initial commit of ebook 15993HEADmain

5 files changed, 5322 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15993-8.txt b/15993-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..ec6503a
--- /dev/null
+++ b/15993-8.txt
@@ -0,0 +1,5306 @@
+The Project Gutenberg EBook of 25 vuotta, by Kasimir Leino
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: 25 vuotta
+       Valikoima runoja
+
+Author: Kasimir Leino
+
+Release Date: June 6, 2005 [EBook #15993]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 25 VUOTTA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+25 VUOTTA
+
+Valikoima runoja
+
+
+Kirj.
+
+Kasimir Leino
+
+
+Weilin & Göös, Helsinki, 1908.
+
+
+
+
+Tämä valikoima sisältää runoelmiani lähes kahdenkymmenenviiden vuoden
+ajalta. Muutamat aikaisimmat ovat näet sepitetyt jo v. 1883, vaikka
+julkaistut vasta Runokokeissani 1886. Aivan mieskohtainen ei
+valikoimani ole, sillä työssä ovat minua avustaneet runoilija Aarni
+Kouta ja olletikin veljeni Eino Leino. Kuitenkin voi lukijasta ehkä
+tuntua, että valikoimaan on otettu sellaisiakin runoja, joiden merkitys
+on enemmän persoonallista, kuin runollista laatua; tämän heikkouden
+myönnän omakseni, mutta perustuuhan lyyrillinen runous aina
+persoonalliseen tunteeseen, joka vetoaa antautuvan lukijan
+myötätuntoisuuteen. Niillä on ollut merkityksensä runoilijan
+sisällisissä taisteluissa, joiden kautta hänen kehityksensä on käynyt.
+Sen vuoksi ei esim. Schiller tämänlaatuisia runoja poistanut
+kokoelmastansa. Samasta syystä olen minäkin ne tähän valikoimaan
+ottanut. Lukija näkee niistä, ettei tekijän kehitys ole tapahtunut
+ilman sisällisiä taisteluja, eikä ilman sitä etsintää ja haparoimista,
+mikä meidät ihmisiksi tekee ja pakottaa ikäänkuin meitä vetoamaan
+muiden hengenheimolaisten myötätuntoon.
+
+Helsingissä marraskuulla 1908.
+
+Kasimir Leino.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Lukijalle
+
+I. Kokoelmasta Runokokeita:
+
+Lukijalle
+Kaksi vaalia
+Ämmäkoskella
+Neidon mielet 1 & 2
+Mik' onpi syynä
+Ensi vuokko
+Nainen
+Kuutamolla
+Sunnuntaina
+Hää-ilta
+Totuutta huudat
+Hengen tasavalta
+Neidon silmä
+
+II. Kokoelmasta Ristiaallokko.
+
+Ristiaallokossa
+Kansanlapsi
+Mieleiseni mies
+Gladstonelle
+Nukkuvalle tytölle vuoristossa
+Memento mori
+Huutolaistyttö kehdon ääressä
+Myrskylintu
+Mun isäni kallihin kuolema vei
+Surutonna suolla sorsa
+Mun vuodenaikani ei ole syys
+Päivän laskiessa
+Ulapalla  I
+   "     II
+Ylinnä kaiken vapaus
+Mi orjuutta, se kurjuutta
+Parantumaton
+Yksin ollessa
+Lemmittyni muistoksi
+Annettelle
+Tuommoinen tyttö on mieleeni mun
+Mustat silmät
+Jos tohdit ja tahdot
+Niin varmasti
+Kaikki kaikessa
+Daimooni
+Elämän kokemusta
+Valtion syöttiläälle
+Eräälle kirjailijalle
+Kallihin kansan vuoksi
+"Kunnon mies"
+Mahtava mies
+
+III. Kokoelmasta Väljemmillä vesillä.
+
+Väljemmillä vesillä
+Elämän laulu  I
+   "     "   II
+   "     "   II
+   "     "   IV
+   "     "    V
+   "     "   VI
+"Yhteisvoimin yhteistyöhön"
+Kansalleni
+Juhlaruno
+En jouda, en jouda  I
+     "         "   II
+Maisterikekkerit
+Kuusi kalliolla
+Vuoden vaihteella
+Syksyinen mieliala
+Niin herkkä kuin haavanlehti
+Talvitunnelma
+Väsyksissä
+Mä olen kuin siipehen ammuttu lintu
+Onnensa kukkulalla
+Niin uskollisna kuin taivaan tähdet
+Hän
+Vastaisen ajan vieno auerpilvi
+Kuin leikki lämmin säde suvipäivän
+Et lempesi haavoja lääkitä voi
+Kuin kuolisi kuutamon kultainen vyö
+Niinkuin merten myrskysäillä
+Mä suutelin häntä ja itkin
+Äitini silmät
+Viattomuuden uni
+Tunne itsesi
+Eräälle kaunottarelle
+Kevätkylmät
+Vanhojen matkijalle
+
+IV. Kokoelmasta Runoja:
+
+Z. Topeliukselle
+Poëta laureatus
+Laulajan rukous
+Erakon unelma........... 237
+Etsijän palaus 1......... 242
+   "       "   2 & 3
+   "       "   4
+   "       "   5
+   "       "   6
+   "       "   7
+   "       "   8 & 9
+   "       "   10
+Satukuningas
+Kantelettaren synty
+Salamain keskellä
+Muistanpa ajan, jolloin lasna muinoin
+Miksi nään sun niinkuin ennen
+Sun omaks tahdon
+Kaksi ihannetta
+Ma lepään rannalla ruohistossa
+Pakanallinen uni
+
+
+
+LUKIJALLE.
+
+Luonnon kaiken tutkijalle
+ain' on yhden arvoinen,
+onko vuokko, onko kielo
+vaiko ruusu kaunoinen.
+
+Kaikkea hän harrastaapi,
+tarkastellen, tutkien,
+että luonnon ilmaukset
+kerran sais hän selvillen.
+
+Suur' on luonto, suuri taivas,
+monet kätkee ihmehet.
+Kuitenkin on heidän lainen
+ihmissy'än ja -tuntehet.
+
+Ken, jos pyrkii ihmissielun
+tuntehia selvimään,
+ei se etsi lauleluja
+mainemiesten yksistään.
+
+1886.
+
+
+
+KAKSI VAALIA.
+
+Näin mä kerran kau'an mietin:
+jos nyt vaali oisi mun,
+kumman silloin ottaisin mä,
+vapaudenko toivotun
+vai sen eestä taistelun?
+
+Näin mä kerran toisen mietin:
+Vaali jos ois ehdoton,
+kumpi oisi mieluisampi:
+Totuus jalo, verraton,
+tai sen etsintäkö on?
+
+Selville jo tuosta pääsin:
+Ennen, ennen ottaisin
+vapaudesta taistelun mä,
+totuutt' ennen etsisin,
+valmisna jos saisinkin.
+
+Jalompi on vapautta
+taisto eestä vapauden.
+Parempi ja arvokkaampi,
+kuin sen pelkkä saaminen,
+etsintä on totuuden.
+
+1885.
+
+
+
+ÄMMÄKOSKELLA.
+
+Yö usva-verhollansa jo kattaa kaiken maan
+ja taivahalle kuuhut jo käypi loistamaan.
+Ei kuulu ihmisääntä, ei laulu lintujen,
+ja unen helmaan kaikki jo vaipuu uupuen.
+
+Mut uinu ei vaan Ämmä, mi pauhaa, hyrskyää,
+ja kallioita vasten noin ryntää, jyskyää --
+nuo vahto-lainekuohut ne kulkee kulkuaan,
+ei estää heitä talvi voi jäähyt-vaipallaan.
+
+Taivaalle vesi pärskyy kuin helmikaste vain
+hohtoisan taivaankaaren helteellä heijastain,
+ja kuohut kehtohonsa ne käyvät laulaen,
+näin luulin kuunnellessa ma soivan sanat sen:
+
+Pois olo orjan, pois sidekahleet!
+Ämmä se tietänsä vyöryvi vain.
+Kyllähän koittavat ihmiset ahneet
+vangita aaltoja armahiain.
+
+Vaan vapautta, ku koittavi sortaa,
+sen minä nielen, pirstaksi lyön!
+Estehet eestäni helppo on murtaa,
+kuohut ne riemulla toimivat työn.
+
+Valppaana hyrskyen matkani kuljen,
+kunnes mä rauhan järvessä saan.
+Voimalla kuiluhun kuohuni suljen,
+nuo iki-uhkuvat lähtehet maan.
+
+Oi, jospa kansani lauluni mielen,
+oi, jospa Suomeni sen tajuais,
+kohta se katkois kahlehet kielen --
+näinpä se vidoin kansaksi sais!
+
+Silloinpa sointuis yhtehen soittoon
+laulelot Väinön syntymämaan,
+silloinpa miehissä työhön ja voittoon
+rientäisi nuoriso kilpailemaan.
+
+Väinämön kantelo, jällehen uusi,
+raikkahin riemuin helkkyen sois!
+Hurmaten kuulisi kankahan kuusi,
+honka ja koivukin korvana ois:
+
+Niin -- joka koittaa kahlehin voittaa,
+kohta sä niele, pirstaksi lyö!
+Pauhulla Ämmäkin laulua soittaa,
+kilpesi olkohon: vapaus, työ!
+
+Näin kuului Ämmän pauhu, näin soitto sorja sen
+ja sitä ijät kaiket se laulaa kansallen.
+Jos kansa joskus torkkuu, ei kuohus torkukaan,
+vaan yöt ja päivät laulaa vapauden lauluaan.
+
+1884
+
+
+
+NEIDON MIELET.
+
+
+I.
+
+Uljas on Pohjolan kankahan koivu,
+kaunis ja uljas on harjulla mänty,
+uljaampi näitä on korvessa kuusi.
+Kaikista uljain, kaunihin myöskin
+on minun mielessä lemmitty sulho.
+
+
+II.
+
+Lyhyt on Suomessa talvinen päivä,
+lyhempi Pohjolan kesäinen yöhyt,
+lyhytpä myöskin on nuoruuden aika.
+Lyhinpä sentään on immestä ilta,
+jonka hän sulhonsa sylissä viettää.
+
+
+III.
+
+Pitkä on syksyen tähdetön ilta,
+pitkä on talvisen päivyen puhde,
+pitempi Pohjolan kesäinen päivä.
+Kaikista näistäpä pisin on sentään
+sulhoa vuottavan impyen aika.
+
+1883.
+
+
+
+MIK' ONPI SYYNÄ.
+
+Mik'onpi syynä, että vähittäisin
+tää rinta riutuu omaan raivohon?
+Mik'onpi syynä, että nuorra vallan,
+tää rinta raukka on niin toivoton?
+
+Mik'onpi syynä, että silloin aina
+tää liekki kaksin kerroin leimahtaa,
+kun tuota sammutella pois mä koitan,
+kun tulta tunteen uneen laulahtaa?
+
+On syynä näihin kaksi immen silmää,
+niin ihanaista, tumman siintävää,
+on syynä näihin kaksi immen huulta,
+niin ruusunpurppuraista, viehkeää.
+
+On syynä vihdoin posken kainot ruusut,
+niin hienot, kuultavat ja lämpöiset,
+on syynä uhkuava immen rinta,
+-- kun mulle hehku ei sen tuntehet!
+
+
+
+ENSI VUOKKO.
+
+Kasvoi laakson ensi nurmikolla
+valkovuokko, suven ensimmäinen.
+Raitis, puhdas oli vuokon tuoksu,
+suloinen ja hertas kukka itse.
+
+Tuli immyt, nuori, ihanainen,
+vallatonna leikki kukkaisilla:
+vuokon taittoi, kantoi rinnoillansa,
+kunnes kuivunehen luotaan heitti.
+
+     *     *     *
+
+Vihantana versoi taimi nuori
+immen sydämmessä ensimmäinen.
+Raitis, puhdas oli lemmen tunne,
+nuortea ja sorja impi itse.
+
+Tuli poika, nuori, ihanainen,
+vallatonna leikki sydämmillä:
+taimen taittoi, helli rinnoillansa,
+kunnes -- kyllästyi ja luotaan heitti.
+
+
+
+NAINEN.
+
+Enkeliksi taivahasta naista muudan kiittelee,
+pahan hengen heittiöksi toinen häntä väittelee. --
+En mä kiitä enkeliksi, heittiöksi hauku en,
+siinä kiitos, siinä moite: nainen onpi ihminen.
+
+
+
+KUUTAMALLA.
+
+Istuin kerran taivas-alla
+kuutamalla
+tarkastain,
+kuinka tähdet rauhaisasti,
+armahasti
+tuikki vain.
+
+"Ei ne tunne ihmis-huolta,
+varjapuolta
+elon tään;
+ei ne tunne pettymystä,
+kärsimystä
+ensinkään!"
+
+Näin mä mietin. Toivotellen,
+kaipaellen
+huudahdin:
+"Oi, jos oisin tähtö vainen,
+taivahainen
+miekkoisin!
+
+Nautitsisin rauhaisuutta,
+murhetuutta
+aina vain,
+tunteheni tuudittaisin,
+sammuttaisin
+rinnassain."
+
+Kaduin kohta mietelmääni:
+sydäntäni
+vaihda en.
+Sekä myrskyisätä että
+tyyntä vettä
+soutelen.
+
+1885.
+
+
+
+SUNNUNTAINA.
+
+Kaunis, kirkas nyt on aamu,
+aamu armas sunnuntain,
+tuolla siintää kirkon haamu,
+kaikuu kellot kumahtain.
+
+Venhot viiltää järven pintaa,
+kaikki kirkkoon kiirehtää.
+Valkovaate peittää rintaa,
+juhlahuivit välkähtää.
+
+Minä kurja synnin lapsi,
+astun arkivaatteissain,
+paljas rinta, takkuhapsi,
+eikä pappi aatteissain.
+
+Minä kuljen kukkulalle,
+jolla nurmi vihannoi.
+Istun sinne kuusten alle,
+kuulen kuinka kuuset soi.
+
+Kuulen kuinka linnut laulaa,
+kuinka laine loiskuttaa,
+katson kuinka aallot kaulaa
+sulo saaren rantamaa.
+
+Täällä istun yksin aivan,
+enkä veisaa, äännä en,
+näen yllä sinitaivaan,
+töitä luonnon katselen.
+
+Avaruus mull' armahampi
+kirkon kolkkoutta on,
+luonnon hiljaus rakkahampi,
+kuin on laulut joukkion.
+
+1885.
+
+
+
+HÄÄILTA.
+
+Syysillan synkkä varjo jo kattaa maiseman,
+ja paksu, pilvinen vyöhyt tulet kätkee taivahan;
+niin jylhänä kuohuu koski, aho, kangasmaa kumajaa,
+ja mahtavan hyrskyn kanssa syvänteissähän vahtoaa.
+
+Kivenheiton päässäpä siitä niin uljas kartano on,
+sen keskeä nousevi torni, niin suora ja kaareton.
+Syysillan synkeät varjot jo loitoks siirrähtää,
+kun suurista ikkunoista valo kirkas välkähtää.
+
+Siell' on niin ihmeen hauskaa, siellä nuoriso riemuitsee,
+elon onnesta uhkuva joukko ilomielellä nautitsee
+ja posket poikien hohtaa, povet paisuvi impysten,
+ja kengät ne vallattomasti lyö tahtia soitollen.
+
+Ei kumma jos posket hohtaa, povet paisuvi impysten,
+ja vallattomasti jos kengät lyö tahtia soitollen:
+hääiltanahan toki sentään kai nuoriso riemuita voi
+ja tanssia hehkuvin rinnoin, kun hurmaten torvet soi!
+
+Ja morsio, puhdas kuin kielo, mi kylpevi kasteessaan,
+lumouksissansa hän katsoo jalo-otsaa sulhastaan:
+"Tää onni on liian suuri ollaksehen maallinen",
+näin kuiskahtain nojauupi hän sulhonsa rinnoillen.
+
+Ja kynttiläkruunut kirkkaat ne hohtaen leimuilee
+ja vahtovat samppanipullot ujon rintaa rohkaisee.
+Jo hohtavi posket, uhkuu naisrinnat täyteläät,
+nyt riemuitaan elämästä, nyt ovathan nuorten häät!
+
+Mut ulkona syksyn yössä liki uhkean kartanon
+siell' yksin seisoo nainen kivi-reunalla kallion.
+Hän seisovi hurjin silmin, valovirtahan tuijottaa,
+ja syksyinen kolkko tuuli hänen kutria heiluttaa.
+
+Povellansa hän käärön kantaa, rinnoillahan lämmittää,
+ja kun kääröstä kuuluvi ääntä, hän äkkiä hätkähtää --
+vaan kartanon kynttiläkruunut ne hohtaen leimuilee
+ja vahtovat samppanipullot ujon rintaa rohkaisee.
+
+Ja hehkuu posket, uhkuu naisrinnat täyteläät,
+nyt riemuitaan elämästä, nyt ovathan nuorten häät.
+-- Mut ulkona seisova nainen vilutuulessa värjöttää,
+povellansa hän hellivi lasta, repaleillaan lämmittää;
+
+Kas, kääröstä kirkuva ääni se äidille ilmoittaa:
+on tyhjinä äidin rinnat, laps' niistä ei maitoa saa.
+Ja silmien kärsivä katse yhä äidillä tummentuu,
+ja huokaus särkevä, synkkä sydämmestään tunkeuu.
+
+"Voi lapseni, kurja on äitis, vaan taattosi kurjemp' on,
+lupauksia äitisi uskoi vävyn uljaan moision;
+niin uskoi äitisi kerran, vaan kohtapa viisastui:
+sun taattosi kurja petti ja neitihin armastui.
+
+Mut entä hän ruokaa soisi, ei mulle, vaan lapselleen,
+jos laskisi nääntyvä äiti etehensä nyt polvilleen?
+Oi ei! hänen jalkojen juureen, joka koirana hylkäsi mun,
+vei köyhältä maineen, rauhan, elon onnen haaveillun@@@@
+
+En konsana taipua voisi anomaan hänen pöydältään --
+Siis lapseni, kai sinä myönnyt, ett' ennen me näännytään!"
+Hän painaa raukkaa lastaan hellempähän rinnoilleen,
+ja syksyn kalsea viima vie silmästä kyyneleen.
+
+Vaan kynttiläkruunut kirkkaat yön selkään hohteen luo,
+ja tuulonen soiton tahdit ulos seisojan korviin tuo:
+yhä hohtavat posket, uhkuu nais-rinnat täyteläät,
+yhä riemuitaan elämästä, siell' ovathan nuorten häät.
+
+Mut ulkona kurjan silmä nyt äkkiä leimahtaa,
+niin hurjan säihkyvä katse yön selkään tuikahtaa:
+"Oi lapseni! kuolema meille on onneen suorin tie,
+ja tuskinpa helvetissä olo karvaampi, synkempi lie!
+
+Vaan lapseni kanssa jos tuonne käyn koskeen kuohuavaan,
+niin eivät kirkko ja pappi suo silloin siunaustaan,
+ja luojakin meiltä sulkee tien armon ja autuuden,
+ja mennyt on autuus sielun ja siunaus pappien.
+
+-- Hyvästi sä siunaus sitten, jää kunnia maailman,
+hyvästi sä ihmiskunta ja autuus taivahan,
+mä lapseni kanssa ennen käyn hyrskyhyn kosken tuon
+ja pehmeän haudan siellä näin pienoiselleni luon,
+kuin näännytän kuoloon häntä; ja jos jäiskin hän elämään,
+ikipäiviksi kannettavakseen vain äityen sais häpeän."
+
+Ja hän seisovi hetken siinä, tuli silmistä tuikahtaa,
+sydän taukovi sykkimästä, povi synkästi huo'ahtaa,
+kuni hurja hän painaltaapi rinnoillehen lapsostaan,
+ja syöksyvi syksyn yössä vesihyrskyyn vahtaavaan.
+
+Vaan kartanon kynttiläkruunut ne hohtaen leimuilee
+ja vahtovat samppanipullot ujon rintaa rohkaisee,
+yhä hehkuvi posket, uhkuu naisrinnat täyteläät,
+yhä riemuitaan elämästä, siell' ovathan nuorten häät!
+
+1885.
+
+
+
+TOTUUTTA HUUDAT.
+
+"Totuutta huudat yhtenään,
+totuutta toimeen, elämään,
+totuutta uskoon, rakkauteen,
+totuutta käytökseen!
+
+Vapautta työlle tietehen,
+vapautta puheen, aattehen,
+vapautta sanan, lausunnon,
+vapautta uskonnon!"
+
+Sä näin nyt huudat innossas,
+oot mielestäsi oikeass',
+kun hengen, aatteen kahlehet
+sä murtaa aikonet.
+
+Niin luulet, niinhän luulla vois,
+ett' meilläkin, kuin muilla, ois;
+vaan erhetys on suuri tää
+ja siksi vielä jää!
+
+Ei meillä vapa olla saa,
+ei aattettansa paljastaa,
+ja oma uskon vakaumus
+on meillä kauhistus.
+
+Totuutta myös ei elämään
+suvaita meillä mielellään,
+ja puhe suor' on -- loukkaus
+ja seuran pahennus!
+
+Sä tokko nyt jo ymmärrät,
+kuin turhaan huudat, ryntäjät?
+Totuus on meillä mahdoton
+ja vapaus uskonnon.
+
+1885.
+
+
+
+HENGEN TASAVALTA.
+
+Kun yksi hallitsi kansoja,
+oli yksi kaikkien sortaja,
+hän ainoa puntari oikeuden
+oli holhooja ihmisten.
+
+Tään yhden tahtoa tirannin,
+joka "luojan armosta" valtoihin
+oli päässyt kai, sitä seurattiin,
+sen tahtoa peljättiin.
+
+Jopa vihdoin muudan viisastui,
+tään yhden tahtohon kiivastui:
+"ken valtahan tuommoisen hirviön
+on päästänyt, heittiön?"
+
+Näin huusi yksi. Ja toisetki
+ne orjuudestahan virkosi:
+"Niin aivan! mistä hän oikeuden
+sai sorroksi toisillen?"
+
+Ja vihdoin kansakin tulistui,
+ylivaltijas sortui, kukistui.
+Maat' itse kansa nyt hallitsee,
+muka onnesta nautitsee.
+
+En huoli tuosta mä onnestaan;
+oli ennen sortaja yksi vaan,
+nyt joukkiot suuret, tuhannet,
+lyö vangiksi aattehet.
+
+Jos yht' en tahdo mä valtijaa,
+satakuntaa en myöskään sortajaa:
+ken kerran joutuvi kahleihin,
+hän orja on kuitenkin.
+
+Tasavaltaa hengen mä taistelen,
+yks'valtaa älyn minä intoilen:
+ain' olkoon yksilön vapaus
+oma lausua vakuutus.
+
+
+
+NEIDON SILMÄ.
+
+Impi, kurja sydämmesi
+oli ensin herttaisin:
+jopa säihkyn silmiesi
+päiväksi mä vertailin.
+
+Mutta että silmäs palo,
+joka tunki rintahain,
+oli revontulten valo,
+kylmä kolkko tietää sain.
+
+
+
+RISTIAALLOKOSSA.
+
+On joenlahden rannalla loitolla Pohjolassa
+mun kotikenttä kultainen, mä jolla leikin lassa,
+ja metsälammen laineeton oli lahden sinipinta
+ja yhtä tyyni, puhtoinen ja kirkas oli mun rinta.
