initial commit of ebook 14736HEADmain

6 files changed, 5125 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14736-0.txt b/14736-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..7dbff61
--- /dev/null
+++ b/14736-0.txt
@@ -0,0 +1,2361 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14736 ***
+
+ELÄMÄN HAWAINNOITA II: Waimoni; Puutteen Matti
+
+Kirj.
+
+P. Päivärinta
+
+
+WSOY, Porvoo, 1890.
+
+
+
+
+
+WAIMONI.
+
+
+Olin kerran asiaini tähden matkustamassa. Oltuani kaukana kodistani,
+oudossa paikkakunnassa, tulin iltasella suureen talonpojan taloon. Heti
+kartanolle tultuani huomasin, että kaikki talon rakennukset osoittiwat
+warallisuutta ja hywää järjestystä. Kaksi wankkaa asuinrakennusta oli
+kartanossa, jotka kaiken puolesta oliwat hywässä woimassa: seinät
+oliwat wuoratut ja maalatut, akkunat kaksinkertaisilla laseilla
+warustetut, sawutorwet katoilla oliwat eheät, rapatut ja walkeiksi
+kalkitut, ja toisen rakennuksen edessä oli kauniisti rakennettu ja
+paljoilla Laseilla warustettu kuisti; muut huoneet oliwat myös hywässä
+woimassa ja järjestyksessä. Kun olin jo mielestäni liiaksikin ajellut
+sinä päiwänä hewosellani, päätin olla talossa yötä. Menin siis sille
+puolelle, jossa talon wäki näytti asuwan, ja pyysin yösijaa, jonka
+perheentuwassa olewa renki kohta lupasikin. Kannoin siis kaikki
+kapineeni huoneeseen. Heti sisään tultuani weti talonwäen ja
+erittäinkin isännän käytös huomioni puoleensa. Wäki käyttäytyi niin
+hiljaisesti kuin jossain hywin surullisissa hautajaisissa. Nuoren
+wäenkään kaswoilla ei näkynyt sitä hilpeyttä eikä iloisuutta, joka
+elämän tawallisesti tekee niin wilkkaaksi ja hauskaksi perheissä
+iltasilla, kun he työstä tulewat, ja joka poistaa kaikki elämän surut
+ja huolet ja päiwän ponnistusten waiwat. He puheliwat toisillensa wain
+kuiskaamalla ja kaikkea kolinaa näkyiwät he wälttäwän niin paljon kuin
+mahdollista; toisiansa silmiin katsoiwat he usein kysywästi ja ujosti.
+--Isäntä oli noin keski-ikäinen mies; hän oli pitkähkö, laiha ja
+kuihtuneen näköinen. Hän istui penkillä kymärässä, molemmat kyynäspäät
+polwilla; käsiinsä turwasi hän milloin koko kaswojansa, milloin wain
+otsaansa, ja tuossa asennossa näytti hän sywiin ajatuksiin waipuneelta.
+Wäliin hän kohotti itsensä suoraksi, mutta jälleen waipui hän pian taas
+entiseen asentoonsa. Hänen silmänsä kiilsiwät niin kummasti, ikäänkuin
+ne olisiwat olleet lasittuneet; hän katsoa tuijotti lakkaamatta yhteen
+paikkaan lattiaa, ja silloin tällöin puhkesi hänen rinnastaan sywä,
+kumisewa huokaus, joka tuntui siltä kuin se olisi haudasta tullut.
+Isännän tila tuommoisena näytti mielestäni hywin arweluttawalta ja
+wieläpä kauhistawan kammottawaltakin. Ei kukaan talon wäestä kysynyt
+minulta mistä ja mikä minä olin ja mihinkä minä menin, jotka aina owat
+tawalliset kysymykset ja joista pitää tehdä selitykset wieraan tultua
+taloon. Tuo kaikki teki oloni talossa ikäwäksi.
+
+Luulottelin että isäntä mahtoi olla jotenkin sairas, joka tekisi hänen
+noin alakuloiseksi ja sitten waikuttaisi muuhun wäkeen tuon sywän
+umpimielisyyden, joka heissä niin sywästi kuwasti.
+
+Nyt juuri tuli huoneeseen eräs henkilö, jota ei ollut ennen siellä
+näkynyt. Tullut oli arwiolta noin kuuden= tai seitsemäntoista wuotta
+wanha neito, joka kohta weti huomioni puoleensa. Hän loi surullisen
+silmäyksen kaikkiin tuwassa olijoihin ja minua hän katseli oudolla
+katseella. Hänellä oli kauniit kaswojen piirteet, mutta hänen
+waalenneesta, laihtuneesta muodostansa selwästi huomasi, että suru oli
+kokenut jo noin aikaisin ryöstää häneltä pois sitä kauneutta, jota
+Luoja oli hänen osaksensa niin runsaasti lahjoittanut. Näitä surun
+jälkiä lisäsi wielä tuo hänen ennen mainitsemani surullinen katseensa
+ja käytöksensä. Hän toimitti äänetönnä joitakin asioitaan tuwassa, loi
+wielä surullisen silmäyksen isäntään ja poistui sitten keweästi kuin
+keijukainen pois huoneesta. Silmäsin hänen mennessään wielä hänen
+jälkeensäkin: hänellä oli kookas ja sorea ruumis, joka säännöllisesti
+notkahteli hänen kuulumattomasti astellessaan.
+
+Kaikessa tuossa talonwäen käytöksessä oli mielestäni jotain niin
+surullista salaperäisyyttä ja umpimielisyyttä, että se nosti
+uteliaisuuteni korkeimmalleen, mutta tuota salaisuutta en woinut
+itselleni selittää, waikka kuinkakin olisin koettanut päätäni waiwata.
+Tosin luulottelin, että isäntä oli sairas ja että tuo tuwassa käynyt
+neito oli isännän tytär, mutta nuo oliwat wain luulojani eiwätkä
+semmoisinaan woineet paljon selittää outoa näköä, eiwätkä tyydyttää
+uteliaisuuttani.
+
+Wiimein menin isännän tykö ja aioin hänen kanssaan alottaa puhetta
+mistä hinnasta hywänsä.
+
+"Oletteko sairas?" kysyin häneltä, istuessani hänen wiereensä penkille.
+
+Isäntä näkyi säpsähtäwän tuosta kysymyksestäni. Hän oikaisi itsensä
+suoraksi ja katsoa tuijotti silmiini sanaakaan wastaamatta. Sitten
+kääntyi hän katsomaan lähinnä olewan henkilön silmiin, ikäänkuin
+kysyäkseen: onko tässä ollut mistään puhetta. Katsottu näkyi hywin
+käsittäneen tuon mykän kysymyksen, sillä hän kallistui warowasti
+isännän puoleen ja kohti=lujalla äänenpainolla sanoi wakawasti
+isännälle: "wieras kysyy oletteko te sairas?"
+
+Sywä huokaus nousi isännän rinnasta, hän nousi werkalleen ja sanoi
+sywällä, kumisewalla äänellä: "wieras on niin hywä ja tulee tänne!" ja
+samassa alkoi hän hitaasti astuskella huoneesta ulos. Minä seurasin
+ilolla perästä, sillä hartain haluni oli saada jotenkin liewittää hänen
+murheellista ja raskasta tilaansa. Hän astui kartanon poikki tuohon
+toiseen, kuistilla warustettuun rakennukseen. Sisälle tultuamme sain
+heti nähdä kummia: rakennuksen awaroissa ja hywästi sisustetuissa
+huoneissa wallitsi haudan hiljaisuus ja kaikkialla näkyi hywä siiwo ja
+järjestys. Kaikki huonekalut, oliwatpa ne mitä nimeä ja laatua hywänsä,
+oliwat täydessä kunnossa ja kukin paikallaan, sillä ne owat elottomia
+kappaleita, jotka eiwät tiedä omistajiensa puutoksista ja waiwoista
+mitään.--Ikkunoilla oli useita kukkaruukkuja, joissa kaikissa oli oma
+kaswinsa. Useimmat kukat ja kaswit näkyiwät olewan melkein kuolleessa
+tilassa ja selwästi näkyi ettei niistä oltu pidetty towiin aikaan
+mitään huolta, waikka toisaalta taas näkyi, että talossa oli ennen oltu
+suuria kukkien rakastajia. Nuo kukat saiwat siis elää wointinsa mukaan
+omaa kuihtunutta ja kuolemaa ennustawaa elämäänsä!--Minua kummastutti
+tuo kukkien wastakohta huoneissa wallitsewan muun järjestyksen suhteen.
+Waikka oli kewätkesä, ei myrttikään näyttänyt wielä mitään elon merkkiä
+ja ruusu oli peräti kellastunut ja kuihtumaisillaan. Selwästi näki,
+että balsamiinit oliwat jo aikaiseen kylwetyt ja istutetut, mutta
+siihen ne sitten oliwat jääneet onnensa nojaan kuiwuuden käsiin
+nääntymään, jonkatähden ne oliwat surkastuneita ja auringon kulun
+mukaan sinne tänne kiertyneitä; ainoastaan muratti ja pelargonia
+näyttiwät jotain elon merkkiä, sillä edellinen oli kiemuroinut ympäri
+seiniä ikäänkuin olisi hakenut jotain läpeä päästäksensä pois tuosta
+surullisesta ja wähän toiwoa antawasta paikastaan; jälkimäinen ei taas
+näkynyt huoliwan mitään, oliko hänellä kuiwa wai märkä, hoidetaanko
+häntä wai ei, sillä se näytti wain wiheriäisen ja eläwän näköiseltä; se
+ei näyttänyt olewan surun lapsi.--Näyttipä siltä mielestäni kuin tuo
+kaswi=kuntakin olisi osannut yht'aikaa sairastaa täydellisempien
+elollisten olentojen--ihmisien kanssa.
+
+Noita kaikkia oli minulla aikaa kyllin katsella ja miettiä, sillä
+isäntä ei puhunut yhtäkään sanaa, istui wain äänetönnä ja katsoi
+synkästi eteensä.
+
+Nyt juuri kuului toisesta, salin perällä olewasta kamarista kimakka--
+lapsen itku!--Isäntä kawahti heti ylös niin äkkiä kuin olisi saanut
+käärmeen piston. Hän riensi kamarin owea kohden ja awasi sen, ja mitä
+silloin näin? Siellä sama surullinen, nuori, kaunis nainen, jonka äsken
+olin tuolla tuwassa nähnyt, istui hoitelemassa pientä kätkyessä olewaa
+lasta!--Lapsi wiihtyi pian, isäntä painoi owen jälleen kiinni ja palasi
+samalle sijalle, josta hän oli lähtenyt, ja istui siinä yhtä äänetönnä
+kuin ennenkin.
+
+"Herra Jumala", ajattelin minä, "onko lankeemus, rikos ja häpeä
+painanut tuon surullisen kuwan noin kauniiseen, ikäänkuin wiattomuuden
+esikuwaan ensin, ja sitäkö isäntä langenneen isänä suree, ja siitäkö
+tuo suru ja umpimielisyys koko talon wäkeen? oliwat kysymyksiä, jotka
+niinkuin salaman iskut leimahteliwat sieluni läwitse. Mutta ei, ei; ei
+se woi niin olla, sillä olisi mahdotonta, että noin puhtaassa ja
+wilpittömän näköisessä Jumalan luodussa saattaisi niin sywä lankeemus
+tapahtua. Hänen kaswojensa juonteissa en hawainnut yhtään niitä jälkiä,
+joita turmelus painaa walloittamansa ihmisen kaswoihin--hyi, te ilkeät
+ajatukset, mitä te mieleen hyökkäätte!----niin, mutta jos tuo nuori
+nainen olisi isännän----waimo? Ei, ei, sekään hän ei ole, sillä minä
+selwästi huomasin--tahi olin ainakin huomaawinani, että isännän ja tuon
+naisen näössä oli jotain yhdenkaltaisuutta.--No mikä hän sitten on?--
+Sitä en warmaan tiedä, mutta luulenpa hänen kumminkin olewan isännän--
+tyttären, lienee hänen asiansa miten lieneekin." Ne oliwat taas
+sekaisia kysymyksiä ja wastauksia, jotka yhtä nopeasti meniwät kuin
+tuliwatkin ja jotka kiihoittiwat uteliaisuuteni korkeimmalleen.
+
+Minä menin isännän tykö, otin häntä kädestä hiljaa kiinni ja kysyin
+häneltä taas, samassa katsoen häntä silmiin: "oletteko te mitenkään
+kipeä?"
+
+"Kipeä, kowin kipeä", sanoi isäntä, ja minä oikein säikähdin, kun
+kuulin hänen taas ääntäwän niin pitkän ajan päästä.
+
+"Ettekö saattaisi minulle ilmoittaa sairauttanne? Kenties woisin teitä
+jotenkin auttaa", sanoin hänelle.
+
+"Minä en ole ruumiillisesti sairas, mutta ruumiskaan ei woi kestää
+sisällistä sielun tuskaa--oih! Sydämeni on kowin kipeä", wastasi
+isäntä, painaen kätensä sydämelleen ja samassa waieten.
+
+"Kuka iski sydämeenne tuon turmiollisen haawan?" kysyin taas.
+
+"Oma lyömäni on se, oma haawoittamani on tuskainen sydämeni", sanoi
+isäntä taas waieten ja raskaasti huoaten.
+
+Nyt pääsin jäljelle. Edessäni ei ollutkaan ruumiillisesti sairas, waan
+sairas semmoinen, jonka henki oli sairas ja haawoitettu. Nyt huomasin,
+että edessäni oli--murtunut, särkynyt sielu, joka useinkin on waikeampi
+parantaa kuin pahatkin wammat lihassa ja weressä. Minä hawaitsin että
+edessäni oli rikas ala tutkia pirstaantunutta ja waiwoistansa lähes jo
+uupunutta ihmissydäntä.
+
+"Puhukaa minulle ujostelematta kaikki surunne ja waiwanne! Se
+helpoittaa paljon tuskaista sydäntä. Minä olen itsekin paljon kärsinyt
+tässä maailmassa, jonkatähden hywin tiedän mitä omantunnon waiwa
+ihmiseen waikuttaa. Murhe on waikea yksin kantaa, sentähden ilmoittakaa
+surunne minulle, niin koetamme sen panna kahtia, ja niin kannamme
+raskasta taakkaanne yhdessä tämänkään lyhyen ajan, joka on sallittu
+meidän yhdessä olla", sanoin tuolle murtuneelle miehelle sääliwästi,
+katsoen häntä osaaottawasti silmiin ja pitäen häntä hellästi kädestä
+kiinni.
+
+"Jospa te, wieras=kulta, saisitte joksikaan minuutiksi sydämeni
+kewenemään, niin en tietäisi mitä teille antaisin", wirkkoi isäntä
+tuskissansa.
+
+"Minä toiwon woiwani olla teille joksikuksi lohdutukseksi", sanoin
+hänelle luottawasti, sillä minä huomasin, että ystäwällinen ja
+osaaottawainen käytökseni oli jo sen werran tunkeutunut hänen
+sydämeensä, että hän saattoi puhua.
+
+"No kuulkaa sitten kertomus kaikkein wiheliäisimmästä, onnettomimmasta
+ihmisestä ja suurimmasta syntisestä, minkä maa koskaan on päällään
+kantanut! Kenties siksikään ajaksi lieweneisi hiukankaan kauhea
+omantunnon waiwani. Sitten kun kaikki olette kuullut, tehkää minulle
+mitä tahdotte, sillä niin suurta rangaistusta ei kukaan woi
+ajatellakaan, ett'en minä enempää olisi ansainnut.
+
+Minä olen warakasten wanhempaini ainoa poika, ja tämä talo, jonka tässä
+näette, on heiltä saatu perintö. Ennenkuin olin täyttänyt wiisitoista,
+kuoli äitini, ja isä murehti häntä niin kowin, että hänkin kuoli
+muutamain wuosien perästä. Minä jäin siis nuorena suuren ja rikkaan
+talon haltijaksi, jota hoidin huolella ja uutteruudella, ja
+warallisuuteni kaswoi kaswamistaan. Minulla itselläni oli näköä ja
+kokoa, eikä minusta tiedetty mitään pahoja tapoja mainita. Se on
+tietty, että kaikki nuo yhteensä tekiwät sen, että minusta tuli
+kuuluisin poika paikkakunnassa, joka seikka ei jäänyt itseltänikään
+huomaamatta. Kaikissa nuorien leikeissä ja huwituksissa olin minä aina
+ensimäinen ja ylimäinen, eikä sitä huwia ja kisaa ollut nuorison
+joukossa, jossa ei olisi minulta neuwoa kysytty, ja tuolla tawalla
+tulin minä kerrassaan nuorison johtawaksi päämieheksi. Tuommoinen
+kunnianosoitus waikutti minuun wahingollisesti jo nuorena, sillä se
+synnytti minuun itserakkautta.
+
+He katsoiwat kaikki minuun, mutta minä en heihin, sillä salainen
+ylenkatse oli ottanut sijansa sydämeeni heitä kohtaan, kun eiwät he
+kyenneet minun sijalleni, ja niin minä käytin wäärin waltaani heihin.
+Tuon kaiken lisäksi ei ollut itselläni salassa, että olin rikas ja että
+toiset nuorukaiset oliwat köyhempiä, jonkatähden opin jo aikaisin
+panemaan arwon tawaroihini, ja tuo teki sen, että sydämeni kowettui,
+ett'ei siinä ollut sijaa hellemmille ihmistunteille. Mitään erinomaista
+ei kumminkaan tapahtunut, sillä nuo pahat puoleni eiwät koskaan tulleet
+näkywiin, jonkatähden toiset nuorukaiset eiwät siitä tienneet mitään,
+enkä minä itsekään, ennenkuin wasta näinä kowina aikoinani.
+
+Likimäisessä naapurissamme oli ihan minun ikäiseni Kerttu niminen
+tyttö, jonka kanssa kaswoimme aiwan yhtärintaa. Me olimme yksissä joka
+päiwä ja wietimme iloisia, murheettomia aikoja, wiattomissa lasten
+leikeissä ja huwituksissa. Tuo naapuri oli wähäwarainen talo,
+jonkatähden isäni täytyi usein auttaa heitä, mutta tuossa wiattomuuden
+tilassa ollessani ei johtunut kertaakaan mieleeni, että Kerttu oli
+köyhä ja minä rikas.--Oi, jospa ihminen wielä pääsisi tuohon
+lapselliseen wiattomuuteen, lapsuuden paratiisiin, jossa ei paina
+mitkään murheet ja huolet, jossa sydän on wielä puhdas ja turmelematon,
+niin ettei siihen wielä ole ylettynyt maailman pahentawat myrskyt. Jos
+pääsisi takaisin tuohon aikaan, jolloin sydän on niin wiaton ja
+iloinen, kun ei mammona ole opettanut sitä katsomaan muita ihmisiä
+ylön!"--Näin kertoeli isäntä ja purskahti itkuun, muistellessaan tuota
+onnellista lapsuuden aikaansa.
+
+Minä en hennonut häntä häiritä hänen sydäntään wuodattaessaan, sillä
+itku kewentää kowin waiwattua sielua. Kun hän oli waiennut ja
+tyyntynyt, pyysin häntä jatkamaan kertomustansa.
+
+"Niin me kaswoimme Kertun kanssa", alkoi hän, "isommiksi, siihen asti
+että ujous pakotti meidät olemaan harwemmin yksissä. Kumpikin meistä
+muodostui nyt eri tawallaan ihmiseksi: minä rikkaana, uljaana, ylpeänä
+ja yleiseen ylistettynä, rikkaan talon ainoana poikana; Kerttu
+kauniina, siweänä, hiljaisena ja nöyränä, melkein unohdettuna, paljoin
+sisarusten joukossa kaswaneena pienen ja köyhän talon tyttärenä. Noin
+me wierausimme Kertun kanssa toisistamme aina enemmän ja enemmän, eikä
+koskaan joutunut mieleeni, että Kertulla olisi sen enempää sijaa
+sydämessäni kuin sisarella, waikka usein kyllä tunsin outoa,
+käsittämätöntä halua tawata häntä ja olla hänen parissansa--ei, jopa
+kaiketi, siihen olin liian rikas ja Kerttu liian köyhä.
+
+Aikojen kuluessa Kerttu kaswoi ja edistyi hywissä tawoissa ja opissa
+päiwä päiwältä, ja kun hän kehkeytyi oikein aika=ihmiseksi, oli hän
+kaunein ja siwein neito koko paikkakunnassa.
+
+Minä rupesin tuntemaan sisällistä halua aina enemmän ja enemmän Kertun
+puoleen, mutta koetin tukahuttaa ja kuolettaa tuota sydämeni ääntä!
+
+Minä haapuilin naimaan ja kosin yhtä ja toista, sieltä ja täältä,
+tietysti rikkaita, ja myöntäwiä, järkeni mielestä edullisia
+tarjoomuksia ei suinkaan puuttunut, ei neitojen eikä wanhusten
+puolelta; mutta sydämeni pysyi kuitenkin kylmänä kosimiani neitoja
+kohtaan, jonkatähden olin oikein wihainen itselleni ja pidin tuon
+kylmyyteni pahan hengen kiusauksena. Mitä Kerttu ajatteli, sitä en
+tiennyt, mutta luulinpa huomaawani että hänellä oli mielessä
+lapsuutensa ystäwä, ja minä olin oikein wihainen hänelle sydämessäni ja
+koetin wälttää niin paljon kuin mahdollista hänen seuraansa ja hänen
+tulisia, lempeitä katseitaan.
+
+Erään kosioimani neidon kanssa oli meillä naimiskauppa jo aiwan walmis,
+ja tuuma oli, että pian laittaisimme itsemme kuulutuksille; mutta tuo
+mielestäni tarkoin harkittu kauppa pikemmin harmitti kuin miellytti
+minua, waikka sen kautta tiesin saawani useampia tuhansia markkoja.
+
+Olen unohtanut mainita, että Kertullakin oli paljon ja loistawiakin
+kosijoita; mutta hän hylkäsi kaikki nuo tarjoukset, ja näyttipä siltä
+kuin olisi hän ijänkaiken aikonut elää yksinänsä; ja minä milt'en
+wihannut häntä mielessäni, kun hän ei ottanut wastaan niin otollisia
+tarjouksia kuin hänelle tehtiin, että olisin itsekin päässyt siitä
+rauhattomuudestani, joka powessani asui Kertun tähden.
+
+Juuri nyt kun minun piti mennä kuulutuksille walitun morsiameni kanssa,
+tuli tiedokseni, että Kertulle oli tullut loistawa kosija wieraasta
+paikkakunnasta. Hän oli mahdottoman rikkaan talon ainoa poika, samoin
+kuin minäkin. Hän oli hywänmaineinen ja hywännäköinen, uljas
+nuorukainen, eikä kylän juorukellotkaan wielä tienneet sanoa, suostuuko
+Kerttu tuohon loistawaan tarjoukseen wai ei. Silloin tunsin oudon ja
+wastustamattoman äänen sydämessäni, ett'en woisi Kertutta elää. Tuota
+tunnettani wastaan koetin taistella minkä woin ja ärjäsin tuolle
+sisälliselle sydämeni äänelle; 'wiisituhatta markkaa!' Mutta tuo wakaa
+ja omaoikkuinen poweni asukas ei liene ollut lahjakoira, sillä hän ei
+ollut milläänkään koko tuosta tarjoamastani summasta. Minä koetin
+muistella morsiantani ja wiittätuhatta markkaa ja wieroittaa Kerttua
+pois mielestäni, mutta tunnon rauhaa ei minulle tullut. Lähdin kylään
+wiihdyttämään rauhattomuuttani, sillä oli eräs kesäinen pyhäilta.
+Tiellä tapasin kylän nuorison koolla. Heitä juuri olin lähtenytkin
+hakemaan, ja kaikki olisi ollut hywin, mutta woi hirmua!--Kerttukin oli
+siellä, mitä en osannut aawistaakaan, sillä ei hän juuri usein ollut
+nuorenwäen kokouspaikoissa. Kun huomasin hänet, säikähdin kowin ja weri
+nousi niin tuimasti päähäni ja kaswoihini, että luulin sen oikein
+tipahtawan. Joku joukosta huomasi hämmästykseni ja sanoi: 'Kah! Mikä
+Pontelan Matille nyt tuli, kun lensi noin tulipunaiseksi?' Minä koetin
+salata hämmästystäni, ja ajatuksissani sanoin taas tuolle mielestäni
+joutawalle mielen häiriölleni: 'wiisituhatta markkaa!' Mutta toinen
+paljon wäkewämpi ääni sydämessäni sanoi: 'enempi kuin wiisituhatta
+markkaa on kätkettynä tuohon kultaa puhtaampaan olentoon, joka tuolla
+muista taempana noin lempeän näköisenä seisoo'.
+
+Kerttu oli woittanut sydämeni. Ei siellä enää painanut mitään
+wiisituhatta markkaa Kertun rinnalla. Koetin asettaa suuren wuoren
+kultaa ajatuksissani Kertun rinnalle ja sitten walita, mutta keweä oli
+kultawuorikin hänen suhteensa: kaikki mailmassa tuntui mielestäni niin
+joutawalta ja mitättömältä, ainoastaan Kerttu saattoi mielestäni tehdä
+tuon kolkon ja ikäwän maailman iloiseksi ja hupaiseksi. Ja tosiaankin
+sopi salaa katsella tuota tyttö heitukkaa, joka wilpittömänä, puhtaana
+ja ujona seisoi yksinänsä, ajatuksiinsa waipuneena, wähän ulompana
+muista, kauniina, wartewana ja werewänä, niinkuin täysin kehkeytynyt
+ruusun kukka, ja sitä kauneutta lisäsi wielä kesäauringon iltasäteet,
+jotka se lähetti Kertun lumiwalkoisille kaswoille ja punottawille
+poskille ikäänkuin jäähywäissuudelmaksi, samassa kullaten ne
+wiehättäwämmiksi.
+
+Nyt oli Kerttu woittanut minut, mutta toinen kysymys oli: woitanko minä
+Kertun? Tuo, jota minä ennen melkein ylenkatsoin hänen köyhyytensä
+tähden, tuo sama oli tullut minulle nyt niin kalliiksi, että pelkäsin
+hänen katsowan minut ylön. Niin muuttuu ihmissydän! Oikein minä
+kauhistuin, kun ajattelin: jos tuo wieras kosija on jo woittanut Kertun
+sydämen. Minä katselin, näkyisikö nuorison joukossa tuota wierasta
+kosijaa, mutta ketään outoa ei siinä näkynyt. Minua pyydettiin ottamaan
+osaa heidän leikkeihinsä ja johtamaan niitä niinkuin ennenkin, mutta ei
+mikään minua huwittanut, ei leikit eikä muut. Kerttu sen kyllä olisi
+woinut tehdä, mutta tietämätöntä oli tekisikö hän sitä minulle koskaan,
+ja tässä se oli aiwan mahdoton tehtäwä.--Minä kieltäysin ottamasta osaa
+leikkeihin ja johtamasta niitä ja seisoin mykkänä.
+
+'Kas wain! kuinka ahkerasti ja sywästi Pontelan Matti ajattelee rikasta
+morsiantansa, kun ei enää malta ottaa osaa meidän huwituksiimmekaan!'
+sanoi eräs poika joukosta. Tuo lause käwi sydämeeni kipeästi kuin
+puukon pistos. Ihme kumma! nyt en olisi suonut kuulewanikaan enää
+mitään tuosta rikkaudesta, jota niin hartaasti olin koettanut itselleni
+lisätä ja jonka rinnalla ei mikään mielestäni maailmassa ollut minkään
+arwoista. 'Mitähän Kerttu ajattelee tuommoisia kuullessaan?' arwelin
+minä ja katsahdin hänen tietämättänsä hänen silmiinsä. Kerttu seisoi
+wain wakawana ja uljaana, eikä näyttänyt tietäwän tahi pitäwän koko
+huliwilisesta lauseesta yhtään mitään.
+
+Minulle tuli kowin waikeaksi siellä olla. Kuuma hiki juoksi
+ruumiistani, ja otsaani poltti niin kowin kuin kuumalla raudalla olisi
+sitä painettu. Minä lähdin yksin pois toisten nuorikkojen leikki= ja
+kisapaikalta, mykkänä kuin kiwi ja tietämättä mihin oikeastaan menisin.
+Kun pääsin pois muiden nähtäwiltä, rupesin miettimään tilaani. En
+tullut missään aikaan, ellen saanut tawata Kerttua ja oikein pian,
+mutta missä ja milloin, sillä sydämeni oli kowin rauhaton, niin ett'ei
+se sietänyt wiiwytystä. Minä tiesin, että Kerttu tuolta kokouspaikalta
+menee kotiinsa metsäpolkua myöten; sinne aioin mennä häntä wartomaan.
+Menin siis tuolle metsäpolulle, jossa pistäysin erään ison kuusen alle,
+jäähdyttääkseni tiheän metsän siimeksessä polttawaa otsaani. Siinä
+istuin ja odotin minä, saadakseni kuulla Kertulta tuomioni. Jokainen
+pieninkin risahdus metsässä, jokainen linnun pyrähdys säikähytti minua,
+sillä nyt, juuri nyt, luulin Kertun tulewan, ja sydämeni tykytti
+kowasti. 'Jospahan Kerttu tulisi nyt yksin, että saisin pitkittä
+mutkitta hänelle sydämeni aukaista!' ajattelin minä, ja tuo aika tuntui
+odottaessa niin pitkältä. Samassa rupesi kuulumaan hiljaista laulun
+hyminää. Minä kuuntelin: se oli Kertun ääni. Hän hyräili taas tuota
+mielilauluaan, jota hän muulloinkin niin usein lauleli, kun hän wain
+oli yksinäisyydessä. Sydämeni tykytti niin kowasti, että sen jyske
+kuului aiwan selwästi omiin korwiini ja että ainakin pelkäsin sen
+hyppääwän ulos rinnastani. Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen
+näköiseksi kuin mahdollista ja menin polun wiereen kiwelle istumaan,
+etten olisi tulijaa mitenkään säikähdyttänyt. Nyt juuri tulla
+heijotteli pitkin polkua hento, wartewa olento, joka keweänä ja
+notkeana hyppeli kiwi kiweltä. Se oli Kerttu, mutta ah! hän ei
+ollutkaan yksin; hänellä oli kumppanina hänen wielä keskenkaswuinen
+sisarensa.--He läheniwät, ja minä koin rauhoittaa itseäni. Kun he
+tuliwat lähelleni, sanoin: 'hywää iltaa, Kerttu!'
+
+Kerttu näytti ensin wähän joutuwan hämilleen, mutta toipui pian
+jälleen.
+
+'Sinäkö, Matti, täällä!' sanoi hän, ja samassa seisahtuiwat he minun
+kohdalleni.
+
+'Minulla olisi sinulle, Kerttu, jotakin asiaa kahdenkesken sanottawaa;
+ole sinä, Tiina, hywä ja mene edeltäpäin kotiisi, me tulemme Kertun
+kanssa wähän jäljestä!' sanoin rohkeasti, waikka henkeni ahdisti kowan
+sydämenlyönnin wuoksi.
+
+Tiina totteli.
+
+Nyt olimme kahdenkesken. Silmäsin Kertun kaswoihin: ne oliwat niin
+rauhaisan ja tyynen näköiset. Ei kummallakaan tahtonut olla sanoja
+puheen aluksi, kun hiljakseen käwelimme Kertun kotia kohden.
+
+'Joko pian saamme häitä?' kysyi Kerttu wiimein.
+
+'Milloin wain sinä tahdot', wastasin hänelle.
+
+'Eihän sinun hääsi ole minun wallassani', sanoi Kerttu.
+
+'Ja kuitenkin on minun pääni aiwan sinun wallassasi', sanoin, ja ääneni
+hieman wärähti.
+
+'Mitenkä se on ymmärrettäwä?' kysyi Kerttu.
+
+'Ennenkuin wastaan kysymykseesi, kysyn wuorostani sinulta jotakin:
+milloinkas sinun häitäsi pidetään tuon wiimeisen loistawan kosijasi
+kanssa?'
+
+'Ei koskaan', sanoi Kerttu kuiwasti.
+
+Minä katsoin Kerttua silmiin; hän oli lewollisen ja tyynen näköinen,
+eikä mitään mielenliikutusta eikä hämmennystä näkynyt hänen kirkkaissa
+kaswoissansa.
+
+'Ei koskaan! Eikö sydämessäsi sitten olekaan sijaa kenellekään?' sanoin
+hänelle.
+
+Kerttu ei wastannut mitään, loi wain katseensa maahan ja päästi tuskin
+kuuluwan huokauksen, ja pieni toiwon säde lensi sydämeeni.
+
+'Etkö todellakaan ole wielä sydäntäsi antanut kenellekään?' kysyin
+häneltä.
+
+'En kenellekään', wastasi Kerttu ujosti.
+
+'Saattaisitko sydämesi antaa lapsuutesi ystäwälle?' kuiskasin minä
+hiljaa.
+
+'Mitä sanot? Ei minulla ole rikkautta, jota sinä niin ahneesti olet
+hakenut. Köyhä, pieni on Kertun koti, ja Kerttu itse wielä köyhempi, ei
+hänestä ole sinulle', sanoi Kerttu melkein nuhtelewasti.
+
+'Se on tosi, että olen wäärin tehnyt sinua wastaan siinä, kun en ole
+totellut sydämeni sisällistä ääntä, waan olen muualta hakenut sinun
+wertaistasi, jota kumminkaan en ole löytänyt. Minulla on kyllin
+rikkautta, ja kaikki, mitä on minulla, on myös sinulla', sanoin hänelle
+katuwaisesti.
+
+'Mutta nuo wiisituhatta markkaa olisiwat kumminkin niin runsaasti
+lisänneet muutenkin jo isoja tawaroitasi', sanoi Kerttu hieman
+pistelewästi.
+
+Nuo wiisituhatta markkaa, kuultuna Kertun suusta, wihlasiwat sydäntäni,
+niinkuin joku terä=ase olisi työnnetty sen läwitse. Ennen olin tuon
+wiidentuhannen kanssa hekumoinut ajatuksissani ja yötä päiwää laskenut
+lukua niiden arwosta ja tuottawaisuudesta, mutta nyt ne tuntuiwat
+sydämessäni polttawalta raudalta ja uhkasiwat ryöstää onneni. Mieleni
+murtui ja kyyneleet herahtiwat silmiini. Minä otin Kertun kädestä
+hiljaa kiinni ja sanoin hänelle wärisewin äänin: 'älä murra enää jo
+ennen murrettua sydäntä. Minä olen ollut wäärässä ja tehnyt wäärin,
+minä kadun sitä ja pyydän sinulta anteeksi! Nyt wasta olen huomannut
+mitä kadottaisin, jos jäisin ilman sinua. Minä tahdon kuulla tuomioni
+sinun suustasi tänä iltana ja wielä tässä paikassa, tulkoon se
+minkälainen tulkoonkin. En jaksa enkä kestä pitempää odotusta',
+puhkesin Kertulle sanomaan.
+
+Me olimme jo ennen istuneet mättäälle, sillä olimme jo tulleet Kertun
+kodin näkösälle.
+
+Kerttu ei wetänyt kättään pois minun kädestäni! Hän kallisti päänsä
+minuun päin ja purskahti itkuun; minutkin walloitti itku, ja siinä
+itkeä nyyhkytimme yhdessä. Sydämeni tunsi nyt niin sekanaisia tunteita,
+että sitä on mahdoton selittää: Ilo, suru, katumus, woitto, autuus
+aaltoeliwat sielussani sekaisin niin että koko ruumiini wapisi!
+
+Tyynnyttyään tuosta sanoi Kerttu wiimein: 'Jumala sen yksin tietää,
+ett'ei sydämessäni ole ollut sijaa muille kuin yhdelle: lapsuuteni
+ystäwälle; mutta tuo sija on ollut aina--tyhjä! Nyt on ikäwöity,
+kaiwattu, odotettu tullut, ja auki on sydämeni sija wielä hänelle,--
+hänelle yksin, eikä kenellekään muulle.'
+
+Sitä autuutta ei woi yksikään kuolewainen kuwailla, jonka nyt tunsin
+sielussani. Päätimme ensi pyhänä laittaa kuulutuksille, sillä asia ei
+tuntunut sietäwän wiiwytystä. Ilta oli jo kulunut myöhäiseksi ja meidän
+oli aika erota; otimme siis hellät jäähywäiset toisiltamme, hellästi
+likistäen sydämen sydäntä wasten, jotka nyt wasta oliwat löytäneet
+toisensa, ja niin me erosimme siksi kerraksi.
+
+Ensimäinen tehtäwäni kotiin päästyäni oli se, että lähdin noutamaan
+kihlani pois entiseltä wiidentuhannen markan morsiameltani, joka oli
+toisessa pitäjässä. Siellä sain kokea häwytöntä kohtelua, josta
+tulin huomaamaan kuinka aiwan toisellainen sielu oli tuolla
+wiidellätuhannella markalla kuin Kertullani.
+
+Kaiken sen wiikon oli koko kylä ikäänkuin häiriössä, sillä itsekullakin
+oli jotakin puhetta noista kahdesta maan waliosta parikunnasta, jotka
+tulewana pyhänä kuulutetaan, nimittäin minusta ja wiidestätuhannesta,
+sekä Kertusta ja hänen loistawasta kosijastaan. Kylän lentäwät lehdet,
+juorutädit, eiwät woineet koko wiikolla pysyä kotonaan, waan he
+kulkiwat talosta taloon puhumassa noista mainioista kihlajaisista,
+tulewista loistawista kuuliaisista ja wielä loistawammista häistä,
+mahdottomista rikkauksista j.n.e.
+
+Pyhä tuli. Uteliaina katsahtiwat ihmiset ylös, kun pappi oli saarnansa
+lopettanut ja rupesi kuolleitten kiitoksia lukemaan ja sitten
+parikuntia kuuluttamaan, mutta--woi taiwasten teillä! Pontelan Matti ja
+Kerttuhan wain kuulutettiinkin, eikä mitään muuta! Kaikki oliwat
+ihmeissään niinkuin pilwistä pudonneet."
+
+"Entäs sitten?" ehätin minä sanomaan, ennenkuin isäntä kerkesi
+puhettaan jatkaa, ja tuo kiirehtimiseni tuli aiwan pelkästä
+uteliaisuudestani, sillä mitä hän oli tähän asti kertonut, ei ollut
+mielestäni sitä laatua, että siitä olisi tarwinnut noin sywään suruun
+waipua.
+
+"Mitäpä siinä oli", alkoi isäntä taas, kuulutuksemme toimitettiin
+tawallisessa järjestyksessä, ja kauaa ei siekailtu ennenkuin pidettiin
+häät, ja komeat. Ei niistä puuttunut ruokaa eikä juomaa, ja wäkeä oli
+kaikki awarat huoneemme täynnä, sillä niitä oli kutsuttu monesta
+pitäjäästä. Kaikki käwi säännöllisesti ja juhlallisesti, ja Kerttu oli
+morsianna niin kaunis, että luulenpa melkein kaikkien kadehtineen minun
+onneani. Minä itsekin myös tunsin, että olin onnellinen ja--rikas mies.
+
+Ja wiimein häät loppuiwat, ja Kerttu oli nyt minun ja minä Kertun, ja
+minä rakastin häntä sydämestäni ja hän minua.
+
+Nyt ryhdyimme yksissä neuwoin taloudellisiin toimiimme; minä toimitin
+isännän ja Kerttu emännän työt. Hän oli walpas, wireä ja työteliäs
+kaikissa asioissaan, ja hywä siiwo ja järjestys wallitsi kaikkialla.
+Kaikissa toimissamme näkyi olewan onni ja siunaus. Oi kuinka hywä oli
+illoin tulla kotiin raskaan päiwäntyön päätyttyä, kun kartanolla jo oli
+wastaanottamassa hellä, lempeä olento, joka hymysuin tuli
+säälittelemään, ja itse edellä mennä heijotellen kehoitti perässänsä
+tulemaan lämpymään ja puhtaasen kamariin, ja joka siellä jo talwisna
+aikana oli walmis päältäni riisumaan lumisia waatteitani ja
+jäätymisestä kopisewia kenkiäni; joka kesäisnä aikana päiwän helteen ja
+työn pakottawan hien kuiwasi ja pyyhki lumiwalkoisilla liinoilla pois
+polttawalta otsaltani, ja oli walmis aina kellarista tuomaan kylmää ja
+raitista juomaa, kostukkeeksi janosta ja helteestä halkeilewalle
+kielelleni.--Oi sitä autuasta aikaa! Jos tuli jotakin murhetta ja
+kiusausta, oli Kerttu kohta walmis lohduttamaan ja poistamaan huolia,
+ja sen hän teki niin herttaisesti, ett'ei mikään suru woinut kestää sen
+autuaallisen hohteen edessä, waan sen täytyi haihtua niinkuin sawu
+tuuleen.
+
+Jonkun ajan kuluttua hawaitsin minä, että waimoni oli siunatussa
+tilassa, jota hän huolellisesti oli koettanut minulta kainoudessaan
+salata; se hawaintoni lisäsi wielä iloani ja onneani kaksinkertaisesti.
+
+Kun tuossa onnessamme oli häistämme kulunut noin puolitoista wuotta,
+syntyi meille terwe ja kaunis tytär, ja nyt wasta oikein onnellinen
+olin, niin onnellinen, ettei kielin woi kertoa.--Waimoni parani pian
+sen werran että kykeni itse pienokaistansa hoitamaan; eikä hän sitä
+muiden haltuun uskonutkaan. Sopipa katsella tuota näkyä, kun Kerttu
+istui lumiwalkeissa ohuissa waatteissa puhtaan lapsiwuoteensa laidalla,
+kukoistawana kuin ruusu, pieni, terwe, kaunis lapsi sylissään, jota hän
+hymysuin hellästi hoiteli. Muistuipa silloin aina mieleeni Rafaelin
+'Madonna', sanoi isäntä, ja samassa hän loi silmänsä sitä kuwaawaan
+tauluun, heitti puheensa pois ja näytti waipuwan taas entiseen
+synkkämielisyyteensä.
+
+Hän oli elämänsä tähän asti kuultujani wiimeisiä osia kertoessaan
+nähtäwästi unohtanut surunsa, sillä hänen äänensä ja kaswonsa saiwat
+iloisemman muodon, ja hänen puheensa wirtasi sujuwasti ja heleästi.
