diff options
Diffstat (limited to '15499-8.txt')
| -rw-r--r-- | 15499-8.txt | 5854 |
1 files changed, 5854 insertions, 0 deletions
diff --git a/15499-8.txt b/15499-8.txt new file mode 100644 index 0000000..f591657 --- /dev/null +++ b/15499-8.txt @@ -0,0 +1,5854 @@ +The Project Gutenberg EBook of Mugbyn risteys, by Charles Dickens + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Mugbyn risteys + +Author: Charles Dickens + +Release Date: March 29, 2005 [EBook #15499] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUGBYN RISTEYS *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + + + + + + + + +MUGBYN RISTEYS + + +Charles Dickens + + +Suomentanut +Suonio + + +Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1869 +nimellä Mugbyn rautatie-haara. +Tämä teos perustuu +Kustannusosakeyhtiö Otavan 1904 +julkaisemaan korjattuun painokseen. + + + + +SISÄLLYS: + +Barbox Veljekset, kirj. Mr. _Charles Dickens_ +Barbox Veljekset ja Kumpp., kirj. Mr. _Charles Dickens_ +Haararata N:o 1. Ratavahti, kirj. Mr. _Charles Dickens_ +Haararata N:o 2. Veturinkuljettaja, kirj. Mr. _Halliday_ +Haararata N:o 3. Korvaustalo, kirj. Mr. _Charles Collins_ +Haararata N:o 4. Postivaunu, kirj. Miss _Hesba Stretton_ +Haararata N:o 5. Koneseppä, kirj. Miss _Amelia Edwards_ + + + + +Barbox Veljekset. + + +I. + +-- Konduktööri! Mikä paikka tämä on? + +-- Mugbyn risteys, herra. + +-- Tuulinen paikka! + +-- On, niin on tavallisesti, herra. + +-- Ja näyttää hyvin synkältä tosiaan! + +-- Niin, siltä se enimmiten näyttää, herra. + +-- Vieläkö sataa? + +-- Niinkuin saavista, herra. + +-- Avatkaa ovi. Minä tahdon astua ulos. + +-- Pääsette, herra, -- vastasi konduktööri, loistaen sadepisaroista. +Lyhtynsä valossa katsahti hän kellonsa kyyneleisiin kasvoihin: -- kolme +minuuttia aikaa. + +-- Enemmän, luullakseni, -- minä jään tänne. + +-- Arvelin teillä olleen piletin koko matkaa varten, herra? + +-- Niin onkin, vaan minä jätän loput. Nyt tahtoisin kapineeni. + +-- Olkaa hyvä; tulkaa tavaravaunulle niitä osoittamaan, herra. Tehkää +hyvin ja katsokaa tarkkaan, herra. Ei hetkeäkään liikaa aikaa. + +Konduktööri kiirehti tavaravaunulle, matkustaja perässä. Konduktööri +astui vaunuun, matkustaja katsahti sinne sisälle. + +-- Nuot kaksi suurta mustaa kirstua nurkassa, mihin lyhtynne valo +sattui. Ne ovat minun. + +-- Mikä nimi niissä on, herra? + +-- Barbox Veljekset. + +-- Väistykää tieltä, herra, olkaa niin hyvä. Yks. Kaks. Kaikki! + +Lamppu heilahti. Viittavalkeat edempänä jo muuttuvat. Vihellys +veturista. Juna poissa. + +-- Mugbyn risteys! -- sanoi matkustaja vetäen molemmilla käsillään +villaisen kaulaliinansa kaulansa ympärille. -- Kellon lyötyä kolme +myrskyisenä aamuna! Noin! + +Hän puhui itsekseen. Siellä ei ollut ketään muutakaan puhuteltavaa. +Ehkäpä, vaikka siellä olisi joku ollutkin, hän sittenkin olisi mielemmin +puhunut itseksensä. Näin itsekseen puhuen hän puhui miehelle, joka oli +noin viisi vuotta tällä tai tuolla puolen viittäkymmentä, ja joka oli +ennen aikaa harmahtunut niinkuin hoitamatta jäänyt valkea. Tämä mies +näytti aprikoivalta, pään asema ilmaisi miettiväisyyttä ja hän puhui +hillityllä äänellä. Hänestä saattoi huomata, että hän oli paljo +itsekseen ollut. + +Hän seisoi pimeällä asemasillalla, eikä kenkään muu, kuin tuuli ja sade +kiinnittänyt huomiotansa häneen. Nämät kaksi valpasta taistelijaa +hyökkäsivät hänen kimppuunsa. -- Hyvä on virkkoi hän. -- Minulle on +yhdentekevää mihin suuntaan kasvoni käännän. + +Täten matkustaja Mugbyn risteyksessä tänä myrskyisenä aamuna, kellon +lyötyä kolme, antoi ilman ajella itseänsä. + +Eipä siltä, ettei hän olisi voinut seisahtua milloin hyvänsä, sillä +päästyänsä katoksen päähän (se on jokseenkin pitkä Mugbyssä) ja +silmäiltyänsä mustaan yöilmaan, jonka läpi vieläkin mustempi myrskyn +siipi ajoi hurjaa ajoaan, hän käänsi kasvonsa vastatuuleen ja astui yhtä +vankkana eteenpäin kuin äsken myötätuulessakin. Siten matkustaja kulki +vakavin askelin edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin. Hän ei etsinyt +mitään, ja löysi siis myös mitä etsi. + +Tämä Mugbyn risteys on vuorokauden pimeinä tunteina täynnä kummittelevia +varjokuvia. Salaperäiset tavarajunat, jotka ovat peitetyt karkealla +palttinalla, ja jotka hiipivät kolistelematta niinkuin pitkät, +kummituksen tapaiset hautajaissaatot, pakenevat pahalla omallatunnolla +harvassa palavien lamppujen sivuitse, ikäänkuin niiden kuorma nyt olisi +päässyt salaiseen, laittomaan määräpaikkaan. Virstanpituiset +kivihiilijunat seuraavat niitä niinkuin salapoliisi astuen jäljessä heti +kun ne lähtevät liikkeelle, pysähtyen kun nekin pysähtyvät, peräytyen +samassa kuin nekin. Punaista, kuumaa tuhkaa sataa maahan, milloin tätä, +milloin tuota pimeää kujaa myöten, ikäänkuin olisi kohenneltu +kidutustulia. Samalla aikaa vinkumiset ja ohkamiset ja kirisemiset +viiltävät korvia, ikäänkuin kidutuksenalaiset olisivat olleet pahimmassa +tuskassaan. Rautakangista tehdyt häkit täynnä karjaa kulkevat +kalistellen keskitietä, näännyksissä olevat elukat ovat sarvistaan +toisiinsa takistuneet, silmät pelosta liikkumattomiksi jäätyneet, samoin +kuin turvatkin. Ja huulista riippuu alas pitkiä jääkynttilöitä tai mitä +lieneekin sen kaltaista. Ilmassa näkyy nyt umpioutoja kirjoituksia, +joissa punaiset, vihreät ja valkoiset kirjaimet pitävät salaista +vehkeilyään. Maanjäristys rientää ukkosen jylinän ja salaman seuraamana +pikajunan vauhdilla Lontoosen päin. Nytpä taas kaikki on hiljaa, tuuli +ja sade yksin hallitsee, lamput ovat sammutetut, Mugbyn asemahuone +kuolleena, hämärästi häämöittävänä; se on vetänyt viittansa silmien yli, +niinkuin Caesar, kun hän murhattiin. + +Ja nyt, kun myöhäinen matkustaja asteli edestakaisin, kulki myös hänen +mielensä sivuitse kummitteleva juna pimeän kautta; se oli hänen elämänsä +juna. Mistä käsin tavoittamattomasta, syvästä rotkosta tai pimeästä +tunnelista se lie ilmaantunutkaan, tässä se nyt teki tuloansa, +kutsumatta ja itseään ennakolta ilmoittamatta, ääneti lähelle hiipien ja +kulkien taas takaisin pimeään. Ensinkin astui ohitse surullinen lapsi, +joka ei koskaan ollut lapsuuden iloja kokenut eikä vanhempiansa +tuntenut; hänen jäljessänsä nuorukainen, jonka mieltä karvasteli nimen +puute; häneen kahlehdittuna mies, jonka parhaat ikävuodet olivat +kuluneet pakollisessa, vastenmielisessä, rasittavassa työssä; hänen +perässänsä petollinen ystävä, taluttaen jäljessänsä naista, jota hän +itse ennen oli rakastanut. Kalisten ja rätisten heitä seurasivat raskaat +huolet, mustat mietteet, kovat, katkerat hukkaan menneet toiveet, +yksitoikkoiset vuodet, pitkä sarja korvaa viiltäviä soraääniä, jommoisia +yksinäinen, onneton elämä synnyttää. + +-- Teidänkö, herra? + +Matkustaja käänsi silmänsä avaruudesta, jota hän oli tuijotellut. Hän +astui pari askelta taaksepäin kuultuansa äkillisen, kenties jokseenkin +tervetulleen kysymyksen. + +-- Vai niin! Ajatukseni olivat muualla. Kyllä. Kyllä. Nämä kaksi kirstua +ovat minun. Olettekos te kantaja? + +-- Kantajan palkalla, herra, mutta viraltani _Lamppu_. + +Matkustaja näytti hiukan hämmästyneeltä. -- Mikä te sanoitte olevanne? + +-- _Lamppu_, herra, -- näyttäen öljyistä riepua kädessään paremmaksi +selitykseksi. + +-- Jopa ymmärrän. Onko täällä mitään hotellia tai ravintolaa? + +-- Ei juuri tällä paikalla, herra. Ruokala on kyllä, mutta -- _Lamppu_ +pudisti hyvin vakavasti ja varoittavasti päätään ikäänkuin lisätäksensä: +-- mutta onnen kauppa teille, ettei se nyt ole auki. + +-- Te ette siis voisi sitä suosittaa minulle, näen mä, jos se olisikin +tarjona? + +-- Suokaa anteeksi, herra. Jos se olisikin -- --? + +-- Auki. + +-- Minun ei sovi, yhtiön palkkalaisena lausua mielipidettäni mistään +yhtiön asiasta paitsi öljystä ja lampunsydämistä, -- vastasi _Lamppu_ +tuttavallisella äänellä. -- Mutta ihmisenä puhuen, en kehoittaisi isääni +(jos hän uudestaan palaisi eloon) menemään ja koettamaan, kuinka tuossa +ruokalassa matkustajia kohdellaan. Ei, ihmisenä puhuen, en suinkaan +kehoittaisi häntä. + +Matkustaja nyykäytti päätään merkiksi, että hän uskoi häntä. Eiköhän +saane yömajaa kaupungissa? Tottahan täällä lienee kaupunki? -- Sillä +matkustajamme, vaikka hän olikin oikea kotikissa verrattuna muihin +matkailijoihin, oli samoin kuin moni muukin kulkenut tämän paikan ohi +höyryn siivillä ja rautavirtaa myöten, mutta hän ei ollut koskaan, niin +sanoaksemme, noussut maihin täällä. + +-- On kyllä, on täällä kaupunki, herra. Olkoon, mikä onkin, mutta onpa +sen verta, että saapi yömajan. -- Mutta, -- seuraten matkustajan +silmäystä kapineihinsa -- meillä on nyt ikäänkuin kuollut yön aika +käsissä. Kuollein aika. Tahtoisinpa sanoa sen olevan kuolleimman ja +haudatuimman ajan. + +-- Eikö kantajia ole liikkeellä? + +-- No, nähkääs, herra, -- vastasi _Lamppu_ taas tuttavallisesti -- he +lähtevät tavallisesti heti kuin kaasu sammutetaan. Niin on asian laita. +Ja he eivät tainneet huomata teitä siitä syystä, että olitte astunut +katoksen toiseen päähän. Mutta noin kahdentoista minutin perästä hän +taitaa olla täällä. + +-- Kuka taitaa olla täällä? + +-- Kello kolmen ja neljänkymmenenkahden juna, herra. Hän poikkee +syrjäradalle kunnes Lontoosen menevä juna on mennyt, ja sitten hän, -- +_Lampun_ kasvot ilmaisivat hiukan toivon sekaista epäilystä, -- tekee +kaikki, mitä vain voi. + +-- Epäilen tokko ymmärrän koko asiaa. + +-- Epäilen, tokko kukaan sitä ymmärtää, herra. Se on parlamenttijuna,[1] +herra. Ja, nähkääs parlamentti- tai huvijuna enimmäkseen poikkee +syrjäradalle. Mutta jos se voi päästä sivuitse, niin sille vihelletään, +että se saa tulla pääradalle, ja sitten, -- _Lamppu_ taas näytti +mieheltä, joka toivoo parasta, -- se tekee kaikki, mitä se vain voi. + +[Footnote 1: Myöhäinen huokeahintainen juna, jonka kulkemisen +parlamentti panee yksityisille yhtiöille ehdoksi antaessaan luvan +rautatierakennuksiin.] + +Hän selitti sitten, että ne kantajat, joiden vuoro oli olla läsnä +yllämainitun parlamenttipersoonan saapuessa, epäilemättä tulisivat niin +pian kuin kaasu jälleen olisi sytytetty. Sillä välin, jos ei lamppuöljyn +haju olisi herralle kovin vastenmielinen ja jos herra tahtoisi hänen +pienen huoneensa lämmintä koettaa -- -- Herra, jota juuri aika tavalla +palelti, suostui heti paikalla tarjoukseen. + +Rasvainen pikku koppeli se oli, hajun puolesta hyvin samanlainen kuin +kajuutta valaskalalaivassa. Mutta sen ruostuneessa kamiinitakassa paloi +kirkas valkea, ja lattialla seisoi puuteline, joka oli täynnä äsken +puhdistettuja, sytytettyjä lamppuja, valmiina junan vaunuihin +pantaviksi. Se oli loistava näky, ja huoneen lämpimyys näytti usein +houkuttelevan ihmisiä sisään; sen todistivat pumpulisamettisten housujen +monet jäljet penkillä valkean edessä ja monet ympyriäiset +rasvaläiskäykset likeisessä seinässä, joita pumpulisamettiset hartiat +olivat siihen painaneet. Usealle likaiselle hyllylle oli asetettu joukko +lamppuja ja öljykannuja sekä haiseva kasa nenäliinantapaisia riepuja, +jotka olivat koko lamppuperheen yhteistä omaisuutta. + +Kun _Barbox Veljekset_ (mainitkaamme matkustajaa sillä nimellä, minkä +hänen kirstuissansa näimme) kävi penkille istumaan ja alkoi valkean +ääressä lämmitellä kintaattomia käsiänsä, niin hänen silmänsä sattuivat +pieneen honkaiseen, musteella kovin tahrattuun kirjoituspöytään, jota +hänen kyynäspäänsä kosketti. Pöydällä oli muutamia palasia karkeaa +paperia sekä ikivanha teräskynä huonossa, roskaisessa tilassa. + +Katsahdettuansa paperipalasiin matkustaja ei voinut olla kääntymättä +isännän puoleen. Jotenkin tylysti hän sanoi: + +-- Mitä, ettehän vain liene runoniekka, mies? + +_Lamppu_ ei suinkaan näyttänyt tavalliselta runoniekalta seisoessaan +siinä ja nöyrästi pyyhkiessään paksua nenäänsä lävitsensä öljyisellä +niistinliinalla. Pikemmin olisi voinut luulla häntä yhdeksi niistä +kappaleista, joita hänen virkansa puolesta tuli hoitaa. Hän oli +laihanläntä mies, noin samanikäinen kuin herra _Barbox Veljekset_; hänen +kasvonpiirteensä olivat eriskummallisella tavalla ylöspäiset ikäänkuin +tukanjuurissa olisi ollut joku ylöspäin vetävä maneettivoima. Hänen +ihonsa oli erittäin kiiltävä ja läpikuultava, luultavasti sen johdosta +että sitä niin usein öljyllä pyyhittiin; ja puoleensa vetävä, lyhyeksi +keritty, harmaan sekainen tukka haristeli pörhössä ikäänkuin sitä taas +vuorossaan olisi vetänyt joku näkymätön maneetti. Pään kiire siis +muistutti hiukan lampunsydäntä. + +-- Mutta mitäpä se minua liikuttaa, -- sanoi _Barbox Veljekset_. -- Se +oli tuhmaa puhetta minun puoleltani. Olkaa mitä mielenne tekee. + +-- Muutamien ihmisten, -- arveli _Lamppu_, puolustavalla äänellä, -- +täytyy välistä olla mitä he eivät soisikaan. + +-- Sitä ei kukaan tiedä paremmin kuin minä itse, -- huokasi toinen. -- +Minä olen saanut olla kaiken ikäni sinä minä en olisi suonut olevani. + +-- Kun minä, -- virkkoi taas _Lamppu_, -- ensiksi aloin sepittää pieniä +lystilaulun tapaisia -- -- + +_Barbox Veljekset_ katsoi häneen harmistuneena. + +-- Sepittää pieniä lystilaulun tapaisia -- ja, mikä vielä vaikeampaa, -- +laulaa niitä perästäpäin, sanoi _Lamppu_, -- niin kävi se aivan vastoin +luontoa, sen se tosiaankin teki. + +_Lampun_ silmässä kiilsi jotakin, joka ei ollut öljyä. _Barbox +Veljekset_ käänsi pois omat silmänsä hiukan hämmästyneenä, katsoi +valkeaan ja nosti jalkansa kamiinitakan rautaristikon ylimmäiselle +raudalle. -- Miksi te sitte sitä teitte? -- kysäsi hän vähän aikaa vaiti +oltuaan, tosin hiukan jyrkästi, vaan sittenkin entistään lauhkeammalla +äänellä. -- Koskette olisi tahtonut sitä tehdä, niin miksi te sitä +teitte? Missä te niitä lauloitte? Krouveissako? + +Tähän _Lamppu_ tokaisi eriskummallisen vastauksen: -- vuoteen ääressä. + +Tällä hetkellä, jolloin matkustaja vielä katsoi häneen selitystä +odottaen, liikahti äkkiä Mugbyn asemahuone, tärähti kovasti ja avasi +kaasusilmänsä. -- Hän on tullut asemahuoneesen! -- ilmoitti _Lamppu_ +innokkaasti. -- Joskus hän voi tehdä enemmän, välistä vähemmän; mutta +tänä yönä hän on päässyt asemahuoneesen, totta mar! + +Pianpa sen jälkeen kaksi mustaa kappaletta, joiden kannessa suurilla +valkoisilla kirjaimilla loisti "_Barbox Veljesten_" nimi, vieri +käsikärryillä eteenpäin autiota katua pitkin. Sen omistaja sai nyt vielä +kadulla väristä kylmässä puolen tuntia, ennenkuin kantomies +kolkuttamalla ravintolan ovea sai herätetyksi ensin koko muun kaupungin +ja viimeiseksi myös ravintolan väen. Ravintolassa taaskin hän sai +hapuilla suljettuna olleen talon ummehtuneessa ilmassa ja vihdoin +pujahtaa tyhjänä seisoneen vuoteen hurstien väliin, joita ikäänkuin +varta vasten, ennen tilan tekoa, oli pidetty kylmässä. + + + + +II. + + +-- Muistatko minua, _nuori Jackson_? + +-- Ketä sitten jollen sinua? Sinä olet ensimäinen ihminen, jota +lapsuudestani muistan. Sinä minulle virkoit, että _nuori Jackson_ oli +nimeni. Sinä se minulle sanoit, että jokainen 20:s päivä joulukuuta on +minulle paaston ja katumuksen päivä, jota sanotaan syntymäpäiväksi. +Luullakseni jälkimäinen ilmoitus oli todellisempi kuin edellinen! + +-- Ketä minä muistutan, _nuori Jackson_? + +-- Sinä muistutat minulle jokapäiväistä, vuoden umpeensa kestävää +hallaa. Sinä olet mieltä kukistava, muuttumaton vaimo, sinun ilmeesi on +tyly, huulesi ovat ohuet ja kasvosi ovat jäykät kuin vahanaamarin. Sinä +olet minusta perkeleen kaltainen; varsinkin kun opetat minulle +uskonasioita, sillä sinun kauttasi minä opin niitä vain inhoamaan. + +-- Muistatteko minua, _nuori herra Jackson_? -- näin kuului ääni +toiselta taholta. + +-- Hartaimmalla kiitollisuudella, herra. Te olitte se valonsäde, joka +toi elämääni toivoa sekä eteenpäinpyrkivää kunnianhalua. Teidän +luentojanne kuullessani luulin tulevani kelpo lääkäriksi, ja minä +melkein olin onnellinen -- vaikka yhä vielä asuin tuon hirveän +naamarikasvoisen vaimon talossa, ja vaikka yhä vielä söin ja join +äänettömänä, ja pelokkaana, istuessani noita naamarikasvoja vastapäätä, +niinkuin olin tehnyt joka ainoa, ainoa, ainoa päivä koko kouluaikanani +ja niin kauan kuin vain voin muistaa. + +-- Miltä minä näytän, _nuori herra Jackson_? + +-- Minulle te olette ikäänkuin ylempi olento. Te olette niinkuin Luonto, +joka minulle itsensä ilmaisee. Mielestäni on kuin kuulisin teitä ja kuin +istuisin taas teidän opetuslastenne joukossa, jotka kaikki olivat ääneti +ja saivat innostusta teidän olentonne ja oppinne kautta. Teitä +muistellessani nousevat silmiini ainoat ilokyyneleet, joita niissä +koskaan on ollut. + +-- Muistatteko minua, _nuori herra Jackson_? -- nauroi taas uusi ääni +toisesta nurkasta. + +-- Liiankin hyvin. Te eräänä päivänä ilmestyitte elämääni niinkuin +kummitus, ja ilmoititte, että sen piti yhtäkkiä ja peräti kääntymän +toiselle uralle. Te neuvoitte minulle tuolin, joka oli oleva minun +vaivaloisena soutu-istuimenani _Barbox Veljesten_ kaleerilaivassa. +(Milloin he olivat eläneet, jos koskaan, sitä en tiedä, heistä ei ollut +mitään muuta jäljellä paitsi nimi, kun minun täytyi ottaa airo käsiini.) +Te neuvoitte minulle, mitä minun piti tehdä ja kuinka paljo palkkaa +saada. Te sanoitte minulle, monen vuoden kuluttua, että minä saisin +allekirjoittaa _Barbox Veljesten_ nimessä; sitten te taas ilmoititte +minulle, että olin otettu sen toiminimen jäseneksi, viimeinpä että +toiminimi _Barbox Veljekset_ oli kokonaan minun omani. Enempää en tiedä +siitä nimestä enkä itsestänikään. + +-- Minkäkaltainen olen, _nuori herra Jackson_? + +-- Te olette välistä, minun mielestäni, aivan kuin isäni. Te olette +tarpeeksi kylmä ja tarpeeksi tyly, että voisi luulla teidän kasvattaneen +poikanne, tunnustamatta häntä omaksenne. Minä näen laihan vartenne, +ahtaat ruskeat vaatteenne ja sileän tumman peruukkinne. Mutta teilläkin +oli kuolemaanne asti vahanaamari kasvoillanne. Te ette sitä koskaan +hetkeksikään poistanut -- se ei koskaan hetkeksikään pudonnut pois -- ja +minä en tiedä teistä sen enempää. + +Tämmöistä vuoropuhelua matkustaja piti itsekseen aamusella ikkunan +edessä, samoin kuin hän edellisenä yönä oli puhunut itsekseen +asemahuoneella. Ja samoin kuin hän silloin pimeässä näytti mieheltä, +joka ennen aikojaan on harmaantunut, aivankuin hoitamatta jäänyt valkea, +-- samoin hän nytkin päivän paisteessa näytti harmaalta, vieläkin +tuhankarvaisemmalta, aivan kuin valkea, jonka auringon loisto on +sammuttanut. + +_Barbox Veljesten_ toiminimi oli ollut yhtenä haarana tai +epäsäännöllisenä oksana julkisessa asioitsija- ja vekselitoimituspuussa. +Se oli jo ennen _nuoren Jacksonin_ aikoja saanut maineen ahneudestaan, +ja se maine oli sillä pysynyt ja myös _nuoreen Jacksoniin_ tarttunut. +Samoin kuin hän huomaamattansa oli tullut tuon synkeän huonerähjän +omistajaksi, joka seisoi erään pihan perällä, Lombardikadun varrella, ja +jonka likaisissa ikkunoissa _Barbox Veljesten_ nimikirjoitus monta +pitkää vuotta peitti häneltä taivaan -- samoin hän myös huomaamattansa +muuttui ihmiseksi, jota kaikki epäluulolla katselivat, jota kaikissa +toimituksissa oli tarkoin silmällä pidettävä, jonka sanaan ei pitänyt +koskaan uskoa, jos se ei ollut kirjallisesti annettu ja vieraitten +miesten todistama, ja jonka kanssa jokaisen, kellä oli asiaa, piti olla +hyvin varoillansa. Tämän maineen hän oli aivan syyttömästi saanut. Aivan +kuin alkuperäinen Barbox olisi käynyt pitkäkseen konttorin lattialle, +tuottanut nukkuvan _nuoren Jacksonin_ sinne ja näin vaihtanut hänen +kanssaan sekä sielun että ruumiin. Tämän yleisen epäluulon huomaaminen +-- johon vielä tuli lisäksi se seikka, että ainoa nainen, jota hän +koskaan oli rakastanut, ja ainoa miesystävä joka hänellä koskaan oli +ollut, pettivät hänet (he karkasivat yhdessä ja menivät naimisiin) -- +lopetti minkä aikaisempi kasvatus oli aloittanut. Hän lyyhistyi kokoon +Barboxin muodon sisään eikä enää kohottanut päätänsä eikä sydäntänsä. + +Mutta viimein hän kuitenkin sai olossaan yhden suuren helpoituksen +aikaan. Hän mursi orjanairon, jolla hän niin kauan oli soutanut, ja +upotti kaleerilaivansa. Ennättääksensä ennen kuin vanha totuttu toimi +ehti hänestä luopua, hän teki aloitteen ja luopui itse toimestansa. +Saatuansa niin paljon kokoon, että hän sillä saattoi elää (kovin paljo +sitä tosin ei ollut), hän hävitti _Barbox Veljesten_ toiminimen +osoitekirjasta sekä talon ikkunoista, ja jätti sen ainoasti molempiin +matkakirstuihinsa jäljelle. + +-- Pitäähän ihmisellä matkustaessansa olla joku nimi, jota ihmiset +voivat huomata, -- selitti hän Mugbyn isolle kadulle, ikkunan kautta +puhuessansa, -- ja se nimi ainakin oli todellinen nimi, -- _nuori +Jackson_ sitä vastoin! -- Puhumattakaan siitä, että se on surkea +pilkkanimi vanhalle Jacksonille. + +Hän otti hattunsa ja läksi ulos. Hän kerkesi parhaiksi nähdä miehen +pumpulisamettisissa vaatteissa astuvan kadun toista puolta. Tämä kantoi +päivällisevästänsä pienessä mytyssä, joka olisi saattanut olla paljokin +isompi, eikä kukaan sittenkään olisi luullut omistajaa ahmatiksi. Mies +astui pitkin askelin asemahuoneelle päin. + +-- Se on _Lamppu_! -- sanoi _Barbox Veljekset_ -- ja totta on -- -- + +Naurettavaa todellakin, että niin vakava, umpimielinen mies, joka tuskin +kolme päivää oli ollut vapaana alituisesta puuhaelämästään, nyt seisoi +keskellä katua, hieroi leukaansa ja muisteli lystillisiä lauluja! + +-- Vuoteen ääressä? -- mutisi _Barbox Veljekset_ äkäisesti. -- Laulaa +niitä vuoteen ääressä? Miksikä vuoteen ääressä, jollei hän laskeudu +humalapäissä vuoteelle? Enpä kummeksisi, jos hän niin tekisi! Mutta mitä +se minuun koskee. Annas nähdä! Mugbyn risteys, Mugbyn risteys! +Minnekähän minä täältä lähden? Samoin kuin viime yönä, epämukavasti +vaunussa maatessani heräsin, pisti päähäni jäädä tänne, samoin voin +nytkin mennä mihin tahansa! Minnekä menisin? Voinhan mennä päivän +valossa katselemaan asemahuonetta. Ei ole mitään kiirettä, ja kukaties +toinen täällä yhtyvistä radoista näyttää minusta hauskemmalta kuin +toinen. + +Mutta täälläpä yhtyikin suuri joukko ratoja. Kun matkustaja katseli +niitä risteyksen läheiseltä sillalta, niin näytti siltä kuin yhtiöt +yhdessä olisivat panneet toimeen suuren teollisuusnäyttelyn, ja +asettaneet siellä näytteille rautaa kutovien maahämähäkkien ihmeellisiä +teoksia. Moni näistä radoista kävi niin eriskummallisia teitä, ne +kiertelivät ja kaartelivat niin sikinsokin, ettei silmä voinut niiden +kulkua seuratakaan. Muutamat näkyivät lähtevän liikkeelle siinä vakaassa +päätöksessä, että kulkisivat vähintäin viisisataa peninkulmaa[1] yhteen +jaksoon -- mutta yhtäkkiä ne peräytyivät päätöksestään jonkun mitättömän +esteen vuoksi, tai poikkesivat johonkuhun työpajaan. Toiset, ikäänkuin +humalapäissään, kulkivat vähän matkaa aivan suoraan, mutta sitten +äkkipäätä kääntyivät ympäri ja kiersivät takaisin samalle paikalle. +Toiset olivat ahdinkoon asti täynnä hiilivaunuja, toisilla radoilla oli +vaunuja, jotka olivat lastatut täyteen tynnyreitä, toisilla oli taas +tavaravaunuja; muutamat radat taaskin olivat täpötäynnä pyöränmuotoisia +kappaleita, jotka näyttivät summattomilta rukinrattailta. Toiset taas +olivat kirkkaat ja puhtaat, toiset sitä vastoin ruosteen tai tuhan +tahrassa, ja jätetyt käsikärryjen haltuun, jotka makasivat jouten, +kintut ylöspäin, aivan kuin työmiehet, jotka tekevät lakon. Kukapa voisi +tästä sekaannuksesta löytää alkua ja keskusta ja loppua! + +[Footnote 1: Engl. peninkulmaa.] + +_Barbox Veljekset_ seisoi hämmästyksissään sillalla, oikealla kädellä +sivellen otsansa ryppyjä, jotka enenivät hänen alas katsellessaan, +ikäänkuin rautatielinjat kuvautuisivat tähän herkkään pintaan. Sitten +kuului kaukaa kellojen kilinää sekä vihellyksiä. Sitten vauvojen +kokoiset ihmispäät tirkistivät, toinen toisensa perästä, vaunuista ulos +ja pujahtivat jälleen takaisin. Sitten nousivat äärettömän suuret puiset +partaveitset pystyyn ja rupesivat ajelemaan taivaan pintaa. Sitten +kiljahtivat useammat veturit useammilta eri haaroilta. Sitten tuli yksiä +kiskoja myöten juna asemahuoneelle. Sitten ilmaantui pitkin toisia +kiskoja kaksi junaa, jotka eivät tulleet sisään, vaan seisahtuivat +ulkopuolelle. Sitten nämät junat ratkesivat useammiksi pienemmiksi +kappaleiksi. Sitten veturit jakoivat kappaleet keskenään ja juoksivat +pois eri haaroille, kukin saaliinensa. + +-- En ole tässä vielä selville saanut mihin minun pitäisi ensiksi +lähteä. Mutta eipä kiirettä! Ei ole tarvis tehdä päätöstä tänäpäivänä +eikä huomenna eikä ylihuomennakaan. Mennään kävelemään! + +Sattuipa jollakin tavalla (kenties niin olikin aikomus), että kävely +suuntautui asemahuoneen edustalle ja siitä _Lampun_ huoneelle. Mutta +_Lamppu_ ei ollutkaan nyt huoneessansa. Pumpulisamettiin puettu +hartiopari oli tosin par'aikaa sovittelemassa itseään erääsen +seinäkoloon likellä _Lampun_ kamiinitakkaa: muuten oli huone tyhjänä. +Kulkiessaan takaisin asemahuoneen kautta, selveni matkustajalle miksi +huone oli ollut tyhjä. Hän näki _Lampun_ rautatien toisella puolella +hyppäävän vaunulta vaunulle kattoja myöten ja poimivan sytytettyjä +kaimojansa, joita hänen apulaisensa ojenteli hänelle. + +-- Hän on työssä. Ei hänellä tänä aamuna liene aikaa sepittää tai laulaa +lystillisiä lauluja, sen voin vakuuttaa! + +Matkustaja kulki nyt maaseudulle päin, pysyen aina lähellä yhden suuren +radan laitaa, josta hän saattoi helposti nähdä muitakin ratoja. -- +Melkein tekisi mieleni, -- sanoi hän katsellen ympärilleen, -- tässä +paikassa tehdä päätökseni ja sanoa: minä valitsen tämän radan, tai tuon, +tai tuon ja kuljen sitä eteenpäin. Tässä paikassa ne selviävät +sekaannuksestaan ja lähtevät kukin haarallensa. + +Nousten avaraa, tasaisesti kohoavaa mäkeä, hän tuli muutamien talojen +eteen. Kun hän siellä taas katsoi ympärillensä, ikäänkuin mies, joka ei +ikänä vielä ole ympärilleen katsellut, niin hän näki kuusi tai kahdeksan +lasta iloisesti hyppien ja huutaen tulevan ulos eräästä talosta, ja +hajoavan kukin tahollensa. Mutta sitä ennen ne kaikki kääntyivät vielä +puutarhan porttiin päin ja lennättivät sormisuukkosen ihmiskasvoille, +jotka näkyivät ylimmäisestä ikkunasta. Hyvin alhaalla tämä ylimmäinen +ikkuna sentään oli; sillä talossa oli paitsi alakerrosta, vain yksi +huone yläkerroksessa. + +Tuossa lasten menettelyssä ei ollut juuri mitään eriskummallisempaa; +mutta se oli merkillistä, että he heittivät muiskuja kasvoille, jotka +olivat painautuneet vaakasuorassa asennossa avonaisen ikkunan lautaa +vasten ja ettei siinä suorastaan näyttänyt olevan mitään muuta kuin vain +kasvot. Matkustaja katsoi vielä kerran ylös ikkunaan. Hän näki taas +ainoastaan iloiset, vaikka kivulloisen näköiset kasvot posken varassa +ikkunalaudalla. Ne olivat hienot, hymyilevät tytön tai vaimon kasvot. +Näitä kasvoja ympäröitsivät pitkät, kauniit, tummat hiukset, joiden +ympäri oli sidottu leuan alatse käyvä sininen nauha. + +Matkustaja astui edelleen, kääntyi takaisin, astui jälleen ikkunan +sivuitse ja vilkaisi jälleen ujosti ylös. Kaikki entisellään. Hän +poikkesi mutkikkaalle polulle, joka kohosi mäen kukkulalle, -- toinen +tie kulki mäen juurelle: -- hän katsoi taloja sieltä ylhäältä ja kiersi +pitkän polvekkeen, niin että hän taas tuli maantielle ja tätä myöten +talojen sivuitse. Kasvot lepäsivät yhä vieläkin ikkunalaudalla, mutta ne +eivät enää olleet aivan häntä kohti käännetyt. Näkyipä siinä nyt kaksi +hienoa kättäkin. Ne näyttivät soittelevan jotakin soittokalua, mutta ei +kuitenkaan ainoatakaan säveltä kuulunut hänen korviinsa. + +-- Mugbyn risteys taitaa olla eriskummallisin paikka koko Englannissa! +-- virkkoi _Barbox Veljekset_, jatkaen tietänsä mäkeä alaspäin. -- +Ensiksi kohtaan täällä rautatiekantajan, joka sepittelee lystillisiä, +vuoteen ääressä laulettavia runoja. Ja toiseksi tapaan täällä kasvot ja +niihin kuuluvat kädet, jotka soittavat soimatonta soittokalua! + +Oli ihana, selkeä päivä marraskuun alussa. Ilma oli kirkas ja +virkistävä, ja luonto loisti kauniissa väririkkaudessansa. Melkein +kaikki esineet _Barbox Veljesten_ kartanon pihalla Lombardikadun +varrella Lontoossa olivat väriltään olleet tummat ja synkät. Toisinaan, +kun ilma muualla oli oikein ihana, niin mainitun paikan asukkaat saivat +ilokseen nähdä taivaan pippurin ja suolan värisenä. Mutta tavallisesti +se oli yhtä harmahtava kuin liuskakivi tai nuuska. + +Matkustajaa oli tämä kävely niin huvittanut, että hän seuraavana päivänä +tuli uudestaan. Hän joutui talon edustalle vähä aikaisemmin kuin +edellisenä päivänä, ja kuuli lasten yläkerrassa laulavan sekä lyövän +tahtia käsillään. + +-- Eipä sieltä nytkään kuulu soittimen ääntä, -- sanoi matkustaja +kuunnellessaan talonnurkkauksesta, -- vaikka sivumennessäni näin sormien +taaskin liikkuvan. Mitä lapset laulavat? Herra Jumala, eiväthän he vain +laula kertomataulua? + +Niin he todellakin tekivät, ja tekivätpä sen suurella ilolla. Noilla +ihmeellisillä kasvoilla oli myös ääni, joka johti ja välistä oikaisi +lasten laulua. Sen iloinen sävel oli viehättävä. Laulu viimein lakkasi; +sen jälkeen kuului lasten äänten mutinaa, ja sitten seurasi taas lyhyt +laulu. Matkustaja sai pian selville, että sen aiheena oli par'aikaa +kuluva kuukausi ynnä työt sekä toimet, joita sinä kuukautena oli tehtävä +pelloilla tai kotona. Sitten kuului pienten jalkain kopinaa ja lapset +tulivat jälleen ulos iloisesti huutaen ja hyppien niinkuin edellisenäkin +päivänä. Ja samaten kuin eilenkin kääntyivät jälleen kaikki puutarhan +porttiin päin ja lennättivät sormisuukkosensa -- epäilemättä noille +ikkunalaudalla lepääville kasvoille, vaikka _Barbox Veljekset_ +epämukavasta, syrjäisestä paikastaan talonnurkalta ei nyt voinut nähdä +niitä. + +Kun lapset alkoivat hajota, niin hän astui yhtä näistä pienistä +kuljeksijoista vastaan -- päivettynyttä pellavatukkaista poikanulikkaa, +ja sanoi: + +-- Tule tänne, poikaseni! Sanopas kenen tuo talo on? + +Lapsi nosti päivettyneen käsivartensa silmillensä, ja puoleksi +kainostellen, puoleksi valmistautuen puolustukseen, vastasi +kyynäsvartensa takaa: -- Phoeben! + +-- Ja kuka sitten, -- virkkoi taas _Barbox Veljekset_, puolestaan yhtä +ujona kuin tuo lapsikin -- kuka on Phoebe? + +Siihen lapsi vastasi: -- Phoebe? Hän on Phoebe! + +Pikkuinen, mutta tarkkahuomioinen mies oli tyystin katsellut +puhuttelijaansa ja ikäänkuin ottanut mitan hänen kunnollisuudestaan. Hän +laski nyt puolustukseen kohonneen kätensä alemmaksi ja vastasi ylpeästi, +aivan kuin hänelle olisi selvinnyt, että toinen oli tottumaton +kohteliaasen puhutteluun. + +-- Phoebe, -- sanoi hän, -- ei voi olla muu tuin Phoebe. Eikö niin? + +-- Ei suinkaan. + +-- No, arveli tuosta lapsi, -- mitäs sitten lörpöttelet? + +_Barbox Veljekset_ katsoi viisaammaksi muuttaa puheenainetta. -- Mitä te +tuolla teette? Tuolla ylhäällä huoneessa, missä ikkuna on auki. Mitä te +tuolla teette? + +-- Toulu, -- sanoi lapsi. + +-- Mitä? + +-- To-u-lu, -- kertoi lapsi kovemmalla äänellä, venyttäen sanaa suurella +voimalla ja katsellen matkustajaa tuikeasti ikäänkuin olisi arvellut: +mitä apua on siitä, että olet suureksi kasvanut, jos olet semmoinen +pölkkypää ettet ymmärrä mitään? + +-- Ahaa, koulu, koulu! sanoi _Barbox Veljekset_. -- Aivan niin, aivan +niin! Ja Phoebe teitä opettaa? + +Lapsi nyykäytti päätä. + +-- Kiltti poika. + +-- Nyt ymmäijät? -- sanoi lapsi. + +-- Kyllä, kyllä nyt ymmärrän. Mitä tekisit kahdella pennyllä, jos +antaisin sinulle? + +-- Ottan namuja. + +Kun vastauksen tarkkuus ja jyrkkyys ei antanut matkustajalle mitään +enempää puheen aihetta, niin hän hyvin nöyrästi veti luvatut rahat +taskusta ja läksi tiehensä. + +Mutta nähtyänsä taas nuot kasvot ikkunalaudalla talon sivuitse +kulkiessansa, hän ilmaisi läsnäolonsa liikkeellä, joka ei oikein ollut +pään nyykäystä, eikä kumarrusta, eikä myöskään hatun nostoa, vaan +kainostelevaa liikettä, jossa nämät kaikki kolme yhtyivät tai keskenään +taistelivat. Noiden kasvojen silmiä tämä temppu näkyi huvittavan tai +ilahuttavan, ja huulet sanoivat nöyrästi: -- Hyvää päivää, herra! + +-- Minun pitää, näen mä, viipyä joku aika Mugbyn risteyksessä. -- sanoi +_Barbox Veljekset_ aivan toimessaan, katsahdettuansa vielä kerran +ratoihin, jotka huolettomasti kulkivat kukin haarallensa. -- En vielä +saa päätöstäni tehdyksi minkä radan valitsisin. Todenteolla minun pitää +vähä perehtyä tähän risteykseen ennenkuin voin tehdä päätökseni. + +Ravintolassa hän ilmoitti siis aikovansa viipyä vielä edelleen. Sitten +hän illalla taas meni risteyspaikalle paremmin tutustuakseen siihen; +samaten hän teki seuraavanakin aamuna, ja samoin taas illalla ja +aamulla. Hän puhutteli väkeä asemahuoneella, antoi katseensa seurata +milloin tätä, milloin tuota rataa, ja hänestä oli huvittavaa vartioida +junien tuloa sekä lähtöä. Ensialussa hän usein pisti päänsä _Lampun_ +pieneen koppeliin, vaan tämä ei ollut siellä koskaan tavattavana. Pari +tai kaksikin paria pumpulisamettisia hartioita siellä tavallisesti näkyi +kumarruksissa valkean edessä; välistä noihin hartioihin kuuluvat kädet +pitelivät veistä ynnä leipää ja lihaa. Mutta vastaus kysymykseen: »missä +on _Lamppu_?» oli aina: »toisella puolella rataa,» tahi: »nyt on hänellä +joutoaika.» Väliin hän myös tutustui toiseen _Lamppuun_, mutta se ei +ollut hänen _Lamppunsa_. Matkustaja ei sitäpaitsi enää niin hartaasti +halunnutkaan nähdä _Lamppua_, ettei hän olisi voinut kestää tätä +pettymystä. Eikä hän myöskään niin kokonaan antautunut aloittamaansa +vaikeaan Mugbyn risteyksen tutkimiseen, että hän olisi laiminlyönyt +kävelyään. Päinvastoin hän joka päivä lähti kävelylle ja aina samalle +kävelylle. Mutta ilma oli muuttunut kylmäksi ja sateiseksi, eikä tuo +ikkuna enää ollut kertaakaan auki. + + + + +III. + + +Vihdoin, useampien päivien kuluttua, oli taas ihana, selkeä, virvoittava +syysilma. Oli lauvantaipäivä. Ikkuna oli auki ja lapset olivat menneet. +Se ei matkustajaa kummastuttanut, sillä hän oli maltillisesti odottanut +nurkassansa kunnes lapset olivat menneet. + +-- Hyvää päivää! -- tervehti hän noita kasvoja ikkunalaudalla; tällä +kertaa hän nosti hatun kokonaan päästään. + +-- Jumal' antakoon, herra! + +-- Minä olen iloinen, että teillä taas on kirkas taivas silmien edessä. + +-- Kiitoksia, herra. Te olette hyvin hyvä. + +-- Te olette kivulloinen, pelkään mä? + +-- En ole, herra. Minulla on hyvin hyvä terveys. + +-- Mutta, ettekö aina makaa? + +-- Kyllä, minä makaan aina, syystä etten voi istua. Mutta en ole +kivulloinen. -- Iloiset silmät näyttivät suuresti nauravan hänen +erehdykselleen. + +-- Tahdotteko vaivata itseänne ja tulla sisään, herra? Tästä ikkunasta +on ihana näköala. Ja sitten te huomaisitte, etten ole yhtään kipeä -- +koska olette niin hyvä ja panette siihen huomiota. + +Tämä oli sanottu hänelle avuksi, kun hän seisoi siinä epäilevänä, mutta +nähtävästi halukkaana, käsi puutarhan portin kammilla. Se auttoikin ja +hän astui sisään. + +Huone yläkerrassa oli hyvin puhdas, vaan matala. Sen ainoa asukas makasi +vuoteella, joka oli niin korkea että makaajan kasvot ylettyivät +ikkunalaudan tasalle. Vuodekin oli hyvin puhdas, ja kun tytön +yksinkertainen puku oli vaaleansininen samoin kuin nauha hänen +hiuksissansa, niin näytti siltä kuin hän olisi pilvillä levännyt. +Matkustaja tunsi, että tyttö vaistomaisesti oli huomannut hänen olevan +synkkämielisen, harvapuheisen miehen. Ja että tyttö sen niin helposti +oli huomannut, oli hänelle myös suureksi avuksi. Siitä huolimatta hän +kömpelösti ja väkinäisesti antoi tytölle kättä ja kävi sitten istumaan +tuolille vuoteen viereen. + +-- Nyt näen, sanoi hän, yhä hiukan jäykästi puhuen, -- mikä käsityö +teillä on. Ulkoa katsoen luulin teidän soittavan jotakin soittokonetta. + +Tyttö nypläsi hyvin kätevästi ja ketterästi pitsejä. Nypläystyyny oli +asetettu hänen rinnallensa ja sormien ketterät liikkeet sekä hypyt +tyynyllä olivat aiheuttaneet erehdyksen. + +-- Sepä ihme, -- vastasi tyttö iloisella hymyllä. -- Arvelenpa minäkin +usein työtä tehdessäni, että soitan sitä tai tätä säveltä. + +-- Osaatteko soittaa? + +Tyttö pudisti päätänsä. + +-- Kyllä luullakseni saisin sävelet esille, jos vain minulla olisi +soittokone, jonka voisin yhtä mukavasti asettaa rinnalleni kuin +nypläystyynyni. Mutta varmaan petyn luulossani. Missään tapauksessa en +koskaan saa sitä koettaa. + +-- Teillä on kaunis, sointuva ääni. Suokaa anteeksi, minä olen +kuunnellut teidän lauluanne. + +-- Lastenko kanssa? -- sanoi tyttö, vähän punastuen. -- Niin kyllä, +laulanhan minä lapsi kultain kanssa, jos sitä lauluksi voi sanoa. + +_Barbox Veljekset_ loi silmänsä kahteen pieneen penkkiin huoneessa ja +uskalsi lausua ilmi sen luulon, että tyttö rakasti lapsia ja osasi +opettaa heitä uuden järjestelmän mukaan. + +-- Kyllä minä rakastan heitä, -- sanoi tyttö taas päätänsä pudistaen, -- +mutta en tiedä mitään opetustaidosta, paitsi että opetan mielelläni ja +että olen iloinen kun lapset oppivat hyvin. Kenties te, kuullessanne +pienten koululaisteni laulelevan läksyjänsä, olitte niin kauas +harhatielle joutunut, että luulitte minua erinomaiseksi opettajaksi? +Kas, sitäpä minä arvelin! Ei, minä olen vain vähän lukenut ja kuullut +tästä opetustavasta. Minusta oli niin somaa ja hauskaa kohdella heitä +iloisina sirkkusina, niinkuin lapset ovat, ja sentähden rupesin +vähäisten voimieni mukaan käyttämään tätä opetuskeinoa. Ei minun +tarvitse sanoakaan kuinka vähäiset minun voimani ovat, herra, -- lisäsi +hän, katsahtaen pieniin penkkeihin sekä ympäri huonettansa. + +Tämän puheen aikana olivat tytön sormet lakkaamatta nyplänneet. Koska ne +yhä jatkoivat tätä työtään ja koska puikkojen liikunto ja rätinä +ikäänkuin korvasi puheen, niin _Barbox Veljekset_ käytti tätä väliaikaa +tarkemmin katsellaksensa tyttöä. Hänen mielestään hänen piti olla noin +kolmenkymmenen vuoden vanha. Se, mikä tytön läpikuultavissa kasvoissa ja +suurissa vaaleanruskeissa silmissä viehätti, ei ollutkaan voimaton +tyytymys välttämättömään kohtaloon, vaan päinvastoin niiden pirteä ja +voimallinen iloisuus. Samaten myös tytön kädet, joiden laihuus itsessään +olisi herättänyt sääliä, tekivät työtään iloisella innolla, joten +sääliminen olisi ollut hävyttömyyttä ja anteeksiantamatonta ylpeyttä. + +Hän näki tytön kohottavan silmänsä häneen, ja hän käänsi heti katseensa +ulos näköalaa kohti, sanoen: -- Ihanaa, todella! + +-- Hyvin ihanaa, herra! Minussa herää toisinaan halu saada istua yhden +ainoankin kerran nähdäkseni miltä tuo näköala pystyssä ollen näyttää. +Mutta joutava haluhan tuo olisi! Ei se voi kenestäkään näyttää +kauniimmalta kuin minusta. + +Näin puhuessaan oli tyttö kääntänyt hartaimmalla ihmetyksellä ja +ihastuksella silmänsä näköalaa kohti. Hänen kasvoissaan ei ollut +vähintäkään surun jälkeä. + +-- Ja nuot rautatiet, joita pitkin savu- ja höyrypilvet niin joutuisaan +liikkuvat, saattavat sen minulle niin eloisaksi, -- jatkoi tyttö. -- +Minä muistelen kuinka paljon on ihmisiä, jotka _voivat_ mennä mihin +tahtovat, toimiinsa tai huvituksiinsa. Savupilvet minulle ilmaisevat, +että he todella kulkevat silmieni edessä, ja siten minulla on heistä +seuraa, jos haluan sitä. Tuossa on myös suuri asemahuone. Mäki sen tosin +peittää näkyvistäni, mutta sittenkin voin usein kuulla, että se on +siellä, ja tiedän sen myöskin aina. Minun mielestäni se tavallansa +yhdistää minut en tiedä kuinka moniin paikkoihin ja asioihin, joita en +ikänä saa nähdä. + +Kainostelevasti ajatellen, että se ehkä jo oli hänetkin yhdistänyt +johonkin, jota hän ei ikänä ennen ollut nähnyt, sanoi matkustaja +hämmästyneenä: -- Aivan niin! + +-- Ja siis näette, herra, -- jatkoi Phoebe, etten olekaan niin surkea +raukka kuin te luulitte, ja että minun on sangen hyvä elää. + +-- Teillä on onnellinen ja iloinen mieli, -- sanoi _Barbox Veljekset_, +ehkä hiukan ajatellen omaa onnetonta luontoansa. + +-- Niin, mutta jos tuntisitte isäni, -- vastasi tyttö, -- hänelläpä +vasta on oikein iloinen mieli! Älkää olko millännekään, herra! -- +Matkustaja säikähtyi kuullessaan askeleita portaissa, sillä hän pelkäsi, +että häntä pidettäisiin vastuksellisena ja kutsumattomana vieraana. -- +Isäni sieltä vain tulee. + +Ovi aukeni ja isä seisahtui kynnykselle. + +-- Mitä, _Lamppu!_ -- huudahti _Barbox Veljekset_, karaten ylös +tuolilta. -- Kuinka te voitte, _Lamppu_? + +Tähän _Lamppu_ vastasi: -- Kah, matkustamaton matkustaja! Kuinka te +voitte, herra! + +Ja he löivät kättä _Lampun_ tyttären suureksi ihmeeksi. + +-- Olenpa tuon yön jälkeen käynyt teitä katsomassa ainakin puolen +tusinan kertaa, -- sanoi _Barbox Veljekset_, -- vaan enpä ole +milloinkaan tavannut teitä. + +-- Niinpä kuulin, herra, niinpä kuulin, -- vastasi _Lamppu_. -- +Sentähden juuri kun teitä niin usein on nähty ilmanaikojanne tuolla +risteyksellä, niin olemmekin meidän kesken ruvenneet nimittämään teitä +matkustamattomaksi matkustajaksi. Ettehän suinkaan panne pahaksenne kun +yht'äkkiä teidät nähtyäni se nimi liukahti suustani? + +-- En yhtään. Se on yhtä hyvä nimi kuin mikä muukin. Mutta saanko kysyä +teiltä jotakin täällä nurkassa? + +Hän talutti _Lampun_ pois tytön vuoteen vierestä, vetäen häntä +pumpulisamettisen nutun napista. + +-- Tämäkö se on se vuoteen vierus, missä te laulelette laulujanne? + +_Lamppu_ nyykäytti päätään. + +Matkustamaton matkustaja taputti häntä olkapäälle ja he palasivat +jälleen tytön luokse. + +-- Todentodella, kultaseni, -- sanoi nyt _Lamppu_, kääntäen silmänsä +vieraasta tyttäreensä, -- minä olen niin kummastuksissani, kun näen +sinun tulleen tutuksi tämän herran kanssa, että minun täytyy (jos herra +ei pane sitä pahaksi) ottaa pikkuinen _kierto_. + +_Lamppu_ samassa teolla osoitti mitä tämmöinen _kierto_ merkitsi; hän, +näet, kääri öljyisen niistinliinansa kokoon pallon muotoiseksi ja pyyhki +kasvojaan huolellisesti, aloittaen oikeanpuolisesta korvasta poskea +myöten ylös, otsan yli ja taas toista poskea alas vasempaan korvaan +asti. Tämän tehtyään hän oikein paistoi ja loisti. + +-- Näin on minun tapani tehdä, -- selitti hän, -- kun jostakusta syystä +olen kovin liikutettu. Ja, totta puhuen, olen niin kummastuksissani, kun +näen teidän tulleen tutuksi Phoeben kanssa, että -- että, jos ette +pahaksi pane, ottaisin vielä yhden _kierron_ lisään. -- Sen hän myös +teki ja näytti siitä saavan sangen suurta virvoitusta. + +Molemmat miehet seisoivat nyt tytön vuoteen ääressä ja tämä nypläsi +pitsejään. -- Teidän tyttärenne on kertonut minulle, -- sanoi _Barbox +Veljekset_, yhä vielä vähän jäykästi ja kainostellen, -- ettei hän +koskaan voi olla istuallaan. + +-- Ei, herra, eikä ole milloinkaan ollut. Hänen äidillänsä, nähkääs, +joka kuoli tämän tyttösen ollessa kaksi kuukautta toisella vuodella, oli +välistä sangen pahat kouristukset, ja kun ei hän koskaan ollut kertonut +minulle niistä, niin ei osattu olla varoilla. Sentähden hän kerran, kun +hän sai sellaisen kohtauksen, pudotti lapsen käsistään, ja tämä +tapaturma tapahtui. + +-- Se oli oikein pahasti tehty, -- sanoi _Barbox Veljekset_, otsa aivan +rypyssä, -- että hän meni naimisiin virkkaamatta mitään salaisesta +taudistaan. + +-- No, herra, -- puolusti _Lamppu_ vainajaa; -- kyllä mekin, Phoebe ja +minä, olemme asiasta puhelleet. Ja, Jumala paratkoon! Onpa meissä +jokaisessa heikkoutemme, kenessä on ruumiin väänteet, kenessä mielen +käänteet, milloin minkälaisetkin, niin että jos ne kaikki pitäisi +naimisiin mennessä tunnustaa, niin naimisesta useimmille ei tulisikaan +mitään. + +-- Eiköhän se olisikin kaikkein parasta? + +-- Ei suinkaan, ei tässä tapauksessa kumminkaan! -- sanoi Phoebe, +ojentaen isälle kättä. + +-- Ei suinkaan, ei tässä tapauksessa kumminkaan! -- sanoi tämä, +taputellen tyttärensä kättä. + +-- Te syystä nuhtelette minua, -- kerkesi _Barbox Veljekset_ sanomaan, +punastuen kasvoiltansa, -- ja koska minusta voi ilman muuta aivan +selvästi nähdä että olen hirviö, niin on minun joka tapauksessa aivan +turhaa tunnustaa _tätä_ vikaani. Minä tahtoisin kuulla vielä enemmän +teidän elämästänne. En oikein tiedä, kuinka pyytäisin teitä minulle +siitä kertomaan; sillä minulla on tuommoinen tuhma, jörömäinen luonto ja +ikävä, peloittava tapa. Mutta hyvinpä haluaisin kuulla. + +-- Aivan mielelläni, herra, -- vastasi _Lamppu_ iloisesti kumpaisenkin +puolesta. -- Ja ensi aluksi, saadaksenne tietää nimeni -- -- -- + +-- Malttakaa! -- keskeytti vieras vähän punastuen. -- Mitä tekemistä +nimellä on itse asiaan! _Lamppu_ on kyllin hyvä nimi minulle. Se on +minulle mieleen. Se on selvä ja ytimekäs. Mitäpä minä muusta huolin! + +-- Totta kyllä, herra, -- vastasi _Lamppu_, -- tavallisesti ei minua +muulla nimellä mainitakaan asemahuoneella. Mutta minä arvelin, että +koska te olette täällä ainoa ensimäisen luokan matkustaja ja olette +täällä yksityisasioissa, niin te ehkä -- -- + +Vieras torjui kädellään tuon ajatuksen, ja _Lamppu_ vastasi tähän +luottamuksen osoitukseen uudella _kierrolla_. + +-- Teillä on vaivalloinen virka, arvaan minä, -- sanoi _Barbox +Veljekset_, kun _Lamppu_ kiertonsa jälkeen paistoi entistään +rasvaisemmalta. + +_Lamppu_ aloitti: -- Eipä juuri liioin -- --, mutta hänen tyttärensä +kiirehti kesken puheen: + +-- On kyllä, herra, hänen virkansa on oikein vaivalloinen. Hän tekee +työtä neljätoista, viisitoista, jopa kahdeksantoista tuntia päivässä. +Välistä menee vuorokausi aivan umpeensa. + +-- Mutta teillä, Phoebe, -- jatkoi _Barbox Veljekset,_ -- teilläkin on +vaivaa koulusta ja nypläyksestä -- -- + +-- Huviksenihan minä pidän koulua, -- keskeytti tyttö, aukaisten +silmänsä suureksi, ikäänkuin ihmetellen, ettei toinen tätä ymmärtänyt. +-- Minä aloitin tuon toimen jo lapsena, sentähden että sillä tavalla +sain muut lapset seuraani, näettekös. _Se_ ei ollut mitään työtä! Minä +teen sitä yhä vieläkin siitä syystä, että sen johdosta saan nähdä lapsia +ympärilläni. _Se_ ei ole työtä! Se on minulle huvia, eikä työtä. Mitä +nypläykseeni tulee -- hänen ahkerat sormensa olivat pysähtyneet, +ikäänkuin hän edelliseen todisteluunsa olisi tarvinnut kaiken iloisen +intonsa; mutta nyt sormet uudestaan kävivät työhön käsiksi, kun hän +rupesi siitä puhumaan. -- Mitä nypläykseeni tulee, niin se käypi aivan +itsestään ajatusten mukana ajatellessani, ja säveleitten mukana kun +hyräilen. Ei _sekään_ ole työtä! Luulittehan te sitä itsekin +soittamiseksi, muistattekos, herra? Ja niin se on minustakin! + +-- Kaikki on hänestä musiikkia! -- huudahti _Lamppu_ ihastuksissaan. -- +Kaikki on hänestä musiikkia! + +-- Isä ainakin on musiikkia! -- sanoi Phoebe, osoittaen riemullisesti +häntä sormellaan. -- Isässä on enemmän musiikkia kuin kokonaisessa +soittokunnassa! + +-- No, no, kultaseni! Sinä puhut niinkuin kelpo tytär, aivan niin, mutta +sinä kehut liiaksi isääsi, -- vastasi _Lamppu_ loistavin silmin. + +-- Enpä kehukaan liiaksi, herra, en suinkaan. Ei, en millään tavalla. +Jos saisitte kuulla isäni laulavan, niin huomaisitte etten liiaksi kehu. +Mutta te ette voi milloinkaan saada kuulla hänen laulavan, sillä hän ei +laula kellekään muulle paitsi minulle. Kotiin tullessaan hän aina laulaa +minulle, vaikka hän olisi kuinka väsynyt. Hän lauleli jo minulle kauan +aikaa sitten, kun makasin täällä niinkuin pieni rikkimennyt vauva +raukka. Osasipa hän itsekin sepittää pieniä lauluja, joihin hän sovitti +kaikellaisia pieniä leikkipuheita mitä meillä oli ollut keskenämme. +Tekeepä hän niin nytkin vielä hyvin useasti. Voi, minä puhun teistä, +isä, koska herra sitä on pyytänyt. Hän on runoniekka, herra! + +-- En soisi, kultaseni, -- vastusti _Lamppu_, hetkeksi muuttuen +vakavaksi, -- tämän herran saavan semmoista käsitystä sinun isästäsi. +Sillä se näyttäisi siltä, ikäänkuin minä itkumielisenä katselisin tähtiä +ja kysyisin niiltä, mitä ne tekevät. Ja se olisi minun puoleltani sekä +tyhjää ajankulutusta että myös nenäkkäisyyttä, lapsukaiseni. + +-- Isäni, -- sanoi taas Phoebe, korjaten puhettansa, -- on aina +iloisella, hyvällä mielellä. Te äsken sanoitte minun luonnettani +onnellisen iloiseksi. Minkä minä sille mahdan. + +-- No niin, lapsukaiseni, -- vastasi _Lamppu_ todistavalla tavalla. -- +Minkä _minä_ sille mahdan? Ajatelkaa itse, herra. Katsokaa häntä. Hän on +aina sellainen kuin nytkin. Aina työssä, -- vaikka tosin siitä ei lähde +enempää kuin muutamia shillingejä viikossa -- aina tyytyväinen, aina +iloinen, aina valmis ajattelemaan muita, keitä ne sitten lienevätkin. +Äsken sanoin hänen aina olevan sellaisen kuin nytkin. Niin hän onkin, +pienellä poikkeuksella vain, joka kuitenkin on yhdentekevä. Sillä, kun +minulla on joutosunnuntai ja aamukelloja on soitettu, niin hän lukee +minulle rukoukset sekä kiitokset liikuttavimmalla tavalla, ja veisaa +minulle virret -- niin vienolla äänellä, ettette kuulisi mitään jos +seisoisitte ulkona -- ja semmoisilla sävelillä, että ne minusta, totta +tosiaan, tuntuvat tulevan taivaasta ja nousevan taivaasen. + +Mikä lieneekin ollut syynä -- ainoastiko se, että nämät sanat +muistuttivat hiljaista pyhäaikaa vai sekö, että ne muistuttivat +Vapahtajan läsnäoloa sairasvuoteitten ääressä -- mutta tytön ahkerat +sormet nyt lakkasivat nypläystyöstään ja kietoutuivat alas kumartuvan +isän kaulaan. Kumpaisetkin, sekä isä että tytär, olivat hyvin +herkkätunteiset, sen vieras helposti näki. Mutta kumpaisetkin toistensa +tähden hillitsivät tunteitaan, eivätkä sallineet niiden puhjeta oikein +näkyviin; ja täydellinen iloisuus, luontainen tai tottumuksella +saavutettu, oli kumpaisenkin alkuperäisenä tai toisena mielenlaatuna. +Hetken kuluttua _Lamppu_ taas uudella _kierrolla_ sai lystilliset +kasvonsa vieläkin paistavammiksi; ja Phoebe katsahti iloisilla +silmillään, joiden ripsillä pieni vesihelmi kiilteli, vuoroin isään, +nypläystyöhön ja vieraasen. + +-- Koska isäni on teille sanonut, -- sanoi tyttö iloisesti, -- että minä +tunnen myötätuntoisuutta muiden ihmisten elämää kohtaan, vaikka he eivät +minua tunnekaan -- senhän virkoin teille itsekin -- niin teidän myös +pitää tietää mistä tämä tulee. Se on isäni ansio. + +-- Ei, ei suinkaan! -- vastusti tämä. + +-- Älkää uskoko häntä, herra. Hänen ansionsa se on kuitenkin. Hän kertoo +minulle kaikesta, mitä tuolla työtä tehdessään näkee. Ette uskoisi, +kuinka paljo kerrottavaa hänelle joka päivä keräytyy. Hän tirkistää +sisään vaunuihin ja kertoilee sitten minulle minkälaiset puvut heillä +oli -- tällä tavoin tunnen kaikki uudet muodit! Hän katsoo vaunuihin +sisään ja kertoilee sitten minulle, minkälaisia kihlattuja pariskuntia +hän näkee ja minkälaisia äsken naineita, jotka ovat häämatkallansa -- +tällä tavoin kaikki nekin asiat tunnen! Hän kokoilee minulle +sanomalehtiä sekä kirjoja, jotka sattuvat hänen käsiinsä -- tällä tavoin +minulla on kyllin lukemista! Hän kertoilee minulle sairaista ihmisistä, +jotka menevät ulkomaille koettaakseen parantaa terveyttänsä -- tällä +tavoin senkin asian tunnen! Sanalla sanoen, niinkuin jo aluksi sanoin, +hän kertoilee minulle kaikki minkä vain näkee tai kuulee tuolla työtä +tehdessään, ettekä voi uskoa kuinka paljo hän aina näkee sekä kuulee. + +-- Mitä sanomalehtien ja kirjojen kokoilemiseen tulee, kultaseni, -- +sanoi _Lamppu_, -- on aivan selvää, ettei se ole minun ansiotani, koska +en niitä itse hanki. Näette, herra, asia on tällainen. Konduktööri, hän +sanoo minulle tällä lailla: _Lamppu_, hoi, missä te olette? Minä olen +tämän sanomalehden säästänyt tyttärellenne. Kuinka hän nyt voi? -- +Kantajamies taas sanoo minulle: -- He, otapas, _Lamppu_! Tässä on pari +kirjaa tyttärellesi. Voiko hän yhtä hyvin kuin ennenkin? -- Ja täten +kaikki on kaksin verroin tervetulleempaa, nähkääs, herra. Jos hänellä +olisi tuhat puntaa rahaa arkussa, niin eipä ihmiset näin paljon pitäisi +huolta hänestä. Mutta kun hän on tämmöisenä -- se on, ymmärrättehän, +lisäsi _Lamppu_ jokseenkin kiireesti, -- koska hänellä ei ole tuhatta +puntaa arkussansa -- he pitävät häntä alati mielessä. Ja mitä nuoriin +pariskuntiin tulee, sekä kihlattuihin että jo naimisissa oleviin, niin +onhan luonnollista, että tuon kotiin kaikki mahdolliset tiedot _heistä_, +koska ei meidän tienoilla ole yhtään kummankaan lajista pariskuntaa, +joka ei tulisi itsestään Phoebelle asiatansa kertomaan. + +Tyttö nosti riemulla silmänsä vieraasen ja sanoi: + +-- Niin, herra, kyllä se on totta. Jos voisin astua ja mennä kirkkoon, +niin en tiedä kuinka monta kertaa olisin saanut olla morsiustyttönä. +Mutta jos sitä olisin voinut tehdä, niin ehkä joku rakastunut tyttö +olisi karsaasti katsonut minuun; näinpä ei mikään tyttö minuun karsaasti +katso. Enkä tyynyni alta löytäisi puoltakaan vertaa niin usein hääkakun +palasia kuin mitä nyt löydän. -- Viimeiset sanat hän lisäsi pienellä +huokauksella ja hymyili isälleen. + +Nyt tuli pieni tyttö, isoin koululapsista, ja pianpa _Barbox Veljekset_ +näki tämän olevan talossa palvelijan virassa, jota hän nyt oli tullut +toimittamaan, tuoden mukanaan saavin, mihin hän olisi voinut vaikka +hukkua, ynnä luudan, joka oli kolme kertaa hänen pituisensa. Vieras +sentähden nousi ja jätti jäähyväiset, lisäten tulevansa toisten jälleen, +jos Phoebe sallisi. + +Hän oli mutissut tulevansa, jos hänen kävelyllään joskus niin sopisi. +Näkyipä se hänelle kävelyllä erinomaisesti sopineen, sillä hän tuli +jälleen yhden ainoan päivän kuluttua. + +-- Te taisitte, arvelen ma, luulla etten koskaan enää tulisi takaisin? +-- kysyi hän, lyötyänsä Phoebelle kättä ja käytyänsä vuoteen viereen +istumaan. + +-- Miksi niin olisin luullut? -- oli tytön kummeksivainen vastaus. + +-- Minä luulin varmaan, ettette uskoisi minua. + +-- Luulitteko te varmaan, herra? Onko teitä aina niin vähän uskottu? + +-- Kylläpä saatan täydellä todella sen sanoa. Mutta ehkä olen minäkin +puolestani ollut liian epäluuloinen. Mutta se ei nyt kuulu tähän. Me +viime kerralla puhuimme asemahuoneesta. Toispäiväisestä asti olen siellä +monta tuntia viettänyt. + +-- Oletteko te nyt _Lähtevä Matkustaja_? -- kysyi tyttö hymyillen. + +-- Epäilemättä _Lähtevä_. Vaan enpä vielä tiedä, _mihin_ lähden. Ette +voi millään tavalla arvata, mitä minä matkustan pakoon. Virkanko sen? +Minä matkustan syntymäpäivääni pakoon. + +Tytön sormet lakkasivat liikkumasta ja hän katsahti vieraasen +epäilevällä kummastuksella. + +-- Aivan niin, -- sanoi _Barbox Veljekset_, joka istui tuolillaan hiukan +levottomasti, -- minä matkustan syntymäpäivääni pakoon. Minä olen +mielestäni kirja, jota ei enää voi ymmärtää, koska ensimäiset luvut +siitä ovat revityt pois ja pois viskatut. Lapsuuteni kului ilman +lapsuuden iloja, nuoruuteni ilman nuoruuden suloisia nautintoja, -- mitä +voi toivoa näin kehnolta alulta? -- Vieraan katse osui tytön silmiin, +jotka katselivat häntä vilkahtamatta; siitäpä hänen sydämeensä pujahti +tunne, joka kuiskasi: Onko soveliasta tämän vuoteen vieressä puhua +lapsuuden iloista ja nuoruuden suloisista nautinnoista? Hyi, hyi! + +-- Se on tautina minussa, -- sanoi _Barbox Veljekset_, hilliten itseänsä +ja nähtävällä vaikeudella koetellen niellä alas jotakin, -- että aina, +tästä asiasta puhuessani, joudun harhateille. En tiedä kuinka satuinkaan +siitä puhumaan. Minä toivon sen tulleen siitä, että ennen muinoin kerran +mielettömästi luotin erääsen naiseen, josta seurasi katkera pettymys. En +tiedä. Nyt olen kokonaan harhateillä. + +Tytön sormet ryhtyivät jälleen hiljaa ja hitaasti työhön. Katsoessaan +häneen näki vieras, että Phoeben silmät miettiväisesti seurasivat +sormien liikuntoa. + +-- Minä matkustan syntymäpäivääni pakoon, -- jatkoi _Barbox Veljekset_ +jälleen, -- sentähden että se aina on ollut minulle synkkä päivä. +Ensimäinen syntymäpäiväni, jona saan olla joutilaana ja vapaana, tulee +nyt viiden, kuuden viikon perästä, ja minä lähdin matkaan jättääkseni +edellisten syntymäpäivieni paikan kauas taakseni ja koettaakseni +musertaa sen päivän olemattomaksi -- taikka kumminkin peittääkseni sen +näkyvistäni sillä, että kasaan uusia kokemuksia ja tunteita sen päälle. + +Kun vieras vaikeni, niin tyttö katsahti häneen, ja pudisti vain päätään +osoitukseksi, ettei hän voinut asiaa ensinkään käsittää. + +-- Te, joka luonteeltanne olette niin onnellisen iloinen, ette voi tätä +käsittää, -- jatkoi vieras, uudistaen ennen käyttämiänsä sanoja, +ikäänkuin niissä olisi joku puolustava voima. -- Kyllä tiesin, ettette +käsittäisi ja olenkin siitä iloinen. Mutta tällä matkustuksellani, -- +jolla aion kuluttaa loput päiviäni, sillä olen luopunut kaikista +vakinaisen kodin mietteistä -- minä, niinkuin te isältänne kuulitte, +pysähdyin tähän risteykseen. Sen monet haarat saattoivat minut kokonaan +hämille mihin täältä eteenpäin menisin. Enkä ole sitä vieläkään +päättänyt, koska yhä epäröin, minkä noista monista teistä valitsisin. +Mitä te luulette minun aikovan tehdä? Kuinka monta haararataa te voitte +tästä ikkunasta nähdä? + +Innokkaasti ulos katsoen vastasi tyttö: -- Kuusi. + +-- Kuusi, -- sanoi _Barbox Veljekset_, tarkastaen häntä yksitotisella +hymyllä. -- No hyvä! Sitten minä koko suuresta joukosta ensialuksi +valitsen nämät kuusi ja aion vähitellen valita niistä yhden, -- joka +minulle lupaa enimmin hauskuutta -- ja kuljen sitten sitä. + +-- Mutta millä keinoin te, herra, saattekaan tietää mikä niistä lupaa +enimmin hauskuutta? -- kysyi tyttö, katsellen jälleen näköalaa iloisiksi +kirkastuneilla silmillään. + +-- Niin! -- sanoi _Barbox Veljekset_ ja hymyili taaskin yksitotisesti, +vaikka hänen olikin jo paljo helpompi puhua. -- Aivan niin. Tälläpä +keinoin. Sillä siitä, mistä teidän isänne joka päivä voi kerätä niin +paljon hyvää tarkoitustansa varten, voinen ehkä minäkin jotakin saada +tarkoitusta varten, joka ei ole hyvä eikä paha. Matkustamattoman +matkustajan pitää vielä tarkemmin tutustua Mugbyn risteykseen. Hän aikoo +yhä edelleen käydä sitä katselemassa, kunnes hän kuhunkin näistä +kuudesta rautatiehaarasta saa kiinnitetyksi muiston jostakin, jota hän +sen alkupäässä on nähnyt, kuullut tai muuten onkeensa saanut. Ja sitten +valitsen tieni näiden muistojen mukaan. + +Tyttö, joka jatkoi yhä sormillaan työtään, katsahti taas ulos ikkunasta, +ikäänkuin tuo näköala olisi tarjonnut hänelle jotakin uutta, ja hän +nauroi ikäänkuin tämä uusi asia olisi häntä suuresti huvittanut. + +-- Mutta minun ei pidä unohtaa, -- sanoi _Barbox Veljekset_, -- koska +olen asiasta näin paljo puhunut, pyytää teiltä jotakin. Minä tarvitsen +teidänkin apuanne tähän hankkeeseni. Minä tahtoisin kertoa teille, mitä +näen noiden kuuden haararadan alkupäissä, joita te tässä makuultanne +katselette, ja verrata teidän kanssanne näitä muistoja. Saanko? Sanotaan +neljän silmän näkevän enemmän kuin kahden. Minä puolestani sanoisin sen +luultavasti riippuvan itse silmistä. Mutta olenpa aivan varma siitä, +vaikka olemmekin vasta tulleet tutuiksi, että teidän ja teidän isänne +silmät ovat keksineet paljoa parempia asioita, Phoebe, kuin mitä minä +ikänä olisin omilla silmilläni keksinyt. + +Tyttö ojensi vieraalle oikean kätensä; hän oli aivan ihastuksissaan +tästä tarjouksesta, ja kiitti hartaasti. + +-- Se on hyvä! -- sanoi _Barbox Veljekset_. -- Pitääpä minun, koska olen +asian näin pitkälle puhunut, pyytää teiltä vieläkin jotakin. Tahdotteko +panna silmänne umpeen vähäksi aikaa? + +Tyttö teki niin, leikillisesti nauraen tälle kummalliselle pyynnölle. + +-- Pitäkää silmät ummessa, -- sanoi _Barbox Veljekset_, astuen hiljaa +ovelle ja jälleen palaten. -- Luvatkaa, kunnianne kautta, ettette avaa +silmiänne ennen kuin minä käsken. + +-- Lupaan, kunniani kautta! + +-- Hyvä. Saanko hetkeksi ottaa pois teidän nypläystyynynne? + +Yhä nauraen ja kummastuksissaan tyttö otti pois sormensa tyynyltä ja +antoi vieraan sen viedä. + +-- Sanokaa. Näittekö eilen höyry- ja savupilvet, jotka tuprusivat täältä +katsoen kuudennella radalla kulkevasta pikajunasta? + +-- Jalavapuidenko ja kirkkotorninko takaa? + +-- Juuri siinä, -- sanoi _Barbox Veljekset_ luoden silmänsä sinnepäin. + +-- Näin. Minä katselin mitenkä ne hajosivat ja katosivat. + +-- Näkyikö niissä jotakin tavatonta? + +-- Ei! -- vastasi tyttö iloisesti. + +-- Se ei ollut mielistelevä vastaus minulle, -- sillä minä olin siinä +junassa. Minä kävin, -- älkää avatko silmiänne, -- tuossa suuressa +tehdaskaupungissa hakemassa tätä teille. Se ei ole puoleksikaan niin +suuri kuin nypläystyyny, ja se lepää keveästi ja huokeasti sen sijalla. +Nämät pienet polkimet ovat ikään kuin pienen pianon polkimia, ja +vasemmalla kädellä te liikutatte paljetta, joka puhaltaa tarpeellisen +ilman sisään. Viekoitelkaa siitä suloisia säveliä, hyvä ystävä! Mutta +nyt -- te saatte avata silmänne -- hyvästi! + +Kainostelevaan tapaansa hän painoi oven kiinni jälkeensä ja näki vain +sitä tehdessään, että tyttö ihastuneena puristi lahjan rintaansa vasten. +Tämä näkö ilahdutti vieraan sydäntä ja samassa myös suretti. Sillä jos +Phoeben nuoruus olisi saanut luonnollisella tavalla kukoistaa, niin hän +olisi nyt voinut puristaa rintaansa vasten oman lapsensa ja kuunnella +sen suloista ääntä. + + + + +Barbox Veljekset ja Kumpp. + + +Kiivaasti ja vakavasti _Matkustamaton Matkustaja_ kohta huomispäivästä +alkoi tutkia noiden kuuden rautatien alkupaikkoja. Hänen tutkimustensa +tulokset, sellaisina kuin hän ne kertoi ja Phoebe sittemmin ne kirjoitti +kauniilla käsialalla paperille, ovat kaikki paikallansa mainitut tässä +todenmukaisessa muistojen kirjassa. Mutta kokoilemiseen kului paljoa +enemmän aikaa kuin mitä nyt on kuluva niiden lukemiseen. Ja niinhän +luultavasti on kaikkien luettavien laita, paitsi kun ne ovat tuota +jälkeentuleville polville niin erinomaisen hyödyllistä lajia, jota +verrattomat runoniekat, halveksien arkipäiväistä päänvaivausta, +»viskaavat paperille joinakuina joutohetkinään». + +On kuitenkin tunnustettava, ettei _Barbox Veljekset_ yhtään kiirettä +pitänytkään. Hän oli koko sydämellään ryhtynyt hyvään työhönsä ja +sentähden hän sai siitä iloa. Toinen ilo oli hänellä, ja sekin oli +suuri, todellinen ilo, kun hän joskus istui Phoeben luona kuunnellen, +kuinka tämä sai yhä enemmän säveliä soittokoneestansa, sitä myöten kuin +hänen luontaisesti herkkä korvansa ja aistinsa yhä parantelivat +ensimäisiä keksintöjä. Tästä ei ollut vieraalle ainoastaan iloa, vaan +myös ajanviettoa; siten kului monta tuntia viikkojen kuluessa. Siitä +seurasi, että tuo kammottu syntymäpäivä oli jo aivan lähellä ennenkuin +hän sen enempää oli ehtinyt sitä murehtia. + +Tämä syntymäpäivän läheneminen oli sitä tärkeämpi sen odottamattoman +seikan vuoksi, että valittavaa tietä koskevissa neuvotteluissa (joihin +herra _Lamppu_ kaikessa kiiltävyydessään jonkun kerran oli ottanut osaa) +ei ollut mitään hyötyä hänen tutkimuksistansa. Sillä vieras oli +mieltynyt toiseen tiehen toisesta, toiseen taas toisesta syystä, eikä +voinut minkään syyn nojalla valita yhtä tietä ennen muita. Viimeistä +neuvottelua pidettäessä oli siis se puoli asiata aivan samalla kannalla +kuin alussakin. + +-- Mutta, herra, -- tiesi Phoebe, -- meillähän on vasta viisi +haararataa. Onko kuudes mykkä? + +-- Kuudesko? Ah! -- sanoi _Barbox Veljekset_ leukaansa hieroen. -- Se on +se tie, muistattehan, jota kuljin käydessäni teille hakemassa tuota +pientä lahjaa. Se on _sen_ juttu, Phoebe. + +-- Ettekö tahtoisi sitä tietä uudestaan kulkea, herra? -- kysyi tyttö +hitaasti. + +-- Miks'ei; onpahan se suuri valtatie. + +-- Minä soisin, että te sen valitsisitte, -- arveli Phoebe kehoittavalla +hymyllä, -- tuon pienen lahjan tähden, joka aina on oleva minulle niin +rakas. Minä soisin, että te sen valitsisitte, sillä se tie ei voi +minulle koskaan enää olla samanarvoinen kuin muut. Minä soisin, että te +sen valitsisitte muistoksi kaikesta hyvästä, jota minulle olette tehnyt, +muistoksi siitä, että te olette saattanut minut niin paljoa +onnellisemmaksi! Jos lähdette pois luotani sitä tietä myöten, jota +kuljitte tuodaksenne minulle tätä kallista ystävyyden osoitusta, -- näin +sanoen hän soitti vienon sävelen, -- niin minä täältä ikkunasta +katsellessani olen tunteva, että se varmaan johdattaa teidät onneen ja +joskus jälleen tuopi teidät tänne takaisin. + +-- Niin teen, hyvä ystäväni, niin teenkin. + +_Matkustamaton Matkustaja_ siis viimein läksi matkustamaan, hän meni +suureen tehdaskaupunkiin. + +Hän oli viipynyt niin kauan aikaa Mugbyn risteyksellä, että hänen +lähtiessään jo oli joulukuun 18:s päivä. -- Aika olikin, -- arveli hän +itsekseen kun hän kävi vaunuun istumaan, -- että todella läksin! +Ainoasti yksi kirkas päivä on vielä minun ja sen päivän välillä, jota +pakenen. Minä aion huomenna lähteä eteenpäin vuoristoon. Minä lähden +Walesiin. + +Hän koetti kuvailla mielessään, kuinka hyvän vaikutuksen nuot uudet +seudut ja tunteet tekisivät häneen, nuo sumuiset vuoret, paisuneet +virrat, sateet, kylmä ilma, jylhä meren ranta ja huonot tiet. Vaan +eivätpä ne kuvastuneet kuitenkaan hänen mielessään niin selvästi kuin +hän olisi suonut. Tuntisiko tyttö parka, vaikka hänellä nyt olikin uusi +huvituskeino, soitto, hiukan enemmän ikävää -- juuri ensi hetkenä vain +-- kuin ennen? Katseliko tyttö näitä samoja höyry- ja savupilviä, joita +hän itsekin näki, istuessaan vaunussa ja muistellessaan ystäväänsä? +Ilmestyiköhän tytön kasvoihin surullinen varjo, kun nämät pilvet vihdoin +katosivat ikkunan näkyvistä? Eikö tyttö, vakuuttaessaan että vieras +hänelle oli tehnyt paljo hyvää, ollut tietämättään parantanut häntä +vanhasta synkkämielisestä tavastansa valittaa kohtaloansa? Eikö tyttö +siten ollut osoittanut hänelle, että jokainen ihminen, jos hän vain +tahtoo, voi olla hyvä parantaja, vaikka ei olisikaan mainio lääkäri? +Nämät ja muut samallaiset ajatukset tunkeutuivat aina matkustajan ja +Walesin matkan väliin. Hänen sydämeensä tunkeutui myös sellainen +tyhjyys, joka jää jäljelle kun tulee eroitetuksi jostakin, johon on +tuntenut mieltymystä tai kun on jättänyt hauskan toimen. Tämä hänelle +aivan outo tunne teki hänet levottomaksi. Mugbystä lähdettyään oli hän +myös jälleen tullut oman itsensä seuraan, joka ei suinkaan nyt tuntunut +entistä hauskemmalta oltuaan äsken niin paljoa hauskemmassa seurassa. + +Mutta kas, eipä tuo suuri tehdaskaupunki nyt enää voinutkaan olla +kaukana. Junan ratina ja rätinä, johon yhtyi suuri joukko muita uusia +ääniä, ei voinut ilmoittaa mitään vähempää kuin suurta asemahuonetta. Ei +se ilmoittanutkaan mitään vähempää. Niinkuin ukkosen salamat välähtivät +silmien sivuitse ja heti taas katosivat punatiiliset kartanoryhmät, +korkeat, punatiiliset savupiiput, punatiiliset rautatiesillan kaaret, +tulikielekkeet, savupilvet, kanavalaaksot sekä kivihiilimäet, -- ja +sitten juna ajoi jyristen pysäyspaikan katoksen alle. + +Saatettuaan kirstunsa hyvään talteen erääsen ravintolaan, ja määrättyään +ruoka-aikansa, läksi _Barbox Veljekset_ kävelemään liikettä viliseville +kaduille. Ja nyt hän salaisessa sydämessään tunsi, että Mugbyn risteys +oli monien, monenlaisten haarojen yhtymispaikka, sekä näkyvien että +näkymättömien, ja että se oli yhdistänyt hänet lukemattomiin sivuteihin. +Sillä vähän aikaa sitten hän olisi astunut näitä katuja umpisilmin, +omissa mietteissään; mutta nyt hänen silmänsä ja huomionsa kääntyivät +näkemään uutta ulkomaailmaa. Kuinka kaikkien noiden puuhaavien ihmisten +piti elää ja rakastaa ja viimein kuolla. Kuinka ihmeellistä oli muistaa +noita erilaisia silmäin ja kätten harjoituksia, noita hienoja +erilaisuuksia heidän näkö- ja tuntovoimassaan, jotka jakoivat heidät +erilaisiin työmieslajeihin, ja kuinka nämät lajit kuitenkin vaan olivat +yhden kokonaisuuden osia, joka yhdisti heidän monenlaiset taitonsa ja +voimansa, vaikkapa sen tarkoitus olisikin ollut ainoasti jonkun +mitättömän tarve- tai koristuskalun valmiiksi saaminen. Kuinka hauska +oli tietää, että tämä työmiesten keräytyminen yhdeksi joukoksi ja +jokaisen eri taidon antauminen yhden sivistystä edistävän tarkoitusperän +palvelukseen ei suinkaan heitä halventanut, niinkuin muutamat ylpeät +ihmiskunnan päivänkorennot väittävät, vaan synnyttivät heissä oman +ihmisarvon tunnon ja samassa kuitenkin nöyrän viisastumisen halun. +Näkyihän edellinen asia selvästi heidän tarkoin punnitusta käytöksestään +ja puheenlaadustaan, kun hän heiltä jotakin kysyi; ja jälkimäinen asia +taas ilmeni yhtä selvästi seiniin kiinnitetyistä ilmoituksista, joissa +ilmoitettiin heidän rakkaimpia harjoituksiansa ja huvituksiansa. Nämät +arvelut sekä monet muut samanlaiset saattoivat hänen kävelynsä sangen +merkilliseksi. -- Minäkin olen vain pikkuinen jäsen suuressa +kokonaisuudessa, -- alkoi hän arvella; ja ollakseni itselleni sekä +muille hyödyksi, jopa ollakseni onnellinen, minunkin pitää panna osani +yhteiseen varastoon ja ottaa siitä se osa, joka on minulle tuleva. + +Vaikka hän oli tullutkin tämänpäiväisen matkansa päähän illan suussa, +käveli hän sitä muistamatta niin pitkälle ja avaralle ympäri kaupunkia, +että lyhtymiehet jo sytyttivät lyhtyjään ja puotien ikkunat alkoivat +loistaa täydessä valossaan. Tästä hän muisti, että hänen piti kääntyä +kotiin päin. Mutta juuri kääntyessänsä hyvin pieni lapsen käsi tarttui +hänen käteensä ja hyvin vieno ääni sanoi: + +-- Voi, kuule, minä olen eksyksissä! + +Matkustaja katsahti alaspäin ja näki pienen kaunistukkaisen tytön. + +-- Niin, -- kertoi tämä, todistaen sanansa nyökäyttämällä yksitotisesti +päätään, -- niin olen tosiaan. Minä olen eksyksissä. + +Suuresti hämmästyneenä matkustaja seisahtui, katsahti ympärilleen mistä +apua saisi, vaan ei nähnyt ketään. Alhaalle kumartuen sanoi hän: + +-- Missä asut, lapsi? + +-- En tiedä, -- oli vastaus, -- minä olen eksyksissä. + +-- Mikä on nimesi? + +-- Polly. + +-- Mutta toinen nimesi? + +Vastaus tuli kohta, vaan ei siitä voinut saada selvää. + +Mukaillen ääntä, niinkuin se hänen korviinsa kuului, koetti matkustaja +arvata: -- Trivits? + +-- Ei, ei! -- sanoi lapsi pudistaen päätään. -- Ei sinnepäinkään! + +-- Sanopas uudestaan, pienokaiseni! + +Turha vaiva. Nyt se kuului aivan toiselta. + +Matkustaja taas arvasi: -- Paddens? + +-- Ei, ei! -- sanoi lapsi. -- Ei sinnepäinkään! + +-- Vielä kerta, koetellaanpa vielä uudestaan, kultaseni! + +Aivan toivoton yritys. Nyt nimi tuli nelitavuiseksi. -- Ei suinkaan se +ole Tappitarver? -- sanoi _Barbox Veljekset_, hieroen pahoilla mielin +otsaansa hatulla. + +-- Ei! Ei se niin ole, -- vastasi lapsi huolettomasti. + +Kun hän nyt taas koetti saada tuota onnetonta nimeä suustaan, yrittäen +kaikin voimin ääntää selvästi, niin siitä tuli vähintäin kahdeksan +tavua. + +-- Taitaapa olla parasta, -- virkkoi _Barbox Veljekset_ toivottomasti +alistuen, -- että me lakkaamme yrittämästä. + +-- Mutta minä olen eksyksissä, -- sanoi taas lapsi pistäen kätensä yhä +syvemmälle matkustajan käteen, -- ja sinä pidät huolta minusta, eikö +niin? + +Jos joku mies ikänä on ollut kahden vaiheilla, tuntien toiselta puolen +sääliä ja toiselta puolen neuvotonta ällistystä, niin hän siinä tilassa +oli. -- Eksyksissä! -- kertoi hän katsahtaen alas lapseen. -- _Minä_ +varmaankin olen eksyksissä, enkä tiedä mihin mennä! + +-- Missä _sinä_ asut? -- kysyi lapsi, katsoen levottomasti häntä +silmiin. + +-- Tuolla päin, -- vastasi Barbox, osoittaen siihen suuntaan missä hänen +ravintolansa piti olla. + +-- Eikö olisi parasta mennä sinne? -- arveli lapsi. + +-- Tosiaankin, -- vastasi hän, -- enpä tiedä lieneekö parempaa neuvoa. + +Niin he läksivät käymään, käsi kädessä. Matkustaja, astuessaan pienen +kumppalinsa rinnalla, tunsi itsensä kovin kömpelöksi, ikäänkuin hän +äkkiä olisi paisunut pölkkypäiseksi jättiläiseksi. Tyttönen sitä vastoin +piti itseänsä vieläkin suuremmassa arvossa kuin ennen, syystä että hän +oli neuvollaan muka sievästi auttanut toisen pulasta. + +-- Saammehan siellä varmaankin päivällistä, kun tulemme perille? -- +kysyi taas Polly. + +-- Kyllä, -- vastasi toinen, -- minä -- niin, kyllä minä luulen, että +saamme. + +-- Syötkö mielelläsi päivällistä? -- jatkoi lapsi tiedusteluaan. + +-- Niin, kyllä yleensä, -- sanoi _Barbox Veljekset_, -- kyllä +luullakseni sen teen. + +-- Minä syön päivällistä hyvin halukkaasti, -- sanoi Polly. -- Onko +sinulla yhtään veljiä tai sisaria? + +-- Ei ole. Onko sinulla? + +-- He ovat kuolleet. + +-- Ohoh! -- sanoi _Barbox Veljekset_. Tuo typerä mielen ja ruumiin +kömpelyyden tunne painoi häntä niin, ettei hän olisi osannut jatkaa +keskustelua tämän lyhyen vastauksen jälkeen, jollei lapsi aina olisi +ollut valmis puhumaan. + +-- Miten, -- kysyi tyttönen taas ja käänsi mielistellen pehmoista +kättänsä hänen kädessään, -- miten aiot huvitella minua päivällisen +perästä? + +-- Tosiaankin, Polly, -- huudahti _Barbox Veljekset_ aivan ymmällä, -- +sitä en ole vähääkään ajatellut! + +-- Sitten minä sen sanon, -- arveli Polly: -- Onko sinulla kortteja +kotona? + +-- Paljon, -- sanoi _Barbox Veljekset_ kehuvaisella äänellä. + +-- Sepä hyvä. Sitten minä rakennan korttitaloja ja sinä saat katsella. +Mutta ei saa puhaltaa, muista se! + +-- Ei suinkaan! -- sanoi _Barbox Veljekset_. -- Ei, ei! Ei saa puhaltaa! +Puhaltaminen ei ole somaa! + +Tämä oli hänen mielestään oikein sievästi sanottu ollakseen pölkkypäisen +jättiläisen puhetta, mutta lapsi, joka kohta huomasi vieraan kömpelön +yrityksen mukautua hänen puhetapaansa, hävitti kokonaan _Barboxin_ hyvän +ajatuksen itsestään sanoen sääliväisellä äänellä: -- Oletpa naurettava +mies, sinä! + +Tämän huonosti onnistuneen yrityksen perästä _Barbox Veljekset_ oli +mielestään joka hetki paisuvinaan yhä paksummaksi ja raskaammaksi +ruumiiltaan, ja käyvinään yhä huonommaksi älynsä puolesta. Ei mikään +jättiläinen ole milloinkaan nöyrempänä suostunut itsensä voittavan +hulivilin talutettavaksi, kuin vieras nyt antautui Pollyn orjaksi. + +-- Osaatko kertoa tarinoita? -- kysyi tyttönen. + +Matkustajan täytyi häpeäkseen tunnustaa: -- En osaa. + +-- Aika hönttö sitten oletkin, eikö niin? -- sanoi Polly. + +Hänen täytyi taas häpeäkseen tunnustaa: -- Olen. + +-- Tahdotkos, että opetan sinulle yhden tarinan? Mutta sinun pitää +muistaa se, kuuletko, niin että sitten osaat sen oikein kertoa +jollekulle muulle? + +Vieras vakuutti, että hän hyvin mielellänsä tahtoi oppia tarinan, ja +lupasi nöyrästi koettaa sitä muistaa. Ja nyt Polly, vielä kerran +käännettyänsä pikku kättänsä hänen kädessään, merkiksi että oli tulossa +jotakin hauskaa, aloitti pitkän tarinan, jossa jokainen huvittavainen +jakso alkoi sanoilla: »Sitten se» ja »Sitten tuo». Esimerkiksi: »Sitten +se poika», tai: »Sitten tuo haltia», tai: »Sitten tämä piirakka oli +neljä kyynärää ympärimitaten ja puolikolmatta syvä». Tarinan päähauskuus +oli siinä, että haltia rankaisi poikaa siitä, että tämä oli liian ahne +ruoalle. Sillä tarkoituksella haltia paistoi piirakan, josta poika söi, +söi syömistään ja hänen poskensa pullistuivat, pullistuivat +pullistumistaan. Paljon oli sivutapahtumia, mutta huvittavin seikka +lopussa oli se, että piirakka kokonaan tuli syödyksi ja että poika siitä +halkesi. Oli todella hauskaa katsella, kuinka _Barbox Veljekset_ +yksitotisena tarkkaan kuunnellen ja kallistaen korvaansa tytön puoleen, +astui kadulla, ja antoi ihmisten mielemmin tyrkätä itseään kuin salli +ainoankaan yksityiskohdan mennä huomaamatta, niin ettei hän myöhemmin +kuulusteltaessa olisi osannut kaikkia. + +Tällä tavoin he saapuivat ravintolaan, Siellä hänen piti ruokasalissa +sanoa, ja hän sanoikin sen kyllin kömpelösti: -- Olen löytänyt pienen +tytön! + +Koko talon väki keräytyi pientä tyttöä katsomaan. Ei kukaan häntä +tuntenut; ei kukaan saanut selvää hänen nimestään niinkuin hän sitä +äänsi -- paitsi yksi sisätytöistä, joka arveli sen olevan +Konstantinopeli, -- vaan sitä se ei voinut olla. + +-- Minä tahdon pienen ystäväni kanssa syödä päivällistä eri huoneessa, +-- sanoi _Barbox Veljekset_ ravintolan isäntäväelle, -- ja kenties +olette niin hyvät ja annatte poliisille tiedon tästä somasta +lapsukaisesta. Epäilemättä tullaan häntä tiedustelemaan, jollei jo liene +käyty. Tule pois, Polly! + +Polly seurasi häntä aivan suruttomana ja huolettomana, mutta kun +portaissa astuminen hänestä näytti vaikealta, niin hän antoi vieraan +kantaa itseään ylös. Päivällinen maistui oikein erinomaisen hyvältä ja +hauskaa oli nähdä _Barbox_in kömpelyyttä, kun Polly neuvoi miten liha +oli häntä varten palasiksi leikattava ja liemi lautaselle kaadettava +vakavalla ja anteliaalla kädellä. + +-- Ja nyt, -- sanoi Polly, -- sill'aikaa kun olemme päivällisellä, voit +olla kiltti poika ja kertoa tuon jutun minkä minä opetin. + +Samalla pelolla millä virkamieheksi pyrkijä käypi tutkintoon, ja todella +hiukan epävarmana oikeasta ajasta milloin piirakan piti jutussa +ilmestyä, samoinkuin myös tämän välttämättömän esineen koosta, _Barbox +Veljekset_ alkoi hiukan vapisevalla äänellä kertoa, mutta hän teki sen +lapsen avulla jotenkin hyvin. Tosin oli huomattavissa laajuuden puute +hänen puhuessaan pojan poskista ja ruokahalusta. Myöskin oli hänen +haltiassaan liiallista kesyyttä, mikä puute oli seurauksena hänen +salaisesta halustaan perustella haltian ilmestymistä. Mutta ylimalkaan, +ja hyväntahtoisen jättiläisen ensimäiseksi, kömpelöksi kokeeksi, se kävi +laatuun. + +-- Minä käskin sinun olla kiltti poika ja sinä olitkin kiltti poika, +eikö niin? -- sanoi Polly. + +-- Niinpä luulisin, -- vastasi _Barbox Veljekset_. + +Hän sanoi tämän niin nöyrästi, että Polly, joka istui hänen oikealla +puolellaan, tuolille päällekkäin pantujen tyynyjen päällä, taputti häntä +tyytyväisyytensä osoitukseksi pari kertaa rasvaisella lusikallaan +poskelle ja lisäksi soi hänelle armollisen suutelon. Vaan kun hän, tätä +viimeksi mainittua palkintoa antaakseen, nousi seisoalle tyynyjen +päälle, niin hän lankesi päin päätimysten vatien sekaan, jonka johdosta +_Barbox_ rientäessään avuksi huudahti: -- Herra Jumalani! Voi! Luulinpa, +että putosit takkavalkeaan, Polly! + +-- Aika pelkuri oletkin! -- sanoi Polly, kun hän taas oli asetettu +paikoilleen. + +-- Kyllä, minä olen todellakin hyvin hermostunut, -- vastasi _Barbox +Veljekset_. -- Voi! Polly! Älä noin heiluta lusikkaasi, muuten putoat +tuolilta sivullepäin! Älä nauraessasi nosta noin jalkojasi, muuten +kaadut taaksepäin, Polly! Voi, voi! Polly! Polly! -- huusi hän melkein +epätoivoisena, -- meillä on vaaroja joka puolella! + +Suojellaksensa Pollya kuperkeikoilta, jotka joka hetki häntä uhkasivat, +ei hän tiennyt muuta neuvoa kuin pyytää häntä päivällisen perästä +istumaan matalalle rahille. -- Jos sinä istut, niin minäkin! -- sanoi +Polly. Rauha kun kaikista on kallein, niin _Barbox Veljekset_ siis käski +passarin työntää pöytä syrjään, tuoda kortteja, kaksi pientä rahia sekä +varjostimen, ja asettaa viimeksimainittu uunin viereen hänen ja Pollyn +ympärille, siten että pieni kamari muodostui ison huoneen sisään. +Hauskaa oli nähdä miten _Barbox Veljekset_ nyt istui rahillaan, +viinipullo edessään, katsellen Pollya, joka onnellisena rakensi +korttitalojansa. _Barbox_ oli aivan sinertävä kasvoiltaan, kun hän +koetteli pitää henkeänsä, etteivät lapsen rakennukset menisi kumoon. + +-- Mitä sinä siinä niin tuijottelet? -- sanoi Polly pitäen hetken lomaa. + +Pahanteostaan näin tavattuna, hänen täytyi puolustellen myöntää: -- Minä +taisin, pelkään mä, jokseenkin tuikeasti katsella sinua, Polly! + +-- Miksi tuijottelet? -- kysyi taas Polly. + +-- Enpä osaa, -- mutisi toinen itsekseen, -- sanoa miksi. -- En tiedä, +Polly. + +-- Aika pöllö sitten lienetkin, kun teet jotakin, etkä tiedä miksi, eikö +niin? -- arveli Polly. + +Tästä moitteesta huolimatta _Barbox Veljekset_ taas rupesi tarkasti +katselemaan lasta, kun tämä kumartui korttitalonsa yli ja hänen tuuheat +kiharansa varjostivat kasvoja. -- Mahdotonta, -- ajatteli matkustaja, -- +että olisin ennen nähnyt tämän sievän lapsen. Olisinko ehkä nähnyt sen +unissa? Jossakussa surullisessa unennäössäni? + +Mutta hän ei saanut asiasta selvää. Sentähden hän sen heittikin ja +antautui muurarinammattiin, Pollyn päiväläiseksi. Hän rupesi rakentamaan +kolmi-, neli-, jopa viisikerroksisia korttitaloja. + +-- Kuule! Kenenkä luulet nyt tulevan? -- kysyi Polly illallisen perästä +hieroen silmiään. + +Matkustaja koetti arvata: -- Ehkä passari? + +-- Ei, -- sanoi Polly, -- Nukku-Matti se on. Minua alkaa nukuttaa. + +Taas uusi hämmästyttävä seikka matkustajalle! + +-- Eivät näytä tänä iltana enää tulevan minua hakemaan, -- sanoi Polly. +-- Mitäs sinä luulet? + +Ei hänkään sitä luullut. Vielä neljännestunnin kuluttua, kun Nukku-Matti +ei enää ollut tulossa, vaan jo oli tullut, täytyi kutsua tuo +konstantinopelilainen palvelustyttö, joka kernaasti lupasi pitää huolta +siitä, että lapsi saisi maata hyvässä, terveellisessä huoneessa; itsekin +hän lupasi mennä samaan kamariin levolle. + +-- Ja olkaa hyvä ja pitäkää tarkka huoli, -- sanoi _Barbox Veljekset_, +jolle taas uusi pelko tuli mieleen, -- ettei lapsi putoa ulos +vuoteestaan. -- + +Pollysta tämä oli niin erinomaisen naurettavaa, että hän molemmilla +käsillään tarttui matkustajaa kaulaan, joka rahilla istuen poimi +kortteja lattialta. Tyttönen heilutti häntä sinne tänne, painaen +hymykuoppaiset poskensa hänen olkapäätänsä vasten. + +-- Oi, voi! minkälainen pelkuri sinä olet. Putoatko sinä vuoteestasi? + +-- E-en juuri tavallisesti, Polly. + +-- Enpä minäkään! + +Polly soi hänelle vielä pari rauhoittavaa halausta, sitten hän pisti +pienen luottavaisen kätösensä konstantinopelilaisen palvelustytön +suureen käteen, ja tepasti pois, lörpötellen ilman vähintäkään pelkoa. + +Matkustaja katsoi hänen jälkeensä, käski viedä pois varjostimen ja +asettaa pöydän sekä tuolit paikoilleen, ja katsoi yhä vielä hänen +jälkeensä. Hän käveli puolen tunnin aikaa edes-takaisin huoneessa. -- +Hyvin suloinen pikku olento hän on, vaan ei se siitä tule! Hyvin +viehättäväinen pikku ääni hänellä on, vaan ei se siitäkään tule. Tosin +sekin vaikuttaa asiaan, vaan on siinä jotakin muutakin lisäksi. Kuinka +voi olla mahdollista, että tämä lapsi tuntuu minusta niin tutulta? Mitä +hän minulle hämärästi muistutti mieleen, kun kadulla tunsin hänen +kätösensä tarttuvan minuun, ja kun minä katsoessani alas näin hänen +katsovan minuun? + +-- Herra Jackson! + +Säpsähtäen näitä sanoja, jotka lausuttiin hiljaisella äänellä, hän +kääntyi ja -- näki ovella vastauksen kysymyksiinsä. + +-- Voi, herra Jackson, älkää olko kovin kova minulle. Sanokaa minulle +joku kehoituksen sana, minä rukoilen! + +-- Te olette Pollyn äiti? + +-- Olen. + +Niin hän oli. Polly oli ehkä kerran tuleva tämän näköiseksi. Niinkuin +lakastuneista lehdistä voi arvata minkälainen ruusu on ollut; niinkuin +talvisista oksista voi huomata puun kesäisen tuuheuden, samoin Pollykin +kerran voisi muuttua samanlaiseksi, huolista runneltuneeksi, +harmaahiuksiseksi naiseksi. Matkustaja näki edessään sammuneen tulen +tuhkan, tulen, joka aikoinansa oli kirkkaasti paistanut. Tämä oli se +nainen, jota hän oli rakastanut. Tämä oli se nainen, joka häneltä oli +kadonnut. Niin selvänä oli hänen muistinsa tallentanut tämän naisen +kuvan, niin hellällä kädellä oli aika hänen mielessänsä siihen kuvaan +kosketellut, että hän nyt, kun hän näki ajan armottoman käden todelliset +jäljet, samalla kertaa huolestui ja kummastui. + +Hän talutti naisen tuolille istumaan ja jäi itse seisomaan, nojaten +selkäänsä uunin kolkkaan, tukien päätään kädellä ja kääntäen silmänsä +poispäin. + +-- Näittekö minut kadulla ja neuvoitte minut lapselle? -- kysyi hän. + +-- Niin tein. + +-- Onko tämä pikku raukkakin petoksessa osallinen? + +-- Minä toivon, ettei tässä mitään petosta ole ollut. Minä sanoin +lapselle: Me olemme eksyksissä; minä koettelen omin neuvoin löytää +tietä. Mutta mene sinä tuon herran luo ja sano olevasi eksyksissä. +Myöhemmin tullaan sinua noutamaan. -- Kenties ette muista kuinka nuori +lapsi vielä on? + +-- Hän on sangen rohkea. + +-- Kenties juuri sentähden, kun hän on niin nuori. + +Matkustaja kysyi vähän ajan kuluttua: --Miksi te näin teitte? + +-- Voi, herra Jackson, kysyttekö sitä minulta? Siinä toivossa, että +nähdessänne tämän viattoman lapsen, sydämenne leppyisi minua kohtaan. +Eikä ainoasti minua, vaan myös miestäni kohtaan. + +Matkustaja kääntyi äkkiä ja astui huoneen toiseen päähän. Hän palasi +sitten taas hitaammin askelin, kävi entisellä tavalla seisomaan ja +virkkoi: + +-- Minä arvelin teidän muuttaneen Amerikkaan? + +-- Niin teimmekin. Mutta meidän kävi siellä huonosti, ja sentähden +tulimme jälleen pois. + +-- Asutteko tässä kaupungissa? + +-- Asumme. Minä olen musiikin opettajana täällä. Miehelläni on +kauppakonttorissa työtä. + +-- Oletteko -- suokaa anteeksi, että niin kysyn -- köyhät? + +-- Meillä on tarpeeksi tuloja. Siinä ei onnettomuutemme ole. Mieheni on +kovin, kovin sairaana; häntä vaivaa pitkällinen tauti. Hän ei koskaan +voi tulla terveeksi -- -- + +-- Te keskeytitte puheenne. Jos teitte sen siksi, ettette minulta ole +kuullut kehoittavaa sanaa, niin nyt sen sanon. En voi unohtaa menneitä +aikoja, Beatrice. + +-- Jumala siunatkoon teitä! -- vastasi nainen, itkuun purskahtaen, ja +ojensi hänelle vapisevan kätensä. + +-- Olkaa rauhallinen. En minäkään muuten voi pysyä rauhallisena. Sillä +minua surettaa enemmän kuin voin sanoakaan, kun näen teidän itkevän. +Puhukaa minulle pelotta. Luottakaa minuun! + +Nainen peitti kasvonsa harsolla, ja vähän ajan kuluttua hän alkoi puhua +rauhallisesti. Hänen äänessänsä oli sama sävy kuin Pollylla. + +-- Ei mieheni järki ole taudista heikontunut; minä vakuutan teille, +ettei se ole. Mutta kivuloisuutensa vuoksi ja tietäen ettei hän ikänä +voi tulla terveeksi, hän ei voi irtaantua siitä ajatuksesta, joka häntä +alituisesti seuraa. Se häntä painaa, katkeroittaa jokaisen hänen +muutenkin vaivalloisen elämänsä hetken ja lyhentää hänen ikäänsä. + +Hänen vaiettuaan matkustaja taas sanoi: -- Puhukaa minulle pelotta. +Luottakaa minuun. + +-- Meillä on ollut viisi lasta ennen tätä pikku silmäteräämme; ne +makaavat kaikki haudassa. Mieheni luulee heidän surkastuneen kirouksen +alla ja että se kirous on tämänkin lapsen tappava. + +-- Mikä kirous? + +-- Meidän kumpaisenkin omaatuntoamme rasittaa tieto siitä suuresta +pahasta, minkä me teille olemme tehneet, enkä tiedä muuta, kuin että +ehkä minäkin, jos olisin yhtä kipeä, tuntisin mielessäni samaa pelkoa +kuin hän. Näin hän yhä puhelee: »Minä luulen, Beatrice, olevani ainoa, +jonka kanssa herra Jackson ikänä on tahtonut ystävyyttä viljellä, vaikka +olenkin paljoa nuorempi häntä. Mitä enemmän hän sai valtaa, sitä +korkeampaan paikkaan hän minutkin kohotti, ja minulle yksistään hän +uskoi omat salaisuutensa. Minä tulin sinun ja hänen väliinsä ja ryöstin +sinut häneltä. Me pidimme asian salassa ja tieto kohtasi häntä aivan +äkkiarvaamatta. Se tuska, jonka se synnytti niin umpimielisessä miehessä +oli varmaan kauhea; viha, joka silloin syttyi, on leppymätön. Näin hänen +kirouksensa on kohdannut meidän pieniä, sieviä kukkasparkojamme, ja ne +surkastuvat.» + +-- Ja te, Beatrice, -- kysyi matkustaja, kun vaimo oli lakannut +puhumasta ja molemmat olivat vähän aikaa olleet vaiti, -- mitä te +arvelette? + +-- Vielä muutamia viikkoja takaperin pelkäsin minäkin teitä, ja luulin +ettette koskaan, koskaan voisi antaa anteeksi. + +-- Vielä muutamia viikkoja sitten? -- kertoi matkustaja. -- Oletteko +näinä viime viikkoina saanut toisen ajatuksen minusta? + +-- Olen. + +-- Kuinka niin? + +-- Olin noutamassa nuotteja eräästä puodista tässä kaupungissa; silloin +te pelästyksekseni astuitte myöskin sisään. Minä vedin harson silmilleni +ja vetäydyin pimeään nurkkaan. Silloin kuulin teidän sanovan, että +tahdoitte ostaa jonkun soittokoneen tytölle, joka ei koskaan voi olla +istualla. Äänenne ja käytöksenne oli niin paljon lauhtunut, te +valitsitte niin suurella innolla, te veitte sen muassanne niin hellällä +huolenpidolla ja ilolla, että näin teidän sydämenne olevan hyvin, hyvin +lempeän. Voi, herra Jackson, herra Jackson, jos olisitte tietänyt kuinka +helpoittava kyynelvirta silloin silmistäni valui. + +Soittiko Phoebe tällä hetkellä kaukaisella makuusijallansa? Matkustaja +oli sitä kuulevinansa. + +-- Minä tiedustelin sitten puodissa missä te asuitte, vaan he eivät +tietäneet. Kun olin kuullut teidän sanovan, että aioitte mennä takaisin +ensi junassa (vaikka ette kuitenkaan virkkaneet minne), niin minä päätin +samaan aikaan päivästä, niin usein kuin opetustunneiltani joutaisin, +käydä asemalla, että sattuisin teidät jälleen näkemään. Olen käynyt +siellä hyvin usein, vaan en ole nähnyt teitä ennen kuin tänä päivänä. Te +olitte mietteissänne kun kuljitte katua; mutta kasvojenne rauhallinen +ilme rohkaisi minua, niin että lähetin lapseni teidän luoksenne. Ja kun +näin teidän kumartuvan sen puoleen ja puhuvan sille niin lempeästi, niin +rukoilin anteeksi Jumalalta, että olin teille surua tuottanut. Nyt minä +rukoilen teiltä anteeksi itselleni ja myös miehelleni. Minä olin silloin +hyvin nuori, ja mieheni oli myös nuori, ja nuoruuden ajattelemattomassa +rohkeudessa emme oikein ymmärrä mitä teemme niille, jotka jo ovat +enemmän käyneet elämän koulua. Te jalo mies! Te hyvä mies! Joka täten +minut nostatte maasta, ettekä yhtään moiti pahasta, jonka teille tein -- +sillä _Barbox_ esti häntä lankeemasta polvilleen ja lohdutti niinkuin +lempeä isä eksynyttä tytärtään, -- kiitos teille, Jumala siunatkoon +teitä, kiitos teille! + +Ennenkuin _Barbox_ jälleen rupesi puhumaan, niin hän ensinnä veti +syrjään ikkunaverhot ja katseli hetken aikaa ulos. Sitten hän vaan +kysyi: + +-- Nukkuuko Polly? + +-- Nukkuu. Tullessani tapasin hänet juuri kun häntä vietiin yläkertaan, +ja minä panin hänet itse vuoteesen. + +-- Antakaa hänen olla luonani huomispäivä, Beatrice, ja kirjoittakaa +osoitteenne tälle lehdelle, muistikirjaani. Illalla tuon lapsen kotiin +teidän ja -- hänen isänsä luo. + + * * * * * + +-- Hui, hai! -- huusi Polly seuraavana aamuna, pistäen +hulivilintapaiset, iloiset kasvonsa aamiaisaikana ovesta sisälle. -- +Luulinpa että minua eilen illalla jo tultiin noutamaan! + +-- Niinhän käytiinkin, Polly, mutta minä pyysin luvan, että saisin pitää +sinut vielä tämän päivää ja vasta illalla viedä sinut kotiin. + +-- No, kaikkeapa vielä, -- sanoi Polly. -- Mutta sinä et ole yhtään +lempeä minulle, eikö niin? + +Yhtähyvin Pollyn mielestä tämä päätös oli sangen viisas, josta syystä +hän lisäsi: -- Täytyypä sinulle muisku antaa, vaikka et aivan lempeältä +näytä! -- Kun muiskutus oli toimitettu, niin he kävivät hyvin +puheliaalla tuulella aamiaisruokaan käsiksi. + +-- Tietysti nyt rupeat huvittamaan minua? -- sanoi Polly. + +-- No, sehän on tietty, -- vastasi _Barbox Veljekset_. + +Toivonsa iloisessa innossa Polly katsoi välttämättömäksi panna pois +voileipänsä, asettaa toinen lihavista sääristänsä toisen päälle ristiin +ja lyödä pieni, lihava oikea kätensä vasempaa vasten. Tällä tavalla +itsensä valmistettuaan Polly, jonka kasvot nyt olivat kokonaan täynnä +pieniä hymykuoppasia, kysyi imartelevaisella äänellä: -- Mitäpä nyt +ruvetaan tekemään, ukko kulta? + +-- Sitähän minä juuri arvelin, -- sanoi _Barbox Veljekset_, -- mutta +pidätkö sinä hevosista, Polly? + +-- Pienistä ponihevosista, -- myönsi Polly, -- varsinkin jos niillä on +pitkä häntä. Mutta muut hevoset -- e -- ei -- ei -- ne ovat liian isot, +näetkös. + +-- No, -- jatkoi _Barbox Veljekset_, näyttäen yksitotiselta ja +umpimieliseltä, joka sopi tämän neuvottelun tärkeyteen, -- minäpä näin +eilen, Polly, jossakussa talon seinässä kuvattuna kaksi pitkähäntäistä +ponia, jotka olivat kirjavat ylt'ympäri koko ruumiin -- -- + +-- Ei, ei, ei! -- huusi Polly, haluten innokkaasti kuulla enemmän näistä +huvittavista seikoista. -- Ei suinkaan ne voi olla kirjavia ylt'ympäri +koko ruumiin! + +-- Ovatpa niin. Nämät ponit hyppivät vanteitten läpi -- -- + +-- Ei, ei, ei! -- huusi taas Polly samalla tavalla. -- Eivät suinkaan ne +hyppää vanteitten läpi! + +-- Niinpä tekevät kuitenkin. Minä vakuutan, että ne sen tekevät. Ja +syövät piirakoita ja heillä on salvetti leuvan alla -- -- + +-- Ponitko söisivät piirakoita ja olisiko heillä salvetti leuvan alla! +-- kummasteli Polly. -- Oletpa sinä lorujen juttelija! + +-- Aivan totta! -- Ja ne laukaisevat pyssyjä. + +Pollyn mielestä ei näyttänyt olevan tarpeellista, että ponit käyttivät +pyssyjä. + +-- Ja sitten olen arvellut, -- jatkoi verraton _Barbox_, -- että jos +sinä ja minä menisimme teatteriin, missä näitä poneja saa nähdä, niin se +tekisi ruumiinrakennuksellemme hyvää. + +-- Merkitseekö se sitä, että se olisi hauskaa? -- kysyi Polly. -- Sinä +käytät välistä niin pitkiä sanoja! + +Pitkien sanojensa selitykseksi toinen vastasi: -- Se merkitsee, että se +olisi hauskaa. Sitä se juuri merkitsee. On siellä vielä paljo muitakin +ihmeitä nähtävänä paitsi poneja, ja me saamme ne nähdä kaikki: herroja +ja rouvia kirjavissa vaatteissa ja norsuja ja leijonia ja tiikereitä. + +Polly rupesi katselemaan teekannua, nenä rypyssä, ikäänkuin hän olisi +ollut levoton mieleltänsä. -- Eiväthän ne tietenkään koskaan pääse ulos, +-- huomautti hän, aivan kuin itsestään ymmärrettävää asiaa. + +-- Norsutko ja leijonat ja tiikerit? Ei kultaseni! + +-- Ei kultaseni! -- sanoi Polly. -- Eikä tietenkään kukaan pelkää, että +ponit ampuisivat ketään kuoliaaksi? + +-- Ei millään muotoa! + +-- Ei millään muotoa! -- toisti Polly. + +-- Ja sitten vielä arvelin, -- jatkoi _Barbox Veljekset_, -- että +voisimme poiketa lelupuotiin valitsemaan nukkea -- -- + +-- Ei suinkaan täysissä vaatteissa! -- huusi Polly käsiänsä yhteen +taputtaen. -- Ei, ei, ei suinkaan täysissä vaatteissa! + +-- Aivan täysissä vaatteissa. Ja vielä lisäksi ostamaan sille taloa ynnä +kaikkia, mitä talouteen kuuluu -- -- + +Polly kiljahti ja oli vähällä pyörtyä ilosta. -- Oletpa sinä herttainen! +-- huusi hän raukealla äänellä, vaipuen tuolin selkävaraa vasten. -- +Tule tänne, että saan sinua halata, taikka minä tulen sinua halaamaan! + +Tätä loistavaa ohjelmaa noudatettiin sitten todella niin tarkasti kuin +se olisi ollut laki. Koska oli tärkeätä kaikkein ensiksi ostaa nukke -- +muutenhan se neitiparka ei olisi saanut nähdä poneja -- otettiin +lelupuotiretki ensimäiseksi työksi. Polly, seisoessansa tässä +ihmeellisessä tavara-aitassa kumpaisellakin käsivarrellaan nukke, joka +oli yhtä iso kuin hän itse, ja silmien edessä puotipöydällä noin +kaksikymmentä muuta kaunista nukkea, oli tosin semmoisessa valitsemisen +pulassa, ettei hän voinut olla täysin iloinen. Mutta tämä pieni pilvi +hajosi pian. Viehättävä nukke, jonka hän oli useimmin kaikista ottanut +käteensä ja useimmin kaikista hylännyt, ja jonka hän viimein piti, oli +nähtävästi tsherkessiläinen sukuperältänsä; hänen ihana ulkomuotonsa +ilmaisi niin suurta rohkeutta kuin vain voi olla sillä, jonka +puhumiskyky on niin peräti huono. Pukuna oli hänellä taivaansininen +silkkiturkki ja ruusunväriset atlassihousut, ynnä musta samettinen +hattu, jonka kuosin tämä kaunis, pohjoisille rannoillemme tullut vieras +oli luultavasti löytänyt jostakusta Kentin herttuan rouva vainajan +muotokuvasta. _Mellukka_ oli nimi, jonka korkeasukuinen muukalainen oli +tuonut muassaan (Polly niin vakuutti) päivänpaisteisesta, kesäisestä +kotimaastaan. Ja kuinka kalliiksi hänen taloustavaransa _Barboxin_ +kukkaron kustannuksella, nousivat, sen voi jo näistäkin molemmista +asioista arvata, kun hänen hopeiset teelusikkansa olivat yhtä isot kuin +kyökkiin kuuluva hiilihanko, ja että hänen taskukellonsa oli paljoa +kookkaampi hänen paistinpannuaan. Neiti Mellukka suvaitsi armollisesti +olla täydesti tyytyväinen siihen, mitä hän teatterissa sai nähdä, ja +niin myös Polly. Sillä ponit todella olivat kirjavat, eivätkä ampuessaan +tappaneet ketään; ja petojen julmuus näkyi olevan paljasta savua -- sitä +ainakin runsaasti tuprueli heidän sisästänsä. Olisipa taas maksanut +vaivaa nähdä kuinka _Barbox Veljekset_, näitä iloja nauttiessaan, oli +antautunut siihen koko sielullaan. Eikä olisi ollut vähemmin hauskaa +nähdä kuinka hän päivällisellä joi maljan neiti Mellukan terveydeksi, +joka jäykkänä (ihanalla tsherkessittarella oli taipumaton selkäranka) +istui tuolilla Pollya vastapäätä, ja kuinka hän sai passarinkin +sopivalla vakavuudella ottamaan osaa tähän sievästi keksittyyn leikkiin. +Lopuksi oli kova puuha, ennenkuin saatiin Mellukka neiti ja kaikki sen +vaatteet ja rikkaudet ajurin vaunuun yhdessä Pollyn kanssa ja viedyksi +kotiin. Mutta siihen aikaan ei Polly jaksanutkaan enää avosilmin +katsella kaikkia noita yhteen kohtaan koottuja kalliita tavaroita; hänen +silmänsä olivat jo kääntyneet pois siihen ihmeelliseen paratiisiin, jona +lapsen uni on. -- Nuku, Polly, nuku, -- sanoi _Barbox Veljekset_, kun +tytön pää vaipui hänen kainaloonsa; -- tästä vuoteestasi et ainakaan +helposti putoa ulos! + +Mikä tuo risajava paperiliuska oli, jonka hän otti taskustaan ja +huolellisesti kokoon käärittynä pisti Pollyn hameen povelle, sitä emme +huoli selittää. Hän ei siitä virkkanut mitään, emmekä mekään siitä virka +mitään. He ajoivat pieneen etukaupunkiin, joka oli ison tehdaskaupungin +edustalla, ja pysähtyivät vähäisen talon pihaan. -- Älkää herättäkö +lasta, -- sanoi _Barbox Veljekset_ hiljaa ajurille, -- minä kannan hänet +tällä tavalla sisään. + +Pollyn kantajaa vastassa oli Pollyn äiti, joka kynttilä kädessä avasi +oven ja saattoi tulijat alakerran kamariin. Siellä makasi sohvalla +kipeä, taudista aivan laihtunut mies, joka käsillään peitti kasvonsa. + +-- Tresham, -- sanoi _Barbox Veljekset_ lempeällä äänellä, minä olen +tuonut teille Pollynne takaisin; hän nukkuu sikeästi. Ojentakaa minulle +kätenne ja sanokaa, että voitte paremmin. + +Sairas ojensi oikean kätensä, kumartui käden yli, joka tarttui siihen, +ja suuteli sitä. -- Kiitos, kiitos! Kyllä saatan sanoa voivani hyvin ja +olevani onnellinen. + +-- Se on oikein, -- sanoi _Barbox Veljekset_. -- Minun mieleeni johtui, +Tresham -- voitteko siirtyä hiukan, niin että saan vähä sijaa tässä? + +Näin sanoen hän kävi sohvalle istumaan ja silitteli lihavaa, omenan +tapaista poskea, joka lepäsi hänen olkapäällään. + +-- Minun mieleeni johtui, Tresham (minä alan jo tulla vanhaksi ukoksi, +niinkuin tiedätte, ja vanhoilla ukoilla on toisinaan mielijohteensa), +jättää Polly, koska minä hänet olen löytänyt, teille itsellenne, eikä +kellekään muulle. Tahdotteko ottaa hänet minulta? + +Kun isä ojensi käsivartensa ottaaksensa vastaan lapsen, niin molemmat +miehet katsoivat vakavasti toisiansa silmiin. + +-- Te rakastatte häntä suuresti, Tresham? + +-- Enemmän kuin voin sanoakaan. + +-- Jumala siunatkoon häntä. Ei se paljoa merkitse, Polly, -- jatkoi hän, +kääntäen puhuessaan silmänsä lapsen rauhallisiin kasvoihin, -- ei se +paljoa merkitse, jos sokea ja syntinen mies siunaa sitä, joka, niin kuin +tämä pieni lapsi, on häntä itseään niin paljoa parempi. Mutta se +merkitsisi paljon -- paljon hänen armottomalle päälleen ja hänen +syylliselle sielulleen, -- jos hän voisi olla niin paha ja kirota tuota +lasta. Parempi hänen olisi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen +kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen. Elä ja kukoista, ihana +lapseni! -- Näin sanoen hän suuteli lasta. -- Elä ja kukoista, ja tule +aikoinasi taas pienten lasten äidiksi, jotka myös ovat Isän kasvojen +edessä seisovien enkelien kaltaiset! + +Hän suuteli lasta vielä kerran, antoi hänet lempeästi vanhemmille, ja +läksi pois. + +Mutta hän ei lähtenytkään Walesiin. Ei, hän ei koskaan mennyt Walesiin. +Hän meni suoraa päätä taas kävelemään kaupungille ja katseli kansaa sen +työskennellessä ja huvitellessa, siellä ja täällä ja joka paikassa. +Sillä nyt hän oli _Barbox Veljekset ja Kumpp._; hän oli yksinäisen +nimensä osallisuuteen ottanut tuhansia kumppaneita. + +Viimein hän palasi hotelliinsa ja seisoi takkavalkean edessä, +virvoittaen itseänsä kuumalla punssilla, jota hän oli käskenyt tuoda +kamiiniuunin reunalle. Hän kuuli kaupungin kellojen lyövän ja omaa +taskukelloaan katsoen hän näki illan jo niin pitkälle kuluneen, että +kello oli kaksitoista. Kun hän pisti kellon takaisin taskuunsa, niin hän +näki oman kuvansa uunipeilistä. + +-- Vai niin, jopa nyt on syntymäpäiväsi tullut, -- sanoi hän hymyillen. +-- Näytätpä voivan hyvin. Monta onnellista syntymäpäivää vielä saan +sinulle toivottaa! + +Tämmöistä onnentoivotusta hän ei ollut koskaan ennen lausunut itselleen. +-- Totta maar! -- huusi hän. -- Syntymäpäivän pakeneminen on muuttunut +aivan toiselle kannalle! Tämä on Phoebelle selitettävä asia. Paitsi sitä +on tässä nyt kerrottava oikein pitkä juttu siitä tiestä, joka jäi +jututta. Minä en matkusta eteenpäin, vaan takaisin. Minä palaan heti +sillä junalla, jota ystäväni _Lamppu_ nimittää Lontoon pääjunaksi. + +Hän meni siis takaisin Mugbyn risteykseen ja asettausi sen läheisyyteen +asumaan. Se oli soveliain asuntopaikka, jos tahtoi tehdä Phoeben elämän +hauskaksi. Se oli soveliain asuntopaikka, jos tahtoi, että Beatrice +opettaisi Phoebeä soittamaan. Se oli soveliain paikka, jos tahtoi +välistä Pollya lainata. Se oli soveliain asuntopaikka, sillä siten +joutui yhteyteen kaikenlaisten hauskojen paikkojen ja ihmisten kanssa. +Sinne hän siis asettui asumaan, ja koska hänen asuntotalonsa seisoi +korkealla paikalla, niin saattoi hänestä lopuksi sanoa, mitä Polly itse +ehkä (kaikella kunnioituksella) olisi sanonut: + + Yks Barbox Ukko mäell' elää siellä, + Ja jos ei kuollut lie, niin elää yhä vielä. + +_Nyt seuraavat ne jutut, joita Matkustamaton Matkustaja, Mugbyn +risteystä tarkoin tutkiessaan, näki, kuuli tai muuten sai onkeensa._ + + + + +Haararata N:o 1. + +Ratavahti. + + +-- Hoi! Mies tuolla alhaalla! + +Ratavahti kuullessaan tämän kutsuvan äänen, seisoi koppelinsa ovella, +kädessään lippu, joka oli kierretty lyhyen kepin ympärille. Paikan +laatuun katsoen olisi luullut, ettei hänellä olisi ollut syytä epäillä, +miltä puolelta ääni tuli. Mutta hän ei katsonut ylös sinne, missä minä +seisoin, melkein hänen päänsä päällä jyrkän kaivanteen reunalla, vaan +kääntyi päinvastoin pois, katsoen pitkin rautatielinjaa. Hän teki sen +tavalla, joka kummastutti minua, vaikka henkenikään uhalla en olisi +voinut sanoa, mitä kummaa siinä oli. Mutta minä muistan, että näin +hänessä jotakin, mikä minua kummastutti, vaikka miehen muoto tuon syvän +juovan pohjassa näkyikin vain pienenä ja hämäränä, ja vaikka minä +seisoin korkealla hänen yläpuolellansa keskellä paahtavan päivän valoa, +niin että minun täytyi kädellä varjostaa silmiäni ennenkuin huomasin +koko miestä. + +-- Hoi! Mies tuolla alhaalla! + +Hän käänsi katseensa rautatielinjasta, nosti silmänsä ja näki minut +korkealla yläpuolellaan. + +-- Onko yhtään polkua, jota myöten voisin päästä alas teidän +puheillenne? + +Hän katsoi minuun vastaamatta mitään, ja minä katselin häneen, heti +uudistamatta joutavaa kysymystäni. Samassa tuntui epäselvää tärinää +maassa sekä ilmassa, joka pian muuttui kovaksi tykytykseksi ja +läheneväksi suhinaksi: en voinut olla taaksepäin hyppäämättä, ikäänkuin +tuo voima olisi voinut vetää minua alas. Kun pikajunan savu, joka +ylettyi minuun saakka, oli mennyt sivutseni ja hajaantunut pitkin +seutua, niin minä katsahdin taas alas ja näin miehen jälleen käärivän +kokoon lippua, jota hän junan ohikulkiessa oli heiluttanut. + +Nyt uudistin kysymykseni. Hetken kuluttua, hyvin tarkasti minua +katseltuaan, hän osoitti kokoon käärityllä lipullansa paikkaa, joka oli +samalla korkeudella missä minäkin seisoin, mutta pari kolme sataa +askelta edempänä. Huudettuani hänelle: »Hyvä on!» läksin sille paikalle, +ja löysinkin, tarkkaan ympäri katseltuani, epätasaisen, mutkittelevan +polun, jota rupesin astumaan alas. + +Kaivanne oli sangen syvä ja tavattoman jyrkkä. Se oli kaivettu +näljäpintaisen vuoren läpi, joka tuli yhä rapaisemmaksi ja märjemmäksi +mitä alemmaksi pääsin. Tästä syystä matkani kesti tarpeeksi kauan, jotta +minulla oli aikaa muistella, kuinka eriskummallisen vastahakoiselta hän +näytti osoittaessaan polkua. + +Tultuani niin syvälle alas pitkin mutkikasta polkua, että taas sain +miehen näkyviini, näin hänen seisovan ratakiskojen välissä sillä +radalla, jota myöten juna äsken oli kulkenut. Hän seisoi siinä ja näkyi +odottavan tuloani. Vasemmalla kädellään hän piteli leukaansa ja vasen +kyynäspää oli oikean käden nojassa, joka taas lepäsi ristissä rinnalla. +Hän seisoi siinä niin odottavan ja varovaisen näköisenä, että minä, +kummastuksissani hetkeksi seisahduin. + +Jatkoinpa jälleen kulkuani alaspäin ja näin, tultuani radan tasalle ja +lähetessäni miestä, että hän oli mustapintainen, kalvakka mies, jolla +oli musta parta ja jotenkin sakeat kulmakarvat. Hänen vahtipaikkansa oli +yksinäisimpiä, synkimpiä paikkoja mitä ikinä olen nähnyt. Molemmin +puolin vuotavankostea, epätasainen kallioseinä, joka peitti kaikki +näkyvistä paitsi kaistaleen sinistä taivasta. Näköalana pitkinpuolin oli +toisaalla ainoastaan saman suuren vankihuoneen polvitteleva jatko; +toisaalla se vielä pikemmin loppui hämärään punaiseen lyhtyyn ja mustan +tunnelin synkkään kitaan, jonka kömpelö rakenne oli raa'an, +mieltäpainostavan ja kolkon näköinen. Päivä niin harvoin pääsi +paistamaan tähän paikkaan, että siinä tuntui haudantapainen kalman haju; +ja siellä puhalsi niin kylmä viima, että se jääti minut jääkylmäksi, +ikäänkuin olisin jo lähtenyt todellisesta maailmasta. + +Ennenkuin mies liikahti, olin minä jo niin likellä häntä, että olisin +voinut häneen käsin koskea. Silloin hän astui askeleen taaksepäin ja +nosti kättänsä, irroittamatta silmiään minusta. + +-- Tämä on yksinäinen vahtipaikka, -- sanoin minä, -- ja se veti +huomioni puoleensa seisoessani tuolla ylhäällä. Täällä ei suinkaan, +arvelen ma, käyne ihmisiä tiheään teitä katsomassa. Eikä kävijä +suinkaan, toivoakseni liene teille vastenmielinen? Minäkin olen kaiken +ikäni viettänyt ahtaitten seinien sisäpuolella, ja nyt, viimeinkin +vapaaksi päästyäni katselen uutuuden viehätyksellä näitä suuria +ihmiskäden töitä. -- Jotakin semmoista hänelle puhuin; mutta en varmaan +muista sanojani; sillä paitsi sitä etten juuri ole taitava panemaan +puhetta alkuun, oli tässä miehessäkin jotakin minua hämmästyttävää. + +Hän loi sangen eriskummallisen katseen punaista valkeaa kohti, joka +paloi tunnelin suussa, ja katseli sitä tarkkaan ikäänkuin jotakin siitä +olisi puuttunut, ja sitten hän katsahti taas minuun. + +-- Tuota valkeaako teidän on hoidettava? Eikö niin? + +Hän vastasi hiljaisella äänellä: -- Ettekö te sitä tiedä? + +Nähdessäni tuijottelevaiset silmät ja synkät kasvot edessäni minulle +sattui mieleen se hullu ajatus, että hän olisi kummitus eikä mikään +ihminen. Perästäpäin olen mietiskellyt, olisivatko hänen ajatuksensa +olleet tarttuvaiset. + +Minäkin nyt astuin askeleen taaksepäin. Mutta niin tehdessäni huomasin +hänen katsannostaan, että hän salaisesti pelkäsi minua. Se ajoi hullun +ajatukseni pakoisalle. + +-- Te katselette minua, -- sanoin väkinäisellä hymyllä, -- ikäänkuin +pelkäisitte minua. + +-- Olin kahden vaiheella, -- vastasi hän, -- olisinko teidät nähnyt +ennen. + +-- Missä? + +Hän osoitti punaista valkeaa, jota hän äsken oli katsellut. + +-- Tuollako? sanoin. + +Pitäen minua tarkasti silmällä hän vastasi tuskin kuuluvalla äänellä: -- +Tuolla. + +-- Mitä, veikkoseni, tuolla tekisin? Olkoon muuten miten tahansa, mutta +siellä en ole koskaan käynyt, sen voitte vannoa. + +-- Niinpä minäkin luulen, -- vastasi hän. -- Olenpa siitä aivan +varmakin. + +Hänen käytöksensä tuli vapaammaksi ja samaten myös minun. Hän vastasi +kysymyksiini kernaasti ja valituin sanoin. Minä kysyin oliko hänellä +täällä paljon työtä? Olihan sitä, nimittäin paljon edesvastausta. +Ainoasti tarkkuutta ja valppautta tämä työ vaati; oikein työtä -- +käsityötä -- ei sanonut olevan paljon yhtään. Muuttaa merkki, puhdistaa +nuo lyhdyt, välistä vääntää tuota rautakankea, siinä koko hänen työnsä. +Mitäpä noihin moniin pitkiin ja yksitoikkoisiin hetkiin tuli, jotka +näyttivät herättävän minun sääliäni, hän vastasi vain elämänsä +jokapäiväisen toimen saaneen tämmöisen muodon, ja siihen hän oli +tottunut. Hän oli täällä alhaalla itsekseen oppinut vierasta kieltäkin +-- jos voi sanoa oppineensa kielen kun osaa sitä lukea ja on itsekseen +koettanut vaillinaisella tavalla päästä