initial commit of ebook 14807HEADmain

13 files changed, 12807 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14807-0.txt b/14807-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..cc7cebe
--- /dev/null
+++ b/14807-0.txt
@@ -0,0 +1,2994 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14807 ***
+
+MARJAPOJAT.
+
+
+Kirjoittanut
+Th. Hahnsson.
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström 1894.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista-vuotias
+poika poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli:
+
+      Kankaalle karjan,
+      Mättäälle marjan
+      Lamponen toi.
+      Hei heli hoi!
+
+      Metsässä toimin,
+      Marjoja poimin;
+      Luoja ne loi,
+      Köyhille soi,
+
+      Kypsimmät annan
+      Poijes, ja kannan,
+      Minnekkä vie
+      Suorana tie.
+
+Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi:
+
+-- Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis?
+
+-- Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota?
+
+-- Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju
+vain. Marjassako sinäkin olet?
+
+-- Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille
+herroille pahuuksille raakilat kelpaa.
+
+-- Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet!
+
+-- Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut.
+
+-- Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.
+
+-- Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia
+sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat
+paljon rumemmin, kun kiroilevat.
+
+-- Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla.
+Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti.
+
+-- Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta
+hullua on.
+
+-- Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata
+ja mainita Jumalan nimeä.
+
+-- Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun
+Liisan-Kallu neulalla selkääni pisti.
+
+-- Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle
+tuokkosellisen marjoja.
+
+-- Sinäkö?
+
+-- Niin minä.
+
+-- Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa?
+
+-- Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta.
+
+-- Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja
+isä sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat
+kuria tehneet: "sen on muona-Matin paha poika-veitikka tehnyt". Mutta
+minä siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin
+onnettomasti.
+
+-- Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen
+turhaan lausumista.
+
+-- Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä
+vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet?
+
+Sakki rallatteli:
+
+      Minnekä tie
+      Suorana vie.
+
+-- Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee.
+
+-- Ei maar menekkään.
+
+-- Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä.
+
+-- Ei, pappi minusta tulisi.
+
+-- Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua.
+
+-- Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa
+käydä ja tulla papiksi.
+
+-- Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka
+sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään
+menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta kouluun
+en mene.
+
+-- Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät.
+
+-- En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä kaupunkiin.
+Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän kuin maalla.
+
+-- En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun näkevät
+tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen
+kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka
+paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti
+saatu, mutta minulta ottavat aina.
+
+-- Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit.
+
+-- Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.
+
+-- Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa
+olet ollut?
+
+-- Tiedänhän itse.
+
+-- Hm. Niin no, ehkä se olisikin paha, ettet sinä veisi, en sitte
+kehoitakaan sinua enään kanssani tulemaan mutta minä en ole milloinkaan
+pappilaan vienyt. Lähden pois jo, tuohiseni on vallan täynnä.
+
+Sakki kävi alakuloiseksi. Jojun puhe teki hänen miettiväiseksi. Hän
+tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän
+tunsi ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei
+tietänyt, miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain
+hämärästi, että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi
+ääneensä:
+
+-- Joju parka!
+
+Hän kulki kuitenkin yhä eteenpäin metsässä ja löysi taas hyvän
+marjapaikan, jossa mansikoita oli punaisenaan. Sakki riemastui ja
+ajatteli ensi hetkessä, että kunpa Jojukin nyt olisi poimimassa. Mutta
+pian unhotti hän toverinsa ja kaikki, mitä häneen koski, sekä otti
+puukon tupestaan ja rupesi valmistamaan tuokkosia. Yhden pienen
+tuokkosen hän laittoi oikein sieväksi ja poimi siihen suurimmat marjat,
+ja kun sitten kaikki tuokkoset olivat täynnä, laski hän ne riviin
+kahvakoppaan kantaaksensa ne sillä kotia.
+
+Metsä oli vilpoinen, taivas sininen ja Sakin mieli niin onnellinen kuin
+sen, jolla on hyvä omatunto eikä huolta huomisesta. Hän kulki kotia päin
+ja rallatteli:
+
+      Pappilan lapset
+      Kiehkurahapset
+      Marjani saa.
+      Hei heli laa!
+
+Joju myöskin läheni kotiansa, ja katseli tavan takaa marjojansa.
+Kauniimmat hän nyyppäsi suuhunsa: "saatanhan syödä muutaman marjan,
+mitäpä sillä väliä on", tuumi hän. Mutta marjat vähenivät vähenemistään.
+
+Tuossa oli muona-Matin mökki. Joju meni tupaan. Siellä oli silakkaa ja
+leipää pöydällä sekä piimää läkkituopissa. Poika laski marjatuokkosensa
+rahille ja meni ruokapöydän ääreen, johon istui syömään, mitä siinä
+tarjolla oli.
+
+Äiti tuli samassa sisälle. -- No, johan sinäkin olet kotona; missä
+marjasi ovat? Ehkä et taas löytänytkään mitään?
+
+-- Mitäpä nuot tuolla rahilla ovat?
+
+-- No onhan siellä vähän marjoja sinulla, -- puhui äiti leppeämmällä
+äänellä. -- Mene oitis syötyäsi viemään ne kaupunkiin, etteivät litisty.
+
+-- En tiedä, viitsinkö.
+
+-- Kyllä viitsimään saadaan.
+
+Jojun huuli meni vähän lerpalleen, mutta hän ei puhunut mitään, nousi
+vain ruualta, otti tuohisensa, läksi sanaakaan sanomatta ulos ovesta ja
+paiskasi sen lujasti kiinni.
+
+-- Sitä sisua, selkääsi tarvitsisit, -- huusi äiti, hypäten hänen
+jälkeensä. -- Muista, että pyydät markka kolmekymmentä kannusta.
+
+Poika meni ja oli harmissaan. Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki
+häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen
+mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman
+että itse sai siitä pienintäkään hyötyä.
+
+Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti
+torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että
+tämä aina oli valmis suuttumaan. Nyt Joju unhotti kaiken harminsa,
+unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä
+jonkunlaista kuria akalle.
+
+Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi
+ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa
+sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi
+maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä. Joju juoksi metsään, ja
+jouduttuaan aivan akan kohdalle, hän asetti lehden suunsa eteen ja
+pamahutti sitä niin, että akka hätkähtäen katseli ympärilleen, mutta
+läksi, kun ei mitään näkynyt, jälleen kulkemaan. Joju hiipi yhä metsässä
+maantien varrella ja paukahutteli tuon tuostakin sireenin lehtiä, siksi
+että kaikki olivat lopussa. Nyt hän läähättäen juoksi muijan perässä ja
+huusi: -- Odottakaa, Reetta muori, pelkään niin helkkaristi, kun tuolla
+ammutaan metsässä. Sotilaat luulemma siellä pitävät leikkisotaa.
+
+-- Hyvänen aika, mihinkä tässä nyt joudutaan? Ovat minun jo
+pelästyttäneet aivan hukkaan, kun en käsittänyt, mistä se pauke tuli.
+Jospa tässä edes olisi torppa, johon suojaan pääsisi.
+
+-- Niin, Reetta muori, kyllä teidän hullusti käy, ellei leikkisota jo
+ole loppunut. Mutta minä riennän kaupunkiin, että saan marjani kaupaksi.
+Hyvästi, muori!
+
+Joju riensi marjoineen kaupunkia kohti, mutta muori jäi miettimään tuota
+epäiltävää ampumista, ja vihdoin hänelle selvisi, että koko ampuminen
+"oli kun olikin vain Joju-ilkiön temppuja".
+
+
+
+
+II.
+
+
+-- Hyvää päivää! Onko meidän Ruskasta täällä näkynyt?
+
+-- On. Sakki juuri vast'ikään sanoi, että muona-Matin Ruskanen tuolla
+portin takana ammuu, ja minä käskin hänen laskemaan sen karjapihaan,
+siksi kunnes hän joutuisi saattamaan sitä kotia.
+
+-- On niistä elävistä se vastus näin kuumalla varsinkin, kun
+kärväsparvien hätyyttämänä juoksevat minne milloinkin. Mutta millä tässä
+köyhä eläisi, jollei maitotippaa olisi lapsilleen antaa? Kyllä tässä
+vastus sittekin on, kun lehmänkin elannosta on päivätyöt tehtävät.
+
+-- Niin kuinkas sitten, ei suinkaan ilmaiseksi.
+
+-- No semmoiset kun provasti saisivat kyllä ilmaiseksi antaa köyhän
+muonamiehen lehmän käydä pappilan laitumella.
+
+-- Kyllä sitten lehmiä ilmaantuisi pappilan hakaan niin monta, ettei
+enään omille olisi ruohonkorttakaan.
+
+-- Niin, sopii sinun puolustaa, kun olette hyvissä varoissa; mutta
+toista meidän on.
+
+-- Työllämme mekin elämme, ja kaikin kokoomme sen mukaan, kuin voimia
+riittää.
+
+-- Millä sitä lapset kokoovat?
+
+-- Hannes meidän on jo renkipoikana, ja Sakki saa hyvän päiväpalkan
+marjojen poimimisella.
+
+-- Mitä niillä marjoilla saa. Olen itse joskus pyhä-iltoina poiminut ja
+vienyt kaupunkiin, mutta ne menevät kokoon, ja sitte ei niistä saakkaan
+sitä hintaa, mitä pitäisi saada, vaan rouvat sanovat: "ne ovat
+litistyneitä, ei ne ole friskiä", -- minä viisi heidän "friskistään",
+sanoin vain: ellei kelpaa, niin saa olla kelpaamatta, itselleni ne
+ainakin kelpaavat, -- ja siihen jätin koko rouvan ja toin marjani kotia.
+Hukkaan sinne menisin päiviäni panemaan.
+
+-- Joka paljon pyytää, ei mitään saa, sanoo sananlasku. Olisit myynyt
+sillä hinnalla, minkä rouva olisi antanut, niin varmaan olisit kuitenkin
+saanut vaivasi palkituksi.
+
+-- Mutta kas kun en viitsinyt antaa.
+
+-- Meidän Sakki on koonnut jo 50 markkaa pelkillä mansikoilla.
+
+-- Hyvänen aika! Ei Joju vain viitsisi, enkä minä liioin. Olemmekin isän
+kanssa tuumineet, että syksyllä muuttaisimme Helsinkiin; siellä sitä
+kuuluu sentään aina saavan paremmin työn ansiota.
+
+-- Luuletko? Epäilen minä vain. Kyllä täällä vähemmällä toimeen tulee.
+Jos tulot ovat tavallaan niukemmat, niin saattaahan täällä lehmän pitää,
+kun ahkeraan kokoo lehtiä talven varaksi. Ja kun sitten vielä on
+perunamaata, niin siinä jo on särvintä sen verran kuin meikäläiset
+tarvitsee. Lapsetkin suuressa kaupungissa joutuvat kaikenlaisiin
+viettelyksiin.
+
+-- Oli mit'oli mutta kyllä sinne muutamme.
+
+-- Katsokaa, äiti, miten suuria mansikoita olen löytänyt
+niitynpientarelta!
+
+-- No katsoppas vain Sakkia, niitä varmaan on koko kannu! sanoi
+muona-Matin vaimo.
+
+-- On kyllä. Joka päivä hän marjoja ainakin tuon verran kotia tuo.
+
+-- Käskekää Jojuakin marjaan, hauskempi olisi yhdessä poimia, ja
+huomenna veisimme marjat pappilaan, -- sanoi Sakki.
+
+-- Kai sinä siellä jo joka paikan olet kohlinut. Ei suinkaan maksa
+vaivaa sinne mennä.
+
+-- Kyllä niitä joka päivä uusia kypsyy.
+
+-- Niin, mitä hänen vaivoistaan. Entäpä tätä sitten, eipä hänen aikansa
+kallis ole, ei hän muutakaan kokoon saa. Pane poika marjaan, että oppii
+työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli
+on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin
+hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin
+ansainneesi?
+
+-- On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se
+vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö.
+
+-- Tässä minäkin viivyttelen. Täytyy mennä saattamaan Ruskas kotia.
+
+Matin-Miina meni, mutta seuraavana päivänä tuli Joju iltapuolella
+hakemaan Sakkia marjaan.
+
+Pojat läksivät.
+
+Sakki kulki vakavasti etsien marjapaikkoja, mutta Joju rallatteli:
+
+      Tilulallallaa, tilulallallaa,
+      Kumpi meistä nyt ensiksi marjan saa?
+      Tilu tai, tilu tai,
+      Sakki marjan sai.
+
+Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat
+jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki,
+heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan
+kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi
+siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna
+ilmassa kuului.
+
+-- Mutta tulehan poimimaan mansikoita, et tuolla tapaa saa mitään
+pappilaan vietäväksi!
+
+-- No kun en marjoja löydäkkään.
+
+-- Tuolla mäen lappeessa varmaankin on hyvä marjapaikka.
+
+Pojat riensivät sinne, missä Sakki, joka oli tottunut marjoja etsimään,
+arvasi niitä löytyvän, ja siinä olikin mansikoita punaisenaan. Jojukin
+oli ihmeissään ja alkoi ahkerasti poimia tuokkoseensa. Mutta kauan hän
+ei malttanut olla hiljaa työssään, silmät lensivät kaikkialle, eikä se
+ollut kummakaan, sillä kylläpä luonto tällä kohtaa oli ihana. Maa oli
+vanhaa kaskimaata ja loitosti kaltevaa järvelle päin. Saaret ja niemet
+näkyivät tänne monimutkaisina. Koivumetsä, jossa tummat kuuset siellä
+täällä levittivät varjoaan, ympäröitsi kolmelta taholta kaskea. Joju ei
+tietensä tätä kaikkea ihaillut, mutta hän oli ihastuksissaan,
+ymmärtämättä mitä varten. Hän hyppi, huusi ja huuhueli. Suuri, vanha
+riippakoivu oli tulen säästämänä jäänyt mäen rinteelle, ja sen
+koukkuiset haarat nyt miellyttivät Jojun silmiä. Yhdellä hyppäyksellä
+oli hän tuon lehevän puun haaralla istumassa. Mutta silloin hän kuuli
+kummallisen rapsahduksen etäämpänä olevasta kuusesta, hän katsoi
+tarkkaan sinne päin ja näki, miten orava kapusi ylös puuta pitkin.
+Silmänräpäyksessä oli Joju maassa jälleen, ja nyt hän melkein yhtä
+vikkelästi kuin orava kiipesi kuusta pitkin ylöspäin oravan perässä,
+luullen saavansa sitä sen pitkästä hännästä kiinni. Mutta turha tämä
+yritys kuitenkin oli. Orava riensi kuusen latvaan asti ja pääsi
+vikkelällä hyppäyksellä toiseen vieressä olevaan puuhun.
+
+-- Joju, Joju, missä olet? Joju hoi?
+
+-- Täällä olen, -- huusi poika, joka kiipesi alas puusta ja läksi
+juoksemaan Sakin luo. -- Aioin juuri saada oravan hännästä kiini, mutta
+se pahuus pääsikin toiseen puuhun.
+
+-- Ja aina vain puhut noin rumia sanoja. Katsoppas, nyt on tuokkoseni ja
+koppani ihan täynnä, mutta kuinka paljo sinulla on?
+
+-- Minulla ... niin ei minulla paljoa ole. Mutta mihinkä ne
+jätinkään?... Joju lähti etsimään marjatuokkostansa.
+
+Pitkän aikaa kuljettuansa kaskessa hän sen vihdoin löysi, mutta se oli
+vain puolellaan marjoja.
+
+-- Poimitaan nyt yhdessä sinulle, että sinunkin astiasi täyteen saadaan.
+
+-- Sinäkö taas auttaisit minua? Noh, poimitaan vain yhdessä; mutta
+kuules, Sakki, kun minä tulen isoksi ja taidan jotakin tehdä, niin
+silloin minä autan sinua. Sinä olet ainoa, joka et milloinkaan ole
+sanonut minua pahaksi poikanulikaksi.
+
+Pojat poimivat tuokkoset täyteen ja veivät ne sitten kotiin, jossa
+marjat perattiin; huonoimmat erotettiin pois, ja niihin sullottiin
+ruisjauhoja tahi talkkunajauhoja. Tätä sekotusta nimitettiin pöpöräksi
+ja lapset söivät sitä herkkuna. Pyhä-iltana pojat päättivät viedä
+marjansa pappilaan.
+
+
+
+
+III.
+
+
+-- Äiti, kaikki isot tytöt ovat krokettia lyömässä, eivätkä huoli
+pienistä mukaansa. Mitä nyt sitte teemme?
+
+-- Teidän sopii olla piilosilla... Tai onhan niitä monenlaisia muitakin
+leikkejä. Leskistä esimerkiksi saatatte juosta, -- sanoi pruustinna,
+joka muisti nuorena paljon pitäneensä siitä leikistä. Hän silitteli
+lempilapsensa vaaleita, silkinhienoja hiuksia ja käski tytön mennä
+kiltisti leikkimään.
+
+Solmia meni kumppaniensa luo ja ehdotteli, että rupeaisivat piilosille.
+Vähän aikaa oli tämä leikki hauskaa, mutta vieraat tytöt tahtoivat
+jotakin uutta leikkiä jälleen. Solmia ehdotteli leskistä, mutta heitä
+oli kahdeksan, siis tasaiset parit; yhden täytyi jäädä leikistä pois,
+kun yksi leskeksi rupesi. Ei sekään oikein sopinut, mutta päätettiin
+kuitenkin, että vuorottain yksi jäisi pois, sillä leskisillä oleminen
+oli "julman hauskaa".
+
+Lapset juoksivat ja ilakoitsivat oikein sydämmensä pohjasta, aina yhä
+uudestaan kuului: "viimeinen pari ulos!" He eivät heti huomanneet Jojua
+ja Sakkia, jotka marjatuokkosineen seisoivat pihalla tikapuuhun
+nojautuneina seuraten halajavin silmin heidän leikkiään. Mutta nyt tuli
+Solmian vuoro olla leikistä poissa, ja silloin hän huomasi pojat sekä
+juoksi riemastuneena Sakin luo, huutaen: -- Marjapojat! -- ja laski
+iloissaan pienet kätensä Sakin olalle.
+
+-- Oi, miten kauniita mansikoita! Ja minullekkin pikku tuokkonen! Kuinka
+oletkin kiltti! Viekää nyt äidille mansikat, hän tulee kovin iloiseksi.
+Tulkaa nyt minun kanssani.
+
+Solmia läksi edellä kyökkiin ja sitte äitinsä luo saliin, jossa vieraat
+olivat, sekä ilmoitti, että marjapoikia oli kyökissä kaksittain. -- Ja
+minä sain Sakilta tällaisen tuokkosellisen marjoja. --
+
+Tyttö riensi jälleen kyökkiin ja pruustinna meni verkalleen perässä sekä
+maksoi pojille heidän marjansa, mutta tyttö joka näki teetä par'aikaa
+kaadettavan, kuiskasi äidillensä:
+
+-- Eikö Manda saa antaa teetä kupillisen noille pojille?
+
+-- Kyllä, kyllä lapseni.
+
+-- Istukaa tänne kyökkiin, -- sanoi Solmia marjapojille, -- te saatte
+teetä. Oi, kuinka hyvältä nämät mansikat tuoksuvat!
+
+Pojat jäivät teetä odottamaan, ja pruustinna sanoi kyökkipiialle: --
+Mukavaa, että saimme marjoja, nyt ei tarvitse muuta jälkiruokaa laittaa
+illaksi.
+
+Solmia meni tarjoamaan kumppaneillensa mansikoita, ja he kyllä pian
+tekivät niistä suoraa. Sitte rupesivat jälleen juoksemaan. Marjapojat
+tulivat pihalle, mennäksensä kotia, mutta jäivät nytkin katselemaan
+lasten leikkiä. Joju ei muistanut suutansakaan kiinni panna, vaan oli se
+ihastuksesta jäänyt raolleen; hänen tummat silmänsä oikein
+säkenöitsivät, ja hän olisi niin halusta lähtenyt joukkoon, kun olisi
+tohtinut vain.
+
+-- Meitä on liika vähän. Sakki, tule mukaan, ja sinä toinen poika, etkö
+tahdo juosta? Sittenhän saisi nimismiehen Einokin kumppaneita.
+
+Sakki piilotti päänsä tikapuitten taakse eikä puhunut mitään, mutta kun
+Solmia toisti pyyntönsä, sanoi hän: -- En minä kehtaa.
+
+-- Kyllä minä tulen, huudahti Joju iloissaan.
+
+-- Kuinka sinä noita käskit, -- sanoi nimismiehen tyttö, joka oli jo
+kahdentoista-vuotias.
+
+-- Ovathan ne puhtaissa vaatteissa, ja sitten ne ovat kilttejä lapsia,
+ja äiti on sanonut, että kaikkien kilttien lapsien kanssa saa
+leikitellä, -- vakuutti yhdeksänvuotias Solmia, ja rupesi enemmän asiaa
+ajattelematta asettamaan tovereitaan pariksi. Itse hän piti Jojun.
+
+Mutta nytkös syntyi vilkas juokseminen. Solmiaa ja Jojua ei kukaan
+voinut erottaa, sillä Joju oli vikkelä kuin lintu, hänpä olisi voittanut
+vaikka minkä juoksijan. Ei nyt koetettukaan enää saada Jojua kiini,
+mutta vaikka Solmiaa koetettiin saavuttaa, oli Joju aina ennättänyt
+tarttua häneen ennen muita.
+
+Nyt tahtoivat kaikki vuorostaan juosta Jojun kanssa, sillä he
+huomasivat, että hänen ansiotaan se oli, että Solmiaa ei kiinni saatu.
+Ei heistä kukaan enää muistanut, että hän oli köyhän mökkiläisen poika.
+Mutta Joju muisti nyt, että hänen piti mennä ajamaan lehmää haasta, ja
+sanoi, että hänen täytyi jo lähteä pois.
+
+-- Oliko hauskaa juosta? -- kysyi Solmia ystävällisesti.
+
+-- Oli niin pannahitten hauskaa.
+
+Nyt katsoivat kaikki lapset hämmästyneinä toisiinsa.
+
+-- Hyi, kuinka rumasti sanoit! Ethän sinä enään koskaan puhu sillä
+tapaa? Jumala suuttuu, -- sanoi Solmia.
+
+Joju huomasi, että hän oli sanonut sopimattomasti, ja ensi kerran häntä
+hävetti. Hän rupesi itkemään ja juoksi Sakin luo, pyytäen häntä tulemaan
+pois.
+
+-- Mikä sinua vaivaa? -- kysyi Sakki, mutta Joju vain nyyhkytti.
+
+Pikku Solmia tuli hänen luoksensa ja sanoi lohdutellen: -- Älä ole
+suuttunut, kyllä minä luulen, että sinä olet kiltti poika, et sinä enää
+koskaan puhu noin tuhmia sanoja.
+
+Joju ei uskaltanut katsoakaan tyttöön, vaan veti Sakkia hänen
+takinliepeestään ja pyysi yhä häntä tulemaan pois, ja niin loppui tämä
+ensin iloisesti alotettu ilta.
+
+Sakin kotona Joju vasta kertoi asiansa, sanoen: -- Se kiltti papintyttö
+häpesi minun tähteni, kun se paha kiroominen taas tuli suuhuni, mutta
+nyt en sitä enää milloinkaan tee.
+
+-- Joju parka, -- sanoi Sakin äiti, -- ei sellaisesta pahasta tavasta
+ole helppo päästä, mutta hyvä on, että sen pahaksi ymmärrät, kyllä siitä
+ajan mittaan sentään pääset.
+
+-- Mitä Joju vääräksi ymmärtää, sitä ei hän milloinkaan tahallaan tee,
+-- vakuutti Sakki, ja ne sanat saivat Jojun kyyneleet kuivumaan.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Vinha tuuli puhalteli, lakaisten Helsingin muutenkin siistejä katuja.
+Ihmiset kulkivat kiireesti pohjois-Esplanaadin katua pitkin.
+Kellastuneita lehtiä lenteli ristin rastin heidän ympärillään. Luonto ja
+ihmiset olivat ikään kuin levottomassa hyörinässä ja pyörinässä.
+
+Tämän levottomuuden vastakohtana kulki eräs poikanulikka hiljakseen
+katua pitkin, seisattui tuon tuostakin puotien ikkunain eteen
+katselemaan kaikkea sitä komeutta, kuin niistä loisti esiin.
+Tarpeeksensa katseltuaan hän lähti taas rallattaen eteenpäin
+laatustelemaan. Hän oli puettu siistiin sarkatakkiin, joka nähtävästi
+oli jonkun maalaisräätälittären tekoa. Keskitakaa oli se lyhin, ja
+etuliepeet riippuivat pitkinä, ehkä siitäkin syystä, että poika niitä
+venytteli, pitäen käsiään takin taskuissa. Vähitellen hän näytti
+ikäänkuin väsyvän tuohon katselemiseen; hän haukotteli ja meni istumaan
+eräälle penkille esplanaadiin. Siinä istuessaan hän kuuli kummallisia
+ääniä. Ne lähenivät, ja nyt hän selvästi erotti sanat: "Uusi Suometar,
+Nya Pressen o' Hystasbla-ade"... Ja samalla tuli esiin pieniä poikia,
+jotka sanomalehdet kainalossa juoksentelivat pitkin katuja. Nyt ei
+pojalla enään ollut aikaa istua, vikkelästi hän nousi penkiltä ja juoksi
+erään sanomalehtipojan luo, sanoen:
+
+-- Mitä sinä huudat?
+
+-- Myyn sanomalehtiä, osta pois, kom o' sööp. Uusi Suometaar, Nya
+Pressen o' Hystasbla-ade.
+
+-- Mistä noita lehtiä saa? Annas kun minäkin huudan.
+
+-- Tuossa on. Tahtoisitko tulla myyjäksi?
+
+-- Tahtoisin, se vasta hauskaa olisi.
+
+-- Rautatien-kirjakaupassa niitä on. Mikä sinun nimesi on, ja mistä sinä
+olet? -- kysyi sanomalehtipoika, luoden tutkivan katseen toveriin, joka
+oli paljon siistimmässä puvussa kuin hän.
+
+-- Nimeni on Joju, ja minä asun Albertinkadun loppupäässä. Mutta
+annappas minunkin huutaa.
+
+-- Noh, koetappas nyt.
+
+-- Uusi Suometa-ar, Nyija Rässen ja Huus-tasplaade...
+
+-- Ei se ollut oikein. Sinun pitää sanoman blaade eikä plaade.
+Hystasblaade: etkä myöskään saa sanoa: Nyija Rässen, vaan Nya Pressen.
+Noin keskenämme, kun sanomalehdistä puhumme, on meidän vain tapana sanoa
+Prässi, mutta kun huudamme, niin täytyy sanoa selvään koko nimi.
+
+-- No annappas kun koetan: Uusi Suometaar, Nya Pressen o' Hystasblaa-de.
+
+-- No niin, nyt se kävi oikein, pian sinä opitkin. Huudetaan nyt sitte
+vuorotellen ja kävellään yhdessä.
+
+-- Tämä vasta hauskaa on. Saanko huutaa oikein niin paljo kuin jaksan?
+
+-- Huuda päälle vain, kyllä _meidän_ kaupunkimme seinät kestävät, ei ne
+kesken halkea.
+
+Joju huusi niin heleällä äänellä, että jos joku taiteen harrastaja olisi
+sattunut häntä kuulemaan, niin varmaankin hän olisi pyytänyt valtio-apua
+tämän uuden kyvyn laulajaksi kasvattamista varten. Huudettuaan Joju,
+sillä välin kuin kumppanin vuoro oli, iloissaan hyppäsi eteenpäin. Hän
+ei enää laatustellut kädet taskuissa tyhjäntoimittajana, hän oli nyt
+innokkaana virantoimittajana, hän oli jo alkanut Helsingin virkeää
+elämää. Laulettuaan Uusi Suometar, Nya Pressen ja Hystasblaa-de, oppi
+hän ohikulkeville myöskin sanomaan: -- Osta nyt, sööp ny.
+
+-- Huomenna, varhain aamulla, täytyy sinun tulla asemalle, minä vien
+sinun kirjakauppaan. Se herra, joka siellä meille lehdet antaa, tuntee
+minun hyvin, ja kun minä sinun sinne vien, niin kyllä sinä kohta pääset
+myyjäksi. Sinä saat numeron lakkiisi. Mutta muista vain tulla, etten
+sinua suotta etsi.
+
+Pojat erkanivat, ja seuraavana aamuna he tapasivat toisensa jo varhain
+aamulla rautatien torilla.
+
+-- No nyt sinun toimitan sanomalehden myyjäksi, -- sanoi Jojun toveri ja
+näytti hyvin mahtavalta, kun oli ottanut suosikikseen vieraan pojan.
+
+He läksivät myymälään, jossa olivat ensimmäisinä. Sanomalehtipoika sanoi
+heti:
+
+-- Tässä on nyt poika, joka myöskin tahtoisi lehden myyjäksi. Hän on
+minun toverini, kyllä minä hänen takaan.
+
+-- Vai niin. Mistä tämä poika on?
+
+-- Täältä hän on, asuu Albertinkadun loppupäässä.
+
+-- Mikä on talon numero?
+
+-- Ei hän muista, mutta jahka lähdemme pois, niin minä saatan häntä ja
+katson, mikä se on.
+
+-- No mitä tuo poika itse tietää, jonka puhemies sinä olet? Mikä nimesi
+on?
+
+-- Muona-Matin Jojuksi minua maalla nimitettiin, mutta isäni on
+muuttanut tänne kaupunkiin, eikä hän täällä mitään muonaa saa.
+
+-- Eikö sinulla mitään sukunimeä ole?
+
+-- Ei sukunimeä, mutta kyllä minulla liikanimi on.
+
+-- Vai niin, no annappas kuulla nimesi.
+
+Jojun silmät vilkkuivat nyt oikein veitikkamaisesti, kun hän vastasi:
+
+-- Kansakoulussa minua sanottiin aika veitikaksi ja kylän muijat
+nimittivät minua muona-Matin poikaveitikaksi. Onhan minulla siis
+liikanimi.
+
+-- No pistetään tänne paperiin nimesi sitten. Joju Veitikka, ehkäpä olet
+hyväkin lehtiä myymään.
+
+-- Oojah, kyllä sen saatte nähdä.
+
+-- Tulee hänestä hyvä myyjä, minä olen häntä jo koettanut.
+
+Herra, joka pojille antoi sanomalehtiä myytäväksi, näytti olevan
+huvitettu noista pojista ja kysyi vielä: -- Oletteko kauankin olleet
+tuttavia keskenänne?
+
+-- Koko eilisen päivän, -- vastasi sanomalehtipoika.
+
+-- Kylläpä sitte tunnettekin toisenne, -- sanoi herra hymyillen.
+
+-- Kyllä vain, -- vakuutti poika.
+
+He saivat lehtimytyt kainaloonsa, numerot lakkiinsa, ja lähtivät sitte
+matkoihinsa.
+
+-- Mutta enhän minäkään tiedä, mikä sinun nimesi on, -- sanoi Joju
+kumppanilleen.
+
+-- Minun nimeni on Korpi, mutta noin kumppanien kesken olen Korppi.
+Kuulusteles vain, niin kyllä kaikki Korpin tuntevat, mutta Korvesta ei
+moni tiedä mitään.
+
+-- Kas, mikä talo tuo on?
+
+-- Se on yli-oppilastalo. Jahka minä oikein sinulle näytän täällä
+taloja, niin saat vasta nähdä jotakin.
+
+-- Oletko sinä täältä kotoisin?
+
+-- Olen minä, _Helsinkiläinen_ olen.
+
+-- Ja olet nähnyt vain nuot suuret tuvat täällä. Minä olen muitakin
+kaupunkia nähnyt.
+
+-- Semmoisia pieniä, mitä ne ovat? Kyliä vain Helsingin rinnalla.
+
+-- Niin, mutta minä olen nähnyt sellaisia paikkoja maalla, ettet sinä
+täällä Helsingissä olekkaan semmoisia nähnyt. Kun Suutarin Sakin kanssa
+kävimme marjojen kaupalla, kuljimme sellaista aukeata, että siihen näkyi
+kirkko ja mylly sekä kuusi kylää. Mutta mitäpä täällä näkee, seiniä
+vain.
+
+-- Ohoh, on täällä näkötorni ja palotornikin, ja kun sinne kiipeää...
+
+-- Kuules, sinne meidän täytyy kiivetä. Lähdetään nyt heti.
+
+-- Ei maar, esplanaadiin meidän täytyy rientää lehtiämme myymään.
+
+-- Ja niin helk... Uih, tuhmasti aioin taas sanoa.
+
+-- Mikä nyt tuli?
+
+-- Tuommoinen kiroomisen tapainen sana oli juuri tulemaisillaan
+suustani, enkä ole pitkiin aikoihin sellaista sanonut, enkä taas enään
+sanokkaan, se on varma.
+
+-- No entäpäs tätä sitten.
+
+-- On se paha, ja sitä saa niin kovasti hävetä, kun tulee parempien
+lasten joukkoon.
+
+Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen
+herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen
+luo, sanoen: -- Ostakaa sanomalehtiä!
+
+Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi
+pari askelta perässä ja sanoi: -- Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen,
+kun ensikerran olen myymässä.
+
+-- Annappas nyt sitte tänne lehti. Mistä tiedät, että saat hyvän onnen?
+
+-- No onhan siinä jo aluksi onnea, kun yhdenkin lehden olen saanut
+myytyä, -- vastasi Joju ja riensi toverinsa jälkeen.
+
+-- Paras, että menemme eri haaralle, -- sanoi Korpi.
+
+-- Mennään vain, ja huomenna tapaamme toisemme taas.
+
+Joju lähti nyt kulkemaan ja kiertelemään kaupunkia pitkin. Hän kävi vain
+välillä kotona syömässä, ja meni jälleen ulos. Illalla kotia palattuaan
+ei hänellä ollut muuta kuin yksi ainoa lehti myymättä. Poika olikin niin
+väsyksissä, ettei joutunut rahojaan laskemaan, vaan pyysi vähän ruokaa,
+ja meni syötyänsä olkivuoteelleen kammarin-nurkkaan maata.
+
+Entisen muona-Matin huone oli jotenkin iso, mutta hyvin rappeutunut, ja
+siellä oli moni muukin, kuin Matin perheen jäsenet, saanut yösijansa.
+Siellä oikoili pitkän pöydän alla ja nurkissa kaikenmoisia kulkijoita.
+Huoneen perällä oli verholla erotettu osa Jojun vanhempia varten, ja sen
+lähimmässä nurkassa oli pojan vuode.
+
+Jojun vanhemmat pitivät jonkunlaista yömajaa. Maksu otettiin jokaiselta
+heti, sillä vieraat olivat useimmiten sitä laatua, että se tapa oli
+tarpeellinen. Muuten olisi maksu saattanut jäädä tulematta. Välistä
+tapahtui, että vieraat keskenään riitelivät niin, että isäntäväen täytyi
+mennä heitä sovittamaan, ja toisinaan ei sekään riittänyt, vaan
+tarvittiin vielä poliisinkin apua. Sellainen oli se koti, jossa Joju
+yönsä lepäsi. Päivin hän enimmiten oli kadulla.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Vettä sateli lakkaamatta, mutta Joju oli tottunut sateessa liikkumaan.
+Oli ilma mimmoinen hyvään, niin kyllä hän sittenkin kulki sanomalehtiä
+myymässä. Ennen maalla ollessaan hän oli ulkona tepastellut, vaikka ei
+ollutkaan mitään pakkoa sateessa käydä, mutta ulkona sitä aina keksi
+jotakin tehtävää itselleen. Jojun mielestä oli erinomaisen hauskaa
+juosta aika vauhtia vesilammikkojen läpi, varsinkin, jos ihmisiä silloin
+kulki ohitse. Se oli hauskaa, se, kun vesiroiskeet lensivät kävelijäin
+päälle.
+
+Kaupungissa ei tuollainen käynyt laatuun, sen Joju jo aikaa oli tullut
+käsittämään, sillä nuot kiiltävänappiset olivat joka paikassa. Jos
+pienintäkin kepposta yritti tehdä, niin heidän silmänsä heti olivat
+valveilla.
+
+Joju siis kulki ihan siivosti. Kaisaniemessä hän koululasten huviksi
+heitti mitä muhkeimpia kuperkeikkoja, mutta eläintarhassa oli kuitenkin
+kaikkein hauskinta. Siellä hän kiipesi puihin kuten orava, tuli välistä
+pää edellä alas puusta ja teki yleensä jos jonkunlaisia temppuja.
+
+Eräänä päivänä, kun hän jälleen oli tehnyt noita hurjia
+kiipeemistemppujansa, sanoi Korpi: -- Kuules, Joju, sinusta tulisi hyvä
+voimistelija.
+
+-- Luuletko? Kansakoulua käydessäni sain voimistella, mutta opettaja
+sanoi: "ei sinua paholainenkaan aisoissa pidä, jos sinun hullusti käy,
+kenen syy sitten on?" Kun en viitsinyt hänen komentonsa mukaan
+nahjustella, niin sain katsella vain, kuinka muut voimistelivat, ja
+sekös vasta kirveli.
+
+-- Mahdoit tehdä siten, kuin opettaja käski.
+
+-- En viitsinyt, niitä temppuja kaikki tekivät. Minä tahdoin tehdä
+sellaisia liikkeitä, joita muut eivät osanneet.
+
+-- Oohoh!
+
+-- Ikävä siellä koulussa oli, mutta kyllä minä nyt jo sentään täällä
+menisin kouluun mielellänikin. Kotona on niin kovin ikävä. Ei täällä ole
+yhtään sellaista kuin maalla. Siellä en olisi viitsinyt lukea, sillä
+metsässä, jossa asuimme, oli paljon hauskempi kuin koulussa.
+
+-- Talvellakin?
+
+-- Niin, maan jäädyttyä poimimme suutarin Sakin kanssa karpaloita, ja
+kun lunta tuli, niin hiihdettiin ja tehtiin lumikammareita ja mitä
+kulloinkin. Mutta ei täällä keksi mitään.
+
+-- Olethan sanomalehden-myyjä!
+
+-- No niin, olihan se hyvä, että sen toimen sain.
+
+-- Huomenna on taas kilpamyynti.
+
+-- Niin on, ja aikaisin lähdetään liikkeelle.
+
+-- Menetkö sinä nyt kotia?
+
+-- Menen, muuten ne roistot, jotka yötä siellä meidän lattialla venyvät,
+syövät kaikki puti puhtaaksi.
+
+Seuraavana päivänä oli Joju aikaisin liikkeellä. Hän kulki vilkkaasti
+paikasta paikkaan. Ei nyt joutunut kädet taskuihin, sillä yhä vain hän
+piti lehtiä esillä. Kello 1/2 9 aikaan hän taas oli ennättänyt saman
+kivimuurin kohdalle, jossa eräs keski-ikäinen herra ennenkin oli häneltä
+ostanut lehden, ja juuri kun Joju aikoi ohitse mennä, tuli sama herra
+jälleen ulos portista.
+
+-- Ostakaa, sööp ny Uusi Suometaar, -- sanoi poika. Herra hymyili ja
+osti lehden.
+
+Joju riensi rautatien asemalle, joutuaksensa sinne siksi, kunnes
+matkustajajuna lähtisi. Silloin tiesi hän taas pääsevänsä muutamista
+lehdistä.
+
+Joju pani mieleensä, että tuo herra, joka lehden osti, juuri samaan
+aikaan kuin edellisellä kerrallakin oli tullut portista ulos, ja päätti
+nyt joka päivä käydä 1/2 9 aikaan tuon saman portin luona. Mutta muutama
+päivä meni, ettei hän määrättyyn paikkaan ennättänytkään täsmälleen
+puoli yhdeksän aikaan, eikä hän myöskään myöhempään sitte tavannut
+tuttua lehden ostajaa.
+
+Eräänä aamuna oli hänellä ollut huono onni. Hän ei saanut lehtiä
+myydyksi ja kiirehti nyt jälleen tutun kivimuurin luo, hyppeli sen
+edustalla vuorottain toisella ja toisella jalalla ja rallatteli:
+
+      Jos annat penniä kymmenen,
+      Niin saat juuri oivan lehtisen...
+
+Pitemmälle hän ei ennättänyt rallituksessaan, ennenkuin herra jo näkyi
+tulevan portista. Joju kiirehti hänen luoksensa, tarjoten lehtiään.
+
+-- Hm, luulenpa tosiaan, että olet minua tässä odottanut?
+
+-- Olen niinkin.
+
+-- No mitä varten?
+
+-- Että saisin lehteni myydyksi.
+
+-- Mistä tiesit minun tulevan?
+
+-- Kun olen ennenkin juuri samaan aikaan tavannut teidän tässä, niin
+arvelin teidän menevän aina tähän aikaan virkanne toimiin. En ole
+ennättänyt tänne moneen päivään, kun on ollut ostajia, jotka ovat
+estäneet minua olemasta tässä, täsmälleen.
+
+-- Tunnetko minun?
+
+-- En.
+
+-- Mikä sinun nimesi on?
+
+-- Veitikka.
+
+-- Onko se isäsi nimi?
+
+-- Ei. Isäni on muona-Matti.
+
+-- Mistä sinä olet tuollaisen nimen saanut?
+
+-- Toverini sen minulle antoivat kansakoulussa ollessani.
+
+-- Olitko vallaton siellä koulussa?
+
+-- Sanoivat minun olleen.
+
+-- Eikö sinua vielä haluttaisi koulua käydä?
+
+-- Haluttaisi kyllä taas, -- sanoi Joju, jonka mieleen samassa johtui
+pieni Solmia ja hänen vieraansa. -- Mutta ei ole minulla edes sellaisia
+vaatteita, että saattaisin mennä kouluun, enkä voisi kirjojakaan saada.
+
+Herra näytti tuumaavalta, tuuppasi kalossin kärjellään muutamia kiviä,
+joita sattui olemaan kadulla, ja lähti sitte jälleen kulkemaan
+eteenpäin. Joju katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, mutta pian hän
+unhotti herran, sillä nyt hänen huomionsa kiintyi harmaaseen kissaan,
+joka koiran edellä juoksi kadun poikki.
+
+-- Huts kii'! huts kii'! -- huudahti Joju, mutta kun kissa kivijalassa
+olevasta ilmaluukusta pääsi pakoon huoneitten alle, ja koira aikoi mennä
+samaa tietä, silloin Joju juoksi luukun eteen koiraa estämään ja ajoi
+sen pois. Hän läksi sitten jälleen jatkamaan kulkuansa.
+
+Pilvet ajelehtivat taivaalla ja rupesivat vähitellen katoamaan. Sade
+taukosi ja aurinko pisti esiin. Kävelijöitäkin alkoi pian liikkua
+taajoissa joukoissa, ja Joju riensi kaikkialle, missä vain ihmisparvia
+liikkeellä näki.
+
+Näin oli hän kulkenut koko pitkän päivän ja saanut kokoon viisi markkaa,
+kun illalla väsyneenä palasi kotia. Hän koputti ovelle, ja äiti tuli
+aukaisemaan, sanoen: -- Vieläpä sinäkin, krapa, ulkona olet.
+
+-- Olen nyt vihdoin jo sisälläkin. Vaikka aamupäivällä oli paha ilma,
+niin iltapäivällä, kun selkeni, oli kovasti ihmisiä liikkeellä ja
+lehteni menivät kaupaksi oikein aika kyytiä. Olen tänään myynyt jokaisen
+kappaleen, ja se ei juuri usein tapahdu.
+
+-- Tuolla pöydällä on sinulla puuroa, mene nyt syömään, -- sanoi äiti.
+
+Joju meni ja rupesi hyvällä ruokahalulla pistelemään puuroa suuhunsa.
+
+Eräs ovensuun puolessa pöydän alla täysissä vaatteissa loikoileva mies
+käänteli itseään ja tirkisteli kiiluvin silmin Jojua.
+
+Matti nukkui jo, ja Miinakin meni levolle. Pojan kotiintulo oli hänen
+maatapanoansa keskeyttänyt.
+
+Kun Joju oli syönyt, aikoi hänkin panna levolle. Takin hän jo oli
+riisunut ja viskannut rahille, mutta sitten hän pöydältä otti lampun ja
+asetti sen lattialle sekä istui vuoteellensa ja rupesi rahojansa
+laskemaan.
+
+Pöydän alla oikoilevan miehen silmät kiiluivat saaliinhimoisesti, mutta
+muuten hän ei liikahtanutkaan.
+
+Joju laski rahojansa ja sanoi sitten itsekseen:
+
+-- Viisi markkaa. Aivan täsmälleen niin paljo, kuin luulin olevankin.
+
+Hän pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja
+viskautui vuoteellensa. Ei pitkää aikaa kulunutkaan, ennenkuin hän jo
+oli nukkunut.
+
+Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista
+hengitystä, vaan sitten hän hiljaa ryömi Jojun vuoteen lähellä olevan
+rahin luo, otti pojan takin käsiinsä ja sieppasi sen taskusta kukkaron.
+Mutta kun hän sitten saalineen aikoi hiipiä pois, sattui hänen jalkansa
+lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies pötki ulos
+ovesta, niin pian kuin suinkin ennätti saada salvat auki, ja riensi pois
+yön pimeyteen.
+
+Kalinasta heräsi Joju, ja hänen vanhempansa myöskin.
+
+-- Mitä ihmettä sinä nyt teit, Joju? -- huusi Miina, -- jotakin sinä
+olet rikkonut!
+
+-- En minä tiedä, -- missä tikut ovat, äiti? Ottakaa valkeata! Lamppu
+oli tuossa lattialla, ja minä pelkään, että se on mennyt rikki, sillä
+öljyn haju tulee nenääni.
+
+-- Kyllä minä nenällesi annan, vai sinä lasket lampun lattialle ja
+potkaiset sen rikki; tuossa tikut ovat ja täällä on onneksi kynttilän
+pätkä.
+
+Miina sytytti kynttilän ja rupesi katselemaan ympärillensä. -- No
+mitähän kummaa tämä on? Ovi on auki, lamppu lattialla säpäleinä ja tuo
+pitkä roikale tuolta pöydän alta tipotiessään. Mitä se merkitsee?
+
+Joju oli vaiti ja näytti tuumaavalta, mutta hyppäsi sitten äkkiä pystyyn
+vuoteeltansa. Hänen takkinsa oli liukunut rahilta lattialle, ja sen
+nähtyänsä oli ikään kuin jotakin olisi hänen päähänsä juolahtanut. Hän
+kiirehti koettelemaan takintaskujansa ja huusi sitten aivan onnettomana:
+-- Minun kukkaroni on poissa!
+
+-- Kukkarosi? Oliko se varmaan sinulla? -- kysyi Matti, joka myöskin
+tarkasteli huonetta.
+
+-- Oli se, oli niin varmaan kuin tässä olen! Minä otin maata pannessani
+lampun pöydältä tähän lattialle ja laskin rahani, ja niitä oli juuri
+viisi markkaa. Mutta juoksenpa tuota hylkyä etsimään.
+
+-- Minä tulen kanssasi, sanoi Matti.
+
+-- Kyllä sitä turhaan näin pimeässä etsitte.
+
+-- Minä menen yksin ja juoksen niin että, siksi kunnes hänen löydän, ja
+löydänhän aina jonkun poliisin edes, jolle voin asiasta ilmoittaa.
+
+Joju juoksi ulos yön pimeyteen. Hän oli tottunut omin päin toimielemaan.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Eräässä kivirakennuksessa Länsi-Henrikinkadun varrella asui rehtori
+Mellilä omassa talossaan vanhan sisarensa kanssa. Herra rehtori oli jo
+aikaa lakannut koulukateederissa istumasta ja opettamasta, sillä hän oli
+varakas mies, ja saattoi nyt vanhoilla päivillään tulla toimeen
+eläkkeellään ja koroilla, joita hän pää-omastaan sai. Ukko oli niitä
+miehiä, jotka mielilauseenaan käyttävät noita tunnettuja sanoja "tee
+työtä ahkerasti, niin Jumala auttaa ihmeellisesti". Hän oli tullut
+tuntemaan näitten sanojen totuutta, sillä hän oli alkanut varattomana,
+mutta menestynyt hyvin työssään. Sitä paitsi hän aina tyytyi vähään;
+hänen tarpeensa eivät kasvaneet sen mukaan, kuin tulot enenivät. Nyt
+vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsensä yksinäiseksi, ja päivät kuluivat
+yksitoikkoisesti. Hän oli kyllä monessa luottamustoimessa kaupungissa,
+ja kun hän kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin
+hauskaa hänelle. Välistä oli joku uusi kirja sievästi katetulla
+kahvipöydällä, ja välistä jotakin muuta sopivaa. Mellilä rakasti paljon
+hyvää kirjallisuutta, helppotajuistakin, jota hänen sopi ääneensä
+sisarensa kanssa vuorotellen lukea. Mutta ukko kaipasi jotakuta, jolle
+hän olisi saattanut tehdä hyvää. Hän oli kyllä kaikkiin listoihin, joita
+hänelle runsaassa määrässä tuotiin, kirjoittanut arvokkaita numeroita,
+mutta hän halusi tehdä hyvää sellaiselle, joka hänelle kiitollisuudeksi
+olisi antanut rakkautta ja joka olisi ollut hänen ilonaan ja apunaan
+hänen vanhoilla päivillään.
+
+Saman päivän iltapuolella, josta edellisessä luvussa kerrottiin, istui
+Mellilä sisarensa huoneessa piippua poltellen. Hän oli Eriikan mielestä
+tällä kertaa tavattoman harvapuheinen ja miettiväinen. Senpä vuoksi
+sisko nyt kysyikin:
+
+-- Antreas, kuinka sinä voit? Näytät kovin tuumaavalta. Olet juuri kuin
+johtajattaremme ennen muinoin koulussa, silloin kun hänen piti määrätä
+meille tytöille rangaistusta jostakin tekemästämme kepposesta.
+
+-- Hm, kumma ajatella, että sinäkin maailmassa olet kepposia tehnyt.
+Kyllä ne varmaan olivatkin niin viatonta laatua, Eriika hyvä, että
+ansaitsi miettiä, minkälaisen rangaistuksen niistä määräisi.
+
+-- Niin, varjelkoon, emmehän me mitään pahaa milloinkaan tarkoittaneet,
+mutta lapsellisessa ilossamme teimme välistä tuhmuuksiakin. Muistan,
+miten kerrankin, kun meillä oli opettajatar, joka mielestämme oli kovin
+turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta
+seinästä toiseen, jotta hän ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen,
+kun kouluun tuli. No niin, hän tuli, takertui ja kompastui ja oli
+vähällä taittaa jalkansa. Mutta lapset eivät sitä käsittäneet, että tuo
+viaton lanka olisi saanut niin pahaa aikaan. Asiasta syntyi heti
+kysymys, ja koko luokka otti syyn päällensä. Muistan vielä, että minä en
+ollut tuossa joukossa, mutta ei kukaan tahtonut toistaan syyttää, vaan
+kaikin otimme syyn; ja johtaja oli huolissaan ja miettiväisen näköinen,
+kun hänen täytyi meitä rangaista. Käytöksessä saimme sitten vaille sinä
+lukukautena. Mutta tässäpä jouduin pois pää-asiasta. Minunhan piti
+tiedustella, mitä varten sinä noin vakainen olet?
+
+-- Olen tässä tuumannut yhtä asiaa. Minä tahtoisin ottaa kasvattipojan
+itselleni. Mitä sinä siitä arvelet?
+
+-- Kasvattipojan! Hyvänen aika, kasvatin, ja pojan! Ne pojat ovat niin
+kurikkaita.
+
+-- Mutta jos hän olisi hyväntapainen, reipas poika, niin hän meitä
+auttaisikin vanhoilla päivillämme. Hän toimittaisi sinunkin asioitasi
+kaupungilla ja tietäisi aina kertoa jotakin ja lukisi meille
+sanomalehtiäkin.
+
+-- Eiköhän tyttö olisi käytännöllisempi? Jos ottaisimmekin tytön?
+
+-- Taikka jos ottaisimme sekä pojan että tytön, -- sanoi veli
+naurahtaen.
+
+-- Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei
+millään ehdolla!
+
+-- Noh, otetaan sitte vain poika. Sinulle tulisi, luulen minä, liikoja
+vaivoja tytöstä. Katsoppas, mitähän täytyy, kun vanhemmaksi tulevat,
+saattaa ulos maailman tanterelle, ja sitä sinä et enään silloin
+jaksaisi.
+
+-- Jumala varjelkoon! En minä sellaisiin ryhtyisi. Mutta kuuleppas, onko
+sinulla tiedossa sellainen poika, josta puhuit?
+
+-- Kyllä. Olen tavannut erään, joka on sanomalehtiä ollut myymässä, ja
+hän miellyttää minua erittäin.
+
+-- Mutta jos hän olisi näpistelijä taikka kovasydämminen ilkiö...
+
+-- Miau, miau, -- kuului oven takaa.
+
+-- Mikko kissani! Tuleppas tänne, pikku silkkikäpäläni -- Eriika meni
+aukaisemaan ovea ja otti lemmikkinsä syliinsä. -- Kuules, Antreas, ei se
+poika vain mahtane Mikolle pahaa tehdä? Ne pojat ovat tavallisesti niin
+vallattomia. Mikko raukkani! Mikä sinun mieleesi, Antreas, nyt
+tuollaisen tuuman pani?
+
+-- Olen jo kauan ajatellut, että voisihan tehdä köyhälle hyvää, kun
+kerran se vara on, ja saisihan samalla ehkä rakkautta itselleenkin.
+
+-- Mutta jos saakin tylyn ja kovaluontoisen lapsen...
+
+-- Mahdollista sekin olisi, mutta en kuitenkaan hänestä sitä luulisi.
+Sanotaanpa, että oudon silmä paljon näkee, ja minä olen elämässäni sen
+todeksi havainnutkin.
+
+-- Mutta mitähän Leena sanoo? Tarvitsisihan asiasta puhua Leenallekkin.
+
+-- Mitä vielä, minäkö kysyisin, mitä hän sanoo? En, sitä en tee.
+Palvelijan vallan alle en milloinkaan aio asettua.
+
+-- Älähän suutu, minä vain tuumasin, että kun hän on ollut niin kauan
+talossa, niin kentiesi tulisi kysyä hänen mieltään. Hän saa paljon
+enemmän työtä. Puhuithan minullekkin asiasta, etkä suinkaan ole minun
+valtani alla.
+
+-- Eriika hyvä, mehän olemme siskot ja kumppanit, -- mutta
+taloudenhoitajat! Jos heidän antaa päättää, mitä meidän tulee tehdä,
+niin käy, kuten sananlasku sanoo, että kun kissasta tulee karhu, niin
+siitä koko pöpö syntyy. Mutta sitä paitsi Leena on hyväsydämminen
+ihminen. Kun hän vähän lapseen tottuu, niin luulen, että poika ja hän
+ovat mitä parhaimpia ystäviä.
+
+-- Täytyy minun nyt sentään muutama päivä totuttaa itseäni tähän
+muutokseen; et suinkaan häntä nyt heti tänne tuo?
+
+-- En. Minä tahdon ensin nähdä pojan kodinkin, ja kentiesi hän ei tahdo
+tullakaan...
+
+Leena tuli käskemään isäntäväkeänsä illalliselle.
+
+Mellilä ja hänen sisarensa istuivat ääneti ruokasalin pöydän ääreen, ja
+Leena poistui makuuhuoneisiin vuoteita yökuntoon valmistamaan.
+
+-- Kuules, Eriika, kentiesi olisi sentään paras puhua Leenalle
+aikomuksestani. Minä tietysti en hänen mieltänsä kysy, mutta sopisipa
+mainita, mitä olen päättänyt.
+
+-- Olisi se minunkin mielestäni sopivaa; saatathan sinä, kun Leena
+makuuhuoneista palaa, ilmoittaa sen hänelle.
+
+Mellilä katsoi lautasellensa ja söi. -- Annappas minulle kupillinen
+olutjuustoa, Eriika, ei juustoa, vaan heraa, minua vain janottaa.
+Kiitos, se maistui hyvältä; olutjuusto on oikein sopivaa näin, kun on
+kylmä ilta. Leena keittää sitä erittäin hyvin.
+
+Sisarukset nousivat ruoalta. Leena tuli korjaamaan ruoan tähteet ja
+viemään ne kyökkiin.
+
+-- Kuule, Eriika, puhu sinä nyt sopivalla tavalla tuosta pojasta
+Leenalle.
+
+-- Minäkö?
+
+-- Niin, minun täytyy mennä vähän polttelemaan kammariini, se maistuu
+niin hyvältä näin ruoan päälle.
+
+Mellilä poistui kammariinsa, ja Eriika jäi tuumimaan, miten saattaisi
+alkaa tuota vaikeata esitystä. Leena oli jo tullut ikään kuin perheen
+jäseneksi. Jos hän oli pahalla tuulella, niin oli sisarusten rauha
+häiritty, mutta onneksi se tapahtui ani harvoin, sillä yleensä hän oli
+mitä hyvänluontoisin vanha neitsy.
+
+-- Leenan ruoka oli taas niin hyvää. Rehtorikin sanoi, että olutjuusto
+oli erittäin onnistunutta. Ajattelimme tässä juuri, miten moni lapsi saa
+kärsiä puutetta, ja tässä meidänkin pöytämme ääressä olisi kyllä tilaa
+yhdelle, ei se juuri paljoa maksaisi.
+
+-- Niin, kyllä täällä aina yhden ruoka jää, ei niin vähän osaa laittaa,
+ettei siinä yhden lapsen osa olisi, ja Mikon vielä päälliseksi, --
+lisäsi hän, silitellen norkoilevaa kissaa.
+
+-- Mutta Leenalle ehkä tulisi enemmän vaivaa. Vaan olisipa siinä
+palkintokin, kun tietäisi tekevänsä hyvän työn.
+
+-- Jaa, niin, kun tottako otettaisiin? Niin no, en minä tiedä, mimmoista
+se olisi, minä vain ruoan puolesta tuumasin, että kyllä sitä olisi,
+mutta ei suinkaan täällä meistä kukaan vanhoilla päivillään rupea lapsia
+hoitelemaan.
+
+-- No eihän nyt, mutta rehtori aikookin ottaa sellaisen pojan, jonka hän
+panisi kouluun ihmisten tapoja oppimaan.
+
+-- No ihmettä! Tuumaako rehtori todellakin ottaa lapsen, joka ei ole
+ihmisten tapoja oppinut? Kyllä neidelle semmoisesta lapsesta ainakin
+vastuksia ja vaivoja syntyy.
+
+-- Jos veljeni tahtoo hyvän työn tehdä ja ottaa köyhän, lahjakkaan
+kasvatin, kehittääksensä hänen luonnonlahjojaan, niin minä en suinkaan
+sitä vastaan pane, vaan koetan häntä vielä siihen kehoittaakin, ja
+auttaa siinä, missä voin.
+
+-- No niin, kukapa rehtoria estää tahtoisi, kai maar hän itse tietää,
+mikä paras on, -- vastasi Leena aivan sävyisästi ja läksi toimiinsa.
+
+Eriika meni kertomaan veljellensä, miten hän oli Leenalle ilmoittanut
+asian sekä että nyt olivat valmiit ottamaan tuota aiottua kasvattia
+vastaan.
+
+Rehtori tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi ja puhalteli piipustaan
+muutamia vahvoja savuja. Sisarukset sanoivat ystävälliset yöhyväiset
+toisilleen ja menivät kumpikin nauttimaan rauhaisaa lepoa.
+
+Seuraavana aamuna katseli Mellilä ulos akkunastaan. Hän katseli
+etsivästi, ikään kuin odotellen jotakuta. Hänen kasvonsa ilmaisivat
+tyytyväisyyttä, mutta vähitellen ne kävivät malttamattomiksi. Hän lähti
+etehiseen, otti päällysnutun yllensä, hatun päähänsä ja kepin käteensä
+sekä läksi ulos. Hän kulki rautatien toria kohden; mutta ennätettyään
+Hagasundin kadun päähän, kääntyi hän kotia päin jälleen.
+
+Antin- ja Länsi-Henrikinkadun nurkalla seisoi poika, joka kovin itkeä
+nyyhkytti ja välistä näytti uhkaavasti pientä nyrkkiänsä. Toisia poikia
+oli kokoontunut hänen ympärilleen. Mellilä meni lähemmäksi ja hämmästyi,
+kun hän, tarkastaessaan tuota pientä joukkoa, itkevässä pojassa tunsi
+suosikkinsa, sanomalehden-myyjän. Ja missä tilassa! Silmät olivat
+punaisina, posket ajetuksissa ja koko poika kovin uhkaavan näköinen.
+
+-- No poikani, -- sanoi Mellilä, -- mikä sinua nyt vaivaa?
+
+Pojat rupesivat nyt kaikki yht'aikaa kertomaan, miten kulkija hylky oli
+vienyt Jojun rahat ja hakannut häntä. Mutta Mellilä ei saanut mistään
+oikein selvää, vaan pyysi poikaa tulemaan kanssaan kotia.
+
+Joju seurasi Mellilää ja kertoi hänelle sen, minkä jo tiedämme, sekä
+lisäksi, että hän oli seurannut pahantekijää ja löytänyt hänen sekä
+vaatinut rahat takaisin, mutta se roisto oli tarttunut häneen ja antanut
+hänelle selkään. -- Mutta samalla minä kiepahdin häijyn selkään ja taoin
+häntä nyrkilläni oikein aikalailla, ja kiljuin niin, että poliisit
+tulivat paikalle. Silloin tuo lurjus sanoi poliiseille "korjatkaa pois
+tuo poika ilkiö, joka minulta vei viisi markkaa, en minä hänestä huoli".
+Ja sitten hän läksi juoksemaan aika kyytiä pois. Poliisit rupesivat
+kyselemään, mitä olin tehnyt, vaan minä en oikein mitään ymmärtänyt
+selittää, en tiedä mitenkä sellaiseksi kävin, vapisin vain ja nyyhkytin;
+mutta onneksi isäni tuli paikalle, ja sitte minäkin jo saatoin sanoa,
+että olin löytänyt roiston, ja sitte kaikki selveni, ja poliisi lupasi
+ottaa miehestä selkoa.
+
+-- Hm, no mihinkä nyt aioit mennä?
+
+-- Menen rautatienkirjakauppaan ilmoittamaan, kuinka paljo olin saanut,
+sekä että varas minulta ne rahat vei, mutta että minä tahdon nyt
+palkatta myydä siksi, että se viisi markkaa tulee maksetuksi. Mutta ehkä
+eivät usko minua, eivätkä anna minun enään myydä, -- sanoi poika ja
+rupesi taas itkemään.
+
+He olivat nyt ennättäneet Mellilän asunnon eteen. -- Kuules, -- sanoi
+rehtori, -- sinun ei tarvitse puhua mitään kirjakaupassa, minä annan
+sinulle nuot viisi markkaa, mutta sinun täytyy ne sitten vähitellen
+maksaa minulle, sen mukaan kuin ne saat. Minä kyllä uskon, että sinä
+niin teet. Hyvästi nyt, ja ole aina suora ja rehellinen poika! Tee työtä
+ahkerasti, Jumala auttaa ihmeellisesti!
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Joju oli säntilleen tuonut ansaitsemansa rahat rehtori Mellilälle, ja
+nyt hän tuli tuomaan loppuvelkansa. Poika astui Mellilän kammariin,
+jonne hän jo kyllä tien tiesi, ja katsoi ilosilmin rehtoriin.
+
+-- No poikaseni, joko taas tulet velkaasi suorittamaan?
+
+-- Jo, tässä nyt on loput.
+
+-- Kiitos! Kuuleppas, Joju, kuka on sinua rehelliseksi opettanut?
+
+Joju tuumasi, vaan sanoi sitte: -- En minä tiedä, ei siellä metsässä,
+jossa ennen asuimme, kukaan toiseltaan mitään ottanut.
+
+-- Niin, niin, salon vakavat hongat eivät pahuuteen opettaneet, oikein
+sanoit. Vaikeampi on täällä ison maailman hyörinässä kelvollisena pysyä.
+Katso, tässä ovat kaikki ne rahat, jotka olet minulle tuonut; sinä olet
+ollut rehellinen poika ja saat nyt pitää itse kaikki nämät rahat, ei
+miksikään palkinnoksi, sillä rehellisiä meidän tuleekin olla, se on
+velvollisuutemme, vaan kehoitukseksi, että muistaisit aina olla
+rehellisenä.
+
+-- Kiitoksia! Saanko nämät oikein omakseni?
+
+-- Saat, ja vielä kysyn sinulta, tahtoisitko tulla minun pojakseni. Minä
+ottaisin sinut luokseni ja kasvattaisin sinua.
+
+-- Kyllä, mutta minun täytyy ensin kysyä äidiltä.
+
+-- Eikö isäsi elä?
+
+-- Elää, mutta kyllä hän antaa minun tulla, jos vain äiti antaa. Isä
+monta kertaa on ollut pahoillaan siitä, että tänne tulimme, varsinkin
+minun tähteni.
+
+-- Hm, vai niin. Ehkä on paras, että itse menen heille asiasta puhumaan.
+Mennään nyt oitis.
+
+Mellilä läksi, ja Joju oli tien-oppaana. Tultuansa siihen hökkeliin,
+missä Jojun koti oli, katsoi rehtori vähän hämmästyneenä ympärilleen.
+Asukkaat joivat juuri par'aikaa kahvia, ja pöydän ääressä oli jos
+jonkinmoisia renttunaamoja. Jojun äiti kaatoi viinaa kahvikuppeihin
+höysteeksi, ja näyttipä siltä, kun hän itsekkin olisi ottanut
+jakajaisia. Rehtoria pöyristytti. Tästä kodistako siis tuo reipas,
+kaunis poika oli kotoisin... Salon helmassa viattomana kasvanut poika
+oli tuosta pesästä pelastettava. Luoja itse oli johtanut lapsen hänen
+tielleen.
+
+-- Kuka täällä on isäntänä? -- kysyi rehtori.
+
+-- Minunhan tämä asunto on, -- vastasi Matti.
+
+-- Noh, mitäs nyt, onko tuo poika nulikka tehnyt mitään pahaa, vai mitä?
+-- kysyi Miina.
+
+-- Ei suinkaan, teillä on kelpo poika. Olen sattumalta tullut häntä
+tuntemaan ja tulin juuri kysymään, antaisitteko hänet minulle
+kasvatiksi. Minusta teidän täällä on vaikea saada hänestä kelpo miestä.
+Metsässä maalla, jossa ennen olette asuneet, ei hän ole pahuutta
+oppinut, mutta täällä on vilkasta lasta vaikeampi varjella
+kaikenlaisista sielun ja ruumiin vihollisista.
+
+-- Eikö herra asu täällä? -- kysyi Miina.
+
+-- Asun, mutta minulla on hiljainen, avara koti, jossa ei ole
+tämänlaista liikettä kuin täällä.
+
+-- Menköön vain poika, mitäpä hän täälläkään paljon kokoon saa, tuskin
+ruokansa ansaitsee noilla sanomalehdillä, ja vaatteet ovat kokonaan
+minun hankittavanani.
+
+-- Mutta hänen tulee sitten kokonaan erkaantua tästä kodista ja näistä
+seuroista...
+
+-- Kukas herra sitten on, joka poikamme ottaa? -- kysyi isä.
+
+-- Suokaa anteeksi, etten sitä muistanut ilmoittaa. Olen rehtori
+Mellilä, talon-omistaja tässä kaupungissa.
+
+-- Kyllähän poikamme rehtorista on puhunut, vaikka minä en tuntenut.
+Aikooko rehtori ruveta häntä kouluttamaan?
+
+-- Aion.
+
+-- Papiksi vai opettajaksiko?
+
+-- Sitä en vielä voi tietää; miksikä hänellä taipumusta on.
+
+-- Mene sinä vain, jos sinua haluttaa, -- sanoi Matti, kai maar se paras
+on.
+
+-- Pue parhaat risat yllesi, ennen kuin menet. Ainoa tuo meidän on,
+mutta eipä tahdo saada senkään vertaa kokoon, että hänelle kasvatusta
+saisi. Ja viitsivätkö ne sitten lukea, tuommoiset, kadulla vain
+tahdotaan olla. Ikävä poika pahaa sentään tulee, kun vuode tuolla
+nurkassa on tyhjänä.
+
+-- Tottele aina rehtoria, muista se, -- virkkoi Matti. Kurittakaa vain
+hyvästi, kyllä häntä kotonakin on kuritettu.
+
+-- Kyllä, Jumala nähköön mutta paljo sitä tarvitaankin, ennenkuin
+lapsesta paha sisu saadaan pois.
+
+-- Minä toivon, että tulemme hyvin toimeen Jojun kanssa, hän näyttää
+järkevältä lapselta. Ehkäpä kovuutta jo on tarpeeksi käytetty, kentiesi
+saatamme nyt paremmin tulla rakkaudella toimeen. Hyvästi! Kyllä annamme
+pojasta jonkun ajan perästä tietoja.
+
+Rehtori läksi, ja Joju seurasi häntä.
+
+Aamiaispöytä oli katettuna, kun rehtori pikku seuralaisensa kanssa tuli
+kotia.
+
+Eriika neiti tuli heitä vastaan. Hän katseli tarkkaan nuorta tulokasta
+silmiin ja virkkoi sitten veljelleen ruotsiksi: -- Pojken har vackra,
+ärliga fönster, han ser snäll ut. -- Sitten hän poikaan kääntyen sanoi:
+-- No tervetultuasi tänne meidän vanhojen kotiin, koeta nyt tulla meille
+pieneksi auringonsäteeksi, minä tarkoitan, koeta olla nöyrä ja avulias
+meitä kohtaan. Hyväntahtoisuus ja avuliaisuus lämmittää vanhoja. Kyllä
+me sitten taas puolestamme sinua hyvänä pidämme. Mutta tuleppa nyt
+aamiaiselle! Sinun on varmaankin nälkä.
+
+-- Ehkäpä ruoka maistuu paremmalta, jos hän nyt ensin saa syödä Leenan
+kanssa, siksi kunnes paremmin tutustumme.
+
+-- Ehkä niin on paras, -- sanoi Eriika ja huusi Leenaa näyttämään
+pojalle huoneita.
+
+Sisarukset istuivat aamiaiselle, ja Leena näytti sillä välin huoneita
+Jojulle.
+
+-- Tuossa on suuri vastaan-otto-sali.
+
+-- Hih, täälläpä oikein kaikuu, hah, kuulkaapas!
+
+-- Ei herrasväki täällä oleskele juuri muuten, paitsi kun rehtorilla on
+suuri vastaan-otto.
+
+-- Kyllä ymmärrän, kun kaikki koululaiset tulevat tänne.
+
+-- Ei, ei meidän rehtori enään koulussa ole.
+
+-- Onko hän viralta pantu?
+
+-- He ei ikään, mutta rikas kun on, niin mitäpä hän siellä viitsisi
+pahojen poikien kanssa tepastella ja väsyttää itseänsä. Hän tahtoo
+täällä viettää rauhallista elämää kodissaan. Mutta kun rehtorin
+syntymäpäivänä tulee vieraita, niin silloin ovat tässä salissa. Tuossa
+on keisarin ja keisarinnan kuvat.
+
+-- Kyllä tunnen, suutarin Sakin kodissa ne myöskin olivat seinällä.
+Olivat ottaneet ne Kyläkirjaston kuvalehdestä, mutta ei ne niin komeat
+olleet kuin nämät.
+
+-- Tuossa on rehtorin huone.
+
+-- Ja noin paljo kirjoja, aina lattiasta kattoon asti!
+
+-- Niin, näes, ne kirjat on rehtori kaikki lukenut. Noin paljo täytyy
+lukea, ennenkuin rehtoriksi pääsee. Mutta hän onkin, tää meidän rehtori,
+erinomaisen oppinut mies.
+
+-- Kutka nuot äijät tuolla seinällä ovat?
+
+-- Tuo tuossa kuuluu olevan suuri runoilija Topelius.
+
+-- Ohoh, sekö se on! Kyllä minä hänen tiedän, joka on tehnyt Maamme
+kirjan.
+
+-- Mitä sinä siitä tiedät?
+
+-- Kansakoulussa sitä luimme suutarin Sakin kanssa. Tehtäneekö
+Sakistakin joskus tuommoinen kuva...
+
+-- Hupsu sinä, mikä se suutarin Sakki on?
+
+-- Se on eräs suutarinpoika siellä minun kotipitäjässäni. Kas sillä
+olikin vähän mainio pää. Se poika laittoi runojakin, koska häntä vain
+halutti. Mikä tuo toinen on?
+
+-- Se on Lönnrot.
+
+-- No niin onkin, se ukko sieltä Sammatista, joka Kalevalan on koonnut.
+
+-- Mennään nyt katsomaan omaa huonettasi, se on sellainen pieni kammio
+siellä ruokasalin vieressä. Katso, tässä se nyt on.
+
+-- Minun huoneeni! oikeinko totta?
+
+-- Niin, jos olet tottelevainen ja siivo, tietysti, sillä ei rehtori
+muuten anna sinun olla täällä.
+
+-- Onpa täällä koulukirjojakin.
+
+-- Niin, kai maar rehtori rupeaa sinua opettamaan.
+
+-- No lapsi kulta, tuleppas nyt aamiaiselle, kyllä sinun jo nälkä on, --
+sanoi Eriika, joka pelkäsi pojan nälissään olevan, kun hän ei heti
+päässyt ruokapöydän ääreen.
+
+Joju oli nyt tutustunut joka huoneeseen ja jokaiseen henkilöön ja
+saavuttanut heidän suosionsa. Yksi ainoa olento löytyi kuitenkin, joka
+ei vielä ollut hänen näköpiiriinsä tullut, ja se oli Eriika neidin
+vanha, rakas, harmaa Mikko kissa. Mutta iltapäivällä kun vanhan tavan
+mukaan juotiin kahvia Eriikan huoneessa, makasi Mikko makeassa unessaan
+emäntänsä pehmeällä sohvalla. Jojun suuret, vilkkaat silmät
+havaitsivatkin heti tuon muhkean kotieläimen, joka makasi siinä ikään
+kuin suuri harmaa käärö. Poika läheni ja silitteli sitä ystävällisesti,
+mutta kissa kehräsi vain eikä liikahtanutkaan. Poika sanoi "kis',
+kis'," mutta se vain veti untaan. Nyt ei Joju enään malttanut mieltään,
+vaan nipisti kissaa hännästä. Mutta tästäkös elämä syntyi! Kissa
+maukahti pahasti ja kynsäisi Jojua, joka taas vuorostaan huudahti: --
+Kissa sinä! -- ja paiskasi sen lattialle.
+
+Eriika neiti punastui korviaan myöten; hänen tyyni verensä joutui
+liikkeelle. -- Poika, kuules, mitä teit kissalleni? -- kysyi hän niin
+ankaralla äänellä, kuin hänen lempeälle luonnollensa mahdollista oli.
+
+-- Viskasin sen menemään. Se on ilkeä kissa, kynsäisi tuolla tapaa.
+
+-- Mutta jotakin sinä hänelle ensin teit, ei hän koske kehenkään, paitsi
+jos hänen täytyy itseään puolustaa.
+
+-- En minäkään olisi siihen koskenut, mutta kun se vetelys oli niin
+laiska ja unelias, ettei kuullut, vaikka kuinka olisin huutanut, niin
+vähän nipistin sitä hännästä vain.
+
+-- Saat sitten syyttää itseäsi. Toiste, sinun pitää se muistaman, et saa
+tehdä Mikolle pahaa. Ei saa milloinkaan kiusata syyttömiä eläviä; minä
+sitä paitsi pidän Mikosta, ja sinä pahoitat minun mieleni, jos teet
+sille pahaa, ja minä toivon, että sinä olet kiltti poika, etkä tahdo
+mieltäni pahoittaa. Mutta tuleppa tänne, panen vähän eaudecolognea
+noitten raamujen päälle, että paranevat.
+
+-- Ei siihen mitään tarvitse panna, vähät minä tuonmoisista raamuista
+välitän. Kyllä ne pian paranevat.
+
+-- Tule nyt silittämään Mikkoa, niin tulette hyviksi ystäviksi.
+
+Joju läheni, mutta kissa nosti selkäkarvansa pystyyn; vaan kun Eriika
+otti lemmikkinsä syliinsä, sai Joju vihdoin sitä silittää, ja pian
+joutui koko kahakka unohduksiin.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Joju oli nyt ollut kaksi kuukautta uudessa kodissaan, lukenut joka päivä
+määrätyn ajan rehtorin johdolla, saanut uuden puvun ja tullut kauniin,
+reippaan ja sievän pojan näköiseksi. Hän oli köyhän lapsen tavoin
+iloinnut huoneestaan ja vaateestaan, hyvästä ruoasta, sievästä puvustaan
+ja kaikenlaisesta mukavuudesta, josta hänellä ennen ei ollut
+aavistustakaan. Kasvattivanhemmat olivat tyytyväisiä, kun näkivät, miten
+poika iloitsi ja koetti olla ahkera ja tottelevainen. Mutta kun uutuuden
+viehätys oli loppunut, rupesi Joju ikävystymään tähän oloonsa. Se tuntui
+liian mukavalta, kun ei hänellä ollut mitään seikkailuja, eikä hänellä
+myöskään ollut tovereita, joitten kanssa hänen olisi sopinut ajatuksia
+vaihettaa. Kaikki meni ihan koneentapaisesti. Rehtorin kanssa hän oli
+usein kävelemässä ja joskus yksinkin, mutta entisessä kodissaan hän ei
+milloinkaan käynyt, häntä kun oli kielletty sinne menemästä.
+
+Eräänä päivänä, kun hän oli vähän aikaa läksyjänsä lukenut, rupesi
+häntä kovin haukotuttamaan, niin pian kun hän kirjaansa katseli. Hän
+huomasi sen itse ja laski kirjansa pois sekä rupesi tähystämään ulos
+ikkunasta. Oi, miten siellä aurinko kirkkaasti loisti! Maa oli jo hienon
+lumen peitossa, niin puhdas ja kaunis. Joju päätti lähteä kaupungille.
+
+Rehtori oli ulkona, mutta Joju meni Eriika tädin luo ja sanoi, että hän
+lähtisi ulos kävelemään. Jojun täytyi aina sanoa, minne hän aikoi mennä.
+
+Eriika katseli poikaa ... kummallista, hänen pyöreät, kukoistavat
+poskensa näyttivät kalpeilta, minkätähden?... Olipa hänellä täällä
+paljon parempi ruoka kuin mitä hänellä oli ollut entisessä kodissaan ja
+kaikin tavoin mukavampi olo. Miksi hän siis oli kuin kasvi, joka
+vieraaseen maahan on istutettu?
+
+-- Voitko sinä pahoin?
+
+-- En, mutta täällä on ... on niin raskasta olla, täytyy päästä ulos.
+
+-- Mene, poika kulta! Mikä on raskasta? Täytyykö sinun liiaksi lukea?
+
+-- Ei, minä vain tahdon ulos. Hyvästi, täti.
+
+Joju läksi. Hän kulki ilman päämaalia. Päämäärä kyllä olisi ollut, mutta
+eipä hän saanut mennä, mihin halutti. Hän oli kulkenut vähän matkaa
+Etelä-esplanaadikatua, kun Korpi tuli juosten häntä vastaan.
+
+-- No Korppi sinä, mihinkä kiire?
+
+-- Kas, Veitikkako? Enpä aikonut tuntea sinua. Näes, minulla on aina
+kova kiire, mutta jos sinä joudut seuraamaan minua, niin tule! Saamme
+sitte vähän jutella toistemme kanssa.
+
+-- Oojah, kyllä minulla aikaa on.
+
+-- Minä olen kirjapainossa korehtuuripoikana. Katsoppas poika, tällaisia
+lehtiä minä kannan; tässä on nyt yksi arkki runoutta, ja siitä
+kustantaja maksaa lähes sata markkaa, kuulin itse, kun herrat painossa
+puhuivat, ja tämmöisiä papereita minä kannan joka päivä edes takaisin.
+Ei maar niitä joka miehen kynsiin annettaisi.
+
+-- Näytäppäs! Eihän niissä mitään ole. Tuolla sivulla on neljä riviä,
+tuossa kaksi värssyä, ja kolmas sivu on ihan valkoinen. Hupsut, kun
+tyhjästä maksavat.
+
+-- Kas et sinä ymmärrä sitä asiaa, enkä minäkään, siinä minulla on
+korpin pää ... mutta se kuuluu olevan sellaista uutta lajia, että siitä
+sopii maksaa, vaikka siinä ei mitään juuri olekkaan.
+
+-- Jospa suutarin Sakkikin toisi runonsa tänne, niin hän jo saisi niin
+paljon rahaa, että kouluunkin pääsisi.
+
+-- Mikä se Sakki on?
+
+-- Eräs suutarin poika vain, joka kovin halusi kouluun. Sepä olikin
+oikein hyvä poika.
+
+-- Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet?
+
+-- Olen rehtori Mellilän kasvattipoika.
+
+-- Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut.
+
+-- Niin kai on, -- vastasi Joju huoaten.
+
+-- Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka.
+
+Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen
+vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon
+kotiinsa. Hänellä olisi ollut niin paljo kerrottavaa, ja hän olisi ennen
+kaikkea tahtonut edes nähdä vanhempiansa. Isähän aina oli ollut hänelle
+hyvä, ja äiti oli antanut niin monta kertaa lämmintä ruokaa, kun hän
+viluissaan ja nälissään oli tullut kotia. Olihan äiti paljon kurittanut
+ja torunut, mutta hyvä hän sentään oli. Tuossa se oli portti ...
+tuostahan nyt olisi sopinut mennä sisälle... Mikäpä häntä esti, menisi
+vain... Mutta olihan rehtori kieltänyt... Mistäpä rehtori sen
+tietäisi?... Kumma, nyt oli ikään kuin Sakki olisi hänen korvaansa
+kuiskannut: "mitä Joju tietää olevan väärin, sitä hän ei milloinkaan
+tee", ja vielä hän näki edessään pikku Solmian valkokiharaisen pään ja
+kuuli hänen punahuultensa lausuvan: "kyllä minä luulen, että sinä olet
+kelpo poika" ... ja Joju poistui vanhempiensa portilta ja meni kiireesti
+kotia.
+
+Hän rupesi lukemaan läksyjänsä, mutta vähän päästä hän vain mietti.
+Iltapäivällä, kun hän palasi rehtorin kammarista oppitunniltaan ja
+jälleen istui omassa kammiossaan, ei hän ensinkään ottanut valkeata,
+vaan istui pöytänsä ääreen ja katseli ulos kaasujen valaisemalle
+kadulle. Vähän aikaa katseltuaan hän rupesi katkerasti itkemään. Silloin
+aukeni ovi, ja rehtori astui sisälle.
+
+-- Joju, mikä sinua vaivaa? Olen huomannut, että olet ollut alakuloinen
+jonkun ajan. Puhu suoraan, kuten olisin isäsi, taikka ... kuten paras
+ystäväsi. Ole aina suora, älä pelkää puhua kaikkea, mikä sinua
+raskauttaa.
+
+-- Setä hyvä, pankaa minä pois ja ottakaa suutarin Sakki! Hän toivoi
+aina, että hän joskus pääsisi kouluun, ja hän on kovin hyvä poika,
+paljon parempi kuin minä. En minä voi olla täällä.
+
+-- No miksi et? Mitä tuo tuommoinen on? Eikö sinun ole ollut täällä hyvä
+olla, häh? Onko kukaan tehnyt sinulle pahaa?
+
+-- Ei, mutta tuntuu ikään kuin raskaat kahleet olisivat päälläni.
+
+-- Kuule, poika, sinä ehkä et tahtoisi lukea, mutta ellei ihminen tahdo
+mitään tehdä eikä totella mitään ohjia, eli kuten sanoit, kahleita, niin
+silloin hän on ikään kuin metsän peto ja vielä pahempi. Ellei hän tahdo
+kulkea vanhempiensa ja kasvattajainsa kahleissa, niin hänestä tulee
+sellainen, kuin se mies, jonka kodissasi näit, joka sinulta vei
+viisi-markkasi ja joka nyt on yleisen oikeuden kahleissa.
+
+-- Kyllä minä tahtoisin totella, mutta minä halajan nähdä vanhempiani.
+Jos olisivat kaukana, -- mutta kun tiedän, että ovat täällä, enkä
+kuitenkaan saa heitä nähdä. Olin tänään jo heidän portillaan, mutta
+juoksin taas kiireesti pois, kun muistin Sakin sanat: "mitä Joju kerran
+vääräksi tietää sitä hän ei tee", vaan en tiedä, jaksanko enään toiste
+olla menemättä. Antakaa minun vain mennä kotia, ennemmin minä jälleen
+menen maata huonolle vuoteelleni kotini tuvan nurkkaan, kun olen täällä
+näkemättä vanhempiani, vaikka tiedän heidän olevan lähellä.
+
+-- Hm... Tuumataan tätä asiaa... Ole nyt vain huoleti ja iloinen taas,
+kuten sinun ikäisesi tulee olla, kyllä katson, että kahleet päästetään,
+miten sopii. Ensiksikin saat mennä vanhempiasi katsomaan; minä pidän
+sinusta vielä enemmän nyt, kun tiedän, että täältä mukavuudestasi
+halusit lähteä vanhempiesi luo. Rehellisyytesi olet myöskin jälleen
+osottanut, kun et salaa mennyt sinne, vaikka mielesi teki. Sillä tavalla
+ihminen vapaaksi tulee, että hän oppii itseänsä hallitsemaan. Mutta
+vielä yksi asia. Kuka tuo Sakki on, josta sinä usein puhut ja joka
+ihmeellisesti näkyy sinuunkin hyvää vaikuttaneen?
+
+-- Sieltä kotipitäjästäni, N:ästä, se on.
+
+-- Noh, siellähän lankoni on provastina.
+
+-- Onko? Ja hänellä on pieni tyttö, jonka nimi on Solmia.
+
+-- Niin on, nuorin lapsi. Lähde nyt oitis katsomaan vanhempiasi, mutta
+älä sinne jäämistä tuumaa.
+
+-- Saanko mennä heti?
+
+-- Saat.
+
+-- Kiitoksia!
+
+Joju läksi, mutta rehtori meni Eriikan luo.
+
+-- Kuules sisko, me olemme olleet liika itsekkäitä, kun tahdoimme
+kokonaan anastaa itsellemme lapsen rakkauden, jota vahvemmat siteet
+sitoivat vanhempiinsa. Se itsekkäisyys oli vähällä viedä meiltä koko
+pojan. Tapasin hänen itkemässä kammarissaan ja sain selkoa siitä, että
+hän ikävöitsi vanhempiansa, kun ei ollenkaan päässyt heitä katsomaan.
+Hän pyysi minua laskemaan itseänsä kotia kurjuuteen jälleen ja ottamaan
+kasvatikseni suutarin Sakin, jonka hän, vaatimattomasti kyllä, vakuutti
+olevan itseään paljoa paremman.
+
+-- No olenhan minä jo kauan nähnyt, että jokin häntä raskautti; hänen
+muotonsakin kävi huonommaksi. Lähetä Jumalan tähden poika katsomaan
+vanhempiansa, ettei hän meiltä pois halua. Mitenkä aikamme sitten
+kuluisi, ellei hän täällä olisi? Varsin hirveätähän olisi ajatella, että
+poika semmoiseen pesään jäisi.
+
+-- Minä hänet jo lähetin. Mutta nyt olisi toinen asia päätettävissä.
+Joju on tavan takaa puhunut tuosta suutarin Sakista, joka näkyy häneen
+hyvää vaikuttaneen, ja minä tuumaan, että pöytämme ääreen mahtuisi kaksi
+yhtä hyvin kuin yksi, ja sitten heillä olisi toisistaan huvia. Me olemme
+vanhat, ja Jojun saattaisi tulla ikävä, jos hän aina seurustelisi meidän
+kanssamme, mutta kun meillä täällä on koko pari poikia, niin luulen,
+että molemmin puolin tulisimme tyytyväisiksi. Suutarin poika on N:n
+pitäjästä.
+
+-- Sieltäkö? No Amaalia sisaremme ja lankomme hänet kentiesi
+tuntevatkin. Tavallisestihan ne papit seurakuntansa tuntevat aina lapsia
+myöten.
+
+-- Aion kirjoittaa Mäntyselle, tiedustellakseni pojasta. Jojun puheen
+mukaan hänellä on kova lukuhalu.
+
+Sisarukset juttelivat vielä vähän aikaa, ja heidän keskustellessaan tuli
+Joju jo kotia. Nyt hän oli kuin toinen poika. Kahleet olivat karisseet
+pois. Hän oli tosiaan kuin häkistä päässyt lintu. Silmät kiilsivät ja
+suu hymyili, ja koko olento oli kuin kevään juokseva puronen.
+
+Rehtori kirjoitti vielä samana iltana kirjeen langollensa.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+-- Kun ei se postikaan jo tule, että saisin Lasten Kuvalehteä lukea, --
+sanoi pikku Solmia, joka oli käynyt maltittomaksi odottaessaan
+postilaukkua.
+
+-- Oletko läksysi lukenut?
+
+-- Olen, äiti kulta, aikaa jo, ja Helmi sanoi, että osasin oikein hyvin
+ja lupasi tuoda minulle vesipuoloja, mutta sitten tuli maisteri, eikä
+Helmi sitte enää olekkaan muistanut antaa puolukoita.
+
+-- Käske Mandaa panemaan tulta pesään. Sitte saapi hän mennä tuomaan
+sinulle marjoja, ja sinä, saat kutsua maisteria ja siskojasi niitä
+syömään.
+
+Solmia teki kuten äiti käski, ja pian pruustinnan kammarin pesässä paloi
+iloinen tuli, levittäen lämmittävää valoansa huoneeseen. Sitten toi
+Manda pöydälle asettimen, jolla oli kauniita vesipuoloja, hienoa
+sokeria, lautasia ja teelusikoita.
+
+Solmia meni salista kutsumaan Helmi ja Maiju siskojansa sekä maisteri
+Palosta, joka oli ikään kuin kotoväkeä, hän kun kävi pappilassa melkein
+joka päivä. Hän oli ihmeellisen avulias, tarjoutui tuon tuostakin
+provastin puolesta saarnaamaan y. m., kutsuttiin sitten tavallisesti
+pappilaan päivällisille, ja viipyi siellä vielä lopun päivääkin.
+
+Maisteri ja tytöt noudattivat mielellään Solmian kutsumusta.
+
+-- Täälläpä on kovin herttaista ja lämmintä! Oikein suloista on olla
+tulen ääressä, kun ulkona on lumituisku. Älä, Helmi hyvä, lamppua
+sytytä, tämän tulen valossa istuminen on niin kodikasta ja hauskaa.
+Näemmehän tässä puolukoita syödä.
+
+Provasti Mäntynen tuli sisälle -- Katsokaapas vain, täällähän on oikein
+hauskaa. Kummallista, miten posti tänään viipyy, mutta siellä onkin niin
+kova tuisku ulkona, ettei hevonen juuri juoksemaan pääse kinosten läpi.
+
+-- Miten Sakki parka tanhuasta pääsee? -- sanoi Solmia.
+
+-- Kuka se Sakki on? -- kysyi maisteri.
+
+-- Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika. Hän on meidän
+pieni ahkera apulaisemme ja aina tervetullut vieras, sillä kesäisin hän
+tuo meille ensimmäiset mansikat ja nyt hän on syksystä asti kuljettanut
+postilaukkuamme kestikievarista tänne.
+
+-- Miten todellakin poika nyt pääsee kinosten läpi? virkkoi pruustinna.
+
+-- Miehet ovat tanhuaa aukaisemassa, kyllä hän sieltä hyvin tulee.
+
+Solmia juoksi toiseen huoneeseen kurkistamaan akkunasta ulos hämärään,
+nähdäksensä, koska postipoika tulisi. Ja todellakin siellä nyt näkyi
+pieni poika, joka pyrki pappilaa kohti. Laukku heilui sivulla. Tyttö
+kiirehti ilmoittamaan, että Sakki oli tulossa.
+
+-- Maiju, sytytä lamppu, vaikkapa parikin, että saadaan lukea, mitä
+posti meille tuo. On nämät postipäivät sentään hyvin hauskoja täällä
+maalla, -- sanoi pruustinna.
+
+Sillä välin juoksi Solmia tuomaan laukkua kyökistä, ja näki, miten Sakki
+puhalteli punaisiin sormiinsa.
+
+-- Voi kuinka sinä olet kovasti luminen, onko sinun vilu?
+
+-- Vähän.
+
+-- Lämmittele tässä hellan ääressä. -- Solmia vei laukun sisälle ja
+kertoi, miten Sakkia paleli. -- Saanko ottaa hänet kuvakirjojani
+katselemaan, siksi kuin tee valmistuu? Kyllä hän tarvitsee jotakin
+lämmintä.
+
+-- Kyllä, -- vastasi pruustinna.
+
+-- Se on oikein, tyttöseni, että muistat pyytää lämmitystä vilustuneelle
+lapselle, -- sanoi provasti, ottaessaan laukkua tyttärensä kädestä. --
+Mitä täällä nyt sitten on? Tässähän on kirje: "Piga Amanda Juslinille
+N:n pitäjässä. Seura provasti Mäntysen kirjeet." -- Lieneekö vain
+provastilla tässä kirjeitä seurana. Tuossa on tukku sanomalehtiä,
+jakakaa ne keskenänne. Tässähän vielä on kirje lehtien välissä:
+Dalollinen Mändyluodon isändä Mathias Santeljus. N:n pitäjäs. Seuraa
+Brovasti Mäntysen kirjeitä". No tässä vielä yksi. Tottapa vihdoinkin
+minulle myös.
+
+-- Näytäppäs, keneltä se on?
+
+-- Langoltani.
+
+-- Katsoppas vain! Ei Antreas usein kirjoita. Mitä hänellä nyt lienee
+sanottavaa...
+
+-- Solmia, vie Mandalle hänen kirjeensä; tuon toisen saa lukkari
+kirkolla antaa omistajalleen.
+
+Provasti rupesi lukemaan kirjettään ja huudahti hetken perästä: -- No
+kummallista, muistatteko tuota muona-Matin väkeä, joka Helsinkiin
+muutti? Heidän poikansa on lankoni ottanut kasvatikseen. Hän kirjoittaa,
+että poika on rehellisen ja kelpo ihmisen alku, mutta hänen kotinsa on
+perin huono, ja Antreas on tahtonut lapsen pelastaa hukkaan joutumasta,
+"koska," kuten hän tässä sanoo, "se kaikesta päättäen on näkynyt olevan
+Jumalan tahto". Mutta vielä tässä on toinen asia. Hän kysyy, tunnemmeko
+suutarin Sakkia, ja sanoi havainneensa Jojun puheesta, että Sakki on
+vaikuttanut hyvää häneen. "Jos poika on hyvä lapsi ja tahtoo tulla
+kasvatikseni, saa hän heti tulla tänne. Minä tahdon valmistaa heitä
+kouluun, jotta ensi kevännä saavat tutkintonsa suorittaa". Se nyt on
+uutinen, joka Sakille kelpaa. Helmi, mene käskemään Sakkia tänne.
+
+Sakki, joka katseli Solmian kuvakirjoja, oli heti valmis seuraamaan
+Helmiä pruustinnan kammariin. Poika näytti erittäin sievältä. Hän oli
+lämpimässä huoneessa käynyt punaposkiseksi, hänen vaalea tukkansa oli
+kauniissa kiharoissa otsan ympärillä, ja hänen siniset silmänsä
+näyttivät syviltä ja haaveksivilta. Hän jäi ovensuuhun seisomaan ja
+kumarsi kainosti.
+
+-- No Sakki, -- sanoi provasti, -- tahdotko lakata postilaukkua
+kuljettamasta ja ruveta lukemaan? Häh?
+
+-- Lukemaanko? -- kysyi poika, ja hänen silmänsä välähtivät. Mitenkä
+minä saisin ruveta lukemaan?
+
+-- Muistatko muona-Matin Jojua?
+
+-- Kyllä, hän muutti Helsinkiin.
+
+-- Niin, ja lankoni, rehtori Mellilä, on ottanut hänen kasvatikseen, ja
+tahtoisi vielä ottaa sinunkin. Joju on hänelle puhunut sinusta. Rehtori
+valmistaisi teitä molempia kouluun, ja tulevana kevännä saisitte
+suorittaa tutkinnon. Ja sitten sinun tulee olla ahkera ja koettaa kaikin
+tavoin noudattaa lankoni ja kälyni mieltä.
+
+-- Ja se on siis oikein totta! Minä lähden oitis kotia kertomaan!
+
+Sakki ei enään muistanut ujoillakaan, hän iloitsi niin, ettei saattanut
+olla sitä ilmaisematta.
+
+Provasti virkkoi vielä: -- Sano terveisiä isällesi ja äidillesi ja
+pyydä, että jompikumpi heistä tulisi tänne huomenna tästä asiasta
+juttelemaan.
+
+Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että suutari Miettinen vaimoineen oli
+pappilan kyökissä, ja hetken perästä he astuivat pruustinnan kammariin.
+
+-- Mitä nyt tuumaatte siitä, että lankoni tahtoisi poikanne
+kasvatikseen?
+
+-- Tulin juuri kuulemaan, tunteeko provasti hänen, joka poikamme
+ottaisi, mutta kyllä kai sitten, koska hän on provastin lankomies. En
+minä poikaani maailmalle laskisi kenen luo hyvänsä. Ei meillä tosin
+suuria varoja ole, mutta aina Jumala sentään on huolen pitänyt. Se siinä
+nyt on, että pojalla aina on ollut kova halu lukemaan, ja hän olisi nyt
+jo niin menossa että kylläkin.
+
+-- Kyllä minä pidän suurena onnena sen, että hän pääsee lankoni luo.
+
+-- Poika puhui, että muona-Matin Joju myöskin on otettu samaan paikkaan,
+ja se oli suuri veitikka, koko poika. Lieneekö sitten muuttunut, kun
+ihmisiin on tullut...
+
+-- Lankoni kiittää häntä hyvin rehelliseksi.
+
+-- No niinhän se meidän Sakkikin aina sanoi hänen olevan, ja siksipä
+olivatkin ystäviä, vaikka meidän poika aina on ollut hiljainen ja Joju
+kovin vallaton. Ikävä sitä poikaamme tulee, ei hän ole meille
+milloinkaan surua tehnyt. Mutta kai se sentään paras on, että annamme
+hänen mennä, emmehän voi hänen onneansa vastaan olla.
+
+-- Niin no, jos provasti sitten kirjoittaa, että hän tulee noin viikon
+päästä; vai miten luulet, Siina, saatko hänen jo siksi kuntoon?
+
+-- En tiedä varmaan, tarvitsisi ommella muutamia paitojakin hänelle
+vielä, poika on niin kasvannut.
+
+-- Ei, -- sanoi pruustinna, joka myöskin oli tullut keskusteluun osaa
+ottamaan, -- veljeni kirjoitti, ettei vaatteista tarvitse pitää mitään
+huolta. Eriika sisareni ne kyllä toimittaa kaikki, kun poika vain tulee.
+
+-- Soo, soo, vai antavat vaatteetkin. Olisin minäkin hänelle mielelläni
+paidat ommellut, vaan hyvähän sekin on, että antavat, -- sanoi Siina,
+mutta kyyneleet vierivät kuitenkin ehtimiseen hänen silmistään.
+
+-- Maisteri Palonen lähtee parin päivän päästä pääkaupunkiin, ja kyllä
+hän ottaa poikanne mukaansa ja ohjaa hänet rehtorin luo.
+
+-- Sepä hyvä on. Oohoo sentään, oikeinpa taakka putosi hartioiltani,
+kun ei tarvitse häntä sinne yksin lähettää.
+
+-- Sopii se hyvin, -- sanoi Miettinen. -- Kyllä se asia nyt sitte on
+päätetty. Provasti kirjoittaa vain, että hän parin päivän päästä tulee
+maisteri Palosen kanssa.
+
+-- Kyllä. Matkarahoista ei teidän myöskään tarvitse huolta pitää, ne
+minä jätän Paloselle.
+
+-- Kiitoksia kovin paljo. Mennään nyt sitte mekin jo pois. Jumalan
+haltuun jääkää!
+
+Parin päivän päästä kulki Sakki vaatemytty kainalossa isänsä kanssa
+pappilaan. Äidille ja sisaruksille hän oli kotona sanonut jäähyväiset,
+ja sinne he jäivät häntä kaipaamaan. Mutta äiti lähetti runsaat
+siunaukset mukaan, ja varoitti poikaansa unhoittamasta vanhempiansa ja
+ennen kaikkia, unhoittamasta Jumalaa.
+
+Pappilassa sitte juotiin kahvia. Solmia oli itse tahtonut laittaa
+Sakille eväät pussiin ja oli koonnut siihen, mitä vain parasta löysi
+äidin varastoista. Sitten hän sanoi Sakille: -- Sinun pitää syömän
+kaikki, mitä siinä on, ei, pari torttua sinun täytyy antaa Jojulle, minä
+kyllä muistan hänen vielä, ja miten hyvä hän oli juoksemaan. Ja tiedätkö
+vuoden päästä tulen minäkin kouluun ja silloin pääsen myöskin tädin luo
+asumaan.
+
+Sakki kiitti eväistä ja läksi jäähyväiset lausuttuaan, maisterin kanssa
+hevosella lähimmälle asemalle sekä sieltä junalla Helsinkiin.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Oltiin Toukokuussa. Valkolakit ja valkovuokot kaunistivat kilvan
+Helsingin ympäristössä olevia viheriäisiä lehtoja. Meren aallot
+loiskivat vapaina kahleistaan. Sekä pieniä että suuria höyryaluksia
+vihelsi lakkaamatta satamassa, ja mitä muhkeimpia kolmimastoisia laivoja
+loikoili rannassa ankkuroittuina.
+
+Eräänä päivänä, kun rehtori Mellilä oli lukenut poikiensa kanssa niin
+kauan, että sekä opettaja että oppilaat olivat väsyksissä, sanoi hän:
+Tämä nyt jo saa riittää täksi erää. Entä jos tästä lähtisimme
+kävelemään.
+
+-- Se olisi kovin hupaista, lukeminen tuntuikin oikein raskaalta jo, kun
+niin kovin halusin päästä tuonne ulos.
+
+-- Kun et sanonut olisinhan saattanut aikaisemmin lopettaa ja jatkaa
+pitemmän aikaa iltapäivällä.
+
+-- Enhän minä kehdannut olla väsyksissä, kun setäkin, vanha mies, jaksoi
+kysellä ja neuvoa meitä.
+
+-- Ennen, kun olin sinun iälläsi, hämmensi äitini sokerikaakkua, ja minä
+surkuttelin häntä, kun hänen kätensä heilui niin ahkeraan. Mutta hän
+vakuutti, ettei hän ollenkaan väsynyt; vaan kun minä pyysin, että hän
+edes vähän aikaa antaisi minun hämmentää, niin hän hymyili ja sanoi,
+etten sitä kauan tekisi. Minä rupesin hämmentämään; ja vähän ajan
+kuluttua oli käteni niin kankea, etten millään olisi tasaisesti
+jaksanut työtäni jatkaa. Kun sitten ihmettelin miten hän, joka oli
+vanha, saattoi tuota työtä tehdä yhtä mittaa koko tunnin ajan, niin hän
+vastasi: "tottumus sen tekee". Samati on tässä minun laitani. Olemmekin
+lukeneet nyt tavattoman kauan, mutta luku-aikamme läheneekin jo
+loppuansa suurin askelin. No, Sakki, kaiketi sinäkin olet iloinen, kun
+pääset ulos?
+
+-- Olen kyllä, täällä on niin paljo katseltavaa, josta on hauska kertoa
+tädille ja kirjoittaa kotia. Mutta kyllä lukeminen sentään on hauskinta.
+
+-- Niin, tuo Sakki on aina ollut tuollainen. Kyllä minäkin nyt jo luen
+mielelläni, mutta onhan sentään paljon hauskempi olla ulkona, kuin ilma
+on kaunis.
+
+-- Luulisinpä sitä. Mihinkä päin nyt lähdemme? Te saatte määrätä!
+
+-- Lähdetään eteläsatamaan, siellä on niin paljo laivoja ja niitä minä
+kovin mielelläni katselisin. Ja sitten menisimme Kaivopuiston
+kallioille, siellä näemme meren, oikein aavan meren. Oi, kuinka siellä
+on kaunista! Oikein lentää tahtoisi.
+
+-- Niin, taikka Kaisaniemen rantaan, siellä on niin hiljaista ja
+kaunista, -- sanoi Sakki.
+
+-- No kummanka mieltä nyt noudatan? -- kysyi rehtori hymyillen.
+
+-- Kyllä Kaivopuistossakin on kaunista, lähdetään vain sinne, --
+kiirehti Sakki sanomaan.
+
+-- Satamasta sinä ehkä et välitä?
+
+-- En, mutta Jojun mielestä se on hauskin paikka. Tavallisesti hän saa
+jäädä sinne yksin, sillä ei minua haluta siellä seisoa niin kauan, kuin
+Joju laivoja tarkastelee.
+
+Rehtori meni ulos poikiensa kanssa.
+
+-- Oletko, Joju, useinkin käynyt laivoja katselemassa?
+
+-- Olen.
+
+-- Vai niin. Mikä se niissä sinua miellyttää?
+
+-- Kaikki! Purjeet, touvit ja mastot. Siellä saa mielin määrin kiivetä,
+vaikka kuinka korkealle.
+
+-- On tuo Joju niin tarkkaan pannut mieleensä joka nuoran ja koko
+aluksen, että hän sen aivan osaa paperille piirtää.
+
+-- En ole tietänytkään, että sinä sellainen laivojen ihailija olet.
+Mutta entä jos kiivetessäsi putoaisit mereen...
+
+-- Minäkö? Johan nyt! Totta kai köydet niin vahvoja ovat, että minun
+kannattavat.
+
+-- Ei köydet katkea, mutta sinun kätesi ja voimasi saattaisivat pettää.
+
+-- Ei, älkää luulko.
+
+He olivat nyt ennättäneet rantaan, ja Joju riensi oitis erääseen
+kolmimastoiseen laivaan, jossa laivamiehet näkyivät tuntevan hänen.
+
+-- Noh, mastoonko jälleen? -- kysyi eräs merimies.
+
+-- Tottakai, -- vastasi Joju, sylkäsi käteensä ja kapusi oravan tapaan
+mastoon ja sieltä laivaköysiä myöten toiseen mastoon ja sitte alas
+jälleen.
+
+-- Poika todellakin tekee nuot temput kuten paras merimies. Ei sinua
+maalla tarvita, tule pois merelle vain, -- sanoi eräs merimies.
+
+-- Minun täytyy käydä koulua, -- vastasi Joju.
+
+-- Joju, tule pois jo, -- huusi rehtori, ja Joju tuli käskyä totellen,
+mutta hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat, kun hän kertoi,
+miten hauskaa oli kiivetä.
+
+-- Joju kyllä halukkaammin menisi merelle kuin kävisi koulua, -- sanoi
+Sakki.
+
+-- Niin menisinkin, kun setä vain laskisi.
+
+-- Poika parka, ei siellä niin hauskaa olisi, kuin nyt luulet. Siellä
+kovat myrskyt pauhaavat, joten aallot pian tuollaisen tottumattoman
+laivan kannelta viruttaisivat pois. Ajatteleppas vain, kun laiva keinuu
+kuin pieni lastu tuolla suurella valtamerellä, missä ei näy muuta kuin
+taivas ja vesi.
+
+-- Ei lastullakaan ole mitään hätää, ei se mene pohjaan eikä kaadu.
+
+-- Niin, mutta laivoja joutuu joka vuosi haaksirikkoon.
+
+He tulivat kaivopuistoon ja läksivät kallioille, missä aava meri näkyi
+ja raitis tuuli puhalteli. Rehtori istui eräälle lavitsalle ja nojasi
+leukaansa valkonuppista keppiänsä vasten, jota hän molemmin käsin piteli
+kiinni. Hän näytti miettiväiseltä eikä näkynyt katselevankaan luontoa.
+
+Sakki istui rehtorin viereen, ja hänen silmänsä katsoivat uneksien kauas
+etäisyyteen. Tuo aava näkö-ala tuntui hänestä kovin suurenmoiselta, ja
+hänen mieleensä syntyi monenmoisia ajatuksia, epäselviä tulevaisuuden
+kuvia, jotka vielä olivat ikään kuin usvaan verhoittuina.
+
+Mutta Jojulla ei ollut aikaa istua; hän hyppeli paikasta paikkaan ja
+katseli säihkyvin silmin merelle, huutaen tuon tuostakin riemastuneena:
+Tuossa tulee höyry-alus, oi, kuinka se on kömpelö noitten
+purjeveneitten rinnalla! Kas tuossa näkyy suuri alus, oikea
+kolmimastoinen, varmaan se on kolmimastoinen. Ei se tulekkaan, se menee.
+On se vain jalo kapine! Oi sentään, kun pääsisi tuonne kauas, kauas,
+näkemään, mitä siellä merien takana on.
+
+-- Noilla laivoilla, jotka kauan ovat merellä, saa usein pahennutta
+ruokaakin, ei siellä niin hyvä oltava ole kuin luulet, -- sanoi Sakki
+hymyillen.
+
+-- Totta heillä on perunoita ja silakkaa. En vielä ole niin pilaantunut,
+etten huonoonkin tyytyisi. Enköhän pääsekkin merelle?
+
+-- Enhän olisi suonut sinun merimieheksi rupeavan, mutta jos sinulla
+siihen todellakin on taipumusta, niin en tahdo sinua estää siksi
+tulemasta. Mutta usein lapset mielivät joksikin, johon he jäljestäpäin
+eivät tyydykkään, he kun eivät vielä ymmärrä, mitä tahtovat. Siis olen
+minäkin päättänyt, että sinun pitää muutaman vuoden käydä koulua, eli
+siksi, että ripille pääset. Koulu on sinulle suureksi hyödyksi, ja sitä
+paitsi sitten paremmin tiedät, mihin haluat. Mutta mennään nyt jo kotia,
+Eriika siellä odottaa päivälliselle.
+
+Iltapäivällä rehtori jälleen jatkoi lukemista poikien kanssa. Tätä vielä
+kesti pari viikkoa, ja sitten tuli päivä, jolloin pojat saivat mennä
+tutkintoansa suorittamaan.
+
+Molemmat pääsivät toiselle luokalle, ja entisistä marjapojista oli siis
+tullut koulupoikia.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Kirkkaana kuin peili oli jää pohjois-sataman luistinradalla, ja
+luistelijoita tuli ehtimiseen. Siellä niitä näkyi neitosia ja herroja,
+koulutyttöjä ja poikia. Kaikki kiitivät kevyesti, ikäänkuin ilmassa.
+Siellä näkyi kirjavia pukuja, komeita ja kehnompia, kauniita, nahalla
+reunustettuja luistinpukuja, ja neitosten kaulassa pitkiä siepuroita,
+joittenka päät heiluivat sinne tänne. Kaikki luistelijat näyttivät
+reippailta ja punaposkisilta. Istuinlautoja oli radalla siellä täällä,
+ja tuon tuostakin joku tyttö istahti laudalle ja joku herra tahi poika,
+kuinka kulloinkin sopi, polvistui hänen eteensä, asettaaksensa luistimet
+hänen jalkaansa.
+
+Eräs tyttöparvi oli vain kävelemässä radalla. Heillä ei ensinkään ollut
+luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: --
+Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän
+kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä.
+
+-- He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin,
+mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla. Olen
+minä sentään joskus nähnyt rehtorin täällä.
+
+-- Elsa Hiltunen puolustaa aina Solmiaa, mutta minun mielestäni hänen
+tulisi olla enemmän kumppaniensa kanssa.
+
+-- Minä pidän hänestä paljon ja tunnen hänen myöskin paremmin kuin sinä,
+me kun neljä vuotta olemme istuneet vieritysten, eli aina siitä asti,
+kun hän kouluun tuli. Solmia on vakava tyttö, hän lukee ahkeraan, ja
+sitten hän tahtoo, kun hänellä on aikaa, olla tätinsä ja enonsa
+huvitteena. Hän ei sitä paitsi tahdo paljon tuttavia siitä syystä, että
+se häiritsisi noita vanhoja, jotka ovat hiljaiseen elämään tottuneet.
+
+-- Kauniilta kuuluu...
+
+-- Naima Vuori ei milloinkaan ole hyvä, kun Solmiasta puhutaan.
+
+-- Mitä minä hänestä välitän, kyllä hän minun puolestani saa hyvä olla.
+Mutta minä en pidä tytöistä, jotka kävelevät aina kavaljeerien kanssa.
+
+-- Sinäkö? Ohoh!
+
+-- Niin minä, mutta minun on vilu ja minä lähden nyt kotia.
+
+-- Laina ei ainakaan minua jätä; etkö jää tänne kanssani? -- kysyi Elsa
+eräältä toverilta.
+
+-- Totta kai, täytyyhän tässä katsella, miten parhaat luistelijamme
+luistelevat.
+
+Radan päässä oli hakomaja, ja Solmia meni sinne panemaan luistimia
+jalkaansa. Sakki ja Joju aikoivat auttaa häntä, mutta hän vastasi: --
+Kyllä minä itsekkin saan ne jalkaani, menkää te vain pois.
+
+Pojat riensivät hekin asettamaan luistimet jalkoihinsa, ja sitten
+kiitivät iljannetta pitkin. Radalla kävelijät vain osottivat heihin ja
+sanoivat: "katsokaa rehtorin poikia".
+
+Elsa Hiltunen oli juossut tervehtimään Solmiaa, ja Naima Vuori oli
+myöskin vielä radalla, sillä hän oli kuitenkin utelias näkemään rehtorin
+poikien luistelua. Ne olivat jo radan toisessa päässä, kun Solmia lähti
+kiitämään.
+
+Tyttö luisteli tottuneesti ja varmasti, olipa ikään kuin pieni perhonen
+olisi siellä kevyesti lennellyt. Rehtorin kasvatit tulivat häntä
+vastaan, ja nyt luisteltiin yhdessä sekä tehtiin kaikenmoisia
+taidetemppuja. Joju varsinkin osasi erittäin sievästi luistella
+"ytterkanttia," y. m.
+
+Kun Solmia oli vähän aikaa luistellut, tuli hän Elsa Hiltusen luo ja
+kysyi, lähtisikö hän jo pian radalta pois. -- Minä en joudu kauan täällä
+viipymään ja tulisin halusta kanssasi.
+
+-- Kyllä, me aioimme jo äsken mennä pois, mutta sitten kuin te tulitte,
+niin tahdoimme nähdä teidän luistelevan. On niin ihmeen hauskaa
+katsella, kun joku oikein hyvin luistelee.
+
+Naima Vuori tuuppasi Elsaa kylkeen ja loi häneen nuhtelevan katseen.
+
+-- Ei meidän luistelumme katselemista ansaitse, -- sanoi Solmia, --
+paitsi Jojun, hän todellakin tekee sitä taidokkaasti.
+
+Hän kiisi vielä kerran radan toiseen päähän sanomaan Sakille, että hän
+aikoi mennä toveriensa kanssa pois.
+
+Sillä välin Naima Vuori nuhteli Elsaa siitä, että hän oli kiittänyt
+Solmian luistelua. -- Kyllä hän vain tarpeeksi tietää, että häntä
+ihaillaan, -- virkkoi Naima.
+
+-- Sitä en ensinkään luule, -- sanoi Elsa.
+
+Solmia palasi radalta ja ilmoitti, että pojatkin aikoivat tulla kotia.
+Luistimet hän otti jalastaan, ja sitte oltiin valmiit lähtemään.
+
+Pian Joju ja Sakki heidän saavuttivat, ja vilkkaasti keskusteltiin
+matkalla.
+
+Joju kertoi koulusta kaikenlaisia kaskuja ja omasta elämästäänkin yhtä
+ja toista, miten hän oli ollut sanomalehtipoikana ja koetellut
+monenmoista lyhyessä elämässään. Kertoipa vielä, miten hänen teki mieli
+merelle, mutta setä Mellilä oli aina ollut sitä vastaan ja vaatinut
+häntä lukemaan siksi, kunnes tulisi kuusitoistavuotiaaksi. -- Jos
+silloin vielä haluttaa lähteä, niin saan mennä. Nyt keväällä siis pääsen
+tuonne avaraan maailmaan!
+
+-- Hirveätä aivan! -- huudahti Naima.
+
+-- No, en tiedä, mitä hirveätä se olisi, päin vastoin.
+
+-- Ajatelkaa noita myrskyjä merellä!
+
+-- Saattaa niitä vaaroja olla joka paikassa, -- sanoi Solmia, ei se
+mielestäni mitään olisi sen vuoksi, mutta vanhan sedän ja tädin vuoksi,
+jotka niin kovin häntä kaipaisivat.
+
+-- Niin, he tahtoisivat minua pyrkimään voimistelunopettajaksi.
+
+-- No sehän on niin reipasta ja uljasta, ja tehän kuulutte voimistelevan
+niin mainiosti. -- Naima kuiskasi eräälle sivutoverilleen: -- Ai, kuinka
+tuo tumma on sööti! -- Hän oli sitä kuiskaavinaan, mutta hyvin Joju sen
+kuitenkin kuuli, ja hän sanoi:
+
+-- Kuka raukka se sööti on? Semmoinen poika on hyvin imelä, jota voi
+söötiksi sanoa.
+
+Tähän eivät tytöt mitään vastanneet.
+
+He olivat nyt tulleet eräälle kadulle, jossa heidän tuli erkaantua
+toisistaan. Rehtorin pojat ja Solmia sanoivat hyvästit seuralaisilleen
+ja lähtivät kotia.
+
+-- Joju, mitenkä saatoit tuolla tavalla puhua, etkö nähnyt miten Naima
+kävi punaiseksi, -- sanoi Sakki.
+
+-- Minäkö siitä olisin välittänyt, ei tarvitse tyttöjen tulla minua
+arvostelemaan, yhtäkaikki minulle, olenko Naiman mielestä makea vai
+hapan.
+
+-- Olenhan minä monta kertaa sanonut, kun olet tehnyt minulle jonkun
+palveluksen, että sinä olet ollut hyvä, etkä sinä ole koskaan suuttunut.
+
+-- En, se on aivan toista. Muistan minä senkin vielä, kun sinä siellä
+pappilassa ennen marjapoikana ollessani sanoit, kun minä tuhmasti
+kiroilin, että kyllä luulit minun lakkaavan pahasta tavasta, sekä että
+minusta tulisi kelpo poika. Se sana, näes, auttoi minua jättämään pois
+tuon pahan tavan.
+
+He tulivat nyt kotiportille, mutta Joju sanoi vielä lähtevänsä
+vanhempiansa katsomaan. Sakki ja Solmia menivät sisälle, ja Eriika täti
+kutsui heitä kammariinsa kahville. Rehtori istui siellä jo ennaltaan.
+
+-- Minnekkä Jojun jätitte? -- kysyi rehtori.
+
+-- Hän meni vanhempiansa katsomaan.
+
+-- Onko täti käynyt Jojun entisessä kodissa? -- kysyi Solmia.
+
+-- Olen, mutta en nyt moneen kuukauteen.
+
+-- Eikö täti menisi? Minä olin äitini kanssa usein sellaisissa köyhissä
+kodeissa maalla, ja tulisin halusta tädin kanssa.
+
+-- Mitä sinä, pikku perhonen, siellä tekisit, paras että Eriika ja minä
+menemme.
+
+-- Mutta kyllä te otatte minun mukaanne! Äiti sanoi, että lapsesta jo
+pitää oppia tuntemaan köyhien elämää.
+
+-- Antaa tytön tulla.
+
+-- Joju on aina kovin surullinen, kun hän palaa vanhempiensa luota, --
+sanoi Sakki. -- Viimein kun hän sieltä tuli, niin hän sanoi: "jos
+pääsisin merelle ja saisin niin paljo rahaa kokoon, että saattaisin
+ostaa pienen maatalon, niin asettaisin isäni ja äitini sinne, heidän
+elämänsä täällä on kovin kurjaa..."
+
+Juuri kuin tätä puhuivat, tuli Joju kotia.
+
+Eriika täti havaitsi heti, että pojan muuten iloiset silmät nyt
+näyttivät kovin totisilta. Hän silitteli Jojun mustia kiharoita, sanoen:
+-- Kaasin sinulle oikein täyden kupillisen kahvia, sillä kyllä se nyt
+varmaan hyvältä maistuu, kun olet luistelemassa käynyt.
+
+Joju kiitti vain, joi ja läksi kammariinsa.
+
+Hetken perästä hän meni setänsä huoneeseen ja pani oven kiinni
+jälkeensä.
+
+-- No, mitä pojallani nyt on sanottavaa?
+
+-- Minä kävin äsken vanhempieni luona. Siellä oli silloin heidän
+huoneittensa omistaja vaatimassa vuokraansa. Hän oli juovuksissa. Isä
+pyysi häntä odottamaan vähän aikaa, mutta silloin mies julmistui, otti
+tuolin ja aikoi lyödä isää, mutta minä karkasin häneen kiinni, ja
+töyttäsin hänet ulos ja menin itse myöskin samalla. Hän lupasi valittaa
+rehtorille, mutta täytyihän minua mennä apuun, kun hän aikoi lyödä
+isää.
+
+-- Minä lähden oitis sinne. On tämä vähän paha asia, mutta koetetaan se
+selittää.
+
+Rehtori meni Eriikan luo. -- Kuuleppas, Eriika, onko pakarin takana
+oleva suuri kammari teille välttämättömästi tarpeellinen?
+
+-- Ei, siellä on tyhjiä puu-astioita, jotka yhtä hyvin saattaisivat olla
+suuressa vajassa.
+
+-- Hyvä! Minä aion nyt mennä tuomaan sinne hyyryläisiä.
+
+-- Se on aivan epäkunnossa!
+
+-- Sama se, he saavat laittaa itsellensä kuntoon. En aio noilta
+vuokraajiltani ottaa mitään vuokraa, mutta rehellistä työtä aion hankkia
+heille, ja sitä heidän pitää kohtuullisesta palkasta tehdä. Minä lähden
+nyt Jojun vanhempien luo, ja toimitan heidät tänne.
+
+Rehtori meni, ja kun hän tuli Matin asunnon luo, oli huoneitten omistaja
+jälleen oven takana räyhäämässä.
+
+-- Mitä menoa täällä pidetään?
+
+-- Menoako? Nuot ovat minun huoneeni, eikä minua lasketa sisälle.
+
+-- Totta kai teitä sisälle lasketaan omiin huoneisiinne. Se on selvää.
+Vaimonne ja lapsenne kaiketi siellä asuvat, koska ne teidän huoneenne
+ovat.
+
+-- Ei ikään, vaan nuot vuokraajaroistot, jotka eivät mitään maksa.
+
+-- Vai vuokraajat. Kyllä ne maksavat. Olen rehtori Mellilä ja maksan
+näitten vuokran, mutta en ollut oikein selvillä siitä, koska se oli
+maksettava.
+
+-- Mellilä, rehtori Mellilä. Te siis olette sen pojan isä, joka täällä
+äsken oli?
+
+-- Kasvatti-isä, niin olen.
+
+-- Suokaa anteeksi, ei minulla mitään kiirettä ole...
+
+-- Kyllä jokainen omansa tarvitsee. Ja kun tässä nyt on kerran teillä
+ollut syytä tyytymättömyyteen, niin on paras, että he muuttavat.
+Aukaiskaa ovi, siellä, rehtori Mellilälle!
+
+Ovi avattiin. Rehtori tiedusteli, mitä huoneen omistajalle tuli maksaa,
+ja suoritti sen heti.
+
+-- Nyt saatte oitis muuttaa minun luokseni, -- sanoi hän Matille, joka
+näytti tästä olevan kovin kiitollinen; mutta Miina ei tahtonut asiaa
+oikein käsittää, ja näyttipä siltä, kuin muutto ei häntä oikein olisi
+miellyttänyt.
+
+-- Kyllä he olisivat saaneet asua täällä, aivan mielelläni olisin
+antanut heidän asua, mutta...
+
+-- Ei, kyllä se sopii varsin hyvin, että muuttavat, -- sanoi rehtori. --
+Täällä on hevoset ja rattaat, asettakaa niihin, mitä teillä on, ja
+ajakaa minun talooni. Siellä on teillä vapaa asunto.
+
+Isäntä kävi vähän noloksi ja näytti hämmästyneeltä, mutta Matti ja hänen
+vaimonsa muuttivat vielä samana päivänä rehtori Mellilän suureen
+pakarikammariin.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+-- Kapteeni Malm pyytää tavata rehtoria, -- sanoi Leena, joka raotti
+rehtorin ovea.
+
+-- Jasoo, jasoo, käske häntä tulemaan sisälle.
+
+-- Hyvää päivää! Miten sinä täällä jaksat?
+
+-- Päivää päivää! Jumalan kiitos, kyllä minä yleensä olen hyvin voinut,
+mutta tänään luuvalo ristiluissani minua niin on vaivannut, etten voinut
+tulla luoksesi, ja minulla oli sinulle puhuttavana tärkeä asia, jota en
+tahtonut tuonnemmaksi jättää. Suo nyt anteeksi, että sinua tänne
+vaivasin!
+
+-- Älä, veikkonen, tuollaisista kursaile, kävelinhän tänne aivan
+mielläni. Annappas kuulla asiasi nyt.
+
+-- Joju poikani tahtoisi merelle, enkä minä voi sitä vastustaa, kun
+näen, miten hartaasti hänen mielensä tekee sinne. Se kaiketi on hänen
+uransa täällä maailmassa. Mutta minä pyytäisin, että sinä hänen ottaisit
+laivaasi ja antaisit hänelle sekä teoreetistä että käytännöllistä
+opetusta. Sinähän lähdet keväällä matkalle?
+
+-- Lähden. Mielelläni otan hänen mukaani. Aivan se on viisaasti tehty,
+että annat pojan tulla, koska hänellä on siihen halua. Kyllä minä
+hänestä huolen pidän sen mukaan, mitä minä voin. Jumalan suojeluksen
+allahan ollaan niin maalla kuin merellä.
+
+-- Ollaan niin, mutta minä tulen kaipaamaan häntä paljon.
+
+-- Maailmalle he tulevat, jos mihinkä virkaan rupeavat. Huono se lintu,
+joka ei pesäänsä edemmäksi voi lentää.
+
+-- Onhan se niin. Kentiesi hän saa tarpeensa merimatkoista ja viihtyy
+sitten omassa maassa.
+
+-- Niin, no, olenhan minäkin väliin koko vuoden kotona, aina sen mukaan,
+kuin soveliaaksi näen.
+
+Eriika tuli sisälle. Rehtori kertoi, että kapteeni Malm oli luvannut
+ottaa Jojun laivalleen.
+
+-- Kyllä täällä taas elämä hiljaiseksi käy, -- sanoi rehtori, -- kun se
+poika pois tulee. Olin aina siinä toivossa, ettei hän enään merelle
+haluaisi, kun hän muutaman vuoden kävisi koulua, mutta huomasin piankin,
+että hän luki vain, kun hänen sitä täytyi tehdä. Hän on kuitenkin hyvin
+mennyt eteenpäin, sillä hän on älykäs poika, vaikkei niin perusteellinen
+kuin Sakki.
+
+-- Helläsydämminen hän on, mutta vähän vallaton. Sakki, sitä vastoin on
+tavattoman vakaa, -- sanoi Eriika.
+
+-- Heidän lapsuutensa on ollut ihan erilainen. Sakki on totutettu
+vakaaseen työhön pienestä asti, ja se on painanut leimansa hänen
+luonteeseensa. Joju sitä vastoin on saanut kuljeskella
+tyhjäntoimittajana, mutta hänen vilkas luontonsa on vaatinut häntä
+toimimaan, ja onni on, ettei hän joutunut pahoihin tapoihin, vaan käytti
+älyänsä harjoittaakseen voimiansa ja tehdäkseen kaikemmoisia viattomia
+kujeita. Rehellinen ja tunnollinen hän myöskin on. Minun täytyy myöntää,
+että hän on minulle vielä rakkaampi kuin Sakki, kentiesi sentähden, että
+hän enemmän on ollut minun apuni tarpeessa. Sakki on sellainen poika,
+että hänestä aina olisi tullut kelpo mies, sielläkin, missä hän oli,
+vaikka hän kentiesi olisi joutunut toiselle uralle, mutta Jojun olisi
+melkein ollut mahdoton pysyä kelvollisena sellaisissa oloissa, joissa me
+hänen tapasimme.
+
+-- Olen minä täällä joskus nähnyt nuot pojat, mutta niin hätimiten,
+etten tosiaankaan heitä tunne.
+
+-- He tulivat juuri äsken kotia, -- sanoi Eriika, -- menenkö heitä
+käskemään tänne?
+
+-- Kyllä.
+
+Hetken perästä tulivat Joju ja Sakki, ja Eriika esitteli heitä kapteeni
+Malmille.
+
+-- Joju, -- sanoi rehtori, -- nyt olen puhunut kapteeni Malmille, että
+sinä haluat merelle. Kesäkuun lopulla hän on valmis ottamaan sinun
+mukaansa.
+
+-- Kiitoksia, setä! Kyllä merelle olen hartaasti toivonut aina siitä
+asti, kuin täällä satamassa ensi kerran laivoja näin, -- sanoi poika, ja
+hänen ruskeat silmänsä välähtivät innosta.
+
+Kapteeni Malm katseli mielihyvällä tuota hartevaa, soreaa,
+kuusitoista-vuotiasta nuorukaista ja taputti häntä olalle, sanoen: --
+Toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä. -- Sakkiin kääntyen hän sitten
+kysyi: -- Miksikä tämä nuorukainen aikoo? Nuot syvämietteiset silmät
+osottavat, että olisit liiaksi miettiväinen merellä myrskyissä
+matkustamaan, sillä siellä täytyy olla käytännöllinen sekä aina virkku
+ja valpas.
+
+-- En minä sinne mielisikään. Mahdollisesti sentään joskus merien
+taakse, päästäkseni väljemmille aloille tietoja tutkimaan. Vastaiseksi
+on minulla täällä kyllin työtä.
+
+Kapteeni sanoi itsellään olevan kiirettä pois ja jätti hyvästi.
+
+Jojun vastainen ura oli siis päätetty.
+
+Kun kapteeni oli mennyt, tuli Solmia sisälle ja kuiskasi jotakin Eriikan
+korvaan. Eriika noikkasi, ja tyttö meni jälleen, ja näyttipä siltä, kuin
+hänellä olisi ollut koko valtiosalaisuus tiedossaan. Hetken perästä hän
+tuli takaisin ja pyysi, että eno ja täti sekä pojat tulisivat
+pakarikammariin. Matin Miina kutsui kahville, sillä nyt oli Miinan
+päivä.
+
+He läksivät kaikin, ja miten hämmästyivätkään, kun huone oli ihan puhdas
+ja siisti! Solmia oli saanut Eriika tädiltä vanhat uutimet, jotka hän
+itse oli parsinut ja jotka Leena sitten oli tärkännyt ja silittänyt. Nyt
+näyttivät ne niin siistiltä ja puhtailta akkunassa. Pöydällä oli
+valkoinen liina ja sen päällä Jojun antama Uusi Testamentti, johon hän
+oli kirjoittanut äitinsä nimen. Kahvin ja nisuleivät oli Eriika
+lahjoittanut. Eräs vanha rikkinäinen keinutuoli oli myöskin laitettu
+kuntoon, paikattu ja maalattu ja annettu sitten Miinalle. Siihen muija
+oli nähtävästi ihastunut. Matti kumarsi ehtimiseen ja siunasi rehtoria
+ja Eriika neitiä kaikesta hyvästä.
+
+-- En olisi uskonut, että näin rauhallista kotia vielä olisin saanut, --
+sanoi ukko.
+
+Miina näytti yleensä siltä, kuin hän olisi enemmän pitänyt entisestä
+elämästään, mutta siitä ei kukaan välittänyt. Kaikki krouvaaminen oli
+jyrkästi kielletty, ja kulkijoita eivät saaneet ottaa luoksensa, ei
+minkäänlaisia. Miina kyllä ensin puhui vähän muuttamisesta, mutta kun
+ukko piti sitä pelkkänä mielettömyytenä, he kun saivat vuokratta
+rehtorilla asua, niin Miina sanoi, ettei toisten niskoilla oleminen
+häntä miellyttänyt. Matti ei ottanut kuullakseenkaan vaimonsa puhetta,
+hän kun oli kovin kiitollinen ja ihastunut oloonsa. Mutta vähitellen
+Miinakin tottui siivompaan elämään.
+
+Siellä nyt kun oli katseltu, miten kaikki oli kunnossa Matin huoneessa,
+ja ruvettu kahvia juomaan, jota Solmia hyvin taitavasti kaasi kuppeihin,
+alkoi rehtori kertoa Jojun merelle menosta ja kyseli, mitä hänen isänsä
+siitä piti.
+
+-- Mitäpä minä siihen sanoisin, kyllä rehtori parhain tietää, mikä ala
+hänelle sopivin on, -- vastasi Matti.
+
+-- Niin, antaa mennä vain, -- virkkoi Miina, -- hyvä se on, kun nuorena
+pääsee maailmaa kokemaan. Noin kuudentoista-vuotiaana minä itsekkin
+maailmalle kodistani lähdin. Onhan se sentään hauskaa, kun lapsensa
+siihen mittaan saa, että ihmisiin kelpaavat.
+
+-- Hm, -- sanoi rehtori.
+
+-- Mutta sen tiedän vain, että Jojua tulee kovin ikävä, kun hän lähtee
+pois; ja sitten tulee se pimeä syksykin vielä, -- sanoi Solmia.
+
+-- Kyllä syksy pian menee, kun koulussa on, tuskin sinä minua
+muistatkaan. Mutta minä kirjoitan teille sieltä maailman ääriltä.
+
+Joju oli iloinen vain, ajatellessaan noita merentakaisia, kaukaisia
+maan-osia, ja mitä kaikkea hän siellä saisi nähdä.
+
+Kun kahvi oli juotu, nousi rehtori istualta ja sanoi hyvästi. Kaikki
+muut seurasivat hänen esimerkkiänsä. Poikien täytyi myöskin mennä
+läksyjänsä lukemaan.
+
+Kun olivat tulleet pois ja Eriika oli istunut huoneeseensa, kuuli hän,
+että joku nopein askelin tuli hänen kammariinsa, ja samassa hän jo
+tunsi, miten Jojun vankat käsivarret kietoutuivat hänen kaulansa ympäri.
+
+-- Kiitoksia, täti, kaikesta hyvyydestänne minua kohtaan taas tänäkin
+päivänä, -- sanoi Joju, ja hänen tummat, samettimaiset silmänsä
+kiilsivät kosteina. Hän ymmärsi kyllä, että hänen tähtensä Eriika oli
+hänen äidilleen osottanut hyvyyttä.
+
+Eriika noikkasi vain ja katseli äidillisen lempeästi kiitollista poikaa.
+
+Toukokuun loppupäivät kuluivat nopeasti, ja Solmia oli vapaa lähtemään
+kesälomalle.
+
+-- Koska minä sinun jälleen näen? -- kysyi hän Jojulta. -- Olen kentiesi
+jo koulusta poissa, kun tulet takaisin...
+
+-- Niin, ja silloin et ole enään pikku Solmia, vaan täysikasvuinen
+neiti.
+
+-- Ja sinä olet harteva, partainen merimies. Kummallista!
+
+-- Enhän vielä kolmen vuoden päästä niin mahtane vanhentua.
+
+-- Ei, kyllä me vain sinun silloin tunnemme samaksi Jojuksi kuin nytkin,
+-- vakuutti Sakki.
+
+-- Käytkö edelleenkin, Solmia, katsomassa vanhempiani? -- kysyi Joju.
+
+-- Tietysti minä sen teen, ja Sakki myöskin.
+
+-- Lukisitko heille myöskin? -- sanoi Joju hiljaa, ikään kuin hän olisi
+pelännyt pyytävänsä liikoja.
+
+-- Kyllä aivan varmaan. Tätikin auttaa meitä muistamaan, mitä me kyllä
+mielellämme teemme.
+
+Sinä aamuna, jona Solmian piti lähtemän, oli Eriika täti kasvattipoikien
+kanssa aikaisin aamulla torilla. Pojat ostivat kumpikin vähäisen kauniin
+kukkavihon, ja torilta palatessa poikkesi Eriika täti Brondinille ja
+osti sieltä pussillisen torttuja. Kotona sitten kaikki lahjoitettiin
+Solmialle. Täti antoi hänelle makeispussin evääksi, ja pojat
+kiinnittivät kukkavihot hänen päällystakkiinsa.
+
+Rehtori katseli heitä, sanoen: -- Vai niin, kaikki muut ovat nyt
+antaneet sinulle lahjoja, paitsi vanha enosi. Enhän minä tuollaisia
+enään keksi, mutta rakas olet minulle kuitenkin, oma pikku nupukkani!
+Sano terveisiä sisarelleni ja langolleni sekä siskoillesi. Jumala
+kanssasi olkoon!
+
+-- Kiitoksia eno, kiitoksia kaikki!
+
+Sitten lähdettiin vielä rautatielle saattamaan. Pian oli Solmia muitten
+toverien joukossa junalla, joka viheltäen lähti poispäin.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Vuodet vierivät eteenpäin. Joju oli jo kaksi vuotta ollut merellä ja
+tuon tuostakin kirjoittanut kotiinsa. Rehtori häntä kovin kaipasi,
+varsinkin kesällä, jolloin Sakki aina jonkun ajan vietti kotona
+vanhempiensa luona. Nyt oli rehtori jälleen saanut Jojulta kirjeen,
+jossa hän ilmoitti, että hän kentiesi jo vuoden päästä pääsisi Suomeen,
+ja sitten hän jäisi talveksi kotiin lukemaan. Kun ukko tuon uutisen
+näki, ei hän malttanutkaan enään jatkaa lukemistansa, vaan riensi
+Eriikan luo.
+
+-- Eriika, tuleppas kuulemaan, mitä Joju kirjoittaa.
+
+-- Tuleeko hän kotiin? Onko hän terve?
+
+-- No, kuuleppas nyt:
+
+      Setä rakas!
+
+Nythän olen suuressa maailman kaupungissa New-Yorkissa, ja olen täällä
+mielestäni niin pienen pieni, niin yksinäinen ja koditon. Mutta kun
+rakkaan setäni kanssa saan jutella kaikesta, mitä olen nähnyt ja saanut
+kokea, niin olen taas ikään kuin teitä lähempänä. Ennen tänne tuloamme
+saimme Atlantilla koetella, miten se vihoissaan vyöryää ja hyrskyy.
+Kyllä me silloin olimme kovin heikot, mutta ihmeen juhlallista oli nähdä
+tuota suuremmoista näytelmää merellä. Kapteeni ja vanhat tottuneet
+merimiehet olivat erinomaisen tyvenet. Heidän vakavista muodoistaan vaan
+näki, että vaara oli tarjona. He toimivat kiireesti, mutta
+maltillisesti. En minäkään yhtään pelännyt. En tiedä, mistä se tuli,
+että aivan levollisesti saatoin jättää itseni Jumalan haltuun. Mutta kun
+sitä myrskyä vielä ajattelen, niin ihmettelen, että todellakin kuivalla
+maalla olemme.
+
+Täällä on paljo katseltavaa, mutta en niitä kaikkia tässä kirjeessä voi
+luetella, emmekä vielä ole niin kauan kaupungissa olleetkaan, että
+olisin joutunut paljoa näkemään. Niistä siis puhutaan toisten. Tahdon
+vain mainita, ettei Helsingin satama mitään ole New-Yorkin sataman
+rinnalla. Täällä on laivoja kaikilta maailman ääriltä, täällä on koko
+metsä laivoja. Ja korkeampana kaikkia mastoja kohoaa suunnattoman korkea
+valotorni. Kertokaa Solmialle, että rautatie New-Yorkissa kulkee
+asuinhuoneitten päällitse. Ihmisiä vilisee kaduilla jos jonkinmoisia,
+aivan mustia villapäisiäkin. Mutta mitäpä näistä kaikista kerronkaan,
+minunhan piti ilmoittaa, että jo kentiesi vuoden päästä pääsen Suomeen,
+ja sitten jään talveksi kotiin lukemaan. Kovin hauskaa se olisi, jos
+pääsisin taas omaisteni luo, vaikka meri-elämä onkin minun oikea alani,
+kyllä siellä on raitista ja reipasta oloa!
+
+Kuinka isä ja äiti siellä kotona voivat? Onko isä vielä jaksanut käydä
+muuraustyössä? Miten itse olette voineet, setä ja Eriika täti?
+Kirjoittakaa pian tänne, en ole pitkään aikaan saanut kirjettä, varmaan
+ovat tiellä joutuneet hukkaan. New-Yorkissa tulemme nyt viipymään, sillä
+laivassa on tehtävä pieniä parannuksia; osottakaa siis tänne kirjeenne.
+
+Sanokaa Solmialle ja Sakille paljo terveisiä! Muistelen hyvin usein
+niitä iltoja, joita yhdessä vietimme Eriika tädin kammarissa. Mikko
+kissa kai on melkoisesti lihonnut, kun on saanut rauhassa unta vetää.
+Leenalle lähetän myöskin paljon terveisiä, olen usein kiitollisuudella
+muistanut häntä, kun minun on täytynyt vetää rikkinäisiä sukkia
+jalkaani, ja ajatellut: olisipa Leena täällä, niin enpä tarvitsisi panna
+parsimattomia sukkia jalkaani.
+
+      Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa
+
+      Joju Veitikkaa.
+
+-- On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle
+kirjoittaa. New-Yorkiin siis meidän tulee kirjeemme osottaa...
+
+Rehtori ei ennättänyt puhua enempää, sillä etehisestä kuului Solmian
+ääni, kun hän huudahti: -- Voi miten hauskaa, ja minä kun en tietänyt
+odottaakkaan!
+
+-- Kuka siellä? Hyvänen aika, tulevat tänne ja minulla on vain yötakki
+ylläni... Sisarenihan se oli, Amaalia!
+
+-- Kuinka täällä voitte? Teki niin mieleni tulla teitä ja Solmiaa
+katsomaan.
+
+-- Istuppas nyt. Olihan se kovin hauskaa, että tulit, -- sanoi Eriika.
+
+-- Ja me kun emme voineet aavistaakkaan, kuka siellä etehisessä Solmiaa
+ilahutti.
+
+-- Äiti oli tullut niin hiljaa, ettei kukaan huomannut, ja kun minä
+astuin etehiseen, niin hän jo oli siellä, ja siksi minä niin
+hämmästyksestä huusin.
+
+Pruustinna kertoi olleensa vävynsä, pastori Palosen luona. -- Se sopi
+hyvin matkaan, -- sanoi hän.
+
+-- Helmillähän on tyttökin, sanoi Eriika.
+
+-- Tulen juuri ristiäisistä.
+
+-- Mikä tytön nimeksi pantiin?
+
+-- Leila.
+
+-- Niin soma nimi.
+
+Sakki tuli myöskin koulusta kotiin ja ihastui, nähdessään pruustinnan.
+
+-- Onko täti Amaalia kuullut mitään kodistani?
+
+-- Olen. Siellä voivat kaikki hyvin. Hannes on nyt, kuten tiedät, meillä
+voutina. Hän on niin kelpo poika. Sanoin juuri, että hänen olisi paras,
+ruveta jonkun suuremman kartanon voudiksi. Mutta tässähän minulla on
+sinulle kirjekkin.
+
+-- No hyvä, että kirjeestä puhuit. Katsokaa, lapset, tässä on kirje
+Jojulta.
+
+-- Ai, saammeko lukea?
+
+-- Kyllä, tuossa on. Solmia saa sen ensin, koska Sakilla on toinen.
+
+-- Voi, miten hauskaa!
+
+Sakki katsoi Solmiaan ja punastui vähän. -- Kylläpä tulitkin iloiseksi.
+
+-- Tietysti, sanoi tyttö aivan levollisesti.
+
+-- Kai maar sinä Jojua olet kaivannut? -- sanoi pruustinna veljelleen.
+
+-- Sanomattomasti! Oli hänestä tosiaan usein vähän huoliakin, kun hän
+oli niin vilkas ja monesti teki ajattelemattomuudessa pieniä urhotöitä,
+jotka eivät koulupojalle sopineet; mutta jos hän olikin pieni
+pilvenhattarani, oli hän myöskin auringonsäteeni, ja häntä kaipaan kuten
+kadonnutta kevätpäivää.
+
+Sakki kysyi, saisiko hän mennä kertomaan Jojun vanhemmille, mitä
+kirjeessä oli.
+
+-- Kyllä, mene vain.
+
+Sakin mentyä sanoi rehtori: -- Poika on pitänyt niin hellää huolta Jojun
+vanhemmista.
+
+-- Vieläkö Marjaniemi tahtoo talonsa myydä? -- kysyi Eriika. -- Olen
+aina toivonut, että veljeni ostaisi sen talon. Siellä saisimme olla
+kesät teidän lähellänne, ja Jojun vanhemmat saisivat asua siellä. Matti
+on jotenkin kelpo mies, hän on vanhastaan tottunut maan työhön, ja
+kentiesi te antaisitte Hanneksen meille, niin panisimme hänen sinne
+vanhan ukon apulaiseksi.
+
+-- No miksi ei, jos siksi tulisi.
+
+-- Kas vain, kun ennätit ennen minua puhua asiasta.
+
+-- Kyllä Marjaniemi aina taloonsa kaupittelee, mutta eipä ole vielä
+ostajaa tullut. Paras, että ryhdytte asiaan.
+
+-- Jos hän sen myy sopivasta hinnasta, niin minä sen ostan, ennenkuin
+Joju kotia tulee. Se vasta ilosanoma hänelle, kun saa kuulla, että hänen
+vanhempansa saavat asua maalla. Joju on aina rakastanut entistä
+kotipaikkaansa, ja se torppa, joka hänen vanhemmillaan oli, sijaitsi
+aivan Marjaniemen rajalla.
+
+-- Mutta mitä Matin-Miina maalle muuttamisesta pitäisi?
+
+-- Luultavasti hän siellä sitten tyytyy, kun saa vanhan muorin päiviä
+pitää, -- sanoi Eriika. -- Hän on sitä paitsi paljon muuttunut
+entisestään, sillä hän oli kovin sairas viime talvena, ja se saatti
+hänen mielensä aivan muuttumaan. Hän on käynyt paljon sävyisemmäksi ja
+kiitollisemmaksi. Ehkä sekin on jotakin vaikuttanut, että Sakki ja
+Solmia tuon tuostakin käyvät heille lukemassa.
+
+Pari päivää pruustinnan oli aikaa viipyä Helsingissä ja se aika kului
+melkein liika pian, sillä täytyihän hänen käydä kuulemassa neiti
+Basilieriä, joka juuri siihen aikaan loisti kirkkaimpana tähtenä
+pääkaupungin taidemaailmassa, pistäytyä valokuvaajalle ikuistettavaksi
+j. n. e.
+
+Kun siis lähtö-aika tuli, matkusti rehtori sisarensa mukana,
+ostaaksensa itselleen kesä-asunnoksi Marjaniemen talon.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Talvi kului erinomaisen pian rehtorin perheen mielestä, sillä heillä oli
+jokaisella paljo hommaa. Rehtori itse matkusti kaupungin ja Marjaniemen
+väliä. Hänellä oli paljo toimimista, asettaessaan asuinhuoneita kuntoon,
+vaikka ne sisustettiinkin mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Siellä oli
+vain valkoiseksi maalatuita pöytiä, sänkyjä ja tuoleja; mutta somaa ja
+siistiä oli kaikki. Matille oli rakennettu tupa, jossa hän vaimoineen
+sai olla itsevaltiaana. Eriika oli veljensä apulaisena kuten ainakin ja
+välihetkinä hän ahkeraan kutoi sukkia Jojulle, jotta pojan ei tarvitsisi
+jalkojansa pistää rikkinäisiin sukkiin.
+
+Sakki oli valmistautunut ylioppilastutkintoonsa, jonka hän jo oli
+kunnialla suorittanut, ja niin oli talvi liukunut pois pikemmin kuin
+saatettiin luullakkaan. Solmia oli myöskin jo päässyt koulusta ja
+lähtenyt kotiinsa.
+
+Kesä teki tuloaan suurin askelin. Lehdet puissa olivat melkein
+täysikasvuiset, aallot loiskivat vapaina, ja laivoja tuli satamaan.
+
+Marjaniemessä oli kaikki kesäkunnossa, Jojua vain odotettiin, jotta
+hänen tultuansa heti lähdettäisiin maalle.
+
+Sakki kulki joka päivä satamassa katselemassa; olihan hauska kävellä,
+kun oli tärkeä työ-askel kunnolla suoritettu ja kun päässään vielä
+alituisesti sai kantaa kaikkien nähtävänä merkkiä siitä, mitä oli
+toimeen saanut... Ei Sakki sitä aivan niin ajatellut, mutta erinomaisen
+hauskalta se lakki vain tuntui juuri nyt, kun se oli niin uuden
+uutukainen ja puhdas...
+
+Eräänä päivänä, kun hän rantaan tuli, kuuli hän huudettavan: "Suuri
+kolmimastoinen laiva laskee ankkuria satamassa".
+
+Se oli kapteeni Malmin laiva.
+
+Sakki ja Joju näkivät jo toisensa, ja hetkinen vielä, niin he jo olivat
+tervehtineet toisiansa.
+
+Nyt oli ilo suuri molemmin puolin, mutta Jojulle varsinkin, sillä kun
+pitkän poissa-olon perästä ensi kerran laskee jalkansa isänmaansa
+manterelle, niin silloin paremmin kuin milloinkaan tuntee, että "oma maa
+on mansikka".
+
+Joju palasi vielä laivaan ottamaan kapineitansa ja asetti ne rattaille,
+ja sitten lähtivät yhdessä Sakin kanssa kotiin.
+
+Rehtorilla oli oikein juhlahetki. Avosylin otettiin kasvattipoika
+vastaan. Ja Joju oli niin onnellinen, että olisi tahtonut syleillä koko
+maailmaa. Vanha Leenakin melkein kirkaisi, niin lujaa Joju hänen kättään
+puristi.
+
+-- Hyvä herra, onpa teidän käsiinne voimia karttunut, -- sanoi Leena.
+
+Sitten Joju aikoi mennä vanhempiansa katsomaan, mutta rehtori selitti,
+että vanhemmat olivat maalla. Joju kävi vakaaksi ja sanoi:
+
+-- Ettekö vain salaa minulta jotakin?... Elävätkö he?
+
+-- Kyllä he elävät ja ovat terveinä, mutta asian laita on se, että he
+ovat muuttaneet Marjaniemeen, joka nyt on minun taloni, -- sanoi
+rehtori. -- Tämän uutisen tahdoin sinulle säästää siksi, kuin kotiin
+palaisit.
+
+-- No sepä ihmeen hauskaa! Emmekö lähde sinne kaikin kesää viettämään?
+
+-- Kyllä. Siellä on jo aivan valmista meidän vastaan-otoksemme, --
+virkkoi Eriika, -- ja täällä myöskin on kaikki asetettu kuntoon, niin
+että olemme valmiit lähtemään. Sinua vain on odotettu.
+
+-- Me tulemme siis olemaan aivan pappilan naapuruudessa. Solmia on
+kaiketi jo päässyt koulusta?
+
+-- On niin.
+
+-- Onko hän kasvanut?
+
+-- On, hän on pitkä, solakka tyttö, tuskin tuntisit enään, -- sanoi
+Sakki.
+
+-- Oohoh, kyllä vain tunnen, vaikka tytöt muuttuvatkin kovin pian. Kun
+minä lähdin, oli hän neljäntoistavuotias tyttö, ja nyt hän jo on
+täyttänyt seitsemäntoista, on siis jo nuori neito. Täti, koska lähdemme
+maalle?
+
+-- Huomenna.
+
+Eriika teki vielä pieniä ostoksia, ja rehtori kävi tapaamassa kapteeni
+Malmia. Mutta seuraavana aamuna oltiin matkalla Marjaniemeen.
+
+Lauhajärvi, jonka monimutkaisia rantoja kevään nuori vihreys
+seppelöitsi, kimalteli kirkkaan auringon valossa, kun matkustajat
+saapuivat Marjaniemelle, joka sijaitsi Lauhajärveen pistäytyvällä
+niemellä.
+
+Pappilan herrasväki oli tullut tulokkaita vastaan Marjaniemeen. He
+istuivat mahtavan pihlajan varjossa pihalla odottamassa. Ilo oli suuri
+molemmin puolin, kun omaisia tavattiin, ja nuoret joutuivat toistensa
+tarkastuksen alaisiksi. He olivat kaikin muuttuneet aika-ihmisiksi,
+sillä välin kuin olivat erossa olleet. Provasti perheineen saattoi
+tulijoita sisälle. Siellä Jojun vanhemmat kumartaen tulivat heitä
+vastaan, ja sekä Hannes että Sakin nuorin sisar Nanni olivat kantamassa
+kapineita sisälle.
+
+Häikäisevän valkoinen liina oli asetettu pöydälle, ja sille oli asetettu
+kirkas kahvipannu ja vastaleivottuja nisusia, jotka kaikki pruustinna
+oli toimittanut. Jojulle, joka mereltä tuli eikä muutamaan vuoteen ollut
+tuntenut kodin suloa, oli tämä niin uutta, että se pani hänen vilkkaat,
+tuliset tunteensa kuohumaan, ja hän huudahti innostuneena: -- Isänmaa,
+isänkoti, oi, paljonpa sillä on, joka saa tuntea, että hän ne omistaa!
+
+Rehtori ja Eriika täti saivat niin kiitollisen katseen Jojulta, että
+hekin tunsivat jotakin kosteata silmissään.
+
+Pruustinna, joka oli koettanut asettaa kaikki niin kodikkaaksi ja
+hauskaksi kuin suinkin, siksi kuin hänen sisaruksensa ensi kerran
+asettuisivat asumaan uuteen taloonsa, pyysi heitä nyt istumaan pöydän
+ääreen. Maiju rupesi kahvia kaatamaan, ja Solmia istui entisten
+asuintovereittensa viereen. Kun kahvi oli juotu, poistuivat pappilaiset
+jälleen, jättäen talon omistajat rauhassa asettumaan kuntoon.
+
+Seuraavana päivänä, joka oli pyhä, saarnasi Sakki ensi kerran kirkossa.
+Hän tuntui silloin Solmian mielestä niin ymmärtäväiseltä ja
+miehekkäältä. Tähän asti hän oli ollut vain kuin veli, mutta nyt hän
+opetti ja osasi opettaa.
+
+Pappilaiset olivat kutsutut Marjaniemelle päivälliselle, ja Jojun sekä
+Sakin vanhemmat myöskin. Mutta vanhukset eivät tahtoneet tulla syömään
+herrasväen pöytään, vaikka heitä kehoitettiin. Eriika antoi kattaa
+heille pöydän toiseen huoneeseen.
+
+Iltapäivällä, kun kasvattipoikien vanhemmat siirtyivät Matin tupaan,
+lähtivät nuoret kävelemään. Joju tahtoi nähdä entistä kotiansa. -- Kun
+olemme kaukana, oikein kaukana entisistä lapsuuden-seuduistamme, niin
+silloin vasta huomaamme, kuinka rakkaita ne meille ovat, sanoi Joju.
+
+-- Lieneekö tämä paikka sinulle rakkaampi, kuin sedän koti Helsingissä?
+-- sanoi Sakki.
+
+-- No sitä en juuri tiedä...
+
+-- Sepä se on, se on niin, että missä meidän osaksemme on tullut enimmän
+onnea maailmassa, se paikka meille kalleimmaksi jää. Tavallisesti
+lapsuuden aika on huolettomin ja onnellisin, ja siksi niin monelle juuri
+lapsuudenkodin seudut ovat kalleimmat.
+
+-- Mutta tottahan on, että kaikki, jota rakastamme, käy meille
+kalliimmaksi, kun siitä olemme erotettuna, virkkoi Solmia.
+
+-- Vai niin, sitten olisi hyvin edullista sille, joka sinua rakastaisi,
+lähteä hyvin kauas.
+
+-- En minä niin tarkoittanut, ja sinä sen kyllä ymmärrät. En minä ketä
+hyvään rakastaisi, kun se vain kauas lähtisi, mutta jos minun omaiseni,
+joita minä tietysti rakastan, lähtevät pois luotani, niin selvenee
+minulle paremmin, kuinka kalliit he minulle ovat, koska minä heitä
+sanomattomasti kaipaan.
+
+Torpan väki oli kotona ja heille selitettiin, mitä varten tultiin.
+Pihalla kasvoi suuri koivu, jonka haaroilla Joju monta kertaa oli
+keinunut, ja siihen nyt päättivät leikata nimensä.
+
+Sakki ja Joju ottivat puukot tupestaan ja rupesivat puuta uurtamaan.
+
+-- Totta teidänkin nimenne leikataan? -- kysyi Sakki tytöiltä.
+
+-- Kyllä se on tarkoituksemme, -- vastasi Maiju.
+
+-- Saatammehan sen itsekkin tehdä, ettemme teitä vaivaa, -- virkkoi
+Solmia.
+
+-- Tässä sinun nimesi jo on, -- sanoi Joju.
+
+-- Ja tässä myöskin, -- ilmoitti Sakki.
+
+-- No sitä parempi. Sehän aina muistuttaa minulle, kuinka hyväntahtoisia
+te molemmat olette olleet minua kohtaan. Se oli sallimuksen oikku.
+
+-- Mutta Joju on leikannut paremmin kuin minä; ne eivät sovi olemaan
+samassa puussa.
+
+-- Aivan hyvin, ei tarvitse milloinkaan verrata, kumpi on paremmin
+leikattu.
+
+-- No niin, nyt leikkaan Maijun nimen ja sitten omani.
+
+Kun nimet olivat valmiit, päätettiin mennä järvelle soutelemaan.
+
+-- Kapteeni perään, -- sanoi Sakki.
+
+-- Kunpa siksi ensin tulisinkin.
+
+-- On sinussa kuitenkin alkua, mutta meissä muissa ei ole alkuakaan.
+
+Joju meni perää pitämään ja Sakki sousi. He soutelivat Marjaniemen
+rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka
+istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat:
+
+      "Lapsuuden ajan hellimmän
+      Sä leikit kanssani,
+      Ja olit paras ystävän',
+      Ja ainoo iloni.
+
+Ja kaiku kertoi: ainoo iloni...
+
+Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä.
+Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut
+ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken
+perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia.
+
+-- Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he
+olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat
+tulivat ahosta esiin.
+
+-- _Marjapojat!_ huudahti Solmia.
+
+Jojulla ja Sakilla oli pienet tuokkoset täynnä kauniita mansikoita,
+kesän esikoisia, ja he toivat ne pappilan nuorimmalle.
+
+-- Muistatko, sanoi Joju, miten ensi kerran sinulle marjoja toin ja
+juoksin leskistä kanssasi?
+
+-- Muistan. Sakki oli joka vuosi tuonut minulle ensimmäiset mansikat,
+mutta sinä kesänä oli teitä kaksi, ja kun ensi kerran marjoja toitte,
+kehoitin teitä tulemaan toverieni ja minun kanssani leikkimään. Sama
+rehellinen Joju olit jo silloinkin, vaikka sivistys sittemmin on
+painanut leimansa sinuun.
+
+-- Suuressa kiitollisuuden velassa olemme sedälle ja tädille siitä, että
+olemme saaneet kehittyä taipumustemme mukaan, -- sanoi Sakki.
+
+-- Ja kun nyt olette päässeet sivistyneiksi nuorukaisiksi, niin tulee
+teidän muistaa, kun omin neuvoin elämäänne jatkatte, -- virkkoi
+provasti, -- että pysytte kelpo ihmisinä, sellaisina, jotka tuottavat
+kunniaa kasvattajilleen ja isänmaallensa.
+
+Käki kukahteli rannan koivuissa ja koko luonto huokui ylistystä
+Luojalle, ja siihen yhtyi vanhusten kiitosvirsi Marjaniemen tuvasta.
+
+Tämä pieni pihlajan alla istuva seura kuunteli veisua, ja provasti
+virkkoi jälleen: -- Että nuoret kehittyvät, on luonnollista, mutta
+täällä on vielä tapahtunut toinenkin muutos, joka osottaa, kuinka paljon
+me voimme kanssa-ihmisiimme vaikuttaa. Minä tarkoitan vanhuksia tuolla.
+
+-- Siitä minulla on moninkertainen syy kiittää setää ja tätiä, -- sanoi
+Joju vakavasti.
+
+-- Teidän rakkautenne, lapset, -- lausui rehtori Mellilä, -- on kaikki
+palkinnut. Teistä on meillä ollut elämän iloa. Ja sitä paitsi, ei se ole
+mitään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, vaan Herra, joka kasvun
+antaa.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda Hahnsson
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14807 ***
diff --git a/14807-h/14807-h.htm b/14807-h/14807-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..4ec690a
--- /dev/null
+++ b/14807-h/14807-h.htm
@@ -0,0 +1,3003 @@
+<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN">
+<html>
+<head>
+<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=UTF-8">
+<title>Marjapojat, kirjoittanut Th. Hahnsson</title>
+</head>
+<body>
+<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14807 ***</div>
+
+<center><h1>Marjapojat.</h1>
+
+<h2>Kirjoittanut
+Th. Hahnsson.</h2></center>
+
+
+<center><img src="images/marja1.jpg" alt="Marjapojat"></center>
+
+
+<p>Ensimmäisen kerran julkaissut<br>
+Werner Söderström 1894.</p>
+
+
+
+
+<center><img src="images/marja2.jpg" alt="Koriste"></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>I.</h2></center>
+
+
+<p>Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista-vuotias
+poika poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kankaalle karjan,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Mättäälle marjan<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Lamponen toi.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Hei heli hoi!</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Metsässä toimin,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Marjoja poimin;<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Luoja ne loi,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Köyhille soi,</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kypsimmät annan<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Poijes, ja kannan,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Minnekkä vie<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Suorana tie.</p>
+
+<p>Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi:</p>
+
+<p>&ndash; Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis?</p>
+
+<p>&ndash; Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota?</p>
+
+<p>&ndash; Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju
+vain. Marjassako sinäkin olet?</p>
+
+<p>&ndash; Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille
+herroille pahuuksille raakilat kelpaa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet!</p>
+
+<p>&ndash; Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut.</p>
+
+<p>&ndash; Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.</p>
+
+<p>&ndash; Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia
+sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat
+paljon rumemmin, kun kiroilevat.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla.
+Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti.</p>
+
+<p>&ndash; Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta
+hullua on.</p>
+
+<p>&ndash; Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata
+ja mainita Jumalan nimeä.</p>
+
+<p>&ndash; Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun
+Liisan-Kallu neulalla selkääni pisti.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle
+tuokkosellisen marjoja.</p>
+
+<p>&ndash; Sinäkö?</p>
+
+<p>&ndash; Niin minä.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa?</p>
+
+<p>&ndash; Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta.</p>
+
+<p>&ndash; Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja
+isä sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat
+kuria tehneet: "sen on muona-Matin paha poika-veitikka tehnyt". Mutta
+minä siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin
+onnettomasti.</p>
+
+<p>&ndash; Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen
+turhaan lausumista.</p>
+
+<p>&ndash; Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä
+vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet?</p>
+
+<p>Sakki rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Minnekä tie<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Suorana vie.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee.</p>
+
+<p>&ndash; Ei maar menekkään.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, pappi minusta tulisi.</p>
+
+<p>&ndash; Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua.</p>
+
+<p>&ndash; Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa
+käydä ja tulla papiksi.</p>
+
+<p>&ndash; Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka
+sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään
+menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta kouluun
+en mene.</p>
+
+<p>&ndash; Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät.</p>
+
+<p>&ndash; En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä kaupunkiin.
+Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän kuin maalla.</p>
+
+<p>&ndash; En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun näkevät
+tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen
+kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka
+paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti
+saatu, mutta minulta ottavat aina.</p>
+
+<p>&ndash; Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa
+olet ollut?</p>
+
+<p>&ndash; Tiedänhän itse.</p>
+
+<p>&ndash; Hm. Niin no, ehkä se olisikin paha, ettet sinä veisi, en sitte
+kehoitakaan sinua enään kanssani tulemaan mutta minä en ole milloinkaan
+pappilaan vienyt. Lähden pois jo, tuohiseni on vallan täynnä.</p>
+
+<p>Sakki kävi alakuloiseksi. Jojun puhe teki hänen miettiväiseksi. Hän
+tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän
+tunsi ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei
+tietänyt, miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain
+hämärästi, että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi
+ääneensä:</p>
+
+<p>&ndash; Joju parka!</p>
+
+<p>Hän kulki kuitenkin yhä eteenpäin metsässä ja löysi taas hyvän
+marjapaikan, jossa mansikoita oli punaisenaan. Sakki riemastui ja
+ajatteli ensi hetkessä, että kunpa Jojukin nyt olisi poimimassa. Mutta
+pian unhotti hän toverinsa ja kaikki, mitä häneen koski, sekä otti
+puukon tupestaan ja rupesi valmistamaan tuokkosia. Yhden pienen
+tuokkosen hän laittoi oikein sieväksi ja poimi siihen suurimmat marjat,
+ja kun sitten kaikki tuokkoset olivat täynnä, laski hän ne riviin
+kahvakoppaan kantaaksensa ne sillä kotia.</p>
+
+<p>Metsä oli vilpoinen, taivas sininen ja Sakin mieli niin onnellinen kuin
+sen, jolla on hyvä omatunto eikä huolta huomisesta. Hän kulki kotia päin
+ja rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Pappilan lapset<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kiehkurahapset<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Marjani saa.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Hei heli laa!</p>
+
+<p>Joju myöskin läheni kotiansa, ja katseli tavan takaa marjojansa.
+Kauniimmat hän nyyppäsi suuhunsa: "saatanhan syödä muutaman marjan,
+mitäpä sillä väliä on", tuumi hän. Mutta marjat vähenivät vähenemistään.</p>
+
+<p>Tuossa oli muona-Matin mökki. Joju meni tupaan. Siellä oli silakkaa ja
+leipää pöydällä sekä piimää läkkituopissa. Poika laski marjatuokkosensa
+rahille ja meni ruokapöydän ääreen, johon istui syömään, mitä siinä
+tarjolla oli.</p>
+
+<p>Äiti tuli samassa sisälle. &ndash; No, johan sinäkin olet kotona; missä
+marjasi ovat? Ehkä et taas löytänytkään mitään?</p>
+
+<p>&ndash; Mitäpä nuot tuolla rahilla ovat?</p>
+
+<p>&ndash; No onhan siellä vähän marjoja sinulla, &ndash; puhui äiti leppeämmällä
+äänellä. &ndash; Mene oitis syötyäsi viemään ne kaupunkiin, etteivät litisty.</p>
+
+<p>&ndash; En tiedä, viitsinkö.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä viitsimään saadaan.</p>
+
+<p>Jojun huuli meni vähän lerpalleen, mutta hän ei puhunut mitään, nousi
+vain ruualta, otti tuohisensa, läksi sanaakaan sanomatta ulos ovesta ja
+paiskasi sen lujasti kiinni.</p>
+
+<p>&ndash; Sitä sisua, selkääsi tarvitsisit, &ndash; huusi äiti, hypäten hänen
+jälkeensä. &ndash; Muista, että pyydät markka kolmekymmentä kannusta.</p>
+
+<p>Poika meni ja oli harmissaan. Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki
+häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen
+mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman
+että itse sai siitä pienintäkään hyötyä.</p>
+
+<p>Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti
+torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että
+tämä aina oli valmis suuttumaan. Nyt Joju unhotti kaiken harminsa,
+unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä
+jonkunlaista kuria akalle.</p>
+
+<p>Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi
+ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa
+sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi
+maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä. Joju juoksi metsään, ja
+jouduttuaan aivan akan kohdalle, hän asetti lehden suunsa eteen ja
+pamahutti sitä niin, että akka hätkähtäen katseli ympärilleen, mutta
+läksi, kun ei mitään näkynyt, jälleen kulkemaan. Joju hiipi yhä metsässä
+maantien varrella ja paukahutteli tuon tuostakin sireenin lehtiä, siksi
+että kaikki olivat lopussa. Nyt hän läähättäen juoksi muijan perässä ja
+huusi: &ndash; Odottakaa, Reetta muori, pelkään niin helkkaristi, kun tuolla
+ammutaan metsässä. Sotilaat luulemma siellä pitävät leikkisotaa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvänen aika, mihinkä tässä nyt joudutaan? Ovat minun jo
+pelästyttäneet aivan hukkaan, kun en käsittänyt, mistä se pauke tuli.