+
+Ja täällä hetkeni herttaimmat mä leikin elämästä,
+en tiennyt tuhon tuulista, en myrskyn mylvinästä,
+mut salmen suusta aukeevan mä seljän aavan luulin
+ja kaukaa kumman kohinan mä houkuttavan kuulin.
+
+"Tuo tuoll'on meri, lapseni, ja vaarallinen sulle,
+-- näin lausui kerran lapsena mun äityeni mulle --
+jos lähdet joskus laineillen ja loitommaksi rantaa,
+niin katso, ett'ei venhoas saa virta tuonne kantaa.
+
+Näät meri vain on miehillen, isoille, voimakkaille,
+on hauska heidän taistella ja soutaa muille maille;
+jo salmen suusta avautuu ulappa aava tuolla --
+siis pysy aina, lapseni, sä salmen tällä puolla!
+
+Jo salmen suussa tuolla käy näät kummat ristituulet,
+ne valtahansa venhos saa jo ennen kuin sä luulet,
+kun sitten siinä heittelee sun purttas tuulten hyörre,
+niin seljemmäksi venhoas vie salmen virran pyörre.
+
+Ja pyörre kerran aavallen kun purtes tuonne vienee,
+on varma vaara tarjonas, se hautasikin lienee --
+jos lemmit siis sä äitiäs, niin tottelet sä kyllä!"
+-- Näin neuvons' äiti armahin nyt päätti syleilyllä.
+
+Mä kotvan häntä tottelen; ja soutamaan jos lähden,
+niin salmen suusta palajan jo pois mä äidin tähden.
+Vaan ajan tullen kuntoni mä tunnen karttuvaksi,
+ja aava, uljas ulappa käy houkuttavammaksi.
+
+Nään kuinka siellä aallot käy ja purjepurret kiitää,
+nään vihureissa vinhoissa kuin lokkilinnut liitää,
+nään siellä miehet voimakkaat ja heissä sankar'-innon
+ja tunnen jäntereissäni mä tuohon leikkiin kunnon.
+
+Ja joka viikko varmistuu tuo tuuma uusi mulla:
+mä tahdon tuonne taisteluun ja miesten moiseks tulla,
+mä tahdon tarmon koitteluun vesille väljemmille,
+jos kuolo siellä kohtaakin, niin minkä voin mä sille.
+
+Ja niin mä juoksen purtehen ja lasken valtaan tuulen,
+en kuule ääntä äitini, vain lainelaulut kuulen --
+saan tuosta salmen suuhun jo ja keskeen ristihyörteen
+ja joudun kohta valtaan sen ja vitkan virran pyörteen.
+
+Käy tuuli milloin mistäkin, vie venhon tänne sinne,
+En tiedä vielä itsekään se vihdoin vie mun minne,
+vaan seljemmäksi sentään mun tuo virta vievän näyttää,
+kun tässä ristituulessa vain voisin melaa käyttää.
+
+Mä luovin siihen luottaen, ett' virta voiton saapi
+ja vihdoin tuuli yhtäinen mun purjeet pullistaapi,
+kun salmi soukka laajeneis vedeksi väljemmäksi,
+vapauden virttä veisaten mä seilaan seljemmäksi.
+
+Äl' itke armas äitini mun uppiniskaisuutta,
+mä lasken läpi aallokon viel' kohden maata uutta --
+on koti parhain lapselle, vaan ahdas työlle miesten,
+ei luonnon ääntä kuolettaa voi pyytäen, ei piesten.
+
+Äl' itke armas äitini sun suurta lempilasta,
+jos ryöstäytyikin sulta hän ja kotilahdelmasta;
+kuin nuoret ensi lempeään, niin muistan aina teitä,
+kuin itkee vuosi kevättään, niin itken aina teitä!
+
+
+
+KANSAN LAPSI.
+
+Olen syntynyt sydänmaassa ja korvessa kasvanut,
+olen kasvanut kansaan kiinni, sen tuntehet tuntenut,
+olen nähnyt mä kurjan joukon vilutuiskussa värjöttävän,
+olen nähnynnä kalpeat kasvot ja nälkähän näännyttävän.
+
+Oli paikkaiset ryysyt heillä, kädet karheat, sierauneet,
+ja maidonlaisina kasvoin ei hipiät kuultaneet --
+ei olleet ne ruusut hienot, kuin peittivät poskipään,
+vaan ahavan, sauhun syömät oli kasvot kansan tään.
+
+Sydänmailla on elämä kurja ja kurja on kansa myös,
+se nääntyvi näljissänsä ja horjuvi hengen yöss',
+sydänmailla on halla käynyt ja tuhonnut tou'ot pois,
+sydänmailla nyt pettua syödään ja leipää tarvis ois!
+
+Niin pettua syö tää kansa, hikipäisenä raataa vaan,
+tuho suurempi sentään uhkaa: verot kuinka ne maksetaan?
+ei rahoja näy, ei kuulu, pian saapuu jo kruununmies,
+myö konnut ja irtaimiston, maat mannutkin kenties.
+
+Ja niin on mennyttä kaikki, mitä tehnyt ja toivonut on,
+on mennyttä vuosien vaivat, kotikulta kun mennyt on,
+pois maailmaan akanoina lapsjoukkokin viskautuu,
+joku huutaa rahasta yhden tai ruodillen joku muu.
+
+Sydänmailla on elämä kurja ja raskas sen taakkakin,
+mut raskaampi elämä mieron ja kulkijan sauvakin,
+koti on koti sentään aina, jos köyhäkin kuinka lie,
+ja armas on synnyinpaikka ja pystyä orvon tie.
+
+Jos taikuri tenhova öisin, joka kummia tehdä vois,
+pian niemet ja lahdenpohjat ne peltona, puistona ois,
+vaan tuota en taitoa saanut, vähävoimainen olen myös,
+sen ymmärrän minä sentään: sun onnesi, kansa, on -- työs!
+
+
+
+MIELEISENI MIES.
+
+Into työhön, kunto siihen,
+luja tahto, sydän suora,
+avo silmä, vapa aate,
+lempi kansaan, isänmaahan --
+semmoiseksi soisin miehen mielen,
+kieleksensä vielä suomenkielen.
+
+
+
+GLADSTONELLE.
+
+Kun suurivaltain sorto taas jo uhkaa alaa voittaa,
+ja saksalaistaa Elsassin kun Bismarck ukko koittaa,
+kun pienten kansain vastaisuus niin synkeältä näyttää,
+sun äänes sulo-toivehin sydämmet silloin täyttää.
+
+"Ei kansa luotu sortamaan, jos voimakkaammaks varttui,
+se suojaks toisten luotihin ja rauhan tuojaks karttui,
+on aika meidän karkoittaa jo nyrkkivalta raaka,
+ja tehtäväänsä asettaa jo herkkä oikeen vaaka!"
+
+Näin julki lausut kansalles ja muistuttelet aina,
+kuin häpeäksi Englannin i'es Iiriläistä painaa;
+on aina muille Albion se pelastuksen tuonut,
+mut sentään toista veljeään kuin orjaa sortaa suonut.
+
+"Nyt veljeskansa kohotkoon ja rinnallemme käyköön,
+ja lakiensa turvassa vapaasti kehittäyköön,
+näin Iiriläiset Englantiin sidomme lempeydellä,
+niin lujempaan se liittyykin kuin sorron sitehellä".
+
+Oi, jospa vanha Albion sun ääntäs kuunteleisi,
+jos edes polvi nouseva sun aattees eespäin veisi!
+Näin kunnon vanhus valkopää, sä näytät nuoremmille:
+tuo tie se viepi onnehen, käy, nuori polvi, sille!
+
+Vapaushan kansan kasvattaa, sen kyvyt kypsyttääpi,
+mut sorto mielen sorretun vihalla myrkyttääpi,
+jos valtahas se antaukin, sen tekee uhkamielin,
+jos nöyrtyneensä sanookin, sen sanoo valhekielin.
+
+Mut säännöksillä oikeuden jos kansan toiseen liittää,
+niin voimakkaamman suojasta se vilpitönnä kiittää;
+sen sinä, Gladstone, oivalsit ja käytäntöön sen vaadit,
+näin "magna charta'n" peruksen sä Irlannille laadit.
+
+Ken jätti moiset aartehet jälkeensä maailmalle,
+sen muisto konsaan murene ei ajan virran alle --
+vaan valon aika vastainen tuon kiitoksella kostaa
+ja kiitoksensa merkiksi se muistopatsaan nostaa.
+
+Sen patsaan kerran nostakoot vain pienet kansat sulle,
+ei raskas lie se haudallas, se onhan siunatulle!
+Se patsas sitten kertokoon: jo poistui sorron taika
+ja valon tieltä väistymään sai nyrkkivallan aika.
+
+
+
+NUKKUVALLE TYTÖLLE VUORISTOSSA.
+
+Niin puhtaana tuossa sä uinahdat,
+kevät-nuortean vartalon oi'ennat
+ävärrikkaalla nurmikolla;
+on hengitys helppo ja hiljainen
+ja kasvosi ilme on rauhainen:
+lie huokea noin sun olla.
+
+Tuoss' allasi nurmikko nuortea on,
+hete vieressä kirkas ja tahraton,
+kevät-taivonen päälläs päilyy.
+Ylä-ilmassa leivonen lauluksi lyö,
+on kaukana kaiho, loittona yö --
+kai täällä sun sielus säilyy.
+
+Kai säilyvi myrskyltä maailman
+tuo kukkanen kentältä taivahan
+niin tuoksuvan tuores, hento.
+Elon synkeät synnit ja murheet sen
+urat uurtais otsahan impyen,
+joka noille on vieras vento.
+
+Nuku lapsonen nurmella keväimen,
+puron varrella puhtahan lähtehen,
+nuku kukkain keskessä aina.
+Tähän vuorilta tuuloset vilppaat käy,
+kylän raition ruokottuus ei näy,
+kylän raskahat ilmat ei paina.
+
+Kunis häipyvi surkea siivottuus,
+kunis koittavi puhdassa päivyt uus,
+sinis nukkuos piilossa täällä!
+Kera tuoksuvan kentän ja keväimen,
+kera kukkien, lähteen ja leivosten,
+sinut tapaaki vain maan päällä.
+
+Sua onnessa tuossa en häiritseis,
+vaikk' katsees kylläkin murheeni veis --
+pyhän, puhtaan uinuthan unta.
+Mun ihailla kainoutta sentään suo,
+jota kertovi kasvosi kauniit nuo --
+sydän lie myös valkeempi lunta.
+
+Ihasteltua hetkisen, kunnes sun
+on syöpynyt piirteesi mieleen mun,
+pois loittonen kiertäen kaarteen;
+taas tultua myrskyhyn, maailmaan,
+minä kummana kaikille kertoa saan,
+ylimaat min kätkevät aarteen.
+
+Nuku, lapsonen, helmassa vuoriston,
+kevyt huokua syyttömän rinnan on --
+kevät-taivonen päälläs päilyy.
+Ylä-ilmassa leivonen lauluks lyö --
+on kaukana kaihon ja synnin yö --
+kai täällä sun sielus säilyy.
+
+_Harzin vuoristossa elok._ 1889.
+
+
+
+MEMENTO MORI!
+
+(Veistokuvaryhmä Lontoon Kristallipalatsissa.)
+
+Rintaan voimakkaasen nojauupi
+immyt hienon hento, ihanainen,
+silmissänsä autuus kuvastuupi --
+tällä hetkellä hän vain on nainen:
+murheet maailman hän unhottaapi,
+noin kuin uinahtaa hän tuossa saapi
+sulhon rintaa vasten.
+-- Elo autuasten
+tunteen täysi valta yksin on.
+
+Aatos vuoroon seisahtuvi heillä,
+vuoroon vallatonna kauas väikkyy,
+väikkyy tunteen tuottamilla teillä
+tai myös aallokossa lemmen läikkyy --
+sen he tuntee vain, ett' aina, aina
+sylitysten ois he autuaina.
+Maailmassa tässä
+ihmis-elämässä
+lemmen valta varmaan suurin on.
+
+Vaan memento mori! kuolo uhkaa.
+-- Lemmenkinpä voittaa kuolon valta
+ethän ihmisparka oo kuin tuhkaa,
+pelkkä laina kaiken tuottajalta!
+Vaikka onnes itse autuus oiskin,
+vaikka hetket hempeimmät se soiskin,
+kaikk' on katoovaista --
+tästä luonnon laista
+lempikään ei poikkeusta tee.
+
+Juur' kun rintaa vastaan rinta sykkii
+ja kun silmän katseen silmä kohtaa,
+juur' kun nautinnosta suonet tykkii,
+punahuulet suudelmista hohtaa,
+silloin juuri, lemmen autuudessa,
+ihmis-intohimon vallitessa,
+huutaa tuonen valta
+maasta turpeen alta:
+ihmislapsi, kuolla täytyy sun!
+
+_Lontoossa_ 12/6 1890.
+
+
+
+HUUTOLAISTYTTÖ KEHDON ÄÄRESSÄ.
+
+Tuuti lasta keinuhun,
+tuuti toisen lasta,
+orjaks täytyi tulla mun,
+vapa olin vasta.
+
+Tuutilulla, hussa-aa!
+Et sä lapsi kulta
+itkullasi viedä saa
+muistojani multa.
+
+Tuuti lasta, tuuti vain!
+Äsken vielä leikin
+tuolla kotipihallain
+kanssa veikko Heikin.
+
+Tuuti lasta unelaan,
+nuku kiltti Kalle! --
+Vanhempani Tuonelaan
+saivat mullan alle.
+
+Tuutilulla, hussa-aa,
+pientä lasta tuuti!
+Itku mun jo valtoaa --
+minut herra huuti.
+
+Elä itke! Muuten on
+rouvan torat mulla,
+silloin oon mä onneton,
+tuuti, tuutilulla!
+
+Tuutilulla, sydämein,
+nuku siki-unta,
+mistä saisin surullein
+unhotuksen lunta?
+
+Hussalulla! -- Aina vain
+mielessäni säilyy,
+kuinka kotilahdellain
+tyynnä vesi päilyy.
+
+Tuuti, lapsi! -- Siellä on
+äitikullan hauta --
+taas sä itket, onneton,
+lauluni ei auta.
+
+Lapsi, miksi nuku et!
+Vaiko itket siksi,
+että laulut huomannet
+orvon kyyneliksi?
+
+Taikka ei sun uni lie?
+Nuku kaikitenkin!
+Muuten mun jo paha vie,
+-- tuossa rouva onkin!
+
+
+
+MYRSKYLINTU.
+
+Kun myrsky mylvii ja laine laulaa
+ja vasten louhia loiskuaa,
+kun honka huojuu ja näre notkuu
+ja vahto pärskyen roiskuaa.
+
+Mä silloin nautin ja riemurinnoin
+mä halki ilmojen kiitelen
+ja laulan luontoa, maailmoita
+ja elontaistoa ihmisten.
+
+Kun viima vinkuu ja mastot laulaa
+ja laivan touvissa tuuli soi,
+kas, silloin kuoroon mä myöskin yhdyn,
+ja myrsky säistäen mellakoi.
+
+Tuo myrsky poistavi mustat pilvet,
+ja taivon siintävän seijastaa,
+ja ilma muuttuu ja tuuli tyyntyy
+ja meri rantoja heijastaa.
+
+On muiden mielehen luonto tyyni,
+ja leivon laulu ja illansuu,
+mä nautin parhain, kun myrsky pauhaa,
+kas silloin nuortuu ja norjistuu.
+
+Siis vello vahtoa, aallon Ahti,
+ja sävel soios sä myrskysään!
+-- Mä lennän laulaen ilman halki
+ja kiidän kilvalla tuulispään!
+
+_Pariisi_ 29/3 1890.
+
+
+
+MUN ISÄNI KALLIHIN KUOLEMA VEI.
+
+Mun isäni kallihin kuolema vei,
+vei osan mun onnestainkin;
+hän luokseni koskaan palaja ei --
+mut palaapa sentään vainkin.
+
+Tuoss' seisovan näen hänen sängyllään,
+hymy herttainen huulilla kiertää,
+mua neuvoo käymähän elämässäin
+sitä tietä, mi vaikeena viertää.
+
+Oli reipas itse hän käynnilleen
+ja katseensa kirkas, suora,
+vapa myös oli aina hän aatteilleen
+ja oikeus ojennusnuora.
+
+Oli tarmokas, sitkeä, ahkera,
+oli oikea Suomen miesi --
+isänmaata ja perhettä, kansoa,
+hän työllähän palvella tiesi.
+
+Mut kuolema häntä jo huhuilee
+manan virran toisella puolla,
+hän tyynenä Tuonelle hymyilee:
+jalon helppoa aina on kuolla!
+
+Hän katsoi katsehen viimeisen
+niin suruisin silmäyksin
+ja alkaa tutkimusretken sen,
+jonka tuntevi unelma yksin.
+
+Mun isäni kallihin kuolema vei,
+hänet peittävi musta multa,
+ja luokseni koskaan palaa ei
+hän retkeltä aloitetulta.
+
+Mut hautansa kummun kun tuonottain
+taas kukkaisilla mä täytin,
+soi isäni ääni mun korvissain:
+käy tietä sä, jonka mä näytin!
+
+1890.
+
+
+
+SURUTONNA SUOLLA SORSA.
+
+Surutonna suolla sorsa,
+kaihotonna rannan kaisla,
+murehetta marja mäellä,
+tahratonna taivon tähti --
+minä yksin ihmislapsi,
+minä mustan murheellisna,
+mulla aattehet apeat,
+mielikaihot karvahimmat.
+
+Itkemättä ilman impi,
+päivän paiste pääskysillä,
+kesä kedon kukkasilla,
+huoletonna pellon perho --
+minä yökkö yöllä itken,
+huudan huuhkaja surusta;
+miksi yökkö itkenenkin
+miksi huuhkaja huhatan?
+
+Mitä itken, en mä tiedä,
+mut on mieleni muretta,
+sydän syttä synkeämpi --
+itkenenkö ihmisyyttä,
+ihmiselon ontevuutta,
+kun en tiedä tarkoitusta
+koko maailman menolla.
+
+Vaiko itken itseäni,
+kohtaloni kolkkoutta,
+ett'en ole kentän kukka
+taikka kaisla kotirannan,
+kun en kurja kumminkana
+oloihini onnen tyydy,
+mutta turhia uneksin.
+
+Oisin ehkä niinkuin tuossa
+kumppalini kunnokkaampi,
+joll'ei lahjoilta parempi:
+käypi tietä tarvottua,
+syöpi ennen syötettyä,
+hän on kullan kiltti lapsi,
+työhöns itse tyytyväinen.
+
+Miks en liene moisten lainen,
+nuo on mieleen mahtimiesten,
+ikiriemuks isänmaalle;
+miksi kylvit kaiken luoja,
+kylvit sy'ämmehen säkenen,
+tuota tulta kalvavaista,
+jok' on kohtalon kirous?
+
+Miksi annoit hengen hellän,
+vapautta vaativaisen,
+miksi turhat tiedot, taidot,
+miksi joutavat unelmat?
+Oisit antanut avuja
+täällä tärkeämpiäkin:
+mielen maltin, kovan luonnon,
+vanhan mielen, valhekielen.
+
+
+
+MUN VUODENAIKANI EI OLE SYYS.
+
+Sä ehtootaivoa ihailet,
+sen ruskoa, kultaisuutta,
+ja kylläykään sinä tuohon et,
+on aina se sulle -- uutta.
+
+Ja lempi-aikasi sun on syys,
+min vuoksi, en sitä tiedä.
+Ja hauskin, väität, on menneisyys,
+et nykyisyyttä sä siedä.
+
+Tuon muinaisaikasi ehtoisan
+kuvituksesi voimalla kultaat
+ja aatteet tään nykymaailman
+vain hautahan kylmään multaat.
+
+Trubaduurein lauluja laulellen
+unelmissas näät ritareita,
+elät seurassa henkien menneiden,
+jumalaskin lie joku -- seita.
+
+Tää aik' ei mun ole aikani myös,
+on velttoa, voimattuutta,
+mut tuolla jo tuikkaa tähtiä yöss':
+ne tietävät aamua uutta.
+
+Mua miellytä ei tää nykyisyys,
+ei muinais-aikojen taika,
+mun vuodenaikani ei ole syys,
+vaan tou'on ja toivojen aika.
+
+Kevät raitis vuodenaikani on,
+vain sillä on voimaa luoda,
+säde yksin nousevan auringon
+voi huomenen uuden tuoda.
+
+Siks nykyisyys sua siedän vaan,
+ett' toivon toukoa sulta,
+mut koito en nää sun toukoakaan,
+mun peittävi silloin multa.
+
+_Pariisi_ 20/3 1890.
+
+
+
+PÄIVÄN LASKIESSA.
+
+Nään taakseni taantuvan taantumistaan
+ajan lapsuus-onnen ja uskon,
+ja menneisyyteni taivaalla vaan
+näen kultaisen kauniin ruskon.
+
+Olin onnellinen, kun luojassain
+näin taaton mä hellän ja rakkaan:
+hänen suojassaan kun lienen mä vain,
+heti vaikerruksista lakkaan.
+
+Vaan nyt on lapsi jo viisastunut,
+tuon unelman maailma vienyt,
+ihannett' en usvaksi arvannut,
+en luojaani luonnoksi tiennyt.
+
+Nyt etseissä taattoa taivaista
+-- kuten tein minä ennen lassa --
+hetikohta on kohtalo vaivaista
+mua ilkkuen pilkkaamassa.
+
+Ja turhaan lempeetä silmääs sun
+nyt etsivi huokaava henki,
+ijäisyyden mustaksi kuiluks kun
+on tiede jo muuttanut senki.
+
+Voi kuinka se sentään raskast' on
+ero tehdä kaikesta siitä,
+mikä lassa on onnemme talveton --
+ja kun kenkään tuosta ei kiitä.
+
+Omatunto mun sentään palkitsee
+ja siinäpä kyllin on mulle,
+vaikka maailma tuhma mun tuomitsee,
+kaikk' uhraan, totuus, mä sulle!
+
+
+
+ULAPALLA.
+
+
+I.
+
+Ulapalla ollessa aavalla
+se toive on sentään varma,
+kun lasket aina sä yhtäänne,
+niin löytyvi mannermaata --
+mut aavassa aattehen piirissä
+vain mannermaata en löydä mä
+kuin kuolon ja haudan
+ja ikuisuuden.
+
+_Itämerellä_  20/6 1890.
+
+
+II.
+
+Ulapalla ollessa aavalla
+perämieheen muu väki luottaa:
+läpi usvan ja myrskyn johdattaa
+hän rantahan purren varmaan,
+vaan ruorissas, oi kaikkius, sun,
+perämiest' ei keksi silmäni mun
+avaruudessa kiitää
+tuul'ajona pursi.
+
+_Itämerellä_ 21/6 1890.
+
+
+
+YLINNÄ KAIKEN VAPAUS!
+
+Jumala, autuus, taivahat,
+nuo ihmis-ihanteet
+vain kuvitusko luonut lie
+nää vanhat käsitteet?
+
+Inehmok' epätoivossaan
+nää usvakuvat loi,
+ne näät kun hälle murheessaan
+suloisen lohdun soi?
+
+Ja kuollessako henkeni
+myös hautaan lasketaan?
+Erooko kuollen äitikin
+ijäksi lapsestaan?
+
+Eloko toinen, autuas,
+vain tuuma turha lie
+ja unhonk' yöhön ijäiseen
+avattu hauta vie?
+
+Vihollinenko epäilys
+lie ihmisonnellen,
+lie järki surma unelmain
+ja loppu rauhallen?