sen ääntämistavan perille. Myös +hän oli luvunlaskua harjoittanut sekä tavallisilla että +kymmenysmurtoluvuilla, olipa hän vähän algebraakin koettanut. Mutta +hänen päänsä oli jo lapsena ollut luvunlaskuun pystymään. -- Täytyikö +hänen, ollessaan vahdissa, aina oleskella tässä ummehtuneessa uomassa, +ja eikö hänellä ollut lupa nousta näiden korkeiden kallioseinäin välistä +päivänpaisteiselle paikalle? -- Sen hän sanoi riippuvan ajasta ja +asianhaaroista. Muutamat asianhaarat vaikuttivat että tätä rautatietä +kuljettiin tiheämmin, toiset taas, että sitä kuljettiin harvemmin; sama +oli myös päivän ja yön eri aikojen vaikutus. Selkeällä ilmalla hän +välistä, kun tilaisuutta oli, kiipesi ylemmäksi, täällä alhaalla +vallitsevan pimennon rajoista ulos. Mutta kun sananlennättimen kello +joka hetki saattoi kutsua häntä ja kun hänen äskenmainituilla retkillä +piti kaksinkertaisella valppaudella odottaa sitä, niin helpoitus oli +vähempi kuin mitä minä saatoin luulla. + +Hän vei minut koppeliinsa, missä oli tulisija, tiski ja sen päällä +virallinen päiväkirja, mihin hänen piti kirjoittaa muistiin kaikenlaisia +havaintojaan, ynnä sananlennätinkone, sen kiskot, neulat sekä siihen +kuuluva pieni kello, jonka jo mainitsin. Minä sanoin luulevani, että hän +oli saanut hyvän kasvatuksen, jopa kenties (minä toivoin hänen ei +panevan sitä pahaksi) paremman kasvatuksen, kuin mitä hänen virkansa +vaati. Siihen hän vastasi, että tämmöiset esimerkit kasvatuksesta ja +virasta, jotka eivät sopineet yhteen, eivät olleet harvinaiset missään +paikassa, missä paljon ihmisiä on yhteen kokoontunut. Niinhän on laita +työhuoneissa, poliisiväessä, niinpä myös toivottomain miesten +viimeisessä turvapaikassa, sotajoukossa. Ja niin hän myös tiesi olevan +jokaisen isomman rautatien palvelijakunnassa. Hän oli nuorena (jos minä, +tässä koppelissa istuen, voin sitä uskoa; itse hän ei sitä enää voinut) +opiskellut luonnontieteitä ja käynyt yliopistossa luentoja +kuuntelemassa. Mutta hän oli joutunut harhateille, käyttänyt väärin +aikansa, mennyt alaspäin, eikä ollut kyennyt enää kohoomaan ylös. +Valistus ei sitä kuitenkaan auttanut. Itse hän oli tehnyt tilansa ja +sillä nyt piti maata. Liian myöhäistä oli ruveta muuta tekemään. + +Kaiken, minkä tässä olen lyhyesti kertonut, hän sanoi vakavalla äänellä, +luoden synkät silmänsä milloin minuun, milloin valkeaan. Sanan »herra» +hän pisti vähä väliä puheesensa, varsinkin kertoellessaan +nuoruudenajastaan. Hän ikäänkuin tahtoi näyttää minulle, ettei hän +vaatinut mitään suurempaa arvoa, kuin mitä sopi siihen virkaan, missä +hänet nyt näin. Useammat kerrat sananlennättimen kello keskeytti hänen +puheensa; hän otti silloin vastaan sanomia ja lähetti vastaukset. Kerran +hänen piti mennä oven suulle, osoittaa lippuansa sivukulkevalle +höyryjunalle ja sanoa pari sanaa veturinkuljettajalle. Minä näin että +hän toimitti näitä tehtäviänsä suurella tarkkuudella ja valppaudella, +katkaisten puheensa siihen sanaan, mikä juuri suusta tuli, ja pysyen +vaiti kunnes tehtävä oli suoritettu. + +Sanalla sanoen minä olisin päättänyt tämän miehen olevan luotettavimpia +virassaan, jollei hän kaksi kertaa, minulle puhuessaan, olisi yhtäkkiä +vaaleten vaiennut, kääntynyt pieneen kelloon päin, joka _ei_ soinut, +avannut ovea (joka pidettiin kiinni siksi ettei terveydelle +vahingollinen kosteus pääsisi sisään) ja katsonut ulos sitä punaista +lyhtyä kohti, joka paloi tunnelin suussa. Kumpaisellakin kerralla oli +hänellä, takaisin tullessaan, tuo eriskummallinen ilme kasvoissansa, +minkä jo olin havainnut, vaikken sitä voinut käsittää nähdessäni hänet +kaukaa. + +Kun nousin lähtemään, virkoin hänelle: -- Te olette melkein saattanut +minut siihen uskoon, että olette tyytyväinen tilaanne. -- Minun täytynee +tunnustaa, että koetin täten houkutella häntä tunnustamaan mieltänsä. + +-- Luulen todellakin ennen olleeni tyytyväinen -- vastasi hän samalla +hiljaisella äänellä, millä hän ensialussa puhui, mutta mieleni rauha on +nyt häiritty, herra, on häiritty! + +Hän olisi mielellään, jos mahdollista, peruuttanut nämät sanansa. Mutta +ne olivat kerran päässeet hänen suustaan, ja minä tartuin niihin +kärkkäästi kiinni. + +-- Mistä syystä? Mikä häiritsee teidän mielenne rauhaa? + +-- Sitä on sangen vaikea selittää, herra. Siitä on sangen, sangen vaikea +puhua. Jos te joskus tulette tänne toisen kerran, niin koettelen sen +sanoa teille. + +-- Minulla on varma aikomus käydä teidän luonanne uudestaan. Sanokaa, +milloin saan tulla? + +-- Aikaiseen aamulla pääsen täältä pois, ja huomenna kello kymmenen +illalla olen taas täällä. + +-- Minä tulen kello yksitoista. + +Hän kiitti ja seurasi minua ulos ovesta. -- Minä näytän valkeaa +lyhtyäni, herra, -- sanoi hän omituisella hiljaisella äänellään, -- kun +olette löytänyt ylös vievän polun. Kun olette löytänyt sen, niin älkää +huutako minulle! Ja ylös päästyänne älkää myöskään huutako minulle! + +Hänen sanansa ja käytöksensä vaikuttivat sen, että tämä paikka tuntui +minusta vielä kylmemmältä; vaan en vastannut muuta kuin: -- Hyvä on. + +-- Ja huomennakin, kun tulette alas, niin älkää myöskään huutako +minulle! Sallikaa minulle lopuksi vielä yksi kysymys. Mistä syystä te +taannoin huusitte: «Hoi! Mies tuolla alhaalla!» + +-- Jumala tiesi -- vastasin tähän. -- Huusinhan jotakin semmoista. -- + +-- Ette vain jotakin semmoista, herra. Nuo olivat juuri samat sanat. +Minä ne hyvin tunnen. + +-- Olkoon että ne olivat samat sanat. Sanoinhan ne tietysti siitä syystä +kun näin teidät tuolla alhaalla. + +-- Eikö mistään muusta syystä? + +-- Mikä muu syy sitten olisi minulla voinut olla? + +-- Eikö teistä tuntunut ikäänkuin ne olisivat jollakin yliluonnollisella +tavalla tulleet teille suuhun? + +-- Ei. + +Hän toivotti nyt minulle hyvää yötä, ja valaisi lyhdyllään. Minä astuin +kiskoja myöten (jota tehdessäni minusta tuntui ikäänkuin joku höyryjuna +olisi tullut takaapäin), kunnes löysin polun. Sitä oli helpompi nousta +kuin mennä alas, ja minä saavuin aivan eheänä ravintolaani takaisin. + +Täyttäen tarkasti lupaukseni astuin ensimäisen askeleni mutkikkaalla +polulla juuri samassa kun kaukaa kuuluvat kellot seuraavana iltana +löivät yhtätoista. Hän odotteli minua alhaalla, valkea lyhtynsä kädessä. +-- En ole huutanut teille, -- sanoin aivan likelle tultuani, -- saanko +nyt puhua? -- Puhukaa vain, herra. -- Hyvää iltaa sitten, ja tässä on +käteni. -- Hyvää iltaa, herra, ja tässä on minun käteni. -- Sen +tehtyämme astuimme molemmat rinnatusten hänen koppelilleen, avasimme +sen, panimme oven kiinni ja kävimme valkean ääreen istumaan. + +-- Olenpa nyt tehnyt päätökseni, herra, -- aloitti hän, kumartuen +eteenpäin niin pian kuin olimme istahtaneet, ja puhuen äänellä, joka +tuskin oli kuiskutusta kuuluvampi, -- ettei teidän tarvitse toista +kertaa kysyä, mikä minun mieleni rauhaa häiritsee. Minä pidin teitä +jonakin toisena eilen illalla. Ja se se minun mieleni rauhaa häiritsee. + +-- Tuo erehdyskö? + +-- Eikä. Tuo toinen, joksi teitä luulin. + +-- Kuka se on? + +-- En tiedä. + +-- Onkos se minun näköiseni? + +-- En tiedä. En ole koskaan sen kasvoja saanut nähdä. Vasemmalla kädellä +hän silmiänsä varjoo ja oikealla viittailee. Kovasti viittailee. Tällä +tavalla. + +Minä seurasin silmilläni hänen liikkeitänsä, hänen käsivartensa liikkui +niinkuin sen joka kovimman mielenliikutuksen ja tuskan vallassa viittaa: +-- Jumalan tähden pois tieltä! + +-- Eräänä kuutamoyönä, -- jatkoi mies, -- istuin tässä, kun yht'äkkiä +kuulin äänen huutavan! Hoi! Mies tuolla alhaalla! Minä kavahdin ylös, +katsoin tuosta ovesta ulos ja näin tuon toisen seisovan punaisen lyhdyn +vieressä tunnelin suussa ja liikuttavan käsivarttaan sillä tavalla kuin +äsken näytin teille. Hänen äänensä oli paljosta huutamisesta käynyt +aivan käheäksi, se huusi: Pidä vaari! Pidä vaari! -- Ja sitten taas: +Hoi! Mies tuolla alhaalla! Pidä vaari! -- Minä otin lyhtyni, väänsin +siihen punaiset lasit ja juoksin tuota haamoa kohti, huutaen: Mikä on +rikki? Mikä on tapahtunut? Missä? -- Se seisoi juuri tunnelin pimeän +aukon vieressä. Minä tulin niin likelle, että minua kummastutti miksi se +yhä vielä varjosti silmiään hihallansa. Minä juoksin aivan sen päälle ja +nostin juuri kättäni siirtääkseni hihan sen silmiltä -- mutta samassa se +olikin kadonnut! + +-- Tunnelinko sisään? -- kysyin minä. + +-- Ei. Minä juoksin tunneliin noin viiden sadan kyynärän matkan. Sitten +seisahduin ja nostin lampun pääni yläpuolelle, niin että näin numerot +seinässä, jotka ilmoittavat tien pituuden, ja näin veden pisaroittain +hiipivän kosteita seiniä myöten ja tippuvan holvista alas. Minä juoksin +ulos jälleen kiireemmin, kuin olin sisään juossut, sillä tämä paikka +alkoi minua kuolettavasti peloittaa. Minä tarkastin kaikki paikat +punaisen lyhdyn ympärillä oman punaisen lyhtyni avulla. Minä nousin +rautarappusia myöten lyhdyn yläpuolella olevalle kalterille, ja tulin +alas jälleen ja juoksin tänne takaisin. Minä lähetin kummallekin +puolelle sähkösanoman: Varoitushuuto on kuulunut. Onko jotain rikki? -- +Kummaltakin puolelta tuli vastaus: »Kaikki hyvin»! + +Minusta tuntui ikäänkuin jääkylmä sormi olisi käynyt selkäpiitäni +myöten. Mutta vastustaen sitä yritin vakuuttaa hänelle, että tuo haamu +varmaan vain oli tyhjää mielikuvitelmaa. Minä kerroin hänelle, että +tämmöiset haamut, joiden syntymiseen ovat syypäänä ne hienot hermot, +jotka ovat silmäin näkövoiman välittäjänä, usein tekevät sairaat ihmiset +rauhattomiksi. Ovatpa muutamat sairaat tietäneetkin tämän tuskauttavan +seikan syntyperän ja todistaneet sen kokeilla, joita he ovat itsessään +tehneet. -- Mitä taas tuohon huutoon tulee, jonka olitte kuulevinanne, +niin kuunnelkaapa nyt hetkinen tuulta tässä luonnottomassa laaksossa +meidän hiljaa puhuessamme, ja kuinka kummallisesti se soittaa +sananlennättimen rautalangoissa. + +-- Se kaikki voi olla hyvä, -- sanoi hän, kun me olimme jonkun aikaa +istuneet kuuntelemassa. -- ja pitäähän minun jokseenkin tuntea tuulen ja +rautalankain äänet, koska olen täällä yksinäni valvonut niin monta +pitkää talvista yötä. Mutta minä pyytäisin saada lisätä, ettei se vielä +tähän loppunut. + +Minä pyysin anteeksi keskeyttämistäni, ja hän jatkoi hitaasti näillä +sanoilla, tarttuen käsivarteeni kiinni: + +-- Kuusi tuntia sen jälkeen kuin olin nähnyt tuon näön, tapahtui +yleisesti tunnettu suuri tapaturma tällä rautatiellä, eikä ollut kulunut +kymmentäkään tuntia, niin jo tuotiin kuolleet ja haavoitetut tunnelista +ulos sen paikan yli, missä haamu oli seisonut! + +Kolkko väristys kävi ruumiini läpi, vaan minä koettelin kaikin voimin +voittaa sitä. -- Täytyy myöntää, -- että tämä on sangen kummallinen +yhteensattuma, joka ei voinut olla syvään vaikuttamatta mieleenne. Mutta +varmaa on myös, että nähdään kummallisia yhteensattumia yhtenään ja se +on otettava lukuun, kun tämmöinen aine on puheena. Vaikka kyllä se totta +on, -- sen lisäsin, kun näin, että hän juuri tahtoi tuoda esiin tämän +saman muistutuksen minua vastaan, -- etteivät järki-ihmiset paljo pidä +lukua sattumista, tavallisesti arvostellessaan elämän tapauksia. + +Hän pyysi taas saada ilmoittaa, ettei se vielä tähänkään loppunut. + +Minä taas anoin anteeksi, kun hätäisyydessäni olin keskeyttänyt. + +-- Se, -- sanoi hän, tarttuen taas kiinni käsivarteeni ja katsoa +tuijotellen olkapäänsä yli, -- se tapahtui juuri vuosi takaperin. Kului +sitten kuusi, seitsemän kuukautta, ja minä olin jo säikähdyksestäni ja +mielenliikutuksestani tointunut, kun yhtenä aamuna, päivän koittaessa, +seisoin ovella ja luotuani silmäni punaiseen lyhtyyn päin, näin +kummituksen uudestaan. -- Hän vaikeni minuun tuikeasti katsoen. + +-- Huusiko se? + +-- Ei. Se oli ääneti. + +-- Liikuttiko se käsivarttaan? + +-- Ei. Se nojautui lyhdyn patsaasen, pitäen molemmat kätensä silmien +edessä. Näin. + +Taas seurasin silmilläni hänen liikettänsä. Se oli surua ilmaiseva +liike. Olen haudoilla nähnyt surevia tällä tavoin kuvattavan. + +-- Menittekö sen luokse? + +-- Minä palasin sisään ja kävin istumaan, osaksi selvittääkseni +ajatuksiani, osaksi siitä syystä, että minua pyörrytti. Kun uudestaan +menin ovelle, niin päivä oli jo valjennut ja kummitus oli poissa. + +-- Vaan tapahtuiko sitten taas jotakin? Tapahtuiko jotakin? + +Hän koski etusormellaan kahdesti tai kolmasti käsivarteeni, joka kerta +pelokkaana pudistaen päätänsä. + +-- Sinä samana päivänä, junan tullessa tunnelista ulos, havaitsin +muutamassa vaunussa, minun puoleisessa ikkunassa, ikäänkuin paljo päitä +ja käsiä olisi sekaisin liikkunut ja jotakin heiluteltu. Kerkesin juuri +viitata veturinkuljettajalle; Seis! Hän päästi kohta höyryn ja pani +jarrun rattaisin, mutta juna kulki kuitenkin vielä sataviisikymmentä +kyynärää tai enemmänkin edemmäksi tästä. Minä juoksin perästä ja kuulin +pitkin matkaa julmia huutoja ja parkumisia. Kaunis, nuori rouva oli +äkkiä kuollut vaunuun; hän tuotiin tänne sisään ja asetettiin lattialle +tuonne meidän välillemme. + +Vasten tahtoani työnsin tuolini taaksepäin; sitten katsahdin laudoista, +mihin hän osoitti, taas häneen. + +-- Se on totta, herra. Täyttä totta. Aivan niin tapahtui kuin teille +olen kertonut. + +En osannut mitään järjellistä sanoa, ja suuni tuntui sangen kuivalta. +Tuuli ja sananlennätinlangat lauloivat samaa juttua surkealla +parkumisellaan. + +Hän jatkoi edelleen. -- Nyt, herra, kuulkaa ja arvatkaa missä mielen +rauhattomuudessa olen. Kummitus on uudestaan ilmestynyt, viikko +takaperin. Siitä alkaen on se vähä väliä näkynyt, kadonnut ja jälleen +ilmaantunut. + +-- Lyhdynkö vieressä? + +-- Hätälyhdyn vieressä. + +-- Mitä se siellä on tekevinänsä? + +Hän teki uudelleen, jos mahdollista vieläkin suuremmalla kiivaudella ja +tuskalla, tuon eileisen liikkeen, mikä merkitsi: Jumalan tähden, pois +tieltä! + +Sitten hän taas jatkoi: -- Se ei suo minulle yhtään lepoa eikä rauhaa. +Se huutaa minulle monta minuuttia yhtä mittaa mitä tuskallisimmalla +äänellä: Mies tuolla alhaalla! Pidä vaari! Pidä vaari! -- Ja yhä se +liikuttaa kättänsä ja soittaa pientä kelloani -- + +Tähänpä tartuin kiinni. -- Soittiko se kelloanne eilenkin illalla, kun +minä olin täällä ja te menitte ovelle? + +-- Kaksi kertaa. + +-- No, katsokaapas, -- sanoin nyt, -- kuinka mielenne tyhjiä kuvittelee. +Minun silmäni näkivät kellon ja minun korvani olivat auki sitä +kuullaksensa ja, niin totta kuin olen elävä mies, kello silloin _ei_ +soinut. Ei silloin, eikä milloinkaan muulloin, paitsi kuin se aivan +luonnollisella tavalla helähti siitä, että teille asemahuoneelta +lähetettiin sähkösanoma. + +Mies pudisti päätään. -- Siinä asiassa en ole koskaan erehtynyt, herra. +Minä eroitan aina selvään milloin ihmiset panevat kelloni soimaan, +milloin kummitus. Kummitus saa kellosta eriskummallisen helähdyksen, +aivan toisellaisen kuin jos sitä muuten soitetaan. Enkä ole sanonutkaan +kellon näkyväisesti liikkuvan. En yhtään kummeksi ettette sitä kuullut. +Mutta _minä_ sen kuulin. + +-- Ja oliko kummitus muka näkyvissä, kun te katsoitte ulos? + +-- Se oli siellä! + +-- Kumpaisellakin kerralla? + +Hän vastasi vakaisesti: -- Kumpaisellakin kerralla. + +-- Tulisitteko minun kanssani ovelle katsomaan onko se nyt siellä? + +Hän puraisi alahuultansa niinkuin se, joka vastahakoisesti suostuu: +mutta hän nousi kuitenkin. Minä avasin oven ja astuin ulos rapulle: hän +pysähtyi oven suuhun. Tuolla näkyi hätälyhty. Tuolla näkyi tunnelin +musta suu. Tuolla näkyivät kaivanteen korkeat, kosteat seinät. Tuolla +näkyivät tähdet niiden yläpuolella. + +-- Näettekö sen nyt? -- kysyin minä, uteliaasti tarkastellen hänen +kasvojansa. Hänen silmänsä muljottelivat ja tuijottelivat, vaan eipä +paljo enemmän kenties kuin minunkaan silmäni, kun olin tarkkaan +kohdistanut ne samaan paikkaan. + +-- Ei, -- vastasi hän, -- se ei ole siellä. + +-- Oikein, -- sanoin minä. + +Me palasimme sisään, suljimme oven ja kävimme jälleen istumaan. Minä +juuri mietiskelin millä lailla käyttäisin tätä voittoani, jos se +voitoksi oli sanottava. Mutta samassa hän taas jatkoi keskusteluamme, +pitäen kertomustansa täysin varmana ja olettaen, ettei sen +todenperäisyydestä meidän kesken voinut olla epäilystäkään, niin että +tunsinkin olevani aivan tappiolla. + +-- Nyt te, herra, täydesti ymmärtänette, -- sanoi hän, -- että se, mikä +minua niin kauheasti tuskastuttaa, on kysymys: Mitä tuo kummitus taas +tarkoittaa. + +Minä vastasin etten tiennyt, tokko ymmärsin sitä aivan täydesti. + +-- Mistä se varoittaa? -- jatkoi hän mietiskellen, katsoen valkeaan ja +joskus vain vilkaisten minuun. -- Mikä on hätänä? Missä on vaara? Vaara +uhkaa jossakin rautatiemme varrella. Joku hirveä tapaturma on tapahtuva. +Sitä ei sovi epäillä tällä kolmannella kerralla, sen jälkeen, mitä ennen +on tapahtunut. Mutta se on todellakin hirveää, että se _minua_ noin +ahdistaa. Mitäpä _minä_ voin tehdä? + +Hän veti taskustansa nenäliinan ja pyyhki hikihelmet kuumalta +otsaltansa. + +-- Jos sähköittäisin joka puolelle: Vaaraa -- niin enhän siihen voi +sanoa mitään syytä, -- jatkoi hän pyyhkien kämmeniänsä. -- Minä saisin +siitä vain nuhteita, eikä siitä olisi kellekään apua. He luulisivat +minut hulluksi. Näin se kävisi; -- Sähköittäisin: Vaaraa! Kavahtakaa! -- +Vastaus: Mikä vaara? Missä vaara? -- Minä vastaisin: En tiedä. Vaan +Jumalan tähden kavahtakaa! He ajaisivat minut pois virasta. Mitä muuta +he voisivat tehdä. + +Oikein surkeaa oli nähdä hänen mielensä tuskaa. Se oli tarkkatuntoisen +miehen tuskaa, jota painosti yli voimien nousevan käsittämättömän +edesvastuun tuska, vaan josta elämä ja kuolema saattoi riippua. + +-- Kun se ensikerran seisoi hätävalkean vieressä, -- jatkoi hän taas, +pyyhkäisten mustat hiuksensa pois otsalta ja hieroen ohimoitansa +käsillään ylös ja alaspäin ikäänkuin kuumetaudin tuskassa, -- miksi se +ei voinut virkkaa minulle, missä tuo tapaturma oli tapahtuva -- jos sen +piti tapahtua? Miksi se ei voinut virkkaa minulle miten sitä voisi +välttää -- jos sitä oli mahdollista välttää? Ja koska se toisella +kerralla peitti kasvonsa, miksi se ei voinut mielemmin sen sijaan +virkkaa minulle: Tuo nuori vaimo kuolee, jos hän tänään ajaa junassa; +pidättäkää häntä kotona! Jos se nuo kaksi kertaa tuli vain +osoittaaksensa, että sen varoituksia on uskottava ja valmistaaksensa +minua siten uskomaan kolmattakin todeksi, miksi se ei nyt ilmoita vaaraa +selvillä sanoilla? Ja miksi se juuri minua varoittaa? Minua, Jumala +paratkoon, mitätöntä vahtia tässä yksinäisessä paikassa! Miksi se ei +mene jonkun luo, jolla on arvoa, niin että hänen sanojansa uskottaisiin, +ja valtaa ryhtyä varokeinoihin? + +Nähdessäni hänet tämmöisessä mielen tilassa, arvelin, että olisi parasta +sekä miesparalle itselleen että myös yleisön turvallisuudelle, että +koettaisin rauhoittaa hänen levottomuuttaan, ainoa, minkä tällä hetkellä +saatoin tehtä. Sentähden jätin enempää puhumatta sikseen koko kysymyksen +hänen näkynsä todenperäisyydestä tai olemattomuudesta; minä vakuutin +hänelle vain, että se, joka täyttää velvollisuutensa tunnollisesti, +tekee, mitä häneltä sopii vaatia, ja että hänen piti lohduttaa itseään +sillä tiedolla, että hän teki tehtävänsä, vaikkei hän ymmärtänytkään +noita hämmästyttäviä kummituksia. Tässä kokeessani menestyin paljoa +paremmin kuin yrittäessäni selityksillä saada häntä luopumaan +luulostansa. Hän tuli rauhalliseksi. Hänen virkaansa kuuluvat toimet +vaativat, sitä myöten kuin yö kului, yhä enemmän huomiota häneltä. Kello +kaksi aamusella läksin pois; olin kyllä tarjoutunut jäämään koko yöksi, +mutta hän ei sitä sallinut. + +En tiedä, miksi en tunnustaisi, että minä, astuessani polkua ylös monta +monituista kertaa vilkaisin tuohon punaiseen lyhtyyn, ettei tuo punainen +lyhty minua erityisesti miellyttänyt ja että uneni olisi ollut sangen +rauhaton, jos sänkyni olisi sen vieressä seisonut. Eikä minusta myöskään +ollut erittäin mieluista muistella noiden molempien varoitusten +seurauksia, junaonnettomuutta ja nuoren vaimon kuolemaa. En tiedä miksi +sitäkään salaisin. + +Mutta enimmin mielessäni mietiskelin, mitä minun pitäisi tehdä, saatuani +tietää miehen salaisuuden? Minä olin omin silmin nähnyt, että mies oli +taitava, valpas, ahkera ja tarkka. Mutta kuinka kauan nämät avut +kestäisivät, kun hänen mielensä oli niin rauhaton? Hänen paikkansa tosin +ei ollut korkea, vaan kuitenkin tärkeä, luotettavaa miestä vaativa, ja +tokko minä, esimerkiksi, olisin junassa aivan levollinen henkeni +puolesta, ja voisin luottaa siihen mahdollisuuteen, että hän edelleenkin +toimittaisi huolellisesti virkansa? + +Toiselta puolen taas en voinut päästä irti siitä tunteesta, että +pettäisin häntä jos ilmoittaisin hänen päälliköilleen mitä häneltä olin +kuullut, ennenkuin ensiksi olin puhunut suuni puhtaaksi hänelle +itselleen ja ehdoittanut hänelle keskivälisen keinon. Päätinpä viimein +ehdoittaa, että saattaisin häntä taitavimman lääkärin luo näillä +seuduin. Hänen neuvoansa me kysyisimme; muuten pitäisimme asian +ensialuksi salassa. Muutos hänen vahtiajassaan, sen häneltä olin +kuullut, tapahtuisi seuraavana iltana; hänen piti päästä pois pari +tuntia päivän nousun jälkeen ja tulla takaisin paikalleen kohta päivän +laskettua. Me olimme päättäneet, että silloin taas tulisin hänen +luoksensa. + +Seuraava ilta oli hyvin ihana, ja minä läksin jo aikaiseen ulos siitä +nauttimaan. Päivä ei ollut vielä aivan laskenut, poiketessani +peltopolulle, joka kulki pitkin kaivanteen reunaa. -- Kävelenpä, -- +sanoin itsekseni, tunnin ajan tätä polkua myöten, puolen tunnin +tuonnepäin, puolen takaisin; sitten on aika mennä ratavahtini luokse. + +Ennenkuin läksin edemmäksi, astuin kuitenkin aivan äyräälle ja +katsahdin, mitään ajattelematta, alas samasta paikasta, mistä olin +miehen ensi kerran nähnyt. Enpä voi selittääkään, kuinka sydämeni +säpsähti, kun aivan tunnelin suussa näin miehen haamun, joka varjosti +silmiään vasemmalla kädellään ja liikutteli oikeaa käsivarttaan +ikäänkuin suuressa tuskassa. + +Sanomaton kauhistus, joka ensihetkenä oli hyydyttänyt vereni, haihtui +kuitenkin kohta. Sillä minä havaitsin heti tuon haamun olevan elävän +ihmisen ja pienen joukon muita ihmisiä seisovan hänen lähellään, ja +heille hän näytti näyttelevän tätä liikettään. Hätälyhty ei vielä ollut +sytytetty. Sen patsaasen oli rakennettu pikkuinen, matala majantapainen +seipäistä sekä tervakankaasta. Se ei näyttänyt suuremmalta kuin vuode. + +En voinut karkoittaa mielestäni sitä ajatusta, ettei kaikki ollut +niinkuin piti olla. Minä pelkäsin hirveän tapaturman tapahtuneen, ja +soimasin itseäni, sillä olinhan tavallaan siihen syypää kun olin +jättänyt miehen sinne yksikseen, enkä ollut lähettänyt ketään häntä +vartioimaan tai oikaisemaan hänen tekojansa. Niin nopeasti kuin saatoin +juoksin siis mutkikasta polkua myöten alas. + +-- Mikä on tapahtunut? -- kysyin miehiltä. + +-- Vahtimies on saanut surmansa tänä aamuna, herra. + +-- Ei suinkaan se mies, jonka tuo koppeli on? + +-- Se sama, herra. + +-- Ei suinkaan se mies, jonka tunnen? + +-- Te voitte tuntea hänet, herra, jos olitte tuttu hänen kanssaan, -- +sanoi se mies, joka puhui kaikkien puolesta. Juhlallisesti nosti hän +lakkiaan ja siirsi pois tervakankaan kulman. -- Sillä hänen kasvonsa +ovat aivan vääntymättä. + +-- Voi, kuinka tämä tapahtui, kuinka tämä tapahtui? -- kysyin kääntyen +miehestä toiseen, kun tervakangas oli jälleen asetettu paikoilleen. + +-- Veturi ajoi hänen ylitsensä, herra. Ei kukaan koko Englannissa ollut +taitavampi kuin hän toimessaan; mutta mikä lienee ollut syynä, hän +seisoi liian likellä ulkopuolista rataa. Oli aivan valkea päivä. Hän oli +juuri sammuttanut lyhdyn ja piti lamppua kädessä. Veturin tullessa +tunnelista, hän seisoi selin siihen, ja se ajoi hänen ylitsensä. Tuo +mies kuljetti veturia ja näytti juuri meille kuinka se kävi. Näytä +herralle, Tuomas! + +Mies, joka oli karkeihin, tummanvärisiin vaatteisin puettu, astui +takaisin entiselle paikalleen, tunnelin suuhun. + +-- Kun olimme, herra, kiertäneet mutkan tunnelissa, -- sanoi hän, -- +näin hänet tunnelin suulla, ikäänkuin kiikarin kautta. Ei ollut aikaa +enää vähentää vauhtia, ja minä tiesin tämän miehen hyvin huolelliseksi. +Hän kun ei näyttänyt yhtään välittävän veturin vihellyksestä, niin minä +lakkasin viheltämästä, juuri kun olimme likelle tulemassa, ja hoilasin +hänelle niin kovasti kuin vaan jaksoin. + +-- Mitä te huusitte? + +-- Huusinpa: Mies tuolla alhaalla! Pidä vaari! Pidä vaari! Jumalan +tähden, pois tieltä! + +Sydämeni vavahti. + +-- Voi se oli hirveä hetki, herra. En lakannut huutamasta hänelle. Minä +varjostin silmiäni tällä käsivarrella, etten näkisi tuota kauheutta, ja +liikuttelin käsivarttani viimeiseen asti. Vaan ei se auttanut! + +En tahdo tehdä tätä kertomusta pitemmäksi sillä, että viipyisin toisessa +sen ihmeellisistä tapahtumista kauemmin kuin toisessakaan. Mutta +tahdonpa kuitenkin lopuksi huomauttaa sitä yhteensattumusta, että +veturinkuljettajan varoitushuuto ei sisältänyt ainoastaan niitä sanoja, +joita onneton ratavahti oli minulle kertonut tuon kummituksen sanoina, +vaan myöskin ne sanat, jotka minä -- ei hän -- olin omassa mielessäni +yhdistänyt käsivarren liikuttamiseen. + + + + +Haararata N:o 2. + +Veturinkuljettaja. + + +-- Kaikki yhteensäkö? No. Kaikki yhteensä luettuna, vuodesta 1841 +aikain, olen tappanut seitsemän miestä ja poikaa. Se ei ole paljo niin +monen vuoden kuluessa. + +Nämät hämmästyttävät sanat hän lausui vakavalla äänellä, nojautuen +asemahuoneen seinää vasten. Hän oli paksunläntä, punaposkinen mies, +hänen silmäteränsä olivat sysimustat ja valkuainen niiden ympärillä ei +ollut valkea, vaan ruskeankeltainen; ja ne näyttivät olevan niin täynnä +arpia ja viiruja kuin olisivat ne olleet tohtorin veitsen alla. Nämät +silmät olivat olleet kovassa työssä, ja katsoneet sekä tuuleen että +pahaan säähän. Pukuna oli hänellä lyhyt, musta takki ja likaiset +purjevaatteesta tehdyt housut; päässä matala, musta lakki. Kasvojen ilme +oli yksitotinen, jopa synkkä, ja koko hänen käytöksestään ilmeni +edesvastuun tunto, joka vakuutti minulle, ettei hän laskenut leikkiä. + +-- Niin, herra, minä olen viisikolmatta vuotta ollut +veturinkuljettajana, ja koko sillä ajalla olen tappanut ainoastaan +seitsemän miestä ja poikaa. Eipä ole monta virkaveljistäni, jotka +voisivat kehua niin vähän vahinkoa tehneensä. Vakavuus, herra, -- +vakavuus ja silmäin aukipitäminen, se sen tekee. Kun sanon seitsemän +miestä ja poikaa, niin tarkoitan rautatietoimiin kuuluvaa väkeä ... +tulenkohentajia, kantajia ja muita sellaisia. Matkustavaisia en ota +lukuun. + +Kuinka hän oli tullut veturinkuljettajaksi? + +-- Isäni, -- selitti hän, -- oli pieni pyöräseppä ja asui pienessä +torpassa sen rautatien varrella, joka käy Leedsin ja Selbyn välillä. Se +oli toinen rautatie, joka Englannissa tuli rakennetuksi. Ensimäinen oli +Liverpoolin ja Manchesterin välinen tie, jolla herra Huskisson sai +surmansa, niinkuin ehkä olette kuullut, herra. Junien kulkiessa sivuitse +me pojat aina hyppäsimme ulos niitä katselemaan ja hurraamaan niille. +Minä pidin silmällä, miten kuljettaja väänsi vääntimiänsä, kun hän +tahtoi kovempaa vauhtia, ja minä arvelin itsekseni kuinka hauskaa tuo +olisi, jos pääsisin veturinkuljettajaksi ja saisin hallita niin +ihmeellistä konetta. Ennenkuin rautatie oli rakennettu, oli postivaunun +ajuri mielestäni suurin mies maailmassa. Minä halusin silloin olla +postivaunun ajurina. Meillä oli kodissamme kuningas Yrjö III:n kuva, +punaisessa univormussansa. Sentähden minä aina sekoitin yhteen +postivaunun ajurin -- jolla myöskin oli punainen univormu -- ja +kuninkaan; edellisellä vain oli matala, leveäreunainen hattu päässä, +jommoista kuninkaalla ei ollut. Minun mielestäni ei kuningaskaan voinut +olla korkeampi mies kuin postivaunun ajuri. Aina minulla oli halu päästä +jonkunlaiseksi päämieheksi. Kerran Leedsissä käydessäni näin miehen, +joka johti soittokunnan musiikkia: silloin olisin halunnut tulla +soittokunnan johtajaksi. Kotiin tultuani laitoin itselleni sauvan ja +astelin pitkin teitä ja olin johtavinani soittokuntaa. Semmoista +tietysti ei ollut; vaan minä kuvittelin sen olevan. Toisella kerralla +taas mies, joka seisoi jonkun markkinateatterin edustalla, piiska sekä +puhetorvi kädessä, miellytti minua, niin että olisin suonut tulevani +hänen kaltaisekseen. Mutta rautatien valmistuttua veturinkuljettaja +voitti ne kaikki, ja minä päätin tulla veturinkuljettajaksi. Pian minun +olikin pakko valita itselleni elatuskeino, vaikka vasta olin nuori. +Isäni kuoli äkkiä -- salaman isku löi hänet kuoliaksi, kun hän oli +mennyt sadetta pakoon puun suojaan -- ja äiti ei kyennyt koko +lapsijoukkoa elättämään. Jo seuraavana päivänä, kun isäni oli viety +hautaan, menin minä asemahuoneelle ja ilmoitin tahtovani päästä +veturinkuljettajaksi. Asemapäällikkö naurahti ja sanoi minun aloittavan +varhain, vaan arveli että minun vielä piti kasvaa vähäisen. Hän antoi +minulle yhden pennyn[1] ja käski tulla takaisin kymmenen vuoden +kuluttua. Silloin minulla ei ollut käsitystäkään vaarasta. Jollen vielä +päässytkään veturinkuljettajaksi, päätin minä, niin piti minun kuitenkin +jollakin lailla saada työskennellä jollakin höyrykoneella. Kun en muuta +paikkaa saanut, niin rupesin laivapojaksi Humber joella käyvään +höyryalukseen, ja sain kantaa merihiiliä höyrykoneen lämmittäjälle. Se +oli ensimäinen alkuni. Myöhemmin pääsin itse lämmittäjäksi, ensin samaan +laivaan, sitten veturiin. Vielä kahden vuoden kuluttua tulin viimein +veturinkulettajaksi samalle rautatielinjalle, joka meidän torppamme +sivuitse kulki. -- Äitini ja veljeni ja sisareni juoksivat ulos minua +katsomaan, kun ensikerran ajoin sitä tietä. Minä jo kaukaa odotin +saavani nähdä heidät ja he jo kaukaa odottivat minua, ja he heiluttivat +käsiään ja hurrasivat, ja minä taas heilutin kättäni heille. Höyryä +minulla oli vahvasti koneessani, ja minä ajoin aika vauhtia, ja olinpa +oikein ylpeä sinä hetkenä. En ole ikinä ollut niin ylpeä kuin silloin! + +[Footnote 1: 1 penny = noin 10 penniä Suomen rahassa.] + +-- Halu johonkuhun toimeen auttaa yhtä paljon kuin oppi. Hyvin pian tuli +minusta veturinkuljettaja, jonka vertaa ei ollut monta tällä +rautatiellä. Sen myönsivät kaikki, ja minä olin siitä ylpeä, niinkuin +näette, ja iloinen. Tieteellisessä suhteessa, niinkuin teillä herroilla +on tapana puhua, en juuri paljoa tuntenut konettani. Mutta minä osasin +korjata sitä, jos siihen joku vika tuli -- tietysti vain niinkauan kun +ei jotakin mennyt rikki -- mutta en olisi voinut selittää, kuinka höyry +sen sisässä vaikuttaa. Veturin liikkeellepaneminen on melkein sama asia +kuin jos laskisit tilkan paloviinaa tynnyristä. Väännä hanaa niin se +alkaa juosta; väännä taas toisapäin ja pane jarrut pyöriin, niin se +seisahtuu. Siinä se on koko taito. Ei olekaan hyvä, jos kuljettaja on +tieteellinen ja tuntee liiaksi koneen sisukset. Konesepistä, jotka +tuntevat koneen, kaikki sen naulat ja ruuvit, tulee aina kelvottomia +veturinkuljettajia. Jokainen sen tietää. Heillä on liiaksi oppia. +Samaten on ihmisenkin sisällisen rakennuksen, niinkuin minulle on +sanottu. Jos tietäisimme kuinka mutkikas se rakennus on, niin emmepä +koskaan tahtoisi syödä emmekä juoda emmekä tanssia emmekä juosta emmekä +tehdä yhtään mitään, pelosta että joku laitos voisi mennä vialle. Sama +on koneseppienkin laita. Mutta _me_, joita tämmöiset ajatukset eivät +peloita, me annamme mennä täyttä vauhtia. + +-- Mutta veturin liikkeellepaneminen on toista, toista taas sen +kuljettaminen. Kuka hyvänsä, melkeinpä lapsikin, osaisi päästää höyryn +vaikuttamaan ja lakkauttaa sen jälleen. Mutta eipä jokainen osaakaan +pitää veturia hyvässä vauhdissa, yhtävähän kuin jokainen osaa oikein +ajaa hevosta. Ne ovatkin melkein samallaista työtä. Jos annat hevosen +pari kolme virstaa peräkkäin juosta täyttä laukkaa, niin se hengästyy, +ja jälkimäiset kaksi, kolme virstaa täytyy sinun sitä astuttaa. Samapa +on veturinkin laita. Jos kohta alussa kulutat liian paljon höyryä, +saadaksesi hyvän vauhdin, niin höyrykattila tulee tyhjäksi ja sinun +täytyy sitten ajaa nytkytellä hiljaa, kunnes vasta kaadettu kylmä vesi +rupeaa kiehumaan. Pääasia ajaessa on, että ajaa tasaisesti ja varoo, +ettei vesi pääse liiaksi vähenemään eikä tuli liiaksi alenemaan. Jos +täytät kattilan, kun se vielä on puolillaan kiehuvaa vettä, niin +lisättykin vesi rupeaa pian kiehumaan. Mutta jos et kaada lisään vettä, +ennenkuin kattila on melkein tyhjä, niin etpä saakaan sitä pian +kiehuksiin. Vielä yksi asia: ei pitäisi koskaan tehdä äkillistä +ponnistusta, jollei viivytystä ole ollut eikä aikaa mennyt hukkaan. +Pitäisi kulkea ylös sekä alas mäkeä aina yhtätasaista vauhtia. Välistä +kuljettaja liiaksi kuluttaa höyryään, niin että hänellä, vastamäkeen +tullessaan, tuskin on tarpeeksi madellaksensa ylös. Jos istutte junassa, +joka kulkee nytkytellen, niin voitte olla varma siitä, että kuljettaja +on huono. Tämmöinen ajotapa peloittaa julmasti matkustajia. Kun juna +kovan vauhdin perästä, äkkiä hidastuu kulussaan keskitaipaleella, esim. +keskellä tunnelia, niin matkustajat luulevat jonkun vaaran uhkaavan. +Mutta tavallisesti on ainoasti se syynä, että höyry on loppunut. + +-- Neljä, viisi vuotta ennen kun tulin tänne, olin kuljettajana +Brightonin pikajunassa ja vuotuiset -- s. o. ne matkustajat, joilla oli +vuosipiletit -- sanoivat aina tietävänsä, milloin minä kuljetin veturia; +sillä silloin ei hytkytellyt. Monasti herrat, tullessaan aseman +edustalle, kysyivät: Kuka tänäpäivänä on kuljettajana -- Jaakko +Martinko? -- Ja jos konduktööri vastasi niin olevan, niin he sanoivat: +Hyvä on! ja kävivät rauhallisesti vaunuihin. Ja kuitenkaan ei +kuljettajalle milloinkaan anneta shillinkiäkään; konduktööri sen aina +saapi, vaikkei hän toimita mitään. Harvat muistavatkaan, että +kuljettajaa on olemassakaan. Minä luulen, että he arvelevat junan käyvän +aivan itsestään. Vaan jos ei meillä olisi tarkat silmät päässä, ja jos +emme sekä tietäisi että tekisi mitä meillä on tehtävänä, niin he +voisivat silmänräpäyksessä olla mäsänä! Tavallisesti ajoin tuon +Brightonin välin viidessäkymmenessäkahdessa minuutissa. Sanomalehdissä +seisoi neljäkymmentäyhdeksän, mutta siinä oli vähän liikoja sanottu. +Pitkin matkaa oli minun pitäminen vaari vahtien viittauksista, -- niitä +oli yksi joka kolmannella virstalla -- niin että minä ja +koneenlämmittäjäni olimme ikäänkuin vireessä kaiken aikaa. Täytyihän +meidän aina tehdä kaksi asiaa kerrassaan, pitää huolta veturista ja +katsoa viittauksia. Tämän välin, satakaksikymmentäkaksi ja puolen +virstaa, ajan kahdeksassakymmenessäkuudessa minuutissa. Ei ole mitään +hätää, vaikka vauhti olisi kuinka kova, kun vaan tie on kunnossa, veturi +kelvollinen, eikä liian pitkä juna perässä. + +-- Niin se on. Mutta jos vaunut keikkuvat liiaksi puolelta toiseen, niin +on vaarallista. Jos te joskus satutte vaunuun, joka keikkuu paljon, niin +ilmoittakaa siitä ensi pysäyspaikassa ja antakaa heidän vetää +liitoskahle tiukemmalle. Sen liian höllänä ollessa vaunut helposti +voivat keikahtaa pois kiskoilta; ja yhtä vaarallista on sekin, jos ne +ovat liian tiukat. Pitää olla juuri sen verta väliä, että pontevat +tyynyt voivat vaikuttaa. Matkustajat pelkäävät tunneleita; mutta +_nykyään_ tunneleissa on turvallisempi ajaa kuin missään muualla. Emme +koskaan aja tunnelin sisään, ennenkuin meille on viitattu, tie auki! + +Junan saapi ihmeen joutuisasti seisahdutetuksi, vaikka se pikavauhtia +kulkisikin, jos vaan konduktöörit tekevät tehtävänsä yht'aikaa kuin +ajomies, ja panevat jarrut rattaisiin. Paljon silloin riippuu +konduktööreistä. Yksi jarru junan jälkimäisissä vaunuissa on yhtä hyvä +kuin kaksi etumaisissa. Veturi, näetten, tulee keveämmäksi siitä, kun se +polttaa hiiliänsä ja kuluttaa vettänsä; mutta vaunut sen perässä eivät +muutu. Paljon on meillä vastusta nuorista konduktööreistä. He ovat liian +hätäiset tehtävissänsä ja panevat jarrut liian aikaisin rattaisiin, niin +että töin tuskin saamme junan asemahuoneen sisään vedetyksi. Vanhat +konduktöörit eivät ole niin kiireiset; he taas usein jarruttavat liian +myöhään. Ei ole paljo apua siitä, jos vahingon tapahduttua sanot heille, +etteivät he ajallansa jarruttaneet. He vannovat jarruttaneensa, etkä voi +todistaa sitä valheeksi. + +-- Te kysytte, pidänkö rattaiden tutkimista vasaralla vain tyhjänä +menona? No, enpä tiedä oikein sanoa; en tahtoisi sitä siksi sanoa. Totta +on, etteivät miehet juuri usein löydä mitään vikaa. He ovat usein +unenhorroksissa, kun juna sydänyön aikana tulee pysäyspaikkaan. +Niinpähän tekin olisitte. Heidän pitäisi myös vasaralla tutkia onko +pyörän napakin eheä; mutta sitäpä he eivät tee koskaan. + +Monta tapaturmaa sattuu, joista eivät sanomalehdet milloinkaan mainitse. +Moni juna, täynnä matkustajia, pelastuu melkein kuin ihmeen kautta +mäsäksi rikkoutumasta. Näistä tilaisuuksista ei tiedä kukaan muu paitsi +kuljettaja ja koneenlämmittäjä. Muistanpa kerran kun olin veturia +kuljettamassa eräässä itäisessä kreivikunnassa. Mutkaa kiertäessäni, +näin yht'äkkiä toisen junan tulevan vastaan samaa rataa myöten. Minä +kyllä jarrutin, mutta mielestäni se oli jo myöhäistä. Kun vastaantuleva +veturi oli aivan päälle tulemaisillaan, niin huusin +koneenlämmittäjälleni ja käskin hänen hypätä pois. Hän hyppäsi, +ennenkuin vielä olinkaan ehtinyt saada sanoja suustani. Itsekin juuri +aioin tehdä samoin, kun havaitsin toisen junan poikkeavan toiselle +radalle, ja samana hetkenä viimeinen vaunu pyyhkäisi minun veturini +kyljitse. Likempää en ole ikinäni katsonut surmaa silmiin. +Koneenlämmittäjäni hyppäsi niskansa poikki. Puolta sekunttia myöhemmin +olisin minäkin hypännyt ja taittanut niskani. Mitä koko junasta olisi +tullut ilman meitä kumpaistakin, kas sitä en tiedä sanoa. + +-- Paljon ihmisiä musertuu junien alle, joista ei kukaan saa kuulla. +Muutamana pimeänä yönä Mustassa Maassa (Newcastlen seuduilla, missä +suurimmat kivihiilikaivokset ovat) minä ja apulaiseni tunsimme jotakin +märkää ja lämmintä läiskyvän vasten silmiämme. -- Eipä tuo taida tulla +koneesta, Willi, -- sanoin minä. -- Ei, -- sanoi hän, -- se on jotakin +paksua, Jaakko. -- Se oli verta! Sitä se oli. Perästäpäin kuulimme, että +junan alle oli jäänyt eräs kaivostyömies. Kun joku meidän omasta +väestämme saa surmansa, niin puhumme siitä niin vähän kuin mahdollista. +Se on tavallisesti, melkeinpä aina, heidän oma vikansa. Mekös +pelkäisimme vaaraa? Eikä, siksi olemme siihen liiaksi tottuneet. Vaan +emme sentään ole huolimattomat. En usko olevan missään muussa +työmieskunnassa ketään, joka enemmän pitäisi työtään arvossa kuin me +veturienkuljettajat. Meille ovat veturimme yhtä arvokkaat ja rakkaat, +kuin jos ne olisivat eläviä. Me pidämme niitä yhtä suuressa arvossa kuin +ketunpyytäjä[1] tai kilpa-ajaja hevostaan. Ja veturilla onkin yhtä +paljon oikkuja kuin hevosella; mikä potkaisee, mikä kompastuu, mikä +meluaa vallattomasti, mikä mitäkin, kukin omalla laillansa. Pankaa outo +mies tätä minun veturiani kuljettamaan, niin eipä hän tiedä mitä sille +tehdä. Niin, ihmeellisiä parannuksia on koneihin keksitty viimeisen +suuren näyttelyn jälkeen. Muutamat ammentavat itse vettä, niin ettei +tarvitse pysähtyä. Se on ihmeellinen keksintö, ja kuitenkin niin +yksinkertainen kuin A B C. Vesikorvoja pannaan määrättyihin paikkoihin +kiskojen väliin seisomaan. Ei tarvitse kuin vääntää yhtä ripaa, niin +laskeutuu kauha veteen, ja ohikulkiessa ajetaan vesi korvosta koneen +kattilaan, niin kiireesti, että minuutissa saataisiin 3,000 gallonia. + +[Footnote 1: Englantilaiset ovat hartaat pyytämään kettuja, ratsastaen +niiden jäljessä kunnes otus uupuu.] + +Veturinkuljettajan päähuoli on päästä määrätyllä ajalla perille; se on +hänellä aina mielessä. Kuljettaessani Brightonin pikajunaa, tuntui aina +minusta ikäänkuin ajaisin kilpaa ajan kanssa. En pelännyt, vaikka juna +olisi käynyt kuinka kovaa vauhtia; sitä vain pelkäsin, etten +minuutilleen joutuisi perille. Matkan päähän tultua meidän on tili +tehtävä ajasta. Rautatien omistajat hankkivat meille kellot ja me +kuljemme niiden mukaan. Ennenkuin lähdemme matkalle, astumme erään +huoneen läpi tarkastettaviksi. Se on muka siksi, että nähtäisiin, +olemmeko me selväpäiset. Mutta meille ei virketa sanaakaan, ja +saattaisipa mies päästä läpi, vaikka olisikin vähän pöpperössä. Olen +minä nähnyt koneenlämmittäjän, joka oli ollut tarkastettavana, nousevan +veturiin niin humalaisena kuin sika; hän lopsahti hiilikasalle ja makasi +siinä kuin säkki koko matkan. Minun täytyi silloin itse toimittaa +lämmittäjänkin virkaa. Jos kysytte, ovatko veturinkuljettajat yleensä +viinaan menevät, niin täytyy tunnustaa, että he kyllä ovat aikalailla. +Meillä on vaivalloinen virka; toinen kylki kylmänä kuin jää, toinen +kuumana kuin tulirovio; väliin kastumme, väliin kuivumme. Jos +kenellekään, niin veturinkuljettajalle on tämä vika anteeksi annettava. +Ja kuitenkaan en tiedä nouseeko koskaan yksikään kuljettaja humalaisena +veturiin. Ja jos sen tekisikin, niin kylläpä tuuli pian hänet +selvittäisi. + +Minä luulen, että veturinkuljettajat ylimalkaan ovat terveimpiä ihmisiä +maan päällä; mutta he eivät kauan elä. Siihen on luullakseni syynä kylmä +ruoka ja alinomainen täristys. Kylmästä ruuasta puhuen tarkoitan, ettei +veturinkuljettaja milloinkaan saa kunnollista ateriaa syödä. Hän ei +koskaan syö päivällistään kotona. Aamulla lähtiessään hän viepi kanssaan +palasen kylmää lihaa ja palasen leipää päivälliseväikseen. Tavallisesti +hänen täytyy syödä se veturin takana olevassa koppelissa, sillä ei hän +saa veturiaan jättää. Sen te myös ymmärtänette, että tuo alinomainen +täristys ja hytkytys kuluttaa miestä, aikaa myöten. Henkivakuutusyhtiöt +eivät sentähden otakaan meitä vastaan tavallisesta vuosimaksusta. +Veturinkuljettajan palkka on noin kahdeksan shillingiä[1] viikossa, +mutta jos hän hyvin säästää hiiliänsä, niin hän saapi enemmänkin. +Saavatpa muutamat tällä tavoin viisi jopa kymmenenkin shillinkiä +lisäpalkkaa viikossa. En juuri voi valittaa palkkaa liian vähäksi. Mutta +kovaa se on, kun meikäläistenkin siitä palkasta täytyy maksaa +tuloveroa[2] kruunulle. Rautationomistajat antavat tarkan tiedon, kuinka +paljon kullakin meistä on palkkaa, ja sen mukaan meiltä otetaan vero. Se +on oikein häpeällistä! + +[Footnote 1: Englannin shilling on vähän päälle 83:n Suomen penniä.] + +[Footnote 2: Vastaava meidän suostuntaveroa, (tai kunnallista +tuloveroa).] + +-- Te kysytte minkälainen kotielämämme on -- elämämme kotona? No, emmepä +juuri paljon saa nähdä perhettämme. Minä lähden kotoa kello puolivälissä +seitsemän aamulla, enkä joudu kotiin ennenkuin vasta puolivälissä +yhdeksän illalla, tai vielä myöhemmin. Lähtiessäni lapset eivät vielä +ole heränneet ja ennen tuloani ovat jo taas nukuksissa. Tällä tavalla +päiväni enimmiten kuluu: lähden Lontoosta kello 8.54; ajan puolen +viidettä tuntia; syön sitten kylmät evääni; katson onko kone kunnossa; +ajan saman matkan takaisin; puhdistan koneen; ilmoittaudun päällikölle; +sitten kotiin. Kaksitoista tuntia vaivalloista, huolettavaa työtä, eikä +ruokarauhaakaan välillä. Ovatko vaimomme peloissaan miestensä tähden? +Ovatpa niinkin. Sillä lähtiessämme emme voi koskaan olla varmat, että +pääsemme hengissä takaisin. Meidän pitäisi suoraapäätä asemahuoneelta +mennä näyttäytymään heille, jotka meitä kaiken päivää muistelevat ja +joiden onni meidän elämästämme riippuu. Mutta paha kyllä emme aina sitä +tee. Kenties joskus ensin poikkeamme krouviin, ja ehkäpä tekin sen +tekisitte, seisottuanne koko päivän veturissa. Mutta vaimoilla on omat +keinonsa, millä kuitenkin kohta saavat tietää olemmeko eheinä. He +kyselevät toinen toisiltaan. -- Oletko nähnyt Jaakkoani? -- kysyy yksi. +-- Enpä, -- vastaa toinen, -- vaan näkihän minun ukkoni puoli tuntia +sitten hänen tulevan ulos asemahuoneesta. -- Siitä kysyjä tietää +Jaakkonsa olevan aivan eheänä ja osaa löytää hänet, jos tarvis olisi. +Surkeaa tointa se on, kun on vietävänä pahoja sanomia jonkun kumppanin +vaimolle. Ei siihen työhön kukaan meistä mielellään rupea. Muistanpa, +kun Jaakko Davidge oli saanut surmansa, niin ei kukaan meistä uskaltanut +mennä hänen toveriraukalleen sitä tietoa viemään. Hänellä oli seitsemän +lasta, naisparalla, ja molemmat pienimmät paraikaa kuumetaudissa. Me +saimme vanhan Berridgen eukon -- Tuomas Berridgen äidin -- siihen +toimeen. Mutta samassa kun akka jalallaan astui sisään, niin leski jo +arvasi asian, ja kaatui niinkuin kuollut lattialle, ennenkuin toinen oli +saanut sanaakaan suustaan. Sillä tavoin hän makasi tunnotonna kaiken +yötä eikä saanut ennenkuin vasta seuraavana aamuna kuulla asiata +ihmiskielen kautta. Mutta sydämessään hän sen yhtähyvin jo tiesi. Onpa +tämä meidän elomme sattumuksen nojassa, aivan kuin arvanlyönti! + +-- En ole kuitenkaan muulloin kuin yhden ainoan kerran eläissäni ollut +peloissani veturissa. Omasta hengestäni ei lukuakaan. Se pannaan +alttiiksi tämmöiseen virkaan ruvetessa, ja vaaraan tottuu. +Matkustavaisia en myöskään muistele. Veturinkuljettajan ajatukset eivät +mene koskaan veturia kauemmaksi. Jos hän vain pitää sen oikealla tiellä, +niin ovat myös jäljessätulevat vaunut oikealla tiellä, sen verran kuin +se meistä riippuu. Mutta yhden kerran olivat matkustavaiset minulla +mielessä. Heidän joukossaan sinä aamuna oli pieni poikani, Willi. Hän +oli pieni raajarikko parka, jota me rakastimme vielä hellemmin kuin +muita lapsiamme sentähden, että _oli_ raajarikko ja niin hiljainen ja +niin viisas. Hänen piti mennä maalle erään tädin luo, joka oli luvannut +jonkun aikaa hoitaa häntä. Me arvelimme raittiin ilman siellä tekevän +hänelle hyvää. Sinäpä aamuna muistin, että eläviä ihmisiä oli takanani; +muistelin vähä väliä erästä pientä henkeä, joka oli minun käsissäni. +Kaksikymmentä vaunua oli junassa, ja minusta näytti kuin pikku Willini +olisi istunut jokaisessa niistä. Vääntäessäni höyryä liikkeelle vapisi +käteni. Minä tunsin, kuinka sydämeni sykähti lähestyessämme vahtimiehen +koppia. Minä olin aivan kylmässä hiessä, kun tiehaara tuli eteen. +Seitsemän ja puolen peninkulmaa kuljettuamme, näin myöhästyneemme +yksitoista minuttia. -- Mikä sinun on tänä aamuna? -- kysyi +koneenlämmittäjäni. -- Oletko viime yönä ottanut ryyppyjä liiaksi? -- +Älä puhu minulle, Pekka, -- sanoin minä, -- ennenkuin olemme tulleet +Peterboroughiin. Ja pidä tarkka vaari, veikkonen, ole niin hyvä! -- En +ole koskaan niin hartaasti kiittänyt Jumalaa kuin lakkauttaessani höyryn +Peterboroughin asemahuoneesen ajaessamme. Pienen Willin täti oli siellä +vastassa, ja minä näin kuinka hän nostettiin ulos vaunusta. Minä käskin +tädin tuoda hänet luokseni; minä nostin lapsen syliini ja suutelin häntä +-- varmaankin kaksikymmentä kertaa, luulen ma -- ja tahrasin hänet niin +pahanpäiväiseksi rasvallani ja hiilinoellani, ettette voi uskoakaan. + +Lopun matkaa olin taas aivan ennallani. Ja luullakseni, herra, +matkustavaisten henki oli paremmassa turvassa sen jälkeen, kun pikku +Willi oli lähtenyt. Ei veturinkuljettajan, näettekös, kelpaa olla +liiaksi oppinut eikä liiaksi herkkätunteinenkaan. + + + + +Haararata N:o 3. + +Korvaustalo. + + +Ei ole yhtään peiliä koko talossa, herra. Se on isäntäni eriskummallinen +oikku. Ei ole yhtään ainoaa peiliä missään huoneessa koko talossa! + +Se oli pimeän ja synkän näköinen rakennus, jonka rautatienomistajat +olivat ostaneet, jatkaaksensa sille puolelle tavara-aittaansa, joka oli +liian ahdas. Talon hintaa määräämässä oli istunut korvauslautakunta, ja +siitä kansa oli antanut talolle nimen _Korvaustalo_. Rautatieyhtiö oli +sen jo ostanut; mutta entinen omistaja oli yhä vielä saanut jäädä +asumaan, kunnes ruvettaisiin itse rakennushankkeisin. Ensialussa tulin +tämän talon huomanneeksi siitä syystä, että se seisoi juuri vastapäätä +suurta pölkkykasaa, joka oli asetettu rautatien reunalle ja jossa istuin +usein puoli tuntisen, kun väsyin kävellessäni Mugbyn risteyksellä. + +Se oli neliskulmainen, kolkko, harmaantunut talo, rakennettu +rosopintaisista kivistä ja katettu ohuilla kiviliuskoilla. Ikkunoita oli +harvassa, kaikki kovin pienet rakennuksen suuruuteen nähden. Suurella, +tyhjällä, harmaalla pitkälläpuolella niitä oli neljä. Pääovi oli +keskellä seinää; oven kummallakin puolella oli yksi ikkuna, ja +sitäpaitsi kaksi ylikerrassa. Kartiinit olivat aina alas lasketut, ja +oven ollessa lukossa ei näkynyt koko tuossa synkeässä rakennuksessa +yhtään elämän tai työnteon merkkiä. + +Mutta ovi ei ollut aina lukossa. Joskus se avattiin sisältäpäin kovalla +telkirautojen ja kahleitten kalinalla. Silloin astui eräs mies +kynnykselle, missä hän seisoi hengittäen ilmaa, ikäänkuin ihminen, jolla +tavallisesti on niukalti sitä tavaraa. Hän oli kookas, paksunläntä, +kenties 50--60 vuoden vanha. Hänen tukkansa oli tavattoman lyhyeksi +keritty, parta oli pitkä ja tuuhea; ja silmissä näkyi ystävällinen ilme, +joka teki hänet miellyttäväksi. Joka kerta, kun näin hänet, oli miehellä +päällään vihreänruskea nuttu jonkinlaisesta kankaasta, joka ei ollut +verkaa, sekä vaaleanväriset liivit ja housut. Päälliseksi oli hänellä +poimukaulus paidassaan, koristus, joka, sivumennen sanoen, ei oikein +soveltunut partaan, sillä se oli alituisesti sen tiellä. Tällä +arvokkaalla miehellä oli tapana, seisottuansa jonkun aikaa kynnyksellä +ja hengitettyänsä ilmaa, tulla ulos tielle. Katsahdettuansa, melkein +ajattelematta, erääsen yläkerran ikkunaan, hän meni tien poikki +pölkkykasalle ja nojautui aitaukseen, joka kulki pitkin rautatien +reunaa. Siinä hän sitten katsoi kummallekin puolelle rataa (se kulki +talon ohitse), ja hänen kasvojensa ilme oli kuin miehen, joka täyttää +itsemääräämänsä velvollisuuden, odottamatta siitä kuitenkaan +minkäänlaista seurausta. Näin tehtyänsä hän taas astui takaisin tien +toiselle puolelle, kääntyi kynnyksellä vetääksensä vielä kerran ilmaa +sieraimiinsa, ja katosi taloon sisään. Oven hän joka kerta kiinnitti +niin lujasti telkimillä ja kahleilla, ikäänkuin sitä ei avattaisi +ennenkuin viikon kuluttua. Vaan tuskinpa oli puoli tuntia kulunut, niin +hän näkyi jälleen astuvan tielle, vetävän ilmaa sieraimiinsa ja +katselevan rataa pitkin rautatien kummallekin puolelle. + +Eipä aikaakaan, niin koetin hieroa tuttavuutta tämän levottoman herran +kanssa. Pian sain tietää, että poimukauluksinen ystäväni oli sairaan +herran uskottu palvelija, juomanlaskija, kamaripalvelija ja kaikki +kaikessa. Isännän nimi oli herra Oswald Strange, hän oli vastikään +muuttanut tuohon vastapäiseen taloon asumaan, ja uusi tuttavani, jonka +nimi kuului olevan Masey, näkyi olevan taipuvainen kertomaan jotakin +hänen elämästänsä. Herra Strange oli tullut tälle paikkakunnalle osaksi +siitä syystä, että hän tahtoi muuttaa taloutensa pienemmälle kannalle -- +ei sen vuoksi, lisäsi herra Masey kohta, että hänen olisi varattomuuden +tähden ollut pakko sitä tehdä, vaan siksi, että herra raukka erityisistä +syistä tahtoi pitää talossaan niin vähän palvelusväkeä kuin mahdollista. +Toinen syy tänne tuloon taas oli se, että herra tahtoi olla likellä +vanhaa ystäväänsä, tohtori Gardenia, joka asui näillä seuduin, ja jonka +seuraa sekä neuvoja vailla herra Strange ei voinut tulla toimeen. Tämän +sairaan herran eläminen näytti olevan hyvin epävakava. Se kuihtui +kuihtumistaan hetki hetkeltä. Palvelija, isännästään puhuen, käytti jo +mennyttä aikaa. Maseyn kuvauksen mukaan hän oli korkeintaan +viisineljättävuotias, mutta hänen ulkomuodossaan ei ollut enää mitään +nuoruuden jälkeä, vaikka tosin itse kasvojen rakenne ja piirteet olivat +vielä nuorenlaiset. Se miehessä oli niin kummaa. Kaukaa katsoen olisi +luullut häntä monta vuotta nuoremmaksi, kuin mitä hän todella oli, ja +siihen aikaan kun hän vielä käyskenteli ulkona pitivät vieraat häntä +aina seitsemän- tai kahdeksankolmatta vuotisena miehenä. Mutta +likemmäksi tultuaan heidän arvelunsa heti muuttui. Ukko Masey esitti +omituisella tavalla kaikki isäntänsä eriskummallisuudet yhdellä ainoalla +lauseella, jota hän sen seitsemän kertaa uudisti. Herra, hän oli kumma +nimeltään (Strange merkitsee kummaa) ja kumma tavoiltaan ja kumma +kasvoiltaankin vielä päälliseksi. + +Toisella tai kolmannella kerralla, yhdessä puhellessamme, ukko lausui +seuraavat sanat, joilla tämä yksinkertainen juttu alkaa. + +-- Ei ole peilintapaista kalua koko talossa, -- kertoi ukko, seisoen sen +pölkyn vieressä, millä minä istuin, ja katsoen miettiväisesti tien yli +vastakkaiseen taloon päin. -- Ei yhtä ainoatakaan! + +-- Arkihuoneissa kai tarkoitatte? + +-- En herra, minä tarkoitan sekä arki- että makuuhuoneita, kumpiakin. Ei +ole meillä edes peilin palastakaan, niin suurta kuin kämmenenne, jos +tahtoisi partaansa ajaa. + +-- Mutta kuinka se on mahdollista? -- kysyin. -- Miksikä ei ole peilejä +missään huoneessa? + +-- Voi herra! -- vastasi Masey, -- sitä ei kukaan meistä voi sanoa. +Siinä se salaisuus onkin. Se on isäntäni oikku. Hänellä oli muutamia +eriskummallisia mielijohteita ja tämä oli yksi niistä. Hauska herra hän +muuten oli, niin hauska kuin vain palvelija suinkin voi toivoa. Ja +antelias herra, ja herra, josta ei paljo vaivaa ollut. Ja aina hänellä +oli joku lempeä sana palvelijoille, ja jos siksi tuli, hän kohteli heitä +myös lempeydellä. Eipä koko Pyhän Yrjön pitäjässä (missä me asuimme +ennen tänne tuloamme) ole yhtään taloa, missä palvelijoille olisi +annettu enemmän joutoaikaa ja parempaa ruokaa. Mutta kaiken sen ohessa +hänellä oli eriskummalliset tapansa sekä oikkunsa, ja tämä oli yksi +niistä. Ja kuinka tärkeänä hän tätä asiaa piti, herra, -- jatkoi ukko; +ja kuinka ankarasti tämä sääntö teroitettiin mieleen jokaiselle uudelle +palvelijalle, ja kuinka monen palvelijan täytyi sentähden muuttaa, sitä +ette uskoisi, herra! Kun hän otti uuden palvelijan palvelukseensa, niin +ensimäinen ehto oli aina se, ettei saisi tuoda mukanaan peiliä. Minun +virkaani kuului selittää tämä asia, (niin paljon kuin sitä voi +selittää), ennenkuin joku palvelija sai tulla taloon. -- Te saatte +nähdä, että tämä on helppo paikka, -- sanoin tavallisesti; täällä on +ruoka hyvää, palkka hyvä ja paljon vapaata aikaa. Mutta yhteen asiaan +tässä on tottuminen. Pitää tulla toimeen ilman peiliä, niin kauan kuin +täällä olette. Sillä semmoista kalua ei koko talossa ole eikä, mikä +vieläkin tärkeämpi, tule ikinä olemaan. + +-- Mistäpä te sen niin varmaan tiesitte, ettei peiliä ikinä tulisikaan +taloon? -- kysyin minä. + +-- Jumal' auttakoon, herra! Jos te olisitte nähnyt ja kuullut kaikki, +mitä minä, niin ette epäilisi sitä asiata. Kuulkaapas vain yksi +esimerkki: Minä muistan erään päivän, jolloin isännällä oli asiaa +emännöitsijän kamariin missä kyökkipalvelija asui; siinä kamarissa oli +jotakin muutettavaa. Silloinpa nousi aika melu! Kyökkipalvelija -- hän +oli kovin turhamainen, vaikka hirveän ruma -- oli jättänyt uunin +reunalle pikkaraisen peilinpalasen, noin kuuden neliötuuman kokoisen +vain. Hän oli salaa tuonut sen mukanaan ja piti sitä aina lukon takana. +Mutta silloin se oli jäänyt esille, sillä hänet kutsuttiin äkkipäätä +ulos, par'aikaa hiuksiansa sukiessaan. Minä huomasin peilin ja riensin +sinne mitä kiireimmin. Mutta herra sattui aivan sen eteen ennenkuin +kerkesin väliin, ja silloin asia oli valmis. Hän loi pitkän, tuijottavan +katseen siihen, vaaleni kalman karvaiseksi, kaappasi peilin, paiskasi +sen tuhansiksi pirstaleiksi lattiaan, vieläpä polki palasia +kantapäillään ja musersi ne aivan tomuksi. Loput päivää hän vietti +yksinään kamarissaan lukon takana. Ensiksi hän oli kuitenkin käskenyt +minun ajaa kyökkipiika talosta aivan paikalla, sillä samalla hetkellä. + +-- Sepä oli kumma seikka! -- sanoin mä. + +-- Voi herra, -- jatkoi ukko, -- ette uskoisi kuinka paljon vastusta +minulla on ollut noista naispalvelijoista. Vaikea oli ensiksi saada +ketään, joka tämmöisillä ehdoilla rupesi palvelukseen. -- Mitä, eikö +muka saisi olla murustakaan, minkä avulla hiuksensa laittaisi? -- +kysyivät he, ja läksivät pois, korkeasta palkasta huolimatta. Ja ne, +jotka suostuivat, nepä taas osasivat valhetella! He vakuuttivat, +etteivät he huolineet yhtään peilistä, he vakuuttivat, etteivät he +koskaan muulloinkaan kurkistaneet peiliin. Ja ne samat tyttöluntukset +kuitenkin toivat peilinsä tavalla tai toisella muassaan, vaatteihinsa +kätkettynä. Ennemmin tai myöhemmin he sitten ottivat sen esille ja +panivat johonkuhun paikkaan seisomaan (niinkuin tuo kyökkipiika), missä +herra voi sattua sen näkemään. Ja sitten -- tuommoisilla tytöillä ei ole +yhtään omaatuntoa -- kun jonkun heistä olin kielletystä teosta tavannut, +hän vielä nosteli nenäänsä, rohkeana kuin kukko: No, millä keinoin +muutoin saisin tietää, onko jakaus suora? Ei hän ollut tietävinäänkään, +että hänelle juuri sentähden maksettiin korkeampi palkka, että tämä oli +se asia, jota hän _ei saisi_ tietää niin kauan kuin hän asui meidän +talossa. Turhamielistä joukkiota, herra, ja mitä rumemmat, sitä +turhamaisemmat. Ei ollut yhtään loppua heidän koukuttelemisillaan. +Heillä oli peilit ompelurasiansa kannen sisäpuolessa, mistä minun oli +melkein mahdoton löytää niitä, taikka virsikirjan tai kokkikirjan +kansien sisäpuolella tai tee-rasioissaan. Minä muistan yhden +palvelustytön, -- viekas peijakas hän oli, isorokko oli kuopittanut +hänen kasvonsa, -- joka aina sekä tavallisella että tavattomilla ajoilla +lueskeli rukouskirjaansa. Välistä arvelin: kas tämäpä on oikein +jumalinen! ja välistä taas (aina sitä myöten millä tuulella satuin +olemaan) arvelin hänen varmaan opiskelevan vihkimyskaavaa ulkoa. Mutta +kerran kun tulin hiljaa hänen taaksensa, saadakseni selvää asiasta, niin +-- näetkö kummempaa! -- siinä se taas oli vanha juttu! Kehyksetön +peilinpalanen oli kirjan lehteen kiinnitetty postimerkkiarkin +reunuksilla. Pelkkää viekkautta! Toiset taas pitivät peilinsä +ruoka-aitassa tai kivihiilikellarissa, taikka antoivat sen jonkun +naapurin piian tai tuolla nurkkauksen takana asuvan maitomuijan haltuun. +Enkä voi olla tunnustamatta, -- näin päätti ukko pitkän kertomuksensa, +-- että minustakin tuntui vähän vaikealta, kun ei saanut olla edes niin +suurta peilinpirstaletta, että olisi nähnyt ajaa partansa. Alussa kävin +parranajajan luona; vaan pian sen heitin ja annoin partani kasvaa, +niinkuin isäntäkin teki. Samaten rupesin käyttämään hiuksianikin -- näin +sanoen herra Masey osoitti kädellä päätänsä, -- niin lyhyinä, ettei +niitä ole tarvis jakaa edestä eikä takaa. + +Minä istuin jonkun aikaa ääneti hämmästyksissäni ja katselin vain +kumppaniin. Uteliaisuuteni oli kovasti yltynyt ja suuresti halutti minua +saada tietää vielä enemmän. + +-- Oliko teidän herrallanne joku ruma vika kasvoissansa, -- kysyin +viimein, -- jonkatähden hän ei kärsinyt nähdä omaa kuvaansa peilissä? + +-- Ei millään tavalla, vakuutti vanha palvelija. -- Hän oli niin sievä +muodoltaan, kuin vain ihminen voi toivoa. Tosin hänen kasvonsa olivat +hiukan kivulloisen ja surullisen näköiset; kenties olivat posket liian +kalvakat; mutta mitään rumaa vikaa niissä ei ollut enempää kuin minussa +tai teissä, herra. Ei, herra, ei; siinä ei ole syy. + +-- Missä sitten syy on? Mikä siihen on syynä? -- kysyin tuskastuneena. +-- Eikös ole ketään ihmistä, joka tietäisi herranne salaisuuden? + +-- On maar', herra, -- sanoi ukko, luoden katseensa vastapäätä olevaan +ikkunaan. -- Onpa yksi mies, joka tietää kaikki herrani salaisuudet ja +tietää muiden muassa tämänkin salaisuuden. + +-- No, kuka se on? + +Vanha mies kääntyi puoleeni ja katsoi minuun tarkasti. -- Tohtori +täällä, -- sanoi hän. -- Tohtori Garden. Isäntäni vanha ystävä. + +-- Tahtoisin päästä tuon tohtorin puheille, -- nämät sanat pujahtivat +itsestään suustani. + +-- Hän on nyt isäntäni luona, -- vastasi Masey. -- Hän tulee paikalla +ulos, ja luulisinpa, että hän antaa vastauksen kaikkiin kysymyksiinne. +-- Ukon vielä puhuessa ovi aukesi ja keski-ikäinen herra, jonka vartalo +oli laiha ja pitkä, vaan alinomaisesta kumarruksissa istumisesta vähän +lyhennyt, tuli ulos kynnykselle. Ukko Masey jätti minut heti. Hän mutisi +itsekseen, että hänen piti kuulla mitä tohtorilla olisi käskemistä, ja +riensi tien poikki. Pitkä herra puhui hänelle minutin tai kaksi +vakavasti, luultavasti yläkerrassa asuvan sairaan asioista. Sitten +lienen minä, käsien osoituksista päättäen, tullut heidän keskustelunsa +esineeksi. Oli miten oli, kun ukko Masey oli mennyt sisään, niin tohtori +poikkesi sille paikalle missä minä seisoin, ja tervehti minua hyvin +lempeällä hymyllä. + +-- Ukko Masey sanoi minulle, herra, että teitä haluttaisi kuulla, miten +ystävä parkani laita on. Minä olen par'aikaa kotiin menossa, ja jos ette +katso liiaksi vaivaksi kävellä jonkun matkaa kanssani, niin tahdon +mielelläni antaa teille kaikki tiedot hänestä, mitä minulla on. + +Minä pyysin heti anteeksi rohkeuttani ja kiitin hänen tarjoomuksestaan; +sitten läksimme yhdessä astumaan. Tultuamme tohtorin taloon ja käytyämme +istumaan hänen työhuoneesensa, uskalsin kysyä, miten tuo sairas +herraparka nyt jaksoi. + +-- Ei hänen tilansa, pelkään minä, ole paranemaan päin, -- sanoi +tohtori, -- eikä taida olla mitään toivoakaan paranemisesta. Onhan ukko +Masey jo kertonut teille jotakin hänen eriskummallisesta tilastaan, eikö +niin? + +-- Niin on, hän on kertonut minulle vähäisen, -- vastasin minä, -- ja +hän sanoi teidän tietävän kaikki. + +Tohtori Garden tuli hyvin vakavan näköiseksi. -- En minäkään tiedä +kaikkea. Sen vain tiedän, mikä on seurauksena, kun hän saa nähdä peilin. +Mutta mitkä seikat ovat olleet syynä siihen, että hän näkee niin +eriskummallisia näkyjä, niistä en minäkään tiedä enempää kuin te. + +-- Näkee näkyjä? -- kerroin hänen sanansa. -- Ja niin eriskummallisia +näkyjä? + +Tohtori Garden hymyili innolleni, näytti jonkun aikaa kokoavan +ajatuksiaan, ja jatkoi sitten: + +-- Minä tulin kummallisella tavalla tutuksi herra Oswald Strangen +kanssa. Me kuljimme italialaisella höyrylaivalla Civita Vecchiasta +Marseilleen. Koko yön oli jo matka kestänyt. Aamusella olin partaani +ajamassa, kun yht'äkkiä tuo herra tuli taakseni, tuijotti hetken aikaa +pieneen peiliin, jonka edessä seisoin, ja sitten, sanaakaan +virkkaamatta, tempasi sen alas seinältä ja paiskasi sen jalkojeni eteen +palasiksi. Hänen kasvonsa olivat ensin aivan vaaleat enemmän, +luullakseni, pelosta kuin vihastuksesta -- mutta hetken kuluttua ne +muuttuivat jälleen ja hän näkyi olevan häpeissään siitä mitä oli tehnyt. +No, -- jatkoi tohtori hetken aikaa hymyillen, -- tietysti olin tästä +saakelin lailla suutuksissani. Ajoin juuri alaleukaani, ja tuosta +äkillisestä teosta säpsähdin, niin että veitsi kävi lihaan. Paitsi sitä +koko tekokin oli hävytön ja loukkaava, ja minä pidin Strange paralle +aika saarnan niin kovilla sanoilla, että siitä, asiaa nyt +muistellessani, olen pahoilla mielin. Vaan sillä hetkellä luullakseni, +ei sitä olisi voinut kummeksia. Mitä pahantekijään itseensä tuli, niin +vimmanpuuskan mentyä ohi, hän näkyi olevan niin häpeissään ja pahoilla +mielin, että vihani kohta lauhtui. Hän kutsui pääpassarin ja maksoi +runsaasti höyrylaivan peilistä, jonka hän oli rikkonut. Tälle passarille +ynnä muutamille matkustaville, jotka salissa silloin olivat, hän selitti +tehneensä sen vahingossa. Mutta minulle hän antoi toisen selityksen. +Kenties hän tunsi, etten minä voinut uskoa sitä ainoasti vahingossa +tapahtuneeksi. Kenties häntä itseään halutti ilmoittaa salaisuutensa +jollekulle. Oli miten oli, hän tunnusti minulle rikkoneensa peilin +vastustamattoman mielijohteen pakoituksesta. Tämmöisen puuskan hän sanoi +aina välistä yllättävän häntä; se oli melkein kuin suonenvetoa. Hän anoi +hartaasti anteeksi ja pyysi, etten lukisi hänelle syyksi tekoa, josta +hän oli itse pahasti häpeissään. Sitten hän onnistumattomalla tavalla +yritti laskea leikkiä, mies parka, sanoen itse antavansa partansa +kasvaa, ja harmistuvansa, kun hän näki jonkun muun suotta vaivaavan +itseään sen ajamisella. Mutta ei hän virkkanut mitään rasittavasta +ruumiin tai mielen taudista, ja pian sen jälkeen hän erosi minusta. + +Lääkärinä tietysti olin hiukan halukas herra Strangen tilaa tutkimaan. +Marseilleen saavuttuamme seurustelin välistä hänen kanssaan. Hän oli +hyvin hauska seurakumppali, mutta kuitenkin näin aina, että hän salasi +jotakin. Hän ei tahtonut puhua entisestä elämästään; varsinkaan hän ei +koskaan mielellään kosketellut matkustuksiansa ja oloansa Italiassa, +missä hän kuitenkin, minun arvatakseni, varmaan oli kauan aikaa +asuskellut. Hän puhui sujuvasti italian kieltä ja näkyi tuntevan maata; +mutta hän ei mielellään siitä puhunut. + +Sillä ajalla kun näin yhdessä seurustelimme, sattui hetkiä, jolloin hän +niin vähän osasi hillitä itseänsä, että minua, vaikka kyllä olin +jokseenkin paljon kokenut, melkein peloitti olla kahden kesken hänen +kanssaan. Nämät puuskat olivat erinomaisen kovat ja äkilliset; ja niissä +kaikissa oli se yhteinen omituisuus, että joku kauhistuttava ajatus +johtui hänelle mieleen, niin pian kun hän katsahti peiliin. Kun olimme +jonkun aikaa yhdessä matkustaneet, niin minäkin rupesin, melkein yhtä +paljon kuin hän, pelkäämään kaikkia viattomasti seinässä riippuvia tai +yöpöydällä seisovia peilejä. + +Peilin näkö muuten ei aina vaikuttanut samalla tavalla Strange parkaan. +Välistä hän näytti vimmastuvan aivan raivoisaksi; välistä hän ikäänkuin +jähmettyi kiveksi, seisoi liikkumatonna ja ääneti kuin kaatuvatautinen. +Yhtenä yönä -- pahimmat seikat aina tapahtuvat yöllä, vieläpä useammin +kuin uskoisikaan, myrskyisinä öinä -- olimme pienessä kaupungissa +Auvergnen maakunnassa. Se oli vähän tunnettu paikka, syrjässä kaikista +rautateistä. Meitä oli sinne viekoitellut osaksi siellä tavattavat +muinaisajan jäännökset, osaksi seudun kauneus. Ilma ei ollut meille +suosiollinen. Päivä oli ollut synkkä ja pilvinen, helle tukehduttava ja +ukkonen oli uhannut aamusta alkain. Päivän laskun aikana nämät uhkaukset +täyttyivät. Ukkosen ilma, joka kaiken päivää oli ollut nousemassa, -- +meidän mielestämme se näytti kohoavan vastatuuleen, -- puhkesi nyt +kovasti riehumaan meidän majapaikkamme yläpuolella. + +-- On muutamia vahvahermoisia, enimmäkseen käytännöllisissä toimissa +liikkuvia ihmisiä, jotka eivät millään tavalla usko, että ilmanvaihteet +vaikuttavat tai voivat vaikuttaa muiden ihmisten mieleen tai ruumiisen. +Minä en kuulu tähän ihmislajiin. Suoraan sanoen en voi uskoa, että sään +muutokset, jotka niin suuresti vaikuttavat eläimiin, jopa elottomiinkin +esineihin, olisivat vallan vaikuttamatta ihmisruumiin herkkätuntoiseen, +monimutkaiseen rakenteesen. Osaksi luen siis ilman rauhattomuuden +syyksi, että juuri sinä iltana mieleni tuntui niin raskaalta ja +levottomalta. Kun uusi ystäväni Strange ja minä olimme sanoneet +jäähyväiset ja kumpikin menneet kamariimme, ei minua vähääkään +haluttanut mennä levolle. Jyrinä kulki yhä vielä niitä vuoriharjuja +myöten, joiden keskellä ravintolamme seisoi. Välistä se kuului likempää, +välistä etempää; mutta se kuului melkein lakkaamatta, ainoasti muutamien +minuuttien loma-aikaa pitäen. En päässyt millään lailla irti +huolettavista ajatuksista, jotka toinen toisensa perästä +vastustamattomasti painoivat mieltäni. + +-- Tuskinpa lienee tarpeellista lisätä, että aika-ajoin yhä muistelin +toisessa kamarissa olevaa matkatoveriani. Hän oli melkein lakkaamatta +mielessäni. Koko illan hän oli ollut raskaalla, synkällä mielellä, ja +erotessamme näin hänen silmissänsä ilmeen, jota en voinut unohtaa. + +-- Meidän kamariemme välillä oli ovi eikä seinäkään ollut kovin paksu. +Mutta sittenkään en ollut erottuamme kuullut ainoatakaan ääntä, joka +olisi ilmoittanut, että hän oli kamarissaan, vielä vähemmin mitään, +josta olisin huomannut hänen olevan valveilla ja liikkeellä. Silloisessa +mielentilassani, herra, tämä äänettömyys minua peloitti, ja monenlaiset +hullut arvelut -- että hän voisi olla kuollut tai saada +suonenvetokohtauksen tai jotakin muuta, -- risteilivät päässäni, etten +lopulta voinut hillitä itseäni. Minä menin siis ovelle, kuuntelin hyvin +tarkkaan, vaikka turhaan, eikö kuuluisi mitään, jopa viimein koputin +jokseenkin kovasti. Ei tullut vastausta. Nytpä en malttanut viipyä enää, +vaan heitin sikseen kaikki kursastelemiset ja astuin sisään. + +Kamari näkyi avaralta ja autiolta, sillä huonekaluja oli vähän. Ainoa +palava kynttilä valaisi sitä niin hämärästi, että oli melkein mahdotonta +-- paitsi salamoiden välähtäessä -- eroittaa mitään sen suurissa, +pimeissä nurkissa. Pieni, huononpuolinen sänky seisoi yhdellä seinällä +ja sitä peittivät keltaiset pumpuliuutimet, jotka riippuivat alas +kattoon kiinnitetystä suuresta rautarenkaasta. Muita huonekaluja ei +ollut paitsi kahta vanhaa tuolia, yöpöytää ynnä vielä vanhaa piironkia, +joka samassa toimitti pesupöydän virkaa. Sen päälle, näet, oli asetettu +pieni pesuvati, pesukannu ja pyyhinliina. Yöpöydällä seisoi suuri +vanhanaikuinen peili veistoksilla koristetuissa kehyksissään. + +-- Kaikki nämät näin epäilemättä silloin, koska ne nyt niin hyvin +muistan. Vaan enpä ymmärrä kuinka olisin ne nähnyt, sillä minusta tuntuu +että astuessani kamariin kaikki aistimieni ja mieleni voima kohdistui +siihen aaveentapaiseen haamuun, joka seisoi liikkumatonna keskellä +lattiaa, peilin edessä. + +-- Sitäpä oli kauhea katsella! Pöydällä seisovan ainoan kynttilän hämärä +valo valaisi Strangen kasvoja alhaaltapäin ja kuvasti (sen nyt muistan) +hänen kasvonsa suurena ja mustana varjona seinälle hänen taaksensa sekä +myös lakeen hänen yläpuolellensa. Hän oli hiukan eteenpäin +kumarruksissa, nojasi kättänsä pöytään, ja katsoi hirvittävästi +tuijottaen peiliin, joka seisoi hänen edessään. Hiki helmeili +kalmankarvaisella otsalla. Hänen jäykät kasvonpiirteensä ja kalpeat +huulensa näyttivät hämärässä valossa hirveämmiltä kuin mitä sanoin voin +selittää. Hän oli niin kokonaan vaipunut hämmästykseensä, ettei hän +ollut huomannut koputustani ovelle eikä myöskään askelteni kolinaa. Ei +hän sittenkään liikahtanut eikä muuttunut muodoltaan, vaikka huusin +häntä ääneen nimeltä. + +-- Sepä oli kauhistuttava näky: avarassa, autiossa kamarissa, +äännettömyydessä joka oli jotakin enempää kuin vain äänettömyyttä, tuo +aaveentapainen haamu, joka jostakusta käsittämättömästä syystä oli +kivettynyt! Ja tuo äänettömyys ja tuo hiljaisuus! Ukkosenkin jyrinä +tällä hetkellä oli vaiennut. Sydämeni oli säikähdyksestä käynyt +liikkumattomaksi. Sitten vaistomaisesti hiivin hitain askelin yhä +likemmäksi pöytää, ja viimein -- peläten saavani nähdä siinä vieläkin +hirvittävämmän aaveen kuin se, mikä jo oli silmieni edessä -- katsahdin +hänen olkapäänsä yli peiliin. Sitä tehdessäni satuin koskettamaan hänen +käsivarttansa, vaikka vain hiljaa. Samassa tuo lumous, joka oli häntä +siteissään pitänyt -- kukaties kuinka kauan? -- näkyi kadottaneen +voimansa ja hän palasi tosimaailmaan. Hän kääntyi puoleeni yhtä +äkillisesti kuin tiikeri hyökkää saaliinsa kimppuun ja tarttui +käsivarteeni. + +-- Kerroin teille, että ennenkuin astuin ystäväni kamariin, oli mieleni +jo ollut raskas ja levoton. Mutta tällä hetkellä oli pakko ryhtyä +johonkin toimeen ja tämän miehen tuskan rinnalla kaikki omat tunteeni +näyttivät niin mitättömiltä, että minun rauhattomuuteni melkein kokonaan +katosi. Minä tunsin, että minun _täytyi_ olla rohkea. + +-- Kasvot edessäni olivat kuitenkin taas masentamaisillaan rohkeuttani. +Silmät, jotka tuijottivat minuun, olivat niin täynnä kauhistusta, huulet +edessäni -- jos niin sopinee sanoa -- näyttivät aivan mykiltä. Onneton +mies katsoi kauan aikaa minua silmiin, ja sitten pitäen minua yhä vielä +käsivarresta kiinni, hän käänsi pois päänsä, hitaasti, aivan hitaasti. +Minä olin koetellut vetää häntä hiljaa pois peilin edestä, mutta hän ei +tahtonut liikkua paikaltaan, ja nyt hän taas tuijotti peiliin yhtä +kiinteästi kuin taannoin. En malttanut nyt enää, vaan vedin hänet +vähitellen pois, käyttäen niin paljon väkivaltaa kuin välttämätöntä oli. +Sillä tavoin sain hänet talutetuksi tuolille, joka seisoi sängyn +vieressä. -- Tulkaa! -- sanoin -- pitkän äänettömyyden jälkeen kuului +ääneni omastakin mielestäni kolealta ja oudolta -- tulkaa! Te olette +liiaksi väsyksissä, ja ilma teitä rasittaa. Ettekö arvele parhaaksi +mennä levolle? Mitä jos kävisitte sänkyyn? Sallikaa minun koettaa +lääkärintaitoani ja antaa teille viihdyttävää lääkettä. + +-- Hän piteli minua kädestä ja katsoi hartaasti silmiini. -- Nyt tuntuu +paremmalta, -- sanoi hän viimein hyvin heikolla äänellä. Yhä edelleen +hän katsoi hartaasti silmiini. Näytti siltä kuin hän olisi halunnut +tehdä tai sanoa jotakin, mutta siihen hänellä ei kuitenkaan ollut +tarpeeksi rohkeutta. Viimeinpä hän nousi tuolilta, jonne olin asettanut +hänet istumaan, ja meni, viitaten minua seuraamaan, jälleen lattian +poikki yöpöydän luo, peilin eteen. Koko hänen ruumiinsa värähteli +katsoessaan siihen. Mutta nähtävästi hän pakoitti itseään tekemään sitä, +mitä hän oli aloittanut. Hän pysyi paikallaan ja viittasi, silmiänsä +siitä siirtämättä, että minun piti tulla hänen viereensä seisomaan. Sen +tein. + +-- Katsokaa tuohon! -- sanoi hän tuskin kuuluvalla äänellä. Hän nojasi +taas niinkuin taannoinkin kätensä pöydään. Hän viittasi vain päällään +peiliin, selittäen mitä hän tahtoi. -- Katsokaa tuohon! -- sanoi hän +uudestaan. + +-- Minä tein niinkuin hän käski. + +-- Mitä te näette siinä? kysyi hän nyt. + +-- Mitäkö näen? -- toistin minä, yrittäen puhua niin iloisesti kuin +mahdollista, ja kuvaten hänen omaa muotoansa niin hyvin kuin taisin. +--Näenhän sangen, sangen kalpeat kasvot; laihat, kuopistuneet posket -- + +-- Mitä? -- huusi hän pelästyneellä äänellä, jonka syytä en voinut +ymmärtää. + +-- Laihat, kuopistuneet posket, -- jatkoin minä, -- ja kaksi +kuopistunutta silmää, joiden terät ovat sangen suuret. + +-- Minä näin ystäväni muodon muuttuvan ja tunsin kuinka hänen sormensa +vielä kovemmin tarttuivat käsivarteeni. Minä katkaisin heti puheeni ja +käännyin hänen puoleensa. Hän ei kääntänyt päätään, vaan katsoi yhä +peiliin ja näkyi ponnistelevan saadakseen sanat suustaan. + +-- Mitä? -- änkytti hän viimein. -- Te-kin siis näet-te sen? + +-- Mitäkö näkisin? -- kysyin kohta. + +-- Nuot kasvot! -- huusi hän kauhistuksella. -- Nuot kasvot -- jotka +eivät ole omani -- ja jotka -- minä _aina näen omien kasvojeni asemesta_ +-- aina! + +-- Tästä selityksestä minä kävin sanattomaksi. Nyt oli salaisuus +selitetty -- vaan minkälainen selitys! Pahempi, sadoin verroin pahempi +kaikkea mitä olin saattanut ajatella. Mitä! Eikö tämä mies voinut nähdä +omaa kuvaansa peilissä? Ja oliko siinä hänen mielestään toinen kuva? +Tämän ajatuksen kauheus saattoi minut ensihetkenä sanattomaksi. Mutta +sitten huomasin minkä pahan vaikutuksen äänettömyyteni teki häneen. + +-- Ei, ei, ei! -- huusin minä niin pian kuin kykenin puhumaan. -- Ja +sata kertaa ei! Tietysti näen teidän kuvanne enkä kenenkään muun. Teidän +muotoanne olin kuvaavinani, teidän ainoasti. + +-- Mutta hän ei kuunnellut sanojani. -- Katsokaapa tuohon! -- sanoi hän +matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä, osoittaen omaa kuvaansa peilissä. +-- Kenenkä muodon tuossa näette? + +-- Teidän tiedysti! -- Ja sitten lisäsin, hetken kuluttua: -- Kenenkäs +sitten te näette? + +-- Ikäänkuin tietämättään vastasi hän: -- _Hänen_ -- ainoasti hänen -- +aina vain hänen! -- Hän seisoi hetken ääneti ja huusi sitten kovalla ja +kauhistavalla kiljahduksella: -- _Aina hänen, aina hänen vain!