diff options
Diffstat (limited to '15314-8.txt')
| -rw-r--r-- | 15314-8.txt | 8498 |
1 files changed, 8498 insertions, 0 deletions
diff --git a/15314-8.txt b/15314-8.txt new file mode 100644 index 0000000..194b04e --- /dev/null +++ b/15314-8.txt @@ -0,0 +1,8498 @@ +The Project Gutenberg EBook of Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, +köyhä polseviikki, by Joel Lehtonen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki + +Author: Joel Lehtonen + +Release Date: March 10, 2005 [EBook #15314] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAKASTUNUT RAMPA ELI SAKRIS *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed +Proofreaders. + + + + + + + + + +Rakastunut rampa +eli Sakris Kukkelman, +köyhä polseviikki + + +Joel Lehtonen + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Karisto 1922. + + + + +I + + +Tietä pitkin kulkee omituinen olento. Kulkee ... tai paremminkin +liikkuu. Loikkii nelinkontin... Hän on niin kuin koira tai jänis. + +Synkkäin kuusien reunustama tie hukkuu syksyiseen sumuun, niin ettei +häntä kauempaa tarkasti erota. Huomaa ainoastaan, että jokin olento se +on ... olento, joka hyppii kömpelösti. Sen päässä heilahtelee jotain +pitkää ... ja seljässä keikkuu jokin esine. + +Nyt hän on tullut lähemmäksi ja nousee pystyyn maasta... Ikään kuin +pyrkien inhimilliseen asentoon. Hän ei enää loiki, vaan kävelee... +Tuossa hän tulee, selvenee yhä raskaassa sumussa. Tulee kuin +neliskulmainen puulaatikko. Laatikon alla horjuu kaksi hyvin lyhyttä +jalkaa, joiden polviin hän kävellessään nojautuu käsillään. Jaloissa on +hänellä suuret nauhakengät; pohkeiden ympärille kääritty kapeat, +repaleiset säärystimet. Hän ähkii ja huohottaa. + +Miehen tukka on tavattoman pitkä, pellavankellertävä. Ellei se nyt olisi +pistetty piiloon hänen lippahattunsa alle, lainehtisi se vyötäröille +asti. Pari harvasuortuvaista hiustukkua riippuu kuitenkin esillä, +sumusta märkinä ja maahan koskemisesta likaisina. Märkyyttä ja +vesihelmiä on parroittuneissa poskissakin, joihin partaveitsi ei ole +aivan äskettäin koskenut. + +Rinta on surkeasti sisään painunut. Päällystakki, tavallisen alustakin +kokoinen, roikkuu väljästi. Sekä päällystakin että alustakin kaulukset +on napitettu umpeen ja nostettu pystyyn, suojaamaan vilulta olennon +kaulaa ja jäykkää niskaa. + +Jäykkää niskaa tosiaan! + +Vastaantulija ehkä katsahtaa ihmeissään tätä parrakasta tonttua ... tätä +kääpiötä, joka äsken loikki maata pitkin. Silloin saattaa tonttukin +luoda häneen aran ja alakuloisen silmäyksen ... jopa viimein, jos häntä +kauan töllistellään, iskeä katselijaan vihaisen luimauksen ... niin +pitkän, että tonttu joutuu hetkiseksi kääntymään taaksepäin. Mutta +silloin ei käänny ainoastaan hänen päänsä, vaan koko yläruumis! Hartiat +ja olkapäät ovat hyvin koholla; seljässä törröttää suunnaton muhku ... +kuin mikäkin vaatemytty. Hiustupsujen välistä se pullottaa korkealla ... +terävänä, pelottavana ja säälittävänä. + +Kaulassa, nuorasta tehdyssä silmukassa, riippuu miehellä halkosaha. Se +esine se keikkui äsken hänen hartioittensa päällä. Kupeelleen on hän +köyttänyt kirveen ... lujasti terän alta kiinni. + +Kankeana hän kääntyy jälleen ja lähtee jatkamaan taivallustaan. + +Hän kulkee tuokion sillä tavoin. Sitten hän pysähtyy. Pyörähtää hitaasti +ja vilkaisee taakseen. Toista ihmistä ei enää näy ... mutta ehkäpä hän +on seisahtunut johonkin tienmutkaan ... ehkä tuon ison kuusen taakse ... +ja tähystelee sieltä rampaa? Kääpiö tirkistelee tuokion. Sitten pujottaa +hän kouriinsa märät ja likaiset rukkaset, jotka kädessä hän taannoinkin +loikki, ja heittäytyy jälleen käsiensä varaan ... alkaa sillä tavoin +hypellä. + +Vaikka tie onkin syrjäpolku eikä siinä määrin yhtenä ja upottavana +savivellinä kuin pian tuleva maantie ... Helsingin ympäristön valtatie, +jota sadat hevoset ja rattaat joka päivä sotkevat ... niin on tälläkin, +melkein avaamatonta metsää muistuttavalla taipaleella tarpeeksi likaa. +Milloin hiekkaa, milloin multaa ja enimmäkseen savea, joka liukastuttaa +ja tarttuu ilkeästi rukkasiin. Vesi ja kura roiskahtaakin vähän väliä +kulkijan rinnoille ja kasvoille. + +Vaivalloista on moinen taivallus ... niin kuin nykyään koko poloisen +ramman elämä. Mutta hänen jalkansa ovat niin huonot ja väsyneet, että on +helpotus auttaa joskus niiden toimintaa käsillä ... sellaisilla +paikoilla, missä ei ole vieraita ihmisiä näkemässä. Oman asuinkylänsä +pilkkaan hän on tottunut ... lasten ja eräiden aikaihmistenkin... Tai +ovat enimmät siellä niin tottuneet häneen, etteivät häntä enää +ihmettele. + +Nyt on raajarikko menossa kyläänsä ... pieneen huvilakylään nimeltä +Krokelby. Hän on ollut vähän syrjemmällä sieltä, etsimässä työtä +yksinäisistä taloista ja huviloista. Parissa paikassa ennätti hän käydä +sisällä ... mutta ei saanut siellä halonhakkuuta eikä räätälöimistä ... +puhumattakaan sitten huvilain rakentamisesta ja korjaamisesta. Sillä +hän: yhtä ja toista hän osaa. + +Rampa uupui matkallaan suunnattomasti ... ja koettaa nyt päästä kotiinsa +... tyhjin toimin. + + + + +II + + +Krokelbyssä tunnetaan hänet tavallisesti nimellä Rampa ... joskus +myöskin nimellä Sammakko tai Konnikainen tai Kapsäkki. Ne ovat tietysti +pilkkanimiä eikä niitä paljoa käytetä hänen kuultensa ... eivätkä siivot +ihmiset takanapäinkään. Hänen oikea nimensä on Sakris Kukkelman... + +Nyt hän on joutunut Krokelbyn reunaan, sumusta häämöttävän lehmuksen +juurelle, jonka kohdalla syrjäpolku yhtyy valtatiehen. Siinä hän nousee +jälleen kävelemään... Riisuu rukkaset ja ripustaa ne toiseen +ranteeseensa ... ja työntää viluiset kädet taskuihinsa. Seisoo +paikallaan ... pää alakuloisesti painuksissa... Ja katselee +huolestuneesti silmiään pyöräytellen ja ikävöiden ensin tuonne vanhaan +herraskartanoon, joka kuultaa etempää, yksitoikkoisten niittyjen +keskeltä, savisen ja leveän joen rannalta: tulvavettä lainehtivan +Vantaan. Tuo samea Vantaa vierii nimittäin ohi melkoisen läheltä hänen +kyläänsä. + +Kartanon pihalla ei näy liikettä. Onhan talo vähän niin kuin hyljätty: +sen maat jaettu huvilakylien tonteiksi ... ja ainoastaan vuokralaisia, +työväkeä, asuu sen yläkerroksessa ... alemmassa ei ketään. Pari kolme +koivua, jotka ovat jäljellä aikoja sitten istutetusta koivukujasta, +koska ne ovat vielä rivissä, seisoo syvällä vedessä, sillä joki on nyt +levinnyt sievoisen matkaa lakeudelle, ulottuen aina kartanokummun +juurelle asti. Koivut ovat myrskyjen runtelemat ja talon +vuokralaistenkin katkomat ... he kun näet tarvitsevat paljon polttopuuta +hatarissa asumuksissaan: sattuuhan joskus tulemaan kylmäkin talvi. +Sadetta on nyt ollut monta, monta viikkoa ... sumujen lomassa. + +Mitäpä Sakris Kukkelman tuonne katselee? Huviksensa vain ... +ajankuluksi. Mitään erikoista ei hän ole toivonutkaan siellä +näkevänsä... Ei mitään, mitään erikoista ... katselipa muuallekin! Ei +mitään uutta. + +Koivujen seisominen vedessä tuo Sakrikselle mieleen hänen märät jalkansa +... ja ponnistuksesta kuumennutta selkääkin alkaa jälleen vilustaa. +Silloin lähtee hän hoipertelevin askelin tallustelemaan kotiinsa ... +kylmään, yksinäiseen ja tuskallisen kolkkoon asuntoonsa. + +Maantie nousee töyrylle, jolle toinen puoli kylää on rakennettu. Toinen +puoli sensijaan on levinnyt laaksoon: tuolla alhaalla niitä näkyy paljon +pieniä huviloita ... niin kuin tulitikkulaatikoita... Alangon pinnasta +kohoavat harvametsäiset mäet kuten luodot merenpoukamasta. Varakkaampien +ja rikkaiden talot ovat täällä mäellä. Niin, täällä asuu enimmäkseen +herrasväkeä ... huviloissaan, joita pilkistelee pitkien koivujen, +synkkien kuusien ja harrottavien mäntyjen keskeltä. Eräissä näistä +huviloista on omenapuitakin ... ja kesällä on ne kaunistettu +kukkalavoilla. Muutamissa komeilevat tornit: joskus valkealla pellillä +taikka kuparilla päällystetyt, joskus punaisiksi maalatut ... muodoltaan +kummalliset: milloin kuin kypäröitä, milloin taasen jonkinmoisten +maustemyllyjen näköisiä. Tuimina nuo tornit kurkistelevat harmaan ilman +alla... + +Torneja ovat eräät työläisetkin koettaneet hommata ... ne onnelliset, +joilla on omat huvilansa. Torneja ... sekä muuta kaunistusta. Tuossa on +hoikka torni rakennettu ylhäälle mökin päätyyn: pikku katos neljän +korkean pylvään varaan ... ikään kuin maalaiskartanoitten +ruokakellotapuli. Mutta pylväitten kiinnitys on ollut huono, ne ovat +kallistuneet vinoon, ja niiden keralla koko kattolaitos... Tuolla +jälleen on torni perustettu vankemmin. Sen kannattimista pistäytyy kaksi +maahan asti ... yli huvilan räystään kuin tikapuut. Nämä kaksi ja vielä +yksi kannatin lisää, mutta edellisiä lyhyempi, nojautuvat savupiippuun +ja muodostavat kolmisin sateenvarjon tapaisen rungon, jonka ruoteiden +päälle tornin musta huopakatto on vedetty. Sakris tarkastelee laitosta +... koska hän on rakennusmestarikin. Se torni pitää; ainoa vika siinä +on, että savupiippu on jäänyt liiaksi tornin räystäitten alle. Muuten on +pikku murju iloisen näköinen ... vihreäksi maalattu... Ja toisiakin +maalattuja huviloita näkee täällä: joku punainen, joku valkea ... yksi +sininen. Enimmäkseen niissä on musta katto ... mutta parissa valkea niin +kuin siihen olisi äsken satanut lunta. Muutamissa on hyvin suuret +ikkunat, puolen seinän levyiset. Sellaisissa on valoisaa. + +Rammalla ei ole huvilaa... Hänen täytyy asua vuokratalossa. Se näkyy jo +tuolla alangolla, harmaana ja yksitoikkoisena. Kolmikerroksinen ... tai +kolmas oikeastaan ullakkohuoneita, törröttäen tasakantisena laatikkona +huvilan katolla. Muodoiltaan muistuttaa huvila matkalaukkua. Mutta +paljon siihen mahtuu väkeä... + +Huvilan päädyssä kuultaa vielä vanha, iso kirjoitus, entisen kaupan +kyltti: Lihakauppa. + +Ikävä siellä on Sakriksella, pohjakerroksen asukkaalla... + +Jospa asuisi edes ylempänä, niin olisi kirkkaampaa..! Ja olisi lämmin +lattia alla. Milloin on kirkas ilma ... kevättalvella ja kesällä ... +näkisi yläkerroksista hyvin kauas. Söörnääsiin ... ja Helsingin +tornitkin... Toiseen kerrokseen näkyy läheinen meri. + + + + +III + + +Kääpiö astuu huoneeseensa ja vääntää sähkön palamaan. Silloin valahtaa +lampusta kamariin punainen hohde. Sakris on nimittäin ympäröinyt lampun +värillisellä silkkipaperilla. Kylmänä ja lohduttomana se valo läikähtää +ummehtuneelta haiskahtavaan ja lämmöttömään ilmaan. Tyhjät seinät. +Melkein autio kamari. Kehno keinutuoli... Tuossa ikkunan edessä matala +räätälinpöytä... Nurkassa näkyy höylä ja naulassa riippuu pari +kummallisia, polvista poikkileikattuja housuja... + +Mutta onpa täällä koristuskin seinällä. Väripainos, joka esittää Romeota +ja Juliaa: sellainen on kirjoitus kuvan alareunassa. + +Eikä varsin ainoakaan koristus. Ikkunalla kasvaa Annansilmä ... +Sakriksen kukka, hänen nuori lemmikkinsä... + +Niin ... kukka se ei tee koskaan kenellekään pahaa ... ei väittele +vastaan, vaan palkitsee isäntänsä hoidon kiitollisuudella, antaen hänen +nauttia ihanuudestaan keväällä ja lyhyen kesän aikana. + +Sähkönappia vääntäessään tuskastuu rampa työn puutteesta aiheutuvan +huolen lisäksi siitäkin ajatuksesta, että se yhtiö, joka omistaa tämän +vuokrahuvilan, on taasen korottanut sähkömaksua. Kamarin kuukausivuokraa +oli nostettu muutama viikko sitten. Milloin tuleekaan näistä +korotuksista loppu? + +Sellaiset seuraukset ne on maailmansodalla... + +Sodilla yleensä... Nyt saadaan joka maassa vuosikausia maksaa viimeisen +sodan kustannuksia! + +Sakris ajattelee: + +Niin, niin, sellaiset tulokset on sodilla! Se on selvä... Porvarillisen +ja ilkeän maailman tekemillä sodilla... + +Ääneensäkin supisten ja hartioitaan vakuuttavasti nyökäyttäen asettaa +hän siinä märkiä rukkasiaan kuivamaan ... uunin viereen, jossa hän +keittää ruokansa. Sitten ryhtyy hän kiskomaan seljästään halkosahaa ja +päästämään kirvestä vyöltään. + +Milloin hänen mieleensä johtuu viimeinen maailmansota, painaa se mieltä +... ja suorastaan ärsyttää häntä ... niin kuin melkein kaikkia työläisiä +nykyaikaan. Tyytymättömyys siihen sotaan ja tuskastuminen etenkin sen +luomiin elämänvaikeuksiin leijailee suorastaan ilmassa. Niin, +ihmetellään ja aprikoidaan oloja, jotka saivat tuon sodan aikaan ja +sotkivat hyvänlaisen maailman. Ja ollaan tyytymättömiä nykyisiin, muka +yksinomaan porvarien kannattamiin maailmankäsityksiin... + +Jos saisi ruokaa ... niin kuin ennen... Edes ruokaa! Ja työtä. + +Mutta kuinka on Kukkelmanin laita? Nytkin on hän kuljeskellut kolme, +neljä päivää kaikkialla ... eikä ole löytänyt työtä. Sitä muistelee hän +saaneensa ennen sotaa aina helpommalla... Nykyään työttömiä yhä +lisääntyy ... vaikka hänen mielestään Suomen vapaussodassa surmattiinkin +kaikki parhaat työläiset..! + +Ihme, että hän itse pelastui... + +Maailmansota... + +Vaikeaksi tullut aika... + +Pettymys, että punakaarti joutui tappiolle... + +Levoton odotus, mitä nyt maailmasta tulee, sillä jotain parempaa pitäisi +tulla sellaisen mielettömyyden jälkeen kuin tuo suuri sota oli... + +Kaikki nämä yleisesti ilmassa virtailevat, sekavasti ihanteelliset ja +samalla kostonhaluiset ajatukset syrjäyttää kumminkin tällä hetkellä +Sakriksen mielestä muudan aivan erikoinen ja henkilökohtainen kipu. +Tuokion seisoi hän ovensuussa kumarassa ... tuskin jaksaen nyökäyttää +päätänsä taikka paremminkin hartioitaan sen verran kuin vaadittiin tuota +sotaa halveksiakseen. Nyökäytti hartioitaan ... ja niskassa heilahtivat +silloin hänen tahrautuneet hapsensa suurena aaltona. Sitten pitäisi +hänen liikahtaa. Mutta paljosta konttaamisesta ja kävelystä vaivautuneet +jalat tekevätkin tenän..! Tuntuvat sietämättömän kipeiltä. Kulkemisen +rasitus antaa jo tämän lyhyen levähdyksen jälkeen hänen kokea +seurauksiaan. Sakrista aivan pyörryttää. + +Kalpea hän on kivusta... Ja siitäkin, että hän on tässä elänyt jo +kuukauden päivät pelkästään perunapuurolla ja vedellä. + +Mutta tällaisen ruuan olikin hän järjestänyt itselleen osittain ehdoin +tahdoin. Hän on näet jonkinlainen vegetariaani... + +Syömättömyydellä uskoo hän voivansa hävittää kerran muhkun seljästään +... ja saavansa jalkansa terveiksi... + +Ei ollut helppo saada työtä. Silloin sopi ryhtyä paastoamaan. Ja sitten +hän huomasi ... asiaa tarkoin pohtiessaan ... paaston terveelliseksi... + +Vaivalla pääsee Kukkelman nyt keinutuoliin, omatekoiseen +mielipaikkaansa, jossa on niin mukava keinutella ja miettiä ... +tuumiskella kaikenlaisia maailman asioita ... pitkinä iltapuhteina. +Siihen hän kapuaa, auttaen itseään käsillään ylös, sillä jalat eivät +yksinään jaksa. Märkä päällystakki on hänellä vielä yllään. Jalkoja +pakottaa hirveästi ... ja kyttyrää ja koko selkärankaa. Hän huohottaa... +Hengitys käy rinnasta niin kuin koiran läähätys, hyvin hätäisenä ja +lyhyesti... + +Siinä alkaa hän riisua kenkiään ja sukkiaan... Ja punaiset jalkoterät, +joista toinen on kääntynyt hiukan sivulle päin, paljastuvat vähitellen. + +Menee hetki hiljaisuudessa. Ainoastaan seinän takaa ja ylemmästä +kerroksesta kuuluu lasten parkumista. + +Särkevää selkäänsä ja kipeitä jalkojaan Sakris ajattelee... Kaikkein +vaivaavinta ajatustaan, joka herättää hänessä aina hänen elämänsä +katkerimman muiston. + +Miksi hän on ennen kaikkea rampa? Monet kerrat on hän pohtinut tämän +asian selväksi ... mutta nyt täytyisi jälleen sitä pohtia... + +Olisi pistettävä tuli uuniin ja lämmitettävä puuro... Vielä on jäljellä +sitä toissapäivänä keitettyä ... ja ämpärissä on vähän vettä. Mutta +kyttyrää ja sääriä täytyy lepuuttaa ... ja mietiskellä kohtaloita, jotka +vioittivat hänen selkänsä ja jalkansa. + +Kun hän niitä miettii, nykäisee hän pakostakin keinutuolin levottomaan +ja vihaiseen liikkeeseen. Ja jälleen kohoaa hänen sisästään ikään kuin +kirous ... vaikkei saisikaan kirota ... ei edes ajatuksissaan, sillä +kiroushan kutsuu ihmisen ympärille pahojahenkiä! Ne tekevät onnettoman +olon vielä pahemmaksi kuin se oikeastaan on... + +Mutta aina ei jaksa vastustaa pahojahenkiä ... joita ilma liitelee +täynnä... Salaperäistä henkimaailmaa ... nykyaikaiselle ihmiselle +käsittämättömiä vaikutelmia. + +Äiti-vainajan henkikö häntä muiden muassa kiusannee? + +Minkälainen olento tuo äiti! + +Paha ... kuin naiset kaikki. + +-- Jos menet naisen luokse, niin älä unohda ottaa ruoskaa mukaasi, sanoo +Nietseske-kirja, murisee Sakris yksinään, ja hänen huulensa vääntyvät +katkeraan hymyyn. + +Juuri äiti antoi hänelle elämän julmimman kuorman ... tuon kyttyrän +selkään ja vääntyneet, kipeät jalat. Vioitti selkärangan... + +Vielä eivät jalat ja selkä ole parantuneet ... vaikkei hän ole enää +vuosiin syönyt lihaa eikä mitään saastaista... Ja vaikka hän nyt +viimeksi on paastonnutkin. + +Äiti se oli hänet tällaiseksi tehnyt! He asuivat silloin tuolla +naapurikunnassa... Sakris, hänen isänsä, sisaruksensa ja äiti... +Hanabölen kylässä... Mäkituvan asukkaina. + +Köyhää ja surkeaa oli siellä tosin elämä. Mutta silti: äidin olisi +kuitenkin pitänyt ... rakastaa Sakrista..! Tietää, että hän oli äiti! + +Laho oli tölli; isäntä, vaikka kartanonomistaja ja rikas, ei hennonut +sitä parannella ... eikä antaa heille maata sen vertaa, että he olisivat +voineet pitää edes lehmän... Siksi oli äidinkin ehkä pakko olla kaiket +päivät isän kanssa poissa kotoa ... isännän töissä; maksamassa vuokransa +monet viikot kestävällä omalla orjuudellaan. Eikä sekään riittänyt: +täytyi vielä käydä muuallakin urakoissa. Lapset suljettiin silloin +torppaan lukon taakse ... etteivät olisi päässeet ulos ... itseään +vahingoittamaan. Niin kuin ne olisivatkaan voineet talvella ulkona +liikkua! Eihän Sakriksella ja hänen veljellään ollut housujakaan ... +vaikka veli, Sakrista vanhempi, oli jo seitsenvuotias... Eikä siskolla +ollut hametta... Paljain säärin koikkelehtivat he ahtaassa tuvassa. +Mutta joskin köyhyyttä oli, niin olisi äiti voinut olla lapsilleen +hellempi! + +Minkäs hän teki! Kun tuli kerran kotiin ... oli kesä, ja aurinko, +Luonnon armelias ja kaikille hyvyyttään jakeleva silmä, säteili +ikkunasta. Ikkunan olivat lapset saaneet vehkeillyksi kehistään irti ja +auki. Sakris oli kiivennyt ikkunalaudalle, lämmittelemään ja ihailemaan +luontoa. Silloin äiti: ryntää ovesta sisään, ja ärjäisee niin pahasti, +kun näkee pojan ikkunalla, että Sakris peljästyy ja putoaa ikkunasta +ulos: lyö selkänsä ikkunan alla olevaan hirteen... Ja taittaa +selkärankansa! + +Kahdentoista ikäiseksi täytyy Sakriksen maata paikallaan sängyssä... +Sitten vasta alkoi hän voida liikkua. Maata huonolla ruualla ... ja +kitua engelskantaudissakin. + +Sellainen kelvoton äiti! Minkämoisia ihmiset saattavatkaan olla. Mutta +aina ne ... naiset! + + + + +IV + + +Jaloissa ja kyttyrässä on kipu siinä hiukan asettunut. Ja sikäli kuin se +sattuu, suuntautuvat yksinäisen ajatukset jälleen yleisempiin asioihin. + +Uunissa tihruaa tuli pienissä risuissa, joita Sakris keräsi aikaisemmin +syksyllä metsästä ... milloin sairaudeltaan jaksoi. Kunnan metsästä... +Niinhän kaikkien varattomien on nyt melkein pakko tehdä. Halot ovat +kalliita: sekin sodan tulos ... porvarillisen katsomuksen tulos! + +Risuja täytyy säästää, lämmittää savupelti puolittain kiinni, ja niinpä +suitsee savua kamariin, mustaten uunin otsikkoa ja kokoontuen +kattoonkin. Mutta onko Sakris tähän syypää? Kyllä hän tahtoisi olla +siisti ... ja hän on siisti! Asuntonsa soisi Sakris kauniiksi kuin +nukkekaappi! + +Mutta puut kallistuvat yhä. Metsien omistajat tahtovat itselleen +satakertaisia voittoja. Tietysti. Jopa tuhatkertaisia! Tietysti! +Syyttävät rahtikustannuksia ja työpalkkoja. Mutta kohottavat voittonsa +sadat kerrat korkeammiksi kuin palkkojen ja rahtien nousu. Minne köyhä +väki joutuu, jos sattuu tulemaan kylmä talvi? + +Ei, näin ei voi jatkua. Mahtavien täytyy oppia tyytymään pienempiin +voittoihin... + +Täytyy! + +Millä tavalla täytyy? Siitä tuntuu Sakris olevan epätietoinen. Hän +huokaisee ... ja katselee ajatuksissaan kattoon. Keinutuolinsa on hän +kuljettanut uunin eteen ... ja istuu nyt siinä jalat allaan, +käännettyinä jollakin tavoin suppuun kuin räpylät. + +Hanabölen töllissä oli toki halkoja. Puita ei estetty kuljettamasta +kartanon metsästä. Mutta nykyään alkavat kai metsätkin olla tyhjät. +Metsien omistajat kuljettaneet kaikki ulkomaille. + +Hanabölessä tarkeni ainakin sängyssä ... ilman housujakin... Tarkeni +suuri lapsiparvi: syntyihän näet Sakrista vanhemman veljen ja häntä +nuoremman sisaren jälkeen vielä kaksi lasta. Sellaista se on, lapsia +tehdään ... eikä jakseta niitä hyvin elättää... + +Ja naiset sitä tahtovat ... järjettömät ja intohimossaan sokeutuvat. + +Eikö olisi parempi, jos niitä olisi vähemmän..? Ja vähät vaalittaisiin +oikein. Ei unohdettaisi jotakuta sairasta kitumaan töllin nurkassa, +kuten Sakris unohdettiin. Ja puutteeseenpa ne nuoremmat sisaruksetkin +varmaan kuolivat. Pieninä. Yhden heistä muistaa Sakris aina kuolleena: +keltaisena, sinisenä, käpertyneenä ... kuin mitäkin lihaa ... +haudattavaksi tehtyä lihaa. + +Mutta papit ja opettajat ... porvarit ... eivät sallisi neuvoa +ihmisille, ettei saisi olla lapsia enempää kuin jaksaa hoitaa. Se on +muka pahaa ... sosialismia. Ja sosialisteja, jotka sen tietävät, ei +suvaita... Sillä yhteiskunta tarvitsee paljon lapsia: sotamiehiä, +tykinruokaa... + +Köyhyytensä vuoksi oli Sakriksen isä sidottu orjuuteensa kartanossa +taikka ahertelemaan kylissä päiväläisenä. Harvoin häntä näkyi kotona. +Kumma mies, posket puutteesta huolimatta punersivat..! Ei tietänyt +mitään siitä, että maailmassa saattaisi olla parempaakin. Niin tyytyi ja +eli. Ja niin kuoli. Oli marraskuu ... syksy kuin nytkin ... pimeä ja +märkä ilta. Johonkin Hanabölen taloon oli kuultu huutoa vainiolta, +vuoren juurelta. Oli menty katsomaan, siellä makasi isä ... tulossa +oikotietä kotiin. Oli kulkiessaan pudonnut kalliolta, ja jalka poikki! +Siitä ei enää tointunut... Makasi ensin kuukausia sängyssä. Ei ollut +lääkkeitä ... ja mitäpä niistä? Lääkärithän ainoastaan myrkyttävät +kansaa, saadakseen rahaa rohdoilla, joilla tehdään ihmiset yhä +kipeämmiksi. Sen totuuden oli Sakris kuullut siltä mieheltä, joka täällä +Krokelbyssä aikoinaan piti esitelmiä ja jolta Sakriskin viimein oppi +syömään kasviksia... Niin, isä ei päässyt liikkeelle ... ja siihen väsyi +muutenkin. Kädet sylissä hän aina istui, pää riipuksissa ... kuulematta +edes, mitä hänelle juteltiin. + +Isään kuului koskeneen se, että Sakriksen vanhin veli siihen aikaan +lähti pois kotoa. Teki mieli muualle köyhyydestä. Ja naimisiin hänen +tietysti piti alkaa päästä! Jokin tyttö, nainen, houkutteli hänet +hylkäämään isänsä. Veli meni Helsinkiin. + +Siskokin karkasi sinne sitten palvelukseen ... ja lopulta Amerikkaan: +hänestä ei ole koskaan mitään kuulunut. + +Sillä välin oli Sakris joutunut räätälinoppiin. Isä eli vielä kotona ... +äidin kanssa. Lieneekö äiti isästä välittänyt yhtään? Sakris kävi +kuitenkin tylsyvää isäänsä joskus katsomassa ... ja muistaa kerran +vieneensä hänelle rahaakin, sen verran mitä sai mestariltaan. Vei juuri +vähää ennen isän kuolemaa ... ja siitä teostaan on Sakris aina iloinen. + +Kun isä kuoli, muutti äiti toiseen kuntaan. Ei käynyt Sakrista +katsomassa ... eikä Sakriskaan välittänyt hänestä. + +Ei silloin. Eikä myöhemminkään. Sakris muistaa äitiään ainoastaan +milloin hänen kyttyräänsä ja selkärankaansa oikein särkee ja vaivaiset +jalat luopuvat hänen altaan. Silloin hän muistaa ... kelvotonta naista, +joka teki hänet tällaiseksi. + +Ainoa velikään ei tuntunut haluavan tietää Sakriksesta mitään ... vaikka +kuului olevan Helsingissä hyvissä ansioissa. Tietysti veljen vaimo vaati +miestään pysymään Sakriksesta erossa! + +Mutta ellei äiti olisi kadonnut vieraihin kuntiin, niin olisi Sakriksen +ehkä täytynyt häntä elätellä, antaa hänelle kaikki rahansa, mitä hän +maalaisräätälin opissa ansaitsi! Eikä hän olisi siinä tapauksessa ehkä +päässyt Hanabölestä sittenkään, kun oli jo melkein valmis kisälli ... +tuon ilkeän räätälin kynsistä, joka häntä pieksikin. Nyt hän pääsi. +Maailma veti sentään häntä puoleensa ... lupasi antaa hänen nähdä omin +silmin kaikkea sellaista, mistä hän oli oppipoikana itsekseen ja +yksinään lukenut. Oli lukenut kaikkea ... mitä käsiinsä sai. Työväen +lehtiä ja kalentereita ... ja muitakin kirjoja. Siihen oli tilaisuutta, +vaikka mestari olikin ahnas. Oli aikaa ruokalomilla ... ja pyhäisin, kun +muut pojat löivät maantiellä kiekkoa ... tai alkoivat kulkea naisten +aitoissa. Sensijaan Sakris: opiskeli! Piti saada kaikesta selvää. + +Nyt hänellä on hyllyllä yhtä ja toista ... Krapotkinia ... ja viimeksi +tuo Nietseske-kirja, jonka hän osti menneenä syksynä Helsingissä ... +silakkamarkkinain aikaan. + +Olisivatpa muutkin ihmiset niinkin oppineita kuin hän..! Silloin voisi +maailman varmaan jollakin tavalla järjestää. + +Opettaa pitäisi heitä ... neuvoa ystävällisesti ... ja vetää heidän +paheellisuutensa esille! Silloin ... maailma... + + + + +V + + +Siinäpä on Sakris lämmitellyt itselleen puuroa. Pienoinen hiillos +lähettää häneen heikkoa, suloista hohdettaan. Sitten hän aterioi ... +suoraan emalisesta kattilasta, jonka hän asettaa jalkainsa väliseen +kuopperoon, keinutuoliin, sanomalehden päälle ... Helsingin +työväenlehdistä jyrkemmän: sitä lainailee hän joskus naapureilta, koska +hänellä ei ole nykyään rahaa tilata omaa lehteä... + +Kahvikupista juo hän vettä vaatimattomien palainsa painimeksi. + +Ei hän paljoa tarvitse. Elää kyllä näinkin... Jos hän saisi aina +tällaistakin ... jos eivät viimeiset ansiorahat, pienellä +räätälöimisellä saadut, ihan loppuisi, niin... + +Kunpa kaikki ihmiset olisivat ruoka-asioissa yhtä tyytyväisiä kuin hän! +Ja muissakin ... itsekkäissä asioissa ... huolehtiessaan omasta +mukavuudestaan. Silloin ei olisi rikkaudentavoittelua... Silloin eivät +ne pirut tai pahathenget, jotka viettelevät ihmisen sielua rahalla, +saavuttaisi kannatusta ... kun ei kukaan tahtoisi kultaa! Ei olisi +rahaakaan! Ja kun rahaa ei olisi, niin ei koottaisi kapitaaleja ... +eivätkä valtakunnat joutuisi sotiin, joihin kapitaalinhimoiset niitä +viettelevät... + +Tyytyväisyys ... sepä sentään jotain olisi! + +Olisipa Sakriksella nyt vielä kahvijauhoja, joista voisi keittää +itselleen iltakahvin..! + +Mutta: pahaa on oikeastaan kahvikin ... myrkkyä ruumiille... Niin sanoi +se vegetaaritohtori, joka piti täällä niitä esitelmiä. Myöskin kahvista +pitäisi päästä! Mutta ihminen on niin huono. Ikään kuin pahahenki +hänessä piilee ... jossakin syvällä... Jokin sellainen, joka tahtoo +kahvia ... vaikka kahvi on pahaa... Se piilee kuin perisynti, kuten +kristityt sitä nimittäisivät. + +Perisynti? + +Synti? + +Syntiä ei ole mikään ... mutta vahingollinen on syntiä! + +Sakriksen terveydelle on kahvi kyllä vahingollista. + +Ja kuitenkin miettii Sakris nyt, että hänen täytyisi huomenna kavuta +ylempiin kerroksiin lainaamaan tuttaviltaan vähäsen kahvia. + +Uunin edessä alkaa raukaista. Vaatimaton ravintokin väsyttää kivulloista +ja itseään melkein ruuattomuudella kiusannutta miestä. + +Onko viimeisten viikkojen paasto häntä auttanut? + +Se olisi auttanut ... niin Sakris uskoo... Olisi auttanut, jos hän olisi +saanut maata vielä jonkin aikaa lisää rauhassa. Mutta sitten täytyi +ruveta etsimään työtä. + +Kipu ruumiista on sisällä ja uunin ääressä melkein hälventynyt... + +Liian varhaista lienee mennä vielä nukkumaankin ... vaikkapa ulkona +onkin jo pimeä. + +Ikävystyen ja ikävöiden katselee Sakris vetisen harmailla silmillään, +joiden alla kiertävät tummat vaot, milloin kattoon, milloin seinille ... +milloin uunin vieressä olevalle makuulavalle ... ja tuuheat, punertavat +kulmakarvat rypistyvät mietteissään ja tuskastuneina. Vernissalla +voidellussa lautakatossa ei ole mitään muuta näkemistä kuin hämähäkin +verkkoja nurkkauksissa. Eikä niissä verkoissa pörise nyt edes +kärpästä... Kylmyys lopetti taistelun mustan hämähäkin ja kärpäsen +välillä ... taistelun, jossa iso ja väkevä syö huonompansa ... imee sen +verta. Kummallista! Eikö Luontokaan, joka on niin kaunis ... kesällä, +auringonpaisteessa ... eikö Luontokaan ole viaton? Uskovaiset sanovat, +että ihmisen synti on luonnon turmellut... Pappien uskottelua! He +saarnaavat synnistä ... väittävät synniksi sitä, että köyhä ehkä rupeaa +pyytämään itselleen sellaista, mitä rikkaammilla on ... ja papeilla +itsellään varsinkin. Köyhät uskovat ... ja silloin saavat papit ja +rikkaat pitää rikkautensa ja mukavuutensa... Papit tukevat kapitaalia +... ja kapitaali tekee sotia. Risti kädessä kulkevat papit armeijain +riveissä ... yllyttämässä kansaa tappoon ... riistämään toiselta +kansalta rahaa oman kansansa rikkaiden kukkaroon. Se ei ole muka +syntiä... Papitko ... ja lukemattomat heidänlaisensa ihmiset ... +lienevät pilanneet Luonnonkin ... niin että hämähäkki imee kärpästä? +Siitä pitäisi saada selvyys! + +Mitähän Nietseske-kirja tästä sanoisi? + +Pitäisi ... lukea se kirja viimein kokonaan. Sen tekijän nimi on Sara +Husta... Naiselliselta ja naurettavalta tuntuva nimi ... niin +naurettavalta, ettei Sakris ole sitä maininnut tutuilleenkaan, vaikka +onkin itse kirjaa heille kiittänyt ja kehottanut heitä sitä lukemaan. +Sara Husta? Hm! Mutta ainakaan kristillinen ei se teos ole... Sakris ei +tunne minkäänlaista kristillisyyden tarvetta. Ei ole ollut kristitty +siitä saakka, kun hän alkoi lukea noita räätälimestarinsa lehtiä, joista +näki, minkämoiseksi Kristuksen oppi on tehty. Mutta mistä puhuu Sara +Husta, joka on varmasti mies, koskapa hän moittii naisia? Mies, vaikka +paneekin puheensa naisen suuhun ... kai pilkallaan: ivan allekin voi +kätkeä kitkeriä ja ankaria totuuksia. + +Niin, mistä puhuu Sara Husta? + +Vakavista asioista... Kaikenlaisesta... + +Hartaasti oli Sakris käynyt kiinni tähän isoon kirjaan ... koska +lehdissä oli kehuttu sen epäkristillisyyttä. Sakris osti sen ... ja +leikkasi vaaleiden kansien suojaksi lisäkannet sanomalehdestä. Nyt ne +kansipaperit ovat aivan kellastuneet ja kuluneetkin. + +Mutta ehkäpä eivät Sakriksen silmät ole enää yhtä terävät kuin +nuorempana, vai mistä se johtunee: aina, kun hän ottaa Nietseske-kirjan +tutkiakseen ja etsii siitä totuuksia, on hänen melkoisen vaikeaa seurata +noita syvämielisiä ajatuksia ... silmät vain tahtovat mennä umpeen... +Mutta jotakin hän on siitä jo oppinutkin... Sakriksen mielestä se olisi +ei ainoastaan luettava, vaan osattava ulkoa, kannesta kanteen ... niin +kuin katkismus, jota äiti pakotti hänet pienenä lukemaan: lapsen +aivoille vielä vaikeampaa kuin tämä kirja aikuiselle. Jos ei +räätälimestarilla olisi ollut työväen lehtiä, niin tuskin olisi Sakris +koskaan oppinut oikein lukemaan ... niin hän luulee. + +Tuolla on Sara Hustan Nietseske-kirja, pienellä hyllyllä makuulavan +päässä ... kalenterien, unikirjan ja hänen muiden kirjojensa joukossa. +Sakris: hän rakastaa kirjoja ... kuten työväki yleensä ... ja halveksii +talonpoikia, jotka eivät seuraa tällaisia vakavia asioita. Kuinkahan +monella tilallisella siellä Hanabölessä on muita kirjoja kuin +hartauskirjat? Sellaisia pöhköjä ovat maanjussit ... peltojaan vain +ajattelevat, ja suurista asioista pysyvät tietämättöminä ja takapajulla +kuin pässit! + +Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeä ... vai soittamaan? + +Kirjahyllyllä on myöskin Sakriksen harmonikka. Sen helat +houkuttelevat... Ja sen kureiden nurkat ovat kaunistetut punaisella +sahviaanilla... Suuri, kaksirivinen harmonikka... + +Rupeaisi soittelemaan: vetäytyisi sänkyyn, peitoksi sovitetun säkin ja +päällystakin alle, jossa pakotus seljästä ja sääristä asettuu. Siinä +kyljellään vetelisi alakuloisia tunnelmia... Ja miettisi itsekseen. + +Vai ajelisiko illan kuluksi partansa? Se on jälleen kovin törkeällä +sängellä... Ja kampaisi hiukan tukkaansa ... jo valmiiksi huomiselle +työnhakumatkalle ... niin että hän näyttäisi siistiltä. Näyttäisi +komealta! + +Kukkelman rupeaakin ajamaan partaansa. Huolellisesti ja tarkoin hän sen +tekee. Siisti tuleekin ... ylähuuli ja leuka ihan puhtaaksi. Siinä menee +aikaa, vettä kuumentaessa, veistä teroittaessa, leukaa sutiessa. + +Sitten hän kampailee tukkansakin, hartioille asti ulottuvan tukkansa, +tuon pienen kuvastimen edessä, joka riippuu Romeon ja Julian kuvan alla. +Ihastuneesti katselee hän itseään. Ja ajattelee siinä: + +Olisipa tässä ... toverina ... nainen. Hilsu... Tai vaikkapa vaimo..! + +Mutta naiset nyt ovat kaikki sellaisia ... sen hän on kokenut! + +Kun hän löytäisi yhden ainoankin oikean naisen! Kunnollisen ... ja +siistin... Ja nuoren! + +Kesken kampaamistaan katselee Sakris tauluaan ... siniseen leninkiin +puettua Juliaa. Ja punaiseen samettiin puettua Romeota... Julia kuultaa +suloisena lamppupaperin varjosta... + +Sellainen nainen jos Sakriksella olisi..! Nuori ja hento ... vetreä... +Vieno kuin ruusunkukka! Viaton ja koskematon. + +Muista on hän saanut tarpeekseen. + +On hänellä naisia ollut! Kukaan ei arvaa, kuinka paljon hänellä +oikeastaan niitä onkaan ollut. Semmoinen hän on: veitikka! + +Häneen rakastuvat aivan kaikki naiset ... jos hän tahtoo! Tahto: sitä +vaatii ihmiseltä Sara Hustankin kirja. Yli tavallisen ihmisen tahdon +kulkevaa tahtoa! + +Jotkut nauravat, harmissaan, kun hän puhuu entisistä +rakkausseikkailuistaan. He eivät tiedä, mikä Sakris sellaisissa saattaa +olla..! Voimakas hän on, hirmuinen ja suloinen... Suloinen: sillä hän +antaa toiselle sydämensä ... ja antaa kaikki ... jokaisen penninsä! Asia +on hänelle syvä ja vakava; siksi hän lumoaa. + +Naiset ovat rakastuneet häneen ... eräät karanneet hänen kimppuunsa kuin +pedot ... vieneet häneltä sielun ja ruumiin. + +Pelkkiä ämmiä eivät hänen hilsunsa suinkaan ole olleet ... kuten +kivimies Bergman, täällä vinnitötterössä asuva, kerran väitti. On +hänellä ollut nuoria ja kauniitakin. Kaikki tytöt hänet ottaisivat ... +jos hän huolisi ... kaikista. + +Mitä tulee siihen saunaemäntään, kurttuiseen ja likaiseenkin, joka hänet +vietteli, räätälinsällin... Sekin ämmä! Sakris oli kaivannut naista, +puhdasta ja uskollista... Kaivannut vakavasti ... koskapa hän ei siellä +Hanabölessä tahtonut kävellä öillä aitoissa niin kuin toiset pojat ... +raakamaiset... No niin, mitä siihen saunaemäntään tulee ... rumaan ... +niin Sakrista ei hän sentään saanut aivan ryöstetyksi ... vaikkapa +tahtoikin häntä välttämättä kanssaan naimisiin. Tahtoi, Sakriksen +sulouden ja hänen rahojensa tähden. Rahaa ne entisetkin ovat halunneet +... jossakin määrin kaikki. Jospa hän löytäisi kerran sellaisen, jolle +raha ei kelpaisi ollenkaan! Joka pitäisi hänestä itsestään ... ei hänen +tukkansa vuoksi eikä hänen silmiensä ... eikä yhtään rahan vuoksi, vaan +ennen kaikkea hänen sielunsa tähden! Sellaisen, joka uhraisi hänelle +aivan kaikkensa! Sille hänkin ... uhraisi. + +Saunaämmän lumoista hän pääsi pian, kun huomasi, että nainen tyrkytteli +muillekin rakkauttaan. Oli jo saanut osansa Sakriksesta: niin vähäinen +hänelle riitti ... ei tahtonut sielua ... eikä paljon muuta kuin rahaa. +Se olikin Sakriksen viimeinen erehdys sitä lajia. Ja siinä hän oli +ainoastaan oppinut, kuinka naisia on käsiteltävä. Turhaanpa hän ei ollut +uhrannut ämmälle itseään ... ja antanut hänen sivellä kaunista +tukkaansa. + +Se tukka sitten! + +Mistä hän oli tällaisen tukkakuosin saanut? + +Sehän oli juuri sillä puhujalla ja vegetaarilla, joka piti Krokelbyssä +esitelmiä ... ja paransi sairaita ihmeen avulla. Ihmeen, totisesti: +kuhnimisella ja paastoamisella. Huokeaa on siten parantua ... eivätkä +lääkkeet maksa juuri mitään... Kaunis ja jumalallinen mies se oli; +salaperäiset hänen taitonsa. Miksi hänellä oli pitkä tukka ... niin kuin +Simsonilla aikoinaan? Simsonin tukassa piili salainen voima ... niin +suuri, että hän kaatoi kokonaiset kirkot. Tuolla punertavalla ja +terveellä tiedemiehellä oli sellainen Simsonin tukka. + +Hänet nähtyään Sakris Kukkelman alkoi kasvattaa itselleen pitkää tukkaa, +koska saunaemäntä sanoi, että se tekisi hänen selkänsä vammankin melkein +näkymättömäksi... Ja niin sanoivat ne tytötkin, jotka myöhemmin hänen +tukkaansa ihailivat. + +Mutta jospa he eivät riippuisi ainoastaan hänen tukassaan! Jospa he +riippuisivat kiinni hänen sanoissaankin ... ottaisivat oppia häneltä ... +eivätkä ainoastaan töllistellen ihailisi hänen tukkaansa! Silloin tulisi +tyttöjen kanssa seurustelusta muutakin kuin pelkkää hauskuutta... Kuka +tiesi, vaikkapa avioliitto. Kyllä Sakris heilistään tai vaimostaan +pitäisi huolen ... jos saisi oikean tytön. + +Tytöt tulivat hänen luokseen... Tai tulevat vieläkin... Rientävät +parvessa, katselevat häntä ihailevin silmin, ja nauttivat kahvista, jota +hän heille keittää ... tai keitti. Ja nauttivat hänen soitostaan ja +laulustaan: hän näet osaa tavattoman joukon kuplettilauluja. Niitä hän +oppi aikoinaan täällä Työväenyhdistyksen talolla... Ja harmonikkaa hän +soittaa paremmin kuin kukaan muu: harva saisi siitä lähtemään niin +pehmeitä ja sulavia ääniä kuin hän ... ehkä ainoastaan venäläiset +sotamiehet, jotka nykyään on ajettu Suomesta pois. Nuo iloiset ja +hyväsydämiset sirkkuset, heillä ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin +että olivat sotamiehinä pilatut kasarmeissa: veivät mielellään naisia ja +tyttöjä. Sakrikselta eivät vieneet enää ... sitten kun parhaimmat tytöt +tutustuivat häneen. Niille tarjosi hän kahvia ... vehnäsen kanssa ... ja +tarjosi appelsiineja. Siihen aikaan sai vielä ostaa appelsiineja. + +Mutta lopultakaan: hän ei välitä tytöistä. Eikä mistä hyvänsä naisista. +Miksi ei? Milloin olisi tullut vakava aika puhua jonkun kanssa heistä, +minkämoisen avioliiton pitäisi olla ... omantunnonavioliittoa ja +sellaista ... niin eivät naiset tietysti ymmärtäneet. Nauroivat ... +pärskyivät. Jättivät kaiken sikseen ... juuri kaikkein parhainta +lähestyttäessä. Yksi erehtyi menemään sotamiehen kanssa. Tietysti +sellaiset miehet, joilla on kiiltävät napit ja koreat olkalaput ja jotka +osaavat murhata ... tietysti he ovat mieleisiä naisista! Nainen on +verenhimoinen. Ja ahnas pintakorealle ... kuin harakka. + +Sotamiehen kanssa oli Sakriksen tytöistä mennyt yksi ... vaikka oli +oikeastaan ihastunut Sakrikseen, hänen sanoihinsa, soittoonsa ja +lauluunsa. + +Muut tytöistä ... millaisia he olivat? Toiset kaksi, joille rampa oli +lainannut rahaakin, kastelivat lähtiessään hänen kukkiaan suolavedellä, +niin että ne kuolivat. Piruko naisia joskus näin riivaa? Ainoastaan +kupletteja ja soittoa he tahtovat ... sitten hätääntyvät ... lentävät +matkaansa, eivät malta odottaa. Siksi he hylkäävät rakkautensa. + +Oman rakkautensa: sillä näkeehän Sakris jokaisen tytön ja naisen +silmistä, että niissä palaa häntä kohtaan rakkauden tuli. + +No, kaksi tyttöä Sakriksella kyllä oli ihan ominaan. Tupakkatehtaan +tyttöjä Helsingistä. Mutta toiseen heistä Sakris lopulta kyllästyi: se +tuli tuhlaavaiseksi. Ja toinen oli oikein ruma ... niin ettei rampa +voinut käydä hänen kanssaan kahviloissakaan. Ja sekin puhui rakkautensa +ohella vielä rahoista ... joten Sakris jätti hänetkin. + +Todella uhrautuvaisia hän tahtoo, ei ahneita. Ja tahtoo valita samalla +kauniin ja nuoren. + +Hän on naisten hurmaaja. + +Onpa hänellä ollut muutaman rautatieläisen vaimokin täältä Krokelbystä. +Mies oli jättänyt naisraukan: lähtenyt töihin jonnekin kauas, josta ei +ilmoittanut vaimolleen mitään eikä lähettänyt rahaa hänelle ja +lapsilleen. Vaimo joutui suureen puutteeseen. Ja lopulta hän keksi, +missä on sydän ja mistä lähtee apu! Sakrikselta! Sakris antoi kohta +hänelle kukkaronsa tyhjäksi. Se nainen vasta oli kaunis! Ja sille oli +Sakris näyttänyt, mikä mies hän ... mitä varten hänellä on pitkä +tukkansa... Simsonin salaperäinen tukka. Kuinka heillä oli ollut +hauskaa. Mutta sitten tuli mies takaisin kotiin ... eikä tuo raaka +vaimonsa hylkääjä hävennyt uhkailla Sakrista. Oli kuullut asiasta: +Krokelby oli alkanut siitä juoruta. Niin, kylä oli saanut vihiä ehkäpä +vaimon omankin varomattomuuden tähden: itse ei Sakris asiasta hiiskunut +mitään; ainoastaan harvoille, kenties Bergmanille ja eräille toisille. +Mutta vaimo oli ollut Sakrikseen niin rakastunut, että tahtoi hänellä +kerskua! + +Nyt ei rampa tohtinut kuukauteen liikkua kuin sellaisilla paikoilla, +missä voi saada ihmisiltä apua. Ja sitten olikin kateellinen mies vienyt +eukkonsa Krokelbystä pois... Sakris ei tiedä, minne pari muutti. + +Ja kaikkein viimeisenä asui Sakriksen luona vielä eräs ... melkein +tyttö. Kelvottomat miehet olivat hänet vietelleet. Sakris oli suostunut +päästämään poloisen luokseen ... itse oli tyttö tullut, niin jalossa +maineessa oli Sakris naisten piirissä. Sakris antoi kauniin tytön asua +kamarissaan. Ja naimisiin menostakin puhui Sakris jo hänelle. Naimisiin +... tai mikä tietää mihin! Naimiskauppahan ei merkitse ajattelevalle +ihmiselle sitä eikä tätä. Pelkkä muoto se on... Ei, Sakris tarkoitti +vain sitä, että he olisivat elelleet yhdessä aina ... eroamatta. Mutta +silloin tämä tyttö, kehittynein, mitä Sakris oli naisissa nähnyt, ei +tahtonut suostua. Miksi ei? Sanoi pelkäävänsä, että Sakris olisi +herennyt silloin häntä rakastamasta ... jos he sillä tavoin +lupautuisivat toisilleen. Ja sitten lähti tyttö pois Sakriksen luota ... +lähti kaipuusta itkien, ei tahtonut enää palata. Halusi sillä tavalla +säilyttää rakkautensa muiston kauniina. Onnellinen muistoissaan oli tuo +onneton tyttö. Muutti rakkautensa tallettaakseen toiseen kaupunkiin. +Omituisia ovat naiset! + +Tämä oli Sakriksen ihmeellisin rakkaus. + +Eikä Sakriksella ... sitten muita naisia ole ollutkaan... Mutta niiden +joukossa oli ainoastaan yksi varsin vanha. + + + + +VI + + +Nyt on takkuiset suortuvat selvitetty ja puhdistettu. Ne laskeutuvat +vaaleina aaltoina Sakriksen hartioille. Hän liikuskelee kamarissaan, +kävelee ... horjahtelee, löytää tasapainonsa... Hypistelee jotakin +kosteudesta ruostunutta rautanaulaa, jonka huomaa seinässä... Kuuntelee +ääniä: naisten riitelyä ... ovet paukahtelevat jossakin huvilan toisessa +päässä ... ja tuo yksi pienokainen itkee alituiseen. + +Menisikö hän kivimies Bergmanin tai peltiseppä Savolaisen murjuun? + +Aivoissa tuntuu yhä vaativan ajattelemaan ... ja puhumaan... + +Ikävä on näin ... ilman naista. + +Ja puhua pitäisi maailman tapahtumista. Nyt kun hän on ollut yksinään +sisällä viikkokausia, ainoastaan viimeisinä päivinä liikuskellut... + +Sakris on väsynyt tämän päivän kävelystä ja kontimisesta. Ei jaksaisi +kavuta enää jyrkkiä sisäportaita; niissä kompastuukin helposti +pimeässä... + +Ja huomenna täytyy lähteä hyvissä ajoin etsimään itselleen työtä. + +Keinutuoliinsa hän jälleen kapuaa, käsillään itseään ylös auttaen. Istuu +siinä, nyökkii... Niin menee hetki... + +Sitten soluttautuu hän yhtäkkiä vatsalleen ja laskeutuu lattialle. Ottaa +harmonikkansa ... josta purkautuu säriseviä ja vapisevia ääniä, kun +hänen rystysensä sattuvat kosketusnappeihin. Harmonikka sylissä kiipeää +Sakris sitten sänkyynsä eli makuulavalleen, tarttuen kynsillään kiinni +lavan seinänpuoliseen reunaan ja nostaen ylös ensin toisen jalkateränsä +ja sitten toisen. Arat ovat sääret ... kovin jäykät. Hän peittäytyy +vuoteeseen ... ja soittopeli sylissä alkaa hän soitella jotakin +alakuloista ... mitään laulua tavoittelematta ... verkalleen vain +harmonikan kureita edestakaisin vedellen. + +Huone on koko lailla lämmennyt... + +Parta on ajettu... Ja tukka on kaunis. + +Pitäisi ... pitäisipä olla jälleen ... nainen. + +Odottakootpas, kun kyttyräkin hartioilta häviää..! Ja hän on notkea ja +nuori: silloin tempaisee hän itselleen kaikkein pulskimman naisen! + +Jumalan kiitos, että kyttyrä saattaa parantua... + +Jumalanko kiitos? Hm ... kiitos Luonnolle ... tai ihmisille. + +Eräät sanovat, että Kukkelman on tullut viimeisten vuosien kuluessa +huonommaksi ... koskapa hänen on täytynyt syksyisin ja talvisin ruveta +kontimaan. Mutta ihmiset ovat erehdyksessä! Itse sairas parhaiten +itsensä tuntee... + +Kiitos sille pitkätukkaiselle miehelle, sille vegetaarille ... +teosofille! Häneltä Sakris sai valonvilkahduksen pimeyteensä. + +Siitä on jo monta vuotta, kun hän näki täällä tuon tiedemiehen. Mutta ei +ollut ensin uskonut hänen aatteisiinsa niin varmasti, että olisi alkanut +noudattaa ainakaan kaikkia hänen neuvojaan. + +Nyt hän niihin uskoo ... kokemuksesta. On ruvennut näinä viime aikoina +uskomaan ... kaikkiin. + +Niin: se mies oli sanonut, että lääkärit myrkyttävät sairaita +ruumiillisesti ... ja sielullisestikin. Eivätkä osaa heitä kumminkaan +yhtään auttaa. + +Sakris tietää itsestään, etteivät he osaa: turhaan oli hän aikoinaan, +kisällinä, etsinyt heiltä apua kyttyränsä tähden. Jotkut antoivat +lääkkeitä; ne eivät tehonneet ... vaan olivat huumausaineita, jotka +kasasivat yhä uutta myrkkyä Sakriksen ruumiiseen. Taikka pitivät he +tarpeellisena, että Sakris olisi lähtenyt kesällä kylpylaitoksiin +itseään hoitamaan. Tosiaan ... onpas sekin neuvoja apu! Mutta toiset +tunnustivat suoraan, etteivät he mahda mitään hänen kyttyrälleen eivätkä +jaloilleen ... ja ottivat rahat siitä tiedosta, että hänen vaivansa on +auttamaton. + +Mutta tämä mies sen sijaan, tämä pitkätukkainen: hänellä oli keino ja +tieto! Kuinka hän varoitti, neuvoi jokaista ihmiseksi luotua olentoa +karttamaan lihaa: sanattomien, neljällä jalalla juoksevien taikka +kahdella siivellä lentävien veljiemme veristä lihaa. Ja kielsi +käyttämästä väkijuomia ja tupakkaa. + +Tämä mies, tämä Kristuksen näköinen ... jumalallinen niin kuin hän, +sillä olihan Kristus oikeastaan maailman ensimmäinen sosialisti ... tämä +tiedemies, joka tunsi jonkinlaiset itämaiden viisaudet, hän kielsi +syömästä eläinten lihaa; sellaisesta tulee ihmiselle kosto ja kirous, +syyttömien veren vuodattamisesta ... murhasta! Ja ennen kaikkea oli +lakattava työntämästä ruumiiseensa väkeviä ja nikotiinia. Vielä oli +istuttava vyötäröitä myöten vedessä... Niin kaikki taudit paraneisivat +... muhkut ja pahkat katoaisivat sellaisilta, joilla niitä oli... Ja +uudet hampaatkin kasvaisivat niiden suuhun, joilta lääkärit ja väkevät +juomat ja ruuat olivat ne repineet pois. + +Esitelmä ja ohjeet maksoivat ainoastaan viisikymmentä penniä. +Työväenyhdistyksen talo oli tulvilleen asti täynnä väkeä. + +Ja niin paljon Sakris jo silloin uskoi tähän pitkätukkaiseen mieheen, +että hylkäsi heti viinan ja tupakoimisen ... ja alkoi kasvattaa +itselleen pitkää tukkaa. + +Ennen ... Hanabölestä tänne Krokelbyhyn tultuaan ... oli hän tupakoinut +... ja ryypännytkin. Työväen tansseissa hän silloin esiintyi soittajana; +no, soittajalle tarjottiin joskus väkijuomia... Ja sitten hän itsekin +niitä osti. Teki mieli maistella ... teki kiivaasti ... katsellessa +tanssia. Ja välistä hankki hän punssia ja viiniä kestitäkseen niillä +morsiamiaan. + +Olipa hän, silloin kehittymätön raukka, muutaman kerran maistanut +suutarinlakkaakin... + +Mutta tämän miehen opetuksen johdosta jätti hän nyt ne ilkeät paheet +iäksi pois. + +Oltuaan pari vuotta tupakoimatta ja viinoja maistamatta ja tuntiessaan +siten tulleensa terveemmäksi, hylkäsi hän lopulta lihankin. Sitten söi +hän paitsi voileipää ja maitoa kernaimmin riisipuuroa ja rusinasoppaa +... ja milloin teki mieli jotain vaihtelevaa, osti omenoita ja namusia: +silloin olivat ne hyvät ajat ... sodan alkuvuosina; palkat nousivat niin +että tuntui, ja tavaraa oli ostaa. Puljonki oli hänestä kuitenkin +parhainta, mutta lihaa sen liemessä ei hän kärsinyt nähdä. Se +kasvisruokien käytäntöön ottaminen auttoi häntä yhäti ... ja kahta +kiivaammin uskoi hän tuohon mieheen. Iljettävältä alkoi Sakriksesta +maistua kavalasti tai julkeasti tapettujen sikain ja porsaiden ja +härkien liha. Jos hän milloin ... alussa ... hairahtui niitä syömään, +antoi hän ne kohta ylön. Kala ja puljonki ja rusinasoppa ja riisipuuro, +siinä oikeat ruuat... Silakoita täytyi vielä välistä syödä: ihminen ei +näet voi yhtäkkiä tottua niin suuriin muutoksiin, sillä hänen +puhdistumiseensa menee yhtä monta ajastaikaa kuin hän on itseään +turmellutkin. Mutta kun ne vuodet kestää, syntyy ihminen uudestaan: +nuorena, terveenä, entistäkin kauniimpana... Ensin vammat tällaisesta +parantumisesta suorastaan pahentuvat. + +Senkö tähden lienevätkin Sakriksen jalat ja kyttyrä viime vuosina +tuntuneet kipeämmiltä kuin ennen muinoin..? + +Mutta jos hän jaksaa pysyä uskollisena, saa hän ihanan palkinnon! Se +horjumaton tieto on hänessä yhäti vahvistunut... Sitä ei voi kaataa +mikään! Se istuu nyt väkevänä hänen veressään; hän on siitä ylpeä kuin +ainakin ylemmyydestään..! Puhukoon Bergman mitä tahtoo ... saastaisten +aineiden välttämisellä Sakris uskoo tulevansa terveeksi. Ja paastolla. + +Tämän paaston ... tai melkeinpä syömättömyyden ... keksi Kukkelman itse; +hän ajoi teosofin ja kuhnetohtorin opin hiukan pitemmälle. + +Jo aikaisemmin oli hän vähentänyt ruokiensa määrää ja laatua kasviksien +syömisessä: kaupoista kun hävisivät riisiryynit, rusinat ja kaikki ... +hävisivät gulashien ja rikkaiden maalaisrusthollarien varastoihin. Nyt +tuskin näkee enää edes omenoita ... ja missä näkee, ovat ne kunnottoman +kalliita. Perunat ja porkkanat ovat nykyään ainoaa oikeaa ruokaa... + +Ruokiaan vähentämään ramman siis täytyi tottua. Ja, niin kuin sanottu, +koska hän ei tässä syksyllä eräällä viikolla saanut mistään työtä ja +koska hänen päässään oli virinnyt ajatus, että paraneminen kävisi +kenties nopeammin, jos koettaisi olla melkeinpä syömättä, niin rupesi +hän varta vasten sillä tavoin paastoamaan: loikomaan päivät päästänsä +vuoteessa ja nauttimaan pelkkää perunapuuroa. Rahaa oli hänellä toki +vuokraan ja puuroaineihin ... ja vähän kahviinkin. + +Tällainen parantelu ... tuntui hyvältä. Kyttyränsä katoamista ja +jalkojensa nopeaa oikenemista hän odotti. Ja oli iloinenkin tuloksesta: +sillä kun hän katsoi illoin mustana kiiluvaan ikkunaan, josta hän näki +itsensä kokonaan, luuli hän kyttyränsä pienentyneen. + +Ja Sakris on varma, että kyttyrä olisi perunapuurolla ja kermattomalla +kahvilla kokonaan kadonnut, jos hän olisi saanut jatkaa sellaista +menettelyä esimerkiksi kaksitoista kuukautta yhtä mittaa. Mutta minkäs +mahtoi: rahat loppuivat ... ja nyt täytyy työhön maksujen ja ruuankin +vuoksi. + +Niin, pienentynyt ja kadonnut olisi hänen seljästään tuo lihasäkki, +johon on kerääntynyt myrkkyä ... eläinten lihaa: kidutetun luomakunnan +kostoa... Päässyt kerääntymään, kun tiehyet seljästä keuhkoihin ja +vatsaan menivät häneltä tukkoon ... selkäytimen katketessa. + +Kesken terveydenhoitoa täytyy rasittaa itseään työllä. + +Sellainen on tämä nykyinen yhteiskunta: ei ole sairaaloita, joissa voisi +parannella itseään niin kuin tahtoo... Paastota, jos tahtoo. Siellä +annettaisiin ainoastaan lämpö ja valo ja jotain sellaista ravintoa, +minkä sairas tietää itselleen parhaaksi. Köyhäintalo kyllä on ... mutta +makaapas siellä! Ja lihaa siellä syötettäisiin ... sanovat syötettävän +valmiiksi mädännyttäkin. + +Olisipa vallankumous Suomessa onnistunut ... niin miksi hän ei olisi +saanut sellaistakin hoitoa? Kansa on hyvä, kansa on suvaitsevainen. Niin +sanoo Krapotkin, joka on ... ruhtinas! Jos kansan tahto ja Sakriksenkin +toivomukset olisivat päässeet kuuluville, niin... Mutta niiden ei +annettu päästä... + +Kukkelman ajattelee nyt kukistettua vallankumousta. Synkkä varjo lankeaa +hänen sieluunsa... + +Vapaussodaksi porvarilliset sitä vallankumousta sanovat. Mistä se on +vapauttanut esimerkiksi hänet? + +Se muisto tekee ramman hänen selkärankansa taittumisen jälkeen enemmän +levottomaksi, ahdistuneeksi ja tuskalliseksi kuin mikään muu. + +Työväellä oli ohjelmana, että sotienkin piti maailmasta loppua... + +Mutta nyt ovat yhä vallalla porvarilliset ... joiden elämänkatsomus +tahtoo sotaa, voittoja. + +Siksi tuntuu niin kuin säteilevä aurinko olisi Sakrikselta laskenut ... +eikä lupaisi maailmaan enää koskaan nousta. Tulevan, ihanan ajan +aurinko..! Oikeuden, järjen ja hyvyyden aurinko ... kunnon rahvaan +rauhallisten halujen pohjalle perustettu yhteiskunta! + +Nykyinen aika on kuin syksyinen päivä, sumuinen ja raskas. Lyhyt päivä, +joka ei silti tahdo milloinkaan loppua, vaan raottaa tuokioksi silmiään, +ilottomana, yksitoikkoisena; se tuokio on kovin pitkä. + +Mitään ei tapahdu ... ei mitään uutta, riemullista ... ei vapahdusta! + +Eikö niiden ihmisten yhteiskuntaa, jotka tekevät maailmassa työtä +toisten palkollisina ja toisten hyväksi ... eikö pelkän päiväansionsa +varassa elävien tehtaalaisten ja mäkitupalaisten ... ja muiden +sellaisten ... valtiota koskaan synny? + +Sen pitäisi syntyä! Pitäisi ... sillä silloin voittaisi maailmassa kelpo +ihmisten tahto... Ja katoaisi vääryys... Ja gulashaaminen ... ja rahojen +palveleminen, tuo kristillisten valtakuntien epäjumaluus ... minkä +hedelmänä viimeinen maailmansota kasvoi. + +Se sota, melkein pelkästään porvarien tahtoma, oppineitten ja +sivistyneitten järjestämä vääryys, se on sosialisteille moraalinen +loukkaus, jota ei helpolla anneta anteeksi eikä unohdeta. Niinpä se +saattaa Sakriksenkin sydämen yhä kuohumaan. Eivätkö sosialistit ole aina +vastustaneet sotaa? + +Lehdet sanovat, etteivät hekään ... Saksassa ja Ranskassa... Mutta +ainakin bolshevikit sitä vastustavat! + +No, nuo Venäjän bolshevikit: he sotivat Suomessa porvareita vastaan. +Aseilla ... mikä on Sakriksesta inhottavaa! Kummallinen sotku. Mutta he +eivät muuta voineet ... kun porvarit eivät suostuneet ilman väkivaltaa +päästämään uuden ajan aurinkoa pilvistä ... luopumaan eläimellisestä +katsomuksestaan ... sellaisesta, että pitäisi valloittaa, pitäisi +hankkia valtakunnille uusia maita. Mitä varten? Jotta eräät harvat +saisivat kultaa ... tuota kaikkein pahimpien paholaisten keksimää ... +enemmistön hiestä ja verestä tehtyä. Kitkeränä hedelmänä paisuu +isänmaa-sanasta vieraiden kansojen sortoa... + +Muutettaisiinpa armeijat hyödyllisiksi ihmisiksi... taottaisiin miekat +vantaiksi, kiväärit kuokiksi ja kirveiksi..! + +Itse kansathan eivät koskaan toisten kansojen kimppuun karkaisi ... +eivät himoitseisi toisten omaisuutta! + +Sellainen mallimaa piti Suomesta tulla. + +Mutta vallankumous kukistettiin ... tuo mahtava ja peljättävä kuin +kevätkesän ensimmäinen ukkonen! Vallankumoukselliset ammuttiin ... ne +työläiset, jotka ajavat korkeimpien ihanteiden asiaa. Mitä? Olisivatko +he myöskin rosvonneet, murhanneet ja kiduttaneet vankeja? Niin +viholliset väittävät. Hm ... eipäs yksikään työväen oma lehti ole +sellaista kertonut... + +Ammuttiin aatteenkannattajat ... tutkimatta: sen näki Sakris itse täällä +Krokelbyssä, kun saksalaiset tulivat. + +Venäläiset toverit, jotka tahtovat hävittää sodan, ajettiin pois +maasta... + +Tyydyttiin taas kulkemaan kansojen entisiä harhapolkuja. + +Sotaväki perustettiin Suomeenkin ... tappamaan ... ja houkuttelemaan +kiiltävillä napeillaan naisia. + +Iloista oli täällä ryssien aikana. Verotkin Venäjän vallitessa paljon +pienemmät kuin nyt... + +Krokelbyn Työväenyhdistyksen talolla kävi solttuja tanssimassa... Heiltä +sai sokeria ostaa melkeinpä ilmaiseksi. + +Nyt sokeri maksaa... Eikä ole iloa enää...! Silloin oli iloa ja leikkiä +ja hulinaa. Oikein tuli halu pelurillekin soittaa... Ja vuoroin hän +soitti sotamiesten kanssa, jotka osasivat hanurinvetelyn ... milteipä +yhtä hyvin kuin hän. + +Vapaussota vei viimeisetkin sokerit ja riisiryynit ... ja kaikki. +Appelsiineja näki Sakris viimeksi eräällä tilallisella Hanabölessä: ison +vadillisen pöydällä ... niin kuin perunoita. + +Noille tilallisille, manttaaliporhoille, kantaa sekatyöläinen Kukkelman +pahimmin kaunaa. Tehtaitten työväki ja muut sellaiset, joilla ei ole +omaa maata, mistä saada elatuksensa, joutuivat puutteeseen maailmansodan +pitkittyessä. Mutta silloin juuri tilalliset heitä oikein nylkivät ... +eivät suostuneet jakamaan ruokaansa tarvitseville edes rahasta... Ei, he +keräsivät itselleen viljaa niin ettei aittoihinkaan mahtunut! Antoivat +kassojensa mieluummin mädätä kuin niitä jakoivat: sellaisia ovat +maalaispässit! Samalla matkalla, jolloin Sakris näki Hanabölessä +appelsiineja pöydällä, höyrysi sillä pöydällä toinen vati kukkurallaan +sokeroitua riisipuuroa ... pahimman sokeripulan aikana. Kyllä +tilallisilla ja maalaisilla olisi ollut antaa, jos he olisivat tahtoneet +lähimmäisilleen antaa. Ja venäläiset olisivat osanneet maalaisilta ottaa +... mutta heidät karkotettiin! + +Väittävät, että sotamiehet varastelivat. Mutta, haha, eikö sillä, joka +on opetettu tappamaan oikein äkseeraamalla, pitäisi olla oikeus +varastaakin? Onhan varkaus tappamisen rinnalla pieni synti. + +Niin sen piti mennä. + +Ja niin ihanasti se alkoi! Tuskin Suomen työväen johtajat, jotka olivat +vieneet joukkonsa moneen voittoon, kutsuivat sitä viimeiseen taisteluun, +niin melkein kaikki olivat ilolla valmiit ... leivän ja aatteiden +puolesta. Suomen kansa oli luova uuden yhteiskunnan, missä ei sodittaisi +... missä ei tehtailijoilla, kauppiailla ja tilallisilla olisi +sananvaltaa. Muutkin kansat löisivät sitten kätensä suomalaisen käteen +... ja koko maailma uudistuisi. Oli semmoista ennenkin tapahtunut ... +oli jossakin hävitetty vallankumouksella yläluokka, ja siitä oli +koitunut lopulta pelkkää hyvää. + +Hartaalla innolla Sakris ompeli siihen aikaan nappeja sosialistisen +armeijan housuihin... Ja sitten, kun Krokelbyn puusepät vietiin +rintamalle, ryhtyi hän naulaamaan kokoon sairaslavoja. Niin, hän ompeli +ja naulaili ... niin kauan kuin sai vähänkin maksua työstään. Lopulta +hylkäsi neulat ja naulat, kun ei mitään enää maksettu ... tekeytyi +sairaaksi ... ja olikin nälästä heikko. Uskoi kuitenkin uuteen aikaan +kuten muutkin työväestä. Uskoi ... ja kesti kuin hekin. Kun porvarit +pienensivät sokeriannosta, niin jo akat jonossa kirkuivat. Mutta nyt, +kansan oman hallituksen hoitaessa sapuska-asioita, jonotettiin vaiti ja +kärsivällisesti, vaikka ei saatu leipääkään edes sen vertaa kuin ennen. +Kansa osasi uhrautua ... se on hyväntahtoista ja siivoa... Uhrautua +omien sotilaittensa puolesta... Ja kuitenkin ... kuitenkin aatteelliset +voitettiin ... hienompi luokka oli taitavampi näissä asioissa ... joita +ihmisen ei pitäisi koskaan oppiakaan, nimittäin sota-asioita. Ja +saksmannit tulivat Krokelbyhyn. Kauhua kylvivät, surua kasvattivat. +Kukkelman itse näki, kuinka saksalaiset lapioillaan löivät pään halki +eräältä hänen tuttaviaan, joka oli joutunut heidän vangikseen. +Saksalaiset oli kasvatettu pedoiksi sotamiehinä. Mitä tuokin uhri oli +tehnyt? Seisonut kuukauden päivät joka vuorokausi kaksi vuoroa peräkkäin +vahdissa ... seisonut seitsemän tuntia kerrallaan Vanhankaupungin +portilla. Suojeluskunta, joukko nuoria poikiakin, kuljetti hänet +saksalaisten tapettavaksi. Samoin surmattiin kymmeniä Krokelbyn +työläisiä ... jotka eivät olleet tehneet pahaa: olivat ainoastaan +hankkineet ympäryspitäjistä muonaa, ahnailta tilallisilta ... lehmiä ja +sianporsaita, joita itse porvaritkin täällä söivät. Tuomion paikka oli +Työväentalon vieressä, jossa Sakris oli veistellyt sairaslavoja. Hän, +rampa, könttyröi ulos Työväentalolta ja hiipi kiireesti kotiinsa ... +mutta raskaammin jaloin kuin jos hänellä olisi ollut kannettavana kahta +vertaa suurempi kyttyrä... Ja hän vapisi kauhusta, huokaili lavallaan +nääntyäkseen, ei nukkunut moneen vuorokauteen ... ei edes koettanut +hakea itselleen syömistä. Kuularuiskut ratisivat yhtämittaa. Tulipatsaat +näkyivät Söörnääsistä ... siellä työläiset hautautuivat raunioihin. + +Ja koko maassa höyrysi veri ... nälkäisten ... tai uuteen päivään +uskoneitten veri... + +Kirpeä kostonhimokin kipenöitsee yhä Sakriksen sydämessä. + +Vallankumouksen johtajat pakenivat Venäjälle. + +He ... tekivät oikein! Vetäytyivät uusiin asemiin ... kootakseen siellä +uudestaan suomalaisten sosialistien ja venäläisten apuvoimien joukot ... +ja tuodakseen Suomeen säteilevää aatteen voittoa. Ja kostoa +kelvottomille. + +Sakris on odottanut, eikö aurinko jo idästä nouse. + +Oli kevät joku viikko suuren tappion jälkeen... Lämmin aurinko +paistoi... Sakris puhui kalpeana niille tuttavilleen, jotka säästyivät +kuolemasta, jopa eräille porvareillekin, että kuukauden kuluttua ovat +asiat toisin: silloin venäläiset tulevat. + +Niin, hän tiesi sen, tunsi sen! + +Mutta niitä ei tullut. + +Eikä ole vieläkään Venäjältä tullut mitään. Joka toinen kuukausi, joka +kolmas, neljäs, ja aina puolen vuoden päästä on Sakris sitten jutellut +tuttavilleen ja vakuuttanut, että nyt ne tulevat. Mutta niitä ei ole +sittenkään tullut! Ei ole koittanut se onnen aika ... joka hävittäisi +maailmansodan luoman katkeruuden. Ainoastaan porvarillinen maailma on +riemuinnut, juhlinut. Viettänyt voittojuhlan toisensa jälkeen... +Kymmeniä, satoja juhlia, yhtä mittaa... Juhlia valkein lipuin, joissa on +sininen risti. Hurrannut ... ja juonut myrkyllistä viiniä ... ja itse +tuhlaten juhlissa antanut vankiensa kuolla kurjissa vankiloissa. + +Sakriksen velikin kuului kuolleen vankilasta päästyään; itse ei Sakris +ollut tavannut veljeään sen jälkeen kun he erosivat toisistaan +Hanabölessä. Veljen vaimohan ei rammasta välittänyt ... eikä velikään. +Mitäpä siis myöskään Sakris? Joskus vain Sakris uteliaasti ajatteli, +että hänellä oli jossakin veli ... Kotkaan muuttanut. Eräs kotkalainen +kertoi nyt hänen kuolleen. + +Se kotkalainen oli itsekin muuttunut vankilassa niin, ettei Sakris häntä +ensin enää tuntenut; hänen ihonsakin oli nälästä kuin mitäkin valkeaa +suomusta. + +Veli oli kuollut, kun sai ihmisten ilmoille päästyään hyppysellisen +oikeaa ruokaa. + +Nyt ... sankaripatsaita toisensa jälkeen..! Häpeällisen veljesvainon +kunniaksi. + +Mutta Sakris odottaa vielä! On odottanut jaksoittain pari vuotta... + +Niin, niin, Sakriksen on aprikoitava. Soitellessaankin hän sitä tekee +... soitellessaan alakuloisesti ... ja kuitenkin jonkinmoista marssia. + +Odotus on pitkä. + +Viimeiset keväätkin ovat hänestä olleet valottomia kuin pitkä ja +sumuinen talvi... + +Joskaan ei maailmalla, niin olisipa edes hänellä itsellään jotain! +Olisipa hänellä nainen ... uhrautuva ja suloinen... + +Harmonikan kurinaa kuuluu pitkin iltaa huvilan pohjakerroksesta, +Sammakon mörskästä. Ulkona on pimeää ... on alkanut sataa: kauan +kestänyt sumu on tihentynyt, muuttunut vedeksi. Vesikourut soittavat +yksitoikkoisesti. + +Sakris kellottaa makuulavalla syrjällään, jalat puolittain koukussa +allaan. Harmonikan toinen pää kulkee edestakaisin hänen litteällä +rinnallaan. Lampun ruusunpunainen paperi luo lohdullista valoa. Käheällä +ja katkeilevalla äänellä hyräilee hän siinä uuden kansalaulun villejä +sanoja, joiden sävel on kaunis: + + Oi teitä vankilan kurjat ja raukat, + muistakaa meitä ... ja armaitanne, + ettei mun kärsivä sydämeni halkeis ... + keskellä kukkivan nuoruuteni... + +Sakris ei paljoa ymmärrä. Mutta hän ... uskoo! + + + + +VII + + +Niin menee syksy ja talvi Sakrikselta ... milloin haeskellessa työtä ... +ja välistä sitä löytäen: räätälöimistä, halkojen pilkkomista taikka +pieniä remontteja huviloissa. + +Vapaussodan aikana sattui näet niin mukavasti, että kun ammattimiehet, +niissä rakentajatkin, katosivat rintamalle, niin kysyttiin kerran +Sakrikselta, joka nakutteli kokoon sairaslavoja haavoittuneille, eikö +hän korjaisi vähän jotain hataraa ovea, joitakin lahonneita ja +luhistuvia portaita. Miksipä ei! + +Näin tuli räätälistä myöskin kirvesmies ... ja sitä ammattia hän on +jatkanut. Keväällä ovat hänen säärensä toki tähän asti uudestaan +norjistuneet ja hän on kapsahtanut kesäksi pystyyn. Ja veistellessä on +hänen käsiinsä kasvanut voimaa. + +Yhäti aprikoidessa maailmaakin menee Sakrikselta talvi, miettiessä +suunnattoman sekavasti ja epämääräisesti ... alkeellisin aivoin, jotka +eivät ole saaneet koulutusta. Mutta into ratkaista asiat on suuri... +Arvoitukset sen laatuiset, etteivät oppineimmatkaan usko pääsevänsä +selville niiden syistä ja seurauksista, ne eivät viatonta miettijää +pelota. Enemmän tietävä alistuu neuvottomuuteensa ... mutta Sakris, +kuten monet muutkin rahvaanlapset, ei vaikeuksien laajuutta aavista; hän +uskoo unelmiensa toteuttamiseen ... niin kuin toisetkin yksinkertaiset +uskovat, yksinkertaiset, joissa nykyään palaa vielä vihakin: he +kärsivät, ilkkuvat, rakastavat kiivaasti ... ja uhrautuvatkin joskus, ja +haaveissaan aina. + +Ja sen uskon voimalla saattaa maailma muuttua helposti ... ainakin +pahemmaksi. + +Mutta: ennen kaikkea, näinä pimeinä syksyiltoina ja hämärinä +talvipäivinä ikävöi kääpiö itselleen ... naista... Ulkona vartioi ja +saartaa pimeys ja sumu ja vesisade... Joskus hiukan lunta. + +Nyt oikein pakkanen ... tähdet alkavat kiilua; huomenna jälleen suoja, +joka sulattaa lumet lätäköiksi. Sellaista on talvi tavallisesti tällä +seudulla. + +Ja jos tulee tiukka talvi, sulkee se varattomat asumuksiinsa niin paljon +kuin mahdollista: puut maksavat. + +Ikäviä ovat päivät lyhyinäkin. Aurinko raottaa myöhään aamulla silmiään +... ja sulkee ne jälleen ... aikaiseen tulee pimeys. Sähköt ja +öljylamput kylässä sytytetään ... kalseat ja kylmät sähköt, käryävät +lamput. + +Ihmiset aukaisevat silmänsä miltei yhtä lyhyeksi aikaa kuin päiväkin... +Tekevät jäykästi työnsä... Odottavat jotain... Ehkä odottavat kevättä ja +kesää. + +Mutta täällä Krokelbyssä ovat he mielestään onnellisempia kuin +etäisempien kylien asukkaat, koska täällä on tilaisuus, jos pennosia +riittää, käydä pääkaupungissa etsimässä vaihtelua ... rikkaammat +teatterissa, elävissäkuvissa ... köyhemmät elävissäkuvissa ja +kahviloissa. Jääpä silti tarpeeksi puhteita jäljelle kokouksiin ja +seuroihin, jos kuka on yhteishyvää harrastava. + +Ja siinä välillä miehet ryyppivät ... ja hiukan naisetkin ... Virosta +salakuljetettua, raivonmyrkyllistä pirtua taikka Suomessa salakeitettyä +viinaa, petroolilta ja jos jonkinlaiselta tuoksahtelevaa. Mutta toiset, +jotka eivät tällaista elämäntapaa rakasta, ovat siitä vimmoissaan; niin, +he uskovat, Suomen kansan yleiseen, fanaattiseen tapaan, jaksavansa +pakottaa väkivaltaisilla keinoilla lähimmäisensä viisaiksi ja +onnellisiksi... Kun sitten on juotu, pujahdetaan sänkyihin nukkumaan ... +taikka tyhmemmät jatkavat riemua tappelulla. Kylän tölleissä tai +tienhaaroissa nyt melutaan. Kas, tuolla teiskaa ryhmä miehiä, +ympärillään naisväen siunaileva, jopa yllyttävä kehä. Meteli muuttuu +otteluksi ... ottelu rähisevästä sanattomaksi, läähättäväksi. Nyt +isketään täydellä voimalla... Veitsi välkähtää ... kasvot valuvat verta. +Joku kaatuu: tuossa hän makaa ... ääntä päästämättä ... ruumiina. Tulee +kylän poliisi... Murhamies kiinni. + +Se mies saattaa olla aivan selvä: ei ole maistanut pisaraakaan pirtua. +Mistä syystä hän tappoi? Väittää tappaneensa ... muuten vain ... ilman +syytä. Sanoi lähteneensä kotoaan aikomuksella tappaa sen, joka ensiksi +vastaan tulee. Ja niin hän teki. + +Kaksitoista vuotta kuristushuonetta. + +Sumua, kylmyyttäkin ... sadetta, harmautta. + +Odottamatta lähenee sumu tuolta saariston takaa ... sankkana kuin seinä, +jota vastaan hievahtamattomat koivut, kerkkälatvaiset petäjät ja +luuhottavat kuuset kuultavat hämärinä varjokuvina. Mustilta ja kosteilta +näyttävät huvilat ... toiset nostaen itsepäisesti ja komeilua +yrittelevinä harmaata ilmaa kohti oikullisen muotoisia tahi muodottomia +päätyjään... Sellaista sumua on päivä, puolitoista ... jopa viikon. Nyt +se muuttuu sateeksi, katot romisevat ja pitävät yksitoikkoista +ropinaa... Varattomien laipiot tiputtavat permannoille vettä. Ikkunoihin +oksiaan tunkevat koristepuut, männyt, koivut ja syreenit, sohisevat +raskaasti... + +Mutta joskus hyökkää mereltä myrsky... Sumu ja vesisade on loppunut... +Katoilla käy nyt ryske ... nurkissa vonkuu ... ja koteihinsa pujahtaneet +ihmiset ajattelevat, että merimies-raukoilla on kova leikki: parempi on +sittenkin elellä täällä omassa kylässä, painautua talvi-iltoina omiin +pesiinsä nukkumaan. + +Sitten riputtelee räntää. Riekaleisina, valkeina pilkkuina kuultavat +katot ja kalliot metsien välistä. + +Ja sitten tulee taas ehkä pakkasta ja lunta. + +Nyt esille lasten ja huvia hakevien aikuisten sukset ... jos lumi kestää +eikä sula sohjoksi. + +Kuluu muutamia viikkoja. Aletaan entistä kiihkeämmin odottaa kevättä. + +Kaiken talvea Sammakko on köntinyt käsillään. Siellä ja täällä nähdään +hänet köntimässä, joskus ilveilevä lapsiliuta mukana. Kävelemisestä ei +nyt puhettakaan, sellaiset ovat hänen jalkansa. Ei, lionneet rukkaset +kädessä hän konttaa kalliopolkuja, viiputtaen tukkansa pellavaisia +suortuvia milloin savivellissä, milloin lumessa: ne eivät pysy aina +takin napitetun kauluksen alla, jonne hän ne tunkee ... niinkuin +venäläinen pappi hiuksensa, milloin ei ole pakko esiintyä +juhlallisimmassa asussa. + +Tänään liikkuu Sakris halkoja hakkaamassa... Tänään taasen on hän käynyt +tekemässä jossakin huvilassa pienen kattilahyllyn taikka pari +kalalautaa. + +Sellaisina iltoina, jolloin tulee sietämätön puhelemisen ja +maailmanparantamisen halu, kiipeää rampa tuttaviensa ja naapuriensa +luokse. Esimerkiksi kivimies Bergmanin murjuun ullakolle. Siellä on +illalla lämmin, jopa kuuma ... sillä kivimiehellä hehkuu uuninsa edessä +malminen kamiini, jonka kahdella reiällä ruuat keitetään... Yöllä se +huone jäähtyy ... tuuli tunkee sisään hataroista seinistä, pullistuvien, +repaleisten ja sadevedestä mustuneiden seinäpaperien alta. Bergmanin +eukko tai rouva on tuikea ... mutta keittääpä hän vieraalle kuitenkin +kahvia ... etenkin jos Sakris kiihtyy kovasti moittimaan yhteiskuntaa. +Itse Bergman hymyilee ... raapaisee silloin tällöin päätänsä, jos asiat +ovat hänestä oikein tukalat ... mutta yleensä naurahtaa epäuskoisesti, +ja sotkee viimein jutun: alkaa kuulustella Sakriksen +rakkausseikkailuita. Silloin Sakris heti kertomaan niistä... + +Elleivät Bergmanit ole kotona, pujahtaa rampa peltiseppä Savolaisen +luokse, missä myöskin kivimies Bergman ja useita muita työläisiä joskus +käy. Savolaisella on väljemmät tilat kuin muilla... Keskikerroksessa. +Hänellä on kaksi huonetta, melkoisen siistejäkin ... eikä lapsia enempää +kuin neljä. Sakris ei oikein pidä lapsista, ne huutavat, ne sekautuvat +aikuisten juttuihin ... taikka häiritsevät itkullaan niin ettei toinen +saa ääntänsä kuuluville. Varsinkin lauantaina ja pyhäiltoina on +Savolaisen luona naapureita. Ja vielä enemmän isännän ja rouvan syntymä- +tai nimipäivinä... + +Savolainen kuuluu nykyään ruvenneen gulashaamaan ... ahnehtimaan ja +rikastumaan. + +Tavallisesti ei hän tarjoa muuta kuin kahvia, mutta erikoisina +juhlapäivinä on pöytä komeana. Siinä on rinkeli, ja kahdenlaista sokeria +... ja oikeinpa kukkia. Eräillä vieraista on korkeat kaulukset +kaulassa... Eräillä tulipunaiset kaulanauhat ... sillä maltillista +työväkeä, reiluihin sosiaalidemokraatteihin lukeutuvia, ei täällä käy: +heitä onkin vähän, ja erillään muista he elävät ... jotkut ovat eronneet +työväenyhdistyksistäkin. Heitä katsellaan siis karsain silmin. + +Ei myöskään hartausseuralaisilla täällä ole tekemistä ... niillä kylän +kansalaisilla, jotka kuuluvat hihhuleihin taikka joko Helluntaiseuraan +tai Helluntainystäviin. Näillä kirkosta eronneilla ja omaa, pyhempää +oppiaan hapuilevilla on jälleen toiset tapansa viettää iltojaan: he +kuuntelevat jossakin huvilassa puheenpitäjää ... odottelevat +tuhatvuotista valtakuntaansa ... ja maailmanloppua, joka tuo sen +valtakunnan ja josta he yksinään pelastuvat kunnialla, valituita kun +ovat... Ja omaan uskoonsa ja aprikoimisiinsa sulkeutuen he varaavat +itselleen muonaa maailmanlopun tuokioiksi ... joita ei tulekaan ... ja +elävät muuten melkeinpä niin kuin muutkin, tavallisinä heikkoina, +itsekkäinä ihmisinä. + +Ei, peltiseppä Savolaisen kekkereissä ei tapaa niitä, joita Savolainen +sanoo uskon-narreiksi. Täällä istutaan punaiset nauhat kaulassa ... tai +muutamalla valkea, pieni rusettikin ... jalassa kiiltävät kengät. Päät +punoittavat ... sillä kahvinkeitosta kuumentunut keittiö ja +vierasjoukosta lämminnyt sali hikoiluttavat. + +Siinä sitä istutaan: juhlallisina ja niskat jäykkinä... Katsellaan uutta +piironkia ... sen isoa peiliä ja paperikukkia. Savolaisen tyttöset ovat +vaaleissa leningeissä, hajalle kammatuin hapsin. Muut lapset leikkivät, +tappelevat tai kuuntelevat suu auki isojen juttuja. + +Kovin arkoja ollaan arvoasteista, jos seurassa on ketä pomo- tai +mestarimiehiä. Peltiseppä Savolainen, vaikka hän tekee työtä toisen +verstaassa, on tietysti mestari. Samoin nuori poika, joka harjoittelee +mekaanisessa pajassa, on monttööri. Lämmittäjä on konemestari. Hänen +vaimonsa ei ole paljas rouva, vaan konemestarinrouva ... jos tässä +tilaisuudessa on läsnä joku, ken voi kehua olevansa hänen tuttavansa: +muuten hän on tavallinen akka. Tittelit ovat varsin korkeassa arvossa +... kunhan ne vain eivät ole arkkitehtien, insinöörien ja sen sellaisten +titteleitä ... siis herrojen. + +Sakrista ei suinkaan pilkata edessäpäin, ei varsinkaan, kun hän alkaa +puhua yhteiskunnasta. Ja hän kyllä puhuu. Laususkelee muutamia lauseita +Nietseske-kirjastaan. Sitten hänen nenänsä alkaa punoittaa. Sellainen ja +sellainen pitäisi järjestys olla. Tylyjä on oltu työväelle kapinan +aikana. Naiset huokailevat. Peltiseppämestari Savolainen on kaikkein +ilkein ja pistelevin yhteiskuntaa vastaan ... ja samalla hän inttää +Sakristakin vastaan. Sakris naputtelee rystysillään pöydänreunaan ... ja +puhuu, puhuu... Kunnes joku sosiaalidemokraatteihin lukeutuvampi arvelee +alakuloisesti, ettei sellainen köyhien vallankumous kuin Suomessa +yritetty kuitenkaan mahtaisi onnistua. Yksinkertaisten ihmisten yritys! +Ainoastaan verot yhä suurenisivat. Sitten ollaan tuokio vaiti. +Huokaillaan. Ja Sakris, syntyisin ruotsalainen, virkkaa sotkuisella +suomenkielellään, mutta arvokkaasti: + +-- Jaa ... niin ... jaa ... ei liene tuhannesvuosivaltakunta vielä +mahtanut olla tullut. Ei vielä... Mutta... + +Pikku juhlien jälkeen arki. Raskas talvi. + +Vuoroin valkeat, vuoroin mustina ammottavat pellot, joiden tunkioilla +varikset lentelevät ja raakkuvat suunnattomina laumoina. Vuoroin usvia +ja sateita... + +Ja sitten ... kevääntyy. + +Myöskin Sakris alkaa ikään kuin kummastellen huomata, että päivät +pitenevät... + +Valo ei enää ole samea ja raukea ... vaan taivas hohtaa heikosti +sinertävänä ... aivan kuin jokin vanha taivas, viime vuodesta tuttu... + +Kun Sakris aamuisin hoippuilee työhön tai työtä etsimään, saattaa ilma +olla pilvinen... Mutta jo visertelevät tiaiset aamun aikaisessa +hämärässä vilkkaasti ... kilkattavalla äänellä... + +Yöthän ne pysyvät vielä kylminä; mutta päivällä lämpiää, aurinko +säteilee joskus täydeltä terältä... + +Valtatietä pitkin valuvat päivän sulattamat lumet ruskeina ja kiiltävinä +puroina ... kerääntyvät lampareiksi ... jotka ikään kuin tuntuvat +lämpimiltä. + +Ehtoolla tiet jälleen kovenevat ... ja on parempi loikkia, milloin +tarvitsee. + +Illan viileys on kuivaa ja lauhkeaa ... siinä liikkuu omituisia, +mieleisiä tuntuja. + +Ja Sakris huomaa, että äänet kylässä rupeavat ikään kuin soimaan, niin +heleästi ne kaikuvat. Kas koirien haukuntaakin! Se oli talvella niin +kumea, nyt telmähtelevä, levoton. + +Vaaleassa iltahämärässä näyttävät Krokelbyn ikkunoista tuikkavat tulet +kirkkaammilta... Jopa tuolta etäältäkin Vallilasta asti, pääkaupungin +laidoilta, ne tuikkivat kuin tähdet ... sävähtelevät kirkkaasti. + +Eikä ilmassa ole usvaa. + +Sakris on menossa työväen osuuskauppaan... Entistä virkummalla silmällä +vilkuu hän siellä puotineiteihin. + +Kun hän tulee kaupasta takaisin, näyttää pitkä ja solakka koivu tuossa +tienmutkassa hänestä niin merkilliseltä: ikään kuin se ojentaisi +käsivarsiaan korkeuteen ... niin kuin se ... rukoilisi! + +Kylästä kuuluu jostakin kimakkaa laulua. + +Hanki on alkanut kantaa. + +Onpa nyt poikasia suksimassa pitkin alankoja, tahi laskemassa +kalliotöyryiltä mäkeä suksilla ja kelkoilla taikka särkyneiden suksien +kappaleilla. + +Ja kuu kiiltää. Se pukeutuu harsoon, kultaiseen kehään... + +Mutta yön tullen vonkuvat kissat ... sekä kotien vaalimat että villeinä +metsissä ja ullakoilla asuvat... Mistä niin paljon kissoja riittääkin? +Niitä kuljeskelee, juoksentelee ja kiipeää kaikkialla... Ne ryntäävät +pinoille ja tähystelevät teille ... kapuavat katoilla ja kulkevat pitkin +räystäitä, joista jääpiikit riippuvat suurina hetaleina. + +Sakris menee kotiinsa. Aivan hänen ikkunansa edessä on jono +halkoliitereitä. Niiden takana ja naapurin lankkuaidan välissä kasvaa +väärä ja latvasta typistetty mänty. Sakris lähtee liiteriinsä, hän +säpsähtää... Mitä kuuluikaan... Niin kuin etäistä väkijoukon +hurraamista. Sitten yhtäkkiä huuto ... kuin jotakuta murhattaisiin! + +Kissat ne siellä liiterissä! Penteleet! Ne huiskahtavat peljästyneinä +pois. Yksi pysähtyy palstan reunaan ... ja alkaa siellä naukua ... itkee +kuin pieni lapsi. Pahanilkinen lapsi, jolle tehdään kiusaa. Taikka +molisee jotakin kuin humalainen. Kurrittaa, vonkuu. Ja rääkäisee +yhtäkkiä kuin pahahenki ... karkaa toisten kissojen kimppuun. Ja on niin +kuin paholaisten lauma nyt rähiseisi silmittömässä taistelussa. + +Ne kissat eivät anna Sakrikselle yöllä unta... Ja päivällä vuokrahuvilan +suuri lapsilauma mekastaa pihalla ... hoihkien äänillä, joita Sakris +sanoo itsekseen metsänelukkain ääniksi. Ei saa ruokalepoaan enää ... +eikä nähdä unia kauniista tytöistä. + + + + +VIII + + +Myöhemmin keväällä, kun kissat jo lepäsivät naamat naarmuisina, korvat +raapimisesta pöhöttyneinä ja kurkut käheinä huvilain portailla ja +aidoilla ... ja lapset kirkuivat yhä kovemmin ... ja koirat juoksivat +kujilla, silmissä ihasteleva ja malttamaton hohde ... myöhemmin +keväällä, kun alastomat koivut saivat punertavan värin ... silloin näki +Sakris Kukkelman merkillisen unen... + +Ihmeellisempi se oli kuin hän oli pitkiin aikoihin nähnyt. + +Minkälainen uni! + +Aurinko oli kaiken päivää paistanut hänen kamariinsa ... ulkorakennusten +yli se pääsi sinne. Edellisenä iltana oli Sakris lukenut "Suomen +Työmiehestä", jonka hän lainasi peltiseppä Savolaiselta, erään +alakerran. + +Suorastaan mahdotonta oli enää tutkia Nietseskeäkään... Kamarikin +muuttui jo päivin ihan kuumaksi... + +Siinä alakerrassa oli pitkä kuvaus jostakin vallankumouksesta ... +kertomus, joka oli jatkoa ja johon luvattiin jatkoa. Siinä puhuttiin +paitsi Venäjän kuuluisasta Rasputiinista ... häntä ei Sakris oikeastaan +vihaa, vaan ihmettelee hänen taikavoimaansa ... myöskin Venäjän +keisarinnasta ja jostakin toisesta tämän kelvottoman keisarinnan +kaltaisesta hovinaisesta, joka oli ollut aikoinaan Ranskan kuninkaan +hempukkana. Mikä tämän naisen nimi olikaan? Kultaa oli ollut kaikki +hänen ympärillään, maaorjina elävältä kansalta kiskottua kultaa ... +verta. Sakris vimmastui lukiessaan, että kuninkaan, ja tietysti samalla +myöskin tuon hempukan, aamukahvikin oli tullut maksamaan +kaksisataatuhatta markkaa vuodessa! Kahden hengen aamukahvi! Mutta +tietysti oli kymmenet pikentit varastamassa niitä aamukahvirahoja ... +maakuopissa elävien talonpoikien ja työläisten rahoja. Kaunis oli se +nainen ollut... Maidossa kylpenyt... Maidossa! + +Ja Sakris lensi valkeaksi suuttumuksesta ... kun se hempukka oli muka +tehnyt mielestään yhteiskunnallista hyötyä rakennuttamalla sellaisen +porsliinitehtaan, jossa valmistettiin ruusuja... Koristuksia ylhäisten +piirongeille ... sellaiset maksoivat tavattomasti kansan varoja ... nuo +naisellisen turhamaisuuden keksinnöt... Mutta sittenpä tulikin toinen +peli..! Vallankumous. Hempukan poikkileikattua päätä kannettiin piikin +kärjessä katuja myöten. + +Myöhään luki Sakris... Joku kissa vielä kulki ja vonkui ikkunan alla. + +Sitten hän nukahti ... muistamatta edes nousta sammuttamaan sähköä. +Heittelehti lavallaan... Henki sirahteli epätasaisesti ... ja joskus +aukesi hänen leveä suunsa ilkeään nauruun, paljastaen keltaiset hampaat. +Ja hän näki unta. + +Kukkelman oli muka oikein komeassa salissa... Hänen ympärillään kaikki +kultaa ... lamput, kukkaruukut ja kahvikupit. + +Ja Kukkelmanilla oli toverina siellä oikein nuori ja kaunis ... joka +sitten yhtäkkiä muuttui Venäjän keisarinnaksi ... tahi tuoksi maidossa +kylpeneeksi hempukaksi. Ja heillä oli yhdessä hauskaa. Sakris istui +maassa hänen jalkojensa juuressa ... ja puhui hänelle palavasti ... ja +viisaita asioita. Pikentit kantoivat koko ajan heille kahvia ja omenoita +ja päärynöitä ja appelsiineja ja marjahillolla siveltyjä +vehnäsvoileipiä. + +Mutta sitten näki Sakris jotakin merkillistä ja pelottavaa. + +Näki oman päänsä irrallaan ruumiista! Arvokkaan ja kauniin, kiharaisen +päänsä: kellertävistä hiuksista hän sen tunsi. Mutta se pää oli leikattu +poikki: kaulasta valui vielä hyytynyttä verta ... valui niin kuin suonet +olisivat kaulasta yhä riippuneet. + +Ja kuitenkin: tuo pää oli elävä! Se puhui! + +Sakris itse näki oman päänsä ... vaikkei hänellä ollut enää päätä eikä +siis silmiäkään. Hän ihaili kasvojaan ... ei kuvastimesta, vaan omasta +päästään ... katseli komeaa tukkaansa. Oli näkevinään edessään aivan +kuin venäläisen papin ... taikka itse Rasputiinin. + +Ja yhtäkkiä hymyili se irti leikattu pää ... naurahti hänelle iloisesti +ja veitikkamaisesti. Sakris näki sinisten silmiensä vilkuttavan hänelle +tuttavallisesti. Kohottaen sormeaan pää sanoi hänelle aivan selvästi: + +-- Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee! + +Ja vielä sanoi pää uudestaan ne sanat. + +Silloin ilmestyi se nainen, joka oli ollut hänen seurassaan ja +rakastanut häntä ... keisarinna taikka se hovihempukka. + +Sakris heräsi. Sähkö paloi kalpeana... Kevään ensimmäinen kottarainen +vihelteli ikkunan takana, ulkorakennusten päädyssä, karamellipurkista +tehdyn pönttönsä puikolla. + +Mikä uni! + +Sakris ajatteli sitä tarkoin ... tällaista henkien ilmoitusta. + +Kuta kauemmin hän sitä ajatteli, tunsi hän, että juuri sen näköistä +naista oli hän aina halunnut. Vaaleaverinen ... niin kuin maidossa +kylpenyt... + +Ja Sakriksen oma pää, siis hänen omien ajatustensa lähde, oli sanonut +hänelle, kummallisesti erotettuna hänen ruumiistaan ja sillä tavalla +ikään kuin kirkastettuna, sanonut selvästi ja iloisesti: + +-- Sinun pitää ottaa se nainen, joka nyt tulee! Päivällä Sakris kulki +kujilla ja katseli, eikö tulisi jotakin naista. Pysähtyi polkujen +varsilla ja kallioilla ... ja tähysteli ympärilleen innokkaasti. + +Tällainen merkillinen uni! Milloinkaan hän ei ollut nähnyt moista ... +vaikka hän yleensä näki paljon unia. Ja tosi unia! Että unet joskus +olivat pettäneet, ei hän ajatellutkaan. + +Viimein ei Kukkelman enää jaksanut hillitä itseään, vaan päätti +tiedustella asiaa sellaisesta paikasta, jossa se tiedettiin. + +Mistä? + +Eräänä päivänä jätti hän työnsä kesken jo aamupuolella ... jonkin +sikoläätin ikkunapuitteiden nikkaroimisen. Hän meni osuuskauppaan ... +kiipesi puoleksi konttaamalla ylös korkeita portaita. Tervehti +puotineitejä silmäänsä iskien: + +-- Terve, terve, flikuskit. + +Mutta nyt hän ei ollut samanlaisilla asioilla kuin ennen ... nimittäin +jauhoja tai kahviksia ostamassa. + +Sitä, jonka hän oli nähnyt unessa, ei näissä tytöissä ollut... + +Sakris oli tullut tänne ainoastaan hankkiakseen kolme paria kananmunia: +kaksi munaa itselleen ... ja neljä povarirouvalle, joka asui täällä +Krokelbyssä. + +Niin, kaikkivaltiaaseen ja vanhurskaaseen Jumalaan ei Kukkelman uskonut +enempää kuin suurin osa niistä muistakaan kansanmiehistä ja naisista, +joita heidän sosialistiset lehtensä ja julkaisunsa ovat ennättäneet +päästää entisistä erehdyksistä ja kasvattaa uuteen elämänkatsomukseen. +Kuinka olisi Sakris voinut uskoa kirkkoon ... ja Jumalaan? Nuo +iankaikkiset papithan ... siunasivat esimerkiksi sotaan lähteviä +sotamiehiä, vastoin sitä käskyä, ettei saa tappaa. Ja keskiaikaisten +kirkkoruhtinaitten tavalla he kantoivat tarkasti veronsa ... eivätkä +eläneet köyhistä köyhimpinä, vaikka Kristus käski luovuttamaan toisen +hameensa lähimmäiselleen, jos kenellä on kaksi hametta... Samapa lienee, +onko kysymyksessä hame taikka palttoo ... tahi muut vaateparsellit ja +omaisuus... + +Ei; Sakris uskoi pitkätukkaisiin miehiin ... tautien parantamiseen ilman +lääkärin apua ... ja uniin ja ennustajarouviin. + +Uskoivathan povareihin hienommatkin ... sellaiset, jotka uskoivat kyllä +kristinoppiin. + +Suorastaan pakko oli uskoa tällaiseen rouvaan. Hän oli ennustanut monta +kertaa ihan totta ... salaperäisellä tavalla. Hänen luonaan käytiin +paljon ... neidit ja rouvat aina Helsingistä asti ... niin tarkkaan +osasi hän tulevat asiat ... sekä menneetkin. Mielellään hänelle +kannettiin paitsi sokeria, kahvia ja kananmunia myöskin rahaa. + +Ja siinä määrin oli povari rikastunut, että oli voinut hankkia itselleen +täällä oman huvilan ... tuon punaisen, kaksikerroksisen talon. Työväen +lehdissä hän enimmäkseen ilmoitti. Viimeksi oli Sakris nähnyt +ilmoituksen: + +-- Elämällä ei ole raiteita, mutta joka tahtoo löytää raiteille, se +tulkoon Krokelbyhyn, ennustetaan unista ja kananmunista. + +Punaiseksi maalattu, valkeilla ikkunanpielillä somistettu huvila on +kalliolla, niin jyrkällä, että Kukkelmanin täytyy turvautua kouraansa +... kömpiessään kevätvettä hiljaa tihkuvan kallion juurelle ja sitten +pihalle ... toisessa kädessä paperipussi ja siinä kananmunat. Pihalla, +jossa ei ole aitaa eikä rajaa ... joka yhtyy ilman muuta lehdettömään +koivikkoon, hän seisahtuu jännityksessä ja odottaen ihmettä. +Ennustaakohan rouva hänelle samaa kuin uni? + +Mutta kesken kaiken vilkaisee hän julmasti ympärilleen. Tänne on +kerääntynyt leikkimään ja kirkumaan lapsiparvi, josta muutamat +pilkkaavat häntä ... ja uskaltavat nykäistäkin jo hänen paperipussiaan. +Sakris ärähtää: missään hän ei ole nähnyt näin kelvottomia lapsia... Ja +vielä kerran uhkaavasti taaksepäin käännyttyään pääsee hän pakoon, +huvilan portaille ja eteiseen. Paperiliuskasta tekaistu nimilappu on +ovella. Tässä se rouva asuu. + +Sakris pujottautuu hiljaa sisälle. + +Noita-akka ei istu suinkaan tulikiven savussa suuren ja mustan padan +ääressä ... taikka lentele luudanvarrella sisään ja ulos uunista. +Sellaiset kertomukset ennustajista ovatkin Sakriksen mielestä joutavaa +satua, keskiajan taikuutta... Kirkko ... se juuri ... uskotteli muinoin +ihmisille tällaisia hullutuksia ... saadakseen pitää heidät itsellään, +veronkantajina. Siksi poltettiin muka noitia rovioilla ... useinkin +naisia, jotka tiesivät paljon salatuimpia asioita kuin papit. Mutta +papit sanoivat, että velhot paransivat ihmisiä paholaisten avulla. +Oikeastaan he tekivät sen ilmassa liitelevien ja kiemurtelevien voimien +avulla, joita ainoastaan harvat vielä nykyäänkään ymmärtävät ... joskin +sellaisia harvoja jo löytyy! + +Povari ei istu, vaan loikoo lattialla... Sänky hänellä kyllä on, hyvä +onkin, mutta nyt on kuuma ... tänne kalliolle paistaa aurinko ... ja hän +on suunnattoman lihava. Niin lihava, että Sakris katselee häntä +ällistyneenä ja ihastuneena ... sellaisia rintapieliä ei Sakris ole +nähnyt missään. Jotakin yliluonnollista niissäkin on. + +Tällaiselle lihavuudelle on helpotus loikoa viileällä lattialla. + +Rouvan hiukset ovat sekaisin ... suortuvat riippuvat tukkuina siellä ja +täällä kasvoilla. Iho ei ole punainen, vaan harmahtava. + +Nyt rouva kohottautuu ähkien istumaan ja katsoo Sakrista ihmetellen ja +kysyvästi... Raaviskelee päätänsä ja poveaan ... rinnat ovat kuin +mitkäkin tavattoman suuret kumipallot, jollaisia lapset Helsingissä +Esplanaadilla potkivat. Sitten kysyy rouva Sakriksen asiaa ... eikä +rampa tiedä, kuinka alkaa. Ilmoista Kukkelman ensin puhuu ... ja +nykyisen ajan mutkallisuudestakin. Sakris ei aavista, kuinka oikeastaan +olisi elettävä ... hän kun on yksinäinen mies, ei ole koti kunnossa... +Kyllä hän voisi pitää emännänkin siellä ... ja varmasti hän kyllä +sellaisen vielä saa... Sakris oli viime yönä nähnyt niin merkillisen +unen. Koskaan hän ei ole nähnyt sellaista. Hän sanoo: + +-- Ja se oli vissiä unta: minun unet ja förebuudit eivät petkuta +milloinkaan. + +Ja Sakris alkaa kertoa untaan, ovenpieleen nojautuen ... verkalleen ja +vakavasti... Kertoo kaikki yksityiskohdat, kursailematta. + +Mutta yhtäkkiä keskeyttää Sakris juttelunsa; keskeyttää vuorostaan +ällistyneenä. Sillä rouva, joka ei vielä ole kysellyt häneltä mitään, +mutta on jo päässyt pystyyn, ottaa nenänsä irti! Vetäisee nenänsä +naamasta erilleen. Varmaankin se on tekonenä ... jostakin aineesta +tehty. Ja rouva alkaa puhdistella, itse tuolille asettuen, nenäänsä +käsissään ... nenäliinansa nurkalla, kovin likaisen. Kauheana ammottaa +hänen nenänreikänsä ... niin kuin luurangon. + +Sitten sovittelee hirvitystä ja kunnioitusta