+Silmäsin häntä kaswoihin. Mutta nyt kun hän katsoa tuijotti seinällä
+olewaan Madonnaan päin, silmissä kimalteli kyyneleet eikä hän tahtonut
+ollenkaan lakata katselemisestaan. Minä mietin keinoja miten saisin
+hänen taas heräämään ja jatkamaan kertomustansa, sillä en ollut wielä
+tullut tietämään syytä tuohon kauheaan ja salaperäiseen suruun. Menin
+siis hiljaa hänen tykönsä, laskin käteni hänen olkapäillensä, katsoin
+häntä silmiin ja sanoin: "elämännehän on ollut pelkkää onnea ja
+autuutta, eihän teillä olisi syytä noin kowin surra".
+
+Isäntä lakkasi Madonnaa katsomasta, loi katseensa minuun ja sanaakaan
+sanomatta katsoa tuijotti silmiini hywän aikaa; selwään huomasin, ettei
+hän towiin aikaan käsittänyt mistä kysymys oli. Wiimein selkeni hän,
+loi katseensa alas, käwi istumaan ja näkyi käsittäneen mitä ma sanoin.
+
+"Woi hywä wieras!" alkoi hän. "Elämäni onkin tosiaan ollut pelkää onnea
+ja autuutta, niinkuin sanoitte, siihen asti, johon kertomukseni loppui.
+Tuon osan elämästäni olenkin kertonut teille sen tähden että paremmin
+tuntisitte, paremmin käsittäisitte minun tilani.--Minä rukoilen teitä:
+kuunnelkaa wielä eteenpäin minua! Minä tahtoisin nyt puhua, sillä
+tosiaankin on sydäntäni helpoittanut sen werran että woin wapaasti
+puhua, jota en ole kyennyt kaukaisiin aikoihin tekemään."
+
+"Puhukaa, puhukaa wain! minä kuuntelen ja koen ottaa osaa suruunne",
+sanoin hänelle hätäisesti.
+
+"Noin elimme wielä moniaita wuosia eteenpäin tuossa onnellisessa
+tilassa. Lapsi kaswoi ja wahwistui ja hänestä muodostui oikea äitinsä
+kuwa, jonka nimenkin hän sai pyhässä kasteessa. Meille syntyi taas
+poika, mutta Jumala katsoi hywäksi korjata hänet pienenä pois täältä
+tätä murhetta ja tuskaa kärsimästä.
+
+Mutta tähän aikaan alkoi minuun salainen pahe yhä enemmän juurtua. En
+ollut poikana, enkä wielä nuorena awiomiesnäkään ollessani ihmisten
+mielestä mikään juoppo, sillä kukaan ei ollut nähnyt minun kertaakaan
+olleen juowuksissa. Mutta kun olin poissa kotitienoilta outojen
+ihmisien parissa, taikka jos woin salaa sen tehdä, olin usein
+juowuksissa, sillä jo nuorena olin saanut taipumuksen siihen, kun
+wanhempanikin kuoliwat wielä lapsena ollessani, niin ett'ei heidän
+tarkat silmänsä woineet tarpeeksi kauan walwoa kaswatustani. Jos muut
+minulle tarjosiwat wäkewiä juomia, hylkäsin tawallisesti palowiinan
+tarjoukset ja annoin samassa tietää, ett'en minä niin raakaa ja
+siwistymätöntä juomaa pane suuhuni, mutta että punssia, konjakkia ja
+rommia kyllä ottaisin, joita maaseuduilla ei usein kellään ollut.
+Waikka näin olin ulkokullattu, teki kuitenkin mieleni ryyppiä
+palowiinaa, ja ukkeilin mielessäni ihmisten tuhmuutta, kun he owat niin
+ahdasmielisiä, ett'ei heidän moittimattaan ja ylönkatsomattaan saa
+noita lyhyitä, hupaisia hetkiä wiettää, jotka wäkewien juomien
+nauttiminen myötänsä tuopi.--Kuuselassa oli wanha isäntä, jota
+pidettiin yleiseen kylässä wiisaana. Kun hän sai kuulla minun
+palowiinan inhoamiseni ja muiden hienompien juomien kelpaamisen, oli
+hän wakaisesti lausunut:
+
+'Tuo ei ikäpäiwänä merkitse mitään hywää'. Kun minä sain kuulla tuon
+Kuuselan isännän lauseen, käwi se kowin wihakseni, sillä minä luulin
+sen olewan ilkeää kunniani alentamista, jota hän koetti tehdä niin
+siiwoa ja siistiä miestä waataan, kuin minä olin mielestäni,--kenties
+jostakin kateudesta--rikas kun olin! Niin suuri oli sokeuteni, että
+wihasin sydämestäni tuota kunniakasta wanhusta.--Jospa olisin silloin
+noista wiisaan miehen ennustawista sanoista ottanut waarin ja ruwennut
+miettimään tilaani, jospa silloin en olisi tuota itseeni jo melkoisesti
+juurtunutta pahetta pitänyt niin luwallisena ja wiatonna, niin ei se
+olisi minussa päässyt kaswamaan siksi myrkylliseksi kyyksi, joka
+wiimein oli ryöstäwä elämäni onnen ja saattawa minut wiheliäisimmäksi
+ja onnettomimmaksi ihmiseksi maailmassa, jopa wiimein syöksewä
+kadotukseen--ijäksi kaikiksi!
+
+No niin! Ensimäisinä yhdessäolo=wuosinamme koetin minä Kertulta
+huolellisesti salata pahaa taipumustani, mutta kauan en woinut pettää
+hänen tarkkaa silmäänsä. Kun hän ensi kerran hawaitsi minun olewan
+pöhnässä, luuli hän sen tapahtuneen jonkun tapaturman eli sattuman
+kautta, warsinkin kun minä koetin kaikenlaisilla koukuilla ja walheilla
+häntä siihen uskoon saattaa, sillä minä wielä kowasti häpesin siweää
+waimoani. Hän hoiteli ja waali minua surkutellen hellästi, ja minä
+lupasin, etten muka enää koskaan ottaisi liiaksi wäkewiä juomia. Mutta
+tuo lupaukseni oli wain kawalan sydämeni wapaaehtoinen walhe, jolla
+aioin pettää waimoni huolehtiwan sydämen.
+
+Kauan ei tuo petos kumminkaan menestynyt, sillä minun sattumiseni,
+tapaturmani tulla juowuksiin tiheniwät tihenemistään! Waimoni oli
+kristillisesti kaswatettu ihminen, sentähden näki hän minulle olewan
+tulossa kaksinkertaisen waaran. Hiljaisesti ja nöyrästi muistutti ja
+nuhteli hän minua tuosta sekä sielulle että ruumiille turmelusta
+tuottawasta paheestani ja koki Jumalan sanasta näyttää kuinka wäärällä
+tiellä olin. Kyynel silmissä rukoili hän minua luopumaan pois pahasta
+tawastani, joka wiimein oli tekewä lopun meidän hywästä ja onnellisesta
+elämästämme. Minä en sättinyt enkä wastustanut waimoani, mutta
+sydämessäni arwelin, että hän joutawasta nurkuu minua, koska en ole
+wielä mikään juoppo, sillä muita on paljonkin pahempia!
+
+Kylässä ei tietty wielä mitään minun juomisestani, sillä minä koetin
+sitä hywin huolellisesti kyläläisiltä salata; mutta kotona nähtiin
+tuota nyt yhä useammasti, ja yhä huolellisemmaksi käwi waimoni. Kauan
+ei kumminkaan onnistunut tuo kyläläistenkään pettäminen, ja kaikkialla
+kylässä alkoi wiimein kuulua: 'Pontelan Matti on ruwennut juomaan!'
+
+Tuosta kyläläisten hawainnoista saimme tiedon erään juoruakan kautta.
+Hän kertoi samassa myös Kuuselan ukon sanoneen: 'Walitettawasti on siis
+minun ennustukseni toteen käynyt!' Tämä Kuuselan ukon puhe, kun hän
+toisen kerran otti puhuaksensa juomisestani, waikken ollutkaan muka
+mikään juomari, käwi minulle kaikkein enimmin wihaksi, ja minä
+ajattelin hänelle oikein kostoa.
+
+Waimolleni teki tuo huhun lewiäminen kowin kipeää. Hän puhui minulle
+kahdenkesken, että nyt alkoi asia olla aiwan auttamattomissa. 'Jos
+kuinkakin olisit kotona juowuksissa', sanoi hän, 'niin minä jaksaisin
+sen wielä kenties kärsiä, mutta kun asia on jo niin laajana, että
+ihmisillä on siitä puheenainetta, niin silloin on jo miehen kunnia ja
+arwo ja rauha minun rinnastani mennyt'.
+
+Tuo waimoni puhe ei ollut mielestäni oikea, koska arwoa oli minulla
+mielestäni kylläksi, sillä minä olin rikas ja usea kyläläinen oli
+minulle welassa. Usein kysyttiin minulta neuwoa sekä yksityisissä että
+yhteiskunnallisissa asioissa. Kaiken tuon tähden luulin waimollani
+olewan oikeuden pitää rauhan rinnassaan.
+
+Näinä aikoina ensi kerran yhdessäolomme aikana lensi mieleeni, ett'ei
+waimoni pitäisi niin paljon nureksia minua, jos kohtakin minä joskus
+otan tilkan mielelläni, koska hän ei ole kumminkaan tuonut mitään
+taloon.
+
+Nyt tapahtui wielä se seikka, että Kertun isä kuoli, jonkatähden heidän
+talonsa ja muu omaisuutensa tuli myötäwäksi ja melkein kaikki siitä
+saatu hinta meni welkojen maksuksi. Heitä kun oli paljon perillisiä, ei
+jäännöksestä tullut juuri paljon mitään osaksi. Usea tyttäristä oli jo
+naimisissa, ja kaksi, jotka oliwat naimatta, meni palwelukseen; poikia
+ei ollutkaan kuin yksi ja se meni maailmalle. Noiden tapausten johdosta
+jäi Kertun äiti aiwan turwattomaksi. Kerttu pyysi hartaasti ja
+lempeästi, että ottaisin hänen äitinsä hoidettawaksi ja elätettäwäksi
+kotiimme. Minä en saattanut wastustaa waimoni harrasta, nöyrää ja
+oikeutettua pyyntöä, sillä minä todellakin rakastin Kerttuani, koska
+hän aina oli yhtä lempeä, rakas ja siweä olento ja palweli minua ja
+hoiti taloutta samalla alttiiksiantawaisuudella kuin ennenkin; sanalla
+sanoen: hän oli kaikissa muissa suhteissa yhtä rakastettawa
+kuin ennenkin, mutta tuossa alinomaisessa nurkumisessaan ja
+rukoilemisessaan, etten ryyppisi, olin minä näkewinäni liikoja! Kertun
+äiti otettiin meille, ja Kerttu häntä hoiteli ja helli totisella lapsen
+rakkaudella, sillä mummo oli jo wanha, huono ja kiwulloinen. Mutta tuo
+mummon ottaminen taloomme lisäsi yhden säikeen tuohon pirulliseen,
+salaiseen ajatukseeni, ett'ei Kerttu ole tuonut mitään taloon,
+nimittäin sen: muuta kuin elätettäwiä! Kumminkaan en tuota ajatustani
+koskaan sanonut Kertulle, siksi oli minulla wielä kuitenkin omaatuntoa.
+
+Noin kului taas joku wuosi. Kerran wiiwyin koko päiwän kylässä
+asioillani; siellä tulin iltapäiwällä taas--juowuksiin! Koska
+kotomatkalla tulin likelle Kuuselaa, pääsi silloin kostonpyyntö tuota
+kielensä hillitsemätöntä Kuuselan ukkoa wastaan minussa walloilleen.
+Minä astuin horjuen tupaan, jossa ukko oli weistelemässä jotakin astian
+lautaa. Heti sisään tultuani ärjäsin pistelewästi: 'se ei merkitse
+mitään hywää'.
+
+Ukko loi minuun teräwän silmäyksen ja sanoi: 'mitä tuo sitten
+merkitsee?'
+
+'Sitä se merkitsee, että minä opetan sinua ihmisten kunniaa polkemaan
+ja pitämään mahtia ihmisten juomisesta'.
+
+'Jumalani! Näinkö kauas?' sanoi ukko ja katsoi minuun teräwästi.
+
+'Näin kauas', tiuskasin hänelle, ja wanuin kunnianarwoisen wanhuksen
+rinnuksiin kiinni!
+
+Ukko oli aikoinaan tunnettu mainion wahwaksi mieheksi ja hän oli ihan
+yksin kaatanut monta kontiota lyhyt= ja paksuwartisella keihäällään.
+Hän ei wastannut sanaakaan, tarttui wain wuoroonsa kiinni kauluksiini,
+ja silmänräpäyksessä olin minä kumossa kompuroimassa porrasten päässä!
+'Perikadossa olewa häwytön', lausui ukko wain portailta ja meni sitten
+tupaan niin rauhallisena kuin ei olisi mitään tapahtunut. Minä nousin
+raiwossani ylös hammasta purren ja nyrkkejäni puristellen. Heristelin
+palata tupaan wielä ukkoa löylyttämään, mutta nuo usean karhun painissa
+koetellut suonikkaat, jäntewät, luisewat ja wahwat käsiwarret
+pelottiwat minua, joiden woimasta ja uupumattomuudesta minulla oli niin
+tuore todistus. Lähdin siis wihapäissäni horjumaan toiseen taloon. Woi
+kuinka mielelläni olisin suonut, että Kuuselan ukko olisi ollut minulle
+welassa, että olisin taloudellisesti woinut hänelle kiusaa ja häiriötä
+saattaa. Mutta hän oli omistansa hywästi toimeen tulewa eläjä, eikä
+siis ollut minulle eikä muillekaan welassa, jonkatähden ei sekään keino
+auttanut.
+
+Ennen kotiintuloani oli Kerttu jo saanut tiedon kaikista noista
+tapauksista, sillä tuo juoruakka oli hengen kiireesti hypännyt meille,
+Kertulle kertomaan päiwän tapauksia niinkuin hywiäkin asioita.
+
+Kun minä wihdoin wiimeinkin wetäysin kotiin, ollessani wielä hywästi
+hujakassa, hawaitsin heti, että Kerttu oli waaleana, sillä waikka ei
+hän antanut mitään arwoa semmoisille juoruakoille, tiesi hän kuitenkin,
+ett'eiwät heidän puheensa kumminkaan kaikkea perää wailla olleet. Hän
+loi surullisen silmäyksen minuun ja käski hiljaisesti minut kamariin,
+ett'ei kotiwäki olisi ennättänyt huomata juowuksissa oloani. Minä
+tottelin, mutta kiukku oli mielessäni.
+
+Kamariin tultuamme tarttui Kerttu minun kaulaani, purskahti itkuun ja
+sanoi: 'Woi isä kulta?' (Hän sanoi minua isäksi perhe=elämässä.) Nyt
+sinulta on mennyt wiimeinenkin häpy ja kunnian tunto, kun julkisesti
+kylissä ihmisien nähden ajelehtelet juowuksissa ja wieläpä teet niin
+rajattomia töitäkin että julkeat mennä rauhattomuutta tekemään niin
+kunniakkaalle wanhukselle kuin Kuuselan ukolle!--Ajattele, isä kulta,
+kuinka waarallinen sinun tilasi ja siinä samassa meidänkin tilamme on,
+ja tee joutuin parannus! Muista waimoasi, lastasi ja muista itseäsikin,
+sillä warma on, että jos wain tuota menoa wielä kestää, niin sinä
+saatat itsesi ja meidät perikatoon. 'Joka ei parane, se pahenee', ja
+hän katsoi niin lempeästi ja rukoilewasti silmiini, että olisi luullut
+kiwenkin siitä heltywän.
+
+Minä olin wielä hywin kärtytuulella tuosta huonosti onnistuneesta
+Kuuselan ukon nöyryytyksestä ja wielä enemmän hänen antamastaan
+kyydistä, sillä minä hywin tiesin, että tuolle Kuuselan ukon antamalle
+matkapassilleni naurettiin ympäri kylää. Minä irtautin waimoni hiljaa
+itsestäni ja sanoin: 'Ei sinun sowi olla noin usein minun herranani,
+eikä mestaroida ja käristä minulle, joka et ole tuonut taloon muuta
+kuin elätettäwiä.'
+
+Waimoni waaleni tuon kuultuaan kuoleman kalpeaksi. Hän wapisi ja
+horjahti askeleen--nyt toisen, sai sohwan korwasta kiinni ja sen awulla
+auttoi itsensä sohwalle istumaan. Hän ei wastannut puheeseeni mitään,
+istui wain sohwan kannella herwotonna ja waaleana kuin palttina, ja
+siinä hengittää nykytti hän. Minä huomasin, että puheeni waikutti, ja
+iloitsin sydämessäni, että olin arwannut oikean walttini lyödä esille,
+enkä käsittänyt sitä, että olin lyönyt kuolettawan haawan hellään,
+kärsiwään, lempeään, rakkaaseen ja perheensä ja minun onneani
+sääliwään--sydämeen!
+
+Sinä iltana ei puhuttu asiasta mitään, eikä wielä toisenakaan. Minä
+elin wain entistä elämääni eteenkin päin: join, kun niin sopi, tulin
+juowuspäissäni kotiin milloin wain tahdoin, eikä waimoni nurkunut minun
+käytöstäni enää koskaan. Hiljaisena, kärsiwäisenä kantoi hän raskasta
+taakkaa, ja minä iloitsin sydämestäni, että olin woittanut ja että sain
+häiritsemättä wiettää synnillistä ja turmiollista elämää.
+
+Mutta waimoni terweys rupesi nyt huononemaan päiwä päiwältä ja aika
+ajalta. Hän waaleni ja kuihtui kuihtumistaan, eikä hänen syömisestään
+tullut juuri paljon mitään. Minä kyselin usein syytä hänen
+sairaaloisuuteensa, mutta hän sanoi wain: 'et sinä, isä, woi minua
+parantaa'. Minä luulin häntä rakastawani entisellä rakkaudella ja
+säälin hänen tilaansa. Tuohon rakkauteeni luulin olewan sen enemmän
+syytä, kun olin mielestäni asiat nyt wasta saanut oikeaan reilaan,
+nimittäin: että waimo taipui ehdottomasti miehensä tahtoon ja
+elämänlaatuun murkumatta, oliwatpa ne sitten hywät tahi pahat. Meillä
+oli yltäkyllä ruokaa, rahaa ja muuta ajallista tawaraa, ja minä koetin
+pitää silmällä, ettei häneltä puuttuisi mitään elämän tarpeita, ja
+koetin laittaa hänelle apua taloudellisissa toimissa. Mutta ei mikään
+woinut wirkuttaa hänen synkkä= ja raskasmielisyyttään, eikä mikään
+näyttänyt huwittawan eikä ilahuttawan häntä.
+
+Noin sai joku wuosi kuluneeksi, ja hän synnytti taas lapsen, mutta se
+kuoli kohta maailmaan tultuansa.
+
+Kun waimoni wähäisen toipui, rupesin minä oikein todenteolla ottamaan
+waaria hänen terweydestänsä, sillä minua rupesi kauhistuttamaan
+ajatellessani häntä kuolewaksi. Mutta ulkonaista elämääni en minä
+kuitenkaan parantanut! Erään kerran minä oikein kyynel silmissä kyselin
+häneltä eikö hän woisi ja saattaisi sanoa missä hänen wikansa ja
+tautinsa oikeastaan olisi? Silloin hän otti kädestäni kiinni, weti sen
+sydämellensä ja sanoi: 'Täällä sydämessä!'
+
+Minua rupesi kalwamaan huolettomuuteni hänen sairaudestaan, jonkatähden
+esittelin, että lähtisimme lääkärin luo etsimään hänen apuansa.
+
+'Saa tuota koettaa, mutta ei minua woi parantaa kukaan', sanoi waimoni
+surullisesti.
+
+Me lähdimme kaupunkiin ja menimme heti erään kuuluisan lääkärin tykö.
+Hän tutki waimoni tilaa hywin huolellisesti ja kauan; hän tuli hywin
+huolekkaan näköiseksi, otti nuuskarasiansa, pyöritteli sitä wäliin
+hypeissään, wäliin taas seisautti sen, ja mietti miettimistään. Kauan
+noin mietittyään seisahtui hän wakawaan ja päättäwään asentoon ja
+sanoi: 'Niin! Tauti on waarallista laatua ja semmoinen, ett'ei sitä woi
+ihminen parantaa: wika on----sydämessä'.--Lääkäri kyllä määräsi
+joitakin rohtoja, joiden kanssa lähdimme kotiin ja joita Kerttu siellä
+koki ottaa; mutta apua ei niistä lähtenyt.
+
+Waimoni huononeminen käwi hywin hitaasti, sillä hengenhaawa on
+kiduttawa ja pitkällisesti tuskallinen. Taas synnytti hän pojan, mutta
+se kuoli kohta syntymisensä jälkeen niinkuin edellinenkin lapsi. Minä
+rupesin suremaan lastemme kuolemaa, mutta waimoni sanoi: 'Ei sinun
+pidä, isä, toiwoakaan, että meidän lapsemme enää tulewat niin wahwoja,
+että eläisiwät'.
+
+Toipui hän wielä laillaan siitäkin lapsiwuoteesta, ja niin elettiin
+taas entistä kituwaa ja surullista elämää.
+
+Nyt tuli se tapaus, että Kertun äiti sairastui. Waikka itsekin huono ja
+woimaton oli Kerttu kuitenkin yötä päiwää äitinsä wuoteen wieressä
+hellästi waalimassa ja hoitamassa, eikä häntä saatu siitä pois, waikka
+kuinkakin olisi kehoitettu. Mummon sairaus oli kuolemaksi, ja
+sydämessään suri ja itki Kerttu äitiänsä.
+
+Hänen oma tilansa tuli myös aina arweluttawammaksi, ja hänen murheena
+näkyi yhä lisääntywän. Kerran, kun hän näytti olewan erinomaisen
+raskaalla mielellä ja sywissä ajatuksissaan, kuulin hänen sanowan:
+'armas äitini! Sinä olet jo päässyt rauhaan ja lepoon tämän
+katoowaisuuden murheita maistamasta, kohtapa tulee köyhä, murtunut
+Kerttusikin perässäsi!'
+
+Nuo sanat lausui hän puoliääneen, minua ollenkaan huomaamatta. Mutta ne
+käwiwät kuin puukon pistokset sydämeeni, ja salaman nuolena lensiwät
+mieleeni sanat: 'täällä sydämessä' ja 'wika on sydämessä'.
+
+'Kuka on tuon sydämen haawoittanut ja wian siihen saattanut?' kysyin
+itseltäni, ja wastaukseksi en saanut muuta kuin: minä, minä itse olen
+sen tehnyt. Minä olen pahalla, raa'alla, törkeällä ja syntisellä
+elämälläni särkenyt kalleimman ja puhtaimman astian, joka koskaan on
+Luojan kädestä lähtenyt. 'Köyhä Kerttusi' ja 'täällä sydämessä' oliwat
+wasarat, joilla kowa, paatunut ja tunnoton sydämeni tuli murretuksi.--
+Olihan waimoni kosiessani jo sanonut: 'köyhä on Kertun koti, ja Kerttu
+itse wielä köyhempi'. Mutta silloin minä en halweksinut hänen
+köyhyyttään, sillä mikään ei ollut mielestäni hänen wertaisensa, ja
+siweyttä, puhtautta, lempeyttä ja rakkautta toi hän kyllä runsaasti
+tullessaan, jota minä kaipasinkin; mutta niitä en pitänyt pyhinä enkä
+siinä arwossa, jossa ne olisi tullut pitää.--Juomisellani olin iskenyt
+haawan ensin tuohon puhtaaseen sydämeen, joka niin kauan taisteli,
+hehkui ja paloi rakkaudesta minua ja perhettänsä kohtaan, mutta jonka
+woima wiimein katkesi, taistellessaan rakkauden taistelua, woittamatta
+ja saawuttamatta kumminkaan sitä autuasta päämäärää, jonka edestä hän
+oli henkeen asti taistellut. Toisen kerran olin repinyt isommiksi nuo
+ennen isketyt haawat, kerskaamalla tawaroistani ja ilmoittamalla, ettei
+hän ole muuta tuonut taloon kuin elätettäwiä.--Jumalani! Nythän
+elätettäwä on jo mennyt, ja jos menee wielä waimonikin kowuuteni ja
+tuhmuuteni uhrina--niin, niin, muistanhan että juuri tuosta tuhmasta
+puheestani hänen sairautensa alkoi--'täällä sydämessä'----'köyhä
+Kerttusi'. Tuommoisia ajatuksia lensi myrskynä sieluni läwitse, ja
+kaikki omantuntoni ja helwetin waiwat rupesiwat kaikilta tahoilta
+wyörymään päälleni, ja nyt wasta rupesin täydessä walossa käsittämään
+mitä olin tehnyt ja mitä silloin kadottaisin, jos waimoni kadottaisin.
+
+Ensi kerralla, kun noita tunteita rupesi sieluuni ilmestymään, olin
+waimoni kanssa kahden kamarissa. Hän maata riuotti waate päällä
+wuoteessa--sillä hän hiwui jalkaselta--puoli=unessa, kalpeana ja
+waljuna, niin heikon näköisenä, ettei hänessä näyttänyt elinwoimaa
+olewan muualla kuin sydänkuopassa. Minä istuin pienen pöydän päässä ja
+koetin lukea hiljaa erästä kirjaa, mutta lukemisesta ei tullut mitään,
+sillä waimoni surullinen näky tuossa wuoteessa ja omat sisälliset,
+riehuwat tunteeni tekiwät ajatukseni niin hajamielisiksi, etten woinut
+kirjan sisältöä käsittää. Heitin siis lukemisen pois ja rupesin
+surkumielellä tarkastamaan riutunutta waimoani. Siinä hän makasi niin
+kärsiwän ja wiattoman näköisenä, ja tuo tunto lisäsi sielussani jo
+alkanutta tuskaa. En enää woinut wastustaa sisällistä ääntäni, waan
+kallistuin hänen tietämättään likelle häntä ja sanoin hywin hiljaa:
+'sinä et saa kuolla, Kerttu! minä en woi elää sinutta!'
+
+Hän kuuli puoli=unensa läpi sanani ja raotti puoleksi jo lakastuneita
+silmiänsä. Kun hän hawaitsi minun olewan niin lähellä itseänsä
+kumarruksissa häneen päin, ummisti hän jälleen silmänsä; hänen suunsa
+wetäysi surulliseen hymyyn, ja hän ojensi minulle lakastuneen kätensä.
+Minä otin sen omaani ja tunsin, että hän hiljaa puristi kättäni.
+Kumpikaan meistä ei puhunut sen enempää. Tuo näkö, tuo tunto, waimoni
+raollaan olewat silmät, surullinen hymy, kuihtuneen käden ojentaminen
+ja hiljainen, tuskin tuntuwa puristus, uudistunut entinen raukeus ja
+kahdenpuolen waikeneminen oliwat asioita ja kohtauksia, jotka eiwät
+suinkaan wähentäneet alkanutta sisällistä tuskaani, waan päinwastoin
+enensiwät sitä. En hennonut häiritä hänen raukeaa ja surullisen wienoa
+tilaansa, waan äänetönnä pidin kauan hänen kättänsä omassani ja mietin
+sekä omaa että waimoni tilaa. Wiimein laskin hiljaa hänen kätensä hänen
+siwullensa wuoteeseen, eikä hän näyttänyt tietäwän siitä mitään. Niin
+kauan kuin minulla tätä katoowaisuutta kestää, ei tuo tapaus mene
+mielestäni!
+
+Tuota lewotonta mieleni tilaa kesti yhä wain eteenpäin. Olin usein
+ollut tunnustamaisillani waimolleni sisällisen tuskani, jolloin aioin
+anoa häneltä anteeksi pahan käytökseni häntä kohtaan ja parantaa
+elämäni. Mutta ihmisten häpy esti minua aina sitä tekemästä. 'Mitä
+ajattelisiwat ja sanoisiwat ihmiset, kun kuulisiwat että Pontelan
+Mattikin on ruwennut hulluttelemaan, samoin kuin jotkut mielenwikaan
+tulleet itku=ämmät', ajattelin minä, ja niin tuo hywä aikomukseni jäi
+aina aika ajalta täyttämättä. Ja niin kannoimme kumpikin suruamme
+mykkänä, mutta hän niin murtuneena, että oli jo aiwan haudan partaalla.
+
+Minä koetin salata mieleni tilaa niin kanan kuin suinkin mahdollista,
+mutta tuo kowin pakottawa tuska särki wiimein sulkunsa. Olimme taas
+waimoni kanssa kahden kamarissa, ja hän oli yhtä surullisessa tilassa
+kuin ennenkin. Minä tartuin häntä kädestä kiinni ja yritin hänelle
+puhua; mutta itku tukehdutti sanat kurkkuuni, eikä puhumisesta tullut
+towiin aikaan mitään. Hän ei näkynyt ymmärtäwän mitä tarkoitin. Mutta
+tuo paljas näkökin, että olin murtuneella mielellä, näkyi jo tekewän
+hänelle hywää, sillä hän koetti wäkisinkin hymyillä, katsoi lempeästi
+silmiini ja sanoi: 'mikä sinulla nyt on waiwana, Matti? Minun on paha
+olla, kun ma näen, että joku asiasi ei ole hywin'.--Itkuni seasta sain
+wiimein änkätyksi: 'rakas Kerttuni! Minä olen elänyt pahasti sinua ja
+kaikkia ihmisiä kohtaan. Minä olen saattanut sinut kärsimään sielun ja
+ruumiin puolesta, sentähden kun olet tahtonut suojella minun kunniaani
+ja perheemme onnea! Minä olen tuhmuudessani sättinyt sinua köyhyydestä,
+mutta nyt näen, ettei rikkaus ole minkään weroinen hywien tapojen ja
+puhtaan omantunnon suhteen; sinulla on nuo molemmat ollut, minulla ei
+kumpaakaan! Minä olen kauhistuen huomannut olewani wäärässä--minä olen
+murtunut mies, minä tiedän mistä sairautesi on tullut--minusta, minusta
+on kotoisin sydämesi kipu, minä olen sen haawoittanut, ja aiwan
+hywyytesi tähden, siweytesi--wiattomuutesi, puhtautesi tähden--woi
+minua onnetonta! Minä kadun, minä rukoilen sinua: anna minulle
+anteeksi, unhota minun rikokseni ja paha käytökseni!--minä lupaan
+parannusta, minä parannan itseni--toisen kerran elämässäni tunnen
+kuinka kallis olet minulle.--Oi Kerttu! anna minulle anteeksi!'
+
+Puheeni ajalla ei waimoni puhunut eikä ennättänyt puhua mitään, niin
+kiireinen ja hätäinen oli tunnustukseni hänelle. Puheeni loputtua
+irroitti hän hiljaa kätensä minun kädestäni ja mennä hiwui wuoteen luo,
+jonon hän oikaisihe makuulle. Hän oli nyt entistä waaleampi, entistä
+woimattomampi, sillä nähtäwästi koski puheeni häneen sywästi. Hänen
+siinä towin maattuansa ja waiti oltuansa rupesi wieno puna nousemaan
+hänen kalpeille kaswoilleen, jota niissä ei ollut enää kaukaan aikaan
+näkynyt--sisälliset tunteet liikkuiwat tuimasti tuossa murtuneessa
+sydämessä.
+
+'Jumalani! mitä puhuit, mitä sanoit', alkoi hän wienosti puhua.
+'Sydämelleni tekee nyt niin hywää--oih! siihen käy kipeääkin. Sieluni
+tahtoisi nyt wielä elää, mutta ruumis on kowin paljon kärsinyt hengen
+haawoista, se ei kestä enää kauaa. Luulenpa, että Jumala on minun
+antanut elää näinkin kauan sen tähden että sain sinun suustasi kuulla
+katumuksen ja että olet huomannut wäärän synnillisen tiesi. Jumala
+olkoon kiitetty, joka sinun sydämesi silmät on awannut totuuden
+käsittämään, ennenkuin minä silmäni ummistan! Ota waari Jumalan
+kutsuwasta äänestä ja rukoile häneltä sowitusta ja anteeksi saamista
+Poikansa kautta; ei ole wielä myöhäistä sieluasi pelastaa. Paljon,
+paljon on Kerttusi kärsinyt rakkaudesta sinua ja lastamme kohtaan,
+mutta paljon, tuhatta kertaa enemmän woin sinulle anteeksi antaa. Oi
+kuinka mielelläni eläisin wielä sinun ja lapsemme tähden, mutta minä
+tunnen, että aikani on kohta lopussa. Jospa tämä kohtaus olisi ollut
+pa-pa-ri-a wuot-ta en-nen!' Hänen äänensä rupesi katkeilemaan ja hän
+raukesi woimattomuuteen, ummisti silmänsä ja ojensi minulle kätensä,
+jonka minä otin hiljaa omaani. Siinä istuin hänen wuoteensa wieressä ja
+wuodatin runsaasti katkeria kyyneleitä, sillä hänen sanansa oliwat
+tunkeneet sywälle sydämeeni ja aina selkeämmästi näin ja tunsin nyt
+mitä olin tehnyt.
+
+Nyt wasta huomasi kotiwäkeni mikä muutos minussa oli tapahtunut, ja
+pian lewisi tieto siitä ympäri kylää.
+
+Eräänä päiwänä näin Kuuselan ukon wakawin askelin astuskelewan meidän
+taloa kohden. Kylmä wäristys käwi ruumiini läwitse, sillä omatuntoni
+sanoi, että olin tehnyt wäärin häntäkin kohtaan, ja luulin, että hän
+tulee nuhtelemaan minua, jonkatähden pelolla odotin hänen tuloansa.
+Heti huoneeseen astuttuansa tuli hän tyköni, otti kädestäni kiinni ja
+sanoi: 'Jumalan rauhaa! olen kuullut, että elämäsi on parempaan päin;
+Jumala olkoon kiitetty!' Minä purskahdin itkuun ja pyysin häneltä
+anteeksi törkeätä käytöstäni. Olisin suudellut hänen kättänsä, halannut
+häntä, mutta hän irroitti puoliwäkisin kätensä minun kädestäni, sanoen:
+'kernaasti!' ja lähti astelemaan kotiansa kohden yhtä wakawasti kuin
+oli tullutkin.--Lyhyitä oliwat hänen lauseensa aina, mutta painawia, ja
+painawa oli hänen kätensäkin, jonka kokemuksesta hywin tiesin.
+
+Ihme kumma! Oli waimoni taas siunatussa tilassa, waikka hänen woimansa
+oli niin huono, eikä hänen synnyttämisensä aika ollut enää kowin
+kaukana. Hänen terweytensä muuttui päiwä päiwältä huonommaksi, ja ennen
+pitkää käwi hän aiwan wuoteen omaksi. En lähtenyt enää koskaan pois
+hänen wuoteensa wierestä, waan yötä päiwää istuin siinä hoitelemassa ja
+waalimassa häntä.
+
+'Woi kuinka minun nyt on hywä olla, isä! Kuolemakaan ei tunnu nyt
+waikealta, kun ma näen että katumuksesi on oikea, ja kun tunnen, että
+rakkautesi minua kohtaan on wilpitön', sanoi hän eräänä päiwänä.
+
+'Sinä et saa kuolla; minä en woi elää sinun jälkeesi, waan kuolema
+tulkoon silloin minullekin!' sanoin hänelle.
+
+'Woi kuinka mielelläni eläisin wielä sinun ja lastemme tähden, mutta en
+woi--kuulitko, isä? sanoin lastemme, waikk'ei meillä ole kuin yksi
+lapsi elossa, mutta minä lahjoitan sinulle wielä lapsen, ja minä tunnen
+että se jää--elämään, ja heidän tähtensä täytyy sinun myös elää.--
+Kaswata heitä Jumalan pelwossa!'
+
+Kului taas aika joku määrä tuossa tilassa, ja meille syntyi taas
+poikalapsi--tällä kertaa eläwänä! Tosin oli lapsi synnyttyään hywin
+heikko, mutta huolellisesti hoidettuna jäi se kumminkin elämään
+niinkuin waimoni oli ennustanut.
+
+Siitä herranhetkestä pitäen, kun awasin sydämeni waimolleni ja
+tunnustin hänelle rikokseni, rupesi hänen terweytensä nähtäwästi
+kiiruummasti huononemaan, sillä hänen heikko ruumiinsa ei kestänyt sitä
+sisällistä iloa, jota hän silloin sydämessään tunsi. Katoowainen sortui
+katoomattoman äkkinäisistä ja yli rajainsa kuohuwista tunteista. Tuohon
+sitten wielä lisäksi tuli lapsen synnytys. Nuo molemmat seikat
+jouduttiwat hänen heikontumistaan.
+
+Kaiketi olen unohtanut mitään mainita ensimäisen lapsemme kaswamisesta
+ja kaswatuksesta. Niinkuin ennen olen jo sanonut oli wanhin lapsemme
+tytär, joka pyhässä kasteessa nimitettiin äitinsä kaimaksi. Lapsi
+syntyi ja kaswoi elämämme onnellisimpina aikoina, ja molemmat hellimme
+ja rakastimme häntä kaikella rakkaudella, jolla wanhin on koskaan
+lastansa rakastanut. Niin kauan kuin elämäni oli ulkopuolisestikaan
+nuhteeton, rakasti lapsi meitä molempia yhtä hellällä rakkaudella;
+mutta kun pieni Kerttu alkoi nähdä, että olin usein juowuksissa, ja
+ymmärtää, että se oli pahaa, wierausi hänestä lapsellinen rakkaus
+kohtaani ja sijaan jäi häneen wain orjallinen pelko. Hän otti aikaisin
+osaa äitinsä suruun ja pysyi minulle mykkänä ja pelkääwäisnä. Mitä
+enemmän pikku Kerttu kaswoi, sen selwemmästi näkyi hänessä äitinsä kuwa
+sekä ruumiin että sielun puolesta.--Jospa hän olisi terwe, woisitte
+hänessä nähdä armaan waimoni ilmi=eläwänä."
+
+"Mitä? Eikö hänkään ole terwe?" kysyin häneltä melkein hätäisesti.
+
+"Ei ole pikku Kerttunikaan terwe; sairas on hänkin ruumiin ja sielun
+puolesta.--Minä pyydän teitä: kuunnelkaa minun kertomustani
+kärsiwällisesti loppuun asti, niin saatte kuulla kaikki!"
+
+"Kertokaa, kertokaa!" sanoin hänelle hätäilewästi, sillä haluni oli
+suuri saada tietooni loppupäätös tuosta surullisesta tapauksesta; ja
+jokaisen sanan, joka lähti tuon murtuneen ja kärsiwän miehen suurta,
+minä melkein nielin.
+
+"Kun waimolleni tunnustin wääryyteni, käskin pikku Kertunkin tyköni, ja
+kahdenkesken ilmoitin hänelle kuinka olin pahalla elämälläni rikkonut
+raskaasti Jumalaa, lähimäisiäni, waimoani ja lastani wastaan ja kuinka
+nyt mielikarwaudella tunsin sywän lankeemukseni, ja sanoin tahtowani
+parantaa pahan elämäni. Tuo puheeni oli niin mieleen pikku Kertulle,
+että hän heti kawahti kaulaani ja itki, nojaten päänsä minun rintaani
+wasten. Wiaton, turmelematon lapsi itki silloin langenneen isänsä
+parantumisen ja palajamisen tähden! Woi, woi! Tuon tapauksen jälkeen
+sai pikku Kerttu takaisin entisen lapsellisen rakkautensa minua
+kohtaan, ja entinen orjallinen ja kammoowa pelko lakkasi hänestä. Mutta
+toiselta taholta sai hän nyt tosisuruunsa uutta ja huolettawaa aihetta,
+nimittäin waimoni arweluttawasta tilasta. Hänkin huomasi, että rakas
+äitinsä huononi ja riutui päiwä päiwältä yhä huonommaksi, ja tuo tieto,
+tuo tunto, että hänen tulisi erota siitä armaasta hoitajasta, joka
+häntä oli niin hellästi kaswattanut ja waalinut ja joka hänelle oli
+opettanut noita ihmiselle niin kalliita elämän welwollisuuksia--tuo
+tunto hänen jo noin nuorena saattoi maistamaan elämän murheita, joita
+maailmalla on niin runsaasti tarjota ihmislapsille. Hänkään ei lähtenyt
+pois koskaan äitinsä wuoteen wierestä ensi aikoina, kun tämä makuulle
+tuli. Ainoastaan kun wäsymys ja uni kowin waiwasi paljon walwomisen
+tähden, täytyi hänen silloin aina nukahtaa.
+
+Usein, kun pikku Kertun kanssa istuimme waimoni sairaswuoteen wieressä,
+puhui hän meille kuolemasta ja tulewaisesta elämästä. 'Te olette
+paljon nähneet waiwaa minusta, hellästi hoitaessanne minua pitkän
+tautiwuoteeni ajalla. Jumala teitä palkitkoon! Minä olen tällä ajalla
+saanut nauttia sydämen rauhaa ja iloa, jota ei minulla ole moneen
+Herran aikaan ollut. Nyt ei minulla ole enää lapsistani sitä huolta,
+joka minua wiimeaikoina niin paljon on waiwannut; sillä minä uskallan
+heidät heittää nyt tyynellä mielellä sinun huoleesi ja haltuusi, isä.
+Kaswata heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa! Opeta heitä tuntemaan
+Jumalaa ja hänen pyhää tahtoansa. Warjele heitä maailman pahentawilta
+myrskyiltä, joka niin monta ihmislasta turmelee! Minä menen kohta pois,
+sinne, jossa surulla ei enää ole sijaa, sinne, jossa rauha ja rakkaus
+wallitsee ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Siellä saamme kohdata
+toisemme; siellä saamme alkaa yhdessä semmoista iloista elämää, jota ei
+koskaan mikään murhe katkeroita, jos wain tekin puhdistetulla
+omallatunnolla ja uskossa Jumalan Poikaan kuolette.' Näin puheli
+waimoni kerran minulle ja pikku Kertulle, kun istuimme molemmin hänen
+wuoteensa wieressä. Molemmat itkimme silloin niin että olimme wedeksi
+raueta.
+
+'Älkää itkekö! Paremmin iloitkaa siitä, kun Jumala on meille kaikille
+niin suuren armonsa osoittanut, että hän on kutsunut meitä
+parannukseen', lohdutteli meitä waimoni.