+
+Nää vaivaa mua miettehet,
+en niiltä rauhaa saa:
+vaan kuinka estää aattehet
+ja vapaus kuolettaa!
+
+Ja onhan hengen vapaus
+mun aarre armaisin,
+niin kallis, että autuuden
+mä siihen vaihtaisin.
+
+Lie turhaa taivas, maailma,
+ja ihmispuuhat nää,
+lie turhaa toivot, taistelut,
+lie turhaa kaikki tää.
+
+Tuon kaiken vielä kestänen,
+jos joskus itkenkin;
+vaan vapauden jos vienette,
+niin tehkää hautakin!
+
+
+
+MI ORJUUTTA, SE KURJUUTTA.
+
+Mi orjuutta,
+se kurjuutta;
+mi sortoa,
+se valhetta,
+mut mikä meill' on vapautta,
+on totuutta, on rakkautta.
+
+Mi lämpöä,
+se henkeä;
+mi taistoa,
+se eloa,
+-- vapauden auringossa vaan,
+saa ihmishenki kukkimaan!
+
+
+
+PARANTUMATON.
+
+Mitä huolin valtikasta,
+mitä kunniasta,
+mitä joukon suosiosta
+taikka maailmasta?
+-- Mikä on mun elon määrä,
+oikeako vaiko väärä
+tietoni on elämästä --
+tästä, tästä
+totuuden mä tahtoisin.
+
+Totuuden mä lassa kyllä
+omaavani luulin;
+luulin sitä luojan laiksi,
+mitä muilta kuulin;
+elo näytti huokealta,
+varmalta ja valoisalta
+loisti vasten vastaisuutta --
+mutta, mutta
+rintaan syntyi epäilys.
+
+Tuet vanhat maahan murtui,
+kaikki varmuus raukes,
+pohjatonna aatteen meri
+allani mun aukes.
+Kaikki suistui, minä yksin
+seisoin vielä epäilyksin
+tuijotellen ulapalle
+aukealle,
+kuss' on kaikki häilyvää.
+
+Luulen maata häämöttävän
+vasten päivää tuolla,
+ko'etan päästä sinne, jotta
+saisin siellä kuolla;
+vaan kun saavun lähemmäksi,
+huomaan nä'yn mä pettäväksi --
+taas on kaikki häilyvätä,
+hyllyvätä,
+turhaan etsin rantamaa.
+
+Halu vain on sielussani,
+halu kaikki viepä
+tiedon, toden, ihanuuden --
+-- mutta toden tiepä
+onkin kummallisin siitä,
+ett'ei mitkään voimat riitä
+käydä päähän saakka:
+elon taakka
+murtaa ennen ihmisen.
+
+Toinen seikka tuolla tiellä
+eksyttääpi meitä:
+kaikkialta kahtahalle
+lähtee haarateitä;
+käyvinään on kohti määrää,
+käykin harhatietä väärää;
+palaa siihen, lähdit mistä,
+entisistä
+etsi totuuden sä tie!
+
+Näin mä tehnyt olen, tehnen
+kaiken ikäkullan,
+kunnes vievät heikkopäissä
+alle mustan mullan,
+vievät sinne surkutellen,
+surkutellen, säälitellen,
+ett'ei saanut ijässänsä
+järkeänsä --
+etsi hourettansa vaan.
+
+
+
+YKSIN OLLESSA.
+
+Maailman touhussa tuolla
+kun tuonoin kävelin,
+niin itseänipä, raukka,
+minä oikein häpesin.
+
+Se vakaa katse, mä jonka
+loin ennen elämään,
+ihan ivaksi ilkamoitui,
+sai odan kärjekkään.
+
+Pyörteessähän narrimaisten
+myös itse narriks saa,
+ja ulkonainen kuori
+sydämmet kuolettaa.
+
+Se vakavuus, joka ennen
+eheyttä mieleen loi,
+nyt hajosi pois sekä särkyi
+ja toivottuutta toi.
+
+Ja rintani, joka se tuonoin
+niin lämpimästi löi,
+kun köyhän mä lienen nähnyt,
+joka pettuleipää söi.
+
+Nuo tunteet hennot ja hellät
+sai siellä tylsymään,
+kun elämä pintapuoli
+yhä kylvävi myrkkyään.
+
+Vakaumus, henki hieno
+ja aatteet kalleimmat,
+ne pilkan myös esineiksi
+useinhan joutuivat.
+
+Nuo tunteet nyt taas jälleen
+jos valtaan saada vois,
+tuon ivan jos ilkamoivan
+sais juuriltansa pois!
+
+1889.
+
+
+
+LEMMITTYNI MUISTOKSI.
+
+Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka,
+voi ihanin ilmiö mun unelmain,
+voi eloni toivo ja toimeni määrä,
+miks riisti sun kohtalo rinnaltain?
+
+Olin hukannut kaikki mä, toivon ja taivon
+halun nautintoon, elon iloni myös,
+sinä yksin, impeni, olit mun kaikki,
+sinä johdatustähteni synkässä yöss'.
+
+Sinun kauttasi uskoin mä, uskoton heitto,
+taas voimaan hengen ja siveyden,
+sun tähtesi kannoin mä eloni taakan,
+sun katsoin mä tuojaksi autuuden.
+
+Ja niin tuli kohtalo kylmä ja jäinen
+ja mursi mun toivoni ainoonkin:
+on poissa mun päiväni, onneni ainut,
+on poissa mun kukkani kultaisin.
+
+Kuin neitonen nuori, mi vuosia viisi
+on vuottanut kaukoa sulhastaan,
+on vuottanut vuosia säästäen, toivoin,
+niin viestipä tuodaanki kuolostaan.
+
+Kuin hellivä äiti, mi valvoen, soutain,
+on vaalinut armasta ainoistaan,
+on tuutinut turvoa, riemua äidin --
+niin seisookin hänen haudallaan.
+
+Sua niin olen itkenyt, impeni hertas,
+itkenyt kaivaten päivät ja yöt,
+voi miksikä kohtalo, miksikä toiveen
+angervaiselta ainoan viet?
+
+Nyt poissa on ponsi ja eloni tuoksu,
+hän poissa, mi elolle arvoa soi,
+mä varjona vaappuen muistoja uusin,
+en mennyttä loitsea eteeni voi.
+
+Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka,
+voi ihanin ilmiö mun elämäin,
+voi toivoni toivo ja toimeni määrä,
+miks riisti sun kohtalo minulta näin?
+
+
+
+ANNETTELLE.
+
+Synkkyyden jos saisit syksyn yöltä,
+mustuutensa Hornan onkelolta,
+merten syvänteeltä pohjattuuden --
+näist' et konsaan synkkää pohjattuutta
+saisi Annetteni tumman silmän.
+
+Kirkkauden jos lainaat kristallilta,
+lähteen silmäkkeeltä puhtautensa,
+itse auringolta lämmön voiman --
+näist' et lämpöö, kirkkautta saisi
+armaan Annetteni lemmenkatseen.
+
+Lainaa pehmoisuus sä untuvalta,
+ota hienous päivän autereita,
+sametilta hento höyhen-nukka --
+saa et konsaan hellää hienoisuutta
+oman Annetteni poskipäiden.
+
+Ota mettä suusta mehiläisen,
+kostontyydykkeeltä nautintonsa,
+viehkeytensä ensi suukkoselta --
+viehkeyttä hurmaavaa et saisi,
+mik' on Annetteni rusosuulla.
+
+Nälkään nääntyvältä leipä riistä,
+viime toivo epätoivoiselta,
+armaat aartehensa saiturilta --
+sitä murhetta et heille saata,
+kuin jos multa Annetteni veisit.
+
+
+
+TUOMMOINEN TYTTÖ ON MIELEENI MUN.
+
+    "Ton sein est le trône d'amour!"
+                               _Chénier_.
+
+Kas, tuommoinen tyttö on mieleeni mun,
+jok' on intoa, tunnetta, tulta!
+Ja nuo sysimustat silmäsi sun
+ovat vieneet järkeni multa --
+tuo paisuva rintas se onnea tietää
+ja huulesi viehkeät suutelon sietää --
+kas, tuommoinen tyttö on mieleeni mun,
+jok'on intoa, tunnetta, tulta!
+
+Mua lemmit sä, Annette, sen minä nään,
+elä peittele turhia multa --
+etelättäret kaikki ne lemmessään
+ovat pelkkää tunnetta, tulta --
+kai yhtehen luonto lie aikonut meitä,
+elä lempesi liekkiä, armaani, peitä!
+Kas, tuommoinen tyttö on mieleeni mun
+jok' on intoa, tunnetta, tulta!
+
+Sinä viulunsoittaja, soittele vain,
+minä tanssin impeni kanssa,
+on leimuva lempi mun rinnassain,
+vaan olkohon ahjossansa,
+me kunnekka jäädään kahden illoin,
+voi autuutta onnen ja lemmen silloin! --
+kas, tuommoinen tyttö on mieleeni mun,
+jok' on intoa, tunnetta, tulta!
+
+
+
+MUSTAT SILMÄT.
+
+Tiesin kyllä ammoin, että
+silmät ovat sielun peili,
+tiesin, että niissä juuri
+hengen syvyys kuvastuupi --
+vaan en tiennyt ennen, että
+silmät on kuin viepä rimpi:
+niihin jos sä vaivut kerran,
+ijäks päiviks uppoot sinne.
+
+
+
+JOS TOHDIT JA TAHDOT.
+
+Jos tahtonet tyyntä ja rauhaa vaan
+ja mökkiä lahden pohjukkaan,
+kussa myrsky ei konsaan raivoo,
+
+jos pelko sun valtaa, kun vain näät,
+että vinkuen rientävät tuulispäät,
+ja pilvet jo peittää taivoo;
+
+jos säikkynet huolia rinnallain,
+ja itkenet vaaroja vaikertain,
+elämässä kun meitä ne kohtaa,
+
+jos lietoa lempinet, hiljaisaa,
+ken ulapoillen ei konsaan saa,
+vaan rantoja purtensa johtaa;
+
+jos huimaa päätäs jo ai'e tuo,
+ett' Alppein huippujen pyrkiä luo,
+kussa kukkaset Alppein tuoksuu,
+
+ja eloas nuorta jos arkailet,
+ja maata jos siksi sä konttailet,
+ett'ei sua langeta juoksu;
+
+jos niin on, impeni, tahtos sun,
+jos tohdi et käydä sä taisteluhun,
+eron teemme jo paikalla tässä.
+
+Mut uljuutta jos sun rinnassa on,
+jos tohdit sä elämän aallokkohon
+mun kanssani purtes heittää,
+
+jos tuon sinä tohdit ja tahdot sen,
+kas, silloin laskemme riemuiten,
+vaikk' aaltoja vahtokin peittää.
+
+Ja jos joku kohtais onnettuus,
+niin laitamme, että on into uus
+taas tuotakin vaaraa vastaan.
+
+Kun toisihin aina me turvautaan
+ja parhaiten kun me taistellaan,
+niin auttavi luojaki lastaan.
+
+Ken Alppeja nousta ei jaksakkaan,
+hän ei näe Alppein ruusujakaan,
+ei tunne se tuoksua noiden.
+
+Ja tyynestä nauttia mahdoton on,
+kun myrsky ja tuuli on tuntematon
+ja läikkynä aallokkoiden.
+
+Siis pelkosi turha sä luotas luo
+ja rohkeudellen sä sijaa suo,
+ja tuultua tuntees anna!
+
+Näin intoa saat, näin voimistut,
+näin vanhasta vallan sä vapaudut,
+ja pystyssä pääsi sä kanna!
+
+
+
+NIIN VARMASTI.
+
+Niin varmasti kuin päivää seuraa yö,
+niin varmasti kuin käypi kuolon työ,
+niin varmasti kuin rantaan laine lyö
+ja myrskyn raivotessa louhta syö --
+
+Niin varmasti sä mun sydämmeeni jäit,
+niin varmasti sä rauhan sieltä veit,
+niin varmasti mun toivottomaks teit,
+kun leikkinäs vain lempeäni peit.
+
+
+
+KAIKKI KAIKESSA.
+
+Mä sua muistan, mitä muistellenkin,
+vaikk' olen miettimättä olevain --
+mä sua etsin, minne kulkenenkin,
+vaikk' olen määrättä mä kulkevain --
+nään sinut aina, kunne katsonenkin
+ja vaikka silmät suljen umpehen,
+ja äänes kuulen, mitä kuunnellenkin,
+jos menneet korvatkin ois lumpehen --
+sä olennoksein käynyt olet näin
+sinutta unta vain on elämäin.
+
+
+
+DAIMOONI.
+
+En tiedä mä ken sinä olletkaan,
+mun impeni vieras vento,
+sua nähnyt en ennen mä milloinkaan
+sysikutrinen kaunotar hento!
+
+Mut sen minä tiedän: katseesi vain
+kun silmiini sattui kohti,
+niin alta se kulmain kaareuvain
+niin kummasti säihkyen hohti.
+
+Ja liekkihin joskus se välkähtää
+sysimustien kulmien alta
+kuin säkköisen nuolen tenhottu pää
+lois synkältä taivahalta.
+
+Ja silloin mä lämpöä suoniin sain
+ja silloin mun syttyi rinta,
+ja tunteeni kiihtyi riehahtain
+kuin myrskyllä merten pinta.
+
+Mut että viehkeinä viehättäin
+myös loistaa, näin minä kyllä,
+kun katsees tuonoin loit mua päin
+jumalaisella hymyilyllä.
+
+Nuo silmäsi mustat ne lämmittää
+tulikuumalla säihkymisellä,
+vaan mieltäni myöskin ne peljättää
+niin synkällä syvyydellä.
+
+Luo kosken jos kuohuvan tullut on
+ja katsovi hyrskyjen vuohon,
+niin huimaa päätä ja arvaamaton
+veis voima jo nieluun tuohon.
+
+Niin myös, sysimustiin silmiis sun
+kun katselin kerran taaskin,
+näin aattelin: noiden liekkiin mun
+tekis mieleni ainiaaskin!
+
+
+
+ELÄMÄN KOKEMUSTA.
+
+Olin lapsi, leikin ja nautitsin,
+ilomielin hyppelin, hymyilin
+oli outoa murhe musta.
+Sydän puhdas, raitis ja vilpoinen
+löi rinnassa tervehen lapsoisen,
+löi tulta ja innostusta.
+
+Meni lapsen päivyet onnekkaat.
+Tuli nuoruus-aikani toivekkaat,
+kyti rintahan haaveiluita.
+Tuli entinen elpyi, kiihkeni vain,
+yli-ympäri näin minä unelmissain
+ihanteita ja seikkailuita.
+
+Nous mieleni vastahan sorrantaa,
+nous vastaan köyhien poljentaa,
+nous vastahan röyhkeyttä.
+Vapautta ma vaadin ja intoilin:
+valon, ilman tarvetta rintoihin
+jos kansaani voisin syttää!
+
+Ja kun kansani kalliin puutteeseen
+nään nääntyvän, kuolevan kurjuuteen,
+tämä aate mun mieleni voittaa:
+"Oi, tuskinpa muuta nyt tarvittais
+kuin rikkahan tiedoksi puutteet sais --
+kai kilvan he auttaa koittaa!"
+
+Näin kummia toivoin, haaveksin,
+näin hupsun tuumia hourailin,
+parinkymmenen vanhana vasta.
+Ei tuntemus viel' tosi-maailman,
+ja elämän taistelun raivoisan
+mua kieltänyt haaveksimasta.
+
+Ikä jatkui, vanhenin, viisastuin,
+elon taistelun touhussa karkastuin,
+sydän kylmeni kurjuudelle.
+Kun lämpöä tarjoo, kylmää saa,
+kun koettavi kansaa innostaa,
+sun nauravat nuoruudelle.
+
+Jos kunnioitusta sä tahtonet siis,
+-- mä moisten kunnioituksesta viis! --
+ole hiljaa, hiiskahtamatta!
+Vaan syyhyiskö kielesi sittenkin,
+niin näin sinä nuorille huudakkin
+ja ärjäse arvelematta:
+
+"Mitä hullua, nuoriso, ryntäilet,
+mitä riehut, leimuat, intoilet,
+mitä haaveesi aikaan saapi?
+Ihantees: vapaus, samanvertaisuus,
+sekä joutava muu joku aate uus
+muka taistella kannattaapi!
+
+Käy kirkko jo heikoksi hermoiltaan,
+ei valtio suo, että huudetaan,
+pian tukkivat suun, tukahuttaat.
+Mut kiltti jos olet, käyt kirkossa ain'
+ja kiitosvirsiä veisaat vain,
+niin leipähän sun vakauttaat.
+
+Ota vaari sä neuvosta vanhempas,
+joka myöskin hourasin hourettas
+ihanteista ja haaveiluista:
+Ihanteet ovat laihat. Ne kuivettuu,
+ajan vierressä jää vain paljas luu --
+ei kannata riehua luista!"
+
+
+
+VALTION SYÖTTILÄÄLLE.
+
+Huoleti halveksu vain mua valtion syöttiläs korska --
+valtio työlleni mun eihän se leimaansa lyö --
+istu sä herkuillas, lue arvonjärjestyslistaa,
+josta sä turhaan mun arvoa etsinyt liet.
+Katsele kalenterias, lue ulkoa palkkaussäännöt,
+aika sun harmentaa, ikähän ansio on.
+Aika kun täytetty on, saa onnesi kukkuran kauniin,
+kuuliaisuutesi sun "tähdellä" tunnustetaan.
+Oppia oivaa myös sinä selvään kaikille saarnaat:
+purjetuulehen on helppoa höllöttää.
+
+
+
+ERÄÄLLE KIRJAILIJALLE.
+
+Sä väität, ett'et ymmärtää sä voi,
+miks ystäväs sun kirjaas kieltää koittaa,
+et tahdo myöntää, että vahingoittaa
+se moraalillaan kärpäistäkään voi.
+
+Vaan ystäväs on sentään oikeassa,
+kun kirjas julkaisua estää koittaa:
+sisällys onhan hiukan tarttuvaista,
+näät tyhmyys, peijakas, se vahingoittaa.
+
+
+
+"KALLIHIN KANSAN VUOKSI!"
+
+Tuoll' istuvi uuttera tiedemies,
+hän viisauksia niin paljo ties,
+ett' tyhmää kansoa nauroi vaan --
+mut lausuis julki hän aatteitaan
+ei "kallihin kansan vuoksi!"
+
+Ja pappikin paljo hän saarnailee,
+ja itseksensä hän kummailee,
+mitä kaikkea ihmiset uskoo nuo --
+mut aatteitaan ei ilmi hän tuo
+tuon "kallihin kansan vuoksi!"
+
+Myös hallitus kyllä se myöntää voi,
+moni määräys hullulta tänään soi,
+moni ammoin joutanut oisi jo pois --
+mut kuinka sen sentään tehdä vois
+tuon "kallihin kansan vuoksi!"
+
+Ja kansakin joskus se valveutuu,
+kun ulkoa uutiset tunkeutuu,
+se vaatii tietoa, vapautta,
+mut tuotahan tohdita kuunnella
+ei -- "kallihin kansan vuoksi!"
+
+Jos kilpikonniksi käymmekin näin,
+niin konttaahan konnakin eteenpäin!
+Ja aika jos jättää ja kansat muut,
+me tukimme tyyninä kaikkein suut
+tuon "kallihin kansan vuoksi!"
+
+Jos vapaammin joku kirjoittais,
+ei kustantajaa hän varmaan sais;
+ken auttaa tuota hän tohtiskaan --
+pian oisivat kaikki jo niskassaan
+tuon "kallihin kansan vuoksi!"
+
+Siis jos sulla vapaampi aate lie,
+se sydämes soppeen piiloon vie,
+ett'ei sitä kansasi vainua vaan
+ja häiriy vanhassa rauhassaan.
+Sst! "kallihin kansan vuoksi!"
+
+
+
+"KUNNON MIES".
+
+Kun teet sä niin kuin käsketään,
+kun syöt sä, mitä syötetään,
+niin olet kunnon mies.
+
+Kun uskot, mitä saarnataan,
+et pyri koskaan vapaampaan,
+niin olet kunnon mies.
+
+Kun pidät paikkas, jonka sait,
+ja vanhat aatteet, tavat, lait,
+niin olet kunnon mies.
+
+Kun katsot miehiin johtaviin
+kuin kansa katsoo jumaliin,
+niin olet kunnon mies.
+
+Kun kaikillen sä rauhan suot,
+ja vastustuumat vatsaas juot,
+niin olet kunnon mies.
+
+Kun silmät, korvat ummistat
+ja omantuntos laajennat,
+voit olla kunnon mies.
+
+Jos järki, tunne poljetaan,
+sä ällös hiisku sanaakaan,
+niin olet kunnon mies.
+
+Lyö rintoihis ja lausu näin:
+"Kun teen mä virkatehtäväin,
+niin olen kunnon mies!"
+
+Ja sua kiittää isänmaa
+ja haudalleskin kirjoittaa:
+"täss' lepää kunnon mies!
+
+Hän täytti miehen tehtävän,
+hän näytti meille selvähän,
+kuin elää kunnon mies.
+
+Hän muille aina rauhan soi
+ja leipätiensä varman loi --
+tee niin, oot kunnon mies!"
+
+
+
+MAHTAVA MIES.
+
+Ja ääreen pöydän hän istahtaa
+ja kirjahan uuteen tarttuu --
+nimilehteä ensiksi katsahtaa:
+kovin kirjailijoita jo karttuu!
+Ken vain saa lausehet jäljekkään,
+kirjailija on muka mielestään.
+
+Pari lehteä sitten hän silmäilee,
+niin otsa jo ryppyyn laski:
+realistina tietysti kirjailee
+myös tääkin, Antero Kaski --
+ja elämän törkeys ja uskottuus,
+sellaistahan on uus kirjallisuus!
+
+Pari lehteä keskeltä kirjan taas
+ja vihdoin viimeinen lehti --
+niin kriitikko kirjaasi, tahdontaas
+niin tutuks jo tulla ehti,
+että tahtosi tiesi jo tarkempaan
+kuin itse tiennet sä koskonkaan!
+
+Ja pöytänsä äärehen nojaumaan
+tuo mahtava mies nyt käypi,
+vain hetken miettivi tuomiotaan,
+pian hälle se selvittäypi;
+kynänvarteen tarttuvi peljätty mies
+ja huomenna lehti jo kertoa ties:
+
+"Kuin sieniä jälkehen sateen nyt
+taas syntyvi kirjailijoita
+ja siksi on kriitikon täytynyt
+kurituksella kohdella noita;
+myös Antero Kaskelle parhain ois,
+jos kirjailuhommansa jättäis pois.
+
+Ei kannata ryhtyä punnitsemaan
+tämän neuvomme syitä muita,
+sen lausumme vain hänen kirjastaan:
+se myöskin on kirjoja nuita,
+joiss' uskottuus yhä vallitsee
+ja kallista kansaamme villitsee.
+
+Ja kansa se vain muka sorrettu on
+ja sortajat on muka -- rikkaat,
+tätä virttähän soineet nuoret on
+kynäniekkamme toivehikkaat --
+nyt annamme neuvon semmoisen,
+ett' ois tämä moisia viimeinen".
+
+Tään arvostelun tuo mahtava mies
+hän uudesta kirjasta antaa
+ja työstään suuresta, senhän ties,
+hän lehdeltä palkat kantaa.
+Rovon kansallensa on uhrannut:
+jalon työtä on maksusta haukkunut!