herättävä ennustaja +tekonenänsä paikoilleen ... ja Sakris aloittaa unensa alusta. + +Ihanan ja vielä ihanampaa lupaavan unensa. + +Lopulta povari naurahtelee: + +-- Vai niin, vai oikein keisarinna! Missä sinä asut? Onko sinulla +kananmunia? No ... annahan tänne. Vai kaulasi katkaistu ... kylläpä oli +merkillinen uni. Näin ihmeellistä unta en ole koskaan kuullut. +Koetellaan ... tutkitaan asia. Tällainen selvittää koko sinun +tulevaisuutesi... Ja sinä tahtoisit yhtä kauniin naisen kuin unessa +näit? + +Tietysti Sakris sen ottaisi ... se näytti siistiltä ja hauskalta +naiselta. + +Rouva kaivaa esille nuuskarasiansa ... työntää tekonenäänsä nuuskaa... +Ja pärskii. Ja sitten ojentaa hän kätensä ... ja saa Sakrikselta +paperipussin, jossa ne kananmunat ovat. Siitä latoo hän pöydälle kaikki +kuusi munaa. Iloinen hän on. Sakris ei voi sanoa, että oli aikonut +munista kaksi itselleen. + +Rouvalla on kamarissaan jonkinlainen verho nurkassa. Hän menee sen +taakse... Sakris ei tiedä, mitä hän siellä toimittaa ... mutta yhden +munan ja ruokailulasin vei hän sinne mukaansa. Hän tuntuu naputtavan +siellä munan rikki ... ja puhelee: + +-- Hyvää ... hyvää ... ja valoisaa tulevaisuutta. Ihan huntupää morsian +tuntuu tästä nousevan... + +Nyt tuo hän lasin Sakriksen nähtäväksi: + +-- Katso itsekin, niin näet, että huntupää morsian tästä nousee. + +Vielä nakuttelee ennustaja toisenkin munan rikki verhon takana ... ja +istahtaa sitten pöydän ääreen miettiväisen näköisenä... Aprikoi, +tekisikö hän tällä kertaa oikein sokerikakun, koska sai näin paljon +munia. Sakris odottaa vakavana ja uskoo rouvan ajattelevan hänen untaan. +Sitten rouva sanoo: + +-- Sinun pääsi oli siinä unessa Rasputiinin pään näköinen, eikö niin? +Jaa, jaa ... niin. Tosiaan, kun minä nyt sinua katselen, niin sinun +silmissäsi on jotain sellaista ... viehätystä... Ne lumoavat minkä tytön +tahansa! + +-- Niin, vastaa Sakris Kukkelman, -- minulla onkin aina oikein vaikea +olla, kun kaikki flikat, jotka minut näkevät, rakastuvat minuun. + +Rouva naurahtaa. Sitten hän ennustaa: + +-- No ... ennen kuin tämä vuosi on ummessa, joutuu se unessa nähty +kaunotar, viaton ja nuori ... sinun luoksesi, ja on sinuun kovin +ihastunut. Joutuu piankin. Ja jos ei tämä asia mene, niin saat sylkeä +minua vasten silmiä. Siinä se! + +Sakris ihastuu. Kysyy kuitenkin: + +-- Mutta ... mitä se meenaa, että minulta oli pää poikkastu? + +-- Mitäkö? toistaa ennustaja. -- Eikö sitten mieheltä, kaikkein +parhaaltakin, ole ikään kuin oma päänsä poikki, kun häntä mieleinen +nainen ohjailee? Ja sinun oma pääsi neuvoi sinut ottamaan tämän, joka +sinulle tulee ... ja niinpä hän on sinulle mieleinen, ja ota. + +Todellakin: Sakris antaisi koko oman itsensä, jos saisi oikean naisen +... sellaisen kuin toivoo. + +Ja nyt ennustaja lupaa sen hänelle ... piankin. + +Onni täyttää Kukkelmanin sydämen. + +Kun hän lähtee povarin luota, katselee hän yhä voitokkaammin ja entistä +innokkaammassa jännityksessä naisia, joita tulee tiellä vastaan. Mutta +ei vielä: likaisia nämä ovat ... ja toiset vanhoja. Eivätkä nuoret ole +läheskään sellaisia kuin se, jota hän... Täytyy odottaa. + + + + +IX + + +Sitten sattui Kukkelmanille vielä toinenkin omituinen tapaus. + +Kevät kirkastui ... taivas siinti yhä useammin pilvettömänä, +ilmanrannoilta vaaleana. Tuuli suhisi pehmeästi kuusissa ja koivujen +punertavissa ritvoissa, tuoden mereltä kosteaa ja voimakasta viileyttä. + +Peipposet olivat saapuneet; kurjet halkoivat ilmaa riemukkaasti laulaen, +matkallaan pohjoista kohti ... ja kottaraiset visertivät vimmatusti +viiritangoissa... Västäräkkejäkin oli nähty tuolla Vantaan rannoilla, +jonka jäät olivat pauhaten vierineet mereen ja kutsuneet pitkät jonot +helsinkiläisiä ihailemaan kuohuvaa putousta. Auringonpaisteessa +häikäisten kimalteli nyt vihreä joki. + +Krokelbyssä moni ajatteli jo pääskysiä. + +Kevään edistyessä on Sakris melkoisesti menettänyt aatteellista +kiihkoaan. Siitäkö se johtunee, että aika kuluttaa kaiken ... vaiko +keväästä ja lämmöstä ja valosta? + +Olisipa hänellä nyt vielä edes välttävästi töitä ja ansioita, niin +tuskinpa hän muistaisi enää paljoa sitä ahdistusta, mikä on häntä +vuosikausia kiusannut. Mutta töitä ei ole vieläkään juuri ... ei +hänenlaiselleen varsinkaan. Niitä pitää pyytää ja anella. + +Silti kevät saattaa hänet unohtamaan puutetta. + +Tällä hetkellä etsii hän vimmatusti sitä, minkä omituinen uni ja +ennustajarouva ovat hänelle luvanneet. + +On iltapuoli. Sakris kulkee metsässä, jokseenkin etäällä Krokelbystä. +Hän on aamupäivällä viimeistellyt pari työpuseroa, jotka peltiseppä +Savolainen häneltä tilasi. Nyt hän tahtoo ... nähdä naisia. Omassa +kylässä ei ole hänen naistansa. + +Tämä tie johtaa toiseen kylään. + +Metsätie se on ... erään kartanon talvellinen halko-ja heinänvetotie. +Matala nummi ... siellä kasvaa kuusia ja petäjiä. Havuneulat kiiltävät +ja kuormista maahan varisseet heinänkorret tuoksuvat. Koko metsä +lemahtelee hyvältä. + +Joskus tulee matkalla aho, keskellä louhista metsää; siinä on oikein +kuuma. Sitten painuu mutkitteleva, korven läpi kuinka vain eteen sattuu +oikaistu tie jälleen alemmaksi ... puiden varjoon... Tulee suota. Se +huuruaa lämpöä. Polku haipuu ja hukkuu vesilätäkköihin, joista +ainoastaan mättäät pistävät esille. + +Eräässä paikassa on kahden ison kiven lomassa porraspuita, talvitien +pohjaksi heitettyjä. Liukkaita porraspuita ... ja pitkältä. + +Sakriksen jalat eivät vieläkään ole kehuttavat, vaikka hän jo yleensä +kävelee. Mutta näitä portaita myöten täytyy hänen ryömiskellä. + +Kova halu hänellä on päästä eteenpäin. + +Ei hänellä ole tuonne kylään mitään oikeaa asiaa; työvehkeitäkään ei näy +hänen vyöllään tai taskuissaan. + +Parempaa kuin oman kylän tytöt, pöhköt, jotka nauravat kuin +vähäjärkiset, tahtoo Sakris. Oikean, kauniin ja nuoren ... täydellisen +hän tahtoo! + +Sakris muistelee kottaraisia, jotka asuvat hänen ikkunansa edessä... +Kuinka ne räpyttelivät siipiään kuin vimmatut ... ja huusivat ... ja +katselivat silmänsä sokeiksi aurinkoon. Pian ne hyörivät jo pesissään. + +Ja kun pääskyset tulevat, niin ne munivat. + +Eikä Kukkelmanilla ole vielä tyttöä. + +Tuolla kylässä, jonne hän aikoo, saattaa olla tyttöjä. + +Ehkäpä ... Sakriksen rakastettu on siellä. + +Niin hän konttaa suoportaita myöten. Kiire on. + +Silloin, kun Sakris on jo pääsemässä portaiden päähän ... rämähtää +laukaus, hyvin läheltä. Sakris peljästyy, kohottaa päätänsä ... ja hänen +mielessään välkähtää harmikin, että kenties täällä on +suojeluskuntalaisia ... ampumassa: harjoittelemassa tai muuten +kuljeksimassa. Jutellaan, että niiden into on mellastella +työväenyhdistyksen taloilla ... humalaisina. + +Krokelbyssä eivät tosin ole vielä mellastaneet ... mutta... + +Enempää ei Sakris ehdi ajatella, sillä nyt rämähtää toinen laukaus. +Ramman korvissa vinkuu: hänkö ei tuntisi vallankumouksen ajoilta kuulan +ääntä! Nopeasti painaa Kukkelman kohotetun ja takkuisen päänsä alas ... +ja samassa hyppii eräiden yksinäisten mäntyjen takaa tielle ja Sakrista +kohti valkea koira... Ja sitten tulee pitkänlainen mies. + +Miehellä on suojeluskunnan puku. Pyssy kädessä. Koira pysähtyy, katselee +vinkuen isäntäänsä. Vieläpä herra sitä usuttaakin! Mutta koira näyttää +hölmöltä ... se ainoastaan hyppelee herraansa vasten, joka sadattelee ja +lyö pentua pienellä ja sievällä koirapiiskalla. Sitten rientää hän +hehkuvin poskin Kukkelmanin luokse. Sakris kyyröttää yhä vatsallaan +kivien välissä ja katselee häneen säikähtyneesti, epäillen ja +vihoissaan. + +-- Kas, mitä peijakasta! huudahtaa herra, ja hänen kasvonsa näyttävät +venyvän pitkiksi. + +-- Mikä spektaakli tämä on? puhkeaa myöskin Sakris puhumaan. -- Miksi te +tahdotte ammuta kävelijöitä? Missä teillä on siihen lupa? + +-- Anteeksi, se oli erehdys, vastaa herra. -- Minä luulin ... että +täällä oli kettu taikka jänis... Kaikenlaisia peijakkaan erehdyksiä! +Mutta hyvä, ettei paukku osunut. + +-- Minä ... kettu tai jänis! vastaa Sakris hiukan kalveten, ja +ärtyisesti pudistelee hän hiuksiaan. Nousee ylös jaloilleen, murisee +jotakin hävyttömistä ihmisistä: ketuksi luullaan häntä ... jänikseksi. +Hän huudahtaa: + +-- Eikö teillä ole silmiä? Mutta ... kysymys ei olekaan siitä ... vaan +nykyään ei saa ihmisiä ... sillä tavalla kuin... + +-- Anteeksi, pyytää herra jälleen. -- Minä olin opettamassa koiraani. +Antakaa anteeksi ... unohdetaan tämä... Ollaan onnellisia, ettei paukku +osunut. Minä voin korvata teille vahinkonne. Paljonko maksaa? + +Niin sanoen työntää pyssymies käden povelleen ja vetää esille paksun +lompakon. + +-- Pois kivääri, tiuskahtelee Sakris silloin. -- Jos minä stämmää teitä +lakituvalle, niin... Hahhah ... halu tappaa metsäneläimiä... Opettaa +koirat, pedot, niitä ajamaan! Metsän syyttömiä eläimiä ... vuodattaa +niistä verta... Oletteko te ajatellut tätä? En minä itsestäni niin +välitä, mutta ... viattomat kreatyyrit... + +Herra on aivan ihmeissään. + +Siinä sitten istahdetaan kiville ... ja herra koettaa sovitella +Sakrista. Sakris pitää hänelle opettavaista esitelmää. + +Metsästäjä ei kuitenkaan näytä Kukkelmanista pahansisuiselta... Ei, +päinvastoin hän kuuntelee Sakrista ... ja hymyilee hänelle iloisesti. + +-- Mikä te olette? Kuka te olette? kysyy Sakris. + +-- Minäkö? vastaa herra. -- Minä olen ... muudan Suomenvaara ... +liikemies. Mitä te tahdotte korvaukseksi? Ja kukas te sitten olette? + +-- Minäkö? kysyy puolestaan Kukkelman. -- Minä ... olen byggmestari. + +Suomenvaara ällistelee. Tarjoaa kääpiölle viidenkymmenen markan seteliä, +jonka Sakris viimein huoliikin, kauan vastusteltuaan ja selitellen, +ettei tässä rahasta ole kysymys: hän halveksii rahaa ... on kehittynyt +ihminen, sosialistikin. Sitten tarjoaa nuori liikemies Kukkelmanille +sikaria, mutta nyt rampa jälleen puhuu tupakanpolton +vahingollisuudesta... Suomenvaaran nauru kajahtaa hilpeästi. + +Suomenvaara polttaa halukkaasti sikariaan. + +He istuvat siinä melkoisen aikaa. Koira on asettunut isäntänsä jalkojen +juureen ja pistänyt päänsä hänen polvelleen. + +Sitten pitäisi Sakriksen ja nuoren liikemiehen erota. Sakris on noussut +maasta ... katselee ylös herraan ja ojentaa sovinnoksi isoa ja +kovettunutta kouraansa... Virkkaa narahtavalla äänellä: + +-- No, terve, terve. Näkemiin saakka. Minä ... lähden vähän tuonne +kylään ... tyttöjä katsomaan. + +He jo eroavat; mutta vielä katsoo Suomenvaara taakseen: + +-- Mikä se olikaan ... se nimi? Kuk... kuk... + +-- Kukkelman, jatkaa Sakris. + +Suomenvaara nauraa, ja painuu metsään. Sakris jatkaa tallusteluaan. + +Mutta yhtäkkiä rientää herra takaisin ja huutaa: + +-- Kuulkaas, älkäähän menkö vielä pois. Tehän ... voisitte tehdä +jotakin... Osaatteko rakentaa... Pykmestari? Hyvä on. Te miellytätte +minua ... niin, ihan totta! Minä olen Suomenvaara ... minä ... meidän +Mikko! Onko teillä nykyään paljon tekemistä? Mitä? Eikö ole. Kuulkaas: +minulla on juuri peijakkaan kiireellinen työ. Se tulisi teille ikään +kuin ... kun sattui tällainen tutustuminen. Minä rakennutan itselleni +koiratarhan. Rahaa on. Tukkeja on. Tuletteko? Kelpaako? + +Sakris kuuntelee. + +Koiratarhan..? + +Mikko Suomenvaaran takissa kiiluvat napit, joissa jokaisessa on +koiranpää. Suojeluskunnan takki se ei ollutkaan. Keltaiset nahkahousut +ovat kiinteät. Ja pohkeet suljetut välkkyviin nahkasääryksiin. + +Sakris katselee häntä, istahtaa jälleen kivelle, huokaisee... Ja sanoo +... ettei hänellä tätä nykyä ole oikeastaan kiireitä töitä. +Rakennustöitä hän on paljon tehnyt ... jopa osaisi tehdä +piirustuksiakin. Huviloita hän on remontteerannut ... paljon... + +-- Viittätoista koiraa varten, huudahtaa Mikko Suomenvaara. -- Koirien +pitää kaikkien olla erilaisia. Rahaa on... Ja minä olen täällä tulokas; +palstani on tuolla meren rannalla. En tunne paikkakuntalaisia ... eikä +minun kannata hukata aikaa heitä etsimällä. Tulkaa luokseni... +Yritetään. + +Sakris sanoi tulevansa aivan pian ... vaikkapa jo huomenna. + +-- Ei mitenkään, vastaa Mikko Suomenvaara. -- Minulla on huomenna +pörssissä asioita. Mutta tulkaa ... noin viikon päästä. Sanotaan: tulkaa +ensi maanantaina. + +Sakris lupaa. Ja sitten katoaa herra jälleen metsään. + +Sakris seisoo tuokion paikallaan ... ja miettii asiaa, josta oli nuoren +liikemiehen kanssa puhunut. Hän oli iloissaan. Pitäisi jatkaa menoa +tuonne kylään, jonne hän oikeastaan oli matkalla. Mutta ehkäpä hän +väsyisi liikaa: hänellä on jo muuta mielessä. + +Rahakin olisi tarpeen ... viimeisestä puseroiden ompelemisesta ei paljoa +kertynyt. + + + + +X + + +Jo seuraavana päivänä lähti Sakris Kukkelman tapaamaan Mikko +Suomenvaaraa. + +Edellisenä iltana oli hän hyvillään. Työtä hän oli saava. Kenties +kauankin kestävää työtä... Voisi olla yhdellä paikalla ... ei +tarvitseisi hapuilla siellä ja täällä. + +Minkälainen sitten olisi koiratarha? + +Minkälaiseksi hän sen suunnittelisi? + +Suomenvaara ei tuntunut turhia kituuttavan. + +Entä millä tavalla tämä herra oli häneen tutustunut? Harmillinen kohtaus +se kyllä oli... Se, että Sakrista luultiin jänikseksi taikka ketuksi. +Mutta mitäpä siitä ... nyt enää! merkillistä vain, että tällä tavoin +tultiin tuttaviksi. + +Melkein yhtä merkillistä ... kuin se unikin. + +Aikoi ampua häntä ja sitten... + +Sakris istui ikkunansa ääressä ja tirkisteli ulos. Keväisenä iltana +hohteli taivaanranta, minkä Sakris sitä liiterirakennusten ylitse näki, +kauniisti punaisena ja kellertävänä. Rakennusten päässä nyyköttävän +petäjän hienot havuset värisivät hiljaa ... ne muodostivat ikään kuin +jonkinlaisia tähtiä: somia, neulassäteillä varustettuja nappuloita... +Luonnon kauniita ja ihmeellisiä muodostelmia. Mutta taivaalla alkoivat +oikeat tähdet lempeästi ja salaperäisesti tuikkaa. + +Mitähän tämäkin merkitsi ... että Suomenvaara oli ampunut häntä? + +Tähdissä oli kaikki kirjoitettuna. + +Ja Sakriksen nainen oli kyllä löytyvä. Sen Sakris tiesi. Sen hän +uskoi... + +Siinä katseli Sakris kukkiin puhjennutta Annansilmäänsä. Kummallisella +liikutuksella täytti se hänen mielensä ... sen punertavien kukkalehtien +pinta oli hänestä ikään kuin tyttösen hipiä, nuoren tytön. + +Hän kasteli kukkansa ... ja kapusi sitten keinutuoliin ... uneksi siinä, +kunnes tuli hyvin hämärä. + +Sitten väänsi hän tulen lamppuun ja tirkisteli kuvatauluaan, +punaposkista Juliaa. + +Eipä hän halunnut lähteä tuttaviensa luokse kiivaillakseen nykyistä +yhteiskuntaa vastaan ... hokeakseen kämmenellään pöydänreunaan lyöden +aina yhtä ja samaa, päähän piintyneitä iskulauseita, niin kuin +uskonkappaleita ... milloin pistelevänä ja uhkailevana, milloin taasen +alakuloisena ... sikäli, tuntuiko Venäjän Neuvostovalta edistyvän vaiko +kärsivän tappioita ja vahinkoja. Kuin jokin loittoneva kaiku supisi hän +vielä kuitenkin itsekseen: + +-- Niin ... yhdestä vain ei voi koskaan tulla loppua: sosialismista. +Työväkeä on enemmän: sosialisteja. Ja koska se jotain tahtoo, niin +täytyy sen mennä läpi ... ja sosialismi yhä voittaa... + +Tänä kauniina kevätiltana Sakris soitteli harmonikkaansa melkein +riemukkaasti. Ja lauleskeli. + +Varis nuokkui tuolla tuon petäjän heikossa oksassa, raakkui. Sekin +äänteli toisella tavalla kuin ennen talvella: pehmeämmin... + +Sakris nuokkui keinutuolissaan ja lauloi omasta puolestaan: + + Ai, ai, Kerenski, + turha on sun toivosi: + Suomi on nyt vapaana + ryssän vallasta... + +Ryssänkö vallasta? Eikö hänen olisi nytkin laulettava värssyn loppu +sillä tavalla kuin tulisimmat punaiset lauloivat kärsimänsä verilöylyn +ja armottoman nälkävankeuden jälkeen: + + Suomi on nyt täynnänsä + valko-rosvoja? + +Eipä ... tällä kertaa... + +Aamulla varhain hän tallusteli sinnepäin, missä liikemies Suomenvaara +sanoi huvilansa olevan. + +Tallusteli ... jo työpuvussa: sininen työpusero yllä, remmi vyöllä, +talvellinen, tahrautunut lippalakki päässä. Mutta parta oli hänellä +aivan puhtaaksi ajeltu ja tukka riippui kauniisti suittuna hartioilla. + +Hänellä oli työkaluja mukana: kirves ja saha. + +Puseron rynnästaskusta pisti esille käännettävän metrinmitan pää... Ja +povitaskussa piili iso, vahakantinen muistivihko. + +Tuuli puhalteli, niin kuin tällä rantaseudulla melkein aina... Se +tuprutteli Sakriksen pellavaista tukkaa, heilautti sitä joskus hänen +kasvoilleenkin ja lippahatun päälle. + +Kukkelman joutui siihen kuusinotkelmaan, jossa oli eilen vähällä tulla +ammutuksi. Kömpi portaat ... ja tallusteli jälleen. Välistä hän +pysähtyi, kääntyi koko ruumiillaan ... katselemaan puiden juurelta +pilkisteleviä sinivuokkoja ... kuuntelemaan, piipittäisivätkö lintuset. +Tänään eivät piipittäneet: oli kylmä päivä. + +Metsän takana alanko ... suuria vainioita kalliotöyryjen keskellä ... +lakeita ja autioita. Ja sitten nousi tie mäelle, jonka takana sen herran +piti asuskella. + +Mikä lienee tuo harmaa rakennus koivikossa? + +Rakennuksessa oli valtavan korkea, keltainen lankkuaita. + +Tuli joku työläinen ... ja Sakris kysyi, mikä tämä talo oli. Mies +vastasi: + +-- Pelastusarmeijan turvakoti. + +Niin, nythän Sakris sen muisti: täälläpäin oli sekin. + +Tämä tieto teki hänet ikään kuin iloiseksi ... ja uteliaaksi. + +Vielä sai hän kuulla, missä herra Suomenvaara asui: juuri +Pelastusarmeijan talon takana, pienessä huvilassa meren rannalla. + +Hetken katseli Sakris turvakotia ... sen hirmuisen korkeaa aitaa ... +niin korkeaa, että yläkerrankin kolkot ikkunat rupesivat pian häneltä +piiloutumaan, kun hän käveli edelleen. Sitä paitsi oli aita varustettu +yläreunasta kaksinkertaisella kehällä teräväokaista piikkilankaa. + +Mutta Sakris, hän kapusi pienelle kummulle tien varrelle ... ja siihen +näki hän ainakin yläkerran ikkunat. Olikohan niissä ikkunoissa naisia? +Muka muualle katsellen hän vilkaisi tuon tuostakin ikkunoihin, +huomattaisiinko hänet sieltä ... hänet? + +Semmoiset tytöt ovat usein kauniita lapsia. + +Ei näkynyt siellä ketään. Sakris lähti edelleen. + +Täytyy käydä vielä tuossa mökissä kysymässä, missä Suomenvaara oikein +nyt asui. Ehkä olisi mökissä naisia... + +Tuvassa oli ukko ja akka ... makasivat sängyssä aamiaislevolla... Voivat +olla kalakauppiaita, koska täällä haisi niin silakoilta ja silliltä ... +kalojen kuolleilta ruumiilta. + +Muija kavahti ylös ... kasvoiltaan kellertävä kuin sillin suolavesi ... +ja nenäkin hänellä oli suippo ja päästä pysty kuin kalalla. Hän katseli +ällistyneenä Sakrista, kääntyi ukkoon päin, joka raotteli silmiään ... +ja siinä purskahti akka kihisevään nauruun. Kysyi vilkkaasti, mitä +tulija tahtoi ... ja purskahti taas nauruun, peitellen kädellä silmiään +ja suutaan. Sakrista alkoi närkästyttää. Mutta asiastaan hän sai toki +selvän. Eukko kääntyi ikkunaan päin ... tyrskyi siinä itsekseen ... ja +osoitti etusormellaan jotain ulkoa näkyvää, sanoi: + +-- Tuolla ... tuo iso puu ... sen takana hän asuu tuossa keltaisessa +rakennuksessa. + +Myöskin Sakris tirkisteli huopapaperilla paikatusta ruudusta ... +kiitteli lyhyesti neuvosta ja lähti jälleen tallustamaan. + +Liikemies Suomenvaaran huvilan hän löysi. Se oli rannalla, maantien +alapuolella, rinteen eteläkupeella. Vanha, keltaiseksi maalattu ... +nurkat ja ikkunanpielet valkeiksi. Jyrkät portaat kohosivat ylös ovelle, +jonka sivuilla seisoi kaksi paksua pylvästä. + +Entinen herraskartanon huvipaviljonki ... se oli Mikko Suomenvaaran +asunto toistaiseksi. Täällä hänellä oli palstakin. Sekä rakennuksen että +palstan hankki hän äskettäin eräältä yhtiöltä, joka taasen, takavuosina, +osti koko täkäläisen herraskartanon sen entisiltä omistajilta. Yhtiö oli +myönyt päärakennuksen Pelastusarmeijalle ... ja alkoi lohkoa tilaa +huvilapalstoiksi. Mikko Suomenvaara tempaisi nyt miltei parhaan paikan +koko tilasta: kappaleen kartanon entistä puistoa ... osaksi puutarhaa, +osaksi villiä metsää. + +Pitkin rantakaistaletta kasvaa jono valtavan korkeita tervaleppiä; niitä +ylempänä koivuja, lehmuksia, mataloita tammia ... ja kaikenlaista, jota +Sakris ei ymmärrä ja josta Mikko itsekään ei ole viitsinyt ottaa selvää. +Mikko on näet afäärimies; pitää huolen asuntokeinottelusta, ostaa hopea- +ja kultarahoja, kauppaa messinkiromua ja kaikenlaista. Rahaa hänelle +tulee kuin roskaa, eikä hän paljon siitäkään välitä. Hän pitää hauskaa +... ja antaa palttua liian vakaville asioille. + +Nyt hän tahtoo koiratarhan... Tahtoo olla hieno, olla koiramies. + +Palsta joutui hänelle vasta viime syksystä, joten hän ei ole vielä +ehtinyt pystyttää itselleen komeaa ja kiiltävää huvilaa. + +Mutta koiratarhan tahtoo hän kohta: se on hänen päähänpistonsa. + +Juuri tuonnoittain, ilmojen lämmitessä, tuli hän tänne Helsingistä. +Asumaan täällä muutamia päiviä kerrallaan. Tänne syrjäiseen rantaan on +hyvä tyhjentää meren saaristosta, tuolta oikealta, saapuvat moottorit, +jotka tuovat pirtua. + +Ja Helsinkiin pääsee täältä nopeasti ... läheisessä huvilassa on +puhelin, sillä voi tilata kiitävän auton. + +Mikolla on vasta kaksi huonetta... Isompi niistä jo varustettu uljailla +huonekaluilla. Siellä on sohvia, joiden kyljissä ammottavat tyhjät +hyllyt kirjoja varten, välkkyvä peili ja uusi gramofoni. Pienempi kamari +on järjestetty tilapäiseksi keittiöksi, jossa emännöitsee Mikon vanha +täti, sisämaasta äskettäin tänne tuotu, vakava leski. + +Viisi vuotta sitten oli Mikko ahkera metsämies... Silloin oli hänellä +talo maaseudulla... Sitten hän sen möi ... antoi rahojen hurrata... Ja +hankki uutta rahaa. Nytkin rakastaa hän metsästystä... Ja koiria. Koirat +ovat hauskoja. Ne ovat mielenkiintoisia... Niiden hoitaminen on jotakin +erikoista. + +Miksi ei Mikko voisi kerätä ja hoitaa koiria? Hän on kuullut mainittavan +ihmisistä, jotka keräilevät maailmanmestarien maalauksia, jopa +vähäpätöisempääkin: hankkivat innolla, hurmiolla, haltioitumisella ja +kiihkolla esimerkiksi erilaisia tiukuja. Sellaista tekevät jotkut +hassahtavat englantilaiset lordit. Vieläpä saattavat eräät heistä, jos +eivät muuta lystikästä keksi, koota tulitikkulaatikoita ... +kymmeniätuhansia kappaleita ... satojentuhansien markkojen arvosta, +jokainen laatikko erilainen. Sellaista saavat englantilaiset aikaan! +Hauskaa on rahakkailla... Mutta Mikko on nuori ja elämänhaluinen: hän +tahtoo liikkua ... metsästää..! Tahtoo itselleen koiria. + +Nyt loikoo hän vielä eräällä sohvallaan ja nukkuu. Hänen uutimensa ovat +vedetyt kaari-ikkunain eteen. + +Vinttikoiranpentu alkoi äsken vinkua hänen sohvansa vieressä matollaan. +Silloin hiipi täti, joka jumaloitsee sisarenpoikaansa, hiljaa sisään ja +houkutteli penikan keittiöön. + +Mikko viipyi eilen myöhään jossakin tärkeässä liikemiesten kokouksessa. +Hänen päätänsä särkee. Antaa hänen levätä. + +Keittiössä on tädillä jo kahvi valmiina, ja naapurimökin tyttö on tuonut +vastalypsetyn maidonkin. + +Täti odottelee, milloin poika heräisi. + +Sakris Kukkelman tirkistelee portaiden juuressa ylös paviljonkiin. + +Harvoin hän on nähnyt huvilaa moisella paikalla, kuin sokerikeilan +kärjessä. + +Hän on kovin väsynyt kävelystä ... ei tekisi mieli ryhtyä heti +kiipeämään noin jyrkkiä portaita. + +Ketään ei näy pihalla ja kartiinit ovat alhaalla... + +Mutta kumminkin täällä valvotaan, koskapa savutorvesta nousee sauhua. + +Olisikohan huvilassa toisetkin portaat kuin nämä korkeat? + +Ja saattaapa täällä muutenkin vähän katsella ympärilleen... + +Kukkelman jättää työvehkeensä portaitten juureen ja kiertelee verkalleen +rakennusta... + +Muita portaita ei ole... + +Nyt katselee rampa pengermän reunalta maisemaa ... hän on siinä kuin +mikäkin omituinen kanto, jonka päähän on pistetty tappurakuontalo... +Tuuli viuhtoo hänen pitkää tukkaansa. + +Meri on ihan tuossa... Kuivia, viimekesäisiä lehtiä rapisee lähellä +tammessa. Suurissa tervalepissä rannalla on vanhoja urpuja... + +Suunnattoman leveät kaislikot saartavat lahtea ... törröttävät niin kuin +kulonurmi maasta. + +Sitä lahtea sulkee meren puolelta jono saaria ... toiset karuja, +paljaslakisia ... toisilla kasvaa petäjiä. + +Tuolla vasemmalla kuultaa punainen säleaita. Ja sitä ylempänä on vankkaa +petäjämetsää ... niin pitkältä, ettei sen läpi näy enää aitaa. + +Sakris Kukkelman kävelee palstalla ... köntii kuin karhu taikka jokin +kummallinen metsänpeikko. Menee alavalle rannalle... Nousee jälleen +ylemmäksi, vedellen käsillään itseään jostakin kallionpykälästä. Sitten +asettuu hän pykälälle istumaan... Alkaa miettiä, mihin paikkaan se +koiratarha olisi rakennettava ... ja minkälainen se olisi tehtävä. +Kuvittelee mielessään koirien elämää ... niiden vaatimuksia. + +Välistä kääntää hän verkalleen ruumistaan ja katselee paviljonkiin päin. +Ei näy vieläkään ketään... + +Koirien elämä? + +Niille kartanoa..? + +No ... kyllähän viattomia elukoita olisikin suojeltava... + +Ja täytyyhän Sakriksenkin elää. + +Sitten hän pääsee selville koiratarhan paikasta: tähän mäntymetsään se +olisi tehtävä! Hän tarkastelee sitä paikkaa ... suunnittelee ja laskee. +Laudoista se hänen olisi mukavin tehdä. Mutta Suomenvaara oli puhunut, +että se rakennettaisiin hirsistä, joita täällä on paljon... + +Viimein nousee Sakris portaita ... ja kiipii ylös, jyskyttää ovea. + +Mikko Suomenvaaran vanha täti tulee avaamaan. Hän hätkähtää hiukan, kun +näkee Sakriksen. Mutta Sakris katselee häneen ylös viattomin silmin... + +Hieman pettynyt on Sakris tästä vanhasta naisesta, jota hän muuten +luulee palvelijattareksi: melkoisesti kumara ja vanha akka! + +Täti jälleen luulee Sakrista kerjäläiseksi. Hän kysyy: + +-- Mitä te tahdotte? Kuka te olette? + +-- Minä olen se byggmestari, joka on tilattu tänne tekemään talo +koirille, vastaa Sakris. + +Täti sanoo: + +-- Kuka tilannut? Mitä tekemään? + +-- Kartano koirille. Se herra, joka täällä asuu, tilasi eilen. + +Täti on hämmästynyt. Ja sitten hän muistaa, että Mikko oli joskus +puhunut aikovansa rakentaa itselleen koiratarhan. Mutta ... kuinka on +hänen rakentajansa tuollainen? + +Täytyy kuitenkin mennä Mikolta kysymään. + +Mutta nythän Mikko vielä nukkuu. + +-- Odottakaa, kehoittaa muori Sakrista ja painaa ulko-oven kiinni. +Sakris jää portaille. + +Täti menee sisarenpoikansa kamariin ... ja ravistelee varovasti Mikon +valveille, sanoen: + +-- Siellä on sellainen mies ... kyttyräselkäinen ... kääpiö ... tahtoisi +puhella. Sanoo sinun kutsuneen hänet tänne tekemään koiratarhaa. + +-- Mitä..? Sekö..? Onko se jo täällä? huudahtaa Mikko. + +Täti kysyy ihmetellen: + +-- Oletko sinä hänet kutsunut? + +-- No, suoraan sanoen ... olen, vastaa nuori gulashi. -- Se nyt ... oli +semmoinen hullutus. Tapahtui pieni sotku tuolla metsässä eilen. Mutta +olkoon... Kuinka, joko hän nyt tuli? Sen veitikan piti tulla vasta +viikon kuluttua. Hittoako hän nyt jo! + +Täti katselee kummastellen sukulaiseensa ja kysyy: + +-- Onko hänet sitten pyydettävä sisään? + +-- Antaa tulla vaan, sanoo Mikko. -- Odottakoon keittiössä ... pian +tästä joudun. + +Sakris lasketaan keittiöön... Siellä koiranpentu alkaa häntä hurjasti +haukkua: ei asetu vanhan tädin torastakaan. Sakrista rupeaa se räyskytys +jo suututtamaan... + +Mutta sitten astuukin Mikko Suomenvaara toisten luo ... yllään pitkä ja +komea aamunuttu ja kädessä koirapiiska. Sitä piiskaa on nyt penikan, +jonka nimi on Heiluvei, totteleminen. Nöyrästi se istahtaa isäntänsä +jalkain väliin. + +-- No ... te tulitte jo tänään? huudahtaa Mikko Suomenvaara. + +-- Minä tulin, vastaa Sakris. -- Mies ei koskaan petä lupaustaan! Ja +minä olen jo katsellut paikan päälle, johon koirakartano pykätään... +Tuonne kummulle... + +-- Niin, mutta ... olihan puhe, että tulisitte vasta viikon kuluttua! + +Sakris ällistelee. Hän mutisee jotain sellaista kuin: + +-- Jaa, jaa... Mutta minulle ... se passasi juuri nyt. Ja niin kuin +sanottu, minä olen jo katsellut paikan päälle... Ja minä tiedän, millä +tavalla se on timrattava... + +Sakris alkaa pitkästi selittää, kuinka koiratarha tehdään. + +-- Hyvä, hyvä, vastaa Mikko. -- Mutta se ei käy nyt. Minun täytyy +iltapuolella lähteä kaupunkiin. + +Silloin Sakriksen silmät välkähtävät. Hän melkein tiuskahtaa: + +-- Niin ... mutta minulla on jo työkalutkin mukana. + +Hän lauhtuu vähän ja rohkaisee: + +-- Mitäs muuta kuin isketään kirves puihin. Niistä tulee pylväitä ja +pilareita. Ja sitten lautoja väliin... Ja sitten... + +Mikkoa huvittaa Sakris. Hän raapaisee korvallistaan ... ja taipuu +lopulta kuitenkin, sanoo: + +-- No ... minä olen Mikko! Yritetäänhän sitten. Mennään ulos asiaa +paikan päällä pohtimaan. + +He lähtevät ulos ... Sakris, Mikko ja koiranpenikka. Siellä he kävelevät +ja katselevat, harkitsevat suunnitelmaansa. Sakris puolustaa hartaasti +laudoista rakentamista. Hän sanoo: + +-- Minä ... jos minä joskus pykätä, niin laudoista minä... Se on helppoa +... siitä tulee hyvä. + +Sen kyllä Mikko uskoo, että se on helppoa. Mutta ei: hän tahtoo +varmempaa, hirsistä hän tahtoo. + +Viimein Sakriksen täytyy huokaisten taipua. + +Eikä Mikko haluaisi rakennuttaa tänne kummullekaan, vaan rannalle. +Syntyy jälleen pieni väittely. Sakris huudahtaa: + +-- Minä kyllä, antakaa anteeksi, minä ymmärtä tämä asia! Minä olen +tehnyt tällaisia töitä. Jos pykää rannalle, niin tulee kostea... Ei, ei +tule hyvä! Minä sanon: sillä tavalla ei tule hyvä! Mutta jos timrataan +se ylös tänne, niin... + +Mikko alkaa hiukan suuttua. Sitten hän nauraa, ja pysyy päätöksessään: +koiratarha on tehtävä tuonne hänen omaan paikkaansa, kauniille +rannalle... + +Siinä väitellään sievoinen aika... Ja huokaisten alistuu Sakris. + +Sitten sanoo Mikko aikovansa neuvotella, vaikkapa jo heti tänä iltana, +eräiden koiraklubin jäsenten kanssa piirustuksista. Kukkelman ällistelee +tätä tietoa ... ja kysyy: + +-- Kuinka? Mitä varten? Osaan minäkin riitingit... Jos tahdotte, teen +riitingit teille. Minä olen jo tuuminut asiaa... + +Mikko naurahtaa ... ja arvelee, että sitä asiaa voidaan nyt oikeastaan +pohtia myöhemminkin. Hän sanoo: + +-- No, kunhan nyt ensin kaadatte petäjät ja hommaatte ne rantaan! +Taitaapa sitä siinäkin jo olla tekemistä. Mitä arvelette, saatteko te +puut täältä rantaan? + +-- Minäkö? ihmettelee Sakris, ja hänen suunsa menee iloiseen ja leveään +nauruun. Hän vakuuttaa: + +-- Se ei ole mikään konsti. Ei työssä niin paljon voimia tarvita, vaan +konstit ne auttaa. Ja minulla on sellaiset konstit, että ... niin kuin +ei mitään vain... + +Siis olkoon sekin asia selvä. Mutta vielä kysyy Mikko, milloin +koiratarha tulisi valmiiksi. + +Sakris pohtii ja arvelee. Hän lukee päiviä ja puita... + +Ja lopultakin on Sakris varma, että kuuden viikon kuluttua voisi koiria +pistää asumaan koirataloon. + +Hyvä on sekin Mikosta. Mutta vieläkin yksi seikka: paljonko Kukkelman +tahtoisi urakkasummaa ... tarkalleen niin pitkän ja niin leveän +rakennuksen teosta ... kunnes laitos olisi vesikaton alla? + +Sakris asettuu kivelle istumaan ja vetää povitaskustaan suuren +muistikirjansa. Syventyy miettimään ja piirtelemään käyristyneille +paperilehdille lyijykynällä viivoja, koukeroita, kirjaimia, numeroita ja +omia merkkejään... + +Sillä välin Mikko opettaa Heiluveitä kävelemään kauniisti rinnallaan. + +Viimein lausuu Sakris vakavasti, että niin ja niin monta tuhatta pitäisi +tällaisesta työstä saada. Eikä hän tahdo kiskoa: hän on näet semmoinen +mies, kansanmies. Demokraattikin hän on mielipiteiltään ... sosialisti +... ja enemmänkin... + +-- Oho, huudahtaa Mikko Suomenvaara. + +Summa on Mikosta liian suuri. Siksi ehdottaa Mikko, että he sopisivat +aluksi ainoastaan puiden kaadosta, veistämisestä ja salvamisesta. Muusta +rakentamisesta ennättäisivät myöhemmin. Mitä Kukkelman nyt tästä +alkutyöstä tahtoisi? + +Jälleen Sakris miettii: tekee kirjaansa koukeroita ja laskee. Hänen nyt +esittämäänsä summaan Mikko suostuu. + +Työn voisi Kukkelman aloittaa koska tahansa. + +Mutta: missä Sakris sitten täällä asuisi ... ja missä hän aterioisi? + +Sakris sanoo tyytyvänsä vaikka keittiöön. + +Mutta siellähän on Mikon täti! + +No, niin ... no ... onhan täällä vielä tuo eteinen. Sakris sanoo +olevansa niin vaatimaton ... hän nukkuisi siellä. + +Sekin kelpasi. + +Ja mitä syömiseen tulee, tyytyisi Kukkelman vähään ... aivan mihin +hyvänsä. Niin, hän ei huolisikaan esimerkiksi lihaa... Sitä hän inhosi +... oli vegetariaani. Hän ei tahtonut muuta kuin vähän puuroa tai +velliä. Ja ruuasta, jos hän sen täältä saisi, voitaisiin alentaa +urakkasummaa. + +Sekin soveltui Mikolle. + +Kuten sanottu, Kukkelman saisi aloittaa työnsä milloin huvitti ... +vaikkapa jo tänään. + +Ja sitten tuli Mikolle kiire kaupunkiin. Hän lähti. + +Sakris oli tyytyväinen, koska oli saanut hiukan vakinaisempaa työtä. + +Ja mielessään hän ajatteli, että tyttöjen koti, tuo Pelastusarmeijan +ylläpitämä, oli lähellä tätä huvilapaikkaa. + + + + +XI + + +Samaa päivää jatkuu. + +Sakris on saanut kahvinsa ja vellinsä. Vaivaista velliä vain; mutta +minkäpä Mikon maalaistäti voi: liharuuan, jota hän Sakrikselle kantoi, +lykkäsi Sakris päristellen edestään kauemmaksi ... ei hän sitä syönyt. +Oli tämäkin työmies! + +Mikko on aikaa sitten mennyt kaupunkiin. + +Täti katselee nyt Sakriksen hommia rakennuksen portailta, sillä Sakris +on jo ryhtynyt kaatamaan petäjiä. + +Muorilla on vastenmielisyys Kukkelmania kohtaan, vaikkapa hän sääliikin +kyttyräselkää, jonka jalat ovat sellaiset ... ja toinen jalkateräkin +syrjään vääntynyt. + +Ensiksi sovittelee Sakris siihen kummulle, mistä rakennuspuut kaadetaan, +taskukellonsa puun kupeeseen. Suuren, mustakuorisen ja harmaaksi +kuluneen kellonsa. Täti tarkastelee häntä: tuopa näyttää olevan tärkeää +hommaa ... niin valikoitsee Sakris mukavaa oksaa. Eikä sellaista oikein +mukavaa tunnu löytyvän, koskapa hän nyt tulee ja pyytää muorilta +rautanaulaa. Sen hän sitten saa ... ja takoo sen petäjän kylkeen, vähän +toista metriä korkealle, kaulansa Kohdalle. Siihen naulaan hän viimein +ripustaa, verkkaan ja huolellisesti, taskukellonsa. + +Maalaisemännästä on tällainen menettely ilmeinen ihme... Eipä hän malta +olla kysymättä, pelkääkö Kukkelman kellon menevän rikki? Sakris vastaa +arvokkaasti ja merkitsevästi: + +-- Kuinka..? Minä olen jemtti ... aina jemtti mies... Kahdeksantunnin +työpäivä..! + +Täti nostaa nenäänsä. Kahdeksantunnin työpäivä on jälleen seikka, jota +hän ei saata ymmärtää ... ei varsinkaan, kun työ on urakka. Täti +ajattelee: + +-- Mitähän tästä nyt tulee? Turhaanpa taitaa jälleen Mikko nakella +rahojaan. + +Nyt tarttuu Kukkelman kirveeseensä. Alkaa tähystellä ylös puiden +latvoihin ... ja täti tähystelee vuorostaan häneen. Siinä Kukkelman +tähtää ja tirkistää. Ja sitten iskee hän ensimmäistä petäjää... Kirves +näyttää melkein yhtä pitkältä kuin hän itse ... mutta kohosipas sen +kapea ja ohueksi tahkottu terä kuitenkin Sakriksen pään yläpuolelle! +Polvet ovat hänellä koukussa ... niin kuin sellaiset lyhytvartiset +viikatteet, joita tädin kotipuolessa käytetään. Kirves kohosi ... ja +vanhan naisen on säälistään huolimatta pakko nauraa. Yhä kirves kohoaa, +ja poloisen ramman ruumis keikahtaa kirveen painosta lantioita myöten +taaksepäin ... ja sitten se heilahtaa eteen, nytkähtäen vasemmalle ... +ja isku sattuu puuhun, kuuluu iskijän ähkäys. Ähä, lähtipäs lastu... +Ihan tosiaan lähti! Ja vielä erkani toinenkin lastu. Ja kolmas... Ja yhä +singahteli pieniä, kellertäviä lastuja ... verkalleen, yhtäpäätä. + +Täti ajattelee: + +Kukapa tietää ... ehkäpä tästä jotakin tulee! + +Yhä seisoo hän ovella. + +Kun petäjä oli hakattu puoliväliin poikki, keskeytti Kukkelman +hakkaamisensa, kääntyi katselemaan voitonriemuisesti tätiin ja äännähti, +suuret ja keltaiset hampaansa paljastaen: + +-- Si-so-jaa! Niin se menee! Nyt on jo alku tehty ... ja kun alku on +tehty, niin on kuin kaikki olisi tehty! Mikään muu ei olekaan vaikea ... +kuin alku! + +Sitten Kukkelman taas hakkaa. Kauas kuuluu hänen rintansa pihinä ja +ähinä... Petäjiä kaatuu silloin tällöin ... ryminällä ja ryskeellä, +katkoen tuuheain latvainsa tieltä toisten puiden kuivia oksia ... +suhisten, pohahdellen ... ja sitten runkonsa kallioon kumahduttaen. + +Täti on sisässä. Hän tähystelee terävin silmin ikkunasta ulos ja sanoo +itsekseen: + +-- Saipas tuonkin puun poikki. On sillä sittenkin ... käsivoimia..! + +Siinä alkoi Sakris katkoa kaatamiensa mäntyjen oksia ja typistää +latvoja. + +Ja sen jälkeen kaatoi hän vielä toisia puita... + +Kunnes tuli kello puoli viisi. Sakris oli pitänyt kelloaan tarkasti +silmällä ... ja nyt yhtäkkiä, otti hän kellon taskuunsa, kirveen +kainaloonsa ja alkoi tallustella rakennukseen... + +Siellä pyysi hän jälleen saada vellinsä taikka puuronsa... Kiirettä ei +oikeastaan olisi. Mutta hän aikoi vielä tänä iltana käydä Krokelbyssä, +noutamassa joitakin työkaluja, jotka olivat sinne unohtuneet: veistohaka +ja piilu ... ja jos jotakin. + +Se olikin Sakriksen totinen aikomus. + +Mutta sitä paitsi suunnitteli hän tällä matkalla pistäytyä turvakodin +luona... + +Aterialla, muoria vastapäätä istuen, oli hän vakava ja hiljainen. Ja +kovin tyytyväinen: oikein kehuskeli velliä hyväksi. + +Mutta tupsu hänen tappuraisia hiuksiaan pyrki syödessä valumaan +lautaselle ja velliin. Se valuikin. Ilkeää sellainen oli tädistä nähdä. +Hm, minkäs Kukkelman sille ... kun hänen olkapäänsä olivat pöytälaudan +tasalla... + +Mutta syötyään ei pistänyt käsiään ristiin! Täti ajatteli: + +Mokomakin ... jumalaton könttyrä... + +Hulluhan se Mikko oli taas ollut! + +Sitten Kukkelman lähti... Täti oli hänen poistumisestaan vähän niin kuin +tyytyväinen. + +Kukkelman lähti käymään Krokelbyssä. + +Nyt seisoi hän Pelastusarmeijan turvakodin luona ... seisoi pitkän +aikaa. + +Jonkin vilahduksen hän huomasikin naisista ... mutta enempää ei hän +heitä nähnyt... Oli pettynyt; häntä ei katseltu! + +Merkillistä untaan hän ajatteli ... ja ihmetteli, eikö se sattuma, että +hän oli joutunut liikemies Suomenvaaran urakkaan, edistäisi hänen +unensakin toteutumista jollakin tavalla. + +Lopulta jatkoi hän hidasta tallusteluaan Krokelbyhyn, joskus +kämmenillään polviinsa nojaillen. + +Seuraavana aamuna, melkoisen varhain, tuli hän takaisin Mikon huvilalle. +Mikko ei ollut kotona; lienee taas jonnekin matkustanut... + +Sakris tervehti iloisesti ja ystävällisesti tätiä: + +-- Terve, terve, täti. + +Täti antoi hänelle kahvia. Sakris vilkaisi sitten siinä kelloaan ... ja +alkoi kiiruhtaa työpaikalleen. Pisti kellonsa eiliseen naulaan, puun +kylkeen... + +Ja sitten kuului kummulta hakkaamista ja rusketta aina ruokailuun asti. + +Täti ei enää istunut, niin kuin eilen, poloisen kanssa samaan pöytään +... kun rammalla oli tuollaiset hampaat ... ja kaikki... + +Keskellä ruokailuaan kysyi Sakris maalaismuorilta: + +-- Onko täällä kylässä paljon flikkoja? + +-- Mitä ... likkoja? toisti maalaismuori, ja ajatte ajatteli: + +Tuumiiko tuokin tyttöjä! Sitten hän sanoi verkalleen: + +-- Onhan niitä... Tuokin talo tuolla ... turvakoti ... on likkoja +täynnä! + +Sakris nauroi leveästi ja sanoi: + +-- Niin, mutta ne ovat niin kuin linnut häkissä. Eikö täällä ole muualla +... noissa torpissa? + +-- Onhan niitä ... ryssien jätteitä... Kai ne ryssät pattereita +täälläkin rakentelivat, vastasi muori. + +Sakrista vastaus ärsytti. Siihen juttelu keskeytyi. Kukkelman palasi +työhönsä. + +Määrätuntinsa hän kummulla puuhaili... + +Loikoi päivällisen jälkeen hetken vuoteella, jonka täti oli valmistanut +hänelle eteiseen. Mutta syötyään alkoi hän pukeutua. Pyhäisiinsä hän +pukeutui. Sitoi kaulaansa punajuovaisen liinan. Suki tukkansa kuvastimen +edessä keittiössä, jonne hän pyysi päästä... Ajeli tuolilla seisten +tarkoin parran ylähuulestaan ja leuastaan. Ja sanoi lopuksi, +itsepäisesti ja ilkkuvasti, menevänsä nyt katselemaan tyttöjä: +viihtyvänsä erikoisen hyvin naisväen parissa. + +Tuonne hän meni vanhaan herraskartanoon päin. + +Mutta koska hän ei siellä nytkään nähnyt mitään, lähti hän sieltä +pieneen kylään, joka oli hiukan loitompana: muutamia mustia ja +kyljelleen pyrkiviä tupia ... jäännökset entisen herraskartanon +torpista... + +Sakriksen oli koetettava näitäkin töllejä ... niin kuin kalastaja kokee +verkkojaan. + +Hiukan ikävältä hänestä tuntui tällä kulmakunnalla... Huvilassakin +ainoastaan tuo vanha ja mustiin puettu täti. + +Kunhan se täti ei vain luulisi, että Sakris kaunistaa tällä tavoin +itseään häntä varten? Kunhan ei luulisi... + +Kukkelman on saanut tarpeekseen vanhoista... + +Ja hänellehän on luvattu nuori ja kaunis. + +Nyt on Kukkelman tullut keskelle töllikylän vähiä rakennuksia. Siinä +seisoo hän jollakin pihalla, keväisillä roska- ja lastukasoilla. +Jäykkänä ja juhlallisena ... pyhätamineissaan. Kädet syvälle taskuihin +upotettuina. Katsoo oikealle ... kääntää ruhoaan katsoakseen vasemmalle +... käännähtelee vilkkaasti kuin viiri. Vilkaisee nyt sivulleen ... ja +näkee jostakin töllistä tulevan ulos hameihmisen... Mutta vanha tämäkin +oli. + +Mereen aleneva aurinko lämmittää... Tuossa ovat kituvat syreenit jo +nupulla ... ja tuossa torpan nurkalla nousee maan sisästä joitakin +tulipunaisia ... niin kuin punaisia peukaloita. Rabarbereita ne ovat: +niistä valmistetusta ruuasta pitää Sakris kovasti. Muudan hänen entinen +heilansa keitti hänelle niistä usein himoruokaa. + +Taas tuli eräästä ovesta ... tyttö! Sakris lähti kulkemaan häntä kohti +... ja huudahti: + +-- Tui, tui! + +Tyttö katsoi Kukkelmaniin ... tirskahti nauruun... Juoksi sitten +takaisin sisään ... ja palasi portaille tuoden kanssaan vanhahtavan +naisen ja lapsia. Sakris tallusteli lähelle. Lapset nauroivat, ja +pienemmät heistä alkoivat kirkua. Sakrista se kirkuminen harmitti. Mutta +tyttöön hän oli tosiaan hiukan ihastunut, joten hän sanoi: + +-- Katsokaa, lapset ... tällaiset kellonketjut... Eivätkö ne ole +lapsista nätit? Kuulkaas, neiti ... minä olen byggmestari. Jos teillä on +mitä remonteerata, niin minä tulen tänä iltana ja remonteeraan. + +Ja Sakris nauroi veitikkamaisesti ja iski silmää. + +Tyttö ei ensin ymmärtänyt. Mutta Kukkelmanin silmäniskusta aavisteli hän +sitten jotain. Hän pyörähti ympäri ja juoksi sisälle. + +Jätti Sakriksen... + +Sakris rupesi puhelemaan emännän kanssa ilmoista. Lapset tirskuivat +yhäti ... eräät peitellen kädellään suutansa. + +Sakrikselle tuli lähtö töllikylästä, turhin toimin. Huokaillen hän +palasi Suomenvaaran huvilaan. + +Koetteli illallisen jälkeen ryhtyä lueskelemaan Nietseskeä, jonka hän +oli viime käynnillä tuonut mukaansa Krokelbystä. Hän heilutti +kämmenellään maalaismuorin edessä sitä kirjaa ... kehui sitä +tarpeelliseksi ja hyväksi: siinä oli viisaita ajatuksia. + +Tuokion hän luki portailla. Rupesi nukuttamaan. Sakris meni eteiseen, +ratisevaan telttasänkyynsä. + +Ja taasen näki hän unta samasta kauniista naisesta kuin silloin +keväämmällä... + +Ja kun hän seuraavana päivänä oksi petäjiä, oli hän yhtäkkiä kuulevinaan +... niin kuin sen naisen ääni olisi huutanut hänen korvaansa ja kutsunut +häntä... + +Kukkelman mietti uniaan ... sekä viimeistä että edellistä. + +Ja iltahämärässä seisoi hän jälleen turvakodin seinävierellä. Tähtäili +vuoroin eteensä maahan ja vuoroin ylös ikkunoihin, joista alapuoli oli +himmennetty harmaaksi... + +Missä olikaan hänen oma heilansa, hemestinsä ... hänen rakkaansa? + +Tuleva se oli: sen tiesi Sakris varmasti. Hän tunsi sen rinnassaan, +sielussaan, luissaan ... tunsi sen melkeinpä kuin vatsassaan. Tuleva se +oli! Hän uskoi siihen: hänellä oli siitä sellainen tieto! + + + + +XII + + +Toukokuisten leppien oksissa riippuivat uudet, pehmeät urvut... Ja +louhisten töyryjen välissä kierteleviä tasankoja juovittivat oraalla +vihannoivat sarat ... niin kuin pitkät ja suorat matot. + +Oli jälleen ilta... Vieläkään ei Sakris ollut saanut odottamaansa... + +Mikko Suomenvaara, joka oli paljon matkustellut viime aikoina, milloin +siellä ja milloin täällä pitkin Suomea, oli eilen kyllä palannut kotiin, +mutta lähti jo täksi päiväksi Helsinkiin, Kennelklubin koiranäyttelyyn. +Sakris jäi tädin kanssa kahden kesken. + +Paljon oli Kukkelman harmistuttanut maalaismuoria näinä viikon päivinä, +vaikka Kukkelman nykyään olikin melkoisen lauhkea. Ärsyttänyt +sellaisilla vihjauksillaan, että sota on porvarien ilkeyttä ... että +kirkko on maailmallinen laitos ... että kansa, kun se saa vallan +käsiinsä, hävittää viimein kirkon ja nykyisen valtion... Tänään Sakris +ihan yltyi tällaista jaarittelemaan: hän oli yksin, raukka, ei ollut +löytänyt