_ -- ja +kaatui tunnotonna lattialle. + +-- Nyt edes tiesin mitä minun piti tehdä. Tässä kumminkin oli seikka +edessä, minkä ymmärsin. Niinkuin aina oli minulla tälläkin matkalla +mukanani pieni rasiallinen lääkkeitä ja lääkärinkojeita. Niillä tein +siis, mitä tässä oli tarpeen. Ensin herätin onnettoman sairaan +tainnoksista: sitten nukutin hänet lääkkeillä lepoon, jota hän niin +suuresti kaipasi. Hän tuli kovasti kipeäksi, olipa muutamia päiviä aivan +kuoleman kielissä. En siis voinut jättää häntä, vaikka minun välttämättä +olisi pitänyt lähteä Lontoosen. Kun hän alkoi parata, kirjoitin +Englantiin kirjeen palvelijalleni John Maseylle, jonka tiesin +luotettavaksi mieheksi, ja käskin hänen tulla luokseni. Annettuani +hänelle pääasialliset tiedot sairaan tilasta, jätin hänet sinne +hoitajaksi, sillä käskyllä että sairas olisi tuotava kotimaahan +takaisin, niin pian kuin hän suinkin jaksoi. + +-- Pysyipä tuo kauhistuttava tapaus alinomaa mielessäni. Joka päivä olin +näkevinäni silmieni edessä tuon onnettoman miehen, välistä vimmastuneena +lyövän rikki peilin, joka viattomasti aiheutti hänen tuskaansa, välistä +seisovan liikahtamatta tuon hirmukuvan edessä mikä hänet kiveksi +jähmistytti. Minä muistelin kuinka kerran, poikettuamme tiepuolessa +olevaan ravintolaan, satuin hänet äkkiä näkemään. Hän seisoi samalla +tapaa aivan kirkkaalla päivällä. Hän seisoi selin minuun, ja minä odotin +ja katsoin melkein puolen tuntia. Mutta hän seisoi yhä vaan liikkumatta, +hiiskumatta, eikä edes näkynyt hengeäkään vetävän. En tiedä oikein sanoa +kumpainenko oli hirvittävämpää tämäkö näky täydessä päivän valossa vai +tuo sydänyöllä, kun ukkosen jyrinä kulki vuorien välitse. + +-- Lontoosen palattuansa, missä hänellä omassa talossaan oli johonkin +määrin valta käskeä, mitä kaluja sai olla, mitä ei, Strange raukka tuli +paremmin toimeen kuin missään muualla. Harvoin hän kävi ulkona paitsi +yön aikana. Mutta olenpa kuitenkin pari kertaa päivälläkin seurannut +häntä kävelyillä, ja joka kerta olen nähnyt hänet suuressa tuskassa, jos +oli kuljettava peilikaupan ohi. + +Nyt on melkein vuosi siitä, kun ystävä parkani seurasi minua tänne, +minne minä olin vanhoiksi päivikseni muuttanut. Viime kuluneina +kuukausina on hän päivä päivältä yhä ollut huononemassa. Keuhkoihin on +tullut tauti, joka vie hänet hautaan. Lisättävää olisi vielä, +sivumennen, että John Masey on lakkaamatta pysynyt hänen luonaan, siitä +asti kun hänet siihen toimitin. Minun silloin siis täytyi hankkia +itselleni toinen passari. + +-- Ja sanokaapas nyt, -- lopetti tohtori kertomuksensa, -- oletteko +ikänä kuullut surkeampaa juttua, ja lieneekö kukaan ihminen ollut niin +kauhean mielikuvituksen alainen kuin hän? + +Juuri kun olin vastaamaisillani, kuului askeleita rappusista, ja +ennenkuin sain sanat suustani, tuli ukko Masey sisään kiireesti ja +pelästyksissään. + +-- Minä juuri kerroin tälle herralle, -- sanoi tohtori, joka ei kohta +huomannut ukon muuttunutta muotoa, -- kuinka te minusta luovuitte ja +menitte nykyisen isäntänne palvelukseen. + +-- Voi, herra! -- vastasi mies levottomalla äänellä, -- pelkäänpä +pahasti, ettei hän enää kauan aikaa pysy minun isäntänäni. + +Tohtori kavahti paikalla istualtaan ylös. -- Mitä? Voiko hän huonommin? + +-- Minun luullakseni, herra tohtori, hän on kuolemaisillaan, -- sanoi +ukko. + +-- Tulkaa mukaan, herra! Te ehkä voitte olla apuna, jos maltatte pysyä +hiljaa. -- Näin sanoen tohtori kaappasi hattunsa, ja muutamien +minuuttien päästä me olimme Korvaustalon edessä. Vielä muutamien +sekuntien kuluttua seisoimme yläkerroksessa kamarissa, jota uutimet +pimittivät. Vuoteella edessäni makasi kalmankarvainen, laihtunut, +nähtävästi kuolemaisillaan oleva mies. Se oli hän, josta juuri olin +kuullut kerrottavan. + +Sisään astuessamme hän makasi silmät ummessa, ja minulla oli siis +tilaisuutta tarkastaa hänen ulkomuotoansa. Siinäpä näkyi selvään surkean +elämän jäljet. Piirteiltään kasvot olivat säännölliset, jopa tavallansa +kauniit. Niiden kauneutena oli erinomainen hienous ja pehmeys. Voimaa ei +niissä näkynyt vähääkään. Kenties siinä voiman puutteessa olikin alkusyy +niihin hairauksiin -- kenties siihen rikokseen -- joka tämän miehen +elämän oli saattanut niin surkeaksi. Kenties rikokseen? Tuskin oli +ajateltava, että niin hirveä, kaiken elinkautta kestävä tuska, kuin se +joka häntä vaivasi, olisikaan voinut syntyä, jollei hän jollakulla +rikoksella olisi semmoisen rangaistuksen alaiseksi joutunut. Mikä se +rikos oli, sen saisimme kohta kuulla. + +Usein, luulisinpa aina, sattuu että nukkuva mies, jos hänen unensa ei +ole tavattoman raskas, herää, kun joku katselee häntä. Niin nytkin +tapahtui. Kun me katsoimme häntä, niin nukkuja äkkiä heräsi ja katsahti +meihin. Hän ojensi kätensä ja puristi heikosti tohtorin kättä. -- Kuka +tuo on? -- kysyi hän sitten, osoittaen minua. + +-- Tahdotteko, että hän menee pois? Tämä herra tietää vähäisen teidän +taudistanne ja säälii kovin teidän tilaanne. Mutta hän lähtee kohta, jos +niin tahdotte, -- sanoi tohtori. + +-- Ei. Pysyköön vaan. + +Minä kävin syrjemmäksi istumaan, mistä voin kuulla ja nähdä kaikki, +sairasta häiritsemättä. Siten odottelin mitä tulisi. Tohtori Garden ja +ukko Masey seisoivat vuoteen vieressä. Hetken ajan olimme kaikki ääneti. + +-- Tuokaa minulle peili! -- sanoi yht'äkkiä Strange. + +Näistä sanoista me kaikki säpsähdimme. + +-- Minä olen kuolemaisillani, -- ettekö tahdo täyttää viimeistä +pyyntöäni? + +Tohtori Garden kuiskasi vanhan Maseyn korvaan, ja tämä läksi ulos. Hän +ei viipynyt kauan poissa, sillä hän kävi vain naapuritalossa. Tullessaan +oli hänellä soikea peili kädessänsä. Väristys kävi sairaan koko ruumiin +läpi, kun hän sen näki. + +-- Pankaa se, -- sanoi hän heikolla äänellä, -- vaikka mihin -- vähäksi +aikaa. + +Ei kukaan meistä puhunut. Minä uskon, että tällä odotuksen hetkellä ei +kukaan meistä olisi saanut sanaakaan suustaan, vaikka olisi yrittänyt. + +Sairas koetti kohota istualle. -- Pankaa minulle tyyny tueksi selän +taakse, -- sanoi hän. -- Minun on vaikea puhua -- minulla olisi jotakin +sanomista. + +Tyynyjä pantiin hänelle selän taakse, niin että hän pysyi istualla ja +että pää oli pystyssä. + +-- Minä tarvitsen tuon pian, -- sanoi hän osoittaen peiliä. -- Tahtoisin +nähdä -- -- Hän keskeytti puheensa ja näkyi muuttaneen päätöksensä. Hän +säästi sanojaan. -- Tahdon kertoa teille -- kaikki siitä asiasta. -- +Taas hän vaikeni. Sitten hän näkyi ponnistavan kaikki voimansa ja rupesi +jälleen puhumaan, alussa sangen katkonaisesti. + +-- Minä rakastin hellästi vaimoani. Minä rakastin häntä -- hänen nimensä +oli Lucy. Hänkin oli englantilainen; mutta, mentyämme naimisiin, asuimme +kauan aikaa ulkomaalla -- Italiassa. Hän oli mieltynyt siihen maahan, ja +minä olin mieltynyt kaikkeen, mihin hänkin. Hän maalasi mielellään, ja +minä hankin hänelle opettajan. Tämä mies oli italialainen. En huoli +mainita nimeä. Me aina vain mainitsimme häntä _Opettajan_ nimellä. +Kavala, viekas mies hän oli. Opetusvirkansa peitteen alla hän käytti +tilaisuutta ja opetti vaimoani häntä rakastamaan -- häntä rakastamaan. + +-- Rintaani ahdistaa. En huoli laveammalta kertoa, kuinka siitä sain +tiedon; mutta minä _sain_ siitä tiedon. Me olimme pienellä +harjoitelmaretkellä, kun sain asiasta selvän. Minä vimmastuin +silmittömästi, ja olipa vielä toinen, joka yhä kiihdytti vimmaani. +Vaimoni kamarineitsyt näkyi myös rakastaneen tätä samaa miestä -- +_Opettajaa_ -- ja hän oli nyt hyljätty, poljettu. Hän se kertoi minulle +kaikki. Hän oli ollut heidän välittäjänsä, kanniskellut heidän +kirjeitään. Kun hän kertoi minulle nämät asiat, niin oli sydänyö +syrjäisessä italialaisessa kylässä, vuoristossa. -- Opettaja on nyt +kamarissaan, -- lopetti neitsyt, -- ja par'aikaa kirjoittelee kirjettä +rouvalle. + +-- Nämät sanat kuultuani en enää voinut hillitä vimmastustani. +Kostonhaluinen olin luonteeltani -- huomatkaa se -- ja nyt kostonhimoni +oli niinkuin polttavaa janoa. Koska olimme matkustaneet autioilla +seuduilla, niin olin ottanut aseita matkaan. Kun neitsyt sanoi: -- Hän +par'aikaa kirjoittelee kirjettä rouvalle -- niin käteni aivan itsestään +tarttuivat pistooleihin. Vähäinen lohdutus on minulla perästäpäin ollut +siitä muistosta, että kaappasin ne molemmat. Kenties sinä hetkenä +aikomukseni oli rehellinen, vaatia häntä kaksintaisteluun. En sentään +varmaan tiedä, mikä silloin lienee ollut mielessäni. Neitsyen sanat: -- +Hän par'aikaa kirjoittelee kirjettä rouvalle. -- ne vain soivat +korvissani. + +Sairas keskeytti puheensa vetääkseen henkeä. Seuraava lomahetki tuntui +meistä nyt koko tunnin pituiselta, vaikka ei suinkaan kulunut kuin pari +minuuttia ennenkuin hän uudestaan alkoi puhua. + +-- Minun onnistui hänen huomaamattansa astua kamariin. Hänen ajatuksensa +olivat kokonaan kiintyneet siihen toimeen, joka hänellä oli käsillä. Hän +istui ainoan, kamarissa olevan pöydän ääressä, matkakirjoitusrasia +edessään, ja kirjoitti yhden ainoan kynttilän valossa. Se oli +kömpelötekoinen pöytä, ja -- sen takana -- juuri hänen edessään -- +seisoi -- seisoi peili. + +-- Minä hiivin hänen taakseen ja katsahdin hänen olkapäänsä yli +kirjeesen. Luinpa siinä: »Armas Lucy, rakastettu silmäteräni!» Ne sanat +luettuani koskin sen pistoolin liipaisimeen, joka oli oikeassa +kädessäni. Hän kaatui -- kaatui kuolleena -- mutta ennenkuin hän kuoli, +hän katsahti vielä kerran ylös -- ei minuun, vaan kuvaani peilissä -- ja +siitä asti hänen kasvonsa -- semmoiset kasvot -- ovat aina näkyneet joka +peilissä -- ja minun kuvani -- minun oma kuvani -- on kadonnut! + +Hän vaipui voimattomana alas. Me riensimme kaikki hänen luokseen, +arvellen että hän nyt oli kuollut, sillä hän makasi niin liikkumatonna. + +Mutta henki ei vielä ollut lähtenyt. Virvoittavia lääkkeitä saatuaan, +hän vielä tointui. Hän yritti taas puhua ja mutisi aika-ajoin epäselviä +sanoja, josta harvoin saimme selkoa. Sen kuitenkin ymmärsimme, että +hänet oli viety italialaisen tuomioistuimen eteen. Hänen syyllisyytensä +oli tullut todistetuksi; mutta useampain helpoittavain asianhaarojen +tähden hän oli tuomittu ainoastaan kaksivuotiseen vankeuteen, niin +kumminkin olimme ymmärtävinämme. Sitä vastoin emme saaneet mitään selkoa +siitä, mitä hän puhui vaimostaan. Elossa hän kuitenkin vielä oli, sen +arvasimme siitä mitä hän tohtorin korvaan kuiskasi testamentissa +tehdystä määräyksestä. + +Lopetettuansa kertomuksensa hän makasi toista tuntia horroksissa. Sitten +hän taas heräsi yhtä äkillisesti kuin taannoin sisään tullessamme. Hän +katsoi levottomasti ympäri huonetta, kunnes hänen silmänsä osuivat +peiliin. + +-- Tuokaa se tänne, -- sanoi hän kiireesti; mutta minä huomasin, ettei +hän tällä kertaa värähtänyt, kun se tuotiin hänelle. Kun ukko Masey +seisoi sängyn vieressä, peili kädessä, itkien aivankuin lapsi, niin +tohtori Garden astui väliin ja tarttui Strange raukan käteen. + +-- Onko tämä viisasta? -- kysyi hän. -- Arveletteko tarpeelliseksi vielä +kerran manata esille haamun, joka on ollut teidän elämänne kiusana, nyt +kun tämä elämä jo on niin lähellä loppuaan? Teidän rikoksenne +rangaistus, -- lisäsi hän juhlallisesti, -- on ollut hirveä. Jumalan +armoon luottaen toivokaamme, että se rangaistus nyt on loppunut. + +Kuolemaisillaan oleva mies kohosi vielä kerran suurella vaivalla +istualle. Hän katsoi tohtoriin, ja hänen silmissään oli ilme, jonka +tapaista ei kukaan meistä ollut koskaan ihmiskasvoissa nähnyt. + +-- Niin minäkin toivon, -- sanoi hän vienolla äänellä, -- mutta antakaa +minun tässä asiassa tehdä niinkuin haluan -- sillä jos nyt, kun peiliin +katson, näen taas oman muotoni -- vain yhden kerran vielä -- niin +toivoni on siitä vielä vahvistuva -- se on oleva minulle Jumalan antama +merkki. + +Tohtori, kuullessaan hänen näin puhuvan, väistyi, mitään sanomatta, pois +edestä. Vanha palvelija tuli aivan lähelle, kumartui hiukan isäntänsä +puoleen ja piteli peiliä hänen edessänsä. Samassa me, jotka seisoimme +ympärillä, henkeä vetämättä näimme kuolevan kasvojen ilmaisevan +ihastusta, joka ei sallinut enää epäilykselle sijaa. Tuo aave, joka +kaiken ikää oli häntä kiusannut. oli nyt kuolinhetkellä kumminkin +kadonnut! + + + + +Haararata N:o 4. + +Postivaunu. + + +Monta vuotta takaperin, kun tämä rautatie ei vielä ollut hankkeessakaan, +palvelin minä postinhoitajana postivaunussa, joka kulki Lontoon ja erään +pienen kaupungin väliä. Tämän kaupungin asema oli eräässä sisämaan +kreivikunnassa. Pankaamme sen nimeksi Fazeley. Virkanani oli seurata +sitä junaa, joka läksi kello 8.15 iltasella Fazeleystä ja saapui +Lontoosen sydänyön aikana; sitten palasin taas päiväjunalla, joka +Lontoosta läksi kello 10.30 seuraavana aamuna. Tämän tehtyäni sain +viettää yhden rauhallisen yön Fazeleyssä, jolla aikaa toinen +virkaveljeni kulki saman matkan. Tällä tavoin olin aina joka toinen yö +virantoimituksessa junan postivaunussa. Ensi alussa hermojani vähän +väristytti ja kivisti, kun piti tehdä työtä junan ajaa rytkytellessä +siltojen alatse ja tunnelien lävitse, vauhdilla jota silloin vielä +pidettiin ihmeellisenä ja vaarallisena. Mutta pianpa käteni ja silmäni +tottuivat vaunun tärinään, ja minä opin suorittamaan työni yhtä +joutuisasti ja huolettomasti kuin jos olisin istunut siinä +pikkukaupungin postikonttorissa, missä minulla oli ollut ensimäinen +virkani ja mistä olin päässyt tähän parempaan paikkaan piirikunnan +postipäällikön, herra Huntingdonin avulla. Työmme todellakin muuttui +pian totutuksi yksitoikkoiseksi tavaksi, ja minä toimitin sitä +lakkaamatta, joka toinen yö, yhdessä ainoan apumieheni, nuoremman +postisihteerin kanssa. Rautatieposti ei ollut, näet, silloin vielä +paisunut niin tärkeäksi, eikä vaatinut niin monta virkamiestä kuin tätä +nykyä. + +Matkamme kävi maakunnan kautta, missä maanviljelys oli yleisimpänä +elatuskeinona. Tämän maakunnan pienistä kaupungeista ei karttunut +tavallisesti enempää kuin kaksi, kolme postisäkillistä kirjeitä. Yksi +säkillinen aina meni Lontoosen, toinen kenties läänin pääkaupunkiin: +kolmas, joka oli osoitettu rautatien postivaunuun, antoi meille työtä. +Meidän tuli avata se säkki ja järjestää sen sisällys eri osoitteiden +mukaan. Monessa näissä pikkukaupungeissa oli postinhoito, niin kuin se +nytkin vielä yleisesti on, naisten hallussa. Nämät naiset, enimmäkseen +nimellisten postimestarien vaimot tai tyttäret, tekivät melkein kaiken +työn, ja säkkien mukana seuraavat liput olivat enimmiten heidän +allekirjoittamiansa. Minä olin silloin nuori mies, ja naisten käsialan +katseleminen huvitti minua enemmän kuin nyt. Yhden tämmöisen +postimestarin perhekunnan käsialat varsinkin olivat minulle hyvin tutut, +vaikka en heitä itseään koskaan ollut nähnyt. Nämät käsialat olivat +selvät, kauniit ja sivistyneet, ja erosivat suuresti tavallisista +variksen koukeroista muissa lipuissa. Eräänä uudenvuoden aattona, kun +sydämeni juuri oli hyvin hellänä, pistin sen kirjemytyn sisään, joka oli +heidän postikonttoriinsa menevä, pienen paperiliuskan, johon olin +kirjoittanut: »Onnellista uutta vuotta teille kaikille!» Seuraavana +iltana sain vastaukseksi samanlaisen toivotuksen, jonka kolme +Clifton-nimeä oli allekirjoittanut. He olivat sisaruksia, arvasin minä. +Siitä päivin tuli silloin-tällöin pari sanaa minulta heille tai heiltä +minulle, kirjemytyn sisään kätkettynä. Tuttavuuden ja ystävyyden +tunteita heräsi minussa, vaikken ollut vielä koskaan saanut tilaisuutta +nähdä ihania, tuntemattomia ystäviäni. + +Seuraavan lokakuun lopulla silloinen pääministeri. tuli syysvierailulle +muutaman aatelisherran luokse, jonka maakartano oli likellä pientä, +meidän rautatien varrella olevaa kylää. Pääministerin kirjearkku, joka +sisälsi kaikki valtiolliset asiakirjeet, joita katsottiin tarpeelliseksi +lähettää hänelle maalle, kulki yhä hänen ja valtiosihteerin välillä, +arvattavasti, niinkuin muutkin lähetykset, meidän käsiemme kautta. +Europan mannermaalla olivat valtioasiat silloin juuri sangen +rauhattomassa tilassa. Luultiin yleisen sodan syttyvän, ja paljon huhuja +oli syntynyt sen johdosta, että kaikki ministeristön jäsenet olivat +hajonneet maaseudulle, kukin tahollensa. Näiden seikkojen vuoksi oli +ministerin kirjearkun hoito minulle vielä tärkeämpi kuin muuten. Se oli +kooltaan ja ulkomuodoltaan hyvin samanlainen kuin nuo vanhanaikuiset +naisten työrasiat, jotka olivat tavalliset ennen nykyisiä poleeratuita +ja koristeisia puurasioita. Samoin kuin nekin oli se päällystetty +punaisella Marokon nahalla ja lukittiin avaimella. Ensi kerralla, kun se +tuli käsiini, katselin sitä tietysti suurella uteliaisuudella. Yhdessä +kannen kulmassa keksin eriskummallisen kuvan, joka oli siihen hienosti +piirustettu. Se oli luultavasti teräskynän kärjellä tehty jonakuna +syvämietteisenä hetkenä, jolloin me kaikki piirtelemme kuvia ja +koukeroita mihin kaluun hyvänsä, joka on edessämme. Se oli tuo vanha +salaliittolaistunnusmerkki: sydän, johon on väkipuukko pistetty. +Hauskaapa olisi tietää, arvelin minä, liekö pääministeri itse tuon +piirustanut, vai joku hänen sihteereistään. + +Kylän postipaikasta emme milloinkaan saaneet varsinaista kirjesäkkiä +Lontoosen vietäväksi. Melkein ainoat täältä pääkaupunkiin menevät +kirjeet tulivat mainitusta isosta herraskartanosta. Sen postikontti ynnä +ministerin kirjearkku tuotiin siis meille suoraan käsiin. Tällä tavoin +se arkku kulki kymmenen päivää edestakaisin. Muulloin juna tässä +paikassa vain hidastutti kulkuaan; mutta pääministerin käynnin aikana se +oli aina pysähdytettävä, niin että ministerin luotettava palvelija +paremmaksi varmuudeksi saisi antaa tärkeän arkun minun omiin käsiini. +Olipa minulla hämärä luulo, että paitsi sitä vielä joku mies oli pantu +aina seuraamaan meidän junassamme Lontoosen asti. Sillä kolme, neljä +kertaa olin huomannut vieraalta näyttävän miehen, joka postivaunun +likeisimmän vaunun ikkunasta katseli kuinka Lontoossa ylipostikonttorin +virkamiehet ottivat vastaan minun hallussani olleet raskaat postisäkit. +Vaikka tämä tarpeeton vartioiminen minua vähän nauratti ja samassa myös +vähän suututti, en pitänyt sen suurempaa lukua miehestä, paitsi että +huomasin hänen olevan hyvin mustanverisen, jommoisia me englantilaiset +tavallisesti emme ole, ja kääntävän kasvonsa niin paljon kuin +mahdollista pois lamppujen valosta. Jos ei tätä seikkaa olisi ollut, +enpä olisi parin ensimäisen kerran perästä erittäin muistellutkaan +pääministerin kirjearkkua. Viime aikoina oli toimeni ollut vielä +yksitoikkoisempi tavallistansa, ja minä rupesin arvelemaan, että pitäisi +taas huvin vuoksi jatkaa pientä kirjevaihtoani tuntemattomien +tuttavieni, Cliftonien kanssa. Par'aikaa tätä ajatellessani juna +seisahtui pysäyspaikkaan, joka oli parin virstan päässä Cliftonien +asuntokaupungista. Heidän postimiehensä, vanha, harvapuheinen jörö -- +sen ilmoitti koko hänen ulkomuotonsa -- pisti vaunuun postisäkit ynnä +lisäksi minun nimelläni osoitetun kirjeen. Kirjeen päällyksessä +seisoivat viralliset sanat: »Kuninkaallisen Majesteetin asioita» ja +sinettikin oli virallinen. Otettuani ulos kirjeen (joka oli myös +virallisella tavalla kokoon käännetty) luin siinä seuraavan käskyn: +»Herra Wilcox sallikoon tämän kirjeentuojan, Eatonin postimestarin +tyttären, tulla kanssaan Lontoosen oppimaan rautatiepostin suoritusta.» +Kirjeen tunsin yhden piirikunnan postipäällikön sihteerin käsialaksi ja +allekirjoitus oli herra Huntingdonin itsensä kirjoittama. Kirjeentuoja +samassa ilmaantui ovelle ja veturin vihellys ilmoitti, että paikalla +lähdettäisiin. Minä siis ojensin käteni, nuori neitonen hyppäsi kepeästi +ja vikkelästi vaunuun, ja me jatkoimme yöllistä matkaamme. + +Vieraani oli pieni, laiha olento, tuollainen hento tyttönen, jota ei +koskaan voi ajatella naituna naisena. Hänen musta pukunsa oli +yksinkertainen, vaan soma. Harso, joka varjosti puoleksi kasvoja oli +leuan alle nauhalla kiinni sidottu. Huomattavin seikka hänen +ulkomuodossaan oli tuuhea, vaalea, melkein keltainen tukka, joka +jollakin tavalla oli päässyt hajalleen ja valui alas niskaan paksuina, +kiharaisina palmikkoina. Hänen käytöksensä oli lempeä ja vapaa, vaan ei +millään muotoa liian rohkea tai julkea: parin minuutin kuluttua hänen +läsnäolonsa näytti luonnollisimmalta asialta. Seisoessaan vieressäni +kirjearkkujen edessä, mihin kirjeitä jakelin, hän kyseli ja minä +vastaelin aivan kuin olisimme joka päivä matkustelleet yhdessä yöjunalla +Lontoosen. Hupsupa olin, arvelin minä, kun en ennen ole tutustunut +tuntemattomiin ystäviini Eatonissa. + +-- Saanko nyt, -- sanoin, asettaen hänen eteensä sen kirjeluettelon, +joka heidän omasta postikonttoristaan oli tullut, -- saanko nyt luvan +kysyä, mikä noista minulle niin tutuista allekirjoituksista on teidän? +Onko se A. Clifton, vai M. Clifton, vai S. Clifton? -- Hän epäröi hiukan +ja punastui ja kohotti avonaiset, lapsekkaat silmänsä minuun. + +-- Minä olen A. Clifton, -- vastasi hän. + +-- Ja nimenne? -- kysyin vielä. + +-- Anna. -- Sitten lisäsi hän, nähtävästi haluten selittää tuloansa: -- +Minun piti mennä Lontoosen käymään, ja minä arvelin niin hauskaksi, jos +saisi matkustaa sinne postivaunussa ja nähdä kuinka siinä työ käypi. Ja +kun herra Huntingdon sattui olemaan tarkastusmatkalla +postikonttorissamme, niin hän lupasi toimittaa minulle lupakirjan. + +Tämä seikka minua kummastutti, sillä tarkempaa pedanttia tuskin voi olla +kuin herra Huntingdon. Vaan, katsottuani noihin somiin viattomiin +silmiin vieressäni, katsoin aivan oikeaksi, että hän tällä kertaa oli +tavallisista säännöistä poikennut. + +-- Tiesittekö, että teidän tulisi tällä matkalla olla minun seurassani? +-- kysyin matalammalla äänellä, sillä Tuomas Morville, nuorempi +virkakumppalini seisoi toisella puolellani. + +-- Minä tiesin, että tulisin matkustamaan herra Wilcoxin seurassa, -- +vastasi neiti hymyllä, joka sykähdytti koko sydämeni. + +-- Siitä jo on aikaa, kun viimeksi lähetitte minulle pari sanaa, -- +sanoin moittivaisesti. + +-- Parempi olisi olla puhumatta, muuten erhetytte työssä, -- vastasi hän +veitikkamaisella hymyllä. Tähän muistutukseen olikin syytä; sillä +mieleni oli äkkiä joutunut hämille, niin että sijoittelin kirjeitä +umpimähkään. + +Juuri samassa me lähenimme sitä pientä pysäyspaikkaa, mistä yllämainitun +herraskartanon postikontti aina tuli. Veturi alkoi jo vähentää vauhtia. +Neiti Clifton ilmaisi nyt luonnollisen ja sopivan pelon tunteen. + +-- Näyttäisi niin hullulta, -- sanoi hän, -- jos joku tuolla +pysäyspaikalla näkisi tytön tässä postivaunussa! Eihän ihmiset voisi +tietää, että olen postimestarin tytär ja olen saanut luvan herra +Huntingdonilta. Eikö tässä olisi pimeää nurkkaa vaunussa, jonne voisin +mennä piiloon? + +Parilla sanalla pitää minun nyt selittää silloisten +rautatiepostivaunujen rakennetta, joka ei ollut niin mukava kuin tätä +nykyä. Siinä vaunussa oli ovi kumpaisessakin oikeanpuolisessa kulmassa. +Kumpaisenkin oven eteen olivat kirjelaatikot asetetut päällekkäin sillä +lailla, että niistä tuli ikäänkuin kahden jalan levyinen laipio, joka +esti ihmisiä ulkoa koko vaunun sisustaa yht'aikaa näkemästä. Tällä +lailla oli se nurkka, jonka puolista ovea tällä kertaa ei käytetty, aina +pimeä ja sen edessä seisova laipio muodosti siitä pienen komeron, mihin +niin pieni tallukka kuin neiti Clifton aivan hyvin saattoi kätkeä +itsensä uteliaitten silmiltä. Ennenkuin juna joutui asemahuoneen +lamppujen valaisemalle paikalle, hän katosi siihen piilopaikkaan. Ei +kukaan muu paitsi minä voinut nähdä hänen iloisia kasvojaan, kun hän +seisoi siinä, varovaisesti kumarruksissa, sormi ruusuhuulillansa, ja +tirkisteli. Hän näki, kuinka minä otin pääministerin kirjearkun +palvelijan käsistä vastaan, ja kuinka Tuomas Morville puolestaan sai +herraskartanon tavallisen postikontin. + +-- Katsokaa, -- sanoin minä, kun taas olimme lähteneet liikkeelle ja +neiti tuli ulos piilostaan, -- tämä on pääministerimme kirjearkku, joka +menee valtiosihteerin luokse. Siinä olisi salaisuuksia kyllin teille, +joka naisena tietysti olette utelias. + +-- Ohoh, enpä minä valtioasioista mitään ymmärrä, -- vastasi neiti +huolettomasti, -- ja onhan tämä arkku pari kertaa kulkenut meidänkin +postikonttorimme kautta. + +-- Oletteko sitten huomannut tämän kuvan siinä? -- kysyin vielä, -- +sydämen, jonka läpi väkipuukko on pistetty? -- ja kumartuen likemmäksi +lisäsin hänen korvaansa muutamia joutavia leperryssanoja, joita en huoli +kertoa. Miss Clifton pudisti pientä päätään ja väänsi huuliaan. Mutta +hän otti arkun kädestäni, kuljetti sen lampun luo, joka paloi vaunun +toisessa nurkassa, ja katseltuansa pani sen laipion vieressä olevalle +pöydälle. Enempää en koko arkkua muistanut. Matkustuksemme tänä yönä oli +erinomaisen hauska, sillä neitosemme oli mitä vilkkaimpia, iloisimpia +veitikoita. Täydeksi todeksi voin vakuuttaa, ettei mikään iltaseura +minusta ole koskaan tuntunut puolta vertaakaan niin hupaiselta kuin tämä +matka. Ja sepä vielä iloomme aivan omituisen höystön lisäsi, että neiti, +niin pian kuin sanoin lähenevämme pysäyspaikkaa, missä taas tuli ottaa +postiarkkuja vastaan, aina kohta juoksi nurkkaansa piiloon. + +Me olimme jo jättäneet jälkeemme Waterfordin, viimeisen pysäyspaikan +matkallamme, ennenkuin huomasin, että työmme oli hirveän huonosti +edistynyt. Neiti Clifton tuli myöskin vakavaksi ja istui pöydän vieressä +ääneti ja nolostuneena, ikäänkuin olisi hänen hullutuspuuskansa nyt +mennyt ohi ja kuin hän olisi havainnut siinä olleen vähäisen liikaa, +moitittavaa. Minä olin sanonut hänelle, ettei enää tulisi pysäyspaikkaa +ennen Lontoota; mutta kummastuksekseni tunsin, että junan vauhti väheni +ikäänkuin olisi taas pysäyspaikka lähellä. Katsahtaessani ulos ikkunasta +huusin konduktöörille, joka istui seuraavassa vaunussa. Hän vastasi, +että jotakin estettä näkyi olevan edessämme, vaan että kohta jälleen +lähdettäisiin matkaan. Minä käännyin ja annoin tämän tiedon neiti +Cliftonille sekä virkakumppanilleni. + +-- Tiedättekö missä paikassa nyt olemme? -- kysyi hän pelästyneellä +äänellä. + +-- Camden-townissa, -- vastasin. Hän hyppäsi kiireesti ylös istuimeltaan +ja riensi luokseni. + +-- Ystäväni asunto on täällä aivan likellä, -- sanoi hän, -- olipa tämä +minulle aika onnellinen sattuma. Sinne ei ole kuin viiden minuutin matka +tästä pysäyspaikasta. Hyvästi vain, herra Wilcox, ja tuhansia kiitoksia +hyvyydestänne. + +Neiti näkyi olevan hiukan hämmästyksissään ja ojensi minulle molemmat +kätösensä rukoilevalla tavalla, ikäänkuin olisi pelännyt, että minä +pidättäisin häntä vasten tahtoansa. Minä kaappasin hänen kätensä ja +puristin niitä vähän kiihkeämmin kuin mitä juuri olisi ollut +tarpeellista. + +-- Ei ole minulle oikein mieleen, että näin yön aikana lähdette +yksinänne käymään, -- sanoin minä, -- vaan mikä auttaa. Tämä aika on +ollut minulle erinomaisen hauska. Sallitteko minun tulla huomenna +aamulla teitä katsomaan; sillä minä lähden jälleen kello 10.30 +Lontoosta? Taikka keskiviikkona kun taas käyn pääkaupungissa? + +-- Sitä, -- vastasi hän kallella päin -- en tiedä. Kyllä minä sentään +kirjoitan äidille ja kerron kuinka hyvä te olette ollut minua kohtaan, +ja -- mutta nyt minun täytyy lähteä, herra Wilcox. + +-- Ei ole minulle yhtään mieleen, että menette yksinänne, -- sanoin +uudestaan. + +-- Oi, kyllä minä aivan hyvin tunnen tien, -- sanoi hän samalla, vähän +hätäisellä tavalla, -- aivan hyvin, paljon kiitoksia. Ja talo on aivan +likellä. Hyvästi! + +Hän hyppäsi keveästi ulos, ja samassa juna lähti liikkeelle. Meillä oli +työtä yltäkyllin, sen voitte arvata. Viiden minuutin päästä meidän piti +olla perillä, ja vähintäin viideksitoista minuutiksi oli vielä työtä +jäljellä. Vaikka tämä matka oli ollut minulle niin hupainen, en voinut +siis olla kiroilematta herra Huntingdonia ja hänen poikkeamistaan +tavallisista säännöistä. Väkisin syrjäyttäen neiti Cliftonin muiston +mielestäni, ryhdyin kaikin voimin työhön, panin kokoon Lontoosen menevät +kirjeet, sidoin ne yhteen myttyyn, pistin luettelon niistä lisäksi, ja +käännyin sitten pöydän päähän, ottaakseni pääministerin kirjelaatikon +sieltä. + +Lienettepä jo arvanneet riivatun vastoinkäymiseni. Pääministerin +kirjelaatikko ei ollutkaan paikallaan! Ensi hetkenä en siitä kuitenkaan +kovin hätäynyt; minä vain katsoin ympärilleni, katsoin lattialta, +katsoin kirjesäkkien alta, kirjelaatikoista, katsoin kaikki paikat, +mihin se mahdollisesti oli pantu tai pudonnut. Vielä hakiessani +jouduimme asemahuoneesen, ja rauhani katosi katoamistaan. Tuomas +Morville tuli avuksi ja etsi minun kanssani; me koettelimme jokaista +kirjesäkkiä, jonka olimme täyttäneet ja kiinni lakanneet. Eihän tuo +kirjearkku ollut mikään pikku kalu, joka olisi joka koloon mahtunut. Se +oli vähintäin kaksitoista tuumaa pitkä ja enemmän kuin puoli sen vertaa +leveä sekä korkea. Vaan ei sitä löytynyt mistään. En ole milloinkaan +ollut niin vähällä pyörtyä kuin silloin. + +-- Olisiko neiti Clifton sen vienyt? -- arveli Tuomas Morville. + +-- Hänkö, -- vastasin närkästyneesti, mutta miettiväisesti, -- kuinka +hän olisi meidän näkemättämme voinut viedä niin kookkaan kalun. Ei se +mahtuisi meidän taskuihimme, Tuomas, ja hänellä oli päällään kapea +röijy, mihin ei olisi voinut kätkeä mitään. + +-- Ei, hän ei ole saattanut sitä viedä, -- myönsi Tuomas; -- sittenhän +sen pitää löytyä muualta. -- Rupesimme siis taas uudelleen hakemaan, +käänsimme kaikki nurin mitä vaunussa oli, vaan ei auttanut. +Pääministerin kirjearkku oli poissa, ja kaikki mitä nyt ensi hetkenä +taisimme tehdä oli, että hämmästyneinä katselimme toinen toistamme. +Kauan ei tämä hämmästyksen toimettomuus kuitenkaan saanut kestää, sillä +pääpostikonttorin postimiehet kävivät meidän kimppuumme, vaatien kukin +osansa. Päät aivan pyörryksissä pelästyksestä teimme tehtävämme ja +annoimme heille postisäkit. Sitten taas katsahdimme toisiimme, melkein +mielettöminä tuskasta, posket kalmankarvaisina. Kaikki pulat, joihin +ennen olimme joutuneet -- olihan meilläkin ollut tavallinen osa +erhetyksiä ja hairauksia -- ei ollut mitään tämän nykyisen rinnalla. +Sattuipa samassa silmäni herra Huntingdonin lupakirjaan, joka oli +lattialla joutavien paperinpalasten seassa. Sen nostin ylös ja pistin +sen sekä virallisen päällyksenkin huolellisesti taskuun. + +-- Emme kauemmin voi täällä viipyä, -- sanoi Tuomas. Kantajat +katselivatkin jo kummastellen sisään; harvoin olimme niin kauan vaunussa +viipyneet. + +-- Ei, -- vastasin minä, ja äkillinen älyn välähdys kävi samassa +pyörällä olevan pääni läpi; -- ei, meidän pitää suoraan rientää +pääpostikonttoriin ja puhua suut puhtaaksi. Tämä ei ole yksityinen asia, +Tuomas! + +Vielä kerran turhaan haettuamme vaunun läpi, kutsuimme ajurin, ja +ajoimme niin joutuisaan kuin mahdollista pääpostikonttoriin. +Pääpostisihteeri ei tietysti enää ollut siellä, mutta me saimme tietää +hänen asuvan muutamassa etukaupungissa, seitsemän, kahdeksan virstan +päässä Citystä. Me emme virkkaneet meille sattuneesta vahingosta +kellekään; sillä minä arvelin parhaaksi, että niin harva kuin +mahdollista saisi tietää siitä. Siinä asiassa olin oikeassa. + +Meidän täytyi kolkuttaa pääsihteerin väki hereille -- tuon peloittavan +arvopersonan, jota en ollut koskaan ennen päässyt niin likelle. Pian +istuimme hänen luonansa, pitäen yksinäistä ja salaista keskustelua, +yhden ainoan kynttilän valossa, joka juuri tarpeeksi valaisi hänen +kasvojaan, että saatoimme nähdä niiden ilmeen meidän kertoillessamme, +joka vaihteli useampaan kertaan. Meidän vastoinkäymisemme oli liian +hämmästyttävä, että siitä kohta olisi voinut seurata nuhteita, ja +minusta näytti ikäänkuin olisin hänen silmissään, kun hän meitä katseli, +nähnyt jotakin säälin tapaista. Vähän aikaa puheltuamme hän ilmoitti +vievänsä meidät kanssaan valtiosihteerin luokse, ja muutamia minuutteja +sen perästä ajoimme jälleen takaisin Lontoon toista päätä kohti. Perille +tullessamme oli jo melkein se aika aamusta käsissä, jolloin kirjeet +jaetaan. Mutta ilma oli täynnä paksua, keltaista sumua, emmekä voineet +nähdä mitään, ajaessamme aivan ääneti. Ei kumpikaan meistä tohtinut +virkkaa mitään, ja sihteerikin vain aika-ajoin sanoi jonkun sanan. Me +ajoimme sumuun puoleksi peitetyn kartanon eteen, missä meidän täytyi +odottaa vaunussa melkein puoli tuntia. Sihteeri oli kohta mennyt sisään, +ja mainitun ajan kuluttua käskettiin meitäkin ylös. Me tulimme