diff options
Diffstat (limited to '14807-0.txt')
| -rw-r--r-- | 14807-0.txt | 2994 |
1 files changed, 2994 insertions, 0 deletions
diff --git a/14807-0.txt b/14807-0.txt new file mode 100644 index 0000000..cc7cebe --- /dev/null +++ b/14807-0.txt @@ -0,0 +1,2994 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14807 *** + +MARJAPOJAT. + + +Kirjoittanut +Th. Hahnsson. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Werner Söderström 1894. + + + + +I. + + +Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista-vuotias +poika poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli: + + Kankaalle karjan, + Mättäälle marjan + Lamponen toi. + Hei heli hoi! + + Metsässä toimin, + Marjoja poimin; + Luoja ne loi, + Köyhille soi, + + Kypsimmät annan + Poijes, ja kannan, + Minnekkä vie + Suorana tie. + +Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi: + +-- Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis? + +-- Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota? + +-- Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju +vain. Marjassako sinäkin olet? + +-- Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille +herroille pahuuksille raakilat kelpaa. + +-- Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet! + +-- Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut. + +-- Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa. + +-- Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia +sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat +paljon rumemmin, kun kiroilevat. + +-- Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla. +Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti. + +-- Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta +hullua on. + +-- Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata +ja mainita Jumalan nimeä. + +-- Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun +Liisan-Kallu neulalla selkääni pisti. + +-- Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle +tuokkosellisen marjoja. + +-- Sinäkö? + +-- Niin minä. + +-- Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa? + +-- Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta. + +-- Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja +isä sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat +kuria tehneet: "sen on muona-Matin paha poika-veitikka tehnyt". Mutta +minä siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin +onnettomasti. + +-- Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen +turhaan lausumista. + +-- Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä +vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet? + +Sakki rallatteli: + + Minnekä tie + Suorana vie. + +-- Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee. + +-- Ei maar menekkään. + +-- Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä. + +-- Ei, pappi minusta tulisi. + +-- Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua. + +-- Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa +käydä ja tulla papiksi. + +-- Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka +sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään +menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta kouluun +en mene. + +-- Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät. + +-- En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä kaupunkiin. +Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän kuin maalla. + +-- En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun näkevät +tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen +kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka +paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti +saatu, mutta minulta ottavat aina. + +-- Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit. + +-- Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat. + +-- Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa +olet ollut? + +-- Tiedänhän itse. + +-- Hm. Niin no, ehkä se olisikin paha, ettet sinä veisi, en sitte +kehoitakaan sinua enään kanssani tulemaan mutta minä en ole milloinkaan +pappilaan vienyt. Lähden pois jo, tuohiseni on vallan täynnä. + +Sakki kävi alakuloiseksi. Jojun puhe teki hänen miettiväiseksi. Hän +tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän +tunsi ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei +tietänyt, miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain +hämärästi, että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi +ääneensä: + +-- Joju parka! + +Hän kulki kuitenkin yhä eteenpäin metsässä ja löysi taas hyvän +marjapaikan, jossa mansikoita oli punaisenaan. Sakki riemastui ja +ajatteli ensi hetkessä, että kunpa Jojukin nyt olisi poimimassa. Mutta +pian unhotti hän toverinsa ja kaikki, mitä häneen koski, sekä otti +puukon tupestaan ja rupesi valmistamaan tuokkosia. Yhden pienen +tuokkosen hän laittoi oikein sieväksi ja poimi siihen suurimmat marjat, +ja kun sitten kaikki tuokkoset olivat täynnä, laski hän ne riviin +kahvakoppaan kantaaksensa ne sillä kotia. + +Metsä oli vilpoinen, taivas sininen ja Sakin mieli niin onnellinen kuin +sen, jolla on hyvä omatunto eikä huolta huomisesta. Hän kulki kotia päin +ja rallatteli: + + Pappilan lapset + Kiehkurahapset + Marjani saa. + Hei heli laa! + +Joju myöskin läheni kotiansa, ja katseli tavan takaa marjojansa. +Kauniimmat hän nyyppäsi suuhunsa: "saatanhan syödä muutaman marjan, +mitäpä sillä väliä on", tuumi hän. Mutta marjat vähenivät vähenemistään. + +Tuossa oli muona-Matin mökki. Joju meni tupaan. Siellä oli silakkaa ja +leipää pöydällä sekä piimää läkkituopissa. Poika laski marjatuokkosensa +rahille ja meni ruokapöydän ääreen, johon istui syömään, mitä siinä +tarjolla oli. + +Äiti tuli samassa sisälle. -- No, johan sinäkin olet kotona; missä +marjasi ovat? Ehkä et taas löytänytkään mitään? + +-- Mitäpä nuot tuolla rahilla ovat? + +-- No onhan siellä vähän marjoja sinulla, -- puhui äiti leppeämmällä +äänellä. -- Mene oitis syötyäsi viemään ne kaupunkiin, etteivät litisty. + +-- En tiedä, viitsinkö. + +-- Kyllä viitsimään saadaan. + +Jojun huuli meni vähän lerpalleen, mutta hän ei puhunut mitään, nousi +vain ruualta, otti tuohisensa, läksi sanaakaan sanomatta ulos ovesta ja +paiskasi sen lujasti kiinni. + +-- Sitä sisua, selkääsi tarvitsisit, -- huusi äiti, hypäten hänen +jälkeensä. -- Muista, että pyydät markka kolmekymmentä kannusta. + +Poika meni ja oli harmissaan. Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki +häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen +mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman +että itse sai siitä pienintäkään hyötyä. + +Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti +torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että +tämä aina oli valmis suuttumaan. Nyt Joju unhotti kaiken harminsa, +unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä +jonkunlaista kuria akalle. + +Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi +ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa +sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi +maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä. Joju juoksi metsään, ja +jouduttuaan aivan akan kohdalle, hän asetti lehden suunsa eteen ja +pamahutti sitä niin, että akka hätkähtäen katseli ympärilleen, mutta +läksi, kun ei mitään näkynyt, jälleen kulkemaan. Joju hiipi yhä metsässä +maantien varrella ja paukahutteli tuon tuostakin sireenin lehtiä, siksi +että kaikki olivat lopussa. Nyt hän läähättäen juoksi muijan perässä ja +huusi: -- Odottakaa, Reetta muori, pelkään niin helkkaristi, kun tuolla +ammutaan metsässä. Sotilaat luulemma siellä pitävät leikkisotaa. + +-- Hyvänen aika, mihinkä tässä nyt joudutaan? Ovat minun jo +pelästyttäneet aivan hukkaan, kun en käsittänyt, mistä se pauke tuli. +Jospa tässä edes olisi torppa, johon suojaan pääsisi. + +-- Niin, Reetta muori, kyllä teidän hullusti käy, ellei leikkisota jo +ole loppunut. Mutta minä riennän kaupunkiin, että saan marjani kaupaksi. +Hyvästi, muori! + +Joju riensi marjoineen kaupunkia kohti, mutta muori jäi miettimään tuota +epäiltävää ampumista, ja vihdoin hänelle selvisi, että koko ampuminen +"oli kun olikin vain Joju-ilkiön temppuja". + + + + +II. + + +-- Hyvää päivää! Onko meidän Ruskasta täällä näkynyt? + +-- On. Sakki juuri vast'ikään sanoi, että muona-Matin Ruskanen tuolla +portin takana ammuu, ja minä käskin hänen laskemaan sen karjapihaan, +siksi kunnes hän joutuisi saattamaan sitä kotia. + +-- On niistä elävistä se vastus näin kuumalla varsinkin, kun +kärväsparvien hätyyttämänä juoksevat minne milloinkin. Mutta millä tässä +köyhä eläisi, jollei maitotippaa olisi lapsilleen antaa? Kyllä tässä +vastus sittekin on, kun lehmänkin elannosta on päivätyöt tehtävät. + +-- Niin kuinkas sitten, ei suinkaan ilmaiseksi. + +-- No semmoiset kun provasti saisivat kyllä ilmaiseksi antaa köyhän +muonamiehen lehmän käydä pappilan laitumella. + +-- Kyllä sitten lehmiä ilmaantuisi pappilan hakaan niin monta, ettei +enään omille olisi ruohonkorttakaan. + +-- Niin, sopii sinun puolustaa, kun olette hyvissä varoissa; mutta +toista meidän on. + +-- Työllämme mekin elämme, ja kaikin kokoomme sen mukaan, kuin voimia +riittää. + +-- Millä sitä lapset kokoovat? + +-- Hannes meidän on jo renkipoikana, ja Sakki saa hyvän päiväpalkan +marjojen poimimisella. + +-- Mitä niillä marjoilla saa. Olen itse joskus pyhä-iltoina poiminut ja +vienyt kaupunkiin, mutta ne menevät kokoon, ja sitte ei niistä saakkaan +sitä hintaa, mitä pitäisi saada, vaan rouvat sanovat: "ne ovat +litistyneitä, ei ne ole friskiä", -- minä viisi heidän "friskistään", +sanoin vain: ellei kelpaa, niin saa olla kelpaamatta, itselleni ne +ainakin kelpaavat, -- ja siihen jätin koko rouvan ja toin marjani kotia. +Hukkaan sinne menisin päiviäni panemaan. + +-- Joka paljon pyytää, ei mitään saa, sanoo sananlasku. Olisit myynyt +sillä hinnalla, minkä rouva olisi antanut, niin varmaan olisit kuitenkin +saanut vaivasi palkituksi. + +-- Mutta kas kun en viitsinyt antaa. + +-- Meidän Sakki on koonnut jo 50 markkaa pelkillä mansikoilla. + +-- Hyvänen aika! Ei Joju vain viitsisi, enkä minä liioin. Olemmekin isän +kanssa tuumineet, että syksyllä muuttaisimme Helsinkiin; siellä sitä +kuuluu sentään aina saavan paremmin työn ansiota. + +-- Luuletko? Epäilen minä vain. Kyllä täällä vähemmällä toimeen tulee. +Jos tulot ovat tavallaan niukemmat, niin saattaahan täällä lehmän pitää, +kun ahkeraan kokoo lehtiä talven varaksi. Ja kun sitten vielä on +perunamaata, niin siinä jo on särvintä sen verran kuin meikäläiset +tarvitsee. Lapsetkin suuressa kaupungissa joutuvat kaikenlaisiin +viettelyksiin. + +-- Oli mit'oli mutta kyllä sinne muutamme. + +-- Katsokaa, äiti, miten suuria mansikoita olen löytänyt +niitynpientarelta! + +-- No katsoppas vain Sakkia, niitä varmaan on koko kannu! sanoi +muona-Matin vaimo. + +-- On kyllä. Joka päivä hän marjoja ainakin tuon verran kotia tuo. + +-- Käskekää Jojuakin marjaan, hauskempi olisi yhdessä poimia, ja +huomenna veisimme marjat pappilaan, -- sanoi Sakki. + +-- Kai sinä siellä jo joka paikan olet kohlinut. Ei suinkaan maksa +vaivaa sinne mennä. + +-- Kyllä niitä joka päivä uusia kypsyy. + +-- Niin, mitä hänen vaivoistaan. Entäpä tätä sitten, eipä hänen aikansa +kallis ole, ei hän muutakaan kokoon saa. Pane poika marjaan, että oppii +työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli +on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin +hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin +ansainneesi? + +-- On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se +vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö. + +-- Tässä minäkin viivyttelen. Täytyy mennä saattamaan Ruskas kotia. + +Matin-Miina meni, mutta seuraavana päivänä tuli Joju iltapuolella +hakemaan Sakkia marjaan. + +Pojat läksivät. + +Sakki kulki vakavasti etsien marjapaikkoja, mutta Joju rallatteli: + + Tilulallallaa, tilulallallaa, + Kumpi meistä nyt ensiksi marjan saa? + Tilu tai, tilu tai, + Sakki marjan sai. + +Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat +jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki, +heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan +kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi +siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna +ilmassa kuului. + +-- Mutta tulehan poimimaan mansikoita, et tuolla tapaa saa mitään +pappilaan vietäväksi! + +-- No kun en marjoja löydäkkään. + +-- Tuolla mäen lappeessa varmaankin on hyvä marjapaikka. + +Pojat riensivät sinne, missä Sakki, joka oli tottunut marjoja etsimään, +arvasi niitä löytyvän, ja siinä olikin mansikoita punaisenaan. Jojukin +oli ihmeissään ja alkoi ahkerasti poimia tuokkoseensa. Mutta kauan hän +ei malttanut olla hiljaa työssään, silmät lensivät kaikkialle, eikä se +ollut kummakaan, sillä kylläpä luonto tällä kohtaa oli ihana. Maa oli +vanhaa kaskimaata ja loitosti kaltevaa järvelle päin. Saaret ja niemet +näkyivät tänne monimutkaisina. Koivumetsä, jossa tummat kuuset siellä +täällä levittivät varjoaan, ympäröitsi kolmelta taholta kaskea. Joju ei +tietensä tätä kaikkea ihaillut, mutta hän oli ihastuksissaan, +ymmärtämättä mitä varten. Hän hyppi, huusi ja huuhueli. Suuri, vanha +riippakoivu oli tulen säästämänä jäänyt mäen rinteelle, ja sen +koukkuiset haarat nyt miellyttivät Jojun silmiä. Yhdellä hyppäyksellä +oli hän tuon lehevän puun haaralla istumassa. Mutta silloin hän kuuli +kummallisen rapsahduksen etäämpänä olevasta kuusesta, hän katsoi +tarkkaan sinne päin ja näki, miten orava kapusi ylös puuta pitkin. +Silmänräpäyksessä oli Joju maassa jälleen, ja nyt hän melkein yhtä +vikkelästi kuin orava kiipesi kuusta pitkin ylöspäin oravan perässä, +luullen saavansa sitä sen pitkästä hännästä kiinni. Mutta turha tämä +yritys kuitenkin oli. Orava riensi kuusen latvaan asti ja pääsi +vikkelällä hyppäyksellä toiseen vieressä olevaan puuhun. + +-- Joju, Joju, missä olet? Joju hoi? + +-- Täällä olen, -- huusi poika, joka kiipesi alas puusta ja läksi +juoksemaan Sakin luo. -- Aioin juuri saada oravan hännästä kiini, mutta +se pahuus pääsikin toiseen puuhun. + +-- Ja aina vain puhut noin rumia sanoja. Katsoppas, nyt on tuokkoseni ja +koppani ihan täynnä, mutta kuinka paljo sinulla on? + +-- Minulla ... niin ei minulla paljoa ole. Mutta mihinkä ne +jätinkään?... Joju lähti etsimään marjatuokkostansa. + +Pitkän aikaa kuljettuansa kaskessa hän sen vihdoin löysi, mutta se oli +vain puolellaan marjoja. + +-- Poimitaan nyt yhdessä sinulle, että sinunkin astiasi täyteen saadaan. + +-- Sinäkö taas auttaisit minua? Noh, poimitaan vain yhdessä; mutta +kuules, Sakki, kun minä tulen isoksi ja taidan jotakin tehdä, niin +silloin minä autan sinua. Sinä olet ainoa, joka et milloinkaan ole +sanonut minua pahaksi poikanulikaksi. + +Pojat poimivat tuokkoset täyteen ja veivät ne sitten kotiin, jossa +marjat perattiin; huonoimmat erotettiin pois, ja niihin sullottiin +ruisjauhoja tahi talkkunajauhoja. Tätä sekotusta nimitettiin pöpöräksi +ja lapset söivät sitä herkkuna. Pyhä-iltana pojat päättivät viedä +marjansa pappilaan. + + + + +III. + + +-- Äiti, kaikki isot tytöt ovat krokettia lyömässä, eivätkä huoli +pienistä mukaansa. Mitä nyt sitte teemme? + +-- Teidän sopii olla piilosilla... Tai onhan niitä monenlaisia muitakin +leikkejä. Leskistä esimerkiksi saatatte juosta, -- sanoi pruustinna, +joka muisti nuorena paljon pitäneensä siitä leikistä. Hän silitteli +lempilapsensa vaaleita, silkinhienoja hiuksia ja käski tytön mennä +kiltisti