naistaan. + +Silloin muori kiivastui lopultakin pauhaamaan vastaan. Ennen maailmassa +ei hän ollut kuullut mokomaa villitystä. Hänelle ei tarvinnut tulla +semmoista puhumaankaan. Kiittäisi, vaivainen ihminen, Jumalaa, että sai +edes palan suuhunsa ja vaatteet päälleen... + +Kukkelman kuuli kerrankin suoraa puhetta. Kovin kiihtynyt ei hän ollut. +Hän ällistyi ... ja pysyi sitten vaiti. + +Tuskinpa työnsi vanha nainen hänelle nyt velliäkään eteen ... ja teki +senkin kiukkuisen näköisenä. + +Niin, muorille tuli suorastaan halu ajaa Kukkelman ulos ... mutta antoi +hänen kuitenkin olla. Ja sitten lähti Sakris itsekin ... tuskastuneena, +väsyneenä ja pettyneenä siitä, että hän oli niin yksin... + +Turvakodin luokse jälleen. + +Ja sinä iltana tapahtuikin jotain! + +Sakris näki siellä ikkunassa tytön! + +Sakris hätkähti. + +Tämä se oli aivan varmaan..! Juuri tämä. Ihan varmasti! + +Sydän Sakriksen rinnassa lakkasi tuokioksi lyömästä. Tuossa se oli ... +se oikea... Se luvattu! + +Nyt se tuli! + +Sakris seisoi korkean lankkuaidan takana, tähysteli hurmiossa... + +Kaunis, nuori tyttö... + +Se tyttö, josta hän oli nähnyt unta: aivan hiuskarvalleen samanlainen! + +Sakriksen nainen istui toisen kerroksen ikkunassa. Ikkuna oli auki: +olihan niin lämmin ilma, että hyttyset, vai mitä pieniä elukoita +lienevät olleet, tanssivat ilta-auringon paisteessa vanhain koivujen +alla. + +Tyttö neuloskeli jotain... Suikale neuletta riippui ikkunalaudalta +uloskin. Hänen poskensa punertivat hennosti ... mutta kasvot olivat +muuten valkeat. Tukka kultainen, lyhyehkö ... kiharainen ... aivan niin +kuin Sakris oli nähnyt unessa. + +Sakriksesta tuntui kuin olisi aurinko noussut ... ja kuitenkin se juuri +alkoi laskea. Hän seisoi siinä ja huokaili... + +Tuli hämärä, Sakris katseli ikkunaan suuriksi auennein silmin, joiden +autuaallinen hohde muuttui silloin tällöin kiivaaksi kiiltelyksi ... ja +suu oli onnellisessa hymyssä. + +Välistä hänen rintansa huohotti. Välistä teki hän pitkillä käsillään +kurottelevia liikkeitä ja sitten taas kädet hervahtivat sivuille. + +Tyttö ei häntä huomannut. + +Sakris astui pari askelta eteenpäin ... ja kurkisteli kasvot ilmaa +kohti. + +Siinä se oli! Kuinka oli mahdollista, että se oli aivan samanlainen kuin +hänen unessaan? Onni täytti hänen mielensä. + +Yhtäkkiä ikkuna Sakriksen ihmeeksi suljettiin ... sähkö sytytettiin +sisällä. Tyttö oli kadonnut. Nyt vasta muisti rampa huudahtaa hänelle +alhaalta: + +-- Ahhah ... tui, tui! + +Mutta tyttö ei enää tullut. + +Toista tuntia seisoi ja istuskeli Kukkelman aitauksen juurella. Kierteli +rakennusta niin kuin kettu pihlajapuuta. + +Kuinka oli tyttö täällä ... hänen omansa ja kultansa? + +Rakennuksen suuri, yläreunasta piikkilangalla varustettu portti oli +lukittu ... niin kuin tavallisesti. + +Viimein täytyi Kukkelmanin lähteä. Mutta mikä riemu hänellä oli! + +Nykyiseen asuinpaikkaansa palasi hän myöhään. Tädin oli täytynyt +odotella häntä ... tädin, joka aina meni hyvään aikaan levolle. +Loikoilla puolittain valveilla, saadakseen sulkea oven. Nyt hän oli +Sakrikselle vihainen ja motkotteli. Mutta siitä Sakris välitti vähät. +Hän ei kuullutkaan muorin sanoja. Ei, sänkynsä reunalle asettui hän +istumaan ... ja ajatteli, joko hän huomenna saisi tavata omaa +kultaansa... Ajatteli uniaan ... ja kultansa kasvojen muotoja. Istui +siinä hämärässä eteisessä. Kello oli kohta yksitoista illalla. + +Nyt oli Sakrikselle alkanut elämä! + +Nyt hänelle oli oikea nainen annettu! + +Kuinka Sakris silittelisi häntä ... sivelisi pienen korvanlehden alta. +Ja hyväilisi tukkaakin, tuota hohtavaa ja kiharaista. + +Käsillään Sakris häntä kantaisi... + +Yhdessä he asuisivat... + +Missä sitten? Kukkelmanin kamarissako Krokelbyssä? No, vaikkapa siellä +... jossakin ... yhdessä. + +Ja se ... tämä viaton Julia ... tekisi Sakrikselle mieleisiä ruokia, +hoitaisi häntä... + +Ruokana saisi kyllä olla muutakin kuin puuroa ... kunhan ruoka vain +tehtäisiin kasviksista. Ja milloin mistäkin kasvisaineista valmistetut +ruuat olisivat vaihteluakin... Moinen hyvä kävisi päinsä ... kun olisi +ruuantekijä. + +Ja tämän kanssa asuen Sakris saisi sellaista intoa ja elämänvoimaa, että +työ sujuisi hyvin. Ja kun työ sujuisi, niin kannattaisi hankkia +vaihtelevia ruuaksia ... ja välistä levätä ja hoitaa terveyttään +mielensä mukaan. Paastota saisi perinpohjin. + +Ja Sakris muisti kuulleensa jossakin, että jos terve tyttö lepäilee +kivulloisen miehen vieressä, niin mies saattaa parantua. Niin kuin +esimerkiksi sellaiset reumatismia sairastavat, jotka makuuttavat +jaloissaan koiraa ... pientä, mustaa villakoiraa. Silloin se koira kyllä +saa reumatismin ... ja niin kovan, että se kuolee... + +Kuolee..! + +Mutta ... tämä nyt on toinen asia. + +Sakriksen kyttyrä katoaisi lopultakin ... oman kanssa ollessa, +kasviksilla ja paastolla. Katoaisi ... kuten hän on aina uskonutkin. + +Nyt sen katoaminen oikein alkaa! + +Millä tavalla voisi Sakris lähettää omalleen kirjelapun ... ellei tuo +Julia pääsisi Sakriksen luo? Mutta ... mikähän tytön nimi oikeastaan on? +Sitä Sakris ei vielä tiedä. + +Siinä Sakris vuoroin istuu tai loikoo, vuoroin hiukan kävelee +edestakaisin. Pikkulinnut nukkuvat ulkona ... paritusten ... lämpöisissä +pesissään... Sumua kohoaa merenlahdelta ja peittää ranta-alangon. Kun +aurinko nousee, tuo se mukanaan päivän, jolloin Sakrikselle alkaa +elämä... + +Juuri tämä nainen se saisi kääntää Sakriksen pään miten tahtoi ... niin +kuin ennustaja oli unen selittänyt. Unessa oli hänen katkaistu päänsä +näyttänyt niin onnelliselta... Nauranut ja viitoittanut viisaasti +silmää. + +Sakris rupeaa hyräilemään. Hiljaa koettelee hän lauleskella: + + Oi armaani, oi armaani, + oi kallis armaani... + +Keittiöstä alkaa silloin kuulua liikettä: hm, se vanha ja +koukkuleukainen akka..! + +Hänelle pitäisi kertoa tästä tapahtumasta. Mutta jos Sakris nyt menisi +kertomaan, niin se ... suuttuisi. + +Mutta huomenna Sakris aikoo hänelle kertoa ... nuoresta ja viattomasta +immestään. Sakris nukahtaa viimein. + +Ja huomenna hän herää siihen, että muori jyskyttää keittiön ovea, +raottaa sitä ja ärähtää: + +-- No ... mikäs nyt on ... kello käy jo yhdeksättä! + +-- Kuinka? Onko kello jo kahdeksan? ällistelee kääpiö myhkyisenä kasana +peittonsa alla, tukka riipuksissa lattialle asti. + +-- On se, vastaa muori. -- Vai lieneekö mies sairas..? Ettekö jaksakaan +tänään mennä työhön? + +-- Minäkö sairas? Minä olen terveempi kuin koskaan ennen! kehuu Sakris, +ja hän aikoo kertoa muorille eilisiltaista ihmettään. Mutta sillä välin +on muori jo sulkenut oven, sanoen: + +-- Tulkaahan kahville. Mikko-herrakin on kotona. + +Sakris pukeutuu työasuunsa. + +Mutta Mikko Suomenvaaran luona, joka on vasta kiidättänyt autolla +Helsingistä kotiin, sanoo muori: + +-- Pois se pitäisi täältä ... tuo tuollainen... + +-- Mikä? Kukkelmanko? kysyy Mikko nauraen; hän on aina iloinen: terve ja +reipas mies. + +-- Niinpä juuri, vastaa täti. -- Mokoma... Jumalaton se tuntuu olevan. +Räävää ja panettelee pappeja ... ja Jumalaa. Ei hänellä muka Jumalaa +olekaan. Ja muutenkin... Mitenkäs hän on veistänyt nuo hirret! Kieroja +ne ovat. Kaipa sinä sen tiedät? Katsoitko eilen? + +-- Ka, en katsonut! vastaa Mikko. -- En ennättänyt. + +Muori arvelee: + +-- Pilalle ne nyt menevät... Kun oletkin aina poissa. + +-- Afääreitä, täti! huudahtaa Mikko. -- Afääreitä, afääreitä! + +-- Niin, mutta jospa sinä et saakaan koiratarhaasi syksyyn. + +-- Oho! pääsee silloin Mikko Suomenvaaralta levoton huudahdus. -- Sepä +olisi peijakasta... Sillä nyt minulla on koiria: eilen tilasin +Helsingistä kaksi pientä pointteria, kaksi setteriä, yhden kanakoiran, +yhden mäyräkoiran ... pentuja. Ja yhden dobermanin, täyskasvuisen. + +-- Mikä se on? kysyy täti. + +-- Sekö? Se on pinsheri! Hieno pinsheri ... maailman hienoin pinsheri! +vastaa Mikko. + +-- Niin ... entä sitten sen turkki, jatkaa täti. -- Joskus täynnä +petäjänkuoria, risunkappaleita ja lastuja. Sitä se putsaa ja sukii... + +-- Minun pinsherinikö? kysyy Mikko. -- Ahaa, tämä Kukkelman. Peijakas +vie. No antakaa hänen putsata! + +-- Niin, niin, mutta minä luulen ... että hän taitaa ajatella +tyttöjäkin! pahastelee muori. + +Mikko purskahtaa nauruun. Hän on kyllä hiukan suuttunut siitä +mahdollisuudesta, että hänen koiratarhansa valmistuminen viipyisi. Mutta +nyt hänellä ei olisi tilaisuutta sitä asiaa järjestellä. Hän aikoo näet +juuri ryhtyä isompiin puuhiin: lähteä ostamaan raavaita, viedä niitä +Ruotsiin... Raavaita ... ja sikoja, lampaita. + +-- Antakaa te nyt Kukkelmanin olla, sanoo hän. Sittenpähän nähdään. Vai +pitää hän tyttäristäkin, hahaa! + +Mikko se lyö kaikki leikiksi... Ja täti pitää hänestä kuin omasta +pojastaan. + +Sen päivän pysyi Mikko kotosalla. Opetteli ja komenteli Heiluveitä ... +ja katseli, kuinka Sakris käsitteli puita. Nyt tuli oikein suuren +petäjän vuoro. Saisikohan Kukkelman sen poikki? Meni puolen tuntia ... +jo sai kuin saikin! Kääpiöllä oli omat temppunsa: iski puuhun lovia +kaikkiin ilmansuuntiin ... niin että se lopulta seisoi yhdellä +kannallaan kuin hyrrä. Sitten hän nytkytteli petäjää: eipä se kaatunut, +vaan ainoastaan kallistui toisia puita vasten. Kukkelman ryömi silloin +ylös runkoa pitkin, katkomaan kaatumista estäviä oksia ja latvuksia. +Taivaan isä, jos hän jäisi puun alle! Mutta eipäs jäänyt. Puu kaatui ... +Sakris sen mukana maahan, kellahtaen kuoppaan ... makasi siinä +liikutellen jalkojaan ... ja naureskellen harmissaan: + +-- Kas kas ... onpas tässä! Mutta odottakoonpas ... tuo sturski. + +Sakris kääntyi kuopassa vatsalleen, tavoitti kirveensä ... ja nousi ja +alkoi raivoten katkoa petäjästä viimeisiä oksia... + +Hennoisiko Mikko näin hauskaa miestä hoputella? Eikähän Mikolla nyt +ollut aikaa. + +Mikko tilasi auton, meni Helsinkiin. + +Sakris aherteli monta tuntia... Katseli entistä useammin kelloaan. +Lopulta hän tuli huvilaan ja sanoi: + +-- Kuulkaas nyt, täti! Minun täytyy tänään lopettaa ennen kuin oikein +passaisikaan! + +Sakris ei joutanut odottamaan edes päivällistä; ei, ainoastaan pariin +voileipään hän tyytyi... Olisi tyytynyt lähtemään vaikkapa ilman +ruokaakin. Hän vakuutteli vilpittömästi: + +-- Ei ihminen elä ainoastaan leivästä. Rakkauttakin hän tahtoo... + +Nyt aikoi hän kertoa muorille, mitä kummaa ja ihanaa hänelle oli +tapahtunut. Mutta muija näytti yhä niin tylyn näköiseltä, että Sakris +virkkoi pelkästään: + +-- Minun pitää lähteä käymään taaskin ... Krokelbyssä. Siellä on +ankeleegiä asioita. Ei niitä voi lykätä. + +Sitten hän pukeutui huolellisesti. Mutta joutuin se meni. Ja sitten hän +katosi kylälle päin. + +Krokelbyhyn ei Sakris kuitenkaan lähtenyt ... vaan tapaamaan omaa +kultaansa. + + + + +XIII + + +Kesä on melkein tullut. + +Vedet heruvat suurilta, alakuloisilta soilta ... kerääntyvät puroksi, +joka ponnistaa synkkien kuusikkojen läpi ... ja pääsee sitten +luikertamaan niittyalangon halki. Puro kohtaa jonkin esteen, kääntyy ja +kiertää sen etäältä... Nyt, rautatien penkereen juuressa, se paisuu +isoksi lammikoksi, jossa pajut kylpevät. Sitten löytyy hiekkapenkereen +alitse viemäri: siitä pohisee vesi tulvanaan lävitse, ryöppyää savesta +keltaisena ja mudasta harmaana. Puro luikertaa edelleen. Taas tulee +jokin uusi este, ja puro nousee niin korkealle, että oikaisee lopulta +yli oman tavallisen viivansa, ryntää sen poikki ... syleillen +viidakoita, jotka jäävät silloin ikään kuin sen kainaloon ja hellivään +syliin... + +Aurinko paistaa levottomaksi tehden ja huumaten. + +Pikku joeksi paisunut puro on päässyt yhtymään Vantaaseen, joka kimaltaa +terävästi vilisevinä aaltosina... + +Rentukat puhkeilevat kukkimaan Vantaan niityillä... + +Mäenrinteen hiekka tuossa alkaa nurmena vihertää... + +On nyt lapsilla hauska juosta pitkin rantaäyräitä ... juoksennella +huutaen ... taikka polskia vedessä tai onkia parin tuuman pituisia +rantapiikkejä... Eräät heistä ovat jo paljasjaloin... + +Jopa on muutama poikanen hankkinut itselleen venheenkin: jonkin laatikon +taikka vanhan sikoaltaan, jolla hän nyt toveriensa kanssa meloskelee +taikka soutaa sievoisen matkaa alas putoukselle päin. + +Sakris: hänkin kuljeskelee näillä main. Auringon ilo silmien edessä ja +lapsuuden vähäiset huvit mielessä pysähtyy hän katselemaan villisti +huutelevia lapsia ... niin kuin muutkin aikuiset. + +Kiireesti kehittyy suvi... Kuusien synkkä väri saa uusien vivahteitten +iloa, kuusien oksat tulevat täyteen kukkia: pieniä ja kirpeänpunaisia +käpyjä... Koivut, joihin on puhjennut harsomainen ja utuinen +silmuvaippa, Sakriksen mielestä ikään kuin morsiushuntu, pukeutuvat +yhtäkkiä juhlaan, kiilteleviin lehtiin. Ne ikään kuin kasvavat +korkeammiksi ... tuossa tuokiossa... + +Kalliomäen välissä lepäävät tasaiset niityt peittyvät kukkiin... +Sakeasti versoaviin ja niin keltaisiin, että kaikki on yhtä ja pelkkää +silmien häikäisyä... Oraat höystyvät viikossa puolen kyynärää... + +Talitinttien iloisesti kilkattava laulu on siirtynyt metsiin ... kaikuu +nyt heikosti ... jostain suhisevan koivun sisästä. + +Ja pääskyset kiirivät ylhäällä illan punertavassa ilmassa. Ilta ennustaa +kuumaa päivää... + +Sakris oli löytänyt Mikko Suomenvaaran rannalla uuden, pienen +linnunpesän, jota maalaismuori arveli leppälinnun tekemäksi. Sitten +Sakris kuuli sen linnun arasti tirahtelevan äänenkin ... ja näki +ääntelijän itsensä, harmaan ja koreilemattoman. Kohta kai se lintunen +munisi pesäänsä munia, jotka kuuluivat olevan sieviä ja sinisiä. + +Ja eräänä aamuna kajahti käen kukunta villistä korvesta, Mikko +Suomenvaaran asuinkylän läheltä. + +Sakris käveli yhä paremmin... + +Matkallaan kultaansa tirkistelemään pistäysi hän myöskin Krokelbyssä ja +nouti sieltä harmonikkansa. Sillä aikoi hän soitella rakkaalleen... + +Krokelbyssä lemusi silloin kaikkialla suopalolta ja kydöltä: siellä +poltettiin talvella pihoille karttuneita ruohoja, höysteeksi kaali- ja +kukkamaille. Lapiot ja kuokat siellä heiluivat; varakkaiden tonteilla +pitkin päivää, mutta työläisten huviloissa ja tölleissä, kenellä vain +oma asumus oli, iltaisin, jolloin oli päästy toisten töistä: silloin +kaivettiin, lapioitiin ja touhuttiin usein myöhälle yöhön, otsa hiessä, +keväisellä vimmalla ... paitsi leivänhankinnan pakosta myöskin +huviksi... + +Krokelbystä tallusteli Sakris takaisin työpaikkaansa kaikkein suorinta +tietä: kesätietä, jota hän ei ollut sattunut kulkemaan moniin vuosiin. +Ja tultuaan korpeen hän yhtäkkiä joutui ihmeisiinsä, sillä sinne oli +kohonnut aivan uusi kylä, sinnekin. Tiettävästi jo ennen sotaa. +Sievoinen kylä, märkään ja pelottavaan kuusikkoon... + +Jokunen sarka suon keskellä oli kullakin omistajalla ollut siellä ensin. +Pienoinen perunamaa. Sitten oli saran reunaan tehty ehkä lautainen koju +... kuten tuokin tuossa; siinä säilytettiin työkapineita ... ja siinä +oleskeli palstan vuokraaja taikka omistaja, vakinaisesti kaupungissa +taikka muissa kylissä asuva, milloin hän vietti puhteet ja pyhät täällä +metsässä hoitelemassa sarkaansa. Sitten rakennettiin kojun viereen +lisää: kamari, tupa... Koju jäi kuistiksi. Ja kun rakennus oli saatu +kuntoon, asuttiin täällä jo aina... Kaivot uurtuivat maahan ... +marjapensaat ja omenapuut juurtuivat kantojen väliin... + +Nyt ne puut varmaan jo alkavat kukkia. Ja pensaat antavat makeuksiaan. + +Tällaista oli tapahtunut muutamassa vuodessa ... ja olisi tietysti +tullut enemmänkin, ellei sota olisi häirinnyt... + +Niin oli käynyt ... kun ihmiset olivat saaneet hankituksi itselleen +palstoja ... taikka ainoastaan voivat niitä vuokrata... + +Kaikkein myöhimmin illalla puuhailtiin ja möyrittiin juuri täällä +syrjässä, noiden punaisten, keltaisten, vihreäin ja sinisten huvilain +edustalla. Ihmeellinen ponnistuksen näyte; niinhän ne edistyvät, joilla +on jotain omaa, mitä muokata. + +Mitä lieneekään herännyt Sakriksen mielessä tätä kylää katsellessa... + +Välistä ennenkin hän oli sellaista ajatellut ... että hänellä olisi +palsta ... taikka ainoastaan vuokrattu tontti. + +Nyt se ajatus heräsi jälleen... Ja nyt liittyi siihen myöskin tuo tyttö, +jota hän oli viikon päivät vartioinut... + +Ei ollut vieläkään nähnyt häntä ikkunassa... + +Pelastusarmeijan kartanon luokse oli kääpiöllä tälläkin hetkellä niin +kiire, että hän kulki kaikkein suorinta tietä korven halki. + + + + +XIV + + +Kukkelman pyöriskelee turvakodin seinävierellä. Parhain liina on hänellä +kaulassa. Korkea kaulus näyttää pönkittävän hänen päätänsä niskasta ja +leuasta. + +Parhain liina: kolme uutta kravattia on hän nykyään ostanut. Paljon +muuhun ei hänen ole tarvinnut pyytää rahoja tädiltä; ainoastaan näiden +koristeiden ostoon ja muutamiin limonadipulloihin, jotka hän on +tyhjentänyt kylällä kuljeksiessaan. + +Sakris liikkuu verkalleen, kädet liivien kainaloihin pistettyinä... Sitä +seinäviertä, jonka puolella hänen kaipaamansa ennenkin on istuskellut. +Kömpii korkeita multakasoja myöten, välistä nojautuen kourillaan +polviinsa ... nokkosten ja takkiaisten keskellä. Ne multavallit ovat +syntyneet siten, että sille paikalle on vuosikausia vedetty kaikki +roskat talon pihalta ja puutarhasta niinä aikoina, jolloin kartano +joutui herrasomistajiltaan vuokrataloksi. + +Komeaa ryhtiään näyttelee Kukkelman vallinsa harjalla... Silloin tällöin +hän luo ikkunaan välkkyviä ja hymyileviä silmäyksiä. + +Nyt taas ikkuna aukeaa: tyttö on siinä! + +Nyt se on siinä taas. + +Mutta ei katsahda Sakrikseen. + +Sakris huokaa... Alkaa hyräillä ääneensä, tahallaan. + +Viimein pysähtyy hän aivan ikkunan kohdalle, kääntää kasvojaan ylöspäin +niin paljon kuin saattaa, naurahtaa pihisevästi ja sanoo: + +-- Kultu, kultu! + +Tyttö rupeaa tekemään käsityötään. + +Kukkelman alkaa kummullaan puhella kauniista ilmasta. Ja yhtäkkiä +kehottaa hän: + +-- Tule kävelemään minun kanssa. + +Tyttö ei huomaa. + +Olisikohan se ... sokea? + +Mutta kuinka hän sitten saattaisi neuloa? + +Taikka kuuro? Se olisi ... onnetonta. + +Mutta ei kuuroudesta kumminkaan olisi niin suurta vahinkoa kuin silmien +valon menettämisestä. + +Kukkelman kävelee, katselee, hymyilee, vilkuu. Hän ihmettelee ja +huolestuu... Ja putoaa siinä kurkistellessaan kuoppaan roskakasojen +väliin... Se oli harmillista... + +Naurettiinko hänelle nyt ikkunasta? + +Ei, tyttö katsoi yhä jonnekin muualle. + +Sakriksella oli hänelle jo rakkauskirjekin taskussa, valmistettu +edellisenä yönä ... istuen paviljongin ikkunan edessä, jonka laudalla +hän kirjoitti. Ei täti ollut varustanut hänelle eteiseen edes pöytää. +Hitaasti ja itsepintaisesti Sakris tuon kirjeensä laati ... vaipuen +ajattelun vaivasta usein pitkiksi tuokioiksi aprikoimaan. Pari tuntia se +työ vei ... muutamat sanat, malttamattomat ja tuliset. Sakris vakuutteli +kirjeessä, että tyttö, jonka nimeä hän nyt tahtoi tietää, oli hänen +valittunsa, oli hänen omansa... Juuri hän, eikä kukaan muu: niin oli +Sakrikselle varmasti ilmoitettu. + +Tämän kirjeen tahtoi rampa nyt jollakin tavoin toimittaa heilinsä +käteen. + +Meni hetki ... ja tyttö katosi ikkunasta. + +Ehkäpä olivat hoitolan johtajattaret vaatineet hänet muualle? + +Tai ehkäpä he koettivat tehdä kiusaakin Sakrikselle: ajella tyttö-parkaa +pois hänen näkyvistään. + +Odottakootpas... Sakris pettäisi heidät! Hän mutisi itsekseen: + +"Ah ... te ... armeijan taivaallinen sotajoukko! Kyllä minä näytän +teille jöökiä flikkani tähden!" + +Kukkelman mietti keinoja, kuinka hän puijaisi noita hoitajattaria. + +Kuitenkin joutui hän alakuloisuuden valtaan ... kun ei tyttö kenties +ollut huomannut häntä. + +Olisikohan ennustaja sittenkin erehtynyt? Mutta sehän oli mahdotonta! +Sakriksen omat unetkin olivat näyttäneet ilmi elävästi tämän naisen. +Mahdottoman selvät unet. Juuri tämän naisen ... aivan kuin valokuvassa. +Ei, kaiken, mitä uneksii sillä tavalla, täytyy toteutua ... täytyy olla +tosi! + +Sinä iltana oli Sakriksen pakko jälleen mennä tyhjin toimin +asumukseensa. Mutta kuinkas sitten kävi? + +Kun hän seuraavana iltana oli jo samalla tavoin lähtemäisillään pois +turvakodin luota ja köntysteli vallia pitkin maantielle päin, niin kuuli +hän ikkunasta ääniä, ja kääntyi: siellä oli hänen impensä! Tällä kertaa +jonkin toisen naisen seurassa. Naiset katselivat ulos. + +Sakriksen rinta vavahti onnesta ja palavasta toivosta. Hän alkoi +nopeasti kävellä takaisin ikkunan eteen. Ikkunaan suoraan hän katseli +... kiersi vartaloaan ja kasvojaan ikkunaa kohti. + +Nyt toinen nainen huudahti: + +-- Mikä ihme tuolla on? Katso, Nelma! Sinä et katso... Älä huoli, +Nelma... Älä sure ... joutavaa strunttia! + +Se toinen oli punainen ja hyvin lihava. Jos Sakris olisi tarkastellut +häntä, olisi hän huomannut naisen oikeassa silmässä valkean viirun, +kaihijuovan, joka piirsi silmän kahtia niin kuin rako näkyy särkyneissä +silmälaseissa. Mutta Sakris huudahti itsekseen: + +-- Nelma ... kaunis nimi... Ihmeellinen nimi! + +Nelma tuskin käänsi päätänsä... Hänen silmänsä olivat raukeat, sameat. +Sinertävät luomet pyrkivät painumaan kiinni ikään kuin ilta-auringon +säteitten vaivaamina. Poskipäissä hehkui. + +Lihava nainen jatkoi: + +-- Strunttia, Nelma! Ei tässä ole hätää. Olenhan minäkin tullut tänne +melkein tahallani. Ei ollut omaa asuntoa ... ja kesällä ovat askit +huonot. Phyi ... mokomaakin siveää naista..! Ajaa minut lokaalistani ... +kun en voinut maksaa kallista vuokraa. Se syöjätär korotti taas sitä +melkein puolella. Kuka sellaista voi maksaa... Lähetti kyttärit +kimppuuni... En olisi saanut antaa tyttöjen asua luonani, en pitää +hauskaa kavaljeerien kanssa. Phyi, hän on muka rouva! Mikä oli aikoinaan +hänen isänsä ... millä rahoilla osti hän itselleen miehen? Se pappa piti +itse aikoinaan yöpaikkaa. Niin juuri, se on ihan totta! Nyt on tytär +fiini: sellaista on hieno kerma maailmassa. Vei kaikki mööpelini +vuokrasta ... kaikki, kaikki. Entä erota pojastani ... rakkaasta +Pojusta! Kun nyt täti hoitaisi hänet hyvin! Ah, Poju-kulta. Saisinpa +itse häntä hoitaa. Mutta pysyisinkö täällä kauan? Tiedäthän: ilman +miehiä en voi olla. En voi! Se on mahdotonta. Ja kun sitten täältä +pääsen ja saan Pojun luokseni, niin ... frallaralla-rallaa... +Kavaljeereja ja makeaa suuhun: likööriä ... ja silloin, ah, ah, +fralla-lal-la-frallaa! Ja sinä, Nelma, suret pienemmistä. Ei saa +välittää, Nelma, pitää nauraa, pitää laulaa... Oi Vermlanti, sa kaunis, +sa armahin maa! Pitää katsella ympärilleen. Katsopas tuotakin tuolla! +Mikä se on? Mikä kumma? + +Mimmi osoitti Kukkelmania, joka seisoi lankkuaidan takana ja katseli +Nelmaa. Mimmiä rampa tuskin huomasikaan; Mimmin läsnäolo harmitti häntä +kuitenkin vaistomaisesti. + +Sakris koetti päästä lähemmäksi ikkunaa... Ja yrittäessään siinä +liikuttaa jalkojaan nopeasti ja pontevasti ei hän taas muistanut +edessään olevaa vallinreunaa ja sen kuoppia. Yhteen sellaiseen kuoppaan +hän putosi ... ja kellotti siinä takkiaisten seassa kuin mikäkin +nurinkäännetty koppakuoriainen, heilutellen hiljaa raajojaan. + +Mimmi nauroi ikkunassa: + +-- Tuo on lystikäs poika, katso, Nelma! Minunkin Pojuni on usein +sellainen veitikka: styyrää itsensä ulos minun vaatteillani ... tekeytyy +joulupukiksi. Ja hän on vasta neljän vuoden vanha. + +Sitten jatkoi Mimmi Sakrikselle: + +-- Tule tännemmäksi, poika! Näytä meille konstejasi! Mistä ihmeestä sinä +olet saanut tuollaisen peruukin? Kuule, poika, poika! + +Sakris vastasi ärtyisesti ja vakavasti: + +-- Minä en puhu mitään teille ... vaan kyllä toiselle... Nelma, tule +minun mukana spaseeraan! + +Mimmi huudahti: + +-- Nelma, mitä hän sanoo? Se osaa laskea leikkiä, nallikka! + +Kukkelman tiuskasi Mimmille: + +-- Minä en puhu teille mitään. Ja minä en ole nalli ... en poika. Ja +miksikä en voisi olla poika? Poika ... se ei ole mitään pahaa. Mutta +minä tarkoitan puhua Nelmalle asioista ... tarkoitan vakavaa asiaa. + +Mimmi katseli varsin kummastuen Sakrista ... hänen silmänsä oikein +tutkivat tuota joulupukkia. Hän vastasi: -- Vakavaa asiaa? Ettekö te +sitten ole poika..? Tyttökö sinä olet? Vai ... ämmä? + +-- Sinä itse olet hävytön ämmä, kiivastui Kukkelman. -- Mitä? Tahdotko +sinä kuulla ... sinä ... minkä arvon sinä tienaat ... mikä lintu +ollenetkaan ... joka et voi elää muuta kuin plankningin ja piikkiaidan +takana! Et huomaa ihmistä olevankaan siellä, mikä ei ole sellaista kuin +yleinen narrillinen muoti. Mikä ihme se on, että minulla on pitempi hius +kuin toisilla? Sinulle minä en puhu mitään! Tuollaisia kyllä on ... +semmoisista olen saanut kylliksi. Juu, tämä poika on semmoisista syönyt +itsensä metiksi, haha. Ne ovat maistuneet minusta niin kuin maassa yli +talven maanneet potaatit. Niitä minulla on ollut ... kymmeniä. Mutta +tälle toiselle minä tahdon puhua! Kuule, Nelma, kuule, kaksi sanaa! + +-- Herra Jösses, huudahti Mimmi. -- Hän ei siis olisikaan poika. Tuo +tukka olisi oikea? Herra Jösses, minkälainen mies! + +Sakris oli niin lähellä aitaa, että hänen päänsä parahiksi näkyi sen +ylitse. Hän äänteli: + +-- Nelma... Nelma... Niin kaunis nimi. Sellaista minä en ole kuullut +milloinkaan. Ja niin kaunis tyttö. Tule ... tule sieltä pois! + +-- Minkälainen mies, toisti Mimmi. -- Karvoja täynnä. Katso häntä, +Nelma! + +Mimmi purskahti nauruun. Hän jatkoi: + +-- Entä minkälaiset hampaat, hahaha! Mutta mitä hän puhuu? Onko hän +stollinen vai..? + +Nyt Nelma katsoi, samein ja sekavin silmin. Mutta nuo sinertävät ja +avuttoman näköiset silmät leimauttivat Sakriksen ilmituleen. + +Nelman katse ikään kuin koetti ponnistautua irti joistakin ajatuksista. + +Sakris heilautti ja ojenteli käsiään... + +Totisesti: aivan samanlaiset silmät kuin Nelmalla olivat sillä, jonka +hän oli nähnyt unessa. Ihmeellistä! Kuinka tämä ollenkaan oli +mahdollista? + +Nelma katseli ... hän näki ainoastaan Sakriksen pään. + +Sakris tuijotti häneen jäykistyneenä. Hoki itsekseen: + +-- Rakas, rakas, kultu! Tule minun tykö ... minä vien sinut pois..! + +Nelma kuuli Sakriksen huudahtavan nimeään. Hän säpsähti: ajatteli jonkun +tuttavan nähneen hänet täällä. Ei jaksanut oikein arvioida, mikä tuo +huutelija ulkona oli. + +Mimmi sanoi: + +-- Nelma, etkö kuule; sehän on rakastunut sinuun. + +Nelma vetäytyi ikkunasta. + +Rakastunut? Ja kuka? + +Kukapa häneen rakastuisi ... kun hän oli tällaisessa paikassa? Sakrista +hän ei ajatellut. + +Nelma puhkesi itkuun kuvitellessaan, että joku muka häntä... Niin +epätoivoista oli hänen elämänsä. + +Mimmi lohdutteli Nelmaa: + +-- Taasko sinä! Joutavia! Mikäpä täällä on olla? Ja kyllä täältä +päästään: minä hommaudun pois, ja sitten otan sinut mukaani. Katso tuota +hullua! Eikö tämä ole hauskaa? + +Kukkelman huudahteli ihastuksissaan: + +-- Kas niin, Nelma kääntyi pois. Sellainen tyttö ... plyygi. Sellaisista +minä juuri tykkään. No, no ... naisen on oltava plyygi. Mutta tule nyt +framille sieltä kardiinin takaa. Minulla on paljon sinulle puhumista. Ja +jos tahdot, on hauskaakin: semmoisia juttuja, että tulee vatsassa +kipeää, kun kuuntelee. Menkäämme tuonne metsään käveleen! Ja +limonaadikioskille ... syömään baakelsia. Kyllä minulla rahaa löytyy. +Tottahan: milloinkaan, juuri milloinkaan minä en ole ollut ilman rahaa! +Minulla on työtä täällä lähellä ... siitä minä tienaan rahaa. + +Mimmi huudahti: + +-- Ahaa ... teillä on rahaa? Mikä te olette? + +Kukkelman vastasi: + +-- Mikä olen? Minä ... byggmestari! Minä ... osaan bykätä ... yhtä hyvin +kuin mikä mestari tahansa... Ja kaikkia minä osaan. Sellaisesta saan +kyllä rahaa. + +-- Hän on rakennusmestari! huudahti Mimmi Nelmalle. + +-- Jaa-ah! vahvisti Sakris alhaalta. -- Joten ... tule vain tänne, +Nelma. Mennään soutelemaan. Minä saan lainata tuolta Vanhastakaupungista +paatin. Ja jos tahdot, niin ... voit ottaa veninnasikin mukaan. Ostetaan +pullaa ja limonaadia ... ja kaikkia. Ja minä otan harmonikan ... minulla +se on täällä ... laulan kupletteja. + +-- Kuuletko? sanoi Mimmi Nelmalle. + +-- Minulla on paljon kupletteja, jatkoi Kukkelman. -- Oh, kaikki minä +muistan ... kun selvittelen pääni. Kaikki laulut. Tulkaa ... tulkaa +molemmat! + +-- Meitä vahditaan. Ei me päästä! vastasi Mimmi kiukkuisena. + +Kukkelman ällisteli: + +-- Hm ... tosiaankin. Sepä nyt on kanssa... Sulkea ihmiset tällä tavalla +... niin kuin vangit. Ja minkä tähden? Hm ... en tiedä. Tyttö-raukat. +Mutta ... mitäs nyt tehdään? Olisi keksittävä konsti... Sellaisia aina +on ... konstit ne auttavat! Mitäs, jos minä toisin steegit... + +-- Steegit? Mitkä steegit? kysyi Mimmi. + +-- Tikapuut, suomensi Kukkelman. -- Mikäpä siinä... Oli kerran +Amerikassa mies ... sen nimi oli Romeo ... kiipesi balkongille kultansa +luokse... Taikka: nyt se onkin keksitty... Jospa siellä olisi jotakin +remonteeraa? Löisitte vaikka klasin rikki ... ja minä tulisin kysymään, +onko klasinleikkaamista. Ja sitten olisin siellä teidän kamarissa! + +Mimmi halveksivasti: + +-- Ja meidät pistettäisiin koppiin ... puh! + +Kukkelman raapii päätänsä. Hän sanoi: + +-- Jaa ... sillä tavalla se mahtaisi ollakin..! Mutta mitä me keksimme? +Kyllä me aina jotakin keksimme. Kuulkaas, jos minä tulen sinne ja pyydän +päästä hakkaamaan klapia. Niin sitten saan keskustella teidän kanssanne. + +-- Hakkaako rakennusmestari klapejakin? kysyi Mimmi. + +Kukkelman nauroi leveästi: + +-- Miksikä ei? Ei se ole häpeä ... osata tehdä kaikkia. Kaikkia minä +osaan. Ja nyt ... minä tulen sinne hakkaamaan klapia ... huomenna... + +Yhtäkkiä Mimmi viittasi kädellään Kukkelmania poistumaan, viittilöi +kiivaasti. Sakris huomasi jotain vaaraa ja pujahti aivan lankkuaidan +juureen. + +Siinä hän nyt kyyröttää ... ja nostaa hiuksia korvansa edestä, +kuuntelee. Siellä huoneessa on jo kolmaskin nainen ... joku kurkistelee +ulos ikkunasta. Varmaankin joku vahti. On jo kovin hämärä, Sakrista ei +näy. Se kolmas toruu tyttöjä: sanoo heidän puhelleen jonkun ulkopuolella +olevan kanssa. Mimmi kieltää: ainoastaan keskenään hän ja Nelma ovat +puhelleet. Toruja väittää Mimmin valehtelevan ... paasaa hänelle, uhkaa +erottaa Byskatan Nelman seurasta. Byskata on siis Mimmin sukunimi! Ja +toruja on varmaan noita johtajattaria. Mimmi pullikoi vastaan... Hän +sanoo olevan itsellään ikävän ... mokomassa luostarissa. Johtajatar +tiuskii, että Byskata on pahennukseksi koko kodille; johtajatar oli muka +erehtynyt päästäessään Mimmin käymään Nelman luona: Mimmi ei olekaan +oikea lohduttaja Nelmalle ... joka kyllä muuten käyttäytyykin hyvin. +Mimmi sanoo olevansa Nelman vanha tuttava ... ja pilkkaa ja haukkuu +johtajatarta. Silloin sanoo johtajatar, että ehkäpä Byskata viihtyy +paremmin muualla kuin käsitöiden ääressä: huomenna hän panee Mimmin +kitkemään hiekkakäytäviä. Sitten vedetään ikkuna kiinni ... ja sähkö +syttyy kamarissa. Sakris ei kuule enää mitään. + +Sakris säälittelee itsekseen: + +-- Nelma raukka, sellaisessa seurassa... Ja vangittuna. + +Kauan pilkistelee rampa kummulta aidan takaa, olisiko Nelma kamarissa +... ja avaisi hänelle ikkunan. Ei avaa! Ei uskalla..! + +Mutta merkillisen katseen oli hän luonut Sakrikseen ... kauniit, siniset +silmänsä! + +Muuallakin turvakodin huoneissa sytytetään valot. On tullut melkein +pimeä. Mutta Nelman varjoakaan ei näy ruudun takana. + +Lieneekö tytöt viety iltarukoukseen? + +Yhä hiiviskelee Sakris Kukkelman lankkuaidan viertä. Hän ajattelee: + +Nelma... Julia... Hänen silmistään, koko hänen kasvoistaan, jotka +lensivät punaisiksi, huomasi, että hän on rakastunut minuun. Jumalan ja +ihmisten edessä on Nelma minun. Jumalanko? Luonto, kaikkivaltias ja +viaton Luonto, on hänet minulle antanut. Luontoa minä kiitän tästä +lahjasta. Sen salaperäiset henget ilmoittivat unessa Nelmasta jo ennen +kuin olin hänet nähnytkään. Kuinka arka hän on! Ei tohtinut edes katsoa +minuun ... koska rakkaus palaa sydämessä. Nelma, kyllä minä pelastan +sinut täältä ... oikeaan elämään... + +Viimein lähti Kukkelman yöpaikkaansa. + + + + +XV + + +Sinä iltana ei Sakris välittänyt mitään maalaismuorin motkottelusta. + +Ei, tuskin kuulikaan hän muorin toraa ... hymyili vain itsekseen. + +Muori sanoi: + +-- Lieneekö niitä taas ollut kylällä niitä ... likkoja? + +Sakris vastasi, että tietysti... Nuorella miehellä on muitakin asioita +kuin istua vanhojen vaimojen parissa. Sitten hän meni ihan muorin eteen +ja lauleskeli hänelle, työntäen sormensa melkein hänen nenänsä alle: + + Tuli ihmeitä, tuli piruja, + tuli pojalle kullan-liruja... + +Muori löi häntä kynsille. + +Mutta Sakris nauroi. + +Silti oli hän totinenkin ... yksin jäätyään. Totinen ja juhlallinen. +Sormet liivien kainaloaukoissa tallusteli hän eteisessä nurkasta +toiseen. Makuulle ei hän mennyt. + +Kukkelman ajatteli Nelmaansa... + +Ja millä tavoin hän Nelman kanssa rupeaisi asumaan. + +Tietysti Krokelbyssä ... omassa kamarissaan ... jonkin aikaa. Mutta +sitten he muuttaisivat muualle. Vuokrakin oli Krokelbyssä yhä vain +kohonnut. Raskaaksi sellainen kävi. + +Ja siinä pälkähti Sakriksen päähän ajatus, jota hän oli jo kauan näinä +kalliina aikoina ikään kuin aavistellut ja joka oli virkistynyt eloon +juuri äskettäin, hänen kulkiessaan tuon uuden ja nopeasti nousseen +työläisten kylän läpi. + +Hänelläkin pitäisi olla oma huvila ... oma murju..! + +Jospa hän saisi palstan..! + +Itse hän tekisi huvilan... + +Ensin ainoastaan yhden huoneen... Ja sitten lisää... + +Ja nyt, kun hänellä oli Nelma, naisista herttaisin, syntyisi huvila +aivanpa itsestään: sellaisen innon ja voiman, sellaisen terveydenkin hän +saisi Nelman vaalimana. + +Jotenkin hän rakentaisi huvilan ... sen hän oli velvollinen Nelmalle. + +Mahtavia ajatuksia suhisi ja pohisi Kukkelmanin päässä... + +Oi, kuinka laupias Luonto oli hänelle ollut! Ennustanut ja antanut +hänelle Nelman. + +Sakris joutui kiitollisuuden valtaan. + +Hän oli niin liikuttunut, että heittäytyi viimein itsekseen polvilleen +ja ... rukoili. Kiitosrukousta se oli. Rukoiliko Sakris? Kiitti Luontoa +... ja povarirouvaa ja toteutunutta untaan! + +Seuraavana päivänä ei työstä paljoa tullut. Muori tarkasteli häntä, +silmät terävinä koukkuisen nenän kahdenpuolen. Raajarikko sotki +jalkoihinsa taikka hukkasi työkapineitaan. Hän näytti väsyvän helposti +... horjuilevan kelmeänä. Ihmekös se, kun hän oli taas kolunnut yöllä +valveillaan ... juossut illalla kylillä, huolimatta kunnolleen edes +heikkoa velliään. + +Välistä näytti siltä kuin olisi Kukkelmanilla ollut tuli kaatioissa: +niin hutiloi hän hirsiä piilutessaan ... ja katseli vähän väliä +kelloaan. + +Narraisikohan joku nainen tosiaan tuota rampaa? + +Entistä aikaisemmin illalla lähti Kukkelman jälleen kotoa, ajettuaan +partansa, joka tuskin oli vielä sängellä, ja kammattuaan päänsä +kiiltäväksi kuin rasva. + +Nelman ikkuna oli auki. Sakris heilautti syvään kumartaen hattuaan ja +huudahti: + +-- Terve, terve, kultuni! + +Nelma katsoi häneen kummastuen ... ja hajamielisesti ... niin kuin ei +olisi häntä ymmärtänyt. Mutta sanoi sitten: + +-- Mimmi käski, ettei teidän pitäisi tulla tähän ikkunan alle... Eikä +pyytää halkojen pilkkomista. Mimmi on pihalla... + +Rampa oli yskän ymmärtävinään; hän vetäytyi heti lankkuaidan kätköön. + +Hänen mielestään oli Nelma niin kaino, että puhui ikään kuin Mimmin suun +kautta. + +Sitten puikki Kukkelman tirkistelemään pihalle portin raosta... + +Ja siellä oli Mimmi erään toisen naisen seurassa. Se toinen kääntyi +selin... Sakris huudahti hiljaa: + +-- Neiti ... neiti Byskata! + +Mimmi kääntyi ja kuunteli. + +Sakris huudahti jälleen: + +-- Neiti Byskata, tulkaa tänne portin tykö! + +Mimmi tuli verkalleen, roskakori kädessä. Kukkelmanin käheän ja +pihisevän äänen oli hän jo tuntenut. Hän supatti: + +-- Ahaa, tekö, pykmestari. Muuten, nimeni on Mimmi Rumfelt ... +aatelia..! Ja minäpä sanon teille jotain... Mutta ensin: missä te +asutte? Onko se mukava paikka? Teillä on talo? Pytinki? + +Sakris kysäisi: + +-- Kuka se tahtoo sitä tietää? + +-- Hahaa, se, joka tykkää kovasti teistä, vastasi Mimmi. + +Sakris huudahti: + +-- Nelma! + +-- Niin, Nelma, Nelma, myönsi Mimmi. + +Sakris sanoi riemuiten: + +-- Bygninki..? Ei ... ei vielä... Mutta minulla on oma kamari ... oma +lokaali... Siisti, sievä. Sinne minä Nelman vien kun pääsen täältä +rakentamasta... Ja sitten ... kyllä tulee huvila. Se tulee! Ja sen minä +sanon, että siitä ei saa sitten mitään puuttua. Ei kamari Nelmalta. Eikä +muutakaan. Ja kanalan voi tehdä... Eikä sikala saa puuttua. Ahhah, mikä +on sitten parempi elää kun on sikat ja kanat ... ja kukko, joka aamulla +laulaa. Myöpi lihat ja munat, jos ei itse tahdo syödä... Mutta itse +voipi ostaa niiden rahain edestä omenat ja kaalit ja... Taikka itse +kasvattaa ylös kaalit ja porkkanat. Tuolla metsässä se huvila pitää olla +rauhallisessa paikassa. Tuolla joen rannalla. Ja sen minä sanon, että +Nelman ei tarvitse tehdä mitään, ei muuta kuin kaunistaa itsensä. Kaikki +teken minä ... työtä ulkona ja kotona. Työtä ... Minä kaikki... Ja hän +rakastaa minut... + +Mimmi tiukkasi uteliaana: + +-- Niin ... teillä on sitten niin paljon rahaa? + +-- Rahaa? Sitä ... sitä kyllä on ... kun Nelma tulee minun tykö. +Silloin..! Ja sellaisesta elämästä minä tykkään: olla parselli ja oma +Nelma ... ja elää rauhallisesti, viljellä palstaa. Minähän olen +kansanmies ... rehellinen mies ... ja tyytyväinen ... ja aina iloinen! +Ja minä ylöstimpraan huvilan... + +Mimmi naurahti: + +-- No, ottakaa sitten Nelmanne. Menkää naimisiin hänen kanssaan! Mutta +... hyst, jo tulee tuo lasisilmäkäärme. Hiipikää pois. Minä ilmoitan +sitten teille, mitä teemme. Huomenna ... samaan aikaan... + +Kun Mimmi Byskata eli Rumfelt tapasi illalliselle mentäessä Nelman, +jonka huoneessa hän ei enää saanut käydä ... hiljaiselle Nelmalle oli +ystävällinen johtajatar näet antanut pienen erikoisen kopin ... supatti +Mimmi: + +-- Juuri äsken juttelin sen pikku pykmestarin kanssa portin raosta. Hän +on sinuun rakastunut... Ja hänellä saattaa olla rahaakin! Ja sitten sinä +saisit hienoja vaatteita... Minä koetan tulla myöhemmin illalla +väkisinkin sinun koppiisi ... puhumaan, mitä me teemme. + +Kukkelman ajatteli myöskin Mimmiä. Rumfelt oli siis Mimmin nimi ... ja +aatelia! Se Byskata, jolle Sakris oli kuullut johtajattaren tiuskivan, +oli kai joku toinen nainen... + +Ja Rumfelt! Sakris kyllä vihasi ylimyksiä. Mutta olihan Mimmi nyt hänen +tuttujaan ... aivan kuin läheinen hänelle. Ja se muutti asian: Sakris +oli ylpeä tästä aatelistuttavuudestaan. + + + + +XVI + + +Minkälainen on Nelma? + +Hän on tiedoton niin kuin linnunpoika, joka joutuu yksinään maailmaan... + +Avuton ja typerä pikku lintu kummastuu, hätääntyy ... ja on kuolla +kauhusta, jos ihmisen koura sitä tavoittelee: sellaista vaaraa ei se ole +voinut aavistaa; koko maailmasta se ei tiedä mitään. + +Onko Nelma hyvä vai paha? Vaiko molempia? Tahi ei kumpaakaan..? + +Kaukaa täältä on hän kotoisin. Köyhästä pitäjästä ... pikkukaupungin +etukylästä, joka on huonossa huudossa: sen asukkaat ovat rikollisia ja +tietämättömiä. + +Toista kuukautta on hän ollut täällä turvakodissa. Tuijottanut +avuttomana eteensä... + +Ei edes ompelemisesta, vaikka se on hänen mielityötään, ole tullut juuri +mitään... + +Väsynyt on Nelma. Keskellä päivääkin pyrkivät hänen luomensa, nuo +melkein läpikuultavat luomet, painumaan umpeen. Ja välistä hehkuvat +hänen poskensa kuumeisesti. + +Harvoin hän nauraa: silloin hermostuneesti ja kimakasti. + +Näin istuu hän ikkunansa ääressä, turvakodin sininen puuvillamekko +yllään... + +Hiljainen, siivo ja siisti hän on... Ja hänen yksinkertaiset, miltei +viattomat silmänsä katselevat sillä tavoin, että johtajatar luulee +saavansa piankin hänestä kelpo naisen... Saavansa nimenomaan hyvyydellä: +siksi laski hän tuon parantumattoman Mimmi Byskatan, joka kuitenkin on +Nelman vanha tuttava, joskus juttelemaan hänen kanssaan. Nelmahan on +niin synkkä ... eikä tahtoisi puhella kenenkään kanssa. + +Nelman äiti oli kauhea ihminen, hurja irtolaisnainen Pertta Kinnunen, +joka ei pysynyt työssä erämaan torpassa, vaan alkoi villin ja +kevytmielisen verensä vetämänä seikkailla pikkukaupungissa. Syytteli +sitten kaupungin herroja pilaajikseen. Alkoi elää milloin minkinlaisten +kanssa ... hylkäsi miehiään, joihin hän ei edes ollut vihitty ... sai +lapsia ja jätti ne köyhäintaloon. Ainoastaan Sanelman piti luonansa. Yhä +hurjemmaksi muuttui Pertta sikäli kuin ikää lisääntyi; kaikkea, mikä on +säädyllistä ja siistiä, hän uhmasi. Puheet julkeat, laulut vielä +julkeammat. Punainen vihaisinta ja järjettömintä lajia! + +Nelma ei tiedä isästään oikein mitään. Ei ole tullut sitä +ajatelleeksikaan, vaikkapa Pertta lienee joskus sen miehensä nimen +maininnut; mutta Nelma oli unohtanut tuon nimen: mitäpä siitä. +Ajatukseton kuin jokin kasvi on Nelma. + +Siellä kotona Pertta eli erään Mauno Kypenäisen kanssa, joka kalasteli, +rokasi viinaa ... ja kävi joskus töissä tilallisilla. Äiti makasi +sängyssä ... tappeli välistä Maunon kanssa ... ja alistui joskus hänkin +työhön. Ainoakaan karkea sana, luvaton asia taikka teko ei Nelmalle +lapsesta asti ole ollut tuntematon. Valehtelu taikka varkaus, joita +Maunon töllissä tehtiin yhtä huolettomasti ja helposti kuin hengitettiin +koko moisen etukylän unteloa ja velttoa ilmaa, eivät ole olleet Nelmalle +koskaan mitään ihmeellistä. Ja sitten alkoi Pertta tyrkyttää +tyttärelleen omia tapojaankin niin intohimoisesti kuin muut ihmiset +opettavat lapsilleen jotain pyhää elämänkatsomusta. Kumminkaan hän ei +ennättänyt Nelmaa siinä määrin pilata, että tyttö olisi tehnyt omasta +aloitteestaan pahaa. Tuli kapina, vallankumous ... ja vapaussota. Tuli +Pertan loppu. + +Myöhemmin on Nelma kyllä tehnyt sellaista, mitä ihmiset sanovat pahaksi. +Mutta tietääkö hän vieläkään, mikä on paha? Hän on henkisesti syönyt +hyvän- ja pahantiedon puusta ennen aikaansa: sen hedelmillä ei ole +häneen tavallista vaikutusta, hän ei niistä huumaudu. Ehkäpä ne +heikontavat, riuduttavat häntä ... tekevät hänet kärsiväksi. Mutta silti +hän ei ymmärrä, miksi se ja se olisi pahaa ... ja miksi jokin toinen +hyvää. Nelman veressä on paha ja hyvä sekaisin. + +Tuli tuo kapina. Pertta houkutteli Maunon Varkauden tehtaalle, johon +työväki oli keskittynyt. Sanelma jätettiin erään Käkriäisen mökkiin, +viisaan mökinemännän, Maunon sisaren, pyynnöstä; eikä ovela Juutas +Käkriäinen itsekään olisi pistänyt nenäänsä siihen leikkiin ... johan +nyt! Hän saattoi Pertan ja Maunon tammallaan lähelle tehdasta. Perttaan +eivät varoitukset pystyneet... + +Pertta Kinnunen riehui punakaartilaisten kanssa talonpoikaistaloissa. +Kävi ryöstämässä niistä elintarpeita. Talonpoikahan rikastui ja nylki +tehtaalaista, jonka täytyi näinä kalliina aikoina elää kädestä suuhun ja +jota ei maailmassa kiinnittänyt paljoa mikään muu kuin raha ja palkka. +Työläinen vihasi talonpoikaa ja talonpoika pelkäsi häntä; toisiaan eivät +he ymmärtäneet yhtään, tuo maasta elävä ja tuo maaton, uusiin ajatuksiin +kasvatettu. + +Hurja Pertta oli miltei punikkien johtaja. Mieluimmin olisi hän tappanut +kaikki tilalliset venäläisellä kiväärillään ... niin suuret kuin +pienemmätkin ... puhkaistuaan ensin heiltä silmät, poltettuaan päät +roviossa... Taikka haudannut elävältä heidät, kaulaa myöten maahan. Sitä +eivät toki toiset täällä sallineet ... eivät ainakaan vielä. Ja sitten +se oli myöhäistä. + +Mutta kuitenkin sai Pertta tuntea jonkinlaista suloista veren tuoksua. +Hän näki muutamia ammuttuja porvareita, niiden veriset rinnat ja +halkaistut kallot. Ja siinä iski hän ruumiita piiskalla. + +Ja kirkossa sai Pertta tanssia! Rosvottu karja teurastettiin näet +kirkossa. Pertta asetteli lehmien päät alttarinkehyksen reunalle... +Jotkut kirkonviinistä juopuneet sällit jakoivat verisille päille +ehtoollista ... ja Pertta Kinnunen hyppi lattialla prissakkaa, ryssiltä +oppimaansa. + +Mutta vielä hurjemmankin tanssin hän suoritti, kun valkeat valloittivat +tehtaan. Hän vaati piiritettyjä vastarintaan. Veripunaisina värisivät +hänen sieraimensa, kun hän huiski kivääri kädessä ... ampui pihalle, +lauloi vallankumouslauluja, pilkkasi halveksumista leiskuvin povin niitä +pelkureita, jotka tahtoivat antautua ... ja antautuivatkin. Pertta +näytti ikkunasta valkeaa riepua, muka antautumislippua; mutta kun +porvariupseeri ilmestyi näkyville, ampui Pertta hänet. Niin keskellä +kuulien vihellystä, kranaattien räjähtelyä, tulipalon loimua, +hätääntyneitten