+
+Tuo hänen puheensa oli heikontanut hänen ennestäänkin jo heikot
+woimansa niin että hän raukesi ihan herwottomuuteen ja näytti waipuneen
+uneen. Minä en ollut nukkunut moneen wuorokauteen yhtään silmäntäyttä,
+jonkatähden uni rupesi minuakin waiwaamaan. Pikku Kerttu hawaitsi sen
+ja kehoitti minua menemään lewähtämään, luwaten itse silläaikaa hoitaa
+sairasta. Minä tottelin kehoitusta ja menin lewähtämään.
+
+Mutta paljosta walwomisesta olin tullut niin honteloksi, ett'ei unta
+tahtonut tulla. Aina kun olin unenwiettoon menossa, oli edessäni
+waimoni riutunut näkö ja kalpeat kaswot, ja samassa säpsähdin ja
+hyppäsin ylös. Wiimein pääsin kumminkin nukkumaan, mutta unikin oli
+hywin rauhatonta, sillä yhä säikähtelin ja wawahtelin, josta heräsin
+puoli=horroksiin, kohta kuitenkin waipuen jälleen, sillä luonto waati
+tiukasti saatawiaan. Tuossa tilassa ollessani tuntui uneni läwitse
+niinkuin joku olisi hiljaa koskenut käteeni. Minä hyppäsin lattialle ja
+hieroin silmiäni. Edessäni seisoi pikku Kerttu palawa kynttilä kädessä,
+sillä nyt oli aamupuoli yötä. Hänen silmänsä oliwat wesissä ja hän
+sanoi minulle hiljaa: 'tulkaa, isä, äidin kamariin, hän kaipaa teitä!'
+Minä aawistin, että waimoni oli kuolemaisillansa, ja kylmä wäristys
+käwi ruumiini läwitse. Pikku Kerttu käweli edellä, ja minä seurasin
+jäljessä. Hän awasi hiljaa kamarin owen ja niin astuimme molemmat
+kamariin. Minä hämmästyin. Waimoni ennestäänkin kalpeat kaswot oliwat
+nyt kuolon kalpeiksi muuttuneet ja himeä kalwo peitti hänen silmänsä.
+Hän näytti tahtowan jotakin puhua, mutta ääneensä ei hän woinut sitä
+tehdä. Minä kallistin korwani liki hänen suutansa ja huokuen kuiskutti
+hän minun korwaani seuraawat sanat:
+
+'Minä tunnen että aikani on tullut. Muista mitä olen sinulle wiime
+aikoina puhunut ja--muista mitä olet luwannut! Muista pikku Kerttua ja
+pikku poikaa! Oih!--'
+
+Hän näytti uupuwan tuon kuiskutuksen jälkeen ja ummisti silmänsä. Towin
+ajan päästä awasi hän ne taas, katsoi minuun ja näytti tahtowan ojentaa
+minulle kätensä, mutta woimattomuus sen esti. Minä ymmärsin hänen
+tarkoituksensa ja otin hänen kätensä omaani. Silloin tunsin hienoa,
+hiljaista ja wienoa puristusta, ikäänkuin henki olisi kättäni
+puristanut, ja tuon puristuksen tunsin paremmin--sydämessäni kuin
+kädessäni. Kallistin taas korwani liki hänen suutansa.
+
+'Hywästi, Matti! Kerttusi kuolee aina--ja--ja nyt si-sinua
+ra-kas-ta-wa-na; hy-wäs-ti!'
+
+Hänen kätensä walahti herwottomaksi kädessäni, hänen silmänsä
+tummeniwat entistäkin tummemmiksi, hengitys harweni harwenemistaan,
+niin ett'ei wiimein näkynyt eikä tuntunut muualla kuin sydänkuopassa
+pikkuisen nykytystä; wiimein loppui sekin, ja nyt oli henki hänet--
+jättänyt.
+
+Minulla ei ollut enää kyyneliä tuon elämäni kowimman kohtauksen
+waralta, sillä sydämeni tunsi nyt niin kowaa tuskaa ja ahdistusta,
+ett'ei se kyennyt irroittamaan kyyneleitä erilleen murheesta. En
+huomannut heittää irti kuolleen waimoni kädestä, waan yhä istuin hänen
+wuoteensa wieressä ja katsoa tuijotin hänen kalpeihin kaswoihinsa,
+joista kuolon rautainen käsi oli puristanut wiimeisenkin elon menin.
+Jumala tiesi kuinka kauan olisin siinä istunut, jos eiwät muut olisi
+tulleet ja muistuttaneet minua lähtemään siitä pois.
+
+Nyt wasta tulin oikein tuntoihini: siinä makasi nyt waimoni kylmänä,
+sortuneena elämän raskasten murheitten alle. Siinä makasi hän, joka oli
+taistellut jalon ja ankaran rakkauden taistelun, jonka hän wasta
+wiimeisellä ajalla oli woittanut--wasta sitten kun hän itse jo oli
+haawoittunut, waarallisesti haawoittunut, haawoittunut niin pahasti,
+että nuo haawat tuottiwat hänelle itsellensä kuoleman.--Loin taas
+silmäni häneen: lempeä hymy näytti lepääwän hänen kaswoillansa, hänen
+huulensa näytti liikkuwan ja tuntuipa ikäänkuin hän olisi minulle
+kuiskannut: 'Köyhä on Kertun koti, ja Kerttu itse wielä köyhempi'--
+'täällä sydämessä'--'köyhä Kerttusi'--'muista pikku Kerttua ja pikku
+poikaa!'--'minä kuolen, aina ja nyt sinua rakastawana, hywästi!'
+
+Silloin tuntui powessani kauhea ääni, joka niinkuin ukkosen jylinä
+huusi minulle: 'sinä se olet hänet--murhannut'.
+
+Ruumiini wapisi ja wärisi, kummallisia monenkaltaisia säweliä kuului
+korwissani, sydämeni jyskytti ja paukutti niin että koko ruumiini
+heilui ja minä rupesin wääntymään kieroon niinkuin wäännetty witsa ja
+menin tainnuksiin.
+
+Kuinka kauan lienen siinä maannut, en tiedä, mutta kun rupesin taas
+jostakin tietämään, oli joukko ihmisiä ympärilläni, jotka ahkerasti
+kasteliwat päätäni ja pitiwät poltettua höyhentä nenäni alla. Minä
+huomasin taas kuolleen waimoni ja pikku Kertun, joka taempana itki että
+oli wedeksi sulaa.--'Sinä olet waimosi murhaaja', kaikui taas
+sydämessäni, ja minä olisin pyörtynyt toisen kerran, mutta ihmiset
+huomasiwat sen ja estiwät sen kaikenlaisilla wirwoituksilla.--
+'Päästäkää minut ulos, minua niin kowin polttaa!' pyysin heiltä, ja he
+päästiwätkin. Horjuen menin minä ulos ja istuin portaille, jossa wiileä
+tuuli tuntui wirkistäwän polttawaa otsaani. Siinä towin istuttuani
+rupesin oikein käsittämään nykyisen tilani: nyt oli hän poissa, joka
+maailmassa oli minua kaikkein enimmän rakastanut, rakastanut--
+kuolemaansa asti, mutta jonka rakkautta minä en ollut tuntenut; ja
+maailma tuntui mielestäni nyt niin tyhjältä, autiolta ja kolkolta. Nyt
+rupesiwat kyyneleeni wuotamaan, ja niin annoin niiden wapaasti tulwata,
+sillä ei nyt tuntunut sekään häwettäwän, waikka mies itki niinkuin
+lapsi.
+
+En kyennyt tekemään enkä toimittamaan mitään, waan itkuni lakattua
+menin kamariini, jossa lewottomuuden ja murheen waiwaamana wäännyin
+wuoteelleni. Kaikki, mitä kuolleen ja talouden suhteen tarwittiin
+toimittaa, oli pikku Kertun ja palkollisten hallussa. Sairaassa
+mielen= ja puolikuolleessa ruumiintilassani makasin minä useita
+wuorokausia, jolla ajalla ihmiset kokiwat minua lohdutella ja hoitaa,
+mutta eiwät nekään ystäwyyden osoitukset woineet suurin liewentää
+sisällistä tuskaani. Oliwat ne sen werran kumminkin awuksi, että
+kykenin wiimein nousta horjua wuoteestani ylös.
+
+Nyt oliwat asiat jo niin kaukana, että piti ruweta rakasta wainajaamme
+hautaan toimittamaan. Olin toki niin paljon toipunut, että kykenin
+horjuen menemään maahan saattamaan. Surumielin ja synkkänä kuin tuo
+ammottawa hauta tuossa katsoin minä, kun pappi nakkeli lastallaan
+multaa arkun päälle ja sanoi: 'maasta sinä olet tullut, maaksi sinun
+pitää jälleen tuleman'. Kolkolta kuuluiwat korwiini kumahtelemiset, kun
+haudan peittäjät heittiwät multaa lapioillansa arkulle, ja tuo
+kumahteleminen ei kuulunut ainoastaan korwiini waan se kuului aina
+sydämeeni asti.
+
+Toimituksen loputtua horjuin minä kotiin, johon oli paljon kokoontunut
+peijais=wäkeä. Heitä ei näyttänyt suru paljon waiwaawan, eiwätkä he
+näyttäneet tietäwän mitä minun sydämessäni liikkui. He puhuiwat, mutta
+minä en ymmärtänyt mitä he puhuiwat; he kysyiwät wäliin minulta
+jotakin, mutta minä en ymmärtänyt mitä he kysyiwät; he nauroiwat wäliin
+keskenänsä puhellessaan, mutta minä en käsittänyt mikä nyt olisi
+antanut aihetta nauruun. Korwissani soi wain kumahdukset arkun
+kannesta, kun hautaa peitettiin, ja sydämessäni pauhasi: 'sinä olet
+waimosi murhaaja!' ja wielä enemmän: 'sinä olet murhannut kaksi--
+lastasikin, jotka kenties eläisiwät terweinä tänäkin päiwänä, jos et
+olisi niin ankarasti särkenyt waimosi--sydäntä'. Niissä kaiuissa oli
+minulle kylläksi, ettei tehnyt mieleni puhua eikä nauraa.
+
+Peijaat loppuiwat ja wieraat meniwät itsekukin kotiinsa, mutta minun
+omantuntoni rauha ei palannut, eikä se palaa enää koskaan--woi ei----
+koskaan!
+
+Heti waimoni kuoltua otti pikku Kerttu pienen weljensä hoitaaksensa--"
+
+"Malttakaapas! Tuo neito tuolla perikamarissa on siis teidän pikku
+Kerttunne? Ja lapsi, jota hän hoitaa, on teidän pikku poikanne?" kysyin
+häneltä.
+
+"Niin, nehän siellä owat, pikku Kerttuni ja pikku poikani", sanoi
+isäntä ja koetti hiukan hymyillä, mutta ei se onnistunut.
+
+"Kiitos Jumalalle!" huokasin silloin sydämessäni ja pyysin isäntää taas
+jatkamaan kertomustansa.
+
+"Niin. Heti kun waimoni kuoli otti pikku Kerttu pienen weljensä
+hoitaaksensa, sillä hän ei uskonut sen hoitoa minulle. Hän hoitaa sitä
+niinkuin silmäteräänsä eikä lähde yöllä eikä päiwällä pois hänen
+kätkyensä wierestä. Mutta Kerttu=raukkakin uupuu ja wäsyy paljosta
+työstä, paljosta murheesta, sillä hän murehti ja wieläkin kowin
+murehtii äitiänsä. Siihen wielä lisäksi tuli hänelle uusi murhe,
+nimittäin: murhe minusta, sillä hän täydellisesti käsittää sisällisen
+tilani, waikka olen häneltä sitä kokenut salata niin paljon kuin olen
+woinut. Hänkään ei woi kauan kestää noin nuorena sitä raskasta
+elämäntaakkaa, joka jo aikaisin on hänen päällensä laskettu; sillä hän
+on jo kowin paljon heikontunut ja riutunut.
+
+Minun mielipaikkani on metsä, jossa niinkuin haahmo kuukkailen yksinäni
+päiwäkaudet ja jossa rauhassa saan kuunnella noita hiljaisia
+kuiskauksia: 'en minä, isä, parane enää koskaan'--'ei meidän lapsemme
+enää elä'--'täällä sydämessä'--'wika sydämessä'--'köyhä Kerttusi'--
+'minä kuolen aina ja nyt sinua rakastawana'.--Silloin olen useinkin
+näkewinäni hänen hennon haamunsa tuolla puiden wälissä--ei, tuollahan
+hän nyt näkyi aiwan lähellä olewan puun takaa, pensaan takaa ja nyt se
+jo pujahti tuon ja tuon kiwen taa, kallionnyppylän taakse.--Usein, kun
+noin haaweksin, tapailen häntä saawuttaa, mutta hän pakenee aina
+edelläni, ja useinkin olen joutunut kauas pois kodistani häntä
+saawuttaessani. Tuosta haaweksiwaisesta tilastani herään tawallisesti
+oman ääneni kautta, jonka sydäntä särkewästi päätän häntä
+saawuttaessani: 'Kerttu, Kerttu, älä jätä minua!' Silloin aina katoo
+haamu, ja minä selkiän tajuihini. Usein olen niin wäsyksissä, että
+täytyy lewähtää joku aika ennenkuin woin lähteä kotia kohden.
+
+Tuommoista on elämäni sitten waimoni kuoleman ollut, ja lepoa ei ole
+koskaan, unta ei ole koskaan, ruoka ei kelpaa koskaan, omantunnon
+rauhaa ei ole koskaan ja apua ei kuulu koskaan semmoista--semmoista
+tulee elämäni olemaan kuolemaani asti, joka ei enää ole kaukana.--Mutta
+woi!--silloin wasta waiwat alkawat, silloin on minun astuminen
+wanhurskaan Jumalan tuomion eteen wastaamaan töistäni, ja minä olen
+lukenut jo tuomioni--woi minua onnetonta! moninkertaisesti onnetonta!"
+
+Minun käwi kowin säälikseni tuon kauheissa omantunnon waiwoissa olewan
+lähimäiseni tila. Sentähden kysyin häneltä: "eikö teitä ole kukaan
+koettanut lohduttaa tuossa tukalassa tilassanne?"
+
+"Käwi minun tykönäni eräs, joka sanoi itseänsä 'heränneeksi'. Hän sanoi
+tulleensa sääliwäisyydestä tyköni, ja hänelle minä awasin sydämeni ja
+toiwoin häneltä saawani jotakin liewitystä. Mutta hän kauhistui kowin
+kuullessansa minun törkeät rikokseni ja sanoi: 'et sinä ole wielä
+kylläksi katunut, et sinä ole wielä kylläksi parantanut itseäsi, kun
+rikoksesi owat niin hirweät: lankeemuksesi on sywä, katumuksesi
+tarwitsee olla wielä sywempi; tee nyt niin ja niin ja sitä ja sitä,
+niin kyllä Jumala sinulle sitten wiimein anteeksi antaa'. Woi, woi! hän
+mahtoi olla pyhä mies, mutta minä en woi kylläksi katua, minä en woi
+kylläksi parantaa itseäni, minä en woi tehdä sitä ja tätä hywää niin
+paljon, että saisin Jumalan lepytetyksi, ja sentähden täytyy minun
+ijäksi kaikeksi hukkua--woi, woi!--Ihmisien ja maallisen lain edessä
+olen kyllä wiaton ja siiwo ihminen, mutta Jumalan ja teidän edessänne
+olen--murhaaja, kaksin=, kolmin=, nelin=, wiisinkertainen murhaaja--
+woi, woi! Jumala minua syntistä armahtakoon!" Hän purskahti katkeraan
+itkuun, jonkatähden kertomus katkesi siihen.
+
+Minä en koettanutkaan hillitä hänen itkuansa, sillä tiesin sen olewan
+turhaa työtä, annoin wain hänen wapaasti wuodattaa kyyneliänsä niin
+kauan kuin halutti, jota hän tekikin oikein täydellä todella.
+
+Minä ymmärsin, että noin kauan ja noin kowasti rasitettuun omaantuntoon
+ei äkkipäätä olisi mikään lohdutus woinut mahtua, sentähden en
+koettanut häntä heti lohduttaakaan, waan wedin puhetta wähän syrjälle
+tuosta arasta asiasta sitten kun hän lakkasi itkemästä.
+
+"Ettepä te ole maininnut minulle pikku poikanne nimeäkään", sanoin
+hänelle.
+
+"Hänen nimensä on Yrjö, Kuuselan ukon kaima", sanoi hän.
+
+"Miksikä te pojan hänelle kaimaksi halusitte tehdä?"
+
+"Hän on ainoa, joka uskalsi minulle totuuden wasten suuta sanoa ja joka
+ei ole iloinnut minun sywästä lankeemuksestani; hän on siis suurin
+hywäntekijäni."
+
+"Teidän talonne näyttää wankalta talolta."
+
+"On. Kyllähän tässä taloa olisi ja muutakin rikkautta, kun wain asiani
+olisi hywin."
+
+"Olisipa teillä perillisiä, jotka saisiwat tässä tulewaisuutensa
+turwan, kun omaisuutenne säilyisi siihen asti kun he ihmisiksi
+ehtiwät."
+
+"Niinpä se olisi, mutta minussa ei ole minkään tekijää eikä toimijaa,
+ja asiat menewät niinkuin ne menewät."
+
+"Mutta heidän tähtensäpä Jumala tahtoo teidän elää."
+
+"Oi, älkää semmoisia puhuko! Jumala ei suo tämmöisille mitään hywää."
+
+"Ei niin, Jumala suopi kaikille ihmisille hywää."
+
+"Kyllä tiedän että Jumala suopi ja antaa kaikille niille ihmisille
+hywää, jotka häntä pelkääwät ja rakastawat ja jotka owat itsekin
+hywiä. Mutta woi! minä olen niin kowin paha, minä olen murhamies,
+moninkertainen murhamies. Ei Jumala niin hirweälle ja pahalle ihmiselle
+suo mitään hywää", sanoi isäntä epätoiwossaan ja huokasi niin sywästi,
+että olisi luullut rinnan halkeawan.
+
+Haihduttaakseni hänen ajatuksensa pois tuosta liian arasta aineesta
+koetin taas wetää puhettamme toiselle suunnalle, jonkatähden sanoin
+hänelle: "kuka teillä kukkia hoitaa ja kaswattaa?"
+
+"Minun Kerttuni", wastasi isäntä, "oli suuri kukkien rakastaja, hän
+niitä hoiti ja waali niin hellästi kuin omia lapsiansa. Hänen terweenä
+ollessansa tuoksui huoneemme niiden hywästä hajusta, ja siisteys ja
+puhtaus wallitsi kaikissa. Sitten kun pikku Kerttu kaswoi isoksi oli
+hän aina äidillänsä apuna tässä hoitamisessa, jonkatähden hän jo
+aikaisin oppi kukkia rakastamaan. Äitinsä sairauden aikana hän hoiteli
+wielä niitä ja hänen kuolemansakin jälkeen koki hän niitä kylwää ja
+istuttaa, ikäänkuin waistomaisesti, sillä se työ oli tullut jo hänen
+luonnoksensa. Aina siihen asti kun hän hawaitsi minun tilani
+auttamattomaksi, hoiteli hän wielä niitä, mutta nyt ne saawat elää tahi
+kuolla aiwan oman tahtonsa mukaan. Woi, woi, niitä menneitä autuaita
+aikoja; silloin oli paratiisi tykönämme----ja woi, woi näitä tuskan,
+ahdistuksen ja epäilyksen pimeitä ja synkeitä aikoja, jolloin waiwatun
+waimoni haamu on aina edessäni, jolloin kaikki esineet huutawat
+kirousta, kauhistusta ja kostoa. Woi woi! Tämä on jo helwetin
+esimakua!"
+
+Minä huomasin selwään, etten woinut häntä erottaa tuosta kipeästä
+kohdasta, sillä hän aina wain löi ja laski siihen yhteen ja samaan
+asiaan, ja minuakin alkoi oikein kauhistuttaa. Minä näin, ettei häntä
+käynyt mitenkään liewenteleminen tahi sillä tawalla lohduttaminen,
+ett'ei hän muka ollut pahempi kuin muutkaan ihmiset; hän ei olisi sitä
+kumminkaan käsittänyt, sentähden sanoin nyt hänelle:
+
+"Se on kyllä tosi, että olette raskaasti rikkoneet, mutta mitäpä me
+muutkaan ihmiset olemme Jumalan edessä muita kuin rikoksellisia
+syntisiä, jotka olemme synneillämme ansainneet ijankaikkisen
+kadotuksen. Mutta Jumala on luwannut ne kaikki anteeksi antaa ja
+unohtaa, jos me wain häneltä anteeksi antamusta pyydämme hänen Poikansa
+nimessä."
+
+"Woi, woi! EI Jumala anna minulle anteeksi; en minä ole wielä kylläksi
+katunut, enkä minä jaksa koskaan kylläksi katua, woi, en koskaan! Minun
+täytyy hukkua, ijäksi hukkua--woi, woi!----"
+
+"Teillä on wähän wäärä käsitys siinä asiassa", sanoin hänelle. "Ihminen
+ei woi parhaillakaan hywillä töillänsä ansaita mitään Jumalan edessä;
+sillä Jumala on niin pyhä ja wanhurskas, ettei ihmisen oma wanhurskaus
+woi kestää hänen edessänsä."
+
+"Siinäpä se on! Woi, woi!"
+
+"Mutta ihmisen ei sentähden tarwitse ijäksi hukkua, sillä Jumalan Poika
+ei tullut maailmaan kadottamaan maailmaa, waan että maailma hänen
+kauttansa wapahdettaisiin. Hänhän sanoo: 'Tulkaa minun tyköni kaikki,
+jotka työtä teette ja olette raskautetut, minä tahdon teitä
+wirwoittaa'. Ja sen hän huutaa juuri nyt teille ja tahtoo, että te
+tulisitte hänen tykönsä ja heittäisitte kuormanne hänen
+kannettawakseen."
+
+"Se on sanottu minua paremmille ihmisille."
+
+"Se on sanottu juuri teille: 'ei terweet tarwitse parantajaa, waan
+sairaat', ja 'en minä ole tullut wanhurskaita kutsumaan, waan syntisiä
+parannukseen'. Nämä owat Wapahtajan omia sanoja, ja hän ei walehtele.
+Rukoilkaa häneltä synteinne anteeksi saamista hänen Poikansa ansion
+tähden, niin hän warmasti kuulee teitä, ja te saatte lewon
+rauhattomalle omalletunnollenne."
+
+"Woi!" sanoi isäntä surullisesti, "ei Jumala kuule minun rukoustani!
+Olen koettanut rukoilla häneltä liewitystä kauhealle tuskalleni, mutta
+minä oikein wapisen, kun yrittelen rukoilla häntä. Woi! Hirmuista on
+langeta eläwän Jumalan käsiin."
+
+"Te olette rukoillut Jumalaa epä=uskossa, koetellaksenne, joko
+katumuksenne ja omawanhurskautenne olisi siinä määrässä että Jumala
+niiden tähden teihin mieltyisi. Mutta Jumala ei ole se Jumala, joka
+ansiosta antaisi ihmisille jotain rauhaa ja autuutta, waan omasta
+sulasta armostansa ja isällisestä hywyydestänsä hän meille synnit
+anteeksi antaa, kun me hänen Poikansa ansion turwissa rukoilemme."
+
+"Totta puhutte, totta puhutte", sanoi isäntä ja alkoi wähän helpommin
+hengittää. "Tosi on, että olen aina koettanut Jumalaa rukoilla siinä
+mielessä, että hän anteeksi antaisi syntini sen tähden että olen jo
+paljon katunut. Minä olen koettanut rukoilla Jumalaa, mutta
+epä=uskossa, ett'ei hän anna minulle anteeksi. Nyt koetan rukoilla
+Jumalaa uskossa, rukoilla häneltä syntein anteeksi saamista Hänen
+Poikansa ansion tähden, siihen asti kuin hän minua waiwaista syntistä
+armahtaa.--Oi Jumalani, auta minua, muutoin minä näännyn!" sanoi hän ja
+samassa hän tarttui kaulaani kiinni ja rupesi siinä wuodattamaan
+hartaita kyyneleitä. Mutta nuo kyyneleet eiwät olleet hirmuisesta
+omantunnon tuskasta lähteneitä, ne wuotiwat nyt semmoisesta sydämestä,
+joka käsitti ensimäisiä säteitä Jumalan armosta syntisiä kohtaan, ja
+tuo wähäinenkin toiwon kipinä puhkesi kiitoksen kyyneleihin paljosta
+tuskasta pakahtumaisillaan olewassa ja hänen luulonsa mukaan
+auttamattomasti kadotetussa sydämessä. Minä koetin olla oikein
+miehewänä, ett'eiwät wäkisin tunkeutuwat kyyneleeni olisi päässeet
+näkösälle, mutta mahdoton oli niitä estää.
+
+"Mutta jos Jumala minulle anteeksi antaisikin rikokseni muutoin, niin
+Kerttuni on kumminkin alinomainen päällekantajani Jumalan edessä, sillä
+minä olen elänyt häntä kohtaan kowin pahasti", sanoi isäntä, ja
+näyttipä siltä kuin epäilys olisi hänessä taas saanut täyden wallan.
+
+"Älkää antako sille ajatukselle waltaa, se ei ole oikea. Kaikesta, mitä
+olette kertonut waimowainajastanne, huomaan, että hän on tullut
+onnelliseksi, ja ne, jotka owat autuaitten joukossa, eiwät kadehdi
+wielä eläwien ihmisien onnea ja autuutta, eiwät kanna heidän päällensä
+Jumalan edessä, waan paremmin auttawat heidän autuuttansa. Ei Kerttunne
+kanna teidän päällenne, uskokaa se, ja muistakaa hänen wiimeisiä
+elämänsä aikoja, kuinka suurella rakkaudella hän teitä rakasti
+kuolemaansa asti, kuinka hän puhui hywää teidän puolestanne aina
+wiimeiseen hetkeensä asti; nytkin on hän teidän hywänä enkelinänne
+taiwaallisen Isän edessä, rukoilemassa teidän puolestanne, että Hän
+teitä suuresta armostansa armahtaisi."
+
+"Te olette oikeassa", wastasi siihen isäntä ja näytti taas
+rauhoittuneelta. "Woi kun minä olen paha, että ajattelen pahaa hänestä
+kuolemankin jälkeen. Hän ei suo minulle pahaa, sen uskon nyt wahwasti;
+hän oli eläessäänkin niin hywä."
+
+Noita kaikkia keskustellessamme ja puhellessamme oli ilta kulunut jo
+hywin myöhäiseksi. Kun isännän sisällinen tuska oli wähän rauhoittunut,
+näytti hänen woimansa kowin uupuneelta, sillä hän ei ollut nukkunut
+moneen yöhön, waan oli huupotellut metsissä, niinkuin hän itse kertoi.
+Rupesin siis hänelle esittelemään, että hän menisi lewolle,
+wirkistämään wäsynyttä ruumistansa ja sieluansa. Tuskin olin sen asian
+saanut esitellyksi, kun kamarin owi aukeni ja pikku Kerttu astui
+saliin, kaunisna kuin enkeli. Hänen otsaltansa oli poistunut nuo surun
+synkät pilwet ja uusi arwaamaton walo oli kullannut hänen kauniit,
+waikka muutoin lakastuneet kaswonsa. Hän oli tietämättäni kamarin
+owipielessä istuen pitänyt owea wähän raollansa ja siinä kuunnellut
+kaikkia keskusteluitamme isännän kanssa. Hänenkin sydämeensä oli
+singahtanut toiwon säde, että hänen isänsä nyt oli pääsewä kauheasta
+tuskastaan ja epäilyksestään, ja se kipinä se jo niin paljon kirkasti
+hänen kaswojaan. Hän tuli tykömme ja kysyi ujosti, saisiko hän jo
+laittaa illallista. Isäntä näytti oikein säpsähtäwän tuosta
+kysymyksestä ja sanoi: "oikein, pikku Kerttuni! Minä olen tässä
+kiusannut wain wierasta, enkä ole muistanut ollenkaan, että terweet
+ihmiset tarwitsewat lepoa ja rawintoa--mitäpä minä onneton muistaisin
+tahi huomaisin. Minä en tarwitse ruokaa, mutta laita wain wieraalle
+illallinen, minä katson silloin pikku Yrjöä."
+
+Pikku Kerttu lähti paikalla toimeen, ja pian oli oiwallinen illallinen
+pöydällä. Minua kehotettiin syömään, mutta en ruwennut muulla ehdolla
+kuin että isäntä tulisi kanssa, johon hän suostuikin minun tähteni.
+Minä kehoitin häntä syömään jotakaan palaa heikon ruumiinsa
+wahwistukseksi, sillä paljoa ei hän tarwinnutkaan, niin heikko hän oli.
+Syödessämme sanoi isäntä, ett'ei hän ole istunut säännöllisessä
+ruokapöydässä toista wuoteen, joka aika oli kulunut hänen waimonsa
+kuolemasta. Sillä aikaa kuin minä söin ja isäntä oli syöwinään toimitti
+pikku Kerttu meille wuoteita. Toinen salin perässä olewista kamareista
+oli isännän huone; sinne lewitti pikku Kerttu isällensä wuoteen, ja
+minulle hän laittoi sijan saliin.
+
+Heti kun pääsimme syömästä kehotin häntä menemään lewolle, ja hän
+lähtikin kamariinsa sanoen: "jospa minä saisinkin lepoa, kowin minussa
+tuntuu wäsymystä ja uupumusta".
+
+Hänen lähdettyään tuli pikku Kerttu tyköni ja sanoi: "woi wieras=kulta!
+Jos te saisitte isäraukan lohdutetuksi! Minä jo näen, että te olette
+paljon häneen waikuttanut. Teitä hän kuulee, uskoo ja tottelee, sen
+olen jo huomannut, ja minäkin olen jo ruwennut toiwomaan. Woi jos hän
+toipuisi, woi jos hän paranisi, woi jos hän saisi wielä omantunnon
+rauhan. Silloin olisi minunkin niin hauska ja hywä olla."
+
+"Jumalan awulla luulen hänen tuosta surkeasta tilastaan wähitellen
+toipuwan", sanoin hätäilewälle ja toiwowalle pikku Kertulle.
+
+Juuri kun olin nuo wiimeiset sanan lausunut, kuulin isännän kamarista
+ääntä, sillä owi oli raollaan; meninpä siis sinne hiljaa katsomaan.
+Silloin näin oudon näön: isäntä oli polwillansa wuoteen wieressä ja
+rukoili ääneensä, ja siitä tuli tuo ääni, jonka kuulimme saliin. Heti
+wiittasin pikku Kertulle, että hänkin tulisi katsomaan. Kerttu ymmärsi
+wiittaukseni ja hiljaa kuin haamu tulla hiipi hän kamarin owen raolle.
+Siinä sitten kuultelimme yhdessä, kuinka tuo murheen runtelema sielu
+kantoi syntitaakkansa Jumalan eteen ja rukoili häneltä armoa ja
+anteeksi antamusta. Kowalta näytti tuo työ, sillä suuret hikipisarat
+waluiwat alas hänen otsaltansa ja hänen silmänsä oliwat täyttyneet
+kyynelten tulwalla. Me kuulimme owen rakoon joka sanan, mitä hän puhui
+Jumalallensa.
+
+Silloin kun isäntä rukoili loin minä katseeni pikku Kertun kaswoihin:
+hänen silmissänsä kimalteli kirkkaat kyyneleet, jotka oliwat mielestäni
+niin kauniit ja jumalalliset, ett'en luule kaikkein kalleimpien
+timanttien loistawan niin kauniisti ruhtinasten kruunuissa kuin nuo
+sydämestä nousseet kyyneleet loistiwat pikku Kertun silmissä.
+
+Rukoiltuansa riisui isäntä waatteensa ja laskeutui wuoteelleen, johon
+jonkun hetken jälkeen nukkui.--"Jumalan kiitos!" kuului silloin hiljaa
+pikku Kertun suusta.
+
+Me wetäysimme nyt taas poikemmaksi owesta. Hiljaa kuiskasi Kerttu
+minulle: "nyt toiwon isän wiimeinkin saawan lewon. Hän on niin hywä; ei
+hän olekaan niin paha kuin hän itse sanoo, mutta hän on nähnyt itsensä
+pahaksi Jumalan edessä, eikä häntä ole tähän asti kukaan woinut
+wähääkään lohduttaa. Kiitos Jumalan, joka teidät on tänne johdattanut!"
+Sitten hän osoitti minulle wuoteen, sanoi hywää yötä ja meni kamariinsa
+pientä weljeänsä hoitamaan.
+
+Yö oli jo melkoisesti kulunut, kun minä panin maata. Sen illan
+tapaukset ja ne elämän kertomukset, joita olin kuullut, pitiwät
+ajatukseni niin kiinteästi wireillä, ettei uni tuntunut tarpeelliselta
+sillä kerralla. Koko kansan perheellinen elämä kuwasteli yön
+hiljaisuudessa yksin walwoessani mielessäni ja minä olin saawinani
+jonkunlaista käsitystä siitä. Woi kuinka monta hellää sydäntä ennen
+aikaansa sortuu elämän kowan kuorman alle? Kuinka monta hellää,
+rakastawaa ja hywää tarkoittawaa sydämen tunnetta on särkynyt
+pirstoiksi elämän myrskyissä? Eiwätkö nuo sydämet, nuo tunteet ole
+sortuneet--uupuneet, rakkautensa ja lempensä uhreina? Eiwätkö nuo
+sydämet ja tunteet ole taisteluissaan kaatuneet sen tähden että
+ihmisten ilkeys, pahuus ja tunnottomuus on katkaissut heidän
+tunteittensa satasäwelisiä, satakielisiä jänteitä? Oi! niin se on: He
+owat taistelleet jalon taistelun ja kaatuneet, kunnialla kaatuneet--
+nöyrinä, siweinä, hiljaisina ja kärsiwinä, kaatuneet rakkaudesta
+perhettänsä ja siinä samassa--tietämättänsä, aawistamattansa--koko
+kansaansa kohtaan!--Mikä jalo taistelu! Ja maailma wastustaa wain wielä
+tuota jaloa taistelua niin paljon kuin woipi ja ampuu nuoliansa
+ehtimiseen noiden taistelijain arimpaan ja awonaisimpaan paikkaan--
+sydämeen, sammuttaaksensa sieltä jonkunkaan säwelen, jota sen on niin
+waikea kuulla, sillä se on totuuden ääni,--katkaistaksensa sieltä
+jonkunkaan kielen, sillä ne juuri siellä sydämessä synnyttäwät niitä
+ajatuksia, jotka sitten puhkeawat wastahakoisiksi totuuden sanoiksi!--
+Surkeaa, surkeaa! Mikä wieläkin on surkeampi, on se, että pahinna
+ampujana, pahinna sortajana ja haawoittajana on useinkin se, joka on
+tuolle taistelewalle ja kärsiwälle sielulle luwannut ja wannonut
+uskollisuutta ja rakkautta--kuolemaan asti, ja nyt on hän sen suurin
+wihollinen. Ja kun yksi ja toinen noista taistelijoista kaatuu ja
+sortuu, silloin tawallisesti sanotaan: "siltäkin ja siltäkin on akka
+kuollut", mutta harwoin tutkitaan: kuoliwatko he oikeaan Jumalan
+tautiin, wai oliko heitä haawoitettu--sydämeen. Heidän haudoillansa
+weisataan suruwirsiä ja osoitetaan ulkokullattua surua, mutta pian on
+wainajan elämänkumppani walmis möyhäämään ja elämään jumalatonta
+elämää, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut!
+
+Näissä kysymyksissä ja ajatuksissa oli kylläksi ainetta ajatuksilleni
+ja miettimisilleni, ettei walwomiseni tullut ollenkaan pitkäksi eikä
+tukalaksi, niinkuin tawallisesti tahtoo käydä, kun ei saa unta.
+
+Aamusella, kun olin juuri Kertun tuomaa kahwia juomassa, kuulin isännän
+kamarista liikettä; menin siis owen raolle katsomaan, mitä hän siellä
+toimi. Hän puki waatteita ylleen ja oli raittiin näköinen. Hän näytti
+mieliwän tulla saliin, jonkatähden minä wetäysin pois, ett'ei hän
+huomaisi häntä pidettäwän silmällä. Hän tulikin pian ulos ja terwehti
+minua.
+
+"Kuinka nyt woitte?" kysyin minä häneltä.
+
+"Jumalan kiitos, olen nukkunut pitkäksi ajaksi ja sydäntäni on
+helpottanut", sanoi hän.
+
+"Jumala on siis kuullut teidän ja meidänkin rukouksemme?"
+
+"Niin; minä toiwon että Jumala minulle anteeksi antaa Poikansa tähden.
+Nyt minä selwästi huomaan, ett'ei ihminen parhaalla tahdollaankaan woi
+mitään itsensä auttamiseksi, waan kaikki tulee Jumalan sulasta
+armosta"--sanoi hän luottawasti.
+
+"Todentodellakin on, niin; jos ei häneltä tule apua tuskissamme, niin
+muualta ei sitä ole toiwomista", sanoin hänelle myöntäwästi.
+
+Nyt katsoi isäntä salin akkunasta ulos ja sanoi: "woi kun nuo sängetkin
+owat aina kyntämättä, mitä tästä elämästä wiimein tulee?" ja samassa
+hän lähti käwelemään ulos.
+
+"Ettekö juo, isä, kahwia?" kysyi Kerttu.
+
+"En wielä, mutta minä pian palaan", sanoi hän ja läksi.
+
+Kertun silmät säteiliwät ilosta. "Nyt minä warmasti tiedän", sanoi hän,
+"että isä toipuu tuosta surkeasta tilastansa, sillä sitten äidin
+kuoleman ei hän ole kertaakaan kajonnut wähääkään taloudellisiin
+asioihin. Woi kun minun on nyt hywä olla, kun olen saanut wähän
+toiwoa."
+
+Samassa tuli isäntä takaisin ja joi kupin kahwia. "Käwin määräämässä
+miehille työtä", sanoi hän juodessaan.
+
+"Woi kuinka nuo kukatkin owat kuihtuneet ja surkastuneet hoidon
+puutteessa, en minä ole niitä muistanutkaan kaukaisiin aikoihin", sanoi
+Kerttu ja samassa lähti hän wettä noutamaan, ja pian oliwat kaswit
+saaneet wirwoittawan aamukasteensa.
+
+Nuo oliwat minusta hywiä enteitä. Samassa määrästä kuin heidän
+sisällinen tilansa kirkastui tuli heille maallisen elämänkin
+welwollisuuksia näkösälle, joista ei kumpikaan wiime aikoina ollut
+yleisesti pitänyt paljon lukua.
+
+Nyt oli yö kulunut ja aamu tullut ja matkamiehellä on meno mielessä;
+rupesin siis hankkiutumaan lähtöön. isäntä ja tytär kun sen huomasiwat
+rupesiwat hartaasti pyytämään, että olisin heillä wielä senkään päiwän.
+Kernaasti olisin heidän pyyntöönsä suostunutkin, mutta asiani ja aikani
+eiwät sitä myöntäneet.
+
+Aamiaisen jälkeen, sillä ennen ei minua laskettu, jatkoin siis
+matkaani, otettuani heiltä sydämelliset jäähywästit ja heitettyäni
+heidät Herran haltuun.
+
+Minä olin päässyt matkani ja tarkoitukseni perille ja kesä oli jo
+melkoisesti kulunut, kun lähdin palausmatkalle. En suinkaan saattanut
+olla käymättä terwehtimässä uusia tuttujani. Heti kartanolle päästyäni
+tuli isäntä minua wastaan ja tarttui syliksi. Hän puristi minua niin
+rajusti, etten ollut irti päästä; se ei ollut sairaan miehen syleilyä.
+Toisen näköinenkin oli hän nyt myös: terweys, rauha ja ilo loisti hänen
+miehewistä ja täyteläisistä kaswoistansa. Hän kehoitti minua menemään
+huoneeseen ja rupesi itse hewostani riisumaan. Minulta ei tullut niin
+pian lähdetyksi, ja Kerttu oli jo silläwälin hawainnut minut akkunasta.
+Kun isännän kanssa menin huoneeseen, tuli hän portailla meitä wastaan.
+Hän terwehti heti iloisen näköisenä ja weti minua kädestä perässänsä
+huoneeseen. Heti kun tulimme saliin, osoitti hän iloisesti kukkiansa ja
+muita huonekaswejansa ja sanoi: "katsokaa, eiwätpä kukkani enää ole
+surkastuksissaan. Te saitte wiimein meillä käydessänne meidät elämään,
+ja sentähden nuo kaswitkin tuossa eläwät."
+
+"Jumala se on, joka eläwäksi tekee", wastasin minä hänelle.
+
+"Niin, niin, mutta Hän sen toimitti kuitenkin teidän kauttanne", ehätti
+isäntä sanomaan.
+
+Ja tosiaankin oliwat nyt Kertun kaswit täydessä kukoistuksessaan, ja
+myrttikin, joka wiime kerralla oli peräti kuiwettunut ja surkastunut,
+wiheriöitsi kauniisti--sekin oli uudesta syntynyt.
+
+Kerttu meni nyt kamariinsa ja tuli pian saliin takaisin, tullessaan
+tuoden pikku Yrjön käsipuolesta. Poika oli lihawa, werewä ja
+täyteläisen näköinen. Hän jo käweli ja oli hywin wikkelä ja liikkuwa.
+Hän oli puhtaissa ja hywin järjestetyissä siisteissä waatteissa, ja
+luulenpa, ett'ei hienoimpiinkaan lasten hoito=oloihin tottunut silmä
+olisi siitä löytänyt mitään wikaa. "Katsokaa", sanoi Kerttu, "tässäkin
+minulla on kaswi, joka on kaikista muista kasweistani kallein.
+Paiskaasta nyt, Yrjö, kättä wieraalle!" ja hän talutti kädestä pojan
+tyköni. Yrjö jo tullessaan kohotti oikean kätensä korkealle ja tyköni
+päästyään antoi aika läiskäyksen tarjottuun käteeni; sitten juoksi hän
+iloisesti ympäri lattiaa ja lorisi puolisanaisia lapsen lorinoita. Hän
+näkyi olewan isänsä silmäterä, sillä missä Yrjö liikkui ja hyöri katsoi
+isäntä aina häneen hartaasti, niin että hänen ruumiinsa kallistui,
+wääntyi ja mukautui aina sitä mukaa kuin pojan asema kulloinkin oli,
+jolloin isän suu oli puoleksi surullisessa tyytywäisyyden hymyssä.
+
+Joka ei olisi omin silmin nähnyt, ei olisi saattanut uskoa, minkälaisen
+muutoksen sisällinen rauha oli heihin woinut ulkonaisestikin waikuttaa,
+warsinkin Kerttuun, joka oli nyt nuoruuden kukoistuksessa. Turhaa työtä
+on minun ruwetakaan kuwaamaan hänen nykyistä kauneuttansa. Siinä hän
+seisoi suorana, korkeana, solakkana, niinkuin puhtain taiwainen olento.
+Kauniina seisoi hän siinä, sillä sisällinen rauha oli pyyhkinyt hänen
+olennostaan pois kaikki ne synkistäwät warjot, ne tummentawat piirteet,
+himmentäwät sumut, siellä ja täällä huomattawat kolkkoudet, joita
+aikainen suru oli wäkisin kokenut häneen istuttaa.
+
+"Katsokaa", sanoi minulle isäntä nöyrällä ylewyydellä, "tuossa
+tyttäressäni näette Kerttuni ilmeisen kuwan".
+
+Tälläkin kerralla olin talossa yötä, mutta nyt oli ajan ja yön kulu
+aiwan toisenlainen. Nyt kelpasi minullekin uni, sillä nyt ei ollut
+isännän ja Kertun sisällinen tuska tunnollani.
+
+Mielihywäkseni huomasin myös, ett'ei isännän iloisuus ollutkaan sitä
+laatua, että hän olisi täydellisesti palannut entiseen elämäänsä ja
+unhottanut mitä hän oli jo saanut maistaa ja kokea. Hän muisteli nyt
+niinkuin silloinkin waimo=wainajaansa, ja nöyrä ja Jumalan tahdon alle
+antautuwa surumielisyys sekausi silloin aina hänen lapselliseen
+iloonsa, ja ne sitten yhdessä rakensiwat tuon tyynen ja nöyrän rauhan
+hänen sydämeensä, joka kaikessa hänen elämässään näkyi. Nöyrä
+surumielisyys esti hänen iloansa pääsemästä turhamielisyydeksi, ja ilo
+esti hänen suruansa muuttumasta epätoiwoksi. Hän sanoi unissaan usein
+nähneensä waimonsa ja uskoi lujasti, että poismennyt wainaja oli
+hänelle anteeksi antanut eikä kantanut hänen päällensä. Hän aikoi
+pyhittää koko elämänsä waimowainajansa muistolle, jonka luokse hän
+halusi piankin päästä, mutta hän huomasi nyt myös senkin, että hänen
+tarwitsi elää lastensa tähden, joita hän aikoi hoitaa ja kaswattaa sekä
+henkisesti että ruumiillisesti, niin kauan kuin Jumala hänelle oli
+elämän päiwiä suowa.
+
+Minulla oli jo kotikiireet ja rupesin hankkimaan itseäni kotimatkalle.
+Sydämellisesti kättä puristaen jätimme toisemme, ja tunnustaa täytyy,
+että olimme erotessamme jotenkin raskaalla mielellä. Me käsitimme
+hywin, että tämä oli wiimeinen kerta kun tapasimme toisemme täällä,
+koska kotoimme wäli oli kowin pitkä. Molemmat, sekä isäntä että Kerttu,
+saattoiwat minua kauas, ja tiellä wielä seisoimme hywän aikaa ja
+puhelimme elämän kohtaloista; sitten wielä kerran jäähywästit
+sanottuamme kääntyiwät he takaisin, ja minä lähdin ajelemaan kotiini
+päin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun tuosta edellä kerrotusta matkastani oli kulunut neljä wuotta, sain
+minä seuraawan kirjeen:
+
+S----ta 25 p. Toukokuuta 18--.
+
+Kunnioitettawa ystäwäni!
+
+Allekirjoittaneen ystäwällinen pyynti on, että tulisitte
+läsnä=olollanne kunnioittamaan talonpojan Yrjö Kuuselan (nuoremman) ja
+tyttäreni Kertun wihkimistä meidän talossa tulewan Kesäkuun 20 päiwänä.
+Wihkiminen tapahtuu kello 11 e.p.p.
+
+Matti Pontela.
+
+
+
+
+
+PUUTTEEN MATTI.
+
+
+Oli erään wuoden maaliskuun loppupuoli. Ilma oli kaunis, ja kewäimen
+lähestymisen oireita näkyi kaikkialla. Lintuset wiserteliwät iloisesti
+puissa, iloansa ilmoittaen kaiken hywän antajalle. Rekikeli oli,
+waikkakaan ei aiwan lopussa, kumminkin pilalla, sillä tiet yleensä
+oliwat kallellaan ja lialla, ja useissa paikoin oli aiwan suliakin
+paikkoja. Purot ja ojat oliwat jo wettä ja hyhmää täynnä, ja niiden
+walloilleen puhkeamista pidätti enää wain yöpakkaset. Sentähden ne
+seisoiwatkin putouspaikoissaan korkeina jyrkänteinä, ikäänkuin
+kuurottaen katsellen tulewan matkansa suuntaa ja odottaen kewäimen
+lempeän hengen wiimeistä wiittausta, päästäkseen wapaiksi talwen
+pitkästä ja ankarasta wankeudesta. Suotuisammissa paikoissa oli jo joku
+puronen päässytkin wapauteensa, ja iloisesti putousten yli hyppien
+riensi se kohisten kauan raiwattua uraansa myöden meriemonsa syliin.
+
+Semmoinen se aika ja keli oli, jolloin minun asiani wuoksi oli pakko
+matkustaa kotipitäjästäni.
+
+Eräänä aamuna warhain saawutin toisenkin matkustajan kuorman, ja sen
+perillinen käwellä telläsi kuorman jäljessä. Kun hänet saawutin,
+hyppäsin reestä ja menin tuota matkustajaa puhuttelemaan.
+
+"Hywää huomenta, ukkoseni!" sanoin lähelle päästyäni.
+
+"Jumal'antakoon!" sanoi ukko wastaukseksi, kääntämättä päätäänkään
+terwehtijäänsä päin.
+
+Minulla oli nyt tilaisuus tarkastella likemmin tuota matkustajaa. Hänen
+hewosensa oli todellakin laiha kuin kaakinpuu, ja kuormana oli sillä
+kaksi tynnyriä terwaa. Hewosen waljaista silmään pistäwimmät oliwat
+witsaruomat ja tuiki moneen kertaan solmeillut suitsiwarret. Hewosen
+ewäinä oli reessä rahkansekaisia newa=heinäin korsia, samaa warten
+lienee ollut se pitkä ja pullea säkkikin, joka oli reen keulapuolessa
+terwatynnyrien päällä; se lienee sisältänyt silppuja. Reessä oli wielä
+pienoinen tuohikontti; siinä ehkä oli miehen ewäswarat. Miehellä oli
+päällyswaatteena kulunut ja rikkein takkireuhka, joka oli hywin
+alhaalta köytetty kiinni wanhalla suitsiwarren palasella. Takissa ei
+ollut nappeja eikä muita luotettawia kiinnipitimiä yläosassa, ja tuo
+niwusissa olewa suitsiwarren palanen ei woinut sinne asti auttaa, sen
+wuoksi oliwat waateriewut ylhäältä auki, ja melkein paljas rinta
+paistoi ryysyjen aukosta.
+
+Hänen kenkänsä näkyiwät olewan tuiki wanhat ja moneen kertaan paikatut;
+nytkin oliwat ne rikki ja isot olkiwihot pistiwät esiin ulommaksi
+molempien kenkien kantoja. Kun wielä mainitsen, että matkustajan
+käsissä oli moneen kertaan paikatut kintaat ja päässä kulunut
+karwalakkireuhka, niin on hänen asunsa melkein tarkkaan kerrottu.
+
+Niinkuin jo mainitsin käweli ukko kuormansa perässä, eikä reessä
+näkynyt olewan miehen waraa, sillä noissa parissa terwatynnyrissä
+näytti laihalle hewoselle olewan enemmän wetämistä kuin oikeastaan
+olisi kohtuullista ollut, semminkin niin huonolla kelillä. Kun sulia
+paikkoja tuli eteen, lykkäsi ukko aina woimiensa takaa kuormaa, awuksi
+ponnistelewalle ja laihalle hewos=riewullensa. Sywimmissä koloissa ja
+jalaksen jäljellä oli myötäänsä teillä wettä, ja waahtoporeet turisiwat
+olkitukkojen läwitse ukon rikkeimistä pieksukengistä.
+
+"Mihinkä, ukkoseni, matkustatte?" kysyin puheen aluksi, sitten kun olin
+tehnyt noita yleisiä hawaintojani.
+
+"Kaupunkiin", oli lyhyt ja alakuloinen wastaus.
+
+"Kylläpä olette kehnolla kelillä lähtenyt kaupunkiin", sanoin hänelle.
+
+"Tosi on, että keli on huono, mutta asiat eiwät sallineet odottaa
+parempaa keliä", sanoi ukko.
+
+"Mikä asia niin kiireellistä laatua oli, että saattoi tämmöisellä
+kelillä liikkeelle?" kysyin taas.
+
+"Ryöstö on tulossa, ja se ei katso keliä", sanoi ukko surullisesti,
+ja silloin hän wasta ensi kerran loi minuun aran ja alakuloisen
+silmäyksen.
+
+Silloin wasta näin ensi kerran ukon kaswot; ne näyttiwät riutuneilta ja
+lakastuneilta, olipa niinkuin olisi hän ennen aikaansa wanhentunut,
+sillä hänen muu runkonsa ja ryhtinsä näytti nuoremmalta kuin hänen
+kaswonsa.
+
+"Kuka niin ahne welkojanne on, joka ei sääli kaupunkimatkaa tämmöisellä
+kelillä?" kysyin.
+
+"Rowasti", wastasi ukko lyhyeen.
+
+"Rowasti! Teidän on kai paljonkin hänelle welkaa?" sanoin kummastellen.
+
+"Ei paljon, menneen wuotiset saatawat wain", sanoi ukko huoaten.
+
+"Menneen wuotiset saatawat wain! Ettekö ole käynyt pyytämässä häntä
+odottamaan?"
+
+"Käwinhän minä tuolla parikin kertaa."
+
+"No, mitä hän sanoi?"
+
+"Hän oli kauhean wihainen ja sanoi: 'te, lurjukset, warastatte minua',
+eikä armoa tullut, waikka kyllä koetin sitä kyynel silmissä pyytää",
+sanoi ukko ja katsoa wilautti minua taaskin synkästi silmiin.
+
+"Sen minä sanon, että teillä on armoton rowasti. Olisipa hän saattanut
+waaratta odottaa niin kauan ainakin, kuin keli olisi tullut
+paremmaksi", sanoin kauhistuksissani, tietämättä itsekään, mitä mä
+oikeastaan sanoin.
+
+"Niin se olisi woinut olla minunkin mielestäni, mutta minä olen niin
+tyhmä, minä en ymmärrä niitä asioita, rowasti kai ne paremmin ymmärtää.
+Hänellä on kai raskas työ ja suuri edeswastaus meidän sieluistamme, ja
+sen wuoksi tarwitsee hänen kai saada kaikki saatawansa. Hän on hywä
+kirkonmies ja toimittaa kaikki hywin; en minä moiti rowastia, mutta
+minä en jaksa maksaa, waikka sen niin mielelläni tekisin. Muutamat
+kyllä sanowat rowastin olewan tiukan otoillensa, mutta miten niin
+raskaan edeswastauksen alla rowasti eläisi, jos ei hän saisi
+saatawiaan", arweli ukko wiattomasti.
+
+Tuo yksinkertainen puhe walaisi ukon sisällisen ihmisenkin. Warmaankin
+oli hän paljon elämän waiwoja kokenut, kenties enemmän kuin tuo
+rowasti, jonka toimeentulosta hän niin huolehti. Niukan luonnon ja
+nähtäwästi puutosten ja kurjuuden kanssa pitkin ikäänsä taistellen
+tunsi hän wain welwollisuutensa olewan antaa muille, mitä heille oli
+tulewaa, jäipä itselle mitä jäi, ja olipa omat asiat miten oliwat; se
+wain häntä pahoitti, kun hän ei woinut kaikkia waatimuksia niin
+täsmällensä täyttää. Minä olin ajattelemattomasti sanonut rowastia
+armottomaksi, hän ei yhtynyt siihen nuottiin, ei ruwennut parjaamaan
+sitä, jonka tähden hän näytti minun mielestäni nytkin liiallisia
+waiwoja kärsiwän.
+
+"Se on niin paha mielestäni, kun rowasti sanoi minun warastawan; minä
+en tahdo warastaa, mutta minä en woinut maksaa", sanoi ukko nähtäwästi
+pahoillaan.
+
+Se lause tuli rehellisestä, waikka puoleksi murtuneesta sydämestä.
+
+"Kun saisin nämä terwatynnyrit kaupunkiin, niin saisin ma rowastin
+maksetuksi ja ryöstön estetyksi", jatkoi ukko yhä edelleen; tuntuipa
+siltä kuin hän olisi tullut hieman puheliaammaksi.
+
+Minä halusin päästä aina sywemmälle ukon elämän laatuun, sentähden
+sanoin hänelle puoleksi hämärästi:
+
+"Teillä on laiha hewonen, kuinka se jaksaa näin huonolla kelillä wetää
+nuo terwat kaupunkiin?"
+
+"Niinhän se on, laihahan se on hewos=riepu. Mitenkäpä se raukka
+lihawana pysyisi, kun sille ei ole muuta antaa kuin huonoja heiniä ja
+wettä", myönsi ukko.
+
+"Mutta hewosen pitäisi aina olla ensimäinen saamaan", muistutin minä.
+
+"Niin se taitaa olla syrjästä katsojalle, mutta jolta halla on wienyt
+kaikki, sen tekee mieli pistää omaan ja perheensä suuhun kaikki, mikä
+wain wähänkin suurukselta wiwahtaa, eikä sittenkään ole juuri niin iso
+wäli perheen ja elikkoin ruokon wälillä. Kun kerran sille tilalle
+joutuu, niin on, luulen ma, perhe sillä sijalla, jolle te hewosen
+asettaisitte", sanoi ukko ja wilautti taasenkin minuun katseen,
+ikäänkuin kummeksien minun mielipiteitäni.
+
+"Mutta olisittehan woinut nuo kenkänne paikata, ett'eiwät jalkanne
+olisi myötäänsä märkinä", sanoin yhä edelleen, osaksi uteliaisuudesta,
+osaksi luulotellen, että ukko olisi ainakin jotain laiminlyönyt.
+
+"Niin sen outo luulisi, mutta jolla on kuusi nälkäistä ja alastonta
+lasta sekä waimo ympärillä, se ei jouda paljon omista werhoistansa ja
+kengistänsä huolta pitämään. Ilman sitä näitä kenkiäni ei ole liian
+wähän paikattu, mutta näiden aika on ollut ja mennyt. Osaisin minäkin
+olla ja asustaa paremmastikin, mutta minä en woi", sanoi ukko
+alakuloisesti.
+
+"Mistä te olette kotoisin?"
+
+"Eräästä tämän pitäjän syrjäkylästä".
+
+"Mikä teidän on nimenne?"
+
+"Puutteen Matiksi minua sanotaan, ja minä olenkin, sillä alinomaista
+puutetta saapi pitkin ikäänsä tuossa Puutteessa nähdä".
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Niinpä se on. Tuo mökkimme on perustettu syrjäkylän takamaille,
+semmoiselle maalle soiden ja rämeiden keskelle, joka ei ole muille
+kelwannut. Isä wainaja sen jo perusti, mutta wielä on siinä nytkin
+halla melkein jokawuotinen wieras".
+
+"Eikö niin epäluotettawaa tilaa saattaisi jättää? saisihan muualta
+parempia".
+
+"Eipä se ole niin helppoa kuin luulisi. Jos siitä pois lähtisi, ei
+kukaan maksaisi siitä mitään, ja milläpä sitten toisen ostaisi? Siinä
+täytyy olla, ja onpa siinä paljon parempi olla kuin mierolla, ei ole
+sekään hääwiä.--Kun olisin päässyt wain tuosta ryöstöstä."
+
+"Menneen kesäisiäkö terwoja nuo owat, joita kaupunkiin wiette?"
+
+"Eiwät ole; miten ne niin kauan woisiwat säilyä? Järkiään nekin menewät
+sormesta suuhun; hytissä nämä owat poltetut, ja heti kun tynnyrit sain
+täyteen, täytyi niitä lähteä wiemään kaupunkiin", sanoi ukko.
+
+Niin keskustellen tulimme juuri erääseen taloon. Se oli syöttöpaikka,
+ja ukko sanoi siinä syöttäwänsä hewostansa; samapa oli minullakin
+tehtäwänä, sillä waikka minulla ei ollut kuormaa, olin kumminkin ajanut
+niin pitkälle, että hewonen tarwitsi ruokaa ja lewähdystä. Ajoimme
+talon kartanolle. Lujaan otti ukon kuorma kiinni sulaneeseen likaan
+kartanon läheisyydessä; molemmin miehin autoimme laihaa, ponnistelewaa
+hewosta.
+
+Kun olimme saaneet hewosemme riisutuiksi ja ruokaa niille eteen, otimme
+molemmin ewäämme ja lähdimme tupaan; miehet myöskin tarwitsiwat
+einettä.
+
+Ukko otti tuohikonttinsa esille, kaiwoi sieltä jotakin ja käweli niiden
+kanssa takan loukkoon penkille. Minä olin kylläksi utelias nähdäkseni
+minkälaiset ukon ewäswarat oliwat, ja siinä tarkoituksessa tein
+jotakin asiaa takan tykö. Niukat oliwat ne ewäswarat. Mustaa oli
+pettu=leipä, jota hän taittoi, kitkerää, karmeaa oli tuon mehuttoman
+leiwän särwinkin: suolan rakeet tuossa rasiassa, joihin hän tarenteli
+kastamaan mautonta leipäänsä.
+
+Minä pyörähdin pois tuosta näystä ja menin pöydän luo omain ewästeni
+ääreen. Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen näköiseksi kuin
+mahdollista oli, waikka sydämessäni liikkui niin kummalliset tunteet.
+Kun olin woittanut jonkinlaisen näennäisen lewollisuuden, sanoin
+ukolle:
+
+"Tulkaa tänne minun ewästäni syömään!"
+
+Ukko katsoa wilautti minua nytkin silmiin eikä wastannut mitään, ei
+myös totellut kehoitustani; eikö hän liene oikein kuullut, wai eikö
+liene hänen omistaan elämisen halunsa sallinut hänen tulla niin isoja
+wieraswaraisuuksia wastaan ottamaan?
+
+"Tulkaa, tulkaa tänne syömään?" kehotin häntä toistamiseen.
+
+"Miksikä te olette minulle niin hywä?" sanoi ukko ja samassa rupesi hän
+karua ewästänsä tukkimaan konttikuluunsa takaisin. Sitten tuli hän
+hitailla askelilla luokseni, katsoa wilauttaen useasti minua silmiin,
+ikäänkuin tiedustellen oliko tuo waatimukseni tosikaan.
+
+"Olemmehan jo siksi tutustuneet toisiimme, että meidän sopii
+toisillemme hywät olla; istukaa wain syömään!" kehotin häntä edelleen.
+
+Sen kehoituksen jälestä istui ukko syömään, ja tunnustaa täytyy, ettei
+hänellä suinkaan näyttänyt wähentynyt ruokahalu olewan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meille tuli nyt ero; ukko lähti wuowaamaan kaupunkia kohden, ja minä
+käännyin omille teilleni ja omille asioilleni.
+
+Wielä yksin kulkiessani ei tuo tiellä tapaamani ukko mennyt
+mielestäni. Hänen laiha hewosensa, sen ja miehen kehnot ewäät, rikkein
+puku ja kengät ja wihdoin nuo rypistyneet ja ennen aikaansa
+wanhentuneet kaswot oliwat wain alati kokonaisena, eläwänä kuwana
+edessäni. Tuntuipa wielä päälliseksi kuin korwiini olisi alituisesti
+kuulunut sanat: "niin sen outo luulisi".
+
+Niissä ajatuksissani riensin minä yhä wain eteenpäin--päiwän, kaksi--no
+niin, mitäpä matkustawa muuta tekee kuin matkustaa.
+
+Eteeni aukeni nyt uhkea, laaja ja tiheä kirkonkylä. Laaja oli kylä,
+laweat wiljelykset, joiden wälissä toiset toistaan muhkeammat talot
+oliwat tiheissä riweissä. Ne eiwät olleet enää uudistaloja eiwätkä
+wasta alkawia; wanhoja, wankkoja ne oliwat. Niissä oli jo taistelut
+taisteltu, uupumiset uuwuttu--niin ne oliwat taistellut jo kaukaisessa
+muinaisuudessa, monena miespolwena, ja nykyisyys iloitsi, riemuitsi, ja
+nautti hedelmiä muinaisuuden walituksista, huokauksista, kärsimisistä
+ja sortumisista. Kenties ei yhdelläkään heistä ollut rowastin saatawat
+maksamatta--niin, niin, kenties.
+
+Uljas kirkko sijaitsi korkealla mäellä ihanan näköisen, awaran järwen
+rannalla, ja tiheä männikkö=metsä ympäröi sitä joka taholta. Wähän
+edempänä pitkässä niemessä, järween pistäwässä pitkässä niemessä,
+tuuhean puiston ympäröimänä, oli uljas pappila. Asiani, jota warten
+matkustin, oli sitä laatua, että piti käydä pappilassa. Menin siis
+sinne. Muhkea oli talo päältä, komea sisältä. Kaikki mitä nykyaikainen
+siwistys oli woinut luoda, oli siellä näkösällä.
+
+Rowasti istui kauniissa, topatussa keinutuolissa huoneeseen astuessani.
+Iso, komea, täyteläinen oli rowasti; näyttipä siltä, ettei hän
+ollut ennen aikaansa wanhentunut. Tuo rowasti oli Puutteen Matin
+rowasti, jonka eduksi ja toimeentuloksi hän oli tekemässä tuota
+kaupunkimatkaansa, ja jonka saatawat hän olisi niin mielellään
+maksanut, jos wain olisi woinut. Tuo uhkea kylä oli Matin kylä, hänen
+pitäjäänsä kirkonkylä, ja hänkin, yhteiskunnan jäsenenä, kuului
+tawallansa tuohon kylään.
+
+Kun menin huoneeseen, oli siellä myös saman pitäjän lukkari, jota
+rowasti paraikaa oli torumassa.
+
+"Sinäkin 'loosaat' olla mielestäsi rehellinen mies, mutta et ole wielä
+kertaakaan ilmoittanut, kuinka monta lehmää kullakin on, waikka hywin
+warmaan tiedän sinun tietäwän useamman talon lehmät", sanoi rowasti.
+
+"Kuka? minäkö?" sanoi lukkari.
+
+"Niin juuri", sanoi rowasti ja katsoi tiukasti, melkeinpä woitokkaasti
+lukkaria silmiin.
+
+"Mistäpä minulla olisi tieto kunkin lehmistä?" sanoi lukkari
+hiljaisesti; nähtäwästi hän koetti wälttää kiiwaampaa keskustelua.
+
+"Sinä tiedät, sen minä tiedän, mutta sinä wain et tahdo niitä minulle
+ilmoittaa. Ne lurjukset warastawat minulta niin paljon, ja joka pitää
+yhtä heidän kanssaan, on osallinen heidän synneistään. Tietääkö
+lukkari, mikä on warkaan palkka?" torui rowasti yhä edelleen.
+
+Lukkari ei näkynyt olewan mikään keppihewonen; loukatun tunnon ja
+kunnian puna nousi hänen kaswoillensa. Tuo luuloni wahwistui wielä
+warmemmaksi, kun lukkari wastasi tuohon minunkin mielestäni liialliseen
+welwoittamiseen:
+
+"Minä en luule olewani welkapää kulkemaan pitkin pitäjää lukemassa
+lehmiä ja sitten tekemään niistä tiliä herra rowastille. En myös luule
+olewani edeswastauksessa Jumalan enkä ihmisien edessä pitäjän
+ylimääräisistä lehmistä. Tosin on kahtalaisia ihmisiä maailmassa,
+joista toiset tahtowat tulonsa niin isoiksi kuin mahdollista, ja toiset
+taas tahtowat supistaa menonsa niin pieniksi kuin suinkin, mutta
+siitäkään en luule olewani edeswastauksessa. Mutta joka on usein käynyt
+köyhäin mökeissä ja seurustelee heidän kanssansa, hän warmaan käsittää,
+miksikä niin on.--Herra rowasti on puhunut mielestäni enemmän kuin
+kohtuullista olisi ollut".
+
+Rowastin wuoro oli nyt punastua. Hän tiuskasi lukkarille kaikella
+wirkamahtinsa painolla.
+
+"Tietääkö lukkari, kenen kanssa hän puhuu?"
+
+"Aiwan hywin; puhun herra rowastin kanssa, waikka en juuri arwollisen",
+lisäsi hän sitten ja lähti pois; ei kumpikaan, ei rowasti eikä lukkari
+jätellyt hywästi.
+
+Minulle ilmestyi nyt tilaisuus esitellä rowastille asiani. Rowasti oli
+hywin kärtytuulella; nähtäwästi oli hän tuskaantunut lukkarin suorasta
+puheesta.
+
+"Tuo mokoma räiwä on suuna ja päänä joka paikassa eikä häpee
+wastustaessaan parempiansa. Hän on meilläkin käyttäytynyt usein niin
+'turskisti', että moni pappi on minulle sanonut: jos hän olisi minun
+lukkarini, niin kyllä minä hänet 'kengittäisin'. Mutta menepäs häntä
+kengittämään; tekin kyllä näette, kuinka siinä käypi", uhmaili rowasti.
+
+Minulla ei ollut juuri paljon mitään siihen sanomista, sillä tuntuipa
+siltä kuin rowasti itse olisi tuohon sanakiistaan ollut suurimpana
+syynä. Minä oli wain nöyrä ja esittelin kohteliaana asiani, ja se
+auttoi. Rowasti tuli kohteliaaksi ja höyliksi, ja pian me haastelimme
+ummet ja pimeät. Rowasti tuntui hywin tuntewan kansan ja sen tawat,
+niin ainakin hänen puheistaan päättäen tuntui hänen omasta mielestään
+olewan. Hän kannatti sitä mielipidettä ja puhui paljon siitä, kuinka
+ihmiset, eli oikeastaan kansa, ei ymmärrä sen wertaa, että älyäisi
+kiittää suurinta hywäntekijätänsä. Rowasti kyllä ei maininnut, kuka tuo
+kansan suurin hywäntekijä on, mutta puheet ja arwostelut oliwat siksi
+selkeitä, että ymmärsin rowastin sillä tarkoittawan omaa itseään. Tuo
+puhe tuntui mielestäni haiskahtawan marttyyrisaarnalta.
+
+Minä sain asiani hywin toimeen ja lähdin pois.
+
+Oli miten oli, mutta Puutteen Matti terwakuormineen ja
+kaupunkimatkoineen astui wain wäkisinkin mieleeni. Minä wertailin
+ihmisten toimeentuloja ja asemia toisiinsa; wertailinpa Mattiakin
+ja rowastia ja suuren wälin huomasin minä kaikissa heidän
+elämäntawoissaan. Toisin oli asiat toisen, ja toisin toisen. Muhkeassa
+ja mukawassa asunnossa, keskellä elämän hekumaa, lihawan lihawatinsa
+ääressä ja kaikkien elämän tarwetten ympäröimänä, huolettomana
+kaikesta murheesta ja waiwasta, pelottomana ryöstön tulosta eli toinen.
+Toinen sitäwastoin eli alituisessa työssä ja tuskassa, wilussa ja
+nälässä, alituisessa murheessa ja huolessa, alastoman ja nälkäisen
+perheensä keskessä, taistelewana niukkaa ja karua luontoa wastaan,
+alituisesti ponnistelewana--pelolla ponnistelewana perheellisiä ja
+yhteiskunnallisia welwollisuuksiaan täyttäessä ja wihdoin uupuwana,
+nääntywänä elämän raskaan painon alla. Semmoisia mielikuwituksia tuli
+päähäni, semmoisia erotuksia näin rowastissa ja Puutteen Matissa. Niin
+oli heidän ulkonaisen elämänsä laita, mutta Luojan luotuina ihmisinä en
+huomannut heissä mitään erotusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asiaini wuoksi wiiwyin useampia wuorokausia tuossa kirkonkylässä.
+Toimitettuani mitä toimitettawaa oli, lähdin taasenkin liikkeelle.
+Minun piti matkustaa yhä eteenpäin. Matkani suunta kulki nyt
+poikkimaisin, ja tiet oliwat niin eksyttäwiä ja sekawia, että minun
+täytyi ottaa opas. Sywiin ajatuksiin waipuneena istuin reessä, ja opas
+ajoi hewosta ja lauleli hiljakseen mielilaulujansa. Hän oli nuori mies
+ja näkyi olewan aiwan osaton tämän maailman murheista.--Semmoinen aika
+on onnellisin aika ihmisen elämässä.
+
+Koko taipaleella emme waihtaneet siiwoon kahta sanaa.
+
+Kun olimme kulkeneet kirkolta noin puolentoista peninkulmaa, näkyi
+wasemmalta kappaleen matkan päästä talo, jonka kartanolla oli enemmän
+wäkeä kuin tawallista on noin sydänmaan talossa.
+
+"Mikä talo tuo on?" kysyin oppaalta melkein huomaamattani.
+
+"Se on Puute", sanoi poika huolettomasti.
+
+Minä säpsähdin.
+
+"Miksi siellä on niin paljo ihmisiä?" kysyin melkein mielen
+hämmästyksellä.
+
+"Siellä on ryöstö maksamattomien rowastin saatawien tähden", sanoi opas
+yhtä huolettomasti.
+
+"Onko tuon talon isännän nimi Matti?" kysyin taas.
+
+"Mattihan tuo on", sanoi opas yhä enentywällä huolettomuudella.
+
+"Minä tapasin hänet teidän kylään tullessani; hän oli matkustamassa
+kaupunkiin, ja minä matkustin hänen kanssaan puoli taiwalta; kuinka se
+on mahdollista, wastaanhan hänen olisi pitänyt oikeastaan tulla?"
+sanoin hämilläni.
+
+"Se on hywin sopinut, sillä Puutteen Matti on mennyt toista tietä, tämä
+tie tekisi hänelle wäärän", sanoi opas.
+
+"Luultawasti ei ole isäntä tullut kaupungista kotiinsa, koska ryöstö
+ainakin tuli, jonka tukkeeksi hän sanoi terwoja wiewänsä?" sanoin taas.
+
+"Tottapa se ei ole tullut."
+
+Nyt juuri kääntyi tie Puutteeseen.
+
+"Ajakaa taloon!" sanoin oppaalle.
+
+Opas totteli.
+
+Kartanolle tultuamme hawaitsin aiwan pian, että talossa oli tehty, mitä
+tehtäwää oli. Paljon ei siellä myötäwää ollutkaan, pari lehmäkantturaa
+wain, nekin laihoja kuin hamppuloukkuja, siinä kaikki. Olisi siinä
+kumminkin ollut muutakin tawaraa, nimittäin parwi pieniä, alastomia ja
+nälkäisiä lapsia ja ennen aikaansa kuihtunut äiti, mutta nuo owat sitä
+tawaralaatua, ettei kowinkaan ja tunnottomin welkoja raski niitä ottaa,
+ei ainakaan niin kristillismieliset ihmiset kuin tuo rowasti oli.
+
+Lehmät riekkuiwat jo kartanolla pitkissä witsaperissä, joiden toisesta
+päästä pitiwät kiinni niiden uudet omistajat; he oliwat jo walmiit
+matkustamaan pois talosta.
+
+Walju oli murheellinen äiti nälkäisen lapsijoukkonsa keskellä. Hän ei
+itkenyt, hän lienee itkenyt jo ennen itkunsa, ja sitä todistiwatkin nuo
+hänen lakastuneet ja punastuneet silmänsä.
+
+Minä menin waimon tykö ja kysyin häneltä:
+
+"Eikö miehenne ole wielä tullut kaupungista, koska ryöstö ainakin tuli
+taloonne?"
+
+"Mistä te tiedätte, että Matti on kaupungissa?" sanoi waimo ja loi
+minuun tutkiwan silmäyksen.
+
+"Minä tapasin hänet matkalla", sanoin hänelle.
+
+"Eipä hän ole wielä tullut kotiin, waikka hän aikoi kiirehtiä niin
+paljon kuin woisi. Pelkään hänelle jonkun wahingon tulleen, waikka
+onhan tuo kelikin huono ja hewosriepu on niin laiha, kun ei ole waraa
+antaa sille suurusta. Jospa wielä Mattikin tulisi, ei olisi hääwisti
+asiat, sillä ainoat elämänehtomme riistettiin meiltä pois. Waikka ei
+noista lehmistäkään suurta turwaa ollut, sai niistä kumminkin
+maitotilkan lastensa suuhun. Nyt ne meniwät polkuhinnasta; kukapa
+niistä niin laihoina paljon maksoi? Hädin tuskin nousiwat ne siihen
+määrään asti, että riitti rowastin saamisiin ja ryöstökustannuksiin.--
+Kesää wasten meniwät ne nyt, ja kesällä olisi niistä ollut suuri apu",
+kertoi waimo surullisesti.
+
+Niin. Tapahtuma oli siis tapahtunut, tehtäwä tehty, eikä kukaan
+saattanut sanoa suorastaan, että tuo ryöstön teko oli wäärin, sillä
+laki on taipumaton ja omistusoikeus on pyhä. Mutta on kumminkin laki,
+joka pitää suorastaan tuommoisia tekoja wäärinä, ja se laki on
+rakkauden laki, Jumalan laki.
+
+Olin nähnyt kylläkseni. Etsin oppaani wäkijoukosta ja lähdin hänen
+kanssaan matkustamaan tarkoitettua päämäärääni kohden. Kummallisia
+tunteita tunsin tuolla pitkällä, talottomalla metsätaipaleella ja
+paljon ei puhuttu nytkään.
+
+"Minkälainen mies teidän rowastinne on, mitä pitäjäläiset hänestä
+ylimalkaan pitäwät?" kysyin oppaalta pitkän waitiolon perästä.
+
+"Rowasti on hywä kirkonmies, mutta niin ankara otoilleen, että hän wie
+kaikki porotkin takoista", sanoi opas huolettomasti ja alkoi taas
+laulella laulujansa.
+
+Wielä samana päiwänä pääsin tarkoitetun matkani perille.
+
+Useita wuorokausia wiiwyin sielläkin asioitteni wuoksi. Kun olin ne
+saanut toimitetuiksi, lähdin eräänä lauwantaipäiwänä oppaani kanssa
+paluumatkalle, sillä hän oli perillä odottanut minua. Pyhä=aamuna tulin
+saman pitäjän kirkolle, josta ennen olen tässä kertomuksessani
+maininnut. Riisuin hewoseni erääseen taloon ja päätin mennä kirkkoon,
+kun oli hywä tilaisuus siihen. Kirkon kellot kumisiwat niin
+juhlallisesti, kutsuen ihmisiä kuulemaan sitä rauhan ja rakkauden
+sanomaa, jonka itse ijankaikkinen rakkaus on ihmisille julistanut.
+
+Kun minä tulin kirkolle, kannettiin ruumis paareilla ulos kalmistosta.
+Kantajat seisahtuiwat kirkkoportin eteen ja laskiwat paarinsa maahan;
+he odottiwat siinä pappia ja lukkaria. Nämä tuliwatkin piakkoin, ja
+oliwatpa kumpainenkin minulle tuttuja miehiä, sillä olinhan molemmat
+tawannut menomatkallani pappilassa käydessäni. Näyttipä siltä kuin
+rowasti olisi wieläkin torunut lukkaria ja sanonut: "ne lurjukset
+warastawat minulta niin paljon".
+
+"Kuka on tuo kuollut, jota nyt haudataan?", kysyin eräällä lähelläni
+seisowalla mieheltä.
+
+"Se on Puutteen Matti, hän on kuollut kaupunkimatkalle", sain
+wastaukseksi.
+
+Minä ymmärsin kaikki, waikk'ei selitys ollut sen pitempi. Kylmä wäre
+käwi ruumiini läwitse. Tuo minun wanha tuttuni oli nyt kuollut, kuollut
+kenties ylimääräisistä waiwoistansa tuolla kaupunki=matkalla, ja
+tuosta, elämän sortumisessa selkeni syy, minkätähden hän ei
+joutunutkaan estämään tuota ryöstöä.
+
+Lukkari alkoi nyt juuri kantowirreksi:
+
+    "Suur surkeus
+    ja waiwaisuus,
+    on täällä murheen laaksos:" j.n.e.
+
+Kai tuo kantowirsi oli rowastin määräämä, Puutteen Matin rowastin.--
+Hänen ruumiilliset silmänsä ja luonnolliset aistinsa oliwat kai tulleet
+käsittämään, että Puutteen Matti eli suuressa surkeudessa ja
+waiwaisuudessa.
+
+Kun wärsy loppui, lähti saattajajoukko liikkeelle, ja minä yhdistyin,
+waikka kutsumattomana, heidän joukkoonsa, sillä toisin en woinut tehdä.
+
+Haudattawana oli useita ruumiita, ja saattowäkeä oli paljon. Haudan luo
+tultua laskettiin ruumiit hautaan, ja rowasti rupesi siunaamaan pois
+menneitten wiimeistä lepokammiota. Hän otti lastan käteensä, pisti
+sillä multaan ja heitti sitä tawallisessa järjestyksessä kuolleitten
+arkkujen päälle. Suurella äänenpainolla huusi hän sitä tehdessänsä:
+"maasta olet sinä tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" j.n.e.
+Kewäinen yöpakkanen oli kylmetyttänyt mullan kowiin kokkareihin, ja
+sentähden romahti kowasti kun rowasti heitti sitä arkkujen kansille.
+Kun hän nakkasi tuota kylmettynyttä multaa Puutteen Matin arkun
+kannelle, niin tuntuipa siitä syntywän kaiun seasta kuuluwan ääni: "Hän
+on hywä kirkonmies ja toimittaa kaikki hywin; en minä moiti rowastia.--
+Minä en tahdo warastaa, mutta minä en woinut maksaa."
+
+Hain silmilläni Puutteen Matin puolisoa saattowäen seasta. Waljuakin
+waljumpi oli nyt tuo moninkertaisen murheen rasittama waimo.
+Kyynelettömin, punastunein silmin ja lakastunein kaswoin seisoi hän
+puolialastomien ja wilusta wärisewien lapsien keskellä miehensä
+haudalla ja katsoa tuijotti wain yhteen ja samaan paikkaan miehensä
+arkkuun. Minä en mennyt waimoa puhuttelemaan, sillä hänellä oli asiat
+liiankin selwässä tiedossa, jonka tähden ne eiwät tarwinneet uusimista.
+
+Kun haudalta päästiin, kyselin asian tuntewilta tarkemmin wainajan
+kuolemasta. Hän oli ennen kaupunkiin pääsemistään sairastunut
+keuhkopoltteeseen. Se oli seuraus hänen huonoista ketineistään ja
+jalkineistaan. Uupunut ruumis ei woinut kestää alituista jalkojen
+märkinä oloa ja muuta wilua, sen täytyi sortua luonnon woimien alle, ja
+kolmen wuorokauden päästä hänen sairastumisensa jälkeen oli henki
+jättänyt wäsyneen kuoren.
+
+Nyt soitettiin yhteen, ja minä menin muiden muassa kirkkoon.
+Tawallisien toimien perästä nousi rowasti itse saarnatuoliin. "Sinun
+pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itseäs.--Rakkaus on lain
+täyttämys", oliwat rowastilla saarnan aineena. Suurella woimalla,
+painolla ja hywillä lahjoilla selitti rowasti laumallensa tuota korkeaa
+ja pyhää käskyä. Lieneekö se ollut hengen woima, jolla hän tuota
+ihmisen korkeinta welwollisuutta istutti sanankuulijoihinsa, en tiedä,
+mutta niin kaiketi minulle ainakin wakuutettiin. Kiiwaimman saarnan
+aikana tunkeusi wäkisinkin sydämeeni sanat: "hän on hywä kirkonmies".
+Waikutuksettaan ei tuo pontewa saarna näyttänyt menewänkään, sillä
+siellä täällä itkeä niiskutti joku akka.
+
+Saarnan loputtua rupesi rowasti kuolleitten kiitoksia tekemään. "Jumala
+on kaikkiwiisaassa armoneuwossaan nähnyt hywäksi poiskutsua täältä
+surun ja murheen laaksosta talon isännän Matti Antinpojan Puutteen,
+hänen elettyänsä 42 wuotta, 3 kuukautta ja 8 päiwää.
+
+    "Mik' on riista, tawara?
+    Lika, multa katoowa:
+    Aikas pian köytyy kyll',
+    Murhe myöt' on molemmill'".
+
+Sillä tawalla teki rowasti Puutteen Matille wiimeisen palweluksensa ja
+sitä ei hän suinkaan tehnyt palkkapaimenen tawalla, sillä kowa
+äänenpaino oli hänellä apuna nytkin tuota tehtäwäänsä tehdessään. Kun
+rowasti luki tuota wirren wärsyä, tuntui mielestäni siltä kuin ei hän
+antaisi mitään arwoa rikkaudelle ja että hän arwioi itsensä
+kärsimisissä aiwan yhdenwertaiseksi Puutteen Matin kanssa. Kaiken tuon
+kowalla äänellä toimitetun kiitoksenteon aikana olin myös sen seasta
+kuulewinani:
+
+"Minä olen niin tyhmä, en ymmärrä niitä asioita, rowasti kai ne
+paremmin ymmärtää".
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita II: Waimoni;
+Puutteen Matti, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14736 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..eaf67a3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14736 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14736)
diff --git a/old/14736-8.txt b/old/14736-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..0e81e4c
--- /dev/null
+++ b/old/14736-8.txt
@@ -0,0 +1,2748 @@
+The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita II: Waimoni; Puutteen
+Matti, by Pietari Päivärinta
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Elämän hawainnoita II: Waimoni; Puutteen Matti
+
+Author: Pietari Päivärinta
+
+Release Date: January 19, 2005 [EBook #14736]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA II ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+ELÄMÄN HAWAINNOITA II: Waimoni; Puutteen Matti
+
+Kirj.
+
+P. Päivärinta
+
+
+WSOY, Porvoo, 1890.
+
+
+
+
+
+WAIMONI.
+
+
+Olin kerran asiaini tähden matkustamassa. Oltuani kaukana kodistani,
+oudossa paikkakunnassa, tulin iltasella suureen talonpojan taloon. Heti
+kartanolle tultuani huomasin, että kaikki talon rakennukset osoittiwat
+warallisuutta ja hywää järjestystä. Kaksi wankkaa asuinrakennusta oli
+kartanossa, jotka kaiken puolesta oliwat hywässä woimassa: seinät
+oliwat wuoratut ja maalatut, akkunat kaksinkertaisilla laseilla
+warustetut, sawutorwet katoilla oliwat eheät, rapatut ja walkeiksi
+kalkitut, ja toisen rakennuksen edessä oli kauniisti rakennettu ja
+paljoilla Laseilla warustettu kuisti; muut huoneet oliwat myös hywässä
+woimassa ja järjestyksessä. Kun olin jo mielestäni liiaksikin ajellut
+sinä päiwänä hewosellani, päätin olla talossa yötä. Menin siis sille
+puolelle, jossa talon wäki näytti asuwan, ja pyysin yösijaa, jonka
+perheentuwassa olewa renki kohta lupasikin. Kannoin siis kaikki
+kapineeni huoneeseen. Heti sisään tultuani weti talonwäen ja
+erittäinkin isännän käytös huomioni puoleensa. Wäki käyttäytyi niin
+hiljaisesti kuin jossain hywin surullisissa hautajaisissa. Nuoren
+wäenkään kaswoilla ei näkynyt sitä hilpeyttä eikä iloisuutta, joka
+elämän tawallisesti tekee niin wilkkaaksi ja hauskaksi perheissä
+iltasilla, kun he työstä tulewat, ja joka poistaa kaikki elämän surut
+ja huolet ja päiwän ponnistusten waiwat. He puheliwat toisillensa wain
+kuiskaamalla ja kaikkea kolinaa näkyiwät he wälttäwän niin paljon kuin
+mahdollista; toisiansa silmiin katsoiwat he usein kysywästi ja ujosti.
+--Isäntä oli noin keski-ikäinen mies; hän oli pitkähkö, laiha ja
+kuihtuneen näköinen. Hän istui penkillä kymärässä, molemmat kyynäspäät
+polwilla; käsiinsä turwasi hän milloin koko kaswojansa, milloin wain
+otsaansa, ja tuossa asennossa näytti hän sywiin ajatuksiin waipuneelta.
+Wäliin hän kohotti itsensä suoraksi, mutta jälleen waipui hän pian taas
+entiseen asentoonsa. Hänen silmänsä kiilsiwät niin kummasti, ikäänkuin
+ne olisiwat olleet lasittuneet; hän katsoa tuijotti lakkaamatta yhteen
+paikkaan lattiaa, ja silloin tällöin puhkesi hänen rinnastaan sywä,
+kumisewa huokaus, joka tuntui siltä kuin se olisi haudasta tullut.
+Isännän tila tuommoisena näytti mielestäni hywin arweluttawalta ja
+wieläpä kauhistawan kammottawaltakin. Ei kukaan talon wäestä kysynyt
+minulta mistä ja mikä minä olin ja mihinkä minä menin, jotka aina owat
+tawalliset kysymykset ja joista pitää tehdä selitykset wieraan tultua
+taloon. Tuo kaikki teki oloni talossa ikäwäksi.
+
+Luulottelin että isäntä mahtoi olla jotenkin sairas, joka tekisi hänen
+noin alakuloiseksi ja sitten waikuttaisi muuhun wäkeen tuon sywän
+umpimielisyyden, joka heissä niin sywästi kuwasti.
+
+Nyt juuri tuli huoneeseen eräs henkilö, jota ei ollut ennen siellä
+näkynyt. Tullut oli arwiolta noin kuuden= tai seitsemäntoista wuotta
+wanha neito, joka kohta weti huomioni puoleensa. Hän loi surullisen
+silmäyksen kaikkiin tuwassa olijoihin ja minua hän katseli oudolla
+katseella. Hänellä oli kauniit kaswojen piirteet, mutta hänen
+waalenneesta, laihtuneesta muodostansa selwästi huomasi, että suru oli
+kokenut jo noin aikaisin ryöstää häneltä pois sitä kauneutta, jota
+Luoja oli hänen osaksensa niin runsaasti lahjoittanut. Näitä surun
+jälkiä lisäsi wielä tuo hänen ennen mainitsemani surullinen katseensa
+ja käytöksensä. Hän toimitti äänetönnä joitakin asioitaan tuwassa, loi
+wielä surullisen silmäyksen isäntään ja poistui sitten keweästi kuin
+keijukainen pois huoneesta. Silmäsin hänen mennessään wielä hänen
+jälkeensäkin: hänellä oli kookas ja sorea ruumis, joka säännöllisesti
+notkahteli hänen kuulumattomasti astellessaan.
+
+Kaikessa tuossa talonwäen käytöksessä oli mielestäni jotain niin
+surullista salaperäisyyttä ja umpimielisyyttä, että se nosti
+uteliaisuuteni korkeimmalleen, mutta tuota salaisuutta en woinut
+itselleni selittää, waikka kuinkakin olisin koettanut päätäni waiwata.
+Tosin luulottelin, että isäntä oli sairas ja että tuo tuwassa käynyt
+neito oli isännän tytär, mutta nuo oliwat wain luulojani eiwätkä
+semmoisinaan woineet paljon selittää outoa näköä, eiwätkä tyydyttää
+uteliaisuuttani.
+
+Wiimein menin isännän tykö ja aioin hänen kanssaan alottaa puhetta
+mistä hinnasta hywänsä.
+
+"Oletteko sairas?" kysyin häneltä, istuessani hänen wiereensä penkille.
+
+Isäntä näkyi säpsähtäwän tuosta kysymyksestäni. Hän oikaisi itsensä
+suoraksi ja katsoa tuijotti silmiini sanaakaan wastaamatta. Sitten
+kääntyi hän katsomaan lähinnä olewan henkilön silmiin, ikäänkuin
+kysyäkseen: onko tässä ollut mistään puhetta. Katsottu näkyi hywin
+käsittäneen tuon mykän kysymyksen, sillä hän kallistui warowasti
+isännän puoleen ja kohti=lujalla äänenpainolla sanoi wakawasti
+isännälle: "wieras kysyy oletteko te sairas?"
+
+Sywä huokaus nousi isännän rinnasta, hän nousi werkalleen ja sanoi
+sywällä, kumisewalla äänellä: "wieras on niin hywä ja tulee tänne!" ja
+samassa alkoi hän hitaasti astuskella huoneesta ulos. Minä seurasin
+ilolla perästä, sillä hartain haluni oli saada jotenkin liewittää hänen
+murheellista ja raskasta tilaansa. Hän astui kartanon poikki tuohon
+toiseen, kuistilla warustettuun rakennukseen. Sisälle tultuamme sain
+heti nähdä kummia: rakennuksen awaroissa ja hywästi sisustetuissa
+huoneissa wallitsi haudan hiljaisuus ja kaikkialla näkyi hywä siiwo ja
+järjestys. Kaikki huonekalut, oliwatpa ne mitä nimeä ja laatua hywänsä,
+oliwat täydessä kunnossa ja kukin paikallaan, sillä ne owat elottomia
+kappaleita, jotka eiwät tiedä omistajiensa puutoksista ja waiwoista
+mitään.--Ikkunoilla oli useita kukkaruukkuja, joissa kaikissa oli oma
+kaswinsa. Useimmat kukat ja kaswit näkyiwät olewan melkein kuolleessa
+tilassa ja selwästi näkyi ettei niistä oltu pidetty towiin aikaan
+mitään huolta, waikka toisaalta taas näkyi, että talossa oli ennen oltu
+suuria kukkien rakastajia. Nuo kukat saiwat siis elää wointinsa mukaan
+omaa kuihtunutta ja kuolemaa ennustawaa elämäänsä!--Minua kummastutti
+tuo kukkien wastakohta huoneissa wallitsewan muun järjestyksen suhteen.
+Waikka oli kewätkesä, ei myrttikään näyttänyt wielä mitään elon merkkiä
+ja ruusu oli peräti kellastunut ja kuihtumaisillaan. Selwästi näki,
+että balsamiinit oliwat jo aikaiseen kylwetyt ja istutetut, mutta
+siihen ne sitten oliwat jääneet onnensa nojaan kuiwuuden käsiin
+nääntymään, jonkatähden ne oliwat surkastuneita ja auringon kulun
+mukaan sinne tänne kiertyneitä; ainoastaan muratti ja pelargonia
+näyttiwät jotain elon merkkiä, sillä edellinen oli kiemuroinut ympäri
+seiniä ikäänkuin olisi hakenut jotain läpeä päästäksensä pois tuosta
+surullisesta ja wähän toiwoa antawasta paikastaan; jälkimäinen ei taas
+näkynyt huoliwan mitään, oliko hänellä kuiwa wai märkä, hoidetaanko
+häntä wai ei, sillä se näytti wain wiheriäisen ja eläwän näköiseltä; se
+ei näyttänyt olewan surun lapsi.--Näyttipä siltä mielestäni kuin tuo
+kaswi=kuntakin olisi osannut yht'aikaa sairastaa täydellisempien
+elollisten olentojen--ihmisien kanssa.
+
+Noita kaikkia oli minulla aikaa kyllin katsella ja miettiä, sillä
+isäntä ei puhunut yhtäkään sanaa, istui wain äänetönnä ja katsoi
+synkästi eteensä.
+
+Nyt juuri kuului toisesta, salin perällä olewasta kamarista kimakka--
+lapsen itku!--Isäntä kawahti heti ylös niin äkkiä kuin olisi saanut
+käärmeen piston. Hän riensi kamarin owea kohden ja awasi sen, ja mitä
+silloin näin? Siellä sama surullinen, nuori, kaunis nainen, jonka äsken
+olin tuolla tuwassa nähnyt, istui hoitelemassa pientä kätkyessä olewaa
+lasta!--Lapsi wiihtyi pian, isäntä painoi owen jälleen kiinni ja palasi
+samalle sijalle, josta hän oli lähtenyt, ja istui siinä yhtä äänetönnä
+kuin ennenkin.
+
+"Herra Jumala", ajattelin minä, "onko lankeemus, rikos ja häpeä
+painanut tuon surullisen kuwan noin kauniiseen, ikäänkuin wiattomuuden
+esikuwaan ensin, ja sitäkö isäntä langenneen isänä suree, ja siitäkö
+tuo suru ja umpimielisyys koko talon wäkeen? oliwat kysymyksiä, jotka
+niinkuin salaman iskut leimahteliwat sieluni läwitse. Mutta ei, ei; ei
+se woi niin olla, sillä olisi mahdotonta, että noin puhtaassa ja
+wilpittömän näköisessä Jumalan luodussa saattaisi niin sywä lankeemus
+tapahtua. Hänen kaswojensa juonteissa en hawainnut yhtään niitä jälkiä,
+joita turmelus painaa walloittamansa ihmisen kaswoihin--hyi, te ilkeät
+ajatukset, mitä te mieleen hyökkäätte!----niin, mutta jos tuo nuori
+nainen olisi isännän----waimo? Ei, ei, sekään hän ei ole, sillä minä
+selwästi huomasin--tahi olin ainakin huomaawinani, että isännän ja tuon
+naisen näössä oli jotain yhdenkaltaisuutta.--No mikä hän sitten on?--
+Sitä en warmaan tiedä, mutta luulenpa hänen kumminkin olewan isännän--
+tyttären, lienee hänen asiansa miten lieneekin." Ne oliwat taas
+sekaisia kysymyksiä ja wastauksia, jotka yhtä nopeasti meniwät kuin
+tuliwatkin ja jotka kiihoittiwat uteliaisuuteni korkeimmalleen.
+
+Minä menin isännän tykö, otin häntä kädestä hiljaa kiinni ja kysyin
+häneltä taas, samassa katsoen häntä silmiin: "oletteko te mitenkään
+kipeä?"
+
+"Kipeä, kowin kipeä", sanoi isäntä, ja minä oikein säikähdin, kun
+kuulin hänen taas ääntäwän niin pitkän ajan päästä.
+
+"Ettekö saattaisi minulle ilmoittaa sairauttanne? Kenties woisin teitä
+jotenkin auttaa", sanoin hänelle.
+
+"Minä en ole ruumiillisesti sairas, mutta ruumiskaan ei woi kestää
+sisällistä sielun tuskaa--oih! Sydämeni on kowin kipeä", wastasi
+isäntä, painaen kätensä sydämelleen ja samassa waieten.
+
+"Kuka iski sydämeenne tuon turmiollisen haawan?" kysyin taas.
+
+"Oma lyömäni on se, oma haawoittamani on tuskainen sydämeni", sanoi
+isäntä taas waieten ja raskaasti huoaten.
+
+Nyt pääsin jäljelle. Edessäni ei ollutkaan ruumiillisesti sairas, waan
+sairas semmoinen, jonka henki oli sairas ja haawoitettu. Nyt huomasin,
+että edessäni oli--murtunut, särkynyt sielu, joka useinkin on waikeampi
+parantaa kuin pahatkin wammat lihassa ja weressä. Minä hawaitsin että
+edessäni oli rikas ala tutkia pirstaantunutta ja waiwoistansa lähes jo
+uupunutta ihmissydäntä.
+
+"Puhukaa minulle ujostelematta kaikki surunne ja waiwanne! Se
+helpoittaa paljon tuskaista sydäntä. Minä olen itsekin paljon kärsinyt
+tässä maailmassa, jonkatähden hywin tiedän mitä omantunnon waiwa
+ihmiseen waikuttaa. Murhe on waikea yksin kantaa, sentähden ilmoittakaa
+surunne minulle, niin koetamme sen panna kahtia, ja niin kannamme
+raskasta taakkaanne yhdessä tämänkään lyhyen ajan, joka on sallittu
+meidän yhdessä olla", sanoin tuolle murtuneelle miehelle sääliwästi,
+katsoen häntä osaaottawasti silmiin ja pitäen häntä hellästi kädestä
+kiinni.
+
+"Jospa te, wieras=kulta, saisitte joksikaan minuutiksi sydämeni
+kewenemään, niin en tietäisi mitä teille antaisin", wirkkoi isäntä
+tuskissansa.
+
+"Minä toiwon woiwani olla teille joksikuksi lohdutukseksi", sanoin
+hänelle luottawasti, sillä minä huomasin, että ystäwällinen ja
+osaaottawainen käytökseni oli jo sen werran tunkeutunut hänen
+sydämeensä, että hän saattoi puhua.
+
+"No kuulkaa sitten kertomus kaikkein wiheliäisimmästä, onnettomimmasta
+ihmisestä ja suurimmasta syntisestä, minkä maa koskaan on päällään
+kantanut! Kenties siksikään ajaksi lieweneisi hiukankaan kauhea
+omantunnon waiwani. Sitten kun kaikki olette kuullut, tehkää minulle
+mitä tahdotte, sillä niin suurta rangaistusta ei kukaan woi
+ajatellakaan, ett'en minä enempää olisi ansainnut.
+
+Minä olen warakasten wanhempaini ainoa poika, ja tämä talo, jonka tässä
+näette, on heiltä saatu perintö. Ennenkuin olin täyttänyt wiisitoista,
+kuoli äitini, ja isä murehti häntä niin kowin, että hänkin kuoli
+muutamain wuosien perästä. Minä jäin siis nuorena suuren ja rikkaan
+talon haltijaksi, jota hoidin huolella ja uutteruudella, ja
+warallisuuteni kaswoi kaswamistaan. Minulla itselläni oli näköä ja
+kokoa, eikä minusta tiedetty mitään pahoja tapoja mainita. Se on
+tietty, että kaikki nuo yhteensä tekiwät sen, että minusta tuli
+kuuluisin poika paikkakunnassa, joka seikka ei jäänyt itseltänikään
+huomaamatta. Kaikissa nuorien leikeissä ja huwituksissa olin minä aina
+ensimäinen ja ylimäinen, eikä sitä huwia ja kisaa ollut nuorison
+joukossa, jossa ei olisi minulta neuwoa kysytty, ja tuolla tawalla
+tulin minä kerrassaan nuorison johtawaksi päämieheksi. Tuommoinen
+kunnianosoitus waikutti minuun wahingollisesti jo nuorena, sillä se
+synnytti minuun itserakkautta.
+
+He katsoiwat kaikki minuun, mutta minä en heihin, sillä salainen
+ylenkatse oli ottanut sijansa sydämeeni heitä kohtaan, kun eiwät he
+kyenneet minun sijalleni, ja niin minä käytin wäärin waltaani heihin.
+Tuon kaiken lisäksi ei ollut itselläni salassa, että olin rikas ja että
+toiset nuorukaiset oliwat köyhempiä, jonkatähden opin jo aikaisin
+panemaan arwon tawaroihini, ja tuo teki sen, että sydämeni kowettui,
+ett'ei siinä ollut sijaa hellemmille ihmistunteille. Mitään erinomaista
+ei kumminkaan tapahtunut, sillä nuo pahat puoleni eiwät koskaan tulleet
+näkywiin, jonkatähden toiset nuorukaiset eiwät siitä tienneet mitään,
+enkä minä itsekään, ennenkuin wasta näinä kowina aikoinani.
+
+Likimäisessä naapurissamme oli ihan minun ikäiseni Kerttu niminen
+tyttö, jonka kanssa kaswoimme aiwan yhtärintaa. Me olimme yksissä joka
+päiwä ja wietimme iloisia, murheettomia aikoja, wiattomissa lasten
+leikeissä ja huwituksissa. Tuo naapuri oli wähäwarainen talo,
+jonkatähden isäni täytyi usein auttaa heitä, mutta tuossa wiattomuuden
+tilassa ollessani ei johtunut kertaakaan mieleeni, että Kerttu oli
+köyhä ja minä rikas.--Oi, jospa ihminen wielä pääsisi tuohon
+lapselliseen wiattomuuteen, lapsuuden paratiisiin, jossa ei paina
+mitkään murheet ja huolet, jossa sydän on wielä puhdas ja turmelematon,
+niin ettei siihen wielä ole ylettynyt maailman pahentawat myrskyt. Jos
+pääsisi takaisin tuohon aikaan, jolloin sydän on niin wiaton ja
+iloinen, kun ei mammona ole opettanut sitä katsomaan muita ihmisiä
+ylön!"--Näin kertoeli isäntä ja purskahti itkuun, muistellessaan tuota
+onnellista lapsuuden aikaansa.
+
+Minä en hennonut häntä häiritä hänen sydäntään wuodattaessaan, sillä
+itku kewentää kowin waiwattua sielua. Kun hän oli waiennut ja
+tyyntynyt, pyysin häntä jatkamaan kertomustansa.
+
+"Niin me kaswoimme Kertun kanssa", alkoi hän, "isommiksi, siihen asti
+että ujous pakotti meidät olemaan harwemmin yksissä. Kumpikin meistä
+muodostui nyt eri tawallaan ihmiseksi: minä rikkaana, uljaana, ylpeänä
+ja yleiseen ylistettynä, rikkaan talon ainoana poikana; Kerttu
+kauniina, siweänä, hiljaisena ja nöyränä, melkein unohdettuna, paljoin
+sisarusten joukossa kaswaneena pienen ja köyhän talon tyttärenä. Noin
+me wierausimme Kertun kanssa toisistamme aina enemmän ja enemmän, eikä
+koskaan joutunut mieleeni, että Kertulla olisi sen enempää sijaa
+sydämessäni kuin sisarella, waikka usein kyllä tunsin outoa,
+käsittämätöntä halua tawata häntä ja olla hänen parissansa--ei, jopa
+kaiketi, siihen olin liian rikas ja Kerttu liian köyhä.
+
+Aikojen kuluessa Kerttu kaswoi ja edistyi hywissä tawoissa ja opissa
+päiwä päiwältä, ja kun hän kehkeytyi oikein aika=ihmiseksi, oli hän
+kaunein ja siwein neito koko paikkakunnassa.
+
+Minä rupesin tuntemaan sisällistä halua aina enemmän ja enemmän Kertun
+puoleen, mutta koetin tukahuttaa ja kuolettaa tuota sydämeni ääntä!
+
+Minä haapuilin naimaan ja kosin yhtä ja toista, sieltä ja täältä,
+tietysti rikkaita, ja myöntäwiä, järkeni mielestä edullisia
+tarjoomuksia ei suinkaan puuttunut, ei neitojen eikä wanhusten
+puolelta; mutta sydämeni pysyi kuitenkin kylmänä kosimiani neitoja
+kohtaan, jonkatähden olin oikein wihainen itselleni ja pidin tuon
+kylmyyteni pahan hengen kiusauksena. Mitä Kerttu ajatteli, sitä en
+tiennyt, mutta luulinpa huomaawani että hänellä oli mielessä
+lapsuutensa ystäwä, ja minä olin oikein wihainen hänelle sydämessäni ja
+koetin wälttää niin paljon kuin mahdollista hänen seuraansa ja hänen
+tulisia, lempeitä katseitaan.
+
+Erään kosioimani neidon kanssa oli meillä naimiskauppa jo aiwan walmis,
+ja tuuma oli, että pian laittaisimme itsemme kuulutuksille; mutta tuo
+mielestäni tarkoin harkittu kauppa pikemmin harmitti kuin miellytti
+minua, waikka sen kautta tiesin saawani useampia tuhansia markkoja.
+
+Olen unohtanut mainita, että Kertullakin oli paljon ja loistawiakin
+kosijoita; mutta hän hylkäsi kaikki nuo tarjoukset, ja näyttipä siltä
+kuin olisi hän ijänkaiken aikonut elää yksinänsä; ja minä milt'en
+wihannut häntä mielessäni, kun hän ei ottanut wastaan niin otollisia
+tarjouksia kuin hänelle tehtiin, että olisin itsekin päässyt siitä
+rauhattomuudestani, joka powessani asui Kertun tähden.
+
+Juuri nyt kun minun piti mennä kuulutuksille walitun morsiameni kanssa,
+tuli tiedokseni, että Kertulle oli tullut loistawa kosija wieraasta
+paikkakunnasta. Hän oli mahdottoman rikkaan talon ainoa poika, samoin
+kuin minäkin. Hän oli hywänmaineinen ja hywännäköinen, uljas
+nuorukainen, eikä kylän juorukellotkaan wielä tienneet sanoa, suostuuko
+Kerttu tuohon loistawaan tarjoukseen wai ei. Silloin tunsin oudon ja
+wastustamattoman äänen sydämessäni, ett'en woisi Kertutta elää. Tuota
+tunnettani wastaan koetin taistella minkä woin ja ärjäsin tuolle
+sisälliselle sydämeni äänelle; 'wiisituhatta markkaa!' Mutta tuo wakaa
+ja omaoikkuinen poweni asukas ei liene ollut lahjakoira, sillä hän ei
+ollut milläänkään koko tuosta tarjoamastani summasta. Minä koetin
+muistella morsiantani ja wiittätuhatta markkaa ja wieroittaa Kerttua
+pois mielestäni, mutta tunnon rauhaa ei minulle tullut. Lähdin kylään
+wiihdyttämään rauhattomuuttani, sillä oli eräs kesäinen pyhäilta.
+Tiellä tapasin kylän nuorison koolla. Heitä juuri olin lähtenytkin
+hakemaan, ja kaikki olisi ollut hywin, mutta woi hirmua!--Kerttukin oli
+siellä, mitä en osannut aawistaakaan, sillä ei hän juuri usein ollut
+nuorenwäen kokouspaikoissa. Kun huomasin hänet, säikähdin kowin ja weri
+nousi niin tuimasti päähäni ja kaswoihini, että luulin sen oikein
+tipahtawan. Joku joukosta huomasi hämmästykseni ja sanoi: 'Kah! Mikä
+Pontelan Matille nyt tuli, kun lensi noin tulipunaiseksi?' Minä koetin
+salata hämmästystäni, ja ajatuksissani sanoin taas tuolle mielestäni
+joutawalle mielen häiriölleni: 'wiisituhatta markkaa!' Mutta toinen
+paljon wäkewämpi ääni sydämessäni sanoi: 'enempi kuin wiisituhatta
+markkaa on kätkettynä tuohon kultaa puhtaampaan olentoon, joka tuolla
+muista taempana noin lempeän näköisenä seisoo'.
+
+Kerttu oli woittanut sydämeni. Ei siellä enää painanut mitään
+wiisituhatta markkaa Kertun rinnalla. Koetin asettaa suuren wuoren
+kultaa ajatuksissani Kertun rinnalle ja sitten walita, mutta keweä oli
+kultawuorikin hänen suhteensa: kaikki mailmassa tuntui mielestäni niin
+joutawalta ja mitättömältä, ainoastaan Kerttu saattoi mielestäni tehdä
+tuon kolkon ja ikäwän maailman iloiseksi ja hupaiseksi. Ja tosiaankin
+sopi salaa katsella tuota tyttö heitukkaa, joka wilpittömänä, puhtaana
+ja ujona seisoi yksinänsä, ajatuksiinsa waipuneena, wähän ulompana
+muista, kauniina, wartewana ja werewänä, niinkuin täysin kehkeytynyt
+ruusun kukka, ja sitä kauneutta lisäsi wielä kesäauringon iltasäteet,
+jotka se lähetti Kertun lumiwalkoisille kaswoille ja punottawille
+poskille ikäänkuin jäähywäissuudelmaksi, samassa kullaten ne
+wiehättäwämmiksi.
+
+Nyt oli Kerttu woittanut minut, mutta toinen kysymys oli: woitanko minä
+Kertun? Tuo, jota minä ennen melkein ylenkatsoin hänen köyhyytensä
+tähden, tuo sama oli tullut minulle nyt niin kalliiksi, että pelkäsin
+hänen katsowan minut ylön. Niin muuttuu ihmissydän! Oikein minä
+kauhistuin, kun ajattelin: jos tuo wieras kosija on jo woittanut Kertun
+sydämen. Minä katselin, näkyisikö nuorison joukossa tuota wierasta
+kosijaa, mutta ketään outoa ei siinä näkynyt. Minua pyydettiin ottamaan
+osaa heidän leikkeihinsä ja johtamaan niitä niinkuin ennenkin, mutta ei
+mikään minua huwittanut, ei leikit eikä muut. Kerttu sen kyllä olisi
+woinut tehdä, mutta tietämätöntä oli tekisikö hän sitä minulle koskaan,
+ja tässä se oli aiwan mahdoton tehtäwä.--Minä kieltäysin ottamasta osaa
+leikkeihin ja johtamasta niitä ja seisoin mykkänä.
+
+'Kas wain! kuinka ahkerasti ja sywästi Pontelan Matti ajattelee rikasta
+morsiantansa, kun ei enää malta ottaa osaa meidän huwituksiimmekaan!'
+sanoi eräs poika joukosta. Tuo lause käwi sydämeeni kipeästi kuin
+puukon pistos. Ihme kumma! nyt en olisi suonut kuulewanikaan enää
+mitään tuosta rikkaudesta, jota niin hartaasti olin koettanut itselleni
+lisätä ja jonka rinnalla ei mikään mielestäni maailmassa ollut minkään
+arwoista. 'Mitähän Kerttu ajattelee tuommoisia kuullessaan?' arwelin
+minä ja katsahdin hänen tietämättänsä hänen silmiinsä. Kerttu seisoi
+wain wakawana ja uljaana, eikä näyttänyt tietäwän tahi pitäwän koko
+huliwilisesta lauseesta yhtään mitään.
+
+Minulle tuli kowin waikeaksi siellä olla. Kuuma hiki juoksi
+ruumiistani, ja otsaani poltti niin kowin kuin kuumalla raudalla olisi
+sitä painettu. Minä lähdin yksin pois toisten nuorikkojen leikki= ja
+kisapaikalta, mykkänä kuin kiwi ja tietämättä mihin oikeastaan menisin.
+Kun pääsin pois muiden nähtäwiltä, rupesin miettimään tilaani. En
+tullut missään aikaan, ellen saanut tawata Kerttua ja oikein pian,
+mutta missä ja milloin, sillä sydämeni oli kowin rauhaton, niin ett'ei
+se sietänyt wiiwytystä. Minä tiesin, että Kerttu tuolta kokouspaikalta
+menee kotiinsa metsäpolkua myöten; sinne aioin mennä häntä wartomaan.
+Menin siis tuolle metsäpolulle, jossa pistäysin erään ison kuusen alle,
+jäähdyttääkseni tiheän metsän siimeksessä polttawaa otsaani. Siinä
+istuin ja odotin minä, saadakseni kuulla Kertulta tuomioni. Jokainen
+pieninkin risahdus metsässä, jokainen linnun pyrähdys säikähytti minua,
+sillä nyt, juuri nyt, luulin Kertun tulewan, ja sydämeni tykytti
+kowasti. 'Jospahan Kerttu tulisi nyt yksin, että saisin pitkittä
+mutkitta hänelle sydämeni aukaista!' ajattelin minä, ja tuo aika tuntui
+odottaessa niin pitkältä. Samassa rupesi kuulumaan hiljaista laulun
+hyminää. Minä kuuntelin: se oli Kertun ääni. Hän hyräili taas tuota
+mielilauluaan, jota hän muulloinkin niin usein lauleli, kun hän wain
+oli yksinäisyydessä. Sydämeni tykytti niin kowasti, että sen jyske
+kuului aiwan selwästi omiin korwiini ja että ainakin pelkäsin sen
+hyppääwän ulos rinnastani. Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen
+näköiseksi kuin mahdollista ja menin polun wiereen kiwelle istumaan,
+etten olisi tulijaa mitenkään säikähdyttänyt. Nyt juuri tulla
+heijotteli pitkin polkua hento, wartewa olento, joka keweänä ja
+notkeana hyppeli kiwi kiweltä. Se oli Kerttu, mutta ah! hän ei
+ollutkaan yksin; hänellä oli kumppanina hänen wielä keskenkaswuinen
+sisarensa.--He läheniwät, ja minä koin rauhoittaa itseäni. Kun he
+tuliwat lähelleni, sanoin: 'hywää iltaa, Kerttu!'
+
+Kerttu näytti ensin wähän joutuwan hämilleen, mutta toipui pian
+jälleen.
+
+'Sinäkö, Matti, täällä!' sanoi hän, ja samassa seisahtuiwat he minun
+kohdalleni.
+
+'Minulla olisi sinulle, Kerttu, jotakin asiaa kahdenkesken sanottawaa;
+ole sinä, Tiina, hywä ja mene edeltäpäin kotiisi, me tulemme Kertun
+kanssa wähän jäljestä!' sanoin rohkeasti, waikka henkeni ahdisti kowan
+sydämenlyönnin wuoksi.
+
+Tiina totteli.
+
+Nyt olimme kahdenkesken. Silmäsin Kertun kaswoihin: ne oliwat niin
+rauhaisan ja tyynen näköiset. Ei kummallakaan tahtonut olla sanoja
+puheen aluksi, kun hiljakseen käwelimme Kertun kotia kohden.
+
+'Joko pian saamme häitä?' kysyi Kerttu wiimein.
+
+'Milloin wain sinä tahdot', wastasin hänelle.
+
+'Eihän sinun hääsi ole minun wallassani', sanoi Kerttu.
+
+'Ja kuitenkin on minun pääni aiwan sinun wallassasi', sanoin, ja ääneni
+hieman wärähti.
+
+'Mitenkä se on ymmärrettäwä?' kysyi Kerttu.
+
+'Ennenkuin wastaan kysymykseesi, kysyn wuorostani sinulta jotakin:
+milloinkas sinun häitäsi pidetään tuon wiimeisen loistawan kosijasi
+kanssa?'
+
+'Ei koskaan', sanoi Kerttu kuiwasti.
+
+Minä katsoin Kerttua silmiin; hän oli lewollisen ja tyynen näköinen,
+eikä mitään mielenliikutusta eikä hämmennystä näkynyt hänen kirkkaissa
+kaswoissansa.
+
+'Ei koskaan! Eikö sydämessäsi sitten olekaan sijaa kenellekään?' sanoin
+hänelle.
+
+Kerttu ei wastannut mitään, loi wain katseensa maahan ja päästi tuskin
+kuuluwan huokauksen, ja pieni toiwon säde lensi sydämeeni.
+
+'Etkö todellakaan ole wielä sydäntäsi antanut kenellekään?' kysyin
+häneltä.
+
+'En kenellekään', wastasi Kerttu ujosti.
+
+'Saattaisitko sydämesi antaa lapsuutesi ystäwälle?' kuiskasin minä
+hiljaa.
+
+'Mitä sanot? Ei minulla ole rikkautta, jota sinä niin ahneesti olet
+hakenut. Köyhä, pieni on Kertun koti, ja Kerttu itse wielä köyhempi, ei
+hänestä ole sinulle', sanoi Kerttu melkein nuhtelewasti.
+
+'Se on tosi, että olen wäärin tehnyt sinua wastaan siinä, kun en ole
+totellut sydämeni sisällistä ääntä, waan olen muualta hakenut sinun
+wertaistasi, jota kumminkaan en ole löytänyt. Minulla on kyllin
+rikkautta, ja kaikki, mitä on minulla, on myös sinulla', sanoin hänelle
+katuwaisesti.
+
+'Mutta nuo wiisituhatta markkaa olisiwat kumminkin niin runsaasti
+lisänneet muutenkin jo isoja tawaroitasi', sanoi Kerttu hieman
+pistelewästi.
+
+Nuo wiisituhatta markkaa, kuultuna Kertun suusta, wihlasiwat sydäntäni,
+niinkuin joku terä=ase olisi työnnetty sen läwitse. Ennen olin tuon
+wiidentuhannen kanssa hekumoinut ajatuksissani ja yötä päiwää laskenut
+lukua niiden arwosta ja tuottawaisuudesta, mutta nyt ne tuntuiwat
+sydämessäni polttawalta raudalta ja uhkasiwat ryöstää onneni. Mieleni
+murtui ja kyyneleet herahtiwat silmiini. Minä otin Kertun kädestä
+hiljaa kiinni ja sanoin hänelle wärisewin äänin: 'älä murra enää jo
+ennen murrettua sydäntä. Minä olen ollut wäärässä ja tehnyt wäärin,
+minä kadun sitä ja pyydän sinulta anteeksi! Nyt wasta olen huomannut
+mitä kadottaisin, jos jäisin ilman sinua. Minä tahdon kuulla tuomioni
+sinun suustasi tänä iltana ja wielä tässä paikassa, tulkoon se
+minkälainen tulkoonkin. En jaksa enkä kestä pitempää odotusta',
+puhkesin Kertulle sanomaan.
+
+Me olimme jo ennen istuneet mättäälle, sillä olimme jo tulleet Kertun
+kodin näkösälle.
+
+Kerttu ei wetänyt kättään pois minun kädestäni! Hän kallisti päänsä
+minuun päin ja purskahti itkuun; minutkin walloitti itku, ja siinä
+itkeä nyyhkytimme yhdessä. Sydämeni tunsi nyt niin sekanaisia tunteita,
+että sitä on mahdoton selittää: Ilo, suru, katumus, woitto, autuus
+aaltoeliwat sielussani sekaisin niin että koko ruumiini wapisi!
+
+Tyynnyttyään tuosta sanoi Kerttu wiimein: 'Jumala sen yksin tietää,
+ett'ei sydämessäni ole ollut sijaa muille kuin yhdelle: lapsuuteni
+ystäwälle; mutta tuo sija on ollut aina--tyhjä! Nyt on ikäwöity,
+kaiwattu, odotettu tullut, ja auki on sydämeni sija wielä hänelle,--
+hänelle yksin, eikä kenellekään muulle.'
+
+Sitä autuutta ei woi yksikään kuolewainen kuwailla, jonka nyt tunsin
+sielussani. Päätimme ensi pyhänä laittaa kuulutuksille, sillä asia ei
+tuntunut sietäwän wiiwytystä. Ilta oli jo kulunut myöhäiseksi ja meidän
+oli aika erota; otimme siis hellät jäähywäiset toisiltamme, hellästi
+likistäen sydämen sydäntä wasten, jotka nyt wasta oliwat löytäneet
+toisensa, ja niin me erosimme siksi kerraksi.
+
+Ensimäinen tehtäwäni kotiin päästyäni oli se, että lähdin noutamaan
+kihlani pois entiseltä wiidentuhannen markan morsiameltani, joka oli
+toisessa pitäjässä. Siellä sain kokea häwytöntä kohtelua, josta
+tulin huomaamaan kuinka aiwan toisellainen sielu oli tuolla
+wiidellätuhannella markalla kuin Kertullani.
+
+Kaiken sen wiikon oli koko kylä ikäänkuin häiriössä, sillä itsekullakin
+oli jotakin puhetta noista kahdesta maan waliosta parikunnasta, jotka
+tulewana pyhänä kuulutetaan, nimittäin minusta ja wiidestätuhannesta,
+sekä Kertusta ja hänen loistawasta kosijastaan. Kylän lentäwät lehdet,
+juorutädit, eiwät woineet koko wiikolla pysyä kotonaan, waan he
+kulkiwat talosta taloon puhumassa noista mainioista kihlajaisista,
+tulewista loistawista kuuliaisista ja wielä loistawammista häistä,
+mahdottomista rikkauksista j.n.e.
+
+Pyhä tuli. Uteliaina katsahtiwat ihmiset ylös, kun pappi oli saarnansa
+lopettanut ja rupesi kuolleitten kiitoksia lukemaan ja sitten
+parikuntia kuuluttamaan, mutta--woi taiwasten teillä! Pontelan Matti ja
+Kerttuhan wain kuulutettiinkin, eikä mitään muuta! Kaikki oliwat
+ihmeissään niinkuin pilwistä pudonneet."
+
+"Entäs sitten?" ehätin minä sanomaan, ennenkuin isäntä kerkesi
+puhettaan jatkaa, ja tuo kiirehtimiseni tuli aiwan pelkästä
+uteliaisuudestani, sillä mitä hän oli tähän asti kertonut, ei ollut
+mielestäni sitä laatua, että siitä olisi tarwinnut noin sywään suruun
+waipua.
+
+"Mitäpä siinä oli", alkoi isäntä taas, kuulutuksemme toimitettiin
+tawallisessa järjestyksessä, ja kauaa ei siekailtu ennenkuin pidettiin
+häät, ja komeat. Ei niistä puuttunut ruokaa eikä juomaa, ja wäkeä oli
+kaikki awarat huoneemme täynnä, sillä niitä oli kutsuttu monesta
+pitäjäästä. Kaikki käwi säännöllisesti ja juhlallisesti, ja Kerttu oli
+morsianna niin kaunis, että luulenpa melkein kaikkien kadehtineen minun
+onneani. Minä itsekin myös tunsin, että olin onnellinen ja--rikas mies.
+
+Ja wiimein häät loppuiwat, ja Kerttu oli nyt minun ja minä Kertun, ja
+minä rakastin häntä sydämestäni ja hän minua.
+
+Nyt ryhdyimme yksissä neuwoin taloudellisiin toimiimme; minä toimitin
+isännän ja Kerttu emännän työt. Hän oli walpas, wireä ja työteliäs
+kaikissa asioissaan, ja hywä siiwo ja järjestys wallitsi kaikkialla.
+Kaikissa toimissamme näkyi olewan onni ja siunaus. Oi kuinka hywä oli
+illoin tulla kotiin raskaan päiwäntyön päätyttyä, kun kartanolla jo oli
+wastaanottamassa hellä, lempeä olento, joka hymysuin tuli
+säälittelemään, ja itse edellä mennä heijotellen kehoitti perässänsä
+tulemaan lämpymään ja puhtaasen kamariin, ja joka siellä jo talwisna
+aikana oli walmis päältäni riisumaan lumisia waatteitani ja
+jäätymisestä kopisewia kenkiäni; joka kesäisnä aikana päiwän helteen ja
+työn pakottawan hien kuiwasi ja pyyhki lumiwalkoisilla liinoilla pois
+polttawalta otsaltani, ja oli walmis aina kellarista tuomaan kylmää ja
+raitista juomaa, kostukkeeksi janosta ja helteestä halkeilewalle
+kielelleni.--Oi sitä autuasta aikaa! Jos tuli jotakin murhetta ja
+kiusausta, oli Kerttu kohta walmis lohduttamaan ja poistamaan huolia,
+ja sen hän teki niin herttaisesti, ett'ei mikään suru woinut kestää sen
+autuaallisen hohteen edessä, waan sen täytyi haihtua niinkuin sawu
+tuuleen.
+
+Jonkun ajan kuluttua hawaitsin minä, että waimoni oli siunatussa
+tilassa, jota hän huolellisesti oli koettanut minulta kainoudessaan
+salata; se hawaintoni lisäsi wielä iloani ja onneani kaksinkertaisesti.
+
+Kun tuossa onnessamme oli häistämme kulunut noin puolitoista wuotta,
+syntyi meille terwe ja kaunis tytär, ja nyt wasta oikein onnellinen
+olin, niin onnellinen, ettei kielin woi kertoa.--Waimoni parani pian
+sen werran että kykeni itse pienokaistansa hoitamaan; eikä hän sitä
+muiden haltuun uskonutkaan. Sopipa katsella tuota näkyä, kun Kerttu
+istui lumiwalkeissa ohuissa waatteissa puhtaan lapsiwuoteensa laidalla,
+kukoistawana kuin ruusu, pieni, terwe, kaunis lapsi sylissään, jota hän
+hymysuin hellästi hoiteli. Muistuipa silloin aina mieleeni Rafaelin
+'Madonna', sanoi isäntä, ja samassa hän loi silmänsä sitä kuwaawaan
+tauluun, heitti puheensa pois ja näytti waipuwan taas entiseen
+synkkämielisyyteensä.
+
+Hän oli elämänsä tähän asti kuultujani wiimeisiä osia kertoessaan
+nähtäwästi unohtanut surunsa, sillä hänen äänensä ja kaswonsa saiwat
+iloisemman muodon, ja hänen puheensa wirtasi sujuwasti ja heleästi.
+Silmäsin häntä kaswoihin. Mutta nyt kun hän katsoa tuijotti seinällä
+olewaan Madonnaan päin, silmissä kimalteli kyyneleet eikä hän tahtonut
+ollenkaan lakata katselemisestaan. Minä mietin keinoja miten saisin
+hänen taas heräämään ja jatkamaan kertomustansa, sillä en ollut wielä
+tullut tietämään syytä tuohon kauheaan ja salaperäiseen suruun. Menin
+siis hiljaa hänen tykönsä, laskin käteni hänen olkapäillensä, katsoin
+häntä silmiin ja sanoin: "elämännehän on ollut pelkkää onnea ja
+autuutta, eihän teillä olisi syytä noin kowin surra".
+
+Isäntä lakkasi Madonnaa katsomasta, loi katseensa minuun ja sanaakaan
+sanomatta katsoa tuijotti silmiini hywän aikaa; selwään huomasin, ettei
+hän towiin aikaan käsittänyt mistä kysymys oli. Wiimein selkeni hän,
+loi katseensa alas, käwi istumaan ja näkyi käsittäneen mitä ma sanoin.
+
+"Woi hywä wieras!" alkoi hän. "Elämäni onkin tosiaan ollut pelkää onnea
+ja autuutta, niinkuin sanoitte, siihen asti, johon kertomukseni loppui.
+Tuon osan elämästäni olenkin kertonut teille sen tähden että paremmin
+tuntisitte, paremmin käsittäisitte minun tilani.--Minä rukoilen teitä:
+kuunnelkaa wielä eteenpäin minua! Minä tahtoisin nyt puhua, sillä
+tosiaankin on sydäntäni helpoittanut sen werran että woin wapaasti
+puhua, jota en ole kyennyt kaukaisiin aikoihin tekemään."
+
+"Puhukaa, puhukaa wain! minä kuuntelen ja koen ottaa osaa suruunne",
+sanoin hänelle hätäisesti.
+
+"Noin elimme wielä moniaita wuosia eteenpäin tuossa onnellisessa
+tilassa. Lapsi kaswoi ja wahwistui ja hänestä muodostui oikea äitinsä
+kuwa, jonka nimenkin hän sai pyhässä kasteessa. Meille syntyi taas
+poika, mutta Jumala katsoi hywäksi korjata hänet pienenä pois täältä
+tätä murhetta ja tuskaa kärsimästä.
+
+Mutta tähän aikaan alkoi minuun salainen pahe yhä enemmän juurtua. En
+ollut poikana, enkä wielä nuorena awiomiesnäkään ollessani ihmisten
+mielestä mikään juoppo, sillä kukaan ei ollut nähnyt minun kertaakaan
+olleen juowuksissa. Mutta kun olin poissa kotitienoilta outojen
+ihmisien parissa, taikka jos woin salaa sen tehdä, olin usein
+juowuksissa, sillä jo nuorena olin saanut taipumuksen siihen, kun
+wanhempanikin kuoliwat wielä lapsena ollessani, niin ett'ei heidän
+tarkat silmänsä woineet tarpeeksi kauan walwoa kaswatustani. Jos muut
+minulle tarjosiwat wäkewiä juomia, hylkäsin tawallisesti palowiinan
+tarjoukset ja annoin samassa tietää, ett'en minä niin raakaa ja
+siwistymätöntä juomaa pane suuhuni, mutta että punssia, konjakkia ja
+rommia kyllä ottaisin, joita maaseuduilla ei usein kellään ollut.
+Waikka näin olin ulkokullattu, teki kuitenkin mieleni ryyppiä
+palowiinaa, ja ukkeilin mielessäni ihmisten tuhmuutta, kun he owat niin
+ahdasmielisiä, ett'ei heidän moittimattaan ja ylönkatsomattaan saa
+noita lyhyitä, hupaisia hetkiä wiettää, jotka wäkewien juomien
+nauttiminen myötänsä tuopi.--Kuuselassa oli wanha isäntä, jota
+pidettiin yleiseen kylässä wiisaana. Kun hän sai kuulla minun
+palowiinan inhoamiseni ja muiden hienompien juomien kelpaamisen, oli
+hän wakaisesti lausunut:
+
+'Tuo ei ikäpäiwänä merkitse mitään hywää'. Kun minä sain kuulla tuon
+Kuuselan isännän lauseen, käwi se kowin wihakseni, sillä minä luulin
+sen olewan ilkeää kunniani alentamista, jota hän koetti tehdä niin
+siiwoa ja siistiä miestä waataan, kuin minä olin mielestäni,--kenties
+jostakin kateudesta--rikas kun olin! Niin suuri oli sokeuteni, että
+wihasin sydämestäni tuota kunniakasta wanhusta.--Jospa olisin silloin
+noista wiisaan miehen ennustawista sanoista ottanut waarin ja ruwennut
+miettimään tilaani, jospa silloin en olisi tuota itseeni jo melkoisesti
+juurtunutta pahetta pitänyt niin luwallisena ja wiatonna, niin ei se
+olisi minussa päässyt kaswamaan siksi myrkylliseksi kyyksi, joka
+wiimein oli ryöstäwä elämäni onnen ja saattawa minut wiheliäisimmäksi
+ja onnettomimmaksi ihmiseksi maailmassa, jopa wiimein syöksewä
+kadotukseen--ijäksi kaikiksi!
+
+No niin! Ensimäisinä yhdessäolo=wuosinamme koetin minä Kertulta
+huolellisesti salata pahaa taipumustani, mutta kauan en woinut pettää
+hänen tarkkaa silmäänsä. Kun hän ensi kerran hawaitsi minun olewan
+pöhnässä, luuli hän sen tapahtuneen jonkun tapaturman eli sattuman
+kautta, warsinkin kun minä koetin kaikenlaisilla koukuilla ja walheilla
+häntä siihen uskoon saattaa, sillä minä wielä kowasti häpesin siweää
+waimoani. Hän hoiteli ja waali minua surkutellen hellästi, ja minä
+lupasin, etten muka enää koskaan ottaisi liiaksi wäkewiä juomia. Mutta
+tuo lupaukseni oli wain kawalan sydämeni wapaaehtoinen walhe, jolla
+aioin pettää waimoni huolehtiwan sydämen.
+
+Kauan ei tuo petos kumminkaan menestynyt, sillä minun sattumiseni,
+tapaturmani tulla juowuksiin tiheniwät tihenemistään! Waimoni oli
+kristillisesti kaswatettu ihminen, sentähden näki hän minulle olewan
+tulossa kaksinkertaisen waaran. Hiljaisesti ja nöyrästi muistutti ja
+nuhteli hän minua tuosta sekä sielulle että ruumiille turmelusta
+tuottawasta paheestani ja koki Jumalan sanasta näyttää kuinka wäärällä
+tiellä olin. Kyynel silmissä rukoili hän minua luopumaan pois pahasta
+tawastani, joka wiimein oli tekewä lopun meidän hywästä ja onnellisesta
+elämästämme. Minä en sättinyt enkä wastustanut waimoani, mutta
+sydämessäni arwelin, että hän joutawasta nurkuu minua, koska en ole
+wielä mikään juoppo, sillä muita on paljonkin pahempia!
+
+Kylässä ei tietty wielä mitään minun juomisestani, sillä minä koetin
+sitä hywin huolellisesti kyläläisiltä salata; mutta kotona nähtiin
+tuota nyt yhä useammasti, ja yhä huolellisemmaksi käwi waimoni. Kauan
+ei kumminkaan onnistunut tuo kyläläistenkään pettäminen, ja kaikkialla
+kylässä alkoi wiimein kuulua: 'Pontelan Matti on ruwennut juomaan!'
+
+Tuosta kyläläisten hawainnoista saimme tiedon erään juoruakan kautta.
+Hän kertoi samassa myös Kuuselan ukon sanoneen: 'Walitettawasti on siis
+minun ennustukseni toteen käynyt!' Tämä Kuuselan ukon puhe, kun hän
+toisen kerran otti puhuaksensa juomisestani, waikken ollutkaan muka
+mikään juomari, käwi minulle kaikkein enimmin wihaksi, ja minä
+ajattelin hänelle oikein kostoa.
+
+Waimolleni teki tuo huhun lewiäminen kowin kipeää. Hän puhui minulle
+kahdenkesken, että nyt alkoi asia olla aiwan auttamattomissa. 'Jos
+kuinkakin olisit kotona juowuksissa', sanoi hän, 'niin minä jaksaisin
+sen wielä kenties kärsiä, mutta kun asia on jo niin laajana, että
+ihmisillä on siitä puheenainetta, niin silloin on jo miehen kunnia ja
+arwo ja rauha minun rinnastani mennyt'.
+
+Tuo waimoni puhe ei ollut mielestäni oikea, koska arwoa oli minulla
+mielestäni kylläksi, sillä minä olin rikas ja usea kyläläinen oli
+minulle welassa. Usein kysyttiin minulta neuwoa sekä yksityisissä että
+yhteiskunnallisissa asioissa. Kaiken tuon tähden luulin waimollani
+olewan oikeuden pitää rauhan rinnassaan.
+
+Näinä aikoina ensi kerran yhdessäolomme aikana lensi mieleeni, ett'ei
+waimoni pitäisi niin paljon nureksia minua, jos kohtakin minä joskus
+otan tilkan mielelläni, koska hän ei ole kumminkaan tuonut mitään
+taloon.
+
+Nyt tapahtui wielä se seikka, että Kertun isä kuoli, jonkatähden heidän
+talonsa ja muu omaisuutensa tuli myötäwäksi ja melkein kaikki siitä
+saatu hinta meni welkojen maksuksi. Heitä kun oli paljon perillisiä, ei
+jäännöksestä tullut juuri paljon mitään osaksi. Usea tyttäristä oli jo
+naimisissa, ja kaksi, jotka oliwat naimatta, meni palwelukseen; poikia
+ei ollutkaan kuin yksi ja se meni maailmalle. Noiden tapausten johdosta
+jäi Kertun äiti aiwan turwattomaksi. Kerttu pyysi hartaasti ja
+lempeästi, että ottaisin hänen äitinsä hoidettawaksi ja elätettäwäksi
+kotiimme. Minä en saattanut wastustaa waimoni harrasta, nöyrää ja
+oikeutettua pyyntöä, sillä minä todellakin rakastin Kerttuani, koska
+hän aina oli yhtä lempeä, rakas ja siweä olento ja palweli minua ja
+hoiti taloutta samalla alttiiksiantawaisuudella kuin ennenkin; sanalla
+sanoen: hän oli kaikissa muissa suhteissa yhtä rakastettawa
+kuin ennenkin, mutta tuossa alinomaisessa nurkumisessaan ja
+rukoilemisessaan, etten ryyppisi, olin minä näkewinäni liikoja! Kertun
+äiti otettiin meille, ja Kerttu häntä hoiteli ja helli totisella lapsen
+rakkaudella, sillä mummo oli jo wanha, huono ja kiwulloinen. Mutta tuo
+mummon ottaminen taloomme lisäsi yhden säikeen tuohon pirulliseen,
+salaiseen ajatukseeni, ett'ei Kerttu ole tuonut mitään taloon,
+nimittäin sen: muuta kuin elätettäwiä! Kumminkaan en tuota ajatustani
+koskaan sanonut Kertulle, siksi oli minulla wielä kuitenkin omaatuntoa.
+
+Noin kului taas joku wuosi. Kerran wiiwyin koko päiwän kylässä
+asioillani; siellä tulin iltapäiwällä taas--juowuksiin! Koska
+kotomatkalla tulin likelle Kuuselaa, pääsi silloin kostonpyyntö tuota
+kielensä hillitsemätöntä Kuuselan ukkoa wastaan minussa walloilleen.
+Minä astuin horjuen tupaan, jossa ukko oli weistelemässä jotakin astian
+lautaa. Heti sisään tultuani ärjäsin pistelewästi: 'se ei merkitse
+mitään hywää'.
+
+Ukko loi minuun teräwän silmäyksen ja sanoi: 'mitä tuo sitten
+merkitsee?'
+
+'Sitä se merkitsee, että minä opetan sinua ihmisten kunniaa polkemaan
+ja pitämään mahtia ihmisten juomisesta'.
+
+'Jumalani! Näinkö kauas?' sanoi ukko ja katsoi minuun teräwästi.
+
+'Näin kauas', tiuskasin hänelle, ja wanuin kunnianarwoisen wanhuksen
+rinnuksiin kiinni!
+
+Ukko oli aikoinaan tunnettu mainion wahwaksi mieheksi ja hän oli ihan
+yksin kaatanut monta kontiota lyhyt= ja paksuwartisella keihäällään.
+Hän ei wastannut sanaakaan, tarttui wain wuoroonsa kiinni kauluksiini,
+ja silmänräpäyksessä olin minä kumossa kompuroimassa porrasten päässä!
+'Perikadossa olewa häwytön', lausui ukko wain portailta ja meni sitten
+tupaan niin rauhallisena kuin ei olisi mitään tapahtunut. Minä nousin
+raiwossani ylös hammasta purren ja nyrkkejäni puristellen. Heristelin
+palata tupaan wielä ukkoa löylyttämään, mutta nuo usean karhun painissa
+koetellut suonikkaat, jäntewät, luisewat ja wahwat käsiwarret
+pelottiwat minua, joiden woimasta ja uupumattomuudesta minulla oli niin
+tuore todistus. Lähdin siis wihapäissäni horjumaan toiseen taloon. Woi
+kuinka mielelläni olisin suonut, että Kuuselan ukko olisi ollut minulle
+welassa, että olisin taloudellisesti woinut hänelle kiusaa ja häiriötä
+saattaa. Mutta hän oli omistansa hywästi toimeen tulewa eläjä, eikä
+siis ollut minulle eikä muillekaan welassa, jonkatähden ei sekään keino
+auttanut.
+
+Ennen kotiintuloani oli Kerttu jo saanut tiedon kaikista noista
+tapauksista, sillä tuo juoruakka oli hengen kiireesti hypännyt meille,
+Kertulle kertomaan päiwän tapauksia niinkuin hywiäkin asioita.
+
+Kun minä wihdoin wiimeinkin wetäysin kotiin, ollessani wielä hywästi
+hujakassa, hawaitsin heti, että Kerttu oli waaleana, sillä waikka ei
+hän antanut mitään arwoa semmoisille juoruakoille, tiesi hän kuitenkin,
+ett'eiwät heidän puheensa kumminkaan kaikkea perää wailla olleet. Hän
+loi surullisen silmäyksen minuun ja käski hiljaisesti minut kamariin,
+ett'ei kotiwäki olisi ennättänyt huomata juowuksissa oloani. Minä
+tottelin, mutta kiukku oli mielessäni.
+
+Kamariin tultuamme tarttui Kerttu minun kaulaani, purskahti itkuun ja
+sanoi: 'Woi isä kulta?' (Hän sanoi minua isäksi perhe=elämässä.) Nyt
+sinulta on mennyt wiimeinenkin häpy ja kunnian tunto, kun julkisesti
+kylissä ihmisien nähden ajelehtelet juowuksissa ja wieläpä teet niin
+rajattomia töitäkin että julkeat mennä rauhattomuutta tekemään niin
+kunniakkaalle wanhukselle kuin Kuuselan ukolle!--Ajattele, isä kulta,
+kuinka waarallinen sinun tilasi ja siinä samassa meidänkin tilamme on,
+ja tee joutuin parannus! Muista waimoasi, lastasi ja muista itseäsikin,
+sillä warma on, että jos wain tuota menoa wielä kestää, niin sinä
+saatat itsesi ja meidät perikatoon. 'Joka ei parane, se pahenee', ja
+hän katsoi niin lempeästi ja rukoilewasti silmiini, että olisi luullut
+kiwenkin siitä heltywän.
+
+Minä olin wielä hywin kärtytuulella tuosta huonosti onnistuneesta
+Kuuselan ukon nöyryytyksestä ja wielä enemmän hänen antamastaan
+kyydistä, sillä minä hywin tiesin, että tuolle Kuuselan ukon antamalle
+matkapassilleni naurettiin ympäri kylää. Minä irtautin waimoni hiljaa
+itsestäni ja sanoin: 'Ei sinun sowi olla noin usein minun herranani,
+eikä mestaroida ja käristä minulle, joka et ole tuonut taloon muuta
+kuin elätettäwiä.'
+
+Waimoni waaleni tuon kuultuaan kuoleman kalpeaksi. Hän wapisi ja
+horjahti askeleen--nyt toisen, sai sohwan korwasta kiinni ja sen awulla
+auttoi itsensä sohwalle istumaan. Hän ei wastannut puheeseeni mitään,
+istui wain sohwan kannella herwotonna ja waaleana kuin palttina, ja
+siinä hengittää nykytti hän. Minä huomasin, että puheeni waikutti, ja
+iloitsin sydämessäni, että olin arwannut oikean walttini lyödä esille,
+enkä käsittänyt sitä, että olin lyönyt kuolettawan haawan hellään,
+kärsiwään, lempeään, rakkaaseen ja perheensä ja minun onneani
+sääliwään--sydämeen!
+
+Sinä iltana ei puhuttu asiasta mitään, eikä wielä toisenakaan. Minä
+elin wain entistä elämääni eteenkin päin: join, kun niin sopi, tulin
+juowuspäissäni kotiin milloin wain tahdoin, eikä waimoni nurkunut minun
+käytöstäni enää koskaan. Hiljaisena, kärsiwäisenä kantoi hän raskasta
+taakkaa, ja minä iloitsin sydämestäni, että olin woittanut ja että sain
+häiritsemättä wiettää synnillistä ja turmiollista elämää.
+
+Mutta waimoni terweys rupesi nyt huononemaan päiwä päiwältä ja aika
+ajalta. Hän waaleni ja kuihtui kuihtumistaan, eikä hänen syömisestään
+tullut juuri paljon mitään. Minä kyselin usein syytä hänen
+sairaaloisuuteensa, mutta hän sanoi wain: 'et sinä, isä, woi minua
+parantaa'. Minä luulin häntä rakastawani entisellä rakkaudella ja
+säälin hänen tilaansa. Tuohon rakkauteeni luulin olewan sen enemmän
+syytä, kun olin mielestäni asiat nyt wasta saanut oikeaan reilaan,
+nimittäin: että waimo taipui ehdottomasti miehensä tahtoon ja
+elämänlaatuun murkumatta, oliwatpa ne sitten hywät tahi pahat. Meillä
+oli yltäkyllä ruokaa, rahaa ja muuta ajallista tawaraa, ja minä koetin
+pitää silmällä, ettei häneltä puuttuisi mitään elämän tarpeita, ja
+koetin laittaa hänelle apua taloudellisissa toimissa. Mutta ei mikään
+woinut wirkuttaa hänen synkkä= ja raskasmielisyyttään, eikä mikään
+näyttänyt huwittawan eikä ilahuttawan häntä.
+
+Noin sai joku wuosi kuluneeksi, ja hän synnytti taas lapsen, mutta se
+kuoli kohta maailmaan tultuansa.
+
+Kun waimoni wähäisen toipui, rupesin minä oikein todenteolla ottamaan
+waaria hänen terweydestänsä, sillä minua rupesi kauhistuttamaan
+ajatellessani häntä kuolewaksi. Mutta ulkonaista elämääni en minä
+kuitenkaan parantanut! Erään kerran minä oikein kyynel silmissä kyselin
+häneltä eikö hän woisi ja saattaisi sanoa missä hänen wikansa ja
+tautinsa oikeastaan olisi? Silloin hän otti kädestäni kiinni, weti sen
+sydämellensä ja sanoi: 'Täällä sydämessä!'
+
+Minua rupesi kalwamaan huolettomuuteni hänen sairaudestaan, jonkatähden
+esittelin, että lähtisimme lääkärin luo etsimään hänen apuansa.
+
+'Saa tuota koettaa, mutta ei minua woi parantaa kukaan', sanoi waimoni
+surullisesti.
+
+Me lähdimme kaupunkiin ja menimme heti erään kuuluisan lääkärin tykö.
+Hän tutki waimoni tilaa hywin huolellisesti ja kauan; hän tuli hywin
+huolekkaan näköiseksi, otti nuuskarasiansa, pyöritteli sitä wäliin
+hypeissään, wäliin taas seisautti sen, ja mietti miettimistään. Kauan
+noin mietittyään seisahtui hän wakawaan ja päättäwään asentoon ja
+sanoi: 'Niin! Tauti on waarallista laatua ja semmoinen, ett'ei sitä woi
+ihminen parantaa: wika on----sydämessä'.--Lääkäri kyllä määräsi
+joitakin rohtoja, joiden kanssa lähdimme kotiin ja joita Kerttu siellä
+koki ottaa; mutta apua ei niistä lähtenyt.
+
+Waimoni huononeminen käwi hywin hitaasti, sillä hengenhaawa on
+kiduttawa ja pitkällisesti tuskallinen. Taas synnytti hän pojan, mutta
+se kuoli kohta syntymisensä jälkeen niinkuin edellinenkin lapsi. Minä
+rupesin suremaan lastemme kuolemaa, mutta waimoni sanoi: 'Ei sinun
+pidä, isä, toiwoakaan, että meidän lapsemme enää tulewat niin wahwoja,
+että eläisiwät'.
+
+Toipui hän wielä laillaan siitäkin lapsiwuoteesta, ja niin elettiin
+taas entistä kituwaa ja surullista elämää.
+
+Nyt tuli se tapaus, että Kertun äiti sairastui. Waikka itsekin huono ja
+woimaton oli Kerttu kuitenkin yötä päiwää äitinsä wuoteen wieressä
+hellästi waalimassa ja hoitamassa, eikä häntä saatu siitä pois, waikka
+kuinkakin olisi kehoitettu. Mummon sairaus oli kuolemaksi, ja
+sydämessään suri ja itki Kerttu äitiänsä.
+
+Hänen oma tilansa tuli myös aina arweluttawammaksi, ja hänen murheena
+näkyi yhä lisääntywän. Kerran, kun hän näytti olewan erinomaisen
+raskaalla mielellä ja sywissä ajatuksissaan, kuulin hänen sanowan:
+'armas äitini! Sinä olet jo päässyt rauhaan ja lepoon tämän
+katoowaisuuden murheita maistamasta, kohtapa tulee köyhä, murtunut
+Kerttusikin perässäsi!'
+
+Nuo sanat lausui hän puoliääneen, minua ollenkaan huomaamatta. Mutta ne
+käwiwät kuin puukon pistokset sydämeeni, ja salaman nuolena lensiwät
+mieleeni sanat: 'täällä sydämessä' ja 'wika on sydämessä'.
+
+'Kuka on tuon sydämen haawoittanut ja wian siihen saattanut?' kysyin
+itseltäni, ja wastaukseksi en saanut muuta kuin: minä, minä itse olen
+sen tehnyt. Minä olen pahalla, raa'alla, törkeällä ja syntisellä
+elämälläni särkenyt kalleimman ja puhtaimman astian, joka koskaan on
+Luojan kädestä lähtenyt. 'Köyhä Kerttusi' ja 'täällä sydämessä' oliwat
+wasarat, joilla kowa, paatunut ja tunnoton sydämeni tuli murretuksi.--
+Olihan waimoni kosiessani jo sanonut: 'köyhä on Kertun koti, ja Kerttu
+itse wielä köyhempi'. Mutta silloin minä en halweksinut hänen
+köyhyyttään, sillä mikään ei ollut mielestäni hänen wertaisensa, ja
+siweyttä, puhtautta, lempeyttä ja rakkautta toi hän kyllä runsaasti
+tullessaan, jota minä kaipasinkin; mutta niitä en pitänyt pyhinä enkä
+siinä arwossa, jossa ne olisi tullut pitää.--Juomisellani olin iskenyt
+haawan ensin tuohon puhtaaseen sydämeen, joka niin kauan taisteli,
+hehkui ja paloi rakkaudesta minua ja perhettänsä kohtaan, mutta jonka
+woima wiimein katkesi, taistellessaan rakkauden taistelua, woittamatta
+ja saawuttamatta kumminkaan sitä autuasta päämäärää, jonka edestä hän
+oli henkeen asti taistellut. Toisen kerran olin repinyt isommiksi nuo
+ennen isketyt haawat, kerskaamalla tawaroistani ja ilmoittamalla, ettei
+hän ole muuta tuonut taloon kuin elätettäwiä.--Jumalani! Nythän
+elätettäwä on jo mennyt, ja jos menee wielä waimonikin kowuuteni ja
+tuhmuuteni uhrina--niin, niin, muistanhan että juuri tuosta tuhmasta
+puheestani hänen sairautensa alkoi--'täällä sydämessä'----'köyhä
+Kerttusi'. Tuommoisia ajatuksia lensi myrskynä sieluni läwitse, ja
+kaikki omantuntoni ja helwetin waiwat rupesiwat kaikilta tahoilta
+wyörymään päälleni, ja nyt wasta rupesin täydessä walossa käsittämään
+mitä olin tehnyt ja mitä silloin kadottaisin, jos waimoni kadottaisin.
+
+Ensi kerralla, kun noita tunteita rupesi sieluuni ilmestymään, olin
+waimoni kanssa kahden kamarissa. Hän maata riuotti waate päällä
+wuoteessa--sillä hän hiwui jalkaselta--puoli=unessa, kalpeana ja
+waljuna, niin heikon näköisenä, ettei hänessä näyttänyt elinwoimaa
+olewan muualla kuin sydänkuopassa. Minä istuin pienen pöydän päässä ja
+koetin lukea hiljaa erästä kirjaa, mutta lukemisesta ei tullut mitään,
+sillä waimoni surullinen näky tuossa wuoteessa ja omat sisälliset,
+riehuwat tunteeni tekiwät ajatukseni niin hajamielisiksi, etten woinut
+kirjan sisältöä käsittää. Heitin siis lukemisen pois ja rupesin
+surkumielellä tarkastamaan riutunutta waimoani. Siinä hän makasi niin
+kärsiwän ja wiattoman näköisenä, ja tuo tunto lisäsi sielussani jo
+alkanutta tuskaa. En enää woinut wastustaa sisällistä ääntäni, waan
+kallistuin hänen tietämättään likelle häntä ja sanoin hywin hiljaa:
+'sinä et saa kuolla, Kerttu! minä en woi elää sinutta!'
+
+Hän kuuli puoli=unensa läpi sanani ja raotti puoleksi jo lakastuneita
+silmiänsä. Kun hän hawaitsi minun olewan niin lähellä itseänsä
+kumarruksissa häneen päin, ummisti hän jälleen silmänsä; hänen suunsa
+wetäysi surulliseen hymyyn, ja hän ojensi minulle lakastuneen kätensä.
+Minä otin sen omaani ja tunsin, että hän hiljaa puristi kättäni.
+Kumpikaan meistä ei puhunut sen enempää. Tuo näkö, tuo tunto, waimoni
+raollaan olewat silmät, surullinen hymy, kuihtuneen käden ojentaminen
+ja hiljainen, tuskin tuntuwa puristus, uudistunut entinen raukeus ja
+kahdenpuolen waikeneminen oliwat asioita ja kohtauksia, jotka eiwät
+suinkaan wähentäneet alkanutta sisällistä tuskaani, waan päinwastoin
+enensiwät sitä. En hennonut häiritä hänen raukeaa ja surullisen wienoa
+tilaansa, waan äänetönnä pidin kauan hänen kättänsä omassani ja mietin
+sekä omaa että waimoni tilaa. Wiimein laskin hiljaa hänen kätensä hänen
+siwullensa wuoteeseen, eikä hän näyttänyt tietäwän siitä mitään. Niin
+kauan kuin minulla tätä katoowaisuutta kestää, ei tuo tapaus mene
+mielestäni!
+
+Tuota lewotonta mieleni tilaa kesti yhä wain eteenpäin. Olin usein
+ollut tunnustamaisillani waimolleni sisällisen tuskani, jolloin aioin
+anoa häneltä anteeksi pahan käytökseni häntä kohtaan ja parantaa
+elämäni. Mutta ihmisten häpy esti minua aina sitä tekemästä. 'Mitä
+ajattelisiwat ja sanoisiwat ihmiset, kun kuulisiwat että Pontelan
+Mattikin on ruwennut hulluttelemaan, samoin kuin jotkut mielenwikaan
+tulleet itku=ämmät', ajattelin minä, ja niin tuo hywä aikomukseni jäi
+aina aika ajalta täyttämättä. Ja niin kannoimme kumpikin suruamme
+mykkänä, mutta hän niin murtuneena, että oli jo aiwan haudan partaalla.
+
+Minä koetin salata mieleni tilaa niin kanan kuin suinkin mahdollista,
+mutta tuo kowin pakottawa tuska särki wiimein sulkunsa. Olimme taas
+waimoni kanssa kahden kamarissa, ja hän oli yhtä surullisessa tilassa
+kuin ennenkin. Minä tartuin häntä kädestä kiinni ja yritin hänelle
+puhua; mutta itku tukehdutti sanat kurkkuuni, eikä puhumisesta tullut
+towiin aikaan mitään. Hän ei näkynyt ymmärtäwän mitä tarkoitin. Mutta
+tuo paljas näkökin, että olin murtuneella mielellä, näkyi jo tekewän
+hänelle hywää, sillä hän koetti wäkisinkin hymyillä, katsoi lempeästi
+silmiini ja sanoi: 'mikä sinulla nyt on waiwana, Matti? Minun on paha
+olla, kun ma näen, että joku asiasi ei ole hywin'.--Itkuni seasta sain
+wiimein änkätyksi: 'rakas Kerttuni! Minä olen elänyt pahasti sinua ja
+kaikkia ihmisiä kohtaan. Minä olen saattanut sinut kärsimään sielun ja
+ruumiin puolesta, sentähden kun olet tahtonut suojella minun kunniaani
+ja perheemme onnea! Minä olen tuhmuudessani sättinyt sinua köyhyydestä,
+mutta nyt näen, ettei rikkaus ole minkään weroinen hywien tapojen ja
+puhtaan omantunnon suhteen; sinulla on nuo molemmat ollut, minulla ei
+kumpaakaan! Minä olen kauhistuen huomannut olewani wäärässä--minä olen
+murtunut mies, minä tiedän mistä sairautesi on tullut--minusta, minusta
+on kotoisin sydämesi kipu, minä olen sen haawoittanut, ja aiwan
+hywyytesi tähden, siweytesi--wiattomuutesi, puhtautesi tähden--woi
+minua onnetonta! Minä kadun, minä rukoilen sinua: anna minulle
+anteeksi, unhota minun rikokseni ja paha käytökseni!--minä lupaan
+parannusta, minä parannan itseni--toisen kerran elämässäni tunnen
+kuinka kallis olet minulle.--Oi Kerttu! anna minulle anteeksi!'
+
+Puheeni ajalla ei waimoni puhunut eikä ennättänyt puhua mitään, niin
+kiireinen ja hätäinen oli tunnustukseni hänelle. Puheeni loputtua
+irroitti hän hiljaa kätensä minun kädestäni ja mennä hiwui wuoteen luo,
+jonon hän oikaisihe makuulle. Hän oli nyt entistä waaleampi, entistä
+woimattomampi, sillä nähtäwästi koski puheeni häneen sywästi. Hänen
+siinä towin maattuansa ja waiti oltuansa rupesi wieno puna nousemaan
+hänen kalpeille kaswoilleen, jota niissä ei ollut enää kaukaan aikaan
+näkynyt--sisälliset tunteet liikkuiwat tuimasti tuossa murtuneessa
+sydämessä.
+
+'Jumalani! mitä puhuit, mitä sanoit', alkoi hän wienosti puhua.
+'Sydämelleni tekee nyt niin hywää--oih! siihen käy kipeääkin. Sieluni
+tahtoisi nyt wielä elää, mutta ruumis on kowin paljon kärsinyt hengen
+haawoista, se ei kestä enää kauaa. Luulenpa, että Jumala on minun
+antanut elää näinkin kauan sen tähden että sain sinun suustasi kuulla
+katumuksen ja että olet huomannut wäärän synnillisen tiesi. Jumala
+olkoon kiitetty, joka sinun sydämesi silmät on awannut totuuden
+käsittämään, ennenkuin minä silmäni ummistan! Ota waari Jumalan
+kutsuwasta äänestä ja rukoile häneltä sowitusta ja anteeksi saamista
+Poikansa kautta; ei ole wielä myöhäistä sieluasi pelastaa. Paljon,
+paljon on Kerttusi kärsinyt rakkaudesta sinua ja lastamme kohtaan,
+mutta paljon, tuhatta kertaa enemmän woin sinulle anteeksi antaa. Oi
+kuinka mielelläni eläisin wielä sinun ja lapsemme tähden, mutta minä
+tunnen, että aikani on kohta lopussa. Jospa tämä kohtaus olisi ollut
+pa-pa-ri-a wuot-ta en-nen!' Hänen äänensä rupesi katkeilemaan ja hän
+raukesi woimattomuuteen, ummisti silmänsä ja ojensi minulle kätensä,
+jonka minä otin hiljaa omaani. Siinä istuin hänen wuoteensa wieressä ja
+wuodatin runsaasti katkeria kyyneleitä, sillä hänen sanansa oliwat
+tunkeneet sywälle sydämeeni ja aina selkeämmästi näin ja tunsin nyt
+mitä olin tehnyt.
+
+Nyt wasta huomasi kotiwäkeni mikä muutos minussa oli tapahtunut, ja
+pian lewisi tieto siitä ympäri kylää.
+
+Eräänä päiwänä näin Kuuselan ukon wakawin askelin astuskelewan meidän
+taloa kohden. Kylmä wäristys käwi ruumiini läwitse, sillä omatuntoni
+sanoi, että olin tehnyt wäärin häntäkin kohtaan, ja luulin, että hän
+tulee nuhtelemaan minua, jonkatähden pelolla odotin hänen tuloansa.
+Heti huoneeseen astuttuansa tuli hän tyköni, otti kädestäni kiinni ja
+sanoi: 'Jumalan rauhaa! olen kuullut, että elämäsi on parempaan päin;
+Jumala olkoon kiitetty!' Minä purskahdin itkuun ja pyysin häneltä
+anteeksi törkeätä käytöstäni. Olisin suudellut hänen kättänsä, halannut
+häntä, mutta hän irroitti puoliwäkisin kätensä minun kädestäni, sanoen:
+'kernaasti!' ja lähti astelemaan kotiansa kohden yhtä wakawasti kuin
+oli tullutkin.--Lyhyitä oliwat hänen lauseensa aina, mutta painawia, ja
+painawa oli hänen kätensäkin, jonka kokemuksesta hywin tiesin.
+
+Ihme kumma! Oli waimoni taas siunatussa tilassa, waikka hänen woimansa
+oli niin huono, eikä hänen synnyttämisensä aika ollut enää kowin
+kaukana. Hänen terweytensä muuttui päiwä päiwältä huonommaksi, ja ennen
+pitkää käwi hän aiwan wuoteen omaksi. En lähtenyt enää koskaan pois
+hänen wuoteensa wierestä, waan yötä päiwää istuin siinä hoitelemassa ja
+waalimassa häntä.
+
+'Woi kuinka minun nyt on hywä olla, isä! Kuolemakaan ei tunnu nyt
+waikealta, kun ma näen että katumuksesi on oikea, ja kun tunnen, että
+rakkautesi minua kohtaan on wilpitön', sanoi hän eräänä päiwänä.
+
+'Sinä et saa kuolla; minä en woi elää sinun jälkeesi, waan kuolema
+tulkoon silloin minullekin!' sanoin hänelle.
+
+'Woi kuinka mielelläni eläisin wielä sinun ja lastemme tähden, mutta en
+woi--kuulitko, isä? sanoin lastemme, waikk'ei meillä ole kuin yksi
+lapsi elossa, mutta minä lahjoitan sinulle wielä lapsen, ja minä tunnen
+että se jää--elämään, ja heidän tähtensä täytyy sinun myös elää.--
+Kaswata heitä Jumalan pelwossa!'
+
+Kului taas aika joku määrä tuossa tilassa, ja meille syntyi taas
+poikalapsi--tällä kertaa eläwänä! Tosin oli lapsi synnyttyään hywin
+heikko, mutta huolellisesti hoidettuna jäi se kumminkin elämään
+niinkuin waimoni oli ennustanut.
+
+Siitä herranhetkestä pitäen, kun awasin sydämeni waimolleni ja
+tunnustin hänelle rikokseni, rupesi hänen terweytensä nähtäwästi
+kiiruummasti huononemaan, sillä hänen heikko ruumiinsa ei kestänyt sitä
+sisällistä iloa, jota hän silloin sydämessään tunsi. Katoowainen sortui
+katoomattoman äkkinäisistä ja yli rajainsa kuohuwista tunteista. Tuohon
+sitten wielä lisäksi tuli lapsen synnytys. Nuo molemmat seikat
+jouduttiwat hänen heikontumistaan.
+
+Kaiketi olen unohtanut mitään mainita ensimäisen lapsemme kaswamisesta
+ja kaswatuksesta. Niinkuin ennen olen jo sanonut oli wanhin lapsemme
+tytär, joka pyhässä kasteessa nimitettiin äitinsä kaimaksi. Lapsi
+syntyi ja kaswoi elämämme onnellisimpina aikoina, ja molemmat hellimme
+ja rakastimme häntä kaikella rakkaudella, jolla wanhin on koskaan
+lastansa rakastanut. Niin kauan kuin elämäni oli ulkopuolisestikaan
+nuhteeton, rakasti lapsi meitä molempia yhtä hellällä rakkaudella;
+mutta kun pieni Kerttu alkoi nähdä, että olin usein juowuksissa, ja
+ymmärtää, että se oli pahaa, wierausi hänestä lapsellinen rakkaus
+kohtaani ja sijaan jäi häneen wain orjallinen pelko. Hän otti aikaisin
+osaa äitinsä suruun ja pysyi minulle mykkänä ja pelkääwäisnä. Mitä
+enemmän pikku Kerttu kaswoi, sen selwemmästi näkyi hänessä äitinsä kuwa
+sekä ruumiin että sielun puolesta.--Jospa hän olisi terwe, woisitte
+hänessä nähdä armaan waimoni ilmi=eläwänä."
+
+"Mitä? Eikö hänkään ole terwe?" kysyin häneltä melkein hätäisesti.
+
+"Ei ole pikku Kerttunikaan terwe; sairas on hänkin ruumiin ja sielun
+puolesta.--Minä pyydän teitä: kuunnelkaa minun kertomustani
+kärsiwällisesti loppuun asti, niin saatte kuulla kaikki!"
+
+"Kertokaa, kertokaa!" sanoin hänelle hätäilewästi, sillä haluni oli
+suuri saada tietooni loppupäätös tuosta surullisesta tapauksesta; ja
+jokaisen sanan, joka lähti tuon murtuneen ja kärsiwän miehen suurta,
+minä melkein nielin.
+
+"Kun waimolleni tunnustin wääryyteni, käskin pikku Kertunkin tyköni, ja
+kahdenkesken ilmoitin hänelle kuinka olin pahalla elämälläni rikkonut
+raskaasti Jumalaa, lähimäisiäni, waimoani ja lastani wastaan ja kuinka
+nyt mielikarwaudella tunsin sywän lankeemukseni, ja sanoin tahtowani
+parantaa pahan elämäni. Tuo puheeni oli niin mieleen pikku Kertulle,
+että hän heti kawahti kaulaani ja itki, nojaten päänsä minun rintaani
+wasten. Wiaton, turmelematon lapsi itki silloin langenneen isänsä
+parantumisen ja palajamisen tähden! Woi, woi! Tuon tapauksen jälkeen
+sai pikku Kerttu takaisin entisen lapsellisen rakkautensa minua
+kohtaan, ja entinen orjallinen ja kammoowa pelko lakkasi hänestä. Mutta
+toiselta taholta sai hän nyt tosisuruunsa uutta ja huolettawaa aihetta,
+nimittäin waimoni arweluttawasta tilasta. Hänkin huomasi, että rakas
+äitinsä huononi ja riutui päiwä päiwältä yhä huonommaksi, ja tuo tieto,
+tuo tunto, että hänen tulisi erota siitä armaasta hoitajasta, joka
+häntä oli niin hellästi kaswattanut ja waalinut ja joka hänelle oli
+opettanut noita ihmiselle niin kalliita elämän welwollisuuksia--tuo
+tunto hänen jo noin nuorena saattoi maistamaan elämän murheita, joita
+maailmalla on niin runsaasti tarjota ihmislapsille. Hänkään ei lähtenyt
+pois koskaan äitinsä wuoteen wierestä ensi aikoina, kun tämä makuulle
+tuli. Ainoastaan kun wäsymys ja uni kowin waiwasi paljon walwomisen
+tähden, täytyi hänen silloin aina nukahtaa.
+
+Usein, kun pikku Kertun kanssa istuimme waimoni sairaswuoteen wieressä,
+puhui hän meille kuolemasta ja tulewaisesta elämästä. 'Te olette
+paljon nähneet waiwaa minusta, hellästi hoitaessanne minua pitkän
+tautiwuoteeni ajalla. Jumala teitä palkitkoon! Minä olen tällä ajalla
+saanut nauttia sydämen rauhaa ja iloa, jota ei minulla ole moneen
+Herran aikaan ollut. Nyt ei minulla ole enää lapsistani sitä huolta,
+joka minua wiimeaikoina niin paljon on waiwannut; sillä minä uskallan
+heidät heittää nyt tyynellä mielellä sinun huoleesi ja haltuusi, isä.
+Kaswata heitä kurituksessa ja Herran nuhteessa! Opeta heitä tuntemaan
+Jumalaa ja hänen pyhää tahtoansa. Warjele heitä maailman pahentawilta
+myrskyiltä, joka niin monta ihmislasta turmelee! Minä menen kohta pois,
+sinne, jossa surulla ei enää ole sijaa, sinne, jossa rauha ja rakkaus
+wallitsee ijankaikkisesta ijankaikkiseen! Siellä saamme kohdata
+toisemme; siellä saamme alkaa yhdessä semmoista iloista elämää, jota ei
+koskaan mikään murhe katkeroita, jos wain tekin puhdistetulla
+omallatunnolla ja uskossa Jumalan Poikaan kuolette.' Näin puheli
+waimoni kerran minulle ja pikku Kertulle, kun istuimme molemmin hänen
+wuoteensa wieressä. Molemmat itkimme silloin niin että olimme wedeksi
+raueta.
+
+'Älkää itkekö! Paremmin iloitkaa siitä, kun Jumala on meille kaikille
+niin suuren armonsa osoittanut, että hän on kutsunut meitä
+parannukseen', lohdutteli meitä waimoni.
+
+Tuo hänen puheensa oli heikontanut hänen ennestäänkin jo heikot
+woimansa niin että hän raukesi ihan herwottomuuteen ja näytti waipuneen
+uneen. Minä en ollut nukkunut moneen wuorokauteen yhtään silmäntäyttä,
+jonkatähden uni rupesi minuakin waiwaamaan. Pikku Kerttu hawaitsi sen
+ja kehoitti minua menemään lewähtämään, luwaten itse silläaikaa hoitaa
+sairasta. Minä tottelin kehoitusta ja menin lewähtämään.
+
+Mutta paljosta walwomisesta olin tullut niin honteloksi, ett'ei unta
+tahtonut tulla. Aina kun olin unenwiettoon menossa, oli edessäni
+waimoni riutunut näkö ja kalpeat kaswot, ja samassa säpsähdin ja
+hyppäsin ylös. Wiimein pääsin kumminkin nukkumaan, mutta unikin oli
+hywin rauhatonta, sillä yhä säikähtelin ja wawahtelin, josta heräsin
+puoli=horroksiin, kohta kuitenkin waipuen jälleen, sillä luonto waati
+tiukasti saatawiaan. Tuossa tilassa ollessani tuntui uneni läwitse
+niinkuin joku olisi hiljaa koskenut käteeni. Minä hyppäsin lattialle ja
+hieroin silmiäni. Edessäni seisoi pikku Kerttu palawa kynttilä kädessä,
+sillä nyt oli aamupuoli yötä. Hänen silmänsä oliwat wesissä ja hän
+sanoi minulle hiljaa: 'tulkaa, isä, äidin kamariin, hän kaipaa teitä!'
+Minä aawistin, että waimoni oli kuolemaisillansa, ja kylmä wäristys
+käwi ruumiini läwitse. Pikku Kerttu käweli edellä, ja minä seurasin
+jäljessä. Hän awasi hiljaa kamarin owen ja niin astuimme molemmat
+kamariin. Minä hämmästyin. Waimoni ennestäänkin kalpeat kaswot oliwat
+nyt kuolon kalpeiksi muuttuneet ja himeä kalwo peitti hänen silmänsä.
+Hän näytti tahtowan jotakin puhua, mutta ääneensä ei hän woinut sitä
+tehdä. Minä kallistin korwani liki hänen suutansa ja huokuen kuiskutti
+hän minun korwaani seuraawat sanat:
+
+'Minä tunnen että aikani on tullut. Muista mitä olen sinulle wiime
+aikoina puhunut ja--muista mitä olet luwannut! Muista pikku Kerttua ja
+pikku poikaa! Oih!--'
+
+Hän näytti uupuwan tuon kuiskutuksen jälkeen ja ummisti silmänsä. Towin
+ajan päästä awasi hän ne taas, katsoi minuun ja näytti tahtowan ojentaa
+minulle kätensä, mutta woimattomuus sen esti. Minä ymmärsin hänen
+tarkoituksensa ja otin hänen kätensä omaani. Silloin tunsin hienoa,
+hiljaista ja wienoa puristusta, ikäänkuin henki olisi kättäni
+puristanut, ja tuon puristuksen tunsin paremmin--sydämessäni kuin
+kädessäni. Kallistin taas korwani liki hänen suutansa.
+
+'Hywästi, Matti! Kerttusi kuolee aina--ja--ja nyt si-sinua
+ra-kas-ta-wa-na; hy-wäs-ti!'
+
+Hänen kätensä walahti herwottomaksi kädessäni, hänen silmänsä
+tummeniwat entistäkin tummemmiksi, hengitys harweni harwenemistaan,
+niin ett'ei wiimein näkynyt eikä tuntunut muualla kuin sydänkuopassa
+pikkuisen nykytystä; wiimein loppui sekin, ja nyt oli henki hänet--
+jättänyt.
+
+Minulla ei ollut enää kyyneliä tuon elämäni kowimman kohtauksen
+waralta, sillä sydämeni tunsi nyt niin kowaa tuskaa ja ahdistusta,
+ett'ei se kyennyt irroittamaan kyyneleitä erilleen murheesta. En
+huomannut heittää irti kuolleen waimoni kädestä, waan yhä istuin hänen
+wuoteensa wieressä ja katsoa tuijotin hänen kalpeihin kaswoihinsa,
+joista kuolon rautainen käsi oli puristanut wiimeisenkin elon menin.
+Jumala tiesi kuinka kauan olisin siinä istunut, jos eiwät muut olisi
+tulleet ja muistuttaneet minua lähtemään siitä pois.
+
+Nyt wasta tulin oikein tuntoihini: siinä makasi nyt waimoni kylmänä,
+sortuneena elämän raskasten murheitten alle. Siinä makasi hän, joka oli
+taistellut jalon ja ankaran rakkauden taistelun, jonka hän wasta
+wiimeisellä ajalla oli woittanut--wasta sitten kun hän itse jo oli
+haawoittunut, waarallisesti haawoittunut, haawoittunut niin pahasti,
+että nuo haawat tuottiwat hänelle itsellensä kuoleman.--Loin taas
+silmäni häneen: lempeä hymy näytti lepääwän hänen kaswoillansa, hänen
+huulensa näytti liikkuwan ja tuntuipa ikäänkuin hän olisi minulle
+kuiskannut: 'Köyhä on Kertun koti, ja Kerttu itse wielä köyhempi'--
+'täällä sydämessä'--'köyhä Kerttusi'--'muista pikku Kerttua ja pikku
+poikaa!'--'minä kuolen, aina ja nyt sinua rakastawana, hywästi!'
+
+Silloin tuntui powessani kauhea ääni, joka niinkuin ukkosen jylinä
+huusi minulle: 'sinä se olet hänet--murhannut'.
+
+Ruumiini wapisi ja wärisi, kummallisia monenkaltaisia säweliä kuului
+korwissani, sydämeni jyskytti ja paukutti niin että koko ruumiini
+heilui ja minä rupesin wääntymään kieroon niinkuin wäännetty witsa ja
+menin tainnuksiin.
+
+Kuinka kauan lienen siinä maannut, en tiedä, mutta kun rupesin taas
+jostakin tietämään, oli joukko ihmisiä ympärilläni, jotka ahkerasti
+kasteliwat päätäni ja pitiwät poltettua höyhentä nenäni alla. Minä
+huomasin taas kuolleen waimoni ja pikku Kertun, joka taempana itki että
+oli wedeksi sulaa.--'Sinä olet waimosi murhaaja', kaikui taas
+sydämessäni, ja minä olisin pyörtynyt toisen kerran, mutta ihmiset
+huomasiwat sen ja estiwät sen kaikenlaisilla wirwoituksilla.--
+'Päästäkää minut ulos, minua niin kowin polttaa!' pyysin heiltä, ja he
+päästiwätkin. Horjuen menin minä ulos ja istuin portaille, jossa wiileä
+tuuli tuntui wirkistäwän polttawaa otsaani. Siinä towin istuttuani
+rupesin oikein käsittämään nykyisen tilani: nyt oli hän poissa, joka
+maailmassa oli minua kaikkein enimmän rakastanut, rakastanut--
+kuolemaansa asti, mutta jonka rakkautta minä en ollut tuntenut; ja
+maailma tuntui mielestäni nyt niin tyhjältä, autiolta ja kolkolta. Nyt
+rupesiwat kyyneleeni wuotamaan, ja niin annoin niiden wapaasti tulwata,
+sillä ei nyt tuntunut sekään häwettäwän, waikka mies itki niinkuin
+lapsi.
+
+En kyennyt tekemään enkä toimittamaan mitään, waan itkuni lakattua
+menin kamariini, jossa lewottomuuden ja murheen waiwaamana wäännyin
+wuoteelleni. Kaikki, mitä kuolleen ja talouden suhteen tarwittiin
+toimittaa, oli pikku Kertun ja palkollisten hallussa. Sairaassa
+mielen= ja puolikuolleessa ruumiintilassani makasin minä useita
+wuorokausia, jolla ajalla ihmiset kokiwat minua lohdutella ja hoitaa,
+mutta eiwät nekään ystäwyyden osoitukset woineet suurin liewentää
+sisällistä tuskaani. Oliwat ne sen werran kumminkin awuksi, että
+kykenin wiimein nousta horjua wuoteestani ylös.
+
+Nyt oliwat asiat jo niin kaukana, että piti ruweta rakasta wainajaamme
+hautaan toimittamaan. Olin toki niin paljon toipunut, että kykenin
+horjuen menemään maahan saattamaan. Surumielin ja synkkänä kuin tuo
+ammottawa hauta tuossa katsoin minä, kun pappi nakkeli lastallaan
+multaa arkun päälle ja sanoi: 'maasta sinä olet tullut, maaksi sinun
+pitää jälleen tuleman'. Kolkolta kuuluiwat korwiini kumahtelemiset, kun
+haudan peittäjät heittiwät multaa lapioillansa arkulle, ja tuo
+kumahteleminen ei kuulunut ainoastaan korwiini waan se kuului aina
+sydämeeni asti.
+
+Toimituksen loputtua horjuin minä kotiin, johon oli paljon kokoontunut
+peijais=wäkeä. Heitä ei näyttänyt suru paljon waiwaawan, eiwätkä he
+näyttäneet tietäwän mitä minun sydämessäni liikkui. He puhuiwat, mutta
+minä en ymmärtänyt mitä he puhuiwat; he kysyiwät wäliin minulta
+jotakin, mutta minä en ymmärtänyt mitä he kysyiwät; he nauroiwat wäliin
+keskenänsä puhellessaan, mutta minä en käsittänyt mikä nyt olisi
+antanut aihetta nauruun. Korwissani soi wain kumahdukset arkun
+kannesta, kun hautaa peitettiin, ja sydämessäni pauhasi: 'sinä olet
+waimosi murhaaja!' ja wielä enemmän: 'sinä olet murhannut kaksi--
+lastasikin, jotka kenties eläisiwät terweinä tänäkin päiwänä, jos et
+olisi niin ankarasti särkenyt waimosi--sydäntä'. Niissä kaiuissa oli
+minulle kylläksi, ettei tehnyt mieleni puhua eikä nauraa.
+
+Peijaat loppuiwat ja wieraat meniwät itsekukin kotiinsa, mutta minun
+omantuntoni rauha ei palannut, eikä se palaa enää koskaan--woi ei----
+koskaan!
+
+Heti waimoni kuoltua otti pikku Kerttu pienen weljensä hoitaaksensa--"
+
+"Malttakaapas! Tuo neito tuolla perikamarissa on siis teidän pikku
+Kerttunne? Ja lapsi, jota hän hoitaa, on teidän pikku poikanne?" kysyin
+häneltä.
+
+"Niin, nehän siellä owat, pikku Kerttuni ja pikku poikani", sanoi
+isäntä ja koetti hiukan hymyillä, mutta ei se onnistunut.
+
+"Kiitos Jumalalle!" huokasin silloin sydämessäni ja pyysin isäntää taas
+jatkamaan kertomustansa.
+
+"Niin. Heti kun waimoni kuoli otti pikku Kerttu pienen weljensä
+hoitaaksensa, sillä hän ei uskonut sen hoitoa minulle. Hän hoitaa sitä
+niinkuin silmäteräänsä eikä lähde yöllä eikä päiwällä pois hänen
+kätkyensä wierestä. Mutta Kerttu=raukkakin uupuu ja wäsyy paljosta
+työstä, paljosta murheesta, sillä hän murehti ja wieläkin kowin
+murehtii äitiänsä. Siihen wielä lisäksi tuli hänelle uusi murhe,
+nimittäin: murhe minusta, sillä hän täydellisesti käsittää sisällisen
+tilani, waikka olen häneltä sitä kokenut salata niin paljon kuin olen
+woinut. Hänkään ei woi kauan kestää noin nuorena sitä raskasta
+elämäntaakkaa, joka jo aikaisin on hänen päällensä laskettu; sillä hän
+on jo kowin paljon heikontunut ja riutunut.
+
+Minun mielipaikkani on metsä, jossa niinkuin haahmo kuukkailen yksinäni
+päiwäkaudet ja jossa rauhassa saan kuunnella noita hiljaisia
+kuiskauksia: 'en minä, isä, parane enää koskaan'--'ei meidän lapsemme
+enää elä'--'täällä sydämessä'--'wika sydämessä'--'köyhä Kerttusi'--
+'minä kuolen aina ja nyt sinua rakastawana'.--Silloin olen useinkin
+näkewinäni hänen hennon haamunsa tuolla puiden wälissä--ei, tuollahan
+hän nyt näkyi aiwan lähellä olewan puun takaa, pensaan takaa ja nyt se
+jo pujahti tuon ja tuon kiwen taa, kallionnyppylän taakse.--Usein, kun
+noin haaweksin, tapailen häntä saawuttaa, mutta hän pakenee aina
+edelläni, ja useinkin olen joutunut kauas pois kodistani häntä
+saawuttaessani. Tuosta haaweksiwaisesta tilastani herään tawallisesti
+oman ääneni kautta, jonka sydäntä särkewästi päätän häntä
+saawuttaessani: 'Kerttu, Kerttu, älä jätä minua!' Silloin aina katoo
+haamu, ja minä selkiän tajuihini. Usein olen niin wäsyksissä, että
+täytyy lewähtää joku aika ennenkuin woin lähteä kotia kohden.
+
+Tuommoista on elämäni sitten waimoni kuoleman ollut, ja lepoa ei ole
+koskaan, unta ei ole koskaan, ruoka ei kelpaa koskaan, omantunnon
+rauhaa ei ole koskaan ja apua ei kuulu koskaan semmoista--semmoista
+tulee elämäni olemaan kuolemaani asti, joka ei enää ole kaukana.--Mutta
+woi!--silloin wasta waiwat alkawat, silloin on minun astuminen
+wanhurskaan Jumalan tuomion eteen wastaamaan töistäni, ja minä olen
+lukenut jo tuomioni--woi minua onnetonta! moninkertaisesti onnetonta!"
+
+Minun käwi kowin säälikseni tuon kauheissa omantunnon waiwoissa olewan
+lähimäiseni tila. Sentähden kysyin häneltä: "eikö teitä ole kukaan
+koettanut lohduttaa tuossa tukalassa tilassanne?"
+
+"Käwi minun tykönäni eräs, joka sanoi itseänsä 'heränneeksi'. Hän sanoi
+tulleensa sääliwäisyydestä tyköni, ja hänelle minä awasin sydämeni ja
+toiwoin häneltä saawani jotakin liewitystä. Mutta hän kauhistui kowin
+kuullessansa minun törkeät rikokseni ja sanoi: 'et sinä ole wielä
+kylläksi katunut, et sinä ole wielä kylläksi parantanut itseäsi, kun
+rikoksesi owat niin hirweät: lankeemuksesi on sywä, katumuksesi
+tarwitsee olla wielä sywempi; tee nyt niin ja niin ja sitä ja sitä,
+niin kyllä Jumala sinulle sitten wiimein anteeksi antaa'. Woi, woi! hän
+mahtoi olla pyhä mies, mutta minä en woi kylläksi katua, minä en woi
+kylläksi parantaa itseäni, minä en woi tehdä sitä ja tätä hywää niin
+paljon, että saisin Jumalan lepytetyksi, ja sentähden täytyy minun
+ijäksi kaikeksi hukkua--woi, woi!--Ihmisien ja maallisen lain edessä
+olen kyllä wiaton ja siiwo ihminen, mutta Jumalan ja teidän edessänne
+olen--murhaaja, kaksin=, kolmin=, nelin=, wiisinkertainen murhaaja--
+woi, woi! Jumala minua syntistä armahtakoon!" Hän purskahti katkeraan
+itkuun, jonkatähden kertomus katkesi siihen.
+
+Minä en koettanutkaan hillitä hänen itkuansa, sillä tiesin sen olewan
+turhaa työtä, annoin wain hänen wapaasti wuodattaa kyyneliänsä niin
+kauan kuin halutti, jota hän tekikin oikein täydellä todella.
+
+Minä ymmärsin, että noin kauan ja noin kowasti rasitettuun omaantuntoon
+ei äkkipäätä olisi mikään lohdutus woinut mahtua, sentähden en
+koettanut häntä heti lohduttaakaan, waan wedin puhetta wähän syrjälle
+tuosta arasta asiasta sitten kun hän lakkasi itkemästä.
+
+"Ettepä te ole maininnut minulle pikku poikanne nimeäkään", sanoin
+hänelle.
+
+"Hänen nimensä on Yrjö, Kuuselan ukon kaima", sanoi hän.
+
+"Miksikä te pojan hänelle kaimaksi halusitte tehdä?"
+
+"Hän on ainoa, joka uskalsi minulle totuuden wasten suuta sanoa ja joka
+ei ole iloinnut minun sywästä lankeemuksestani; hän on siis suurin
+hywäntekijäni."
+
+"Teidän talonne näyttää wankalta talolta."
+
+"On. Kyllähän tässä taloa olisi ja muutakin rikkautta, kun wain asiani
+olisi hywin."
+
+"Olisipa teillä perillisiä, jotka saisiwat tässä tulewaisuutensa
+turwan, kun omaisuutenne säilyisi siihen asti kun he ihmisiksi
+ehtiwät."
+
+"Niinpä se olisi, mutta minussa ei ole minkään tekijää eikä toimijaa,
+ja asiat menewät niinkuin ne menewät."
+
+"Mutta heidän tähtensäpä Jumala tahtoo teidän elää."
+
+"Oi, älkää semmoisia puhuko! Jumala ei suo tämmöisille mitään hywää."
+
+"Ei niin, Jumala suopi kaikille ihmisille hywää."
+
+"Kyllä tiedän että Jumala suopi ja antaa kaikille niille ihmisille
+hywää, jotka häntä pelkääwät ja rakastawat ja jotka owat itsekin
+hywiä. Mutta woi! minä olen niin kowin paha, minä olen murhamies,
+moninkertainen murhamies. Ei Jumala niin hirweälle ja pahalle ihmiselle
+suo mitään hywää", sanoi isäntä epätoiwossaan ja huokasi niin sywästi,
+että olisi luullut rinnan halkeawan.
+
+Haihduttaakseni hänen ajatuksensa pois tuosta liian arasta aineesta
+koetin taas wetää puhettamme toiselle suunnalle, jonkatähden sanoin
+hänelle: "kuka teillä kukkia hoitaa ja kaswattaa?"
+
+"Minun Kerttuni", wastasi isäntä, "oli suuri kukkien rakastaja, hän
+niitä hoiti ja waali niin hellästi kuin omia lapsiansa. Hänen terweenä
+ollessansa tuoksui huoneemme niiden hywästä hajusta, ja siisteys ja
+puhtaus wallitsi kaikissa. Sitten kun pikku Kerttu kaswoi isoksi oli
+hän aina äidillänsä apuna tässä hoitamisessa, jonkatähden hän jo
+aikaisin oppi kukkia rakastamaan. Äitinsä sairauden aikana hän hoiteli
+wielä niitä ja hänen kuolemansakin jälkeen koki hän niitä kylwää ja
+istuttaa, ikäänkuin waistomaisesti, sillä se työ oli tullut jo hänen
+luonnoksensa. Aina siihen asti kun hän hawaitsi minun tilani
+auttamattomaksi, hoiteli hän wielä niitä, mutta nyt ne saawat elää tahi
+kuolla aiwan oman tahtonsa mukaan. Woi, woi, niitä menneitä autuaita
+aikoja; silloin oli paratiisi tykönämme----ja woi, woi näitä tuskan,
+ahdistuksen ja epäilyksen pimeitä ja synkeitä aikoja, jolloin waiwatun
+waimoni haamu on aina edessäni, jolloin kaikki esineet huutawat
+kirousta, kauhistusta ja kostoa. Woi woi! Tämä on jo helwetin
+esimakua!"
+
+Minä huomasin selwään, etten woinut häntä erottaa tuosta kipeästä
+kohdasta, sillä hän aina wain löi ja laski siihen yhteen ja samaan
+asiaan, ja minuakin alkoi oikein kauhistuttaa. Minä näin, ettei häntä
+käynyt mitenkään liewenteleminen tahi sillä tawalla lohduttaminen,
+ett'ei hän muka ollut pahempi kuin muutkaan ihmiset; hän ei olisi sitä
+kumminkaan käsittänyt, sentähden sanoin nyt hänelle:
+
+"Se on kyllä tosi, että olette raskaasti rikkoneet, mutta mitäpä me
+muutkaan ihmiset olemme Jumalan edessä muita kuin rikoksellisia
+syntisiä, jotka olemme synneillämme ansainneet ijankaikkisen
+kadotuksen. Mutta Jumala on luwannut ne kaikki anteeksi antaa ja
+unohtaa, jos me wain häneltä anteeksi antamusta pyydämme hänen Poikansa
+nimessä."
+
+"Woi, woi! EI Jumala anna minulle anteeksi; en minä ole wielä kylläksi
+katunut, enkä minä jaksa koskaan kylläksi katua, woi, en koskaan! Minun
+täytyy hukkua, ijäksi hukkua--woi, woi!----"
+
+"Teillä on wähän wäärä käsitys siinä asiassa", sanoin hänelle. "Ihminen
+ei woi parhaillakaan hywillä töillänsä ansaita mitään Jumalan edessä;
+sillä Jumala on niin pyhä ja wanhurskas, ettei ihmisen oma wanhurskaus
+woi kestää hänen edessänsä."
+
+"Siinäpä se on! Woi, woi!"
+
+"Mutta ihmisen ei sentähden tarwitse ijäksi hukkua, sillä Jumalan Poika
+ei tullut maailmaan kadottamaan maailmaa, waan että maailma hänen
+kauttansa wapahdettaisiin. Hänhän sanoo: 'Tulkaa minun tyköni kaikki,
+jotka työtä teette ja olette raskautetut, minä tahdon teitä
+wirwoittaa'. Ja sen hän huutaa juuri nyt teille ja tahtoo, että te
+tulisitte hänen tykönsä ja heittäisitte kuormanne hänen
+kannettawakseen."
+
+"Se on sanottu minua paremmille ihmisille."
+
+"Se on sanottu juuri teille: 'ei terweet tarwitse parantajaa, waan
+sairaat', ja 'en minä ole tullut wanhurskaita kutsumaan, waan syntisiä
+parannukseen'. Nämä owat Wapahtajan omia sanoja, ja hän ei walehtele.
+Rukoilkaa häneltä synteinne anteeksi saamista hänen Poikansa ansion
+tähden, niin hän warmasti kuulee teitä, ja te saatte lewon
+rauhattomalle omalletunnollenne."
+
+"Woi!" sanoi isäntä surullisesti, "ei Jumala kuule minun rukoustani!
+Olen koettanut rukoilla häneltä liewitystä kauhealle tuskalleni, mutta
+minä oikein wapisen, kun yrittelen rukoilla häntä. Woi! Hirmuista on
+langeta eläwän Jumalan käsiin."
+
+"Te olette rukoillut Jumalaa epä=uskossa, koetellaksenne, joko
+katumuksenne ja omawanhurskautenne olisi siinä määrässä että Jumala
+niiden tähden teihin mieltyisi. Mutta Jumala ei ole se Jumala, joka
+ansiosta antaisi ihmisille jotain rauhaa ja autuutta, waan omasta
+sulasta armostansa ja isällisestä hywyydestänsä hän meille synnit
+anteeksi antaa, kun me hänen Poikansa ansion turwissa rukoilemme."
+
+"Totta puhutte, totta puhutte", sanoi isäntä ja alkoi wähän helpommin
+hengittää. "Tosi on, että olen aina koettanut Jumalaa rukoilla siinä
+mielessä, että hän anteeksi antaisi syntini sen tähden että olen jo
+paljon katunut. Minä olen koettanut rukoilla Jumalaa, mutta
+epä=uskossa, ett'ei hän anna minulle anteeksi. Nyt koetan rukoilla
+Jumalaa uskossa, rukoilla häneltä syntein anteeksi saamista Hänen
+Poikansa ansion tähden, siihen asti kuin hän minua waiwaista syntistä
+armahtaa.--Oi Jumalani, auta minua, muutoin minä näännyn!" sanoi hän ja
+samassa hän tarttui kaulaani kiinni ja rupesi siinä wuodattamaan
+hartaita kyyneleitä. Mutta nuo kyyneleet eiwät olleet hirmuisesta
+omantunnon tuskasta lähteneitä, ne wuotiwat nyt semmoisesta sydämestä,
+joka käsitti ensimäisiä säteitä Jumalan armosta syntisiä kohtaan, ja
+tuo wähäinenkin toiwon kipinä puhkesi kiitoksen kyyneleihin paljosta
+tuskasta pakahtumaisillaan olewassa ja hänen luulonsa mukaan
+auttamattomasti kadotetussa sydämessä. Minä koetin olla oikein
+miehewänä, ett'eiwät wäkisin tunkeutuwat kyyneleeni olisi päässeet
+näkösälle, mutta mahdoton oli niitä estää.
+
+"Mutta jos Jumala minulle anteeksi antaisikin rikokseni muutoin, niin
+Kerttuni on kumminkin alinomainen päällekantajani Jumalan edessä, sillä
+minä olen elänyt häntä kohtaan kowin pahasti", sanoi isäntä, ja
+näyttipä siltä kuin epäilys olisi hänessä taas saanut täyden wallan.
+
+"Älkää antako sille ajatukselle waltaa, se ei ole oikea. Kaikesta, mitä
+olette kertonut waimowainajastanne, huomaan, että hän on tullut
+onnelliseksi, ja ne, jotka owat autuaitten joukossa, eiwät kadehdi
+wielä eläwien ihmisien onnea ja autuutta, eiwät kanna heidän päällensä
+Jumalan edessä, waan paremmin auttawat heidän autuuttansa. Ei Kerttunne
+kanna teidän päällenne, uskokaa se, ja muistakaa hänen wiimeisiä
+elämänsä aikoja, kuinka suurella rakkaudella hän teitä rakasti
+kuolemaansa asti, kuinka hän puhui hywää teidän puolestanne aina
+wiimeiseen hetkeensä asti; nytkin on hän teidän hywänä enkelinänne
+taiwaallisen Isän edessä, rukoilemassa teidän puolestanne, että Hän
+teitä suuresta armostansa armahtaisi."
+
+"Te olette oikeassa", wastasi siihen isäntä ja näytti taas
+rauhoittuneelta. "Woi kun minä olen paha, että ajattelen pahaa hänestä
+kuolemankin jälkeen. Hän ei suo minulle pahaa, sen uskon nyt wahwasti;
+hän oli eläessäänkin niin hywä."
+
+Noita kaikkia keskustellessamme ja puhellessamme oli ilta kulunut jo
+hywin myöhäiseksi. Kun isännän sisällinen tuska oli wähän rauhoittunut,
+näytti hänen woimansa kowin uupuneelta, sillä hän ei ollut nukkunut
+moneen yöhön, waan oli huupotellut metsissä, niinkuin hän itse kertoi.
+Rupesin siis hänelle esittelemään, että hän menisi lewolle,
+wirkistämään wäsynyttä ruumistansa ja sieluansa. Tuskin olin sen asian
+saanut esitellyksi, kun kamarin owi aukeni ja pikku Kerttu astui
+saliin, kaunisna kuin enkeli. Hänen otsaltansa oli poistunut nuo surun
+synkät pilwet ja uusi arwaamaton walo oli kullannut hänen kauniit,
+waikka muutoin lakastuneet kaswonsa. Hän oli tietämättäni kamarin
+owipielessä istuen pitänyt owea wähän raollansa ja siinä kuunnellut
+kaikkia keskusteluitamme isännän kanssa. Hänenkin sydämeensä oli
+singahtanut toiwon säde, että hänen isänsä nyt oli pääsewä kauheasta
+tuskastaan ja epäilyksestään, ja se kipinä se jo niin paljon kirkasti
+hänen kaswojaan. Hän tuli tykömme ja kysyi ujosti, saisiko hän jo
+laittaa illallista. Isäntä näytti oikein säpsähtäwän tuosta
+kysymyksestä ja sanoi: "oikein, pikku Kerttuni! Minä olen tässä
+kiusannut wain wierasta, enkä ole muistanut ollenkaan, että terweet
+ihmiset tarwitsewat lepoa ja rawintoa--mitäpä minä onneton muistaisin
+tahi huomaisin. Minä en tarwitse ruokaa, mutta laita wain wieraalle
+illallinen, minä katson silloin pikku Yrjöä."
+
+Pikku Kerttu lähti paikalla toimeen, ja pian oli oiwallinen illallinen
+pöydällä. Minua kehotettiin syömään, mutta en ruwennut muulla ehdolla
+kuin että isäntä tulisi kanssa, johon hän suostuikin minun tähteni.
+Minä kehoitin häntä syömään jotakaan palaa heikon ruumiinsa
+wahwistukseksi, sillä paljoa ei hän tarwinnutkaan, niin heikko hän oli.
+Syödessämme sanoi isäntä, ett'ei hän ole istunut säännöllisessä
+ruokapöydässä toista wuoteen, joka aika oli kulunut hänen waimonsa
+kuolemasta. Sillä aikaa kuin minä söin ja isäntä oli syöwinään toimitti
+pikku Kerttu meille wuoteita. Toinen salin perässä olewista kamareista
+oli isännän huone; sinne lewitti pikku Kerttu isällensä wuoteen, ja
+minulle hän laittoi sijan saliin.
+
+Heti kun pääsimme syömästä kehotin häntä menemään lewolle, ja hän
+lähtikin kamariinsa sanoen: "jospa minä saisinkin lepoa, kowin minussa
+tuntuu wäsymystä ja uupumusta".
+
+Hänen lähdettyään tuli pikku Kerttu tyköni ja sanoi: "woi wieras=kulta!
+Jos te saisitte isäraukan lohdutetuksi! Minä jo näen, että te olette
+paljon häneen waikuttanut. Teitä hän kuulee, uskoo ja tottelee, sen
+olen jo huomannut, ja minäkin olen jo ruwennut toiwomaan. Woi jos hän
+toipuisi, woi jos hän paranisi, woi jos hän saisi wielä omantunnon
+rauhan. Silloin olisi minunkin niin hauska ja hywä olla."
+
+"Jumalan awulla luulen hänen tuosta surkeasta tilastaan wähitellen
+toipuwan", sanoin hätäilewälle ja toiwowalle pikku Kertulle.
+
+Juuri kun olin nuo wiimeiset sanan lausunut, kuulin isännän kamarista
+ääntä, sillä owi oli raollaan; meninpä siis sinne hiljaa katsomaan.
+Silloin näin oudon näön: isäntä oli polwillansa wuoteen wieressä ja
+rukoili ääneensä, ja siitä tuli tuo ääni, jonka kuulimme saliin. Heti
+wiittasin pikku Kertulle, että hänkin tulisi katsomaan. Kerttu ymmärsi
+wiittaukseni ja hiljaa kuin haamu tulla hiipi hän kamarin owen raolle.
+Siinä sitten kuultelimme yhdessä, kuinka tuo murheen runtelema sielu
+kantoi syntitaakkansa Jumalan eteen ja rukoili häneltä armoa ja
+anteeksi antamusta. Kowalta näytti tuo työ, sillä suuret hikipisarat
+waluiwat alas hänen otsaltansa ja hänen silmänsä oliwat täyttyneet
+kyynelten tulwalla. Me kuulimme owen rakoon joka sanan, mitä hän puhui
+Jumalallensa.
+
+Silloin kun isäntä rukoili loin minä katseeni pikku Kertun kaswoihin:
+hänen silmissänsä kimalteli kirkkaat kyyneleet, jotka oliwat mielestäni
+niin kauniit ja jumalalliset, ett'en luule kaikkein kalleimpien
+timanttien loistawan niin kauniisti ruhtinasten kruunuissa kuin nuo
+sydämestä nousseet kyyneleet loistiwat pikku Kertun silmissä.
+
+Rukoiltuansa riisui isäntä waatteensa ja laskeutui wuoteelleen, johon
+jonkun hetken jälkeen nukkui.--"Jumalan kiitos!" kuului silloin hiljaa
+pikku Kertun suusta.
+
+Me wetäysimme nyt taas poikemmaksi owesta. Hiljaa kuiskasi Kerttu
+minulle: "nyt toiwon isän wiimeinkin saawan lewon. Hän on niin hywä; ei
+hän olekaan niin paha kuin hän itse sanoo, mutta hän on nähnyt itsensä
+pahaksi Jumalan edessä, eikä häntä ole tähän asti kukaan woinut
+wähääkään lohduttaa. Kiitos Jumalan, joka teidät on tänne johdattanut!"
+Sitten hän osoitti minulle wuoteen, sanoi hywää yötä ja meni kamariinsa
+pientä weljeänsä hoitamaan.
+
+Yö oli jo melkoisesti kulunut, kun minä panin maata. Sen illan
+tapaukset ja ne elämän kertomukset, joita olin kuullut, pitiwät
+ajatukseni niin kiinteästi wireillä, ettei uni tuntunut tarpeelliselta
+sillä kerralla. Koko kansan perheellinen elämä kuwasteli yön
+hiljaisuudessa yksin walwoessani mielessäni ja minä olin saawinani
+jonkunlaista käsitystä siitä. Woi kuinka monta hellää sydäntä ennen
+aikaansa sortuu elämän kowan kuorman alle? Kuinka monta hellää,
+rakastawaa ja hywää tarkoittawaa sydämen tunnetta on särkynyt
+pirstoiksi elämän myrskyissä? Eiwätkö nuo sydämet, nuo tunteet ole
+sortuneet--uupuneet, rakkautensa ja lempensä uhreina? Eiwätkö nuo
+sydämet ja tunteet ole taisteluissaan kaatuneet sen tähden että
+ihmisten ilkeys, pahuus ja tunnottomuus on katkaissut heidän
+tunteittensa satasäwelisiä, satakielisiä jänteitä? Oi! niin se on: He
+owat taistelleet jalon taistelun ja kaatuneet, kunnialla kaatuneet--
+nöyrinä, siweinä, hiljaisina ja kärsiwinä, kaatuneet rakkaudesta
+perhettänsä ja siinä samassa--tietämättänsä, aawistamattansa--koko
+kansaansa kohtaan!--Mikä jalo taistelu! Ja maailma wastustaa wain wielä
+tuota jaloa taistelua niin paljon kuin woipi ja ampuu nuoliansa
+ehtimiseen noiden taistelijain arimpaan ja awonaisimpaan paikkaan--
+sydämeen, sammuttaaksensa sieltä jonkunkaan säwelen, jota sen on niin
+waikea kuulla, sillä se on totuuden ääni,--katkaistaksensa sieltä
+jonkunkaan kielen, sillä ne juuri siellä sydämessä synnyttäwät niitä
+ajatuksia, jotka sitten puhkeawat wastahakoisiksi totuuden sanoiksi!--
+Surkeaa, surkeaa! Mikä wieläkin on surkeampi, on se, että pahinna
+ampujana, pahinna sortajana ja haawoittajana on useinkin se, joka on
+tuolle taistelewalle ja kärsiwälle sielulle luwannut ja wannonut
+uskollisuutta ja rakkautta--kuolemaan asti, ja nyt on hän sen suurin
+wihollinen. Ja kun yksi ja toinen noista taistelijoista kaatuu ja
+sortuu, silloin tawallisesti sanotaan: "siltäkin ja siltäkin on akka
+kuollut", mutta harwoin tutkitaan: kuoliwatko he oikeaan Jumalan
+tautiin, wai oliko heitä haawoitettu--sydämeen. Heidän haudoillansa
+weisataan suruwirsiä ja osoitetaan ulkokullattua surua, mutta pian on
+wainajan elämänkumppani walmis möyhäämään ja elämään jumalatonta
+elämää, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut!
+
+Näissä kysymyksissä ja ajatuksissa oli kylläksi ainetta ajatuksilleni
+ja miettimisilleni, ettei walwomiseni tullut ollenkaan pitkäksi eikä
+tukalaksi, niinkuin tawallisesti tahtoo käydä, kun ei saa unta.
+
+Aamusella, kun olin juuri Kertun tuomaa kahwia juomassa, kuulin isännän
+kamarista liikettä; menin siis owen raolle katsomaan, mitä hän siellä
+toimi. Hän puki waatteita ylleen ja oli raittiin näköinen. Hän näytti
+mieliwän tulla saliin, jonkatähden minä wetäysin pois, ett'ei hän
+huomaisi häntä pidettäwän silmällä. Hän tulikin pian ulos ja terwehti
+minua.
+
+"Kuinka nyt woitte?" kysyin minä häneltä.
+
+"Jumalan kiitos, olen nukkunut pitkäksi ajaksi ja sydäntäni on
+helpottanut", sanoi hän.
+
+"Jumala on siis kuullut teidän ja meidänkin rukouksemme?"
+
+"Niin; minä toiwon että Jumala minulle anteeksi antaa Poikansa tähden.
+Nyt minä selwästi huomaan, ett'ei ihminen parhaalla tahdollaankaan woi
+mitään itsensä auttamiseksi, waan kaikki tulee Jumalan sulasta
+armosta"--sanoi hän luottawasti.
+
+"Todentodellakin on, niin; jos ei häneltä tule apua tuskissamme, niin
+muualta ei sitä ole toiwomista", sanoin hänelle myöntäwästi.
+
+Nyt katsoi isäntä salin akkunasta ulos ja sanoi: "woi kun nuo sängetkin
+owat aina kyntämättä, mitä tästä elämästä wiimein tulee?" ja samassa
+hän lähti käwelemään ulos.
+
+"Ettekö juo, isä, kahwia?" kysyi Kerttu.
+
+"En wielä, mutta minä pian palaan", sanoi hän ja läksi.
+
+Kertun silmät säteiliwät ilosta. "Nyt minä warmasti tiedän", sanoi hän,
+"että isä toipuu tuosta surkeasta tilastansa, sillä sitten äidin
+kuoleman ei hän ole kertaakaan kajonnut wähääkään taloudellisiin
+asioihin. Woi kun minun on nyt hywä olla, kun olen saanut wähän
+toiwoa."
+
+Samassa tuli isäntä takaisin ja joi kupin kahwia. "Käwin määräämässä
+miehille työtä", sanoi hän juodessaan.
+
+"Woi kuinka nuo kukatkin owat kuihtuneet ja surkastuneet hoidon
+puutteessa, en minä ole niitä muistanutkaan kaukaisiin aikoihin", sanoi
+Kerttu ja samassa lähti hän wettä noutamaan, ja pian oliwat kaswit
+saaneet wirwoittawan aamukasteensa.
+
+Nuo oliwat minusta hywiä enteitä. Samassa määrästä kuin heidän
+sisällinen tilansa kirkastui tuli heille maallisen elämänkin
+welwollisuuksia näkösälle, joista ei kumpikaan wiime aikoina ollut
+yleisesti pitänyt paljon lukua.
+
+Nyt oli yö kulunut ja aamu tullut ja matkamiehellä on meno mielessä;
+rupesin siis hankkiutumaan lähtöön. isäntä ja tytär kun sen huomasiwat
+rupesiwat hartaasti pyytämään, että olisin heillä wielä senkään päiwän.
+Kernaasti olisin heidän pyyntöönsä suostunutkin, mutta asiani ja aikani
+eiwät sitä myöntäneet.
+
+Aamiaisen jälkeen, sillä ennen ei minua laskettu, jatkoin siis
+matkaani, otettuani heiltä sydämelliset jäähywästit ja heitettyäni
+heidät Herran haltuun.
+
+Minä olin päässyt matkani ja tarkoitukseni perille ja kesä oli jo
+melkoisesti kulunut, kun lähdin palausmatkalle. En suinkaan saattanut
+olla käymättä terwehtimässä uusia tuttujani. Heti kartanolle päästyäni
+tuli isäntä minua wastaan ja tarttui syliksi. Hän puristi minua niin
+rajusti, etten ollut irti päästä; se ei ollut sairaan miehen syleilyä.
+Toisen näköinenkin oli hän nyt myös: terweys, rauha ja ilo loisti hänen
+miehewistä ja täyteläisistä kaswoistansa. Hän kehoitti minua menemään
+huoneeseen ja rupesi itse hewostani riisumaan. Minulta ei tullut niin
+pian lähdetyksi, ja Kerttu oli jo silläwälin hawainnut minut akkunasta.
+Kun isännän kanssa menin huoneeseen, tuli hän portailla meitä wastaan.
+Hän terwehti heti iloisen näköisenä ja weti minua kädestä perässänsä
+huoneeseen. Heti kun tulimme saliin, osoitti hän iloisesti kukkiansa ja
+muita huonekaswejansa ja sanoi: "katsokaa, eiwätpä kukkani enää ole
+surkastuksissaan. Te saitte wiimein meillä käydessänne meidät elämään,
+ja sentähden nuo kaswitkin tuossa eläwät."
+
+"Jumala se on, joka eläwäksi tekee", wastasin minä hänelle.
+
+"Niin, niin, mutta Hän sen toimitti kuitenkin teidän kauttanne", ehätti
+isäntä sanomaan.
+
+Ja tosiaankin oliwat nyt Kertun kaswit täydessä kukoistuksessaan, ja
+myrttikin, joka wiime kerralla oli peräti kuiwettunut ja surkastunut,
+wiheriöitsi kauniisti--sekin oli uudesta syntynyt.
+
+Kerttu meni nyt kamariinsa ja tuli pian saliin takaisin, tullessaan
+tuoden pikku Yrjön käsipuolesta. Poika oli lihawa, werewä ja
+täyteläisen näköinen. Hän jo käweli ja oli hywin wikkelä ja liikkuwa.
+Hän oli puhtaissa ja hywin järjestetyissä siisteissä waatteissa, ja
+luulenpa, ett'ei hienoimpiinkaan lasten hoito=oloihin tottunut silmä
+olisi siitä löytänyt mitään wikaa. "Katsokaa", sanoi Kerttu, "tässäkin
+minulla on kaswi, joka on kaikista muista kasweistani kallein.
+Paiskaasta nyt, Yrjö, kättä wieraalle!" ja hän talutti kädestä pojan
+tyköni. Yrjö jo tullessaan kohotti oikean kätensä korkealle ja tyköni
+päästyään antoi aika läiskäyksen tarjottuun käteeni; sitten juoksi hän
+iloisesti ympäri lattiaa ja lorisi puolisanaisia lapsen lorinoita. Hän
+näkyi olewan isänsä silmäterä, sillä missä Yrjö liikkui ja hyöri katsoi
+isäntä aina häneen hartaasti, niin että hänen ruumiinsa kallistui,
+wääntyi ja mukautui aina sitä mukaa kuin pojan asema kulloinkin oli,
+jolloin isän suu oli puoleksi surullisessa tyytywäisyyden hymyssä.
+
+Joka ei olisi omin silmin nähnyt, ei olisi saattanut uskoa, minkälaisen
+muutoksen sisällinen rauha oli heihin woinut ulkonaisestikin waikuttaa,
+warsinkin Kerttuun, joka oli nyt nuoruuden kukoistuksessa. Turhaa työtä
+on minun ruwetakaan kuwaamaan hänen nykyistä kauneuttansa. Siinä hän
+seisoi suorana, korkeana, solakkana, niinkuin puhtain taiwainen olento.
+Kauniina seisoi hän siinä, sillä sisällinen rauha oli pyyhkinyt hänen
+olennostaan pois kaikki ne synkistäwät warjot, ne tummentawat piirteet,
+himmentäwät sumut, siellä ja täällä huomattawat kolkkoudet, joita
+aikainen suru oli wäkisin kokenut häneen istuttaa.
+
+"Katsokaa", sanoi minulle isäntä nöyrällä ylewyydellä, "tuossa
+tyttäressäni näette Kerttuni ilmeisen kuwan".
+
+Tälläkin kerralla olin talossa yötä, mutta nyt oli ajan ja yön kulu
+aiwan toisenlainen. Nyt kelpasi minullekin uni, sillä nyt ei ollut
+isännän ja Kertun sisällinen tuska tunnollani.
+
+Mielihywäkseni huomasin myös, ett'ei isännän iloisuus ollutkaan sitä
+laatua, että hän olisi täydellisesti palannut entiseen elämäänsä ja
+unhottanut mitä hän oli jo saanut maistaa ja kokea. Hän muisteli nyt
+niinkuin silloinkin waimo=wainajaansa, ja nöyrä ja Jumalan tahdon alle
+antautuwa surumielisyys sekausi silloin aina hänen lapselliseen
+iloonsa, ja ne sitten yhdessä rakensiwat tuon tyynen ja nöyrän rauhan
+hänen sydämeensä, joka kaikessa hänen elämässään näkyi. Nöyrä
+surumielisyys esti hänen iloansa pääsemästä turhamielisyydeksi, ja ilo
+esti hänen suruansa muuttumasta epätoiwoksi. Hän sanoi unissaan usein
+nähneensä waimonsa ja uskoi lujasti, että poismennyt wainaja oli
+hänelle anteeksi antanut eikä kantanut hänen päällensä. Hän aikoi
+pyhittää koko elämänsä waimowainajansa muistolle, jonka luokse hän
+halusi piankin päästä, mutta hän huomasi nyt myös senkin, että hänen
+tarwitsi elää lastensa tähden, joita hän aikoi hoitaa ja kaswattaa sekä
+henkisesti että ruumiillisesti, niin kauan kuin Jumala hänelle oli
+elämän päiwiä suowa.
+
+Minulla oli jo kotikiireet ja rupesin hankkimaan itseäni kotimatkalle.
+Sydämellisesti kättä puristaen jätimme toisemme, ja tunnustaa täytyy,
+että olimme erotessamme jotenkin raskaalla mielellä. Me käsitimme
+hywin, että tämä oli wiimeinen kerta kun tapasimme toisemme täällä,
+koska kotoimme wäli oli kowin pitkä. Molemmat, sekä isäntä että Kerttu,
+saattoiwat minua kauas, ja tiellä wielä seisoimme hywän aikaa ja
+puhelimme elämän kohtaloista; sitten wielä kerran jäähywästit
+sanottuamme kääntyiwät he takaisin, ja minä lähdin ajelemaan kotiini
+päin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun tuosta edellä kerrotusta matkastani oli kulunut neljä wuotta, sain
+minä seuraawan kirjeen:
+
+S----ta 25 p. Toukokuuta 18--.
+
+Kunnioitettawa ystäwäni!
+
+Allekirjoittaneen ystäwällinen pyynti on, että tulisitte
+läsnä=olollanne kunnioittamaan talonpojan Yrjö Kuuselan (nuoremman) ja
+tyttäreni Kertun wihkimistä meidän talossa tulewan Kesäkuun 20 päiwänä.
+Wihkiminen tapahtuu kello 11 e.p.p.
+
+Matti Pontela.
+
+
+
+
+
+PUUTTEEN MATTI.
+
+
+Oli erään wuoden maaliskuun loppupuoli. Ilma oli kaunis, ja kewäimen
+lähestymisen oireita näkyi kaikkialla. Lintuset wiserteliwät iloisesti
+puissa, iloansa ilmoittaen kaiken hywän antajalle. Rekikeli oli,
+waikkakaan ei aiwan lopussa, kumminkin pilalla, sillä tiet yleensä
+oliwat kallellaan ja lialla, ja useissa paikoin oli aiwan suliakin
+paikkoja. Purot ja ojat oliwat jo wettä ja hyhmää täynnä, ja niiden
+walloilleen puhkeamista pidätti enää wain yöpakkaset. Sentähden ne
+seisoiwatkin putouspaikoissaan korkeina jyrkänteinä, ikäänkuin
+kuurottaen katsellen tulewan matkansa suuntaa ja odottaen kewäimen
+lempeän hengen wiimeistä wiittausta, päästäkseen wapaiksi talwen
+pitkästä ja ankarasta wankeudesta. Suotuisammissa paikoissa oli jo joku
+puronen päässytkin wapauteensa, ja iloisesti putousten yli hyppien
+riensi se kohisten kauan raiwattua uraansa myöden meriemonsa syliin.
+
+Semmoinen se aika ja keli oli, jolloin minun asiani wuoksi oli pakko
+matkustaa kotipitäjästäni.
+
+Eräänä aamuna warhain saawutin toisenkin matkustajan kuorman, ja sen
+perillinen käwellä telläsi kuorman jäljessä. Kun hänet saawutin,
+hyppäsin reestä ja menin tuota matkustajaa puhuttelemaan.
+
+"Hywää huomenta, ukkoseni!" sanoin lähelle päästyäni.
+
+"Jumal'antakoon!" sanoi ukko wastaukseksi, kääntämättä päätäänkään
+terwehtijäänsä päin.
+
+Minulla oli nyt tilaisuus tarkastella likemmin tuota matkustajaa. Hänen
+hewosensa oli todellakin laiha kuin kaakinpuu, ja kuormana oli sillä
+kaksi tynnyriä terwaa. Hewosen waljaista silmään pistäwimmät oliwat
+witsaruomat ja tuiki moneen kertaan solmeillut suitsiwarret. Hewosen
+ewäinä oli reessä rahkansekaisia newa=heinäin korsia, samaa warten
+lienee ollut se pitkä ja pullea säkkikin, joka oli reen keulapuolessa
+terwatynnyrien päällä; se lienee sisältänyt silppuja. Reessä oli wielä
+pienoinen tuohikontti; siinä ehkä oli miehen ewäswarat. Miehellä oli
+päällyswaatteena kulunut ja rikkein takkireuhka, joka oli hywin
+alhaalta köytetty kiinni wanhalla suitsiwarren palasella. Takissa ei
+ollut nappeja eikä muita luotettawia kiinnipitimiä yläosassa, ja tuo
+niwusissa olewa suitsiwarren palanen ei woinut sinne asti auttaa, sen
+wuoksi oliwat waateriewut ylhäältä auki, ja melkein paljas rinta
+paistoi ryysyjen aukosta.
+
+Hänen kenkänsä näkyiwät olewan tuiki wanhat ja moneen kertaan paikatut;
+nytkin oliwat ne rikki ja isot olkiwihot pistiwät esiin ulommaksi
+molempien kenkien kantoja. Kun wielä mainitsen, että matkustajan
+käsissä oli moneen kertaan paikatut kintaat ja päässä kulunut
+karwalakkireuhka, niin on hänen asunsa melkein tarkkaan kerrottu.
+
+Niinkuin jo mainitsin käweli ukko kuormansa perässä, eikä reessä
+näkynyt olewan miehen waraa, sillä noissa parissa terwatynnyrissä
+näytti laihalle hewoselle olewan enemmän wetämistä kuin oikeastaan
+olisi kohtuullista ollut, semminkin niin huonolla kelillä. Kun sulia
+paikkoja tuli eteen, lykkäsi ukko aina woimiensa takaa kuormaa, awuksi
+ponnistelewalle ja laihalle hewos=riewullensa. Sywimmissä koloissa ja
+jalaksen jäljellä oli myötäänsä teillä wettä, ja waahtoporeet turisiwat
+olkitukkojen läwitse ukon rikkeimistä pieksukengistä.
+
+"Mihinkä, ukkoseni, matkustatte?" kysyin puheen aluksi, sitten kun olin
+tehnyt noita yleisiä hawaintojani.
+
+"Kaupunkiin", oli lyhyt ja alakuloinen wastaus.
+
+"Kylläpä olette kehnolla kelillä lähtenyt kaupunkiin", sanoin hänelle.
+
+"Tosi on, että keli on huono, mutta asiat eiwät sallineet odottaa
+parempaa keliä", sanoi ukko.
+
+"Mikä asia niin kiireellistä laatua oli, että saattoi tämmöisellä
+kelillä liikkeelle?" kysyin taas.
+
+"Ryöstö on tulossa, ja se ei katso keliä", sanoi ukko surullisesti,
+ja silloin hän wasta ensi kerran loi minuun aran ja alakuloisen
+silmäyksen.
+
+Silloin wasta näin ensi kerran ukon kaswot; ne näyttiwät riutuneilta ja
+lakastuneilta, olipa niinkuin olisi hän ennen aikaansa wanhentunut,
+sillä hänen muu runkonsa ja ryhtinsä näytti nuoremmalta kuin hänen
+kaswonsa.
+
+"Kuka niin ahne welkojanne on, joka ei sääli kaupunkimatkaa tämmöisellä
+kelillä?" kysyin.
+
+"Rowasti", wastasi ukko lyhyeen.
+
+"Rowasti! Teidän on kai paljonkin hänelle welkaa?" sanoin kummastellen.
+
+"Ei paljon, menneen wuotiset saatawat wain", sanoi ukko huoaten.
+
+"Menneen wuotiset saatawat wain! Ettekö ole käynyt pyytämässä häntä
+odottamaan?"
+
+"Käwinhän minä tuolla parikin kertaa."
+
+"No, mitä hän sanoi?"
+
+"Hän oli kauhean wihainen ja sanoi: 'te, lurjukset, warastatte minua',
+eikä armoa tullut, waikka kyllä koetin sitä kyynel silmissä pyytää",
+sanoi ukko ja katsoa wilautti minua taaskin synkästi silmiin.
+
+"Sen minä sanon, että teillä on armoton rowasti. Olisipa hän saattanut
+waaratta odottaa niin kauan ainakin, kuin keli olisi tullut
+paremmaksi", sanoin kauhistuksissani, tietämättä itsekään, mitä mä
+oikeastaan sanoin.
+
+"Niin se olisi woinut olla minunkin mielestäni, mutta minä olen niin
+tyhmä, minä en ymmärrä niitä asioita, rowasti kai ne paremmin ymmärtää.
+Hänellä on kai raskas työ ja suuri edeswastaus meidän sieluistamme, ja
+sen wuoksi tarwitsee hänen kai saada kaikki saatawansa. Hän on hywä
+kirkonmies ja toimittaa kaikki hywin; en minä moiti rowastia, mutta
+minä en jaksa maksaa, waikka sen niin mielelläni tekisin. Muutamat
+kyllä sanowat rowastin olewan tiukan otoillensa, mutta miten niin
+raskaan edeswastauksen alla rowasti eläisi, jos ei hän saisi
+saatawiaan", arweli ukko wiattomasti.
+
+Tuo yksinkertainen puhe walaisi ukon sisällisen ihmisenkin. Warmaankin
+oli hän paljon elämän waiwoja kokenut, kenties enemmän kuin tuo
+rowasti, jonka toimeentulosta hän niin huolehti. Niukan luonnon ja
+nähtäwästi puutosten ja kurjuuden kanssa pitkin ikäänsä taistellen
+tunsi hän wain welwollisuutensa olewan antaa muille, mitä heille oli
+tulewaa, jäipä itselle mitä jäi, ja olipa omat asiat miten oliwat; se
+wain häntä pahoitti, kun hän ei woinut kaikkia waatimuksia niin
+täsmällensä täyttää. Minä olin ajattelemattomasti sanonut rowastia
+armottomaksi, hän ei yhtynyt siihen nuottiin, ei ruwennut parjaamaan
+sitä, jonka tähden hän näytti minun mielestäni nytkin liiallisia
+waiwoja kärsiwän.
+
+"Se on niin paha mielestäni, kun rowasti sanoi minun warastawan; minä
+en tahdo warastaa, mutta minä en woinut maksaa", sanoi ukko nähtäwästi
+pahoillaan.
+
+Se lause tuli rehellisestä, waikka puoleksi murtuneesta sydämestä.
+
+"Kun saisin nämä terwatynnyrit kaupunkiin, niin saisin ma rowastin
+maksetuksi ja ryöstön estetyksi", jatkoi ukko yhä edelleen; tuntuipa
+siltä kuin hän olisi tullut hieman puheliaammaksi.
+
+Minä halusin päästä aina sywemmälle ukon elämän laatuun, sentähden
+sanoin hänelle puoleksi hämärästi:
+
+"Teillä on laiha hewonen, kuinka se jaksaa näin huonolla kelillä wetää
+nuo terwat kaupunkiin?"
+
+"Niinhän se on, laihahan se on hewos=riepu. Mitenkäpä se raukka
+lihawana pysyisi, kun sille ei ole muuta antaa kuin huonoja heiniä ja
+wettä", myönsi ukko.
+
+"Mutta hewosen pitäisi aina olla ensimäinen saamaan", muistutin minä.
+
+"Niin se taitaa olla syrjästä katsojalle, mutta jolta halla on wienyt
+kaikki, sen tekee mieli pistää omaan ja perheensä suuhun kaikki, mikä
+wain wähänkin suurukselta wiwahtaa, eikä sittenkään ole juuri niin iso
+wäli perheen ja elikkoin ruokon wälillä. Kun kerran sille tilalle
+joutuu, niin on, luulen ma, perhe sillä sijalla, jolle te hewosen
+asettaisitte", sanoi ukko ja wilautti taasenkin minuun katseen,
+ikäänkuin kummeksien minun mielipiteitäni.
+
+"Mutta olisittehan woinut nuo kenkänne paikata, ett'eiwät jalkanne
+olisi myötäänsä märkinä", sanoin yhä edelleen, osaksi uteliaisuudesta,
+osaksi luulotellen, että ukko olisi ainakin jotain laiminlyönyt.
+
+"Niin sen outo luulisi, mutta jolla on kuusi nälkäistä ja alastonta
+lasta sekä waimo ympärillä, se ei jouda paljon omista werhoistansa ja
+kengistänsä huolta pitämään. Ilman sitä näitä kenkiäni ei ole liian
+wähän paikattu, mutta näiden aika on ollut ja mennyt. Osaisin minäkin
+olla ja asustaa paremmastikin, mutta minä en woi", sanoi ukko
+alakuloisesti.
+
+"Mistä te olette kotoisin?"
+
+"Eräästä tämän pitäjän syrjäkylästä".
+
+"Mikä teidän on nimenne?"
+
+"Puutteen Matiksi minua sanotaan, ja minä olenkin, sillä alinomaista
+puutetta saapi pitkin ikäänsä tuossa Puutteessa nähdä".
+
+"Kuinka niin?"
+
+"Niinpä se on. Tuo mökkimme on perustettu syrjäkylän takamaille,
+semmoiselle maalle soiden ja rämeiden keskelle, joka ei ole muille
+kelwannut. Isä wainaja sen jo perusti, mutta wielä on siinä nytkin
+halla melkein jokawuotinen wieras".
+
+"Eikö niin epäluotettawaa tilaa saattaisi jättää? saisihan muualta
+parempia".
+
+"Eipä se ole niin helppoa kuin luulisi. Jos siitä pois lähtisi, ei
+kukaan maksaisi siitä mitään, ja milläpä sitten toisen ostaisi? Siinä
+täytyy olla, ja onpa siinä paljon parempi olla kuin mierolla, ei ole
+sekään hääwiä.--Kun olisin päässyt wain tuosta ryöstöstä."
+
+"Menneen kesäisiäkö terwoja nuo owat, joita kaupunkiin wiette?"
+
+"Eiwät ole; miten ne niin kauan woisiwat säilyä? Järkiään nekin menewät
+sormesta suuhun; hytissä nämä owat poltetut, ja heti kun tynnyrit sain
+täyteen, täytyi niitä lähteä wiemään kaupunkiin", sanoi ukko.
+
+Niin keskustellen tulimme juuri erääseen taloon. Se oli syöttöpaikka,
+ja ukko sanoi siinä syöttäwänsä hewostansa; samapa oli minullakin
+tehtäwänä, sillä waikka minulla ei ollut kuormaa, olin kumminkin ajanut
+niin pitkälle, että hewonen tarwitsi ruokaa ja lewähdystä. Ajoimme
+talon kartanolle. Lujaan otti ukon kuorma kiinni sulaneeseen likaan
+kartanon läheisyydessä; molemmin miehin autoimme laihaa, ponnistelewaa
+hewosta.
+
+Kun olimme saaneet hewosemme riisutuiksi ja ruokaa niille eteen, otimme
+molemmin ewäämme ja lähdimme tupaan; miehet myöskin tarwitsiwat
+einettä.
+
+Ukko otti tuohikonttinsa esille, kaiwoi sieltä jotakin ja käweli niiden
+kanssa takan loukkoon penkille. Minä olin kylläksi utelias nähdäkseni
+minkälaiset ukon ewäswarat oliwat, ja siinä tarkoituksessa tein
+jotakin asiaa takan tykö. Niukat oliwat ne ewäswarat. Mustaa oli
+pettu=leipä, jota hän taittoi, kitkerää, karmeaa oli tuon mehuttoman
+leiwän särwinkin: suolan rakeet tuossa rasiassa, joihin hän tarenteli
+kastamaan mautonta leipäänsä.
+
+Minä pyörähdin pois tuosta näystä ja menin pöydän luo omain ewästeni
+ääreen. Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen näköiseksi kuin
+mahdollista oli, waikka sydämessäni liikkui niin kummalliset tunteet.
+Kun olin woittanut jonkinlaisen näennäisen lewollisuuden, sanoin
+ukolle:
+
+"Tulkaa tänne minun ewästäni syömään!"
+
+Ukko katsoa wilautti minua nytkin silmiin eikä wastannut mitään, ei
+myös totellut kehoitustani; eikö hän liene oikein kuullut, wai eikö
+liene hänen omistaan elämisen halunsa sallinut hänen tulla niin isoja
+wieraswaraisuuksia wastaan ottamaan?
+
+"Tulkaa, tulkaa tänne syömään?" kehotin häntä toistamiseen.
+
+"Miksikä te olette minulle niin hywä?" sanoi ukko ja samassa rupesi hän
+karua ewästänsä tukkimaan konttikuluunsa takaisin. Sitten tuli hän
+hitailla askelilla luokseni, katsoa wilauttaen useasti minua silmiin,
+ikäänkuin tiedustellen oliko tuo waatimukseni tosikaan.
+
+"Olemmehan jo siksi tutustuneet toisiimme, että meidän sopii
+toisillemme hywät olla; istukaa wain syömään!" kehotin häntä edelleen.
+
+Sen kehoituksen jälestä istui ukko syömään, ja tunnustaa täytyy, ettei
+hänellä suinkaan näyttänyt wähentynyt ruokahalu olewan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meille tuli nyt ero; ukko lähti wuowaamaan kaupunkia kohden, ja minä
+käännyin omille teilleni ja omille asioilleni.
+
+Wielä yksin kulkiessani ei tuo tiellä tapaamani ukko mennyt
+mielestäni. Hänen laiha hewosensa, sen ja miehen kehnot ewäät, rikkein
+puku ja kengät ja wihdoin nuo rypistyneet ja ennen aikaansa
+wanhentuneet kaswot oliwat wain alati kokonaisena, eläwänä kuwana
+edessäni. Tuntuipa wielä päälliseksi kuin korwiini olisi alituisesti
+kuulunut sanat: "niin sen outo luulisi".
+
+Niissä ajatuksissani riensin minä yhä wain eteenpäin--päiwän, kaksi--no
+niin, mitäpä matkustawa muuta tekee kuin matkustaa.
+
+Eteeni aukeni nyt uhkea, laaja ja tiheä kirkonkylä. Laaja oli kylä,
+laweat wiljelykset, joiden wälissä toiset toistaan muhkeammat talot
+oliwat tiheissä riweissä. Ne eiwät olleet enää uudistaloja eiwätkä
+wasta alkawia; wanhoja, wankkoja ne oliwat. Niissä oli jo taistelut
+taisteltu, uupumiset uuwuttu--niin ne oliwat taistellut jo kaukaisessa
+muinaisuudessa, monena miespolwena, ja nykyisyys iloitsi, riemuitsi, ja
+nautti hedelmiä muinaisuuden walituksista, huokauksista, kärsimisistä
+ja sortumisista. Kenties ei yhdelläkään heistä ollut rowastin saatawat
+maksamatta--niin, niin, kenties.
+
+Uljas kirkko sijaitsi korkealla mäellä ihanan näköisen, awaran järwen
+rannalla, ja tiheä männikkö=metsä ympäröi sitä joka taholta. Wähän
+edempänä pitkässä niemessä, järween pistäwässä pitkässä niemessä,
+tuuhean puiston ympäröimänä, oli uljas pappila. Asiani, jota warten
+matkustin, oli sitä laatua, että piti käydä pappilassa. Menin siis
+sinne. Muhkea oli talo päältä, komea sisältä. Kaikki mitä nykyaikainen
+siwistys oli woinut luoda, oli siellä näkösällä.
+
+Rowasti istui kauniissa, topatussa keinutuolissa huoneeseen astuessani.
+Iso, komea, täyteläinen oli rowasti; näyttipä siltä, ettei hän
+ollut ennen aikaansa wanhentunut. Tuo rowasti oli Puutteen Matin
+rowasti, jonka eduksi ja toimeentuloksi hän oli tekemässä tuota
+kaupunkimatkaansa, ja jonka saatawat hän olisi niin mielellään
+maksanut, jos wain olisi woinut. Tuo uhkea kylä oli Matin kylä, hänen
+pitäjäänsä kirkonkylä, ja hänkin, yhteiskunnan jäsenenä, kuului
+tawallansa tuohon kylään.
+
+Kun menin huoneeseen, oli siellä myös saman pitäjän lukkari, jota
+rowasti paraikaa oli torumassa.
+
+"Sinäkin 'loosaat' olla mielestäsi rehellinen mies, mutta et ole wielä
+kertaakaan ilmoittanut, kuinka monta lehmää kullakin on, waikka hywin
+warmaan tiedän sinun tietäwän useamman talon lehmät", sanoi rowasti.
+
+"Kuka? minäkö?" sanoi lukkari.
+
+"Niin juuri", sanoi rowasti ja katsoi tiukasti, melkeinpä woitokkaasti
+lukkaria silmiin.
+
+"Mistäpä minulla olisi tieto kunkin lehmistä?" sanoi lukkari
+hiljaisesti; nähtäwästi hän koetti wälttää kiiwaampaa keskustelua.
+
+"Sinä tiedät, sen minä tiedän, mutta sinä wain et tahdo niitä minulle
+ilmoittaa. Ne lurjukset warastawat minulta niin paljon, ja joka pitää
+yhtä heidän kanssaan, on osallinen heidän synneistään. Tietääkö
+lukkari, mikä on warkaan palkka?" torui rowasti yhä edelleen.
+
+Lukkari ei näkynyt olewan mikään keppihewonen; loukatun tunnon ja
+kunnian puna nousi hänen kaswoillensa. Tuo luuloni wahwistui wielä
+warmemmaksi, kun lukkari wastasi tuohon minunkin mielestäni liialliseen
+welwoittamiseen:
+
+"Minä en luule olewani welkapää kulkemaan pitkin pitäjää lukemassa
+lehmiä ja sitten tekemään niistä tiliä herra rowastille. En myös luule
+olewani edeswastauksessa Jumalan enkä ihmisien edessä pitäjän
+ylimääräisistä lehmistä. Tosin on kahtalaisia ihmisiä maailmassa,
+joista toiset tahtowat tulonsa niin isoiksi kuin mahdollista, ja toiset
+taas tahtowat supistaa menonsa niin pieniksi kuin suinkin, mutta
+siitäkään en luule olewani edeswastauksessa. Mutta joka on usein käynyt
+köyhäin mökeissä ja seurustelee heidän kanssansa, hän warmaan käsittää,
+miksikä niin on.--Herra rowasti on puhunut mielestäni enemmän kuin
+kohtuullista olisi ollut".
+
+Rowastin wuoro oli nyt punastua. Hän tiuskasi lukkarille kaikella
+wirkamahtinsa painolla.
+
+"Tietääkö lukkari, kenen kanssa hän puhuu?"
+
+"Aiwan hywin; puhun herra rowastin kanssa, waikka en juuri arwollisen",
+lisäsi hän sitten ja lähti pois; ei kumpikaan, ei rowasti eikä lukkari
+jätellyt hywästi.
+
+Minulle ilmestyi nyt tilaisuus esitellä rowastille asiani. Rowasti oli
+hywin kärtytuulella; nähtäwästi oli hän tuskaantunut lukkarin suorasta
+puheesta.
+
+"Tuo mokoma räiwä on suuna ja päänä joka paikassa eikä häpee
+wastustaessaan parempiansa. Hän on meilläkin käyttäytynyt usein niin
+'turskisti', että moni pappi on minulle sanonut: jos hän olisi minun
+lukkarini, niin kyllä minä hänet 'kengittäisin'. Mutta menepäs häntä
+kengittämään; tekin kyllä näette, kuinka siinä käypi", uhmaili rowasti.
+
+Minulla ei ollut juuri paljon mitään siihen sanomista, sillä tuntuipa
+siltä kuin rowasti itse olisi tuohon sanakiistaan ollut suurimpana
+syynä. Minä oli wain nöyrä ja esittelin kohteliaana asiani, ja se
+auttoi. Rowasti tuli kohteliaaksi ja höyliksi, ja pian me haastelimme
+ummet ja pimeät. Rowasti tuntui hywin tuntewan kansan ja sen tawat,
+niin ainakin hänen puheistaan päättäen tuntui hänen omasta mielestään
+olewan. Hän kannatti sitä mielipidettä ja puhui paljon siitä, kuinka
+ihmiset, eli oikeastaan kansa, ei ymmärrä sen wertaa, että älyäisi
+kiittää suurinta hywäntekijätänsä. Rowasti kyllä ei maininnut, kuka tuo
+kansan suurin hywäntekijä on, mutta puheet ja arwostelut oliwat siksi
+selkeitä, että ymmärsin rowastin sillä tarkoittawan omaa itseään. Tuo
+puhe tuntui mielestäni haiskahtawan marttyyrisaarnalta.
+
+Minä sain asiani hywin toimeen ja lähdin pois.
+
+Oli miten oli, mutta Puutteen Matti terwakuormineen ja
+kaupunkimatkoineen astui wain wäkisinkin mieleeni. Minä wertailin
+ihmisten toimeentuloja ja asemia toisiinsa; wertailinpa Mattiakin
+ja rowastia ja suuren wälin huomasin minä kaikissa heidän
+elämäntawoissaan. Toisin oli asiat toisen, ja toisin toisen. Muhkeassa
+ja mukawassa asunnossa, keskellä elämän hekumaa, lihawan lihawatinsa
+ääressä ja kaikkien elämän tarwetten ympäröimänä, huolettomana
+kaikesta murheesta ja waiwasta, pelottomana ryöstön tulosta eli toinen.
+Toinen sitäwastoin eli alituisessa työssä ja tuskassa, wilussa ja
+nälässä, alituisessa murheessa ja huolessa, alastoman ja nälkäisen
+perheensä keskessä, taistelewana niukkaa ja karua luontoa wastaan,
+alituisesti ponnistelewana--pelolla ponnistelewana perheellisiä ja
+yhteiskunnallisia welwollisuuksiaan täyttäessä ja wihdoin uupuwana,
+nääntywänä elämän raskaan painon alla. Semmoisia mielikuwituksia tuli
+päähäni, semmoisia erotuksia näin rowastissa ja Puutteen Matissa. Niin
+oli heidän ulkonaisen elämänsä laita, mutta Luojan luotuina ihmisinä en
+huomannut heissä mitään erotusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asiaini wuoksi wiiwyin useampia wuorokausia tuossa kirkonkylässä.
+Toimitettuani mitä toimitettawaa oli, lähdin taasenkin liikkeelle.
+Minun piti matkustaa yhä eteenpäin. Matkani suunta kulki nyt
+poikkimaisin, ja tiet oliwat niin eksyttäwiä ja sekawia, että minun
+täytyi ottaa opas. Sywiin ajatuksiin waipuneena istuin reessä, ja opas
+ajoi hewosta ja lauleli hiljakseen mielilaulujansa. Hän oli nuori mies
+ja näkyi olewan aiwan osaton tämän maailman murheista.--Semmoinen aika
+on onnellisin aika ihmisen elämässä.
+
+Koko taipaleella emme waihtaneet siiwoon kahta sanaa.
+
+Kun olimme kulkeneet kirkolta noin puolentoista peninkulmaa, näkyi
+wasemmalta kappaleen matkan päästä talo, jonka kartanolla oli enemmän
+wäkeä kuin tawallista on noin sydänmaan talossa.
+
+"Mikä talo tuo on?" kysyin oppaalta melkein huomaamattani.
+
+"Se on Puute", sanoi poika huolettomasti.
+
+Minä säpsähdin.
+
+"Miksi siellä on niin paljo ihmisiä?" kysyin melkein mielen
+hämmästyksellä.
+
+"Siellä on ryöstö maksamattomien rowastin saatawien tähden", sanoi opas
+yhtä huolettomasti.
+
+"Onko tuon talon isännän nimi Matti?" kysyin taas.
+
+"Mattihan tuo on", sanoi opas yhä enentywällä huolettomuudella.
+
+"Minä tapasin hänet teidän kylään tullessani; hän oli matkustamassa
+kaupunkiin, ja minä matkustin hänen kanssaan puoli taiwalta; kuinka se
+on mahdollista, wastaanhan hänen olisi pitänyt oikeastaan tulla?"
+sanoin hämilläni.
+
+"Se on hywin sopinut, sillä Puutteen Matti on mennyt toista tietä, tämä
+tie tekisi hänelle wäärän", sanoi opas.
+
+"Luultawasti ei ole isäntä tullut kaupungista kotiinsa, koska ryöstö
+ainakin tuli, jonka tukkeeksi hän sanoi terwoja wiewänsä?" sanoin taas.
+
+"Tottapa se ei ole tullut."
+
+Nyt juuri kääntyi tie Puutteeseen.
+
+"Ajakaa taloon!" sanoin oppaalle.
+
+Opas totteli.
+
+Kartanolle tultuamme hawaitsin aiwan pian, että talossa oli tehty, mitä
+tehtäwää oli. Paljon ei siellä myötäwää ollutkaan, pari lehmäkantturaa
+wain, nekin laihoja kuin hamppuloukkuja, siinä kaikki. Olisi siinä
+kumminkin ollut muutakin tawaraa, nimittäin parwi pieniä, alastomia ja
+nälkäisiä lapsia ja ennen aikaansa kuihtunut äiti, mutta nuo owat sitä
+tawaralaatua, ettei kowinkaan ja tunnottomin welkoja raski niitä ottaa,
+ei ainakaan niin kristillismieliset ihmiset kuin tuo rowasti oli.
+
+Lehmät riekkuiwat jo kartanolla pitkissä witsaperissä, joiden toisesta
+päästä pitiwät kiinni niiden uudet omistajat; he oliwat jo walmiit
+matkustamaan pois talosta.
+
+Walju oli murheellinen äiti nälkäisen lapsijoukkonsa keskellä. Hän ei
+itkenyt, hän lienee itkenyt jo ennen itkunsa, ja sitä todistiwatkin nuo
+hänen lakastuneet ja punastuneet silmänsä.
+
+Minä menin waimon tykö ja kysyin häneltä:
+
+"Eikö miehenne ole wielä tullut kaupungista, koska ryöstö ainakin tuli
+taloonne?"
+
+"Mistä te tiedätte, että Matti on kaupungissa?" sanoi waimo ja loi
+minuun tutkiwan silmäyksen.
+
+"Minä tapasin hänet matkalla", sanoin hänelle.
+
+"Eipä hän ole wielä tullut kotiin, waikka hän aikoi kiirehtiä niin
+paljon kuin woisi. Pelkään hänelle jonkun wahingon tulleen, waikka
+onhan tuo kelikin huono ja hewosriepu on niin laiha, kun ei ole waraa
+antaa sille suurusta. Jospa wielä Mattikin tulisi, ei olisi hääwisti
+asiat, sillä ainoat elämänehtomme riistettiin meiltä pois. Waikka ei
+noista lehmistäkään suurta turwaa ollut, sai niistä kumminkin
+maitotilkan lastensa suuhun. Nyt ne meniwät polkuhinnasta; kukapa
+niistä niin laihoina paljon maksoi? Hädin tuskin nousiwat ne siihen
+määrään asti, että riitti rowastin saamisiin ja ryöstökustannuksiin.--
+Kesää wasten meniwät ne nyt, ja kesällä olisi niistä ollut suuri apu",
+kertoi waimo surullisesti.
+
+Niin. Tapahtuma oli siis tapahtunut, tehtäwä tehty, eikä kukaan
+saattanut sanoa suorastaan, että tuo ryöstön teko oli wäärin, sillä
+laki on taipumaton ja omistusoikeus on pyhä. Mutta on kumminkin laki,
+joka pitää suorastaan tuommoisia tekoja wäärinä, ja se laki on
+rakkauden laki, Jumalan laki.
+
+Olin nähnyt kylläkseni. Etsin oppaani wäkijoukosta ja lähdin hänen
+kanssaan matkustamaan tarkoitettua päämäärääni kohden. Kummallisia
+tunteita tunsin tuolla pitkällä, talottomalla metsätaipaleella ja
+paljon ei puhuttu nytkään.
+
+"Minkälainen mies teidän rowastinne on, mitä pitäjäläiset hänestä
+ylimalkaan pitäwät?" kysyin oppaalta pitkän waitiolon perästä.
+
+"Rowasti on hywä kirkonmies, mutta niin ankara otoilleen, että hän wie
+kaikki porotkin takoista", sanoi opas huolettomasti ja alkoi taas
+laulella laulujansa.
+
+Wielä samana päiwänä pääsin tarkoitetun matkani perille.
+
+Useita wuorokausia wiiwyin sielläkin asioitteni wuoksi. Kun olin ne
+saanut toimitetuiksi, lähdin eräänä lauwantaipäiwänä oppaani kanssa
+paluumatkalle, sillä hän oli perillä odottanut minua. Pyhä=aamuna tulin
+saman pitäjän kirkolle, josta ennen olen tässä kertomuksessani
+maininnut. Riisuin hewoseni erääseen taloon ja päätin mennä kirkkoon,
+kun oli hywä tilaisuus siihen. Kirkon kellot kumisiwat niin
+juhlallisesti, kutsuen ihmisiä kuulemaan sitä rauhan ja rakkauden
+sanomaa, jonka itse ijankaikkinen rakkaus on ihmisille julistanut.
+
+Kun minä tulin kirkolle, kannettiin ruumis paareilla ulos kalmistosta.
+Kantajat seisahtuiwat kirkkoportin eteen ja laskiwat paarinsa maahan;
+he odottiwat siinä pappia ja lukkaria. Nämä tuliwatkin piakkoin, ja
+oliwatpa kumpainenkin minulle tuttuja miehiä, sillä olinhan molemmat
+tawannut menomatkallani pappilassa käydessäni. Näyttipä siltä kuin
+rowasti olisi wieläkin torunut lukkaria ja sanonut: "ne lurjukset
+warastawat minulta niin paljon".
+
+"Kuka on tuo kuollut, jota nyt haudataan?", kysyin eräällä lähelläni
+seisowalla mieheltä.
+
+"Se on Puutteen Matti, hän on kuollut kaupunkimatkalle", sain
+wastaukseksi.
+
+Minä ymmärsin kaikki, waikk'ei selitys ollut sen pitempi. Kylmä wäre
+käwi ruumiini läwitse. Tuo minun wanha tuttuni oli nyt kuollut, kuollut
+kenties ylimääräisistä waiwoistansa tuolla kaupunki=matkalla, ja
+tuosta, elämän sortumisessa selkeni syy, minkätähden hän ei
+joutunutkaan estämään tuota ryöstöä.
+
+Lukkari alkoi nyt juuri kantowirreksi:
+
+    "Suur surkeus
+    ja waiwaisuus,
+    on täällä murheen laaksos:" j.n.e.
+
+Kai tuo kantowirsi oli rowastin määräämä, Puutteen Matin rowastin.--
+Hänen ruumiilliset silmänsä ja luonnolliset aistinsa oliwat kai tulleet
+käsittämään, että Puutteen Matti eli suuressa surkeudessa ja
+waiwaisuudessa.
+
+Kun wärsy loppui, lähti saattajajoukko liikkeelle, ja minä yhdistyin,
+waikka kutsumattomana, heidän joukkoonsa, sillä toisin en woinut tehdä.
+
+Haudattawana oli useita ruumiita, ja saattowäkeä oli paljon. Haudan luo
+tultua laskettiin ruumiit hautaan, ja rowasti rupesi siunaamaan pois
+menneitten wiimeistä lepokammiota. Hän otti lastan käteensä, pisti
+sillä multaan ja heitti sitä tawallisessa järjestyksessä kuolleitten
+arkkujen päälle. Suurella äänenpainolla huusi hän sitä tehdessänsä:
+"maasta olet sinä tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" j.n.e.
+Kewäinen yöpakkanen oli kylmetyttänyt mullan kowiin kokkareihin, ja
+sentähden romahti kowasti kun rowasti heitti sitä arkkujen kansille.
+Kun hän nakkasi tuota kylmettynyttä multaa Puutteen Matin arkun
+kannelle, niin tuntuipa siitä syntywän kaiun seasta kuuluwan ääni: "Hän
+on hywä kirkonmies ja toimittaa kaikki hywin; en minä moiti rowastia.--
+Minä en tahdo warastaa, mutta minä en woinut maksaa."
+
+Hain silmilläni Puutteen Matin puolisoa saattowäen seasta. Waljuakin
+waljumpi oli nyt tuo moninkertaisen murheen rasittama waimo.
+Kyynelettömin, punastunein silmin ja lakastunein kaswoin seisoi hän
+puolialastomien ja wilusta wärisewien lapsien keskellä miehensä
+haudalla ja katsoa tuijotti wain yhteen ja samaan paikkaan miehensä
+arkkuun. Minä en mennyt waimoa puhuttelemaan, sillä hänellä oli asiat
+liiankin selwässä tiedossa, jonka tähden ne eiwät tarwinneet uusimista.
+
+Kun haudalta päästiin, kyselin asian tuntewilta tarkemmin wainajan
+kuolemasta. Hän oli ennen kaupunkiin pääsemistään sairastunut
+keuhkopoltteeseen. Se oli seuraus hänen huonoista ketineistään ja
+jalkineistaan. Uupunut ruumis ei woinut kestää alituista jalkojen
+märkinä oloa ja muuta wilua, sen täytyi sortua luonnon woimien alle, ja
+kolmen wuorokauden päästä hänen sairastumisensa jälkeen oli henki
+jättänyt wäsyneen kuoren.
+
+Nyt soitettiin yhteen, ja minä menin muiden muassa kirkkoon.
+Tawallisien toimien perästä nousi rowasti itse saarnatuoliin. "Sinun
+pitää rakastaman lähimmäistäs, niinkuin itseäs.--Rakkaus on lain
+täyttämys", oliwat rowastilla saarnan aineena. Suurella woimalla,
+painolla ja hywillä lahjoilla selitti rowasti laumallensa tuota korkeaa
+ja pyhää käskyä. Lieneekö se ollut hengen woima, jolla hän tuota
+ihmisen korkeinta welwollisuutta istutti sanankuulijoihinsa, en tiedä,
+mutta niin kaiketi minulle ainakin wakuutettiin. Kiiwaimman saarnan
+aikana tunkeusi wäkisinkin sydämeeni sanat: "hän on hywä kirkonmies".
+Waikutuksettaan ei tuo pontewa saarna näyttänyt menewänkään, sillä
+siellä täällä itkeä niiskutti joku akka.
+
+Saarnan loputtua rupesi rowasti kuolleitten kiitoksia tekemään. "Jumala
+on kaikkiwiisaassa armoneuwossaan nähnyt hywäksi poiskutsua täältä
+surun ja murheen laaksosta talon isännän Matti Antinpojan Puutteen,
+hänen elettyänsä 42 wuotta, 3 kuukautta ja 8 päiwää.
+
+    "Mik' on riista, tawara?
+    Lika, multa katoowa:
+    Aikas pian köytyy kyll',
+    Murhe myöt' on molemmill'".
+
+Sillä tawalla teki rowasti Puutteen Matille wiimeisen palweluksensa ja
+sitä ei hän suinkaan tehnyt palkkapaimenen tawalla, sillä kowa
+äänenpaino oli hänellä apuna nytkin tuota tehtäwäänsä tehdessään. Kun
+rowasti luki tuota wirren wärsyä, tuntui mielestäni siltä kuin ei hän
+antaisi mitään arwoa rikkaudelle ja että hän arwioi itsensä
+kärsimisissä aiwan yhdenwertaiseksi Puutteen Matin kanssa. Kaiken tuon
+kowalla äänellä toimitetun kiitoksenteon aikana olin myös sen seasta
+kuulewinani:
+
+"Minä olen niin tyhmä, en ymmärrä niitä asioita, rowasti kai ne
+paremmin ymmärtää".
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita II: Waimoni;
+Puutteen Matti, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA II ***
+
+***** This file should be named 14736-8.txt or 14736-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/7/3/14736/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14736-8.zip b/old/14736-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e3cf45d
--- /dev/null
+++ b/old/14736-8.zip