leikkimään. + +Solmia meni kumppaniensa luo ja ehdotteli, että rupeaisivat piilosille. +Vähän aikaa oli tämä leikki hauskaa, mutta vieraat tytöt tahtoivat +jotakin uutta leikkiä jälleen. Solmia ehdotteli leskistä, mutta heitä +oli kahdeksan, siis tasaiset parit; yhden täytyi jäädä leikistä pois, +kun yksi leskeksi rupesi. Ei sekään oikein sopinut, mutta päätettiin +kuitenkin, että vuorottain yksi jäisi pois, sillä leskisillä oleminen +oli "julman hauskaa". + +Lapset juoksivat ja ilakoitsivat oikein sydämmensä pohjasta, aina yhä +uudestaan kuului: "viimeinen pari ulos!" He eivät heti huomanneet Jojua +ja Sakkia, jotka marjatuokkosineen seisoivat pihalla tikapuuhun +nojautuneina seuraten halajavin silmin heidän leikkiään. Mutta nyt tuli +Solmian vuoro olla leikistä poissa, ja silloin hän huomasi pojat sekä +juoksi riemastuneena Sakin luo, huutaen: -- Marjapojat! -- ja laski +iloissaan pienet kätensä Sakin olalle. + +-- Oi, miten kauniita mansikoita! Ja minullekkin pikku tuokkonen! Kuinka +oletkin kiltti! Viekää nyt äidille mansikat, hän tulee kovin iloiseksi. +Tulkaa nyt minun kanssani. + +Solmia läksi edellä kyökkiin ja sitte äitinsä luo saliin, jossa vieraat +olivat, sekä ilmoitti, että marjapoikia oli kyökissä kaksittain. -- Ja +minä sain Sakilta tällaisen tuokkosellisen marjoja. -- + +Tyttö riensi jälleen kyökkiin ja pruustinna meni verkalleen perässä sekä +maksoi pojille heidän marjansa, mutta tyttö joka näki teetä par'aikaa +kaadettavan, kuiskasi äidillensä: + +-- Eikö Manda saa antaa teetä kupillisen noille pojille? + +-- Kyllä, kyllä lapseni. + +-- Istukaa tänne kyökkiin, -- sanoi Solmia marjapojille, -- te saatte +teetä. Oi, kuinka hyvältä nämät mansikat tuoksuvat! + +Pojat jäivät teetä odottamaan, ja pruustinna sanoi kyökkipiialle: -- +Mukavaa, että saimme marjoja, nyt ei tarvitse muuta jälkiruokaa laittaa +illaksi. + +Solmia meni tarjoamaan kumppaneillensa mansikoita, ja he kyllä pian +tekivät niistä suoraa. Sitte rupesivat jälleen juoksemaan. Marjapojat +tulivat pihalle, mennäksensä kotia, mutta jäivät nytkin katselemaan +lasten leikkiä. Joju ei muistanut suutansakaan kiinni panna, vaan oli se +ihastuksesta jäänyt raolleen; hänen tummat silmänsä oikein +säkenöitsivät, ja hän olisi niin halusta lähtenyt joukkoon, kun olisi +tohtinut vain. + +-- Meitä on liika vähän. Sakki, tule mukaan, ja sinä toinen poika, etkö +tahdo juosta? Sittenhän saisi nimismiehen Einokin kumppaneita. + +Sakki piilotti päänsä tikapuitten taakse eikä puhunut mitään, mutta kun +Solmia toisti pyyntönsä, sanoi hän: -- En minä kehtaa. + +-- Kyllä minä tulen, huudahti Joju iloissaan. + +-- Kuinka sinä noita käskit, -- sanoi nimismiehen tyttö, joka oli jo +kahdentoista-vuotias. + +-- Ovathan ne puhtaissa vaatteissa, ja sitten ne ovat kilttejä lapsia, +ja äiti on sanonut, että kaikkien kilttien lapsien kanssa saa +leikitellä, -- vakuutti yhdeksänvuotias Solmia, ja rupesi enemmän asiaa +ajattelematta asettamaan tovereitaan pariksi. Itse hän piti Jojun. + +Mutta nytkös syntyi vilkas juokseminen. Solmiaa ja Jojua ei kukaan +voinut erottaa, sillä Joju oli vikkelä kuin lintu, hänpä olisi voittanut +vaikka minkä juoksijan. Ei nyt koetettukaan enää saada Jojua kiini, +mutta vaikka Solmiaa koetettiin saavuttaa, oli Joju aina ennättänyt +tarttua häneen ennen muita. + +Nyt tahtoivat kaikki vuorostaan juosta Jojun kanssa, sillä he +huomasivat, että hänen ansiotaan se oli, että Solmiaa ei kiinni saatu. +Ei heistä kukaan enää muistanut, että hän oli köyhän mökkiläisen poika. +Mutta Joju muisti nyt, että hänen piti mennä ajamaan lehmää haasta, ja +sanoi, että hänen täytyi jo lähteä pois. + +-- Oliko hauskaa juosta? -- kysyi Solmia ystävällisesti. + +-- Oli niin pannahitten hauskaa. + +Nyt katsoivat kaikki lapset hämmästyneinä toisiinsa. + +-- Hyi, kuinka rumasti sanoit! Ethän sinä enään koskaan puhu sillä +tapaa? Jumala suuttuu, -- sanoi Solmia. + +Joju huomasi, että hän oli sanonut sopimattomasti, ja ensi kerran häntä +hävetti. Hän rupesi itkemään ja juoksi Sakin luo, pyytäen häntä tulemaan +pois. + +-- Mikä sinua vaivaa? -- kysyi Sakki, mutta Joju vain nyyhkytti. + +Pikku Solmia tuli hänen luoksensa ja sanoi lohdutellen: -- Älä ole +suuttunut, kyllä minä luulen, että sinä olet kiltti poika, et sinä enää +koskaan puhu noin tuhmia sanoja. + +Joju ei uskaltanut katsoakaan tyttöön, vaan veti Sakkia hänen +takinliepeestään ja pyysi yhä häntä tulemaan pois, ja niin loppui tämä +ensin iloisesti alotettu ilta. + +Sakin kotona Joju vasta kertoi asiansa, sanoen: -- Se kiltti papintyttö +häpesi minun tähteni, kun se paha kiroominen taas tuli suuhuni, mutta +nyt en sitä enää milloinkaan tee. + +-- Joju parka, -- sanoi Sakin äiti, -- ei sellaisesta pahasta tavasta +ole helppo päästä, mutta hyvä on, että sen pahaksi ymmärrät, kyllä siitä +ajan mittaan sentään pääset. + +-- Mitä Joju vääräksi ymmärtää, sitä ei hän milloinkaan tahallaan tee, +-- vakuutti Sakki, ja ne sanat saivat Jojun kyyneleet kuivumaan. + + + + +IV. + + +Vinha tuuli puhalteli, lakaisten Helsingin muutenkin siistejä katuja. +Ihmiset kulkivat kiireesti pohjois-Esplanaadin katua pitkin. +Kellastuneita lehtiä lenteli ristin rastin heidän ympärillään. Luonto ja +ihmiset olivat ikään kuin levottomassa hyörinässä ja pyörinässä. + +Tämän levottomuuden vastakohtana kulki eräs poikanulikka hiljakseen +katua pitkin, seisattui tuon tuostakin puotien ikkunain eteen +katselemaan kaikkea sitä komeutta, kuin niistä loisti esiin. +Tarpeeksensa katseltuaan hän lähti taas rallattaen eteenpäin +laatustelemaan. Hän oli puettu siistiin sarkatakkiin, joka nähtävästi +oli jonkun maalaisräätälittären tekoa. Keskitakaa oli se lyhin, ja +etuliepeet riippuivat pitkinä, ehkä siitäkin syystä, että poika niitä +venytteli, pitäen käsiään takin taskuissa. Vähitellen hän näytti +ikäänkuin väsyvän tuohon katselemiseen; hän haukotteli ja meni istumaan +eräälle penkille esplanaadiin. Siinä istuessaan hän kuuli kummallisia +ääniä. Ne lähenivät, ja nyt hän selvästi erotti sanat: "Uusi Suometar, +Nya Pressen o' Hystasbla-ade"... Ja samalla tuli esiin pieniä poikia, +jotka sanomalehdet kainalossa juoksentelivat pitkin katuja. Nyt ei +pojalla enään ollut aikaa istua, vikkelästi hän nousi penkiltä ja juoksi +erään sanomalehtipojan luo, sanoen: + +-- Mitä sinä huudat? + +-- Myyn sanomalehtiä, osta pois, kom o' sööp. Uusi Suometaar, Nya +Pressen o' Hystasbla-ade. + +-- Mistä noita lehtiä saa? Annas kun minäkin huudan. + +-- Tuossa on. Tahtoisitko tulla myyjäksi? + +-- Tahtoisin, se vasta hauskaa olisi. + +-- Rautatien-kirjakaupassa niitä on. Mikä sinun nimesi on, ja mistä sinä +olet? -- kysyi sanomalehtipoika, luoden tutkivan katseen toveriin, joka +oli paljon siistimmässä puvussa kuin hän. + +-- Nimeni on Joju, ja minä asun Albertinkadun loppupäässä. Mutta +annappas minunkin huutaa. + +-- Noh, koetappas nyt. + +-- Uusi Suometa-ar, Nyija Rässen ja Huus-tasplaade... + +-- Ei se ollut oikein. Sinun pitää sanoman blaade eikä plaade. +Hystasblaade: etkä myöskään saa sanoa: Nyija Rässen, vaan Nya Pressen. +Noin keskenämme, kun sanomalehdistä puhumme, on meidän vain tapana sanoa +Prässi, mutta kun huudamme, niin täytyy sanoa selvään koko nimi. + +-- No annappas kun koetan: Uusi Suometaar, Nya Pressen o' Hystasblaa-de. + +-- No niin, nyt se kävi oikein, pian sinä opitkin. Huudetaan nyt sitte +vuorotellen ja kävellään yhdessä. + +-- Tämä vasta hauskaa on. Saanko huutaa oikein niin paljo kuin jaksan? + +-- Huuda päälle vain, kyllä _meidän_ kaupunkimme seinät kestävät, ei ne +kesken halkea. + +Joju huusi niin heleällä äänellä, että jos joku taiteen harrastaja olisi +sattunut häntä kuulemaan, niin varmaankin hän olisi pyytänyt valtio-apua +tämän uuden kyvyn laulajaksi kasvattamista varten. Huudettuaan Joju, +sillä välin kuin kumppanin vuoro oli, iloissaan hyppäsi eteenpäin. Hän +ei enää laatustellut kädet taskuissa tyhjäntoimittajana, hän oli nyt +innokkaana virantoimittajana, hän oli jo alkanut Helsingin virkeää +elämää. Laulettuaan Uusi Suometar, Nya Pressen ja Hystasblaa-de, oppi +hän ohikulkeville myöskin sanomaan: -- Osta nyt, sööp ny. + +-- Huomenna, varhain aamulla, täytyy sinun tulla asemalle, minä vien +sinun kirjakauppaan. Se herra, joka siellä meille lehdet antaa, tuntee +minun hyvin, ja kun minä sinun sinne vien, niin kyllä sinä kohta pääset +myyjäksi. Sinä saat numeron lakkiisi. Mutta muista vain tulla, etten +sinua suotta etsi. + +Pojat erkanivat, ja seuraavana aamuna he tapasivat toisensa jo varhain +aamulla rautatien torilla. + +-- No nyt sinun toimitan sanomalehden myyjäksi, -- sanoi Jojun toveri ja +näytti hyvin mahtavalta, kun oli ottanut suosikikseen vieraan pojan. + +He läksivät myymälään, jossa olivat ensimmäisinä. Sanomalehtipoika sanoi +heti: + +-- Tässä on nyt poika, joka myöskin tahtoisi lehden myyjäksi. Hän on +minun toverini, kyllä minä hänen takaan. + +-- Vai niin. Mistä tämä poika on? + +-- Täältä hän on, asuu Albertinkadun loppupäässä. + +-- Mikä on talon numero? + +-- Ei hän muista, mutta jahka lähdemme pois, niin minä saatan häntä ja +katson, mikä se on. + +-- No mitä tuo poika itse tietää, jonka puhemies sinä olet? Mikä nimesi +on? + +-- Muona-Matin Jojuksi minua maalla nimitettiin, mutta isäni on +muuttanut tänne kaupunkiin, eikä hän täällä mitään muonaa saa. + +-- Eikö sinulla mitään sukunimeä ole? + +-- Ei sukunimeä, mutta kyllä minulla liikanimi on. + +-- Vai niin, no annappas kuulla nimesi. + +Jojun silmät vilkkuivat nyt oikein veitikkamaisesti, kun hän vastasi: + +-- Kansakoulussa minua sanottiin aika veitikaksi ja kylän muijat +nimittivät minua muona-Matin poikaveitikaksi. Onhan minulla siis +liikanimi. + +-- No pistetään tänne paperiin nimesi sitten. Joju Veitikka, ehkäpä olet +hyväkin lehtiä myymään. + +-- Oojah, kyllä sen saatte nähdä. + +-- Tulee hänestä hyvä myyjä, minä olen häntä jo koettanut. + +Herra, joka pojille antoi sanomalehtiä myytäväksi, näytti olevan +huvitettu noista pojista ja kysyi vielä: -- Oletteko kauankin olleet +tuttavia keskenänne? + +-- Koko eilisen päivän, -- vastasi sanomalehtipoika. + +-- Kylläpä sitte tunnettekin toisenne, -- sanoi herra hymyillen. + +-- Kyllä vain, -- vakuutti poika. + +He saivat lehtimytyt kainaloonsa, numerot lakkiinsa, ja lähtivät sitte +matkoihinsa. + +-- Mutta enhän minäkään tiedä, mikä sinun nimesi on, -- sanoi Joju +kumppanilleen. + +-- Minun nimeni on Korpi, mutta noin kumppanien kesken olen Korppi. +Kuulusteles vain, niin kyllä kaikki Korpin tuntevat, mutta Korvesta ei +moni tiedä mitään. + +-- Kas, mikä talo tuo on? + +-- Se on yli-oppilastalo. Jahka minä oikein sinulle näytän täällä +taloja, niin saat vasta nähdä jotakin. + +-- Oletko sinä täältä kotoisin? + +-- Olen minä, _Helsinkiläinen_ olen. + +-- Ja olet nähnyt vain nuot suuret tuvat täällä. Minä olen muitakin +kaupunkia nähnyt. + +-- Semmoisia pieniä, mitä ne ovat? Kyliä vain Helsingin rinnalla. + +-- Niin, mutta minä olen nähnyt sellaisia paikkoja maalla, ettet sinä +täällä Helsingissä olekkaan semmoisia nähnyt. Kun Suutarin Sakin kanssa +kävimme marjojen kaupalla, kuljimme sellaista aukeata, että siihen näkyi +kirkko ja mylly sekä kuusi kylää. Mutta mitäpä täällä näkee, seiniä +vain. + +-- Ohoh, on täällä näkötorni ja palotornikin, ja kun sinne kiipeää... + +-- Kuules, sinne meidän täytyy kiivetä. Lähdetään nyt heti. + +-- Ei maar, esplanaadiin meidän täytyy rientää lehtiämme myymään. + +-- Ja niin helk... Uih, tuhmasti aioin taas sanoa. + +-- Mikä nyt tuli? + +-- Tuommoinen kiroomisen tapainen sana oli juuri tulemaisillaan +suustani, enkä ole pitkiin aikoihin sellaista sanonut, enkä taas enään +sanokkaan, se on varma. + +-- No entäpäs tätä sitten. + +-- On se paha, ja sitä saa niin kovasti hävetä, kun tulee parempien +lasten joukkoon. + +Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen +herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen +luo, sanoen: -- Ostakaa sanomalehtiä! + +Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi +pari askelta perässä ja sanoi: -- Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen, +kun ensikerran olen myymässä. + +-- Annappas nyt sitte tänne lehti. Mistä tiedät, että saat hyvän onnen? + +-- No onhan siinä jo aluksi onnea, kun yhdenkin lehden olen saanut +myytyä, -- vastasi Joju ja riensi toverinsa jälkeen. + +-- Paras, että menemme eri haaralle, -- sanoi Korpi. + +-- Mennään vain, ja huomenna tapaamme toisemme taas. + +Joju lähti nyt kulkemaan ja kiertelemään kaupunkia pitkin. Hän kävi vain +välillä kotona syömässä, ja meni jälleen ulos. Illalla kotia palattuaan +ei hänellä ollut muuta kuin yksi ainoa lehti myymättä. Poika olikin niin +väsyksissä, ettei joutunut rahojaan laskemaan, vaan pyysi vähän ruokaa, +ja meni syötyänsä olkivuoteelleen kammarin-nurkkaan maata. + +Entisen muona-Matin huone oli jotenkin iso, mutta hyvin rappeutunut, ja +siellä oli moni muukin, kuin Matin perheen jäsenet, saanut yösijansa. +Siellä oikoili pitkän pöydän alla ja nurkissa kaikenmoisia kulkijoita. +Huoneen perällä oli verholla erotettu osa Jojun vanhempia varten, ja sen +lähimmässä nurkassa oli pojan vuode. + +Jojun vanhemmat pitivät jonkunlaista yömajaa. Maksu otettiin jokaiselta +heti, sillä vieraat olivat useimmiten sitä laatua, että se tapa oli +tarpeellinen. Muuten olisi maksu saattanut jäädä tulematta. Välistä +tapahtui, että vieraat keskenään riitelivät niin, että isäntäväen täytyi +mennä heitä sovittamaan, ja toisinaan ei sekään riittänyt, vaan +tarvittiin vielä poliisinkin apua. Sellainen oli se koti, jossa Joju +yönsä lepäsi. Päivin hän enimmiten oli kadulla. + + + + +V. + + +Vettä sateli lakkaamatta, mutta Joju oli tottunut sateessa liikkumaan. +Oli ilma mimmoinen hyvään, niin kyllä hän sittenkin kulki sanomalehtiä +myymässä. Ennen maalla ollessaan hän oli ulkona tepastellut, vaikka ei +ollutkaan mitään pakkoa sateessa käydä, mutta ulkona sitä aina keksi +jotakin tehtävää itselleen. Jojun mielestä oli erinomaisen hauskaa +juosta aika vauhtia vesilammikkojen läpi, varsinkin, jos ihmisiä silloin +kulki ohitse. Se oli hauskaa, se, kun vesiroiskeet lensivät kävelijäin +päälle. + +Kaupungissa ei tuollainen käynyt laatuun, sen Joju jo aikaa oli tullut +käsittämään, sillä nuot kiiltävänappiset olivat joka paikassa. Jos +pienintäkin kepposta yritti tehdä, niin heidän silmänsä heti olivat +valveilla. + +Joju siis kulki ihan siivosti. Kaisaniemessä hän koululasten huviksi +heitti mitä muhkeimpia kuperkeikkoja, mutta eläintarhassa oli kuitenkin +kaikkein hauskinta. Siellä hän kiipesi puihin kuten orava, tuli välistä +pää edellä alas puusta ja teki yleensä jos jonkunlaisia temppuja. + +Eräänä päivänä, kun hän jälleen oli tehnyt noita hurjia +kiipeemistemppujansa, sanoi Korpi: -- Kuules, Joju, sinusta tulisi hyvä +voimistelija. + +-- Luuletko? Kansakoulua käydessäni sain voimistella, mutta opettaja +sanoi: "ei sinua paholainenkaan aisoissa pidä, jos sinun hullusti käy, +kenen syy sitten on?" Kun en viitsinyt hänen komentonsa mukaan +nahjustella, niin sain katsella vain, kuinka muut voimistelivat, ja +sekös vasta kirveli. + +-- Mahdoit tehdä siten, kuin opettaja käski. + +-- En viitsinyt, niitä temppuja kaikki tekivät. Minä tahdoin tehdä +sellaisia liikkeitä, joita muut eivät osanneet. + +-- Oohoh! + +-- Ikävä siellä koulussa oli, mutta kyllä minä nyt jo sentään täällä +menisin kouluun mielellänikin. Kotona on niin kovin ikävä. Ei täällä ole +yhtään sellaista kuin maalla. Siellä en olisi viitsinyt lukea, sillä +metsässä, jossa asuimme, oli paljon hauskempi kuin koulussa. + +-- Talvellakin? + +-- Niin, maan jäädyttyä