huohotusta, haavoittuvien voihkinaa, naisten ja lasten +itkua... + +Tuli lyhyt tuomio. Talonpojilla ja varsinkin ilman maata elävillä +työläisillä ei ole nykyään mitään yhteistä: he ovat kaksi toisilleen +vihamielistä maailmaa. Armeija, talonpojista nopeasti luotu, oli +törkeästi ärsytetty vihaan; ainoastaan siinä se oli yhtä vastustajansa +kanssa, että se iski armotta ... se oli samaa rotua kuin lyötykin. +Kuulustelut ... miltei joutavia. Laukaukset rämähtelivät monta päivää +... ja monet teloittajat nauroivat sydäntä keventävästä ilosta: olihan +taas päästy sadasta näitä kiusanhenkiä! Veri punersi hankea +hiekkahaudassa. Ammuttujen kasassa makasi paitsi Maunoa myöskin Pertta. +Kolme päivää hän makasi hautaamatta, potkittuna, alastomana. + +Mutta ... sitten hänestä vasta tuli punaisten sankaritar! + +Sinne joukkohaudalle erämaassa on nyt ilmestynyt ristejä taikka keppejä +punaisine nauhoineen... Ja varsinkin Pertalle tuodaan sinne salaa +kukkia. Jokainen tiesi hänen eläessään, ettei hänen kanssaan juuri +voinut tulla toimeen; nyt on se mielettömyys unohdettu: hän on +marttyyri. + +Onko hän Nelmastakin marttyyri ja sankaritar? Sitä ei Nelma ole liioin +ajatellut. Kun Pertta ammuttiin, tunsi hän kyllä ihailevansa hänen +hurjuuttaan; mutta samalla aavisteli hän, varsinkin eräiden porvarien +puheiden johdosta, että äiti oli jollakin tavoin kohtalonsa ansainnut. +Inhottava oli äiti ollut hänestä joskus, eleineen ja lauluineen. +Kumminkin sai ikään kuin kätketty vaisto Nelman usein tuntemaan, ei +ajattelemaan, että äiti oli ollut sellainen kuin hänen pitikin olla. +Kenellekään ei hän sitä tunnetta koskaan ilmaissut. Sen verran hän oli +hyvä. + +Sinä kesänä, jonka edellisenä keväänä Nelma jäi yksin maailmaan, täytyi +hänen käydä tilallisten luona etsimässä ruokaa ja työtä. Siellä tehtiin +hänelle sääliviä ja pilkallisia kysymyksiä, minkälainen hänen äitinsä +oikeastaan oli ollut ... ja häntä itseään varoitettiin. Silloin painoi +Nelma kasvonsa alas ... ja samalla hän sekä hyväksyi että hylkäsi +sielussaan äitinsä. Tunteillaan hyväksyi ... enemmän kuin ajatuksillaan +hylkäsi. Pertta Kinnusen häpeä kohdistui häneen. Äitinsä kuolemaa ei hän +itkenyt. + +Hän tunsi siihen aikaan, asuessaan toistaiseksi Käkriäisten mökissä, +että hänen pitäisi päästä tältä seudulta pois... Jonnekin. Ikään kuin +häväisty hän täällä oli. Ja hänen täytyisi elättää itse itsensä. Se +ajatus heräsi Käkriäistenkin vaikutuksesta. Mökissä oli nyt kurjan +köyhää, sinä kesänä; syötiin jäkälää ja pettua ... ja joskin Juutas +olisi pitänyt Nelman luonaan, niin emäntä ajatteli toki ennen kaikkea +omia lapsiaan. Hän neuvoi Sanelmaa lähtemään etemmäksi... Kotipitäjän +rikkaille ei hän hennonut yllyttää palvelukseen veljensä ystävättären +lasta, näille tutuille rikkaille, joita hän vihasi enimmäkseen niin kuin +kateudesta vihataan... Mutta ehkäpä Helsingissä olisikin parempi, siellä +Ruotsin puolella? No, saatiin kuulla olevan Helsingissä toimistoja, +jotka hankkivat työttömille paikkoja. Tiedusteltiin asiaa +pikkukaupungissa poliiseilta. Ne kehottivat kääntymään Helsingin kunnan +välitystoimiston puoleen ... antoivat osoitteenkin. Passia varten oli +Nelmalla valokuvia; oli toki kahtakin lajia ... nimikorttien ja +kuvapostikorttien joukossa. Ja ne kortit, valokuvat ja vähän vaatetta ja +evästä mukanaan lähetettiin Nelma Helsinkiin. Saikin palveluspaikan +pienessä ja arvokkaassa perheessä. Herra oli tuomari. Kuului olevan +tärkeä ruununhenkilökin: kaulassa kiilteli hänellä jokin tähti ... ja +hän kävi kokouksissa ja piti juhlia kotonaan. Taikka oli illat +teatterissa rouvansa ja tyttärensä kanssa ... hermostuneen rouvan ... ja +tyttären, joka oli ylpeä ja kuhisi kauniissa vaatteissa. + +Nelmaa neuvoili näihin hänen nykyisiin tehtäviinsä, joihin hän vielä oli +tottumaton, toinen palvelija, vanha nainen. Ja Nelma oli taipuisa. Vanha +ei käynyt koskaan missään muualla kuin kirkossa: joka toinen sunnuntai +siellä. Muuten teki vain työtä... Ja Nelma myöskin; hän oppi nopeasti. + +Mutta hänellä oli täällä ikävä. Vanhus ei puhunut hänen kanssaan paljon +muusta kuin töistä, joita heidän oli tehtävä. Illat täytyi Nelman valvoa +ja odottaa kotiin herrasväkeä, jolla ei ollut hänelle muuta sanomista +kuin kehotella häntä olemaan ahkera. + +Nelma tutustui saman kivimuurin toisiin palvelijoihin; ne kertoivat +hänelle ammattiyhdistyksestä ... ja kehottivat lähtemään kanssaan +iltamiin. Nelma ilmoitti rouvalle aikeensa, ja sai torat: hänen olisi +sopinut paremmin käydä kirkossa. Hän ei siis mennyt iltamiin ... ja +lähti vanhan palvelijan kanssa kirkkoon. Mitä pappi puhui? Ei Nelma +sellaista jaksanut kuunnella ... ja vielä ikävämpi hänellä oli kotona. + +Joutoaikoina teki hän itselleen vaatteita. Niitä hän näpräili +intohimoisesti ... käytti niihin koko palkkansa. Koetti sommitella +itselleen sellaisia kauniita nauhoja kuin neidinkin leningeissä. Toinen +palvelija varoitti häntä turhista koreuksista. Silloin ompeli Nelma +niitä salaa, keittiössä, odotellessaan herrasväkeä iltaisin. + +Kerran koetteli Nelma ullakolla rouvan ja neidin kesäpukuja... Ne olivat +vielä hauskemman näköisiä kuin hänen omansa ... ja sopivat hänelle +hyvin. Yhden hamosen ja yhden paidan pisti hän sitten omien +kapineittensa joukkoon, pärekoppaansa. Niitä sopisi hänen näyttää maalla +kesällä. Sillä lomaa aikoi hän toki pyytää ... ja viettää sen +Käkriäisten mökillä. Neljä kuukautta oli hän nyt ollut täällä ... +ikävässä, outojen ihmisten parissa. Teki mieli jo kuunnella toisenlaisia +puheitakin ... ja oleskella järven rannalla... + +Joskus hän kyhäsi kirjeen, jossa valitti Käkriäisille ikäväänsä. + +Mutta hän lähtikin maalle jo aikaisemmin. Niin sietämätöntä oli täällä +... niin hän ikävöi. Olkoonpa kotipitäjä hänelle millainen tahansa, +ovathan hänellä edes Käkriäiset! + +Eräänä iltana, kun vanha palvelijakin oli kaupungilla jonkin tuttavansa +luona, meni Nelma ullakolle ja otti koppansa ... siinä myöskin nuo +herrasnaisten vaatteet. Pisti myöskin takaisin tavaroittensa joukkoon +rakkaat kuvakorttinsa, joita hän oli kiinnitellyt palvelijain huoneen +seinään. Olihan niissä korteissa Ananias Käkriäisenkin lähettämiä... + +Jo kauan sitten oli Nelma tiennyt, mihin aikaan juna lähti kotipuoleen. +Matkarahoista puuttui häneltä vielä muutama markka. Hän meni rouvan +kamariin ... ja katseli lipaston päällystää. Löysi jonkin rasian alta +muutaman kymmenmarkkasen. Ne rahat sukaisi hän nyt taskuunsa ... ja +lähti talosta. Pudotti porraskäytävässä avaimet isäntäväen kirjeluukusta +sisään. + +Namusia vei hän Käkriäisten lapsille tuomisiksi. Pienokaiset katselivat +ihastellen Nelman koreita vaatteita... + +Kysyttiin, kauanko hänellä oli lomaa. Nelma ei sanonut menevänsä enää +entiseen paikkaansa ... hänellä oli jo toinen tiedossa. + +Viikon kuluttua tulivat Käkriäisten mökille poliisit. Kuulustelivat +Sanelmaa, joka itki ja tunnusti. Vaatteet olivat hänestä niin kauniit +... ja rahoja matkaa varten hän oli tarvinnut: ne olivat olleet +piirongin päällä ... herrasväellä oli kyllä rahaa. + +Se herra, jonka kodissa Nelma Helsingissä palveli, tiesi erinomaisesti, +että rehellisyys on yhteiskunnallisen järjestyksen perusta. Aika oli +villiintynyttä; kiihotuksella oli kansan käsitteet väännetty sekaisin. +Sellainen oli vienyt kapinaankin. Nyt erikoisesti täytyi sivistyneiden +opettaa ankaralla kädellä kansa jälleen kulkemaan sitä ojennusnuoraa +myöten, jonka nimi on laki. + +Poliisit veivät Nelman mukaansa Helsinkiin. Siellä tuomittiin hänet +neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. + + + + +XVII + + +Tyly oli rangaistus Nelmasta ... liian tyly tällaisesta teosta. + +Mikä siinä oli niin pahaa? + +Miksi se oli pahaa ... ja häpeällistä? + +Käkriäisen Ananiaskin oli Nelman lähtiessä ollut niin välttelevä. + +Nelma ei tosiaan voisi enää mennä edes Käkriäisille ... kun täältä +vankilasta pääsisi. + +Miksi kohtalo häntä runteli? + +Tyttö muisteli äitiään ja hänen teloittamistaan ... inhoten ja kumminkin +hänet salaisesti hyväksyen. Ja suri, että hänen oman elämänsä näytti +täytyvän kulkea samanlaista latua. + +Ja jollakin tavoin Nelma turtui. + +Istu tässä kesäsi ristikkojen takana ... kaupungissa, josta hän ei +nähnyt muuta kuin kattoja ... ja pihalta tuskin vilahduksen järveä! + +Kuinka hän yhä ikävöi kotijärvien rannoille ... kotoisiin lehtoihin! + +Mutta nyt oli hänen kirjoissaan varkaan merkki. + +Ja millä hän sitten eläisi? Ihmiset kysyivät entisen paikan +todistuksiakin. + +Työhuoneessa neuvoi eräs toveri häntä rupeamaan nuorten herrojen pariin, +niin nätti tyttö kun hän oli. Mitenkä? Ne asiat Nelma kyllä tunsi. Mutta +omassa itsessään hän ei ollut niitä kokenut ... joten niissä ei ollut +hänen mielestään mitään pahaa oikeastaan. Kuitenkin: äiti oli joskus +tuntunut hänestä niin iljettävältä... + +Neljän kuukauden kuluttua Helsinkiin. Pääsi tarjoilijaksi johonkin +kansanruokalaan Söörnääsin puolelle ... sellaiseen, joita mainitaan +nimellä "Kuppila". Luojan kiitos: omistaja ... sosialisti ... ei +kysynytkään häneltä todistuksia ... sanoi vain ottavansa erikoisen +mielellään maalaistyttöjä. + +Ruokalassa oli hirmuinen kalina ja meteli ... paitsi ainaista kiirettä. +Nelman hermot olivat tylsyneet ja ärtyneet. Täällä väsytti ... ja koski +hermoihin. + +Entä tämä ilkeä haju ... rasvan käry, ja satojen suoraan tehtaista +taikka rakennuksilta tulevien työläisten vaatteet. Ilma hikeä ja ruokien +löyhkää ... ruokien, joita Nelma tiesi valmistettavan usein +pilaantuneistakin aineista. Äskettäin kuului isäntä ostaneen maalta +itsekuolleen sian, niin juttelivat palvelustoverit. Merkilliset ajat: +ruoka katosi maailmasta ... mihinkähän se joutui? Nelma saattoi tuskin +syödä oman keittiön sotkuja... + +Tällaista ei ollut ennen ... siellä maalla! Ei hajua ... eikä likaista +sementtilattiaa. Äitikin piti mökin siistinä. Ja Nelma rakasti +puhtautta... Ja hiljaisuutta! + +Täällä paukkuivat ovet auki ja kiinni; niistä kävi märkä ja kylmä +ilma... + +Yhtä mittaa jäi Nelma tuijottamaan toimettomana eteensä, kädet helmassa +... nuo sirot ja melkeinpä valkeat kädet. Teki tehtäviään, jos häntä +hoputettiin. Ei kuullut mehevimpiäkään sukkeluuksia. Oli väsynyt ... +vetäytyi levolle heti, kun pääsi palvelijain huoneeseen ... korjaili ja +somisteli vähiä vaatteitaan... Mietiskeli, kuinka saisi edes korinsa +takaisin Käkriäisiltä. Ei voinut sinne kirjoittaa: häpesi. Sillä tavoin +vietti miltei kaikki iltansa. Ani harvoin kävi toveriensa kanssa +huveissa. + +Kerran isäntä haukkui hänet pahanpäiväisesti. Uhkasi ajaa hänet pois. +Minne hän nyt täällä ... vieraassa, suuressa kaupungissa? Tovereiltaan +ei hän kysynyt neuvoa; mutta joku heistä oli vihjannut, että Nelman +sopisi ruveta vaikkapa ompelijattareksi, niin hän saisi istua ja tuumia. +Saattoihan sitä nyt ... koettaa. Nelma lähti pois ruokalasta. Löysi +viimein itselleen kamarin kaupungin laitamalla: ikkuna synkälle, +mukulakivillä peitetylle pihalle päin, jonka nurkassa värisi +lehdettömänä yksi ainoa syksyinen syreeni. Huonekaluina pöytä, tuoli ja +sänky. + +Jo kotoaan maalta hän tiesi, että ompelukoneen voi saada +vähittäismaksulla... Ja hän sai sen. Paperilappu ovelle, että tässä asui +ompelijatar. + +Talonmiehen rouva tilasi ensiksi puseron ... ja hänen tyttärensä hameen. +Sanelma koetti parastaan: hameesta tuli toiselta puolen liian lyhyt, +toiselta liian pitkä. Neiti sanoi, että hänen täytyi nyt lähettää se +talonpoikaisille omaisilleen maalle. Ja rouvan musliini oli muka +pilattu. + +Somistaa omat pukunsa ja pukeutua Nelma kyllä osasi: mutta pukujen +tekeminen toisille oli vaikeampaa kuin hän luulikaan. Silti sai hän yhä +hiukan työtä... Kylmä hänellä oli: halkoja myötiin täällä kiloittain. +Eikä rahaa riittänyt edes kunnolliseen ravintoon. Yhtiö korotti vuokria. +Nelma meni valittamaan talonmiehelle ... joka oli usein humalassa ja +raaka ... niin nytkin ... lupasi auttaa Nelmaa vuokranmaksussa, mutta +... sellaisilla ehdoilla. Nelma oli hiukan katkeroitunut, mutta +kuitenkaan hän ei hämmästynyt: sellaisia sanoja hän oli kuullut aina. +Hän lupasi kumminkin maksaa sen vuokran, mitä vaadittiin, ja poistui. +Ehkä hän jostakin saisi rahat... + +Ompelukoneesta tultiin perimään maksua, joka oli jäänyt kahdelta +kuukaudelta suorittamatta. Nelman oli nyt hankittava rahat ... taikka +kone vietäisiin pois. Ei ollut rahaa, ei toivoa... Oli ilta. Taivas +musta... Kadulla satoi lumiräntää... Teki mieli keskemmälle kaupunkia, +jossa valot kiiltelivät sakeammassa. Nelma käveli ajatuksissaan ... +pysähtyi jonkin liikkeen ikkunan eteen. Siihen tuli herrasmies, nuori, +miellyttävä ja kohtelias. Hiukan päihtynyt hän oli, mutta ei suinkaan +tungetellut. Puheli Nelmalle iloisesti nauraen. Suuret, avoimet, mustat +silmät. Pyysi saada hiukkasen kävellä Nelman seurassa. Nelma suostui. Se +herra valitteli rumaa ilmaa ... sanoi, että hänen teki niin mieli pitää +jotain hauskaa! Olisi mentävä jonnekin istumaan! He kävelivät melkoisen +kauan. Nelma ei puhellut juuri mitään... Tuli kuitenkin ilmaisseeksi +olevansa ompelijatar. Herra tarjosi hänelle iloisen ja rattoisen illan +erään ystävättärensä luona. Siihen tyttö suostui. He menivät +sivukadulle, sisään korkean kivimuurin porttikäytävästä. Ovea tuli +avaamaan kookas ja komea nainen, jonka helmoissa hääri pieni, lihava +poika. Nainen kaulaili Nelman kävelytoveria. Hän oli Mimmi Byskata ... +eli nykyään Mimmi Rumfelt. Mimmi-rouvaksi herra hänet esitteli. Rouva +kysyi herralta: + +-- Mistä sinä olet tuollaisen pienen kaunottaren löytänyt? + +Mutta vastausta ei hän odottanut. Mentiin kaikki saliin. Siellä oli +pehmeä sohva, pari tuolia ja pöytä. Ikkunaa peittivät repeytyneet +uutimet ... korkkimatto oli paikkailtu. + +Rouva kantoi heti saliin teetä ja muutamia pulloja, joissa sanoi olevan +oikeaa Ruotsin punssia. Itse hän joi sitä ahnaasti. Pikku poika ronkki +leivoksia ja Mimmi hemmotteli häntä. Herra myöskin kulautteli, Mimmin +vieressä sohvalla. Nelma istui hiljaa tuolilla. Mimmi kehotti häntä +pitämään hauskaa ... ja alkoi sitten haukkua herraa siitä, ettei tuo +ilkimys ollut viitsinyt ottaa nimiinsä hänen huonekalujaan, joten +ulosmittaajat olivatkin ne vieneet: tällaista oli nyt täällä salissa! +Herra väitti silloin olevansa ainakin rehellinen: kun hän kerran oli +niin itsekäs, ettei tahtonut Mimmiä auttaa, niin ei hän sitä +salannutkaan! Mimmi myönsi hänet rehelliseksi ... ja kehui häntä +Nelmalle, jonka nimeä hän viimein kysyi... Herra katseli Nelmaa +iloisesti ... ja tiedusteli häneltä yhtä ja toista. Sanoi olevansa muka +jotain sellaista kuin tutkija, itsekäs, jopa hieman venäläiseen +vivahtava luonne: mikään ei ollut hänestä suloisempaa nautintoa kuin +kärsiä esimerkiksi omista hairahduksistaan... Vierushuoneesta kuului +iloisia ääniä ja rymyä... + +Nelmasta tuntui kuin olisi hän hieman tätä herraa pelännyt. Mutta ei se +mitään... Juomat loppuivat, herra saatteli Nelmaa kotiin ... ja +tiedusteli yhä edelleen hänen kohtaloitaan. Nelma tuskin vihjaili +puutteeseensa; mutta elämäntarinaansa hän ei kertonut. Nelman porttia +lähestyttäessä antoi herra hänelle rahaa vuokraan ja ompelukonemaksuihin +ja erosi sitten hänestä. + +Mutta he tapasivat uudestaan kaupungilla. Ja sitten Nelman kamarissa. +Nelma alkoi enemmänkin kertoa hänelle elämänsä kohtaloita ... +epämääräisin ja katkonaisin sanoin. Tuttava heltyi ja ihmetteli niitä. +Oli tuonut tullessaan juomia, joita Nelma ei juuri maistellut, mutta +herra kyllä: puhuen elämästä ja rakkaudesta ... ja synnillisyyden +ihanuudesta. Nelmasta tuntuivat sellaiset puheet vapauttavilta. Olivatko +synnit sitten ihania? Mitä sellainen ihanuus oli? Ja mitä oli rakastaa? +Ja mikä synti? Jonkinlaista mieltymystä tätä miestä kohtaan Nelma tunsi. +Ystävä auttoi häntä usein rahallakin. + +Niin jatkui seurustelua ... kunnes Nelma kirjoitti herrasystävälleen ja +ilmoitti hänelle erään salaisuuden. Ystävä ei ollut käynyt pitkään +aikaan hänen luonaan. Nyt ei hän vastannut kirjeeseen. Ja pakoili häntä +kotonaan. + +Jopa karkoitti hän ompelijattaren lopulta jyrkästi luotaan, kysyen +häneltä, eikö hän ollut aina sanonut olevansa itsekäs mies? Itsekäs, +mutta rehellinen. Siitä olisi Nelman pitänyt ymmärtää, että hänen oli +vastattava itse teoistaan. + +Nelma ei mennyt sen jälkeen häntä enää tavoittamaan. + +Mutta kerran vielä tulivat he vastatusten kadulla, Nelma surkeana, +rasittuneena ja hermostuneena ... toinen hienona, komeana ja iloisena: +kiiltohattu päässä, mustat hansikkaat kädessä. Herra pysähtyi +juttelemaan Nelman kanssa ... puhui haltioissaan, kuinka järisyttävän +liikuttavaa on nähdä maan multaan kätkettävän se turhuus, mitä sanotaan +ihmiseksi. Hän oli näet menossa hautajaisiin. Sitten oli hänellä hyvin +kiire ... hän kätteli, huiskutti mustalla hansikkaallaan ja katosi. + +Nelma joutui epätoivoon. Rakastunut ei hän ollut. Tosin joskus, iltoina +ja öinä, kun tuo ystävä oli päihdyttänyt hänet juomilla ja sanoilla, oli +tyttö kuvitellut tätä rakkaudeksi. + +Mutta nyt: herra oli hänet pettänyt. + +Puute jatkui. Vähän työtä ... eikä hän jaksanutkaan muuta kuin ajatella +kohtaloaan. Kuljeksi kaduilla ... ja ajatteli. Antautui sekä +katkeruudesta petturia kohtaan että rahapulassa hetkellisiin suhteisiin. +Entisestä asunnosta täytyi hänen muuttaa: raaka talonmies vainosi häntä +siellä. Nyt sai hän kamarin jonkin eukon luona ... ilkeän ja ahnaan, +joka vaani häntä aina: salli hänen olla, mutta muisti vuokranmaksut +silmät säkenöiden. + +Kesällä, jolloin kadut tuntuivat melkein autioilta ja oli tukehduttavaa +ja kuumaa, huomasi tuo eukko, ettei tyttö liikkunut enää poissa kotoa: +istui vain ikkunan ääressä, kuitenkaan ulos katsomatta ... istui +syömättä ja juomatta. Ja hypisteli yhtämittaa tukkaansa. Nelman huonekin +oli epäsiisti. + +Eukko ajatteli Nelmasta voivan koitua aika harmia. Nyt tämä asukki jo +naurahteli joskus kummallisesti. + +Tytön vaatteetkin olisivat olleet kelpaavaa tavaraa. Ja hänen +ompelukoneensa. + +Eukko meni siis lääkärin luokse ja kuvaili Nelman hulluutta ... +lisäillen omasta päästään kaikenlaisia merkkejä siitä. + +Ja sitten vietiin tyttö yhtäkkiä poliisivoimalla hermosairaalaan +maaseudulle ... sellaiseen, jossa pidetään parantumattomia. + +Ei Nelma mielestään suinkaan hullu ollut. Mutta sen hän tiesi, että +hänet tahdottiin täällä tehdä hulluksi! Väsynyt hän oli ... kipeä. +Välistä häntä pyörrytti hirveästi... Ja eikö hullujen joukossa ihan +tosiaan voi tulla hulluksi? + +Kun hän istui epätoivoissaan ja oli hermostunut siitä, että heikkopäiset +ympärillä puhuivat ja tekivät ihan kauheita ... kun hän istui ja nauroi +ja hypisteli tapansa mukaan hiuksiaan, niin tuli hoitajatar kerran ja +huudahti: + +-- Jaha, vieläkö pitää ajatella sellaistakin! Otetaanpas neidiltä nämä +kiharat pois! + +Nelmalta kerittiin tukka päästä. + +Hulluksi hänet aiottiin tehdä! + +Hän pelkäsi... + +Ja siinä hän tuli niin kipeäksi, että hän tuskin muistaa, kun hänen +tyttönsä tuli maailmaan. Tyttö se oli: hän kysyi sitä myöhemmin. +Sanottiin ensin, että se oli jossakin tuolla toisella puolella ... ja +että se tuotaisiin hänelle. Ei tuotu. Viimein se ilmoitettiin viedyksi +kunnalliskotiin. Nelma kaipasi sitä... Siinä hän alkoi selvitä. Mietti +keinoja, kuinka hän pääsisi täältä pois. + +Parani siinä määrin, että saattoi jo tehdä askareita ... niin kuin +järjissään oleva ainakin. + +Kauhea paikka tämä. Joku päivä sitten muudan väkevä hullu tarttui +hoitajattaren tukkaan ... ja toisella kädellään ikkunaristikon ylimpään +tankoon: riiputti siinä tuota isoa naista monta minuuttia ... kunnes +vartijat ehtivät hätään... + +Nelma karkasi pois. Oli pimeä ja sateinen syksyiltä. Hoitajattarella +vieraita: istuivat sisällä, joivat kahvia, nauroivat, lauloivat ja +soittivat kitaraa. Nelma kävi kaivolla noutamassa vettä. Ulko-ovi +lukittiin kyllä hänen sieltä palattuaan, mutta Nelma huomasi, että +hoitajatar unohti avaimet keittiön pöydälle ... unohti ja meni jälleen +sisään. Nelma väänsi oven auki. Eteisestä otti hän johtajattaren +päällystakin ... ja katosi pimeyteen. Piileksi halkopinojen takana ... +kun kuuli askeleita. Pääsi ohitse vartijan ... juoksi, juoksi! Pelkäsi, +että hänet saataisiin kiinni. Tuli rautatieasemalle. Aikoi Mimmi +Byskatan luokse Helsinkiin. Mutta hänellä ei ollut rahaa. + +Hän päätti kulkea jalkaisin tuon kauhean pitkän matkan. Kulki koko yön. +Saapui aamulla hämärissä perille. + +Mimmi kätki hänet, syötti, juotti. Lähetti, varmuuden vuoksi, sairaalan +johtajattaren päällystakin takaisin sen omistajalle. Kävipä vaatimassa +Nelman tavaroitakin siltä akalta, jonka luona Nelma viimeksi asui. +Hävytön akka oli ne jo myönyt ... muka Nelman vuokrasta. Silloin antoi +Mimmi pikku ystävättärelleen omia pukujaan. Mimmillä niitä oli, vaikka +hänen asiansa alkoivatkin jo sekaantua. Hän joi ja remusi ... ja juoksi +katuja. + +Saadakseen parempia kavaljeereja oli Mimmi ruvennut käyttämään nimeä +Mimmi Rumfelt. Hänellä oli ollut tuttavana eräs saksalainen upseeri, +jonka nimi oli Strumpffelt ... aatelinen nimi. Saksalaisuus oli nykyään +muodissa. Mutta Strumpffelt oli vaikea lausua ... eikä Mimmi sitä +osannut kirjoittaakaan. Hän muutteli siis vähän tuota nimeä ... ja +esiintyi nyt aatelisen saksalaisen leskenä. Sekin temppu hankki hänelle +muutamia uusia ystäviä. + +Mutta silti menivät Mimmin hommat nurin. Poliisi ahdisteli häntä metelin +tähden, jota hänen huoneistossaan pidettiin. Ja talonomistajatar oli +aina kimpussa. Jonkin aikaa Mimmi tuli toimeen: hän sai vuokransa +maksetuksi. Mutta lopulta ei sekään auttanut. + +Nelma kuljeksi Mimmin mukana. Muutakaan neuvoa ei hänellä ollut. + +Lastaan olisi hänen välistä tehnyt mieli käydä katsomassa. Siitä +varoitti Mimmi häntä: panisivat Nelman kunnalliskodissa työhön lapsen +elatuksesta. Eikä Nelma tahtonut kunnalliskotiin ... niin pelkäsi hän jo +hermosairaalaakin. + +Ja kuitenkin joutui hän vielä näiden laitosten tapaiseen paikkaan. + +Kun hän ja Mimmi eräänä iltana samosivat yhdessä, suojatti ja suojelija +parittain, rappiolle joutuneitten naisten tavalla, ajelivat poliisit +vimmatusti heitä. Mutta viime tingassa tuli silloin pelastaja: +slummisisar. + +Mimmi tarjosi heti hänelle itsensä ja Nelman. + +He pääsivät tänne turvakotiin. Kiipelissään oli Mimmi jo aikaisemmin +vienyt Pojun tätinsä luo, eroten hänestä satakin kertaa häntä suudellen. + +Mutta niin kuin Mimmi Rumfelt oli kehunut, ei hän aikonut kovinkaan +pitkäksi aikaa tänne jäädä. + + + + +XVIII + + +Sakris Kukkelman huudahtelee itsekseen: + +-- Minun Nelmani ... minun oma kuningattareni... Minun impeni... Minun +kullan-liruni! Minä teen sinulle ... huvilan. + +Hän oli ottanut tänä aamuna kylän puodissa puheeksi, kuinka hän haluaisi +itselleen tonttia. Ja silloin oli muudan mies siellä väittänyt ... +kauppiaan päänpudistuksista huolimatta ... että maata alettaisiin +kohdakkoin jakaa kaikille köyhille kymmenestä pennistä neliömetri. + +Sellaista maansaantia Kukkelman nyt ajattelee ... yrittäessään veistää +hirttä. + +Muori katselee jälleen portailta. Ja hän ärähtelee itsekseen. Onko +Kukkelman sokea? Hänen piilunsa iskee sinne tänne ... milloin syrjään, +milloin puuhun! Haha, mikäs nyt tuli! Veistäjän tukkahan näytti +tarttuvan kiinni hirteen... Sakris oli lyönyt haivenensa kaarnan +repeämään. Siinä hän nyt pyristeli ja tempoi ... kurahteli +harmistuneesti. Viimein väänsi toisella kädellään kirvestä irti puusta +ja kiskoi toisella hiuksiaan. Muori naurahtaa, hohottaa. Yhden +hiustupsunsa oli Kukkelman typistänyt piilulla poikki ... piteli +kourassaan katkennutta tukkua, katseli toiselle olkapäälleen valuneita +hiuksiaan, rypisteli kulmakarvojaan ja huudahti: + +-- Äsh, mitäpä nyt Nelma tämän päälle meinaa? Ja ... mitä tällainen +merkitseekään? + +Muori kysyi: + +-- Minkä päälle? + +-- No ... kun minun kaunis tukka on poikkastu, vastasi Sakris. + +-- Poikkastu! Ja ... mikä se Nelma sitten on? jatkoi muori ivallisesti +ja uteliaasti. + +Sakris Kukkelman oikaisi selkänsä pystyyn, nojautui piiluunsa ja +vastasi: + +-- Nelmako? Ette te sitä tiedä! Minun heilini! Minun nuori ja nätti +heilini. Ja hän on minulle rakkaampi ... kuin mikään keisarinna olisi! +Niin, tuhannella markalla minä en antaisi mihinkään sellaista. Häntä +minä olen ... tässä ajatellut. + +Ja samassa alkoi Kukkelman jo köntiä pois työstä, turvakodille päin. +Tylsän piilunsa jätti hän hirsikasan viereen. Olikin jo iltapuoli +hyvässä menossa. + +Nyt kurkistelee Sakris Kukkelman jälleen turvakodin portilla. Mimmi +Rumfelt on pihalla. Sakris huudahtelee kuiskaten: + +-- Mimmi von Rumpfelt! + +Mimmi tuli, kysyi portin raosta, lehtevien puiden varjosta, +salaperäisesti: + +-- Kuulkaas nyt: onko rakennusmestarissa miestä? + +-- Miestä... Minäkö? huudahti Sakris nopeasti. + +-- Naisten asioissako? + +Ja hän päästi mukulaisesta kurkustaan iloisen naurun ... särähtävän ja +kimeän ja ikään kuin hirnuvan naurun. Ojensi polvensa, joihin hän oli +kämmenillään nojaillut, pisti peukalot liiviensä kainaloihin ja alkoi +kävellä edestakaisin portilla ... poskissa hehku, mikä tulistui sikäli +kuin hän nyt kehui ja kuvaili, kuinka paljon hänellä oli ollut naisia +... niin paljon, ettei hänellä ehkä ole sormiakaan niin monta, että +heitä kaikkia luetella saattaisi... Ja kuinka ne kaikki olivat olleet +rakastuneita häneen, tyytyväisiä häneen: olisivat antaneet vaikka +sydänverensä hänen tähtensä ... syöneet hänet ... elävältä. Mutta +hänelle ei ole kuka tahansa kelvannut. Hänen oli täytynyt heitä hyljätä; +he kyllä itkivät, mutta ei hän sille voinut mitään. Nyt vasta oli +hänelle määrätty nainen löytynyt: Nelma! + +Etteikö siis Kukkelmanissa olisi miestä! Hän nauroi itsetietoisesti; +hänen keltaiset hampaansa kaikki näkyivät. + +Tätä ei Mimmi Rumfelt kuitenkaan ollut tarkoittanut. Silti hän ällistyi +ja huudahteli: + +-- Ah, ah, ihanko totta? Herre min Gud, minä itse melkein tahtoisin +tulla herra Kukkelmanin kanssa. Minä vapisen aina kun ajattelen... +Mutta: tehän olette mieltynyt Nelmaan. Hän onkin niin nuori ja kiltti. +Ah, te olette herkkunasse, rakennusmestari! + +-- Jaa, sitä minä olen, vastasi rampa. + +Mimmi jatkoi: + +-- Mutta, kuulkaas, nyt minä tarkoitin sitä, onko teissä miestä ottamaan +kultasenne täältä? + +Mitähän Sakris nyt? + +Hän esittää jälleen heti tikapuitaan. + +Sellainen ei Mimmille kuitenkaan kelpaa: karkureita ajettaisiin takaa +... ja saataisiin kiinni. + +Mutta mitähän, jos rakennusmestari sanoisi olevansa Nelman sukulainen? +Ja pyytäisi häntä ... viisaasti ja viekkaasti ... itselleen +emännöitsijäksi. + +-- Ahaa, niinhän se olikin! huudahti Kukkelman. -- Niinhän se oli! Se on +konsti, joka kävelee. Täältä jaetaan huushollerskat monille. Niin ... +turhaa on piinata ihmiset ... tehdä väkivaltaa, jos voi käyttää +rauhallista konstia. Minä ... huomenna sanon täällä ... tulen tänne +puhumaan, että olen Nelmalle sukua. Ja oikeastaan: enkö minä sitten +olekin? Paljon, paljon enempi minä olen hänen puolestaan. Olenhan pian +niin kuin yksi ja sama hänen kanssaan. Mutta ... minkälaisella tavalla +nyt tehtäisiin? + +Siitä nyt neuvotellaan. Sakris esittää: + +-- Kuinkas, jos sanon, että olen saanut kirjeen hänen äidiltään? Missä +hänen äitinsä on? Niin, olen saanut kirjeen, että pitäisin silmäni hänen +päällänsä. Ja minä pidän ... niin kuin omat silmäni! Missä hän on +syntynyt? + +-- Bravo, huudahti Mimmi. -- Mutta Nelma-raukalla ei ole äitiä eikä +isää. Phyi, ne olivat punikkeja, ne tapettiin! Nelma ei toki ole +punikki, ja sen saatte uskoa. + +Sakris vastaa: + +-- Mitä te puhuitte? Punikki? Minun suojani alla saa hän olla punikki +... niin paljon kuin tahtoo. Hän on Nelma... Ja hän on kuitenkin +ihminen. Mutta kuinka me nyt tekemme? Eikö hänellä sittenkin ole kukaan, +joka on käskenyt minut hakemaan hänet täältä pois? + +Mimmillä on sellainen henkilö tiedossa: eräs Sanelma Kinnusen äidin +käly. Huomiseksi sanoo hän ottavansa hänestä tarkemman selvän. + +Vielä pitäisi olla kirje, jossa tuo sukulainen pyytäisi Sakrista käymään +ottamassa Sanelman hoitoonsa. Mutta sen kirjeen sanoo Mimmi osaavansa +tehdä. + +Vielä selittelee Mimmi Sakrikselle, että tämä johtajatar on sellainen ja +sellainen ... ja kuinka hänen edessään on ovelinta käyttäytyä. Ja ellei +tämä onnistuisikaan, niin se on Mimmistä jännittävää ... ja suututtaa +aika tavalla lohikäärmettä. + +-- Miksipä se ei onnistuisi? ihmettelee Sakris. + +-- Miksi hän ei päästäisi Nelmaa täältä? Täytyyhän minun saada +huushollerska. Minä en voi muuten olla! Ja ... nyt juuri minä olen +kuullut, että maata pitäisi saada kymmenen pennin edestä neliömetrin. +Ajattelen meille paikkaa tuolta Reckhalsista, Vantaan kosken partaalta. +Ja siellä minä ja Nelma ... siellä me..! + +Yhä kiihtyvässä tahdissa alkaa Kukkelman sitten puhua taas omasta +tuvastaan ... ja sikalasta, jonka hän rakentaa ... ja kanalasta, ja +trekoorista, jossa on stikkelperipensaita ja muita marjoja ... niin +paljon, että niiden kauppaamisella eletään. Kuvailee kamaria, jonka +ikkunalla Annansilmät eli Ahkerat-Liisat kukkivat ... ja tyttöä, joka +palvelee häntä ... taikka paremminkin Sakris tyttöään palvelee. Kalpea +on Sakris innostuksesta ... mutta pitkässä ja kärjestä pystyssä nenässä +palaa kaunis hehku. + +-- Johtajatar tulee! varoittaa jälleen Mimmi. Sakris vetäytyy aidan +taakse... Hän odottelee siellä... Ja piirtää aikansa kuluksi +lyijykynällään keltaiseen lankkuaitaan ison sydämenkuvan, jonka sisässä +on ankkuri ja kirjaimet S ja K. + +Aika ilman hänen omaa impeään on kovin ikävä. + +Kummallista: nämä kirjaimet sopisivat heidän molempien nimiin. +Sanelmahan oli Kinnunen ... ja Sakris Kukkelman. + +Ihmeellisesti nuo yhteen soveltuvat kirjaimet tulivatkin siihen: aivan +kuin itsestään ... ikään kuin sitoen Sakriksen ja Nelman toisiinsa. Niin +kuin jo uni ja ennustuskin olivat sitoneet. + +Kovin merkillistä ... ja uskottavaa! + +Lopulta lähti Sakris turvakodin luota tomuista ja lämpöä huuruavaa tietä +pitkin. + + + + +XIX + + +Sakris on varsin rehellinen kansanmies. Mutta kansanihminenkin saattaa +olla ovela ... kun niikseen tulee ... yhtä hyvin kuin porvarikin. + +Koko yön ja päivän mietiskeli hän, millä tavoin narraisi Nelman +johtajattarelta pois. + +Nyt hän menee ja soittaa turvakodin porttikelloa. Tullaan avaamaan. +Kukkelman kysyy, onko täällä sellainen tyttö, jonka nimi on Sanelma +Kinnunen. + +Ja sitten pääsee hän johtajattaren pieneen ja sievään huoneistoon. + +Johtajatar on herrasneiti, vanha ja kookas. Hänen päänsä on harmaassa. +Nenällä kiiluvat silmälasit, joiden läpi ankarat ja kunnialliset, mutta +herkkäuskoiset silmät tähystelevät. + +Johtajatar näkee pitkätukkaisen tontun jalkainsa juuressa ... ja +hämmästyy. + +Sakris on hyvin siististi puettu. + +Mutta punajuovaista liinaa ei hänellä nyt ole kaulassa, vaan sininen. + +Sakris on vakava ja nöyrä, lähes alakuloinen. Hänen vaaleat silmänsä +tirkistelevät vilpittöminä ja viattomina. Hän puhelee kohteliaasti ... +seikkaperäisesti ja verkalleen. Ja nyökyttää hartioitaan ... huokailee. + +Neiti pyytää rampaa istumaan. Sakris kapuaa tuolinreunalle ... nököttää +siinä, hipoen kierolla jalkoterällään permantoa. + +Rakennusmestari siis... + +Mitä onkaan rakennusmestarilla asiaa? + +Niin, Sakris on tullut pyytämään täältä onnettomien naisten kodista, +missä tehdään ihmisille niin paljon hyvää, erästä sukulaistaan. +Päästämään hoitolaa siitä raskaasta huolesta. Se sukulainen on Sanelma +Kinnunen ... hyvin onneton tyttö. + +Aivan ihmeellinen seikka oli, että Kukkelman sai tietää Nelman olevan +täällä. Kukkelman näet liikkuu urakoissa milloin missäkin ... ja juuri +eilen, kun Nelman tädiltä oli tullut hänelle kirje tuonne Krokelbyhyn, +hänen varsinaiseen asuinpaikkaansa, oli hän sattunut käväisemään +Krokelbyssä. Ja nyt kiiruhti hän kohta tänne. + +Ja sitä paitsi osui niin hyvin, että hän tarvitsee nyt itselleen +emännöitsijää. Entisen hän oli erottanut: se oli hävytön ... juoksenteli +kaiket illat ulkona ... ja oli epäsiisti. Vaikeaa, jopa mahdotonta on +nykyisinä pahoina aikoina löytää oikeaa ihmistä. Mutta juuri nykyään, +kaiken yhä kallistuessa niin hirveästi, on yksinäisen ja ... jos siitä +puheen ottaa ... kivulloisen ihmisen suorastaan mahdotonta tulla toimeen +ilman naisihmistä, joka keittäisi hänen ruokansa, korjailisi hänen +vaatteitaan, paikkaisi hänen sukkiaan. Sakris sanoi toivovansa aina olla +siisti, tahtovansa sitä, palavasti haluavansa. Mutta täkäläiset kylien +naiset ovat likaisia ja kauhean viekkaita: ei suinkaan niistä tiedä, +lintujako ne ovat vai kaloja. Sellaista elämää ei Kukkelman rakasta: ei +hienoakaan huhua, että hän eläisi sillä tavalla. Juorujen suun hän +tahtoo nyt pistää tukkoon. Siksi hän ottaisi sukulaisen +emännöitsijäkseen... + +Johtajatar hymyili: mitähän tuostakin juoruttaisiin? Mutta hyvä, että +hänkin pelkäsi juoruja! Sakris jatkoi: + +-- Rahoja minulla kyllä on... Aina toimeen tullaan... Ja siellä +Krokelbyssä minulla on ... omat huoneet... + +Niin, pienen, malmisen keittiön onkin Sakris jo aikonut hankkia, kun +asettuisi Nelman kanssa yhteen. + +-- Rakkaus on kaunis asia maailmassa, sanoo Kukkelman. -- Ihmisen täytyy +rakastaa ... se on hyvä ... rakastaa lähintänsä. Saita hän ei saa olla +... eikä sydäntä vailla. Kyllä minä ylöspitää tuon köyhän orvon, jolta +vanhemmatkin ovat hukkuneet. + +Sakris ajatteli, että kaunis Nelma oli niin avuton ja yksin. +Todellisestakin hellyydestä hersyi pari kyyneltä hänen +silmäkoloihinsa... + +Sitten kaiveli hän povitaskuaan, levitti auki ja ojensi johtajattarelle +Nelman tädiltä, Rosina Kypenäiseltä, tulleen kirjeen, jonka Mimmi oli +tehnyt vasemmalla kädellään. + +Kovin runsaasti siinä kirjeessä oli sanoja: "Rakas, kaukana asuva +Sakri-serkku" ja "Rakas serkku". + +Sitten seurasi: + +-- Terveisiä maalta se musta lehmä kuoli punatautiin se oli Tuntuva +vahinko köyhälle perheelle. Kohtahan ne pääsevät lapsetkin sieltä +koulusta kotitöihin ja minä olen nyt käymässä täällä Kaupungissa +käymässä Ananjas ei ole kotona niin ei saa vielä haurata sitä Lehmää +suohon, Vaan ensi viikolla jonakin päivänä kuin näkee. Tottahan ne +apteekkarit lienevät antaneet niin kovat rohdot kun se niin pian +kuoli... + +Toisella sivulla puhui muka Rosina Kypenäinen Pertta Kinnusesta ja +Maunosta, noista hurjista, jotka saivat Jumalan kurituksen huonosta +elämästään. Mutta Sanelman pitäisi joutua silmälläpidon alle, ettei hän +eksyisi pahoille teille. Rosina oli kuullut reissuavaisilta, että +Sanelma oli jossakin orpojen kodissa täällä päin: kai sinne maalle on +lähtenyt kesälomalle piikoja ... tai muut matkustavaiset ovat Rosinalle +kertoneet. Siirtyyhän niitä ihmisiä sinne pohjoiseen. + +Yksi ihme asia vielä: miltei kohta, kun Kukkelman sai tämän kirjeen, +näki hän yhtäkkiä, eilen, paluumatkallaan Krokelbyssä, Nelman täällä +ikkunassa. Se oli tapahtunut niin kuin jonkin sisällisen olemuksen +neuvosta! Niin kuin jokin olisi hänelle aivan sanonut, että katsokoon +hän nyt tuonne ikkunaan. Niin, eilen oli Kukkelman nähnyt Nelman. Hyvät +henget olivat häntä neuvoneet. + +-- Jumalan kaitselmus ehkä..! Jumalan kaitselmus, kuulkaas ... mikä +olikaan nimi? oikaisi johtajatar. + +-- Niin, tosiaankin ... se voi olla sitä, vastasi Sakris. + +Kirje päättyi sanoilla: + +-- Jos nyt pitäisit huolen Nelma-parasta kun meillä ei ole varoja ja on +oltu terveitä, jota herran lahjaa toivotamme sinullekin. Hyvästi niin +kuin Käestä käteen, vaikkei kätemme ylety eikä äänemme kuulu. + +Kukkelman vakuutti uudestaan kyllä pitävänsä tytöstä huolen ... niin +kauan kuin Nelma häntä tarvitseisi; ja se olisi kauan! + +Kukaan ei saisi Nelmaan koskeakaan! Sitä vakuuttaessaan Sakriksen silmät +välkähtivät. + +Johtajatar kysyi nyt, että kai rakennusmestari tiesi ... mikä nimi +olikaan ... tiesi kai Kukkelman Sanelman heikkoudet? Ettei hänen +tahtonsa ole luja ... että hän oli ollut vankilassakin. + +-- Vankilassa? ällistyi Sakris. + +-- Aivan niin, ajatelkaas, näpistelystä, selitti johtajatar. + +Sakris raapaisi korvallistaan ... ja myönteli: + +-- Jaha, niin ... näpistelystä... No ... kyllä se kusiini siitä minulle +kirjoittikin, silloin ... siihen aikaan. + +Ja vastenmielinen tunne Sakriksen sydämessä helpponi: Nelma oli siis +ollut vankilassa ainoastaan pienestä näpistelystä. Sakris sanoi +parantavansa erehtyneen tytön. Köyhyydessään oli Nelma voinut sellaista +tehdä. + +-- Mutta kai tiedätte senkin, että Nelma on ollut hyvin hermostunut, +jatkoi johtajatar. -- Mielisairaalassa. Ehkä hänestä voisi tulla teille +liian paljon huolta. + +Sakris joutui yhä enemmän ymmälle. Mutta ikään kuin välttääkseen, ettei +hänelle kerrottaisi enää jotain muutakin, mikä hävittäisi hänen +kuvitelmansa tästä nuoresta ja kauniista tytöstä, alkoi hän hokea: + +-- Jaa ... jaa, minä tiedän kyllä ... kaikki. Minä pidän hänestä niin +kuin omasta silmästäni. + +Johtajatar lupasi sitten harkita asiaa ... ja kuulustella itseltään +Sanelmalta, haluaisiko tyttö lähteä tälle sukulaiselleen +emännöitsijäksi. + +Eipä vanha ja viaton herrasneiti aavistanut pikku sutta sentään +tällaisessa miehessä ... rakkaudesta hehkuvaa sydäntä Sakriksen surkean +kyttyrän kätkössä ... sydäntä, joka himoitsi nuorta karitsaa. Moinen +olisi tässä maailmassa ollut hänelle uskomaton ihme, sellainen +kummallisuus, että hänen hapsensa olisivat nousseet pystyyn ... +maailmassamme, jossa ei kuitenkaan mikään kumma ole mahdotonta, koska +kaikki on maailmasta syntyisinkin. + +Entä Sanelma? Hänellä oli täällä ikävä... Yksitoikkoista ja yksinäistä. +Hän olisi kyllä saanut joskus kävellä hoitolan ulkopuolellakin, mutta +ainoastaan jonkun sisaren seurassa... Se tuntui hänestä vangitsevalta. + +Mutta viime aikoina ei hän ollut halunnutkaan kävelylle. Minnekä mennä +... tällaisella seudulla? Eihän täällä ollut edes järveä. Ainoastaan +vieraita, apeita, alavia maita ... ja tuo synkkä meri, tylyn näköinen: +sen vesikin oli hänestä iljettävän sameaa. + +Pikku tyttöään hän halusi nähdä. Mutta Mimmi sanoi, että jos hän siitä +täällä hiiskuisi, niin vietäisiin se lastenkotiin ja Nelma saisi +elävältä hautautua sinne. Sen sijaan: jos hän nyt menisi emännöitsijäksi +tälle pikku rakennusmestarille, niin voisi hän kenties pian ottaa +lapsensakin luokseen. + +Mimmi lupasi kyllä pitää huolen siitä, että hän itse ilmestyisi Nelman +seuraksi. + +Miksi ei Nelma olisi valehdellut? Se ei ollut hänelle kovin vaikeaa. Hän +sanoi siis johtajattarelle tuntevansa Kukkelmanin, äiti-vainajansa +orpanan ... ja menevänsä hoitamaan Kukkelmanin taloutta. + + + + +XX + + +Nyt taluttaa kääpiö Nelmaa pois turvakodista. + +Minne Sakris häntä vie? + +Tietysti liikemies Mikko Suomenvaaran paviljongille. + +Nelman pitää aina olla hänen lähettyvillään. + +Siellä sopisi Kukkelmanin asua Nelman kanssa aluksi ... kunnes työ +palstalla valmistuisi. Nelmakin oleskelisi Mikon eteisessä. Miksipä ei? +Mikko on iloinen mies ... aika huiskale. Herranakaan ei Sakris häntä +pitänyt: oli kylällä kuullut, että Mikko oli niin pian noussut +talonpojasta gulashiksi ... ja ovathan ihmiset sitä paitsi kaikki +yhdenvertaisia ja samanarvoisia ... tosiaan samanarvoisia. + +Mikäpä olisi Kukkelmanin kuumina kesäöinä loikoa Nelman kanssa viileässä +eteisessä, vaikkapa koivunlehdistä kyhätyllä laverilla? Ja istuskella +illoin rannalla, jota suhiseva kaislikko reunusti. Ja soudella... + +Kun Sakris teki työtä, olisi Nelma koko päivän siinä äärellä. + +Ja heilinsä ruuasta maksaisi Sakris tietysti Mikolle taikka tädille. + +Näin Sakris aikoi. + +Mutta siitä nyt ei tullut mitään! Vanha täti, jonka Sakris lopultakin +havaitsi oikeaksi kiusantekijäksi, merkillinen, taikauskoinen ämmä, +nousi kovaan vastarintaan. + +Sakris talutteli läähättäen ja pihisten huvilaan nuorta tyttöä. +Iloisesti hän huudahti tullessaan: + +-- Terve, terve, täti! + +Ja sanoi sitten, että tässä oli eräs vieras, joka jäisi tänne ... taikka +Sakris aikoi pyytää, että hän saisi olla täällä. + +Muori vilkaisi kääpiön seuralaiseen. + +Sakris kiiruhti nyt valaisemaan asiaa pienellä valheella, joka oli jo +kypsynyt hänen päässään hänen sitä varsinaisesti ajattelematta, +ainoastaan luonnollisena jatkona turvakodissa tehdylle alulle. Hän +sanoi: + +-- Tämä on kusiini minulle. Joutui pois tehtaasta Helsingistä ... jossa +nyt työ loppuu. Ja tulee minulle huushollerskaksi. + +-- Kusiini? Mikä ... kusiini? Ja mistä tehtaasta? kysyi muori. + +-- Se on ... kalatehdas Hermannissa. Ja kusiini ... mikä se nyt onkaan +suomenkielellä? + +Viimein sai Kukkelman jollakin tavoin selvitetyksi, mikä kusiini on ... +ja muorin käsittämään, että Nelma oli hänelle ainakin jokin sukulainen. + +Mutta muoriko olisi sitä sukulaisuutta uskonut? + +Olisiko tuolla jumalattomalla oikein sukulainen? + +Ja noin nuori! + +-- Ei tänne ketään oteta, sanoi muori. + +Pahaksi onnekseen selitti Kukkelman, että tyttö oli orpo, koska hänen +vanhempansa oli ammuttu vallankumouksessa. + +Punaiset vanhemmat siis. + +-- Nyt saatte laputtaa täältä ... ja joutuin! huudahti muori. + +-- Se ei käy laatuun! vastasi Sakris. + +Luonnollisesti saattoi maalaismuori epäillä Nelmassa jotain. Mutta mitä +hänessä oikeastaan oli epäilemistä? Sekö, että hän oli Sakriksen ... +heili ... tai vaimo ... vai mikä: kunhan oli jotain! Sellaista epäilystä +ei Sakris ymmärtänyt. + +Taikauskoinen oli tämä ämmä tosiaan. + +Kukkelman ei tiennyt, pitikö hänen tällaiselle taikauskolle itkeä vaiko +nauraa. + +Sitten hän suuttui ... ja yleensä rampa suuttui pian. Ei ruvennut +kuivalle eukolle lisää selittelemään ... selvässä asiassa, tyhmälle +ihmiselle. Sakris sanoi, että siinä tapauksessa hän lähtee huvilasta +pois ... ja koirakartano saa jäädä kesken. Nelmasta hän ei eroaisi: sitä +oli turha odottaa... Sitä olisi koko maailman turha odottaa! Kukkelman +huudahti: + +-- Jos Mikko nyt olisi kotona, niin olen vissi, että hän antaisi tämän +tytön jäädä tällä. En minä saata jättää hänet ilman yksinään. + +-- Siitä ei teidän kannata olla varma, vastasi muori. -- Ja ... parempi +onkin, että työn jätätte. + +-- Bra, bra! sanoi Sakris. + +Hän siis veisi Nelmansa Krokelbyhyn ja odottaisi siellä, kunnes Mikko +tulisi kotiin. + +Mutta rahansa hän tahtoi nyt saada. + +Se kyllä kävi muorin mielestä päinsä. Pitää arvioida työ ... ja muori +oli sen jo kutakuinkin arvioinutkin. Noin puolet oli Sakris kaatanut, +veistänyt ja salvanut tarvittavia hirsiä. Toinen puoli urakkasummaa siis +voitaisiin antaa. + +Kukkelmanin silmät yhä hiukan säkenöivät. Mutta lopulta hän suostui. +Sanoi vielä ainoastaan: + +-- Mutta ... kyllä nyt Mikolle tulee haaveri ... kun ei tämä työ joudu +aikanaan. Jos minä saisin olla Nelman keralla täällä, niin... Ei ole +minun syy, että se nyt jää kesken. Myöhästynytkö on? Hah, hah ... te +ette ymmärrä näiden asiain päälle mitään! Nyt se oikeastaan on tehtykin. +Ylöspano ei ole mitään ... se käy nopeasti. Tuossa tuokiossa tulisi +bygninki valmis. Mutta nyt ... kun itse katkaisee pykääminen ... niin... +No, lähden sitten. Terve, terve, täti! + +Ja Sakris alkoi tallustella Nelman kanssa Krokelbyhyn päin, seljässään +Nelman vaatemytty ja kainalossa harmonikka. Työkalunsa jätti hän Mikko +Suomenvaaran huvilalle, asettaen ne eteisen nurkkaan. + +Krokelbyssä oli hänellä toki kamari. + +Ja nyt oli kesä! + +Ja rahaa ... sitä oli toki aluksi. + + + + +XXI + + +Niin, oli täysi kesä. + +Miten olikaan Krokelby muuttunut? + +Tuolta pilkistelivät huvilat metsistä ... lehvät piilottivat ja +hukuttivat rakennukset kauneuteensa, peittivät ne vihertävillä +verhoillaan. Kuusten ja petäjien havut olivat tulleet tuuheiksi ja +pehmeiksi... Kukkasia kiilui siellä ja täällä. + +Jos ken kävelijä Helsingistä osui tänne pohjukkaan, ei hän huomannut +enää tuon suurimman huvilan kypärähuippuista tornia, joka oli niin kuin +uudenaikaisen kirkon ... ja itse huvila kuin kirgiisiteltta. Syreenit +kätkivät nyt tornia ja seiniä esiripullaan. + +Ja noin olivat viinimarjapensaat paisuneet ja pöyhistyneet ... nuo, +jotka vielä toista kuukautta sitten näyttivät törkykasoilta mustilla +saroillaan. + +Mikä lumous! + +Tämä mökki tässä, ikään kuin matkalaukku, jonka kuperasta taitekatosta +puuttuu vain kädensija, josta kaupparatsu voisi kuljetella sitä sinne