+
+
+
+"VÄLJEMMILLÄ VESILLÄ".
+
+    "Mä tahdon tuonne taisteluun ja miesten moiseks tulla
+    mä tahdon tarmon kohteluun vesille väljemmille".
+                                        (Ristiaallokossa).
+
+Kun kotilahden laineita ma ennen lassa sousin
+tai kotikummun harjulle kun kevätilloin nousin,
+niin näin mä kaidan salmen suun ja siitä merta, merta,
+mi silmiäni viehätti ja kiihoitutti verta.
+
+Tuo laaja, uljas ulappa se siinti houkutellen
+ja sinne aina mieli mun nyt hehkui intoellen:
+ei auta äidin varoitus, ei kyyneltulvat auta,
+mun täytyy tuonne otteluun, vaikk' olkoon tuo mun hauta.
+
+En lahden tyyntä soutamaan mä ainiaaksi luotu,
+mun lienee myöskin kuntoain kai kerran koittaa suotu,
+ja vaikka voimat voipukoon ja menköön halki haaksi,
+mun täytyy ennen taistella kuin kuolen, muutun maaksi.
+
+Näin mietin nuorra mielessäin ja kiihko tuosta karttuu,
+mä vanhenen ja voimistun ja vartaloni varttuu;
+niin työnnän venhon vesillen ja ruoriin muka astun,
+vaan virran pyörre valtaa mun kuin pienen pilkelastun.
+
+Tuo pyörre mua miellyttää, sen vauhti huimaa päätä,
+tää onhan sentään elämää, ei aina tyyntä säätä;
+mä laulan, nautin, riemuitsen nyt ristiaallokossa
+ja vauhdin vuoksi aatokset on vallan huumiossa.
+
+Mut ajan tullen tuohonkin jo tottuu, kyllästyypi,
+ja vitkallensa vihdoinkin se mulle selviytyypi:
+mä pyörin polo paikallain, mä virran kanssa kuljen,
+ja luulen matkan eistyvän, kun silmät kiinni suljen.
+
+Ei pyörintä lie kulkua, ei myötävirta merta --
+mun tästä lemmon pyörteestä kai täytyy päästä kerta;
+mä tahdon tuonne seljemmäs vesille väljemmille,
+mä tahdon ottaa oman tien ja saada venhon sille.
+
+Nään tuolta aavan ulapan ja aallot hyrskyharjat
+ja mielessäni vaihtelee niin kummat kuvasarjat:
+nään kuinka toiset riemuiten he laskee seljemmäksi
+ja kuinka kuolon kauhistus saa posken kelmeäksi.
+
+Niin monen purjeet puhkiaa ja aallot haaksen hautaa,
+ei heidän tiestään jäljet näy, ei venhostansa lautaa,
+he ijäks sinne suistuvat, ei muista kenkään heitä,
+ja tuskin äiti vuodattaa nyt heille kyyneleitä.
+
+Niin monen monta lailla mun sai halu lainehille,
+niin monen monta sinne jäi, sai haudan toivehille,
+ja toiset taistoon kyllästyi ja kotilahteen kääntyi
+ja kuoli ennen äidin luo kuin tuonne kau'as nääntyi.
+
+Tään kaiken, kaiken kyllä näin, vaan siit'en paljo huollut:
+sam' onhan minne haudataan, kun kerran mies on kuollut;
+ja kuoloakin kurjempi on elo taisteloitta,
+se mielen tyysti tylsentää ja rinnan autioittaa.
+
+Siis käyköön kuinka käyneekin, mä lähden ulapalle,
+ja jos mä voin, niin riemuiten mä näytän maailmalle,
+ett' tarmo voittaa vastukset ja into kunnon antaa
+ja pursi pienen pienikin voi joskus kau'as kantaa.
+
+Niin tartun tuosta airoihin ja soudan, soudan, soudan,
+ja työhön uutta voimoa mä vastuksista noudan;
+niin vihdoin venhe vapautuu jo tuosta pyörtehestä,
+ei oman suunnan vaalia nyt enää virta estä.
+
+Mä lasken läpi salmen suun, käy vedet väljemmäksi,
+ja meren vilpas tuuli vie mun ruuhen seljemmäksi:
+jo ilma raitis, suolainen mun keuhkot kaikki täyttää
+ja mihin koito ky'ennen, sen voin nyt muille näyttää.
+
+Puhalla tuuli puhtoinen, vie pienet huolet multa
+ja toivon maalta viesti tuo, niin kauvan kaivatulta;
+opeta laulu vapauden ja suuren innostuksen,
+mun mieli näille altis on ja töille uhrauksen.
+
+Sä meren aavan hallitset ja kuljet mistä tahdot,
+sä nostat vuoriks aaltoja ja aaltoloille vahdot,
+sä oman tiesi itse luot ja laulat vapautta,
+sen päivän sulopaistetta, sen aamun armautta.
+
+Mä tahdon laulus kuunnella ja sille muodon antaa --
+oi, jospa vain mun ääneni vois merten halki kantaa,
+vapauden laulun laulaisin mä lahden soutajille,
+mun laulu heidät tenhoais vesille väljemmille!
+
+En tiedä onko kangastus tuo maa, min nään mä tuolla,
+vaan sinne tahdon, vaikka mun ois pakko tielle kuolla!
+Jos sinne kerran päässen vain ja nähnen rannan uuden,
+niin kohta kotikansallein mä saatan salaisuuden.
+
+Siis ylös purjeet kaikki nyt ja kokka kohden tuulta,
+pois luovin hankavastaiseen mä kaidan salmen suulta --
+kohota Ahti aaltojas, mä lasken halki heistä:
+nyt ehkä löytyy oma tie tuhanten muiden teistä.
+
+
+
+ELÄMÄN LAULU.
+
+
+I.
+
+Kun kaaoksesta kaikkeuden
+loi luoja maailmoita,
+kun sumut sankat yöhyen
+säteistä päivän kirkkauden
+hän selvitteli laulullansa --
+niin taivot kaartui, säihkyi salamoita,
+ja kuut ja tähdet kiertoon orjistuivat
+ja vuoret nousi
+ja uomat uurtui
+ja virrat vuolahat lannistuivat.
+
+Ja laulun tenhosta tammet nousi,
+ja tammet nousi ja hongat hyötyi
+ja elämännestehen hetteet hersyi
+vihrytvaippahan luonnon verhoin;
+nousp' on nurmihin nuoret heinät,
+kasvoi kukkia kangashiekat,
+norot marjoja maasta työnsi,
+solkikoivuja soiset notkot,
+lehdot leppien aaluvoita,
+laaksot lintujen laulupuita.
+
+Ja ihmehintä kaikist' ihmehistä
+luojan laulun oli taikavoima,
+joka luontoon kätki kummat kielet,
+tuhatkielen laulun kanteloisen,
+soinnut kauniit sekä soraäänet,
+joiss' on luonnon suuri sävelistö,
+luonnon kaikkivoipa,
+luojan aina soipa,
+suuri, mahtava,
+rikas, ankara,
+surunvieno sekä huolen hellä
+kaikkisuuden iki-kanteloinen.
+
+Tämän luonnon suuren soittoneuvon,
+jonka laulullansa luoja loi,
+sen nyt kumman vuolas sävelvirta
+korvihimme kaikkialta soi,
+tuhatkielin,
+tuhatmielin,
+soraäänin,
+sointuäänin
+noin se vastaan ryöppyää,
+kuulokalvot yllättää --
+kunpa vain on ihmishenki,
+sydän ahdas, angervoinen
+voisi kaikki kielet kuulla,
+kuulla vuolaat sävelvirrat
+luonnon laajan laulukanteleessa.
+
+
+II.
+
+Kun kevätpäivä kirkastuu
+ja puhkee leimahtaen pilvilöistä,
+kun luonto luomaan havautuu
+ja tointuu talven pitkällisen öistä,
+kun luonnotar muuttavi muotoaan,
+ja milloin itkevi itkujaan,
+milloin viluissansa
+värjyy,
+milloin vihoissansa
+ärjyy,
+säihkyy salamoita,
+pilvin taivot peittää,
+uhkaa maailmoita
+surman suuhun heittää,
+milloin hymyy, kyynel silmässänsä,
+milloin ähkyy synnyintuskissansa
+nauttein sentään luomiskyvystänsä,
+luomiskyvystä ja voimastansa --
+
+Silloin soimaan alkaa kumma kannel,
+luonnon laajan suuri lauluharppu,
+soittavi myrskyä maailmaan,
+soittavi untelot toimintaan;
+luoden vinhoja tuulispäitä
+velloo vyöryjä laineiden,
+reutoo, murskavi merten jäitä,
+laulaa laulua keväimen.
+Silloin helkkyy herkkä luonnonkannel,
+tuhatkielin laulaa virttä elämän,
+tuhat luonnotarta kuuluu kaikkialta
+elon antajaansa lauluin kiittävän:
+
+Kuohukoski vuorten valanteessa,
+joka vauhkon lailla, vaahtosuuna,
+kallion kieleltä kuiluhun syöksee
+riemuten hurjasta leikistään,
+kiittää mahtavalla laulullansa
+kostajata julman sortajansa.
+Vapaudesta, talven toivotusta,
+laulaa merten laine lakkapäinen,
+vyöryissänsä milloin syvänteissä,
+milloin rannan louhiin roiskahdellen;
+siintäväisen,
+kuultavaisen,
+ihalaisen ilman kannen alla
+kimpoo kiurut tuolla korkealla,
+kiurut, leivot kaikki kilvoitellen
+soittaa kieltään luonnon kanteleessa.
+
+Käki kukkuu kultarinta
+vaaran vehmaan viertehellä,
+kukkuu huolet, kukkuu riemut,
+kukkuu haikeat halunsa;
+taikka lehdon liepehellä
+raksuttaapi laulurastas
+kuusen kukkean nenässä;
+joen suussa jouhisorsa,
+tavi rannan ruohikossa
+soittelevi soitintansa
+kilvan joutsenen keralla,
+joka seljän ulapalla
+leijuu ulpulumpeen lailla,
+kilvan angen allin kanssa,
+joka surkunuotillansa
+sekin luonnon kieltä soittaa.
+Sitä huojuu heilulatvat hongat,
+sitä soittaa hennot heisipuut,
+sitä korven vanhat aarniaihkit,
+noron koivut, rannan raidat muut --
+
+Kaikki kieliä on luonnon harpun,
+tuulenhengen niitä tuutiessa,
+kaikki soivat taikalaulun lailla
+luonnon mahdin niitä soitellessa.
+
+Näin luonto laaja laulua on täynnä,
+on kumma kannel tuhatkielinen,
+min säveltulvan tunnerunsas vuoksi
+käy sentään kaikki sointuun yhtehen.
+
+Mut luonto muu sai tyytyä muruihin,
+vaan yhden suotiin
+täss' soittaa täysin sävelin,
+ja kuulla kaikki luonnon suuret laulut,
+joita kumpus kielet jättikantelon,
+ja huolla huolet, tuntee tuskat, riemut,
+ja kuulla lyönnit luonnon valtimon --
+
+Tää laajan luonnon tuntehikas tulkki,
+tää laulun suuren herkin kaikukalvo,
+tää ihmekannel kaikkeuden
+on ihminen.
+
+
+III.
+
+Niin luonnon laulun sävelvuo
+se rikkahana kaikuu rinnassamme,
+sen lähtehistä hengen juuret juo
+jo syntymässä,
+sen vienon hellät sävellainehet
+ne meissä tuudittaapi tuntehet
+jo kehdossamme;
+ja elämässä
+ne aina, aina sitten kaikuu, raikuu;
+paisuu milloin kosken kuohunnaksi,
+myrskyn mylvinnäksi raivostuupi,
+milloin helkkyy hellin kaihonkielin,
+kaihonkielin sekä toivonmielin,
+kunnes sointuu yhteen luonnon soiton kanssa,
+kunnes tuntee varmaan angen asemansa,
+kunnes hiljaa, hiljaa luonnon kannelkaiku
+rinnassamme sammuu, sammuu, sammuu.
+
+Lauloi äiti ensin kätkyellä,
+emo vieritteli tuudittaissa
+virttä vienon, hellän viehkeintä
+ijän kaiken halki kaikuvaista:
+
+Nukkui kyyhky kehdossansa,
+uinaeli äidin ulpu
+nähden unta autereista,
+kuinka leikki luonnon immet,
+kassapäiset karkeloksi
+saarella selällisellä,
+terhenniemen tanterella
+sinipiian soitellessa,
+vellamoisen vierittäissä.
+
+Maammopa valvoi marjuttansa,
+ettei se joutunut hukkaan,
+ettei huuhkaja aivan varhain
+iskenyt kyyhkysrukkaan.
+Äitipä huonolta maailmalta
+kielteli kieltelemistään
+tietäen, ettei pulmustansa
+sitte hän löytäis mistään.
+
+Tää on ensi soitto luonnon kanteloisen
+puhdas, kirkas, vieno, rauhaa täynnä --
+tietämättään lapsi kaiken toistaa
+niinkuin suvi-illoin järven tyyni pinta
+taivaan sinikaaren kuvastaapi.
+Vaan tää kaiku vain ei konsaan kuole,
+vaikka vaihtuis kuinka kulkupaikat,
+kuuluu aina halki myrskyjenkin
+hiljaa, vienona ja rauhoitellen
+niinkuin kaukainen ja kaunis soitto.
+
+Lapsen ajat armahaiset
+kiitäin, liitäin linnunsiivin poistui, poistui,
+varsi varttui, järki jatkui,
+tunteen lähteet lämmön saivat,
+kumpus kuplia kummat suonet,
+tulvas vetreät verten aallot,
+povi paisui ja poreet nousi,
+norui nestehet jännervöissä,
+suihki suonissa kuumat kiihkot,
+tulta tuiskusi silmänluonnit --
+entinen rattosa rauha,
+entinen lapsuus lauha,
+äityen neuvot ja lempeät laulut
+ja kaunis ja luottava lapsuuden usko,
+ne kaikkosi pois kuni pilvyet tuulosen tieltä;
+ja tuntehet tuskapäät
+jo murteli lapsuen mieltä
+ja lahtosen tyynehen kaarteeseen
+toi vinhat viimat ja myrskysäät,
+toi epäilyksen, epätoivon tuskan,
+loihti soimaan suuret sydänkielet --
+
+Ja keskellä muiden onnen ja riemun
+tuntui kaikki niinkuin tyhjä tuntuu;
+    ulapoilla
+    aukeoilla,
+    siintävillä,
+    soiluvilla
+seilas nuoren miehen mieli --
+mutta rinnassansa raukka
+yhtä kaihoi, kaihoi, toivoi.
+
+Ilmestyipä suvi-illan suussa,
+tuolta laakson lehdon liepeheltä,
+solkikoivujen solasta
+impi kaunis kuni kevätpäivä,
+puhdas kaino niinkuin metsän kyyhky,
+raitis, tuores niinkuin illan kaste;
+silmissänsä säihkyi säde päivän,
+kummat kuuhuet on kulmillansa,
+tähdet taivaan heiluu hartehilla,
+olkapäillä oudot otavaiset.
+    Kummastellen
+    kainostellen
+tunteen aaltoloina läikkyessä,
+lähestyvät nuoret toisiansa,
+onnen aavistukset mielessänsä --
+
+Mutta raivoon riuhtautuu jo rinta,
+ailut outo pahoin ahdistaapi,
+suonet tykkii,
+sydän sykkii,
+kiihkeästi veret poskiin nousee,
+kunnes katse kohtaa toisen katseen,
+kunnes sy'än jo löytää toisen sy'ämmen --
+silloin tiettiin, mitä kaiho tiesi,
+silloin selvis elon salaisuus.
+
+Ja kevään lauluja linnut laulaa,
+purot notkojen pulppuaa,
+ja saarten rantoja aallot kaulaa,
+tuomet kukkien tuoksuaa;
+lemmen ilmoa uhkuu luonto,
+luomisvoimoa kostuu maa,
+metsä vertyen vihannoipi,
+kautta ilmojen kannel soipi
+    voimakkaana,
+    toivokkaana,
+tulvii taivahalle
+niin kuin virta vuolas,
+täyttää avaruuden,
+maailmalle
+tuopi onnen uuden,
+soittaa, soittaa riemuin kaikkialla
+lemmen autuutta ja sointuisuutta,
+suven heilimöivän suurta työtä,
+luovan voiman pyhää vihkivirttä.
+
+
+IV.
+
+Rikaskielinen on lemmen kanteloinen,
+sointuu aina, soraääninkin,
+tuskissaankin tuntuu autuaalta,
+nauttii karsein, kyynelsilminkin.
+Vaan ei aina kai'u lemmen kieli
+yhtä intoisaan ja kiihkeästi:
+ajan vinhan pyörän pyöriessä
+tunteen hento kärki tylsistyy,
+intohimon leimut lempeydeksi
+pehmentyy,
+vienon vienosti ja hellemmästi
+sointuu soitto, äsken salamoiva,
+nyt niin tasainen ja elinvoipa
+kuin on vilkas laakson lähteensuoni,
+alta nuoren nurmen pulppuvainen.
+
+Vaimon armautta,
+lasten rakkautta,
+isän nuoren onnekkuutta,
+kotikummun kultaisuutta,
+koti-ilman ihanuutta
+kaikuu soitto tyyni, sointuvainen.
+
+Ikuista tyyntä soutamaan
+ei sentään luotu meitä,
+ei luotu aina nauttimaan
+kotoisen lieden lämpöä
+ja armaan lempeä;
+ei luotu miestä ainakaan
+ikänsä halki kuulemaan
+kotoisen lahden laulua,
+kotoisten kuusten huojua,
+ei käen kultarinnan kukkumista,
+ei laulu-leivon lempisäveleitä.
+
+Mies toimehen suureen suunnattiin
+koti-aitojen ulkopuolla,
+meri myrskyvä seilata annettiin,
+ilo taistelun touhuun kuolla.
+Ylös purtesi purjeet siis nyt vain,
+alus aaltojen harjanteille!
+Elon aavalla seljällä purjehdus,
+läpi vaivojen, huolien ponnistus
+on leikkiä hauskaa meille.
+
+Ole huoleti, vaimoni armaisin,
+surukyynele poskelta poista!
+Et salline sentäänsä lapsilles
+esimerkkiä pelkurin moista?
+    Elo taistoa on --
+    siis ottelohon!
+Tosi miesi ei myrskyä pelkää,
+mut laittavi kuntohon venhon vaan
+ja köyttävi köysiä tarkempaan,
+vihatuuli kun vellovi selkää!
+Tosi miesi hän uhrata kyllä voi,
+mitä kohtalo kallista konsaan soi,
+kun vaativi synnyinmaa.
+
+On ihminen isäinmaatta
+kuin juuria vailla on puu,
+on niin kuin syksynen päivä,
+kun aurinko piiloutuu,
+on laineilla häilyvä lastunen vaan,
+on myrskyssä lentävä lehti --
+    isänmaaton ken on,
+    hän itsekäs on,
+ei löydä hän onnea milloinkaan,
+ja loistoa rikkahan nautteissaan
+hän mieroa köyhempi on.
+
+Siis syyt' on soittaa riemun kanteletta,
+kun luojaltani sain mä isäinmaan,
+sain entis-ajan ihanaiset muistot
+ja kansan kalliin, jota rakastan.
+Sen hengen keväisistä hettehistä
+sain nuoren nesteen suoniin, sydämmeen;
+sen huolet huolen, kärsin kärsimykset,
+sen tunteet tunnen, senhän itkut itken,
+sen harvat riemut myöskin riemuitsen;
+ja taivaan lientyessä mustiin pilviin
+sen kanssa kaikki voimat ponnistan,
+ett' alus kallis hukkumasta säilyis vaan.
+
+Mut jos joku maatani uhkailee
+ja kansani aarteita ahnailee,
+väkivaltaa, sortoa käyttää --
+niin luojalta lahjoja pyytelen polvillain,
+ett' ukkosen voimalla lauluni kauaksi kaikuis,
+ja vuoret järkkyis, järvet läikkyis,
+korven kuusetkin jo korvat saisi,
+nousis kilvoin noropetäjätkin,
+hongat merten laineen lailla huojuis,
+saisi soimaan luonnon myrskykannel
+soimaan hurjimpata huutoansa,
+ettei torkkuen kansani kuoloon suistu,
+ettei untelojoukkona hautaan mustaan peity,
+maahan martahana sorru ainiaaksi.
+
+
+V.
+
+Syksyn tullen ilmat vilpastuu,
+päivät lyhenee,
+puhteet pitenee,
+taivas innottomaks valjustuu
+ja niin kolkoks käypi Luojan silmä.
+Luovat nesteet vankka routa
+maahan jälleen kiristää,
+vetten vapaat voimalaulut
+tukahduttaa kylmä jää,
+tuulen soitto puiden tutkaimissa
+soi niin tyyneltä ja juhlaisalta,
+soi niin mahtavalta
+kuin soi suuren kansan kirkkoveisu.
+
+Tuota kuullen tyyntyy mieli,
+muuten rauhaton.
+Päivän pienet huolet unhottuu,
+sielun silmän peili kirkastuu,
+unelmoihin aatos taipuu,
+mietelmihin mieli vaipuu.
+Talven pitkään uneen valmistaikse luonto,
+syksyhän on sille valmistuksen aika,
+kuolon ijäiseen mä uneen valmistaudun,
+vanhuushan on mulle valmistuksen aika.
+
+Elämän mahtavaan laaja sävelvirta
+alkaen kaukaa äitini laulusta asti
+vienona, viehkeenä soittona käypi
+mieluusti kuulevan henkeni herkkään kalvoon.
+Poissa on, poissa on tuonoiset karkeat äänet,
+poissa on tuskien tuottamat soinnuttomuudet!
+Kaikki on kaunista, puhdasta sointua täynnä,
+niin kuni kesäisen auringon ehtoolla ruskottaissa
+on tyyni ja vehreä luonto.
+
+Kaikki on huolteni ilkeät varjot
+säälivä unhotus vienyt,
+muistoni kirjavan sarjan
+kullalla huolinut lohtua antava aika.
+Ja houkuttavaisina leikkivät siellä
+vain minun mennehet riemut,
+vain minun kultaiset päivät,
+leikivät siellä mun henkeni herkkähän silmään
+niin kuni poudalla vetreän virkeä auer
+tanssivi päivyttä vasten
+hienona tähtöis-vyönä.
+Nyt silmäni ta'apäin tarkata voi,
+on taivalta tehdessä oppia karttunut myös,
+on katse jo varmempi maailman ongelmoihin,
+ja allehen pohjaa saanut on aavistuskin.
+Nyt koitan mä etsiä luomisen syntyääntä,
+maan sekä taivahan voimain tarkoitusta.
+
+Oi, jospa sen kerran mä löytäisin
+tuon laulujen kumman lähteen!
+Ja sitte jos sointuhun suureen sen
+vois kantelen kieliä soittaa,
+niin vuolaana, varmana virtana kai
+yli merten ja maiden se soisi,
+ja kansat ja kullalla kruunatut päät
+sitä kummana kuunnella voisi.
+
+Vaan sit'ei suotu vielä kuolevaisen,
+ei jättikääpiön, mi pyrkii kaikkialle,
+kun jonkun pienen pulman kaikkeudesta
+hän viisaudellaan selvillensä sai.
+Vuostuhannet, vuosmiljoonat
+on turhaan urkkinut ihminen:
+mikä elämän, yksilön tarkoitus on?
+mikä meidän on oikea kehto?
+mitä varten me luotihin maailman?
+mihin kuljemme sokkoina kaikki?
+
+Niin tuhannet, niin miljoonat,
+on näitä turhaan tutkinut,
+kunnekka musta multamaa
+on heiltä kurkut tukkinut.
+
+Olenko, narri, suuri hullu lapsi?
+-- Vaikk' enhän muita narrimpikaan ois! --
+Miks heittää hiiteen lemmon ongelmoita
+en vihdoinkin ma viisastuen vois?
+Tai antaa niille varmat vastaukset,
+niin pääsis rauhaan rinta kärsinyt?
+Liet, Luoja, sä oikukas voima vain
+ja tiedoton, hirveä mahti,
+tai kaikenko viisas sä kaitsija liet
+ja lempeä lastesi vahti?
+Mikä lietkin, sä mahtava, tiedä en;
+olen vain sinun luomasi ihminen.
+En syntymälahjoja muita mä saanut
+kuin hiukkasen järkeä, tunnetta vain;
+mun niillähän kaikkea tutkia täytyy,
+siks tyytyös suomasi lahjojen ääneen:
+mä muuta en antaa voi.
+
+Kun tarkoitust' et elämälle suonut,
+niin elolleni itse määrän luon;
+kun onneen viittonut et valtatietä,
+niin koitan onneen itse löytää tien.
+Ken taas ei noita itse tehdä viitsi
+tai ehkei voi,
+hän muiden luomia lainatkoon
+ja muiden luojia palvelkoon,
+jos henkensä siihen tyytyy
+ja onni jos siinä löytyy.
+
+Niin paljo on puutteita maailmassa,
+niin monta kärsii, kituu pois,
+niin paljo on väärää ja saastaisuutta,
+min Tuonelan virrat jo viedä vois --
+vaan haudan jos partaalla elämän huolet
+sä riemujen rinnalle vaakaan tuot,
+niin varmaan riemujen voittavi mitta
+ja kaivaten täältä sä kuolet.
+Paistaahan, näät sen, täällä lämmin päivä,
+koittaahan kevät jälkeen talvien,
+tuoksuuhan hurmaavasti kukkaiskentät,
+raikuuhan lehdot lintuin säveleitä,
+kuohuuhan kosket elon riemuvirttä
+ja järvet taivaan kaarta kimmeltävät --
+siis miks en soittais tässä minä myöskin
+riemuvirttä suuren elämän
+ja laulais ilmi hengen luomistöitä
+keralla kauniin, nuoren kevähän?
+Sen tehdä voinen ja sen tehdä tahdon
+ja laulaa niin kuin laulat, luonto suuri.
+
+Kun kevään tullen sä luomaan käyt
+ja töittesi valtahan vaivut,
+niin eloa, taistoa laulusi luo
+ja varmaan siitä sä nautit,
+kun katsot sä voimien temmellystä.
+Mä tuota leikkiäs oon aina ihastellut,
+se elonriemun onpi osoitusta.
+Jos määrää muuta sull'ei ehkä liene,
+niin luominen on sentään suurin viettis
+ja oikkus kummat, viehätystä täynnä,
+suo aina uutta, uutta jännitystä
+meidän kääpiöiden kummastella,
+kummastella sekä ihastella,
+ihannoida
+unelmoida
+taikka myöskin kyynelöidä.
+
+Siis kiitos kaikesta, sä luonnon suuri äiti,
+joka kohdussas mun kannoit,
+sitten ruumiin, hengen annoit,
+laskit maailmaan kuin pienen sokon lapsen,
+jota muiden täytyi kannatella,
+kunnes kypsyi tuosta itsetietoon,
+huomas lahjas, ihmekanteloisen,
+jolla soittamaan mä opin vihdoin,
+soitin aina niinkuin parhain taisin,
+vaikk'en oikeaa lie ääntä saanut.
+Kiitos, luonnotar, kun sentään sallit,
+sallit soittaa loppuun laulun elämän!
+
+Nään tuolla kirkkomaan ja haudan tässä,
+johonka hiljaa ruumis lasketaan;
+jo surunuottiansa kuolonkellot
+nyt käyvät aamun ilmaan soittamaan.
+Ja kellot kaikuu, kaikuu, kaikuu
+ja vaarat kaukoa vastailee --
+niin juhlallista,
+niin murheellista
+nyt virttä saattojoukkue veisailee,
+ja äiti kuollehen vainaan
+kääntyvi puolehen taivaan
+ja lapsensa sielulle autuutta rukoilee.
+
+Niin yksilö kuolee kuin koskessa leikkivä laine,
+niin hukkuvi jäljettömiin
+kuin ilmalla täyttynyt häilyvä kupla
+ja aikojen vierressä joutuvi unhoksiin,
+lie kuinka hän mahtava ollut
+tai mieroa kerjäten käynyt.
+Niin, harmaja hauta on kaikkien töittemme loppu,
+ja mistä ei ihmisen laps lie konsahan tullut,
+sinne, niin sinne on astua kaikkien pakko.
+
+Sun rukouksesi kuolinvuotehellas
+on saamas kanteloisen viime kaiku,
+on lähteväisen linnun joutsenlaulu,
+mi rientää aikoo kohti -- surmoansa!
+Sä poistut näyttämöltä, yksilö,
+mut tuhannet sun sijaas tulvaa kohta;
+sun lakkas laulus, saammui kaunis kannel,
+vaan luonnon yhteissoitto tuot' ei tunne.
+
+Elämä kulkevi kulkuaan
+kuin kuoleman armoton valta
+ja soittaen jättikanneltaan
+se ohjaa, ohjaa taivaan, maan,
+ja täyttää voimalla ilmavyön.
+Elon virttään vanhaa, mutta aina uutta
+soittaa, soittaa jättikanteloinen
+merten aavain aallokoissa,
+korven aarnihongikoissa,
+soittaa kuohuissa koskien
+liverryksissä lintujen,
+ihmisintohimon soitimissa --
+kaikkialla halki ikuisuuden
+helkkyy, kaikuu, vyöryy, raikuu
+laulu suuren laajan elämän,
+laulu luonnon kauniin kevähän
+soiden luomisnautinnosta,
+soiden elon ylistystä,
+luonnon voimain valtaa ääretöntä,
+luovan voiman ikuisuutta.
+
+
+
+"YHTEISVOIMIN YHTEISTYÖHÖN!"
+
+Istun rannan kuusen alla, päivä mailleen laskeutuu,
+aallot laulaa kehtovirttä, kunnes silmät sulkeuu,
+kaikkialla hiljaisuutta, ilta vitkaan hämärtyy,
+kummat varjot, oudot aaveet sielun silmään ilmestyy:
+
+Hurmerusko äkkiänsä taivon synkän punottaa,
+tykit paukkaa, säilät säihkyy, haavan saaneet voivottaa,
+torvet soipi, hevot hirnuu, sinkoo hiekka tanteren,
+kunnes sauhuun peittyy kaikki, laskeu verhot yöhyen.
+
+Sitten pitkät, pitkät ai'at on kuin haudan hiljaisuus,
+kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes syntyy kuva uus:
+päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun maahan luo,
+tuonottaista tanteretta katsastaa mun jälleen suo.
+
+Siellä nään mä näännyksissä pienen joukon nukkuvan,
+vaikk' on päivä ylähällä uinuu raukat untahan,
+kunnes uni jännervoimat ehtinyt on virkistää,
+kunnes lämpö "luojan silmän" valppahimmat herättää.
+
+Innoissansa jalkehille nää nyt huutain kavahtaa,
+jotta joukko torkkuvainen tuosta pystyyn havahtaa,
+hieroo unta silmistänsä, tuntee huomentuulosen,
+tuntee taaskin suonissansa vanhat nesteet nuoruuden.
+
+Päivä nousee taivahalle, kevätpäivä kultaisin,
+-- oisko unta ikävintä taisto äsken ollutkin?
+Unta kaikki miekan kalske, verivirrat vuolahat?
+Koska kukkii tanterella tuossa ruusut ihanat.
+
+Ja kun nousee kukkulalle joukon pienen johtomies,
+niin hän kohta veljillensä sieltä ihmetellä ties,
+että uljas, aava selkä heidän allaan aaltoilee,
+houkutellen retkeilylle kummat henget viittoilee.
+
+Ulapalla onnen saaren näkyy kaunis kangastus,
+siell' on Sampo kätkössänsä, siellä kansan kalleus.
+"Sinne, veikot, soutakaamme, joka mies nyt purtehen,
+viel' on verta suonissamme otteluihin urhojen".
+
+Yksimielin kevätkansa astuu toivon alukseen,
+soutaa kohti onnen saarta, tahtoo Sammon omakseen.
+Vastainen on kyllä tuuli, taival kuluu kuitenkin,
+yhteisvoimin kun on kaikki käyty haaksen airoihin.
+
+Mutta siinä soudettaissa Luoja tuulen käännyttää,
+valkopurjeet pullistuupi, laiva vettä viilettää,
+nyt on miesten helppo olla, hiljalleen vain huovataan,
+laulun, soiton ongelmoiden otteluissa kiistataan.
+
+Vaan jo kiista kiihottuupi, syntyy riitapuoluet:
+keillä täss' on ruorivalta, keille kuuluu ohjakset?
+Toiset inttää älyllänsä johtovallan ansainneen,
+toiset väittää, ett' on heillä vanhin oikeus alukseen.
+
+Mielet kiihtyy, sanat sinkoo, matkan määrä unhottuu,
+lailla lasten kiisteltäissä haaksi tieltään harhautuu,
+tuuli tuima taltuu, tyyntyy, meri hiljaa huo'ahtaa:
+kaikki vanhat luonnon merkit ukkosilmaa ennustaa.
+
+Taivon rannan takaloilta lonka musta nouseekin,
+jymy kaukaa uhkaavaissa käy jo miesten korvihin;
+vaan kun ollaan kuohuksissa, tuota tuskin huomataan
+ja jos jotkut varottaakin, heit' ei kuulla kumminkaan.
+
+Tuuli kiihtyy tuimemmaksi, taivas lientyy, pilveilee,
+meri aava havahtuupi, ähkyy, kuohuu, tummenee,
+kunnes halki pilven synkän iskee nuoli pitkäsen,
+jyry seuraa, salamoipi, myrsky raivoo ulvoen.
+
+Kuink' on laita pienen purren, sopu Sammon soutajain?
+Riidelläänkö herruudesta heidän kesken yhä vain?
+Onko hornan inhat henget päässeet irti tyrmästään,
+kosk'ei myrskyn uhkausta joukko kuule vieläkään.
+
+Synteinikö rankaisuksi tuo mun nähdä täytynee,
+kuinka veljet keskenänsä kuolemakseen riitelee,
+kuinka aiheeks kurjan kiistan nostettu on entisyys,
+vaikka varmaan miesten tarmon vaatis moinen nykyisyys.
+
+Hurja joukko, mieles malta, käy jo laivan hoitohon,
+kaikki tarmos, kaikki voimas, yhteistyöhön tarvis on,
+sillä laiva huojuu, horjuu, myrsky ehkä murskaa sen,
+ellei lakkaa kurja kiista, ryhdy miehet toimehen.
+
+Meri vahtoo, myrsky pauhaa, haaksen musta kuilu vie!
+Eikä joukko työhön toinnu, noiduttu se varmaan lie --
+Koittaisinko pauhun halki tuonne huutaa, varoittaa?
+Ehkä Luoja äänen heikon heidän vuokseen vahvistaa:
+
+"Ylös, joukko, yhteistyöhön!
+Kiinni köysiin joka mies,
+kunnes lauhtuu myrskyilma,
+kunnes vaaraton on ties!
+Nyt ei ole riidan aika,
+vaan on yhteistoiminnan,
+nyt voi surma vieraaks tulla,
+viedä uhrit kuoleman!
+
+Katsos kuinka mastot huojuu,
+touvit sinkuu, voivottaa,
+omaisuuttas irtahinta
+kuinka vyöryt vallottaa,
+kuinka kuohut raivokkaina
+ryntää laivan kylkehen,
+jotta haaksi saumoistansa
+äännähtää jo huo'aten.
+
+Ylös, joukko, jonka hurja
+sokaissut on kiivastus!
+Aallot varmaan vievät kaikki,
+ellei joudu pelastus;
+'Yhteisvoimin yhteistyöhön!'
+keskinäiset riidat pois --
+siinä yksin laivan turva
+vielä ehkä olla vois!"
+
+Näin mä huusin myrskyn halki, vaan ei kenkään kuunnellut,
+meri heikon äänen voitti, vahvemmin en jaksanut;
+riita jatkuu, haaksi huojuu, aallot lyö jo kannellen --
+silloin herään@@@@Enkä tiedä, kuinka käynee kansallen.
+
+_Syyskuulla v._ 1893.
+
+
+
+KANSALLENI.
+
+Kas tässä kättä, kansani, sä joukko tarmokas!
+Sun kanssas tahdon toimia ja kuolla puolestas,
+jos ai'ot pelkäämättä vain sä käydä taistohon,
+ja luoda silmäs vapauteen ja hengen valohon.
+
+Ei nykyai'an sortaja voi saada laulajaa,
+sen kunnian saa sorrettu ja oikeus sen saa --
+ja jalo hän, ken kansoaan vain hiukan auttaa voi:
+hänelle suista satojen myös siunausta soi.
+
+Eloni nuoren innolla mä liityn kansahain,
+sen verta on mun suonissain, sen henki rinnassain,
+ja minkä sain, sen korkoineen mä antaa tahtoisin --
+ja työhön, valoon, kuntohon mä aina luottaisin.
+
+Sä pieneks kansaks mainitaan; se totta lieneekin.
+Vaan oikeudenpa elämään on saanut pieninkin,
+ja jos on voimaa hengen vain ja lakiin luottamus,
+niin vie se vihdoin voittohon; mut kuoloon turmelus.
+
+Ja voitto hengen, oikeuden se kaunihimpi on
+kuin se, min tuottaa kanuunat ja ruuti sauhuton;
+mut kaunis tää jos palkka on, yks keinokin on vaan:
+vain kansan yksimielisyys on turva Suomenmaan.
+
+Kun seisomme kuin yksi mies, mi turma tulleekin,
+niin toisten toivo, luottamus suo voimaa kullekkin,
+ja lientynyt jos onkin nyt maan taivas pilvehen,
+niin poistuvathan pilvetkin perästä myrskyjen.
+
+Perästä myrskyn, ukkosen saa taaskin kaunis sää,
+taas luojan taivas seijastuu ja päivä lämmittää.
+Siis luota, Suomi, oikeutees ja turvaa toivohon,
+näät kansa ilman toivoa on kypsi kuolohon.
+
+Ei elämää se ansaitse, ken raukaks raukenee,
+vaan joka tuulet, tuiskusäät päin määrää taistelee;
+ja määrähäsi varmaankin on valo ainoo tie,
+se saata keskeen korpien, se sydänmaille vie.
+
+Näin turvaks maasi voiman luot sä itsetietoisen,
+näin joka mies on sankari ja voittos ikuinen;
+ja joukkos, vaikka pienikin kuin Kreikan aikoinaan,
+se torjuu tuiskut tundrojen ja suojaa Suomenmaan.
+
+Mä lailla Kreikan Tyrtaion jos voisin laulaa vain,
+niin tulta, voimaa laulaisin mä kunnon kansahain:
+Mä muiden eellä astuisin kuin airut taistelun:
+"Tuo jalo joukko jäljessäin, se onpi kansa mun!"
+
+Vaan ylös, veljet, toimintaan, nous niinkuin yksi mies!
+Saa, kansa, Sammon taontaan ja leimuun tiedon lies!
+Sun olkoon oikeus oppaasi ja vapaus valkamas --
+vaan pimeyteen jos peräydyt, on kuolo palkkanas.
+
+Mut kuolla pois et voi, et saa: sä liian nuori oot;
+sä vielä työssä tarvitaan, vain vanhat poistukoot!
+Ja vapauttas jos vainotaan, sull' aina tieto on:
+sun hengen voimaas lannistaa on nyt jo -- mahdoton!
+
+1891.
+
+
+
+JUHLARUNO.
+
+Keväinen hellä henkäys sai taaskin Suomehemme,
+keväisen päivän paahtehet vei peitot järviemme,
+vei järven jäät ja nietokset ja nurmen nukan nosti,
+ja inhan talven irnusäät ja tuiskut tuimat kosti.
+
+Kuin kasvot nuoren morsion nyt Suomen luonto loistaa
+ja raitis kevät-tuulahdus pois talvimielen poistaa;
+taas lehvii lehdot, lepikot, ja tummui korven kuusi
+ja tuomen tertut tuoksahtaa ja päivyt on kuin uusi.
+
+Sen paiste yhä kirkastuu ja heltyy helteheksi
+ja taivon sini tummentuu ja lauhtuu lämpöiseksi,
+ja heinän hennot helpehet jo kiertyy kuorestansa
+niin arkaillen kuin epäilis ne jättää piiloansa.
+
+Taas nousee kummun kukkaset kuin nousis kilpasilla
+ja metsän laajan laulajat taas leijaa taivahilla,
+ne viettää nekin lennossaan nyt laulujuhliansa,
+ne kistaa nekin keskenään nyt sulosoitollansa.
+
+Ne laulaa ilmi ilojaan, kun kevät vihdoin koitti
+ja keväthellä heltehyt kun takatalven voitti,
+nuo sirkku-raukat riemuitsee, ne laulaa toivehilta:
+kai Luoja heidät huolestaa ja suojaa huuhkajilta.
+
+Ja luonto, äsken uinuva kuin impi unelmissaan,
+se puhtoisena havahtuu nyt neitsytaatoksistaan,
+ja kastehelmet heinikon ne välkkyy päivää vasten
+kuin kirkkaat riemun kyyneleet vain silmiss' autuasten.
+
+Nuo sinitaivon sirkkuset ne tenholaulullansa
+tään luonnon, äsken uinaavan, havautti unestansa --
+ja keväthelle hellittää ja nuojuu nuori heinä
+ja kevätkeijuin toivehet soi soiton säveleinä.
+
+Veisti vanha Väinämöinen,
+lau'isti suvannon sulho
+hau'inluusta soittoneuvon,
+kalanluusta kanteloisen
+itselle ajankuluksi,
+kansallensa koetteheksi.
+Kun oli soitto suorittuna,
+valmihina vaskikieli,
+käski nuoret, käski vanhat,
+käski keskinkertaisetki
+soittamahan soitintansa,
+tuota ruotaista romua.
+Soitti siinä nuoret, vanhat,
+soitti pii'at, soitti poi'at,
+vaan ei soitto sointununna,
+laulu laululle tehonnut:
+kielet kierohon kävivät,
+jouhet parkuivat pahasti,
+ääni kaikui karkeasti,
+soitto julmasti sorisi.
+
+Sokea sopessa nukkui,
+ukko vanha uunin päällä;
+urahti unisijalta,
+nurahutti nurkastansa:
+"Heretkätte, heittäkätte,
+luokatte, lopettakatte! --
+Jos ei soitto Suomen kansan
+vasta vaikuta paremmin
+eikä hellemmin helise
+taikka uuvuta unehen,
+maku'usen maanittele,
+niin vetehen viska'otte,
+aaltoihin upotta'otte".
+
+Siitä vanha Väinämöinen,
+laulaja i'än ikuinen,
+itse otti ontelonsa,
+hau'inruotaisen romunsa;
+alkoi soitella somasti
+kajahella kaunihisti,
+itkulle inehmot työnsi.
+Ei ollut sitä urosta,
+eikä miestä naisellista,
+ollut ei miestä, eikä naista
+eikä kassan kantajata,
+kellen ei itkuksi käynyt,
+kenen ei sy'äntä sulanut
+soitanto sulan urohon,
+vienot virret Väinämöisen.
+
+Näin on ennen soitettihin,
+soitettihin, laulettihin,
+kun oli ihanat ai'at,
+lapsen ai'at armahaiset;
+kuuhut kultasi kujamme,
+pirttipalkit päivänpaiste,
+vesillä venoset sousi,
+mailla karrit kieritteli.
+
+Eipäs kuulunut konetta,
+halonsyöjän sylkytystä
+eikä vihlonut sydäntä
+veturin vihaiset äänet
+näillä Pohjolan perillä,
+Suomen mailla mairehilla.
+
+Nytp' on tullut toinen aika
+aika toiminnan totisen;
+nyt on päivä pilvilöissä,
+liennyksissä luojan taivas,
+kaakossa kamala lonka,
+halju hattara idässä.
+Nyt on vuoro Väinämöisen,
+lauluniekan laihemmankin
+vuoro torvin toitotella,
+soitella sotaisin äänin,
+jotta untelot eläjät,
+suosijat suloisen soiton,
+saisi sitkaimen vetohon,
+va'on pitkän pientarelle;
+ehtis maahan siemenkylvö,
+touko henkinen itäisi,
+josta nousis nuori vilja,
+oras hento heilimöisi,
+ennen kaakon kalmatuulta,
+hallan harmajan tuloa.
+
+18/6 1891.
+
+
+
+EN JOUDA, EN JOUDA!
+
+
+I.
+
+Rusotaivaalla hohtavi purppurapilvet
+ja päivyt jo maireena mailleen käy,
+ja luonto on kaunis ja kukkaset tuoksuu
+ja taivaalla myrskyn ei merkkiä käy.
+
+Mut sorean Suomeni valtiotaivas
+se lientyy, lientyy ja pilveilee --
+en ehdi mä nauttia leikistä luonnon,
+mun kansani kallein kyyneilee.
+
+Ja leivonen, kaivattu kumppali ennen,
+nyt pyydän mä, koito, sun vaikenemaan:
+mun kanteloraukka ei riemua siedä,
+se kansani kanssa nyt itkee vaan.
+
+Myös tummain silmies tulten säihkyt,
+ne näin minä kyllä, mun impyein,
+ja rintaan mullakin leimahti liekki,
+sun toivoni morsiameksi jo tein.
+
+Mut impeni armas ja viehkeä-huuli,
+sun jouda en ruusujas suutelemaan,
+mun kansani kallis ja murhekas maani
+ne kutsuvat työhön ja taistelemaan.
+
+
+II.
+
+"Oi poikani, heittäös työsi jo pois,
+jo ammoin on saapunut yö,
+pian koittavi taivaalla huomenkoi --
+tuo valvonta voimasi syö!"
+
+Oi äitini armas ja kultaisin,
+et nyt mua työstäni saa --
+en jouda, en jouda mä uinailuun:
+kun vaarassa häilyvi maa.
+
+"Oi, lapseni, nuorihan vielä sä oot,
+mitä työsi se hyödyttäis?
+On kansalla valvojat vanhemmat --
+kuka kuntosi ymmärtäis?"
+
+Voi äitini kallis ja kultaisin,
+mua vaativi velvollisuus!
+Mitä siitä, jos nauravat harmaapäät,
+mun puolella polvi on uus.
+
+Minä nuoria kutsun ja innostan,
+kunis kaikki he valveutuu --
+ja halpa se varmaan itse on,
+joka tointani halveksuu.
+
+"Oi, poikani, kaunista kaikki on tuo,
+mut ken sitä huomaa, ken?
+Kuka kumma sun vaivasi palkitsee?
+Vain kuolema kostaa sen".
+
+Voi äitini hellä ja herttainen,
+mitä palkkoa pyytäisin?
+Kun kansani kallihin säilyis vain,
+minä riemuiten poistuisin.
+
+En vaadi mä valtoa ylhäisten,
+en kultia rikkaiden;
+mun palkkani kansani onni on vaan
+sekä henkiset he'elmät sen.
+
+Niin, äitini hellin ja herttaisin:
+ikä ihmisen lyhkänen on.
+En jouda, en jouda mä uinailuun,
+mun täytyvi taistelohon.
+
+"Voi, lapseni nuori ja kalpea, voi,
+sinun intosi oivallan --
+ja Luoja sun toimesi siunatkoon
+ja vieköhön huolet maan!"
+
+_Suursaaressa_ 9/8 1891.
+
+
+
+MAISTERI-KEKKERIT.
+
+Oli sauhua huone täynnä kuin taistelukentällä vaan
+ja pöydällä pulloja seisoi kuin kannokko kaskesmaan,
+yli-ympäri sikarin päitä sekä tahroja liköörin --
+kas semmoiselta se näytti ilokestissä maisterin.
+
+Hän itse on hienoin herra ja silkistä rinnukset,
+nenäkakkulat kallihit yllä ja korkeat kaulukset:
+Hän onkin syntyä suurta ja pappa on arvokas mies
+ja rikkaita on hän myöskin, -- niin ainakin ihmiset ties.
+
+Ja nyt hän on maisteri vihdoin, siis viisas ja oppinut on,
+muka nyt ovat aseet valmiit elon tuimaan taistelohon --
+siis juoskoon hurmaava juoma ja pyöriös taivas ja maa,
+toki sentään maisterimiessä vapauttaan nautti saa!
+
+"Hoi, kyyppari, pullosi poista! Tähän samppanjaas sinä tuo,
+kovin käynyt on äitelääksi ijankaikkinen 'munkkisi' vuo!
+Hei, kumppalit, pohjaan maljat, niin saadahan samppanjaa,
+se se silmiä kirkastuttaa ja mieliä kannustaa".
+
+Näin reuhasi maisteri nuori ja kuorossa huusivat muut:
+"Jano juuri ei meillä nyt liene, vaan voipihan huuhtoa suut!" --
+Niin olikin sauhua syöty! Kovin karvaita sikaarit!
+Oli äänissä karkea kaiku ja paineessa tenoorit.
+
+Mut samppanjaa kun saatiin, pian kaikki jo miehistyi,
+taas silmihin tuikahti tulta ja mielet jo virkistyi:
+jo on joukkio soittoa vailla, joku kieliä koskettaa,
+ja toiset ne huojuen säistää ja laulua hoilottaa.
+
+Yks sentään nurkkahan tuonne on hiipinyt hiljakseen,
+hän tuskin on tilkkoa juonut, enin istunut itsekseen:
+tuli maalta hän tuonoin vasta, ylioppilas nuori hän on,
+sukulaisena maisterin tänne pääs seurahan hienoston.
+
+Ujo tottunut kansanlapsi ei mielen teeskentelyyn,
+hän seurassa vanhempainkin voi vaipua mietiskelyyn;
+ja hälle kun vahtova malja nyt tuodaan samppanjaa,
+niin luotaan maljan hän lykkää ja vitkaan virkahtaa:
+
+"Ei, serkkuni, tuota mä juomaa en sentään koskaan jois!
+Ken on kansoa köyhää nähnyt, sitä varmaan juoda ei vois!
+Hyvät herrat, te tiedätte kaikki: kato kansalta viljat vei
+ja kun toisilta leipää puuttuu, niin moisia juoda ei".
+
+Sai tulta jo lempeä silmä ja äänikin kirkastui
+ja hän nääntyvät joukot muisti ja muistohon vilkastui:
+hän näki nuo kalpeat kasvot, lapsjoukkion kerjäävän,
+näki ryysyiset, surkeat äidit vilun kourissa kylmävän.
+
+Hänen mielensä kauas karkaa, ei herroja näitä hän nää:
+on nälkähän nääntyvä joukko hänen silmissä seurue tää,
+tuo sauhu on kalman usmaa ja ruumiita pullot nuo
+ja juoma on Tuonelan vettä, on musta ja katkera vuo.
+
+Miten onkin hän tänne tullut, mihin kuulua ei hän voi!
+Mikä tylsytti tunteet hältä, kun hänkin jo mässäten joi?
+"Ei, ei! pois täältä mä tahdon, pois kansani kurjan luo,
+sen vaivat ja näljät mä kannan, kunis kuolema lohtua suo.
+
+Hyvät herrat, mun lähteä täytyy, mua kutsuvi velvollisuus!
+Tähän seuraan en minä kuulu, sen vieras on kansallisuus:
+minä kaukana korvessa synnyin, katovuodet ja hallat mä näin,
+ilojuoma ei maistu mulle, nämä muistot on mielessäin.
+
+Te kaupungin herroja ootte, on vierasta kansa ja maa,
+ja vastaisuus sekä lapsuus teill' lietona kangastaa;
+mut korpien keskeen käykää! Se samppanjakaihonne vie,
+minä vast' olen tullunna sieltä ja sinne on taas mun tie".
+
+Ja hän toisihin riemuten katsoi kuin lausunut heille hän ois:
+miks ette te kanssani seuraa, sehän kaunista kulkua ois!
+Hänen silmässä kyynelet kiilsi, vapis ääni ja sylkytti syön --
+ja hän hattunsa äkkiä tempas ja peittohon poistui yön.
+
+Hänen mentyä kotvasen aikaa oli huoneessa hiljaisuus:
+ei koskenut maljaan kenkään. Nous rintahan käskijä uus:
+sun kansasi nälkään nääntyy, sinä samppanjaa vain juot!
+Omatunto sun palkitseisi, jos heille sä summan suot.
+
+Oli raskasta huoneen ilma, oli hilpeys häipynyt pois,
+kuka tiesi jo kuin olis käynyt, jos muudan ei huutanut ois:
+"mitä hittoja istutte siinä kuin kirkossa istuttais,
+hei, maisteri! Maljasi pohjaan! Ja sitte jos laulettais!"
+
+Ja taas sai samppanja armon, lasit korkeat kilkahtaa
+ja muutama soitinta soittaa, muut laulua kangertaa:
+ylimielinen maisteriparvi ilonhetkeä viettää nyt,
+ei tahdo se nälkää muistaa, sen tunne on tylsistynyt.
+
+Vaan äskeinen hilpeä mieli se seurasta poistunut on;
+ei tullunna entinen tuuli, jos juomia tulvatkohon --
+Mikä kumma se mieliä vaivas? Miks samppanja maistunut ei?
+Tuo poikako jaarittelullaan janon maisterijoukolta vei?
+
+1891.
+
+
+
+KUUSI KALLIOLLA.
+
+Noin pystynä päin sinitaivasta
+kun nostat sä uljaan pääsi,
+niin luulisi, että jo taimesta
+sun Luojasi vapaaks sääsi,
+ja että sä vehmahan maaperän sait,
+jost' ilman vaivoja ruokasi hait.
+
+Mut kallion kylmänpä kyljestä
+sun kukkea kruunusi nousi
+ja tuulien touhussa myrskyllä
+sun latvasi laulaen sousi,
+mut runkosi vankka se taipunut ei,
+jos lehväsen tuulis-pääkin vei.
+
+Kun luottavan tyyneenä eessäni mun
+tuoss' seisot kuin koskessa paasi,
+teen aatoksissani vertailun:
+jos tuo olis viljelys maasi!
+Sen juuret ne kansasi sielussa ois,
+vaan latva se vapaana soutaa vois.
+
+
+
+VUODEN VAIHTEELLA.
+
+Kuin sokean silmästä kyynel vaan
+on ikuisuudesta vuosi:
+mä kyllähän kyynelet vierivän nään
+ja aavistamaan
+ne saattavat syntymälähdettään --
+mut sielun pohjan ja syvyyden,
+ne peittävi terhene ijäinen.
+
+Kun saituri ahnein aarteitaan
+vain ihmissilmiltä vahtii,
+niin salaisuuttahan ikuisuus.
+Ei viisainkaan
+voi lausua, mimmoinen vuosi on uus;
+vain henkemme silmähän kangastaa
+tuo kumma ja verhottu kaukaismaa.
+
+Soi tornista torvet jo keskeen yön,
+ne uudelle vuodelle soittaa;
+oi, jospa ne kansani valveuttais,
+niin aljetun työn
+myös henkinen kylväjä päättää sais;
+ja vaikkapa hallakin viljat vei,
+niin Suomeni sentään sortuis ei.
+
+
+
+SYKSYINEN MIELIALA.
+
+Syystuntu luonnossa ja taivas valju,
+ja kukat kuolleet, lehdet kellertää,
+ei tunnu tuuli, kylm' on luonnon silmä,
+ja veden pinta tuskin värähtää.
+
+On luonto tyyni, tyyni tunteettuutta,
+tai ehkä uinuu sopusointuaan
+tai väsyi luomaan ja nyt voimaa uutta
+tuoss' imee ikuisista vuoksistaan.
+
+On tyyntä kaikki, rauhan päivä loistaa
+valjulta laelta sinitaivasten --
+miks sitten tuulispäänä tunne riehuis,
+kai syyt' on kerran kuolla myöskin sen?
+
+Niin ootkin tyyni taas, sä sydän raukka,
+ett' oikein pelkään saavas talven jään;
+tyhjyyden syvää rauhaako se lienee
+tai liekö tyyntä eellä myrskysään?
+
+1891.
+
+
+
+NIIN HERKKÄ KUIN HAAVAN LEHTI.
+
+Niin herkkä kuin haavan lehti
+on tuulien suukkosille,
+niin herkkä ja altis on mieleni mun
+myös tuntehen tuulosille.
+
+Niin täynnä kuin syys-yön taivas
+on tähtien kehriä noita,
+niin täysi ja kirjava sydämeni mun
+utuheikkoja on unelmoita.
+
+Kuin pyörivi pyörteessä kaarna,
+ei nielua virran se vältä --
+niin maailman pyörteessä häilyn mä myös,
+en kuilua kuoleman vältä.
+
+1893.
+
+
+
+TALVITUNNELMA.
+
+Haihtuu riemu, vaihtuu onni,
+hukkuu usko, luottamus,
+kuluu kulta, pettää toivo,
+kuihtuu kaunein kukoistus.
+
+Sammuu tähti, lientyy taivas,
+kuivuu lähteen suonikin,
+taltuu tuuli, voipuu aatos,
+päättyy päivyt valoisin.
+
+Katoovaist' on kaikki täällä,
+suoltuu vyyhti elämän.
+Miks mä muista poikkeus oisin?
+Luonto täyttää tehtävän.
+
+Tullos siis, sä rauhan neiti,
+kylvä lunta sydämmeen,
+tyynnä niinkuin talven luonto
+käyn sun syliis ikuiseen.
+
+
+
+VÄSYKSISSÄ.
+
+Nuor' oisinko minäkin ollut,
+tuli-intoa uhkuillut
+ja toiveinko rintani tuorein
+ois kerran se kohoillut?
+
+Ja aiturin laillako aatos
+myös mittasi taivaat ja maat,
+ja raivosi sortoa vastaan --
+miss' ajat on tarmokkaat?
+
+Olen riemuinnutko mä myöskin
+kuin lapsonen mieleltäin
+jako mull' oli puhtahat tunteet
+sekä hellyyttä sy'ämessäin?
+
+Minä myöskinkö kerran lemmin
+ihanaisinta immyttä maan,
+hänen suutelin ruusuista suuta
+ja untuvaposkiaan?
+
+Tavottaissani taivahan kaarta
+olen uupunut voimiltain,
+minä hulluhan autuutta hourin,
+utuhienoa onnea hain.
+
+Elo särmäkäs, karkeasyinen
+vei haavehet hienoiset,
+peräpohjolan tunturituulet
+hyys tuntehet terheniset.
+
+Iva ilkeä turmeli mielen,
+kun pilkaksi kaikki se löi --
+elon nautinto hengetön, ontto
+poven surkean-tyhjäksi söi.
+
+Mihin sai multa herttahat hetket,
+sitä, koito, mä tiedä en --
+pian onko jo aikani tullut,
+kuinka saisin mä tietää sen?
+
+Nuor' oisinko minäkin ollut?
+näin olleeni ilmoitetaan,
+mut totta se ei toki liene --
+kai unta on ollut se vaan!
+
+
+
+MÄ OLEN KUIN SIIPEHEN AMMUTTU LINTU.
+
+Mä olen kuin siipehen ammuttu lintu,
+mi toisien jälkehen pyrkiä koittaa,
+vaikk' kuoleman enteet jo suonissa tuntuu
+ja raukea velttous jo kohta mun voittaa.
+
+Mä matkani suunnan ja valkaman tiedän
+ja sinne mun toivoni vain halajaapi,
+mut kohtalon nuoli mun siipeeni sattui,
+se lentoni vauhtia vaimentaapi.
+
+Siks olen kuin siipehen ammuttu lintu
+ja toisien rinnalla riehua koitan,
+vaan heikko jos onkin jo siipeni lyönti,
+niin toivon mä sentään: mä kohtalon voitan.
+
+_Syysyönä_ 1892.
+
+
+
+ONNENSA KUKKULOILLA.
+
+Hän on mun, hän on mun, minun ainoastaan,
+sen kuiskasi mulle hän vasta.
+Miten voisin mä hillitä mieltäni siis --
+en huoli mä maailmasta.
+
+Viis veisaan mä siitä, jos köyhä mä oon
+ja jos leipäni maailmalla;
+hän on mun, hän on mun! sen tiedän mä vain,
+mun ainoan taivas-alla.
+
+Salatieto se sentään vielä nyt ois,
+sitä sulle en juoruta saisi --
+mut onneni viesti jo tahdottain
+yli huulteni huilata taisi.
+
+Ja tietköhön vain koko maailma sen,
+minä voittajan käynnillä kuljen:
+hän on mun, hän on mun, minun ainoastaan,
+minä vain hänet syliini suljen.
+
+Minä vain olen häntä nyt suudellut --
+sekä äitinsä aamuin ja illoin --
+ihan suulle mä suutelin, kerran vain,
+voi, kuinka hän purppusi silloin!
+
+Hän on puhdas kuin pulmunen päivällään
+ja tuntehen lämpöä täynnä --
+lie tuttukin sulle hän ennaltaan,
+jok' on koulut ja kaikki jo käynnä.
+
+Mitä tässä mä sentään kerrankaan,
+tuhat vuottahan kertoa voisin.
+Sinä voitkin jo onnea toivottaa!
+Myös sulle mä semmoisen soisin.
+
+1892.
+
+
+
+NIIN USKOLLISNA KUIN TAIVAAN TÄHDET.
+
+Niin uskollisna kuin taivaan tähdet
+iäti vilkkuvat vierekkäin,
+niin uskollisna kuin koitto ja päivä
+iäti toistahan syleilee;
+
+niin uskollisna kuin rannan ruusu
+valohon taipuvi kaihossaan,
+niin uskollisna kuin aalloton lampi
+taivaan häiviä heijastaa;
+
+niin uskollisna kuin ulapan kuohut
+iäti toistaan kaulailee
+ja kuolevat rannalla kalliohautaan
+ja pitkään suukkoon ja syleilyyn --
+
+Niin uskollisna, oi sulhoni sorja,
+sun kanssasi elämän aallokon käyn,
+sun tauttasi yksin mä elää tahdon
+ja kuolla sun kuumahan suudelmaan.
+
+
+
+HÄN.
+
+Hän iloinen oli kuin talveton toivo
+ja hellä kuin äitini armahan suukko,
+oli raitis kuin keväimen tuoksuva ruusu,
+oli kaunis kuin pilvetön päivyen nousu,
+tuhat-ilmeinen kuni sielukas silmä
+ja puhdas kuin unelma uinuvan lapsen --
+suvituulosen lailla hän luokseni leijas
+ja kaikosi pois kuni vuoristokaiku.
+
+
+
+VASTAISEN AJAN VIENO AUERPILVI.
+
+Vastaisen ajan vieno auerpilvi
+elosi huolet kaikki hunnutkoon,
+keväisen aamun hellin tuulenhenki
+unelmas untuvaiset varjelkoon?
+
+Toiveesi hennoimmatkin helpehyiset
+syksyisen hallan öiltä säilyköön,
+kirkkaana lehdon lähteen silmän lailla
+sekeinen sielus taivas päilyköön!
+
+Tunteesi nuorten aamuliljain lailla
+povesi puhtoisuutta tuoksukoon,
+keijuiset lemmen virttään viehkeintä
+ikuiset ajat korvaas kuiskikoon!
+
+Jos sentään joskus otsas taivahalle
+osuisi pilvi, vaikka pieninkin,
+kesäisen hellän tuulenhengen lailla
+sen hiljaa, hiljaa kauas poistaisin!
+
+
+
+KUIN LEIKKII LÄMMIN SÄDE SUVIPÄIVÄN.
+
+Kuin leikkii lämmin säde suvipäivän
+kesäisen vehmaan lehdon liepehellä,
+niin leikkii silmäs viehkeen lämmin katse
+uhoten tuntees nuoren tuoreutta.
+
+Kuin hymyy metsän ruusun raitis nuppu
+rusoisin huulin lempiperhollensa,
+niin hymyilet sä suullas hurmaavalla --
+ken sitten lempiperhos olla saapi?
+
+On kevään aika lyhyt Pohjolassa --
+niin valeen kuolee ruusut kaunihimmat;
+iloitse, leiki siis, sä säde päivän,
+voi pian tielles tulla syksyn pilvet.
+
+1893.
+
+
+
+ET LEMPESI HAAVOJA LÄÄKITÄ VOI!
+
+"Et lempesi haavoja lääkitä voi,
+älä, ystävä, koitakkaan!
+Kun tahdot sä polttoa jäähdyttää,
+sydänkirvely kiihtyy vaan.
+
+Et lempesi muistoja haudata voi,
+älä, ystävä, koitakkaan!
+Kun luulet ne kuollehen ainaiseks,
+nepä hetkisen uinuu vaan".
+
+Niin, hetken ne uinui, hetken vain,
+kunis, koito, mä yksin jäin:
+heti entistään yhä selvemmin
+sinut sieluni silmällä näin.
+
+Minä näin sinun istuvan vierellään,
+sulosuukkosi tunsin mä myös --
+ja mun hellät ja lempeät syleilyt
+suli suojaten ympäri vyös.
+
+Ja silmäsi säihkyvän eessäni näin,
+kuten muistin ne vanhastaan
+ja hurmaunein sinut katsein join
+ja unhotin taivaan ja maan.
+
+Ja ne viileät iltamat muistin mä taas,
+miten ennen me istuttiin,
+kun järven laineilla karkeli kuu
+ja me lapsina haaveiltiin.
+
+Koti meidän se kauniiksi laitettais,
+talo taidetta huokuis vain --
+ja aivan sä sait minut suunniltaan
+elontyötäni ennustain.
+
+Minä maani ja kansani laulaisin,
+tämä kansa mun ymmärtäis
+ja kerta kun sitten mä kuolisin pois,
+mun työni ja maineeni jäis.
+
+Sinä kunnian kukkuran kantaisit,
+jos sulhosi suureks sais --
+voi, kultani kallein, ainoisin,
+jos vain sinut saavuttais!
+
+Vaan nyt sinä haihtunut haave oot,
+joka rauhaani häiritset;
+miks aina sä eessäni kangastat,
+kun sentään sä antau et?
+
+En lempeni haavoja lääkitä voi,
+en, ystävä, koitakkaan;
+tosin luulin jo tunteeni kuolleen pois,
+nepä hetkisen uinui vaan.
+
+
+
+KUIN HUOLIVI KUUTAMON KULTAINEN VYÖ.
+
+Kuin huolivi kuutamon kultainen vyö
+tuon tumman tunturi-lammen,
+niin valaiset mieleni mustan yön
+sinä hellällä vienoudellas.
+
+Läpi kasteenhelmien hymyilee
+sulopäivyen koitossa ruusu,
+niin myös läpi lempesi kyynelten
+sun sielukas, sininen silmäs.
+
+Kuin kesäisen taivahan ruskot vain
+läpi auerharsojen hohtaa,
+niin hieno ja lämpönen purppuravuo
+luo ruusuja poskesipäille.
+
+Kuni vierivän virran ulpukka vain
+on valkea, raitis ja puhdas,
+niin olet, oma kultani armaisin;
+lumen kanssa sä kiistata taidat.
+
+Kuin lauhkea tuulonen keväimen
+on tuores ja lämmin ja hellä,
+niin lie sinun morsius-suudelmas
+oi, jospa sen kohta mä saisin!
+
+
+
+NIINKUIN MERTEN MYRSKYSÄILLÄ.
+
+Niinkuin merten myrskysäillä
+laine toistaan tavoittaa,
+vuoroin vuoreks kuohahtaapi,
+vuoroin laaksoks lankeaa.
+
+Niin mun mielein aallokossa
+riemut, murheet vaihtelee,
+suistuu milloin syksyn yöhön,
+milloin taivoon taistelee.
+
+Laine suuri, lakkapäinen
+vaatii synkän syvänteen,
+valo kirkas keskipäivän
+luopi vahvan varjosteen.
+
+Kun on toiveet tuiki suuret,
+suuri myös on pettymys --
+tyynny, taltu, myrskymieli,
+se on sentään -- täytymys!
+
+Heitä tultes turhat roihut,
+vaivu tuhkaan tunteines,
+pohjan viiman vilu henki
+jäätää sentään sydämes.
+
+Kätke lempes liiat liekit
+poves pohjaan syvimpään,
+sinne hautaan harmahimpaan,
+kunne toiveet kätketään.
+
+Sitten hauta-ristin lailla
+kertoo silmäs katsehet:
+Tässä lepää lemmen leimut,
+nukkuu nuoret toivehet.
+
+Siis jos mua säälit, impi,
+liiku hiljaa haudallain,
+ettei ottais tulta tunne,
+jonka uneen kerran sain!
+
+
+
+MÄ SUUTELIN HÄNTÄ JA ITKIN.
+
+Kera kultani rantoja kuljeksin
+ohi kumpuen, jolla me muinoisin
+oli istuttu iloa lyöden.
+
+Tähän jäimme ... ja kumpikin vai'ettiin,
+suviaikojen riemuja muisteltiin.
+
+Allani peilinä päilysi lampi,
+ylläni siintävä kuulteli taivas,
+eessäni karkeli lämpöinen auer
+ja vierellä impeni istui.
+
+Mä onneni muistoja ääneti nautin
+ja silmillä armahan silmiä etsin --
+vaan silloinpa nurmella rakkaan kummun
+nään orvokin suuren ja kalpeen.
+
+"Miks lie tuo kukkanen kalpea vallan?
+Kai Luoja sen siintävän kauniiksi loi?"
+
+"Siks' että sun vuoksesi vuosia itkein
+mä nurmikon kukkaset kyynelin kastoin,
+siks onpi se suuri ja kalvas".
+
+Näin kuiskasi impeni, orvokki raukka;
+nyt näin: oli poskien ruususet poissa.
+
+Jo haikeat moittehet rinnassa kuulin:
+mun vuoksi on kukkani kuihtunut täällä!
+Mä suutelin häntä ja itkin.
+
+1893.
+
+
+
+ÄITINI SILMÄT.
+
+Kuin uinuin lassa mä kehdossani,
+näin taivahan tähtyet vuoteeltain --
+mut kirkkaampina kuin tähtönen koin
+ain' ylläni valvovan nähdä mä voin
+oman äitini armahat silmät.