+Jospa tässä edes olisi torppa, johon suojaan pääsisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, Reetta muori, kyllä teidän hullusti käy, ellei leikkisota jo
+ole loppunut. Mutta minä riennän kaupunkiin, että saan marjani kaupaksi.
+Hyvästi, muori!</p>
+
+<p>Joju riensi marjoineen kaupunkia kohti, mutta muori jäi miettimään tuota
+epäiltävää ampumista, ja vihdoin hänelle selvisi, että koko ampuminen
+"oli kun olikin vain Joju-ilkiön temppuja".
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>II.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Hyvää päivää! Onko meidän Ruskasta täällä näkynyt?</p>
+
+<p>&ndash; On. Sakki juuri vast'ikään sanoi, että muona-Matin Ruskanen tuolla
+portin takana ammuu, ja minä käskin hänen laskemaan sen karjapihaan,
+siksi kunnes hän joutuisi saattamaan sitä kotia.</p>
+
+<p>&ndash; On niistä elävistä se vastus näin kuumalla varsinkin, kun
+kärväsparvien hätyyttämänä juoksevat minne milloinkin. Mutta millä tässä
+köyhä eläisi, jollei maitotippaa olisi lapsilleen antaa? Kyllä tässä
+vastus sittekin on, kun lehmänkin elannosta on päivätyöt tehtävät.</p>
+
+<p>&ndash; Niin kuinkas sitten, ei suinkaan ilmaiseksi.</p>
+
+<p>&ndash; No semmoiset kun provasti saisivat kyllä ilmaiseksi antaa köyhän
+muonamiehen lehmän käydä pappilan laitumella.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä sitten lehmiä ilmaantuisi pappilan hakaan niin monta, ettei
+enään omille olisi ruohonkorttakaan.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, sopii sinun puolustaa, kun olette hyvissä varoissa; mutta
+toista meidän on.</p>
+
+<p>&ndash; Työllämme mekin elämme, ja kaikin kokoomme sen mukaan, kuin voimia
+riittää.</p>
+
+<p>&ndash; Millä sitä lapset kokoovat?</p>
+
+<p>&ndash; Hannes meidän on jo renkipoikana, ja Sakki saa hyvän päiväpalkan
+marjojen poimimisella.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä niillä marjoilla saa. Olen itse joskus pyhä-iltoina poiminut ja
+vienyt kaupunkiin, mutta ne menevät kokoon, ja sitte ei niistä saakkaan
+sitä hintaa, mitä pitäisi saada, vaan rouvat sanovat: "ne ovat
+litistyneitä, ei ne ole friskiä", &ndash; minä viisi heidän "friskistään",
+sanoin vain: ellei kelpaa, niin saa olla kelpaamatta, itselleni ne
+ainakin kelpaavat, &ndash; ja siihen jätin koko rouvan ja toin marjani kotia.
+Hukkaan sinne menisin päiviäni panemaan.</p>
+
+<p>&ndash; Joka paljon pyytää, ei mitään saa, sanoo sananlasku. Olisit myynyt
+sillä hinnalla, minkä rouva olisi antanut, niin varmaan olisit kuitenkin
+saanut vaivasi palkituksi.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta kas kun en viitsinyt antaa.</p>
+
+<p>&ndash; Meidän Sakki on koonnut jo 50 markkaa pelkillä mansikoilla.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvänen aika! Ei Joju vain viitsisi, enkä minä liioin. Olemmekin isän
+kanssa tuumineet, että syksyllä muuttaisimme Helsinkiin; siellä sitä
+kuuluu sentään aina saavan paremmin työn ansiota.</p>
+
+<p>&ndash; Luuletko? Epäilen minä vain. Kyllä täällä vähemmällä toimeen tulee.
+Jos tulot ovat tavallaan niukemmat, niin saattaahan täällä lehmän pitää,
+kun ahkeraan kokoo lehtiä talven varaksi. Ja kun sitten vielä on
+perunamaata, niin siinä jo on särvintä sen verran kuin meikäläiset
+tarvitsee. Lapsetkin suuressa kaupungissa joutuvat kaikenlaisiin
+viettelyksiin.</p>
+
+<p>&ndash; Oli mit'oli mutta kyllä sinne muutamme.</p>
+
+<p>&ndash; Katsokaa, äiti, miten suuria mansikoita olen löytänyt
+niitynpientarelta!</p>
+
+<p>&ndash; No katsoppas vain Sakkia, niitä varmaan on koko kannu! sanoi
+muona-Matin vaimo.</p>
+
+<p>&ndash; On kyllä. Joka päivä hän marjoja ainakin tuon verran kotia tuo.</p>
+
+<p>&ndash; Käskekää Jojuakin marjaan, hauskempi olisi yhdessä poimia, ja
+huomenna veisimme marjat pappilaan, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Kai sinä siellä jo joka paikan olet kohlinut. Ei suinkaan maksa
+vaivaa sinne mennä.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä niitä joka päivä uusia kypsyy.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, mitä hänen vaivoistaan. Entäpä tätä sitten, eipä hänen aikansa
+kallis ole, ei hän muutakaan kokoon saa. Pane poika marjaan, että oppii
+työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli
+on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin
+hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin
+ansainneesi?</p>
+
+<p>&ndash; On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se
+vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö.</p>
+
+<p>&ndash; Tässä minäkin viivyttelen. Täytyy mennä saattamaan Ruskas kotia.</p>
+
+<p>Matin-Miina meni, mutta seuraavana päivänä tuli Joju iltapuolella
+hakemaan Sakkia marjaan.</p>
+
+<p>Pojat läksivät.</p>
+
+<p>Sakki kulki vakavasti etsien marjapaikkoja, mutta Joju rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Tilulallallaa, tilulallallaa,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kumpi meistä nyt ensiksi marjan saa?<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Tilu tai, tilu tai,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Sakki marjan sai.</p>
+
+<p>Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat
+jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki,
+heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan
+kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi
+siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna
+ilmassa kuului.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta tulehan poimimaan mansikoita, et tuolla tapaa saa mitään
+pappilaan vietäväksi!</p>
+
+<p>&ndash; No kun en marjoja löydäkkään.</p>
+
+<p>&ndash; Tuolla mäen lappeessa varmaankin on hyvä marjapaikka.</p>
+
+<p>Pojat riensivät sinne, missä Sakki, joka oli tottunut marjoja etsimään,
+arvasi niitä löytyvän, ja siinä olikin mansikoita punaisenaan. Jojukin
+oli ihmeissään ja alkoi ahkerasti poimia tuokkoseensa. Mutta kauan hän
+ei malttanut olla hiljaa työssään, silmät lensivät kaikkialle, eikä se
+ollut kummakaan, sillä kylläpä luonto tällä kohtaa oli ihana. Maa oli
+vanhaa kaskimaata ja loitosti kaltevaa järvelle päin. Saaret ja niemet
+näkyivät tänne monimutkaisina. Koivumetsä, jossa tummat kuuset siellä
+täällä levittivät varjoaan, ympäröitsi kolmelta taholta kaskea. Joju ei
+tietensä tätä kaikkea ihaillut, mutta hän oli ihastuksissaan,
+ymmärtämättä mitä varten. Hän hyppi, huusi ja huuhueli. Suuri, vanha
+riippakoivu oli tulen säästämänä jäänyt mäen rinteelle, ja sen
+koukkuiset haarat nyt miellyttivät Jojun silmiä. Yhdellä hyppäyksellä
+oli hän tuon lehevän puun haaralla istumassa. Mutta silloin hän kuuli
+kummallisen rapsahduksen etäämpänä olevasta kuusesta, hän katsoi
+tarkkaan sinne päin ja näki, miten orava kapusi ylös puuta pitkin.
+Silmänräpäyksessä oli Joju maassa jälleen, ja nyt hän melkein yhtä
+vikkelästi kuin orava kiipesi kuusta pitkin ylöspäin oravan perässä,
+luullen saavansa sitä sen pitkästä hännästä kiinni. Mutta turha tämä
+yritys kuitenkin oli. Orava riensi kuusen latvaan asti ja pääsi
+vikkelällä hyppäyksellä toiseen vieressä olevaan puuhun.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, Joju, missä olet? Joju hoi?</p>
+
+<p>&ndash; Täällä olen, &ndash; huusi poika, joka kiipesi alas puusta ja läksi
+juoksemaan Sakin luo. &ndash; Aioin juuri saada oravan hännästä kiini, mutta
+se pahuus pääsikin toiseen puuhun.</p>
+
+<p>&ndash; Ja aina vain puhut noin rumia sanoja. Katsoppas, nyt on tuokkoseni ja
+koppani ihan täynnä, mutta kuinka paljo sinulla on?</p>
+
+<p>&ndash; Minulla ... niin ei minulla paljoa ole. Mutta mihinkä ne
+jätinkään?... Joju lähti etsimään marjatuokkostansa.</p>
+
+<p>Pitkän aikaa kuljettuansa kaskessa hän sen vihdoin löysi, mutta se oli
+vain puolellaan marjoja.</p>
+
+<p>&ndash; Poimitaan nyt yhdessä sinulle, että sinunkin astiasi täyteen saadaan.</p>
+
+<p>&ndash; Sinäkö taas auttaisit minua? Noh, poimitaan vain yhdessä; mutta
+kuules, Sakki, kun minä tulen isoksi ja taidan jotakin tehdä, niin
+silloin minä autan sinua. Sinä olet ainoa, joka et milloinkaan ole
+sanonut minua pahaksi poikanulikaksi.</p>
+
+<p>Pojat poimivat tuokkoset täyteen ja veivät ne sitten kotiin, jossa
+marjat perattiin; huonoimmat erotettiin pois, ja niihin sullottiin
+ruisjauhoja tahi talkkunajauhoja. Tätä sekotusta nimitettiin pöpöräksi
+ja lapset söivät sitä herkkuna. Pyhä-iltana pojat päättivät viedä
+marjansa pappilaan.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>III.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Äiti, kaikki isot tytöt ovat krokettia lyömässä, eivätkä huoli
+pienistä mukaansa. Mitä nyt sitte teemme?</p>
+
+<p>&ndash; Teidän sopii olla piilosilla... Tai onhan niitä monenlaisia muitakin
+leikkejä. Leskistä esimerkiksi saatatte juosta, &ndash; sanoi pruustinna,
+joka muisti nuorena paljon pitäneensä siitä leikistä. Hän silitteli
+lempilapsensa vaaleita, silkinhienoja hiuksia ja käski tytön mennä
+kiltisti leikkimään.</p>
+
+<p>Solmia meni kumppaniensa luo ja ehdotteli, että rupeaisivat piilosille.
+Vähän aikaa oli tämä leikki hauskaa, mutta vieraat tytöt tahtoivat
+jotakin uutta leikkiä jälleen. Solmia ehdotteli leskistä, mutta heitä
+oli kahdeksan, siis tasaiset parit; yhden täytyi jäädä leikistä pois,
+kun yksi leskeksi rupesi. Ei sekään oikein sopinut, mutta päätettiin
+kuitenkin, että vuorottain yksi jäisi pois, sillä leskisillä oleminen
+oli "julman hauskaa".</p>
+
+<p>Lapset juoksivat ja ilakoitsivat oikein sydämmensä pohjasta, aina yhä
+uudestaan kuului: "viimeinen pari ulos!" He eivät heti huomanneet Jojua
+ja Sakkia, jotka marjatuokkosineen seisoivat pihalla tikapuuhun
+nojautuneina seuraten halajavin silmin heidän leikkiään. Mutta nyt tuli
+Solmian vuoro olla leikistä poissa, ja silloin hän huomasi pojat sekä
+juoksi riemastuneena Sakin luo, huutaen: &ndash; Marjapojat! &ndash; ja laski
+iloissaan pienet kätensä Sakin olalle.</p>
+
+<p>&ndash; Oi, miten kauniita mansikoita! Ja minullekkin pikku tuokkonen! Kuinka
+oletkin kiltti! Viekää nyt äidille mansikat, hän tulee kovin iloiseksi.
+Tulkaa nyt minun kanssani.</p>
+
+<p>Solmia läksi edellä kyökkiin ja sitte äitinsä luo saliin, jossa vieraat
+olivat, sekä ilmoitti, että marjapoikia oli kyökissä kaksittain. &ndash; Ja
+minä sain Sakilta tällaisen tuokkosellisen marjoja. &ndash;</p>
+
+<p>Tyttö riensi jälleen kyökkiin ja pruustinna meni verkalleen perässä sekä
+maksoi pojille heidän marjansa, mutta tyttö joka näki teetä par'aikaa
+kaadettavan, kuiskasi äidillensä:</p>
+
+<p>&ndash; Eikö Manda saa antaa teetä kupillisen noille pojille?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, kyllä lapseni.</p>
+
+<p>&ndash; Istukaa tänne kyökkiin, &ndash; sanoi Solmia marjapojille, &ndash; te saatte
+teetä. Oi, kuinka hyvältä nämät mansikat tuoksuvat!</p>
+
+<p>Pojat jäivät teetä odottamaan, ja pruustinna sanoi kyökkipiialle: &ndash;
+Mukavaa, että saimme marjoja, nyt ei tarvitse muuta jälkiruokaa laittaa
+illaksi.</p>
+
+<p>Solmia meni tarjoamaan kumppaneillensa mansikoita, ja he kyllä pian
+tekivät niistä suoraa. Sitte rupesivat jälleen juoksemaan. Marjapojat
+tulivat pihalle, mennäksensä kotia, mutta jäivät nytkin katselemaan
+lasten leikkiä. Joju ei muistanut suutansakaan kiinni panna, vaan oli se
+ihastuksesta jäänyt raolleen; hänen tummat silmänsä oikein
+säkenöitsivät, ja hän olisi niin halusta lähtenyt joukkoon, kun olisi
+tohtinut vain.</p>
+
+<p>&ndash; Meitä on liika vähän. Sakki, tule mukaan, ja sinä toinen poika, etkö
+tahdo juosta? Sittenhän saisi nimismiehen Einokin kumppaneita.</p>
+
+<p>Sakki piilotti päänsä tikapuitten taakse eikä puhunut mitään, mutta kun
+Solmia toisti pyyntönsä, sanoi hän: &ndash; En minä kehtaa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä tulen, huudahti Joju iloissaan.</p>
+
+<p>&ndash; Kuinka sinä noita käskit, &ndash; sanoi nimismiehen tyttö, joka oli jo
+kahdentoista-vuotias.</p>
+
+<p>&ndash; Ovathan ne puhtaissa vaatteissa, ja sitten ne ovat kilttejä lapsia,
+ja äiti on sanonut, että kaikkien kilttien lapsien kanssa saa
+leikitellä, &ndash; vakuutti yhdeksänvuotias Solmia, ja rupesi enemmän asiaa
+ajattelematta asettamaan tovereitaan pariksi. Itse hän piti Jojun.</p>
+
+<p>Mutta nytkös syntyi vilkas juokseminen. Solmiaa ja Jojua ei kukaan
+voinut erottaa, sillä Joju oli vikkelä kuin lintu, hänpä olisi voittanut
+vaikka minkä juoksijan. Ei nyt koetettukaan enää saada Jojua kiini,
+mutta vaikka Solmiaa koetettiin saavuttaa, oli Joju aina ennättänyt
+tarttua häneen ennen muita.</p>
+
+<p>Nyt tahtoivat kaikki vuorostaan juosta Jojun kanssa, sillä he
+huomasivat, että hänen ansiotaan se oli, että Solmiaa ei kiinni saatu.
+Ei heistä kukaan enää muistanut, että hän oli köyhän mökkiläisen poika.
+Mutta Joju muisti nyt, että hänen piti mennä ajamaan lehmää haasta, ja
+sanoi, että hänen täytyi jo lähteä pois.</p>
+
+<p>&ndash; Oliko hauskaa juosta? &ndash; kysyi Solmia ystävällisesti.</p>
+
+<p>&ndash; Oli niin pannahitten hauskaa.</p>
+
+<p>Nyt katsoivat kaikki lapset hämmästyneinä toisiinsa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyi, kuinka rumasti sanoit! Ethän sinä enään koskaan puhu sillä
+tapaa? Jumala suuttuu, &ndash; sanoi Solmia.</p>
+
+<p>Joju huomasi, että hän oli sanonut sopimattomasti, ja ensi kerran häntä
+hävetti. Hän rupesi itkemään ja juoksi Sakin luo, pyytäen häntä tulemaan
+pois.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä sinua vaivaa? &ndash; kysyi Sakki, mutta Joju vain nyyhkytti.</p>
+
+<p>Pikku Solmia tuli hänen luoksensa ja sanoi lohdutellen: &ndash; Älä ole
+suuttunut, kyllä minä luulen, että sinä olet kiltti poika, et sinä enää
+koskaan puhu noin tuhmia sanoja.</p>
+
+<p>Joju ei uskaltanut katsoakaan tyttöön, vaan veti Sakkia hänen
+takinliepeestään ja pyysi yhä häntä tulemaan pois, ja niin loppui tämä
+ensin iloisesti alotettu ilta.</p>
+
+<p>Sakin kotona Joju vasta kertoi asiansa, sanoen: &ndash; Se kiltti papintyttö
+häpesi minun tähteni, kun se paha kiroominen taas tuli suuhuni, mutta
+nyt en sitä enää milloinkaan tee.</p>
+
+<p>&ndash; Joju parka, &ndash; sanoi Sakin äiti, &ndash; ei sellaisesta pahasta tavasta
+ole helppo päästä, mutta hyvä on, että sen pahaksi ymmärrät, kyllä siitä
+ajan mittaan sentään pääset.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä Joju vääräksi ymmärtää, sitä ei hän milloinkaan tahallaan tee,
+&ndash; vakuutti Sakki, ja ne sanat saivat Jojun kyyneleet kuivumaan.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>IV.</h2></center>
+
+
+<p>Vinha tuuli puhalteli, lakaisten Helsingin muutenkin siistejä katuja.
+Ihmiset kulkivat kiireesti pohjois-Esplanaadin katua pitkin.
+Kellastuneita lehtiä lenteli ristin rastin heidän ympärillään. Luonto ja
+ihmiset olivat ikään kuin levottomassa hyörinässä ja pyörinässä.</p>
+
+<p>Tämän levottomuuden vastakohtana kulki eräs poikanulikka hiljakseen
+katua pitkin, seisattui tuon tuostakin puotien ikkunain eteen
+katselemaan kaikkea sitä komeutta, kuin niistä loisti esiin.
+Tarpeeksensa katseltuaan hän lähti taas rallattaen eteenpäin
+laatustelemaan. Hän oli puettu siistiin sarkatakkiin, joka nähtävästi
+oli jonkun maalaisräätälittären tekoa. Keskitakaa oli se lyhin, ja
+etuliepeet riippuivat pitkinä, ehkä siitäkin syystä, että poika niitä
+venytteli, pitäen käsiään takin taskuissa. Vähitellen hän näytti
+ikäänkuin väsyvän tuohon katselemiseen; hän haukotteli ja meni istumaan
+eräälle penkille esplanaadiin. Siinä istuessaan hän kuuli kummallisia
+ääniä. Ne lähenivät, ja nyt hän selvästi erotti sanat: "Uusi Suometar,
+Nya Pressen o' Hystasbla-ade"... Ja samalla tuli esiin pieniä poikia,
+jotka sanomalehdet kainalossa juoksentelivat pitkin katuja. Nyt ei
+pojalla enään ollut aikaa istua, vikkelästi hän nousi penkiltä ja juoksi
+erään sanomalehtipojan luo, sanoen:</p>
+
+<p>&ndash; Mitä sinä huudat?</p>
+
+<p>&ndash; Myyn sanomalehtiä, osta pois, kom o' sööp. Uusi Suometaar, Nya
+Pressen o' Hystasbla-ade.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä noita lehtiä saa? Annas kun minäkin huudan.</p>
+
+<p>&ndash; Tuossa on. Tahtoisitko tulla myyjäksi?</p>
+
+<p>&ndash; Tahtoisin, se vasta hauskaa olisi.</p>
+
+<p>&ndash; Rautatien-kirjakaupassa niitä on. Mikä sinun nimesi on, ja mistä sinä
+olet? &ndash; kysyi sanomalehtipoika, luoden tutkivan katseen toveriin, joka
+oli paljon siistimmässä puvussa kuin hän.</p>
+
+<p>&ndash; Nimeni on Joju, ja minä asun Albertinkadun loppupäässä. Mutta
+annappas minunkin huutaa.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, koetappas nyt.</p>
+
+<p>&ndash; Uusi Suometa-ar, Nyija Rässen ja Huus-tasplaade...</p>
+
+<p>&ndash; Ei se ollut oikein. Sinun pitää sanoman blaade eikä plaade.
+Hystasblaade: etkä myöskään saa sanoa: Nyija Rässen, vaan Nya Pressen.
+Noin keskenämme, kun sanomalehdistä puhumme, on meidän vain tapana sanoa
+Prässi, mutta kun huudamme, niin täytyy sanoa selvään koko nimi.</p>
+
+<p>&ndash; No annappas kun koetan: Uusi Suometaar, Nya Pressen o' Hystasblaa-de.</p>
+
+<p>&ndash; No niin, nyt se kävi oikein, pian sinä opitkin. Huudetaan nyt sitte
+vuorotellen ja kävellään yhdessä.</p>
+
+<p>&ndash; Tämä vasta hauskaa on. Saanko huutaa oikein niin paljo kuin jaksan?</p>
+
+<p>&ndash; Huuda päälle vain, kyllä <i>meidän</i> kaupunkimme seinät kestävät, ei ne
+kesken halkea.</p>
+
+<p>Joju huusi niin heleällä äänellä, että jos joku taiteen harrastaja olisi
+sattunut häntä kuulemaan, niin varmaankin hän olisi pyytänyt valtio-apua
+tämän uuden kyvyn laulajaksi kasvattamista varten. Huudettuaan Joju,
+sillä välin kuin kumppanin vuoro oli, iloissaan hyppäsi eteenpäin. Hän
+ei enää laatustellut kädet taskuissa tyhjäntoimittajana, hän oli nyt
+innokkaana virantoimittajana, hän oli jo alkanut Helsingin virkeää
+elämää. Laulettuaan Uusi Suometar, Nya Pressen ja Hystasblaa-de, oppi
+hän ohikulkeville myöskin sanomaan: &ndash; Osta nyt, sööp ny.</p>
+
+<p>&ndash; Huomenna, varhain aamulla, täytyy sinun tulla asemalle, minä vien
+sinun kirjakauppaan. Se herra, joka siellä meille lehdet antaa, tuntee
+minun hyvin, ja kun minä sinun sinne vien, niin kyllä sinä kohta pääset
+myyjäksi. Sinä saat numeron lakkiisi. Mutta muista vain tulla, etten
+sinua suotta etsi.</p>
+
+<p>Pojat erkanivat, ja seuraavana aamuna he tapasivat toisensa jo varhain
+aamulla rautatien torilla.</p>
+
+<p>&ndash; No nyt sinun toimitan sanomalehden myyjäksi, &ndash; sanoi Jojun toveri ja
+näytti hyvin mahtavalta, kun oli ottanut suosikikseen vieraan pojan.</p>
+
+<p>He läksivät myymälään, jossa olivat ensimmäisinä. Sanomalehtipoika sanoi
+heti:</p>
+
+<p>&ndash; Tässä on nyt poika, joka myöskin tahtoisi lehden myyjäksi. Hän on
+minun toverini, kyllä minä hänen takaan.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin. Mistä tämä poika on?</p>
+
+<p>&ndash; Täältä hän on, asuu Albertinkadun loppupäässä.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä on talon numero?</p>
+
+<p>&ndash; Ei hän muista, mutta jahka lähdemme pois, niin minä saatan häntä ja
+katson, mikä se on.</p>
+
+<p>&ndash; No mitä tuo poika itse tietää, jonka puhemies sinä olet? Mikä nimesi
+on?</p>
+
+<p>&ndash; Muona-Matin Jojuksi minua maalla nimitettiin, mutta isäni on
+muuttanut tänne kaupunkiin, eikä hän täällä mitään muonaa saa.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö sinulla mitään sukunimeä ole?</p>
+
+<p>&ndash; Ei sukunimeä, mutta kyllä minulla liikanimi on.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin, no annappas kuulla nimesi.</p>
+
+<p>Jojun silmät vilkkuivat nyt oikein veitikkamaisesti, kun hän vastasi:</p>
+
+<p>&ndash; Kansakoulussa minua sanottiin aika veitikaksi ja kylän muijat
+nimittivät minua muona-Matin poikaveitikaksi. Onhan minulla siis
+liikanimi.</p>
+
+<p>&ndash; No pistetään tänne paperiin nimesi sitten. Joju Veitikka, ehkäpä olet
+hyväkin lehtiä myymään.</p>
+
+<p>&ndash; Oojah, kyllä sen saatte nähdä.</p>
+
+<p>&ndash; Tulee hänestä hyvä myyjä, minä olen häntä jo koettanut.</p>
+
+<p>Herra, joka pojille antoi sanomalehtiä myytäväksi, näytti olevan
+huvitettu noista pojista ja kysyi vielä: &ndash; Oletteko kauankin olleet
+tuttavia keskenänne?</p>
+
+<p>&ndash; Koko eilisen päivän, &ndash; vastasi sanomalehtipoika.</p>
+
+<p>&ndash; Kylläpä sitte tunnettekin toisenne, &ndash; sanoi herra hymyillen.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä vain, &ndash; vakuutti poika.</p>
+
+<p>He saivat lehtimytyt kainaloonsa, numerot lakkiinsa, ja lähtivät sitte
+matkoihinsa.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta enhän minäkään tiedä, mikä sinun nimesi on, &ndash; sanoi Joju
+kumppanilleen.</p>
+
+<p>&ndash; Minun nimeni on Korpi, mutta noin kumppanien kesken olen Korppi.
+Kuulusteles vain, niin kyllä kaikki Korpin tuntevat, mutta Korvesta ei
+moni tiedä mitään.</p>
+
+<p>&ndash; Kas, mikä talo tuo on?</p>
+
+<p>&ndash; Se on yli-oppilastalo. Jahka minä oikein sinulle näytän täällä
+taloja, niin saat vasta nähdä jotakin.</p>
+
+<p>&ndash; Oletko sinä täältä kotoisin?</p>
+
+<p>&ndash; Olen minä, <i>Helsinkiläinen</i> olen.</p>
+
+<p>&ndash; Ja olet nähnyt vain nuot suuret tuvat täällä. Minä olen muitakin
+kaupunkia nähnyt.</p>
+
+<p>&ndash; Semmoisia pieniä, mitä ne ovat? Kyliä vain Helsingin rinnalla.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, mutta minä olen nähnyt sellaisia paikkoja maalla, ettet sinä
+täällä Helsingissä olekkaan semmoisia nähnyt. Kun Suutarin Sakin kanssa
+kävimme marjojen kaupalla, kuljimme sellaista aukeata, että siihen näkyi
+kirkko ja mylly sekä kuusi kylää. Mutta mitäpä täällä näkee, seiniä
+vain.</p>
+
+<p>&ndash; Ohoh, on täällä näkötorni ja palotornikin, ja kun sinne kiipeää...</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, sinne meidän täytyy kiivetä. Lähdetään nyt heti.</p>
+
+<p>&ndash; Ei maar, esplanaadiin meidän täytyy rientää lehtiämme myymään.</p>
+
+<p>&ndash; Ja niin helk... Uih, tuhmasti aioin taas sanoa.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä nyt tuli?</p>
+
+<p>&ndash; Tuommoinen kiroomisen tapainen sana oli juuri tulemaisillaan
+suustani, enkä ole pitkiin aikoihin sellaista sanonut, enkä taas enään
+sanokkaan, se on varma.</p>
+
+<p>&ndash; No entäpäs tätä sitten.</p>
+
+<p>&ndash; On se paha, ja sitä saa niin kovasti hävetä, kun tulee parempien
+lasten joukkoon.</p>
+
+<p>Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen
+herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen
+luo, sanoen: &ndash; Ostakaa sanomalehtiä!</p>
+
+<p>Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi
+pari askelta perässä ja sanoi: &ndash; Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen,
+kun ensikerran olen myymässä.</p>
+
+<p>&ndash; Annappas nyt sitte tänne lehti. Mistä tiedät, että saat hyvän onnen?</p>
+
+<p>&ndash; No onhan siinä jo aluksi onnea, kun yhdenkin lehden olen saanut
+myytyä, &ndash; vastasi Joju ja riensi toverinsa jälkeen.</p>
+
+<p>&ndash; Paras, että menemme eri haaralle, &ndash; sanoi Korpi.</p>
+
+<p>&ndash; Mennään vain, ja huomenna tapaamme toisemme taas.</p>
+
+<p>Joju lähti nyt kulkemaan ja kiertelemään kaupunkia pitkin. Hän kävi vain
+välillä kotona syömässä, ja meni jälleen ulos. Illalla kotia palattuaan
+ei hänellä ollut muuta kuin yksi ainoa lehti myymättä. Poika olikin niin
+väsyksissä, ettei joutunut rahojaan laskemaan, vaan pyysi vähän ruokaa,
+ja meni syötyänsä olkivuoteelleen kammarin-nurkkaan maata.</p>
+
+<p>Entisen muona-Matin huone oli jotenkin iso, mutta hyvin rappeutunut, ja
+siellä oli moni muukin, kuin Matin perheen jäsenet, saanut yösijansa.
+Siellä oikoili pitkän pöydän alla ja nurkissa kaikenmoisia kulkijoita.
+Huoneen perällä oli verholla erotettu osa Jojun vanhempia varten, ja sen
+lähimmässä nurkassa oli pojan vuode.</p>
+
+<p>Jojun vanhemmat pitivät jonkunlaista yömajaa. Maksu otettiin jokaiselta
+heti, sillä vieraat olivat useimmiten sitä laatua, että se tapa oli
+tarpeellinen. Muuten olisi maksu saattanut jäädä tulematta. Välistä
+tapahtui, että vieraat keskenään riitelivät niin, että isäntäväen täytyi
+mennä heitä sovittamaan, ja toisinaan ei sekään riittänyt, vaan
+tarvittiin vielä poliisinkin apua. Sellainen oli se koti, jossa Joju
+yönsä lepäsi. Päivin hän enimmiten oli kadulla.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>V.</h2></center>
+
+
+<p>Vettä sateli lakkaamatta, mutta Joju oli tottunut sateessa liikkumaan.
+Oli ilma mimmoinen hyvään, niin kyllä hän sittenkin kulki sanomalehtiä
+myymässä. Ennen maalla ollessaan hän oli ulkona tepastellut, vaikka ei
+ollutkaan mitään pakkoa sateessa käydä, mutta ulkona sitä aina keksi
+jotakin tehtävää itselleen. Jojun mielestä oli erinomaisen hauskaa
+juosta aika vauhtia vesilammikkojen läpi, varsinkin, jos ihmisiä silloin
+kulki ohitse. Se oli hauskaa, se, kun vesiroiskeet lensivät kävelijäin
+päälle.</p>
+
+<p>Kaupungissa ei tuollainen käynyt laatuun, sen Joju jo aikaa oli tullut
+käsittämään, sillä nuot kiiltävänappiset olivat joka paikassa. Jos
+pienintäkin kepposta yritti tehdä, niin heidän silmänsä heti olivat
+valveilla.</p>
+
+<p>Joju siis kulki ihan siivosti. Kaisaniemessä hän koululasten huviksi
+heitti mitä muhkeimpia kuperkeikkoja, mutta eläintarhassa oli kuitenkin
+kaikkein hauskinta. Siellä hän kiipesi puihin kuten orava, tuli välistä
+pää edellä alas puusta ja teki yleensä jos jonkunlaisia temppuja.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun hän jälleen oli tehnyt noita hurjia
+kiipeemistemppujansa, sanoi Korpi: &ndash; Kuules, Joju, sinusta tulisi hyvä
+voimistelija.</p>
+
+<p>&ndash; Luuletko? Kansakoulua käydessäni sain voimistella, mutta opettaja
+sanoi: "ei sinua paholainenkaan aisoissa pidä, jos sinun hullusti käy,
+kenen syy sitten on?" Kun en viitsinyt hänen komentonsa mukaan
+nahjustella, niin sain katsella vain, kuinka muut voimistelivat, ja
+sekös vasta kirveli.</p>
+
+<p>&ndash; Mahdoit tehdä siten, kuin opettaja käski.</p>
+
+<p>&ndash; En viitsinyt, niitä temppuja kaikki tekivät. Minä tahdoin tehdä
+sellaisia liikkeitä, joita muut eivät osanneet.</p>
+
+<p>&ndash; Oohoh!</p>
+
+<p>&ndash; Ikävä siellä koulussa oli, mutta kyllä minä nyt jo sentään täällä
+menisin kouluun mielellänikin. Kotona on niin kovin ikävä. Ei täällä ole
+yhtään sellaista kuin maalla. Siellä en olisi viitsinyt lukea, sillä
+metsässä, jossa asuimme, oli paljon hauskempi kuin koulussa.</p>
+
+<p>&ndash; Talvellakin?</p>
+
+<p>&ndash; Niin, maan jäädyttyä poimimme suutarin Sakin kanssa karpaloita, ja
+kun lunta tuli, niin hiihdettiin ja tehtiin lumikammareita ja mitä
+kulloinkin. Mutta ei täällä keksi mitään.</p>
+
+<p>&ndash; Olethan sanomalehden-myyjä!</p>
+
+<p>&ndash; No niin, olihan se hyvä, että sen toimen sain.</p>
+
+<p>&ndash; Huomenna on taas kilpamyynti.</p>
+
+<p>&ndash; Niin on, ja aikaisin lähdetään liikkeelle.</p>
+
+<p>&ndash; Menetkö sinä nyt kotia?</p>
+
+<p>&ndash; Menen, muuten ne roistot, jotka yötä siellä meidän lattialla venyvät,
+syövät kaikki puti puhtaaksi.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä oli Joju aikaisin liikkeellä. Hän kulki vilkkaasti
+paikasta paikkaan. Ei nyt joutunut kädet taskuihin, sillä yhä vain hän
+piti lehtiä esillä. Kello 1/2 9 aikaan hän taas oli ennättänyt saman
+kivimuurin kohdalle, jossa eräs keski-ikäinen herra ennenkin oli häneltä
+ostanut lehden, ja juuri kun Joju aikoi ohitse mennä, tuli sama herra
+jälleen ulos portista.</p>
+
+<p>&ndash; Ostakaa, sööp ny Uusi Suometaar, &ndash; sanoi poika. Herra hymyili ja
+osti lehden.</p>
+
+<p>Joju riensi rautatien asemalle, joutuaksensa sinne siksi, kunnes
+matkustajajuna lähtisi. Silloin tiesi hän taas pääsevänsä muutamista
+lehdistä.</p>
+
+<p>Joju pani mieleensä, että tuo herra, joka lehden osti, juuri samaan
+aikaan kuin edellisellä kerrallakin oli tullut portista ulos, ja päätti
+nyt joka päivä käydä 1/2 9 aikaan tuon saman portin luona. Mutta muutama
+päivä meni, ettei hän määrättyyn paikkaan ennättänytkään täsmälleen
+puoli yhdeksän aikaan, eikä hän myöskään myöhempään sitte tavannut
+tuttua lehden ostajaa.</p>
+
+<p>Eräänä aamuna oli hänellä ollut huono onni. Hän ei saanut lehtiä
+myydyksi ja kiirehti nyt jälleen tutun kivimuurin luo, hyppeli sen
+edustalla vuorottain toisella ja toisella jalalla ja rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Jos annat penniä kymmenen,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Niin saat juuri oivan lehtisen...</p>
+
+<p>Pitemmälle hän ei ennättänyt rallituksessaan, ennenkuin herra jo näkyi
+tulevan portista. Joju kiirehti hänen luoksensa, tarjoten lehtiään.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, luulenpa tosiaan, että olet minua tässä odottanut?</p>
+
+<p>&ndash; Olen niinkin.</p>
+
+<p>&ndash; No mitä varten?</p>
+
+<p>&ndash; Että saisin lehteni myydyksi.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä tiesit minun tulevan?</p>
+
+<p>&ndash; Kun olen ennenkin juuri samaan aikaan tavannut teidän tässä, niin
+arvelin teidän menevän aina tähän aikaan virkanne toimiin. En ole
+ennättänyt tänne moneen päivään, kun on ollut ostajia, jotka ovat
+estäneet minua olemasta tässä, täsmälleen.</p>
+
+<p>&ndash; Tunnetko minun?</p>
+
+<p>&ndash; En.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä sinun nimesi on?</p>
+
+<p>&ndash; Veitikka.</p>
+
+<p>&ndash; Onko se isäsi nimi?</p>
+
+<p>&ndash; Ei. Isäni on muona-Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä sinä olet tuollaisen nimen saanut?</p>
+
+<p>&ndash; Toverini sen minulle antoivat kansakoulussa ollessani.</p>
+
+<p>&ndash; Olitko vallaton siellä koulussa?</p>
+
+<p>&ndash; Sanoivat minun olleen.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö sinua vielä haluttaisi koulua käydä?</p>
+
+<p>&ndash; Haluttaisi kyllä taas, &ndash; sanoi Joju, jonka mieleen samassa johtui
+pieni Solmia ja hänen vieraansa. &ndash; Mutta ei ole minulla edes sellaisia
+vaatteita, että saattaisin mennä kouluun, enkä voisi kirjojakaan saada.</p>
+
+<p>Herra näytti tuumaavalta, tuuppasi kalossin kärjellään muutamia kiviä,
+joita sattui olemaan kadulla, ja lähti sitte jälleen kulkemaan
+eteenpäin. Joju katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, mutta pian hän
+unhotti herran, sillä nyt hänen huomionsa kiintyi harmaaseen kissaan,
+joka koiran edellä juoksi kadun poikki.</p>
+
+<p>&ndash; Huts kii'! huts kii'! &ndash; huudahti Joju, mutta kun kissa kivijalassa
+olevasta ilmaluukusta pääsi pakoon huoneitten alle, ja koira aikoi mennä
+samaa tietä, silloin Joju juoksi luukun eteen koiraa estämään ja ajoi
+sen pois. Hän läksi sitten jälleen jatkamaan kulkuansa.</p>
+
+<p>Pilvet ajelehtivat taivaalla ja rupesivat vähitellen katoamaan. Sade
+taukosi ja aurinko pisti esiin. Kävelijöitäkin alkoi pian liikkua
+taajoissa joukoissa, ja Joju riensi kaikkialle, missä vain ihmisparvia
+liikkeellä näki.</p>
+
+<p>Näin oli hän kulkenut koko pitkän päivän ja saanut kokoon viisi markkaa,
+kun illalla väsyneenä palasi kotia. Hän koputti ovelle, ja äiti tuli
+aukaisemaan, sanoen: &ndash; Vieläpä sinäkin, krapa, ulkona olet.</p>
+
+<p>&ndash; Olen nyt vihdoin jo sisälläkin. Vaikka aamupäivällä oli paha ilma,
+niin iltapäivällä, kun selkeni, oli kovasti ihmisiä liikkeellä ja
+lehteni menivät kaupaksi oikein aika kyytiä. Olen tänään myynyt jokaisen
+kappaleen, ja se ei juuri usein tapahdu.</p>
+
+<p>&ndash; Tuolla pöydällä on sinulla puuroa, mene nyt syömään, &ndash; sanoi äiti.</p>
+
+<p>Joju meni ja rupesi hyvällä ruokahalulla pistelemään puuroa suuhunsa.</p>
+
+<p>Eräs ovensuun puolessa pöydän alla täysissä vaatteissa loikoileva mies
+käänteli itseään ja tirkisteli kiiluvin silmin Jojua.</p>
+
+<p>Matti nukkui jo, ja Miinakin meni levolle. Pojan kotiintulo oli hänen
+maatapanoansa keskeyttänyt.</p>
+
+<p>Kun Joju oli syönyt, aikoi hänkin panna levolle. Takin hän jo oli
+riisunut ja viskannut rahille, mutta sitten hän pöydältä otti lampun ja
+asetti sen lattialle sekä istui vuoteellensa ja rupesi rahojansa
+laskemaan.</p>
+
+<p>Pöydän alla oikoilevan miehen silmät kiiluivat saaliinhimoisesti, mutta
+muuten hän ei liikahtanutkaan.</p>
+
+<p>Joju laski rahojansa ja sanoi sitten itsekseen:</p>
+
+<p>&ndash; Viisi markkaa. Aivan täsmälleen niin paljo, kuin luulin olevankin.</p>
+
+<p>Hän pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja
+viskautui vuoteellensa. Ei pitkää aikaa kulunutkaan, ennenkuin hän jo
+oli nukkunut.</p>
+
+<p>Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista
+hengitystä, vaan sitten hän hiljaa ryömi Jojun vuoteen lähellä olevan
+rahin luo, otti pojan takin käsiinsä ja sieppasi sen taskusta kukkaron.
+Mutta kun hän sitten saalineen aikoi hiipiä pois, sattui hänen jalkansa
+lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies pötki ulos
+ovesta, niin pian kuin suinkin ennätti saada salvat auki, ja riensi pois
+yön pimeyteen.</p>
+
+<p>Kalinasta heräsi Joju, ja hänen vanhempansa myöskin.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä ihmettä sinä nyt teit, Joju? &ndash; huusi Miina, &ndash; jotakin sinä
+olet rikkonut!</p>
+
+<p>&ndash; En minä tiedä, &ndash; missä tikut ovat, äiti? Ottakaa valkeata! Lamppu
+oli tuossa lattialla, ja minä pelkään, että se on mennyt rikki, sillä
+öljyn haju tulee nenääni.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä nenällesi annan, vai sinä lasket lampun lattialle ja
+potkaiset sen rikki; tuossa tikut ovat ja täällä on onneksi kynttilän
+pätkä.</p>
+
+<p>Miina sytytti kynttilän ja rupesi katselemaan ympärillensä. &ndash; No
+mitähän kummaa tämä on? Ovi on auki, lamppu lattialla säpäleinä ja tuo
+pitkä roikale tuolta pöydän alta tipotiessään. Mitä se merkitsee?</p>
+
+<p>Joju oli vaiti ja näytti tuumaavalta, mutta hyppäsi sitten äkkiä pystyyn
+vuoteeltansa. Hänen takkinsa oli liukunut rahilta lattialle, ja sen
+nähtyänsä oli ikään kuin jotakin olisi hänen päähänsä juolahtanut. Hän
+kiirehti koettelemaan takintaskujansa ja huusi sitten aivan onnettomana:
+&ndash; Minun kukkaroni on poissa!</p>
+
+<p>&ndash; Kukkarosi? Oliko se varmaan sinulla? &ndash; kysyi Matti, joka myöskin
+tarkasteli huonetta.</p>
+
+<p>&ndash; Oli se, oli niin varmaan kuin tässä olen! Minä otin maata pannessani
+lampun pöydältä tähän lattialle ja laskin rahani, ja niitä oli juuri
+viisi markkaa. Mutta juoksenpa tuota hylkyä etsimään.</p>
+
+<p>&ndash; Minä tulen kanssasi, sanoi Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä sitä turhaan näin pimeässä etsitte.</p>
+
+<p>&ndash; Minä menen yksin ja juoksen niin että, siksi kunnes hänen löydän, ja
+löydänhän aina jonkun poliisin edes, jolle voin asiasta ilmoittaa.</p>
+
+<p>Joju juoksi ulos yön pimeyteen. Hän oli tottunut omin päin toimielemaan.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VI.</h2></center>
+
+
+<p>Eräässä kivirakennuksessa Länsi-Henrikinkadun varrella asui rehtori
+Mellilä omassa talossaan vanhan sisarensa kanssa. Herra rehtori oli jo
+aikaa lakannut koulukateederissa istumasta ja opettamasta, sillä hän oli
+varakas mies, ja saattoi nyt vanhoilla päivillään tulla toimeen
+eläkkeellään ja koroilla, joita hän pää-omastaan sai. Ukko oli niitä
+miehiä, jotka mielilauseenaan käyttävät noita tunnettuja sanoja "tee
+työtä ahkerasti, niin Jumala auttaa ihmeellisesti". Hän oli tullut
+tuntemaan näitten sanojen totuutta, sillä hän oli alkanut varattomana,
+mutta menestynyt hyvin työssään. Sitä paitsi hän aina tyytyi vähään;
+hänen tarpeensa eivät kasvaneet sen mukaan, kuin tulot enenivät. Nyt
+vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsensä yksinäiseksi, ja päivät kuluivat
+yksitoikkoisesti. Hän oli kyllä monessa luottamustoimessa kaupungissa,
+ja kun hän kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin
+hauskaa hänelle. Välistä oli joku uusi kirja sievästi katetulla
+kahvipöydällä, ja välistä jotakin muuta sopivaa. Mellilä rakasti paljon
+hyvää kirjallisuutta, helppotajuistakin, jota hänen sopi ääneensä
+sisarensa kanssa vuorotellen lukea. Mutta ukko kaipasi jotakuta, jolle
+hän olisi saattanut tehdä hyvää. Hän oli kyllä kaikkiin listoihin, joita
+hänelle runsaassa määrässä tuotiin, kirjoittanut arvokkaita numeroita,
+mutta hän halusi tehdä hyvää sellaiselle, joka hänelle kiitollisuudeksi
+olisi antanut rakkautta ja joka olisi ollut hänen ilonaan ja apunaan
+hänen vanhoilla päivillään.</p>
+
+<p>Saman päivän iltapuolella, josta edellisessä luvussa kerrottiin, istui
+Mellilä sisarensa huoneessa piippua poltellen. Hän oli Eriikan mielestä
+tällä kertaa tavattoman harvapuheinen ja miettiväinen. Senpä vuoksi
+sisko nyt kysyikin:</p>
+
+<p>&ndash; Antreas, kuinka sinä voit? Näytät kovin tuumaavalta. Olet juuri kuin
+johtajattaremme ennen muinoin koulussa, silloin kun hänen piti määrätä
+meille tytöille rangaistusta jostakin tekemästämme kepposesta.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, kumma ajatella, että sinäkin maailmassa olet kepposia tehnyt.
+Kyllä ne varmaan olivatkin niin viatonta laatua, Eriika hyvä, että
+ansaitsi miettiä, minkälaisen rangaistuksen niistä määräisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, varjelkoon, emmehän me mitään pahaa milloinkaan tarkoittaneet,
+mutta lapsellisessa ilossamme teimme välistä tuhmuuksiakin. Muistan,
+miten kerrankin, kun meillä oli opettajatar, joka mielestämme oli kovin
+turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta
+seinästä toiseen, jotta hän ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen,
+kun kouluun tuli. No niin, hän tuli, takertui ja kompastui ja oli
+vähällä taittaa jalkansa. Mutta lapset eivät sitä käsittäneet, että tuo
+viaton lanka olisi saanut niin pahaa aikaan. Asiasta syntyi heti
+kysymys, ja koko luokka otti syyn päällensä. Muistan vielä, että minä en
+ollut tuossa joukossa, mutta ei kukaan tahtonut toistaan syyttää, vaan
+kaikin otimme syyn; ja johtaja oli huolissaan ja miettiväisen näköinen,
+kun hänen täytyi meitä rangaista. Käytöksessä saimme sitten vaille sinä
+lukukautena. Mutta tässäpä jouduin pois pää-asiasta. Minunhan piti
+tiedustella, mitä varten sinä noin vakainen olet?</p>
+
+<p>&ndash; Olen tässä tuumannut yhtä asiaa. Minä tahtoisin ottaa kasvattipojan
+itselleni. Mitä sinä siitä arvelet?</p>
+
+<p>&ndash; Kasvattipojan! Hyvänen aika, kasvatin, ja pojan! Ne pojat ovat niin
+kurikkaita.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jos hän olisi hyväntapainen, reipas poika, niin hän meitä
+auttaisikin vanhoilla päivillämme. Hän toimittaisi sinunkin asioitasi
+kaupungilla ja tietäisi aina kertoa jotakin ja lukisi meille
+sanomalehtiäkin.</p>
+
+<p>&ndash; Eiköhän tyttö olisi käytännöllisempi? Jos ottaisimmekin tytön?</p>
+
+<p>&ndash; Taikka jos ottaisimme sekä pojan että tytön, &ndash; sanoi veli
+naurahtaen.</p>
+
+<p>&ndash; Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei
+millään ehdolla!</p>
+
+<p>&ndash; Noh, otetaan sitte vain poika. Sinulle tulisi, luulen minä, liikoja
+vaivoja tytöstä. Katsoppas, mitähän täytyy, kun vanhemmaksi tulevat,
+saattaa ulos maailman tanterelle, ja sitä sinä et enään silloin
+jaksaisi.</p>
+
+<p>&ndash; Jumala varjelkoon! En minä sellaisiin ryhtyisi. Mutta kuuleppas, onko
+sinulla tiedossa sellainen poika, josta puhuit?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä. Olen tavannut erään, joka on sanomalehtiä ollut myymässä, ja
+hän miellyttää minua erittäin.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jos hän olisi näpistelijä taikka kovasydämminen ilkiö...</p>
+
+<p>&ndash; Miau, miau, &ndash; kuului oven takaa.</p>
+
+<p>&ndash; Mikko kissani! Tuleppas tänne, pikku silkkikäpäläni &ndash; Eriika meni
+aukaisemaan ovea ja otti lemmikkinsä syliinsä. &ndash; Kuules, Antreas, ei se
+poika vain mahtane Mikolle pahaa tehdä? Ne pojat ovat tavallisesti niin
+vallattomia. Mikko raukkani! Mikä sinun mieleesi, Antreas, nyt
+tuollaisen tuuman pani?</p>
+
+<p>&ndash; Olen jo kauan ajatellut, että voisihan tehdä köyhälle hyvää, kun
+kerran se vara on, ja saisihan samalla ehkä rakkautta itselleenkin.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jos saakin tylyn ja kovaluontoisen lapsen...</p>
+
+<p>&ndash; Mahdollista sekin olisi, mutta en kuitenkaan hänestä sitä luulisi.
+Sanotaanpa, että oudon silmä paljon näkee, ja minä olen elämässäni sen
+todeksi havainnutkin.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta mitähän Leena sanoo? Tarvitsisihan asiasta puhua Leenallekkin.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä vielä, minäkö kysyisin, mitä hän sanoo? En, sitä en tee.
+Palvelijan vallan alle en milloinkaan aio asettua.</p>
+
+<p>&ndash; Älähän suutu, minä vain tuumasin, että kun hän on ollut niin kauan
+talossa, niin kentiesi tulisi kysyä hänen mieltään. Hän saa paljon
+enemmän työtä. Puhuithan minullekkin asiasta, etkä suinkaan ole minun
+valtani alla.</p>
+
+<p>&ndash; Eriika hyvä, mehän olemme siskot ja kumppanit, &ndash; mutta
+taloudenhoitajat! Jos heidän antaa päättää, mitä meidän tulee tehdä,
+niin käy, kuten sananlasku sanoo, että kun kissasta tulee karhu, niin
+siitä koko pöpö syntyy. Mutta sitä paitsi Leena on hyväsydämminen
+ihminen. Kun hän vähän lapseen tottuu, niin luulen, että poika ja hän
+ovat mitä parhaimpia ystäviä.</p>
+
+<p>&ndash; Täytyy minun nyt sentään muutama päivä totuttaa itseäni tähän
+muutokseen; et suinkaan häntä nyt heti tänne tuo?</p>
+
+<p>&ndash; En. Minä tahdon ensin nähdä pojan kodinkin, ja kentiesi hän ei tahdo
+tullakaan...</p>
+
+<p>Leena tuli käskemään isäntäväkeänsä illalliselle.</p>
+
+<p>Mellilä ja hänen sisarensa istuivat ääneti ruokasalin pöydän ääreen, ja
+Leena poistui makuuhuoneisiin vuoteita yökuntoon valmistamaan.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, Eriika, kentiesi olisi sentään paras puhua Leenalle
+aikomuksestani. Minä tietysti en hänen mieltänsä kysy, mutta sopisipa
+mainita, mitä olen päättänyt.</p>
+
+<p>&ndash; Olisi se minunkin mielestäni sopivaa; saatathan sinä, kun Leena
+makuuhuoneista palaa, ilmoittaa sen hänelle.</p>
+
+<p>Mellilä katsoi lautasellensa ja söi. &ndash; Annappas minulle kupillinen
+olutjuustoa, Eriika, ei juustoa, vaan heraa, minua vain janottaa.
+Kiitos, se maistui hyvältä; olutjuusto on oikein sopivaa näin, kun on
+kylmä ilta. Leena keittää sitä erittäin hyvin.</p>
+
+<p>Sisarukset nousivat ruoalta. Leena tuli korjaamaan ruoan tähteet ja
+viemään ne kyökkiin.</p>
+
+<p>&ndash; Kuule, Eriika, puhu sinä nyt sopivalla tavalla tuosta pojasta
+Leenalle.</p>
+
+<p>&ndash; Minäkö?</p>
+
+<p>&ndash; Niin, minun täytyy mennä vähän polttelemaan kammariini, se maistuu
+niin hyvältä näin ruoan päälle.</p>
+
+<p>Mellilä poistui kammariinsa, ja Eriika jäi tuumimaan, miten saattaisi
+alkaa tuota vaikeata esitystä. Leena oli jo tullut ikään kuin perheen
+jäseneksi. Jos hän oli pahalla tuulella, niin oli sisarusten rauha
+häiritty, mutta onneksi se tapahtui ani harvoin, sillä yleensä hän oli
+mitä hyvänluontoisin vanha neitsy.</p>
+
+<p>&ndash; Leenan ruoka oli taas niin hyvää. Rehtorikin sanoi, että olutjuusto
+oli erittäin onnistunutta. Ajattelimme tässä juuri, miten moni lapsi saa
+kärsiä puutetta, ja tässä meidänkin pöytämme ääressä olisi kyllä tilaa
+yhdelle, ei se juuri paljoa maksaisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, kyllä täällä aina yhden ruoka jää, ei niin vähän osaa laittaa,
+ettei siinä yhden lapsen osa olisi, ja Mikon vielä päälliseksi, &ndash;
+lisäsi hän, silitellen norkoilevaa kissaa.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta Leenalle ehkä tulisi enemmän vaivaa. Vaan olisipa siinä
+palkintokin, kun tietäisi tekevänsä hyvän työn.</p>
+
+<p>&ndash; Jaa, niin, kun tottako otettaisiin? Niin no, en minä tiedä, mimmoista
+se olisi, minä vain ruoan puolesta tuumasin, että kyllä sitä olisi,
+mutta ei suinkaan täällä meistä kukaan vanhoilla päivillään rupea lapsia
+hoitelemaan.</p>
+
+<p>&ndash; No eihän nyt, mutta rehtori aikookin ottaa sellaisen pojan, jonka hän
+panisi kouluun ihmisten tapoja oppimaan.</p>
+
+<p>&ndash; No ihmettä! Tuumaako rehtori todellakin ottaa lapsen, joka ei ole
+ihmisten tapoja oppinut? Kyllä neidelle semmoisesta lapsesta ainakin
+vastuksia ja vaivoja syntyy.</p>
+
+<p>&ndash; Jos veljeni tahtoo hyvän työn tehdä ja ottaa köyhän, lahjakkaan
+kasvatin, kehittääksensä hänen luonnonlahjojaan, niin minä en suinkaan
+sitä vastaan pane, vaan koetan häntä vielä siihen kehoittaakin, ja
+auttaa siinä, missä voin.</p>
+
+<p>&ndash; No niin, kukapa rehtoria estää tahtoisi, kai maar hän itse tietää,
+mikä paras on, &ndash; vastasi Leena aivan sävyisästi ja läksi toimiinsa.</p>
+
+<p>Eriika meni kertomaan veljellensä, miten hän oli Leenalle ilmoittanut
+asian sekä että nyt olivat valmiit ottamaan tuota aiottua kasvattia
+vastaan.</p>
+
+<p>Rehtori tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi ja puhalteli piipustaan
+muutamia vahvoja savuja. Sisarukset sanoivat ystävälliset yöhyväiset
+toisilleen ja menivät kumpikin nauttimaan rauhaisaa lepoa.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna katseli Mellilä ulos akkunastaan. Hän katseli
+etsivästi, ikään kuin odotellen jotakuta. Hänen kasvonsa ilmaisivat
+tyytyväisyyttä, mutta vähitellen ne kävivät malttamattomiksi. Hän lähti
+etehiseen, otti päällysnutun yllensä, hatun päähänsä ja kepin käteensä
+sekä läksi ulos. Hän kulki rautatien toria kohden; mutta ennätettyään
+Hagasundin kadun päähän, kääntyi hän kotia päin jälleen.</p>
+
+<p>Antin- ja Länsi-Henrikinkadun nurkalla seisoi poika, joka kovin itkeä
+nyyhkytti ja välistä näytti uhkaavasti pientä nyrkkiänsä. Toisia poikia
+oli kokoontunut hänen ympärilleen. Mellilä meni lähemmäksi ja hämmästyi,
+kun hän, tarkastaessaan tuota pientä joukkoa, itkevässä pojassa tunsi
+suosikkinsa, sanomalehden-myyjän. Ja missä tilassa! Silmät olivat
+punaisina, posket ajetuksissa ja koko poika kovin uhkaavan näköinen.</p>
+
+<p>&ndash; No poikani, &ndash; sanoi Mellilä, &ndash; mikä sinua nyt vaivaa?</p>
+
+<p>Pojat rupesivat nyt kaikki yht'aikaa kertomaan, miten kulkija hylky oli
+vienyt Jojun rahat ja hakannut häntä. Mutta Mellilä ei saanut mistään
+oikein selvää, vaan pyysi poikaa tulemaan kanssaan kotia.</p>
+
+<p>Joju seurasi Mellilää ja kertoi hänelle sen, minkä jo tiedämme, sekä
+lisäksi, että hän oli seurannut pahantekijää ja löytänyt hänen sekä
+vaatinut rahat takaisin, mutta se roisto oli tarttunut häneen ja antanut
+hänelle selkään. &ndash; Mutta samalla minä kiepahdin häijyn selkään ja taoin
+häntä nyrkilläni oikein aikalailla, ja kiljuin niin, että poliisit
+tulivat paikalle. Silloin tuo lurjus sanoi poliiseille "korjatkaa pois
+tuo poika ilkiö, joka minulta vei viisi markkaa, en minä hänestä huoli".
+Ja sitten hän läksi juoksemaan aika kyytiä pois. Poliisit rupesivat
+kyselemään, mitä olin tehnyt, vaan minä en oikein mitään ymmärtänyt
+selittää, en tiedä mitenkä sellaiseksi kävin, vapisin vain ja nyyhkytin;
+mutta onneksi isäni tuli paikalle, ja sitte minäkin jo saatoin sanoa,
+että olin löytänyt roiston, ja sitte kaikki selveni, ja poliisi lupasi
+ottaa miehestä selkoa.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, no mihinkä nyt aioit mennä?</p>
+
+<p>&ndash; Menen rautatienkirjakauppaan ilmoittamaan, kuinka paljo olin saanut,
+sekä että varas minulta ne rahat vei, mutta että minä tahdon nyt
+palkatta myydä siksi, että se viisi markkaa tulee maksetuksi. Mutta ehkä
+eivät usko minua, eivätkä anna minun enään myydä, &ndash; sanoi poika ja
+rupesi taas itkemään.</p>
+
+<p>He olivat nyt ennättäneet Mellilän asunnon eteen. &ndash; Kuules, &ndash; sanoi
+rehtori, &ndash; sinun ei tarvitse puhua mitään kirjakaupassa, minä annan
+sinulle nuot viisi markkaa, mutta sinun täytyy ne sitten vähitellen
+maksaa minulle, sen mukaan kuin ne saat. Minä kyllä uskon, että sinä
+niin teet. Hyvästi nyt, ja ole aina suora ja rehellinen poika! Tee työtä
+ahkerasti, Jumala auttaa ihmeellisesti!
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VII.</h2></center>
+
+
+<p>Joju oli säntilleen tuonut ansaitsemansa rahat rehtori Mellilälle, ja
+nyt hän tuli tuomaan loppuvelkansa. Poika astui Mellilän kammariin,
+jonne hän jo kyllä tien tiesi, ja katsoi ilosilmin rehtoriin.</p>
+
+<p>&ndash; No poikaseni, joko taas tulet velkaasi suorittamaan?</p>
+
+<p>&ndash; Jo, tässä nyt on loput.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitos! Kuuleppas, Joju, kuka on sinua rehelliseksi opettanut?</p>
+
+<p>Joju tuumasi, vaan sanoi sitte: &ndash; En minä tiedä, ei siellä metsässä,
+jossa ennen asuimme, kukaan toiseltaan mitään ottanut.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, niin, salon vakavat hongat eivät pahuuteen opettaneet, oikein
+sanoit. Vaikeampi on täällä ison maailman hyörinässä kelvollisena pysyä.
+Katso, tässä ovat kaikki ne rahat, jotka olet minulle tuonut; sinä olet
+ollut rehellinen poika ja saat nyt pitää itse kaikki nämät rahat, ei
+miksikään palkinnoksi, sillä rehellisiä meidän tuleekin olla, se on
+velvollisuutemme, vaan kehoitukseksi, että muistaisit aina olla
+rehellisenä.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia! Saanko nämät oikein omakseni?</p>
+
+<p>&ndash; Saat, ja vielä kysyn sinulta, tahtoisitko tulla minun pojakseni. Minä
+ottaisin sinut luokseni ja kasvattaisin sinua.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, mutta minun täytyy ensin kysyä äidiltä.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö isäsi elä?</p>
+
+<p>&ndash; Elää, mutta kyllä hän antaa minun tulla, jos vain äiti antaa. Isä
+monta kertaa on ollut pahoillaan siitä, että tänne tulimme, varsinkin
+minun tähteni.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, vai niin. Ehkä on paras, että itse menen heille asiasta puhumaan.
+Mennään nyt oitis.</p>
+
+<p>Mellilä läksi, ja Joju oli tien-oppaana. Tultuansa siihen hökkeliin,
+missä Jojun koti oli, katsoi rehtori vähän hämmästyneenä ympärilleen.
+Asukkaat joivat juuri par'aikaa kahvia, ja pöydän ääressä oli jos
+jonkinmoisia renttunaamoja. Jojun äiti kaatoi viinaa kahvikuppeihin
+höysteeksi, ja näyttipä siltä, kun hän itsekkin olisi ottanut
+jakajaisia. Rehtoria pöyristytti. Tästä kodistako siis tuo reipas,
+kaunis poika oli kotoisin... Salon helmassa viattomana kasvanut poika
+oli tuosta pesästä pelastettava. Luoja itse oli johtanut lapsen hänen
+tielleen.</p>
+
+<p>&ndash; Kuka täällä on isäntänä? &ndash; kysyi rehtori.</p>
+
+<p>&ndash; Minunhan tämä asunto on, &ndash; vastasi Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, mitäs nyt, onko tuo poika nulikka tehnyt mitään pahaa, vai mitä?
+&ndash; kysyi Miina.</p>
+
+<p>&ndash; Ei suinkaan, teillä on kelpo poika. Olen sattumalta tullut häntä
+tuntemaan ja tulin juuri kysymään, antaisitteko hänet minulle
+kasvatiksi. Minusta teidän täällä on vaikea saada hänestä kelpo miestä.
+Metsässä maalla, jossa ennen olette asuneet, ei hän ole pahuutta
+oppinut, mutta täällä on vilkasta lasta vaikeampi varjella
+kaikenlaisista sielun ja ruumiin vihollisista.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö herra asu täällä? &ndash; kysyi Miina.</p>
+
+<p>&ndash; Asun, mutta minulla on hiljainen, avara koti, jossa ei ole
+tämänlaista liikettä kuin täällä.</p>
+
+<p>&ndash; Menköön vain poika, mitäpä hän täälläkään paljon kokoon saa, tuskin
+ruokansa ansaitsee noilla sanomalehdillä, ja vaatteet ovat kokonaan
+minun hankittavanani.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta hänen tulee sitten kokonaan erkaantua tästä kodista ja näistä
+seuroista...</p>
+
+<p>&ndash; Kukas herra sitten on, joka poikamme ottaa? &ndash; kysyi isä.</p>
+
+<p>&ndash; Suokaa anteeksi, etten sitä muistanut ilmoittaa. Olen rehtori
+Mellilä, talon-omistaja tässä kaupungissa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllähän poikamme rehtorista on puhunut, vaikka minä en tuntenut.
+Aikooko rehtori ruveta häntä kouluttamaan?</p>
+
+<p>&ndash; Aion.</p>
+
+<p>&ndash; Papiksi vai opettajaksiko?</p>
+
+<p>&ndash; Sitä en vielä voi tietää; miksikä hänellä taipumusta on.</p>
+
+<p>&ndash; Mene sinä vain, jos sinua haluttaa, &ndash; sanoi Matti, kai maar se paras
+on.</p>
+
+<p>&ndash; Pue parhaat risat yllesi, ennen kuin menet. Ainoa tuo meidän on,
+mutta eipä tahdo saada senkään vertaa kokoon, että hänelle kasvatusta
+saisi. Ja viitsivätkö ne sitten lukea, tuommoiset, kadulla vain
+tahdotaan olla. Ikävä poika pahaa sentään tulee, kun vuode tuolla
+nurkassa on tyhjänä.</p>
+
+<p>&ndash; Tottele aina rehtoria, muista se, &ndash; virkkoi Matti. Kurittakaa vain
+hyvästi, kyllä häntä kotonakin on kuritettu.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, Jumala nähköön mutta paljo sitä tarvitaankin, ennenkuin
+lapsesta paha sisu saadaan pois.</p>
+
+<p>&ndash; Minä toivon, että tulemme hyvin toimeen Jojun kanssa, hän näyttää
+järkevältä lapselta. Ehkäpä kovuutta jo on tarpeeksi käytetty, kentiesi
+saatamme nyt paremmin tulla rakkaudella toimeen. Hyvästi! Kyllä annamme
+pojasta jonkun ajan perästä tietoja.</p>
+
+<p>Rehtori läksi, ja Joju seurasi häntä.</p>
+
+<p>Aamiaispöytä oli katettuna, kun rehtori pikku seuralaisensa kanssa tuli
+kotia.</p>
+
+<p>Eriika neiti tuli heitä vastaan. Hän katseli tarkkaan nuorta tulokasta
+silmiin ja virkkoi sitten veljelleen ruotsiksi: &ndash; Pojken har vackra,
+ärliga fönster, han ser snäll ut. &ndash; Sitten hän poikaan kääntyen sanoi:
+&ndash; No tervetultuasi tänne meidän vanhojen kotiin, koeta nyt tulla meille
+pieneksi auringonsäteeksi, minä tarkoitan, koeta olla nöyrä ja avulias
+meitä kohtaan. Hyväntahtoisuus ja avuliaisuus lämmittää vanhoja. Kyllä
+me sitten taas puolestamme sinua hyvänä pidämme. Mutta tuleppa nyt
+aamiaiselle! Sinun on varmaankin nälkä.</p>
+
+<p>&ndash; Ehkäpä ruoka maistuu paremmalta, jos hän nyt ensin saa syödä Leenan
+kanssa, siksi kunnes paremmin tutustumme.</p>
+
+<p>&ndash; Ehkä niin on paras, &ndash; sanoi Eriika ja huusi Leenaa näyttämään
+pojalle huoneita.</p>
+
+<p>Sisarukset istuivat aamiaiselle, ja Leena näytti sillä välin huoneita
+Jojulle.</p>
+
+<p>&ndash; Tuossa on suuri vastaan-otto-sali.</p>
+
+<p>&ndash; Hih, täälläpä oikein kaikuu, hah, kuulkaapas!</p>
+
+<p>&ndash; Ei herrasväki täällä oleskele juuri muuten, paitsi kun rehtorilla on
+suuri vastaan-otto.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä ymmärrän, kun kaikki koululaiset tulevat tänne.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, ei meidän rehtori enään koulussa ole.</p>
+
+<p>&ndash; Onko hän viralta pantu?</p>
+
+<p>&ndash; He ei ikään, mutta rikas kun on, niin mitäpä hän siellä viitsisi
+pahojen poikien kanssa tepastella ja väsyttää itseänsä. Hän tahtoo
+täällä viettää rauhallista elämää kodissaan. Mutta kun rehtorin
+syntymäpäivänä tulee vieraita, niin silloin ovat tässä salissa. Tuossa
+on keisarin ja keisarinnan kuvat.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä tunnen, suutarin Sakin kodissa ne myöskin olivat seinällä.
+Olivat ottaneet ne Kyläkirjaston kuvalehdestä, mutta ei ne niin komeat
+olleet kuin nämät.</p>
+
+<p>&ndash; Tuossa on rehtorin huone.</p>
+
+<p>&ndash; Ja noin paljo kirjoja, aina lattiasta kattoon asti!</p>
+
+<p>&ndash; Niin, näes, ne kirjat on rehtori kaikki lukenut. Noin paljo täytyy
+lukea, ennenkuin rehtoriksi pääsee. Mutta hän onkin, tää meidän rehtori,
+erinomaisen oppinut mies.</p>
+
+<p>&ndash; Kutka nuot äijät tuolla seinällä ovat?</p>
+
+<p>&ndash; Tuo tuossa kuuluu olevan suuri runoilija Topelius.</p>
+
+<p>&ndash; Ohoh, sekö se on! Kyllä minä hänen tiedän, joka on tehnyt Maamme
+kirjan.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä sinä siitä tiedät?</p>
+
+<p>&ndash; Kansakoulussa sitä luimme suutarin Sakin kanssa. Tehtäneekö
+Sakistakin joskus tuommoinen kuva...</p>
+
+<p>&ndash; Hupsu sinä, mikä se suutarin Sakki on?</p>
+
+<p>&ndash; Se on eräs suutarinpoika siellä minun kotipitäjässäni. Kas sillä
+olikin vähän mainio pää. Se poika laittoi runojakin, koska häntä vain
+halutti. Mikä tuo toinen on?</p>
+
+<p>&ndash; Se on Lönnrot.</p>
+
+<p>&ndash; No niin onkin, se ukko sieltä Sammatista, joka Kalevalan on koonnut.</p>
+
+<p>&ndash; Mennään nyt katsomaan omaa huonettasi, se on sellainen pieni kammio
+siellä ruokasalin vieressä. Katso, tässä se nyt on.</p>
+
+<p>&ndash; Minun huoneeni! oikeinko totta?</p>
+
+<p>&ndash; Niin, jos olet tottelevainen ja siivo, tietysti, sillä ei rehtori
+muuten anna sinun olla täällä.</p>
+
+<p>&ndash; Onpa täällä koulukirjojakin.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, kai maar rehtori rupeaa sinua opettamaan.</p>
+
+<p>&ndash; No lapsi kulta, tuleppas nyt aamiaiselle, kyllä sinun jo nälkä on, &ndash;
+sanoi Eriika, joka pelkäsi pojan nälissään olevan, kun hän ei heti
+päässyt ruokapöydän ääreen.</p>
+
+<p>Joju oli nyt tutustunut joka huoneeseen ja jokaiseen henkilöön ja
+saavuttanut heidän suosionsa. Yksi ainoa olento löytyi kuitenkin, joka
+ei vielä ollut hänen näköpiiriinsä tullut, ja se oli Eriika neidin
+vanha, rakas, harmaa Mikko kissa. Mutta iltapäivällä kun vanhan tavan
+mukaan juotiin kahvia Eriikan huoneessa, makasi Mikko makeassa unessaan
+emäntänsä pehmeällä sohvalla. Jojun suuret, vilkkaat silmät
+havaitsivatkin heti tuon muhkean kotieläimen, joka makasi siinä ikään
+kuin suuri harmaa käärö. Poika läheni ja silitteli sitä ystävällisesti,
+mutta kissa kehräsi vain eikä liikahtanutkaan. Poika sanoi "kis',
+kis'," mutta se vain veti untaan. Nyt ei Joju enään malttanut mieltään,
+vaan nipisti kissaa hännästä. Mutta tästäkös elämä syntyi! Kissa
+maukahti pahasti ja kynsäisi Jojua, joka taas vuorostaan huudahti: &ndash;
+Kissa sinä! &ndash; ja paiskasi sen lattialle.</p>
+
+<p>Eriika neiti punastui korviaan myöten; hänen tyyni verensä joutui
+liikkeelle. &ndash; Poika, kuules, mitä teit kissalleni? &ndash; kysyi hän niin
+ankaralla äänellä, kuin hänen lempeälle luonnollensa mahdollista oli.</p>
+
+<p>&ndash; Viskasin sen menemään. Se on ilkeä kissa, kynsäisi tuolla tapaa.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jotakin sinä hänelle ensin teit, ei hän koske kehenkään, paitsi
+jos hänen täytyy itseään puolustaa.</p>
+
+<p>&ndash; En minäkään olisi siihen koskenut, mutta kun se vetelys oli niin
+laiska ja unelias, ettei kuullut, vaikka kuinka olisin huutanut, niin
+vähän nipistin sitä hännästä vain.</p>
+
+<p>&ndash; Saat sitten syyttää itseäsi. Toiste, sinun pitää se muistaman, et saa
+tehdä Mikolle pahaa. Ei saa milloinkaan kiusata syyttömiä eläviä; minä
+sitä paitsi pidän Mikosta, ja sinä pahoitat minun mieleni, jos teet
+sille pahaa, ja minä toivon, että sinä olet kiltti poika, etkä tahdo
+mieltäni pahoittaa. Mutta tuleppa tänne, panen vähän eaudecolognea
+noitten raamujen päälle, että paranevat.</p>
+
+<p>&ndash; Ei siihen mitään tarvitse panna, vähät minä tuonmoisista raamuista
+välitän. Kyllä ne pian paranevat.</p>
+
+<p>&ndash; Tule nyt silittämään Mikkoa, niin tulette hyviksi ystäviksi.</p>
+
+<p>Joju läheni, mutta kissa nosti selkäkarvansa pystyyn; vaan kun Eriika
+otti lemmikkinsä syliinsä, sai Joju vihdoin sitä silittää, ja pian
+joutui koko kahakka unohduksiin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VIII.</h2></center>
+
+
+<p>Joju oli nyt ollut kaksi kuukautta uudessa kodissaan, lukenut joka päivä
+määrätyn ajan rehtorin johdolla, saanut uuden puvun ja tullut kauniin,
+reippaan ja sievän pojan näköiseksi. Hän oli köyhän lapsen tavoin
+iloinnut huoneestaan ja vaateestaan, hyvästä ruoasta, sievästä puvustaan
+ja kaikenlaisesta mukavuudesta, josta hänellä ennen ei ollut
+aavistustakaan. Kasvattivanhemmat olivat tyytyväisiä, kun näkivät, miten
+poika iloitsi ja koetti olla ahkera ja tottelevainen. Mutta kun uutuuden
+viehätys oli loppunut, rupesi Joju ikävystymään tähän oloonsa. Se tuntui
+liian mukavalta, kun ei hänellä ollut mitään seikkailuja, eikä hänellä
+myöskään ollut tovereita, joitten kanssa hänen olisi sopinut ajatuksia
+vaihettaa. Kaikki meni ihan koneentapaisesti. Rehtorin kanssa hän oli
+usein kävelemässä ja joskus yksinkin, mutta entisessä kodissaan hän ei
+milloinkaan käynyt, häntä kun oli kielletty sinne menemästä.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun hän oli vähän aikaa läksyjänsä lukenut, rupesi
+häntä kovin haukotuttamaan, niin pian kun hän kirjaansa katseli. Hän
+huomasi sen itse ja laski kirjansa pois sekä rupesi tähystämään ulos
+ikkunasta. Oi, miten siellä aurinko kirkkaasti loisti! Maa oli jo hienon
+lumen peitossa, niin puhdas ja kaunis. Joju päätti lähteä kaupungille.</p>
+
+<p>Rehtori oli ulkona, mutta Joju meni Eriika tädin luo ja sanoi, että hän
+lähtisi ulos kävelemään. Jojun täytyi aina sanoa, minne hän aikoi mennä.</p>
+
+<p>Eriika katseli poikaa ... kummallista, hänen pyöreät, kukoistavat
+poskensa näyttivät kalpeilta, minkätähden?... Olipa hänellä täällä
+paljon parempi ruoka kuin mitä hänellä oli ollut entisessä kodissaan ja
+kaikin tavoin mukavampi olo. Miksi hän siis oli kuin kasvi, joka
+vieraaseen maahan on istutettu?</p>
+
+<p>&ndash; Voitko sinä pahoin?</p>
+
+<p>&ndash; En, mutta täällä on ... on niin raskasta olla, täytyy päästä ulos.</p>
+
+<p>&ndash; Mene, poika kulta! Mikä on raskasta? Täytyykö sinun liiaksi lukea?</p>
+
+<p>&ndash; Ei, minä vain tahdon ulos. Hyvästi, täti.</p>
+
+<p>Joju läksi. Hän kulki ilman päämaalia. Päämäärä kyllä olisi ollut, mutta
+eipä hän saanut mennä, mihin halutti. Hän oli kulkenut vähän matkaa
+Etelä-esplanaadikatua, kun Korpi tuli juosten häntä vastaan.</p>
+
+<p>&ndash; No Korppi sinä, mihinkä kiire?</p>
+
+<p>&ndash; Kas, Veitikkako? Enpä aikonut tuntea sinua. Näes, minulla on aina
+kova kiire, mutta jos sinä joudut seuraamaan minua, niin tule! Saamme
+sitte vähän jutella toistemme kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Oojah, kyllä minulla aikaa on.</p>
+
+<p>&ndash; Minä olen kirjapainossa korehtuuripoikana. Katsoppas poika, tällaisia
+lehtiä minä kannan; tässä on nyt yksi arkki runoutta, ja siitä
+kustantaja maksaa lähes sata markkaa, kuulin itse, kun herrat painossa
+puhuivat, ja tämmöisiä papereita minä kannan joka päivä edes takaisin.
+Ei maar niitä joka miehen kynsiin annettaisi.</p>
+
+<p>&ndash; Näytäppäs! Eihän niissä mitään ole. Tuolla sivulla on neljä riviä,
+tuossa kaksi värssyä, ja kolmas sivu on ihan valkoinen. Hupsut, kun
+tyhjästä maksavat.</p>
+
+<p>&ndash; Kas et sinä ymmärrä sitä asiaa, enkä minäkään, siinä minulla on
+korpin pää ... mutta se kuuluu olevan sellaista uutta lajia, että siitä
+sopii maksaa, vaikka siinä ei mitään juuri olekkaan.</p>
+
+<p>&ndash; Jospa suutarin Sakkikin toisi runonsa tänne, niin hän jo saisi niin
+paljon rahaa, että kouluunkin pääsisi.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä se Sakki on?</p>
+
+<p>&ndash; Eräs suutarin poika vain, joka kovin halusi kouluun. Sepä olikin
+oikein hyvä poika.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet?</p>
+
+<p>&ndash; Olen rehtori Mellilän kasvattipoika.</p>
+
+<p>&ndash; Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut.</p>
+
+<p>&ndash; Niin kai on, &ndash; vastasi Joju huoaten.</p>
+
+<p>&ndash; Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka.</p>
+
+<p>Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen
+vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon
+kotiinsa. Hänellä olisi ollut niin paljo kerrottavaa, ja hän olisi ennen
+kaikkea tahtonut edes nähdä vanhempiansa. Isähän aina oli ollut hänelle
+hyvä, ja äiti oli antanut niin monta kertaa lämmintä ruokaa, kun hän
+viluissaan ja nälissään oli tullut kotia. Olihan äiti paljon kurittanut
+ja torunut, mutta hyvä hän sentään oli. Tuossa se oli portti ...
+tuostahan nyt olisi sopinut mennä sisälle... Mikäpä häntä esti, menisi
+vain... Mutta olihan rehtori kieltänyt... Mistäpä rehtori sen
+tietäisi?... Kumma, nyt oli ikään kuin Sakki olisi hänen korvaansa
+kuiskannut: "mitä Joju tietää olevan väärin, sitä hän ei milloinkaan
+tee", ja vielä hän näki edessään pikku Solmian valkokiharaisen pään ja
+kuuli hänen punahuultensa lausuvan: "kyllä minä luulen, että sinä olet
+kelpo poika" ... ja Joju poistui vanhempiensa portilta ja meni kiireesti
+kotia.</p>
+
+<p>Hän rupesi lukemaan läksyjänsä, mutta vähän päästä hän vain mietti.
+Iltapäivällä, kun hän palasi rehtorin kammarista oppitunniltaan ja
+jälleen istui omassa kammiossaan, ei hän ensinkään ottanut valkeata,
+vaan istui pöytänsä ääreen ja katseli ulos kaasujen valaisemalle
+kadulle. Vähän aikaa katseltuaan hän rupesi katkerasti itkemään. Silloin
+aukeni ovi, ja rehtori astui sisälle.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, mikä sinua vaivaa? Olen huomannut, että olet ollut alakuloinen
+jonkun ajan. Puhu suoraan, kuten olisin isäsi, taikka ... kuten paras
+ystäväsi. Ole aina suora, älä pelkää puhua kaikkea, mikä sinua
+raskauttaa.</p>
+
+<p>&ndash; Setä hyvä, pankaa minä pois ja ottakaa suutarin Sakki! Hän toivoi
+aina, että hän joskus pääsisi kouluun, ja hän on kovin hyvä poika,
+paljon parempi kuin minä. En minä voi olla täällä.</p>
+
+<p>&ndash; No miksi et? Mitä tuo tuommoinen on? Eikö sinun ole ollut täällä hyvä
+olla, häh? Onko kukaan tehnyt sinulle pahaa?</p>
+
+<p>&ndash; Ei, mutta tuntuu ikään kuin raskaat kahleet olisivat päälläni.</p>
+
+<p>&ndash; Kuule, poika, sinä ehkä et tahtoisi lukea, mutta ellei ihminen tahdo
+mitään tehdä eikä totella mitään ohjia, eli kuten sanoit, kahleita, niin
+silloin hän on ikään kuin metsän peto ja vielä pahempi. Ellei hän tahdo
+kulkea vanhempiensa ja kasvattajainsa kahleissa, niin hänestä tulee
+sellainen, kuin se mies, jonka kodissasi näit, joka sinulta vei
+viisi-markkasi ja joka nyt on yleisen oikeuden kahleissa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä tahtoisin totella, mutta minä halajan nähdä vanhempiani.