poimimme suutarin Sakin kanssa karpaloita, ja +kun lunta tuli, niin hiihdettiin ja tehtiin lumikammareita ja mitä +kulloinkin. Mutta ei täällä keksi mitään. + +-- Olethan sanomalehden-myyjä! + +-- No niin, olihan se hyvä, että sen toimen sain. + +-- Huomenna on taas kilpamyynti. + +-- Niin on, ja aikaisin lähdetään liikkeelle. + +-- Menetkö sinä nyt kotia? + +-- Menen, muuten ne roistot, jotka yötä siellä meidän lattialla venyvät, +syövät kaikki puti puhtaaksi. + +Seuraavana päivänä oli Joju aikaisin liikkeellä. Hän kulki vilkkaasti +paikasta paikkaan. Ei nyt joutunut kädet taskuihin, sillä yhä vain hän +piti lehtiä esillä. Kello 1/2 9 aikaan hän taas oli ennättänyt saman +kivimuurin kohdalle, jossa eräs keski-ikäinen herra ennenkin oli häneltä +ostanut lehden, ja juuri kun Joju aikoi ohitse mennä, tuli sama herra +jälleen ulos portista. + +-- Ostakaa, sööp ny Uusi Suometaar, -- sanoi poika. Herra hymyili ja +osti lehden. + +Joju riensi rautatien asemalle, joutuaksensa sinne siksi, kunnes +matkustajajuna lähtisi. Silloin tiesi hän taas pääsevänsä muutamista +lehdistä. + +Joju pani mieleensä, että tuo herra, joka lehden osti, juuri samaan +aikaan kuin edellisellä kerrallakin oli tullut portista ulos, ja päätti +nyt joka päivä käydä 1/2 9 aikaan tuon saman portin luona. Mutta muutama +päivä meni, ettei hän määrättyyn paikkaan ennättänytkään täsmälleen +puoli yhdeksän aikaan, eikä hän myöskään myöhempään sitte tavannut +tuttua lehden ostajaa. + +Eräänä aamuna oli hänellä ollut huono onni. Hän ei saanut lehtiä +myydyksi ja kiirehti nyt jälleen tutun kivimuurin luo, hyppeli sen +edustalla vuorottain toisella ja toisella jalalla ja rallatteli: + + Jos annat penniä kymmenen, + Niin saat juuri oivan lehtisen... + +Pitemmälle hän ei ennättänyt rallituksessaan, ennenkuin herra jo näkyi +tulevan portista. Joju kiirehti hänen luoksensa, tarjoten lehtiään. + +-- Hm, luulenpa tosiaan, että olet minua tässä odottanut? + +-- Olen niinkin. + +-- No mitä varten? + +-- Että saisin lehteni myydyksi. + +-- Mistä tiesit minun tulevan? + +-- Kun olen ennenkin juuri samaan aikaan tavannut teidän tässä, niin +arvelin teidän menevän aina tähän aikaan virkanne toimiin. En ole +ennättänyt tänne moneen päivään, kun on ollut ostajia, jotka ovat +estäneet minua olemasta tässä, täsmälleen. + +-- Tunnetko minun? + +-- En. + +-- Mikä sinun nimesi on? + +-- Veitikka. + +-- Onko se isäsi nimi? + +-- Ei. Isäni on muona-Matti. + +-- Mistä sinä olet tuollaisen nimen saanut? + +-- Toverini sen minulle antoivat kansakoulussa ollessani. + +-- Olitko vallaton siellä koulussa? + +-- Sanoivat minun olleen. + +-- Eikö sinua vielä haluttaisi koulua käydä? + +-- Haluttaisi kyllä taas, -- sanoi Joju, jonka mieleen samassa johtui +pieni Solmia ja hänen vieraansa. -- Mutta ei ole minulla edes sellaisia +vaatteita, että saattaisin mennä kouluun, enkä voisi kirjojakaan saada. + +Herra näytti tuumaavalta, tuuppasi kalossin kärjellään muutamia kiviä, +joita sattui olemaan kadulla, ja lähti sitte jälleen kulkemaan +eteenpäin. Joju katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, mutta pian hän +unhotti herran, sillä nyt hänen huomionsa kiintyi harmaaseen kissaan, +joka koiran edellä juoksi kadun poikki. + +-- Huts kii'! huts kii'! -- huudahti Joju, mutta kun kissa kivijalassa +olevasta ilmaluukusta pääsi pakoon huoneitten alle, ja koira aikoi mennä +samaa tietä, silloin Joju juoksi luukun eteen koiraa estämään ja ajoi +sen pois. Hän läksi sitten jälleen jatkamaan kulkuansa. + +Pilvet ajelehtivat taivaalla ja rupesivat vähitellen katoamaan. Sade +taukosi ja aurinko pisti esiin. Kävelijöitäkin alkoi pian liikkua +taajoissa joukoissa, ja Joju riensi kaikkialle, missä vain ihmisparvia +liikkeellä näki. + +Näin oli hän kulkenut koko pitkän päivän ja saanut kokoon viisi markkaa, +kun illalla väsyneenä palasi kotia. Hän koputti ovelle, ja äiti tuli +aukaisemaan, sanoen: -- Vieläpä sinäkin, krapa, ulkona olet. + +-- Olen nyt vihdoin jo sisälläkin. Vaikka aamupäivällä oli paha ilma, +niin iltapäivällä, kun selkeni, oli kovasti ihmisiä liikkeellä ja +lehteni menivät kaupaksi oikein aika kyytiä. Olen tänään myynyt jokaisen +kappaleen, ja se ei juuri usein tapahdu. + +-- Tuolla pöydällä on sinulla puuroa, mene nyt syömään, -- sanoi äiti. + +Joju meni ja rupesi hyvällä ruokahalulla pistelemään puuroa suuhunsa. + +Eräs ovensuun puolessa pöydän alla täysissä vaatteissa loikoileva mies +käänteli itseään ja tirkisteli kiiluvin silmin Jojua. + +Matti nukkui jo, ja Miinakin meni levolle. Pojan kotiintulo oli hänen +maatapanoansa keskeyttänyt. + +Kun Joju oli syönyt, aikoi hänkin panna levolle. Takin hän jo oli +riisunut ja viskannut rahille, mutta sitten hän pöydältä otti lampun ja +asetti sen lattialle sekä istui vuoteellensa ja rupesi rahojansa +laskemaan. + +Pöydän alla oikoilevan miehen silmät kiiluivat saaliinhimoisesti, mutta +muuten hän ei liikahtanutkaan. + +Joju laski rahojansa ja sanoi sitten itsekseen: + +-- Viisi markkaa. Aivan täsmälleen niin paljo, kuin luulin olevankin. + +Hän pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja +viskautui vuoteellensa. Ei pitkää aikaa kulunutkaan, ennenkuin hän jo +oli nukkunut. + +Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista +hengitystä, vaan sitten hän hiljaa ryömi Jojun vuoteen lähellä olevan +rahin luo, otti pojan takin käsiinsä ja sieppasi sen taskusta kukkaron. +Mutta kun hän sitten saalineen aikoi hiipiä pois, sattui hänen jalkansa +lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies pötki ulos +ovesta, niin pian kuin suinkin ennätti saada salvat auki, ja riensi pois +yön pimeyteen. + +Kalinasta heräsi Joju, ja hänen vanhempansa myöskin. + +-- Mitä ihmettä sinä nyt teit, Joju? -- huusi Miina, -- jotakin sinä +olet rikkonut! + +-- En minä tiedä, -- missä tikut ovat, äiti? Ottakaa valkeata! Lamppu +oli tuossa lattialla, ja minä pelkään, että se on mennyt rikki, sillä +öljyn haju tulee nenääni. + +-- Kyllä minä nenällesi annan, vai sinä lasket lampun lattialle ja +potkaiset sen rikki; tuossa tikut ovat ja täällä on onneksi kynttilän +pätkä. + +Miina sytytti kynttilän ja rupesi katselemaan ympärillensä. -- No +mitähän kummaa tämä on? Ovi on auki, lamppu lattialla säpäleinä ja tuo +pitkä roikale tuolta pöydän alta tipotiessään. Mitä se merkitsee? + +Joju oli vaiti ja näytti tuumaavalta, mutta hyppäsi sitten äkkiä pystyyn +vuoteeltansa. Hänen takkinsa oli liukunut rahilta lattialle, ja sen +nähtyänsä oli ikään kuin jotakin olisi hänen päähänsä juolahtanut. Hän +kiirehti koettelemaan takintaskujansa ja huusi sitten aivan onnettomana: +-- Minun kukkaroni on poissa! + +-- Kukkarosi? Oliko se varmaan sinulla? -- kysyi Matti, joka myöskin +tarkasteli huonetta. + +-- Oli se, oli niin varmaan kuin tässä olen! Minä otin maata pannessani +lampun pöydältä tähän lattialle ja laskin rahani, ja niitä oli juuri +viisi markkaa. Mutta juoksenpa tuota hylkyä etsimään. + +-- Minä tulen kanssasi, sanoi Matti. + +-- Kyllä sitä turhaan näin pimeässä etsitte. + +-- Minä menen yksin ja juoksen niin että, siksi kunnes hänen löydän, ja +löydänhän aina jonkun poliisin edes, jolle voin asiasta ilmoittaa. + +Joju juoksi ulos yön pimeyteen. Hän oli tottunut omin päin toimielemaan. + + + + +VI. + + +Eräässä kivirakennuksessa Länsi-Henrikinkadun varrella asui rehtori +Mellilä omassa talossaan vanhan sisarensa kanssa. Herra rehtori oli jo +aikaa lakannut koulukateederissa istumasta ja opettamasta, sillä hän oli +varakas mies, ja saattoi nyt vanhoilla päivillään tulla toimeen +eläkkeellään ja koroilla, joita hän pää-omastaan sai. Ukko oli niitä +miehiä, jotka mielilauseenaan käyttävät noita tunnettuja sanoja "tee +työtä ahkerasti, niin Jumala auttaa ihmeellisesti". Hän oli tullut +tuntemaan näitten sanojen totuutta, sillä hän oli alkanut varattomana, +mutta menestynyt hyvin työssään. Sitä paitsi hän aina tyytyi vähään; +hänen tarpeensa eivät kasvaneet sen mukaan, kuin tulot enenivät. Nyt +vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsensä yksinäiseksi, ja päivät kuluivat +yksitoikkoisesti. Hän oli kyllä monessa luottamustoimessa kaupungissa, +ja kun hän kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin +hauskaa hänelle. Välistä oli joku uusi kirja sievästi katetulla +kahvipöydällä, ja välistä jotakin muuta sopivaa. Mellilä rakasti paljon +hyvää kirjallisuutta, helppotajuistakin, jota hänen sopi ääneensä +sisarensa kanssa vuorotellen lukea. Mutta ukko kaipasi jotakuta, jolle +hän olisi saattanut tehdä hyvää. Hän oli kyllä kaikkiin listoihin, joita +hänelle runsaassa määrässä tuotiin, kirjoittanut arvokkaita numeroita, +mutta hän halusi tehdä hyvää sellaiselle, joka hänelle kiitollisuudeksi +olisi antanut rakkautta ja joka olisi ollut hänen ilonaan ja apunaan +hänen vanhoilla päivillään. + +Saman päivän iltapuolella, josta edellisessä luvussa kerrottiin, istui +Mellilä sisarensa huoneessa piippua poltellen. Hän oli Eriikan mielestä +tällä kertaa tavattoman harvapuheinen ja miettiväinen. Senpä vuoksi +sisko nyt kysyikin: + +-- Antreas, kuinka sinä voit? Näytät kovin tuumaavalta. Olet juuri kuin +johtajattaremme ennen muinoin koulussa, silloin kun hänen piti määrätä +meille tytöille rangaistusta jostakin tekemästämme kepposesta. + +-- Hm, kumma ajatella, että sinäkin maailmassa olet kepposia tehnyt. +Kyllä ne varmaan olivatkin niin viatonta laatua, Eriika hyvä, että +ansaitsi miettiä, minkälaisen rangaistuksen niistä määräisi. + +-- Niin, varjelkoon, emmehän me mitään pahaa milloinkaan tarkoittaneet, +mutta lapsellisessa ilossamme teimme välistä tuhmuuksiakin. Muistan, +miten kerrankin, kun meillä oli opettajatar, joka mielestämme oli kovin +turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta +seinästä toiseen, jotta hän ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen, +kun kouluun tuli. No niin, hän tuli, takertui ja kompastui ja oli +vähällä taittaa jalkansa. Mutta lapset eivät sitä käsittäneet, että tuo +viaton lanka olisi saanut niin pahaa aikaan. Asiasta syntyi heti +kysymys, ja koko luokka otti syyn päällensä. Muistan vielä, että minä en +ollut tuossa joukossa, mutta ei kukaan tahtonut toistaan syyttää, vaan +kaikin otimme syyn; ja johtaja oli huolissaan ja miettiväisen näköinen, +kun hänen täytyi meitä rangaista. Käytöksessä saimme sitten vaille sinä +lukukautena. Mutta tässäpä jouduin pois pää-asiasta. Minunhan piti +tiedustella, mitä varten sinä noin vakainen olet? + +-- Olen tässä tuumannut yhtä asiaa. Minä tahtoisin ottaa kasvattipojan +itselleni. Mitä sinä siitä arvelet? + +-- Kasvattipojan! Hyvänen aika, kasvatin, ja pojan! Ne pojat ovat niin +kurikkaita. + +-- Mutta jos hän olisi hyväntapainen, reipas poika, niin hän meitä +auttaisikin vanhoilla päivillämme. Hän toimittaisi sinunkin asioitasi +kaupungilla ja tietäisi aina kertoa jotakin ja lukisi meille +sanomalehtiäkin. + +-- Eiköhän tyttö olisi käytännöllisempi? Jos ottaisimmekin tytön? + +-- Taikka jos ottaisimme sekä pojan että tytön, -- sanoi veli +naurahtaen. + +-- Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei +millään ehdolla! + +-- Noh, otetaan sitte vain poika. Sinulle tulisi, luulen minä, liikoja +vaivoja tytöstä. Katsoppas, mitähän täytyy, kun vanhemmaksi tulevat, +saattaa ulos maailman tanterelle, ja sitä sinä et enään silloin +jaksaisi. + +-- Jumala varjelkoon! En minä sellaisiin ryhtyisi. Mutta kuuleppas, onko +sinulla tiedossa sellainen poika, josta puhuit? + +-- Kyllä. Olen tavannut erään, joka on sanomalehtiä ollut myymässä, ja +hän miellyttää minua erittäin. + +-- Mutta jos hän olisi näpistelijä taikka kovasydämminen ilkiö... + +-- Miau, miau, -- kuului oven takaa. + +-- Mikko kissani! Tuleppas tänne, pikku silkkikäpäläni -- Eriika meni +aukaisemaan ovea ja otti lemmikkinsä syliinsä. -- Kuules, Antreas, ei se +poika vain mahtane Mikolle pahaa tehdä? Ne pojat ovat tavallisesti niin +vallattomia. Mikko raukkani! Mikä sinun mieleesi, Antreas, nyt +tuollaisen tuuman pani? + +-- Olen jo kauan ajatellut, että voisihan tehdä köyhälle hyvää, kun +kerran se vara on, ja saisihan samalla ehkä rakkautta itselleenkin. + +-- Mutta jos saakin tylyn ja kovaluontoisen lapsen... + +-- Mahdollista sekin olisi, mutta en kuitenkaan hänestä sitä luulisi. +Sanotaanpa, että oudon silmä paljon näkee, ja minä olen elämässäni sen +todeksi havainnutkin. + +-- Mutta mitähän Leena sanoo? Tarvitsisihan asiasta puhua Leenallekkin. + +-- Mitä vielä, minäkö kysyisin, mitä hän sanoo? En, sitä en tee. +Palvelijan vallan alle en milloinkaan aio asettua. + +-- Älähän suutu, minä vain tuumasin, että kun hän on ollut niin kauan +talossa, niin kentiesi tulisi kysyä hänen mieltään. Hän saa paljon +enemmän työtä. Puhuithan minullekkin asiasta, etkä suinkaan ole minun +valtani alla. + +-- Eriika hyvä, mehän olemme siskot ja kumppanit, -- mutta +taloudenhoitajat! Jos heidän antaa päättää, mitä meidän tulee tehdä, +niin käy, kuten sananlasku sanoo, että kun kissasta tulee karhu, niin +siitä koko pöpö syntyy. Mutta sitä paitsi Leena on hyväsydämminen +ihminen. Kun hän vähän lapseen tottuu, niin luulen, että poika ja hän +ovat mitä parhaimpia ystäviä. + +-- Täytyy minun nyt sentään muutama päivä totuttaa itseäni tähän +muutokseen; et suinkaan häntä nyt heti tänne tuo? + +-- En. Minä tahdon ensin nähdä pojan kodinkin, ja kentiesi hän ei tahdo +tullakaan... + +Leena tuli käskemään isäntäväkeänsä illalliselle. + +Mellilä ja hänen sisarensa istuivat ääneti ruokasalin pöydän ääreen, ja +Leena poistui makuuhuoneisiin vuoteita yökuntoon valmistamaan. + +-- Kuules, Eriika, kentiesi olisi sentään paras puhua Leenalle +aikomuksestani. Minä tietysti en hänen mieltänsä kysy, mutta sopisipa +mainita, mitä olen päättänyt. + +-- Olisi se minunkin mielestäni sopivaa; saatathan sinä, kun Leena +makuuhuoneista palaa, ilmoittaa sen hänelle. + +Mellilä katsoi lautasellensa ja söi. -- Annappas minulle kupillinen +olutjuustoa, Eriika, ei juustoa, vaan heraa, minua vain janottaa. +Kiitos, se maistui hyvältä; olutjuusto on oikein sopivaa näin, kun on +kylmä ilta. Leena keittää sitä erittäin hyvin. + +Sisarukset nousivat ruoalta. Leena tuli korjaamaan ruoan tähteet ja +viemään ne kyökkiin. + +-- Kuule, Eriika, puhu sinä nyt sopivalla tavalla tuosta pojasta +Leenalle. + +-- Minäkö? + +-- Niin, minun täytyy mennä vähän polttelemaan kammariini, se maistuu +niin hyvältä näin ruoan päälle. + +Mellilä poistui kammariinsa, ja Eriika jäi tuumimaan, miten saattaisi +alkaa tuota vaikeata esitystä. Leena oli jo tullut ikään kuin perheen +jäseneksi. Jos hän oli pahalla tuulella, niin oli sisarusten rauha +häiritty, mutta onneksi se tapahtui ani harvoin, sillä yleensä hän oli +mitä hyvänluontoisin vanha neitsy. + +-- Leenan ruoka oli taas niin hyvää. Rehtorikin sanoi, että olutjuusto +oli erittäin onnistunutta. Ajattelimme tässä juuri, miten moni lapsi saa +kärsiä puutetta, ja tässä meidänkin pöytämme ääressä olisi kyllä tilaa +yhdelle, ei se juuri paljoa maksaisi. + +-- Niin, kyllä täällä aina yhden ruoka jää, ei niin vähän osaa laittaa, +ettei siinä yhden lapsen osa olisi, ja Mikon vielä päälliseksi, -- +lisäsi hän, silitellen norkoilevaa kissaa. + +-- Mutta Leenalle ehkä tulisi enemmän vaivaa. Vaan olisipa siinä +palkintokin, kun tietäisi tekevänsä hyvän työn. + +-- Jaa, niin, kun tottako otettaisiin? Niin no, en minä tiedä, mimmoista +se olisi, minä vain ruoan puolesta tuumasin, että kyllä sitä olisi, +mutta ei suinkaan täällä meistä kukaan vanhoilla päivillään rupea lapsia +hoitelemaan. + +-- No eihän nyt, mutta rehtori aikookin ottaa sellaisen pojan, jonka hän +panisi kouluun ihmisten tapoja oppimaan. + +-- No ihmettä! Tuumaako rehtori todellakin ottaa lapsen, joka ei ole +ihmisten tapoja oppinut? Kyllä neidelle semmoisesta lapsesta ainakin +vastuksia ja vaivoja syntyy. + +-- Jos veljeni tahtoo hyvän työn tehdä ja ottaa köyhän, lahjakkaan +kasvatin, kehittääksensä hänen luonnonlahjojaan, niin minä en suinkaan +sitä vastaan pane, vaan koetan häntä vielä siihen kehoittaakin, ja +auttaa siinä, missä voin. + +-- No niin, kukapa rehtoria estää tahtoisi, kai maar hän itse tietää, +mikä paras on, -- vastasi Leena aivan sävyisästi ja läksi toimiinsa. + +Eriika meni kertomaan veljellensä, miten hän oli Leenalle ilmoittanut +asian sekä että nyt olivat valmiit ottamaan tuota aiottua kasvattia +vastaan. + +Rehtori tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi ja puhalteli piipustaan +muutamia vahvoja savuja. Sisarukset sanoivat ystävälliset yöhyväiset +toisilleen ja menivät kumpikin nauttimaan rauhaisaa lepoa. + +Seuraavana aamuna katseli Mellilä ulos akkunastaan. Hän katseli +etsivästi, ikään kuin odotellen jotakuta. Hänen kasvonsa ilmaisivat +tyytyväisyyttä, mutta vähitellen ne kävivät malttamattomiksi. Hän lähti +etehiseen, otti päällysnutun yllensä, hatun päähänsä ja kepin käteensä +sekä läksi ulos. Hän kulki rautatien toria kohden; mutta ennätettyään +Hagasundin kadun päähän, kääntyi hän kotia päin jälleen. + +Antin- ja Länsi-Henrikinkadun nurkalla seisoi poika, joka kovin itkeä +nyyhkytti ja välistä näytti uhkaavasti pientä nyrkkiänsä. Toisia poikia +oli kokoontunut hänen ympärilleen. Mellilä meni lähemmäksi ja hämmästyi, +kun hän, tarkastaessaan tuota pientä joukkoa, itkevässä pojassa tunsi +suosikkinsa, sanomalehden-myyjän. Ja missä tilassa! Silmät olivat +punaisina, posket ajetuksissa ja koko poika kovin uhkaavan näköinen. + +-- No poikani, -- sanoi Mellilä, -- mikä sinua nyt vaivaa? + +Pojat rupesivat nyt kaikki yht'aikaa kertomaan, miten kulkija hylky oli +vienyt Jojun rahat ja hakannut häntä. Mutta Mellilä ei saanut mistään +oikein selvää, vaan pyysi poikaa tulemaan kanssaan kotia. + +Joju seurasi Mellilää ja kertoi hänelle sen, minkä jo tiedämme, sekä +lisäksi, että hän oli seurannut pahantekijää ja löytänyt hänen sekä +vaatinut rahat takaisin, mutta se roisto oli tarttunut häneen ja antanut +hänelle selkään. -- Mutta samalla minä kiepahdin häijyn selkään ja taoin +häntä nyrkilläni oikein aikalailla, ja kiljuin niin, että poliisit +tulivat paikalle. Silloin tuo lurjus sanoi poliiseille "korjatkaa pois +tuo poika ilkiö, joka minulta vei viisi markkaa, en minä hänestä huoli". +Ja sitten hän läksi juoksemaan aika kyytiä pois. Poliisit rupesivat +kyselemään, mitä olin tehnyt, vaan minä en oikein mitään ymmärtänyt +selittää, en tiedä mitenkä sellaiseksi kävin, vapisin vain ja nyyhkytin; +mutta onneksi isäni tuli paikalle, ja sitte minäkin jo saatoin sanoa, +että olin löytänyt roiston, ja sitte kaikki selveni, ja poliisi lupasi +ottaa miehestä selkoa. + +-- Hm, no mihinkä nyt aioit mennä? + +-- Menen rautatienkirjakauppaan ilmoittamaan, kuinka paljo olin saanut, +sekä että varas minulta ne rahat vei, mutta että minä tahdon nyt +palkatta myydä siksi, että se viisi markkaa tulee maksetuksi. Mutta ehkä +eivät usko minua, eivätkä anna minun enään myydä, -- sanoi poika ja +rupesi taas itkemään. + +He olivat nyt ennättäneet Mellilän asunnon eteen. -- Kuules, -- sanoi +rehtori, -- sinun ei tarvitse puhua mitään kirjakaupassa, minä annan +sinulle nuot viisi markkaa, mutta sinun täytyy ne sitten vähitellen +maksaa minulle, sen mukaan kuin ne saat. Minä kyllä uskon, että sinä +niin teet. Hyvästi nyt, ja ole aina suora ja rehellinen poika! Tee työtä +ahkerasti, Jumala auttaa ihmeellisesti! + + + + +VII. + + +Joju oli säntilleen tuonut ansaitsemansa rahat rehtori Mellilälle, ja +nyt hän tuli tuomaan loppuvelkansa. Poika astui Mellilän kammariin, +jonne hän jo kyllä tien tiesi, ja katsoi ilosilmin rehtoriin. + +-- No poikaseni, joko taas tulet velkaasi suorittamaan? + +-- Jo, tässä nyt on loput. + +-- Kiitos! Kuuleppas, Joju, kuka on sinua rehelliseksi opettanut? + +Joju tuumasi, vaan sanoi sitte: -- En minä tiedä, ei siellä metsässä, +jossa ennen asuimme, kukaan toiseltaan mitään ottanut. + +-- Niin, niin, salon vakavat hongat eivät pahuuteen opettaneet, oikein +sanoit. Vaikeampi on täällä ison maailman hyörinässä kelvollisena pysyä. +Katso, tässä ovat kaikki ne rahat, jotka olet minulle tuonut; sinä olet +ollut rehellinen poika ja saat nyt pitää itse kaikki nämät rahat, ei +miksikään palkinnoksi, sillä rehellisiä meidän tuleekin olla, se on +velvollisuutemme, vaan kehoitukseksi, että muistaisit aina olla +rehellisenä. + +-- Kiitoksia! Saanko nämät oikein omakseni? + +-- Saat, ja vielä kysyn sinulta, tahtoisitko tulla minun pojakseni. Minä +ottaisin sinut luokseni ja kasvattaisin sinua. + +-- Kyllä, mutta minun täytyy ensin kysyä äidiltä. + +-- Eikö isäsi elä? + +-- Elää, mutta kyllä hän antaa minun tulla, jos vain äiti antaa. Isä +monta kertaa on ollut pahoillaan siitä, että tänne tulimme, varsinkin +minun tähteni. + +-- Hm, vai niin. Ehkä on paras, että itse menen heille asiasta puhumaan. +Mennään nyt oitis. + +Mellilä läksi, ja Joju oli tien-oppaana. Tultuansa siihen hökkeliin, +missä Jojun koti oli, katsoi rehtori vähän hämmästyneenä ympärilleen. +Asukkaat joivat juuri par'aikaa kahvia, ja pöydän ääressä oli jos +jonkinmoisia renttunaamoja. Jojun äiti kaatoi viinaa kahvikuppeihin +höysteeksi, ja näyttipä siltä, kun hän itsekkin olisi ottanut +jakajaisia. Rehtoria pöyristytti. Tästä kodistako siis tuo reipas, +kaunis poika oli kotoisin... Salon helmassa viattomana kasvanut poika +oli tuosta pesästä pelastettava. Luoja itse oli johtanut lapsen hänen +tielleen. + +-- Kuka täällä on isäntänä? -- kysyi rehtori. + +-- Minunhan tämä asunto on, -- vastasi Matti. + +-- Noh, mitäs nyt, onko tuo poika nulikka tehnyt mitään pahaa, vai mitä? +-- kysyi Miina. + +-- Ei suinkaan, teillä on kelpo poika. Olen sattumalta tullut häntä +tuntemaan ja tulin juuri kysymään, antaisitteko hänet minulle +kasvatiksi. Minusta teidän täällä on vaikea saada hänestä kelpo miestä. +Metsässä maalla, jossa ennen olette asuneet, ei hän ole pahuutta +oppinut, mutta täällä on vilkasta lasta vaikeampi varjella +kaikenlaisista sielun ja ruumiin vihollisista. + +-- Eikö herra asu täällä? -- kysyi Miina. + +-- Asun, mutta minulla on hiljainen, avara koti, jossa ei ole +tämänlaista liikettä kuin täällä. + +-- Menköön vain poika, mitäpä hän täälläkään paljon kokoon saa, tuskin +ruokansa ansaitsee noilla sanomalehdillä, ja vaatteet ovat kokonaan +minun hankittavanani. + +-- Mutta hänen tulee sitten kokonaan erkaantua tästä kodista ja näistä +seuroista... + +-- Kukas herra sitten on, joka poikamme ottaa? -- kysyi isä. + +-- Suokaa anteeksi, etten sitä muistanut ilmoittaa. Olen rehtori +Mellilä, talon-omistaja tässä kaupungissa. + +-- Kyllähän poikamme rehtorista on puhunut, vaikka minä en tuntenut. +Aikooko rehtori ruveta häntä kouluttamaan? + +-- Aion. + +-- Papiksi vai opettajaksiko? + +-- Sitä en vielä voi tietää; miksikä hänellä taipumusta on. + +-- Mene sinä vain, jos sinua haluttaa, -- sanoi Matti, kai maar se paras +on. + +-- Pue parhaat risat yllesi, ennen kuin menet. Ainoa tuo meidän on, +mutta eipä tahdo saada senkään vertaa kokoon, että hänelle kasvatusta +saisi. Ja viitsivätkö ne sitten lukea, tuommoiset, kadulla vain +tahdotaan olla. Ikävä poika pahaa sentään tulee, kun vuode tuolla +nurkassa on tyhjänä. + +-- Tottele aina rehtoria, muista se, -- virkkoi Matti. Kurittakaa vain +hyvästi, kyllä häntä kotonakin on kuritettu. + +-- Kyllä, Jumala nähköön mutta paljo sitä tarvitaankin, ennenkuin +lapsesta paha sisu saadaan pois. + +-- Minä toivon, että tulemme hyvin toimeen Jojun kanssa, hän näyttää +järkevältä lapselta. Ehkäpä kovuutta jo on tarpeeksi käytetty, kentiesi +saatamme nyt paremmin tulla rakkaudella toimeen. Hyvästi! Kyllä annamme +pojasta jonkun ajan perästä tietoja. + +Rehtori läksi, ja Joju seurasi häntä. + +Aamiaispöytä oli katettuna, kun rehtori pikku seuralaisensa kanssa tuli +kotia. + +Eriika neiti tuli heitä vastaan. Hän katseli tarkkaan nuorta tulokasta +silmiin ja virkkoi sitten veljelleen ruotsiksi: -- Pojken har vackra, +ärliga fönster, han ser snäll ut. -- Sitten hän poikaan kääntyen sanoi: +-- No tervetultuasi tänne meidän vanhojen kotiin, koeta nyt tulla meille +pieneksi auringonsäteeksi, minä tarkoitan, koeta olla nöyrä ja avulias +meitä kohtaan. Hyväntahtoisuus ja avuliaisuus lämmittää vanhoja. Kyllä +me sitten taas puolestamme sinua hyvänä pidämme. Mutta tuleppa nyt +aamiaiselle! Sinun on varmaankin nälkä. + +-- Ehkäpä ruoka maistuu paremmalta, jos hän nyt ensin saa syödä Leenan +kanssa, siksi kunnes paremmin tutustumme. + +-- Ehkä niin on paras, -- sanoi Eriika ja huusi Leenaa näyttämään +pojalle huoneita. + +Sisarukset istuivat aamiaiselle, ja Leena näytti sillä välin huoneita +Jojulle. + +-- Tuossa on suuri vastaan-otto-sali. + +-- Hih, täälläpä oikein kaikuu, hah, kuulkaapas! + +-- Ei herrasväki täällä oleskele juuri muuten, paitsi kun rehtorilla on +suuri vastaan-otto. + +-- Kyllä ymmärrän, kun kaikki koululaiset tulevat tänne. + +-- Ei, ei meidän rehtori enään koulussa ole. + +-- Onko hän viralta pantu? + +-- He ei ikään, mutta rikas kun on, niin mitäpä hän siellä viitsisi +pahojen poikien kanssa tepastella ja väsyttää itseänsä. Hän tahtoo +täällä viettää rauhallista elämää kodissaan. Mutta kun rehtorin +syntymäpäivänä tulee vieraita, niin silloin ovat tässä salissa. Tuossa +on keisarin ja keisarinnan kuvat. + +-- Kyllä tunnen, suutarin Sakin kodissa ne myöskin olivat seinällä. +Olivat ottaneet ne Kyläkirjaston kuvalehdestä, mutta ei ne niin komeat +olleet kuin nämät. + +-- Tuossa on rehtorin huone. + +-- Ja noin paljo kirjoja, aina lattiasta kattoon asti! + +-- Niin, näes, ne kirjat on rehtori kaikki lukenut. Noin paljo täytyy +lukea, ennenkuin rehtoriksi pääsee. Mutta hän onkin, tää meidän rehtori, +erinomaisen oppinut mies. + +-- Kutka nuot äijät tuolla seinällä ovat? + +-- Tuo tuossa kuuluu olevan suuri runoilija Topelius. + +-- Ohoh, sekö se on! Kyllä minä hänen tiedän, joka on tehnyt Maamme +kirjan. + +-- Mitä sinä siitä tiedät? + +-- Kansakoulussa sitä luimme suutarin Sakin kanssa. Tehtäneekö +Sakistakin joskus tuommoinen kuva... + +-- Hupsu sinä, mikä se suutarin Sakki on? + +-- Se on eräs suutarinpoika siellä minun kotipitäjässäni. Kas sillä +olikin vähän mainio pää. Se poika laittoi runojakin, koska häntä vain +halutti. Mikä tuo toinen on? + +-- Se on Lönnrot. + +-- No niin onkin, se ukko sieltä Sammatista, joka Kalevalan on koonnut. + +-- Mennään nyt katsomaan omaa huonettasi, se on sellainen pieni kammio +siellä ruokasalin vieressä. Katso, tässä se nyt on. + +-- Minun huoneeni! oikeinko totta? + +-- Niin, jos olet tottelevainen ja siivo, tietysti, sillä ei rehtori +muuten anna sinun olla täällä. + +-- Onpa täällä koulukirjojakin. + +-- Niin, kai maar rehtori rupeaa sinua opettamaan. + +-- No lapsi kulta, tuleppas nyt aamiaiselle, kyllä sinun jo nälkä on, -- +sanoi Eriika, joka pelkäsi pojan nälissään olevan, kun hän ei heti +päässyt ruokapöydän ääreen. + +Joju oli nyt tutustunut joka huoneeseen ja jokaiseen henkilöön ja +saavuttanut heidän suosionsa. Yksi ainoa olento löytyi kuitenkin, joka +ei vielä ollut hänen näköpiiriinsä tullut, ja se oli Eriika neidin +vanha, rakas, harmaa Mikko kissa. Mutta iltapäivällä kun vanhan tavan +mukaan juotiin kahvia Eriikan huoneessa, makasi Mikko makeassa unessaan +emäntänsä pehmeällä sohvalla. Jojun suuret, vilkkaat silmät +havaitsivatkin heti tuon muhkean kotieläimen, joka makasi siinä ikään +kuin suuri harmaa käärö. Poika läheni ja silitteli sitä ystävällisesti, +mutta kissa kehräsi vain eikä liikahtanutkaan. Poika sanoi "kis', +kis'," mutta se vain veti untaan. Nyt ei Joju enään malttanut mieltään, +vaan nipisti kissaa hännästä. Mutta tästäkös elämä syntyi! Kissa +maukahti pahasti ja kynsäisi Jojua, joka taas vuorostaan huudahti: -- +Kissa sinä! -- ja paiskasi sen lattialle. + +Eriika neiti punastui korviaan myöten; hänen tyyni verensä joutui +liikkeelle. -- Poika, kuules, mitä teit kissalleni? -- kysyi hän niin +ankaralla äänellä, kuin hänen lempeälle luonnollensa mahdollista oli. + +-- Viskasin sen menemään. Se on ilkeä kissa, kynsäisi tuolla tapaa. + +-- Mutta jotakin sinä hänelle ensin teit, ei hän koske kehenkään, paitsi +jos hänen täytyy itseään puolustaa. + +-- En minäkään olisi siihen koskenut, mutta kun se vetelys oli niin +laiska ja unelias, ettei kuullut, vaikka kuinka olisin huutanut, niin +vähän nipistin sitä hännästä vain. + +-- Saat sitten syyttää itseäsi. Toiste, sinun pitää se muistaman, et saa +tehdä Mikolle pahaa. Ei saa milloinkaan kiusata syyttömiä eläviä; minä +sitä paitsi pidän Mikosta, ja sinä pahoitat minun mieleni, jos teet +sille pahaa, ja minä toivon, että sinä olet kiltti poika, etkä tahdo +mieltäni pahoittaa. Mutta tuleppa tänne, panen vähän eaudecolognea +noitten raamujen päälle, että paranevat. + +-- Ei siihen mitään tarvitse panna, vähät minä tuonmoisista raamuista +välitän. Kyllä ne pian paranevat. + +-- Tule nyt silittämään Mikkoa, niin tulette hyviksi ystäviksi. + +Joju läheni, mutta kissa nosti selkäkarvansa pystyyn; vaan kun Eriika +otti lemmikkinsä syliinsä, sai Joju vihdoin sitä silittää, ja pian +joutui koko kahakka unohduksiin. + + + + +VIII. + + +Joju oli nyt ollut kaksi kuukautta uudessa kodissaan, lukenut joka päivä +määrätyn ajan rehtorin johdolla, saanut uuden puvun ja tullut kauniin, +reippaan ja sievän pojan näköiseksi. Hän oli köyhän lapsen tavoin +iloinnut huoneestaan ja vaateestaan, hyvästä ruoasta, sievästä puvustaan +ja kaikenlaisesta mukavuudesta, josta hänellä ennen ei ollut +aavistustakaan. Kasvattivanhemmat olivat tyytyväisiä, kun näkivät, miten +poika iloitsi ja koetti olla ahkera ja tottelevainen. Mutta kun uutuuden +viehätys oli loppunut, rupesi Joju ikävystymään tähän oloonsa. Se tuntui +liian mukavalta, kun ei hänellä ollut mitään seikkailuja, eikä hänellä +myöskään ollut tovereita, joitten kanssa hänen olisi sopinut ajatuksia +vaihettaa. Kaikki meni ihan koneentapaisesti. Rehtorin kanssa hän oli +usein kävelemässä ja joskus yksinkin, mutta entisessä kodissaan hän ei +milloinkaan käynyt, häntä kun oli kielletty sinne menemästä. + +Eräänä päivänä, kun hän oli vähän aikaa läksyjänsä lukenut, rupesi +häntä kovin haukotuttamaan, niin pian kun hän kirjaansa katseli. Hän +huomasi sen itse ja laski kirjansa pois sekä rupesi tähystämään ulos +ikkunasta. Oi, miten siellä aurinko kirkkaasti loisti! Maa oli jo hienon +lumen peitossa, niin puhdas ja kaunis. Joju päätti lähteä kaupungille. + +Rehtori oli ulkona, mutta Joju meni Eriika tädin luo ja sanoi, että hän +lähtisi ulos kävelemään. Jojun täytyi aina sanoa, minne hän aikoi mennä. + +Eriika katseli poikaa ... kummallista, hänen pyöreät, kukoistavat +poskensa näyttivät kalpeilta, minkätähden?... Olipa hänellä täällä +paljon parempi ruoka kuin mitä hänellä oli ollut entisessä kodissaan ja +kaikin tavoin mukavampi olo. Miksi hän siis oli kuin kasvi, joka +vieraaseen maahan on istutettu? + +-- Voitko sinä pahoin? + +-- En, mutta täällä on ... on niin raskasta olla, täytyy päästä ulos. + +-- Mene, poika kulta! Mikä on raskasta? Täytyykö sinun liiaksi lukea? + +-- Ei, minä vain tahdon ulos. Hyvästi, täti. + +Joju läksi. Hän kulki ilman päämaalia. Päämäärä kyllä olisi ollut, mutta +eipä hän saanut mennä, mihin halutti. Hän oli kulkenut vähän matkaa +Etelä-esplanaadikatua, kun