+
+Nyt tultua neitojen maailmaan
+tuhansittain tähtiä kohdata saan,
+sinerväistäpä kaksoistähteä vain
+niin hellää ja vienoa turhaan hain
+kuin armahan äitini silmät.
+
+1892.
+
+
+
+"VIATTOMUUDEN UNI".
+
+(E. Vikströmin veistosta katsellessa).
+
+On silmäkulmillas ja poskipäilläs
+ihanan puhdas ilme, viaton
+ja ohimoillas väikkyy tunnon rauha
+ja unes kyyhkyn unta myöskin on.
+
+Niin uinut tuossa kuin on pulmut puhdas,
+min likimaill' ei haukkaa, huuhkajaa;
+hyveiden henget valvoo vuotehellas,
+ne pilvet turman kauas tuulottaa.
+
+Sees niin kuin silmäs, uneen ummistaunut,
+sun ylläs elon taivas kaareilee,
+ja unessas kai päivän paistehessa
+keväisen lehdon keijut kisailee.
+
+Sun äitis vienon hellät kehtolaulut
+elosi halki sulle soikohon,
+ett' tunne puhdas kallein sun on aartees --
+jos hukkaat sen, se ainaaks kateess' on!
+
+23/11 1892.
+
+
+"TUNNE ITSESI".
+
+Kuin houkkio hulluja hourehiaan
+yhä hautovi, toivoo vain,
+kuin hulttio koirakin ruokkijataan
+läpi etsivi maailmain --
+niin aatetta elämän etsinyt oon,
+kunis koito jo kyllästyin,
+niin juossut mä toisien jälkiä oon,
+kunis vihdoin mä hengästyin.
+
+Jään yksin -- ja sieluni sirpalehet
+taas vankaksi tammeks saan,
+min latvassa vuossadan hengettäret
+nyt soittavat soitintaan;
+mut pohjalta sieluni löydän mä sen,
+mitä muualta turhaan hain:
+elon-aate ja hengetär kaikkeuden
+oli kätkössä rinnassain.
+
+Kuin narri mä haavetta hapuilin,
+oman aarteeni unhottain
+kera varjoni vauhkona kilpailin;
+sisällystäni sieltä mä hain,
+mikä outoa, onttoa kuorta on vaan,
+jos kuinkakin pettävä lie --
+niin, ystävä, onnehen korkeimpaan
+oman sielusi tutkimus vie.
+
+Koko luonto sun täytyvi yllättää,
+tuhatkarvainen kaikkeus on;
+vaan muita sä kuin voit ymmärtää,
+oma itseys outo jos on?
+Siis syöpyös sielusi rikkauteen,
+oma pohjasi sieltä sä luo,
+elontarkotus, kätketty kaikkeuteen,
+oman henkesi helmasta tuo!
+
+1893.
+
+
+
+ERÄÄLLE KAUNOTTARELLE.
+
+Niin musta on tumman tukkasi vyö
+kuin synkin ja pilvisin syksynen yö
+ja helmyet keskeltä suortuvien
+ne välkkyvät tuikkeella tähtöisten.
+
+On hieno sun poskesi pinnaltaan
+kuin keväällä raitojen umput vaan
+ja purppura niillä on hurmaavin
+kuin ruskonen taivas on iltaisin.
+
+Nuo silmäsi suuret ja kirkkaat on
+kuin nousu on Pohjolan auringon,
+min pilvien juontehet varjostaa
+kuin katsetta kulmasi kaunistaa.
+
+Suu sulla on pienonen mansikkasuu;
+sen mettä jos juo, niin hullautuu,
+ja kaulasi luntakin valkeemp' on
+ja rintasi kumpu on moitteeton.
+
+Ihanteitaan luojasi kai unelmoi
+juur hetkellä sillä, kun sun hän loi:
+hän työhönsä itsekin hurmaus niin,
+että jäi hältä järkesi -- unhoksiin!
+
+1892.
+
+
+
+KEVÄTKYLMÄT.
+
+Kevätkylmät ne runteli tunteeni oraat,
+vei henkeni helpehet hennoimmat;
+mut lohdutus sentään pieni on mulla:
+syyshalla ei harmaja paljoa saa.
+
+
+
+VANHOJEN MATKIJALLE.
+
+Niin sä astut allapäin ja vanhan ääntä käytät,
+vaikka vasta uunna vuonna miehen ijän täytät.
+Heitä, poika, hiitehen sä mokomakin naama,
+joka sun ei omas lie, vaan muilta lainaks saama!
+Muutenhan sä raukka oot kuin pikku Pentti sällin,
+joka miestä matkiessa otti taaton mällin,
+puri, sylki, teuhasi ja mietti, tokko nähtiin --
+kunnes huomas, että pilkkaa kaikkialla tehtiin.
+
+1893.
+
+
+
+Z. Topeliukselle.
+
+(Seppeleen kanssa runolijavanhuksen täyttäessä 80 vuotta.)
+
+Viikatteine vihlovine kulki Tuonen tyly mies,
+korjas tyynnä taltehensa, mitä parhainta se ties,
+Suomen toivon, Suomen voiman tallas alleen vankkurit,
+jotka roiskuin ihmisverta raskahinna vyörysit.
+
+Lasten parku, naisten itku, miesten kostonhuudot nuo
+eivät auta, eivät turvaa Tuonen viikatteelta suo --
+itse maa nyt itkee verta, vetten kalvot punertaa,
+itse Luojan sinitaivas hurmetta nyt heijastaa.
+
+Sotatouvon majesteetti synkin rautakasvoineen
+ratsastaa nyt rautaorhin, vaatii viljan korjuuseen --
+majesteetin kantapäillä hiipii syys ja talvisää,
+jäätää huolten huokaukset, maille roudan hengähtää.
+
+Talven henki, hengen talvi vallan merkit maahan löi,
+korven helmaan kaikos kansa, piillen pettuleipää söi,
+palui siellä polvillansa auttajata itkien,
+kunnes Luoja vaikerrukset kuuli kansan viluisen.
+
+Nosti päivän taivahalle, päivän terään tulta kaas,
+päivä ratkoi roudan sillat, luonnon keiju heräs taas,
+purki talven valkokankaat, hankki morsioksi maan,
+nosti nurmen silkkiverhon, nosti onnen apilaan.
+
+Mitkä lehdet apilaassa?
+Voima, laulu, työ ja lempi;
+voiman työssä voitokkaassa
+kevätkansa suurta luo.
+Mutta mikä voiman suo?
+Laulu, joka tenhoisempi
+on kuin voima -- Väinön maassa.
+
+Laulun lämmin hengähdys
+yli vetten, maitten käy,
+loihtee liljat kukkimaan,
+miss' ei ennen kortta näy,
+kulokankaat vihertää,
+peittää verta juoneen maan,
+järvet jälleen sinertää,
+kevätlinnut livertää --
+laulun taikahelkähdys
+voittaa kuolon ruhtinaan.
+
+Niinkuin joustava, nuori mies,
+nuori vyöltä ja varreltaan,
+astuu Suomi nyt tietään uutta
+kohden aamua, vastaisuutta.
+
+Kussa kulki, jo mettä joi,
+kussa kuunteli, lehdot soi,
+kunne katseli, autiomaat
+kanervankukkia teille loi.
+Laulun mahti se siivet antoi,
+laulun keiju se kuiskeet kantoi
+rannoilta toivojen siintävän maan.
+Mistäpä lienee se tullutkaan
+tuo tuntehen nuoruus ja silmän koi,
+nyt joka ihmeitä tehdä voi?
+
+Olihan kuin olis rinnassa hällä
+soinut kuin koskien kuohuvat laulut
+riemuja soittavat keväämmällä,
+virrat kun viskovat kahlivan jään,
+Ahti kun nostavi vaahtovan pään
+puistaen helmiä kutreiltansa,
+niin että taivahan kaari ja kansa
+helmillä kuohujen leikkiä voi.
+
+Laulun mahti se ihmeet loi.
+Näät laulun kun kulkevi ruhtinas,
+hän käy kuin kruunattu kuningas,
+ei hoida hän aarteitaan kuin saita,
+tää lemmen ja toivojen valtias:
+hän loihtee ruusuja, verhoo maita,
+hän syttää rintoja toivekkaita
+ja urhojen haudalle, itkien hiljaa,
+hän kylvää muiston ja maineen liljaa.
+
+Oi terve sä laulun ruhtinas taas,
+nyt ottaos haltuusi kruunus ja maas,
+se kansa mi nukkui horros-unta,
+kun synnyit sä, kantelo vierelläsi,
+sun laulus nostama valtakunta
+nyt seisoo nuorra sun edessäsi:
+se vastalahjaksi lauluistas,
+sä Herran voideltu ruhtinas,
+nyt tarjoo laakeriseppeleen
+ja tien sun kansasi sydämeen.
+
+Se tahtoo nähdä sun harmaan pääsi,
+sen miehen, jonka jo Luoja sääsi
+tuhanten lohduksi laulamaan,
+se etsii katsetta taikurin sen,
+ken sytti suurehen lempehen,
+ken tenhoi, että hän mettä joi,
+ken loihti, että ne lehdot soi
+ja kuka se kummalla laulullaan
+myös taikoi poltetun autiomaan,
+se kanervat teille kun äkkiä loi.
+
+Siis kiitos, laulujen ruhtinas,
+sä lemmen ja toivojen valtias,
+sun laulus nostama valtakunta
+ei enää uinu se horros-unta,
+vaan tarjoo sulle nyt seppeleen
+ja tien sun kansasi sydämeen!
+
+
+
+POËTA LAUREATUS.
+
+(K. A. Tavaststjerna k. 20/3 1898).
+
+Kun huomentuulosen valtahan
+runopurtesi rohkean annoit,
+niin puhalsi vuorilta tuulispäät
+ja pystyssä pääsi sä kannoit:
+sä näit vain nousevan auringon
+ja toivojen taivaankaaren,
+sä näit vain läikkyvän allokon
+ja kaukana siintävän saaren.
+
+Oli aamu se kaunis ja keväinen,
+oli kevättä täys sun rinta,
+soi vuossadan tuuli sun purjeissas,
+sitä vahtosi merten pinta,
+ja laulusi laineilla karkeloi,
+myös leikiten vellamot läikkyi,
+runopurtesi nuorissa kantelet soi
+ja keulassa keijuset väikkyi.
+
+Kuin Väinämö nuori sä lasket vain
+päin unten ja toivojen saarta,
+sä näät vain pilvissä impyen
+ja katselet Pohjan kaarta --
+mut ilkeä lappi sun yllättää,
+on noidalla nuoli kyinen --
+ja kohta on laineilla musta jää
+ja essäsi syksy syinen.
+
+Ei ollut se nuoruustoivojen maa,
+mihin lappi sun loidulla voitti,
+oli päivillä ääretön hiljaisuus,
+yölauluja huuhkain soitti,
+ja ylläsi taivaat kylmät on,
+mut allasi musta nielu --
+sen syvyys meille on mittaamaton:
+yli lentävi yksin sielu.
+
+Mut laululla voitat sä lappien kyyt
+ja tai'alta kärjen taitat,
+sä ihmeitä sydämesi lämmöllä luot,
+jäät kukkaistarhaksi laitat --
+ja onpa kuin kukkisi edelweiss
+nyt lauluista laajenneista
+ja onpa kuin päätäsi kierteleis
+ikiseppele laakereista.
+
+Sun kantelo mahtavan voiman saa,
+jäävuorikin kaiun antaa,
+evoê, sinä sävelten sankari taas,
+jota keijuset hautahan kantaa!
+Nyt lappi ja tuonetar ei sua vie --
+ei kestänyt pohjola jäässä --
+ikimaineen templihin vei sinun tie,
+kun läksit sä seppel päässä.
+
+
+
+LAULAJAN RUKOUS.
+
+Oksattomat, lakkapäiset
+hongat pilvenkorkuiset --
+vuoret harmaat, jäkäläiset,
+valjut vaarain rintehet --
+syvät nielut vuoren alla,
+eessä aavat ulapat,
+synkät pilvet taivahalla,
+joista säihkyy salamat,
+yllä korkeudessa tuolla
+räsähdellen
+ajaa jyryllänsä ukkonen,
+pauhaa täällä, pauhaa tuolla,
+väsähdellen
+painuu sentään vihdoin läntehen.
+
+Karmaan kallion rintamaa
+notkosta, rytöjen alta
+nousee, nousee ja kapuaa
+mies, joka kalvakalta
+ja laihalta näyttää, nuorukainen,
+niin varrelta hento kuin heikko nainen.
+Mut kulmansa ryppyset nuo
+ja katse säihkyvä tuo
+se tuiskuvi hengen tulta
+ja sielua mahtavaa:
+se kirkasta on kuin kulta
+tuo liekki, mi singahtaa
+hänen silmistä vapaista, voimakkaista,
+se tietävi miestä, ei hentoa naista.
+
+Siinä on koko maailma vaivoineen
+tuossa ahjossa kärsimysten,
+ja onpa kuin Jumala taivoineen
+yli mustien viettelysten
+niissä oisi jo voittonsa voittanut
+ja kuin tuolle jo päiv' olis koittanut.
+
+Mut päivä tää nous helmasta yön,
+nous helmasta vaivan ja hengen työn,
+nyt alla arkisten huolien
+ja maalina taistelun nuolien
+tulis uusi ja voimakas luoda polvi,
+ja tehdä jättejä kääpiöistä
+ja kaartaa taivaalle laajempi holvi,
+ja päästää aurinko vuorten vöistä.
+
+Mut voimat mistä? Sitäpä juuri
+hän miettivi huipulla kallion,
+se öin ja päivin on murheensa suuri
+ja sitä hän vuosia miettinyt on;
+vaan taas kun taivahat välkähtää
+ja honkien latvat hohtaa,
+niin pystyyn heittyvi uljas pää
+ja salama salaman kohtaa,
+hän puhuu nöyrän ja rohkean lailla
+ja katseensa matkaavi oudoilla mailla:
+
+"Sinä Herra voimien taivaisten,
+jota ihmiset luojaksi sanoo,
+sinä, jolta johtajat vaivaisten
+elonohjetta nöyrinä anoo.
+Sinä, jota ei kuolema tapaa,
+sinä ääretön, pohjaton, vapaa,
+sinä, jonka on pitkäisen nuolet,
+oi, näe toki poikasi huolet!
+
+Olen syntyä Sun sekä juurta,
+ikihengen heimoa suurta,
+ja sen luomisen mahtavan innostuksen,
+jota itse sa tunsit, kun maailman loit,
+sen tunnen ma myös sekä uskalluksen,
+min suuria toimia varten soit.
+Sun kaikille riittävän rakkautesi
+sen annoit myöskin sä kuvallesi --
+mut moittia nyt jos tahtoisit:
+miks kuvani kirkkahan tahrasit
+ja harhaan vieviä teitä kuljit
+ja Luojasi ääneltä korvasi suljit?
+Jos kysynet näin, minä suorasti vastaan:
+niin, miksikä johtanut isä ei lastaan,
+miksikä ääntä sä monta tarjosit,
+miksikä kirkkaankin päivän varjosit,
+miks loit pahan ja miksikä hyvän,
+miksikä vuoren ja laakson syvän,
+miksikä mustan ja valkean,
+niin, miksikä loit tämän maailman,
+kun minäkin paremman luoda voisin,
+jos voimassa vertaises vain oisin?
+
+Mull' onpihan atteeni valtakunta
+ja siipeni kantavat sinunkin luo
+ja vaikka on kaikki mun haaveeni unta,
+niin mun on luomani maailma tuo;
+minä luomani maailman kansoitan,
+minä salamas orjiksi lannistan,
+minä sulta en koskaan pyytänyt armoa,
+vain tahtoni voimasta sain minä tarmoa,
+ei säikytä minua myrskysi sää,
+en kerjää henkeä sulta,
+ei taivuta niskaani kruunattu pää,
+ei houkuta vuortesi kulta,
+en tavannut ihmistä päällä maan,
+joka oisi mun pitänyt orjanaan,
+ja koska on sieluni ikuinen,
+niin viikatemiestäsi pelkää en.
+
+Ja sentään eessäsi nöyristyn,
+kuin kääpiöt muutkin ma köyristyn --
+mut huomaa: itseni vuoksi
+en saapunut nyt sinun luoksi,
+vaan veljien, siskojen, kansani tähden
+nyt lankean maahan kaikkien nähden:
+Jos on sulla maassa ja taivaassa valta
+ja valta valtaasi jakaa,
+suo silmät mun keksiä kaikkialta
+ne kansani lapset kuin makaa,
+suo valta heitä mun nostattaa,
+suo valta heitä mun johdattaa
+ja koska ma tahdon suurta ja hyvää
+ja jaloa, vapaata, laajaa ja syvää,
+niin auta, mahtava, lastasi, auta
+ja salli mun poistaa se koi, joka syö;
+oi, kruunaa sillä mun henkeni työ,
+ettei minun kansaani nielisi hauta!"
+
+Ja onpa kuin suvinen, lempeä tuuli
+taas honkien latvoissa soitteleis
+ja vuorilta jylhiltä sanoman uuden
+nyt laakson lapsille laulaen veis --
+ja onpa kuin seestyisi jälleen päivä
+ja haihtuisi taivaalta viimeinen häivä --
+kas, takaa vaarojen rusko jo viestin toi,
+ett' uuden aamun jo koittavi huomenkoi.
+
+Ja onpa kuin lämmön jo noustessansa
+myös auringon kultainen kehrä sais
+ja onpa kuin laulajan suortuvilla
+se leikkis ja kohta ne kultoais,
+ja huuruten lämpee jo vuorten rinta
+ja kauniina kiiltävi ulapan pinta --
+kai ihmeitä kalpean laulajan rukous loi?
+Niin, rakkaus ja usko
+ne ihmeitä tehdä voi.
+
+
+
+ERAKON UNELMA.
+
+(Istuu talvisena, pilveilevänä iltapäivänä, lumisen vuoriston
+keskellä sijaitsevan luolansa edessä).
+
+En tiedä, miksi nyt tuntuu niin,
+kuin mieleni ilmoihin ikuisiin
+ja elämän sieluhun vaipuis? --
+On sydän niin laaja ja pohjaton
+kuin merten aavikko tyynellä on,
+kuin hetken huoleni haipuis!
+
+On määrätön katseeni kantama
+ja rinnassa soi niin kummalta
+kuin kaikkeus-kannel se oisi.
+Kuin pientä on kaikki mun ympärilläin! --
+ja tuossako ennen ma elämän näin --
+sitä tuskinpa uskoa voisi?
+
+Niin heikot ja alhaiset aatteiltaan,
+niin köyhät on kaikki he sielultaan,
+mitä suurta on nuorisolla?
+Sen katsetta hyttynen hämmentää,
+se voi vain joukossa temmeltää --
+ei tohdita yksin olla.
+
+Ol' ennen nuoriso vartio maan
+ja uuden huomenen otsallaan
+kuin päivyen parvi se kantoi:
+nyt kytkyt kaulassa kaikki käy,
+ei vapaan katsetta kellään näy --
+ja kelle se ohjansa antoi?
+
+Nyt versovat vaivaiset sielut vaan,
+ne ährivät, tuhrivat, täyttävät maan,
+nuo peukalomiehet -- ne johtaa!
+Ja siksi ei puilta he metsää nää
+ja rinta on kylmä ja tyhjänä pää,
+ja aatetta yhtään ei kohtaa.
+
+Se koi, joka nuorilta voimat söi,
+ja hinta, min vuoksi he aatteet möi,
+on pienten sielujen valta.
+Mut korvessa kasvaa jo polvi uus,
+sen voima on suuruus ja lennokkuus
+pois peukalomiehet jo alta!
+
+Ja kanssako näiden kuhnivain
+tai perhojen, hyttystanssijain
+ma hyppinyt lienen myöskin?
+Siis nauran ma narrikuvallein
+ja vuoret nauravat naurullein:
+on sellaista ollut työskin!
+
+On niinkuin unessa harhaillut
+ja polkuja kääpiön polkenut
+ma öisin vierailla mailla;
+en itse se ollut, oli henkeni poiss',
+ja on kuin toinen se ollut ois,
+maan orja ja silmiä vailla.
+
+Lie silmäni saatana sokaissut,
+hän haahmossa mun lie kulkenut --
+mun sieluni ollut ei siellä.
+Mun henkeni lentoa kaipoaa,
+mun sieluni suuruutta janoaa,
+ei viihdy se narrien tiellä!
+
+Nyt nään kuin tuolla jo kangastaa
+mun henkeni, kaihoni kaivattu maa,
+mun toivojen lentoni määrä.
+Sen vuoria kultaavi aamunkoi,
+sen rannalta vapahat laulut soi --
+ei orjien kuoro väärä.
+
+Lumi peittävi luonnon, jonka mä nään --
+mut keväällä, keväällä nostaa pään
+taas kukka ja vihreä heinä.
+Ja honkain valkeat latvat soi,
+ne uusia elämänlauluja soi --
+elä uhkaa, luolani seinä!
+
+Mun toivojen maassahan kevät jo on!
+Ja suvinen tuulonen huoleton
+käy päivänkumpuja kohti;
+ja kevät oli kullakin rinnassaan
+ja päiv' oli kaikilla katseessaan
+ja valoa vapaus johti!
+
+Tään henkeni uusivan keväimen,
+mun lemmenpäiväni paahteisen
+ne rakkaimmalleni annan.
+Ja rakkain mulle on valkeus
+ja tunteen ja aattehen vapaus --
+niin, niille ma uhrini kannan.
+
+Täss' istuin ma yksin ja kuuntelin
+ja sieluni silmällä katselin,
+oi, katselin monta vuotta!
+Nyt korviini siipien suhina käy
+ja vaikka ei kaikille kotkat näy,
+ma tiedän, en vartonut suotta.
+
+Tuo siipien suhina ilmoittaa,
+mun päiväni vihdoin valkeaa
+ja haihtuvi hyttyjen kansa;
+käyn ehkä jo piilosta maailmaan --
+kas, salamat heillä on oppaanaan,
+joill' aamu on otsallansa.
+
+Tuo salama olla tahdon ma
+ja hankkia ilmaa puhdasta,
+niin koittavi päivä Herran.
+Siis lähden ja säilääni tartun taas --
+ja siunaa, Herra, sun palvelijaas,
+vaikk' oisi se vain tään kerran!
+
+
+
+ETSIJÄN PALAUS.
+
+Runosikermä.
+
+
+1.
+
+Nyt jylhien mustien metsien yli
+käy illan tuulonen tohahtain
+ja kantaa kuiskeita torpan luota,
+miss' istuvi nuorikot kuhertain --
+mut yöhön eksynyt kulkija,
+tuo mailta oudoilta palaava,
+hän kuulevi, kuulevi kuisketta tuota,
+on silmässä toivo ja avoinna syli,
+vaan sentään tuohon ei luota.
+
+Niin usein aavoja astuissansa
+hän kuunteli herkällä korvallansa,
+niin usein risahti metsässä oksa,
+tai lauloi lintu ja lähteensuoni,
+niin usein petti jo silmä ja korva,
+ett' arkana, peljäten pettyvänsä,
+ei usko hän nytkään itseänsä.
+
+
+2.
+
+Kuni metsään eksynyt kulkija,
+jonka jäljet vuotavat hurmetta,
+jonka otsan on okaiset oksat lyöneet,
+jonka voimat on taistelut turhat syöneet,
+niin on hän nyt verhossa kuluneen vaatteen,
+tuo ylpeä etsijä elämän aatteen.
+
+
+3.