+Jos olisivat kaukana, &ndash; mutta kun tiedän, että ovat täällä, enkä
+kuitenkaan saa heitä nähdä. Olin tänään jo heidän portillaan, mutta
+juoksin taas kiireesti pois, kun muistin Sakin sanat: "mitä Joju kerran
+vääräksi tietää sitä hän ei tee", vaan en tiedä, jaksanko enään toiste
+olla menemättä. Antakaa minun vain mennä kotia, ennemmin minä jälleen
+menen maata huonolle vuoteelleni kotini tuvan nurkkaan, kun olen täällä
+näkemättä vanhempiani, vaikka tiedän heidän olevan lähellä.</p>
+
+<p>&ndash; Hm... Tuumataan tätä asiaa... Ole nyt vain huoleti ja iloinen taas,
+kuten sinun ikäisesi tulee olla, kyllä katson, että kahleet päästetään,
+miten sopii. Ensiksikin saat mennä vanhempiasi katsomaan; minä pidän
+sinusta vielä enemmän nyt, kun tiedän, että täältä mukavuudestasi
+halusit lähteä vanhempiesi luo. Rehellisyytesi olet myöskin jälleen
+osottanut, kun et salaa mennyt sinne, vaikka mielesi teki. Sillä tavalla
+ihminen vapaaksi tulee, että hän oppii itseänsä hallitsemaan. Mutta
+vielä yksi asia. Kuka tuo Sakki on, josta sinä usein puhut ja joka
+ihmeellisesti näkyy sinuunkin hyvää vaikuttaneen?</p>
+
+<p>&ndash; Sieltä kotipitäjästäni, N:ästä, se on.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, siellähän lankoni on provastina.</p>
+
+<p>&ndash; Onko? Ja hänellä on pieni tyttö, jonka nimi on Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Niin on, nuorin lapsi. Lähde nyt oitis katsomaan vanhempiasi, mutta
+älä sinne jäämistä tuumaa.</p>
+
+<p>&ndash; Saanko mennä heti?</p>
+
+<p>&ndash; Saat.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia!</p>
+
+<p>Joju läksi, mutta rehtori meni Eriikan luo.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules sisko, me olemme olleet liika itsekkäitä, kun tahdoimme
+kokonaan anastaa itsellemme lapsen rakkauden, jota vahvemmat siteet
+sitoivat vanhempiinsa. Se itsekkäisyys oli vähällä viedä meiltä koko
+pojan. Tapasin hänen itkemässä kammarissaan ja sain selkoa siitä, että
+hän ikävöitsi vanhempiansa, kun ei ollenkaan päässyt heitä katsomaan.
+Hän pyysi minua laskemaan itseänsä kotia kurjuuteen jälleen ja ottamaan
+kasvatikseni suutarin Sakin, jonka hän, vaatimattomasti kyllä, vakuutti
+olevan itseään paljoa paremman.</p>
+
+<p>&ndash; No olenhan minä jo kauan nähnyt, että jokin häntä raskautti; hänen
+muotonsakin kävi huonommaksi. Lähetä Jumalan tähden poika katsomaan
+vanhempiansa, ettei hän meiltä pois halua. Mitenkä aikamme sitten
+kuluisi, ellei hän täällä olisi? Varsin hirveätähän olisi ajatella, että
+poika semmoiseen pesään jäisi.</p>
+
+<p>&ndash; Minä hänet jo lähetin. Mutta nyt olisi toinen asia päätettävissä.
+Joju on tavan takaa puhunut tuosta suutarin Sakista, joka näkyy häneen
+hyvää vaikuttaneen, ja minä tuumaan, että pöytämme ääreen mahtuisi kaksi
+yhtä hyvin kuin yksi, ja sitten heillä olisi toisistaan huvia. Me olemme
+vanhat, ja Jojun saattaisi tulla ikävä, jos hän aina seurustelisi meidän
+kanssamme, mutta kun meillä täällä on koko pari poikia, niin luulen,
+että molemmin puolin tulisimme tyytyväisiksi. Suutarin poika on N:n
+pitäjästä.</p>
+
+<p>&ndash; Sieltäkö? No Amaalia sisaremme ja lankomme hänet kentiesi
+tuntevatkin. Tavallisestihan ne papit seurakuntansa tuntevat aina lapsia
+myöten.</p>
+
+<p>&ndash; Aion kirjoittaa Mäntyselle, tiedustellakseni pojasta. Jojun puheen
+mukaan hänellä on kova lukuhalu.</p>
+
+<p>Sisarukset juttelivat vielä vähän aikaa, ja heidän keskustellessaan tuli
+Joju jo kotia. Nyt hän oli kuin toinen poika. Kahleet olivat karisseet
+pois. Hän oli tosiaan kuin häkistä päässyt lintu. Silmät kiilsivät ja
+suu hymyili, ja koko olento oli kuin kevään juokseva puronen.</p>
+
+<p>Rehtori kirjoitti vielä samana iltana kirjeen langollensa.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>IX.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Kun ei se postikaan jo tule, että saisin Lasten Kuvalehteä lukea, &ndash;
+sanoi pikku Solmia, joka oli käynyt maltittomaksi odottaessaan
+postilaukkua.</p>
+
+<p>&ndash; Oletko läksysi lukenut?</p>
+
+<p>&ndash; Olen, äiti kulta, aikaa jo, ja Helmi sanoi, että osasin oikein hyvin
+ja lupasi tuoda minulle vesipuoloja, mutta sitten tuli maisteri, eikä
+Helmi sitte enää olekkaan muistanut antaa puolukoita.</p>
+
+<p>&ndash; Käske Mandaa panemaan tulta pesään. Sitte saapi hän mennä tuomaan
+sinulle marjoja, ja sinä, saat kutsua maisteria ja siskojasi niitä
+syömään.</p>
+
+<p>Solmia teki kuten äiti käski, ja pian pruustinnan kammarin pesässä paloi
+iloinen tuli, levittäen lämmittävää valoansa huoneeseen. Sitten toi
+Manda pöydälle asettimen, jolla oli kauniita vesipuoloja, hienoa
+sokeria, lautasia ja teelusikoita.</p>
+
+<p>Solmia meni salista kutsumaan Helmi ja Maiju siskojansa sekä maisteri
+Palosta, joka oli ikään kuin kotoväkeä, hän kun kävi pappilassa melkein
+joka päivä. Hän oli ihmeellisen avulias, tarjoutui tuon tuostakin
+provastin puolesta saarnaamaan y. m., kutsuttiin sitten tavallisesti
+pappilaan päivällisille, ja viipyi siellä vielä lopun päivääkin.</p>
+
+<p>Maisteri ja tytöt noudattivat mielellään Solmian kutsumusta.</p>
+
+<p>&ndash; Täälläpä on kovin herttaista ja lämmintä! Oikein suloista on olla
+tulen ääressä, kun ulkona on lumituisku. Älä, Helmi hyvä, lamppua
+sytytä, tämän tulen valossa istuminen on niin kodikasta ja hauskaa.
+Näemmehän tässä puolukoita syödä.</p>
+
+<p>Provasti Mäntynen tuli sisälle &ndash; Katsokaapas vain, täällähän on oikein
+hauskaa. Kummallista, miten posti tänään viipyy, mutta siellä onkin niin
+kova tuisku ulkona, ettei hevonen juuri juoksemaan pääse kinosten läpi.</p>
+
+<p>&ndash; Miten Sakki parka tanhuasta pääsee? &ndash; sanoi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Kuka se Sakki on? &ndash; kysyi maisteri.</p>
+
+<p>&ndash; Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika. Hän on meidän
+pieni ahkera apulaisemme ja aina tervetullut vieras, sillä kesäisin hän
+tuo meille ensimmäiset mansikat ja nyt hän on syksystä asti kuljettanut
+postilaukkuamme kestikievarista tänne.</p>
+
+<p>&ndash; Miten todellakin poika nyt pääsee kinosten läpi? virkkoi pruustinna.</p>
+
+<p>&ndash; Miehet ovat tanhuaa aukaisemassa, kyllä hän sieltä hyvin tulee.</p>
+
+<p>Solmia juoksi toiseen huoneeseen kurkistamaan akkunasta ulos hämärään,
+nähdäksensä, koska postipoika tulisi. Ja todellakin siellä nyt näkyi
+pieni poika, joka pyrki pappilaa kohti. Laukku heilui sivulla. Tyttö
+kiirehti ilmoittamaan, että Sakki oli tulossa.</p>
+
+<p>&ndash; Maiju, sytytä lamppu, vaikkapa parikin, että saadaan lukea, mitä
+posti meille tuo. On nämät postipäivät sentään hyvin hauskoja täällä
+maalla, &ndash; sanoi pruustinna.</p>
+
+<p>Sillä välin juoksi Solmia tuomaan laukkua kyökistä, ja näki, miten Sakki
+puhalteli punaisiin sormiinsa.</p>
+
+<p>&ndash; Voi kuinka sinä olet kovasti luminen, onko sinun vilu?</p>
+
+<p>&ndash; Vähän.</p>
+
+<p>&ndash; Lämmittele tässä hellan ääressä. &ndash; Solmia vei laukun sisälle ja
+kertoi, miten Sakkia paleli. &ndash; Saanko ottaa hänet kuvakirjojani
+katselemaan, siksi kuin tee valmistuu? Kyllä hän tarvitsee jotakin
+lämmintä.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, &ndash; vastasi pruustinna.</p>
+
+<p>&ndash; Se on oikein, tyttöseni, että muistat pyytää lämmitystä vilustuneelle
+lapselle, &ndash; sanoi provasti, ottaessaan laukkua tyttärensä kädestä. &ndash;
+Mitä täällä nyt sitten on? Tässähän on kirje: "Piga Amanda Juslinille
+N:n pitäjässä. Seura provasti Mäntysen kirjeet." &ndash; Lieneekö vain
+provastilla tässä kirjeitä seurana. Tuossa on tukku sanomalehtiä,
+jakakaa ne keskenänne. Tässähän vielä on kirje lehtien välissä:
+Dalollinen Mändyluodon isändä Mathias Santeljus. N:n pitäjäs. Seuraa
+Brovasti Mäntysen kirjeitä". No tässä vielä yksi. Tottapa vihdoinkin
+minulle myös.</p>
+
+<p>&ndash; Näytäppäs, keneltä se on?</p>
+
+<p>&ndash; Langoltani.</p>
+
+<p>&ndash; Katsoppas vain! Ei Antreas usein kirjoita. Mitä hänellä nyt lienee
+sanottavaa...</p>
+
+<p>&ndash; Solmia, vie Mandalle hänen kirjeensä; tuon toisen saa lukkari
+kirkolla antaa omistajalleen.</p>
+
+<p>Provasti rupesi lukemaan kirjettään ja huudahti hetken perästä: &ndash; No
+kummallista, muistatteko tuota muona-Matin väkeä, joka Helsinkiin
+muutti? Heidän poikansa on lankoni ottanut kasvatikseen. Hän kirjoittaa,
+että poika on rehellisen ja kelpo ihmisen alku, mutta hänen kotinsa on
+perin huono, ja Antreas on tahtonut lapsen pelastaa hukkaan joutumasta,
+"koska," kuten hän tässä sanoo, "se kaikesta päättäen on näkynyt olevan
+Jumalan tahto". Mutta vielä tässä on toinen asia. Hän kysyy, tunnemmeko
+suutarin Sakkia, ja sanoi havainneensa Jojun puheesta, että Sakki on
+vaikuttanut hyvää häneen. "Jos poika on hyvä lapsi ja tahtoo tulla
+kasvatikseni, saa hän heti tulla tänne. Minä tahdon valmistaa heitä
+kouluun, jotta ensi kevännä saavat tutkintonsa suorittaa". Se nyt on
+uutinen, joka Sakille kelpaa. Helmi, mene käskemään Sakkia tänne.</p>
+
+<p>Sakki, joka katseli Solmian kuvakirjoja, oli heti valmis seuraamaan
+Helmiä pruustinnan kammariin. Poika näytti erittäin sievältä. Hän oli
+lämpimässä huoneessa käynyt punaposkiseksi, hänen vaalea tukkansa oli
+kauniissa kiharoissa otsan ympärillä, ja hänen siniset silmänsä
+näyttivät syviltä ja haaveksivilta. Hän jäi ovensuuhun seisomaan ja
+kumarsi kainosti.</p>
+
+<p>&ndash; No Sakki, &ndash; sanoi provasti, &ndash; tahdotko lakata postilaukkua
+kuljettamasta ja ruveta lukemaan? Häh?</p>
+
+<p>&ndash; Lukemaanko? &ndash; kysyi poika, ja hänen silmänsä välähtivät. Mitenkä
+minä saisin ruveta lukemaan?</p>
+
+<p>&ndash; Muistatko muona-Matin Jojua?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, hän muutti Helsinkiin.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, ja lankoni, rehtori Mellilä, on ottanut hänen kasvatikseen, ja
+tahtoisi vielä ottaa sinunkin. Joju on hänelle puhunut sinusta. Rehtori
+valmistaisi teitä molempia kouluun, ja tulevana kevännä saisitte
+suorittaa tutkinnon. Ja sitten sinun tulee olla ahkera ja koettaa kaikin
+tavoin noudattaa lankoni ja kälyni mieltä.</p>
+
+<p>&ndash; Ja se on siis oikein totta! Minä lähden oitis kotia kertomaan!</p>
+
+<p>Sakki ei enään muistanut ujoillakaan, hän iloitsi niin, ettei saattanut
+olla sitä ilmaisematta.</p>
+
+<p>Provasti virkkoi vielä: &ndash; Sano terveisiä isällesi ja äidillesi ja
+pyydä, että jompikumpi heistä tulisi tänne huomenna tästä asiasta
+juttelemaan.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että suutari Miettinen vaimoineen oli
+pappilan kyökissä, ja hetken perästä he astuivat pruustinnan kammariin.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä nyt tuumaatte siitä, että lankoni tahtoisi poikanne
+kasvatikseen?</p>
+
+<p>&ndash; Tulin juuri kuulemaan, tunteeko provasti hänen, joka poikamme
+ottaisi, mutta kyllä kai sitten, koska hän on provastin lankomies. En
+minä poikaani maailmalle laskisi kenen luo hyvänsä. Ei meillä tosin
+suuria varoja ole, mutta aina Jumala sentään on huolen pitänyt. Se siinä
+nyt on, että pojalla aina on ollut kova halu lukemaan, ja hän olisi nyt
+jo niin menossa että kylläkin.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä pidän suurena onnena sen, että hän pääsee lankoni luo.</p>
+
+<p>&ndash; Poika puhui, että muona-Matin Joju myöskin on otettu samaan paikkaan,
+ja se oli suuri veitikka, koko poika. Lieneekö sitten muuttunut, kun
+ihmisiin on tullut...</p>
+
+<p>&ndash; Lankoni kiittää häntä hyvin rehelliseksi.</p>
+
+<p>&ndash; No niinhän se meidän Sakkikin aina sanoi hänen olevan, ja siksipä
+olivatkin ystäviä, vaikka meidän poika aina on ollut hiljainen ja Joju
+kovin vallaton. Ikävä sitä poikaamme tulee, ei hän ole meille
+milloinkaan surua tehnyt. Mutta kai se sentään paras on, että annamme
+hänen mennä, emmehän voi hänen onneansa vastaan olla.</p>
+
+<p>&ndash; Niin no, jos provasti sitten kirjoittaa, että hän tulee noin viikon
+päästä; vai miten luulet, Siina, saatko hänen jo siksi kuntoon?</p>
+
+<p>&ndash; En tiedä varmaan, tarvitsisi ommella muutamia paitojakin hänelle
+vielä, poika on niin kasvannut.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, &ndash; sanoi pruustinna, joka myöskin oli tullut keskusteluun osaa
+ottamaan, &ndash; veljeni kirjoitti, ettei vaatteista tarvitse pitää mitään
+huolta. Eriika sisareni ne kyllä toimittaa kaikki, kun poika vain tulee.</p>
+
+<p>&ndash; Soo, soo, vai antavat vaatteetkin. Olisin minäkin hänelle mielelläni
+paidat ommellut, vaan hyvähän sekin on, että antavat, &ndash; sanoi Siina,
+mutta kyyneleet vierivät kuitenkin ehtimiseen hänen silmistään.</p>
+
+<p>&ndash; Maisteri Palonen lähtee parin päivän päästä pääkaupunkiin, ja kyllä
+hän ottaa poikanne mukaansa ja ohjaa hänet rehtorin luo.
+
+&ndash; Sepä hyvä on. Oohoo sentään, oikeinpa taakka putosi hartioiltani,
+kun ei tarvitse häntä sinne yksin lähettää.</p>
+
+<p>&ndash; Sopii se hyvin, &ndash; sanoi Miettinen. &ndash; Kyllä se asia nyt sitte on
+päätetty. Provasti kirjoittaa vain, että hän parin päivän päästä tulee
+maisteri Palosen kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä. Matkarahoista ei teidän myöskään tarvitse huolta pitää, ne
+minä jätän Paloselle.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia kovin paljo. Mennään nyt sitte mekin jo pois. Jumalan
+haltuun jääkää!</p>
+
+<p>Parin päivän päästä kulki Sakki vaatemytty kainalossa isänsä kanssa
+pappilaan. Äidille ja sisaruksille hän oli kotona sanonut jäähyväiset,
+ja sinne he jäivät häntä kaipaamaan. Mutta äiti lähetti runsaat
+siunaukset mukaan, ja varoitti poikaansa unhoittamasta vanhempiansa ja
+ennen kaikkia, unhoittamasta Jumalaa.</p>
+
+<p>Pappilassa sitte juotiin kahvia. Solmia oli itse tahtonut laittaa
+Sakille eväät pussiin ja oli koonnut siihen, mitä vain parasta löysi
+äidin varastoista. Sitten hän sanoi Sakille: &ndash; Sinun pitää syömän
+kaikki, mitä siinä on, ei, pari torttua sinun täytyy antaa Jojulle, minä
+kyllä muistan hänen vielä, ja miten hyvä hän oli juoksemaan. Ja tiedätkö
+vuoden päästä tulen minäkin kouluun ja silloin pääsen myöskin tädin luo
+asumaan.</p>
+
+<p>Sakki kiitti eväistä ja läksi jäähyväiset lausuttuaan, maisterin kanssa
+hevosella lähimmälle asemalle sekä sieltä junalla Helsinkiin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>X.</h2></center>
+
+
+<p>Oltiin Toukokuussa. Valkolakit ja valkovuokot kaunistivat kilvan
+Helsingin ympäristössä olevia viheriäisiä lehtoja. Meren aallot
+loiskivat vapaina kahleistaan. Sekä pieniä että suuria höyryaluksia
+vihelsi lakkaamatta satamassa, ja mitä muhkeimpia kolmimastoisia laivoja
+loikoili rannassa ankkuroittuina.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun rehtori Mellilä oli lukenut poikiensa kanssa niin
+kauan, että sekä opettaja että oppilaat olivat väsyksissä, sanoi hän:
+Tämä nyt jo saa riittää täksi erää. Entä jos tästä lähtisimme
+kävelemään.</p>
+
+<p>&ndash; Se olisi kovin hupaista, lukeminen tuntuikin oikein raskaalta jo, kun
+niin kovin halusin päästä tuonne ulos.</p>
+
+<p>&ndash; Kun et sanonut olisinhan saattanut aikaisemmin lopettaa ja jatkaa
+pitemmän aikaa iltapäivällä.</p>
+
+<p>&ndash; Enhän minä kehdannut olla väsyksissä, kun setäkin, vanha mies, jaksoi
+kysellä ja neuvoa meitä.</p>
+
+<p>&ndash; Ennen, kun olin sinun iälläsi, hämmensi äitini sokerikaakkua, ja minä
+surkuttelin häntä, kun hänen kätensä heilui niin ahkeraan. Mutta hän
+vakuutti, ettei hän ollenkaan väsynyt; vaan kun minä pyysin, että hän
+edes vähän aikaa antaisi minun hämmentää, niin hän hymyili ja sanoi,
+etten sitä kauan tekisi. Minä rupesin hämmentämään; ja vähän ajan
+kuluttua oli käteni niin kankea, etten millään olisi tasaisesti
+jaksanut työtäni jatkaa. Kun sitten ihmettelin miten hän, joka oli
+vanha, saattoi tuota työtä tehdä yhtä mittaa koko tunnin ajan, niin hän
+vastasi: "tottumus sen tekee". Samati on tässä minun laitani. Olemmekin
+lukeneet nyt tavattoman kauan, mutta luku-aikamme läheneekin jo
+loppuansa suurin askelin. No, Sakki, kaiketi sinäkin olet iloinen, kun
+pääset ulos?</p>
+
+<p>&ndash; Olen kyllä, täällä on niin paljo katseltavaa, josta on hauska kertoa
+tädille ja kirjoittaa kotia. Mutta kyllä lukeminen sentään on hauskinta.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, tuo Sakki on aina ollut tuollainen. Kyllä minäkin nyt jo luen
+mielelläni, mutta onhan sentään paljon hauskempi olla ulkona, kuin ilma
+on kaunis.</p>
+
+<p>&ndash; Luulisinpä sitä. Mihinkä päin nyt lähdemme? Te saatte määrätä!</p>
+
+<p>&ndash; Lähdetään eteläsatamaan, siellä on niin paljo laivoja ja niitä minä
+kovin mielelläni katselisin. Ja sitten menisimme Kaivopuiston
+kallioille, siellä näemme meren, oikein aavan meren. Oi, kuinka siellä
+on kaunista! Oikein lentää tahtoisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, taikka Kaisaniemen rantaan, siellä on niin hiljaista ja
+kaunista, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; No kummanka mieltä nyt noudatan? &ndash; kysyi rehtori hymyillen.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä Kaivopuistossakin on kaunista, lähdetään vain sinne, &ndash;
+kiirehti Sakki sanomaan.</p>
+
+<p>&ndash; Satamasta sinä ehkä et välitä?</p>
+
+<p>&ndash; En, mutta Jojun mielestä se on hauskin paikka. Tavallisesti hän saa
+jäädä sinne yksin, sillä ei minua haluta siellä seisoa niin kauan, kuin
+Joju laivoja tarkastelee.</p>
+
+<p>Rehtori meni ulos poikiensa kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Oletko, Joju, useinkin käynyt laivoja katselemassa?</p>
+
+<p>&ndash; Olen.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin. Mikä se niissä sinua miellyttää?</p>
+
+<p>&ndash; Kaikki! Purjeet, touvit ja mastot. Siellä saa mielin määrin kiivetä,
+vaikka kuinka korkealle.</p>
+
+<p>&ndash; On tuo Joju niin tarkkaan pannut mieleensä joka nuoran ja koko
+aluksen, että hän sen aivan osaa paperille piirtää.</p>
+
+<p>&ndash; En ole tietänytkään, että sinä sellainen laivojen ihailija olet.
+Mutta entä jos kiivetessäsi putoaisit mereen...</p>
+
+<p>&ndash; Minäkö? Johan nyt! Totta kai köydet niin vahvoja ovat, että minun
+kannattavat.</p>
+
+<p>&ndash; Ei köydet katkea, mutta sinun kätesi ja voimasi saattaisivat pettää.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, älkää luulko.</p>
+
+<p>He olivat nyt ennättäneet rantaan, ja Joju riensi oitis erääseen
+kolmimastoiseen laivaan, jossa laivamiehet näkyivät tuntevan hänen.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, mastoonko jälleen? &ndash; kysyi eräs merimies.</p>
+
+<p>&ndash; Tottakai, &ndash; vastasi Joju, sylkäsi käteensä ja kapusi oravan tapaan
+mastoon ja sieltä laivaköysiä myöten toiseen mastoon ja sitte alas
+jälleen.</p>
+
+<p>&ndash; Poika todellakin tekee nuot temput kuten paras merimies. Ei sinua
+maalla tarvita, tule pois merelle vain, &ndash; sanoi eräs merimies.</p>
+
+<p>&ndash; Minun täytyy käydä koulua, &ndash; vastasi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, tule pois jo, &ndash; huusi rehtori, ja Joju tuli käskyä totellen,
+mutta hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat, kun hän kertoi,
+miten hauskaa oli kiivetä.</p>
+
+<p>&ndash; Joju kyllä halukkaammin menisi merelle kuin kävisi koulua, &ndash; sanoi
+Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Niin menisinkin, kun setä vain laskisi.</p>
+
+<p>&ndash; Poika parka, ei siellä niin hauskaa olisi, kuin nyt luulet. Siellä
+kovat myrskyt pauhaavat, joten aallot pian tuollaisen tottumattoman
+laivan kannelta viruttaisivat pois. Ajatteleppas vain, kun laiva keinuu
+kuin pieni lastu tuolla suurella valtamerellä, missä ei näy muuta kuin
+taivas ja vesi.</p>
+
+<p>&ndash; Ei lastullakaan ole mitään hätää, ei se mene pohjaan eikä kaadu.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, mutta laivoja joutuu joka vuosi haaksirikkoon.</p>
+
+<p>He tulivat kaivopuistoon ja läksivät kallioille, missä aava meri näkyi
+ja raitis tuuli puhalteli. Rehtori istui eräälle lavitsalle ja nojasi
+leukaansa valkonuppista keppiänsä vasten, jota hän molemmin käsin piteli
+kiinni. Hän näytti miettiväiseltä eikä näkynyt katselevankaan luontoa.</p>
+
+<p>Sakki istui rehtorin viereen, ja hänen silmänsä katsoivat uneksien kauas
+etäisyyteen. Tuo aava näkö-ala tuntui hänestä kovin suurenmoiselta, ja
+hänen mieleensä syntyi monenmoisia ajatuksia, epäselviä tulevaisuuden
+kuvia, jotka vielä olivat ikään kuin usvaan verhoittuina.</p>
+
+<p>Mutta Jojulla ei ollut aikaa istua; hän hyppeli paikasta paikkaan ja
+katseli säihkyvin silmin merelle, huutaen tuon tuostakin riemastuneena:
+Tuossa tulee höyry-alus, oi, kuinka se on kömpelö noitten
+purjeveneitten rinnalla! Kas tuossa näkyy suuri alus, oikea
+kolmimastoinen, varmaan se on kolmimastoinen. Ei se tulekkaan, se menee.
+On se vain jalo kapine! Oi sentään, kun pääsisi tuonne kauas, kauas,
+näkemään, mitä siellä merien takana on.</p>
+
+<p>&ndash; Noilla laivoilla, jotka kauan ovat merellä, saa usein pahennutta
+ruokaakin, ei siellä niin hyvä oltava ole kuin luulet, &ndash; sanoi Sakki
+hymyillen.</p>
+
+<p>&ndash; Totta heillä on perunoita ja silakkaa. En vielä ole niin pilaantunut,
+etten huonoonkin tyytyisi. Enköhän pääsekkin merelle?</p>
+
+<p>&ndash; Enhän olisi suonut sinun merimieheksi rupeavan, mutta jos sinulla
+siihen todellakin on taipumusta, niin en tahdo sinua estää siksi
+tulemasta. Mutta usein lapset mielivät joksikin, johon he jäljestäpäin
+eivät tyydykkään, he kun eivät vielä ymmärrä, mitä tahtovat. Siis olen
+minäkin päättänyt, että sinun pitää muutaman vuoden käydä koulua, eli
+siksi, että ripille pääset. Koulu on sinulle suureksi hyödyksi, ja sitä
+paitsi sitten paremmin tiedät, mihin haluat. Mutta mennään nyt jo kotia,
+Eriika siellä odottaa päivälliselle.</p>
+
+<p>Iltapäivällä rehtori jälleen jatkoi lukemista poikien kanssa. Tätä vielä
+kesti pari viikkoa, ja sitten tuli päivä, jolloin pojat saivat mennä
+tutkintoansa suorittamaan.</p>
+
+<p>Molemmat pääsivät toiselle luokalle, ja entisistä marjapojista oli siis
+tullut koulupoikia.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XI.</h2></center>
+
+
+<p>Kirkkaana kuin peili oli jää pohjois-sataman luistinradalla, ja
+luistelijoita tuli ehtimiseen. Siellä niitä näkyi neitosia ja herroja,
+koulutyttöjä ja poikia. Kaikki kiitivät kevyesti, ikäänkuin ilmassa.
+Siellä näkyi kirjavia pukuja, komeita ja kehnompia, kauniita, nahalla
+reunustettuja luistinpukuja, ja neitosten kaulassa pitkiä siepuroita,
+joittenka päät heiluivat sinne tänne. Kaikki luistelijat näyttivät
+reippailta ja punaposkisilta. Istuinlautoja oli radalla siellä täällä,
+ja tuon tuostakin joku tyttö istahti laudalle ja joku herra tahi poika,
+kuinka kulloinkin sopi, polvistui hänen eteensä, asettaaksensa luistimet
+hänen jalkaansa.</p>
+
+<p>Eräs tyttöparvi oli vain kävelemässä radalla. Heillä ei ensinkään ollut
+luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: &ndash;
+Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän
+kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä.</p>
+
+<p>&ndash; He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin,
+mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla. Olen
+minä sentään joskus nähnyt rehtorin täällä.</p>
+
+<p>&ndash; Elsa Hiltunen puolustaa aina Solmiaa, mutta minun mielestäni hänen
+tulisi olla enemmän kumppaniensa kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Minä pidän hänestä paljon ja tunnen hänen myöskin paremmin kuin sinä,
+me kun neljä vuotta olemme istuneet vieritysten, eli aina siitä asti,
+kun hän kouluun tuli. Solmia on vakava tyttö, hän lukee ahkeraan, ja
+sitten hän tahtoo, kun hänellä on aikaa, olla tätinsä ja enonsa
+huvitteena. Hän ei sitä paitsi tahdo paljon tuttavia siitä syystä, että
+se häiritsisi noita vanhoja, jotka ovat hiljaiseen elämään tottuneet.</p>
+
+<p>&ndash; Kauniilta kuuluu...</p>
+
+<p>&ndash; Naima Vuori ei milloinkaan ole hyvä, kun Solmiasta puhutaan.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä minä hänestä välitän, kyllä hän minun puolestani saa hyvä olla.
+Mutta minä en pidä tytöistä, jotka kävelevät aina kavaljeerien kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Sinäkö? Ohoh!</p>
+
+<p>&ndash; Niin minä, mutta minun on vilu ja minä lähden nyt kotia.</p>
+
+<p>&ndash; Laina ei ainakaan minua jätä; etkö jää tänne kanssani? &ndash; kysyi Elsa
+eräältä toverilta.</p>
+
+<p>&ndash; Totta kai, täytyyhän tässä katsella, miten parhaat luistelijamme
+luistelevat.</p>
+
+<p>Radan päässä oli hakomaja, ja Solmia meni sinne panemaan luistimia
+jalkaansa. Sakki ja Joju aikoivat auttaa häntä, mutta hän vastasi: &ndash;
+Kyllä minä itsekkin saan ne jalkaani, menkää te vain pois.</p>
+
+<p>Pojat riensivät hekin asettamaan luistimet jalkoihinsa, ja sitten
+kiitivät iljannetta pitkin. Radalla kävelijät vain osottivat heihin ja
+sanoivat: "katsokaa rehtorin poikia".</p>
+
+<p>Elsa Hiltunen oli juossut tervehtimään Solmiaa, ja Naima Vuori oli
+myöskin vielä radalla, sillä hän oli kuitenkin utelias näkemään rehtorin
+poikien luistelua. Ne olivat jo radan toisessa päässä, kun Solmia lähti
+kiitämään.</p>
+
+<p>Tyttö luisteli tottuneesti ja varmasti, olipa ikään kuin pieni perhonen
+olisi siellä kevyesti lennellyt. Rehtorin kasvatit tulivat häntä
+vastaan, ja nyt luisteltiin yhdessä sekä tehtiin kaikenmoisia
+taidetemppuja. Joju varsinkin osasi erittäin sievästi luistella
+"ytterkanttia," y. m.</p>
+
+<p>Kun Solmia oli vähän aikaa luistellut, tuli hän Elsa Hiltusen luo ja
+kysyi, lähtisikö hän jo pian radalta pois. &ndash; Minä en joudu kauan täällä
+viipymään ja tulisin halusta kanssasi.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, me aioimme jo äsken mennä pois, mutta sitten kuin te tulitte,
+niin tahdoimme nähdä teidän luistelevan. On niin ihmeen hauskaa
+katsella, kun joku oikein hyvin luistelee.</p>
+
+<p>Naima Vuori tuuppasi Elsaa kylkeen ja loi häneen nuhtelevan katseen.</p>
+
+<p>&ndash; Ei meidän luistelumme katselemista ansaitse, &ndash; sanoi Solmia, &ndash;
+paitsi Jojun, hän todellakin tekee sitä taidokkaasti.</p>
+
+<p>Hän kiisi vielä kerran radan toiseen päähän sanomaan Sakille, että hän
+aikoi mennä toveriensa kanssa pois.</p>
+
+<p>Sillä välin Naima Vuori nuhteli Elsaa siitä, että hän oli kiittänyt
+Solmian luistelua. &ndash; Kyllä hän vain tarpeeksi tietää, että häntä
+ihaillaan, &ndash; virkkoi Naima.</p>
+
+<p>&ndash; Sitä en ensinkään luule, &ndash; sanoi Elsa.</p>
+
+<p>Solmia palasi radalta ja ilmoitti, että pojatkin aikoivat tulla kotia.
+Luistimet hän otti jalastaan, ja sitte oltiin valmiit lähtemään.</p>
+
+<p>Pian Joju ja Sakki heidän saavuttivat, ja vilkkaasti keskusteltiin
+matkalla.</p>
+
+<p>Joju kertoi koulusta kaikenlaisia kaskuja ja omasta elämästäänkin yhtä
+ja toista, miten hän oli ollut sanomalehtipoikana ja koetellut
+monenmoista lyhyessä elämässään. Kertoipa vielä, miten hänen teki mieli
+merelle, mutta setä Mellilä oli aina ollut sitä vastaan ja vaatinut
+häntä lukemaan siksi, kunnes tulisi kuusitoistavuotiaaksi. &ndash; Jos
+silloin vielä haluttaa lähteä, niin saan mennä. Nyt keväällä siis pääsen
+tuonne avaraan maailmaan!</p>
+
+<p>&ndash; Hirveätä aivan! &ndash; huudahti Naima.</p>
+
+<p>&ndash; No, en tiedä, mitä hirveätä se olisi, päin vastoin.</p>
+
+<p>&ndash; Ajatelkaa noita myrskyjä merellä!</p>
+
+<p>&ndash; Saattaa niitä vaaroja olla joka paikassa, &ndash; sanoi Solmia, ei se
+mielestäni mitään olisi sen vuoksi, mutta vanhan sedän ja tädin vuoksi,
+jotka niin kovin häntä kaipaisivat.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, he tahtoisivat minua pyrkimään voimistelunopettajaksi.</p>
+
+<p>&ndash; No sehän on niin reipasta ja uljasta, ja tehän kuulutte voimistelevan
+niin mainiosti. &ndash; Naima kuiskasi eräälle sivutoverilleen: &ndash; Ai, kuinka
+tuo tumma on sööti! &ndash; Hän oli sitä kuiskaavinaan, mutta hyvin Joju sen
+kuitenkin kuuli, ja hän sanoi:</p>
+
+<p>&ndash; Kuka raukka se sööti on? Semmoinen poika on hyvin imelä, jota voi
+söötiksi sanoa.</p>
+
+<p>Tähän eivät tytöt mitään vastanneet.</p>
+
+<p>He olivat nyt tulleet eräälle kadulle, jossa heidän tuli erkaantua
+toisistaan. Rehtorin pojat ja Solmia sanoivat hyvästit seuralaisilleen
+ja lähtivät kotia.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, mitenkä saatoit tuolla tavalla puhua, etkö nähnyt miten Naima
+kävi punaiseksi, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Minäkö siitä olisin välittänyt, ei tarvitse tyttöjen tulla minua
+arvostelemaan, yhtäkaikki minulle, olenko Naiman mielestä makea vai
+hapan.</p>
+
+<p>&ndash; Olenhan minä monta kertaa sanonut, kun olet tehnyt minulle jonkun
+palveluksen, että sinä olet ollut hyvä, etkä sinä ole koskaan suuttunut.</p>
+
+<p>&ndash; En, se on aivan toista. Muistan minä senkin vielä, kun sinä siellä
+pappilassa ennen marjapoikana ollessani sanoit, kun minä tuhmasti
+kiroilin, että kyllä luulit minun lakkaavan pahasta tavasta, sekä että
+minusta tulisi kelpo poika. Se sana, näes, auttoi minua jättämään pois
+tuon pahan tavan.</p>
+
+<p>He tulivat nyt kotiportille, mutta Joju sanoi vielä lähtevänsä
+vanhempiansa katsomaan. Sakki ja Solmia menivät sisälle, ja Eriika täti
+kutsui heitä kammariinsa kahville. Rehtori istui siellä jo ennaltaan.</p>
+
+<p>&ndash; Minnekkä Jojun jätitte? &ndash; kysyi rehtori.</p>
+
+<p>&ndash; Hän meni vanhempiansa katsomaan.</p>
+
+<p>&ndash; Onko täti käynyt Jojun entisessä kodissa? &ndash; kysyi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Olen, mutta en nyt moneen kuukauteen.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö täti menisi? Minä olin äitini kanssa usein sellaisissa köyhissä
+kodeissa maalla, ja tulisin halusta tädin kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä sinä, pikku perhonen, siellä tekisit, paras että Eriika ja minä
+menemme.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta kyllä te otatte minun mukaanne! Äiti sanoi, että lapsesta jo
+pitää oppia tuntemaan köyhien elämää.</p>
+
+<p>&ndash; Antaa tytön tulla.</p>
+
+<p>&ndash; Joju on aina kovin surullinen, kun hän palaa vanhempiensa luota, &ndash;
+sanoi Sakki. &ndash; Viimein kun hän sieltä tuli, niin hän sanoi: "jos
+pääsisin merelle ja saisin niin paljo rahaa kokoon, että saattaisin
+ostaa pienen maatalon, niin asettaisin isäni ja äitini sinne, heidän
+elämänsä täällä on kovin kurjaa..."</p>
+
+<p>Juuri kuin tätä puhuivat, tuli Joju kotia.</p>
+
+<p>Eriika täti havaitsi heti, että pojan muuten iloiset silmät nyt
+näyttivät kovin totisilta. Hän silitteli Jojun mustia kiharoita, sanoen:
+&ndash; Kaasin sinulle oikein täyden kupillisen kahvia, sillä kyllä se nyt
+varmaan hyvältä maistuu, kun olet luistelemassa käynyt.</p>
+
+<p>Joju kiitti vain, joi ja läksi kammariinsa.</p>
+
+<p>Hetken perästä hän meni setänsä huoneeseen ja pani oven kiinni
+jälkeensä.</p>
+
+<p>&ndash; No, mitä pojallani nyt on sanottavaa?</p>
+
+<p>&ndash; Minä kävin äsken vanhempieni luona. Siellä oli silloin heidän
+huoneittensa omistaja vaatimassa vuokraansa. Hän oli juovuksissa. Isä
+pyysi häntä odottamaan vähän aikaa, mutta silloin mies julmistui, otti
+tuolin ja aikoi lyödä isää, mutta minä karkasin häneen kiinni, ja
+töyttäsin hänet ulos ja menin itse myöskin samalla. Hän lupasi valittaa
+rehtorille, mutta täytyihän minua mennä apuun, kun hän aikoi lyödä
+isää.</p>
+
+<p>&ndash; Minä lähden oitis sinne. On tämä vähän paha asia, mutta koetetaan se
+selittää.</p>
+
+<p>Rehtori meni Eriikan luo. &ndash; Kuuleppas, Eriika, onko pakarin takana
+oleva suuri kammari teille välttämättömästi tarpeellinen?</p>
+
+<p>&ndash; Ei, siellä on tyhjiä puu-astioita, jotka yhtä hyvin saattaisivat olla
+suuressa vajassa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvä! Minä aion nyt mennä tuomaan sinne hyyryläisiä.</p>
+
+<p>&ndash; Se on aivan epäkunnossa!</p>
+
+<p>&ndash; Sama se, he saavat laittaa itsellensä kuntoon. En aio noilta
+vuokraajiltani ottaa mitään vuokraa, mutta rehellistä työtä aion hankkia
+heille, ja sitä heidän pitää kohtuullisesta palkasta tehdä. Minä lähden
+nyt Jojun vanhempien luo, ja toimitan heidät tänne.</p>
+
+<p>Rehtori meni, ja kun hän tuli Matin asunnon luo, oli huoneitten omistaja
+jälleen oven takana räyhäämässä.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä menoa täällä pidetään?</p>
+
+<p>&ndash; Menoako? Nuot ovat minun huoneeni, eikä minua lasketa sisälle.</p>
+
+<p>&ndash; Totta kai teitä sisälle lasketaan omiin huoneisiinne. Se on selvää.
+Vaimonne ja lapsenne kaiketi siellä asuvat, koska ne teidän huoneenne
+ovat.</p>
+
+<p>&ndash; Ei ikään, vaan nuot vuokraajaroistot, jotka eivät mitään maksa.</p>
+
+<p>&ndash; Vai vuokraajat. Kyllä ne maksavat. Olen rehtori Mellilä ja maksan
+näitten vuokran, mutta en ollut oikein selvillä siitä, koska se oli
+maksettava.</p>
+
+<p>&ndash; Mellilä, rehtori Mellilä. Te siis olette sen pojan isä, joka täällä
+äsken oli?</p>
+
+<p>&ndash; Kasvatti-isä, niin olen.</p>
+
+<p>&ndash; Suokaa anteeksi, ei minulla mitään kiirettä ole...</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä jokainen omansa tarvitsee. Ja kun tässä nyt on kerran teillä
+ollut syytä tyytymättömyyteen, niin on paras, että he muuttavat.
+Aukaiskaa ovi, siellä, rehtori Mellilälle!</p>
+
+<p>Ovi avattiin. Rehtori tiedusteli, mitä huoneen omistajalle tuli maksaa,
+ja suoritti sen heti.</p>
+
+<p>&ndash; Nyt saatte oitis muuttaa minun luokseni, &ndash; sanoi hän Matille, joka
+näytti tästä olevan kovin kiitollinen; mutta Miina ei tahtonut asiaa
+oikein käsittää, ja näyttipä siltä, kuin muutto ei häntä oikein olisi
+miellyttänyt.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä he olisivat saaneet asua täällä, aivan mielelläni olisin
+antanut heidän asua, mutta...</p>
+
+<p>&ndash; Ei, kyllä se sopii varsin hyvin, että muuttavat, &ndash; sanoi rehtori. &ndash;
+Täällä on hevoset ja rattaat, asettakaa niihin, mitä teillä on, ja
+ajakaa minun talooni. Siellä on teillä vapaa asunto.</p>
+
+<p>Isäntä kävi vähän noloksi ja näytti hämmästyneeltä, mutta Matti ja hänen
+vaimonsa muuttivat vielä samana päivänä rehtori Mellilän suureen
+pakarikammariin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XII.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Kapteeni Malm pyytää tavata rehtoria, &ndash; sanoi Leena, joka raotti rehtorin ovea.</p>
+
+<p>&ndash; Jasoo, jasoo, käske häntä tulemaan sisälle.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvää päivää! Miten sinä täällä jaksat?</p>
+
+<p>&ndash; Päivää päivää! Jumalan kiitos, kyllä minä yleensä olen hyvin voinut,
+mutta tänään luuvalo ristiluissani minua niin on vaivannut, etten voinut
+tulla luoksesi, ja minulla oli sinulle puhuttavana tärkeä asia, jota en
+tahtonut tuonnemmaksi jättää. Suo nyt anteeksi, että sinua tänne
+vaivasin!</p>
+
+<p>&ndash; Älä, veikkonen, tuollaisista kursaile, kävelinhän tänne aivan
+mielläni. Annappas kuulla asiasi nyt.</p>
+
+<p>&ndash; Joju poikani tahtoisi merelle, enkä minä voi sitä vastustaa, kun
+näen, miten hartaasti hänen mielensä tekee sinne. Se kaiketi on hänen
+uransa täällä maailmassa. Mutta minä pyytäisin, että sinä hänen ottaisit
+laivaasi ja antaisit hänelle sekä teoreetistä että käytännöllistä
+opetusta. Sinähän lähdet keväällä matkalle?</p>
+
+<p>&ndash; Lähden. Mielelläni otan hänen mukaani. Aivan se on viisaasti tehty,
+että annat pojan tulla, koska hänellä on siihen halua. Kyllä minä
+hänestä huolen pidän sen mukaan, mitä minä voin. Jumalan suojeluksen
+allahan ollaan niin maalla kuin merellä.</p>
+
+<p>&ndash; Ollaan niin, mutta minä tulen kaipaamaan häntä paljon.</p>
+
+<p>&ndash; Maailmalle he tulevat, jos mihinkä virkaan rupeavat. Huono se lintu,
+joka ei pesäänsä edemmäksi voi lentää.</p>
+
+<p>&ndash; Onhan se niin. Kentiesi hän saa tarpeensa merimatkoista ja viihtyy
+sitten omassa maassa.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, no, olenhan minäkin väliin koko vuoden kotona, aina sen mukaan,
+kuin soveliaaksi näen.</p>
+
+<p>Eriika tuli sisälle. Rehtori kertoi, että kapteeni Malm oli luvannut
+ottaa Jojun laivalleen.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä täällä taas elämä hiljaiseksi käy, &ndash; sanoi rehtori, &ndash; kun se
+poika pois tulee. Olin aina siinä toivossa, ettei hän enään merelle
+haluaisi, kun hän muutaman vuoden kävisi koulua, mutta huomasin piankin,
+että hän luki vain, kun hänen sitä täytyi tehdä. Hän on kuitenkin hyvin
+mennyt eteenpäin, sillä hän on älykäs poika, vaikkei niin perusteellinen
+kuin Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Helläsydämminen hän on, mutta vähän vallaton. Sakki, sitä vastoin on
+tavattoman vakaa, &ndash; sanoi Eriika.</p>
+
+<p>&ndash; Heidän lapsuutensa on ollut ihan erilainen. Sakki on totutettu
+vakaaseen työhön pienestä asti, ja se on painanut leimansa hänen
+luonteeseensa. Joju sitä vastoin on saanut kuljeskella
+tyhjäntoimittajana, mutta hänen vilkas luontonsa on vaatinut häntä
+toimimaan, ja onni on, ettei hän joutunut pahoihin tapoihin, vaan käytti
+älyänsä harjoittaakseen voimiansa ja tehdäkseen kaikemmoisia viattomia
+kujeita. Rehellinen ja tunnollinen hän myöskin on. Minun täytyy myöntää,
+että hän on minulle vielä rakkaampi kuin Sakki, kentiesi sentähden, että
+hän enemmän on ollut minun apuni tarpeessa. Sakki on sellainen poika,
+että hänestä aina olisi tullut kelpo mies, sielläkin, missä hän oli,
+vaikka hän kentiesi olisi joutunut toiselle uralle, mutta Jojun olisi
+melkein ollut mahdoton pysyä kelvollisena sellaisissa oloissa, joissa me
+hänen tapasimme.</p>
+
+<p>&ndash; Olen minä täällä joskus nähnyt nuot pojat, mutta niin hätimiten,
+etten tosiaankaan heitä tunne.</p>
+
+<p>&ndash; He tulivat juuri äsken kotia, &ndash; sanoi Eriika, &ndash; menenkö heitä
+käskemään tänne?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä.</p>
+
+<p>Hetken perästä tulivat Joju ja Sakki, ja Eriika esitteli heitä kapteeni
+Malmille.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, &ndash; sanoi rehtori, &ndash; nyt olen puhunut kapteeni Malmille, että
+sinä haluat merelle. Kesäkuun lopulla hän on valmis ottamaan sinun
+mukaansa.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia, setä! Kyllä merelle olen hartaasti toivonut aina siitä
+asti, kuin täällä satamassa ensi kerran laivoja näin, &ndash; sanoi poika, ja
+hänen ruskeat silmänsä välähtivät innosta.</p>
+
+<p>Kapteeni Malm katseli mielihyvällä tuota hartevaa, soreaa,
+kuusitoista-vuotiasta nuorukaista ja taputti häntä olalle, sanoen: &ndash;
+Toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä. &ndash; Sakkiin kääntyen hän sitten
+kysyi: &ndash; Miksikä tämä nuorukainen aikoo? Nuot syvämietteiset silmät
+osottavat, että olisit liiaksi miettiväinen merellä myrskyissä
+matkustamaan, sillä siellä täytyy olla käytännöllinen sekä aina virkku
+ja valpas.</p>
+
+<p>&ndash; En minä sinne mielisikään. Mahdollisesti sentään joskus merien
+taakse, päästäkseni väljemmille aloille tietoja tutkimaan. Vastaiseksi
+on minulla täällä kyllin työtä.</p>
+
+<p>Kapteeni sanoi itsellään olevan kiirettä pois ja jätti hyvästi.</p>
+
+<p>Jojun vastainen ura oli siis päätetty.</p>
+
+<p>Kun kapteeni oli mennyt, tuli Solmia sisälle ja kuiskasi jotakin Eriikan
+korvaan. Eriika noikkasi, ja tyttö meni jälleen, ja näyttipä siltä, kuin
+hänellä olisi ollut koko valtiosalaisuus tiedossaan. Hetken perästä hän
+tuli takaisin ja pyysi, että eno ja täti sekä pojat tulisivat
+pakarikammariin. Matin Miina kutsui kahville, sillä nyt oli Miinan
+päivä.</p>
+
+<p>He läksivät kaikin, ja miten hämmästyivätkään, kun huone oli ihan puhdas
+ja siisti! Solmia oli saanut Eriika tädiltä vanhat uutimet, jotka hän
+itse oli parsinut ja jotka Leena sitten oli tärkännyt ja silittänyt. Nyt
+näyttivät ne niin siistiltä ja puhtailta akkunassa. Pöydällä oli
+valkoinen liina ja sen päällä Jojun antama Uusi Testamentti, johon hän
+oli kirjoittanut äitinsä nimen. Kahvin ja nisuleivät oli Eriika
+lahjoittanut. Eräs vanha rikkinäinen keinutuoli oli myöskin laitettu
+kuntoon, paikattu ja maalattu ja annettu sitten Miinalle. Siihen muija
+oli nähtävästi ihastunut. Matti kumarsi ehtimiseen ja siunasi rehtoria
+ja Eriika neitiä kaikesta hyvästä.</p>
+
+<p>&ndash; En olisi uskonut, että näin rauhallista kotia vielä olisin saanut, &ndash;
+sanoi ukko.</p>
+
+<p>Miina näytti yleensä siltä, kuin hän olisi enemmän pitänyt entisestä
+elämästään, mutta siitä ei kukaan välittänyt. Kaikki krouvaaminen oli
+jyrkästi kielletty, ja kulkijoita eivät saaneet ottaa luoksensa, ei
+minkäänlaisia. Miina kyllä ensin puhui vähän muuttamisesta, mutta kun
+ukko piti sitä pelkkänä mielettömyytenä, he kun saivat vuokratta
+rehtorilla asua, niin Miina sanoi, ettei toisten niskoilla oleminen
+häntä miellyttänyt. Matti ei ottanut kuullakseenkaan vaimonsa puhetta,
+hän kun oli kovin kiitollinen ja ihastunut oloonsa. Mutta vähitellen
+Miinakin tottui siivompaan elämään.</p>
+
+<p>Siellä nyt kun oli katseltu, miten kaikki oli kunnossa Matin huoneessa,
+ja ruvettu kahvia juomaan, jota Solmia hyvin taitavasti kaasi kuppeihin,
+alkoi rehtori kertoa Jojun merelle menosta ja kyseli, mitä hänen isänsä
+siitä piti.</p>
+
+<p>&ndash; Mitäpä minä siihen sanoisin, kyllä rehtori parhain tietää, mikä ala
+hänelle sopivin on, &ndash; vastasi Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, antaa mennä vain, &ndash; virkkoi Miina, &ndash; hyvä se on, kun nuorena
+pääsee maailmaa kokemaan. Noin kuudentoista-vuotiaana minä itsekkin
+maailmalle kodistani lähdin. Onhan se sentään hauskaa, kun lapsensa
+siihen mittaan saa, että ihmisiin kelpaavat.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, &ndash; sanoi rehtori.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta sen tiedän vain, että Jojua tulee kovin ikävä, kun hän lähtee
+pois; ja sitten tulee se pimeä syksykin vielä, &ndash; sanoi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä syksy pian menee, kun koulussa on, tuskin sinä minua
+muistatkaan. Mutta minä kirjoitan teille sieltä maailman ääriltä.</p>
+
+<p>Joju oli iloinen vain, ajatellessaan noita merentakaisia, kaukaisia
+maan-osia, ja mitä kaikkea hän siellä saisi nähdä.</p>
+
+<p>Kun kahvi oli juotu, nousi rehtori istualta ja sanoi hyvästi. Kaikki
+muut seurasivat hänen esimerkkiänsä. Poikien täytyi myöskin mennä
+läksyjänsä lukemaan.</p>
+
+<p>Kun olivat tulleet pois ja Eriika oli istunut huoneeseensa, kuuli hän,
+että joku nopein askelin tuli hänen kammariinsa, ja samassa hän jo
+tunsi, miten Jojun vankat käsivarret kietoutuivat hänen kaulansa ympäri.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia, täti, kaikesta hyvyydestänne minua kohtaan taas tänäkin
+päivänä, &ndash; sanoi Joju, ja hänen tummat, samettimaiset silmänsä
+kiilsivät kosteina. Hän ymmärsi kyllä, että hänen tähtensä Eriika oli
+hänen äidilleen osottanut hyvyyttä.</p>
+
+<p>Eriika noikkasi vain ja katseli äidillisen lempeästi kiitollista poikaa.</p>
+
+<p>Toukokuun loppupäivät kuluivat nopeasti, ja Solmia oli vapaa lähtemään
+kesälomalle.</p>
+
+<p>&ndash; Koska minä sinun jälleen näen? &ndash; kysyi hän Jojulta. &ndash; Olen kentiesi
+jo koulusta poissa, kun tulet takaisin...</p>
+
+<p>&ndash; Niin, ja silloin et ole enään pikku Solmia, vaan täysikasvuinen
+neiti.</p>
+
+<p>&ndash; Ja sinä olet harteva, partainen merimies. Kummallista!</p>
+
+<p>&ndash; Enhän vielä kolmen vuoden päästä niin mahtane vanhentua.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, kyllä me vain sinun silloin tunnemme samaksi Jojuksi kuin nytkin,
+&ndash; vakuutti Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Käytkö edelleenkin, Solmia, katsomassa vanhempiani? &ndash; kysyi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Tietysti minä sen teen, ja Sakki myöskin.</p>
+
+<p>&ndash; Lukisitko heille myöskin? &ndash; sanoi Joju hiljaa, ikään kuin hän olisi
+pelännyt pyytävänsä liikoja.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä aivan varmaan. Tätikin auttaa meitä muistamaan, mitä me kyllä
+mielellämme teemme.</p>
+
+<p>Sinä aamuna, jona Solmian piti lähtemän, oli Eriika täti kasvattipoikien
+kanssa aikaisin aamulla torilla. Pojat ostivat kumpikin vähäisen kauniin
+kukkavihon, ja torilta palatessa poikkesi Eriika täti Brondinille ja
+osti sieltä pussillisen torttuja. Kotona sitten kaikki lahjoitettiin
+Solmialle. Täti antoi hänelle makeispussin evääksi, ja pojat
+kiinnittivät kukkavihot hänen päällystakkiinsa.</p>
+
+<p>Rehtori katseli heitä, sanoen: &ndash; Vai niin, kaikki muut ovat nyt
+antaneet sinulle lahjoja, paitsi vanha enosi. Enhän minä tuollaisia
+enään keksi, mutta rakas olet minulle kuitenkin, oma pikku nupukkani!
+Sano terveisiä sisarelleni ja langolleni sekä siskoillesi. Jumala
+kanssasi olkoon!</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia eno, kiitoksia kaikki!</p>
+
+<p>Sitten lähdettiin vielä rautatielle saattamaan. Pian oli Solmia muitten
+toverien joukossa junalla, joka viheltäen lähti poispäin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XIII.</h2></center>
+
+
+<p>Vuodet vierivät eteenpäin. Joju oli jo kaksi vuotta ollut merellä ja
+tuon tuostakin kirjoittanut kotiinsa. Rehtori häntä kovin kaipasi,
+varsinkin kesällä, jolloin Sakki aina jonkun ajan vietti kotona
+vanhempiensa luona. Nyt oli rehtori jälleen saanut Jojulta kirjeen,
+jossa hän ilmoitti, että hän kentiesi jo vuoden päästä pääsisi Suomeen,
+ja sitten hän jäisi talveksi kotiin lukemaan. Kun ukko tuon uutisen
+näki, ei hän malttanutkaan enään jatkaa lukemistansa, vaan riensi
+Eriikan luo.</p>
+
+<p>&ndash; Eriika, tuleppas kuulemaan, mitä Joju kirjoittaa.</p>
+
+<p>&ndash; Tuleeko hän kotiin? Onko hän terve?</p>
+
+<p>&ndash; No, kuuleppas nyt:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Setä rakas!</p>
+
+<p>Nythän olen suuressa maailman kaupungissa New-Yorkissa, ja olen täällä
+mielestäni niin pienen pieni, niin yksinäinen ja koditon. Mutta kun
+rakkaan setäni kanssa saan jutella kaikesta, mitä olen nähnyt ja saanut
+kokea, niin olen taas ikään kuin teitä lähempänä. Ennen tänne tuloamme
+saimme Atlantilla koetella, miten se vihoissaan vyöryää ja hyrskyy.
+Kyllä me silloin olimme kovin heikot, mutta ihmeen juhlallista oli nähdä
+tuota suuremmoista näytelmää merellä. Kapteeni ja vanhat tottuneet
+merimiehet olivat erinomaisen tyvenet. Heidän vakavista muodoistaan vaan
+näki, että vaara oli tarjona. He toimivat kiireesti, mutta
+maltillisesti. En minäkään yhtään pelännyt. En tiedä, mistä se tuli,
+että aivan levollisesti saatoin jättää itseni Jumalan haltuun. Mutta kun
+sitä myrskyä vielä ajattelen, niin ihmettelen, että todellakin kuivalla
+maalla olemme.</p>
+
+<p>Täällä on paljo katseltavaa, mutta en niitä kaikkia tässä kirjeessä voi
+luetella, emmekä vielä ole niin kauan kaupungissa olleetkaan, että
+olisin joutunut paljoa näkemään. Niistä siis puhutaan toisten. Tahdon
+vain mainita, ettei Helsingin satama mitään ole New-Yorkin sataman
+rinnalla. Täällä on laivoja kaikilta maailman ääriltä, täällä on koko
+metsä laivoja. Ja korkeampana kaikkia mastoja kohoaa suunnattoman korkea
+valotorni. Kertokaa Solmialle, että rautatie New-Yorkissa kulkee
+asuinhuoneitten päällitse. Ihmisiä vilisee kaduilla jos jonkinmoisia,
+aivan mustia villapäisiäkin. Mutta mitäpä näistä kaikista kerronkaan,
+minunhan piti ilmoittaa, että jo kentiesi vuoden päästä pääsen Suomeen,
+ja sitten jään talveksi kotiin lukemaan. Kovin hauskaa se olisi, jos
+pääsisin taas omaisteni luo, vaikka meri-elämä onkin minun oikea alani,
+kyllä siellä on raitista ja reipasta oloa!</p>
+
+<p>Kuinka isä ja äiti siellä kotona voivat? Onko isä vielä jaksanut käydä
+muuraustyössä? Miten itse olette voineet, setä ja Eriika täti?
+Kirjoittakaa pian tänne, en ole pitkään aikaan saanut kirjettä, varmaan
+ovat tiellä joutuneet hukkaan. New-Yorkissa tulemme nyt viipymään, sillä
+laivassa on tehtävä pieniä parannuksia; osottakaa siis tänne kirjeenne.</p>
+
+<p>Sanokaa Solmialle ja Sakille paljo terveisiä! Muistelen hyvin usein
+niitä iltoja, joita yhdessä vietimme Eriika tädin kammarissa. Mikko
+kissa kai on melkoisesti lihonnut, kun on saanut rauhassa unta vetää.
+Leenalle lähetän myöskin paljon terveisiä, olen usein kiitollisuudella
+muistanut häntä, kun minun on täytynyt vetää rikkinäisiä sukkia
+jalkaani, ja ajatellut: olisipa Leena täällä, niin enpä tarvitsisi panna
+parsimattomia sukkia jalkaani.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Joju Veitikkaa.</p>
+
+<p>&ndash; On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle
+kirjoittaa. New-Yorkiin siis meidän tulee kirjeemme osottaa...</p>
+
+<p>Rehtori ei ennättänyt puhua enempää, sillä etehisestä kuului Solmian
+ääni, kun hän huudahti: &ndash; Voi miten hauskaa, ja minä kun en tietänyt
+odottaakkaan!</p>
+
+<p>&ndash; Kuka siellä? Hyvänen aika, tulevat tänne ja minulla on vain yötakki
+ylläni... Sisarenihan se oli, Amaalia!</p>
+
+<p>&ndash; Kuinka täällä voitte? Teki niin mieleni tulla teitä ja Solmiaa
+katsomaan.</p>
+
+<p>&ndash; Istuppas nyt. Olihan se kovin hauskaa, että tulit, &ndash; sanoi Eriika.</p>
+
+<p>&ndash; Ja me kun emme voineet aavistaakkaan, kuka siellä etehisessä Solmiaa
+ilahutti.</p>
+
+<p>&ndash; Äiti oli tullut niin hiljaa, ettei kukaan huomannut, ja kun minä
+astuin etehiseen, niin hän jo oli siellä, ja siksi minä niin
+hämmästyksestä huusin.</p>
+
+<p>Pruustinna kertoi olleensa vävynsä, pastori Palosen luona. &ndash; Se sopi
+hyvin matkaan, &ndash; sanoi hän.
+
+&ndash; Helmillähän on tyttökin, sanoi Eriika.</p>
+
+<p>&ndash; Tulen juuri ristiäisistä.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä tytön nimeksi pantiin?</p>
+
+<p>&ndash; Leila.</p>
+
+<p>&ndash; Niin soma nimi.</p>
+
+<p>Sakki tuli myöskin koulusta kotiin ja ihastui, nähdessään pruustinnan.</p>
+
+<p>&ndash; Onko täti Amaalia kuullut mitään kodistani?</p>
+
+<p>&ndash; Olen. Siellä voivat kaikki hyvin. Hannes on nyt, kuten tiedät, meillä
+voutina. Hän on niin kelpo poika. Sanoin juuri, että hänen olisi paras,
+ruveta jonkun suuremman kartanon voudiksi. Mutta tässähän minulla on
+sinulle kirjekkin.</p>
+
+<p>&ndash; No hyvä, että kirjeestä puhuit. Katsokaa, lapset, tässä on kirje
+Jojulta.</p>
+
+<p>&ndash; Ai, saammeko lukea?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, tuossa on. Solmia saa sen ensin, koska Sakilla on toinen.</p>
+
+<p>&ndash; Voi, miten hauskaa!</p>
+
+<p>Sakki katsoi Solmiaan ja punastui vähän. &ndash; Kylläpä tulitkin iloiseksi.</p>
+
+<p>&ndash; Tietysti, sanoi tyttö aivan levollisesti.</p>
+
+<p>&ndash; Kai maar sinä Jojua olet kaivannut? &ndash; sanoi pruustinna veljelleen.</p>
+
+<p>&ndash; Sanomattomasti! Oli hänestä tosiaan usein vähän huoliakin, kun hän
+oli niin vilkas ja monesti teki ajattelemattomuudessa pieniä urhotöitä,
+jotka eivät koulupojalle sopineet; mutta jos hän olikin pieni
+pilvenhattarani, oli hän myöskin auringonsäteeni, ja häntä kaipaan kuten
+kadonnutta kevätpäivää.</p>
+
+<p>Sakki kysyi, saisiko hän mennä kertomaan Jojun vanhemmille, mitä
+kirjeessä oli.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, mene vain.</p>
+
+<p>Sakin mentyä sanoi rehtori: &ndash; Poika on pitänyt niin hellää huolta Jojun
+vanhemmista.</p>
+
+<p>&ndash; Vieläkö Marjaniemi tahtoo talonsa myydä? &ndash; kysyi Eriika. &ndash; Olen
+aina toivonut, että veljeni ostaisi sen talon. Siellä saisimme olla
+kesät teidän lähellänne, ja Jojun vanhemmat saisivat asua siellä. Matti
+on jotenkin kelpo mies, hän on vanhastaan tottunut maan työhön, ja
+kentiesi te antaisitte Hanneksen meille, niin panisimme hänen sinne
+vanhan ukon apulaiseksi.</p>
+
+<p>&ndash; No miksi ei, jos siksi tulisi.</p>
+
+<p>&ndash; Kas vain, kun ennätit ennen minua puhua asiasta.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä Marjaniemi aina taloonsa kaupittelee, mutta eipä ole vielä
+ostajaa tullut. Paras, että ryhdytte asiaan.</p>
+
+<p>&ndash; Jos hän sen myy sopivasta hinnasta, niin minä sen ostan, ennenkuin
+Joju kotia tulee. Se vasta ilosanoma hänelle, kun saa kuulla, että hänen
+vanhempansa saavat asua maalla. Joju on aina rakastanut entistä
+kotipaikkaansa, ja se torppa, joka hänen vanhemmillaan oli, sijaitsi
+aivan Marjaniemen rajalla.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta mitä Matin-Miina maalle muuttamisesta pitäisi?</p>
+
+<p>&ndash; Luultavasti hän siellä sitten tyytyy, kun saa vanhan muorin päiviä
+pitää, &ndash; sanoi Eriika. &ndash; Hän on sitä paitsi paljon muuttunut
+entisestään, sillä hän oli kovin sairas viime talvena, ja se saatti
+hänen mielensä aivan muuttumaan. Hän on käynyt paljon sävyisemmäksi ja
+kiitollisemmaksi. Ehkä sekin on jotakin vaikuttanut, että Sakki ja
+Solmia tuon tuostakin käyvät heille lukemassa.</p>
+
+<p>Pari päivää pruustinnan oli aikaa viipyä Helsingissä ja se aika kului
+melkein liika pian, sillä täytyihän hänen käydä kuulemassa neiti
+Basilieriä, joka juuri siihen aikaan loisti kirkkaimpana tähtenä
+pääkaupungin taidemaailmassa, pistäytyä valokuvaajalle ikuistettavaksi
+j. n. e.</p>
+
+<p>Kun siis lähtö-aika tuli, matkusti rehtori sisarensa mukana,
+ostaaksensa itselleen kesä-asunnoksi Marjaniemen talon.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XIV.</h2></center>
+
+
+<p>Talvi kului erinomaisen pian rehtorin perheen mielestä, sillä heillä oli
+jokaisella paljo hommaa. Rehtori itse matkusti kaupungin ja Marjaniemen
+väliä. Hänellä oli paljo toimimista, asettaessaan asuinhuoneita kuntoon,
+vaikka ne sisustettiinkin mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Siellä oli
+vain valkoiseksi maalatuita pöytiä, sänkyjä ja tuoleja; mutta somaa ja
+siistiä oli kaikki. Matille oli rakennettu tupa, jossa hän vaimoineen
+sai olla itsevaltiaana. Eriika oli veljensä apulaisena kuten ainakin ja
+välihetkinä hän ahkeraan kutoi sukkia Jojulle, jotta pojan ei tarvitsisi
+jalkojansa pistää rikkinäisiin sukkiin.</p>
+
+<p>Sakki oli valmistautunut ylioppilastutkintoonsa, jonka hän jo oli
+kunnialla suorittanut, ja niin oli talvi liukunut pois pikemmin kuin
+saatettiin luullakkaan. Solmia oli myöskin jo päässyt koulusta ja
+lähtenyt kotiinsa.</p>
+
+<p>Kesä teki tuloaan suurin askelin. Lehdet puissa olivat melkein
+täysikasvuiset, aallot loiskivat vapaina, ja laivoja tuli satamaan.</p>
+
+<p>Marjaniemessä oli kaikki kesäkunnossa, Jojua vain odotettiin, jotta
+hänen tultuansa heti lähdettäisiin maalle.</p>
+
+<p>Sakki kulki joka päivä satamassa katselemassa; olihan hauska kävellä,
+kun oli tärkeä työ-askel kunnolla suoritettu ja kun päässään vielä
+alituisesti sai kantaa kaikkien nähtävänä merkkiä siitä, mitä oli
+toimeen saanut... Ei Sakki sitä aivan niin ajatellut, mutta erinomaisen
+hauskalta se lakki vain tuntui juuri nyt, kun se oli niin uuden
+uutukainen ja puhdas...</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun hän rantaan tuli, kuuli hän huudettavan: "Suuri
+kolmimastoinen laiva laskee ankkuria satamassa".</p>
+
+<p>Se oli kapteeni Malmin laiva.</p>
+
+<p>Sakki ja Joju näkivät jo toisensa, ja hetkinen vielä, niin he jo olivat
+tervehtineet toisiansa.</p>
+
+<p>Nyt oli ilo suuri molemmin puolin, mutta Jojulle varsinkin, sillä kun
+pitkän poissa-olon perästä ensi kerran laskee jalkansa isänmaansa
+manterelle, niin silloin paremmin kuin milloinkaan tuntee, että "oma maa
+on mansikka".</p>
+
+<p>Joju palasi vielä laivaan ottamaan kapineitansa ja asetti ne rattaille,
+ja sitten lähtivät yhdessä Sakin kanssa kotiin.</p>
+
+<p>Rehtorilla oli oikein juhlahetki. Avosylin otettiin kasvattipoika
+vastaan. Ja Joju oli niin onnellinen, että olisi tahtonut syleillä koko
+maailmaa. Vanha Leenakin melkein kirkaisi, niin lujaa Joju hänen kättään
+puristi.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvä herra, onpa teidän käsiinne voimia karttunut, &ndash; sanoi Leena.</p>
+
+<p>Sitten Joju aikoi mennä vanhempiansa katsomaan, mutta rehtori selitti,
+että vanhemmat olivat maalla. Joju kävi vakaaksi ja sanoi:</p>
+
+<p>&ndash; Ettekö vain salaa minulta jotakin?... Elävätkö he?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä he elävät ja ovat terveinä, mutta asian laita on se, että he
+ovat muuttaneet Marjaniemeen, joka nyt on minun taloni, &ndash; sanoi
+rehtori. &ndash; Tämän uutisen tahdoin sinulle säästää siksi, kuin kotiin
+palaisit.</p>
+
+<p>&ndash; No sepä ihmeen hauskaa! Emmekö lähde sinne kaikin kesää viettämään?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä. Siellä on jo aivan valmista meidän vastaan-otoksemme, &ndash;
+virkkoi Eriika, &ndash; ja täällä myöskin on kaikki asetettu kuntoon, niin
+että olemme valmiit lähtemään. Sinua vain on odotettu.</p>
+
+<p>&ndash; Me tulemme siis olemaan aivan pappilan naapuruudessa. Solmia on
+kaiketi jo päässyt koulusta?</p>
+
+<p>&ndash; On niin.</p>
+
+<p>&ndash; Onko hän kasvanut?</p>
+
+<p>&ndash; On, hän on pitkä, solakka tyttö, tuskin tuntisit enään, &ndash; sanoi
+Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Oohoh, kyllä vain tunnen, vaikka tytöt muuttuvatkin kovin pian. Kun
+minä lähdin, oli hän neljäntoistavuotias tyttö, ja nyt hän jo on
+täyttänyt seitsemäntoista, on siis jo nuori neito. Täti, koska lähdemme
+maalle?</p>
+
+<p>&ndash; Huomenna.</p>
+
+<p>Eriika teki vielä pieniä ostoksia, ja rehtori kävi tapaamassa kapteeni
+Malmia. Mutta seuraavana aamuna oltiin matkalla Marjaniemeen.</p>
+
+<p>Lauhajärvi, jonka monimutkaisia rantoja kevään nuori vihreys
+seppelöitsi, kimalteli kirkkaan auringon valossa, kun matkustajat
+saapuivat Marjaniemelle, joka sijaitsi Lauhajärveen pistäytyvällä
+niemellä.</p>
+
+<p>Pappilan herrasväki oli tullut tulokkaita vastaan Marjaniemeen. He
+istuivat mahtavan pihlajan varjossa pihalla odottamassa. Ilo oli suuri
+molemmin puolin, kun omaisia tavattiin, ja nuoret joutuivat toistensa
+tarkastuksen alaisiksi. He olivat kaikin muuttuneet aika-ihmisiksi,
+sillä välin kuin olivat erossa olleet. Provasti perheineen saattoi
+tulijoita sisälle. Siellä Jojun vanhemmat kumartaen tulivat heitä
+vastaan, ja sekä Hannes että Sakin nuorin sisar Nanni olivat kantamassa
+kapineita sisälle.</p>
+
+<p>Häikäisevän valkoinen liina oli asetettu pöydälle, ja sille oli asetettu
+kirkas kahvipannu ja vastaleivottuja nisusia, jotka kaikki pruustinna
+oli toimittanut. Jojulle, joka mereltä tuli eikä muutamaan vuoteen ollut
+tuntenut kodin suloa, oli tämä niin uutta, että se pani hänen vilkkaat,
+tuliset tunteensa kuohumaan, ja hän huudahti innostuneena: &ndash; Isänmaa,
+isänkoti, oi, paljonpa sillä on, joka saa tuntea, että hän ne omistaa!</p>
+
+<p>Rehtori ja Eriika täti saivat niin kiitollisen katseen Jojulta, että
+hekin tunsivat jotakin kosteata silmissään.</p>
+
+<p>Pruustinna, joka oli koettanut asettaa kaikki niin kodikkaaksi ja
+hauskaksi kuin suinkin, siksi kuin hänen sisaruksensa ensi kerran
+asettuisivat asumaan uuteen taloonsa, pyysi heitä nyt istumaan pöydän
+ääreen. Maiju rupesi kahvia kaatamaan, ja Solmia istui entisten
+asuintovereittensa viereen. Kun kahvi oli juotu, poistuivat pappilaiset
+jälleen, jättäen talon omistajat rauhassa asettumaan kuntoon.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä, joka oli pyhä, saarnasi Sakki ensi kerran kirkossa.
+Hän tuntui silloin Solmian mielestä niin ymmärtäväiseltä ja
+miehekkäältä. Tähän asti hän oli ollut vain kuin veli, mutta nyt hän
+opetti ja osasi opettaa.</p>
+
+<p>Pappilaiset olivat kutsutut Marjaniemelle päivälliselle, ja Jojun sekä
+Sakin vanhemmat myöskin. Mutta vanhukset eivät tahtoneet tulla syömään
+herrasväen pöytään, vaikka heitä kehoitettiin. Eriika antoi kattaa
+heille pöydän toiseen huoneeseen.</p>
+
+<p>Iltapäivällä, kun kasvattipoikien vanhemmat siirtyivät Matin tupaan,
+lähtivät nuoret kävelemään. Joju tahtoi nähdä entistä kotiansa. &ndash; Kun
+olemme kaukana, oikein kaukana entisistä lapsuuden-seuduistamme, niin
+silloin vasta huomaamme, kuinka rakkaita ne meille ovat, sanoi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Lieneekö tämä paikka sinulle rakkaampi, kuin sedän koti Helsingissä?
+&ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; No sitä en juuri tiedä...</p>
+
+<p>&ndash; Sepä se on, se on niin, että missä meidän osaksemme on tullut enimmän
+onnea maailmassa, se paikka meille kalleimmaksi jää. Tavallisesti
+lapsuuden aika on huolettomin ja onnellisin, ja siksi niin monelle juuri
+lapsuudenkodin seudut ovat kalleimmat.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta tottahan on, että kaikki, jota rakastamme, käy meille
+kalliimmaksi, kun siitä olemme erotettuna, virkkoi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin, sitten olisi hyvin edullista sille, joka sinua rakastaisi,
+lähteä hyvin kauas.</p>
+
+<p>&ndash; En minä niin tarkoittanut, ja sinä sen kyllä ymmärrät. En minä ketä
+hyvään rakastaisi, kun se vain kauas lähtisi, mutta jos minun omaiseni,
+joita minä tietysti rakastan, lähtevät pois luotani, niin selvenee
+minulle paremmin, kuinka kalliit he minulle ovat, koska minä heitä
+sanomattomasti kaipaan.</p>
+
+<p>Torpan väki oli kotona ja heille selitettiin, mitä varten tultiin.
+Pihalla kasvoi suuri koivu, jonka haaroilla Joju monta kertaa oli
+keinunut, ja siihen nyt päättivät leikata nimensä.</p>
+
+<p>Sakki ja Joju ottivat puukot tupestaan ja rupesivat puuta uurtamaan.</p>
+
+<p>&ndash; Totta teidänkin nimenne leikataan? &ndash; kysyi Sakki tytöiltä.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä se on tarkoituksemme, &ndash; vastasi Maiju.</p>
+
+<p>&ndash; Saatammehan sen itsekkin tehdä, ettemme teitä vaivaa, &ndash; virkkoi
+Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Tässä sinun nimesi jo on, &ndash; sanoi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Ja tässä myöskin, &ndash; ilmoitti Sakki.
+
+&ndash; No sitä parempi. Sehän aina muistuttaa minulle, kuinka hyväntahtoisia
+te molemmat olette olleet minua kohtaan. Se oli sallimuksen oikku.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta Joju on leikannut paremmin kuin minä; ne eivät sovi olemaan
+samassa puussa.</p>
+
+<p>&ndash; Aivan hyvin, ei tarvitse milloinkaan verrata, kumpi on paremmin
+leikattu.</p>
+
+<p>&ndash; No niin, nyt leikkaan Maijun nimen ja sitten omani.</p>
+
+<p>Kun nimet olivat valmiit, päätettiin mennä järvelle soutelemaan.</p>
+
+<p>&ndash; Kapteeni perään, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Kunpa siksi ensin tulisinkin.</p>
+
+<p>&ndash; On sinussa kuitenkin alkua, mutta meissä muissa ei ole alkuakaan.</p>
+
+<p>Joju meni perää pitämään ja Sakki sousi. He soutelivat Marjaniemen
+rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka
+istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;"Lapsuuden ajan hellimmän<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Sä leikit kanssani,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja olit paras ystävän',<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja ainoo iloni.</p>
+
+<p>Ja kaiku kertoi: ainoo iloni...</p>
+
+<p>Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä.
+Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut
+ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken
+perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he
+olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat
+tulivat ahosta esiin.</p>
+
+<p>&ndash; <i>Marjapojat!</i> huudahti Solmia.</p>
+
+<p>Jojulla ja Sakilla oli pienet tuokkoset täynnä kauniita mansikoita,
+kesän esikoisia, ja he toivat ne pappilan nuorimmalle.</p>
+
+<p>&ndash; Muistatko, sanoi Joju, miten ensi kerran sinulle marjoja toin ja
+juoksin leskistä kanssasi?</p>
+
+<p>&ndash; Muistan. Sakki oli joka vuosi tuonut minulle ensimmäiset mansikat,
+mutta sinä kesänä oli teitä kaksi, ja kun ensi kerran marjoja toitte,
+kehoitin teitä tulemaan toverieni ja minun kanssani leikkimään. Sama
+rehellinen Joju olit jo silloinkin, vaikka sivistys sittemmin on
+painanut leimansa sinuun.</p>
+
+<p>&ndash; Suuressa kiitollisuuden velassa olemme sedälle ja tädille siitä, että
+olemme saaneet kehittyä taipumustemme mukaan, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Ja kun nyt olette päässeet sivistyneiksi nuorukaisiksi, niin tulee
+teidän muistaa, kun omin neuvoin elämäänne jatkatte, &ndash; virkkoi
+provasti, &ndash; että pysytte kelpo ihmisinä, sellaisina, jotka tuottavat
+kunniaa kasvattajilleen ja isänmaallensa.</p>
+
+<p>Käki kukahteli rannan koivuissa ja koko luonto huokui ylistystä
+Luojalle, ja siihen yhtyi vanhusten kiitosvirsi Marjaniemen tuvasta.</p>
+
+<p>Tämä pieni pihlajan alla istuva seura kuunteli veisua, ja provasti
+virkkoi jälleen: &ndash; Että nuoret kehittyvät, on luonnollista, mutta
+täällä on vielä tapahtunut toinenkin muutos, joka osottaa, kuinka paljon
+me voimme kanssa-ihmisiimme vaikuttaa. Minä tarkoitan vanhuksia tuolla.</p>
+
+<p>&ndash; Siitä minulla on moninkertainen syy kiittää setää ja tätiä, &ndash; sanoi
+Joju vakavasti.</p>
+
+<p>&ndash; Teidän rakkautenne, lapset, &ndash; lausui rehtori Mellilä, &ndash; on kaikki
+palkinnut. Teistä on meillä ollut elämän iloa. Ja sitä paitsi, ei se ole
+mitään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, vaan Herra, joka kasvun
+antaa.</p>
+
+<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14807 ***</div>
+</body>
+</html>
diff --git a/14807-h/images/marja1.jpg b/14807-h/images/marja1.jpg
new file mode 100644
index 0000000..99f437c
--- /dev/null
+++ b/14807-h/images/marja1.jpg
diff --git a/14807-h/images/marja2.jpg b/14807-h/images/marja2.jpg
new file mode 100644
index 0000000..55b810f
--- /dev/null
+++ b/14807-h/images/marja2.jpg
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..2bcfc8c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14807 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14807)
diff --git a/old/14807-8.txt b/old/14807-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..f43b130
--- /dev/null
+++ b/old/14807-8.txt
@@ -0,0 +1,3382 @@
+The Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda Hahnsson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Marjapojat
+
+Author: Theodolinda Hahnsson
+
+Release Date: January 26, 2005 [EBook #14807]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARJAPOJAT ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe
+
+
+
+
+
+
+
+
+MARJAPOJAT.
+
+
+Kirjoittanut
+Th. Hahnsson.
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström 1894.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista-vuotias
+poika poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli:
+
+      Kankaalle karjan,
+      Mättäälle marjan
+      Lamponen toi.
+      Hei heli hoi!
+
+      Metsässä toimin,
+      Marjoja poimin;
+      Luoja ne loi,
+      Köyhille soi,
+
+      Kypsimmät annan
+      Poijes, ja kannan,
+      Minnekkä vie
+      Suorana tie.
+
+Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi:
+
+-- Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis?
+
+-- Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota?
+
+-- Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju
+vain. Marjassako sinäkin olet?
+
+-- Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille
+herroille pahuuksille raakilat kelpaa.
+
+-- Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet!
+
+-- Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut.
+
+-- Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.
+
+-- Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia
+sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat
+paljon rumemmin, kun kiroilevat.
+
+-- Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla.
+Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti.
+
+-- Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta
+hullua on.
+
+-- Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata
+ja mainita Jumalan nimeä.
+
+-- Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun
+Liisan-Kallu neulalla selkääni pisti.
+
+-- Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle
+tuokkosellisen marjoja.
+
+-- Sinäkö?
+
+-- Niin minä.
+
+-- Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa?
+
+-- Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta.
+
+-- Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja
+isä sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat
+kuria tehneet: "sen on muona-Matin paha poika-veitikka tehnyt". Mutta
+minä siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin
+onnettomasti.
+
+-- Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen
+turhaan lausumista.
+
+-- Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä
+vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet?
+
+Sakki rallatteli:
+
+      Minnekä tie
+      Suorana vie.
+
+-- Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee.
+
+-- Ei maar menekkään.
+
+-- Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä.
+
+-- Ei, pappi minusta tulisi.
+
+-- Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua.
+
+-- Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa
+käydä ja tulla papiksi.
+
+-- Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka
+sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään
+menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta kouluun
+en mene.
+
+-- Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät.
+
+-- En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä kaupunkiin.
+Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän kuin maalla.
+
+-- En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun näkevät
+tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen
+kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka
+paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti
+saatu, mutta minulta ottavat aina.
+
+-- Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit.
+
+-- Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.
+
+-- Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa
+olet ollut?
+
+-- Tiedänhän itse.
+
+-- Hm. Niin no, ehkä se olisikin paha, ettet sinä veisi, en sitte
+kehoitakaan sinua enään kanssani tulemaan mutta minä en ole milloinkaan
+pappilaan vienyt. Lähden pois jo, tuohiseni on vallan täynnä.
+
+Sakki kävi alakuloiseksi. Jojun puhe teki hänen miettiväiseksi. Hän
+tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän
+tunsi ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei
+tietänyt, miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain
+hämärästi, että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi
+ääneensä:
+
+-- Joju parka!
+
+Hän kulki kuitenkin yhä eteenpäin metsässä ja löysi taas hyvän
+marjapaikan, jossa mansikoita oli punaisenaan. Sakki riemastui ja
+ajatteli ensi hetkessä, että kunpa Jojukin nyt olisi poimimassa. Mutta
+pian unhotti hän toverinsa ja kaikki, mitä häneen koski, sekä otti
+puukon tupestaan ja rupesi valmistamaan tuokkosia. Yhden pienen
+tuokkosen hän laittoi oikein sieväksi ja poimi siihen suurimmat marjat,
+ja kun sitten kaikki tuokkoset olivat täynnä, laski hän ne riviin
+kahvakoppaan kantaaksensa ne sillä kotia.
+
+Metsä oli vilpoinen, taivas sininen ja Sakin mieli niin onnellinen kuin
+sen, jolla on hyvä omatunto eikä huolta huomisesta. Hän kulki kotia päin
+ja rallatteli:
+
+      Pappilan lapset
+      Kiehkurahapset
+      Marjani saa.
+      Hei heli laa!
+
+Joju myöskin läheni kotiansa, ja katseli tavan takaa marjojansa.
+Kauniimmat hän nyyppäsi suuhunsa: "saatanhan syödä muutaman marjan,
+mitäpä sillä väliä on", tuumi hän. Mutta marjat vähenivät vähenemistään.
+
+Tuossa oli muona-Matin mökki. Joju meni tupaan. Siellä oli silakkaa ja
+leipää pöydällä sekä piimää läkkituopissa. Poika laski marjatuokkosensa
+rahille ja meni ruokapöydän ääreen, johon istui syömään, mitä siinä
+tarjolla oli.
+
+Äiti tuli samassa sisälle. -- No, johan sinäkin olet kotona; missä
+marjasi ovat? Ehkä et taas löytänytkään mitään?
+
+-- Mitäpä nuot tuolla rahilla ovat?
+
+-- No onhan siellä vähän marjoja sinulla, -- puhui äiti leppeämmällä
+äänellä. -- Mene oitis syötyäsi viemään ne kaupunkiin, etteivät litisty.
+
+-- En tiedä, viitsinkö.
+
+-- Kyllä viitsimään saadaan.
+
+Jojun huuli meni vähän lerpalleen, mutta hän ei puhunut mitään, nousi
+vain ruualta, otti tuohisensa, läksi sanaakaan sanomatta ulos ovesta ja
+paiskasi sen lujasti kiinni.
+
+-- Sitä sisua, selkääsi tarvitsisit, -- huusi äiti, hypäten hänen
+jälkeensä. -- Muista, että pyydät markka kolmekymmentä kannusta.
+
+Poika meni ja oli harmissaan. Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki
+häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen
+mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman
+että itse sai siitä pienintäkään hyötyä.
+
+Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti
+torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että
+tämä aina oli valmis suuttumaan. Nyt Joju unhotti kaiken harminsa,
+unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä
+jonkunlaista kuria akalle.
+
+Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi
+ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa
+sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi
+maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä. Joju juoksi metsään, ja
+jouduttuaan aivan akan kohdalle, hän asetti lehden suunsa eteen ja
+pamahutti sitä niin, että akka hätkähtäen katseli ympärilleen, mutta
+läksi, kun ei mitään näkynyt, jälleen kulkemaan. Joju hiipi yhä metsässä
+maantien varrella ja paukahutteli tuon tuostakin sireenin lehtiä, siksi
+että kaikki olivat lopussa. Nyt hän läähättäen juoksi muijan perässä ja
+huusi: -- Odottakaa, Reetta muori, pelkään niin helkkaristi, kun tuolla
+ammutaan metsässä. Sotilaat luulemma siellä pitävät leikkisotaa.
+
+-- Hyvänen aika, mihinkä tässä nyt joudutaan? Ovat minun jo
+pelästyttäneet aivan hukkaan, kun en käsittänyt, mistä se pauke tuli.
+Jospa tässä edes olisi torppa, johon suojaan pääsisi.
+
+-- Niin, Reetta muori, kyllä teidän hullusti käy, ellei leikkisota jo
+ole loppunut. Mutta minä riennän kaupunkiin, että saan marjani kaupaksi.
+Hyvästi, muori!
+
+Joju riensi marjoineen kaupunkia kohti, mutta muori jäi miettimään tuota
+epäiltävää ampumista, ja vihdoin hänelle selvisi, että koko ampuminen
+"oli kun olikin vain Joju-ilkiön temppuja".
+
+
+
+
+II.
+
+
+-- Hyvää päivää! Onko meidän Ruskasta täällä näkynyt?
+
+-- On. Sakki juuri vast'ikään sanoi, että muona-Matin Ruskanen tuolla
+portin takana ammuu, ja minä käskin hänen laskemaan sen karjapihaan,
+siksi kunnes hän joutuisi saattamaan sitä kotia.
+
+-- On niistä elävistä se vastus näin kuumalla varsinkin, kun
+kärväsparvien hätyyttämänä juoksevat minne milloinkin. Mutta millä tässä
+köyhä eläisi, jollei maitotippaa olisi lapsilleen antaa? Kyllä tässä
+vastus sittekin on, kun lehmänkin elannosta on päivätyöt tehtävät.
+
+-- Niin kuinkas sitten, ei suinkaan ilmaiseksi.
+
+-- No semmoiset kun provasti saisivat kyllä ilmaiseksi antaa köyhän
+muonamiehen lehmän käydä pappilan laitumella.
+
+-- Kyllä sitten lehmiä ilmaantuisi pappilan hakaan niin monta, ettei
+enään omille olisi ruohonkorttakaan.
+
+-- Niin, sopii sinun puolustaa, kun olette hyvissä varoissa; mutta
+toista meidän on.
+
+-- Työllämme mekin elämme, ja kaikin kokoomme sen mukaan, kuin voimia
+riittää.
+
+-- Millä sitä lapset kokoovat?
+
+-- Hannes meidän on jo renkipoikana, ja Sakki saa hyvän päiväpalkan
+marjojen poimimisella.
+
+-- Mitä niillä marjoilla saa. Olen itse joskus pyhä-iltoina poiminut ja
+vienyt kaupunkiin, mutta ne menevät kokoon, ja sitte ei niistä saakkaan
+sitä hintaa, mitä pitäisi saada, vaan rouvat sanovat: "ne ovat
+litistyneitä, ei ne ole friskiä", -- minä viisi heidän "friskistään",
+sanoin vain: ellei kelpaa, niin saa olla kelpaamatta, itselleni ne
+ainakin kelpaavat, -- ja siihen jätin koko rouvan ja toin marjani kotia.
+Hukkaan sinne menisin päiviäni panemaan.
+
+-- Joka paljon pyytää, ei mitään saa, sanoo sananlasku. Olisit myynyt
+sillä hinnalla, minkä rouva olisi antanut, niin varmaan olisit kuitenkin
+saanut vaivasi palkituksi.
+
+-- Mutta kas kun en viitsinyt antaa.
+
+-- Meidän Sakki on koonnut jo 50 markkaa pelkillä mansikoilla.
+
+-- Hyvänen aika! Ei Joju vain viitsisi, enkä minä liioin. Olemmekin isän
+kanssa tuumineet, että syksyllä muuttaisimme Helsinkiin; siellä sitä
+kuuluu sentään aina saavan paremmin työn ansiota.
+
+-- Luuletko? Epäilen minä vain. Kyllä täällä vähemmällä toimeen tulee.
+Jos tulot ovat tavallaan niukemmat, niin saattaahan täällä lehmän pitää,
+kun ahkeraan kokoo lehtiä talven varaksi. Ja kun sitten vielä on
+perunamaata, niin siinä jo on särvintä sen verran kuin meikäläiset
+tarvitsee. Lapsetkin suuressa kaupungissa joutuvat kaikenlaisiin
+viettelyksiin.
+
+-- Oli mit'oli mutta kyllä sinne muutamme.
+
+-- Katsokaa, äiti, miten suuria mansikoita olen löytänyt
+niitynpientarelta!
+
+-- No katsoppas vain Sakkia, niitä varmaan on koko kannu! sanoi
+muona-Matin vaimo.
+
+-- On kyllä. Joka päivä hän marjoja ainakin tuon verran kotia tuo.
+
+-- Käskekää Jojuakin marjaan, hauskempi olisi yhdessä poimia, ja
+huomenna veisimme marjat pappilaan, -- sanoi Sakki.
+
+-- Kai sinä siellä jo joka paikan olet kohlinut. Ei suinkaan maksa
+vaivaa sinne mennä.
+
+-- Kyllä niitä joka päivä uusia kypsyy.
+
+-- Niin, mitä hänen vaivoistaan. Entäpä tätä sitten, eipä hänen aikansa
+kallis ole, ei hän muutakaan kokoon saa. Pane poika marjaan, että oppii
+työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli
+on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin
+hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin
+ansainneesi?
+
+-- On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se
+vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö.
+
+-- Tässä minäkin viivyttelen. Täytyy mennä saattamaan Ruskas kotia.
+
+Matin-Miina meni, mutta seuraavana päivänä tuli Joju iltapuolella
+hakemaan Sakkia marjaan.
+
+Pojat läksivät.
+
+Sakki kulki vakavasti etsien marjapaikkoja, mutta Joju rallatteli:
+
+      Tilulallallaa, tilulallallaa,
+      Kumpi meistä nyt ensiksi marjan saa?
+      Tilu tai, tilu tai,
+      Sakki marjan sai.
+
+Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat
+jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki,
+heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan
+kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi
+siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna
+ilmassa kuului.
+
+-- Mutta tulehan poimimaan mansikoita, et tuolla tapaa saa mitään
+pappilaan vietäväksi!
+
+-- No kun en marjoja löydäkkään.
+
+-- Tuolla mäen lappeessa varmaankin on hyvä marjapaikka.
+
+Pojat riensivät sinne, missä Sakki, joka oli tottunut marjoja etsimään,
+arvasi niitä löytyvän, ja siinä olikin mansikoita punaisenaan. Jojukin
+oli ihmeissään ja alkoi ahkerasti poimia tuokkoseensa. Mutta kauan hän
+ei malttanut olla hiljaa työssään, silmät lensivät kaikkialle, eikä se
+ollut kummakaan, sillä kylläpä luonto tällä kohtaa oli ihana. Maa oli
+vanhaa kaskimaata ja loitosti kaltevaa järvelle päin. Saaret ja niemet
+näkyivät tänne monimutkaisina. Koivumetsä, jossa tummat kuuset siellä
+täällä levittivät varjoaan, ympäröitsi kolmelta taholta kaskea. Joju ei
+tietensä tätä kaikkea ihaillut, mutta hän oli ihastuksissaan,
+ymmärtämättä mitä varten. Hän hyppi, huusi ja huuhueli. Suuri, vanha
+riippakoivu oli tulen säästämänä jäänyt mäen rinteelle, ja sen
+koukkuiset haarat nyt miellyttivät Jojun silmiä. Yhdellä hyppäyksellä
+oli hän tuon lehevän puun haaralla istumassa. Mutta silloin hän kuuli
+kummallisen rapsahduksen etäämpänä olevasta kuusesta, hän katsoi
+tarkkaan sinne päin ja näki, miten orava kapusi ylös puuta pitkin.
+Silmänräpäyksessä oli Joju maassa jälleen, ja nyt hän melkein yhtä
+vikkelästi kuin orava kiipesi kuusta pitkin ylöspäin oravan perässä,
+luullen saavansa sitä sen pitkästä hännästä kiinni. Mutta turha tämä
+yritys kuitenkin oli. Orava riensi kuusen latvaan asti ja pääsi
+vikkelällä hyppäyksellä toiseen vieressä olevaan puuhun.
+
+-- Joju, Joju, missä olet? Joju hoi?
+
+-- Täällä olen, -- huusi poika, joka kiipesi alas puusta ja läksi
+juoksemaan Sakin luo. -- Aioin juuri saada oravan hännästä kiini, mutta
+se pahuus pääsikin toiseen puuhun.
+
+-- Ja aina vain puhut noin rumia sanoja. Katsoppas, nyt on tuokkoseni ja
+koppani ihan täynnä, mutta kuinka paljo sinulla on?
+
+-- Minulla ... niin ei minulla paljoa ole. Mutta mihinkä ne
+jätinkään?... Joju lähti etsimään marjatuokkostansa.
+
+Pitkän aikaa kuljettuansa kaskessa hän sen vihdoin löysi, mutta se oli
+vain puolellaan marjoja.
+
+-- Poimitaan nyt yhdessä sinulle, että sinunkin astiasi täyteen saadaan.
+
+-- Sinäkö taas auttaisit minua? Noh, poimitaan vain yhdessä; mutta
+kuules, Sakki, kun minä tulen isoksi ja taidan jotakin tehdä, niin
+silloin minä autan sinua. Sinä olet ainoa, joka et milloinkaan ole
+sanonut minua pahaksi poikanulikaksi.
+
+Pojat poimivat tuokkoset täyteen ja veivät ne sitten kotiin, jossa
+marjat perattiin; huonoimmat erotettiin pois, ja niihin sullottiin
+ruisjauhoja tahi talkkunajauhoja. Tätä sekotusta nimitettiin pöpöräksi
+ja lapset söivät sitä herkkuna. Pyhä-iltana pojat päättivät viedä
+marjansa pappilaan.
+
+
+
+
+III.
+
+
+-- Äiti, kaikki isot tytöt ovat krokettia lyömässä, eivätkä huoli
+pienistä mukaansa. Mitä nyt sitte teemme?
+
+-- Teidän sopii olla piilosilla... Tai onhan niitä monenlaisia muitakin
+leikkejä. Leskistä esimerkiksi saatatte juosta, -- sanoi pruustinna,
+joka muisti nuorena paljon pitäneensä siitä leikistä. Hän silitteli
+lempilapsensa vaaleita, silkinhienoja hiuksia ja käski tytön mennä
+kiltisti leikkimään.
+
+Solmia meni kumppaniensa luo ja ehdotteli, että rupeaisivat piilosille.
+Vähän aikaa oli tämä leikki hauskaa, mutta vieraat tytöt tahtoivat
+jotakin uutta leikkiä jälleen. Solmia ehdotteli leskistä, mutta heitä
+oli kahdeksan, siis tasaiset parit; yhden täytyi jäädä leikistä pois,
+kun yksi leskeksi rupesi. Ei sekään oikein sopinut, mutta päätettiin
+kuitenkin, että vuorottain yksi jäisi pois, sillä leskisillä oleminen
+oli "julman hauskaa".
+
+Lapset juoksivat ja ilakoitsivat oikein sydämmensä pohjasta, aina yhä
+uudestaan kuului: "viimeinen pari ulos!" He eivät heti huomanneet Jojua
+ja Sakkia, jotka marjatuokkosineen seisoivat pihalla tikapuuhun
+nojautuneina seuraten halajavin silmin heidän leikkiään. Mutta nyt tuli
+Solmian vuoro olla leikistä poissa, ja silloin hän huomasi pojat sekä
+juoksi riemastuneena Sakin luo, huutaen: -- Marjapojat! -- ja laski
+iloissaan pienet kätensä Sakin olalle.
+
+-- Oi, miten kauniita mansikoita! Ja minullekkin pikku tuokkonen! Kuinka
+oletkin kiltti! Viekää nyt äidille mansikat, hän tulee kovin iloiseksi.
+Tulkaa nyt minun kanssani.
+
+Solmia läksi edellä kyökkiin ja sitte äitinsä luo saliin, jossa vieraat
+olivat, sekä ilmoitti, että marjapoikia oli kyökissä kaksittain. -- Ja
+minä sain Sakilta tällaisen tuokkosellisen marjoja. --
+
+Tyttö riensi jälleen kyökkiin ja pruustinna meni verkalleen perässä sekä
+maksoi pojille heidän marjansa, mutta tyttö joka näki teetä par'aikaa
+kaadettavan, kuiskasi äidillensä:
+
+-- Eikö Manda saa antaa teetä kupillisen noille pojille?
+
+-- Kyllä, kyllä lapseni.
+
+-- Istukaa tänne kyökkiin, -- sanoi Solmia marjapojille, -- te saatte
+teetä. Oi, kuinka hyvältä nämät mansikat tuoksuvat!
+
+Pojat jäivät teetä odottamaan, ja pruustinna sanoi kyökkipiialle: --
+Mukavaa, että saimme marjoja, nyt ei tarvitse muuta jälkiruokaa laittaa
+illaksi.
+
+Solmia meni tarjoamaan kumppaneillensa mansikoita, ja he kyllä pian
+tekivät niistä suoraa. Sitte rupesivat jälleen juoksemaan. Marjapojat
+tulivat pihalle, mennäksensä kotia, mutta jäivät nytkin katselemaan
+lasten leikkiä. Joju ei muistanut suutansakaan kiinni panna, vaan oli se
+ihastuksesta jäänyt raolleen; hänen tummat silmänsä oikein
+säkenöitsivät, ja hän olisi niin halusta lähtenyt joukkoon, kun olisi
+tohtinut vain.
+
+-- Meitä on liika vähän. Sakki, tule mukaan, ja sinä toinen poika, etkö
+tahdo juosta? Sittenhän saisi nimismiehen Einokin kumppaneita.
+
+Sakki piilotti päänsä tikapuitten taakse eikä puhunut mitään, mutta kun
+Solmia toisti pyyntönsä, sanoi hän: -- En minä kehtaa.
+
+-- Kyllä minä tulen, huudahti Joju iloissaan.
+
+-- Kuinka sinä noita käskit, -- sanoi nimismiehen tyttö, joka oli jo
+kahdentoista-vuotias.
+
+-- Ovathan ne puhtaissa vaatteissa, ja sitten ne ovat kilttejä lapsia,
+ja äiti on sanonut, että kaikkien kilttien lapsien kanssa saa
+leikitellä, -- vakuutti yhdeksänvuotias Solmia, ja rupesi enemmän asiaa
+ajattelematta asettamaan tovereitaan pariksi. Itse hän piti Jojun.
+
+Mutta nytkös syntyi vilkas juokseminen. Solmiaa ja Jojua ei kukaan
+voinut erottaa, sillä Joju oli vikkelä kuin lintu, hänpä olisi voittanut
+vaikka minkä juoksijan. Ei nyt koetettukaan enää saada Jojua kiini,
+mutta vaikka Solmiaa koetettiin saavuttaa, oli Joju aina ennättänyt
+tarttua häneen ennen muita.
+
+Nyt tahtoivat kaikki vuorostaan juosta Jojun kanssa, sillä he
+huomasivat, että hänen ansiotaan se oli, että Solmiaa ei kiinni saatu.
+Ei heistä kukaan enää muistanut, että hän oli köyhän mökkiläisen poika.
+Mutta Joju muisti nyt, että hänen piti mennä ajamaan lehmää haasta, ja
+sanoi, että hänen täytyi jo lähteä pois.
+
+-- Oliko hauskaa juosta? -- kysyi Solmia ystävällisesti.
+
+-- Oli niin pannahitten hauskaa.
+
+Nyt katsoivat kaikki lapset hämmästyneinä toisiinsa.
+
+-- Hyi, kuinka rumasti sanoit! Ethän sinä enään koskaan puhu sillä
+tapaa? Jumala suuttuu, -- sanoi Solmia.
+
+Joju huomasi, että hän oli sanonut sopimattomasti, ja ensi kerran häntä
+hävetti. Hän rupesi itkemään ja juoksi Sakin luo, pyytäen häntä tulemaan
+pois.
+
+-- Mikä sinua vaivaa? -- kysyi Sakki, mutta Joju vain nyyhkytti.
+
+Pikku Solmia tuli hänen luoksensa ja sanoi lohdutellen: -- Älä ole
+suuttunut, kyllä minä luulen, että sinä olet kiltti poika, et sinä enää
+koskaan puhu noin tuhmia sanoja.
+
+Joju ei uskaltanut katsoakaan tyttöön, vaan veti Sakkia hänen
+takinliepeestään ja pyysi yhä häntä tulemaan pois, ja niin loppui tämä
+ensin iloisesti alotettu ilta.
+
+Sakin kotona Joju vasta kertoi asiansa, sanoen: -- Se kiltti papintyttö
+häpesi minun tähteni, kun se paha kiroominen taas tuli suuhuni, mutta
+nyt en sitä enää milloinkaan tee.
+
+-- Joju parka, -- sanoi Sakin äiti, -- ei sellaisesta pahasta tavasta
+ole helppo päästä, mutta hyvä on, että sen pahaksi ymmärrät, kyllä siitä
+ajan mittaan sentään pääset.
+
+-- Mitä Joju vääräksi ymmärtää, sitä ei hän milloinkaan tahallaan tee,
+-- vakuutti Sakki, ja ne sanat saivat Jojun kyyneleet kuivumaan.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Vinha tuuli puhalteli, lakaisten Helsingin muutenkin siistejä katuja.
+Ihmiset kulkivat kiireesti pohjois-Esplanaadin katua pitkin.
+Kellastuneita lehtiä lenteli ristin rastin heidän ympärillään. Luonto ja
+ihmiset olivat ikään kuin levottomassa hyörinässä ja pyörinässä.
+
+Tämän levottomuuden vastakohtana kulki eräs poikanulikka hiljakseen
+katua pitkin, seisattui tuon tuostakin puotien ikkunain eteen
+katselemaan kaikkea sitä komeutta, kuin niistä loisti esiin.
+Tarpeeksensa katseltuaan hän lähti taas rallattaen eteenpäin
+laatustelemaan. Hän oli puettu siistiin sarkatakkiin, joka nähtävästi
+oli jonkun maalaisräätälittären tekoa. Keskitakaa oli se lyhin, ja
+etuliepeet riippuivat pitkinä, ehkä siitäkin syystä, että poika niitä
+venytteli, pitäen käsiään takin taskuissa. Vähitellen hän näytti
+ikäänkuin väsyvän tuohon katselemiseen; hän haukotteli ja meni istumaan
+eräälle penkille esplanaadiin. Siinä istuessaan hän kuuli kummallisia
+ääniä. Ne lähenivät, ja nyt hän selvästi erotti sanat: "Uusi Suometar,
+Nya Pressen o' Hystasbla-ade"... Ja samalla tuli esiin pieniä poikia,
+jotka sanomalehdet kainalossa juoksentelivat pitkin katuja. Nyt ei
+pojalla enään ollut aikaa istua, vikkelästi hän nousi penkiltä ja juoksi
+erään sanomalehtipojan luo, sanoen:
+
+-- Mitä sinä huudat?
+
+-- Myyn sanomalehtiä, osta pois, kom o' sööp. Uusi Suometaar, Nya
+Pressen o' Hystasbla-ade.
+
+-- Mistä noita lehtiä saa? Annas kun minäkin huudan.
+
+-- Tuossa on. Tahtoisitko tulla myyjäksi?
+
+-- Tahtoisin, se vasta hauskaa olisi.
+
+-- Rautatien-kirjakaupassa niitä on. Mikä sinun nimesi on, ja mistä sinä
+olet? -- kysyi sanomalehtipoika, luoden tutkivan katseen toveriin, joka
+oli paljon siistimmässä puvussa kuin hän.
+
+-- Nimeni on Joju, ja minä asun Albertinkadun loppupäässä. Mutta
+annappas minunkin huutaa.
+
+-- Noh, koetappas nyt.
+
+-- Uusi Suometa-ar, Nyija Rässen ja Huus-tasplaade...
+
+-- Ei se ollut oikein. Sinun pitää sanoman blaade eikä plaade.
+Hystasblaade: etkä myöskään saa sanoa: Nyija Rässen, vaan Nya Pressen.
+Noin keskenämme, kun sanomalehdistä puhumme, on meidän vain tapana sanoa
+Prässi, mutta kun huudamme, niin täytyy sanoa selvään koko nimi.
+
+-- No annappas kun koetan: Uusi Suometaar, Nya Pressen o' Hystasblaa-de.
+
+-- No niin, nyt se kävi oikein, pian sinä opitkin. Huudetaan nyt sitte
+vuorotellen ja kävellään yhdessä.
+
+-- Tämä vasta hauskaa on. Saanko huutaa oikein niin paljo kuin jaksan?
+
+-- Huuda päälle vain, kyllä _meidän_ kaupunkimme seinät kestävät, ei ne
+kesken halkea.
+
+Joju huusi niin heleällä äänellä, että jos joku taiteen harrastaja olisi
+sattunut häntä kuulemaan, niin varmaankin hän olisi pyytänyt valtio-apua
+tämän uuden kyvyn laulajaksi kasvattamista varten. Huudettuaan Joju,
+sillä välin kuin kumppanin vuoro oli, iloissaan hyppäsi eteenpäin. Hän
+ei enää laatustellut kädet taskuissa tyhjäntoimittajana, hän oli nyt
+innokkaana virantoimittajana, hän oli jo alkanut Helsingin virkeää
+elämää. Laulettuaan Uusi Suometar, Nya Pressen ja Hystasblaa-de, oppi
+hän ohikulkeville myöskin sanomaan: -- Osta nyt, sööp ny.
+
+-- Huomenna, varhain aamulla, täytyy sinun tulla asemalle, minä vien
+sinun kirjakauppaan. Se herra, joka siellä meille lehdet antaa, tuntee
+minun hyvin, ja kun minä sinun sinne vien, niin kyllä sinä kohta pääset
+myyjäksi. Sinä saat numeron lakkiisi. Mutta muista vain tulla, etten
+sinua suotta etsi.
+
+Pojat erkanivat, ja seuraavana aamuna he tapasivat toisensa jo varhain
+aamulla rautatien torilla.
+
+-- No nyt sinun toimitan sanomalehden myyjäksi, -- sanoi Jojun toveri ja
+näytti hyvin mahtavalta, kun oli ottanut suosikikseen vieraan pojan.
+
+He läksivät myymälään, jossa olivat ensimmäisinä. Sanomalehtipoika sanoi
+heti:
+
+-- Tässä on nyt poika, joka myöskin tahtoisi lehden myyjäksi. Hän on
+minun toverini, kyllä minä hänen takaan.
+
+-- Vai niin. Mistä tämä poika on?
+
+-- Täältä hän on, asuu Albertinkadun loppupäässä.
+
+-- Mikä on talon numero?
+
+-- Ei hän muista, mutta jahka lähdemme pois, niin minä saatan häntä ja
+katson, mikä se on.
+
+-- No mitä tuo poika itse tietää, jonka puhemies sinä olet? Mikä nimesi
+on?
+
+-- Muona-Matin Jojuksi minua maalla nimitettiin, mutta isäni on
+muuttanut tänne kaupunkiin, eikä hän täällä mitään muonaa saa.
+
+-- Eikö sinulla mitään sukunimeä ole?
+
+-- Ei sukunimeä, mutta kyllä minulla liikanimi on.
+
+-- Vai niin, no annappas kuulla nimesi.
+
+Jojun silmät vilkkuivat nyt oikein veitikkamaisesti, kun hän vastasi:
+
+-- Kansakoulussa minua sanottiin aika veitikaksi ja kylän muijat
+nimittivät minua muona-Matin poikaveitikaksi. Onhan minulla siis
+liikanimi.
+
+-- No pistetään tänne paperiin nimesi sitten. Joju Veitikka, ehkäpä olet
+hyväkin lehtiä myymään.
+
+-- Oojah, kyllä sen saatte nähdä.
+
+-- Tulee hänestä hyvä myyjä, minä olen häntä jo koettanut.
+
+Herra, joka pojille antoi sanomalehtiä myytäväksi, näytti olevan
+huvitettu noista pojista ja kysyi vielä: -- Oletteko kauankin olleet
+tuttavia keskenänne?
+
+-- Koko eilisen päivän, -- vastasi sanomalehtipoika.
+
+-- Kylläpä sitte tunnettekin toisenne, -- sanoi herra hymyillen.
+
+-- Kyllä vain, -- vakuutti poika.
+
+He saivat lehtimytyt kainaloonsa, numerot lakkiinsa, ja lähtivät sitte
+matkoihinsa.
+
+-- Mutta enhän minäkään tiedä, mikä sinun nimesi on, -- sanoi Joju
+kumppanilleen.
+
+-- Minun nimeni on Korpi, mutta noin kumppanien kesken olen Korppi.
+Kuulusteles vain, niin kyllä kaikki Korpin tuntevat, mutta Korvesta ei
+moni tiedä mitään.
+
+-- Kas, mikä talo tuo on?
+
+-- Se on yli-oppilastalo. Jahka minä oikein sinulle näytän täällä
+taloja, niin saat vasta nähdä jotakin.
+
+-- Oletko sinä täältä kotoisin?
+
+-- Olen minä, _Helsinkiläinen_ olen.
+
+-- Ja olet nähnyt vain nuot suuret tuvat täällä. Minä olen muitakin
+kaupunkia nähnyt.
+
+-- Semmoisia pieniä, mitä ne ovat? Kyliä vain Helsingin rinnalla.
+
+-- Niin, mutta minä olen nähnyt sellaisia paikkoja maalla, ettet sinä
+täällä Helsingissä olekkaan semmoisia nähnyt. Kun Suutarin Sakin kanssa
+kävimme marjojen kaupalla, kuljimme sellaista aukeata, että siihen näkyi
+kirkko ja mylly sekä kuusi kylää. Mutta mitäpä täällä näkee, seiniä
+vain.
+
+-- Ohoh, on täällä näkötorni ja palotornikin, ja kun sinne kiipeää...
+
+-- Kuules, sinne meidän täytyy kiivetä. Lähdetään nyt heti.
+
+-- Ei maar, esplanaadiin meidän täytyy rientää lehtiämme myymään.
+
+-- Ja niin helk... Uih, tuhmasti aioin taas sanoa.
+
+-- Mikä nyt tuli?
+
+-- Tuommoinen kiroomisen tapainen sana oli juuri tulemaisillaan
+suustani, enkä ole pitkiin aikoihin sellaista sanonut, enkä taas enään
+sanokkaan, se on varma.
+
+-- No entäpäs tätä sitten.
+
+-- On se paha, ja sitä saa niin kovasti hävetä, kun tulee parempien
+lasten joukkoon.
+
+Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen
+herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen
+luo, sanoen: -- Ostakaa sanomalehtiä!
+
+Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi
+pari askelta perässä ja sanoi: -- Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen,
+kun ensikerran olen myymässä.
+
+-- Annappas nyt sitte tänne lehti. Mistä tiedät, että saat hyvän onnen?
+
+-- No onhan siinä jo aluksi onnea, kun yhdenkin lehden olen saanut
+myytyä, -- vastasi Joju ja riensi toverinsa jälkeen.
+
+-- Paras, että menemme eri haaralle, -- sanoi Korpi.
+
+-- Mennään vain, ja huomenna tapaamme toisemme taas.
+
+Joju lähti nyt kulkemaan ja kiertelemään kaupunkia pitkin. Hän kävi vain
+välillä kotona syömässä, ja meni jälleen ulos. Illalla kotia palattuaan
+ei hänellä ollut muuta kuin yksi ainoa lehti myymättä. Poika olikin niin
+väsyksissä, ettei joutunut rahojaan laskemaan, vaan pyysi vähän ruokaa,
+ja meni syötyänsä olkivuoteelleen kammarin-nurkkaan maata.
+
+Entisen muona-Matin huone oli jotenkin iso, mutta hyvin rappeutunut, ja
+siellä oli moni muukin, kuin Matin perheen jäsenet, saanut yösijansa.
+Siellä oikoili pitkän pöydän alla ja nurkissa kaikenmoisia kulkijoita.
+Huoneen perällä oli verholla erotettu osa Jojun vanhempia varten, ja sen
+lähimmässä nurkassa oli pojan vuode.
+
+Jojun vanhemmat pitivät jonkunlaista yömajaa. Maksu otettiin jokaiselta
+heti, sillä vieraat olivat useimmiten sitä laatua, että se tapa oli
+tarpeellinen. Muuten olisi maksu saattanut jäädä tulematta. Välistä
+tapahtui, että vieraat keskenään riitelivät niin, että isäntäväen täytyi
+mennä heitä sovittamaan, ja toisinaan ei sekään riittänyt, vaan
+tarvittiin vielä poliisinkin apua. Sellainen oli se koti, jossa Joju
+yönsä lepäsi. Päivin hän enimmiten oli kadulla.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Vettä sateli lakkaamatta, mutta Joju oli tottunut sateessa liikkumaan.
+Oli ilma mimmoinen hyvään, niin kyllä hän sittenkin kulki sanomalehtiä
+myymässä. Ennen maalla ollessaan hän oli ulkona tepastellut, vaikka ei
+ollutkaan mitään pakkoa sateessa käydä, mutta ulkona sitä aina keksi
+jotakin tehtävää itselleen. Jojun mielestä oli erinomaisen hauskaa
+juosta aika vauhtia vesilammikkojen läpi, varsinkin, jos ihmisiä silloin
+kulki ohitse. Se oli hauskaa, se, kun vesiroiskeet lensivät kävelijäin
+päälle.
+
+Kaupungissa ei tuollainen käynyt laatuun, sen Joju jo aikaa oli tullut
+käsittämään, sillä nuot kiiltävänappiset olivat joka paikassa. Jos
+pienintäkin kepposta yritti tehdä, niin heidän silmänsä heti olivat
+valveilla.
+
+Joju siis kulki ihan siivosti. Kaisaniemessä hän koululasten huviksi
+heitti mitä muhkeimpia kuperkeikkoja, mutta eläintarhassa oli kuitenkin
+kaikkein hauskinta. Siellä hän kiipesi puihin kuten orava, tuli välistä
+pää edellä alas puusta ja teki yleensä jos jonkunlaisia temppuja.
+
+Eräänä päivänä, kun hän jälleen oli tehnyt noita hurjia
+kiipeemistemppujansa, sanoi Korpi: -- Kuules, Joju, sinusta tulisi hyvä
+voimistelija.
+
+-- Luuletko? Kansakoulua käydessäni sain voimistella, mutta opettaja
+sanoi: "ei sinua paholainenkaan aisoissa pidä, jos sinun hullusti käy,
+kenen syy sitten on?" Kun en viitsinyt hänen komentonsa mukaan
+nahjustella, niin sain katsella vain, kuinka muut voimistelivat, ja
+sekös vasta kirveli.
+
+-- Mahdoit tehdä siten, kuin opettaja käski.
+
+-- En viitsinyt, niitä temppuja kaikki tekivät. Minä tahdoin tehdä
+sellaisia liikkeitä, joita muut eivät osanneet.
+
+-- Oohoh!
+
+-- Ikävä siellä koulussa oli, mutta kyllä minä nyt jo sentään täällä
+menisin kouluun mielellänikin. Kotona on niin kovin ikävä. Ei täällä ole
+yhtään sellaista kuin maalla. Siellä en olisi viitsinyt lukea, sillä
+metsässä, jossa asuimme, oli paljon hauskempi kuin koulussa.
+
+-- Talvellakin?
+
+-- Niin, maan jäädyttyä poimimme suutarin Sakin kanssa karpaloita, ja
+kun lunta tuli, niin hiihdettiin ja tehtiin lumikammareita ja mitä
+kulloinkin. Mutta ei täällä keksi mitään.
+
+-- Olethan sanomalehden-myyjä!
+
+-- No niin, olihan se hyvä, että sen toimen sain.
+
+-- Huomenna on taas kilpamyynti.
+
+-- Niin on, ja aikaisin lähdetään liikkeelle.
+
+-- Menetkö sinä nyt kotia?
+
+-- Menen, muuten ne roistot, jotka yötä siellä meidän lattialla venyvät,
+syövät kaikki puti puhtaaksi.
+
+Seuraavana päivänä oli Joju aikaisin liikkeellä. Hän kulki vilkkaasti
+paikasta paikkaan. Ei nyt joutunut kädet taskuihin, sillä yhä vain hän
+piti lehtiä esillä. Kello 1/2 9 aikaan hän taas oli ennättänyt saman
+kivimuurin kohdalle, jossa eräs keski-ikäinen herra ennenkin oli häneltä
+ostanut lehden, ja juuri kun Joju aikoi ohitse mennä, tuli sama herra
+jälleen ulos portista.
+
+-- Ostakaa, sööp ny Uusi Suometaar, -- sanoi poika. Herra hymyili ja
+osti lehden.
+
+Joju riensi rautatien asemalle, joutuaksensa sinne siksi, kunnes
+matkustajajuna lähtisi. Silloin tiesi hän taas pääsevänsä muutamista
+lehdistä.
+
+Joju pani mieleensä, että tuo herra, joka lehden osti, juuri samaan
+aikaan kuin edellisellä kerrallakin oli tullut portista ulos, ja päätti
+nyt joka päivä käydä 1/2 9 aikaan tuon saman portin luona. Mutta muutama
+päivä meni, ettei hän määrättyyn paikkaan ennättänytkään täsmälleen
+puoli yhdeksän aikaan, eikä hän myöskään myöhempään sitte tavannut
+tuttua lehden ostajaa.
+
+Eräänä aamuna oli hänellä ollut huono onni. Hän ei saanut lehtiä
+myydyksi ja kiirehti nyt jälleen tutun kivimuurin luo, hyppeli sen
+edustalla vuorottain toisella ja toisella jalalla ja rallatteli:
+
+      Jos annat penniä kymmenen,
+      Niin saat juuri oivan lehtisen...
+
+Pitemmälle hän ei ennättänyt rallituksessaan, ennenkuin herra jo näkyi
+tulevan portista. Joju kiirehti hänen luoksensa, tarjoten lehtiään.
+
+-- Hm, luulenpa tosiaan, että olet minua tässä odottanut?
+
+-- Olen niinkin.
+
+-- No mitä varten?
+
+-- Että saisin lehteni myydyksi.
+
+-- Mistä tiesit minun tulevan?
+
+-- Kun olen ennenkin juuri samaan aikaan tavannut teidän tässä, niin
+arvelin teidän menevän aina tähän aikaan virkanne toimiin. En ole
+ennättänyt tänne moneen päivään, kun on ollut ostajia, jotka ovat
+estäneet minua olemasta tässä, täsmälleen.
+
+-- Tunnetko minun?
+
+-- En.
+
+-- Mikä sinun nimesi on?
+
+-- Veitikka.
+
+-- Onko se isäsi nimi?
+
+-- Ei. Isäni on muona-Matti.
+
+-- Mistä sinä olet tuollaisen nimen saanut?
+
+-- Toverini sen minulle antoivat kansakoulussa ollessani.
+
+-- Olitko vallaton siellä koulussa?
+
+-- Sanoivat minun olleen.
+
+-- Eikö sinua vielä haluttaisi koulua käydä?
+
+-- Haluttaisi kyllä taas, -- sanoi Joju, jonka mieleen samassa johtui
+pieni Solmia ja hänen vieraansa. -- Mutta ei ole minulla edes sellaisia
+vaatteita, että saattaisin mennä kouluun, enkä voisi kirjojakaan saada.
+
+Herra näytti tuumaavalta, tuuppasi kalossin kärjellään muutamia kiviä,
+joita sattui olemaan kadulla, ja lähti sitte jälleen kulkemaan
+eteenpäin. Joju katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, mutta pian hän
+unhotti herran, sillä nyt hänen huomionsa kiintyi harmaaseen kissaan,
+joka koiran edellä juoksi kadun poikki.
+
+-- Huts kii'! huts kii'! -- huudahti Joju, mutta kun kissa kivijalassa
+olevasta ilmaluukusta pääsi pakoon huoneitten alle, ja koira aikoi mennä
+samaa tietä, silloin Joju juoksi luukun eteen koiraa estämään ja ajoi
+sen pois. Hän läksi sitten jälleen jatkamaan kulkuansa.
+
+Pilvet ajelehtivat taivaalla ja rupesivat vähitellen katoamaan. Sade
+taukosi ja aurinko pisti esiin. Kävelijöitäkin alkoi pian liikkua
+taajoissa joukoissa, ja Joju riensi kaikkialle, missä vain ihmisparvia
+liikkeellä näki.
+
+Näin oli hän kulkenut koko pitkän päivän ja saanut kokoon viisi markkaa,
+kun illalla väsyneenä palasi kotia. Hän koputti ovelle, ja äiti tuli
+aukaisemaan, sanoen: -- Vieläpä sinäkin, krapa, ulkona olet.
+
+-- Olen nyt vihdoin jo sisälläkin. Vaikka aamupäivällä oli paha ilma,
+niin iltapäivällä, kun selkeni, oli kovasti ihmisiä liikkeellä ja
+lehteni menivät kaupaksi oikein aika kyytiä. Olen tänään myynyt jokaisen
+kappaleen, ja se ei juuri usein tapahdu.
+
+-- Tuolla pöydällä on sinulla puuroa, mene nyt syömään, -- sanoi äiti.
+
+Joju meni ja rupesi hyvällä ruokahalulla pistelemään puuroa suuhunsa.
+
+Eräs ovensuun puolessa pöydän alla täysissä vaatteissa loikoileva mies
+käänteli itseään ja tirkisteli kiiluvin silmin Jojua.
+
+Matti nukkui jo, ja Miinakin meni levolle. Pojan kotiintulo oli hänen
+maatapanoansa keskeyttänyt.
+
+Kun Joju oli syönyt, aikoi hänkin panna levolle. Takin hän jo oli
+riisunut ja viskannut rahille, mutta sitten hän pöydältä otti lampun ja
+asetti sen lattialle sekä istui vuoteellensa ja rupesi rahojansa
+laskemaan.
+
+Pöydän alla oikoilevan miehen silmät kiiluivat saaliinhimoisesti, mutta
+muuten hän ei liikahtanutkaan.
+
+Joju laski rahojansa ja sanoi sitten itsekseen:
+
+-- Viisi markkaa. Aivan täsmälleen niin paljo, kuin luulin olevankin.
+
+Hän pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja
+viskautui vuoteellensa. Ei pitkää aikaa kulunutkaan, ennenkuin hän jo
+oli nukkunut.
+
+Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista
+hengitystä, vaan sitten hän hiljaa ryömi Jojun vuoteen lähellä olevan
+rahin luo, otti pojan takin käsiinsä ja sieppasi sen taskusta kukkaron.
+Mutta kun hän sitten saalineen aikoi hiipiä pois, sattui hänen jalkansa
+lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies pötki ulos
+ovesta, niin pian kuin suinkin ennätti saada salvat auki, ja riensi pois
+yön pimeyteen.
+
+Kalinasta heräsi Joju, ja hänen vanhempansa myöskin.
+
+-- Mitä ihmettä sinä nyt teit, Joju? -- huusi Miina, -- jotakin sinä
+olet rikkonut!
+
+-- En minä tiedä, -- missä tikut ovat, äiti? Ottakaa valkeata! Lamppu
+oli tuossa lattialla, ja minä pelkään, että se on mennyt rikki, sillä
+öljyn haju tulee nenääni.
+
+-- Kyllä minä nenällesi annan, vai sinä lasket lampun lattialle ja
+potkaiset sen rikki; tuossa tikut ovat ja täällä on onneksi kynttilän
+pätkä.
+
+Miina sytytti kynttilän ja rupesi katselemaan ympärillensä. -- No
+mitähän kummaa tämä on? Ovi on auki, lamppu lattialla säpäleinä ja tuo
+pitkä roikale tuolta pöydän alta tipotiessään. Mitä se merkitsee?
+
+Joju oli vaiti ja näytti tuumaavalta, mutta hyppäsi sitten äkkiä pystyyn
+vuoteeltansa. Hänen takkinsa oli liukunut rahilta lattialle, ja sen
+nähtyänsä oli ikään kuin jotakin olisi hänen päähänsä juolahtanut. Hän
+kiirehti koettelemaan takintaskujansa ja huusi sitten aivan onnettomana:
+-- Minun kukkaroni on poissa!
+
+-- Kukkarosi? Oliko se varmaan sinulla? -- kysyi Matti, joka myöskin
+tarkasteli huonetta.
+
+-- Oli se, oli niin varmaan kuin tässä olen! Minä otin maata pannessani
+lampun pöydältä tähän lattialle ja laskin rahani, ja niitä oli juuri
+viisi markkaa. Mutta juoksenpa tuota hylkyä etsimään.
+
+-- Minä tulen kanssasi, sanoi Matti.
+
+-- Kyllä sitä turhaan näin pimeässä etsitte.
+
+-- Minä menen yksin ja juoksen niin että, siksi kunnes hänen löydän, ja
+löydänhän aina jonkun poliisin edes, jolle voin asiasta ilmoittaa.
+
+Joju juoksi ulos yön pimeyteen. Hän oli tottunut omin päin toimielemaan.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Eräässä kivirakennuksessa Länsi-Henrikinkadun varrella asui rehtori
+Mellilä omassa talossaan vanhan sisarensa kanssa. Herra rehtori oli jo
+aikaa lakannut koulukateederissa istumasta ja opettamasta, sillä hän oli
+varakas mies, ja saattoi nyt vanhoilla päivillään tulla toimeen
+eläkkeellään ja koroilla, joita hän pää-omastaan sai. Ukko oli niitä
+miehiä, jotka mielilauseenaan käyttävät noita tunnettuja sanoja "tee
+työtä ahkerasti, niin Jumala auttaa ihmeellisesti". Hän oli tullut
+tuntemaan näitten sanojen totuutta, sillä hän oli alkanut varattomana,
+mutta menestynyt hyvin työssään. Sitä paitsi hän aina tyytyi vähään;
+hänen tarpeensa eivät kasvaneet sen mukaan, kuin tulot enenivät. Nyt
+vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsensä yksinäiseksi, ja päivät kuluivat
+yksitoikkoisesti. Hän oli kyllä monessa luottamustoimessa kaupungissa,
+ja kun hän kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin
+hauskaa hänelle. Välistä oli joku uusi kirja sievästi katetulla
+kahvipöydällä, ja välistä jotakin muuta sopivaa. Mellilä rakasti paljon
+hyvää kirjallisuutta, helppotajuistakin, jota hänen sopi ääneensä
+sisarensa kanssa vuorotellen lukea. Mutta ukko kaipasi jotakuta, jolle
+hän olisi saattanut tehdä hyvää. Hän oli kyllä kaikkiin listoihin, joita
+hänelle runsaassa määrässä tuotiin, kirjoittanut arvokkaita numeroita,
+mutta hän halusi tehdä hyvää sellaiselle, joka hänelle kiitollisuudeksi
+olisi antanut rakkautta ja joka olisi ollut hänen ilonaan ja apunaan
+hänen vanhoilla päivillään.
+
+Saman päivän iltapuolella, josta edellisessä luvussa kerrottiin, istui
+Mellilä sisarensa huoneessa piippua poltellen. Hän oli Eriikan mielestä
+tällä kertaa tavattoman harvapuheinen ja miettiväinen. Senpä vuoksi
+sisko nyt kysyikin:
+
+-- Antreas, kuinka sinä voit? Näytät kovin tuumaavalta. Olet juuri kuin
+johtajattaremme ennen muinoin koulussa, silloin kun hänen piti määrätä
+meille tytöille rangaistusta jostakin tekemästämme kepposesta.
+
+-- Hm, kumma ajatella, että sinäkin maailmassa olet kepposia tehnyt.
+Kyllä ne varmaan olivatkin niin viatonta laatua, Eriika hyvä, että
+ansaitsi miettiä, minkälaisen rangaistuksen niistä määräisi.
+
+-- Niin, varjelkoon, emmehän me mitään pahaa milloinkaan tarkoittaneet,
+mutta lapsellisessa ilossamme teimme välistä tuhmuuksiakin. Muistan,
+miten kerrankin, kun meillä oli opettajatar, joka mielestämme oli kovin
+turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta
+seinästä toiseen, jotta hän ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen,
+kun kouluun tuli. No niin, hän tuli, takertui ja kompastui ja oli
+vähällä taittaa jalkansa. Mutta lapset eivät sitä käsittäneet, että tuo
+viaton lanka olisi saanut niin pahaa aikaan. Asiasta syntyi heti
+kysymys, ja koko luokka otti syyn päällensä. Muistan vielä, että minä en
+ollut tuossa joukossa, mutta ei kukaan tahtonut toistaan syyttää, vaan
+kaikin otimme syyn; ja johtaja oli huolissaan ja miettiväisen näköinen,
+kun hänen täytyi meitä rangaista. Käytöksessä saimme sitten vaille sinä
+lukukautena. Mutta tässäpä jouduin pois pää-asiasta. Minunhan piti
+tiedustella, mitä varten sinä noin vakainen olet?
+
+-- Olen tässä tuumannut yhtä asiaa. Minä tahtoisin ottaa kasvattipojan
+itselleni. Mitä sinä siitä arvelet?
+
+-- Kasvattipojan! Hyvänen aika, kasvatin, ja pojan! Ne pojat ovat niin
+kurikkaita.
+
+-- Mutta jos hän olisi hyväntapainen, reipas poika, niin hän meitä
+auttaisikin vanhoilla päivillämme. Hän toimittaisi sinunkin asioitasi
+kaupungilla ja tietäisi aina kertoa jotakin ja lukisi meille
+sanomalehtiäkin.
+
+-- Eiköhän tyttö olisi käytännöllisempi? Jos ottaisimmekin tytön?
+
+-- Taikka jos ottaisimme sekä pojan että tytön, -- sanoi veli
+naurahtaen.
+
+-- Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei
+millään ehdolla!
+
+-- Noh, otetaan sitte vain poika. Sinulle tulisi, luulen minä, liikoja
+vaivoja tytöstä. Katsoppas, mitähän täytyy, kun vanhemmaksi tulevat,
+saattaa ulos maailman tanterelle, ja sitä sinä et enään silloin
+jaksaisi.
+
+-- Jumala varjelkoon! En minä sellaisiin ryhtyisi. Mutta kuuleppas, onko
+sinulla tiedossa sellainen poika, josta puhuit?
+
+-- Kyllä. Olen tavannut erään, joka on sanomalehtiä ollut myymässä, ja
+hän miellyttää minua erittäin.
+
+-- Mutta jos hän olisi näpistelijä taikka kovasydämminen ilkiö...
+
+-- Miau, miau, -- kuului oven takaa.
+
+-- Mikko kissani! Tuleppas tänne, pikku silkkikäpäläni -- Eriika meni
+aukaisemaan ovea ja otti lemmikkinsä syliinsä. -- Kuules, Antreas, ei se
+poika vain mahtane Mikolle pahaa tehdä? Ne pojat ovat tavallisesti niin
+vallattomia. Mikko raukkani! Mikä sinun mieleesi, Antreas, nyt
+tuollaisen tuuman pani?
+
+-- Olen jo kauan ajatellut, että voisihan tehdä köyhälle hyvää, kun
+kerran se vara on, ja saisihan samalla ehkä rakkautta itselleenkin.
+
+-- Mutta jos saakin tylyn ja kovaluontoisen lapsen...
+
+-- Mahdollista sekin olisi, mutta en kuitenkaan hänestä sitä luulisi.
+Sanotaanpa, että oudon silmä paljon näkee, ja minä olen elämässäni sen
+todeksi havainnutkin.
+
+-- Mutta mitähän Leena sanoo? Tarvitsisihan asiasta puhua Leenallekkin.
+
+-- Mitä vielä, minäkö kysyisin, mitä hän sanoo? En, sitä en tee.
+Palvelijan vallan alle en milloinkaan aio asettua.
+
+-- Älähän suutu, minä vain tuumasin, että kun hän on ollut niin kauan
+talossa, niin kentiesi tulisi kysyä hänen mieltään. Hän saa paljon
+enemmän työtä. Puhuithan minullekkin asiasta, etkä suinkaan ole minun
+valtani alla.
+
+-- Eriika hyvä, mehän olemme siskot ja kumppanit, -- mutta
+taloudenhoitajat! Jos heidän antaa päättää, mitä meidän tulee tehdä,
+niin käy, kuten sananlasku sanoo, että kun kissasta tulee karhu, niin
+siitä koko pöpö syntyy. Mutta sitä paitsi Leena on hyväsydämminen
+ihminen. Kun hän vähän lapseen tottuu, niin luulen, että poika ja hän
+ovat mitä parhaimpia ystäviä.
+
+-- Täytyy minun nyt sentään muutama päivä totuttaa itseäni tähän
+muutokseen; et suinkaan häntä nyt heti tänne tuo?
+
+-- En. Minä tahdon ensin nähdä pojan kodinkin, ja kentiesi hän ei tahdo
+tullakaan...
+
+Leena tuli käskemään isäntäväkeänsä illalliselle.
+
+Mellilä ja hänen sisarensa istuivat ääneti ruokasalin pöydän ääreen, ja
+Leena poistui makuuhuoneisiin vuoteita yökuntoon valmistamaan.
+
+-- Kuules, Eriika, kentiesi olisi sentään paras puhua Leenalle
+aikomuksestani. Minä tietysti en hänen mieltänsä kysy, mutta sopisipa
+mainita, mitä olen päättänyt.
+
+-- Olisi se minunkin mielestäni sopivaa; saatathan sinä, kun Leena
+makuuhuoneista palaa, ilmoittaa sen hänelle.
+
+Mellilä katsoi lautasellensa ja söi. -- Annappas minulle kupillinen
+olutjuustoa, Eriika, ei juustoa, vaan heraa, minua vain janottaa.
+Kiitos, se maistui hyvältä; olutjuusto on oikein sopivaa näin, kun on
+kylmä ilta. Leena keittää sitä erittäin hyvin.
+
+Sisarukset nousivat ruoalta. Leena tuli korjaamaan ruoan tähteet ja
+viemään ne kyökkiin.
+
+-- Kuule, Eriika, puhu sinä nyt sopivalla tavalla tuosta pojasta
+Leenalle.
+
+-- Minäkö?
+
+-- Niin, minun täytyy mennä vähän polttelemaan kammariini, se maistuu
+niin hyvältä näin ruoan päälle.
+
+Mellilä poistui kammariinsa, ja Eriika jäi tuumimaan, miten saattaisi
+alkaa tuota vaikeata esitystä. Leena oli jo tullut ikään kuin perheen
+jäseneksi. Jos hän oli pahalla tuulella, niin oli sisarusten rauha
+häiritty, mutta onneksi se tapahtui ani harvoin, sillä yleensä hän oli
+mitä hyvänluontoisin vanha neitsy.
+
+-- Leenan ruoka oli taas niin hyvää. Rehtorikin sanoi, että olutjuusto
+oli erittäin onnistunutta. Ajattelimme tässä juuri, miten moni lapsi saa
+kärsiä puutetta, ja tässä meidänkin pöytämme ääressä olisi kyllä tilaa
+yhdelle, ei se juuri paljoa maksaisi.
+
+-- Niin, kyllä täällä aina yhden ruoka jää, ei niin vähän osaa laittaa,
+ettei siinä yhden lapsen osa olisi, ja Mikon vielä päälliseksi, --
+lisäsi hän, silitellen norkoilevaa kissaa.
+
+-- Mutta Leenalle ehkä tulisi enemmän vaivaa. Vaan olisipa siinä
+palkintokin, kun tietäisi tekevänsä hyvän työn.
+
+-- Jaa, niin, kun tottako otettaisiin? Niin no, en minä tiedä, mimmoista
+se olisi, minä vain ruoan puolesta tuumasin, että kyllä sitä olisi,
+mutta ei suinkaan täällä meistä kukaan vanhoilla päivillään rupea lapsia
+hoitelemaan.
+
+-- No eihän nyt, mutta rehtori aikookin ottaa sellaisen pojan, jonka hän
+panisi kouluun ihmisten tapoja oppimaan.
+
+-- No ihmettä! Tuumaako rehtori todellakin ottaa lapsen, joka ei ole
+ihmisten tapoja oppinut? Kyllä neidelle semmoisesta lapsesta ainakin
+vastuksia ja vaivoja syntyy.
+
+-- Jos veljeni tahtoo hyvän työn tehdä ja ottaa köyhän, lahjakkaan
+kasvatin, kehittääksensä hänen luonnonlahjojaan, niin minä en suinkaan
+sitä vastaan pane, vaan koetan häntä vielä siihen kehoittaakin, ja
+auttaa siinä, missä voin.
+
+-- No niin, kukapa rehtoria estää tahtoisi, kai maar hän itse tietää,
+mikä paras on, -- vastasi Leena aivan sävyisästi ja läksi toimiinsa.
+
+Eriika meni kertomaan veljellensä, miten hän oli Leenalle ilmoittanut
+asian sekä että nyt olivat valmiit ottamaan tuota aiottua kasvattia
+vastaan.
+
+Rehtori tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi ja puhalteli piipustaan
+muutamia vahvoja savuja. Sisarukset sanoivat ystävälliset yöhyväiset
+toisilleen ja menivät kumpikin nauttimaan rauhaisaa lepoa.
+
+Seuraavana aamuna katseli Mellilä ulos akkunastaan. Hän katseli
+etsivästi, ikään kuin odotellen jotakuta. Hänen kasvonsa ilmaisivat
+tyytyväisyyttä, mutta vähitellen ne kävivät malttamattomiksi. Hän lähti
+etehiseen, otti päällysnutun yllensä, hatun päähänsä ja kepin käteensä
+sekä läksi ulos. Hän kulki rautatien toria kohden; mutta ennätettyään
+Hagasundin kadun päähän, kääntyi hän kotia päin jälleen.
+
+Antin- ja Länsi-Henrikinkadun nurkalla seisoi poika, joka kovin itkeä
+nyyhkytti ja välistä näytti uhkaavasti pientä nyrkkiänsä. Toisia poikia
+oli kokoontunut hänen ympärilleen. Mellilä meni lähemmäksi ja hämmästyi,
+kun hän, tarkastaessaan tuota pientä joukkoa, itkevässä pojassa tunsi
+suosikkinsa, sanomalehden-myyjän. Ja missä tilassa! Silmät olivat
+punaisina, posket ajetuksissa ja koko poika kovin uhkaavan näköinen.
+
+-- No poikani, -- sanoi Mellilä, -- mikä sinua nyt vaivaa?
+
+Pojat rupesivat nyt kaikki yht'aikaa kertomaan, miten kulkija hylky oli
+vienyt Jojun rahat ja hakannut häntä. Mutta Mellilä ei saanut mistään
+oikein selvää, vaan pyysi poikaa tulemaan kanssaan kotia.
+
+Joju seurasi Mellilää ja kertoi hänelle sen, minkä jo tiedämme, sekä
+lisäksi, että hän oli seurannut pahantekijää ja löytänyt hänen sekä
+vaatinut rahat takaisin, mutta se roisto oli tarttunut häneen ja antanut
+hänelle selkään. -- Mutta samalla minä kiepahdin häijyn selkään ja taoin
+häntä nyrkilläni oikein aikalailla, ja kiljuin niin, että poliisit
+tulivat paikalle. Silloin tuo lurjus sanoi poliiseille "korjatkaa pois
+tuo poika ilkiö, joka minulta vei viisi markkaa, en minä hänestä huoli".
+Ja sitten hän läksi juoksemaan aika kyytiä pois. Poliisit rupesivat
+kyselemään, mitä olin tehnyt, vaan minä en oikein mitään ymmärtänyt
+selittää, en tiedä mitenkä sellaiseksi kävin, vapisin vain ja nyyhkytin;
+mutta onneksi isäni tuli paikalle, ja sitte minäkin jo saatoin sanoa,
+että olin löytänyt roiston, ja sitte kaikki selveni, ja poliisi lupasi
+ottaa miehestä selkoa.
+
+-- Hm, no mihinkä nyt aioit mennä?
+
+-- Menen rautatienkirjakauppaan ilmoittamaan, kuinka paljo olin saanut,
+sekä että varas minulta ne rahat vei, mutta että minä tahdon nyt
+palkatta myydä siksi, että se viisi markkaa tulee maksetuksi. Mutta ehkä
+eivät usko minua, eivätkä anna minun enään myydä, -- sanoi poika ja
+rupesi taas itkemään.
+
+He olivat nyt ennättäneet Mellilän asunnon eteen. -- Kuules, -- sanoi
+rehtori, -- sinun ei tarvitse puhua mitään kirjakaupassa, minä annan
+sinulle nuot viisi markkaa, mutta sinun täytyy ne sitten vähitellen
+maksaa minulle, sen mukaan kuin ne saat. Minä kyllä uskon, että sinä
+niin teet. Hyvästi nyt, ja ole aina suora ja rehellinen poika! Tee työtä
+ahkerasti, Jumala auttaa ihmeellisesti!
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Joju oli säntilleen tuonut ansaitsemansa rahat rehtori Mellilälle, ja
+nyt hän tuli tuomaan loppuvelkansa. Poika astui Mellilän kammariin,
+jonne hän jo kyllä tien tiesi, ja katsoi ilosilmin rehtoriin.
+
+-- No poikaseni, joko taas tulet velkaasi suorittamaan?
+
+-- Jo, tässä nyt on loput.
+
+-- Kiitos! Kuuleppas, Joju, kuka on sinua rehelliseksi opettanut?
+
+Joju tuumasi, vaan sanoi sitte: -- En minä tiedä, ei siellä metsässä,
+jossa ennen asuimme, kukaan toiseltaan mitään ottanut.
+
+-- Niin, niin, salon vakavat hongat eivät pahuuteen opettaneet, oikein
+sanoit. Vaikeampi on täällä ison maailman hyörinässä kelvollisena pysyä.
+Katso, tässä ovat kaikki ne rahat, jotka olet minulle tuonut; sinä olet
+ollut rehellinen poika ja saat nyt pitää itse kaikki nämät rahat, ei
+miksikään palkinnoksi, sillä rehellisiä meidän tuleekin olla, se on
+velvollisuutemme, vaan kehoitukseksi, että muistaisit aina olla
+rehellisenä.
+
+-- Kiitoksia! Saanko nämät oikein omakseni?
+
+-- Saat, ja vielä kysyn sinulta, tahtoisitko tulla minun pojakseni. Minä
+ottaisin sinut luokseni ja kasvattaisin sinua.
+
+-- Kyllä, mutta minun täytyy ensin kysyä äidiltä.
+
+-- Eikö isäsi elä?
+
+-- Elää, mutta kyllä hän antaa minun tulla, jos vain äiti antaa. Isä
+monta kertaa on ollut pahoillaan siitä, että tänne tulimme, varsinkin
+minun tähteni.
+
+-- Hm, vai niin. Ehkä on paras, että itse menen heille asiasta puhumaan.
+Mennään nyt oitis.
+
+Mellilä läksi, ja Joju oli tien-oppaana. Tultuansa siihen hökkeliin,
+missä Jojun koti oli, katsoi rehtori vähän hämmästyneenä ympärilleen.
+Asukkaat joivat juuri par'aikaa kahvia, ja pöydän ääressä oli jos
+jonkinmoisia renttunaamoja. Jojun äiti kaatoi viinaa kahvikuppeihin
+höysteeksi, ja näyttipä siltä, kun hän itsekkin olisi ottanut
+jakajaisia. Rehtoria pöyristytti. Tästä kodistako siis tuo reipas,
+kaunis poika oli kotoisin... Salon helmassa viattomana kasvanut poika
+oli tuosta pesästä pelastettava. Luoja itse oli johtanut lapsen hänen
+tielleen.
+
+-- Kuka täällä on isäntänä? -- kysyi rehtori.
+
+-- Minunhan tämä asunto on, -- vastasi Matti.
+
+-- Noh, mitäs nyt, onko tuo poika nulikka tehnyt mitään pahaa, vai mitä?
+-- kysyi Miina.
+
+-- Ei suinkaan, teillä on kelpo poika. Olen sattumalta tullut häntä
+tuntemaan ja tulin juuri kysymään, antaisitteko hänet minulle
+kasvatiksi. Minusta teidän täällä on vaikea saada hänestä kelpo miestä.
+Metsässä maalla, jossa ennen olette asuneet, ei hän ole pahuutta
+oppinut, mutta täällä on vilkasta lasta vaikeampi varjella
+kaikenlaisista sielun ja ruumiin vihollisista.
+
+-- Eikö herra asu täällä? -- kysyi Miina.
+
+-- Asun, mutta minulla on hiljainen, avara koti, jossa ei ole
+tämänlaista liikettä kuin täällä.
+
+-- Menköön vain poika, mitäpä hän täälläkään paljon kokoon saa, tuskin
+ruokansa ansaitsee noilla sanomalehdillä, ja vaatteet ovat kokonaan
+minun hankittavanani.
+
+-- Mutta hänen tulee sitten kokonaan erkaantua tästä kodista ja näistä
+seuroista...
+
+-- Kukas herra sitten on, joka poikamme ottaa? -- kysyi isä.
+
+-- Suokaa anteeksi, etten sitä muistanut ilmoittaa. Olen rehtori
+Mellilä, talon-omistaja tässä kaupungissa.
+
+-- Kyllähän poikamme rehtorista on puhunut, vaikka minä en tuntenut.
+Aikooko rehtori ruveta häntä kouluttamaan?
+
+-- Aion.
+
+-- Papiksi vai opettajaksiko?
+
+-- Sitä en vielä voi tietää; miksikä hänellä taipumusta on.
+
+-- Mene sinä vain, jos sinua haluttaa, -- sanoi Matti, kai maar se paras
+on.
+
+-- Pue parhaat risat yllesi, ennen kuin menet. Ainoa tuo meidän on,
+mutta eipä tahdo saada senkään vertaa kokoon, että hänelle kasvatusta
+saisi. Ja viitsivätkö ne sitten lukea, tuommoiset, kadulla vain
+tahdotaan olla. Ikävä poika pahaa sentään tulee, kun vuode tuolla
+nurkassa on tyhjänä.
+
+-- Tottele aina rehtoria, muista se, -- virkkoi Matti. Kurittakaa vain
+hyvästi, kyllä häntä kotonakin on kuritettu.
+
+-- Kyllä, Jumala nähköön mutta paljo sitä tarvitaankin, ennenkuin
+lapsesta paha sisu saadaan pois.
+
+-- Minä toivon, että tulemme hyvin toimeen Jojun kanssa, hän näyttää
+järkevältä lapselta. Ehkäpä kovuutta jo on tarpeeksi käytetty, kentiesi
+saatamme nyt paremmin tulla rakkaudella toimeen. Hyvästi! Kyllä annamme
+pojasta jonkun ajan perästä tietoja.
+
+Rehtori läksi, ja Joju seurasi häntä.
+
+Aamiaispöytä oli katettuna, kun rehtori pikku seuralaisensa kanssa tuli
+kotia.
+
+Eriika neiti tuli heitä vastaan. Hän katseli tarkkaan nuorta tulokasta
+silmiin ja virkkoi sitten veljelleen ruotsiksi: -- Pojken har vackra,
+ärliga fönster, han ser snäll ut. -- Sitten hän poikaan kääntyen sanoi:
+-- No tervetultuasi tänne meidän vanhojen kotiin, koeta nyt tulla meille
+pieneksi auringonsäteeksi, minä tarkoitan, koeta olla nöyrä ja avulias
+meitä kohtaan. Hyväntahtoisuus ja avuliaisuus lämmittää vanhoja. Kyllä
+me sitten taas puolestamme sinua hyvänä pidämme. Mutta tuleppa nyt
+aamiaiselle! Sinun on varmaankin nälkä.
+
+-- Ehkäpä ruoka maistuu paremmalta, jos hän nyt ensin saa syödä Leenan
+kanssa, siksi kunnes paremmin tutustumme.
+
+-- Ehkä niin on paras, -- sanoi Eriika ja huusi Leenaa näyttämään
+pojalle huoneita.
+
+Sisarukset istuivat aamiaiselle, ja Leena näytti sillä välin huoneita
+Jojulle.
+
+-- Tuossa on suuri vastaan-otto-sali.
+
+-- Hih, täälläpä oikein kaikuu, hah, kuulkaapas!
+
+-- Ei herrasväki täällä oleskele juuri muuten, paitsi kun rehtorilla on
+suuri vastaan-otto.
+
+-- Kyllä ymmärrän, kun kaikki koululaiset tulevat tänne.
+
+-- Ei, ei meidän rehtori enään koulussa ole.
+
+-- Onko hän viralta pantu?
+
+-- He ei ikään, mutta rikas kun on, niin mitäpä hän siellä viitsisi
+pahojen poikien kanssa tepastella ja väsyttää itseänsä. Hän tahtoo
+täällä viettää rauhallista elämää kodissaan. Mutta kun rehtorin
+syntymäpäivänä tulee vieraita, niin silloin ovat tässä salissa. Tuossa
+on keisarin ja keisarinnan kuvat.
+
+-- Kyllä tunnen, suutarin Sakin kodissa ne myöskin olivat seinällä.
+Olivat ottaneet ne Kyläkirjaston kuvalehdestä, mutta ei ne niin komeat
+olleet kuin nämät.
+
+-- Tuossa on rehtorin huone.
+
+-- Ja noin paljo kirjoja, aina lattiasta kattoon asti!
+
+-- Niin, näes, ne kirjat on rehtori kaikki lukenut. Noin paljo täytyy
+lukea, ennenkuin rehtoriksi pääsee. Mutta hän onkin, tää meidän rehtori,
+erinomaisen oppinut mies.
+
+-- Kutka nuot äijät tuolla seinällä ovat?
+
+-- Tuo tuossa kuuluu olevan suuri runoilija Topelius.
+
+-- Ohoh, sekö se on! Kyllä minä hänen tiedän, joka on tehnyt Maamme
+kirjan.
+
+-- Mitä sinä siitä tiedät?
+
+-- Kansakoulussa sitä luimme suutarin Sakin kanssa. Tehtäneekö
+Sakistakin joskus tuommoinen kuva...
+
+-- Hupsu sinä, mikä se suutarin Sakki on?
+
+-- Se on eräs suutarinpoika siellä minun kotipitäjässäni. Kas sillä
+olikin vähän mainio pää. Se poika laittoi runojakin, koska häntä vain
+halutti. Mikä tuo toinen on?
+
+-- Se on Lönnrot.
+
+-- No niin onkin, se ukko sieltä Sammatista, joka Kalevalan on koonnut.
+
+-- Mennään nyt katsomaan omaa huonettasi, se on sellainen pieni kammio
+siellä ruokasalin vieressä. Katso, tässä se nyt on.
+
+-- Minun huoneeni! oikeinko totta?
+
+-- Niin, jos olet tottelevainen ja siivo, tietysti, sillä ei rehtori
+muuten anna sinun olla täällä.
+
+-- Onpa täällä koulukirjojakin.
+
+-- Niin, kai maar rehtori rupeaa sinua opettamaan.
+
+-- No lapsi kulta, tuleppas nyt aamiaiselle, kyllä sinun jo nälkä on, --
+sanoi Eriika, joka pelkäsi pojan nälissään olevan, kun hän ei heti
+päässyt ruokapöydän ääreen.
+
+Joju oli nyt tutustunut joka huoneeseen ja jokaiseen henkilöön ja
+saavuttanut heidän suosionsa. Yksi ainoa olento löytyi kuitenkin, joka
+ei vielä ollut hänen näköpiiriinsä tullut, ja se oli Eriika neidin
+vanha, rakas, harmaa Mikko kissa. Mutta iltapäivällä kun vanhan tavan
+mukaan juotiin kahvia Eriikan huoneessa, makasi Mikko makeassa unessaan
+emäntänsä pehmeällä sohvalla. Jojun suuret, vilkkaat silmät
+havaitsivatkin heti tuon muhkean kotieläimen, joka makasi siinä ikään
+kuin suuri harmaa käärö. Poika läheni ja silitteli sitä ystävällisesti,
+mutta kissa kehräsi vain eikä liikahtanutkaan. Poika sanoi "kis',
+kis'," mutta se vain veti untaan. Nyt ei Joju enään malttanut mieltään,
+vaan nipisti kissaa hännästä. Mutta tästäkös elämä syntyi! Kissa
+maukahti pahasti ja kynsäisi Jojua, joka taas vuorostaan huudahti: --
+Kissa sinä! -- ja paiskasi sen lattialle.
+
+Eriika neiti punastui korviaan myöten; hänen tyyni verensä joutui
+liikkeelle. -- Poika, kuules, mitä teit kissalleni? -- kysyi hän niin
+ankaralla äänellä, kuin hänen lempeälle luonnollensa mahdollista oli.
+
+-- Viskasin sen menemään. Se on ilkeä kissa, kynsäisi tuolla tapaa.
+
+-- Mutta jotakin sinä hänelle ensin teit, ei hän koske kehenkään, paitsi
+jos hänen täytyy itseään puolustaa.
+
+-- En minäkään olisi siihen koskenut, mutta kun se vetelys oli niin
+laiska ja unelias, ettei kuullut, vaikka kuinka olisin huutanut, niin
+vähän nipistin sitä hännästä vain.
+
+-- Saat sitten syyttää itseäsi. Toiste, sinun pitää se muistaman, et saa
+tehdä Mikolle pahaa. Ei saa milloinkaan kiusata syyttömiä eläviä; minä
+sitä paitsi pidän Mikosta, ja sinä pahoitat minun mieleni, jos teet
+sille pahaa, ja minä toivon, että sinä olet kiltti poika, etkä tahdo
+mieltäni pahoittaa. Mutta tuleppa tänne, panen vähän eaudecolognea
+noitten raamujen päälle, että paranevat.
+
+-- Ei siihen mitään tarvitse panna, vähät minä tuonmoisista raamuista
+välitän. Kyllä ne pian paranevat.
+
+-- Tule nyt silittämään Mikkoa, niin tulette hyviksi ystäviksi.
+
+Joju läheni, mutta kissa nosti selkäkarvansa pystyyn; vaan kun Eriika
+otti lemmikkinsä syliinsä, sai Joju vihdoin sitä silittää, ja pian
+joutui koko kahakka unohduksiin.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Joju oli nyt ollut kaksi kuukautta uudessa kodissaan, lukenut joka päivä
+määrätyn ajan rehtorin johdolla, saanut uuden puvun ja tullut kauniin,
+reippaan ja sievän pojan näköiseksi. Hän oli köyhän lapsen tavoin
+iloinnut huoneestaan ja vaateestaan, hyvästä ruoasta, sievästä puvustaan
+ja kaikenlaisesta mukavuudesta, josta hänellä ennen ei ollut
+aavistustakaan. Kasvattivanhemmat olivat tyytyväisiä, kun näkivät, miten
+poika iloitsi ja koetti olla ahkera ja tottelevainen. Mutta kun uutuuden
+viehätys oli loppunut, rupesi Joju ikävystymään tähän oloonsa. Se tuntui
+liian mukavalta, kun ei hänellä ollut mitään seikkailuja, eikä hänellä
+myöskään ollut tovereita, joitten kanssa hänen olisi sopinut ajatuksia
+vaihettaa. Kaikki meni ihan koneentapaisesti. Rehtorin kanssa hän oli
+usein kävelemässä ja joskus yksinkin, mutta entisessä kodissaan hän ei
+milloinkaan käynyt, häntä kun oli kielletty sinne menemästä.
+
+Eräänä päivänä, kun hän oli vähän aikaa läksyjänsä lukenut, rupesi
+häntä kovin haukotuttamaan, niin pian kun hän kirjaansa katseli. Hän
+huomasi sen itse ja laski kirjansa pois sekä rupesi tähystämään ulos
+ikkunasta. Oi, miten siellä aurinko kirkkaasti loisti! Maa oli jo hienon
+lumen peitossa, niin puhdas ja kaunis. Joju päätti lähteä kaupungille.
+
+Rehtori oli ulkona, mutta Joju meni Eriika tädin luo ja sanoi, että hän
+lähtisi ulos kävelemään. Jojun täytyi aina sanoa, minne hän aikoi mennä.
+
+Eriika katseli poikaa ... kummallista, hänen pyöreät, kukoistavat
+poskensa näyttivät kalpeilta, minkätähden?... Olipa hänellä täällä
+paljon parempi ruoka kuin mitä hänellä oli ollut entisessä kodissaan ja
+kaikin tavoin mukavampi olo. Miksi hän siis oli kuin kasvi, joka
+vieraaseen maahan on istutettu?
+
+-- Voitko sinä pahoin?
+
+-- En, mutta täällä on ... on niin raskasta olla, täytyy päästä ulos.
+
+-- Mene, poika kulta! Mikä on raskasta? Täytyykö sinun liiaksi lukea?
+
+-- Ei, minä vain tahdon ulos. Hyvästi, täti.
+
+Joju läksi. Hän kulki ilman päämaalia. Päämäärä kyllä olisi ollut, mutta
+eipä hän saanut mennä, mihin halutti. Hän oli kulkenut vähän matkaa
+Etelä-esplanaadikatua, kun Korpi tuli juosten häntä vastaan.
+
+-- No Korppi sinä, mihinkä kiire?
+
+-- Kas, Veitikkako? Enpä aikonut tuntea sinua. Näes, minulla on aina
+kova kiire, mutta jos sinä joudut seuraamaan minua, niin tule! Saamme
+sitte vähän jutella toistemme kanssa.
+
+-- Oojah, kyllä minulla aikaa on.
+
+-- Minä olen kirjapainossa korehtuuripoikana. Katsoppas poika, tällaisia
+lehtiä minä kannan; tässä on nyt yksi arkki runoutta, ja siitä
+kustantaja maksaa lähes sata markkaa, kuulin itse, kun herrat painossa
+puhuivat, ja tämmöisiä papereita minä kannan joka päivä edes takaisin.
+Ei maar niitä joka miehen kynsiin annettaisi.
+
+-- Näytäppäs! Eihän niissä mitään ole. Tuolla sivulla on neljä riviä,
+tuossa kaksi värssyä, ja kolmas sivu on ihan valkoinen. Hupsut, kun
+tyhjästä maksavat.
+
+-- Kas et sinä ymmärrä sitä asiaa, enkä minäkään, siinä minulla on
+korpin pää ... mutta se kuuluu olevan sellaista uutta lajia, että siitä
+sopii maksaa, vaikka siinä ei mitään juuri olekkaan.
+
+-- Jospa suutarin Sakkikin toisi runonsa tänne, niin hän jo saisi niin
+paljon rahaa, että kouluunkin pääsisi.
+
+-- Mikä se Sakki on?
+
+-- Eräs suutarin poika vain, joka kovin halusi kouluun. Sepä olikin
+oikein hyvä poika.
+
+-- Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet?
+
+-- Olen rehtori Mellilän kasvattipoika.
+
+-- Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut.
+
+-- Niin kai on, -- vastasi Joju huoaten.
+
+-- Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka.
+
+Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen
+vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon
+kotiinsa. Hänellä olisi ollut niin paljo kerrottavaa, ja hän olisi ennen
+kaikkea tahtonut edes nähdä vanhempiansa. Isähän aina oli ollut hänelle
+hyvä, ja äiti oli antanut niin monta kertaa lämmintä ruokaa, kun hän
+viluissaan ja nälissään oli tullut kotia. Olihan äiti paljon kurittanut
+ja torunut, mutta hyvä hän sentään oli. Tuossa se oli portti ...
+tuostahan nyt olisi sopinut mennä sisälle... Mikäpä häntä esti, menisi
+vain... Mutta olihan rehtori kieltänyt... Mistäpä rehtori sen
+tietäisi?... Kumma, nyt oli ikään kuin Sakki olisi hänen korvaansa
+kuiskannut: "mitä Joju tietää olevan väärin, sitä hän ei milloinkaan
+tee", ja vielä hän näki edessään pikku Solmian valkokiharaisen pään ja
+kuuli hänen punahuultensa lausuvan: "kyllä minä luulen, että sinä olet
+kelpo poika" ... ja Joju poistui vanhempiensa portilta ja meni kiireesti
+kotia.
+
+Hän rupesi lukemaan läksyjänsä, mutta vähän päästä hän vain mietti.
+Iltapäivällä, kun hän palasi rehtorin kammarista oppitunniltaan ja
+jälleen istui omassa kammiossaan, ei hän ensinkään ottanut valkeata,
+vaan istui pöytänsä ääreen ja katseli ulos kaasujen valaisemalle
+kadulle. Vähän aikaa katseltuaan hän rupesi katkerasti itkemään. Silloin
+aukeni ovi, ja rehtori astui sisälle.
+
+-- Joju, mikä sinua vaivaa? Olen huomannut, että olet ollut alakuloinen
+jonkun ajan. Puhu suoraan, kuten olisin isäsi, taikka ... kuten paras
+ystäväsi. Ole aina suora, älä pelkää puhua kaikkea, mikä sinua
+raskauttaa.
+
+-- Setä hyvä, pankaa minä pois ja ottakaa suutarin Sakki! Hän toivoi
+aina, että hän joskus pääsisi kouluun, ja hän on kovin hyvä poika,
+paljon parempi kuin minä. En minä voi olla täällä.
+
+-- No miksi et? Mitä tuo tuommoinen on? Eikö sinun ole ollut täällä hyvä
+olla, häh? Onko kukaan tehnyt sinulle pahaa?
+
+-- Ei, mutta tuntuu ikään kuin raskaat kahleet olisivat päälläni.
+
+-- Kuule, poika, sinä ehkä et tahtoisi lukea, mutta ellei ihminen tahdo
+mitään tehdä eikä totella mitään ohjia, eli kuten sanoit, kahleita, niin
+silloin hän on ikään kuin metsän peto ja vielä pahempi. Ellei hän tahdo
+kulkea vanhempiensa ja kasvattajainsa kahleissa, niin hänestä tulee
+sellainen, kuin se mies, jonka kodissasi näit, joka sinulta vei
+viisi-markkasi ja joka nyt on yleisen oikeuden kahleissa.
+
+-- Kyllä minä tahtoisin totella, mutta minä halajan nähdä vanhempiani.
+Jos olisivat kaukana, -- mutta kun tiedän, että ovat täällä, enkä
+kuitenkaan saa heitä nähdä. Olin tänään jo heidän portillaan, mutta
+juoksin taas kiireesti pois, kun muistin Sakin sanat: "mitä Joju kerran
+vääräksi tietää sitä hän ei tee", vaan en tiedä, jaksanko enään toiste
+olla menemättä. Antakaa minun vain mennä kotia, ennemmin minä jälleen
+menen maata huonolle vuoteelleni kotini tuvan nurkkaan, kun olen täällä
+näkemättä vanhempiani, vaikka tiedän heidän olevan lähellä.
+
+-- Hm... Tuumataan tätä asiaa... Ole nyt vain huoleti ja iloinen taas,
+kuten sinun ikäisesi tulee olla, kyllä katson, että kahleet päästetään,
+miten sopii. Ensiksikin saat mennä vanhempiasi katsomaan; minä pidän
+sinusta vielä enemmän nyt, kun tiedän, että täältä mukavuudestasi
+halusit lähteä vanhempiesi luo. Rehellisyytesi olet myöskin jälleen
+osottanut, kun et salaa mennyt sinne, vaikka mielesi teki. Sillä tavalla
+ihminen vapaaksi tulee, että hän oppii itseänsä hallitsemaan. Mutta
+vielä yksi asia. Kuka tuo Sakki on, josta sinä usein puhut ja joka
+ihmeellisesti näkyy sinuunkin hyvää vaikuttaneen?
+
+-- Sieltä kotipitäjästäni, N:ästä, se on.
+
+-- Noh, siellähän lankoni on provastina.
+
+-- Onko? Ja hänellä on pieni tyttö, jonka nimi on Solmia.
+
+-- Niin on, nuorin lapsi. Lähde nyt oitis katsomaan vanhempiasi, mutta
+älä sinne jäämistä tuumaa.
+
+-- Saanko mennä heti?
+
+-- Saat.
+
+-- Kiitoksia!
+
+Joju läksi, mutta rehtori meni Eriikan luo.
+
+-- Kuules sisko, me olemme olleet liika itsekkäitä, kun tahdoimme
+kokonaan anastaa itsellemme lapsen rakkauden, jota vahvemmat siteet
+sitoivat vanhempiinsa. Se itsekkäisyys oli vähällä viedä meiltä koko
+pojan. Tapasin hänen itkemässä kammarissaan ja sain selkoa siitä, että
+hän ikävöitsi vanhempiansa, kun ei ollenkaan päässyt heitä katsomaan.
+Hän pyysi minua laskemaan itseänsä kotia kurjuuteen jälleen ja ottamaan
+kasvatikseni suutarin Sakin, jonka hän, vaatimattomasti kyllä, vakuutti
+olevan itseään paljoa paremman.
+
+-- No olenhan minä jo kauan nähnyt, että jokin häntä raskautti; hänen
+muotonsakin kävi huonommaksi. Lähetä Jumalan tähden poika katsomaan
+vanhempiansa, ettei hän meiltä pois halua. Mitenkä aikamme sitten
+kuluisi, ellei hän täällä olisi? Varsin hirveätähän olisi ajatella, että
+poika semmoiseen pesään jäisi.
+
+-- Minä hänet jo lähetin. Mutta nyt olisi toinen asia päätettävissä.
+Joju on tavan takaa puhunut tuosta suutarin Sakista, joka näkyy häneen
+hyvää vaikuttaneen, ja minä tuumaan, että pöytämme ääreen mahtuisi kaksi
+yhtä hyvin kuin yksi, ja sitten heillä olisi toisistaan huvia. Me olemme
+vanhat, ja Jojun saattaisi tulla ikävä, jos hän aina seurustelisi meidän
+kanssamme, mutta kun meillä täällä on koko pari poikia, niin luulen,
+että molemmin puolin tulisimme tyytyväisiksi. Suutarin poika on N:n
+pitäjästä.
+
+-- Sieltäkö? No Amaalia sisaremme ja lankomme hänet kentiesi
+tuntevatkin. Tavallisestihan ne papit seurakuntansa tuntevat aina lapsia
+myöten.
+
+-- Aion kirjoittaa Mäntyselle, tiedustellakseni pojasta. Jojun puheen
+mukaan hänellä on kova lukuhalu.
+
+Sisarukset juttelivat vielä vähän aikaa, ja heidän keskustellessaan tuli
+Joju jo kotia. Nyt hän oli kuin toinen poika. Kahleet olivat karisseet
+pois. Hän oli tosiaan kuin häkistä päässyt lintu. Silmät kiilsivät ja
+suu hymyili, ja koko olento oli kuin kevään juokseva puronen.
+
+Rehtori kirjoitti vielä samana iltana kirjeen langollensa.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+-- Kun ei se postikaan jo tule, että saisin Lasten Kuvalehteä lukea, --
+sanoi pikku Solmia, joka oli käynyt maltittomaksi odottaessaan
+postilaukkua.
+
+-- Oletko läksysi lukenut?
+
+-- Olen, äiti kulta, aikaa jo, ja Helmi sanoi, että osasin oikein hyvin
+ja lupasi tuoda minulle vesipuoloja, mutta sitten tuli maisteri, eikä
+Helmi sitte enää olekkaan muistanut antaa puolukoita.
+
+-- Käske Mandaa panemaan tulta pesään. Sitte saapi hän mennä tuomaan
+sinulle marjoja, ja sinä, saat kutsua maisteria ja siskojasi niitä
+syömään.
+
+Solmia teki kuten äiti käski, ja pian pruustinnan kammarin pesässä paloi
+iloinen tuli, levittäen lämmittävää valoansa huoneeseen. Sitten toi
+Manda pöydälle asettimen, jolla oli kauniita vesipuoloja, hienoa
+sokeria, lautasia ja teelusikoita.
+
+Solmia meni salista kutsumaan Helmi ja Maiju siskojansa sekä maisteri
+Palosta, joka oli ikään kuin kotoväkeä, hän kun kävi pappilassa melkein
+joka päivä. Hän oli ihmeellisen avulias, tarjoutui tuon tuostakin
+provastin puolesta saarnaamaan y. m., kutsuttiin sitten tavallisesti
+pappilaan päivällisille, ja viipyi siellä vielä lopun päivääkin.
+
+Maisteri ja tytöt noudattivat mielellään Solmian kutsumusta.
+
+-- Täälläpä on kovin herttaista ja lämmintä! Oikein suloista on olla
+tulen ääressä, kun ulkona on lumituisku. Älä, Helmi hyvä, lamppua
+sytytä, tämän tulen valossa istuminen on niin kodikasta ja hauskaa.
+Näemmehän tässä puolukoita syödä.
+
+Provasti Mäntynen tuli sisälle -- Katsokaapas vain, täällähän on oikein
+hauskaa. Kummallista, miten posti tänään viipyy, mutta siellä onkin niin
+kova tuisku ulkona, ettei hevonen juuri juoksemaan pääse kinosten läpi.
+
+-- Miten Sakki parka tanhuasta pääsee? -- sanoi Solmia.
+
+-- Kuka se Sakki on? -- kysyi maisteri.
+
+-- Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika. Hän on meidän
+pieni ahkera apulaisemme ja aina tervetullut vieras, sillä kesäisin hän
+tuo meille ensimmäiset mansikat ja nyt hän on syksystä asti kuljettanut
+postilaukkuamme kestikievarista tänne.
+
+-- Miten todellakin poika nyt pääsee kinosten läpi? virkkoi pruustinna.
+
+-- Miehet ovat tanhuaa aukaisemassa, kyllä hän sieltä hyvin tulee.
+
+Solmia juoksi toiseen huoneeseen kurkistamaan akkunasta ulos hämärään,
+nähdäksensä, koska postipoika tulisi. Ja todellakin siellä nyt näkyi
+pieni poika, joka pyrki pappilaa kohti. Laukku heilui sivulla. Tyttö
+kiirehti ilmoittamaan, että Sakki oli tulossa.
+
+-- Maiju, sytytä lamppu, vaikkapa parikin, että saadaan lukea, mitä
+posti meille tuo. On nämät postipäivät sentään hyvin hauskoja täällä
+maalla, -- sanoi pruustinna.
+
+Sillä välin juoksi Solmia tuomaan laukkua kyökistä, ja näki, miten Sakki
+puhalteli punaisiin sormiinsa.
+
+-- Voi kuinka sinä olet kovasti luminen, onko sinun vilu?
+
+-- Vähän.
+
+-- Lämmittele tässä hellan ääressä. -- Solmia vei laukun sisälle ja
+kertoi, miten Sakkia paleli. -- Saanko ottaa hänet kuvakirjojani
+katselemaan, siksi kuin tee valmistuu? Kyllä hän tarvitsee jotakin
+lämmintä.
+
+-- Kyllä, -- vastasi pruustinna.
+
+-- Se on oikein, tyttöseni, että muistat pyytää lämmitystä vilustuneelle
+lapselle, -- sanoi provasti, ottaessaan laukkua tyttärensä kädestä. --
+Mitä täällä nyt sitten on? Tässähän on kirje: "Piga Amanda Juslinille
+N:n pitäjässä. Seura provasti Mäntysen kirjeet." -- Lieneekö vain
+provastilla tässä kirjeitä seurana. Tuossa on tukku sanomalehtiä,
+jakakaa ne keskenänne. Tässähän vielä on kirje lehtien välissä:
+Dalollinen Mändyluodon isändä Mathias Santeljus. N:n pitäjäs. Seuraa
+Brovasti Mäntysen kirjeitä". No tässä vielä yksi. Tottapa vihdoinkin
+minulle myös.
+
+-- Näytäppäs, keneltä se on?
+
+-- Langoltani.
+
+-- Katsoppas vain! Ei Antreas usein kirjoita. Mitä hänellä nyt lienee
+sanottavaa...
+
+-- Solmia, vie Mandalle hänen kirjeensä; tuon toisen saa lukkari
+kirkolla antaa omistajalleen.
+
+Provasti rupesi lukemaan kirjettään ja huudahti hetken perästä: -- No
+kummallista, muistatteko tuota muona-Matin väkeä, joka Helsinkiin
+muutti? Heidän poikansa on lankoni ottanut kasvatikseen. Hän kirjoittaa,
+että poika on rehellisen ja kelpo ihmisen alku, mutta hänen kotinsa on
+perin huono, ja Antreas on tahtonut lapsen pelastaa hukkaan joutumasta,
+"koska," kuten hän tässä sanoo, "se kaikesta päättäen on näkynyt olevan
+Jumalan tahto". Mutta vielä tässä on toinen asia. Hän kysyy, tunnemmeko
+suutarin Sakkia, ja sanoi havainneensa Jojun puheesta, että Sakki on
+vaikuttanut hyvää häneen. "Jos poika on hyvä lapsi ja tahtoo tulla
+kasvatikseni, saa hän heti tulla tänne. Minä tahdon valmistaa heitä
+kouluun, jotta ensi kevännä saavat tutkintonsa suorittaa". Se nyt on
+uutinen, joka Sakille kelpaa. Helmi, mene käskemään Sakkia tänne.
+
+Sakki, joka katseli Solmian kuvakirjoja, oli heti valmis seuraamaan
+Helmiä pruustinnan kammariin. Poika näytti erittäin sievältä. Hän oli
+lämpimässä huoneessa käynyt punaposkiseksi, hänen vaalea tukkansa oli
+kauniissa kiharoissa otsan ympärillä, ja hänen siniset silmänsä
+näyttivät syviltä ja haaveksivilta. Hän jäi ovensuuhun seisomaan ja
+kumarsi kainosti.
+
+-- No Sakki, -- sanoi provasti, -- tahdotko lakata postilaukkua
+kuljettamasta ja ruveta lukemaan? Häh?
+
+-- Lukemaanko? -- kysyi poika, ja hänen silmänsä välähtivät. Mitenkä
+minä saisin ruveta lukemaan?
+
+-- Muistatko muona-Matin Jojua?
+
+-- Kyllä, hän muutti Helsinkiin.
+
+-- Niin, ja lankoni, rehtori Mellilä, on ottanut hänen kasvatikseen, ja
+tahtoisi vielä ottaa sinunkin. Joju on hänelle puhunut sinusta. Rehtori
+valmistaisi teitä molempia kouluun, ja tulevana kevännä saisitte
+suorittaa tutkinnon. Ja sitten sinun tulee olla ahkera ja koettaa kaikin
+tavoin noudattaa lankoni ja kälyni mieltä.
+
+-- Ja se on siis oikein totta! Minä lähden oitis kotia kertomaan!
+
+Sakki ei enään muistanut ujoillakaan, hän iloitsi niin, ettei saattanut
+olla sitä ilmaisematta.
+
+Provasti virkkoi vielä: -- Sano terveisiä isällesi ja äidillesi ja
+pyydä, että jompikumpi heistä tulisi tänne huomenna tästä asiasta
+juttelemaan.
+
+Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että suutari Miettinen vaimoineen oli
+pappilan kyökissä, ja hetken perästä he astuivat pruustinnan kammariin.
+
+-- Mitä nyt tuumaatte siitä, että lankoni tahtoisi poikanne
+kasvatikseen?
+
+-- Tulin juuri kuulemaan, tunteeko provasti hänen, joka poikamme
+ottaisi, mutta kyllä kai sitten, koska hän on provastin lankomies. En
+minä poikaani maailmalle laskisi kenen luo hyvänsä. Ei meillä tosin
+suuria varoja ole, mutta aina Jumala sentään on huolen pitänyt. Se siinä
+nyt on, että pojalla aina on ollut kova halu lukemaan, ja hän olisi nyt
+jo niin menossa että kylläkin.
+
+-- Kyllä minä pidän suurena onnena sen, että hän pääsee lankoni luo.
+
+-- Poika puhui, että muona-Matin Joju myöskin on otettu samaan paikkaan,
+ja se oli suuri veitikka, koko poika. Lieneekö sitten muuttunut, kun
+ihmisiin on tullut...
+
+-- Lankoni kiittää häntä hyvin rehelliseksi.
+
+-- No niinhän se meidän Sakkikin aina sanoi hänen olevan, ja siksipä
+olivatkin ystäviä, vaikka meidän poika aina on ollut hiljainen ja Joju
+kovin vallaton. Ikävä sitä poikaamme tulee, ei hän ole meille
+milloinkaan surua tehnyt. Mutta kai se sentään paras on, että annamme
+hänen mennä, emmehän voi hänen onneansa vastaan olla.
+
+-- Niin no, jos provasti sitten kirjoittaa, että hän tulee noin viikon
+päästä; vai miten luulet, Siina, saatko hänen jo siksi kuntoon?
+
+-- En tiedä varmaan, tarvitsisi ommella muutamia paitojakin hänelle
+vielä, poika on niin kasvannut.
+
+-- Ei, -- sanoi pruustinna, joka myöskin oli tullut keskusteluun osaa
+ottamaan, -- veljeni kirjoitti, ettei vaatteista tarvitse pitää mitään
+huolta. Eriika sisareni ne kyllä toimittaa kaikki, kun poika vain tulee.
+
+-- Soo, soo, vai antavat vaatteetkin. Olisin minäkin hänelle mielelläni
+paidat ommellut, vaan hyvähän sekin on, että antavat, -- sanoi Siina,
+mutta kyyneleet vierivät kuitenkin ehtimiseen hänen silmistään.
+
+-- Maisteri Palonen lähtee parin päivän päästä pääkaupunkiin, ja kyllä
+hän ottaa poikanne mukaansa ja ohjaa hänet rehtorin luo.
+
+-- Sepä hyvä on. Oohoo sentään, oikeinpa taakka putosi hartioiltani,
+kun ei tarvitse häntä sinne yksin lähettää.
+
+-- Sopii se hyvin, -- sanoi Miettinen. -- Kyllä se asia nyt sitte on
+päätetty. Provasti kirjoittaa vain, että hän parin päivän päästä tulee
+maisteri Palosen kanssa.
+
+-- Kyllä. Matkarahoista ei teidän myöskään tarvitse huolta pitää, ne
+minä jätän Paloselle.
+
+-- Kiitoksia kovin paljo. Mennään nyt sitte mekin jo pois. Jumalan
+haltuun jääkää!
+
+Parin päivän päästä kulki Sakki vaatemytty kainalossa isänsä kanssa
+pappilaan. Äidille ja sisaruksille hän oli kotona sanonut jäähyväiset,
+ja sinne he jäivät häntä kaipaamaan. Mutta äiti lähetti runsaat
+siunaukset mukaan, ja varoitti poikaansa unhoittamasta vanhempiansa ja
+ennen kaikkia, unhoittamasta Jumalaa.
+
+Pappilassa sitte juotiin kahvia. Solmia oli itse tahtonut laittaa
+Sakille eväät pussiin ja oli koonnut siihen, mitä vain parasta löysi
+äidin varastoista. Sitten hän sanoi Sakille: -- Sinun pitää syömän
+kaikki, mitä siinä on, ei, pari torttua sinun täytyy antaa Jojulle, minä
+kyllä muistan hänen vielä, ja miten hyvä hän oli juoksemaan. Ja tiedätkö
+vuoden päästä tulen minäkin kouluun ja silloin pääsen myöskin tädin luo
+asumaan.
+
+Sakki kiitti eväistä ja läksi jäähyväiset lausuttuaan, maisterin kanssa
+hevosella lähimmälle asemalle sekä sieltä junalla Helsinkiin.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Oltiin Toukokuussa. Valkolakit ja valkovuokot kaunistivat kilvan
+Helsingin ympäristössä olevia viheriäisiä lehtoja. Meren aallot
+loiskivat vapaina kahleistaan. Sekä pieniä että suuria höyryaluksia
+vihelsi lakkaamatta satamassa, ja mitä muhkeimpia kolmimastoisia laivoja
+loikoili rannassa ankkuroittuina.
+
+Eräänä päivänä, kun rehtori Mellilä oli lukenut poikiensa kanssa niin
+kauan, että sekä opettaja että oppilaat olivat väsyksissä, sanoi hän:
+Tämä nyt jo saa riittää täksi erää. Entä jos tästä lähtisimme
+kävelemään.
+
+-- Se olisi kovin hupaista, lukeminen tuntuikin oikein raskaalta jo, kun
+niin kovin halusin päästä tuonne ulos.
+
+-- Kun et sanonut olisinhan saattanut aikaisemmin lopettaa ja jatkaa
+pitemmän aikaa iltapäivällä.
+
+-- Enhän minä kehdannut olla väsyksissä, kun setäkin, vanha mies, jaksoi
+kysellä ja neuvoa meitä.
+
+-- Ennen, kun olin sinun iälläsi, hämmensi äitini sokerikaakkua, ja minä
+surkuttelin häntä, kun hänen kätensä heilui niin ahkeraan. Mutta hän
+vakuutti, ettei hän ollenkaan väsynyt; vaan kun minä pyysin, että hän
+edes vähän aikaa antaisi minun hämmentää, niin hän hymyili ja sanoi,
+etten sitä kauan tekisi. Minä rupesin hämmentämään; ja vähän ajan
+kuluttua oli käteni niin kankea, etten millään olisi tasaisesti
+jaksanut työtäni jatkaa. Kun sitten ihmettelin miten hän, joka oli
+vanha, saattoi tuota työtä tehdä yhtä mittaa koko tunnin ajan, niin hän
+vastasi: "tottumus sen tekee". Samati on tässä minun laitani. Olemmekin
+lukeneet nyt tavattoman kauan, mutta luku-aikamme läheneekin jo
+loppuansa suurin askelin. No, Sakki, kaiketi sinäkin olet iloinen, kun
+pääset ulos?
+
+-- Olen kyllä, täällä on niin paljo katseltavaa, josta on hauska kertoa
+tädille ja kirjoittaa kotia. Mutta kyllä lukeminen sentään on hauskinta.
+
+-- Niin, tuo Sakki on aina ollut tuollainen. Kyllä minäkin nyt jo luen
+mielelläni, mutta onhan sentään paljon hauskempi olla ulkona, kuin ilma
+on kaunis.
+
+-- Luulisinpä sitä. Mihinkä päin nyt lähdemme? Te saatte määrätä!
+
+-- Lähdetään eteläsatamaan, siellä on niin paljo laivoja ja niitä minä
+kovin mielelläni katselisin. Ja sitten menisimme Kaivopuiston
+kallioille, siellä näemme meren, oikein aavan meren. Oi, kuinka siellä
+on kaunista! Oikein lentää tahtoisi.
+
+-- Niin, taikka Kaisaniemen rantaan, siellä on niin hiljaista ja
+kaunista, -- sanoi Sakki.
+
+-- No kummanka mieltä nyt noudatan? -- kysyi rehtori hymyillen.
+
+-- Kyllä Kaivopuistossakin on kaunista, lähdetään vain sinne, --
+kiirehti Sakki sanomaan.
+
+-- Satamasta sinä ehkä et välitä?
+
+-- En, mutta Jojun mielestä se on hauskin paikka. Tavallisesti hän saa
+jäädä sinne yksin, sillä ei minua haluta siellä seisoa niin kauan, kuin
+Joju laivoja tarkastelee.
+
+Rehtori meni ulos poikiensa kanssa.
+
+-- Oletko, Joju, useinkin käynyt laivoja katselemassa?
+
+-- Olen.
+
+-- Vai niin. Mikä se niissä sinua miellyttää?
+
+-- Kaikki! Purjeet, touvit ja mastot. Siellä saa mielin määrin kiivetä,
+vaikka kuinka korkealle.
+
+-- On tuo Joju niin tarkkaan pannut mieleensä joka nuoran ja koko
+aluksen, että hän sen aivan osaa paperille piirtää.
+
+-- En ole tietänytkään, että sinä sellainen laivojen ihailija olet.
+Mutta entä jos kiivetessäsi putoaisit mereen...
+
+-- Minäkö? Johan nyt! Totta kai köydet niin vahvoja ovat, että minun
+kannattavat.
+
+-- Ei köydet katkea, mutta sinun kätesi ja voimasi saattaisivat pettää.
+
+-- Ei, älkää luulko.
+
+He olivat nyt ennättäneet rantaan, ja Joju riensi oitis erääseen
+kolmimastoiseen laivaan, jossa laivamiehet näkyivät tuntevan hänen.
+
+-- Noh, mastoonko jälleen? -- kysyi eräs merimies.
+
+-- Tottakai, -- vastasi Joju, sylkäsi käteensä ja kapusi oravan tapaan
+mastoon ja sieltä laivaköysiä myöten toiseen mastoon ja sitte alas
+jälleen.
+
+-- Poika todellakin tekee nuot temput kuten paras merimies. Ei sinua
+maalla tarvita, tule pois merelle vain, -- sanoi eräs merimies.
+
+-- Minun täytyy käydä koulua, -- vastasi Joju.
+
+-- Joju, tule pois jo, -- huusi rehtori, ja Joju tuli käskyä totellen,
+mutta hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat, kun hän kertoi,
+miten hauskaa oli kiivetä.
+
+-- Joju kyllä halukkaammin menisi merelle kuin kävisi koulua, -- sanoi
+Sakki.
+
+-- Niin menisinkin, kun setä vain laskisi.
+
+-- Poika parka, ei siellä niin hauskaa olisi, kuin nyt luulet. Siellä
+kovat myrskyt pauhaavat, joten aallot pian tuollaisen tottumattoman
+laivan kannelta viruttaisivat pois. Ajatteleppas vain, kun laiva keinuu
+kuin pieni lastu tuolla suurella valtamerellä, missä ei näy muuta kuin
+taivas ja vesi.
+
+-- Ei lastullakaan ole mitään hätää, ei se mene pohjaan eikä kaadu.
+
+-- Niin, mutta laivoja joutuu joka vuosi haaksirikkoon.
+
+He tulivat kaivopuistoon ja läksivät kallioille, missä aava meri näkyi
+ja raitis tuuli puhalteli. Rehtori istui eräälle lavitsalle ja nojasi
+leukaansa valkonuppista keppiänsä vasten, jota hän molemmin käsin piteli
+kiinni. Hän näytti miettiväiseltä eikä näkynyt katselevankaan luontoa.
+
+Sakki istui rehtorin viereen, ja hänen silmänsä katsoivat uneksien kauas
+etäisyyteen. Tuo aava näkö-ala tuntui hänestä kovin suurenmoiselta, ja
+hänen mieleensä syntyi monenmoisia ajatuksia, epäselviä tulevaisuuden
+kuvia, jotka vielä olivat ikään kuin usvaan verhoittuina.
+
+Mutta Jojulla ei ollut aikaa istua; hän hyppeli paikasta paikkaan ja
+katseli säihkyvin silmin merelle, huutaen tuon tuostakin riemastuneena:
+Tuossa tulee höyry-alus, oi, kuinka se on kömpelö noitten
+purjeveneitten rinnalla! Kas tuossa näkyy suuri alus, oikea
+kolmimastoinen, varmaan se on kolmimastoinen. Ei se tulekkaan, se menee.
+On se vain jalo kapine! Oi sentään, kun pääsisi tuonne kauas, kauas,
+näkemään, mitä siellä merien takana on.
+
+-- Noilla laivoilla, jotka kauan ovat merellä, saa usein pahennutta
+ruokaakin, ei siellä niin hyvä oltava ole kuin luulet, -- sanoi Sakki
+hymyillen.
+
+-- Totta heillä on perunoita ja silakkaa. En vielä ole niin pilaantunut,
+etten huonoonkin tyytyisi. Enköhän pääsekkin merelle?
+
+-- Enhän olisi suonut sinun merimieheksi rupeavan, mutta jos sinulla
+siihen todellakin on taipumusta, niin en tahdo sinua estää siksi
+tulemasta. Mutta usein lapset mielivät joksikin, johon he jäljestäpäin
+eivät tyydykkään, he kun eivät vielä ymmärrä, mitä tahtovat. Siis olen
+minäkin päättänyt, että sinun pitää muutaman vuoden käydä koulua, eli
+siksi, että ripille pääset. Koulu on sinulle suureksi hyödyksi, ja sitä
+paitsi sitten paremmin tiedät, mihin haluat. Mutta mennään nyt jo kotia,
+Eriika siellä odottaa päivälliselle.
+
+Iltapäivällä rehtori jälleen jatkoi lukemista poikien kanssa. Tätä vielä
+kesti pari viikkoa, ja sitten tuli päivä, jolloin pojat saivat mennä
+tutkintoansa suorittamaan.
+
+Molemmat pääsivät toiselle luokalle, ja entisistä marjapojista oli siis
+tullut koulupoikia.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Kirkkaana kuin peili oli jää pohjois-sataman luistinradalla, ja
+luistelijoita tuli ehtimiseen. Siellä niitä näkyi neitosia ja herroja,
+koulutyttöjä ja poikia. Kaikki kiitivät kevyesti, ikäänkuin ilmassa.
+Siellä näkyi kirjavia pukuja, komeita ja kehnompia, kauniita, nahalla
+reunustettuja luistinpukuja, ja neitosten kaulassa pitkiä siepuroita,
+joittenka päät heiluivat sinne tänne. Kaikki luistelijat näyttivät
+reippailta ja punaposkisilta. Istuinlautoja oli radalla siellä täällä,
+ja tuon tuostakin joku tyttö istahti laudalle ja joku herra tahi poika,
+kuinka kulloinkin sopi, polvistui hänen eteensä, asettaaksensa luistimet
+hänen jalkaansa.
+
+Eräs tyttöparvi oli vain kävelemässä radalla. Heillä ei ensinkään ollut
+luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: --
+Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän
+kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä.
+
+-- He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin,
+mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla. Olen
+minä sentään joskus nähnyt rehtorin täällä.
+
+-- Elsa Hiltunen puolustaa aina Solmiaa, mutta minun mielestäni hänen
+tulisi olla enemmän kumppaniensa kanssa.
+
+-- Minä pidän hänestä paljon ja tunnen hänen myöskin paremmin kuin sinä,
+me kun neljä vuotta olemme istuneet vieritysten, eli aina siitä asti,
+kun hän kouluun tuli. Solmia on vakava tyttö, hän lukee ahkeraan, ja
+sitten hän tahtoo, kun hänellä on aikaa, olla tätinsä ja enonsa
+huvitteena. Hän ei sitä paitsi tahdo paljon tuttavia siitä syystä, että
+se häiritsisi noita vanhoja, jotka ovat hiljaiseen elämään tottuneet.
+
+-- Kauniilta kuuluu...
+
+-- Naima Vuori ei milloinkaan ole hyvä, kun Solmiasta puhutaan.
+
+-- Mitä minä hänestä välitän, kyllä hän minun puolestani saa hyvä olla.
+Mutta minä en pidä tytöistä, jotka kävelevät aina kavaljeerien kanssa.
+
+-- Sinäkö? Ohoh!
+
+-- Niin minä, mutta minun on vilu ja minä lähden nyt kotia.
+
+-- Laina ei ainakaan minua jätä; etkö jää tänne kanssani? -- kysyi Elsa
+eräältä toverilta.
+
+-- Totta kai, täytyyhän tässä katsella, miten parhaat luistelijamme
+luistelevat.
+
+Radan päässä oli hakomaja, ja Solmia meni sinne panemaan luistimia
+jalkaansa. Sakki ja Joju aikoivat auttaa häntä, mutta hän vastasi: --
+Kyllä minä itsekkin saan ne jalkaani, menkää te vain pois.
+
+Pojat riensivät hekin asettamaan luistimet jalkoihinsa, ja sitten
+kiitivät iljannetta pitkin. Radalla kävelijät vain osottivat heihin ja
+sanoivat: "katsokaa rehtorin poikia".
+
+Elsa Hiltunen oli juossut tervehtimään Solmiaa, ja Naima Vuori oli
+myöskin vielä radalla, sillä hän oli kuitenkin utelias näkemään rehtorin
+poikien luistelua. Ne olivat jo radan toisessa päässä, kun Solmia lähti
+kiitämään.
+
+Tyttö luisteli tottuneesti ja varmasti, olipa ikään kuin pieni perhonen
+olisi siellä kevyesti lennellyt. Rehtorin kasvatit tulivat häntä
+vastaan, ja nyt luisteltiin yhdessä sekä tehtiin kaikenmoisia
+taidetemppuja. Joju varsinkin osasi erittäin sievästi luistella
+"ytterkanttia," y. m.
+
+Kun Solmia oli vähän aikaa luistellut, tuli hän Elsa Hiltusen luo ja
+kysyi, lähtisikö hän jo pian radalta pois. -- Minä en joudu kauan täällä
+viipymään ja tulisin halusta kanssasi.
+
+-- Kyllä, me aioimme jo äsken mennä pois, mutta sitten kuin te tulitte,
+niin tahdoimme nähdä teidän luistelevan. On niin ihmeen hauskaa
+katsella, kun joku oikein hyvin luistelee.
+
+Naima Vuori tuuppasi Elsaa kylkeen ja loi häneen nuhtelevan katseen.
+
+-- Ei meidän luistelumme katselemista ansaitse, -- sanoi Solmia, --
+paitsi Jojun, hän todellakin tekee sitä taidokkaasti.
+
+Hän kiisi vielä kerran radan toiseen päähän sanomaan Sakille, että hän
+aikoi mennä toveriensa kanssa pois.
+
+Sillä välin Naima Vuori nuhteli Elsaa siitä, että hän oli kiittänyt
+Solmian luistelua. -- Kyllä hän vain tarpeeksi tietää, että häntä
+ihaillaan, -- virkkoi Naima.
+
+-- Sitä en ensinkään luule, -- sanoi Elsa.
+
+Solmia palasi radalta ja ilmoitti, että pojatkin aikoivat tulla kotia.
+Luistimet hän otti jalastaan, ja sitte oltiin valmiit lähtemään.
+
+Pian Joju ja Sakki heidän saavuttivat, ja vilkkaasti keskusteltiin
+matkalla.
+
+Joju kertoi koulusta kaikenlaisia kaskuja ja omasta elämästäänkin yhtä
+ja toista, miten hän oli ollut sanomalehtipoikana ja koetellut
+monenmoista lyhyessä elämässään. Kertoipa vielä, miten hänen teki mieli
+merelle, mutta setä Mellilä oli aina ollut sitä vastaan ja vaatinut
+häntä lukemaan siksi, kunnes tulisi kuusitoistavuotiaaksi. -- Jos
+silloin vielä haluttaa lähteä, niin saan mennä. Nyt keväällä siis pääsen
+tuonne avaraan maailmaan!
+
+-- Hirveätä aivan! -- huudahti Naima.
+
+-- No, en tiedä, mitä hirveätä se olisi, päin vastoin.
+
+-- Ajatelkaa noita myrskyjä merellä!
+
+-- Saattaa niitä vaaroja olla joka paikassa, -- sanoi Solmia, ei se
+mielestäni mitään olisi sen vuoksi, mutta vanhan sedän ja tädin vuoksi,
+jotka niin kovin häntä kaipaisivat.
+
+-- Niin, he tahtoisivat minua pyrkimään voimistelunopettajaksi.
+
+-- No sehän on niin reipasta ja uljasta, ja tehän kuulutte voimistelevan
+niin mainiosti. -- Naima kuiskasi eräälle sivutoverilleen: -- Ai, kuinka
+tuo tumma on sööti! -- Hän oli sitä kuiskaavinaan, mutta hyvin Joju sen
+kuitenkin kuuli, ja hän sanoi:
+
+-- Kuka raukka se sööti on? Semmoinen poika on hyvin imelä, jota voi
+söötiksi sanoa.
+
+Tähän eivät tytöt mitään vastanneet.
+
+He olivat nyt tulleet eräälle kadulle, jossa heidän tuli erkaantua
+toisistaan. Rehtorin pojat ja Solmia sanoivat hyvästit seuralaisilleen
+ja lähtivät kotia.
+
+-- Joju, mitenkä saatoit tuolla tavalla puhua, etkö nähnyt miten Naima
+kävi punaiseksi, -- sanoi Sakki.
+
+-- Minäkö siitä olisin välittänyt, ei tarvitse tyttöjen tulla minua
+arvostelemaan, yhtäkaikki minulle, olenko Naiman mielestä makea vai
+hapan.
+
+-- Olenhan minä monta kertaa sanonut, kun olet tehnyt minulle jonkun
+palveluksen, että sinä olet ollut hyvä, etkä sinä ole koskaan suuttunut.
+
+-- En, se on aivan toista. Muistan minä senkin vielä, kun sinä siellä
+pappilassa ennen marjapoikana ollessani sanoit, kun minä tuhmasti
+kiroilin, että kyllä luulit minun lakkaavan pahasta tavasta, sekä että
+minusta tulisi kelpo poika. Se sana, näes, auttoi minua jättämään pois
+tuon pahan tavan.
+
+He tulivat nyt kotiportille, mutta Joju sanoi vielä lähtevänsä
+vanhempiansa katsomaan. Sakki ja Solmia menivät sisälle, ja Eriika täti
+kutsui heitä kammariinsa kahville. Rehtori istui siellä jo ennaltaan.
+
+-- Minnekkä Jojun jätitte? -- kysyi rehtori.
+
+-- Hän meni vanhempiansa katsomaan.
+
+-- Onko täti käynyt Jojun entisessä kodissa? -- kysyi Solmia.
+
+-- Olen, mutta en nyt moneen kuukauteen.
+
+-- Eikö täti menisi? Minä olin äitini kanssa usein sellaisissa köyhissä
+kodeissa maalla, ja tulisin halusta tädin kanssa.
+
+-- Mitä sinä, pikku perhonen, siellä tekisit, paras että Eriika ja minä
+menemme.
+
+-- Mutta kyllä te otatte minun mukaanne! Äiti sanoi, että lapsesta jo
+pitää oppia tuntemaan köyhien elämää.
+
+-- Antaa tytön tulla.
+
+-- Joju on aina kovin surullinen, kun hän palaa vanhempiensa luota, --
+sanoi Sakki. -- Viimein kun hän sieltä tuli, niin hän sanoi: "jos
+pääsisin merelle ja saisin niin paljo rahaa kokoon, että saattaisin
+ostaa pienen maatalon, niin asettaisin isäni ja äitini sinne, heidän
+elämänsä täällä on kovin kurjaa..."
+
+Juuri kuin tätä puhuivat, tuli Joju kotia.
+
+Eriika täti havaitsi heti, että pojan muuten iloiset silmät nyt
+näyttivät kovin totisilta. Hän silitteli Jojun mustia kiharoita, sanoen:
+-- Kaasin sinulle oikein täyden kupillisen kahvia, sillä kyllä se nyt
+varmaan hyvältä maistuu, kun olet luistelemassa käynyt.
+
+Joju kiitti vain, joi ja läksi kammariinsa.
+
+Hetken perästä hän meni setänsä huoneeseen ja pani oven kiinni
+jälkeensä.
+
+-- No, mitä pojallani nyt on sanottavaa?
+
+-- Minä kävin äsken vanhempieni luona. Siellä oli silloin heidän
+huoneittensa omistaja vaatimassa vuokraansa. Hän oli juovuksissa. Isä
+pyysi häntä odottamaan vähän aikaa, mutta silloin mies julmistui, otti
+tuolin ja aikoi lyödä isää, mutta minä karkasin häneen kiinni, ja
+töyttäsin hänet ulos ja menin itse myöskin samalla. Hän lupasi valittaa
+rehtorille, mutta täytyihän minua mennä apuun, kun hän aikoi lyödä
+isää.
+
+-- Minä lähden oitis sinne. On tämä vähän paha asia, mutta koetetaan se
+selittää.
+
+Rehtori meni Eriikan luo. -- Kuuleppas, Eriika, onko pakarin takana
+oleva suuri kammari teille välttämättömästi tarpeellinen?
+
+-- Ei, siellä on tyhjiä puu-astioita, jotka yhtä hyvin saattaisivat olla
+suuressa vajassa.
+
+-- Hyvä! Minä aion nyt mennä tuomaan sinne hyyryläisiä.
+
+-- Se on aivan epäkunnossa!
+
+-- Sama se, he saavat laittaa itsellensä kuntoon. En aio noilta
+vuokraajiltani ottaa mitään vuokraa, mutta rehellistä työtä aion hankkia
+heille, ja sitä heidän pitää kohtuullisesta palkasta tehdä. Minä lähden
+nyt Jojun vanhempien luo, ja toimitan heidät tänne.
+
+Rehtori meni, ja kun hän tuli Matin asunnon luo, oli huoneitten omistaja
+jälleen oven takana räyhäämässä.
+
+-- Mitä menoa täällä pidetään?
+
+-- Menoako? Nuot ovat minun huoneeni, eikä minua lasketa sisälle.
+
+-- Totta kai teitä sisälle lasketaan omiin huoneisiinne. Se on selvää.
+Vaimonne ja lapsenne kaiketi siellä asuvat, koska ne teidän huoneenne
+ovat.
+
+-- Ei ikään, vaan nuot vuokraajaroistot, jotka eivät mitään maksa.
+
+-- Vai vuokraajat. Kyllä ne maksavat. Olen rehtori Mellilä ja maksan
+näitten vuokran, mutta en ollut oikein selvillä siitä, koska se oli
+maksettava.
+
+-- Mellilä, rehtori Mellilä. Te siis olette sen pojan isä, joka täällä
+äsken oli?
+
+-- Kasvatti-isä, niin olen.
+
+-- Suokaa anteeksi, ei minulla mitään kiirettä ole...
+
+-- Kyllä jokainen omansa tarvitsee. Ja kun tässä nyt on kerran teillä
+ollut syytä tyytymättömyyteen, niin on paras, että he muuttavat.
+Aukaiskaa ovi, siellä, rehtori Mellilälle!
+
+Ovi avattiin. Rehtori tiedusteli, mitä huoneen omistajalle tuli maksaa,
+ja suoritti sen heti.
+
+-- Nyt saatte oitis muuttaa minun luokseni, -- sanoi hän Matille, joka
+näytti tästä olevan kovin kiitollinen; mutta Miina ei tahtonut asiaa
+oikein käsittää, ja näyttipä siltä, kuin muutto ei häntä oikein olisi
+miellyttänyt.
+
+-- Kyllä he olisivat saaneet asua täällä, aivan mielelläni olisin
+antanut heidän asua, mutta...
+
+-- Ei, kyllä se sopii varsin hyvin, että muuttavat, -- sanoi rehtori. --
+Täällä on hevoset ja rattaat, asettakaa niihin, mitä teillä on, ja
+ajakaa minun talooni. Siellä on teillä vapaa asunto.
+
+Isäntä kävi vähän noloksi ja näytti hämmästyneeltä, mutta Matti ja hänen
+vaimonsa muuttivat vielä samana päivänä rehtori Mellilän suureen
+pakarikammariin.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+-- Kapteeni Malm pyytää tavata rehtoria, -- sanoi Leena, joka raotti
+rehtorin ovea.
+
+-- Jasoo, jasoo, käske häntä tulemaan sisälle.
+
+-- Hyvää päivää! Miten sinä täällä jaksat?
+
+-- Päivää päivää! Jumalan kiitos, kyllä minä yleensä olen hyvin voinut,
+mutta tänään luuvalo ristiluissani minua niin on vaivannut, etten voinut
+tulla luoksesi, ja minulla oli sinulle puhuttavana tärkeä asia, jota en
+tahtonut tuonnemmaksi jättää. Suo nyt anteeksi, että sinua tänne
+vaivasin!
+
+-- Älä, veikkonen, tuollaisista kursaile, kävelinhän tänne aivan
+mielläni. Annappas kuulla asiasi nyt.
+
+-- Joju poikani tahtoisi merelle, enkä minä voi sitä vastustaa, kun
+näen, miten hartaasti hänen mielensä tekee sinne. Se kaiketi on hänen
+uransa täällä maailmassa. Mutta minä pyytäisin, että sinä hänen ottaisit
+laivaasi ja antaisit hänelle sekä teoreetistä että käytännöllistä
+opetusta. Sinähän lähdet keväällä matkalle?
+
+-- Lähden. Mielelläni otan hänen mukaani. Aivan se on viisaasti tehty,
+että annat pojan tulla, koska hänellä on siihen halua. Kyllä minä
+hänestä huolen pidän sen mukaan, mitä minä voin. Jumalan suojeluksen
+allahan ollaan niin maalla kuin merellä.
+
+-- Ollaan niin, mutta minä tulen kaipaamaan häntä paljon.
+
+-- Maailmalle he tulevat, jos mihinkä virkaan rupeavat. Huono se lintu,
+joka ei pesäänsä edemmäksi voi lentää.
+
+-- Onhan se niin. Kentiesi hän saa tarpeensa merimatkoista ja viihtyy
+sitten omassa maassa.
+
+-- Niin, no, olenhan minäkin väliin koko vuoden kotona, aina sen mukaan,
+kuin soveliaaksi näen.
+
+Eriika tuli sisälle. Rehtori kertoi, että kapteeni Malm oli luvannut
+ottaa Jojun laivalleen.
+
+-- Kyllä täällä taas elämä hiljaiseksi käy, -- sanoi rehtori, -- kun se
+poika pois tulee. Olin aina siinä toivossa, ettei hän enään merelle
+haluaisi, kun hän muutaman vuoden kävisi koulua, mutta huomasin piankin,
+että hän luki vain, kun hänen sitä täytyi tehdä. Hän on kuitenkin hyvin
+mennyt eteenpäin, sillä hän on älykäs poika, vaikkei niin perusteellinen
+kuin Sakki.
+
+-- Helläsydämminen hän on, mutta vähän vallaton. Sakki, sitä vastoin on
+tavattoman vakaa, -- sanoi Eriika.
+
+-- Heidän lapsuutensa on ollut ihan erilainen. Sakki on totutettu
+vakaaseen työhön pienestä asti, ja se on painanut leimansa hänen
+luonteeseensa. Joju sitä vastoin on saanut kuljeskella
+tyhjäntoimittajana, mutta hänen vilkas luontonsa on vaatinut häntä
+toimimaan, ja onni on, ettei hän joutunut pahoihin tapoihin, vaan käytti
+älyänsä harjoittaakseen voimiansa ja tehdäkseen kaikemmoisia viattomia
+kujeita. Rehellinen ja tunnollinen hän myöskin on. Minun täytyy myöntää,
+että hän on minulle vielä rakkaampi kuin Sakki, kentiesi sentähden, että
+hän enemmän on ollut minun apuni tarpeessa. Sakki on sellainen poika,
+että hänestä aina olisi tullut kelpo mies, sielläkin, missä hän oli,
+vaikka hän kentiesi olisi joutunut toiselle uralle, mutta Jojun olisi
+melkein ollut mahdoton pysyä kelvollisena sellaisissa oloissa, joissa me
+hänen tapasimme.
+
+-- Olen minä täällä joskus nähnyt nuot pojat, mutta niin hätimiten,
+etten tosiaankaan heitä tunne.
+
+-- He tulivat juuri äsken kotia, -- sanoi Eriika, -- menenkö heitä
+käskemään tänne?
+
+-- Kyllä.
+
+Hetken perästä tulivat Joju ja Sakki, ja Eriika esitteli heitä kapteeni
+Malmille.
+
+-- Joju, -- sanoi rehtori, -- nyt olen puhunut kapteeni Malmille, että
+sinä haluat merelle. Kesäkuun lopulla hän on valmis ottamaan sinun
+mukaansa.
+
+-- Kiitoksia, setä! Kyllä merelle olen hartaasti toivonut aina siitä
+asti, kuin täällä satamassa ensi kerran laivoja näin, -- sanoi poika, ja
+hänen ruskeat silmänsä välähtivät innosta.
+
+Kapteeni Malm katseli mielihyvällä tuota hartevaa, soreaa,
+kuusitoista-vuotiasta nuorukaista ja taputti häntä olalle, sanoen: --
+Toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä. -- Sakkiin kääntyen hän sitten
+kysyi: -- Miksikä tämä nuorukainen aikoo? Nuot syvämietteiset silmät
+osottavat, että olisit liiaksi miettiväinen merellä myrskyissä
+matkustamaan, sillä siellä täytyy olla käytännöllinen sekä aina virkku
+ja valpas.
+
+-- En minä sinne mielisikään. Mahdollisesti sentään joskus merien
+taakse, päästäkseni väljemmille aloille tietoja tutkimaan. Vastaiseksi
+on minulla täällä kyllin työtä.
+
+Kapteeni sanoi itsellään olevan kiirettä pois ja jätti hyvästi.
+
+Jojun vastainen ura oli siis päätetty.
+
+Kun kapteeni oli mennyt, tuli Solmia sisälle ja kuiskasi jotakin Eriikan
+korvaan. Eriika noikkasi, ja tyttö meni jälleen, ja näyttipä siltä, kuin
+hänellä olisi ollut koko valtiosalaisuus tiedossaan. Hetken perästä hän
+tuli takaisin ja pyysi, että eno ja täti sekä pojat tulisivat
+pakarikammariin. Matin Miina kutsui kahville, sillä nyt oli Miinan
+päivä.
+
+He läksivät kaikin, ja miten hämmästyivätkään, kun huone oli ihan puhdas
+ja siisti! Solmia oli saanut Eriika tädiltä vanhat uutimet, jotka hän
+itse oli parsinut ja jotka Leena sitten oli tärkännyt ja silittänyt. Nyt
+näyttivät ne niin siistiltä ja puhtailta akkunassa. Pöydällä oli
+valkoinen liina ja sen päällä Jojun antama Uusi Testamentti, johon hän
+oli kirjoittanut äitinsä nimen. Kahvin ja nisuleivät oli Eriika
+lahjoittanut. Eräs vanha rikkinäinen keinutuoli oli myöskin laitettu
+kuntoon, paikattu ja maalattu ja annettu sitten Miinalle. Siihen muija
+oli nähtävästi ihastunut. Matti kumarsi ehtimiseen ja siunasi rehtoria
+ja Eriika neitiä kaikesta hyvästä.
+
+-- En olisi uskonut, että näin rauhallista kotia vielä olisin saanut, --
+sanoi ukko.
+
+Miina näytti yleensä siltä, kuin hän olisi enemmän pitänyt entisestä
+elämästään, mutta siitä ei kukaan välittänyt. Kaikki krouvaaminen oli
+jyrkästi kielletty, ja kulkijoita eivät saaneet ottaa luoksensa, ei
+minkäänlaisia. Miina kyllä ensin puhui vähän muuttamisesta, mutta kun
+ukko piti sitä pelkkänä mielettömyytenä, he kun saivat vuokratta
+rehtorilla asua, niin Miina sanoi, ettei toisten niskoilla oleminen
+häntä miellyttänyt. Matti ei ottanut kuullakseenkaan vaimonsa puhetta,
+hän kun oli kovin kiitollinen ja ihastunut oloonsa. Mutta vähitellen
+Miinakin tottui siivompaan elämään.
+
+Siellä nyt kun oli katseltu, miten kaikki oli kunnossa Matin huoneessa,
+ja ruvettu kahvia juomaan, jota Solmia hyvin taitavasti kaasi kuppeihin,
+alkoi rehtori kertoa Jojun merelle menosta ja kyseli, mitä hänen isänsä
+siitä piti.
+
+-- Mitäpä minä siihen sanoisin, kyllä rehtori parhain tietää, mikä ala
+hänelle sopivin on, -- vastasi Matti.
+
+-- Niin, antaa mennä vain, -- virkkoi Miina, -- hyvä se on, kun nuorena
+pääsee maailmaa kokemaan. Noin kuudentoista-vuotiaana minä itsekkin
+maailmalle kodistani lähdin. Onhan se sentään hauskaa, kun lapsensa
+siihen mittaan saa, että ihmisiin kelpaavat.
+
+-- Hm, -- sanoi rehtori.
+
+-- Mutta sen tiedän vain, että Jojua tulee kovin ikävä, kun hän lähtee
+pois; ja sitten tulee se pimeä syksykin vielä, -- sanoi Solmia.
+
+-- Kyllä syksy pian menee, kun koulussa on, tuskin sinä minua
+muistatkaan. Mutta minä kirjoitan teille sieltä maailman ääriltä.
+
+Joju oli iloinen vain, ajatellessaan noita merentakaisia, kaukaisia
+maan-osia, ja mitä kaikkea hän siellä saisi nähdä.
+
+Kun kahvi oli juotu, nousi rehtori istualta ja sanoi hyvästi. Kaikki
+muut seurasivat hänen esimerkkiänsä. Poikien täytyi myöskin mennä
+läksyjänsä lukemaan.
+
+Kun olivat tulleet pois ja Eriika oli istunut huoneeseensa, kuuli hän,
+että joku nopein askelin tuli hänen kammariinsa, ja samassa hän jo
+tunsi, miten Jojun vankat käsivarret kietoutuivat hänen kaulansa ympäri.
+
+-- Kiitoksia, täti, kaikesta hyvyydestänne minua kohtaan taas tänäkin
+päivänä, -- sanoi Joju, ja hänen tummat, samettimaiset silmänsä
+kiilsivät kosteina. Hän ymmärsi kyllä, että hänen tähtensä Eriika oli
+hänen äidilleen osottanut hyvyyttä.
+
+Eriika noikkasi vain ja katseli äidillisen lempeästi kiitollista poikaa.
+
+Toukokuun loppupäivät kuluivat nopeasti, ja Solmia oli vapaa lähtemään
+kesälomalle.
+
+-- Koska minä sinun jälleen näen? -- kysyi hän Jojulta. -- Olen kentiesi
+jo koulusta poissa, kun tulet takaisin...
+
+-- Niin, ja silloin et ole enään pikku Solmia, vaan täysikasvuinen
+neiti.
+
+-- Ja sinä olet harteva, partainen merimies. Kummallista!
+
+-- Enhän vielä kolmen vuoden päästä niin mahtane vanhentua.
+
+-- Ei, kyllä me vain sinun silloin tunnemme samaksi Jojuksi kuin nytkin,
+-- vakuutti Sakki.
+
+-- Käytkö edelleenkin, Solmia, katsomassa vanhempiani? -- kysyi Joju.
+
+-- Tietysti minä sen teen, ja Sakki myöskin.
+
+-- Lukisitko heille myöskin? -- sanoi Joju hiljaa, ikään kuin hän olisi
+pelännyt pyytävänsä liikoja.
+
+-- Kyllä aivan varmaan. Tätikin auttaa meitä muistamaan, mitä me kyllä
+mielellämme teemme.
+
+Sinä aamuna, jona Solmian piti lähtemän, oli Eriika täti kasvattipoikien
+kanssa aikaisin aamulla torilla. Pojat ostivat kumpikin vähäisen kauniin
+kukkavihon, ja torilta palatessa poikkesi Eriika täti Brondinille ja
+osti sieltä pussillisen torttuja. Kotona sitten kaikki lahjoitettiin
+Solmialle. Täti antoi hänelle makeispussin evääksi, ja pojat
+kiinnittivät kukkavihot hänen päällystakkiinsa.
+
+Rehtori katseli heitä, sanoen: -- Vai niin, kaikki muut ovat nyt
+antaneet sinulle lahjoja, paitsi vanha enosi. Enhän minä tuollaisia
+enään keksi, mutta rakas olet minulle kuitenkin, oma pikku nupukkani!
+Sano terveisiä sisarelleni ja langolleni sekä siskoillesi. Jumala
+kanssasi olkoon!
+
+-- Kiitoksia eno, kiitoksia kaikki!
+
+Sitten lähdettiin vielä rautatielle saattamaan. Pian oli Solmia muitten
+toverien joukossa junalla, joka viheltäen lähti poispäin.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Vuodet vierivät eteenpäin. Joju oli jo kaksi vuotta ollut merellä ja
+tuon tuostakin kirjoittanut kotiinsa. Rehtori häntä kovin kaipasi,
+varsinkin kesällä, jolloin Sakki aina jonkun ajan vietti kotona
+vanhempiensa luona. Nyt oli rehtori jälleen saanut Jojulta kirjeen,
+jossa hän ilmoitti, että hän kentiesi jo vuoden päästä pääsisi Suomeen,
+ja sitten hän jäisi talveksi kotiin lukemaan. Kun ukko tuon uutisen
+näki, ei hän malttanutkaan enään jatkaa lukemistansa, vaan riensi
+Eriikan luo.
+
+-- Eriika, tuleppas kuulemaan, mitä Joju kirjoittaa.
+
+-- Tuleeko hän kotiin? Onko hän terve?
+
+-- No, kuuleppas nyt:
+
+      Setä rakas!
+
+Nythän olen suuressa maailman kaupungissa New-Yorkissa, ja olen täällä
+mielestäni niin pienen pieni, niin yksinäinen ja koditon. Mutta kun
+rakkaan setäni kanssa saan jutella kaikesta, mitä olen nähnyt ja saanut
+kokea, niin olen taas ikään kuin teitä lähempänä. Ennen tänne tuloamme
+saimme Atlantilla koetella, miten se vihoissaan vyöryää ja hyrskyy.
+Kyllä me silloin olimme kovin heikot, mutta ihmeen juhlallista oli nähdä
+tuota suuremmoista näytelmää merellä. Kapteeni ja vanhat tottuneet
+merimiehet olivat erinomaisen tyvenet. Heidän vakavista muodoistaan vaan
+näki, että vaara oli tarjona. He toimivat kiireesti, mutta
+maltillisesti. En minäkään yhtään pelännyt. En tiedä, mistä se tuli,
+että aivan levollisesti saatoin jättää itseni Jumalan haltuun. Mutta kun
+sitä myrskyä vielä ajattelen, niin ihmettelen, että todellakin kuivalla
+maalla olemme.
+
+Täällä on paljo katseltavaa, mutta en niitä kaikkia tässä kirjeessä voi
+luetella, emmekä vielä ole niin kauan kaupungissa olleetkaan, että
+olisin joutunut paljoa näkemään. Niistä siis puhutaan toisten. Tahdon
+vain mainita, ettei Helsingin satama mitään ole New-Yorkin sataman
+rinnalla. Täällä on laivoja kaikilta maailman ääriltä, täällä on koko
+metsä laivoja. Ja korkeampana kaikkia mastoja kohoaa suunnattoman korkea
+valotorni. Kertokaa Solmialle, että rautatie New-Yorkissa kulkee
+asuinhuoneitten päällitse. Ihmisiä vilisee kaduilla jos jonkinmoisia,
+aivan mustia villapäisiäkin. Mutta mitäpä näistä kaikista kerronkaan,
+minunhan piti ilmoittaa, että jo kentiesi vuoden päästä pääsen Suomeen,
+ja sitten jään talveksi kotiin lukemaan. Kovin hauskaa se olisi, jos
+pääsisin taas omaisteni luo, vaikka meri-elämä onkin minun oikea alani,
+kyllä siellä on raitista ja reipasta oloa!
+
+Kuinka isä ja äiti siellä kotona voivat? Onko isä vielä jaksanut käydä
+muuraustyössä? Miten itse olette voineet, setä ja Eriika täti?
+Kirjoittakaa pian tänne, en ole pitkään aikaan saanut kirjettä, varmaan
+ovat tiellä joutuneet hukkaan. New-Yorkissa tulemme nyt viipymään, sillä
+laivassa on tehtävä pieniä parannuksia; osottakaa siis tänne kirjeenne.
+
+Sanokaa Solmialle ja Sakille paljo terveisiä! Muistelen hyvin usein
+niitä iltoja, joita yhdessä vietimme Eriika tädin kammarissa. Mikko
+kissa kai on melkoisesti lihonnut, kun on saanut rauhassa unta vetää.
+Leenalle lähetän myöskin paljon terveisiä, olen usein kiitollisuudella
+muistanut häntä, kun minun on täytynyt vetää rikkinäisiä sukkia
+jalkaani, ja ajatellut: olisipa Leena täällä, niin enpä tarvitsisi panna
+parsimattomia sukkia jalkaani.
+
+      Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa
+
+      Joju Veitikkaa.
+
+-- On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle
+kirjoittaa. New-Yorkiin siis meidän tulee kirjeemme osottaa...
+
+Rehtori ei ennättänyt puhua enempää, sillä etehisestä kuului Solmian
+ääni, kun hän huudahti: -- Voi miten hauskaa, ja minä kun en tietänyt
+odottaakkaan!
+
+-- Kuka siellä? Hyvänen aika, tulevat tänne ja minulla on vain yötakki
+ylläni... Sisarenihan se oli, Amaalia!
+
+-- Kuinka täällä voitte? Teki niin mieleni tulla teitä ja Solmiaa
+katsomaan.
+
+-- Istuppas nyt. Olihan se kovin hauskaa, että tulit, -- sanoi Eriika.
+
+-- Ja me kun emme voineet aavistaakkaan, kuka siellä etehisessä Solmiaa
+ilahutti.
+
+-- Äiti oli tullut niin hiljaa, ettei kukaan huomannut, ja kun minä
+astuin etehiseen, niin hän jo oli siellä, ja siksi minä niin
+hämmästyksestä huusin.
+
+Pruustinna kertoi olleensa vävynsä, pastori Palosen luona. -- Se sopi
+hyvin matkaan, -- sanoi hän.
+
+-- Helmillähän on tyttökin, sanoi Eriika.
+
+-- Tulen juuri ristiäisistä.
+
+-- Mikä tytön nimeksi pantiin?
+
+-- Leila.
+
+-- Niin soma nimi.
+
+Sakki tuli myöskin koulusta kotiin ja ihastui, nähdessään pruustinnan.
+
+-- Onko täti Amaalia kuullut mitään kodistani?
+
+-- Olen. Siellä voivat kaikki hyvin. Hannes on nyt, kuten tiedät, meillä
+voutina. Hän on niin kelpo poika. Sanoin juuri, että hänen olisi paras,
+ruveta jonkun suuremman kartanon voudiksi. Mutta tässähän minulla on
+sinulle kirjekkin.
+
+-- No hyvä, että kirjeestä puhuit. Katsokaa, lapset, tässä on kirje
+Jojulta.
+
+-- Ai, saammeko lukea?
+
+-- Kyllä, tuossa on. Solmia saa sen ensin, koska Sakilla on toinen.
+
+-- Voi, miten hauskaa!
+
+Sakki katsoi Solmiaan ja punastui vähän. -- Kylläpä tulitkin iloiseksi.
+
+-- Tietysti, sanoi tyttö aivan levollisesti.
+
+-- Kai maar sinä Jojua olet kaivannut? -- sanoi pruustinna veljelleen.
+
+-- Sanomattomasti! Oli hänestä tosiaan usein vähän huoliakin, kun hän
+oli niin vilkas ja monesti teki ajattelemattomuudessa pieniä urhotöitä,
+jotka eivät koulupojalle sopineet; mutta jos hän olikin pieni
+pilvenhattarani, oli hän myöskin auringonsäteeni, ja häntä kaipaan kuten
+kadonnutta kevätpäivää.
+
+Sakki kysyi, saisiko hän mennä kertomaan Jojun vanhemmille, mitä
+kirjeessä oli.
+
+-- Kyllä, mene vain.
+
+Sakin mentyä sanoi rehtori: -- Poika on pitänyt niin hellää huolta Jojun
+vanhemmista.
+
+-- Vieläkö Marjaniemi tahtoo talonsa myydä? -- kysyi Eriika. -- Olen
+aina toivonut, että veljeni ostaisi sen talon. Siellä saisimme olla
+kesät teidän lähellänne, ja Jojun vanhemmat saisivat asua siellä. Matti
+on jotenkin kelpo mies, hän on vanhastaan tottunut maan työhön, ja
+kentiesi te antaisitte Hanneksen meille, niin panisimme hänen sinne
+vanhan ukon apulaiseksi.
+
+-- No miksi ei, jos siksi tulisi.
+
+-- Kas vain, kun ennätit ennen minua puhua asiasta.
+
+-- Kyllä Marjaniemi aina taloonsa kaupittelee, mutta eipä ole vielä
+ostajaa tullut. Paras, että ryhdytte asiaan.
+
+-- Jos hän sen myy sopivasta hinnasta, niin minä sen ostan, ennenkuin
+Joju kotia tulee. Se vasta ilosanoma hänelle, kun saa kuulla, että hänen
+vanhempansa saavat asua maalla. Joju on aina rakastanut entistä
+kotipaikkaansa, ja se torppa, joka hänen vanhemmillaan oli, sijaitsi
+aivan Marjaniemen rajalla.
+
+-- Mutta mitä Matin-Miina maalle muuttamisesta pitäisi?
+
+-- Luultavasti hän siellä sitten tyytyy, kun saa vanhan muorin päiviä
+pitää, -- sanoi Eriika. -- Hän on sitä paitsi paljon muuttunut
+entisestään, sillä hän oli kovin sairas viime talvena, ja se saatti
+hänen mielensä aivan muuttumaan. Hän on käynyt paljon sävyisemmäksi ja
+kiitollisemmaksi. Ehkä sekin on jotakin vaikuttanut, että Sakki ja
+Solmia tuon tuostakin käyvät heille lukemassa.
+
+Pari päivää pruustinnan oli aikaa viipyä Helsingissä ja se aika kului
+melkein liika pian, sillä täytyihän hänen käydä kuulemassa neiti
+Basilieriä, joka juuri siihen aikaan loisti kirkkaimpana tähtenä
+pääkaupungin taidemaailmassa, pistäytyä valokuvaajalle ikuistettavaksi
+j. n. e.
+
+Kun siis lähtö-aika tuli, matkusti rehtori sisarensa mukana,
+ostaaksensa itselleen kesä-asunnoksi Marjaniemen talon.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Talvi kului erinomaisen pian rehtorin perheen mielestä, sillä heillä oli
+jokaisella paljo hommaa. Rehtori itse matkusti kaupungin ja Marjaniemen
+väliä. Hänellä oli paljo toimimista, asettaessaan asuinhuoneita kuntoon,
+vaikka ne sisustettiinkin mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Siellä oli
+vain valkoiseksi maalatuita pöytiä, sänkyjä ja tuoleja; mutta somaa ja
+siistiä oli kaikki. Matille oli rakennettu tupa, jossa hän vaimoineen
+sai olla itsevaltiaana. Eriika oli veljensä apulaisena kuten ainakin ja
+välihetkinä hän ahkeraan kutoi sukkia Jojulle, jotta pojan ei tarvitsisi
+jalkojansa pistää rikkinäisiin sukkiin.
+
+Sakki oli valmistautunut ylioppilastutkintoonsa, jonka hän jo oli
+kunnialla suorittanut, ja niin oli talvi liukunut pois pikemmin kuin
+saatettiin luullakkaan. Solmia oli myöskin jo päässyt koulusta ja
+lähtenyt kotiinsa.
+
+Kesä teki tuloaan suurin askelin. Lehdet puissa olivat melkein
+täysikasvuiset, aallot loiskivat vapaina, ja laivoja tuli satamaan.
+
+Marjaniemessä oli kaikki kesäkunnossa, Jojua vain odotettiin, jotta
+hänen tultuansa heti lähdettäisiin maalle.
+
+Sakki kulki joka päivä satamassa katselemassa; olihan hauska kävellä,
+kun oli tärkeä työ-askel kunnolla suoritettu ja kun päässään vielä
+alituisesti sai kantaa kaikkien nähtävänä merkkiä siitä, mitä oli
+toimeen saanut... Ei Sakki sitä aivan niin ajatellut, mutta erinomaisen
+hauskalta se lakki vain tuntui juuri nyt, kun se oli niin uuden
+uutukainen ja puhdas...
+
+Eräänä päivänä, kun hän rantaan tuli, kuuli hän huudettavan: "Suuri
+kolmimastoinen laiva laskee ankkuria satamassa".
+
+Se oli kapteeni Malmin laiva.
+
+Sakki ja Joju näkivät jo toisensa, ja hetkinen vielä, niin he jo olivat
+tervehtineet toisiansa.
+
+Nyt oli ilo suuri molemmin puolin, mutta Jojulle varsinkin, sillä kun
+pitkän poissa-olon perästä ensi kerran laskee jalkansa isänmaansa
+manterelle, niin silloin paremmin kuin milloinkaan tuntee, että "oma maa
+on mansikka".
+
+Joju palasi vielä laivaan ottamaan kapineitansa ja asetti ne rattaille,
+ja sitten lähtivät yhdessä Sakin kanssa kotiin.
+
+Rehtorilla oli oikein juhlahetki. Avosylin otettiin kasvattipoika
+vastaan. Ja Joju oli niin onnellinen, että olisi tahtonut syleillä koko
+maailmaa. Vanha Leenakin melkein kirkaisi, niin lujaa Joju hänen kättään
+puristi.
+
+-- Hyvä herra, onpa teidän käsiinne voimia karttunut, -- sanoi Leena.
+
+Sitten Joju aikoi mennä vanhempiansa katsomaan, mutta rehtori selitti,
+että vanhemmat olivat maalla. Joju kävi vakaaksi ja sanoi:
+
+-- Ettekö vain salaa minulta jotakin?... Elävätkö he?
+
+-- Kyllä he elävät ja ovat terveinä, mutta asian laita on se, että he
+ovat muuttaneet Marjaniemeen, joka nyt on minun taloni, -- sanoi
+rehtori. -- Tämän uutisen tahdoin sinulle säästää siksi, kuin kotiin
+palaisit.
+
+-- No sepä ihmeen hauskaa! Emmekö lähde sinne kaikin kesää viettämään?
+
+-- Kyllä. Siellä on jo aivan valmista meidän vastaan-otoksemme, --
+virkkoi Eriika, -- ja täällä myöskin on kaikki asetettu kuntoon, niin
+että olemme valmiit lähtemään. Sinua vain on odotettu.
+
+-- Me tulemme siis olemaan aivan pappilan naapuruudessa. Solmia on
+kaiketi jo päässyt koulusta?
+
+-- On niin.
+
+-- Onko hän kasvanut?
+
+-- On, hän on pitkä, solakka tyttö, tuskin tuntisit enään, -- sanoi
+Sakki.
+
+-- Oohoh, kyllä vain tunnen, vaikka tytöt muuttuvatkin kovin pian. Kun
+minä lähdin, oli hän neljäntoistavuotias tyttö, ja nyt hän jo on
+täyttänyt seitsemäntoista, on siis jo nuori neito. Täti, koska lähdemme
+maalle?
+
+-- Huomenna.
+
+Eriika teki vielä pieniä ostoksia, ja rehtori kävi tapaamassa kapteeni
+Malmia. Mutta seuraavana aamuna oltiin matkalla Marjaniemeen.
+
+Lauhajärvi, jonka monimutkaisia rantoja kevään nuori vihreys
+seppelöitsi, kimalteli kirkkaan auringon valossa, kun matkustajat
+saapuivat Marjaniemelle, joka sijaitsi Lauhajärveen pistäytyvällä
+niemellä.
+
+Pappilan herrasväki oli tullut tulokkaita vastaan Marjaniemeen. He
+istuivat mahtavan pihlajan varjossa pihalla odottamassa. Ilo oli suuri
+molemmin puolin, kun omaisia tavattiin, ja nuoret joutuivat toistensa
+tarkastuksen alaisiksi. He olivat kaikin muuttuneet aika-ihmisiksi,
+sillä välin kuin olivat erossa olleet. Provasti perheineen saattoi
+tulijoita sisälle. Siellä Jojun vanhemmat kumartaen tulivat heitä
+vastaan, ja sekä Hannes että Sakin nuorin sisar Nanni olivat kantamassa
+kapineita sisälle.
+
+Häikäisevän valkoinen liina oli asetettu pöydälle, ja sille oli asetettu
+kirkas kahvipannu ja vastaleivottuja nisusia, jotka kaikki pruustinna
+oli toimittanut. Jojulle, joka mereltä tuli eikä muutamaan vuoteen ollut
+tuntenut kodin suloa, oli tämä niin uutta, että se pani hänen vilkkaat,
+tuliset tunteensa kuohumaan, ja hän huudahti innostuneena: -- Isänmaa,
+isänkoti, oi, paljonpa sillä on, joka saa tuntea, että hän ne omistaa!
+
+Rehtori ja Eriika täti saivat niin kiitollisen katseen Jojulta, että
+hekin tunsivat jotakin kosteata silmissään.
+
+Pruustinna, joka oli koettanut asettaa kaikki niin kodikkaaksi ja
+hauskaksi kuin suinkin, siksi kuin hänen sisaruksensa ensi kerran
+asettuisivat asumaan uuteen taloonsa, pyysi heitä nyt istumaan pöydän
+ääreen. Maiju rupesi kahvia kaatamaan, ja Solmia istui entisten
+asuintovereittensa viereen. Kun kahvi oli juotu, poistuivat pappilaiset
+jälleen, jättäen talon omistajat rauhassa asettumaan kuntoon.
+
+Seuraavana päivänä, joka oli pyhä, saarnasi Sakki ensi kerran kirkossa.
+Hän tuntui silloin Solmian mielestä niin ymmärtäväiseltä ja
+miehekkäältä. Tähän asti hän oli ollut vain kuin veli, mutta nyt hän
+opetti ja osasi opettaa.
+
+Pappilaiset olivat kutsutut Marjaniemelle päivälliselle, ja Jojun sekä
+Sakin vanhemmat myöskin. Mutta vanhukset eivät tahtoneet tulla syömään
+herrasväen pöytään, vaikka heitä kehoitettiin. Eriika antoi kattaa
+heille pöydän toiseen huoneeseen.
+
+Iltapäivällä, kun kasvattipoikien vanhemmat siirtyivät Matin tupaan,
+lähtivät nuoret kävelemään. Joju tahtoi nähdä entistä kotiansa. -- Kun
+olemme kaukana, oikein kaukana entisistä lapsuuden-seuduistamme, niin
+silloin vasta huomaamme, kuinka rakkaita ne meille ovat, sanoi Joju.
+
+-- Lieneekö tämä paikka sinulle rakkaampi, kuin sedän koti Helsingissä?
+-- sanoi Sakki.
+
+-- No sitä en juuri tiedä...
+
+-- Sepä se on, se on niin, että missä meidän osaksemme on tullut enimmän
+onnea maailmassa, se paikka meille kalleimmaksi jää. Tavallisesti
+lapsuuden aika on huolettomin ja onnellisin, ja siksi niin monelle juuri
+lapsuudenkodin seudut ovat kalleimmat.
+
+-- Mutta tottahan on, että kaikki, jota rakastamme, käy meille
+kalliimmaksi, kun siitä olemme erotettuna, virkkoi Solmia.
+
+-- Vai niin, sitten olisi hyvin edullista sille, joka sinua rakastaisi,
+lähteä hyvin kauas.
+
+-- En minä niin tarkoittanut, ja sinä sen kyllä ymmärrät. En minä ketä
+hyvään rakastaisi, kun se vain kauas lähtisi, mutta jos minun omaiseni,
+joita minä tietysti rakastan, lähtevät pois luotani, niin selvenee
+minulle paremmin, kuinka kalliit he minulle ovat, koska minä heitä
+sanomattomasti kaipaan.
+
+Torpan väki oli kotona ja heille selitettiin, mitä varten tultiin.
+Pihalla kasvoi suuri koivu, jonka haaroilla Joju monta kertaa oli
+keinunut, ja siihen nyt päättivät leikata nimensä.
+
+Sakki ja Joju ottivat puukot tupestaan ja rupesivat puuta uurtamaan.
+
+-- Totta teidänkin nimenne leikataan? -- kysyi Sakki tytöiltä.
+
+-- Kyllä se on tarkoituksemme, -- vastasi Maiju.
+
+-- Saatammehan sen itsekkin tehdä, ettemme teitä vaivaa, -- virkkoi
+Solmia.
+
+-- Tässä sinun nimesi jo on, -- sanoi Joju.
+
+-- Ja tässä myöskin, -- ilmoitti Sakki.
+
+-- No sitä parempi. Sehän aina muistuttaa minulle, kuinka hyväntahtoisia
+te molemmat olette olleet minua kohtaan. Se oli sallimuksen oikku.
+
+-- Mutta Joju on leikannut paremmin kuin minä; ne eivät sovi olemaan
+samassa puussa.
+
+-- Aivan hyvin, ei tarvitse milloinkaan verrata, kumpi on paremmin
+leikattu.
+
+-- No niin, nyt leikkaan Maijun nimen ja sitten omani.
+
+Kun nimet olivat valmiit, päätettiin mennä järvelle soutelemaan.
+
+-- Kapteeni perään, -- sanoi Sakki.
+
+-- Kunpa siksi ensin tulisinkin.
+
+-- On sinussa kuitenkin alkua, mutta meissä muissa ei ole alkuakaan.
+
+Joju meni perää pitämään ja Sakki sousi. He soutelivat Marjaniemen
+rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka
+istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat:
+
+      "Lapsuuden ajan hellimmän
+      Sä leikit kanssani,
+      Ja olit paras ystävän',
+      Ja ainoo iloni.
+
+Ja kaiku kertoi: ainoo iloni...
+
+Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä.
+Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut
+ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken
+perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia.
+
+-- Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he
+olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat
+tulivat ahosta esiin.
+
+-- _Marjapojat!_ huudahti Solmia.
+
+Jojulla ja Sakilla oli pienet tuokkoset täynnä kauniita mansikoita,
+kesän esikoisia, ja he toivat ne pappilan nuorimmalle.
+
+-- Muistatko, sanoi Joju, miten ensi kerran sinulle marjoja toin ja
+juoksin leskistä kanssasi?
+
+-- Muistan. Sakki oli joka vuosi tuonut minulle ensimmäiset mansikat,
+mutta sinä kesänä oli teitä kaksi, ja kun ensi kerran marjoja toitte,
+kehoitin teitä tulemaan toverieni ja minun kanssani leikkimään. Sama
+rehellinen Joju olit jo silloinkin, vaikka sivistys sittemmin on
+painanut leimansa sinuun.
+
+-- Suuressa kiitollisuuden velassa olemme sedälle ja tädille siitä, että
+olemme saaneet kehittyä taipumustemme mukaan, -- sanoi Sakki.
+
+-- Ja kun nyt olette päässeet sivistyneiksi nuorukaisiksi, niin tulee
+teidän muistaa, kun omin neuvoin elämäänne jatkatte, -- virkkoi
+provasti, -- että pysytte kelpo ihmisinä, sellaisina, jotka tuottavat
+kunniaa kasvattajilleen ja isänmaallensa.
+
+Käki kukahteli rannan koivuissa ja koko luonto huokui ylistystä
+Luojalle, ja siihen yhtyi vanhusten kiitosvirsi Marjaniemen tuvasta.
+
+Tämä pieni pihlajan alla istuva seura kuunteli veisua, ja provasti
+virkkoi jälleen: -- Että nuoret kehittyvät, on luonnollista, mutta
+täällä on vielä tapahtunut toinenkin muutos, joka osottaa, kuinka paljon
+me voimme kanssa-ihmisiimme vaikuttaa. Minä tarkoitan vanhuksia tuolla.
+
+-- Siitä minulla on moninkertainen syy kiittää setää ja tätiä, -- sanoi
+Joju vakavasti.
+
+-- Teidän rakkautenne, lapset, -- lausui rehtori Mellilä, -- on kaikki
+palkinnut. Teistä on meillä ollut elämän iloa. Ja sitä paitsi, ei se ole
+mitään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, vaan Herra, joka kasvun
+antaa.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda Hahnsson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARJAPOJAT ***
+
+***** This file should be named 14807-8.txt or 14807-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/8/0/14807/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14807-8.zip b/old/14807-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..d7115a8
--- /dev/null
+++ b/old/14807-8.zip
diff --git a/old/14807-h.zip b/old/14807-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..4c49f7f
--- /dev/null
+++ b/old/14807-h.zip
diff --git a/old/14807-h/14807-h.htm b/old/14807-h/14807-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..3e78002
--- /dev/null
+++ b/old/14807-h/14807-h.htm
@@ -0,0 +1,3412 @@
+<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN">
+<html>
+<head>
+<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1">
+<title>Marjapojat, kirjoittanut Th. Hahnsson</title>
+</head>
+<body>
+
+
+<pre>
+
+The Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda Hahnsson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Marjapojat
+
+Author: Theodolinda Hahnsson
+
+Release Date: January 26, 2005 [EBook #14807]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARJAPOJAT ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe
+
+
+
+
+
+</pre>
+
+<center><h1>Marjapojat.</h1>
+
+<h2>Kirjoittanut
+Th. Hahnsson.</h2></center>
+
+
+<center><img src="images/marja1.jpg" alt="Marjapojat"></center>
+
+
+<p>Ensimmäisen kerran julkaissut<br>
+Werner Söderström 1894.</p>
+
+
+
+
+<center><img src="images/marja2.jpg" alt="Koriste"></center>
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>I.</h2></center>
+
+
+<p>Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista-vuotias
+poika poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kankaalle karjan,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Mättäälle marjan<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Lamponen toi.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Hei heli hoi!</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Metsässä toimin,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Marjoja poimin;<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Luoja ne loi,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Köyhille soi,</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kypsimmät annan<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Poijes, ja kannan,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Minnekkä vie<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Suorana tie.</p>
+
+<p>Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi:</p>
+
+<p>&ndash; Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis?</p>
+
+<p>&ndash; Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota?</p>
+
+<p>&ndash; Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju
+vain. Marjassako sinäkin olet?</p>
+
+<p>&ndash; Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille
+herroille pahuuksille raakilat kelpaa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet!</p>
+
+<p>&ndash; Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut.</p>
+
+<p>&ndash; Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.</p>
+
+<p>&ndash; Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan tuollaisia
+sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin sanovat
+paljon rumemmin, kun kiroilevat.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla.
+Kansakoulussa sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti.</p>
+
+<p>&ndash; Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta
+hullua on.</p>
+
+<p>&ndash; Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata
+ja mainita Jumalan nimeä.</p>
+
+<p>&ndash; Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun
+Liisan-Kallu neulalla selkääni pisti.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle
+tuokkosellisen marjoja.</p>
+
+<p>&ndash; Sinäkö?</p>
+
+<p>&ndash; Niin minä.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa?</p>
+
+<p>&ndash; Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta.</p>
+
+<p>&ndash; Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja
+isä sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat
+kuria tehneet: "sen on muona-Matin paha poika-veitikka tehnyt". Mutta
+minä siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin
+onnettomasti.</p>
+
+<p>&ndash; Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen
+turhaan lausumista.</p>
+
+<p>&ndash; Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä
+vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet?</p>
+
+<p>Sakki rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Minnekä tie<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Suorana vie.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee.</p>
+
+<p>&ndash; Ei maar menekkään.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, pappi minusta tulisi.</p>
+
+<p>&ndash; Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua.</p>
+
+<p>&ndash; Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa
+käydä ja tulla papiksi.</p>
+
+<p>&ndash; Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka
+sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään
+menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta kouluun
+en mene.</p>
+
+<p>&ndash; Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät.</p>
+
+<p>&ndash; En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä kaupunkiin.
+Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän kuin maalla.</p>
+
+<p>&ndash; En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun näkevät
+tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen
+kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka
+paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti
+saatu, mutta minulta ottavat aina.</p>
+
+<p>&ndash; Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa
+olet ollut?</p>
+
+<p>&ndash; Tiedänhän itse.</p>
+
+<p>&ndash; Hm. Niin no, ehkä se olisikin paha, ettet sinä veisi, en sitte
+kehoitakaan sinua enään kanssani tulemaan mutta minä en ole milloinkaan
+pappilaan vienyt. Lähden pois jo, tuohiseni on vallan täynnä.</p>
+
+<p>Sakki kävi alakuloiseksi. Jojun puhe teki hänen miettiväiseksi. Hän
+tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän
+tunsi ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei
+tietänyt, miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain
+hämärästi, että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi
+ääneensä:</p>
+
+<p>&ndash; Joju parka!</p>
+
+<p>Hän kulki kuitenkin yhä eteenpäin metsässä ja löysi taas hyvän
+marjapaikan, jossa mansikoita oli punaisenaan. Sakki riemastui ja
+ajatteli ensi hetkessä, että kunpa Jojukin nyt olisi poimimassa. Mutta
+pian unhotti hän toverinsa ja kaikki, mitä häneen koski, sekä otti
+puukon tupestaan ja rupesi valmistamaan tuokkosia. Yhden pienen
+tuokkosen hän laittoi oikein sieväksi ja poimi siihen suurimmat marjat,
+ja kun sitten kaikki tuokkoset olivat täynnä, laski hän ne riviin
+kahvakoppaan kantaaksensa ne sillä kotia.</p>
+
+<p>Metsä oli vilpoinen, taivas sininen ja Sakin mieli niin onnellinen kuin
+sen, jolla on hyvä omatunto eikä huolta huomisesta. Hän kulki kotia päin
+ja rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Pappilan lapset<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kiehkurahapset<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Marjani saa.<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Hei heli laa!</p>
+
+<p>Joju myöskin läheni kotiansa, ja katseli tavan takaa marjojansa.
+Kauniimmat hän nyyppäsi suuhunsa: "saatanhan syödä muutaman marjan,
+mitäpä sillä väliä on", tuumi hän. Mutta marjat vähenivät vähenemistään.</p>
+
+<p>Tuossa oli muona-Matin mökki. Joju meni tupaan. Siellä oli silakkaa ja
+leipää pöydällä sekä piimää läkkituopissa. Poika laski marjatuokkosensa
+rahille ja meni ruokapöydän ääreen, johon istui syömään, mitä siinä
+tarjolla oli.</p>
+
+<p>Äiti tuli samassa sisälle. &ndash; No, johan sinäkin olet kotona; missä
+marjasi ovat? Ehkä et taas löytänytkään mitään?</p>
+
+<p>&ndash; Mitäpä nuot tuolla rahilla ovat?</p>
+
+<p>&ndash; No onhan siellä vähän marjoja sinulla, &ndash; puhui äiti leppeämmällä
+äänellä. &ndash; Mene oitis syötyäsi viemään ne kaupunkiin, etteivät litisty.</p>
+
+<p>&ndash; En tiedä, viitsinkö.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä viitsimään saadaan.</p>
+
+<p>Jojun huuli meni vähän lerpalleen, mutta hän ei puhunut mitään, nousi
+vain ruualta, otti tuohisensa, läksi sanaakaan sanomatta ulos ovesta ja
+paiskasi sen lujasti kiinni.</p>
+
+<p>&ndash; Sitä sisua, selkääsi tarvitsisit, &ndash; huusi äiti, hypäten hänen
+jälkeensä. &ndash; Muista, että pyydät markka kolmekymmentä kannusta.</p>
+
+<p>Poika meni ja oli harmissaan. Hän oli ynseä melkein aina, koska kaikki
+häntäkin ynseydellä kohtelivat. Mutta kulkiessaan muistui Sakki hänen
+mieleensä, tuo kummallinen poika, joka hänelle osotti hyvyyttä, ilman
+että itse sai siitä pienintäkään hyötyä.</p>
+
+<p>Samassa hän näki edessään erään kotikylänsä akan, joka tavallisesti
+torui kylän lapsia ja jolle lapset tekivät tepposia juuri siksi, että
+tämä aina oli valmis suuttumaan. Nyt Joju unhotti kaiken harminsa,
+unhotti Sakin hyvyyden, ja rupesi vain tuumimaan, miten voisi tehdä
+jonkunlaista kuria akalle.</p>
+
+<p>Maantien varrella sijaitsevan kartanon puutarha-aidan rakosista pistäysi
+ulos sireeninvesoja, ja Joju sieppasi muutamia suuria lehtiä taskuunsa
+sekä kulki hiljakseen akan perässä. Vähän matkaa kartanosta kasvoi
+maantien molemmilla puolin tiheä kuusimetsä. Joju juoksi metsään, ja
+jouduttuaan aivan akan kohdalle, hän asetti lehden suunsa eteen ja
+pamahutti sitä niin, että akka hätkähtäen katseli ympärilleen, mutta
+läksi, kun ei mitään näkynyt, jälleen kulkemaan. Joju hiipi yhä metsässä
+maantien varrella ja paukahutteli tuon tuostakin sireenin lehtiä, siksi
+että kaikki olivat lopussa. Nyt hän läähättäen juoksi muijan perässä ja
+huusi: &ndash; Odottakaa, Reetta muori, pelkään niin helkkaristi, kun tuolla
+ammutaan metsässä. Sotilaat luulemma siellä pitävät leikkisotaa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvänen aika, mihinkä tässä nyt joudutaan? Ovat minun jo
+pelästyttäneet aivan hukkaan, kun en käsittänyt, mistä se pauke tuli.
+Jospa tässä edes olisi torppa, johon suojaan pääsisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, Reetta muori, kyllä teidän hullusti käy, ellei leikkisota jo
+ole loppunut. Mutta minä riennän kaupunkiin, että saan marjani kaupaksi.
+Hyvästi, muori!</p>
+
+<p>Joju riensi marjoineen kaupunkia kohti, mutta muori jäi miettimään tuota
+epäiltävää ampumista, ja vihdoin hänelle selvisi, että koko ampuminen
+"oli kun olikin vain Joju-ilkiön temppuja".
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>II.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Hyvää päivää! Onko meidän Ruskasta täällä näkynyt?</p>
+
+<p>&ndash; On. Sakki juuri vast'ikään sanoi, että muona-Matin Ruskanen tuolla
+portin takana ammuu, ja minä käskin hänen laskemaan sen karjapihaan,
+siksi kunnes hän joutuisi saattamaan sitä kotia.</p>
+
+<p>&ndash; On niistä elävistä se vastus näin kuumalla varsinkin, kun
+kärväsparvien hätyyttämänä juoksevat minne milloinkin. Mutta millä tässä
+köyhä eläisi, jollei maitotippaa olisi lapsilleen antaa? Kyllä tässä
+vastus sittekin on, kun lehmänkin elannosta on päivätyöt tehtävät.</p>
+
+<p>&ndash; Niin kuinkas sitten, ei suinkaan ilmaiseksi.</p>
+
+<p>&ndash; No semmoiset kun provasti saisivat kyllä ilmaiseksi antaa köyhän
+muonamiehen lehmän käydä pappilan laitumella.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä sitten lehmiä ilmaantuisi pappilan hakaan niin monta, ettei
+enään omille olisi ruohonkorttakaan.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, sopii sinun puolustaa, kun olette hyvissä varoissa; mutta
+toista meidän on.</p>
+
+<p>&ndash; Työllämme mekin elämme, ja kaikin kokoomme sen mukaan, kuin voimia
+riittää.</p>
+
+<p>&ndash; Millä sitä lapset kokoovat?</p>
+
+<p>&ndash; Hannes meidän on jo renkipoikana, ja Sakki saa hyvän päiväpalkan
+marjojen poimimisella.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä niillä marjoilla saa. Olen itse joskus pyhä-iltoina poiminut ja
+vienyt kaupunkiin, mutta ne menevät kokoon, ja sitte ei niistä saakkaan
+sitä hintaa, mitä pitäisi saada, vaan rouvat sanovat: "ne ovat
+litistyneitä, ei ne ole friskiä", &ndash; minä viisi heidän "friskistään",
+sanoin vain: ellei kelpaa, niin saa olla kelpaamatta, itselleni ne
+ainakin kelpaavat, &ndash; ja siihen jätin koko rouvan ja toin marjani kotia.
+Hukkaan sinne menisin päiviäni panemaan.</p>
+
+<p>&ndash; Joka paljon pyytää, ei mitään saa, sanoo sananlasku. Olisit myynyt
+sillä hinnalla, minkä rouva olisi antanut, niin varmaan olisit kuitenkin
+saanut vaivasi palkituksi.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta kas kun en viitsinyt antaa.</p>
+
+<p>&ndash; Meidän Sakki on koonnut jo 50 markkaa pelkillä mansikoilla.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvänen aika! Ei Joju vain viitsisi, enkä minä liioin. Olemmekin isän
+kanssa tuumineet, että syksyllä muuttaisimme Helsinkiin; siellä sitä
+kuuluu sentään aina saavan paremmin työn ansiota.</p>
+
+<p>&ndash; Luuletko? Epäilen minä vain. Kyllä täällä vähemmällä toimeen tulee.
+Jos tulot ovat tavallaan niukemmat, niin saattaahan täällä lehmän pitää,
+kun ahkeraan kokoo lehtiä talven varaksi. Ja kun sitten vielä on
+perunamaata, niin siinä jo on särvintä sen verran kuin meikäläiset
+tarvitsee. Lapsetkin suuressa kaupungissa joutuvat kaikenlaisiin
+viettelyksiin.</p>
+
+<p>&ndash; Oli mit'oli mutta kyllä sinne muutamme.</p>
+
+<p>&ndash; Katsokaa, äiti, miten suuria mansikoita olen löytänyt
+niitynpientarelta!</p>
+
+<p>&ndash; No katsoppas vain Sakkia, niitä varmaan on koko kannu! sanoi
+muona-Matin vaimo.</p>
+
+<p>&ndash; On kyllä. Joka päivä hän marjoja ainakin tuon verran kotia tuo.</p>
+
+<p>&ndash; Käskekää Jojuakin marjaan, hauskempi olisi yhdessä poimia, ja
+huomenna veisimme marjat pappilaan, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Kai sinä siellä jo joka paikan olet kohlinut. Ei suinkaan maksa
+vaivaa sinne mennä.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä niitä joka päivä uusia kypsyy.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, mitä hänen vaivoistaan. Entäpä tätä sitten, eipä hänen aikansa
+kallis ole, ei hän muutakaan kokoon saa. Pane poika marjaan, että oppii
+työtä tekemään. Pahuutta vain oppivat, elleivät työtä tee, mutta mieli
+on hilpeä ja tyytyväinen, kun ovat jotakin saaneet toimeen. Eikö olekkin
+hauskaa, Sakki poikani, kun tulet väsyneenä kotia ja tiedät jotakin
+ansainneesi?</p>
+
+<p>&ndash; On niin kovin. Ja kun oikein paljon saan, laitan marjapöpörää, ja se
+vasta hyvää on, sitä äitikin mielellään syö.</p>
+
+<p>&ndash; Tässä minäkin viivyttelen. Täytyy mennä saattamaan Ruskas kotia.</p>
+
+<p>Matin-Miina meni, mutta seuraavana päivänä tuli Joju iltapuolella
+hakemaan Sakkia marjaan.</p>
+
+<p>Pojat läksivät.</p>
+
+<p>Sakki kulki vakavasti etsien marjapaikkoja, mutta Joju rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Tilulallallaa, tilulallallaa,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Kumpi meistä nyt ensiksi marjan saa?<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Tilu tai, tilu tai,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Sakki marjan sai.</p>
+
+<p>Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat
+jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki,
+heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan
+kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi
+siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna
+ilmassa kuului.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta tulehan poimimaan mansikoita, et tuolla tapaa saa mitään
+pappilaan vietäväksi!</p>
+
+<p>&ndash; No kun en marjoja löydäkkään.</p>
+
+<p>&ndash; Tuolla mäen lappeessa varmaankin on hyvä marjapaikka.</p>
+
+<p>Pojat riensivät sinne, missä Sakki, joka oli tottunut marjoja etsimään,
+arvasi niitä löytyvän, ja siinä olikin mansikoita punaisenaan. Jojukin
+oli ihmeissään ja alkoi ahkerasti poimia tuokkoseensa. Mutta kauan hän
+ei malttanut olla hiljaa työssään, silmät lensivät kaikkialle, eikä se
+ollut kummakaan, sillä kylläpä luonto tällä kohtaa oli ihana. Maa oli
+vanhaa kaskimaata ja loitosti kaltevaa järvelle päin. Saaret ja niemet
+näkyivät tänne monimutkaisina. Koivumetsä, jossa tummat kuuset siellä
+täällä levittivät varjoaan, ympäröitsi kolmelta taholta kaskea. Joju ei
+tietensä tätä kaikkea ihaillut, mutta hän oli ihastuksissaan,
+ymmärtämättä mitä varten. Hän hyppi, huusi ja huuhueli. Suuri, vanha
+riippakoivu oli tulen säästämänä jäänyt mäen rinteelle, ja sen
+koukkuiset haarat nyt miellyttivät Jojun silmiä. Yhdellä hyppäyksellä
+oli hän tuon lehevän puun haaralla istumassa. Mutta silloin hän kuuli
+kummallisen rapsahduksen etäämpänä olevasta kuusesta, hän katsoi
+tarkkaan sinne päin ja näki, miten orava kapusi ylös puuta pitkin.
+Silmänräpäyksessä oli Joju maassa jälleen, ja nyt hän melkein yhtä
+vikkelästi kuin orava kiipesi kuusta pitkin ylöspäin oravan perässä,
+luullen saavansa sitä sen pitkästä hännästä kiinni. Mutta turha tämä
+yritys kuitenkin oli. Orava riensi kuusen latvaan asti ja pääsi
+vikkelällä hyppäyksellä toiseen vieressä olevaan puuhun.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, Joju, missä olet? Joju hoi?</p>
+
+<p>&ndash; Täällä olen, &ndash; huusi poika, joka kiipesi alas puusta ja läksi
+juoksemaan Sakin luo. &ndash; Aioin juuri saada oravan hännästä kiini, mutta
+se pahuus pääsikin toiseen puuhun.</p>
+
+<p>&ndash; Ja aina vain puhut noin rumia sanoja. Katsoppas, nyt on tuokkoseni ja
+koppani ihan täynnä, mutta kuinka paljo sinulla on?</p>
+
+<p>&ndash; Minulla ... niin ei minulla paljoa ole. Mutta mihinkä ne
+jätinkään?... Joju lähti etsimään marjatuokkostansa.</p>
+
+<p>Pitkän aikaa kuljettuansa kaskessa hän sen vihdoin löysi, mutta se oli
+vain puolellaan marjoja.</p>
+
+<p>&ndash; Poimitaan nyt yhdessä sinulle, että sinunkin astiasi täyteen saadaan.</p>
+
+<p>&ndash; Sinäkö taas auttaisit minua? Noh, poimitaan vain yhdessä; mutta
+kuules, Sakki, kun minä tulen isoksi ja taidan jotakin tehdä, niin
+silloin minä autan sinua. Sinä olet ainoa, joka et milloinkaan ole
+sanonut minua pahaksi poikanulikaksi.</p>
+
+<p>Pojat poimivat tuokkoset täyteen ja veivät ne sitten kotiin, jossa
+marjat perattiin; huonoimmat erotettiin pois, ja niihin sullottiin
+ruisjauhoja tahi talkkunajauhoja. Tätä sekotusta nimitettiin pöpöräksi
+ja lapset söivät sitä herkkuna. Pyhä-iltana pojat päättivät viedä
+marjansa pappilaan.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>III.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Äiti, kaikki isot tytöt ovat krokettia lyömässä, eivätkä huoli
+pienistä mukaansa. Mitä nyt sitte teemme?</p>
+
+<p>&ndash; Teidän sopii olla piilosilla... Tai onhan niitä monenlaisia muitakin
+leikkejä. Leskistä esimerkiksi saatatte juosta, &ndash; sanoi pruustinna,
+joka muisti nuorena paljon pitäneensä siitä leikistä. Hän silitteli
+lempilapsensa vaaleita, silkinhienoja hiuksia ja käski tytön mennä
+kiltisti leikkimään.</p>
+
+<p>Solmia meni kumppaniensa luo ja ehdotteli, että rupeaisivat piilosille.
+Vähän aikaa oli tämä leikki hauskaa, mutta vieraat tytöt tahtoivat
+jotakin uutta leikkiä jälleen. Solmia ehdotteli leskistä, mutta heitä
+oli kahdeksan, siis tasaiset parit; yhden täytyi jäädä leikistä pois,
+kun yksi leskeksi rupesi. Ei sekään oikein sopinut, mutta päätettiin
+kuitenkin, että vuorottain yksi jäisi pois, sillä leskisillä oleminen
+oli "julman hauskaa".</p>
+
+<p>Lapset juoksivat ja ilakoitsivat oikein sydämmensä pohjasta, aina yhä
+uudestaan kuului: "viimeinen pari ulos!" He eivät heti huomanneet Jojua
+ja Sakkia, jotka marjatuokkosineen seisoivat pihalla tikapuuhun
+nojautuneina seuraten halajavin silmin heidän leikkiään. Mutta nyt tuli
+Solmian vuoro olla leikistä poissa, ja silloin hän huomasi pojat sekä
+juoksi riemastuneena Sakin luo, huutaen: &ndash; Marjapojat! &ndash; ja laski
+iloissaan pienet kätensä Sakin olalle.</p>
+
+<p>&ndash; Oi, miten kauniita mansikoita! Ja minullekkin pikku tuokkonen! Kuinka
+oletkin kiltti! Viekää nyt äidille mansikat, hän tulee kovin iloiseksi.
+Tulkaa nyt minun kanssani.</p>
+
+<p>Solmia läksi edellä kyökkiin ja sitte äitinsä luo saliin, jossa vieraat
+olivat, sekä ilmoitti, että marjapoikia oli kyökissä kaksittain. &ndash; Ja
+minä sain Sakilta tällaisen tuokkosellisen marjoja. &ndash;</p>
+
+<p>Tyttö riensi jälleen kyökkiin ja pruustinna meni verkalleen perässä sekä
+maksoi pojille heidän marjansa, mutta tyttö joka näki teetä par'aikaa
+kaadettavan, kuiskasi äidillensä:</p>
+
+<p>&ndash; Eikö Manda saa antaa teetä kupillisen noille pojille?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, kyllä lapseni.</p>
+
+<p>&ndash; Istukaa tänne kyökkiin, &ndash; sanoi Solmia marjapojille, &ndash; te saatte
+teetä. Oi, kuinka hyvältä nämät mansikat tuoksuvat!</p>
+
+<p>Pojat jäivät teetä odottamaan, ja pruustinna sanoi kyökkipiialle: &ndash;
+Mukavaa, että saimme marjoja, nyt ei tarvitse muuta jälkiruokaa laittaa
+illaksi.</p>
+
+<p>Solmia meni tarjoamaan kumppaneillensa mansikoita, ja he kyllä pian
+tekivät niistä suoraa. Sitte rupesivat jälleen juoksemaan. Marjapojat
+tulivat pihalle, mennäksensä kotia, mutta jäivät nytkin katselemaan
+lasten leikkiä. Joju ei muistanut suutansakaan kiinni panna, vaan oli se
+ihastuksesta jäänyt raolleen; hänen tummat silmänsä oikein
+säkenöitsivät, ja hän olisi niin halusta lähtenyt joukkoon, kun olisi
+tohtinut vain.</p>
+
+<p>&ndash; Meitä on liika vähän. Sakki, tule mukaan, ja sinä toinen poika, etkö
+tahdo juosta? Sittenhän saisi nimismiehen Einokin kumppaneita.</p>
+
+<p>Sakki piilotti päänsä tikapuitten taakse eikä puhunut mitään, mutta kun
+Solmia toisti pyyntönsä, sanoi hän: &ndash; En minä kehtaa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä tulen, huudahti Joju iloissaan.</p>
+
+<p>&ndash; Kuinka sinä noita käskit, &ndash; sanoi nimismiehen tyttö, joka oli jo
+kahdentoista-vuotias.</p>
+
+<p>&ndash; Ovathan ne puhtaissa vaatteissa, ja sitten ne ovat kilttejä lapsia,
+ja äiti on sanonut, että kaikkien kilttien lapsien kanssa saa
+leikitellä, &ndash; vakuutti yhdeksänvuotias Solmia, ja rupesi enemmän asiaa
+ajattelematta asettamaan tovereitaan pariksi. Itse hän piti Jojun.</p>
+
+<p>Mutta nytkös syntyi vilkas juokseminen. Solmiaa ja Jojua ei kukaan
+voinut erottaa, sillä Joju oli vikkelä kuin lintu, hänpä olisi voittanut
+vaikka minkä juoksijan. Ei nyt koetettukaan enää saada Jojua kiini,
+mutta vaikka Solmiaa koetettiin saavuttaa, oli Joju aina ennättänyt
+tarttua häneen ennen muita.</p>
+
+<p>Nyt tahtoivat kaikki vuorostaan juosta Jojun kanssa, sillä he
+huomasivat, että hänen ansiotaan se oli, että Solmiaa ei kiinni saatu.
+Ei heistä kukaan enää muistanut, että hän oli köyhän mökkiläisen poika.
+Mutta Joju muisti nyt, että hänen piti mennä ajamaan lehmää haasta, ja
+sanoi, että hänen täytyi jo lähteä pois.</p>
+
+<p>&ndash; Oliko hauskaa juosta? &ndash; kysyi Solmia ystävällisesti.</p>
+
+<p>&ndash; Oli niin pannahitten hauskaa.</p>
+
+<p>Nyt katsoivat kaikki lapset hämmästyneinä toisiinsa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyi, kuinka rumasti sanoit! Ethän sinä enään koskaan puhu sillä
+tapaa? Jumala suuttuu, &ndash; sanoi Solmia.</p>
+
+<p>Joju huomasi, että hän oli sanonut sopimattomasti, ja ensi kerran häntä
+hävetti. Hän rupesi itkemään ja juoksi Sakin luo, pyytäen häntä tulemaan
+pois.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä sinua vaivaa? &ndash; kysyi Sakki, mutta Joju vain nyyhkytti.</p>
+
+<p>Pikku Solmia tuli hänen luoksensa ja sanoi lohdutellen: &ndash; Älä ole
+suuttunut, kyllä minä luulen, että sinä olet kiltti poika, et sinä enää
+koskaan puhu noin tuhmia sanoja.</p>
+
+<p>Joju ei uskaltanut katsoakaan tyttöön, vaan veti Sakkia hänen
+takinliepeestään ja pyysi yhä häntä tulemaan pois, ja niin loppui tämä
+ensin iloisesti alotettu ilta.</p>
+
+<p>Sakin kotona Joju vasta kertoi asiansa, sanoen: &ndash; Se kiltti papintyttö
+häpesi minun tähteni, kun se paha kiroominen taas tuli suuhuni, mutta
+nyt en sitä enää milloinkaan tee.</p>
+
+<p>&ndash; Joju parka, &ndash; sanoi Sakin äiti, &ndash; ei sellaisesta pahasta tavasta
+ole helppo päästä, mutta hyvä on, että sen pahaksi ymmärrät, kyllä siitä
+ajan mittaan sentään pääset.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä Joju vääräksi ymmärtää, sitä ei hän milloinkaan tahallaan tee,
+&ndash; vakuutti Sakki, ja ne sanat saivat Jojun kyyneleet kuivumaan.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>IV.</h2></center>
+
+
+<p>Vinha tuuli puhalteli, lakaisten Helsingin muutenkin siistejä katuja.
+Ihmiset kulkivat kiireesti pohjois-Esplanaadin katua pitkin.
+Kellastuneita lehtiä lenteli ristin rastin heidän ympärillään. Luonto ja
+ihmiset olivat ikään kuin levottomassa hyörinässä ja pyörinässä.</p>
+
+<p>Tämän levottomuuden vastakohtana kulki eräs poikanulikka hiljakseen
+katua pitkin, seisattui tuon tuostakin puotien ikkunain eteen
+katselemaan kaikkea sitä komeutta, kuin niistä loisti esiin.
+Tarpeeksensa katseltuaan hän lähti taas rallattaen eteenpäin
+laatustelemaan. Hän oli puettu siistiin sarkatakkiin, joka nähtävästi
+oli jonkun maalaisräätälittären tekoa. Keskitakaa oli se lyhin, ja
+etuliepeet riippuivat pitkinä, ehkä siitäkin syystä, että poika niitä
+venytteli, pitäen käsiään takin taskuissa. Vähitellen hän näytti
+ikäänkuin väsyvän tuohon katselemiseen; hän haukotteli ja meni istumaan
+eräälle penkille esplanaadiin. Siinä istuessaan hän kuuli kummallisia
+ääniä. Ne lähenivät, ja nyt hän selvästi erotti sanat: "Uusi Suometar,
+Nya Pressen o' Hystasbla-ade"... Ja samalla tuli esiin pieniä poikia,
+jotka sanomalehdet kainalossa juoksentelivat pitkin katuja. Nyt ei
+pojalla enään ollut aikaa istua, vikkelästi hän nousi penkiltä ja juoksi
+erään sanomalehtipojan luo, sanoen:</p>
+
+<p>&ndash; Mitä sinä huudat?</p>
+
+<p>&ndash; Myyn sanomalehtiä, osta pois, kom o' sööp. Uusi Suometaar, Nya
+Pressen o' Hystasbla-ade.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä noita lehtiä saa? Annas kun minäkin huudan.</p>
+
+<p>&ndash; Tuossa on. Tahtoisitko tulla myyjäksi?</p>
+
+<p>&ndash; Tahtoisin, se vasta hauskaa olisi.</p>
+
+<p>&ndash; Rautatien-kirjakaupassa niitä on. Mikä sinun nimesi on, ja mistä sinä
+olet? &ndash; kysyi sanomalehtipoika, luoden tutkivan katseen toveriin, joka
+oli paljon siistimmässä puvussa kuin hän.</p>
+
+<p>&ndash; Nimeni on Joju, ja minä asun Albertinkadun loppupäässä. Mutta
+annappas minunkin huutaa.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, koetappas nyt.</p>
+
+<p>&ndash; Uusi Suometa-ar, Nyija Rässen ja Huus-tasplaade...</p>
+
+<p>&ndash; Ei se ollut oikein. Sinun pitää sanoman blaade eikä plaade.
+Hystasblaade: etkä myöskään saa sanoa: Nyija Rässen, vaan Nya Pressen.
+Noin keskenämme, kun sanomalehdistä puhumme, on meidän vain tapana sanoa
+Prässi, mutta kun huudamme, niin täytyy sanoa selvään koko nimi.</p>
+
+<p>&ndash; No annappas kun koetan: Uusi Suometaar, Nya Pressen o' Hystasblaa-de.</p>
+
+<p>&ndash; No niin, nyt se kävi oikein, pian sinä opitkin. Huudetaan nyt sitte
+vuorotellen ja kävellään yhdessä.</p>
+
+<p>&ndash; Tämä vasta hauskaa on. Saanko huutaa oikein niin paljo kuin jaksan?</p>
+
+<p>&ndash; Huuda päälle vain, kyllä <i>meidän</i> kaupunkimme seinät kestävät, ei ne
+kesken halkea.</p>
+
+<p>Joju huusi niin heleällä äänellä, että jos joku taiteen harrastaja olisi
+sattunut häntä kuulemaan, niin varmaankin hän olisi pyytänyt valtio-apua
+tämän uuden kyvyn laulajaksi kasvattamista varten. Huudettuaan Joju,
+sillä välin kuin kumppanin vuoro oli, iloissaan hyppäsi eteenpäin. Hän
+ei enää laatustellut kädet taskuissa tyhjäntoimittajana, hän oli nyt
+innokkaana virantoimittajana, hän oli jo alkanut Helsingin virkeää
+elämää. Laulettuaan Uusi Suometar, Nya Pressen ja Hystasblaa-de, oppi
+hän ohikulkeville myöskin sanomaan: &ndash; Osta nyt, sööp ny.</p>
+
+<p>&ndash; Huomenna, varhain aamulla, täytyy sinun tulla asemalle, minä vien
+sinun kirjakauppaan. Se herra, joka siellä meille lehdet antaa, tuntee
+minun hyvin, ja kun minä sinun sinne vien, niin kyllä sinä kohta pääset
+myyjäksi. Sinä saat numeron lakkiisi. Mutta muista vain tulla, etten
+sinua suotta etsi.</p>
+
+<p>Pojat erkanivat, ja seuraavana aamuna he tapasivat toisensa jo varhain
+aamulla rautatien torilla.</p>
+
+<p>&ndash; No nyt sinun toimitan sanomalehden myyjäksi, &ndash; sanoi Jojun toveri ja
+näytti hyvin mahtavalta, kun oli ottanut suosikikseen vieraan pojan.</p>
+
+<p>He läksivät myymälään, jossa olivat ensimmäisinä. Sanomalehtipoika sanoi
+heti:</p>
+
+<p>&ndash; Tässä on nyt poika, joka myöskin tahtoisi lehden myyjäksi. Hän on
+minun toverini, kyllä minä hänen takaan.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin. Mistä tämä poika on?</p>
+
+<p>&ndash; Täältä hän on, asuu Albertinkadun loppupäässä.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä on talon numero?</p>
+
+<p>&ndash; Ei hän muista, mutta jahka lähdemme pois, niin minä saatan häntä ja
+katson, mikä se on.</p>
+
+<p>&ndash; No mitä tuo poika itse tietää, jonka puhemies sinä olet? Mikä nimesi
+on?</p>
+
+<p>&ndash; Muona-Matin Jojuksi minua maalla nimitettiin, mutta isäni on
+muuttanut tänne kaupunkiin, eikä hän täällä mitään muonaa saa.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö sinulla mitään sukunimeä ole?</p>
+
+<p>&ndash; Ei sukunimeä, mutta kyllä minulla liikanimi on.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin, no annappas kuulla nimesi.</p>
+
+<p>Jojun silmät vilkkuivat nyt oikein veitikkamaisesti, kun hän vastasi:</p>
+
+<p>&ndash; Kansakoulussa minua sanottiin aika veitikaksi ja kylän muijat
+nimittivät minua muona-Matin poikaveitikaksi. Onhan minulla siis
+liikanimi.</p>
+
+<p>&ndash; No pistetään tänne paperiin nimesi sitten. Joju Veitikka, ehkäpä olet
+hyväkin lehtiä myymään.</p>
+
+<p>&ndash; Oojah, kyllä sen saatte nähdä.</p>
+
+<p>&ndash; Tulee hänestä hyvä myyjä, minä olen häntä jo koettanut.</p>
+
+<p>Herra, joka pojille antoi sanomalehtiä myytäväksi, näytti olevan
+huvitettu noista pojista ja kysyi vielä: &ndash; Oletteko kauankin olleet
+tuttavia keskenänne?</p>
+
+<p>&ndash; Koko eilisen päivän, &ndash; vastasi sanomalehtipoika.</p>
+
+<p>&ndash; Kylläpä sitte tunnettekin toisenne, &ndash; sanoi herra hymyillen.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä vain, &ndash; vakuutti poika.</p>
+
+<p>He saivat lehtimytyt kainaloonsa, numerot lakkiinsa, ja lähtivät sitte
+matkoihinsa.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta enhän minäkään tiedä, mikä sinun nimesi on, &ndash; sanoi Joju
+kumppanilleen.</p>
+
+<p>&ndash; Minun nimeni on Korpi, mutta noin kumppanien kesken olen Korppi.
+Kuulusteles vain, niin kyllä kaikki Korpin tuntevat, mutta Korvesta ei
+moni tiedä mitään.</p>
+
+<p>&ndash; Kas, mikä talo tuo on?</p>
+
+<p>&ndash; Se on yli-oppilastalo. Jahka minä oikein sinulle näytän täällä
+taloja, niin saat vasta nähdä jotakin.</p>
+
+<p>&ndash; Oletko sinä täältä kotoisin?</p>
+
+<p>&ndash; Olen minä, <i>Helsinkiläinen</i> olen.</p>
+
+<p>&ndash; Ja olet nähnyt vain nuot suuret tuvat täällä. Minä olen muitakin
+kaupunkia nähnyt.</p>
+
+<p>&ndash; Semmoisia pieniä, mitä ne ovat? Kyliä vain Helsingin rinnalla.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, mutta minä olen nähnyt sellaisia paikkoja maalla, ettet sinä
+täällä Helsingissä olekkaan semmoisia nähnyt. Kun Suutarin Sakin kanssa
+kävimme marjojen kaupalla, kuljimme sellaista aukeata, että siihen näkyi
+kirkko ja mylly sekä kuusi kylää. Mutta mitäpä täällä näkee, seiniä
+vain.</p>
+
+<p>&ndash; Ohoh, on täällä näkötorni ja palotornikin, ja kun sinne kiipeää...</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, sinne meidän täytyy kiivetä. Lähdetään nyt heti.</p>
+
+<p>&ndash; Ei maar, esplanaadiin meidän täytyy rientää lehtiämme myymään.</p>
+
+<p>&ndash; Ja niin helk... Uih, tuhmasti aioin taas sanoa.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä nyt tuli?</p>
+
+<p>&ndash; Tuommoinen kiroomisen tapainen sana oli juuri tulemaisillaan
+suustani, enkä ole pitkiin aikoihin sellaista sanonut, enkä taas enään
+sanokkaan, se on varma.</p>
+
+<p>&ndash; No entäpäs tätä sitten.</p>
+
+<p>&ndash; On se paha, ja sitä saa niin kovasti hävetä, kun tulee parempien
+lasten joukkoon.</p>
+
+<p>Pojat olivat juuri suuren kivimuurin kohdalla, kun eräs keski-ikäinen
+herrasmies tuli portista ulos. Oitis paikalla kiirehti Joju herrasmiehen
+luo, sanoen: &ndash; Ostakaa sanomalehtiä!</p>
+
+<p>Herra vilkaisi lehtiin, vaan aikoi mennä edemmäksi, mutta Joju juoksi
+pari askelta perässä ja sanoi: &ndash; Ostakaa nyt, että saan hyvän onnen,
+kun ensikerran olen myymässä.</p>
+
+<p>&ndash; Annappas nyt sitte tänne lehti. Mistä tiedät, että saat hyvän onnen?</p>
+
+<p>&ndash; No onhan siinä jo aluksi onnea, kun yhdenkin lehden olen saanut
+myytyä, &ndash; vastasi Joju ja riensi toverinsa jälkeen.</p>
+
+<p>&ndash; Paras, että menemme eri haaralle, &ndash; sanoi Korpi.</p>
+
+<p>&ndash; Mennään vain, ja huomenna tapaamme toisemme taas.</p>
+
+<p>Joju lähti nyt kulkemaan ja kiertelemään kaupunkia pitkin. Hän kävi vain
+välillä kotona syömässä, ja meni jälleen ulos. Illalla kotia palattuaan
+ei hänellä ollut muuta kuin yksi ainoa lehti myymättä. Poika olikin niin
+väsyksissä, ettei joutunut rahojaan laskemaan, vaan pyysi vähän ruokaa,
+ja meni syötyänsä olkivuoteelleen kammarin-nurkkaan maata.</p>
+
+<p>Entisen muona-Matin huone oli jotenkin iso, mutta hyvin rappeutunut, ja
+siellä oli moni muukin, kuin Matin perheen jäsenet, saanut yösijansa.
+Siellä oikoili pitkän pöydän alla ja nurkissa kaikenmoisia kulkijoita.
+Huoneen perällä oli verholla erotettu osa Jojun vanhempia varten, ja sen
+lähimmässä nurkassa oli pojan vuode.</p>
+
+<p>Jojun vanhemmat pitivät jonkunlaista yömajaa. Maksu otettiin jokaiselta
+heti, sillä vieraat olivat useimmiten sitä laatua, että se tapa oli
+tarpeellinen. Muuten olisi maksu saattanut jäädä tulematta. Välistä
+tapahtui, että vieraat keskenään riitelivät niin, että isäntäväen täytyi
+mennä heitä sovittamaan, ja toisinaan ei sekään riittänyt, vaan
+tarvittiin vielä poliisinkin apua. Sellainen oli se koti, jossa Joju
+yönsä lepäsi. Päivin hän enimmiten oli kadulla.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>V.</h2></center>
+
+
+<p>Vettä sateli lakkaamatta, mutta Joju oli tottunut sateessa liikkumaan.
+Oli ilma mimmoinen hyvään, niin kyllä hän sittenkin kulki sanomalehtiä
+myymässä. Ennen maalla ollessaan hän oli ulkona tepastellut, vaikka ei
+ollutkaan mitään pakkoa sateessa käydä, mutta ulkona sitä aina keksi
+jotakin tehtävää itselleen. Jojun mielestä oli erinomaisen hauskaa
+juosta aika vauhtia vesilammikkojen läpi, varsinkin, jos ihmisiä silloin
+kulki ohitse. Se oli hauskaa, se, kun vesiroiskeet lensivät kävelijäin
+päälle.</p>
+
+<p>Kaupungissa ei tuollainen käynyt laatuun, sen Joju jo aikaa oli tullut
+käsittämään, sillä nuot kiiltävänappiset olivat joka paikassa. Jos
+pienintäkin kepposta yritti tehdä, niin heidän silmänsä heti olivat
+valveilla.</p>
+
+<p>Joju siis kulki ihan siivosti. Kaisaniemessä hän koululasten huviksi
+heitti mitä muhkeimpia kuperkeikkoja, mutta eläintarhassa oli kuitenkin
+kaikkein hauskinta. Siellä hän kiipesi puihin kuten orava, tuli välistä
+pää edellä alas puusta ja teki yleensä jos jonkunlaisia temppuja.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun hän jälleen oli tehnyt noita hurjia
+kiipeemistemppujansa, sanoi Korpi: &ndash; Kuules, Joju, sinusta tulisi hyvä
+voimistelija.</p>
+
+<p>&ndash; Luuletko? Kansakoulua käydessäni sain voimistella, mutta opettaja
+sanoi: "ei sinua paholainenkaan aisoissa pidä, jos sinun hullusti käy,
+kenen syy sitten on?" Kun en viitsinyt hänen komentonsa mukaan
+nahjustella, niin sain katsella vain, kuinka muut voimistelivat, ja
+sekös vasta kirveli.</p>
+
+<p>&ndash; Mahdoit tehdä siten, kuin opettaja käski.</p>
+
+<p>&ndash; En viitsinyt, niitä temppuja kaikki tekivät. Minä tahdoin tehdä
+sellaisia liikkeitä, joita muut eivät osanneet.</p>
+
+<p>&ndash; Oohoh!</p>
+
+<p>&ndash; Ikävä siellä koulussa oli, mutta kyllä minä nyt jo sentään täällä
+menisin kouluun mielellänikin. Kotona on niin kovin ikävä. Ei täällä ole
+yhtään sellaista kuin maalla. Siellä en olisi viitsinyt lukea, sillä
+metsässä, jossa asuimme, oli paljon hauskempi kuin koulussa.</p>
+
+<p>&ndash; Talvellakin?</p>
+
+<p>&ndash; Niin, maan jäädyttyä poimimme suutarin Sakin kanssa karpaloita, ja
+kun lunta tuli, niin hiihdettiin ja tehtiin lumikammareita ja mitä
+kulloinkin. Mutta ei täällä keksi mitään.</p>
+
+<p>&ndash; Olethan sanomalehden-myyjä!</p>
+
+<p>&ndash; No niin, olihan se hyvä, että sen toimen sain.</p>
+
+<p>&ndash; Huomenna on taas kilpamyynti.</p>
+
+<p>&ndash; Niin on, ja aikaisin lähdetään liikkeelle.</p>
+
+<p>&ndash; Menetkö sinä nyt kotia?</p>
+
+<p>&ndash; Menen, muuten ne roistot, jotka yötä siellä meidän lattialla venyvät,
+syövät kaikki puti puhtaaksi.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä oli Joju aikaisin liikkeellä. Hän kulki vilkkaasti
+paikasta paikkaan. Ei nyt joutunut kädet taskuihin, sillä yhä vain hän
+piti lehtiä esillä. Kello 1/2 9 aikaan hän taas oli ennättänyt saman
+kivimuurin kohdalle, jossa eräs keski-ikäinen herra ennenkin oli häneltä
+ostanut lehden, ja juuri kun Joju aikoi ohitse mennä, tuli sama herra
+jälleen ulos portista.</p>
+
+<p>&ndash; Ostakaa, sööp ny Uusi Suometaar, &ndash; sanoi poika. Herra hymyili ja
+osti lehden.</p>
+
+<p>Joju riensi rautatien asemalle, joutuaksensa sinne siksi, kunnes
+matkustajajuna lähtisi. Silloin tiesi hän taas pääsevänsä muutamista
+lehdistä.</p>
+
+<p>Joju pani mieleensä, että tuo herra, joka lehden osti, juuri samaan
+aikaan kuin edellisellä kerrallakin oli tullut portista ulos, ja päätti
+nyt joka päivä käydä 1/2 9 aikaan tuon saman portin luona. Mutta muutama
+päivä meni, ettei hän määrättyyn paikkaan ennättänytkään täsmälleen
+puoli yhdeksän aikaan, eikä hän myöskään myöhempään sitte tavannut
+tuttua lehden ostajaa.</p>
+
+<p>Eräänä aamuna oli hänellä ollut huono onni. Hän ei saanut lehtiä
+myydyksi ja kiirehti nyt jälleen tutun kivimuurin luo, hyppeli sen
+edustalla vuorottain toisella ja toisella jalalla ja rallatteli:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Jos annat penniä kymmenen,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Niin saat juuri oivan lehtisen...</p>
+
+<p>Pitemmälle hän ei ennättänyt rallituksessaan, ennenkuin herra jo näkyi
+tulevan portista. Joju kiirehti hänen luoksensa, tarjoten lehtiään.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, luulenpa tosiaan, että olet minua tässä odottanut?</p>
+
+<p>&ndash; Olen niinkin.</p>
+
+<p>&ndash; No mitä varten?</p>
+
+<p>&ndash; Että saisin lehteni myydyksi.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä tiesit minun tulevan?</p>
+
+<p>&ndash; Kun olen ennenkin juuri samaan aikaan tavannut teidän tässä, niin
+arvelin teidän menevän aina tähän aikaan virkanne toimiin. En ole
+ennättänyt tänne moneen päivään, kun on ollut ostajia, jotka ovat
+estäneet minua olemasta tässä, täsmälleen.</p>
+
+<p>&ndash; Tunnetko minun?</p>
+
+<p>&ndash; En.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä sinun nimesi on?</p>
+
+<p>&ndash; Veitikka.</p>
+
+<p>&ndash; Onko se isäsi nimi?</p>
+
+<p>&ndash; Ei. Isäni on muona-Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Mistä sinä olet tuollaisen nimen saanut?</p>
+
+<p>&ndash; Toverini sen minulle antoivat kansakoulussa ollessani.</p>
+
+<p>&ndash; Olitko vallaton siellä koulussa?</p>
+
+<p>&ndash; Sanoivat minun olleen.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö sinua vielä haluttaisi koulua käydä?</p>
+
+<p>&ndash; Haluttaisi kyllä taas, &ndash; sanoi Joju, jonka mieleen samassa johtui
+pieni Solmia ja hänen vieraansa. &ndash; Mutta ei ole minulla edes sellaisia
+vaatteita, että saattaisin mennä kouluun, enkä voisi kirjojakaan saada.</p>
+
+<p>Herra näytti tuumaavalta, tuuppasi kalossin kärjellään muutamia kiviä,
+joita sattui olemaan kadulla, ja lähti sitte jälleen kulkemaan
+eteenpäin. Joju katseli hänen jälkeensä vähän aikaa, mutta pian hän
+unhotti herran, sillä nyt hänen huomionsa kiintyi harmaaseen kissaan,
+joka koiran edellä juoksi kadun poikki.</p>
+
+<p>&ndash; Huts kii'! huts kii'! &ndash; huudahti Joju, mutta kun kissa kivijalassa
+olevasta ilmaluukusta pääsi pakoon huoneitten alle, ja koira aikoi mennä
+samaa tietä, silloin Joju juoksi luukun eteen koiraa estämään ja ajoi
+sen pois. Hän läksi sitten jälleen jatkamaan kulkuansa.</p>
+
+<p>Pilvet ajelehtivat taivaalla ja rupesivat vähitellen katoamaan. Sade
+taukosi ja aurinko pisti esiin. Kävelijöitäkin alkoi pian liikkua
+taajoissa joukoissa, ja Joju riensi kaikkialle, missä vain ihmisparvia
+liikkeellä näki.</p>
+
+<p>Näin oli hän kulkenut koko pitkän päivän ja saanut kokoon viisi markkaa,
+kun illalla väsyneenä palasi kotia. Hän koputti ovelle, ja äiti tuli
+aukaisemaan, sanoen: &ndash; Vieläpä sinäkin, krapa, ulkona olet.</p>
+
+<p>&ndash; Olen nyt vihdoin jo sisälläkin. Vaikka aamupäivällä oli paha ilma,
+niin iltapäivällä, kun selkeni, oli kovasti ihmisiä liikkeellä ja
+lehteni menivät kaupaksi oikein aika kyytiä. Olen tänään myynyt jokaisen
+kappaleen, ja se ei juuri usein tapahdu.</p>
+
+<p>&ndash; Tuolla pöydällä on sinulla puuroa, mene nyt syömään, &ndash; sanoi äiti.</p>
+
+<p>Joju meni ja rupesi hyvällä ruokahalulla pistelemään puuroa suuhunsa.</p>
+
+<p>Eräs ovensuun puolessa pöydän alla täysissä vaatteissa loikoileva mies
+käänteli itseään ja tirkisteli kiiluvin silmin Jojua.</p>
+
+<p>Matti nukkui jo, ja Miinakin meni levolle. Pojan kotiintulo oli hänen
+maatapanoansa keskeyttänyt.</p>
+
+<p>Kun Joju oli syönyt, aikoi hänkin panna levolle. Takin hän jo oli
+riisunut ja viskannut rahille, mutta sitten hän pöydältä otti lampun ja
+asetti sen lattialle sekä istui vuoteellensa ja rupesi rahojansa
+laskemaan.</p>
+
+<p>Pöydän alla oikoilevan miehen silmät kiiluivat saaliinhimoisesti, mutta
+muuten hän ei liikahtanutkaan.</p>
+
+<p>Joju laski rahojansa ja sanoi sitten itsekseen:</p>
+
+<p>&ndash; Viisi markkaa. Aivan täsmälleen niin paljo, kuin luulin olevankin.</p>
+
+<p>Hän pisti kukkaronsa takintaskuunsa, sammutti lampusta valkean ja
+viskautui vuoteellensa. Ei pitkää aikaa kulunutkaan, ennenkuin hän jo
+oli nukkunut.</p>
+
+<p>Hetken tuo lattialla loikoileva mies kuunteli Jojun tasaista
+hengitystä, vaan sitten hän hiljaa ryömi Jojun vuoteen lähellä olevan
+rahin luo, otti pojan takin käsiinsä ja sieppasi sen taskusta kukkaron.
+Mutta kun hän sitten saalineen aikoi hiipiä pois, sattui hänen jalkansa
+lattialla olevaan lamppuun, joka kalisten kaatui rikki. Mies pötki ulos
+ovesta, niin pian kuin suinkin ennätti saada salvat auki, ja riensi pois
+yön pimeyteen.</p>
+
+<p>Kalinasta heräsi Joju, ja hänen vanhempansa myöskin.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä ihmettä sinä nyt teit, Joju? &ndash; huusi Miina, &ndash; jotakin sinä
+olet rikkonut!</p>
+
+<p>&ndash; En minä tiedä, &ndash; missä tikut ovat, äiti? Ottakaa valkeata! Lamppu
+oli tuossa lattialla, ja minä pelkään, että se on mennyt rikki, sillä
+öljyn haju tulee nenääni.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä nenällesi annan, vai sinä lasket lampun lattialle ja
+potkaiset sen rikki; tuossa tikut ovat ja täällä on onneksi kynttilän
+pätkä.</p>
+
+<p>Miina sytytti kynttilän ja rupesi katselemaan ympärillensä. &ndash; No
+mitähän kummaa tämä on? Ovi on auki, lamppu lattialla säpäleinä ja tuo
+pitkä roikale tuolta pöydän alta tipotiessään. Mitä se merkitsee?</p>
+
+<p>Joju oli vaiti ja näytti tuumaavalta, mutta hyppäsi sitten äkkiä pystyyn
+vuoteeltansa. Hänen takkinsa oli liukunut rahilta lattialle, ja sen
+nähtyänsä oli ikään kuin jotakin olisi hänen päähänsä juolahtanut. Hän
+kiirehti koettelemaan takintaskujansa ja huusi sitten aivan onnettomana:
+&ndash; Minun kukkaroni on poissa!</p>
+
+<p>&ndash; Kukkarosi? Oliko se varmaan sinulla? &ndash; kysyi Matti, joka myöskin
+tarkasteli huonetta.</p>
+
+<p>&ndash; Oli se, oli niin varmaan kuin tässä olen! Minä otin maata pannessani
+lampun pöydältä tähän lattialle ja laskin rahani, ja niitä oli juuri
+viisi markkaa. Mutta juoksenpa tuota hylkyä etsimään.</p>
+
+<p>&ndash; Minä tulen kanssasi, sanoi Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä sitä turhaan näin pimeässä etsitte.</p>
+
+<p>&ndash; Minä menen yksin ja juoksen niin että, siksi kunnes hänen löydän, ja
+löydänhän aina jonkun poliisin edes, jolle voin asiasta ilmoittaa.</p>
+
+<p>Joju juoksi ulos yön pimeyteen. Hän oli tottunut omin päin toimielemaan.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VI.</h2></center>
+
+
+<p>Eräässä kivirakennuksessa Länsi-Henrikinkadun varrella asui rehtori
+Mellilä omassa talossaan vanhan sisarensa kanssa. Herra rehtori oli jo
+aikaa lakannut koulukateederissa istumasta ja opettamasta, sillä hän oli
+varakas mies, ja saattoi nyt vanhoilla päivillään tulla toimeen
+eläkkeellään ja koroilla, joita hän pää-omastaan sai. Ukko oli niitä
+miehiä, jotka mielilauseenaan käyttävät noita tunnettuja sanoja "tee
+työtä ahkerasti, niin Jumala auttaa ihmeellisesti". Hän oli tullut
+tuntemaan näitten sanojen totuutta, sillä hän oli alkanut varattomana,
+mutta menestynyt hyvin työssään. Sitä paitsi hän aina tyytyi vähään;
+hänen tarpeensa eivät kasvaneet sen mukaan, kuin tulot enenivät. Nyt
+vanhaksi tultuaan ukko tunsi itsensä yksinäiseksi, ja päivät kuluivat
+yksitoikkoisesti. Hän oli kyllä monessa luottamustoimessa kaupungissa,
+ja kun hän kotia tuli, oli vanha Eriika sisar aina asettanut jotakin
+hauskaa hänelle. Välistä oli joku uusi kirja sievästi katetulla
+kahvipöydällä, ja välistä jotakin muuta sopivaa. Mellilä rakasti paljon
+hyvää kirjallisuutta, helppotajuistakin, jota hänen sopi ääneensä
+sisarensa kanssa vuorotellen lukea. Mutta ukko kaipasi jotakuta, jolle
+hän olisi saattanut tehdä hyvää. Hän oli kyllä kaikkiin listoihin, joita
+hänelle runsaassa määrässä tuotiin, kirjoittanut arvokkaita numeroita,
+mutta hän halusi tehdä hyvää sellaiselle, joka hänelle kiitollisuudeksi
+olisi antanut rakkautta ja joka olisi ollut hänen ilonaan ja apunaan
+hänen vanhoilla päivillään.</p>
+
+<p>Saman päivän iltapuolella, josta edellisessä luvussa kerrottiin, istui
+Mellilä sisarensa huoneessa piippua poltellen. Hän oli Eriikan mielestä
+tällä kertaa tavattoman harvapuheinen ja miettiväinen. Senpä vuoksi
+sisko nyt kysyikin:</p>
+
+<p>&ndash; Antreas, kuinka sinä voit? Näytät kovin tuumaavalta. Olet juuri kuin
+johtajattaremme ennen muinoin koulussa, silloin kun hänen piti määrätä
+meille tytöille rangaistusta jostakin tekemästämme kepposesta.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, kumma ajatella, että sinäkin maailmassa olet kepposia tehnyt.
+Kyllä ne varmaan olivatkin niin viatonta laatua, Eriika hyvä, että
+ansaitsi miettiä, minkälaisen rangaistuksen niistä määräisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, varjelkoon, emmehän me mitään pahaa milloinkaan tarkoittaneet,
+mutta lapsellisessa ilossamme teimme välistä tuhmuuksiakin. Muistan,
+miten kerrankin, kun meillä oli opettajatar, joka mielestämme oli kovin
+turhamainen, panimme tummansinisen pellavalangan kulkemaan toisesta
+seinästä toiseen, jotta hän ripsuineen ja hapsuineen takertuisi siihen,
+kun kouluun tuli. No niin, hän tuli, takertui ja kompastui ja oli
+vähällä taittaa jalkansa. Mutta lapset eivät sitä käsittäneet, että tuo
+viaton lanka olisi saanut niin pahaa aikaan. Asiasta syntyi heti
+kysymys, ja koko luokka otti syyn päällensä. Muistan vielä, että minä en
+ollut tuossa joukossa, mutta ei kukaan tahtonut toistaan syyttää, vaan
+kaikin otimme syyn; ja johtaja oli huolissaan ja miettiväisen näköinen,
+kun hänen täytyi meitä rangaista. Käytöksessä saimme sitten vaille sinä
+lukukautena. Mutta tässäpä jouduin pois pää-asiasta. Minunhan piti
+tiedustella, mitä varten sinä noin vakainen olet?</p>
+
+<p>&ndash; Olen tässä tuumannut yhtä asiaa. Minä tahtoisin ottaa kasvattipojan
+itselleni. Mitä sinä siitä arvelet?</p>
+
+<p>&ndash; Kasvattipojan! Hyvänen aika, kasvatin, ja pojan! Ne pojat ovat niin
+kurikkaita.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jos hän olisi hyväntapainen, reipas poika, niin hän meitä
+auttaisikin vanhoilla päivillämme. Hän toimittaisi sinunkin asioitasi
+kaupungilla ja tietäisi aina kertoa jotakin ja lukisi meille
+sanomalehtiäkin.</p>
+
+<p>&ndash; Eiköhän tyttö olisi käytännöllisempi? Jos ottaisimmekin tytön?</p>
+
+<p>&ndash; Taikka jos ottaisimme sekä pojan että tytön, &ndash; sanoi veli
+naurahtaen.</p>
+
+<p>&ndash; Herra varjelkoon! Silloinhan olisivat kuten yhteiskoulussa! Ei, ei
+millään ehdolla!</p>
+
+<p>&ndash; Noh, otetaan sitte vain poika. Sinulle tulisi, luulen minä, liikoja
+vaivoja tytöstä. Katsoppas, mitähän täytyy, kun vanhemmaksi tulevat,
+saattaa ulos maailman tanterelle, ja sitä sinä et enään silloin
+jaksaisi.</p>
+
+<p>&ndash; Jumala varjelkoon! En minä sellaisiin ryhtyisi. Mutta kuuleppas, onko
+sinulla tiedossa sellainen poika, josta puhuit?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä. Olen tavannut erään, joka on sanomalehtiä ollut myymässä, ja
+hän miellyttää minua erittäin.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jos hän olisi näpistelijä taikka kovasydämminen ilkiö...</p>
+
+<p>&ndash; Miau, miau, &ndash; kuului oven takaa.</p>
+
+<p>&ndash; Mikko kissani! Tuleppas tänne, pikku silkkikäpäläni &ndash; Eriika meni
+aukaisemaan ovea ja otti lemmikkinsä syliinsä. &ndash; Kuules, Antreas, ei se
+poika vain mahtane Mikolle pahaa tehdä? Ne pojat ovat tavallisesti niin
+vallattomia. Mikko raukkani! Mikä sinun mieleesi, Antreas, nyt
+tuollaisen tuuman pani?</p>
+
+<p>&ndash; Olen jo kauan ajatellut, että voisihan tehdä köyhälle hyvää, kun
+kerran se vara on, ja saisihan samalla ehkä rakkautta itselleenkin.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jos saakin tylyn ja kovaluontoisen lapsen...</p>
+
+<p>&ndash; Mahdollista sekin olisi, mutta en kuitenkaan hänestä sitä luulisi.
+Sanotaanpa, että oudon silmä paljon näkee, ja minä olen elämässäni sen
+todeksi havainnutkin.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta mitähän Leena sanoo? Tarvitsisihan asiasta puhua Leenallekkin.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä vielä, minäkö kysyisin, mitä hän sanoo? En, sitä en tee.
+Palvelijan vallan alle en milloinkaan aio asettua.</p>
+
+<p>&ndash; Älähän suutu, minä vain tuumasin, että kun hän on ollut niin kauan
+talossa, niin kentiesi tulisi kysyä hänen mieltään. Hän saa paljon
+enemmän työtä. Puhuithan minullekkin asiasta, etkä suinkaan ole minun
+valtani alla.</p>
+
+<p>&ndash; Eriika hyvä, mehän olemme siskot ja kumppanit, &ndash; mutta
+taloudenhoitajat! Jos heidän antaa päättää, mitä meidän tulee tehdä,
+niin käy, kuten sananlasku sanoo, että kun kissasta tulee karhu, niin
+siitä koko pöpö syntyy. Mutta sitä paitsi Leena on hyväsydämminen
+ihminen. Kun hän vähän lapseen tottuu, niin luulen, että poika ja hän
+ovat mitä parhaimpia ystäviä.</p>
+
+<p>&ndash; Täytyy minun nyt sentään muutama päivä totuttaa itseäni tähän
+muutokseen; et suinkaan häntä nyt heti tänne tuo?</p>
+
+<p>&ndash; En. Minä tahdon ensin nähdä pojan kodinkin, ja kentiesi hän ei tahdo
+tullakaan...</p>
+
+<p>Leena tuli käskemään isäntäväkeänsä illalliselle.</p>
+
+<p>Mellilä ja hänen sisarensa istuivat ääneti ruokasalin pöydän ääreen, ja
+Leena poistui makuuhuoneisiin vuoteita yökuntoon valmistamaan.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules, Eriika, kentiesi olisi sentään paras puhua Leenalle
+aikomuksestani. Minä tietysti en hänen mieltänsä kysy, mutta sopisipa
+mainita, mitä olen päättänyt.</p>
+
+<p>&ndash; Olisi se minunkin mielestäni sopivaa; saatathan sinä, kun Leena
+makuuhuoneista palaa, ilmoittaa sen hänelle.</p>
+
+<p>Mellilä katsoi lautasellensa ja söi. &ndash; Annappas minulle kupillinen
+olutjuustoa, Eriika, ei juustoa, vaan heraa, minua vain janottaa.
+Kiitos, se maistui hyvältä; olutjuusto on oikein sopivaa näin, kun on
+kylmä ilta. Leena keittää sitä erittäin hyvin.</p>
+
+<p>Sisarukset nousivat ruoalta. Leena tuli korjaamaan ruoan tähteet ja
+viemään ne kyökkiin.</p>
+
+<p>&ndash; Kuule, Eriika, puhu sinä nyt sopivalla tavalla tuosta pojasta
+Leenalle.</p>
+
+<p>&ndash; Minäkö?</p>
+
+<p>&ndash; Niin, minun täytyy mennä vähän polttelemaan kammariini, se maistuu
+niin hyvältä näin ruoan päälle.</p>
+
+<p>Mellilä poistui kammariinsa, ja Eriika jäi tuumimaan, miten saattaisi
+alkaa tuota vaikeata esitystä. Leena oli jo tullut ikään kuin perheen
+jäseneksi. Jos hän oli pahalla tuulella, niin oli sisarusten rauha
+häiritty, mutta onneksi se tapahtui ani harvoin, sillä yleensä hän oli
+mitä hyvänluontoisin vanha neitsy.</p>
+
+<p>&ndash; Leenan ruoka oli taas niin hyvää. Rehtorikin sanoi, että olutjuusto
+oli erittäin onnistunutta. Ajattelimme tässä juuri, miten moni lapsi saa
+kärsiä puutetta, ja tässä meidänkin pöytämme ääressä olisi kyllä tilaa
+yhdelle, ei se juuri paljoa maksaisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, kyllä täällä aina yhden ruoka jää, ei niin vähän osaa laittaa,
+ettei siinä yhden lapsen osa olisi, ja Mikon vielä päälliseksi, &ndash;
+lisäsi hän, silitellen norkoilevaa kissaa.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta Leenalle ehkä tulisi enemmän vaivaa. Vaan olisipa siinä
+palkintokin, kun tietäisi tekevänsä hyvän työn.</p>
+
+<p>&ndash; Jaa, niin, kun tottako otettaisiin? Niin no, en minä tiedä, mimmoista
+se olisi, minä vain ruoan puolesta tuumasin, että kyllä sitä olisi,
+mutta ei suinkaan täällä meistä kukaan vanhoilla päivillään rupea lapsia
+hoitelemaan.</p>
+
+<p>&ndash; No eihän nyt, mutta rehtori aikookin ottaa sellaisen pojan, jonka hän
+panisi kouluun ihmisten tapoja oppimaan.</p>
+
+<p>&ndash; No ihmettä! Tuumaako rehtori todellakin ottaa lapsen, joka ei ole
+ihmisten tapoja oppinut? Kyllä neidelle semmoisesta lapsesta ainakin
+vastuksia ja vaivoja syntyy.</p>
+
+<p>&ndash; Jos veljeni tahtoo hyvän työn tehdä ja ottaa köyhän, lahjakkaan
+kasvatin, kehittääksensä hänen luonnonlahjojaan, niin minä en suinkaan
+sitä vastaan pane, vaan koetan häntä vielä siihen kehoittaakin, ja
+auttaa siinä, missä voin.</p>
+
+<p>&ndash; No niin, kukapa rehtoria estää tahtoisi, kai maar hän itse tietää,
+mikä paras on, &ndash; vastasi Leena aivan sävyisästi ja läksi toimiinsa.</p>
+
+<p>Eriika meni kertomaan veljellensä, miten hän oli Leenalle ilmoittanut
+asian sekä että nyt olivat valmiit ottamaan tuota aiottua kasvattia
+vastaan.</p>
+
+<p>Rehtori tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi ja puhalteli piipustaan
+muutamia vahvoja savuja. Sisarukset sanoivat ystävälliset yöhyväiset
+toisilleen ja menivät kumpikin nauttimaan rauhaisaa lepoa.</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna katseli Mellilä ulos akkunastaan. Hän katseli
+etsivästi, ikään kuin odotellen jotakuta. Hänen kasvonsa ilmaisivat
+tyytyväisyyttä, mutta vähitellen ne kävivät malttamattomiksi. Hän lähti
+etehiseen, otti päällysnutun yllensä, hatun päähänsä ja kepin käteensä
+sekä läksi ulos. Hän kulki rautatien toria kohden; mutta ennätettyään
+Hagasundin kadun päähän, kääntyi hän kotia päin jälleen.</p>
+
+<p>Antin- ja Länsi-Henrikinkadun nurkalla seisoi poika, joka kovin itkeä
+nyyhkytti ja välistä näytti uhkaavasti pientä nyrkkiänsä. Toisia poikia
+oli kokoontunut hänen ympärilleen. Mellilä meni lähemmäksi ja hämmästyi,
+kun hän, tarkastaessaan tuota pientä joukkoa, itkevässä pojassa tunsi
+suosikkinsa, sanomalehden-myyjän. Ja missä tilassa! Silmät olivat
+punaisina, posket ajetuksissa ja koko poika kovin uhkaavan näköinen.</p>
+
+<p>&ndash; No poikani, &ndash; sanoi Mellilä, &ndash; mikä sinua nyt vaivaa?</p>
+
+<p>Pojat rupesivat nyt kaikki yht'aikaa kertomaan, miten kulkija hylky oli
+vienyt Jojun rahat ja hakannut häntä. Mutta Mellilä ei saanut mistään
+oikein selvää, vaan pyysi poikaa tulemaan kanssaan kotia.</p>
+
+<p>Joju seurasi Mellilää ja kertoi hänelle sen, minkä jo tiedämme, sekä
+lisäksi, että hän oli seurannut pahantekijää ja löytänyt hänen sekä
+vaatinut rahat takaisin, mutta se roisto oli tarttunut häneen ja antanut
+hänelle selkään. &ndash; Mutta samalla minä kiepahdin häijyn selkään ja taoin
+häntä nyrkilläni oikein aikalailla, ja kiljuin niin, että poliisit
+tulivat paikalle. Silloin tuo lurjus sanoi poliiseille "korjatkaa pois
+tuo poika ilkiö, joka minulta vei viisi markkaa, en minä hänestä huoli".
+Ja sitten hän läksi juoksemaan aika kyytiä pois. Poliisit rupesivat
+kyselemään, mitä olin tehnyt, vaan minä en oikein mitään ymmärtänyt
+selittää, en tiedä mitenkä sellaiseksi kävin, vapisin vain ja nyyhkytin;
+mutta onneksi isäni tuli paikalle, ja sitte minäkin jo saatoin sanoa,
+että olin löytänyt roiston, ja sitte kaikki selveni, ja poliisi lupasi
+ottaa miehestä selkoa.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, no mihinkä nyt aioit mennä?</p>
+
+<p>&ndash; Menen rautatienkirjakauppaan ilmoittamaan, kuinka paljo olin saanut,
+sekä että varas minulta ne rahat vei, mutta että minä tahdon nyt
+palkatta myydä siksi, että se viisi markkaa tulee maksetuksi. Mutta ehkä
+eivät usko minua, eivätkä anna minun enään myydä, &ndash; sanoi poika ja
+rupesi taas itkemään.</p>
+
+<p>He olivat nyt ennättäneet Mellilän asunnon eteen. &ndash; Kuules, &ndash; sanoi
+rehtori, &ndash; sinun ei tarvitse puhua mitään kirjakaupassa, minä annan
+sinulle nuot viisi markkaa, mutta sinun täytyy ne sitten vähitellen
+maksaa minulle, sen mukaan kuin ne saat. Minä kyllä uskon, että sinä
+niin teet. Hyvästi nyt, ja ole aina suora ja rehellinen poika! Tee työtä
+ahkerasti, Jumala auttaa ihmeellisesti!
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VII.</h2></center>
+
+
+<p>Joju oli säntilleen tuonut ansaitsemansa rahat rehtori Mellilälle, ja
+nyt hän tuli tuomaan loppuvelkansa. Poika astui Mellilän kammariin,
+jonne hän jo kyllä tien tiesi, ja katsoi ilosilmin rehtoriin.</p>
+
+<p>&ndash; No poikaseni, joko taas tulet velkaasi suorittamaan?</p>
+
+<p>&ndash; Jo, tässä nyt on loput.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitos! Kuuleppas, Joju, kuka on sinua rehelliseksi opettanut?</p>
+
+<p>Joju tuumasi, vaan sanoi sitte: &ndash; En minä tiedä, ei siellä metsässä,
+jossa ennen asuimme, kukaan toiseltaan mitään ottanut.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, niin, salon vakavat hongat eivät pahuuteen opettaneet, oikein
+sanoit. Vaikeampi on täällä ison maailman hyörinässä kelvollisena pysyä.
+Katso, tässä ovat kaikki ne rahat, jotka olet minulle tuonut; sinä olet
+ollut rehellinen poika ja saat nyt pitää itse kaikki nämät rahat, ei
+miksikään palkinnoksi, sillä rehellisiä meidän tuleekin olla, se on
+velvollisuutemme, vaan kehoitukseksi, että muistaisit aina olla
+rehellisenä.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia! Saanko nämät oikein omakseni?</p>
+
+<p>&ndash; Saat, ja vielä kysyn sinulta, tahtoisitko tulla minun pojakseni. Minä
+ottaisin sinut luokseni ja kasvattaisin sinua.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, mutta minun täytyy ensin kysyä äidiltä.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö isäsi elä?</p>
+
+<p>&ndash; Elää, mutta kyllä hän antaa minun tulla, jos vain äiti antaa. Isä
+monta kertaa on ollut pahoillaan siitä, että tänne tulimme, varsinkin
+minun tähteni.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, vai niin. Ehkä on paras, että itse menen heille asiasta puhumaan.
+Mennään nyt oitis.</p>
+
+<p>Mellilä läksi, ja Joju oli tien-oppaana. Tultuansa siihen hökkeliin,
+missä Jojun koti oli, katsoi rehtori vähän hämmästyneenä ympärilleen.
+Asukkaat joivat juuri par'aikaa kahvia, ja pöydän ääressä oli jos
+jonkinmoisia renttunaamoja. Jojun äiti kaatoi viinaa kahvikuppeihin
+höysteeksi, ja näyttipä siltä, kun hän itsekkin olisi ottanut
+jakajaisia. Rehtoria pöyristytti. Tästä kodistako siis tuo reipas,
+kaunis poika oli kotoisin... Salon helmassa viattomana kasvanut poika
+oli tuosta pesästä pelastettava. Luoja itse oli johtanut lapsen hänen
+tielleen.</p>
+
+<p>&ndash; Kuka täällä on isäntänä? &ndash; kysyi rehtori.</p>
+
+<p>&ndash; Minunhan tämä asunto on, &ndash; vastasi Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, mitäs nyt, onko tuo poika nulikka tehnyt mitään pahaa, vai mitä?
+&ndash; kysyi Miina.</p>
+
+<p>&ndash; Ei suinkaan, teillä on kelpo poika. Olen sattumalta tullut häntä
+tuntemaan ja tulin juuri kysymään, antaisitteko hänet minulle
+kasvatiksi. Minusta teidän täällä on vaikea saada hänestä kelpo miestä.
+Metsässä maalla, jossa ennen olette asuneet, ei hän ole pahuutta
+oppinut, mutta täällä on vilkasta lasta vaikeampi varjella
+kaikenlaisista sielun ja ruumiin vihollisista.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö herra asu täällä? &ndash; kysyi Miina.</p>
+
+<p>&ndash; Asun, mutta minulla on hiljainen, avara koti, jossa ei ole
+tämänlaista liikettä kuin täällä.</p>
+
+<p>&ndash; Menköön vain poika, mitäpä hän täälläkään paljon kokoon saa, tuskin
+ruokansa ansaitsee noilla sanomalehdillä, ja vaatteet ovat kokonaan
+minun hankittavanani.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta hänen tulee sitten kokonaan erkaantua tästä kodista ja näistä
+seuroista...</p>
+
+<p>&ndash; Kukas herra sitten on, joka poikamme ottaa? &ndash; kysyi isä.</p>
+
+<p>&ndash; Suokaa anteeksi, etten sitä muistanut ilmoittaa. Olen rehtori
+Mellilä, talon-omistaja tässä kaupungissa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllähän poikamme rehtorista on puhunut, vaikka minä en tuntenut.
+Aikooko rehtori ruveta häntä kouluttamaan?</p>
+
+<p>&ndash; Aion.</p>
+
+<p>&ndash; Papiksi vai opettajaksiko?</p>
+
+<p>&ndash; Sitä en vielä voi tietää; miksikä hänellä taipumusta on.</p>
+
+<p>&ndash; Mene sinä vain, jos sinua haluttaa, &ndash; sanoi Matti, kai maar se paras
+on.</p>
+
+<p>&ndash; Pue parhaat risat yllesi, ennen kuin menet. Ainoa tuo meidän on,
+mutta eipä tahdo saada senkään vertaa kokoon, että hänelle kasvatusta
+saisi. Ja viitsivätkö ne sitten lukea, tuommoiset, kadulla vain
+tahdotaan olla. Ikävä poika pahaa sentään tulee, kun vuode tuolla
+nurkassa on tyhjänä.</p>
+
+<p>&ndash; Tottele aina rehtoria, muista se, &ndash; virkkoi Matti. Kurittakaa vain
+hyvästi, kyllä häntä kotonakin on kuritettu.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, Jumala nähköön mutta paljo sitä tarvitaankin, ennenkuin
+lapsesta paha sisu saadaan pois.</p>
+
+<p>&ndash; Minä toivon, että tulemme hyvin toimeen Jojun kanssa, hän näyttää
+järkevältä lapselta. Ehkäpä kovuutta jo on tarpeeksi käytetty, kentiesi
+saatamme nyt paremmin tulla rakkaudella toimeen. Hyvästi! Kyllä annamme
+pojasta jonkun ajan perästä tietoja.</p>
+
+<p>Rehtori läksi, ja Joju seurasi häntä.</p>
+
+<p>Aamiaispöytä oli katettuna, kun rehtori pikku seuralaisensa kanssa tuli
+kotia.</p>
+
+<p>Eriika neiti tuli heitä vastaan. Hän katseli tarkkaan nuorta tulokasta
+silmiin ja virkkoi sitten veljelleen ruotsiksi: &ndash; Pojken har vackra,
+ärliga fönster, han ser snäll ut. &ndash; Sitten hän poikaan kääntyen sanoi:
+&ndash; No tervetultuasi tänne meidän vanhojen kotiin, koeta nyt tulla meille
+pieneksi auringonsäteeksi, minä tarkoitan, koeta olla nöyrä ja avulias
+meitä kohtaan. Hyväntahtoisuus ja avuliaisuus lämmittää vanhoja. Kyllä
+me sitten taas puolestamme sinua hyvänä pidämme. Mutta tuleppa nyt
+aamiaiselle! Sinun on varmaankin nälkä.</p>
+
+<p>&ndash; Ehkäpä ruoka maistuu paremmalta, jos hän nyt ensin saa syödä Leenan
+kanssa, siksi kunnes paremmin tutustumme.</p>
+
+<p>&ndash; Ehkä niin on paras, &ndash; sanoi Eriika ja huusi Leenaa näyttämään
+pojalle huoneita.</p>
+
+<p>Sisarukset istuivat aamiaiselle, ja Leena näytti sillä välin huoneita
+Jojulle.</p>
+
+<p>&ndash; Tuossa on suuri vastaan-otto-sali.</p>
+
+<p>&ndash; Hih, täälläpä oikein kaikuu, hah, kuulkaapas!</p>
+
+<p>&ndash; Ei herrasväki täällä oleskele juuri muuten, paitsi kun rehtorilla on
+suuri vastaan-otto.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä ymmärrän, kun kaikki koululaiset tulevat tänne.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, ei meidän rehtori enään koulussa ole.</p>
+
+<p>&ndash; Onko hän viralta pantu?</p>
+
+<p>&ndash; He ei ikään, mutta rikas kun on, niin mitäpä hän siellä viitsisi
+pahojen poikien kanssa tepastella ja väsyttää itseänsä. Hän tahtoo
+täällä viettää rauhallista elämää kodissaan. Mutta kun rehtorin
+syntymäpäivänä tulee vieraita, niin silloin ovat tässä salissa. Tuossa
+on keisarin ja keisarinnan kuvat.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä tunnen, suutarin Sakin kodissa ne myöskin olivat seinällä.
+Olivat ottaneet ne Kyläkirjaston kuvalehdestä, mutta ei ne niin komeat
+olleet kuin nämät.</p>
+
+<p>&ndash; Tuossa on rehtorin huone.</p>
+
+<p>&ndash; Ja noin paljo kirjoja, aina lattiasta kattoon asti!</p>
+
+<p>&ndash; Niin, näes, ne kirjat on rehtori kaikki lukenut. Noin paljo täytyy
+lukea, ennenkuin rehtoriksi pääsee. Mutta hän onkin, tää meidän rehtori,
+erinomaisen oppinut mies.</p>
+
+<p>&ndash; Kutka nuot äijät tuolla seinällä ovat?</p>
+
+<p>&ndash; Tuo tuossa kuuluu olevan suuri runoilija Topelius.</p>
+
+<p>&ndash; Ohoh, sekö se on! Kyllä minä hänen tiedän, joka on tehnyt Maamme
+kirjan.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä sinä siitä tiedät?</p>
+
+<p>&ndash; Kansakoulussa sitä luimme suutarin Sakin kanssa. Tehtäneekö
+Sakistakin joskus tuommoinen kuva...</p>
+
+<p>&ndash; Hupsu sinä, mikä se suutarin Sakki on?</p>
+
+<p>&ndash; Se on eräs suutarinpoika siellä minun kotipitäjässäni. Kas sillä
+olikin vähän mainio pää. Se poika laittoi runojakin, koska häntä vain
+halutti. Mikä tuo toinen on?</p>
+
+<p>&ndash; Se on Lönnrot.</p>
+
+<p>&ndash; No niin onkin, se ukko sieltä Sammatista, joka Kalevalan on koonnut.</p>
+
+<p>&ndash; Mennään nyt katsomaan omaa huonettasi, se on sellainen pieni kammio
+siellä ruokasalin vieressä. Katso, tässä se nyt on.</p>
+
+<p>&ndash; Minun huoneeni! oikeinko totta?</p>
+
+<p>&ndash; Niin, jos olet tottelevainen ja siivo, tietysti, sillä ei rehtori
+muuten anna sinun olla täällä.</p>
+
+<p>&ndash; Onpa täällä koulukirjojakin.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, kai maar rehtori rupeaa sinua opettamaan.</p>
+
+<p>&ndash; No lapsi kulta, tuleppas nyt aamiaiselle, kyllä sinun jo nälkä on, &ndash;
+sanoi Eriika, joka pelkäsi pojan nälissään olevan, kun hän ei heti
+päässyt ruokapöydän ääreen.</p>
+
+<p>Joju oli nyt tutustunut joka huoneeseen ja jokaiseen henkilöön ja
+saavuttanut heidän suosionsa. Yksi ainoa olento löytyi kuitenkin, joka
+ei vielä ollut hänen näköpiiriinsä tullut, ja se oli Eriika neidin
+vanha, rakas, harmaa Mikko kissa. Mutta iltapäivällä kun vanhan tavan
+mukaan juotiin kahvia Eriikan huoneessa, makasi Mikko makeassa unessaan
+emäntänsä pehmeällä sohvalla. Jojun suuret, vilkkaat silmät
+havaitsivatkin heti tuon muhkean kotieläimen, joka makasi siinä ikään
+kuin suuri harmaa käärö. Poika läheni ja silitteli sitä ystävällisesti,
+mutta kissa kehräsi vain eikä liikahtanutkaan. Poika sanoi "kis',
+kis'," mutta se vain veti untaan. Nyt ei Joju enään malttanut mieltään,
+vaan nipisti kissaa hännästä. Mutta tästäkös elämä syntyi! Kissa
+maukahti pahasti ja kynsäisi Jojua, joka taas vuorostaan huudahti: &ndash;
+Kissa sinä! &ndash; ja paiskasi sen lattialle.</p>
+
+<p>Eriika neiti punastui korviaan myöten; hänen tyyni verensä joutui
+liikkeelle. &ndash; Poika, kuules, mitä teit kissalleni? &ndash; kysyi hän niin
+ankaralla äänellä, kuin hänen lempeälle luonnollensa mahdollista oli.</p>
+
+<p>&ndash; Viskasin sen menemään. Se on ilkeä kissa, kynsäisi tuolla tapaa.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta jotakin sinä hänelle ensin teit, ei hän koske kehenkään, paitsi
+jos hänen täytyy itseään puolustaa.</p>
+
+<p>&ndash; En minäkään olisi siihen koskenut, mutta kun se vetelys oli niin
+laiska ja unelias, ettei kuullut, vaikka kuinka olisin huutanut, niin
+vähän nipistin sitä hännästä vain.</p>
+
+<p>&ndash; Saat sitten syyttää itseäsi. Toiste, sinun pitää se muistaman, et saa
+tehdä Mikolle pahaa. Ei saa milloinkaan kiusata syyttömiä eläviä; minä
+sitä paitsi pidän Mikosta, ja sinä pahoitat minun mieleni, jos teet
+sille pahaa, ja minä toivon, että sinä olet kiltti poika, etkä tahdo
+mieltäni pahoittaa. Mutta tuleppa tänne, panen vähän eaudecolognea
+noitten raamujen päälle, että paranevat.</p>
+
+<p>&ndash; Ei siihen mitään tarvitse panna, vähät minä tuonmoisista raamuista
+välitän. Kyllä ne pian paranevat.</p>
+
+<p>&ndash; Tule nyt silittämään Mikkoa, niin tulette hyviksi ystäviksi.</p>
+
+<p>Joju läheni, mutta kissa nosti selkäkarvansa pystyyn; vaan kun Eriika
+otti lemmikkinsä syliinsä, sai Joju vihdoin sitä silittää, ja pian
+joutui koko kahakka unohduksiin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>VIII.</h2></center>
+
+
+<p>Joju oli nyt ollut kaksi kuukautta uudessa kodissaan, lukenut joka päivä
+määrätyn ajan rehtorin johdolla, saanut uuden puvun ja tullut kauniin,
+reippaan ja sievän pojan näköiseksi. Hän oli köyhän lapsen tavoin
+iloinnut huoneestaan ja vaateestaan, hyvästä ruoasta, sievästä puvustaan
+ja kaikenlaisesta mukavuudesta, josta hänellä ennen ei ollut
+aavistustakaan. Kasvattivanhemmat olivat tyytyväisiä, kun näkivät, miten
+poika iloitsi ja koetti olla ahkera ja tottelevainen. Mutta kun uutuuden
+viehätys oli loppunut, rupesi Joju ikävystymään tähän oloonsa. Se tuntui
+liian mukavalta, kun ei hänellä ollut mitään seikkailuja, eikä hänellä
+myöskään ollut tovereita, joitten kanssa hänen olisi sopinut ajatuksia
+vaihettaa. Kaikki meni ihan koneentapaisesti. Rehtorin kanssa hän oli
+usein kävelemässä ja joskus yksinkin, mutta entisessä kodissaan hän ei
+milloinkaan käynyt, häntä kun oli kielletty sinne menemästä.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun hän oli vähän aikaa läksyjänsä lukenut, rupesi
+häntä kovin haukotuttamaan, niin pian kun hän kirjaansa katseli. Hän
+huomasi sen itse ja laski kirjansa pois sekä rupesi tähystämään ulos
+ikkunasta. Oi, miten siellä aurinko kirkkaasti loisti! Maa oli jo hienon
+lumen peitossa, niin puhdas ja kaunis. Joju päätti lähteä kaupungille.</p>
+
+<p>Rehtori oli ulkona, mutta Joju meni Eriika tädin luo ja sanoi, että hän
+lähtisi ulos kävelemään. Jojun täytyi aina sanoa, minne hän aikoi mennä.</p>
+
+<p>Eriika katseli poikaa ... kummallista, hänen pyöreät, kukoistavat
+poskensa näyttivät kalpeilta, minkätähden?... Olipa hänellä täällä
+paljon parempi ruoka kuin mitä hänellä oli ollut entisessä kodissaan ja
+kaikin tavoin mukavampi olo. Miksi hän siis oli kuin kasvi, joka
+vieraaseen maahan on istutettu?</p>
+
+<p>&ndash; Voitko sinä pahoin?</p>
+
+<p>&ndash; En, mutta täällä on ... on niin raskasta olla, täytyy päästä ulos.</p>
+
+<p>&ndash; Mene, poika kulta! Mikä on raskasta? Täytyykö sinun liiaksi lukea?</p>
+
+<p>&ndash; Ei, minä vain tahdon ulos. Hyvästi, täti.</p>
+
+<p>Joju läksi. Hän kulki ilman päämaalia. Päämäärä kyllä olisi ollut, mutta
+eipä hän saanut mennä, mihin halutti. Hän oli kulkenut vähän matkaa
+Etelä-esplanaadikatua, kun Korpi tuli juosten häntä vastaan.</p>
+
+<p>&ndash; No Korppi sinä, mihinkä kiire?</p>
+
+<p>&ndash; Kas, Veitikkako? Enpä aikonut tuntea sinua. Näes, minulla on aina
+kova kiire, mutta jos sinä joudut seuraamaan minua, niin tule! Saamme
+sitte vähän jutella toistemme kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Oojah, kyllä minulla aikaa on.</p>
+
+<p>&ndash; Minä olen kirjapainossa korehtuuripoikana. Katsoppas poika, tällaisia
+lehtiä minä kannan; tässä on nyt yksi arkki runoutta, ja siitä
+kustantaja maksaa lähes sata markkaa, kuulin itse, kun herrat painossa
+puhuivat, ja tämmöisiä papereita minä kannan joka päivä edes takaisin.
+Ei maar niitä joka miehen kynsiin annettaisi.</p>
+
+<p>&ndash; Näytäppäs! Eihän niissä mitään ole. Tuolla sivulla on neljä riviä,
+tuossa kaksi värssyä, ja kolmas sivu on ihan valkoinen. Hupsut, kun
+tyhjästä maksavat.</p>
+
+<p>&ndash; Kas et sinä ymmärrä sitä asiaa, enkä minäkään, siinä minulla on
+korpin pää ... mutta se kuuluu olevan sellaista uutta lajia, että siitä
+sopii maksaa, vaikka siinä ei mitään juuri olekkaan.</p>
+
+<p>&ndash; Jospa suutarin Sakkikin toisi runonsa tänne, niin hän jo saisi niin
+paljon rahaa, että kouluunkin pääsisi.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä se Sakki on?</p>
+
+<p>&ndash; Eräs suutarin poika vain, joka kovin halusi kouluun. Sepä olikin
+oikein hyvä poika.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta missä sinä nyt olet, kun noin hienoissa kävelet?</p>
+
+<p>&ndash; Olen rehtori Mellilän kasvattipoika.</p>
+
+<p>&ndash; Tosiaankin! Onpa sinua onni potkaissut.</p>
+
+<p>&ndash; Niin kai on, &ndash; vastasi Joju huoaten.</p>
+
+<p>&ndash; Tästä portista minun täytyy mennä. Hyvästi, Veitikka.</p>
+
+<p>Joju jäi kadulle. Hän oli nyt aivan lähellä Albertinkatua, missä hänen
+vanhempansa asuivat, ja oi, kuinka hän halasi mennä tuohon huonoon
+kotiinsa. Hänellä olisi ollut niin paljo kerrottavaa, ja hän olisi ennen
+kaikkea tahtonut edes nähdä vanhempiansa. Isähän aina oli ollut hänelle
+hyvä, ja äiti oli antanut niin monta kertaa lämmintä ruokaa, kun hän
+viluissaan ja nälissään oli tullut kotia. Olihan äiti paljon kurittanut
+ja torunut, mutta hyvä hän sentään oli. Tuossa se oli portti ...
+tuostahan nyt olisi sopinut mennä sisälle... Mikäpä häntä esti, menisi
+vain... Mutta olihan rehtori kieltänyt... Mistäpä rehtori sen
+tietäisi?... Kumma, nyt oli ikään kuin Sakki olisi hänen korvaansa
+kuiskannut: "mitä Joju tietää olevan väärin, sitä hän ei milloinkaan
+tee", ja vielä hän näki edessään pikku Solmian valkokiharaisen pään ja
+kuuli hänen punahuultensa lausuvan: "kyllä minä luulen, että sinä olet
+kelpo poika" ... ja Joju poistui vanhempiensa portilta ja meni kiireesti
+kotia.</p>
+
+<p>Hän rupesi lukemaan läksyjänsä, mutta vähän päästä hän vain mietti.
+Iltapäivällä, kun hän palasi rehtorin kammarista oppitunniltaan ja
+jälleen istui omassa kammiossaan, ei hän ensinkään ottanut valkeata,
+vaan istui pöytänsä ääreen ja katseli ulos kaasujen valaisemalle
+kadulle. Vähän aikaa katseltuaan hän rupesi katkerasti itkemään. Silloin
+aukeni ovi, ja rehtori astui sisälle.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, mikä sinua vaivaa? Olen huomannut, että olet ollut alakuloinen
+jonkun ajan. Puhu suoraan, kuten olisin isäsi, taikka ... kuten paras
+ystäväsi. Ole aina suora, älä pelkää puhua kaikkea, mikä sinua
+raskauttaa.</p>
+
+<p>&ndash; Setä hyvä, pankaa minä pois ja ottakaa suutarin Sakki! Hän toivoi
+aina, että hän joskus pääsisi kouluun, ja hän on kovin hyvä poika,
+paljon parempi kuin minä. En minä voi olla täällä.</p>
+
+<p>&ndash; No miksi et? Mitä tuo tuommoinen on? Eikö sinun ole ollut täällä hyvä
+olla, häh? Onko kukaan tehnyt sinulle pahaa?</p>
+
+<p>&ndash; Ei, mutta tuntuu ikään kuin raskaat kahleet olisivat päälläni.</p>
+
+<p>&ndash; Kuule, poika, sinä ehkä et tahtoisi lukea, mutta ellei ihminen tahdo
+mitään tehdä eikä totella mitään ohjia, eli kuten sanoit, kahleita, niin
+silloin hän on ikään kuin metsän peto ja vielä pahempi. Ellei hän tahdo
+kulkea vanhempiensa ja kasvattajainsa kahleissa, niin hänestä tulee
+sellainen, kuin se mies, jonka kodissasi näit, joka sinulta vei
+viisi-markkasi ja joka nyt on yleisen oikeuden kahleissa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä tahtoisin totella, mutta minä halajan nähdä vanhempiani.
+Jos olisivat kaukana, &ndash; mutta kun tiedän, että ovat täällä, enkä
+kuitenkaan saa heitä nähdä. Olin tänään jo heidän portillaan, mutta
+juoksin taas kiireesti pois, kun muistin Sakin sanat: "mitä Joju kerran
+vääräksi tietää sitä hän ei tee", vaan en tiedä, jaksanko enään toiste
+olla menemättä. Antakaa minun vain mennä kotia, ennemmin minä jälleen
+menen maata huonolle vuoteelleni kotini tuvan nurkkaan, kun olen täällä
+näkemättä vanhempiani, vaikka tiedän heidän olevan lähellä.</p>
+
+<p>&ndash; Hm... Tuumataan tätä asiaa... Ole nyt vain huoleti ja iloinen taas,
+kuten sinun ikäisesi tulee olla, kyllä katson, että kahleet päästetään,
+miten sopii. Ensiksikin saat mennä vanhempiasi katsomaan; minä pidän
+sinusta vielä enemmän nyt, kun tiedän, että täältä mukavuudestasi
+halusit lähteä vanhempiesi luo. Rehellisyytesi olet myöskin jälleen
+osottanut, kun et salaa mennyt sinne, vaikka mielesi teki. Sillä tavalla
+ihminen vapaaksi tulee, että hän oppii itseänsä hallitsemaan. Mutta
+vielä yksi asia. Kuka tuo Sakki on, josta sinä usein puhut ja joka
+ihmeellisesti näkyy sinuunkin hyvää vaikuttaneen?</p>
+
+<p>&ndash; Sieltä kotipitäjästäni, N:ästä, se on.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, siellähän lankoni on provastina.</p>
+
+<p>&ndash; Onko? Ja hänellä on pieni tyttö, jonka nimi on Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Niin on, nuorin lapsi. Lähde nyt oitis katsomaan vanhempiasi, mutta
+älä sinne jäämistä tuumaa.</p>
+
+<p>&ndash; Saanko mennä heti?</p>
+
+<p>&ndash; Saat.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia!</p>
+
+<p>Joju läksi, mutta rehtori meni Eriikan luo.</p>
+
+<p>&ndash; Kuules sisko, me olemme olleet liika itsekkäitä, kun tahdoimme
+kokonaan anastaa itsellemme lapsen rakkauden, jota vahvemmat siteet
+sitoivat vanhempiinsa. Se itsekkäisyys oli vähällä viedä meiltä koko
+pojan. Tapasin hänen itkemässä kammarissaan ja sain selkoa siitä, että
+hän ikävöitsi vanhempiansa, kun ei ollenkaan päässyt heitä katsomaan.
+Hän pyysi minua laskemaan itseänsä kotia kurjuuteen jälleen ja ottamaan
+kasvatikseni suutarin Sakin, jonka hän, vaatimattomasti kyllä, vakuutti
+olevan itseään paljoa paremman.</p>
+
+<p>&ndash; No olenhan minä jo kauan nähnyt, että jokin häntä raskautti; hänen
+muotonsakin kävi huonommaksi. Lähetä Jumalan tähden poika katsomaan
+vanhempiansa, ettei hän meiltä pois halua. Mitenkä aikamme sitten
+kuluisi, ellei hän täällä olisi? Varsin hirveätähän olisi ajatella, että
+poika semmoiseen pesään jäisi.</p>
+
+<p>&ndash; Minä hänet jo lähetin. Mutta nyt olisi toinen asia päätettävissä.
+Joju on tavan takaa puhunut tuosta suutarin Sakista, joka näkyy häneen
+hyvää vaikuttaneen, ja minä tuumaan, että pöytämme ääreen mahtuisi kaksi
+yhtä hyvin kuin yksi, ja sitten heillä olisi toisistaan huvia. Me olemme
+vanhat, ja Jojun saattaisi tulla ikävä, jos hän aina seurustelisi meidän
+kanssamme, mutta kun meillä täällä on koko pari poikia, niin luulen,
+että molemmin puolin tulisimme tyytyväisiksi. Suutarin poika on N:n
+pitäjästä.</p>
+
+<p>&ndash; Sieltäkö? No Amaalia sisaremme ja lankomme hänet kentiesi
+tuntevatkin. Tavallisestihan ne papit seurakuntansa tuntevat aina lapsia
+myöten.</p>
+
+<p>&ndash; Aion kirjoittaa Mäntyselle, tiedustellakseni pojasta. Jojun puheen
+mukaan hänellä on kova lukuhalu.</p>
+
+<p>Sisarukset juttelivat vielä vähän aikaa, ja heidän keskustellessaan tuli
+Joju jo kotia. Nyt hän oli kuin toinen poika. Kahleet olivat karisseet
+pois. Hän oli tosiaan kuin häkistä päässyt lintu. Silmät kiilsivät ja
+suu hymyili, ja koko olento oli kuin kevään juokseva puronen.</p>
+
+<p>Rehtori kirjoitti vielä samana iltana kirjeen langollensa.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>IX.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Kun ei se postikaan jo tule, että saisin Lasten Kuvalehteä lukea, &ndash;
+sanoi pikku Solmia, joka oli käynyt maltittomaksi odottaessaan
+postilaukkua.</p>
+
+<p>&ndash; Oletko läksysi lukenut?</p>
+
+<p>&ndash; Olen, äiti kulta, aikaa jo, ja Helmi sanoi, että osasin oikein hyvin
+ja lupasi tuoda minulle vesipuoloja, mutta sitten tuli maisteri, eikä
+Helmi sitte enää olekkaan muistanut antaa puolukoita.</p>
+
+<p>&ndash; Käske Mandaa panemaan tulta pesään. Sitte saapi hän mennä tuomaan
+sinulle marjoja, ja sinä, saat kutsua maisteria ja siskojasi niitä
+syömään.</p>
+
+<p>Solmia teki kuten äiti käski, ja pian pruustinnan kammarin pesässä paloi
+iloinen tuli, levittäen lämmittävää valoansa huoneeseen. Sitten toi
+Manda pöydälle asettimen, jolla oli kauniita vesipuoloja, hienoa
+sokeria, lautasia ja teelusikoita.</p>
+
+<p>Solmia meni salista kutsumaan Helmi ja Maiju siskojansa sekä maisteri
+Palosta, joka oli ikään kuin kotoväkeä, hän kun kävi pappilassa melkein
+joka päivä. Hän oli ihmeellisen avulias, tarjoutui tuon tuostakin
+provastin puolesta saarnaamaan y. m., kutsuttiin sitten tavallisesti
+pappilaan päivällisille, ja viipyi siellä vielä lopun päivääkin.</p>
+
+<p>Maisteri ja tytöt noudattivat mielellään Solmian kutsumusta.</p>
+
+<p>&ndash; Täälläpä on kovin herttaista ja lämmintä! Oikein suloista on olla
+tulen ääressä, kun ulkona on lumituisku. Älä, Helmi hyvä, lamppua
+sytytä, tämän tulen valossa istuminen on niin kodikasta ja hauskaa.
+Näemmehän tässä puolukoita syödä.</p>
+
+<p>Provasti Mäntynen tuli sisälle &ndash; Katsokaapas vain, täällähän on oikein
+hauskaa. Kummallista, miten posti tänään viipyy, mutta siellä onkin niin
+kova tuisku ulkona, ettei hevonen juuri juoksemaan pääse kinosten läpi.</p>
+
+<p>&ndash; Miten Sakki parka tanhuasta pääsee? &ndash; sanoi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Kuka se Sakki on? &ndash; kysyi maisteri.</p>
+
+<p>&ndash; Meidän postinkuljettajamme, suutari Miettisen poika. Hän on meidän
+pieni ahkera apulaisemme ja aina tervetullut vieras, sillä kesäisin hän
+tuo meille ensimmäiset mansikat ja nyt hän on syksystä asti kuljettanut
+postilaukkuamme kestikievarista tänne.</p>
+
+<p>&ndash; Miten todellakin poika nyt pääsee kinosten läpi? virkkoi pruustinna.</p>
+
+<p>&ndash; Miehet ovat tanhuaa aukaisemassa, kyllä hän sieltä hyvin tulee.</p>
+
+<p>Solmia juoksi toiseen huoneeseen kurkistamaan akkunasta ulos hämärään,
+nähdäksensä, koska postipoika tulisi. Ja todellakin siellä nyt näkyi
+pieni poika, joka pyrki pappilaa kohti. Laukku heilui sivulla. Tyttö
+kiirehti ilmoittamaan, että Sakki oli tulossa.</p>
+
+<p>&ndash; Maiju, sytytä lamppu, vaikkapa parikin, että saadaan lukea, mitä
+posti meille tuo. On nämät postipäivät sentään hyvin hauskoja täällä
+maalla, &ndash; sanoi pruustinna.</p>
+
+<p>Sillä välin juoksi Solmia tuomaan laukkua kyökistä, ja näki, miten Sakki
+puhalteli punaisiin sormiinsa.</p>
+
+<p>&ndash; Voi kuinka sinä olet kovasti luminen, onko sinun vilu?</p>
+
+<p>&ndash; Vähän.</p>
+
+<p>&ndash; Lämmittele tässä hellan ääressä. &ndash; Solmia vei laukun sisälle ja
+kertoi, miten Sakkia paleli. &ndash; Saanko ottaa hänet kuvakirjojani
+katselemaan, siksi kuin tee valmistuu? Kyllä hän tarvitsee jotakin
+lämmintä.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, &ndash; vastasi pruustinna.</p>
+
+<p>&ndash; Se on oikein, tyttöseni, että muistat pyytää lämmitystä vilustuneelle
+lapselle, &ndash; sanoi provasti, ottaessaan laukkua tyttärensä kädestä. &ndash;
+Mitä täällä nyt sitten on? Tässähän on kirje: "Piga Amanda Juslinille
+N:n pitäjässä. Seura provasti Mäntysen kirjeet." &ndash; Lieneekö vain
+provastilla tässä kirjeitä seurana. Tuossa on tukku sanomalehtiä,
+jakakaa ne keskenänne. Tässähän vielä on kirje lehtien välissä:
+Dalollinen Mändyluodon isändä Mathias Santeljus. N:n pitäjäs. Seuraa
+Brovasti Mäntysen kirjeitä". No tässä vielä yksi. Tottapa vihdoinkin
+minulle myös.</p>
+
+<p>&ndash; Näytäppäs, keneltä se on?</p>
+
+<p>&ndash; Langoltani.</p>
+
+<p>&ndash; Katsoppas vain! Ei Antreas usein kirjoita. Mitä hänellä nyt lienee
+sanottavaa...</p>
+
+<p>&ndash; Solmia, vie Mandalle hänen kirjeensä; tuon toisen saa lukkari
+kirkolla antaa omistajalleen.</p>
+
+<p>Provasti rupesi lukemaan kirjettään ja huudahti hetken perästä: &ndash; No
+kummallista, muistatteko tuota muona-Matin väkeä, joka Helsinkiin
+muutti? Heidän poikansa on lankoni ottanut kasvatikseen. Hän kirjoittaa,
+että poika on rehellisen ja kelpo ihmisen alku, mutta hänen kotinsa on
+perin huono, ja Antreas on tahtonut lapsen pelastaa hukkaan joutumasta,
+"koska," kuten hän tässä sanoo, "se kaikesta päättäen on näkynyt olevan
+Jumalan tahto". Mutta vielä tässä on toinen asia. Hän kysyy, tunnemmeko
+suutarin Sakkia, ja sanoi havainneensa Jojun puheesta, että Sakki on
+vaikuttanut hyvää häneen. "Jos poika on hyvä lapsi ja tahtoo tulla
+kasvatikseni, saa hän heti tulla tänne. Minä tahdon valmistaa heitä
+kouluun, jotta ensi kevännä saavat tutkintonsa suorittaa". Se nyt on
+uutinen, joka Sakille kelpaa. Helmi, mene käskemään Sakkia tänne.</p>
+
+<p>Sakki, joka katseli Solmian kuvakirjoja, oli heti valmis seuraamaan
+Helmiä pruustinnan kammariin. Poika näytti erittäin sievältä. Hän oli
+lämpimässä huoneessa käynyt punaposkiseksi, hänen vaalea tukkansa oli
+kauniissa kiharoissa otsan ympärillä, ja hänen siniset silmänsä
+näyttivät syviltä ja haaveksivilta. Hän jäi ovensuuhun seisomaan ja
+kumarsi kainosti.</p>
+
+<p>&ndash; No Sakki, &ndash; sanoi provasti, &ndash; tahdotko lakata postilaukkua
+kuljettamasta ja ruveta lukemaan? Häh?</p>
+
+<p>&ndash; Lukemaanko? &ndash; kysyi poika, ja hänen silmänsä välähtivät. Mitenkä
+minä saisin ruveta lukemaan?</p>
+
+<p>&ndash; Muistatko muona-Matin Jojua?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, hän muutti Helsinkiin.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, ja lankoni, rehtori Mellilä, on ottanut hänen kasvatikseen, ja
+tahtoisi vielä ottaa sinunkin. Joju on hänelle puhunut sinusta. Rehtori
+valmistaisi teitä molempia kouluun, ja tulevana kevännä saisitte
+suorittaa tutkinnon. Ja sitten sinun tulee olla ahkera ja koettaa kaikin
+tavoin noudattaa lankoni ja kälyni mieltä.</p>
+
+<p>&ndash; Ja se on siis oikein totta! Minä lähden oitis kotia kertomaan!</p>
+
+<p>Sakki ei enään muistanut ujoillakaan, hän iloitsi niin, ettei saattanut
+olla sitä ilmaisematta.</p>
+
+<p>Provasti virkkoi vielä: &ndash; Sano terveisiä isällesi ja äidillesi ja
+pyydä, että jompikumpi heistä tulisi tänne huomenna tästä asiasta
+juttelemaan.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että suutari Miettinen vaimoineen oli
+pappilan kyökissä, ja hetken perästä he astuivat pruustinnan kammariin.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä nyt tuumaatte siitä, että lankoni tahtoisi poikanne
+kasvatikseen?</p>
+
+<p>&ndash; Tulin juuri kuulemaan, tunteeko provasti hänen, joka poikamme
+ottaisi, mutta kyllä kai sitten, koska hän on provastin lankomies. En
+minä poikaani maailmalle laskisi kenen luo hyvänsä. Ei meillä tosin
+suuria varoja ole, mutta aina Jumala sentään on huolen pitänyt. Se siinä
+nyt on, että pojalla aina on ollut kova halu lukemaan, ja hän olisi nyt
+jo niin menossa että kylläkin.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä minä pidän suurena onnena sen, että hän pääsee lankoni luo.</p>
+
+<p>&ndash; Poika puhui, että muona-Matin Joju myöskin on otettu samaan paikkaan,
+ja se oli suuri veitikka, koko poika. Lieneekö sitten muuttunut, kun
+ihmisiin on tullut...</p>
+
+<p>&ndash; Lankoni kiittää häntä hyvin rehelliseksi.</p>
+
+<p>&ndash; No niinhän se meidän Sakkikin aina sanoi hänen olevan, ja siksipä
+olivatkin ystäviä, vaikka meidän poika aina on ollut hiljainen ja Joju
+kovin vallaton. Ikävä sitä poikaamme tulee, ei hän ole meille
+milloinkaan surua tehnyt. Mutta kai se sentään paras on, että annamme
+hänen mennä, emmehän voi hänen onneansa vastaan olla.</p>
+
+<p>&ndash; Niin no, jos provasti sitten kirjoittaa, että hän tulee noin viikon
+päästä; vai miten luulet, Siina, saatko hänen jo siksi kuntoon?</p>
+
+<p>&ndash; En tiedä varmaan, tarvitsisi ommella muutamia paitojakin hänelle
+vielä, poika on niin kasvannut.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, &ndash; sanoi pruustinna, joka myöskin oli tullut keskusteluun osaa
+ottamaan, &ndash; veljeni kirjoitti, ettei vaatteista tarvitse pitää mitään
+huolta. Eriika sisareni ne kyllä toimittaa kaikki, kun poika vain tulee.</p>
+
+<p>&ndash; Soo, soo, vai antavat vaatteetkin. Olisin minäkin hänelle mielelläni
+paidat ommellut, vaan hyvähän sekin on, että antavat, &ndash; sanoi Siina,
+mutta kyyneleet vierivät kuitenkin ehtimiseen hänen silmistään.</p>
+
+<p>&ndash; Maisteri Palonen lähtee parin päivän päästä pääkaupunkiin, ja kyllä
+hän ottaa poikanne mukaansa ja ohjaa hänet rehtorin luo.
+
+&ndash; Sepä hyvä on. Oohoo sentään, oikeinpa taakka putosi hartioiltani,
+kun ei tarvitse häntä sinne yksin lähettää.</p>
+
+<p>&ndash; Sopii se hyvin, &ndash; sanoi Miettinen. &ndash; Kyllä se asia nyt sitte on
+päätetty. Provasti kirjoittaa vain, että hän parin päivän päästä tulee
+maisteri Palosen kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä. Matkarahoista ei teidän myöskään tarvitse huolta pitää, ne
+minä jätän Paloselle.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia kovin paljo. Mennään nyt sitte mekin jo pois. Jumalan
+haltuun jääkää!</p>
+
+<p>Parin päivän päästä kulki Sakki vaatemytty kainalossa isänsä kanssa
+pappilaan. Äidille ja sisaruksille hän oli kotona sanonut jäähyväiset,
+ja sinne he jäivät häntä kaipaamaan. Mutta äiti lähetti runsaat
+siunaukset mukaan, ja varoitti poikaansa unhoittamasta vanhempiansa ja
+ennen kaikkia, unhoittamasta Jumalaa.</p>
+
+<p>Pappilassa sitte juotiin kahvia. Solmia oli itse tahtonut laittaa
+Sakille eväät pussiin ja oli koonnut siihen, mitä vain parasta löysi
+äidin varastoista. Sitten hän sanoi Sakille: &ndash; Sinun pitää syömän
+kaikki, mitä siinä on, ei, pari torttua sinun täytyy antaa Jojulle, minä
+kyllä muistan hänen vielä, ja miten hyvä hän oli juoksemaan. Ja tiedätkö
+vuoden päästä tulen minäkin kouluun ja silloin pääsen myöskin tädin luo
+asumaan.</p>
+
+<p>Sakki kiitti eväistä ja läksi jäähyväiset lausuttuaan, maisterin kanssa
+hevosella lähimmälle asemalle sekä sieltä junalla Helsinkiin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>X.</h2></center>
+
+
+<p>Oltiin Toukokuussa. Valkolakit ja valkovuokot kaunistivat kilvan
+Helsingin ympäristössä olevia viheriäisiä lehtoja. Meren aallot
+loiskivat vapaina kahleistaan. Sekä pieniä että suuria höyryaluksia
+vihelsi lakkaamatta satamassa, ja mitä muhkeimpia kolmimastoisia laivoja
+loikoili rannassa ankkuroittuina.</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun rehtori Mellilä oli lukenut poikiensa kanssa niin
+kauan, että sekä opettaja että oppilaat olivat väsyksissä, sanoi hän:
+Tämä nyt jo saa riittää täksi erää. Entä jos tästä lähtisimme
+kävelemään.</p>
+
+<p>&ndash; Se olisi kovin hupaista, lukeminen tuntuikin oikein raskaalta jo, kun
+niin kovin halusin päästä tuonne ulos.</p>
+
+<p>&ndash; Kun et sanonut olisinhan saattanut aikaisemmin lopettaa ja jatkaa
+pitemmän aikaa iltapäivällä.</p>
+
+<p>&ndash; Enhän minä kehdannut olla väsyksissä, kun setäkin, vanha mies, jaksoi
+kysellä ja neuvoa meitä.</p>
+
+<p>&ndash; Ennen, kun olin sinun iälläsi, hämmensi äitini sokerikaakkua, ja minä
+surkuttelin häntä, kun hänen kätensä heilui niin ahkeraan. Mutta hän
+vakuutti, ettei hän ollenkaan väsynyt; vaan kun minä pyysin, että hän
+edes vähän aikaa antaisi minun hämmentää, niin hän hymyili ja sanoi,
+etten sitä kauan tekisi. Minä rupesin hämmentämään; ja vähän ajan
+kuluttua oli käteni niin kankea, etten millään olisi tasaisesti
+jaksanut työtäni jatkaa. Kun sitten ihmettelin miten hän, joka oli
+vanha, saattoi tuota työtä tehdä yhtä mittaa koko tunnin ajan, niin hän
+vastasi: "tottumus sen tekee". Samati on tässä minun laitani. Olemmekin
+lukeneet nyt tavattoman kauan, mutta luku-aikamme läheneekin jo
+loppuansa suurin askelin. No, Sakki, kaiketi sinäkin olet iloinen, kun
+pääset ulos?</p>
+
+<p>&ndash; Olen kyllä, täällä on niin paljo katseltavaa, josta on hauska kertoa
+tädille ja kirjoittaa kotia. Mutta kyllä lukeminen sentään on hauskinta.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, tuo Sakki on aina ollut tuollainen. Kyllä minäkin nyt jo luen
+mielelläni, mutta onhan sentään paljon hauskempi olla ulkona, kuin ilma
+on kaunis.</p>
+
+<p>&ndash; Luulisinpä sitä. Mihinkä päin nyt lähdemme? Te saatte määrätä!</p>
+
+<p>&ndash; Lähdetään eteläsatamaan, siellä on niin paljo laivoja ja niitä minä
+kovin mielelläni katselisin. Ja sitten menisimme Kaivopuiston
+kallioille, siellä näemme meren, oikein aavan meren. Oi, kuinka siellä
+on kaunista! Oikein lentää tahtoisi.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, taikka Kaisaniemen rantaan, siellä on niin hiljaista ja
+kaunista, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; No kummanka mieltä nyt noudatan? &ndash; kysyi rehtori hymyillen.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä Kaivopuistossakin on kaunista, lähdetään vain sinne, &ndash;
+kiirehti Sakki sanomaan.</p>
+
+<p>&ndash; Satamasta sinä ehkä et välitä?</p>
+
+<p>&ndash; En, mutta Jojun mielestä se on hauskin paikka. Tavallisesti hän saa
+jäädä sinne yksin, sillä ei minua haluta siellä seisoa niin kauan, kuin
+Joju laivoja tarkastelee.</p>
+
+<p>Rehtori meni ulos poikiensa kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Oletko, Joju, useinkin käynyt laivoja katselemassa?</p>
+
+<p>&ndash; Olen.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin. Mikä se niissä sinua miellyttää?</p>
+
+<p>&ndash; Kaikki! Purjeet, touvit ja mastot. Siellä saa mielin määrin kiivetä,
+vaikka kuinka korkealle.</p>
+
+<p>&ndash; On tuo Joju niin tarkkaan pannut mieleensä joka nuoran ja koko
+aluksen, että hän sen aivan osaa paperille piirtää.</p>
+
+<p>&ndash; En ole tietänytkään, että sinä sellainen laivojen ihailija olet.
+Mutta entä jos kiivetessäsi putoaisit mereen...</p>
+
+<p>&ndash; Minäkö? Johan nyt! Totta kai köydet niin vahvoja ovat, että minun
+kannattavat.</p>
+
+<p>&ndash; Ei köydet katkea, mutta sinun kätesi ja voimasi saattaisivat pettää.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, älkää luulko.</p>
+
+<p>He olivat nyt ennättäneet rantaan, ja Joju riensi oitis erääseen
+kolmimastoiseen laivaan, jossa laivamiehet näkyivät tuntevan hänen.</p>
+
+<p>&ndash; Noh, mastoonko jälleen? &ndash; kysyi eräs merimies.</p>
+
+<p>&ndash; Tottakai, &ndash; vastasi Joju, sylkäsi käteensä ja kapusi oravan tapaan
+mastoon ja sieltä laivaköysiä myöten toiseen mastoon ja sitte alas
+jälleen.</p>
+
+<p>&ndash; Poika todellakin tekee nuot temput kuten paras merimies. Ei sinua
+maalla tarvita, tule pois merelle vain, &ndash; sanoi eräs merimies.</p>
+
+<p>&ndash; Minun täytyy käydä koulua, &ndash; vastasi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, tule pois jo, &ndash; huusi rehtori, ja Joju tuli käskyä totellen,
+mutta hänen kasvonsa hehkuivat ja silmät loistivat, kun hän kertoi,
+miten hauskaa oli kiivetä.</p>
+
+<p>&ndash; Joju kyllä halukkaammin menisi merelle kuin kävisi koulua, &ndash; sanoi
+Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Niin menisinkin, kun setä vain laskisi.</p>
+
+<p>&ndash; Poika parka, ei siellä niin hauskaa olisi, kuin nyt luulet. Siellä
+kovat myrskyt pauhaavat, joten aallot pian tuollaisen tottumattoman
+laivan kannelta viruttaisivat pois. Ajatteleppas vain, kun laiva keinuu
+kuin pieni lastu tuolla suurella valtamerellä, missä ei näy muuta kuin
+taivas ja vesi.</p>
+
+<p>&ndash; Ei lastullakaan ole mitään hätää, ei se mene pohjaan eikä kaadu.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, mutta laivoja joutuu joka vuosi haaksirikkoon.</p>
+
+<p>He tulivat kaivopuistoon ja läksivät kallioille, missä aava meri näkyi
+ja raitis tuuli puhalteli. Rehtori istui eräälle lavitsalle ja nojasi
+leukaansa valkonuppista keppiänsä vasten, jota hän molemmin käsin piteli
+kiinni. Hän näytti miettiväiseltä eikä näkynyt katselevankaan luontoa.</p>
+
+<p>Sakki istui rehtorin viereen, ja hänen silmänsä katsoivat uneksien kauas
+etäisyyteen. Tuo aava näkö-ala tuntui hänestä kovin suurenmoiselta, ja
+hänen mieleensä syntyi monenmoisia ajatuksia, epäselviä tulevaisuuden
+kuvia, jotka vielä olivat ikään kuin usvaan verhoittuina.</p>
+
+<p>Mutta Jojulla ei ollut aikaa istua; hän hyppeli paikasta paikkaan ja
+katseli säihkyvin silmin merelle, huutaen tuon tuostakin riemastuneena:
+Tuossa tulee höyry-alus, oi, kuinka se on kömpelö noitten
+purjeveneitten rinnalla! Kas tuossa näkyy suuri alus, oikea
+kolmimastoinen, varmaan se on kolmimastoinen. Ei se tulekkaan, se menee.
+On se vain jalo kapine! Oi sentään, kun pääsisi tuonne kauas, kauas,
+näkemään, mitä siellä merien takana on.</p>
+
+<p>&ndash; Noilla laivoilla, jotka kauan ovat merellä, saa usein pahennutta
+ruokaakin, ei siellä niin hyvä oltava ole kuin luulet, &ndash; sanoi Sakki
+hymyillen.</p>
+
+<p>&ndash; Totta heillä on perunoita ja silakkaa. En vielä ole niin pilaantunut,
+etten huonoonkin tyytyisi. Enköhän pääsekkin merelle?</p>
+
+<p>&ndash; Enhän olisi suonut sinun merimieheksi rupeavan, mutta jos sinulla
+siihen todellakin on taipumusta, niin en tahdo sinua estää siksi
+tulemasta. Mutta usein lapset mielivät joksikin, johon he jäljestäpäin
+eivät tyydykkään, he kun eivät vielä ymmärrä, mitä tahtovat. Siis olen
+minäkin päättänyt, että sinun pitää muutaman vuoden käydä koulua, eli
+siksi, että ripille pääset. Koulu on sinulle suureksi hyödyksi, ja sitä
+paitsi sitten paremmin tiedät, mihin haluat. Mutta mennään nyt jo kotia,
+Eriika siellä odottaa päivälliselle.</p>
+
+<p>Iltapäivällä rehtori jälleen jatkoi lukemista poikien kanssa. Tätä vielä
+kesti pari viikkoa, ja sitten tuli päivä, jolloin pojat saivat mennä
+tutkintoansa suorittamaan.</p>
+
+<p>Molemmat pääsivät toiselle luokalle, ja entisistä marjapojista oli siis
+tullut koulupoikia.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XI.</h2></center>
+
+
+<p>Kirkkaana kuin peili oli jää pohjois-sataman luistinradalla, ja
+luistelijoita tuli ehtimiseen. Siellä niitä näkyi neitosia ja herroja,
+koulutyttöjä ja poikia. Kaikki kiitivät kevyesti, ikäänkuin ilmassa.
+Siellä näkyi kirjavia pukuja, komeita ja kehnompia, kauniita, nahalla
+reunustettuja luistinpukuja, ja neitosten kaulassa pitkiä siepuroita,
+joittenka päät heiluivat sinne tänne. Kaikki luistelijat näyttivät
+reippailta ja punaposkisilta. Istuinlautoja oli radalla siellä täällä,
+ja tuon tuostakin joku tyttö istahti laudalle ja joku herra tahi poika,
+kuinka kulloinkin sopi, polvistui hänen eteensä, asettaaksensa luistimet
+hänen jalkaansa.</p>
+
+<p>Eräs tyttöparvi oli vain kävelemässä radalla. Heillä ei ensinkään ollut
+luistimia, ja he aikoivatkin jo lähteä pois, kun yksi heistä sanoi: &ndash;
+Katsokaapas, tuolla tulee "tumma" ja "vaalea," ja Solmia on heidän
+kanssaan. Kumma, miten se Solmia aina viitsii heidän parissaan kävellä.</p>
+
+<p>&ndash; He ovat tavallisesti kaikki yhdessä kävelemässä, vanhukset myöskin,
+mutta mitäpä ne vanhat luistinradalle olisivat viitsineet tulla. Olen
+minä sentään joskus nähnyt rehtorin täällä.</p>
+
+<p>&ndash; Elsa Hiltunen puolustaa aina Solmiaa, mutta minun mielestäni hänen
+tulisi olla enemmän kumppaniensa kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Minä pidän hänestä paljon ja tunnen hänen myöskin paremmin kuin sinä,
+me kun neljä vuotta olemme istuneet vieritysten, eli aina siitä asti,
+kun hän kouluun tuli. Solmia on vakava tyttö, hän lukee ahkeraan, ja
+sitten hän tahtoo, kun hänellä on aikaa, olla tätinsä ja enonsa
+huvitteena. Hän ei sitä paitsi tahdo paljon tuttavia siitä syystä, että
+se häiritsisi noita vanhoja, jotka ovat hiljaiseen elämään tottuneet.</p>
+
+<p>&ndash; Kauniilta kuuluu...</p>
+
+<p>&ndash; Naima Vuori ei milloinkaan ole hyvä, kun Solmiasta puhutaan.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä minä hänestä välitän, kyllä hän minun puolestani saa hyvä olla.
+Mutta minä en pidä tytöistä, jotka kävelevät aina kavaljeerien kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Sinäkö? Ohoh!</p>
+
+<p>&ndash; Niin minä, mutta minun on vilu ja minä lähden nyt kotia.</p>
+
+<p>&ndash; Laina ei ainakaan minua jätä; etkö jää tänne kanssani? &ndash; kysyi Elsa
+eräältä toverilta.</p>
+
+<p>&ndash; Totta kai, täytyyhän tässä katsella, miten parhaat luistelijamme
+luistelevat.</p>
+
+<p>Radan päässä oli hakomaja, ja Solmia meni sinne panemaan luistimia
+jalkaansa. Sakki ja Joju aikoivat auttaa häntä, mutta hän vastasi: &ndash;
+Kyllä minä itsekkin saan ne jalkaani, menkää te vain pois.</p>
+
+<p>Pojat riensivät hekin asettamaan luistimet jalkoihinsa, ja sitten
+kiitivät iljannetta pitkin. Radalla kävelijät vain osottivat heihin ja
+sanoivat: "katsokaa rehtorin poikia".</p>
+
+<p>Elsa Hiltunen oli juossut tervehtimään Solmiaa, ja Naima Vuori oli
+myöskin vielä radalla, sillä hän oli kuitenkin utelias näkemään rehtorin
+poikien luistelua. Ne olivat jo radan toisessa päässä, kun Solmia lähti
+kiitämään.</p>
+
+<p>Tyttö luisteli tottuneesti ja varmasti, olipa ikään kuin pieni perhonen
+olisi siellä kevyesti lennellyt. Rehtorin kasvatit tulivat häntä
+vastaan, ja nyt luisteltiin yhdessä sekä tehtiin kaikenmoisia
+taidetemppuja. Joju varsinkin osasi erittäin sievästi luistella
+"ytterkanttia," y. m.</p>
+
+<p>Kun Solmia oli vähän aikaa luistellut, tuli hän Elsa Hiltusen luo ja
+kysyi, lähtisikö hän jo pian radalta pois. &ndash; Minä en joudu kauan täällä
+viipymään ja tulisin halusta kanssasi.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, me aioimme jo äsken mennä pois, mutta sitten kuin te tulitte,
+niin tahdoimme nähdä teidän luistelevan. On niin ihmeen hauskaa
+katsella, kun joku oikein hyvin luistelee.</p>
+
+<p>Naima Vuori tuuppasi Elsaa kylkeen ja loi häneen nuhtelevan katseen.</p>
+
+<p>&ndash; Ei meidän luistelumme katselemista ansaitse, &ndash; sanoi Solmia, &ndash;
+paitsi Jojun, hän todellakin tekee sitä taidokkaasti.</p>
+
+<p>Hän kiisi vielä kerran radan toiseen päähän sanomaan Sakille, että hän
+aikoi mennä toveriensa kanssa pois.</p>
+
+<p>Sillä välin Naima Vuori nuhteli Elsaa siitä, että hän oli kiittänyt
+Solmian luistelua. &ndash; Kyllä hän vain tarpeeksi tietää, että häntä
+ihaillaan, &ndash; virkkoi Naima.</p>
+
+<p>&ndash; Sitä en ensinkään luule, &ndash; sanoi Elsa.</p>
+
+<p>Solmia palasi radalta ja ilmoitti, että pojatkin aikoivat tulla kotia.
+Luistimet hän otti jalastaan, ja sitte oltiin valmiit lähtemään.</p>
+
+<p>Pian Joju ja Sakki heidän saavuttivat, ja vilkkaasti keskusteltiin
+matkalla.</p>
+
+<p>Joju kertoi koulusta kaikenlaisia kaskuja ja omasta elämästäänkin yhtä
+ja toista, miten hän oli ollut sanomalehtipoikana ja koetellut
+monenmoista lyhyessä elämässään. Kertoipa vielä, miten hänen teki mieli
+merelle, mutta setä Mellilä oli aina ollut sitä vastaan ja vaatinut
+häntä lukemaan siksi, kunnes tulisi kuusitoistavuotiaaksi. &ndash; Jos
+silloin vielä haluttaa lähteä, niin saan mennä. Nyt keväällä siis pääsen
+tuonne avaraan maailmaan!</p>
+
+<p>&ndash; Hirveätä aivan! &ndash; huudahti Naima.</p>
+
+<p>&ndash; No, en tiedä, mitä hirveätä se olisi, päin vastoin.</p>
+
+<p>&ndash; Ajatelkaa noita myrskyjä merellä!</p>
+
+<p>&ndash; Saattaa niitä vaaroja olla joka paikassa, &ndash; sanoi Solmia, ei se
+mielestäni mitään olisi sen vuoksi, mutta vanhan sedän ja tädin vuoksi,
+jotka niin kovin häntä kaipaisivat.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, he tahtoisivat minua pyrkimään voimistelunopettajaksi.</p>
+
+<p>&ndash; No sehän on niin reipasta ja uljasta, ja tehän kuulutte voimistelevan
+niin mainiosti. &ndash; Naima kuiskasi eräälle sivutoverilleen: &ndash; Ai, kuinka
+tuo tumma on sööti! &ndash; Hän oli sitä kuiskaavinaan, mutta hyvin Joju sen
+kuitenkin kuuli, ja hän sanoi:</p>
+
+<p>&ndash; Kuka raukka se sööti on? Semmoinen poika on hyvin imelä, jota voi
+söötiksi sanoa.</p>
+
+<p>Tähän eivät tytöt mitään vastanneet.</p>
+
+<p>He olivat nyt tulleet eräälle kadulle, jossa heidän tuli erkaantua
+toisistaan. Rehtorin pojat ja Solmia sanoivat hyvästit seuralaisilleen
+ja lähtivät kotia.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, mitenkä saatoit tuolla tavalla puhua, etkö nähnyt miten Naima
+kävi punaiseksi, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Minäkö siitä olisin välittänyt, ei tarvitse tyttöjen tulla minua
+arvostelemaan, yhtäkaikki minulle, olenko Naiman mielestä makea vai
+hapan.</p>
+
+<p>&ndash; Olenhan minä monta kertaa sanonut, kun olet tehnyt minulle jonkun
+palveluksen, että sinä olet ollut hyvä, etkä sinä ole koskaan suuttunut.</p>
+
+<p>&ndash; En, se on aivan toista. Muistan minä senkin vielä, kun sinä siellä
+pappilassa ennen marjapoikana ollessani sanoit, kun minä tuhmasti
+kiroilin, että kyllä luulit minun lakkaavan pahasta tavasta, sekä että
+minusta tulisi kelpo poika. Se sana, näes, auttoi minua jättämään pois
+tuon pahan tavan.</p>
+
+<p>He tulivat nyt kotiportille, mutta Joju sanoi vielä lähtevänsä
+vanhempiansa katsomaan. Sakki ja Solmia menivät sisälle, ja Eriika täti
+kutsui heitä kammariinsa kahville. Rehtori istui siellä jo ennaltaan.</p>
+
+<p>&ndash; Minnekkä Jojun jätitte? &ndash; kysyi rehtori.</p>
+
+<p>&ndash; Hän meni vanhempiansa katsomaan.</p>
+
+<p>&ndash; Onko täti käynyt Jojun entisessä kodissa? &ndash; kysyi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Olen, mutta en nyt moneen kuukauteen.</p>
+
+<p>&ndash; Eikö täti menisi? Minä olin äitini kanssa usein sellaisissa köyhissä
+kodeissa maalla, ja tulisin halusta tädin kanssa.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä sinä, pikku perhonen, siellä tekisit, paras että Eriika ja minä
+menemme.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta kyllä te otatte minun mukaanne! Äiti sanoi, että lapsesta jo
+pitää oppia tuntemaan köyhien elämää.</p>
+
+<p>&ndash; Antaa tytön tulla.</p>
+
+<p>&ndash; Joju on aina kovin surullinen, kun hän palaa vanhempiensa luota, &ndash;
+sanoi Sakki. &ndash; Viimein kun hän sieltä tuli, niin hän sanoi: "jos
+pääsisin merelle ja saisin niin paljo rahaa kokoon, että saattaisin
+ostaa pienen maatalon, niin asettaisin isäni ja äitini sinne, heidän
+elämänsä täällä on kovin kurjaa..."</p>
+
+<p>Juuri kuin tätä puhuivat, tuli Joju kotia.</p>
+
+<p>Eriika täti havaitsi heti, että pojan muuten iloiset silmät nyt
+näyttivät kovin totisilta. Hän silitteli Jojun mustia kiharoita, sanoen:
+&ndash; Kaasin sinulle oikein täyden kupillisen kahvia, sillä kyllä se nyt
+varmaan hyvältä maistuu, kun olet luistelemassa käynyt.</p>
+
+<p>Joju kiitti vain, joi ja läksi kammariinsa.</p>
+
+<p>Hetken perästä hän meni setänsä huoneeseen ja pani oven kiinni
+jälkeensä.</p>
+
+<p>&ndash; No, mitä pojallani nyt on sanottavaa?</p>
+
+<p>&ndash; Minä kävin äsken vanhempieni luona. Siellä oli silloin heidän
+huoneittensa omistaja vaatimassa vuokraansa. Hän oli juovuksissa. Isä
+pyysi häntä odottamaan vähän aikaa, mutta silloin mies julmistui, otti
+tuolin ja aikoi lyödä isää, mutta minä karkasin häneen kiinni, ja
+töyttäsin hänet ulos ja menin itse myöskin samalla. Hän lupasi valittaa
+rehtorille, mutta täytyihän minua mennä apuun, kun hän aikoi lyödä
+isää.</p>
+
+<p>&ndash; Minä lähden oitis sinne. On tämä vähän paha asia, mutta koetetaan se
+selittää.</p>
+
+<p>Rehtori meni Eriikan luo. &ndash; Kuuleppas, Eriika, onko pakarin takana
+oleva suuri kammari teille välttämättömästi tarpeellinen?</p>
+
+<p>&ndash; Ei, siellä on tyhjiä puu-astioita, jotka yhtä hyvin saattaisivat olla
+suuressa vajassa.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvä! Minä aion nyt mennä tuomaan sinne hyyryläisiä.</p>
+
+<p>&ndash; Se on aivan epäkunnossa!</p>
+
+<p>&ndash; Sama se, he saavat laittaa itsellensä kuntoon. En aio noilta
+vuokraajiltani ottaa mitään vuokraa, mutta rehellistä työtä aion hankkia
+heille, ja sitä heidän pitää kohtuullisesta palkasta tehdä. Minä lähden
+nyt Jojun vanhempien luo, ja toimitan heidät tänne.</p>
+
+<p>Rehtori meni, ja kun hän tuli Matin asunnon luo, oli huoneitten omistaja
+jälleen oven takana räyhäämässä.</p>
+
+<p>&ndash; Mitä menoa täällä pidetään?</p>
+
+<p>&ndash; Menoako? Nuot ovat minun huoneeni, eikä minua lasketa sisälle.</p>
+
+<p>&ndash; Totta kai teitä sisälle lasketaan omiin huoneisiinne. Se on selvää.
+Vaimonne ja lapsenne kaiketi siellä asuvat, koska ne teidän huoneenne
+ovat.</p>
+
+<p>&ndash; Ei ikään, vaan nuot vuokraajaroistot, jotka eivät mitään maksa.</p>
+
+<p>&ndash; Vai vuokraajat. Kyllä ne maksavat. Olen rehtori Mellilä ja maksan
+näitten vuokran, mutta en ollut oikein selvillä siitä, koska se oli
+maksettava.</p>
+
+<p>&ndash; Mellilä, rehtori Mellilä. Te siis olette sen pojan isä, joka täällä
+äsken oli?</p>
+
+<p>&ndash; Kasvatti-isä, niin olen.</p>
+
+<p>&ndash; Suokaa anteeksi, ei minulla mitään kiirettä ole...</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä jokainen omansa tarvitsee. Ja kun tässä nyt on kerran teillä
+ollut syytä tyytymättömyyteen, niin on paras, että he muuttavat.
+Aukaiskaa ovi, siellä, rehtori Mellilälle!</p>
+
+<p>Ovi avattiin. Rehtori tiedusteli, mitä huoneen omistajalle tuli maksaa,
+ja suoritti sen heti.</p>
+
+<p>&ndash; Nyt saatte oitis muuttaa minun luokseni, &ndash; sanoi hän Matille, joka
+näytti tästä olevan kovin kiitollinen; mutta Miina ei tahtonut asiaa
+oikein käsittää, ja näyttipä siltä, kuin muutto ei häntä oikein olisi
+miellyttänyt.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä he olisivat saaneet asua täällä, aivan mielelläni olisin
+antanut heidän asua, mutta...</p>
+
+<p>&ndash; Ei, kyllä se sopii varsin hyvin, että muuttavat, &ndash; sanoi rehtori. &ndash;
+Täällä on hevoset ja rattaat, asettakaa niihin, mitä teillä on, ja
+ajakaa minun talooni. Siellä on teillä vapaa asunto.</p>
+
+<p>Isäntä kävi vähän noloksi ja näytti hämmästyneeltä, mutta Matti ja hänen
+vaimonsa muuttivat vielä samana päivänä rehtori Mellilän suureen
+pakarikammariin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XII.</h2></center>
+
+
+<p>&ndash; Kapteeni Malm pyytää tavata rehtoria, &ndash; sanoi Leena, joka raotti rehtorin ovea.</p>
+
+<p>&ndash; Jasoo, jasoo, käske häntä tulemaan sisälle.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvää päivää! Miten sinä täällä jaksat?</p>
+
+<p>&ndash; Päivää päivää! Jumalan kiitos, kyllä minä yleensä olen hyvin voinut,
+mutta tänään luuvalo ristiluissani minua niin on vaivannut, etten voinut
+tulla luoksesi, ja minulla oli sinulle puhuttavana tärkeä asia, jota en
+tahtonut tuonnemmaksi jättää. Suo nyt anteeksi, että sinua tänne
+vaivasin!</p>
+
+<p>&ndash; Älä, veikkonen, tuollaisista kursaile, kävelinhän tänne aivan
+mielläni. Annappas kuulla asiasi nyt.</p>
+
+<p>&ndash; Joju poikani tahtoisi merelle, enkä minä voi sitä vastustaa, kun
+näen, miten hartaasti hänen mielensä tekee sinne. Se kaiketi on hänen
+uransa täällä maailmassa. Mutta minä pyytäisin, että sinä hänen ottaisit
+laivaasi ja antaisit hänelle sekä teoreetistä että käytännöllistä
+opetusta. Sinähän lähdet keväällä matkalle?</p>
+
+<p>&ndash; Lähden. Mielelläni otan hänen mukaani. Aivan se on viisaasti tehty,
+että annat pojan tulla, koska hänellä on siihen halua. Kyllä minä
+hänestä huolen pidän sen mukaan, mitä minä voin. Jumalan suojeluksen
+allahan ollaan niin maalla kuin merellä.</p>
+
+<p>&ndash; Ollaan niin, mutta minä tulen kaipaamaan häntä paljon.</p>
+
+<p>&ndash; Maailmalle he tulevat, jos mihinkä virkaan rupeavat. Huono se lintu,
+joka ei pesäänsä edemmäksi voi lentää.</p>
+
+<p>&ndash; Onhan se niin. Kentiesi hän saa tarpeensa merimatkoista ja viihtyy
+sitten omassa maassa.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, no, olenhan minäkin väliin koko vuoden kotona, aina sen mukaan,
+kuin soveliaaksi näen.</p>
+
+<p>Eriika tuli sisälle. Rehtori kertoi, että kapteeni Malm oli luvannut
+ottaa Jojun laivalleen.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä täällä taas elämä hiljaiseksi käy, &ndash; sanoi rehtori, &ndash; kun se
+poika pois tulee. Olin aina siinä toivossa, ettei hän enään merelle
+haluaisi, kun hän muutaman vuoden kävisi koulua, mutta huomasin piankin,
+että hän luki vain, kun hänen sitä täytyi tehdä. Hän on kuitenkin hyvin
+mennyt eteenpäin, sillä hän on älykäs poika, vaikkei niin perusteellinen
+kuin Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Helläsydämminen hän on, mutta vähän vallaton. Sakki, sitä vastoin on
+tavattoman vakaa, &ndash; sanoi Eriika.</p>
+
+<p>&ndash; Heidän lapsuutensa on ollut ihan erilainen. Sakki on totutettu
+vakaaseen työhön pienestä asti, ja se on painanut leimansa hänen
+luonteeseensa. Joju sitä vastoin on saanut kuljeskella
+tyhjäntoimittajana, mutta hänen vilkas luontonsa on vaatinut häntä
+toimimaan, ja onni on, ettei hän joutunut pahoihin tapoihin, vaan käytti
+älyänsä harjoittaakseen voimiansa ja tehdäkseen kaikemmoisia viattomia
+kujeita. Rehellinen ja tunnollinen hän myöskin on. Minun täytyy myöntää,
+että hän on minulle vielä rakkaampi kuin Sakki, kentiesi sentähden, että
+hän enemmän on ollut minun apuni tarpeessa. Sakki on sellainen poika,
+että hänestä aina olisi tullut kelpo mies, sielläkin, missä hän oli,
+vaikka hän kentiesi olisi joutunut toiselle uralle, mutta Jojun olisi
+melkein ollut mahdoton pysyä kelvollisena sellaisissa oloissa, joissa me
+hänen tapasimme.</p>
+
+<p>&ndash; Olen minä täällä joskus nähnyt nuot pojat, mutta niin hätimiten,
+etten tosiaankaan heitä tunne.</p>
+
+<p>&ndash; He tulivat juuri äsken kotia, &ndash; sanoi Eriika, &ndash; menenkö heitä
+käskemään tänne?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä.</p>
+
+<p>Hetken perästä tulivat Joju ja Sakki, ja Eriika esitteli heitä kapteeni
+Malmille.</p>
+
+<p>&ndash; Joju, &ndash; sanoi rehtori, &ndash; nyt olen puhunut kapteeni Malmille, että
+sinä haluat merelle. Kesäkuun lopulla hän on valmis ottamaan sinun
+mukaansa.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia, setä! Kyllä merelle olen hartaasti toivonut aina siitä
+asti, kuin täällä satamassa ensi kerran laivoja näin, &ndash; sanoi poika, ja
+hänen ruskeat silmänsä välähtivät innosta.</p>
+
+<p>Kapteeni Malm katseli mielihyvällä tuota hartevaa, soreaa,
+kuusitoista-vuotiasta nuorukaista ja taputti häntä olalle, sanoen: &ndash;
+Toivon, että meistä tulee hyviä ystäviä. &ndash; Sakkiin kääntyen hän sitten
+kysyi: &ndash; Miksikä tämä nuorukainen aikoo? Nuot syvämietteiset silmät
+osottavat, että olisit liiaksi miettiväinen merellä myrskyissä
+matkustamaan, sillä siellä täytyy olla käytännöllinen sekä aina virkku
+ja valpas.</p>
+
+<p>&ndash; En minä sinne mielisikään. Mahdollisesti sentään joskus merien
+taakse, päästäkseni väljemmille aloille tietoja tutkimaan. Vastaiseksi
+on minulla täällä kyllin työtä.</p>
+
+<p>Kapteeni sanoi itsellään olevan kiirettä pois ja jätti hyvästi.</p>
+
+<p>Jojun vastainen ura oli siis päätetty.</p>
+
+<p>Kun kapteeni oli mennyt, tuli Solmia sisälle ja kuiskasi jotakin Eriikan
+korvaan. Eriika noikkasi, ja tyttö meni jälleen, ja näyttipä siltä, kuin
+hänellä olisi ollut koko valtiosalaisuus tiedossaan. Hetken perästä hän
+tuli takaisin ja pyysi, että eno ja täti sekä pojat tulisivat
+pakarikammariin. Matin Miina kutsui kahville, sillä nyt oli Miinan
+päivä.</p>
+
+<p>He läksivät kaikin, ja miten hämmästyivätkään, kun huone oli ihan puhdas
+ja siisti! Solmia oli saanut Eriika tädiltä vanhat uutimet, jotka hän
+itse oli parsinut ja jotka Leena sitten oli tärkännyt ja silittänyt. Nyt
+näyttivät ne niin siistiltä ja puhtailta akkunassa. Pöydällä oli
+valkoinen liina ja sen päällä Jojun antama Uusi Testamentti, johon hän
+oli kirjoittanut äitinsä nimen. Kahvin ja nisuleivät oli Eriika
+lahjoittanut. Eräs vanha rikkinäinen keinutuoli oli myöskin laitettu
+kuntoon, paikattu ja maalattu ja annettu sitten Miinalle. Siihen muija
+oli nähtävästi ihastunut. Matti kumarsi ehtimiseen ja siunasi rehtoria
+ja Eriika neitiä kaikesta hyvästä.</p>
+
+<p>&ndash; En olisi uskonut, että näin rauhallista kotia vielä olisin saanut, &ndash;
+sanoi ukko.</p>
+
+<p>Miina näytti yleensä siltä, kuin hän olisi enemmän pitänyt entisestä
+elämästään, mutta siitä ei kukaan välittänyt. Kaikki krouvaaminen oli
+jyrkästi kielletty, ja kulkijoita eivät saaneet ottaa luoksensa, ei
+minkäänlaisia. Miina kyllä ensin puhui vähän muuttamisesta, mutta kun
+ukko piti sitä pelkkänä mielettömyytenä, he kun saivat vuokratta
+rehtorilla asua, niin Miina sanoi, ettei toisten niskoilla oleminen
+häntä miellyttänyt. Matti ei ottanut kuullakseenkaan vaimonsa puhetta,
+hän kun oli kovin kiitollinen ja ihastunut oloonsa. Mutta vähitellen
+Miinakin tottui siivompaan elämään.</p>
+
+<p>Siellä nyt kun oli katseltu, miten kaikki oli kunnossa Matin huoneessa,
+ja ruvettu kahvia juomaan, jota Solmia hyvin taitavasti kaasi kuppeihin,
+alkoi rehtori kertoa Jojun merelle menosta ja kyseli, mitä hänen isänsä
+siitä piti.</p>
+
+<p>&ndash; Mitäpä minä siihen sanoisin, kyllä rehtori parhain tietää, mikä ala
+hänelle sopivin on, &ndash; vastasi Matti.</p>
+
+<p>&ndash; Niin, antaa mennä vain, &ndash; virkkoi Miina, &ndash; hyvä se on, kun nuorena
+pääsee maailmaa kokemaan. Noin kuudentoista-vuotiaana minä itsekkin
+maailmalle kodistani lähdin. Onhan se sentään hauskaa, kun lapsensa
+siihen mittaan saa, että ihmisiin kelpaavat.</p>
+
+<p>&ndash; Hm, &ndash; sanoi rehtori.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta sen tiedän vain, että Jojua tulee kovin ikävä, kun hän lähtee
+pois; ja sitten tulee se pimeä syksykin vielä, &ndash; sanoi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä syksy pian menee, kun koulussa on, tuskin sinä minua
+muistatkaan. Mutta minä kirjoitan teille sieltä maailman ääriltä.</p>
+
+<p>Joju oli iloinen vain, ajatellessaan noita merentakaisia, kaukaisia
+maan-osia, ja mitä kaikkea hän siellä saisi nähdä.</p>
+
+<p>Kun kahvi oli juotu, nousi rehtori istualta ja sanoi hyvästi. Kaikki
+muut seurasivat hänen esimerkkiänsä. Poikien täytyi myöskin mennä
+läksyjänsä lukemaan.</p>
+
+<p>Kun olivat tulleet pois ja Eriika oli istunut huoneeseensa, kuuli hän,
+että joku nopein askelin tuli hänen kammariinsa, ja samassa hän jo
+tunsi, miten Jojun vankat käsivarret kietoutuivat hänen kaulansa ympäri.</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia, täti, kaikesta hyvyydestänne minua kohtaan taas tänäkin
+päivänä, &ndash; sanoi Joju, ja hänen tummat, samettimaiset silmänsä
+kiilsivät kosteina. Hän ymmärsi kyllä, että hänen tähtensä Eriika oli
+hänen äidilleen osottanut hyvyyttä.</p>
+
+<p>Eriika noikkasi vain ja katseli äidillisen lempeästi kiitollista poikaa.</p>
+
+<p>Toukokuun loppupäivät kuluivat nopeasti, ja Solmia oli vapaa lähtemään
+kesälomalle.</p>
+
+<p>&ndash; Koska minä sinun jälleen näen? &ndash; kysyi hän Jojulta. &ndash; Olen kentiesi
+jo koulusta poissa, kun tulet takaisin...</p>
+
+<p>&ndash; Niin, ja silloin et ole enään pikku Solmia, vaan täysikasvuinen
+neiti.</p>
+
+<p>&ndash; Ja sinä olet harteva, partainen merimies. Kummallista!</p>
+
+<p>&ndash; Enhän vielä kolmen vuoden päästä niin mahtane vanhentua.</p>
+
+<p>&ndash; Ei, kyllä me vain sinun silloin tunnemme samaksi Jojuksi kuin nytkin,
+&ndash; vakuutti Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Käytkö edelleenkin, Solmia, katsomassa vanhempiani? &ndash; kysyi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Tietysti minä sen teen, ja Sakki myöskin.</p>
+
+<p>&ndash; Lukisitko heille myöskin? &ndash; sanoi Joju hiljaa, ikään kuin hän olisi
+pelännyt pyytävänsä liikoja.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä aivan varmaan. Tätikin auttaa meitä muistamaan, mitä me kyllä
+mielellämme teemme.</p>
+
+<p>Sinä aamuna, jona Solmian piti lähtemän, oli Eriika täti kasvattipoikien
+kanssa aikaisin aamulla torilla. Pojat ostivat kumpikin vähäisen kauniin
+kukkavihon, ja torilta palatessa poikkesi Eriika täti Brondinille ja
+osti sieltä pussillisen torttuja. Kotona sitten kaikki lahjoitettiin
+Solmialle. Täti antoi hänelle makeispussin evääksi, ja pojat
+kiinnittivät kukkavihot hänen päällystakkiinsa.</p>
+
+<p>Rehtori katseli heitä, sanoen: &ndash; Vai niin, kaikki muut ovat nyt
+antaneet sinulle lahjoja, paitsi vanha enosi. Enhän minä tuollaisia
+enään keksi, mutta rakas olet minulle kuitenkin, oma pikku nupukkani!
+Sano terveisiä sisarelleni ja langolleni sekä siskoillesi. Jumala
+kanssasi olkoon!</p>
+
+<p>&ndash; Kiitoksia eno, kiitoksia kaikki!</p>
+
+<p>Sitten lähdettiin vielä rautatielle saattamaan. Pian oli Solmia muitten
+toverien joukossa junalla, joka viheltäen lähti poispäin.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XIII.</h2></center>
+
+
+<p>Vuodet vierivät eteenpäin. Joju oli jo kaksi vuotta ollut merellä ja
+tuon tuostakin kirjoittanut kotiinsa. Rehtori häntä kovin kaipasi,
+varsinkin kesällä, jolloin Sakki aina jonkun ajan vietti kotona
+vanhempiensa luona. Nyt oli rehtori jälleen saanut Jojulta kirjeen,
+jossa hän ilmoitti, että hän kentiesi jo vuoden päästä pääsisi Suomeen,
+ja sitten hän jäisi talveksi kotiin lukemaan. Kun ukko tuon uutisen
+näki, ei hän malttanutkaan enään jatkaa lukemistansa, vaan riensi
+Eriikan luo.</p>
+
+<p>&ndash; Eriika, tuleppas kuulemaan, mitä Joju kirjoittaa.</p>
+
+<p>&ndash; Tuleeko hän kotiin? Onko hän terve?</p>
+
+<p>&ndash; No, kuuleppas nyt:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Setä rakas!</p>
+
+<p>Nythän olen suuressa maailman kaupungissa New-Yorkissa, ja olen täällä
+mielestäni niin pienen pieni, niin yksinäinen ja koditon. Mutta kun
+rakkaan setäni kanssa saan jutella kaikesta, mitä olen nähnyt ja saanut
+kokea, niin olen taas ikään kuin teitä lähempänä. Ennen tänne tuloamme
+saimme Atlantilla koetella, miten se vihoissaan vyöryää ja hyrskyy.
+Kyllä me silloin olimme kovin heikot, mutta ihmeen juhlallista oli nähdä
+tuota suuremmoista näytelmää merellä. Kapteeni ja vanhat tottuneet
+merimiehet olivat erinomaisen tyvenet. Heidän vakavista muodoistaan vaan
+näki, että vaara oli tarjona. He toimivat kiireesti, mutta
+maltillisesti. En minäkään yhtään pelännyt. En tiedä, mistä se tuli,
+että aivan levollisesti saatoin jättää itseni Jumalan haltuun. Mutta kun
+sitä myrskyä vielä ajattelen, niin ihmettelen, että todellakin kuivalla
+maalla olemme.</p>
+
+<p>Täällä on paljo katseltavaa, mutta en niitä kaikkia tässä kirjeessä voi
+luetella, emmekä vielä ole niin kauan kaupungissa olleetkaan, että
+olisin joutunut paljoa näkemään. Niistä siis puhutaan toisten. Tahdon
+vain mainita, ettei Helsingin satama mitään ole New-Yorkin sataman
+rinnalla. Täällä on laivoja kaikilta maailman ääriltä, täällä on koko
+metsä laivoja. Ja korkeampana kaikkia mastoja kohoaa suunnattoman korkea
+valotorni. Kertokaa Solmialle, että rautatie New-Yorkissa kulkee
+asuinhuoneitten päällitse. Ihmisiä vilisee kaduilla jos jonkinmoisia,
+aivan mustia villapäisiäkin. Mutta mitäpä näistä kaikista kerronkaan,
+minunhan piti ilmoittaa, että jo kentiesi vuoden päästä pääsen Suomeen,
+ja sitten jään talveksi kotiin lukemaan. Kovin hauskaa se olisi, jos
+pääsisin taas omaisteni luo, vaikka meri-elämä onkin minun oikea alani,
+kyllä siellä on raitista ja reipasta oloa!</p>
+
+<p>Kuinka isä ja äiti siellä kotona voivat? Onko isä vielä jaksanut käydä
+muuraustyössä? Miten itse olette voineet, setä ja Eriika täti?
+Kirjoittakaa pian tänne, en ole pitkään aikaan saanut kirjettä, varmaan
+ovat tiellä joutuneet hukkaan. New-Yorkissa tulemme nyt viipymään, sillä
+laivassa on tehtävä pieniä parannuksia; osottakaa siis tänne kirjeenne.</p>
+
+<p>Sanokaa Solmialle ja Sakille paljo terveisiä! Muistelen hyvin usein
+niitä iltoja, joita yhdessä vietimme Eriika tädin kammarissa. Mikko
+kissa kai on melkoisesti lihonnut, kun on saanut rauhassa unta vetää.
+Leenalle lähetän myöskin paljon terveisiä, olen usein kiitollisuudella
+muistanut häntä, kun minun on täytynyt vetää rikkinäisiä sukkia
+jalkaani, ja ajatellut: olisipa Leena täällä, niin enpä tarvitsisi panna
+parsimattomia sukkia jalkaani.</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Joju Veitikkaa.</p>
+
+<p>&ndash; On se poika nyt saanut odottaa tietoja, täytyy heti hänelle
+kirjoittaa. New-Yorkiin siis meidän tulee kirjeemme osottaa...</p>
+
+<p>Rehtori ei ennättänyt puhua enempää, sillä etehisestä kuului Solmian
+ääni, kun hän huudahti: &ndash; Voi miten hauskaa, ja minä kun en tietänyt
+odottaakkaan!</p>
+
+<p>&ndash; Kuka siellä? Hyvänen aika, tulevat tänne ja minulla on vain yötakki
+ylläni... Sisarenihan se oli, Amaalia!</p>
+
+<p>&ndash; Kuinka täällä voitte? Teki niin mieleni tulla teitä ja Solmiaa
+katsomaan.</p>
+
+<p>&ndash; Istuppas nyt. Olihan se kovin hauskaa, että tulit, &ndash; sanoi Eriika.</p>
+
+<p>&ndash; Ja me kun emme voineet aavistaakkaan, kuka siellä etehisessä Solmiaa
+ilahutti.</p>
+
+<p>&ndash; Äiti oli tullut niin hiljaa, ettei kukaan huomannut, ja kun minä
+astuin etehiseen, niin hän jo oli siellä, ja siksi minä niin
+hämmästyksestä huusin.</p>
+
+<p>Pruustinna kertoi olleensa vävynsä, pastori Palosen luona. &ndash; Se sopi
+hyvin matkaan, &ndash; sanoi hän.
+
+&ndash; Helmillähän on tyttökin, sanoi Eriika.</p>
+
+<p>&ndash; Tulen juuri ristiäisistä.</p>
+
+<p>&ndash; Mikä tytön nimeksi pantiin?</p>
+
+<p>&ndash; Leila.</p>
+
+<p>&ndash; Niin soma nimi.</p>
+
+<p>Sakki tuli myöskin koulusta kotiin ja ihastui, nähdessään pruustinnan.</p>
+
+<p>&ndash; Onko täti Amaalia kuullut mitään kodistani?</p>
+
+<p>&ndash; Olen. Siellä voivat kaikki hyvin. Hannes on nyt, kuten tiedät, meillä
+voutina. Hän on niin kelpo poika. Sanoin juuri, että hänen olisi paras,
+ruveta jonkun suuremman kartanon voudiksi. Mutta tässähän minulla on
+sinulle kirjekkin.</p>
+
+<p>&ndash; No hyvä, että kirjeestä puhuit. Katsokaa, lapset, tässä on kirje
+Jojulta.</p>
+
+<p>&ndash; Ai, saammeko lukea?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, tuossa on. Solmia saa sen ensin, koska Sakilla on toinen.</p>
+
+<p>&ndash; Voi, miten hauskaa!</p>
+
+<p>Sakki katsoi Solmiaan ja punastui vähän. &ndash; Kylläpä tulitkin iloiseksi.</p>
+
+<p>&ndash; Tietysti, sanoi tyttö aivan levollisesti.</p>
+
+<p>&ndash; Kai maar sinä Jojua olet kaivannut? &ndash; sanoi pruustinna veljelleen.</p>
+
+<p>&ndash; Sanomattomasti! Oli hänestä tosiaan usein vähän huoliakin, kun hän
+oli niin vilkas ja monesti teki ajattelemattomuudessa pieniä urhotöitä,
+jotka eivät koulupojalle sopineet; mutta jos hän olikin pieni
+pilvenhattarani, oli hän myöskin auringonsäteeni, ja häntä kaipaan kuten
+kadonnutta kevätpäivää.</p>
+
+<p>Sakki kysyi, saisiko hän mennä kertomaan Jojun vanhemmille, mitä
+kirjeessä oli.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä, mene vain.</p>
+
+<p>Sakin mentyä sanoi rehtori: &ndash; Poika on pitänyt niin hellää huolta Jojun
+vanhemmista.</p>
+
+<p>&ndash; Vieläkö Marjaniemi tahtoo talonsa myydä? &ndash; kysyi Eriika. &ndash; Olen
+aina toivonut, että veljeni ostaisi sen talon. Siellä saisimme olla
+kesät teidän lähellänne, ja Jojun vanhemmat saisivat asua siellä. Matti
+on jotenkin kelpo mies, hän on vanhastaan tottunut maan työhön, ja
+kentiesi te antaisitte Hanneksen meille, niin panisimme hänen sinne
+vanhan ukon apulaiseksi.</p>
+
+<p>&ndash; No miksi ei, jos siksi tulisi.</p>
+
+<p>&ndash; Kas vain, kun ennätit ennen minua puhua asiasta.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä Marjaniemi aina taloonsa kaupittelee, mutta eipä ole vielä
+ostajaa tullut. Paras, että ryhdytte asiaan.</p>
+
+<p>&ndash; Jos hän sen myy sopivasta hinnasta, niin minä sen ostan, ennenkuin
+Joju kotia tulee. Se vasta ilosanoma hänelle, kun saa kuulla, että hänen
+vanhempansa saavat asua maalla. Joju on aina rakastanut entistä
+kotipaikkaansa, ja se torppa, joka hänen vanhemmillaan oli, sijaitsi
+aivan Marjaniemen rajalla.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta mitä Matin-Miina maalle muuttamisesta pitäisi?</p>
+
+<p>&ndash; Luultavasti hän siellä sitten tyytyy, kun saa vanhan muorin päiviä
+pitää, &ndash; sanoi Eriika. &ndash; Hän on sitä paitsi paljon muuttunut
+entisestään, sillä hän oli kovin sairas viime talvena, ja se saatti
+hänen mielensä aivan muuttumaan. Hän on käynyt paljon sävyisemmäksi ja
+kiitollisemmaksi. Ehkä sekin on jotakin vaikuttanut, että Sakki ja
+Solmia tuon tuostakin käyvät heille lukemassa.</p>
+
+<p>Pari päivää pruustinnan oli aikaa viipyä Helsingissä ja se aika kului
+melkein liika pian, sillä täytyihän hänen käydä kuulemassa neiti
+Basilieriä, joka juuri siihen aikaan loisti kirkkaimpana tähtenä
+pääkaupungin taidemaailmassa, pistäytyä valokuvaajalle ikuistettavaksi
+j. n. e.</p>
+
+<p>Kun siis lähtö-aika tuli, matkusti rehtori sisarensa mukana,
+ostaaksensa itselleen kesä-asunnoksi Marjaniemen talon.
+
+
+<p>&nbsp;</p>
+
+<center><h2>XIV.</h2></center>
+
+
+<p>Talvi kului erinomaisen pian rehtorin perheen mielestä, sillä heillä oli
+jokaisella paljo hommaa. Rehtori itse matkusti kaupungin ja Marjaniemen
+väliä. Hänellä oli paljo toimimista, asettaessaan asuinhuoneita kuntoon,
+vaikka ne sisustettiinkin mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Siellä oli
+vain valkoiseksi maalatuita pöytiä, sänkyjä ja tuoleja; mutta somaa ja
+siistiä oli kaikki. Matille oli rakennettu tupa, jossa hän vaimoineen
+sai olla itsevaltiaana. Eriika oli veljensä apulaisena kuten ainakin ja
+välihetkinä hän ahkeraan kutoi sukkia Jojulle, jotta pojan ei tarvitsisi
+jalkojansa pistää rikkinäisiin sukkiin.</p>
+
+<p>Sakki oli valmistautunut ylioppilastutkintoonsa, jonka hän jo oli
+kunnialla suorittanut, ja niin oli talvi liukunut pois pikemmin kuin
+saatettiin luullakkaan. Solmia oli myöskin jo päässyt koulusta ja
+lähtenyt kotiinsa.</p>
+
+<p>Kesä teki tuloaan suurin askelin. Lehdet puissa olivat melkein
+täysikasvuiset, aallot loiskivat vapaina, ja laivoja tuli satamaan.</p>
+
+<p>Marjaniemessä oli kaikki kesäkunnossa, Jojua vain odotettiin, jotta
+hänen tultuansa heti lähdettäisiin maalle.</p>
+
+<p>Sakki kulki joka päivä satamassa katselemassa; olihan hauska kävellä,
+kun oli tärkeä työ-askel kunnolla suoritettu ja kun päässään vielä
+alituisesti sai kantaa kaikkien nähtävänä merkkiä siitä, mitä oli
+toimeen saanut... Ei Sakki sitä aivan niin ajatellut, mutta erinomaisen
+hauskalta se lakki vain tuntui juuri nyt, kun se oli niin uuden
+uutukainen ja puhdas...</p>
+
+<p>Eräänä päivänä, kun hän rantaan tuli, kuuli hän huudettavan: "Suuri
+kolmimastoinen laiva laskee ankkuria satamassa".</p>
+
+<p>Se oli kapteeni Malmin laiva.</p>
+
+<p>Sakki ja Joju näkivät jo toisensa, ja hetkinen vielä, niin he jo olivat
+tervehtineet toisiansa.</p>
+
+<p>Nyt oli ilo suuri molemmin puolin, mutta Jojulle varsinkin, sillä kun
+pitkän poissa-olon perästä ensi kerran laskee jalkansa isänmaansa
+manterelle, niin silloin paremmin kuin milloinkaan tuntee, että "oma maa
+on mansikka".</p>
+
+<p>Joju palasi vielä laivaan ottamaan kapineitansa ja asetti ne rattaille,
+ja sitten lähtivät yhdessä Sakin kanssa kotiin.</p>
+
+<p>Rehtorilla oli oikein juhlahetki. Avosylin otettiin kasvattipoika
+vastaan. Ja Joju oli niin onnellinen, että olisi tahtonut syleillä koko
+maailmaa. Vanha Leenakin melkein kirkaisi, niin lujaa Joju hänen kättään
+puristi.</p>
+
+<p>&ndash; Hyvä herra, onpa teidän käsiinne voimia karttunut, &ndash; sanoi Leena.</p>
+
+<p>Sitten Joju aikoi mennä vanhempiansa katsomaan, mutta rehtori selitti,
+että vanhemmat olivat maalla. Joju kävi vakaaksi ja sanoi:</p>
+
+<p>&ndash; Ettekö vain salaa minulta jotakin?... Elävätkö he?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä he elävät ja ovat terveinä, mutta asian laita on se, että he
+ovat muuttaneet Marjaniemeen, joka nyt on minun taloni, &ndash; sanoi
+rehtori. &ndash; Tämän uutisen tahdoin sinulle säästää siksi, kuin kotiin
+palaisit.</p>
+
+<p>&ndash; No sepä ihmeen hauskaa! Emmekö lähde sinne kaikin kesää viettämään?</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä. Siellä on jo aivan valmista meidän vastaan-otoksemme, &ndash;
+virkkoi Eriika, &ndash; ja täällä myöskin on kaikki asetettu kuntoon, niin
+että olemme valmiit lähtemään. Sinua vain on odotettu.</p>
+
+<p>&ndash; Me tulemme siis olemaan aivan pappilan naapuruudessa. Solmia on
+kaiketi jo päässyt koulusta?</p>
+
+<p>&ndash; On niin.</p>
+
+<p>&ndash; Onko hän kasvanut?</p>
+
+<p>&ndash; On, hän on pitkä, solakka tyttö, tuskin tuntisit enään, &ndash; sanoi
+Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Oohoh, kyllä vain tunnen, vaikka tytöt muuttuvatkin kovin pian. Kun
+minä lähdin, oli hän neljäntoistavuotias tyttö, ja nyt hän jo on
+täyttänyt seitsemäntoista, on siis jo nuori neito. Täti, koska lähdemme
+maalle?</p>
+
+<p>&ndash; Huomenna.</p>
+
+<p>Eriika teki vielä pieniä ostoksia, ja rehtori kävi tapaamassa kapteeni
+Malmia. Mutta seuraavana aamuna oltiin matkalla Marjaniemeen.</p>
+
+<p>Lauhajärvi, jonka monimutkaisia rantoja kevään nuori vihreys
+seppelöitsi, kimalteli kirkkaan auringon valossa, kun matkustajat
+saapuivat Marjaniemelle, joka sijaitsi Lauhajärveen pistäytyvällä
+niemellä.</p>
+
+<p>Pappilan herrasväki oli tullut tulokkaita vastaan Marjaniemeen. He
+istuivat mahtavan pihlajan varjossa pihalla odottamassa. Ilo oli suuri
+molemmin puolin, kun omaisia tavattiin, ja nuoret joutuivat toistensa
+tarkastuksen alaisiksi. He olivat kaikin muuttuneet aika-ihmisiksi,
+sillä välin kuin olivat erossa olleet. Provasti perheineen saattoi
+tulijoita sisälle. Siellä Jojun vanhemmat kumartaen tulivat heitä
+vastaan, ja sekä Hannes että Sakin nuorin sisar Nanni olivat kantamassa
+kapineita sisälle.</p>
+
+<p>Häikäisevän valkoinen liina oli asetettu pöydälle, ja sille oli asetettu
+kirkas kahvipannu ja vastaleivottuja nisusia, jotka kaikki pruustinna
+oli toimittanut. Jojulle, joka mereltä tuli eikä muutamaan vuoteen ollut
+tuntenut kodin suloa, oli tämä niin uutta, että se pani hänen vilkkaat,
+tuliset tunteensa kuohumaan, ja hän huudahti innostuneena: &ndash; Isänmaa,
+isänkoti, oi, paljonpa sillä on, joka saa tuntea, että hän ne omistaa!</p>
+
+<p>Rehtori ja Eriika täti saivat niin kiitollisen katseen Jojulta, että
+hekin tunsivat jotakin kosteata silmissään.</p>
+
+<p>Pruustinna, joka oli koettanut asettaa kaikki niin kodikkaaksi ja
+hauskaksi kuin suinkin, siksi kuin hänen sisaruksensa ensi kerran
+asettuisivat asumaan uuteen taloonsa, pyysi heitä nyt istumaan pöydän
+ääreen. Maiju rupesi kahvia kaatamaan, ja Solmia istui entisten
+asuintovereittensa viereen. Kun kahvi oli juotu, poistuivat pappilaiset
+jälleen, jättäen talon omistajat rauhassa asettumaan kuntoon.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä, joka oli pyhä, saarnasi Sakki ensi kerran kirkossa.
+Hän tuntui silloin Solmian mielestä niin ymmärtäväiseltä ja
+miehekkäältä. Tähän asti hän oli ollut vain kuin veli, mutta nyt hän
+opetti ja osasi opettaa.</p>
+
+<p>Pappilaiset olivat kutsutut Marjaniemelle päivälliselle, ja Jojun sekä
+Sakin vanhemmat myöskin. Mutta vanhukset eivät tahtoneet tulla syömään
+herrasväen pöytään, vaikka heitä kehoitettiin. Eriika antoi kattaa
+heille pöydän toiseen huoneeseen.</p>
+
+<p>Iltapäivällä, kun kasvattipoikien vanhemmat siirtyivät Matin tupaan,
+lähtivät nuoret kävelemään. Joju tahtoi nähdä entistä kotiansa. &ndash; Kun
+olemme kaukana, oikein kaukana entisistä lapsuuden-seuduistamme, niin
+silloin vasta huomaamme, kuinka rakkaita ne meille ovat, sanoi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Lieneekö tämä paikka sinulle rakkaampi, kuin sedän koti Helsingissä?
+&ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; No sitä en juuri tiedä...</p>
+
+<p>&ndash; Sepä se on, se on niin, että missä meidän osaksemme on tullut enimmän
+onnea maailmassa, se paikka meille kalleimmaksi jää. Tavallisesti
+lapsuuden aika on huolettomin ja onnellisin, ja siksi niin monelle juuri
+lapsuudenkodin seudut ovat kalleimmat.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta tottahan on, että kaikki, jota rakastamme, käy meille
+kalliimmaksi, kun siitä olemme erotettuna, virkkoi Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Vai niin, sitten olisi hyvin edullista sille, joka sinua rakastaisi,
+lähteä hyvin kauas.</p>
+
+<p>&ndash; En minä niin tarkoittanut, ja sinä sen kyllä ymmärrät. En minä ketä
+hyvään rakastaisi, kun se vain kauas lähtisi, mutta jos minun omaiseni,
+joita minä tietysti rakastan, lähtevät pois luotani, niin selvenee
+minulle paremmin, kuinka kalliit he minulle ovat, koska minä heitä
+sanomattomasti kaipaan.</p>
+
+<p>Torpan väki oli kotona ja heille selitettiin, mitä varten tultiin.
+Pihalla kasvoi suuri koivu, jonka haaroilla Joju monta kertaa oli
+keinunut, ja siihen nyt päättivät leikata nimensä.</p>
+
+<p>Sakki ja Joju ottivat puukot tupestaan ja rupesivat puuta uurtamaan.</p>
+
+<p>&ndash; Totta teidänkin nimenne leikataan? &ndash; kysyi Sakki tytöiltä.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä se on tarkoituksemme, &ndash; vastasi Maiju.</p>
+
+<p>&ndash; Saatammehan sen itsekkin tehdä, ettemme teitä vaivaa, &ndash; virkkoi
+Solmia.</p>
+
+<p>&ndash; Tässä sinun nimesi jo on, &ndash; sanoi Joju.</p>
+
+<p>&ndash; Ja tässä myöskin, &ndash; ilmoitti Sakki.
+
+&ndash; No sitä parempi. Sehän aina muistuttaa minulle, kuinka hyväntahtoisia
+te molemmat olette olleet minua kohtaan. Se oli sallimuksen oikku.</p>
+
+<p>&ndash; Mutta Joju on leikannut paremmin kuin minä; ne eivät sovi olemaan
+samassa puussa.</p>
+
+<p>&ndash; Aivan hyvin, ei tarvitse milloinkaan verrata, kumpi on paremmin
+leikattu.</p>
+
+<p>&ndash; No niin, nyt leikkaan Maijun nimen ja sitten omani.</p>
+
+<p>Kun nimet olivat valmiit, päätettiin mennä järvelle soutelemaan.</p>
+
+<p>&ndash; Kapteeni perään, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Kunpa siksi ensin tulisinkin.</p>
+
+<p>&ndash; On sinussa kuitenkin alkua, mutta meissä muissa ei ole alkuakaan.</p>
+
+<p>Joju meni perää pitämään ja Sakki sousi. He soutelivat Marjaniemen
+rantoja pitkin, ja provasti ja pruustinna sekä rehtori ja Eriika, jotka
+istuivat pihlajan alla, kuuntelivat, kun nuoret lauloivat:</p>
+
+<p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;"Lapsuuden ajan hellimmän<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Sä leikit kanssani,<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja olit paras ystävän',<br>
+&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;Ja ainoo iloni.</p>
+
+<p>Ja kaiku kertoi: ainoo iloni...</p>
+
+<p>Kun sitten jälleen tulivat sisälle, katosivat Joju ja Sakki yht'äkkiä.
+Maiju ja Solmia kertoivat, miten ihanaa järvellä souteleminen oli ollut
+ja miten he nimensä olivat saaneet koivuun piirretyiksi. Mutta hetken
+perästä he rupesivat kaipaamaan Jojua ja Sakkia.</p>
+
+<p>&ndash; Kyllä he tulevat, sanoi pruustinna, joka nähtävästi tiesi, mihinkä he
+olivat menneet. Kun sitten vähän aikaa olivat odottaneet, niin pojat
+tulivat ahosta esiin.</p>
+
+<p>&ndash; <i>Marjapojat!</i> huudahti Solmia.</p>
+
+<p>Jojulla ja Sakilla oli pienet tuokkoset täynnä kauniita mansikoita,
+kesän esikoisia, ja he toivat ne pappilan nuorimmalle.</p>
+
+<p>&ndash; Muistatko, sanoi Joju, miten ensi kerran sinulle marjoja toin ja
+juoksin leskistä kanssasi?</p>
+
+<p>&ndash; Muistan. Sakki oli joka vuosi tuonut minulle ensimmäiset mansikat,
+mutta sinä kesänä oli teitä kaksi, ja kun ensi kerran marjoja toitte,
+kehoitin teitä tulemaan toverieni ja minun kanssani leikkimään. Sama
+rehellinen Joju olit jo silloinkin, vaikka sivistys sittemmin on
+painanut leimansa sinuun.</p>
+
+<p>&ndash; Suuressa kiitollisuuden velassa olemme sedälle ja tädille siitä, että
+olemme saaneet kehittyä taipumustemme mukaan, &ndash; sanoi Sakki.</p>
+
+<p>&ndash; Ja kun nyt olette päässeet sivistyneiksi nuorukaisiksi, niin tulee
+teidän muistaa, kun omin neuvoin elämäänne jatkatte, &ndash; virkkoi
+provasti, &ndash; että pysytte kelpo ihmisinä, sellaisina, jotka tuottavat
+kunniaa kasvattajilleen ja isänmaallensa.</p>
+
+<p>Käki kukahteli rannan koivuissa ja koko luonto huokui ylistystä
+Luojalle, ja siihen yhtyi vanhusten kiitosvirsi Marjaniemen tuvasta.</p>
+
+<p>Tämä pieni pihlajan alla istuva seura kuunteli veisua, ja provasti
+virkkoi jälleen: &ndash; Että nuoret kehittyvät, on luonnollista, mutta
+täällä on vielä tapahtunut toinenkin muutos, joka osottaa, kuinka paljon
+me voimme kanssa-ihmisiimme vaikuttaa. Minä tarkoitan vanhuksia tuolla.</p>
+
+<p>&ndash; Siitä minulla on moninkertainen syy kiittää setää ja tätiä, &ndash; sanoi
+Joju vakavasti.</p>
+
+<p>&ndash; Teidän rakkautenne, lapset, &ndash; lausui rehtori Mellilä, &ndash; on kaikki
+palkinnut. Teistä on meillä ollut elämän iloa. Ja sitä paitsi, ei se ole
+mitään, joka kylvää, eikä se, joka kastaa, vaan Herra, joka kasvun
+antaa.</p>
+
+
+
+
+
+
+
+<pre>
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda Hahnsson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MARJAPOJAT ***
+
+***** This file should be named 14807-h.htm or 14807-h.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/8/0/14807/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
+</pre>
+
+</body>
+</html>
diff --git a/old/14807-h/images/marja1.jpg b/old/14807-h/images/marja1.jpg
new file mode 100644
index 0000000..99f437c
--- /dev/null
+++ b/old/14807-h/images/marja1.jpg
diff --git a/old/14807-h/images/marja2.jpg b/old/14807-h/images/marja2.jpg
new file mode 100644
index 0000000..55b810f
--- /dev/null
+++ b/old/14807-h/images/marja2.jpg