Korpi tuli juosten häntä vastaan. + +-- No Korppi sinä, mihinkä kiire? + +-- Kas, Veitikkako? Enpä aikonut tuntea sinua. Näes, minulla on aina +kova kiire, mutta jos sinä joudut seuraamaan minua, niin tule! Saamme +sitte vähän jutella toistemme kanssa. + +-- Oojah, kyllä minulla aikaa on. + +-- Minä olen kirjapainossa korehtuuripoikana. Katsoppas poika, tällaisia +lehtiä minä kannan; tässä on nyt yksi arkki runoutta, ja siitä +kustantaja maksaa lähes sata markkaa, kuulin itse, kun herrat painossa +puhuivat, ja tämmöisiä papereita minä kannan joka päivä edes takaisin. +Ei maar niitä joka miehen kynsiin annettaisi. + +-- Näytäppäs! Eihän niissä mitään ole. Tuolla sivulla on neljä riviä, +tuossa kaksi värssyä, ja kolmas sivu on ihan valkoinen. Hupsut, kun +tyhjästä maksavat. + +-- Kas et sinä ymmärrä sitä asiaa, enkä minäkään, siinä minulla on +korpin pää ... mutta se kuuluu olevan sellaista uutta lajia, että siitä +sopii maksaa, vaikka siinä ei mitään juuri olekkaan. + +-- Jospa suutarin Sakkikin toisi runonsa tänne, niin hän jo saisi niin +paljon rahaa, että kouluunkin pääsisi. + +-- Mikä se Sakki on? + +-- Eräs suutarin poika vain, joka kovin halusi kouluun. Sepä olikin +oikein hyvä poika. + +-- Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet? + +-- Olen rehtori Mellilän kasvattipoika. + +-- Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut. + +-- Niin kai on, -- vastasi Joju huoaten. + +-- Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka. + +Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen +vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon +kotiinsa. Hänellä olisi ollut niin paljo kerrottavaa, ja hän olisi ennen +kaikkea tahtonut edes nähdä vanhempiansa. Isähän aina oli ollut hänelle +hyvä, ja äiti oli antanut niin monta kertaa lämmintä ruokaa, kun hän +viluissaan ja nälissään oli tullut kotia. Olihan äiti paljon kurittanut +ja torunut, mutta hyvä hän sentään oli. Tuossa se oli portti ... +tuostahan nyt olisi sopinut mennä sisälle... Mikäpä häntä esti, menisi +vain... Mutta olihan rehtori kieltänyt... Mistäpä rehtori sen +tietäisi?... Kumma, nyt oli ikään kuin Sakki olisi hänen korvaansa +kuiskannut: "mitä Joju tietää olevan väärin, sitä hän ei milloinkaan +tee", ja vielä hän näki edessään pikku Solmian valkokiharaisen pään ja +kuuli hänen punahuultensa lausuvan: "kyllä minä luulen, että sinä olet +kelpo poika" ... ja Joju poistui vanhempiensa portilta ja meni kiireesti +kotia. + +Hän rupesi lukemaan läksyjänsä, mutta vähän päästä hän vain mietti. +Iltapäivällä, kun hän palasi rehtorin kammarista oppitunniltaan ja +jälleen istui omassa kammiossaan, ei hän ensinkään ottanut valkeata, +vaan istui pöytänsä ääreen ja katseli ulos kaasujen valaisemalle +kadulle. Vähän aikaa katseltuaan hän rupesi katkerasti itkemään. Silloin +aukeni ovi, ja rehtori astui sisälle. + +-- Joju, mikä sinua vaivaa? Olen huomannut, että olet ollut alakuloinen +jonkun ajan. Puhu suoraan, kuten olisin isäsi, taikka ... kuten paras +ystäväsi. Ole aina suora, älä pelkää puhua kaikkea, mikä sinua +raskauttaa. + +-- Setä hyvä, pankaa minä pois ja ottakaa suutarin Sakki! Hän toivoi +aina, että hän joskus pääsisi kouluun, ja hän on kovin hyvä poika, +paljon parempi kuin minä. En minä voi olla täällä. + +-- No miksi et? Mitä tuo tuommoinen on? Eikö sinun ole ollut täällä hyvä +olla, häh? Onko kukaan tehnyt sinulle pahaa? + +-- Ei, mutta tuntuu ikään kuin raskaat kahleet olisivat päälläni. + +-- Kuule, poika, sinä ehkä et tahtoisi lukea, mutta ellei ihminen tahdo +mitään tehdä eikä totella mitään ohjia, eli kuten sanoit, kahleita, niin +silloin hän on ikään kuin metsän peto ja vielä pahempi. Ellei hän tahdo +kulkea vanhempiensa ja kasvattajainsa kahleissa, niin hänestä tulee +sellainen, kuin se mies, jonka kodissasi näit, joka sinulta vei +viisi-markkasi ja joka nyt on yleisen oikeuden kahleissa. + +-- Kyllä minä tahtoisin totella, mutta minä halajan nähdä vanhempiani. +Jos olisivat kaukana, -- mutta kun tiedän, että ovat täällä, enkä +kuitenkaan saa heitä nähdä. Olin tänään jo heidän portillaan, mutta +juoksin taas kiireesti pois, kun muistin Sakin sanat: "mitä Joju kerran +vääräksi tietää sitä hän ei tee", vaan en tiedä, jaksanko enään toiste +olla menemättä. Antakaa minun vain mennä kotia, ennemmin minä jälleen +menen maata huonolle vuoteelleni kotini tuvan nurkkaan, kun olen täällä +näkemättä vanhempiani, vaikka tiedän heidän olevan lähellä. + +-- Hm... Tuumataan tätä asiaa... Ole nyt vain huoleti ja iloinen taas, +kuten sinun ikäisesi tulee olla, kyllä katson, että kahleet päästetään, +miten sopii. Ensiksikin saat mennä vanhempiasi katsomaan; minä pidän +sinusta vielä enemmän nyt, kun tiedän, että täältä mukavuudestasi +halusit lähteä vanhempiesi luo. Rehellisyytesi olet myöskin jälleen +osottanut, kun et salaa mennyt sinne, vaikka mielesi teki. Sillä tavalla +ihminen vapaaksi tulee, että hän oppii itseänsä hallitsemaan. Mutta +vielä yksi asia. Kuka tuo Sakki on, josta sinä usein puhut ja joka +ihmeellisesti näkyy sinuunkin hyvää vaikuttaneen? + +-- Sieltä kotipitäjästäni, N:ästä, se on. + +-- Noh, siellähän lankoni on provastina. + +-- Onko? Ja hänellä on pieni tyttö, jonka nimi on Solmia. + +-- Niin on, nuorin lapsi. Lähde nyt oitis katsomaan vanhempiasi, mutta +älä sinne jäämistä tuumaa. + +-- Saanko mennä heti? + +-- Saat. + +-- Kiitoksia! + +Joju läksi, mutta rehtori meni Eriikan luo. + +-- Kuules sisko, me olemme olleet liika itsekkäitä, kun tahdoimme +kokonaan anastaa itsellemme lapsen rakkauden, jota vahvemmat siteet +sitoivat vanhempiinsa. Se itsekkäisyys oli vähällä viedä meiltä koko +pojan. Tapasin hänen itkemässä kammarissaan ja sain selkoa siitä, että +hän ikävöitsi vanhempiansa, kun ei ollenkaan päässyt heitä katsomaan. +Hän pyysi minua laskemaan itseänsä kotia kurjuuteen jälleen ja ottamaan +kasvatikseni suutarin Sakin, jonka hän, vaatimattomasti kyllä, vakuutti +olevan itseään paljoa paremman. + +-- No olenhan minä jo kauan nähnyt, että jokin häntä raskautti; hänen +muotonsakin kävi huonommaksi. Lähetä Jumalan tähden poika katsomaan +vanhempiansa, ettei hän meiltä pois halua. Mitenkä aikamme sitten +kuluisi, ellei hän täällä olisi? Varsin hirveätähän olisi ajatella, että +poika semmoiseen pesään jäisi. + +-- Minä hänet jo lähetin. Mutta nyt olisi toinen asia päätettävissä. +Joju on tavan takaa puhunut tuosta suutarin Sakista, joka näkyy häneen +hyvää vaikuttaneen, ja minä tuumaan, että pöytämme ääreen mahtuisi kaksi +yhtä hyvin kuin yksi, ja sitten heillä olisi toisistaan huvia. Me olemme +vanhat, ja Jojun saattaisi tulla ikävä, jos hän aina seurustelisi meidän +kanssamme, mutta kun meillä täällä on koko pari poikia, niin luulen, +että molemmin puolin tulisimme tyytyväisiksi. Suutarin poika on N:n +pitäjästä. + +-- Sieltäkö? No Amaalia sisaremme ja lankomme hänet kentiesi +tuntevatkin. Tavallisestihan ne papit seurakuntansa tuntevat aina lapsia +myöten. + +-- Aion kirjoittaa Mäntyselle, tiedustellakseni pojasta. Jojun puheen +mukaan hänellä on kova lukuhalu. + +Sisarukset juttelivat vielä vähän aikaa, ja heidän keskustellessaan tuli +Joju jo kotia. Nyt hän oli kuin toinen poika. Kahleet olivat karisseet +pois. Hän oli tosiaan kuin häkistä päässyt lintu. Silmät kiilsivät ja +suu hymyili, ja koko olento oli kuin kevään juokseva puronen. + +Rehtori kirjoitti vielä samana iltana kirjeen langollensa. + + + + +IX. + + +-- Kun ei se postikaan jo tule, että saisin Lasten Kuvalehteä lukea, -- +sanoi pikku Solmia, joka oli käynyt maltittomaksi odottaessaan +postilaukkua. + +-- Oletko läksysi lukenut? + +-- Olen, äiti kulta, aikaa jo, ja Helmi sanoi, että osasin oikein hyvin +ja lupasi tuoda minulle vesipuoloja, mutta sitten tuli maisteri, eikä +Helmi sitte enää olekkaan muistanut antaa puolukoita. + +-- Käske Mandaa panemaan tulta pesään. Sitte saapi hän mennä tuomaan +sinulle marjoja, ja sinä, saat kutsua maisteria ja siskojasi niitä +syömään. + +Solmia teki kuten äiti käski, ja pian pruustinnan kammarin pesässä paloi +iloinen tuli, levittäen lämmittävää valoansa huoneeseen. Sitten toi +Manda pöydälle asettimen, jolla oli kauniita vesipuoloja, hienoa +sokeria, lautasia ja teelusikoita. + +Solmia meni salista kutsumaan Helmi ja Maiju siskojansa sekä maisteri +Palosta, joka oli ikään kuin kotoväkeä, hän kun kävi pappilassa melkein +joka päivä. Hän oli ihmeellisen avulias, tarjoutui tuon tuostakin +provastin puolesta saarnaamaan y. m., kutsuttiin sitten tavallisesti +pappilaan päivällisille, ja viipyi siellä vielä lopun päivääkin. + +Maisteri ja tytöt noudattivat mielellään Solmian kutsumusta. + +-- Täälläpä on kovin herttaista ja lämmintä! Oikein suloista on olla +tulen ääressä, kun ulkona on lumituisku. Älä, Helmi hyvä, lamppua +sytytä, tämän tulen valossa istuminen on niin kodikasta ja hauskaa. +Näemmehän tässä puolukoita syödä. + +Provasti Mäntynen tuli sisälle -- Katsokaapas vain, täällähän on oikein +hauskaa. Kummallista, miten posti tänään viipyy, mutta siellä onkin niin +kova tuisku ulkona, ettei hevonen juuri juoksemaan pääse kinosten läpi. + +-- Miten Sakki parka tanhuasta pääsee? -- sanoi Solmia. + +-- Kuka se Sakki on? -- kysyi maisteri. + +-- Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika. Hän on meidän +pieni ahkera apulaisemme ja aina tervetullut vieras, sillä kesäisin hän +tuo meille ensimmäiset mansikat ja nyt hän on syksystä asti kuljettanut +postilaukkuamme kestikievarista tänne. + +-- Miten todellakin poika nyt pääsee kinosten läpi? virkkoi pruustinna. + +-- Miehet ovat tanhuaa aukaisemassa, kyllä hän sieltä hyvin tulee. + +Solmia juoksi toiseen huoneeseen kurkistamaan akkunasta ulos hämärään, +nähdäksensä, koska postipoika tulisi. Ja todellakin siellä nyt näkyi +pieni poika, joka pyrki pappilaa kohti. Laukku heilui sivulla. Tyttö +kiirehti ilmoittamaan, että Sakki oli tulossa. + +-- Maiju, sytytä lamppu, vaikkapa parikin, että saadaan lukea, mitä +posti meille tuo. On nämät postipäivät sentään hyvin hauskoja täällä +maalla, -- sanoi pruustinna. + +Sillä välin juoksi Solmia tuomaan laukkua kyökistä, ja näki, miten Sakki +puhalteli punaisiin sormiinsa. + +-- Voi kuinka sinä olet kovasti luminen, onko sinun vilu? + +-- Vähän. + +-- Lämmittele tässä hellan ääressä. -- Solmia vei laukun sisälle ja +kertoi, miten Sakkia paleli. -- Saanko ottaa hänet kuvakirjojani +katselemaan, siksi kuin tee valmistuu? Kyllä hän tarvitsee jotakin +lämmintä. + +-- Kyllä, -- vastasi pruustinna. + +-- Se on oikein, tyttöseni, että muistat pyytää lämmitystä vilustuneelle +lapselle, -- sanoi provasti, ottaessaan laukkua tyttärensä kädestä. -- +Mitä täällä nyt sitten on? Tässähän on kirje: "Piga Amanda Juslinille +N:n pitäjässä. Seura provasti Mäntysen kirjeet." -- Lieneekö vain +provastilla tässä kirjeitä seurana. Tuossa on tukku sanomalehtiä, +jakakaa ne keskenänne. Tässähän vielä on kirje lehtien välissä: +Dalollinen Mändyluodon isändä Mathias Santeljus. N:n pitäjäs. Seuraa +Brovasti Mäntysen kirjeitä". No tässä vielä yksi. Tottapa vihdoinkin +minulle myös. + +-- Näytäppäs, keneltä se on? + +-- Langoltani. + +-- Katsoppas vain! Ei Antreas usein kirjoita. Mitä hänellä nyt lienee +sanottavaa... + +-- Solmia, vie Mandalle hänen kirjeensä; tuon toisen saa lukkari +kirkolla antaa omistajalleen. + +Provasti rupesi lukemaan kirjettään ja huudahti hetken perästä: -- No +kummallista, muistatteko tuota muona-Matin väkeä, joka Helsinkiin +muutti? Heidän poikansa on lankoni ottanut kasvatikseen. Hän kirjoittaa, +että poika on rehellisen ja kelpo ihmisen alku, mutta hänen kotinsa on +perin huono, ja Antreas on tahtonut lapsen pelastaa hukkaan joutumasta, +"koska," kuten hän tässä sanoo, "se kaikesta päättäen on näkynyt olevan +Jumalan tahto". Mutta vielä tässä on toinen asia. Hän kysyy, tunnemmeko +suutarin Sakkia, ja sanoi havainneensa Jojun puheesta, että Sakki on +vaikuttanut hyvää häneen. "Jos poika on hyvä lapsi ja tahtoo tulla +kasvatikseni, saa hän heti tulla tänne. Minä tahdon valmistaa heitä +kouluun, jotta ensi kevännä saavat tutkintonsa suorittaa". Se nyt on +uutinen, joka Sakille kelpaa. Helmi, mene käskemään Sakkia tänne. + +Sakki, joka katseli Solmian kuvakirjoja, oli heti valmis seuraamaan +Helmiä pruustinnan kammariin. Poika näytti erittäin sievältä. Hän oli +lämpimässä huoneessa käynyt punaposkiseksi, hänen vaalea tukkansa oli +kauniissa kiharoissa otsan ympärillä, ja hänen siniset silmänsä +näyttivät syviltä ja haaveksivilta. Hän jäi ovensuuhun seisomaan ja +kumarsi kainosti. + +-- No Sakki, -- sanoi provasti, -- tahdotko lakata postilaukkua +kuljettamasta ja ruveta lukemaan? Häh? + +-- Lukemaanko? -- kysyi poika, ja hänen silmänsä välähtivät. Mitenkä +minä saisin ruveta lukemaan? + +-- Muistatko muona-Matin Jojua? + +-- Kyllä, hän muutti Helsinkiin. + +-- Niin, ja lankoni, rehtori Mellilä, on ottanut hänen kasvatikseen, ja +tahtoisi vielä ottaa sinunkin. Joju on hänelle puhunut sinusta. Rehtori +valmistaisi teitä molempia kouluun, ja tulevana kevännä saisitte +suorittaa tutkinnon. Ja sitten sinun tulee olla ahkera ja koettaa kaikin +tavoin noudattaa lankoni ja kälyni mieltä. + +-- Ja se on siis oikein totta! Minä lähden oitis kotia kertomaan! + +Sakki ei enään muistanut ujoillakaan, hän iloitsi niin, ettei saattanut +olla sitä ilmaisematta. + +Provasti virkkoi vielä: -- Sano terveisiä isällesi ja äidillesi ja +pyydä, että jompikumpi heistä tulisi tänne huomenna tästä asiasta +juttelemaan. + +Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että suutari Miettinen vaimoineen oli +pappilan kyökissä, ja hetken perästä he astuivat pruustinnan kammariin. + +-- Mitä nyt tuumaatte siitä, että lankoni tahtoisi poikanne +kasvatikseen? + +-- Tulin juuri kuulemaan, tunteeko provasti hänen, joka poikamme +ottaisi, mutta kyllä kai sitten, koska hän on provastin lankomies. En +minä poikaani maailmalle laskisi kenen luo hyvänsä. Ei meillä tosin +suuria varoja ole, mutta aina Jumala sentään on huolen pitänyt. Se siinä +nyt on, että pojalla aina on ollut kova halu lukemaan, ja hän olisi nyt +jo niin menossa että kylläkin. + +-- Kyllä minä pidän suurena onnena sen, että hän pääsee lankoni luo. + +-- Poika puhui, että muona-Matin Joju myöskin on otettu samaan paikkaan, +ja se oli suuri veitikka, koko poika. Lieneekö sitten muuttunut, kun +ihmisiin on tullut... + +-- Lankoni kiittää häntä hyvin rehelliseksi. + +-- No niinhän se meidän Sakkikin aina sanoi hänen olevan, ja siksipä +olivatkin ystäviä, vaikka meidän poika aina on ollut hiljainen ja Joju +kovin vallaton. Ikävä sitä poikaamme tulee, ei hän ole meille +milloinkaan surua tehnyt. Mutta kai se sentään paras on, että annamme +hänen mennä, emmehän voi hänen onneansa vastaan olla. + +-- Niin no, jos provasti sitten kirjoittaa, että hän tulee noin viikon +päästä; vai miten luulet, Siina, saatko hänen jo siksi kuntoon? + +-- En tiedä varmaan, tarvitsisi ommella muutamia paitojakin hänelle +vielä, poika on niin kasvannut. + +-- Ei, -- sanoi pruustinna, joka myöskin oli tullut keskusteluun osaa +ottamaan, -- veljeni kirjoitti, ettei vaatteista tarvitse pitää mitään +huolta. Eriika sisareni ne kyllä toimittaa kaikki, kun poika vain tulee. + +-- Soo, soo, vai antavat vaatteetkin. Olisin minäkin hänelle mielelläni +paidat ommellut, vaan hyvähän sekin on, että antavat, -- sanoi Siina, +mutta kyyneleet vierivät kuitenkin ehtimiseen hänen silmistään. + +-- Maisteri Palonen lähtee parin päivän päästä pääkaupunkiin, ja kyllä +hän ottaa poikanne mukaansa ja ohjaa hänet rehtorin luo. + +-- Sepä hyvä on. Oohoo sentään, oikeinpa taakka putosi hartioiltani, +kun ei tarvitse häntä sinne yksin lähettää. + +-- Sopii se hyvin, -- sanoi Miettinen. -- Kyllä se asia nyt sitte on +päätetty. Provasti kirjoittaa vain, että hän parin päivän päästä tulee +maisteri Palosen kanssa. + +-- Kyllä. Matkarahoista ei teidän myöskään tarvitse huolta pitää, ne +minä jätän Paloselle. + +-- Kiitoksia kovin paljo. Mennään nyt sitte mekin jo pois. Jumalan +haltuun jääkää! + +Parin päivän päästä kulki Sakki vaatemytty kainalossa isänsä kanssa +pappilaan. Äidille ja sisaruksille hän oli kotona sanonut jäähyväiset, +ja sinne he jäivät häntä kaipaamaan. Mutta äiti lähetti runsaat +siunaukset mukaan, ja varoitti poikaansa unhoittamasta vanhempiansa ja +ennen kaikkia, unhoittamasta Jumalaa. + +Pappilassa sitte juotiin kahvia. Solmia oli itse tahtonut laittaa +Sakille eväät pussiin ja oli koonnut siihen, mitä vain parasta löysi +äidin varastoista. Sitten hän sanoi Sakille: -- Sinun pitää syömän +kaikki, mitä siinä on, ei, pari torttua sinun täytyy antaa Jojulle, minä +kyllä muistan hänen vielä, ja miten hyvä hän oli juoksemaan. Ja tiedätkö +vuoden päästä tulen minäkin kouluun ja silloin pääsen myöskin tädin luo +asumaan. + +Sakki kiitti eväistä ja läksi jäähyväiset lausuttuaan, maisterin kanssa +hevosella lähimmälle asemalle sekä sieltä junalla Helsinkiin. + + + + +X. + + +Oltiin Toukokuussa. Valkolakit ja valkovuokot kaunistivat kilvan +Helsingin ympäristössä olevia viheriäisiä lehtoja. Meren aallot +loiskivat vapaina kahleistaan. Sekä pieniä että suuria höyryaluksia +vihelsi lakkaamatta satamassa, ja mitä muhkeimpia kolmimastoisia laivoja +loikoili rannassa ankkuroittuina. + +Eräänä päivänä, kun rehtori Mellilä oli lukenut poikiensa kanssa niin +kauan, että sekä opettaja että oppilaat olivat väsyksissä, sanoi hän: +Tämä nyt jo saa riittää täksi erää. Entä jos tästä lähtisimme +kävelemään. + +-- Se olisi kovin hupaista, lukeminen tuntuikin oikein raskaalta jo, kun +niin kovin halusin päästä tuonne ulos. + +-- Kun et sanonut olisinhan saattanut aikaisemmin lopettaa ja jatkaa +pitemmän aikaa iltapäivällä. + +-- Enhän minä kehdannut olla väsyksissä, kun setäkin, vanha mies, jaksoi +kysellä ja neuvoa meitä. + +-- Ennen, kun olin sinun iälläsi, hämmensi äitini sokerikaakkua, ja minä +surkuttelin häntä, kun hänen kätensä heilui niin ahkeraan. Mutta hän +vakuutti, ettei hän ollenkaan väsynyt; vaan kun minä pyysin, että hän +edes vähän aikaa antaisi minun hämmentää, niin hän hymyili ja sanoi, +etten sitä kauan tekisi. Minä rupesin hämmentämään; ja vähän ajan +kuluttua oli käteni niin kankea, etten millään olisi tasaisesti +jaksanut työtäni jatkaa. Kun sitten ihmettelin miten hän, joka oli +vanha, saattoi tuota työtä tehdä yhtä mittaa koko tunnin ajan, niin hän +vastasi: "tottumus sen tekee". Samati on tässä minun laitani. Olemmekin +lukeneet nyt tavattoman kauan, mutta luku-aikamme läheneekin jo +loppuansa suurin askelin. No, Sakki, kaiketi sinäkin olet iloinen, kun +pääset ulos? + +-- Olen kyllä, täällä on niin paljo katseltavaa, josta on hauska kertoa +tädille ja kirjoittaa kotia. Mutta kyllä lukeminen sentään on hauskinta. + +-- Niin, tuo Sakki on aina ollut tuollainen. Kyllä minäkin nyt jo luen +mielelläni, mutta onhan sentään paljon hauskempi olla ulkona, kuin ilma +on kaunis. + +-- Luulisinpä sitä. Mihinkä päin nyt lähdemme? Te saatte määrätä! + +-- Lähdetään eteläsatamaan, siellä on niin paljo laivoja ja niitä minä +kovin mielelläni katselisin. Ja sitten menisimme Kaivopuiston +kallioille, siellä näemme meren, oikein aavan meren. Oi, kuinka siellä +on kaunista! Oikein lentää tahtoisi. + +-- Niin, taikka Kaisaniemen rantaan, siellä on niin hiljaista ja +kaunista, -- sanoi Sakki. + +-- No kummanka mieltä nyt noudatan? -- kysyi rehtori hymyillen. + +-- Kyllä Kaivopuistossakin on kaunista, lähdetään vain sinne, -- +kiirehti Sakki sanomaan. + +-- Satamasta sinä ehkä et välitä? + +-- En, mutta Jojun mielestä se on hauskin paikka. Tavallisesti hän saa +jäädä sinne yksin, sillä ei minua haluta siellä seisoa niin kauan, kuin +Joju laivoja tarkastelee. + +Rehtori meni ulos poikiensa kanssa. + +-- Oletko, Joju, useinkin käynyt laivoja katselemassa? + +-- Olen. + +-- Vai niin. Mikä se niissä sinua miellyttää? + +-- Kaikki! Purjeet, touvit ja mastot. Siellä saa mielin määrin kiivetä, +vaikka kuinka korkealle. + +-- On tuo Joju niin tarkkaan pannut mieleensä joka nuoran ja koko +aluksen, että hän sen aivan osaa paperille piirtää. + +-- En ole tietänytkään, että sinä sellainen laivojen ihailija olet. +Mutta entä jos kiivetessäsi putoaisit mereen... + +-- Minäkö? Johan nyt! Totta kai köydet niin vahvoja ovat, että minun +kannattavat. + +-- Ei köydet katkea, mutta sinun kätesi ja voimasi saattaisivat pettää. + +-- Ei, älkää luulko. + +He olivat nyt ennättäneet rantaan, ja Joju riensi oitis erääseen +kolmimastoiseen laivaan, jossa laivamiehet näkyivät tuntevan hänen. + +-- Noh, mastoonko jälleen? -- kysyi eräs merimies. + +-- Tottakai, -- vastasi Joju, sylkäsi käteensä ja kapusi oravan tapaan +mastoon ja sieltä laivaköysiä myöten toiseen mastoon ja sitte alas +jälleen. + +-- Poika todellakin tekee nuot temput kuten paras merimies. Ei sinua +maalla tarvita, tule pois merelle vain, -- sanoi eräs merimies. + +-- Minun täytyy käydä koulua, -- vastasi Joju. + +-- Joju, tule pois jo, -- huusi rehtori, ja Joju tuli käskyä totellen, +mutta hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat, kun hän kertoi, +miten hauskaa oli kiivetä. + +-- Joju kyllä halukkaammin menisi merelle kuin kävisi koulua, -- sanoi +Sakki. + +-- Niin menisinkin, kun setä vain laskisi. + +-- Poika parka, ei siellä niin hauskaa olisi, kuin nyt luulet. Siellä +kovat myrskyt pauhaavat, joten aallot pian tuollaisen tottumattoman +laivan kannelta viruttaisivat pois. Ajatteleppas vain, kun laiva keinuu +kuin pieni lastu tuolla suurella valtamerellä, missä ei näy muuta kuin +taivas ja vesi. + +-- Ei lastullakaan ole mitään hätää, ei se mene pohjaan eikä kaadu. + +-- Niin, mutta laivoja joutuu joka vuosi haaksirikkoon. + +He tulivat kaivopuistoon ja läksivät kallioille, missä aava meri näkyi +ja raitis tuuli puhalteli. Rehtori istui eräälle lavitsalle ja nojasi +leukaansa valkonuppista keppiänsä vasten, jota hän molemmin käsin piteli +kiinni. Hän näytti miettiväiseltä eikä näkynyt katselevankaan luontoa. + +Sakki istui rehtorin viereen, ja hänen silmänsä katsoivat uneksien kauas +etäisyyteen. Tuo aava näkö-ala tuntui hänestä kovin suurenmoiselta, ja +hänen mieleensä syntyi monenmoisia ajatuksia, epäselviä tulevaisuuden +kuvia, jotka vielä olivat ikään kuin usvaan verhoittuina. + +Mutta Jojulla ei ollut aikaa istua; hän hyppeli paikasta paikkaan ja +katseli säihkyvin silmin merelle, huutaen tuon tuostakin riemastuneena: +Tuossa tulee höyry-alus, oi, kuinka se on kömpelö noitten +purjeveneitten rinnalla! Kas tuossa näkyy suuri alus, oikea +kolmimastoinen, varmaan se on kolmimastoinen. Ei se tulekkaan, se menee. +On se vain jalo kapine! Oi sentään, kun pääsisi tuonne kauas, kauas, +näkemään, mitä siellä merien takana on. + +-- Noilla laivoilla, jotka kauan ovat merellä, saa usein pahennutta +ruokaakin, ei siellä niin hyvä oltava ole kuin luulet, -- sanoi Sakki +hymyillen. + +-- Totta heillä on perunoita ja silakkaa. En vielä ole niin pilaantunut, +etten huonoonkin tyytyisi. Enköhän pääsekkin merelle? + +-- Enhän olisi suonut sinun merimieheksi rupeavan, mutta jos sinulla +siihen todellakin on taipumusta, niin en tahdo sinua estää siksi +tulemasta. Mutta usein lapset mielivät joksikin, johon he jäljestäpäin +eivät tyydykkään, he kun eivät vielä ymmärrä, mitä tahtovat. Siis olen +minäkin päättänyt, että sinun pitää muutaman vuoden käydä koulua, eli +siksi, että ripille pääset. Koulu on sinulle suureksi hyödyksi, ja sitä +paitsi sitten paremmin tiedät, mihin haluat. Mutta mennään nyt jo kotia, +Eriika siellä odottaa päivälliselle. + +Iltapäivällä rehtori jälleen jatkoi lukemista poikien kanssa. Tätä vielä +kesti pari viikkoa, ja sitten tuli päivä, jolloin pojat saivat mennä +tutkintoansa suorittamaan. + +Molemmat pääsivät toiselle luokalle, ja entisistä marjapojista oli siis +tullut koulupoikia. + + + + +XI. + + +Kirkkaana kuin peili oli jää pohjois-sataman luistinradalla, ja +luistelijoita tuli ehtimiseen. Siellä niitä näkyi neitosia ja herroja, +koulutyttöjä ja poikia. Kaikki kiitivät kevyesti, ikäänkuin ilmassa. +Siellä näkyi kirjavia pukuja, komeita ja kehnompia, kauniita, nahalla +reunustettuja luistinpukuja, ja neitosten kaulassa pitkiä siepuroita, +joittenka päät heiluivat sinne tänne. Kaikki luistelijat näyttivät +reippailta ja punaposkisilta. Istuinlautoja oli radalla siellä täällä, +ja tuon tuostakin joku tyttö istahti laudalle ja joku herra tahi poika, +kuinka kulloinkin sopi, polvistui hänen eteensä, asettaaksensa luistimet +hänen jalkaansa. + +Eräs tyttöparvi oli vain kävelemässä radalla. Heillä ei ensinkään ollut +luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: -- +Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän +kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä. + +-- He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin, +mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla. Olen +minä sentään joskus nähnyt rehtorin täällä. + +-- Elsa Hiltunen puolustaa aina Solmiaa, mutta minun mielestäni hänen +tulisi olla enemmän kumppaniensa kanssa. + +-- Minä pidän hänestä paljon ja tunnen hänen myöskin paremmin kuin sinä, +me kun neljä vuotta olemme istuneet vieritysten, eli aina siitä asti, +kun hän kouluun tuli. Solmia on vakava tyttö, hän lukee ahkeraan, ja +sitten hän tahtoo, kun hänellä on aikaa, olla tätinsä ja enonsa +huvitteena. Hän ei sitä paitsi tahdo paljon tuttavia siitä syystä, että +se häiritsisi noita vanhoja, jotka ovat hiljaiseen elämään tottuneet. + +-- Kauniilta kuuluu... + +-- Naima Vuori ei milloinkaan ole hyvä, kun Solmiasta puhutaan. + +-- Mitä minä hänestä välitän, kyllä hän minun puolestani saa hyvä olla. +Mutta minä en pidä tytöistä, jotka kävelevät aina kavaljeerien kanssa. + +-- Sinäkö? Ohoh! + +-- Niin minä, mutta minun on vilu ja minä lähden nyt kotia. + +-- Laina ei ainakaan minua jätä; etkö jää tänne kanssani? -- kysyi Elsa +eräältä toverilta. + +-- Totta kai, täytyyhän tässä katsella, miten parhaat luistelijamme +luistelevat. + +Radan päässä oli hakomaja, ja Solmia meni sinne panemaan luistimia +jalkaansa. Sakki ja Joju aikoivat auttaa häntä, mutta hän vastasi: -- +Kyllä minä itsekkin saan ne jalkaani, menkää te vain pois. + +Pojat riensivät hekin asettamaan luistimet jalkoihinsa, ja sitten +kiitivät iljannetta pitkin. Radalla kävelijät vain osottivat heihin ja +sanoivat: "katsokaa rehtorin poikia". + +Elsa Hiltunen oli juossut tervehtimään Solmiaa, ja Naima Vuori oli +myöskin vielä radalla, sillä hän oli kuitenkin utelias näkemään rehtorin +poikien luistelua. Ne olivat jo radan toisessa päässä, kun Solmia lähti +kiitämään. + +Tyttö luisteli tottuneesti ja varmasti, olipa ikään kuin pieni perhonen +olisi siellä kevyesti lennellyt. Rehtorin kasvatit tulivat häntä +vastaan, ja nyt luisteltiin yhdessä sekä tehtiin kaikenmoisia +taidetemppuja. Joju varsinkin osasi erittäin sievästi luistella +"ytterkanttia," y. m. + +Kun Solmia oli vähän aikaa luistellut, tuli hän Elsa Hiltusen luo ja +kysyi, lähtisikö hän jo pian radalta pois. -- Minä en joudu kauan täällä +viipymään ja tulisin halusta kanssasi. + +-- Kyllä, me aioimme jo äsken mennä pois, mutta sitten kuin te tulitte, +niin tahdoimme nähdä teidän luistelevan. On niin ihmeen hauskaa +katsella, kun joku oikein hyvin luistelee. + +Naima Vuori tuuppasi Elsaa kylkeen ja loi häneen nuhtelevan katseen. + +-- Ei meidän luistelumme katselemista ansaitse, -- sanoi Solmia, -- +paitsi Jojun, hän todellakin tekee sitä taidokkaasti. + +Hän kiisi vielä kerran radan toiseen päähän sanomaan Sakille, että hän +aikoi mennä toveriensa kanssa pois. + +Sillä välin Naima Vuori nuhteli Elsaa siitä, että hän oli kiittänyt +Solmian luistelua. -- Kyllä hän vain tarpeeksi tietää, että häntä +ihaillaan, -- virkkoi Naima. + +-- Sitä en ensinkään luule, -- sanoi Elsa. + +Solmia palasi radalta ja ilmoitti, että pojatkin aikoivat tulla kotia. +Luistimet hän otti jalastaan, ja sitte oltiin valmiit lähtemään. + +Pian Joju ja Sakki heidän saavuttivat, ja vilkkaasti keskusteltiin +matkalla. + +Joju kertoi koulusta kaikenlaisia kaskuja ja omasta elämästäänkin yhtä +ja toista, miten hän oli ollut sanomalehtipoikana ja koetellut +monenmoista lyhyessä elämässään. Kertoipa vielä, miten hänen teki mieli +merelle, mutta setä Mellilä oli aina ollut sitä vastaan ja vaatinut +häntä lukemaan siksi, kunnes tulisi kuusitoistavuotiaaksi. -- Jos +silloin vielä haluttaa lähteä, niin saan mennä. Nyt keväällä siis pääsen +tuonne avaraan maailmaan! + +-- Hirveätä aivan! -- huudahti Naima. + +-- No, en tiedä, mitä hirveätä se olisi, päin vastoin. + +-- Ajatelkaa noita myrskyjä merellä! + +-- Saattaa niitä vaaroja olla joka paikassa, -- sanoi Solmia, ei se +mielestäni mitään olisi sen vuoksi, mutta vanhan sedän ja tädin vuoksi, +jotka niin kovin häntä kaipaisivat. + +-- Niin, he tahtoisivat minua pyrkimään voimistelunopettajaksi. + +-- No sehän on niin reipasta ja uljasta, ja tehän kuulutte voimistelevan +niin mainiosti. -- Naima kuiskasi eräälle sivutoverilleen: -- Ai, kuinka +tuo tumma on sööti! -- Hän oli sitä kuiskaavinaan, mutta hyvin Joju sen +kuitenkin kuuli, ja hän sanoi: + +-- Kuka raukka se sööti on? Semmoinen poika on hyvin imelä, jota voi +söötiksi sanoa. + +Tähän eivät tytöt mitään vastanneet. + +He olivat nyt tulleet eräälle kadulle, jossa heidän tuli erkaantua +toisistaan. Rehtorin pojat ja Solmia sanoivat hyvästit seuralaisilleen +ja lähtivät kotia. + +-- Joju, mitenkä saatoit tuolla tavalla puhua, etkö nähnyt miten Naima +kävi punaiseksi, -- sanoi Sakki. + +-- Minäkö siitä olisin välittänyt, ei tarvitse tyttöjen tulla minua +arvostelemaan, yhtäkaikki minulle, olenko Naiman mielestä makea vai +hapan. + +-- Olenhan minä monta kertaa sanonut, kun olet tehnyt minulle jonkun +palveluksen, että sinä olet ollut hyvä, etkä sinä ole koskaan suuttunut. + +-- En, se on aivan toista. Muistan minä senkin vielä, kun sinä siellä +pappilassa ennen marjapoikana ollessani sanoit, kun minä tuhmasti +kiroilin, että kyllä luulit minun lakkaavan pahasta tavasta, sekä että +minusta tulisi kelpo poika. Se sana, näes, auttoi minua jättämään pois +tuon pahan tavan. + +He tulivat nyt kotiportille, mutta Joju sanoi vielä lähtevänsä +vanhempiansa katsomaan. Sakki ja Solmia menivät sisälle, ja Eriika täti +kutsui heitä kammariinsa kahville. Rehtori istui siellä jo ennaltaan. + +-- Minnekkä Jojun jätitte? -- kysyi rehtori. + +-- Hän meni vanhempiansa katsomaan. + +-- Onko täti käynyt Jojun entisessä kodissa? -- kysyi Solmia. + +-- Olen, mutta en nyt moneen kuukauteen. + +-- Eikö täti menisi? Minä olin äitini kanssa usein sellaisissa köyhissä +kodeissa maalla, ja tulisin halusta tädin kanssa. + +-- Mitä sinä, pikku perhonen, siellä tekisit, paras että Eriika ja minä +menemme. + +-- Mutta kyllä te otatte minun mukaanne! Äiti sanoi, että lapsesta jo +pitää oppia tuntemaan köyhien elämää. + +-- Antaa tytön tulla. + +-- Joju on aina kovin surullinen, kun hän palaa vanhempiensa luota, -- +sanoi Sakki. -- Viimein kun hän sieltä tuli, niin hän sanoi: "jos +pääsisin merelle ja saisin niin paljo rahaa kokoon, että saattaisin +ostaa pienen maatalon, niin asettaisin isäni ja äitini sinne, heidän +elämänsä täällä on kovin kurjaa..." + +Juuri kuin tätä puhuivat, tuli Joju kotia. + +Eriika täti havaitsi heti, että pojan muuten iloiset silmät nyt +näyttivät kovin totisilta. Hän silitteli Jojun mustia kiharoita, sanoen: +-- Kaasin sinulle oikein täyden kupillisen kahvia, sillä kyllä se nyt +varmaan hyvältä maistuu, kun olet luistelemassa käynyt. + +Joju kiitti vain, joi ja läksi kammariinsa. + +Hetken perästä hän meni setänsä huoneeseen ja pani oven kiinni +jälkeensä. + +-- No, mitä pojallani nyt on sanottavaa? + +-- Minä kävin äsken vanhempieni luona. Siellä oli silloin heidän +huoneittensa omistaja vaatimassa vuokraansa. Hän oli juovuksissa. Isä +pyysi häntä odottamaan vähän aikaa, mutta silloin mies julmistui, otti +tuolin ja aikoi lyödä isää, mutta minä karkasin häneen kiinni, ja +töyttäsin hänet ulos ja menin itse myöskin samalla. Hän lupasi valittaa +rehtorille, mutta täytyihän minua mennä apuun, kun hän aikoi lyödä +isää. + +-- Minä lähden oitis sinne. On tämä vähän paha asia, mutta koetetaan se +selittää. + +Rehtori meni Eriikan luo. -- Kuuleppas, Eriika, onko pakarin takana +oleva suuri kammari teille välttämättömästi tarpeellinen? + +-- Ei, siellä on tyhjiä puu-astioita, jotka yhtä hyvin saattaisivat olla +suuressa vajassa. + +-- Hyvä! Minä aion nyt mennä tuomaan sinne hyyryläisiä. + +-- Se on aivan epäkunnossa! + +-- Sama se, he saavat laittaa itsellensä kuntoon. En aio noilta +vuokraajiltani ottaa mitään vuokraa, mutta rehellistä työtä aion hankkia +heille, ja sitä heidän pitää kohtuullisesta palkasta tehdä. Minä lähden +nyt Jojun vanhempien luo, ja toimitan heidät tänne. + +Rehtori meni, ja kun hän tuli Matin asunnon luo, oli huoneitten omistaja +jälleen oven takana räyhäämässä. + +-- Mitä menoa täällä pidetään? + +-- Menoako? Nuot ovat minun huoneeni, eikä minua lasketa sisälle. + +-- Totta kai teitä sisälle lasketaan omiin huoneisiinne. Se on selvää. +Vaimonne ja lapsenne kaiketi siellä asuvat, koska ne teidän huoneenne +ovat. + +-- Ei ikään, vaan nuot vuokraajaroistot, jotka eivät mitään maksa. + +-- Vai vuokraajat. Kyllä ne maksavat. Olen rehtori Mellilä ja maksan +näitten vuokran, mutta en ollut oikein selvillä siitä, koska se oli +maksettava. + +-- Mellilä, rehtori Mellilä. Te siis olette sen pojan isä, joka täällä +äsken oli? + +-- Kasvatti-isä, niin olen. + +-- Suokaa anteeksi, ei minulla mitään kiirettä ole... + +-- Kyllä jokainen omansa tarvitsee. Ja kun tässä nyt on kerran teillä +ollut syytä tyytymättömyyteen, niin on paras, että he muuttavat. +Aukaiskaa ovi, siellä, rehtori Mellilälle! + +Ovi avattiin. Rehtori tiedusteli, mitä huoneen omistajalle tuli maksaa, +ja suoritti sen heti. + +-- Nyt saatte oitis muuttaa minun luokseni, -- sanoi hän Matille, joka +näytti tästä olevan kovin kiitollinen; mutta Miina ei tahtonut asiaa +oikein käsittää, ja näyttipä siltä, kuin muutto ei häntä oikein olisi +miellyttänyt. + +-- Kyllä he olisivat saaneet asua täällä, aivan mielelläni olisin +antanut heidän asua, mutta... + +-- Ei, kyllä se sopii varsin hyvin, että muuttavat, -- sanoi rehtori. -- +Täällä on hevoset ja rattaat, asettakaa niihin, mitä teillä on, ja +ajakaa minun talooni. Siellä on teillä vapaa asunto. + +Isäntä kävi vähän noloksi ja näytti hämmästyneeltä, mutta Matti ja hänen +vaimonsa muuttivat vielä samana päivänä rehtori Mellilän suureen +pakarikammariin. + + + + +XII. + + +-- Kapteeni Malm pyytää tavata rehtoria, -- sanoi Leena, joka raotti +rehtorin ovea. + +-- Jasoo, jasoo, käske häntä tulemaan sisälle. + +-- Hyvää päivää! Miten sinä täällä jaksat? + +-- Päivää päivää! Jumalan kiitos, kyllä minä yleensä olen hyvin voinut, +mutta tänään luuvalo ristiluissani minua niin on vaivannut, etten voinut +tulla luoksesi, ja minulla oli sinulle puhuttavana tärkeä asia, jota en +tahtonut tuonnemmaksi jättää. Suo nyt anteeksi, että sinua tänne +vaivasin! + +-- Älä, veikkonen, tuollaisista kursaile, kävelinhän tänne aivan +mielläni. Annappas kuulla asiasi nyt. + +-- Joju poikani tahtoisi merelle, enkä minä voi sitä vastustaa, kun +näen, miten hartaasti hänen mielensä tekee sinne. Se kaiketi on hänen +uransa täällä maailmassa. Mutta minä pyytäisin, että sinä hänen ottaisit +laivaasi ja antaisit hänelle sekä teoreetistä että käytännöllistä +opetusta. Sinähän lähdet keväällä matkalle? + +-- Lähden. Mielelläni otan hänen mukaani. Aivan se on viisaasti tehty, +että annat pojan tulla, koska hänellä on siihen halua. Kyllä minä +hänestä huolen pidän sen mukaan, mitä minä voin. Jumalan suojeluksen +allahan ollaan niin maalla kuin merellä. + +-- Ollaan niin, mutta minä tulen kaipaamaan häntä paljon. + +-- Maailmalle he tulevat, jos mihinkä virkaan rupeavat. Huono se lintu, +joka ei pesäänsä edemmäksi voi lentää. + +-- Onhan se niin. Kentiesi hän saa tarpeensa merimatkoista ja viihtyy +sitten omassa maassa. + +-- Niin, no, olenhan minäkin väliin koko vuoden kotona, aina sen mukaan, +kuin soveliaaksi näen. + +Eriika tuli sisälle. Rehtori kertoi, että kapteeni Malm oli luvannut +ottaa Jojun laivalleen. + +-- Kyllä täällä taas elämä hiljaiseksi käy, -- sanoi rehtori, -- kun se +poika pois tulee. Olin aina siinä toivossa, ettei hän enään merelle +haluaisi, kun hän muutaman vuoden kävisi koulua, mutta huomasin piankin, +että hän luki vain, kun hänen sitä täytyi tehdä. Hän on kuitenkin hyvin +mennyt eteenpäin, sillä hän on älykäs poika, vaikkei niin perusteellinen +kuin Sakki. + +-- Helläsydämminen hän on, mutta vähän vallaton. Sakki, sitä vastoin on +tavattoman vakaa, -- sanoi Eriika. + +-- Heidän lapsuutensa on ollut ihan erilainen. Sakki on totutettu +vakaaseen työhön pienestä asti, ja se on painanut leimansa hänen +luonteeseensa. Joju sitä vastoin on saanut kuljeskella +tyhjäntoimittajana, mutta hänen vilkas luontonsa on vaatinut häntä +toimimaan, ja onni on, ettei hän joutunut pahoihin tapoihin, vaan käytti +älyänsä harjoittaakseen voimiansa ja tehdäkseen kaikemmoisia viattomia +kujeita. Rehellinen ja tunnollinen hän myöskin on. Minun täytyy myöntää, +että hän on minulle vielä rakkaampi kuin Sakki, kentiesi sentähden, että +hän enemmän on ollut minun apuni tarpeessa. Sakki on sellainen poika, +että hänestä aina olisi tullut kelpo mies, sielläkin, missä hän oli, +vaikka hän kentiesi olisi joutunut toiselle uralle, mutta Jojun olisi +melkein ollut mahdoton pysyä kelvollisena sellaisissa oloissa, joissa me +hänen tapasimme. + +-- Olen minä täällä joskus nähnyt nuot pojat, mutta niin hätimiten, +etten tosiaankaan heitä tunne. + +-- He tulivat juuri äsken kotia, -- sanoi Eriika, -- menenkö heitä +käskemään tänne? + +-- Kyllä. + +Hetken perästä tulivat Joju ja Sakki, ja Eriika esitteli heitä kapteeni +Malmille. + +-- Joju, -- sanoi rehtori, -- nyt olen puhunut kapteeni Malmille, että +sinä haluat merelle. Kesäkuun lopulla hän on valmis ottamaan sinun +mukaansa. + +-- Kiitoksia, setä! Kyllä merelle olen hartaasti toivonut aina siitä +asti, kuin täällä satamassa ensi kerran laivoja näin, -- sanoi poika, ja +hänen ruskeat silmänsä välähtivät innosta. + +Kapteeni Malm katseli mielihyvällä tuota hartevaa, soreaa, +kuusitoista-vuotiasta nuorukaista ja taputti häntä olalle, sanoen: -- +Toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä. -- Sakkiin kääntyen hän sitten +kysyi: -- Miksikä tämä nuorukainen aikoo? Nuot syvämietteiset silmät +osottavat, että olisit liiaksi miettiväinen merellä myrskyissä +matkustamaan, sillä siellä täytyy olla käytännöllinen sekä aina virkku +ja valpas. + +-- En minä sinne mielisikään. Mahdollisesti sentään joskus merien +taakse, päästäkseni väljemmille aloille tietoja tutkimaan. Vastaiseksi +on minulla täällä kyllin työtä. + +Kapteeni sanoi itsellään olevan kiirettä pois ja jätti hyvästi. + +Jojun vastainen ura oli siis päätetty. + +Kun kapteeni oli mennyt, tuli Solmia sisälle ja kuiskasi jotakin Eriikan +korvaan. Eriika noikkasi, ja tyttö meni jälleen, ja näyttipä siltä, kuin +hänellä olisi ollut koko valtiosalaisuus tiedossaan. Hetken perästä hän +tuli takaisin ja pyysi, että eno ja täti sekä pojat tulisivat +pakarikammariin. Matin Miina kutsui kahville, sillä nyt oli Miinan +päivä. + +He läksivät kaikin, ja miten hämmästyivätkään, kun huone oli ihan puhdas +ja siisti! Solmia oli saanut Eriika tädiltä vanhat uutimet, jotka hän +itse oli parsinut ja jotka Leena sitten oli tärkännyt ja silittänyt. Nyt +näyttivät ne niin siistiltä ja puhtailta akkunassa. Pöydällä oli +valkoinen liina ja sen päällä Jojun antama Uusi Testamentti, johon hän +oli kirjoittanut äitinsä nimen. Kahvin ja nisuleivät oli Eriika +lahjoittanut. Eräs vanha rikkinäinen keinutuoli oli myöskin laitettu +kuntoon, paikattu ja maalattu ja annettu sitten Miinalle. Siihen muija +oli nähtävästi ihastunut. Matti kumarsi ehtimiseen ja siunasi rehtoria +ja Eriika neitiä kaikesta hyvästä. + +-- En olisi uskonut, että näin rauhallista kotia vielä olisin saanut, -- +sanoi ukko. + +Miina näytti yleensä siltä, kuin hän olisi enemmän pitänyt entisestä +elämästään, mutta siitä ei kukaan välittänyt. Kaikki krouvaaminen oli +jyrkästi kielletty, ja kulkijoita eivät saaneet ottaa luoksensa, ei +minkäänlaisia. Miina kyllä ensin puhui vähän muuttamisesta, mutta kun +ukko piti sitä pelkkänä mielettömyytenä, he kun saivat vuokratta +rehtorilla asua, niin Miina sanoi, ettei toisten niskoilla oleminen +häntä miellyttänyt. Matti ei ottanut kuullakseenkaan vaimonsa puhetta, +hän kun oli kovin kiitollinen ja ihastunut oloonsa. Mutta vähitellen +Miinakin tottui siivompaan elämään. + +Siellä nyt kun oli katseltu, miten kaikki oli kunnossa Matin huoneessa, +ja ruvettu kahvia juomaan, jota Solmia hyvin taitavasti kaasi kuppeihin, +alkoi rehtori kertoa Jojun merelle menosta ja kyseli, mitä hänen isänsä +siitä piti. + +-- Mitäpä minä siihen sanoisin, kyllä rehtori parhain tietää, mikä ala +hänelle sopivin on, -- vastasi Matti. + +-- Niin, antaa mennä vain, -- virkkoi Miina, -- hyvä se on, kun nuorena +pääsee maailmaa kokemaan. Noin kuudentoista-vuotiaana minä itsekkin +maailmalle kodistani lähdin. Onhan se sentään hauskaa, kun lapsensa +siihen mittaan saa, että ihmisiin kelpaavat. + +-- Hm, -- sanoi rehtori. + +-- Mutta sen tiedän vain, että Jojua tulee kovin ikävä, kun hän lähtee +pois; ja sitten tulee se pimeä syksykin vielä, -- sanoi Solmia. + +-- Kyllä syksy pian menee, kun koulussa on, tuskin sinä minua +muistatkaan. Mutta minä kirjoitan teille sieltä maailman ääriltä. + +Joju oli iloinen vain, ajatellessaan noita merentakaisia, kaukaisia +maan-osia, ja mitä kaikkea hän siellä saisi nähdä. + +Kun kahvi oli juotu, nousi rehtori istualta ja sanoi hyvästi. Kaikki +muut seurasivat hänen esimerkkiänsä. Poikien täytyi myöskin mennä +läksyjänsä lukemaan. + +Kun olivat tulleet pois ja Eriika oli istunut huoneeseensa, kuuli hän, +että joku nopein askelin tuli hänen kammariinsa, ja samassa hän jo +tunsi, miten Jojun vankat käsivarret kietoutuivat hänen kaulansa ympäri. + +-- Kiitoksia, täti, kaikesta hyvyydestänne minua kohtaan taas tänäkin +päivänä, -- sanoi Joju, ja hänen tummat, samettimaiset silmänsä +kiilsivät kosteina. Hän ymmärsi kyllä, että hänen tähtensä Eriika oli +hänen äidilleen osottanut hyvyyttä. + +Eriika noikkasi vain ja katseli äidillisen lempeästi kiitollista poikaa. + +Toukokuun loppupäivät kuluivat nopeasti, ja Solmia oli vapaa lähtemään +kesälomalle. + +-- Koska minä sinun jälleen näen? -- kysyi hän Jojulta. -- Olen kentiesi +jo koulusta poissa, kun tulet takaisin... + +-- Niin, ja silloin et ole enään pikku Solmia, vaan täysikasvuinen +neiti. + +-- Ja sinä olet harteva, partainen merimies. Kummallista! + +-- Enhän vielä kolmen vuoden päästä niin mahtane vanhentua. + +-- Ei, kyllä me vain sinun silloin tunnemme samaksi Jojuksi kuin nytkin, +-- vakuutti Sakki. + +-- Käytkö edelleenkin, Solmia, katsomassa vanhempiani? -- kysyi Joju. + +-- Tietysti minä sen teen, ja Sakki myöskin. + +-- Lukisitko heille myöskin? -- sanoi Joju hiljaa, ikään kuin hän olisi +pelännyt pyytävänsä liikoja. + +-- Kyllä aivan varmaan. Tätikin auttaa meitä muistamaan, mitä me kyllä +mielellämme teemme. + +Sinä aamuna, jona Solmian piti lähtemän, oli Eriika täti kasvattipoikien +kanssa aikaisin aamulla torilla. Pojat ostivat kumpikin vähäisen kauniin +kukkavihon, ja torilta palatessa poikkesi Eriika täti Brondinille ja +osti sieltä pussillisen torttuja. Kotona sitten kaikki lahjoitettiin +Solmialle. Täti antoi hänelle makeispussin evääksi, ja pojat +kiinnittivät kukkavihot hänen päällystakkiinsa. + +Rehtori katseli heitä, sanoen: -- Vai niin, kaikki muut ovat nyt +antaneet sinulle lahjoja, paitsi vanha enosi. Enhän minä tuollaisia +enään keksi, mutta rakas olet minulle kuitenkin, oma pikku nupukkani! +Sano terveisiä sisarelleni ja langolleni sekä siskoillesi. Jumala +kanssasi olkoon! + +-- Kiitoksia eno, kiitoksia kaikki! + +Sitten lähdettiin vielä rautatielle saattamaan. Pian oli Solmia muitten +toverien joukossa junalla, joka viheltäen lähti poispäin. + + + + +XIII. + + +Vuodet vierivät eteenpäin. Joju oli jo kaksi vuotta ollut merellä ja +tuon tuostakin kirjoittanut kotiinsa. Rehtori häntä kovin kaipasi, +varsinkin kesällä, jolloin Sakki aina jonkun ajan vietti kotona +vanhempiensa luona. Nyt oli rehtori jälleen saanut Jojulta kirjeen, +jossa hän ilmoitti, että hän kentiesi jo vuoden päästä pääsisi Suomeen, +ja sitten hän jäisi talveksi kotiin lukemaan. Kun ukko tuon uutisen +näki, ei hän malttanutkaan enään jatkaa lukemistansa, vaan riensi +Eriikan luo. + +-- Eriika, tuleppas kuulemaan, mitä Joju kirjoittaa. + +-- Tuleeko hän kotiin? Onko hän terve? + +-- No, kuuleppas nyt: + + Setä rakas! + +Nythän olen suuressa maailman kaupungissa New-Yorkissa, ja olen täällä +mielestäni niin pienen pieni, niin yksinäinen ja koditon. Mutta kun +rakkaan setäni kanssa saan jutella kaikesta, mitä olen nähnyt ja saanut +kokea, niin olen taas ikään kuin teitä lähempänä. Ennen tänne tuloamme +saimme Atlantilla koetella, miten se vihoissaan vyöryää ja hyrskyy. +Kyllä me silloin olimme kovin heikot, mutta ihmeen juhlallista oli nähdä +tuota suuremmoista näytelmää merellä. Kapteeni ja vanhat tottuneet +merimiehet olivat erinomaisen tyvenet. Heidän vakavista muodoistaan vaan +näki, että vaara oli tarjona. He toimivat kiireesti, mutta +maltillisesti. En minäkään yhtään pelännyt. En tiedä, mistä se tuli, +että aivan levollisesti saatoin jättää itseni Jumalan haltuun. Mutta kun +sitä myrskyä vielä ajattelen, niin ihmettelen, että todellakin kuivalla +maalla olemme. + +Täällä on paljo katseltavaa, mutta en niitä kaikkia tässä kirjeessä voi +luetella, emmekä vielä ole niin kauan kaupungissa olleetkaan, että +olisin joutunut paljoa näkemään. Niistä siis puhutaan toisten. Tahdon +vain mainita, ettei Helsingin satama mitään ole New-Yorkin sataman +rinnalla. Täällä on laivoja kaikilta maailman ääriltä, täällä on koko +metsä laivoja. Ja korkeampana kaikkia mastoja kohoaa suunnattoman korkea +valotorni. Kertokaa Solmialle, että rautatie New-Yorkissa kulkee +asuinhuoneitten päällitse. Ihmisiä vilisee kaduilla jos jonkinmoisia, +aivan mustia villapäisiäkin. Mutta mitäpä näistä kaikista kerronkaan, +minunhan piti ilmoittaa, että jo kentiesi vuoden päästä pääsen Suomeen, +ja sitten jään talveksi kotiin lukemaan. Kovin hauskaa se olisi, jos +pääsisin taas omaisteni luo, vaikka meri-elämä onkin minun oikea alani, +kyllä siellä on raitista ja reipasta oloa! + +Kuinka isä ja äiti siellä kotona voivat? Onko isä vielä jaksanut käydä +muuraustyössä? Miten itse olette voineet, setä ja Eriika täti? +Kirjoittakaa pian tänne, en ole pitkään aikaan saanut kirjettä, varmaan +ovat tiellä joutuneet hukkaan. New-Yorkissa tulemme nyt viipymään, sillä +laivassa on tehtävä pieniä parannuksia; osottakaa siis tänne kirjeenne. + +Sanokaa Solmialle ja Sakille paljo terveisiä! Muistelen hyvin usein +niitä iltoja, joita yhdessä vietimme Eriika tädin kammarissa. Mikko +kissa kai on melkoisesti lihonnut, kun on saanut rauhassa unta vetää. +Leenalle lähetän myöskin paljon terveisiä, olen usein kiitollisuudella +muistanut häntä, kun minun on täytynyt vetää rikkinäisiä sukkia +jalkaani, ja ajatellut: olisipa Leena täällä, niin enpä tarvitsisi panna +parsimattomia sukkia jalkaani. + + Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa + + Joju Veitikkaa. + +-- On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle +kirjoittaa. New-Yorkiin siis meidän tulee kirjeemme osottaa... + +Rehtori ei ennättänyt puhua enempää, sillä etehisestä kuului Solmian +ääni, kun hän huudahti: -- Voi miten hauskaa, ja minä kun en tietänyt +odottaakkaan! + +-- Kuka siellä? Hyvänen aika, tulevat tänne ja minulla on vain yötakki +ylläni... Sisarenihan se oli, Amaalia! + +-- Kuinka täällä voitte? Teki niin mieleni tulla teitä ja Solmiaa +katsomaan. + +-- Istuppas nyt. Olihan se kovin hauskaa, että tulit, -- sanoi Eriika. + +-- Ja me kun emme voineet aavistaakkaan, kuka siellä etehisessä Solmiaa +ilahutti. + +-- Äiti oli tullut niin hiljaa, ettei kukaan huomannut, ja kun minä +astuin etehiseen, niin hän jo oli siellä, ja siksi minä niin +hämmästyksestä huusin. + +Pruustinna kertoi olleensa vävynsä, pastori Palosen luona. -- Se sopi +hyvin matkaan, -- sanoi hän. + +-- Helmillähän on tyttökin, sanoi Eriika. + +-- Tulen juuri ristiäisistä. + +-- Mikä tytön nimeksi pantiin? + +-- Leila. + +-- Niin soma nimi. + +Sakki tuli myöskin koulusta kotiin ja ihastui, nähdessään pruustinnan. + +-- Onko täti Amaalia kuullut mitään kodistani? + +-- Olen. Siellä voivat kaikki hyvin. Hannes on nyt, kuten tiedät, meillä +voutina. Hän on niin kelpo poika. Sanoin juuri, että hänen olisi paras, +ruveta jonkun suuremman kartanon voudiksi. Mutta tässähän minulla on +sinulle kirjekkin. + +-- No hyvä, että kirjeestä puhuit. Katsokaa, lapset, tässä on kirje +Jojulta. + +-- Ai, saammeko lukea? + +-- Kyllä, tuossa on. Solmia saa sen ensin, koska Sakilla on toinen. + +-- Voi, miten hauskaa! + +Sakki katsoi Solmiaan ja punastui vähän. -- Kylläpä tulitkin iloiseksi. + +-- Tietysti, sanoi tyttö aivan levollisesti. + +-- Kai maar sinä Jojua olet kaivannut? -- sanoi pruustinna veljelleen. + +-- Sanomattomasti! Oli hänestä tosiaan usein vähän huoliakin, kun hän +oli niin vilkas ja monesti teki ajattelemattomuudessa pieniä urhotöitä, +jotka eivät koulupojalle sopineet; mutta jos hän olikin pieni +pilvenhattarani, oli hän myöskin auringonsäteeni, ja häntä kaipaan kuten +kadonnutta kevätpäivää. + +Sakki kysyi, saisiko hän mennä kertomaan Jojun vanhemmille, mitä +kirjeessä oli. + +-- Kyllä, mene vain. + +Sakin mentyä sanoi rehtori: -- Poika on pitänyt niin hellää huolta Jojun +vanhemmista. + +-- Vieläkö Marjaniemi tahtoo talonsa myydä? -- kysyi Eriika. -- Olen +aina toivonut, että veljeni ostaisi sen talon. Siellä saisimme olla +kesät teidän lähellänne, ja Jojun vanhemmat saisivat asua siellä. Matti +on jotenkin kelpo mies, hän on vanhastaan tottunut maan työhön, ja +kentiesi te antaisitte Hanneksen meille, niin panisimme hänen sinne +vanhan ukon apulaiseksi. + +-- No miksi ei, jos siksi tulisi. + +-- Kas vain, kun ennätit ennen minua puhua asiasta. + +-- Kyllä Marjaniemi aina taloonsa kaupittelee, mutta eipä ole vielä +ostajaa tullut. Paras, että ryhdytte asiaan. + +-- Jos hän sen myy sopivasta hinnasta, niin minä sen ostan, ennenkuin +Joju kotia tulee. Se vasta ilosanoma hänelle, kun saa kuulla, että hänen +vanhempansa saavat asua maalla. Joju on aina rakastanut entistä +kotipaikkaansa, ja se torppa, joka hänen vanhemmillaan oli, sijaitsi +aivan Marjaniemen rajalla. + +-- Mutta mitä Matin-Miina maalle muuttamisesta pitäisi? + +-- Luultavasti hän siellä sitten tyytyy, kun saa vanhan muorin päiviä +pitää, -- sanoi Eriika. -- Hän on sitä paitsi paljon muuttunut +entisestään, sillä hän oli kovin sairas viime talvena, ja se saatti +hänen mielensä aivan muuttumaan. Hän on käynyt paljon sävyisemmäksi ja +kiitollisemmaksi. Ehkä sekin on jotakin vaikuttanut, että Sakki ja +Solmia tuon tuostakin käyvät heille lukemassa. + +Pari päivää pruustinnan oli aikaa viipyä Helsingissä ja se aika kului +melkein liika pian, sillä täytyihän hänen käydä kuulemassa neiti +Basilieriä, joka juuri siihen aikaan loisti kirkkaimpana tähtenä +pääkaupungin taidemaailmassa, pistäytyä valokuvaajalle ikuistettavaksi +j. n. e. + +Kun siis lähtö-aika tuli, matkusti rehtori sisarensa mukana, +ostaaksensa itselleen kesä-asunnoksi Marjaniemen talon. + + + + +XIV. + + +Talvi kului erinomaisen pian rehtorin perheen mielestä, sillä heillä oli +jokaisella paljo hommaa. Rehtori itse matkusti kaupungin ja Marjaniemen +väliä. Hänellä oli paljo toimimista, asettaessaan asuinhuoneita kuntoon, +vaikka ne sisustettiinkin mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Siellä oli +vain valkoiseksi maalatuita pöytiä, sänkyjä ja tuoleja; mutta somaa ja +siistiä oli kaikki. Matille oli rakennettu tupa, jossa hän vaimoineen +sai olla itsevaltiaana. Eriika oli veljensä apulaisena kuten ainakin ja +välihetkinä hän ahkeraan kutoi sukkia Jojulle, jotta pojan ei tarvitsisi +jalkojansa pistää rikkinäisiin sukkiin. + +Sakki oli valmistautunut ylioppilastutkintoonsa, jonka hän jo oli +kunnialla suorittanut, ja niin oli talvi liukunut pois pikemmin kuin +saatettiin luullakkaan. Solmia oli myöskin jo päässyt koulusta ja +lähtenyt kotiinsa. + +Kesä teki tuloaan suurin askelin. Lehdet puissa olivat melkein +täysikasvuiset, aallot loiskivat vapaina, ja laivoja tuli satamaan. + +Marjaniemessä oli kaikki kesäkunnossa, Jojua vain odotettiin, jotta +hänen tultuansa heti lähdettäisiin maalle. + +Sakki kulki joka päivä satamassa katselemassa; olihan hauska kävellä, +kun oli tärkeä työ-askel kunnolla suoritettu ja kun päässään vielä +alituisesti sai kantaa kaikkien nähtävänä merkkiä siitä, mitä oli +toimeen saanut... Ei Sakki sitä aivan niin ajatellut, mutta erinomaisen +hauskalta se lakki vain tuntui juuri nyt, kun se oli niin uuden +uutukainen ja puhdas... + +Eräänä päivänä, kun hän rantaan tuli, kuuli hän huudettavan: "Suuri +kolmimastoinen laiva laskee ankkuria satamassa". + +Se oli kapteeni Malmin laiva. + +Sakki ja Joju näkivät jo toisensa, ja hetkinen vielä, niin he jo olivat +tervehtineet toisiansa. + +Nyt oli ilo suuri molemmin puolin, mutta Jojulle varsinkin, sillä kun +pitkän poissa-olon perästä ensi kerran laskee jalkansa isänmaansa +manterelle, niin silloin paremmin kuin milloinkaan tuntee, että "oma maa +on mansikka". + +Joju palasi vielä laivaan ottamaan kapineitansa ja asetti ne rattaille, +ja sitten lähtivät yhdessä Sakin kanssa kotiin. + +Rehtorilla oli oikein juhlahetki. Avosylin otettiin kasvattipoika +vastaan. Ja Joju oli niin onnellinen, että olisi tahtonut syleillä koko +maailmaa. Vanha Leenakin melkein kirkaisi, niin lujaa Joju hänen kättään +puristi. + +-- Hyvä herra, onpa teidän käsiinne voimia karttunut, -- sanoi Leena. + +Sitten Joju aikoi mennä vanhempiansa katsomaan, mutta rehtori selitti, +että vanhemmat olivat maalla. Joju kävi vakaaksi ja sanoi: + +-- Ettekö vain salaa minulta jotakin?... Elävätkö he? + +-- Kyllä he elävät ja ovat terveinä, mutta asian laita on se, että he +ovat muuttaneet Marjaniemeen, joka nyt on minun taloni, -- sanoi +rehtori. -- Tämän uutisen tahdoin sinulle säästää siksi, kuin kotiin +palaisit. + +-- No sepä ihmeen hauskaa! Emmekö lähde sinne kaikin kesää viettämään? + +-- Kyllä. Siellä on jo aivan valmista meidän vastaan-otoksemme, -- +virkkoi Eriika, -- ja täällä myöskin on kaikki asetettu kuntoon, niin +että olemme valmiit lähtemään. Sinua vain on odotettu. + +-- Me tulemme siis olemaan aivan pappilan naapuruudessa. Solmia on +kaiketi jo päässyt koulusta? + +-- On niin. + +-- Onko hän kasvanut? + +-- On, hän on pitkä, solakka tyttö, tuskin tuntisit enään, -- sanoi +Sakki. + +-- Oohoh, kyllä vain tunnen, vaikka tytöt muuttuvatkin kovin pian. Kun +minä lähdin, oli hän neljäntoistavuotias tyttö, ja nyt hän jo on +täyttänyt seitsemäntoista, on siis jo nuori neito. Täti, koska lähdemme +maalle? + +-- Huomenna. + +Eriika teki vielä pieniä ostoksia, ja rehtori kävi tapaamassa kapteeni +Malmia. Mutta seuraavana aamuna oltiin matkalla Marjaniemeen. + +Lauhajärvi, jonka monimutkaisia rantoja kevään nuori vihreys +seppelöitsi, kimalteli kirkkaan auringon valossa, kun matkustajat +saapuivat Marjaniemelle, joka sijaitsi Lauhajärveen pistäytyvällä +niemellä. + +Pappilan herrasväki oli tullut tulokkaita vastaan Marjaniemeen. He +istuivat mahtavan pihlajan varjossa pihalla odottamassa. Ilo oli suuri +molemmin puolin, kun omaisia tavattiin, ja nuoret joutuivat toistensa +tarkastuksen alaisiksi. He olivat kaikin muuttuneet aika-ihmisiksi, +sillä välin kuin olivat erossa olleet. Provasti perheineen saattoi +tulijoita sisälle. Siellä Jojun vanhemmat kumartaen tulivat heitä +vastaan, ja sekä Hannes että Sakin nuorin sisar Nanni olivat kantamassa +kapineita sisälle. + +Häikäisevän valkoinen liina oli asetettu pöydälle, ja sille oli asetettu +kirkas kahvipannu ja vastaleivottuja nisusia, jotka kaikki pruustinna +oli toimittanut. Jojulle, joka mereltä tuli eikä muutamaan vuoteen ollut +tuntenut kodin suloa, oli tämä niin uutta, että se pani hänen vilkkaat, +tuliset tunteensa kuohumaan, ja hän huudahti innostuneena: -- Isänmaa, +isänkoti, oi, paljonpa sillä on, joka saa tuntea, että hän ne omistaa! + +Rehtori ja Eriika täti saivat niin kiitollisen katseen Jojulta, että +hekin tunsivat jotakin kosteata silmissään. + +Pruustinna, joka oli koettanut asettaa kaikki niin kodikkaaksi ja +hauskaksi kuin suinkin, siksi kuin hänen sisaruksensa ensi kerran +asettuisivat asumaan uuteen taloonsa, pyysi heitä nyt istumaan pöydän +ääreen. Maiju rupesi kahvia kaatamaan, ja Solmia istui entisten +asuintovereittensa viereen. Kun kahvi oli juotu, poistuivat pappilaiset +jälleen, jättäen talon omistajat rauhassa asettumaan kuntoon. + +Seuraavana päivänä, joka oli pyhä, saarnasi Sakki ensi kerran kirkossa. +Hän tuntui silloin Solmian mielestä niin ymmärtäväiseltä ja +miehekkäältä. Tähän asti hän oli ollut vain kuin veli, mutta nyt hän +opetti ja osasi opettaa. + +Pappilaiset olivat kutsutut Marjaniemelle päivälliselle, ja Jojun sekä +Sakin vanhemmat myöskin. Mutta vanhukset eivät tahtoneet tulla syömään +herrasväen pöytään, vaikka heitä kehoitettiin. Eriika antoi kattaa +heille pöydän toiseen huoneeseen. + +Iltapäivällä, kun kasvattipoikien vanhemmat siirtyivät Matin tupaan, +lähtivät nuoret kävelemään. Joju tahtoi nähdä entistä kotiansa. -- Kun +olemme kaukana, oikein kaukana entisistä lapsuuden-seuduistamme, niin +silloin vasta huomaamme, kuinka rakkaita ne meille ovat, sanoi Joju. + +-- Lieneekö tämä paikka sinulle rakkaampi, kuin sedän koti Helsingissä? +-- sanoi Sakki. + +-- No sitä en juuri tiedä... + +-- Sepä se on, se on niin, että missä meidän osaksemme on tullut enimmän +onnea maailmassa, se paikka meille kalleimmaksi jää. Tavallisesti +lapsuuden aika on huolettomin ja onnellisin, ja siksi niin monelle juuri +lapsuudenkodin seudut ovat kalleimmat. + +-- Mutta tottahan on, että kaikki, jota rakastamme, käy meille +kalliimmaksi, kun siitä olemme erotettuna, virkkoi Solmia. + +-- Vai niin, sitten olisi hyvin edullista sille, joka sinua rakastaisi, +lähteä hyvin kauas. + +-- En minä niin tarkoittanut, ja sinä sen kyllä ymmärrät. En minä ketä +hyvään rakastaisi, kun se vain kauas lähtisi, mutta jos minun omaiseni, +joita minä tietysti rakastan, lähtevät pois luotani, niin selvenee +minulle paremmin, kuinka kalliit he minulle ovat, koska minä heitä +sanomattomasti kaipaan. + +Torpan väki oli kotona ja heille selitettiin, mitä varten tultiin. +Pihalla kasvoi suuri koivu, jonka haaroilla Joju monta kertaa oli +keinunut, ja siihen nyt päättivät leikata nimensä. + +Sakki ja Joju ottivat puukot tupestaan ja rupesivat puuta uurtamaan. + +-- Totta teidänkin nimenne leikataan? -- kysyi Sakki tytöiltä. + +-- Kyllä se on tarkoituksemme, -- vastasi Maiju. + +-- Saatammehan sen itsekkin tehdä, ettemme teitä vaivaa, -- virkkoi +Solmia. + +-- Tässä sinun nimesi jo on, -- sanoi Joju. + +-- Ja tässä myöskin, -- ilmoitti Sakki. + +-- No sitä parempi. Sehän aina muistuttaa minulle, kuinka hyväntahtoisia +te molemmat olette olleet minua kohtaan. Se oli sallimuksen oikku. + +-- Mutta Joju on leikannut paremmin kuin minä; ne eivät sovi olemaan +samassa puussa. + +-- Aivan hyvin, ei tarvitse milloinkaan verrata, kumpi on paremmin +leikattu. + +-- No niin, nyt leikkaan Maijun nimen ja sitten omani. + +Kun nimet olivat valmiit, päätettiin mennä järvelle soutelemaan. + +-- Kapteeni perään, -- sanoi Sakki. + +-- Kunpa siksi ensin tulisinkin. + +-- On sinussa kuitenkin alkua, mutta meissä muissa ei ole alkuakaan. + +Joju meni perää pitämään ja Sakki sousi. He soutelivat Marjaniemen +rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka +istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat: + + "Lapsuuden ajan hellimmän + Sä leikit kanssani, + Ja olit paras ystävän', + Ja ainoo iloni. + +Ja kaiku kertoi: ainoo iloni... + +Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä. +Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut +ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken +perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia. + +-- Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he +olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat +tulivat ahosta esiin. + +-- _Marjapojat!_ huudahti Solmia. + +Jojulla ja Sakilla oli pienet tuokkoset täynnä kauniita mansikoita, +kesän esikoisia, ja he toivat ne pappilan nuorimmalle. + +-- Muistatko, sanoi Joju, miten ensi kerran sinulle marjoja toin ja +juoksin leskistä kanssasi? + +-- Muistan. Sakki oli joka vuosi tuonut minulle ensimmäiset mansikat, +mutta sinä kesänä oli teitä kaksi, ja kun ensi kerran marjoja toitte, +kehoitin teitä tulemaan toverieni ja minun kanssani leikkimään. Sama +rehellinen Joju olit jo silloinkin, vaikka sivistys sittemmin on +painanut leimansa sinuun. + +-- Suuressa kiitollisuuden velassa olemme sedälle ja tädille siitä, että +olemme saaneet kehittyä taipumustemme mukaan, -- sanoi Sakki. + +-- Ja kun nyt olette päässeet sivistyneiksi nuorukaisiksi, niin tulee +teidän muistaa, kun omin neuvoin elämäänne jatkatte, -- virkkoi +provasti, -- että pysytte kelpo ihmisinä, sellaisina, jotka tuottavat +kunniaa kasvattajilleen ja isänmaallensa. + +Käki kukahteli rannan koivuissa ja koko luonto huokui ylistystä +Luojalle, ja siihen yhtyi vanhusten kiitosvirsi Marjaniemen tuvasta. + +Tämä pieni pihlajan alla istuva seura kuunteli veisua, ja provasti +virkkoi jälleen: -- Että nuoret kehittyvät, on luonnollista, mutta +täällä on vielä tapahtunut toinenkin muutos, joka osottaa, kuinka paljon +me voimme kanssa-ihmisiimme vaikuttaa. Minä tarkoitan vanhuksia tuolla. + +-- Siitä minulla on moninkertainen syy kiittää setää ja tätiä, -- sanoi +Joju vakavasti. + +-- Teidän rakkautenne, lapset, -- lausui rehtori Mellilä, -- on kaikki +palkinnut. Teistä on meillä ollut elämän iloa. Ja sitä paitsi, ei se ole +mitään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, vaan Herra, joka kasvun +antaa. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda Hahnsson + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14807 *** |