+
+Tuo korska hän tuorehin tuntein lähti
+ja ohjeenaan oli Pohjolan tähti --
+ei kysynyt tietä hän keltään, ei
+ei pyytänyt vanhemmilta hän lupaa,
+hän sietänyt vain ei ahdasta tupaa --
+niin lykkäsi purtensa vesille vaan
+ja laski ja laski kuin uhmallaan
+yli selkien tuttujen, outojen vetten,
+mihin vuorten vilppahat vihurit vei.
+
+Kun pelotti, lauleli pelkonsa pois --
+ken valjuna raukkana seilata vois,
+kun yllänsä taivahat siintävät kaartuu
+ja ehtoolla Pohjolan tähtönen koittaa,
+kun alla on vihreän läikkyvät laineet
+ja aamulla tuuloset mastossa soittaa!
+
+
+4.
+
+Yli aaltojen vahtoisen harjanteen,
+yli kauvaksi häipyvän läikkyvän veen,
+näki venhossa istuva maata, maata,
+joka päivyen kullassa hohti.
+Sitä laski hän kohti, kohti,
+käsi voimakas ruoria johti --
+ei voi tuo olla vain kangastusta,
+ei hullun ja houkkion uskallusta,
+ei harhaan viedä se saata:
+noin kultahan, purppuraan
+ei voi hyvä luojakaan
+toki pelkkää valhetta verhota, ei!
+
+Ja aallot ne vierii ja tuulet ne käy
+ja purjeissa täysissä juoksevi haaksi
+ei tuttuja rantoja enää näy
+ja peikkojen öisten maaksi
+on nähty jo unten ja uskon saari,
+ja virvojen liekiksi taivaankaari.
+
+
+5.
+
+Se maa se on talvisten lunten maa
+ja mustien merten ranta,
+sen luonto se kuolleena uinahtaa
+ja luita sen kasvavi santa;
+sen taivaalla paistavi musta päivä,
+ja musta on päivän kieli
+ja kerran jos hetkeksi häipyvi häivä,
+niin sentään on autio mieli.
+
+
+6.
+
+Tähän talvisen saaren rantaan,
+tähän jäisehen, luisehen santaan
+meni pirstaksi haaksi hältä,
+tuolta hennolta etsijältä.
+
+Mut talven saari on saari vain --
+yli senkin siintävi kangastain
+yhä uusia toivon maita.
+Ei ain' ole toivehet unta,
+ei ain' ole talvella lunta,
+sen päiväkin pilvestä puhjeta voi
+ja pilvien lomasta kevään koi.
+
+Jos menikin purtensa pirstoihin,
+sen jälleen kuntohon laittaa,
+elon oksia keulahan taittaa
+ja uusin purjehin, toivehin
+hän jättää talvisen, oudon maan
+ja etsivi kultaista aatettaan.
+
+Tuo talvinen saari on unta vaan
+ja unta on mustien merten maat --
+nyt peikkojen ruhtinas, turhaan saat
+tämän venhosen kanssa sa kilvoitella,
+kun laskee se uudella purjehella
+kotilahtosen varmahan valkamaan!
+
+
+7.
+
+Mut missä on impi ken rannalle jäi
+ja jonka hän kuvaa kantoi
+öin, päivin toivona rinnassaan,
+kun tuulille purjehet antoi,
+ja joka se lempeenä tähtenä vilkkui,
+yön peikot kun purtensa keulassa ilkkui?
+
+Hän kulkevi yössä ja kuuntelee,
+mikä tuuli sen äänen toisi,
+jota kohden lähtisi eksynyt mies,
+johon vihdoin uskoa voisi
+ja joka ei pettäis kuin metsän immet
+ja synkkien metsäin hyllyvät rimmet?
+
+
+8.
+
+Nyt kulkeva ritari rauhaton,
+joka ulapat laski ja korvet kulki,
+ja elämän aatetta etsinyt on,
+koti valmis kun on, kuka tiensä nyt sulki
+sen luo, joka henkeä kalliimp' on hälle
+ja joka on aurinko etsijälle?
+
+Joko sammui syvien silmien palo,
+joko hälveni ijäksi taivaalta valo,
+joka syksyisten mertenkin aallokossa
+oli sielunsa vilkkuva majakka, jossa
+levon löytävän sentään hän luuli,
+kun kulkua auttaisi myötäinen tuuli
+ja aalloista nousisi tuttava talo?
+
+
+9.
+
+Vait! Kuuluu ääniä? mistä ne käy?
+Ei missään Metsolan impiä näy,
+ei kuulu kansoa Tapion --
+mikä kumma se kuiske on?
+
+Se on kuisketta kaukaista, hiljaisaa,
+mut soi kuin viereltä soisi,
+se on tyyntä ja sielua rauhoittaa
+kuni äityen ääntä se oisi. --
+
+Eijaa, se on omasta rinnasta,
+sulosointuja nukkujan valveuneen!
+Kuin hellänä helkkyy se kuiskeena;
+sydän tietävi tien luo hälvenneen,
+sydän näyttävi syvien silmien palon
+ja nostavi taivaalle päivyen valon.
+
+
+10.
+
+Hän, jonka tuntehet turtuneet
+jo vuosia monta nukkui,
+hän, jolta toivehet murtuneet
+jo vallan nuorena hukkui,
+hän, joka on kaikkea epäillyt,
+mut etsiessä ei lepäillyt,
+hän, etsijä onnen ja autuuden,
+sen pohjasta sykkivän sydämmen
+nyt löytävä vihdoin, vihdoin ois,
+jos syvien silmien auringosta
+sais lohtua hän kuin uskonnosta --
+niin, jospa hän toivotun säteen sois!
+
+
+
+SATUKUNINGAS.
+
+Minä olen se ruhtinas satumaan,
+jonka valtakunta on laaja;
+mun istuin pilvien kaarella on
+ja liittooni kutsun ma auringon,
+jonka tahdosta taivahat kaareuu,
+jonka käskyä noutavi hopeinen kuu
+sekä tähtien tarha taaja.
+
+Tule kanssani Tapio Mielikkines!
+Sinipiikojen ketterä parvi
+nyt käyköhön kilvalla halavistoon
+kera keijujen eessämme karkeloon --
+ma tahdon riemua nähdä vaan
+ja kukkia luokohon täyteen maan
+nyt Tapion runsaussarvi!
+
+Tuolla rinteellä pehmeä penger on,
+jonka kunniakattona kuusi,
+sinne viereeni vien minä Tellervon
+ja kiehkuran tarhasta Pellervon
+hän saakohon ympäri pään.
+Mut itsekö kruunutta jään?
+Hoi, kruununi tuokaa se uusi!
+
+Mitä kuiskaat? Lappiko kruununi vei,
+jonka kehdossa sain minä kerran?
+Se on valhetta, peikkojen juonta vaan,
+minä olenhan kuningas satumaan --
+ja jos minun kruunuuni kurkkii ken,
+niin taivaan salamat murskaavat sen,
+se kruunu on antama Herran.
+
+Hei, Nyyrikki, nokkelajalkainen mies!
+Sinun täytyy mun kruununi noutaa!
+Kuinka voisin ma kohdata auringon,
+jos auvoa vailla mun kiharat on,
+kun huomenkultansa niille se suo?
+Siis joutuhun kruununi kirkas tuo --
+sun seuraksi Tierakin joutaa.
+
+Kas noin, nyt haihtuvat hämärät yön,
+keto helmistä kastehen loistaa,
+käki kukkuu kuusikon liepeellä jo
+ja Mielikin lempeä koivikko
+kevätlintujen lauluja soi --
+tuolla paimenet torvilla kullervoi
+ja vaarat ne kaikuja toistaa.
+
+Hei, siinähän Nyyrikki kruununi tuo!
+Sen löysitkö ristinpuulta,
+missä karsikot huojuu? Siitä mä viis,
+siin' onhan ne helmyet tallella? Siis
+sinipiiat ja keijuset karkelohon,
+nään tuolla jo nousevan auringon
+ihan Ahtolan lahden suulta.
+
+Noin häilyen, heiluen kaksittain
+hovikeijuni kentällä väikkyy,
+satakielet ja rastahat raksuttaa,
+mut karhut ne kateina katsoa saa,
+kun satujen kuningas ruhtinoi
+ja uhrina Ukolle karkelot soi --
+puun latvoissa päivä jo läikkyy.
+
+Minä olen se ruhtinas satumaan,
+jonka valtakunta on laaja;
+mun istuin pilvien kaarella on
+ja liittooni kutsun ma auringon,
+jonka tahdosta taivahat kaareuu,
+jonka käskyä noutavi hopeinen kuu
+sekä tähtien tarha taaja!
+
+
+
+KANTELETTAREN SYNTY.
+
+"Soiton Suomelle sorean,
+kanteloisen kansallensa"
+jätti vanha Väinämöinen,
+kun hän vaskisin venosin
+sinipilvihin katosi,
+jätti helyn hietikolle,
+synkän korven kainalohon,
+alle rannan ritvakoivun.
+
+Selän saarettoman tuulet,
+vettä vellovat vihurit
+soitteli ulapan virttä,
+vonkui myrskyistä säveltä
+Väinön orpo-ontelolla,
+kaihoisella kantelolla;
+taikka sitten illan tullen,
+kun jo maininki maseni,
+heratyyneksi tyveni,
+ja kun Väinön venhon jälki
+vetten kalvossa kuvasti,
+silloin kuusikon kohusta,
+liekkui tuuli lauhan lämmin
+lahden pinnalla karehti --
+sormilla Suvetar-immen,
+hienoisilla hyppysillä
+kieltä kantelon hiveli,
+jotta hiljainen hyminä
+lailla kaislikon kahinan
+tahi kukkas-kuiskehena
+liiteli ulapan vyötä
+vesiperhojen välillä,
+kiistaten sulossa soiton
+luonnon lintusten keralla;
+soiden tuolla, soiden täällä,
+soiden rantaheinän päällä,
+helkki haapojen lehillä,
+lakkahongan latvuksissa,
+siitä ilmoihin yleni
+luonnon lauluna kajaten
+koko ilman kannen alla.
+
+Vaanpa kannelta vilutti
+kun ei ihmisen sydäntä
+eikä korvin kuulevata,
+jolle antaisi iloja,
+taikka kaihoja kajaisi,
+kuta konsa viihdyttäisi,
+konsa intohon ajaisi.
+
+Tulipa päivän päättyessä,
+iltaruskon sammuessa
+tuonne terhenniemen taakse
+impi kuusikon kohusta,
+oksat tieltä taivutellen,
+marjanvarsia varoen;
+verkkaisilla askelilla
+astui kohti kanteletta,
+kultakutrit olkapäillä,
+sinisilmät kyynelissä,
+surun kaihoa povessa --
+miksi, tuskin itse tiesi.
+
+Näki kantelon kulossa,
+sävellippahan setänsä --
+sit' oli kauvan kaivannunna,
+etsinyt ikävät illat,
+talven pitkät puhdehetket,
+hoivoa halaten, orpo,
+sydänhuolten huojennusta.
+
+Nyt sen vihdoinkin tapasi
+surun suurimman ajalla.
+
+Nosti kantelon kulosta,
+suori soiton polvellensa,
+silmäsi selälle järven,
+jossa päilyi illan rusko,
+katsoi taivahan laelle,
+missä valkopilvet liiti,
+kuuli kaislikon kahua,
+kukan vienon kuiskehia,
+siinä istuissa kivellä,
+avojalat hietikolla,
+jota illan lieto laine
+huuhtoi hiljaa suuteloilla.
+
+Hiljaa immen hienot sormet
+kannelkieliä hiveli;
+kaiholtansa katkeralta
+oli orpo opin saanut.
+
+Pian itki ihana laulu,
+virsi vaimea valitti
+sydänkaihot, surun tuskat,
+jotka orporaukan mieltä
+suvin, talvisin rasitti.
+
+Siinä laulun lämmön taika
+kulki kantelon povesta
+povehen nuoren neitokaisen,
+kaihomielen, kultakutrin,
+jonka siskoset kedolla
+päätä pientä nyökytellen
+itki illan kastehelmet.
+
+Sydänlohtua suloista,
+lemmen kaihon lääkitystä
+soittimesta saatuansa,
+otti koito kantelehen,
+kätki kainaloisehensa,
+painui kuusikon povehen
+oksat tieltä taivutellen,
+marjanvarsia varoen
+kulkiessa päin kotia
+taattovainajan talolle.
+
+Sinne kukkana katosi
+tytär Väinämöisen veljen,
+sinisilmä, kultakutri,
+kaihomieli Kanteletar.
+
+
+
+SALAMAIN KESKELLÄ.
+
+Kun istun aarnihonkain alla
+ja katson lonkia taivahalla,
+niin tuulensiipien suhinaa
+jo kuulen mä korvissani
+ja paisuen hirmumyrskyksi
+se lientävi taivahani. --
+Ja nuo kun taivahat salamoi
+ja pilven suonia ratkoo
+ja nuo kun myrskyn soittimet soi
+ja latvoja honkain katkoo,
+niin onpa kuin luonnon valtimot
+nyt auki jo valahtaisi
+ja maat sekä taivahan kappaleet
+kaikk' yhtehen uppoaisi...
+
+Ma olen jo jumala mielestäin,
+joka muotoja uusia luo,
+on alkuaineiden kaaosta tuo --
+Demiurgos hän miettivi näin:
+ma loisin uudesta maailman,
+ma löisin vangiksi salaman,
+ja merten lainehet lannistaisin,
+ja tuulet vuorehen tuivertaisin --
+ja maahan, luontohon uutehen
+myös uuden loisin ma ihmisen,
+joka lailla Eevan ja Aatamin
+sais periä ijäksi Eedenin,
+näät syntiä en minä tahtoiskaan,
+vaan tahtoisin taivaaksi kaiken maan,
+jonka riemun kukkasin kylväisin
+ja onnen kaarella kaartaisin
+ja tähdet loistaisi aurinkoina
+ja ihmiset leikkisi jumaloina --
+ja minä itse -- kas, pitkäisen nuoli
+nyt aarnihongan jo poikki löi...
+
+
+
+MUISTANPA AI'AN, JOLLOIN LASNA MUINOIN.
+
+Muistanpa ai'an, jolloin lasna muinoin
+ma kirkassilmänä ja huoletonna
+kuin päivän säde leikin, laulelin;
+kotoinen lahti päilyi peilityynnä,
+kotoiset koivut huojui huminoiden
+ja käki kukkui mulle riemujaan.
+
+Suvinen päivyt painui vaaran taakse,
+heleä rusko kultas honganlatvat,
+suloiset tuoksut tuntui rinnassain;
+etäällä paimentorven äänen kuulin,
+lähellä karjan kilkattavat kellot
+ja tuvast' äidin kehtohyräilyt.
+
+Oli mielenikin puhdas silloin
+kuin lammen valkolumpeen kaunis kukka
+tai vuorilähteen helmikarpalot;
+ja aika vieri niinkuin virran juoksu
+ja huolet autereena eestä häipyi
+ja silmän kyynel kuivi syntyissään.
+
+Oi, jospa mielen tuon ma jälleen saisin
+ja muistot parhaat saisin seppeleeksi,
+sen sulle, armahani, antaisin!
+Mut siitä synnin kukat, murheen liljat
+ma tyystin kitkisin jo ennakolta,
+kosk' olet päivän sekä riemun laps.
+
+
+
+MIKSI NÄÄN SUN NIINKUIN ENNEN?
+
+Miksi nään sun tuoreena kuin ennen,
+vaikk' on poskes ruusut kuihtuneet,
+vaikk' on katsees kaunis palo poissa,
+huultes marjat ammoin haihtuneet?
+
+Siks kun paahtehessa lemmen päivän
+multa silmät kerran huikes niin,
+että aina lailla taikakeijun
+kierrät aamuna mun aatoksiin.
+
+Siksi nään sun nauravan kuin silloin,
+jolloin sy'ämes ensin nähdä sain,
+jolloin silmäs poltti, poskes kukki,
+huultes marjat kuiski: poimi vain!
+
+
+
+SUN OMAKS TAHDON.
+
+Sun omaks tahdon, mustakulma tyttö,
+jok' kannat päässäs tummaa seppelettä,
+sun omaks tahdon ja sun silmäis kuilut
+ja sielus syvyydet mä nähdä tahdon.
+
+Ma tunnen tuoksus, missä kulkenen,
+ma nään sun kasvos, minne katsonen,
+ja janossain kun juon ma lähdevettä,
+mun on kuin huuliltasi joisin mettä,
+sä metsän keiju, tyttö mustakulma,
+jok' kannat päässäs tummaa seppelettä.
+Myös niemen koivahaista kuunnellessa
+ja vyötäs norjaa siinä haaveillessa
+ma sua aatteissa jo syleilen;
+kun tuuli lehtiä taas liekuttaapi,
+sun äänes kahinakin kohta saapi,
+ja järven aaltosetkin kertoo sen:
+sa olet mun ja minä aina sun --
+se kaikuu korviin, syöpyy sieluhun!
+Nyt vienyt järjen oot ja sy'ämen multa,
+siis ota kaikki, oma rakas kulta!
+
+
+
+KAKSI IHANNETTA.
+
+Ma ennen rakkaudelta vaadin tulta
+ja intohimon liekin innostusta:
+vain tumman kiihkot valtaa sy'ämen multa,
+vain silmät säihkyvät ja tukka musta.
+
+Niin ennen luulin; etsin kaikkialta
+ja löysin vihdoin tumman ihanteeni,
+kuin pitkäinen lyö ukkospilven alta,
+niin lemmen nuoli sattui sydämmeeni.
+
+Hän mua lempi, lempi tulisesti
+kuin tumma tyttö kuuman etelän;
+mut kuinka kauvan, luulette, se kesti?
+vain kuuta kaksi -- eikä enemmän.
+
+Me yksimielin silloin eron teimme:
+ei toistaan kumpainenkaan kaivannut;
+ja kumpikin sen kokemuksen veimme,
+ett' oli rakkaus meiltä haihtunut.
+
+Nyt nään mä kainon kuvan unelmissa,
+niin tyynen, hempeen, hienopiirteisen:
+kuin puhdas pulmut on hän aatoksissa
+ja sydämmeltään hellä, herttainen.
+
+Ei riehuis hän, jos kerran rakastaisi,
+hän kylväis rauhaa mulle rintaan vaan;
+ma häntä uskon, jos hän kuiskoaisi:
+ma sua lemmin, lemmin ainiaan!
+
+
+
+MA LEPÄÄN RANNALLA RUOHISTOSSA.
+
+Mä lepään rannalla ruohistossa --
+ja raitojen lehdillä leikkivä päivyt
+se kastenurmelle nuortealle
+väriseittinsä häilyvät heittää;
+ei kahise korkeat rannan kaislat,
+ei väräjä välkkyvä vetten pinta,
+vain hyttysten karkelo eessäni väikkyy
+ja sinistä taivahan lakea vastaan
+lokin valkeat siivet välkkyy.
+
+Mut lehto jo raikavi heleintä ääntä,
+jalat kevyet kierteistä polkua polkee:
+läpi koivikon kirjavat hamoset huiskaa
+ja vetreät vartalot notkuu;
+ne notkuvat ohi mun untelon silmän,
+ne vilkkuvat rannalla leppien alla
+ja lentävät hiekalle huiskin ja haiskin:
+hei, oksille huivit ja paasille paidat,
+kelokannolle kepeät kengät!
+
+Hui, kuinka on vilpeä Ahtolan helma!
+kihelmöitsevi sievä ja valkea jalka --
+ja tuntuvi pyöreissä pohkeissa kylmä
+ja tutjuvat viertävät lanteet;
+hui, hui, nyt leikkivät kuulakat laineet
+jo valkeilla kummuilla, notkeilla vöillä,
+ja kirkkaita helmiä hartsilla hohtaa
+ja kiertäen kaulojen puhdasta lunta
+ne tähtinä kutreilla tuikkaa.
+
+Ja kultaisin suukkosin aamuinen päivä
+nyt lempivi muotoja Vellamon impein --
+ja kirkkaana hopeisten tiukujen lailla
+soi viehkeän hurmaava nauru;
+se hyppii veikaten vesiä myöten
+ja kaislojen päillä ja lehvillä leppäin
+ja hiipoen ohi mun hermoni herkkäin
+se lentää mansikkavaaroja pitkin
+ja sammuvi saarien taakse.
+
+Ma lepään rannalla ruohistossa --
+ma kuulen kaiken ja nään tuon kaiken
+ja kiihkeän kuumina valtimot tykkii
+ja jänteistä velttous kaikkoo:
+ma olen kuin nuortunut metsän peikko
+tai satujen saartama Lemminkäinen,
+jok' katsovi leikkejä saaren impein
+ja tuntee suonissa tulisen kiihkon
+nyt Kyllikin joukosta riistää.
+
+Vaan lempo mun tuumani rohkeat estää,
+ma kateena katson, kun muhkeat muodot
+ja viertävät lanteet ja valkeat kummut
+nyt soljuvat kainohon peittoon;
+pian raikuu laulu jo lehdossa jälleen
+ja ohitse keinuvat vartalot hoikat
+ja huiskavat huivit ja pehmeät kutrit --
+taas sinistä taivahan lakea vastaan
+lokin valkeat siivet välkkyy.
+
+
+
+PAKANALLINEN UNI.
+
+Ma kerran kummia uneksin:
+muka manalan maille ma astelin,
+tein tilini kanssa maailman
+ja auki jo ukset Tuonelan
+ma eessäni näin;
+näin Tuonen valkean joutsenen,
+näin Tuonen tuikean paimenen,
+joka ampui nuolen mun sy'ämehen; --
+hän kieltä korskaakin käytti jo
+ja kuolon varjot hän näytti jo
+ja Tuonen tyttöjen karkeloon
+hän pyys -- ja mustahan aurinkoon
+jo tahtoi muakin uskomaan.
+Mut minäpä narrille nauroin vaan
+ja käännyin päivyen kultaan päin;
+niin unta näin.
+
+Ei minusta Tuonen tytöt huolineet --
+kai kammoivat he punaa poskipäiden,
+vai oisko suonet tulta tuiskineet,
+ei nauru mieleen ollut kassapäiden.
+Ma Tuonen vaa'alla kun punnittiin,
+viel' aivan köykäiseks ma löydettiin
+ja elon rantaan jälleen saatettiin;
+ei huoli Tuonen herra pakanoista,
+ei hurjapäistä, elon akanoista,
+näät pilkkanauru hälle aina on
+kuin kultasilta maiseen elohon --
+niin unta näin.
+
+Ma lähtöpassin sain -- ja vieköön Hiisi,
+jos sinne tarjokkaana toiste käyn!
+Mut tuosta matkastain nyt huolin viisi --
+ja ellei kalma kerran itse tulle,
+niin kiinni pysyy Mannun ukset mulle.
+Hän vaatii pelkoa ja vavistusta
+tuo Tuonen isäntä ja ukko musta --
+ja siksipä pilkkanaurajat
+ja elämän riemunlaulajat
+vain vieraina käyvätkin manalan mailla
+niin unta näin.
+
+Kun heräsin, niin koitti päivyt jo
+ja yli metsän aamun aurinko
+taas kylvi kultiansa maailmaan
+ja katsoi hymyellen -- pakanaan!
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of 25 vuotta, by Kasimir Leino
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 25 VUOTTA ***
+
+***** This file should be named 15993-8.txt or 15993-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/9/9/15993/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15993-8.zip b/15993-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..04e4a99
--- /dev/null
+++ b/15993-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..44c2548
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15993 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15993)