kamariin, +missä suuren pöydän takana istui pieni, laiha mies, jolla oli iso pää ja +silmät syvällä tuuheiden kulmakarvojen alla. Meitä tietysti ei esitetty +hänelle, ja me siis vain arvaamalla tiesimme kuka hän oli. Meitä +käskettiin uudestaan kaikki kertomaan, ja vieras herra teki muutamia +kietovia kysymyksiä. Me olimme hyvin halukkaat ilmoittamaan hänelle +kaikki mitä asiasta tiesimme, mutta emmehän itsekään tietäneet paljon +muuta kuin että kirjearkku oli kadonnut. + +-- Tuo nuori tyttö on sen varmaan vienyt, -- sanoi hän. + +-- Ei se ole mahdollista, -- panin lujasti, vaikka nöyrästi vastaan. -- +Hänellä oli päällään kapein röijy, minkä ikänä olen nähnyt, ja hyvästi +jättäessään hän ojensi minulle molemmat kätensä. Arkku ei voinut olla +kätkettynä hänen vaatteihinsa. Se ei mahtuisi minunkaan taskuuni. + +-- Mistä se tuli, että hän ajoi teidän kanssanne postivaunussa? -- kysyi +hän ankarasti. + +Vastaukseksi pistin hänelle käteen herra Huntingdonin allekirjoittaman +lupakirjan. Hän ja meidän pääsihteerimme katsastivat sitä tarkkaan. + +-- Se on Huntingdonin allekirjoitus, epäilemättä, -- sanoi +viimeksimainittu. -- Sen voisin vaikka missä valallani vakuuttaa. Sepäs +on kummallinen tapaus. + +Kummallinen tapaus se olikin. Molemmat herrat menivät toiseen kamariin, +missä he taas puolen tuntia viipyivät. Takaisin tullessa heidän kasvojen +ilmeensä osoitti yhä vielä kamalinta hämmästystä. + +-- Herra Wilcox ja herra Morville, -- sanoi meidän pääsihteerimme, -- +tärkeätä on, että tämä asia pysyy syvimmässä salaisuudessa. Olkaa +varoillanne, ettette ilmoita edes sitä, että teillä on joku salaisuus +tiedossanne. Oli varsin hyvä, että te ette pääpostikonttorissa +virkkaneet mitään kirjearkun katoamisesta. Minä pidän huolta siitä, että +heille asia selitetään siten, että teillä oli ollut käsky tuoda arkku +suoraan tänne. Teidän tehtävänänne on nyt löytää tuo nuori neito ja +tuoda hänet viimeistään kello kuusi tänä iltana minun virkahuoneeseni +pääpostikonttoriin. Mihin muihin toimiin me katsomme tarpeelliseksi +ryhtyä, ei teidän tarvitse tietää. Mitä vähemmän tästä tiedätte, sitä +parempi teille. + +Sääliväinen katse, jonka taas hänen silmissään huomasimme, sai sydämemme +jähmettymään. Me läksimme kohta ja päätimme mitä meidän piti tehdä sillä +selittämättömällä aistilla, joka välistä välttämättömästi vaatii meitä +ihmisiä niin taikka näin tekemään. Me päätimme, että Tuomas Morville +menisi Camden-towniin ja tiedustelisi joka talossa neiti Cliftonia. +Minun sitä vastoin piti mennä Eatoniin -- siihen oli juuri niin paljon +aikaa kuin tarvittiin -- ja pyytää hänen tarkkaa osoitettansa +vanhemmilta. Me sovimme, että yhtyisimme jälleen pääpostikonttorissa +kello puolivälissä kuusi, jos minä siksi kerkiäisin takaisin. Mutta, jos +en joutuisi, piti Tuomaan yksinään mennä pääsihteerin puheille ja +ilmoittaa syy poissaolooni. + +Eatonin pysäyspaikkaan saavuttuani näin minulla olevan vain +neljäkymmentäviisi minuuttia aikaa, kunnes juna jälleen lähtisi +Lontoosen. Kaupunkiin oli noin peninkulma asemahuoneelta; minä siis +kiirehdin voimiani myöten. Postikonttori tässä pikkukaupungissa, josta +en yhtään kummastunut, oli samalla myös kirjakauppa. Hauskan näköinen, +vanhanpuolinen rouva istui pöydän takana, ja pitkä, mustatukkainen neito +puuhaeli jotakin syrjempänä. Minä kohta ilmoitin nimeni. + +-- Minä olen Frank Wilcox, palvelen rautatiepostissa, ja olen tullut +tänne teiltä jotakin tiedustelemaan. + +-- Sanokaa vain. Me tunnemme teitä hyvin nimeltä, -- oli ystävällinen +vastaus, joka minulle oli erinomaisen hauskaa. + +-- Voitteko sanoa, missä talossa neiti Anna Clifton nyt oleskelee +Camden-townissa? + +-- Neiti Anna Cliftonko? -- huusi rouva. + +-- Niin. Teidän tyttärenne luullakseni. Hän, joka matkusti Lontoosen +viime yönä. + +-- Ei minulla ole sennimistä tytärtä, -- vastasi hän. -- Minä itse olen +Anna Clifton, ja tyttärieni nimet ovat Mary ja Susanna. Tässä on +tyttäreni Mary. + +Pitkä, mustatukkainen tyttö oli noussut ja seisoi nyt äitinsä vieressä. +Hän oli aivan toisennäköinen kuin tuo pieni, kultahiuksinen lepertelijä, +joka viime yönä matkusti seurassani Lontoosen Anna Cliftonin nimellä. + +-- Rouva, -- jatkoin taas, vaikka kurkkuni oli melkein tukehduksissa, -- +onko toinen tyttärenne pieni, hieno ihminen, aivan päinvastoin kuin tämä +neito tässä? + +-- Ei, -- vastasi hän nauraen; -- Susanna on vielä pitempi ja +mustanverisempi kuin Mary. Kutsu Susannaa, kultaseni. + +Ei aikaakaan, niin neiti Susanna astui sisään. Tuossa seisoivat kaikki +kolme edessäni -- A. Clifton, S. Clifton ja M. Clifton. Ei ollut +useampia tyttäriä. Ja kun kertoilin heille nuoresta neidestä, joka +heidän nimellänsä matkusti, niin he eivät tienneet ketään muuta koko +kaupungissa -- hän oli pieni kasvultansa -- johon minun kuvaukseni olisi +sopinut tai joka olisi edellisenä yönä Lontoosen mennyt. Aikani oli +täpärällä; minä riensin siis takaisin asemalle ja pääsin juuri vielä +junaan. Määrätuntina kohtasin Morvillen pääpostikonttorissa. Astuttuamme +monen pitkän käytävän läpi, seisoimme viimein jälleen etuhuoneessa, +levottomalla mielellä odottaen, kunnes meitä käskettäisiin sisään. +Morville ei ollut saanut mitään tietoa, paitsi että kantajat ja +poliisimiehet Camden-townin asemalla olivat nähneet nuoren herrasneiden +yöllä kulkevan sivuitse mustanverisen, ulkomaalaiselta näyttävän miehen +seurassa, joka kantoi pientä mustaa kapsäkkiä. + +Tuskin tiedän, kuinka kauan siellä odotimme. Minusta tuntui kun olisi +monta vuotta kestänyt. Hetki hetkeltä tuli minun vaikeammaksi pitää +ajatuksiani koossa tai kiinnittää niitä siihen aineesen, joka niissä +kaiken päivää oli liikkunut. En ollut koko vuorokauteen ruokapalaa +haukannut, enkä puoleentoista vuorokauteen ummistanut silmiäni. Ja koko +sen ajan olivat hermoni olleet tiukimmassa pinnistyksessä. + +Viimein tuli kutsu, ja minut saatettiin ensiksi sisempään kamariin. +Siellä istui viisi herraa pöydän ympärillä, joka oli täynnä +asiapapereita. Siellä tunsin valtiosihteerin, jonka aamulla olimme +nähneet, pääpostisihteerimme ynnä herra Huntingdonin. Neljäs oli kauniin +näköinen mies, joka, niinkuin myöhemmin sain kuulla, oli pääministeri. +Viidennen näin olevan meidän virkakuntamme ylipäällikön, koko +postilaitoksen tirehtöörin. Se oli minun silmissäni aika korkea seura, +ja minä tein syvän kumarruksen. Mutta pääni oli epäselvä ja kurkkuni +kuiva. + +-- Herra Wilcox, -- sanoi meidän pääsihteeriänne, -- kertokaa taas, +näiden herrojen kuullen, tuo seikka yksityiskohtiaan myöten, minkä tänä +aamuna minulle ilmoititte. + +Minä tartuin kädelläni tuolin selkävaraan saadakseni siitä tukea, ja +kerroin asian kolmannen kerran, jättäen pois vain muutamia mitättömiä +sanoja, joita olin nuorelle neidelle puhunut. Sen perästä vielä lisäsin +kertomuksen matkastani Eatoniin, jossa olin saanut sen varman tiedon, +että matkatoverini ei ollutkaan se henkilö, miksi hän itsensä oli +nimittänyt. Viimeksi kysyin sanomattomalla tuskalla, oliko herra +Huntingdonin lupakirja väärennetty. + +-- En voi sanoa, herra Wilcox, -- sanoi tämä herra, ottaen lupakirjan +käteensä ja katsastaen sitä suurimmalla hämmästyksellä. -- Vannoisinpa +siinä olevan oman allekirjoitukseni, jos se vain olisi toisenlainen +paperi. Minun mielestäni Forbesin käsiala ei ole yhtä hyvin jäljitelty. +Mutta tämä on kirjoitettu aivan samalla läkillä, jota minäkin käytän, ja +minun allekirjoitukseni ei ole aivan tavallinen. + +Hänen allekirjoituksensa olikin hyvin omituinen ja vanhanmuotinen. Nimen +alla oli koukero, se oli hiukan piiskanvarren näköinen, jonka ympäri on +siima kiertynyt. Mutta se ei tehnyt jäljittelemistä vaikeammaksi, +muistutin minä nöyrästi. Herra Huntingdon kirjoitti nimensä paperille, +ja pari muista herroista koettelivat tehdä samanlaisen koukeron, vaan +turhaan. He luopuivat yrityksestä, ja heidän vakaville kasvoilleen +ilmeni hetkeksi hymyä. + +-- Tottahan olette ollut varoillanne, jottei kukaan teiltä ole saanut +vähintäkään tietoa asiasta, herra Wilcox? -- kysyi postilaitoksen +tirehtööri. + +-- Ei pienintäkään sanasta, -- vastasin siihen. + +-- Välttämättömän tarpeellista on, että tämä asia pysyy salassa. Kiusaus +sitä ilmoittaa olisi teille vähempi, jos teillä olisi virka ulkomaalla. +Postilaiva-asiamiehen virka Aleksandriassa on avoinna, minä määrään +teidät siihen kohta. + +Se olisi ollut hyvä askel ylöspäin silloisesta paikastani, ja +luultavasti se oli oleva alkuportaana vielä parempiin virkoihin. Mutta +Fazeleyssä asui halvattu, vuoteesensa sidottu äitini, jolla ei +maailmassa ollut muuta iloa kuin se, että hän sai elää minun kanssani +saman katon alla. Päätäni yhä pahemmin pyörrytti; ajatukseni tulivat yhä +epäselvemmiksi. + +-- Hyvät herrat, -- mutisin minä, -- minulla on halvattu äiti, jota en +voi jättää. Eihän tämä ollut minun syyni, hyvät herrat! -- Minusta +näytti että istujat pöydän ympärillä liikahtivat ja nousivat; mutta +samassa musteni silmissäni ja minä kaaduin tainnoksiin. + +Jälleen tointuessani parin kolmen minuutin perästä, näin herra +Huntingdonin polvillaan vieressäni päätäni kannattamassa, ja +pääsihteerimme pitävän lasillisen viiniä suuni edessä. Minä kokosin +ajatukseni mitä kiireimmin ja nousin horjuen seisoalle. Mutta nuot +molemmat herrat painoivat minut istumaan sille tuolille, johon olin +nojautunut, ja käskivät minun juoda viinin loppuun ennenkuin yrittäisin +puhua. + +-- En ole koko päivään syönyt muruakaan, -- sanoin heikolla äänellä. + +-- Sitten, ystäväni, teidän pitää kohta mennä kotiin, -- arveli +postilaitoksen tirehtööri; -- mutta olkaa varoillanne. Ei sanaakaan +tästä asiasta saa päästä teidän suustanne. Oletteko nainut mies? + +-- En ole, herra, -- vastasin. + +-- Sitä parempi, -- lisäsi hän hymyillen. Äidiltänne saattanette pitää +tämän asian salassa, toivon minä. Me luotamme teidän kunniaanne. + +Pääpostisihteeri soitti sitten kelloa ja minut annettiin sen postimiehen +huostaan, joka kutsua totteli. Muutamien minuuttien kuluttua istuin +ajurin vaunuissa, joka vei minut kortteeritalooni Lontoossa. Viikon +päästä Tuomas Morville läksi postimestariksi erääsen kaupunkiin +Canadassa, missä hän perästäpäin nai ja yhä vielä elää, hyvin +tyytyväisenä paikkaansa, niinkuin hän aika-ajoin ilmoittaa minulle +kirjeissään. Mitä minuun tulee, pysyin omasta tahdostani vanhassa +virassani postivaunusihteerinä, kunnes äitini kymmenen tai kahdentoista +kuukauden kuluttua kuoli. Silloin sain kohta ylimääräisen postimestarin +viran. + +Ylimääräisen postimestarin tehtävänä on mennä milloin tätä, milloin +tuota postimestarin virkaa toimittamaan, mihin heitä kulloinkin +käsketään, jos joku paikka jääpi avonaiseksi kuoleman tai virasta +eroamisen kautta, taikka jos joku epäluulonalainen eroitetaan virasta. +Uuden virkani toimet saattoivat minut useammat kerrat herra Huntingdonin +piirikuntaan. Vanha herra ja minä emme koskaan virkkaneet sanaakaan +toisillemme siitä salaperäisestä varkausasiasta, mihin me kumpainenkin +syyttä olimme osallisiksi joutuneet. Mutta hän osoitti minulle aina +erinomaista suosiota ja käski usein käymään talossaan. Hän asui aivan +yksikseen. Ukon ainoa tytär oli, vasten hänen tahtoansa mennyt naimisiin +erään hänen sihteerinsä kanssa, juuri sen herra Forbesin, jonka käsiala +myös oli väärennetty tuossa virkakirjeessä, jonka valeneiti Clifton oli +minulle tuonut. Sivumennessä voin tässä mainita, vaikkei se oikeastaan +asiaan kuulu, että tuttavuudestani Cliftonien kanssa seurasi sitten +kihlaus ja häät Maryn kanssa. + +Tarpeetonta on mainita, kuinka monta vuotta kului ennenkuin minut taas +kerta käskettiin pääpostisihteerin sisäkamariin, missä tapasin herra +Huntingdonin hänen kanssaan kahden kesken. Herra Huntingdon puristi +kättäni hartaammin kuin mitä virallinen tervehdys olisi vaatinut, ja +sitten pääsihteeri esitti puheena olevan asian. + +-- Herra Wilcox, muistattehan että me tarjosimme teille paikan +Aleksandriassa? -- sanoi hän. + +-- Muistan kyllä, herra, -- vastasin. + +-- Siitä paikasta on meillä ollut aika tavalla huolta, -- sanoi hän +melkein närkästyneesti. -- Siitä on vain kuusi kuukautta, kun me +lähetimme sinne herra Forbesin, syystä että hänen terveytensä vaati +lämpimämpää ilmanalaa, ja nytpä hänen lääkärinsä kirjoittaa, että hän on +aivan kuolemaisillaan. + +Herra Huntingdonin kasvot ilmaisivat suurinta levottomuutta. Sihteerin +vaiettua hän kääntyi minun puoleeni. + +-- Herra Wilcox, -- sanoi hän, -- minä olen pyytänyt, oman itseni +tähden, että teidät lähetettäisiin sinne postihöyrylaiva-asiamieheksi. +Sillä tavoin minun tyttäreni saisi hyvän ystävän avukseen, joka voisi +kaikki hänen asiansa saattaa selvälle kannalle. Te tosin ette tunne +häntä, vaan minä tiedän, että voin uskoa hänet teidän turvaanne. + +-- Tehkää niin, herra Huntingdon, -- sanoin hartaasti. -- Kyllä minä +teen, minkä voin, ollakseni rouva Forbesille avullisena. Milloin +soisitte lähteväni? + +-- Kuinka pian voitte olla valmiina? -- oli vastaus. + +-- Huomenaamulla. + +Silloin en ollut vielä nainut mies, enkä tietänyt mitään estettä +lähdölleni. Estettä ei tullutkaan. Minä matkustin maata myöten Ranskan +kautta Marseilleen ja kuljin siitä laivassa perille. Ei ollut vielä +kulunut monta päivää saatuani käskyn, kun jo astuin Aleksandrian +postikonttoriin. Siellä oli asiat jokseenkin sekaisin ja mullin-mallin. +Sillä herra Forbes, niinkuin kohta tultuani sain tietää, oli jo koko +edellisen viikon ollut kuolemaisillaan ja päämiehen poissaolosta oli +ollut tavalliset seuraukset. Minä ilmoitin olevani määrätty +postimestarin virkaa toimittamaan, ja menin sitten erään sihteerin +mukana siihen taloon, missä onneton postimestari ja hänen vielä +onnettomampi vaimonsa asuivat. Tässä kertomuksessa ei ole sijaa +tavallisille matkamiehen tarinoille siitä ihmeellisestä kaupungista, +mihin niin äkkiarvaamatta olin joutunut. Olkoon siinä kyllin kun sanon, +että pimeä, ummehtunut kamari, mihin minut käskettiin kysyessäni +emäntää, oli sangen huonosti kalustettu ja vailla kaikkia noita pieniä +sivistyksen ja aistin jälkiä, jotka meidän englantilaisissa +vieraskamareissa ovat niin hauskat nähdä. Seisoipa kuitenkin pimeässä +nurkassa piano avattuna ja nuottivihko sen päällä. Odottaessani rouva +Forbesin tuloa, astuin omia aikojani likemmäksi pianoa ja aloin katsoa +mitä nuotteja siinä oli soitettu. Samassapa silmäni sattuivat +vanhanmuotiseen, punaisella Marokon nahalla päällystettyyn naisen +työrasiaan, joka seisoi pianolla. Naisen työrasia se nähtävästi oli, +sillä kannen alta, joka ei ollut aivan kiinni suljettu, riippui muutamia +pumpuli- ja silkkilankoja. Ikäänkuin unessa -- sillä vaikea minun oli +uskoa, että se olisi totta -- vein rasian likemmäksi ikkunaa ja siellä +-- näkyi selvään silmien edessä nahkaan piirretty kuva, -- tuo +salaliittolaistunnusmerkki: väkipuukolla lävistetty sydän. Tästä +Aleksandrian postihöyrylaiva-asiamiehen vieraskamarista oli siis +pääministerin kirjearkku viimeinkin löytynyt! + +Muutamia minuutteja seisoin siinä ikäänkuin unessa ja katselin rasiaa +ikkunasta tulevan hämärän valossa. Kuinkahan tämä saattoi olla totta! +Mielessäni varmaan kuvittelin hullutuksia! Mutta kepeä astunta, joka, +vaikka se olikin kepeä, kuului selvästi lähenevän, ja teki lopun +hämmästyksestäni. Kiireesti, ennenkuin ovi aukeni, panin rasian takaisin +pianolle ja kumarruin alas ikäänkuin katsastelisin nuotteja. En ollut +ilmoituttanut nimeäni rouva Forbesille, sillä minä luulin, ettei hän +kuitenkaan tuntisi minua. Eikä hän myöskään tässä hämärässä voinut +selvästi eroittaa kasvojani. Mutta minä näin hänet selvästi. Se oli sama +pieni, laiha vartalo, sama lapsellinen muoto, sama kaunis tukka kuin +neiti Anna Cliftonilla. Hän astui kiirein askelin lattian poikki, +ojentaen molemmat kätensä lapsellisella, rukoilevalla tavalla. + +-- Voi! -- vaikeroitsi hän, äänellä joka tunki sydämeni läpi, -- hän on +kuollut! Hän kuoli juuri! + +Ei ollut nyt sopiva hetki ruveta puhumaan punaisesta Marokon nahalla +päällystetystä rasiasta. Tämä pieni, lapsellinen olento, joka tuskin +näytti päivääkään vanhemmalta kuin nähdessäni hänet +rautatiepostivaunussa, oli nyt leskenä vieraassa maassa, kaukana +kaikista ystävistä, jos en minä semmoiseksi osoittanut itseäni. Minulla +oli mukanani kirje, jonka hänen isänsä oli lähettänyt hänelle. +Ensimäisenä tehtävänä oli minulla pitää huolta hänen miehensä +hautajaisista, jotka olivat kohta toimitettavat. Kolme tai neljä viikkoa +kului ennenkuin sääliväisyyden tunne salli minun ruveta tiedustelemaan +mikä salainen osa hänellä oli ollut tuossa postille uskotun valtion +omaisuuden rohkeassa varkaudessa. + +En saanut sen enempää nähdä työrasiaa. Katkerassa surussansakin rouva +Forbes kuitenkin oli muistanut sen verran olla varovainen. Ennenkuin +minä toista kertaa pääsin samaan vieraskamariin, missä sen olin +keksinyt, oli hän korjannut vaarallisen kalun pois näkyvistä. Minä olin +pahassa pulassa arvellessani millä keinoin saisin sen vielä kerran +nähdä; mutta lujasti olin päättänyt, ettei rouva Forbes saisi lähteä +Aleksandriasta ennenkuin hän olisi täydellisesti tunnustanut minulle +asian. Hänen täytyi viipyä täällä jokseenkin kauan odottaessaan +matkarahoja ja kirjeitä Englannista. Tällä ajalla ensi tuskan katkeruus +helpoittui, ja tuo vilkkaus ja suloisuus, joka minua niin suuresti oli +miellyttänyt, kun ensikerran näimme toisiamme, virkosi melkein entiseen +voimaansa. Samassa kuin säälintunne jonka hänen surunsa oli minussa +herättänyt, oli hävinnyt, lisääntyi uteliaisuuteni lisääntymistään, niin +että lopulta en enää saanut sitä hillityksi. Yhtenä päivänä toin +mukanani neulotun kukkaron, joka oli mennyt vähän rikki, ja pyysin että +hän, sill'aikaa kun hänen luonansa olin, korjaisi hajonneet silmukat. + +-- Minä käsken palvelijan tuoda työrasianne, -- sanoin vielä, nousten ja +kutsuen palvelijaa. -- Rouvalla on punaisella Marokon nahalla +päällystetty työrasia -- sanoin palvelijalle kun hän oli tullut sisään. + +-- On herra, -- vastasi tämä. + +-- Missä se on? + +-- Rouvan makuukamarissa. + +-- Rouva tahtoo, että se tuotaisiin tänne. -- + +Nyt käännyin ja palasin paikalleni. Rouva Forbes oli käynyt +kalmankarvaiseksi, mutta silmissä oli itsepäinen katse ja kokoon +puristetut hampaat ilmoittivat myös jäykkää päätöstä. Tyttö toi +työrasian. Minä otin sen vastaan ja menin likemmäksi sitä sohvaa, jolla +rouva istui. + +-- Muistatteko tätä kuvaa? -- kysyin. Luullakseni ei kumpainenkaan +meistä voi unohtaa sitä! + +Hän ei vastannut sanaakaan, mutta silmien ilmeestä näkyi, että hän +ymmärsi asian. + +-- Kuulkaa, -- jatkoin lempeällä äänellä, -- minä lupasin isällenne olla +teidän ystävänne, ja minä en ole niitä, jotka jättävät lupauksensa +täyttämättä. Mutta teidän pitää kertoa minulle täysi totuus. + +Minun täytyi kauan aikaa taivutella ja kehoitella häntä siihen. En voi +olla tunnustamatta, että viimein uhkasin mennä Aleksandriassa asuvan +Englannin konsulin luokse asiaa ilmoittamaan. Viimeinkin kokoon +puristetut huulet aukenivat ja hän ilmaisi koko jutun, katkaisten sitä +vähä väliä huokauksilla ja itkuvirroilla. + +-- Minä rakastin Alfredia, -- sanoi hän, -- vaan hänellä ei ollut varoja +naida, eikä isä ottanut asiaa korviinsakaan. Minä olin aina rahan +puutteessa, sillä isä antoi minulle hyvin niukalta. Ja he lupasivat +minulle suuren summan -- äärettömän summan -- koko viisisataa puntaa. + +-- Kuka ne teille lupasi? -- kysyin. + +-- Muukalainen herra, johon olin Lontoossa tutustunut; häntä nimitettiin +monsieur Bonnardiksi. Nimi oli ranskalainen, vaan en tiedä varmaan oliko +hän sentään ranskalainen. Hän puheli minulle isästäni, jonka hän oli +kuullut olevan piirikunnan postipäällikkönä, ja kyseli kaikenlaista. +Muutamia viikkoja myöhemmin minä näin hänet taas omassa kaupungissamme. +Sulhaseni, herra Forbes, joka minun kanssani käveli, piti vieraan kanssa +pitkän, salaisen keskustelun; ja sitten he tulivat ja sanoivat, että +minä voisin olla heille suurena apuna. He kysyivät olisinko minä +tarpeeksi rohkea, jotta voisin rautatien postivaunusta viedä pienen, +punaisella Marokon nahalla päällystetyn arkun, joka ei sisältänyt mitään +muuta kuin paperia. Vähän vastusteltuani suostuin. -- Käskystäni rouva +Forbes oli tähän asti puhunut; mutta nyt kertominen näkyi alkavan +huvittaa häntä itseään, ja hän jatkoi sitä sujuvasti. + +-- Me tarvitsimme isän allekirjoitusta lupakirjaan, jolla pääsin +postivaunuun; vaan emme tietäneet millä lailla saisimme sen. Hyväksi +onneksi luuvalo par'aikaa rasitti isää, niin että hän ei oikein kyennut +työhön. Minun piti lukea hänelle joukko virallisia kirjoituksia ja +sitten hän ne allekirjoitti. Yhden kirjoituksen luin toistamiseen ja +panin sitten lupakirjan hänen eteensä allekirjoitettavaksi. Näin +tehtyäni olin pyörtymäisilläni pelosta; vaan samassa juuri tuli hänelle +kova kivun puuska ja hän kirjoitti alle tarkemmin katsomatta, iloisena +että työ oli loppunut. Minä sanoin nyt meneväni Beckbyhyn tätini luokse +vieraisille. Vaan en mennytkään sinne suoraan, vaan menin sen sijaan +Eatonin pysäyspaikkaan, mihin Alfredin kanssa jouduin pari minuuttia +ennen junan tuloa. Minä pysyin ulkopuolella asemahuonetta kunnes +vihellys kuului. Samassa juoksi postimies sinne; minä seurasin häntä +suoraan virkahuoneen läpi ja pyysin että hän antaisi teille sen +virkakirjeen, mikä minulla oli kädessä. Hän tuskin näki minun kasvojani. +Alfredin lähdettyä näin vielä vilaukselta monsieur Bonnardin, joka +tirkisteli postivaunua lähinnä olevan vaunun ikkunasta. He olivat +luvanneet, että juna seisahtuisi Camden-towniin, jos vain asettaisin +niin, ettette sitä ennen huomaisi mitään. Kuinka asia menestyi, sen +tiedätte itse. + +-- Mutta mihinkä panittekaan arkun? -- kysyin vielä. -- Ei se suinkaan +voinut olla kätkettynä vaatteisiinne, siitä olen varma! + +-- Ohoh, -- arveli hän, -- se kävi hyvin helposti. Monsieur Bonnard oli +ennen kertonut minulle, miten vaunu oli rakennettu; muistattehan, että +panin arkun pöydän päähän, aivan likelle sitä nurkkaa, mihin aina kävin +piiloon jokaisessa pysäyspaikassa. Siinä oli ikkunalla varustettu ovi, +ja minä kysyin saisinko pitää ikkunaa auki, koska minun oli liian kuuma +vaunussa. Monsieur Bonnard olisi, luulenpa, voinut vain ojentua ulos +ikkunastaan ja ottaa sen kädestäni. Mutta hänestä oli parempi tulla ulos +sitä ottamaan, juuri ennenkuin juna läksi Watfordista -- hän tuli +tietysti siltä puolelta, joka oli asemahuoneen valon varjossa. Se oli +viimeinen pysäyspaikka, mutta sittenkin juna niinkuin oli luvattu, +pysähtyi Camden-townissa. Sanalla sanoen arkku ei ollut teidän +näkyvistänne poissa kauemmin kuin kaksikymmentä minuuttia, ennenkuin te +huomasitte asian. Monsieur Bonnard ja me riensimme ulos asemahuoneesta, +ja Alfred seurasi meitä. Arkku murrettiin auki -- lukkoa ei ole koskaan +saatu korjatuksi, sillä se oli niin mutkallinen laadultansa -- ja +monsieur Bonnard otti paperit. Hän jätti arkun minulle, pantuansa sisään +setelipakan. Seuraavana aamuna Alfred ja minä annoimme vihkiä itsemme, +ja minä menin tätini luo; mutta isälle emme virkkaneet naimisestamme +ennenkuin kolme, neljä kuukautta myöhemmin. Tämmöinen on punaisella +Marokon nahalla päällystetyn työrasian juttu. + +Hän hymyili vallattoman lapsen veitikkamaisella ilolla. Olipa vielä yksi +seikka, jota olin utelias tietämään. + +-- Tiedättekö mitä nuo valtiokirjeet sisälsivät? -- kysyin taas. + +-- En lainkaan! -- vastasi hän. -- Mitäs minä ymmärsin valtioasioista. +En tiedä mitään noista papereista. Monsieur ei niistä virkkanut +sanaakaan; hän ei edes katsellutkaan niitä, niin kauan kuin me olimme +läsnä. En minä olisi millään muotoa suostunut ottamaan vakuutettua +kirjettä tai mitään semmoista, jolla olisi ollut rahan arvo, tietäkää +se. Mutta nuo paperit, saattoihan ministeri helposti kirjoittaa ne +uudelleen. Älkää uskoko minua varkaaksi, herra Wilcox; ei paperein +joukossa ollut mitään rahan arvoista. + +-- Tuottivatpa ne kuitenkin teille viisisataa puntaa, -- sanoin. -- +Oletteko sen perästä vielä tavannut Bonnardia? + +-- En koskaan enää, -- vastasi hän. -- Hän sanoi menevänsä omalle +maalleen. Enkä usko Bonnardin olleenkaan hänen todellisen nimensä. + +Niinpä minäkin arvelin, vaan en puhunut enempää siitä rouva Forbesille. +Taas tämä asia oli saattanut minut sangen pahaan pulaan. Tietysti oli +velvollisuuteni ilmoittaa kaikki päälliköilleni, vaan en hennonut. Yksi +pääsyyllisistä oli jo korkeamman kuin maallisen tuomarin edessä. Niin +monen vuoden kuluttua olivat jo kaikki monsieur Bonnardin jäljet +hävinneet. Ainoaksi oikeuden käsiteltäväksi uhriksi olisi vain jäänyt +tämä pikku raukka, jonka molemmat muut olivat petollisilla yllytyksillä +saattaneet rikokseen osalliseksi. Viimein päätin lähettää kertomuksen +koko asiasta yksistään herra Huntingdonille. Minä kirjoitin hänelle +ainoasti itse tapahtumat ilman mitään muistutusta. + +Vastaukseksi tuli minulle ja rouva Forbesille se sanoma, että herra +Huntingdon oli äkillisesti kuollut sydänhalvaukseen; se oli tapahtunut +juuri sinä päivänä, jolloin hän, minun laskuni mukaan, sai kirjeeni. +Rouva Forbes taas vaipui silminnähtävästi sydäntä särkevään suruun ja +omantunnon tuskaan. Hänelle jääneestä perinnöstä ei tulisi täyttä sataa +puntaakaan tuloa vuodessa. Pääpostisihteeri, vainajan vanhana ystävänä, +oli määrätty testamentin toimeenpanijaksi. Kirjeesen, jonka häneltä +sain, oli suljettu toinen rouva Forbesille. Siinä hän neuvoi, selvillä, +lujilla sanoilla, ettei rouva Forbes enää tulisi takaisin Englantiin, +vaan pysyisi ulkomaalla. Rouva mielestään arveli paraiten viihtyvänsä +jossakussa syrjäisessä, rauhallisessa luostarin kammiossa. Sentähden +toimitin hänelle paikan erääsen luostariin Maltan saarella, missä hän +pysyisi Englannin hallituksen suojan alla. Itse läksin Aleksandriasta, +niin pian kuin toinen postihöyrylaiva-asiamies oli tullut. Lontoosen +palattuani keskustelin kahden kesken pääpostisihteerin kanssa. Kohta +huomasin, ettei minun tarvinnut ilmoittaa hänelle mitä nyt olen +kertonut; sillä hänen hallussaan olivat kaikki herra Huntingdonin +paperit. Vanhan ystävyyden suhteensa vuoksi vainajaan sekä myös siihen +nähden, että kovimman rangaistuksen ansainneet eivät enää olleet +saavutettavissa, hänkin oli tullut siihen päätökseen, että oli parasta +unhoittaa se, mikä oli tapahtunut. + +Keskustelumme lopulla sanoin hänelle jotakin, jota rouva Forbes oli +hartaasti pyytänyt minua perille saattamaan. + +-- Rouva Forbes pyysi kaikin mokomin, -- sanoin, -- ettette suinkaan +uskoisi hänen eikä herra Forbesin antautuneen tämmöiseen pahantekoon, +jolleivät olisi niin suuresti rakastaneet toisiansa ja olleet niin +suuressa rahan tarpeessa. + +-- Niin, -- arveli sihteeri hymyillen, -- jos Kleopatran nenä olisi +ollut hiukan litteämpi, niin maailman historia olisi mennyt toista +menoa! + + + + +Haararata N:o 5. + +Koneseppä. + + +Hänen nimensä, herra, oli Matthew Price; minun nimeni on Benjamin Hardy. +Meidän syntymäpäiviemme väliä oli vain pari päivää. Me olimme yhdessä +kylässä kasvaneet ja yhtä koulua käyneet. En voi muistaakaan semmoista +aikaa, milloin emme olisi olleet paraita ystävyksiä. Poikinakin ei +meidän mieleemme olisi sattunut riidellä keskenämme. Kaikki ajatuksemme, +kaikki tavaramme olivat silloin yhteiset. Me olisimme pelotta, vaikka +kuoloonkin asti, pitäneet toinen toisemme puolta. Se oli senkaltaista +ystävyyttä, mistä välistä kirjoissa luetaan, lujaa ja järkähtymätöntä, +kuin nuot korkeat _Torhuiput_ meidän kotiseuduillamme, totista kuin +aurinko taivaalla. + +Chadleigh oli meidän kylämme nimi. Korkealla yläpuolella laitumina +olevia alankomaita, jotka levisivät jalkojemme juuressa ikäänkuin +ääretön viheriäinen järvi ja haihtuivat taivaan rannalla sumuun, oli +maakivistä rakennettu pikku kylämme saanut sijansa hyvin suojatussa +notkossa, juuri vuoriston ja alankomaan keskipaikoilla. Meidän +yläpuolellamme kohosi vuoristo, harjanne harjanteen, viete vietteen +vieressä. Enimmäksi osaksi se oli autiota, lakeaa; ainoasti siellä, +täällä näkyi pieni pellon saarreke tai istutettu männikkö. Ylimpänä +kaikista törröttivät summattomat, harmaat kukkulat, jyrkät, yksinäiset, +yhtä vanhat kuin vedenpaisumus. Näiden nimenä oli _Tor_ -- Druidin Tor, +Kuninkaan Tor, Linnan Tor j. n. e. Pyhiä paikkoja ne kuuluivat olleen +muinaisina aikoina; niissä kruunattiin kuninkaita, poltettiin kokkoja, +uhrattiin ihmisiä, ja tehtiin kaikenlaisia verisiä, pakanallisia +temppuja. Luita oli niistä löytynyt, ja nuolenpäitä ja kulta- sekä +lasikoristuksia. Minä poikana pelkäsin näitä Toreja, vaikken voinut +sanoa miksi; pimeän tultua en olisi tuonne ylös noussut, vaikka mitä +olisi maksettu. + +Olen jo maininnut, että olimme samassa kylässä syntyneet. Hän oli +pienen, William Price nimisen vuokraajan poika, vanhin seitsemästä +lapsesta. Minun isäni, jonka ainoa lapsi olin, oli Ephraim Hardy, +Chadleighin seppä, hyvin tunnettu mies noilla seuduin, eikä hänen +muistonsa vielä nytkään ole kadonnut. Tavallisesti pidetään vuokraajaa +parempana miehenä kuin seppää, tavallansa olisi siis voinut sanoa Matin +isällä olleen korkeamman arvon kuin minun isälläni. Mutta itse asiassa +hän ja hänen seitsemän lastansa, joille piti pienestä maapalstasta +hankkia leipää, oli yhtä köyhä kuin moni päiväläinen. Minun isäni, +seppä, sitä vastoin, joka oli varakas, ahkera, suosittu ja antelias, oli +kylän arvokkaimpia miehiä. Kaikki nuo eroitukset eivät muuten vähääkään +liikuttaneet meitä, Mattia ja minua. Ei meille kumpaisellekaan koskaan +sattunut mieleen, että Matin takki oli kyynäspään kohdasta rikkinäinen, +ja että meidän yhteiset rahavaramme aina vaan otettiin minun +kukkarostani. Siinä oli meille kyllin, että me molemmat istuimme samalla +koulupenkillä, luimme läksymme samasta aapiskirjasta, tappelimme toinen +toisemme puolesta, peitimme toinen toisemme pahantekoja, että yhdessä +ongiskelimme, poimimme pähkinöitä, kuljeksimme, kävimme varastamassa +hedelmiä puutarhoista ja munia linnun pesistä, sanalla sanoen vietimme +yhdessä kaikki päivän hetket luvallisissa sekä kielletyissä askareissa. +Se oli onnellinen aika, vaan eihän sitä voinut aina kestää. Isäni, joka +oli varakas, tahtoi saada minut eteenpäin maailmassa. Hän tahtoi, että +saisin enemmän oppia ja osaisin parempaa työtä tehdä kuin hän itse. +Paja, hänen mielestään, ei ollut tarpeeksi hyvä, Chadleighin pikku +piirikunta ei tarpeeksi avara minulle. Siitä oli seurauksena, että minä +kannoin yhä vielä koulukonttia selässäni, kun Matti jo astua vihelteli +auran jäljessä. Siitä oli seurauksena sekin, kun vastainen elämänurani +oli määrätty, että me luulimme olevamme pakoitetut eroamaan toisistamme +iäksi päiviksi. Sillä sepän poikana oli minusta pajat ja ahjot, tavalla +tai toisella, parhaimmat kaikista, ja päätin siten tulla konesepäksi. +Isäni hankki minulle oppilaspaikan eräässä rautatehtaassa +Birminghamissa. Minä jätin siis jäähyväiset Matille, Chadleighin kylälle +sekä korkeille, vanhoille Toreille, joiden turvissa olin siihen asti +elänyt, ja läksin matkustamaan pohjoiseen »Mustalle maalle». + +En tahdo kauemmin viipyä tässä osassa kertomustani. Kuinka tein työtä +kunnes oppiaikani oli kulunut loppuun, kuinka täysin palveltuani ja +tultuani taitavaksi työmieheksi otin Matin auran kurjesta luokseni +Mustalle maalle, missä hän tuli osalliseksi asunnostani, palkastani, +opistani, sanalla sanoen kaikesta mitä minulla oli; kuinka hän +luonnostaan terävällä päällään ja vakavalla innollaan kävi tietänsä +eteenpäin, askel askeleelta, kunnes viimein tuli ensimäiseksi mieheksi +tällä alalla; kuinka, kaikkien näiden vuosien kuluessa onnen, +vastoinkäymisten ja ponnistusten vaihdellessa, vanha poikaystävyytemme +ei koskaan järkähtänyt eikä höltynyt, vaan kesti ja kasvoi meidän +kasvaessamme ja voimistui meidän voimistuessamme -- kaikkia näitä +asioita ei minun ole tarvis muuta kuin sivumennen mainita. + +Tällä ajalla, -- muistettavaa on, että puhun niistä ajoista, jolloin +Matti ja minä vielä olimme kolmenkymmenen päiväpuolella -- tapahtui, +että meidän tehtaastamme tilattiin kuusi ensimäisen luokan veturia, +joiden piti kulkea uutta, silloin vasta tekeillä olevaa rautatietä +Torinon ja Genovan välillä. Ensikertaa meidän teoksiamme vasta Italiaan +tilattiin. Niitä oli mennyt Ranskaan, Hollantiin, Belgiaan ja Saksaan; +vaan ei yhtään vielä Italiaan. Tämä tilaus oli siis sangen tärkeä, sitä +tärkeämpi koska Alppientakaiset ystävämme vasta nykyisin olivat +ruvenneet rautateitä rakentamaan, ja epäilemättä, niitä jatkaessansa, +tarvitsisivat vielä paljon meidän kelvollisia englantilaisia teoksiamme. +Sentähden meidän tehtaamme Birminghamissa ryhtyi työhön kaikin voimin, +pitensi työaikaamme, enensi palkkaamme, pestasi lisätyömiehiä. Se oli +päättänyt, jos sitä saattoi ahkeruudella ja tarkkuudella saavuttaa, +päästä ensimäiseksi Italian työmarkkinoilla, ja pysyä siinä. Se työ +menestyikin ansion mukaan. Nuo kuusi veturia valmistuivat ajallaan, +vieläpä pantiin laivaan, lähetettiin ja saatettiin perille sellaisella +täsmällisyydellä, että italialainen asiamies oli aivan hämmästyksissään. +Voittepa uskoa kuinka ylpeä minä olin, kun näin, että olin määrätty +veturien kuljetusta valvomaan. Pari apulaista minulla piti olla; yhdeksi +niistä minun pyynnöstäni otettiin Matti. Näin nautimme taas yhdessä +elämämme ensimäistä suurta pyhäpäivää. + +Sepä oli ihmeellinen muutos kahdelle Birminghamin työmiehelle, jotka +suoraa päätä olivat tulleet Mustasta maasta. Satumainen kaupunki, jonka +taustan Alpit puoliympyränä muodostivat; satama täynnä eriskummallisia +aluksia; ihmeen ihana sininen taivas ja vielä sinisempi meri; maalatut +talot rantalaiturin kupeella; vanhanaikuinen tuomiokirkko, mustasta ja +valkeasta marmorista; hohtokivikauppiasten katu, joka johdatti mieleen +tuhannen ja yhden yön tarinoita; palatsikatu ja sen maurilaiset pihat, +suihkukaivot ja appelsiinipuut, vaimot, jotka aina kävivät harsotettuina +kuin morsiamet; kaleeriorjat, jotka olivat kaksittain yhteen kahlitut; +pappien ja munkkien juhlakulkueet; alinomainen kirkonkellojen soiminen; +oudon kielen rengotus; ilman omituinen kirkkaus ja selkeys -- kaikki +nämät ihmeet tekivät sen, että me ensi päivän kävelimme niinkuin unessa, +aivan kuin lapset markkinoilla. Ennen viikon loppua me olimme suostuneet +rupeamaan Torinon--Genovan rautatien palvelukseen ja iäksi päiviksi +kääntäneet selkämme Birminghamille. Emme voineet vastustaa paikan +ihanuutta ja suurten palkkojen kiusausta. + +Nyt alkoi uusi elämä -- elämä, joka oli niin liikkuva ja terveellinen, +niin täynnä päivänpaistetta ja raitista ilmaa, että me välistä +kummastelimme kuinka niin kauan olimme tulleet toimeen tuossa synkässä +Mustassa maassa. Me kuljimme alinomaa edes-takaisin rautatietämme. +Väliin olimme Torinossa, väliin Genovassa, koetellen uusia vetureita ja +auttaen uusia isäntiämme vanhalla kokemuksellamme. + +Genovan me kuitenkin valitsimme asuntopaikaksemme; siellä me vuokrasimme +pari kamaria puodin yläpuolella, syrjäkadun varrella, joka kaupungin +korkeammasta korttelista ulottui alas merenrantaan. Se oli soukka pieni +katu, vaan täynnä eloa; niin jyrkkä ja väärä, etteivät mitkään rattaat +päässeet sitä kulkemaan, ja niin soukka, että taivas sen yläpuolella +näytti vain siniseltä nauhankaistaleelta. Joka talossa kuitenkin oli +kauppapuoti, jonka tavarat täyttivät puoleksi katukäytävän, taikka +seisoivat kasoina kummallakin puolella ovea, taikka riippuivat ikäänkuin +koristuksina alas balkongeilta. Ja kaiken päivää, aamun koitosta +hämärään asti, tungeskeli tällä kadulla lakkaamaton ohikulkijain virta +edes ja takaisin sataman ja kaupungin korkeamman korttelin väliä. + +Talonemäntänä oli meillä hopeasepän leski, joka elätti itseään +koristusten, huokeain hopeasepän teosten, kampain, viuhkain sekä +norsunluisten ja kivihiilisten lelujen myömisellä. Hänen ainoa +tyttärensä, Gianetta, joka oli apulaisena kaupassa, oli ihanin nainen, +mitä ikänä olen nähnyt. Nytkin, kun muistelen kuluneiden vuosieni +pitkää, ikävää jaksoa ja kuvaelen mielessäni häntä (niinkuin vielä voin +tehdä ja teenkin) täydessä elämän hilpeydessänsä, en voi hänen +kauneudessaan keksiä vähintäkään vaillinaisuutta. En tahdo yrittääkään +häntä kuvaamaan. En usko sitä runoniekkaakaan olevan olemassa, joka +saattaisi sitä sanoin selittää. Näinpä kerran kuvan, joka oli johonkin +määrin hänen kaltaisensa -- ei puoltakaan vertaa niin suloinen, vaan +kuitenkin hänen kaltaisensa. Minun tietääkseni kuva yhä vielä riippuu +siellä, missä minä sen viimeksi näin, Louvren seinien sisäpuolella. +Siinä kuvassa mustasilmäinen, kultatukkainen nainen katsoo olkapäänsä +yli ympyriäiseen peiliin, jota partasuumies hänen takanansa pitää +kädessään. Tämä mies, niin kuulin, oli maalarin oma kuva, nainen hänen +rakastettunsa. En ole koskaan nähnyt toista maalausta, joka tälle olisi +vertoja vetänyt, ja kuitenkaan ei sitä voi nimittää samalla henkäyksellä +kuin Gianetta Conegliaa. + +Sen arvannette, ettei lesken puoti koskaan ollut ostajia vailla. Koko +Genova tiesi kuinka ihanat kasvot olivat tuon pienen tiskin takana, ja +Gianetta virnakalla oli enemmän rakastajia kuin mitä hän viitsi +nimeltäkään muistella. Ylhäisiä ja alhaisia, rikkaita ja köyhiä, sekä +punalakkisia merimiehiä, jotka ostelivat korvarenkaita tai taikakaluja, +että aatelisherroja, jotka huolettomasti ostivat puolet ikkunalaudoilla +olevista koruista, kaikkia hän kohteli samalla lailla, väliin kehoitti, +väliin pilkkaeli, veteli nenästä tai sysäsi pois, miten milloinkin +mieleen sattui. Hänellä ei ollut enemmän sydäntä kuin marmorikuvalla; +sen Matti ja minä viimein saimme katkeraksi tuskaksemme kokea. + +En voi nytkään vielä sanoa, kuinka se kävi ja mistä minä ensiksi +huomasin, miten meidän kumpaisenkin laita oli. Mutta jo aikaa ennen +syksyn loppua oli meidän ystävysten väli kylmennyt. Ei se ollut mitään +semmoista, jota olisi voinut sanoiksi sanoa. Ei se myöskään ollut +semmoista, mitä olisimme voineet selittää tai esiintuoda syitä, vaikka +henkikin siitä olisi riippunut. Me edelleenkin, niinkuin ennen, asuimme +yhdessä, söimme yhdessä, teimme työtä yhdessä; kävimmepä myös iltasella +yhdessä kävelyllä, kun päivän askareet olivat tehdyt. Eikä olisi kukaan +vieras voinut keksiä vähintäkään muutoksen jälkeä, paitsi kenties, että +olimme entistä harvapuheisemmat. Mutta jotakin kuitenkin välillämme oli, +jotakin äänetöntä, sanatonta, joka päivä päivältä teki juovan +suuremmaksi. + +Ei se ollut Matin syy. Hän oli liian suora ja jalomielinen, että olisi +tahallansa saattanut välimme tämmöiselle kannalle. Eikä myöskään, +luullakseni -- tulinen kun olen luonteeltani -- syy ollut minussa. Syy +oli kokonaan Gianetan, kaikki hänen syytään alusta loppuun -- synti ja +häpeä ja suru. + +Jos hän olisi suoraan ja koukuttelematta näyttänyt pitävänsä toista tai +toista meistä parempana, niin ei siitä olisi tullut mitään pahaa. Minä +olisin kaikin voimin hillinnyt itseäni, ja sen tietää Jumala! kärsinyt +vaikka mitä, jos siitä Matin tosionni olisi riippunut. Hänkin, sen +tiedän, olisi minun onnekseni samoin tehnyt, jopa enemmänkin, jos +mahdollista. Mutta Gianetta ei huolinut hiukkaakaan toisesta eikä +toisesta. Hän ei aikonut valita meistä toista enemmän kuin toistakaan. +Hänen itserakkauttaan vain imarteli se, että me hänen tähtensä jouduimme +eripuraisiksi; hänestä oli hauska pitää meitä leikkikaluinaan. En osaa +kertoakaan millä tavoin, millä tuhansilla, tuskin huomattavilla +viekoituksen juonilla -- milloin pitemmällä silmäniskulla, milloin +ikäänkuin vahingossa päässeellä sanalla, milloin hetkellisellä hymyllä +-- hän sai päämme pyörryksiin ja kiusasi sydäntämme ja taivutti meitä +itseänsä rakastamaan. Hän petti meitä kumpaistakin. Hän kiihdytti meitä +kumpaistakin toivomaan; hän herätti meissä epäluuloa toinen toistamme +vastaan; hän piinaeli meitä epätoivon tuskalla. Minä puolestani joskus +selvästi tunsin, mihin turmioon meidän käytöksemme veisi meidät ja että +uskollisin ystävyys, mikä ikänä on liittänyt kaksi elämää yhteen, oli +aivan ratkeamaisillaan, hajoamaisillaan. Semmoisina hetkinä kysyin +itseltäni, voisiko mikään nainen maailmassa olla sen arvoinen, että +hänen rakkautensa palkitsisi minun ja Matin välisen ystävyyden. Mutta ne +hetket tulivat sangen harvoin. Mielemmin suljin silmäni totuutta +näkemästä kuin että olisin tahtonut katsoa sitä suoraan kasvoihin. Näin +elin yhä edelleen, tottelematta järkeäni, niinkuin unennäkijä. + +Tällä tavoin syksy kului, tuli talvi, tuo eriskummallinen, petollinen +Genovan talvi, jolloin öljypuut viheriöivät, päivä paistaa kirkkaasti ja +kolkot myrskyt käyvät. Matti ja minä yhä vaan asuimme yhdessä +Vicolo-Balbo kadun varrella, ulkonaisesti ystävyksinä, sydämessämme +vihamiehinä. Ja Gianetta yhä vielä sitoi meitä turmiollisilla +juonillansa ja vielä turmiollisemmalla kauneudellansa. Vihdoin viimein +eräänä päivänä tunsin, etten enää kestäisi kauemmin tätä hirveää tuskaa +ja epätietoisuutta. Aurinko, niin vannoin, ei saisi laskeutua, ennenkuin +olisin tuomioni kuullut. Minä päätin pakoittaa hänet valitsemaan toisen +tai toisen meistä. Joko hänen piti ottaa minut omakseen tai päästää +minut pauloistaan. Minä olin hurjapäissäni. Minä en huolinut enää +mistään. Minun piti nyt saada kuulla pahinta taikka parasta sanomaa. Jos +saisin pahimman, niin olin päättänyt lähteä Genovasta ja luopua hänestä +sekä kaikista kuluneen elämäni pyrinnöistä ja harrastuksista; minun piti +aloittaa aivan uutta elämää. Sen ilmoitin hänelle innokkaasti ja +lujasti, seisoen hänen edessään muutamana kolkkona joulukuun aamuna +pienessä kamarissa, joka oli puodin takana. + +-- Jos rakastat Mattia enemmän, -- sanoin, -- niin sano minulle vain +yksi sana, enkä enää koskaan tee sinulle kiusaa. Hän ansaitseekin +rakkautesi paremmin kuin minä. Minä olen epäluuloinen ja vaativainen; +hän on luottavainen ja uhrautuvainen kuin nainen. Puhu, Gianetta! +Jätänkö sinulle jäähyväiset iäksi, iäksi päiviksi, vai kirjoitanko +kotiin, äidilleni Englantiin, ja pyydän että hän rukoilisi Jumalan +siunausta sille, joka on luvannut tulla vaimokseni. + +-- Te olette hyvä ystävänne puhemies, -- vastasi hän ylpeästi. -- +Matteon pitäisi olla hyvin kiitollinen teille. Te olette tehnyt enemmän +kuin mitä hän ikänä on tehnyt teidän puolestanne. + +-- Antakaa minulle vastaus, Jumalan tähden, -- huusin minä, -- sallikaa +minun mennä! + +-- Menkää tai viipykää miten tahdotte, Signor Inglese (herra +Englantilainen) -- vastasi hän. Enhän minä teitä pidätä. + +-- Käskettekö minun lähteä? + +-- Beata Madre (Autuas Neitsyt), en suinkaan! + +-- Tahdotteko tulla vaimokseni, jos jään? + +Hän purskahti suureen nauruun -- iloiseen, pilkalliseen, sulosoivaan +nauruun, joka helähti kuin hopeakello. + +-- Liian paljon te vaadittekin! + +-- Ei mitään muuta, kuin mitä te näinä viimeksi kuluneina viitenä, +kuutena kuukautena olette antanut minulle syytä toivoa! + +-- Aivan samoin Matteokin puhuu. Aika ikäviä olette kumpainenkin! + +-- Voi Gianetta! -- sanoin innokkaasti, -- ole toki vain hetken aikaa +vakava! Minä olen tosin sivistymätön mies, sitä en kiellä -- en millään +tavalla kyllin hyvä tai taitava teille kelvatakseni -- mutta minä +rakastan teitä kaikesta sydämestäni, eikä keisarikaan voisi tehdä +enempää. + +-- Siitä olen sangen iloinen, -- vastasi hän, -- enkä soisikaan että +vähemmän rakastaisitte minua. + +-- Sitten ette suinkaan tahdo saattaa minua onnettomaksi! Tahdotteko +luvata minulle? + +-- En lupaa mitään, -- sanoi hän, uudestaan purskahtaen nauruun; -- +paitsi sen etten mene naimiseen Matteon kanssa! + +Paitsi sen ettei menisi naimiseen Matteon kanssa! Ainoasti sen! Ei +yhtään toivoa herättävää sanaa minulle itselleni. Ei mitään muuta kuin +että hän hylkäsi ystäväni. Siitä sain, jos voin, ottaa itselleni +lohdutusta ja itsekästä iloa ja jonkunlaista halpaa rauhallisuutta. Ja +niinpä minä, häpeäkseni sen tunnustan, teinkin. Minä tartuin kiinni +tuohon turhaan toivoon ja, hullu kuin olin, annoin hänen taas päästä +ilman selvää vastausta. Siitä päivin en enää yrittänytkään hillitä +mieltäni, vaan riensin umpisilmin eteenpäin -- turmiota kohti. + +Lopulla minun ja Matin väli niin paheni, että julkiriita näkyi olevan +lähellä. Me kartimme toinen toistamme, tuskin vaihdoimme kymmenkunnan +sanaa päivässä, ja luovuimme kaikista vanhoista tavoistamme. Siihen +aikaan -- minua kauhistuttaa sitä muistellessani -- oli monta hetkeä, +jolloin tunsin vihaa häntä kohtaan. + +Näin kului vielä neljä, viisi viikkoa, jolla ajalla juopa meidän +välillämme yhä syveni ja leveni päivä päivältä. Helmikuu tuli, ja +helmikuun kanssa karnevaali.[1] Genovassa, niin sanottiin, se sinä +vuonna oli tavattoman ikävä; ja niinpä se taisi todella olla. Sillä +paitsi siellä-täällä pääkatujen varrella ikkunasta riippuvia lippuja ja +juhlapukuisia naisia, ei näkynyt mitään muuta ilon merkkiä. Toisena +karnevaalipäivänä, muistaakseni, palasin illan hämärässä Genovaan, +oltuani koko päivän junassa. Asemahuoneen etehisessä tapasin Matti +Pricen. Hän astui luokseni ja laski kätensä minun käsivarrelleni. + +[Footnote 1: Katolisissa maissa tavallinen laskiaisilo.] + +-- Sinä tulet myöhään, -- sanoi hän. -- Minä olen jo melkein tunnin ajan +odotellut sinua. Syömmekös illallisen yhdessä tänään? + +Herkkätunteinen kuin olen, heräsi minussa heti entiset paremmat tunteeni +kuullessani tämän ystävyyden osoituksen. + +-- Oikein mielelläni, Matti, -- vastasin; -- menemmekö Gozzolin +ravintolaan? + +-- Ei, ei, -- sanoi hän kiireesti. -- Johonkuhun rauhallisempaan +paikkaan -- johonkuhun paikkaan missä voimme keskenämme puhella. Minulla +on jotakin sanomista sinulle. + +Nyt huomasin, että hän näytti kalpealta ja levottomalta ja ahdistava +pelon tunne rupesi minuakin painamaan. Me päätimme mennä Piscatoreen, +pieneen, syrjäiseen ravintolaan, likelle vanhaa sataman laituria. Siellä +istuimme syömään siivottomassa, tupakan hajuisessa tuvassa, missä +tavallisesti vieraili vain merimiehiä. Matti tuskin söi +ruuanpalaistakaan; mutta, kohta käskettyään pullon Sisilian viiniä, hän +joi ahkerasti. + +-- No, Matti, -- sanoin, kun viimeinen ruokalaji tuotiin pöytään, -- +mitä kuuluu? + +-- Pahaa. + +-- Sen kyllä arvasin näöstäsi. + +-- Pahaa minulle -- ja pahaa sinullekin. Gianetta -- + +-- Mitä Gianetasta? + +Hänen sormensa pyyhkivät huulia, ikäänkuin kuumetaudin väänteissä. + +-- Gianetta on petturi -- pahempi kuin petturi, -- sanoi hän käheällä +äänellä. -- Hän pitää rehellisen miehen sydäntä yhtä halvassa arvossa +kuin kukkasta, minkä hän pistää tukkaansa -- pitää sitä päivän ja sitten +hylkää iäksi päiviksi. Hän on kavalasti pettänyt meitä kumpaistakin. + +-- Millä tavalla? Herran nimessä, puhu! + +-- Pahimmalla tavalla, millä nainen voi pettää niitä, jotka häntä +rakastavat. Hän on myönyt itsensä markiisi Loredanolle. + +Veri valahti palavana virtana aivoihini ja kasvoihini. Saatoin tuskin +nähdä eteeni, enkä uskaltanut yrittääkään puhumaan. + +-- Minä näin hänen menevän tuomiokirkolle päin, -- jatkoi hän, +hätäisesti puhellen. -- Se oli noin kolme tuntia sitten. Hän menee +ripille, arvelin, ja jäin jäljelle ja seurasin vain kaukaa. Mutta +kirkkoon astuttuansa hän meni suoraan tuota miestä kohti, joka siellä +odotteli. Muistathan vanhaa miestä, joka noin kuukausi tai kaksi sitten +yhtämittaa kävi puodissa. No, kun näin, kuinka hartaasti he puhelivat +keskenään, seisoessaan saarnastuolin alla, selin kirkkoon, niin minä +astuin suuttumuksen vimmassa suoraan heitä kohti. Minä aioin sanoa tai +tehdä jotakin; en tiedä itsekään mitä. Kumminkin arvelin kaapata +Gianettaa käsivarresta ja viedä hänet kotiin. Mutta kun olin tullut +muutamien askelien päähän heistä, niin että vain paksu patsas oli +välillämme, niin seisahduin. He eivät voineet nähdä minua enkä minä +heitä; mutta kuulin aivan selvään heidän puhettansa ja -- minä +kuuntelin. + +-- No, mitä kuulit? + +-- Sovittelun häpeällisestä kaupasta -- toisella puolella kauneutta, +toisella kultaa. Niin ja niin monta tuhatta frangia vuodessa; maakartano +likellä Neapelia -- hyi! minua inhottaa sitä kertoessani. + +Ja väristellen hän kaasi itselleen vielä lasillisen viiniä, ja joi sen +yhdellä kulauksella. + +-- Sen kuultuani, -- sanoi hän, -- en yrittänytkään viedä häntä pois. +Koko kauppa tehtiin niin kylmäverisesti, niin tarkoin punnituilla +tarkoituksilla, niin hävyttömästi, etten tuntenut sydämessäni muuta +neuvoa kuin riistää tyttö mielestäni ja jättää hänet onnensa nojaan. +Minä hiivin ulos tuomiokirkosta ja kävelin pitkän aikaa merenrannalla, +saadakseni ajatuksiani selviämään. Sitten muistin sinut, Benu, ja +ajatellessani, kuinka tuo luuska oli tullut väliimme ja eroittanut +meidät, vimmastutti mieltäni. Sitten menin asemahuoneelle odottamaan +sinua. En voinut olla sinulle tätä kaikkea kertomatta ja -- ja sitten +arvelin että ehkä voisimme yhdessä palata takaisin Englantiin. + +-- Markiisi Loredano! + +Se oli ainoa, minkä sain sanotuksi; ainoa, mitä voin ajatella. Minä olin +aivankuin kivettynyt. + +-- Vielä on yksi asia, minkä voin lisätä, -- jatkoi hän vastahakoisesti, +-- vain todistaakseni, mikä kavala petturi tuo nainen oli. Meillä -- +meillä piti olla häät ensi kuussa. + +-- _Meillä?_ Kellä? Mitä tarkoitat? + +-- Minä tarkoitan, että me olisimme menneet naimisiin, Gianetta ja minä. + +Äkillinen vimman, ylenkatseen ja uskomattomuuden myrsky riehahti +sydämessäni, kun sen kuulin; se näkyi saattaneen minut aivan +järjettömäksi. + +-- _Sinä!_ -- huusin. -- Gianettako olisi mennyt naimisiin sinun +kanssasi! Sitä en usko! + +-- Soisinpa etten olisi uskonut sitä itsekään, -- sanoi hän, katsoen +ylös ikäänkuin hämmästyen minun vimmaani. -- Mutta hän lupasi tulla +vaimokseni, ja minä uskoin silloin hänen puhuvan totta. + +-- Minullepa hän muutamia viikkoja sitten vakuutti, ettei hän menisi +milloinkaan sinun kanssasi naimisiin. + +Hänen poskensa punastuivat, hänen otsansa synkistyi; mutta vastatessansa +hänen äänensä oli yhtä rauhallinen kuin ennenkin. + +-- Vai niin! -- sanoi hän. -- Se on vain yksi petos lisäksi. Minulle hän +sanoi hylänneensä kosimisesi; siitä syystä me pidimme kihlauksemme +salassa. + +-- Puhu täyttä totta, Matti Price, -- sanoin minä, melkein mielipuolena +luulevaisuudesta. -- Tunnusta, että jok'ainoa sanasi on valhetta! +Tunnusta, että olet Gianetalta saanut rukkaset ja että pelkäät minulle +ehkä onnistuvan paremmin kuin sinulle. Ja niin ehkä onnistuneekin -- +ehkä onnistuneekin viimein! + +-- Oletko hullu! -- huusi hän. -- Mitä tarkoitat? + +-- Sitä, että arvelen juttusi paljaaksi juoneksi, jolla tahtoisit saada +minut pois tieltä Englantiin. En usko sanaakaan todeksi koko +tarinastasi. Sinä olet valehtelija, ja minä vihaan sinua. + +Hän nousi istualta, laski toisen kätensä tuolin selkänojalle ja katsoi +minua ankarasti silmiin. + +-- Jos et olis Benjamin Hardy, -- sanoi hän lujalla äänellä, -- niin +eipä sinun raatoosi jäisi paljon henkeä! + +Tuskin olivat ne sanat päässeet hänen suustaan, niin karkasin hänen +kimppuunsa. En ole koskaan voinut selvään muistaa mitä sitten tapahtui. +Kirous -- kolahdus -- taistelu -- silmittömän vimman hetki -- parahdus +-- monta ääntä sekaisin -- outoja kasvoja ympärillä. Sitten näin Matin +makaavan avuksi rientäneen miehen käsivarrella. Itse seisoin vapisevana, +hämmästyneenä. Puukko putosi kädestäni. Verta näkyi lattialla, verta +kädessäni, verta Matin paidassa. Ja sitten kuulin nuo kauhistuttavat +sanat: + +-- Voi, Ben, sinä olet murhannut minut! + +Eipä hän kuollut kuitenkaan silloin ja siellä. Hän vietiin lähimpään +sairashuoneesen ja makasi muutamia viikkoja elon ja kuolon vaiheella. +Hänen tilansa sanottiin olevan vaikean ja vaarallisen. Puukko oli +iskenyt juuri kaulaluun alapuolelle ja sattunut keuhkoihin. Hän ei +voinut puhua eikä kääntyä, tuskin oikein henkeäkään vetää. Ei hän +jaksanut itse nostaa päätäänkään, jos juoda tahtoi. Minä istuin hänen +vieressään yöt, päivät, koko sen surullisen ajan. Minä luovuin virastani +rautatiellä; minä muutin pois asunnostamme Vicolo-Balbo kadun varrelta; +minä koetin unohtaa, että Gianetta Coneglia nimistä naista olikaan +olemassa. Minä elin ainoastaan Matin tähden; ja hän, luullakseni, +pikemmin minun kuin oman itsensä tähden koetti pysyä hengissä. Näinä +katkerina, hiljaisina tuskan ja katumuksen hetkinä, jolloin ei kukaan +muu paitsi minä, saanut tuoda hänelle juomista tai kohentaa hänen +päänalaistansa, palasi vanha ystävyytemme vielä uskollisempana, +lujempana kuin mitä se olikaan ollut. Hän antoi minulle anteeksi +täydesti ja vapaaehtoisesti, Ja kiitollisuuteni osoitukseksi olisin minä +mielelläni antanut henkeni. + +Viimeinkin tuli kirkas kevätaamu, jona hän haavasta parantuneena, vaan +vielä heikkona kuin lapsi, astui horjuvin askelin ulos sairashuoneen +portista, nojauten minun käsivarteeni. Hän ei ollut aivan terve eikä, +sen kauhistuksekseni ja tuskakseni kuulin, voinut koskaan tullakaan +terveeksi. Hyvällä hoidolla hän saattoi elää muutamia vuosia; mutta +keuhkot olivat auttamattomasti vialla, eikä hänestä ikänä voinut tulla +aivan tervettä, täysivoimaista miestä. Nämät sanat sanoi sairashuoneen +ylilääkäri minulle salaa, kun sanoin jäähyväiset; hän neuvoi, että +veisin Matin vielä lämpimämpään ilmanalaan. + +Minä vein hänet pieneen Rocca nimiseen merikaupunkiin, noin viisi +peninkulmaa etelään päin Genovasta, syrjäiseen, suojaiseen paikkaan +Rivierarannikolle, missä meri hohti taivastakin sinisempänä, ja missä +rantakallioilla viheriöitsi eriskummallisia kuumien maiden kasveja: +kaktuksia, aloeita sekä Egyptin palmuja. Siellä asetuimme asumaan erään +käsityöläisen taloon, ja Matti, niinkuin hän itse sanoi, »ryhtyi +täydellä vakavuudella toipumistoimiin». Mutta valitettavasti sitä tointa +ei mikään voinut edistää. Päivän toisensa jälkeen hän meni meren +rannalle ja istui siellä tuntikausia, hengittäen meri-ilmaa ja katsellen +meren selällä ohikulkevia purjeita. Pian hän ei jaksanut astua +kauemmaksi kuin puutarhaan talon edustalle. Jonkun ajan kuluttua hänen +täytyi viettää päivänsä vuoteella avonaisen ikkunan ääressä, +kärsivällisesti odottaen loppua. Voi, loppua! siihen sitä nyt jo oli +tultu! Hän riutui nopeasti, lakastui kesäkukkien lakastuessa, ja tiesi +aivan hyvin niittäjän jo olevan tulossa. Hän ei yrittänytkään enää muuta +kuin helpoittaa minun omantuntoni tuskia ja valmistaa minua siihen, +minkä täytyi tapahtua. + +-- En tahtoisi elää kauemmin, vaikka saisinkin, -- sanoi hän eräänä +kesäiltana, maatessaan vuoteellaan ja katsoen tähtiin. -- Jos tällä +hetkellä saisin valita, niin lähtisin täältä. Mutta soisin Gianettan +saavan tietää, että olen antanut hänelle anteeksi. + +-- Kyllä hän saa sen tietää, -- vakuutin, vavisten äkkiä päästä +jalkoihin asti. + +Hän puristi kättäni. + +-- Ja kirjoitatko isälleni? + +-- Kirjoitan. + +Minä olin vetäytynyt hiukan syrjään, ettei hän näkisi kyyneleitä, jotka +virtailivat pitkin poskiani. Mutta hän kohosi käsivartensa nojaan ja +katsoi ympärilleen. + +-- Älä pelästy, Ben, -- kuiskasi hän, laski sitten taas uupuneena päänsä +tyynylle -- ja kuoli. + + * * * * * + +Semmoinen oli loppu. Sillä tavalla kaikki loppui, mikä minulle elämässä +oli rakasta. Minä hautasin hänet sinne, missä vieras meri loiskii +vierasta rantaa vastaan. Minä seisoin haudan ääressä, kunnes pappi ja +muu saattoväki oli lähtenyt. Minä katsoin kuinka hauta täytettiin, +kunnes se oli turpeilla peitetty ja haudankaivaja tallannut pinnan +kovaksi. Silloin, silloin vasta tunsin, että olin kadottanut hänet +iäksi, ystävän, jota olin rakastanut ja vihannut, ja jonka olin +murhannut. Silloin, silloin vasta näin, ettei minulla enää olisi rauhaa, +ei iloa, eikä toivoa. Siitä hetkestä sydämeni kovettui ja elämä tuntui +minusta olevan täynnä kirousta. Kaikki minua inhotti, yö yhtä paljon +kuin päivä, meri yhtä paljon kuin maa, työ yhtä paljon kuin lepo, ruoka +yhtä paljon kuin uni. Minä olin saman kirouksen alainen kuin Kain, eikä +sen paino yhtään helpoittanut, vaikka veljeni oli antanut minulle +anteeksi. Rauha maassa oli minulta kadonnut, ja hyvä tahto ihmisiä +kohtaan oli myös kuollut sydämessäni. Muutamia ihmisiä omantunnon vaiva +tekee leppeiksi; minua se vain paadutti. Minä rupesin vihaamaan kaikkia +ihmisiä, ja kaikista enimmin vihasin sitä naista, joka oli tunkeutunut +väliimme ja hävittänyt meidän molempien onnen. + +Matti oli pyytänyt, että menisin Gianetan luokse ilmoittamaan, että hän +oli antanut anteeksi. Mielemmin olisin tosin mennyt Genovan satamaan, +ottanut jonkun kaleeriorjan villalakin ja luotikahleen ja käynyt hänen +sijaansa raskaimpaan työhön; mutta kuitenkin tein kaikki mitä voin, +täyttääkseni hänen käskyään. Minä menin Genovaan, yksinäni ja jalkaisin. +Minä menin Genovaan, aikoen sanoa tytölle: »Gianetta Coneglia, hän antoi +teille anteeksi, mutta Jumala ei anna!» Mutta en löytänytkään häntä. +Heidän pienessä puodissaan oli jo toinen kaupitsemassa. Naapurit eivät +tietäneet muuta kuin että äiti ja tytär äkkiä olivat lähteneet +kaupungista, ja että Gianetta kuului olevan markiisi Loredanon suojassa. +Minä tiedustelin sieltä, täältä. Minä kuulin heidän muuttaneen +Neapeliin. Levotonna ja välinpitämättömänä rupesin konemieheksi +ranskalaiseen höyrylaivaan ja läksin jäljestä. Mutta, tultuani komealle +maakartanolle, joka nyt oli Gianetan omana, sain kuulla hänen lähteneen +sieltä kymmenen päivää varhemmin ja matkustaneen Pariisiin, missä +markiisi oli Molempien Sisiliain lähettiläänä. Sentähden antauduin taas +höyrylaivan palvelukseen, tulin sillä lailla Marseilleen ja kuljin +sieltä osaksi jokea, osaksi rautatietä myöten Pariisiin. Siellä sitten +päivä päivältä kuljeksin kaduilla sekä puistoissa, väijyelin lähettilään +portilla, seurasin hänen vaunujansa, jopa viimein, monen viikon +kuluttua, sain selvän Gianetan asunnosta. Minä kirjoitin hänelle ja +pyysin päästä hänen puheilleen; mutta hän ajatti minut palvelijoillaan +pois oveltansa, ja kirjeeni viskattiin minulle vasten silmiä. Silloin +huusin ylös hänen ikkunoihinsa, anteeksiantamuksen sijasta kauheimmat +kiroukset, mitä minun kielelleni sattui. Sen tehtyäni pudistin Pariisin +tomut jaloistani ja rupesin vaeltamaan sinne-tänne maita, manteria +myöten. Mutta ne ovat kaikki asioita, joista en huoli nyt laveammin +kertoa. + +Seuraavat seitsemän, kahdeksan elinvuottani kuluivat sangen +levottomalla, vaihtelevalla tavalla. Synkkänä ja rauhatonna antauduin +palvelukseen milloin täällä, milloin tuolla, miten sattui, ryhtyen +milloin mihinkin työhön, palkasta välittämättä, kun vain työtä oli +runsaasti ja alituisesti vaihtelua. Ensiksi tulin ylikonemestariksi +ranskalaiseen laivaan, joka kulki Marseillen ja Konstantinopelin väliä. +Tässä kaupungissa muutin erääsen Itävallan Lloydin höyryalukseen, ja +kuljin jonkun aikaa Konstantinopelin, Aleksandrian, Jaffan ja muiden +Itämaan kaupunkien välillä. Sitten sain konesepän paikan uudella +erämaisella Aleksandrian--Suezin radalla. Sitten menin Itä-Indiaan +ottaen osaa rautatierakennuksiin. Siellä viivyin kauan aikaa; se on: +minä viivyin siellä melkein kaksi vuotta, joka minulle oli sangen pitkä +aika. Enkä olisi niinkään pian sieltä lähtenyt, jollei sota silloin +juuri olisi syttynyt Venäjää vastaan. Sinne minun teki mieleni, sillä +vaarat ja vaivat olivat minulle yhtä mieleiset kuin muille ihmisille +turvallisuus ja helppo elämä. Ja mitä hengen vaaraan tuli, niin tahdoin +mielemmin kadottaa kuin säilyttää henkeni. Sentähden palasin Englantiin +ja menin Portsmouthiin, missä hyvien todistuskirjojeni avulla kohta sain +semmoisen paikan kuin halusin. Minä sain mennä Krimin niemelle +konemestarina muutamassa kruunun laivassa. + +Koko sota-ajan palvelin tällä lailla laivastossa; sen loputtua rupesin +jälleen maailmaa vaeltamaan, iloiten vapaudestani. Nyt menin ensin +Canadaan. Oltuani siellä rautatien rakennustyössä lähellä rajaa, muutin +pian Yhdysvaltoihin; kuljeksin niissä pohjoisesta etelään; kävin +Kalliovuortenkin takana; koetin kuukauden tai pari oloja kultamaalla. +Mutta sitten heräsi minussa äkillinen, kivistävä, käsittämätön halu +päästä jälleen näkemään ystäväni yksinäistä hautaa, kaukana Italian +rannikolla. Vielä kerran kääntyi siis vaellukseni Europpaan päin. + +Pieni hauta parka! Tullessani olit rikkaruohojen peitossa, risti oli +kaatumaisillaan, nimi melkein näkymättömäksi kulunut. Näytti aivan siltä +kuin ei kukaan olisi häntä rakastanut, ei kukaan muistanut häntä. +Kävinpä myös siinä talossa, missä yhdessä olimme asuneet. Sama väki +siinä vielä asui; he tervehtivät minua ystävällisesti tervetulleeksi. +Heidän luonansa viivyin muutamia viikkoja. Tällä ajalla istutin puita ja +kukkia haudalle, ja asetin siihen valkean marmoriristin. Tämä oli +minulle ensimäinen rauhan aika, saatettuani hänet tuohon levolle. +Lähtiessäni jälleen taistelemaan maailman matkakontti selässäni, päätin +itsekseni palata tänne, jos Jumala sallisi, kun ikäpäivieni loppu +lähestyisi, jotta saisin haudassa levätä ystäväni vieressä. + +Nyt ei enää mieleni, niinkuin ennen, palanut kaukaisille maille; minä +tahdoin pysyä likellä Matin hautaa. Sentähden en mennyt tästä edemmäksi +kuin Mantovaan, missä palvelin veturinkuljettajana tämän kaupungin ja +Venezian välisellä rautatiellä, joka juuri silloin oli valmistunut. +Vaikka alkuansa olin koneseppä, arvelin silloin kuitenkin hauskemmaksi +elättää itseäni veturin kuljetuksella. Ajon virkistävä vaikutus, +voimantunne ohjatessani veturia, ilman vastaan tuleva viima, tulen +rätinä, seutujen ohi lentäminen, ne olivat minusta huvittavia. Varsinkin +kuljetin mielelläni yöllä pikajunaa. Mitä pahempi ilma, sitä paremmin se +sopi minun synkkään mielialaani. Sillä sydämeni oli yhtä kova, jos ei +kovempi, kuin siihen asti; vierivät vuodet eivät olleet sitä vähääkään +pehmittäneet. Ne olivat vain vahvistaneet mustimpia, katkerimpia +tunteita sydämessäni. + +Minä pysyin uskollisesti Mantovan rautatien palveluksessa; seitsemän +kuukautta olin jo lakkaamatta ollut siinä työssä, kun se tapaus sattui, +josta nyt aion kertoa. + +Oli maaliskuu. Ilma oli muutamia päiviä ollut paha, joka yö myrskyinen. +Brentajoen sillan kohdalla oli tulva vienyt noin seitsemänkymmenen +kyynärän verran meidän rautatietämme. Junien täytyi nyt pysähtyä erääsen +paikkaan Padovan ja Brentajoen sillan välillä, ja matkustajat +kampsuineen kuljetettiin kaikenlaisilla hevosrattailla, mutkikkaita +maanteitä myöten, lähimpään pysäyspaikkaan juovan toiselle puolelle, +mistä toinen juna vei heidät eteenpäin. Tämä tietysti tuotti suurta +häiriötä ja ikävyyttä, kaikki aikataulumme joutuivat sekaisin ja yleisön +täytyi alistua kaikenlaisiin epämukavuuksiin. Sillä välin oli kokonainen +armeija rautatien työmiehiä lähetetty paikalle, ja ne työskentelivät +yötä päivää, korjaten vahinkoa. Minun piti tällä välin kuljettaa kaksi +läpikulkevaa junaa päivässä. Aamusella varhain läksin Mantovasta +Veneziaan ja palasin iltapuolella takaisin Mantovaan. Se oli jokseenkin +runsas päivätyö; noin 190 peninkulmaa ajettavana, jota kesti 10--11 +tuntia. En siis tullut kovin iloiseksi, kun kolmantena tai neljäntenä +päivänä mainitun tapaturman jälkeen minulle ilmoitettiin että illalla +piti vielä kuljettaa ylimääräinen juna Veneziaan. Tämä ylimääräinen +juna, jossa oli vain veturi, yksi matkustaja- ja yksi tavaravaunu, oli +lähtevä Mantovasta kello 11. Padovassa matkustajien tuli lähteä junasta +ja postivaunuissa jatkaa matkaa Brentajoen sillalle. Siellä toinen +veturi, matkustaja- ja tavaravaunu oli valmiina lähtemään. Minun piti +saattaa heitä perille asti. + +-- Corpo di Bacco! (italialainen kirous), -- sanoi rautatiesihteeri, +joka antoi minulle käskyn, -- älkää näyttäkö noin synkältä, mies. Kyllä +siitä hyvät juomarahat lähtee. Tiedättekö ketä lähdette viemään? + +-- En tiedä. + +-- Ettekö tosiaankaan. Ruhtinas Loredanoa, Neapelin lähettilästä. + +-- Loredanoako! -- änkytin vastaukseksi. -- Mikä Loredano? Olihan +markiisi -- + +-- Oikein. Hän oli markiisi vielä muutamia vuosia takaperin; mutta nyt +on hän kohonnut ruhtinaaksi. + +-- Hän taitaa jo olla sangen vanha mies? + +-- Vanhako? On kyllä! Mutta mitä se haittaa? Onpa hän terve, iloinen ja +pulska kuin ainakin. Oletteko ennen nähnyt häntä? + +-- Olen, -- vastasin, kääntäen pois kasvoni, -- olen minä nähnyt hänet +-- monta vuotta sitten. + +-- Oletteko kuullut hänen naimisestaan? + +Minä pudistin päätäni. + +Sihteeri purskahti nauruun, hieroi käsiään ja nosti olkapäitään. -- +Kummallinen asia se on, -- sanoi hän. -- Siitä oli kauhean paljon +juttuja aikanansa. Hän oli nainut jalkavaimonsa -- aivan tavallisen +halvan tytön -- genovalaisen -- hyvin kauniin. Mutta tietysti ei häntä +oteta vastaan mihinkään seuroihin. Eikä kukaan käy hänen luonaan +vieraana. + +-- Nainutko hänet! -- huusin. -- Se on mahdotonta! + +-- Vaan totta, sen vakuutan. + +Minä nostin käteni otsalle. Tuntui siltä kuin olisin saanut kolahduksen. +-- Onko rouvakin -- onko rouvakin mukana? + +-- On kyllä -- hän on aina ruhtinaan mukana -- hän ei päästä häntä +milloinkaan pois näkyvistään. Saattepa nähdä häntä -- la bella duchessa! +(kaunista ruhtinaan rouvaa). + +Näin sanoen hän taas purskahti nauruun, hieroi käsiään, ja sitten hän +meni takaisin virkahuoneesensa. + +Päivä kului, tuskin muistan kuinka se kului, paitsi että koko sydämeni +oli raivon ja katkeruuden myrskyssä. Kello 7.25 illalla oli tavallinen +päivätyöni tehty; kello puolivälissä yksitoista olin taas asemalla. Olin +jo tarkastanut veturia, käskenyt koneenlämmittäjän sytyttää tulta, +varustanut öljyä voiteeksi koneesen, sanalla sanoen kaikki oli +valmistettu. Silloin, kun juuri vertasin kelloani asemakelloon, tarttui +joku käsivarteeni ja ääni kuiskasi korvaani: + +-- Oletteko te veturinkuljettaja, joka lähtee tätä ylimääräistä junaa +viemään? + +Puhujaa en ollut ikänä ennen nähnyt. Hän oli pieni, mustanverinen mies, +paksu kaulavaate kaulassa, siniset silmälasit, musta, tuuhea parta, +hattu silmillä. + +-- Te olette köyhä mies, arvaan minä, -- sanoi hän kuiskaten +kiireisellä, kiihkeällä äänellä -- ja, niinkuin kaikki köyhät, ette +suinkaan panisi pahaksi, jos teillä olisi enemmän rahaa. Tahtoisitteko +ansaita parituhatta florinia? + +-- Millä keinolla? + +-- Hst! Pysähtyyhän juna Padovassa ja jatkatte sitte eteenpäin Brentan +sillalle. + +Minä nyökäytin päätäni. + +-- Mitä jos ette niin tekisikään! Mitä jos pysähdyspaikassa ette +lakkauttaisikaan höyryä, vaan hyppäisitte pois veturista ja antaisitte +junan juosta edelleen! + +-- Mahdotonta! Siitä paikasta on tulva vienyt seitsemänkymmenen kyynärän +verran rautatietä, ja -- + +-- Vaiti! Sen tiedän. Pelastakaa vain itsenne ja antakaa junan mennä. Se +olisi vain tapaturma. + +Ruumiini tuntui vuoroin jääkylmältä, vuoroin tulikuumalta. Minua +vapisutti. Sydämeni rupesi kovasti sykkimään ja henkeäni ahdisti. + +-- Miksi minua näin kiusaatte? -- sanoin änkyttäen. + +-- Italian tähden, -- kuiskasi hän, -- vapauden tähden. Kyllä tiedän, +että olette muukalainen; mutta voittehan kuitenkin olla meidän +ystävämme. Tämä Loredano on maansa pahimpia vihollisia. Kas tässä +kaksituhatta florinia. + +Minä työnsin kiivaasti pois hänen kätensä. + +-- Ei -- ei, -- sanoin. -- Ei mitään verirahaa. Jos sen teen, niin en +tee sitä rahan, enkä Italiankaan tähden. Minä teen sen koston tähden. + +-- Koston tähden! -- kertoi hän. + +Samassa annettiin käsky tuoda veturi asemasillalle. Sanaakaan lisäämättä +hyppäsin ylös veturiin. Kun sieltä katsahdin alas samalle paikalle, oli +outo mies poissa. + +Minä näin heidän asettuvan paikoillensa -- ruhtinaan ja hänen rouvansa +sekä sihteerin, kotipapin, lakeijan ja palvelian. Minä näin +asemapäällikön kumartaen saattavan heitä vaunuun ja seisovan avopäin +oven edessä. Heidän kasvojaan en voinut eroittaa; asemasillalla oli +liian pimeä ja koneen tulen valo liian häikäisevä. Mutta tunsinpa +kuitenkin Gianetan kookkaan vartalon sekä hänen päänsä asennon. Minä +luulen, että olisin hänet tuntenut, vaikka ei olisikaan minulle sanottu +kuka hän oli. Sitten konduktöörin pilli vihelsi ja asemapäällikkö teki +viimeisen kumarruksensa. Minä päästin höyryn koneesen, ja me läksimme. + +Vereni kiehui. En enää vapissut, enkä epäillyt. Minusta tuntui kuin +kaikki hermoni olisivat olleet rautaa, ja joka veren pisara täynnä +kostotuumia. Gianetta oli nyt käsissäni; hän oli saava rangaistuksensa. +Hänen piti kuolla -- hänen, jonka tähden olin tahrannut sieluni paraan +ystäväni verellä. Kaikessa rikkauden ja kauneuden yltäkylläisyydessään +oli hän nyt kuoleman oma, eikä mikään ihmisvoima voinut pelastaa häntä! + +Pysäyspaikka toisensa perästä lensi sivuitse. Minä panin enemmän höyryä +liikkeelle. Minä käskin koneenlämmittäjän mättää vahvasti hiiliä ja +lietsoa ne ilmituleen. Olisin tahtonut ajaa kilpaa tuulen kanssa, jos +olisin voinut. Yhä joutuisammin, joutuisammin -- aidat ja puut, sillat +ja pysäyspaikat välähtelivät ohitse -- kylät katosivat samassa kuin +olivat tulleet näkyviin -- lennätinlangat hyppelivät ylös ja alas ja +kietoutuivat yhteen -- niin kauheaa vauhtia kävi kulkuni. Yhä +joutuisammin, joutuisammin, vaikka koneenlämmittäjä jo alkoi näyttää +kalpealta pelosta, eikä olisi tahtonut enää lisätä polttoainetta +tulisijaan. Yhä joutuisammin, joutuisammin, kunnes tuuli kovana viimana +puhalsi kasvoihimme ja esti meitä hengittämästä. + +En aikonutkaan itseäni pelastaa. Minä aioin mennä surmaan muiden muassa. +Hulluna kuin olin -- minä uskon aivan lujasti, että silloin olin +kerrassaan hulluna -- tunsin kuitenkin sydämessäni vähän sääliä vanhaa +miestä ja hänen seuralaisiaan kohtaan. Mielelläni olisin myös, jos +mahdollista, pelastanut miesparan vieressäni. Mutta me kuljimme +semmoista vauhtia, että kaikki pelastus oli mahdotonta. + +Vicenza jäi taaksemme -- me olimme siitä vain vilahdukselta valoa +nähneet. Pojana lensi sivuitse. Padovassa, johon nyt vain oli +puolentoista peninkulman matka, matkustajieni piti astua ulos. Minä näin +koneenlämmittäjän katsovan minua moittivasti. Minä näin hänen huulensa +liikkuvan, vaikken kuullut sanaakaan. Minä näin kuinka hänen moittiva +katseensa yht'äkkiä muuttui kuoleman peloksi, ja silloin -- armollinen +Jumalani! -- samassa huomasin, ettemme enää olleet kahdenkesken +veturissa. + +Siinä oli nyt kolmaskin mies -- kolmas mies oikealla puolellani, kun +sitä vastoin koneenlämmittäjä seisoi vasemmalla, -- pitkä, kookas mies, +jonka tukka oli lyhyt ja kiharainen, matala skottlantilaislakki päässä. +Ensi säikähdyksessäni vetäydyin askeleen taaksepäin; hän astui +lähemmäksi, asettui paikalleni veturissa ja lakkautti höyryn. Minä +aukaisin suuni puhuakseni hänelle; hän käänsi hitaasti kasvonsa minun +puoleeni ja katsoi minua silmiin. + +Se oli Matti Price! + +Rinnastani pääsi pitkä, hurja huuto, minä nostin kuin hullu käsivarret +pääni ylitse, ja kaaduin ikäänkuin kirveellä olisi isketty. + + * * * * * + +Kyllä tiedän mitä minun kertomustani vastaan väitetään. Tietysti moni +sanoo, että kuvittelin tuota vain mielessäni, taikka että aivoni olivat +sairaat, taikka kenties, että minä hetkeksi olin tullut hulluksi. Kaikki +nuot väitökset olen kuullut, enkä, jos sallitte minun sanoa, huoli niitä +uudelleen kuulla. Oma ajatukseni asiasta on nyt jo monta vuotta ollut +aivan varma. En voi muuta sanoa, en _tiedä_ muuta -- kuin että Matti +Price oli noussut kuolleista pelastaakseen minun sieluani ja niiden +ihmisten henkeä, joita minä syntisessä vimmassani aioin saattaa surman +suuhun. Sen uskon yhtä lujasti, kuin uskon Jumalan armoon ja +anteeksiantoon, jota katuvaisille on luvattu. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Mugbyn risteys, by Charles Dickens + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUGBYN RISTEYS *** + +***** This file should be named 15499-8.txt or 15499-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/4/9/15499/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |