastetta. Sinitaivas ja iloista, raitista ilmaa pitää
+olla lapsuuden maailmassa, pian unhottuvia kyyneliä, paljo vaihtelua,
+merkillisiä seikkailuja ja varsinkin pojille välistä virkistävää
+pauhinaa.
+
+Mutta kaikessa tässä -- onko siinä sitte Jumalaa? Missä siinä on
+Vapahtajamme? Missä se elävä usko, jota on niin tarpeellinen perustaa jo
+aikaisin, että se voisi olla sitte turvanamme elämässä ja kuolemassa?
+Minä vastaan: etsi! Ja jos niitä et löydä tästä kirjasta, niin heitä
+pois koko kirja; ei se silloin kelpaa edes joutohetkien
+huvitukseksikaan! Mutta jos niitä löydät sieltä, vaikkapa et sanoista
+etkä itse seikkailuista, niin kuitenkin perusaatteesta,
+elämänkäsitys-tavasta, niin älä vaadi enempää satukirjalta! Rukoile
+lapsesi kanssa, tulkoot kodin rukous ja kodin usko elämän juuriksi;
+silloin kasvaa myöskin hyviä hedelmiä elämän puun monissa tuulen
+tuuditeltavissa oksissa. Hyvää tarkoittavat kristityt tahtovat tehdä
+lapsensa jo aikaisin täys'kasvuisiksi uskossa ja unhottavat silloin
+Jumalan ihan päinvastaisen kehoituksen heille itselleen: "olkaa niin
+kuin lapset." Jumalan valtakunta ei ole opissa, vaan sydänjuurissa. Itse
+kirkkokin lykkää rippikoulunsa kehittyneemmälle ijälle. Kuinka
+kokematonta lasta, joka kyllä tietää vian ja anteeksi annon, mutta ei
+yleisiä synnin ja armon käsitteitä, kuinka voitaisiin vaatia häntä
+käsittämään esim. sovitusoppia samoin, kuin aika ihminen kristitty
+kilvoitteluineen ja huolineen, kiusauksineen ja koetuksineen käsittää
+sitä? Koetahan selittää lapselle näitä uskon korkeimpia salaisuuksia,
+niin joko väsytät sitä tai teet sen teeskentelijäksi. Mutta opeta sille
+Jumalan rakkautta koko luomakunnassa ja Jesuksessa Kristuksessa, lasten
+ystävässä, joka itse kerran oli köyhänä lapsena; opeta sitä pelkäämään
+kaikkinäkevän Herran Jumalan vihaa jokaista syntiä, jokaista pahaa tai
+saastaista ajatusta kohtaan; opeta sitä itse puolestaan kiitollisuudesta
+rakastamaan Jumalaa ja hänen kättensä tekoja sekä kaikkia ihmisiä --
+niin siten olet opettanut lapsellesi kristillisyydestä melkein kaikki,
+kuin se voi käsittää ja -- joka on vielä tärkeämpää -- kuin se voi
+elämässään omistaa aikaisella ijällään.
+
+Enempää ei voi tämäkään kirja luvata puhuessaan Jumalasta. Sehän kertoo
+niin paljon muutakin, totta ja leikkiä lapsuuden maailmasta, mutta se
+tahtoo kuitenkin säilyttää Jumalan ja ihmisten rakkautta kaiken
+pohjalla. Jumalan, joka kaikki tutkii, tietää, että tämä on ollut
+tekijän tarkoituksena. Mutta toista on, onko hän sitä saanut aikaan. Se
+on Jumalan lahja. Kaikilla meillä on aarteemme heikoissa astioissa että
+voima olisi Hänen eikä meidän. Hänelle olkoon kunnia!
+
+Minä en sano, että minun käsitykseni tästä kaikesta on ainoa oikea;
+saatan kyllä olla erehtynyt; mutta olen tahtonut lausua oman
+kokemukseni, että ymmärtäisimme toisiamme. Täten minä pitkän elämän
+iltana vielä kerran kiitän vanhempia heidän luottamuksestaan ja Suomen
+lapsia heidän rakkaudestaan, jota ovat osoittaneet niin monta vuotta,
+polvi, toisensa perästä. Olen kirjoitellut vanhoille ja nuorille, mutta
+lapset ovat minun kansaani, he ovat olleet minun elämäni ilona; heille
+olen minä tahtonut antaa parasta, kuin olen saanut Jumalaltani. Ei se
+kuitenkaan ole muuta kuin vajavaista; lapset kerran antakoot puutteeni
+anteeksi rakkauteni tähden silloin, kuin saavat mittakepin
+arvostellaksensa niitä molempia. Pian tulee aika, jolloin he ovat tämän
+maan elämä ja voima, niin kuin he nyt ovat sen toivo. Olkoot he silloin
+vahvat taistelussa Jumalan ja isänmaan puolesta! Ja muistakoot silloin
+lapsuuden rakkaudella yhtä kylvymiestä, joka ei ole koskaan tavoitellut
+suurempaa kunniaa kuin olla
+
+      heidän ystävänsä
+      _Z. Topelius_.
+
+      Koivuniemessä 23 p:nä Helmik. 1891.
+
+
+
+
+MEIDÄN MAAMME.
+
+
+[Kuva] Tuulen henki suhisee männikössä.
+
+"Mistäs tulet, sinä tuulen vilpoinen viuhka?"
+
+"Pohjosesta tulen, tuolta Lapin tuntureilta. Eilen synnyin synkässä
+rotkossa, ikuisen lumen rajoilla, ja tänään ensi kerran koettelen
+siipieni voimia tasamailla. Hei poika, pitkä oli matkani, sillä sinun
+maasi on suuri! Levähdänpä vähäisen tässä männyn latvassa."
+
+"Aivan niin, tuuloseni, maamme on suuri! Kerran seisoin tuolla korkealla
+vuorella järven toisella puolella ja näin' ympärilläni äärettömän alan
+kukkuloita ja laaksoja. Silloin sanoin itselleni: Kaikki tämä on meidän!
+Tämä on oma maamme!"
+
+"Niin onkin", humisi tuuli. "Mutta, poika parka, ei sinun silmäsi kauas
+kanna. Paljon laajempi on maasi kuin se ala, jonka taivaan ranta
+näköpiiriin sulkee. Eilen, ennen päivän nousua herättyäni, lainasin
+aamuruskon siivet. Niillä lentelin Lapin avaroilla, autioilla rämeillä,
+hajotin nevojen huurut ja tuiskutin lunta poron sarville, joka Inarin
+järven jäätä juosta rapsutteli. Siitä lensin eteenpäin ja tulin siihen
+maahan, jossa ohrat ensiksi itävät kuohuvien koskien reunoilla. Sitten
+lensin isojen metsien ja ihanien järvien yli mesimarjojen kotimaahan,
+niille seuduille, jossa ruis kasvaa. Siellä kuulin kirveen kalketta ja
+sahojen suhinaa, ja näin taloja rakennettavan vieretysten, vastatusten
+kaupungiksi, ja laivojen valkoiset purjeet satamoissa liehuvan."
+
+"Mutta vasta olin suuren maasi alkupäässä. Lensin, lensin yhä, sinne
+saakka, jossa pellavat kasvavat ja pähkinät tuleentuvat. Siinä oli maasi
+keskikohta. Siitä oli vielä pitkä matka lennettävä, ennenkuin jouduin
+etelämmille seuduille, jossa omenoita syksyllä puitten oksilla heiluu,
+ja matkustajat päivän helteestä uupuneina lepäilevät vaahterain ja
+niinipuitten vilpoisessa katveessa. Vihdoin tulin tänne, jossa tammi
+kasvaa ja kirsimarjat kypsyvät, jossa suuret höyrylaivat suitsuttavat
+savuansa, kulkiessaan rannasta rantaan, ja etelän lämmin hengähdys
+tuulee mereltä. Katso! niin suuri on maasi, että kevään pääskyset kolme
+viikkoa varhemmin tulevat sen etelimmille kuin sen pohjoisimmille
+kukkuloille, ja milloin Heinäkuun yö jo pimenee kirsimarjojen maassa,
+silloin öinen taivas vielä on valoisa kuin päivä mesimarjain maassa
+pohjan perillä."
+
+"Mutta nyt minulla ei ole aikaa viivytellä", jatkoi tuuli, "huomen
+iltana jo aion olla Etnan juurella. Hyvästi, hyvästi!" Ja levittäen
+suuret siipensä katosi hän pilviin.
+
+Mutta minä katselin sinertävää järveä ja metsää sen toisella rannalla,
+ja peltoa ja kylää ja kirkon tornia, joka kiilsi päivän koitteen
+valossa. Ja järvi oli levenevinään ja jakaantuvinaan moneen tuhanteen
+järveen ja lammikkoon, ja metsä muuttui moneksi metsäksi, ja minä olin
+näkevinäni monta sataa peltoa, kylää ja kirkkoa. Ja jälleen virkoin:
+"katso _meidän_ maamme! Mikähän lienee ollut Jumalan aikomus luodessaan
+maatamme niin suureksi ja niin ihanaksi? Jospa sen ymmärtäisin!"
+
+"Etkö sitä ymmärrä?" viserteli peipponen läheisellä puun oksalla.
+"Suuren maan asukkaat pyytäkööt Jumalalta jaloja ajatuksia. Ja ihanan
+maan asujamet olkoot hyviä ja nöyriä. Mutta totinen mielen ylevyys ja
+sydämmen nöyryys ovat aina yhdistettyinä."
+
+Nyt sen ymmärrän. Jos rupeisimme ylpeydessä, koreudessa ja turhassa
+kunnian himossa isottelemaan, niin maamme sanoisi meille: "katsokaa!
+minä olen nöyrä ja siviä; vihannat metsäni ovat kaikessa kauneudessaan
+niin totiset kuin olisivat sarkaan puettuina. Vuoreni ovat päältä
+harmaita ja sisältävät rautaa. Järveni heiastavat taivaan korkeutta
+paremmin kuin maan ihanuutta. Niittyni ja laaksoni todistavat joka kevät
+elämän voittoa kuoleman yli. Sellainen on totinen jalous. Olkaa minun
+kaltaisiani!"
+
+"Oikein, maani: minä tahdon olla sellainen kuin sinä olet."
+
+Muistan pienen tarinan, mutta sen kertojaa en tiedä. Ehkä se kesäisenä
+iltana lenteli puitten lehdissä, kuin meri nukkui ja tähdet taivaalla
+kirkkaasti kimaltelivat. Tahdotko kuulla sitä?
+
+Oli kerran jalo ja kaunis äiti, jolla oli monta pientä lasta. Hän kutsui
+ne kaikki luoksensa, ojensi kätensä, siunasi heitä ja sanoi: "rakkaat
+pienet lapseni, minä rakastan teitä sydämmestäni. Minä annan teille
+vaatteita ja ruokaa, ja pienille kehdon, isoille asunnon ja pois
+lähteville haudan. Pieninä ollessanne tuudittelin teitä, johdatin
+ensimmäiset askeleenne ja opetin teille hyödyllisiä tietoja. Välistä
+piditte minua kovana äitinä, ja se olikin tosi. En ole kasvattanut teitä
+hekumassa ja ylellisyydessä, vaan olen opettanut, teitä tekemään työtä
+ja kestämään vaivoja, ruumiinne ja sielunne puolesta voimallisiksi
+tullaksenne. Lapseni, nyt vaadin teitä minua rakastamaan, niinkuin minä
+olen teitä rakastanut. Auttakaa äitiänne, auttakaa häntä ja rukoilkaa
+hänen edestänsä kaikkena elin-aikananne. Äitinne on köyhä, tehkää hänet
+rikkaaksi; hän on murheellinen, ilahuttakaa häntä. Hänen on vilu,
+lämmittäkää häntä -- hän asuu pimeydessä, virittäkää hänen ikkunallensa
+kirkkaasti valaiseva kynttilä. Jos sen lupaatte tehdä, niin tahdon
+pyytää kaikkivaltiaan Jumalan tekemään teitä viisaiksi ja onnellisiksi,
+rakkautenne tähden."
+
+"Lupaamme", vastasivat kaikki ja menivät sitten kukin työhönsä. Vaan
+muutamat heistä olivat laiskoja, väsyivät ja uupuivat uneen. Toiset
+olivat kevytmielisiä, jättivät työnsä sikseen ja viettivät aikansa
+huvituksissa. Toiset häpesivät köyhää äitiänsä ja muuttivat pois
+kodistansa rikkaampiin naapuritaloihin. Olivatpa vielä muutamat niin
+kunnottomia, että vieraille kauppiaille tahtoivat myydä äitinsä talon,
+niinkuin Jaakobin pojat myivät veljensä Joosepin Egyptin kauppamiehille.
+
+Vaan toiset tekivät työtä aamusta iltaan ja kehdosta hautaan saakka
+äitinsä kunnian ja onnen lisäämiseksi, ja muutamat ilolla panivat
+henkensäkin alttiiksi, pelastaakseen häntä pahatekijäin käsistä.
+
+Hetken aikaa kuluttua äiti vielä kerran kutsui heitä kaikkia luoksensa
+ja sanoi heille: "Lapseni, nyt olen nähnyt työnne. Uskollisia lapsiani
+tahdon rakkaudella syleillä, vaan uskottomat tahdon hyljätä. Jos
+kaikille anteeksi antaen mielelläni unhottaisin rikoksianne, niin se ei
+ole minulle sallittu, sillä vanhurskas Jumala itse on teitä tuomitseva.
+Ja hänen tuomionsa on oikea. Katsokaa! tuossa hänen enkelinsä jo istuu
+taivaallisella istuimella!"
+
+Lapset katsahtivat kauhistuksella taivaasen, ja hyvätkin vapisivat
+nähdessään tuomion kirjat pilvissä avattuina ja loistavan enkelin lehtiä
+kääntelevän. Joka kerta, kuin enkeli lehden käänsi, valaisi kirkas
+leimaus taivaan kannen. Ja enkeli lausui tottelemattomille lapsille:
+"äitinne murhe on teitä tuomitseva. Te, jotka olitte laiskoja, tulette
+köyhiksi; kevytmieliset katkerasti katukoot; ylpeät kärsikööt
+ylenkatsetta; kavalat ja petturit tulkoot muille ihmisille kammoksi ja
+inhoksi." -- Mutta hyville lapsille sanoi enkeli: "rakkautenne
+palkinnoksi on teille suotu viisautta ja onnea eläissänne ja
+kunnioitusta kuoltuanne, sillä äitinne siunaus on hyödyttävä teitä
+kaikkena elinaikananne ja vielä kuolemankin jälkeen."
+
+Silloin kysyivät tottelemattomat lapset: "kuka on äitimme? Emme tunne
+häntä."
+
+Enkeli vastasi: "_Isänmaanne_ on teidän jalo äitinne, joka teitä
+kasvatti, rakasti ja paraat antimensa teille lahjoitti. Hänen mieltänsä
+te pahoititte, mutta nämä toiset olivat hänelle iloksi. Lapset!
+muistakaa, että Isänmaanne on todistava toimistanne nyt ja tulevinakin
+aikoina!"
+
+Tällainen se tarina oli. Mitä ajatuksia se meissä herättää? Päätämmekö
+olla jalon äitimme tottelemattomia lapsia ja palkita rakkauttansa
+kiittämättömyydellä? Vai tahdommeko olla hyviä, kuuliaisia lapsia, hänen
+sydämmensä riemuna ja onnensa lisääjinä?
+
+Ei, ei, hyvä äiti, oma maamme, isäimme maa, emme milloinkaan tahdo
+mieltäsi pahoittaa! Tahdomme palkita hellyyttäsi, emmekä uuvu hitauden
+uneen, kun sanot meille: "auttakaa minua!" Köyhyytesi tahdomme muuttaa
+rikkaudeksi, murheesi iloksi. Jos olet kylmä ja viluinen, niin
+lämmitämme sinua rakkaudellamme, ja pimeytesi tahdomme kirkkaalla
+valolla valaista. Sinä, äitimme, olet jalo, siis pyydämme Jumalalta
+jaloja ajatuksia. Sinä olet nöyrä, siis anomme Jumalalta nöyrää sydäntä.
+Ja kaikkivaltias Jumala on kuuleva rukouksemme ja antaa meille viisautta
+ja onnellisuutta rakkautemme tähden.
+
+Ainoasti hetken me laaksoissasi työskentelemme ja kukoistamme; sitten
+lakastumme, kuin kukkaset kedolla. Ja toiset kulkevat jälkiämme ja
+tekevät työtä niinkuin mekin. Mutta sinä, jalo äitimme, elät
+aikakaudesta aikakauteen. Ja sinä säilytät lastesi rakkauden kalliina
+aarteena ja vartut Kaikkivaltiaan suojassa kunnioitetuksi ja suureksi.
+
+Siis vartu, äitimme, vartu rakkaudessamme. Tule väkeväksi ja
+voimalliseksi, tule jaloksi ja sivistyneeksi, tule rikkaaksi Jumalan
+armosta!
+
+Niin tulevina aikoina taidat meistäkin sanoa: "ne olivat hyviä lapsiani,
+ne rakastivat isänmaatansa!"
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+PIKKU VERNA.
+
+
+[Kuva]
+
+Hän oli kukka hieno
+Maailman tarhassa,
+Silmissä loiste vieno
+Ja ruusut poskilla.
+Kun keijui kukkamailla
+Hän kera siskojen,
+Niin siipiä vain vailla
+Hän oli, pienoinen.
+
+Kuin päivän säde hellä
+Käy, kukkaa suudellen,
+Niin taisi myhäellä
+Hän yksin, kaunoinen.
+Niin rauhaa kaikkialle
+Hän tullessansa toi,
+Surulle haikealle
+Hän lievitystä loi.
+
+Vaan nyt on Verna poissa,
+Yletty taivaasen,
+Siell' Luojan kukastoissa
+On lilja valkoinen.
+Ei siellä myrskyt pauhaa,
+Ei siellä huolta näy,
+Ei siellä puutu rauhaa,
+Ei silmä itkuun käy.
+
+Mutt' taivahalla illoin
+Kun loistaa tähti tuo,
+Niin siskosiinsa silloin
+Hän sinisilmät luo.
+Nyt onni taivahainen
+On hällä ihanin,
+Nyt saanut on hän vainen
+Jo hohtosiivetkin.
+
+
+
+
+[Kuva] SIITÄ KESÄSTÄ, JOKA EI KOSKAAN TULLUT.
+
+
+Tiedättekö, pienet lapset, mikä kesä oli, joka ei koskaan tullut? Minä
+kerron sen teille. Se on tosi satu, eikä se ole niin pitkäkään, kyllä
+sen jaksaa kuulla.
+
+Oli kerran Rafael niminen pieni poika. Hän oli terve, väkevä ja
+kukoistava niinkuin pienoinen pihlaja, joka kerran kasvaa suureksi ja
+jolla on valkoiset tuoksuvat kukat keväällä.
+
+Mutta Jumala näki, että pieni poika suureksi tultuaan saisi osakseen
+suuria murheita maailmassa ja joutuisi moneen viettelykseen, jotka
+voisivat turmella hänen sydämmensä ja johdattaa sen syntiin ja
+turhuuteen. Sentähden lähetti Jumala suuren, loistavan enkelinsä
+Rafaelin, jonka jälkeen pieni poika oli saanut nimensä, ja sanoi
+hänelle: "tuo poika minulle!"
+
+Silloin sattui niin, että voimakas ja terve poika sairastui ja rupesi
+kuihtumaan; ja tämä oli talvella. Mutta hänen vanhempansa ja pienet
+siskonsa sanoivat: "odota vähän, kyllä Rafael kesän tultua tulee
+terveeksi!"
+
+Sitten tuli pitkä, valoisa kevät, jolloin linnut alkoivat viserrellä
+puissa ja pensaissa. Ja lapsilla oli hamppulintu häkissä; sen kanssa
+menivät he eräänä aamuna puistoon, ja laskivat sen vapauteen lentämään
+toisten pikku lintujen luokse. Hamppulintu lensi; se oli niin iloinen,
+ja lentäessään visersi se yhden ainoan sävelen, ja se sävel oli niin
+täynnä iloa ja kiitollisuutta, ett'eivät lapset luulleet koskaan
+kuulleensa sen kauniimpaa.
+
+Kuin he tulivat kotiin, makasi pieni Rafael vielä sairaana vuoteellaan,
+eikä hän ollut voinut olla mukana puistossa. Pienet sisaret taputtivat
+hänen kalpeita poskiaan ja hänen kaunista ruskeata tukkaansa ja sanoivat
+hänelle: "älä ole ikävissäsi, Rafael; kun kesä tulee, niin saat tulla
+kanssamme: ja kuulla hamppulinnun laulavan. Sinulle tulee myös kesä ja
+silloin tulet terveeksi."
+
+Mutta Jumalan suuri loistava enkeli seisoi näkymättömänä pojan vuoteen
+vieressä ja ojensi kauniit lumivalkeat siipensä hänen ylitsensä,
+ikäänkuin varjellakseen häntä kaikesta pahasta maailmassa. Ja mitä
+kauemmaksi enkelin siivet ylettyivät hänen ylitsensä, sitä kalpeammaksi
+muuttui pienen poikasen poski ja sitä heikommaksi tuli hänen
+hengityksensä. Hänen kirkkaat, ruskeat silmänsä katsahtivat vielä kerran
+enkeliin, jonka hän yksin näki; -- sen jälkeen vaipuivat ne kiinni ja
+pieni Rafael oli tauonnut hengittämästä. Mutta hänen pienillä, kalpeilla
+huulillaan näkyi vielä rauhallinen ja onnellinen hymyily, jonka usein
+tapaa pienillä lapsilla, kun he huomaavat enkelin seisovan heidän
+vuoteensa vieressä.
+
+"Katsokaa," lausuivat pojan vanhemmat pikku siskoille, "nyt on Rafael
+onnellinen, hän on Jumalan luona. Niinkuin hamppulintu lensi häkistä
+vapauteen, niin lensi Rafaelinkin viaton henki ikuiseen vapauteen; ja me
+emme kuulleet hänen iloaan, niinkuin me kuulimme linnun viserryksen,
+mutta me huomaamme sen hyvin hänen lempeästä hymyilystään, että hän
+ylistää Jumalata, joka niin aikaseen on suonut hänelle autuuden
+kruunun."
+
+Silloin sanoi yksi sisarista: "mutta kesää ei tullutkaan, jolloin
+Rafaelin olisi pitänyt parantua."
+
+"Niin," sanoi toinen sisar, "Rafaelin kesä ei tullut koskaan."
+
+Mutta vanhemmat pyyhkivät kyyneleensä ja lausuivat: "kyllä se on tullut.
+Jos voisimme katsoa kauas sinitaivaasen, niin näkisimme nyt Rafaelin
+leikkivän pienien enkelien kanssa Jumalan paratiisissa. Siellä on oikea
+kesä, ja sen kesän jäljestä ei tule koskaan enää syksyä, eikä talvea."
+
+Sitten veivät he pienen Rafaelin kirkkomaalle ja panivat hänet pieneen
+hautaan, ja pappi luki ihania rukouksia hänelle ja lupasi hänelle
+ijankaikkisen elämän. Mutta pojan äiti, joka seisoi haudalla, sanoi:
+"nyt pitäisi meidän laulaa virsi, eikä täällä ole ketään, joka laulaisi
+virren Rafaelin haudalla."
+
+Samassa alkoi pieni lintu laulaa korkealta sinitaivaalta keväisen
+auringon paisteessa ja kaikki ymmärsivät linnun ylistävän Jumalata.
+Silloin sanoi kuolleen pojan isä: "kuulkaa, lintu tietää kyllä, kellenkä
+se laulaa! Hamppulintu laulaa virren Rafaelin haudalla."
+
+Mutta suuri loistava enkeli lentäen vie pikku Rafaelin sielun kauas
+haudan mullasta ikuisen kesän helmaan Jumalan paratiisissa.
+
+
+
+
+KUINKA METSÄN PIKKU LAPSET OPPIVAT LUKEMAAN.
+
+
+Oli kerran suuri salo; metsän palo oli siellä raivonnut ja polttanut
+kaikki vanhat puut niin, että oli jäljellä ainoastaan mustia, nokisia
+kantoja paljaassa maassa, rosoisten kivien keskellä, jossa ei mitään
+ruohoa enää kasvanut. Niin pitkälle, kuin nähdä saattoi, eli vähintään
+peninkulman alalla joka taholle, ei ollut mitään muuta kuin samoja
+rosoisia kiviä ja mustia kantoja. Maantie kulki siitä poikki, ja ken
+sitä tietä matkusti yöllä, hän ei saanut olla arka, sillä jos hän
+vähänkään pelkäsi pimeässä, näytti koko salo olevan täynnä kummallisia
+pikku aaveita, jotka ojensivat myhkyräisiä käsivarsiaan, ja muutamilla
+oli hevosen pää ja muutamilla sarvet ja muutamilla kuusi jalkaa kuten
+kärpäsillä; mutta ne olivat vain kantoja, ne ne näyttivät niin
+kummallisilta pimeässä.
+
+Yksi ainoa puu seisoi jäljellä säästyneenä tulelta. Se oli hyvin vanha
+mänty, ja juuri pitkän ikänsä tähden oli se niin korkea, että tuli ei
+jaksanut sitä voittaa, kärvensi vain vähän sen tyveä ja jätti siihen.
+Siinä se nyt seisoi yksinään kuin kansaton kuningas, ja hänen
+valtakuntaansa oli koko se suuri salo, mutta eipä se juuri kannattanut
+kehumista. Mitäpä hän teki kivillä ja kannoilla?
+
+Oli siellä myöskin tupa ihan tien varrella. Se oli rakennettu silloin,
+kuin vielä oli vihreätä metsässä sen ympärillä, mutta nyt se seisoi
+siinä yksinään ja katseli mäntyä ja mänty katseli tupaa, ja siten heitä
+olikin kaksi. Pitäähän olla jotakin seuraa tässä maailmassa.
+
+Tuvassa asui vanha mummo, jolla oli pikku tyttö, ja se tyttö oli hänen
+lapsenlapsensa, ja tytöllä oli raamatusta otettu nimi Ester. Koko
+avarassa maailmassa heillä ei ollut muita sukulaisia kuin he kahden.
+Harvoin oli Ester nähnyt muita ihmisiä kuin mummoansa ja
+talonpoikaisukkoa, joka aina ohi ajaessaan toi jauhoja ja suoloja ja
+pellavia mummolle. Sijaan sai hän kaikkein kauneinta valkoista rihmaa,
+jota mummo oli kehrännyt rukillaan. Oli Ester sentään nähnyt myöskin
+monta matkustavaista ajavan ohitse tietä myöten, mutta heillä kaikilla
+oli oikein tulinen kiire joutua pois rumasta erämaasta, he ajoivat
+täyttä kyytiä ohitse, paitsi milloin kesäkuumalla pikku lapsille tuli
+jano matkavaunuissa. Silloin vaunut pysähtyivät ja lapset hyppäsivät
+alas pyytämään raikasta vettä; se oli salon jaloa viiniä, niin kirkasta
+kuin kristalli, sillä se tuli vuoren kuninkaan lähteestä, joka oli ihan
+lähellä vanhaa mäntyä. Silloin pikku Ester toi vettä ja tavallisesti sai
+vaivastaan vaskirahan, vaikka hän ei koskaan mitään pyytänyt, sillä
+ilmaiseksihan Jumalakin antoi sitä kaunista vettä, ajatteli hän.
+
+Eräänä päivänä heinäkuussa pysähtyivät taas vaunut tuvan kohdalle; herra
+laskeutui maahan, nosti alas pikku pojan ja taluttaen häntä kädestä tuli
+ovelle. "Saisiko täältä mitään juotavaa?" kysyi hän; "Ahasverusta
+janottaa niin kovasti."
+
+"Ester, menes tuomaan vettä lähteestä", sanoi mummo pikku tytölleen, ja
+tyttö meni.
+
+"Onko hänen nimensä Ester?" kysyi matkustavainen herra.
+
+"On, herra, sen hurskaan Esterin mukaan, josta kerrotaan raamatussa",
+vastasi mummo. "Onko teidän poikanne nimi Ahasverus?"
+
+"On", vastasi herra, "saman kuningas Ahasveruksen mukaan, joka otti
+Esterin puolisoksensa. Minun pojastani voi myöskin tulla suuren
+valtakunnan kuningas." Ja samalla vieras herra löi ylpeästi vyötänsä,
+joka oli täynnä kirkkaita kultarahoja. Kuin Ester palasi, antoi herra
+hänelle vedestä sellaisen kultarahan, ja hän niiasi ihan yhtä syvään
+kuin muulloinkin saadessaan vain vaskirahan; hän ei ollut koskaan nähnyt
+kultaa eikä tiennyt, mitä se keltainen metalli merkitsi; se tuntui vain
+niin raskaalta, vaikka raha olikin pieni.
+
+"Sinä olet kiltti pikku tyttö", sanoi vieras herra; "tahdotko, pikku
+Ester, ottaa minun Ahasverukseni sulhoksesi?"
+
+Ester niiasi; hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan mitään sellaista.
+
+"Rupeatko sinä hänen morsiameksensa?" kysyi vieras herra vielä.
+
+"Kiitoksia paljon", sanoi Ester, niin kuin oli oppinut kiittämään
+rahasta, ja hän niiasi taas, vaikka ei ymmärtänyt sanaakaan tuosta
+puheesta.
+
+Vieras herra nauroi ja taputti ystävällisesti tyttösen pitkätukkaista
+pellavapäätä.
+
+"Kuinka te näin yksinänne asutte tällaisella rumalla salolla?" kysyi hän
+Esterin vanhalta mummolta.
+
+"Ah, hyvä herra," sanoi mummo, "täällä oli suuri ja vihreä metsä, kuin
+muutimme tänne, ja täällä minä tein oikein sieviä vastoja koivunoksista
+ja koreja juurista ja pajun vesoista. Mutta eräänä kesäyönä matkusti
+talonpoikia tätä tietä ja he tekivät meidän maatessamme tien varrelle
+tulen. Silloin se levisi suureen metsään, niin että siitä tuli hirveä
+savun tulva ja metsän palo, jota ei kukaan voinut sammuttaa, ja kuin
+metsä paloi kolme viikkoa, silloin oli kaikki niin mustana ja tyhjänä,
+kuin nyt näette. Minä jäin köyhäksi, mutta mihinpä olisin muuttanut?
+Olihan minulla täällä ainakin katto pääni päällä."
+
+"Mutta miten jäi teidän pikku tupanne palamatta, kuin metsä paloi sen
+ympäriltä?" kysyi herra.
+
+"Sen minä sanon teille", sanoi mummo. "Tässä seisoi neljä valkoista
+Jumalan enkeliä, yksi kussakin nurkassa vartioimassa sitä, niin että ei
+ainoatakaan kipunaa pudonnut katolle. Minä niitä en nähnyt, mutta Ester
+ne näki, ja minä olen varma, että ne suojelivat tupaa hänen tähtensä,
+sillä minähän olen viheliäinen syntinen, mutta pikku Ester on viaton
+kuin itse enkelit."
+
+Vieras herra tuli nyt ihan vakavaksi ja seisoi hyvän aikaa syvissä
+aatteissa. Viimein hän sanoi: "Kuulkaas, hyvä mummo, ettekö ottaisi
+minun Ahasverustani luoksenne yhdeksi vuodeksi? Hän on rikkaan miehen
+poika ja vähän turmeltunut ylellisyydestä; hänelle tekisi hyvää olla
+jonkun aikaa köyhäin ja Jumalaa pelkääväisten ihmisten tykönä. Minä
+lähden nyt ulkomaille ja vaikea minun on kuljetella poikaa kanssani.
+Mutta ensi kesänä palaan minä noutamaan häntä ja tässä minä annan kasan
+kultarahoja maksuksi hänen hoidostaan."
+
+"Voi, voi!" sanoi mummo, sillä niin hän hämmästyi tästä ehdotuksesta.
+Mutta vieras herra taputti häntä olkapäälle ja sanoi: "Hoitakaa poikaa
+hyvin ja katsokaa, että hänen ei tarvitse kärsiä puutetta, mutta älkää
+lellitelkö häntä älkääkä antako hänelle muuta, kuin pikku Esterillenne
+annatte. Kas niin, Jumala olkoon kanssanne. Hyvästi, poikaseni; tottele
+kiltisti tätä hyvää mummoa ja laita niin, että hän on tyytyväinen
+sinuun, kuin tulen ensi kesänä!"
+
+Niin sanottuaan nousi hän vaunuihinsa ja ajoi pois.
+
+Voidaan kyllä arvata, että siitä tuli iso ihmettely salolla ja yksin
+vanha mäntykin näytti miettiväiseltä seisoessaan kannokossa. Pikku
+Ahasverus oli ensin niin kummastuksissaan, että ei saanut sanaakaan
+suustansa, mutta kuin vaunut vierivät pois ja hän jäi yksin vierasten
+ihmisten luo, alkoi hän parkua ja juosta vaunujen jäljestä; ja kuin
+mummo ja Ester juoksivat myöskin ja koettivat viedä häntä takaisin, löi
+hän heitä, puri ja potki. Viimein hän väsyi ja nukkui istualleen
+mättäälle tien varrelle. Silloin mummo ilman mitään vaivaa kantoi hänet
+tupaan, ja Ahasverus makasi kuin porsas seuraavaan aamuun.
+
+Ne teistä, hyvät ystävät, jotka olette lukeneet tai nähneet pienen
+leikki näytelmän "Ole hyvä köyhille", muistatte ehkä vielä, miten vaikea
+köyhän mummon on hyvästi kasvattaa sellaisia lapsia, jotka ennen ovat
+turmeltuneet rikkaudesta ja ylellisyydestä. Esterin mummolla oli myöskin
+ensi aikoina yllin kyllä tekemistä tästä pikku pojasta, joka heti ensi
+aamuna herättyään kiljui sokurileipää ja tiuskuen pyysi kullattua
+piiskaansa, lyödäkseen sillä hevosia. Ja kun ei saanut, mitä tahtoi,
+kiljui ja parkui hän yhtä päätä, kunnes taas nukkui.
+
+Mutta tulipa siitä muutos vähitellen. Ennen kolmannen viikon loppua oli
+Ahasverus jo unhottanut vaunut, hevoset, piiskan, sokurileivät ja ruman
+parkumistapansa; ja kolmen viikon päästä oli hän tottelevainen pikku
+poika, joka viihtyi hyvästi köyhässä tuvassa.
+
+Siihen vaikutti paljon myöskin pikku Ester. Hän oli neljän vuoden ja
+pikku Ahasverus viiden vuoden ikäisen; he siis sopivat oikein hyvin
+leikkimään yhdessä. Ester vei kumppaninsa vanhan männyn luo, jota hän
+sanoi Viheröksi, koskapa se yksin koko salolla oli vihreänä kesät
+talvet. Sieltä ottivat lapset vettä vuorenkuninkaan lähteestä ja siellä
+he rakentelivat linnoja ja taloja kivistä, sillä niitä oli siellä yllin
+kyllä. He kantoivat palaneita, mustia risuja ja puita tupaan
+polttopuiksi, ja kuin nokesivat itseään, saivat itse myöskin pestä
+vaatteensa puhtaiksi. Se alkoi huvittaa Ahasverusta aikaa myöten yhä
+enemmän. Kuin kesä oli loppumaisillaan, kasvoi siellä täällä sentään
+vähä puolukoita kivien välissä, ja syksyllä saivat lapset nauriita
+talonpoika-ukolta, joka toi jauhoja. Ja talven tultua rakensivat he
+lumesta linnoja, ja Ahasverus oppi vuolemaan jousia ja kiskomaan päreitä
+ja antamaan ruokaa vuohille; sillä mummolla oli kaksi vuohtakin, jotka
+eivät ollenkaan pahastuneet, kuin Ahasverus niitä hiljaa nyki parrasta
+ja sanoi: "kili kili, älä päkkää, niin saat sokuria."
+
+Kevään tultua ja lumen sulettua rosoisilta kallioilta, mustilta
+kannoilta ja Viherön tummilta oksilta, ja vuoren kuninkaan lähteen
+alettua porista kivien välissä, alkoi myöskin nousta vihreitä ruohon
+taimia autiolle salolle, ja tuuli kuljetteli sinne koivun, haavan ja
+pihlajan siemeniä, jotka itivät ja juurtuivat palaneesen maan pintaan.
+Lapsista nyt salo näytti paljon vihreämmältä kuin edellisenä kesänä, ja
+niin tosiaan olikin. Silloin he keksivät uuden leikin: kantoivat puita
+yhteen paikkaan ja rakensivat linnan ja sen viereen navetan ja männyn
+kävyt olivat lehminä ja lampaina, joilla oli oikeat jalatkin neljästä
+puikosta ja sarvet kahdesta.
+
+Kesä tuli, ja mummo alkoi odottaa vierasta herraa takaisin. Mutta
+viikkoja ja kuukausia kului, eikä vieras herra tullutkaan. Kesä loppui,
+syksy tuli, tuli talvi ja kevätkin; mutta vieras herra yhä oli poissa.
+Vuosi kului toisensa perästä, mummo yhä vanheni, lapset yhä kasvoivat,
+mutta herra ei palanut. Viimein mummo lakkasi häntä enää
+odottamastakaan. Onneksi hänellä vielä oli jäljellä enin osa herran
+antamista kirkkaista kultarahoista, sillä hän kehräsi yhä edelleen ja
+osti vain silloin tällöin uusia vaatteita Ahasverukselle. Itse hän
+opetti lapsia lukemaan raamatusta ja he kasvoivat kuin kaksi tuoretta
+kaunista kukkaa salolla.
+
+Mutta salolla tapahtui näinä vuosina suuri muutos. Jumalan siunaus
+valisti sitä päiväpaisteen tavalla. Missä ennen oli kaikki ollut mustaa,
+autiota ja hävinnyttä, siellä nyt vähitellen kaikki muuttui vihreäksi,
+ja pikku puut, jotka olivat taimineet tuulen tuomista siemenistä,
+kasvoivat yhä pitemmiksi, tulivat pikku metsäksi, joka tasalatvaisena
+ulottui niin kauas, kuin silmä kantoi. Nyt oli siellä hyvä ja hauska
+oleskella vanhan Viherön luona. Tuulen suhistessa sen tummassa latvassa
+kuultiin sen sanovan pikku puille: "se on oikein, lapset, kasvakaa
+Jumalan lempeän auringon valossa! Kasvakaa suoriksi ja pitkiksi;
+näyttäkääpäs, että vanha kumminne saa teistä kunniaa!" Sen kuulivat
+pikku puut ja kasvoivat hyvää vauhtia iloissaan; ja linnut alkoivat
+laulaa niiden hennoissa latvoissa.
+
+Silloin Ester ja Ahasverus ryhtyivät pitämään koulua puille ja
+opettamaan niitä lukemaan. He kävivät istumaan keskelle nuorta metsää,
+asettivat raamatun syliinsä ja tavailivat puille Jumalan pyhää sanaa. Ja
+metsä kuunteli vakavasti, alkoi suhista ympärillä lehtien tuhansilla
+kielillä, ja mitä enemmän lapset lukivat, sitä enemmän humisi metsä. Se
+huvitti Esteriä ja Ahasverusta; polvillaan oli heillä raamattu ja
+edessään Jumalan toinen suuri kirja, luonto, ja he opettivat suurta
+luontoa lukemaan Jumalan sanaa. Ei ole koskaan nähty kauniimpaa koulua.
+Puut olivat niin ahkerat, pikku kukat nyykyttivät niin iloisesti, linnut
+lauloivat kauniita virsiä aamuin ja illoin, vanha Viherö kuunteli
+miettivästi ja yksin nokiset kalliotkin näyttivät hartaasti kuuntelevan
+uutta opetusta.
+
+Vieras herra ei palannut. Ahasverus, joka jo oli suuri poika,
+lähetettiin kaupunkiin kouluun, mutta ei hän mielellään lähtenyt Esterin
+luota eikä pois salolta; kesiksi hän aina palasikin sinne takaisin.
+Vuosia kului, Ahasverus tuli ylioppilaaksi ja sanoi itseään Saloseksi,
+koska hän oli kasvanut salolla. Hän oli nyt kahdenkymmenen vuoden
+ikäinen, ja silloin tapahtui jotakin merkillistä.
+
+Kauniina kesäpäivänä, juuri viidentoista vuoden kuluttua tämän
+kertomuksen alusta, ajoi vanha herra taas entistä saloa ja katseli
+kummastellen ympärilleen, sillä kaikki oli nyt toisin ja paljon
+kauniimpaa kuin ennen. Nuori metsä oli kasvanut, vihantana oli koko
+seutu, ja matkustavainen töin tuskin tunsi tupaa metsikön sisältä.
+Vaunut pysähtyivät, herra laskeutui maahan ja astui vapisevin askelin
+kysymään tuvan mummoa. Pitkä, kaunis tyttö tuli hänelle vastaan; se oli
+Ester, mutta herra ei tuntenut häntä. Hän vei herran sisään mummon luo,
+joka nyt istui uunin vieressä vanhana ja harmaana ja melkein sokeana
+vanhuudesta. Vieras alkoi kysellä pikku poikaa, Ahasverusta, oliko hän
+vielä elossa. Hänen äänensä silloin vapisi, ja hän otti taskustaan
+suuren silkkisen nenäliinan ja pyyhki sillä hikeä otsastaan.
+
+Mummo ymmärsi vieraan herran nyt tulleen viemään pois hänen rakasta
+poikaansa ja alkoi itkeä niin, että ei voinut vastata. Ester itki
+myöskin, sillä hän tiesi, mitenkä nyt asiat olivat; mutta hän kuitenkin
+heti vastasi, että Ahasverus oli vain lähtenyt metsästämään ja että hän
+kyllä pian tulee. Silloin vieras herra suuteli häntä otsaan ja syleili
+mummoa ja kiitti heitä kyynelsilmin. Hän oli kauppias ja oli matkustanut
+kauas pois vieraihin maihin, maapallon toiselle puolelle asti, ja oli
+joutunut merirosvojen käsiin eikä ennen päässyt palaamaan, kuin
+viimeinkin sai vapautensa. Mutta nyt hän aikoi vanhuutensa ajaksi
+asettua rauhaan suurine rikkauksineen. Kohta sitte palasi Ahasverus
+metsältä, laukku täpö täynnä teyrejä ja jäniksiä. Onhan helppo arvata,
+että siitä tuli ilo ja ihmetteleminen, kun hän niin odottamatta sai
+takaisin isänsä, jota ei ollut enää koskaan toivonut näkevänsä.
+
+Vieras herra viipyi tuvassa kolme päivää, ja pitkät neuvottelut siinä
+oli, mitä nyt olisi tehtävä. Ahasveruksella oli suunnitelma heti
+valmiina, ja vähän arveltuaan suostui siihen hänen isänsäkin. Ja
+tällainen se oli:
+
+Jo samana kesänä osti vieras herra koko sen entisen salon ja toi sinne
+monta sataa työmiestä louhimaan kiviä, kaivamaan perustusta ja
+rakentamaan kartanoita. Vuoden päästä oli siinä suuri, kaunis rakennus,
+jota kyllä kävi verrata ruhtinaalliseen linnaan, ja ympärillä pieniä,
+punaisiksi maalattuja tupia, jossa ahkerat työmiehet asuivat vaimoineen
+ja lapsineen. Suureen kartanoon muutti ensin se vanha herra ja sitte
+Ahasverus ja Ester, joista nyt oli tullut herra ja rouva; mutta mummo ei
+tahtonut muuttaa, hän mieluisemmin asui vanhassa tuvassaan, jossa nyt
+olikin paljon lämpimämpää, parempaa ja mukavampaa kuin ennen. Siellä he
+kaikki elivät hyvin onnellisina ja elävät vielä tänäkin päivänä.
+Ahasveruksesta on tosiaankin tullut suuren valtakunnan kuningas,
+nimittäin koko sen avaran salon, mutta se salo on nyt kukoistavana
+maana, jossa pellot, niityt ja kylät ihastuttavat matkamiehen silmää.
+Vanha Viherö seisoo siellä vielä yhtä jäykkänä, viheriänä ja vakavana,
+kuin aina oli ollut, ja sen juurelta kuohuu vuoren kuninkaan lähde, joka
+nyt on kauniina suihkukaivona, ja ympärillä seisoo nuori, kaunis metsä,
+joka oli kasvanut yhdessä Esterin ja Ahasveruksen kanssa.
+
+Äskettäin ajoin minä siitä ohitse, ja olisipa teidän pitänyt olla
+mukana. Mummo istui ihan valkopäänä auringonpaisteessa vanhan tuvan
+edessä, ja vieras herra istui ruohopenkillä hänen vieressään ja luki
+raamattua. Ahasverus juuri tuli suurelta suolta, joka nyt oli kaikkein
+kauneimpana viljavainiona, ja Ester istui kahden pikku lapsen kanssa
+niin iloisena ja levollisena talon rappusilla. "Katsokaas, lapset,"
+sanoi hän, "tämä on se suuri metsä, jota me ennen lapsina opetimme
+lukemaan Jumalan sanaa. Jumalan suuri kirja on edessämme avoinna kesän
+vihreydessä; hänen pyhä sanansa on kirjoitettuna sekä raamatussa että
+myöskin puiden lehdillä, lähteen kirkkaassa vedessä, järven pikku
+laineissa ja taivaan purjehtivissa pilvissä. Kas, nyt kumartelee ja
+humisee taas nuori metsä aamutuulessa. Ymmärrättekö sen tarkoitusta? Se
+kiittää ja ylistää Jumalaa."
+
+
+
+
+KAKSI PUROA, TOINEN KOVAAN KOHISEE, TOINEN SIEVÄÄN SOHISEE.
+
+
+"Puro on niin kummallinen", sanoi Juhani; "näyttää ihan kuin hänellä
+olisi jotain minulle sanomista. Joka kerta kuin teen salpauksen häneen
+pienillä kivillä, saadakseni laivani syvempään kulkuväylään, räiskyttää
+hän vettä silmilleni, lorisee, ihan kuin hän tahtoisi sanoa: kuule
+minua! kuule, mitä minulla on sanomista! Niin, hyvä on haastella, kun
+puhuu kieltä, jota ei kukaan ymmärrä."
+
+"Tiedätkö", sanoi Hilja, "juuri niin on minunkin puroni laita. Kuin minä
+pasikoin siinä ja pesen nukkeni vaatteita, niin näkyy minusta niinkuin
+joku kurkistaisi vedestä minulle vastaan, nyykähyttäisi päätään ja
+sanoisi: "minä tiedän jotain, jota sinä et tiedä!"
+
+"Sinä näet oman kuvasi vedestä", sanoi Juhani.
+
+"Niinkuin en minä sitä tietäisi", vastasi Hilja närkästyneenä. "Mutta
+sen sanon sinulle, että purossa on ihan eri tyttö, ja minusta tuntuu
+niinkuin olisimme sisaria. Kuin minä avaan suuni, niin tekee hän samoin,
+mutta kuin minä sanon jotain, on hän vaiti."
+
+"Se on Ahdin pieni tytär", sanoi Juhani. "Varo itseäsi. Jos hän on
+isäänsä, ottaa hän sinua jalasta kiinni ja vetää sinun veteen."
+
+Hilja ei tähän vastannut mitään; hän oli pahoillaan.
+
+"Elä toki ole pahoillasi, Hilja", sanoi Juhani. "Meidän puromme ovat
+niin lähellä toisiansa, että ne varmaan tulevat samasta lähteestä. Ne
+ovat kenties sisaruksia. Minun puroni on isompi ja voimakkaampi kuin
+sinun, ja kohisee välistä rajusti; sentähden annan minä sille nimen:
+_Kohiseva_."
+
+"Minun puroni on pienempi ja sävyisempi", sanoi Hilja. "Se sohisee niin
+lempeästi, kuin ilta on tyyni ja hiljainen, ja sentähden olkoon nimensä:
+_Sohiseva_."
+
+"Se on hyvä!" sanoi Juhani. "Kohiseva on minun veljeni ja Sohiseva sinun
+sisaresi. Lysti on, kun molemmilla on nimet."
+
+"Tiedätkö", sanoi Hilja, "Kohiseva ja Sohiseva ovat ihan kuin kaksi
+pientä lasta. Mihinhän ne sentään joutuvat, kuin täältä lähtevät!"
+
+"Ne menevät avaraan maailmaan", sanoi Juhani. "Tule, niin seuraamme
+heitä matkallansa. Sinä käyt pitkin Sohisevan rantaa ja minä taas
+seuraan Kohisevan rantaa, ja kuin niitten tiet loppuvat, palajamme
+takaisin."
+
+"Mennään, mennään! Odota vain, jahka minä hyppään kotia ja noudan
+voileivän", sanoi Hilja.
+
+"Tuo minulle sitte myöskin!" sanoi Juhani.
+
+Hetken kuluttua tuli Hilja takaisin voileivät muassaan. "Hyvästi nyt",
+sanoi hän. "Hyvästi, hyvästi", sanoi Juhani. Ja niin he läksivät
+matkalle kumpikin seuraten oman puronsa vartta, Juhani Kohisevan ja
+Hilja Sohisevan rantaa.
+
+Mutta nyt jakaantuu satu kahteen kertomukseen, toinen Sohisevasta ja
+toinen Kohisevasta. Minkä näistä ensin kerromme? Kenties Hiljasta ja
+Sohisevasta?
+
+Hilja meni ja puhui purolle: "sinä pieni lapsi, joka vielä makaat
+kehdossasi, mitä sinustakin maailmassa tulee? Kulje hiljaan ja kiltisti,
+rakas puroni, ja anna minun tietää kohtalosi, kuin kasvat isoksi."
+
+Hilja kulki yhä eteenpäin ja puro juoksi hiljaan räiskyttäen kirkasta
+vettänsä rantojen kukkasille. Sill'aikaa joi se niittyjen nesteitä ja
+söi kukkasten juuria ja kasvoi niin yhä isommaksi. Ja mitä isommaksi se
+tuli, sitä kirkkaampi ja tyynempi sen vesi, sitä kauniimpi sohinansa ja
+sitä vihreämmät rantansa. Viimein laski se tyyneen ja kirkkaasen
+järveen. Siellä rehotti koivuja ja pihlajoita pitkin rantoja, ja taivaan
+aurinko katseli syvälle tyyneen järveen, ja lumivalkoiset joutsenet
+uiskentelivat iltaruskon säteilevässä valossa.
+
+Silloin pani Hilja kätensä ristiin ja sanoi purolle: "Onnellinen sinä,
+pieni, rakas puroseni! Koko tielläsi olet levitellyt siunausta ja
+vihreyttä ympärillesi, ja kuin vaelluksesi on loppunut, antaa hyvä
+Jumala sinun niin ihanasti vaipua kirkkaan järven helmaan iltaruskon
+valossa. Hyvä Jumala, anna minunkin elää ja kuolla, niinkuin pieni
+puroseni!"
+
+Sitten palasi Hilja takaisin kiitollisena ja iloisena, ja ennen yön
+tuloa, oli hän taas kotona. Mutta Juhani ei ollut vielä kotona. Hän
+tulee kai, ajatteli Hilja.
+
+Mutta Juhania ei kuulunut. Hän ei tullut sinä iltana, eikä seuravana
+päivänä; hän ei tullut moneen vuoteen. Juhani parkaa, ajatteli Hilja;
+hänellä ei ollut enempää kuin yksi voileipä eväänä!
+
+Vihdoin luulivat kaikki, että Juhani oli kadonnut ikuiseksi, ja surivat
+sitä kovasti. Ainoastaan Kohiseva ja Sohiseva kohisi ja sohisi ihan
+selvään kesäiltoina: odottakaa, odottakaa, kyllä hän vielä tulee! Mutta
+heitä ei uskonut kukaan.
+
+Niin kuluivat ajat. Hilja kasvoi isoksi ja unohti pestä nukkien
+vaatteita Sohisevan purossa, ja unohti myöskin nyykähyyttää päätänsä
+puron pienelle tytölle, joka ennen muinoin oli hänen paras kumppaninsa.
+Vihdoin unohti hän melkein surra Juhania; paljo muita ajatuksia tuli ja
+peitti unohduksen verholla entiset muistot. Mutta Sohiseva ja Kohiseva
+yhä lorisivat: kyllä hän vielä tulee; odottakaa vaan, kyllä hän tulee!
+
+Eräänä päivänä tuli vieras herra, jolla oli pitkä musta parta, ja
+tiedusteli nuorelta tytöltä puutarhassa erästä lasta, nimeltä Hilja.
+Mutta tyttö, jolta tätä tiedusteli, oli juuri Hilja itse. Hän ei
+vastannut mitään, vaan kainosteli ja oli hämillään, kun ei voinut
+ymmärtää, mitä vieras herra täällä tahtoi.
+
+Silloin kävi vieras hyvin murheelliseksi ja sanoi: "ei kukaan tunne
+minua enään täällä, ja Hilja, minun sisareni, on poissa nyt. Tahdonpa
+mennä Kohisevan ja Sohisevan luo kysymään heiltä, missä sisareni Hilja
+on."
+
+Tästä Hilja kohta huomasi, että vieras olikin oma kaivattu veljensä
+Juhani, ja eipä paljon puuttunut, että hän kohta olisi lentänyt veljensä
+kaulaan ja sanonut: älä sure, Juhani, tässähän minä olen, oma rakas
+sisaresi, ja nyt me emme koskaan enään eroa! Mutta hän malttoi mieltänsä
+ja sanoi: "tulkaa, niin menemme purojen luo!"
+
+Ja niin he menivät. Purot olivatkin lähellä toisiansa; oli ainoastaan
+pieni vihreä kukkula niitten välillä. "Minä tunnen puroni", sanoi
+vieras. "Nuori tyttö, tahdotko kuulla puroni historian?"
+
+"Niin, kerro se", sanoi Hilja sykkivällä sydämmellä. Ja Juhani alkoi:
+
+"Hyvin pieni olin, kuin läksin kotoa ja sisareni luota katsomaan, miten
+puron kävisi, kuin se tulee isoksi. Kohiseva oli alussa kiivas ja raju,
+niinkuin vallaton poika, eikä kärsinyt esteitä tiellänsä. Kuin se
+kohtasi kiven, meni se kuohuen vihasta ja vieritti kiven pois tieltään;
+mutta kuin tuli kallio eteen, taistelivat kumpainenkin ylivallasta, ja
+usein voitti kallio. Mutta mitä kauemmalle Kohiseva ehti, sitä isommaksi
+se kasvoi; pienempiä puroja ja ojia laski vetensä siihen, ja niin tuli
+siitä joki.
+
+Minä seurasin sen tietä yhä; kuin tuli nälkä, pyysin ruokaa taloista
+joen rannalta, ja kuin janotti, join vettä joesta, ja kuin väsytti,
+panin levolle rannan pehmeälle nurmikolle. Mutta Kohiseva kävi yhä
+isommaksi ja hurjemmaksi. Se ei enää välttänyt kallioita, vaan karkasi
+niitten yli kohisevana koskena, ja lepäsi sitten taas tyynemmässä
+vedessä, hakien voimia uusiin taisteluihin. Sen rannikolla oli myllyjä;
+se teki ahkerasti työtä, käytti myllyjen pyöriä ja jauhoi jauhoja
+monelle kylälle. Sahoja rakennettiin sen varsille. Kohiseva sahasi
+lankkuja ja lautoja yöt sekä päivät. Suuria tukkilauttoja ui sen
+hartioilla ja purjeveneitä piirsi nopeasti sen pintaa. Se kasvoi
+kasvamistaan ja vihdoin tuli siitä hyvin iso joki, isoimpia kuin
+maailmassa löytyy. Minä seurasin sen rantaa vuosia ja kuukausia, ja näin
+suuria virtoja ja jokia tuon tuostakin laskevan vetensä siihen. Siitä
+tuli Kohiseva yhä voimakkaammaksi. Minä näin sen kantavan hartioillansa
+suuria laivoja, ja näin sen virtaavan rikkaitten kaupunkien läpi, joissa
+asui tuhansia ihmisiä. Usein kysyttiin minulta: "oletko nähnyt niin
+mahtavaa jokea?" "En ole", sanoin minä, "mutta minä olen sen nähnyt
+pienenä lapsena, minä olen tehnyt pienillä kivillä salpauksia siihen sen
+alkulähteen luona, ja ensimmäinen laiva, jota se kantoi, oli minun
+herneenpalosta tehty pikku veneeni."
+
+Mitä isommaksi Kohiseva kasvoi, sitä tarpeellisemmaksi, mutta samalla
+vaarallisemmaksi tuli se ihmisille. He rakensivat mahdottoman isoja
+salpauksia sen rannoille, voidaksensa hillitä sen pahaa luontoa, joka
+välistä ajoi sen karkaamaan yli laitojensa ulos oikeasta väylästään.
+Kerran keväällä paistoi aurinko kuumasti, niin että paljon lunta suli
+vuorilla ja juoksi voimakkaissa puroissa isoon jokeen. Siitä tuli
+Kohiseva mielivaltaiseksi ja rajuksi. Minä näin sen paisuvan kovin,
+hyökkäävän salpausten yli ja murtavan ne sekä tulvallansa peittävän
+monen peninkulman alan hedelmällistä ja tiheästi asuttua maata.
+
+Mutta kerran kohtasi se vuoren joka esti häneltä tien: ja mitä Kohiseva
+silloin teki? Se kokosi vetensä suureksi järveksi vuoren eteen ja
+taisteli sen kanssa, mutta vuori ei väistynyt paikaltaan. Järvi nousi
+nousemistaan, tuli vihdoin vuoren huipun tasalle ja rupesi tulvaamaan
+sen yli, muodostaen suurimman ja kauniimman köngäksen, kuin koskaan on
+nähty. Jyrinä kävi, vesi kuohui ja nousevassa höyryssä kuvastuivat
+taivaankaareen kaikki värit, ja niin vyöryi Kohiseva enemmän kuin sadan
+kyynärän korkeudelta alas, pyrkien matkansa perille, joka oli kaukainen
+maailman valtameri.
+
+Sinne sillä vielä oli pitkä matka, ja vihdoin se uupui omaan
+suuruuteensa ja jakaantui kolmeen haaraan, joissa matala vesi hitaasti
+virtasi liejuisen maan läpi. Nyt oli Kohiseva vanha; sen elämä oli
+kulkenut liian nopeasti ja sentähden kävi se vanhoilla päivillään
+raihnaaksi. Ihmiset ottivat taas valtoihinsa jakaantuneen virran ja
+tekivät salpauksia täällä siellä, miten tahtoivat. Ja kuin vihdoin aika
+lähestyi, jolloin sen piti katoaman valtamereen, hiipi Kohiseva hiljaan
+ja väsyneenä monen pienen lasku-ojan kautta ijankaikkiseen kuoleman
+syvyyteen.
+
+Mutta minä sanoin itsekseni: Hyvä Jumala, nyt olen Kohisevan kohtalossa
+nähnyt kuvan ihmiselämästä sen jaloudessa, kauneudessa,
+hyödyllisyydessä, uhkamielisyydessä ja vihdoin sen raihnaisuudessa. Ja
+nyt tiedän, ett'ei mikään voima, ei mikään suuruus maan päällä ole
+ijankaikkista laatua, vaan suuri valtameri odottaa meitä kaikkia. Anna
+meidän sentähden hakea jalouttamme ja ijankaikkista tarkoitustamme
+ainoastaan sinussa, meidän Herrassamme ja Jumalassamme! Opeta meitä jo
+ajoissa taivuttamaan uhkeata mieltämme nöyryyteen, niin että meistä
+tulisi hyvät lapset sinun sekä taivaissa että maan päällä olevaan
+valtakuntaasi!"
+
+"Nyt", sanoi Juhani, "on kertomus Kohisevasta loppunut. Minä olen tullut
+takaisin viisaampana kuin läksin, mutta Hilja sisartani en löydä, ja
+niin muodoin olen yksin maailmassa kaiken viisauteni kanssa."
+
+"Et olekaan", sanoi Hilja; "sinä et ole yksin enää, sillä nyt lepäävät
+sisaresi käsivarret kaulasi ympärillä, sinä tunnet sisaresi suudelman
+huulillasi ja sisaresi kyynelet pyrkivät sinun lämpimäin kyyneliesi
+parveen. Nyt rakennamme itsellemme asunnon tähän niitylle Kohisevan ja
+Sohisevan välille, niin että yhä näemme kumpaisetkin ja muistamme
+kumpaisenkin eri vaiheet. Tahdotko niin, Juhani? Sano, tahdotko?"
+
+"Tahdon", sanoi Juhani, suudellen Hiljan poskea. Ja sitte he rakensivat
+itselleen tuvan Kohisevan ja Sohisevan välille ja muistelivat aina
+Jumalan hyvää tarkoitusta, kun hän on ihmisen silmäin eteen levittänyt
+ihanan luonnon rikkaat kuvat.
+
+Hilja ja Juhani vanhentuivat vähitellen, mutta purot olivat aina yhtä
+nuorina. Ne olivat yhä samat pienet lapset, joitten kirkkaassa pinnassa
+Hilja ennen muinoin oli nähnyt Ahdin tyttären nyökkäävän päätään, ja
+joitten virtaa myöten Juhani pani herneenpalko-veneensä uimaan. Sohiseva
+sohisi yhä hiljaan kesäilloin; Kohiseva kohisi yhä yhtä vallattomasti
+hiekan ja kivien yli. Niistä ei kumpainenkaan tiennyt tulevata
+kohtaloansa, mutta Hilja ja Juhani ne kyllä tiesivät, ja heillä oli
+oppia siitä koko elin ajaksensa.
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+MITÄ EMMA AJATTELI SYKSYLLÄ.
+
+
+Olethan syksy kalju
+Ja harmaa, sokea!
+On hengitykses valju
+Ja raskas huo'unta.
+Nyt kyynelehtii kukka
+Ja päivä peitäksen,
+Mut en sua syksy rukka
+Mä sentään moiti, en.
+
+Mä muistan äitin armaan,
+Hän harmaantuu, kuin sä,
+Vaan mieleltänsä varmaan
+Hän ain' on lempeä.
+Ol' isoisän' hänkin
+Sokea vanhana,
+Mut voitti näkevänkin
+Sielunsa valolla.
+
+Oot omaisteni lainen,
+Se mieltän' iloittaa,
+Kun valo armahainen
+Kesk'yöllä pilkuttaa.
+Kas tähtein valon esti
+Kesäinen aurinko,
+Sä tulit, leppyisesti
+Katselee tähdet jo.
+
+Mä ajattelen illoin:
+Ei valo sammukaan;
+On syksy, mietin silloin,
+Kuihtunut kevät vaan.
+Niin, äiti, tahdon antaa
+Mä arvon vanhallen,
+Kun povessaan se kantaa
+Nuoruuden keväimen.
+
+
+
+
+VUOKKO.
+
+
+Oli kerran vuokko puistossa. Se ei ollut kalpeampi eikä rumempi kuin
+muut vuokot, ja koska kaikki vuokot ovat kauniit keväällä, niin oli
+sekin valkoinen ja kaunis kuin kaikki muut. Kenties oli se hiukan
+kauniimpikin, en osaa sitä niin tarkkaan sanoa.
+
+Missä kukkia kasvaa, siellä lentelee perhosia; missäpä ne muuten
+lentelisivät? Se on vanha historia ja siitä on niin paljo lauluja, että
+kyllä niitä riittää.
+
+Apollo oli suurimman perhosen nimi. Sillä oli valkoiset siivet ja niissä
+keltaisia kunniarahoja. Perhoset ovat, kuten tietty, vähän turhamaisia;
+ne mielellään käyttävät kaikenlaisia koristeita. Ei se kuitenkaan ole
+heidän vikansa, että ovat niin kauniit; he eivät ole näet itse
+teettäneet vaatteitansa räätälillä. He ovat luonnostaan sellaiset kuin
+ovat.
+
+Kerran Apollo tuli vuokon luo ja sanoi hänelle: "jos sinä rakastat
+minua, niin rakastan minä sinua."
+
+"Kyllä minä sinua rakastan", sanoi vuokko, sillä hän tosiaankin rakasti
+Apolloa eikä osannut teeskennellä.
+
+"Onko se oikein tosi?" sanoi perho.
+
+"Mitäpä se muuta olisi?" vastasi vuokko.
+
+"Se on hyvä, se", sanoi perho ja imi pois kaiken hunajan vuokon kukasta.
+Perhoset rakastavat hunajaa, mutta eivät osaa sitä säästää kuten
+mehiläiset. Niin se tapahtui ja Apollo lensi tiehensä.
+
+"Kyllä hän palaa", ajatteli vuokko. Mutta siinä hän pettyi, sillä Apollo
+pysyi poissa, hänellä kun näet oli muuta ajattelemista.
+
+Eräänä päivänä hän kuitenkin sattui liitelemään toisen kukan ympärillä
+ihan lähellä. "Nyt minä pidän varani", ajatteli vuokko. Hän nosti vähän
+kukkalehtiänsä, jotka jo olivat hiukan kalvenneet, ja huusi niin kovaan,
+kuin vuokko voi huutaa: "jos sinä rakastat minua, niin minä rakastan
+sinua."
+
+"En, en minä suinkaan", vastasi perho, eikä ollut siitä niin
+millänsäkään.
+
+"Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko.
+
+"Se on kyllä mahdollista", vastasi perho ja lensi taas pois. Nyt hän
+pysyikin kauan poissa. Vuokko seisoi siinä yksinään ruohokossa, aika
+alkoi tuntua pitkältä ja vuokko rupesi lakastumaan.
+
+Viimein tuli Apollo taas sattumalta sinne vielä kauniimpana kuin ennen
+ja vuokko taas kysyi: "rakastatko sinä minua?"
+
+"En, en vähintäkään", vastasi perho.
+
+"Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko.
+
+"Mitä se minuun koskee!" sanoi perho. "Sehän on tuo vanha juttu, jota
+olen kuullut kyllä satakin kertaa jo ennen." Ja samaa tietään lensi hän
+pois.
+
+"Kuulepas, vuokko", sanoi kyhmyräinen kataja, joka seisoi siinä lähellä,
+"onko tuo nyt sopivaa, puhua tuolla tavalla ilmi sydämmensä tunteita?
+Täytyy pitää nokkansa pystyssä, jos on mitään nokkaa. Kun saa kuulla
+ylpeää puhetta, pitää puhua samalla tavalla takaisin, ja kun sinua
+halveksitaan, niin näytä, kuka olet. Katsopas minua, uskaltakootpahan
+varpuset tehdä pilaa minusta! Ei, vuokko, täytyy olla itsetuntoa; ei nyt
+enää ole tapana palkita halveksimista rakkaudella."
+
+"Mutta en minä sille mitään voi", vastasi vuokko. "Minunhan täytyy
+rakastaa häntä niin kauan kuin elän."
+
+"Sinä olet sieni", sanoi kataja, ja se oli pahinta, kuin hän tiesi,
+sillä sienet ovat siinä huudossa, että eivät pidä varsin tarkkaa lukua
+mistään, ja kataja oli ylpeä suuresta maailman tuntemisestaan.
+
+Aurinko paahtoi ja vuokko tuli hetki hetkeltä yhä valkoisemmaksi ja
+kalpeammaksi. Sitte tuli sinne poikia puistoon leikkimään. Eräällä
+heistä oli haavi pyytää perhosia, ja hän huomasi kauniin Apollon. "Tuopa
+on kaunis pistää neulaan hyönteislaatikkoon", sanoi poika ja alkoi
+juosta pitkin nurmikkoa.
+
+Nyt tuli Apollolle hätä. Miten hän lensi, koettaen paeta! Huh! haavi
+heilahti ja tapasi häntä siipeen, ja perho putosi suin päin ruohokkoon
+juuri vuokon viereen.
+
+"Tässä se lensi", sanoi poika ja kumartui etsimään perhoa. Mutta kun ei
+häntä löytänyt, juoksi hän tiehensä ajelemaan toisia.
+
+Eipä ollutkaan helppo löytää Apolloa, sillä vuokko oli kätkenyt hänet
+lehtiensä alle, ja siinä oli hyvä piilopaikka. Mutta vuokkoa itseään oli
+poljettu varrelle, ja nyt hän makasi taittuneena muiden vihreäin korsien
+seassa.
+
+"Olipa hyvä, että kuitenkin pääsin", sanoi Apollo ja kömpi ylös tiheäin
+lehtien alta.
+
+"Rakastatko minua?" kysyi vuokko, kuoliaaksi lakastumaisillaan, kun
+varsi oli poikki.
+
+"Vai niin, sinäkö se olit!" sanoi perho. "Katsohan, miten kaikki
+kunniamerkkini hirveästi turmeltuivat! Mitenkä nyt enää voin
+näyttäytyäkään hienoissa seuroissa."
+
+"Rakastatko minua?" kysyi kuoleva vuokko.
+
+"Ja miten pölyssä ovat frakkini liepeet", puhui Apollo omiansa. "Hyvä
+vuokko, jos sinulla on pisaraakaan kastetta lehtiesi välissä, niin anna
+minulle vähä pesuvettä; aivanhan minä olen myyrän näköinen."
+
+"Rakastatko minua?" kysyi vuokko kolmannen kerran.
+
+"No, hyvä ystävä, ei minulla nyt ole aikaa sellaisiin joutaviin
+asioihin", vastasi perho. "Niin, sitä juuri luulinkin, kaulusröyhyni on
+ihan rypyssä! Mitähän minusta nyt sanotaankaan ruusujen hovissa?"
+
+"Mutta minä rakastan sinua", sanoi vuokko ja siihen hän kuoli, sillä
+kaikki lehdet putosivat hänen terästään.
+
+"Kas tuota raukkaa", sanoi perho, sillä häijy hän ei ollut, vaan
+ainoastaan kevytluontoinen kuten kaikki muutkin perhot. "Nyt en
+varmaankaan saa mitään pesuvettä ennen, kuin iltasella tulee kastetta.
+Totisesti olen minä oikein onneton perho! Frakkini on turmiolla,
+kaulukseni rypyssä ja kunniamerkkini näyttävät vanhoilta vaskirahoilta.
+Mikä hirveä tapaus! Mutta se herättää suunnatonta huomiota maailmassa,
+kaikki rupeavat minua säälimään, ja onpa sekin sentään jotakin. Minä
+ainakin tulen yleisen huomion esineeksi. Mitähän minusta nyt
+sanotaankaan ruusujen hovissa?"
+
+Niin sanoen lensi Apollo tiehensä, mutta eipä hän pitkälle ehtinyt, kuin
+joutui varpusen nokkaan, joka oli kauan lähimmällä aidalla väijynyt
+häntä. Naks vain, niin kaunis Apollo oli varpusen suussa ja yhtenä
+suupalana nieltynäkin, vaikka hän koettikin herättää niin suurta
+huomiota.
+
+Kataja näki tuon kaiken ja ajatteli omaan tapaansa. "Syy oli se", sanoi
+hän, "että vuokko oli kerrassaan liian ponneton. Täytyy pitää puolensa
+ja vastata ylpeästi, niin saavutetaan arvoa ja kunnioitusta tässä
+maailmassa. Kuten minä esimerkiksi."
+
+Mutta eivät kaikki ajatelleet samoin. Kuin iltatuuli liiteli pitkin
+ruohokkoa, kuului vielä kauan kuiskaileva puhe muiden vuokkojen kesken.
+He sanoivat toinen toiselleen: "jos sinä rakastat minua, niin rakastan
+minä sinua." Taikka sanoivat he: "jos sinä et minua enää rakasta, niin
+minä kuitenkin rakastan sinua."
+
+Se oli hyvin vanha ja tavallinen historia, mutta vuokot arvelivat, että
+sitä kyllä sentään kannatti kertoa vielä jonkun kerran.
+
+
+
+
+HÖYTIÄINEN.
+
+
+Perillä laajan Karjalan,
+Vesistä Saimaan pohjoiseen,
+Näit Höytiäisen kirkkahan
+Sataisin saarineen.
+Rannoilla koivut, pihlajat
+Ja tummat hongat nuokkuivat
+Katsellen järven syvyyteen,
+Ja niitty, kumpu vihannoi,
+Lehdossa karjan kellot soi,
+Ja töllin savu verkalleen
+Kohosi kohden pilviä
+Metsikön rinteessä.
+
+Koetti kerran ihminen
+Vedeltä alaa anastaa
+Ja etuansa etsien
+Laineita laskettaa.
+Ja pieni ura kaivettiin,
+Ja varustukset laitettiin,
+Mut Iki-Turso ilkkuen
+Se mursi patosen.
+
+Kun kala-ukko purressaan
+Eräänä päivän' istuen
+Taas Höytiäisen lapsillen
+Viritti siimojaan;
+Hän silloin huomas ihmehen;
+Tuo järvi äsken hiljainen
+Nyt vieree, juoksee virtanaan.
+Ei suinkaan! Tää lie unta vaan!
+Vaan kuin hän katsoi, kuin hän sous,
+Niin rajummaks se virta nous,
+Ja aallot näkyi hyökyvän
+Päin rantaa metsähän.
+
+Kiiruusti sousi kalamies
+Selältä kotilahdelmaan,
+Vaan sitä tuskin tuns ja ties,
+Kun laht' ei ollutkaan.
+Miss' äsken selkä loistava
+Kuvasti hänen kotinsa,
+Siin' näkee lietetasangon,
+Mi sillä aikaa tullut on,
+Ja ranta kaunis entinen
+On kovin kolkko, liejuinen.
+Ja loitoks oli jäänytki
+Se laitur, johon kiinnitti
+Hän ilomielin purtensa
+Viel' eilisiltana.
+
+Se syvä virta vierien,
+Ukkosen lailla pauhaten,
+Nyt metsän poveen kaukaiseen
+Rynnisti kuohuineen.
+Ja loitos etelähän päin
+Sen hyökyaallot ryski näin,
+Ne Pyhäselkään ryntäili,
+Vimmassaan rajusti
+Temmaisten hongat juureltaan
+Ja pyörtehensä pauhinaan,
+Ja pelloillen ja niityillen
+Soraa ja hietaa työntäen.
+
+Ja kalastaja ylös päin
+Katsahti sekä virkkoi näin:
+Suo Herra, kaikkivaltias,
+Taas meille apuas?
+Sä sääsit rajat vesillen.
+Siis anna tulvan vaieten
+Tuhoisen tiensä sulkea,
+Ja kunnialla kulkea!
+Kun taas ne kedot vihannoi,
+Nyt joille tulva tuhon toi,
+Uus Höytiäisen rantamaa
+Maatamme kaunistaa.
+
+
+
+
+[Kuva: Wadelma-mato.]
+
+
+
+
+VADELMAMATO.
+
+
+"Hyi! huusi Teresia.
+
+"Hyi! parkasi Aina.
+
+"Mikä nyt?" huudahti iso sisar.
+
+"Mato!" kirkasi Teresia.
+
+"Vadelmassa!" huusi Aina.
+
+"Lyö se kuolijaaksi!" kiljasi Lauri.
+
+"Ja tuommoinen meteli pikkusen matoparan tähden!" sanoi iso sisar
+harmistuneena.
+
+"Niin kun me puhdistimme vadelmia", sanoi Teresia.
+
+"Silloin se kömpi esiin kaikkein suurimmasta", jatkoi Aina.
+
+"Ja jos joku olisi syönyt sen marjan", pitkitti Teresia.
+
+"Niin olisi hän syönyt madonkin", vastasi Aina.
+
+"No entä sitte?" kysyi Lauri.
+
+"Syödä mato!" huudahti Teresia.
+
+"Ja purra se kuolijaaksi!" huokasi Aina.
+
+"No mitäpä siitä", nauroi Lauri.
+
+"Nyt se matelee pöydällä", parkasi Teresia jälleen.
+
+"Puhalla se pois!" sanoi iso sisar.
+
+"Polje kuolijaaksi!" ivasi Lauri.
+
+Mutta Teresia otti vadelman lehden, lakasi varovasti madon lehdelle ja
+kantoi sen pihalle. Silloin huomasi Aina varpusen istuvan aidalla ja
+ahneena väijyvän matoa. Heti otti hän lehden matoineen, vei sen metsään
+ja kätki sen vadelmapensaiden alle, niin ett'ei ilkeä varpunen voinut
+löytää madon piilopaikkaa.
+
+Niin, mitäs muuta olisi kerrottavaa vadelmamadosta? Kuka tahtoo panna
+tikkua ristiin tuommoisen pienen madon tähden? Jospa vaan saisi asua
+niin kauniisti kuin hän sellaisessa tuoreelta tuoksuvassa
+tummanpunaisessa tupasessa, kaukana hiljaisessa metsässä kukkien ja
+viheriäisten lehtien keskessä!
+
+Oli päivällisen aika ja silloin söivät he kaikki vadelmia maidon kanssa.
+"Sirota sokeria kohtalaisesti, Lauri", sanoi iso sisar. Mutta Laurin
+talrikki oli kuin luminietos talvella, josta kuumotti vähän punaista.
+
+Heti päivällisen jälkeen sanoi iso sisar: "Nyt olemme syöneet vadelmat,
+emmekä ole keittäneet ollenkaan talven varaksi. Olisi hyvä, jos nyt
+olisi kaksi korillista tuoreita marjoja; ne puhdistaisimme kaikki
+illalla, ja huomenna keittäisimme ne suuressa malmipadassa, ja sitte
+söisimme vohvelia ja vadelmahilloa!"
+
+"Tule, niin menemme metsään poimimaan", sanoi Teresia. "Sen teemme",
+vastasi Aina. "Ota sinä keltainen kori; minä otan viheriäisen."
+
+"Älkää eksykö, ja tulkaa kauniisti kotiin illalla", sanoi iso sisar.
+
+"Tervehtikää vadelmamatoa", sanoi Lauri pilkaten. "Ensi kerran kuin
+tapaan hänet, saan kunnian syödä hänet suuhuni."
+
+Nyt menivät Aina ja Teresia metsään. Voi, sepä oli niin kaunis, niin
+ihana! Tosin oli välistä vaikea kiivetä kaatuneiden puiden yli ja
+tarttua kiinni oksiin, sekä riidellä katajien kanssa ja tapella hyttysiä
+vastaan, mutta mitäs se teki? Tytöt astuivat rivakasti kohottaen
+helmansa, ja niin he joutuivat kauas metsään.
+
+Täällä oli paljo harakanmarjoja, mustikoita ja kornelimarjoja, mutta
+aivan vähä vadelmia. Tytöt kulkivat yhä kauemmaksi ja vihdoin he tulivat
+... ei, tuota ei voi kukaan uskoa ... he tulivat suureen
+vadelmapensastoon. Täällä oli ennen ollut kulovalkea ja nyt oli kasvanut
+vadelmapensas toisensa viereen, niin pitkältä kuin silmä kantoi.
+Jokainen pensas oli notkistunut maahan suurien tummanpunaisten ja mitä
+kypsimpien vadelmain painosta, niin että sellaista marjojen paljoutta ei
+vielä koskaan ollut kaksi marjanpoimijatyttöä nähnytkään.
+
+Teresia noukki, Aina noukki; Teresia söi, Aina söi. Hetken perästä oli
+heidän korinsa täynnä. "Nyt lähdemme kotiin," virkkoi Aina. "Ei,
+noukkikaamme vielä vähän enemmän", sanoi Teresia. Sitte panivat he
+korinsa maahan ja alkoivat noukkia esiliinoihinsa, eikä kauan
+viipynytkään, niin oli esiliinatkin täynnä.
+
+"Nyt lähdemme kotiin", lausui Teresia. "Niin nyt menemme", vastasi Aina.
+Molemmat tytöt ottivat korinsa toiseen käteen; ja toisella he
+kannattivat esiliinojaan. Ja niin alkoivat he kulkea kotiinsa.
+
+Vaan tuo oli helpommin sanottu kuin tehty. He eivät koskaan olleet
+kulkeneet niin kauas suureen metsään, siellä ei löytynyt teitä eikä
+polkuja ja pian älysivät tytöt eksyneensä. Pahinta oli se, että puiden
+varjot pitenivät pitenemistään ilta-auringon paisteessa, linnut
+rupesivat lentelemään kotia pesiinsä, ja kaste laskeutui. Vihdoin laski
+aurinko petäjäin latvojen taakse, ja isossa metsässä tuli hämärä ja
+viileä.
+
+Tytöt tulivat pahoillensa, mutta kävivät yhä eteenpäin ja odottivat,
+että metsä loppuisi ja savu heidän kodistaan näkyisi.
+
+Kun he niin olivat käyneet ison aikaa, tuli pimeä. He tulivat nyt isolle
+tasangolle, jossa kasvoi pensaita, ja kun he katsoivat ympärilleen, niin
+paljon kuin taisivat pimeässä, huomasivat he, että he olivat kulkeneet
+ympäri ja että he jälleen olivat joutuneet noiden monien, ihanien
+vadelmapensaiden keskeen, josta he olivat noukkineet korit ja esiliinat
+täyteen. Täällä he istahtivat väsyneinä kivelle ja rupesivat itkemään.
+
+"Minulla on niin nälkä", virkkoi Teresia.
+
+"Voi", sanoi Aina, "oi, jospa meillä nyt olisi suuret voileivät, ja
+lihaa päällä."
+
+Sen sanottuaan tunsi hän jotakin helmassaan, ja kun hän siihen koski,
+oli se suuri näkkileivästä tehty voileipä ja lintupaistia sen päällä.
+Samassa sanoi Teresia: "olipa kummallista: minulla on voileipä
+kädessäni."
+
+"Minulla on myöskin", lausui Aina. "Tohditko syödä?"
+
+"Tohdin kyllä", vastasi Teresia. "Voi kun nyt olisi lasillinen hyvää
+maitoa!"
+
+Kun hän sen oli sanonut, tunsi hän, että suuri maitolasi oli hänen
+sormiensa välissä. Heti sen jälkeen huusi Aina: "Teresia! Teresia!
+Minulla on lasi maitoa kädessäni! Tämäpä on varsin kummallista."
+
+Mutta kun tytöillä oli nälkä, niin he söivät ja joivat erittäin
+halukkaasti. Sen tehtyään haukotteli Aina, ojensi käsiään ja lausui:
+"voi, jospa olisi pehmeä vuode maatakseni!"
+
+Tuskin oli hän sen lausunut, niin hän tunsi vieressään hienon, pehmoisen
+sängyn, ja saman huomasi myös Teresia. Tytöistä oli tämä hyvin
+kummallista, mutta kun heitä nukutti ja he olivat väsyksissä, niin eivät
+he ajatelleet enempää, vaan kömpivät vuoteille, lukivat iltarukouksensa
+ja vetivät peitteet yllensä. Eikä kauan viipynytkään, ennenkuin kumpikin
+oli unen helmassa.
+
+Kun he heräsivät, oli aurinko jo korkealla taivaalla, oli ihana kesäaamu
+metsässä ja linnut lensivät iloisina puiden oksilla ja latvoissa. Nyt
+vasta tuli tyttöjen kummastus sanomattoman suureksi, kun he huomasivat
+maanneensa metsässä, vadelmapensaiden keskellä. He katselivat toisiansa,
+he katselivat vuoteitaan, jotka olivat hienointa pellavavaatetta,
+levitettynä pehmeiden lehtien ja karhunsammalien päälle. Vihdoin sanoi
+Teresia: "oletko valveilla, Aina?"
+
+"Olen", vastasi Aina.
+
+"Mutta minä näen unta vielä", lausui Teresia.
+
+"Ei", vastasi Aina. "Mutta täällä asuu varmaankin hyvä henki näiden
+vadelmapensaiden seassa. Oi, jos meillä nyt olisi lämpöinen kuppi kahvia
+hyvän sämpylän kanssa, kahviin kastaaksemme!"
+
+Tuskin oli se lausuttu, niin heidän vieressään oli pieni hopeainen
+tarjotin, ja sen päällä kullattu kannu, kaksi kuppia parasta posliinia,
+hieno kristallinen sokuriastia, hopeainen kerma-astia ja muutamia
+erittäin hyviä, vielä lämpöisiä vehnäleipiä. Tytöt kaasivat kuppeihin
+oivallista kahvia, siihen sitte panivat sokuria ja kermaa ja joivat
+hyvillä mielin. He eivät olleet koskaan juoneet niin hyvää kahvia.
+
+"Nyt tahtoisin kernaasti tietää, kuka meille on kaikkea tätä antanut",
+sanoi Teresia kiitollisen näköisenä.
+
+"Sen olen minä tehnyt, pikku tyttöseni", lausui samassa ääni pensaista.
+
+Tytöt katsoivat sinne jotenkin hämmästyneinä, ja huomasivat pienen
+ystävällisen valkeatakkisen ukon, jolla oli punainen lakki päässä ja
+joka tuli ontuen esiin pensaiden takaa, sillä hän arasteli vähäsen
+vasenta jalkaansa. Ei Teresia eikä Ainakaan voineet hämmästyksestä
+virkkaa sanaakaan.
+
+"Älkää peljästykö, pikku tytöt", sanoi ukko ja irvisti ystävällisesti
+heille, sillä nauraa ei hän oikein taitanut, hänen suunsa oli vinossa.
+"Terve tultuanne valtakuntaani! Oletteko maanneet hyvästi ja syöneet ja
+juoneet hyvästi?" kysyi hän.
+
+"Olemme, hyvin olemmekin", vastasivat molemmat tytöt, "mutta sanos
+meille..." ja sitten tahtoivat he kysyä, kuka ukko oli, mutta eivät
+uskaltaneet.
+
+"Minä kerron teille kuka minä olen", sanoi ukko. "Minä olen
+vadelmakuningas, joka vallitsen koko tätä vadelmapensas-valtakuntaa, ja
+täällä olen asunut jo monta tuhatta vuotta. Mutta suuri henki, joka on
+metsän, meren ja taivaan hallitsija, ei ole tahtonut, että ylpeilisin
+kuninkaallisesta vallastani ja pitkästä elinajastani. Sentähden on hän
+määrännyt, että minun pitää muuttua yhtenä päivänä, aina sadan vuoden
+kuluessa, pieneksi vadelmamadoksi ja elää sellaisena heikkona ja
+turvattomana olentona, auringon noususta sen laskuun saakka. Sen
+muutoksen kestäessä on elämäni riippuvainen pienen madon elämästä, niin
+että lintu voi syödä minut suuhunsa, lapsi voi poimia minut marjoissa ja
+tallata jalallaan tuhatvuotisen elämäni. Nyt oli eilen juuri yksi
+muutospäiviäni ja tulin poimituksi vadelmassa ja olin lähellä tulla
+kuolleeksi poljetuksi, joll'ette te, hyvät lapset, olisi minua
+pelastaneet. Auringon laskuun saakka makasin turvatonna ruohossa, ja
+silloin, kun tulin puhalletuksi teidän pöydältänne, nyrjähti jalkani
+sijaltansa ja suuni on mennyt säikähdyksestä vinoon. Mutta kun ilta
+tuli, ja minä sain oikean muotoni takaisin, haeskelin teitä,
+kiittääkseni ja palkitakseni teitä. Ja silloin löysin teidät täällä
+valtakunnassani ja otin teidät vastaan niin hyvin kuin taisin, teitä
+kovin säikähdyttämättä. Nyt tahdon lähettää linnun metsästäni,
+osoittamaan teille tietä kotiinne. Hyvästi, rakkaat lapset, kiitos
+lempeästä sydämmestänne, vadelmakuningas tahtoo näyttää, ett'ei hän ole
+kiittämätön."
+
+Tytöt ojensivat nyt ukolle kätensä ja kiittivät häntä, sydämmellisesti
+iloisina, että he eilen olivat armahtaneet pientä vadelmamatoa. Nyt
+tahtoivat he mennä, mutta samassa kääntyi ukko vielä kerran, irvisti
+pilkallisesti vinolla suullaan ja sanoi: "tervehtikää Lauria ja sanokaa
+hänelle, että kun ensi kerran tapaamme toisemme, niin on minulla kunnia
+syödä hänet suuhuni."
+
+"Voi, älkää sitä tehkö, herra vadelmamato", huudahtivat molemmat tytöt
+yht'aikaa, kovasti säikähtyneinä.
+
+"No teidän tähtenne olkoon se anteeksi annettu", vastasi ukko; "en ole
+kostonhimoinen. Tervehtikää Lauria ja sanokaa, että hän myös saa odottaa
+lahjaa minulta. Voikaa hyvin!"
+
+Nyt ottivat tytöt marjansa ja kiiruhtivat eteenpäin metsässä iloisilla
+sydämmillä, sitä tietä kuin lintu lensi. Niin näkivät he vähäsen hetken
+perästä metsän harvenevan ja ihmettelivät kovin, että eilen taisivat
+käydä niin pitkiä kierroksia. Ja sen saatte uskoa, että kotona syntyi
+ilo, kuin he kumpikin tulivat takaisin. Siellä olivat kaikki odottaneet,
+kaikki hakeneet heitä, iso sisar ei ollut saanut unen rahtuistakaan
+silmiinsä, hän luuli niin varmaan, että sudet olivat syöneet hänen
+rakkaat pikku siskonsa. Mutta Lauri tuli heitä vastaan kantaen koria ja
+huusi: "tulkaa katsomaan, tässä on jotakin teille, jonka tänne äsken toi
+eräs vanha ukko!"
+
+Kun tytöt avasivat korin, katso, siellä oli kaksi paria mitä kauniimpia
+rannerenkaita, tummanpunaisista kypsän vadelman näköisistä
+kiiltokivistä, ja niissä oli päällekirjoitukset: Teresialle ja Ainalle;
+ja niiden vieressä oli timanttinen rintaneula, joka oli tehty
+vadelmamadon muotoiseksi, päällekirjoituksella: "Lauri, älä tapa koskaan
+turvatonta!" Lauri tuli jotenkin hämillensä: hän käsitti kyllä
+tarkoituksen, mutta kuitenkin oli ukko hänen mielestään kostanut niin,
+kuin ainoastaan hyvät henget kostavat. Ja vadelmakuningas oli myös
+muistanut isoa sisarta, sillä kuin hän meni päivällispöytää kattamaan,
+löysi hän kaksitoista suurta korillista mitä punaisimpia ja makeimpia
+vadelmia, kuin koskaan on metsästä noukittu, eikä kukaan tietänyt,
+mitenkä ne sinne olivat tulleet, mutta kaikki arvasivat sen. Ja sitten
+tehtiin hilloa ja keitettiin sokerissa, ja syötiin maidon kanssa, jonka
+vertaista ei ole koskaan nähty, ja jos tahdot, niin menemme sinne
+auttamaan heitä hillon keittämisessä, jolloin voi tapahtua, että mekin
+saamme osamme, sillä he keittävät luultavasti vielä tänäänkin.
+
+
+
+
+KOULUPOJAN KESÄLAULU.
+
+
+Talvella läksyt osasin,
+Kiel'opin, kertotaulunkin,
+Sen kaikki kuuli, näki.
+Vaan silloin pääni tyhmistyy,
+Kun koivut, lepät lehdittyy,
+Ja kukkiin metsän käki.
+
+Ja läksyt käy päin seiniä,
+Mä höpsin puita heiniä,
+Voi kummallista seikkaa!
+Jokainen rivi visertää,
+Jokainen kirjain myllertää
+Iloisna kuperkeikkaa!
+
+Maantiedettä on läksynäs!
+Arhangel? Pariis? Näytäpäs!
+Kiivaasti maister huutaa.
+Ken Pariisia muistelis,
+Arhangelia aattelis,
+Kun miel' on täynnä muuta!
+
+Mut kuink' on, poika, laskentos?
+Sä lurjus, tuskin tiedät, jos
+Kaks kertaa kaks on neljä!
+Ah armoo, herra maisteri,
+Paraikaa ajatukseni
+Ne leikki pallopeliä!
+
+Vai armoo! Tänne kämmenes,
+Saat parannusta muistilles,
+Ja nurkkaan laiska lotka!
+Ah maister, älkää hutkiko,
+Uneksin lentäväni jo
+Korkeella niinkuin kotka.
+
+Niin silloin. Vaan nyt riemuitsen,
+Kuin lintu laulan, leikitsen,
+Niin että rannat raikaa.
+Oi kirkas ilma, kaunis sää,
+Järv' välkkyy, taivas sinertää!
+Oi kesän armast' aikaa!
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+KOULUPOJAN TALVILAULU.
+
+
+Nyt talvella muistaa
+Taas poikaset luistaa,
+Ja suksilla suistaa
+Sievästi näin.
+Ja hanki se nauskaa,
+Ja jäätikkö rauskaa,
+Ja kulku on hauskaa,
+Heh, edespäin!
+
+Lum'hiukehet välkkää,
+Ja kulkuset helkkää,
+On riemua pelkkää,
+Nyt hulmutaan!
+Mä valjastan varmaan
+Nyt varsani harmaan,
+Vien siskoni armaan
+Kanss' ajamaan.
+
+Taas kirkkaalla säällä
+Me luistinten päällä
+Niin lennämme jäällä
+Kuin tuulispää.
+Nyt uljahin alkaa
+Jo syöstellä jalkaa,
+Nyt kaikk' ylimalkaan
+Jo ennättää?
+
+On koululla lupa,
+Nyt lumesta tupa,
+Siin' istua hupa
+On muutamain.
+Vaan toiset ne ryskää
+Ja viskaa ja jyskää,
+Siit' ei tule yskää,
+Miehuutta vain.
+
+Nyt taas sota suuri
+Jo alkavi juuri,
+Kuin lumesta muuri
+On valmisna.
+Nyt palloset tuiskaa,
+Ne tuiskaa ja luiskaa,
+Ja poikaset huiskaa
+Niin nopsana.
+
+Hei uljahat veikot!
+Nuo kömpelöt peikot,
+Nuo hölmöt ja heikot
+Kiin' ottakaa!
+Te säästäkö elkää
+Sen kuhnurin selkää,
+Ken sodassa pelkää,
+Se löylyn saa.
+
+Sill' into ja kunto,
+Ja tahto ja tunto,
+Ja rohkea luonto
+Tarvitahan,
+Kun puolesta valon.
+Ja oikean, jalon,
+Ja myös kotitalon,
+Taistellahan.
+
+Kun maan lumi peittää,
+Ja tuisku kun heittää
+Jo kasvoihin meitä
+Niin hauska on.
+Kun joutuvi joulu,
+Ja loppuvi koulu,
+Niin kaikuvi laulu
+Taas suruton.
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+ARMELIAS ON RIKAS.
+
+
+Järven rannalla on iso kylä, ja toisella puolella järveä pieni torppa.
+Järvi oli tätä nykyä jäässä ja lumi pyrysi valkeana pilvenä sen yli,
+sillä nyt oli talvi ja joulun aika.
+
+"Vaari", sanoi rikkaamman talon emäntä ukollensa, "emmekö aseta muutamia
+lyhteitä puimatonta otraa varpusille jouluksi?"
+
+"Ei kannata", vastasi isäntä.
+
+"Mutta niinhän olemme tehneet joka vuosi, ja siitä on siunausta."
+
+"Ei ole varaa", ärjäsi ukko.
+
+"Mutta tuolla torpassa näen lyhteen katolla, ja torppari kylvää
+peltoonsa kuusi kappaa, kun sinä kylvät kuusitoista tynnyriä."
+
+"Lorua!" sanoi ukko. "Minulla on väkeä kylläksi elättää, enkä rupee
+heittämään Jumalan viljaa kaikenmoisten elukkojen eteen."
+
+"Niin on", huokaili vaimo. "Jumalan viljahan se on, mutta varpuset
+kuuluvat myöskin Jumalan luomakuntaan."
+
+"Leivo sinä joulukakkusi, ja pidä huolta siitä, että joulukinkku on
+kelvollinen; mitä me varpusista huolimme", tuumaili ukko.
+
+Niin päätettiin. Rikkaassa talossa valmistettiin kaikenlaista ruokaa ja
+juomaa komeita joulupitoja varten, mutta varpuset lentelivät ulkona
+nälkäisinä pyryilmassa.
+
+Torpassa oli samaan aikaan köyhyys. Katon päällä on ainoastaan rikkaus;
+sillä siellä liehuivat taivaan linnut iloisina otralyhteen ympärillä, ja
+lapsetkin iloitsivat katsellen varpusten pieniä jälkiä lumessa ja
+kuunnellen niitten iloista viserrystä katon harjalta.
+
+"Jos olisimme puineet tuon otralyhteen, jonka heitimme varpusille, olisi
+meillä nyt tuores kakku lapsille jouluksi", huokaili torpparin vaimo.
+
+"Etkö tiedä, että armelias on rikas?" sanoi hurskas vanha torppari,
+hyväntahtoisesti silmäillen huolestunutta vaimoansa.
+
+"Mutta taivaan linnut syövät meidän leivän!" sanoi vaimo.
+
+"Mitäpä siitä, vaikka olisi metsän pedot", tuumaili torppari. "Sitä
+paitsi olen säästänyt niin paljon, että voimme ostaa neljä tuoresta
+joulukakkua ja yhden kannun maitoa. Me lähetämme lapset kelkan kanssa
+kylään poikki jään; iltaan ne kyllä ennättävät takaisin."
+
+"Kunhan vaan ei olisi susia jäällä!" arveli vaimo.
+
+"Minä annan Tanelille hyvän sauvan", sanoi ukko. "Kyllä hän pitää
+puolensa."
+
+Niin kävikin; pikku Taneli läksi siskonsa Annin kanssa kylään ostamaan
+leipää ja maitoa. Mutta lumi oli pyrynnyt jäällä kinoksiin ja lapsilla
+oli sangen vaivaloinen paluumatka, kun piti vielä vetää kelkkaa
+perässään. Tämä esti matkaa, niin että alkoi jo tulla pimeä
+jouluaatto-ehtoolla. Kumpaisetkin astuivat reippaasti eteenpäin paksussa
+lumessa, mutta yhä pimeämmäksi tuli, ja vielä oli hyvän matkaa jäljellä.
+
+Silloin liikkui jotain pimeässä. Se tuli yhä lähemmäksi, ja lapset
+huomasivat vastaansa suden tulevan.
+
+"Älä pelkää", sanoi Taneli siskollensa. "Minulla on hyvä sauva." Näin
+lausuen kohotti hän uhkaavasti sauvaansa.
+
+Susi lähestyi, mutta ei tehnyt lapsille mitään pahaa. Se ainoastaan
+ulvoi. Se ulvoi niin kummallisesti, että oli ihan kuin olisi lausunut
+sanoja, joita lapset ymmärsivät. "On niin pakkanen, kovasti pakkanen",
+sanoi susi, "ja minun pienillä pojillani ei ole mitään syötävää. Antakaa
+minulle Jumalan tähden vähän leipää!"
+
+"Koska niin on", sanoi Anni, "annamme sinulle kaksi kakkua ja syömme
+itse kovaa leipää tänä iltana. Isän ja äidin pitää kumminkin saada
+joululeipänsä."
+
+"Paljon kiitoksia", sanoi susi ja läksi tiehensä saatuansa kaksi
+tuoresta joulukakkua. Lapset astuivat eteenpäin, mutta vähän ajan
+perästä kuulivat he taas jotain sipsutusta takanansa. Kun kääntyivät
+katsomaan, huomasivat karhun.
+
+Karhu mörisi jotain omalla kielellänsä, jota eivät lapset oikein
+ymmärtäneet; vihdoin he käsittivät, että sekin pyysi jouluapua. "Nyt on
+pakkanen", sanoi se, "ja kaikki lähteet ja järvet ovat jäässä; minun
+poika paroillani ei ole mitään juotavaa. Antakaa minulle Jumalan tähden
+vähän maitoa!"
+
+"Kuinka?" sanoi Taneli. "Minkätähden sinä et makaa pesässäsi niinkuin
+muut karhut talvisaikaa? Mutta olkoon se oma asiasi. Me annamme sinulle
+puolet maidostamme. Anni ja minä voimme tän' iltana juoda vettä, kunhan
+isä ja äiti vaan saa jotain parempaa jouluksi."
+
+"Paljon kiitoksia", sanoi karhu ja vastaanotti maidon tuohiseen, jota se
+kantoi etukäpälillänsä. Sen jälkeen astua lönkytteli se tiehensä
+pimeässä. Lapset rupesivat nyt tiukkaamin astumaan, sillä kodin
+ikkunasta huomasivat jo valkean siellä iloisesti leimuavan; äkkiä
+rapisteli ilkeä huuhkain siipiänsä heidän ympärillään.
+
+"Minä tahdon leipää, minä tahdon maitoa! Leipää ja maitoa!" huusi
+huuhkain, uhaten lapsia terävillä kynsillänsä.
+
+"Vai niin", sanoi Taneli, "sinä olet sitä laatua, kyllä minä sinun
+kohteliaaksi opetan." Ja samalla sivalsi hän huuhkainta aika tavalla
+kepillänsä, niin että se kirkuen lensi tiehensä.
+
+Lapset olivat nyt paluumatkansa perillä ja iloisina tömistelivät lunta
+jaloistansa ja vaatteistansa pienessä porstuassa.
+
+"Me olemme antaneet ruokaa sudelle!" huudahti Anni.
+
+"Ja maidolla juottaneet karhua", lisäsi Taneli.
+
+"Mutta huuhkain sai maistaa sauvaa!" sanoi Anni iloisesti.
+
+Sitten he kertoivat koko tapauksen. Heidän vanhempansa katsoivat
+kummastuneena toisiansa. Mitähän tämä merkitsee, ajattelivat he, kun
+lapsemme ovat olleet armeliaita metsän petoja kohtaan?
+
+Ilta oli; torpan väki asettui hiljaisuudessa raamattua lukemaan,
+raamattua, jossa sanotaan, että armeliaisuutta täytyy osoittaa halvinta
+ja pienintäkin kohtaan, vieläpä vihollisiansa ja eläimiäkin kohtaan,
+sekä että antajan sydän määrää lahjan arvon. Mutta joka antaa, hänen
+täytyy antaa köyhille, jotka tarvitsevat hänen lahjaansa eikä tuhlata
+sitä laiskoille ja vähemmän tarvitseville.
+
+Kun lukeminen oli loppunut, asettui torpanväki ruoalle. He lausuivat
+rukouksen ja söivät tyytyväisinä yksinkertaista kestitystä, jonka lapset
+olivat kylästä tuoneet. Lapset eivät tahtoneet muuta kuin kovaa leipää
+ja vettä, sillä he soivat niin mielellänsä vanhemmille paremman ruoan.
+Mutta vanhemmat eivät sitä tahtoneet, vaan jakoivat ilomielin lapsille
+niistä kahdesta tuoreesta leipäkakusta ja maidosta.
+
+Mutta syödessään huomasivat he jotain ihmeellistä. He taittoivat
+taittamistaan leipää ja söivät, mutta kakut eivät vähentyneet ollenkaan,
+ja vaikka vähän väliin kaatoivat maitoa vatiin, eipä se näkynyt leilistä
+yhtään vähenevän. Kun tätä juuri ihmettelivät, kuului jotakin rapinaa
+pienen ikkunan takana, ja sielläpä seisoi sekä susi että karhu,
+etukäpälät ikkunata vastaan. Molemmat näkyivät hymyilevän ja nyykyttivät
+päätään osoittaen sillä sydämmellistä kiitollisuuttaan; mutta niitten
+takana kuului huuhkain rapistelevan siipiänsä pimeässä ja huutavan
+käheällä äänellänsä: uhuu, vitsa viisaan kasvattaapi, uhuu! uhuu!
+
+Silloin ymmärsi ukko, akka ja lapsetkin, että heidän pienelle
+ruokavarallensa oli siunaus suotu. He panivat sentähden kätensä ristiin
+ja kiittivät Jumalata siitä.
+
+Mutta joulupäivänä, kuin palasivat kirkosta kotiin, eivätkä tienneet
+itsellensä olevan muuta ruokaa, kuin mitä edellisestä päivästä oli
+jäänyt, huomasivat he ihmeekseen että molemmat leipäkakut olivat
+samankokoisia ja leili ihan yhtä täynnä maitoa kuin aattoiltana. Ja niin
+jäikin olemaan yhä eteenpäin. Niin kauan kuin mökki seisoi ja nuo hyvät
+ihmiset siinä elivät, löytyi heillä aina sama joululeipä ja maito
+vähentymättä. Mutta varpusten iloinen viserrys houkutteli joka vuosi
+päivän paistetta torpan pienelle pellolle, niin että otra tuotti siellä
+viidennentoista ja kahdennenkymmenennen jyvän, vaikka katovuosi oli
+monen muun sadon hävittänyt. Menestys ja siunaus asui torpparin
+matalassa majassa, samalla kuin rukous, ahkeruus, armeliaisuus ja
+tyytyväisyys siellä vallitsi.
+
+Mutta rikas isäntä söi jouluaattona liian paljon lihavata kinkkua ja
+rupesi siitä voimaan pahoin. Ilahuttaaksensa mieltään joi hän sitä
+enemmän olutta, mutta tuli yhä pahemmalle päälle. Aurinko ei siitä lähin
+lämmittänytkään niin iloisesti hänen isoja peltojansa kuin ennen, sadot
+kävivät huononpuoleisiksi, ja hinkalot sekä heinäladot alkoivat
+tyhjentyä. "Se tulee siitä, että liian paljon autamme köyhiä", sanoi
+hän. "Meillä ei ole siihen varaa, akkaseni; ei ole varaa; aja pois
+kaikki kerjäläiset!"
+
+Niin tehtiin, mutta sittenkin kävivät hinkalot ja ladot yhä tyhjemmiksi.
+Me syömme liian paljon, tuumasi ukko, ja niin päätti hän jättää yhden
+ruoka-atrian syömättä. Mutta ei siitäkään ollut apua. Sudet ja karhut
+raatelivat hänen hevosensa, lehmänsä ja lampaansa; köyhyys seisoi
+ovella, mutta ukko ei voinut ymmärtää kuinka tämä oli mahdollista, kun
+taloutta niin hyvin ja tarkasti hoidettiin.
+
+"Ei, me syömme varmaan liian paljon", arveli hän. "Seoittakaa leipään
+survotuita männynkäpyjä ja keittäkää lientä puolan varsista. Mutta
+kaikin mokomin, akkaseni, älä anna mitään elukoille eikä kerjäläisille.
+Meillä ei ole varaa olla armeliaita."
+
+"Minä menen torpan väen luo tuonne järven toiselle puolen, kysymään
+heiltä, kuinka heillä aina riittää leipää, kun muut kärsivät nälkää",
+arveli akka.
+
+"Mene vaan", vastasi ukko. "Minä olen varma siitä, että ne ovat
+tarkemmat taloudenhoidossaan kuin me."
+
+Akka meni ja palattuaan kertoi hän ukolle, että torpanväki usein
+lahjoittaa viimeisenkin leipänsä köyhille, eikä kumminkaan kärsi nälän
+hätää, sillä Jumalan siunaus antoi sen heille kymmenkertaisesti
+takaisin.
+
+"Sepä olisi merkillistä", tuumasi ukko. "Ota, tuossa on viimeinen
+leipämme, heitä se ulos kerjäläisroistoille tuonne maantielle ja käske
+niitä sitten menemään hiiteen!"
+
+"Ukkoseni", sanoi emäntä, "tähän vaaditaan vielä jotain muuta, se
+nimittäin, että annat hyvästä sydämmestä."
+
+"Mitä vielä?" vastasi ukko. "Noh, anna sitten hyvästä sydämmestä, mutta
+sillä ehdolla, että Jumala antaa, meille kymmenkertaisesti takaisin.
+Meillä ei ole varaa lahjoittaa mitään ilmaiseksi."
+
+"Mutta täytyy antaa ilman mitään ehtoa", sanoi emäntä.
+
+"Kuinka? Eikö siitä saisi kiitostakaan?"
+
+"Usein saadaan kaikkia muuta kuin kiitosta, vaan annetaan kumminkin."
+
+"Sepä on kummallista", arveli ukko ja pudisteli päätään. "Kuinka
+semmoinen kannattaisi?"
+
+Emäntä sanoi: "kuningas Taavetti sanoo 37 virressään: Minä olin nuori ja
+vanhennuin, enkä ole koskaan nähnyt vanhurskasta hyljätyksi, enkä nähnyt
+hänen lapsiansa olevan ilman leipää."
+
+"Kuule, vaimoseni", sanoi ukko, "riihessä on vielä yksi lyhde puimatonta
+otraa. Sen me säästämme ensi jouluksi varpusille. Olkoon se alku uuteen
+elämään."
+
+
+
+
+VILHON MIETTEET VAPUNPÄIVÄNÄ.
+
+
+Nyt kirkkaast' aurinko armas loistaa,
+Nyt säteet lämpimät hangen poistaa,
+Nyt leivo hellästi laulelee,
+Nyt kevät luoksemme rientelee.
+Viel' äsken pilvinen taivas, ilma,
+Nyt sininen on kuin siskon silmä
+Niin hellä kuin emon rukous
+On taivaan juhliva kauneus.
+
+Mä läksin portille suotta luulen,
+Ja tunsin vilposen aamutuulen,
+Ja kuulin laulavan leivosen,
+Ah kuinka siit' olin riemuinen!
+Mä keikuin, unhotin kaiken kurin,
+Mä toimin ukot ja ämmät nurin,
+Mä kumoon porsaat ja miehet sain,
+Ja kansa virkkoi: kas tuota vain!
+
+Mä kiihdyn totta, en sitä salaa,
+Ken jäätyis silloin, kuin sydän palaa?
+Ken silloin suojassa viihtynee,
+Kun maa ja taivaskin hymyilee?
+Mä juoksin siis yli vuorten, laksoin,
+Ja niittyin, kunnasten, minkä jaksoin,
+Ja raikui huutoni rajaton:
+Nyt kevät on jo, nyt kevät on!
+
+Ja vanha Stiina, mi kevään tullen
+Keritsi lampaita, virkkoi mullen:
+Kyll' aika villoja kasvattaa,
+Ja huimat pojatki parran saa.
+Hups, syöksin villoihin kuperkeikkaa,
+Ja Stiina siunaili mointa seikkaa,
+Mä nousin pörröisnä maailmaan,
+Mut leuass' ollut ei karvaakaan.
+
+Saan paljon puuroa vielä syödä,
+Saan läksyt lukea, tehdä työtä,
+Kunnekka partani orastaa,
+Sentähden tahdon nyt mellastaa.
+Nyt mikä estäisi riehumasta,
+Olenhan rikkaampi kuningasta,
+Miel' uljas, raitis ja riemuinen,
+Mä tiedän maailman omaksen'.
+
+Mut aikaa ei tule koskaan toista,
+Ei koskaan aurinko silleen loista,
+Ei linnun laulu niin hellin soi,
+Se riemuun kivenki saada voi!
+Ei simaa sellaista kukaan maista,
+Sellaist' ei kakkua kukaan paista,
+Ei nälkää sellaista tunne kai,
+Kuin Vapunpäivänä Vilho sai.
+
+
+
+
+ELISA.
+
+
+Oli kerran lapsi pyhässä maassa, siinä seudussa, jota sanotaan
+Galileaksi, jossa Jesus itse oli asunut ja elänyt lapsuutensa ajan.
+
+Se oli pieni lapsi, mutta ei kukaan tiedä, kuinka vanha se oli, ehkä
+kolme tai neljä vuotta. Eikä kukaan tiedä, oliko se poika vaiko tyttö,
+ei myöskään, mikä sen nimi oli. Mutta uskokaamme me, että se oli
+_Elisa_, joka merkitsee _Jumalan autuus_. Sillä totisesti tämä lapsi oli
+autuas Jumalan lapsi jo maan päällä, ja vielä enemmin taivaassa.
+
+Elisa oli _köyhä_ lapsi. Ei hänellä ollut kauniita vaatteita eikä hän
+ollut kastanut vehnäleipää maitoon, ei kiukutellut rusinoita, torttuja
+eikä piparkakkuja. Elisa oli _nöyrä_ lapsi; hän ei koskaan luullut
+olevansa parempi eikä viisaampi muita lapsia. Elisa ajatteli aina: minä
+olen vain pieni lapsi parka, jolla on paljo vikoja ja joka ei tiedä niin
+mitään; miksipä minä siis olisin itserakas ja murhetuttaisin Jumalaa?
+Elisa oli myöskin _tottelevainen_ lapsi; hän mielellään meni, minne
+vapahtaja häntä käski; ja tietty se, että Elisa oli tottelevainen
+isälleen ja äidilleen muutenhan ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mitä
+nyt tapahtui.
+
+Eräänä päivänä astui Herramme ja vapahtajamme tietä myöten Kapernaumin
+luona. Silloin hänen opetuslapsensa tulivat hänen luoksensa ja olivat
+vielä niin ymmärtämättömät, että kiistelivät keskenänsä, kuka heistä
+olisi suurempi ja parempi kuin toiset Jumalan valtakunnassa. Sen tähden
+he nyt tulivat ja kysyivät Jesukselta; "Mestari, sanos meille, kuka on
+suurin taivaan valtakunnassa!"
+
+Silloin Jesus kutsui tykönsä lapsen ja asetti sen heidän keskellensä. Ja
+otettuaan sitte lapsen syliinsä sanoi hän heille: "_Totisesti minä sanon
+teille: ell' ette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan
+tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sen tähden joka itsensä alentaa niin
+kuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa._"
+
+Olipa se hyvin kummallisesti sanottu pienestä lapsesta. Kukapa kuningas
+tai keisari on koko avaran maan päällä koskaan päässyt niin suureen
+kunniaan, että Jesus itse olisi sanonut hänestä: Katso, tuollainen on
+se, joka on suurin taivaan valtakunnassa! Kaikkein viisain, paras ja
+pyhin ihminen ei koskaan ansaitsisi niin suurta armoa; mutta Herramme ja
+vapahtajamme valitsi siksi pienen, köyhän lapsen. Miksi teki hän niin?
+Minkä tähden korotti hän tämän lapsen ylemmäksi kaikkein rikkaimpia ja
+mahtavimpia, jopa myöskin kaikkein viisaimpia ja pyhimpiä ihmisiä?
+
+Syyn hän itse sanoo meille: sen tähden, että tämä lapsi oli niin
+kerrassaan nöyrä sydämmestä, että se tiesi olevansa niin köyhä ja
+taitamaton ja täynnä vikoja hyvän ja täydellisen Jumalan edessä ja että
+ei lainkaan ajatellut omaa kiitosta, vaan kiitollisella mielellä otti
+Jumalan armon vastaan suurena ja ansaitsemattomana lahjana. Katso, sen
+tähden Jesus otti sen lapsen taivaalliseen syliinsä, ja silloin se lapsi
+oli onnellinen ajassa ja ijankaikkisuudessa.
+
+Kukapa tietää? Ehkä Elisalla ei ollut isää eikä äitiä, ei veljeä eikä
+sisarta, ei leipää syödä eikä sänkyä missä maata, ei kotoa eikä
+vaatteita suojelemassa auringon paahteen kuumuudelta eikä sateen
+kylmyydeltä. Ehkä kovasydämmisiä ihmisiä ja turmeltuneita lapsia astui
+ohitse tietä myöten ja katseli halveksien pikku Elisaa. Mutta hän oli
+onnellinen, hän oli rikas, sillä hyvä Herra Jesus oli ottanut Elisan
+syliinsä ja Elisa tuli siitä vain yhä nöyremmäksi. Elisa ajatteli:
+kuinka ihmeellisen hyvä onkaan meidän Herramme ja vapahtajamme, enkä
+minä, köyhä lapsi, ole koskaan ansainnut niin suurta hyvyyttä!
+
+Katsos, sellaisia ne ovat suurimmat taivaan valtakunnassa. Joka kerran,
+kuin luulet olevasi parempi ja viisaampi muita, ajattele pikku Elisaa,
+joka omasta mielestänsä oli kaikkein pienin, köyhin ja taitamattomin
+lapsi koko avarassa maailmassa, ja kuitenkin sai hän olla Jesuksen
+sylissä, levätä hänen kaunista, pyhää ja viatonta sydäntänsä vasten.
+Siinähän sinäkin tahtoisit mielelläsi olla; ja jos se ei tapahdu täällä
+maan päällä, niin voi se tapahtua taivaassa. Ole vain nöyrä, niin kuin
+pikku Elisa oli.
+
+Ehkä olet myöskin lukenut, kuinka äidit pyhässä maassa kerran toivat
+lapsiansa Jesuksen tykö, että hän panisi kätensä heidän päällensä ja
+rukoilisi. Mutta se oli opetuslasten mielestä vaivalloista heidän
+mestarillensa ja he tahtoivat estää lapsia tulemasta hänen tykönsä.
+
+Silloin sanoi Jesus: "_Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä
+kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta._"
+
+Ja hän otti heitä syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi
+heitä.
+
+Katsos, silloin sinä varmaan olisit tahtonut olla niiden lasten
+joukossa, että hyvä Herramme ja vapahtajamme olisi pannut kätensä
+sinunkin pääsi päälle ja rukoillut sinun kanssasi ja siunannut sinua.
+Mutta kyllä hän tekee sitä vielä nytkin, hän näkymättömänä tekee sitä
+joka päivä, jos sinä vain tulet hänen tykönsä niin nöyränä sydämmesi
+syvyydestä saakka, kuin pikku Elisa oli. Sinä et kyllä nyt näe hänen
+käsiänsä etkä kuule hänen ääntänsä, mutta sinä tunnet, miten hän kantaa
+sinua pyhässä sylissänsä ja panee kätensä sinun päällesi ja siunaa
+sinua. Silloin sinäkin sanot samoin, kuin pikku Elisa sanoi: o, miten
+hyvä on Herramme Jesus minua köyhää lasta kohtaan!
+
+Vapahtajan opetuslapset olivat hyviä ja hurskaita ihmisiä eivätkä he
+suinkaan tarkoittaneet mitään pahaa lapsille. He vain ajattelivat
+itsekseen näin: lapset eivät ymmärrä mitään, he ovat vain muiden tiellä
+ja haittana mestarilla.
+
+Mutta Jesus tiesi paremmin kuin opetuslapset. Hän tiesi, että Jumalan
+valtakunta ei ole sellainen, että meidän ymmärryksemme voisi sen
+käsittää; vaan Jumalan valtakunta on ihmisessä sisällisesti, se on
+ihmisen rakkaus ja usko. Pikku lapset ymmärsivät niin vähän maailmassa;
+tuskinpa he osasivat lukea edes kahteenkymmeneen. Mutta he ymmärsivät
+sitä, joka oli parempaa: että Jesus rakasti heitä ja he puolestaan niin
+sydämmestänsä rakastivat häntä. He tulivat niin sydämmestänsä iloisiksi,
+kuin hän kauneilla, hyvillä silmillään katsoi heihin: se tuntui ihan
+siltä, kuin Jumala itse olisi taivaastaan katsellut heitä, ja niin se
+kaiketi olikin. Kuin he kuulivat hänen ystävällisen äänensä, tiesivät he
+varsin hyvin, vaikka ei kukaan ollut sitä heille sanonut, että se, jota
+hän puhui, oli Jumalan omaa sanaa, joka on täynnä armoa ja ijankaikkista
+totuutta. Ei kukaan pikku lapsi kysynyt Jesukselta niin, kuin
+ijäkkäämmät ihmiset useinkin kysyivät: kuka sinä olet? mistä sinä tulet?
+kuka sinut lähetti? Kuin Jesus sanoi: "Minä olen tie, totuus ja elämä;
+joka minuun uskoo, hän elää, ehkä hän olis kuollut!" silloin lapset
+sukeutuivat yhä likemmäksi häntä ja ajattelivat itseksensä ainoastaan:
+niin, niin, herra Jesus! Ja kuin he kuulivat hänen sanovan: "sen
+kaltaisten on Jumalan valtakunta", silloinkin ajattelivat he ainoastaan:
+niin, niin, herra Jesus!
+
+He eivät ajatelleet itseänsä; he uskoivat ihan varmaksi, että Jesus oli
+Jumalan poika ja maailman vapahtaja ja että hänen sanansa oli
+ijankaikkisen elämän sana. Tuotahan luulisi olevan helppo uskoa, ja
+kuitenkin siinä on enempi, kuin maailman viisas ja oppinut tietää. Usko
+vain se koko sydämmestäsi, niin sinulla on kaikki, kuin tarvitset,
+kuuluaksesi Jumalan valtakuntaan.
+
+Mutta moni muuten hyvä ihminen tekee samoin, kuin opetuslapset tekivät,
+ja estää lapsia tulemasta vapahtajan Jesuksen tykö. He ajattelevat: mitä
+ne lapset ymmärtävät? Vaurastukoot ensin vähän vanhemmiksi ja lukekoot
+katkismusta.
+
+Katso, siitä sanoo Jesus vielä tänäkin päivänä raamatun sanoilla:
+"sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen
+kaltaisten on Jumalan valtakunta!" -- Ja niin se on. Jumalaa
+vapahtajaasi pitää sinun rakastaa aina siitä asti, kuin voit sopertaa
+hänen nimeänsä, jopa ihan siitä päivästä asti, jona tulit maailmaan. Ei
+pikku lapsi tiedä, minkä tähden pappi kasteessa panee vettä sen päähän,
+ja kuitenkin on Jumalan valtakunta jo sen oma.
+
+Kuin, kasvat suureksi, tulee niin helposti paljo syntisiä ajatuksia
+sydämmeesi. Silloin on hyvä, jos Jesus on ollut lapsuutesi ystävä, sillä
+lapsuutensa ystäviä ei vähällä, eipä koskaan unhoteta.
+
+Tapahtuu usein niinkin, että Jesus ottaa lapsia pois maan päältä, heidän
+vielä ollessaan pieniä. Silloin hän heitä ottaa taivaalliseen syliinsä,
+ja he saavat nojata hänen pyhää sydäntänsä vasten ijankaikkisesti.
+Onnelliset pikku lapset! Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita
+siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi,
+antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi
+koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan,
+vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme
+opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin?
+
+Mutta muistelkaamme nyt pikku Elisaa Olisipa merkillistä nähdä se lapsi.
+Me kysyisimme: Elisa, sanopas, miltä tuntui päästä Jesuksen syliin.
+
+Ja silloin Elisa vastaisi: Etkö sitä tiedä? Eikö Jesus ole sinua
+ottanutkaan syliinsä silloin, kuin vielä olit pieni maan päällä?
+
+Ei, Elisa, sanoisimme me. Onhan siitä jo hyvin pitkä aika, kuin Jesus
+eli ihmisten seassa.
+
+Silloin Elisa hymyilisi enkelin tavalla ja sanoisi: Etkö tiedä, että
+Herramme ja vapahtajamme sanoi: "missä kaksi tai kolme teistä kokoutuu
+minun nimeeni, siellä olen minä teidän keskellänne!" -- Niin hän vielä
+tänäkin päivänä näkymättömänä liikkuu ihmisten keskellä ja puhuu heille
+pyhää sanaansa ja tarjoaa heille avointa syliänsä. Ja pikku lapsille
+sanoo hän vielä joka päivä: Tulkaa minun tyköni! Tulkaa Jumalan
+valtakuntaan!
+
+Kyllä me tulemme, herra Jesus, me tulemme mielellämme, kun sinä otat
+meitä sinne vastaan!
+
+
+
+
+LASTEN RUKOUS ISÄNMAAN EDESTÄ.
+
+
+Ota suojahas, Luoja laupias,
+Tämä kallis synnyinmaa!
+Ain' turvaa, varjele voimallas
+Kotirantoa rauhaisaa!
+Isän, äidin maa sekä meidänkin,
+Täss' synnyimme, tässä kasvammekin.
+Maan Luoja ja taivasten,
+Ole Suomelle armoinen!
+
+Sodan pauhut ja surmat suistele
+Ja nälkä ja hallayöt,
+Pois taudit ja turmiot poistele,
+Pois vihan ja vainon työt!
+Suo, Luoja, voimasi vahvistaa
+Ain' Suomen kansaa, hallitsijaa!
+Sä suojahas, armohos
+Meit' aina sulkeos!
+
+Olemme hennot kukkaset juur' --
+Mitä muuta me voimmekaan
+Kuin etehes langeta, Luoja suur',
+Ja rukoilla Sua vaan?
+Olet aina heikkojen uskallus;
+Ole meille voima ja lohdutus,
+Tuki, turva myös tiellämme!
+Oi siunaa maatamme!
+
+Ja suo meidän kasvaa, vahvistua
+Aina suojaksi synnyinmaan!
+Meit' opeta hädäss' ja onnessa
+Isänmaatamme rakastamaan!
+Isän, äidin maa sekä, meidänkin,
+Täss' synnyimme, tässä kasvammekin.
+Meit' auta, oi Taivainen,
+Kautta poikasi Jesuksen!
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+MUSTI.
+
+
+Tuoll' liepeess' suuren hongikon
+Lähellä kylää mökki on.
+Kaks hyvää lasta armaineen
+Siell' asui äitineen.
+
+Nuo Kaarlo, Hilma olivat
+Maan päällä lapset parhaimmat.
+Ne köyhät oli pienoiset
+Ja orvoiks' jäänehet.
+
+Näkyipä hovi kaunoinen
+Tuolt' yli metsäin, järven.
+Siell' oli lapset kasvaneet
+Ja suurest' eläneet.
+
+Mut Jumal', isä ihmisten,
+Tät' ei näe hyväks' lapsillen;
+Hän antoi heidän koitella
+Kurjuutta, puutetta.
+
+Heilt' isä kuoli. Talokin
+Veloista pian myytihin,
+Ja äiti vihdoin torppaseen
+Sai muuttaa lapsineen.
+
+Tuo hurskas äiti, hyvillään
+Hän lausui kesken köyhyyttään:
+"Vaikk' isän meiltä kuolo vei,
+Ei Luoja hylkää, ei!"
+
+Hovissa suurest' elettiin,
+Nyt puutett', tuskaa kärsittiin;
+Tuo rikas naapur' armoton
+Ja tyly heille on.
+
+Kuin kallis sentään verrattain
+On mökin tunnon rauha vain,
+Ja luja, harras usko sen
+Rikkauteen verraten!
+
+Viel' yhden näät sä toverin,
+Nälkäinen vatsa silläkin,
+Ja hampaat suussa välkähtää, --
+On villakoira tää.
+
+Tää vanha Musti hyvänen
+On peru aikain entisten;
+Hän kotoisin on Spanjasta,
+Ties' äiti kertoa.
+
+Sen näkikin jo turkistaan,
+Kuin mörisi hän nurkassaan;
+Mut miten Pohjolaan hän sai,
+Ei kenkään tiennyt kai.
+
+Kyll' oli vainen hänkin vaan
+Voileipää syönyt aikoinaan,
+Mut nyt hän tyytyi vähempään,
+Mörisi näljissään.
+
+Niin kauan, kuin sen voimat soi,
+Hän metsämailta usein toi
+Muassaan kotiin jäniksen
+Tai teiren-poikasen.
+
+Ja huiski häntää hyvillään,
+Ja suutaan nuoli mielissään;
+Kuin paisti valmiiks' saatihin,
+Ties' saavans' Mustikin.
+
+Mut vanhapa on Musti nyt
+Ja jalat sen on jäykennyt,
+Hämillä suutaan nuolla saa,
+Kuin paistit katoaa.
+
+Sen sijaan susi vihainen
+Käy salaa häntä väijyillen,
+Mut paistiks' tulla Musti hän
+Ei näytä kärsivän.
+
+Se loukkaa hänen arvoaan,
+Ja liki jos käy susi vaan,
+Sen kyllä pörhöiseks' saa pää,
+Kuin Musti höyhentää.
+
+Nyt Mustin ruoka niukall' on,
+Mut tover' on hän verraton;
+Hän seurass' ain' on lapsien
+Näljissään möristen.
+
+He nyppii hänen turkkiaan,
+Hän silloin kättä nuolee vaan;
+Sit' armahda, ken ilkeissään
+Käy mökkiin pyrkimään.
+
+Ja jos ties' Musti, että ken
+On ollut paha lapsillen,
+Hän kursaamatta niskahan
+Käy häijyn veitikan.
+
+Mut äiti park' on lohduton,
+Kun itse leivän puutteess' on
+Ja näkee Mustin näljissään
+Vanhoilla päivillään.
+
+Ja vaikka kauan arvelee,
+Ja vaikka sydän kirvelee,
+Hän ottaa Mustin mukanaan
+Ja lähtee kulkemaan.
+
+Ja hoviin tultiin: "herrasen',
+Mun koiraniko tahdotten?
+Hän viisas on, mut leipäähän
+Ei oo', mill' elätän."
+
+Ja rikas herra hymähtää:
+"No, koiran voin kyll' elättää,
+Tuoss' saatte rahaa; tiehenne!
+Muut' asiaako, he?"
+
+Äit' itkein läksi kotiin nyt,
+Ja lapset, yksin jätetyt,
+Ovella tuvan nyyhkyttää,
+On sija Mustin tää.
+
+"Itkusta, lapset, tau'otkaa,
+Nyt Musti herran' elää saa,
+Sen maito, puuro ruokan' on
+Ja leipä hapaton."
+
+Ja äiti vielä jatkoikin,
+Kuin rapsutusta kuultihin
+Ja tuttavata mörinää,
+Ett' ... onko totta tää?
+
+Se Musti on, jok' ilmaantuu,
+Hän itse, eikä kukaan muu!
+Voit, maidot jätti, päästäkseen
+Kotihin vaivaiseen.
+
+Niin, runsaat ruuat heitti hän
+Ja herkut, hyvän elämän.
+Ja palas' nälkään, puutteesen,
+Köyhyyteen jällehen.
+
+Uskollisuutens' tähden vaan
+Hän laihaks' saattoi ruumistaan,
+Ja ennen kärsi nälkää hän
+Kuin jätti ystävän.
+
+Ja lapset hyppi riemuissaan,
+Ja Musti möris' iloissaan;
+Mut silmäst' äiti kyynelen
+Nyt pyyhkäs' lausuen:
+
+"Pois, Musti, jälleen talohon
+Sen luo, ken ostanut sun on.
+Ei auta; hoviin jälleen vaan
+Taas Musti saatetaan."
+
+Mut Musti palas', takaisin
+Hän kolme kertaa vietihin,
+Sai leipää, selkääns' vuorottain;
+Mut -- _siell'_ ei pysy vain.
+
+Ja kuin hän kerran kolmannen
+Taas raapi tuvan ovehen,
+Koir' uskollinen tupahan
+Toi leivän suussahan.
+
+Ja lasten eteen vei sen, näin
+Mielt' äidin niinkuin lepyttäin,
+Ja lausuin: huolet' olkaa vaan!
+Kyll' leipää hankitaan.
+
+Nyt veet tul' äidin silmihin.
+Hän heti läksi hovihin
+Ja sanoi: "sekää rahat nää,
+Mut meille Musti jää."
+
+Mut kunpa rikas kuuli tän,
+Niin heltyen näin lausui hän:
+"Uskollisuutt' ei voita vain
+Ei kullat maailmain."
+
+Ja lausui vielä lisäksi:
+"Nyt tulen teille hyväksi,
+Nyt teille kultaa, ruokaa suon
+Vaan Mustin tähden tuon."
+
+Ja koissakos nyt riemuitaan,
+Ja Musti möris' iloissaan;
+Ja nyt on Musti päättänyt,
+Ja satu loppui nyt.
+
+
+
+
+RINALDO RINALDINI
+
+ELI
+
+ROSVOLIITTO.
+
+
+_Kolmenäytöksinen seikkailu. Ensimmäisessä näytöksessä kaksi kuvaelmaa._
+
+
+Henkilöt:
+
+Maisteri Bas, opettaja.
+Rouva Streng, opettajatar,
+Koulupoikia, jotka päättävät ruveta rosvoiksi:
+Robert Friman...............Rinaldo Rinaldini.
+Kaarle Kronfelt.............Kaarle Moor.
+Frans Boström...............Mazarino.
+Frits Anckarström...........Gronzalov.
+Knut Seger..................Lassemaija.
+Josef Forsberg..............Musta Joonas.
+Koulutyttöjä, edellisten sisaria, jotka rupeavat mustalaistytöiksi:
+Augusta Friman..............Esmeralda.
+Sofia Kronfelt..............Preciosa.
+Maria Boström...............Terzerola.
+Lotta Anckarström...........Tintomara.
+Viktoria Seger..............Kanonada.
+Roosa Forsberg..............Mogrebina.
+Nimismies Black.
+Talonpoikais-ukko ja talonpoik.-mummo.
+Kerjäläispoika ja kerjäläistyttö.
+Poliisimies.
+Vanginkuljettaja.
+
+Rosvoja ja mustalaistyttöjä voi muuten olla kuinka monta hyvänsä, kunhan
+vain ottavat urheita ja merkillisiä nimiä, niin kuin Hirmu, Kerberos,
+Polyfemus, Xantippa, Viarda, Bobelina j. n. e. Seikkailut tapahtuvat
+ensin kaupungissa, sitte vähän matkan päässä maalla.
+
+
+
+
+Ensimmäinen näytös.
+
+Koulu.
+
+
+
+Ensimmäinen kuvaelma.
+
+_Poikien kouluhuone_.
+
+_Lomahetki, maisterin poissa ollessa. Pojat meluavat._ *Seger* ja
+*Kronfelt* vetävät sormikoukkua. *Boström* ja *Anckarström* lukevat
+ääneen Euklideesta läksyänsä. *Friman* lukee jotakin kirjaa, huomaamatta
+mitään muuta, ja *Forsberg* lukee hänen takaansa samaa kirjaa kovalla
+äänellä.
+
+*Forsberg* _(lukien)_. "Sitte urhollinen Rinaldo Rinaldini meni
+Apenniini-vuorille, kutsui kokoon väkensä ja sanoi heille"... Oletteko
+hiljaa, pojat!
+
+*Boström*. Lukekaammepas läksyämme.
+
+*Anckarström*. Varo sormiasi, Josef. Muistatko, mitä maisteri lupasi,
+jos emme nyt osaa viidettä...
+
+*Forsberg*. Minä todistan Euklideesta sinulle, että sinä olet pelkuri
+raukka. Kuule nyt! Sitte sanoi Rinaldo Rinaldini... _(Pojat meluavat.)_
+Oletteko hiljaa!
+
+*Friman*. Mene tiehesi. Anna minun lukea.
+
+*Forsberg*. Näin se sanoi, se urhollinen Rinaldo: Pojat, sanoi hän,
+meitä maailma vainoaa, meidän täytyy vihata ihmisiä. Ruvetkaamme
+rosvoiksi!
+
+*Kronfelt* ja *Seger*. Oikein sanottu, ihan oikein!
+
+*Forsberg* _(lukien)_. Mutta, sanoi Rinaldo, älkäämme ruvetko
+sellaisiksi rosvoiksi, jotka ryöstävät köyhiltä, ja tappavat viattomia.
+Se on halpamaista...
+
+*Kronfelt*, *Seger* ja *Boström*. Niin, se olisi halpamaista. Mutta
+kuinka sitte kävi? Mitä hän vielä sanoi?
+
+*Forsberg* _(lukien edelleen)_. Ei, sanoi Rinaldo, me emme saa ryöstää
+muilta kuin rikkailta, jotka ovat anastaneet rikkautensa köyhiltä. Ja
+sitte me annamme saaliistamme osan köyhille. Sillä tavalla me jälleen
+tasoittelemme kaikki oikein maailmassa.
+
+*Kaikki pojat paitsi Friman*. Sepä oli hyvin sanottu. Olipa se kelpo
+mies. Mitenkä sitte kävi?
+
+*Forsberg*. No, hän sitte rupesi rosvoksi... Pojat _(kuten äsken)_. No,
+se oli hyvä.
+
+*Forsberg* _(Frimanille)_. Annas tänne kirja ja anna minun lukea. Sinä
+olet aina tuollainen jöröjukka, istut ja mietit vain yksinäsi. Mitä sinä
+mietit?
+
+*Friman*. Minä aion ruveta rosvoksi.
+
+*Forsberg* _(halveksivasti)_. Sinäkö! Kyllä kai.
+
+*Friman* _(ottaa häntä kiinni nutun kauluksesta)_. Nauratko sinä minua?
+
+*Kronfelt*. Heitä jo, Robert. Eihän hän kuitenkaan ole muuta kuin
+paikattu lapanen sinun käsissäsi. Tietäähän koko koulu, että sinä olet
+väkevin meistä kaikista.
+
+*Friman* _(pudistelee Forsbergia)_. Vai niin, tekeekö mielesi vielä
+nauramaan?
+
+*Forsberg*. Anna minun olla. Nauroinko minä sinua?
+
+*Friman*. Sinä nauroit, ja sen tähden minä työnnän sinut penkin alle.
+_(Kaataa hänet. Kaikki pojat Kokoutuvat ympärille. Samassa tulee
+maisteri.)_
+
+*Bas*. Mitä nyt, veitikat? Mitä te tuolla lailla meluatte koulussa!
+Käykää paikoillenne. Friman, tule tänne. Löitkö sinä Forsbergia?
+
+*Friman*. Hän nauroi minua ja minä kaadoin hänet maahan.
+
+*Bas*. Forsberg! Ärsytitkö sinä Frimania lyömään itseäsi?
+
+*Forsberg* _(itkien)_. Hyvä maisteri, viaton minä olen, ihan viaton, en
+minä tehnyt mitään.
+
+*Bas* _(nipistää häntä korvasta)_. Niin, niin, kyllä minä sinut
+tunnen... Aina sinä olet viaton... Menkää paikoillenne. Olkaa toiste
+tappelematta koulussa. Tällä kertaa jääköön nyt sikseen. Ottakaas liitu
+käsille. Etteköhän nyt jo ole saaneet Euklidesta päähänne. Koko viikon
+on mennyt kaikki päin mäntyyn, eikä se kelpaa. Minä en suvaitse
+laiskistelemista. Anckarström, miten kuuluu viides väitelmä?
+_(Anckarström lukea änkyttää ulkoa.)_ Piirusta se, Boström. _(Boström
+piirustaa vallan nurin päin.)_ Se on väärin. Näin se on. _(Piirustaa
+itse.)_ Todista, Forsberg.
+
+*Forsberg* _(tavoitellen sanoja)_. Koska sivu AB on yhtä suuri kuin sivu
+BA ... ja sivu BA on yhtä suuri kuin AB...
+
+*Bas*. Mitä tyhmyyksiä se on! Kronfelt!
+
+*Kronfelt* _(tavoitellen hänkin)_. Koska kulma ABC, ja kulma ABC on yhtä
+suuri...
+
+*Bas*. ...kuin ABC? Et sinä näy päässeen sen pitemmälle
+mittaustieteessäsi. Seger!
+
+*Seger* _(yhtä tavoitellen)_. Koska ABC on yhtäkylkinen kolmio, ja
+kaikki sivut yhtäkylkisessä kolmiossa ovat yhtä suuret...
+
+*Bas*. Vai niin. Kyllä sinä itse olet yhtäkylkinen kolmio, ja
+samanlaisia te näytte olevan kaikki tyyni. Todista, Friman! Sinä olet
+aina ennen ollut sukkela poika, vaikka nyt viime aikoina olet saanut
+kaikenlaisia hullutuksia päähäsi.
+
+*Friman*. Minä en osaa läksyä.
+
+*Bas*. Mitä uskallat..? Oletko sairas?
+
+*Friman*. En. Minä en osaa läksyä, enkä huoli valehdella osaavani.
+
+*Bas*. No, olkoonpa sinussa muuten mitä vikoja hyvänsä, niin et ainakaan
+valehtele, sen minä tiedän. Mutta läksysi sinun pitää osata. Sinä olet
+luokan ensimmäinen, sinä kaikkein vähimmin saat laiskutella.
+
+*Friman*. Minä lupaan maanantaiksi lukea kaksinkertaisen läksyn ja osata
+kuin vettä.
+
+*Bas*. Ei, hyvä herra, ei käy tinkiä läksyjänsä. Sensori ... tuo vitsat!
+_(Forsberg tuo vitsakimpun ja näyttää maisterin seljän takaa Frimanille
+pitkää nenää.)_ Sano nyt heti, mitä olet tehnyt koko aamupäivän.
+
+*Friman*. Lukenut minä olen ... mutta en läksyäni. _(Ojentaa kätensä
+lyötäväksi.)_
+
+*Bas* _(panee pois vitsat)_. Sinusta tulee joko tavattoman hyvä mies,
+Friman, tai tavattoman suuri konna. Sinun itsesi se on valittava, ja
+suokoon Jumala, että valitsisit sen, joka parempi on. Tällä kertaa annan
+sinulle anteeksi suoran puheesi tähden. Käy istumaan ja lue maanantaiksi
+kaksi läksyä. Forsberg ... mikä se kirja oli, jonka pistit penkin taa?
+
+*Forsberg* _(viattoman tavalla)_. Se oli kielioppi, herra maisteri.
+_(Lähettää kirjan kulkemaan kädestä käteen.)_
+
+*Bas*. Tuo tänne. Minä tahdon sen kirjan.
+
+*Forsberg* _(tavoitellen)._ Se ... se taisi pudota penkin alle. Joku
+lienee sen ottanut sieltä.
+
+*Bas* _(ankarasti)._ Tuokaa se tänne, sanon minä, olkoonpa se kellä
+hyvänsä. No? _(Kaikki pojat, paitsi Friman, nousevat ja näyttävät tyhjiä
+käsiään. Kirja putoaa lattiaan Segerin polvilta.)_
+
+*Bas* _(tuimasti)._ Tuokaa se tänne! Kyllä minä opetan teitä ilvehtimään
+koulussa.
+
+*Friman* _(ottaa kirjan ja vie maisterille)._ Herra maisteri, ei
+toisissa ole syytä. Minä se toin tämän kirjan kouluun ja siis minä yksin
+ansaitsen rangaistusta.
+
+*Bas* _(avaa kirjan)._ "Rinaldo Rinaldini, kukistumaton, rosvojen
+päällikkö Apenniinein vuorilla." -- Pojat, mitä tämä on! Tämän tähden te
+siis olette koko viikon laimiin lyöneet läksyjänne -- änkytelleet --
+vastanneet päin mäntyyn ja saaneet sormillenne, kaikki vain tuon vanhan
+kelvottoman ja tyhmän jutun tähden! Ennen minä olen saanut kunniaa
+kolmannesta luokasta; ei mikään muu luokka osannut niin hyvin. Nyt te
+tuotatte vain häpeää, sanon minä, ja mitenkähän vielä käyneekään kahden
+viikon päästä tutkinnossa? Laiskureja vetelyksiä teistä tulee; sitä ne
+romaanit opettavat. Ole vaiti, Friman; ei maksa vaivaa sinun ottaa syytä
+niskoillesi. Tänään on lauantai. Huomenna sunnuntaina iltapuolella on
+teidän kevätjuhlanne, jolloin koko koulu on lyömässä palloa
+Lukkarinmäellä.
+
+*Friman*. Niin, lupasittehan...
+
+*Bas*. Kyllä minä lupasin sinne teidätkin. Mutta kun tänään olette
+olleet sellaiset, ei siitä enää puhettakaan. Te ette pääse kevätjuhlaan,
+vaan sen sijaan koko kolmas luokka marssii tänne koululle arestiin.
+
+*Friman*. Minä pyydän, herra maisteri, määrätkää minut yksinäni
+arestiin, koska minä yksin olen syyllinen.
+
+*Bas*. Koko luokka arestiin. Saammepahan nähdä, eikö läksy sitte suju
+paremmin. _(Menee.)_
+
+*Kronfelt* _(kuin on vähä aikaa oltu hämmästyksissään vaiti)._ Täytyykö
+olla menemättä kevätjuhlaan! Seger. Jossa on koko koulu leikkimässä!
+
+*Anckarström*. Ja kaikki tyttökoulun tytöt tulevat katsomaan meidän
+pallon lyöntiämme!
+
+*Boström*. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja!
+
+*Kronfelt*. Sen sijaan astua arestiin!
+
+*Seger*. Koko koulu nauraa meille.
+
+*Anckarström*. Neljäs luokka, joka niin ylvästelee, pääsee näyttämään
+meille pitkää nenää.
+
+*Boström*. Kaikki tytöt pilkkaavat meitä.
+
+*Forsberg* _(innoissaan)._ Pojat! Meitä ihmiskunta vainoo! _(Avaa kirjan
+ja lukee.)_ Ihmiset ovat meitä kohtaan olleet julmemmat kuin tiikerit.
+Haa, urholliset ritarit, meidän täytyy kostaa noille pedoille, jotka
+sanovat itseään ihmisiksi... Mitä minä sanon? Ihmisiäkö? Ei, pyövelejä
+he ovat, tyranneja ihmishaamussa! Meidän pitää mennä
+Apenniini-vuorille...
+
+*Kronfelt*. Se on: Vasikkamäen kiviröykkiön luo, jonne on pari virstaa
+matkaa tai puoli kolmatta. Siellähän on kolo, jota sanotaan
+rosvoluolaksi.
+
+*Forsberg* _(samalla äänellä)._ Niin, urholliset ritarit, ihmiskunnan
+puolustajat, siellä me rupeamme.
+
+*Kaikki muut*. Rosvoiksi! rosvoiksi!
+
+*Friman*. Kello kolme iltapuolella.
+
+*Kaikki muut*. Kello kolme, kello kolme.
+
+_(Esirippu putoaa.)_
+
+
+Toinen kuvaelma.
+
+_Tyttökoulu_.
+
+Lomahetki. Opettajatar on poissa. _Augusta Friman_ syö riisiryynejä.
+_Roosa Forsberg_ huvikseen pureksii ja syö rihveliä. _Viktoria Seger_
+leikkelee paperinukkeja. _Fanny Boström_ piirustaa. _Lotta Anckarström_
+ompelee. Kaikki kuuntelevat ja katselevat _Sofia Kronfeltiä_, joka
+näyttelee erästä kohtaa Preciosasta.
+
+*Sofia* _(sanellen)._
+
+      Sun toivos taivahasen kiinnä,
+      Sä parhaan turvan saatkin siinä.
+
+Ja sitte hän menee Alonson luo ja sanoo hänelle: antakaas kätenne,
+armollinen herra; minä näen siitä, että teidän rakkahin toivonne tulee
+täytetyksi. -- Nuori ritari tietysti kiittää, ja katsoo häneen, niin hän
+katsoo häneen -- näin -- ja hän katsoo alas -- näin -- ja niiaa hyvin
+syvään -- näin -- ja sitte he riemuiten kantavat pois hänet, ja hän
+istuu kuin prinsessa valtaistuimella kukkaispuvussa.
+
+*Augusta*. Ah, miten kaunista, niin kaunista!
+
+*Sofia*. Ja sitte hän istuu yksinään kalliolla metsässä, ja kuu paistaa
+pitkäin puiden päällitse, ja silloin hän ajattelee nuorta ritaria ja
+näpähyttelee kitaraansa ja laulaa näin: Yksinäisyys eipä illoin...
+
+*Lotta*. Älä laula, hyvä Sofia; rouva Streng saattaisi kuulla.
+Tiedäthän, että hän ei ole hyvillään siitä, että usein käymme
+teaatterissa.
+
+*Sofia*. Ja sitte, kuin Preciosa tulee linnaan ja uhkaa ampua
+mustalaispäällikköä -- näin, puh! -- mutta ei hän sentään ampunutkaan!
+-- ja koko puisto oli valaistu ja linna paistoi kuin aurinko, ja silloin
+hän tunsi vanhempansa...
+
+*Roosa*. Ah, miten kaunista, niin kaunista! Jospa olisin mustalaistyttö!
+
+*Augusta*. Ja saisin joka päivä kävellä vihreässä metsässä ja katsella
+kuuta.
+
+*Lotta*. Mitäpä siinä olisi huvia, siitä vain tulee nälkä.
+
+*Viktoria*. Mutta kun saisi katsoa kättä!
+
+*Fanny*. Ja soittaa kitaraa ja tanssia helistimien kanssa! Tottahan
+Preciosa osasi tanssia?
+
+*Sofia*. Tietysti, kyllä hän osasi. Näin... Mutta ei muut osaa tanssia
+niin kuin mustalaistytöt. Tiedättekö, että ne raukat ovat kärsineet
+paljon vääryyttä ihmisiltä tuolla Espanjassa.
+
+*Lotta*. En minä ole vielä kuullut, että sellaisista syistä tanssitaan.
+
+*Sofia*. Kyllä -- toivottomuuden pakosta. Ette usko, miten suloista on
+olla toivottomana. Mutta malttakaahan, nyt minä rupean viardaksi. Kas
+niin, nyt käykää lattialle piiriin istumaan. _(Tytöt istuutuvat.)_ On
+pimeä yö. Pata on tässä tulella kiehumassa _(panee ompelukorin
+lattialle)._ Minä hämmennän pataa _(heilauttaa linjaalia)._ Ja minä
+sanon _(karhealla äänellä)_: Preciosa, sokuriseni, sommitteletko taaskin
+runoja kuulle? _(Tavallisella äänellään:)_ Sitte minä näen Alonson
+ratsastaen tulevan kuutamassa. _(Taas karkealla äänellä:)_ Ah, teidän
+armonne, miten meitä peljästytitte!
+
+_(Viime sanain aikana tulee rouva Streng huomaamatta ja jää hetkiseksi
+kuuntelemaan.)_
+
+*Rouva Streng*. Niinpä tosiaankin. _(Tytöt peljästyvät ja juoksevat
+paikoilleen.)_ Johan teillä taas on ne teaatterikujeenne mielessä. Hyvät
+lapset, joka asia ajallaan, leikki silloin, kuin sopii, ja vakavina
+ollaan, milloin sen aika on. Minä kuitenkin annan teille nyt tuon
+anteeksi, jos osaatte läksynne paremmin, kuin koko tällä viikolla olette
+osanneet. Ryhtykäämme nyt maantieteesen. Boström... Mikä tämä meri on?
+_(Näyttää kartalta.)_
+
+*Fanny* _(havahtuen)._ Pohjois-tanssimeri.
+
+*Rouva Streng*. Houritko sinä! Pohjois-tanssimeri!
+
+*Fanny* _(hämillään)._ Jäämeri, aioin minä sanoa.
+
+*Rouva Streng*. Ja tuo suuri saari tuolla ylhäällä.
+
+*Fanny*. Huippuvuoret.
+
+*Rouva Streng*. Ja mikä on tämä maa tässä alhaalla, Friman?
+
+*Augusta* _(havahtuen)._ Preciosa.
+
+*Rouva Streng*. Missä sinun ajatuksesi ovat? -- No, Anckarström.
+
+*Lotta* _(säikähtäen)._ En minä ole häntä nähnyt, kun en ole käynyt
+teaatterissa.
+
+*Rouva Streng*. Mitä sinä et ole nähnyt. _(Lotta hieroo itkua.)_ Käy
+istumaan. Mikä sen maan nimi on, joka on Jäämeren eteläpuolella, Seger?
+
+*Viktoria* _(hypähtäen)._ Espanja.
+
+*Rouva Streng*. Sepä kummallista! Mikä kansa siellä asuu? Puolivilli
+kansa, joka käyttää pukiminaan eläinten taljoja ja oleksii teltoissa.
+Tietääkö kukaan?
+
+*Roosa* _(hyvin iloisesti)._ Siellä asuu mustalaisia.
+
+*Rouva Streng* _(närkästyneesti)._ Hm!... Siellä asuu lappalaisia ja
+lännempänä on Norja. Mutta tässä on pitkä maa Norjaa itäpuolella. Sieltä
+tuli se kuningas, joka ensin valloitti Suomen. Mikä hänen nimensä oli,
+Kronfelt?
+
+*Sofia* _(hämillään)._ Hänen nimensä oli ... Alonso.
+
+*Rouva Streng*. Tyttö, mitä sinä ajattelet? Voiko kukaan Suomen lapsi
+koskaan unhottaa Ruotsia? Se kuningas oli Erik Pyhä, ja minua oikein
+hävettää, hyvät lapset, että olette niin kokonaan laimiin lyöneet
+historiaa ja maatiedettä. Ehkä ette muista sitäkään, mikä maa se on
+tässä tämän merenlahden itäpuolella.
+
+*Kaikki yhteen ääneen*. Se on Suomi.
+
+*Rouva Streng*. No, olipa aika hyvä, että sain edes yhden järkevän
+vastauksen. Te tiedätte, että suomalaisilla ja ruotsalaisilla on
+vanhimmista ajoista asti ollut keskenään liikeyhteyttä. Kuka se
+suomalainen noita oli, joka ennusti Ynglinga-suvun kukistumisen.
+
+*Kaikki yhteen ääneen*. Viarda.
+
+*Rouva Streng*. Viardako? Kuka se on? Tiedättekö te mitään muuta
+Viardasta? _(Kaikki ovat vaiti.)_ Eikö kukaan tiedä mitään hänestä?
+
+*Roosa* _(hämillään)._ Kyllä, hän keitti puuroa...
+
+*Rouva Streng*. Itselleen kaiketi vai mitenkä?
+
+*Roosa* _(itkien)._ Ei, vaan mustalaisille.
+
+*Fanny* _(puolustautuen)._ Hän osasi katsoa kättä, ja sen tähden me
+luulimme...
+
+*Rouva Streng*. Hyvät tytöt, kyllä minulla on kärsivällisyys venyväinen
+kuin gummi, mutta katkeaa se sentään sekin viimein. Tässä te koko päivän
+vastaatte minulle vain tyhmyyksiä. Mitä hullutuksia te olettekaan
+saaneet päähänne? Jos tekisin oikein, pitäisi minun määrätä koko luokka
+istumaan laiskuudesta ja huomaamattomuudesta.
+
+*Sofia*. Minun syyni se on kaikki tyyni...
+
+*Rouva Streng*. Hyvä, hyvä, Kronfelt; kyllä se on oikein, että tunnustat
+vikasi, mutta kaikki te ansaitsette rangaistusta. Minä tiedän, että
+olette iloinneet huomisesta kevätjuhlasta ja poikien leikeistä. Nyt
+rangaistukseksi ei kukaan teistä saa mennä sinne. Huomatkaa tarkoin: ei
+kukaan teistä saa mennä sinne. Ja kuin olemme maanantaina täällä koossa,
+niin toivoakseni te silloin osaatte läksynne paremmin. Hyvästi nyt tällä
+kertaa! _(Menee.)_
+
+_(Tytöt hämillään yksiksensä.)_
+
+*Augusta*. Tässä nyt seisomme häpeissämme.
+
+*Viktoria*. Eikä päästä näkemään kevätjuhlaa! Se on tosiaan surkeata!
+
+*Fanny*. Puoli kaupunkia menee Lukkarinmäelle.
+
+*Roosa*. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja, ja kolmas luokka aikoo
+tarjota meille simakakkuja, sen kertoi, minulle veljeni.
+
+*Sofia*. Enkä saa nähdä Robert Frimanin lyövän palloa. Minä kerran näin
+hänen lyövän niin korkealle, että palloa tuskin näkyikään enää.
+
+*Lotta*. Ja, kaikkeen siihen on syynä Preciosa. Olisipa parempi, ett'
+emme olisi koskaan kuulleet hänestä niin mitään.
+
+*Sofia*. Kuulkaapas, tytöt! Preciosaa myöskin ihmiset syyttömästi
+vainosivat. Hänethän varastettiin pois vanhempiensa luota.
+
+*Roosa* _(viattomasti)._ Ah, jospa joku olisi niin hyvä, että varastaisi
+meidätkin pois.
+
+*Sofia*. Ei, hyvä lapsi, se on niin harvinaista meidän aikoinamme. Mutta
+meille on tehty hirveää vääryyttä.
+
+*Kaikki tytöt*. Niin juuri, vääryyttä meille on tehty.
+
+*Sofia*. Ja sen tähden mekin voisimme ruveta mustalaisiksi.
+
+*Viktoria*. Ah, se olisi erittäin hauskaa!
+
+*Lotta*. Mutta se ei käy päinsä. Rouva Streng ei suvaitse sellaista.
+
+*Sofia*. Olemmeko me orjia? Emmekö ole vapaita kuin ilman linnut
+silloin, kuin on lupa koulusta.
+
+*Roosa*. Mekö saisimme paljain jaloin juoksennella metsässä?
+
+*Fanny*. Paljainko jaloin? Ei, siitä me emme huoli. Mutta leveälaitaiset
+olkihatut päässä.
+
+*Augusta*. Ja laulelemme kuutamassa.
+
+*Roosa*. Ah, juuri niin. Ruvetkaamme mustalaisiksi. Onhan meillä lupa
+koko iltapäivän.
+
+*Sofia*. Rupeammeko? No niin, me rupeamme mustalaisiksi. Pukeudumme heti
+syötyämme. Sitte tulette minun luokseni ja sieltä menemme Vasikkamäelle.
+
+*Roosa*. Mutta, hyvä Sofia, tottahan se on vain leikkiä, sillä muuten
+isä ja äiti pahastuisivat.
+
+*Sofia*. Jos pahastuvat, niin saattavathan ryöstää pois meidät.
+
+*Viktoria*. Ah, miten hauskaa siitä tulee!
+
+*Kaikki tytöt*. Ah, miten hauskaa, miten hauskaa, nyt saa meidät viedä
+kuka hyvänsä!
+
+*Sofia*. Tulkaa pois nyt. Syötyä siis tulette meille.
+
+*Kaikki tytöt*. Ah, miten hauskaa, niin hauskaa!
+
+_(Esirippu laskeutuu.)_
+
+
+
+
+Toinen näytös.
+
+Rosvoluola.
+
+
+Metsämäki tien varrella, kaupungin ulkopuolella, ja kaupunki näkyy vähän
+matkan päässä. Vasemmalla on suuri kivi rosvoluolan ulkoseinänä. Katsoja
+tietää, että maantie käy oikean puolitse näyttämön seinän taitse.
+
+Kaikki pojat, rosvoiksi pukeutuneina tekevät kivistä muuria rosvoluolan
+suulle. Rinaldo on vielä poissa.
+
+*Musta Joonas*. Kas niin, rosvot, jo se saa riittää. Nyt levähdämme.
+
+*Mazarino*. Mutta kapteeni käski meidän tehdä muurin valmiiksi, että
+rosvoluola olisi turvattu.
+
+*Musta Joonas*. Kapteeniko? Mikä kapteeni hän on. Me olemme vapaita
+kansalaisia, eikä kellään ole täällä oikeutta käskeä meitä.
+
+*Kaarle Moor*. Kyllä Rinaldo on meidän kapteenimme ja hän on säätänyt
+lakeja rosvojoukolle. Varo itseäsi, jos rupeat kapinoimaan lakeja
+vastaan.
+
+*Musta Joonas*. Mitä lakia? Emme me suvaitse mitään sellaisia. Me
+teemme, mitä vain tahdomme. Me olemme rosvoja, pojat, ja sen tähden
+meillä on oikeus kapinoida. Eikö ole, sanokaa? Jokaisella on oikeus
+sanoa vapaasti ajatuksensa, mutta ken sanoo muuta kuin minä, hän saa
+selkäänsä.
+
+*Lassemaija*. Niin, kyllä se on niin, kuin Forsberg sanoo.
+
+*Musta Joonas*. En minä ole Forsberg, tolvana, vaan Musta Joonas. Sinä,
+Seger, olet Lassemaija sen tähden, että sinun oikeastaan pitäisi
+pitääkin hameita. Sinä, Kronfelt, olet Kaarle Moor sen tähden, että olet
+aatelismies, ja sinä, Boström, olet Mazarino sen tähden, että et ole
+aatelismies. Sinä, Anckarström, olet Gonzalov sen tähden, että joku
+nimihän sinullakin pitää olla, ja Friman olkoon vain Rinaldo
+Rinaldinina, koskapa hän ensin toi sen kirjan kouluun. Mutta minä se
+teille, pojat, annoin nimenne ja näytin teille tien kunnian kukkuloille,
+tänne Vasikkamäen rosvoluolaan. Sen tähden minun pitäisi ollakin teidän
+kapteeninne.
+
+*Kaarle Moor*. Sinäkö, pelkuri jänis! Jos vielä uskallat sanallakaan
+narrata joukkoamme kapinaan kapteenin poissa ollessa, niin minä nuoralla
+vedän sinut tuonne kuusen latvaan variksen pesän tasalle.
+
+*Musta Joonas* _(peloissaan)._ No, no, enhän minä mitään sano. Minä
+sanon vain, että me olemme vapaita rosvoja, ja... _(Kaarle Moor uhkaa
+häntä)_ enhän minä sano mitään, en.
+
+*Mazarino*. Älkää nyt siinä riidelkö, vaan ennemmin laulakaamme uusi
+sankarilaulumme. _(Kaikki laulavat.)_
+
+
+      Rosvoliiton sankarilaulu.
+
+      _Sävel_: "Kulnev."
+
+      Nyt lähtään veikot retkellen!
+      Maailma onkin urhojen.
+      Edestä maineen, kunnian
+      Me taistelemme ainian.
+      Euklides jääköön ohjeineen,
+      Kiel'oppi nurkkaan sääntöineen.
+      Kornelius Nepos opettaa
+      Jotakin parempaa.
+
+      Me Roomaan, Roomaan kuljemme,
+      Me Cæsaria haemme.
+      Ja Hannibalin lailla me
+      Voitamme vastustajamme.
+      Leonidas on meidän mies,
+      Epaminondas elää ties,
+      Ja Aleksander Suureksi
+      Rinaldo kelpavi.
+
+*Kaarle Moor*. Niin, taistella meidän täytyy, kumppanit, mutta ketä
+vastaan? Siinäpä se temppu onkin.
+
+*Gonzalov*. On melkein liian pitkä matka astua tallustella Roomaan.
+
+*Mazarino* _(käy istumaan ja ottaa esiin voileivän)._ Minulle aina tulee
+nälkä tapellessa, ja sen tähden taitaa olla parempi syödä ensin vähän.
+
+*Lassemaija* _(ottaa esiin maitopullon)._ Niin, onpa oikein merkillistä,
+miten rosvoilla aina on nälkä ja jano.
+
+*Gonzalov*. Hyvä Frans, annas minullekin pala.
+
+*Musta Joonas*. Tuopas tänne maitoasi, Lassemaija. Rosvoilla on kaikki
+yhteistä, tiedän minä.
+
+*Mazarino* _(Gonzaloville)._ Tässä on sulle puoli voileivästä.
+
+*Lassemaija* _(Mustalle Joonaalle.)_ Minä en aio panna maitoani
+yhteiseksi kenenkään kanssa. Jos sinulla on nälkä, niin ryöstä itsellesi
+syötävää.
+
+_(Kerjäläispoika tulee hiljakseen.)_
+
+*Kerjäläispoika*. Hyvät, armeliaat herrat, antakaa minulle roponen rahaa
+tai pala leipää.
+
+*Musta Joonas* _(ottaen häneltä pussin.)_ Sinäpä tulit juuri paraiksi.
+Tiedä, että me olemme rosvoja.
+
+*Kerjäläispoika*. Hyvä, armelias herra, älä tee minulle pahaa. Minä
+kerään ruokaa sokealle isälleni.
+
+*Mazarino*. Anna, Joonas, pojan olla rauhassa.
+
+*Musta Joonas* _(kaataa pussista leipäpalaset)._ Mitä sinä lörpöttelet?
+Rosvo ottaa, mitä vain saa. Kas, tuollaisia leivänkuoria vain!
+Uskallatko sinä tarjota tuollaista hiiren ruokaa kunniallisille
+rosvoille, hä?
+
+*Kaarle Moor*. Etkö anna olla pojan pussin rauhassa?
+
+*Lassemaija*. Joonas on oikeassa. Mitäpä muuta varten me olisimme
+rosvoja.
+
+*Mazarino*. Hyi, sitte minä en enää huoli olla rosvona teidän kanssanne.
+
+*Gonzalov*. En minäkään. Mutta tuossapa tulee Rinaldo.
+
+*Rinaldo* _(rosvon puvussa, höyhentöyhtö hatussa)._ Mitä minä näen? Kuka
+minun väestäni uskaltaa ryöstää mitään kerjäläispojalta?
+
+*Kaarle Moor*. Musta Joonas se sitä tekee. Jos sinä sitä sallit,
+kapteeni, en minä enää huoli olla rosvojoukon palveluksessa.
+
+*Musta Joonas* _(uhkamielisesti)._ Minä olen rosvo ja teen siis, mitä
+tahdon.
+
+*Rinaldo* _(ankarasti)._ Mitä sinä uskallat puhua, mies? Etkö kuullut
+meidän lakejamme? Etkö tiedä, että on kuoleman rangaistus köyhän tai
+turvattoman ryöstämisestä? Millaisia konnia minulla on palveluksessani?
+Mutta kyllä minä karsin pois sellaisen rikkaruohon. Polvillesi heti,
+sinä Musta Joonas!
+
+*Musta Joonas* _(polvillaan)._ Armoa, herra kapteeni, armoa!
+
+*Rinaldo*. Nouse ylös. Tällä kertaa saat armon, mutta en minä enää huoli
+sinusta meidän joukkoomme. Anna heti pojalle takaisin, mitä olet häneltä
+ottanut, ja mene sitte matkoihisi.
+
+*MustaJoonas* _(kokoilee leipäpalaset.)_ Heti, herra kapteeni. _(Mutisee
+itsekseen.)_ Maltahan, kyllä sen saat maksaa. Minä sanon maisterille...
+_(Ääneen)_ Hyvästi, suuri Rinaldo -- suuri herra Aleksander Suuri!
+_(Menee.)_
+
+*Rinaldo*. Etkö jo joudu tiehesi... _(Kerjäläispojalle)_ Älä ole
+pahoillasi. Tästä saat hopearahan, muuta minulla ei ole tällä kertaa.
+Mutta kuin tulen rikkaaksi, saat palata ja silloin saat lisää.
+
+*Kerjäläispoika*. Kiitoksia, hyvä, armollinen herra rosvo. Miten isä nyt
+tulee iloiseksi! Ja miten nämä rosvot ovat hyväntahtoisia! _(Menee.)_
+
+*Rinaldo*. Ei, pojat, me olemme ihmiskunnan vapauttajia. Meidän täytyy
+puolustaa, viattomia. Meidän pitää sotia kaikkea vääryyttä vastaan, kuin
+tapahtuu maailmassa.
+
+*Kaarle Moor*. Se on oikein, kapteeni. Neuvo vain meille, ketä vastaan
+saisimme taistella.
+
+*Rinaldo*. Kyllä minä neuvon. Tuolla maantietä myöten ajaa eräs
+hirmuvaltias.
+
+*Mazarino*. Haa, hirmuvaltias! Onpa hauska nähdä kerran sekin!
+
+*Lassemaija*. Onko se jättiläinen? Eihän vain liene jättiläinen?
+
+*Gonzalov*. Tai turkkilainen? Ihmissyöjä?
+
+*Rinaldo*. Ei, talonpoika se vain on, tyly ja häijy mies. Hän vie
+lanttuja kaupunkiin ja piiskaa hevostaan armottomasti. Äläpäs lyö
+hevostasi tuolla tavalla, sanoin minä; -- sillä nähkääs, pojat, kyllä
+minäkin osaan sivaltaa, milloin tarvitaan, mutta lyödä sellaista laihaa
+ja uupunutta konia, joka tuskin jaksaa nostella jalkojaan, se on minusta
+hirmuvaltaisuutta. Arvatkaapa, mitä hän vastasi. Mitä se sinuun koskee?
+sanoi hän. Se on minun hevoseni, ja koska hän on ruvennut hevoseksi,
+niin hevonen sen pitää ollakin. Miksipä hän on ruvennut hevoseksi?
+
+*Kaarle Moor*. Se on konnamaista. Häntä pitää rangaista rikoksestaan
+ihmiskuntaa kohtaan.
+
+*Rinaldo*. Niin minäkin ajattelen. Tulkaa, pojat. Hänellä on iso ruoska,
+ja kyllä hän pitää puoliansa. Mutta sitä kunniakkaampi on sitte
+voittomme.
+
+*Gonzalov*. Niin, tulkaa, ryöstäkäämme hänen lanttunsa. Meillä ei
+olekaan mitään ruokaa.
+
+*Lassemaija*. Kyllä minä osaltani syön lanttuja.
+
+*Rinaldo*. Kas, tuossa hän juuri ajaa ohitse. Tulkaa, pojat. _(Rosvot
+marssivat pois taistelujärjestyksessä, laulaen ensimmäistä värssyä
+sankarilaulusta.)_
+
+_(Musta Joonas hiipii esiin kiven takaa.)_
+
+*Musta Joonas*. Olipa hyvä, että jäin tänne kivien taa piiloon ja kuulin
+kaikki tyyni. Taitavat ruveta ryöstämään talonpoikaa. Se heille käy
+kalliiksi. Nimismiehen asunnolle ei täältä ole pitkä matka. Minä juoksen
+sinne ja kerron hänelle, mitä he aikovat. Sitte minä menen ja kerron
+maisterille kaikki tyyni. Minä sanon, että he olivat äkeissään arestista
+ja että minä yksin olin maisterin puolella. Saavat sitte nähdä, mitä
+siitä tulee, että ajoivat minut pois seurastaan. Kuulehan! _(Melua
+kuuluu tieltä.)_ Tuossa he jo palaavat. Minun pitää vielä vähän
+kuunnella, mitä he puhuvat. _(Peittäytyy kiven taa.)_
+
+_(Toiset pojat palaavat, kantaen lanttuja ja taluttaen talonpoikaa,
+jonka silmät on sidottu nenäliinalla ja kädet köytetty seljän taa.)_
+
+*Rinaldo*. Oikein, pojat, minä olen hyvin tyytyväinen teihin. Saimme
+tosin muutamia aimo sivalluksia, mutta me voitimme, vihollinen on
+vankina ja koko hänen leirinsä valloitettuna. Sotaneuvottelu nyt: mitä
+teemme vangille?
+
+*Lassemaija*. Hirtetään, se on minun neuvoni.
+
+*Kaarle Moor*. Ole sinä vaiti, Lassemaija, sinä menit ojaan piiloon
+siksi aikaa, kuin me muut hyökkäsimme viholliseen käsiksi. Me päästämme
+hänet vapaaksi, neuvon minä.
+
+*Gonzalov*. Vähän selkäänsä tarvitsisi hän kuitenkin. Hän löi minua
+piiskan varrella pitkin selkää.
+
+*Mazarino*. Vastaa, vanki: tahdotko selkääsi vai menetkö ennemmin
+hirteen?
+
+*Talonpoika*. Perhana teidät sitokoon, pojan veitikat. Ettekö yhtään
+häpeä? Hyi, hyökätä ihmisten päälle maantiellä ja sitoa minut, Matti
+Matinpoika Leppäkoski, vaikka olen kuudennus ja kylänvanhin, ja viemässä
+kaupunkiin ihan omatekoisia talvilanttujani! Mitä olette te, kaalimadot,
+tehneet minun lantuilleni?
+
+*Mazarino*. Tahdotko selkääsi vai menetkö hirteen?
+
+*Talonpoika*. Minä teidät hirtän, minä, kunhan vain pääsen nimismiehen
+luo, te pannukakun popsijat, puuromyyrät, lemmon livekalat!
+
+*Rinaldo*. Vaiti, vanki, äläkä ärsytä meitä. Sinua on rangaistu syystä
+kyllä, kun löit hevostasi kuin mikähän pahin julmuri. Mutta nyt olet
+vankina ja aseetonna; saat mennä nyt, olet vapaa. Emme me sodi
+voitettuja vihollisia vastaan. Mene nimismiehesi luo ja sano hänelle,
+että Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, käy sotaa ainoastaan
+väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Kaarle Moor, taluta vanki maantielle ja
+anna hänelle takaisin kärrinsä, mutta hevonen päästä vapaaksi, menemään
+mihin tahtoo.
+
+*Talonpoika* _(pois vietäessä.)_ Ahti teidät liistaroikoon, te
+kirjatoukat, sylttykoivet, nahkiaiset, vaapukkamadot, kotihiiret,
+leivospedot...
+
+*Kaarle Moor* _(vetäen häntä pois.)_ Etkö lähde jo?
+
+*Talonpoika* _(ponnistellen vastaan.)_ ...te herasilmät,
+variksenvarpaat, jänönkäpälät, ruusuntulimmaiset, perunannuput
+_(näyttämön ulkopuolelta, kunnes ei enää kuulu)_, omenankuorijat,
+pöllöprinssit, lippujunkkarit, töhrystäjät, murjaanit...
+
+*Rinaldo*. Murjaanit! Hah hah, mies parka antaa meille nimen joka
+lantusta, kuin häneltä otimme. Ripustakaa hänen piiskansa voiton
+merkiksi rosvoluolan suulle. Tulkaa, pojat, meidän pitää olla valmiit
+kestämään piiritystä. Vahvistakaamme luolaa joka taholta. Onneksi meillä
+nyt on kylliksi muonaa. _(Menevät rosvoluolaan.)_
+
+*Musta Joonas* _(hiipii esiin ja juoksee pois näyttämön poikki)._
+Onneksi minulla nyt on aika joukko kertomista!
+
+_(Kaikki tytöt tulevat mustalaispuvussa ja korit kädessä, laulaen:)_
+
+
+      Mustalaistyttöjen laulu.
+
+      (_Sävel:_ "On mennyt aika vielä.")
+
+      Nyt lähtekäämme lehtoon,
+      Siell' on niin vilpoinen;
+      Varjoiseen viitakehtoon,
+      Siimekseen koivujen.
+      On mätäs istuimemme,
+      Ja lähde peilimme,
+      Ja pilvi purjehemme,
+      Täht' aurinkoisemme.
+
+      Iloisna vaellamme
+      Vihreessä lehdossa.
+      Meill' onhan kotinamme
+      Avara maailma.
+      Keveesti kiiruhdamme,
+      Olemme riemuiset.
+      On linnut veikkoinamme,
+      Siskoina kukkaset.
+
+*Preciosa*. Hyvä, hyvä, reippaat mustalaistyttöseni. Nyt lepäämme vähän
+aikaa tällä romantillisella Vasikkamäellä. _(Käyvät istumaan.)_
+
+*Kanonada* _(Mogrebinalle)._ Hyvä Roosa, anna minulle vähän marjoistasi;
+minua niin väsyttää ja minulla on niin nälkä.
+
+*Mogrebina*. En minä löytänyt muuta kuin kaksi vanhaa kurtistunutta
+karpaloa, mutta tässä saat nekin. Muuten minä sanon sinulle, Fanny, että
+minun nimeni ei nyt ole Roosa, vaan Mogrebina.
+
+*Kanonada*. Niin, tosiaankin. Sinä olet Murrebina ja minä olen Kanonada.
+Puh!
+
+*Esmeralda*. Sinä, Lotta, olet Tintomara...
+
+*Tintomara*. Hyi, en minä huoli sellaisesta nimestä.
+
+*Esmeralda*. Pidä sinä vain se, Tintoseni, niin jätämme pois tuon
+rumemman loppupuolen. Viktoria Seger on Terzerola, se kuuluu siltä kuin
+pih, pah, puh! Minä olen Esmeralda ja minulla pitäisi olla muassa vuohi.
+Minä olisin ottanutkin mukaan vanhan tallipässimme, mutta se on niin
+pahan halukas päkkäämään.
+
+*Tinto*. Sofia Kronfelt on Preciosa. Hänen pitää ruveta meidän
+apetissaksemme.
+
+*Preciosa*. Ei, ei apetissaksi...
+
+*Esmeralda*. No, miksi meidän sitte pitää sanoa sinua? Eihän sovi sinua
+kuitenkaan sanoa kapteeniksi eikä kapteenittareksi.
+
+*Preciosa*. Ei, ei se sovikaan, ei lainkaan. Olkoon sitte apetissa. No,
+lapset, mitä nyt teemme?
+
+*Kanonada*. Minun luullakseni me lähdemme takaisin kotiin. Minulla on
+niin nälkä.
+
+*Tinto*. Ja minua niin pelottaa täällä salolla. Varmaankin täällä
+asuskelee rosvoja.
+
+*Esmeralda*. Sepä olisi hauskaa, jos saisimme nähdä rosvoja! Ja jos ne
+sitte ryöstäisivät meidät ja veisivät pois! Sitähän usein tapahtuu
+mustalaistytöille.
+
+*Mogrebina*. Ei, nyt minä en enää uskalla olla täällä. Ne varmaan
+tappaisivat meidät ja paistaisivat meidän sydämmemme hehkuvilla
+hiilillä, kuten sadussa kerrotaan...
+
+*Kanonada*. Ja haukkaisivat meiltä pois nimettömän sormen, ja sitte
+lennettäisiin suuren vesikorvon taa.
+
+*Esmeralda*. Älä tuollaisia usko. He veisivät meidät kultalinnaan
+metsään. Siellä Preciosa korotettaisiin kuningattareksi, ja me muut
+pääsisimme prinsessoiksi.
+
+*Preciosa*. Ja kuivaneiden karpaloiden sijasta me söisimme kultaomenia
+hopeatalrikeilta. Sitte me katsoisimme heiltä kättä... Mutta tuossa
+tulee jokin olento...
+
+*Terzerola*. Täällä on olentoja metsässä!
+
+_(Kerjäläistyttö tulee hitaasti.)_
+
+*Kerjäläistyttö*. Hyvät, armeliaat pikku neitiset ja mamselit, antakaa
+minulle vähä rahaa, minä olen menossa kaupunkiin ostamaan itselleni
+katkismusta.
+
+*Preciosa*. Tules tänne. Etkö katsota kättäsi?
+
+*Tyttö*. En, minä tahtoisin vain rahaa.
+
+*Preciosa*. Me olemme mustalaistyttöjä ja sen tähden meidän pitää saada
+katsoa kättäsi ja ennustaa sinulle. Kas niin, anna nyt kätesi, se maksaa
+vain yhden kultakolikon.
+
+*Tyttö*. Hyvä, armelias neiti, ei minulla ole yhtäkään kolikkoa.
+
+*Preciosa*. Samapa se, kyllä minä köyhille teen sen maksuttakin.
+Katsotaanpas... Tässä on suuri viiva ja se piilottuu pienien keskeen. Se
+merkitsee, että sinä olet prinsessa, vaikka nyt oletkin kerjäläisen
+valepuvussa.
+
+*Tyttö*. Olenko minä prinsessa?
+
+*Esmeralda*. Niin, hyvä lapsi, tietysti sinä olet se. Etkö kuullut, että
+Preciosa niin sanoi?
+
+*Preciosa*. Ja tuo pitkä, pitkä viiva merkitsee, että prinssi tai
+kuningas rakastaa sinua ja kerran tekee sinut kuningattareksi...
+
+*Tinto*. Niin, ehkäpä keisarinnaksikin.
+
+*Tyttö*. Tuleeko minusta keisarinna? No, silloinpa tädin silmät
+suurenevat. Tuossapa täti tuleekin.
+
+*Talonpoikais-mummo* _(tulee)._ Siinä sinä vetelehdit, laiska tyttö,
+etkä riennä kaupunkiin! Onko sinulla aikaa siinä seisoa laiskottelemassa
+keskellä päivää?
+
+*Tyttö*. Täti, täti, nuo sanovat, että minä olen prinsessa!
+
+*Mummo* _(äkäisesti)._ Mitä sinä loruat?
+
+*Esmeralda*. Niin, Preciosa, meidän apetissamme, sanoi, että hän on
+prinsessa, vaikka hän nyt on kerjäläistytön valepuvussa.
+
+*Mogrebina*. Niin, ettekö ole lukenut Cendrillonia?
+
+*Tyttö*. Ja kun kuningas rakastaa minua, tekee hän minut keisarinnaksi.
+
+*Mummo*. Mitä nyt vielä? Keisarinnaksiko?
+
+*Kanonada*. Niin, kyllä sellaista on ennenkin nähty.
+
+*Preciosa*. Antakaapas tänne kätenne, hyvä mummo, niin minä ennustan
+teillekin.
+
+*Mummo*. Tämäpä hullua. Te muka olette olevinanne tattarilaisia, arvaan
+minä. Tuollaisia mieronkiertäjiä! Moista häijyä joukkiota! Ne juuri
+keväällä varastivat minun paraan kanani. Ja yksi siitä joukkiosta sai
+mustassa patsaassa selkäänsä kaksi viikkoa sitte. Ja tekö olisitte
+sellaisia tattarilaisia, te? _(Tytöt katsovat peloissaan toinen
+toiseensa)._
+
+*Terzerola*. No, hyvä mummo, mehän vain olemme olevinamme...
+
+*Tinto*. Niin, näet tehän, se on vain leikkiä.
+
+*Mummo*. Kaunista leikkiä tosiaankin! Eikö herraslapsilla ole mitään
+muuta tekemistä kuin pukeutua mustalaisiksi ja mieronkiertäjiksi ja
+uskotella köyhäin lapsille sellaisia hullutuksia prinsessoista ja
+keisarinnoista? Tiedättekö, mitä minä sanoisin teille, jos olisin teidän
+äitinne?
+
+*Preciosa* _(uhkamielisesti)._ Kyllä, että te olette yksinkertainen
+vanha mummo, joka ette yhtään ymmärrä romantillisuutta...
+
+*Mummo*. Eipäs, vaan minä sanoisin: kas niin, pian takaisin kotiinne, ja
+sitte kouluun, te laiskat, tyhmät lapset! Lukekaa läksyjänne ja ommelkaa
+ompeluksianne, niin teistä tulee ihmisiä, älkääkä juoksennelko pitkin
+maanteitä ilvehtimässä sellaista, joka voisi tuottaa nimismiehen
+vastuksiksenne ja raudat käsiinne ja jalkoihinne. Niin minä sanoisin. Ja
+hyvästi nyt. Tule pois Stiina. _(He menevät.)_
+
+_(Tytöt istuvat vähän aikaa hämillään ja vaiti.)_
+
+*Tinto*. Nimismies! mutta sehän on hirmuista!
+
+*Kanonada*. Raudat! Se on kauheata!
+
+*Mogrebina*. Ei, minä lähden kotiin isän ja äidin luo.
+
+*Terzerola*. Minä myös.
+
+*Tinto* ja *Kanonada*. Me lähdemme myös.
+
+*Esmeralda*. Mitä sinä arvelet, Preciosa?
+
+*Preciosa*. No, voitteko ollakin niin tyhmiä, että annatte itseänne
+yksinkertaisen mummon säikyttää.
+
+*Kaikki muut*. Ei, me lähdemme kotiin. Nyt heti.
+
+_(Täll' aikaa tulee rosvojoukko heidän taaksensa ja asettuu vartioimaan
+kaikkia poismenoteitä.)_
+
+*Rinaldo*. Kuka siellä? Täältä ei kukaan pääse pois.
+
+*Kaikki tytöt* _(peittäen käsillään kasvonsa.)_ Rosvoja! rosvoja!
+
+*Rinaldo*. Kuka uskaltaa passitta ja tunnussanatta tulla peljättävän
+Rinaldo Rinaldinin alueelle Apenniinein vuoristoon?
+
+*Tytöt* _(kasvot peitossa.)_ Armoa, armoa, herra rosvo! Emme me koskaan
+enää toiste tule. Lähtekäämme nyt kotiin isän ja äidin luo!
+
+*Rinaldo*. Kaarle Moor, Gonzalov, Mazarino, Lassemaija, vartioikaa
+vankeja ja katsokaa, ett' ei kukaan pääse pois! Sotaoikeus tuomitsee
+heidät.
+
+_(Näytös päättyy siten, että mustalaistytöt laskeutuvat polvilleen ja
+rosvot uhkaavat aseillaan heitä. Esirippu laskeutuu)_
+
+
+
+
+Kolmas näytös.
+
+Laki ja vapaus.
+
+
+Sama metsämäki kuin toisessa näytöksessä. Mustalaiset istuvat piirissä
+padan ympärillä, jossa Esmeralda keittää lanttuja rosvoille. Preciosa
+vähän etäämpänä kalliolla laulaa, säestäen kitarallansa. Kaarle Moor ja
+Lassemaija vartioivat kumpikin puolellansa. Aurinko laskeutuu metsämäen
+taa, tehden kaikki punaiselta hohtavaksi.
+
+
+      Kuutamolaulu.
+
+      Yksinäisyys eipä illoin
+      Mulle ikävyyttä tuo:
+      Ukko kun mua katsoo silloin,
+      Säteitänsä minuun luo.
+
+_(Tämän värssyn aikana tulee kuu ukkoineen hiljaa esiin vuoren takaa.)_
+
+*Kanonada*. Mitä hän nyt laulaa tuolla?
+
+*Mogrebina*. Hän laulaa, että kuun ukko katselee häntä. Eikö se ole
+hirmuisen kaunista?
+
+*Kanonada*. Mutta, hyvä Roosa, eihän nyt voi olla kuutamoa kirkkaalla
+päivällä. Ei aurinko vielä ole oikein laskeunut.
+
+*Mogrebina*. Niin, näetkös. Preciosa ei voi olla oikea Preciosa, jos ei
+laula kuulle. Ja kun me emme voineet odottaa kuun tuloa oikeaan
+aikaansa, käski Rinaldo sitä paistamaan pari tuntia aikaisemmin.
+
+*Kanonada*. Niin, nyt minä sen ymmärrän. Mutta hiljaa nyt, hän alkaa
+taas laulaa.
+
+*Preciosa* _(laulaa)._
+
+      Kuu se kuiskaa: tyttö kulta,
+      Tule luoksein tanssimaan!
+      Hyvän hyppypaikan multa
+      Saatkin, riennä joutuisaan!
+
+*Terzerola*. Kuulehan, Tinto, minulla on niin kova nälkä.
+
+*Tinto*. Olehan hiljaa, niin saat kuulla. Kuun ukko pyysi Preciosaa
+tanssimaan. Mitähän hän vastaa?
+
+*Preciosa* _(laulaa)._
+
+      En voi tulla; tiedätkö sa,
+      Mik' on huoli rinnassa:
+      Vankina nyt Preciosa,
+      On Rinaldon linnassa.
+
+_(Kuu katoaa.)_
+
+*Kanonada*. Niin, kyllä on kauheata vankina olla rosvojen luona.
+
+*Mogrebina*. Älä ole milläsikään, Fanny. Preciosa on vain olevinaan.
+Kyllä hän tietää, että Rinaldo on Robert Friman, ja tuossa seisoo hänen
+oma veljensä Kaarle Kronfelt, ja tuossa seisoo pelkuri Knut Seger, jota
+he nyt sanovat Lassemaijaksi. Aimo rosvoja, joita muka oikein pitää
+peljätäkin!
+
+*Tinto*. Niin, tiedäpäs, kyllä minä ensin peljästyinkin aika lailla;
+oikein sydämmeni hypähti. Mutta kuin sitte tunsimme omat veljemme...
+
+*Terzerola*. Silloin Preciosa ja Esmeralda tahtoivat leikkiä leikin
+loppuun asti.
+
+*Tinto*. Meidän olisi kuitenkin pitänyt pyytää lupa rouva Strengiltä.
+Minulta ei lähde mielestä tuo, mitä se mummo puhui nimismiehestä ja
+raudoista. Jospa olisimme kunnialla jälleen koulussa!
+
+*Esmeralda* _(karhealla äänellä.)_ Preciosa, sokuriseni, sepitsetkö
+taaskin lauluja kuulle? Tule, lapseni! Lantut ovat jo valmiit.
+
+*Lassemaija* _(tullen lähemmäksi.)_ Kas, se minuakin miellyttää.
+
+*Kaarle Moor*. Seiso paikoillasi, Lassemaija, jos henkeäsi rakastat.
+Etkö muista kapteenin käskyä?
+
+*Lassemaija*. Hyvät tytöt, antakaa vähä minullekin!
+
+*Preciosa* _(tultuaan alas.)_ Malttakaas, tytöt. Minä lauloin kuulle,
+nyt on teidän vuoronne ja velvollisuutenne laulaa auringolle.
+
+*Tinto*. Niin, saatammepa laulaa sill' aikaa, kuin lantut jäähtyvät.
+
+*Lassemaija* _(hiipii esiin, sieppaa muiden huomaamatta yhden lantun
+sapelinsa kärkeen ja polttaa kuumalla lantulla suunsa.)_ Oi-voi-vooi!
+
+*Kaarle Moor*. Varo itseäsi, kapteeni tulee! _(Lassemaija pistää lantun
+nuttunsa alle, mutta se polttaa sielläkin.)_
+
+_(Rinaldo tulee ja jäljestä Gonzalov ja Mazarino.)_
+
+*Rinaldo*. Mitä melua täällä on? Jos vangit rupeavat kapinoimaan, niin
+ampukaa heidät siihen paikkaan.
+
+*Preciosa*. Ei tarvista, kapteeni. Me vain laulamme laulun auringolle...
+
+*Tinto*. Sill' aikaa, kuin lantut jäähtyvät.
+
+*Rinaldo*. Olkoon menneeksi, minä sallin, ja me laulamme mukaan.
+
+
+      Aurinkolaulu.
+
+      (_Sävel:_ "Preciosasta".)
+
+      Aurinko nyt
+      On ylennyt...
+
+*Tinto* _(keskeyttäen)._ Ei, ei se nyt nouse, vaan laskeutuu.
+
+*Preciosa*. Oh, ole sinä vaiti, sama se ihan on, nouseeko se vaiko
+laskeutuu. Mutta nyt sotkeutui laulumme. Meidän pitää alkaa alusta
+uudestaan.
+
+      Nyt aurinko
+      Laskeepi jo
+      Ja sammuvi pilvien taa.
+      Ja vuori, maa
+      Nyt ruskottaa,
+      Yön tuloa ilmoittaa.
+
+      Kun tähtönen
+      Taas tuikkaen
+      Jo taivaalle pilkuttaa,
+      Niin metsähän
+      Me lähtähän
+      Ja seuraamme Preciosaa[1].
+
+      [1] Huom.! Kaikki rosvot laulavat: Ja seuraamme Rinaldoa.
+
+*Preciosa*. Hyvää yötä, rosvot. Tulkaa, tytöt, nyt lähdemme kotiin.
+
+*Rinaldo*. Ah, unhotathan, kaunis Preciosa, että olet minun vankinani.
+Etkö tahtoisi syödä näitä lanttuherkkuja minun ja joukkoni kanssa?
+
+*Preciosa*. En, kiitoksia, Rinaldo. Aurinko jo laskeutuu, ja meidän
+pitää joutua kotiin.
+
+*Kanonada*. Tulkaa, rosvot, niin me mustalaistytöt seuraamme teitä. Ei
+kukaan saa sanoa meistä, että me olemme jättäneet reippaat
+mustalaistytöt suojeluksetta.
+
+*Kaarle Moor*. Varsinkaan, jos he tapaavat tiellä neljännen luokan.
+
+*Mazarino*. Tai talonpojan, jonka me ryöstimme.
+
+*Gonzalov*. Tai nimismiehen.
+
+*Esmeralda*. Oh, kyllä me pidämme huolen itsestämme. Hyvää yötä, hyvää
+yötä nyt.
+
+*Kanonada*. Ei, hyvät pojat, tulkaa te myös, minä niin hirveästi pelkään
+nimismiestä.
+
+*Preciosa*. Mitä me huolimme nimismiehestä! Tulkaa pois vain!
+
+_(He asettuvat marssijärjestykseen lähtemään. Samassa astuu sisään
+nimismies Black, jäljessä talonpoika-ukko ja vanginkuljettaja, sekä
+asettuu pois lähtevien eteen.)_
+
+*Nimismies*. Seis vähän. Minulla on myös jotain sanomista tästä asiasta.
+
+*Kanonada* _(perin peloissaan.)_ Nimismies tulee!
+
+*Mogrebina*. Juoskaa, tytöt, pian pois!
+
+*Lassemaija*. Juoskaa, pojat! Nimismies tulee!
+
+*Rinaldo* _(Kaarle Moorille.)_ Joudu nyt, vie pian kaikki väkemme
+rosvoluolaan, minä sen aikaa viivyttelen nimismiestä. Meidän pitää
+puolustautua viimeiseen veripisaraan asti. _(Kaarle Moor työntää
+edellään kaikki luolaan, paitsi Lassemaijaa, joka piilottuu kiven taa.)_
+
+*Rinaldo* _(nimismiehelle)._ Kuka uskaltaa uhata Rinaldo Rinaldinia
+täällä hänen omalla alueellaan?
+
+*Nimismies*. Kyllä sitä minä teen, nimismies ja toimitusvouti Simo
+Black. Mitä sinä tässä toimittelet, hyvä herra? Kyllä minä opetan sinut
+hätyyttämään ihmisiä vallan-maantiellä! Tiedätkö, mitä minä nyt aion
+tehdä?
+
+*Rinaldo*. En, mutta olisipa tuota hauska kuulla.
+
+*Nimismies*. Niin, minä aion nyt viedä sinut ja muut vekkulit suoraa
+päätä putkaan. Totta totisesti yksi onkin tuossa kiven takana. _(Vetää
+korvasta Lassemaijan esiin.)_ Tule pois, myyrä, niin näemme, minkä
+näköinen sinä oikeastaan olet.
+
+*Lassemaija*. Ai-ai ... päästäkää, ei minussa ole yhtään syytä; Rinaldo
+se on syy kaikkeen.
+
+*Nimismies*. Vanginkuljettaja, pistäppä tuo pojan naskali tyhjään
+lanttusäkkiin.
+
+*Rinaldo* _(sivaltaa sapelinsa ja vapauttaa Lassemaijan.)_ Älkää koskeko
+minun väkeeni, sanon minä... Kas niin... Luolaan sinä, Lassemaija, ja
+lykkää sitte syy Rinaldon niskoille, jos sinua vielä haluttaa. Hyvästi,
+poliisi! _(Peräytyy Lassemaijan jäljestä luolaan.)_
+
+*Nimismies*. Ota kiinni! Ota kiinni!... Mihin hän hävisikään tähän
+kivien väliin?
+
+*Talonpoika* _(huomaa piiskansa luolan suulta ja ottaa sen alas.)_
+Katsohan vain, tästä minä löydän ihan omatekoisen ruoskani! Te
+palsternakat, porkkanat, kalalokit, männynkävyt, vekkulit, suppupaarmat,
+kivennuoliaiset, sopulit...
+
+*Kaarle Moor* _(kalliolta)._ Mitkä vielä? Onko sinulla nälkä ukko? Etkö
+tahdo lanttua?
+
+*Talonpoika*. Muurahaisnielijät, vasikantanssit...
+
+*Nimismies*. Pitäkää pienempää suuta, hyvä isä. Ja te, siellä sisällä,
+antaudutteko hyvällä vai mitä?
+
+*Kaarle Moor*. Emme.
+
+*Nimismies*. Sittepä minun täytyy käyttää väkivaltaa.
+
+*Kaarle Moor* _(jännittää jousensa.)_ Kuka hyvänsä tulee lähelle, sen
+minä ammun.
+
+*Nimismies* _(peräytyy)._ Miten hurjia pahuksia! Vanginkuljettaja, tuo
+tänne suuri paloruisku ja komenna kuusi miestä pumppuamaan vettä noiden
+päälle!
+
+*Kanonada* _(luolassa)._ Hyvä Robert, lähtekäämme kotiin, minua pelottaa
+niin hirveästi.
+
+*Tinto* _(luolassa)._ Tämä on hirmuista. Tulkaa, niin menemme pyytämään
+armoa.
+
+*Lassemaija* _(luolassa)._ Niin, tulkaa pyytämään armoa! _(Hälinää ja
+kiistaa luolassa.)_
+
+*Nimismies*. Minä annan armon teille kaikille, te saatte kaikki mennä
+kotiinne, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että luovutte johtajastanne ja
+annatte hänet minulle.
+
+*Rinaldo* _(kalliolta)._ Kuuletteko, rosvot ja mustalaistytöt? Te saatte
+kaikki armon ja anteeksi ja saatte mennä kotiinne, jos vain luovutte
+minusta ja annatte minut viholliselle. _(Hälinää luolassa. Kuuluu
+huutoja: ei, ei!)_
+
+*Kaarle Moor* _(kalliolta[1])._ Me rosvot emme koskaan luovu
+johtajastamme. Me olemme vannoneet uskollisuutta hänen lipullensa ja me
+pysymme hänelle uskollisina viimeiseen veripisaraan asti.
+
+[1] Huom.! Kalliolle nousee vain yksi kerrassaan silloin, kuin toinen
+aina laskeutuu pois.
+
+*Preciosa* _(kalliolta)._ Me mustalaistytöt emme koskaan hylkää ystävää
+hädässä. Kurjan kurjaa on kavaltaa toista itsensä pelastukseksi.
+
+*Nimismies*. Vai niin, vai niin, silläkö tavalla? Se on hyvin sanottu,
+lapset; tuosta minä pidän. Valaansa ja esivaltaansa ei saa koskaan
+pettää. Eikä koskaan saa pettää ystäväänsä hädässä. Uskollinen sydän on
+paljon parempi kuin mikään muu maailmassa.
+
+*Preciosa*. Rinaldon pitää päästä vapaaksi ensinnä meistä kaikista.
+
+*Nimismies*. Rinaldo pääsee vapaaksi ja te kaikki. Tulkaa nyt vain ulos
+ja olkaamme hyvät ystävät.
+
+*Preciosa*. Jospa te petätte meitä?
+
+*Rinaldo* _(tulee ulos.)_ Ei, Preciosa, ei hän saata pettää meitä. Tässä
+minä olen. Nyt saatte ottaa minut, jos sydämmenne sallii sitä tehdä.
+
+*Nimismies*. En minä petä teitä. Kaikki olette vapaat. _(Rosvot ja
+mustalaistytöt tulevat kaikki ulos.)_ Mutta yksi asia minun pitää sanoa
+teille, pojat, koska te sanotte itseänne rosvoiksi. Paljo vääryyttä voi
+tapahtua täällä maailmassa, mutta ei kellään ole lupaa ruveta
+tasoittelemaan sitä väkivallalla eikä oman päänsä mukaan. Se on
+jätettävä _lain_ asiaksi, ja lakia on toteltava vapaasta tahdosta, sillä
+laki on oikea. Mutta laki sanoo, että kukaan ei saa ryöstää toiselta
+hänen omaisuuttansa. Sanokaas, oliko oikein, että otitte talonpojalta
+hänen lanttunsa?
+
+*Talonpoika* _(mutisten)._ Te, sen retiisit...
+
+*Nimismies*. Ei, olkaa te vaiti, ukko, ja antakaa poikain vastata. Oliko
+oikein ottaa talonpojalta hänen omaisuuttansa?
+
+*Kaarle Moor* _(hämillään)._ Kun hän piiskasi hevostaan...
+
+*Rinaldo*. Ei, pojat; hevonen on ihan eri asia. Kun oikein ajattelen,
+mitenkä olemme käyttäytyneet, niin emmepä ole olleet paljon paremmat
+oikeita varkaita.
+
+*Kaikki rosvot*. Varkaita! Hyi!
+
+*Rinaldo*. Niin se on, vaikka käytimme urhollisempaa nimeä. Tästä saatte
+minun kelloni, ukko. Tyydyttekö siihen maksuun lantuistanne?
+
+*Kaikki rosvot*. Niin tässä saatte kaikki kellomme ja kaikki rahamme.
+
+*Preciosa*. Ja tästä saatte minun sormukseni.
+
+*Kaikki tytöt*. Niin, saatte meidänkin sormuksemme.
+
+*Talonpoika*. Kiitos, kiitos. Enpä totisesti ole ennen nähnyt moisia
+rosvoja.
+
+*Nimismies*. Hyvä, hyvä, se on oikein, niin pitääkin aina sovittaa
+rikoksensa. Mutta pitäkää te vain kellonne ja sormuksenne. Ukko saa ne
+lantut, jotka vielä on jäljellä, ja loput saatte hänelle maksaa huomenna
+kaupungissa. Kuulkaas, lapset, mitähän luulette opettajanne sanovan
+tällaisista vehkeistä?
+
+*Kaarle Moor*. Meistä tuntui olevan väärin saada arestia huomenna
+kevätjuhlan ajaksi, ja siitä me uhalla rupesimme rosvoiksi. Vapaita me
+tahdoimme olla. Vapaus, se on sentään jotain, se.
+
+*Esmeralda*. Niin, meistä tuntui olevan väärin, että kiellettiin
+menemästä katsomaan kevätjuhlaa, sen tähden me uhalla rupesimme
+mustalaisiksi.
+
+*Nimismies*. Etteköhän ehkä ollut ansainneetkin rangaistustanne?
+
+*Rinaldo*. Kyllä me sen hyvinkin ansaitsimme. Olimmehan koko viikon
+olleet huolimattomat läksyistämme.
+
+*Preciosa*. Ihan samoin mekin.
+
+*Nimismies*. No, mitä te nyt aiotte tehdä? _(Kaikki ovat vaiti.)_ Minun
+mielestäni _ei kukaan ole todella vapaa muu kuin se, joka vapaasta
+tahdosta taipuu lain alaisuuteen._
+
+*Rinaldo*. Kyllähän se on niin, mutta...
+
+*Kaarle Moor* _(huoaten)._ Mutta olla huomenna poissa kevätjuhlasta...
+Kas, tuossa tulee Musta Joonas.
+
+*Musta Joonas* _(tulee hyvin hämillään.)_ Hyvää iltaa. Minä luulin
+rosvojutun olevan jo lopussa.
+
+*Mogrebina*. Missä sinä olet ollut niin kauan, Josef? _(Nimismiehelle)_
+Se on minun veljeni Josef, vaikka he nyt sanovat häntä Mustaksi
+Joonakseksi.
+
+*Musta Joonas*. Se on niin, että -- että -- että minä kävin maisteri
+Basin luona, ja hän käski minua tulemaan tänne.
+
+*Rinaldo* _(katkerasti)._ Vai olit sinä maisterin luona?
+
+*Musta Joonas*. En minä sille mitään voi. Älä nyt rupea tappelemaan,
+Robert. Luuletko minun tulleen tänne vapaasta tahdosta?
+
+*Rinaldo*. Mitä sinulla oli asiaa maisterille?
+
+*Musta Joonas*. Se oli niin, että -- sinä et saa nyt suuttua, Robert! --
+minä menin maisterin luo ja sanoin: nyt ne ovat Vasikkamäellä rosvosilla
+ja ryöstivät ohi ajavan talonpojan, sanoin minä...
+
+*Kaarle Moor*. Kavaltaja!
+
+*Rinaldo*. Vaiti siinä, anna hänen kertoa. No, mitä sanoi maisteri?
+
+*Musta Joonas*. Niin tuota -- silloin maisteri ajoi minut ulos ja sanoi:
+etkö häpeä kannella kumppaneistasi? Tiedäthän, että minä en koskaan
+kärsi kantelemista koulussa. Mene heti pyytämään kumppaneiltasi
+anteeksi, sanoi hän; muuten ole valmis ottamaan huomenna selkääsi.
+
+*Rinaldo*. Kuuletteko, pojat, eikö maisteri tehnyt oikein hyvästi! Ja me
+kun luulimme kärsineemme vääryyttä häneltä.
+
+*Kaarle Moor*. Me olemme käyttäytyneet oikein sopimattomasti ja
+tyhmästi. Jättää läksyt lukematta!
+
+*Mazarino*. Kun meillä on niin hyvä opettaja.
+
+*Gonzalov*. Ja siitä kiitokseksi olemme tuottaneet hänelle vain huolia.
+
+*Lassemaija*. Kyllä tuo oli tyhmää, että maisteri sai tietää mitään koko
+asiasta.
+
+*Rinaldo*. Ole vaiti. Me ansaitsisimme tulla ammutuksi jok' ainoa. Me
+olemme nousseet kapinaan oikeaa päällikköämme vastaan. Mutta sitä ei
+pidä enää vast' edes tapahtuman niin totta, kuin minä nyt olen Rinaldo
+ja teidän kapteeninne. Herra armahtakoon sitä, joka ei täst' edes osaa
+Euklidesta kuin vettä eikä tottele maisterin pienintäkin viittausta. Ken
+ei sitä tee, hänet minä Rinaldo kyllä opetan.
+
+*Kaikki rosvot*. Niin, niin!
+
+*Musta Joonas*. Sitte kävin minä myöskin rouva Strengin luona...
+
+*Preciosa*. Kävitkö sinä rouva Strengin luona?
+
+*Musta Joonas*. Kävin kyllä. Tytöt juoksentelevat pitkin maantietä ja
+ovat pukeutuneet mustalaisiksi, sanoin minä.
+
+*Mogrebina*. Hyi sinuasi, etkö häpeä, Josef.
+
+*Musta Joonas*. Minun pitää kertoa teille kaikki tyyni, muuten en tohdi
+huomenna tulla kouluun. Rouva Streng pahastui niin, että minä heti
+jouduttauduin likemmäksi ovea. Minä en huoli kuulla tytöistäni mitään
+kantelemisia, sanoi hän. Kyllä minä tiedän, että he saattavat välistä
+olla ymmärtämättömiä, sanoi hän, mutta kyllä he katuvat ja tulevat
+jälleen hyviksi.
+
+*Preciosa*. Kuuletteko, tytöt! Ja me kun saatoimme tehdä hyvälle
+opettajallemme sellaista kiusaa!
+
+*Esmeralda*. Jättää historiamme ja maantieteemme lukematta! Kyllä me
+olisimme ansainneet paljon kovemman rangaistuksen kuin olla huomenna
+kotona.
+
+*Tinto*. Meidän pitää pyytää rouva Strengiltä anteeksi.
+
+*Mogrebina*. Ja luvata, että emme koskaan enää tee niin.
+
+*Terzerola*. Minä luen, minä luen historiaa niin, että korvat surisevat.
+
+*Kanonada*. Ja minä luen valtameret niin, että nurkat vinkuvat. Minä
+sullon päähäni kaikki maanosat ja kansat, niin että osaan ne kuin vettä.
+
+*Nimismies*. Pitäkää sananne, rosvot ja mustalaistytöt! Tiedättekö mitä?
+Minä menen maisteri Basin ja rouva Strengin luo ja pyydän heitä
+päästämään teitä huomenna kevätjuhlaan. Ja kyllä he ihan varmaan antavat
+anteeksi koko rangaistuksen.
+
+*Lassemaija ja Kanonada*. Niin, hyvä herra nimismies...
+
+*Rinaldo*. Ei, kiitoksia tarjouksesta, me emme huoli siitä. Nyt on
+meidän vuoromme kärsiä vapaasta tahdosta rangaistus, jonka olemme
+ansainneet. Jos te, pojat, ajattelette kaikki samoin kuin minä, niin
+pyydämme arestia, vaikka emme sitä tarvitsisikaan. Lakia pitää totella.
+Laki on oikea.
+
+*Preciosa*. Niin ajattelemme mekin, mustalaistytöt. Me olemme ansainneet
+rangaistusta ja sen tähden me olemme vapaatahtoisesti poissa
+kevätjuhlasta.
+
+*Nimismies*. No, se on rehellistä ja oikeaa puhetta, te reippaat pojat
+ja tytöt! Ajatelkaa niin ja toimikaa niin koko elinaikanne, silloin ei
+laki koskaan tunnu pakolta eikä työ vaivalta. _(Rinaldo pudistaa hänen
+kättänsä.)_
+
+*Musta Joonas* _(itkeä nyyhkyttäen.)_ Minä tahdon myöskin kärsiä
+rangaistukseni ja totella lakia.
+
+*Rinaldo*. Sinun rangaistuksesi, Musta Joonas, olkoon se, että me
+annamme sinulle anteeksi -- ja pääsethän sitä paitsi arestiin meidän
+kanssamme. Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, antaa nyt pois
+rosvovaltikkansa. Teitä, urholliset rosvot, tulee minun kiittää kaikista
+voitoistani. Me olemme vapauttaneet hevosen, valloittaneet koko joukon
+lanttuja, jotka sitte saamme maksaa, ja sitte olemme vielä
+sankarillisesti puolustaneet rosvolinnaamme. On siinä kunniaa kyllä
+yhdeksi illaksi. Rinaldo on tyytyväinen. Meidän urhoutemme maine säilyy
+ainiaan.
+
+*Preciosa*. Meidän vaelluksemme on päättynyt, mustalaistytöt! Minä
+kiitän teitä, että autoitte minua hamettemme helmojen rikki
+poljeksimisessa täällä metsässä ja laulujen laulamisessa auringolle,
+kuulle ja tähdille. Vahinko, että saimme niin vähän harjoittaa
+kädenkatsontaa ja ennustusta. Mutta malttakaas _(osoittaa katsojia)_,
+onhan tuolla vielä koko joukko rosvoja ja mustalaisia. Ja ne näyttävät
+niin anteliailta; ehkä tässä vielä voisi jotakin ansaita. Toivoakseni
+te, armollinen herrasväki, annatte meidän ennustaa tulevaisia
+kohtalojanne. Ei se paljoa maksa, _(niiaten)_ pienen, iloisen
+nyykäytyksen vain merkiksi, että emme ole olleet ikäväksi teille.
+
+*Rinaldo*. Tulkaa, nyt palaamme kaupunkiin. Mutta ennen lähtöämme
+laulamme vielä kerran pikku laulumme uudestaan.
+
+*Esmeralda*. Ei, ei sitä, vaan laulamme uuden laulun Rinaldosta ja
+Preciosasta.
+
+
+      Laulu Rinaldosta ja Preciosasta.
+
+      On kuningas
+      Mies urhokas
+      Rinaldo taisteleva.
+      Preciosakin
+      Se seppelin
+      Hänt' uljast' on kaunistava.
+
+      Kun lehdikko
+      Ja nurmikko
+      Taas illalla tuoksuelee,
+      Niin taivaskin
+      Ja tähdetkin
+      Lapsuuttamme onnittelee.
+
+_(Esirippu laskeutuu.)_
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+PIENI RESSU ELI RYPPYINEN ESILIINA.
+
+
+Vähäinen köyhä tyttönen
+Käv' ahkerasti kouluansa;
+Ihana kirkassilmäinen,
+Uus röijy, huivi ruutuinen,
+Ja sukat omat kutomansa.
+
+On nöyrä hän myös tavoiltaan,
+On puku puhdas, siisti nenä,
+Mut _Ressuks_ häntä sanotaan,
+Kun esiliina ainiaan
+Hänellä on niin ryppyisenä.
+
+Tavata sekä yhtehen
+Lukea "Luonnon kirjaa" kyllä
+Hän taitaa, oikein tarkaten.
+Mit' auttaa, kun tuo ryppyinen
+Es'liinansa on hällä yllä.
+
+Miks esiliinas semmoinen?
+Opettajatar puhutteli.
+Kannoitko tuhkaa liesien?
+Vai veitkö ruokaa porsaillen?
+Mik' esiliinas rypisteli?
+
+Ja pieni Ressu kuunteli
+Pahoilla mielin tämän nuhteen,
+Mut ensi kerran kuitenki
+Hän oli niinkuin ennenki
+Tuon esiliinasensa suhteen.
+
+Täm' ei käy laatuun, Ressunen,
+Opettajatar torui vähän.
+Huomenna, jos on semmoinen
+Sun esiliinas ryppynen,
+Niin nurkkaan joudut häpeemähän.
+
+Jo lyhyt juttu päättyi näin,
+Ja muutosta ei siihen tullut.
+Ja Ressu parka kotiin päin
+Ves'silmin astui nyhkyttäin,
+Ikäänkuin yskä olis ollut.
+
+Ens aamuna kuin rantahan
+Opettajatar varhain kävi,
+Niin näkee Ressun ahkeran
+Lastuja siellä poimivan,
+Ne äidilleen hän lennättävi.
+
+Niin teki Ressu muulloinkin,
+Ennenkuin kouluun oli tullut,
+Hän haki puita varahin,
+Niin ettei äiti armahin
+Vilussa toki olis ollut.
+
+Sen seikan siinä nähtyään
+Opettajatar meni lymyyn,
+Ei vihastunut ensinkään,
+Päin vastoin oli mielissään,
+Ja suunsa vetä'ysi hymyyn.
+
+Kuin Ressu tuli kouluhun,
+Peloissaan, punaisena nenä,
+Alkoivat lapset kuiskailun:
+Nyt Ressu nurkkaan joutuhun,
+Hävetä saa se ryppyisenä.
+
+Opettajatar virkkoi nyt:
+Tulepas tänne, lapsi kulta!
+On esiliinas ränstynyt,
+Mut syyn jo olen älynnyt,
+Ja nurkass' olo jääpi sulta.
+
+On _puhdas puku_ arvoinen,
+Ja hyvä kaiken ikäisille:
+Paremp' on _sydän_ semmoinen,
+Mi sopiva ja mieluinen
+On Jumalalle, ihmisille.
+
+Rypistyi esiliinasi,
+Kun puita kannoit äidillesi.
+Täss' uusi sulle parempi,
+Mut mieles olkoon alati
+Ennellään sekä sydämesi.
+
+Ett'ei se enään rypistyis,
+Niin äidilles mä puita laitan.
+Jos Ressu nimeks pysähtyis,
+Se kunniaks vaan ilmestyis.
+Kas täten poistan koko haitan.
+
+Niin virkkoi. Lapset joukossa
+Kaikk' olivat myös samaa mieltä.
+Ja siistinä ja puhdasna,
+Uus esiliina verhona,
+Jo Ressu kotiin meni sieltä.
+
+
+
+
+[Kuva: Räätäli, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin.]
+
+
+
+
+RÄÄTÄLI, JOKA OMPELI YHTEEN SUOMEN JA RUOTSIN.
+
+
+Se tapahtui noin 30 vuotta sitte, tahi ehkä enemmänkin, en muista niin
+varmaan, mutta hauska juttu se oli. Tikka oli räätälin nimi; hän oli,
+niinkuin tiedät, pieni, iloinen mies, joka asui Kartanonkylässä,
+muutamia peninkulmia Porin kaupungista. Vanha, rappeutunut tupa tuolla
+järven rannalla oli hänen omansa; -- niin, ai'oin sanoa, että se ennen
+oli variksenpesän näköinen, mutta nyt se on punaiseksi maalattu, siinä
+on suorat nurkat, pärekatto ja varjostimet ikkunassa. Kaikki muuttuu; se
+on hyvä, kun vaan muutos tapahtuu parempaan päin.
+
+Tikka oli kylän räätäli ja taitava räätäli olikin, joka osasi ommella
+napit niin, ett'eivät ratkenneet, kun rehellinen talonpoika oli syönyt
+kiiskiä sekä puuroa ja pannukakkua päivälliseksi lukukinkerillä. Tikka
+oli sitä paitsi siivo nuori mies, josta kaikki pitivät, ahkera ja
+iloinen, tarkka ja raitis: ei voinut parempaa räätäliä toivoakaan. Mutta
+yksi vika oli Tikka-paralla, ja siihen hän ei mitään voinut: hän oli
+pienin mies kylässä, vieläpä niin pieni, että tuskin ulottui pitkän
+Pietarin tuppivyöhön. Kerrottiin, että Anttilan rikas isäntä kerran oli
+punninnut Tikan puntarilla ja silloin oli Tikka painanut yhtä paljon
+kuin pihakoira. Oliko tuo totta, sitä en voi varmaan vakuuttaa, mutta
+pieni hän oli, pieni ja tuima; kyllä hän sentään miehenä meni. Ei hän
+metsässä sutta säikähtänyt, mutta ihmisten kesken oli hän suora ja
+hyvänluontoinen ja nauroi mukana, kuin laskettiin leikkiä hänen
+pienuudestaan. Mutta ilolla piti olla määränsä, sillä ei tuo kunnon
+Tikka kaikkea kärsinyt. Harjun Martti, joka oli harteva ja vahva mies,
+oli kerran syyttänyt Tikkaa siitä, että hän muka oli varastanut 2
+kyynärää sarkaa palasta, josta oli tehtävä takki, ja hänet oli Tikka
+halolla ajanut ulos tuvasta sillä kyydillä, että Martti, ennenkuin
+arvasikaan, oli nelinkontin lumihangessa.
+
+Löytyipä vielä toinenkin, joka ei oikein voinut suvaita Tikkaa, ja se
+oli Niku, kylän soittoniekka, joka tahtoi olla koko kylän mestari
+musiikissa. Tikka sattui yhtä vikkelästi soittamaan harmonikkaa kuin
+Niku viulua vingutteli. Tikka oli ostanut soittonsa kaupungista kolmella
+markalla ja oppi tarkalla korvallaan lauluja ja tanssimusiikkia
+soittamaan. Kun sitte kylän pojat sunnuntai-iltapäivinä löivät kiekkoa
+maantiellä ja tytöt olivat leikkisillä nurmikolla Tikan tuvan
+läheisyydessä, istui Tikka petäjän kannolla rannalla ja soitti niin,
+että kaikui katajapensaissa. Harmonikassa oli 8 läpäkettä, sitä voi
+vetää ulos tai painaa kokoon ja Tikka veti sen milloin villasukan
+pituiseksi, milloin taas työnsi hän sen kokoon, niin että se oli kuin
+kinnas. Kyllä siitä soittoa tuli, ja tahtia myöskin, niin että kaikki
+jalat liikkuivat nuottien mukaan, kiekko mennä hurisi kuin komennettu ja
+Viitalan muorin punainen kukko levitti siipensä aivan, kuin olisi
+aikonut lentoon. Niku istui siinä, kateudesta punaisena, ja pihkasi
+joustaan, odottaessaan, että kaikkein nöyrimmästi häneltä pyydettäisiin
+kelpo polskaa. Vaan ei kukaan sitä häneltä pyytänyt, kaikki pitivät
+enemmän Tikan harmonikasta.
+
+Eräänä suvi-iltana istui Tikka näin soitellen kylän tytöille, kuin hänen
+juolahti mieleensä, että hän jo oli 30-vuotinen, että näppärällä
+neulallaan oli saanut säästäneeksi 500 markkaa ja että hyvin voisi
+elättää vaimon. Miksi hän olisi naimatta? Tytöt tosin tekivät vähän
+pilaa tuosta iloisesta räätälistä, mutta itse asiassahan kaikki hänestä
+pitivät. Nyt hänen vaan tuli valita viisaasti, eikä Tikka tuota kauvan
+arvellutkaan. Hänellä oli kaksi tyttöä ehdolla: joko pienin tai suurin
+kylän tytöistä; jommankumman hän ottaisi. Viitalan ruskeasilmäinen,
+kiltti Maiju oli pienin tyttö, hän ei ollut pitempi kuin Tikkakaan; he
+olivat olleet ystävyksiä siitä saakka, kuin Tikka ompeli pienelle
+seitsenvuotiselle Maijulle tilkkuvauvan, jolla oli kaunis punainen hame
+ja silkkimyssy päässä. Anttilan isännän pitkä, valkotukkainen Nilla oli
+taas pisin tyttö kylässä; Tikka ulottui, kuin oikein suorana seisoi,
+juuri hänen vyötäisiinsä, ja olivatpa hekin olleet hyviä ystäviä.
+
+Tikka valitsi ja valitsi, ja kävi niin kuin maailmassa usein käy. Pienet
+miehet pitävät pitkistä tytöistä, se hankkii heille enemmän arvoa. Tikka
+päätti kosia Nillaa: olisipa tuo jotakin, kun saisi noin ylpeän vaimon,
+ja rikas hän oli kaupan päälliseksi.
+
+Tikka pukeutui siis paraihin sunnuntaivaatteihinsa, pisti suuren
+auringonkukan napinläpeen, sai Leivonmäen torpparin puhemieheksi --
+Leivonmäki oli Tikalle velkaa 30 markkaa uudesta sarkatakistaan -- ja
+meni kauniina pyhä-aamuna Anttilaan. Puhemies selitti asian pitkällä
+ylistyspuheella; jos voi luottaa häneen, niin ei löytynyt koko
+pitäjäässä muhkeampaa miestä kuin tuo pieni räätäli. Anttilan isäntä
+kuunteli hetken tuota pitkää puhetta, koputti tuhan piipustansa,
+purskahti sitte iloiseen nauruun ja vastasi, että Tikka voisi koettaa
+onneansa kysymällä Nillalta, sillä tämä oli kauvan toivonut pientä
+koiraa, joka osaisi hyppiä kepin yli, ja Tikka sopisi siihen yhtä hyvin
+kuin joku muukin.
+
+Tikka ei tuosta huolinut, meni yksin Nillan luo ja esitti asiansa. Nilla
+katsoi häneen niinkuin kirkontorni korkeudestaan katsoo alas
+heinäsuovaan, taputti häntä sitten ikäänkuin pientä poikaa olkapäälle ja
+kysyi hymyillen, mitä hän tahtoisi tehdä, ansaitakseen hänen
+suosiotansa. -- Kaikki! vastasi Tikka. -- No hyvä, sanoi Nilla, minä
+tarvitsen pehmeät nahkaset, kuin menen kirkkoon; tapa 14 kettua ja
+ompele minulle nahkaset, niin tahdon asiata ajatella.
+
+Tikka oli näppärä metsästäjä, hän viritteli ketun pyydyksiä metsään ja
+myrkytti kissoja. Muutaman ajan kuluessa oli hän saanut nuo 14 kettua,
+ompeli niistä nahkaset ja vei ne Nillalle. Kaikki hyvä, vastasi tämä,
+mutta nyt tarvitsen vielä ryijyn morsiuspeitteeksi; tahdon, että se
+olisi oikein hienon hieno ja valmistettu kauniista linnunhöyhenistä.
+Mene siis pyytämään 300 tikkaa, koska nimesikin on Tikka, ompele niiden
+pyrstöhöyhenistä minulle ryijy, niin tahdon asiata ajatella.
+
+Niin Tikka meni, hankki nuo 300 tikkaa, ompeli niiden pyrstöhöyhenistä
+mitä pehmeimmän ryijyn ja vei sen Nillalle. Se on todellakin kaunis,
+vastasi Nilla, mutta voithan ymmärtää, että minun tulee pukeutua
+hienoksi vihille vietäessä. Mene etsimään simpsukoita jo'ista ja tee
+minulle helminauha, joka ulottuu kahteen kertaan kaulani ympäri, niin
+tahdon asiata ajatella.
+
+Tikka katsoi Nillaan, niinkuin heinäsuova katsoo kirkontorniin, tuumaili
+hetken, sillä tämä tehtävä oli vaikeampi kuin molemmat edelliset, mutta
+sitte hän meni. Kahtena kauniina kesänä oli pieni räätäli poissa
+kylästä. Hän kaiveli kuin ankerias jokien mudassa, hän huuhtoili kuin
+kullankaivaja järvien hiekkaa, ja viimein oli hän koonnut helminauhan,
+joka ulottui kahteen kertaan kaulan ympäri. Tahdotko nyt asiaa ajatella?
+kysyi hän, viedessään sen Nillalle.
+
+Nilla punnitsi helminauhaa kädessään, koetti sitä kaulaansa ja vastasi
+viimein: "nyt menen kysymään isältä."
+
+Isä ja tytär pitivät neuvoa, kuinka paraiten pääsisivät tuosta
+pääsemättömästä räätälistä.
+
+Tikka, sanoi Anttilan isäntä, neuvoteltuaan tyttärensä kanssa, sinä et
+ole niinkään hullu mies, olet uuras ja voit vielä toimittaa suuria
+asioita. Nyt minulla, näet, sattuu olemaan sisar, joka on naituna
+Ruotsiin, ja tahtoisin mielelläni tietää, kuinka hän siellä menestyy,
+mutta matka sinne meren poikki on liian pitkä ja vaivaloinen. Koska olet
+niin näppärä räätäli, niin ompele kokoon Suomi ja Ruotsi Pohjanlahden
+yli, että voin pakinoida sisareni kanssa ilman tuota vaivaloista matkaa,
+sitte tahdon antaa Nillan vaimoksesi.
+
+Tikka tuumaili taas hetken, heinäsuova katsoi vielä kerran
+kirkontorniin, ja koska se ei ollut mikään tyhmä heinäsuova, niin se
+varsin hyvin ymmärsi, mitä tuommoisella pyynnöllä tarkoitettiin. Tikka
+tuumaili vielä kerran, puri hampaitansa ja vastasi tahtovansa koettaa.
+
+Eipä kauvan viipynyt, ennenkuin hänen tuumansa oli valmis. Hän meni
+kaikkein kylän akkojen luo tilaamaan koukun siimaa. Akat kehräsivät koko
+pitkän talven: viimein he olivat kehränneet niin monta ja niin suurta
+siimakimppua, ett'ei mikään vene niitä kaikkia kantanut, Tikan täytyi
+vourata kaljaasi. Kauniina kesä-aamuna oli hän sitonut pitkän siimansa
+toisen pään suureen petäjään Suomen rannalla ja päätti sitoa toisen pään
+Ruotsin rannalla kasvavaan petäjään. Mutta ollakseen näkemättä näin
+suurta vaivaa aivan turhaan, oli hän hankkinut viisitoista tuhatta lohen
+koukkua, joihin pantiin silakoita syötiksi: hän toivoi siimastansa
+suurta kalansaalista.
+
+No niin, Tikka lähti kaljaasillaan merelle laskemaan pitkää siimaansa.
+Hänellä sattui olemaan hyvä onni, tuo muuten niin myrskyinen meri oli
+koko viikon tyynenä kuin viilipytty, ja yritys onnistui niin hyvin, että
+Tikka muutaman päivän kuluttua oli sitonut siimansa toisen pään petäjään
+Ruotsin rannalla. Takaisin tullessa käytti hän tilaisuutta kokeaksensa
+koukkujaan ja sai niin paljon lohia, turskia, kampeloita, haukia,
+simppuja ja ahvenia, että Porissa pidettiin suuret kalamarkkinat ja
+Tikka sai siimansa maksetuksi.
+
+Nyt Tikka meni Anttilan isännän luo ja sanoi hänelle: "hyvää päivää,
+appivaari! nyt olen ommellut yhteen Suomen ja Ruotsin; antakaa nyt Nilla
+vaimokseni!"
+
+Anttilan isäntä kovin hämmästyi, mutta hän oli viekas mies, joka pian
+keinon keksi. "Voihan tuo olla varsin hyvä," vastasi hän, "että olet
+ommellut meidät kiinni Ruotsiin, mutta yksi asia vielä puuttuu: enhän
+saata kysyä siimaltasi, kuinka sisareni voi."
+
+"Missä hän asuu ja mikä hänen nimensä on?" kysyi Tikka.
+
+"Sisareni, matami Andersson, asuu Öregrundin kaupungissa tässä
+vastapäätä meren toisella puolella. Voithan laskea hänellekin koukun:
+ehkä hän tarttuu onkeen."
+
+"Ja jos nyt ompelen meidät kiinni Ruotsiin, niin että saatatte kysyä,
+kuinka sisarenne voi ja saada vastauksen kysymykseenne, saanko sitte
+Nillan vaimoksi?"
+
+"Se on varma asia, joka on tapahtuva tulevana Mikonpäivänä," sanoi
+Anttilan isäntä tyytyväisesti hymyillen, sillä nyt hän tiesi varmaan
+voivansa narrata räätäliä.
+
+Tikka arveli tahtovansa todistajia lupaukseen.
+
+"Vaikka kaksikymmentä, jos tahdot," sanoi Anttilan isäntä. Tupa on
+täynnä ihmisiä, jotka tulevat kirkosta. -- Ja nauraen kertoi hän koko
+kirkkoväelle, mitä hän oli Tikalle luvannut.
+
+Harjun Martti, joka vähän oli Nillaa mietiskellyt ja sattui olemaan
+kirkkoväen joukossa, sanoi Nikulle, soittoniekalle: pitäkäämme vaaria,
+kuin Tikka Mikonpäivänä tulee kosimaan. Silloin minä otan Nillan ja sinä
+soitat morsiusmarssilla Tikan ulos tuvasta. -- Tietysti Niku näin
+hauskaan kepposeen suostui, ja Tikan molemmat vihamiehet päättivät
+tavata toisiaan määrättynä päivänä.
+
+Tikka lähti synkeällä mielellä, ajatellen mitä nyt tuli tehdä. Ei hän
+voinut siimallaan pyytää matameja Öregrundista; ei hän voinut matkustaa
+sinne, sitoa ukon sisarta siimaansa ja vetää häntä Suomeen. Mutta Tikka
+oli kuullut puhuttavan eriskummallisesta, uudesta laitoksesta, jota
+sanottiin sananlennättimeksi ja jonka avulla ihmiset voivat puhutella
+toisiaan pitkäin matkain päästä lankaa myöten. Jos hän nyt voisi saada
+semmoisen langan meren yli Ruotsiin, niin hän olisi voittanut pelin.
+Eihän mikään saattanut olla mahdotonta niin uljaalle räätälille, joka jo
+oli parsinut kokoon kaksi maata liinanuorasella. Pistetäänpä vielä
+kerran! arveli Tikka.
+
+Hän päätti lähteä Turkuun, saadakseen tietää, kuinka hänen tuli tehdä.
+
+Enhän minä voi kysyä ja saada vastausta kalastuslangan kautta, ajatteli
+hän. Tuo, jota he lennätinlangaksi sanovat, mahtanee olla joku ontto
+putki.
+
+Tikka lähti, tuli Poriin, tuli Raumalle, ja kysyi kaikilta räätäleiltä,
+joita kohtasi matkallaan, mitä sananlennätin oli. Muutamat vastasivat:
+se on noitakalu. Toiset sanoivat: se on mustia nahkapalloja, joita
+nostetaan ylös riuun nenään. Sillä siihen aikaan, kuin Englantilaiset
+vihollisina tulivat tänne laivoillaan, oli ollut tapana nostaa mustia
+merkkejä riukujen neniin rannoille, vihollisten tulon ilmoittamiseksi.
+
+Tikka kulki edelleen, tuli Uuteen-kaupunkiin ja kyseli jälleen
+ystäviltään räätäleiltä. Yksi heistä vastasi: "mene satamaan, sieltä
+lähtee huomenna höyrylaiva sananlennätintä viemään."
+
+Tikka meni satamaan, löysi höyrylaivan ja näki suuria
+vaskilanka-kääryjä, joita valmistauttiin laskemaan mereen. "Saanko
+lähteä mukaan?" kysyi Tikka. Laivan katteini sattui olemaan leikkisellä
+tuulella, katseli hetken pientä, laihaa räätäliä ja vastasi: "sinäpä
+voisit kelvata kohoksi, sinä. Lyönpä vetoa, että kellut veden päällä
+kuin korkki."
+
+"Kellunhan yhtä hyvin kuin joku toinen veneessä," vastasi Tikka. "Minä
+olen räätäli ja olen kerran ennen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin."
+
+"Onpa sitä siinäkin!" arveli katteini. "Sinä olet miehekkään näköinen,
+lähde matkaan, niin saat tehdä sen urhotyön uudestaan."
+
+Tikka sai lähteä mukaan ja olla avullisena langan purkamisessa. Laiva
+kulki länttä kohti, milloin tyynellä milloin isojen aaltojen
+keinuttamana ja antoi sanomalangan juosta rullilta mereen sikäli kuin
+matka joutui. Se ei ollut mitään helppoa työtä, siihen tarvittiin
+taitava räätäli. Kuin laiva kulki hiljaa eteenpäin, meni kaikki
+helposti, mutta välistä sattui se ottamaan parempaa vauhtia, niin että
+rullat höyrysivät varista ja lanka uhkasi katketa. Tikka oli väsymätön:
+hän piti tarkkaa huolta toisesta suuresta räätälinpistoksestaan ja se
+meni kuin englantilainen silmäneula sertinkivuorin läpi. Kolmantena
+päivänä oli lanka laskettu ja Ruotsi niin lujasti ommeltu Suomeen
+kiinni, että sauma vielä tänäkin päivänä pitää.
+
+"Se oli siunattu asia, että meillä oli räätäli mukana," sanoi laivan
+katteini. "Reipas Tikka, sinä olet ansainnut palkinnon: mitä pyydät?"
+
+"Minä pyydän," sanoi Tikka, "saada olla ensimmäinen, joka lähettää
+lennätinsanoman Uudesta-kaupungista Öregrundiin."
+
+"Myönnetään," oli vastaus. "Niin kohtuullista vaatimusta ei voi
+kieltää."
+
+Höyrylaiva palasi jälleen Uuteen-kaupunkiin ja Tikka lähetti näin
+kuuluvan sähkösanoman: "Anttilan isäntä kysyy, kuinka hänen sisarensa,
+matami Andersson, voi Öregrundissa?"
+
+Hetken kuluttua tuli vastaus: "Matami Andersson kiittää ja lähettää
+terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja tulee lääkärin luota,
+mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin matamin luoksensa
+kahvia juomaan."
+
+"Antakaa minulle todistus tästä ja että minä olen ommellut
+sananlennättimen," pyysi Tikka.
+
+Todistus annettiin; Tikka lähti jälleen Kartanonkylään. Kun hän kulki
+Viitalan torpan ohi, seisoi Maiju puron reunalla maitoastioita
+pesemässä. Hän seisoi siinä niin ahkerana ja ilomielisenä, hän näytti
+niin somalta ja miellyttävältä halvassa puvussaan ja katsoi niin
+hellästi ja ystävällisesti Tikkaan, kuin tämä tomuisena ja hikisenä
+tuli, kulkien pitkin tietä.
+
+"Oi, kuinka näytät väsyneeltä," sanoi hän. "Etkö tahdo vähän kirnumaitoa
+virvoitukseksi?"
+
+Tikalla ei ollut mitään sitä vastaan sanottavaa, ja Maiju juoksi
+hakemaan tuopin hyvää, virvoittavaa kirnupiimää, sillä heillä oli
+lehmäkin torpassa. -- "Mistä tulet?" kysyi Maiju.
+
+"Tulen Uudesta-kaupungista, olen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin, ja
+nyt menen pyytämään kuulutusta Anttilan Nillan kanssa."
+
+"Minä tiedän sen," huokasi Maiju. "Onnea vaan, hyvä Tikka! Sinä saat
+rikkaan morsiamen."
+
+"Maiju", sanoi Tikka, "jos joku sinua kosisi, vaatisitko morsiuslahjaksi
+ketunnahkaisen rekipeitteen, linnun höyhenistä tehdyn ryijyn ja
+kallisarvoisen helminauhan?
+
+"Mitäpä minä niillä koristeilla tekisin?" kysyi Maiju kummastellen.
+
+"Mutta jos joku sinua kosisi, lähettäisikö äitisi hänet narrina ulos
+maailmaan, ompelemaan yhteen suuriruhtinaskunnan ja kuningaskunnan?"
+
+Maiju nauroi. Äitini lähettäisi hänen puhdistamaan saappaitaan ja
+harjaamaan tukkaansa, sanoi hän, leikillisesti viitaten Tikan ulkonäköön
+tuon pitkän matkan jälkeen.
+
+"Hyvästi, Maiju!"
+
+"Hyvästi, Tikka! Onnea vaan!"
+
+Tikka meni yksinäiseen tupaansa eikä sinä yönä ummistanutkaan silmiänsä
+vaan noitten kosimistuumien tähden. Seuraavana aamuna, joka oli
+Mikonpäivä, pukeutui hän hienoihin vaatteisin, pani todistuksensa
+taskuun ja meni Anttilaan. Harjun Martti ja Niku olivat jo siellä, viulu
+oli viritetty morsiusmarssia varten ja kaikki odottivat jotakin oikein
+hauskaa, kun Tikka soitettaisiin ulos tuvasta pitkillä, pilkallisilla
+rukkasilla. Nilla yksin ei ollut iloinen: isä tahtoi naittaa hänet
+Harjun Martille, jota hän ei voinut kärsiä, ja silloin Nilla arveli
+kuitenkin tulevansa onnellisemmaksi tuon pienen, hyvänluontoisen
+räätälin vaimona.
+
+Tikka tuli reippaasti tupaan ja pudisti Anttilan isännän kättä. --
+"Hyvää huomenta, isäntä! Nyt olen täällä vaatimassa lupauksenne
+täyttämistä. Koko kirkkoväki on todistajanani, että Nillan täytyy tulla
+vaimokseni."
+
+"Vai niin," arveli Anttilan isäntä viekkaasti katsoen, samassa kuin Niku
+jo alkoi viulua, näpähytellä. -- "Vai niin, no sitte sisareni
+Öregrundissa on varmaankin tarttunut onkeen. Onpa oleva oikein hauska
+kuulla, kuinka tuo kunnon ihminen voi Öregrundissa."
+
+Tikka otti lennätinsanoman taskustansa ja luki: "Matami Andersson
+kiittää ja lähettää terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja
+tulee lääkärin luota, mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin
+matamin luoksensa kahvia juomaan."
+
+"Mitä tämä merkitsee?" huusi Anttilan isäntä, harmista punaisena,
+samassa kuin Niku huomaamatta viritti viuluansa niin että kvintti
+katkesi. -- "Etkö häpeä tehdä minusta pilaa?"
+
+"Tässä on todistukseni," vastasi Tikka, ojentaen paperinsa Anttilan
+isännälle. Kaikki tunkeusivat tämän ympärille, saadakseen tietoa tuosta
+merkillisestä asiakirjasta. Harjun Martin täytyi kysyä muilta, mitä
+siinä oli, sillä hän ei osannut lukea kirjoitusta. Siinä luettiin
+todellakin, että Tikka sillä ja sillä tavalla oli sanomalangalla
+ommellut yhteen nuo molemmat maat, että hän omakätisesti oli langan
+kautta kysynyt, kuinka matami Andersson voi, ja siihen saanut
+myötäseuraavan vastauksen. Siinä ei ollut sanan sijaa: tuo viekas
+Anttilan isäntä oli joutunut omaan ansaansa, hän ei voinut kieltää niin
+monen todistajan läsnäollessa tekemäänsä lupausta ja hänen täytyi siis
+myöntää räätälin vaatimukset oikeiksi. Niku pisti särkyneen viulun
+kainaloonsa ja hiipi pois; mutta Harjun Martti ilmoitti ylpeästi, että
+hän ei aikonut väistyä tuommoisen pienen tikan tähden, olihan
+Nillallakin jotain sanomista asiassa.
+
+Nilla tahtoi todellakin lausua sanasen, mutta räätälin eduksi.
+Kirkontorni katsoi nyt mitä lempeimmillä silmillä heinäsuovaan ja ojensi
+käsivartensa, pitkät kuin tangot, kaapsahtaaksensa Tikan kaulaan, kun
+tämä astui askeleen taaksepäin, sanoen:
+
+"Kiitoksia vaan, Anttilan isäntä, siitä, että nyt tahdotte antaa Nillan
+vaimokseni. Mutta nyt on asian laita niin, että en tahdo häntä. Olen jo
+kylliksi kauan juossut kuin narri hänen ja teidän tähtenne. Hän on kovin
+pitkä niin pienelle miehelle kuin minä olen, antakaa hänet jollekin,
+joka paremmin täyttää mitan ja paremmin osaa juosta maailmaa pitkin
+teidän asioillanne. Hyvästi, isäntä! Hyvästi Nilla! Eihän siltä hyvä
+sopu välillämme lopu?"
+
+Pian oli heinäsuova ikäänkuin tuulen kautta pois puhallettu ja
+kirkontorni seisoi siinä yksinäisessä suuruudessaan. Kirkkoväki supisi
+ja nauroi keskenään, ja tuopa niin harmitti Anttilan isäntää, että hän
+löi parhaan piippunsa rikki, koputtaessaan sitä pankkoon. Harvoinpa
+vahinko yksin tulee.
+
+Koko kylä tiesi, että Tikka oli kosinut, mutta eivätpä kaikki tietäneet,
+että hän oli antanut morsiamellensa rukkaset. Mikonpäivän jälkeisenä
+sunnuntaina heräsi paljon kummastelemista kirkossa, kun avioliittoon
+ilmoitettiin räätäli, kunniallinen ja hyvämaineinen Josua Tikka, sekä
+torpparintytär, kunniallinen ja siveä Maria Viitala. Se on
+hampunsiementä, arveli kirkkoväki hyväksyen: eihän hampunsiemen ja
+männynkäpy olisi sopineet samaan linnunpesään.
+
+Tikasta ja Maijusta tuli onnellinen pariskunta: he olivat yhtä pitkiä,
+toisen ei tarvinnut katsoa alas toiseen, yhtä rikkaita ja yhtä ahkeria
+olivat he sitä paitsi. Vanha, rappeutunut tupa korjattiin ja maalattiin,
+balsamiineja kukki ikkunassa, ja kolme lihavaa lehmää hankki perheelle
+voita ja maitoa. Nilla, kirkontorni, oli harmissaan mennyt naimisiin
+Harjun Martille, mutta eipä auttanut että Niku oli soittanut heille
+saman morsiusmarssin, jota hän ei saanut soittaa Tikalle: Martti tuhlasi
+vaimonsa perinnön Anttilan rikkaan isännän jälkeen, pani Nillan
+helminauhan Tikalle pantiksi sarkatakista; Nillan linnunryijyä käytettin
+variksenpelottimena ja koi söi hänen ketunnahkaisen rekipeitteensä. --
+"Älä itke, Nillaseni," sanoi Maiju, "minä olen ommellut uuden hameen
+vanhemmalle tytöllesi ja tulevana sunnuntai-iltana sinun pitää ottaa
+lapset mukaasi meille; silloin saavat he hypätä polskaa Tikan soittaessa
+harmonikkaa."
+
+Mitä siitä sitte muuta sanottavaa, kuin että kirkontornista tuli
+heinäsuova, vaikk'ei heinäsuovasta koskaan tullut kirkontornia? Ja kun
+ihmiset näkivät Tikan ja Maijun, pieninä ja sievinä, kuin oikein
+silmillä varustetut nuket, tepsuttelevan kirkkokankaan poikki, sanoivat
+he toisilleen:
+
+"Vakka kantensa hakee."
+
+Mutta Suomi ja Ruotsi ovat yhteen ommellut tunturien kautta pohjoisessa,
+Tikan langalla ja paljolla muullakin.
+
+
+
+
+AURINKOKUNINKAAN KRUUNU.
+
+
+Kohoa, kotka sä, päivään päin,
+Kun kunnon siipesi kantaa!
+Kas, myrsky riehuvi rynnistäin,
+Pilv' etsii taivahan rantaa.
+Vahv' ollos, kuin hän, ja tarmokas,
+Ja voita maailman matkallas
+Vastukset, jotk' elo antaa.
+
+Kas köyhä poikanen lehmiä
+Hän metsän helmassa johtaa,
+Hän kysyy koivuilta, männyiltä:
+Miss' oikein kunnian kohtaa?
+Ja koivut, männyt ne kuiski vaan:
+On kruunu aurinkokuninkaan,
+Mi kirkkahimpana hohtaa.
+
+Ja poika näin: kuningasta mä
+Sit' olen palvelevainen
+Kaks vuosikymmentä; sittenpä
+Hält' anon kruunua vainen,
+Jos ei hän suo mitä pyytelen,
+Mä häntä vastahan taistelen,
+Saan suuren kunnian maineen.
+
+Ja poika tornihin kiipes jo,
+Näk' kylät, kaupungit silloin,
+Tuoll' liikkui viljava vainio,
+Kuin tuuli hengitti milloin.
+Hän pyrki auringon uljaan luo,
+Mut halki taivahan kulki tuo
+Ja laski pilvehen illoin.
+
+Nous vuoren korkean huipullen,
+Siell' lunta, talvea kyllä,
+Ja kesän pilvi se kultainen
+Virvoitti maan hymyilyllä.
+Tult' iski pauhaten ukkonen,
+Täristi jalkoja poikasen,
+Vaan aurinko pysyi yllä.
+
+Näin poika: aurinko kultainen,
+On juoksu ylhäinen sulla,
+Sä kuljet tietäsi rientäen,
+En voi mä luoksesi tulla;
+Sun tiesi käy yli taivahan,
+Ah kuinka kruunusi saavutan?
+Ei mitään keinoa mulla.
+
+Hohoi! Nyt soi yli kaiken maan!
+Tuprahti tomu ja sauhu.
+Vihollisjoukot ne ryntäs vaan
+Ja kaikkiall' oli kauhu.
+Mut poika isänsä miekalla
+Löi, hakkaa urohon innolla,
+Ja voittoon päättyiki pauhu.
+
+Jo uupui poikanen verihin,
+Mi äsken taistella tohti;
+Ja auringon säde loistavin
+Kimmelsi kuollutta kohti.
+Ja päässä poikasen tosiaan
+Jo kruunu aurinkokuninkaan
+Nyt hellin kirkasna hohti.
+
+Se armas kruunu ol' auringon,
+Mi välkkyi päässä nyt tuolla.
+Se maineen seppele verraton,
+Sen vuoksi täytyvi kuolla.
+Oi, poika, olkohon intos vaan
+Taistella parhaaksi Suomen maan,
+Sen puolest' elää ja kuolla!
+
+
+
+
+TAIVAAN LAPSET.
+
+
+Hän, kirkas iltarusko;
+On enkelpoikanen.
+Punaisin perhosiivin
+Hän lentää ladellen.
+Illanpa hän
+Levittää yli meren, maan,
+Rauhoittaa myrskyn pauhun,
+Saa vaivat vaipumaan.
+
+Ihana aamurusko
+On enkeltyttönen.
+Jo varhain hällä yllä
+On hame punainen.
+Päivänpä hän
+Herättää työhön, toimehen,
+Hivukset pilven sukii
+Tuulessa läntisen.
+
+Molemmat taivaan lapset,
+Suloiset, pienoiset,
+Rakastaa toisiansa,
+Vaikk' ovat kaukaiset.
+Huntunsa yö
+Välille lapsukaisten luo,
+Ja kirkkaat illan tähdet
+Valonsa heille suo.
+
+Mut kun on kukkais-aika
+Ja viherjä on maa,
+Yö synkkä mereen silloin
+Huntunsa pudottaa.
+Lapsoset nuo
+Rientävät silloin yhtehen,
+Kaunonen enkelpoika
+Ja sulo tyttönen.
+
+
+
+
+CHARLES GORDON.
+
+
+Kuka hän oli, tuo merkillinen sankari, jolla ei ole vertaistaan meidän
+aikanamme ja joka on saanut osakseen maailman ihailemista, vaikka ei
+kukaan sitä vähemmin tavoitellut kuin hän?
+
+Hän oli Englantilainen, joka rakasti ja palveli isänmaatansa, rakasti ja
+palveli koko ihmiskuntaa, mutta ennen kaikkea rakasti ja palveli
+Jumalaa. Hän oli kristitty sankari, joka aina tunsi olevansa Jumalan
+kaikkivaltiaan käden suojassa eikä sentähden peljännyt mitään vaaraa.
+
+Varreltaan oli hän pieni ja hento; hänellä oli vaaleat hiukset, lempeät
+siniset silmät ja koko hänen olennostaan säteili hyvyys ja lempeys.
+Mutta tässä vähäpätöisessä ulkomuodossa, joka oli enemmän lapsen kuin
+sankarin, asui rautainen tahto, sotapäällikön nero ja pelkäämättömin
+uljuus. Hän, tuo lempeä mies, taisi olla peljättävä, ja hänen katseensa,
+joka usein näytti niin uneksivan lempeältä, taisi masentaa jalopeuroja.
+
+Charles Gordon, ollen syntyisin soturisuvusta, tuli itsekin soturiksi.
+Hän oli neljäs yhdestätoista sisaruksesta ja oli nuoruudessaan heikko ja
+kivuloinen. Sotaopistosta hän ei saanut loistavia todistuksia; siitä
+pojasta ei suuria toivottu. Hänen ollessaan 22-vuotias syttyi tuo suuri
+sota keisari Nikolain viimeisinä vuosina, jossa toisella puolella
+taisteli Venäjä, toisella Englanti, Ranska, Turkinmaa ja Italia. Tässä
+sodassa Gordon sai Sebastopolin juoksukaivannoissa osoittaa kuntonsa.
+Missä ei kukaan uskaltanut astua esiin pahimmassa luotituiskussa, siinä
+seisoi Gordon kiikarillaan vakoellen vihollisen liikkeitä. Hän oli
+insinööri-upseeri; hyvin mahdollista on, että joku Suomalainenkin häneen
+ampui, sillä monta suomalaista upseeria palveli Sebastopolissa olevassa
+venäläisessä armeijassa.
+
+Englannilla oli kaikkialla maailmassa jotakin tekemistä. Gordon,
+palveltuaan jonkun aikaa läntisessä Aasiassa, lähetettiin 1860 Kiinaan,
+joka siihen aikaan soti Englannin kanssa. Kiina voitettiin, mutta Gordon
+jäi sinne rauhanteonkin jälkeen ja sai hallitukseltaan luvan palvella
+Kiinan keisaria. Matkustettuaan läpi suurimman osan Kiinan mahdottoman
+suurta aluetta, nimitettiin hän 1863 tämän maan koko sotavoiman
+ylipäälliköksi, hillitsemään hirmuista kapinaa, joka oli levinnyt yli
+puolen valtakuntaa; 19:ssä kuukaudessa voitti hän nuo hirveät
+kapinoitsijat, Taipingit, joita ei kukaan voinut vastustaa, pelasti
+valtakunnan ja monta sataatuhatta ihmistä perikadosta. Kiinan keisari
+jakeli pelastajalleen ylenmäärin aarteita ja kunnianosoituksia. Hän
+tahtoi tehdä Gordonin lähemmäksi mandariinikseen, mutta tämä kieltäysi
+kaikista aarteista ja kunniaviroista ja palasi köyhänä katteinina
+Englantiin. Muistona Kiinasta vei hän ainoastaan kultaisen kunniarahan,
+joka siellä lyötiin hänen kunniaksensa sekä muutamia sotalippuja, jotka
+hän taistelussa oli kapinoitsijoilta valloittanut. Niihin hän ei pannut
+suurta arvoa, sillä hän halveksit voitonmerkkejä ja ihmiskiitosta.
+Kunniarahan hän myi eräänä päivänä, kuin hänellä ei ollut rahoja ja hän
+tahtoi auttaa erästä onnetonta; liput hän lahjoitti muutamille pojille,
+joita hän elätti ja itse opetti perustamassaan koulussa Thems'in
+varrella. Se oli hänen onnellisin aikansa; hän rakasti noita poikia ja
+lähetti heidät sitte merelle, jotta heistä tulisi kelpo merimiehiä.
+
+Sittemmin oli hän jonkun ajan Englannin konsulina Tonavan tienoilla; hän
+oli kohonnut everstin arvoon ja lähetettiin Ylä-Egyptiin hävittämään
+orjakauppaa. Tämä oli vaikea työ, sillä saaliinhimoiset Arabilaiset
+ajoivat Neekereitä takaa ikäänkuin kesyttömiä ja myivät heidät sitte
+suurella voitolla orjiksi. Kaksi vuotta Gordon oli Ylä-Niilin varrella
+olevan laajan Sudanin erämaan maaherrana; hän tekin lopun orjakaupasta
+ja vakautti rauhan ja oikeuden tämän onnettoman kansan keskellä, jota
+siihen asti Egyptiläiset, Arabialaiset ja Turkkilaiset olivat mitä
+hävyttömimmällä tavalla ryöstelleet.
+
+Mutta orjakauppaa suosivien turkkilaisten pashojen toimesta Gordon
+kutsuttiin pois 1879. Sen jälkeen hänet lähetettiin milloin Indiaan,
+milloin Kap-koloniiaan. Hän läksi ajaksi Jerusalemin läheisyyteen,
+saadakseen siellä hiljaisessa rauhassa tutkia Raamattuaan, tuota rakasta
+kirjaa, joka aina oli ollut hänen muassaan hänen pitkillä matkoillaan.
+Silloinpa nousi Egyptissä vaarallinen kapina, ja eräs väärä profeetta,
+joka nimitti itsensä Mahdiksi, Muhammedin seuraajaksi, valloitti
+suurimman osan onnetonta Sudania, joka Gordonin sieltä lähdettyä jälleen
+oli vajonnut entiseen kurjuuteensa. Englanti sai ylivallan Egyptissä,
+voitti kapinoitsijat ja lähetti Gordonin takaisin Sudaniin.
+
+Vastustelematta Gordon totteli, sillä hänen tuli sääli onnetonta maata,
+-- hän totteli, ollen siitä vakuutettu, ett'ei hän milloinkaan sieltä
+palaisi. Helmikuussa 1884 hän tuli Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin,
+jossa sininen ja valkoinen Niili yhtyvät. Asukkaat ottivat hänet vastaan
+pelastavana enkelinä. Rauha ja oikeus vakuutettiin jälleen; Gordon
+koetti kaikkea, mitä kunnia ja omatunto salli Mahdia lepyttääkseen. Tämä
+vastasi: rupea muhamettilaiseksi, niin minä, profeetta, säästän henkesi.
+Olkoon menneeksi, sanoi Gordon, jos olet profeetta, niin käske Niilin
+kuivettua, tule sen yli Khartumiin ja minä otan sinut vastaan!
+
+Mahdi ei voinut kuivata Niiliä, vaan hän piiritti Khartumin
+Arabialaisillaan ja Neekereillään, ja Arabialaiset ovat nyt, kuten
+ainakin, rohkeinta, enin kuolemaa halveksivaa ja enin uskonkiihkoista
+kansaa. He tekivät rynnäkön ja heidän riveistään kajahti sotahuuto:
+"Jumala on yksi ja Mahdi on hänen profeettansa!" Gordon otti heidät
+siten vastaan, että he joka kerta palasivat päät verissä. Pitkä ja
+ankara taistelu syttyi silloin ristin ja puolikuun välillä. Gordon oli
+pienen, uskollisen sotilasjoukkonsa ja kaupungin asukasten kanssa, jotka
+menivät vaikka kuolemaan hänen tähtensä, niin yksinään, siihen määrin
+koko maailman hylkäämä, että usein kului kuukausia, joina ei kukaan
+Egyptissä eikä Europassa tiennyt, elikö hän vai oliko hän kuollut.
+Siellä hän oli kolmen tai neljän Europpalaisen keralla, Mahdin
+puoluelaisia kaupungin sisässä ja sen ulkopuolella, ilman muita
+apukeinoja kuin ne, joita hän itse taisi hankkia. Mutta kaikkeen hän
+keksi keinoja: hän rakensi linnoja ja laivoja, valmisti ruutia ja
+aseita, kaivoi ruutihautoja, joilla räjähytti vihollisia ilmaan,
+retkeili pitkin virtaa hankkimassa elatusvaroja nälkää kärsivälle
+kaupungille. Öisin hän ei enää nukkunut; hän tarkasteli joka aamu
+kiikarillaan Niilin sinistä juovaa pohjoisessa, nähdäkseen savun
+englantilaisista laivoista, jotka tulisivat hänen avukseen. Turhaan; ei
+savua, ei apua; ainoastaan harmaat krokotiilit näyttivät rannan savesta
+julmia hampaitaan. Aina kuului kuitenkin Gordonin lähettämä lyhyt
+sanoma, jota salavihkaa kuljetettiin Mahdin leirin läpi postimerkin
+kokoisille paperipalasille kirjoitettuna: "Khartum, all right."
+(Khartum, kaikki hyvin).
+
+Vihdoin Tammikuun 28:na päivänä 1885 näkyi Khartumin edustalla kaksi
+englantilaista venettä, jotka lordi Volseleyn lähestyvät apujoukot
+olivat sinne lähettäneet. Niitä tervehti hurja tuli kanuunista ja
+käsikivääreistä. Khartumissa virtaili veri; vihollinen oli valloittanut
+sen. Muuan kavaltaja oli Tammikuun 26:na päivänä aamun koitteessa
+avannut erään portin Mahdin väijyville joukoille; kaikki Gordonin
+uskolliset seuraajat ynnä onnettoman kaupungin asukkaat, miehet, vaimot
+ja lapset oli surmattu ja sama kohtalo oli saavuttanut sankarin
+itsensäkin. Ei vielä varmuudella tiedetä, että hän kaatui
+kuolemattomalla kunnialla. Tuskin voi toivoa, että hän, niinkuin monet
+luulevat, joutui Mahdin vangiksi tahi taistellen raivasi tiensä
+Abyssiniaan päin.
+
+Englanti antaisi nyt miljoonia kultaa, jos se siten voisi ostaa takaisin
+edes ainoan niistä kuukausista, joita se ei käyttänyt Gordonin
+pelastukseen. Gordon itse ei pitänyt henkeään kallisarvoisena. Valmis
+hän oli palvelemaan ihmiskuntaa, niin kauan kuin Jumala katsoi sen
+tarpeelliseksi valtakunnalleen maan päällä, mutta hänen palveluksensa
+oli kova ja hän toivoi vapautustaan. Kentiesi juuri hänen kuolemansa on
+avannut laajan tien kristinuskolle ja sivistykselle Afrikan sydänmaihin.
+
+Mikä on ihmisille kelpaava suuruus? Itsensä-kieltäminen jalon
+tarkoituksen saavuttamiseksi. Mikä on Jumalalle kelpaava suuruus?
+Kristuksen vanhurskaus, sillä sen kautta ihminen oppii taivuttamaan
+tahtonsa Jumalan tahdon alaiseksi ja antamaan Hänelle kunnian. Charles
+Gordonissa olivat nämä molemmat suuruudet yhtyneet. Hänellä oli ollut
+onni nauttia jumalisen äidin kasvatusta ja hän ei peljännyt mitään
+vaaraa sentähden, että hän pelkäsi Jumalaa.
+
+Nuorukainen, sinä, joka uneksit sankarien mainetta, huomaa tämä! Ei
+löydy mitään todellista rohkeutta eikä mitään todellista kunniaa ilman
+todellista jumalanpelkoa. Ole siinä Charles Gordonin kaltainen, niin
+olet tuleva hänen vertaisekseen, joll'et maineessa, niin kuitenkin
+sisällisessä ja inhimillisessä suuruudessa!
+
+
+
+
+TOININ JOULUAATTO.
+
+
+Parahin Emmi!
+
+                      Äitini
+Kun äitilles nyt kirjoittaapi
+Lohista, juustoist', tietysti,
+Niin kirjoitanpa minäki,
+Yhdessä sekin mennä saapi.
+
+Mä toivon hyvin vointia,
+Hauskuutta sulle yhtä myötä.
+Meill' joululuvan saatua
+Toint' ollut monta laatua,
+On leikitty, on tehty työtä.
+
+Jo jouluaatton' aikaisin
+Silmissä meill' ei ollut unta,
+Huusimme: tul'pas joulukin,
+Ja päivä ol'kin ikävin,
+Ja sitten alkoi sataa lunta.
+
+Vaan vuoteelta me oitistaan
+Iloisna ylös keikahdimme.
+Ja äiti puuhas toimissaan,
+Ja renki Matti niskassaan
+Myttyä kantoi, huomasimme.
+
+Nyt kirkastettiin hopeat
+Ja pestiin posliinitkin kaikki.
+Tuvasta tuoksui suloisat
+Vehnäisten hajut ihanat,
+Ja tortut paistoi vanha Maikki.
+
+Ol' aamupuoli pitkä niin,
+Ja iltapäivä samanlainen.
+Yhäti juostiin, puuhattiin,
+Kuin milloin ovi aukaistiin,
+Niin ilo syntyi kaikuvainen.
+
+Mut ovi pantiin lukkohon,
+Avaimen reiäst' tirkistimme.
+Se tavattoman ahdas on,
+Ja selvän saanti mahdoton,
+Me kokeemme tok' uudistimme.
+
+Jo ovi aukes vihdoinkin,
+Salissa seisoi joulukuusi,
+Säteili valo ihanin,
+Oksissa loisti tähdetkin,
+Aiottiin alkaa leikki uusi.
+
+Vaan siellä seisoi lasta kuus,
+Ne tulleet oli jostain kaukaa,
+Niill' enkelin ol' ihanuus,
+Ja vienous ja iloisuus,
+Ne oli kuusi orpo raukkaa.
+
+Iloisna lapset lauloivat.
+Olimme kaikki riemuissamme,
+Betlehemistä kertoivat:
+Jos pieni Jeesus, sanoivat,
+Ois meidän jouluvieraanamme!
+
+Koht' ovi aukes naristen,
+Ja joulupukki astui tuosta,
+Mokoma suurisarvinen,
+Ja kookas, harmaaturkkinen,
+Taa äidin Roosa aikoi juosta.
+
+Hän kysyi niinkuin torvella
+Het' äreällä äänellänsä:
+Onk' olleet lapset siivoja?
+No niin ja näin, vaan vihdoinpa
+Hän mumis jotain mielissänsä.
+
+Hän meni, palas jällehen,
+Ja Roosaltakin loppui pelko.
+Se oli Matin kokoinen,
+Mut mikä pukiks teki sen,
+Siit' ei nyt vielä ollut selko.
+
+Ja nytkös mytyt, tukut jo
+Toisensa perään saliin kulki,
+Yks ensin, toinen, kolmas, no,
+Jo taas, jo taaskin, kummako
+Jos ilo oikein puhkes julki!
+
+Kuin peltokanat lensimme,
+Lu'imme kirjoitukset kaikin.
+Paketin tyhjän löysimme.
+Mut sormus oli minulle,
+Ja tanssipojan Roosa saikin.
+
+Nytp' oikein mytyt sinkuivat
+Helmasta vanhan joulupukin!
+Ne kaikki kovin mieluisat,
+Ja tavattoman arvoisat,
+Osamme niistä saimme kukin.
+
+Ol' ihmeen kaunis kuusikin
+Ja paljo myöskin jouluruokaa,
+Ja niistä puuro herkkuisin,
+Me lähetimme niillekin
+Puutteessa jotka raukat huokaa.
+
+Me kiittäkäämme Jumalaa
+Kaikista armolahjoistansa.
+On jouluaamu juhlivaa,
+Kun varhain kellot kaikuaa,
+Ja kirkkoon rientää harras kansa.
+
+Kauniisti siellä urut soi
+Ja juhlallinen kaikk' on toimi.
+Te maalla käsitätte, oi!
+Sen rauhan, minkä joulu toi,
+Paremmin kuin sun siskos
+                        Toini.
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+MIKÄ METSÄSSÄ ON KAIKKEIN KAUNIINTA.
+
+
+Niin, sen saat uskoa, että aamu oli kaunis, ja varhainen oli myös; enpä
+luule, että kello oli enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä
+alhaalla ja koivujen varjot olivat niin pitkät heinikossa. Isä ja äiti
+eivät sallineet meidän kanan maata aamusilla, ja oli vielä vanha
+kalastaja, joka aina huusi kello neljän aikana kammarimme ikkunan
+edustalla: "ylös reivaamaan, ylös reivaamaan!" sanoi hän, kuten
+merimiehet huutavat toisillensa, kuin yöllä tuulee, ja niin me nousimme
+nopeasti sängystä kuin nuoli sinkoaa jousipyssystä, ja alussa kyllä
+tuntui vaikealta, mutta viimein me ymmärsimme todeksi mitä vanhat
+ihmiset sanoivat että: "aamuhetki kullan kallis." No niin, sittepä
+pitääkin mennä koreasti: levolle jo kello yhdeksän aikaan illalla.
+
+Usein olen ajatellut, ett'ei ollenkaan pitäisi makaaman noina kauniina
+ihanoina valoisina kesäöinä, jotka loistavat valosta, kuin kaste päilyy
+nurmella ja linnut laulelevat. Sehän on monen tunnin makaamista
+ihanimmasta ajasta koko elämässänsä. Mutta niin se nyt on, eikä sitä saa
+muutetuksi. Maata jokaisen täytyy. Preussin kuningas toinen Freedrikki
+oli hyvin ahkera mies ja häntä harmitti, että hänen piti makaaman kolmas
+tai neljäs osa elämästänsä. Sentähden hän kerran päätti vierautua
+sellaisesta vahingollisesta pahasta tavasta. Ensimmäisen yön hän teki
+työtä ja se kyllä kävi päinsä. Toisena yönä hän myöskin teki työtä,
+makaamatta vähääkään, ja nyt hän luuli toimittaneensa jotakin varsin
+merkillistä. Mutta mitenkäs kävikään? Kuin hän sen jälkeisenä päivänä
+istui suuren hallituspöytänsä ääressä ja valtakunnan korkeimmat
+virkamiehet alkoivat puhua tärkeistä asioista, huomasivat he, että
+kuningas alkoi nyökkäellä -- -- ja siihen hän nukkui istualleen
+kuninkaallisessa arvokkaisuudessaan.
+
+Sentähden minä arvelen, että meidän pitää tehdä niinkuin luonto tahtoo.
+Ja onpa uni tosiaankin kallis lahja väsyneelle, sairaalle ja
+surevaiselle; mutta ei sen vaoksi saa laiskotella kauniina aamuna, vaan
+täytyy ajatella, että vanha kalastaja seisoo ikkunan ulkopuolella
+huutamassa: "ylös reivaamaan! ylös reivaamaan!"
+
+Mutta minun piti kertoman, miten oli aamulla metsässä. Niin, siellä oli
+viheriäistä ja raitista ja hyvin ihanaa. Siellä oli paljo monenlaisia
+puita aina pilviin ulottuvasta hongasta alkaen, joka vielä kerran
+tuumasi tulla mastopuuksi, pieneen nystyräiseen katajaan saakka, joka
+lohdutteli itseään sillä, että hänkin voisi tulla puuksi, kuin hänet
+karsittaisiin ja sidottaisiin paaluun; mutta siitäpä minä en pidä lukua,
+sanoi hän, minusta on hauskempi olla omassa vapaudessani. Ajatteleppas,
+jos olisin puu, niin eivät lapset ulottuisi minuun, kuin he tulevat
+katajan havuja riipimään, levittääksensä niitä tuvan lattialle
+sunnuntaiaamuina!
+
+No, sehän onkin ainoa, johon sovellut tässä maailmassa, sanoi kuusi,
+joka niin ylpeänä seisoi hänen rinnallansa. Sinä olet ihan omiasi
+tallattavaksi, pikku raukka, saneli kuusi.
+
+No mitäpä siitä? sanoi katajapensas; johan siinäkin on paljo, että
+ilahutan ihmisiä tuoreella tuoksullani metsästä. Sitä paitse minä
+kelpaan hyttyisten savustamiseen ja kelpaanhan minä jouseksi poikien
+nuolipyssyihin, ja keitetäänpä minun marjoistani keitevettä ja niistä
+valmistetaan myöskin siirappia ja sitte vielä -- -- --
+
+Ole nyt jo vaiti, sanoi pihlaja, sillä tuohan kuuluu hirveän
+itserakkaalta, kuin tuolla tavoin luettelee omia ansioitansa. Olisi maar
+minun hauska tietää, kuka täällä metsässä on kaunein. Mitäs siihen
+sanot? -- Ja samalla ravisteli pihlaja somasti tuuheita valkoisia
+oksiansa, sillä se oli paraillaan täydessä kukassa, kun nyt oli
+sydänkesä.
+
+No niin, on maar sekin kysymys! huusi tuomi, sillä se oli niin
+valkoisena, kuin jos se vastikään olisi ollut lumisilla; se kukki
+myöskin. Miettikäämme tarkoin, kuka meistä mahtaa olla kaunein, sanoi
+hän. Ja samalla sen lumivalkoisista kukista levisi mitä ihanin tuoksu.
+
+Koivun mielestä tämä oli varsin ymmärtäväisesti puhuttu, sillä se oli
+sykertänyt pitkät vihreät hiuksensa kähäriksi ja heilutteli nyt kiharia
+hiussuortuviansa hiljaisessa aamutuulessa. Minä olen varmaan kauniin,
+arveli hän salaa itsekseen.
+
+Mutta leppä, joka seisoi järven rannalla, katseli lakkaamatta kuvaansa
+vedessä ja arveli olevansa niin sinertävän vihreä ja viehättävä, ett'ei
+kukaan voinut olla häntä kauniimpi. Sentähden nyökkäsi se päätään ja
+sanoi: niin, olipa siinä tosiaankin arveluttava kysymys!
+
+Haapa seisoi hänen vieressään ja vapisi kauhistuksesta, että joku voisi
+olla sitä kauniimpi. Aina se haapa raukka vapisi, sillä vaikka se oli
+korkea ja iso, niin sillä oli pelkuri sydän ja hauraat oksat. Lehmus
+nyökkäsi; se ei myöskään ajatellut huonoa itsestään. Halava ja
+pajupensas seisoivat siinä vieressä, mutta olivat ääneti, sillä heillä
+oli omat ajatuksensa.
+
+Meidän pitäisi kysyä kukkasilta, sanoi vaahtera, joka levitti viileää ja
+tuuheaa lehtivarjoansa yli mättäiden, joissa kasvoi vuokkoja ja muuramen
+kukkia.
+
+Sitä ei ollenkaan tarvita, intti petäjä äreästi. Ollaksensa kaunis
+täytyy olla suuri ja vahva. Katsokaa minua; enkö minä ole komean
+näköinen? Kuin minä ravistelen itseäni, niin pudotan tuhansia neulasia
+maahan; ja muurahaiset poimivat ne, käyttääksensä niitä keihäinä; kuin
+marssivat sotaan. Olen maar minä komea vesa, sitä en luule kenenkään
+voivan kieltää. Ja sitte hän julmisti itsensä, saadaksensa toiset
+peljästymään.
+
+Tammi seisoi hyvin tyynenä kuunnellen pakinaa. Tyhmää on tuomita omassa
+asiassa, arveli hän. Minä olen varma siitä, että jokainen teistä arvelee
+itseänsä kaikista kauniimmaksi. Kysykäämmepä siis peipposelta, joka on
+tuolla koivun latvassa. Hän ei pidä kenenkään puolta; hän voi parhaiten
+sanoa kuka metsässä on kauniin.
+
+Siihen suostuttiin ja peipposen mieltä kysyttiin. Mutta tämä arveli ja
+mietti kauan eikä tahtonut visertää suoraa totuutta.
+
+Silloin tuli metsään kaksi pientä lasta, poika ja tyttö, jotka asuivat
+pienessä tuvassa. Kuin he menivät ulos varhain kauniina kesäaamuna,
+panivat he kätensä ristiin ja sanoivat: "Hyvä Jumala, kuinka sinun
+metsäsi on kaunis! Hyvä Jumala, kuinka sinun maailmasi on ihana! Hyvä
+Jumala, anna meidän pienten köyhäin lasten kasvaa sinun viisaudessasi ja
+todistaa sinun voimastasi ja kiittää sinun armoasi kaikkina
+ikäpäivinämme!"
+
+Kuin puut metsässä kuulivat lasten rukouksen, jäivät ne ihmettelystä ja
+liikutuksesta äänettömiksi; niiden humina vaikeni hiljaiseksi
+kuiskaukseksi ja voitiin helposti kuulla peipposen liverrykset, kuin se
+lauleli koivun latvassa:
+
+Kaunis, kaunis on viheriäinen metsäni, ja koko Jumalan luonto on kaikki
+kaunista. Mutta minä sanon teille, te puut, jotka kyselette, mikä on
+kauniinta metsässä, että kaikesta kauniista ja ihanasta, minkä Jumala on
+antanut kasvaa tälle seudulle, ei ole mitään niin rakastettavaa ja hyvää
+eikä viattoman suloista kuin nuo kaksi lasta, jotka ylistävät Jumalan
+hyvyyttä kirkkaana kesäaamuna. Sillä kauneus ja voima ja viisaus ja
+suuruus, se on kaikki tyyni tyhjää, joll'ei siinä ole nöyrää sydäntä,
+joka unhottaa itsensä, antaaksensa kaiken kunnian ainoastaan Jumalalle.
+Katsokaa, puut ojentavat käsivartensa taivasta kohti, kukat saavat
+värinsä auringolta ja lintuset laulelevat luonnon ylistysvirttä. Sillä
+sama ikuinen henki elää ja puhuu meissä kaikissa. Me kasvamme kaikki
+Jumalan armosta kirkkaassa päivän paisteessa; mutta lasten rukous
+Jumalan tykö on parempi kuin lintujen laulu ja puiden vihannuus ja
+kukkaisten tuoksu. Jumala siunatkoon teitä, pienet kukkaset elämän
+suuressa metsässä, ja antakoon teidän kasvaa viisaudessa ja armossa
+ijankaikkisesti!
+
+
+
+
+LAULU PIKKU MAIJASTA.
+
+
+Oi äiti, tänään varahin
+Kuin kouluun käyskentelin,
+Mä pikku tytön kohtasin,
+Hänt' oikein ihantelin;
+Niin sievä, armas, suloinen,
+Niin hellä, ystävällinen.
+
+Tukassa hällä vuokkoja,
+Rinnassa neilikoita,
+Täys kori käsivarrella
+Kukkia ihanoita,
+Ja kukat hänen käydessään
+Korista tippui yhtenään.
+
+Hän sanoi: tule leikkimään,
+Nyt lehto vihannoipi,
+Ja puro rientää retkeään,
+Ja leivon sävel soipi.
+Mä sanoin: toisen kerran, oi!
+On pitkä läksy, en nyt voi.
+
+Mä kysyin: mikä nimesi?
+No Maija, niin hän vastas.
+Ken äitis? Lie hän rouvaki?
+Ei, hän on laulurastas.
+Ken isäs? -- Länsituulonen.
+Ken siskos? -- Poski ruusuinen.
+
+Oletko köyhä? -- Enpä, en,
+Mä elän päivän voimin.
+Koulua käytkö? -- Iloiten
+Mä kukkia vaan poimin.
+Miss' asut? -- Yli laajan maan.
+Ja menet? -- Kylmään pohjolaan.
+
+Hän niijas, lähti tiehensä
+Kirkkaalla katsannolla.
+Mä menin kouluun, mietinpä,
+Ken Maija mahtaa olla?
+Niin äiti, tänään läksyni
+Sentähden sujui huonosti.
+
+Se Maija multa levon vei,
+Se mua mielistytti.
+Vaan, äiti, jospa Maija lie
+Se kevään kaunis tytti!
+Oi tule pikku Maija vaan
+Minua kohta katsomaan!
+
+
+
+
+SATU NELJÄSTÄ, JOTKA YLISTIVÄT JUMALATA.
+
+
+Olipa kerran mökki pienenläntä,
+Siin' asui eräs vanha vaari.
+Hän oli rampa, köyryssä kuin kaari,
+Mut muutoin mieheks mainittihin häntä.
+
+Ja vanha eukko onnettomaks luultu
+Siin' asui umpisokeana aivan;
+Silmänsä nähneet valoja ei taivaan,
+Mut nurinaa ei koskaan hältä kuultu.
+
+Ja pieni, pieni tyttö oli heillä,
+Hän oli kuuro eikä voinut kuulla,
+Enin kevätlinnut lauloi sulosuulla,
+Ja lehto täyttyi riemusäveleillä.
+
+Ja pieni poika siinä myöskin eli,
+Hän oli mykkä, puheenlahjaa vailla;
+Hän Luojaa kiittää laululintuin lailla
+Ei voinut, vaiti aina oleskeli.
+
+Viel' oli koira, Halli nimeltänsä,
+Se nopsa, terve, kuuli sekä näki,
+Se haukkui milloin tuli vieras väki,
+Kuutakin joskus haukkui leikillänsä.
+
+Niitylle kerran kaikki käyskenteli
+Varaksi talven tekemähän heinää,
+Se rampa ukko, eukko myös, jok' ei nää,
+Ja kuuro tyttö ja sen mykkä veli.
+
+Iloisna Halli sinne tänne tuiski,
+Mut eukko sattui rotkoon lankeemahan,
+Myös ukko lankes, kuin men' auttamahan,
+Ja Halli raukan häntä vaan nyt huiski.
+
+Ei tyttö kuullut heidän huutoansa,
+Ei mykkä voinut avuks ketään huutaa,
+Nyt Halli parhaaks näki, mitäs muuta,
+Ruveta äänen heidän puolestansa.
+
+Ja Hallin äänen matkamies jo kuuli.
+Hält' avun saikin vanha kurja väki.
+Sokea! Rampa! -- Kuin hän heidät näki,
+Niin onnettomiks kovin heitä luuli.
+
+"Jumalaa täss' on varmaan moittiminen,
+Kun ihmiselle sallii tuskaa moista,
+Teist' ei voi toinen turvaella toista,
+Kurjuutta, hätää vaan on kärsiminen."
+
+"Jumal' on väärä, teidät jättää tuskaan,
+Noin ihmiseltä kieltää kaiken armon,
+Koiralle antaa terveyden, tarmon,
+Mit' auttaa usko, mitä rukouskaan?"
+
+Mut ukko virkkoi: "Siten mieti emme.
+Jumalan kiitos, jok' on kaikki luonut,
+Ja uskollisen koiran meille suonut,
+Se kutsui sinut hätään avuksemme."
+
+"Jos rasittaakin meitä moni puutos,
+Niin tiedän varmaan, jos on tahto Herran,
+Hätämme riemuks' hänpä kääntää kerran,
+On helppo hälle semmoinenkin muutos."
+
+Hellästi heihin katsoi matkustaja.
+Mut ukko, eukon, pojan tytön kanssa,
+Jo teki heinää siellä nurmellansa,
+Ja Hallin iloll' oli tuskin raja.
+
+Olihan kesä. Metsä vihantana,
+Ja puiden yllä oli juhlaverhot,
+Ja kukastoissa liipoitteli perhot,
+Ja vilja kellastui jo koreana.
+
+Niin eukko sanoi: "Lauluun yhtykäämme
+Ylistäin Herraa! Vaikk' on vaillinaista
+Näentä, kuulo, puhe puuttuvaista,
+Jumala kuulee, häntä kiittäkäämme!"
+
+He kaikki virttä veisaavansa luuli,
+Vaikk' ainoastaan vanhat sanoin kiitti,
+Ja nuoret sydämmensä tunteet liitti,
+Niin Herra kaikkein neljän äänen kuuli.
+
+Tapahtui jotain. Virren lopuss' aivan
+Kirkaisee eukko sokeana ollut:
+"Jumala, mulle näkö taas on tullut,
+Mä näen vuoret, metsät, maan ja taivaan."
+
+Ja tyttö huusi iloss' ihmetyksen:
+"Oi äiti, äiti, nyt mä äänes kuulen!
+Hyttyisen hyrryn, suhinan myös tuulen,
+Ja pikku linnun vienon viserryksen!"
+
+Ja rampa ukko riemuisena juoksi
+Ikäänkuin terve, reipas nuorukainen,
+Hän eukon kaulaan kiepsahti nyt vainen,
+Pyöritti häntä kovin huvin vuoksi.
+
+Mut heidät kaikki kummastukseen saiki
+Nyt mykkä poika, kuin se selvin kielin
+Jo lauluun yhtyi innoll' ilomielin:
+"Jumalan kiitos, hält' on apu kaikki!"
+
+Niin illan suussa kaikki mielissänsä
+Ylisti Luojaa yhdestä he suusta,
+Mut Halli parka tietänyt ei muusta,
+Kuin katseli ja huiski hännällänsä.
+
+Ja silloin Luojaa kiitti metsät, vuoret,
+Siell' enkeli ol' loistava kuin päivä
+Herralle virttä viemään ennättäivä,
+Nyt jota lauloi vanhat sekä nuoret.
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+KUKKASET KEDOLLA JA LINNUT TAIVAAN ALLA.
+
+
+[Kuva]
+
+Eikös ole ihmeellistä, että keskellä talvea ajatellaan kevättä, että
+juuri vuoden pimeimpänä aikana niin kernaasti muistellaan yötöntä
+päivää? Niin rakkaani, mikäpä olisikaan ihmeellisempää kuin että
+keskellä maailman murheita voidaan ajatella iloa Jumalassa.
+
+Nyt joulunaikana ovat laululintuset kaukana Afrikan palmulehdoissa, ja
+kedon kukkaset ovat hautautuneina valkean lumivaipan alle. Ei kukaan
+niitä näe, pimeys peittää ne, pakkanen puree niitä, harakka hyppiä
+teputtelee kevein askelin niiden lumisella haudalla. Harakka ei tiedä,
+että hangen alla on jotakin, jossa kerran oli eloa ja riemua, mutta joka
+nyt on kadonnut. Me tiedämme sen, ja sentähden me nyt ajattelemme ja
+muistelemme sitä, joka on ollut ja kadonnut, vaan joka on taaskin kerran
+tuleva. Juuri nyt pimeänä, kylmänä ja kolkkona aikana, jolloin kaikki
+näyttää niin toivottomasti kuolleelta, mutta jolloin kaikki kuitenkin
+elää ja toivoo, nyt tahdomme me ajatella ylösnousemisen päivää. Onkos
+ihme jos kiitetään Jumalaa kauniina keväänä, jolloin maa, taivas ja meri
+ylistävät hänen kirkkauttansa? Paljon suurempi kiitos ja sydämellisempi
+ylistys on uskoa ja palvella kuihtumuksen, yön ja kuoleman keskellä.
+
+Minä tunsin muutaman köyhän kodin. Oli eräs vahtimestari, joka asui
+vaimoinensa ja monine lapsinensa erään kruunun suuren huoneuston
+maakerroksessa, jota huoneustoa hänen tuli lämmittää, pitää puhtaana ja
+hoitaa. Tämä asunto oli matala, mutta päivän puolella oli akkuna, josta
+virtasi valoa huoneesen. Akkunalla oli häkissä kanaarilintuja ja häkin
+vieressä muutamia kukka-astioita, varta vasten niin asettuina, että ne
+saivat kaiken sen valon, joka lyhyenä Joulukuun päivänä oli tarjona.
+Muutamassa astiassa oli kieloja, joita harvemmin kukka-astioissa
+kasvatetaan, sillä ne vaativat paljon puuhaa ja vaivaa menestyäksensä
+sisällä. Mutta mitäpä ei rakkaus saisi aikaan.
+
+Vahtimestari ja hänen vaimonsa olivat, niinkuin ihmiset enimmäkseen,
+tavallansa nuhteetonta väkeä, tavallansa Jumalaa pelkääväisiä,
+sunnuntai-kristityitä, jotka otaksuivat, että kun he uhraavat pari kolme
+tuntia viikossa kirkonkäymiseen ja muutamia minuuttia aamu- ja
+iltarukouksiin, niin pitäisi Jumalan olla heihin tyytyväinen. Jumalalle
+kuului seitsemäs osa ja tämän elämän huolille kuusi seitsemättä osaa.
+Jonkun aikaa oli tultu kaikinpuolin hyvin toimeen, mutta kun lasten luku
+lisääntyi ja heidän kouluttamisensa alkoi maksaa, tuli jokapäiväinen
+leipä vähitellen yhä niukemmaksi. "Mitä me nyt syömme ja mitä me
+juomme?" kysyi mies. "Niin, ja millä me itsemme verholtamme?" kysyi
+vaimo. Mies hankki sivutoimia, ja vaimo sivuansiota; molemmat riehuivat
+ja raastoivat voimiensa mukaan, mutta yhtä kaikki eivät tulot tahtoneet
+menoille riittää. Viimein sairastui vaimo, ja silloin tuli huolia ja
+murheita sekä ovista että ikkunoista. Napinaa alkoi kuulua, niinkuin
+tavallisesti aina tapahtuu, kun oma voima ja oma nero ovat näyttäytyneet
+riittämättömiksi. Pitihän Jumalan olla heihin tyytyväinen: mintähden hän
+salli heidän kärsiä nälkää?
+
+Onneksi oli heillä Elsa.
+
+Hän oli vanhin tytär ja 14 vuotias; häneen eivät pystyneet nälkä eikä
+huolet; askareiden toimittaminen oli hänestä yhtä helppoa kuin
+leikkiminen. Hän ennätti kaikkeen, ja kaikki kävi reippaasti, niin että
+helisi vaan. Iloinen lapsuuden kevät vaikutti tähän suuresti, mutta kun
+muutamat lapset jo silloinkin saattavat väsyä, niin ei ollut muuta
+selitystä hänen iloisuuteensa ja väsymättömyyteensä kuin se, minkä äiti
+oli mielessään otaksunut, että tyttö oli Jumalan lapsi kehdosta saakka.
+
+Ja onhan sellaisiakin lapsia olemassa. Syntiä on heissä, niinkuin
+kaikissa muissakin; sillä kukaan ei ole niin lumivalkoinen Jumalan
+edessä, ettei _hän_ näkisi heissä jotakin saastapilkkua, josta synti ja
+lankeemus saattaa kehittyä. Mutta nämä lapset ovat saaneet hienomman
+aistin, niin että he näkevät enkelin, jonka Jumala on asettanut
+vartioimaan kutakin lasta, ja kuulevat sen kuiskaukset. Näin tulee
+lapsen ja vartijan välille tuttavallisempi suhde, joka vaikuttaa, että
+lapsi kuulee enkelin äänettömän vastalauseen jokaista syntistä ajatusta
+ja jokaista pahaa aikomusta vastaan. Ja näin kiinnittyy näiden lasten
+sydän aikaisin Jumalan valtakuntaan. Kun sitte Vapahtaja tulee heidän
+tykönsä, ei hänen tarvitse sanoa mikä nimi hänellä on katkismuksessa. He
+vastaavat nöyrästi: "niin, tule, Herra Jesus, me tunnemme sinut, me
+olemme sinun omiasi."
+
+Isä sanoi tyttärellensä tuon tuostakin:
+
+"Elsa, sinun täytyy lopettaa koulunkäyntisi; meillä ei ole enää varoja
+pitää sinua siellä."
+
+"Aivan niin, isäni. Saanenhan kumminkin sitte lukea kotona.
+
+"Elsa, meidän täytyy eroittaa palvelustyttö luotamme ja tyytyä
+ainoastaan lapsentyttöön. Sinun tulee nyt tehdä kaikki talouden toimet."
+
+"Kyllä, isäni. Minä tahdon koettaa parastani."
+
+"Elsa, nyt täytyy meidän eroittaa lapsentyttömmekin. Sinun tulee tästä
+lähtein hoidella pieniä siskojasi."
+
+"Oikein, isäni; sen tahdon mielelläni tehdä."
+
+"Elsa, äiti on sairas. Sinun tulee hoidella häntäkin."
+
+"Niin, isäni, miks'en hoitelisi omaa äitiäni?"
+
+"Elsa, minä en jaksa enää toimittaa virkaani, vilutauti vaivaa minua.
+Nyt täytyy sinun hoitaa minun tehtäviäni suuressa huoneustossa."
+
+"Mielelläni isäni; ja sinua myöskin tahdon hoidella."
+
+"Elsa, meidän täytyy olla säästäväiset! Mitä sinä teet noilla
+piipittävillä linnuilla ja noilla hyödyttömillä kukilla, jotka ovat
+akkunalla?"
+
+Elsa vaikeni.
+
+"Myy ne! Sinä kenties saat 10 tai 15 penniä kustakin kukasta ja 2
+markkaa linnuista. Me tarvitsemme joka pennin."
+
+Elsa pullahti itkemään. -- "Tosin, jos niin tahdot, isäni. Mutta salli
+minun pitää ne!"
+
+Isä katsoi häneen ihmetellen. Elsa itki tavallisesti sangen harvoin; hän
+oli aina kaikissa toimissaan ja kaikissa vastoinkäymisissään iloinen
+kuin lintunen. -- "Meidän tulee kysyä äidin mielipidettä."
+
+He menivät äidin luo. -- "Sanoppa äiti, eikö Elsamme ole kuitenkin
+oivallinen tyttönen? Hän on huoneuston vahtimestari ja vielä enemmänkin.
+Hän kerkii kaikkeen, tekee kaikki säännöllisesti ja on aina tyytyväinen,
+aina nöyrä ja aina iloinen. Mutta katso, nyt itkee hän, kun minä sanoin,
+että hänen täytyy myydä hyödyttömät lintunsa ja kukkasensa."
+
+Äiti vastasi: "lapsi raataa kuin orja kaiket päivät; tuleehan meidän
+suoda hänelle hiukan iloakin."
+
+"_Senkö_ tähden sinä itket?" kysyi isä.
+
+"En, nyyhkytti tyttö vastaukseksi. Minulla ei ole koskaan aikaa käydä
+kirkossa."
+
+"Mitä yhteyttä kirkolla on lintusten ja kukkasten kanssa?"
+
+"Ne saarnaavat minulle Matheuksen evankeliumin 6:sta luvusta."
+
+Isä ja äiti katselivat ihmetellen toisiinsa. Mitähän siinä Matheuksen
+evankeliumin kuudennessa luvussa sanottaneenkaan. He olivat kenties
+kuulleet siitä, mutta jo aikoja sitte unhottaneet sen. Lapsi, joka ehti
+kaikkeen, oli kerinnyt lukea tämänkin.
+
+"Lue minulle se 6:des luku!" sanoi äiti, joka tunsi itsensä ihmeen
+liikutetuksi.
+
+Elsa luki, alkaen 25 värsystä luvun loppuun saakka: "Älkää murhehtiko
+teidän henkenne tähden, mitä te syötte ja mitä te juotte, eikä teidän
+ruumiinne tähden, millä te teitänne verhotatte ... katsokaa taivaan
+lintuja ... katsokaa kukkasia kedolla... Etsikää ensin Jumalan
+valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki nämä teille
+annetaan..."
+
+"Mutta mistä ihmeestä sinä olet löytänyt tuon paikan?" kysyi isä. "Sehän
+on aivan kuin meille kirjoitettu."
+
+"En tiedä, vastasi tyttö. Se avautui itsestänsä."
+
+"Ei, sanoi äiti, se ei avautunut itsestänsä, sinun enkelisi on kääntänyt
+lehtiä pyhässä kirjassa. Katso, kuinka kauvan me olemme puuhanneet,
+uurastaneet ja kyyneleitä vuodattaneet tämän elämän huolien tähden, ja
+kaikki työ, kaikki viisaus on ollut turhaa! Nyt tulee lapsi kukkasineen
+ja lintuineen ja kääntää meidän viisautemme hulluudeksi. Isä, isä,
+Jumalalla on ollut liian pieni osa meissä, hän tahtoo saada meidät
+kokonansa, hänen tulee saada kaikki!"
+
+
+
+
+RUUSUHELMET.
+
+
+Kun viisas siskon' taittaa
+Pienoisen ruususen,
+Sen lehdet survoo, laittaa
+Taikinan pienoisen.
+Kädessään vanuttaapi
+Ne pikku helmiksi,
+Säikeesen pujottaapi,
+Kaulassaan kantaapi.
+
+Mitenkä hentoo tehdä
+Hän siten ruusuillen?
+Ei kaunist' ole nähdä
+Pöperö semmoinen.
+Niin, sisko sanoo: tuoksu
+Helmillä hyvä on,
+Ei sitä ajan juoksu
+Karkoita pakohon.
+
+Kakskymment' ajast'aikaa
+Hän niitä kantelee,
+Mut tuoksua kuin taikaa
+Ne aina antelee.
+Kun vanhuus joutuu hällen,
+On ruusu lauhtunut,
+Niin jää nuo kukat jällen
+Helmiksi survotut.
+
+Niin, saattaa olla vainen
+Sen tuoksu jälellä,
+Mut ruusu ihanainen
+On itse mennyttä.
+Iloiten eikö näkis
+Hänt' aikaa lyhempää?
+Miks sotkemalla tekis
+Hänestä kestävää?
+
+
+
+
+HOPEARAHAN KERTOMUKSET.
+
+
+[Kuva] Sangen myöhäiseksi oli uudenvuoden aatto-ilta jo vierähtänyt
+Kaarlo Kustaan istuessa yksin kamarissansa rahakokoelmaansa
+järjestelemässä. Ahne hän ei ollut, päinvastoin oli hän valmis
+lahjoittamaan nutun päältään, kun joku köyhä, vilusta värisevä poika
+tuli kyökkiin ja rukoili jotakin ruumiinsa verhoksi. Mutta hän oli monta
+vuotta kokoellut säästölippaasensa vanhoja rahoja, joita ei nyt enää
+käytetä, ja joita hän oli saanut milloin mistäkin, välistä makson
+edestä, välistä ilmaiseksi. Useimmat niistä olivat vaskisia, vieläpä
+rumia ja ruosteisia kun hän ne sai, mutta Kaarlo Kustaa oli osannut
+tuli-öljyllä tehdä ne uudennäköisiksi. Joukossa oli monta Kaarlo XII:nen
+aikaista, kummallisilla merkeillä varustettua, ja monta vieläkin
+vanhempaa, mitkä lukkari oli valikoinut niistä rahoista, joita
+talonpojat olivat panneet kirkonkukkaroon, olipa joukossa useita
+ulkomaankin rahoja outoine reunakirjoituksineen, joita ei kukaan
+ymmärtänyt. Viisi taikka kuusi kappaletta oli oikeata käypää hopearahaa,
+jotka Kaarlo oli saanut syntymäpäivinänsä ja muissa juhlallisissa
+tiloissa; ja nyt hän par'aikaa järjesti niitä erääsen laatikkoon, jonka
+hän vartavasten oli laittanut rahakokoelma-huoneeksi ja jakanut moneen
+monituiseen eri ruutuun ja pieneen laatikkoon. Olipa siinä muuan raha,
+jota hän ei voinut kylliksensä katsella; se oli vanha roomalainen
+hopearaha, jonka iso-isä oli antanut joululahjaksi, ja joka oli Neron
+ajoilta asti. Se oli peräti pieni ja pahoin kulunut raha, mutta
+kuitenkin saattoi toisella puolella vielä eroittaa tuon julman keisarin
+muotokuvan. Kaarlo Kustaa katseli rahaa puolelta ja toiselta, arvellen
+sitä oikein eriskummaiseksi rahaksi, kun se niin kauan oli ollut tässä
+maailmassa. Jospa tuo raha osaisi puhua, ajatteli hän itseksensä, niin
+olisi sillä paljonkin kertomista. Mutta raha oli aivan ääneti eikä
+hiiskunut sanaakaan, ja kynttilä pöydällä paloi pitkälle karrelle Kaarlo
+Kustaan istuessa ja miettimistään miettiessä muinaisia aikoja, joita
+raha oli nähnyt. Silloin kuului hänestä kuin olisi hopearaha ruvennut
+kummallisesti kilisemään; syytä siihen hän ei tiennyt, mutta tuon
+laatikossa soivan äänen hän kuuli, ja taisi aivan selvästi eroittaa
+hiljaisia sanoja, vienosti helähteleviä kuin hopeakellon ääni. Ja raha
+rupesi puhumaan. Kaarlo Kustaa kuulteli sitä ihmetellen, mutta vastata
+hän ei voinut sanaakaan. Hän kuulteli vaan; ja silloin rupesi keisari
+Neron aikuinen hopearaha kertomaan seuraavalla tavalla:
+
+"Nyt on kello 12, ja ihmiset kirjoittavat vuosiluvun 1858 Vapahtajansa
+syntymän jälkeen. Me rahat olemme pakanoita, jotka lähdemme maailmaan
+sekä hyvyydeksi että pahuudeksi. Minun hopeani on muinaisina aikoina
+tuotu Iberian vuorista, siitä maasta, jota nyt nimitetään Espanjaksi.
+Nyt on tasan 1800 vuotta siitä ajasta kulunut, jolloin minä Roomassa
+rahaksi lyötiin, ja joka sadas vuosi minä taidan puhua. Omia
+elämänvaiheitani en tahdo sinulle kuitenkaan liioin kertoa. Välistä olen
+maannut pitkät ajat maassa; välistä ollut piilossa saiturin kellarissa
+Ja rikkaan silkkikukkarossa, välistä köyhänkin tyhjässä taskussa. Se
+saattaa kaikki olla yhden tekevää; ihmiset häviävät polvi polvelta, vaan
+hopea ei ruostu, raha elää kaikkina aikoina. Ja kuitenkin minä kadehdin
+ihmisten onnea, sillä kun oikein asiaa harkitsen, ovat he minua
+kuolemattomammat. Kun hopea ja kulta sekä koko maailman loisto häviää,
+elävät vielä ihmisten sielut ijankaikkisesti toisella puolen hautaa.
+
+Koska nyt olen osunut sinun luoksesi, poikaseni, tahdon sinulle kertoa
+vuosisata vuosisadalta mitä olen nähnyt ihmisten parissa niinä aikoina,
+jolloin he ovat kirjoittaneet vuosiluvun 58, jolloin minä aina olen
+tainnut puhua. Kun makaa minun tavallani sata vuotta, niin tahtoo
+mielellään avata sydämensä, sen vähän aikaa kun siihen onkin
+tilaisuutta. Siitä syystä aloitan nyt
+
+_Vuodella 1758_. Preussin suuri sotaherra, kuningas Fredrik II, istui
+teltassaan Silesiassa. Hän oli hiljakkoin saanut suuren ja verisen
+voiton Itävaltilaisista Leuthen'issä; oli haudattu monta tuhatta
+kaatunutta soturia ja toisten haavat vuosivat verta; monta leskeä itki;
+moni orpolapsi oli kadottanut tukensa. Vaan uljas ja saaliinhimoinen
+kuningas pesi veren pois käsistänsä ja katsellen pöydälle eteensä
+levitettyä Silesian karttaa sanoi hän ylpeällä luottamuksella, tämä maa
+on nyt minun! Hän unhoitti, että hän oli sen voittanut vääryydellä ja
+ihmisten verellä. Mutta ihminen voi unhoittaa paljon, kun voitonpyynti
+ja kunnianhimo ovat saaneet hänen valtaansa! Maailma kiitti suuren
+kuninkaan tekoja, ja imartelijat rohkenivat nimittää häntä "ainoaksi;"
+mutta minä makasin maan alla ja kuulin sinne hänen omantuntonsa äänen,
+joka sanoi hänelle: "väärin! väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!"
+
+_Vuonna 1658_. Englannin mahtava suojelija Oliver Cromvell makasi
+kuolinvuoteellansa. Hänen ympärillänsä seisoi vääriä ystäviä, jotka
+olivat itkevinänsä ja surevinansa, ja hänen vieressään seisoi hänen
+ainoa poikansa, joka riemuitsevalla sydämellä ajatteli itseksensä: "nyt
+minä pääsen valtaan isäni jälkeen!" Tuo suuri mies oli ollut olevinansa
+hyvin jumalinen ja pidettiinkin aikanansa kovin hurskaana miehenä, mutta
+kun hänen piti elämästä erota, muistui hänen mieleensä, että hän oli
+tehnyt monta suurta pahaatekoa ja mestauttanut herransa ja kuninkaansa
+Kaarlo I:sen. Ja vaikka Cromvell monessa kohden oli ollut viisas
+hallitsija, havaitsi hän, että hänen tekonsa eivät voineet kestää
+Jumalan edessä, ja se valta, jota hän maailmassa, halusi, oli ollut
+ainoastaan särkyvä vesikupla. Minä makasin tosin maan alla, mutta kuulin
+sinne asti hänen omantuntonsa äänen, joka sanoi hänelle: "väärin!
+väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!"
+
+_Vuonna 1558_. Toinen suuri mies, joka aikanansa oli ollut maan mahtavin
+ja jonka valtakunnassa aurinko ei milloinkaan laskenut, makasi nyt
+vanhana, voimatonna ja hyljättynä kuolinvuoteellansa Pyhän Justin
+luostarissa Estremadurassa Espanjan maalla. Se oli Kaarlo V, entinen
+Rooman keisari, Espanjan ja molempain Indiain kuningas, hän, joka kaksi
+vuotta sitten oli kyllästynyt valtaansa ja kunniaansa ja luopunut
+kaikista kruunuistansa sekä ruvennut munkiksi erääseen luostariin.
+Siellä seisoi muita munkkeja, mustiin puettuina, palavat vahakynttilät
+kädessä, veisaten hänen ympärillänsä pyhiä virsiä ja ylistäen häntä
+autuaaksi katumuksiensa ja hurskaiden töittensä tähden. Mutta
+kuolemaisillaan olevasta keisarista ei tämä kaikki ollut kylliksi
+Jumalan edessä, vaan hän seurasi surumielin tuntiviisarin kulkua siinä
+kellossa, jonka hän itse pitkäin päivinsä kulukkeeksi oli tehnyt.
+Vallan, kunnian ja maailman aarteet oli hän vapaa-ehtoisesti hyljännyt.
+Mutta siinä ei ollut kylliksi. Hän muisti, kuinka hän oli vainonnut
+Lutherusta, ja kuinka hän oli sallinut Espanjalaisten tappaa onnettomia
+Indiaaneja Mexikossa, ja kaikki munkkien vakuutukset eivät voineet saada
+hänen omatuntonsa ääntä vaikenemaan. Minä makasin maan alla, mutta minä
+kuulin sinne asti äänen, joka sanoi hänelle: "väärin! väärin! väärin
+Jumalan ja ihmisten edessä!"
+
+_Vuonna 1458_. Don Henrik, Portugaalin prinssi, istui Terzanabal
+nimisessä linnassaan ja kuulteli uutisia niistä tapauksista, jotka
+olivat maailman uudeksi muodostava. Pohjoisesta kuuli hän kerrottavan
+Mainzin ihmeellisestä Guttenbergistä, joka oli keksinyt kirjainpainamis
+taidon. Idästä tuli hämmästyttäviä sanomia Turkkilaisten etenemisestä,
+sitten kun he viisi vuotta takaperin olivat valloittaneet
+Konstantinoopelin, ja kreikkalaiset oppineet pakenivat levittämään
+viisauttansa länsimaihin. Etelästä kuuli Don Henrik sen uutisen, että
+hänen laivansa olivat purjehtineet Guineaan saakka Afrikan
+länsirannalle, joka oli pisin matka, mitä siihen asti oli kuljettu.
+Silloin tuo viisas ja jalo ruhtinas loi linnansa ikkunasta silmänsä
+lännessä lainehtivalle suuren suurelle Atlannin valtamerelle, pudisteli
+miettiväisesti harmaata päätänsä ja sanoi: "tuolla valtameren toisella
+puolella on epäilemättä maata; voi, jospa silloin eläisin, kun se maa
+löydetään!" -- Ja minä hopearaha makasin maan alla, mutta minä kuulin
+hänen äänensä, ja kaiku vastasi siintäviltä sinilainehilta: on, on,
+siellä on maata, siellä on Ameriika, ja Kristoffer Columbus käy
+par'aikaa koulua Genuassa.
+
+_Vuonna 1358_ makasin minä erään ritarin arkussa. Hän puki kultaisen
+sota-asun päällensä ja ratsasti turnajaisiin. Kentän ympäri oli
+rakennettu purppuravaatteella päällystetty aitaus ja ylt'ympärillä oli
+laitettu parvia katselijoille. Ritari kynnätti tanteren kahdellatoista
+härkäparilla ja kylvi vakoihin kolme tuhatta hopearahaa, joiden joukossa
+olin minäkin. Senjälkeen ratsasti monta loistavaa ritaria aitankin
+sisään ja hyökkäsivät toinen toistansa vastaan täyttä lentoa, niin että
+heidän peitsensä taittuivat kiiltäviä haarniskoita vastaan, ja moni
+uljas taistelija kaatui nurinniskoin hevosen selästä maahan. Kuninkaat
+ja ruhtinaat katselivat parvelta tätä, ja kauniit neitoset viittasivat
+liehuvilla vöillänsä, liput hulmusivat, sotatorvet soivat, kypärit
+välkkyivät, hevoset karkasivat pystyyn ratsastajien kannustaessa ja
+kiilloitetut kypärit välkkyivät auringon paisteessa. Mutta kaikki tämä
+oli vaan leikkiä, sillä ihmiset ovat isoja lapsia ja joka ajalla on omat
+leikkitapansa.
+
+_Vuonna 1258_ makasin minä matkustavaisen kauppiaan kukkarossa. Hän
+purjehti tavaroinensa pitkin leveätä kaunista Rhein-virtaa, jonka
+rannoilla heleän-viheriä viiniköynnös verhoilee harmaita vuoria. Koko
+luonto heloitti rauhallisena, aurinko valaisi ritarilinnan huippuja ja
+sen juurella lauloi trubaduuri laulujansa nuorelle tytölle, joka
+kuunteli niitä pienestä avonaisesta linnan ikkunasta. Laivassa oli
+munkki, yhtä musta kuin nimensäkin, sillä hänen nimensä oli Barthold
+Schwarts; hän näytti kauppiaalle hyppysellisen mustaa jauhoa, jota ei
+kukaan tuntenut. Katsokaa, sanoi hän, tämä on tekevä vahvan ja heikon
+yhdenväkisiksi! Ohoo, sanoi kauppias, mitä se lieneekään? Se on ruutia,
+sanoi munkki, ja sanoessaan nauroi hän niin kummallisesti, kuin olisi jo
+edeltäpäin tiennyt, mitä melua hänen keksintönsä oli saava aikaan
+maailmassa. Heidän puhuessaan lähti rannasta vesille vene, joka oli
+täynnä julmia rosvoja, sillä melkein kaikki linnat Rheinvirran varsilla
+olivat siihen aikaan rosvolinnoja. Nuo julmat miehet panivat kauppiaan
+vankeuteen, ryöstivät hänen tavaransa ja pakoittivat hänen vielä lisäksi
+lupaamaan heille suuria lunnaita. Sillä väkivalta oli oikeuden sijassa,
+ja koska jokainen luotti omaan nyrkkiinsä, nimitettiin tätä aikaa
+nyrkki-oikeuden aikakaudeksi.
+
+_Vuonna 1158_. Hurskas piispa Henrik, kristinuskon apostoli Suomessa,
+matkusti talvi-aikana Satakunnan harvaan asutuissa sydänmaissa ja hänen
+seurassansa oli munkkeja ja palvelijoita. Kun nälkä rupesi heitä
+vaivaamaan, pyysivät he ruokaa rikkaan Lallin talosta. Lalli itse oli
+poissa ja kun hänen häijy vaimonsa Kerttu ei tahtonut suoda heille
+mitään syötävää, niin ottivat he leipää uunista ja heiniä hevosille,
+maksaen kaikesta täyden hinnan. Minä olin yhtenä niiden hopearahain
+joukossa, jotka annettiin tuolle häijylle vaimolle. Senjälkeen he taas
+lähtivät pois. Mutta kun Lalli tuli kotiin, vihastui hän julmasti, ajoi
+heitä takaa ja löi hurskaan piispan Henrikin kuoliaaksi Köyliönjärven
+jäällä. Jonkun ajan perästä näin minä Lallin tulevan kotiin; hänen
+mielensä oli synkkä ja raivokas, ja kun hän otti lakin päästänsä, lähti
+koko tukka mukana. Silloin minä ymmärsin, että hän oli tehnyt jonkun
+kovan rikoksen, eikä hänellä sen perästä ollut koskaan enää mitään iloa.
+Mutta piispa Henrik sai suuren kunnian sentähden, että hän oli
+vaikuttanut Jumalan valtakunnan hyväksi Suomessa. Nyt on seitsemänsataa
+vuotta kulunut hänen kuolinvuodestansa, ja Tammikuun 19 päivä on Pyhän
+Henrikin päivä, sillä silloin Lalli hänet surmasi.
+
+_Vuonna 1058_. Siihen aikaan olin Roomassa, paavin aarre-aitassa, ja
+näin munkin, nimeltä Hildebrand, joka toimillansa koetti saattaa paavin
+maailman herraksi. Kuulinpa usein tosin oman-tunnon äänen, joka
+kuiskutti tuolle mahtavalle papille, ett'ei Kristuksen valtakunta ole
+tästä maailmasta; mutta silloin Hildebrand vastasi omalletunnollensa:
+etkös näe, että maailma on täynnä sotaa ja syntiä, että keisarit ja
+kuninkaat surmaavat toisiansa, ja että saaliinhimoiset ritarit ryöstävät
+kirkkoja? Julistakaamme paavi sentähden kaikkien herraksi ja
+esimieheksi, niin eivät he enää voi turvata kilpeen ja keihääsen,
+Goliatin tavalla sotiaksensa Israelin Jumalaa vastaan. Tämä onnistuikin
+Hildebrandille monen taistelun perästä, ja hän tuli itse kaikkein
+mahtavimmaksi paaviksi. Mutta sitten kun paavinvallan aika oli mennyt,
+kutsui Jumala Lutheruksen kristittyä kirkkoa puhdistamaan, ja tätä nykyä
+on paavi ainoastaan entisen mahtavuutensa varjokuva.
+
+_Vuonna 958_. Keisari Otto suuri oli kolme vuotta sitten voittanut
+raa'at Unkarilaiset Augsburg'in luona ja matkusti nyt saksalaisessa
+valtakunnassansa teroittamassa lakia ja oikeutta. Kuninkaat ja ruhtinaat
+notkistivat polvensa hänen istuimensa edessä, ja hänen valtakuntansa
+ulottui kauas Euroopan emämaiden rajojen yli ja minä makasin hänen
+suunnattomassa aarrevarastossaan. Kerran näin hänen alakuloisena astuvan
+makuukamariinsa ja murheellisena paljastavan päänsä Vapahtajan kuvan
+edessä, tunnustaen itsensä kaikkein vähäpätöisimmäksi ja halvimmaksi
+ihmiseksi. Sillä hän oli saanut tietää, että hänen rakas poikansa Ludvik
+oli kuollut nuoruutensa keväällä, ja hän sanoi itseksensä: "mitä on
+minun valtani Jumalan vallan rinnalla?" Nyt elossa olevista ihmisistä
+olen minä mahtavin, ja kuitenkin olen heikon ruovon kaltainen, jonka
+kaikkivaltias Jumala minä päivänä ja minä hetkenä hyvänänsä voi
+surkastuneena painaa maahan.
+
+_Vuonna 858_ makasin uhri-arkussa eräässä luostarissa Ranskanmaan
+ihanalla rannikolla, ja munkit lukivat hartaudella uutta
+litania-rukousta: "Normannien vihasta varjele meitä, laupias Herra
+Jumala!" Mutta heidän rukouksensa eivät tällä kertaa olleet Jumalalle
+ollenkaan otolliset, sillä varmaankin nämät munkit olivat tehneet syntiä
+ylenpaltisella herkuttelemisella ja ahneudella. Ennenkuin rukous vielä
+oli lopetettukaan, juoksivat raa'at pohjois-maiden viikingit
+laivoistansa rannalle. He olivat hirvittävät muodoltaan, siivelliset
+kypärit päässä ja suuret iskumiekat kädessä ja hävittivät koko seudun,
+polttivat luostarin, ryöstivät kaikki sen aarteet ja purjehtivat sitten
+suuren saaliinsa kanssa pohjoisille maille. Silloin seisoi viimeinen
+jäljelle-jäänyt munkki yksinänsä rannalla ja nähdessään viikinkien
+purjeiden katoavan näkyvistä kaukana siintävällä merellä, pani hän
+kätensä ristiin ja sanoi: "Jumala, me emme ansaitse muuta kuin
+rangaistusta, mutta säästä kuitenkin meidän jälkeläisiämme, ja anna
+Ansgariuksen, kristityn apostolisi, pohjoisilla mailla saarnata rauhaa
+ja laupeutta!" -- Niin tapahtuikin.
+
+_Vuonna 758_. Kaukana eräässä Skottlanninmaan luostarissa istui kaksi
+munkkia hämärässä luostarikammiossa, jossa oli pieni puolipyöreä ikkuna
+kirjoituspöydän yläpuolella. Toinen kirjoitteli siroja kirjaimia
+sileille nahkalehdille, joita kutsuttiin pergamentiksi, ja toinen
+maalasi kauniita kullalla ja hopealla kirjailtuja kuvia erääsen kirjaan,
+jonka hän ihan äskettäin oli valmiiksi kirjoittanut. Minä makasin
+kätkettynä munkkien arkussa, sillä eräs vieras munkki oli tuonut minun
+ynnä joukon muita hopearahoja yhden kirjoitetun kirjan hinnaksi. Nyt on
+minun Ciceroni valmis, sanoi toinen munkki; oikein ihastuttavaa on
+lukea, mitä vanhat pakanat ovat kirjoittaneet, vaikka he vielä elivät
+suuressa pimeydessä eivätkä tunteneet Kristusta, maailman valkeutta.
+Niin kyllä, sanoi toinen munkki; mutta Jumalan sana on voimaltaan ja
+kirkkaudeltaan kaikkia muita ylevämpi. Katso, nyt minä maalaan kauniita
+kuvia kirjaani, johon olen jäljentänyt evankeliumit. Kirjain
+jäljentäminen on tosin hyvin vaivaloista, ja tämä kirja maksaa
+kaksisataa hopearahaa. Mutta siitä onkin sitten ihmisille ikuista iloa.
+Oi, milloinka se aika tullee, jolloin ei tarvita rikkauksia voidaksensa
+ostaa Jumalan sanaa? Kärsivällisyyttä! sanoi taas toinen munkki. Jumala
+vielä senkin ajan suopi, vaikka me emme silloin enää elä. Sillä raamattu
+sanoo meille: "köyhille saarnataan evankeliumia."
+
+_Vuonna 658_. Kuuman erämaan halki vaelsi lukuisa joukko päivettyneitä
+sotamiehiä, valkoiset turbaanit päässä ja valkoiset, pitkäliepeiset
+vaipat yllä, muutamat kameeleilla ratsastaen, mutta usiammat kulkien
+jalkaisin. Aurinko paahtoi ja tulikuuma erämaantuuli kulki äärettömän,
+punaisen hietalakeuden yli. Moni mies kaatui maahan kuumuudesta ja
+janosta, mutta muut kävivät eteenpäin, ja kun heitä käskettiin
+lepäämään, vastasivat he: "Paratiisissa me saamme levätä!" Silloin tuo
+ylevä Ali kaliifi ratsasti eturivien eteen ja huusi: "Ainoastaan yksi on
+Jumala ja Muhammed on hänen profeetansa!" Kohta heittäysi koko joukko
+maahan ja rukoili, kasvot käännettyinä itään päin, Mekan pyhää kaupunkia
+kohden. Rukoiltuansa nousivat he seisaalle ja kohtasivat vihollisten
+sotajoukon, joka tahtoi puolustaa maata. Mutta kaliifi ja hänen väkensä
+ajoivat viholliset pakoon ja tappoivat kaikki, jotka eivät tahtoneet
+tunnustaa Muhammedia Jumalan profeetaksi. Sen perästä he ryöstivät koko
+maakunnan ja hävittivät kaupungit, ja minun he löysivät maakunnan
+aarrevarastosta. Sitten läksivät he jälleen levähtämättä matkaan
+kuumalle hietakankaalle, valloittamaan yhä enemmin ja käännyttämään koko
+maailmaa Muhammedin uskoiseksi. Mutta Jumala salli heille menestystä
+vaan ajaksi, sitten Jumala antoi heidän valtansa rau'eta ja vanhentua,
+sillä se oli tästä maailmasta. Mutta kristinusko, joka ei ole tästä
+maailmasta, ei vanhene milloinkaan eikä myöskään häviä, vaan kestää aina
+aikojen loppuun asti.
+
+_Vuonna 558_. Kauas Bosporan sinisen vedenpinnan ylitse loisti suuren
+Sofiankirkon kullattu kupukatto Konstantinoopelissa. Keisari Justinianus
+istui valta-istuimellansa ja kantoi veroa monelta hänen allensa
+kuuluvalta kansakunnalta. Hänen rahavartijansa kokoili suuret maljat
+täyteen kultarahoja rikkaasta Aasiasta; mutta tuosta onnea niin kopeasta
+Roomasta tuli hänelle vaan pieni maljallinen hopearahoja. Minä olin
+siinä maljassa ja kuulin keisarin sanovan: missä on nyt Rooman loisto,
+koska ei minulle tuoda sieltä suurempia aarteita? Herra keisari, sanoi
+palvelija, Rooman loisto on mennyt, barbaarit ovat hävittäneet sen
+aarteet ja repineet maahan kauniit hovilinnat siinä kaupungissa, jota
+mainittiin maailman pääkaupungiksi. Keisari kääntyi pahoilla mielin pois
+ja näki kaksi munkkia, jotka tulivat, matkasauvat kädessä, vierailta
+mailta. He lankesivat polvillensa keisarin eteen ja tarjoten hänelle
+sauvojansa sanoivat: "herramme, me pyydämme sinun katsomaan, mitä nämät
+sauvat sisältävät." Keisari avautti nuo ontelot sauvat ja löysi niistä
+aivan pieniä madonmunia. Silloin kirkastuivat hänen kasvonsa ja hän
+sanoi munkeille: "Te olette tehneet sangen hyvän työn, ja minä tahdon
+antaa teille suuren palkinnon, sillä näissä sauvoissa olette tuoneet
+silkkimadon munia Itämailta, joten me nyt voimme kutoa kotona kaikki nuo
+kauniit ja kalliit silkkikankaat, jotka meidän tähän asti on täytynyt
+ostaa ahneilta Persialaisilta." Ja keisari sekä kaikki kansa ylisti
+munkkeja tästä hyödyllisestä lahjasta. Sillä ihmisten valta on
+katoavainen, ja suuret sotasankarit jättävät jälkeensä verta ja
+raunioita; mutta rauhalliset keksinnöt ja hyödylliset toimet, joita
+ahkerat ihmiset maan päällä saavat aikaan, kantavat pitkiksi ajoiksi
+hedelmiä, tuottaen varallisuutta ja menestystä.
+
+_Vuonna 458_. Suuri joukko niitä julmia pakanoita, jotka nimitettiin
+Hunneiksi, kulki hävitetyn Euroopan halki takaisin itäisille maille, ja
+minä olin heidän saaliinsa joukossa. He olivat hävittäneet mahdottoman
+suuret alat Europan kukoistavimpia maita, niin ett'ei siellä enää
+löytynyt kaupunkia, tuskinpa kylääkään jäljellä; joku aika sitten olivat
+he haudanneet rajuluontoisen kuninkaansa, Attilan, erään virran pohjaan.
+Jumalan aurinko paistoi kirkkaana poltetuilla autiomailla, ja nuo julmat
+litteänaamaiset miehet astuivat maahan hevostensa seljästä, ruvetaksensa
+aterioitsemaan. He ottivat esiin raakaa lihaa, jonka olivat panneet
+satulan ja hevosen seljän väliin, jotta se ratsastaessa möyhistyisi, ja
+istuutuivat syömään; mutta muutoin he hyvin harvoin astuivat maahan,
+sillä he makasivatkin yöt hevosten seljässä. Heidän näin syödessänsä
+nurmikolla eräässä paikassa, missä Attilan hevonen ei ollut astunut, --
+sillä mihin Attilan hevonen kerran astui, siihen ei enää mitään ruohoa
+kasvanut -- syöksi heidän päällensä joukko sitä germaanilaista kansaa,
+jota nimitettiin Länsigööteiksi, ja tappoi Hunnit viimeiseen mieheen
+asti ja otti heidän saaliinsa. Mutta tuskin olivat Länsigöötit
+hengähtäneet taistelun jälkeen, kun jo joukko Burgundeja vuorostansa
+karkasi heidän päällensä ja löi heidät; ja kun Burgundit pitivät
+voittonsa taattuna, hyökkäsi kolmas germaanilainen kansa, nimeltä
+Svevit, heidän päällensä, otti heidän saaliinsa ja vei sen
+maanmiehellensä, Rikimer'ille, joka siihen aikaan hallitsi Roomassa,
+asettaen virkaan sekä eroittaen virasta Rooman keisareita. Mutta
+Rikimer'in hallussa eivät nämät aarteet kauan olleet, ennenkuin ne
+ryösti neljäs kansa, jota nimitettiin Vandaaleiksi, ja joka kuninkaansa
+Geiserik'in johdolla kulki rosvolaivoillansa ympäri merta. Minne nyt
+matkustamme? kysyivät Geiserik'in merimiehet merellä ollessaan. Ajakoon
+tuuli meidät sille maalle, jota taivas on päättänyt rangaista! vastasi
+kuningas; ja silloin hänen laivastonsa saapui Itaalian rannikolle ja
+anasti koko Rikimer'in saaliin. Kaiken tämän näin minä, pieni hopearaha
+rukka, joka kuljin kädestä käteen näiden Barbaarein kesken. Ja he
+hävittivät maailmaa ja toisiansa, se oli todellakin hirveä aika, jolloin
+toinen kansa alinomaa hyökkäsi toisen päälle, asuen milloin siellä,
+milloin täällä näillä autioilla mailla. Mutta Jumalan aurinko lämmitti
+niitä ja herätti eloon uusia aikoja ja uusia ajatuksia tällä
+sekaannuksen aikakaudella. Ja kaikki mikä vanhaa oli, raukesi tomuksi,
+ja kristinusko työskenteli vuosisadan toisensa perästä, saadaksensa
+kaikki nämät pakanakansat, nämät sinun esi-isäsi, hyviksi ja
+valistuneiksi ihmisiksi.
+
+_Vuonna 358_. Minä näin miehen, nimeltä Juliaanus; minä olin nimittäin
+silloin hänen aarteittensa joukossa. Hän oli maaherrana Galliassa, jota
+nyt nimitetään Ranskanmaaksi; ja kolme vuotta senjälkeen tuli hän koko
+Rooman valtakunnan keisariksi. Hän eli turmeltuneena aikakautena, mutta
+oli kuitenkin jalo mies, jonka hyviä tapoja ylistettiin aivan avaralta.
+Mutta hänellä oli yksi vika, suuri vika, hän oli pakana sydämmeltänsä
+eikä uskonut Kristukseen, vaikka Jumalan sanaa jo silloin saarnattiin
+kaikkialla hänen valtakunnassansa. Hän uskoi Jupeteriin ja Minervaan ja
+muihin pakanuuden jumaloihin. Kerran kutsui hän luoksensa juutalaisen ja
+kristityn ja sanoi heille: "mitä teidän profeetanne sanovat Jerusalemin
+kaupungin temppelistä?" Juutalainen sanoi: "Messias sen on jälleen
+rakentava." Kristitty sanoi: "Jerusalemin temppeli ei pääse koskaan
+entiseen kunniaansa, sillä Vapahtajamme on sanonut, ett'ei siitä pidä
+jäämän kiviä kiven päälle." "No, sanoi Juliaanus, minä tahdon uudestaan
+rakentaa temppelin ja todistaa ennustukset vääriksi." -- Kun Juliaanus
+sitten tuli keisariksi, lähetti hän monta sataa työmiestä, uudesta
+rakentamaan Jerusalemin temppeliä entiseen loistoonsa. Ja työmiehet
+aloittivat työnsä, ja keisari nauroi sydämmessänsä, sillä nyt hän luuli
+varmaan tekevänsä kristittyjen Jumalan valehtelijaksi. Mutta katso,
+silloin rupesi maa tärisemään työmiesten jalkojen alla, tulta leimahti
+maasta ja kaikki väki heitti työnsä; ja keisari Juliaanus ihmetteli ja
+hämmästyi; mutta Vapahtajan ennustus oli käynyt toteen.
+
+_Vuonna 258_. Siihen aikaan oli suuri sekasorto Rooman valtakunnassa, ja
+lukuisat barbaarikansat ahdisti sitä joka haaralta, niin että kaikki
+näytti menevän pirstaksi. Eräs keisari, nimeltä Valeriaanus, rupesi
+vainomaan kristityitä. Karthagossa, Afrikan länsirannalla, oli siihen
+aikaan kristitty kirkko. Nuori korkeasukuinen roomalaistyttö, nimeltä
+Placidia, maaherran tytär, vei minun säästölippaassansa kristittyyn
+kirkkoon köyhäin almuksi. Kun hän oli polvillansa alttarin edessä ja
+rukoili maailman Vapahtajaa omalla pyhällä uskollansa valaisemaan häntä,
+tulivat hänen isänsä lähettiläät julman vihaisina ja polttivat kirkon.
+Toisia kristityitä he tappoivat, toisia laahasivat piinapenkille,
+kauheilla kidutuksilla pakoittaaksensa heitä uhraamaan epäjumalille.
+Mutta kun kristityitä tulisilla raudoilla poltettiin ja heitettiin
+petojen raadeltaviksi isolle taistelukentälle, huusivat he kaikki
+rohkeasti, että Kristus, heidän Herransa, oli kärsinyt ja kuollut heidän
+edestänsä, ja nyt he tahtoivat mielellänsä kärsiä ja kuolla hänen
+tähtensä. Placidia oli vankien joukossa. Silloin sanoi hänelle maaherra,
+hänen isänsä: "etkös ole tyttäreni, jonka pitää totteleman isäänsä?
+Uhraa siis nyt Jupiterille, ja kiellä Kristus, niin tahdon jälleen sinua
+kohdella isällisellä rakkaudella, ja sinä saat asua kaunihimmassa
+linnassani ja käydä kallihimmissa vaatteissa ja valita puolisoksesi sen,
+jotas kaikkein enimmän rakastat." Mutta Placidia vastasi: "isäni, minä
+olen valmis tottelemaan sinua kaikessa, pyytämättä siitä mitään palkkaa,
+sillä tiedän kyllä, että lapsen pitää totteleman isäänsä. Mutta Herra
+Jumala on meidän kaikkien isä ja häntä meidän pitää rakastaman ja
+totteleman yli kaiken muun maailmassa. En siis voi milloinkaan kieltää
+Herraani, Kristusta." Silloin maaherra julmistui ja antoi heittää
+tyttärensä jalopeurain eteen eläintarhassansa, mutta ne laskeusivat
+lauhkeina maahan hänen jalkainsa juureen, eivätkä koskeneet häneen.
+Tämän näki hänen isänsä ja tunsi piston sydämmessänsä, purskahti
+itkemään ja sanoi: "en, en voi enää epäillä, minä näen nyt selvästi,
+että kristittyjen Jumala on ainoa ja totinen Jumala." Sitten hän tuotti
+tyttärensä luokseen ja sanoi: "lapseni, sinun uskosi on pelastanut sekä
+sinun että minun!" Ja siitä hetkestä tuli hän kristityksi.
+
+_Vuonna 158_. Keisari Antonius Pius istui kultaisella istuimellansa
+Roomassa, ja koko tunnetusta maailmasta tuli lähettiläitä, kantaen
+hänelle aarteita ja lahjoja. Minä makasin hänen isossa kulta-arkussaan
+ja kuulin kaiken kansan ylt'ympärillä ylistävän häntä jaloimmaksi ja
+parhaimmaksi ruhtinaaksi, mikä ikinä on hallinnut suurta valtakuntaa.
+Kaikkialla hänen ympärillänsä kohosi mainion Rooman marmorilinnat ja
+korkeat voittokaaret; monta tuhatta ritaria seisoi valta-istuimen
+ympärillä, puettuina kultaan ja hopeaan, ja Kreikanmaan oppineet ja
+runoilijat pitivät kiitospuheita keisarille, ja sinä päivänä antoi
+keisari armon kaikille pahantekijöille. Kun sitten koko kansa, ylhäiset
+ja alhaiset, rikkaat ja köyhät, oppineet ja oppimattomat ylistivät
+keisaria jumalaksi, pimeni hänen otsansa, ja minä kuulin hänen sanovan
+vävyllensä ja jälkeläisellensä, Markus Aureliukselle: "Miksikä ihmiset
+ylistävät minua jumalana? Minä olen vaan heikko kuolevainen ihminen, ja
+tämä hopearahanen on elävä maan päällä paljon kauemmin kuin minä.
+Ilmoittakaatte kansalle, ett'ei se minua palvele, vaan totista Jumalaa,
+joka on meidän kaikkien valtijas. Oi, jospa itse oikein tietäisin, mikä
+hän on!"
+
+_Vuonna 58, Kristuksen syntymän jälkeen_. Minä halpa hopearaha olin
+hiljakkoin lyöty rahaksi rikkaan Rooman keisarillisessa rahapajassa.
+Toisella puolellani oli keisarin muotokuva kirjoituksella _Nero Claudius
+Cæsar_, ja kaikki omistajani katselivat salaisella pelolla hänen
+kuvaansa. Hän oli ollut hyvä nuorukaisena, sanottiin, ennenkuin hän tuli
+valta-istuimelle; mutta valta ja onni kiusaavat ihmistä pahaan, ja
+Nerosta tuli hirmuhallitsija, joka on ollut kaikkien aikakausien
+kammona. Kerran lahjoitti hän minut lemmityllensä, Poppæalle. Nero,
+sanoi vaimo hänelle, sinä olet suuri mies, onpa vahinko, että annat
+äitisi hallita itseäsi. Anna senvuoksi tappaa hänet. -- Nero oli vaiti;
+tämä oli hänestä hirmuista. Mitä, sanoi taas Poppæa; etkös jo ole
+antanut myrkyttää velipuoltasi? -- Silloin Nero rakennutti laivan, joka
+oli tehty niin, että se halkeaisi merellä, ja sitten hän kutsui äitinsä
+Agrippinan tekemään huviretken laivalla, ja hän lähtikin. Laiva halkesi,
+mutta Agrippina ui vahingoittumatta rantaan. Silloin Nero pelkäsi
+kohdata häntä ja käski tappaa hänet. Mutta siitä hetkestä alkaen hänellä
+ei enää ollut rauhaa. Historia on täynnä hänen rikoksiansa, ja hänen
+monien uhriensa joukossa oli myöskin Poppæa. Eräänä päivänä näin koko
+Rooman kaupungin ilmi tulessa, sillä Nero oli käskenyt sytyttää tulen,
+saadaksensa ihailla liekkien loistetta. Kun tämä tuli tietyksi, vapisi
+Nero, peljäten kansan raivoa, ja julistutti, että kristityt olivat
+virittäneet kaupungin palamaan. Siihen aikaan oli vielä kristityitä
+vähän, ja he kokoontuivat metsiin ja yksinäisiin vuorenrotkoihin
+pitämään jumalanpalvelustansa. Nero antoi ottaa kiinni niin monta kuin
+vaan käsiinsä sai, ja muutamat hän ompelutti petojen vuotiin ja antoi
+viskata koirien eteen, toisia hän taasen käski ommella säkkeihin, ja
+säkit voideltiin pi'illä ja sytytettiin palamaan tulisoihtuina
+julkisissa näytelmissä. Silloin, niin kerrotaan, joutui myöskin apostoli
+Paavali tyrannin lähettiläiden käsiin ja kärsi martyrikuoleman Herransa
+Kristuksen, sekä suuren ja jalon käännytystoimensa tähden pakanain
+seassa. Mutta kristityt kärsivät ilolla kuoleman, ja ylistivät keskellä
+vaivojansa Jumalaa, joka oli katsonut heidät mahdollisiksi kärsimään
+Hänen pyhän totuutensa tähden. Mutta keisari Nero tuli tästä lähin yhä
+raivokkaammaksi, ja vihdoin teki sotajoukko kapinan häntä vastaan.
+Silloin hän muutamana yönä pakeni kauhistuneena erään orjansa
+maatilalle, ja paetessansa vei hän minut mukanansa kullan-kudotussa
+kukkarossaan. Minä kuulin ukkosen jyrisevän hirmuhaltijan pään päällä,
+minä näin taivaan leimausten salamoivan hänen ympärillänsä. Hänen
+hevosensa pelkäsi, ja matkustajat, jotka kohtasivat hänen yön pimeydessä
+tuntematta häntä, huusivat: Oletkos nähnyt Neroa? Neron pitää kuoleman!
+Ja Nero vapisi niin, että me rahat hänen kukkarossansa kilisimme, eikä
+hän uskaltanut mennä portin kautta maataloon, vaan kätkeysi ruovostoon,
+ja kun häntä janotti, ammensi hän kädellänsä vettä sadelätäköstä.
+Vihdoin viimein antoi orja murtaa muurin ja päästi hänet sisään; mutta
+samassa tuli sanoma, että hänen vihollisensa olivat portin ulkopuolella
+ottaaksensa hänet kiinni ja mestauttaaksensa hänet kaiken kansan nähden.
+Tämän kuullessansa tuli Nero kalpeaksi ja yritti itse lopettamaan
+elämänsä, vaan hän ei voinut, ja lopuksi orjan täytyi auttaa häntä
+pistäissään tikaria kurkkuunsa. Näin hirmuisella tavalla loppuu
+tyrannien elämä, sillä Jumalan viha musertaa heidät, ja ihmisten kirous
+seuraa heidän muistoansa suvusta sukuun.
+
+Katso, sanoi hopearaha, nyt olen kertonut sinulle kertomuksen jokaiselta
+menneeltä vuosisadalta siihen aikaan asti, jolloin Vapahtajan
+opetuslapset elivät ja kuolivat maan päällä, sitten noustaksensa hänen
+kanssansa ijankaikkiseen elämään. Enkä itse ole muuta kuin aine maan
+tomusta, joka kulkee kädestä käteen vuosituhansien vieriessä, mutta
+sinun kuolematoin sielusi, joka elää niin lyhyen ajan maan päällä, on
+kuitenkin elävä äärettömät ajat minun jälkeeni, aina -- ijankaikkisesti.
+Sentähden, poikaseni, sinä joka käyt maailmaan kasvattamaan sieluasi
+ijankaikkiseen elämään, muista silloin, mitä olen sinulle kertonut
+niiden ihmisten synnistä ja uhkamielisyydestä, jotka elivät menneinä
+aikoina, ja elä niin, että Jumalan armo ja ihmisten siunaus seuraavat
+sinua, kun eroat maan päältä. Ehkä vielä tuhannen vuoden kuluttua olen
+jonkun pojan rahakokoelmassa muistona entisiltä ajoilta. Tee niin, että
+silloin voin hänelle sinusta jotakin hyvää kertoa sinun vuosisadaltasi
+ja sanoa hänelle: sen ajan pojat tulivat rehellisiksi kelpo miehiksi,
+jotka pelkäsivät Jumalaa ja rakastivat isänmaatansa ja elivät ja
+kuolivat totuuden ja oikeuden edestä.
+
+
+
+
+SUVELAN SYYNE.
+
+_(Kevätsatu)._
+
+
+Suvelan kylässä suosittiin koreita nimiä. Kun suutari sai kuulla, että
+räätäli oli nimittänyt poikansa Ahasveerukseksi, kävi hänen kateeksi ja
+hän pani poikansa nimeksi Hapakuk. Sitten sai räätäli tytön ja nimitti
+hänet Eufrosyneksi. Suutarinpa taas kävi kateeksi ja hän tuumi
+itsekseen: jo nyt on saapas, ellen keksi parempaa nimeä! Hänkös nyt
+hakemaan allakasta, kunnes löysi syyskuun kahdeksannen päivän kohdalla
+Marianmessun. Sepä vasta nimi oli, ei kellään kristityllä ole sellaista
+nimeä ollut. Sillä 8:na päivänä Syyskuuta pidettiin muinoin Jumalan
+äidin neitsyt Maarian muistoksi messu ja sentähden nimitettiin päivä
+Marianmessuksi.
+
+Suutarin mielestä oli nimi vallan eriveikeä ja tyttönen sai kuin saikin
+nimekseen Marianmessu. Mutta luuleekos kukaan kyläläisten ruvenneen
+lausumaan niin pitkiä ja vaikeita nimiä? Ahasveerusta sanottiin lyhyesti
+Veeruksi, Hapakuk'ia Kukoksi ja Eufrosyyneä Syyneksi ja Marianmessusta
+tuli Marssu. "Messu" tuntui jollaintapaa viittaavan kirkkoon eikä siis
+oikein sopinut ihmisen nimeksi.
+
+Jonkun ajan kuluttua sattui suutari kuolemaan ja pian sen jälkeen kuoli
+räätälin vaimo. Lesket tuumivat nyt, että heidän sopisi mennä naimisiin
+ja niin menivät räätäli ja suutarin leski keskenään naimisliittoon.
+
+Siten joutuivat kaikki nuo neljä lasta Veeru, Kukko Syyne ja Marssu
+yhteen ja heistä tuli tavallaan siskot, mutta eihän se sukulaisuus niin
+hääviä ollut, koska kullakin siskoparilla oli eri vanhemmat.
+
+Olisihan sitä sentään tultu toimeen, ellei suutarin leski, jonka
+arvonimenä nyt oli räätäliskä, olisi ollut sellainen kiukkupussi.
+Räätälin entinen emäntä oli ollut nöyrämielinen, mutta nyt oli räätäli
+joutunut akkavaltoihin tai oikeammin polvihihnan vallan alle, jonka uusi
+vaimo oli tuonut mukanaan suutarin tehtaasta. Se oli kauhea hihna, se
+koroitti pian räätälin uuden vaimon talon pääksi.
+
+Ei voi aina niin tarkoin sanoa kehen lapset tulevat. Räätälin lapsista
+oli Veeru äkäluontoinen ja Syyne hiljainen; suutarin lapsista taas Kukko
+hiljainen ja Marssu äkäinen. Nuo kaksi hiljaista pysyivät yhdessä ja
+tulivat hyvin toimeen; toiset äkäiset tappelivat enemmästä päästä
+keskenään, toisinaan taas pitivät yhtä puolta tehdäkseen kiusaa
+hiljaisille siskoilleen.
+
+Uusi räätälinmuija, -- Priska oli hänen nimensä, olihan sekin korea
+nimi, -- höyhensi lapsiaan, milloin väsyi pöllyyttämästä ukkoaan. Nuo
+kaksi äkäistä olivat hänen lemmikkiään; heissä hän tunsi juoksevan omaa
+vertaan. Toiset kaksi saivat selkäänsä ja kärsiä nälkää, kun äiti näki
+hyväksi huomata heissä jotain virhettä. Syyneä ei hän voinut kärsiä
+silmäinsä edessä, olihan aivan sietämätöntä, ettei tuo lapsi milloinkaan
+niskotellut, vaan aina totteli kärsivällisesti, ollen ahkera kaikissa
+askareissaan. Marssu oli sen sijaan osa äitiään; hän kyllä saattoi
+kynsiä, laiskotella samoin ja vähän valehdellakin joskus; se kaunistaa
+puhetta, arveli Priska-eukko.
+
+"Nyt on sinun mentävä paimentamaan rusthollarin lehmiä", sanoi Priska
+Syynelle. Silloin oltiin vasta alussa kevättä, eikä maakaan ollut vielä
+perin paljas, tuskin viheriää korttakaan tapasi niityillä, mutta
+rusthollarin ladoista oli heinät lopussa ja lehmät olivat jo parin
+viikon ajan pureskelleet olkia.
+
+"Kyllä menen, äiti", sanoi Syyne.
+
+"Saat leipäpalan mukaasi ja sen pitää riittämän iltaan asti."
+
+"Riittää kyllä, äiti."
+
+"Ja sinun pitää lainata nuttusi Marssulle, hän raukka tarvitsee jotakin
+lämmintä mennessään kouluun kylmässä tuulessa."
+
+"Kyllä, äiti."
+
+"Kyllä ja kyllä", mutisi Priska, "ei koskaan saa kuulla muuta! Eikö
+sinua itseäsi palella, vätys?"
+
+"Minä juoksen itseni lämpimäksi", sanoi Syyne.
+
+"Koetappas juosta pois lehmien luota. Sinun täytyy kaiken päivää pysyä
+paikallasi!"
+
+"Kyllä tahdon koettaa, äiti."
+
+Tuo tyttö oli aivan auttamaton, aina vaan "kyllä", "kyllä."
+
+Marssu puolestaan selitti, ettei mikään hänen mielestään ollut niin
+vastenmielistä, kuin koulunkäynti. Mutta sinne pantiin kuitenkin hän ja
+Veeru. Toiset kaksi eivät saaneet oppia mitään.
+
+Syyne läksi paimeneen; hän oli silloin kahdeksan vanha. Kenkiä ei hän
+saanut jalkaansa, sillä nehän olisivat kuluneet metsässä, eikä sukkia
+liioin, mitä hän sukilla teki, kun ei kenkiäkään ollut? Lyhyt villahame
+oli hänen päällään ja sen alla paljas paita. Siinä koko puku, Priskan
+mielestä oli siinä kyllin.
+
+Syyne tuli rusthollarin navetalle. Hänellä oli kädessään lyhyt
+pihlajakeppi, mutta vain näöksi, hän ei koskaan lyönyt eläimiä. Hän
+houkutteli lehmät mukanansa ja tämä oli hyvin vaivaloista alussa. --
+Eläimet pääsivät nyt ensi kerran näkemään auringon valoa ja haistamaan
+raitista kevätilmaa oltuaan kuusi kuukautta teljettynä pimeään
+navettaan. Niiden hämmästystä ja iloa oli hauska katsella. Ne katsoa
+töllistelivät päivän valoa, ne hyppivät pää pyörällä ja häntä suorana,
+tietämättä minne. Karjassa oli kaksi vasikkaakin, nepäs vasta pistivät
+sorkat allensa oikaisten koipikolonsa. Oli karjassa härkäkin, yksi
+härkä, seitsemän lehmää ja kaksi vasikkaa, tämä piti Syynen panna
+muistiinsa, ettei yksikään pääsisi metsässä eksymään. Härkä olikin
+ainoa, joka säilytti arvollisuutensa kunnioittaessaan Jumalan vapaata
+luontoa korkealla läsnäolollaan. Hän päästi ilmoille pitkäveteisen
+muuuun todistukseksi armollisesta mielihyvästään.
+
+Kylläpä siinä oli puuhaa aikalailla, ennenkuin sai nuo tanssivat naudat
+liikkeelle hyvässä järjestyksessä kellokas etunenässä, mutta onnistuihan
+se vihdoin ja Syyne ajoi lehmät niitylle metsäisen mäenrinteen juurelle.
+Kesäiseen aikaan oli mäen rinteessä punaisenaan mansikoita, mutta nyt
+oli siinä vielä lumikasoja kuihtuneen syysruohon seassa ja aivan kuin
+hämähäkin seittiä niissä paikoissa, missä suuret lumikinokset olivat
+olleet. Kovin vähän siinä oli purtavaa; muun paremman puutteessa kuivia
+koivun lehtiä ja mustikan varsia. Osa lehdistä oli mustunut, eikä
+kelvannut syötäväksi, toiset, kellertävät ja punertavat, saattoivat
+juuri hätätilassa mennä mukiin. Lehmät koettelivat mustikan varsia,
+olivatpa ne sitkeitä pureskella; se oli samaa, kuin köyhillä ihmisillä
+perunankuorten syönti.
+
+Huu, kuinka tuuli oli kylmä! Se tarttui tuohon ohueen ja lyhyeen
+hamerisaan ja puhalsi köyhää Syyne rukkaa paljaalle iholle. Saatuaan
+lehmät aituuseen, etsi hän mäelle itselleen hyvän paikan, josta saattoi
+lukea karjansa ja olla tuulen suojassa suuren kiven takana. Nyt söi hän
+puolet leipäpalastaan suurukseksi; mitähän, jos hän nyt tekisi tuohisen
+ja lypsäisi jotain lehmää, niin saisi pidot keskellä mäkeä? -- Ei,
+tänään tahtoi hän antaa vasikkain imeä emojaan, olihan se niiden
+luonnollinen oikeus. Ei hän tahtonut varastaa vasikoiden ruokaa. Hän oli
+kyllä kuullut, etteivät vasikat saa imeä emoaan, sillä silloin
+tahtoisivat ne aina tehdä niin ja mistä sitten ihmiset saisivat maitoa?
+Mutta Syyne parka tuumi kaikessa yksinkertaisuudessan, että Jumala oli
+ihmiskuntaa viisaampi ja hän oli antanut vasikoillekin, samoin kuin
+ihmislapsille, äidin.
+
+Aika kävi pitkäksi hänen istuessaan kiven takana; hänellä ei ollut
+mitään kirjaakaan, kosk'ei hän osannut lukea; jotakin hänen piti
+kumminkin tehdä. Hän löysi puun kappaleita, männyn kuoria ja käpyjä. Hän
+rakensi itselleen tupasen kiven juureen, teki aidan, veräjän ja navetan
+ja pisti neljä tikkua kunkin kävyn alle ja sai siten seitsemän oikein
+lihavaa lehmää. Härällä piti oleman myöskin sarvet, no, ne se kyllä sai,
+sillä tikkuja oli kylliksi. Syyne puki kaarnankappaleen punertavista
+lehdistä tehtyyn hameeseen, teki pään männynkävynpuoliskosta, silmät,
+nenän ja suun ylivuotisista puolukoista. Kädet ja jalat tehtiin
+tikkusista. Selväähän se, että lehmien piti saaman ruokaa ja juomaakin:
+olihan siellä sammalia heiniksi ja lumentähteitä suuren kiven alla.
+Syyne pani kourallisen lunta lehmien eteen, niiden piti hiukan odottaa,
+kyllä lumi sulaisi.
+
+Mutta eihän se ollut talo, eikä mikään, jossa ei isäntää ollut; Syyne
+päätti tehdä kannosta isänsä, räätälin; hänen piti tuleman isännäksi
+taloon ja oleman muita hienompi. Hän saisi istua pöydällä neulomassa,
+sakset, neulat ja rässirauta vieressä. Kas, siinäpäs oli temppu saada
+kasaan niin mutkikkaita kapineita, eikä kiven vieressä ollut mitään
+niiksi sopivia aineita. Syynen täytyi mennä kappaleen matkaa metsään
+niitä hakemaan, muttei suinkaan kauas, olihan hänen pidettävä lehmiä
+silmällä.
+
+Sitten astui hän muutamia askeleita poispäin ja haeskeli puiden välistä.
+Tuollahan oli jotain kanervien seassa, korkean kuusen alla. Mitä se
+mahtoi olla? Pieni harmaa lintu, ja se oli kuollut, kuoliaaksi
+paleltunut! Syyne otti linnun konttaiseen kouraansa ja hohotteli siihen.
+Se oli kylmä ja kuollut. Mutta entäs, jos hän panisi sen paitansa alle
+ja lämmittäisi sitä povessaan. Sopihan koettaa. Lintu tuntui niin
+kylmältä kuin jääpalanen, kun se koski pikkaista tytön sydäntä. Kylmää
+päältä ja kylmää sisältä, huu! Syyne alkoi väristä vilusta. Mutta kun
+lintu oli muutamia minuuttia lämmitellyt niin lähellä hänen lämmintä
+sydäntänsä, alkoi se liikutella siipiään. Se elää, se elää!
+
+Syyne riemastui oikein sydämen pohjasta, otti taas linnun käteensä ja
+suuteli sen höyheniä. Sinä pieni, viaton ystävä, kiitos, kiitos siitä,
+että elät. Kerro minulle kuka sinä olet ja kuinka olet paleltunut
+kuoliaaksi!
+
+Lintu räpytteli pari kertaa kuoleentuneita siipiään, ojensi ne suoriksi
+ja lensi visertäen tiehensä.
+
+Se oli leivonen, -- huudahti Syyne, sekä iloissaan että suutuksissaan.
+Kas vain sellaista pientä kiittämätöntä veitikkaa, vaan se ei tee
+mitään, kun ei vaan toiste palella kuoliaaksi.
+
+Nyt oli Syynellä oma talo. Isännän piti nyt olla olevinaan hänen isänsä,
+räätäli, mutta mistä saisi hän nyt hyvän räätälin keskellä metsää?
+
+Syyne alkoi hakea korkeiden puiden seasta. Silloin huomasi hän äkkiä
+erään lumikinoksen alla jotakin niin parahultaista, ettei sopivampaa
+voinut toivoa.
+
+Se oli vanha, hoikka, katkennut ja kumoonkaatunut männynkanto, jonka
+oksat ja juuret pörhistelivät joka taholle. Siinä oli kädet ja jalat ja
+pään kohdalla oli sillä paraiksi suuri pahka, jossa oli harmaa parta,
+sekä jotain silmäin, nenän ja suun tapaista. Syyne laahasi kannon
+suurella vaivalla talolleen, pyyhki sen puhtaaksi sammalilla ja asetti
+sen veräjälle. Eihän se tupaan mahtunut, koska se ulottui paljoa
+ylemmäksi kattoa, mutta yhtä hyvä se siltä oli. Semmoinen oiva mies! Ja
+miten ihmeesti se oli Syynen isän näköinen. Puuttui vaan rässirauta ja
+sakset, mutta ne saattoi tehdä tikkusista. Syyne tahtoi itse olla
+Priskamuorina ja olla oikein kiltti hyvää ukkoaan kohtaan.
+
+Mutta kauheata, hän oli unhottanut elukat tuolla niityllä! Kymmenen
+niitä piti oleman, hän osasi laskea juuri kymmeneen. Yksi, kaksi, kolme
+... hän ei voinut nähdä useampaa kuin yhdeksän, yksi, kaksi ..., missä
+oli punanen vasikka? Nyyrikki! vasikka oli poissa.
+
+Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Syyne juoksi niitylle ja kysyi kellokkaalta,
+jonka muka piti oleman maitten poliisina. Kellokas kääntyi häneen päin
+ja katsoi nuhtelevasti, kuin olisi tahtonut sanoa: jos sinä juuri olet
+vasikkain täti, niin tuo minulle takaisin punaisin lapsoseni!
+
+Syyneä rupesi peloittamaan. Hän etsi niityltä, aituuksesta mäeltä, hoi!
+Ei jälkeäkään punaisesta vasikasta. Hän etsi puiden ja kivien alta, hän
+kurkisti ylös puihinkin, siltä varalta, että vasikka mahdollisesti oli
+piiloutunut sinne tehdäkseen kiusaa hänelle. Ei hän voinut keksiä
+punaista karvaakaan; mutta punaisen hännän hän näki, se liikkui
+vikkelään oksien välissä. Orava! Mitä hän sillä tekisi? Ei hän saattanut
+viedä sitä kotiin ja sanoa: "tämä on vasikka!"
+
+Syyne istui kivellä. Mitä nyt oli tehtävä, itkeäkö, vai syödä
+päivällistä?
+
+Mutta missä oli se leivänpalan puolikas, jonka hän oli säästänyt
+päivälliseksi? Poissa kuten vasikkakin. Leipä oli pudonnut sammalelle,
+orava luikahti alas puusta, istuutui takajaloilleen ja otti leivänpalan
+etukäpäliinsä, näykkäsi sitä etuhampaillaan, nyykäytti päätään ja piti
+herkun hyvänään. Syyneä rupesi naurattamaan, vaikka olikin niin
+murheissaan. Semmoinen mokoma ahmari, se syö minulta päivälliseni ja
+minä vaan katselen syrjästä. No, pidä hyvänäsi! Kyllä minun on nälkä,
+mutta ehkä sinun on vielä kovempi nälkä, kuin minun.
+
+Kaiken kiusan lisäksi näkyi tuo ilkeä Veeru suuntavan kulkuansa
+tännepäin.
+
+"Äiti lähetti minut katsomaan miten sinä hoidat elukoita. Missä ne ovat?
+Jaha, niityllä. Kymmenen niitä sanottiin olevan; yksi, kaksi, kolme ...
+kahdeksan. Minne sinä olet vasikat hukuttanut?" -- "Vasikat?" kysyi
+Syyne pelästyneenä. -- "Niin, molemmat vasikat. Kenties on susi ne
+syönyt."
+
+"Rakas Veeru, auta minua etsimässä."
+
+"Hae itse!" sanoi Veeru.
+
+"Veeru kulta, pyydä Kukkoa tulemaan heti minulle avuksi niitä etsiessä!"
+
+Veeru nauroi. -- "Kukko istuu kellarissa siitä hyvästä, että kaatoi
+maitopurtilon hakiessaan linkkuveistään hyllyltä. Äiti pisti hänet lukon
+taakse ja illalla, kun tulet vasikoitta kotiin, pääset sinäkin sinne.
+Hyvästi nyt. Mitä rojua sinulla on tuossa kiven juuressa?"
+
+Ja mennessään potkaisi Veeru kumoon uuden vastarakennetun kauniin talon,
+aitoineen, veräjineen ja kaikkine lehmineen navetassa.
+
+Syyne katseli taloaan ja yksin jälelle jäänyttä harmaata kantoa,
+miettien mielessään: jos olisit isäni ihka elävänä, niin auttaisit
+minua, mutta sinä olet vaan vanha kaatunut puuraukka.
+
+"Älä itke, kyllä minä autan sinua", sanoi käheä ääni aivan hänen
+vieressään.
+
+Syyne katseli kummastellen ympärilleen. Niin pitkältä, kuin hän saattoi
+nähdä niityn, maantien ja mäen yli, ei näkynyt mitään elävää olentoa,
+paitsi hyttysparvea, joka tanssi katrillia tuolla aidan vieressä. Olihan
+nyt kevät; mutta Syyne pahan suruisessa sydämessä oli syksy.
+
+"Tässä minä olen", sanoi taasen ääni. Ja nyt huomasi Syyne kauhukseen,
+että kantohan se puhuikin, kanto, joka oli olevinaan hänen isänsä,
+räätäli!
+
+"Miksi minua pelkäät?" jatkoi kanto. "Olenhan vain vanha kaatunut puu.
+Ymmärrätkö mitä sanon?"
+
+"Kyllä", sanoi Syyne. Hän oli huomaavinaan, että ääni kävi sitä
+selvemmäksi, mitä enemmän kanto puhui. Tämän laita oli samoin, kuin tuon
+kuolleen leivonkin, joka ensin siipiään räpytettyään rupesi vihdoin
+visertämään.
+
+"Se on hyvä", sanoi kanto. "Kuules nyt, mitä minä sanon! Sinä olet
+lämmittänyt paleltunutta leivoani lapsensydämelläsi ja herättänyt sen
+jälleen henkiin. Sinä olet suonut vasikkain nauttia maitoaan, vaikka
+sinun itsesikin oli jano, ja oravan syödä leipäsi, vaikka sinun
+itsesikin oli nälkä. Etkö luule kaikkein eläinten ja kasvien, vieläpä
+metsän enimmin halveksittujen kantojenkin käsittävän, mitä se on, että
+joku tekee heille hyvää. Tottahan toki, luota siihen! Ja etkö tiedä,
+että kaikissa kasveissa ja eläimissä on elävä henki? Kyllä se on niissä,
+mutta se on kuin kahleissa, se ei ole vapaa, kuten sinun henkesi. Se on
+saman Luojan luoma ja elää omaa elämäänsä, niinkuin sinäkin elät omaa
+elämääsi. Se puhuu omaa kieltään, mutta ihmiset eivät ymmärrä sitä.
+Siksi sanovat he: kasvi ei osaa puhua, eläin ei osaa puhua. Se tulee
+siitä, että aikaihmiset ja pikkuvanhat lapset ovat vieraantuneet
+luonnosta. Hyvät, viattomat lapset ymmärtävät luonnon kieltä, mutta
+toiset tuumivat sen olevan vaan kuvittelua ja nimittävät sitä taruksi.
+Niin, sano sitä vaan taruksi, mutta muista, että se on tosi taru, siinä
+on enemmän totuutta kuin ihmiset aavistavatkaan."
+
+Syyneä ei ollenkaan enään peloittanut, hän oli vain iloissaan ja
+ihmeissään. Hän kyllä tiesi saduista, että koko luonto osaa puhua, mutta
+ett'ei kaikki sitä käsitä! Hänhän käsitti kyllä joka ikisen sanan. Hän
+vain kummasteli kuka kanto oikeastaan oli.
+
+Ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa, jatkoi kanto.
+
+"Sinä kummeksit kuka minä olen? Vanha kanto raukka, enkä mitään muuta.
+Minä olen ollut suuri puu, käynyt vanhaksi kuin muutkin puut ja
+taittunut myrskyssä. Jos heität minut tuleen, niin palan, jos hakkaat
+minut palaisiksi, niin on minusta vaan lastuja jälellä. Mutta miten
+kurja ja katoovainen olenkin, niin olen kumminkin kappale tuota suurta
+ja elävää luontoa. Ja kaikki se voima, mikä Jumala on luontoon pannut,
+on minussakin. Minä en voi enempää, kuin mitä luonto voi, mutta sen,
+mitä se voi tehdä, sen voin minäkin. No niin, sinä olet hyvä lapsi, sinä
+olet kiskonut minut esiin lumikinoksesta, pyyhkinyt minut puhtaaksi ja
+asettanut talosi kunniavahdiksi. Minä tahdon palkita hyvyytesi. Kuinka
+monta sormea sinulla on?"
+
+Sitä ei Syyne tiennyt. Mutta hän osasi laskea kymmeneen, hän alkoi
+laskea sormiansa ja vastasi: kymmenen.
+
+"Hyvä", sanoi kanto. "Satujen hyvien haltijain tapana on täyttää kolme
+toivomusta, mutta minä tahdon olla jalomielisempi, minä täytän niin
+monta toivomusta kuin sinulla on sormia molemmissa käsissä yhteensä, ja
+niin suuressa mitassa kuin voimani myöntävät. Huomaa, että voin antaa
+sinulle ainoastaan sitä mitä luontokin, mutta minä en voi muuttaa
+Jumalan tahtoa, enkä ihmisten sydämiä. Kukin sellainen toivomus on samaa
+kuin hukkaan mennyt sormi. Punnitse siis tarkoin ja valitse viisaasti!
+Nyt aletaan. _Oikean käden peukalo!_"
+
+"Että saan vasikkani terveenä takaisin!" toivoi Syyne punnitsematta.
+
+Kanto taittoi kuivan oksan rosoisesta rinnastaan, pani sen suuhunsa ja
+puhalsi kuin pilliin. Heti näkyi Syynen suureksi iloksi ensin punainen
+ja sitten valkea vasikka kompuroivan esiin pitkillä koivillaan kivien
+lomitse. "Miksi olette karanneet?" kysyi kanto. "Miksi olette tuottaneet
+tälle kiltille paimentytölle niin paljon huolta?"
+
+"Susi vei meidät", vastasivat vasikat. Ne oikein vastasivat. Nekin
+osasivat puhua?
+
+"Susiko; eikö se repinyt teitä palasiksi?"
+
+"Se oli kyllä tarkoitus, mutta se sattui näkemään sinut mäellä ja
+silloin pelästyi se aikalailla."
+
+"Hyvä. Menkää nyt äitienne luo niitylle, älkääkä enää koskaan täst'edes
+karatko!"
+
+Vasikat läksivät noloina matkaansa ja kanto jatkoi: »_oikean käden
+etusormi!_»
+
+"Jospa saisin hiukan ruokaa, minä olen niin nälissäni ja viluissani."
+
+Uusi ääni pilliin. Pian ilmestyi höyryävä vadillinen makkarasoppaa,
+puulusikka laidalla. Kanto katseli tyytyväisesti, miten nälkäinen
+lapsiraukka söi vatsansa täyteen. Jott'ei mitään puuttuisi, ilmestyi
+vielä kupillinen lämmintä maitoa. -- »_Oikean käden keskinen_», jatkoi
+kanto Syynen syötyä.
+
+"Anna härän, lehmäin ja vasikkain myöskin syödä tarpeekseen!" pyysi
+Syyne.
+
+Pilli soi ja pianpa peitti koko niittyä rehevä heinä; nälkäiset elukat
+kahlasivat polviaan myöden pitkässä heinässä ja polkivat jalkoihinsa
+enemmän, kuin ennättivät syödä. Syyne taputteli käsiään ihastuneena.
+Nyyrikki -- onpa tämä vähän toista kuin mustikan varret! -- »_Oikean
+käden nimetön!_»
+
+"Anna kaikkien ihmisten ja eläinten aina saada kyllikseen ruokaa!"
+huudahti Syyne iloissaan ja innoissaan toivoen kaikille yhtähyvää, kuin
+itse oli saanut.
+
+"Lapsoseni, minun käy sääliksi", sanoi kanto, "että olet menettänyt
+yhden sormen. Luonnon ja ihmisten ikihyvä Isä, joka ruokkii kaiken,
+missä vaan eloa on, on nähnyt hyväksi joskus koetella lastensa uskoa
+kieltämällä heiltä joksikin aikaa jokapäiväisen leivän. Tätä toivettasi
+en voi täyttää. _Oikean käden pikkusormi!_"
+
+Hiukkasen alakuloisena vastasi Syyne vähän mietittyään: "että äiti olisi
+hyvä isää kohtaan."
+
+"Taaskin meni sormi hukkaan, lapsoseni; rukoile Jumalaasi, että hän
+kääntäisi äitisi pahan mielen rakkaudeksi, niinkuin hän itsekin on
+lempeä kaikkia luotujansa kohtaan. En tätäkään pyyntöäsi voi täyttää.
+Nyt olet toivonut koko oikean kätesi sormilla. Punnitse nyt tarkoin!
+_Vasemman käden peukalo!_"
+
+Itku kurkussa vastasi Syyne: "Minä tahtoisin niin mielelläni, että äiti,
+Veeru ja Marssu olisivat hyviä ja tulisivat onnellisiksi, mutt'en
+uskalla sitä toivoa. Saanko toivoa pääseväni kouluun?"
+
+"Saatpa kyllä. Huomis-aamuna saat alkaa koulunkäyntisi: »_Vasemman käden
+etusormi!_»
+
+"Ja oikein painetun aapiskirjan, jossa on kukkokin!"
+
+"Saatpa kyllä painetun aapisen kukkoineen, sinä pikku narri, sen olisit
+saanut minun avuttanikin. Elä tuhlaa kalliimpia toiveitasi näin
+mitättömiin. _Vasemman käden keskisormi!_»
+
+"Ei, kanto, nytpä ei olekaan minulla enää mitään toivomista ... vaan
+odotapas sentään! Isä käy kankeaksi paljosta pöydällä istumisesta jalat
+ristissä. Hänen pitäisi ratsastaa. Lähetä hänelle kaunis hevonen!"
+
+"Ai, ai, se on vaarallista huvia hoikkakinttuiselle räätälille. Onko
+isäsi koskaan ennen istunut hevosen selässä?"
+
+"En sitä uskoisi. Mutta se on niin kaunista, kun voudin Kalle höyhen
+hatussa ratsastaa kirkolle. Minä tahdon, että isä tulee yhtä kauniiksi."
+
+"No, ratsastamaan en voi häntä opettaa, mutta huomis-aamuna seisoo hänen
+hevosensa satuloittuna pihalla. Nyt on sinulla kaksi sormea jälellä.
+_Vasemman käden nimetön!_»
+
+"Kaksiko sormea? Kaikkein rakkahin kanto, sano mitä minun pitää
+toivoman, minä en todellakaan tiedä mitään toivottavaa! Toivoisinko
+rahaa isälle?"
+
+"Keksi parempaa!"
+
+"No sitten toivon Marssulle riisimakkaraa, Kukolle kuvakirjan, Veerulle,
+niin mitä? -- Äidille ... mitä toivoisin äidille!"
+
+"Veeru potkasi talosi nurin ja äiti ajoi sinut kylmään tuuleen nututta."
+
+"Ei, ei, Veerun pitää saada uusi lakki ja äidin pitää saada uusi
+pummulihame."
+
+"Nyt olet toivonut neljää lahjaa yhden sijaan, vaan olkoon menneeksi,
+sinä saat ne. Mutta nyt on vain yksi sormi jälellä. Toivo nyt järkevästi
+jotakin itsellesi! _Vasemman käden pikkusormi!_»
+
+"Niin, sano nyt, mitä toivoisin itselleni? Onko hyvä, jos haluan saada
+koko maailman rahat tai, että pääsisin keisarinnaksi tai, että osaisin
+koko aapisen ulkoa, tai parin uusia sukkia, koska vanhoissa on reikä
+kantapäässä? Taikka, että saisin sunnuntaisin aamulla kaksi sokeripalaa
+kahvia juodessani, kun nyt saan vaan yhden? Tahi -- mutta mitenkä saan
+härän, lehmät ja vasikat onnellisesti kotiin, koska täällä metsässä on
+susia? Jospa ne nyt pian saisin kunnolla kotiin navettaan kaikki
+kymmenen."
+
+"Tuolla maantiellä näet niiden vaeltavan kotiin. Ne saapuvat kaikki
+terveinä ja kylläisinä perille."
+
+"Joko ne menevät? Ei, odotappas hieman, minä toivon itselleni jotakin
+muuta."
+
+"Viimeinen toivosi on täytetty. Toivoa kyllä saat niinkauan, kuin elät,
+mutta toteuttaminen ei ole enää minun, eikä sinun vallassasi. Lapset
+toivovat vähäpätöisiä asioita, vaikka olisivat voineet toivoa jotakin
+suurta, mutta sinä olet ajatellut enemmän muiden, kuin omaa onneasi.
+Vanha harmaa kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan
+lapsi, niin olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi pikku Syyne!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Syyne tuli kotiin karjoineen, oli Priska muori jo kellarin avain
+kädessä rusthollarin veräjällä. Hän oli sanonut rusthollarin emännälle:
+"Tyttö on antanut suden viedä kaksi vasikkaa, ne meidän täytyy maksaa,
+mutta siitä saakin tyttö istua seitsemän päivää ja seitsemän yötä
+kellarissa." Rusthollarin emäntä tarkasti ja luki karjan ja sanoi:
+"ovathan ne kaikki täällä. Mutta katsokaas, kuinka ne ovat lihavia,
+aivan kiiltäviä, onpa se vähän erinomaista näin huonolla ja aikaisella
+kevätlaitumella. Näin hyvää karjatyttöä ei meillä ole milloinkaan
+ollut."
+
+"Mutta Veeru on sitten valehdellut minulle!" huudahti Priska. Veeru
+sattui juuri tulemaan toivottaakseen siskolleen onnea kellarireissuun.
+Kelpasipa katsella, miten Veeru sai luudan varresta niin runsaasti, että
+Syynen täytyi rukoilla hänen puolestaan.
+
+"Älkää lyökö häntä, äiti! Kun Veeru kävi luonani mäellä olivat vasikat
+poissa, mutta ne tulivat takaisin."
+
+Koko kylä ihmetteli, miten rusthollarin lehmät oli niin lihoneet, mutta
+enemmän vielä ihmeteltiin, kun seuraavana aamuna räätälin pihassa seisoi
+kaunis satuloittu hevonen. Kenenkähän tuo oiva varsa lienee. Onkohan
+herrastalon patruunan?
+
+"Se on sinun hevosesi, isä", sanoi Syyne, joka ei enää voinut salata
+iloaan. "Nyt saat ratsastaa joka päivä."
+
+"Pitääkö minun ratsastaa? Kylläpä se olisi kaunista!" nauroi räätäli.
+
+"Noh, koeta!" sanoi Syyne, räätäli suostui ja kapusi hevosen selkään,
+mutta putosi sieltä, kuin paikattu tumppi.
+
+"Ai, ai!" huusi hän, "mutta ehkä onnistuu paremmin, kun olen hieman
+ehtinyt harjaantua."
+
+"Minä olen saanut kuvakirjan!" huusi Kukko.
+
+"Ja minä uuden lakin!" kirkui Veeru.
+
+"Ja minä olen saanut riisimakkaran!" riemuitsi Marssu.
+
+"Mitä ihmettä!" huusi Priska muori, "minä olen saanut ihka uuden
+pummulihameen!"
+
+Syyne hymyili itsekseen, ollen vaiti, mutta toiset huomasivat sen. --
+Sinäpä tiedät jotakin. Sinä tiesit jotain isän uudesta hevosestakin.
+Kerro, kerro!
+
+Ei Syyne raukka osannut valehdella, hänen täytyi kertoa kaikki, mitä
+tuona merkillisenä päivänä oli tapahtunut, kun hän oli rusthollarin
+karjaa paimentamassa.
+
+Hän unohti vaan kertoa, kuinka hyvä hän oli ollut eläimiä kohtaan.
+
+"Syyne, et sinä olekkaan tyhmä tyttö, sinä olet antanut minulle kauniin
+pummulihameen. Sinä saat mennä kouluun ja alkaa jo tänään. Marssu tahtoo
+lopettaa koulunkäynnin, mikä on hänestä kaikkein ilkeintä maailmassa.
+Marssu ei ollut kertonut, että hänet oli eroitettu koulusta."
+
+Syyne kiitti, hän oli jo saanut kukkoaapisensa.
+
+"Äiti", sanoi Marssu, "anna minun huomenna mennä paimentamaan
+rusthollarin lehmiä!"
+
+Muorilla ei ollut mitään sitä vastaan, jos Marssu voisi tuoda äidille
+pitkän murun hurstikangasta.
+
+Marssu virkkoi Veerulle: "olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin
+Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme."
+
+"Jaa-a", sanoi Veeru. "Minä tulen mukaan!"
+
+Toisena aamuna menivät Marssu ja Veeru paimentamaan rusthollarin karjaa.
+He olivat varustaneet itsensä lämpimillä vaatteilla ja hyvillä eväillä.
+Lehmät ajettiin piiskan lyönnillä niitylle, joka jälleen oli kellastunut
+ja kuihtunut. Kun karja oli aituussa, istuivat paimenet Syynen
+hävinneelle talolle syömään suurusta. Kanto seisoi vielä paikallaan
+harmaana, vanhana ja hiljaisena. Lapset katselivat sitä uteliaina. Oliko
+todellakin mahdollista, että tuollainen kurja puutönkkö antoi, mitä vain
+siltä pyysi? He tahtoivat koettaa.
+
+"Kanto rukka", sanoi Marssu, "lähetä minulle helminauha!"
+
+"Lähetä minulle pyssy!" komensi Veeru.
+
+"Minä tahdon olla korein kirkossa", lisäsi Marssu.
+
+"Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä", selitti
+Veeru.
+
+Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut
+saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi
+häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät
+ymmärtäneet sitä.
+
+Nytkös Veeru suuttui. "Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan
+tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin", -- ja nyt antoi
+Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin.
+
+"Voi, mitä olet tehnyt?" valitti Marssu. "Nyt se meihin suuttuu, eikä
+anna meille ollenkaan lahjoja." Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja
+siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa.
+
+"No, kanto", sanoi Veeru uhitellen, "annatkos minulle pyssyn, muuten
+sytytän sinut tuleen. Minulla on tulitikkuja taskussani."
+
+"Sen sinä jätät tekemättä!" huusi Marssu.
+
+"Mitä vielä", nauroi Veeru, ottaen esiin laatikon. "Saanko pyssyn, vai
+enkö saa?"
+
+Kanto oli vaiti. Marssu tahtoi temmata Veerulta tikut pois, mutta sai
+sellaisen tuuppauksen, että vieri alas mäkeä.
+
+"Vai niin, minä en siis saakkaan pyssyä!" huusi Veeru, "kyllä minä sinun
+opetan!"
+
+Nyt pisti hän palavan tikun kannon parran alle. Parta oli kuiva kuin
+ruuti ja tulen arka, se alkoi rätistä ja pian oli koko kanto
+ilmitulessa. Tuuli oli heti saapuvilla, tietäähän sen, kukapa ei tunne
+kevättuulta? Monta viikkoa oli se jo lakaissut niittyjä ja kuivaellut
+metsiä. Nytkös se työtä sai, pullisti keuhkojaan ja hohkui vireästi
+liekkiin. Liekit luikuivat nopeasti kannosta sammaliin, sammalista
+kanerviin, kanervista katajiin, niistä kuusiin j. n. e. pitkin metsää
+mäntyihin ja koivuihin, hui! tulipa siitä aika loimuvalkea. Pianpa oli
+metsä tulen ja savun vallassa. Tuuli tanssi polkkaa liekkien kanssa ja
+heitti ne aidan yli niitylle, jossa ne tarttuivat kuiviin lehtiin.
+Härkä, lehmät ja vasikat pakenivat mölisten, hännät suorina, mutta sudet
+olivat huomanneet ne, ja kun ei tuo peloittava kanto enään ollut
+nähtävissä, niin voi kyllä ymmärtää, etteivät sudet jättäneet niin hyvää
+tilaisuutta käyttämättä. Lehmät ja vasikkaraukat, en raski kertoakaan,
+miten heidän kävi!
+
+Marssu tuli juosten kotiin kertomaan onnettomuudesta. Härkä tuli mylvien
+hänen jäljessään, se oli ainoa nelijalkainen, jonka oli onnistunut
+pelastua. Koko kylä lähti liikkeelle, kaikki väki riensi sammuttamaan
+metsänpaloa. Mitäs he voivat auttaa? Koko metsä oli hiilenä ja niitty
+tuhkana.
+
+Veerusta löydettiin toinen saapas. Kanto oli kaatunut hänen päälleen ja
+sytyttänyt hänen vaatteensa. Ei saa koskaan ärsyttää luonnon voimia.
+
+Räätäli sai kiittää onneaan, että rusthollari tyytyi hänen uuteen
+hevoseensa, korvaukseksi lehmistään ja vasikoistaan.
+
+Mutta ei niin pahaa, ettei siitä jotain hyvääkin olisi. Priskasta tuli
+siitä päivästä aivan kuin toinen ihminen. Hän ei voinut unhottaa, että
+oli lähettänyt lapset tuohon onnettomuuteen muka hakemaan hänelle murua
+hurstikangasta. Marssustakin tuli nyt kiltti tyttö. Hänestä ja Kukosta
+ja Syynestä tuli pian hyvät ystävykset.
+
+Seuraavana keväänä menivät he kolmen kesken tuolle metsäiselle mäelle,
+missä onnettomuus oli tapahtunut Veerulle ja lehmille. Metsästä oli vaan
+jäljellä muutamia hiiltyneitä kantoja, jotka olivat enemmän nokikolarin,
+kuin räätälin näköisiä, ja mustalle niitylle oli ilmestynyt muutamia
+vihreitä korsia tuhan sekaan. Lempeä, voimakas kevät, joka herättää
+uutta eloa luonnon haudoista, oli jo alkanut poistaa hävityksen jälkiä
+tästä autiosta seudusta.
+
+Lapset etsivät turhaan jotain jäännöstä kummallisesta kannosta, joka
+kerran oli Syynen talon isäntänä.
+
+"Syyne", sanoi Marssu, "minä luulen, ettei se ollutkaan mikään oikea
+kanto; se oli itse metsänkuningas. Sanotaanhan metsänkuninkaan
+ilmestyvän valepuvussa lapsille ja metsästäjille."
+
+"Niin sanoo satu", vastasi Syyne, "mutta minä kuulin kannon itse
+sanovan, että hän oli kanto, kuin muutkin kannot, kuinka se muutoin
+olisi voinut puhua. Niin kauan kun se oli olemassa, eli siinä elävä
+henki, joka on kasveissa ja eläimissä. Marssu, olkaamme hyviä kaikkia
+kasvia ja eläimiä kohtaan. Älkäämme koskaan pahoittako sitä elävää
+henkeä, joka niissä on!"
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+JÄÄTEHINEN.
+
+_Jättiläissatu._
+
+
+Kaukana Pohjolassa oli muinen maa, jota sanottiin Jättiläistenmaaksi, ja
+siellä asui jättiläisiä, joita nimitettiin jäätehisiksi. Ukko ylijumala
+kävi sotaa jäätehisten kanssa ja löi ne kuoliaaksi kaltaisella
+kurikallaan. Mutta yksi jäätehinen jäi henkiin. Se oli piiloittautunut
+jäävuoreen Nordkapin luona, ja siellä se asuskeli vielä viime vuonnakin.
+Kukaan ei tietänyt kuinka vanha, hän oli, kenties kolmen neljäntuhannen
+vuoden vanha, sillä hänen ikäänsä ei ollut kirkonkirjoissa. Mutta pitkä
+hän oli, pitkä ja tyhmä, pituutta yksi kilomeetri ja tyhmyyttä kuusi
+kilomeetriä, sanoi kansa. Se nyt sentään lienee ollut panettelua, hyvä
+kun uskomme puoletkin.
+
+Jäätehinen oli vielä kelpo voimissa, vaikka olikin niin vanha. Hän oli
+jäähän kiinnijäätynyt ja sieti kyllä kylmää, mutta suojilla ilmoilla
+pelkäsi hän sulavansa. Ukko oli aika unikeko, nukkuen enimmän aikansa
+jäävuoressa; mutta joka sadas vuosi havahtui hän tarkastelemaan maailman
+menoa. Ja se virkisti häntä niin, että hän arveli voivansa elää vielä
+jonkun tuhannen vuotta.
+
+Jäätehisillä oli palveluksessaan pieniä, viekkaita peikkoja, joita
+nimitettiin mustiksi-peikoiksi. Ne voivat nähdä läpi vuoren ja tiesivät
+kaikki asiat, paitsi miten päivänpaistetta tehdään. Ja paljon niitä oli:
+kun huusi metsässä, niin aina sai vastauksen. Mutta nyt oli
+mustatpeikotkin hävinneet jäätehisten kanssa, niin että elossa oli
+ainoastaan yksi jäätehinen ja yksi peikko. Ja Nordkapin jäätehinen oli
+asettanut peikkonsa jäävuoren rinteelle vartioimaan, sillä aikaa kun hän
+itse nukkui.
+
+Tänä vuonna heräsi jäätehinen vähää ennen joulua, potkasi jäävuoreen
+aukon ja oikoi kankeita koipiaan. -- Miten aika kuluu? kysäsi hän
+tähysvartialtaan mustalta-peikolta, joka oli vakoojana vuoren rinteellä.
+
+"Sata vuotta lähempänä maailman loppua ollaan", vastasi vakooja.
+
+"Vai niin!" sanoi jäätehinen. "Onko täällä sinä aikana ilmestynyt ketään
+minua viisaampaa ja vahvempaa?"
+
+"Mistäpä se semmoinen tulisi! Suuri Jäätehinen, sinä olet vahvin ja
+viisain mies koko maailmassa!"
+
+"Mutta minä alan jo tulla vanhaksi."
+
+"Se ei tee mitään semmoiselle, joka voi nukkua niinkuin sinä. Nukkuessa
+tullaan vahvoiksi ja viisaiksi, eikä kukaan nuku niin paljon kuin sinä."
+
+"Lienee totta. Mutta kuinka jakselee Ukko nykyjään?"
+
+"Ukko on vieraisilla pikkujumalain luona. Nykyjään hän hyvin harvoin
+jyryyttelee vaunuineen pilvilöissä."
+
+"Siis tänään ei ole mitään ukkoisilmaa?"
+
+"Kuinka, ukkoisilmako keski-talvella?"
+
+"Sitte lähdemmekin vaikka hiukan jaloittelemaan Jättiläistenmaahan.
+Kiipee selkääni. Ihmiset tulevat yhä tyhmemmiksi. Tahdon nähdä, miten
+tyhmiksi ne taasen sadan vuoden kuluessa ovat muuttuneetkaan."
+
+Mustapeikko kiipesi jäätehisen niskaan ja istui siellä kuin kärpänen.
+Mustapeikko näet ei ollut suurempi kuin pieni poika, siihen aikaan kuin
+se saa ensimmäiset housunsa. Jäätehinen oikasihe seisoalleen niin että
+mukuraiset luunsa natisivat, veti seitsenpenikulmaiset saappaat
+jalkaansa ja oli parilla askeleella Kastekaisten tunturilla Lapissa. --
+No, se ilahuttaa minua, ett'ei tunturi ole sulanut päivänpaisteessa.
+Mutta mitä ne on olevinaan nuo mustat viivat tuolla etäällä lumessa?
+
+"Ne ovat rautateitä, suuri Jäätehinen. Lännenpuolinen menee Ofotiin ja
+idänpuoleinen kulkee jo aina Ouluun."
+
+"Rautateitä? Onko ne jäätynyttä rautaa?"
+
+"Ei, tyhmät ihmiset vain ovat viimeisen vuosisadan kuluessa keksineet
+monta konstia. Nyt ne ajavat rautateillä kuusi penikulmaa tunnissa."
+
+"Kuusi penikulmaa! Kannattipa tosiaankin puhua!" huusi jäätehinen
+ylenkatseellisesti, otti seitsenpenikulmaisen askeleen ja seisoi
+Trömsö'ssä Norjassa. Täällä takeltui hän sananlennätinlankoihin ja oli
+vähällä katkaista hauraan toisen jalkansa. -- Äh, miten tuhmia ansoja ne
+asettelevat tunturiketuille! murahti hän,
+
+"Toden totta, miten yksinkertaisia!" sanoi mustapeikko. "Ja näitä
+myötenhän ne rupattelevat toistensa kanssa!"
+
+Jäätehinen harmistui Norjaan, kääntyi ympäri ja oli muutamilla askelilla
+Inaarin järvellä Lapissa. Täällä kohosi muutamasta uutismökistä savu
+punaisena patsaana kylmään talvi-ilmaan. Mutta savulla oli suloinen
+haju, mikä miellytti jäätehistä. -- "Mitä tuo pikku väki keittelee?"
+kysyi hän.
+
+"Se keittää kahvia."
+
+"Kahvia? Onko se jonkinlaista puuroa?"
+
+"Suuri Jäätehinen, kahvi on muutamanlaista ruskeaa liemiruokaa, joka
+tekee ihmiset iloisiksi."
+
+"Mutta sitä soppaa meidän pitäisi maistaa!" tuumasi jäätehinen ja otti
+askeleen eteenpäin, mutta unohti että hän samalla siirtyi seitsemän
+penikulman päähän kahvipannusta. "Siitäkin on joskus haittaa kun kävelee
+seitsenpenikulmaisilla saappailla. Katsoppa tuota mökkiä, mihin se
+tiensä otti!" sanoi jäätehinen harmistuneena.
+
+Silloin näkyi lumessa pieni musta esine. Jäätehinen otti sen ylös,
+katseli puolelta ja toiselta sekä pisti vihdoin suuhunsa, alkaen sitä
+pureskella. -- Sepä se vasta sitkeää poronpaistia on ollut, tuumiskeli
+hän, lieneekin se jo kauan tässä maannut ja kuivanut päivänpaisteessa.
+
+"Luultavasti", sanoi mustapeikko. "Muuten on ihmisillä tapana sanoa
+semmoista kummikalossiksi. Varmaankin on joku matkustaja hukannut sen
+lumeen."
+
+"Mitä ne tekevät kummikalosseilla?"
+
+"Ne käyttävät niitä lokaisilla teillä, jalat eivät kuulemma sitte kastu
+ollenkaan."
+
+"Likaisia teitä! Märkiä jalkoja! Mitä ihmeen nassiaisia täällä
+Jättiläistenmaassa nyt asuukaan? Kyllä minä ne opetan lokavesissä
+kävelemään! -- Jäätehinen sylkäsi kalossin pois suustaan, veti suunsa
+täyteen talvi-ilmaa ja puhalsi sen sieraimista ulos. Heti syntyi
+semmoinen lumituisku että se tuota pikaa peitti seudun miehenkorkuisille
+niedoksilla. -- Mihin päin se jäikään kahvipata?" kysyi jäätehinen.
+
+Mustapeikko osoitti pohjoiseen, jäätehinen oli tuntevinaan ilmassa
+kahvin hajua, ja otti muutamia reippaita askeleita, mutta eksyi
+lumipyryyn ja joutui keskelle Pohjanlahtea. Meri oli kyllä jäässä, mutta
+mikä jää semmoista hirmua kannatti. Jäätehinen soksahti veteen, ja nyt
+olisi kummikalossit kyllä olleet tarpeen.
+
+"Katsoppa tuota likaa, kun kehtaa ruveta saapasvarsiini pyrkimään!"
+huudahti jäätehinen seisoessaan keskellä merta. Hulluinta kuitenkin oli,
+että jalat alkoivat sulaa seitsenpenikulmaisissa saappaissa. Ei tullut
+muu keinoksi kuin rämpiä jälleen kuivalle maalle. Kitsis! rauskui jää
+kun hän sokelsi sen läpi.
+
+Nyt seisoi hän muutamassa Suomen kylässä. Täällä oli suoja, päivä
+paistoi ja lapset hurauttivat kelkkoineen mäenrinnettä alas aina riihen
+luokse pellolle. -- "Onko ne sammakoita?" kysäsi jäätehinen.
+
+"Suuri Jäätehinen, koipikaamme tiehemme, täällä on vaarallista viipyä",
+varoitti mustapeikko. "Ne eivät ole sammakoita nuo tuolla mäenrinteellä,
+ne ovat ihmislapsia."
+
+"Vai niin", sanoi jäätehinen; "minä olen nukkunut niin kauvan, että olen
+unohtanut kokonaan miltä lapset näyttävät. Minua huvittaa nähdä miten
+nuo itikat hölmistyvät." Samalla oikasi hän pitkät käsivartensa ja
+tarttuen yhden lapsen tukkaan, nosti tämän varovasti luokseen. Muut
+pakenivat kirkuen jäätehisen nähtyään minkä käpälistä pääsi.
+
+Uteliaana katseli jäätehinen saalistaan. Se oli kymmenvuotinen
+pojanvekara, Matti Reipas oli nimensä, ja reippaan nimen hän täydellä
+syyllä ansaitsikin. Pojalla nousi sydän kurkkuun, mutta hän nieli itkun
+ja katsoi tuota jättiläishirmua jäykästi silmiin. -- "Jaha", sanoi
+jäätehinen, "oletko sinä nyt niitä, jotka ajavat kuusi penikulmaa
+tunnissa ja puhelevat toistensa kanssa ketunlankoja myöten? Semmoinen
+pieni, viheliäinen kääpiö kuin sinäkin olet! Luuletko sinäkin olevasi
+viisas, hä? Tiedätkö sinä kuka minä olen? Minä olen koko maailman
+viisain mies."
+
+"Se sinun tulee näyttää, ennenkuin minä sitä uskon," vastasi Reippaan
+Matti. Ihan närkästyksellä katseli jäätehinen Mattia.
+
+"Näyttää? Mitä se on olevinaan?"
+
+"Sinun tulee antaa minun arvattavakseni kolme arvotusta ja minä annan
+sinulle kolme. Jos sinä arvaat minun arvotukseni, niin..."
+
+"-- niin syön minä sinut suuhuni", keskeytti jättiläinen.
+
+"Olkoon niin", sanoi Matti. "Ja jos minä arvaan sinun arvotuksesi, niin
+syön minä sinut suuhuni."
+
+Jäätehisestä tuntui tämä jumalattoman hauskalta, häntä miellytti tuo
+pieni, teerevä kerskuri ja hän asetti Matin seisomaan lumeen pää
+alaspäin. Mutta Matti oli pian taasen jaloillaan ja komensi: "alota!"
+
+"Ei, suuri Jäätehinen", kuiskasi mustapeikko, "älä anna narrata itseäsi!
+Sinä olet varmaan maailman viisain mies, mutta tyhmät ihmislapset voivat
+peijata viisaimmankin."
+
+"Suus kiinni!" sanoi Jäätehinen vihaisesti. "Tahdon sanoa sinulle että
+tuommoisen nulikan minä syön suuhuni, tunnenkin oikein kelpo
+ruokamaittia. Jaha, kolme arvotusta! No, mikä on se, kuin on sinulla,
+mutta ei ole minulla?"
+
+"Kymmenen vuoden ikä", vastasi Matti Reipas.
+
+"Todellakin, sitä ei käy kieltäminen. No, mikä on se, kuin on minulla,
+mutta ei sinulla?"
+
+Matin teki mieli sanoa: "tyhmyys". Mutta hän oli siksi viisas että
+vastasi: "tuhannen vuoden ikä."
+
+"Ohoh! niin no, sitäkään ei voi kieltää. Mutta kuule", sanoi jäätehinen,
+voitostaan varmana: "mutta mikä on se, joka ei ole minun eikä sinun
+näköisesi?"
+
+"Krokodiili", vastasi Matti.
+
+"Kroko..." mikä ihme se on?
+
+"No tunturirotta, jos ymmärrät sen paremmin."
+
+"Tunturirotta? Niin, sitäkään ei käy kieltäminen, tuumasi jäätehinen
+alakuloisena. Nyt on sinun vuorosi kysyä."
+
+"Mikä on se, joka syntyi maailman alussa ja kuolee maailman lopussa,
+eikä kuitenkaan tule viittä viikkoa vanhemmaksi?"
+
+"Oo, sitä ei tiedä kukaan, etkä sinäkään", vastasi jäätehinen
+neuvotonna.
+
+"Tiedänpähän, se on kuu. No, mikä on se, joka lakkaamatta irvistää?"
+
+Jäätehinen tuumasi että se täytyy olla Matti itse.
+
+"Eipä, se on seinänrako. Mutta arvaa nyt mikä on tämä:
+
+      "Lensi lintu siivetön,
+      Istui puuhun jalaton,
+      Linnun korjas neitonen,
+      Jolta puuttui suukkonen;
+      Paistoi ilman pannutta,
+      Söi sen ilman suolatta?"
+
+Jäätehisen korvat kävivät kuumiksi, aivan alkoivat sulamaan.
+
+"Syö hänet, syö!" kuiskasi mustapeikko. Mutta jäätehinen tahtoi pysyä
+sanassaan ja alkoi perinpohjaisesti miettimään. "Kuinka voi lintu olla
+siivetön ja neitonen suuton, se on kerrassaan käsittämätöntä." -- Kuule
+nyt, Matti, sanoi hän: "kumpi meistä on tyhmempi, minä vai sinä?"
+
+"Sitä minä en tiedä", vastasi Matti varovasti. "Mutta siivetön lintu on
+lumi ja suuton neitonen on aurinko."
+
+"Vai niin", sanoi jäätehinen, "sinä et näy olevan juuri tyhmimpiä. Mutta
+mitä on viisaus voiman rinnalla! Tiedätkö sinä, minua pidetään koko
+maailman vahvimpana miehenä!"
+
+"Se sinun tulee myös näyttää, ennenkuin minä sitä uskon", tuumaili
+Matti. "Koetappa nyt muuttaa tämä vuori kolmen tuhannen penikulman
+päähän ja muuta se aamuksi jälleen takaisin samalle paikalle!"
+
+Jäätehinen silmäili vuorta ja huomasi sen melkein liian raskaaksi. --
+"Lörpötystä!" selitti hän. "Koko maailmassa ei löydy semmoista, joka
+voisi tuon kivenmöhkäleen muuttaa."
+
+"Löytyypä, sen teen minä", vastasi Matti; "sen verran olen oppinut
+koulussa. Minä menen nyt vuorelle ja istun siellä aamuun asti. Vuori
+pyörii maan mukana 24 tunnissa kolme tuhatta penikulmaa, ja huomen
+aamulla tähän aikaan olen minä vuorineni täällä."
+
+"Suuri Jäätehinen, hän puijaa sinua!" kuiskasi mustapeikko.
+
+"Joutavia, kuule nyt, Matti", väitti jäätehinen, "tuo kaikki on paljaita
+oppineiden konsteja. Annappa kun minä näytän voimiani tavalla, jonka
+kaikki käsittävät!"
+
+"Anna näkyä vaan", sanoi Matti. "Täällä on meidän riihi. Työnnäppä nyt
+vaikka pääsi läpi seinän!"
+
+"Tuommoisen hökkelin minä vaikka potkasen kumoon."
+
+"Älä viitsi, se ei ole mikään konsti. Mutta pistä pääsi seinän lävitse!"
+
+Jäätehinen ryhtyikin tähän hommaan. Kerta toisensa perästä puski hän
+jääpäänsä seinää vastaan niin että sirpaleet singahtelivat ympärille.
+Mutta seinän läpi hän ei päässyt. Ähkien ja puhkien selitti hän että
+sitä ei voi tehdä kukaan.
+
+"Kyllä, sen teen minä", sanoi Matti. Niin puhein juoksi hän riiheen,
+pisti päänsä riihen ikkunasta ulos ja huusi: "hyvää päivää, suuri
+Jäätehinen! Nyt minä syön sinun."
+
+Tämä tuntui jäätehisestä niin käsittämättömän lystikkäältä että hän
+alkoi nauraa. Siitä oli kulunut jo pari tuhatta vuotta, kun hän
+viimeiseksi nauroi, silloin kun Ukko ajoi vaunuinensa kuperkeikkaa
+pilvissä. Ja niin hillittömästi nauroi jäätehinen, että hän kokonaan
+unohti vanhan, hauraan jääruumiinsa. Korvat olivat sulaneet ja pää
+lääpistynyt riihenseinää vasten, jääsydän oli niinikään sulanut ja jalat
+muuttuneet meren vedeksi. Nauru ja päivänpaiste teki hänestä aivan
+lopun. Siksis soksis! kuului vaan kun koko jääköntti lupsahti läjään
+suureksi, korkeaksi jääsohjo-kasaksi. Semmoiset olivat jäätehisen
+jäähyväiset maailmalle. Mustapeikko pelästyi niin pahanpäiväiseksi että
+vilisti metsään pakoon minkä koivista riitti, tarttui siellä jäniksen
+silmukkaan ja päätti siten mustan elämänsä valkoisella lumella.
+
+[Kuva]
+
+Matti Reipas oli ylpeä voitostaan, mutta hän piti kuitenkin syntinä että
+semmoinen mahtava jättiläinen juoksisi viheliäisenä likavetenä. Kylän
+lapset kokoontuivat hämmästyneinä ja uteliaina korkealle niedokselle
+jättiläisen jäännösten luona ja tuumittelivat keskenään että montako
+lasta tuo lienee aikoinaan syönyt. Mutta kinokselle tuli myös muuan
+pieni tyttö suksineen ja sanoi: "ei, jäätehinen oli hyväluontoinen, ei
+jäätehinen lapsia syönyt, meidän tulee kirjoittaa hänelle
+hautakirjoitus." Ja hän kirjoitti suksisauvallaan lumeen:
+
+_Tässä lepää viimeinen jäätehinen. Hän oli suuri ja tyhmä, mutta hän ei
+tehnyt mitään pahaa maailmassa. Hyvä on olla viisas, mutta parempi on
+olla tyhmä ja hyväluontoinen kuin viisas ja häijy._
+
+Ja tuo pieni tyttö itki päivänpaisteessa jäätehisen haudalla. Ja hänen
+hautakirjoituksensa oli, kuten monen muunkin, kirjoitettu lumeen.
+
+
+
+
+[Kuva]
+
+
+
+
+LAPSEN RUKOUS KAIKKIEN PUOLESTA.
+
+_(Uuden vuoden iltana.)_
+
+
+On vuosi vierryt; uus vuosi on
+Kohoova ajan rientohon,
+Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu,
+Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu.
+
+Nyt kello kutsuvi rukoukseen,
+Ja Luojan etehen hartauteen,
+Hänelle polvemme notkistamaan
+Ja hänen armoans julistamaan.
+
+Me häntä kiitämme riemuiten,
+Hänt' ylistämme myös iloiten,
+Me lapset pienoset täällä maassa,
+Ja kaikki enkelit taivahassa.
+
+Maailman valtias hän on, mut
+On päämme hiuksetki lukenut.
+Hän vuosituhanten säätää hetket,
+Hän määrää meidänki elonretket.
+
+Hän taivaan kuningas ijäinen
+Katsahtaa lastensa puolehen,
+Ja huokauksemme hiljaisetki
+Hän kuulee taivaassa joka hetki.
+
+Ja Herra, lapsien ystävä,
+Hän tahtoo myös sua sääliä,
+Hän kuulee sun esirukoukses,
+Sun kaikkein puolesta huokaukses.
+
+_Rukoile vanhempies puolesta:_
+
+Jumala siunaa armollas
+Mun äitiän' ja isään',
+Valaise heitä neuvollas,
+Ett' ei he eksyis missään;
+Sä kotiamme suojele,
+Ja vanhempamme varjele,
+Heit' iloit' ikävissään.
+
+_Rukoile sisarustesi puolesta:_
+
+Me saman rungon vesaset
+Olemme siskot, veikot,
+Suo oomme yksimieliset,
+Vaikk' olemmekin heikot,
+Vieroita eripuraisuus,
+Ja väliltämme riitaisuus,
+Kukista pahat peikot.
+
+_Rukoile opettajaisi puolesta:_
+
+Opettajallen' siunaus,
+O Herra, armost' anna,
+Ja heille pyhä valkeus
+Korkeudesta kanna,
+Ett' opetuksen oikean,
+Ja valistuksen vakavan
+He voisi minuun panna.
+
+_Rukoile ystäviesi puolesta:_
+
+O Herra, kaikki ystävän'
+Sä ota turvihisi.
+Oppaaksi tielle elämän
+Lähetä enkelisi.
+Suo että täällä tuskissa
+Ja ahdingoissa, vaivoissa
+Ystävyys lujenisi.
+
+_Rukoile vihollistesi puolesta:_
+
+Laps heikko olen, tiedän tuon,
+Mä usein joudun vikaan,
+Mut kaikille mä anteeks suon,
+Vaikk' ei he antaisikaan.
+Ann' anteeks heille Jumala,
+Heill' armokätes ojenna,
+Suo laupeutes pikaan.
+
+_Rukoile isänmaasi puolesta:_
+
+Maatamme, isänmaatamme
+Varjele hyvä Luoja,
+Vahingot, vaarat estele,
+Ja ahdingoista suojaa.
+Suo vapautta, valoa,
+Suo kunniata, suuruutta,
+Sä kaiken hyvän tuoja.
+
+_Rukoile ruhtinaasi puolesta:_
+
+Suojele, Herra armias,
+Valaise ruhtinaamme.
+Karkoita vaarat voimallas,
+Suo rauhass' olla saamme,
+Ett' aina laki, oikeus,
+Ja menestys ja siunaus
+Iloittais isänmaamme.
+
+_Rukoile itsesi puolesta:_
+
+Jumala, rakas Isäni,
+Ain' ole mua lässä,
+Ann' anteeks pahat tekoni,
+Virheeni elämässä.
+Öin päivin sinuun turvaun,
+Sun armos suojaan antaun
+Ilossa, ikävässä.
+
+_Rukoile onnettomien puolesta:_
+
+Minulle Herra sun armos on
+Antanut kodin ja ravinnon,
+Sun pyhä sanas on myöskin omain;
+Rukoilen puolesta onnettomain;
+
+Puolesta kaikkien kurjien;
+Puolesta raukkojen nälkäisten:
+Puolesta viluhun kuolevaisten;
+Puolesta vetehen hukkuvaisten;
+
+Puolesta korvessa kulkevain;
+Puolesta helteessä huokaa vain;
+Puolesta kulkiain kerjäläisten;
+Puolesta haudalla itkeväisten;
+
+Puolesta sairasten kituvain;
+Puolesta vankina riutuvain;
+Puolesta myös maanpakolaisten;
+Puolesta orpojen pienokaisten;
+
+Puolesta synkeämielisten;
+Puolesta sokeasilmäisten;
+Puolesta mykkien miesten, naisten;
+Puolesta rampojen kaikenlaisten;
+
+Puolesta maatansa kaipaavain;
+Puolesta orjina oihkavain;
+Puolesta vaivaisten sorrettujen;
+Puolesta syyttänsä tuomittujen;
+
+Puolesta, Herra, sun pilkkaajais,
+Suo hekin syntinsä anteeks sais;
+Puolesta, jotka käy tuskan teitä;
+Sä Herra armahda kaikkia heitä!
+
+_Rukoile syynalaisten puolesta:_
+
+Puolesta rukoilen niidenkin,
+Jotk' ovat langenneet synteihin;
+Puolesta varkaiden, ryövärien;
+Puolesta julmien murhajien;
+
+Puolesta ystävän -- jättäjän;
+Puolesta maansa pettäjäin;
+Puolesta syntihin vietteliäin;
+Puolesta orvoilta ryösteliäin;
+
+Puolesta rietasten pilkkaajain;
+Puolesta tyhmien ilkkujain;
+Puolesta viekasten teeskeliäin;
+Puolesta pyhyyden häväisiäin;
+
+Puolesta juomari-raukkojen;
+Puolesta myös rahanahnasten;
+Puolesta murha-polttajien;
+Puolesta väärin-vannojien;
+
+Puolesta turhien pöyhkeäin;
+Puolesta kateiden ylpeäin;
+Puolesta pahojen kituttajain;
+Puolesta tuhmien turmeliain;
+
+Puolesta köyhiltä raastajain;
+Puolesta huonojen vanhempain;
+Puolesta lastensa saastuttajain;
+Puolesta veljeinsä raateliain;
+
+Puolesta Herra sun hylkääjäis,
+Jotk' ain' on vastoin sun henkeäis;
+Oi jos he karttaisi synninteitä!
+Oi älä kadota Herra heitä!
+
+_Rukoile onnellistenki puolesta:_
+
+Kaikk' ilo, kaikki suru myös
+On, Herra, antamasi.
+Suo että edest' armotyös
+Sois sydän kiitostasi,
+Ett' ilon hymy nousis vaan
+Kuin kevään kukka tuoksumaan
+Sun laupeudestasi.
+
+_Rukoile hyvien puolesta:_
+
+Siunattu se, ken päällä maan
+Vaeltaa Herran teitä,
+Ja rientää muita auttamaan,
+Eik' katkeroita heitä,
+Ja elinaikans uhraapi
+Lähimmäistensä onneksi,
+Jakaen lievikkeitä.
+
+_Rukoile pakanain puolesta:_
+
+Jumala, mailman valkeus,
+Valista pakanatki,
+Ett' armo sekä laupeus
+Yllättäis heidät ratki.
+Sä yksin ilon, onnen suot,
+Sä lohdutuksen, levon tuot,
+Täydennät vajavatki.
+
+_Rukoile kaikkien eläväin puolesta:_
+
+Maan piiri asukkaillensa
+On Herra vallassasi;
+Sä tuskat kaikkein karkoita
+Vahvalla voimallasi;
+Lievitä kivut eläinten,
+Suo myöskin kuolon jälkehen
+Heill' lepo armostasi.
+
+_Rukoile kuolleiden puolesta:_
+
+Tiedämme kuolleet nukkuvan,
+Ja heidät kätkee hauta,
+Vaan Jesus Kristus kuoleman
+Musersi kuolons kautta.
+Suo, Jesus heidän nimessäs
+Levätä, viimein äänelläs
+Herätä, eloon auta.
+
+_Kiitä Jumalaa ja rukoile hänen
+valtakuntansa puolesta:_
+
+Viel' sydämestän' rukoilen,
+Ett' armos meillä oisi,
+Ett' aina, Isä ylhäinen,
+Sinulle kiitos soisi,
+Ett' armokeinos suloiset
+Maailman kansat kaukaiset
+Sun valtakuntaas toisi.
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 1, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 1 ***
+
+***** This file should be named 16223-8.txt or 16223-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/6/2/2/16223/
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/16223-8.zip b/16223-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2a9512b
--- /dev/null
+++ b/16223-8.zip
diff --git a/16223-h.zip b/16223-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..099abf9
--- /dev/null
+++ b/16223-h.zip
diff --git a/16223-h/16223-h.htm b/16223-h/16223-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..b7fea8b
--- /dev/null
+++ b/16223-h/16223-h.htm
@@ -0,0 +1,7527 @@
+<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN">
+<html>
+<head>
+<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1">
+<title>Lukemisia lapsille 1, kirjoittanut Z. Topelius</title>
+</head>
+<body>
+
+
+<pre>
+
+The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 1, by Zacharias Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Lukemisia lapsille 1
+
+Author: Zacharias Topelius
+
+Release Date: July 6, 2005 [EBook #16223]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 1 ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+
+
+
+
+</pre>
+
+<center><h1>LUKEMISIA LAPSILLE.</h1>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h2>Kirjoitti
+Z. Topelius.</h2>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h2>Tekijän luvalla suomennettu.</h2>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h2>Kuvilla varustettu painos.</h2>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h2>1:nen osa.</h2></center>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<h3>Ensimmäisen kerran julkaissut<br>
+Werner Söderström 1893.</h3>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-1.jpg" alt="Z. Topelius"></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VANHEMMILLE.</h2></center>
+
+
+<p>Viime jouluna oli 43 vuotta kulunut siitä, kuin ensimmäinen kokoelma
+näitä satuja ja lauluja päästettiin julkisuuteen. Nyt ne leviävät jo
+Suomen kolmannen lapsipolven käsiin. Niinkuin ne ovat lähteneet
+rakkaudesta, on ne rakkaudella myöskin otettu vastaan. Onpa jo aika
+tehdä tiliä niin kalliista perinnöstä, kuin lasten rakkaus ja vanhempain
+luottamus on. Kerron siis, millaisiksi näitä lasten kirjoja ajattelin.</p>
+
+<p>Ensimmäisillä saduilla ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin viaton
+huvittaminen. Ja sepä se on vielä tänäkin päivänä monen sadun tarkoitus.
+Minä en suosi siveysopillisia satukuvauksia. Pitää olla varoillaan eikä
+tiputtaa katkeraa lääkettä lasten maitokuppiin. Silloin saattaisivat
+lapset sylkeä pois sen sekamaidon. Mikä voidaan tehdä ja onkin tehtävä,
+on ainoastaan pitää kuppi puhtaana ja maito nuorena. Hyvä ravinto tulee
+silloin itsestään.</p>
+
+<p>Minä olen yhtä vähän kuin kukaan muu voinut välttää erhetyksiä ja tämän
+yksinkertaisen säännön rikkomisia. Minun lastenkirjoissani on kyllä
+paljo, joka ei kestä koetusta ankaramman tuomion edessä. Mutta olen
+koettanut oppia jotakin pitkästä ja likeisestä tuttavuudesta rakasten
+lasteni kanssa.</p>
+
+<p>Minä olen oppinut, että lapsen sydän on hedelmällisin kaikista
+vainioista, kasvamaan hyvää tai pahaa sen mukaan, mitä siihen milloinkin
+kylvetään.</p>
+
+<p>Minä olen oppinut, että lapsi elää siinä, mitä kukin hetki häneen
+vaikuttaa, ja että hyvän tai pahan esimerkki tulee näistä vaikutuksista,
+ei neuvoista eikä siveyssäännöistä, koska lapsen elämän kehitys onkin
+vain alinomainen luominen itselleen uusia mielikuvia.</p>
+
+<p>Ja koska se tapahtuu mielikuvaus-voiman kautta, olen minä oppinut, että
+sen terveellinen ravitseminen on ainakin yhtä tärkeä kuin ymmärryksen,
+tahdon ja tunteen kasvattaminen. Jos laiminlyöt lapsen vilkasta
+mielikuvitusta, joutuu koko lapsi arveluttaville harhateille.</p>
+
+<p>Täten olen johtunut satuun. Kaikki lapset rakastavat satuja, koska
+heillä niiden piirissä on täysi vapaus tehdä itselleen uusia mielikuvia.
+Satu ja leikki ovat vain kaksi eri puolta samasta luonnonvietistä.
+Leikissä sanoo lapsi: saattaahan tämä keppi olla minun hevosenani, tämä
+männyn käpy lehmänäni, tämä nukke neitisenä, tämä kaarnan pala laivana,
+tämä hieta kuoppa kaupunkina! Sadussa hän sanoo: saattaahan tämä vuori
+avautua, tämän meren tai järven kätkössä olla timanttilinna, tämä lintu
+puhua ja tästä köyhästä paimenpojasta tulla prinssi! Huomaa, että satu
+ja leikki eivät lapselle ole mikään sepitelmä, vaan elävä todellisuus.
+Siitä se riippuu niiden kasvattava vaikutus.</p>
+
+<p>Osan saduista olen muuttanut leikeiksi, joissa lapset saavat itse olla
+mukana toimivina henkilöinä. Silloin satu tulee ihka eläväksi. Ei vain
+pidä sellaista leikkiä laitella suuripuuhaiseksi eikä koota vieraita
+katsojia kuten teaatterissa. Leikittäköön niitä kotona tai koulun
+juhlissa niin vaatimattomasti kuin mahdollista. Pöytä voi olla vuorena,
+kuusen lehvä metsänä, puutuoli kuninkaan valtaistuimena ja paperikruunu
+hänen korkean arvonsa merkkinä.</p>
+
+<p>Sadun ja leikin esikuvien lisäksi tulevat sitte laulut kehittämään
+tunteen hartautta, korvan tarkkuutta ja kielen puhtautta.</p>
+
+<p>Esitystavasta olen oppinut, että aika ihmisten elämänviisaus ei kelpaa
+lapsille. Eihän sovi kevään vihreiltä orailta pyytääkään valmiita
+tähkiä. Jos tahdotaan puhua järkevästi lasten kanssa, niin puhuttakoon
+heidän ymmärryksensä, eikä omansa mukaan. Täytyy siirtyä heidän
+maailmaansa, jos tahdotaan, että he meitä ymmärtäisivät. Turmeltumaton
+lapsi ei katsele meidän silmillämme eikä käsitä samalla tavalla kuin me.
+Se kysyy, mutta ei pyydä ajatuksia, vaan tahtoo mielikuvia. Sillä
+hänellähän ei ole vielä mitään kokemusta asetella yhteen tai tehdä
+johtopäätöksiksi. On kyllä aikaisin kehittyneitä lapsia, joita aika
+ihmiset ovat opastuksella tehneet pikkuvanhoiksi. Sellaiset saattavat
+kyllä olla hyviä ja viisaita, mutta ei koskaan onnellisia, koska heidät
+on temmattu pois heidän oman ikänsä maasta.</p>
+
+<p>Sirkkalehdillä on oma, varrella oma, kukalla oma aikansa. Kyllä siitä
+kasvi aikanaan valmistuu. Mutta sirkkalehtien aika tarvitsee auringon
+paistetta ja aamukastetta. Sinitaivas ja iloista, raitista ilmaa pitää
+olla lapsuuden maailmassa, pian unhottuvia kyyneliä, paljo vaihtelua,
+merkillisiä seikkailuja ja varsinkin pojille välistä virkistävää
+pauhinaa.</p>
+
+<p>Mutta kaikessa tässä &ndash; onko siinä sitte Jumalaa? Missä siinä on
+Vapahtajamme? Missä se elävä usko, jota on niin tarpeellinen perustaa jo
+aikaisin, että se voisi olla sitte turvanamme elämässä ja kuolemassa?
+Minä vastaan: etsi! Ja jos niitä et löydä tästä kirjasta, niin heitä
+pois koko kirja; ei se silloin kelpaa edes joutohetkien
+huvitukseksikaan! Mutta jos niitä löydät sieltä, vaikkapa et sanoista
+etkä itse seikkailuista, niin kuitenkin perusaatteesta,
+elämänkäsitys-tavasta, niin älä vaadi enempää satukirjalta! Rukoile
+lapsesi kanssa, tulkoot kodin rukous ja kodin usko elämän juuriksi;
+silloin kasvaa myöskin hyviä hedelmiä elämän puun monissa tuulen
+tuuditeltavissa oksissa. Hyvää tarkoittavat kristityt tahtovat tehdä
+lapsensa jo aikaisin täys&rsquo;kasvuisiksi uskossa ja unhottavat silloin
+Jumalan ihan päinvastaisen kehoituksen heille itselleen: &rdquo;olkaa niin
+kuin lapset.&rdquo; Jumalan valtakunta ei ole opissa, vaan sydänjuurissa. Itse
+kirkkokin lykkää rippikoulunsa kehittyneemmälle ijälle. Kuinka
+kokematonta lasta, joka kyllä tietää vian ja anteeksi annon, mutta ei
+yleisiä synnin ja armon käsitteitä, kuinka voitaisiin vaatia häntä
+käsittämään esim. sovitusoppia samoin, kuin aika ihminen kristitty
+kilvoitteluineen ja huolineen, kiusauksineen ja koetuksineen käsittää
+sitä? Koetahan selittää lapselle näitä uskon korkeimpia salaisuuksia,
+niin joko väsytät sitä tai teet sen teeskentelijäksi. Mutta opeta sille
+Jumalan rakkautta koko luomakunnassa ja Jesuksessa Kristuksessa, lasten
+ystävässä, joka itse kerran oli köyhänä lapsena; opeta sitä pelkäämään
+kaikkinäkevän Herran Jumalan vihaa jokaista syntiä, jokaista pahaa tai
+saastaista ajatusta kohtaan; opeta sitä itse puolestaan kiitollisuudesta
+rakastamaan Jumalaa ja hänen kättensä tekoja sekä kaikkia ihmisiä &ndash;
+niin siten olet opettanut lapsellesi kristillisyydestä melkein kaikki,
+kuin se voi käsittää ja &ndash; joka on vielä tärkeämpää &ndash; kuin se voi
+elämässään omistaa aikaisella ijällään.</p>
+
+<p>Enempää ei voi tämäkään kirja luvata puhuessaan Jumalasta. Sehän kertoo
+niin paljon muutakin, totta ja leikkiä lapsuuden maailmasta, mutta se
+tahtoo kuitenkin säilyttää Jumalan ja ihmisten rakkautta kaiken
+pohjalla. Jumalan, joka kaikki tutkii, tietää, että tämä on ollut
+tekijän tarkoituksena. Mutta toista on, onko hän sitä saanut aikaan. Se
+on Jumalan lahja. Kaikilla meillä on aarteemme heikoissa astioissa että
+voima olisi Hänen eikä meidän. Hänelle olkoon kunnia!</p>
+
+<p>Minä en sano, että minun käsitykseni tästä kaikesta on ainoa oikea;
+saatan kyllä olla erehtynyt; mutta olen tahtonut lausua oman
+kokemukseni, että ymmärtäisimme toisiamme. Täten minä pitkän elämän
+iltana vielä kerran kiitän vanhempia heidän luottamuksestaan ja Suomen
+lapsia heidän rakkaudestaan, jota ovat osoittaneet niin monta vuotta,
+polvi, toisensa perästä. Olen kirjoitellut vanhoille ja nuorille, mutta
+lapset ovat minun kansaani, he ovat olleet minun elämäni ilona; heille
+olen minä tahtonut antaa parasta, kuin olen saanut Jumalaltani. Ei se
+kuitenkaan ole muuta kuin vajavaista; lapset kerran antakoot puutteeni
+anteeksi rakkauteni tähden silloin, kuin saavat mittakepin
+arvostellaksensa niitä molempia. Pian tulee aika, jolloin he ovat tämän
+maan elämä ja voima, niin kuin he nyt ovat sen toivo. Olkoot he silloin
+vahvat taistelussa Jumalan ja isänmaan puolesta! Ja muistakoot silloin
+lapsuuden rakkaudella yhtä kylvymiestä, joka ei ole koskaan tavoitellut
+suurempaa kunniaa kuin olla</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;heidän ystävänsä<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;<i>Z. Topelius</i>.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Koivuniemessä 23 p:nä Helmik. 1891.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>MEIDÄN MAAMME.</h2></center>
+
+
+<p><img src="images/lukemisia1-2.jpg" alt="T" ALIGN="LEFT">uulen henki suhisee männikössä.</p>
+
+<p>&rdquo;Mistäs tulet, sinä tuulen vilpoinen viuhka?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Pohjosesta tulen, tuolta Lapin tuntureilta. Eilen synnyin synkässä
+rotkossa, ikuisen lumen rajoilla, ja tänään ensi kerran koettelen
+siipieni voimia tasamailla. Hei poika, pitkä oli matkani, sillä sinun
+maasi on suuri! Levähdänpä vähäisen tässä männyn latvassa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Aivan niin, tuuloseni, maamme on suuri! Kerran seisoin tuolla korkealla
+vuorella järven toisella puolella ja näin&rsquo; ympärilläni äärettömän alan
+kukkuloita ja laaksoja. Silloin sanoin itselleni: Kaikki tämä on meidän!
+Tämä on oma maamme!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Niin onkin&rdquo;, humisi tuuli. &rdquo;Mutta, poika parka, ei sinun silmäsi kauas
+kanna. Paljon laajempi on maasi kuin se ala, jonka taivaan ranta
+näköpiiriin sulkee. Eilen, ennen päivän nousua herättyäni, lainasin
+aamuruskon siivet. Niillä lentelin Lapin avaroilla, autioilla rämeillä,
+hajotin nevojen huurut ja tuiskutin lunta poron sarville, joka Inarin
+järven jäätä juosta rapsutteli. Siitä lensin eteenpäin ja tulin siihen
+maahan, jossa ohrat ensiksi itävät kuohuvien koskien reunoilla. Sitten
+lensin isojen metsien ja ihanien järvien yli mesimarjojen kotimaahan,
+niille seuduille, jossa ruis kasvaa. Siellä kuulin kirveen kalketta ja
+sahojen suhinaa, ja näin taloja rakennettavan vieretysten, vastatusten
+kaupungiksi, ja laivojen valkoiset purjeet satamoissa liehuvan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta vasta olin suuren maasi alkupäässä. Lensin, lensin yhä, sinne
+saakka, jossa pellavat kasvavat ja pähkinät tuleentuvat. Siinä oli maasi
+keskikohta. Siitä oli vielä pitkä matka lennettävä, ennenkuin jouduin
+etelämmille seuduille, jossa omenoita syksyllä puitten oksilla heiluu,
+ja matkustajat päivän helteestä uupuneina lepäilevät vaahterain ja
+niinipuitten vilpoisessa katveessa. Vihdoin tulin tänne, jossa tammi
+kasvaa ja kirsimarjat kypsyvät, jossa suuret höyrylaivat suitsuttavat
+savuansa, kulkiessaan rannasta rantaan, ja etelän lämmin hengähdys
+tuulee mereltä. Katso! niin suuri on maasi, että kevään pääskyset kolme
+viikkoa varhemmin tulevat sen etelimmille kuin sen pohjoisimmille
+kukkuloille, ja milloin Heinäkuun yö jo pimenee kirsimarjojen maassa,
+silloin öinen taivas vielä on valoisa kuin päivä mesimarjain maassa
+pohjan perillä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta nyt minulla ei ole aikaa viivytellä&rdquo;, jatkoi tuuli, &rdquo;huomen
+iltana jo aion olla Etnan juurella. Hyvästi, hyvästi!&rdquo; Ja levittäen
+suuret siipensä katosi hän pilviin.</p>
+
+<p>Mutta minä katselin sinertävää järveä ja metsää sen toisella rannalla,
+ja peltoa ja kylää ja kirkon tornia, joka kiilsi päivän koitteen
+valossa. Ja järvi oli levenevinään ja jakaantuvinaan moneen tuhanteen
+järveen ja lammikkoon, ja metsä muuttui moneksi metsäksi, ja minä olin
+näkevinäni monta sataa peltoa, kylää ja kirkkoa. Ja jälleen virkoin:
+&rdquo;katso <i>meidän</i> maamme! Mikähän lienee ollut Jumalan aikomus luodessaan
+maatamme niin suureksi ja niin ihanaksi? Jospa sen ymmärtäisin!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Etkö sitä ymmärrä?&rdquo; viserteli peipponen läheisellä puun oksalla.
+&rdquo;Suuren maan asukkaat pyytäkööt Jumalalta jaloja ajatuksia. Ja ihanan
+maan asujamet olkoot hyviä ja nöyriä. Mutta totinen mielen ylevyys ja
+sydämmen nöyryys ovat aina yhdistettyinä.&rdquo;</p>
+
+<p>Nyt sen ymmärrän. Jos rupeisimme ylpeydessä, koreudessa ja turhassa
+kunnian himossa isottelemaan, niin maamme sanoisi meille: &rdquo;katsokaa!
+minä olen nöyrä ja siviä; vihannat metsäni ovat kaikessa kauneudessaan
+niin totiset kuin olisivat sarkaan puettuina. Vuoreni ovat päältä
+harmaita ja sisältävät rautaa. Järveni heiastavat taivaan korkeutta
+paremmin kuin maan ihanuutta. Niittyni ja laaksoni todistavat joka kevät
+elämän voittoa kuoleman yli. Sellainen on totinen jalous. Olkaa minun
+kaltaisiani!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Oikein, maani: minä tahdon olla sellainen kuin sinä olet.&rdquo;</p>
+
+<p>Muistan pienen tarinan, mutta sen kertojaa en tiedä. Ehkä se kesäisenä
+iltana lenteli puitten lehdissä, kuin meri nukkui ja tähdet taivaalla
+kirkkaasti kimaltelivat. Tahdotko kuulla sitä?</p>
+
+<p>Oli kerran jalo ja kaunis äiti, jolla oli monta pientä lasta. Hän kutsui
+ne kaikki luoksensa, ojensi kätensä, siunasi heitä ja sanoi: &rdquo;rakkaat
+pienet lapseni, minä rakastan teitä sydämmestäni. Minä annan teille
+vaatteita ja ruokaa, ja pienille kehdon, isoille asunnon ja pois
+lähteville haudan. Pieninä ollessanne tuudittelin teitä, johdatin
+ensimmäiset askeleenne ja opetin teille hyödyllisiä tietoja. Välistä
+piditte minua kovana äitinä, ja se olikin tosi. En ole kasvattanut teitä
+hekumassa ja ylellisyydessä, vaan olen opettanut, teitä tekemään työtä
+ja kestämään vaivoja, ruumiinne ja sielunne puolesta voimallisiksi
+tullaksenne. Lapseni, nyt vaadin teitä minua rakastamaan, niinkuin minä
+olen teitä rakastanut. Auttakaa äitiänne, auttakaa häntä ja rukoilkaa
+hänen edestänsä kaikkena elin-aikananne. Äitinne on köyhä, tehkää hänet
+rikkaaksi; hän on murheellinen, ilahuttakaa häntä. Hänen on vilu,
+lämmittäkää häntä &ndash; hän asuu pimeydessä, virittäkää hänen ikkunallensa
+kirkkaasti valaiseva kynttilä. Jos sen lupaatte tehdä, niin tahdon
+pyytää kaikkivaltiaan Jumalan tekemään teitä viisaiksi ja onnellisiksi,
+rakkautenne tähden.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Lupaamme&rdquo;, vastasivat kaikki ja menivät sitten kukin työhönsä. Vaan
+muutamat heistä olivat laiskoja, väsyivät ja uupuivat uneen. Toiset
+olivat kevytmielisiä, jättivät työnsä sikseen ja viettivät aikansa
+huvituksissa. Toiset häpesivät köyhää äitiänsä ja muuttivat pois
+kodistansa rikkaampiin naapuritaloihin. Olivatpa vielä muutamat niin
+kunnottomia, että vieraille kauppiaille tahtoivat myydä äitinsä talon,
+niinkuin Jaakobin pojat myivät veljensä Joosepin Egyptin kauppamiehille.</p>
+
+<p>Vaan toiset tekivät työtä aamusta iltaan ja kehdosta hautaan saakka
+äitinsä kunnian ja onnen lisäämiseksi, ja muutamat ilolla panivat
+henkensäkin alttiiksi, pelastaakseen häntä pahatekijäin käsistä.</p>
+
+<p>Hetken aikaa kuluttua äiti vielä kerran kutsui heitä kaikkia luoksensa
+ja sanoi heille: &rdquo;Lapseni, nyt olen nähnyt työnne. Uskollisia lapsiani
+tahdon rakkaudella syleillä, vaan uskottomat tahdon hyljätä. Jos
+kaikille anteeksi antaen mielelläni unhottaisin rikoksianne, niin se ei
+ole minulle sallittu, sillä vanhurskas Jumala itse on teitä tuomitseva.
+Ja hänen tuomionsa on oikea. Katsokaa! tuossa hänen enkelinsä jo istuu
+taivaallisella istuimella!&rdquo;</p>
+
+<p>Lapset katsahtivat kauhistuksella taivaasen, ja hyvätkin vapisivat
+nähdessään tuomion kirjat pilvissä avattuina ja loistavan enkelin lehtiä
+kääntelevän. Joka kerta, kuin enkeli lehden käänsi, valaisi kirkas
+leimaus taivaan kannen. Ja enkeli lausui tottelemattomille lapsille:
+&rdquo;äitinne murhe on teitä tuomitseva. Te, jotka olitte laiskoja, tulette
+köyhiksi; kevytmieliset katkerasti katukoot; ylpeät kärsikööt
+ylenkatsetta; kavalat ja petturit tulkoot muille ihmisille kammoksi ja
+inhoksi.&rdquo; &ndash; Mutta hyville lapsille sanoi enkeli: &rdquo;rakkautenne
+palkinnoksi on teille suotu viisautta ja onnea eläissänne ja
+kunnioitusta kuoltuanne, sillä äitinne siunaus on hyödyttävä teitä
+kaikkena elinaikananne ja vielä kuolemankin jälkeen.&rdquo;</p>
+
+<p>Silloin kysyivät tottelemattomat lapset: &rdquo;kuka on äitimme? Emme tunne
+häntä.&rdquo;</p>
+
+<p>Enkeli vastasi: &rdquo;<i>Isänmaanne</i> on teidän jalo äitinne, joka teitä
+kasvatti, rakasti ja paraat antimensa teille lahjoitti. Hänen mieltänsä
+te pahoititte, mutta nämä toiset olivat hänelle iloksi. Lapset!
+muistakaa, että Isänmaanne on todistava toimistanne nyt ja tulevinakin
+aikoina!&rdquo;</p>
+
+<p>Tällainen se tarina oli. Mitä ajatuksia se meissä herättää? Päätämmekö
+olla jalon äitimme tottelemattomia lapsia ja palkita rakkauttansa
+kiittämättömyydellä? Vai tahdommeko olla hyviä, kuuliaisia lapsia, hänen
+sydämmensä riemuna ja onnensa lisääjinä?</p>
+
+<p>Ei, ei, hyvä äiti, oma maamme, isäimme maa, emme milloinkaan tahdo
+mieltäsi pahoittaa! Tahdomme palkita hellyyttäsi, emmekä uuvu hitauden
+uneen, kun sanot meille: &rdquo;auttakaa minua!&rdquo; Köyhyytesi tahdomme muuttaa
+rikkaudeksi, murheesi iloksi. Jos olet kylmä ja viluinen, niin
+lämmitämme sinua rakkaudellamme, ja pimeytesi tahdomme kirkkaalla
+valolla valaista. Sinä, äitimme, olet jalo, siis pyydämme Jumalalta
+jaloja ajatuksia. Sinä olet nöyrä, siis anomme Jumalalta nöyrää sydäntä.
+Ja kaikkivaltias Jumala on kuuleva rukouksemme ja antaa meille viisautta
+ja onnellisuutta rakkautemme tähden.</p>
+
+<p>Ainoasti hetken me laaksoissasi työskentelemme ja kukoistamme; sitten
+lakastumme, kuin kukkaset kedolla. Ja toiset kulkevat jälkiämme ja
+tekevät työtä niinkuin mekin. Mutta sinä, jalo äitimme, elät
+aikakaudesta aikakauteen. Ja sinä säilytät lastesi rakkauden kalliina
+aarteena ja vartut Kaikkivaltiaan suojassa kunnioitetuksi ja suureksi.</p>
+
+<p>Siis vartu, äitimme, vartu rakkaudessamme. Tule väkeväksi ja
+voimalliseksi, tule jaloksi ja sivistyneeksi, tule rikkaaksi Jumalan
+armosta!</p>
+
+<p>Niin tulevina aikoina taidat meistäkin sanoa: &rdquo;ne olivat hyviä lapsiani,
+ne rakastivat isänmaatansa!&rdquo;</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-3.jpg" alt=""></center>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+
+<center><h2>PIKKU VERNA.</h2></center>
+
+
+<center><p><img src="images/lukemisia1-4.jpg" alt=""></p></center>
+
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<p>Hän oli kukka hieno<br>
+Maailman tarhassa,<br>
+Silmissä loiste vieno<br>
+Ja ruusut poskilla.<br>
+Kun keijui kukkamailla<br>
+Hän kera siskojen,<br>
+Niin siipiä vain vailla<br>
+Hän oli, pienoinen.</p>
+
+<p>Kuin päivän säde hellä<br>
+Käy, kukkaa suudellen,<br>
+Niin taisi myhäellä<br>
+Hän yksin, kaunoinen.<br>
+Niin rauhaa kaikkialle<br>
+Hän tullessansa toi,<br>
+Surulle haikealle<br>
+Hän lievitystä loi.</p>
+
+<p>Vaan nyt on Verna poissa,<br>
+Yletty taivaasen,<br>
+Siell&rsquo; Luojan kukastoissa<br>
+On lilja valkoinen.<br>
+Ei siellä myrskyt pauhaa,<br>
+Ei siellä huolta näy,<br>
+Ei siellä puutu rauhaa,<br>
+Ei silmä itkuun käy.</p>
+
+<p>Mutt&rsquo; taivahalla illoin<br>
+Kun loistaa tähti tuo,<br>
+Niin siskosiinsa silloin<br>
+Hän sinisilmät luo.<br>
+Nyt onni taivahainen<br>
+On hällä ihanin,<br>
+Nyt saanut on hän vainen<br>
+Jo hohtosiivetkin.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<h2><img src="images/lukemisia1-5-1.jpg" alt="S"><br>
+<img src="images/lukemisia1-5-2.jpg" alt="S"><br>
+<img src="images/lukemisia1-5-3.jpg" alt="S" ALIGN="MIDDLE">
+IITÄ KESÄSTÄ, JOKA EI KOSKAAN TULLUT.</h2>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>Tiedättekö, pienet lapset, mikä kesä oli, joka ei koskaan tullut? Minä
+kerron sen teille. Se on tosi satu, eikä se ole niin pitkäkään, kyllä
+sen jaksaa kuulla.</p>
+
+<p>Oli kerran Rafael niminen pieni poika. Hän oli terve, väkevä ja
+kukoistava niinkuin pienoinen pihlaja, joka kerran kasvaa suureksi ja
+jolla on valkoiset tuoksuvat kukat keväällä.</p>
+
+<p>Mutta Jumala näki, että pieni poika suureksi tultuaan saisi osakseen
+suuria murheita maailmassa ja joutuisi moneen viettelykseen, jotka
+voisivat turmella hänen sydämmensä ja johdattaa sen syntiin ja
+turhuuteen. Sentähden lähetti Jumala suuren, loistavan enkelinsä
+Rafaelin, jonka jälkeen pieni poika oli saanut nimensä, ja sanoi
+hänelle: &rdquo;tuo poika minulle!&rdquo;</p>
+
+<p>Silloin sattui niin, että voimakas ja terve poika sairastui ja rupesi
+kuihtumaan; ja tämä oli talvella. Mutta hänen vanhempansa ja pienet
+siskonsa sanoivat: &rdquo;odota vähän, kyllä Rafael kesän tultua tulee
+terveeksi!&rdquo;</p>
+
+<p>Sitten tuli pitkä, valoisa kevät, jolloin linnut alkoivat viserrellä
+puissa ja pensaissa. Ja lapsilla oli hamppulintu häkissä; sen kanssa
+menivät he eräänä aamuna puistoon, ja laskivat sen vapauteen lentämään
+toisten pikku lintujen luokse. Hamppulintu lensi; se oli niin iloinen,
+ja lentäessään visersi se yhden ainoan sävelen, ja se sävel oli niin
+täynnä iloa ja kiitollisuutta, ett&rsquo;eivät lapset luulleet koskaan
+kuulleensa sen kauniimpaa.</p>
+
+<p>Kuin he tulivat kotiin, makasi pieni Rafael vielä sairaana vuoteellaan,
+eikä hän ollut voinut olla mukana puistossa. Pienet sisaret taputtivat
+hänen kalpeita poskiaan ja hänen kaunista ruskeata tukkaansa ja sanoivat
+hänelle: &rdquo;älä ole ikävissäsi, Rafael; kun kesä tulee, niin saat tulla
+kanssamme: ja kuulla hamppulinnun laulavan. Sinulle tulee myös kesä ja
+silloin tulet terveeksi.&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta Jumalan suuri loistava enkeli seisoi näkymättömänä pojan vuoteen
+vieressä ja ojensi kauniit lumivalkeat siipensä hänen ylitsensä,
+ikäänkuin varjellakseen häntä kaikesta pahasta maailmassa. Ja mitä
+kauemmaksi enkelin siivet ylettyivät hänen ylitsensä, sitä kalpeammaksi
+muuttui pienen poikasen poski ja sitä heikommaksi tuli hänen
+hengityksensä. Hänen kirkkaat, ruskeat silmänsä katsahtivat vielä kerran
+enkeliin, jonka hän yksin näki; &ndash; sen jälkeen vaipuivat ne kiinni ja
+pieni Rafael oli tauonnut hengittämästä. Mutta hänen pienillä, kalpeilla
+huulillaan näkyi vielä rauhallinen ja onnellinen hymyily, jonka usein
+tapaa pienillä lapsilla, kun he huomaavat enkelin seisovan heidän
+vuoteensa vieressä.</p>
+
+<p>&rdquo;Katsokaa,&rdquo; lausuivat pojan vanhemmat pikku siskoille, &rdquo;nyt on Rafael
+onnellinen, hän on Jumalan luona. Niinkuin hamppulintu lensi häkistä
+vapauteen, niin lensi Rafaelinkin viaton henki ikuiseen vapauteen; ja me
+emme kuulleet hänen iloaan, niinkuin me kuulimme linnun viserryksen,
+mutta me huomaamme sen hyvin hänen lempeästä hymyilystään, että hän
+ylistää Jumalata, joka niin aikaseen on suonut hänelle autuuden
+kruunun.&rdquo;</p>
+
+<p>Silloin sanoi yksi sisarista: &rdquo;mutta kesää ei tullutkaan, jolloin
+Rafaelin olisi pitänyt parantua.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Niin,&rdquo; sanoi toinen sisar, &rdquo;Rafaelin kesä ei tullut koskaan.&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta vanhemmat pyyhkivät kyyneleensä ja lausuivat: &rdquo;kyllä se on tullut.
+Jos voisimme katsoa kauas sinitaivaasen, niin näkisimme nyt Rafaelin
+leikkivän pienien enkelien kanssa Jumalan paratiisissa. Siellä on oikea
+kesä, ja sen kesän jäljestä ei tule koskaan enää syksyä, eikä talvea.&rdquo;</p>
+
+<p>Sitten veivät he pienen Rafaelin kirkkomaalle ja panivat hänet pieneen
+hautaan, ja pappi luki ihania rukouksia hänelle ja lupasi hänelle
+ijankaikkisen elämän. Mutta pojan äiti, joka seisoi haudalla, sanoi:
+&rdquo;nyt pitäisi meidän laulaa virsi, eikä täällä ole ketään, joka laulaisi
+virren Rafaelin haudalla.&rdquo;</p>
+
+<p>Samassa alkoi pieni lintu laulaa korkealta sinitaivaalta keväisen
+auringon paisteessa ja kaikki ymmärsivät linnun ylistävän Jumalata.
+Silloin sanoi kuolleen pojan isä: &rdquo;kuulkaa, lintu tietää kyllä, kellenkä
+se laulaa! Hamppulintu laulaa virren Rafaelin haudalla.&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta suuri loistava enkeli lentäen vie pikku Rafaelin sielun kauas
+haudan mullasta ikuisen kesän helmaan Jumalan paratiisissa.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>KUINKA METSÄN PIKKU LAPSET OPPIVAT LUKEMAAN.</h2></center>
+
+
+<p>Oli kerran suuri salo; metsän palo oli siellä raivonnut ja polttanut
+kaikki vanhat puut niin, että oli jäljellä ainoastaan mustia, nokisia
+kantoja paljaassa maassa, rosoisten kivien keskellä, jossa ei mitään
+ruohoa enää kasvanut. Niin pitkälle, kuin nähdä saattoi, eli vähintään
+peninkulman alalla joka taholle, ei ollut mitään muuta kuin samoja
+rosoisia kiviä ja mustia kantoja. Maantie kulki siitä poikki, ja ken
+sitä tietä matkusti yöllä, hän ei saanut olla arka, sillä jos hän
+vähänkään pelkäsi pimeässä, näytti koko salo olevan täynnä kummallisia
+pikku aaveita, jotka ojensivat myhkyräisiä käsivarsiaan, ja muutamilla
+oli hevosen pää ja muutamilla sarvet ja muutamilla kuusi jalkaa kuten
+kärpäsillä; mutta ne olivat vain kantoja, ne ne näyttivät niin
+kummallisilta pimeässä.</p>
+
+<p>Yksi ainoa puu seisoi jäljellä säästyneenä tulelta. Se oli hyvin vanha
+mänty, ja juuri pitkän ikänsä tähden oli se niin korkea, että tuli ei
+jaksanut sitä voittaa, kärvensi vain vähän sen tyveä ja jätti siihen.
+Siinä se nyt seisoi yksinään kuin kansaton kuningas, ja hänen
+valtakuntaansa oli koko se suuri salo, mutta eipä se juuri kannattanut
+kehumista. Mitäpä hän teki kivillä ja kannoilla?</p>
+
+<p>Oli siellä myöskin tupa ihan tien varrella. Se oli rakennettu silloin,
+kuin vielä oli vihreätä metsässä sen ympärillä, mutta nyt se seisoi
+siinä yksinään ja katseli mäntyä ja mänty katseli tupaa, ja siten heitä
+olikin kaksi. Pitäähän olla jotakin seuraa tässä maailmassa.</p>
+
+<p>Tuvassa asui vanha mummo, jolla oli pikku tyttö, ja se tyttö oli hänen
+lapsenlapsensa, ja tytöllä oli raamatusta otettu nimi Ester. Koko
+avarassa maailmassa heillä ei ollut muita sukulaisia kuin he kahden.
+Harvoin oli Ester nähnyt muita ihmisiä kuin mummoansa ja
+talonpoikaisukkoa, joka aina ohi ajaessaan toi jauhoja ja suoloja ja
+pellavia mummolle. Sijaan sai hän kaikkein kauneinta valkoista rihmaa,
+jota mummo oli kehrännyt rukillaan. Oli Ester sentään nähnyt myöskin
+monta matkustavaista ajavan ohitse tietä myöten, mutta heillä kaikilla
+oli oikein tulinen kiire joutua pois rumasta erämaasta, he ajoivat
+täyttä kyytiä ohitse, paitsi milloin kesäkuumalla pikku lapsille tuli
+jano matkavaunuissa. Silloin vaunut pysähtyivät ja lapset hyppäsivät
+alas pyytämään raikasta vettä; se oli salon jaloa viiniä, niin kirkasta
+kuin kristalli, sillä se tuli vuoren kuninkaan lähteestä, joka oli ihan
+lähellä vanhaa mäntyä. Silloin pikku Ester toi vettä ja tavallisesti sai
+vaivastaan vaskirahan, vaikka hän ei koskaan mitään pyytänyt, sillä
+ilmaiseksihan Jumalakin antoi sitä kaunista vettä, ajatteli hän.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä heinäkuussa pysähtyivät taas vaunut tuvan kohdalle; herra
+laskeutui maahan, nosti alas pikku pojan ja taluttaen häntä kädestä tuli
+ovelle. &rdquo;Saisiko täältä mitään juotavaa?&rdquo; kysyi hän; &rdquo;Ahasverusta
+janottaa niin kovasti.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ester, menes tuomaan vettä lähteestä&rdquo;, sanoi mummo pikku tytölleen, ja
+tyttö meni.</p>
+
+<p>&rdquo;Onko hänen nimensä Ester?&rdquo; kysyi matkustavainen herra.</p>
+
+<p>&rdquo;On, herra, sen hurskaan Esterin mukaan, josta kerrotaan raamatussa&rdquo;,
+vastasi mummo. &rdquo;Onko teidän poikanne nimi Ahasverus?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;On&rdquo;, vastasi herra, &rdquo;saman kuningas Ahasveruksen mukaan, joka otti
+Esterin puolisoksensa. Minun pojastani voi myöskin tulla suuren
+valtakunnan kuningas.&rdquo; Ja samalla vieras herra löi ylpeästi vyötänsä,
+joka oli täynnä kirkkaita kultarahoja. Kuin Ester palasi, antoi herra
+hänelle vedestä sellaisen kultarahan, ja hän niiasi ihan yhtä syvään
+kuin muulloinkin saadessaan vain vaskirahan; hän ei ollut koskaan nähnyt
+kultaa eikä tiennyt, mitä se keltainen metalli merkitsi; se tuntui vain
+niin raskaalta, vaikka raha olikin pieni.</p>
+
+<p>&rdquo;Sinä olet kiltti pikku tyttö&rdquo;, sanoi vieras herra; &rdquo;tahdotko, pikku
+Ester, ottaa minun Ahasverukseni sulhoksesi?&rdquo;</p>
+
+<p>Ester niiasi; hän ei ollut koskaan kuullut puhuttavan mitään sellaista.</p>
+
+<p>&rdquo;Rupeatko sinä hänen morsiameksensa?&rdquo; kysyi vieras herra vielä.</p>
+
+<p>&rdquo;Kiitoksia paljon&rdquo;, sanoi Ester, niin kuin oli oppinut kiittämään
+rahasta, ja hän niiasi taas, vaikka ei ymmärtänyt sanaakaan tuosta
+puheesta.</p>
+
+<p>Vieras herra nauroi ja taputti ystävällisesti tyttösen pitkätukkaista
+pellavapäätä.</p>
+
+<p>&rdquo;Kuinka te näin yksinänne asutte tällaisella rumalla salolla?&rdquo; kysyi hän
+Esterin vanhalta mummolta.</p>
+
+<p>&rdquo;Ah, hyvä herra,&rdquo; sanoi mummo, &rdquo;täällä oli suuri ja vihreä metsä, kuin
+muutimme tänne, ja täällä minä tein oikein sieviä vastoja koivunoksista
+ja koreja juurista ja pajun vesoista. Mutta eräänä kesäyönä matkusti
+talonpoikia tätä tietä ja he tekivät meidän maatessamme tien varrelle
+tulen. Silloin se levisi suureen metsään, niin että siitä tuli hirveä
+savun tulva ja metsän palo, jota ei kukaan voinut sammuttaa, ja kuin
+metsä paloi kolme viikkoa, silloin oli kaikki niin mustana ja tyhjänä,
+kuin nyt näette. Minä jäin köyhäksi, mutta mihinpä olisin muuttanut?
+Olihan minulla täällä ainakin katto pääni päällä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta miten jäi teidän pikku tupanne palamatta, kuin metsä paloi sen
+ympäriltä?&rdquo; kysyi herra.</p>
+
+<p>&rdquo;Sen minä sanon teille&rdquo;, sanoi mummo. &rdquo;Tässä seisoi neljä valkoista
+Jumalan enkeliä, yksi kussakin nurkassa vartioimassa sitä, niin että ei
+ainoatakaan kipunaa pudonnut katolle. Minä niitä en nähnyt, mutta Ester
+ne näki, ja minä olen varma, että ne suojelivat tupaa hänen tähtensä,
+sillä minähän olen viheliäinen syntinen, mutta pikku Ester on viaton
+kuin itse enkelit.&rdquo;</p>
+
+<p>Vieras herra tuli nyt ihan vakavaksi ja seisoi hyvän aikaa syvissä
+aatteissa. Viimein hän sanoi: &rdquo;Kuulkaas, hyvä mummo, ettekö ottaisi
+minun Ahasverustani luoksenne yhdeksi vuodeksi? Hän on rikkaan miehen
+poika ja vähän turmeltunut ylellisyydestä; hänelle tekisi hyvää olla
+jonkun aikaa köyhäin ja Jumalaa pelkääväisten ihmisten tykönä. Minä
+lähden nyt ulkomaille ja vaikea minun on kuljetella poikaa kanssani.
+Mutta ensi kesänä palaan minä noutamaan häntä ja tässä minä annan kasan
+kultarahoja maksuksi hänen hoidostaan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Voi, voi!&rdquo; sanoi mummo, sillä niin hän hämmästyi tästä ehdotuksesta.
+Mutta vieras herra taputti häntä olkapäälle ja sanoi: &rdquo;Hoitakaa poikaa
+hyvin ja katsokaa, että hänen ei tarvitse kärsiä puutetta, mutta älkää
+lellitelkö häntä älkääkä antako hänelle muuta, kuin pikku Esterillenne
+annatte. Kas niin, Jumala olkoon kanssanne. Hyvästi, poikaseni; tottele
+kiltisti tätä hyvää mummoa ja laita niin, että hän on tyytyväinen
+sinuun, kuin tulen ensi kesänä!&rdquo;</p>
+
+<p>Niin sanottuaan nousi hän vaunuihinsa ja ajoi pois.</p>
+
+<p>Voidaan kyllä arvata, että siitä tuli iso ihmettely salolla ja yksin
+vanha mäntykin näytti miettiväiseltä seisoessaan kannokossa. Pikku
+Ahasverus oli ensin niin kummastuksissaan, että ei saanut sanaakaan
+suustansa, mutta kuin vaunut vierivät pois ja hän jäi yksin vierasten
+ihmisten luo, alkoi hän parkua ja juosta vaunujen jäljestä; ja kuin
+mummo ja Ester juoksivat myöskin ja koettivat viedä häntä takaisin, löi
+hän heitä, puri ja potki. Viimein hän väsyi ja nukkui istualleen
+mättäälle tien varrelle. Silloin mummo ilman mitään vaivaa kantoi hänet
+tupaan, ja Ahasverus makasi kuin porsas seuraavaan aamuun.</p>
+
+<p>Ne teistä, hyvät ystävät, jotka olette lukeneet tai nähneet pienen
+leikki näytelmän &rdquo;Ole hyvä köyhille&rdquo;, muistatte ehkä vielä, miten vaikea
+köyhän mummon on hyvästi kasvattaa sellaisia lapsia, jotka ennen ovat
+turmeltuneet rikkaudesta ja ylellisyydestä. Esterin mummolla oli myöskin
+ensi aikoina yllin kyllä tekemistä tästä pikku pojasta, joka heti ensi
+aamuna herättyään kiljui sokurileipää ja tiuskuen pyysi kullattua
+piiskaansa, lyödäkseen sillä hevosia. Ja kun ei saanut, mitä tahtoi,
+kiljui ja parkui hän yhtä päätä, kunnes taas nukkui.</p>
+
+<p>Mutta tulipa siitä muutos vähitellen. Ennen kolmannen viikon loppua oli
+Ahasverus jo unhottanut vaunut, hevoset, piiskan, sokurileivät ja ruman
+parkumistapansa; ja kolmen viikon päästä oli hän tottelevainen pikku
+poika, joka viihtyi hyvästi köyhässä tuvassa.</p>
+
+<p>Siihen vaikutti paljon myöskin pikku Ester. Hän oli neljän vuoden ja
+pikku Ahasverus viiden vuoden ikäisen; he siis sopivat oikein hyvin
+leikkimään yhdessä. Ester vei kumppaninsa vanhan männyn luo, jota hän
+sanoi Viheröksi, koskapa se yksin koko salolla oli vihreänä kesät
+talvet. Sieltä ottivat lapset vettä vuorenkuninkaan lähteestä ja siellä
+he rakentelivat linnoja ja taloja kivistä, sillä niitä oli siellä yllin
+kyllä. He kantoivat palaneita, mustia risuja ja puita tupaan
+polttopuiksi, ja kuin nokesivat itseään, saivat itse myöskin pestä
+vaatteensa puhtaiksi. Se alkoi huvittaa Ahasverusta aikaa myöten yhä
+enemmän. Kuin kesä oli loppumaisillaan, kasvoi siellä täällä sentään
+vähä puolukoita kivien välissä, ja syksyllä saivat lapset nauriita
+talonpoika-ukolta, joka toi jauhoja. Ja talven tultua rakensivat he
+lumesta linnoja, ja Ahasverus oppi vuolemaan jousia ja kiskomaan päreitä
+ja antamaan ruokaa vuohille; sillä mummolla oli kaksi vuohtakin, jotka
+eivät ollenkaan pahastuneet, kuin Ahasverus niitä hiljaa nyki parrasta
+ja sanoi: &rdquo;kili kili, älä päkkää, niin saat sokuria.&rdquo;</p>
+
+<p>Kevään tultua ja lumen sulettua rosoisilta kallioilta, mustilta
+kannoilta ja Viherön tummilta oksilta, ja vuoren kuninkaan lähteen
+alettua porista kivien välissä, alkoi myöskin nousta vihreitä ruohon
+taimia autiolle salolle, ja tuuli kuljetteli sinne koivun, haavan ja
+pihlajan siemeniä, jotka itivät ja juurtuivat palaneesen maan pintaan.
+Lapsista nyt salo näytti paljon vihreämmältä kuin edellisenä kesänä, ja
+niin tosiaan olikin. Silloin he keksivät uuden leikin: kantoivat puita
+yhteen paikkaan ja rakensivat linnan ja sen viereen navetan ja männyn
+kävyt olivat lehminä ja lampaina, joilla oli oikeat jalatkin neljästä
+puikosta ja sarvet kahdesta.</p>
+
+<p>Kesä tuli, ja mummo alkoi odottaa vierasta herraa takaisin. Mutta
+viikkoja ja kuukausia kului, eikä vieras herra tullutkaan. Kesä loppui,
+syksy tuli, tuli talvi ja kevätkin; mutta vieras herra yhä oli poissa.
+Vuosi kului toisensa perästä, mummo yhä vanheni, lapset yhä kasvoivat,
+mutta herra ei palanut. Viimein mummo lakkasi häntä enää
+odottamastakaan. Onneksi hänellä vielä oli jäljellä enin osa herran
+antamista kirkkaista kultarahoista, sillä hän kehräsi yhä edelleen ja
+osti vain silloin tällöin uusia vaatteita Ahasverukselle. Itse hän
+opetti lapsia lukemaan raamatusta ja he kasvoivat kuin kaksi tuoretta
+kaunista kukkaa salolla.</p>
+
+<p>Mutta salolla tapahtui näinä vuosina suuri muutos. Jumalan siunaus
+valisti sitä päiväpaisteen tavalla. Missä ennen oli kaikki ollut mustaa,
+autiota ja hävinnyttä, siellä nyt vähitellen kaikki muuttui vihreäksi,
+ja pikku puut, jotka olivat taimineet tuulen tuomista siemenistä,
+kasvoivat yhä pitemmiksi, tulivat pikku metsäksi, joka tasalatvaisena
+ulottui niin kauas, kuin silmä kantoi. Nyt oli siellä hyvä ja hauska
+oleskella vanhan Viherön luona. Tuulen suhistessa sen tummassa latvassa
+kuultiin sen sanovan pikku puille: &rdquo;se on oikein, lapset, kasvakaa
+Jumalan lempeän auringon valossa! Kasvakaa suoriksi ja pitkiksi;
+näyttäkääpäs, että vanha kumminne saa teistä kunniaa!&rdquo; Sen kuulivat
+pikku puut ja kasvoivat hyvää vauhtia iloissaan; ja linnut alkoivat
+laulaa niiden hennoissa latvoissa.</p>
+
+<p>Silloin Ester ja Ahasverus ryhtyivät pitämään koulua puille ja
+opettamaan niitä lukemaan. He kävivät istumaan keskelle nuorta metsää,
+asettivat raamatun syliinsä ja tavailivat puille Jumalan pyhää sanaa. Ja
+metsä kuunteli vakavasti, alkoi suhista ympärillä lehtien tuhansilla
+kielillä, ja mitä enemmän lapset lukivat, sitä enemmän humisi metsä. Se
+huvitti Esteriä ja Ahasverusta; polvillaan oli heillä raamattu ja
+edessään Jumalan toinen suuri kirja, luonto, ja he opettivat suurta
+luontoa lukemaan Jumalan sanaa. Ei ole koskaan nähty kauniimpaa koulua.
+Puut olivat niin ahkerat, pikku kukat nyykyttivät niin iloisesti, linnut
+lauloivat kauniita virsiä aamuin ja illoin, vanha Viherö kuunteli
+miettivästi ja yksin nokiset kalliotkin näyttivät hartaasti kuuntelevan
+uutta opetusta.</p>
+
+<p>Vieras herra ei palannut. Ahasverus, joka jo oli suuri poika,
+lähetettiin kaupunkiin kouluun, mutta ei hän mielellään lähtenyt Esterin
+luota eikä pois salolta; kesiksi hän aina palasikin sinne takaisin.
+Vuosia kului, Ahasverus tuli ylioppilaaksi ja sanoi itseään Saloseksi,
+koska hän oli kasvanut salolla. Hän oli nyt kahdenkymmenen vuoden
+ikäinen, ja silloin tapahtui jotakin merkillistä.</p>
+
+<p>Kauniina kesäpäivänä, juuri viidentoista vuoden kuluttua tämän
+kertomuksen alusta, ajoi vanha herra taas entistä saloa ja katseli
+kummastellen ympärilleen, sillä kaikki oli nyt toisin ja paljon
+kauniimpaa kuin ennen. Nuori metsä oli kasvanut, vihantana oli koko
+seutu, ja matkustavainen töin tuskin tunsi tupaa metsikön sisältä.
+Vaunut pysähtyivät, herra laskeutui maahan ja astui vapisevin askelin
+kysymään tuvan mummoa. Pitkä, kaunis tyttö tuli hänelle vastaan; se oli
+Ester, mutta herra ei tuntenut häntä. Hän vei herran sisään mummon luo,
+joka nyt istui uunin vieressä vanhana ja harmaana ja melkein sokeana
+vanhuudesta. Vieras alkoi kysellä pikku poikaa, Ahasverusta, oliko hän
+vielä elossa. Hänen äänensä silloin vapisi, ja hän otti taskustaan
+suuren silkkisen nenäliinan ja pyyhki sillä hikeä otsastaan.</p>
+
+<p>Mummo ymmärsi vieraan herran nyt tulleen viemään pois hänen rakasta
+poikaansa ja alkoi itkeä niin, että ei voinut vastata. Ester itki
+myöskin, sillä hän tiesi, mitenkä nyt asiat olivat; mutta hän kuitenkin
+heti vastasi, että Ahasverus oli vain lähtenyt metsästämään ja että hän
+kyllä pian tulee. Silloin vieras herra suuteli häntä otsaan ja syleili
+mummoa ja kiitti heitä kyynelsilmin. Hän oli kauppias ja oli matkustanut
+kauas pois vieraihin maihin, maapallon toiselle puolelle asti, ja oli
+joutunut merirosvojen käsiin eikä ennen päässyt palaamaan, kuin
+viimeinkin sai vapautensa. Mutta nyt hän aikoi vanhuutensa ajaksi
+asettua rauhaan suurine rikkauksineen. Kohta sitte palasi Ahasverus
+metsältä, laukku täpö täynnä teyrejä ja jäniksiä. Onhan helppo arvata,
+että siitä tuli ilo ja ihmetteleminen, kun hän niin odottamatta sai
+takaisin isänsä, jota ei ollut enää koskaan toivonut näkevänsä.</p>
+
+<p>Vieras herra viipyi tuvassa kolme päivää, ja pitkät neuvottelut siinä
+oli, mitä nyt olisi tehtävä. Ahasveruksella oli suunnitelma heti
+valmiina, ja vähän arveltuaan suostui siihen hänen isänsäkin. Ja
+tällainen se oli:</p>
+
+<p>Jo samana kesänä osti vieras herra koko sen entisen salon ja toi sinne
+monta sataa työmiestä louhimaan kiviä, kaivamaan perustusta ja
+rakentamaan kartanoita. Vuoden päästä oli siinä suuri, kaunis rakennus,
+jota kyllä kävi verrata ruhtinaalliseen linnaan, ja ympärillä pieniä,
+punaisiksi maalattuja tupia, jossa ahkerat työmiehet asuivat vaimoineen
+ja lapsineen. Suureen kartanoon muutti ensin se vanha herra ja sitte
+Ahasverus ja Ester, joista nyt oli tullut herra ja rouva; mutta mummo ei
+tahtonut muuttaa, hän mieluisemmin asui vanhassa tuvassaan, jossa nyt
+olikin paljon lämpimämpää, parempaa ja mukavampaa kuin ennen. Siellä he
+kaikki elivät hyvin onnellisina ja elävät vielä tänäkin päivänä.
+Ahasveruksesta on tosiaankin tullut suuren valtakunnan kuningas,
+nimittäin koko sen avaran salon, mutta se salo on nyt kukoistavana
+maana, jossa pellot, niityt ja kylät ihastuttavat matkamiehen silmää.
+Vanha Viherö seisoo siellä vielä yhtä jäykkänä, viheriänä ja vakavana,
+kuin aina oli ollut, ja sen juurelta kuohuu vuoren kuninkaan lähde, joka
+nyt on kauniina suihkukaivona, ja ympärillä seisoo nuori, kaunis metsä,
+joka oli kasvanut yhdessä Esterin ja Ahasveruksen kanssa.</p>
+
+<p>Äskettäin ajoin minä siitä ohitse, ja olisipa teidän pitänyt olla
+mukana. Mummo istui ihan valkopäänä auringonpaisteessa vanhan tuvan
+edessä, ja vieras herra istui ruohopenkillä hänen vieressään ja luki
+raamattua. Ahasverus juuri tuli suurelta suolta, joka nyt oli kaikkein
+kauneimpana viljavainiona, ja Ester istui kahden pikku lapsen kanssa
+niin iloisena ja levollisena talon rappusilla. &rdquo;Katsokaas, lapset,&rdquo;
+sanoi hän, &rdquo;tämä on se suuri metsä, jota me ennen lapsina opetimme
+lukemaan Jumalan sanaa. Jumalan suuri kirja on edessämme avoinna kesän
+vihreydessä; hänen pyhä sanansa on kirjoitettuna sekä raamatussa että
+myöskin puiden lehdillä, lähteen kirkkaassa vedessä, järven pikku
+laineissa ja taivaan purjehtivissa pilvissä. Kas, nyt kumartelee ja
+humisee taas nuori metsä aamutuulessa. Ymmärrättekö sen tarkoitusta? Se
+kiittää ja ylistää Jumalaa.&rdquo;</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>KAKSI PUROA, TOINEN KOVAAN KOHISEE, TOINEN SIEVÄÄN SOHISEE.</h2></center>
+
+
+<p>&rdquo;Puro on niin kummallinen&rdquo;, sanoi Juhani; &rdquo;näyttää ihan kuin hänellä
+olisi jotain minulle sanomista. Joka kerta kuin teen salpauksen häneen
+pienillä kivillä, saadakseni laivani syvempään kulkuväylään, räiskyttää
+hän vettä silmilleni, lorisee, ihan kuin hän tahtoisi sanoa: kuule
+minua! kuule, mitä minulla on sanomista! Niin, hyvä on haastella, kun
+puhuu kieltä, jota ei kukaan ymmärrä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tiedätkö&rdquo;, sanoi Hilja, &rdquo;juuri niin on minunkin puroni laita. Kuin minä
+pasikoin siinä ja pesen nukkeni vaatteita, niin näkyy minusta niinkuin
+joku kurkistaisi vedestä minulle vastaan, nyykähyttäisi päätään ja
+sanoisi: &rdquo;minä tiedän jotain, jota sinä et tiedä!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sinä näet oman kuvasi vedestä&rdquo;, sanoi Juhani.</p>
+
+<p>&rdquo;Niinkuin en minä sitä tietäisi&rdquo;, vastasi Hilja närkästyneenä. &rdquo;Mutta
+sen sanon sinulle, että purossa on ihan eri tyttö, ja minusta tuntuu
+niinkuin olisimme sisaria. Kuin minä avaan suuni, niin tekee hän samoin,
+mutta kuin minä sanon jotain, on hän vaiti.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se on Ahdin pieni tytär&rdquo;, sanoi Juhani. &rdquo;Varo itseäsi. Jos hän on
+isäänsä, ottaa hän sinua jalasta kiinni ja vetää sinun veteen.&rdquo;</p>
+
+<p>Hilja ei tähän vastannut mitään; hän oli pahoillaan.</p>
+
+<p>&rdquo;Elä toki ole pahoillasi, Hilja&rdquo;, sanoi Juhani. &rdquo;Meidän puromme ovat
+niin lähellä toisiansa, että ne varmaan tulevat samasta lähteestä. Ne
+ovat kenties sisaruksia. Minun puroni on isompi ja voimakkaampi kuin
+sinun, ja kohisee välistä rajusti; sentähden annan minä sille nimen:
+<i>Kohiseva</i>.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minun puroni on pienempi ja sävyisempi&rdquo;, sanoi Hilja. &rdquo;Se sohisee niin
+lempeästi, kuin ilta on tyyni ja hiljainen, ja sentähden olkoon nimensä:
+<i>Sohiseva</i>.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se on hyvä!&rdquo; sanoi Juhani. &rdquo;Kohiseva on minun veljeni ja Sohiseva sinun
+sisaresi. Lysti on, kun molemmilla on nimet.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tiedätkö&rdquo;, sanoi Hilja, &rdquo;Kohiseva ja Sohiseva ovat ihan kuin kaksi
+pientä lasta. Mihinhän ne sentään joutuvat, kuin täältä lähtevät!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ne menevät avaraan maailmaan&rdquo;, sanoi Juhani. &rdquo;Tule, niin seuraamme
+heitä matkallansa. Sinä käyt pitkin Sohisevan rantaa ja minä taas
+seuraan Kohisevan rantaa, ja kuin niitten tiet loppuvat, palajamme
+takaisin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mennään, mennään! Odota vain, jahka minä hyppään kotia ja noudan
+voileivän&rdquo;, sanoi Hilja.</p>
+
+<p>&rdquo;Tuo minulle sitte myöskin!&rdquo; sanoi Juhani.</p>
+
+<p>Hetken kuluttua tuli Hilja takaisin voileivät muassaan. &rdquo;Hyvästi nyt&rdquo;,
+sanoi hän. &rdquo;Hyvästi, hyvästi&rdquo;, sanoi Juhani. Ja niin he läksivät
+matkalle kumpikin seuraten oman puronsa vartta, Juhani Kohisevan ja
+Hilja Sohisevan rantaa.</p>
+
+<p>Mutta nyt jakaantuu satu kahteen kertomukseen, toinen Sohisevasta ja
+toinen Kohisevasta. Minkä näistä ensin kerromme? Kenties Hiljasta ja
+Sohisevasta?</p>
+
+<p>Hilja meni ja puhui purolle: &rdquo;sinä pieni lapsi, joka vielä makaat
+kehdossasi, mitä sinustakin maailmassa tulee? Kulje hiljaan ja kiltisti,
+rakas puroni, ja anna minun tietää kohtalosi, kuin kasvat isoksi.&rdquo;</p>
+
+<p>Hilja kulki yhä eteenpäin ja puro juoksi hiljaan räiskyttäen kirkasta
+vettänsä rantojen kukkasille. Sill&rsquo;aikaa joi se niittyjen nesteitä ja
+söi kukkasten juuria ja kasvoi niin yhä isommaksi. Ja mitä isommaksi se
+tuli, sitä kirkkaampi ja tyynempi sen vesi, sitä kauniimpi sohinansa ja
+sitä vihreämmät rantansa. Viimein laski se tyyneen ja kirkkaasen
+järveen. Siellä rehotti koivuja ja pihlajoita pitkin rantoja, ja taivaan
+aurinko katseli syvälle tyyneen järveen, ja lumivalkoiset joutsenet
+uiskentelivat iltaruskon säteilevässä valossa.</p>
+
+<p>Silloin pani Hilja kätensä ristiin ja sanoi purolle: &rdquo;Onnellinen sinä,
+pieni, rakas puroseni! Koko tielläsi olet levitellyt siunausta ja
+vihreyttä ympärillesi, ja kuin vaelluksesi on loppunut, antaa hyvä
+Jumala sinun niin ihanasti vaipua kirkkaan järven helmaan iltaruskon
+valossa. Hyvä Jumala, anna minunkin elää ja kuolla, niinkuin pieni
+puroseni!&rdquo;</p>
+
+<p>Sitten palasi Hilja takaisin kiitollisena ja iloisena, ja ennen yön
+tuloa, oli hän taas kotona. Mutta Juhani ei ollut vielä kotona. Hän
+tulee kai, ajatteli Hilja.</p>
+
+<p>Mutta Juhania ei kuulunut. Hän ei tullut sinä iltana, eikä seuravana
+päivänä; hän ei tullut moneen vuoteen. Juhani parkaa, ajatteli Hilja;
+hänellä ei ollut enempää kuin yksi voileipä eväänä!</p>
+
+<p>Vihdoin luulivat kaikki, että Juhani oli kadonnut ikuiseksi, ja surivat
+sitä kovasti. Ainoastaan Kohiseva ja Sohiseva kohisi ja sohisi ihan
+selvään kesäiltoina: odottakaa, odottakaa, kyllä hän vielä tulee! Mutta
+heitä ei uskonut kukaan.</p>
+
+<p>Niin kuluivat ajat. Hilja kasvoi isoksi ja unohti pestä nukkien
+vaatteita Sohisevan purossa, ja unohti myöskin nyykähyyttää päätänsä
+puron pienelle tytölle, joka ennen muinoin oli hänen paras kumppaninsa.
+Vihdoin unohti hän melkein surra Juhania; paljo muita ajatuksia tuli ja
+peitti unohduksen verholla entiset muistot. Mutta Sohiseva ja Kohiseva
+yhä lorisivat: kyllä hän vielä tulee; odottakaa vaan, kyllä hän tulee!</p>
+
+<p>Eräänä päivänä tuli vieras herra, jolla oli pitkä musta parta, ja
+tiedusteli nuorelta tytöltä puutarhassa erästä lasta, nimeltä Hilja.
+Mutta tyttö, jolta tätä tiedusteli, oli juuri Hilja itse. Hän ei
+vastannut mitään, vaan kainosteli ja oli hämillään, kun ei voinut
+ymmärtää, mitä vieras herra täällä tahtoi.</p>
+
+<p>Silloin kävi vieras hyvin murheelliseksi ja sanoi: &rdquo;ei kukaan tunne
+minua enään täällä, ja Hilja, minun sisareni, on poissa nyt. Tahdonpa
+mennä Kohisevan ja Sohisevan luo kysymään heiltä, missä sisareni Hilja
+on.&rdquo;</p>
+
+<p>Tästä Hilja kohta huomasi, että vieras olikin oma kaivattu veljensä
+Juhani, ja eipä paljon puuttunut, että hän kohta olisi lentänyt veljensä
+kaulaan ja sanonut: älä sure, Juhani, tässähän minä olen, oma rakas
+sisaresi, ja nyt me emme koskaan enään eroa! Mutta hän malttoi mieltänsä
+ja sanoi: &rdquo;tulkaa, niin menemme purojen luo!&rdquo;</p>
+
+<p>Ja niin he menivät. Purot olivatkin lähellä toisiansa; oli ainoastaan
+pieni vihreä kukkula niitten välillä. &rdquo;Minä tunnen puroni&rdquo;, sanoi
+vieras. &rdquo;Nuori tyttö, tahdotko kuulla puroni historian?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Niin, kerro se&rdquo;, sanoi Hilja sykkivällä sydämmellä. Ja Juhani alkoi:</p>
+
+<p>&rdquo;Hyvin pieni olin, kuin läksin kotoa ja sisareni luota katsomaan, miten
+puron kävisi, kuin se tulee isoksi. Kohiseva oli alussa kiivas ja raju,
+niinkuin vallaton poika, eikä kärsinyt esteitä tiellänsä. Kuin se
+kohtasi kiven, meni se kuohuen vihasta ja vieritti kiven pois tieltään;
+mutta kuin tuli kallio eteen, taistelivat kumpainenkin ylivallasta, ja
+usein voitti kallio. Mutta mitä kauemmalle Kohiseva ehti, sitä isommaksi
+se kasvoi; pienempiä puroja ja ojia laski vetensä siihen, ja niin tuli
+siitä joki.</p>
+
+<p>Minä seurasin sen tietä yhä; kuin tuli nälkä, pyysin ruokaa taloista
+joen rannalta, ja kuin janotti, join vettä joesta, ja kuin väsytti,
+panin levolle rannan pehmeälle nurmikolle. Mutta Kohiseva kävi yhä
+isommaksi ja hurjemmaksi. Se ei enää välttänyt kallioita, vaan karkasi
+niitten yli kohisevana koskena, ja lepäsi sitten taas tyynemmässä
+vedessä, hakien voimia uusiin taisteluihin. Sen rannikolla oli myllyjä;
+se teki ahkerasti työtä, käytti myllyjen pyöriä ja jauhoi jauhoja
+monelle kylälle. Sahoja rakennettiin sen varsille. Kohiseva sahasi
+lankkuja ja lautoja yöt sekä päivät. Suuria tukkilauttoja ui sen
+hartioilla ja purjeveneitä piirsi nopeasti sen pintaa. Se kasvoi
+kasvamistaan ja vihdoin tuli siitä hyvin iso joki, isoimpia kuin
+maailmassa löytyy. Minä seurasin sen rantaa vuosia ja kuukausia, ja näin
+suuria virtoja ja jokia tuon tuostakin laskevan vetensä siihen. Siitä
+tuli Kohiseva yhä voimakkaammaksi. Minä näin sen kantavan hartioillansa
+suuria laivoja, ja näin sen virtaavan rikkaitten kaupunkien läpi, joissa
+asui tuhansia ihmisiä. Usein kysyttiin minulta: &rdquo;oletko nähnyt niin
+mahtavaa jokea?&rdquo; &rdquo;En ole&rdquo;, sanoin minä, &rdquo;mutta minä olen sen nähnyt
+pienenä lapsena, minä olen tehnyt pienillä kivillä salpauksia siihen sen
+alkulähteen luona, ja ensimmäinen laiva, jota se kantoi, oli minun
+herneenpalosta tehty pikku veneeni.&rdquo;</p>
+
+<p>Mitä isommaksi Kohiseva kasvoi, sitä tarpeellisemmaksi, mutta samalla
+vaarallisemmaksi tuli se ihmisille. He rakensivat mahdottoman isoja
+salpauksia sen rannoille, voidaksensa hillitä sen pahaa luontoa, joka
+välistä ajoi sen karkaamaan yli laitojensa ulos oikeasta väylästään.
+Kerran keväällä paistoi aurinko kuumasti, niin että paljon lunta suli
+vuorilla ja juoksi voimakkaissa puroissa isoon jokeen. Siitä tuli
+Kohiseva mielivaltaiseksi ja rajuksi. Minä näin sen paisuvan kovin,
+hyökkäävän salpausten yli ja murtavan ne sekä tulvallansa peittävän
+monen peninkulman alan hedelmällistä ja tiheästi asuttua maata.</p>
+
+<p>Mutta kerran kohtasi se vuoren joka esti häneltä tien: ja mitä Kohiseva
+silloin teki? Se kokosi vetensä suureksi järveksi vuoren eteen ja
+taisteli sen kanssa, mutta vuori ei väistynyt paikaltaan. Järvi nousi
+nousemistaan, tuli vihdoin vuoren huipun tasalle ja rupesi tulvaamaan
+sen yli, muodostaen suurimman ja kauniimman köngäksen, kuin koskaan on
+nähty. Jyrinä kävi, vesi kuohui ja nousevassa höyryssä kuvastuivat
+taivaankaareen kaikki värit, ja niin vyöryi Kohiseva enemmän kuin sadan
+kyynärän korkeudelta alas, pyrkien matkansa perille, joka oli kaukainen
+maailman valtameri.</p>
+
+<p>Sinne sillä vielä oli pitkä matka, ja vihdoin se uupui omaan
+suuruuteensa ja jakaantui kolmeen haaraan, joissa matala vesi hitaasti
+virtasi liejuisen maan läpi. Nyt oli Kohiseva vanha; sen elämä oli
+kulkenut liian nopeasti ja sentähden kävi se vanhoilla päivillään
+raihnaaksi. Ihmiset ottivat taas valtoihinsa jakaantuneen virran ja
+tekivät salpauksia täällä siellä, miten tahtoivat. Ja kuin vihdoin aika
+lähestyi, jolloin sen piti katoaman valtamereen, hiipi Kohiseva hiljaan
+ja väsyneenä monen pienen lasku-ojan kautta ijankaikkiseen kuoleman
+syvyyteen.</p>
+
+<p>Mutta minä sanoin itsekseni: Hyvä Jumala, nyt olen Kohisevan kohtalossa
+nähnyt kuvan ihmiselämästä sen jaloudessa, kauneudessa,
+hyödyllisyydessä, uhkamielisyydessä ja vihdoin sen raihnaisuudessa. Ja
+nyt tiedän, ett&rsquo;ei mikään voima, ei mikään suuruus maan päällä ole
+ijankaikkista laatua, vaan suuri valtameri odottaa meitä kaikkia. Anna
+meidän sentähden hakea jalouttamme ja ijankaikkista tarkoitustamme
+ainoastaan sinussa, meidän Herrassamme ja Jumalassamme! Opeta meitä jo
+ajoissa taivuttamaan uhkeata mieltämme nöyryyteen, niin että meistä
+tulisi hyvät lapset sinun sekä taivaissa että maan päällä olevaan
+valtakuntaasi!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt&rdquo;, sanoi Juhani, &rdquo;on kertomus Kohisevasta loppunut. Minä olen tullut
+takaisin viisaampana kuin läksin, mutta Hilja sisartani en löydä, ja
+niin muodoin olen yksin maailmassa kaiken viisauteni kanssa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Et olekaan&rdquo;, sanoi Hilja; &rdquo;sinä et ole yksin enää, sillä nyt lepäävät
+sisaresi käsivarret kaulasi ympärillä, sinä tunnet sisaresi suudelman
+huulillasi ja sisaresi kyynelet pyrkivät sinun lämpimäin kyyneliesi
+parveen. Nyt rakennamme itsellemme asunnon tähän niitylle Kohisevan ja
+Sohisevan välille, niin että yhä näemme kumpaisetkin ja muistamme
+kumpaisenkin eri vaiheet. Tahdotko niin, Juhani? Sano, tahdotko?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tahdon&rdquo;, sanoi Juhani, suudellen Hiljan poskea. Ja sitte he rakensivat
+itselleen tuvan Kohisevan ja Sohisevan välille ja muistelivat aina
+Jumalan hyvää tarkoitusta, kun hän on ihmisen silmäin eteen levittänyt
+ihanan luonnon rikkaat kuvat.</p>
+
+<p>Hilja ja Juhani vanhentuivat vähitellen, mutta purot olivat aina yhtä
+nuorina. Ne olivat yhä samat pienet lapset, joitten kirkkaassa pinnassa
+Hilja ennen muinoin oli nähnyt Ahdin tyttären nyökkäävän päätään, ja
+joitten virtaa myöten Juhani pani herneenpalko-veneensä uimaan. Sohiseva
+sohisi yhä hiljaan kesäilloin; Kohiseva kohisi yhä yhtä vallattomasti
+hiekan ja kivien yli. Niistä ei kumpainenkaan tiennyt tulevata
+kohtaloansa, mutta Hilja ja Juhani ne kyllä tiesivät, ja heillä oli
+oppia siitä koko elin ajaksensa.</p>
+
+
+<center><img src="images/lukemisia1-6.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>MITÄ EMMA AJATTELI SYKSYLLÄ.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<p>Olethan syksy kalju<br>
+Ja harmaa, sokea!<br>
+On hengitykses valju<br>
+Ja raskas huo&rsquo;unta.<br>
+Nyt kyynelehtii kukka<br>
+Ja päivä peitäksen,<br>
+Mut en sua syksy rukka<br>
+Mä sentään moiti, en.</p>
+
+<p>Mä muistan äitin armaan,<br>
+Hän harmaantuu, kuin sä,<br>
+Vaan mieleltänsä varmaan<br>
+Hän ain&rsquo; on lempeä.<br>
+Ol&rsquo; isoisän&rsquo; hänkin<br>
+Sokea vanhana,<br>
+Mut voitti näkevänkin<br>
+Sielunsa valolla.</p>
+
+<p>Oot omaisteni lainen,<br>
+Se mieltän&rsquo; iloittaa,<br>
+Kun valo armahainen<br>
+Kesk&rsquo;yöllä pilkuttaa.<br>
+Kas tähtein valon esti<br>
+Kesäinen aurinko,<br>
+Sä tulit, leppyisesti<br>
+Katselee tähdet jo.</p>
+
+<p>Mä ajattelen illoin:<br>
+Ei valo sammukaan;<br>
+On syksy, mietin silloin,<br>
+Kuihtunut kevät vaan.<br>
+Niin, äiti, tahdon antaa<br>
+Mä arvon vanhallen,<br>
+Kun povessaan se kantaa<br>
+Nuoruuden keväimen.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VUOKKO.</h2></center>
+
+
+<p>Oli kerran vuokko puistossa. Se ei ollut kalpeampi eikä rumempi kuin
+muut vuokot, ja koska kaikki vuokot ovat kauniit keväällä, niin oli
+sekin valkoinen ja kaunis kuin kaikki muut. Kenties oli se hiukan
+kauniimpikin, en osaa sitä niin tarkkaan sanoa.</p>
+
+<p>Missä kukkia kasvaa, siellä lentelee perhosia; missäpä ne muuten
+lentelisivät? Se on vanha historia ja siitä on niin paljo lauluja, että
+kyllä niitä riittää.</p>
+
+<p>Apollo oli suurimman perhosen nimi. Sillä oli valkoiset siivet ja niissä
+keltaisia kunniarahoja. Perhoset ovat, kuten tietty, vähän turhamaisia;
+ne mielellään käyttävät kaikenlaisia koristeita. Ei se kuitenkaan ole
+heidän vikansa, että ovat niin kauniit; he eivät ole näet itse
+teettäneet vaatteitansa räätälillä. He ovat luonnostaan sellaiset kuin
+ovat.</p>
+
+<p>Kerran Apollo tuli vuokon luo ja sanoi hänelle: &rdquo;jos sinä rakastat
+minua, niin rakastan minä sinua.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä minä sinua rakastan&rdquo;, sanoi vuokko, sillä hän tosiaankin rakasti
+Apolloa eikä osannut teeskennellä.</p>
+
+<p>&rdquo;Onko se oikein tosi?&rdquo; sanoi perho.</p>
+
+<p>&rdquo;Mitäpä se muuta olisi?&rdquo; vastasi vuokko.</p>
+
+<p>&rdquo;Se on hyvä, se&rdquo;, sanoi perho ja imi pois kaiken hunajan vuokon kukasta.
+Perhoset rakastavat hunajaa, mutta eivät osaa sitä säästää kuten
+mehiläiset. Niin se tapahtui ja Apollo lensi tiehensä.</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä hän palaa&rdquo;, ajatteli vuokko. Mutta siinä hän pettyi, sillä Apollo
+pysyi poissa, hänellä kun näet oli muuta ajattelemista.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä hän kuitenkin sattui liitelemään toisen kukan ympärillä
+ihan lähellä. &rdquo;Nyt minä pidän varani&rdquo;, ajatteli vuokko. Hän nosti vähän
+kukkalehtiänsä, jotka jo olivat hiukan kalvenneet, ja huusi niin kovaan,
+kuin vuokko voi huutaa: &rdquo;jos sinä rakastat minua, niin minä rakastan
+sinua.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;En, en minä suinkaan&rdquo;, vastasi perho, eikä ollut siitä niin
+millänsäkään.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta minä rakastan sinua&rdquo;, sanoi vuokko.</p>
+
+<p>&rdquo;Se on kyllä mahdollista&rdquo;, vastasi perho ja lensi taas pois. Nyt hän
+pysyikin kauan poissa. Vuokko seisoi siinä yksinään ruohokossa, aika
+alkoi tuntua pitkältä ja vuokko rupesi lakastumaan.</p>
+
+<p>Viimein tuli Apollo taas sattumalta sinne vielä kauniimpana kuin ennen
+ja vuokko taas kysyi: &rdquo;rakastatko sinä minua?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;En, en vähintäkään&rdquo;, vastasi perho.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta minä rakastan sinua&rdquo;, sanoi vuokko.</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä se minuun koskee!&rdquo; sanoi perho. &rdquo;Sehän on tuo vanha juttu, jota
+olen kuullut kyllä satakin kertaa jo ennen.&rdquo; Ja samaa tietään lensi hän
+pois.</p>
+
+<p>&rdquo;Kuulepas, vuokko&rdquo;, sanoi kyhmyräinen kataja, joka seisoi siinä lähellä,
+&rdquo;onko tuo nyt sopivaa, puhua tuolla tavalla ilmi sydämmensä tunteita?
+Täytyy pitää nokkansa pystyssä, jos on mitään nokkaa. Kun saa kuulla
+ylpeää puhetta, pitää puhua samalla tavalla takaisin, ja kun sinua
+halveksitaan, niin näytä, kuka olet. Katsopas minua, uskaltakootpahan
+varpuset tehdä pilaa minusta! Ei, vuokko, täytyy olla itsetuntoa; ei nyt
+enää ole tapana palkita halveksimista rakkaudella.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta en minä sille mitään voi&rdquo;, vastasi vuokko. &rdquo;Minunhan täytyy
+rakastaa häntä niin kauan kuin elän.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sinä olet sieni&rdquo;, sanoi kataja, ja se oli pahinta, kuin hän tiesi,
+sillä sienet ovat siinä huudossa, että eivät pidä varsin tarkkaa lukua
+mistään, ja kataja oli ylpeä suuresta maailman tuntemisestaan.</p>
+
+<p>Aurinko paahtoi ja vuokko tuli hetki hetkeltä yhä valkoisemmaksi ja
+kalpeammaksi. Sitte tuli sinne poikia puistoon leikkimään. Eräällä
+heistä oli haavi pyytää perhosia, ja hän huomasi kauniin Apollon. &rdquo;Tuopa
+on kaunis pistää neulaan hyönteislaatikkoon&rdquo;, sanoi poika ja alkoi
+juosta pitkin nurmikkoa.</p>
+
+<p>Nyt tuli Apollolle hätä. Miten hän lensi, koettaen paeta! Huh! haavi
+heilahti ja tapasi häntä siipeen, ja perho putosi suin päin ruohokkoon
+juuri vuokon viereen.</p>
+
+<p>&rdquo;Tässä se lensi&rdquo;, sanoi poika ja kumartui etsimään perhoa. Mutta kun ei
+häntä löytänyt, juoksi hän tiehensä ajelemaan toisia.</p>
+
+<p>Eipä ollutkaan helppo löytää Apolloa, sillä vuokko oli kätkenyt hänet
+lehtiensä alle, ja siinä oli hyvä piilopaikka. Mutta vuokkoa itseään oli
+poljettu varrelle, ja nyt hän makasi taittuneena muiden vihreäin korsien
+seassa.</p>
+
+<p>&rdquo;Olipa hyvä, että kuitenkin pääsin&rdquo;, sanoi Apollo ja kömpi ylös tiheäin
+lehtien alta.</p>
+
+<p>&rdquo;Rakastatko minua?&rdquo; kysyi vuokko, kuoliaaksi lakastumaisillaan, kun
+varsi oli poikki.</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin, sinäkö se olit!&rdquo; sanoi perho. &rdquo;Katsohan, miten kaikki
+kunniamerkkini hirveästi turmeltuivat! Mitenkä nyt enää voin
+näyttäytyäkään hienoissa seuroissa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Rakastatko minua?&rdquo; kysyi kuoleva vuokko.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja miten pölyssä ovat frakkini liepeet&rdquo;, puhui Apollo omiansa. &rdquo;Hyvä
+vuokko, jos sinulla on pisaraakaan kastetta lehtiesi välissä, niin anna
+minulle vähä pesuvettä; aivanhan minä olen myyrän näköinen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Rakastatko minua?&rdquo; kysyi vuokko kolmannen kerran.</p>
+
+<p>&rdquo;No, hyvä ystävä, ei minulla nyt ole aikaa sellaisiin joutaviin
+asioihin&rdquo;, vastasi perho. &rdquo;Niin, sitä juuri luulinkin, kaulusröyhyni on
+ihan rypyssä! Mitähän minusta nyt sanotaankaan ruusujen hovissa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta minä rakastan sinua&rdquo;, sanoi vuokko ja siihen hän kuoli, sillä
+kaikki lehdet putosivat hänen terästään.</p>
+
+<p>&rdquo;Kas tuota raukkaa&rdquo;, sanoi perho, sillä häijy hän ei ollut, vaan
+ainoastaan kevytluontoinen kuten kaikki muutkin perhot. &rdquo;Nyt en
+varmaankaan saa mitään pesuvettä ennen, kuin iltasella tulee kastetta.
+Totisesti olen minä oikein onneton perho! Frakkini on turmiolla,
+kaulukseni rypyssä ja kunniamerkkini näyttävät vanhoilta vaskirahoilta.
+Mikä hirveä tapaus! Mutta se herättää suunnatonta huomiota maailmassa,
+kaikki rupeavat minua säälimään, ja onpa sekin sentään jotakin. Minä
+ainakin tulen yleisen huomion esineeksi. Mitähän minusta nyt
+sanotaankaan ruusujen hovissa?&rdquo;</p>
+
+<p>Niin sanoen lensi Apollo tiehensä, mutta eipä hän pitkälle ehtinyt, kuin
+joutui varpusen nokkaan, joka oli kauan lähimmällä aidalla väijynyt
+häntä. Naks vain, niin kaunis Apollo oli varpusen suussa ja yhtenä
+suupalana nieltynäkin, vaikka hän koettikin herättää niin suurta
+huomiota.</p>
+
+<p>Kataja näki tuon kaiken ja ajatteli omaan tapaansa. &rdquo;Syy oli se&rdquo;, sanoi
+hän, &rdquo;että vuokko oli kerrassaan liian ponneton. Täytyy pitää puolensa
+ja vastata ylpeästi, niin saavutetaan arvoa ja kunnioitusta tässä
+maailmassa. Kuten minä esimerkiksi.&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta eivät kaikki ajatelleet samoin. Kuin iltatuuli liiteli pitkin
+ruohokkoa, kuului vielä kauan kuiskaileva puhe muiden vuokkojen kesken.
+He sanoivat toinen toiselleen: &rdquo;jos sinä rakastat minua, niin rakastan
+minä sinua.&rdquo; Taikka sanoivat he: &rdquo;jos sinä et minua enää rakasta, niin
+minä kuitenkin rakastan sinua.&rdquo;</p>
+
+<p>Se oli hyvin vanha ja tavallinen historia, mutta vuokot arvelivat, että
+sitä kyllä sentään kannatti kertoa vielä jonkun kerran.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>HÖYTIÄINEN.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<p>Perillä laajan Karjalan,<br>
+Vesistä Saimaan pohjoiseen,<br>
+Näit Höytiäisen kirkkahan<br>
+Sataisin saarineen.<br>
+Rannoilla koivut, pihlajat<br>
+Ja tummat hongat nuokkuivat<br>
+Katsellen järven syvyyteen,<br>
+Ja niitty, kumpu vihannoi,<br>
+Lehdossa karjan kellot soi,<br>
+Ja töllin savu verkalleen<br>
+Kohosi kohden pilviä<br>
+Metsikön rinteessä.</p>
+
+<p>Koetti kerran ihminen<br>
+Vedeltä alaa anastaa<br>
+Ja etuansa etsien<br>
+Laineita laskettaa.<br>
+Ja pieni ura kaivettiin,<br>
+Ja varustukset laitettiin,<br>
+Mut Iki-Turso ilkkuen<br>
+Se mursi patosen.</p>
+
+<p>Kun kala-ukko purressaan<br>
+Eräänä päivän&rsquo; istuen<br>
+Taas Höytiäisen lapsillen<br>
+Viritti siimojaan;<br>
+Hän silloin huomas ihmehen;<br>
+Tuo järvi äsken hiljainen<br>
+Nyt vieree, juoksee virtanaan.<br>
+Ei suinkaan! Tää lie unta vaan!<br>
+Vaan kuin hän katsoi, kuin hän sous,<br>
+Niin rajummaks se virta nous,<br>
+Ja aallot näkyi hyökyvän<br>
+Päin rantaa metsähän.</p>
+
+<p>Kiiruusti sousi kalamies<br>
+Selältä kotilahdelmaan,<br>
+Vaan sitä tuskin tuns ja ties,<br>
+Kun laht&rsquo; ei ollutkaan.<br>
+Miss&rsquo; äsken selkä loistava<br>
+Kuvasti hänen kotinsa,<br>
+Siin&rsquo; näkee lietetasangon,<br>
+Mi sillä aikaa tullut on,<br>
+Ja ranta kaunis entinen<br>
+On kovin kolkko, liejuinen.<br>
+Ja loitoks oli jäänytki<br>
+Se laitur, johon kiinnitti<br>
+Hän ilomielin purtensa<br>
+Viel&rsquo; eilisiltana.</p>
+
+<p>Se syvä virta vierien,<br>
+Ukkosen lailla pauhaten,<br>
+Nyt metsän poveen kaukaiseen<br>
+Rynnisti kuohuineen.<br>
+Ja loitos etelähän päin<br>
+Sen hyökyaallot ryski näin,<br>
+Ne Pyhäselkään ryntäili,<br>
+Vimmassaan rajusti<br>
+Temmaisten hongat juureltaan<br>
+Ja pyörtehensä pauhinaan,<br>
+Ja pelloillen ja niityillen<br>
+Soraa ja hietaa työntäen.</p>
+
+<p>Ja kalastaja ylös päin<br>
+Katsahti sekä virkkoi näin:<br>
+Suo Herra, kaikkivaltias,<br>
+Taas meille apuas?<br>
+Sä sääsit rajat vesillen.<br>
+Siis anna tulvan vaieten<br>
+Tuhoisen tiensä sulkea,<br>
+Ja kunnialla kulkea!<br>
+Kun taas ne kedot vihannoi,<br>
+Nyt joille tulva tuhon toi,<br>
+Uus Höytiäisen rantamaa<br>
+Maatamme kaunistaa.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center>
+<table cellpadding=3 cellspacing=3 border=0>
+<tr>
+<td><img src="images/lukemisia1-7.jpg" alt="Wadelma-mato"></td>
+</tr>
+<tr>
+<td><center>Wadelma-mato</center></td>
+</tr>
+</table>
+</center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VADELMAMATO.</h2></center>
+
+
+<p>&rdquo;Hyi! huusi Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Hyi! parkasi Aina.</p>
+
+<p>&rdquo;Mikä nyt?&rdquo; huudahti iso sisar.</p>
+
+<p>&rdquo;Mato!&rdquo; kirkasi Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Vadelmassa!&rdquo; huusi Aina.</p>
+
+<p>&rdquo;Lyö se kuolijaaksi!&rdquo; kiljasi Lauri.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja tuommoinen meteli pikkusen matoparan tähden!&rdquo; sanoi iso sisar
+harmistuneena.</p>
+
+<p>&rdquo;Niin kun me puhdistimme vadelmia&rdquo;, sanoi Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Silloin se kömpi esiin kaikkein suurimmasta&rdquo;, jatkoi Aina.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja jos joku olisi syönyt sen marjan&rdquo;, pitkitti Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Niin olisi hän syönyt madonkin&rdquo;, vastasi Aina.</p>
+
+<p>&rdquo;No entä sitte?&rdquo; kysyi Lauri.</p>
+
+<p>&rdquo;Syödä mato!&rdquo; huudahti Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja purra se kuolijaaksi!&rdquo; huokasi Aina.</p>
+
+<p>&rdquo;No mitäpä siitä&rdquo;, nauroi Lauri.</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt se matelee pöydällä&rdquo;, parkasi Teresia jälleen.</p>
+
+<p>&rdquo;Puhalla se pois!&rdquo; sanoi iso sisar.</p>
+
+<p>&rdquo;Polje kuolijaaksi!&rdquo; ivasi Lauri.</p>
+
+<p>Mutta Teresia otti vadelman lehden, lakasi varovasti madon lehdelle ja
+kantoi sen pihalle. Silloin huomasi Aina varpusen istuvan aidalla ja
+ahneena väijyvän matoa. Heti otti hän lehden matoineen, vei sen metsään
+ja kätki sen vadelmapensaiden alle, niin ett&rsquo;ei ilkeä varpunen voinut
+löytää madon piilopaikkaa.</p>
+
+<p>Niin, mitäs muuta olisi kerrottavaa vadelmamadosta? Kuka tahtoo panna
+tikkua ristiin tuommoisen pienen madon tähden? Jospa vaan saisi asua
+niin kauniisti kuin hän sellaisessa tuoreelta tuoksuvassa
+tummanpunaisessa tupasessa, kaukana hiljaisessa metsässä kukkien ja
+viheriäisten lehtien keskessä!</p>
+
+<p>Oli päivällisen aika ja silloin söivät he kaikki vadelmia maidon kanssa.
+&rdquo;Sirota sokeria kohtalaisesti, Lauri&rdquo;, sanoi iso sisar. Mutta Laurin
+talrikki oli kuin luminietos talvella, josta kuumotti vähän punaista.</p>
+
+<p>Heti päivällisen jälkeen sanoi iso sisar: &rdquo;Nyt olemme syöneet vadelmat,
+emmekä ole keittäneet ollenkaan talven varaksi. Olisi hyvä, jos nyt
+olisi kaksi korillista tuoreita marjoja; ne puhdistaisimme kaikki
+illalla, ja huomenna keittäisimme ne suuressa malmipadassa, ja sitte
+söisimme vohvelia ja vadelmahilloa!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tule, niin menemme metsään poimimaan&rdquo;, sanoi Teresia. &rdquo;Sen teemme&rdquo;,
+vastasi Aina. &rdquo;Ota sinä keltainen kori; minä otan viheriäisen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Älkää eksykö, ja tulkaa kauniisti kotiin illalla&rdquo;, sanoi iso sisar.</p>
+
+<p>&rdquo;Tervehtikää vadelmamatoa&rdquo;, sanoi Lauri pilkaten. &rdquo;Ensi kerran kuin
+tapaan hänet, saan kunnian syödä hänet suuhuni.&rdquo;</p>
+
+<p>Nyt menivät Aina ja Teresia metsään. Voi, sepä oli niin kaunis, niin
+ihana! Tosin oli välistä vaikea kiivetä kaatuneiden puiden yli ja
+tarttua kiinni oksiin, sekä riidellä katajien kanssa ja tapella hyttysiä
+vastaan, mutta mitäs se teki? Tytöt astuivat rivakasti kohottaen
+helmansa, ja niin he joutuivat kauas metsään.</p>
+
+<p>Täällä oli paljo harakanmarjoja, mustikoita ja kornelimarjoja, mutta
+aivan vähä vadelmia. Tytöt kulkivat yhä kauemmaksi ja vihdoin he tulivat
+... ei, tuota ei voi kukaan uskoa ... he tulivat suureen
+vadelmapensastoon. Täällä oli ennen ollut kulovalkea ja nyt oli kasvanut
+vadelmapensas toisensa viereen, niin pitkältä kuin silmä kantoi.
+Jokainen pensas oli notkistunut maahan suurien tummanpunaisten ja mitä
+kypsimpien vadelmain painosta, niin että sellaista marjojen paljoutta ei
+vielä koskaan ollut kaksi marjanpoimijatyttöä nähnytkään.</p>
+
+<p>Teresia noukki, Aina noukki; Teresia söi, Aina söi. Hetken perästä oli
+heidän korinsa täynnä. &rdquo;Nyt lähdemme kotiin,&rdquo; virkkoi Aina. &rdquo;Ei,
+noukkikaamme vielä vähän enemmän&rdquo;, sanoi Teresia. Sitte panivat he
+korinsa maahan ja alkoivat noukkia esiliinoihinsa, eikä kauan
+viipynytkään, niin oli esiliinatkin täynnä.</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt lähdemme kotiin&rdquo;, lausui Teresia. &rdquo;Niin nyt menemme&rdquo;, vastasi Aina.
+Molemmat tytöt ottivat korinsa toiseen käteen; ja toisella he
+kannattivat esiliinojaan. Ja niin alkoivat he kulkea kotiinsa.</p>
+
+<p>Vaan tuo oli helpommin sanottu kuin tehty. He eivät koskaan olleet
+kulkeneet niin kauas suureen metsään, siellä ei löytynyt teitä eikä
+polkuja ja pian älysivät tytöt eksyneensä. Pahinta oli se, että puiden
+varjot pitenivät pitenemistään ilta-auringon paisteessa, linnut
+rupesivat lentelemään kotia pesiinsä, ja kaste laskeutui. Vihdoin laski
+aurinko petäjäin latvojen taakse, ja isossa metsässä tuli hämärä ja
+viileä.</p>
+
+<p>Tytöt tulivat pahoillensa, mutta kävivät yhä eteenpäin ja odottivat,
+että metsä loppuisi ja savu heidän kodistaan näkyisi.</p>
+
+<p>Kun he niin olivat käyneet ison aikaa, tuli pimeä. He tulivat nyt isolle
+tasangolle, jossa kasvoi pensaita, ja kun he katsoivat ympärilleen, niin
+paljon kuin taisivat pimeässä, huomasivat he, että he olivat kulkeneet
+ympäri ja että he jälleen olivat joutuneet noiden monien, ihanien
+vadelmapensaiden keskeen, josta he olivat noukkineet korit ja esiliinat
+täyteen. Täällä he istahtivat väsyneinä kivelle ja rupesivat itkemään.</p>
+
+<p>&rdquo;Minulla on niin nälkä&rdquo;, virkkoi Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Voi&rdquo;, sanoi Aina, &rdquo;oi, jospa meillä nyt olisi suuret voileivät, ja
+lihaa päällä.&rdquo;</p>
+
+<p>Sen sanottuaan tunsi hän jotakin helmassaan, ja kun hän siihen koski,
+oli se suuri näkkileivästä tehty voileipä ja lintupaistia sen päällä.
+Samassa sanoi Teresia: &rdquo;olipa kummallista: minulla on voileipä
+kädessäni.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minulla on myöskin&rdquo;, lausui Aina. &rdquo;Tohditko syödä?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tohdin kyllä&rdquo;, vastasi Teresia. &rdquo;Voi kun nyt olisi lasillinen hyvää
+maitoa!&rdquo;</p>
+
+<p>Kun hän sen oli sanonut, tunsi hän, että suuri maitolasi oli hänen
+sormiensa välissä. Heti sen jälkeen huusi Aina: &rdquo;Teresia! Teresia!
+Minulla on lasi maitoa kädessäni! Tämäpä on varsin kummallista.&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta kun tytöillä oli nälkä, niin he söivät ja joivat erittäin
+halukkaasti. Sen tehtyään haukotteli Aina, ojensi käsiään ja lausui:
+&rdquo;voi, jospa olisi pehmeä vuode maatakseni!&rdquo;</p>
+
+<p>Tuskin oli hän sen lausunut, niin hän tunsi vieressään hienon, pehmoisen
+sängyn, ja saman huomasi myös Teresia. Tytöistä oli tämä hyvin
+kummallista, mutta kun heitä nukutti ja he olivat väsyksissä, niin eivät
+he ajatelleet enempää, vaan kömpivät vuoteille, lukivat iltarukouksensa
+ja vetivät peitteet yllensä. Eikä kauan viipynytkään, ennenkuin kumpikin
+oli unen helmassa.</p>
+
+<p>Kun he heräsivät, oli aurinko jo korkealla taivaalla, oli ihana kesäaamu
+metsässä ja linnut lensivät iloisina puiden oksilla ja latvoissa. Nyt
+vasta tuli tyttöjen kummastus sanomattoman suureksi, kun he huomasivat
+maanneensa metsässä, vadelmapensaiden keskellä. He katselivat toisiansa,
+he katselivat vuoteitaan, jotka olivat hienointa pellavavaatetta,
+levitettynä pehmeiden lehtien ja karhunsammalien päälle. Vihdoin sanoi
+Teresia: &rdquo;oletko valveilla, Aina?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Olen&rdquo;, vastasi Aina.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta minä näen unta vielä&rdquo;, lausui Teresia.</p>
+
+<p>&rdquo;Ei&rdquo;, vastasi Aina. &rdquo;Mutta täällä asuu varmaankin hyvä henki näiden
+vadelmapensaiden seassa. Oi, jos meillä nyt olisi lämpöinen kuppi kahvia
+hyvän sämpylän kanssa, kahviin kastaaksemme!&rdquo;</p>
+
+<p>Tuskin oli se lausuttu, niin heidän vieressään oli pieni hopeainen
+tarjotin, ja sen päällä kullattu kannu, kaksi kuppia parasta posliinia,
+hieno kristallinen sokuriastia, hopeainen kerma-astia ja muutamia
+erittäin hyviä, vielä lämpöisiä vehnäleipiä. Tytöt kaasivat kuppeihin
+oivallista kahvia, siihen sitte panivat sokuria ja kermaa ja joivat
+hyvillä mielin. He eivät olleet koskaan juoneet niin hyvää kahvia.</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt tahtoisin kernaasti tietää, kuka meille on kaikkea tätä antanut&rdquo;,
+sanoi Teresia kiitollisen näköisenä.</p>
+
+<p>&rdquo;Sen olen minä tehnyt, pikku tyttöseni&rdquo;, lausui samassa ääni pensaista.</p>
+
+<p>Tytöt katsoivat sinne jotenkin hämmästyneinä, ja huomasivat pienen
+ystävällisen valkeatakkisen ukon, jolla oli punainen lakki päässä ja
+joka tuli ontuen esiin pensaiden takaa, sillä hän arasteli vähäsen
+vasenta jalkaansa. Ei Teresia eikä Ainakaan voineet hämmästyksestä
+virkkaa sanaakaan.</p>
+
+<p>&rdquo;Älkää peljästykö, pikku tytöt&rdquo;, sanoi ukko ja irvisti ystävällisesti
+heille, sillä nauraa ei hän oikein taitanut, hänen suunsa oli vinossa.
+&rdquo;Terve tultuanne valtakuntaani! Oletteko maanneet hyvästi ja syöneet ja
+juoneet hyvästi?&rdquo; kysyi hän.</p>
+
+<p>&rdquo;Olemme, hyvin olemmekin&rdquo;, vastasivat molemmat tytöt, &rdquo;mutta sanos
+meille...&rdquo; ja sitten tahtoivat he kysyä, kuka ukko oli, mutta eivät
+uskaltaneet.</p>
+
+<p>&rdquo;Minä kerron teille kuka minä olen&rdquo;, sanoi ukko. &rdquo;Minä olen
+vadelmakuningas, joka vallitsen koko tätä vadelmapensas-valtakuntaa, ja
+täällä olen asunut jo monta tuhatta vuotta. Mutta suuri henki, joka on
+metsän, meren ja taivaan hallitsija, ei ole tahtonut, että ylpeilisin
+kuninkaallisesta vallastani ja pitkästä elinajastani. Sentähden on hän
+määrännyt, että minun pitää muuttua yhtenä päivänä, aina sadan vuoden
+kuluessa, pieneksi vadelmamadoksi ja elää sellaisena heikkona ja
+turvattomana olentona, auringon noususta sen laskuun saakka. Sen
+muutoksen kestäessä on elämäni riippuvainen pienen madon elämästä, niin
+että lintu voi syödä minut suuhunsa, lapsi voi poimia minut marjoissa ja
+tallata jalallaan tuhatvuotisen elämäni. Nyt oli eilen juuri yksi
+muutospäiviäni ja tulin poimituksi vadelmassa ja olin lähellä tulla
+kuolleeksi poljetuksi, joll&rsquo;ette te, hyvät lapset, olisi minua
+pelastaneet. Auringon laskuun saakka makasin turvatonna ruohossa, ja
+silloin, kun tulin puhalletuksi teidän pöydältänne, nyrjähti jalkani
+sijaltansa ja suuni on mennyt säikähdyksestä vinoon. Mutta kun ilta
+tuli, ja minä sain oikean muotoni takaisin, haeskelin teitä,
+kiittääkseni ja palkitakseni teitä. Ja silloin löysin teidät täällä
+valtakunnassani ja otin teidät vastaan niin hyvin kuin taisin, teitä
+kovin säikähdyttämättä. Nyt tahdon lähettää linnun metsästäni,
+osoittamaan teille tietä kotiinne. Hyvästi, rakkaat lapset, kiitos
+lempeästä sydämmestänne, vadelmakuningas tahtoo näyttää, ett&rsquo;ei hän ole
+kiittämätön.&rdquo;</p>
+
+<p>Tytöt ojensivat nyt ukolle kätensä ja kiittivät häntä, sydämmellisesti
+iloisina, että he eilen olivat armahtaneet pientä vadelmamatoa. Nyt
+tahtoivat he mennä, mutta samassa kääntyi ukko vielä kerran, irvisti
+pilkallisesti vinolla suullaan ja sanoi: &rdquo;tervehtikää Lauria ja sanokaa
+hänelle, että kun ensi kerran tapaamme toisemme, niin on minulla kunnia
+syödä hänet suuhuni.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Voi, älkää sitä tehkö, herra vadelmamato&rdquo;, huudahtivat molemmat tytöt
+yht&rsquo;aikaa, kovasti säikähtyneinä.</p>
+
+<p>&rdquo;No teidän tähtenne olkoon se anteeksi annettu&rdquo;, vastasi ukko; &rdquo;en ole
+kostonhimoinen. Tervehtikää Lauria ja sanokaa, että hän myös saa odottaa
+lahjaa minulta. Voikaa hyvin!&rdquo;</p>
+
+<p>Nyt ottivat tytöt marjansa ja kiiruhtivat eteenpäin metsässä iloisilla
+sydämmillä, sitä tietä kuin lintu lensi. Niin näkivät he vähäsen hetken
+perästä metsän harvenevan ja ihmettelivät kovin, että eilen taisivat
+käydä niin pitkiä kierroksia. Ja sen saatte uskoa, että kotona syntyi
+ilo, kuin he kumpikin tulivat takaisin. Siellä olivat kaikki odottaneet,
+kaikki hakeneet heitä, iso sisar ei ollut saanut unen rahtuistakaan
+silmiinsä, hän luuli niin varmaan, että sudet olivat syöneet hänen
+rakkaat pikku siskonsa. Mutta Lauri tuli heitä vastaan kantaen koria ja
+huusi: &rdquo;tulkaa katsomaan, tässä on jotakin teille, jonka tänne äsken toi
+eräs vanha ukko!&rdquo;</p>
+
+<p>Kun tytöt avasivat korin, katso, siellä oli kaksi paria mitä kauniimpia
+rannerenkaita, tummanpunaisista kypsän vadelman näköisistä
+kiiltokivistä, ja niissä oli päällekirjoitukset: Teresialle ja Ainalle;
+ja niiden vieressä oli timanttinen rintaneula, joka oli tehty
+vadelmamadon muotoiseksi, päällekirjoituksella: &rdquo;Lauri, älä tapa koskaan
+turvatonta!&rdquo; Lauri tuli jotenkin hämillensä: hän käsitti kyllä
+tarkoituksen, mutta kuitenkin oli ukko hänen mielestään kostanut niin,
+kuin ainoastaan hyvät henget kostavat. Ja vadelmakuningas oli myös
+muistanut isoa sisarta, sillä kuin hän meni päivällispöytää kattamaan,
+löysi hän kaksitoista suurta korillista mitä punaisimpia ja makeimpia
+vadelmia, kuin koskaan on metsästä noukittu, eikä kukaan tietänyt,
+mitenkä ne sinne olivat tulleet, mutta kaikki arvasivat sen. Ja sitten
+tehtiin hilloa ja keitettiin sokerissa, ja syötiin maidon kanssa, jonka
+vertaista ei ole koskaan nähty, ja jos tahdot, niin menemme sinne
+auttamaan heitä hillon keittämisessä, jolloin voi tapahtua, että mekin
+saamme osamme, sillä he keittävät luultavasti vielä tänäänkin.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>KOULUPOJAN KESÄLAULU.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Talvella läksyt osasin,<br>
+Kiel&rsquo;opin, kertotaulunkin,<br>
+Sen kaikki kuuli, näki.<br>
+Vaan silloin pääni tyhmistyy,<br>
+Kun koivut, lepät lehdittyy,<br>
+Ja kukkiin metsän käki.</p>
+
+<p>Ja läksyt käy päin seiniä,<br>
+Mä höpsin puita heiniä,<br>
+Voi kummallista seikkaa!<br>
+Jokainen rivi visertää,<br>
+Jokainen kirjain myllertää<br>
+Iloisna kuperkeikkaa!</p>
+
+<p>Maantiedettä on läksynäs!<br>
+Arhangel? Pariis? Näytäpäs!<br>
+Kiivaasti maister huutaa.<br>
+Ken Pariisia muistelis,<br>
+Arhangelia aattelis,<br>
+Kun miel&rsquo; on täynnä muuta!</p>
+
+<p>Mut kuink&rsquo; on, poika, laskentos?<br>
+Sä lurjus, tuskin tiedät, jos<br>
+Kaks kertaa kaks on neljä!<br>
+Ah armoo, herra maisteri,<br>
+Paraikaa ajatukseni<br>
+Ne leikki pallopeliä!</p>
+
+<p>Vai armoo! Tänne kämmenes,<br>
+Saat parannusta muistilles,<br>
+Ja nurkkaan laiska lotka!<br>
+Ah maister, älkää hutkiko,<br>
+Uneksin lentäväni jo<br>
+Korkeella niinkuin kotka.</p>
+
+<p>Niin silloin. Vaan nyt riemuitsen,<br>
+Kuin lintu laulan, leikitsen,<br>
+Niin että rannat raikaa.<br>
+Oi kirkas ilma, kaunis sää,<br>
+Järv&rsquo; välkkyy, taivas sinertää!<br>
+Oi kesän armast&rsquo; aikaa!</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<center><p><img src="images/lukemisia1-8.jpg" alt=""></p></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>KOULUPOJAN TALVILAULU.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<p>Nyt talvella muistaa<br>
+Taas poikaset luistaa,<br>
+Ja suksilla suistaa<br>
+Sievästi näin.<br>
+Ja hanki se nauskaa,<br>
+Ja jäätikkö rauskaa,<br>
+Ja kulku on hauskaa,<br>
+Heh, edespäin!</p>
+
+<p>Lum&rsquo;hiukehet välkkää,<br>
+Ja kulkuset helkkää,<br>
+On riemua pelkkää,<br>
+Nyt hulmutaan!<br>
+Mä valjastan varmaan<br>
+Nyt varsani harmaan,<br>
+Vien siskoni armaan<br>
+Kanss&rsquo; ajamaan.</p>
+
+<p>Taas kirkkaalla säällä<br>
+Me luistinten päällä<br>
+Niin lennämme jäällä<br>
+Kuin tuulispää.<br>
+Nyt uljahin alkaa<br>
+Jo syöstellä jalkaa,<br>
+Nyt kaikk&rsquo; ylimalkaan<br>
+Jo ennättää?</p>
+
+<p>On koululla lupa,<br>
+Nyt lumesta tupa,<br>
+Siin&rsquo; istua hupa<br>
+On muutamain.<br>
+Vaan toiset ne ryskää<br>
+Ja viskaa ja jyskää,<br>
+Siit&rsquo; ei tule yskää,<br>
+Miehuutta vain.</p>
+
+<p>Nyt taas sota suuri<br>
+Jo alkavi juuri,<br>
+Kuin lumesta muuri<br>
+On valmisna.<br>
+Nyt palloset tuiskaa,<br>
+Ne tuiskaa ja luiskaa,<br>
+Ja poikaset huiskaa<br>
+Niin nopsana.</p>
+
+<p>Hei uljahat veikot!<br>
+Nuo kömpelöt peikot,<br>
+Nuo hölmöt ja heikot<br>
+Kiin&rsquo; ottakaa!<br>
+Te säästäkö elkää<br>
+Sen kuhnurin selkää,<br>
+Ken sodassa pelkää,<br>
+Se löylyn saa.</p>
+
+<p>Sill&rsquo; into ja kunto,<br>
+Ja tahto ja tunto,<br>
+Ja rohkea luonto<br>
+Tarvitahan,<br>
+Kun puolesta valon.<br>
+Ja oikean, jalon,<br>
+Ja myös kotitalon,<br>
+Taistellahan.</p>
+
+<p>Kun maan lumi peittää,<br>
+Ja tuisku kun heittää<br>
+Jo kasvoihin meitä<br>
+Niin hauska on.<br>
+Kun joutuvi joulu,<br>
+Ja loppuvi koulu,<br>
+Niin kaikuvi laulu<br>
+Taas suruton.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+<center><p><img src="images/lukemisia1-9.jpg" alt=""></p></center>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-10.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>ARMELIAS ON RIKAS.</h2></center>
+
+
+<p>Järven rannalla on iso kylä, ja toisella puolella järveä pieni torppa.
+Järvi oli tätä nykyä jäässä ja lumi pyrysi valkeana pilvenä sen yli,
+sillä nyt oli talvi ja joulun aika.</p>
+
+<p>&rdquo;Vaari&rdquo;, sanoi rikkaamman talon emäntä ukollensa, &rdquo;emmekö aseta muutamia
+lyhteitä puimatonta otraa varpusille jouluksi?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ei kannata&rdquo;, vastasi isäntä.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta niinhän olemme tehneet joka vuosi, ja siitä on siunausta.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ei ole varaa&rdquo;, ärjäsi ukko.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta tuolla torpassa näen lyhteen katolla, ja torppari kylvää
+peltoonsa kuusi kappaa, kun sinä kylvät kuusitoista tynnyriä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Lorua!&rdquo; sanoi ukko. &rdquo;Minulla on väkeä kylläksi elättää, enkä rupee
+heittämään Jumalan viljaa kaikenmoisten elukkojen eteen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Niin on&rdquo;, huokaili vaimo. &rdquo;Jumalan viljahan se on, mutta varpuset
+kuuluvat myöskin Jumalan luomakuntaan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Leivo sinä joulukakkusi, ja pidä huolta siitä, että joulukinkku on
+kelvollinen; mitä me varpusista huolimme&rdquo;, tuumaili ukko.</p>
+
+<p>Niin päätettiin. Rikkaassa talossa valmistettiin kaikenlaista ruokaa ja
+juomaa komeita joulupitoja varten, mutta varpuset lentelivät ulkona
+nälkäisinä pyryilmassa.</p>
+
+<p>Torpassa oli samaan aikaan köyhyys. Katon päällä on ainoastaan rikkaus;
+sillä siellä liehuivat taivaan linnut iloisina otralyhteen ympärillä, ja
+lapsetkin iloitsivat katsellen varpusten pieniä jälkiä lumessa ja
+kuunnellen niitten iloista viserrystä katon harjalta.</p>
+
+<p>&rdquo;Jos olisimme puineet tuon otralyhteen, jonka heitimme varpusille, olisi
+meillä nyt tuores kakku lapsille jouluksi&rdquo;, huokaili torpparin vaimo.</p>
+
+<p>&rdquo;Etkö tiedä, että armelias on rikas?&rdquo; sanoi hurskas vanha torppari,
+hyväntahtoisesti silmäillen huolestunutta vaimoansa.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta taivaan linnut syövät meidän leivän!&rdquo; sanoi vaimo.</p>
+
+<p>&rdquo;Mitäpä siitä, vaikka olisi metsän pedot&rdquo;, tuumaili torppari. &rdquo;Sitä
+paitsi olen säästänyt niin paljon, että voimme ostaa neljä tuoresta
+joulukakkua ja yhden kannun maitoa. Me lähetämme lapset kelkan kanssa
+kylään poikki jään; iltaan ne kyllä ennättävät takaisin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kunhan vaan ei olisi susia jäällä!&rdquo; arveli vaimo.</p>
+
+<p>&rdquo;Minä annan Tanelille hyvän sauvan&rdquo;, sanoi ukko. &rdquo;Kyllä hän pitää
+puolensa.&rdquo;</p>
+
+<p>Niin kävikin; pikku Taneli läksi siskonsa Annin kanssa kylään ostamaan
+leipää ja maitoa. Mutta lumi oli pyrynnyt jäällä kinoksiin ja lapsilla
+oli sangen vaivaloinen paluumatka, kun piti vielä vetää kelkkaa
+perässään. Tämä esti matkaa, niin että alkoi jo tulla pimeä
+jouluaatto-ehtoolla. Kumpaisetkin astuivat reippaasti eteenpäin paksussa
+lumessa, mutta yhä pimeämmäksi tuli, ja vielä oli hyvän matkaa jäljellä.</p>
+
+<p>Silloin liikkui jotain pimeässä. Se tuli yhä lähemmäksi, ja lapset
+huomasivat vastaansa suden tulevan.</p>
+
+<p>&rdquo;Älä pelkää&rdquo;, sanoi Taneli siskollensa. &rdquo;Minulla on hyvä sauva.&rdquo; Näin
+lausuen kohotti hän uhkaavasti sauvaansa.</p>
+
+<p>Susi lähestyi, mutta ei tehnyt lapsille mitään pahaa. Se ainoastaan
+ulvoi. Se ulvoi niin kummallisesti, että oli ihan kuin olisi lausunut
+sanoja, joita lapset ymmärsivät. &rdquo;On niin pakkanen, kovasti pakkanen&rdquo;,
+sanoi susi, &rdquo;ja minun pienillä pojillani ei ole mitään syötävää. Antakaa
+minulle Jumalan tähden vähän leipää!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Koska niin on&rdquo;, sanoi Anni, &rdquo;annamme sinulle kaksi kakkua ja syömme
+itse kovaa leipää tänä iltana. Isän ja äidin pitää kumminkin saada
+joululeipänsä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Paljon kiitoksia&rdquo;, sanoi susi ja läksi tiehensä saatuansa kaksi
+tuoresta joulukakkua. Lapset astuivat eteenpäin, mutta vähän ajan
+perästä kuulivat he taas jotain sipsutusta takanansa. Kun kääntyivät
+katsomaan, huomasivat karhun.</p>
+
+<p>Karhu mörisi jotain omalla kielellänsä, jota eivät lapset oikein
+ymmärtäneet; vihdoin he käsittivät, että sekin pyysi jouluapua. &rdquo;Nyt on
+pakkanen&rdquo;, sanoi se, &rdquo;ja kaikki lähteet ja järvet ovat jäässä; minun
+poika paroillani ei ole mitään juotavaa. Antakaa minulle Jumalan tähden
+vähän maitoa!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kuinka?&rdquo; sanoi Taneli. &rdquo;Minkätähden sinä et makaa pesässäsi niinkuin
+muut karhut talvisaikaa? Mutta olkoon se oma asiasi. Me annamme sinulle
+puolet maidostamme. Anni ja minä voimme tän&rsquo; iltana juoda vettä, kunhan
+isä ja äiti vaan saa jotain parempaa jouluksi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Paljon kiitoksia&rdquo;, sanoi karhu ja vastaanotti maidon tuohiseen, jota se
+kantoi etukäpälillänsä. Sen jälkeen astua lönkytteli se tiehensä
+pimeässä. Lapset rupesivat nyt tiukkaamin astumaan, sillä kodin
+ikkunasta huomasivat jo valkean siellä iloisesti leimuavan; äkkiä
+rapisteli ilkeä huuhkain siipiänsä heidän ympärillään.</p>
+
+<p>&rdquo;Minä tahdon leipää, minä tahdon maitoa! Leipää ja maitoa!&rdquo; huusi
+huuhkain, uhaten lapsia terävillä kynsillänsä.</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin&rdquo;, sanoi Taneli, &rdquo;sinä olet sitä laatua, kyllä minä sinun
+kohteliaaksi opetan.&rdquo; Ja samalla sivalsi hän huuhkainta aika tavalla
+kepillänsä, niin että se kirkuen lensi tiehensä.</p>
+
+<p>Lapset olivat nyt paluumatkansa perillä ja iloisina tömistelivät lunta
+jaloistansa ja vaatteistansa pienessä porstuassa.
+
+&rdquo;Me olemme antaneet ruokaa sudelle!&rdquo; huudahti Anni.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja maidolla juottaneet karhua&rdquo;, lisäsi Taneli.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta huuhkain sai maistaa sauvaa!&rdquo; sanoi Anni iloisesti.</p>
+
+<p>Sitten he kertoivat koko tapauksen. Heidän vanhempansa katsoivat
+kummastuneena toisiansa. Mitähän tämä merkitsee, ajattelivat he, kun
+lapsemme ovat olleet armeliaita metsän petoja kohtaan?</p>
+
+<p>Ilta oli; torpan väki asettui hiljaisuudessa raamattua lukemaan,
+raamattua, jossa sanotaan, että armeliaisuutta täytyy osoittaa halvinta
+ja pienintäkin kohtaan, vieläpä vihollisiansa ja eläimiäkin kohtaan,
+sekä että antajan sydän määrää lahjan arvon. Mutta joka antaa, hänen
+täytyy antaa köyhille, jotka tarvitsevat hänen lahjaansa eikä tuhlata
+sitä laiskoille ja vähemmän tarvitseville.</p>
+
+<p>Kun lukeminen oli loppunut, asettui torpanväki ruoalle. He lausuivat
+rukouksen ja söivät tyytyväisinä yksinkertaista kestitystä, jonka lapset
+olivat kylästä tuoneet. Lapset eivät tahtoneet muuta kuin kovaa leipää
+ja vettä, sillä he soivat niin mielellänsä vanhemmille paremman ruoan.
+Mutta vanhemmat eivät sitä tahtoneet, vaan jakoivat ilomielin lapsille
+niistä kahdesta tuoreesta leipäkakusta ja maidosta.</p>
+
+<p>Mutta syödessään huomasivat he jotain ihmeellistä. He taittoivat
+taittamistaan leipää ja söivät, mutta kakut eivät vähentyneet ollenkaan,
+ja vaikka vähän väliin kaatoivat maitoa vatiin, eipä se näkynyt leilistä
+yhtään vähenevän. Kun tätä juuri ihmettelivät, kuului jotakin rapinaa
+pienen ikkunan takana, ja sielläpä seisoi sekä susi että karhu,
+etukäpälät ikkunata vastaan. Molemmat näkyivät hymyilevän ja nyykyttivät
+päätään osoittaen sillä sydämmellistä kiitollisuuttaan; mutta niitten
+takana kuului huuhkain rapistelevan siipiänsä pimeässä ja huutavan
+käheällä äänellänsä: uhuu, vitsa viisaan kasvattaapi, uhuu! uhuu!</p>
+
+<p>Silloin ymmärsi ukko, akka ja lapsetkin, että heidän pienelle
+ruokavarallensa oli siunaus suotu. He panivat sentähden kätensä ristiin
+ja kiittivät Jumalata siitä.</p>
+
+<p>Mutta joulupäivänä, kuin palasivat kirkosta kotiin, eivätkä tienneet
+itsellensä olevan muuta ruokaa, kuin mitä edellisestä päivästä oli
+jäänyt, huomasivat he ihmeekseen että molemmat leipäkakut olivat
+samankokoisia ja leili ihan yhtä täynnä maitoa kuin aattoiltana. Ja niin
+jäikin olemaan yhä eteenpäin. Niin kauan kuin mökki seisoi ja nuo hyvät
+ihmiset siinä elivät, löytyi heillä aina sama joululeipä ja maito
+vähentymättä. Mutta varpusten iloinen viserrys houkutteli joka vuosi
+päivän paistetta torpan pienelle pellolle, niin että otra tuotti siellä
+viidennentoista ja kahdennenkymmenennen jyvän, vaikka katovuosi oli
+monen muun sadon hävittänyt. Menestys ja siunaus asui torpparin
+matalassa majassa, samalla kuin rukous, ahkeruus, armeliaisuus ja
+tyytyväisyys siellä vallitsi.</p>
+
+<p>Mutta rikas isäntä söi jouluaattona liian paljon lihavata kinkkua ja
+rupesi siitä voimaan pahoin. Ilahuttaaksensa mieltään joi hän sitä
+enemmän olutta, mutta tuli yhä pahemmalle päälle. Aurinko ei siitä lähin
+lämmittänytkään niin iloisesti hänen isoja peltojansa kuin ennen, sadot
+kävivät huononpuoleisiksi, ja hinkalot sekä heinäladot alkoivat
+tyhjentyä. &rdquo;Se tulee siitä, että liian paljon autamme köyhiä&rdquo;, sanoi
+hän. &rdquo;Meillä ei ole siihen varaa, akkaseni; ei ole varaa; aja pois
+kaikki kerjäläiset!&rdquo;</p>
+
+<p>Niin tehtiin, mutta sittenkin kävivät hinkalot ja ladot yhä tyhjemmiksi.
+Me syömme liian paljon, tuumasi ukko, ja niin päätti hän jättää yhden
+ruoka-atrian syömättä. Mutta ei siitäkään ollut apua. Sudet ja karhut
+raatelivat hänen hevosensa, lehmänsä ja lampaansa; köyhyys seisoi
+ovella, mutta ukko ei voinut ymmärtää kuinka tämä oli mahdollista, kun
+taloutta niin hyvin ja tarkasti hoidettiin.</p>
+
+<p>&rdquo;Ei, me syömme varmaan liian paljon&rdquo;, arveli hän. &rdquo;Seoittakaa leipään
+survotuita männynkäpyjä ja keittäkää lientä puolan varsista. Mutta
+kaikin mokomin, akkaseni, älä anna mitään elukoille eikä kerjäläisille.
+Meillä ei ole varaa olla armeliaita.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minä menen torpan väen luo tuonne järven toiselle puolen, kysymään
+heiltä, kuinka heillä aina riittää leipää, kun muut kärsivät nälkää&rdquo;,
+arveli akka.</p>
+
+<p>&rdquo;Mene vaan&rdquo;, vastasi ukko. &rdquo;Minä olen varma siitä, että ne ovat
+tarkemmat taloudenhoidossaan kuin me.&rdquo;</p>
+
+<p>Akka meni ja palattuaan kertoi hän ukolle, että torpanväki usein
+lahjoittaa viimeisenkin leipänsä köyhille, eikä kumminkaan kärsi nälän
+hätää, sillä Jumalan siunaus antoi sen heille kymmenkertaisesti
+takaisin.</p>
+
+<p>&rdquo;Sepä olisi merkillistä&rdquo;, tuumasi ukko. &rdquo;Ota, tuossa on viimeinen
+leipämme, heitä se ulos kerjäläisroistoille tuonne maantielle ja käske
+niitä sitten menemään hiiteen!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ukkoseni&rdquo;, sanoi emäntä, &rdquo;tähän vaaditaan vielä jotain muuta, se
+nimittäin, että annat hyvästä sydämmestä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä vielä?&rdquo; vastasi ukko. &rdquo;Noh, anna sitten hyvästä sydämmestä, mutta
+sillä ehdolla, että Jumala antaa, meille kymmenkertaisesti takaisin.
+Meillä ei ole varaa lahjoittaa mitään ilmaiseksi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta täytyy antaa ilman mitään ehtoa&rdquo;, sanoi emäntä.</p>
+
+<p>&rdquo;Kuinka? Eikö siitä saisi kiitostakaan?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Usein saadaan kaikkia muuta kuin kiitosta, vaan annetaan kumminkin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sepä on kummallista&rdquo;, arveli ukko ja pudisteli päätään. &rdquo;Kuinka
+semmoinen kannattaisi?&rdquo;</p>
+
+<p>Emäntä sanoi: &rdquo;kuningas Taavetti sanoo 37 virressään: Minä olin nuori ja
+vanhennuin, enkä ole koskaan nähnyt vanhurskasta hyljätyksi, enkä nähnyt
+hänen lapsiansa olevan ilman leipää.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kuule, vaimoseni&rdquo;, sanoi ukko, &rdquo;riihessä on vielä yksi lyhde puimatonta
+otraa. Sen me säästämme ensi jouluksi varpusille. Olkoon se alku uuteen
+elämään.&rdquo;</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VILHON MIETTEET VAPUNPÄIVÄNÄ.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Nyt kirkkaast&rsquo; aurinko armas loistaa,<br>
+Nyt säteet lämpimät hangen poistaa,<br>
+Nyt leivo hellästi laulelee,<br>
+Nyt kevät luoksemme rientelee.<br>
+Viel&rsquo; äsken pilvinen taivas, ilma,<br>
+Nyt sininen on kuin siskon silmä<br>
+Niin hellä kuin emon rukous<br>
+On taivaan juhliva kauneus.</p>
+
+<p>Mä läksin portille suotta luulen,<br>
+Ja tunsin vilposen aamutuulen,<br>
+Ja kuulin laulavan leivosen,<br>
+Ah kuinka siit&rsquo; olin riemuinen!<br>
+Mä keikuin, unhotin kaiken kurin,<br>
+Mä toimin ukot ja ämmät nurin,<br>
+Mä kumoon porsaat ja miehet sain,<br>
+Ja kansa virkkoi: kas tuota vain!</p>
+
+<p>Mä kiihdyn totta, en sitä salaa,<br>
+Ken jäätyis silloin, kuin sydän palaa?<br>
+Ken silloin suojassa viihtynee,<br>
+Kun maa ja taivaskin hymyilee?<br>
+Mä juoksin siis yli vuorten, laksoin,<br>
+Ja niittyin, kunnasten, minkä jaksoin,<br>
+Ja raikui huutoni rajaton:<br>
+Nyt kevät on jo, nyt kevät on!</p>
+
+<p>Ja vanha Stiina, mi kevään tullen<br>
+Keritsi lampaita, virkkoi mullen:<br>
+Kyll&rsquo; aika villoja kasvattaa,<br>
+Ja huimat pojatki parran saa.<br>
+Hups, syöksin villoihin kuperkeikkaa,<br>
+Ja Stiina siunaili mointa seikkaa,<br>
+Mä nousin pörröisnä maailmaan,<br>
+Mut leuass&rsquo; ollut ei karvaakaan.</p>
+
+<p>Saan paljon puuroa vielä syödä,<br>
+Saan läksyt lukea, tehdä työtä,<br>
+Kunnekka partani orastaa,<br>
+Sentähden tahdon nyt mellastaa.<br>
+Nyt mikä estäisi riehumasta,<br>
+Olenhan rikkaampi kuningasta,<br>
+Miel&rsquo; uljas, raitis ja riemuinen,<br>
+Mä tiedän maailman omaksen&rsquo;.</p>
+
+<p>Mut aikaa ei tule koskaan toista,<br>
+Ei koskaan aurinko silleen loista,<br>
+Ei linnun laulu niin hellin soi,<br>
+Se riemuun kivenki saada voi!<br>
+Ei simaa sellaista kukaan maista,<br>
+Sellaist&rsquo; ei kakkua kukaan paista,<br>
+Ei nälkää sellaista tunne kai,<br>
+Kuin Vapunpäivänä Vilho sai.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>ELISA.</h2></center>
+
+
+<p>Oli kerran lapsi pyhässä maassa, siinä seudussa, jota sanotaan
+Galileaksi, jossa Jesus itse oli asunut ja elänyt lapsuutensa ajan.</p>
+
+<p>Se oli pieni lapsi, mutta ei kukaan tiedä, kuinka vanha se oli, ehkä
+kolme tai neljä vuotta. Eikä kukaan tiedä, oliko se poika vaiko tyttö,
+ei myöskään, mikä sen nimi oli. Mutta uskokaamme me, että se oli
+<i>Elisa</i>, joka merkitsee <i>Jumalan autuus</i>. Sillä totisesti tämä lapsi oli
+autuas Jumalan lapsi jo maan päällä, ja vielä enemmin taivaassa.</p>
+
+<p>Elisa oli <i>köyhä</i> lapsi. Ei hänellä ollut kauniita vaatteita eikä hän
+ollut kastanut vehnäleipää maitoon, ei kiukutellut rusinoita, torttuja
+eikä piparkakkuja. Elisa oli <i>nöyrä</i> lapsi; hän ei koskaan luullut
+olevansa parempi eikä viisaampi muita lapsia. Elisa ajatteli aina: minä
+olen vain pieni lapsi parka, jolla on paljo vikoja ja joka ei tiedä niin
+mitään; miksipä minä siis olisin itserakas ja murhetuttaisin Jumalaa?
+Elisa oli myöskin <i>tottelevainen</i> lapsi; hän mielellään meni, minne
+vapahtaja häntä käski; ja tietty se, että Elisa oli tottelevainen
+isälleen ja äidilleen muutenhan ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mitä
+nyt tapahtui.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä astui Herramme ja vapahtajamme tietä myöten Kapernaumin
+luona. Silloin hänen opetuslapsensa tulivat hänen luoksensa ja olivat
+vielä niin ymmärtämättömät, että kiistelivät keskenänsä, kuka heistä
+olisi suurempi ja parempi kuin toiset Jumalan valtakunnassa. Sen tähden
+he nyt tulivat ja kysyivät Jesukselta; &rdquo;Mestari, sanos meille, kuka on
+suurin taivaan valtakunnassa!&rdquo;</p>
+
+<p>Silloin Jesus kutsui tykönsä lapsen ja asetti sen heidän keskellensä. Ja
+otettuaan sitte lapsen syliinsä sanoi hän heille: &rdquo;<i>Totisesti minä sanon
+teille: ell&rsquo; ette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan
+tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sen tähden joka itsensä alentaa niin
+kuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.</i>&rdquo;</p>
+
+<p>Olipa se hyvin kummallisesti sanottu pienestä lapsesta. Kukapa kuningas
+tai keisari on koko avaran maan päällä koskaan päässyt niin suureen
+kunniaan, että Jesus itse olisi sanonut hänestä: Katso, tuollainen on
+se, joka on suurin taivaan valtakunnassa! Kaikkein viisain, paras ja
+pyhin ihminen ei koskaan ansaitsisi niin suurta armoa; mutta Herramme ja
+vapahtajamme valitsi siksi pienen, köyhän lapsen. Miksi teki hän niin?
+Minkä tähden korotti hän tämän lapsen ylemmäksi kaikkein rikkaimpia ja
+mahtavimpia, jopa myöskin kaikkein viisaimpia ja pyhimpiä ihmisiä?</p>
+
+<p>Syyn hän itse sanoo meille: sen tähden, että tämä lapsi oli niin
+kerrassaan nöyrä sydämmestä, että se tiesi olevansa niin köyhä ja
+taitamaton ja täynnä vikoja hyvän ja täydellisen Jumalan edessä ja että
+ei lainkaan ajatellut omaa kiitosta, vaan kiitollisella mielellä otti
+Jumalan armon vastaan suurena ja ansaitsemattomana lahjana. Katso, sen
+tähden Jesus otti sen lapsen taivaalliseen syliinsä, ja silloin se lapsi
+oli onnellinen ajassa ja ijankaikkisuudessa.</p>
+
+<p>Kukapa tietää? Ehkä Elisalla ei ollut isää eikä äitiä, ei veljeä eikä
+sisarta, ei leipää syödä eikä sänkyä missä maata, ei kotoa eikä
+vaatteita suojelemassa auringon paahteen kuumuudelta eikä sateen
+kylmyydeltä. Ehkä kovasydämmisiä ihmisiä ja turmeltuneita lapsia astui
+ohitse tietä myöten ja katseli halveksien pikku Elisaa. Mutta hän oli
+onnellinen, hän oli rikas, sillä hyvä Herra Jesus oli ottanut Elisan
+syliinsä ja Elisa tuli siitä vain yhä nöyremmäksi. Elisa ajatteli:
+kuinka ihmeellisen hyvä onkaan meidän Herramme ja vapahtajamme, enkä
+minä, köyhä lapsi, ole koskaan ansainnut niin suurta hyvyyttä!</p>
+
+<p>Katsos, sellaisia ne ovat suurimmat taivaan valtakunnassa. Joka kerran,
+kuin luulet olevasi parempi ja viisaampi muita, ajattele pikku Elisaa,
+joka omasta mielestänsä oli kaikkein pienin, köyhin ja taitamattomin
+lapsi koko avarassa maailmassa, ja kuitenkin sai hän olla Jesuksen
+sylissä, levätä hänen kaunista, pyhää ja viatonta sydäntänsä vasten.
+Siinähän sinäkin tahtoisit mielelläsi olla; ja jos se ei tapahdu täällä
+maan päällä, niin voi se tapahtua taivaassa. Ole vain nöyrä, niin kuin
+pikku Elisa oli.</p>
+
+<p>Ehkä olet myöskin lukenut, kuinka äidit pyhässä maassa kerran toivat
+lapsiansa Jesuksen tykö, että hän panisi kätensä heidän päällensä ja
+rukoilisi. Mutta se oli opetuslasten mielestä vaivalloista heidän
+mestarillensa ja he tahtoivat estää lapsia tulemasta hänen tykönsä.</p>
+
+<p>Silloin sanoi Jesus: &rdquo;<i>Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä
+kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.</i>&rdquo;</p>
+
+<p>Ja hän otti heitä syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi
+heitä.</p>
+
+<p>Katsos, silloin sinä varmaan olisit tahtonut olla niiden lasten
+joukossa, että hyvä Herramme ja vapahtajamme olisi pannut kätensä
+sinunkin pääsi päälle ja rukoillut sinun kanssasi ja siunannut sinua.
+Mutta kyllä hän tekee sitä vielä nytkin, hän näkymättömänä tekee sitä
+joka päivä, jos sinä vain tulet hänen tykönsä niin nöyränä sydämmesi
+syvyydestä saakka, kuin pikku Elisa oli. Sinä et kyllä nyt näe hänen
+käsiänsä etkä kuule hänen ääntänsä, mutta sinä tunnet, miten hän kantaa
+sinua pyhässä sylissänsä ja panee kätensä sinun päällesi ja siunaa
+sinua. Silloin sinäkin sanot samoin, kuin pikku Elisa sanoi: o, miten
+hyvä on Herramme Jesus minua köyhää lasta kohtaan!</p>
+
+<p>Vapahtajan opetuslapset olivat hyviä ja hurskaita ihmisiä eivätkä he
+suinkaan tarkoittaneet mitään pahaa lapsille. He vain ajattelivat
+itsekseen näin: lapset eivät ymmärrä mitään, he ovat vain muiden tiellä
+ja haittana mestarilla.</p>
+
+<p>Mutta Jesus tiesi paremmin kuin opetuslapset. Hän tiesi, että Jumalan
+valtakunta ei ole sellainen, että meidän ymmärryksemme voisi sen
+käsittää; vaan Jumalan valtakunta on ihmisessä sisällisesti, se on
+ihmisen rakkaus ja usko. Pikku lapset ymmärsivät niin vähän maailmassa;
+tuskinpa he osasivat lukea edes kahteenkymmeneen. Mutta he ymmärsivät
+sitä, joka oli parempaa: että Jesus rakasti heitä ja he puolestaan niin
+sydämmestänsä rakastivat häntä. He tulivat niin sydämmestänsä iloisiksi,
+kuin hän kauneilla, hyvillä silmillään katsoi heihin: se tuntui ihan
+siltä, kuin Jumala itse olisi taivaastaan katsellut heitä, ja niin se
+kaiketi olikin. Kuin he kuulivat hänen ystävällisen äänensä, tiesivät he
+varsin hyvin, vaikka ei kukaan ollut sitä heille sanonut, että se, jota
+hän puhui, oli Jumalan omaa sanaa, joka on täynnä armoa ja ijankaikkista
+totuutta. Ei kukaan pikku lapsi kysynyt Jesukselta niin, kuin
+ijäkkäämmät ihmiset useinkin kysyivät: kuka sinä olet? mistä sinä tulet?
+kuka sinut lähetti? Kuin Jesus sanoi: &rdquo;Minä olen tie, totuus ja elämä;
+joka minuun uskoo, hän elää, ehkä hän olis kuollut!&rdquo; silloin lapset
+sukeutuivat yhä likemmäksi häntä ja ajattelivat itseksensä ainoastaan:
+niin, niin, herra Jesus! Ja kuin he kuulivat hänen sanovan: &rdquo;sen
+kaltaisten on Jumalan valtakunta&rdquo;, silloinkin ajattelivat he ainoastaan:
+niin, niin, herra Jesus!</p>
+
+<p>He eivät ajatelleet itseänsä; he uskoivat ihan varmaksi, että Jesus oli
+Jumalan poika ja maailman vapahtaja ja että hänen sanansa oli
+ijankaikkisen elämän sana. Tuotahan luulisi olevan helppo uskoa, ja
+kuitenkin siinä on enempi, kuin maailman viisas ja oppinut tietää. Usko
+vain se koko sydämmestäsi, niin sinulla on kaikki, kuin tarvitset,
+kuuluaksesi Jumalan valtakuntaan.</p>
+
+<p>Mutta moni muuten hyvä ihminen tekee samoin, kuin opetuslapset tekivät,
+ja estää lapsia tulemasta vapahtajan Jesuksen tykö. He ajattelevat: mitä
+ne lapset ymmärtävät? Vaurastukoot ensin vähän vanhemmiksi ja lukekoot
+katkismusta.</p>
+
+<p>Katso, siitä sanoo Jesus vielä tänäkin päivänä raamatun sanoilla:
+&rdquo;sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen
+kaltaisten on Jumalan valtakunta!&rdquo; &ndash; Ja niin se on. Jumalaa
+vapahtajaasi pitää sinun rakastaa aina siitä asti, kuin voit sopertaa
+hänen nimeänsä, jopa ihan siitä päivästä asti, jona tulit maailmaan. Ei
+pikku lapsi tiedä, minkä tähden pappi kasteessa panee vettä sen päähän,
+ja kuitenkin on Jumalan valtakunta jo sen oma.</p>
+
+<p>Kuin, kasvat suureksi, tulee niin helposti paljo syntisiä ajatuksia
+sydämmeesi. Silloin on hyvä, jos Jesus on ollut lapsuutesi ystävä, sillä
+lapsuutensa ystäviä ei vähällä, eipä koskaan unhoteta.</p>
+
+<p>Tapahtuu usein niinkin, että Jesus ottaa lapsia pois maan päältä, heidän
+vielä ollessaan pieniä. Silloin hän heitä ottaa taivaalliseen syliinsä,
+ja he saavat nojata hänen pyhää sydäntänsä vasten ijankaikkisesti.
+Onnelliset pikku lapset! Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita
+siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi,
+antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi
+koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan,
+vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme
+opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin?</p>
+
+<p>Mutta muistelkaamme nyt pikku Elisaa Olisipa merkillistä nähdä se lapsi.
+Me kysyisimme: Elisa, sanopas, miltä tuntui päästä Jesuksen syliin.</p>
+
+<p>Ja silloin Elisa vastaisi: Etkö sitä tiedä? Eikö Jesus ole sinua
+ottanutkaan syliinsä silloin, kuin vielä olit pieni maan päällä?</p>
+
+<p>Ei, Elisa, sanoisimme me. Onhan siitä jo hyvin pitkä aika, kuin Jesus
+eli ihmisten seassa.</p>
+
+<p>Silloin Elisa hymyilisi enkelin tavalla ja sanoisi: Etkö tiedä, että
+Herramme ja vapahtajamme sanoi: &rdquo;missä kaksi tai kolme teistä kokoutuu
+minun nimeeni, siellä olen minä teidän keskellänne!&rdquo; &ndash; Niin hän vielä
+tänäkin päivänä näkymättömänä liikkuu ihmisten keskellä ja puhuu heille
+pyhää sanaansa ja tarjoaa heille avointa syliänsä. Ja pikku lapsille
+sanoo hän vielä joka päivä: Tulkaa minun tyköni! Tulkaa Jumalan
+valtakuntaan!</p>
+
+<p>Kyllä me tulemme, herra Jesus, me tulemme mielellämme, kun sinä otat
+meitä sinne vastaan!</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>LASTEN RUKOUS ISÄNMAAN EDESTÄ.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Ota suojahas, Luoja laupias,<br>
+Tämä kallis synnyinmaa!<br>
+Ain&rsquo; turvaa, varjele voimallas<br>
+Kotirantoa rauhaisaa!<br>
+Isän, äidin maa sekä meidänkin,<br>
+Täss&rsquo; synnyimme, tässä kasvammekin.<br>
+Maan Luoja ja taivasten,<br>
+Ole Suomelle armoinen!</p>
+
+<p>Sodan pauhut ja surmat suistele<br>
+Ja nälkä ja hallayöt,<br>
+Pois taudit ja turmiot poistele,<br>
+Pois vihan ja vainon työt!<br>
+Suo, Luoja, voimasi vahvistaa<br>
+Ain&rsquo; Suomen kansaa, hallitsijaa!<br>
+Sä suojahas, armohos<br>
+Meit&rsquo; aina sulkeos!</p>
+
+<p>Olemme hennot kukkaset juur&rsquo; &ndash;<br>
+Mitä muuta me voimmekaan<br>
+Kuin etehes langeta, Luoja suur&rsquo;,<br>
+Ja rukoilla Sua vaan?<br>
+Olet aina heikkojen uskallus;<br>
+Ole meille voima ja lohdutus,<br>
+Tuki, turva myös tiellämme!<br>
+Oi siunaa maatamme!</p>
+
+<p>Ja suo meidän kasvaa, vahvistua<br>
+Aina suojaksi synnyinmaan!<br>
+Meit&rsquo; opeta hädäss&rsquo; ja onnessa<br>
+Isänmaatamme rakastamaan!<br>
+Isän, äidin maa sekä, meidänkin,<br>
+Täss&rsquo; synnyimme, tässä kasvammekin.<br>
+Meit&rsquo; auta, oi Taivainen,<br>
+Kautta poikasi Jesuksen!</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-11.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>MUSTI.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Tuoll&rsquo; liepeess&rsquo; suuren hongikon<br>
+Lähellä kylää mökki on.<br>
+Kaks hyvää lasta armaineen<br>
+Siell&rsquo; asui äitineen.</p>
+
+<p>Nuo Kaarlo, Hilma olivat<br>
+Maan päällä lapset parhaimmat.<br>
+Ne köyhät oli pienoiset<br>
+Ja orvoiks&rsquo; jäänehet.</p>
+
+<p>Näkyipä hovi kaunoinen<br>
+Tuolt&rsquo; yli metsäin, järven.<br>
+Siell&rsquo; oli lapset kasvaneet<br>
+Ja suurest&rsquo; eläneet.</p>
+
+<p>Mut Jumal&rsquo;, isä ihmisten,<br>
+Tät&rsquo; ei näe hyväks&rsquo; lapsillen;<br>
+Hän antoi heidän koitella<br>
+Kurjuutta, puutetta.</p>
+
+<p>Heilt&rsquo; isä kuoli. Talokin<br>
+Veloista pian myytihin,<br>
+Ja äiti vihdoin torppaseen<br>
+Sai muuttaa lapsineen.</p>
+
+<p>Tuo hurskas äiti, hyvillään<br>
+Hän lausui kesken köyhyyttään:<br>
+&rdquo;Vaikk&rsquo; isän meiltä kuolo vei,<br>
+Ei Luoja hylkää, ei!&rdquo;</p>
+
+<p>Hovissa suurest&rsquo; elettiin,<br>
+Nyt puutett&rsquo;, tuskaa kärsittiin;<br>
+Tuo rikas naapur&rsquo; armoton<br>
+Ja tyly heille on.</p>
+
+<p>Kuin kallis sentään verrattain<br>
+On mökin tunnon rauha vain,<br>
+Ja luja, harras usko sen<br>
+Rikkauteen verraten!</p>
+
+<p>Viel&rsquo; yhden näät sä toverin,<br>
+Nälkäinen vatsa silläkin,<br>
+Ja hampaat suussa välkähtää, &ndash;<br>
+On villakoira tää.</p>
+
+<p>Tää vanha Musti hyvänen<br>
+On peru aikain entisten;<br>
+Hän kotoisin on Spanjasta,<br>
+Ties&rsquo; äiti kertoa.</p>
+
+<p>Sen näkikin jo turkistaan,<br>
+Kuin mörisi hän nurkassaan;<br>
+Mut miten Pohjolaan hän sai,<br>
+Ei kenkään tiennyt kai.</p>
+
+<p>Kyll&rsquo; oli vainen hänkin vaan<br>
+Voileipää syönyt aikoinaan,<br>
+Mut nyt hän tyytyi vähempään,<br>
+Mörisi näljissään.</p>
+
+<p>Niin kauan, kuin sen voimat soi,<br>
+Hän metsämailta usein toi<br>
+Muassaan kotiin jäniksen<br>
+Tai teiren-poikasen.</p>
+
+<p>Ja huiski häntää hyvillään,<br>
+Ja suutaan nuoli mielissään;<br>
+Kuin paisti valmiiks&rsquo; saatihin,<br>
+Ties&rsquo; saavans&rsquo; Mustikin.</p>
+
+<p>Mut vanhapa on Musti nyt<br>
+Ja jalat sen on jäykennyt,<br>
+Hämillä suutaan nuolla saa,<br>
+Kuin paistit katoaa.</p>
+
+<p>Sen sijaan susi vihainen<br>
+Käy salaa häntä väijyillen,<br>
+Mut paistiks&rsquo; tulla Musti hän<br>
+Ei näytä kärsivän.</p>
+
+<p>Se loukkaa hänen arvoaan,<br>
+Ja liki jos käy susi vaan,<br>
+Sen kyllä pörhöiseks&rsquo; saa pää,<br>
+Kuin Musti höyhentää.</p>
+
+<p>Nyt Mustin ruoka niukall&rsquo; on,<br>
+Mut tover&rsquo; on hän verraton;<br>
+Hän seurass&rsquo; ain&rsquo; on lapsien<br>
+Näljissään möristen.</p>
+
+<p>He nyppii hänen turkkiaan,<br>
+Hän silloin kättä nuolee vaan;<br>
+Sit&rsquo; armahda, ken ilkeissään<br>
+Käy mökkiin pyrkimään.</p>
+
+<p>Ja jos ties&rsquo; Musti, että ken<br>
+On ollut paha lapsillen,<br>
+Hän kursaamatta niskahan<br>
+Käy häijyn veitikan.</p>
+
+<p>Mut äiti park&rsquo; on lohduton,<br>
+Kun itse leivän puutteess&rsquo; on<br>
+Ja näkee Mustin näljissään<br>
+Vanhoilla päivillään.</p>
+
+<p>Ja vaikka kauan arvelee,<br>
+Ja vaikka sydän kirvelee,<br>
+Hän ottaa Mustin mukanaan<br>
+Ja lähtee kulkemaan.</p>
+
+<p>Ja hoviin tultiin: &rdquo;herrasen&rsquo;,<br>
+Mun koiraniko tahdotten?<br>
+Hän viisas on, mut leipäähän<br>
+Ei oo&rsquo;, mill&rsquo; elätän.&rdquo;</p>
+
+<p>Ja rikas herra hymähtää:<br>
+&rdquo;No, koiran voin kyll&rsquo; elättää,<br>
+Tuoss&rsquo; saatte rahaa; tiehenne!<br>
+Muut&rsquo; asiaako, he?&rdquo;</p>
+
+<p>Äit&rsquo; itkein läksi kotiin nyt,<br>
+Ja lapset, yksin jätetyt,<br>
+Ovella tuvan nyyhkyttää,<br>
+On sija Mustin tää.</p>
+
+<p>&rdquo;Itkusta, lapset, tau&rsquo;otkaa,<br>
+Nyt Musti herran&rsquo; elää saa,<br>
+Sen maito, puuro ruokan&rsquo; on<br>
+Ja leipä hapaton.&rdquo;</p>
+
+<p>Ja äiti vielä jatkoikin,<br>
+Kuin rapsutusta kuultihin<br>
+Ja tuttavata mörinää,<br>
+Ett&rsquo; ... onko totta tää?</p>
+
+<p>Se Musti on, jok&rsquo; ilmaantuu,<br>
+Hän itse, eikä kukaan muu!<br>
+Voit, maidot jätti, päästäkseen<br>
+Kotihin vaivaiseen.</p>
+
+<p>Niin, runsaat ruuat heitti hän<br>
+Ja herkut, hyvän elämän.<br>
+Ja palas&rsquo; nälkään, puutteesen,<br>
+Köyhyyteen jällehen.</p>
+
+<p>Uskollisuutens&rsquo; tähden vaan<br>
+Hän laihaks&rsquo; saattoi ruumistaan,<br>
+Ja ennen kärsi nälkää hän<br>
+Kuin jätti ystävän.</p>
+
+<p>Ja lapset hyppi riemuissaan,<br>
+Ja Musti möris&rsquo; iloissaan;<br>
+Mut silmäst&rsquo; äiti kyynelen<br>
+Nyt pyyhkäs&rsquo; lausuen:</p>
+
+<p>&rdquo;Pois, Musti, jälleen talohon<br>
+Sen luo, ken ostanut sun on.<br>
+Ei auta; hoviin jälleen vaan<br>
+Taas Musti saatetaan.&rdquo;</p>
+
+<p>Mut Musti palas&rsquo;, takaisin<br>
+Hän kolme kertaa vietihin,<br>
+Sai leipää, selkääns&rsquo; vuorottain;<br>
+Mut &ndash; <i>siell&rsquo;</i> ei pysy vain.</p>
+
+<p>Ja kuin hän kerran kolmannen<br>
+Taas raapi tuvan ovehen,<br>
+Koir&rsquo; uskollinen tupahan<br>
+Toi leivän suussahan.</p>
+
+<p>Ja lasten eteen vei sen, näin<br>
+Mielt&rsquo; äidin niinkuin lepyttäin,<br>
+Ja lausuin: huolet&rsquo; olkaa vaan!<br>
+Kyll&rsquo; leipää hankitaan.</p>
+
+<p>Nyt veet tul&rsquo; äidin silmihin.<br>
+Hän heti läksi hovihin<br>
+Ja sanoi: &rdquo;sekää rahat nää,<br>
+Mut meille Musti jää.&rdquo;</p>
+
+<p>Mut kunpa rikas kuuli tän,<br>
+Niin heltyen näin lausui hän:<br>
+&rdquo;Uskollisuutt&rsquo; ei voita vain<br>
+Ei kullat maailmain.&rdquo;</p>
+
+<p>Ja lausui vielä lisäksi:<br>
+&rdquo;Nyt tulen teille hyväksi,<br>
+Nyt teille kultaa, ruokaa suon<br>
+Vaan Mustin tähden tuon.&rdquo;</p>
+
+<p>Ja koissakos nyt riemuitaan,<br>
+Ja Musti möris&rsquo; iloissaan;<br>
+Ja nyt on Musti päättänyt,<br>
+Ja satu loppui nyt.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>RINALDO RINALDINI</h2>
+
+<h2>ELI</h2>
+
+<h2>ROSVOLIITTO.</h2></center>
+
+
+<p><i>Kolmenäytöksinen seikkailu. Ensimmäisessä näytöksessä kaksi kuvaelmaa.</i></p>
+
+
+<p>Henkilöt:</p>
+
+<TABLE BORDER=0 cellpadding="0" cellspacing="0">
+<TR><TD align="left" valign="top">
+Maisteri Bas, opettaja.<br>
+Rouva Streng, opettajatar,<br>
+Koulupoikia, jotka päättävät ruveta rosvoiksi:<br>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+<TABLE BORDER=0 cellpadding="0" cellspacing="0"><TR><TD align="left" valign="top">
+Robert Friman<br>
+Kaarle Kronfelt<br>
+Frans Boström<br>
+Frits Anckarström&nbsp;&nbsp;&nbsp;<br>
+Knut Seger<br>
+Josef Forsberg<br>
+</TD><TD align="left" valign="top">
+Rinaldo Rinaldini.<br>
+Kaarle Moor.<br>
+Mazarino.<br>
+Gronzalov.<br>
+Lassemaija.<br>
+Musta Joonas.<br>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+<TABLE BORDER=0 cellpadding="0" cellspacing="0">
+<TR><TD align="left" valign="top">
+Koulutyttöjä, edellisten sisaria, jotka rupeavat mustalaistytöiksi:<br>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+<TABLE BORDER=0 cellpadding="0" cellspacing="0">
+<TR><TD align="left" valign="top">
+Augusta Friman<br>
+Sofia Kronfelt<br>
+Maria Boström<br>
+Lotta Anckarström&nbsp;&nbsp;&nbsp;<br>
+Viktoria Seger<br>
+Roosa Forsberg<br>
+</TD><TD align="left" valign="top">
+Esmeralda.<br>
+Preciosa.<br>
+Terzerola.<br>
+Tintomara.<br>
+Kanonada.<br>
+Mogrebina.<br>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+<TABLE BORDER=0 cellpadding="0" cellspacing="0">
+<TR><TD align="left" valign="top">
+<p>Nimismies Black.<br>
+Talonpoikais-ukko ja talonpoik.-mummo.<br>
+Kerjäläispoika ja kerjäläistyttö.<br>
+Poliisimies.<br>
+Vanginkuljettaja.</p>
+
+<p>Rosvoja ja mustalaistyttöjä voi muuten olla kuinka monta hyvänsä, kunhan
+vain ottavat urheita ja merkillisiä nimiä, niin kuin Hirmu, Kerberos,
+Polyfemus, Xantippa, Viarda, Bobelina j. n. e. Seikkailut tapahtuvat
+ensin kaupungissa, sitte vähän matkan päässä maalla.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>Ensimmäinen näytös.</h2>
+
+<h2>Koulu.</h2></center>
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h3>Ensimmäinen kuvaelma.</h3>
+
+<h3><i>Poikien kouluhuone</i>.</h3></center>
+
+<p><i>Lomahetki, maisterin poissa ollessa. Pojat meluavat.</i> <b>Seger</b> ja
+<b>Kronfelt</b> vetävät sormikoukkua. <b>Boström</b> ja <b>Anckarström</b> lukevat
+ääneen Euklideesta läksyänsä. <b>Friman</b> lukee jotakin kirjaa, huomaamatta
+mitään muuta, ja <b>Forsberg</b> lukee hänen takaansa samaa kirjaa kovalla
+äänellä.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(lukien)</i>. &rdquo;Sitte urhollinen Rinaldo Rinaldini meni
+Apenniini-vuorille, kutsui kokoon väkensä ja sanoi heille&rdquo;... Oletteko
+hiljaa, pojat!</p>
+
+<p><b>Boström</b>. Lukekaammepas läksyämme.</p>
+
+<p><b>Anckarström</b>. Varo sormiasi, Josef. Muistatko, mitä maisteri lupasi,
+jos emme nyt osaa viidettä...</p>
+
+<p><b>Forsberg</b>. Minä todistan Euklideesta sinulle, että sinä olet pelkuri
+raukka. Kuule nyt! Sitte sanoi Rinaldo Rinaldini... <i>(Pojat meluavat.)</i>
+Oletteko hiljaa!</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Mene tiehesi. Anna minun lukea.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b>. Näin se sanoi, se urhollinen Rinaldo: Pojat, sanoi hän,
+meitä maailma vainoaa, meidän täytyy vihata ihmisiä. Ruvetkaamme
+rosvoiksi!</p>
+
+<p><b>Kronfelt</b> ja <b>Seger</b>. Oikein sanottu, ihan oikein!</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(lukien)</i>. Mutta, sanoi Rinaldo, älkäämme ruvetko
+sellaisiksi rosvoiksi, jotka ryöstävät köyhiltä, ja tappavat viattomia.
+Se on halpamaista...</p>
+
+<p><b>Kronfelt</b>, <b>Seger</b> ja <b>Boström</b>. Niin, se olisi halpamaista. Mutta
+kuinka sitte kävi? Mitä hän vielä sanoi?</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(lukien edelleen)</i>. Ei, sanoi Rinaldo, me emme saa ryöstää
+muilta kuin rikkailta, jotka ovat anastaneet rikkautensa köyhiltä. Ja
+sitte me annamme saaliistamme osan köyhille. Sillä tavalla me jälleen
+tasoittelemme kaikki oikein maailmassa.</p>
+
+<p><b>Kaikki pojat paitsi Friman</b>. Sepä oli hyvin sanottu. Olipa se kelpo
+mies. Mitenkä sitte kävi?</p>
+
+<p><b>Forsberg</b>. No, hän sitte rupesi rosvoksi... Pojat <i>(kuten äsken)</i>. No,
+se oli hyvä.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(Frimanille)</i>. Annas tänne kirja ja anna minun lukea. Sinä
+olet aina tuollainen jöröjukka, istut ja mietit vain yksinäsi. Mitä sinä
+mietit?</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Minä aion ruveta rosvoksi.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(halveksivasti)</i>. Sinäkö! Kyllä kai.</p>
+
+<p><b>Friman</b> <i>(ottaa häntä kiinni nutun kauluksesta)</i>. Nauratko sinä minua?</p>
+
+<p><b>Kronfelt</b>. Heitä jo, Robert. Eihän hän kuitenkaan ole muuta kuin
+paikattu lapanen sinun käsissäsi. Tietäähän koko koulu, että sinä olet
+väkevin meistä kaikista.</p>
+
+<p><b>Friman</b> <i>(pudistelee Forsbergia)</i>. Vai niin, tekeekö mielesi vielä
+nauramaan?</p>
+
+<p><b>Forsberg</b>. Anna minun olla. Nauroinko minä sinua?</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Sinä nauroit, ja sen tähden minä työnnän sinut penkin alle.
+<i>(Kaataa hänet. Kaikki pojat Kokoutuvat ympärille. Samassa tulee
+maisteri.)</i></p>
+
+<p><b>Bas</b>. Mitä nyt, veitikat? Mitä te tuolla lailla meluatte koulussa!
+Käykää paikoillenne. Friman, tule tänne. Löitkö sinä Forsbergia?</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Hän nauroi minua ja minä kaadoin hänet maahan.</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Forsberg! Ärsytitkö sinä Frimania lyömään itseäsi?</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(itkien)</i>. Hyvä maisteri, viaton minä olen, ihan viaton, en
+minä tehnyt mitään.</p>
+
+<p><b>Bas</b> <i>(nipistää häntä korvasta)</i>. Niin, niin, kyllä minä sinut
+tunnen... Aina sinä olet viaton... Menkää paikoillenne. Olkaa toiste
+tappelematta koulussa. Tällä kertaa jääköön nyt sikseen. Ottakaas liitu
+käsille. Etteköhän nyt jo ole saaneet Euklidesta päähänne. Koko viikon
+on mennyt kaikki päin mäntyyn, eikä se kelpaa. Minä en suvaitse
+laiskistelemista. Anckarström, miten kuuluu viides väitelmä?
+<i>(Anckarström lukea änkyttää ulkoa.)</i> Piirusta se, Boström. <i>(Boström
+piirustaa vallan nurin päin.)</i> Se on väärin. Näin se on. <i>(Piirustaa
+itse.)</i> Todista, Forsberg.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(tavoitellen sanoja)</i>. Koska sivu AB on yhtä suuri kuin sivu
+BA ... ja sivu BA on yhtä suuri kuin AB...</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Mitä tyhmyyksiä se on! Kronfelt!</p>
+
+<p><b>Kronfelt</b> <i>(tavoitellen hänkin)</i>. Koska kulma ABC, ja kulma ABC on yhtä
+suuri...</p>
+
+<p><b>Bas</b>. ...kuin ABC? Et sinä näy päässeen sen pitemmälle
+mittaustieteessäsi. Seger!</p>
+
+<p><b>Seger</b> <i>(yhtä tavoitellen)</i>. Koska ABC on yhtäkylkinen kolmio, ja
+kaikki sivut yhtäkylkisessä kolmiossa ovat yhtä suuret...</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Vai niin. Kyllä sinä itse olet yhtäkylkinen kolmio, ja
+samanlaisia te näytte olevan kaikki tyyni. Todista, Friman! Sinä olet
+aina ennen ollut sukkela poika, vaikka nyt viime aikoina olet saanut
+kaikenlaisia hullutuksia päähäsi.</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Minä en osaa läksyä.</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Mitä uskallat..? Oletko sairas?</p>
+
+<p><b>Friman</b>. En. Minä en osaa läksyä, enkä huoli valehdella osaavani.</p>
+
+<p><b>Bas</b>. No, olkoonpa sinussa muuten mitä vikoja hyvänsä, niin et ainakaan
+valehtele, sen minä tiedän. Mutta läksysi sinun pitää osata. Sinä olet
+luokan ensimmäinen, sinä kaikkein vähimmin saat laiskutella.</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Minä lupaan maanantaiksi lukea kaksinkertaisen läksyn ja osata
+kuin vettä.</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Ei, hyvä herra, ei käy tinkiä läksyjänsä. Sensori ... tuo vitsat!
+<i>(Forsberg tuo vitsakimpun ja näyttää maisterin seljän takaa Frimanille
+pitkää nenää.)</i> Sano nyt heti, mitä olet tehnyt koko aamupäivän.</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Lukenut minä olen ... mutta en läksyäni. <i>(Ojentaa kätensä
+lyötäväksi.)</i></p>
+
+<p><b>Bas</b> <i>(panee pois vitsat)</i>. Sinusta tulee joko tavattoman hyvä mies,
+Friman, tai tavattoman suuri konna. Sinun itsesi se on valittava, ja
+suokoon Jumala, että valitsisit sen, joka parempi on. Tällä kertaa annan
+sinulle anteeksi suoran puheesi tähden. Käy istumaan ja lue maanantaiksi
+kaksi läksyä. Forsberg ... mikä se kirja oli, jonka pistit penkin taa?</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(viattoman tavalla)</i>. Se oli kielioppi, herra maisteri.
+<i>(Lähettää kirjan kulkemaan kädestä käteen.)</i></p>
+
+<p><b>Bas</b>. Tuo tänne. Minä tahdon sen kirjan.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(tavoitellen).</i> Se ... se taisi pudota penkin alle. Joku
+lienee sen ottanut sieltä.</p>
+
+<p><b>Bas</b> <i>(ankarasti).</i> Tuokaa se tänne, sanon minä, olkoonpa se kellä
+hyvänsä. No? <i>(Kaikki pojat, paitsi Friman, nousevat ja näyttävät tyhjiä
+käsiään. Kirja putoaa lattiaan Segerin polvilta.)</i></p>
+
+<p><b>Bas</b> <i>(tuimasti).</i> Tuokaa se tänne! Kyllä minä opetan teitä ilvehtimään
+koulussa.</p>
+
+<p><b>Friman</b> <i>(ottaa kirjan ja vie maisterille).</i> Herra maisteri, ei
+toisissa ole syytä. Minä se toin tämän kirjan kouluun ja siis minä yksin
+ansaitsen rangaistusta.</p>
+
+<p><b>Bas</b> <i>(avaa kirjan).</i> &rdquo;Rinaldo Rinaldini, kukistumaton, rosvojen
+päällikkö Apenniinein vuorilla.&rdquo; &ndash; Pojat, mitä tämä on! Tämän tähden te
+siis olette koko viikon laimiin lyöneet läksyjänne &ndash; änkytelleet &ndash;
+vastanneet päin mäntyyn ja saaneet sormillenne, kaikki vain tuon vanhan
+kelvottoman ja tyhmän jutun tähden! Ennen minä olen saanut kunniaa
+kolmannesta luokasta; ei mikään muu luokka osannut niin hyvin. Nyt te
+tuotatte vain häpeää, sanon minä, ja mitenkähän vielä käyneekään kahden
+viikon päästä tutkinnossa? Laiskureja vetelyksiä teistä tulee; sitä ne
+romaanit opettavat. Ole vaiti, Friman; ei maksa vaivaa sinun ottaa syytä
+niskoillesi. Tänään on lauantai. Huomenna sunnuntaina iltapuolella on
+teidän kevätjuhlanne, jolloin koko koulu on lyömässä palloa
+Lukkarinmäellä.</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Niin, lupasittehan...</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Kyllä minä lupasin sinne teidätkin. Mutta kun tänään olette
+olleet sellaiset, ei siitä enää puhettakaan. Te ette pääse kevätjuhlaan,
+vaan sen sijaan koko kolmas luokka marssii tänne koululle arestiin.</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Minä pyydän, herra maisteri, määrätkää minut yksinäni
+arestiin, koska minä yksin olen syyllinen.</p>
+
+<p><b>Bas</b>. Koko luokka arestiin. Saammepahan nähdä, eikö läksy sitte suju
+paremmin. <i>(Menee.)</i></p>
+
+<p><b>Kronfelt</b> <i>(kuin on vähä aikaa oltu hämmästyksissään vaiti).</i> Täytyykö
+olla menemättä kevätjuhlaan! Seger. Jossa on koko koulu leikkimässä!</p>
+
+<p><b>Anckarström</b>. Ja kaikki tyttökoulun tytöt tulevat katsomaan meidän
+pallon lyöntiämme!</p>
+
+<p><b>Boström</b>. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja!</p>
+
+<p><b>Kronfelt</b>. Sen sijaan astua arestiin!</p>
+
+<p><b>Seger</b>. Koko koulu nauraa meille.</p>
+
+<p><b>Anckarström</b>. Neljäs luokka, joka niin ylvästelee, pääsee näyttämään
+meille pitkää nenää.</p>
+
+<p><b>Boström</b>. Kaikki tytöt pilkkaavat meitä.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(innoissaan).</i> Pojat! Meitä ihmiskunta vainoo! <i>(Avaa kirjan
+ja lukee.)</i> Ihmiset ovat meitä kohtaan olleet julmemmat kuin tiikerit.
+Haa, urholliset ritarit, meidän täytyy kostaa noille pedoille, jotka
+sanovat itseään ihmisiksi... Mitä minä sanon? Ihmisiäkö? Ei, pyövelejä
+he ovat, tyranneja ihmishaamussa! Meidän pitää mennä
+Apenniini-vuorille...</p>
+
+<p><b>Kronfelt</b>. Se on: Vasikkamäen kiviröykkiön luo, jonne on pari virstaa
+matkaa tai puoli kolmatta. Siellähän on kolo, jota sanotaan
+rosvoluolaksi.</p>
+
+<p><b>Forsberg</b> <i>(samalla äänellä).</i> Niin, urholliset ritarit, ihmiskunnan
+puolustajat, siellä me rupeamme.</p>
+
+<p><b>Kaikki muut</b>. Rosvoiksi! rosvoiksi!</p>
+
+<p><b>Friman</b>. Kello kolme iltapuolella.</p>
+
+<p><b>Kaikki muut</b>. Kello kolme, kello kolme.</p>
+
+<p><i>(Esirippu putoaa.)</i></p>
+
+
+<center><h3>Toinen kuvaelma.</h3>
+
+<h3><i>Tyttökoulu</i>.</h3></center>
+
+<p>Lomahetki. Opettajatar on poissa. <i>Augusta Friman</i> syö riisiryynejä.
+<i>Roosa Forsberg</i> huvikseen pureksii ja syö rihveliä. <i>Viktoria Seger</i>
+leikkelee paperinukkeja. <i>Fanny Boström</i> piirustaa. <i>Lotta Anckarström</i>
+ompelee. Kaikki kuuntelevat ja katselevat <i>Sofia Kronfeltiä</i>, joka
+näyttelee erästä kohtaa Preciosasta.</p>
+
+<p><b>Sofia</b> <i>(sanellen).</i></p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Sun toivos taivahasen kiinnä,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Sä parhaan turvan saatkin siinä.</p>
+
+<p>Ja sitte hän menee Alonson luo ja sanoo hänelle: antakaas kätenne,
+armollinen herra; minä näen siitä, että teidän rakkahin toivonne tulee
+täytetyksi. &ndash; Nuori ritari tietysti kiittää, ja katsoo häneen, niin hän
+katsoo häneen &ndash; näin &ndash; ja hän katsoo alas &ndash; näin &ndash; ja niiaa hyvin
+syvään &ndash; näin &ndash; ja sitte he riemuiten kantavat pois hänet, ja hän
+istuu kuin prinsessa valtaistuimella kukkaispuvussa.</p>
+
+<p><b>Augusta</b>. Ah, miten kaunista, niin kaunista!</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Ja sitte hän istuu yksinään kalliolla metsässä, ja kuu paistaa
+pitkäin puiden päällitse, ja silloin hän ajattelee nuorta ritaria ja
+näpähyttelee kitaraansa ja laulaa näin: Yksinäisyys eipä illoin...</p>
+
+<p><b>Lotta</b>. Älä laula, hyvä Sofia; rouva Streng saattaisi kuulla.
+Tiedäthän, että hän ei ole hyvillään siitä, että usein käymme
+teaatterissa.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Ja sitte, kuin Preciosa tulee linnaan ja uhkaa ampua
+mustalaispäällikköä &ndash; näin, puh! &ndash; mutta ei hän sentään ampunutkaan!
+&ndash; ja koko puisto oli valaistu ja linna paistoi kuin aurinko, ja silloin
+hän tunsi vanhempansa...</p>
+
+<p><b>Roosa</b>. Ah, miten kaunista, niin kaunista! Jospa olisin mustalaistyttö!</p>
+
+<p><b>Augusta</b>. Ja saisin joka päivä kävellä vihreässä metsässä ja katsella
+kuuta.</p>
+
+<p><b>Lotta</b>. Mitäpä siinä olisi huvia, siitä vain tulee nälkä.</p>
+
+<p><b>Viktoria</b>. Mutta kun saisi katsoa kättä!</p>
+
+<p><b>Fanny</b>. Ja soittaa kitaraa ja tanssia helistimien kanssa! Tottahan
+Preciosa osasi tanssia?</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Tietysti, kyllä hän osasi. Näin... Mutta ei muut osaa tanssia
+niin kuin mustalaistytöt. Tiedättekö, että ne raukat ovat kärsineet
+paljon vääryyttä ihmisiltä tuolla Espanjassa.</p>
+
+<p><b>Lotta</b>. En minä ole vielä kuullut, että sellaisista syistä tanssitaan.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Kyllä &ndash; toivottomuuden pakosta. Ette usko, miten suloista on
+olla toivottomana. Mutta malttakaahan, nyt minä rupean viardaksi. Kas
+niin, nyt käykää lattialle piiriin istumaan. <i>(Tytöt istuutuvat.)</i> On
+pimeä yö. Pata on tässä tulella kiehumassa <i>(panee ompelukorin
+lattialle).</i> Minä hämmennän pataa <i>(heilauttaa linjaalia).</i> Ja minä
+sanon <i>(karhealla äänellä)</i>: Preciosa, sokuriseni, sommitteletko taaskin
+runoja kuulle? <i>(Tavallisella äänellään:)</i> Sitte minä näen Alonson
+ratsastaen tulevan kuutamassa. <i>(Taas karkealla äänellä:)</i> Ah, teidän
+armonne, miten meitä peljästytitte!</p>
+
+<p><i>(Viime sanain aikana tulee rouva Streng huomaamatta ja jää hetkiseksi
+kuuntelemaan.)</i></p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Niinpä tosiaankin. <i>(Tytöt peljästyvät ja juoksevat
+paikoilleen.)</i> Johan teillä taas on ne teaatterikujeenne mielessä. Hyvät
+lapset, joka asia ajallaan, leikki silloin, kuin sopii, ja vakavina
+ollaan, milloin sen aika on. Minä kuitenkin annan teille nyt tuon
+anteeksi, jos osaatte läksynne paremmin, kuin koko tällä viikolla olette
+osanneet. Ryhtykäämme nyt maantieteesen. Boström... Mikä tämä meri on?
+<i>(Näyttää kartalta.)</i></p>
+
+<p><b>Fanny</b> <i>(havahtuen).</i> Pohjois-tanssimeri.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Houritko sinä! Pohjois-tanssimeri!</p>
+
+<p><b>Fanny</b> <i>(hämillään).</i> Jäämeri, aioin minä sanoa.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Ja tuo suuri saari tuolla ylhäällä.</p>
+
+<p><b>Fanny</b>. Huippuvuoret.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Ja mikä on tämä maa tässä alhaalla, Friman?</p>
+
+<p><b>Augusta</b> <i>(havahtuen).</i> Preciosa.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Missä sinun ajatuksesi ovat? &ndash; No, Anckarström.</p>
+
+<p><b>Lotta</b> <i>(säikähtäen).</i> En minä ole häntä nähnyt, kun en ole käynyt
+teaatterissa.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Mitä sinä et ole nähnyt. <i>(Lotta hieroo itkua.)</i> Käy
+istumaan. Mikä sen maan nimi on, joka on Jäämeren eteläpuolella, Seger?</p>
+
+<p><b>Viktoria</b> <i>(hypähtäen).</i> Espanja.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Sepä kummallista! Mikä kansa siellä asuu? Puolivilli
+kansa, joka käyttää pukiminaan eläinten taljoja ja oleksii teltoissa.
+Tietääkö kukaan?</p>
+
+<p><b>Roosa</b> <i>(hyvin iloisesti).</i> Siellä asuu mustalaisia.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b> <i>(närkästyneesti).</i> Hm!... Siellä asuu lappalaisia ja
+lännempänä on Norja. Mutta tässä on pitkä maa Norjaa itäpuolella. Sieltä
+tuli se kuningas, joka ensin valloitti Suomen. Mikä hänen nimensä oli,
+Kronfelt?</p>
+
+<p><b>Sofia</b> <i>(hämillään).</i> Hänen nimensä oli ... Alonso.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Tyttö, mitä sinä ajattelet? Voiko kukaan Suomen lapsi
+koskaan unhottaa Ruotsia? Se kuningas oli Erik Pyhä, ja minua oikein
+hävettää, hyvät lapset, että olette niin kokonaan laimiin lyöneet
+historiaa ja maatiedettä. Ehkä ette muista sitäkään, mikä maa se on
+tässä tämän merenlahden itäpuolella.</p>
+
+<p><b>Kaikki yhteen ääneen</b>. Se on Suomi.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. No, olipa aika hyvä, että sain edes yhden järkevän
+vastauksen. Te tiedätte, että suomalaisilla ja ruotsalaisilla on
+vanhimmista ajoista asti ollut keskenään liikeyhteyttä. Kuka se
+suomalainen noita oli, joka ennusti Ynglinga-suvun kukistumisen.</p>
+
+<p><b>Kaikki yhteen ääneen</b>. Viarda.</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Viardako? Kuka se on? Tiedättekö te mitään muuta
+Viardasta? <i>(Kaikki ovat vaiti.)</i> Eikö kukaan tiedä mitään hänestä?</p>
+
+<p><b>Roosa</b> <i>(hämillään).</i> Kyllä, hän keitti puuroa...</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Itselleen kaiketi vai mitenkä?</p>
+
+<p><b>Roosa</b> <i>(itkien).</i> Ei, vaan mustalaisille.</p>
+
+<p><b>Fanny</b> <i>(puolustautuen).</i> Hän osasi katsoa kättä, ja sen tähden me
+luulimme...</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Hyvät tytöt, kyllä minulla on kärsivällisyys venyväinen
+kuin gummi, mutta katkeaa se sentään sekin viimein. Tässä te koko päivän
+vastaatte minulle vain tyhmyyksiä. Mitä hullutuksia te olettekaan
+saaneet päähänne? Jos tekisin oikein, pitäisi minun määrätä koko luokka
+istumaan laiskuudesta ja huomaamattomuudesta.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Minun syyni se on kaikki tyyni...</p>
+
+<p><b>Rouva Streng</b>. Hyvä, hyvä, Kronfelt; kyllä se on oikein, että tunnustat
+vikasi, mutta kaikki te ansaitsette rangaistusta. Minä tiedän, että
+olette iloinneet huomisesta kevätjuhlasta ja poikien leikeistä. Nyt
+rangaistukseksi ei kukaan teistä saa mennä sinne. Huomatkaa tarkoin: ei
+kukaan teistä saa mennä sinne. Ja kuin olemme maanantaina täällä koossa,
+niin toivoakseni te silloin osaatte läksynne paremmin. Hyvästi nyt tällä
+kertaa! <i>(Menee.)</i></p>
+
+<p><i>(Tytöt hämillään yksiksensä.)</i></p>
+
+<p><b>Augusta</b>. Tässä nyt seisomme häpeissämme.</p>
+
+<p><b>Viktoria</b>. Eikä päästä näkemään kevätjuhlaa! Se on tosiaan surkeata!</p>
+
+<p><b>Fanny</b>. Puoli kaupunkia menee Lukkarinmäelle.</p>
+
+<p><b>Roosa</b>. Ja siellä on simaa ja piparkakkuja, ja kolmas luokka aikoo
+tarjota meille simakakkuja, sen kertoi, minulle veljeni.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Enkä saa nähdä Robert Frimanin lyövän palloa. Minä kerran näin
+hänen lyövän niin korkealle, että palloa tuskin näkyikään enää.</p>
+
+<p><b>Lotta</b>. Ja, kaikkeen siihen on syynä Preciosa. Olisipa parempi, ett&rsquo;
+emme olisi koskaan kuulleet hänestä niin mitään.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Kuulkaapas, tytöt! Preciosaa myöskin ihmiset syyttömästi
+vainosivat. Hänethän varastettiin pois vanhempiensa luota.</p>
+
+<p><b>Roosa</b> <i>(viattomasti).</i> Ah, jospa joku olisi niin hyvä, että varastaisi
+meidätkin pois.
+
+<b>Sofia</b>. Ei, hyvä lapsi, se on niin harvinaista meidän aikoinamme. Mutta
+meille on tehty hirveää vääryyttä.</p>
+
+<p><b>Kaikki tytöt</b>. Niin juuri, vääryyttä meille on tehty.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Ja sen tähden mekin voisimme ruveta mustalaisiksi.</p>
+
+<p><b>Viktoria</b>. Ah, se olisi erittäin hauskaa!</p>
+
+<p><b>Lotta</b>. Mutta se ei käy päinsä. Rouva Streng ei suvaitse sellaista.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Olemmeko me orjia? Emmekö ole vapaita kuin ilman linnut
+silloin, kuin on lupa koulusta.</p>
+
+<p><b>Roosa</b>. Mekö saisimme paljain jaloin juoksennella metsässä?</p>
+
+<p><b>Fanny</b>. Paljainko jaloin? Ei, siitä me emme huoli. Mutta leveälaitaiset
+olkihatut päässä.</p>
+
+<p><b>Augusta</b>. Ja laulelemme kuutamassa.</p>
+
+<p><b>Roosa</b>. Ah, juuri niin. Ruvetkaamme mustalaisiksi. Onhan meillä lupa
+koko iltapäivän.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Rupeammeko? No niin, me rupeamme mustalaisiksi. Pukeudumme heti
+syötyämme. Sitte tulette minun luokseni ja sieltä menemme Vasikkamäelle.</p>
+
+<p><b>Roosa</b>. Mutta, hyvä Sofia, tottahan se on vain leikkiä, sillä muuten
+isä ja äiti pahastuisivat.</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Jos pahastuvat, niin saattavathan ryöstää pois meidät.</p>
+
+<p><b>Viktoria</b>. Ah, miten hauskaa siitä tulee!</p>
+
+<p><b>Kaikki tytöt</b>. Ah, miten hauskaa, miten hauskaa, nyt saa meidät viedä
+kuka hyvänsä!</p>
+
+<p><b>Sofia</b>. Tulkaa pois nyt. Syötyä siis tulette meille.</p>
+
+<p><b>Kaikki tytöt</b>. Ah, miten hauskaa, niin hauskaa!</p>
+
+<p><i>(Esirippu laskeutuu.)</i></p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>Toinen näytös.</h2>
+
+<h2>Rosvoluola.</h2></center>
+
+
+<p>Metsämäki tien varrella, kaupungin ulkopuolella, ja kaupunki näkyy vähän
+matkan päässä. Vasemmalla on suuri kivi rosvoluolan ulkoseinänä. Katsoja
+tietää, että maantie käy oikean puolitse näyttämön seinän taitse.</p>
+
+<p>Kaikki pojat, rosvoiksi pukeutuneina tekevät kivistä muuria rosvoluolan
+suulle. Rinaldo on vielä poissa.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Kas niin, rosvot, jo se saa riittää. Nyt levähdämme.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Mutta kapteeni käski meidän tehdä muurin valmiiksi, että
+rosvoluola olisi turvattu.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Kapteeniko? Mikä kapteeni hän on. Me olemme vapaita
+kansalaisia, eikä kellään ole täällä oikeutta käskeä meitä.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Kyllä Rinaldo on meidän kapteenimme ja hän on säätänyt
+lakeja rosvojoukolle. Varo itseäsi, jos rupeat kapinoimaan lakeja
+vastaan.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Mitä lakia? Emme me suvaitse mitään sellaisia. Me
+teemme, mitä vain tahdomme. Me olemme rosvoja, pojat, ja sen tähden
+meillä on oikeus kapinoida. Eikö ole, sanokaa? Jokaisella on oikeus
+sanoa vapaasti ajatuksensa, mutta ken sanoo muuta kuin minä, hän saa
+selkäänsä.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Niin, kyllä se on niin, kuin Forsberg sanoo.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. En minä ole Forsberg, tolvana, vaan Musta Joonas. Sinä,
+Seger, olet Lassemaija sen tähden, että sinun oikeastaan pitäisi
+pitääkin hameita. Sinä, Kronfelt, olet Kaarle Moor sen tähden, että olet
+aatelismies, ja sinä, Boström, olet Mazarino sen tähden, että et ole
+aatelismies. Sinä, Anckarström, olet Gonzalov sen tähden, että joku
+nimihän sinullakin pitää olla, ja Friman olkoon vain Rinaldo
+Rinaldinina, koskapa hän ensin toi sen kirjan kouluun. Mutta minä se
+teille, pojat, annoin nimenne ja näytin teille tien kunnian kukkuloille,
+tänne Vasikkamäen rosvoluolaan. Sen tähden minun pitäisi ollakin teidän
+kapteeninne.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Sinäkö, pelkuri jänis! Jos vielä uskallat sanallakaan
+narrata joukkoamme kapinaan kapteenin poissa ollessa, niin minä nuoralla
+vedän sinut tuonne kuusen latvaan variksen pesän tasalle.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(peloissaan).</i> No, no, enhän minä mitään sano. Minä
+sanon vain, että me olemme vapaita rosvoja, ja... <i>(Kaarle Moor uhkaa
+häntä)</i> enhän minä sano mitään, en.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Älkää nyt siinä riidelkö, vaan ennemmin laulakaamme uusi
+sankarilaulumme. <i>(Kaikki laulavat.)</i></p>
+
+
+<h3>Rosvoliiton sankarilaulu.</h3>
+
+<p><i>Sävel</i>: &rdquo;Kulnev.&rdquo;</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Nyt lähtään veikot retkellen!<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Maailma onkin urhojen.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Edestä maineen, kunnian<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Me taistelemme ainian.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Euklides jääköön ohjeineen,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kiel&rsquo;oppi nurkkaan sääntöineen.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kornelius Nepos opettaa<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Jotakin parempaa.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Me Roomaan, Roomaan kuljemme,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Me Cæsaria haemme.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja Hannibalin lailla me<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Voitamme vastustajamme.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Leonidas on meidän mies,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Epaminondas elää ties,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja Aleksander Suureksi<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Rinaldo kelpavi.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Niin, taistella meidän täytyy, kumppanit, mutta ketä
+vastaan? Siinäpä se temppu onkin.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. On melkein liian pitkä matka astua tallustella Roomaan.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b> <i>(käy istumaan ja ottaa esiin voileivän).</i> Minulle aina tulee
+nälkä tapellessa, ja sen tähden taitaa olla parempi syödä ensin vähän.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b> <i>(ottaa esiin maitopullon).</i> Niin, onpa oikein merkillistä,
+miten rosvoilla aina on nälkä ja jano.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. Hyvä Frans, annas minullekin pala.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Tuopas tänne maitoasi, Lassemaija. Rosvoilla on kaikki
+yhteistä, tiedän minä.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b> <i>(Gonzaloville).</i> Tässä on sulle puoli voileivästä.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b> <i>(Mustalle Joonaalle.)</i> Minä en aio panna maitoani
+yhteiseksi kenenkään kanssa. Jos sinulla on nälkä, niin ryöstä itsellesi
+syötävää.</p>
+
+<p><i>(Kerjäläispoika tulee hiljakseen.)</i></p>
+
+<p><b>Kerjäläispoika</b>. Hyvät, armeliaat herrat, antakaa minulle roponen rahaa
+tai pala leipää.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(ottaen häneltä pussin.)</i> Sinäpä tulit juuri paraiksi.
+Tiedä, että me olemme rosvoja.</p>
+
+<p><b>Kerjäläispoika</b>. Hyvä, armelias herra, älä tee minulle pahaa. Minä
+kerään ruokaa sokealle isälleni.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Anna, Joonas, pojan olla rauhassa.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(kaataa pussista leipäpalaset).</i> Mitä sinä lörpöttelet?
+Rosvo ottaa, mitä vain saa. Kas, tuollaisia leivänkuoria vain!
+Uskallatko sinä tarjota tuollaista hiiren ruokaa kunniallisille
+rosvoille, hä?</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Etkö anna olla pojan pussin rauhassa?</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Joonas on oikeassa. Mitäpä muuta varten me olisimme
+rosvoja.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Hyi, sitte minä en enää huoli olla rosvona teidän kanssanne.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. En minäkään. Mutta tuossapa tulee Rinaldo.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(rosvon puvussa, höyhentöyhtö hatussa).</i> Mitä minä näen? Kuka
+minun väestäni uskaltaa ryöstää mitään kerjäläispojalta?</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Musta Joonas se sitä tekee. Jos sinä sitä sallit,
+kapteeni, en minä enää huoli olla rosvojoukon palveluksessa.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(uhkamielisesti).</i> Minä olen rosvo ja teen siis, mitä
+tahdon.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(ankarasti).</i> Mitä sinä uskallat puhua, mies? Etkö kuullut
+meidän lakejamme? Etkö tiedä, että on kuoleman rangaistus köyhän tai
+turvattoman ryöstämisestä? Millaisia konnia minulla on palveluksessani?
+Mutta kyllä minä karsin pois sellaisen rikkaruohon. Polvillesi heti,
+sinä Musta Joonas!</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(polvillaan).</i> Armoa, herra kapteeni, armoa!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Nouse ylös. Tällä kertaa saat armon, mutta en minä enää huoli
+sinusta meidän joukkoomme. Anna heti pojalle takaisin, mitä olet häneltä
+ottanut, ja mene sitte matkoihisi.</p>
+
+<p><b>MustaJoonas</b> <i>(kokoilee leipäpalaset.)</i> Heti, herra kapteeni. <i>(Mutisee
+itsekseen.)</i> Maltahan, kyllä sen saat maksaa. Minä sanon maisterille...
+<i>(Ääneen)</i> Hyvästi, suuri Rinaldo &ndash; suuri herra Aleksander Suuri!
+<i>(Menee.)</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Etkö jo joudu tiehesi... <i>(Kerjäläispojalle)</i> Älä ole
+pahoillasi. Tästä saat hopearahan, muuta minulla ei ole tällä kertaa.
+Mutta kuin tulen rikkaaksi, saat palata ja silloin saat lisää.</p>
+
+<p><b>Kerjäläispoika</b>. Kiitoksia, hyvä, armollinen herra rosvo. Miten isä nyt
+tulee iloiseksi! Ja miten nämä rosvot ovat hyväntahtoisia! <i>(Menee.)</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Ei, pojat, me olemme ihmiskunnan vapauttajia. Meidän täytyy
+puolustaa, viattomia. Meidän pitää sotia kaikkea vääryyttä vastaan, kuin
+tapahtuu maailmassa.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Se on oikein, kapteeni. Neuvo vain meille, ketä vastaan
+saisimme taistella.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kyllä minä neuvon. Tuolla maantietä myöten ajaa eräs
+hirmuvaltias.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Haa, hirmuvaltias! Onpa hauska nähdä kerran sekin!</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Onko se jättiläinen? Eihän vain liene jättiläinen?</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. Tai turkkilainen? Ihmissyöjä?</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Ei, talonpoika se vain on, tyly ja häijy mies. Hän vie
+lanttuja kaupunkiin ja piiskaa hevostaan armottomasti. Äläpäs lyö
+hevostasi tuolla tavalla, sanoin minä; &ndash; sillä nähkääs, pojat, kyllä
+minäkin osaan sivaltaa, milloin tarvitaan, mutta lyödä sellaista laihaa
+ja uupunutta konia, joka tuskin jaksaa nostella jalkojaan, se on minusta
+hirmuvaltaisuutta. Arvatkaapa, mitä hän vastasi. Mitä se sinuun koskee?
+sanoi hän. Se on minun hevoseni, ja koska hän on ruvennut hevoseksi,
+niin hevonen sen pitää ollakin. Miksipä hän on ruvennut hevoseksi?</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Se on konnamaista. Häntä pitää rangaista rikoksestaan
+ihmiskuntaa kohtaan.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Niin minäkin ajattelen. Tulkaa, pojat. Hänellä on iso ruoska,
+ja kyllä hän pitää puoliansa. Mutta sitä kunniakkaampi on sitte
+voittomme.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. Niin, tulkaa, ryöstäkäämme hänen lanttunsa. Meillä ei
+olekaan mitään ruokaa.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Kyllä minä osaltani syön lanttuja.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kas, tuossa hän juuri ajaa ohitse. Tulkaa, pojat. <i>(Rosvot
+marssivat pois taistelujärjestyksessä, laulaen ensimmäistä värssyä
+sankarilaulusta.)</i></p>
+
+<p><i>(Musta Joonas hiipii esiin kiven takaa.)</i></p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Olipa hyvä, että jäin tänne kivien taa piiloon ja kuulin
+kaikki tyyni. Taitavat ruveta ryöstämään talonpoikaa. Se heille käy
+kalliiksi. Nimismiehen asunnolle ei täältä ole pitkä matka. Minä juoksen
+sinne ja kerron hänelle, mitä he aikovat. Sitte minä menen ja kerron
+maisterille kaikki tyyni. Minä sanon, että he olivat äkeissään arestista
+ja että minä yksin olin maisterin puolella. Saavat sitte nähdä, mitä
+siitä tulee, että ajoivat minut pois seurastaan. Kuulehan! <i>(Melua
+kuuluu tieltä.)</i> Tuossa he jo palaavat. Minun pitää vielä vähän
+kuunnella, mitä he puhuvat. <i>(Peittäytyy kiven taa.)</i></p>
+
+<p><i>(Toiset pojat palaavat, kantaen lanttuja ja taluttaen talonpoikaa,
+jonka silmät on sidottu nenäliinalla ja kädet köytetty seljän taa.)</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Oikein, pojat, minä olen hyvin tyytyväinen teihin. Saimme
+tosin muutamia aimo sivalluksia, mutta me voitimme, vihollinen on
+vankina ja koko hänen leirinsä valloitettuna. Sotaneuvottelu nyt: mitä
+teemme vangille?</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Hirtetään, se on minun neuvoni.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Ole sinä vaiti, Lassemaija, sinä menit ojaan piiloon
+siksi aikaa, kuin me muut hyökkäsimme viholliseen käsiksi. Me päästämme
+hänet vapaaksi, neuvon minä.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. Vähän selkäänsä tarvitsisi hän kuitenkin. Hän löi minua
+piiskan varrella pitkin selkää.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Vastaa, vanki: tahdotko selkääsi vai menetkö ennemmin
+hirteen?</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b>. Perhana teidät sitokoon, pojan veitikat. Ettekö yhtään
+häpeä? Hyi, hyökätä ihmisten päälle maantiellä ja sitoa minut, Matti
+Matinpoika Leppäkoski, vaikka olen kuudennus ja kylänvanhin, ja viemässä
+kaupunkiin ihan omatekoisia talvilanttujani! Mitä olette te, kaalimadot,
+tehneet minun lantuilleni?</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Tahdotko selkääsi vai menetkö hirteen?</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b>. Minä teidät hirtän, minä, kunhan vain pääsen nimismiehen
+luo, te pannukakun popsijat, puuromyyrät, lemmon livekalat!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Vaiti, vanki, äläkä ärsytä meitä. Sinua on rangaistu syystä
+kyllä, kun löit hevostasi kuin mikähän pahin julmuri. Mutta nyt olet
+vankina ja aseetonna; saat mennä nyt, olet vapaa. Emme me sodi
+voitettuja vihollisia vastaan. Mene nimismiehesi luo ja sano hänelle,
+että Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, käy sotaa ainoastaan
+väkivaltaa ja vääryyttä vastaan. Kaarle Moor, taluta vanki maantielle ja
+anna hänelle takaisin kärrinsä, mutta hevonen päästä vapaaksi, menemään
+mihin tahtoo.</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b> <i>(pois vietäessä.)</i> Ahti teidät liistaroikoon, te
+kirjatoukat, sylttykoivet, nahkiaiset, vaapukkamadot, kotihiiret,
+leivospedot...</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b> <i>(vetäen häntä pois.)</i> Etkö lähde jo?</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b> <i>(ponnistellen vastaan.)</i> ...te herasilmät,
+variksenvarpaat, jänönkäpälät, ruusuntulimmaiset, perunannuput
+<i>(näyttämön ulkopuolelta, kunnes ei enää kuulu)</i>, omenankuorijat,
+pöllöprinssit, lippujunkkarit, töhrystäjät, murjaanit...</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Murjaanit! Hah hah, mies parka antaa meille nimen joka
+lantusta, kuin häneltä otimme. Ripustakaa hänen piiskansa voiton
+merkiksi rosvoluolan suulle. Tulkaa, pojat, meidän pitää olla valmiit
+kestämään piiritystä. Vahvistakaamme luolaa joka taholta. Onneksi meillä
+nyt on kylliksi muonaa. <i>(Menevät rosvoluolaan.)</i></p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(hiipii esiin ja juoksee pois näyttämön poikki).</i>
+Onneksi minulla nyt on aika joukko kertomista!</p>
+
+<p><i>(Kaikki tytöt tulevat mustalaispuvussa ja korit kädessä, laulaen:)</i></p>
+
+
+<h3>Mustalaistyttöjen laulu.</h3>
+
+<p>(<i>Sävel:</i> &rdquo;On mennyt aika vielä.&rdquo;)</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Nyt lähtekäämme lehtoon,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Siell&rsquo; on niin vilpoinen;<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Varjoiseen viitakehtoon,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Siimekseen koivujen.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;On mätäs istuimemme,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja lähde peilimme,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja pilvi purjehemme,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Täht&rsquo; aurinkoisemme.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Iloisna vaellamme<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Vihreessä lehdossa.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Meill&rsquo; onhan kotinamme<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Avara maailma.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Keveesti kiiruhdamme,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Olemme riemuiset.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;On linnut veikkoinamme,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Siskoina kukkaset.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Hyvä, hyvä, reippaat mustalaistyttöseni. Nyt lepäämme vähän
+aikaa tällä romantillisella Vasikkamäellä. <i>(Käyvät istumaan.)</i></p>
+
+<p><b>Kanonada</b> <i>(Mogrebinalle).</i> Hyvä Roosa, anna minulle vähän marjoistasi;
+minua niin väsyttää ja minulla on niin nälkä.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. En minä löytänyt muuta kuin kaksi vanhaa kurtistunutta
+karpaloa, mutta tässä saat nekin. Muuten minä sanon sinulle, Fanny, että
+minun nimeni ei nyt ole Roosa, vaan Mogrebina.</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Niin, tosiaankin. Sinä olet Murrebina ja minä olen Kanonada.
+Puh!</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Sinä, Lotta, olet Tintomara...</p>
+
+<p><b>Tintomara</b>. Hyi, en minä huoli sellaisesta nimestä.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Pidä sinä vain se, Tintoseni, niin jätämme pois tuon
+rumemman loppupuolen. Viktoria Seger on Terzerola, se kuuluu siltä kuin
+pih, pah, puh! Minä olen Esmeralda ja minulla pitäisi olla muassa vuohi.
+Minä olisin ottanutkin mukaan vanhan tallipässimme, mutta se on niin
+pahan halukas päkkäämään.</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Sofia Kronfelt on Preciosa. Hänen pitää ruveta meidän
+apetissaksemme.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ei, ei apetissaksi...</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. No, miksi meidän sitte pitää sanoa sinua? Eihän sovi sinua
+kuitenkaan sanoa kapteeniksi eikä kapteenittareksi.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ei, ei se sovikaan, ei lainkaan. Olkoon sitte apetissa. No,
+lapset, mitä nyt teemme?</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Minun luullakseni me lähdemme takaisin kotiin. Minulla on
+niin nälkä.</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Ja minua niin pelottaa täällä salolla. Varmaankin täällä
+asuskelee rosvoja.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Sepä olisi hauskaa, jos saisimme nähdä rosvoja! Ja jos ne
+sitte ryöstäisivät meidät ja veisivät pois! Sitähän usein tapahtuu
+mustalaistytöille.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Ei, nyt minä en enää uskalla olla täällä. Ne varmaan
+tappaisivat meidät ja paistaisivat meidän sydämmemme hehkuvilla
+hiilillä, kuten sadussa kerrotaan...</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Ja haukkaisivat meiltä pois nimettömän sormen, ja sitte
+lennettäisiin suuren vesikorvon taa.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Älä tuollaisia usko. He veisivät meidät kultalinnaan
+metsään. Siellä Preciosa korotettaisiin kuningattareksi, ja me muut
+pääsisimme prinsessoiksi.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ja kuivaneiden karpaloiden sijasta me söisimme kultaomenia
+hopeatalrikeilta. Sitte me katsoisimme heiltä kättä... Mutta tuossa
+tulee jokin olento...</p>
+
+<p><b>Terzerola</b>. Täällä on olentoja metsässä!</p>
+
+<p><i>(Kerjäläistyttö tulee hitaasti.)</i></p>
+
+<p><b>Kerjäläistyttö</b>. Hyvät, armeliaat pikku neitiset ja mamselit, antakaa
+minulle vähä rahaa, minä olen menossa kaupunkiin ostamaan itselleni
+katkismusta.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Tules tänne. Etkö katsota kättäsi?</p>
+
+<p><b>Tyttö</b>. En, minä tahtoisin vain rahaa.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Me olemme mustalaistyttöjä ja sen tähden meidän pitää saada
+katsoa kättäsi ja ennustaa sinulle. Kas niin, anna nyt kätesi, se maksaa
+vain yhden kultakolikon.</p>
+
+<p><b>Tyttö</b>. Hyvä, armelias neiti, ei minulla ole yhtäkään kolikkoa.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Samapa se, kyllä minä köyhille teen sen maksuttakin.
+Katsotaanpas... Tässä on suuri viiva ja se piilottuu pienien keskeen. Se
+merkitsee, että sinä olet prinsessa, vaikka nyt oletkin kerjäläisen
+valepuvussa.</p>
+
+<p><b>Tyttö</b>. Olenko minä prinsessa?</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Niin, hyvä lapsi, tietysti sinä olet se. Etkö kuullut, että
+Preciosa niin sanoi?</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ja tuo pitkä, pitkä viiva merkitsee, että prinssi tai
+kuningas rakastaa sinua ja kerran tekee sinut kuningattareksi...</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Niin, ehkäpä keisarinnaksikin.</p>
+
+<p><b>Tyttö</b>. Tuleeko minusta keisarinna? No, silloinpa tädin silmät
+suurenevat. Tuossapa täti tuleekin.</p>
+
+<p><b>Talonpoikais-mummo</b> <i>(tulee).</i> Siinä sinä vetelehdit, laiska tyttö,
+etkä riennä kaupunkiin! Onko sinulla aikaa siinä seisoa laiskottelemassa
+keskellä päivää?</p>
+
+<p><b>Tyttö</b>. Täti, täti, nuo sanovat, että minä olen prinsessa!</p>
+
+<p><b>Mummo</b> <i>(äkäisesti).</i> Mitä sinä loruat?</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Niin, Preciosa, meidän apetissamme, sanoi, että hän on
+prinsessa, vaikka hän nyt on kerjäläistytön valepuvussa.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Niin, ettekö ole lukenut Cendrillonia?</p>
+
+<p><b>Tyttö</b>. Ja kun kuningas rakastaa minua, tekee hän minut keisarinnaksi.</p>
+
+<p><b>Mummo</b>. Mitä nyt vielä? Keisarinnaksiko?</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Niin, kyllä sellaista on ennenkin nähty.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Antakaapas tänne kätenne, hyvä mummo, niin minä ennustan
+teillekin.</p>
+
+<p><b>Mummo</b>. Tämäpä hullua. Te muka olette olevinanne tattarilaisia, arvaan
+minä. Tuollaisia mieronkiertäjiä! Moista häijyä joukkiota! Ne juuri
+keväällä varastivat minun paraan kanani. Ja yksi siitä joukkiosta sai
+mustassa patsaassa selkäänsä kaksi viikkoa sitte. Ja tekö olisitte
+sellaisia tattarilaisia, te? <i>(Tytöt katsovat peloissaan toinen
+toiseensa).</i></p>
+
+<p><b>Terzerola</b>. No, hyvä mummo, mehän vain olemme olevinamme...</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Niin, näet tehän, se on vain leikkiä.</p>
+
+<p><b>Mummo</b>. Kaunista leikkiä tosiaankin! Eikö herraslapsilla ole mitään
+muuta tekemistä kuin pukeutua mustalaisiksi ja mieronkiertäjiksi ja
+uskotella köyhäin lapsille sellaisia hullutuksia prinsessoista ja
+keisarinnoista? Tiedättekö, mitä minä sanoisin teille, jos olisin teidän
+äitinne?</p>
+
+<p><b>Preciosa</b> <i>(uhkamielisesti).</i> Kyllä, että te olette yksinkertainen
+vanha mummo, joka ette yhtään ymmärrä romantillisuutta...</p>
+
+<p><b>Mummo</b>. Eipäs, vaan minä sanoisin: kas niin, pian takaisin kotiinne, ja
+sitte kouluun, te laiskat, tyhmät lapset! Lukekaa läksyjänne ja ommelkaa
+ompeluksianne, niin teistä tulee ihmisiä, älkääkä juoksennelko pitkin
+maanteitä ilvehtimässä sellaista, joka voisi tuottaa nimismiehen
+vastuksiksenne ja raudat käsiinne ja jalkoihinne. Niin minä sanoisin. Ja
+hyvästi nyt. Tule pois Stiina. <i>(He menevät.)</i></p>
+
+<p><i>(Tytöt istuvat vähän aikaa hämillään ja vaiti.)</i></p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Nimismies! mutta sehän on hirmuista!</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Raudat! Se on kauheata!</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Ei, minä lähden kotiin isän ja äidin luo.</p>
+
+<p><b>Terzerola</b>. Minä myös.</p>
+
+<p><b>Tinto</b> ja <b>Kanonada</b>. Me lähdemme myös.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Mitä sinä arvelet, Preciosa?</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. No, voitteko ollakin niin tyhmiä, että annatte itseänne
+yksinkertaisen mummon säikyttää.</p>
+
+<p><b>Kaikki muut</b>. Ei, me lähdemme kotiin. Nyt heti.</p>
+
+<p><i>(Täll&rsquo; aikaa tulee rosvojoukko heidän taaksensa ja asettuu vartioimaan
+kaikkia poismenoteitä.)</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kuka siellä? Täältä ei kukaan pääse pois.</p>
+
+<p><b>Kaikki tytöt</b> <i>(peittäen käsillään kasvonsa.)</i> Rosvoja! rosvoja!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kuka uskaltaa passitta ja tunnussanatta tulla peljättävän
+Rinaldo Rinaldinin alueelle Apenniinein vuoristoon?</p>
+
+<p><b>Tytöt</b> <i>(kasvot peitossa.)</i> Armoa, armoa, herra rosvo! Emme me koskaan
+enää toiste tule. Lähtekäämme nyt kotiin isän ja äidin luo!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kaarle Moor, Gonzalov, Mazarino, Lassemaija, vartioikaa
+vankeja ja katsokaa, ett&rsquo; ei kukaan pääse pois! Sotaoikeus tuomitsee
+heidät.</p>
+
+<p><i>(Näytös päättyy siten, että mustalaistytöt laskeutuvat polvilleen ja
+rosvot uhkaavat aseillaan heitä. Esirippu laskeutuu)</i></p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>Kolmas näytös.</h2>
+
+<h2>Laki ja vapaus.</h2></center>
+
+
+<p>Sama metsämäki kuin toisessa näytöksessä. Mustalaiset istuvat piirissä
+padan ympärillä, jossa Esmeralda keittää lanttuja rosvoille. Preciosa
+vähän etäämpänä kalliolla laulaa, säestäen kitarallansa. Kaarle Moor ja
+Lassemaija vartioivat kumpikin puolellansa. Aurinko laskeutuu metsämäen
+taa, tehden kaikki punaiselta hohtavaksi.</p>
+
+
+<h3>Kuutamolaulu.</h3>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Yksinäisyys eipä illoin<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Mulle ikävyyttä tuo:<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ukko kun mua katsoo silloin,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Säteitänsä minuun luo.</p>
+
+<p><i>(Tämän värssyn aikana tulee kuu ukkoineen hiljaa esiin vuoren takaa.)</i></p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Mitä hän nyt laulaa tuolla?</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Hän laulaa, että kuun ukko katselee häntä. Eikö se ole
+hirmuisen kaunista?</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Mutta, hyvä Roosa, eihän nyt voi olla kuutamoa kirkkaalla
+päivällä. Ei aurinko vielä ole oikein laskeunut.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Niin, näetkös. Preciosa ei voi olla oikea Preciosa, jos ei
+laula kuulle. Ja kun me emme voineet odottaa kuun tuloa oikeaan
+aikaansa, käski Rinaldo sitä paistamaan pari tuntia aikaisemmin.</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Niin, nyt minä sen ymmärrän. Mutta hiljaa nyt, hän alkaa
+taas laulaa.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b> <i>(laulaa).</i></p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kuu se kuiskaa: tyttö kulta,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Tule luoksein tanssimaan!<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Hyvän hyppypaikan multa<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Saatkin, riennä joutuisaan!</p>
+
+<p><b>Terzerola</b>. Kuulehan, Tinto, minulla on niin kova nälkä.</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Olehan hiljaa, niin saat kuulla. Kuun ukko pyysi Preciosaa
+tanssimaan. Mitähän hän vastaa?</p>
+
+<p><b>Preciosa</b> <i>(laulaa).</i></p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;En voi tulla; tiedätkö sa,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Mik&rsquo; on huoli rinnassa:<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Vankina nyt Preciosa,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;On Rinaldon linnassa.</p>
+
+<p><i>(Kuu katoaa.)</i></p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Niin, kyllä on kauheata vankina olla rosvojen luona.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Älä ole milläsikään, Fanny. Preciosa on vain olevinaan.
+Kyllä hän tietää, että Rinaldo on Robert Friman, ja tuossa seisoo hänen
+oma veljensä Kaarle Kronfelt, ja tuossa seisoo pelkuri Knut Seger, jota
+he nyt sanovat Lassemaijaksi. Aimo rosvoja, joita muka oikein pitää
+peljätäkin!</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Niin, tiedäpäs, kyllä minä ensin peljästyinkin aika lailla;
+oikein sydämmeni hypähti. Mutta kuin sitte tunsimme omat veljemme...</p>
+
+<p><b>Terzerola</b>. Silloin Preciosa ja Esmeralda tahtoivat leikkiä leikin
+loppuun asti.</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Meidän olisi kuitenkin pitänyt pyytää lupa rouva Strengiltä.
+Minulta ei lähde mielestä tuo, mitä se mummo puhui nimismiehestä ja
+raudoista. Jospa olisimme kunnialla jälleen koulussa!</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b> <i>(karhealla äänellä.)</i> Preciosa, sokuriseni, sepitsetkö
+taaskin lauluja kuulle? Tule, lapseni! Lantut ovat jo valmiit.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b> <i>(tullen lähemmäksi.)</i> Kas, se minuakin miellyttää.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Seiso paikoillasi, Lassemaija, jos henkeäsi rakastat.
+Etkö muista kapteenin käskyä?</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Hyvät tytöt, antakaa vähä minullekin!</p>
+
+<p><b>Preciosa</b> <i>(tultuaan alas.)</i> Malttakaas, tytöt. Minä lauloin kuulle,
+nyt on teidän vuoronne ja velvollisuutenne laulaa auringolle.</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Niin, saatammepa laulaa sill&rsquo; aikaa, kuin lantut jäähtyvät.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b> <i>(hiipii esiin, sieppaa muiden huomaamatta yhden lantun
+sapelinsa kärkeen ja polttaa kuumalla lantulla suunsa.)</i> Oi-voi-vooi!</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Varo itseäsi, kapteeni tulee! <i>(Lassemaija pistää lantun
+nuttunsa alle, mutta se polttaa sielläkin.)</i></p>
+
+<p><i>(Rinaldo tulee ja jäljestä Gonzalov ja Mazarino.)</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Mitä melua täällä on? Jos vangit rupeavat kapinoimaan, niin
+ampukaa heidät siihen paikkaan.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ei tarvista, kapteeni. Me vain laulamme laulun auringolle...</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Sill&rsquo; aikaa, kuin lantut jäähtyvät.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Olkoon menneeksi, minä sallin, ja me laulamme mukaan.</p>
+
+
+<h3>Aurinkolaulu.</h3>
+
+<p>(<i>Sävel:</i> &rdquo;Preciosasta&rdquo;.)</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Aurinko nyt<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;On ylennyt...</p>
+
+<p><b>Tinto</b> <i>(keskeyttäen).</i> Ei, ei se nyt nouse, vaan laskeutuu.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Oh, ole sinä vaiti, sama se ihan on, nouseeko se vaiko
+laskeutuu. Mutta nyt sotkeutui laulumme. Meidän pitää alkaa alusta
+uudestaan.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Nyt aurinko<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Laskeepi jo<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja sammuvi pilvien taa.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja vuori, maa<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Nyt ruskottaa,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Yön tuloa ilmoittaa.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kun tähtönen<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Taas tuikkaen<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Jo taivaalle pilkuttaa,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Niin metsähän<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Me lähtähän<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja seuraamme Preciosaa<A HREF="#a1">[1]</A>.</p>
+
+<p><A NAME="a1">&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;[1] Huom.! Kaikki rosvot laulavat: Ja seuraamme Rinaldoa.</A></p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Hyvää yötä, rosvot. Tulkaa, tytöt, nyt lähdemme kotiin.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Ah, unhotathan, kaunis Preciosa, että olet minun vankinani.
+Etkö tahtoisi syödä näitä lanttuherkkuja minun ja joukkoni kanssa?</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. En, kiitoksia, Rinaldo. Aurinko jo laskeutuu, ja meidän
+pitää joutua kotiin.</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Tulkaa, rosvot, niin me mustalaistytöt seuraamme teitä. Ei
+kukaan saa sanoa meistä, että me olemme jättäneet reippaat
+mustalaistytöt suojeluksetta.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Varsinkaan, jos he tapaavat tiellä neljännen luokan.</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Tai talonpojan, jonka me ryöstimme.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. Tai nimismiehen.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Oh, kyllä me pidämme huolen itsestämme. Hyvää yötä, hyvää
+yötä nyt.</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Ei, hyvät pojat, tulkaa te myös, minä niin hirveästi pelkään
+nimismiestä.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Mitä me huolimme nimismiehestä! Tulkaa pois vain!</p>
+
+<p><i>(He asettuvat marssijärjestykseen lähtemään. Samassa astuu sisään
+nimismies Black, jäljessä talonpoika-ukko ja vanginkuljettaja, sekä
+asettuu pois lähtevien eteen.)</i></p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Seis vähän. Minulla on myös jotain sanomista tästä asiasta.</p>
+
+<p><b>Kanonada</b> <i>(perin peloissaan.)</i> Nimismies tulee!</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Juoskaa, tytöt, pian pois!</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Juoskaa, pojat! Nimismies tulee!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(Kaarle Moorille.)</i> Joudu nyt, vie pian kaikki väkemme
+rosvoluolaan, minä sen aikaa viivyttelen nimismiestä. Meidän pitää
+puolustautua viimeiseen veripisaraan asti. <i>(Kaarle Moor työntää
+edellään kaikki luolaan, paitsi Lassemaijaa, joka piilottuu kiven taa.)</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(nimismiehelle).</i> Kuka uskaltaa uhata Rinaldo Rinaldinia
+täällä hänen omalla alueellaan?</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Kyllä sitä minä teen, nimismies ja toimitusvouti Simo
+Black. Mitä sinä tässä toimittelet, hyvä herra? Kyllä minä opetan sinut
+hätyyttämään ihmisiä vallan-maantiellä! Tiedätkö, mitä minä nyt aion
+tehdä?</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. En, mutta olisipa tuota hauska kuulla.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Niin, minä aion nyt viedä sinut ja muut vekkulit suoraa
+päätä putkaan. Totta totisesti yksi onkin tuossa kiven takana. <i>(Vetää
+korvasta Lassemaijan esiin.)</i> Tule pois, myyrä, niin näemme, minkä
+näköinen sinä oikeastaan olet.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Ai-ai ... päästäkää, ei minussa ole yhtään syytä; Rinaldo
+se on syy kaikkeen.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Vanginkuljettaja, pistäppä tuo pojan naskali tyhjään
+lanttusäkkiin.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(sivaltaa sapelinsa ja vapauttaa Lassemaijan.)</i> Älkää koskeko
+minun väkeeni, sanon minä... Kas niin... Luolaan sinä, Lassemaija, ja
+lykkää sitte syy Rinaldon niskoille, jos sinua vielä haluttaa. Hyvästi,
+poliisi! <i>(Peräytyy Lassemaijan jäljestä luolaan.)</i></p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Ota kiinni! Ota kiinni!... Mihin hän hävisikään tähän
+kivien väliin?</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b> <i>(huomaa piiskansa luolan suulta ja ottaa sen alas.)</i>
+Katsohan vain, tästä minä löydän ihan omatekoisen ruoskani! Te
+palsternakat, porkkanat, kalalokit, männynkävyt, vekkulit, suppupaarmat,
+kivennuoliaiset, sopulit...</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b> <i>(kalliolta).</i> Mitkä vielä? Onko sinulla nälkä ukko? Etkö
+tahdo lanttua?</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b>. Muurahaisnielijät, vasikantanssit...</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Pitäkää pienempää suuta, hyvä isä. Ja te, siellä sisällä,
+antaudutteko hyvällä vai mitä?</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Emme.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Sittepä minun täytyy käyttää väkivaltaa.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b> <i>(jännittää jousensa.)</i> Kuka hyvänsä tulee lähelle, sen
+minä ammun.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b> <i>(peräytyy).</i> Miten hurjia pahuksia! Vanginkuljettaja, tuo
+tänne suuri paloruisku ja komenna kuusi miestä pumppuamaan vettä noiden
+päälle!</p>
+
+<p><b>Kanonada</b> <i>(luolassa).</i> Hyvä Robert, lähtekäämme kotiin, minua pelottaa
+niin hirveästi.</p>
+
+<p><b>Tinto</b> <i>(luolassa).</i> Tämä on hirmuista. Tulkaa, niin menemme pyytämään
+armoa.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b> <i>(luolassa).</i> Niin, tulkaa pyytämään armoa! <i>(Hälinää ja
+kiistaa luolassa.)</i></p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Minä annan armon teille kaikille, te saatte kaikki mennä
+kotiinne, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että luovutte johtajastanne ja
+annatte hänet minulle.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(kalliolta).</i> Kuuletteko, rosvot ja mustalaistytöt? Te saatte
+kaikki armon ja anteeksi ja saatte mennä kotiinne, jos vain luovutte
+minusta ja annatte minut viholliselle. <i>(Hälinää luolassa. Kuuluu
+huutoja: ei, ei!)</i></p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b> <i>(kalliolta<A HREF="#a2">[2]</A>).</i> Me rosvot emme koskaan luovu
+johtajastamme. Me olemme vannoneet uskollisuutta hänen lipullensa ja me
+pysymme hänelle uskollisina viimeiseen veripisaraan asti.</p>
+
+<p><A NAME="a2">[2] Huom.! Kalliolle nousee vain yksi kerrassaan silloin, kuin toinen
+aina laskeutuu pois.</A></p>
+
+<p><b>Preciosa</b> <i>(kalliolta).</i> Me mustalaistytöt emme koskaan hylkää ystävää
+hädässä. Kurjan kurjaa on kavaltaa toista itsensä pelastukseksi.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Vai niin, vai niin, silläkö tavalla? Se on hyvin sanottu,
+lapset; tuosta minä pidän. Valaansa ja esivaltaansa ei saa koskaan
+pettää. Eikä koskaan saa pettää ystäväänsä hädässä. Uskollinen sydän on
+paljon parempi kuin mikään muu maailmassa.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Rinaldon pitää päästä vapaaksi ensinnä meistä kaikista.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Rinaldo pääsee vapaaksi ja te kaikki. Tulkaa nyt vain ulos
+ja olkaamme hyvät ystävät.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Jospa te petätte meitä?</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(tulee ulos.)</i> Ei, Preciosa, ei hän saata pettää meitä. Tässä
+minä olen. Nyt saatte ottaa minut, jos sydämmenne sallii sitä tehdä.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. En minä petä teitä. Kaikki olette vapaat. <i>(Rosvot ja
+mustalaistytöt tulevat kaikki ulos.)</i> Mutta yksi asia minun pitää sanoa
+teille, pojat, koska te sanotte itseänne rosvoiksi. Paljo vääryyttä voi
+tapahtua täällä maailmassa, mutta ei kellään ole lupaa ruveta
+tasoittelemaan sitä väkivallalla eikä oman päänsä mukaan. Se on
+jätettävä <i>lain</i> asiaksi, ja lakia on toteltava vapaasta tahdosta, sillä
+laki on oikea. Mutta laki sanoo, että kukaan ei saa ryöstää toiselta
+hänen omaisuuttansa. Sanokaas, oliko oikein, että otitte talonpojalta
+hänen lanttunsa?</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b> <i>(mutisten).</i> Te, sen retiisit...</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Ei, olkaa te vaiti, ukko, ja antakaa poikain vastata. Oliko
+oikein ottaa talonpojalta hänen omaisuuttansa?</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b> <i>(hämillään).</i> Kun hän piiskasi hevostaan...</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Ei, pojat; hevonen on ihan eri asia. Kun oikein ajattelen,
+mitenkä olemme käyttäytyneet, niin emmepä ole olleet paljon paremmat
+oikeita varkaita.</p>
+
+<p><b>Kaikki rosvot</b>. Varkaita! Hyi!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Niin se on, vaikka käytimme urhollisempaa nimeä. Tästä saatte
+minun kelloni, ukko. Tyydyttekö siihen maksuun lantuistanne?</p>
+
+<p><b>Kaikki rosvot</b>. Niin tässä saatte kaikki kellomme ja kaikki rahamme.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ja tästä saatte minun sormukseni.</p>
+
+<p><b>Kaikki tytöt</b>. Niin, saatte meidänkin sormuksemme.</p>
+
+<p><b>Talonpoika</b>. Kiitos, kiitos. Enpä totisesti ole ennen nähnyt moisia
+rosvoja.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Hyvä, hyvä, se on oikein, niin pitääkin aina sovittaa
+rikoksensa. Mutta pitäkää te vain kellonne ja sormuksenne. Ukko saa ne
+lantut, jotka vielä on jäljellä, ja loput saatte hänelle maksaa huomenna
+kaupungissa. Kuulkaas, lapset, mitähän luulette opettajanne sanovan
+tällaisista vehkeistä?</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Meistä tuntui olevan väärin saada arestia huomenna
+kevätjuhlan ajaksi, ja siitä me uhalla rupesimme rosvoiksi. Vapaita me
+tahdoimme olla. Vapaus, se on sentään jotain, se.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Niin, meistä tuntui olevan väärin, että kiellettiin
+menemästä katsomaan kevätjuhlaa, sen tähden me uhalla rupesimme
+mustalaisiksi.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Etteköhän ehkä ollut ansainneetkin rangaistustanne?</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kyllä me sen hyvinkin ansaitsimme. Olimmehan koko viikon
+olleet huolimattomat läksyistämme.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Ihan samoin mekin.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. No, mitä te nyt aiotte tehdä? <i>(Kaikki ovat vaiti.)</i> Minun
+mielestäni <i>ei kukaan ole todella vapaa muu kuin se, joka vapaasta
+tahdosta taipuu lain alaisuuteen.</i></p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kyllähän se on niin, mutta...</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b> <i>(huoaten).</i> Mutta olla huomenna poissa kevätjuhlasta...
+Kas, tuossa tulee Musta Joonas.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(tulee hyvin hämillään.)</i> Hyvää iltaa. Minä luulin
+rosvojutun olevan jo lopussa.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Missä sinä olet ollut niin kauan, Josef? <i>(Nimismiehelle)</i>
+Se on minun veljeni Josef, vaikka he nyt sanovat häntä Mustaksi
+Joonakseksi.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Se on niin, että &ndash; että &ndash; että minä kävin maisteri
+Basin luona, ja hän käski minua tulemaan tänne.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b> <i>(katkerasti).</i> Vai olit sinä maisterin luona?</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. En minä sille mitään voi. Älä nyt rupea tappelemaan,
+Robert. Luuletko minun tulleen tänne vapaasta tahdosta?</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Mitä sinulla oli asiaa maisterille?</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Se oli niin, että &ndash; sinä et saa nyt suuttua, Robert! &ndash;
+minä menin maisterin luo ja sanoin: nyt ne ovat Vasikkamäellä rosvosilla
+ja ryöstivät ohi ajavan talonpojan, sanoin minä...</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Kavaltaja!</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Vaiti siinä, anna hänen kertoa. No, mitä sanoi maisteri?</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Niin tuota &ndash; silloin maisteri ajoi minut ulos ja sanoi:
+etkö häpeä kannella kumppaneistasi? Tiedäthän, että minä en koskaan
+kärsi kantelemista koulussa. Mene heti pyytämään kumppaneiltasi
+anteeksi, sanoi hän; muuten ole valmis ottamaan huomenna selkääsi.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Kuuletteko, pojat, eikö maisteri tehnyt oikein hyvästi! Ja me
+kun luulimme kärsineemme vääryyttä häneltä.</p>
+
+<p><b>Kaarle Moor</b>. Me olemme käyttäytyneet oikein sopimattomasti ja
+tyhmästi. Jättää läksyt lukematta!</p>
+
+<p><b>Mazarino</b>. Kun meillä on niin hyvä opettaja.</p>
+
+<p><b>Gonzalov</b>. Ja siitä kiitokseksi olemme tuottaneet hänelle vain huolia.</p>
+
+<p><b>Lassemaija</b>. Kyllä tuo oli tyhmää, että maisteri sai tietää mitään koko
+asiasta.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Ole vaiti. Me ansaitsisimme tulla ammutuksi jok&rsquo; ainoa. Me
+olemme nousseet kapinaan oikeaa päällikköämme vastaan. Mutta sitä ei
+pidä enää vast&rsquo; edes tapahtuman niin totta, kuin minä nyt olen Rinaldo
+ja teidän kapteeninne. Herra armahtakoon sitä, joka ei täst&rsquo; edes osaa
+Euklidesta kuin vettä eikä tottele maisterin pienintäkin viittausta. Ken
+ei sitä tee, hänet minä Rinaldo kyllä opetan.</p>
+
+<p><b>Kaikki rosvot</b>. Niin, niin!</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Sitte kävin minä myöskin rouva Strengin luona...</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Kävitkö sinä rouva Strengin luona?</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Kävin kyllä. Tytöt juoksentelevat pitkin maantietä ja
+ovat pukeutuneet mustalaisiksi, sanoin minä.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Hyi sinuasi, etkö häpeä, Josef.</p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b>. Minun pitää kertoa teille kaikki tyyni, muuten en tohdi
+huomenna tulla kouluun. Rouva Streng pahastui niin, että minä heti
+jouduttauduin likemmäksi ovea. Minä en huoli kuulla tytöistäni mitään
+kantelemisia, sanoi hän. Kyllä minä tiedän, että he saattavat välistä
+olla ymmärtämättömiä, sanoi hän, mutta kyllä he katuvat ja tulevat
+jälleen hyviksi.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Kuuletteko, tytöt! Ja me kun saatoimme tehdä hyvälle
+opettajallemme sellaista kiusaa!</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Jättää historiamme ja maantieteemme lukematta! Kyllä me
+olisimme ansainneet paljon kovemman rangaistuksen kuin olla huomenna
+kotona.</p>
+
+<p><b>Tinto</b>. Meidän pitää pyytää rouva Strengiltä anteeksi.</p>
+
+<p><b>Mogrebina</b>. Ja luvata, että emme koskaan enää tee niin.</p>
+
+<p><b>Terzerola</b>. Minä luen, minä luen historiaa niin, että korvat surisevat.</p>
+
+<p><b>Kanonada</b>. Ja minä luen valtameret niin, että nurkat vinkuvat. Minä
+sullon päähäni kaikki maanosat ja kansat, niin että osaan ne kuin vettä.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. Pitäkää sananne, rosvot ja mustalaistytöt! Tiedättekö mitä?
+Minä menen maisteri Basin ja rouva Strengin luo ja pyydän heitä
+päästämään teitä huomenna kevätjuhlaan. Ja kyllä he ihan varmaan antavat
+anteeksi koko rangaistuksen.</p>
+
+<p><b>Lassemaija ja Kanonada</b>. Niin, hyvä herra nimismies...</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Ei, kiitoksia tarjouksesta, me emme huoli siitä. Nyt on
+meidän vuoromme kärsiä vapaasta tahdosta rangaistus, jonka olemme
+ansainneet. Jos te, pojat, ajattelette kaikki samoin kuin minä, niin
+pyydämme arestia, vaikka emme sitä tarvitsisikaan. Lakia pitää totella.
+Laki on oikea.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Niin ajattelemme mekin, mustalaistytöt. Me olemme ansainneet
+rangaistusta ja sen tähden me olemme vapaatahtoisesti poissa
+kevätjuhlasta.</p>
+
+<p><b>Nimismies</b>. No, se on rehellistä ja oikeaa puhetta, te reippaat pojat
+ja tytöt! Ajatelkaa niin ja toimikaa niin koko elinaikanne, silloin ei
+laki koskaan tunnu pakolta eikä työ vaivalta. <i>(Rinaldo pudistaa hänen
+kättänsä.)</i></p>
+
+<p><b>Musta Joonas</b> <i>(itkeä nyyhkyttäen.)</i> Minä tahdon myöskin kärsiä
+rangaistukseni ja totella lakia.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Sinun rangaistuksesi, Musta Joonas, olkoon se, että me
+annamme sinulle anteeksi &ndash; ja pääsethän sitä paitsi arestiin meidän
+kanssamme. Rinaldo Rinaldini, ihmiskunnan vapauttaja, antaa nyt pois
+rosvovaltikkansa. Teitä, urholliset rosvot, tulee minun kiittää kaikista
+voitoistani. Me olemme vapauttaneet hevosen, valloittaneet koko joukon
+lanttuja, jotka sitte saamme maksaa, ja sitte olemme vielä
+sankarillisesti puolustaneet rosvolinnaamme. On siinä kunniaa kyllä
+yhdeksi illaksi. Rinaldo on tyytyväinen. Meidän urhoutemme maine säilyy
+ainiaan.</p>
+
+<p><b>Preciosa</b>. Meidän vaelluksemme on päättynyt, mustalaistytöt! Minä
+kiitän teitä, että autoitte minua hamettemme helmojen rikki
+poljeksimisessa täällä metsässä ja laulujen laulamisessa auringolle,
+kuulle ja tähdille. Vahinko, että saimme niin vähän harjoittaa
+kädenkatsontaa ja ennustusta. Mutta malttakaas <i>(osoittaa katsojia)</i>,
+onhan tuolla vielä koko joukko rosvoja ja mustalaisia. Ja ne näyttävät
+niin anteliailta; ehkä tässä vielä voisi jotakin ansaita. Toivoakseni
+te, armollinen herrasväki, annatte meidän ennustaa tulevaisia
+kohtalojanne. Ei se paljoa maksa, <i>(niiaten)</i> pienen, iloisen
+nyykäytyksen vain merkiksi, että emme ole olleet ikäväksi teille.</p>
+
+<p><b>Rinaldo</b>. Tulkaa, nyt palaamme kaupunkiin. Mutta ennen lähtöämme
+laulamme vielä kerran pikku laulumme uudestaan.</p>
+
+<p><b>Esmeralda</b>. Ei, ei sitä, vaan laulamme uuden laulun Rinaldosta ja
+Preciosasta.</p>
+
+
+<h3>Laulu Rinaldosta ja Preciosasta.</h3>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;On kuningas<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Mies urhokas<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Rinaldo taisteleva.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Preciosakin<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Se seppelin<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Hänt&rsquo; uljast&rsquo; on kaunistava.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kun lehdikko<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja nurmikko<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Taas illalla tuoksuelee,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Niin taivaskin<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja tähdetkin<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Lapsuuttamme onnittelee.</p>
+
+<p><i>(Esirippu laskeutuu.)</i></p>
+
+
+<center><img src="images/lukemisia1-12.jpg" alt=""></center>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-13.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>PIENI RESSU ELI RYPPYINEN ESILIINA.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Vähäinen köyhä tyttönen<br>
+Käv&rsquo; ahkerasti kouluansa;<br>
+Ihana kirkassilmäinen,<br>
+Uus röijy, huivi ruutuinen,<br>
+Ja sukat omat kutomansa.</p>
+
+<p>On nöyrä hän myös tavoiltaan,<br>
+On puku puhdas, siisti nenä,<br>
+Mut <i>Ressuks</i> häntä sanotaan,<br>
+Kun esiliina ainiaan<br>
+Hänellä on niin ryppyisenä.</p>
+
+<p>Tavata sekä yhtehen<br>
+Lukea &rdquo;Luonnon kirjaa&rdquo; kyllä<br>
+Hän taitaa, oikein tarkaten.<br>
+Mit&rsquo; auttaa, kun tuo ryppyinen<br>
+Es&rsquo;liinansa on hällä yllä.</p>
+
+<p>Miks esiliinas semmoinen?<br>
+Opettajatar puhutteli.<br>
+Kannoitko tuhkaa liesien?<br>
+Vai veitkö ruokaa porsaillen?<br>
+Mik&rsquo; esiliinas rypisteli?</p>
+
+<p>Ja pieni Ressu kuunteli<br>
+Pahoilla mielin tämän nuhteen,<br>
+Mut ensi kerran kuitenki<br>
+Hän oli niinkuin ennenki<br>
+Tuon esiliinasensa suhteen.</p>
+
+<p>Täm&rsquo; ei käy laatuun, Ressunen,<br>
+Opettajatar torui vähän.<br>
+Huomenna, jos on semmoinen<br>
+Sun esiliinas ryppynen,<br>
+Niin nurkkaan joudut häpeemähän.</p>
+
+<p>Jo lyhyt juttu päättyi näin,<br>
+Ja muutosta ei siihen tullut.<br>
+Ja Ressu parka kotiin päin<br>
+Ves&rsquo;silmin astui nyhkyttäin,<br>
+Ikäänkuin yskä olis ollut.</p>
+
+<p>Ens aamuna kuin rantahan<br>
+Opettajatar varhain kävi,<br>
+Niin näkee Ressun ahkeran<br>
+Lastuja siellä poimivan,<br>
+Ne äidilleen hän lennättävi.</p>
+
+<p>Niin teki Ressu muulloinkin,<br>
+Ennenkuin kouluun oli tullut,<br>
+Hän haki puita varahin,<br>
+Niin ettei äiti armahin<br>
+Vilussa toki olis ollut.</p>
+
+<p>Sen seikan siinä nähtyään<br>
+Opettajatar meni lymyyn,<br>
+Ei vihastunut ensinkään,<br>
+Päin vastoin oli mielissään,<br>
+Ja suunsa vetä&rsquo;ysi hymyyn.</p>
+
+<p>Kuin Ressu tuli kouluhun,<br>
+Peloissaan, punaisena nenä,<br>
+Alkoivat lapset kuiskailun:<br>
+Nyt Ressu nurkkaan joutuhun,<br>
+Hävetä saa se ryppyisenä.</p>
+
+<p>Opettajatar virkkoi nyt:<br>
+Tulepas tänne, lapsi kulta!<br>
+On esiliinas ränstynyt,<br>
+Mut syyn jo olen älynnyt,<br>
+Ja nurkass&rsquo; olo jääpi sulta.</p>
+
+<p>On <i>puhdas puku</i> arvoinen,<br>
+Ja hyvä kaiken ikäisille:<br>
+Paremp&rsquo; on <i>sydän</i> semmoinen,<br>
+Mi sopiva ja mieluinen<br>
+On Jumalalle, ihmisille.</p>
+
+<p>Rypistyi esiliinasi,<br>
+Kun puita kannoit äidillesi.<br>
+Täss&rsquo; uusi sulle parempi,<br>
+Mut mieles olkoon alati<br>
+Ennellään sekä sydämesi.</p>
+
+<p>Ett&rsquo;ei se enään rypistyis,<br>
+Niin äidilles mä puita laitan.<br>
+Jos Ressu nimeks pysähtyis,<br>
+Se kunniaks vaan ilmestyis.<br>
+Kas täten poistan koko haitan.</p>
+
+<p>Niin virkkoi. Lapset joukossa<br>
+Kaikk&rsquo; olivat myös samaa mieltä.<br>
+Ja siistinä ja puhdasna,<br>
+Uus esiliina verhona,<br>
+Jo Ressu kotiin meni sieltä.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center>
+<table cellpadding=3 cellspacing=3 border=0>
+<tr>
+<td><img src="images/lukemisia1-14.jpg" alt="Räätäli, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin."></td>
+</tr>
+<tr>
+<td><center> Räätäli, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin.</center></td>
+</tr>
+</table>
+</center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>RÄÄTÄLI, JOKA OMPELI YHTEEN SUOMEN JA RUOTSIN.</h2></center>
+
+
+<p>Se tapahtui noin 30 vuotta sitte, tahi ehkä enemmänkin, en muista niin
+varmaan, mutta hauska juttu se oli. Tikka oli räätälin nimi; hän oli,
+niinkuin tiedät, pieni, iloinen mies, joka asui Kartanonkylässä,
+muutamia peninkulmia Porin kaupungista. Vanha, rappeutunut tupa tuolla
+järven rannalla oli hänen omansa; &ndash; niin, ai&rsquo;oin sanoa, että se ennen
+oli variksenpesän näköinen, mutta nyt se on punaiseksi maalattu, siinä
+on suorat nurkat, pärekatto ja varjostimet ikkunassa. Kaikki muuttuu; se
+on hyvä, kun vaan muutos tapahtuu parempaan päin.</p>
+
+<p>Tikka oli kylän räätäli ja taitava räätäli olikin, joka osasi ommella
+napit niin, ett&rsquo;eivät ratkenneet, kun rehellinen talonpoika oli syönyt
+kiiskiä sekä puuroa ja pannukakkua päivälliseksi lukukinkerillä. Tikka
+oli sitä paitsi siivo nuori mies, josta kaikki pitivät, ahkera ja
+iloinen, tarkka ja raitis: ei voinut parempaa räätäliä toivoakaan. Mutta
+yksi vika oli Tikka-paralla, ja siihen hän ei mitään voinut: hän oli
+pienin mies kylässä, vieläpä niin pieni, että tuskin ulottui pitkän
+Pietarin tuppivyöhön. Kerrottiin, että Anttilan rikas isäntä kerran oli
+punninnut Tikan puntarilla ja silloin oli Tikka painanut yhtä paljon
+kuin pihakoira. Oliko tuo totta, sitä en voi varmaan vakuuttaa, mutta
+pieni hän oli, pieni ja tuima; kyllä hän sentään miehenä meni. Ei hän
+metsässä sutta säikähtänyt, mutta ihmisten kesken oli hän suora ja
+hyvänluontoinen ja nauroi mukana, kuin laskettiin leikkiä hänen
+pienuudestaan. Mutta ilolla piti olla määränsä, sillä ei tuo kunnon
+Tikka kaikkea kärsinyt. Harjun Martti, joka oli harteva ja vahva mies,
+oli kerran syyttänyt Tikkaa siitä, että hän muka oli varastanut 2
+kyynärää sarkaa palasta, josta oli tehtävä takki, ja hänet oli Tikka
+halolla ajanut ulos tuvasta sillä kyydillä, että Martti, ennenkuin
+arvasikaan, oli nelinkontin lumihangessa.</p>
+
+<p>Löytyipä vielä toinenkin, joka ei oikein voinut suvaita Tikkaa, ja se
+oli Niku, kylän soittoniekka, joka tahtoi olla koko kylän mestari
+musiikissa. Tikka sattui yhtä vikkelästi soittamaan harmonikkaa kuin
+Niku viulua vingutteli. Tikka oli ostanut soittonsa kaupungista kolmella
+markalla ja oppi tarkalla korvallaan lauluja ja tanssimusiikkia
+soittamaan. Kun sitte kylän pojat sunnuntai-iltapäivinä löivät kiekkoa
+maantiellä ja tytöt olivat leikkisillä nurmikolla Tikan tuvan
+läheisyydessä, istui Tikka petäjän kannolla rannalla ja soitti niin,
+että kaikui katajapensaissa. Harmonikassa oli 8 läpäkettä, sitä voi
+vetää ulos tai painaa kokoon ja Tikka veti sen milloin villasukan
+pituiseksi, milloin taas työnsi hän sen kokoon, niin että se oli kuin
+kinnas. Kyllä siitä soittoa tuli, ja tahtia myöskin, niin että kaikki
+jalat liikkuivat nuottien mukaan, kiekko mennä hurisi kuin komennettu ja
+Viitalan muorin punainen kukko levitti siipensä aivan, kuin olisi
+aikonut lentoon. Niku istui siinä, kateudesta punaisena, ja pihkasi
+joustaan, odottaessaan, että kaikkein nöyrimmästi häneltä pyydettäisiin
+kelpo polskaa. Vaan ei kukaan sitä häneltä pyytänyt, kaikki pitivät
+enemmän Tikan harmonikasta.</p>
+
+<p>Eräänä suvi-iltana istui Tikka näin soitellen kylän tytöille, kuin hänen
+juolahti mieleensä, että hän jo oli 30-vuotinen, että näppärällä
+neulallaan oli saanut säästäneeksi 500 markkaa ja että hyvin voisi
+elättää vaimon. Miksi hän olisi naimatta? Tytöt tosin tekivät vähän
+pilaa tuosta iloisesta räätälistä, mutta itse asiassahan kaikki hänestä
+pitivät. Nyt hänen vaan tuli valita viisaasti, eikä Tikka tuota kauvan
+arvellutkaan. Hänellä oli kaksi tyttöä ehdolla: joko pienin tai suurin
+kylän tytöistä; jommankumman hän ottaisi. Viitalan ruskeasilmäinen,
+kiltti Maiju oli pienin tyttö, hän ei ollut pitempi kuin Tikkakaan; he
+olivat olleet ystävyksiä siitä saakka, kuin Tikka ompeli pienelle
+seitsenvuotiselle Maijulle tilkkuvauvan, jolla oli kaunis punainen hame
+ja silkkimyssy päässä. Anttilan isännän pitkä, valkotukkainen Nilla oli
+taas pisin tyttö kylässä; Tikka ulottui, kuin oikein suorana seisoi,
+juuri hänen vyötäisiinsä, ja olivatpa hekin olleet hyviä ystäviä.</p>
+
+<p>Tikka valitsi ja valitsi, ja kävi niin kuin maailmassa usein käy. Pienet
+miehet pitävät pitkistä tytöistä, se hankkii heille enemmän arvoa. Tikka
+päätti kosia Nillaa: olisipa tuo jotakin, kun saisi noin ylpeän vaimon,
+ja rikas hän oli kaupan päälliseksi.</p>
+
+<p>Tikka pukeutui siis paraihin sunnuntaivaatteihinsa, pisti suuren
+auringonkukan napinläpeen, sai Leivonmäen torpparin puhemieheksi &ndash;
+Leivonmäki oli Tikalle velkaa 30 markkaa uudesta sarkatakistaan &ndash; ja
+meni kauniina pyhä-aamuna Anttilaan. Puhemies selitti asian pitkällä
+ylistyspuheella; jos voi luottaa häneen, niin ei löytynyt koko
+pitäjäässä muhkeampaa miestä kuin tuo pieni räätäli. Anttilan isäntä
+kuunteli hetken tuota pitkää puhetta, koputti tuhan piipustansa,
+purskahti sitte iloiseen nauruun ja vastasi, että Tikka voisi koettaa
+onneansa kysymällä Nillalta, sillä tämä oli kauvan toivonut pientä
+koiraa, joka osaisi hyppiä kepin yli, ja Tikka sopisi siihen yhtä hyvin
+kuin joku muukin.</p>
+
+<p>Tikka ei tuosta huolinut, meni yksin Nillan luo ja esitti asiansa. Nilla
+katsoi häneen niinkuin kirkontorni korkeudestaan katsoo alas
+heinäsuovaan, taputti häntä sitten ikäänkuin pientä poikaa olkapäälle ja
+kysyi hymyillen, mitä hän tahtoisi tehdä, ansaitakseen hänen
+suosiotansa. &ndash; Kaikki! vastasi Tikka. &ndash; No hyvä, sanoi Nilla, minä
+tarvitsen pehmeät nahkaset, kuin menen kirkkoon; tapa 14 kettua ja
+ompele minulle nahkaset, niin tahdon asiata ajatella.</p>
+
+<p>Tikka oli näppärä metsästäjä, hän viritteli ketun pyydyksiä metsään ja
+myrkytti kissoja. Muutaman ajan kuluessa oli hän saanut nuo 14 kettua,
+ompeli niistä nahkaset ja vei ne Nillalle. Kaikki hyvä, vastasi tämä,
+mutta nyt tarvitsen vielä ryijyn morsiuspeitteeksi; tahdon, että se
+olisi oikein hienon hieno ja valmistettu kauniista linnunhöyhenistä.
+Mene siis pyytämään 300 tikkaa, koska nimesikin on Tikka, ompele niiden
+pyrstöhöyhenistä minulle ryijy, niin tahdon asiata ajatella.</p>
+
+<p>Niin Tikka meni, hankki nuo 300 tikkaa, ompeli niiden pyrstöhöyhenistä
+mitä pehmeimmän ryijyn ja vei sen Nillalle. Se on todellakin kaunis,
+vastasi Nilla, mutta voithan ymmärtää, että minun tulee pukeutua
+hienoksi vihille vietäessä. Mene etsimään simpsukoita jo&rsquo;ista ja tee
+minulle helminauha, joka ulottuu kahteen kertaan kaulani ympäri, niin
+tahdon asiata ajatella.</p>
+
+<p>Tikka katsoi Nillaan, niinkuin heinäsuova katsoo kirkontorniin, tuumaili
+hetken, sillä tämä tehtävä oli vaikeampi kuin molemmat edelliset, mutta
+sitte hän meni. Kahtena kauniina kesänä oli pieni räätäli poissa
+kylästä. Hän kaiveli kuin ankerias jokien mudassa, hän huuhtoili kuin
+kullankaivaja järvien hiekkaa, ja viimein oli hän koonnut helminauhan,
+joka ulottui kahteen kertaan kaulan ympäri. Tahdotko nyt asiaa ajatella?
+kysyi hän, viedessään sen Nillalle.</p>
+
+<p>Nilla punnitsi helminauhaa kädessään, koetti sitä kaulaansa ja vastasi
+viimein: &rdquo;nyt menen kysymään isältä.&rdquo;</p>
+
+<p>Isä ja tytär pitivät neuvoa, kuinka paraiten pääsisivät tuosta
+pääsemättömästä räätälistä.</p>
+
+<p>Tikka, sanoi Anttilan isäntä, neuvoteltuaan tyttärensä kanssa, sinä et
+ole niinkään hullu mies, olet uuras ja voit vielä toimittaa suuria
+asioita. Nyt minulla, näet, sattuu olemaan sisar, joka on naituna
+Ruotsiin, ja tahtoisin mielelläni tietää, kuinka hän siellä menestyy,
+mutta matka sinne meren poikki on liian pitkä ja vaivaloinen. Koska olet
+niin näppärä räätäli, niin ompele kokoon Suomi ja Ruotsi Pohjanlahden
+yli, että voin pakinoida sisareni kanssa ilman tuota vaivaloista matkaa,
+sitte tahdon antaa Nillan vaimoksesi.</p>
+
+<p>Tikka tuumaili taas hetken, heinäsuova katsoi vielä kerran
+kirkontorniin, ja koska se ei ollut mikään tyhmä heinäsuova, niin se
+varsin hyvin ymmärsi, mitä tuommoisella pyynnöllä tarkoitettiin. Tikka
+tuumaili vielä kerran, puri hampaitansa ja vastasi tahtovansa koettaa.</p>
+
+<p>Eipä kauvan viipynyt, ennenkuin hänen tuumansa oli valmis. Hän meni
+kaikkein kylän akkojen luo tilaamaan koukun siimaa. Akat kehräsivät koko
+pitkän talven: viimein he olivat kehränneet niin monta ja niin suurta
+siimakimppua, ett&rsquo;ei mikään vene niitä kaikkia kantanut, Tikan täytyi
+vourata kaljaasi. Kauniina kesä-aamuna oli hän sitonut pitkän siimansa
+toisen pään suureen petäjään Suomen rannalla ja päätti sitoa toisen pään
+Ruotsin rannalla kasvavaan petäjään. Mutta ollakseen näkemättä näin
+suurta vaivaa aivan turhaan, oli hän hankkinut viisitoista tuhatta lohen
+koukkua, joihin pantiin silakoita syötiksi: hän toivoi siimastansa
+suurta kalansaalista.</p>
+
+<p>No niin, Tikka lähti kaljaasillaan merelle laskemaan pitkää siimaansa.
+Hänellä sattui olemaan hyvä onni, tuo muuten niin myrskyinen meri oli
+koko viikon tyynenä kuin viilipytty, ja yritys onnistui niin hyvin, että
+Tikka muutaman päivän kuluttua oli sitonut siimansa toisen pään petäjään
+Ruotsin rannalla. Takaisin tullessa käytti hän tilaisuutta kokeaksensa
+koukkujaan ja sai niin paljon lohia, turskia, kampeloita, haukia,
+simppuja ja ahvenia, että Porissa pidettiin suuret kalamarkkinat ja
+Tikka sai siimansa maksetuksi.</p>
+
+<p>Nyt Tikka meni Anttilan isännän luo ja sanoi hänelle: &rdquo;hyvää päivää,
+appivaari! nyt olen ommellut yhteen Suomen ja Ruotsin; antakaa nyt Nilla
+vaimokseni!&rdquo;</p>
+
+<p>Anttilan isäntä kovin hämmästyi, mutta hän oli viekas mies, joka pian
+keinon keksi. &rdquo;Voihan tuo olla varsin hyvä,&rdquo; vastasi hän, &rdquo;että olet
+ommellut meidät kiinni Ruotsiin, mutta yksi asia vielä puuttuu: enhän
+saata kysyä siimaltasi, kuinka sisareni voi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Missä hän asuu ja mikä hänen nimensä on?&rdquo; kysyi Tikka.</p>
+
+<p>&rdquo;Sisareni, matami Andersson, asuu Öregrundin kaupungissa tässä
+vastapäätä meren toisella puolella. Voithan laskea hänellekin koukun:
+ehkä hän tarttuu onkeen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ja jos nyt ompelen meidät kiinni Ruotsiin, niin että saatatte kysyä,
+kuinka sisarenne voi ja saada vastauksen kysymykseenne, saanko sitte
+Nillan vaimoksi?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se on varma asia, joka on tapahtuva tulevana Mikonpäivänä,&rdquo; sanoi
+Anttilan isäntä tyytyväisesti hymyillen, sillä nyt hän tiesi varmaan
+voivansa narrata räätäliä.</p>
+
+<p>Tikka arveli tahtovansa todistajia lupaukseen.</p>
+
+<p>&rdquo;Vaikka kaksikymmentä, jos tahdot,&rdquo; sanoi Anttilan isäntä. Tupa on
+täynnä ihmisiä, jotka tulevat kirkosta. &ndash; Ja nauraen kertoi hän koko
+kirkkoväelle, mitä hän oli Tikalle luvannut.</p>
+
+<p>Harjun Martti, joka vähän oli Nillaa mietiskellyt ja sattui olemaan
+kirkkoväen joukossa, sanoi Nikulle, soittoniekalle: pitäkäämme vaaria,
+kuin Tikka Mikonpäivänä tulee kosimaan. Silloin minä otan Nillan ja sinä
+soitat morsiusmarssilla Tikan ulos tuvasta. &ndash; Tietysti Niku näin
+hauskaan kepposeen suostui, ja Tikan molemmat vihamiehet päättivät
+tavata toisiaan määrättynä päivänä.</p>
+
+<p>Tikka lähti synkeällä mielellä, ajatellen mitä nyt tuli tehdä. Ei hän
+voinut siimallaan pyytää matameja Öregrundista; ei hän voinut matkustaa
+sinne, sitoa ukon sisarta siimaansa ja vetää häntä Suomeen. Mutta Tikka
+oli kuullut puhuttavan eriskummallisesta, uudesta laitoksesta, jota
+sanottiin sananlennättimeksi ja jonka avulla ihmiset voivat puhutella
+toisiaan pitkäin matkain päästä lankaa myöten. Jos hän nyt voisi saada
+semmoisen langan meren yli Ruotsiin, niin hän olisi voittanut pelin.
+Eihän mikään saattanut olla mahdotonta niin uljaalle räätälille, joka jo
+oli parsinut kokoon kaksi maata liinanuorasella. Pistetäänpä vielä
+kerran! arveli Tikka.</p>
+
+<p>Hän päätti lähteä Turkuun, saadakseen tietää, kuinka hänen tuli tehdä.</p>
+
+<p>Enhän minä voi kysyä ja saada vastausta kalastuslangan kautta, ajatteli
+hän. Tuo, jota he lennätinlangaksi sanovat, mahtanee olla joku ontto
+putki.</p>
+
+<p>Tikka lähti, tuli Poriin, tuli Raumalle, ja kysyi kaikilta räätäleiltä,
+joita kohtasi matkallaan, mitä sananlennätin oli. Muutamat vastasivat:
+se on noitakalu. Toiset sanoivat: se on mustia nahkapalloja, joita
+nostetaan ylös riuun nenään. Sillä siihen aikaan, kuin Englantilaiset
+vihollisina tulivat tänne laivoillaan, oli ollut tapana nostaa mustia
+merkkejä riukujen neniin rannoille, vihollisten tulon ilmoittamiseksi.</p>
+
+<p>Tikka kulki edelleen, tuli Uuteen-kaupunkiin ja kyseli jälleen
+ystäviltään räätäleiltä. Yksi heistä vastasi: &rdquo;mene satamaan, sieltä
+lähtee huomenna höyrylaiva sananlennätintä viemään.&rdquo;</p>
+
+<p>Tikka meni satamaan, löysi höyrylaivan ja näki suuria
+vaskilanka-kääryjä, joita valmistauttiin laskemaan mereen. &rdquo;Saanko
+lähteä mukaan?&rdquo; kysyi Tikka. Laivan katteini sattui olemaan leikkisellä
+tuulella, katseli hetken pientä, laihaa räätäliä ja vastasi: &rdquo;sinäpä
+voisit kelvata kohoksi, sinä. Lyönpä vetoa, että kellut veden päällä
+kuin korkki.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kellunhan yhtä hyvin kuin joku toinen veneessä,&rdquo; vastasi Tikka. &rdquo;Minä
+olen räätäli ja olen kerran ennen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Onpa sitä siinäkin!&rdquo; arveli katteini. &rdquo;Sinä olet miehekkään näköinen,
+lähde matkaan, niin saat tehdä sen urhotyön uudestaan.&rdquo;</p>
+
+<p>Tikka sai lähteä mukaan ja olla avullisena langan purkamisessa. Laiva
+kulki länttä kohti, milloin tyynellä milloin isojen aaltojen
+keinuttamana ja antoi sanomalangan juosta rullilta mereen sikäli kuin
+matka joutui. Se ei ollut mitään helppoa työtä, siihen tarvittiin
+taitava räätäli. Kuin laiva kulki hiljaa eteenpäin, meni kaikki
+helposti, mutta välistä sattui se ottamaan parempaa vauhtia, niin että
+rullat höyrysivät varista ja lanka uhkasi katketa. Tikka oli väsymätön:
+hän piti tarkkaa huolta toisesta suuresta räätälinpistoksestaan ja se
+meni kuin englantilainen silmäneula sertinkivuorin läpi. Kolmantena
+päivänä oli lanka laskettu ja Ruotsi niin lujasti ommeltu Suomeen
+kiinni, että sauma vielä tänäkin päivänä pitää.</p>
+
+<p>&rdquo;Se oli siunattu asia, että meillä oli räätäli mukana,&rdquo; sanoi laivan
+katteini. &rdquo;Reipas Tikka, sinä olet ansainnut palkinnon: mitä pyydät?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minä pyydän,&rdquo; sanoi Tikka, &rdquo;saada olla ensimmäinen, joka lähettää
+lennätinsanoman Uudesta-kaupungista Öregrundiin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Myönnetään,&rdquo; oli vastaus. &rdquo;Niin kohtuullista vaatimusta ei voi
+kieltää.&rdquo;</p>
+
+<p>Höyrylaiva palasi jälleen Uuteen-kaupunkiin ja Tikka lähetti näin
+kuuluvan sähkösanoman: &rdquo;Anttilan isäntä kysyy, kuinka hänen sisarensa,
+matami Andersson, voi Öregrundissa?&rdquo;</p>
+
+<p>Hetken kuluttua tuli vastaus: &rdquo;Matami Andersson kiittää ja lähettää
+terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja tulee lääkärin luota,
+mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin matamin luoksensa
+kahvia juomaan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Antakaa minulle todistus tästä ja että minä olen ommellut
+sananlennättimen,&rdquo; pyysi Tikka.</p>
+
+<p>Todistus annettiin; Tikka lähti jälleen Kartanonkylään. Kun hän kulki
+Viitalan torpan ohi, seisoi Maiju puron reunalla maitoastioita
+pesemässä. Hän seisoi siinä niin ahkerana ja ilomielisenä, hän näytti
+niin somalta ja miellyttävältä halvassa puvussaan ja katsoi niin
+hellästi ja ystävällisesti Tikkaan, kuin tämä tomuisena ja hikisenä
+tuli, kulkien pitkin tietä.</p>
+
+<p>&rdquo;Oi, kuinka näytät väsyneeltä,&rdquo; sanoi hän. &rdquo;Etkö tahdo vähän kirnumaitoa
+virvoitukseksi?&rdquo;</p>
+
+<p>Tikalla ei ollut mitään sitä vastaan sanottavaa, ja Maiju juoksi
+hakemaan tuopin hyvää, virvoittavaa kirnupiimää, sillä heillä oli
+lehmäkin torpassa. &ndash; &rdquo;Mistä tulet?&rdquo; kysyi Maiju.</p>
+
+<p>&rdquo;Tulen Uudesta-kaupungista, olen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin, ja
+nyt menen pyytämään kuulutusta Anttilan Nillan kanssa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minä tiedän sen,&rdquo; huokasi Maiju. &rdquo;Onnea vaan, hyvä Tikka! Sinä saat
+rikkaan morsiamen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Maiju&rdquo;, sanoi Tikka, &rdquo;jos joku sinua kosisi, vaatisitko morsiuslahjaksi
+ketunnahkaisen rekipeitteen, linnun höyhenistä tehdyn ryijyn ja
+kallisarvoisen helminauhan?</p>
+
+<p>&rdquo;Mitäpä minä niillä koristeilla tekisin?&rdquo; kysyi Maiju kummastellen.</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta jos joku sinua kosisi, lähettäisikö äitisi hänet narrina ulos
+maailmaan, ompelemaan yhteen suuriruhtinaskunnan ja kuningaskunnan?&rdquo;</p>
+
+<p>Maiju nauroi. Äitini lähettäisi hänen puhdistamaan saappaitaan ja
+harjaamaan tukkaansa, sanoi hän, leikillisesti viitaten Tikan ulkonäköön
+tuon pitkän matkan jälkeen.</p>
+
+<p>&rdquo;Hyvästi, Maiju!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Hyvästi, Tikka! Onnea vaan!&rdquo;</p>
+
+<p>Tikka meni yksinäiseen tupaansa eikä sinä yönä ummistanutkaan silmiänsä
+vaan noitten kosimistuumien tähden. Seuraavana aamuna, joka oli
+Mikonpäivä, pukeutui hän hienoihin vaatteisin, pani todistuksensa
+taskuun ja meni Anttilaan. Harjun Martti ja Niku olivat jo siellä, viulu
+oli viritetty morsiusmarssia varten ja kaikki odottivat jotakin oikein
+hauskaa, kun Tikka soitettaisiin ulos tuvasta pitkillä, pilkallisilla
+rukkasilla. Nilla yksin ei ollut iloinen: isä tahtoi naittaa hänet
+Harjun Martille, jota hän ei voinut kärsiä, ja silloin Nilla arveli
+kuitenkin tulevansa onnellisemmaksi tuon pienen, hyvänluontoisen
+räätälin vaimona.</p>
+
+<p>Tikka tuli reippaasti tupaan ja pudisti Anttilan isännän kättä. &ndash;
+&rdquo;Hyvää huomenta, isäntä! Nyt olen täällä vaatimassa lupauksenne
+täyttämistä. Koko kirkkoväki on todistajanani, että Nillan täytyy tulla
+vaimokseni.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin,&rdquo; arveli Anttilan isäntä viekkaasti katsoen, samassa kuin Niku
+jo alkoi viulua, näpähytellä. &ndash; &rdquo;Vai niin, no sitte sisareni
+Öregrundissa on varmaankin tarttunut onkeen. Onpa oleva oikein hauska
+kuulla, kuinka tuo kunnon ihminen voi Öregrundissa.&rdquo;</p>
+
+<p>Tikka otti lennätinsanoman taskustansa ja luki: &rdquo;Matami Andersson
+kiittää ja lähettää terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja
+tulee lääkärin luota, mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin
+matamin luoksensa kahvia juomaan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä tämä merkitsee?&rdquo; huusi Anttilan isäntä, harmista punaisena,
+samassa kuin Niku huomaamatta viritti viuluansa niin että kvintti
+katkesi. &ndash; &rdquo;Etkö häpeä tehdä minusta pilaa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tässä on todistukseni,&rdquo; vastasi Tikka, ojentaen paperinsa Anttilan
+isännälle. Kaikki tunkeusivat tämän ympärille, saadakseen tietoa tuosta
+merkillisestä asiakirjasta. Harjun Martin täytyi kysyä muilta, mitä
+siinä oli, sillä hän ei osannut lukea kirjoitusta. Siinä luettiin
+todellakin, että Tikka sillä ja sillä tavalla oli sanomalangalla
+ommellut yhteen nuo molemmat maat, että hän omakätisesti oli langan
+kautta kysynyt, kuinka matami Andersson voi, ja siihen saanut
+myötäseuraavan vastauksen. Siinä ei ollut sanan sijaa: tuo viekas
+Anttilan isäntä oli joutunut omaan ansaansa, hän ei voinut kieltää niin
+monen todistajan läsnäollessa tekemäänsä lupausta ja hänen täytyi siis
+myöntää räätälin vaatimukset oikeiksi. Niku pisti särkyneen viulun
+kainaloonsa ja hiipi pois; mutta Harjun Martti ilmoitti ylpeästi, että
+hän ei aikonut väistyä tuommoisen pienen tikan tähden, olihan
+Nillallakin jotain sanomista asiassa.</p>
+
+<p>Nilla tahtoi todellakin lausua sanasen, mutta räätälin eduksi.
+Kirkontorni katsoi nyt mitä lempeimmillä silmillä heinäsuovaan ja ojensi
+käsivartensa, pitkät kuin tangot, kaapsahtaaksensa Tikan kaulaan, kun
+tämä astui askeleen taaksepäin, sanoen:</p>
+
+<p>&rdquo;Kiitoksia vaan, Anttilan isäntä, siitä, että nyt tahdotte antaa Nillan
+vaimokseni. Mutta nyt on asian laita niin, että en tahdo häntä. Olen jo
+kylliksi kauan juossut kuin narri hänen ja teidän tähtenne. Hän on kovin
+pitkä niin pienelle miehelle kuin minä olen, antakaa hänet jollekin,
+joka paremmin täyttää mitan ja paremmin osaa juosta maailmaa pitkin
+teidän asioillanne. Hyvästi, isäntä! Hyvästi Nilla! Eihän siltä hyvä
+sopu välillämme lopu?&rdquo;</p>
+
+<p>Pian oli heinäsuova ikäänkuin tuulen kautta pois puhallettu ja
+kirkontorni seisoi siinä yksinäisessä suuruudessaan. Kirkkoväki supisi
+ja nauroi keskenään, ja tuopa niin harmitti Anttilan isäntää, että hän
+löi parhaan piippunsa rikki, koputtaessaan sitä pankkoon. Harvoinpa
+vahinko yksin tulee.</p>
+
+<p>Koko kylä tiesi, että Tikka oli kosinut, mutta eivätpä kaikki tietäneet,
+että hän oli antanut morsiamellensa rukkaset. Mikonpäivän jälkeisenä
+sunnuntaina heräsi paljon kummastelemista kirkossa, kun avioliittoon
+ilmoitettiin räätäli, kunniallinen ja hyvämaineinen Josua Tikka, sekä
+torpparintytär, kunniallinen ja siveä Maria Viitala. Se on
+hampunsiementä, arveli kirkkoväki hyväksyen: eihän hampunsiemen ja
+männynkäpy olisi sopineet samaan linnunpesään.</p>
+
+<p>Tikasta ja Maijusta tuli onnellinen pariskunta: he olivat yhtä pitkiä,
+toisen ei tarvinnut katsoa alas toiseen, yhtä rikkaita ja yhtä ahkeria
+olivat he sitä paitsi. Vanha, rappeutunut tupa korjattiin ja maalattiin,
+balsamiineja kukki ikkunassa, ja kolme lihavaa lehmää hankki perheelle
+voita ja maitoa. Nilla, kirkontorni, oli harmissaan mennyt naimisiin
+Harjun Martille, mutta eipä auttanut että Niku oli soittanut heille
+saman morsiusmarssin, jota hän ei saanut soittaa Tikalle: Martti tuhlasi
+vaimonsa perinnön Anttilan rikkaan isännän jälkeen, pani Nillan
+helminauhan Tikalle pantiksi sarkatakista; Nillan linnunryijyä käytettin
+variksenpelottimena ja koi söi hänen ketunnahkaisen rekipeitteensä. &ndash;
+&rdquo;Älä itke, Nillaseni,&rdquo; sanoi Maiju, &rdquo;minä olen ommellut uuden hameen
+vanhemmalle tytöllesi ja tulevana sunnuntai-iltana sinun pitää ottaa
+lapset mukaasi meille; silloin saavat he hypätä polskaa Tikan soittaessa
+harmonikkaa.&rdquo;</p>
+
+<p>Mitä siitä sitte muuta sanottavaa, kuin että kirkontornista tuli
+heinäsuova, vaikk&rsquo;ei heinäsuovasta koskaan tullut kirkontornia? Ja kun
+ihmiset näkivät Tikan ja Maijun, pieninä ja sievinä, kuin oikein
+silmillä varustetut nuket, tepsuttelevan kirkkokankaan poikki, sanoivat
+he toisilleen:</p>
+
+<p>&rdquo;Vakka kantensa hakee.&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta Suomi ja Ruotsi ovat yhteen ommellut tunturien kautta pohjoisessa,
+Tikan langalla ja paljolla muullakin.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>AURINKOKUNINKAAN KRUUNU.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Kohoa, kotka sä, päivään päin,<br>
+Kun kunnon siipesi kantaa!<br>
+Kas, myrsky riehuvi rynnistäin,<br>
+Pilv&rsquo; etsii taivahan rantaa.<br>
+Vahv&rsquo; ollos, kuin hän, ja tarmokas,<br>
+Ja voita maailman matkallas<br>
+Vastukset, jotk&rsquo; elo antaa.</p>
+
+<p>Kas köyhä poikanen lehmiä<br>
+Hän metsän helmassa johtaa,<br>
+Hän kysyy koivuilta, männyiltä:<br>
+Miss&rsquo; oikein kunnian kohtaa?<br>
+Ja koivut, männyt ne kuiski vaan:<br>
+On kruunu aurinkokuninkaan,<br>
+Mi kirkkahimpana hohtaa.</p>
+
+<p>Ja poika näin: kuningasta mä<br>
+Sit&rsquo; olen palvelevainen<br>
+Kaks vuosikymmentä; sittenpä<br>
+Hält&rsquo; anon kruunua vainen,<br>
+Jos ei hän suo mitä pyytelen,<br>
+Mä häntä vastahan taistelen,<br>
+Saan suuren kunnian maineen.</p>
+
+<p>Ja poika tornihin kiipes jo,<br>
+Näk&rsquo; kylät, kaupungit silloin,<br>
+Tuoll&rsquo; liikkui viljava vainio,<br>
+Kuin tuuli hengitti milloin.<br>
+Hän pyrki auringon uljaan luo,<br>
+Mut halki taivahan kulki tuo<br>
+Ja laski pilvehen illoin.</p>
+
+<p>Nous vuoren korkean huipullen,<br>
+Siell&rsquo; lunta, talvea kyllä,<br>
+Ja kesän pilvi se kultainen<br>
+Virvoitti maan hymyilyllä.<br>
+Tult&rsquo; iski pauhaten ukkonen,<br>
+Täristi jalkoja poikasen,<br>
+Vaan aurinko pysyi yllä.</p>
+
+<p>Näin poika: aurinko kultainen,<br>
+On juoksu ylhäinen sulla,<br>
+Sä kuljet tietäsi rientäen,<br>
+En voi mä luoksesi tulla;<br>
+Sun tiesi käy yli taivahan,<br>
+Ah kuinka kruunusi saavutan?<br>
+Ei mitään keinoa mulla.</p>
+
+<p>Hohoi! Nyt soi yli kaiken maan!<br>
+Tuprahti tomu ja sauhu.<br>
+Vihollisjoukot ne ryntäs vaan<br>
+Ja kaikkiall&rsquo; oli kauhu.<br>
+Mut poika isänsä miekalla<br>
+Löi, hakkaa urohon innolla,<br>
+Ja voittoon päättyiki pauhu.</p>
+
+<p>Jo uupui poikanen verihin,<br>
+Mi äsken taistella tohti;<br>
+Ja auringon säde loistavin<br>
+Kimmelsi kuollutta kohti.<br>
+Ja päässä poikasen tosiaan<br>
+Jo kruunu aurinkokuninkaan<br>
+Nyt hellin kirkasna hohti.</p>
+
+<p>Se armas kruunu ol&rsquo; auringon,<br>
+Mi välkkyi päässä nyt tuolla.<br>
+Se maineen seppele verraton,<br>
+Sen vuoksi täytyvi kuolla.<br>
+Oi, poika, olkohon intos vaan<br>
+Taistella parhaaksi Suomen maan,<br>
+Sen puolest&rsquo; elää ja kuolla!</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>TAIVAAN LAPSET.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Hän, kirkas iltarusko;<br>
+On enkelpoikanen.<br>
+Punaisin perhosiivin<br>
+Hän lentää ladellen.<br>
+Illanpa hän<br>
+Levittää yli meren, maan,<br>
+Rauhoittaa myrskyn pauhun,<br>
+Saa vaivat vaipumaan.</p>
+
+<p>Ihana aamurusko<br>
+On enkeltyttönen.<br>
+Jo varhain hällä yllä<br>
+On hame punainen.<br>
+Päivänpä hän<br>
+Herättää työhön, toimehen,<br>
+Hivukset pilven sukii<br>
+Tuulessa läntisen.</p>
+
+<p>Molemmat taivaan lapset,<br>
+Suloiset, pienoiset,<br>
+Rakastaa toisiansa,<br>
+Vaikk&rsquo; ovat kaukaiset.<br>
+Huntunsa yö<br>
+Välille lapsukaisten luo,<br>
+Ja kirkkaat illan tähdet<br>
+Valonsa heille suo.</p>
+
+<p>Mut kun on kukkais-aika<br>
+Ja viherjä on maa,<br>
+Yö synkkä mereen silloin<br>
+Huntunsa pudottaa.<br>
+Lapsoset nuo<br>
+Rientävät silloin yhtehen,<br>
+Kaunonen enkelpoika<br>
+Ja sulo tyttönen.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>CHARLES GORDON.</h2></center>
+
+
+<p>Kuka hän oli, tuo merkillinen sankari, jolla ei ole vertaistaan meidän
+aikanamme ja joka on saanut osakseen maailman ihailemista, vaikka ei
+kukaan sitä vähemmin tavoitellut kuin hän?</p>
+
+<p>Hän oli Englantilainen, joka rakasti ja palveli isänmaatansa, rakasti ja
+palveli koko ihmiskuntaa, mutta ennen kaikkea rakasti ja palveli
+Jumalaa. Hän oli kristitty sankari, joka aina tunsi olevansa Jumalan
+kaikkivaltiaan käden suojassa eikä sentähden peljännyt mitään vaaraa.</p>
+
+<p>Varreltaan oli hän pieni ja hento; hänellä oli vaaleat hiukset, lempeät
+siniset silmät ja koko hänen olennostaan säteili hyvyys ja lempeys.
+Mutta tässä vähäpätöisessä ulkomuodossa, joka oli enemmän lapsen kuin
+sankarin, asui rautainen tahto, sotapäällikön nero ja pelkäämättömin
+uljuus. Hän, tuo lempeä mies, taisi olla peljättävä, ja hänen katseensa,
+joka usein näytti niin uneksivan lempeältä, taisi masentaa jalopeuroja.</p>
+
+<p>Charles Gordon, ollen syntyisin soturisuvusta, tuli itsekin soturiksi.
+Hän oli neljäs yhdestätoista sisaruksesta ja oli nuoruudessaan heikko ja
+kivuloinen. Sotaopistosta hän ei saanut loistavia todistuksia; siitä
+pojasta ei suuria toivottu. Hänen ollessaan 22-vuotias syttyi tuo suuri
+sota keisari Nikolain viimeisinä vuosina, jossa toisella puolella
+taisteli Venäjä, toisella Englanti, Ranska, Turkinmaa ja Italia. Tässä
+sodassa Gordon sai Sebastopolin juoksukaivannoissa osoittaa kuntonsa.
+Missä ei kukaan uskaltanut astua esiin pahimmassa luotituiskussa, siinä
+seisoi Gordon kiikarillaan vakoellen vihollisen liikkeitä. Hän oli
+insinööri-upseeri; hyvin mahdollista on, että joku Suomalainenkin häneen
+ampui, sillä monta suomalaista upseeria palveli Sebastopolissa olevassa
+venäläisessä armeijassa.</p>
+
+<p>Englannilla oli kaikkialla maailmassa jotakin tekemistä. Gordon,
+palveltuaan jonkun aikaa läntisessä Aasiassa, lähetettiin 1860 Kiinaan,
+joka siihen aikaan soti Englannin kanssa. Kiina voitettiin, mutta Gordon
+jäi sinne rauhanteonkin jälkeen ja sai hallitukseltaan luvan palvella
+Kiinan keisaria. Matkustettuaan läpi suurimman osan Kiinan mahdottoman
+suurta aluetta, nimitettiin hän 1863 tämän maan koko sotavoiman
+ylipäälliköksi, hillitsemään hirmuista kapinaa, joka oli levinnyt yli
+puolen valtakuntaa; 19:ssä kuukaudessa voitti hän nuo hirveät
+kapinoitsijat, Taipingit, joita ei kukaan voinut vastustaa, pelasti
+valtakunnan ja monta sataatuhatta ihmistä perikadosta. Kiinan keisari
+jakeli pelastajalleen ylenmäärin aarteita ja kunnianosoituksia. Hän
+tahtoi tehdä Gordonin lähemmäksi mandariinikseen, mutta tämä kieltäysi
+kaikista aarteista ja kunniaviroista ja palasi köyhänä katteinina
+Englantiin. Muistona Kiinasta vei hän ainoastaan kultaisen kunniarahan,
+joka siellä lyötiin hänen kunniaksensa sekä muutamia sotalippuja, jotka
+hän taistelussa oli kapinoitsijoilta valloittanut. Niihin hän ei pannut
+suurta arvoa, sillä hän halveksit voitonmerkkejä ja ihmiskiitosta.
+Kunniarahan hän myi eräänä päivänä, kuin hänellä ei ollut rahoja ja hän
+tahtoi auttaa erästä onnetonta; liput hän lahjoitti muutamille pojille,
+joita hän elätti ja itse opetti perustamassaan koulussa Thems&rsquo;in
+varrella. Se oli hänen onnellisin aikansa; hän rakasti noita poikia ja
+lähetti heidät sitte merelle, jotta heistä tulisi kelpo merimiehiä.</p>
+
+<p>Sittemmin oli hän jonkun ajan Englannin konsulina Tonavan tienoilla; hän
+oli kohonnut everstin arvoon ja lähetettiin Ylä-Egyptiin hävittämään
+orjakauppaa. Tämä oli vaikea työ, sillä saaliinhimoiset Arabilaiset
+ajoivat Neekereitä takaa ikäänkuin kesyttömiä ja myivät heidät sitte
+suurella voitolla orjiksi. Kaksi vuotta Gordon oli Ylä-Niilin varrella
+olevan laajan Sudanin erämaan maaherrana; hän tekin lopun orjakaupasta
+ja vakautti rauhan ja oikeuden tämän onnettoman kansan keskellä, jota
+siihen asti Egyptiläiset, Arabialaiset ja Turkkilaiset olivat mitä
+hävyttömimmällä tavalla ryöstelleet.</p>
+
+<p>Mutta orjakauppaa suosivien turkkilaisten pashojen toimesta Gordon
+kutsuttiin pois 1879. Sen jälkeen hänet lähetettiin milloin Indiaan,
+milloin Kap-koloniiaan. Hän läksi ajaksi Jerusalemin läheisyyteen,
+saadakseen siellä hiljaisessa rauhassa tutkia Raamattuaan, tuota rakasta
+kirjaa, joka aina oli ollut hänen muassaan hänen pitkillä matkoillaan.
+Silloinpa nousi Egyptissä vaarallinen kapina, ja eräs väärä profeetta,
+joka nimitti itsensä Mahdiksi, Muhammedin seuraajaksi, valloitti
+suurimman osan onnetonta Sudania, joka Gordonin sieltä lähdettyä jälleen
+oli vajonnut entiseen kurjuuteensa. Englanti sai ylivallan Egyptissä,
+voitti kapinoitsijat ja lähetti Gordonin takaisin Sudaniin.</p>
+
+<p>Vastustelematta Gordon totteli, sillä hänen tuli sääli onnetonta maata,
+&ndash; hän totteli, ollen siitä vakuutettu, ett&rsquo;ei hän milloinkaan sieltä
+palaisi. Helmikuussa 1884 hän tuli Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin,
+jossa sininen ja valkoinen Niili yhtyvät. Asukkaat ottivat hänet vastaan
+pelastavana enkelinä. Rauha ja oikeus vakuutettiin jälleen; Gordon
+koetti kaikkea, mitä kunnia ja omatunto salli Mahdia lepyttääkseen. Tämä
+vastasi: rupea muhamettilaiseksi, niin minä, profeetta, säästän henkesi.
+Olkoon menneeksi, sanoi Gordon, jos olet profeetta, niin käske Niilin
+kuivettua, tule sen yli Khartumiin ja minä otan sinut vastaan!</p>
+
+<p>Mahdi ei voinut kuivata Niiliä, vaan hän piiritti Khartumin
+Arabialaisillaan ja Neekereillään, ja Arabialaiset ovat nyt, kuten
+ainakin, rohkeinta, enin kuolemaa halveksivaa ja enin uskonkiihkoista
+kansaa. He tekivät rynnäkön ja heidän riveistään kajahti sotahuuto:
+&rdquo;Jumala on yksi ja Mahdi on hänen profeettansa!&rdquo; Gordon otti heidät
+siten vastaan, että he joka kerta palasivat päät verissä. Pitkä ja
+ankara taistelu syttyi silloin ristin ja puolikuun välillä. Gordon oli
+pienen, uskollisen sotilasjoukkonsa ja kaupungin asukasten kanssa, jotka
+menivät vaikka kuolemaan hänen tähtensä, niin yksinään, siihen määrin
+koko maailman hylkäämä, että usein kului kuukausia, joina ei kukaan
+Egyptissä eikä Europassa tiennyt, elikö hän vai oliko hän kuollut.
+Siellä hän oli kolmen tai neljän Europpalaisen keralla, Mahdin
+puoluelaisia kaupungin sisässä ja sen ulkopuolella, ilman muita
+apukeinoja kuin ne, joita hän itse taisi hankkia. Mutta kaikkeen hän
+keksi keinoja: hän rakensi linnoja ja laivoja, valmisti ruutia ja
+aseita, kaivoi ruutihautoja, joilla räjähytti vihollisia ilmaan,
+retkeili pitkin virtaa hankkimassa elatusvaroja nälkää kärsivälle
+kaupungille. Öisin hän ei enää nukkunut; hän tarkasteli joka aamu
+kiikarillaan Niilin sinistä juovaa pohjoisessa, nähdäkseen savun
+englantilaisista laivoista, jotka tulisivat hänen avukseen. Turhaan; ei
+savua, ei apua; ainoastaan harmaat krokotiilit näyttivät rannan savesta
+julmia hampaitaan. Aina kuului kuitenkin Gordonin lähettämä lyhyt
+sanoma, jota salavihkaa kuljetettiin Mahdin leirin läpi postimerkin
+kokoisille paperipalasille kirjoitettuna: &rdquo;Khartum, all right.&rdquo;
+(Khartum, kaikki hyvin).</p>
+
+<p>Vihdoin Tammikuun 28:na päivänä 1885 näkyi Khartumin edustalla kaksi
+englantilaista venettä, jotka lordi Volseleyn lähestyvät apujoukot
+olivat sinne lähettäneet. Niitä tervehti hurja tuli kanuunista ja
+käsikivääreistä. Khartumissa virtaili veri; vihollinen oli valloittanut
+sen. Muuan kavaltaja oli Tammikuun 26:na päivänä aamun koitteessa
+avannut erään portin Mahdin väijyville joukoille; kaikki Gordonin
+uskolliset seuraajat ynnä onnettoman kaupungin asukkaat, miehet, vaimot
+ja lapset oli surmattu ja sama kohtalo oli saavuttanut sankarin
+itsensäkin. Ei vielä varmuudella tiedetä, että hän kaatui
+kuolemattomalla kunnialla. Tuskin voi toivoa, että hän, niinkuin monet
+luulevat, joutui Mahdin vangiksi tahi taistellen raivasi tiensä
+Abyssiniaan päin.</p>
+
+<p>Englanti antaisi nyt miljoonia kultaa, jos se siten voisi ostaa takaisin
+edes ainoan niistä kuukausista, joita se ei käyttänyt Gordonin
+pelastukseen. Gordon itse ei pitänyt henkeään kallisarvoisena. Valmis
+hän oli palvelemaan ihmiskuntaa, niin kauan kuin Jumala katsoi sen
+tarpeelliseksi valtakunnalleen maan päällä, mutta hänen palveluksensa
+oli kova ja hän toivoi vapautustaan. Kentiesi juuri hänen kuolemansa on
+avannut laajan tien kristinuskolle ja sivistykselle Afrikan sydänmaihin.</p>
+
+<p>Mikä on ihmisille kelpaava suuruus? Itsensä-kieltäminen jalon
+tarkoituksen saavuttamiseksi. Mikä on Jumalalle kelpaava suuruus?
+Kristuksen vanhurskaus, sillä sen kautta ihminen oppii taivuttamaan
+tahtonsa Jumalan tahdon alaiseksi ja antamaan Hänelle kunnian. Charles
+Gordonissa olivat nämä molemmat suuruudet yhtyneet. Hänellä oli ollut
+onni nauttia jumalisen äidin kasvatusta ja hän ei peljännyt mitään
+vaaraa sentähden, että hän pelkäsi Jumalaa.</p>
+
+<p>Nuorukainen, sinä, joka uneksit sankarien mainetta, huomaa tämä! Ei
+löydy mitään todellista rohkeutta eikä mitään todellista kunniaa ilman
+todellista jumalanpelkoa. Ole siinä Charles Gordonin kaltainen, niin
+olet tuleva hänen vertaisekseen, joll&rsquo;et maineessa, niin kuitenkin
+sisällisessä ja inhimillisessä suuruudessa!</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>TOININ JOULUAATTO.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Parahin Emmi!</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Äitini<br>
+Kun äitilles nyt kirjoittaapi<br>
+Lohista, juustoist&rsquo;, tietysti,<br>
+Niin kirjoitanpa minäki,<br>
+Yhdessä sekin mennä saapi.</p>
+
+<p>Mä toivon hyvin vointia,<br>
+Hauskuutta sulle yhtä myötä.<br>
+Meill&rsquo; joululuvan saatua<br>
+Toint&rsquo; ollut monta laatua,<br>
+On leikitty, on tehty työtä.</p>
+
+<p>Jo jouluaatton&rsquo; aikaisin<br>
+Silmissä meill&rsquo; ei ollut unta,<br>
+Huusimme: tul&rsquo;pas joulukin,<br>
+Ja päivä ol&rsquo;kin ikävin,<br>
+Ja sitten alkoi sataa lunta.</p>
+
+<p>Vaan vuoteelta me oitistaan<br>
+Iloisna ylös keikahdimme.<br>
+Ja äiti puuhas toimissaan,<br>
+Ja renki Matti niskassaan<br>
+Myttyä kantoi, huomasimme.</p>
+
+<p>Nyt kirkastettiin hopeat<br>
+Ja pestiin posliinitkin kaikki.<br>
+Tuvasta tuoksui suloisat<br>
+Vehnäisten hajut ihanat,<br>
+Ja tortut paistoi vanha Maikki.</p>
+
+<p>Ol&rsquo; aamupuoli pitkä niin,<br>
+Ja iltapäivä samanlainen.<br>
+Yhäti juostiin, puuhattiin,<br>
+Kuin milloin ovi aukaistiin,<br>
+Niin ilo syntyi kaikuvainen.</p>
+
+<p>Mut ovi pantiin lukkohon,<br>
+Avaimen reiäst&rsquo; tirkistimme.<br>
+Se tavattoman ahdas on,<br>
+Ja selvän saanti mahdoton,<br>
+Me kokeemme tok&rsquo; uudistimme.</p>
+
+<p>Jo ovi aukes vihdoinkin,<br>
+Salissa seisoi joulukuusi,<br>
+Säteili valo ihanin,<br>
+Oksissa loisti tähdetkin,<br>
+Aiottiin alkaa leikki uusi.</p>
+
+<p>Vaan siellä seisoi lasta kuus,<br>
+Ne tulleet oli jostain kaukaa,<br>
+Niill&rsquo; enkelin ol&rsquo; ihanuus,<br>
+Ja vienous ja iloisuus,<br>
+Ne oli kuusi orpo raukkaa.</p>
+
+<p>Iloisna lapset lauloivat.<br>
+Olimme kaikki riemuissamme,<br>
+Betlehemistä kertoivat:<br>
+Jos pieni Jeesus, sanoivat,<br>
+Ois meidän jouluvieraanamme!</p>
+
+<p>Koht&rsquo; ovi aukes naristen,<br>
+Ja joulupukki astui tuosta,<br>
+Mokoma suurisarvinen,<br>
+Ja kookas, harmaaturkkinen,<br>
+Taa äidin Roosa aikoi juosta.</p>
+
+<p>Hän kysyi niinkuin torvella<br>
+Het&rsquo; äreällä äänellänsä:<br>
+Onk&rsquo; olleet lapset siivoja?<br>
+No niin ja näin, vaan vihdoinpa<br>
+Hän mumis jotain mielissänsä.</p>
+
+<p>Hän meni, palas jällehen,<br>
+Ja Roosaltakin loppui pelko.<br>
+Se oli Matin kokoinen,<br>
+Mut mikä pukiks teki sen,<br>
+Siit&rsquo; ei nyt vielä ollut selko.</p>
+
+<p>Ja nytkös mytyt, tukut jo<br>
+Toisensa perään saliin kulki,<br>
+Yks ensin, toinen, kolmas, no,<br>
+Jo taas, jo taaskin, kummako<br>
+Jos ilo oikein puhkes julki!</p>
+
+<p>Kuin peltokanat lensimme,<br>
+Lu&rsquo;imme kirjoitukset kaikin.<br>
+Paketin tyhjän löysimme.<br>
+Mut sormus oli minulle,<br>
+Ja tanssipojan Roosa saikin.</p>
+
+<p>Nytp&rsquo; oikein mytyt sinkuivat<br>
+Helmasta vanhan joulupukin!<br>
+Ne kaikki kovin mieluisat,<br>
+Ja tavattoman arvoisat,<br>
+Osamme niistä saimme kukin.</p>
+
+<p>Ol&rsquo; ihmeen kaunis kuusikin<br>
+Ja paljo myöskin jouluruokaa,<br>
+Ja niistä puuro herkkuisin,<br>
+Me lähetimme niillekin<br>
+Puutteessa jotka raukat huokaa.</p>
+
+<p>Me kiittäkäämme Jumalaa<br>
+Kaikista armolahjoistansa.<br>
+On jouluaamu juhlivaa,<br>
+Kun varhain kellot kaikuaa,<br>
+Ja kirkkoon rientää harras kansa.</p>
+
+<p>Kauniisti siellä urut soi<br>
+Ja juhlallinen kaikk&rsquo; on toimi.<br>
+Te maalla käsitätte, oi!<br>
+Sen rauhan, minkä joulu toi,<br>
+Paremmin kuin sun siskos<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Toini.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-15.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>MIKÄ METSÄSSÄ ON KAIKKEIN KAUNIINTA.</h2></center>
+
+
+<p>Niin, sen saat uskoa, että aamu oli kaunis, ja varhainen oli myös; enpä
+luule, että kello oli enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä
+alhaalla ja koivujen varjot olivat niin pitkät heinikossa. Isä ja äiti
+eivät sallineet meidän kanan maata aamusilla, ja oli vielä vanha
+kalastaja, joka aina huusi kello neljän aikana kammarimme ikkunan
+edustalla: &rdquo;ylös reivaamaan, ylös reivaamaan!&rdquo; sanoi hän, kuten
+merimiehet huutavat toisillensa, kuin yöllä tuulee, ja niin me nousimme
+nopeasti sängystä kuin nuoli sinkoaa jousipyssystä, ja alussa kyllä
+tuntui vaikealta, mutta viimein me ymmärsimme todeksi mitä vanhat
+ihmiset sanoivat että: &rdquo;aamuhetki kullan kallis.&rdquo; No niin, sittepä
+pitääkin mennä koreasti: levolle jo kello yhdeksän aikaan illalla.</p>
+
+<p>Usein olen ajatellut, ett&rsquo;ei ollenkaan pitäisi makaaman noina kauniina
+ihanoina valoisina kesäöinä, jotka loistavat valosta, kuin kaste päilyy
+nurmella ja linnut laulelevat. Sehän on monen tunnin makaamista
+ihanimmasta ajasta koko elämässänsä. Mutta niin se nyt on, eikä sitä saa
+muutetuksi. Maata jokaisen täytyy. Preussin kuningas toinen Freedrikki
+oli hyvin ahkera mies ja häntä harmitti, että hänen piti makaaman kolmas
+tai neljäs osa elämästänsä. Sentähden hän kerran päätti vierautua
+sellaisesta vahingollisesta pahasta tavasta. Ensimmäisen yön hän teki
+työtä ja se kyllä kävi päinsä. Toisena yönä hän myöskin teki työtä,
+makaamatta vähääkään, ja nyt hän luuli toimittaneensa jotakin varsin
+merkillistä. Mutta mitenkäs kävikään? Kuin hän sen jälkeisenä päivänä
+istui suuren hallituspöytänsä ääressä ja valtakunnan korkeimmat
+virkamiehet alkoivat puhua tärkeistä asioista, huomasivat he, että
+kuningas alkoi nyökkäellä &ndash; &ndash; ja siihen hän nukkui istualleen
+kuninkaallisessa arvokkaisuudessaan.</p>
+
+<p>Sentähden minä arvelen, että meidän pitää tehdä niinkuin luonto tahtoo.
+Ja onpa uni tosiaankin kallis lahja väsyneelle, sairaalle ja
+surevaiselle; mutta ei sen vaoksi saa laiskotella kauniina aamuna, vaan
+täytyy ajatella, että vanha kalastaja seisoo ikkunan ulkopuolella
+huutamassa: &rdquo;ylös reivaamaan! ylös reivaamaan!&rdquo;</p>
+
+<p>Mutta minun piti kertoman, miten oli aamulla metsässä. Niin, siellä oli
+viheriäistä ja raitista ja hyvin ihanaa. Siellä oli paljo monenlaisia
+puita aina pilviin ulottuvasta hongasta alkaen, joka vielä kerran
+tuumasi tulla mastopuuksi, pieneen nystyräiseen katajaan saakka, joka
+lohdutteli itseään sillä, että hänkin voisi tulla puuksi, kuin hänet
+karsittaisiin ja sidottaisiin paaluun; mutta siitäpä minä en pidä lukua,
+sanoi hän, minusta on hauskempi olla omassa vapaudessani. Ajatteleppas,
+jos olisin puu, niin eivät lapset ulottuisi minuun, kuin he tulevat
+katajan havuja riipimään, levittääksensä niitä tuvan lattialle
+sunnuntaiaamuina!</p>
+
+<p>No, sehän onkin ainoa, johon sovellut tässä maailmassa, sanoi kuusi,
+joka niin ylpeänä seisoi hänen rinnallansa. Sinä olet ihan omiasi
+tallattavaksi, pikku raukka, saneli kuusi.</p>
+
+<p>No mitäpä siitä? sanoi katajapensas; johan siinäkin on paljo, että
+ilahutan ihmisiä tuoreella tuoksullani metsästä. Sitä paitse minä
+kelpaan hyttyisten savustamiseen ja kelpaanhan minä jouseksi poikien
+nuolipyssyihin, ja keitetäänpä minun marjoistani keitevettä ja niistä
+valmistetaan myöskin siirappia ja sitte vielä &ndash; &ndash; &ndash;</p>
+
+<p>Ole nyt jo vaiti, sanoi pihlaja, sillä tuohan kuuluu hirveän
+itserakkaalta, kuin tuolla tavoin luettelee omia ansioitansa. Olisi maar
+minun hauska tietää, kuka täällä metsässä on kaunein. Mitäs siihen
+sanot? &ndash; Ja samalla ravisteli pihlaja somasti tuuheita valkoisia
+oksiansa, sillä se oli paraillaan täydessä kukassa, kun nyt oli
+sydänkesä.</p>
+
+<p>No niin, on maar sekin kysymys! huusi tuomi, sillä se oli niin
+valkoisena, kuin jos se vastikään olisi ollut lumisilla; se kukki
+myöskin. Miettikäämme tarkoin, kuka meistä mahtaa olla kaunein, sanoi
+hän. Ja samalla sen lumivalkoisista kukista levisi mitä ihanin tuoksu.</p>
+
+<p>Koivun mielestä tämä oli varsin ymmärtäväisesti puhuttu, sillä se oli
+sykertänyt pitkät vihreät hiuksensa kähäriksi ja heilutteli nyt kiharia
+hiussuortuviansa hiljaisessa aamutuulessa. Minä olen varmaan kauniin,
+arveli hän salaa itsekseen.</p>
+
+<p>Mutta leppä, joka seisoi järven rannalla, katseli lakkaamatta kuvaansa
+vedessä ja arveli olevansa niin sinertävän vihreä ja viehättävä, ett&rsquo;ei
+kukaan voinut olla häntä kauniimpi. Sentähden nyökkäsi se päätään ja
+sanoi: niin, olipa siinä tosiaankin arveluttava kysymys!</p>
+
+<p>Haapa seisoi hänen vieressään ja vapisi kauhistuksesta, että joku voisi
+olla sitä kauniimpi. Aina se haapa raukka vapisi, sillä vaikka se oli
+korkea ja iso, niin sillä oli pelkuri sydän ja hauraat oksat. Lehmus
+nyökkäsi; se ei myöskään ajatellut huonoa itsestään. Halava ja
+pajupensas seisoivat siinä vieressä, mutta olivat ääneti, sillä heillä
+oli omat ajatuksensa.</p>
+
+<p>Meidän pitäisi kysyä kukkasilta, sanoi vaahtera, joka levitti viileää ja
+tuuheaa lehtivarjoansa yli mättäiden, joissa kasvoi vuokkoja ja muuramen
+kukkia.</p>
+
+<p>Sitä ei ollenkaan tarvita, intti petäjä äreästi. Ollaksensa kaunis
+täytyy olla suuri ja vahva. Katsokaa minua; enkö minä ole komean
+näköinen? Kuin minä ravistelen itseäni, niin pudotan tuhansia neulasia
+maahan; ja muurahaiset poimivat ne, käyttääksensä niitä keihäinä; kuin
+marssivat sotaan. Olen maar minä komea vesa, sitä en luule kenenkään
+voivan kieltää. Ja sitte hän julmisti itsensä, saadaksensa toiset
+peljästymään.</p>
+
+<p>Tammi seisoi hyvin tyynenä kuunnellen pakinaa. Tyhmää on tuomita omassa
+asiassa, arveli hän. Minä olen varma siitä, että jokainen teistä arvelee
+itseänsä kaikista kauniimmaksi. Kysykäämmepä siis peipposelta, joka on
+tuolla koivun latvassa. Hän ei pidä kenenkään puolta; hän voi parhaiten
+sanoa kuka metsässä on kauniin.</p>
+
+<p>Siihen suostuttiin ja peipposen mieltä kysyttiin. Mutta tämä arveli ja
+mietti kauan eikä tahtonut visertää suoraa totuutta.</p>
+
+<p>Silloin tuli metsään kaksi pientä lasta, poika ja tyttö, jotka asuivat
+pienessä tuvassa. Kuin he menivät ulos varhain kauniina kesäaamuna,
+panivat he kätensä ristiin ja sanoivat: &rdquo;Hyvä Jumala, kuinka sinun
+metsäsi on kaunis! Hyvä Jumala, kuinka sinun maailmasi on ihana! Hyvä
+Jumala, anna meidän pienten köyhäin lasten kasvaa sinun viisaudessasi ja
+todistaa sinun voimastasi ja kiittää sinun armoasi kaikkina
+ikäpäivinämme!&rdquo;</p>
+
+<p>Kuin puut metsässä kuulivat lasten rukouksen, jäivät ne ihmettelystä ja
+liikutuksesta äänettömiksi; niiden humina vaikeni hiljaiseksi
+kuiskaukseksi ja voitiin helposti kuulla peipposen liverrykset, kuin se
+lauleli koivun latvassa:</p>
+
+<p>Kaunis, kaunis on viheriäinen metsäni, ja koko Jumalan luonto on kaikki
+kaunista. Mutta minä sanon teille, te puut, jotka kyselette, mikä on
+kauniinta metsässä, että kaikesta kauniista ja ihanasta, minkä Jumala on
+antanut kasvaa tälle seudulle, ei ole mitään niin rakastettavaa ja hyvää
+eikä viattoman suloista kuin nuo kaksi lasta, jotka ylistävät Jumalan
+hyvyyttä kirkkaana kesäaamuna. Sillä kauneus ja voima ja viisaus ja
+suuruus, se on kaikki tyyni tyhjää, joll&rsquo;ei siinä ole nöyrää sydäntä,
+joka unhottaa itsensä, antaaksensa kaiken kunnian ainoastaan Jumalalle.
+Katsokaa, puut ojentavat käsivartensa taivasta kohti, kukat saavat
+värinsä auringolta ja lintuset laulelevat luonnon ylistysvirttä. Sillä
+sama ikuinen henki elää ja puhuu meissä kaikissa. Me kasvamme kaikki
+Jumalan armosta kirkkaassa päivän paisteessa; mutta lasten rukous
+Jumalan tykö on parempi kuin lintujen laulu ja puiden vihannuus ja
+kukkaisten tuoksu. Jumala siunatkoon teitä, pienet kukkaset elämän
+suuressa metsässä, ja antakoon teidän kasvaa viisaudessa ja armossa
+ijankaikkisesti!</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>LAULU PIKKU MAIJASTA.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Oi äiti, tänään varahin<br>
+Kuin kouluun käyskentelin,<br>
+Mä pikku tytön kohtasin,<br>
+Hänt&rsquo; oikein ihantelin;<br>
+Niin sievä, armas, suloinen,<br>
+Niin hellä, ystävällinen.</p>
+
+<p>Tukassa hällä vuokkoja,<br>
+Rinnassa neilikoita,<br>
+Täys kori käsivarrella<br>
+Kukkia ihanoita,<br>
+Ja kukat hänen käydessään<br>
+Korista tippui yhtenään.</p>
+
+<p>Hän sanoi: tule leikkimään,<br>
+Nyt lehto vihannoipi,<br>
+Ja puro rientää retkeään,<br>
+Ja leivon sävel soipi.<br>
+Mä sanoin: toisen kerran, oi!<br>
+On pitkä läksy, en nyt voi.</p>
+
+<p>Mä kysyin: mikä nimesi?<br>
+No Maija, niin hän vastas.<br>
+Ken äitis? Lie hän rouvaki?<br>
+Ei, hän on laulurastas.<br>
+Ken isäs? &ndash; Länsituulonen.<br>
+Ken siskos? &ndash; Poski ruusuinen.</p>
+
+<p>Oletko köyhä? &ndash; Enpä, en,<br>
+Mä elän päivän voimin.<br>
+Koulua käytkö? &ndash; Iloiten<br>
+Mä kukkia vaan poimin.<br>
+Miss&rsquo; asut? &ndash; Yli laajan maan.<br>
+Ja menet? &ndash; Kylmään pohjolaan.</p>
+
+<p>Hän niijas, lähti tiehensä<br>
+Kirkkaalla katsannolla.<br>
+Mä menin kouluun, mietinpä,<br>
+Ken Maija mahtaa olla?<br>
+Niin äiti, tänään läksyni<br>
+Sentähden sujui huonosti.</p>
+
+<p>Se Maija multa levon vei,<br>
+Se mua mielistytti.<br>
+Vaan, äiti, jospa Maija lie<br>
+Se kevään kaunis tytti!<br>
+Oi tule pikku Maija vaan<br>
+Minua kohta katsomaan!</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>SATU NELJÄSTÄ, JOTKA YLISTIVÄT JUMALATA.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Olipa kerran mökki pienenläntä,<br>
+Siin&rsquo; asui eräs vanha vaari.<br>
+Hän oli rampa, köyryssä kuin kaari,<br>
+Mut muutoin mieheks mainittihin häntä.</p>
+
+<p>Ja vanha eukko onnettomaks luultu<br>
+Siin&rsquo; asui umpisokeana aivan;<br>
+Silmänsä nähneet valoja ei taivaan,<br>
+Mut nurinaa ei koskaan hältä kuultu.</p>
+
+<p>Ja pieni, pieni tyttö oli heillä,<br>
+Hän oli kuuro eikä voinut kuulla,<br>
+Enin kevätlinnut lauloi sulosuulla,<br>
+Ja lehto täyttyi riemusäveleillä.</p>
+
+<p>Ja pieni poika siinä myöskin eli,<br>
+Hän oli mykkä, puheenlahjaa vailla;<br>
+Hän Luojaa kiittää laululintuin lailla<br>
+Ei voinut, vaiti aina oleskeli.</p>
+
+<p>Viel&rsquo; oli koira, Halli nimeltänsä,<br>
+Se nopsa, terve, kuuli sekä näki,<br>
+Se haukkui milloin tuli vieras väki,<br>
+Kuutakin joskus haukkui leikillänsä.</p>
+
+<p>Niitylle kerran kaikki käyskenteli<br>
+Varaksi talven tekemähän heinää,<br>
+Se rampa ukko, eukko myös, jok&rsquo; ei nää,<br>
+Ja kuuro tyttö ja sen mykkä veli.</p>
+
+<p>Iloisna Halli sinne tänne tuiski,<br>
+Mut eukko sattui rotkoon lankeemahan,<br>
+Myös ukko lankes, kuin men&rsquo; auttamahan,<br>
+Ja Halli raukan häntä vaan nyt huiski.</p>
+
+<p>Ei tyttö kuullut heidän huutoansa,<br>
+Ei mykkä voinut avuks ketään huutaa,<br>
+Nyt Halli parhaaks näki, mitäs muuta,<br>
+Ruveta äänen heidän puolestansa.</p>
+
+<p>Ja Hallin äänen matkamies jo kuuli.<br>
+Hält&rsquo; avun saikin vanha kurja väki.<br>
+Sokea! Rampa! &ndash; Kuin hän heidät näki,<br>
+Niin onnettomiks kovin heitä luuli.</p>
+
+<p>&rdquo;Jumalaa täss&rsquo; on varmaan moittiminen,<br>
+Kun ihmiselle sallii tuskaa moista,<br>
+Teist&rsquo; ei voi toinen turvaella toista,<br>
+Kurjuutta, hätää vaan on kärsiminen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Jumal&rsquo; on väärä, teidät jättää tuskaan,<br>
+Noin ihmiseltä kieltää kaiken armon,<br>
+Koiralle antaa terveyden, tarmon,<br>
+Mit&rsquo; auttaa usko, mitä rukouskaan?&rdquo;</p>
+
+<p>Mut ukko virkkoi: &rdquo;Siten mieti emme.<br>
+Jumalan kiitos, jok&rsquo; on kaikki luonut,<br>
+Ja uskollisen koiran meille suonut,<br>
+Se kutsui sinut hätään avuksemme.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Jos rasittaakin meitä moni puutos,<br>
+Niin tiedän varmaan, jos on tahto Herran,<br>
+Hätämme riemuks&rsquo; hänpä kääntää kerran,<br>
+On helppo hälle semmoinenkin muutos.&rdquo;</p>
+
+<p>Hellästi heihin katsoi matkustaja.<br>
+Mut ukko, eukon, pojan tytön kanssa,<br>
+Jo teki heinää siellä nurmellansa,<br>
+Ja Hallin iloll&rsquo; oli tuskin raja.</p>
+
+<p>Olihan kesä. Metsä vihantana,<br>
+Ja puiden yllä oli juhlaverhot,<br>
+Ja kukastoissa liipoitteli perhot,<br>
+Ja vilja kellastui jo koreana.</p>
+
+<p>Niin eukko sanoi: &rdquo;Lauluun yhtykäämme<br>
+Ylistäin Herraa! Vaikk&rsquo; on vaillinaista<br>
+Näentä, kuulo, puhe puuttuvaista,<br>
+Jumala kuulee, häntä kiittäkäämme!&rdquo;</p>
+
+<p>He kaikki virttä veisaavansa luuli,<br>
+Vaikk&rsquo; ainoastaan vanhat sanoin kiitti,<br>
+Ja nuoret sydämmensä tunteet liitti,<br>
+Niin Herra kaikkein neljän äänen kuuli.</p>
+
+<p>Tapahtui jotain. Virren lopuss&rsquo; aivan<br>
+Kirkaisee eukko sokeana ollut:<br>
+&rdquo;Jumala, mulle näkö taas on tullut,<br>
+Mä näen vuoret, metsät, maan ja taivaan.&rdquo;</p>
+
+<p>Ja tyttö huusi iloss&rsquo; ihmetyksen:<br>
+&rdquo;Oi äiti, äiti, nyt mä äänes kuulen!<br>
+Hyttyisen hyrryn, suhinan myös tuulen,<br>
+Ja pikku linnun vienon viserryksen!&rdquo;</p>
+
+<p>Ja rampa ukko riemuisena juoksi<br>
+Ikäänkuin terve, reipas nuorukainen,<br>
+Hän eukon kaulaan kiepsahti nyt vainen,<br>
+Pyöritti häntä kovin huvin vuoksi.</p>
+
+<p>Mut heidät kaikki kummastukseen saiki<br>
+Nyt mykkä poika, kuin se selvin kielin<br>
+Jo lauluun yhtyi innoll&rsquo; ilomielin:<br>
+&rdquo;Jumalan kiitos, hält&rsquo; on apu kaikki!&rdquo;</p>
+
+<p>Niin illan suussa kaikki mielissänsä<br>
+Ylisti Luojaa yhdestä he suusta,<br>
+Mut Halli parka tietänyt ei muusta,<br>
+Kuin katseli ja huiski hännällänsä.</p>
+
+<p>Ja silloin Luojaa kiitti metsät, vuoret,<br>
+Siell&rsquo; enkeli ol&rsquo; loistava kuin päivä<br>
+Herralle virttä viemään ennättäivä,<br>
+Nyt jota lauloi vanhat sekä nuoret.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-16.jpg" alt=""></center>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>KUKKASET KEDOLLA JA LINNUT TAIVAAN ALLA.</h2></center>
+
+
+<TABLE CELLPADDING=3 CELLSPACING=3 BORDER=0 ALIGN="LEFT">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<img src="images/lukemisia1-17-1.jpg" alt=""><br>
+<img src="images/lukemisia1-17-2.jpg" alt="">
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+<p>Eikös ole ihmeellistä, että keskellä talvea ajatellaan kevättä, että
+juuri vuoden pimeimpänä aikana niin kernaasti muistellaan yötöntä
+päivää? Niin rakkaani, mikäpä olisikaan ihmeellisempää kuin että
+keskellä maailman murheita voidaan ajatella iloa Jumalassa.</p>
+
+<p>Nyt joulunaikana ovat laululintuset kaukana Afrikan palmulehdoissa, ja
+kedon kukkaset ovat hautautuneina valkean lumivaipan alle. Ei kukaan
+niitä näe, pimeys peittää ne, pakkanen puree niitä, harakka hyppiä
+teputtelee kevein askelin niiden lumisella haudalla. Harakka ei tiedä,
+että hangen alla on jotakin, jossa kerran oli eloa ja riemua, mutta joka
+nyt on kadonnut. Me tiedämme sen, ja sentähden me nyt ajattelemme ja
+muistelemme sitä, joka on ollut ja kadonnut, vaan joka on taaskin kerran
+tuleva. Juuri nyt pimeänä, kylmänä ja kolkkona aikana, jolloin kaikki
+näyttää niin toivottomasti kuolleelta, mutta jolloin kaikki kuitenkin
+elää ja toivoo, nyt tahdomme me ajatella ylösnousemisen päivää. Onkos
+ihme jos kiitetään Jumalaa kauniina keväänä, jolloin maa, taivas ja meri
+ylistävät hänen kirkkauttansa? Paljon suurempi kiitos ja sydämellisempi
+ylistys on uskoa ja palvella kuihtumuksen, yön ja kuoleman keskellä.</p>
+
+<p>Minä tunsin muutaman köyhän kodin. Oli eräs vahtimestari, joka asui
+vaimoinensa ja monine lapsinensa erään kruunun suuren huoneuston
+maakerroksessa, jota huoneustoa hänen tuli lämmittää, pitää puhtaana ja
+hoitaa. Tämä asunto oli matala, mutta päivän puolella oli akkuna, josta
+virtasi valoa huoneesen. Akkunalla oli häkissä kanaarilintuja ja häkin
+vieressä muutamia kukka-astioita, varta vasten niin asettuina, että ne
+saivat kaiken sen valon, joka lyhyenä Joulukuun päivänä oli tarjona.
+Muutamassa astiassa oli kieloja, joita harvemmin kukka-astioissa
+kasvatetaan, sillä ne vaativat paljon puuhaa ja vaivaa menestyäksensä
+sisällä. Mutta mitäpä ei rakkaus saisi aikaan.</p>
+
+<p>Vahtimestari ja hänen vaimonsa olivat, niinkuin ihmiset enimmäkseen,
+tavallansa nuhteetonta väkeä, tavallansa Jumalaa pelkääväisiä,
+sunnuntai-kristityitä, jotka otaksuivat, että kun he uhraavat pari kolme
+tuntia viikossa kirkonkäymiseen ja muutamia minuuttia aamu- ja
+iltarukouksiin, niin pitäisi Jumalan olla heihin tyytyväinen. Jumalalle
+kuului seitsemäs osa ja tämän elämän huolille kuusi seitsemättä osaa.
+Jonkun aikaa oli tultu kaikinpuolin hyvin toimeen, mutta kun lasten luku
+lisääntyi ja heidän kouluttamisensa alkoi maksaa, tuli jokapäiväinen
+leipä vähitellen yhä niukemmaksi. &rdquo;Mitä me nyt syömme ja mitä me
+juomme?&rdquo; kysyi mies. &rdquo;Niin, ja millä me itsemme verholtamme?&rdquo; kysyi
+vaimo. Mies hankki sivutoimia, ja vaimo sivuansiota; molemmat riehuivat
+ja raastoivat voimiensa mukaan, mutta yhtä kaikki eivät tulot tahtoneet
+menoille riittää. Viimein sairastui vaimo, ja silloin tuli huolia ja
+murheita sekä ovista että ikkunoista. Napinaa alkoi kuulua, niinkuin
+tavallisesti aina tapahtuu, kun oma voima ja oma nero ovat näyttäytyneet
+riittämättömiksi. Pitihän Jumalan olla heihin tyytyväinen: mintähden hän
+salli heidän kärsiä nälkää?</p>
+
+<p>Onneksi oli heillä Elsa.</p>
+
+<p>Hän oli vanhin tytär ja 14 vuotias; häneen eivät pystyneet nälkä eikä
+huolet; askareiden toimittaminen oli hänestä yhtä helppoa kuin
+leikkiminen. Hän ennätti kaikkeen, ja kaikki kävi reippaasti, niin että
+helisi vaan. Iloinen lapsuuden kevät vaikutti tähän suuresti, mutta kun
+muutamat lapset jo silloinkin saattavat väsyä, niin ei ollut muuta
+selitystä hänen iloisuuteensa ja väsymättömyyteensä kuin se, minkä äiti
+oli mielessään otaksunut, että tyttö oli Jumalan lapsi kehdosta saakka.</p>
+
+<p>Ja onhan sellaisiakin lapsia olemassa. Syntiä on heissä, niinkuin
+kaikissa muissakin; sillä kukaan ei ole niin lumivalkoinen Jumalan
+edessä, ettei <i>hän</i> näkisi heissä jotakin saastapilkkua, josta synti ja
+lankeemus saattaa kehittyä. Mutta nämä lapset ovat saaneet hienomman
+aistin, niin että he näkevät enkelin, jonka Jumala on asettanut
+vartioimaan kutakin lasta, ja kuulevat sen kuiskaukset. Näin tulee
+lapsen ja vartijan välille tuttavallisempi suhde, joka vaikuttaa, että
+lapsi kuulee enkelin äänettömän vastalauseen jokaista syntistä ajatusta
+ja jokaista pahaa aikomusta vastaan. Ja näin kiinnittyy näiden lasten
+sydän aikaisin Jumalan valtakuntaan. Kun sitte Vapahtaja tulee heidän
+tykönsä, ei hänen tarvitse sanoa mikä nimi hänellä on katkismuksessa. He
+vastaavat nöyrästi: &rdquo;niin, tule, Herra Jesus, me tunnemme sinut, me
+olemme sinun omiasi.&rdquo;</p>
+
+<p>Isä sanoi tyttärellensä tuon tuostakin:</p>
+
+<p>&rdquo;Elsa, sinun täytyy lopettaa koulunkäyntisi; meillä ei ole enää varoja
+pitää sinua siellä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Aivan niin, isäni. Saanenhan kumminkin sitte lukea kotona.</p>
+
+<p>&rdquo;Elsa, meidän täytyy eroittaa palvelustyttö luotamme ja tyytyä
+ainoastaan lapsentyttöön. Sinun tulee nyt tehdä kaikki talouden toimet.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä, isäni. Minä tahdon koettaa parastani.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Elsa, nyt täytyy meidän eroittaa lapsentyttömmekin. Sinun tulee tästä
+lähtein hoidella pieniä siskojasi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Oikein, isäni; sen tahdon mielelläni tehdä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Elsa, äiti on sairas. Sinun tulee hoidella häntäkin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Niin, isäni, miks&rsquo;en hoitelisi omaa äitiäni?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Elsa, minä en jaksa enää toimittaa virkaani, vilutauti vaivaa minua.
+Nyt täytyy sinun hoitaa minun tehtäviäni suuressa huoneustossa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mielelläni isäni; ja sinua myöskin tahdon hoidella.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Elsa, meidän täytyy olla säästäväiset! Mitä sinä teet noilla
+piipittävillä linnuilla ja noilla hyödyttömillä kukilla, jotka ovat
+akkunalla?&rdquo;</p>
+
+<p>Elsa vaikeni.</p>
+
+<p>&rdquo;Myy ne! Sinä kenties saat 10 tai 15 penniä kustakin kukasta ja 2
+markkaa linnuista. Me tarvitsemme joka pennin.&rdquo;</p>
+
+<p>Elsa pullahti itkemään. &ndash; &rdquo;Tosin, jos niin tahdot, isäni. Mutta salli
+minun pitää ne!&rdquo;</p>
+
+<p>Isä katsoi häneen ihmetellen. Elsa itki tavallisesti sangen harvoin; hän
+oli aina kaikissa toimissaan ja kaikissa vastoinkäymisissään iloinen
+kuin lintunen. &ndash; &rdquo;Meidän tulee kysyä äidin mielipidettä.&rdquo;</p>
+
+<p>He menivät äidin luo. &ndash; &rdquo;Sanoppa äiti, eikö Elsamme ole kuitenkin
+oivallinen tyttönen? Hän on huoneuston vahtimestari ja vielä enemmänkin.
+Hän kerkii kaikkeen, tekee kaikki säännöllisesti ja on aina tyytyväinen,
+aina nöyrä ja aina iloinen. Mutta katso, nyt itkee hän, kun minä sanoin,
+että hänen täytyy myydä hyödyttömät lintunsa ja kukkasensa.&rdquo;</p>
+
+<p>Äiti vastasi: &rdquo;lapsi raataa kuin orja kaiket päivät; tuleehan meidän
+suoda hänelle hiukan iloakin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;<i>Senkö</i> tähden sinä itket?&rdquo; kysyi isä.</p>
+
+<p>&rdquo;En, nyyhkytti tyttö vastaukseksi. Minulla ei ole koskaan aikaa käydä
+kirkossa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä yhteyttä kirkolla on lintusten ja kukkasten kanssa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ne saarnaavat minulle Matheuksen evankeliumin 6:sta luvusta.&rdquo;</p>
+
+<p>Isä ja äiti katselivat ihmetellen toisiinsa. Mitähän siinä Matheuksen
+evankeliumin kuudennessa luvussa sanottaneenkaan. He olivat kenties
+kuulleet siitä, mutta jo aikoja sitte unhottaneet sen. Lapsi, joka ehti
+kaikkeen, oli kerinnyt lukea tämänkin.</p>
+
+<p>&rdquo;Lue minulle se 6:des luku!&rdquo; sanoi äiti, joka tunsi itsensä ihmeen
+liikutetuksi.</p>
+
+<p>Elsa luki, alkaen 25 värsystä luvun loppuun saakka: &rdquo;Älkää murhehtiko
+teidän henkenne tähden, mitä te syötte ja mitä te juotte, eikä teidän
+ruumiinne tähden, millä te teitänne verhotatte ... katsokaa taivaan
+lintuja ... katsokaa kukkasia kedolla... Etsikää ensin Jumalan
+valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki nämä teille
+annetaan...&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta mistä ihmeestä sinä olet löytänyt tuon paikan?&rdquo; kysyi isä. &rdquo;Sehän
+on aivan kuin meille kirjoitettu.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;En tiedä, vastasi tyttö. Se avautui itsestänsä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ei, sanoi äiti, se ei avautunut itsestänsä, sinun enkelisi on kääntänyt
+lehtiä pyhässä kirjassa. Katso, kuinka kauvan me olemme puuhanneet,
+uurastaneet ja kyyneleitä vuodattaneet tämän elämän huolien tähden, ja
+kaikki työ, kaikki viisaus on ollut turhaa! Nyt tulee lapsi kukkasineen
+ja lintuineen ja kääntää meidän viisautemme hulluudeksi. Isä, isä,
+Jumalalla on ollut liian pieni osa meissä, hän tahtoo saada meidät
+kokonansa, hänen tulee saada kaikki!&rdquo;</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>RUUSUHELMET.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>Kun viisas siskon&rsquo; taittaa<br>
+Pienoisen ruususen,<br>
+Sen lehdet survoo, laittaa<br>
+Taikinan pienoisen.<br>
+Kädessään vanuttaapi<br>
+Ne pikku helmiksi,<br>
+Säikeesen pujottaapi,<br>
+Kaulassaan kantaapi.</p>
+
+<p>Mitenkä hentoo tehdä<br>
+Hän siten ruusuillen?<br>
+Ei kaunist&rsquo; ole nähdä<br>
+Pöperö semmoinen.<br>
+Niin, sisko sanoo: tuoksu<br>
+Helmillä hyvä on,<br>
+Ei sitä ajan juoksu<br>
+Karkoita pakohon.</p>
+
+<p>Kakskymment&rsquo; ajast&rsquo;aikaa<br>
+Hän niitä kantelee,<br>
+Mut tuoksua kuin taikaa<br>
+Ne aina antelee.<br>
+Kun vanhuus joutuu hällen,<br>
+On ruusu lauhtunut,<br>
+Niin jää nuo kukat jällen<br>
+Helmiksi survotut.</p>
+
+<p>Niin, saattaa olla vainen<br>
+Sen tuoksu jälellä,<br>
+Mut ruusu ihanainen<br>
+On itse mennyttä.<br>
+Iloiten eikö näkis<br>
+Hänt&rsquo; aikaa lyhempää?<br>
+Miks sotkemalla tekis<br>
+Hänestä kestävää?</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>HOPEARAHAN KERTOMUKSET.</h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=3 CELLSPACING=3 BORDER=0 ALIGN="LEFT">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+<img src="images/lukemisia1-18-1.jpg" alt=""><br>
+<img src="images/lukemisia1-18-2.jpg" alt="">
+</TD></TR>
+</TABLE><br><br>
+<p>angen myöhäiseksi oli uudenvuoden aatto-ilta jo vierähtänyt
+Kaarlo Kustaan istuessa yksin kamarissansa rahakokoelmaansa
+järjestelemässä. Ahne hän ei ollut, päinvastoin oli hän valmis
+lahjoittamaan nutun päältään, kun joku köyhä, vilusta värisevä poika
+tuli kyökkiin ja rukoili jotakin ruumiinsa verhoksi. Mutta hän oli monta
+vuotta kokoellut säästölippaasensa vanhoja rahoja, joita ei nyt enää
+käytetä, ja joita hän oli saanut milloin mistäkin, välistä makson
+edestä, välistä ilmaiseksi. Useimmat niistä olivat vaskisia, vieläpä
+rumia ja ruosteisia kun hän ne sai, mutta Kaarlo Kustaa oli osannut
+tuli-öljyllä tehdä ne uudennäköisiksi. Joukossa oli monta Kaarlo XII:nen
+aikaista, kummallisilla merkeillä varustettua, ja monta vieläkin
+vanhempaa, mitkä lukkari oli valikoinut niistä rahoista, joita
+talonpojat olivat panneet kirkonkukkaroon, olipa joukossa useita
+ulkomaankin rahoja outoine reunakirjoituksineen, joita ei kukaan
+ymmärtänyt. Viisi taikka kuusi kappaletta oli oikeata käypää hopearahaa,
+jotka Kaarlo oli saanut syntymäpäivinänsä ja muissa juhlallisissa
+tiloissa; ja nyt hän par&rsquo;aikaa järjesti niitä erääsen laatikkoon, jonka
+hän vartavasten oli laittanut rahakokoelma-huoneeksi ja jakanut moneen
+monituiseen eri ruutuun ja pieneen laatikkoon. Olipa siinä muuan raha,
+jota hän ei voinut kylliksensä katsella; se oli vanha roomalainen
+hopearaha, jonka iso-isä oli antanut joululahjaksi, ja joka oli Neron
+ajoilta asti. Se oli peräti pieni ja pahoin kulunut raha, mutta
+kuitenkin saattoi toisella puolella vielä eroittaa tuon julman keisarin
+muotokuvan. Kaarlo Kustaa katseli rahaa puolelta ja toiselta, arvellen
+sitä oikein eriskummaiseksi rahaksi, kun se niin kauan oli ollut tässä
+maailmassa. Jospa tuo raha osaisi puhua, ajatteli hän itseksensä, niin
+olisi sillä paljonkin kertomista. Mutta raha oli aivan ääneti eikä
+hiiskunut sanaakaan, ja kynttilä pöydällä paloi pitkälle karrelle Kaarlo
+Kustaan istuessa ja miettimistään miettiessä muinaisia aikoja, joita
+raha oli nähnyt. Silloin kuului hänestä kuin olisi hopearaha ruvennut
+kummallisesti kilisemään; syytä siihen hän ei tiennyt, mutta tuon
+laatikossa soivan äänen hän kuuli, ja taisi aivan selvästi eroittaa
+hiljaisia sanoja, vienosti helähteleviä kuin hopeakellon ääni. Ja raha
+rupesi puhumaan. Kaarlo Kustaa kuulteli sitä ihmetellen, mutta vastata
+hän ei voinut sanaakaan. Hän kuulteli vaan; ja silloin rupesi keisari
+Neron aikuinen hopearaha kertomaan seuraavalla tavalla:</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt on kello 12, ja ihmiset kirjoittavat vuosiluvun 1858 Vapahtajansa
+syntymän jälkeen. Me rahat olemme pakanoita, jotka lähdemme maailmaan
+sekä hyvyydeksi että pahuudeksi. Minun hopeani on muinaisina aikoina
+tuotu Iberian vuorista, siitä maasta, jota nyt nimitetään Espanjaksi.
+Nyt on tasan 1800 vuotta siitä ajasta kulunut, jolloin minä Roomassa
+rahaksi lyötiin, ja joka sadas vuosi minä taidan puhua. Omia
+elämänvaiheitani en tahdo sinulle kuitenkaan liioin kertoa. Välistä olen
+maannut pitkät ajat maassa; välistä ollut piilossa saiturin kellarissa
+Ja rikkaan silkkikukkarossa, välistä köyhänkin tyhjässä taskussa. Se
+saattaa kaikki olla yhden tekevää; ihmiset häviävät polvi polvelta, vaan
+hopea ei ruostu, raha elää kaikkina aikoina. Ja kuitenkin minä kadehdin
+ihmisten onnea, sillä kun oikein asiaa harkitsen, ovat he minua
+kuolemattomammat. Kun hopea ja kulta sekä koko maailman loisto häviää,
+elävät vielä ihmisten sielut ijankaikkisesti toisella puolen hautaa.</p>
+
+<p>Koska nyt olen osunut sinun luoksesi, poikaseni, tahdon sinulle kertoa
+vuosisata vuosisadalta mitä olen nähnyt ihmisten parissa niinä aikoina,
+jolloin he ovat kirjoittaneet vuosiluvun 58, jolloin minä aina olen
+tainnut puhua. Kun makaa minun tavallani sata vuotta, niin tahtoo
+mielellään avata sydämensä, sen vähän aikaa kun siihen onkin
+tilaisuutta. Siitä syystä aloitan nyt</p>
+
+<p><i>Vuodella 1758</i>. Preussin suuri sotaherra, kuningas Fredrik II, istui
+teltassaan Silesiassa. Hän oli hiljakkoin saanut suuren ja verisen
+voiton Itävaltilaisista Leuthen&rsquo;issä; oli haudattu monta tuhatta
+kaatunutta soturia ja toisten haavat vuosivat verta; monta leskeä itki;
+moni orpolapsi oli kadottanut tukensa. Vaan uljas ja saaliinhimoinen
+kuningas pesi veren pois käsistänsä ja katsellen pöydälle eteensä
+levitettyä Silesian karttaa sanoi hän ylpeällä luottamuksella, tämä maa
+on nyt minun! Hän unhoitti, että hän oli sen voittanut vääryydellä ja
+ihmisten verellä. Mutta ihminen voi unhoittaa paljon, kun voitonpyynti
+ja kunnianhimo ovat saaneet hänen valtaansa! Maailma kiitti suuren
+kuninkaan tekoja, ja imartelijat rohkenivat nimittää häntä &rdquo;ainoaksi;&rdquo;
+mutta minä makasin maan alla ja kuulin sinne hänen omantuntonsa äänen,
+joka sanoi hänelle: &rdquo;väärin! väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!&rdquo;</p>
+
+<p><i>Vuonna 1658</i>. Englannin mahtava suojelija Oliver Cromvell makasi
+kuolinvuoteellansa. Hänen ympärillänsä seisoi vääriä ystäviä, jotka
+olivat itkevinänsä ja surevinansa, ja hänen vieressään seisoi hänen
+ainoa poikansa, joka riemuitsevalla sydämellä ajatteli itseksensä: &rdquo;nyt
+minä pääsen valtaan isäni jälkeen!&rdquo; Tuo suuri mies oli ollut olevinansa
+hyvin jumalinen ja pidettiinkin aikanansa kovin hurskaana miehenä, mutta
+kun hänen piti elämästä erota, muistui hänen mieleensä, että hän oli
+tehnyt monta suurta pahaatekoa ja mestauttanut herransa ja kuninkaansa
+Kaarlo I:sen. Ja vaikka Cromvell monessa kohden oli ollut viisas
+hallitsija, havaitsi hän, että hänen tekonsa eivät voineet kestää
+Jumalan edessä, ja se valta, jota hän maailmassa, halusi, oli ollut
+ainoastaan särkyvä vesikupla. Minä makasin tosin maan alla, mutta kuulin
+sinne asti hänen omantuntonsa äänen, joka sanoi hänelle: &rdquo;väärin!
+väärin! väärin Jumalan ja ihmisten edessä!&rdquo;</p>
+
+<p><i>Vuonna 1558</i>. Toinen suuri mies, joka aikanansa oli ollut maan mahtavin
+ja jonka valtakunnassa aurinko ei milloinkaan laskenut, makasi nyt
+vanhana, voimatonna ja hyljättynä kuolinvuoteellansa Pyhän Justin
+luostarissa Estremadurassa Espanjan maalla. Se oli Kaarlo V, entinen
+Rooman keisari, Espanjan ja molempain Indiain kuningas, hän, joka kaksi
+vuotta sitten oli kyllästynyt valtaansa ja kunniaansa ja luopunut
+kaikista kruunuistansa sekä ruvennut munkiksi erääseen luostariin.
+Siellä seisoi muita munkkeja, mustiin puettuina, palavat vahakynttilät
+kädessä, veisaten hänen ympärillänsä pyhiä virsiä ja ylistäen häntä
+autuaaksi katumuksiensa ja hurskaiden töittensä tähden. Mutta
+kuolemaisillaan olevasta keisarista ei tämä kaikki ollut kylliksi
+Jumalan edessä, vaan hän seurasi surumielin tuntiviisarin kulkua siinä
+kellossa, jonka hän itse pitkäin päivinsä kulukkeeksi oli tehnyt.
+Vallan, kunnian ja maailman aarteet oli hän vapaa-ehtoisesti hyljännyt.
+Mutta siinä ei ollut kylliksi. Hän muisti, kuinka hän oli vainonnut
+Lutherusta, ja kuinka hän oli sallinut Espanjalaisten tappaa onnettomia
+Indiaaneja Mexikossa, ja kaikki munkkien vakuutukset eivät voineet saada
+hänen omatuntonsa ääntä vaikenemaan. Minä makasin maan alla, mutta minä
+kuulin sinne asti äänen, joka sanoi hänelle: &rdquo;väärin! väärin! väärin
+Jumalan ja ihmisten edessä!&rdquo;</p>
+
+<p><i>Vuonna 1458</i>. Don Henrik, Portugaalin prinssi, istui Terzanabal
+nimisessä linnassaan ja kuulteli uutisia niistä tapauksista, jotka
+olivat maailman uudeksi muodostava. Pohjoisesta kuuli hän kerrottavan
+Mainzin ihmeellisestä Guttenbergistä, joka oli keksinyt kirjainpainamis
+taidon. Idästä tuli hämmästyttäviä sanomia Turkkilaisten etenemisestä,
+sitten kun he viisi vuotta takaperin olivat valloittaneet
+Konstantinoopelin, ja kreikkalaiset oppineet pakenivat levittämään
+viisauttansa länsimaihin. Etelästä kuuli Don Henrik sen uutisen, että
+hänen laivansa olivat purjehtineet Guineaan saakka Afrikan
+länsirannalle, joka oli pisin matka, mitä siihen asti oli kuljettu.
+Silloin tuo viisas ja jalo ruhtinas loi linnansa ikkunasta silmänsä
+lännessä lainehtivalle suuren suurelle Atlannin valtamerelle, pudisteli
+miettiväisesti harmaata päätänsä ja sanoi: &rdquo;tuolla valtameren toisella
+puolella on epäilemättä maata; voi, jospa silloin eläisin, kun se maa
+löydetään!&rdquo; &ndash; Ja minä hopearaha makasin maan alla, mutta minä kuulin
+hänen äänensä, ja kaiku vastasi siintäviltä sinilainehilta: on, on,
+siellä on maata, siellä on Ameriika, ja Kristoffer Columbus käy
+par&rsquo;aikaa koulua Genuassa.</p>
+
+<p><i>Vuonna 1358</i> makasin minä erään ritarin arkussa. Hän puki kultaisen
+sota-asun päällensä ja ratsasti turnajaisiin. Kentän ympäri oli
+rakennettu purppuravaatteella päällystetty aitaus ja ylt&rsquo;ympärillä oli
+laitettu parvia katselijoille. Ritari kynnätti tanteren kahdellatoista
+härkäparilla ja kylvi vakoihin kolme tuhatta hopearahaa, joiden joukossa
+olin minäkin. Senjälkeen ratsasti monta loistavaa ritaria aitankin
+sisään ja hyökkäsivät toinen toistansa vastaan täyttä lentoa, niin että
+heidän peitsensä taittuivat kiiltäviä haarniskoita vastaan, ja moni
+uljas taistelija kaatui nurinniskoin hevosen selästä maahan. Kuninkaat
+ja ruhtinaat katselivat parvelta tätä, ja kauniit neitoset viittasivat
+liehuvilla vöillänsä, liput hulmusivat, sotatorvet soivat, kypärit
+välkkyivät, hevoset karkasivat pystyyn ratsastajien kannustaessa ja
+kiilloitetut kypärit välkkyivät auringon paisteessa. Mutta kaikki tämä
+oli vaan leikkiä, sillä ihmiset ovat isoja lapsia ja joka ajalla on omat
+leikkitapansa.</p>
+
+<p><i>Vuonna 1258</i> makasin minä matkustavaisen kauppiaan kukkarossa. Hän
+purjehti tavaroinensa pitkin leveätä kaunista Rhein-virtaa, jonka
+rannoilla heleän-viheriä viiniköynnös verhoilee harmaita vuoria. Koko
+luonto heloitti rauhallisena, aurinko valaisi ritarilinnan huippuja ja
+sen juurella lauloi trubaduuri laulujansa nuorelle tytölle, joka
+kuunteli niitä pienestä avonaisesta linnan ikkunasta. Laivassa oli
+munkki, yhtä musta kuin nimensäkin, sillä hänen nimensä oli Barthold
+Schwarts; hän näytti kauppiaalle hyppysellisen mustaa jauhoa, jota ei
+kukaan tuntenut. Katsokaa, sanoi hän, tämä on tekevä vahvan ja heikon
+yhdenväkisiksi! Ohoo, sanoi kauppias, mitä se lieneekään? Se on ruutia,
+sanoi munkki, ja sanoessaan nauroi hän niin kummallisesti, kuin olisi jo
+edeltäpäin tiennyt, mitä melua hänen keksintönsä oli saava aikaan
+maailmassa. Heidän puhuessaan lähti rannasta vesille vene, joka oli
+täynnä julmia rosvoja, sillä melkein kaikki linnat Rheinvirran varsilla
+olivat siihen aikaan rosvolinnoja. Nuo julmat miehet panivat kauppiaan
+vankeuteen, ryöstivät hänen tavaransa ja pakoittivat hänen vielä lisäksi
+lupaamaan heille suuria lunnaita. Sillä väkivalta oli oikeuden sijassa,
+ja koska jokainen luotti omaan nyrkkiinsä, nimitettiin tätä aikaa
+nyrkki-oikeuden aikakaudeksi.</p>
+
+<p><i>Vuonna 1158</i>. Hurskas piispa Henrik, kristinuskon apostoli Suomessa,
+matkusti talvi-aikana Satakunnan harvaan asutuissa sydänmaissa ja hänen
+seurassansa oli munkkeja ja palvelijoita. Kun nälkä rupesi heitä
+vaivaamaan, pyysivät he ruokaa rikkaan Lallin talosta. Lalli itse oli
+poissa ja kun hänen häijy vaimonsa Kerttu ei tahtonut suoda heille
+mitään syötävää, niin ottivat he leipää uunista ja heiniä hevosille,
+maksaen kaikesta täyden hinnan. Minä olin yhtenä niiden hopearahain
+joukossa, jotka annettiin tuolle häijylle vaimolle. Senjälkeen he taas
+lähtivät pois. Mutta kun Lalli tuli kotiin, vihastui hän julmasti, ajoi
+heitä takaa ja löi hurskaan piispan Henrikin kuoliaaksi Köyliönjärven
+jäällä. Jonkun ajan perästä näin minä Lallin tulevan kotiin; hänen
+mielensä oli synkkä ja raivokas, ja kun hän otti lakin päästänsä, lähti
+koko tukka mukana. Silloin minä ymmärsin, että hän oli tehnyt jonkun
+kovan rikoksen, eikä hänellä sen perästä ollut koskaan enää mitään iloa.
+Mutta piispa Henrik sai suuren kunnian sentähden, että hän oli
+vaikuttanut Jumalan valtakunnan hyväksi Suomessa. Nyt on seitsemänsataa
+vuotta kulunut hänen kuolinvuodestansa, ja Tammikuun 19 päivä on Pyhän
+Henrikin päivä, sillä silloin Lalli hänet surmasi.</p>
+
+<p><i>Vuonna 1058</i>. Siihen aikaan olin Roomassa, paavin aarre-aitassa, ja
+näin munkin, nimeltä Hildebrand, joka toimillansa koetti saattaa paavin
+maailman herraksi. Kuulinpa usein tosin oman-tunnon äänen, joka
+kuiskutti tuolle mahtavalle papille, ett&rsquo;ei Kristuksen valtakunta ole
+tästä maailmasta; mutta silloin Hildebrand vastasi omalletunnollensa:
+etkös näe, että maailma on täynnä sotaa ja syntiä, että keisarit ja
+kuninkaat surmaavat toisiansa, ja että saaliinhimoiset ritarit ryöstävät
+kirkkoja? Julistakaamme paavi sentähden kaikkien herraksi ja
+esimieheksi, niin eivät he enää voi turvata kilpeen ja keihääsen,
+Goliatin tavalla sotiaksensa Israelin Jumalaa vastaan. Tämä onnistuikin
+Hildebrandille monen taistelun perästä, ja hän tuli itse kaikkein
+mahtavimmaksi paaviksi. Mutta sitten kun paavinvallan aika oli mennyt,
+kutsui Jumala Lutheruksen kristittyä kirkkoa puhdistamaan, ja tätä nykyä
+on paavi ainoastaan entisen mahtavuutensa varjokuva.</p>
+
+<p><i>Vuonna 958</i>. Keisari Otto suuri oli kolme vuotta sitten voittanut
+raa&rsquo;at Unkarilaiset Augsburg&rsquo;in luona ja matkusti nyt saksalaisessa
+valtakunnassansa teroittamassa lakia ja oikeutta. Kuninkaat ja ruhtinaat
+notkistivat polvensa hänen istuimensa edessä, ja hänen valtakuntansa
+ulottui kauas Euroopan emämaiden rajojen yli ja minä makasin hänen
+suunnattomassa aarrevarastossaan. Kerran näin hänen alakuloisena astuvan
+makuukamariinsa ja murheellisena paljastavan päänsä Vapahtajan kuvan
+edessä, tunnustaen itsensä kaikkein vähäpätöisimmäksi ja halvimmaksi
+ihmiseksi. Sillä hän oli saanut tietää, että hänen rakas poikansa Ludvik
+oli kuollut nuoruutensa keväällä, ja hän sanoi itseksensä: &rdquo;mitä on
+minun valtani Jumalan vallan rinnalla?&rdquo; Nyt elossa olevista ihmisistä
+olen minä mahtavin, ja kuitenkin olen heikon ruovon kaltainen, jonka
+kaikkivaltias Jumala minä päivänä ja minä hetkenä hyvänänsä voi
+surkastuneena painaa maahan.</p>
+
+<p><i>Vuonna 858</i> makasin uhri-arkussa eräässä luostarissa Ranskanmaan
+ihanalla rannikolla, ja munkit lukivat hartaudella uutta
+litania-rukousta: &rdquo;Normannien vihasta varjele meitä, laupias Herra
+Jumala!&rdquo; Mutta heidän rukouksensa eivät tällä kertaa olleet Jumalalle
+ollenkaan otolliset, sillä varmaankin nämät munkit olivat tehneet syntiä
+ylenpaltisella herkuttelemisella ja ahneudella. Ennenkuin rukous vielä
+oli lopetettukaan, juoksivat raa&rsquo;at pohjois-maiden viikingit
+laivoistansa rannalle. He olivat hirvittävät muodoltaan, siivelliset
+kypärit päässä ja suuret iskumiekat kädessä ja hävittivät koko seudun,
+polttivat luostarin, ryöstivät kaikki sen aarteet ja purjehtivat sitten
+suuren saaliinsa kanssa pohjoisille maille. Silloin seisoi viimeinen
+jäljelle-jäänyt munkki yksinänsä rannalla ja nähdessään viikinkien
+purjeiden katoavan näkyvistä kaukana siintävällä merellä, pani hän
+kätensä ristiin ja sanoi: &rdquo;Jumala, me emme ansaitse muuta kuin
+rangaistusta, mutta säästä kuitenkin meidän jälkeläisiämme, ja anna
+Ansgariuksen, kristityn apostolisi, pohjoisilla mailla saarnata rauhaa
+ja laupeutta!&rdquo; &ndash; Niin tapahtuikin.</p>
+
+<p><i>Vuonna 758</i>. Kaukana eräässä Skottlanninmaan luostarissa istui kaksi
+munkkia hämärässä luostarikammiossa, jossa oli pieni puolipyöreä ikkuna
+kirjoituspöydän yläpuolella. Toinen kirjoitteli siroja kirjaimia
+sileille nahkalehdille, joita kutsuttiin pergamentiksi, ja toinen
+maalasi kauniita kullalla ja hopealla kirjailtuja kuvia erääsen kirjaan,
+jonka hän ihan äskettäin oli valmiiksi kirjoittanut. Minä makasin
+kätkettynä munkkien arkussa, sillä eräs vieras munkki oli tuonut minun
+ynnä joukon muita hopearahoja yhden kirjoitetun kirjan hinnaksi. Nyt on
+minun Ciceroni valmis, sanoi toinen munkki; oikein ihastuttavaa on
+lukea, mitä vanhat pakanat ovat kirjoittaneet, vaikka he vielä elivät
+suuressa pimeydessä eivätkä tunteneet Kristusta, maailman valkeutta.
+Niin kyllä, sanoi toinen munkki; mutta Jumalan sana on voimaltaan ja
+kirkkaudeltaan kaikkia muita ylevämpi. Katso, nyt minä maalaan kauniita
+kuvia kirjaani, johon olen jäljentänyt evankeliumit. Kirjain
+jäljentäminen on tosin hyvin vaivaloista, ja tämä kirja maksaa
+kaksisataa hopearahaa. Mutta siitä onkin sitten ihmisille ikuista iloa.
+Oi, milloinka se aika tullee, jolloin ei tarvita rikkauksia voidaksensa
+ostaa Jumalan sanaa? Kärsivällisyyttä! sanoi taas toinen munkki. Jumala
+vielä senkin ajan suopi, vaikka me emme silloin enää elä. Sillä raamattu
+sanoo meille: &rdquo;köyhille saarnataan evankeliumia.&rdquo;</p>
+
+<p><i>Vuonna 658</i>. Kuuman erämaan halki vaelsi lukuisa joukko päivettyneitä
+sotamiehiä, valkoiset turbaanit päässä ja valkoiset, pitkäliepeiset
+vaipat yllä, muutamat kameeleilla ratsastaen, mutta usiammat kulkien
+jalkaisin. Aurinko paahtoi ja tulikuuma erämaantuuli kulki äärettömän,
+punaisen hietalakeuden yli. Moni mies kaatui maahan kuumuudesta ja
+janosta, mutta muut kävivät eteenpäin, ja kun heitä käskettiin
+lepäämään, vastasivat he: &rdquo;Paratiisissa me saamme levätä!&rdquo; Silloin tuo
+ylevä Ali kaliifi ratsasti eturivien eteen ja huusi: &rdquo;Ainoastaan yksi on
+Jumala ja Muhammed on hänen profeetansa!&rdquo; Kohta heittäysi koko joukko
+maahan ja rukoili, kasvot käännettyinä itään päin, Mekan pyhää kaupunkia
+kohden. Rukoiltuansa nousivat he seisaalle ja kohtasivat vihollisten
+sotajoukon, joka tahtoi puolustaa maata. Mutta kaliifi ja hänen väkensä
+ajoivat viholliset pakoon ja tappoivat kaikki, jotka eivät tahtoneet
+tunnustaa Muhammedia Jumalan profeetaksi. Sen perästä he ryöstivät koko
+maakunnan ja hävittivät kaupungit, ja minun he löysivät maakunnan
+aarrevarastosta. Sitten läksivät he jälleen levähtämättä matkaan
+kuumalle hietakankaalle, valloittamaan yhä enemmin ja käännyttämään koko
+maailmaa Muhammedin uskoiseksi. Mutta Jumala salli heille menestystä
+vaan ajaksi, sitten Jumala antoi heidän valtansa rau&rsquo;eta ja vanhentua,
+sillä se oli tästä maailmasta. Mutta kristinusko, joka ei ole tästä
+maailmasta, ei vanhene milloinkaan eikä myöskään häviä, vaan kestää aina
+aikojen loppuun asti.</p>
+
+<p><i>Vuonna 558</i>. Kauas Bosporan sinisen vedenpinnan ylitse loisti suuren
+Sofiankirkon kullattu kupukatto Konstantinoopelissa. Keisari Justinianus
+istui valta-istuimellansa ja kantoi veroa monelta hänen allensa
+kuuluvalta kansakunnalta. Hänen rahavartijansa kokoili suuret maljat
+täyteen kultarahoja rikkaasta Aasiasta; mutta tuosta onnea niin kopeasta
+Roomasta tuli hänelle vaan pieni maljallinen hopearahoja. Minä olin
+siinä maljassa ja kuulin keisarin sanovan: missä on nyt Rooman loisto,
+koska ei minulle tuoda sieltä suurempia aarteita? Herra keisari, sanoi
+palvelija, Rooman loisto on mennyt, barbaarit ovat hävittäneet sen
+aarteet ja repineet maahan kauniit hovilinnat siinä kaupungissa, jota
+mainittiin maailman pääkaupungiksi. Keisari kääntyi pahoilla mielin pois
+ja näki kaksi munkkia, jotka tulivat, matkasauvat kädessä, vierailta
+mailta. He lankesivat polvillensa keisarin eteen ja tarjoten hänelle
+sauvojansa sanoivat: &rdquo;herramme, me pyydämme sinun katsomaan, mitä nämät
+sauvat sisältävät.&rdquo; Keisari avautti nuo ontelot sauvat ja löysi niistä
+aivan pieniä madonmunia. Silloin kirkastuivat hänen kasvonsa ja hän
+sanoi munkeille: &rdquo;Te olette tehneet sangen hyvän työn, ja minä tahdon
+antaa teille suuren palkinnon, sillä näissä sauvoissa olette tuoneet
+silkkimadon munia Itämailta, joten me nyt voimme kutoa kotona kaikki nuo
+kauniit ja kalliit silkkikankaat, jotka meidän tähän asti on täytynyt
+ostaa ahneilta Persialaisilta.&rdquo; Ja keisari sekä kaikki kansa ylisti
+munkkeja tästä hyödyllisestä lahjasta. Sillä ihmisten valta on
+katoavainen, ja suuret sotasankarit jättävät jälkeensä verta ja
+raunioita; mutta rauhalliset keksinnöt ja hyödylliset toimet, joita
+ahkerat ihmiset maan päällä saavat aikaan, kantavat pitkiksi ajoiksi
+hedelmiä, tuottaen varallisuutta ja menestystä.</p>
+
+<p><i>Vuonna 458</i>. Suuri joukko niitä julmia pakanoita, jotka nimitettiin
+Hunneiksi, kulki hävitetyn Euroopan halki takaisin itäisille maille, ja
+minä olin heidän saaliinsa joukossa. He olivat hävittäneet mahdottoman
+suuret alat Europan kukoistavimpia maita, niin ett&rsquo;ei siellä enää
+löytynyt kaupunkia, tuskinpa kylääkään jäljellä; joku aika sitten olivat
+he haudanneet rajuluontoisen kuninkaansa, Attilan, erään virran pohjaan.
+Jumalan aurinko paistoi kirkkaana poltetuilla autiomailla, ja nuo julmat
+litteänaamaiset miehet astuivat maahan hevostensa seljästä, ruvetaksensa
+aterioitsemaan. He ottivat esiin raakaa lihaa, jonka olivat panneet
+satulan ja hevosen seljän väliin, jotta se ratsastaessa möyhistyisi, ja
+istuutuivat syömään; mutta muutoin he hyvin harvoin astuivat maahan,
+sillä he makasivatkin yöt hevosten seljässä. Heidän näin syödessänsä
+nurmikolla eräässä paikassa, missä Attilan hevonen ei ollut astunut, &ndash;
+sillä mihin Attilan hevonen kerran astui, siihen ei enää mitään ruohoa
+kasvanut &ndash; syöksi heidän päällensä joukko sitä germaanilaista kansaa,
+jota nimitettiin Länsigööteiksi, ja tappoi Hunnit viimeiseen mieheen
+asti ja otti heidän saaliinsa. Mutta tuskin olivat Länsigöötit
+hengähtäneet taistelun jälkeen, kun jo joukko Burgundeja vuorostansa
+karkasi heidän päällensä ja löi heidät; ja kun Burgundit pitivät
+voittonsa taattuna, hyökkäsi kolmas germaanilainen kansa, nimeltä
+Svevit, heidän päällensä, otti heidän saaliinsa ja vei sen
+maanmiehellensä, Rikimer&rsquo;ille, joka siihen aikaan hallitsi Roomassa,
+asettaen virkaan sekä eroittaen virasta Rooman keisareita. Mutta
+Rikimer&rsquo;in hallussa eivät nämät aarteet kauan olleet, ennenkuin ne
+ryösti neljäs kansa, jota nimitettiin Vandaaleiksi, ja joka kuninkaansa
+Geiserik&rsquo;in johdolla kulki rosvolaivoillansa ympäri merta. Minne nyt
+matkustamme? kysyivät Geiserik&rsquo;in merimiehet merellä ollessaan. Ajakoon
+tuuli meidät sille maalle, jota taivas on päättänyt rangaista! vastasi
+kuningas; ja silloin hänen laivastonsa saapui Itaalian rannikolle ja
+anasti koko Rikimer&rsquo;in saaliin. Kaiken tämän näin minä, pieni hopearaha
+rukka, joka kuljin kädestä käteen näiden Barbaarein kesken. Ja he
+hävittivät maailmaa ja toisiansa, se oli todellakin hirveä aika, jolloin
+toinen kansa alinomaa hyökkäsi toisen päälle, asuen milloin siellä,
+milloin täällä näillä autioilla mailla. Mutta Jumalan aurinko lämmitti
+niitä ja herätti eloon uusia aikoja ja uusia ajatuksia tällä
+sekaannuksen aikakaudella. Ja kaikki mikä vanhaa oli, raukesi tomuksi,
+ja kristinusko työskenteli vuosisadan toisensa perästä, saadaksensa
+kaikki nämät pakanakansat, nämät sinun esi-isäsi, hyviksi ja
+valistuneiksi ihmisiksi.</p>
+
+<p><i>Vuonna 358</i>. Minä näin miehen, nimeltä Juliaanus; minä olin nimittäin
+silloin hänen aarteittensa joukossa. Hän oli maaherrana Galliassa, jota
+nyt nimitetään Ranskanmaaksi; ja kolme vuotta senjälkeen tuli hän koko
+Rooman valtakunnan keisariksi. Hän eli turmeltuneena aikakautena, mutta
+oli kuitenkin jalo mies, jonka hyviä tapoja ylistettiin aivan avaralta.
+Mutta hänellä oli yksi vika, suuri vika, hän oli pakana sydämmeltänsä
+eikä uskonut Kristukseen, vaikka Jumalan sanaa jo silloin saarnattiin
+kaikkialla hänen valtakunnassansa. Hän uskoi Jupeteriin ja Minervaan ja
+muihin pakanuuden jumaloihin. Kerran kutsui hän luoksensa juutalaisen ja
+kristityn ja sanoi heille: &rdquo;mitä teidän profeetanne sanovat Jerusalemin
+kaupungin temppelistä?&rdquo; Juutalainen sanoi: &rdquo;Messias sen on jälleen
+rakentava.&rdquo; Kristitty sanoi: &rdquo;Jerusalemin temppeli ei pääse koskaan
+entiseen kunniaansa, sillä Vapahtajamme on sanonut, ett&rsquo;ei siitä pidä
+jäämän kiviä kiven päälle.&rdquo; &rdquo;No, sanoi Juliaanus, minä tahdon uudestaan
+rakentaa temppelin ja todistaa ennustukset vääriksi.&rdquo; &ndash; Kun Juliaanus
+sitten tuli keisariksi, lähetti hän monta sataa työmiestä, uudesta
+rakentamaan Jerusalemin temppeliä entiseen loistoonsa. Ja työmiehet
+aloittivat työnsä, ja keisari nauroi sydämmessänsä, sillä nyt hän luuli
+varmaan tekevänsä kristittyjen Jumalan valehtelijaksi. Mutta katso,
+silloin rupesi maa tärisemään työmiesten jalkojen alla, tulta leimahti
+maasta ja kaikki väki heitti työnsä; ja keisari Juliaanus ihmetteli ja
+hämmästyi; mutta Vapahtajan ennustus oli käynyt toteen.</p>
+
+<p><i>Vuonna 258</i>. Siihen aikaan oli suuri sekasorto Rooman valtakunnassa, ja
+lukuisat barbaarikansat ahdisti sitä joka haaralta, niin että kaikki
+näytti menevän pirstaksi. Eräs keisari, nimeltä Valeriaanus, rupesi
+vainomaan kristityitä. Karthagossa, Afrikan länsirannalla, oli siihen
+aikaan kristitty kirkko. Nuori korkeasukuinen roomalaistyttö, nimeltä
+Placidia, maaherran tytär, vei minun säästölippaassansa kristittyyn
+kirkkoon köyhäin almuksi. Kun hän oli polvillansa alttarin edessä ja
+rukoili maailman Vapahtajaa omalla pyhällä uskollansa valaisemaan häntä,
+tulivat hänen isänsä lähettiläät julman vihaisina ja polttivat kirkon.
+Toisia kristityitä he tappoivat, toisia laahasivat piinapenkille,
+kauheilla kidutuksilla pakoittaaksensa heitä uhraamaan epäjumalille.
+Mutta kun kristityitä tulisilla raudoilla poltettiin ja heitettiin
+petojen raadeltaviksi isolle taistelukentälle, huusivat he kaikki
+rohkeasti, että Kristus, heidän Herransa, oli kärsinyt ja kuollut heidän
+edestänsä, ja nyt he tahtoivat mielellänsä kärsiä ja kuolla hänen
+tähtensä. Placidia oli vankien joukossa. Silloin sanoi hänelle maaherra,
+hänen isänsä: &rdquo;etkös ole tyttäreni, jonka pitää totteleman isäänsä?
+Uhraa siis nyt Jupiterille, ja kiellä Kristus, niin tahdon jälleen sinua
+kohdella isällisellä rakkaudella, ja sinä saat asua kaunihimmassa
+linnassani ja käydä kallihimmissa vaatteissa ja valita puolisoksesi sen,
+jotas kaikkein enimmän rakastat.&rdquo; Mutta Placidia vastasi: &rdquo;isäni, minä
+olen valmis tottelemaan sinua kaikessa, pyytämättä siitä mitään palkkaa,
+sillä tiedän kyllä, että lapsen pitää totteleman isäänsä. Mutta Herra
+Jumala on meidän kaikkien isä ja häntä meidän pitää rakastaman ja
+totteleman yli kaiken muun maailmassa. En siis voi milloinkaan kieltää
+Herraani, Kristusta.&rdquo; Silloin maaherra julmistui ja antoi heittää
+tyttärensä jalopeurain eteen eläintarhassansa, mutta ne laskeusivat
+lauhkeina maahan hänen jalkainsa juureen, eivätkä koskeneet häneen.
+Tämän näki hänen isänsä ja tunsi piston sydämmessänsä, purskahti
+itkemään ja sanoi: &rdquo;en, en voi enää epäillä, minä näen nyt selvästi,
+että kristittyjen Jumala on ainoa ja totinen Jumala.&rdquo; Sitten hän tuotti
+tyttärensä luokseen ja sanoi: &rdquo;lapseni, sinun uskosi on pelastanut sekä
+sinun että minun!&rdquo; Ja siitä hetkestä tuli hän kristityksi.</p>
+
+<p><i>Vuonna 158</i>. Keisari Antonius Pius istui kultaisella istuimellansa
+Roomassa, ja koko tunnetusta maailmasta tuli lähettiläitä, kantaen
+hänelle aarteita ja lahjoja. Minä makasin hänen isossa kulta-arkussaan
+ja kuulin kaiken kansan ylt&rsquo;ympärillä ylistävän häntä jaloimmaksi ja
+parhaimmaksi ruhtinaaksi, mikä ikinä on hallinnut suurta valtakuntaa.
+Kaikkialla hänen ympärillänsä kohosi mainion Rooman marmorilinnat ja
+korkeat voittokaaret; monta tuhatta ritaria seisoi valta-istuimen
+ympärillä, puettuina kultaan ja hopeaan, ja Kreikanmaan oppineet ja
+runoilijat pitivät kiitospuheita keisarille, ja sinä päivänä antoi
+keisari armon kaikille pahantekijöille. Kun sitten koko kansa, ylhäiset
+ja alhaiset, rikkaat ja köyhät, oppineet ja oppimattomat ylistivät
+keisaria jumalaksi, pimeni hänen otsansa, ja minä kuulin hänen sanovan
+vävyllensä ja jälkeläisellensä, Markus Aureliukselle: &rdquo;Miksikä ihmiset
+ylistävät minua jumalana? Minä olen vaan heikko kuolevainen ihminen, ja
+tämä hopearahanen on elävä maan päällä paljon kauemmin kuin minä.
+Ilmoittakaatte kansalle, ett&rsquo;ei se minua palvele, vaan totista Jumalaa,
+joka on meidän kaikkien valtijas. Oi, jospa itse oikein tietäisin, mikä
+hän on!&rdquo;</p>
+
+<p><i>Vuonna 58, Kristuksen syntymän jälkeen</i>. Minä halpa hopearaha olin
+hiljakkoin lyöty rahaksi rikkaan Rooman keisarillisessa rahapajassa.
+Toisella puolellani oli keisarin muotokuva kirjoituksella <i>Nero Claudius
+Cæsar</i>, ja kaikki omistajani katselivat salaisella pelolla hänen
+kuvaansa. Hän oli ollut hyvä nuorukaisena, sanottiin, ennenkuin hän tuli
+valta-istuimelle; mutta valta ja onni kiusaavat ihmistä pahaan, ja
+Nerosta tuli hirmuhallitsija, joka on ollut kaikkien aikakausien
+kammona. Kerran lahjoitti hän minut lemmityllensä, Poppæalle. Nero,
+sanoi vaimo hänelle, sinä olet suuri mies, onpa vahinko, että annat
+äitisi hallita itseäsi. Anna senvuoksi tappaa hänet. &ndash; Nero oli vaiti;
+tämä oli hänestä hirmuista. Mitä, sanoi taas Poppæa; etkös jo ole
+antanut myrkyttää velipuoltasi? &ndash; Silloin Nero rakennutti laivan, joka
+oli tehty niin, että se halkeaisi merellä, ja sitten hän kutsui äitinsä
+Agrippinan tekemään huviretken laivalla, ja hän lähtikin. Laiva halkesi,
+mutta Agrippina ui vahingoittumatta rantaan. Silloin Nero pelkäsi
+kohdata häntä ja käski tappaa hänet. Mutta siitä hetkestä alkaen hänellä
+ei enää ollut rauhaa. Historia on täynnä hänen rikoksiansa, ja hänen
+monien uhriensa joukossa oli myöskin Poppæa. Eräänä päivänä näin koko
+Rooman kaupungin ilmi tulessa, sillä Nero oli käskenyt sytyttää tulen,
+saadaksensa ihailla liekkien loistetta. Kun tämä tuli tietyksi, vapisi
+Nero, peljäten kansan raivoa, ja julistutti, että kristityt olivat
+virittäneet kaupungin palamaan. Siihen aikaan oli vielä kristityitä
+vähän, ja he kokoontuivat metsiin ja yksinäisiin vuorenrotkoihin
+pitämään jumalanpalvelustansa. Nero antoi ottaa kiinni niin monta kuin
+vaan käsiinsä sai, ja muutamat hän ompelutti petojen vuotiin ja antoi
+viskata koirien eteen, toisia hän taasen käski ommella säkkeihin, ja
+säkit voideltiin pi&rsquo;illä ja sytytettiin palamaan tulisoihtuina
+julkisissa näytelmissä. Silloin, niin kerrotaan, joutui myöskin apostoli
+Paavali tyrannin lähettiläiden käsiin ja kärsi martyrikuoleman Herransa
+Kristuksen, sekä suuren ja jalon käännytystoimensa tähden pakanain
+seassa. Mutta kristityt kärsivät ilolla kuoleman, ja ylistivät keskellä
+vaivojansa Jumalaa, joka oli katsonut heidät mahdollisiksi kärsimään
+Hänen pyhän totuutensa tähden. Mutta keisari Nero tuli tästä lähin yhä
+raivokkaammaksi, ja vihdoin teki sotajoukko kapinan häntä vastaan.
+Silloin hän muutamana yönä pakeni kauhistuneena erään orjansa
+maatilalle, ja paetessansa vei hän minut mukanansa kullan-kudotussa
+kukkarossaan. Minä kuulin ukkosen jyrisevän hirmuhaltijan pään päällä,
+minä näin taivaan leimausten salamoivan hänen ympärillänsä. Hänen
+hevosensa pelkäsi, ja matkustajat, jotka kohtasivat hänen yön pimeydessä
+tuntematta häntä, huusivat: Oletkos nähnyt Neroa? Neron pitää kuoleman!
+Ja Nero vapisi niin, että me rahat hänen kukkarossansa kilisimme, eikä
+hän uskaltanut mennä portin kautta maataloon, vaan kätkeysi ruovostoon,
+ja kun häntä janotti, ammensi hän kädellänsä vettä sadelätäköstä.
+Vihdoin viimein antoi orja murtaa muurin ja päästi hänet sisään; mutta
+samassa tuli sanoma, että hänen vihollisensa olivat portin ulkopuolella
+ottaaksensa hänet kiinni ja mestauttaaksensa hänet kaiken kansan nähden.
+Tämän kuullessansa tuli Nero kalpeaksi ja yritti itse lopettamaan
+elämänsä, vaan hän ei voinut, ja lopuksi orjan täytyi auttaa häntä
+pistäissään tikaria kurkkuunsa. Näin hirmuisella tavalla loppuu
+tyrannien elämä, sillä Jumalan viha musertaa heidät, ja ihmisten kirous
+seuraa heidän muistoansa suvusta sukuun.</p>
+
+<p>Katso, sanoi hopearaha, nyt olen kertonut sinulle kertomuksen jokaiselta
+menneeltä vuosisadalta siihen aikaan asti, jolloin Vapahtajan
+opetuslapset elivät ja kuolivat maan päällä, sitten noustaksensa hänen
+kanssansa ijankaikkiseen elämään. Enkä itse ole muuta kuin aine maan
+tomusta, joka kulkee kädestä käteen vuosituhansien vieriessä, mutta
+sinun kuolematoin sielusi, joka elää niin lyhyen ajan maan päällä, on
+kuitenkin elävä äärettömät ajat minun jälkeeni, aina &ndash; ijankaikkisesti.
+Sentähden, poikaseni, sinä joka käyt maailmaan kasvattamaan sieluasi
+ijankaikkiseen elämään, muista silloin, mitä olen sinulle kertonut
+niiden ihmisten synnistä ja uhkamielisyydestä, jotka elivät menneinä
+aikoina, ja elä niin, että Jumalan armo ja ihmisten siunaus seuraavat
+sinua, kun eroat maan päältä. Ehkä vielä tuhannen vuoden kuluttua olen
+jonkun pojan rahakokoelmassa muistona entisiltä ajoilta. Tee niin, että
+silloin voin hänelle sinusta jotakin hyvää kertoa sinun vuosisadaltasi
+ja sanoa hänelle: sen ajan pojat tulivat rehellisiksi kelpo miehiksi,
+jotka pelkäsivät Jumalaa ja rakastivat isänmaatansa ja elivät ja
+kuolivat totuuden ja oikeuden edestä.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>SUVELAN SYYNE.</h2>
+
+<h2><i>(Kevätsatu).</i></h2></center>
+
+
+<p>Suvelan kylässä suosittiin koreita nimiä. Kun suutari sai kuulla, että
+räätäli oli nimittänyt poikansa Ahasveerukseksi, kävi hänen kateeksi ja
+hän pani poikansa nimeksi Hapakuk. Sitten sai räätäli tytön ja nimitti
+hänet Eufrosyneksi. Suutarinpa taas kävi kateeksi ja hän tuumi
+itsekseen: jo nyt on saapas, ellen keksi parempaa nimeä! Hänkös nyt
+hakemaan allakasta, kunnes löysi syyskuun kahdeksannen päivän kohdalla
+Marianmessun. Sepä vasta nimi oli, ei kellään kristityllä ole sellaista
+nimeä ollut. Sillä 8:na päivänä Syyskuuta pidettiin muinoin Jumalan
+äidin neitsyt Maarian muistoksi messu ja sentähden nimitettiin päivä
+Marianmessuksi.</p>
+
+<p>Suutarin mielestä oli nimi vallan eriveikeä ja tyttönen sai kuin saikin
+nimekseen Marianmessu. Mutta luuleekos kukaan kyläläisten ruvenneen
+lausumaan niin pitkiä ja vaikeita nimiä? Ahasveerusta sanottiin lyhyesti
+Veeruksi, Hapakuk&rsquo;ia Kukoksi ja Eufrosyyneä Syyneksi ja Marianmessusta
+tuli Marssu. &rdquo;Messu&rdquo; tuntui jollaintapaa viittaavan kirkkoon eikä siis
+oikein sopinut ihmisen nimeksi.</p>
+
+<p>Jonkun ajan kuluttua sattui suutari kuolemaan ja pian sen jälkeen kuoli
+räätälin vaimo. Lesket tuumivat nyt, että heidän sopisi mennä naimisiin
+ja niin menivät räätäli ja suutarin leski keskenään naimisliittoon.</p>
+
+<p>Siten joutuivat kaikki nuo neljä lasta Veeru, Kukko Syyne ja Marssu
+yhteen ja heistä tuli tavallaan siskot, mutta eihän se sukulaisuus niin
+hääviä ollut, koska kullakin siskoparilla oli eri vanhemmat.</p>
+
+<p>Olisihan sitä sentään tultu toimeen, ellei suutarin leski, jonka
+arvonimenä nyt oli räätäliskä, olisi ollut sellainen kiukkupussi.
+Räätälin entinen emäntä oli ollut nöyrämielinen, mutta nyt oli räätäli
+joutunut akkavaltoihin tai oikeammin polvihihnan vallan alle, jonka uusi
+vaimo oli tuonut mukanaan suutarin tehtaasta. Se oli kauhea hihna, se
+koroitti pian räätälin uuden vaimon talon pääksi.</p>
+
+<p>Ei voi aina niin tarkoin sanoa kehen lapset tulevat. Räätälin lapsista
+oli Veeru äkäluontoinen ja Syyne hiljainen; suutarin lapsista taas Kukko
+hiljainen ja Marssu äkäinen. Nuo kaksi hiljaista pysyivät yhdessä ja
+tulivat hyvin toimeen; toiset äkäiset tappelivat enemmästä päästä
+keskenään, toisinaan taas pitivät yhtä puolta tehdäkseen kiusaa
+hiljaisille siskoilleen.</p>
+
+<p>Uusi räätälinmuija, &ndash; Priska oli hänen nimensä, olihan sekin korea
+nimi, &ndash; höyhensi lapsiaan, milloin väsyi pöllyyttämästä ukkoaan. Nuo
+kaksi äkäistä olivat hänen lemmikkiään; heissä hän tunsi juoksevan omaa
+vertaan. Toiset kaksi saivat selkäänsä ja kärsiä nälkää, kun äiti näki
+hyväksi huomata heissä jotain virhettä. Syyneä ei hän voinut kärsiä
+silmäinsä edessä, olihan aivan sietämätöntä, ettei tuo lapsi milloinkaan
+niskotellut, vaan aina totteli kärsivällisesti, ollen ahkera kaikissa
+askareissaan. Marssu oli sen sijaan osa äitiään; hän kyllä saattoi
+kynsiä, laiskotella samoin ja vähän valehdellakin joskus; se kaunistaa
+puhetta, arveli Priska-eukko.</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt on sinun mentävä paimentamaan rusthollarin lehmiä&rdquo;, sanoi Priska
+Syynelle. Silloin oltiin vasta alussa kevättä, eikä maakaan ollut vielä
+perin paljas, tuskin viheriää korttakaan tapasi niityillä, mutta
+rusthollarin ladoista oli heinät lopussa ja lehmät olivat jo parin
+viikon ajan pureskelleet olkia.</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä menen, äiti&rdquo;, sanoi Syyne.</p>
+
+<p>&rdquo;Saat leipäpalan mukaasi ja sen pitää riittämän iltaan asti.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Riittää kyllä, äiti.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ja sinun pitää lainata nuttusi Marssulle, hän raukka tarvitsee jotakin
+lämmintä mennessään kouluun kylmässä tuulessa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä, äiti.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä ja kyllä&rdquo;, mutisi Priska, &rdquo;ei koskaan saa kuulla muuta! Eikö
+sinua itseäsi palella, vätys?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minä juoksen itseni lämpimäksi&rdquo;, sanoi Syyne.</p>
+
+<p>&rdquo;Koetappas juosta pois lehmien luota. Sinun täytyy kaiken päivää pysyä
+paikallasi!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä tahdon koettaa, äiti.&rdquo;</p>
+
+<p>Tuo tyttö oli aivan auttamaton, aina vaan &rdquo;kyllä&rdquo;, &rdquo;kyllä.&rdquo;</p>
+
+<p>Marssu puolestaan selitti, ettei mikään hänen mielestään ollut niin
+vastenmielistä, kuin koulunkäynti. Mutta sinne pantiin kuitenkin hän ja
+Veeru. Toiset kaksi eivät saaneet oppia mitään.</p>
+
+<p>Syyne läksi paimeneen; hän oli silloin kahdeksan vanha. Kenkiä ei hän
+saanut jalkaansa, sillä nehän olisivat kuluneet metsässä, eikä sukkia
+liioin, mitä hän sukilla teki, kun ei kenkiäkään ollut? Lyhyt villahame
+oli hänen päällään ja sen alla paljas paita. Siinä koko puku, Priskan
+mielestä oli siinä kyllin.</p>
+
+<p>Syyne tuli rusthollarin navetalle. Hänellä oli kädessään lyhyt
+pihlajakeppi, mutta vain näöksi, hän ei koskaan lyönyt eläimiä. Hän
+houkutteli lehmät mukanansa ja tämä oli hyvin vaivaloista alussa. &ndash;
+Eläimet pääsivät nyt ensi kerran näkemään auringon valoa ja haistamaan
+raitista kevätilmaa oltuaan kuusi kuukautta teljettynä pimeään
+navettaan. Niiden hämmästystä ja iloa oli hauska katsella. Ne katsoa
+töllistelivät päivän valoa, ne hyppivät pää pyörällä ja häntä suorana,
+tietämättä minne. Karjassa oli kaksi vasikkaakin, nepäs vasta pistivät
+sorkat allensa oikaisten koipikolonsa. Oli karjassa härkäkin, yksi
+härkä, seitsemän lehmää ja kaksi vasikkaa, tämä piti Syynen panna
+muistiinsa, ettei yksikään pääsisi metsässä eksymään. Härkä olikin
+ainoa, joka säilytti arvollisuutensa kunnioittaessaan Jumalan vapaata
+luontoa korkealla läsnäolollaan. Hän päästi ilmoille pitkäveteisen
+muuuun todistukseksi armollisesta mielihyvästään.</p>
+
+<p>Kylläpä siinä oli puuhaa aikalailla, ennenkuin sai nuo tanssivat naudat
+liikkeelle hyvässä järjestyksessä kellokas etunenässä, mutta onnistuihan
+se vihdoin ja Syyne ajoi lehmät niitylle metsäisen mäenrinteen juurelle.
+Kesäiseen aikaan oli mäen rinteessä punaisenaan mansikoita, mutta nyt
+oli siinä vielä lumikasoja kuihtuneen syysruohon seassa ja aivan kuin
+hämähäkin seittiä niissä paikoissa, missä suuret lumikinokset olivat
+olleet. Kovin vähän siinä oli purtavaa; muun paremman puutteessa kuivia
+koivun lehtiä ja mustikan varsia. Osa lehdistä oli mustunut, eikä
+kelvannut syötäväksi, toiset, kellertävät ja punertavat, saattoivat
+juuri hätätilassa mennä mukiin. Lehmät koettelivat mustikan varsia,
+olivatpa ne sitkeitä pureskella; se oli samaa, kuin köyhillä ihmisillä
+perunankuorten syönti.</p>
+
+<p>Huu, kuinka tuuli oli kylmä! Se tarttui tuohon ohueen ja lyhyeen
+hamerisaan ja puhalsi köyhää Syyne rukkaa paljaalle iholle. Saatuaan
+lehmät aituuseen, etsi hän mäelle itselleen hyvän paikan, josta saattoi
+lukea karjansa ja olla tuulen suojassa suuren kiven takana. Nyt söi hän
+puolet leipäpalastaan suurukseksi; mitähän, jos hän nyt tekisi tuohisen
+ja lypsäisi jotain lehmää, niin saisi pidot keskellä mäkeä? &ndash; Ei,
+tänään tahtoi hän antaa vasikkain imeä emojaan, olihan se niiden
+luonnollinen oikeus. Ei hän tahtonut varastaa vasikoiden ruokaa. Hän oli
+kyllä kuullut, etteivät vasikat saa imeä emoaan, sillä silloin
+tahtoisivat ne aina tehdä niin ja mistä sitten ihmiset saisivat maitoa?
+Mutta Syyne parka tuumi kaikessa yksinkertaisuudessan, että Jumala oli
+ihmiskuntaa viisaampi ja hän oli antanut vasikoillekin, samoin kuin
+ihmislapsille, äidin.</p>
+
+<p>Aika kävi pitkäksi hänen istuessaan kiven takana; hänellä ei ollut
+mitään kirjaakaan, kosk&rsquo;ei hän osannut lukea; jotakin hänen piti
+kumminkin tehdä. Hän löysi puun kappaleita, männyn kuoria ja käpyjä. Hän
+rakensi itselleen tupasen kiven juureen, teki aidan, veräjän ja navetan
+ja pisti neljä tikkua kunkin kävyn alle ja sai siten seitsemän oikein
+lihavaa lehmää. Härällä piti oleman myöskin sarvet, no, ne se kyllä sai,
+sillä tikkuja oli kylliksi. Syyne puki kaarnankappaleen punertavista
+lehdistä tehtyyn hameeseen, teki pään männynkävynpuoliskosta, silmät,
+nenän ja suun ylivuotisista puolukoista. Kädet ja jalat tehtiin
+tikkusista. Selväähän se, että lehmien piti saaman ruokaa ja juomaakin:
+olihan siellä sammalia heiniksi ja lumentähteitä suuren kiven alla.
+Syyne pani kourallisen lunta lehmien eteen, niiden piti hiukan odottaa,
+kyllä lumi sulaisi.</p>
+
+<p>Mutta eihän se ollut talo, eikä mikään, jossa ei isäntää ollut; Syyne
+päätti tehdä kannosta isänsä, räätälin; hänen piti tuleman isännäksi
+taloon ja oleman muita hienompi. Hän saisi istua pöydällä neulomassa,
+sakset, neulat ja rässirauta vieressä. Kas, siinäpäs oli temppu saada
+kasaan niin mutkikkaita kapineita, eikä kiven vieressä ollut mitään
+niiksi sopivia aineita. Syynen täytyi mennä kappaleen matkaa metsään
+niitä hakemaan, muttei suinkaan kauas, olihan hänen pidettävä lehmiä
+silmällä.</p>
+
+<p>Sitten astui hän muutamia askeleita poispäin ja haeskeli puiden välistä.
+Tuollahan oli jotain kanervien seassa, korkean kuusen alla. Mitä se
+mahtoi olla? Pieni harmaa lintu, ja se oli kuollut, kuoliaaksi
+paleltunut! Syyne otti linnun konttaiseen kouraansa ja hohotteli siihen.
+Se oli kylmä ja kuollut. Mutta entäs, jos hän panisi sen paitansa alle
+ja lämmittäisi sitä povessaan. Sopihan koettaa. Lintu tuntui niin
+kylmältä kuin jääpalanen, kun se koski pikkaista tytön sydäntä. Kylmää
+päältä ja kylmää sisältä, huu! Syyne alkoi väristä vilusta. Mutta kun
+lintu oli muutamia minuuttia lämmitellyt niin lähellä hänen lämmintä
+sydäntänsä, alkoi se liikutella siipiään. Se elää, se elää!</p>
+
+<p>Syyne riemastui oikein sydämen pohjasta, otti taas linnun käteensä ja
+suuteli sen höyheniä. Sinä pieni, viaton ystävä, kiitos, kiitos siitä,
+että elät. Kerro minulle kuka sinä olet ja kuinka olet paleltunut
+kuoliaaksi!</p>
+
+<p>Lintu räpytteli pari kertaa kuoleentuneita siipiään, ojensi ne suoriksi
+ja lensi visertäen tiehensä.</p>
+
+<p>Se oli leivonen, &ndash; huudahti Syyne, sekä iloissaan että suutuksissaan.
+Kas vain sellaista pientä kiittämätöntä veitikkaa, vaan se ei tee
+mitään, kun ei vaan toiste palella kuoliaaksi.</p>
+
+<p>Nyt oli Syynellä oma talo. Isännän piti nyt olla olevinaan hänen isänsä,
+räätäli, mutta mistä saisi hän nyt hyvän räätälin keskellä metsää?</p>
+
+<p>Syyne alkoi hakea korkeiden puiden seasta. Silloin huomasi hän äkkiä
+erään lumikinoksen alla jotakin niin parahultaista, ettei sopivampaa
+voinut toivoa.</p>
+
+<p>Se oli vanha, hoikka, katkennut ja kumoonkaatunut männynkanto, jonka
+oksat ja juuret pörhistelivät joka taholle. Siinä oli kädet ja jalat ja
+pään kohdalla oli sillä paraiksi suuri pahka, jossa oli harmaa parta,
+sekä jotain silmäin, nenän ja suun tapaista. Syyne laahasi kannon
+suurella vaivalla talolleen, pyyhki sen puhtaaksi sammalilla ja asetti
+sen veräjälle. Eihän se tupaan mahtunut, koska se ulottui paljoa
+ylemmäksi kattoa, mutta yhtä hyvä se siltä oli. Semmoinen oiva mies! Ja
+miten ihmeesti se oli Syynen isän näköinen. Puuttui vaan rässirauta ja
+sakset, mutta ne saattoi tehdä tikkusista. Syyne tahtoi itse olla
+Priskamuorina ja olla oikein kiltti hyvää ukkoaan kohtaan.</p>
+
+<p>Mutta kauheata, hän oli unhottanut elukat tuolla niityllä! Kymmenen
+niitä piti oleman, hän osasi laskea juuri kymmeneen. Yksi, kaksi, kolme
+... hän ei voinut nähdä useampaa kuin yhdeksän, yksi, kaksi ..., missä
+oli punanen vasikka? Nyyrikki! vasikka oli poissa.</p>
+
+<p>Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Syyne juoksi niitylle ja kysyi kellokkaalta,
+jonka muka piti oleman maitten poliisina. Kellokas kääntyi häneen päin
+ja katsoi nuhtelevasti, kuin olisi tahtonut sanoa: jos sinä juuri olet
+vasikkain täti, niin tuo minulle takaisin punaisin lapsoseni!</p>
+
+<p>Syyneä rupesi peloittamaan. Hän etsi niityltä, aituuksesta mäeltä, hoi!
+Ei jälkeäkään punaisesta vasikasta. Hän etsi puiden ja kivien alta, hän
+kurkisti ylös puihinkin, siltä varalta, että vasikka mahdollisesti oli
+piiloutunut sinne tehdäkseen kiusaa hänelle. Ei hän voinut keksiä
+punaista karvaakaan; mutta punaisen hännän hän näki, se liikkui
+vikkelään oksien välissä. Orava! Mitä hän sillä tekisi? Ei hän saattanut
+viedä sitä kotiin ja sanoa: &rdquo;tämä on vasikka!&rdquo;</p>
+
+<p>Syyne istui kivellä. Mitä nyt oli tehtävä, itkeäkö, vai syödä
+päivällistä?</p>
+
+<p>Mutta missä oli se leivänpalan puolikas, jonka hän oli säästänyt
+päivälliseksi? Poissa kuten vasikkakin. Leipä oli pudonnut sammalelle,
+orava luikahti alas puusta, istuutui takajaloilleen ja otti leivänpalan
+etukäpäliinsä, näykkäsi sitä etuhampaillaan, nyykäytti päätään ja piti
+herkun hyvänään. Syyneä rupesi naurattamaan, vaikka olikin niin
+murheissaan. Semmoinen mokoma ahmari, se syö minulta päivälliseni ja
+minä vaan katselen syrjästä. No, pidä hyvänäsi! Kyllä minun on nälkä,
+mutta ehkä sinun on vielä kovempi nälkä, kuin minun.</p>
+
+<p>Kaiken kiusan lisäksi näkyi tuo ilkeä Veeru suuntavan kulkuansa
+tännepäin.</p>
+
+<p>&rdquo;Äiti lähetti minut katsomaan miten sinä hoidat elukoita. Missä ne ovat?
+Jaha, niityllä. Kymmenen niitä sanottiin olevan; yksi, kaksi, kolme ...
+kahdeksan. Minne sinä olet vasikat hukuttanut?&rdquo; &ndash; &rdquo;Vasikat?&rdquo; kysyi
+Syyne pelästyneenä. &ndash; &rdquo;Niin, molemmat vasikat. Kenties on susi ne
+syönyt.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Rakas Veeru, auta minua etsimässä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Hae itse!&rdquo; sanoi Veeru.</p>
+
+<p>&rdquo;Veeru kulta, pyydä Kukkoa tulemaan heti minulle avuksi niitä etsiessä!&rdquo;</p>
+
+<p>Veeru nauroi. &ndash; &rdquo;Kukko istuu kellarissa siitä hyvästä, että kaatoi
+maitopurtilon hakiessaan linkkuveistään hyllyltä. Äiti pisti hänet lukon
+taakse ja illalla, kun tulet vasikoitta kotiin, pääset sinäkin sinne.
+Hyvästi nyt. Mitä rojua sinulla on tuossa kiven juuressa?&rdquo;</p>
+
+<p>Ja mennessään potkaisi Veeru kumoon uuden vastarakennetun kauniin talon,
+aitoineen, veräjineen ja kaikkine lehmineen navetassa.</p>
+
+<p>Syyne katseli taloaan ja yksin jälelle jäänyttä harmaata kantoa,
+miettien mielessään: jos olisit isäni ihka elävänä, niin auttaisit
+minua, mutta sinä olet vaan vanha kaatunut puuraukka.</p>
+
+<p>&rdquo;Älä itke, kyllä minä autan sinua&rdquo;, sanoi käheä ääni aivan hänen
+vieressään.</p>
+
+<p>Syyne katseli kummastellen ympärilleen. Niin pitkältä, kuin hän saattoi
+nähdä niityn, maantien ja mäen yli, ei näkynyt mitään elävää olentoa,
+paitsi hyttysparvea, joka tanssi katrillia tuolla aidan vieressä. Olihan
+nyt kevät; mutta Syyne pahan suruisessa sydämessä oli syksy.</p>
+
+<p>&rdquo;Tässä minä olen&rdquo;, sanoi taasen ääni. Ja nyt huomasi Syyne kauhukseen,
+että kantohan se puhuikin, kanto, joka oli olevinaan hänen isänsä,
+räätäli!</p>
+
+<p>&rdquo;Miksi minua pelkäät?&rdquo; jatkoi kanto. &rdquo;Olenhan vain vanha kaatunut puu.
+Ymmärrätkö mitä sanon?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä&rdquo;, sanoi Syyne. Hän oli huomaavinaan, että ääni kävi sitä
+selvemmäksi, mitä enemmän kanto puhui. Tämän laita oli samoin, kuin tuon
+kuolleen leivonkin, joka ensin siipiään räpytettyään rupesi vihdoin
+visertämään.</p>
+
+<p>&rdquo;Se on hyvä&rdquo;, sanoi kanto. &rdquo;Kuules nyt, mitä minä sanon! Sinä olet
+lämmittänyt paleltunutta leivoani lapsensydämelläsi ja herättänyt sen
+jälleen henkiin. Sinä olet suonut vasikkain nauttia maitoaan, vaikka
+sinun itsesikin oli jano, ja oravan syödä leipäsi, vaikka sinun
+itsesikin oli nälkä. Etkö luule kaikkein eläinten ja kasvien, vieläpä
+metsän enimmin halveksittujen kantojenkin käsittävän, mitä se on, että
+joku tekee heille hyvää. Tottahan toki, luota siihen! Ja etkö tiedä,
+että kaikissa kasveissa ja eläimissä on elävä henki? Kyllä se on niissä,
+mutta se on kuin kahleissa, se ei ole vapaa, kuten sinun henkesi. Se on
+saman Luojan luoma ja elää omaa elämäänsä, niinkuin sinäkin elät omaa
+elämääsi. Se puhuu omaa kieltään, mutta ihmiset eivät ymmärrä sitä.
+Siksi sanovat he: kasvi ei osaa puhua, eläin ei osaa puhua. Se tulee
+siitä, että aikaihmiset ja pikkuvanhat lapset ovat vieraantuneet
+luonnosta. Hyvät, viattomat lapset ymmärtävät luonnon kieltä, mutta
+toiset tuumivat sen olevan vaan kuvittelua ja nimittävät sitä taruksi.
+Niin, sano sitä vaan taruksi, mutta muista, että se on tosi taru, siinä
+on enemmän totuutta kuin ihmiset aavistavatkaan.&rdquo;</p>
+
+<p>Syyneä ei ollenkaan enään peloittanut, hän oli vain iloissaan ja
+ihmeissään. Hän kyllä tiesi saduista, että koko luonto osaa puhua, mutta
+ett&rsquo;ei kaikki sitä käsitä! Hänhän käsitti kyllä joka ikisen sanan. Hän
+vain kummasteli kuka kanto oikeastaan oli.</p>
+
+<p>Ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa, jatkoi kanto.</p>
+
+<p>&rdquo;Sinä kummeksit kuka minä olen? Vanha kanto raukka, enkä mitään muuta.
+Minä olen ollut suuri puu, käynyt vanhaksi kuin muutkin puut ja
+taittunut myrskyssä. Jos heität minut tuleen, niin palan, jos hakkaat
+minut palaisiksi, niin on minusta vaan lastuja jälellä. Mutta miten
+kurja ja katoovainen olenkin, niin olen kumminkin kappale tuota suurta
+ja elävää luontoa. Ja kaikki se voima, mikä Jumala on luontoon pannut,
+on minussakin. Minä en voi enempää, kuin mitä luonto voi, mutta sen,
+mitä se voi tehdä, sen voin minäkin. No niin, sinä olet hyvä lapsi, sinä
+olet kiskonut minut esiin lumikinoksesta, pyyhkinyt minut puhtaaksi ja
+asettanut talosi kunniavahdiksi. Minä tahdon palkita hyvyytesi. Kuinka
+monta sormea sinulla on?&rdquo;</p>
+
+<p>Sitä ei Syyne tiennyt. Mutta hän osasi laskea kymmeneen, hän alkoi
+laskea sormiansa ja vastasi: kymmenen.</p>
+
+<p>&rdquo;Hyvä&rdquo;, sanoi kanto. &rdquo;Satujen hyvien haltijain tapana on täyttää kolme
+toivomusta, mutta minä tahdon olla jalomielisempi, minä täytän niin
+monta toivomusta kuin sinulla on sormia molemmissa käsissä yhteensä, ja
+niin suuressa mitassa kuin voimani myöntävät. Huomaa, että voin antaa
+sinulle ainoastaan sitä mitä luontokin, mutta minä en voi muuttaa
+Jumalan tahtoa, enkä ihmisten sydämiä. Kukin sellainen toivomus on samaa
+kuin hukkaan mennyt sormi. Punnitse siis tarkoin ja valitse viisaasti!
+Nyt aletaan. <i>Oikean käden peukalo!</i>&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Että saan vasikkani terveenä takaisin!&rdquo; toivoi Syyne punnitsematta.</p>
+
+<p>Kanto taittoi kuivan oksan rosoisesta rinnastaan, pani sen suuhunsa ja
+puhalsi kuin pilliin. Heti näkyi Syynen suureksi iloksi ensin punainen
+ja sitten valkea vasikka kompuroivan esiin pitkillä koivillaan kivien
+lomitse. &rdquo;Miksi olette karanneet?&rdquo; kysyi kanto. &rdquo;Miksi olette tuottaneet
+tälle kiltille paimentytölle niin paljon huolta?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Susi vei meidät&rdquo;, vastasivat vasikat. Ne oikein vastasivat. Nekin
+osasivat puhua?</p>
+
+<p>&rdquo;Susiko; eikö se repinyt teitä palasiksi?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se oli kyllä tarkoitus, mutta se sattui näkemään sinut mäellä ja
+silloin pelästyi se aikalailla.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Hyvä. Menkää nyt äitienne luo niitylle, älkääkä enää koskaan täst&rsquo;edes
+karatko!&rdquo;</p>
+
+<p>Vasikat läksivät noloina matkaansa ja kanto jatkoi: »<i>oikean käden
+etusormi!</i>»</p>
+
+<p>&rdquo;Jospa saisin hiukan ruokaa, minä olen niin nälissäni ja viluissani.&rdquo;</p>
+
+<p>Uusi ääni pilliin. Pian ilmestyi höyryävä vadillinen makkarasoppaa,
+puulusikka laidalla. Kanto katseli tyytyväisesti, miten nälkäinen
+lapsiraukka söi vatsansa täyteen. Jott&rsquo;ei mitään puuttuisi, ilmestyi
+vielä kupillinen lämmintä maitoa. &ndash; »<i>Oikean käden keskinen</i>», jatkoi
+kanto Syynen syötyä.</p>
+
+<p>&rdquo;Anna härän, lehmäin ja vasikkain myöskin syödä tarpeekseen!&rdquo; pyysi
+Syyne.</p>
+
+<p>Pilli soi ja pianpa peitti koko niittyä rehevä heinä; nälkäiset elukat
+kahlasivat polviaan myöden pitkässä heinässä ja polkivat jalkoihinsa
+enemmän, kuin ennättivät syödä. Syyne taputteli käsiään ihastuneena.
+Nyyrikki &ndash; onpa tämä vähän toista kuin mustikan varret! &ndash; »<i>Oikean
+käden nimetön!</i>»</p>
+
+<p>&rdquo;Anna kaikkien ihmisten ja eläinten aina saada kyllikseen ruokaa!&rdquo;
+huudahti Syyne iloissaan ja innoissaan toivoen kaikille yhtähyvää, kuin
+itse oli saanut.</p>
+
+<p>&rdquo;Lapsoseni, minun käy sääliksi&rdquo;, sanoi kanto, &rdquo;että olet menettänyt
+yhden sormen. Luonnon ja ihmisten ikihyvä Isä, joka ruokkii kaiken,
+missä vaan eloa on, on nähnyt hyväksi joskus koetella lastensa uskoa
+kieltämällä heiltä joksikin aikaa jokapäiväisen leivän. Tätä toivettasi
+en voi täyttää. <i>Oikean käden pikkusormi!</i>&rdquo;</p>
+
+<p>Hiukkasen alakuloisena vastasi Syyne vähän mietittyään: &rdquo;että äiti olisi
+hyvä isää kohtaan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Taaskin meni sormi hukkaan, lapsoseni; rukoile Jumalaasi, että hän
+kääntäisi äitisi pahan mielen rakkaudeksi, niinkuin hän itsekin on
+lempeä kaikkia luotujansa kohtaan. En tätäkään pyyntöäsi voi täyttää.
+Nyt olet toivonut koko oikean kätesi sormilla. Punnitse nyt tarkoin!
+<i>Vasemman käden peukalo!</i>&rdquo;</p>
+
+<p>Itku kurkussa vastasi Syyne: &rdquo;Minä tahtoisin niin mielelläni, että äiti,
+Veeru ja Marssu olisivat hyviä ja tulisivat onnellisiksi, mutt&rsquo;en
+uskalla sitä toivoa. Saanko toivoa pääseväni kouluun?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Saatpa kyllä. Huomis-aamuna saat alkaa koulunkäyntisi: »<i>Vasemman käden
+etusormi!</i>»</p>
+
+<p>&rdquo;Ja oikein painetun aapiskirjan, jossa on kukkokin!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Saatpa kyllä painetun aapisen kukkoineen, sinä pikku narri, sen olisit
+saanut minun avuttanikin. Elä tuhlaa kalliimpia toiveitasi näin
+mitättömiin. <i>Vasemman käden keskisormi!</i>»</p>
+
+<p>&rdquo;Ei, kanto, nytpä ei olekaan minulla enää mitään toivomista ... vaan
+odotapas sentään! Isä käy kankeaksi paljosta pöydällä istumisesta jalat
+ristissä. Hänen pitäisi ratsastaa. Lähetä hänelle kaunis hevonen!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ai, ai, se on vaarallista huvia hoikkakinttuiselle räätälille. Onko
+isäsi koskaan ennen istunut hevosen selässä?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;En sitä uskoisi. Mutta se on niin kaunista, kun voudin Kalle höyhen
+hatussa ratsastaa kirkolle. Minä tahdon, että isä tulee yhtä kauniiksi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;No, ratsastamaan en voi häntä opettaa, mutta huomis-aamuna seisoo hänen
+hevosensa satuloittuna pihalla. Nyt on sinulla kaksi sormea jälellä.
+<i>Vasemman käden nimetön!</i>»</p>
+
+<p>&rdquo;Kaksiko sormea? Kaikkein rakkahin kanto, sano mitä minun pitää
+toivoman, minä en todellakaan tiedä mitään toivottavaa! Toivoisinko
+rahaa isälle?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Keksi parempaa!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;No sitten toivon Marssulle riisimakkaraa, Kukolle kuvakirjan, Veerulle,
+niin mitä? &ndash; Äidille ... mitä toivoisin äidille!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Veeru potkasi talosi nurin ja äiti ajoi sinut kylmään tuuleen nututta.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ei, ei, Veerun pitää saada uusi lakki ja äidin pitää saada uusi
+pummulihame.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Nyt olet toivonut neljää lahjaa yhden sijaan, vaan olkoon menneeksi,
+sinä saat ne. Mutta nyt on vain yksi sormi jälellä. Toivo nyt järkevästi
+jotakin itsellesi! <i>Vasemman käden pikkusormi!</i>»</p>
+
+<p>&rdquo;Niin, sano nyt, mitä toivoisin itselleni? Onko hyvä, jos haluan saada
+koko maailman rahat tai, että pääsisin keisarinnaksi tai, että osaisin
+koko aapisen ulkoa, tai parin uusia sukkia, koska vanhoissa on reikä
+kantapäässä? Taikka, että saisin sunnuntaisin aamulla kaksi sokeripalaa
+kahvia juodessani, kun nyt saan vaan yhden? Tahi &ndash; mutta mitenkä saan
+härän, lehmät ja vasikat onnellisesti kotiin, koska täällä metsässä on
+susia? Jospa ne nyt pian saisin kunnolla kotiin navettaan kaikki
+kymmenen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tuolla maantiellä näet niiden vaeltavan kotiin. Ne saapuvat kaikki
+terveinä ja kylläisinä perille.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Joko ne menevät? Ei, odotappas hieman, minä toivon itselleni jotakin
+muuta.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Viimeinen toivosi on täytetty. Toivoa kyllä saat niinkauan, kuin elät,
+mutta toteuttaminen ei ole enää minun, eikä sinun vallassasi. Lapset
+toivovat vähäpätöisiä asioita, vaikka olisivat voineet toivoa jotakin
+suurta, mutta sinä olet ajatellut enemmän muiden, kuin omaa onneasi.
+Vanha harmaa kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan
+lapsi, niin olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi pikku Syyne!&rdquo;</p>
+
+<hr>
+
+<p>Kun Syyne tuli kotiin karjoineen, oli Priska muori jo kellarin avain
+kädessä rusthollarin veräjällä. Hän oli sanonut rusthollarin emännälle:
+&rdquo;Tyttö on antanut suden viedä kaksi vasikkaa, ne meidän täytyy maksaa,
+mutta siitä saakin tyttö istua seitsemän päivää ja seitsemän yötä
+kellarissa.&rdquo; Rusthollarin emäntä tarkasti ja luki karjan ja sanoi:
+&rdquo;ovathan ne kaikki täällä. Mutta katsokaas, kuinka ne ovat lihavia,
+aivan kiiltäviä, onpa se vähän erinomaista näin huonolla ja aikaisella
+kevätlaitumella. Näin hyvää karjatyttöä ei meillä ole milloinkaan
+ollut.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta Veeru on sitten valehdellut minulle!&rdquo; huudahti Priska. Veeru
+sattui juuri tulemaan toivottaakseen siskolleen onnea kellarireissuun.
+Kelpasipa katsella, miten Veeru sai luudan varresta niin runsaasti, että
+Syynen täytyi rukoilla hänen puolestaan.</p>
+
+<p>&rdquo;Älkää lyökö häntä, äiti! Kun Veeru kävi luonani mäellä olivat vasikat
+poissa, mutta ne tulivat takaisin.&rdquo;</p>
+
+<p>Koko kylä ihmetteli, miten rusthollarin lehmät oli niin lihoneet, mutta
+enemmän vielä ihmeteltiin, kun seuraavana aamuna räätälin pihassa seisoi
+kaunis satuloittu hevonen. Kenenkähän tuo oiva varsa lienee. Onkohan
+herrastalon patruunan?</p>
+
+<p>&rdquo;Se on sinun hevosesi, isä&rdquo;, sanoi Syyne, joka ei enää voinut salata
+iloaan. &rdquo;Nyt saat ratsastaa joka päivä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Pitääkö minun ratsastaa? Kylläpä se olisi kaunista!&rdquo; nauroi räätäli.</p>
+
+<p>&rdquo;Noh, koeta!&rdquo; sanoi Syyne, räätäli suostui ja kapusi hevosen selkään,
+mutta putosi sieltä, kuin paikattu tumppi.</p>
+
+<p>&rdquo;Ai, ai!&rdquo; huusi hän, &rdquo;mutta ehkä onnistuu paremmin, kun olen hieman
+ehtinyt harjaantua.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Minä olen saanut kuvakirjan!&rdquo; huusi Kukko.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja minä uuden lakin!&rdquo; kirkui Veeru.</p>
+
+<p>&rdquo;Ja minä olen saanut riisimakkaran!&rdquo; riemuitsi Marssu.</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä ihmettä!&rdquo; huusi Priska muori, &rdquo;minä olen saanut ihka uuden
+pummulihameen!&rdquo;</p>
+
+<p>Syyne hymyili itsekseen, ollen vaiti, mutta toiset huomasivat sen. &ndash;
+Sinäpä tiedät jotakin. Sinä tiesit jotain isän uudesta hevosestakin.
+Kerro, kerro!</p>
+
+<p>Ei Syyne raukka osannut valehdella, hänen täytyi kertoa kaikki, mitä
+tuona merkillisenä päivänä oli tapahtunut, kun hän oli rusthollarin
+karjaa paimentamassa.</p>
+
+<p>Hän unohti vaan kertoa, kuinka hyvä hän oli ollut eläimiä kohtaan.</p>
+
+<p>&rdquo;Syyne, et sinä olekkaan tyhmä tyttö, sinä olet antanut minulle kauniin
+pummulihameen. Sinä saat mennä kouluun ja alkaa jo tänään. Marssu tahtoo
+lopettaa koulunkäynnin, mikä on hänestä kaikkein ilkeintä maailmassa.
+Marssu ei ollut kertonut, että hänet oli eroitettu koulusta.&rdquo;</p>
+
+<p>Syyne kiitti, hän oli jo saanut kukkoaapisensa.</p>
+
+<p>&rdquo;Äiti&rdquo;, sanoi Marssu, &rdquo;anna minun huomenna mennä paimentamaan
+rusthollarin lehmiä!&rdquo;</p>
+
+<p>Muorilla ei ollut mitään sitä vastaan, jos Marssu voisi tuoda äidille
+pitkän murun hurstikangasta.</p>
+
+<p>Marssu virkkoi Veerulle: &rdquo;olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin
+Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Jaa-a&rdquo;, sanoi Veeru. &rdquo;Minä tulen mukaan!&rdquo;</p>
+
+<p>Toisena aamuna menivät Marssu ja Veeru paimentamaan rusthollarin karjaa.
+He olivat varustaneet itsensä lämpimillä vaatteilla ja hyvillä eväillä.
+Lehmät ajettiin piiskan lyönnillä niitylle, joka jälleen oli kellastunut
+ja kuihtunut. Kun karja oli aituussa, istuivat paimenet Syynen
+hävinneelle talolle syömään suurusta. Kanto seisoi vielä paikallaan
+harmaana, vanhana ja hiljaisena. Lapset katselivat sitä uteliaina. Oliko
+todellakin mahdollista, että tuollainen kurja puutönkkö antoi, mitä vain
+siltä pyysi? He tahtoivat koettaa.</p>
+
+<p>&rdquo;Kanto rukka&rdquo;, sanoi Marssu, &rdquo;lähetä minulle helminauha!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Lähetä minulle pyssy!&rdquo; komensi Veeru.</p>
+
+<p>&rdquo;Minä tahdon olla korein kirkossa&rdquo;, lisäsi Marssu.</p>
+
+<p>&rdquo;Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä&rdquo;, selitti
+Veeru.</p>
+
+<p>Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut
+saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi
+häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät
+ymmärtäneet sitä.</p>
+
+<p>Nytkös Veeru suuttui. &rdquo;Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan
+tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin&rdquo;, &ndash; ja nyt antoi
+Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin.</p>
+
+<p>&rdquo;Voi, mitä olet tehnyt?&rdquo; valitti Marssu. &rdquo;Nyt se meihin suuttuu, eikä
+anna meille ollenkaan lahjoja.&rdquo; Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja
+siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa.</p>
+
+<p>&rdquo;No, kanto&rdquo;, sanoi Veeru uhitellen, &rdquo;annatkos minulle pyssyn, muuten
+sytytän sinut tuleen. Minulla on tulitikkuja taskussani.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sen sinä jätät tekemättä!&rdquo; huusi Marssu.</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä vielä&rdquo;, nauroi Veeru, ottaen esiin laatikon. &rdquo;Saanko pyssyn, vai
+enkö saa?&rdquo;</p>
+
+<p>Kanto oli vaiti. Marssu tahtoi temmata Veerulta tikut pois, mutta sai
+sellaisen tuuppauksen, että vieri alas mäkeä.</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin, minä en siis saakkaan pyssyä!&rdquo; huusi Veeru, &rdquo;kyllä minä sinun
+opetan!&rdquo;</p>
+
+<p>Nyt pisti hän palavan tikun kannon parran alle. Parta oli kuiva kuin
+ruuti ja tulen arka, se alkoi rätistä ja pian oli koko kanto
+ilmitulessa. Tuuli oli heti saapuvilla, tietäähän sen, kukapa ei tunne
+kevättuulta? Monta viikkoa oli se jo lakaissut niittyjä ja kuivaellut
+metsiä. Nytkös se työtä sai, pullisti keuhkojaan ja hohkui vireästi
+liekkiin. Liekit luikuivat nopeasti kannosta sammaliin, sammalista
+kanerviin, kanervista katajiin, niistä kuusiin j. n. e. pitkin metsää
+mäntyihin ja koivuihin, hui! tulipa siitä aika loimuvalkea. Pianpa oli
+metsä tulen ja savun vallassa. Tuuli tanssi polkkaa liekkien kanssa ja
+heitti ne aidan yli niitylle, jossa ne tarttuivat kuiviin lehtiin.
+Härkä, lehmät ja vasikat pakenivat mölisten, hännät suorina, mutta sudet
+olivat huomanneet ne, ja kun ei tuo peloittava kanto enään ollut
+nähtävissä, niin voi kyllä ymmärtää, etteivät sudet jättäneet niin hyvää
+tilaisuutta käyttämättä. Lehmät ja vasikkaraukat, en raski kertoakaan,
+miten heidän kävi!</p>
+
+<p>Marssu tuli juosten kotiin kertomaan onnettomuudesta. Härkä tuli mylvien
+hänen jäljessään, se oli ainoa nelijalkainen, jonka oli onnistunut
+pelastua. Koko kylä lähti liikkeelle, kaikki väki riensi sammuttamaan
+metsänpaloa. Mitäs he voivat auttaa? Koko metsä oli hiilenä ja niitty
+tuhkana.</p>
+
+<p>Veerusta löydettiin toinen saapas. Kanto oli kaatunut hänen päälleen ja
+sytyttänyt hänen vaatteensa. Ei saa koskaan ärsyttää luonnon voimia.</p>
+
+<p>Räätäli sai kiittää onneaan, että rusthollari tyytyi hänen uuteen
+hevoseensa, korvaukseksi lehmistään ja vasikoistaan.</p>
+
+<p>Mutta ei niin pahaa, ettei siitä jotain hyvääkin olisi. Priskasta tuli
+siitä päivästä aivan kuin toinen ihminen. Hän ei voinut unhottaa, että
+oli lähettänyt lapset tuohon onnettomuuteen muka hakemaan hänelle murua
+hurstikangasta. Marssustakin tuli nyt kiltti tyttö. Hänestä ja Kukosta
+ja Syynestä tuli pian hyvät ystävykset.</p>
+
+<p>Seuraavana keväänä menivät he kolmen kesken tuolle metsäiselle mäelle,
+missä onnettomuus oli tapahtunut Veerulle ja lehmille. Metsästä oli vaan
+jäljellä muutamia hiiltyneitä kantoja, jotka olivat enemmän nokikolarin,
+kuin räätälin näköisiä, ja mustalle niitylle oli ilmestynyt muutamia
+vihreitä korsia tuhan sekaan. Lempeä, voimakas kevät, joka herättää
+uutta eloa luonnon haudoista, oli jo alkanut poistaa hävityksen jälkiä
+tästä autiosta seudusta.</p>
+
+<p>Lapset etsivät turhaan jotain jäännöstä kummallisesta kannosta, joka
+kerran oli Syynen talon isäntänä.</p>
+
+<p>&rdquo;Syyne&rdquo;, sanoi Marssu, &rdquo;minä luulen, ettei se ollutkaan mikään oikea
+kanto; se oli itse metsänkuningas. Sanotaanhan metsänkuninkaan
+ilmestyvän valepuvussa lapsille ja metsästäjille.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Niin sanoo satu&rdquo;, vastasi Syyne, &rdquo;mutta minä kuulin kannon itse
+sanovan, että hän oli kanto, kuin muutkin kannot, kuinka se muutoin
+olisi voinut puhua. Niin kauan kun se oli olemassa, eli siinä elävä
+henki, joka on kasveissa ja eläimissä. Marssu, olkaamme hyviä kaikkia
+kasvia ja eläimiä kohtaan. Älkäämme koskaan pahoittako sitä elävää
+henkeä, joka niissä on!&rdquo;</p>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-19.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>JÄÄTEHINEN.</h2>
+
+<h2><i>Jättiläissatu.</i></h2></center>
+
+
+<p>Kaukana Pohjolassa oli muinen maa, jota sanottiin Jättiläistenmaaksi, ja
+siellä asui jättiläisiä, joita nimitettiin jäätehisiksi. Ukko ylijumala
+kävi sotaa jäätehisten kanssa ja löi ne kuoliaaksi kaltaisella
+kurikallaan. Mutta yksi jäätehinen jäi henkiin. Se oli piiloittautunut
+jäävuoreen Nordkapin luona, ja siellä se asuskeli vielä viime vuonnakin.
+Kukaan ei tietänyt kuinka vanha, hän oli, kenties kolmen neljäntuhannen
+vuoden vanha, sillä hänen ikäänsä ei ollut kirkonkirjoissa. Mutta pitkä
+hän oli, pitkä ja tyhmä, pituutta yksi kilomeetri ja tyhmyyttä kuusi
+kilomeetriä, sanoi kansa. Se nyt sentään lienee ollut panettelua, hyvä
+kun uskomme puoletkin.</p>
+
+<p>Jäätehinen oli vielä kelpo voimissa, vaikka olikin niin vanha. Hän oli
+jäähän kiinnijäätynyt ja sieti kyllä kylmää, mutta suojilla ilmoilla
+pelkäsi hän sulavansa. Ukko oli aika unikeko, nukkuen enimmän aikansa
+jäävuoressa; mutta joka sadas vuosi havahtui hän tarkastelemaan maailman
+menoa. Ja se virkisti häntä niin, että hän arveli voivansa elää vielä
+jonkun tuhannen vuotta.</p>
+
+<p>Jäätehisillä oli palveluksessaan pieniä, viekkaita peikkoja, joita
+nimitettiin mustiksi-peikoiksi. Ne voivat nähdä läpi vuoren ja tiesivät
+kaikki asiat, paitsi miten päivänpaistetta tehdään. Ja paljon niitä oli:
+kun huusi metsässä, niin aina sai vastauksen. Mutta nyt oli
+mustatpeikotkin hävinneet jäätehisten kanssa, niin että elossa oli
+ainoastaan yksi jäätehinen ja yksi peikko. Ja Nordkapin jäätehinen oli
+asettanut peikkonsa jäävuoren rinteelle vartioimaan, sillä aikaa kun hän
+itse nukkui.</p>
+
+<p>Tänä vuonna heräsi jäätehinen vähää ennen joulua, potkasi jäävuoreen
+aukon ja oikoi kankeita koipiaan. &ndash; Miten aika kuluu? kysäsi hän
+tähysvartialtaan mustalta-peikolta, joka oli vakoojana vuoren rinteellä.</p>
+
+<p>&rdquo;Sata vuotta lähempänä maailman loppua ollaan&rdquo;, vastasi vakooja.</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin!&rdquo; sanoi jäätehinen. &rdquo;Onko täällä sinä aikana ilmestynyt ketään
+minua viisaampaa ja vahvempaa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mistäpä se semmoinen tulisi! Suuri Jäätehinen, sinä olet vahvin ja
+viisain mies koko maailmassa!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta minä alan jo tulla vanhaksi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se ei tee mitään semmoiselle, joka voi nukkua niinkuin sinä. Nukkuessa
+tullaan vahvoiksi ja viisaiksi, eikä kukaan nuku niin paljon kuin sinä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Lienee totta. Mutta kuinka jakselee Ukko nykyjään?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ukko on vieraisilla pikkujumalain luona. Nykyjään hän hyvin harvoin
+jyryyttelee vaunuineen pilvilöissä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Siis tänään ei ole mitään ukkoisilmaa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kuinka, ukkoisilmako keski-talvella?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sitte lähdemmekin vaikka hiukan jaloittelemaan Jättiläistenmaahan.
+Kiipee selkääni. Ihmiset tulevat yhä tyhmemmiksi. Tahdon nähdä, miten
+tyhmiksi ne taasen sadan vuoden kuluessa ovat muuttuneetkaan.&rdquo;</p>
+
+<p>Mustapeikko kiipesi jäätehisen niskaan ja istui siellä kuin kärpänen.
+Mustapeikko näet ei ollut suurempi kuin pieni poika, siihen aikaan kuin
+se saa ensimmäiset housunsa. Jäätehinen oikasihe seisoalleen niin että
+mukuraiset luunsa natisivat, veti seitsenpenikulmaiset saappaat
+jalkaansa ja oli parilla askeleella Kastekaisten tunturilla Lapissa. &ndash;
+No, se ilahuttaa minua, ett&rsquo;ei tunturi ole sulanut päivänpaisteessa.
+Mutta mitä ne on olevinaan nuo mustat viivat tuolla etäällä lumessa?</p>
+
+<p>&rdquo;Ne ovat rautateitä, suuri Jäätehinen. Lännenpuolinen menee Ofotiin ja
+idänpuoleinen kulkee jo aina Ouluun.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Rautateitä? Onko ne jäätynyttä rautaa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ei, tyhmät ihmiset vain ovat viimeisen vuosisadan kuluessa keksineet
+monta konstia. Nyt ne ajavat rautateillä kuusi penikulmaa tunnissa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kuusi penikulmaa! Kannattipa tosiaankin puhua!&rdquo; huusi jäätehinen
+ylenkatseellisesti, otti seitsenpenikulmaisen askeleen ja seisoi
+Trömsö&rsquo;ssä Norjassa. Täällä takeltui hän sananlennätinlankoihin ja oli
+vähällä katkaista hauraan toisen jalkansa. &ndash; Äh, miten tuhmia ansoja ne
+asettelevat tunturiketuille! murahti hän,</p>
+
+<p>&rdquo;Toden totta, miten yksinkertaisia!&rdquo; sanoi mustapeikko. &rdquo;Ja näitä
+myötenhän ne rupattelevat toistensa kanssa!&rdquo;</p>
+
+<p>Jäätehinen harmistui Norjaan, kääntyi ympäri ja oli muutamilla askelilla
+Inaarin järvellä Lapissa. Täällä kohosi muutamasta uutismökistä savu
+punaisena patsaana kylmään talvi-ilmaan. Mutta savulla oli suloinen
+haju, mikä miellytti jäätehistä. &ndash; &rdquo;Mitä tuo pikku väki keittelee?&rdquo;
+kysyi hän.</p>
+
+<p>&rdquo;Se keittää kahvia.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kahvia? Onko se jonkinlaista puuroa?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Suuri Jäätehinen, kahvi on muutamanlaista ruskeaa liemiruokaa, joka
+tekee ihmiset iloisiksi.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mutta sitä soppaa meidän pitäisi maistaa!&rdquo; tuumasi jäätehinen ja otti
+askeleen eteenpäin, mutta unohti että hän samalla siirtyi seitsemän
+penikulman päähän kahvipannusta. &rdquo;Siitäkin on joskus haittaa kun kävelee
+seitsenpenikulmaisilla saappailla. Katsoppa tuota mökkiä, mihin se
+tiensä otti!&rdquo; sanoi jäätehinen harmistuneena.</p>
+
+<p>Silloin näkyi lumessa pieni musta esine. Jäätehinen otti sen ylös,
+katseli puolelta ja toiselta sekä pisti vihdoin suuhunsa, alkaen sitä
+pureskella. &ndash; Sepä se vasta sitkeää poronpaistia on ollut, tuumiskeli
+hän, lieneekin se jo kauan tässä maannut ja kuivanut päivänpaisteessa.</p>
+
+<p>&rdquo;Luultavasti&rdquo;, sanoi mustapeikko. &rdquo;Muuten on ihmisillä tapana sanoa
+semmoista kummikalossiksi. Varmaankin on joku matkustaja hukannut sen
+lumeen.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mitä ne tekevät kummikalosseilla?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ne käyttävät niitä lokaisilla teillä, jalat eivät kuulemma sitte kastu
+ollenkaan.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Likaisia teitä! Märkiä jalkoja! Mitä ihmeen nassiaisia täällä
+Jättiläistenmaassa nyt asuukaan? Kyllä minä ne opetan lokavesissä
+kävelemään! &ndash; Jäätehinen sylkäsi kalossin pois suustaan, veti suunsa
+täyteen talvi-ilmaa ja puhalsi sen sieraimista ulos. Heti syntyi
+semmoinen lumituisku että se tuota pikaa peitti seudun miehenkorkuisille
+niedoksilla. &ndash; Mihin päin se jäikään kahvipata?&rdquo; kysyi jäätehinen.</p>
+
+<p>Mustapeikko osoitti pohjoiseen, jäätehinen oli tuntevinaan ilmassa
+kahvin hajua, ja otti muutamia reippaita askeleita, mutta eksyi
+lumipyryyn ja joutui keskelle Pohjanlahtea. Meri oli kyllä jäässä, mutta
+mikä jää semmoista hirmua kannatti. Jäätehinen soksahti veteen, ja nyt
+olisi kummikalossit kyllä olleet tarpeen.</p>
+
+<p>&rdquo;Katsoppa tuota likaa, kun kehtaa ruveta saapasvarsiini pyrkimään!&rdquo;
+huudahti jäätehinen seisoessaan keskellä merta. Hulluinta kuitenkin oli,
+että jalat alkoivat sulaa seitsenpenikulmaisissa saappaissa. Ei tullut
+muu keinoksi kuin rämpiä jälleen kuivalle maalle. Kitsis! rauskui jää
+kun hän sokelsi sen läpi.</p>
+
+<p>Nyt seisoi hän muutamassa Suomen kylässä. Täällä oli suoja, päivä
+paistoi ja lapset hurauttivat kelkkoineen mäenrinnettä alas aina riihen
+luokse pellolle. &ndash; &rdquo;Onko ne sammakoita?&rdquo; kysäsi jäätehinen.</p>
+
+<p>&rdquo;Suuri Jäätehinen, koipikaamme tiehemme, täällä on vaarallista viipyä&rdquo;,
+varoitti mustapeikko. &rdquo;Ne eivät ole sammakoita nuo tuolla mäenrinteellä,
+ne ovat ihmislapsia.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin&rdquo;, sanoi jäätehinen; &rdquo;minä olen nukkunut niin kauvan, että olen
+unohtanut kokonaan miltä lapset näyttävät. Minua huvittaa nähdä miten
+nuo itikat hölmistyvät.&rdquo; Samalla oikasi hän pitkät käsivartensa ja
+tarttuen yhden lapsen tukkaan, nosti tämän varovasti luokseen. Muut
+pakenivat kirkuen jäätehisen nähtyään minkä käpälistä pääsi.</p>
+
+<p>Uteliaana katseli jäätehinen saalistaan. Se oli kymmenvuotinen
+pojanvekara, Matti Reipas oli nimensä, ja reippaan nimen hän täydellä
+syyllä ansaitsikin. Pojalla nousi sydän kurkkuun, mutta hän nieli itkun
+ja katsoi tuota jättiläishirmua jäykästi silmiin. &ndash; &rdquo;Jaha&rdquo;, sanoi
+jäätehinen, &rdquo;oletko sinä nyt niitä, jotka ajavat kuusi penikulmaa
+tunnissa ja puhelevat toistensa kanssa ketunlankoja myöten? Semmoinen
+pieni, viheliäinen kääpiö kuin sinäkin olet! Luuletko sinäkin olevasi
+viisas, hä? Tiedätkö sinä kuka minä olen? Minä olen koko maailman
+viisain mies.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se sinun tulee näyttää, ennenkuin minä sitä uskon,&rdquo; vastasi Reippaan
+Matti. Ihan närkästyksellä katseli jäätehinen Mattia.</p>
+
+<p>&rdquo;Näyttää? Mitä se on olevinaan?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sinun tulee antaa minun arvattavakseni kolme arvotusta ja minä annan
+sinulle kolme. Jos sinä arvaat minun arvotukseni, niin...&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;&ndash; niin syön minä sinut suuhuni&rdquo;, keskeytti jättiläinen.</p>
+
+<p>&rdquo;Olkoon niin&rdquo;, sanoi Matti. &rdquo;Ja jos minä arvaan sinun arvotuksesi, niin
+syön minä sinut suuhuni.&rdquo;</p>
+
+<p>Jäätehisestä tuntui tämä jumalattoman hauskalta, häntä miellytti tuo
+pieni, teerevä kerskuri ja hän asetti Matin seisomaan lumeen pää
+alaspäin. Mutta Matti oli pian taasen jaloillaan ja komensi: &rdquo;alota!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ei, suuri Jäätehinen&rdquo;, kuiskasi mustapeikko, &rdquo;älä anna narrata itseäsi!
+Sinä olet varmaan maailman viisain mies, mutta tyhmät ihmislapset voivat
+peijata viisaimmankin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Suus kiinni!&rdquo; sanoi Jäätehinen vihaisesti. &rdquo;Tahdon sanoa sinulle että
+tuommoisen nulikan minä syön suuhuni, tunnenkin oikein kelpo
+ruokamaittia. Jaha, kolme arvotusta! No, mikä on se, kuin on sinulla,
+mutta ei ole minulla?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Kymmenen vuoden ikä&rdquo;, vastasi Matti Reipas.</p>
+
+<p>&rdquo;Todellakin, sitä ei käy kieltäminen. No, mikä on se, kuin on minulla,
+mutta ei sinulla?&rdquo;</p>
+
+<p>Matin teki mieli sanoa: &rdquo;tyhmyys&rdquo;. Mutta hän oli siksi viisas että
+vastasi: &rdquo;tuhannen vuoden ikä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Ohoh! niin no, sitäkään ei voi kieltää. Mutta kuule&rdquo;, sanoi jäätehinen,
+voitostaan varmana: &rdquo;mutta mikä on se, joka ei ole minun eikä sinun
+näköisesi?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Krokodiili&rdquo;, vastasi Matti.</p>
+
+<p>&rdquo;Kroko...&rdquo; mikä ihme se on?</p>
+
+<p>&rdquo;No tunturirotta, jos ymmärrät sen paremmin.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tunturirotta? Niin, sitäkään ei käy kieltäminen, tuumasi jäätehinen
+alakuloisena. Nyt on sinun vuorosi kysyä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Mikä on se, joka syntyi maailman alussa ja kuolee maailman lopussa,
+eikä kuitenkaan tule viittä viikkoa vanhemmaksi?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Oo, sitä ei tiedä kukaan, etkä sinäkään&rdquo;, vastasi jäätehinen
+neuvotonna.</p>
+
+<p>&rdquo;Tiedänpähän, se on kuu. No, mikä on se, joka lakkaamatta irvistää?&rdquo;</p>
+
+<p>Jäätehinen tuumasi että se täytyy olla Matti itse.</p>
+
+<p>&rdquo;Eipä, se on seinänrako. Mutta arvaa nyt mikä on tämä:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&rdquo;Lensi lintu siivetön,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Istui puuhun jalaton,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Linnun korjas neitonen,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Jolta puuttui suukkonen;<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Paistoi ilman pannutta,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Söi sen ilman suolatta?&rdquo;</p>
+
+<p>Jäätehisen korvat kävivät kuumiksi, aivan alkoivat sulamaan.</p>
+
+<p>&rdquo;Syö hänet, syö!&rdquo; kuiskasi mustapeikko. Mutta jäätehinen tahtoi pysyä
+sanassaan ja alkoi perinpohjaisesti miettimään. &rdquo;Kuinka voi lintu olla
+siivetön ja neitonen suuton, se on kerrassaan käsittämätöntä.&rdquo; &ndash; Kuule
+nyt, Matti, sanoi hän: &rdquo;kumpi meistä on tyhmempi, minä vai sinä?&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Sitä minä en tiedä&rdquo;, vastasi Matti varovasti. &rdquo;Mutta siivetön lintu on
+lumi ja suuton neitonen on aurinko.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Vai niin&rdquo;, sanoi jäätehinen, &rdquo;sinä et näy olevan juuri tyhmimpiä. Mutta
+mitä on viisaus voiman rinnalla! Tiedätkö sinä, minua pidetään koko
+maailman vahvimpana miehenä!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Se sinun tulee myös näyttää, ennenkuin minä sitä uskon&rdquo;, tuumaili
+Matti. &rdquo;Koetappa nyt muuttaa tämä vuori kolmen tuhannen penikulman
+päähän ja muuta se aamuksi jälleen takaisin samalle paikalle!&rdquo;</p>
+
+<p>Jäätehinen silmäili vuorta ja huomasi sen melkein liian raskaaksi. &ndash;
+&rdquo;Lörpötystä!&rdquo; selitti hän. &rdquo;Koko maailmassa ei löydy semmoista, joka
+voisi tuon kivenmöhkäleen muuttaa.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Löytyypä, sen teen minä&rdquo;, vastasi Matti; &rdquo;sen verran olen oppinut
+koulussa. Minä menen nyt vuorelle ja istun siellä aamuun asti. Vuori
+pyörii maan mukana 24 tunnissa kolme tuhatta penikulmaa, ja huomen
+aamulla tähän aikaan olen minä vuorineni täällä.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Suuri Jäätehinen, hän puijaa sinua!&rdquo; kuiskasi mustapeikko.</p>
+
+<p>&rdquo;Joutavia, kuule nyt, Matti&rdquo;, väitti jäätehinen, &rdquo;tuo kaikki on paljaita
+oppineiden konsteja. Annappa kun minä näytän voimiani tavalla, jonka
+kaikki käsittävät!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Anna näkyä vaan&rdquo;, sanoi Matti. &rdquo;Täällä on meidän riihi. Työnnäppä nyt
+vaikka pääsi läpi seinän!&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Tuommoisen hökkelin minä vaikka potkasen kumoon.&rdquo;</p>
+
+<p>&rdquo;Älä viitsi, se ei ole mikään konsti. Mutta pistä pääsi seinän lävitse!&rdquo;</p>
+
+<p>Jäätehinen ryhtyikin tähän hommaan. Kerta toisensa perästä puski hän
+jääpäänsä seinää vastaan niin että sirpaleet singahtelivat ympärille.
+Mutta seinän läpi hän ei päässyt. Ähkien ja puhkien selitti hän että
+sitä ei voi tehdä kukaan.</p>
+
+<p>&rdquo;Kyllä, sen teen minä&rdquo;, sanoi Matti. Niin puhein juoksi hän riiheen,
+pisti päänsä riihen ikkunasta ulos ja huusi: &rdquo;hyvää päivää, suuri
+Jäätehinen! Nyt minä syön sinun.&rdquo;</p>
+
+<p>Tämä tuntui jäätehisestä niin käsittämättömän lystikkäältä että hän
+alkoi nauraa. Siitä oli kulunut jo pari tuhatta vuotta, kun hän
+viimeiseksi nauroi, silloin kun Ukko ajoi vaunuinensa kuperkeikkaa
+pilvissä. Ja niin hillittömästi nauroi jäätehinen, että hän kokonaan
+unohti vanhan, hauraan jääruumiinsa. Korvat olivat sulaneet ja pää
+lääpistynyt riihenseinää vasten, jääsydän oli niinikään sulanut ja jalat
+muuttuneet meren vedeksi. Nauru ja päivänpaiste teki hänestä aivan
+lopun. Siksis soksis! kuului vaan kun koko jääköntti lupsahti läjään
+suureksi, korkeaksi jääsohjo-kasaksi. Semmoiset olivat jäätehisen
+jäähyväiset maailmalle. Mustapeikko pelästyi niin pahanpäiväiseksi että
+vilisti metsään pakoon minkä koivista riitti, tarttui siellä jäniksen
+silmukkaan ja päätti siten mustan elämänsä valkoisella lumella.</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-20.jpg" alt=""></center>
+
+<p>Matti Reipas oli ylpeä voitostaan, mutta hän piti kuitenkin syntinä että
+semmoinen mahtava jättiläinen juoksisi viheliäisenä likavetenä. Kylän
+lapset kokoontuivat hämmästyneinä ja uteliaina korkealle niedokselle
+jättiläisen jäännösten luona ja tuumittelivat keskenään että montako
+lasta tuo lienee aikoinaan syönyt. Mutta kinokselle tuli myös muuan
+pieni tyttö suksineen ja sanoi: &rdquo;ei, jäätehinen oli hyväluontoinen, ei
+jäätehinen lapsia syönyt, meidän tulee kirjoittaa hänelle
+hautakirjoitus.&rdquo; Ja hän kirjoitti suksisauvallaan lumeen:</p>
+
+<p><i>Tässä lepää viimeinen jäätehinen. Hän oli suuri ja tyhmä, mutta hän ei
+tehnyt mitään pahaa maailmassa. Hyvä on olla viisas, mutta parempi on
+olla tyhmä ja hyväluontoinen kuin viisas ja häijy.</i></p>
+
+<p>Ja tuo pieni tyttö itki päivänpaisteessa jäätehisen haudalla. Ja hänen
+hautakirjoituksensa oli, kuten monen muunkin, kirjoitettu lumeen.</p>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><img src="images/lukemisia1-21.jpg" alt=""></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>LAPSEN RUKOUS KAIKKIEN PUOLESTA.</h2>
+
+<h2><i>(Uuden vuoden iltana.)</i></h2></center>
+
+<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER">
+<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP">
+
+<p>On vuosi vierryt; uus vuosi on<br>
+Kohoova ajan rientohon,<br>
+Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu,<br>
+Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu.</p>
+
+<p>Nyt kello kutsuvi rukoukseen,<br>
+Ja Luojan etehen hartauteen,<br>
+Hänelle polvemme notkistamaan<br>
+Ja hänen armoans julistamaan.</p>
+
+<p>Me häntä kiitämme riemuiten,<br>
+Hänt&rsquo; ylistämme myös iloiten,<br>
+Me lapset pienoset täällä maassa,<br>
+Ja kaikki enkelit taivahassa.</p>
+
+<p>Maailman valtias hän on, mut<br>
+On päämme hiuksetki lukenut.<br>
+Hän vuosituhanten säätää hetket,<br>
+Hän määrää meidänki elonretket.</p>
+
+<p>Hän taivaan kuningas ijäinen<br>
+Katsahtaa lastensa puolehen,<br>
+Ja huokauksemme hiljaisetki<br>
+Hän kuulee taivaassa joka hetki.</p>
+
+<p>Ja Herra, lapsien ystävä,<br>
+Hän tahtoo myös sua sääliä,<br>
+Hän kuulee sun esirukoukses,<br>
+Sun kaikkein puolesta huokaukses.</p>
+
+<p><i>Rukoile vanhempies puolesta:</i></p>
+
+<p>Jumala siunaa armollas<br>
+Mun äitiän&rsquo; ja isään&rsquo;,<br>
+Valaise heitä neuvollas,<br>
+Ett&rsquo; ei he eksyis missään;<br>
+Sä kotiamme suojele,<br>
+Ja vanhempamme varjele,<br>
+Heit&rsquo; iloit&rsquo; ikävissään.</p>
+
+<p><i>Rukoile sisarustesi puolesta:</i></p>
+
+<p>Me saman rungon vesaset<br>
+Olemme siskot, veikot,<br>
+Suo oomme yksimieliset,<br>
+Vaikk&rsquo; olemmekin heikot,<br>
+Vieroita eripuraisuus,<br>
+Ja väliltämme riitaisuus,<br>
+Kukista pahat peikot.</p>
+
+<p><i>Rukoile opettajaisi puolesta:</i></p>
+
+<p>Opettajallen&rsquo; siunaus,<br>
+O Herra, armost&rsquo; anna,<br>
+Ja heille pyhä valkeus<br>
+Korkeudesta kanna,<br>
+Ett&rsquo; opetuksen oikean,<br>
+Ja valistuksen vakavan<br>
+He voisi minuun panna.</p>
+
+<p><i>Rukoile ystäviesi puolesta:</i></p>
+
+<p>O Herra, kaikki ystävän&rsquo;<br>
+Sä ota turvihisi.<br>
+Oppaaksi tielle elämän<br>
+Lähetä enkelisi.<br>
+Suo että täällä tuskissa<br>
+Ja ahdingoissa, vaivoissa<br>
+Ystävyys lujenisi.</p>
+
+<p><i>Rukoile vihollistesi puolesta:</i></p>
+
+<p>Laps heikko olen, tiedän tuon,<br>
+Mä usein joudun vikaan,<br>
+Mut kaikille mä anteeks suon,<br>
+Vaikk&rsquo; ei he antaisikaan.<br>
+Ann&rsquo; anteeks heille Jumala,<br>
+Heill&rsquo; armokätes ojenna,<br>
+Suo laupeutes pikaan.</p>
+
+<p><i>Rukoile isänmaasi puolesta:</i></p>
+
+<p>Maatamme, isänmaatamme<br>
+Varjele hyvä Luoja,<br>
+Vahingot, vaarat estele,<br>
+Ja ahdingoista suojaa.<br>
+Suo vapautta, valoa,<br>
+Suo kunniata, suuruutta,<br>
+Sä kaiken hyvän tuoja.</p>
+
+<p><i>Rukoile ruhtinaasi puolesta:</i></p>
+
+<p>Suojele, Herra armias,<br>
+Valaise ruhtinaamme.<br>
+Karkoita vaarat voimallas,<br>
+Suo rauhass&rsquo; olla saamme,<br>
+Ett&rsquo; aina laki, oikeus,<br>
+Ja menestys ja siunaus<br>
+Iloittais isänmaamme.</p>
+
+<p><i>Rukoile itsesi puolesta:</i></p>
+
+<p>Jumala, rakas Isäni,<br>
+Ain&rsquo; ole mua lässä,<br>
+Ann&rsquo; anteeks pahat tekoni,<br>
+Virheeni elämässä.<br>
+Öin päivin sinuun turvaun,<br>
+Sun armos suojaan antaun<br>
+Ilossa, ikävässä.</p>
+
+<p><i>Rukoile onnettomien puolesta:</i></p>
+
+<p>Minulle Herra sun armos on<br>
+Antanut kodin ja ravinnon,<br>
+Sun pyhä sanas on myöskin omain;<br>
+Rukoilen puolesta onnettomain;</p>
+
+<p>Puolesta kaikkien kurjien;<br>
+Puolesta raukkojen nälkäisten:<br>
+Puolesta viluhun kuolevaisten;<br>
+Puolesta vetehen hukkuvaisten;</p>
+
+<p>Puolesta korvessa kulkevain;<br>
+Puolesta helteessä huokaa vain;<br>
+Puolesta kulkiain kerjäläisten;<br>
+Puolesta haudalla itkeväisten;</p>
+
+<p>Puolesta sairasten kituvain;<br>
+Puolesta vankina riutuvain;<br>
+Puolesta myös maanpakolaisten;<br>
+Puolesta orpojen pienokaisten;</p>
+
+<p>Puolesta synkeämielisten;<br>
+Puolesta sokeasilmäisten;<br>
+Puolesta mykkien miesten, naisten;<br>
+Puolesta rampojen kaikenlaisten;</p>
+
+<p>Puolesta maatansa kaipaavain;<br>
+Puolesta orjina oihkavain;<br>
+Puolesta vaivaisten sorrettujen;<br>
+Puolesta syyttänsä tuomittujen;</p>
+
+<p>Puolesta, Herra, sun pilkkaajais,<br>
+Suo hekin syntinsä anteeks sais;<br>
+Puolesta, jotka käy tuskan teitä;<br>
+Sä Herra armahda kaikkia heitä!</p>
+
+<p><i>Rukoile syynalaisten puolesta:</i></p>
+
+<p>Puolesta rukoilen niidenkin,<br>
+Jotk&rsquo; ovat langenneet synteihin;<br>
+Puolesta varkaiden, ryövärien;<br>
+Puolesta julmien murhajien;</p>
+
+<p>Puolesta ystävän &ndash; jättäjän;<br>
+Puolesta maansa pettäjäin;<br>
+Puolesta syntihin vietteliäin;<br>
+Puolesta orvoilta ryösteliäin;</p>
+
+<p>Puolesta rietasten pilkkaajain;<br>
+Puolesta tyhmien ilkkujain;<br>
+Puolesta viekasten teeskeliäin;<br>
+Puolesta pyhyyden häväisiäin;</p>
+
+<p>Puolesta juomari-raukkojen;<br>
+Puolesta myös rahanahnasten;<br>
+Puolesta murha-polttajien;<br>
+Puolesta väärin-vannojien;</p>
+
+<p>Puolesta turhien pöyhkeäin;<br>
+Puolesta kateiden ylpeäin;<br>
+Puolesta pahojen kituttajain;<br>
+Puolesta tuhmien turmeliain;</p>
+
+<p>Puolesta köyhiltä raastajain;<br>
+Puolesta huonojen vanhempain;<br>
+Puolesta lastensa saastuttajain;<br>
+Puolesta veljeinsä raateliain;</p>
+
+<p>Puolesta Herra sun hylkääjäis,<br>
+Jotk&rsquo; ain&rsquo; on vastoin sun henkeäis;<br>
+Oi jos he karttaisi synninteitä!<br>
+Oi älä kadota Herra heitä!</p>
+
+<p><i>Rukoile onnellistenki puolesta:</i></p>
+
+<p>Kaikk&rsquo; ilo, kaikki suru myös<br>
+On, Herra, antamasi.<br>
+Suo että edest&rsquo; armotyös<br>
+Sois sydän kiitostasi,<br>
+Ett&rsquo; ilon hymy nousis vaan<br>
+Kuin kevään kukka tuoksumaan<br>
+Sun laupeudestasi.</p>
+
+<p><i>Rukoile hyvien puolesta:</i></p>
+
+<p>Siunattu se, ken päällä maan<br>
+Vaeltaa Herran teitä,<br>
+Ja rientää muita auttamaan,<br>
+Eik&rsquo; katkeroita heitä,<br>
+Ja elinaikans uhraapi<br>
+Lähimmäistensä onneksi,<br>
+Jakaen lievikkeitä.</p>
+
+<p><i>Rukoile pakanain puolesta:</i></p>
+
+<p>Jumala, mailman valkeus,<br>
+Valista pakanatki,<br>
+Ett&rsquo; armo sekä laupeus<br>
+Yllättäis heidät ratki.<br>
+Sä yksin ilon, onnen suot,<br>
+Sä lohdutuksen, levon tuot,<br>
+Täydennät vajavatki.</p>
+
+<p><i>Rukoile kaikkien eläväin puolesta:</i></p>
+
+<p>Maan piiri asukkaillensa<br>
+On Herra vallassasi;<br>
+Sä tuskat kaikkein karkoita<br>
+Vahvalla voimallasi;<br>
+Lievitä kivut eläinten,<br>
+Suo myöskin kuolon jälkehen<br>
+Heill&rsquo; lepo armostasi.</p>
+
+<p><i>Rukoile kuolleiden puolesta:</i></p>
+
+<p>Tiedämme kuolleet nukkuvan,<br>
+Ja heidät kätkee hauta,<br>
+Vaan Jesus Kristus kuoleman<br>
+Musersi kuolons kautta.<br>
+Suo, Jesus heidän nimessäs<br>
+Levätä, viimein äänelläs<br>
+Herätä, eloon auta.</p>
+
+<p><i>Kiitä Jumalaa ja rukoile hänen<br>
+valtakuntansa puolesta:</i></p>
+
+<p>Viel&rsquo; sydämestän&rsquo; rukoilen,<br>
+Ett&rsquo; armos meillä oisi,<br>
+Ett&rsquo; aina, Isä ylhäinen,<br>
+Sinulle kiitos soisi,<br>
+Ett&rsquo; armokeinos suloiset<br>
+Maailman kansat kaukaiset<br>
+Sun valtakuntaas toisi.</p>
+</TD></TR>
+</TABLE>
+
+
+
+
+
+
+
+<pre>
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 1, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 1 ***
+
+***** This file should be named 16223-h.htm or 16223-h.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/6/2/2/16223/
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
+</pre>
+
+</body>
+</html>
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-1.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-1.jpg
new file mode 100644
index 0000000..2427517
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-1.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-10.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-10.jpg
new file mode 100644
index 0000000..88e7f15
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-10.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-11.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-11.jpg
new file mode 100644
index 0000000..cc590e6
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-11.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-12.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-12.jpg
new file mode 100644
index 0000000..4801864
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-12.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-13.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-13.jpg
new file mode 100644
index 0000000..8c610b5
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-13.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-14.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-14.jpg
new file mode 100644
index 0000000..9bbd072
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-14.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-15.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-15.jpg
new file mode 100644
index 0000000..3bb83c6
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-15.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-16.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-16.jpg
new file mode 100644
index 0000000..b27b20b
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-16.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-17-1.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-17-1.jpg
new file mode 100644
index 0000000..8eae2db
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-17-1.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-17-2.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-17-2.jpg
new file mode 100644
index 0000000..aef132e
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-17-2.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-18-1.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-18-1.jpg
new file mode 100644
index 0000000..ba58f99
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-18-1.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-18-2.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-18-2.jpg
new file mode 100644
index 0000000..e5b3a80
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-18-2.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-19.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-19.jpg
new file mode 100644
index 0000000..530f399
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-19.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-2.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-2.jpg
new file mode 100644
index 0000000..fa28168
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-2.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-20.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-20.jpg
new file mode 100644
index 0000000..ef2c60b
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-20.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-21.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-21.jpg
new file mode 100644
index 0000000..de4c0f8
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-21.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-3.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-3.jpg
new file mode 100644
index 0000000..bc9606d
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-3.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-4.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-4.jpg
new file mode 100644
index 0000000..105b0f8
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-4.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-5-1.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-5-1.jpg
new file mode 100644
index 0000000..36b5f2c
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-5-1.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-5-2.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-5-2.jpg
new file mode 100644
index 0000000..0f85392
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-5-2.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-5-3.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-5-3.jpg
new file mode 100644
index 0000000..b4a5a49
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-5-3.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-6.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-6.jpg
new file mode 100644
index 0000000..3846c24
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-6.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-7.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-7.jpg
new file mode 100644
index 0000000..4b4a2cb
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-7.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-8.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-8.jpg
new file mode 100644
index 0000000..642384a
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-8.jpg
diff --git a/16223-h/images/lukemisia1-9.jpg b/16223-h/images/lukemisia1-9.jpg
new file mode 100644
index 0000000..d2f0d4f
--- /dev/null
+++ b/16223-h/images/lukemisia1-9.jpg
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..934fbf7
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #16223 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16223)