ja +tänne kaupaksi ... tämä mökki vaahteroiden keskellä on nyt niin kuin +huvimaja somassa yrttitarhassa... + +Tuolta mäeltä, huonosti maalatun huvilan seinämältä, kallionlokeroista +hohtelee kävelijän silmään tulppaanien terävä puna..! + +Melkein jokaisessa töllissä on toki muutama syreeni ... ellei parempaa, +niin katkottu tynkä. Taikka pari valkoruusupensasta. + +Somilta näyttävät työväenkin kyläosan kattoryhmät, sinne tänne metsään +vapaasti kylvettyinä, koivujen ja lehmusten siimeksessä. Kotoisilta ne +näyttävät. Musta saattaa olla asumus talvella: ikään kuin +toivottomuuttaan tuijotteleva. Tuntisiko sitä nyt entiseksi, enää ... +tuota vinoon kallistunutta, jonka ikkunat ovat rikki taikka paikatut? +Nyt kaunistavat sitä tuomet ... tekevät sen runolliseksi. Mökillä on +ympärillään kokonainen tuomitarha: pieni puisto ja metsikkö suuria +tuomia... Ja seinänvieressä kukkii keltaisia narsisseja. + +Sitten ... piankin seuraavat kurjenmiekat, valkeat, tummansiniset taikka +keltaiset. Ja keisarinkruunut, joiden tiilenhohtava, pikarimainen +terälehdistö julistaa kuumaa kesää, ikään kuin kohottaen maljan +palavalle auringolle. Ja alkavat kukkia hennosti oksiaan riiputtavat +särjetyt sydämet ... ja kaikenlaiset muut kukat. + +On kesä, rikkaiden ilo ... ja köyhille onni. Ei ole nyt enää huolta +haloista ... ikkunoitakin avataan ... ja vaikkapa viemärioja saattaa +kuljettaa naapurien jyrkiltä pihamailta ohitse pesu- ja roskavesiä, niin +koivujen lehdet toki tuoksuvat joukkoon hyviltä. Eikä huolta lasten +jalkineista ja vaatteistakaan ... lasten, jotka nyt kirmailevat +metsissä, kallioilla ja maantiellä. + +Lämmintä huuruavina iltoina viheltävät viiriäiset korkealle ... ja rusko +paistaa tulipunaisena lännen soiden takaa etäältä. Silloin soivat +harmonikat tölleissä, töllien pihoilla ja pölisevillä maanteillä ... +tehtaista palanneiden taikka tonttiensa muokkaamisesta levähtävien +työläisten käsissä ... vedettyinä esille talvellisista loukoistaan... Ne +soivat raisuja, kesyttömiä säveleitä, muodottomia, mutta onnellisia. +Yhtä ja samaa enimmäkseen ... yhtä ja samaa. Kylä raikuu ilakoivia +ääniä. Istuskellaan kuisteilla ja kukkalavojen vieressä. + +Toiset jälleen ovat metsässä ... aikuisetkin, ainakin illoin ja pyhinä, +jos kuka ei pääse työltä arkena. Saartaahan metsä Krokelbytä läheisenä, +sakeana niin kuin korpi ainakin. Sinnepä nyt työtön mies, mutta ei enää +työttömyyttään niin valittava ... taikka väsynyt ... lämpöisille +kallioille ... vaimonsa kanssa, lapsineen, harmonikka mukana. Tai +kesäheili kainalossa, välistä pirtupullo taskussa. Siellä on hyvä +kelliä, kätkössä maailmalta ... rauhassa. + +Kukkelmanin kamarissa Krokelbyssä on Nelma. Ja itse Kukkelman on +onnellinen. + +Niin tyytyväinen, ettei hän uskoisi tämän olevan oikein tottakaan. Hän +naurahtelee itsekseen. Ja ajattelee: + +Tämä miltei saattaa olla jälleen jotain unennäköä... + +Kaikki on nimittäin sellaista hämärää kuin uni ... samanlaista kuin +ilmakin, joka nyt peittää maailmaa. Oli nimittäin se kesä, jolloin koko +Suomen kattoi Venäjältä vyöryvä savu: kertoivat ryssien polttelevan +kotimaassaan metsiä, soita ja talojakin. Polttivat niitä niin paljon, +että meidän maamme ja Ruotsi ja Norjakin oli välistä aivan sauhuun +tukehtua. Kaikki ikään kuin yhtenä usvana, alangot ja merenlahdet ... +niin että tuskin erotti mäkiä tai saaria ollenkaan... Ja huviloita, +latoja, jopa pienempiäkin esineitä voi selvästi nähdä ainoastaan +läheltä. Kuitenkaan ei Kukkelman nyt tuumiskellut tällaisten +mielettömien tulipalojen syitä. Lempeä luonto oli muuttunut hänelle +uneksi, melkein yhtä ihmeelliseksi kuin sekin, joka oli antanut hänelle +omaksi kauniin tytön. + +Joskus tunsi Kukkelman olevansa suorastaan jonkinlainen keisari. Olihan +hänellä nyt keisarinnansa. + +Mutta Nelma puuhailee hiljaa ja siivona... Odottelee Mimmiä, +seurakseen... Aivan vielä ei Nelma ole aikonut täältä lähteä. + +Kamarin Nelma sai kyllä siistiksi, miltei jo ensimmäisenä päivänä ... +oikein mieleisekseen. Annansilmäkin oli valmiina ikkunalla. Sakris oli +täällä käydessään sitä muistanut kastella. Hellästi rampa kyllä vaali +kukkaansa... + +Kuitenkin tuntui Nelmasta ilkeältä jäädä Kukkelmanin kanssa tänne kahden +kesken asumaan. Talossahan oli hyvinkin paljon väkeä. Mitä ihmiset +ajattelisivat? Ja ympärillä oli kokonainen kylä. Nelma sattui +ensimmäisenä iltana ilmaisemaan, että hänen olisi hauskempaa asua +jossakin syrjemmällä. Siitä Sakris tuli hyvilleen. Hän huudahti: + +-- Aivan yksiksesi minun kanssani? Hva' sa'? Kuinka sinä sanot? Sano, +pois vaan..! Hva' sa: se meinaa samaa kuin jos sanoisi: Kuinka sinä +sanot. Minä opetan sinulle ruotsia... Kaikki minä sinulle opetan! Ja +sanotko sinä minulle: Te? Minä tahdon olla sinulle ... niin kuin +sisarus, niin kuin veli. Ja paljon, paljon muuta! Mutta mitä siihen +asiaan tulee ... niin syrjässä saamme kyllä sitten olla. Minä pykään +talon ... ja moijaamme kuin... Meidän luona voisi olla hyyryläisiäkin. +Nostaisimme hyyryä vaan. Heillä olisi hyvä: milloinkaan en minä nostaisi +heille hyyryä... Ja huoneet minä remonteeraisin... Niin, katsos, minä en +ole paha mies. Se johtuu siitä, että olen lukenut... Kirjat ... ja +sanomalehdet ... ja kaikki. En pelkää sanoa, että minä olen +kehittyneempi ihminen. Mutta ... no, vielä ei minulla ole tomttiakaan. +Mutta ... talo raketaan ... tomtti ostetaan. Nyt niitä saadaan +huokealla. Pian menemme käveleen ja katselemaan paikkoja ... tuolla +Reckhalsissa. Kymmenen penniä neliömetri. Se on vallankumouksen ansio: +jos ei kapina olisi peljättänyt rikkaita, eivät he koskaan olisi +antaneet maata köyhemmille. Nyt ... oli pakko antaa... + +Sitten jutteli Sakris edelleen Nelmalle tuosta tulevasta huvilasta. +Lupasi antaa Nelman syödä siellä sianlihaakin, vaikkei isäntä itse +tahtonut sellaista, koska se oli hänelle pahaksi. Oikeastaan oli se +kaikille ihmisille pahaksi: sitten lupasi Sakris selittää Nelmalle, +miksi se oli pahaksi. Mutta sianlihasta tehtyä kastia sanoi hän itsekin +syövänsä kernaasti. Nelma valmistaisi hänelle sitä. Ja kananmunia he +söisivät molemmat yhdessä... + +-- Tämä meidän liitto tulee niin kuin se vanha testamentin liitto. Jos +sinä olet uskollinen minulle ... ja et unhoita, mitä minä sinulle käsken +... niin... Taikka et unhoita sitä, mitä minä sinulta rakkaudessa +pyydän... + +Nelma hämmästyi. + +Mitä Kukkelman puhui? + +Mistä liitosta? + +Syntyi pieni keskustelu, jossa Kukkelman otti itselleen valtavasti +enimmät suunvuorot. Nelma kyseli vain: + +-- Mitä? + +Nelmahan ajatteli, että hän oli tullut tänne taloutta hoitamaan. Niinhän +Mimmi oli sanonut hänelle. + +Tarkoittiko nyt Kukkelman, että..? + +Kukkelman..! Tuo ... niin kuin metsänelukka..! Vastenmielinen... + +Ja silti rammassa Nelmaa miellytti jokin. Se hellä huolenpitoko, joka +vivahteli hänen äänessään ... vaikka hän saarnasikin yhtämittaa? +Saarnasi rumalla puhetavallaan... Vai Kukkelmanin kiihkeä haluko +rakentaa huvila ... juuri Nelmaa varten. Huvila! Nelma saisi siellä olla +rauhassa. Millä ehdoilla, sitä ei hän tullut miettineeksi, kun ajatteli +itse huvilaa. + +Kävelylle ei Nelma kuitenkaan halunnut Kukkelmanin kanssa. Jo +tulomatkalla olivat ihmiset katselleet heitä. Yksinään olisi Nelma kyllä +lähtenyt näkemään seutua ... joskus, muutaman päivän kuluttua. Nyt hän +oli väsynyt ja halusi pysytellä kotona. + +Olisikohan täällä järviä? Kukkelman sanoi, ettei ollut. Ihanko oli +totta, ettei missä olisi järviä? + +Näin he keskustelivat sinä ensimmäisenä iltana. + +Tunnin keinutuolissa nyykyteltyään Kukkelman sanoi lähtevänsä ostamaan +ruokatarpeita. Siitä oli Nelma hyvillään: hän arasteli kylää ... koska +oli tullut sinne Kukkelmanin seurassa ja asui nyt yhdessä hänen +kanssaan... Eikä Nelma olisi vielä löytänytkään kauppoihin! Mutta +Kukkelman lähti nyt asioille itse... Ja toi vihdoin tullessaan oikein +kantamuksensa tavaraa: leipää, voita, juustoa, paperituohisen +puutarhamansikoita ... ja makkaraa Nelmalle; sitä paitsi kahvia, sokeria +ja muutamia leivoksia. Kovasti, kovasti meni rahaa ... mutta Kukkelman +nauroi, että raha on luotu pyöreäksi ja pyörimään pois..! Tyytyväisenä +katseli siinä Nelma tuomisia, joita rampa kurotteli pöydälle. Ja pian +seuraili Sakris onnellisin silmin, kuinka Nelma alkoi paketteja availla +tai järjestää minkä minnekin. Oikean hyllyn, jopa kaapin, sanoi mestari +pian Nelmalle nikkaroivansa. Tyttö oli ryhtynyt keittämään kahvia. Ja +sitten kömpi Kukkelman jälleen alas keinutuolista: sanoi tästä menevänsä +ottamaan sisään vettä. Risuja oli vielä entistä varastoa ... täksi +illaksi. Kukkelman tallusteli pihalle. + +Ja siellä pihakaivolla tapasi hän pari akkaa, saman vuokrahuvilan väkeä. +He olivat nähneet Sakriksen vievän asuntoonsa nuorta tyttöä ... ja +kyselivät nyt, joko mestari toi itselleen rouvan. Heille vastaili Sakris +ylpeänä ja salaperäisenä, että se vieras oli hänen morsiamensa... Uusi +morsian! Hän iski ovelasti silmää ja palasi kamariinsa. + +Ovellakos hän vasta nauraa hekotteli! Sillä Nelma ... nuori ja näppärä +Nelma ... hommasi tällä kertaa alushameisillaan: pelkäsi vaalean +kesäleninkinsä likaantuvan nokisen uunin ääressä, jota hän ei ollut +vielä ehtinyt puhdistaa. Sakris katseli tyttöä ja naureskeli itsekseen. + +Sitten he joivat kahvia... + +Ja asettuivat lopulta illalliselle. Kukkelman pöydän toiseen päähän ... +painuen niin matalalle, että ainoastaan hartiat näkyivät ... hartiat, +joista pitkät kädet koukistuivat esille ja lappoivat verkalleen suuhun +ruokaa ... ikään kuin hyllyltä. Nelmaa säälitti. Hän ei puhunut mitään. +Kukkelman sitä vastoin puhui; sanoi silloin tällöin, tyytyväisenä +syöntinsä lomassa: + +-- Kyllä tämmöistä syö ennen kuin selkäänsä ottaa! + +Taikka, vetäen suunsa vielä leveämpään nauruun ja päästellen auki +liiviensä nappeja, joiden raosta näkyi kuopalle painunut rinta: + +-- Kyllä tavallinen keuhkotautinen tämmöistä syö. + +Nelma nauroi tälle sutkaukselle makeasti. + +Aterian jälkeen tahtoi Kukkelman vielä kupin kahvia ... ja sitten tuli +hänelle kiire nukkumaan. Hän laski leikkiä: + +-- Täytyy ruveta selkänsä päällä istumaan. + +Nelma järjesti hänen lavansa... Ja teki itselleen vuoteen kamarin +perimmäiseen nurkkaan, säkeistä ja vaatemytyistä. Tätä viimemainittua +hommaa katseli kyttyrä kummastellen. Kysyi viimein, kuinka Nelma oli +nukkumisen aikonut. Sakrisko olisi antanut Nelman, joka oli hänen +suojattinsa ... niin, enemmänkin ... antanut hänen asettua lattialle! +Ei, jos niin oli oleva ... niin Sakris se makaisi maassa, ja Nelma +sängyssä. Osasihan Sakris näet nukkua missä tahansa; hän nukkuisi vaikka +aidalla ... ja siitä huolimatta sanoi heräävänsä aamulla aina milloin +ikinä tahtoi. Sellaisia miehiä oli ollut ennenkin maailmassa ... +muutamia. Oli ollut Amerikassa eräs, jonka nimi oli Napoleon, etevä +sotapäällikkö, mutta muuten ilkeä ja hävytön ihminen; hän saattoi nukkua +jyrisevän kanuunankin päällä ... ja heräsi siitä niin monen minuutin +kuluttua kuin tahtoi... + +Niin puhellen Kukkelman riisuutui. + +Nelma sammutti sähkön ... ja laskeutui sitten permannolle vuoteelleen. +Mutta kesäyön hämärässä, jossa ei sähköä olisi tarvittukaan, näki hän +kuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kierostuneen hahmon: sääret, +jotka olivat kuten kaksi koukkuun käännettyä talikynttilää ... ja toinen +jalka vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertävän ja punertavan +kyttyränsä: niin kuin mikä pahentunut lihamöhkäle. Nelmaa väristi... + +Kamarissa oli kuuma... Ääniä kajahteli vielä vuokrahuvilasta ... akkojen +naurua tai kiistelyä, lasten itkua. + +Nelma huomasi, ettei rampa lavallaan nukkunut, vaan kääntelehti ja +huokaili. Ja sitten Kukkelman sanoi, käheästi ja pihisevällä äänellä: + +-- Tui, tui. + +Nelma ei vastannut. Kukkelman sanoi taas: + +-- Tui, tui ... mamma..! + +Nelma oli hengittävinään syvästi ja tasaisesti. + +Sakris kopautti kädellään alas permantoon. Nukkuiko Nelma tosiaan? +Kuinka hän nukkui? Se oli rammasta kummallista ... mahdotonta. + +Sakris kysyi lopulta: + +-- Oletko sinä nukussa jo? + +Ei vastausta. + +Nyt kömpi rampa vuoteeltaan. Meni katsomaan, nukkuiko Nelma. Tyttö kuuli +hänen lähestyvän. Ja näki hänet mielessään. Siksi hän raotti silmiään: +kaksi koukkuista jalkaa kuljetti häntä kohti isoa, karvaista päätä ja +kahta pitkää, suurta kouraa. + +Ei suinkaan tuo surkea aikone..? + +Nelma kavahti istumaan. + +Ja se tuli yhä kohti, laahustaen kieroa jalkaansa. Sakris lähestyi +Nelmaa, puhui helliä sanoja ... liverteli lempinimityksiä. Pyysi häneltä +... pientä muiskua! Nelma torjui. Silloin tuo elukka, jonka käsivarsissa +tuntui olevan voimaa, tarttui Nelman olkapäihin ja työnsi turpeat +huulensa Nelman suuta kohti. Tyttö sysäsi hänet luotaan, Sakris kellahti +permannolle. Siinä hän nyt istui, ojenteli käsiään... Ja pyyteli ja +puhui. Kuinka oli mahdollista, että Nelma oli hänelle näin paha? Nelma, +joka oli hänelle rakkaampi kuin kukaan muu! Mutta eihän Nelma sitä +aikonut aina olla? + +Meni hetki. + +Viimein Sakris melkein itkeskeli. + +Sitten hän kapusi lavalleen. Makasi siinä roikkuvin hiuksin... Hänen +päässään kiehui vimma, joka sai hänet kirskuttamaan hampaitaan ... ja +sydämessään toivo ja rakkaus. + +Nelma nukkui. + +Mutta seuraavana päivänä oli Nelman arvo kuitenkin noussut ramman +silmissä. Hän ajatteli, että Nelma oli tosiaan niin kaino. Yleensä +naiset eivät olleet kainostelleet Sakrikselle tällä tavoin ... paitsi +jotakin poikkeusta. Totisesti oli Nelma sellainen kuin Sakris halusi. + +Hän heräsi kyllä paljon Nelmaa myöhemmin, mutta oli heti valmis +kantamaan kaivosta vettä. Tyttö oli jo pistänyt tulta uuniin. Sitten +lähti Sakris puotiin maitoa ostamaan. Rajattomiin asti palvelevainen hän +oli. Kylältä tultuaan istui hän hiljaa keinutuolissa... ja katseli +rukoilevin ja ihailevin silmin Nelmaa, joka askarteli uunin ääressä. Ne +silmät vartioivat ja seurasivat alinomaa Nelmaa ... jäivät pitkäksi +aikaa tuijottamaan häneen hellinä ja ällistyneinä. + +Ja sitten purkausi Kukkelman taas puhumaan, kuinka huokealla nykyään +saisi maata ... ja kuinka onnellinen hän olisi, jos hänellä olisi aina +tällaista! Oi, paljoa ei Sakris toivoisi: ainoastaan sen verran, että he +tulisivat toimeen... Ja he olisivat tyytyväisiä vanhuuteen asti! + +Ihmetellen, mutta liikutettuna kohotti Nelma näitä sanoja kuullessaan +päätänsä. + +-- Vanhuuteenko? kysyi hän. + +-- Jaa, eikö me sitten elettäisi vanhuuteen asti? toisti Sakris. -- +Sinun päällesi minä luotan. Sano tykö, mitä tahdot, että saisit kaikkea +iloa? Tahdotko sinä uuden kläningin ... ensin. Mene ja osta se +itsellesi... Ja osta kaikkea ... mitä mielesi tekee! + +Sakris kaivoi poveltaan lompakkonsa, vanhan ja kuluneen, ja ojensi sen +Nelmalle. + +Sillä hetkellä muisti Nelma jollakin tavoin sen herran, joka oli hänkin +heittänyt joskus hänen syliinsä lompakkonsa ... ja sitten armottomasti +hänet jättänyt. + +Mutta eihän Kukkelman ollut oikea herra ... sen näki kaikesta! + +Päivemmällä Nelma kysyikin, eikö Sakris ollutkaan rakennusmestari. Hän +koetteli sinutella Kukkelmania. + +Sakris ällistyi ... ja tuli hiukan levottomaksi. Sitten hän selitteli, +naurahdellen ja mutkallisesti, että aivan varsinainen rakennusmestari ei +hän ollut, mutta osasi ammattinsa yhtä hyvin ... kuin mikä muu mestari +tahansa! Jopa hän osasi sen paremminkin... Omin käsin hän oli +rakennellut huviloita ... toisten miesten kanssa. + +Nelma ajatteli, että ehkä Kukkelman sittenkin pystyisi tekemään tuon +huvilan. Ja hän oli hyvillään, että Sakris oli tavallinen työmies ... ei +mikään ilkeä ja petollinen herra. + + + + +XXII + + +Meni muutamia päiviä. Nelma uskalsi jo itse ostoksille ... nähdäkseen +kylää. + +Vikkelästi hän pujahti takaisin kotiin pihaportista ... jonka luona +seisoi naisia häneen tirkistellen ja keskenään supattaen... + +Sitten hän meni ostosmatkoillaan pitemmällekin kylässä, jopa vähitellen +aivan Krokelbyn reunamille. Sakris oli tähän asti käynyt kokoamassa +risuja. Nyt lähtivät he metsään yhdessä. Mutta vasta myöhään illalla: +aikaisemmin ei tyttö muka joutanut, oli yhä jotain siivoamatta +kamarissa. Aina Nelma puhdisteli ja putsailikin siellä ... milloin +mitäkin; tuskin riitti hänelle vesi kaivossa... + +No niin, tänä iltana suostui Nelma lähtemään metsään. Antoi Kukkelmanin +tallustaa perästään. Sakris oli entistä onnellisempi. Kiireesti yli +louhien kompuroiden ja hengästyneenä koetti hän joutua yhtä nopeasti +kuin Nelma ... tuonne siimeisten norojen kätköön, jossa lemusi +suopursuilta. Kaukaa heidän takaansa kuului kylästä iloisia ihmisääniä +ja sirmakkain soittoa. Sakris halusi kaulailla Nelmaa, mutta nöyrästi +täytyi hänen tyytyä kulkemaan siivolla. Nelma kumartui tuohon ottamaan +polun varrelta kuivia oksia ja risuja ... mutta koskepas häneen! Sakris +naurahti: + +-- Katso, mutta älä koske, niin tekee kiltti lapsi. + +Kaino impi oli yhä sellainen ... taikauskoa täynnä. Kuitenkin kantoi +Sakris mielellään Nelman keräämät risut kotiin ... pian he näet +palasivat kylään... Kantoi pientä sylystä kovasti läähättäen ja +pihisten... Nelman ei hän toki antanut sälyttää taakkaa selkäänsä. Niin +he kulkivat. Kotona täytyi ramman heti vetäytyä menehtyneenä +kellottamaan makuupaikalleen, kalpeana ja suurin silmin. Permannolla hän +nykyään makasi: Nelman oli hän suostuttanut siirtymään sänkyyn. + +Kaikenlaiseen maailmassa tottuu. He tekivät nyt yhdessä toisiakin retkiä +... kun Nelma oli saanut ommelluksi itselleen vaatteita, mihin työhön +päivät ensin kuluivat... Sieviä vaatteita. Ja liinoja, joita levitettiin +Sakriksen pöydälle ja uudelle tarjottimelle, jonka Sakris osti Nelmalle. +Ilo oli niitä koristuksia Sakriksen katsella. Nyt ne olivat valmiit, ja +he kuljeskelivat keskellä päivääkin. Ottivat eväitä mukaan... Kapusivat +jollekin korkealle, vainioiden keskellä olevalle mäelle... Sieltä Nelma +saattoi nähdä kauas: eikö missään olisi järviä. Ei, ihan tosiaan, järveä +ei missään: ainoastaan ojantapaisia, jotka kiemurtelivat heilimöivän +rukiin taikka ruohoa kasvavan alangon halki. Ja tuolta pilkotti vihreä +ja samakka merenlahti. + +Sitten Sakris hommasi heille venheen lainaksi. He menivät soutelemaan. +Sakris souti. Ja Nelma istui ajatuksissaan ja ikävöiden perässä. +Ympärillä korkeat kaislikot... Ahdistava ja painostava seutu: jokaisessa +niemessä herrashuvilain aitauksia ja puutarhoja. Joka paikassa vilisi +soutelijoita, purjeita ja sakattavia moottoreita. Ja jälleen tuo vesi: +tahmeaa ja paksua... Rannikolla aina kävelijöitä... Tuuli raisua ja +repivää. + +Meri haisi kirpeältä... Nelmasta pahalta. + +Iäksi olivat häneltä menneet kirkasvetiset kotijärvet ja niiden +hiekkaiset, rauhalliset rannat! + +Mutta Kukkelmanilla oli harmonikka matkassa. Keskellä kesäistä selkää +rupesi hän soittamaan ... ja se oli Nelmasta kaunista. + +Niin meni päiviä. Tytöllä oli kumminkin ikävä. Hänen teki mielensä +jonnekin... Edes kaupunkiin, käymätein. Se olikin Kukkelmanista hyvä +ehdotus. Tulevana sunnuntaina he matkustaisivat... Korkeasaarta +katsomaan. Ja he lähtivät. Ensin jalkaisin, sitten raitiovaunulla oli +kuljettava. Kiiruhtivat pölisevää maantietä pitkin, tyttö edeltä, +jättäen ramman sievoisen matkaa taakseen. Automobiilit huristivat siellä +ohitse, työntäen heidät vähän väliä tiepuoleen, kiidättäen hyllyvillä +istuimillaan joko herrasväkeä taikka sällejä, jotka istuivat tyttö +sylissä ja humalassa. Nelma katseli miltei ihastuneena noita sällejä. +Jouduttiin tulliin, siitä ajettiin raitiovaunulla Hermannin läpi ja +Vallilan sivuitse. Nyt istui Nelma Kukkelmanin vieressä: eihän +kaupungissa ollut väliä ... täällä ei tarvinnut arastella oman kylän +asukkaita. Soma oli siinä Sakriksen mielestä Nelma. Rampa levitteli +sieraimiaan ja tunsi tytön vaatteiden hajun ... näki Nelman somuuden. +Nelmalla oli päässä vaaleanpunainen, pitseillä reunustettu hattu. Hän +katseli vilkkaasti katua ja rakennuksia; ne herättivät hänessä entisiä +muistoja, enimmäkseen surullisia. Täälläpäin hän oli asunutkin... Tuossa +vilahtivat ohitse nuo muutamat mustat mökit. Ne vaihtuivat sitten +maalattuihin ... ja kivitaloihin. Tuossa oli yömaja maalaisille ... +hevosenpäät kyltissä. Aurinko paahtoi kuumasti... Nyt tuli punainen +kauppapuodin kyltti ... sitten ampumarata ... ja kaupunkilähetyksen +murukokoelma. Ja vasemmalla tehtaita ... oikealla yhä kiiltävämpiä +kauppojen ikkunoita. Ja sitten alkoi kuulua Helsingin humua. + +Korkeasaaressa he kävelivät vieretysten. Kukkelmanilla oli into +jääkarhuja katsomaan. Päivä oli niin kuin ukonilman edellä. Saaren +hietikot tomusivat ... jopa tuntui tukkivan hengitystä suurien puitten +siimeksessäkin. Nelmaa ei haluttanut kiiruhtaa. Eikä täällä sitten +jääkarhuja enää ollutkaan. Sitä Sakris ihmetteli. Sota kai nekin oli +tappanut nälkään. Eikä ollut paljon muitakaan elukoita: ainoastaan +kettuja, hupaisia karhunpoikia ... ja iso pukki ja apinoita. Apinain +häkin edessä Sakris nauroi makeasti ja lasketteli rohkeita +sukkeluuksia... Esitelmöi taitavasti Nelmalle, että ihminen on apinoista +syntynytkin. Kaikenlaista hän oli lukenut noista makarateista. Nelma: +kuuntelihan vain... Mielissään hän ei ollut Sakriksen jutuista, joiden +vuoksi ihmiset heitä töllistelivät ja nauroivat. Mutta ei hän Sakrista +moittinutkaan ... olihan Sakris hänelle hyvä ... oli hankkinut nämä +kauniit vaatteetkin, jotka Nelmalla oli yllään. + +Omansa rinnalla kulki Sakris niin ollen, ylpeänä ja suojelevana. Ja +sellaisena seisoi hän sitten laiturilla päättömässä ihmisjonossa, +odottamassa laivaa, joka veisi heidät takaisin Helsinkiin; seisoi +kauniita hapsiaan hiljaa sivellen ... Nelman kupeessa kiinni niin kuin +sammaleinen kanto haapavesan vieressä. Oli yhä kuumaa ja väsyttävää. +Sakris heilahteli jalalta toiselle, mutta pystyssä hän pysyi. Niin, +jaksoipa hän vielä sitten, kun he olivat uupuneina tulleet kotiin, +köntiä makuulavallekin, ellei muuten, niin käsiensä voimalla kiipien. + +Kaikenlaiseen ihmis-parka maailmassa tottuu! + +Nelma oli Kukkelmanin oma. + +Nyt vasta Kukkelman oli oikein mielissään. Hän taputti Nelmaa hyväillen +käsivarteen, kuiskaili hänelle ... ja naureskeli käheällä äänellään. + +Ja minkäs hän teki seuraavana päivänä, maanantaina? Parta kelpasi +eilisaamuiselta ajamiselta, mutta tukkansa Sakris kampasi huolellisesti +ja pukeutui jälleen pyhäisiinsä. Lähti kylälle. Sieltä palasi hän tuoden +mukanaan rumaa, likaista ja nuuskaista akkaa. Vieraakseen ja hyväksi +ystäväkseen Sakris sanoi häntä... Pyysi Nelmaa keittämään nyt oikein +väkevää kahvia, sillä tämä rouva oli muka ennustaja. Ehkä olikin. Nelma +keitti kahvit ... järjesti kupit punaisilla lehdillä kirjaamalleen +liinalle. Siinä kahviteltiin. Ja keskellä kahvittelua selitti Kukkelman +sitten, mikä oli tämän vierailun tarkoitus. Nelma ei ensin kuunnellut; +hän katseli rouvan omituista nenää: se oli hänestä vastenmielisen +näköinen. Kunnes hän yhtäkkiä teroitti korviaan: Sakris näet sanoi +tarkoituksena olevan kiittää tätä eukkoa luvatusta ja saadusta +morsiamesta ... niin, enemmästäkin kuin morsiamesta! Sakris oli tuonut +rouvan tänne, koska rouva oli selittänyt unesta ja katsonut +kananmunista, että Nelmasta ... tai jostakin Nelman näköisestä ... +tulisi Sakriksen elämänkumppani. Näin osoitti Sakris pyhää +kiitollisuuttaan ennustajalle. Nelma kummastui... Ja häntä suututti, +että Sakris ilmaisi heidän salaisuutensa vieraalle ihmiselle ... tuolle +nenäänsä nuuskaa työntävälle ja pärskyvälle. Hän ihmetteli mielessään, +mitä Kukkelmanin päähän vielä pistäisikään ... mitä hän kenties rupeaisi +juttelemaan täällä kylällä. + +Niin ... kurjana piti Nelma itseään, milloin ajatteli. Tämäkö ... lienee +ollut ... syntiä? Ne, joiden kanssa hän oli ennen seurustellut, olivat +toki ihmisen näköisiä. Mutta tämä..! + +Miksi oli Mimmi hänet tänne houkutellut? + +Mutta: maailmassa tottuu pitkätukkaiseen rampaankin, jonka silmät +kiiluvat kuin... + +Ilkeitä olivat kylän akat. Kuiskailivat keskenään kulkiessaan Nelman +ohitse ... ja osoittivat häntä sormellaan. Niiden kielet olivat kuin +käärmeiden. + +Ja sanoopa sitten Sakris, sanoo juuri samana päivänä, jona Nelma huomasi +akkojen häntä osoittelevan, että hän vie kultansa illalla peltimestari +Savolaisen luokse visiitille. Savolainen oli nimittäin ihan äsken +ostanut itselleen huvilan, aikoi muuttaa pois nykyisestä asunnostaan. +Siksi kutsui hän tuttavia ja naapureita luokseen jäähyväisille ... +joukossa myöskin Sakris Kukkelman. + +-- Minä en lähde sinne, virkkoi Nelma. + +Sakris kysyi kummastellen: + +-- Miksikä sinä et lähde? + +-- Ihmisten pilkattavaksi ... tällainen, hymähti Nelma. + +-- Mikä vika sitten sinussa on? kysyi Sakris jälleen. + +Nelman puheesta ilmeni, että hän piti itseään sellaisena ... kuin +mikäkin... + +-- Mikä se sitten on? kysyi Sakris. -- Hm... Hm, pullahiirikö? Sakris +nauroi: -- Ettäkö ... kun ei pappi ole meitä vihkinyt? Mitä on ... +sellainen ... vihkiä? Narrit antavat itsensä vihkiä. Taikauskoa... +Pakanallisuutta. Minä vakuutan sinulle, että ... sinä olet minun vaimo +ilman haranki ja harabukti. Kun minä rakastan sinut, niin ... mitä muuta +harabuktia? + +Tämä oli Nelmasta kyllä lohduttavaa. Mutta sittenkin hän epäili... Hän +tahtoi jonkinlaisen todisteen ... halusi sitä itsekseen, mutta ei +pyytänyt. Todisteen mistä? Ettäkö hän olisi muka Sakriksen vaimo? Se +olisi ollut vielä hullumpaa. + +Mihin hän oli joutunut? + +Ei, mutta todisteen hän tahtoi kuitenkin ... ihmisten tähden. + +Hän ei suostunut lähtemään Savolaiseen ... ellei hänellä olisi ainakin +sormus sormessaan. + +-- Naimissormusko? ilkkui pitkähampainen rampa. + +-- Kihlasormus, oikaisi Nelma Kukkelmania ... joka ei osannut edes +suomea. + +Siitä tuli nyt kyttyrälle aihe pitkään ja aatteelliseen esitelmään. Hän +selitteli, oikean käden etusormi opettavasti pystyssä, että koska hän ei +antanut mitään merkitystä papeille, jotka eivät ole kristittyjä, vaan +siunaavat tappamista, niin hän ei pitänyt myöskään heidän +kihlaamissormuksistaan ... mitä ne nyt olivatkaan? Onko sellaisista +hyötyä? Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin ... heidän sydämensä +ovat heidän sormuksiaan; jos he jälleen eivät rakasta ... ei ole mitään +messinkistä, hopeista tai kultaista rengasta eikä rautakahleitakaan, +joilla olisi mahtia kytkeä heitä yhteen. Mutta kun he rakastivat +toisiaan, niin... + +-- Niin ... mutta akat ovat kuin rakit! sanoi Nelma. + +-- Nekö? toisti Sakris pilkallisesti. -- Älä sinä välitä heistä. Ole +tulevan ajan förekongari. Se on sellainen ... jokin edeskäypä. Eikö +sinulle ole kylliksi se, että Kukkelman on sinun? Jospa olisit lukenut +Sara Hustan kirjoittamaa kirjaa ... tiedäthän, minun kirjaani ... niin +olisit niin kuin minä! Älä ole ... niin kuin nainen ... heikko +saviruukku..! Vaan ole niin kuin oppinut ihminen. + +-- Konkari sinne, konkari tänne! sanoi Nelma, joka ei ymmärtänyt Sara +Hustasta enempää kuin muistakaan Sakriksen saarnoista. Hän kyllästyi ja +hermostui. Viimein hän sanoi, vierailusta päästäkseen: + +-- No ... ehkä tuonne nyt lähtisin ... jos antaisit leikata pitkän +tukkasi. Miehellä pitkä tukka ... niin kuin narrilla! Joko sormus +minulle ... tai tukka pois! + +Tukkako pois Kukkelmanilta! Hänen kaunis, erikoinen tukkansa. Tuo +kaikkien huomaama tukka... + +-- Jasoo ... jasoo! sanoi Sakris. + +Nyt se tahdottiin viedä ... se tukka! + +Simsonin tukka. Myöskin Simson ennen sai voimansa juuri tukasta. + +Leikkuuttaako pitäisi Sakriksen hapsensa, joita hän monesti +ajatuksissaan siveli ja harasi hellin käsin! Joita hän katseli +kuvastimesta ... hoiteli ja suki aamuin ja illoin kultana kiiltäviksi. + +Tulisiko hänen luopua siitäkin ... tämän tytön tähden? + +Jos hän hylkäisi tukkansa, saattaisi tulla jokin onnettomuus... Siitä +alkaen, kun hän oli ruvennut kasvattamaan itselleen pitkää tukkaa ... +monta vuotta sitten ... oli hän löytänyt itselleen kaikenlaista tukea +... omista ajatuksistaan... Ja hän oli tullut viisaaksi ... oppinut +varomaan myrkkyjä; tohtorien lääkkeitä ja elukkain lihaa. + +Povari oli selittänyt hänen unensa merkitsevän, että hän ikään kuin +antaisi päänsä naiselle ... naisen käänneltäväksi. + +Kitkerä närkästys alkoi kaivaa Sakriksen sydäntä. + +Nelma naurahteli: + +-- Joko tukka tai sormus... + +Ei tullut mitään sinä iltana visiitistä. + +Mutta kun pari päivää kului, ajeli Kukkelman huolellisesti partansa ... +vaikka oli arki ... ja lähti kaupunkiin. Ja sieltä toi hän Nelmalle +sormuksen ... harakankoristeen, kuten Sakris sanoi. Vaatimattoman, mutta +sormuksen kuitenkin. Mitäpä hän ei tekisi Nelman mieltä hyvittääkseen? +Ja oliko hänen nyt kutsuttava Nelmaa morsiameksi vai rouvakseen? + +Nelma pureskeli kynsiään ... eikä vastannut mitään. + +Mutta visiitille hänen täytyi sitten lähteä ... ensin Bergmanin +mörskään. Asetti siellä sormuksensa oikein näkyville ... ja akat +antoivatkin hänen olla rauhassa. + +Sakris kutsui häntä nyt mammaksi. Sanoi pois lähdettäessä: + +-- Täytyy tästä mennä kotiin ... että saa mammaa taputella. + +Taikka: + +-- No ... meidän frouva! + +Bergman nauroi. + +Ja Nelma odotti Mimmiä ... järjestämään tätä elämää. + +Meni jälleen päiviä. + +Sellainen oli Sakriksen, viattoman polseviikin, kuherrusaika ja +avioliitto. + + + + +XXIII + + +Nyt tulee Mimmi Rumfelt Krokelbyhyn. + +On juhannusaaton aatto. Iltapuoli. Sakris Kukkelman loikoo polvet +pystyssä lavalla ja soittelee harmonikkaa. On olevinaan ikään kuin +turkkilainen... Taikka keisari... Tahi Rasputiini... + +Nelma on noutamassa vettä ... tuolta kujan takaa kylän yhteisestä +kaivosta, sillä pihakaivo on alkanut kuivua. + +Hengästyneenä tulee Nelma ovelle; silloin kuuluu hänen takaansa lihava +ja kurkusta lähtevä naisen ääni: + +-- Morjesta, Nelma-tyttöseni! + +-- Mimmi! vastaa Nelma vilkkaasti ja miltei kavahtaa Mimmi Rumfeltin +kaulaan. Mimmi sulkee hänet eteisessä mahtavaan syliinsä. Sitten hän +astuu sisään ja huudahtaa: + +-- Morjesta pyttyyn, pykmestari! Olipa tekeminen ennen kuin tänne löysin +... olipa tekeminen! Mutta ... minä tiedustelin. Kas niin, Nelma on +tullut oikein riskin näköiseksi. Ja Kukkelman soittaa... Bravo ... +pykmestari! + +Viimeisen sanan virkkoi hän hiukan puhettaan pysähdyttäen. Sitten hän +katseli ympärilleen. + +Ellei kaihi olisi peittänyt sitä Mimmin silmää, joka oli Sakrikseen +päin, joten sen ilme särkyi niin kuin rikkonaisessa kuvastimessa, olisi +Sakris nähnyt hänen katseessaan pettymyksen ja suuttumuksen. Mimmin +punaiset huulet aukesivat ällistyksestä. Hän lykki kielellään harsoa, +joka peitti hänen lihavia huuliaan, ja sanoi: + +-- Minä kysyin täällä pykmestaria. Sanoivat ... ettei sellaista +olekaan... On vain timperi. + +Sakris joutui pulaan; hän käänteli hartioitaan, katseli sinne tänne, +siristäen silmiään, naurahteli ... ja antoi vastaukseksi tuon +tavallisen: + +-- Jaa, sanokoot trullit mitä tahtovat. Mutta minä osaan pykätä yhtä +hyvin ... jopa paremmin... Byggmestarit ja arkkitehdit tahtovat ... +tekevät semmoista, joka ei ole praktillinen ... ja josta ei tule mitään, +jos ei timpermanni itse ole pykääjä. Mutta oikea työmies korjaa +piiristykset ... eikä tee niin kuin byggmestarit tahtoo, vaan tekee +kaikki paremmin. Jasoo, jasoo, Mimmi! En ollut tuntea enää: niin komea +nainen! Tervetuloa vaan nyt! Terve, terve! + +Kukkelmanin sydän vavahti ilosta näin komean naisen edessä. + +Mimmillä oli käsiväskyt ja kaikki ... paitsi tuota naamaverkkoa. Ja +tavattoman suuri, punaisilla kukilla koristettu hattu. Vaalea leninki +... ja ihonväriset sukat. + +Nelma naurahteli ja viserteli ... ryhtyi nopeasti kahvia puuhaamaan. + +Mimmi Rumfelt heitti käsilaukkunsa pöydän kulmalle ... ja riisui nyt +harsoaan, nuolaisten isolla kielellään huuliaan ja harson reunaa, joka +tunkeutui hänen suuhunsa. Mustan hattunsa hän työnsi Sakrikselle, koska +se ei mahtunut pöydälle: siinä oli jo harmonikka. Sakris, aina naisille +kohtelias, otti tarjotun komeuden käsivarsiensa varaan ... ja +tirkisteli, minne hän sen asettaisi. Sitten auttoi Nelma Mimmin +päähineen ja harson ylös naulaan. Mimmi oli heittäytynyt keinutuoliin, +nostaen toisen polvensa toisen päälle ... huohottaen ja puuskuttaen +kuumissaan, sivellen jauhottuja poskiaan ja tarkastellen kamaria. Sitten +sanoi hän Kukkelmanille, joka oli asettunut pöydän toiselle puolelle, +harmonikan taakse, mistä hänen pellavainen päänsä juuri näkyi: + +-- No, soittakaa sitten ... että olisi hauskaa. Huh, huh, sisäänkin +tunkeutuu inhottava ryssien savu! Osaatteko Kesäillan valssia? + +Sakris vastasi: + +-- Ennätetään... Minä ... minä osaan kaikki valssit ... jotka täällä +osataan! Ei löydykään semmoinen valssi, jota minä en taitaisi soittaa! +Mutta: ensin vatsaan jotakin. Sen jälkeen se kävelee iloisesti. Ensin +kaffe... Ilman kaffe minä en teke mitään... + +Eikä Mimmi Rumfelt sitten enää soittamista muistanut. Nähdessään Nelman +uuden leningin hän kysyi, mitä se oli maksanut, ja nousi sitä +katselemaan, moitti siinä jotain, mikä ei ollut muodissa... Nelma tuntui +tulevan vähän noloksi. Sitten valitteli Mimmi jälleen kuumuutta, hieroi +poskiaan huulet auki ... ja tiedusteli, onko Nelmalla kellari, jossa hän +pitää näillä ilmoilla maitonsa, voinsa ja lihansa, niin etteivät ne ala +haista ja pilaannu. Siihen ei Nelma vastannut paljon mitään ... hänellä +oli ainoastaan pieni konttorikaappi eteisessä. + +Oltiin hetki vaiti. Juotiin kahvia. + +Nyt otti Nelma kukkaronsa hyllyltä, jonka Sakris oli äskettäin hänelle +tehnyt, ja pyysi Sakrista pistäytymään puotiin, ostamaan ruokia illaksi. +Lähestyikin illallisaika. Kukkelman lähti nurkumatta: olihan talossa +komea vieras, jota sopi palvella. Komea, vaikkakin hiukan harmillista +levottomuutta herättävä: muodit sille piti olla niin tarkat ... ja +kellarit ja kaikki olisi Sakriksella pitänyt olla... No, Mimmi kun oli +aatelissukua... + +Kun Sakris palasi kylältä, hiessään ja läähättäen, pötkötti vieras jo +Nelman lavalla ja kuorsasi. + +Kukkelman katseli keinutuolissaan Mimmin muotoja. Nelma alkoi +vaiteliaana valmistaa illallista... + +Sakrista väsytti kylällä samoaminen. Hänkin vetäytyi siis omalle +makuupaikalleen: permannolle. Mutta nyt siinä ei ollut oikein mukavaa, +sillä Nelma oli käärinyt alusia kasaan, kamaria siistimmäksi +tehdäkseen... + +Kärpäset pörisivät ikkunassa ... ja ulkoakin niiden ääntä kuului. +Annansilmä nuokkui hievahtamatta... Myöskin Sakris nukkui ... ainoastaan +jalat ja selkä vaatekasalla, mutta lonkat paljaalla lattialla. + +Hänet herätettiin illalliselle. Ateria oli tavallista herkullisempi. +Mimmi kiitteli ruokia, puhui koko ajan, mistä ruuista hän enimmin piti, +ja söi suunnattoman paljon. Sakris ennätti sanoa ainoastaan: + +-- Niin ... kyllä tämmöisellä moijaa hyvin! + +Taikka: + +-- Kyllä tämmöistä tavallinen keuhkotautinen syö. + +Mimmi huudahti: + +-- Uh-huh! Phyi! + +Kun oli aterioitu, valitti Nelma, ettei sisällä ollut puita eikä +vettäkään huomisaamuksi. Mimmi sanoi: + +-- No Kukkelman saa niitä hakea. + +-- Jasoo! huudahti Sakris merkitsevästi. + +Hän lähti kuitenkin. Muutamina päivinä ei hän ollut enää kantanut puita +eikä vettä ... ja Nelma kävi tavallisesti puodissa aina. Nyt keräili +rampa pihalta, liiterien nurkilta, hiukan lastujen rippeitä ja +puunkuoria... Kantoi keskiyön hämyssä kujan takaa kaivosta tuota +vietävän vettä. Tuli läähättäen ja kalpeana, mutta kuitenkin hymyillä +virnistellen viimeisen kerran sisään. Silloin vieras oli jo vakinaisesti +levolla, Nelman vuoteessa... Kuuma hänellä oli, alusvaatteissaan makasi +... peittonsa oli sysännyt syrjään. Tuo näky lohdutti Kukkelmania +jollakin tavoin. + +Nelma puhui Sakrikselle kuiskaten, suuresti Mimmiä kunnioittavalla ja +hellivällä äänellä. -- Mimmi-parka! Sellainen hän oli! Mutta sisua ei +häneltä puuttunut: oli juuri tänä aamuna karannut turvakodista. Eräs +kulassi, jolle Mimmi oli salaa kirjoittanut, repi siitä lankkuaidasta +kaksi lankkua auki ... ja Mimmi työntäytyi ulos ahtaasta reiästä. Sitten +autolla Helsinkiin... Siellä kävi katsomassa Pojuaan ... ja haki +vaatteensa tuttaviensa luota... + +Hiljaa asettui Kukkelmanin pariskunta levolle. Sakriksen makuupaikalle. +Sakriksella oli siinä epämukavaa ja ahdasta... Mutta hauskalta tuntui +hänestä kuitenkin. Vatsa oli harvinaisen täynnä ... ja tuo pulska vieras +talossa. Ei tullut uni tässä kuumassa. Piti jollakin tavalla kulutella +aikaa. Sakris taputteli siis naurahdellen Nelmaa, joka alkoi torua, +sanoen Sakrista kukoksi ... ja työnsi häntä pois luotaan. Kurja kääpiö +nukkuikin viimein, luvaten kyllä herätä ajoissa noutaakseen maitoa: hän +heräsi aina sillä minuutilla kuin oli päättänyt! + +Seuraavana päivänä, sillä myöhään Sakris nukkui, tarkasteli Mimmi +Rumfelt häntä, tuota kiemuraista kasaa permannolla. Kelmeänä ja poski +päänalusia vasten nyykötti Kukkelman, myhkyrä surkeasti koholla. Toiset +olivat jo juoneet kahvinsa. Mimmi huudahti: + +-- Phyi, phyi, tuollaiseksi en minä häntä luullut. Eihän tuo jaksa +eukkoaan elättää eikä huvilaa hankkia. + +Nelma iski Mimmille silmää: Sakris saattaisi kuulla. + +Sitten Sakris herätettiin. Hän kääntelehti hitaasti, ja alkoi +vaivalloisesti verhota kuihtuneita raajojaan. Sai jäähtynyttä kahvia: se +häntä harmitti ... hän oli jo tottunut oikeaan kahviin. + +Mimmi puhui nyt Nelmalle: + +-- Sinä otat vaaleamman leningin, ja minulta saat kukkia hattuusi: niitä +riittää siinä. Ei sovi tuollainen sänkykamarimyssy, joka sinulla on. +Molemmille tulee samanlaiset kukat ... ja sitten me ollaan niin kuin +parihevoset siellä Degerössä. + +Sakris kuulosteli, paitahihasillaan, jäähtyneen kahvinsa ääressä. +Viimein hän kysyi: + +-- Degerössä? Milloinka ... missä? + +Mimmi Rumfelt ilmaisi, että he lähtisivät Nelman kanssa tänä iltana +Degeröhön. Olihan nyt juhannusaatto. + +Sakris hämmästyi: + +-- Juhannin aatto? Juhannin aatto ... kuinka se on mahdollista? Niin +kuluu aika ulos ... minä en ymmärrä, kuinka se on kulunut ... tämän +kesän alkupuoli. Jaa, minulla on ollut hauska olla. Jasoo, Degeröhön! +No, sinne on pitkä matka, mutta antaa mennä vaan. Lähtekäämme Degeröhön. +Siellä minä olen kyllä ennen juhannina ollut. Siellä voi pitää lystiä. +Minkä kellon aikana me lähdemme? + +Naiset katsoivat toisiinsa. Mimmi Sakrikseen ... ja sitten jälleen +Nelmaan, niin että valkea viiru hänen toisessa silmässään välkähti. +Mimmi sanoi: + +-- Niin ... tosiaankin. Matka Degeröhön on liian pitkä. Ja täältä +pitäisi kävelläkin kaupunkiin. Minä en viitsi kävellä... En viitsi +lähteäkään! + +Nelma tähysteli neuvottomana Mimmiin. + +Viimein arveli Nelma, että jospa he lähtisivät kuitenkin ... muualle. +Soutelemaan... Ja menisivät ainoastaan jonnekin lähemmäksi. + +-- Sekin passaa! huudahti Sakris. -- Passaa ... koska kerran Mimmistä +Degeröhön on liian pitkä. Mennään soutelemaan. Minä olen tänä kesänä +Nelman kanssa tottunut meren kanssa. Minä olen aivan kuin oikea +merimies, en pelkää merta ollenkaan. Degerössä olisi kyllä juhannina +liffatumpi ... mutta en tahdo ketään kiusata: en pientäkään kreatyyriä +minä tahdo kiusata. Soudetaan Kyläsaareen. Minä saan kyllä lainata +paattia. Ja minä soudan. Olen aivan snooli soutamisen perään. Ja eväitä +pitää ottaa mukaan. + +Mimmi rypisteli kulmiaan happamen näköisenä. Miltei tiuskahtaen hän +sanoi: + +-- Mennään sitten, ja otetaan koko viikon eväät mukaan. + +-- No eihän nyt ... eihän nyt viikon! oikaisi Kukkelman. -- Mutta mitäs +nyt kello on? + +Se oli jo puoli yksi. + +Mimmi ratkoi kiireesti kukkia hatustaan ja Nelma ompeli niitä omaansa. +Sakriksen täytyi lähteä kylälle ostamaan eväitä. + +Tuskin ennätti hän sitten paketteja kantaen takaisin kotiin, niin oli +hänen tallusteltava Vanhaankaupunkiin pyytämään venhettä lainaksi siltä +kalastajalta, jolta hän oli ennenkin sitä saanut. Tällä kertaa ei ollut +vapaana muita kuin vanha ja lahonnut ruuhi. Olihan juhannusaatto. Ruuhen +täytyi kelvata. Sakris souti sen lähemmäksi asuinkyläänsä, lahden +pohjukkaan. Sitten käveli hän verkalleen kotiin. + +Kotona tuppasi Mimmi Rumfelt parhaillaan jauhoa Nelman poskipäihin, +nenään ja otsaan. Itse Mimmi oli jo maalattu ... niin kuin pikkulan +seinä. Sakrista harmitti hänen mammansa tuhraaminen ... ja kamarin +hyvistä hajuista sakea ilma samalla ärsytti häntä. Keinutuolissa hän nyt +lepäsi ... ja nautti sieraimin ja silmin hyvistä hajuista ja naisista, +jotka pukeutuivat. Sitten piti hänen itsensäkin joutua. Kuvastimen +edessä ajeli hän partansa ja suki hiuksiaan, tarkastaen huolellisesti +kumpaakin poskeaan ja luoden itseensä välkkyviä silmäyksiä. Puhtaat +kaulukset ja punajuovainen rusetti kaulaan. + +Eikä hän huomannut kuvastimesta, kuinka Mimmi hänen selkänsä takana +irvisteli ja näytti hänelle kieltään. Nyt työnsi Mimmi hänet siitä +syrjään ja rupesi asettamaan hattua päähänsä. + +Sitten lähdettiin. Mimmi antoi Sakrikselle eväskorin ... ja ehdotti, +että jätettäisiin harmonikka kotiin, vaikka se oli Kukkelmanilla jo +sylissä. + +Sakris sanoi: + +-- Haidariko kotia? Ei, kaikkea matkalla tarvitaan. + +Ja hän sälytti soittimen kainaloonsa. + +Maantiellä kulkevat nyt naiset edeltä, Kukkelman kantaa koria ja +harmonikkaa. Ajattelee huolestuneena, että hänen melkeinpä viimeiset +pennosensa mahtoivat olla tuon korin sisällössä. + +Mutta: Mimmi oli Mimmi ... ja kun Juhannus oli ainoastaan yhden kerran +vuodessa! + +Tässä takana kulkien näki Mimmin... Ja näki Nelman keveästi heiluvat +hameenhelmat. Sakriksella oli ikään kuin kaksi naista. + +Tultiin rantaan. Sauhua oli ilma täynnä. Ilta lähestyi, iloisena ja +juhlakkaana. Oli lämmintä... + +Se Venäjältä tullut sauhu verhosi vedet ja maat niin kuin salaperäinen +usva... Niin sakeana ja tasaisena, että ainoastaan lähimmät kalliot ja +huvilat näkyivät selvästi. Muu haipui suurena ja ihmeellisenä ulapan +sauhuun... + +Kaikkialta kajahteli pikku poikien huutoa ja vihellyksiä. + +Jo soitti tuolla jossakin harmonikka. Ja jossakin viritettiin +mandoliinia. + +Lattea ruuhi, Sakris airoissa pihisten ja huohottaen, liukui +nytkähdellen eteenpäin. Ilmestyi sauhusta huvila ... loittoni ja katosi. +Tuntui meren viileä ja äitelä ilma. + +Katsokaa, tuolla loimahti jo kokkovalkeita ... rantakallioilla... Ihana +oli ilta, tyyni oli meri. Maailma lauloi, soitti ja tanssi ilosta. + +Nyt teki Kukkelmaninkin mieli laulaa ja soittaa. Hän tunsi itsensä aika +vekkuliksi: oli Nelman sulhanen ... vai mikä lienee ollutkaan... Ja +vieraskin oli hänen paatissaan, hänen eväissään: Mimmi Rumfelt... +Kukkelman sanoi: + +-- Nyt me ollaan vetten päällä. Jos naiset tahtoo, niin nyt minä soitan +teille sen Kesäillan valssin. + +Mimmi vastusti: + +-- Jos Kukkelman soittaa, niin paatti seisattuu. + +-- Antaa sen vähän seisoa. Minnekää ei ole kiiru, vastasi Sakris. + +Ja hän soitti Kesäillan valssin, keskellä merta, matkalla saareen. + +Nelma tuli alakuloiseksi, kun Sakris soitti näin ... soitti oikealla +tavalla, eikä vain kurnuttanut yhtä ja samaa nuottia, niin kuin usein +iltasin. Alakuloiseksi: muisteli entisiä juhannuksiaan. + +Ja yhtäkkiä alkoikin Kukkelman sitten laulaa. Tahtoi hauskuttaa naisia. +Mimmi sanoi: + +-- No, laulakaa ... kunhan soudatte kanssa, että päästään eteenpäin. + +Sakris kehuskeli osaavansa hauskoja lauluja. Hän yski ja köhiskeli. Nyt +pirahti hänen suustaan ääni niin kuin säkkipillistä, kimeä, piipattava. +Mimmi kohotti korviaan ja purskahti nauruun. + +Kukkelman souti verkalleen ja lauloi. Joka vedolla säkeet katkesivat ... +ja kuului hätäinen huohotus ja hullunkuriset sanat narisevalla äänellä. +Ramman silmät killistelivät kulmain alta makeasti tyttöihin. Hän lauloi: + + Och Herre min Gud hennes, fralla-lalla-la, + och Herre min Gud hennes ögon, + de sågo på mig, arma fan! + +Mimmi nauroi niin että heittelehti kuin venheen kaataakseen. Se oli +pitkä laulu. + +-- Bravo! huusi Mimmi, kun Sakris viimein lopetti. + +Sakris sanoi: + +-- Ei minun ääni ole nyt enää mitään. Mutta ennen..! Siellä ... +Hanabölessä se oli ... aivan niin kuin naisen ääni. Se helkkysi niin +kirkkaana. Semmoinen se oli. Nyt ei se ole enää niin. + +Hän nyökytteli suruisena hartioitaan. Ja sitten hän aloitti uuden +laulun. Se oli kupletti, joka oli sinä kesänä hyvin muodissa: siinä +nimittäin