diff options
Diffstat (limited to '14736-0.txt')
| -rw-r--r-- | 14736-0.txt | 2361 |
1 files changed, 2361 insertions, 0 deletions
diff --git a/14736-0.txt b/14736-0.txt new file mode 100644 index 0000000..7dbff61 --- /dev/null +++ b/14736-0.txt @@ -0,0 +1,2361 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14736 *** + +ELÄMÄN HAWAINNOITA II: Waimoni; Puutteen Matti + +Kirj. + +P. Päivärinta + + +WSOY, Porvoo, 1890. + + + + + +WAIMONI. + + +Olin kerran asiaini tähden matkustamassa. Oltuani kaukana kodistani, +oudossa paikkakunnassa, tulin iltasella suureen talonpojan taloon. Heti +kartanolle tultuani huomasin, että kaikki talon rakennukset osoittiwat +warallisuutta ja hywää järjestystä. Kaksi wankkaa asuinrakennusta oli +kartanossa, jotka kaiken puolesta oliwat hywässä woimassa: seinät +oliwat wuoratut ja maalatut, akkunat kaksinkertaisilla laseilla +warustetut, sawutorwet katoilla oliwat eheät, rapatut ja walkeiksi +kalkitut, ja toisen rakennuksen edessä oli kauniisti rakennettu ja +paljoilla Laseilla warustettu kuisti; muut huoneet oliwat myös hywässä +woimassa ja järjestyksessä. Kun olin jo mielestäni liiaksikin ajellut +sinä päiwänä hewosellani, päätin olla talossa yötä. Menin siis sille +puolelle, jossa talon wäki näytti asuwan, ja pyysin yösijaa, jonka +perheentuwassa olewa renki kohta lupasikin. Kannoin siis kaikki +kapineeni huoneeseen. Heti sisään tultuani weti talonwäen ja +erittäinkin isännän käytös huomioni puoleensa. Wäki käyttäytyi niin +hiljaisesti kuin jossain hywin surullisissa hautajaisissa. Nuoren +wäenkään kaswoilla ei näkynyt sitä hilpeyttä eikä iloisuutta, joka +elämän tawallisesti tekee niin wilkkaaksi ja hauskaksi perheissä +iltasilla, kun he työstä tulewat, ja joka poistaa kaikki elämän surut +ja huolet ja päiwän ponnistusten waiwat. He puheliwat toisillensa wain +kuiskaamalla ja kaikkea kolinaa näkyiwät he wälttäwän niin paljon kuin +mahdollista; toisiansa silmiin katsoiwat he usein kysywästi ja ujosti. +--Isäntä oli noin keski-ikäinen mies; hän oli pitkähkö, laiha ja +kuihtuneen näköinen. Hän istui penkillä kymärässä, molemmat kyynäspäät +polwilla; käsiinsä turwasi hän milloin koko kaswojansa, milloin wain +otsaansa, ja tuossa asennossa näytti hän sywiin ajatuksiin waipuneelta. +Wäliin hän kohotti itsensä suoraksi, mutta jälleen waipui hän pian taas +entiseen asentoonsa. Hänen silmänsä kiilsiwät niin kummasti, ikäänkuin +ne olisiwat olleet lasittuneet; hän katsoa tuijotti lakkaamatta yhteen +paikkaan lattiaa, ja silloin tällöin puhkesi hänen rinnastaan sywä, +kumisewa huokaus, joka tuntui siltä kuin se olisi haudasta tullut. +Isännän tila tuommoisena näytti mielestäni hywin arweluttawalta ja +wieläpä kauhistawan kammottawaltakin. Ei kukaan talon wäestä kysynyt +minulta mistä ja mikä minä olin ja mihinkä minä menin, jotka aina owat +tawalliset kysymykset ja joista pitää tehdä selitykset wieraan tultua +taloon. Tuo kaikki teki oloni talossa ikäwäksi. + +Luulottelin että isäntä mahtoi olla jotenkin sairas, joka tekisi hänen +noin alakuloiseksi ja sitten waikuttaisi muuhun wäkeen tuon sywän +umpimielisyyden, joka heissä niin sywästi kuwasti. + +Nyt juuri tuli huoneeseen eräs henkilö, jota ei ollut ennen siellä +näkynyt. Tullut oli arwiolta noin kuuden= tai seitsemäntoista wuotta +wanha neito, joka kohta weti huomioni puoleensa. Hän loi surullisen +silmäyksen kaikkiin tuwassa olijoihin ja minua hän katseli oudolla +katseella. Hänellä oli kauniit kaswojen piirteet, mutta hänen +waalenneesta, laihtuneesta muodostansa selwästi huomasi, että suru oli +kokenut jo noin aikaisin ryöstää häneltä pois sitä kauneutta, jota +Luoja oli hänen osaksensa niin runsaasti lahjoittanut. Näitä surun +jälkiä lisäsi wielä tuo hänen ennen mainitsemani surullinen katseensa +ja käytöksensä. Hän toimitti äänetönnä joitakin asioitaan tuwassa, loi +wielä surullisen silmäyksen isäntään ja poistui sitten keweästi kuin +keijukainen pois huoneesta. Silmäsin hänen mennessään wielä hänen +jälkeensäkin: hänellä oli kookas ja sorea ruumis, joka säännöllisesti +notkahteli hänen kuulumattomasti astellessaan. + +Kaikessa tuossa talonwäen käytöksessä oli mielestäni jotain niin +surullista salaperäisyyttä ja umpimielisyyttä, että se nosti +uteliaisuuteni korkeimmalleen, mutta tuota salaisuutta en woinut +itselleni selittää, waikka kuinkakin olisin koettanut päätäni waiwata. +Tosin luulottelin, että isäntä oli sairas ja että tuo tuwassa käynyt +neito oli isännän tytär, mutta nuo oliwat wain luulojani eiwätkä +semmoisinaan woineet paljon selittää outoa näköä, eiwätkä tyydyttää +uteliaisuuttani. + +Wiimein menin isännän tykö ja aioin hänen kanssaan alottaa puhetta +mistä hinnasta hywänsä. + +"Oletteko sairas?" kysyin häneltä, istuessani hänen wiereensä penkille. + +Isäntä näkyi säpsähtäwän tuosta kysymyksestäni. Hän oikaisi itsensä +suoraksi ja katsoa tuijotti silmiini sanaakaan wastaamatta. Sitten +kääntyi hän katsomaan lähinnä olewan henkilön silmiin, ikäänkuin +kysyäkseen: onko tässä ollut mistään puhetta. Katsottu näkyi hywin +käsittäneen tuon mykän kysymyksen, sillä hän kallistui warowasti +isännän puoleen ja kohti=lujalla äänenpainolla sanoi wakawasti +isännälle: "wieras kysyy oletteko te sairas?" + +Sywä huokaus nousi isännän rinnasta, hän nousi werkalleen ja sanoi +sywällä, kumisewalla äänellä: "wieras on niin hywä ja tulee tänne!" ja +samassa alkoi hän hitaasti astuskella huoneesta ulos. Minä seurasin +ilolla perästä, sillä hartain haluni oli saada jotenkin liewittää hänen +murheellista ja raskasta tilaansa. Hän astui kartanon poikki tuohon +toiseen, kuistilla warustettuun rakennukseen. Sisälle tultuamme sain +heti nähdä kummia: rakennuksen awaroissa ja hywästi sisustetuissa +huoneissa wallitsi haudan hiljaisuus ja kaikkialla näkyi hywä siiwo ja +järjestys. Kaikki huonekalut, oliwatpa ne mitä nimeä ja laatua hywänsä, +oliwat täydessä kunnossa ja kukin paikallaan, sillä ne owat elottomia +kappaleita, jotka eiwät tiedä omistajiensa puutoksista ja waiwoista +mitään.--Ikkunoilla oli useita kukkaruukkuja, joissa kaikissa oli oma +kaswinsa. Useimmat kukat ja kaswit näkyiwät olewan melkein kuolleessa +tilassa ja selwästi näkyi ettei niistä oltu pidetty towiin aikaan +mitään huolta, waikka toisaalta taas näkyi, että talossa oli ennen oltu +suuria kukkien rakastajia. Nuo kukat saiwat siis elää wointinsa mukaan +omaa kuihtunutta ja kuolemaa ennustawaa elämäänsä!--Minua kummastutti +tuo kukkien wastakohta huoneissa wallitsewan muun järjestyksen suhteen. +Waikka oli kewätkesä, ei myrttikään näyttänyt wielä mitään elon merkkiä +ja ruusu oli peräti kellastunut ja kuihtumaisillaan. Selwästi näki, +että balsamiinit oliwat jo aikaiseen kylwetyt ja istutetut, mutta +siihen ne sitten oliwat jääneet onnensa nojaan kuiwuuden käsiin +nääntymään, jonkatähden ne oliwat surkastuneita ja auringon kulun +mukaan sinne tänne kiertyneitä; ainoastaan muratti ja pelargonia +näyttiwät jotain elon merkkiä, sillä edellinen oli kiemuroinut ympäri +seiniä ikäänkuin olisi hakenut jotain läpeä päästäksensä pois tuosta +surullisesta ja wähän toiwoa antawasta paikastaan; jälkimäinen ei taas +näkynyt huoliwan mitään, oliko hänellä kuiwa wai märkä, hoidetaanko +häntä wai ei, sillä se näytti wain wiheriäisen ja eläwän näköiseltä; se +ei näyttänyt olewan surun lapsi.--Näyttipä siltä mielestäni kuin tuo +kaswi=kuntakin olisi osannut yht'aikaa sairastaa täydellisempien +elollisten olentojen--ihmisien kanssa. + +Noita kaikkia oli minulla aikaa kyllin katsella ja miettiä, sillä +isäntä ei puhunut yhtäkään sanaa, istui wain äänetönnä ja katsoi +synkästi eteensä. + +Nyt juuri kuului toisesta, salin perällä olewasta kamarista kimakka-- +lapsen itku!--Isäntä kawahti heti ylös niin äkkiä kuin olisi saanut +käärmeen piston. Hän riensi kamarin owea kohden ja awasi sen, ja mitä +silloin näin? Siellä sama surullinen, nuori, kaunis nainen, jonka äsken +olin tuolla tuwassa nähnyt, istui hoitelemassa pientä kätkyessä olewaa +lasta!--Lapsi wiihtyi pian, isäntä painoi owen jälleen kiinni ja palasi +samalle sijalle, josta hän oli lähtenyt, ja istui siinä yhtä äänetönnä +kuin ennenkin. + +"Herra Jumala", ajattelin minä, "onko lankeemus, rikos ja häpeä +painanut tuon surullisen kuwan noin kauniiseen, ikäänkuin wiattomuuden +esikuwaan ensin, ja sitäkö isäntä langenneen isänä suree, ja siitäkö +tuo suru ja umpimielisyys koko talon wäkeen? oliwat kysymyksiä, jotka +niinkuin salaman iskut leimahteliwat sieluni läwitse. Mutta ei, ei; ei +se woi niin olla, sillä olisi mahdotonta, että noin puhtaassa ja +wilpittömän näköisessä Jumalan luodussa saattaisi niin sywä lankeemus +tapahtua. Hänen kaswojensa juonteissa en hawainnut yhtään niitä jälkiä, +joita turmelus painaa walloittamansa ihmisen kaswoihin--hyi, te ilkeät +ajatukset, mitä te mieleen hyökkäätte!----niin, mutta jos tuo nuori +nainen olisi isännän----waimo? Ei, ei, sekään hän ei ole, sillä minä +selwästi huomasin--tahi olin ainakin huomaawinani, että isännän ja tuon +naisen näössä oli jotain yhdenkaltaisuutta.--No mikä hän sitten on?-- +Sitä en warmaan tiedä, mutta luulenpa hänen kumminkin olewan isännän-- +tyttären, lienee hänen asiansa miten lieneekin." Ne oliwat taas +sekaisia kysymyksiä ja wastauksia, jotka yhtä nopeasti meniwät kuin +tuliwatkin ja jotka kiihoittiwat uteliaisuuteni korkeimmalleen. + +Minä menin isännän tykö, otin häntä kädestä hiljaa kiinni ja kysyin +häneltä taas, samassa katsoen häntä silmiin: "oletteko te mitenkään +kipeä?" + +"Kipeä, kowin kipeä", sanoi isäntä, ja minä oikein säikähdin, kun +kuulin hänen taas ääntäwän niin pitkän ajan päästä. + +"Ettekö saattaisi minulle ilmoittaa sairauttanne? Kenties woisin teitä +jotenkin auttaa", sanoin hänelle. + +"Minä en ole ruumiillisesti sairas, mutta ruumiskaan ei woi kestää +sisällistä sielun tuskaa--oih! Sydämeni on kowin kipeä", wastasi +isäntä, painaen kätensä sydämelleen ja samassa waieten. + +"Kuka iski sydämeenne tuon turmiollisen haawan?" kysyin taas. + +"Oma lyömäni on se, oma haawoittamani on tuskainen sydämeni", sanoi +isäntä taas waieten ja raskaasti huoaten. + +Nyt pääsin jäljelle. Edessäni ei ollutkaan ruumiillisesti sairas, waan +sairas semmoinen, jonka henki oli sairas ja haawoitettu. Nyt huomasin, +että edessäni oli--murtunut, särkynyt sielu, joka useinkin on waikeampi +parantaa kuin pahatkin wammat lihassa ja weressä. Minä hawaitsin että +edessäni oli rikas ala tutkia pirstaantunutta ja waiwoistansa lähes jo +uupunutta ihmissydäntä. + +"Puhukaa minulle ujostelematta kaikki surunne ja waiwanne! Se +helpoittaa paljon tuskaista sydäntä. Minä olen itsekin paljon kärsinyt +tässä maailmassa, jonkatähden hywin tiedän mitä omantunnon waiwa +ihmiseen waikuttaa. Murhe on waikea yksin kantaa, sentähden ilmoittakaa +surunne minulle, niin koetamme sen panna kahtia, ja niin kannamme +raskasta taakkaanne yhdessä tämänkään lyhyen ajan, joka on sallittu +meidän yhdessä olla", sanoin tuolle murtuneelle miehelle sääliwästi, +katsoen häntä osaaottawasti silmiin ja pitäen häntä hellästi kädestä +kiinni. + +"Jospa te, wieras=kulta, saisitte joksikaan minuutiksi sydämeni +kewenemään, niin en tietäisi mitä teille antaisin", wirkkoi isäntä +tuskissansa. + +"Minä toiwon woiwani olla teille joksikuksi lohdutukseksi", sanoin +hänelle luottawasti, sillä minä huomasin, että ystäwällinen ja +osaaottawainen käytökseni oli jo sen werran tunkeutunut hänen +sydämeensä, että hän saattoi puhua. + +"No kuulkaa sitten kertomus kaikkein wiheliäisimmästä, onnettomimmasta +ihmisestä ja suurimmasta syntisestä, minkä maa koskaan on päällään +kantanut! Kenties siksikään ajaksi lieweneisi hiukankaan kauhea +omantunnon waiwani. Sitten kun kaikki olette kuullut, tehkää minulle +mitä tahdotte, sillä niin suurta rangaistusta ei kukaan woi +ajatellakaan, ett'en minä enempää olisi ansainnut. + +Minä olen warakasten wanhempaini ainoa poika, ja tämä talo, jonka tässä +näette, on heiltä saatu perintö. Ennenkuin olin täyttänyt wiisitoista, +kuoli äitini, ja isä murehti häntä niin kowin, että hänkin kuoli +muutamain wuosien perästä. Minä jäin siis nuorena suuren ja rikkaan +talon haltijaksi, jota hoidin huolella ja uutteruudella, ja +warallisuuteni kaswoi kaswamistaan. Minulla itselläni oli näköä ja +kokoa, eikä minusta tiedetty mitään pahoja tapoja mainita. Se on +tietty, että kaikki nuo yhteensä tekiwät sen, että minusta tuli +kuuluisin poika paikkakunnassa, joka seikka ei jäänyt itseltänikään +huomaamatta. Kaikissa nuorien leikeissä ja huwituksissa olin minä aina +ensimäinen ja ylimäinen, eikä sitä huwia ja kisaa ollut nuorison +joukossa, jossa ei olisi minulta neuwoa kysytty, ja tuolla tawalla +tulin minä kerrassaan nuorison johtawaksi päämieheksi. Tuommoinen +kunnianosoitus waikutti minuun wahingollisesti jo nuorena, sillä se +synnytti minuun itserakkautta. + +He katsoiwat kaikki minuun, mutta minä en heihin, sillä salainen +ylenkatse oli ottanut sijansa sydämeeni heitä kohtaan, kun eiwät he +kyenneet minun sijalleni, ja niin minä käytin wäärin waltaani heihin. +Tuon kaiken lisäksi ei ollut itselläni salassa, että olin rikas ja että +toiset nuorukaiset oliwat köyhempiä, jonkatähden opin jo aikaisin +panemaan arwon tawaroihini, ja tuo teki sen, että sydämeni kowettui, +ett'ei siinä ollut sijaa hellemmille ihmistunteille. Mitään erinomaista +ei kumminkaan tapahtunut, sillä nuo pahat puoleni eiwät koskaan tulleet +näkywiin, jonkatähden toiset nuorukaiset eiwät siitä tienneet mitään, +enkä minä itsekään, ennenkuin wasta näinä kowina aikoinani. + +Likimäisessä naapurissamme oli ihan minun ikäiseni Kerttu niminen +tyttö, jonka kanssa kaswoimme aiwan yhtärintaa. Me olimme yksissä joka +päiwä ja wietimme iloisia, murheettomia aikoja, wiattomissa lasten +leikeissä ja huwituksissa. Tuo naapuri oli wähäwarainen talo, +jonkatähden isäni täytyi usein auttaa heitä, mutta tuossa wiattomuuden +tilassa ollessani ei johtunut kertaakaan mieleeni, että Kerttu oli +köyhä ja minä rikas.--Oi, jospa ihminen wielä pääsisi tuohon +lapselliseen wiattomuuteen, lapsuuden paratiisiin, jossa ei paina +mitkään murheet ja huolet, jossa sydän on wielä puhdas ja turmelematon, +niin ettei siihen wielä ole ylettynyt maailman pahentawat myrskyt. Jos +pääsisi takaisin tuohon aikaan, jolloin sydän on niin wiaton ja +iloinen, kun ei mammona ole opettanut sitä katsomaan muita ihmisiä +ylön!"--Näin kertoeli isäntä ja purskahti itkuun, muistellessaan tuota +onnellista lapsuuden aikaansa. + +Minä en hennonut häntä häiritä hänen sydäntään wuodattaessaan, sillä +itku kewentää kowin waiwattua sielua. Kun hän oli waiennut ja +tyyntynyt, pyysin häntä jatkamaan kertomustansa. + +"Niin me kaswoimme Kertun kanssa", alkoi hän, "isommiksi, siihen asti +että ujous pakotti meidät olemaan harwemmin yksissä. Kumpikin meistä +muodostui nyt eri tawallaan ihmiseksi: minä rikkaana, uljaana, ylpeänä +ja yleiseen ylistettynä, rikkaan talon ainoana poikana; Kerttu +kauniina, siweänä, hiljaisena ja nöyränä, melkein unohdettuna, paljoin +sisarusten joukossa kaswaneena pienen ja köyhän talon tyttärenä. Noin +me wierausimme Kertun kanssa toisistamme aina enemmän ja enemmän, eikä +koskaan joutunut mieleeni, että Kertulla olisi sen enempää sijaa +sydämessäni kuin sisarella, waikka usein kyllä tunsin outoa, +käsittämätöntä halua tawata häntä ja olla hänen parissansa--ei, jopa +kaiketi, siihen olin liian rikas ja Kerttu liian köyhä. + +Aikojen kuluessa Kerttu kaswoi ja edistyi hywissä tawoissa ja opissa +päiwä päiwältä, ja kun hän kehkeytyi oikein aika=ihmiseksi, oli hän +kaunein ja siwein neito koko paikkakunnassa. + +Minä rupesin tuntemaan sisällistä halua aina enemmän ja enemmän Kertun +puoleen, mutta koetin tukahuttaa ja kuolettaa tuota sydämeni ääntä! + +Minä haapuilin naimaan ja kosin yhtä ja toista, sieltä ja täältä, +tietysti rikkaita, ja myöntäwiä, järkeni mielestä edullisia +tarjoomuksia ei suinkaan puuttunut, ei neitojen eikä wanhusten +puolelta; mutta sydämeni pysyi kuitenkin kylmänä kosimiani neitoja +kohtaan, jonkatähden olin oikein wihainen itselleni ja pidin tuon +kylmyyteni pahan hengen kiusauksena. Mitä Kerttu ajatteli, sitä en +tiennyt, mutta luulinpa huomaawani että hänellä oli mielessä +lapsuutensa ystäwä, ja minä olin oikein wihainen hänelle sydämessäni ja +koetin wälttää niin paljon kuin mahdollista hänen seuraansa ja hänen +tulisia, lempeitä katseitaan. + +Erään kosioimani neidon kanssa oli meillä naimiskauppa jo aiwan walmis, +ja tuuma oli, että pian laittaisimme itsemme kuulutuksille; mutta tuo +mielestäni tarkoin harkittu kauppa pikemmin harmitti kuin miellytti +minua, waikka sen kautta tiesin saawani useampia tuhansia markkoja. + +Olen unohtanut mainita, että Kertullakin oli paljon ja loistawiakin +kosijoita; mutta hän hylkäsi kaikki nuo tarjoukset, ja näyttipä siltä +kuin olisi hän ijänkaiken aikonut elää yksinänsä; ja minä milt'en +wihannut häntä mielessäni, kun hän ei ottanut wastaan niin otollisia +tarjouksia kuin hänelle tehtiin, että olisin itsekin päässyt siitä +rauhattomuudestani, joka powessani asui Kertun tähden. + +Juuri nyt kun minun piti mennä kuulutuksille walitun morsiameni kanssa, +tuli tiedokseni, että Kertulle oli tullut loistawa kosija wieraasta +paikkakunnasta. Hän oli mahdottoman rikkaan talon ainoa poika, samoin +kuin minäkin. Hän oli hywänmaineinen ja hywännäköinen, uljas +nuorukainen, eikä kylän juorukellotkaan wielä tienneet sanoa, suostuuko +Kerttu tuohon loistawaan tarjoukseen wai ei. Silloin tunsin oudon ja +wastustamattoman äänen sydämessäni, ett'en woisi Kertutta elää. Tuota +tunnettani wastaan koetin taistella minkä woin ja ärjäsin tuolle +sisälliselle sydämeni äänelle; 'wiisituhatta markkaa!' Mutta tuo wakaa +ja omaoikkuinen poweni asukas ei liene ollut lahjakoira, sillä hän ei +ollut milläänkään koko tuosta tarjoamastani summasta. Minä koetin +muistella morsiantani ja wiittätuhatta markkaa ja wieroittaa Kerttua +pois mielestäni, mutta tunnon rauhaa ei minulle tullut. Lähdin kylään +wiihdyttämään rauhattomuuttani, sillä oli eräs kesäinen pyhäilta. +Tiellä tapasin kylän nuorison koolla. Heitä juuri olin lähtenytkin +hakemaan, ja kaikki olisi ollut hywin, mutta woi hirmua!--Kerttukin oli +siellä, mitä en osannut aawistaakaan, sillä ei hän juuri usein ollut +nuorenwäen kokouspaikoissa. Kun huomasin hänet, säikähdin kowin ja weri +nousi niin tuimasti päähäni ja kaswoihini, että luulin sen oikein +tipahtawan. Joku joukosta huomasi hämmästykseni ja sanoi: 'Kah! Mikä +Pontelan Matille nyt tuli, kun lensi noin tulipunaiseksi?' Minä koetin +salata hämmästystäni, ja ajatuksissani sanoin taas tuolle mielestäni +joutawalle mielen häiriölleni: 'wiisituhatta markkaa!' Mutta toinen +paljon wäkewämpi ääni sydämessäni sanoi: 'enempi kuin wiisituhatta +markkaa on kätkettynä tuohon kultaa puhtaampaan olentoon, joka tuolla +muista taempana noin lempeän näköisenä seisoo'. + +Kerttu oli woittanut sydämeni. Ei siellä enää painanut mitään +wiisituhatta markkaa Kertun rinnalla. Koetin asettaa suuren wuoren +kultaa ajatuksissani Kertun rinnalle ja sitten walita, mutta keweä oli +kultawuorikin hänen suhteensa: kaikki mailmassa tuntui mielestäni niin +joutawalta ja mitättömältä, ainoastaan Kerttu saattoi mielestäni tehdä +tuon kolkon ja ikäwän maailman iloiseksi ja hupaiseksi. Ja tosiaankin +sopi salaa katsella tuota tyttö heitukkaa, joka wilpittömänä, puhtaana +ja ujona seisoi yksinänsä, ajatuksiinsa waipuneena, wähän ulompana +muista, kauniina, wartewana ja werewänä, niinkuin täysin kehkeytynyt +ruusun kukka, ja sitä kauneutta lisäsi wielä kesäauringon iltasäteet, +jotka se lähetti Kertun lumiwalkoisille kaswoille ja punottawille +poskille ikäänkuin jäähywäissuudelmaksi, samassa kullaten ne +wiehättäwämmiksi. + +Nyt oli Kerttu woittanut minut, mutta toinen kysymys oli: woitanko minä +Kertun? Tuo, jota minä ennen melkein ylenkatsoin hänen köyhyytensä +tähden, tuo sama oli tullut minulle nyt niin kalliiksi, että pelkäsin +hänen katsowan minut ylön. Niin muuttuu ihmissydän! Oikein minä +kauhistuin, kun ajattelin: jos tuo wieras kosija on jo woittanut Kertun +sydämen. Minä katselin, näkyisikö nuorison joukossa tuota wierasta +kosijaa, mutta ketään outoa ei siinä näkynyt. Minua pyydettiin ottamaan +osaa heidän leikkeihinsä ja johtamaan niitä niinkuin ennenkin, mutta ei +mikään minua huwittanut, ei leikit eikä muut. Kerttu sen kyllä olisi +woinut tehdä, mutta tietämätöntä oli tekisikö hän sitä minulle koskaan, +ja tässä se oli aiwan mahdoton tehtäwä.--Minä kieltäysin ottamasta osaa +leikkeihin ja johtamasta niitä ja seisoin mykkänä. + +'Kas wain! kuinka ahkerasti ja sywästi Pontelan Matti ajattelee rikasta +morsiantansa, kun ei enää malta ottaa osaa meidän huwituksiimmekaan!' +sanoi eräs poika joukosta. Tuo lause käwi sydämeeni kipeästi kuin +puukon pistos. Ihme kumma! nyt en olisi suonut kuulewanikaan enää +mitään tuosta rikkaudesta, jota niin hartaasti olin koettanut itselleni +lisätä ja jonka rinnalla ei mikään mielestäni maailmassa ollut minkään +arwoista. 'Mitähän Kerttu ajattelee tuommoisia kuullessaan?' arwelin +minä ja katsahdin hänen tietämättänsä hänen silmiinsä. Kerttu seisoi +wain wakawana ja uljaana, eikä näyttänyt tietäwän tahi pitäwän koko +huliwilisesta lauseesta yhtään mitään. + +Minulle tuli kowin waikeaksi siellä olla. Kuuma hiki juoksi +ruumiistani, ja otsaani poltti niin kowin kuin kuumalla raudalla olisi +sitä painettu. Minä lähdin yksin pois toisten nuorikkojen leikki= ja +kisapaikalta, mykkänä kuin kiwi ja tietämättä mihin oikeastaan menisin. +Kun pääsin pois muiden nähtäwiltä, rupesin miettimään tilaani. En +tullut missään aikaan, ellen saanut tawata Kerttua ja oikein pian, +mutta missä ja milloin, sillä sydämeni oli kowin rauhaton, niin ett'ei +se sietänyt wiiwytystä. Minä tiesin, että Kerttu tuolta kokouspaikalta +menee kotiinsa metsäpolkua myöten; sinne aioin mennä häntä wartomaan. +Menin siis tuolle metsäpolulle, jossa pistäysin erään ison kuusen alle, +jäähdyttääkseni tiheän metsän siimeksessä polttawaa otsaani. Siinä +istuin ja odotin minä, saadakseni kuulla Kertulta tuomioni. Jokainen +pieninkin risahdus metsässä, jokainen linnun pyrähdys säikähytti minua, +sillä nyt, juuri nyt, luulin Kertun tulewan, ja sydämeni tykytti +kowasti. 'Jospahan Kerttu tulisi nyt yksin, että saisin pitkittä +mutkitta hänelle sydämeni aukaista!' ajattelin minä, ja tuo aika tuntui +odottaessa niin pitkältä. Samassa rupesi kuulumaan hiljaista laulun +hyminää. Minä kuuntelin: se oli Kertun ääni. Hän hyräili taas tuota +mielilauluaan, jota hän muulloinkin niin usein lauleli, kun hän wain +oli yksinäisyydessä. Sydämeni tykytti niin kowasti, että sen jyske +kuului aiwan selwästi omiin korwiini ja että ainakin pelkäsin sen +hyppääwän ulos rinnastani. Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen +näköiseksi kuin mahdollista ja menin polun wiereen kiwelle istumaan, +etten olisi tulijaa mitenkään säikähdyttänyt. Nyt juuri tulla +heijotteli pitkin polkua hento, wartewa olento, joka keweänä ja +notkeana hyppeli kiwi kiweltä. Se oli Kerttu, mutta ah! hän ei +ollutkaan yksin; hänellä oli kumppanina hänen wielä keskenkaswuinen +sisarensa.--He läheniwät, ja minä koin rauhoittaa itseäni. Kun he +tuliwat lähelleni, sanoin: 'hywää iltaa, Kerttu!' + +Kerttu näytti ensin wähän joutuwan hämilleen, mutta toipui pian +jälleen. + +'Sinäkö, Matti, täällä!' sanoi hän, ja samassa seisahtuiwat he minun +kohdalleni. + +'Minulla olisi sinulle, Kerttu, jotakin asiaa kahdenkesken sanottawaa; +ole sinä, Tiina, hywä ja mene edeltäpäin kotiisi, me tulemme Kertun +kanssa wähän jäljestä!' sanoin rohkeasti, waikka henkeni ahdisti kowan +sydämenlyönnin wuoksi. + +Tiina totteli. + +Nyt olimme kahdenkesken. Silmäsin Kertun kaswoihin: ne oliwat niin +rauhaisan ja tyynen näköiset. Ei kummallakaan tahtonut olla sanoja +puheen aluksi, kun hiljakseen käwelimme Kertun kotia kohden. + +'Joko pian saamme häitä?' kysyi Kerttu wiimein. + +'Milloin wain sinä tahdot', wastasin hänelle. + +'Eihän sinun hääsi ole minun wallassani', sanoi Kerttu. + +'Ja kuitenkin on minun pääni aiwan sinun wallassasi', sanoin, ja ääneni +hieman wärähti. + +'Mitenkä se on ymmärrettäwä?' kysyi Kerttu. + +'Ennenkuin wastaan kysymykseesi, kysyn wuorostani sinulta jotakin: +milloinkas sinun häitäsi pidetään tuon wiimeisen loistawan kosijasi +kanssa?' + +'Ei koskaan', sanoi Kerttu kuiwasti. + +Minä katsoin Kerttua silmiin; hän oli lewollisen ja tyynen näköinen, +eikä mitään mielenliikutusta eikä hämmennystä näkynyt hänen kirkkaissa +kaswoissansa. + +'Ei koskaan! Eikö sydämessäsi sitten olekaan sijaa kenellekään?' sanoin +hänelle. + +Kerttu ei wastannut mitään, loi wain katseensa maahan ja päästi tuskin +kuuluwan huokauksen, ja pieni toiwon säde lensi sydämeeni. + +'Etkö todellakaan ole wielä sydäntäsi antanut kenellekään?' kysyin +häneltä. + +'En kenellekään', wastasi Kerttu ujosti. + +'Saattaisitko sydämesi antaa lapsuutesi ystäwälle?' kuiskasin minä +hiljaa. + +'Mitä sanot? Ei minulla ole rikkautta, jota sinä niin ahneesti olet +hakenut. Köyhä, pieni on Kertun koti, ja Kerttu itse wielä köyhempi, ei +hänestä ole sinulle', sanoi Kerttu melkein nuhtelewasti. + +'Se on tosi, että olen wäärin tehnyt sinua wastaan siinä, kun en ole +totellut sydämeni sisällistä ääntä, waan olen muualta hakenut sinun +wertaistasi, jota kumminkaan en ole löytänyt. Minulla on kyllin +rikkautta, ja kaikki, mitä on minulla, on myös sinulla', sanoin hänelle +katuwaisesti. + +'Mutta nuo wiisituhatta markkaa olisiwat kumminkin niin runsaasti +lisänneet muutenkin jo isoja tawaroitasi', sanoi Kerttu hieman +pistelewästi. + +Nuo wiisituhatta markkaa, kuultuna Kertun suusta, wihlasiwat sydäntäni, +niinkuin joku terä=ase olisi työnnetty sen läwitse. Ennen olin tuon +wiidentuhannen kanssa hekumoinut ajatuksissani ja yötä päiwää laskenut +lukua niiden arwosta ja tuottawaisuudesta, mutta nyt ne tuntuiwat +sydämessäni polttawalta raudalta ja uhkasiwat ryöstää onneni. Mieleni +murtui ja kyyneleet herahtiwat silmiini. Minä otin Kertun kädestä +hiljaa kiinni ja sanoin hänelle wärisewin äänin: 'älä murra enää jo +ennen murrettua sydäntä. Minä olen ollut wäärässä ja tehnyt wäärin, +minä kadun sitä ja pyydän sinulta anteeksi! Nyt wasta olen huomannut +mitä kadottaisin, jos jäisin ilman sinua. Minä tahdon kuulla tuomioni +sinun suustasi tänä iltana ja wielä tässä paikassa, tulkoon se +minkälainen tulkoonkin. En jaksa enkä kestä pitempää odotusta', +puhkesin Kertulle sanomaan. + +Me olimme jo ennen istuneet mättäälle, sillä olimme jo tulleet Kertun +kodin näkösälle. + +Kerttu ei wetänyt kättään pois minun kädestäni! Hän kallisti päänsä +minuun päin ja purskahti itkuun; minutkin walloitti itku, ja siinä +itkeä nyyhkytimme yhdessä. Sydämeni tunsi nyt niin sekanaisia tunteita, +että sitä on mahdoton selittää: Ilo, suru, katumus, woitto, autuus +aaltoeliwat sielussani sekaisin niin että koko ruumiini wapisi! + +Tyynnyttyään tuosta sanoi Kerttu wiimein: 'Jumala sen yksin tietää, +ett'ei sydämessäni ole ollut sijaa muille kuin yhdelle: lapsuuteni +ystäwälle; mutta tuo sija on ollut aina--tyhjä! Nyt on ikäwöity, +kaiwattu, odotettu tullut, ja auki on sydämeni sija wielä hänelle,-- +hänelle yksin, eikä kenellekään muulle.' + +Sitä autuutta ei woi yksikään kuolewainen kuwailla, jonka nyt tunsin +sielussani. Päätimme ensi pyhänä laittaa kuulutuksille, sillä asia ei +tuntunut sietäwän wiiwytystä. Ilta oli jo kulunut myöhäiseksi ja meidän +oli aika erota; otimme siis hellät jäähywäiset toisiltamme, hellästi +likistäen sydämen sydäntä wasten, jotka nyt wasta oliwat löytäneet +toisensa, ja niin me erosimme siksi kerraksi. + +Ensimäinen tehtäwäni kotiin päästyäni oli se, että lähdin noutamaan +kihlani pois entiseltä wiidentuhannen markan morsiameltani, joka oli +toisessa pitäjässä. Siellä sain kokea häwytöntä kohtelua, josta +tulin huomaamaan kuinka aiwan toisellainen sielu oli tuolla +wiidellätuhannella markalla kuin Kertullani. + +Kaiken sen wiikon oli koko kylä ikäänkuin häiriössä, sillä itsekullakin +oli jotakin puhetta noista kahdesta maan waliosta parikunnasta, jotka +tulewana pyhänä kuulutetaan, nimittäin minusta ja wiidestätuhannesta, +sekä Kertusta ja hänen loistawasta kosijastaan. Kylän lentäwät lehdet, +juorutädit, eiwät woineet koko wiikolla pysyä kotonaan, waan he +kulkiwat talosta taloon puhumassa noista mainioista kihlajaisista, +tulewista loistawista kuuliaisista ja wielä loistawammista häistä, +mahdottomista rikkauksista j.n.e. + +Pyhä tuli. Uteliaina katsahtiwat ihmiset ylös, kun pappi oli saarnansa +lopettanut ja rupesi kuolleitten kiitoksia lukemaan ja sitten +parikuntia kuuluttamaan, mutta--woi taiwasten teillä! Pontelan Matti ja +Kerttuhan wain kuulutettiinkin, eikä mitään muuta! Kaikki oliwat +ihmeissään niinkuin pilwistä pudonneet." + +"Entäs sitten?" ehätin minä sanomaan, ennenkuin isäntä kerkesi +puhettaan jatkaa, ja tuo kiirehtimiseni tuli aiwan pelkästä +uteliaisuudestani, sillä mitä hän oli tähän asti kertonut, ei ollut +mielestäni sitä laatua, että siitä olisi tarwinnut noin sywään suruun +waipua. + +"Mitäpä siinä oli", alkoi isäntä taas, kuulutuksemme toimitettiin +tawallisessa järjestyksessä, ja kauaa ei siekailtu ennenkuin pidettiin +häät, ja komeat. Ei niistä puuttunut ruokaa eikä juomaa, ja wäkeä oli +kaikki awarat huoneemme täynnä, sillä niitä oli kutsuttu monesta +pitäjäästä. Kaikki käwi säännöllisesti ja juhlallisesti, ja Kerttu oli +morsianna niin kaunis, että luulenpa melkein kaikkien kadehtineen minun +onneani. Minä itsekin myös tunsin, että olin onnellinen ja--rikas mies. + +Ja wiimein häät loppuiwat, ja Kerttu oli nyt minun ja minä Kertun, ja +minä rakastin häntä sydämestäni ja hän minua. + +Nyt ryhdyimme yksissä neuwoin taloudellisiin toimiimme; minä toimitin +isännän ja Kerttu emännän työt. Hän oli walpas, wireä ja työteliäs +kaikissa asioissaan, ja hywä siiwo ja järjestys wallitsi kaikkialla. +Kaikissa toimissamme näkyi olewan onni ja siunaus. Oi kuinka hywä oli +illoin tulla kotiin raskaan päiwäntyön päätyttyä, kun kartanolla jo oli +wastaanottamassa hellä, lempeä olento, joka hymysuin tuli +säälittelemään, ja itse edellä mennä heijotellen kehoitti perässänsä +tulemaan lämpymään ja puhtaasen kamariin, ja joka siellä jo talwisna +aikana oli walmis päältäni riisumaan lumisia waatteitani ja +jäätymisestä kopisewia kenkiäni; joka kesäisnä aikana päiwän helteen ja +työn pakottawan hien kuiwasi ja pyyhki lumiwalkoisilla liinoilla pois +polttawalta otsaltani, ja oli walmis aina kellarista tuomaan kylmää ja +raitista juomaa, kostukkeeksi janosta ja helteestä halkeilewalle +kielelleni.--Oi sitä autuasta aikaa! Jos tuli jotakin murhetta ja +kiusausta, oli Kerttu kohta walmis lohduttamaan ja poistamaan huolia, +ja sen hän teki niin herttaisesti, ett'ei mikään suru woinut kestää sen +autuaallisen hohteen edessä, waan sen täytyi haihtua niinkuin sawu +tuuleen. + +Jonkun ajan kuluttua hawaitsin minä, että waimoni oli siunatussa +tilassa, jota hän huolellisesti oli koettanut minulta kainoudessaan +salata; se hawaintoni lisäsi wielä iloani ja onneani kaksinkertaisesti. + +Kun tuossa onnessamme oli häistämme kulunut noin puolitoista wuotta, +syntyi meille terwe ja kaunis tytär, ja nyt wasta oikein onnellinen +olin, niin onnellinen, ettei kielin woi kertoa.--Waimoni parani pian +sen werran että kykeni itse pienokaistansa hoitamaan; eikä hän sitä +muiden haltuun uskonutkaan. Sopipa katsella tuota näkyä, kun Kerttu +istui lumiwalkeissa ohuissa waatteissa puhtaan lapsiwuoteensa laidalla, +kukoistawana kuin ruusu, pieni, terwe, kaunis lapsi sylissään, jota hän +hymysuin hellästi hoiteli. Muistuipa silloin aina mieleeni Rafaelin +'Madonna', sanoi isäntä, ja samassa hän loi silmänsä sitä kuwaawaan +tauluun, heitti puheensa pois ja näytti waipuwan taas entiseen +synkkämielisyyteensä. + +Hän oli elämänsä tähän asti kuultujani wiimeisiä osia kertoessaan +nähtäwästi unohtanut surunsa, sillä hänen äänensä ja kaswonsa saiwat +iloisemman muodon, ja hänen puheensa wirtasi sujuwasti ja heleästi. +Silmäsin häntä kaswoihin. Mutta nyt kun hän katsoa tuijotti seinällä +olewaan Madonnaan päin, silmissä kimalteli kyyneleet eikä hän tahtonut +ollenkaan lakata katselemisestaan. Minä mietin keinoja miten saisin +hänen taas heräämään ja jatkamaan kertomustansa, sillä en ollut wielä +tullut tietämään syytä tuohon kauheaan ja salaperäiseen suruun. Menin +siis hiljaa hänen tykönsä, laskin käteni hänen olkapäillensä, katsoin +häntä silmiin ja sanoin: "elämännehän on ollut pelkkää onnea ja +autuutta, eihän teillä olisi syytä noin kowin surra". + +Isäntä lakkasi Madonnaa katsomasta, loi katseensa minuun ja sanaakaan +sanomatta katsoa tuijotti silmiini hywän aikaa; selwään huomasin, ettei +hän towiin aikaan käsittänyt mistä kysymys oli. Wiimein selkeni hän, +loi katseensa alas, käwi istumaan ja näkyi käsittäneen mitä ma sanoin. + +"Woi hywä wieras!" alkoi hän. "Elämäni onkin tosiaan ollut pelkää onnea +ja autuutta, niinkuin sanoitte, siihen asti, johon kertomukseni loppui. +Tuon osan elämästäni olenkin kertonut teille sen tähden että paremmin +tuntisitte, paremmin käsittäisitte minun tilani.--Minä rukoilen teitä: +kuunnelkaa wielä eteenpäin minua! Minä tahtoisin nyt puhua, sillä +tosiaankin on sydäntäni helpoittanut sen werran että woin wapaasti +puhua, jota en ole kyennyt kaukaisiin aikoihin tekemään." + +"Puhukaa, puhukaa wain! minä kuuntelen ja koen ottaa osaa suruunne", +sanoin hänelle hätäisesti. + +"Noin elimme wielä moniaita wuosia eteenpäin tuossa onnellisessa +tilassa. Lapsi kaswoi ja wahwistui ja hänestä muodostui oikea äitinsä +kuwa, jonka nimenkin hän sai pyhässä kasteessa. Meille syntyi taas +poika, mutta Jumala katsoi hywäksi korjata hänet pienenä pois täältä +tätä murhetta ja tuskaa kärsimästä. + +Mutta tähän aikaan alkoi minuun salainen pahe yhä enemmän juurtua. En +ollut poikana, enkä wielä nuorena awiomiesnäkään ollessani ihmisten +mielestä mikään juoppo, sillä kukaan ei ollut nähnyt minun kertaakaan +olleen juowuksissa. Mutta kun olin poissa kotitienoilta outojen +ihmisien parissa, taikka jos woin salaa sen tehdä, olin usein +juowuksissa, sillä jo nuorena olin saanut taipumuksen siihen, kun +wanhempanikin kuoliwat wielä lapsena ollessani, niin ett'ei heidän +tarkat silmänsä woineet tarpeeksi kauan walwoa kaswatustani. Jos muut +minulle tarjosiwat wäkewiä juomia, hylkäsin tawallisesti palowiinan +tarjoukset ja annoin samassa tietää, ett'en minä niin raakaa ja +siwistymätöntä juomaa pane suuhuni, mutta että punssia, konjakkia ja +rommia kyllä ottaisin, joita maaseuduilla ei usein kellään ollut. +Waikka näin olin ulkokullattu, teki kuitenkin mieleni ryyppiä +palowiinaa, ja ukkeilin mielessäni ihmisten tuhmuutta, kun he owat niin +ahdasmielisiä, ett'ei heidän moittimattaan ja ylönkatsomattaan saa +noita lyhyitä, hupaisia hetkiä wiettää, jotka wäkewien juomien +nauttiminen myötänsä tuopi.--Kuuselassa oli wanha isäntä, jota +pidettiin yleiseen kylässä wiisaana. Kun hän sai kuulla minun +palowiinan inhoamiseni ja muiden hienompien juomien kelpaamisen, oli +hän wakaisesti lausunut: + +'Tuo ei ikäpäiwänä merkitse mitään hywää'. Kun minä sain kuulla tuon +Kuuselan isännän lauseen, käwi se kowin wihakseni, sillä minä luulin +sen olewan ilkeää kunniani alentamista, jota hän koetti tehdä niin +siiwoa ja siistiä miestä waataan, kuin minä olin mielestäni,--kenties +jostakin kateudesta--rikas kun olin! Niin suuri oli sokeuteni, että +wihasin sydämestäni tuota kunniakasta wanhusta.--Jospa olisin silloin +noista wiisaan miehen ennustawista sanoista ottanut waarin ja ruwennut +miettimään tilaani, jospa silloin en olisi tuota itseeni jo melkoisesti +juurtunutta pahetta pitänyt niin luwallisena ja wiatonna, niin ei se +olisi minussa päässyt kaswamaan siksi myrkylliseksi kyyksi, joka +wiimein oli ryöstäwä elämäni onnen ja saattawa minut wiheliäisimmäksi +ja onnettomimmaksi ihmiseksi maailmassa, jopa wiimein syöksewä +kadotukseen--ijäksi kaikiksi! + +No niin! Ensimäisinä yhdessäolo=wuosinamme koetin minä Kertulta +huolellisesti salata pahaa taipumustani, mutta kauan en woinut pettää +hänen tarkkaa silmäänsä. Kun hän ensi kerran hawaitsi minun olewan +pöhnässä, luuli hän sen tapahtuneen jonkun tapaturman eli sattuman +kautta, warsinkin kun minä koetin kaikenlaisilla koukuilla ja walheilla +häntä siihen uskoon saattaa, sillä minä wielä kowasti häpesin siweää +waimoani. Hän hoiteli ja waali minua surkutellen hellästi, ja minä +lupasin, etten muka enää koskaan ottaisi liiaksi wäkewiä juomia. Mutta +tuo lupaukseni oli wain kawalan sydämeni wapaaehtoinen walhe, jolla +aioin pettää waimoni huolehtiwan sydämen. + +Kauan ei tuo petos kumminkaan menestynyt, sillä minun sattumiseni, +tapaturmani tulla juowuksiin tiheniwät tihenemistään! Waimoni oli +kristillisesti kaswatettu ihminen, sentähden näki hän minulle olewan +tulossa kaksinkertaisen waaran. Hiljaisesti ja nöyrästi muistutti ja +nuhteli hän minua tuosta sekä sielulle että ruumiille turmelusta +tuottawasta paheestani ja koki Jumalan sanasta näyttää kuinka wäärällä +tiellä olin. Kyynel silmissä rukoili hän minua luopumaan pois pahasta +tawastani, joka wiimein oli tekewä lopun meidän hywästä ja onnellisesta +elämästämme. Minä en sättinyt enkä wastustanut waimoani, mutta +sydämessäni arwelin, että hän joutawasta nurkuu minua, koska en ole +wielä mikään juoppo, sillä muita on paljonkin pahempia! + +Kylässä ei tietty wielä mitään minun juomisestani, sillä minä koetin +sitä hywin huolellisesti kyläläisiltä salata; mutta kotona nähtiin +tuota nyt yhä useammasti, ja yhä huolellisemmaksi käwi waimoni. Kauan +ei kumminkaan onnistunut tuo kyläläistenkään pettäminen, ja kaikkialla +kylässä alkoi wiimein kuulua: 'Pontelan Matti on ruwennut juomaan!' + +Tuosta kyläläisten hawainnoista saimme tiedon erään juoruakan kautta. +Hän kertoi samassa myös Kuuselan ukon sanoneen: 'Walitettawasti on siis +minun ennustukseni toteen käynyt!' Tämä Kuuselan ukon puhe, kun hän +toisen kerran otti puhuaksensa juomisestani, waikken ollutkaan muka +mikään juomari, käwi minulle kaikkein enimmin wihaksi, ja minä +ajattelin hänelle oikein kostoa. + +Waimolleni teki tuo huhun lewiäminen kowin kipeää. Hän puhui minulle +kahdenkesken, että nyt alkoi asia olla aiwan auttamattomissa. 'Jos +kuinkakin olisit kotona juowuksissa', sanoi hän, 'niin minä jaksaisin +sen wielä kenties kärsiä, mutta kun asia on jo niin laajana, että +ihmisillä on siitä puheenainetta, niin silloin on jo miehen kunnia ja +arwo ja rauha minun rinnastani mennyt'. + +Tuo waimoni puhe ei ollut mielestäni oikea, koska arwoa oli minulla +mielestäni kylläksi, sillä minä olin rikas ja usea kyläläinen oli +minulle welassa. Usein kysyttiin minulta neuwoa sekä yksityisissä että +yhteiskunnallisissa asioissa. Kaiken tuon tähden luulin waimollani +olewan oikeuden pitää rauhan rinnassaan. + +Näinä aikoina ensi kerran yhdessäolomme aikana lensi mieleeni, ett'ei +waimoni pitäisi niin paljon nureksia minua, jos kohtakin minä joskus +otan tilkan mielelläni, koska hän ei ole kumminkaan tuonut mitään +taloon. + +Nyt tapahtui wielä se seikka, että Kertun isä kuoli, jonkatähden heidän +talonsa ja muu omaisuutensa tuli myötäwäksi ja melkein kaikki siitä +saatu hinta meni welkojen maksuksi. Heitä kun oli paljon perillisiä, ei +jäännöksestä tullut juuri paljon mitään osaksi. Usea tyttäristä oli jo +naimisissa, ja kaksi, jotka oliwat naimatta, meni palwelukseen; poikia +ei ollutkaan kuin yksi ja se meni maailmalle. Noiden tapausten johdosta +jäi Kertun äiti aiwan turwattomaksi. Kerttu pyysi hartaasti ja +lempeästi, että ottaisin hänen äitinsä hoidettawaksi ja elätettäwäksi +kotiimme. Minä en saattanut wastustaa waimoni harrasta, nöyrää ja +oikeutettua pyyntöä, sillä minä todellakin rakastin Kerttuani, koska +hän aina oli yhtä lempeä, rakas ja siweä olento ja palweli minua ja +hoiti taloutta samalla alttiiksiantawaisuudella kuin ennenkin; sanalla +sanoen: hän oli kaikissa muissa suhteissa yhtä rakastettawa +kuin ennenkin, mutta tuossa alinomaisessa nurkumisessaan ja +rukoilemisessaan, etten ryyppisi, olin minä näkewinäni liikoja! Kertun +äiti otettiin meille, ja Kerttu häntä hoiteli ja helli totisella lapsen +rakkaudella, sillä mummo oli jo wanha, huono ja kiwulloinen. Mutta tuo +mummon ottaminen taloomme lisäsi yhden säikeen tuohon pirulliseen, +salaiseen ajatukseeni, ett'ei Kerttu ole tuonut mitään taloon, +nimittäin sen: muuta kuin elätettäwiä! Kumminkaan en tuota ajatustani +koskaan sanonut Kertulle, siksi oli minulla wielä kuitenkin omaatuntoa. + +Noin kului taas joku wuosi. Kerran wiiwyin koko päiwän kylässä +asioillani; siellä tulin iltapäiwällä taas--juowuksiin! Koska +kotomatkalla tulin likelle Kuuselaa, pääsi silloin kostonpyyntö tuota +kielensä hillitsemätöntä Kuuselan ukkoa wastaan minussa walloilleen. +Minä astuin horjuen tupaan, jossa ukko oli weistelemässä jotakin astian +lautaa. Heti sisään tultuani ärjäsin pistelewästi: 'se ei merkitse +mitään hywää'. + +Ukko loi minuun teräwän silmäyksen ja sanoi: 'mitä tuo sitten +merkitsee?' + +'Sitä se merkitsee, että minä opetan sinua ihmisten kunniaa polkemaan +ja pitämään mahtia ihmisten juomisesta'. + +'Jumalani! Näinkö kauas?' sanoi ukko ja katsoi minuun teräwästi. + +'Näin kauas', tiuskasin hänelle, ja wanuin kunnianarwoisen wanhuksen +rinnuksiin kiinni! + +Ukko oli aikoinaan tunnettu mainion wahwaksi mieheksi ja hän oli ihan +yksin kaatanut monta kontiota lyhyt= ja paksuwartisella keihäällään. +Hän ei wastannut sanaakaan, tarttui wain wuoroonsa kiinni kauluksiini, +ja silmänräpäyksessä olin minä kumossa kompuroimassa porrasten päässä! +'Perikadossa olewa häwytön', lausui ukko wain portailta ja meni sitten +tupaan niin rauhallisena kuin ei olisi mitään tapahtunut. Minä nousin +raiwossani ylös hammasta purren ja nyrkkejäni puristellen. Heristelin +palata tupaan wielä ukkoa löylyttämään, mutta nuo usean karhun painissa +koetellut suonikkaat, jäntewät, luisewat ja wahwat käsiwarret +pelottiwat minua, joiden woimasta ja uupumattomuudesta minulla oli niin +tuore todistus. Lähdin siis wihapäissäni horjumaan toiseen taloon. Woi +kuinka mielelläni olisin suonut, että Kuuselan ukko olisi ollut minulle +welassa, että olisin taloudellisesti woinut hänelle kiusaa ja häiriötä +saattaa. Mutta hän oli omistansa hywästi toimeen tulewa eläjä, eikä +siis ollut minulle eikä muillekaan welassa, jonkatähden ei sekään keino +auttanut. + +Ennen kotiintuloani oli Kerttu jo saanut tiedon kaikista noista +tapauksista, sillä tuo juoruakka oli hengen kiireesti hypännyt meille, +Kertulle kertomaan päiwän tapauksia niinkuin hywiäkin asioita. + +Kun minä wihdoin wiimeinkin wetäysin kotiin, ollessani wielä hywästi +hujakassa, hawaitsin heti, että Kerttu oli waaleana, sillä waikka ei +hän antanut mitään arwoa semmoisille juoruakoille, tiesi hän kuitenkin, +ett'eiwät heidän puheensa kumminkaan kaikkea perää wailla olleet. Hän +loi surullisen silmäyksen minuun ja käski hiljaisesti minut kamariin, +ett'ei kotiwäki olisi ennättänyt huomata juowuksissa oloani. Minä +tottelin, mutta kiukku oli mielessäni. + +Kamariin tultuamme tarttui Kerttu minun kaulaani, purskahti itkuun ja +sanoi: 'Woi isä kulta?' (Hän sanoi minua isäksi perhe=elämässä.) Nyt +sinulta on mennyt wiimeinenkin häpy ja kunnian tunto, kun julkisesti +kylissä ihmisien nähden ajelehtelet juowuksissa ja wieläpä teet niin +rajattomia töitäkin että julkeat mennä rauhattomuutta tekemään niin +kunniakkaalle wanhukselle kuin Kuuselan ukolle!--Ajattele, isä kulta, +kuinka waarallinen sinun tilasi ja siinä samassa meidänkin tilamme on, +ja tee joutuin parannus! Muista waimoasi, lastasi ja muista itseäsikin, +sillä warma on, että jos wain tuota menoa wielä kestää, niin sinä +saatat itsesi ja meidät perikatoon. 'Joka ei parane, se pahenee', ja +hän katsoi niin lempeästi ja rukoilewasti silmiini, että olisi luullut +kiwenkin siitä heltywän. + +Minä olin wielä hywin kärtytuulella tuosta huonosti onnistuneesta +Kuuselan ukon nöyryytyksestä ja wielä enemmän hänen antamastaan +kyydistä, sillä minä hywin tiesin, että tuolle Kuuselan ukon antamalle +matkapassilleni naurettiin ympäri kylää. Minä irtautin waimoni hiljaa +itsestäni ja sanoin: 'Ei sinun sowi olla noin usein minun herranani, +eikä mestaroida ja käristä minulle, joka et ole tuonut taloon muuta +kuin elätettäwiä.' + +Waimoni waaleni tuon kuultuaan kuoleman kalpeaksi. Hän wapisi ja +horjahti askeleen--nyt toisen, sai sohwan korwasta kiinni ja sen awulla +auttoi itsensä sohwalle istumaan. Hän ei wastannut puheeseeni mitään, +istui wain sohwan kannella herwotonna ja waaleana kuin palttina, ja +siinä hengittää nykytti hän. Minä huomasin, että puheeni waikutti, ja +iloitsin sydämessäni, että olin arwannut oikean walttini lyödä esille, +enkä käsittänyt sitä, että olin lyönyt kuolettawan haawan hellään, +kärsiwään, lempeään, rakkaaseen ja perheensä ja minun onneani +sääliwään--sydämeen! + +Sinä iltana ei puhuttu asiasta mitään, eikä wielä toisenakaan. Minä +elin wain entistä elämääni eteenkin päin: join, kun niin sopi, tulin +juowuspäissäni kotiin milloin wain tahdoin, eikä waimoni nurkunut minun +käytöstäni enää koskaan. Hiljaisena, kärsiwäisenä kantoi hän raskasta +taakkaa, ja minä iloitsin sydämestäni, että olin woittanut ja että sain +häiritsemättä wiettää synnillistä ja turmiollista elämää. + +Mutta waimoni terweys rupesi nyt huononemaan päiwä päiwältä ja aika +ajalta. Hän waaleni ja kuihtui kuihtumistaan, eikä hänen syömisestään +tullut juuri paljon mitään. Minä kyselin usein syytä hänen +sairaaloisuuteensa, mutta hän sanoi wain: 'et sinä, isä, woi minua +parantaa'. Minä luulin häntä rakastawani entisellä rakkaudella ja +säälin hänen tilaansa. Tuohon rakkauteeni luulin olewan sen enemmän +syytä, kun olin mielestäni asiat nyt wasta saanut oikeaan reilaan, +nimittäin: että waimo taipui ehdottomasti miehensä tahtoon ja +elämänlaatuun murkumatta, oliwatpa ne sitten hywät tahi pahat. Meillä +oli yltäkyllä ruokaa, rahaa ja muuta ajallista tawaraa, ja minä koetin +pitää silmällä, ettei häneltä puuttuisi mitään elämän tarpeita, ja +koetin laittaa hänelle apua taloudellisissa toimissa. Mutta ei mikään +woinut wirkuttaa hänen synkkä= ja raskasmielisyyttään, eikä mikään +näyttänyt huwittawan eikä ilahuttawan häntä. + +Noin sai joku wuosi kuluneeksi, ja hän synnytti taas lapsen, mutta se +kuoli kohta maailmaan tultuansa. + +Kun waimoni wähäisen toipui, rupesin minä oikein todenteolla ottamaan +waaria hänen terweydestänsä, sillä minua rupesi kauhistuttamaan +ajatellessani häntä kuolewaksi. Mutta ulkonaista elämääni en minä +kuitenkaan parantanut! Erään kerran minä oikein kyynel silmissä kyselin +häneltä eikö hän woisi ja saattaisi sanoa missä hänen wikansa ja +tautinsa oikeastaan olisi? Silloin hän otti kädestäni kiinni, weti sen +sydämellensä ja sanoi: 'Täällä sydämessä!' + +Minua rupesi kalwamaan huolettomuuteni hänen sairaudestaan, jonkatähden +esittelin, että lähtisimme lääkärin luo etsimään hänen apuansa. + +'Saa tuota koettaa, mutta ei minua woi parantaa kukaan', sanoi waimoni +surullisesti. + +Me lähdimme kaupunkiin ja menimme heti erään kuuluisan lääkärin tykö. +Hän tutki waimoni tilaa hywin huolellisesti ja kauan; hän tuli hywin +huolekkaan näköiseksi, otti nuuskarasiansa, pyöritteli sitä wäliin +hypeissään, wäliin taas seisautti sen, ja mietti miettimistään. Kauan +noin mietittyään seisahtui hän wakawaan ja päättäwään asentoon ja +sanoi: 'Niin! Tauti on waarallista laatua ja semmoinen, ett'ei sitä woi +ihminen parantaa: wika on----sydämessä'.--Lääkäri kyllä määräsi +joitakin rohtoja, joiden kanssa lähdimme kotiin ja joita Kerttu siellä +koki ottaa; mutta apua ei niistä lähtenyt. + +Waimoni huononeminen käwi hywin hitaasti, sillä hengenhaawa on +kiduttawa ja pitkällisesti tuskallinen. Taas synnytti hän pojan, mutta +se kuoli kohta syntymisensä jälkeen niinkuin edellinenkin lapsi. Minä +rupesin suremaan lastemme kuolemaa, mutta waimoni sanoi: 'Ei sinun +pidä, isä, toiwoakaan, että meidän lapsemme enää tulewat niin wahwoja, +että eläisiwät'. + +Toipui hän wielä laillaan siitäkin lapsiwuoteesta, ja niin elettiin +taas entistä kituwaa ja surullista elämää. + +Nyt tuli se tapaus, että Kertun äiti sairastui. Waikka itsekin huono ja +woimaton oli Kerttu kuitenkin yötä päiwää äitinsä wuoteen wieressä +hellästi waalimassa ja hoitamassa, eikä häntä saatu siitä pois, waikka +kuinkakin olisi kehoitettu. Mummon sairaus oli kuolemaksi, ja +sydämessään suri ja itki Kerttu äitiänsä. + +Hänen oma tilansa tuli myös aina arweluttawammaksi, ja hänen murheena +näkyi yhä lisääntywän. Kerran, kun hän näytti olewan erinomaisen +raskaalla mielellä ja sywissä ajatuksissaan, kuulin hänen sanowan: +'armas äitini! Sinä olet jo päässyt rauhaan ja lepoon tämän +katoowaisuuden murheita maistamasta, kohtapa tulee köyhä, murtunut +Kerttusikin perässäsi!' + +Nuo sanat lausui hän puoliääneen, minua ollenkaan huomaamatta. Mutta ne +käwiwät kuin puukon pistokset sydämeeni, ja salaman nuolena lensiwät +mieleeni sanat: 'täällä sydämessä' ja 'wika on sydämessä'. + +'Kuka on tuon sydämen haawoittanut ja wian siihen saattanut?' kysyin +itseltäni, ja wastaukseksi en saanut muuta kuin: minä, minä itse olen +sen tehnyt. Minä olen pahalla, raa'alla, törkeällä ja syntisellä +elämälläni särkenyt kalleimman ja puhtaimman astian, joka koskaan on +Luojan kädestä lähtenyt. 'Köyhä Kerttusi' ja 'täällä sydämessä' oliwat +wasarat, joilla kowa, paatunut ja tunnoton sydämeni tuli murretuksi.-- +Olihan waimoni kosiessani jo sanonut: 'köyhä on Kertun koti, ja Kerttu +itse wielä köyhempi'. Mutta silloin minä en halweksinut hänen +köyhyyttään, sillä mikään ei ollut mielestäni hänen wertaisensa, ja +siweyttä, puhtautta, lempeyttä ja rakkautta toi hän kyllä runsaasti +tullessaan, jota minä kaipasinkin; mutta niitä en pitänyt pyhinä enkä +siinä arwossa, jossa ne olisi tullut pitää.--Juomisellani olin iskenyt +haawan ensin tuohon puhtaaseen sydämeen, joka niin kauan taisteli, +hehkui ja paloi rakkaudesta minua ja perhettänsä kohtaan, mutta jonka +woima wiimein katkesi, taistellessaan rakkauden taistelua, woittamatta +ja saawuttamatta kumminkaan sitä autuasta päämäärää, jonka edestä hän +oli henkeen asti taistellut. Toisen kerran olin repinyt isommiksi nuo +ennen isketyt haawat, kerskaamalla tawaroistani ja ilmoittamalla, ettei +hän ole muuta tuonut taloon kuin elätettäwiä.--Jumalani! Nythän +elätettäwä on jo mennyt, ja jos menee wielä waimonikin kowuuteni ja +tuhmuuteni uhrina--niin, niin, muistanhan että juuri tuosta tuhmasta +puheestani hänen sairautensa alkoi--'täällä sydämessä'----'köyhä +Kerttusi'. Tuommoisia ajatuksia lensi myrskynä sieluni läwitse, ja +kaikki omantuntoni ja helwetin waiwat rupesiwat kaikilta tahoilta +wyörymään päälleni, ja nyt wasta rupesin täydessä walossa käsittämään +mitä olin tehnyt ja mitä silloin kadottaisin, jos waimoni kadottaisin. + +Ensi kerralla, kun noita tunteita rupesi sieluuni ilmestymään, olin +waimoni kanssa kahden kamarissa. Hän maata riuotti waate päällä +wuoteessa--sillä hän hiwui jalkaselta--puoli=unessa, kalpeana ja +waljuna, niin heikon näköisenä, ettei hänessä näyttänyt elinwoimaa +olewan muualla kuin sydänkuopassa. Minä istuin pienen pöydän päässä ja +koetin lukea hiljaa erästä kirjaa, mutta lukemisesta ei tullut mitään, +sillä waimoni surullinen näky tuossa wuoteessa ja omat sisälliset, +riehuwat tunteeni tekiwät ajatukseni niin hajamielisiksi, etten woinut +kirjan sisältöä käsittää. Heitin siis lukemisen pois ja rupesin +surkumielellä tarkastamaan riutunutta waimoani. Siinä hän makasi niin +kärsiwän ja wiattoman näköisenä, ja tuo tunto lisäsi sielussani jo +alkanutta tuskaa. En enää woinut wastustaa sisällistä ääntäni, waan +kallistuin hänen tietämättään likelle häntä ja sanoin hywin hiljaa: +'sinä et saa kuolla, Kerttu! minä en woi elää sinutta!' + +Hän kuuli puoli=unensa läpi sanani ja raotti puoleksi jo lakastuneita +silmiänsä. Kun hän hawaitsi minun olewan niin lähellä itseänsä +kumarruksissa häneen päin, ummisti hän jälleen silmänsä; hänen suunsa +wetäysi surulliseen hymyyn, ja hän ojensi minulle lakastuneen kätensä. +Minä otin sen omaani ja tunsin, että hän hiljaa puristi kättäni. +Kumpikaan meistä ei puhunut sen enempää. Tuo näkö, tuo tunto, waimoni +raollaan olewat silmät, surullinen hymy, kuihtuneen käden ojentaminen +ja hiljainen, tuskin tuntuwa puristus, uudistunut entinen raukeus ja +kahdenpuolen waikeneminen oliwat asioita ja kohtauksia, jotka eiwät +suinkaan wähentäneet alkanutta sisällistä tuskaani, waan päinwastoin +enensiwät sitä. En hennonut häiritä hänen raukeaa ja surullisen wienoa +tilaansa, waan äänetönnä pidin kauan hänen kättänsä omassani ja mietin +sekä omaa että waimoni tilaa. Wiimein laskin hiljaa hänen kätensä hänen +siwullensa wuoteeseen, eikä hän näyttänyt tietäwän siitä mitään. Niin +kauan kuin minulla tätä katoowaisuutta kestää, ei tuo tapaus mene +mielestäni! + +Tuota lewotonta mieleni tilaa kesti yhä wain eteenpäin. Olin usein +ollut tunnustamaisillani waimolleni sisällisen tuskani, jolloin aioin +anoa häneltä anteeksi pahan käytökseni häntä kohtaan ja parantaa +elämäni. Mutta ihmisten häpy esti minua aina sitä tekemästä. 'Mitä +ajattelisiwat ja sanoisiwat ihmiset, kun kuulisiwat että Pontelan +Mattikin on ruwennut hulluttelemaan, samoin kuin jotkut mielenwikaan +tulleet itku=ämmät', ajattelin minä, ja niin tuo hywä aikomukseni jäi +aina aika ajalta täyttämättä. Ja niin kannoimme kumpikin suruamme +mykkänä, mutta hän niin murtuneena, että oli jo aiwan haudan partaalla. + +Minä koetin salata mieleni tilaa niin kanan kuin suinkin mahdollista, +mutta tuo kowin pakottawa tuska särki wiimein sulkunsa. Olimme taas +waimoni kanssa kahden kamarissa, ja hän oli yhtä surullisessa tilassa +kuin ennenkin. Minä tartuin häntä kädestä kiinni ja yritin hänelle +puhua; mutta itku tukehdutti sanat kurkkuuni, eikä puhumisesta tullut +towiin aikaan mitään. Hän ei näkynyt ymmärtäwän mitä tarkoitin. Mutta +tuo paljas näkökin, että olin murtuneella mielellä, näkyi jo tekewän +hänelle hywää, sillä hän koetti wäkisinkin hymyillä, katsoi lempeästi +silmiini ja sanoi: 'mikä sinulla nyt on waiwana, Matti? Minun on paha +olla, kun ma näen, että joku asiasi ei ole hywin'.--Itkuni seasta sain +wiimein änkätyksi: 'rakas Kerttuni! Minä olen elänyt pahasti sinua ja +kaikkia ihmisiä kohtaan. Minä olen saattanut sinut kärsimään sielun ja +ruumiin puolesta, sentähden kun olet tahtonut suojella minun kunniaani +ja perheemme onnea! Minä olen tuhmuudessani sättinyt sinua köyhyydestä, +mutta nyt näen, ettei rikkaus ole minkään weroinen hywien tapojen ja +puhtaan omantunnon suhteen; sinulla on nuo molemmat ollut, minulla ei +kumpaakaan! Minä olen kauhistuen huomannut olewani wäärässä--minä olen +murtunut mies, minä tiedän mistä sairautesi on tullut--minusta, minusta +on kotoisin sydämesi kipu, minä olen sen haawoittanut, ja aiwan +hywyytesi tähden, siweytesi--wiattomuutesi, puhtautesi tähden--woi +minua onnetonta! Minä kadun, minä rukoilen sinua: anna minulle +anteeksi, unhota minun rikokseni ja paha käytökseni!--minä lupaan +parannusta, minä parannan itseni--toisen kerran elämässäni tunnen +kuinka kallis olet minulle.--Oi Kerttu! anna minulle anteeksi!' + +Puheeni ajalla ei waimoni puhunut eikä ennättänyt puhua mitään, niin +kiireinen ja hätäinen oli tunnustukseni hänelle. Puheeni loputtua +irroitti hän hiljaa kätensä minun kädestäni ja mennä hiwui wuoteen luo, +jonon hän oikaisihe makuulle. Hän oli nyt entistä waaleampi, entistä +woimattomampi, sillä nähtäwästi koski puheeni häneen sywästi. Hänen +siinä towin maattuansa ja waiti oltuansa rupesi wieno puna nousemaan +hänen kalpeille kaswoilleen, jota niissä ei ollut enää kaukaan aikaan +näkynyt--sisälliset tunteet liikkuiwat tuimasti tuossa murtuneessa +sydämessä. + +'Jumalani! mitä puhuit, mitä sanoit', alkoi hän wienosti puhua. +'Sydämelleni tekee nyt niin hywää--oih! siihen käy kipeääkin. Sieluni +tahtoisi nyt wielä elää, mutta ruumis on kowin paljon kärsinyt hengen +haawoista, se ei kestä enää kauaa. Luulenpa, että Jumala on minun +antanut elää näinkin kauan sen tähden että sain sinun suustasi kuulla +katumuksen ja että olet huomannut wäärän synnillisen tiesi. Jumala +olkoon kiitetty, joka sinun sydämesi silmät on awannut totuuden +käsittämään, ennenkuin minä silmäni ummistan! Ota waari Jumalan +kutsuwasta äänestä ja rukoile häneltä sowitusta ja anteeksi saamista +Poikansa kautta; ei ole wielä myöhäistä sieluasi pelastaa. Paljon, +paljon on Kerttusi kärsinyt rakkaudesta sinua ja lastamme kohtaan, +mutta paljon, tuhatta kertaa enemmän woin sinulle anteeksi antaa. Oi +kuinka mielelläni eläisin wielä sinun ja lapsemme tähden, mutta minä +tunnen, että aikani on kohta lopussa. Jospa tämä kohtaus olisi ollut +pa-pa-ri-a wuot-ta en-nen!' Hänen äänensä rupesi katkeilemaan ja hän +raukesi woimattomuuteen, ummisti silmänsä ja ojensi minulle kätensä, +jonka minä otin hiljaa omaani. Siinä istuin hänen wuoteensa wieressä ja +wuodatin runsaasti katkeria kyyneleitä, sillä hänen sanansa oliwat +tunkeneet sywälle sydämeeni ja aina selkeämmästi näin ja tunsin nyt +mitä olin tehnyt. + +Nyt wasta huomasi kotiwäkeni mikä muutos minussa oli tapahtunut, ja +pian lewisi tieto siitä ympäri kylää. + +Eräänä päiwänä näin Kuuselan ukon wakawin askelin astuskelewan meidän +taloa kohden. Kylmä wäristys käwi ruumiini läwitse, sillä omatuntoni +sanoi, että olin tehnyt wäärin häntäkin kohtaan, ja luulin, että hän +tulee nuhtelemaan minua, jonkatähden pelolla odotin hänen tuloansa. +Heti huoneeseen astuttuansa tuli hän tyköni, otti kädestäni kiinni ja +sanoi: 'Jumalan rauhaa! olen kuullut, että elämäsi on parempaan päin; +Jumala olkoon kiitetty!' Minä purskahdin itkuun ja pyysin häneltä +anteeksi törkeätä käytöstäni. Olisin suudellut hänen kättänsä, halannut +häntä, mutta hän irroitti puoliwäkisin kätensä minun kädestäni, sanoen: +'kernaasti!' ja lähti astelemaan kotiansa kohden yhtä wakawasti kuin +oli tullutkin.--Lyhyitä oliwat hänen lauseensa aina, mutta painawia, ja +painawa oli hänen kätensäkin, jonka kokemuksesta hywin tiesin. + +Ihme kumma! Oli waimoni taas siunatussa tilassa, waikka hänen woimansa +oli niin huono, eikä hänen synnyttämisensä aika ollut enää kowin +kaukana. Hänen terweytensä muuttui päiwä päiwältä huonommaksi, ja ennen +pitkää käwi hän aiwan wuoteen omaksi. En lähtenyt enää koskaan pois +hänen wuoteensa wierestä, waan yötä päiwää istuin siinä hoitelemassa ja +waalimassa häntä. + +'Woi kuinka minun nyt on hywä olla, isä! Kuolemakaan ei tunnu nyt +waikealta, kun ma näen että katumuksesi on oikea, ja kun tunnen, että +rakkautesi minua kohtaan on wilpitön', sanoi hän eräänä päiwänä. + +'Sinä et saa kuolla; minä en woi elää sinun jälkeesi, waan kuolema +tulkoon silloin minullekin!' sanoin hänelle. + +'Woi kuinka mielelläni eläisin wielä sinun ja lastemme tähden, mutta en +woi--kuulitko, isä? sanoin lastemme, waikk'ei meillä ole kuin yksi +lapsi elossa, mutta minä lahjoitan sinulle wielä lapsen, ja minä tunnen +että se jää--elämään, ja heidän tähtensä täytyy sinun myös elää.-- +Kaswata heitä Jumalan pelwossa!' + +Kului taas aika joku määrä tuossa tilassa, ja meille syntyi taas +poikalapsi--tällä kertaa eläwänä! Tosin oli lapsi synnyttyään hywin +heikko, mutta huolellisesti hoidettuna jäi se kumminkin elämään +niinkuin waimoni oli ennustanut. + +Siitä herranhetkestä pitäen, kun awasin sydämeni waimolleni ja +tunnustin hänelle rikokseni, rupesi hänen terweytensä nähtäwästi +kiiruummasti huononemaan, sillä hänen heikko ruumiinsa ei kestänyt sitä +sisällistä iloa, jota hän silloin sydämessään tunsi. Katoowainen sortui +katoomattoman äkkinäisistä ja yli rajainsa kuohuwista tunteista. Tuohon +sitten wielä lisäksi tuli lapsen synnytys. Nuo molemmat seikat +jouduttiwat hänen heikontumistaan. + +Kaiketi olen unohtanut mitään mainita ensimäisen lapsemme kaswamisesta +ja kaswatuksesta. Niinkuin ennen olen jo sanonut oli wanhin lapsemme +tytär, joka pyhässä kasteessa nimitettiin äitinsä kaimaksi. Lapsi +syntyi ja kaswoi elämämme onnellisimpina aikoina, ja molemmat hellimme +ja rakastimme häntä kaikella rakkaudella, jolla wanhin on koskaan +lastansa rakastanut. Niin kauan kuin elämäni oli ulkopuolisestikaan +nuhteeton, rakasti lapsi meitä molempia yhtä hellällä rakkaudella; +mutta kun pieni Kerttu alkoi nähdä, että olin usein juowuksissa, ja +ymmärtää, että se oli pahaa, wierausi hänestä lapsellinen rakkaus +kohtaani ja sijaan jäi häneen wain orjallinen pelko. Hän otti aikaisin +osaa äitinsä suruun ja pysyi minulle mykkänä ja pelkääwäisnä. Mitä +enemmän pikku Kerttu kaswoi, sen selwemmästi näkyi hänessä äitinsä kuwa +sekä ruumiin että sielun puolesta.--Jospa hän olisi terwe, woisitte +hänessä nähdä armaan waimoni ilmi=eläwänä." + +"Mitä? Eikö hänkään ole terwe?" kysyin häneltä melkein hätäisesti. + +"Ei ole pikku Kerttunikaan terwe; sairas on hänkin ruumiin ja sielun +puolesta.--Minä pyydän teitä: kuunnelkaa minun kertomustani +kärsiwällisesti loppuun asti, niin saatte kuulla kaikki!" + +"Kertokaa, kertokaa!" sanoin hänelle hätäilewästi, sillä haluni oli +suuri saada tietooni loppupäätös tuosta surullisesta tapauksesta; ja +jokaisen sanan, joka lähti tuon murtuneen ja kärsiwän miehen suurta, +minä melkein nielin. + +"Kun waimolleni tunnustin wääryyteni, käskin pikku Kertunkin tyköni, ja +kahdenkesken ilmoitin hänelle kuinka olin pahalla elämälläni rikkonut +raskaasti Jumalaa, lähimäisiäni, waimoani ja lastani wastaan ja kuinka +nyt mielikarwaudella tunsin sywän lankeemukseni, ja sanoin tahtowani +parantaa pahan elämäni. Tuo puheeni oli niin mieleen pikku Kertulle, +että hän heti kawahti kaulaani ja itki, nojaten päänsä minun rintaani +wasten. Wiaton, turmelematon lapsi itki silloin langenneen isänsä +parantumisen ja palajamisen tähden! Woi, woi! Tuon tapauksen jälkeen +sai pikku Kerttu takaisin entisen lapsellisen rakkautensa minua +kohtaan, ja entinen orjallinen ja kammoowa pelko lakkasi hänestä. Mutta +toiselta taholta sai hän nyt tosisuruunsa uutta ja huolettawaa aihetta, +nimittäin waimoni arweluttawasta tilasta. Hänkin huomasi, että rakas +äitinsä huononi ja riutui päiwä päiwältä yhä huonommaksi, ja tuo tieto, +tuo tunto, että hänen tulisi erota siitä armaasta hoitajasta, joka +häntä oli niin hellästi kaswattanut ja waalinut ja joka hänelle oli +opettanut noita ihmiselle niin kalliita elämän welwollisuuksia--tuo +tunto hänen jo noin nuorena saattoi maistamaan elämän murheita, joita +maailmalla on niin runsaasti tarjota ihmislapsille. Hänkään ei lähtenyt +pois koskaan äitinsä wuoteen wierestä ensi aikoina, kun tämä makuulle +tuli. Ainoastaan kun wäsymys ja uni kowin waiwasi paljon walwomisen +tähden, täytyi hänen silloin aina nukahtaa. + +Usein, kun pikku Kertun kanssa istuimme waimoni sairaswuoteen wieressä, +puhui hän meille kuolemasta ja tulewaisesta elämästä. 'Te olette +paljon nähneet waiwaa minusta, hellästi hoitaessanne minua pitkän +tautiwuoteeni ajalla. Jumala teitä palkitkoon! Minä olen tällä ajalla +saanut nauttia sydämen rauhaa ja iloa, jota ei minulla ole moneen +Herran aikaan ollut. Nyt ei minulla ole enää lapsistani sitä huolta, +joka minua wiimeaikoina niin paljon on waiwannut; sillä minä uskallan +heidät heittää nyt tyynellä mielellä sinun huoleesi ja haltuusi, isä. +Kaswata heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa! Opeta heitä tuntemaan +Jumalaa ja hänen pyhää tahtoansa. Warjele heitä maailman pahentawilta +myrskyiltä, joka niin monta ihmislasta turmelee! Minä menen kohta pois, +sinne, jossa surulla ei enää ole sijaa, sinne, jossa rauha ja rakkaus +wallitsee ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Siellä saamme kohdata +toisemme; siellä saamme alkaa yhdessä semmoista iloista elämää, jota ei +koskaan mikään murhe katkeroita, jos wain tekin puhdistetulla +omallatunnolla ja uskossa Jumalan Poikaan kuolette.' Näin puheli +waimoni kerran minulle ja pikku Kertulle, kun istuimme molemmin hänen +wuoteensa wieressä. Molemmat itkimme silloin niin että olimme wedeksi +raueta. + +'Älkää itkekö! Paremmin iloitkaa siitä, kun Jumala on meille kaikille +niin suuren armonsa osoittanut, että hän on kutsunut meitä +parannukseen', lohdutteli meitä waimoni. + +Tuo hänen puheensa oli heikontanut hänen ennestäänkin jo heikot +woimansa niin että hän raukesi ihan herwottomuuteen ja näytti waipuneen +uneen. Minä en ollut nukkunut moneen wuorokauteen yhtään silmäntäyttä, +jonkatähden uni rupesi minuakin waiwaamaan. Pikku Kerttu hawaitsi sen +ja kehoitti minua menemään lewähtämään, luwaten itse silläaikaa hoitaa +sairasta. Minä tottelin kehoitusta ja menin lewähtämään. + +Mutta paljosta walwomisesta olin tullut niin honteloksi, ett'ei unta +tahtonut tulla. Aina kun olin unenwiettoon menossa, oli edessäni +waimoni riutunut näkö ja kalpeat kaswot, ja samassa säpsähdin ja +hyppäsin ylös. Wiimein pääsin kumminkin nukkumaan, mutta unikin oli +hywin rauhatonta, sillä yhä säikähtelin ja wawahtelin, josta heräsin +puoli=horroksiin, kohta kuitenkin waipuen jälleen, sillä luonto waati +tiukasti saatawiaan. Tuossa tilassa ollessani tuntui uneni läwitse +niinkuin joku olisi hiljaa koskenut käteeni. Minä hyppäsin lattialle ja +hieroin silmiäni. Edessäni seisoi pikku Kerttu palawa kynttilä kädessä, +sillä nyt oli aamupuoli yötä. Hänen silmänsä oliwat wesissä ja hän +sanoi minulle hiljaa: 'tulkaa, isä, äidin kamariin, hän kaipaa teitä!' +Minä aawistin, että waimoni oli kuolemaisillansa, ja kylmä wäristys +käwi ruumiini läwitse. Pikku Kerttu käweli edellä, ja minä seurasin +jäljessä. Hän awasi hiljaa kamarin owen ja niin astuimme molemmat +kamariin. Minä hämmästyin. Waimoni ennestäänkin kalpeat kaswot oliwat +nyt kuolon kalpeiksi muuttuneet ja himeä kalwo peitti hänen silmänsä. +Hän näytti tahtowan jotakin puhua, mutta ääneensä ei hän woinut sitä +tehdä. Minä kallistin korwani liki hänen suutansa ja huokuen kuiskutti +hän minun korwaani seuraawat sanat: + +'Minä tunnen että aikani on tullut. Muista mitä olen sinulle wiime +aikoina puhunut ja--muista mitä olet luwannut! Muista pikku Kerttua ja +pikku poikaa! Oih!--' + +Hän näytti uupuwan tuon kuiskutuksen jälkeen ja ummisti silmänsä. Towin +ajan päästä awasi hän ne taas, katsoi minuun ja näytti tahtowan ojentaa +minulle kätensä, mutta woimattomuus sen esti. Minä ymmärsin hänen +tarkoituksensa ja otin hänen kätensä omaani. Silloin tunsin hienoa, +hiljaista ja wienoa puristusta, ikäänkuin henki olisi kättäni +puristanut, ja tuon puristuksen tunsin paremmin--sydämessäni kuin +kädessäni. Kallistin taas korwani liki hänen suutansa. + +'Hywästi, Matti! Kerttusi kuolee aina--ja--ja nyt si-sinua +ra-kas-ta-wa-na; hy-wäs-ti!' + +Hänen kätensä walahti herwottomaksi kädessäni, hänen silmänsä +tummeniwat entistäkin tummemmiksi, hengitys harweni harwenemistaan, +niin ett'ei wiimein näkynyt eikä tuntunut muualla kuin sydänkuopassa +pikkuisen nykytystä; wiimein loppui sekin, ja nyt oli henki hänet-- +jättänyt. + +Minulla ei ollut enää kyyneliä tuon elämäni kowimman kohtauksen +waralta, sillä sydämeni tunsi nyt niin kowaa tuskaa ja ahdistusta, +ett'ei se kyennyt irroittamaan kyyneleitä erilleen murheesta. En +huomannut heittää irti kuolleen waimoni kädestä, waan yhä istuin hänen +wuoteensa wieressä ja katsoa tuijotin hänen kalpeihin kaswoihinsa, +joista kuolon rautainen käsi oli puristanut wiimeisenkin elon menin. +Jumala tiesi kuinka kauan olisin siinä istunut, jos eiwät muut olisi +tulleet ja muistuttaneet minua lähtemään siitä pois. + +Nyt wasta tulin oikein tuntoihini: siinä makasi nyt waimoni kylmänä, +sortuneena elämän raskasten murheitten alle. Siinä makasi hän, joka oli +taistellut jalon ja ankaran rakkauden taistelun, jonka hän wasta +wiimeisellä ajalla oli woittanut--wasta sitten kun hän itse jo oli +haawoittunut, waarallisesti haawoittunut, haawoittunut niin pahasti, +että nuo haawat tuottiwat hänelle itsellensä kuoleman.--Loin taas +silmäni häneen: lempeä hymy näytti lepääwän hänen kaswoillansa, hänen +huulensa näytti liikkuwan ja tuntuipa ikäänkuin hän olisi minulle +kuiskannut: 'Köyhä on Kertun koti, ja Kerttu itse wielä köyhempi'-- +'täällä sydämessä'--'köyhä Kerttusi'--'muista pikku Kerttua ja pikku +poikaa!'--'minä kuolen, aina ja nyt sinua rakastawana, hywästi!' + +Silloin tuntui powessani kauhea ääni, joka niinkuin ukkosen jylinä +huusi minulle: 'sinä se olet hänet--murhannut'. + +Ruumiini wapisi ja wärisi, kummallisia monenkaltaisia säweliä kuului +korwissani, sydämeni jyskytti ja paukutti niin että koko ruumiini +heilui ja minä rupesin wääntymään kieroon niinkuin wäännetty witsa ja +menin tainnuksiin. + +Kuinka kauan lienen siinä maannut, en tiedä, mutta kun rupesin taas +jostakin tietämään, oli joukko ihmisiä ympärilläni, jotka ahkerasti +kasteliwat päätäni ja pitiwät poltettua höyhentä nenäni alla. Minä +huomasin taas kuolleen waimoni ja pikku Kertun, joka taempana itki että +oli wedeksi sulaa.--'Sinä olet waimosi murhaaja', kaikui taas +sydämessäni, ja minä olisin pyörtynyt toisen kerran, mutta ihmiset +huomasiwat sen ja estiwät sen kaikenlaisilla wirwoituksilla.-- +'Päästäkää minut ulos, minua niin kowin polttaa!' pyysin heiltä, ja he +päästiwätkin. Horjuen menin minä ulos ja istuin portaille, jossa wiileä +tuuli tuntui wirkistäwän polttawaa otsaani. Siinä towin istuttuani +rupesin oikein käsittämään nykyisen tilani: nyt oli hän poissa, joka +maailmassa oli minua kaikkein enimmän rakastanut, rakastanut-- +kuolemaansa asti, mutta jonka rakkautta minä en ollut tuntenut; ja +maailma tuntui mielestäni nyt niin tyhjältä, autiolta ja kolkolta. Nyt +rupesiwat kyyneleeni wuotamaan, ja niin annoin niiden wapaasti tulwata, +sillä ei nyt tuntunut sekään häwettäwän, waikka mies itki niinkuin +lapsi. + +En kyennyt tekemään enkä toimittamaan mitään, waan itkuni lakattua +menin kamariini, jossa lewottomuuden ja murheen waiwaamana wäännyin +wuoteelleni. Kaikki, mitä kuolleen ja talouden suhteen tarwittiin +toimittaa, oli pikku Kertun ja palkollisten hallussa. Sairaassa +mielen= ja puolikuolleessa ruumiintilassani makasin minä useita +wuorokausia, jolla ajalla ihmiset kokiwat minua lohdutella ja hoitaa, +mutta eiwät nekään ystäwyyden osoitukset woineet suurin liewentää +sisällistä tuskaani. Oliwat ne sen werran kumminkin awuksi, että +kykenin wiimein nousta horjua wuoteestani ylös. + +Nyt oliwat asiat jo niin kaukana, että piti ruweta rakasta wainajaamme +hautaan toimittamaan. Olin toki niin paljon toipunut, että kykenin +horjuen menemään maahan saattamaan. Surumielin ja synkkänä kuin tuo +ammottawa hauta tuossa katsoin minä, kun pappi nakkeli lastallaan +multaa arkun päälle ja sanoi: 'maasta sinä olet tullut, maaksi sinun +pitää jälleen tuleman'. Kolkolta kuuluiwat korwiini kumahtelemiset, kun +haudan peittäjät heittiwät multaa lapioillansa arkulle, ja tuo +kumahteleminen ei kuulunut ainoastaan korwiini waan se kuului aina +sydämeeni asti. + +Toimituksen loputtua horjuin minä kotiin, johon oli paljon kokoontunut +peijais=wäkeä. Heitä ei näyttänyt suru paljon waiwaawan, eiwätkä he +näyttäneet tietäwän mitä minun sydämessäni liikkui. He puhuiwat, mutta +minä en ymmärtänyt mitä he puhuiwat; he kysyiwät wäliin minulta +jotakin, mutta minä en ymmärtänyt mitä he kysyiwät; he nauroiwat wäliin +keskenänsä puhellessaan, mutta minä en käsittänyt mikä nyt olisi +antanut aihetta nauruun. Korwissani soi wain kumahdukset arkun +kannesta, kun hautaa peitettiin, ja sydämessäni pauhasi: 'sinä olet +waimosi murhaaja!' ja wielä enemmän: 'sinä olet murhannut kaksi-- +lastasikin, jotka kenties eläisiwät terweinä tänäkin päiwänä, jos et +olisi niin ankarasti särkenyt waimosi--sydäntä'. Niissä kaiuissa oli +minulle kylläksi, ettei tehnyt mieleni puhua eikä nauraa. + +Peijaat loppuiwat ja wieraat meniwät itsekukin kotiinsa, mutta minun +omantuntoni rauha ei palannut, eikä se palaa enää koskaan--woi ei---- +koskaan! + +Heti waimoni kuoltua otti pikku Kerttu pienen weljensä hoitaaksensa--" + +"Malttakaapas! Tuo neito tuolla perikamarissa on siis teidän pikku +Kerttunne? Ja lapsi, jota hän hoitaa, on teidän pikku poikanne?" kysyin +häneltä. + +"Niin, nehän siellä owat, pikku Kerttuni ja pikku poikani", sanoi +isäntä ja koetti hiukan hymyillä, mutta ei se onnistunut. + +"Kiitos Jumalalle!" huokasin silloin sydämessäni ja pyysin isäntää taas +jatkamaan kertomustansa. + +"Niin. Heti kun waimoni kuoli otti pikku Kerttu pienen weljensä +hoitaaksensa, sillä hän ei uskonut sen hoitoa minulle. Hän hoitaa sitä +niinkuin silmäteräänsä eikä lähde yöllä eikä päiwällä pois hänen +kätkyensä wierestä. Mutta Kerttu=raukkakin uupuu ja wäsyy paljosta +työstä, paljosta murheesta, sillä hän murehti ja wieläkin kowin +murehtii äitiänsä. Siihen wielä lisäksi tuli hänelle uusi murhe, +nimittäin: murhe minusta, sillä hän täydellisesti käsittää sisällisen +tilani, waikka olen häneltä sitä kokenut salata niin paljon kuin olen +woinut. Hänkään ei woi kauan kestää noin nuorena sitä raskasta +elämäntaakkaa, joka jo aikaisin on hänen päällensä laskettu; sillä hän +on jo kowin paljon heikontunut ja riutunut. + +Minun mielipaikkani on metsä, jossa niinkuin haahmo kuukkailen yksinäni +päiwäkaudet ja jossa rauhassa saan kuunnella noita hiljaisia +kuiskauksia: 'en minä, isä, parane enää koskaan'--'ei meidän lapsemme +enää elä'--'täällä sydämessä'--'wika sydämessä'--'köyhä Kerttusi'-- +'minä kuolen aina ja nyt sinua rakastawana'.--Silloin olen useinkin +näkewinäni hänen hennon haamunsa tuolla puiden wälissä--ei, tuollahan +hän nyt näkyi aiwan lähellä olewan puun takaa, pensaan takaa ja nyt se +jo pujahti tuon ja tuon kiwen taa, kallionnyppylän taakse.--Usein, kun +noin haaweksin, tapailen häntä saawuttaa, mutta hän pakenee aina +edelläni, ja useinkin olen joutunut kauas pois kodistani häntä +saawuttaessani. Tuosta haaweksiwaisesta tilastani herään tawallisesti +oman ääneni kautta, jonka sydäntä särkewästi päätän häntä +saawuttaessani: 'Kerttu, Kerttu, älä jätä minua!' Silloin aina katoo +haamu, ja minä selkiän tajuihini. Usein olen niin wäsyksissä, että +täytyy lewähtää joku aika ennenkuin woin lähteä kotia kohden. + +Tuommoista on elämäni sitten waimoni kuoleman ollut, ja lepoa ei ole +koskaan, unta ei ole koskaan, ruoka ei kelpaa koskaan, omantunnon +rauhaa ei ole koskaan ja apua ei kuulu koskaan semmoista--semmoista +tulee elämäni olemaan kuolemaani asti, joka ei enää ole kaukana.--Mutta +woi!--silloin wasta waiwat alkawat, silloin on minun astuminen +wanhurskaan Jumalan tuomion eteen wastaamaan töistäni, ja minä olen +lukenut jo tuomioni--woi minua onnetonta! moninkertaisesti onnetonta!" + +Minun käwi kowin säälikseni tuon kauheissa omantunnon waiwoissa olewan +lähimäiseni tila. Sentähden kysyin häneltä: "eikö teitä ole kukaan +koettanut lohduttaa tuossa tukalassa tilassanne?" + +"Käwi minun tykönäni eräs, joka sanoi itseänsä 'heränneeksi'. Hän sanoi +tulleensa sääliwäisyydestä tyköni, ja hänelle minä awasin sydämeni ja +toiwoin häneltä saawani jotakin liewitystä. Mutta hän kauhistui kowin +kuullessansa minun törkeät rikokseni ja sanoi: 'et sinä ole wielä +kylläksi katunut, et sinä ole wielä kylläksi parantanut itseäsi, kun +rikoksesi owat niin hirweät: lankeemuksesi on sywä, katumuksesi +tarwitsee olla wielä sywempi; tee nyt niin ja niin ja sitä ja sitä, +niin kyllä Jumala sinulle sitten wiimein anteeksi antaa'. Woi, woi! hän +mahtoi olla pyhä mies, mutta minä en woi kylläksi katua, minä en woi +kylläksi parantaa itseäni, minä en woi tehdä sitä ja tätä hywää niin +paljon, että saisin Jumalan lepytetyksi, ja sentähden täytyy minun +ijäksi kaikeksi hukkua--woi, woi!--Ihmisien ja maallisen lain edessä +olen kyllä wiaton ja siiwo ihminen, mutta Jumalan ja teidän edessänne +olen--murhaaja, kaksin=, kolmin=, nelin=, wiisinkertainen murhaaja-- +woi, woi! Jumala minua syntistä armahtakoon!" Hän purskahti katkeraan +itkuun, jonkatähden kertomus katkesi siihen. + +Minä en koettanutkaan hillitä hänen itkuansa, sillä tiesin sen olewan +turhaa työtä, annoin wain hänen wapaasti wuodattaa kyyneliänsä niin +kauan kuin halutti, jota hän tekikin oikein täydellä todella. + +Minä ymmärsin, että noin kauan ja noin kowasti rasitettuun omaantuntoon +ei äkkipäätä olisi mikään lohdutus woinut mahtua, sentähden en +koettanut häntä heti lohduttaakaan, waan wedin puhetta wähän syrjälle +tuosta arasta asiasta sitten kun hän lakkasi itkemästä. + +"Ettepä te ole maininnut minulle pikku poikanne nimeäkään", sanoin +hänelle. + +"Hänen nimensä on Yrjö, Kuuselan ukon kaima", sanoi hän. + +"Miksikä te pojan hänelle kaimaksi halusitte tehdä?" + +"Hän on ainoa, joka uskalsi minulle totuuden wasten suuta sanoa ja joka +ei ole iloinnut minun sywästä lankeemuksestani; hän on siis suurin +hywäntekijäni." + +"Teidän talonne näyttää wankalta talolta." + +"On. Kyllähän tässä taloa olisi ja muutakin rikkautta, kun wain asiani +olisi hywin." + +"Olisipa teillä perillisiä, jotka saisiwat tässä tulewaisuutensa +turwan, kun omaisuutenne säilyisi siihen asti kun he ihmisiksi +ehtiwät." + +"Niinpä se olisi, mutta minussa ei ole minkään tekijää eikä toimijaa, +ja asiat menewät niinkuin ne menewät." + +"Mutta heidän tähtensäpä Jumala tahtoo teidän elää." + +"Oi, älkää semmoisia puhuko! Jumala ei suo tämmöisille mitään hywää." + +"Ei niin, Jumala suopi kaikille ihmisille hywää." + +"Kyllä tiedän että Jumala suopi ja antaa kaikille niille ihmisille +hywää, jotka häntä pelkääwät ja rakastawat ja jotka owat itsekin +hywiä. Mutta woi! minä olen niin kowin paha, minä olen murhamies, +moninkertainen murhamies. Ei Jumala niin hirweälle ja pahalle ihmiselle +suo mitään hywää", sanoi isäntä epätoiwossaan ja huokasi niin sywästi, +että olisi luullut rinnan halkeawan. + +Haihduttaakseni hänen ajatuksensa pois tuosta liian arasta aineesta +koetin taas wetää puhettamme toiselle suunnalle, jonkatähden sanoin +hänelle: "kuka teillä kukkia hoitaa ja kaswattaa?" + +"Minun Kerttuni", wastasi isäntä, "oli suuri kukkien rakastaja, hän +niitä hoiti ja waali niin hellästi kuin omia lapsiansa. Hänen terweenä +ollessansa tuoksui huoneemme niiden hywästä hajusta, ja siisteys ja +puhtaus wallitsi kaikissa. Sitten kun pikku Kerttu kaswoi isoksi oli +hän aina äidillänsä apuna tässä hoitamisessa, jonkatähden hän jo +aikaisin oppi kukkia rakastamaan. Äitinsä sairauden aikana hän hoiteli +wielä niitä ja hänen kuolemansakin jälkeen koki hän niitä kylwää ja +istuttaa, ikäänkuin waistomaisesti, sillä se työ oli tullut jo hänen +luonnoksensa. Aina siihen asti kun hän hawaitsi minun tilani +auttamattomaksi, hoiteli hän wielä niitä, mutta nyt ne saawat elää tahi +kuolla aiwan oman tahtonsa mukaan. Woi, woi, niitä menneitä autuaita +aikoja; silloin oli paratiisi tykönämme----ja woi, woi näitä tuskan, +ahdistuksen ja epäilyksen pimeitä ja synkeitä aikoja, jolloin waiwatun +waimoni haamu on aina edessäni, jolloin kaikki esineet huutawat +kirousta, kauhistusta ja kostoa. Woi woi! Tämä on jo helwetin +esimakua!" + +Minä huomasin selwään, etten woinut häntä erottaa tuosta kipeästä +kohdasta, sillä hän aina wain löi ja laski siihen yhteen ja samaan +asiaan, ja minuakin alkoi oikein kauhistuttaa. Minä näin, ettei häntä +käynyt mitenkään liewenteleminen tahi sillä tawalla lohduttaminen, +ett'ei hän muka ollut pahempi kuin muutkaan ihmiset; hän ei olisi sitä +kumminkaan käsittänyt, sentähden sanoin nyt hänelle: + +"Se on kyllä tosi, että olette raskaasti rikkoneet, mutta mitäpä me +muutkaan ihmiset olemme Jumalan edessä muita kuin rikoksellisia +syntisiä, jotka olemme synneillämme ansainneet ijankaikkisen +kadotuksen. Mutta Jumala on luwannut ne kaikki anteeksi antaa ja +unohtaa, jos me wain häneltä anteeksi antamusta pyydämme hänen Poikansa +nimessä." + +"Woi, woi! EI Jumala anna minulle anteeksi; en minä ole wielä kylläksi +katunut, enkä minä jaksa koskaan kylläksi katua, woi, en koskaan! Minun +täytyy hukkua, ijäksi hukkua--woi, woi!----" + +"Teillä on wähän wäärä käsitys siinä asiassa", sanoin hänelle. "Ihminen +ei woi parhaillakaan hywillä töillänsä ansaita mitään Jumalan edessä; +sillä Jumala on niin pyhä ja wanhurskas, ettei ihmisen oma wanhurskaus +woi kestää hänen edessänsä." + +"Siinäpä se on! Woi, woi!" + +"Mutta ihmisen ei sentähden tarwitse ijäksi hukkua, sillä Jumalan Poika +ei tullut maailmaan kadottamaan maailmaa, waan että maailma hänen +kauttansa wapahdettaisiin. Hänhän sanoo: 'Tulkaa minun tyköni kaikki, +jotka työtä teette ja olette raskautetut, minä tahdon teitä +wirwoittaa'. Ja sen hän huutaa juuri nyt teille ja tahtoo, että te +tulisitte hänen tykönsä ja heittäisitte kuormanne hänen +kannettawakseen." + +"Se on sanottu minua paremmille ihmisille." + +"Se on sanottu juuri teille: 'ei terweet tarwitse parantajaa, waan +sairaat', ja 'en minä ole tullut wanhurskaita kutsumaan, waan syntisiä +parannukseen'. Nämä owat Wapahtajan omia sanoja, ja hän ei walehtele. +Rukoilkaa häneltä synteinne anteeksi saamista hänen Poikansa ansion +tähden, niin hän warmasti kuulee teitä, ja te saatte lewon +rauhattomalle omalletunnollenne." + +"Woi!" sanoi isäntä surullisesti, "ei Jumala kuule minun rukoustani! +Olen koettanut rukoilla häneltä liewitystä kauhealle tuskalleni, mutta +minä oikein wapisen, kun yrittelen rukoilla häntä. Woi! Hirmuista on +langeta eläwän Jumalan käsiin." + +"Te olette rukoillut Jumalaa epä=uskossa, koetellaksenne, joko +katumuksenne ja omawanhurskautenne olisi siinä määrässä että Jumala +niiden tähden teihin mieltyisi. Mutta Jumala ei ole se Jumala, joka +ansiosta antaisi ihmisille jotain rauhaa ja autuutta, waan omasta +sulasta armostansa ja isällisestä hywyydestänsä hän meille synnit +anteeksi antaa, kun me hänen Poikansa ansion turwissa rukoilemme." + +"Totta puhutte, totta puhutte", sanoi isäntä ja alkoi wähän helpommin +hengittää. "Tosi on, että olen aina koettanut Jumalaa rukoilla siinä +mielessä, että hän anteeksi antaisi syntini sen tähden että olen jo +paljon katunut. Minä olen koettanut rukoilla Jumalaa, mutta +epä=uskossa, ett'ei hän anna minulle anteeksi. Nyt koetan rukoilla +Jumalaa uskossa, rukoilla häneltä syntein anteeksi saamista Hänen +Poikansa ansion tähden, siihen asti kuin hän minua waiwaista syntistä +armahtaa.--Oi Jumalani, auta minua, muutoin minä näännyn!" sanoi hän ja +samassa hän tarttui kaulaani kiinni ja rupesi siinä wuodattamaan +hartaita kyyneleitä. Mutta nuo kyyneleet eiwät olleet hirmuisesta +omantunnon tuskasta lähteneitä, ne wuotiwat nyt semmoisesta sydämestä, +joka käsitti ensimäisiä säteitä Jumalan armosta syntisiä kohtaan, ja +tuo wähäinenkin toiwon kipinä puhkesi kiitoksen kyyneleihin paljosta +tuskasta pakahtumaisillaan olewassa ja hänen luulonsa mukaan +auttamattomasti kadotetussa sydämessä. Minä koetin olla oikein +miehewänä, ett'eiwät wäkisin tunkeutuwat kyyneleeni olisi päässeet +näkösälle, mutta mahdoton oli niitä estää. + +"Mutta jos Jumala minulle anteeksi antaisikin rikokseni muutoin, niin +Kerttuni on kumminkin alinomainen päällekantajani Jumalan edessä, sillä +minä olen elänyt häntä kohtaan kowin pahasti", sanoi isäntä, ja +näyttipä siltä kuin epäilys olisi hänessä taas saanut täyden wallan. + +"Älkää antako sille ajatukselle waltaa, se ei ole oikea. Kaikesta, mitä +olette kertonut waimowainajastanne, huomaan, että hän on tullut +onnelliseksi, ja ne, jotka owat autuaitten joukossa, eiwät kadehdi +wielä eläwien ihmisien onnea ja autuutta, eiwät kanna heidän päällensä +Jumalan edessä, waan paremmin auttawat heidän autuuttansa. Ei Kerttunne +kanna teidän päällenne, uskokaa se, ja muistakaa hänen wiimeisiä +elämänsä aikoja, kuinka suurella rakkaudella hän teitä rakasti +kuolemaansa asti, kuinka hän puhui hywää teidän puolestanne aina +wiimeiseen hetkeensä asti; nytkin on hän teidän hywänä enkelinänne +taiwaallisen Isän edessä, rukoilemassa teidän puolestanne, että Hän +teitä suuresta armostansa armahtaisi." + +"Te olette oikeassa", wastasi siihen isäntä ja näytti taas +rauhoittuneelta. "Woi kun minä olen paha, että ajattelen pahaa hänestä +kuolemankin jälkeen. Hän ei suo minulle pahaa, sen uskon nyt wahwasti; +hän oli eläessäänkin niin hywä." + +Noita kaikkia keskustellessamme ja puhellessamme oli ilta kulunut jo +hywin myöhäiseksi. Kun isännän sisällinen tuska oli wähän rauhoittunut, +näytti hänen woimansa kowin uupuneelta, sillä hän ei ollut nukkunut +moneen yöhön, waan oli huupotellut metsissä, niinkuin hän itse kertoi. +Rupesin siis hänelle esittelemään, että hän menisi lewolle, +wirkistämään wäsynyttä ruumistansa ja sieluansa. Tuskin olin sen asian +saanut esitellyksi, kun kamarin owi aukeni ja pikku Kerttu astui +saliin, kaunisna kuin enkeli. Hänen otsaltansa oli poistunut nuo surun +synkät pilwet ja uusi arwaamaton walo oli kullannut hänen kauniit, +waikka muutoin lakastuneet kaswonsa. Hän oli tietämättäni kamarin +owipielessä istuen pitänyt owea wähän raollansa ja siinä kuunnellut +kaikkia keskusteluitamme isännän kanssa. Hänenkin sydämeensä oli +singahtanut toiwon säde, että hänen isänsä nyt oli pääsewä kauheasta +tuskastaan ja epäilyksestään, ja se kipinä se jo niin paljon kirkasti +hänen kaswojaan. Hän tuli tykömme ja kysyi ujosti, saisiko hän jo +laittaa illallista. Isäntä näytti oikein säpsähtäwän tuosta +kysymyksestä ja sanoi: "oikein, pikku Kerttuni! Minä olen tässä +kiusannut wain wierasta, enkä ole muistanut ollenkaan, että terweet +ihmiset tarwitsewat lepoa ja rawintoa--mitäpä minä onneton muistaisin +tahi huomaisin. Minä en tarwitse ruokaa, mutta laita wain wieraalle +illallinen, minä katson silloin pikku Yrjöä." + +Pikku Kerttu lähti paikalla toimeen, ja pian oli oiwallinen illallinen +pöydällä. Minua kehotettiin syömään, mutta en ruwennut muulla ehdolla +kuin että isäntä tulisi kanssa, johon hän suostuikin minun tähteni. +Minä kehoitin häntä syömään jotakaan palaa heikon ruumiinsa +wahwistukseksi, sillä paljoa ei hän tarwinnutkaan, niin heikko hän oli. +Syödessämme sanoi isäntä, ett'ei hän ole istunut säännöllisessä +ruokapöydässä toista wuoteen, joka aika oli kulunut hänen waimonsa +kuolemasta. Sillä aikaa kuin minä söin ja isäntä oli syöwinään toimitti +pikku Kerttu meille wuoteita. Toinen salin perässä olewista kamareista +oli isännän huone; sinne lewitti pikku Kerttu isällensä wuoteen, ja +minulle hän laittoi sijan saliin. + +Heti kun pääsimme syömästä kehotin häntä menemään lewolle, ja hän +lähtikin kamariinsa sanoen: "jospa minä saisinkin lepoa, kowin minussa +tuntuu wäsymystä ja uupumusta". + +Hänen lähdettyään tuli pikku Kerttu tyköni ja sanoi: "woi wieras=kulta! +Jos te saisitte isäraukan lohdutetuksi! Minä jo näen, että te olette +paljon häneen waikuttanut. Teitä hän kuulee, uskoo ja tottelee, sen +olen jo huomannut, ja minäkin olen jo ruwennut toiwomaan. Woi jos hän +toipuisi, woi jos hän paranisi, woi jos hän saisi wielä omantunnon +rauhan. Silloin olisi minunkin niin hauska ja hywä olla." + +"Jumalan awulla luulen hänen tuosta surkeasta tilastaan wähitellen +toipuwan", sanoin hätäilewälle ja toiwowalle pikku Kertulle. + +Juuri kun olin nuo wiimeiset sanan lausunut, kuulin isännän kamarista +ääntä, sillä owi oli raollaan; meninpä siis sinne hiljaa katsomaan. +Silloin näin oudon näön: isäntä oli polwillansa wuoteen wieressä ja +rukoili ääneensä, ja siitä tuli tuo ääni, jonka kuulimme saliin. Heti +wiittasin pikku Kertulle, että hänkin tulisi katsomaan. Kerttu ymmärsi +wiittaukseni ja hiljaa kuin haamu tulla hiipi hän kamarin owen raolle. +Siinä sitten kuultelimme yhdessä, kuinka tuo murheen runtelema sielu +kantoi syntitaakkansa Jumalan eteen ja rukoili häneltä armoa ja +anteeksi antamusta. Kowalta näytti tuo työ, sillä suuret hikipisarat +waluiwat alas hänen otsaltansa ja hänen silmänsä oliwat täyttyneet +kyynelten tulwalla. Me kuulimme owen rakoon joka sanan, mitä hän puhui +Jumalallensa. + +Silloin kun isäntä rukoili loin minä katseeni pikku Kertun kaswoihin: +hänen silmissänsä kimalteli kirkkaat kyyneleet, jotka oliwat mielestäni +niin kauniit ja jumalalliset, ett'en luule kaikkein kalleimpien +timanttien loistawan niin kauniisti ruhtinasten kruunuissa kuin nuo +sydämestä nousseet kyyneleet loistiwat pikku Kertun silmissä. + +Rukoiltuansa riisui isäntä waatteensa ja laskeutui wuoteelleen, johon +jonkun hetken jälkeen nukkui.--"Jumalan kiitos!" kuului silloin hiljaa +pikku Kertun suusta. + +Me wetäysimme nyt taas poikemmaksi owesta. Hiljaa kuiskasi Kerttu +minulle: "nyt toiwon isän wiimeinkin saawan lewon. Hän on niin hywä; ei +hän olekaan niin paha kuin hän itse sanoo, mutta hän on nähnyt itsensä +pahaksi Jumalan edessä, eikä häntä ole tähän asti kukaan woinut +wähääkään lohduttaa. Kiitos Jumalan, joka teidät on tänne johdattanut!" +Sitten hän osoitti minulle wuoteen, sanoi hywää yötä ja meni kamariinsa +pientä weljeänsä hoitamaan. + +Yö oli jo melkoisesti kulunut, kun minä panin maata. Sen illan +tapaukset ja ne elämän kertomukset, joita olin kuullut, pitiwät +ajatukseni niin kiinteästi wireillä, ettei uni tuntunut tarpeelliselta +sillä kerralla. Koko kansan perheellinen elämä kuwasteli yön +hiljaisuudessa yksin walwoessani mielessäni ja minä olin saawinani +jonkunlaista käsitystä siitä. Woi kuinka monta hellää sydäntä ennen +aikaansa sortuu elämän kowan kuorman alle? Kuinka monta hellää, +rakastawaa ja hywää tarkoittawaa sydämen tunnetta on särkynyt +pirstoiksi elämän myrskyissä? Eiwätkö nuo sydämet, nuo tunteet ole +sortuneet--uupuneet, rakkautensa ja lempensä uhreina? Eiwätkö nuo +sydämet ja tunteet ole taisteluissaan kaatuneet sen tähden että +ihmisten ilkeys, pahuus ja tunnottomuus on katkaissut heidän +tunteittensa satasäwelisiä, satakielisiä jänteitä? Oi! niin se on: He +owat taistelleet jalon taistelun ja kaatuneet, kunnialla kaatuneet-- +nöyrinä, siweinä, hiljaisina ja kärsiwinä, kaatuneet rakkaudesta +perhettänsä ja siinä samassa--tietämättänsä, aawistamattansa--koko +kansaansa kohtaan!--Mikä jalo taistelu! Ja maailma wastustaa wain wielä +tuota jaloa taistelua niin paljon kuin woipi ja ampuu nuoliansa +ehtimiseen noiden taistelijain arimpaan ja awonaisimpaan paikkaan-- +sydämeen, sammuttaaksensa sieltä jonkunkaan säwelen, jota sen on niin +waikea kuulla, sillä se on totuuden ääni,--katkaistaksensa sieltä +jonkunkaan kielen, sillä ne juuri siellä sydämessä synnyttäwät niitä +ajatuksia, jotka sitten puhkeawat wastahakoisiksi totuuden sanoiksi!-- +Surkeaa, surkeaa! Mikä wieläkin on surkeampi, on se, että pahinna +ampujana, pahinna sortajana ja haawoittajana on useinkin se, joka on +tuolle taistelewalle ja kärsiwälle sielulle luwannut ja wannonut +uskollisuutta ja rakkautta--kuolemaan asti, ja nyt on hän sen suurin +wihollinen. Ja kun yksi ja toinen noista taistelijoista kaatuu ja +sortuu, silloin tawallisesti sanotaan: "siltäkin ja siltäkin on akka +kuollut", mutta harwoin tutkitaan: kuoliwatko he oikeaan Jumalan +tautiin, wai oliko heitä haawoitettu--sydämeen. Heidän haudoillansa +weisataan suruwirsiä ja osoitetaan ulkokullattua surua, mutta pian on +wainajan elämänkumppani walmis möyhäämään ja elämään jumalatonta +elämää, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut! + +Näissä kysymyksissä ja ajatuksissa oli kylläksi ainetta ajatuksilleni +ja miettimisilleni, ettei walwomiseni tullut ollenkaan pitkäksi eikä +tukalaksi, niinkuin tawallisesti tahtoo käydä, kun ei saa unta. + +Aamusella, kun olin juuri Kertun tuomaa kahwia juomassa, kuulin isännän +kamarista liikettä; menin siis owen raolle katsomaan, mitä hän siellä +toimi. Hän puki waatteita ylleen ja oli raittiin näköinen. Hän näytti +mieliwän tulla saliin, jonkatähden minä wetäysin pois, ett'ei hän +huomaisi häntä pidettäwän silmällä. Hän tulikin pian ulos ja terwehti +minua. + +"Kuinka nyt woitte?" kysyin minä häneltä. + +"Jumalan kiitos, olen nukkunut pitkäksi ajaksi ja sydäntäni on +helpottanut", sanoi hän. + +"Jumala on siis kuullut teidän ja meidänkin rukouksemme?" + +"Niin; minä toiwon että Jumala minulle anteeksi antaa Poikansa tähden. +Nyt minä selwästi huomaan, ett'ei ihminen parhaalla tahdollaankaan woi +mitään itsensä auttamiseksi, waan kaikki tulee Jumalan sulasta +armosta"--sanoi hän luottawasti. + +"Todentodellakin on, niin; jos ei häneltä tule apua tuskissamme, niin +muualta ei sitä ole toiwomista", sanoin hänelle myöntäwästi. + +Nyt katsoi isäntä salin akkunasta ulos ja sanoi: "woi kun nuo sängetkin +owat aina kyntämättä, mitä tästä elämästä wiimein tulee?" ja samassa +hän lähti käwelemään ulos. + +"Ettekö juo, isä, kahwia?" kysyi Kerttu. + +"En wielä, mutta minä pian palaan", sanoi hän ja läksi. + +Kertun silmät säteiliwät ilosta. "Nyt minä warmasti tiedän", sanoi hän, +"että isä toipuu tuosta surkeasta tilastansa, sillä sitten äidin +kuoleman ei hän ole kertaakaan kajonnut wähääkään taloudellisiin +asioihin. Woi kun minun on nyt hywä olla, kun olen saanut wähän +toiwoa." + +Samassa tuli isäntä takaisin ja joi kupin kahwia. "Käwin määräämässä +miehille työtä", sanoi hän juodessaan. + +"Woi kuinka nuo kukatkin owat kuihtuneet ja surkastuneet hoidon +puutteessa, en minä ole niitä muistanutkaan kaukaisiin aikoihin", sanoi +Kerttu ja samassa lähti hän wettä noutamaan, ja pian oliwat kaswit +saaneet wirwoittawan aamukasteensa. + +Nuo oliwat minusta hywiä enteitä. Samassa määrästä kuin heidän +sisällinen tilansa kirkastui tuli heille maallisen elämänkin +welwollisuuksia näkösälle, joista ei kumpikaan wiime aikoina ollut +yleisesti pitänyt paljon lukua. + +Nyt oli yö kulunut ja aamu tullut ja matkamiehellä on meno mielessä; +rupesin siis hankkiutumaan lähtöön. isäntä ja tytär kun sen huomasiwat +rupesiwat hartaasti pyytämään, että olisin heillä wielä senkään päiwän. +Kernaasti olisin heidän pyyntöönsä suostunutkin, mutta asiani ja aikani +eiwät sitä myöntäneet. + +Aamiaisen jälkeen, sillä ennen ei minua laskettu, jatkoin siis +matkaani, otettuani heiltä sydämelliset jäähywästit ja heitettyäni +heidät Herran haltuun. + +Minä olin päässyt matkani ja tarkoitukseni perille ja kesä oli jo +melkoisesti kulunut, kun lähdin palausmatkalle. En suinkaan saattanut +olla käymättä terwehtimässä uusia tuttujani. Heti kartanolle päästyäni +tuli isäntä minua wastaan ja tarttui syliksi. Hän puristi minua niin +rajusti, etten ollut irti päästä; se ei ollut sairaan miehen syleilyä. +Toisen näköinenkin oli hän nyt myös: terweys, rauha ja ilo loisti hänen +miehewistä ja täyteläisistä kaswoistansa. Hän kehoitti minua menemään +huoneeseen ja rupesi itse hewostani riisumaan. Minulta ei tullut niin +pian lähdetyksi, ja Kerttu oli jo silläwälin hawainnut minut akkunasta. +Kun isännän kanssa menin huoneeseen, tuli hän portailla meitä wastaan. +Hän terwehti heti iloisen näköisenä ja weti minua kädestä perässänsä +huoneeseen. Heti kun tulimme saliin, osoitti hän iloisesti kukkiansa ja +muita huonekaswejansa ja sanoi: "katsokaa, eiwätpä kukkani enää ole +surkastuksissaan. Te saitte wiimein meillä käydessänne meidät elämään, +ja sentähden nuo kaswitkin tuossa eläwät." + +"Jumala se on, joka eläwäksi tekee", wastasin minä hänelle. + +"Niin, niin, mutta Hän sen toimitti kuitenkin teidän kauttanne", ehätti +isäntä sanomaan. + +Ja tosiaankin oliwat nyt Kertun kaswit täydessä kukoistuksessaan, ja +myrttikin, joka wiime kerralla oli peräti kuiwettunut ja surkastunut, +wiheriöitsi kauniisti--sekin oli uudesta syntynyt. + +Kerttu meni nyt kamariinsa ja tuli pian saliin takaisin, tullessaan +tuoden pikku Yrjön käsipuolesta. Poika oli lihawa, werewä ja +täyteläisen näköinen. Hän jo käweli ja oli hywin wikkelä ja liikkuwa. +Hän oli puhtaissa ja hywin järjestetyissä siisteissä waatteissa, ja +luulenpa, ett'ei hienoimpiinkaan lasten hoito=oloihin tottunut silmä +olisi siitä löytänyt mitään wikaa. "Katsokaa", sanoi Kerttu, "tässäkin +minulla on kaswi, joka on kaikista muista kasweistani kallein. +Paiskaasta nyt, Yrjö, kättä wieraalle!" ja hän talutti kädestä pojan +tyköni. Yrjö jo tullessaan kohotti oikean kätensä korkealle ja tyköni +päästyään antoi aika läiskäyksen tarjottuun käteeni; sitten juoksi hän +iloisesti ympäri lattiaa ja lorisi puolisanaisia lapsen lorinoita. Hän +näkyi olewan isänsä silmäterä, sillä missä Yrjö liikkui ja hyöri katsoi +isäntä aina häneen hartaasti, niin että hänen ruumiinsa kallistui, +wääntyi ja mukautui aina sitä mukaa kuin pojan asema kulloinkin oli, +jolloin isän suu oli puoleksi surullisessa tyytywäisyyden hymyssä. + +Joka ei olisi omin silmin nähnyt, ei olisi saattanut uskoa, minkälaisen +muutoksen sisällinen rauha oli heihin woinut ulkonaisestikin waikuttaa, +warsinkin Kerttuun, joka oli nyt nuoruuden kukoistuksessa. Turhaa työtä +on minun ruwetakaan kuwaamaan hänen nykyistä kauneuttansa. Siinä hän +seisoi suorana, korkeana, solakkana, niinkuin puhtain taiwainen olento. +Kauniina seisoi hän siinä, sillä sisällinen rauha oli pyyhkinyt hänen +olennostaan pois kaikki ne synkistäwät warjot, ne tummentawat piirteet, +himmentäwät sumut, siellä ja täällä huomattawat kolkkoudet, joita +aikainen suru oli wäkisin kokenut häneen istuttaa. + +"Katsokaa", sanoi minulle isäntä nöyrällä ylewyydellä, "tuossa +tyttäressäni näette Kerttuni ilmeisen kuwan". + +Tälläkin kerralla olin talossa yötä, mutta nyt oli ajan ja yön kulu +aiwan toisenlainen. Nyt kelpasi minullekin uni, sillä nyt ei ollut +isännän ja Kertun sisällinen tuska tunnollani. + +Mielihywäkseni huomasin myös, ett'ei isännän iloisuus ollutkaan sitä +laatua, että hän olisi täydellisesti palannut entiseen elämäänsä ja +unhottanut mitä hän oli jo saanut maistaa ja kokea. Hän muisteli nyt +niinkuin silloinkin waimo=wainajaansa, ja nöyrä ja Jumalan tahdon alle +antautuwa surumielisyys sekausi silloin aina hänen lapselliseen +iloonsa, ja ne sitten yhdessä rakensiwat tuon tyynen ja nöyrän rauhan +hänen sydämeensä, joka kaikessa hänen elämässään näkyi. Nöyrä +surumielisyys esti hänen iloansa pääsemästä turhamielisyydeksi, ja ilo +esti hänen suruansa muuttumasta epätoiwoksi. Hän sanoi unissaan usein +nähneensä waimonsa ja uskoi lujasti, että poismennyt wainaja oli +hänelle anteeksi antanut eikä kantanut hänen päällensä. Hän aikoi +pyhittää koko elämänsä waimowainajansa muistolle, jonka luokse hän +halusi piankin päästä, mutta hän huomasi nyt myös senkin, että hänen +tarwitsi elää lastensa tähden, joita hän aikoi hoitaa ja kaswattaa sekä +henkisesti että ruumiillisesti, niin kauan kuin Jumala hänelle oli +elämän päiwiä suowa. + +Minulla oli jo kotikiireet ja rupesin hankkimaan itseäni kotimatkalle. +Sydämellisesti kättä puristaen jätimme toisemme, ja tunnustaa täytyy, +että olimme erotessamme jotenkin raskaalla mielellä. Me käsitimme +hywin, että tämä oli wiimeinen kerta kun tapasimme toisemme täällä, +koska kotoimme wäli oli kowin pitkä. Molemmat, sekä isäntä että Kerttu, +saattoiwat minua kauas, ja tiellä wielä seisoimme hywän aikaa ja +puhelimme elämän kohtaloista; sitten wielä kerran jäähywästit +sanottuamme kääntyiwät he takaisin, ja minä lähdin ajelemaan kotiini +päin. + + * * * * * + +Kun tuosta edellä kerrotusta matkastani oli kulunut neljä wuotta, sain +minä seuraawan kirjeen: + +S----ta 25 p. Toukokuuta 18--. + +Kunnioitettawa ystäwäni! + +Allekirjoittaneen ystäwällinen pyynti on, että tulisitte +läsnä=olollanne kunnioittamaan talonpojan Yrjö Kuuselan (nuoremman) ja +tyttäreni Kertun wihkimistä meidän talossa tulewan Kesäkuun 20 päiwänä. +Wihkiminen tapahtuu kello 11 e.p.p. + +Matti Pontela. + + + + + +PUUTTEEN MATTI. + + +Oli erään wuoden maaliskuun loppupuoli. Ilma oli kaunis, ja kewäimen +lähestymisen oireita näkyi kaikkialla. Lintuset wiserteliwät iloisesti +puissa, iloansa ilmoittaen kaiken hywän antajalle. Rekikeli oli, +waikkakaan ei aiwan lopussa, kumminkin pilalla, sillä tiet yleensä +oliwat kallellaan ja lialla, ja useissa paikoin oli aiwan suliakin +paikkoja. Purot ja ojat oliwat jo wettä ja hyhmää täynnä, ja niiden +walloilleen puhkeamista pidätti enää wain yöpakkaset. Sentähden ne +seisoiwatkin putouspaikoissaan korkeina jyrkänteinä, ikäänkuin +kuurottaen katsellen tulewan matkansa suuntaa ja odottaen kewäimen +lempeän hengen wiimeistä wiittausta, päästäkseen wapaiksi talwen +pitkästä ja ankarasta wankeudesta. Suotuisammissa paikoissa oli jo joku +puronen päässytkin wapauteensa, ja iloisesti putousten yli hyppien +riensi se kohisten kauan raiwattua uraansa myöden meriemonsa syliin. + +Semmoinen se aika ja keli oli, jolloin minun asiani wuoksi oli pakko +matkustaa kotipitäjästäni. + +Eräänä aamuna warhain saawutin toisenkin matkustajan kuorman, ja sen +perillinen käwellä telläsi kuorman jäljessä. Kun hänet saawutin, +hyppäsin reestä ja menin tuota matkustajaa puhuttelemaan. + +"Hywää huomenta, ukkoseni!" sanoin lähelle päästyäni. + +"Jumal'antakoon!" sanoi ukko wastaukseksi, kääntämättä päätäänkään +terwehtijäänsä päin. + +Minulla oli nyt tilaisuus tarkastella likemmin tuota matkustajaa. Hänen +hewosensa oli todellakin laiha kuin kaakinpuu, ja kuormana oli sillä +kaksi tynnyriä terwaa. Hewosen waljaista silmään pistäwimmät oliwat +witsaruomat ja tuiki moneen kertaan solmeillut suitsiwarret. Hewosen +ewäinä oli reessä rahkansekaisia newa=heinäin korsia, samaa warten +lienee ollut se pitkä ja pullea säkkikin, joka oli reen keulapuolessa +terwatynnyrien päällä; se lienee sisältänyt silppuja. Reessä oli wielä +pienoinen tuohikontti; siinä ehkä oli miehen ewäswarat. Miehellä oli +päällyswaatteena kulunut ja rikkein takkireuhka, joka oli hywin +alhaalta köytetty kiinni wanhalla suitsiwarren palasella. Takissa ei +ollut nappeja eikä muita luotettawia kiinnipitimiä yläosassa, ja tuo +niwusissa olewa suitsiwarren palanen ei woinut sinne asti auttaa, sen +wuoksi oliwat waateriewut ylhäältä auki, ja melkein paljas rinta +paistoi ryysyjen aukosta. + +Hänen kenkänsä näkyiwät olewan tuiki wanhat ja moneen kertaan paikatut; +nytkin oliwat ne rikki ja isot olkiwihot pistiwät esiin ulommaksi +molempien kenkien kantoja. Kun wielä mainitsen, että matkustajan +käsissä oli moneen kertaan paikatut kintaat ja päässä kulunut +karwalakkireuhka, niin on hänen asunsa melkein tarkkaan kerrottu. + +Niinkuin jo mainitsin käweli ukko kuormansa perässä, eikä reessä +näkynyt olewan miehen waraa, sillä noissa parissa terwatynnyrissä +näytti laihalle hewoselle olewan enemmän wetämistä kuin oikeastaan +olisi kohtuullista ollut, semminkin niin huonolla kelillä. Kun sulia +paikkoja tuli eteen, lykkäsi ukko aina woimiensa takaa kuormaa, awuksi +ponnistelewalle ja laihalle hewos=riewullensa. Sywimmissä koloissa ja +jalaksen jäljellä oli myötäänsä teillä wettä, ja waahtoporeet turisiwat +olkitukkojen läwitse ukon rikkeimistä pieksukengistä. + +"Mihinkä, ukkoseni, matkustatte?" kysyin puheen aluksi, sitten kun olin +tehnyt noita yleisiä hawaintojani. + +"Kaupunkiin", oli lyhyt ja alakuloinen wastaus. + +"Kylläpä olette kehnolla kelillä lähtenyt kaupunkiin", sanoin hänelle. + +"Tosi on, että keli on huono, mutta asiat eiwät sallineet odottaa +parempaa keliä", sanoi ukko. + +"Mikä asia niin kiireellistä laatua oli, että saattoi tämmöisellä +kelillä liikkeelle?" kysyin taas. + +"Ryöstö on tulossa, ja se ei katso keliä", sanoi ukko surullisesti, +ja silloin hän wasta ensi kerran loi minuun aran ja alakuloisen +silmäyksen. + +Silloin wasta näin ensi kerran ukon kaswot; ne näyttiwät riutuneilta ja +lakastuneilta, olipa niinkuin olisi hän ennen aikaansa wanhentunut, +sillä hänen muu runkonsa ja ryhtinsä näytti nuoremmalta kuin hänen +kaswonsa. + +"Kuka niin ahne welkojanne on, joka ei sääli kaupunkimatkaa tämmöisellä +kelillä?" kysyin. + +"Rowasti", wastasi ukko lyhyeen. + +"Rowasti! Teidän on kai paljonkin hänelle welkaa?" sanoin kummastellen. + +"Ei paljon, menneen wuotiset saatawat wain", sanoi ukko huoaten. + +"Menneen wuotiset saatawat wain! Ettekö ole käynyt pyytämässä häntä +odottamaan?" + +"Käwinhän minä tuolla parikin kertaa." + +"No, mitä hän sanoi?" + +"Hän oli kauhean wihainen ja sanoi: 'te, lurjukset, warastatte minua', +eikä armoa tullut, waikka kyllä koetin sitä kyynel silmissä pyytää", +sanoi ukko ja katsoa wilautti minua taaskin synkästi silmiin. + +"Sen minä sanon, että teillä on armoton rowasti. Olisipa hän saattanut +waaratta odottaa niin kauan ainakin, kuin keli olisi tullut +paremmaksi", sanoin kauhistuksissani, tietämättä itsekään, mitä mä +oikeastaan sanoin. + +"Niin se olisi woinut olla minunkin mielestäni, mutta minä olen niin +tyhmä, minä en ymmärrä niitä asioita, rowasti kai ne paremmin ymmärtää. +Hänellä on kai raskas työ ja suuri edeswastaus meidän sieluistamme, ja +sen wuoksi tarwitsee hänen kai saada kaikki saatawansa. Hän on hywä +kirkonmies ja toimittaa kaikki hywin; en minä moiti rowastia, mutta +minä en jaksa maksaa, waikka sen niin mielelläni tekisin. Muutamat +kyllä sanowat rowastin olewan tiukan otoillensa, mutta miten niin +raskaan edeswastauksen alla rowasti eläisi, jos ei hän saisi +saatawiaan", arweli ukko wiattomasti. + +Tuo yksinkertainen puhe walaisi ukon sisällisen ihmisenkin. Warmaankin +oli hän paljon elämän waiwoja kokenut, kenties enemmän kuin tuo +rowasti, jonka toimeentulosta hän niin huolehti. Niukan luonnon ja +nähtäwästi puutosten ja kurjuuden kanssa pitkin ikäänsä taistellen +tunsi hän wain welwollisuutensa olewan antaa muille, mitä heille oli +tulewaa, jäipä itselle mitä jäi, ja olipa omat asiat miten oliwat; se +wain häntä pahoitti, kun hän ei woinut kaikkia waatimuksia niin +täsmällensä täyttää. Minä olin ajattelemattomasti sanonut rowastia +armottomaksi, hän ei yhtynyt siihen nuottiin, ei ruwennut parjaamaan +sitä, jonka tähden hän näytti minun mielestäni nytkin liiallisia +waiwoja kärsiwän. + +"Se on niin paha mielestäni, kun rowasti sanoi minun warastawan; minä +en tahdo warastaa, mutta minä en woinut maksaa", sanoi ukko nähtäwästi +pahoillaan. + +Se lause tuli rehellisestä, waikka puoleksi murtuneesta sydämestä. + +"Kun saisin nämä terwatynnyrit kaupunkiin, niin saisin ma rowastin +maksetuksi ja ryöstön estetyksi", jatkoi ukko yhä edelleen; tuntuipa +siltä kuin hän olisi tullut hieman puheliaammaksi. + +Minä halusin päästä aina sywemmälle ukon elämän laatuun, sentähden +sanoin hänelle puoleksi hämärästi: + +"Teillä on laiha hewonen, kuinka se jaksaa näin huonolla kelillä wetää +nuo terwat kaupunkiin?" + +"Niinhän se on, laihahan se on hewos=riepu. Mitenkäpä se raukka +lihawana pysyisi, kun sille ei ole muuta antaa kuin huonoja heiniä ja +wettä", myönsi ukko. + +"Mutta hewosen pitäisi aina olla ensimäinen saamaan", muistutin minä. + +"Niin se taitaa olla syrjästä katsojalle, mutta jolta halla on wienyt +kaikki, sen tekee mieli pistää omaan ja perheensä suuhun kaikki, mikä +wain wähänkin suurukselta wiwahtaa, eikä sittenkään ole juuri niin iso +wäli perheen ja elikkoin ruokon wälillä. Kun kerran sille tilalle +joutuu, niin on, luulen ma, perhe sillä sijalla, jolle te hewosen +asettaisitte", sanoi ukko ja wilautti taasenkin minuun katseen, +ikäänkuin kummeksien minun mielipiteitäni. + +"Mutta olisittehan woinut nuo kenkänne paikata, ett'eiwät jalkanne +olisi myötäänsä märkinä", sanoin yhä edelleen, osaksi uteliaisuudesta, +osaksi luulotellen, että ukko olisi ainakin jotain laiminlyönyt. + +"Niin sen outo luulisi, mutta jolla on kuusi nälkäistä ja alastonta +lasta sekä waimo ympärillä, se ei jouda paljon omista werhoistansa ja +kengistänsä huolta pitämään. Ilman sitä näitä kenkiäni ei ole liian +wähän paikattu, mutta näiden aika on ollut ja mennyt. Osaisin minäkin +olla ja asustaa paremmastikin, mutta minä en woi", sanoi ukko +alakuloisesti. + +"Mistä te olette kotoisin?" + +"Eräästä tämän pitäjän syrjäkylästä". + +"Mikä teidän on nimenne?" + +"Puutteen Matiksi minua sanotaan, ja minä olenkin, sillä alinomaista +puutetta saapi pitkin ikäänsä tuossa Puutteessa nähdä". + +"Kuinka niin?" + +"Niinpä se on. Tuo mökkimme on perustettu syrjäkylän takamaille, +semmoiselle maalle soiden ja rämeiden keskelle, joka ei ole muille +kelwannut. Isä wainaja sen jo perusti, mutta wielä on siinä nytkin +halla melkein jokawuotinen wieras". + +"Eikö niin epäluotettawaa tilaa saattaisi jättää? saisihan muualta +parempia". + +"Eipä se ole niin helppoa kuin luulisi. Jos siitä pois lähtisi, ei +kukaan maksaisi siitä mitään, ja milläpä sitten toisen ostaisi? Siinä +täytyy olla, ja onpa siinä paljon parempi olla kuin mierolla, ei ole +sekään hääwiä.--Kun olisin päässyt wain tuosta ryöstöstä." + +"Menneen kesäisiäkö terwoja nuo owat, joita kaupunkiin wiette?" + +"Eiwät ole; miten ne niin kauan woisiwat säilyä? Järkiään nekin menewät +sormesta suuhun; hytissä nämä owat poltetut, ja heti kun tynnyrit sain +täyteen, täytyi niitä lähteä wiemään kaupunkiin", sanoi ukko. + +Niin keskustellen tulimme juuri erääseen taloon. Se oli syöttöpaikka, +ja ukko sanoi siinä syöttäwänsä hewostansa; samapa oli minullakin +tehtäwänä, sillä waikka minulla ei ollut kuormaa, olin kumminkin ajanut +niin pitkälle, että hewonen tarwitsi ruokaa ja lewähdystä. Ajoimme +talon kartanolle. Lujaan otti ukon kuorma kiinni sulaneeseen likaan +kartanon läheisyydessä; molemmin miehin autoimme laihaa, ponnistelewaa +hewosta. + +Kun olimme saaneet hewosemme riisutuiksi ja ruokaa niille eteen, otimme +molemmin ewäämme ja lähdimme tupaan; miehet myöskin tarwitsiwat +einettä. + +Ukko otti tuohikonttinsa esille, kaiwoi sieltä jotakin ja käweli niiden +kanssa takan loukkoon penkille. Minä olin kylläksi utelias nähdäkseni +minkälaiset ukon ewäswarat oliwat, ja siinä tarkoituksessa tein +jotakin asiaa takan tykö. Niukat oliwat ne ewäswarat. Mustaa oli +pettu=leipä, jota hän taittoi, kitkerää, karmeaa oli tuon mehuttoman +leiwän särwinkin: suolan rakeet tuossa rasiassa, joihin hän tarenteli +kastamaan mautonta leipäänsä. + +Minä pyörähdin pois tuosta näystä ja menin pöydän luo omain ewästeni +ääreen. Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen näköiseksi kuin +mahdollista oli, waikka sydämessäni liikkui niin kummalliset tunteet. +Kun olin woittanut jonkinlaisen näennäisen lewollisuuden, sanoin +ukolle: + +"Tulkaa tänne minun ewästäni syömään!" + +Ukko katsoa wilautti minua nytkin silmiin eikä wastannut mitään, ei +myös totellut kehoitustani; eikö hän liene oikein kuullut, wai eikö +liene hänen omistaan elämisen halunsa sallinut hänen tulla niin isoja +wieraswaraisuuksia wastaan ottamaan? + +"Tulkaa, tulkaa tänne syömään?" kehotin häntä toistamiseen. + +"Miksikä te olette minulle niin hywä?" sanoi ukko ja samassa rupesi hän +karua ewästänsä tukkimaan konttikuluunsa takaisin. Sitten tuli hän +hitailla askelilla luokseni, katsoa wilauttaen useasti minua silmiin, +ikäänkuin tiedustellen oliko tuo waatimukseni tosikaan. + +"Olemmehan jo siksi tutustuneet toisiimme, että meidän sopii +toisillemme hywät olla; istukaa wain syömään!" kehotin häntä edelleen. + +Sen kehoituksen jälestä istui ukko syömään, ja tunnustaa täytyy, ettei +hänellä suinkaan näyttänyt wähentynyt ruokahalu olewan. + + * * * * * + +Meille tuli nyt ero; ukko lähti wuowaamaan kaupunkia kohden, ja minä +käännyin omille teilleni ja omille asioilleni. + +Wielä yksin kulkiessani ei tuo tiellä tapaamani ukko mennyt +mielestäni. Hänen laiha hewosensa, sen ja miehen kehnot ewäät, rikkein +puku ja kengät ja wihdoin nuo rypistyneet ja ennen aikaansa +wanhentuneet kaswot oliwat wain alati kokonaisena, eläwänä kuwana +edessäni. Tuntuipa wielä päälliseksi kuin korwiini olisi alituisesti +kuulunut sanat: "niin sen outo luulisi". + +Niissä ajatuksissani riensin minä yhä wain eteenpäin--päiwän, kaksi--no +niin, mitäpä matkustawa muuta tekee kuin matkustaa. + +Eteeni aukeni nyt uhkea, laaja ja tiheä kirkonkylä. Laaja oli kylä, +laweat wiljelykset, joiden wälissä toiset toistaan muhkeammat talot +oliwat tiheissä riweissä. Ne eiwät olleet enää uudistaloja eiwätkä +wasta alkawia; wanhoja, wankkoja ne oliwat. Niissä oli jo taistelut +taisteltu, uupumiset uuwuttu--niin ne oliwat taistellut jo kaukaisessa +muinaisuudessa, monena miespolwena, ja nykyisyys iloitsi, riemuitsi, ja +nautti hedelmiä muinaisuuden walituksista, huokauksista, kärsimisistä +ja sortumisista. Kenties ei yhdelläkään heistä ollut rowastin saatawat +maksamatta--niin, niin, kenties. + +Uljas kirkko sijaitsi korkealla mäellä ihanan näköisen, awaran järwen +rannalla, ja tiheä männikkö=metsä ympäröi sitä joka taholta. Wähän +edempänä pitkässä niemessä, järween pistäwässä pitkässä niemessä, +tuuhean puiston ympäröimänä, oli uljas pappila. Asiani, jota warten +matkustin, oli sitä laatua, että piti käydä pappilassa. Menin siis +sinne. Muhkea oli talo päältä, komea sisältä. Kaikki mitä nykyaikainen +siwistys oli woinut luoda, oli siellä näkösällä. + +Rowasti istui kauniissa, topatussa keinutuolissa huoneeseen astuessani. +Iso, komea, täyteläinen oli rowasti; näyttipä siltä, ettei hän +ollut ennen aikaansa wanhentunut. Tuo rowasti oli Puutteen Matin +rowasti, jonka eduksi ja toimeentuloksi hän oli tekemässä tuota +kaupunkimatkaansa, ja jonka saatawat hän olisi niin mielellään +maksanut, jos wain olisi woinut. Tuo uhkea kylä oli Matin kylä, hänen +pitäjäänsä kirkonkylä, ja hänkin, yhteiskunnan jäsenenä, kuului +tawallansa tuohon kylään. + +Kun menin huoneeseen, oli siellä myös saman pitäjän lukkari, jota +rowasti paraikaa oli torumassa. + +"Sinäkin 'loosaat' olla mielestäsi rehellinen mies, mutta et ole wielä +kertaakaan ilmoittanut, kuinka monta lehmää kullakin on, waikka hywin +warmaan tiedän sinun tietäwän useamman talon lehmät", sanoi rowasti. + +"Kuka? minäkö?" sanoi lukkari. + +"Niin juuri", sanoi rowasti ja katsoi tiukasti, melkeinpä woitokkaasti +lukkaria silmiin. + +"Mistäpä minulla olisi tieto kunkin lehmistä?" sanoi lukkari +hiljaisesti; nähtäwästi hän koetti wälttää kiiwaampaa keskustelua. + +"Sinä tiedät, sen minä tiedän, mutta sinä wain et tahdo niitä minulle +ilmoittaa. Ne lurjukset warastawat minulta niin paljon, ja joka pitää +yhtä heidän kanssaan, on osallinen heidän synneistään. Tietääkö +lukkari, mikä on warkaan palkka?" torui rowasti yhä edelleen. + +Lukkari ei näkynyt olewan mikään keppihewonen; loukatun tunnon ja +kunnian puna nousi hänen kaswoillensa. Tuo luuloni wahwistui wielä +warmemmaksi, kun lukkari wastasi tuohon minunkin mielestäni liialliseen +welwoittamiseen: + +"Minä en luule olewani welkapää kulkemaan pitkin pitäjää lukemassa +lehmiä ja sitten tekemään niistä tiliä herra rowastille. En myös luule +olewani edeswastauksessa Jumalan enkä ihmisien edessä pitäjän +ylimääräisistä lehmistä. Tosin on kahtalaisia ihmisiä maailmassa, +joista toiset tahtowat tulonsa niin isoiksi kuin mahdollista, ja toiset +taas tahtowat supistaa menonsa niin pieniksi kuin suinkin, mutta +siitäkään en luule olewani edeswastauksessa. Mutta joka on usein käynyt +köyhäin mökeissä ja seurustelee heidän kanssansa, hän warmaan käsittää, +miksikä niin on.--Herra rowasti on puhunut mielestäni enemmän kuin +kohtuullista olisi ollut". + +Rowastin wuoro oli nyt punastua. Hän tiuskasi lukkarille kaikella +wirkamahtinsa painolla. + +"Tietääkö lukkari, kenen kanssa hän puhuu?" + +"Aiwan hywin; puhun herra rowastin kanssa, waikka en juuri arwollisen", +lisäsi hän sitten ja lähti pois; ei kumpikaan, ei rowasti eikä lukkari +jätellyt hywästi. + +Minulle ilmestyi nyt tilaisuus esitellä rowastille asiani. Rowasti oli +hywin kärtytuulella; nähtäwästi oli hän tuskaantunut lukkarin suorasta +puheesta. + +"Tuo mokoma räiwä on suuna ja päänä joka paikassa eikä häpee +wastustaessaan parempiansa. Hän on meilläkin käyttäytynyt usein niin +'turskisti', että moni pappi on minulle sanonut: jos hän olisi minun +lukkarini, niin kyllä minä hänet 'kengittäisin'. Mutta menepäs häntä +kengittämään; tekin kyllä näette, kuinka siinä käypi", uhmaili rowasti. + +Minulla ei ollut juuri paljon mitään siihen sanomista, sillä tuntuipa +siltä kuin rowasti itse olisi tuohon sanakiistaan ollut suurimpana +syynä. Minä oli wain nöyrä ja esittelin kohteliaana asiani, ja se +auttoi. Rowasti tuli kohteliaaksi ja höyliksi, ja pian me haastelimme +ummet ja pimeät. Rowasti tuntui hywin tuntewan kansan ja sen tawat, +niin ainakin hänen puheistaan päättäen tuntui hänen omasta mielestään +olewan. Hän kannatti sitä mielipidettä ja puhui paljon siitä, kuinka +ihmiset, eli oikeastaan kansa, ei ymmärrä sen wertaa, että älyäisi +kiittää suurinta hywäntekijätänsä. Rowasti kyllä ei maininnut, kuka tuo +kansan suurin hywäntekijä on, mutta puheet ja arwostelut oliwat siksi +selkeitä, että ymmärsin rowastin sillä tarkoittawan omaa itseään. Tuo +puhe tuntui mielestäni haiskahtawan marttyyrisaarnalta. + +Minä sain asiani hywin toimeen ja lähdin pois. + +Oli miten oli, mutta Puutteen Matti terwakuormineen ja +kaupunkimatkoineen astui wain wäkisinkin mieleeni. Minä wertailin +ihmisten toimeentuloja ja asemia toisiinsa; wertailinpa Mattiakin +ja rowastia ja suuren wälin huomasin minä kaikissa heidän +elämäntawoissaan. Toisin oli asiat toisen, ja toisin toisen. Muhkeassa +ja mukawassa asunnossa, keskellä elämän hekumaa, lihawan lihawatinsa +ääressä ja kaikkien elämän tarwetten ympäröimänä, huolettomana +kaikesta murheesta ja waiwasta, pelottomana ryöstön tulosta eli toinen. +Toinen sitäwastoin eli alituisessa työssä ja tuskassa, wilussa ja +nälässä, alituisessa murheessa ja huolessa, alastoman ja nälkäisen +perheensä keskessä, taistelewana niukkaa ja karua luontoa wastaan, +alituisesti ponnistelewana--pelolla ponnistelewana perheellisiä ja +yhteiskunnallisia welwollisuuksiaan täyttäessä ja wihdoin uupuwana, +nääntywänä elämän raskaan painon alla. Semmoisia mielikuwituksia tuli +päähäni, semmoisia erotuksia näin rowastissa ja Puutteen Matissa. Niin +oli heidän ulkonaisen elämänsä laita, mutta Luojan luotuina ihmisinä en +huomannut heissä mitään erotusta. + + * * * * * + +Asiaini wuoksi wiiwyin useampia wuorokausia tuossa kirkonkylässä. +Toimitettuani mitä toimitettawaa oli, lähdin taasenkin liikkeelle. +Minun piti matkustaa yhä eteenpäin. Matkani suunta kulki nyt +poikkimaisin, ja tiet oliwat niin eksyttäwiä ja sekawia, että minun +täytyi ottaa opas. Sywiin ajatuksiin waipuneena istuin reessä, ja opas +ajoi hewosta ja lauleli hiljakseen mielilaulujansa. Hän oli nuori mies +ja näkyi olewan aiwan osaton tämän maailman murheista.--Semmoinen aika +on onnellisin aika ihmisen elämässä. + +Koko taipaleella emme waihtaneet siiwoon kahta sanaa. + +Kun olimme kulkeneet kirkolta noin puolentoista peninkulmaa, näkyi +wasemmalta kappaleen matkan päästä talo, jonka kartanolla oli enemmän +wäkeä kuin tawallista on noin sydänmaan talossa. + +"Mikä talo tuo on?" kysyin oppaalta melkein huomaamattani. + +"Se on Puute", sanoi poika huolettomasti. + +Minä säpsähdin. + +"Miksi siellä on niin paljo ihmisiä?" kysyin melkein mielen +hämmästyksellä. + +"Siellä on ryöstö maksamattomien rowastin saatawien tähden", sanoi opas +yhtä huolettomasti. + +"Onko tuon talon isännän nimi Matti?" kysyin taas. + +"Mattihan tuo on", sanoi opas yhä enentywällä huolettomuudella. + +"Minä tapasin hänet teidän kylään tullessani; hän oli matkustamassa +kaupunkiin, ja minä matkustin hänen kanssaan puoli taiwalta; kuinka se +on mahdollista, wastaanhan hänen olisi pitänyt oikeastaan tulla?" +sanoin hämilläni. + +"Se on hywin sopinut, sillä Puutteen Matti on mennyt toista tietä, tämä +tie tekisi hänelle wäärän", sanoi opas. + +"Luultawasti ei ole isäntä tullut kaupungista kotiinsa, koska ryöstö +ainakin tuli, jonka tukkeeksi hän sanoi terwoja wiewänsä?" sanoin taas. + +"Tottapa se ei ole tullut." + +Nyt juuri kääntyi tie Puutteeseen. + +"Ajakaa taloon!" sanoin oppaalle. + +Opas totteli. + +Kartanolle tultuamme hawaitsin aiwan pian, että talossa oli tehty, mitä +tehtäwää oli. Paljon ei siellä myötäwää ollutkaan, pari lehmäkantturaa +wain, nekin laihoja kuin hamppuloukkuja, siinä kaikki. Olisi siinä +kumminkin ollut muutakin tawaraa, nimittäin parwi pieniä, alastomia ja +nälkäisiä lapsia ja ennen aikaansa kuihtunut äiti, mutta nuo owat sitä +tawaralaatua, ettei kowinkaan ja tunnottomin welkoja raski niitä ottaa, +ei ainakaan niin kristillismieliset ihmiset kuin tuo rowasti oli. + +Lehmät riekkuiwat jo kartanolla pitkissä witsaperissä, joiden toisesta +päästä pitiwät kiinni niiden uudet omistajat; he oliwat jo walmiit +matkustamaan pois talosta. + +Walju oli murheellinen äiti nälkäisen lapsijoukkonsa keskellä. Hän ei +itkenyt, hän lienee itkenyt jo ennen itkunsa, ja sitä todistiwatkin nuo +hänen lakastuneet ja punastuneet silmänsä. + +Minä menin waimon tykö ja kysyin häneltä: + +"Eikö miehenne ole wielä tullut kaupungista, koska ryöstö ainakin tuli +taloonne?" + +"Mistä te tiedätte, että Matti on kaupungissa?" sanoi waimo ja loi +minuun tutkiwan silmäyksen. + +"Minä tapasin hänet matkalla", sanoin hänelle. + +"Eipä hän ole wielä tullut kotiin, waikka hän aikoi kiirehtiä niin +paljon kuin woisi. Pelkään hänelle jonkun wahingon tulleen, waikka +onhan tuo kelikin huono ja hewosriepu on niin laiha, kun ei ole waraa +antaa sille suurusta. Jospa wielä Mattikin tulisi, ei olisi hääwisti +asiat, sillä ainoat elämänehtomme riistettiin meiltä pois. Waikka ei +noista lehmistäkään suurta turwaa ollut, sai niistä kumminkin +maitotilkan lastensa suuhun. Nyt ne meniwät polkuhinnasta; kukapa +niistä niin laihoina paljon maksoi? Hädin tuskin nousiwat ne siihen +määrään asti, että riitti rowastin saamisiin ja ryöstökustannuksiin.-- +Kesää wasten meniwät ne nyt, ja kesällä olisi niistä ollut suuri apu", +kertoi waimo surullisesti. + +Niin. Tapahtuma oli siis tapahtunut, tehtäwä tehty, eikä kukaan +saattanut sanoa suorastaan, että tuo ryöstön teko oli wäärin, sillä +laki on taipumaton ja omistusoikeus on pyhä. Mutta on kumminkin laki, +joka pitää suorastaan tuommoisia tekoja wäärinä, ja se laki on +rakkauden laki, Jumalan laki. + +Olin nähnyt kylläkseni. Etsin oppaani wäkijoukosta ja lähdin hänen +kanssaan matkustamaan tarkoitettua päämäärääni kohden. Kummallisia +tunteita tunsin tuolla pitkällä, talottomalla metsätaipaleella ja +paljon ei puhuttu nytkään. + +"Minkälainen mies teidän rowastinne on, mitä pitäjäläiset hänestä +ylimalkaan pitäwät?" kysyin oppaalta pitkän waitiolon perästä. + +"Rowasti on hywä kirkonmies, mutta niin ankara otoilleen, että hän wie +kaikki porotkin takoista", sanoi opas huolettomasti ja alkoi taas +laulella laulujansa. + +Wielä samana päiwänä pääsin tarkoitetun matkani perille. + +Useita wuorokausia wiiwyin sielläkin asioitteni wuoksi. Kun olin ne +saanut toimitetuiksi, lähdin eräänä lauwantaipäiwänä oppaani kanssa +paluumatkalle, sillä hän oli perillä odottanut minua. Pyhä=aamuna tulin +saman pitäjän kirkolle, josta ennen olen tässä kertomuksessani +maininnut. Riisuin hewoseni erääseen taloon ja päätin mennä kirkkoon, +kun oli hywä tilaisuus siihen. Kirkon kellot kumisiwat niin +juhlallisesti, kutsuen ihmisiä kuulemaan sitä rauhan ja rakkauden +sanomaa, jonka itse ijankaikkinen rakkaus on ihmisille julistanut. + +Kun minä tulin kirkolle, kannettiin ruumis paareilla ulos kalmistosta. +Kantajat seisahtuiwat kirkkoportin eteen ja laskiwat paarinsa maahan; +he odottiwat siinä pappia ja lukkaria. Nämä tuliwatkin piakkoin, ja +oliwatpa kumpainenkin minulle tuttuja miehiä, sillä olinhan molemmat +tawannut menomatkallani pappilassa käydessäni. Näyttipä siltä kuin +rowasti olisi wieläkin torunut lukkaria ja sanonut: "ne lurjukset +warastawat minulta niin paljon". + +"Kuka on tuo kuollut, jota nyt haudataan?", kysyin eräällä lähelläni +seisowalla mieheltä. + +"Se on Puutteen Matti, hän on kuollut kaupunkimatkalle", sain +wastaukseksi. + +Minä ymmärsin kaikki, waikk'ei selitys ollut sen pitempi. Kylmä wäre +käwi ruumiini läwitse. Tuo minun wanha tuttuni oli nyt kuollut, kuollut +kenties ylimääräisistä waiwoistansa tuolla kaupunki=matkalla, ja +tuosta, elämän sortumisessa selkeni syy, minkätähden hän ei +joutunutkaan estämään tuota ryöstöä. + +Lukkari alkoi nyt juuri kantowirreksi: + + "Suur surkeus + ja waiwaisuus, + on täällä murheen laaksos:" j.n.e. + +Kai tuo kantowirsi oli rowastin määräämä, Puutteen Matin rowastin.-- +Hänen ruumiilliset silmänsä ja luonnolliset aistinsa oliwat kai tulleet +käsittämään, että Puutteen Matti eli suuressa surkeudessa ja +waiwaisuudessa. + +Kun wärsy loppui, lähti saattajajoukko liikkeelle, ja minä yhdistyin, +waikka kutsumattomana, heidän joukkoonsa, sillä toisin en woinut tehdä. + +Haudattawana oli useita ruumiita, ja saattowäkeä oli paljon. Haudan luo +tultua laskettiin ruumiit hautaan, ja rowasti rupesi siunaamaan pois +menneitten wiimeistä lepokammiota. Hän otti lastan käteensä, pisti +sillä multaan ja heitti sitä tawallisessa järjestyksessä kuolleitten +arkkujen päälle. Suurella äänenpainolla huusi hän sitä tehdessänsä: +"maasta olet sinä tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" j.n.e. +Kewäinen yöpakkanen oli kylmetyttänyt mullan kowiin kokkareihin, ja +sentähden romahti kowasti kun rowasti heitti sitä arkkujen kansille. +Kun hän nakkasi tuota kylmettynyttä multaa Puutteen Matin arkun +kannelle, niin tuntuipa siitä syntywän kaiun seasta kuuluwan ääni: "Hän +on hywä kirkonmies ja toimittaa kaikki hywin; en minä moiti rowastia.-- +Minä en tahdo warastaa, mutta minä en woinut maksaa." + +Hain silmilläni Puutteen Matin puolisoa saattowäen seasta. Waljuakin +waljumpi oli nyt tuo moninkertaisen murheen rasittama waimo. +Kyynelettömin, punastunein silmin ja lakastunein kaswoin seisoi hän +puolialastomien ja wilusta wärisewien lapsien keskellä miehensä +haudalla ja katsoa tuijotti wain yhteen ja samaan paikkaan miehensä +arkkuun. Minä en mennyt waimoa puhuttelemaan, sillä hänellä oli asiat +liiankin selwässä tiedossa, jonka tähden ne eiwät tarwinneet uusimista. + +Kun haudalta päästiin, kyselin asian tuntewilta tarkemmin wainajan +kuolemasta. Hän oli ennen kaupunkiin pääsemistään sairastunut +keuhkopoltteeseen. Se oli seuraus hänen huonoista ketineistään ja +jalkineistaan. Uupunut ruumis ei woinut kestää alituista jalkojen +märkinä oloa ja muuta wilua, sen täytyi sortua luonnon woimien alle, ja +kolmen wuorokauden päästä hänen sairastumisensa jälkeen oli henki +jättänyt wäsyneen kuoren. + +Nyt soitettiin yhteen, ja minä menin muiden muassa kirkkoon. +Tawallisien toimien perästä nousi rowasti itse saarnatuoliin. "Sinun +pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itseäs.--Rakkaus on lain +täyttämys", oliwat rowastilla saarnan aineena. Suurella woimalla, +painolla ja hywillä lahjoilla selitti rowasti laumallensa tuota korkeaa +ja pyhää käskyä. Lieneekö se ollut hengen woima, jolla hän tuota +ihmisen korkeinta welwollisuutta istutti sanankuulijoihinsa, en tiedä, +mutta niin kaiketi minulle ainakin wakuutettiin. Kiiwaimman saarnan +aikana tunkeusi wäkisinkin sydämeeni sanat: "hän on hywä kirkonmies". +Waikutuksettaan ei tuo pontewa saarna näyttänyt menewänkään, sillä +siellä täällä itkeä niiskutti joku akka. + +Saarnan loputtua rupesi rowasti kuolleitten kiitoksia tekemään. "Jumala +on kaikkiwiisaassa armoneuwossaan nähnyt hywäksi poiskutsua täältä +surun ja murheen laaksosta talon isännän Matti Antinpojan Puutteen, +hänen elettyänsä 42 wuotta, 3 kuukautta ja 8 päiwää. + + "Mik' on riista, tawara? + Lika, multa katoowa: + Aikas pian köytyy kyll', + Murhe myöt' on molemmill'". + +Sillä tawalla teki rowasti Puutteen Matille wiimeisen palweluksensa ja +sitä ei hän suinkaan tehnyt palkkapaimenen tawalla, sillä kowa +äänenpaino oli hänellä apuna nytkin tuota tehtäwäänsä tehdessään. Kun +rowasti luki tuota wirren wärsyä, tuntui mielestäni siltä kuin ei hän +antaisi mitään arwoa rikkaudelle ja että hän arwioi itsensä +kärsimisissä aiwan yhdenwertaiseksi Puutteen Matin kanssa. Kaiken tuon +kowalla äänellä toimitetun kiitoksenteon aikana olin myös sen seasta +kuulewinani: + +"Minä olen niin tyhmä, en ymmärrä niitä asioita, rowasti kai ne +paremmin ymmärtää". + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita II: Waimoni; +Puutteen Matti, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14736 *** |