pilkattiin Venäjän keisarillisia ja Suomen kuningasmielisiä, +jotka muka hieroivat keskenään salajuonta kansanvaltaa vastaan. Kimeästi +ja latustaen Kukkelman soutaessaan alkoi piipittää: + + Täss' on yks' ruski Iivana, + mi tullut Pietarist', + eikä ollut bolsheviikki + eikä tavarist! + Nevan yli tänne ui, + sanoi: Hospod pomilui, + täällä kaikki ompi haroshii! + +Sitten jatkoa uudella voimalla: + + Suomess' paljon asuu tshuhnat, tshuhnat, + ah, ne kaikki ovat tuhmat, tuhmat. + Teillä paljon liebushkii, + teillä kaunis flikushkii, + teillä kaikki ompi haroshii! + +Tämä oli vielä pitempi laulu kuin edellinen. + +-- Bravo, Kukkelman, bravo! huusi Mimmi. + +-- Katsokaa, tuolla on iso kokko! + +Edessä, korkeain kaislikkojen takana, leimahti huimaava, räiskyvä tuli, +lepattaen ja ilmaan lentäen. Sakris käännähti, laulu jäi kesken. + +Oli tultu Kyläsaareen. + +Ja sitten: niin, sellainen oli Sakriksen kuherrusaika ja avioliitto. + + + + +XXIV + + +Laupias luonto, joka on Sakriksen ruhjonut, näyttää antaneen hänelle +tueksi ihmeellisen itserakkauden ja herkkäuskoiset kuvitelmat. + +Laupiasko luonto? Kuin hiirellä leikkivä kissa: se tuottaa säälittävälle +uhrilleen kärsimyksiä juuri sellaisella hetkellä, jolloin rampa uskoo +enimmän onneensa ja on iloisin. + +Sinä juhannusyönä ei Sakris nukkunut oikeastaan yhtään ... ja kuitenkin +oli hän kotonaan, kamarissaan Krokelbyssä ... mutta yksin. + +Yksin oli hän soutanut Kyläsaaresta takaisin. + +Hän oli koettanut paneutua nukkumaan. Ei siitä tullut mitään. + +Yö oli kuuma. Vain tuokioksi laskeutui hämärä maailmaan ... mutta se +tuokio tuntui pitkältä: oi, se oli kuin iankaikkisuus. Ja minkälainen +iankaikkisuus! Itse helvettiä se oli lieskoineen! + +Vieläkö suurempaa piinaa tarvitsi! + +Kukkelman oli epäluuloinen... Ja nyt hän oli sitä syystä. + +Hän oli pikavihainen: nyt hän sai olla sitä kauan. + +Minkälainen juhannusyö tästä tuli! + +Olipa tämä lysti juhannus. + +Sakris kääntelehti vaatekasallaan nurkassa vuoroin kyljelle ja toiselle +... vaivaloisesti ja ähkien. Aivoissa poltti. Ei tullut uni... + +Vietävää oli kaikki! + +Täytyi koettaa asettua kyttyrän varaan. Täytyi yrittää lukea ... Sara +Hustan Nietseske-kirjaa. + +Niin kuin se kirja olisi kehittyneen ihmisen pitänyt nauraa! + +Ikkunan kolme isoa ruutua ammottaa haaleina ja keltaisina... Yössä +värähtelevät männyn oksat salaperäisesti ... tuolla liiterien päässä. + +Silmiä särkee. Kuumuus aivoissa nousee. + +Ei lähde vain se yksi ajatus mielestä, vaikka koettaisi kuinka tirkistää +kirjaan. + +Sakris työntää itsensä yhtäkkiä käsillään pystyyn. Jalat ovat tavattoman +väsyneet ... kävelystä ja muutenkin: hermoja pakottaa. Melkein panee +konttaamaan. Hän hoippuilee nyt sinne ja tänne paitasillaan ... kotiin +palattuaan oli hän heti riisuutunut ... vihaisena ... ja heittäytynyt +makuusijalleen ... vetäen peiton kyttyränsä ylitse. + +Kuka uskoisi tällaista! + +Mitäs nyt oli tapahtunut? + +Kukkelman astelee vesiämpärin luokse ja valelee päätänsä vedellä, niin +että tukka riippuu suorana ja keltaisena kuten oljenkorret sateessa. +Sakris sieppaa tukkansa ja vääntää sitä kuin nainen, joka pesee +hiuksiaan. Oli valunut vettä hänen niskaansa vyötäröille asti, ja +rintamuksille... + +Sitten kiiruhtaa hän ikkunan ääreen, kurkistelee kylän tielle. Kuinka +monennen kerran hän jo kurkisteleekin? Ei tullut ketään. Ääniä vain +kuului ... mutta toisten juhannusta remuavien, miesten ja naisten. Ääniä +sieltä täältä ... naurua ... ja hoilaustakin. + +Tuo nauru oli nyt hänestä ilkeää kikatusta... Entä hoilaus: juopottelua! + +Ei tullut ketään. Ei Nelma ... vieläkään. + +Ja nyt oli kello jo: kuinka se saattoi olla vasta yksi? Kello, jonka +Sakris kaivoi liiviensä taskusta, oli kai seisattunut? Ei, vedetty se +oli ... se takoi kuin ennenkin. + +Kamarissa kajahti ramman ärisevä nauru. Sakriksen täytyi jälleen mennä +vuoteelleen. + +Mitä, olisiko Nelmalle ja Mimmille tosiaankin tullut jokin oikea este? +Sitten Sakris ärähti: + +-- Kun menet naisen luokse ... niin ota ruoska mukaasi, sanoo Sara +Husta... + +Sakris oli väsynyt... + +Omin silmin hän oli nähnyt Nelman ja Mimmin kävelevän noiden herrojen +mukana... Sen hän oli nähnyt. + +Ja nyt hän ... sellainen mies ... piinasi itseään moisella kuin ... +Nelma! Hirmuista raippaa tarvitsisi Nelma! Ja sitten hänet olisi +potkaistava ulos. Itsensä Kukkelmanin oli kehityttävä korkeammalle: +kohottava..! Pilviin! Noustava edistyneen ihmisen ajatuksien siivillä +... miehen ajatuksella. + +Tieltä kuului taas ääniä. Juhannusyö... Sakris nauroi: + +-- Hek, hek, hek! + +Eikä hän kuitenkaan nauranut. Hän nousi taas ja tirkisteli kylälle. Hän +huokaili: + +Niin hyvää oli kaikki ollut ... hänen ja Nelman välit! Niin hyvää..! + +Ja vielä paremmaksi piti tulla. Hän oli ostanut Nelmalle sormuksenkin... +Ja olisi tässä ostettu tonttikin! Nyt... Nelma... + +Kukkelmanin kurkkua kaivelee ikään kuin itku. Hän kököttää +makuupaikallaan. + +Mitäs nyt? Nyt ne tulevat! + +Nyt se saisi ... ruoskaa ... Nelma! Sakris työnsi korvansa edestä pois +märät hiukset, että olisi kuullut paremmin. Oliko tuo Nelman naurua ... +kelvottoman? + +Ja Mimmille pitäisi antaa oikein selkään! Lieneekö Mimmi edes mikään +aatelinen? Byskata taitaa sittenkin olla. + +Joku pari siellä kulki ohitse. Eivät tulleet. + +Kukkelman karskutteli hampaitaan. Antaa naisten kuljeskella! + +Hän otti nurkasta kohennuskepin valmiiksi: sillä hän näyttäisi Nelmalle. + +Niin, antaa heidän kuljeskella ... pahoilla teillä! Alhaisilla ja +synnillisillä teillä. + +Rampa väänsi ovensa sisältä lukkoon ... kaksinkertaiseen lukkoon. Äsken +oli hän sen jättänyt raolleen, ottaakseen Nelman vastaan. Nyt: +tulkoonpas Nelma kotiin! Ei pääsisi. Sakris makaisi sisällä Nelman +vuoteessa ja nauraisi itsekseen. + +Rampa nauroikin. Nauru oli lyhyt ... ikään kuin hätäinen ... ja hän +kuunteli sitä, tuota hänestä itsestään lähtenyttä naurua, niin kuin +jotain outoa... Kuunteli kasvot kattoa kohti Nelman lavalla kellottaen. +Ei kuulunut enää mitään; ainoastaan huokaus ulkoa: puitten suhina. + +Ovi täytyi pistää lukkoon: varkaiden varalta... + +Nelma ... hänen oma Nelmansa! + +Jälleen soluttautui Kukkelman lattialle. Hän otti nyt uunista +kourallisen poroa ja hiiltä ja riputti ne Nelman vuoteelle. Naureskeli +siinä yksinään ja mutisi: + +-- Maatkoon nyt tässä. Maatkoon ... ja tulkoon likaiseksi! + +Mutta sitten ei hän itsekään voinut loikoa siinä lavalla. Hän asettui +siis keinutuoliin. Ajatteli surren ja synkkänä Nelmaa. + +Kyläsaaren rannassa oli Sakris jäänyt kätkemään airoja pensaaseen. +Naiset menivät muka valitsemaan kahvinkeittopaikkaa. Sakris odotteli. +Eivät tulleet takaisin. Hän alkoi koria ja harmonikkaa kantaen +tallustella sisemmälle saareen. Mutta ei tavannut naisiaan. + +Sakris tallusteli ... etsi kaikkialta. + +Ja viimein näki hän Mimmin ja Nelman kävelemässä kolmen herran seurassa. +Kaikki he ... nauroivat. Yksi pyrki taputtelemaan Nelmaa. + +Kukkelman töllisteli. He juoksivat pois, herrat ja naiset, perätysten. +Nelma naureskeli. + +Sakris ei haeskellut enää heitä. Hän palasi venheen luokse. Siinä hän +vielä hiukan odotti. Sitten souti hän yksinään vihaisena kotiin. + +Automobiili horisee jossakin. Pysähtyy ja jymsyttää... Se ajaakin +pois... + +Aamu sarastaa. Kukkelman istuu keinutuolissaan, silmät punaisina kuin +säynäällä; hitaasti pyörähtelevät nuo kalseat silmät hänen päässään. Ja +hänen naamansa on kelmeä ... silmien alukset sinertävät. Poskipäät +värähtelevät joskus. Naama on kuin jotain kalanlihaa. + +Sellainen hän on, hupsu. Mutta sydän hänen rinnassaan vapisee +tuskasta... + +Varpuset pihalla tirskuvat. Ramman ruumis on niin heikko, että se tuskin +pysyy pystyssä, kun hän nyt laskeutuu juomaan vettä kuivaan kurkkuunsa +... ja katselemaan autiota huonetta. + +Sitten narisee yhtäkkiä ulko-ovi ... eteisen ovi. Nyt ne tulevat! + +Ja ne tulivatkin. Sakris väänsi lukkonsa auki. Mimmi huudahti: + +-- Täällä hän onkin, ei hätää. Minnekä te saarella jouduitte? Jösses, +ajatelkaa, kun lähdettiin paatin luota, niin minä tapasin kaksi +serkkuani maalta..! Olivat tulleet Helsinkiä katselemaan. Hauskoja +poikia ... hepä ihastuivat, kun näkivät minut. Pakolla he tahtoivat +minua kanssaan kävelylle. Enkä minä jättänyt Nelmaa yksin. Nelma raiska, +oliko sinulla joukossa ikävä kuinka me käveltiin, käveltiin ... ja +juteltiin. Oikeita kavaljeereja. Mutta sitten: tulemme paatille, paatti +poissa. Ja eväät, kaikki poissa. Ja ajatelkaa, meille semmoinen hätä, +että oliko pykmestari hukkunut. Ja kuulkaas, teidän tähtenne saimme +kävellä yöllä yksin tällaisen matkan! + +Mimmi torui todella vihaisena. + +Nelma ei virkkanut ensin mitään... Alkoi hiljaa availla eväskoria, joka +oli oven luona nurkassa harmonikan vieressä ... ja säälitteli, ettei +Sakris ollut yhtään syönyt ... katseli rampaa pelokkain, mutta kuitenkin +vilpittömin silmin. + +Mimmi jutteli yhäti ... noista hauskoista kavaljeereista. Sakris +kuunteli syrjästä pälyen ... kuunteli, todistaisiko jokin Mimmin suusta +luiskahtanut sana, että naiset olisivat tehneet yöllä jotain ... +synnillistäkin. Sitä ne eivät todistaneet. Silti Sakris epäili. + +Hänen sisunsa alkoi ikään kuin hautoa kostoa. + +Kuinka oli oikein asia? Huoletta saattoi Mimmi ruveta syömään eväitä, +joita nyt Nelma järjesteli pöydälle. Aivan huoletta: sillä nuo +sattumalta tavatut kauppa-apulaiset, jotka eivät kylläkään olleet Mimmin +serkkuja eivätkä sen rikkaan gulashin seurapiiriä, joka oli päästänyt +Mimmin turvakodista karkuun ... nuo kavaljeerit olivat tosin tarjonneet +tytöille ryypyt, mutta eivät muuten olleet tehneet sen kummempaa kuin +että halailivat heitä viattomasti. Niillä oli hauskaa keskenäänkin ... +nuorilla miehillä ... Helsingissä, siinä Heikinkadun ravintolassa, jonne +he veivät Mimmin ja Nelman Kyläsaaresta autolla. Silloin, kun Sakriksen +venhe kellui paluumatkalla, kävelivät tytöt ja herrat saaren siltaa +pitkin Hermanniin. Mutta kaupungista saattoivat kavaljeerit Mimmin ja +Nelman jälleen autolla kotiin... Ainoastaan Mimmi oli jollekin heistä +jotain lupaillut. + +Sakris koetti syödä; ruoka maistui hänestä laholta puulta. + +Aurinko oli noussut. Piti asettua levolle. + +Silloin: mitä kummaa, vuode, jossa Mimmi makasi, oli porossa ja noessa! + +Sitäkös nyt naiset ihmettelivät. + +Mimmi haukkui siitä Sakrista, joka ajatteli: + +Tuon Byskatan vuoteenkos minä töhrinkin, enkä Nelman? + +Rampa irvisteli keltaisilla hampaillaan ... eikä tunnustanut mitään. + +Nelma aavisteli jotain ... vaikkei ymmärtänyt. Siivosi hiilet ja noet +lavalta pois. Mimmi heittäytyi levolle ja alkoi kuorsata, seljällään ja +suu auki. + +Nelma valvoi vielä Sakriksen vieressä ja mietti. Sakris oli nukkuvinaan. +Silloin tällöin näytti hän raottavan sinertäviä luomiaan. Lopulta hän ne +avasikin ... ja sanoi huokaisten verkalleen: + +-- Työtä ... pitäisi tehdä! Niin, hohhoi ... täytyy jatkata se työ +siellä gulashi Suomenvaaran luona, ja sitten: täytyy ruveta säästämään +rahaa! Ja ostaa tomtti. + + + + +XXV + + +Mimmi Byskata viipyi kauan Kukkelmanien vieraana. + +Säästäpä tässä, jos tällaista menoa jatkat, Sakris-parka! + +Mimmi söi kauhean paljon ja kulutti muutenkin kursailematta Sakriksen +vähäisiä varoja. Kukkaro oli yhä Nelmalla, ja täytyihän Nelman tyydyttää +kaikenlaisilla herkuilla ystävättärensä halua. Vieläpä yllytti Mimmi +Nelmaa ostamaan itselleen uusia vaatteitakin. + +Eikö Mimmi jo älynnyt lähteä matkaansa? + +Sakriksen oli niin vaikea ponnistautua irti näistä kuherrusajoista, +joissa oli ainoastaan yksi paha muisto: se juhannusyö. + +Rahat loppuivat yhtäkkiä, niin odottamatta, että Sakriksen täytyi mennä +jostakin lainaamaan. Ehkä peltiseppä Savolaiselta... Sinne hän nyt meni +... Savolaisen uuteen, punaiseen huvilaan. + +Mestarilla oli vieras. Mutta ovensuussa ja hiljaa selitti Sakris hänelle +asiansa: ainakin viisi kymppää Sakris tarvitseisi. + +Savolainen räpsytteli silmiään ... eikä tuntunut suinkaan halukkaalta, +vaikka hänen kotinsa näytti yhä varakkaammalta ja pöytänsä yhtä +pulskalta kuin ennenkin. Ei, hän käänteli muka tyhjiä taskujaan ... +sanoi kuluvan itseltään kaikki omaan elantoon: hänen täytyi nyt ottaa +kaksi kisälliä vastatehtyyn verstaaseensa. Tuolla oli verstas tontin +kulmassa; tämä mies tässä oli sen rakentanut: peltiseppä osoitti +vierastaan. + +Viime aikoina olikin Sakris kuullut täältäpäin vasaran ja kirveen +mälskettä. -- Ehkäpä tällä Skotri Ramperilla olisi Kukkelmanille antaa, +nauroi Savolainen ja osoitti sohvassa istuvaa taasen. + +Sakris tuli peremmälle. Savolainen esitteli hänet Gottfrid +Strandbergille, iskien silmää vuoroin mieheen ja toiseen, sanoi: + +-- Tässä on Kukkelmanni, meidän kylän miehiä. + +Strandberg töllisteli... Ja kun rahoista oli puhe, alkoi kehua itseään. +Kertoi ensin muuttaneensa tänne Helsingistä: täällä olivat mörskät +huokeammat ... eikä häneltä työ loppunut missään ... maallakaan. Hän ei +noudattanut kahdeksantunnin työpäivää, ei kuulunut ammattiyhdistykseen +eikä minkäänlaisiin puolueisiin: välitti viis niistä. Teki pelkästään +urakkatyötä. Ja siksi oli hänellä rahaa! Ja hän ryyppäsi. Silti jäi +eukolle ja lapsille ... tarpeeksi. + +Nytkin haiskahti Strandberg väkeviltä. Sanoi juoneensa kaksi vuorokautta +yhtä mittaa virolaista ja menettäneensä toistatuhatta markkaa ... +joidenkin arkkitehtien parissa. Tällä kertaa hänellä ei ollut enempää +kuin pari sataa, mutta viitisenkymmentä hän aina voi vipata ... +rehelliselle miehelle. Savolainen takasi Kukkelmanin rehellisyyden ... +ja Sakris kertoi, että hänellä olikin kesken jätetty työ täällä toisessa +kylässä. + +Juteltiin vielä jotain. Strandberg kerskui, Savolainen naureskeli ja +kerskui ... ja Sakris kuunteli heidän oivallisia olojaan. Sitten lähti +Sakris pois, luvaten tulla maksamaan ammattikaverille viikon päästä. + +Viisikymmentä ei, toden totta, ole suuri raha kalliina aikoina! + +Miettiväisenä vilkasi Nelma seteleitä ... miettiväisenä ja huolissaan. +Mutta ei sanonut mitään, enempää Sakrikselle kuin Mimmillekään. +Kuitenkin huomasi Kukkelman jotakin hänessä ... ja alkoi ikään kuin +häntä lohdutella, puhuen tulevasta omasta mökistä, ja eräistä muista, +uusista suunnitelmistaan, jotka olivat syntyneet hänen päässään aivan +äskettäin ja jotka keskittyivät hiukan liikemies Suomenvaaran +suopeuteen. Niistä suunnitelmista lähtisi Sakrikselle kenties vielä +nätistikin varoja ... elämiseen ja ehkäpä oman tupasenkin pykäämiseen. + +Kului pari päivää ... ja Sakris tallusteli Mikko Suomenvaaran luo. + +Mikko oli nyt kotona. Oli ollut jo viikon. Käynyt Kuopiossa ja +Tukholmassa, Virossa ja Konginkankaalla. Hänellä oli nyt paljon +koiranpentuja. Näiden koirien ja huvilansa ristiäisiä oli hän viettänyt +joku päivä sitten eräiden toveriensa kanssa ... vuoroin kaupungissa ja +vuoroin täällä kotona. Huvila oli kasteessa saanut nimen Humplanvilla: +hupainen muoto paviljongin ruotsalaisesta nimestä, joka oli ollut +Humlevilla. Monta pulloa oli lyöty kasteen merkiksi kallioihin ... ja +monta paukkua ammuttu Mikon uusimmalla, hyvin rasvatulla kiväärillä, +penikoille nimiä annettaessa. Roimasti oli ammuttu sekä sisällä että +ulkona, niin että ruudinsavu kärysi kamarissa ja keittiössä ja sälöt +lensivät etäällä metsässä petäjien kupeista. + +Muori oli hermostunut ja pelkäsi. Mutta ampujat vakuuttivat, etteivät he +saattaneet erehtyä... + +Kultapojastaan muori sen uskoikin. + +Nyt olivat vieraat lähteneet ... ja Mikko jälleen entinen, älykäs Mikko, +jota täti ihaili. + +Mutta hirveä päänsärky vaivasi Mikkoa juuri sinä päivänä, jolloin Sakris +tuli. + +Sakris huudahti gulashin kamarin ovella suu ystävällisessä, naurussa: + +-- Terve, Mikko, terve! + +Täti oli jo kertonut, miksi Kukkelmania ei näkynyt täällä. Mikon ei +tarvinnut kysellä. + +Koiratarha näytti kovin keskentekoiselta. + +Mikko tuli ulos ... ja komenteli vihaisesti taakseen, kamariin jääviä +pentuja. Hän huusi: + +-- Hiljaa, Molla. Älä ulvo, peijakas, kuin rasvaamaton ovi. Hiljaa, Ray! +Hiljaa, Joonas! Suu kiinni, Piru! + +Sakris istui portailla. Mikko istahti sinne myöskin ... ja piteli +otsaansa. Heiluvei-koira makasi Mikon vieressä, nojaten kuonoaan +isäntänsä jalkaan. + +Sisällä koiranpennut vikisivät, uikuttivat ja ulvoivat kuin riivatut. + +Kukkelman alkoi puhua, että koirakartanon rakentaminen oli myöhästynyt +... jonkin verran. + +-- Viisi viikkoa, viisi viikkoa! myönsi Mikko. + +-- Jasoo, jasoo, sanoi Sakris. -- Onkos se aika jo niin ulos kulunut? + +Sitten jatkoi Sakris verkalleen, ettei hän ollut voinut arvata, että +nämä männyt olisivat niin kovia ja isoja. Niitä ei saanut edes kaatumaan +muuten kuin kiipeämällä puuhun ja nytkyttämällä. Eikä lastua irti +piilulla, ellei sahannut aina pienen välin päähän nikaroita puuhun... +Sellainen vanha, kalliolla kasvanut petäjä on kuin rautaa... Jos Sakris +olisi tämän tiennyt, toisin olisi hän ajan määrännytkin. Hän lopetti: + +-- Mutta onhan aikaa ... nytkin vielä. + +-- On, on, myönsi Mikko. + +Sakris jatkoi: hänelle oli tullut kaiken lisäksi sellainen este, että +lähetettiin hänen luoksensa maalta eräs serkun tyttö. Jos se tyttö olisi +saanut asua täällä, niin... Sitä oli kyllä tädille ehdotettu ... mutta. + +Nyt asuu Sakris jälleen Krokelbyssä. Siellä on se tyttö hänen +hoidettavanaan. + +Mutta saattaapa Sakris tulla päiviksi tännekin töihin. + +-- Kyllä niin, sanoi Mikko. -- Kyllä saattaa... Peijakkaan penikat! + +Sakris sanoi: + +-- Tästä alkaen tulee koirakartano pian. Vaikein on jo timrattukin ylös. +Ja minulla on jo piiristykset sisuksista! + +Sakris vetää taskustaan muistikirjansa, johon hän on piirrellyt +kaikenmoisia viivoja. Niiden vuoksi on hänellä ollut paljon vaivaa viime +päivinä. Nyt hän arvelee, piirustuksia Mikolle näyttäen, että kopit +pitäisi pykätä hänen mielestään noin ... ja asetella noin ... ja tähän +näin tulisi yksi kulma, ja tuohon taas toinen kulma ... että porstua +siihen sopisi ... ja tuohon vielä yksi vinkkeli, niin koridoori tulisi +sillä tavalla ... ja kaikki olisi praktillista. + +-- Oivalliset riitingit, naurahtaa Mikko. + +Sitten Sakris vaikenee. Menee hetki ... ja myöskin Mikko on vaiti. +Ainoastaan penikat vinkuvat sisällä. + +Rampa sanoo: + +-- Sillä tapaa se nyt tulee! Ja se tulee huokealla ... jos +nyföraikaisiin palkkoihin vertauksen tekee. + +Mikko ei virka mitään. + +Sakris raaputtelee korvallistaan ... liikuttaa itseään oikealle ja +vasemmalle, ympärilleen katsoakseen. Sitten sanoo hän, silmissään pieni +välkähdys, salaperäisellä äänellä: + +-- Mutta yksi pyyntö minulla löytyy... Että ei saisi kertoa kellekään +muulle timmermanille, miten huokealla minä teken! Ne suuttuvat +sellaisesta. Ja minä ... minä halveksin rahat. + +Sakris katselee jälleen Mikkoon. Sitten hän toistaa: + +-- Jaa, jaa ... minä halveksin rahat. Mikä on raha? + +Mikko sanoo: + +-- Niin, mikä onkaan raha? Hulluutta se on. + +-- Jaa, jaa... Niin, rahan tähden he vihasivat minua, jatkaa Sakris. -- +Siksi ei pidä heille sanoa. + +-- Ei sanota! lupaa Mikko. + +Taas hiljainen hetki. + +Sakris katselee ympärilleen ... ja alkaa sitten puhua: + +-- Katsos päälle vain tuossa tuota ovea! Se ei mene oikein kiinni ... en +ole huomannut sitä ennen. Minun täytyy remonteerata se. Minä teen ovet +lomatöinä. Ja tämä byggninki on vanha ... siksi eivät ikkunatkaan mene +kiinni niin kuin pitäisi. Minä korjaan nekin. Aivan ilmaiseksi ... näin +tuttavien kesken ... iltaisella, kun olen lakannut timraamasta koirille. +Jos te tahdotte. Sanokaa vaan tykö... Teettäisitte kokonaan uuden +huvilan! + +-- Se tehdään! myöntää Mikko. + +-- Jasoo? innostuu Sakris. -- Sitäpä minä juuri fundeeraan tässä. Tämä +on kaunis paikka. Niin, tämä on ... aivan kuin paradiisi. + +Sakris huokaisee... + +-- Jos minulla olisi tämmöinen paikka, jatkaa hän, -- silloin minä +vislaisin niin että Helsingissä kuultaisi. Tuo trekoori ... pensaat ja +kaikki! Niistä saisi rahaa, jos niitä hoitaisi. Ne täytyisi perkata ylös +ja panna kasvamaan. Minä teken sen ... illoilla, kun olen lakannut +pykäämästä koirille. Laitan koko trekoorin kuntoon. Ja rakennan sen +huvilan. + +Sisällä pennut huutavat ... tuskin kuuluu keskustelijain ääntä. Mikko +menee kamariinsa. Siellä hän ärjähtelee, polkee jalkaa, läiskyttää +koirapiiskaa... Sakris odottaa portailla. Muistelee, että Nelma +tarvitseisi rahoja ... nyt kohta. + +Sitten Mikko kantaa ulos kahta penikkaa, yhtä kummassakin kourassa. +Nakkaa ne portaitten viereen. Siinä ne, pienet ja vasta emosta erotetut +raukat, ryömiskelevät ja puskevat toisiaan. Sakris sanoo: + +-- Ne ovat sievät kreatyyrit... Ja niin, tämä paikka täällä: minä viihty +niin hyvästi täällä... Otan urakalla sen uuden huvilan. Sanokaa vain +tykö! + +Se urakka olikin Sakriksen uusi suunnitelma, josta hän oli Nelmalle +vihjaillut. + +Minkälainen tuo huvila pitäisi tehdä? Sakris esittää, minkälainen ... ja +mille paikalle. Sen voisi alkaa jo heti ... kun koirakartano on saatu +pystyyn. On ehdottomasti paras rakentaa laudoista. Kukkelman rakentaisi +sen vähitellen. Tilaisi laudat, turvepehkut ... kaikki. Asuisi +Krokelbyssä ... ja kävisi täällä milloin miellyttäisi. Eihän sillä niin +kiirettä ... eikä urakan maksamisellakaan. + +-- Kaunis ilma, sanoo Mikko. Mutta pitelee päätänsä. + +-- Jaa ... rumilla ilmoilla voisin olla Krokelbyssä, vastaa Sakris. -- +Ja mikä on raha? Kunhan kehittyneempi ihminen tulee maailmassa toimeen! +Minä: raha on turhuus... Ja kuulkaas: minulla on ollut täällä niin lysti +olla! Minulla on ollut täällä niin lysti... + +Yhtäkkiä huudahtaa Sakris: + +-- Niin lysti ... kuin olisin teidän ottopoika! Ja tädinkin ottopoika! + +-- Ottopoika? ällistyy Mikko. + +Sakris vahvistaa: + +-- Niin, niin. Siltä se tuntuu... Ja tiedättekös mitä: tuntuu aivan kuin +me oltaisiin veljeksiä! Veljeksistä minä tykkäisin... Miksi ei koko +maailma saattaisi olla veljeksiä? Jokainen ... auttaisi jokaista... Minä +semmoisella, mitä minulla on ... ja toinen toisella. Työtä ei +maksettaisi, mutta se vaihdettaisiin rahaan ... niin kauan kuin +yhteiskunta on sillä tavalla järjestelty, että on rahaa eikä työtä voi +vielä vaihtaa vaatteisiin ja ruokaan. Eihän nykyään ole vielä se oikea +valtakunta tullut. + +-- Ohoh! huudahti Mikko. -- Taidatte olla pieni polsu? + +Mikko nauroi makeasti. Hän heilautti kättään: + +-- Voi veliseni, älkäähän! Kun kommunisti rikastuu, tulee hänestä +porvari ... ja tuhat kertaa entistä ilkeämpi. Siinä se! + +Sakris kiiruhtaa selittämään: + +-- Jaa ... en minä sen tähden meinaa... Ja mitä tulee rahaan: ei vaan +saisi nylkeä toista ... vaan pitäisi ottaa sitä niin vähäisen kuin +mahdollista... + +Nyt tuli täti ovelle ja kutsui sisarenpoikansa sisään... Kahville. Ja +sinne Mikko katosi. + +Sakris odotteli. + +Hetken päästä kantoi muori ulos kokonaisen laatikollisen koiranpentuja +... että Mikko saisi nukkua... Ja kutsui myöskin Sakrista kahville. +Sakris ihmetteli Mikon katoamista. Muori toisti, että hän nyt tosiaan +nukkui: häntä ei voisi herättää. + +Sakris kysyi: + +-- Kai hän sitten puhui jotain timraamisen jatkosta? + +-- Ei hän mitään puhunut, vastasi muori. + +-- No ... meillähän onkin sopimus ... että minä pykään sen ylös. Tulen +tänne huomisaamuna työhön. + +Muori sanoi: + +-- Tulkaa vaan ... mutta turha lienee tulla. + +Mikko nukkui. Viimein lähti Sakris tallustelemaan takaisin Krokelbyhyn. +Hiukan levoton hän oli. + +Mutta kun hän joutui kotiin, kuuli hän toki ilokseen, että Mimmi Byskata +muuttaisi heiltä ylihuomenna: sanoi saaneensa paikan Helsingissä. + +-- Niinkö? Minkä paikan? kysyi Sakris. -- Minkämoiseen virkaan? + +Mimmi tokaisi: + +-- Kilometrikonttorissa. + +-- Ahaa! huudahti Sakris. -- Landmeeterikonttorissa ... minä ymmärrän. +Minä ymmärrän kaikki! + +-- Ylihallituksessa, niin juuri, vastasi Mimmi. -- Minulla on nyt +Helsingissä lokaalikin. Tulkaa siellä käymään, Kukkelman! + + + + +XXVI + + +Sitten odotti Sakris Mimmin lähtöä. + +Itse hän ei saattanut Mimmiä kauemmaksi kuin raitiotien päähän: ei muka +joutanut. Mutta ystävällinen hän oli hänelle ... ja Nelmaa pyysi hän +toki ostamaan Mimmille kaupungista kukkia. + +Seuraavana aamuna tallusteli Sakris jälleen Mikko Suomenvaaran kylään. +Sangen varhain, kukkojen laulaessa ... ehdittyään tuskin juoda kahvia, +jonka Nelma hänelle totisena ja unisena keitti. Usvat lainehtivat vielä +alangolla ... ja kuusikossa tuntui kylmältä. + +Työasussaan kääpiö kulki, sääryksissään ja talvellinen lippahattu +päässä. + +Aamuinen kosteus ja kylmyys toi hänelle jollakin tavoin mieleen +talvellisen konttailun. + +Hän saapui pihisten ja ähkien perille. Aikoi mennä heti ottamaan +kirveensä ja sahansa eteisestä, jonne hän oli ne jättänyt, ja lähteä +työhön. Nuo työkalut olivatkin portailla. Hän mietti sitä seikkaa +hetkisen ... ja laskeutui sitten kirves toisessa ja saha toisessa +kädessä puutarhaan. Kohta jatkamaan työtä: silloin ei gulashi niinkään +peräytyisi! + +Piti ensiksi kaataa uusi puu, leveälatvainen mänty. Sen latvus tekisi +varmasti kiusaa ennen kuin pääsisi toisten puiden oksain välitse. + +Sakris otti nuoran, jonka avulla hän oli viivoittanut veistämiään +hirsiä, sitoi sen toiseen päähän sahan ja kirveen ja kapusi sitten +käsillään ja räpylöillään mäntyyn. Nuoralla veti hän perästään sahan ja +kirveen ylös. Nyt istui hän petäjässä hitaasti päätään käännellen ... ja +katsellen alas niin kuin varis, joka on pudottanut ruokapalansa. Alkoi +sitten katkoa esteleviä oksia. + +Täti tuli ulos... Hän oli aina varhainen. Hän sanoi: + +-- Mitäs Kukkelmanille kuuluu? Sielläkös te olette... Kas, tuoltahan +Ramperikin jo tulee! + +-- Kekä tulee? kysyi Kukkelman. + +-- Muudan Ramperi, jolle Mikko-herra antoi tämän urakan jatkamisen, +vastasi täti. + +Sakris ällistyi. Mikä Ramperi? Ja oliko Mikko ottanut hänet tänne? + +Samassa näki hän Strandbergin ... tunsi hänet. Suoraan metsästä, yli +säleaidan, harppasi pitkäjalkainen Gottfrid Strandberg paikalle, kantaen +kirvesmiehen laatikkoa. Hän pysähtyi tuokioksi, oli vaiti ... ja +huudahti sitten kovalla äänellään: + +-- Hyvää huomenta, Kukkelman. + +-- Hyvää huomenta, vastasi Sakris. + +Tuli hiljaisuus. + +-- Kaunis ilma! jatkoi Strandberg. + +-- Jaa, niin, sanoi Sakris. -- Niin ... saapi nähdä, jaksaako se pitää +ylös sitä koko päivän. + +Muori virkkoi: + +-- No... Ramperi on hyvä ja tulee kahville ... ja voi sitten alkaa +hommansa. Kukkelman tulee kanssa kahville. + +Strandberg nauroi Sakrikselle, joka oli puussa, ja sanoi: + +-- Hm ... joutilaiden herrojen hommia: koiratarha. Tahtoi minua tänne +sitä rakentamaan... Ja minä tulin. + +Tämä on siis totta, ajatteli Sakris. + +Hän katseli vuoroin muoriin ja vuoroin Strandbergiin ... ylhäältä +männystä, jonka oksien välissä hän oli kuin mikäkin huuhkaja: näkyi +ainoastaan sekautunut tukka, suuri pää ja kiiluvat silmät. Sakris piteli +kiinni oksasta ja kuukotti etukumarassa. Ei virkkanut mitään. Mutta +hänen silmänsä säkenöivät. + +Gottfrid Strandberg kertoi: + +-- Tulin tänne toissa iltana... Minulta loppuivat rahat ... olin ne +ryypännyt. Enhän minä sen tähden tullut, että olisin Kukkelmanilta +karhunnut ... mutta muuten vain lystin vuoksi: pisti päähäni tänne +koipelehtia ... hankkia vielä lisää pirtua. Ja tarjota teillekin. +Silloin ... täällä tahtoivat työhön. Mitäs muuta... + +Sakris hiukan huokasi. + +-- Ei rahoilla kiirettä mitään, vakuutti Gottfrid Strandberg. + +-- Ne ... ne kyllä saatte, sanoi Sakris. Ja alkoi laskeutua maahan... +Meni ammattitoverinsa kanssa kahville. Puhui siinä sitten vielä ... +kuinka hänen mielestään koirille oli rakennettava. Ja kysäisi lopulta, +paljonko Strandberg oli urakasta pyytänyt. Sanoi: + +-- Liian halpa, ahhah! Minä olisin kyllä laskenut parisen tuhatta +kalliimmaksi. Te ette usko, kuinka kovat nämä stokit on timrata... + +-- Ohoh ... ehkä ne menevät, naurahti Strandberg. + +Mikko kuului jo lähteneen Heiluvein kanssa metsään. + +Mitäpäs sitten: Sakris palasi työkaluineen Krokelbyhyn. + +Niin, tyly on maailma. Entäpä sitten tuo Gottfrid Strandberg, jolta +Sakris sattui hiukan lainaamaan: heti hän nappasi palan toiselta ... +vaikka oli itse työmies. + +Julkea mies, ajatteli Sakris. Ja hän oli oikeassa: paraikaa teki +Strandberg, nyt kun Sakris tallusteli kotiin, maalaistädille pilkallisia +ja sääliviä huomautuksia Kukkelmanista ... ja nosti sitten raskaan puun +keveästi veistopaikalle. + + + + +XXVII + + +Mutta eipä Kukkelmanilla ollut hätää. Ei tällä kertaa. + +Kohtalo auttaa toki välistä köyhääkin, vaikkei täytä ihan tarkoin hänen +unelmiaan ... enempää kuin ihmisten yleensä. + +Muutamien päivien kuluttua otettiin Sakris rakentamaan isonlaista +heinävajaa erään maatalon niitylle... Helppo siellä oli, kolmen muun +miehen toverina. Siinä tuli nyt työtä, vaikkei kovin pitkäaikaista. Se +työ oli kiireellistä; niittokoneet jo ratisivat heinäpelloilla yötä +päivää. Ruisrääkkä narisutteli. Heinäkuu oli hyvässä menossa. + +Kaikki oli Sakriksen mielestä nyt oikein mukavalla tolalla. Ainoastaan +se ikävyys koitui hänelle tästä urakasta, että mamma täytyi jättää koko +päiväksi yksinään kotiin, koska työpaikkaan oli nytkin sievoinen matka. + +Nelmalla oli Krokelbyssä ikävä. + +Ikävä... Ja kummallista koko elämä... + +Kun hän erosi Mimmistä, käänsi hän pienet kasvonsa poispäin ja +itkeskeli. Ystävätär lohdutteli häntä, että pian saattaa Nelma tulla +hänen luokseen kaupunkiin ... kun Mimmi saa lokaalinsa kuntoon. + +Mutta nyt ei Mimmi ollut vielä ilmoittanut mitään..! + +Nelma on melkein hyvillään, että Kukkelman viipyy kaiket päivät poissa. +Rampa on näet alkanut tulla Nelmalle häijymmäksikin. + +Yksin on Nelma asunnossaan... Tuijottelee ikkunasta outoihin +maisemiin... Ruohottuneihin puutarhoihin, joissa korjataan marjoja, +missä niitä on päässyt kasvamaan... Ja tuonne järvettömälle alangolle, +joka alkaa pölyisen maantien takana. Tai tyttö hoitelee kukkaa ... ja +kuluttaa aikansa muuten miten voi: siistii yhtämittaa kamaria ... +koristelee seinät kuvakorteilla ja karamellipapereilla, joita hän +kiinnittää tapettiin neuloilla ja liisterillä. Korjailee vaatteita, +omiaan ja Sakriksen. Sitten nekin tulevat korjatuiksi... Eikä nyt ole +varaa ostaa uusia leninkejä. + +Ensin oli Nelma käynyt yksinään vieraisillakin, kivimies Bergmanin +vaimon ja erään toisen, äsken taloon muuttaneen työläisperheen luona. +Mutta kun huomasi, että siellä tehtiin hänestä salaa pilkkaa, moisesta +ramman ja kyttyrän morsiamesta, jopa pisteltiin ja paneteltiinkin häntä, +niin jättäytyi hän aivan yksin. Mokomatkin moittijat: heissä oli naisia +ja miehiä, jotka kuuluivat elävän yhdessä mikä sen tai sen pojan taikka +tytön tahi punakaartilaisen elävän lesken kanssa. Mutta toista oltiin +valmiit parjaamaan. Ja se oli Sakriksen syytä: tietysti oli hän kertonut +noille vieraille heidän keskinäisiä salaisuuksiaan. Yhä enemmän karttoi +Nelma Sakriksen hyväilyjä, kun kääpiö tuli illalla kotiin. + +Miten olikaan Nelma tänne joutunut! + +Olisipa hän saanut luokseen edes tyttösensä. + +Siitä asiasta ei hän vielä hiiskunut Kukkelmanille. Toinen olisi voinut +ajaa hänet pois ... eikä Nelmalla nyt ollut paikkaa, minne mennä. +Mimmikään ei kirjoittanut hänelle mitään. + +Entäpä jos Kukkelman olisi ollut edelleen hyvä, vaikkapa olikin +säälittävä ja inhottava! Mutta minkälaiseksi hän olikaan muuttunut! Kun +hän löntysteli läähättäen ja pihisten kamariin ... löyhkäten hieltä ja +lialta: varsinkin löyhki hänen tukkansa, jota hän ei suostunut millään +ehdolla lyhentämään ... eikä jaksanut aina sitä pitää puhtaana, vaikkapa +olikin tuota kuontaloa peilin edessä kampaavinaan ... löyhki ilkeästi +kuin minkä vahtikoiran karva ... niin, kun hän löntysteli kamariin, +alkoi hän kohta, parhaiksi loikomaan ruvettuaan, kiusata Nelmaa pitkillä +saarnoilla, ja opetuksilla. Vuokraa aiottiin taas syksyllä korottaa. +Siksi sanoi rampa, että Nelman piti kovasti säästää. Puita ei saisi enää +kuljettaa kunnan metsästä: sinne oli asetettu vartijoita... Nelman +täytyi säästää risujakin. + +Kukkelman vei Ramperille takaisin velkansa. Ja siitä asti, päästen +velanmaksua kootessaan säästämisen makuun, pakotti Sakris heidät, +säästämishalusta ja puutteenkin vuoksi, syömään melkein pelkästään +leipää ja perunoita, joita kasteltiin margariiniin. Tämä uusi voi oli +Nelmasta iljetys ... ja Sakris tyrkytteli sitä hänelle kiusallaan. +Silakoitakaan eivät he ostaneet kuin harvoin: nekin olivat kallistuneet. +Sakris käski säästämään... Ja ruokapöydässä hän puhui, että oli kuullut +porvarillisten väittävän nykyaikaisten työmiesten halveksivan silakoita: +parempia kaloja heille piti muka olla ... aina vain herkkuja... Hm, +pienet herkkupäivät olivat Sakrikselta pian menneet... + +Nyt hän koetti kerätä omaa tupaa varten ... ja narisi alinomaa. + +Niin meni pari viikkoa. Ja Kukkelmanin työ jälleen loppui: heinävaja +tuli valmiiksi. Nytpä hän nurisi entistä enemmän. + +Kerran osti Nelma itselleen vaihteeksi oikein lihaa. Sakris saarnaamaan, +että liha on epäterveellistä ... myrkkyä ihmisruumiille! Ainoastaan +alussa hän oli suvainnut Nelman syödä sellaista ... viattomia elukoita. +Mutta viimein oli muka tullut aika totuttaa Nelma siltä tavalta pois. +Oli aika syödä tästä alkaen kehittyneemmän ihmisen ravintoa. Jopa +pitäisi ruveta paastoamaankin ... Sakriksen nimittäin. Siten sulaisi +hänen kyttyränsä, ja sääret paranisivat lopullisesti. Sen Kukkelman +tiesi: hän uskoi sen..! Eikä parin viikon syömättömyys tekisi +Nelmallekaan pahaa. + +Siitä vasta kiusa tarttui, kun rampa oli kaiket päivät kotona ja +joutavana. Puhui ja saarnasi. Eikä käynyt enää edes ostoksilla ... saati +sitten kantoi vettä taikka pienenteli risuja. Ei, Nelman vuoteessa hän +kellotteli ... ja puhui säästämisestä ja paastosta ja margariinista, +mikä oli muka oikeaa kasvisruokaa. Kalaa oli turhuus toivoa: sekin oli +elävä olento, jota oli rikos tappaa. Mutta voi, joka ei lähde eläimestä, +nimittäin margariini, on puhtaasta puunmaidosta valmistettua: jonkin +ulkomaalaisen puun rungosta tihkuu nimittäin sellaista makeaa ja +syötävää maitoa... + +Erään kerran hiiskahti Sakris vielä sitten aikeistaan rakentaa heille +tupanen. Muuten saarnasi aina ... kummallisia ja joutavia loruja. + +Ja sitten sai hän jälleen työtä. Tosin ainoastaan pienen tällä kertaa. +Mutta hyvä sekin. Siitä voi ottaa sellaiset rahat, että ne riittävät +pahimpiin reikiin. Työ oli näet ilkeä ja vaikeakin. Kukkelmania tultiin +noutamaan erääseen huvilaan hautaamaan kissaa. Kissa oli kuollut huvilan +aidan viereen, ison halkopinon alle, lähelle lehtimajaa, jossa +herrasväellä oli tapana juoda iltakahvinsa. Sakriksen täytyi nyt purkaa +sievoinen osa korkeaa pinoa ... ja kantaa sitten kiusallinen vainaja +lapion terällä jonnekin suohon ja upottaa se sinne. + +Kun Sakris niinä kahtena päivänä, joina hän tätä työtä teki, palasi +kotiin, luulotteli Nelma hänen haisevan paitsi jahtikoiralta myöskin +siltä kissalta. + +Ja sitten räätälöi Kukkelman housut jollekin kylänpojalle... Ja nikkaroi +kauppiaalle ikkunankehiä... + +Näin oli aika mennyt... Oli tullut elokuu. Ja alkoi sataa. + +Kukkelman pysytteli mieluimmin sisällä: hän rupesi valittamaan, että +hänen raajoissaan tuntui jäykistystä ... niiden ytimissä muka sahattiin, +porattiin ja jyrsittiin. Keveintä oli nyt maata lavitsalla ... ja syödä +pelkkää puuroa. + +Jo ennen oli Nelma kuullut ihmisiltä, että Sakris kulki talvella +nelinkontin! + +Miten voisi enää hänen kanssaan näyttäytyä ... jos niin kävisi? + +Nyt Kukkelman syytteli huonontumisestaan sitä, että hän oli Nelman ja +Mimmi Byskatan mieliksi syönyt kevät-kesällä makkaroitakin. Narisi ... +vuoteella kellottaen. Nelman täytyi riisua häneltä säärykset ja kengät +jalasta ja peittää hänet ... siihen saarnaamaan ... ja kehumaan olevansa +Rasputiini. Nelma joutui tästä lähtien yöksi permannolle. Yöllä +Kukkelman pihisi ja sihisi. Hänen kurjasta kurkustaan kävi hengitys +vingahdellen kuin pyypilli. Ja miehen pitkästä tukasta tuntui omituinen +haju aina kamarin toiseen nurkkaan asti. + +Nelma ei saanut unta. Hän kääntelehti siinä... Ja ajatteli pientä +tyttöään. Joskus tuli sellainen kaipaus, että hän itki. + +Illat alkoivat yhä enemmän hämärtyä. + +Mimmi ei vastannut vieläkään mitään, vaikka Nelma oli hänelle +kirjoittanut. Pitäisi mennä kaupunkiin tapaamaan Mimmiä. Mutta Kukkelman +tuntui olevan äkäinen sellaisista juoksuista. + +Ääneensä itki Nelma yksinään pimeässä. + +Kerran heräsi Sakris Nelman itkuun. Hän nosti päätänsä ja kysyi: + +-- Etkö sinä ole nukussa? + +Nelma nyyhkytti: + +-- En. + +Sakris kysyi: + +-- Miksi vuoksi sinä itket? + +Nelma ei vastannut. + +Rampa kömpi, käsillään huonekaluihin nojaillen, sitä vaaleampaa paikkaa +kohti, jonka hän huomasi Nelmaksi... Kosketteli isoilla kourillaan +Nelmaa. Ja kysyi uudestaan, vihaisesti: + +-- Miksi sinä itket? Miksi et anna minun maata? + +Nelma ei vastannut, vaan itki. + +Sakris ojenteli kouriaan. Kaikkeen maailmassa tottuu. Nelma oli kuin +sadun tyttö, jota kummallinen ja ilkeä peikko hyväili vankinaan. + + + + +XXVIII + + +Nelma istui yksin ikkunan luona. Hän ei tuijottanut ulos, vaan +itseensä... + +Tyttö oli harmistunut itselleen ... ja hermostunut. + +Hänelle oli nyt käynyt samoin kuin sen herrasmiehen kanssa. + +Eikö hän ollenkaan pääsisi pois häijyn ramman luota? + +Kukkelman oli nykyään työssä täällä merenrannalla. Oli joutunut oikeinpa +jonkinlaiseksi pomoksi. Tuonne metsäiseen laaksoon, melkoisen etäälle +Krokelbystä, rakennettiin nimittäin työväenparakkeja asuntopulan +lievittämiseksi. Itse rakennustoimeen ei rampa saattanut pyrkiäkään: +matka laaksoon oli liian pitkä ... ja sinne olikin jo hankittu muut +kirvesmiehet. Mutta täällä merenlahdessa kellui suuri lautta hirsiä, +jotka vedettiin sitten hevosella metsään ja tulevaan kylään. Parvi +naisia oli otettu kiskomaan hirsiä rantaäyräille ... ja Kukkelman +merkitsemään vedestä nostettuja tukkeja kirjaan ... ja muutenkin ikään +kuin johtelemaan työtä. + +Sataa hiljalleen, tihruaa... + +Kukkelman tahtoo akkoja, jotka värisevät ja juttelevat keskenään, +tarttumaan työhön. Hän heiluttelee pitkiä käsiään ja huudahtaa: + +-- No, remmiin nyt. Täytyy koettaa. Kyllä se menee. + +Akat eivät ole millänsäkään. + +Kukkelmanin on pakko itsensä näyttää esimerkkiä. Hän iskee pakransa +hirren päähän ... ja alkaa vetää. Ärähtelee: + +-- Nyt ... tulkaa! Haalatkaa mukana ... tuolta puoshakan päästä. Hii-op! + +Muutamia ämmiä tarttuu pakran varteen. Sakris ja he vetävät jonossa. + +Vetävät tuokion. Kolme, neljä liukasta tukkia nousee maalle. + +Yhtäkkiä irtautuu pakran väkä puusta. Sakris ja akkajono lentävät +seljälleen. Hän kellii maassa. + +Siinä naureskellaan, seisotaan. + +Ja sitten akat tekevät rammalle oikein kiusaa: jättävät vetämisen +kokonaan hänen varaansa ... ovat itse vetävinään, mutta eivät vedä. +Sakris ähisee ja ähkii... Eipä solukaan limainen petäjä maalle. + +Tai pakra irtautuu uudestaan, ja Kukkelman kaatuu taaksepäin, heiluva +pakra käsissään. Siinä hän kellottelee kivien välissä rannalla ... +sattuikin sellaiseen kuoppaan. Naiset nauravat. Joku huutaa: + +-- Niin liikuttaa jalkojaan kuin turilas! + +Toinen: + +-- Nouse pois, kilpikonna! + +Sakris harmistuu. Hänen naamansa on kelmeä ja vihreä. Häntä väsyttää. +Jalatkin ovat jälleen sellaiset ... ja hartioissa on särkyä. Hänen +huulensa värisevät ... ja suu vääntyy viistoon. Hän huutaa: + +-- Akkat, teidän täytyy tottele! Jos minä suutun ... syön ylös teidät! + +Mutta sitten hän on vaiti. Kädet herpoavat ja riippuvat pitkin kupeita. +Hänkin asettuu istumaan. Katselee jörösti eteensä. + +Ei hän jaksanut kiskoa näitä raskaita ja märkiä hirsiä. Oli koettanut +olla itse sitä tekemättä ... ja teettää akoilla. Silloin akat +suuttuivat... + +Nyt antaa hän heidän laiskotella. Jopa yhtyy itsekin heihin ... +puhuakseen heidän kanssaan politiikkaa. Ja katso: hänet hyväksytään. Hän +saa puhella ja loistaa! + +Mutta kun tarkastaja tulee, haukuskelee hän koko laumaa ja Kukkelmania. + +Eräänä päivänä kuulee Kukkelman, että nähtävästi otetaan piakkoin uusi +mies hänen paikalleen tänne rannallekin. Siitä hän on hyvin ärtyisä. + +Nelma on ostanut sinä päivänä itselleen uudet kengät, käydessään +puodissa asioilla. Ei malttanut olla niitä ostamatta: kauniit ja +uusimuotiset! Vaikka entiset vielä olivatkin kohtalaisessa kunnossa ... +niin nämä keltaiset ja korkeavartiset nauhakengät ... niin kuin on +monilla muillakin naisilla! Siis hän osti ne kengät ... tällaisena +aikana. + +Sakris tulee illalla kotiin ja huomaa Nelman uudet jalkineet. Ensin ei +hän virka mitään. Ei hetkeen: kipristelee vain silmiään makuulavalla. +Saa siihen iltakahvia ... ja Nelma riisuu häneltä märät vaatteet. Nyt se +on tehty ... ja rampa kellii peittojen alla. Silloin alkaa Kukkelman +yhtäkkiä puhua Nelmalle pahoistahengistä. Piruista, joita lentelee, +kiertelee ja suhisee kaikkialla ... tuolla ilmassa, siellä ja täällä. +Mitkä pahathenget? Niin niin ... eikö Nelma niitä näe? Niitä on +monenlaisia. + +Sakris nousee puoleksi istualleen. Kyyröttää lavan reunalla, väärä jalka +lattialle riipuksissa ... ojentelee ilmaa kohti kättään ja katselee +valkeina pyörähtelevin silmäluomin laipion nurkkauksiin. Silmissä +välähtelee tylysti. Jälleen hän puhuu. Näkeekö hän tosiaan kamarissa +piruja? Sakris selittää asian: + +-- Semmoiset pirut vartioivat ilmassa ... tahtovat teketä sinulle +pahaa... Kuule, Nelma! + +Kyttyrän etusormi nousee varoittavasti pystyyn. Hän sanoo: + +-- Aina, kun ihmisellä on halu antaa vetää itsensä kiusaukseen, silloin +pirut aktaavat päälle... Iskevät itsensä ihmiseen kiinni ... ja +pistelevät häntä ... ja kuiskuttaa hänen korvaansa houkutussanat. +Varsinkin naisen korvaan. Sillä tavalla sinäkin annat houkuttaa +itsesi... + +Sakris opettaa: + +-- Katso minun päälle: minä olen ilman vaatimuksia! Elän puuron ja +perunain kanssa ... ja saan tehdä työtä. Mutta naiset..! Tiedätkö sinä, +että naiset ovat ... harakat! + +Mitä Sakris oikeastaan tarkoitti? Kauan jauhoi hän nyt piruistaan ... +niin että Nelmaa alkoi oikein pelottaa. Todellako tuo kummitus näki +henkiä ilmassa ja kamarin katossa? Niin se nyt yhä vain kuvaili +paholaistensa erilaisia muotoja: toisilla oli häntä ... toisilla ei sitä +ollut, eräillä oli sorkat ja sarvetkin: jokainen sarvi edusti erikoista +pahetta. Ja muutamalla pirulla oli seitsemänkin sarvea: kun se puski +jollakin sarvellaan, tarttui ihmiseen juuri siinä sarvessa piilevä paha. +Näitä sarvia nimitti Sakris pahuuden runsaudensarviksi. + +Lopulta sanoi rampa, Nelmaa kiusattuaan, että nyt oli Nelma antanut +turhuuden paholaisen vietellä itsensä: + +-- Tuo kenkä tuossa!... Uusi kenkä! Näytelläksesi sellaista ... fiini! + +Siinä se nyt oli asia! Mutta Sakriksen jankutus ei silti loppunut... Ja +hänen silmänsä kiiluivat pahasti. + +Yöllä tyttö jälleen itki. Nousi joskus istumaan ja heittäytyi takaisin +vaatekasalleen. Voihki kiukuissaankin. + +Rampa ei myöskään nukkunut: hän oli huolestunut, mistä saisi jälleen +pientä työtä. Nyt hän tiukkasi: + +-- Ei saa itketä! + +Yhtäkkiä johtui ramman mieleen jotain sellaista, mitä hän oli jo eräitä +kertoja yksinään ihmetellyt. Sen vuoksi hän kysyi uudestaan: + +-- Miksi sinä itket tällä viisiin?... Sano tykö vaan ... sano! + +Hän antoi itsensä solua lattialle ... ja kömpi Nelmaa silittelemään... + +-- He, he, jos asia on sillä viisiin, naurahti hän, -- niin ei meillä +ole mitään hätää. Ei mitään..! Taikka pannaan poika byggmestarin oppiin +... minulle... Hän saa tulla minun kanssa pykäämään ylös. Sitäkö sinä +itkit? No ... saat sinä kyllä pitää nuo kengät. + +Nelma myönsi. Mutta kääpiön leikinlaskulle ja häkättävälle naurulle ei +hän nauranut. Viimein sanoi hän vimmoissaan: + +-- Mihin minä joudun! Kun on jo entinen! + +Mitä tyttö nyt tarkoitti? + +Entinenkö? + +Kukkelman kysyi: + +-- Mikä se on? Entinen? Vastaa minulle..! Onko jotain... Onko? Vastaa +... poikako? + +Tyttö nyyhki. + +Rampa tiukkasi jälleen: + +-- Mikä? Suuriko? Ja kenen se on? Meidänkö? + +Nelma naurahti. Hänellä oli tyttö ... kunnalliskodissa. + +Kukkelman istui ällistelevin silmin maassa. Jos sähkö olisi palanut, +olisi Nelma nähnyt hänen katselevan suu auki. Niin, hän oli kuin +pilvistä pudonnut. + +Siinä nyt oli ... hänen Nelmansa..! + +Se ... viaton tyttö. + +Sellaisesta olivat ennustukset hänelle puhuneet. Povarirouva... Ja unet. + +Sakriksen päässä vilahti kiukku povarirouvaa kohtaan. + +Sitten Sakris palasi vaiti sänkyyn. + +Nuorta ja verratonta oli hän keväällä ajatellut. Tirkistellyt tuohon +Julian kuvaan seinällä. Ja nyt: tytöllä oli tyttö. Tyttö ei ollutkaan +tyttö! + +Rampa tunsi olevansa petetty. + +Jopa kihlatkin oli hän Nelmalle ostanut, nuo hänelle itselleen niin +narrilliset vehkeet. Ja sitten vasta oli Nelma... + +Ja kenenkä se tyttö sitten oli? + +Ehkäpä jonkun gulashin... Sellaisten herrasmiesten seuraan ryntäsi Nelma +juhannuksenakin Kyläsaarella. + +Taikka ... upseerien! Sotilaitten! Niistä ihmistentappajista naiset +pitävät: niillä on harakankoristeita. + +Kyttyräselkä oli nukkuvinaan. Nelmakaan ei nukkunut. + +Rampa ajatteli, että olisikohan tämä uusikaan hänen... + +Ja pitikö Sakriksen tässä ruveta vielä toisen isäksi ... varmasti +vieraan. Jopa tytön isäksi: märkänenäisen naisenalun..? + +Niin meni se yö. Rammalla oli tosiaan nyt huolta. Siksi oli hän +seuraavanakin päivänä ärtynyt. Usutti Nelman kimppuun senkin +viisikymmentä erilaatuista paholaista, joilla kaikilla oli omat +paheenpiikkinsä ... ja muutamilla ryntäät koristetut sotamiesten +kiiltävillä poleteilla ja napeilla. Ymmärrettävä epätieto ja huoli +lisäsivät Sakriksen häijyyttä. + +Hänen teki jo mieli ottaa Nelmalta kukkaronsakin pois. + +Niin, Romeon ja Julian ajat olivat menneet. + + + + +XXIX + + +Omin lupinsa lähti Nelma viimein kaupunkiin. + +Hän on nyt käymässä Mimmi Byskatan luona. + +On keskipäivä. Kukkelman jäi rannalle vetämään akkojen kanssa hirsiä +maalle. Siitä Nelma vähän välittää, ettei kummitus saa kotona ruokaa, +kun hän menee tavoittamaan päivällistään. Tyttö ei edes ilmoittanut +lähdöstään tuolle kämpyrälle. + +Mimmi on ollut täällä kolme viikkoa. Sitä ennen tehnyt turneen +maaseudulle. Muudan halkogulashi häntä elättää, paksu ja hölmö +savolainen, Nalikkaneuvokseksi haukuttu. + +Mutta miksi ei Mimmi ole käynyt Nelman luona? + +Nelma alkaa jo käsittää jotain ... hyvin heikosti, mutta kuitenkin. +Ellei hän oikein vieläkään tiedä, mikä on hyvä tai paha, niin hän +aavistaa toki jo, etteivät vaarat ole hauskoja. + +Sillaikaa kun Mimmi kehuskelee elämäänsä ja näyttelee huoneistoaan, +keittiötä ja kolmea huonetta ... yhdessä on vuokralainen ... huoneistoa, +jonka tuo naisille antelias nalikkaneuvos on hänelle varustanut ... +sillaikaa aprikoi Nelma omaa huoltaan. Mimmillä on salissa komea +kuvastin, josta Mimmi näkee itsensä kokonaan, ja vieterisänky ... samoin +salissa ... ja punainen plyyshisohva ja erikoisella pöydällä suuri +porsliinivaasi: sen on Mimmi itse maalannut. Ja vielä on ruokahuone +näkemättä... Ruokasalissa asuu Poju. Ja on kaikki, kaikki mukavuudet. +Mimmi odottaa nyt illalla vieraita. Nalikkaneuvos on kotonaan maalla. + +Poju juoksee tällä välin saliin ja äiti täyttää hänen suunsa +karamelleilla ja suudelmilla. + +Nelma valittaa Kukkelmanin häijyyttä... Silloin Mimmi kehoittaa häntä +tulemaan heti kaupunkiin: auttamaan Mimmiä kaikenlaisissa askareissa, +joita on taloudessa. Ja seuralaiseksi ja ystävättäreksi Mimmi tahtoo +Nelmaa itselleen... Sellainen on rikollisten tapa: kuta peljättävämpää, +sitä yksinäisempää... Morfiinisairaskin etsii itselleen nautintoveikon +ja koettaa maksaa hänen myrkytyksensä. + +Mutta Nelma ei ole paha, jos ei vielä hyväkään. Hän jo ajattelee +asioita. + +Mimmi Byskata surkuttelee, että hän tuli neuvoneeksi Nelmaa tuon +sammakon pariin. Mutta nyt jättäisi Nelma kapsäkin. Miksi hän menisi +enää sen vääräkoipisen hämähäkin kynsiin? Kukkelmanille ei tarvitsisi +erotessa näyttää edes pitkää nenää. + +Sitten nuori tyttö itkee surkeudesta, vimmasta ja häpeästä. Kuinka? +Tuolleko kilpikonnalleko Nelma olisi..? Tuolle karvatukulle? Sitä ei +Mimmi jaksanut edes kuvitella ... ei milloinkaan! Ei ainakaan kuvitella, +että Nelma ... jos olisi ollutkin sen peikon kanssa! Mutta ei silti +mitään hätää. Siihenkin Mimmi Rumfeltilla on neuvonsa. Nelman pitää vain +totella, ja nopeasti. Täällä Lapinlahden puolella asuu eräs paha hyvä +akka. Pitkä ja musta. Ääni karhea kuin variksen. Se puhuu vain +ammatistaan. Puoskari. Se oli auttanut Mimmiä. Mihin Mimmi muuten +olisikaan joutunut..? Jopa monia rouva-parkojakin, joilla ei ole varaa, +on se auttanut... Kun kaikki olisi ohitse, muuttaisi Nelma Krokelbystä +vakinaisesti Mimmin toveriksi. Ikään kuin pestinä lahjoitti ystävätär +Nelmalle melkein uuden silkkipuseron, josta näppärä Nelma voisi +pienentää itselleen oikein fiinin. + +Tyttö tuli hyvin myöhään illalla Krokelbyhyn takaisin. Mutta Sakrispa ei +laskenutkaan häntä sisään. Ei pitkään aikaan: antoi jyskyttää ovea ... +oli itse vaiti kamarissa. + +Viimein kuului Nelma tiedustelevan eteisessä, oliko Kukkelman kotona. +Silloin vasta avasi Sakris oven. + +Rampa kyyrötti keinutuolissaan salaperäisen näköisenä. Ei virkkanut +mitään. + +Epäluulo ja huoli kaiveli hänen sydäntään. Hän muisteli juhannusyötä ... +ja hänen teki mielensä kostaa. + +Siinä alkoi hän kiukutella, ettei hän ollut saanut kahvia eikä ruokaa +koko päivänä. Miksi ei Sakris sitten itse ollut keittänyt. Mitä? Sehän +on naisten asia ... keittäminen... Heidän velvollisuutensa. + +Sakris kysyi: + +-- Missä frouva nyt on käynyt? + +Nelma ei vastannut... Ramman silmät kiiluivat. Hänen kasvonsa näyttivät +kelmenevän. Hän haukkui epämääräisin sanoin Nelmaa ... kuljeksijaksi, +yölepakoksi. Ja viimein vaati hän tiukasti tietää, missä Nelma +oikeastaan oli käynyt. + +Tyttö aikoi jo näyttää Sakrikselle Mimmin antaman puseron, joka oli +mytyssä tuolilla. Silloin Sakris luisui alas keinumasta ja avasi +riuhtoen tuon mytyn. Vai Byskatalta Nelma oli tämän saanut! Missä se +aatelisfröökinä sitten asui? Nelma ilmoitti osoitteen. Hyvä on; Sakris +koetti painaa sen muistiinsa. + +Mimmin luona siis Nelma..! Sellaisen ... kelvottoman. Sakris epäili. +Yhtäkkiä hän tiuskasi: + +-- Sotamiesten kanssa sinä olet ollut!... Kävelemässä ... +Esplanaadilla... + +Hän jatkoi uhkaavasti: + +-- Sotamiesten flikka sinä olet! + +Ruokaa ei rampa tahtonut: kun ei kerran ollut saanut aikanaan, niin... +Hän oli suunnattoman itsepäinen. Tyhjin vatsoin vetäytyi hän makuulle. +Nälkäänsä hän ei paljoa muistanut. Mutta vielä soluttautui maahan ... ja +meni kaivelemaan Nelman vaatteita. Löysi kukkaronsa. Katsoi, oliko +siihen tullut lisää rahoja. Melkein entinen määrä siinä oli... +Kummallista! Minnekähän Nelma oli pannut ansionsa, jos oli niitä +kaupungissa saanut? Ehkä ostanut tuon puseron? + +Nelma makasi nurkassa, kasvot pielusta vasten. Hän itki. Sähkö paloi +yhä, koleassa ja ummehtuneessa kamarissa, koska tulta ei oltu poltettu +tänä iltana uunissa. Ulkona oli pilkkosen pimeää. Sade porisi ja helisti +vesikourua. Annansilmästä tipahti lattialle ruskettunut kukka. + +Nelman itku oli voihkinaa. Rampa kohottausi pitkien käsivarsiensa +varaan, hän huusi: + +-- Suu kiinni siellä! Miksi nainen ulvoo? + +Ja kuitenkin tuntui kyttyräseljän sydämessä sääliä. Silti ei kiukku +siitä sammunut. Epäilys kiusasi. Olihan Nelma kertonut, että hänen +äitinsäkin oli ollut sellainen... Ehkä siis Nelma itsekin... Ja tietysti +hän oli sellainen! + +Sääli taisteli rammassa ilkeyttä vastaan. Jälleen lähti Sakris Nelman +luokse, käsillään tasapainoa pidellen; hänen jalkansa olivat kovin arat. +Hän lähestyi tukka kasvoilla. Työnsi tukkansa ohimoille... Isot kourat +ojentuivat. Nelma ei sysännyt pois tahmaista kättä, joka kosketti hänen +olkapäähänsä. + +-- Miksi ulvot? Sano nyt minulle! pyysi Sakris. + +Tyttö uikahti vihastuneella ja epätoivoisella äänellä: + +-- Mihinkä minä sen panen? Tämän uuden! Minä menen järveen! + +-- Tarkoitat, mereen, sanoi Sakris. Sitten hän oli vaiti ... ei tiennyt, +mitä tehdä. + +Niin, minnekäpä itse vaivainen rampa sen panisi? Aika oli kallis ... ja +työttömyys kuului lisääntyvän. + +Sakris oli polvillaan Nelman vieressä. Hänen kouransa hapuilivat tytön +hartioita ikään kuin niitä silitellen. + +Nelma odotti. Mieluummin olisi hän elänyt vaikka Sakriksen kanssa +kuin... Jos Sakris olisi ollut edes siivo. + +Se hirveä akka... + +Sakris sanoi kyllä: + +-- Älähän niin... Älä semmoisessa hädässä... + +Mutta tukea ei hän tytölle tarjonnut. + +Eikä Nelma sitten enää selitellyt. Hän tukehdutti itkunsa, painoi suunsa +pielusta vasten. Ainoastaan hänen selkänsä hytki. Pukimissaan hän yhä +makasi. + +Rampa jätti hänet siihen ja meni sänkyyn. Mutta hän ei nukkunut. +Epäluulossaan ajatteli hän: + +Se vielä menisi, jos se olisi hänen oma vekaransa. Mutta Nelmahan +saattoi pettää häntä... + +Pitäisi mennä povarin luo antamaan ennustaa, miten oli asianlaita... + +Mutta povarikin pettäisi ... jälleen. + +Tällainen oli Kukkelmanista hävytöntä! Miksi tämä vääryys hänelle ... +Sakrikselle, joka oli aina saanut kärsiä? + +Aina kärsiä ... ollut kipeäselkäinen ja rampa ... pienestä saakka... Ja +saanut kestää vääryyttäkin, pahojen ihmisten julkeutta... Ja muuta... + +Sinä yönä Sakris alkoi taas miettiä kohtaloaan. + +Miettiä ... ja kirota syntymistään. Syntymistään ... ja kelvotonta +äitiään ... naista. + +Tuli uusi päivä. Sakris paloi halusta mennä kertomaan asiaansa +jonnekin... Naapureille. Esimerkiksi kivimies Bergmanille, joka asui yhä +ullakkotötterössä. Hädässä ja neuvoton hän oli, raukka; sellainen juoni +häntä uhkasi: joutua vastaamaan ehkä muiden tekosista. Mutta sitten hän +epäili tulevansa nauretuksi ... ja jätti sen aikeen. Puoleen päivään hän +nyt makasi peitteissään, ei mennyt työhön. Aprikoi ratkaisua ... ja +epäili Nelmaa. Illalla vasta, kun hämärä oli verhonnut huvilakylän polut +ja tiet, hän aikoi muka työhön. Oli sumuista ja sateista. Mitäpä nyt +enää työhön? Työpäivä oli jo loppunut. Sakris kuljeskeli siellä täällä +kylässä, pimeillä poluilla, jonne sähkölamppujen valo pihlajien ja +kuusten välistä valtatieltä tuskin pääsi kiilumaan. + +Minkälainen olikaan kohtalo Kukkelmanille! + +Kotona kertoi hänelle Nelma, itkemättä ja halveksien ja kuitenkin ikään +kuin säälitellen, minkä neuvon Mimmi Byskata oli hänelle antanut. + +Sellainen kuului olevan välistä vaarallistakin. + +Rampa aprikoi, haroi tukkaansa... Hän ähkäili ja pihisi. Vaarallista! +Mutta ... mitäpä hän voi ... tässä köyhyydessä? Neljän päivän kuluttua +kuului loppuvan myöskin se hirsien maalle onkiminen. + +Ramman täytyi suostua. + +Hän sanoi kyllä luulevansa, että jotkin pirut kiusasivat häntä. + +Mutta vielä tarvitsi Nelma rahaa tuolle kauhealle akalle. Nelmalla ei +ollut muuta kuin kaksikymmentä markkaa. Rampa huokaili ... ja lupasi +hankkia rahat. Mutta mistä kummasta hän ne saisi? Aivan totuuden +mukaisesti ei tästä hirsien numeroimisesta ja onkimisesta lähtisi enää +paljoakaan ... ja nekin vähät menisivät ruokaan ja kahvi-kultaan. +Pitäisi viedä jotain Helsinkiin panttikonttoriin ... ehkä piilu ja sahat +ja höylät ... ja muut rakennusmestarin työkalut. Sen tekisi Sakris ... +oikein kernaasti. + +Mutta Sanelma Kinnusellakin oli keinonsa. Hän sanoi: + +-- Viedään sormus sinne. + +-- Sormus?... Naimasormus? toisti rampa. + +-- Niin. Minkäpä sille mahtaa, vastasi Nelma. + +Ja seuraavana päivänä rampa pukeutui pyhäisiinsä ja lähti Helsinkiin. +Vei kaniin kultasensa sormuksen. + + + + +XXX + + +Sanelma Kinnunen palasi Helsingistä Lapinlahden akan luota. Hän oli +kovin kalpea. Sakriksen mielestä niin kuin kynttilä. Hän oli sairas... +Sakris sijoitti hänet vuoteeseen. Siinä Nelma lepäsi... Hiki pisaroi +hänen pienellä otsallaan. + +Nyt ei Nelma jaksanut kantaa edes halkosylystä sisään. Ramman täytyi +häntä auttaa. Työkin oli Kukkelmanilta jälleen loppunut. + +Kukkelman ajatteli sitä mustaa ja karkeaa akkaa, josta Nelma hänelle +tässä kertoi. Ja kun hän sitä ajatteli, heräsi hänen mielessään ikään +kuin salaperäinen kauhu. Tuntui kuin jotain mustaa olisi ylhäältä +laskeutunut hänen päällensä ... jotain sellaista, joka tahtoi hänet +rusentaa ja tukehduttaa. + +Tyttö voihki; haparoi sormillaan kellertävää tukkaansa. Sakris istui +lähellä ja silitteli hiljaa sitä kosteaa, ohimoilta kiharaa tukkaa. +Tyttö pelkäsi nyt jäävänsä kituvaksi koko iäkseen. Sellainen se Mimmin +hyvä akka oli. + +Rampa ei hiiskahtanut mitään... Hän istui yhä maassa, jalkaterät +ristissä allaan, hiukset riipuksissa... + +Tuokio ... ja hän sysäsi kouransa povelleen ja kaiveli rintaansa: tuntui +näet siltä kuin hänen rinnassaankin olisi ollut jokin kasvannainen ... +samoin kuin kyttyrä seljässä. Mutta tämä muhku oli sisällä eikä +pinnassa. Ja sitä alkoi särkeä ja kivistää paljon pahemmin kuin +hartioille kasaantunutta; se pyrki puskemaan ulos, mutta ei päässyt. +Sitä pakotti kuin jonkinlaista syöpää. Hän ei virkkanut mitään. Hän vain +ähkäili itsekseen... Katseli salaa Nelmaa. + +Hän oli tehnyt Nelmalle pahaa. + +Niin, tuntui kuin hän olisi tehnyt jonkin rikoksen. + +Meni päiviä. Nelma toipui. Silloin oli rammasta kuin olisi se musta, +joka laskeutui hänen päällensä, nyt hiukan kohonnut: tuo raskas käsi... +Jostakin hyvin korkealta ja hyvin pimeästä oli se hänen päälleen +pusertunut... + +Mutta sitten Nelma jälleen sanoi, että musta akka oli hänet pilannut. + +Niin hän sanoi, ja rampa näki käden jälleen selvempänä. Se oli kuin +jättiläisen kämmen. Se painui alas ... ja litisti häntä. Sakris supisi +ikään kuin itsekseen: + +-- Katti leikkii hiirellä. + +Nelma kysyi, mitä hän supisi. Sakris ei vastannut. + +Nelma ... poloisen ramman nuori Julia! + +Keskenään eivät he jutelleet enää melkein mitään... Pelkästään kahvista +ja vähäisistä ruuista. + +Mutta sitten kysyi Nelma kerran, ikään kuin toisissa ajatuksissa, kuinka +oli käynyt Sakriksen aikomuksen rakentaa sitä mökkiä. Sakris vastasi: + +-- Jaa ... se..? Nyföraikaan ... ei siitä voikaan tulla mitään. +Kertovat, ettei niitä palstoja ... annetakaan kymmenen pennin edestä. +Minä olen asiaa kysynyt. Torppareille jaetaan maat. Mutta heidänkin +täytyy maksaa niiden edestä. Mistä voisi sellainen, kenellä ei ole +yhtään rahoja ... tuota kirottua kultaa ... voisi ostaa itselleen +tomtti? Tämä tyyris aika. Ei sitä tiedä ... ei tiedä... + +Siihen se puhe jäi. + +Silloin oli iltapuoli. + +Illalla lähti Nelma Helsinkiin... Pyysi rahaa ja sai. Sanoi menevänsä +Mimmin luokse. + +Mutta sinä iltana ei hän tullutkaan takaisin. + +Eikä seuraavana aamuna. + +Eikä senkään päivän iltana. + +Ensin suunnitteli epäluuloinen ja kiivas rampa, että kun Nelma palaisi, +ei hän tosiaan päästäisi häntä sisään. Koko yön saisi Nelma olla ulkona +... väristä kylmässä ... vaikkapa liiterissä. + +Niin olisi Sakris tehnyt. Mutta Nelma ei tullut. + +Harmissaan keitti rampa itse ruokansa ja kahvinsa. + +Ruokavehkeet ... kattila ja kupit, pyyhinliinat ja kaikki ... joutuivat +töhryiseen kuntoon. Niistä oli vastusta ... niin kuin ennen muinoin. + +Missähän se Nelma viipyi? + +Missä se juoksi? + +Sakris tuli levottomaksi... + +Lopulta hän joutui tuskaan. Minnehän Nelma oli mennyt? Oliko hänelle ... +sattunut jotain pahaa? Se myrkyttävä akka oli ... saattanut tappaa +hänet. + +Rampa odotti. Hänelle tuli ikävä, polttava ja haikea. Ei maistunut enää +kahvikaan. + +Ja samalla se jättiläiskäsi taivaasta taasen laskeutui hänen päälleen. +Sakris näki sen: se oli suuri ja musta. Nyt sen sormi kohosi ... ja se +uhkasi häntä. Miksi se sillä tavoin varoitteli? + +-- Rasputiini, kuuli Sakris kamarissaan äänen. Hän kuunteli. Itsekö hän +puhui? Mutta hän heilautti hiukan kättään ja karkoitti sen äänen +korvastaan. + +Sen sijaan tirkisteli hän keinutuolissa, sillä lavalla ei hän nyt voinut +kellottaa, ylös seinällä olevaan, koreaan kuvaan... Ja varsinkin somiin +postikortteihin, joita Nelma oli kiinnitellyt tuon ison kuvan ympärille +tapettiin. Hän ajatteli itsekseen: + +Nelma, missä sinä olet? Oletko vaarallisessa paikassa?... Jos olen +tehnyt sinulle pahaa, niin tahdon sen maksaa. Uskollinen tahdon olla +aina sinulle. En minä milloinkaan huoli toisia naisia ... toisia akkoja. +Sinä olet kaikista parhain. Ja se mökki ... täytyisi jollakin tavalla +rakentaa! Nelma, mitäs siitä sanot, kun sinulle tehdään oma kamari ... +ja keittiö... Jos saadaan rahaa... + +Sitten jatkoi hän ääneensä, muistellen mennyttä kesää, joka oli niin +lyhyt: + +-- Se oli aikaa, se. Kelpasi moijata. Mutta nyt... + +Missä ihmeessä Nelma? + +Oliko hän kuollut puoskarin kynsiin? Rampa näki hänet ihan kuolleena. +Hän huudahti: + +-- Mutta jos sinä kuolet ... Nelma ... niin en minä tahdo enää elää! En, +minä en voi elää. Minä menen sinun haudallesi ... ja kuolen siihen niin +kuin koira. Makaan siinä öitä ja päiviä ... ja kuolen kuin koira. + +Neljäs päivä oli jo loppunut. Rampa oli tallustellut maantielle asti +katselemaan, tulisiko Nelma. Ja siellä odotellessaan tallustellut niin +paljon, että hänen täytyi nojautua käsiinsä, kun hän erästä jyrkkää +polkua palasi kotiin: niin ilkeästi kiusasi jaloista. Sitten hänelle +tuli oikea hätä. + +Hän itkeskeli kamarissaan yksinään. + +Missä on Nelma ... kun ei tule kotiin? + +Siinä hän huomasi, että Nelma oli vienyt vaatteensakin mennessään; +ramman käydessä ulkona oli pistänyt tavaransa myttyyn. Ahaa!... Sen +kadun, jonka varrella Mimmi Byskata asui, Sakris vielä muisti. +Seuraavana aamuna hän ajeli partansa ja suki hiuksensa, lähti +Helsinkiin. Nelmalla oli hänen kukkaronsa. No, mitäpä siitä. Sakris +lenkuttaisi jalkaisin. Satoi vettä, tiet likaiset. Torille ajavien +maalaisten kärryjonot räiskyttivät rapaa hänen päällensä... Ja muutamat +isännät ja maitomuijat kääntyivät istuimellaan katsoakseen taakseen +rampaan, ja eräät huusivat: + +-- Joulupukki! + +Viimein joku muija sanoi: + +-- Tule ookaamaan! + +Sakris kömpi käsiensä avulla rattaille. Kaupungissa hän jälleen käveli. +Kyseli Mimmi Byskataa monessa talossa, ja löysi lopulta numeron. Seisoi +kello yhdeksän aikaan Mimmin ovella ja soitti kelloa. Mimmi itse +aukaisi, aamuvalkeissaan, väljässä mekossa, ja tukka sekaisin. + +-- Voi, pikku Kukkelman! huudahti Mimmi. Katsos vain! Tule, Nelma, +tänne! Mutta hyi, kuinka märkä! Saatte kahvia. Nelma on kyllä täällä. + +Nelma makasi salissa ... siellä haisi kauheasti tupakalta, ja pöytä oli +laseja täynnä. Tyttö kohotti päätänsä, mutta kääntyi sitten rampaan +selin. Mimmi sanoi imelästi: + +-- No, Nelma-kultaseni! Etkö nähnyt: Kukkelman, sinun sulhasesi. + +Nelma katsoi viimein paremmin Sakrikseen ... joka alkoi häntä torua: +suuressa levottomuudessa oli Nelma häntä pitänyt; ja mitä teki Nelma +täällä, tässä huoneessa? Kukkelmanin mieleen vilahtivat ne herrat, jotka +hän oli nähnyt Kyläsaaressa Nelman kimpussa ... ne naureskelevat +rähisevät ... rentut. Hänen sisunsa rupesi kiehumaan. Hän sanoi: + +-- Missä sinä olet ollut? Täällä ... tietysti! Minä en ole saanut ruokaa +... enkä kaffea. Enkä ole voinut hakea työtä. Minä, jolla on sinusta +ansvaari... + +Mimmi nauroi. + +Sakris jatkoi: + +-- Niin, minulla, minähän olen hänelle... + +-- Sulhanen, sulhanen! nauroi Mimmi. + +-- Olkaa te hiljaa ... Rumpelfelt! huudahti Sakris. -- Te ... niin, sinä +juuri! Harakka on sinun nimesikin. Kyllä minä sinut tiedän. Niin, Nelma: +onko tämä kaunista; lähteä sillä tavalla pois? + +Nelma oli noussut istumaan ja sanoi: + +-- Mene nyt kotiisi, Sakris, en minä tule luoksesi enää. + +Tyttö katsoi Sakrikseen hiukan pelokkaasti, mutta päättävästi. Niin +päättävästi, että ramman silmät suurenivat ... ja sitten ne alkoivat +ikään kuin rukoilla Nelmaa. Mutta Nelma kääntyi häneen jälleen selin. + +-- No, eihän nyt noin, lapsukaiset, huudahti Mimmi. -- Tarjotaan toki +Kukkelmanille kahvit. + +Sakris ei tiennyt, mitä vastata, mitä puhua. Mutta hän vimmastui +Mimmille ... ja sitten hän meni ulos. + +Nelma... Nelma oli lähtenyt häneltä ... eikä sanonut enää palaavansa. + +Kaiken päivää kuljeksi rampa kaupungilla ... ruhjovaan väsymykseen asti. +Kömpi johonkin kansankeittiöön, tilasi ruokia ... muisti, ettei hänellä +ollutkaan rahaa ... ja hiiviskeli tiskin äärestä. Mietiskeli pihalla. +Kulki taas kumarassa. Ei kuullut koululasten pilkkahuutoja. Seisoi +sitten jälleen eräässä kellarikahvilassa, nojaten ja lepuuttaen +vaivaista selkäänsä pöydän reunaan: istumapaikkoja ei täällä ollut. +Mietiskeli siinä, silmät vetisinä. Kapusi uudestaan kadulle. Ja kömpi +sitten puistokäytävän penkille. + +Illalla hän ilmestyi Mimmi Byskatan oven taakse. Siellä oli nyt remua, +naurua, äänten porinaa. Joku herra heilui pystyssä, lasi kädessä. Lasi +läikähti, Mimmi pudisteli hameitaan. + +Nelma istui erään miehen polvella. + +Mimmi vei Sakriksen kainaloista kiskoen saliin. Herrat purskahtivat +raikuvaan nauruun. Sakris ei mitään kuullut. Hän ällisteli Nelmaa, joka +ei edes piiloutunut. + +Rampa ei voinut uskoa silmiään ... hän hierusteli niitä ja katseli. +Nelmako tuossa ... tuollaisena? + +Nelma ... pettänyt hänet? Pettänyt? + +Hänet, Sakris Kukkelmanin! + +Ei, sehän oli mahdotonta! + +Rampa tallusteli lähemmäksi, aivan Nelman eteen. Katsellakseen häntä. Ja +äännähti hiljaisella, narisevalla äänellä: + +-- Mikä tämä on? Eihän ... ei tämä ole tosi... Minä tahdon kosketella +sinua, Nelma! + +Kukkelman ojensi pitkän ja vapisevan kouransa. Nelma sanoi: + +-- Menkää nyt vain pois, Kukkelman. Te hassuttelette. + +Ja hän pelkäsi Sakrista, niin mielettömät oli ramman silmät. + +Mimmi nauroi makeasti. + +Sitten myöskin Sakris alkoi nauraa, lyhyesti ja hehettäen. Hän katseli +herroihin, sanoen: + +-- Ei mitään ... en minä teke mitään pahaa teille. Hyvä on. Minä kiitän +teitä. Minä kiitän! Mutta Nelma! + +Nelma hypisteli ohimotukkaansa. Hän huudahti: + +-- Pois tuon voisi ajaa. Hulluksi hän tekisi ihmisen... + +Miesten kummaksi ojensi rampa heille kätensä ja sanoi: + +-- Ei se mitään. Minä menen. Kiitän... + +Ja sitten hän meni naureskellen ulos. + +Minne? + +Alas portaita... Sumu hälveni ulkona ... ja tähtiä kiilui taivaalla. +Rampa ei huomannut, oliko yö vai päivä. Raivoisasti temmelsi hänen +sisässään. Hän ei nähnyt syttyneitä sähköjä, ei tuntenut ilman kosteutta +... tahi tietänyt, että hän kompastui talon portilla ja istui nyt siinä +kivistöllä ... istui pitkän aikaa. Hänen päässään humisi ja kohisi, +hänen silmänsä samenivat. + +Niin hän istui siinä ... työnsi kouransa hiuksiinsa... Nyt silmät +kipinöivät, ja hän alkoi purkaa suustaan yhä toistamiseen: + +-- Ahhah, se voro! Se petturi... + +Monella rumalla nimityksellä mainitsi hän Nelmaa. + +Sitten hänen piti kävellä. Raivo ajoi häntä. Väsynyttä ruumistaan ei hän +muistanut. Keskellä katua antoi hän ajoneuvojen kiitää suoraan itseään +kohti, koettamatta päästä pois alta. Issikat huusivat hänelle jotain ... +kirosivat. Hän naureskeli: hänestä oli hauskaa, että aiottiin ajaa hänen +päällensä. Antaa tulla vain..! + +Kun sen tekisivät, makaisi hän siinä kasassa ... onneton ihminen. + +Sakris tallusteli poikki uuden kadun... Joku huusi, että hän oli +paljaspäin. Niin, hän huomasi hattunsa jääneen Mimmin eteiseen. Siinäpä +syy, jonka vuoksi hän saattoi vielä mennä Mimmin asuntoon: näkemään +oikein tarkkaan, kuinka sen asian oli. + +Eihän se ollut mahdollista, että Nelma oli istunut tuon miehen polvella! +Hänen Nelmansa. + +Jälleen mainitsi Kukkelman siinä Nelmaa rumalla nimityksellä. Kääntyi +... ja kiiruhti köntystämistään. Pureskeli hampaitaan niin että +ohikulkijat sen kuulivat. Tuli huohottaen ja kähisten Mimmin portaille. +Tarttui porrasaskelmiin ja konttasi ylös. Ovi ei ollut vielä lukossa, +vaan se oli jäänyt Sakriksen mennessä auki. Sakris työntyi eteiseen. +Häntä ei huomattu ... hän seisoi siinä ja katseli. Omin silmin hän näki +uudestaan, että Nelma oli petturi. + +Huudeltiin, että täällä juotiin muka Nelman kihlajaisia. + +Pettänyt oli Nelma hänet. Hänet: kuinka se oli mahdollista! + +Sakris lähti pois. Hänen täytyi lyödä kätensä kynnet rintaansa, repiä +auki liiviensä napit ... niin kipeästi raateli häntä rakkaus. Hän ei +ymmärtänyt, miksi hänelle näin oli tapahtunut... Teki mieli tappaa ... +tappaa kiduttamalla. Olisi mentävä jälleen sisään ... piiska kädessä. +Poljettava tuota kaikkein kelvottominta anturoilla... + +Naiset: aina naiset..! Harakat: rahan näkevät, heti se pitää heidän +saada... + +Ja eikö hän ollut kohdellut Nelmaa ... kuin isä? Heh ... siitä huvilasta +ei tullut... Mutta jos Nelma olisi jaksanut odottaa ... malttaa +mielensä, niin..! + +No, Sakris oli ollut kova ... vaatinut säästämistä. Mökkiä varten! + +Hän oli ottanut kerran pois kukkaronsakin... + +-- Niin ... hän oli tahtonut Nelmaa opettaa. + +Siitä Nelma... + +Nyt: rakennapa huvila! + +Ei, Sakris hylkäisi Nelman! Potkisi hänet tosiaan ulos... + +Mutta olihan Nelma sanonut, ettei hän Sakriksen luo enää koskaan tulisi. +Ei koskaan! + +Sakris huokasi. Ja kyyneleitä tipahti hänen poskilleen. Hän istahti +katukäytävän reunalle lyhdyn juurelle ... isolla kadulla. Tuntui kuin +jokin hirmuinen paino olisi musertanut hänen selkäänsä; mutta se paino +oli sisällä, rinnassa. + +Tyttö oli syyttänyt häntä siitä, että oli tullut kituvaksi koko iäkseen. + +Sakris katseli taivaalle. Hattu kierähti hänen päästään, joku kulkija +työnsi sitä jalallaan syrjään. Muutamia usvaisia pilviä leijaili. Tähdet +kiiluivat ... omituiset tähdet... + +Ne tähdet olivat Kukkelmanista kuin pahainhenkien silmiä. Kylmiä ja +armottomia silmiä. + +Ja tuntui niin kuin olisivat tähdet kiristelleet hampaitaan... + +Sitten laskeutui ylhäältä jättiläismäinen ja musta käsi. Se painoi +häntä... Itse taivas rusenteli häntä. + +-- Mitkä pahathenget nämä ovat? mutisi rampa. + +Poliisi tuli siihen, kysyi, miksi hän istui katukäytävällä, oliko hän +kipeä. Ja käski hänen sitten lähteä liikkeelle. + +Rampa konttaili ja köntysteli Sörnäisiin päin. + + + + +XXXI + + +Syksy oli tullut. Suurilla alangoilla Krokelbyn ympärillä liikkui vielä +joskus vankkureita, joilla kauraa korjattiin talteen. Tuolla saroilla +olivat perunat yhä maassa, mutta pakkasen mustiksi puremina. Huvilain +taikka pienten töllien pihoilla rehentelivät kaalit korkeina ja +sinivihreinä, lerpattavin lehdin, jotka olivat isot kuin norsun korvat +ja isonivat syksyn sateissa päivä päivältä. + +Satoi, satoi. Vuoroin puhalsi raju tuuli ja vuoroin kohosi mereltä sumu, +mutta sekä tuuli että sumu toivat mukanaan sadetta. + +Koivut ovat nyt keltaiset. Ne näkyvät, nuo pitkät ja heiveröiset, +räikeinä havumetsistä. Pihlajat paistavat punaisina ja kirjavina. + +Alkaa tuulla yhä enemmän. Meren ylitse lentää viuhuva myrsky, kattoja +jymisyttäen, puita notkistaen, puhelinpylväitä kaataen ... syksyinen +myrsky, joka repii koivuista kullankeltaiset lehdet ja raastaa +vaahteroilta niiden veripunaiset vaatteet ... karisuttaa kalliot täyteen +mäntyjen kuivuneita havuja... + +Ja sataa, aamusta iltaan. Tummuneen taivaan akkunat ovat avoinna, vesi +virtaa kohisten mäenrinteitä, liottaen maantiet yhdeksi ainoaksi, +tahmaiseksi savivelliksi ... paisuttaen kesällä kuivuneet purot +lammikoiksi, jotka purkautuvat ojia myöten Vantaaseen. Kylmänä ja +sameana vierittää Vantaa laineitaan merta kohti, yhtä kylmää ja sekaisen +näköistä kuin se itsekin. + +Joskus lakaisee myrsky vielä taivaan tyhjäksi pilvistä, kiireesti ja +hätäisesti; silloin näkyy ilmojen sinisyys, mutta ikään kuin tummana, +vailla lämpöä ja auteretta. + +Ainoastaan muutamat vaahterat enää kuultavat punertavilta. Nekin tulevat +ruskeiksi. + +Joku syysfloksi kiiluu kirpeässä punassaan tuolla herrashuvilan +puutarhassa. + +Tuokioksi pyyhki tuuli taivaan puhtaaksi. Sitten kohoaa ilmanrannalta +jälleen pilvistö niin kuin märkä vaate. Maailma pimenee... Ja sataa. + +Välistä on hiukan tyyntä. Usva painaa laaksojen povea ... ikään kuin +imee maata ... imee siltä viimeisen lämmön ... palelluttaa loputkin +kasvit. Kylän pelloilla haiskahtaa lakastuneilta kaaliksilta ja +mädänneiltä perunanvarsilta. Sitten kylmenee ja raikastuu, kunnes tulee +usva, joka viiltää läpi luiden ja ytimien. + + + + +XXXII + + +On lokakuu. Tyttö ei tullut ramman luokse takaisin. + +Nelma jätti hänet, ja muutenkaan ei Sakriksen elämä toden totta ole +helppoa. + +Ainoastaan suurella vaivalla, tavattomasti ajatuksiaan ponnistaen, uskoi +Sakris viimein ... että petos oli petos ... että Nelma oli vetänyt häntä +nenästä: lähtenyt hänen luotaan ainaiseksi. + +Silloin ei Sakris sietänyt olla kotona ... yhtäkkiä synkäksi ja +surulliseksi muuttuneessa kamarissaan. Hän oli aprikoinut siellä asiaa, +mitään syömättä. Ulos täytyi hänen nyt väkisinkin tunkeutua, vaikka +sääret ja selkä olivat kurjassa kunnossa. Täytyi lähteä tapaamaan +ihmistä, jolle olisi puhunut tästä petoksesta. Niin oli hänen alussa. + +Minne nyt mennä? Peltiseppä Savolaisenko luokse? Sakris oli kuullut +hänen muuttuneen, yhä rikastuessaan, merkillisen porvarilliseksi. Olivat +kertoneet Sakrikselle, ettei hän enää suvainnut entisiä tuttaviaan ... +vaan haukkui heitä punikeiksi ja mahtaili. Mitä oli onnettomalla +tekemistä sellaisen ihmisen kanssa? Hänellekö valittaisi Sakris, jonka +asiat olivat niin hullusti. + +Mutta köyhää kivimies Bergmania puhuttelemaan konttasi hän ylimpään +kerrokseen eräänä lauantaina ... ilmaistakseen hänelle katkeruutensa ja +surunsa. Olihan Bergmanilla itselläänkin ... ilkeä akka: komenteleva ja +ärhentävä. Nyt ei akka sattunut olemaan kotona. Mutta Bergman kuunteli +Sakrista melkein ilveilevän näköisenä... Naurahteli hänelle ... ja alkoi +sitten kertoa matkustelleensa etsimässä töitä, sekä junalla että +jalkaisin. Töitä ei ollut täällä saatavissa ... edes hänellä, sellainen +oli aika... Yhä lisääntyi kaiken elämiseen tarvittavan kalleus. Bergman +oli alakuloinen ... ja aprikoi, pitäisikö tästä sittenkin lähteä +Venäjälle. Mutta siellähän kuului olevan vielä hullumpaa kuin Suomessa. + +Sakris ei vielä silloin tällaisia seikkoja oikein ajatellut. Eikä +Bergman tuntunut välittävän hänen asiastaan. Muita läheisiä tuttuja ei +Sakriksella paljon ollutkaan; ainoastaan etäisempiä ... mutta ne asuivat +loitolla Sakriksen mörskästä ... hän ei olisi jaksanut tallustaa heidän +luokseen, eikä varsin voinutkaan, kun ei vakituisesti niissä käynyt. + +Mutta kompuroidessaan rauhattomana pitkin kylää ja tullessaan Krokelbyn +pienen ja suippotornisen kappelikirkon lähelle, näki Sakris kirkon +aitovierellä ukon, jota pidettiin yleensä tylsäpäisenä. Mies istui +maassa ja kalvoi jotain kerjäämäänsä leivänpalaa ... ja mutisi itsekseen +tolkuttomia sanoja. Kukkelmanin piti nyt ehdottomasti saada puhua. Niin +kuin sanottu, tämä tapahtui alussa: Sakris oli ollut Nelmasta erossa +vasta viikon päivät. Sakris pysähtyi siis tylsäpäisen eteen ... ja alkoi +haukkua hänelle naisia. Kertoi, minkälainen nainen hänellä oli ollut: +varastanut häneltä ... karannut ... ja petkuttanut hänet. Sakris +naurahti: + +-- Kun menet naisen luokse, älä unhota ottaa mukaasi ruoskaa, se on +viisaan Sara Hustan puhetta. + +Rampa puhalsi halveksivasti hampaittensa välistä. Ja sitten hän piteli +ohimoaan niin kuin sitä olisi kauheasti särkenyt. Hattunsa otti hän +päästä ... ja lähti nyt vaivalloisesti horjuilemaan pois ukon edestä, +joka ei ollut vastannut hänelle mitään eikä katsonutkaan häneen: +mutisteli vain palaa suussaan ja supatteli itsekseen järjettömiä. + +Sillä tavalla sai Kukkelman kertoa asiastaan. Mutta ei sekään +helpottanut. Kotonaankin hän soimasi Nelmaa itsekseen yhä rumilla ja +törkeillä nimityksillä. + +Hänen oli aivan mahdotonta ajatellakaan uusia töitä. Ei hän olisi +jaksanut edes syödä ... jos hänelle kuka olisi ruokaa tarjonnut. + +Kahdesti kävi hän sitten Helsingissä, Nelmaa tavatakseen. Aikoi pyytää +häneltä anteeksi ... taivuttaa tyttöä tulemaan luokseen takaisin. + +Niin kaunista ja siivoa, puhdasta ja palvelevaista kuin Nelma ei hän +ollut koskaan ennen tuntenut. Pahat henget olivat Sakriksen itsensä +vietelleet ilkeyteen. + +Sakris meni siis Helsinkiin. Mutta vedet silmissä palasi hän näiltä +retkiltään Krokelbyhyn. Ensimmäisellä kerralla näki hän Mimmin +huoneistossa paljon vieraita ... noita kirotuita ja vihatuita ... joten +hänen täytyi kömpiä tyhjin toimin portaita alas. + +Ja toisella kerralla kertoi Mimmi, että Nelma menisi nyt naimisiin! Se +sähkömonttööri, joka asui Mimmin vuokralaisena, oli tutustunut siellä +Nelmaan, ja oli Nelmaan niin rakastunut, että ottaisi hänen pikku +tyttönsäkin itselleen. + +Missä sitten Nelma nyt oli? + +Hän oli sulhasensa kanssa toisella paikkakunnalla. Siellä heidät pian +vihittäisiin. Se monttööri oli saanut toimen siellä. + +Sakris ei vieläkään tahtonut uskoa kuulemaansa. + +Mutta kotonaan repäisi hän Romeon ja Julian kuvan irti seinältään ... +tallasi sitä jaloillaan ja poltti sen. Sinä iltana tultiin hänelle +tarjoamaan vähän räätälöimistä. Sakris teki kyllä sen työn: hän tarvitsi +rahaa. Hänen piti saada Helsingistä sanomalehtiä ... joista hän voisi +etsiä kihlausilmoitusta. Eräällä eukolla tuotti hän itselleen molemmat +työväen lehdet. Ilmoitusta ei vielä ollut. + +Sakris ajatteli, että Nelma tulee hänen luoksensa takaisin: kuluu +ainoastaan muutama viikko, ja Nelma tulee! + +Mutta sitten kertoi Bergman nähneensä "Mokraatissa" sen Kukkelmanin +heilan vihkimäilmoituksen. Sitä numeroa ei Sakriksella vielä ollut. Hän +hankki sen. Bergman puhui totta. + +Mutta Sakris ajatteli, että sittenkin Nelma tulee. Ahhah, kovin +onnettomana hän tulee. Surkeana ja ... pahoinpideltynä. Ei viihdy tuon +monttöörin parissa. Alkavat välit kylmetä. Tulee takaisin ... huomaten +Sakriksen rakkauden. Lankeaa uskollisena kaulaan ... ja sitten vasta +alkaa se heidän oikea elämänsä. + +Sakris odotti ja odotti. Hän tunsi, että Nelma tulee. Bergmanille hän +sanoikin uskovansa Nelman varmasti palaavan. Mutta Nelma ei tullut. + +Sakris istuu ikkunansa ääressä, surkeana ja sinertävänä ... ja +tähystelee maantielle. Yöksi jättää hän ovensa lukitsematta ... ja +hätkähtää silloin tällöin valveille horteesta, johon hän tuokioksi +vaipuu: hän on kuulevinaan eteisestä Nelman kantapäitten kapsavia ääniä. + +Mutta Nelmaa vain ei... + +Meni viikkoja. Rampa ei haeskellut itselleen työtä. + +Kylällä ei häntä näkynyt konttaamassa. + +Epätoivokseen myönsi hän nyt itselleen hyvin mahdolliseksi, ettei Nelma +tulisikaan. Yhä useammin hän tunsi ... ettei Nelma tulisi koskaan. + +Satoi yhtä mittaa. Oli märkää ja kylmää. Ramman jalat panivat hänet +konttaamaan huoneessaankin. Mutta enimmäkseen hän köllötti koukussa +lavitsalla, kosteassa ja hiljaisessa mörskässään. Luki vanhoja lehtiä, +joissa sekin Nelmaa koskeva ilmoitus oli ... ja ajatteli Nelmaa ... ja +maailman asioita. + +Tekikö se akka Nelmalle niin pahaa? Sakris ei oikein ymmärtänyt, oliko +se ihan pahaa. Mutta Nelma vihastui siitä Sakrikselle. + +Sakris antoi Nelman mennä akan luo ... ja oli muutenkin ilkeä. Sitä +ajatellessa tuntui kuin pahathenget olisivat liehuneet hänen +ympärillään... + +Päivät pimenivät. + +Oli aikaa aprikoida. + +Nykyinen yhteiskunta se oli syypää Sakriksen ilkeyteenkin! Se oli +rikollinen ... kun se ei ollut rakentanut ja järjestänyt suuria +lastenkoteja ... sellaisia, joihin ne isät ja äidit, jotka eivät jaksa +lapsiaan elättää, saattaisivat rehellisesti viedä lapsensa. Jos niin +olisi ... silloin ei tytöille tulisi mitään hätää ... eikä Sakrikselle. + +Venäjällä kai tehtiin sellaisia seimiä? Siellähän olivat naisetkin +yhteiset ... kaikki naiset. He saattoivat elää luontonsa mukaan. Hyvän +ja laupiaan Luonnon määräyksiä totellen. Täyttää maan ... niin kuin +Luonto alunpitäen oli käskenyt. + +Illoin pauhasi sade vesikouruissa seinän takana... Rampa koetti lukea +... ja ajatella Venäjän neuvostovaltaa: kuinka kaikki siellä oli toisin +kuin täällä... Kaikki järjestetty köyhien ja työtätekevien etujen +mukaisesti... Ja rikkaat, jotka miltei kaikki olivat rikastuneet +hävyttömyytensä avulla eivätkä kovalla työllä ... sellaiset kuin +esimerkiksi Mikko, joka rakasti koiria, mutta ei ihmisiä ... ne rikkaat +oli Venäjällä tapettu ... ammuttu ja mestattu... + +Kaikki kävi siellä toisin kuin täällä. Ja hyvin siellä kävi: niin +"Työmies" kertoi. "Mokraatti" ... kai petkutti... Minkälaista siellä +oikeastaan oli? + +Sakris alkoi jälleen toivoa ja uskoa onnellisemman ajan aamunkoittoon. + +Jos nyt Suomi karkaisi työläisten oman valtakunnan kimppuun, aikoen +tukehduttaa alkuunsa sen valon, mikä idästä koittaa, niin ... miksi ei +Sakriskin voisi jotain tehdä? Suomen työläiset vastustaisivat sellaista +sotaa ... muodostaisivat sotaa vastaan ... armeijan. Sakris neuloisi +univormuja ... taikka nikkaroisi jälleen sänkyjä haavoittuneille +sankareille. Niin vastenmielistä kuin hänestä tappaminen onkin, täytyisi +tehdä jopa sitäkin ... jos ei muu auttanut. Jos oikein koville ottaisi, +Sakris ... ampuisi. + +Näitä Sakris aprikoitsi... Odotti venäläistä neuvostoarmeijaa. + +Ikään kuin Nelmankin puolesta hän sitten kostaisi... + +Kamari oli autio, roskainen ja likainen. Perunoita hän keitti, mutta kun +hän muutaman päivän kuluttua aikoi niitä jälleen maistaa, olivat ne +hapanneita, pahoja. Sitten eleli hän kahvilla. + +Mitäpä nyt enää ... kun ei Nelmaakaan ollut. Nukkua olisi parasta ollut. +Kerran oli hän lähtenyt metsään, haeskelemaan risuja. Siellä hän kasteli +itsensä ... eikä päässyt kahteen päivään sängystään. Kiusa oli +pahentunut keväästä ... paastoista huolimatta. Olisipa Nelma ollut häntä +hoitamassa! Nyt ei tulisi hoidosta mitään... Ja mitäpä siitä. + +Vähän kahvinkeitto-lastuja sai hän silloin naapureilta. Niitä on hänellä +yhä. + +Kuinka kauan pitää hänen vielä vetää tällä tavoin itseään maata +pitkin..? Montako talvea? + +Kyttyräkin seljässä varmaan kasvaa ... koska sitä niin särkee. + +Jos yhteiskunta ... varakkaampi elämä ... olisi sallinut hänen olla +Nelmalle hellempi, niin... + +Musta käsi taivaasta painuu ramman päälle... + +Milloin alkaisi sota? Milloin joutuisi sellainen ... kosto? + +Mahtavaa Venäjää ei vain kuulunut. + +Ja eräänä päivänä sattui sen harmaan huvilan pihalle, jossa Sakris asui, +tulemaan muudan seppä, joka juuri oli palannut Venäjältä. Sinne hän oli +paennut punaisten laumassa kapinan päättyessä. Sepän näköinen hän ei +ollut ... vaikka sanoi eläneensä sillä ammatilla parikymmentä vuotta ... +valtion konepajassa. Niin laiha hän oli ... ja kurjissa vaatteissa. +Eivätkö nämä miehet ja naiset, hänen entiset tuttunsa, joiden keskellä +hän seisoi, häntä enää tunteneet? No, hän oli nähnyt kurjuutta +toisenmoista kuin Suomessa. Täällä hän nyt haeskeli työtä itselleen. +Sakris oli kontinut eteisen kynnykselle ja kuunteli siinä kyyryllään. +Uteliaisuudesta hänen silmänsä kiiltelivät. Mutta sepän kertomuksesta +hän masentui. Venäjällä oli muka kauhea nälkä ... se uhkasi tappaa +kaikki, niin työläiset ja köyhät talonpojat kuin vähät entiset +herratkin. Miksi siellä oli nälkä? Ei ainoastaan poutien tähden, vaan +siksi, ettei saada talonpoikaa viljelemään maatansa ... kun häneltä +riistetään veroina kaikki muu paitsi se, mitä hän tarvitsee oman +henkensä ja perheensä hengen pitimiksi. Ja jos talonpojalla ei ole jakaa +viljaa, ei työmies jaksa tehdä työtä ... eikä seppä rupea takomaan +komissaarien pettupalkalla ... toisten toverien laiskotellessa. +Työläistoverien: herrastoverien. Herrain? Oliko Venäjällä siis yhä +herroja? Kyllä, uusia herroja: entisiä työläisiä, joita nyt sanotaan +komissaareiksi. Heiltä ei tosin mitään puutu ... mässäävät herkuilla ja +ruoskivat muita orjinaan ... ammuttavat työmiehiä ja talonpoikia +pienimmästäkin syystä. + +-- Sinä valehtelet! huusivat akat. + +-- Hm ... he eivät usko, vaikka heitä löisi lekalla päähän! sanoi +kirvesmies Bergman sepälle, pörröistä tukkaansa ravistellen. -- He +uskovat omiaan. + +-- Eläköön köyhälistön tiktatuuri! kirkui joukko nuorukaisia. + +Seppä sanoi: + +-- Siinä se on. Teidän mielenne tekisi tiktaattoreiksi? Me oltiin ennen +typeriä ... mutta ei niin ilkeitä kuin te. + +Bergman meni huokaillen Sakriksen ohitse ylös asuntoonsa. Sakris +ajatteli: + +Onko ... onko sitten köyhien valtio vielä huonompi kuin porvareiden? +Kuinka olisi mahdollista ... ettei maailma kirkastuisikaan? Olivatko +ihmiset sitten ... niin pahoja..? + +Tuuli alkoi kohista, kuljetti pilviä, joista sade romahti. Väki hävisi +katon alle. Sakris istui yhä kynnyksellä. + + + + +XXXIII + + +Kyyneleet valahtivat Sakris Kukkelmanin keltaisille poskille, kun hän +muisteli onnen aikoja ... huoletonta, kirkasta kesää, jonka hän oli +viettänyt Nelman kanssa. Vuoteellaan hän loikoi, polvet pystyssä, +nälistyneenä, huohottaen, kipeänä. Kukaan ei häntä hoitanut ... eikä hän +ketään pyytänyt eikä tahtonutkaan itseään hoitamaan. Työtä ei hän ollut +etsinyt kahteen viimeiseen viikkoon ... ei jaksanutkaan. Hänen naamansa +oli parroittunut. Se oli ikään kuin kaventunut. Luonnostaan vetisen +harmaat silmät ammottivat isoina. Kyttyrää pakotti... Jaloilla ei +pitkälle kontattu... + +Kyyneleet valuivat, ja hän oli onnellinen ja onneton samalla: +onnellinen, että Nelma oli hänellä ollut, ja onneton, että häneltä oli +mennyt Nelma, hänen ainoa ilonsa. + +Mutta sekä tämä onni että onnettomuus oli häneltä loppuva. Asia oli +nimittäin niin, ettei hän ollut maksanut vuokraansa kahteen kuukauteen. +Sellaisista asioista ovat varsinkin nykyaikaiset talonomistajat +melkoisen hermostuneita, vihaisia ja hävyttömiä. Niinpä tuli tänä iltana +tuon vuokrahuvilan isännöitsijä ... huvilan, jossa Sakris suvaitsi +pelkästään makailla ja aprikoida ja lopulta sairastua heikkouteensa ja +kivulloisuuteensa ... tuli Sakriksen kamariin ja uhkasi nostattaa +huomisaamuna Sammakon vähäiset tavarat pihalle, taivasalle, ellei rampa +silloin maksaisi vuokraansa. Sakris vastasi hänelle ainoastaan: + +-- Bra, bra! + +Mutta Sakriksen mitta oli täysi. Pikari, joka nousee täydeksi tuskaa ja +harmia, synkeyttä ja epätoivoa, itsensä soimaamista ja itsensä +halveksumista ... vihaa ihmisiä kohtaan ... ja uskonpuutetta, että +tällainen on maailma aina oleva; pikari, joka on kukkuroitu +kummallisilla aprikoimisilla; noitamalja, josta kieppuu ja huuruaa +pahojenhenkien haamuja ja joka saa taivaan näyttämään valtavalta, +ihmistä kohti kynsiään kurottelevalta ja tähti-silmillään ilkkuvalta +paholaiselta, kun taas Jumalaa ei ole missään, vaan ainoastaan luonto, +mikä sekin huvikseen kehittää vaivaisuutta ja kipuja, antaen hulttion +äidin katkaista lapsensa selän pienenä ja hänen selkäytimensä vikaantua; +niin, sellainen malja ei lopulta tarvitse enempää kuin pisaran lisää, +niin se vuotaa yli reunojensa. + +Vuokrahuvilan isännöitsijä meni kamarista. Sakris nousi leukapieliään +pureskellen lavaltaan ja konttasi myöskin ulos. Oli ilta ... pihalla +pimeää ... ja satoi. + +Seuraavana aamuna satoi myöskin. Vuokrahuvilan asukkaiden lukuisat +lapset eivät nyt enää voineet leikkiä ja meluta pihamaalla. He keksivät +ruveta piilosille halkoliitereissä. Kolme, neljä pikku tyttöä koetteli +Sakris Kukkelmanin liiterin ovea. Ovi oli lukitsematta. He aikoivat +sinne sisälle piiloon. Näkivät siellä jotain pelottavaa, joka riippui +katosta. He luulivat ensin, että se oli jokin humalainen. Mutta sitten +he koskivat siihen ... ja se oli heistä hauskaa, sillä se heilui. He +alkoivat keinuttaa sitä. Yksi tytöistä, punapäinen ja huima, riuhtoi +Sakris Kukkelmania kaikin voimin takinkauluksesta edestakaisin. +Sakriksen mustista kasvoista, auki jääneestä suusta, jäykästi +ammottavista, lasittuneista silmistä tyttöset eivät paljon välittäneet. +Joku heistä rupesi heiluttamaan Sakrista pitkästä tukastakin. +Pellavainen tukka oli nyt kuin sotkettu kuontalo. Samalla tytöt +lauloivat: + +-- Sammakko heiluu henkseleistä! + +Siihen tuli joku aikaihminen ... ja katsoi vainajaa, ajoi tytöt pois. +Mutta tytöt huusivat poikiakin avukseen. Nyt naurettiin ja kiikuteltiin +Sakrista oikein kilvalla. + +Viimein tuli taas aikuisia, ja kylän poliiseja. Pisin poliiseista löi +hiukan tuota hurjinta, punapäistä tyttöä ja sanoi: + +-- Menettekös, penikat, siitä! Ei sitä saa riepotella ... muuten sitä ei +voida tutkia! + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, +köyhä polseviikki, by Joel Lehtonen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RAKASTUNUT RAMPA ELI SAKRIS *** + +***** This file should be named 15314-8.txt or 15314-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/3/1/15314/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed +Proofreaders. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |