initial commit of ebook 14570HEADmain

6 files changed, 7935 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14570-0.txt b/14570-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..b6f0fe5
--- /dev/null
+++ b/14570-0.txt
@@ -0,0 +1,3767 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14570 ***
+
+OULUA SOUTAMASSA
+
+Kirj.
+
+Teuvo Pakkala
+
+
+Otava, Helsinki, 1921.
+
+
+
+
+»Kaksikymmentä kuuluu tynnyriltä nykyään maksettavan--kirkolla tiesivät
+kertoa mennä sunnuntaina.»
+
+»Niinhän ne hokevat. Kohtuhinnoissahan se tätä nykyä olisi terva. Muuan
+lasti on minullakin menneenkesäisiä tervoja ja tuumailin kulettaa ne
+yhtä aikaa täänkesäisten kanssa, vaan en malta nyt vuottaa. Vasta viime
+perjantaina pantiin hauta paloon. Kun siitä on tervat Oulussa, niin
+silloin tuskin saa enää paistikkaan hintaakaan. Senpä tähden arvelin,
+jotta panen tuon yhden lastin menemään hyvän hinnan aikana. Ruttoon ne
+porvarit laskevat hinnan, lupsauttavat.»
+
+»Väleen se hinta happanee, kun vain alkaa viljemmalta sinne tervaa
+valua.»
+
+»Ei ole sitä mahtia enää tervan hinnassa kuin oli tässä takavuosina.--
+Paneppas tästä piippuusi.»
+
+»Kiitoksia.--Viisinkolmatta markoinhan tuota silloin kuulutaan
+maksetun.»
+
+»No niin tehtiin. Sillä hinnalla kelpasi kuletella tervaa.»
+
+»Jo vain. Kunpa olisi nykyään kaksikymmentäkään pysyvänä hintana, niin
+johan tuota tyytyisi siihenkin, vaan kun se lupsakehtaa kahdentoista ja
+yhdenkintoista markan korvilla, niin kovin on se rumaa.»
+
+»On niin.»
+
+»Onko miten monta tynnyriä teillä lastissa?»
+
+»Kaksikolmatta se kantaa meidän uusin vene.»
+
+»Se niin--Minä kuletin kaikki tervani Ouluun viime kesänä. Eikähän
+noita paljo ollutkaan.»
+
+»Mitenkäs sinulla nyt hauta joutuu?»
+
+»Se tänään tulee olleeksi viikon palossa, viime sunnuntai-iltana
+sytytettiin.»
+
+»Hyvähän se olikin ilma viime sunnuntaina, tyyni sää.»
+
+»Oli, näin oli tälleen kuin tänäänkin. Ja hyviä säitä nyt on ollut koko
+viikon.»
+
+»Kauniita säitä kerrassaan, lämpimiä ja tyyniä. Viime perjantaina
+rupesi hieman puhaltelemaan auringon laskulla, kun oli juuri saatu
+hauta sytytetyksi, mutta siitä se kuitenkin helpotti ja tyyntyi.»
+
+»Siellä se on haudalla kaikki rahvas?»
+
+»Siellä. Ei tässä kotosalla ole kuin karjakko, renki Jussi ja meitä
+kaksi vanhaa: ruoti-ämmä ja minä.--Jussi oli eilen lastin panossa Erkin
+kanssa ja lähtee Ouluun, niin taitaa nyt lepäillä. Erkki on hakemassa
+morsiantaan.»
+
+»Olisi minulla vähän asiaakin ollut, mahtaisiko Erkki ottaa
+toimiakseen? On näet minulla hyvät piipunvarren luut ja niihin pitäisi
+saada Kajaanista tahi Oulusta uusi letka.--Tuommoiset luut.»
+
+»Ka, minkäpä tähden hän ei ottaisi semmoista asiaa. Kyllä minä toimitan
+Erkille, ja eiköpähän itsekin mahtane kohta tulla, jo ennen puolisia
+läksi.»
+
+»Eipä ole hänestä vuottaa, pitää jo lähteä kotipuoltakin katselemaan.»
+
+»Eihän niihin kiire näin sunnuntaipäivänä.»
+
+»Kiirettä ei kyllä, mutta sitähän sitä pitäisi pelätä ettei kiirettä
+tulisi.»
+
+»Niinpä niinkin.»
+
+Naapurin isäntä pisti kättä, lausui jäähyväiset ja käski Rantalan
+isäntää käymään talossa jaarikoimassa, tämä taas käski vierastaan
+muistamaan jälkiään. Yhdessä astuttiin siitä pihalle ja haasteltiin
+vielä muutama sana. Mutta sitten läksi naapurin isäntä astumaan
+ruispellonpientaretta kotiinsa, toinen tepasteli rantaan tervalastia
+katsomaan. Eihän sillä veneellä mitään hätää tyynellä, eikä ollut
+siihen vettäkään isosti tullut. Isäntä silmäsi järvelle.
+
+»Eipä näy vielä tulevaksi», tuumaili hän. Katseli taivaalle. Ei näkynyt
+yhtään pilveä, ei pienintäkään tuulenkynttä.
+
+»Miten kauan pysynee tyynenä», arveli hän ja läksi astumaan taloon.
+
+Pirttiin tultuaan isäntä otti vaskipuitteiset silmälasinsa akkunan
+keskipuusta ja vanhan »Biblian» nurkasta hyllyltä ja asettui pöydän
+taakse istumaan.
+
+Penkillä uunin luona istui ruoti-ämmä, käsi poskella, nyökytti
+ruumistaan ja hartaudella seurasi hänen ajatuksensa isännän lukua.
+
+Pirtin etehisessä nukkui renki Jussi. Lattialla hän lepäsi leili
+päänalustana, kuorsasi ja puhkaili. Sikeästi miesparka nukkui.
+Väsyttääkin se, kun päiväkauden ja yötä lisäksi telmii lastin panossa.
+
+Yhtä vaatimattomalla vuoteella lepäsi Mustikin Jussin pään pohjukassa.
+Sikeästi nukkui sekin ja näki unta, vinkui ja murisi, nykäsytti
+käpälöitään, olipa väliin laukata kuoputtavinaankin. Hyvä siinä oli
+kärpäsillä oleskella ja rohkeina ne hääräsivätkin. Mustin korvassa,
+nenällä, Jussin otsalla, poskilla ja suupielissä ne pyrisivät
+alituiseen, hypellen ja juosten paikasta toiseen ja pureskellen palan
+sieltä toisen täältä. Musti unimielissäänkin pyristeli korviaan, samoin
+kuin Jussi rypisti otsaansa, nyki suupieliään ja liikautteli päätään,
+vaan eipä siitä apua kärpäsille. Hypähtivät ne vähän lentoon, mutta
+pian uudelleen laskeutuivat samoille paikoin.
+
+Luhdista astui karjakko, Anna Mari, pirttiin ja oli unisen näköinen.
+Hän seisahtui keskelle pirtin lattiaa silmät tiirallaan ja rahmusteli
+päätään korvallisilta päälaelle, siirsi haransa niskaan palmikon alle,
+ja sieltä sitte rahmusteli, aina vähän väliin haukotellen.
+
+»Onko siihen vielä mitä pantavaa tuohon eväsarkkuun vai saapiko sen
+viedä aittaan? Ihanhan tuo varistuu tuossa», lausui Anna Mari, katsoa
+tiirottaen arkkua ovenpielessä.
+
+Kun vanha isäntä sai loppuun lukunsa, painoi hän kirjan kiinni ja
+kielekkeet nastoihinsa ja ripusti vaskipuitteiset silmälasinsa naulaan
+ikkunan keskipuussa.
+
+»Saat sinä viedä sen», virkkoi hän sitte. »Eipä häneen lie enää
+erinäisiä panemisia.»
+
+Isäntä itsekin astui Anna Marin jälessä aittaan. Kaatoi nassakasta
+puteliin eväsviinaa ja pani sen arkkuun. Pihalla seisoi hän hetkisen ja
+katseli järvelle.
+
+»Eipä näy vain vielä tulevaksi», virkkoi hän.
+
+Katseli sitten taivaalle ja ajatteli että kyllä se taitaa tyynenä
+kestää vielä viikommaltakin.
+
+»Oulunjärvellä saavat panna höyryn jälkeen», lausui hän puoliääneen ja
+astui pirttiin.
+
+Jo heräili siitä Jussikin. Nousi istualleen, haukotteli ja venytteli,
+kapsahti sitten seisaalleen ja läksi astumaan rantaan veneen luo.
+
+»Eipä ole vettä paljoa, liekö isäntä käynyt.» Jussi viskasi sen mikä
+siinä oli ja istahti veneen perään, pani tupakaksi ja siinä pannessaan
+tarkasteli melaa ja vaulua, että olivathan ne toki tarpeellisessa
+kunnossa. Kyllä ne olivat.--Erkki se oli vaulun tehnyt, mutta näytti se
+olevan luja, ja melakin oli uusi, vasta toista kertaa käytännössä.
+Jussi sai jo piippuunsa tulen ja johtui muistelemaan ensimäistä
+oulumatkaansa. Pieni poika oli hän silloin ja isänsä kanssa kulki.--
+Ontojoen koskia kun laskettiin, niin isänsä viiletti ja hän istui
+perässä isänsä tykönä. Isä selitti hänelle siinä laskiessaan, miten
+missäkin korvassa piti laskea, ja hän pani tarkasti mieleensä, jotta
+Oulusta palattuaan osasi Partalan Katrille selittää miten Ontojoen
+koskissa piti laskea... Katrille toi hän ouluntulijaisia, kaksi
+rinkeliä... Silloin oli hänen isänsä talollisena ja Partalan
+naapurina... Katrin kanssa he aina yhdessä oleilivat...
+
+Jussilta oli sammunut piippu. Hän sytytti uudelleen ja silmäsi
+järvelle, mutta ei siellä mitään näkynyt--tiiroja vaan lenteli,
+viiplotteli selällä. Jussi tarttui melanpyyryyn, väänteli ja käänteli
+melaa.--
+
+»Ontojoen koskissa»--ajatteli hän--»sitä taaskin saa kääntää
+kahmasuttaa ja lyödä loiskautella... Mitähän tuo Katri, kun minä lasken
+Ontojoen kosket... Jos ei olisi näin kevättulvan aika yhä, niin minä
+Kallioisessa sujahuttaisin sitä selkäväylää ... eiköhän Katrilta siinä
+sydäntä purisi!»
+
+Jussi kopisteli piippunsa ja astui veneestä maalle ja loi silmäyksen
+järven selälle, josta näkyi vene tulevaksi.
+
+»Jo tulevat», virkkoi hän ja läksi astumaan taloon ja mennessään
+hyräili:
+
+    eipä olis tarvinnut
+    sen pojan syntyä,
+    joka rakkahimman ystävän
+    minulta valtasi.
+
+»Näkyvät jo tulevan», virkkoi hän pirtissä vanhalle isännälle, joka
+taaskin oli Raamatussa käsinä.
+
+Jussi kävi pöydän taakse ja otti seinältä puikosta kellonsa. Se oli
+»pintelikello». Hän katseli sitä sisästä ja päältä. Kauan aikaa oli hän
+halunnut silinterikelloa. Oulussahan nyt sopisi vaihtaa. Kun hän pani
+kellonsa takaisin puikkoon seinälle, arveli hän itsekseen:
+
+»Etköhän siinä viimeistä yötäsi nappase! Oulusta palattua pannaan
+siihen silinteri riksuttamaan.»
+
+Ovi aukeni ja pirttiin töpösteli etukynnessä Musti, sen jälessä
+vääntäysi Erkki, ja viimeisenä tulla vikelti iloinen ja pieni tytön
+tynkä, mytty kainalossa. Se oli Katri Haverinen Partalan talosta,
+järven selän takaa, Erkin morsian.
+
+»Hyvää iltaa!» toivotti Katri.
+
+»Jumala antakoon!»
+
+Vanha isäntä painoi kirjan kiinni ja nosti sen nurkkaan hyllylle,
+vaskipuitteiset silmälasinsa pani hän naulaan akkunan keskipuuhun ja
+kävi pistämään kättä Katrille.
+
+»Mitä kuuluu?» kysyi isäntä.
+
+Eipä se Katri mitään liikoja tiennyt.
+
+»Käy istumaan, Katri», kehoitti Erkki.
+
+Katri kävi pistämään kättä Jussillekin.
+
+»Terve! Mitä kuuluu?» kysyi Jussikin.
+
+»Eipä mitään liikoja.»
+
+Aamulla ani varhain olivat oulumiehet lähdön puuhassa, isompia puuhia
+eihän niitä enää ollutkaan, sillä kaikki oli jo valmiiksi hankittu.
+Eipä muuta enää kuin eväät, purje, kirves, vitsakimppu, rompsi ja
+sauvomet veneeseen, niin ala työntyä matkalle.
+
+Matkalaiset pistivät kättä isännälle ja lausuivat jäähyväiset, isäntä
+toivotti onnea matkalle ja tervennä palaamaan. Veneesen käytiin, Erkki
+perään viilettäjäksi ja kun oli saatu vene käännetyksi matkan mukaan,
+asettuivat Katri ja Jussi keulaan soutomiehiksi.
+
+Niin sitä nyt lähdettiin matkalle. Milloin ollaan perillä, milloin
+taaskin kotona ja minkälaisten vaiheitten perästä? Eihän sitä vielä
+tiedä. Tyhjänpäiväistä olisi ruveta sitä ajattelemaankaan. Hyvästi jos
+sattuu, niin eihän siinä paljo aikaa mene, koko matkalla kaksi viikkoa
+täältä Ontoselän ranteilta. Vaan jos huonosti sattuu, niin menee siinä
+kolmekin viikkoa ja vieläkin enemmän.--
+
+Aurinko nousi juuri. Sen punertava laita näkyi metsän yli järven takaa.
+Koko järven selkä oli rasvatyven. Ilmassa ei tuntunut vähintäkään
+tuulen henkeä. Linnut olivat alkaneet viserryksensä, joka vilkastui
+vilkastumistaan.
+
+Veneessä työskenneltiin äänettöminä, ei luotuista sanaa vaihdettu.
+
+Erkki viiletti ja huopasi. Hänestä tuntui niin somalta Ouluun
+lähtiessään. Kun Katri oli hänen mukanaan, sentähdenhän se Erkistä
+tuntui niin oudolta ja mukavalta. Hän vilkasi aina pikimältään matkan
+suuntaa ja sitten katseli Katria.
+
+Kerran oli Katri jo käynyt Oulussa ja silloin isänsä kanssa. Somalta
+hänestä oli silloinkin tuntunut ja mukavalta, vaan ei sentään niinkuin
+nyt, Erkin kanssa lähtiessään. Hymyhuulin hän soutaa liputteli siellä
+keulassa.
+
+Jussi souteli Katrin vieressä ja tähysteli taivaalle tuulen kynsiä. Hän
+päätti niistä, että siitä vielä purkautuu tuulemaan ja perintakaista
+tuuleekin. Joskus hän silmäsi heiluvaa kellon häntää liivillänsä.
+Silloin hän ajatteli, että tullessa se silinteri taskussa riksuttelee.
+
+Soutaa liputeltu oli jo melkoinen taival. Aurinko oli jo kohonnut
+korkealle ja Jussin kello alotti kuudetta tuntia. Järvi oli yhä tyynenä
+eikä tuulen henkeä tuntunut ilmassa.
+
+Mutta jopahan, kun oli vielä soudettu eräitä virstoja, alkoi
+tuulenhenki käydä. Väretäpliä ilmestyi siellä täällä yli ulapan
+edessäkin päin. Niistä näkyi, että tuulenhenki oli takaa. Väretäplät
+laajenivat ja lisääntyivät ja pian ei ollut järven tyvenestä pinnasta
+jälellä kuin pitkiä kielekkeitä saarten ja nienten nenissä. Jussi
+katsasteli vielä. Mutta kun tuuli alkoi yhä viretä, heitti hän aironsa
+Katrille ja rupesi purjeen laitantaan.
+
+»Sata saarta Ontosessa, tuhat nientä Lentuassa, sanotaan. Mutta eiköhän
+nuo Ontosen saaret ja niemet lähde jäämään!» tuumaili Jussi, kun näki
+tuulen yhä virkeneväksi.
+
+»Taitaa ruveta ravakastikin tuulemaan», arveli Erkki.
+
+»Hih! Tuulihan tuota ennen sulan veden aikana!» hihkasi Jussi, kun
+saatuaan purjeen laitetuksi vihuripuuska pullisti purjetta ja tempasi
+venettä kiitämään.
+
+»No, antaapa hänen nyt pyyhkiä!» lausui Erkki lakaten huopaamasta.
+
+Katrikin heitti soutamasta, pani röijyn päälleen, huivin päähänsä ja
+katsoa tiirotti purjeen liepeen alatse, että mitä siellä Erkki hommaa.
+Erkki käski Jussia viilettämään, jotta hän pääsisi Katrin kanssa
+syömään.
+
+Erkki ja Katri söivät siellä keulassa ja olo yksissä eväissä tuntui
+heistä niin mukavalta.
+
+»Kun olisi purjetuulta koko matkan ja vielä palatessakin», arveli Katri
+puheen aluksi.
+
+»Eihän sitä sitten olisi muuta kuin lekittää», tuumaili Erkki siihen.
+
+»Tässä kun viime kesänä», puuttui Jussi puheeseen, »vietiin tervoja,
+niin läksi meidän matkaan Vaalasta muuan ylioppilas, vai maisteri
+mikähän lie ollut--valkea lakki tuolla oli ja tähti otsassa. Sillä oli
+kertoa maailman ihmeitä kosolta ja jos jonkinlaisia. Niinpä hän kertoi,
+että merillä--siellä Amerikan äärillä--tuulee toisissa kohdin yhänne
+päin, ihan ijankaikkisesti, ja toisessa kohdin taas vastapäin. Ihan
+yhtä pohkaa vain kuuluu tuulla tuhuuttavan. Soma olisi kun Luoja olisi
+luonut tännekin mokoman mallin, jotta toista puolta jokea ja järveä
+tuulisi toisaanne päin ja toista taas toisaanne päin.»
+
+»Olisihan se tervamiehen mieleen», arveli Erkki, »Mutta jokohan siellä
+Amerikassakaan silleen puhaltelee.»
+
+»Ka, mitä lie, mutta niin se valkolakki tarinoi. Johan minäkin epäilin
+hänelle, että mahtaakohan, mutta hän ihan tolkussa vakuutti. Ja kuulin
+minä pappilan maisterinkin kerran samaa selittävän rengeille.»
+
+»No, se pappilan maisteri se oli aika mestari kertomaan semmoisia
+kummia, ettei ne mahdu järkimiehen päähän.--Pidähän Jussi vähän ylemmä.
+Anna mennä tuosta tukkilautan päitse,--tukkilautan ja saaren välistä.
+Silleen.--Se pappilan maisteri kerrankin tarinoi, että tämä maailma
+lentää neljä penikulmaa sekunnissa.»
+
+»Kovinhan se sitten menikin mahdottomiin koko maisteri puheissaan»,
+arveli Jussi.
+
+»Johan se päätäkin huimaisi semmoinen kiiätys», tuumaili Katrikin.
+
+»Menisihän täällä maailmassa pyllylleen kaikki semmoisessa hujakassa»,
+arveli Erkki. »Pian taitaisi pappilan pytinkikin järveen solahtaa.»
+
+»Tuiskonenhan siinä pian mahtaisi tulla», aprikoi Jussikin.
+
+Niin siinä kuvailtiin seurauksia maan kulusta ja tehtiin vastaväitteitä
+muihinkin pappilan maisterin ihmejutteloihin.
+
+»No menehän Jussi syömään, minä viiletän sen aikaa», arveli Erkki.
+»Siinä on pullossa viinaa, kun halunnet ottaa ruokaryypyn.»
+
+»Ankkurin vei!» kuului tukkilaisten huuto.
+
+»Mutta eiköhän olisi parasta laskea päivän puolitse saarta?» kysyi
+Jussi. »Minä luulen, että kun ne saavat tuon varpin kelatuksi, niin
+soutavat uuden saareen, petäjään. Silloin ei enää päästä saaren ja
+lautan välistä. Ne näkyvät pyrkivän saaren suojaan tuulelta.
+
+»Kyllä me kerkiämme siihen heidän ohitsensa.» Erkki viiletti vain samaa
+suuntaa ja katseli tukkilautalla tukkilaisten puuhaa.
+
+Katrikin siirtyi perään Erkin luo. Hänkin katseli lautalle. Siellä
+miehet liikkuivat mikä missäkin puuhassa. Jotkut kiersivät kelaa,
+toiset selvittelivät köysiä, äskeiset ankkurinviejät soutelivat
+takaisin lautalle. Soman näköistä se oli heidän toimensa.
+
+Siitä ei ollut kovin iso aika, kun tukkilaiset lauttoineen olivat
+kulkeneet Partalan ohitse. Olivatpa käyneet talossakin voin ja särpimen
+haussa. Aika velikultia ne olivat. Ilvehtivät ja nauroivat tyttärille.
+Muuan niistä oli ollut pulska ja reipas poika Katrinkin mielestä. Vaan
+ei ollut talollinen, niinkuin Erkki; loismies, mikä lie ollut...
+Semmoiselle ei kannata mennä ... eikähän niihin tukkilaisiin ole
+luottamista... Erkkiin saa luottaa.
+
+»Jopahan soutavat köyttä saareen», tuumaili Jussi.
+
+Vene oli jo sillä välimatkalla, jotta tuuli ei olisi enää vetänyt
+kiertämään lauttaa ja vielä vähemmän saarta päivän puolitse. Erkki ei
+tiennyt mitä tehdä. Viiletti kuitenkin yhä samaa suuntaa.
+
+»Elä tänne laske!» huudettiin lautalta.
+
+Sinne se vene yhä kiiti.
+
+»No voi toljaketta!» kuului sieltä huutoja.
+
+»Mikähän visapää liekään! Etkö älyä, ettei tätä tietä pääse?»
+
+»On mies aika tolvana: ei vieläkään usko, laskee tohottaa vain!»
+
+Erkki oli aivan hämmentynyt. Mutta Jussi kilpasi perään ja laski
+purjeen. Nyt oltiinkin jo aivan lautan luona ja vene kiiti vauhtiaan
+kohti pontutta. Veneen keulan olisi käynyt kurjasti, jollei muuan
+tukkilainen voimallisesti olisi ottanut venettä vastaan ja ohjannut
+pitkin pontutta. Se oli juuri se Katrin pulska ja reima poika, joka
+esti veneen pahki äiskähtämästä.
+
+»Aha, minun henttuanipa siinä Ouluun viedään!» lausui tukkilainen.
+
+»No, tuon tytön kanssa se kuhertelikin, kun ei älynnyt mistä se hotu
+vetää», arveli muuan tukkilainen.--
+
+»Oletpa tosiaankin moukka mieheksesi, kun pyrit sitä tietä, mitä et
+pääse!»
+
+»Etkö nähnyt että köysi siinä oli edessä?»
+
+»Ka näinhän minä, mutta luulin, että siitä kerkiäisi...», jämästeli
+Erkki vastaukseksi.
+
+»Ihan hupelo se on koko mies», lausui taas muuan tukkilainen, ja toiset
+nauroivat.
+
+Erkki parka oli hölmeissään ja tukkilaiset yhä jatkoivat ivaansa.
+
+Mutta Jussi nousi lautalle ja tervehti sitä pulskaa poikaa. Tämä oli
+Jussin tuttavia ja lisäksi kaimamiehiä,--sukujansa Piipponen. He olivat
+olleet erään vuoden renkinä samassa talossa kirkonkylässä.
+
+»Ouluun menossa», tuumaili tukkilainen Jussille.
+
+»Sinnepäinhän se matka pitäisi», vastasi Jussi.
+
+»Renkinäkö vai kasakkanako?»
+
+»Renkimieshän minä nykyään olen. Minä olen tuolla Rantalassa.»
+
+»Tää on Rantalan miehiä?»
+
+»Niin on. Talon poika. Tää tyttö on--»
+
+»Sen minä kyllä tunnen; se on Partalasta. Kävimme sieltä voin ja
+särpimen haussa, niin näin tään siellä.»
+
+»Eikö me lähdetä, Jussi?» kysäsi Erkki, vaikka hän ei tiennyt, mistä
+sitä nyt pääsisi, kun lautta oli toisella puolen, saari toisella ja
+köysi niiden välissä veneen edessä.
+
+»Elä nyt lähde minnekkään saikkaroimaan!» virkkoi joku tukkilainen.
+
+»Vuotahan», jatkoi Jussi Piipponen toverinsa puhetta, »jotta tää lautta
+kääntyy, niin pääsette menemään ihan hyvästi, ei tarvitse muuta kuin
+purjeenne nostatte ja alatte sojottaa. Väleen tää tästä kääntyy.»
+
+Erkki katseli, että miten se on. Älysikin hän vihdoin, että kun lautta
+pyörähtää alle tuulen saaren suojaan, niin heidän veneensä tulee siinä
+selän puolelle. Erkki rupesi Katrillekin selittämään tätä menoa, vaan
+tukkilaiset olivat jo kerenneet vallata puhevuoron.
+
+»Siinähän olisi meille emäntä.»
+
+»Etköhän jääkin meille, tyttö, emännäksi?»
+
+»Jääpi se Matlena.»
+
+»Matlena», toisti Katri ja nauraa hihitti.
+
+»No mikäs sinun nimesi on?»
+
+Katri ei vastannut, nauraa hihitti, ja katsoi Erkkiä ja sitten kainosti
+silmäpuolellaan tukkilaisia.
+
+»Toroteija», arveli taas joku tukkilainen leikillään.
+
+»Ei sillä niin herrasnimeä ole», tuumaili joku kolmas. »Leena-Kaisa sen
+nimi on.»
+
+»Katri sen nimi on», lausui Jussi Piipponen, joka hieroi kellonkauppaa
+kaimansa kanssa.
+
+»No, eikös siipeen sattunut!» sanoi Leena-Kaisa -nimen keksiä. »Kaisa
+kuin Kaisa.»
+
+»Kyllä Katri minuun suostuu. Suostuthan?»
+
+»Kuka sinusta huolisi! Mutta minun kanssa se Katri lyö ryysyt yhteen.
+Sotkamon pappi meidät vihkii vitsasormuksella, kultasormus laitetaan
+sitten jälestäpäin. Eikö niin Katri?»
+
+Tukkilaiset jatkoivat leikintekoa Katrin kanssa ja Erkki sai vain
+kuunnella kun morsiantaan puhuteltiin.
+
+Mutta Jussit ne katselivat sillä välin toistensa kelloja. Tukkilaisella
+oli patentliivari ja meidän Jussi katseli sitä oikein mielihyvällä.
+
+»No, eikö vaihdeta?» kysyi tukkilainen.
+
+»Ka, saisihan tuota joskus vaihtaakin», vastasi Jussi naurusuin. »Tää
+sinun kellosi on jo vanhanpuo...»
+
+»Vanhako? Vuosikauden on minulla ollut, ja jolta sen vaihetin oli itse
+ostanut kellosepältä. Ja näethän, ettei se mikään vanha ole.»
+
+»Liekö hänessä kaikki värkitkään?»
+
+»No oletko hökelö? Mihinkä siitä olisi mikään päässyt, kun sitä ei ole
+kuin kerran puhdistettu?»
+
+»No niin, saattaahan siinä olla kyllä täydet värkit.» Ja Jussi katseli
+yhä pyöritellen kelloa ja mieli teki. Hän painoi sen korvalleen.
+Raksutteli se oikein komeasti. Ja Jussin rupesi aina enemmän sitä mieli
+tekemään.
+
+»Vaihdetaan pois!» kehotteli tukkilainen.
+
+»Paljopa taitaisit tahtoa päällisiäkin», arveli Jussi.
+
+Kaimamies kuiskasi Jussin korvaan.
+
+»Tuumitaanhan sitten paluumatkalla, pitää jo lähteä taipaleelle», sanoi
+Jussi ja pisti kättä kaimamiehelleen.
+
+Lautta olikin jo kääntynyt, jotta hyvin pääsi lähtemään. Purje ylös
+vain, niin ala taas purjetuulta lekittää.
+
+Erkki oli vähän noloissaan ja häpeissään.--Kun ei saanut totelluksi
+Jussin neuvoa... Ivasivat juuttaat kovasti... »Oletpa moukka
+mieheksesi»... Ne ovat semmoisia irvihampaita nuo tukkilaiset...
+
+Katri muisteli sitä pulskaa poikaa.--Se oli pulskin niistä kaikista...
+Anturasaappaat, joissa oli punaista nahkaa pitkältä varren suussa,
+kultasormus oli oikean käden pikkusormessa, kultanastat oli korvissa...
+Reima mies ... ja siivompi kuin ne muut... »Minun henttuanipa siinä
+Ouluun viedään...» Katria rupesi naurattamaan.--
+
+»Aika irvihampaita ne ovat nuo tukkilaiset», lausui Erkki Katrille, kun
+näki hänen nauravan.
+
+Jussi muisti patentliivaria.--Siinä se nyt olisi ollut... Mutta kuka
+sitä niin äkiksestä... Taisi olla vain vaihetuskelloja... Kerran
+puhdistettu. Kaikkea muuta! Lie rassailtu hyväksikin... Sitten niin
+paljo välejä äyväsi: viisitoista. Siihen kun vähän lisää, niin saa
+uuden ja hyvän silinterin...
+
+Tuuli oli yhä virennyt. Vilauksella mentiin muitten tukkilauttain ohi,
+jotka jo olivat päässeet saaren suojaan. Eikä ollut kuin sujahuttaa
+Katermaan, Ontojoen niskaan. Talossa ei joudettu nyt käymään
+Katermassa, vaikka useinhan siinä käydään. Ei ollut aikaa nyt hyvän
+purjetuulen aikana. Laskumiestäkään varten ei tarvitse maalle laskea,
+sillä Jussi laskee itse kosket. Mikäs niitä on Jussin laskea, kun on
+monet kerrat kulkenut ja parina kesänä ollut tukinlaskussakin samalla
+joella. Purje laskettiin vain joen niskassa, masto kaadettiin ja
+työnnyttiin suorastaan koskille.
+
+Suituahan se on melkein pahin laskea, vaan hyvästipä tuo meni siitäkin.
+Viimeisessä koskessa, Kallioisessa, käy kova hyöky-aalto selkäväylällä,
+vaan Jussi osasi laskea rantaväylää, mikä on saaren pohjois-puolella.
+Sitä laskiessa pitää varoa, ettei virta pääse kantamaan venettä saaren
+nenään karille. Veden käynti on kova saarta kohti. Niskaan tullessa
+pitää jo puoltaa oikeaan ja sitten panna vene leikkaamaan poikki
+virran, keula kerrassaan kohti rantaa. Mutta sitten taas, kun saa
+virran leikatuksi, pitää arvata oikeassa ajassa ja voimakkaalla kädellä
+kääntää törmälle. Rantasillan kuvetta saa nyt vain antaa mennä
+lojottaa, alaliepeessä puoltaa selemmäksi.--Osasihan Jussi hyvästi
+senkin laskea. Eipä hätää enää mitään. Purje ylös ja myötävirtaan ja
+purjetuulta vilistämään. Pianpa solahetaan taas selkävesille, Sotkamon
+selille höllöttelemään.
+
+Vinhasti vene kiiti Kiimasen ulapalla. Saaret ja niemet jäivät jälkeen
+kunnes katosivat näkyvistä, uudet ilmestyivät ja ne nieli sama kohtalo.
+Salmet jälessä ummistuivat, uudet edessä aukenivat, kunnes nekin
+vuorostaan ummistuivat jälelle jääneinä. Ja venemiehillä ei muuta
+työnään kuin katsella sitä menoa. Monta kertaa olisivat saaneet airolla
+vetäistä, monta hikihelmeä olisi norahtanut ennenkuin olisivat olleet
+täälläkään asti tyyntä tahi laitatuulta soutaessaan. Huolettomina
+istuttiin veneessä, Jussi perässä viilettämässä, Erkki ja Katri
+keulassa. Matka joutui ja kului aikakin.--
+
+Päivällisen syötyä viiletti Erkki vuorostaan ja Jussi pani nukkumaan
+keulateljolle. Olihan varhain oltu taipaleella, niin että ei ollut
+liiaksi lainkaan jos nyt ummisti silmiään levätäkseen.
+
+Katri istui Erkin luona perässä. Mukavalta tuntui heistä matka, yhtä
+mukavalta, vaikka ei enää niin somalta ja oudolta kuin alussa. Tuottipa
+hauskuutta heidän mielelleen, kun alkoi näkyä muitakin purjeveneitä,
+oulumiehiä. Niitä jo näkyi edellä ja jälessä.
+
+Muuan vene oli aivan lähellä heidän jälessään. Se oli lähtenyt eräästä
+talosta tämän selän rannalla.
+
+Veneestä kuului heleä laulu, laulu laulunsa perästä.
+
+    »Minä tyttö, siivo tyttö
+    siivon nimen kannan,
+    enkä minä joka pojan
+    halatakaan anna.
+
+    Ei oo ruusu kauniimpi
+    kuin tyttö Pohjolassa,
+    eikä muuta tarvita,
+    kun niin on maailmassa.»
+
+Tuokion kuluttua helähti sieltä taas uusi laulu:
+
+    »Tuosta se nyt kulkee poikain polku
+    poikki pellon naapuriin;
+    naapurissa nätti tyttö,
+    hiipaseeko sydäntäs?
+    punasukka, pumpulisukka,
+    hiipaseeko sydäntäs?»
+
+Katri katseli sinne, ajatellen että onkohan sielläkin ylkämies ja
+morsian.--Keulalla istui kyllä miespuolinen henkilö, vaan perään ei
+sopinut näkemään, purje esti.
+
+Ehkä istuu sielläkin morsian, laulelemassa rakastetulleen.--Iloiselta
+vain kuulusti.--
+
+Sotkamon kirkko saatiin näkyviin, ja korkea uljas Vuokatin harjanne,
+joka oli jo etempääkin näkynyt ja pistäytynyt aina vähän väliä esiin
+muitten vaarojen takaa, näytti nyt kohoavan ihan tuossa lähellä. Matkaa
+oli sinne nytkin kosolta, penikulma ehkä, vaan suuruutensa tautta
+näytti se niin läheiseltä. Järven selkä oli jo soukennut ja supistui
+supistumistaan kunnes se sulkeutui kapeaksi Tenetin virraksi.
+
+»Jussi!» huusi Erkki. »Nousepas laskemaan purjetta, kohta ollaan
+Tikkalanniemen sillassa.»
+
+Jussi nousi, tuppasi unimielissään kätensä molempiin liivintaskuihin ja
+kopeloi vielä povitaskuakin: »...eihän ... niin, untahan se ... äh...»
+Jussi heräsi siinä makeassa uskossa, että hänellä oli taskut täynnä--
+patentliivareita.
+
+»Ota vastaan purje, niin minä täältä lasken», tuumi Erkki.
+
+Jussi rahmusteli päätään korvallisilta ja lakin alta, kävi sitten
+purjetta laskemaan ja kaatoi maston.
+
+»Olisihan sitä hiukan asiaa Tikkalanniemeen», virkkoi Jussi.
+
+»No, lasketaan törmään. Eihän tuossa viikkoa viivy», arveli Erkki ja
+sillan alatse päästyä käännälti rantaan.
+
+Tikkalanniemen piialle, Susannalle, oli Jussilla kirje, pienoinen mytty
+ja paljon terveisiä Anna-Marilta, Susannan sisarelta. Susanna oli
+Jussin vanha tuttava, hän kun oli piikana Partalassa samana vuonna kuin
+Jussi siellä oli renkinä, vuotta pari ajassa taaksepäin. Tuttaviahan
+olivat siis Susannalle Katri ja Erkkikin.
+
+Susanna, joka muutenkin oli iloinen sielu, tavatessaan tuttaviaan
+kotipitäjästä ja niin hyviä tuttavia, ei ollut vähän verran iloissaan.
+Hän nyt hyöri ja pyöri ja kyseli enemmän kuin kolme suuta kerkesi
+vastata. Jussilta hän enin kyseli ja Jussi se olikin hänen varsinainen
+ilonsa esine.
+
+»Eihän tuo lie niin kiire, ettei kahvia kerkiä?» kysäsi Susanna ja
+laitteli pannua tulelle.
+
+Matkalaiset kyllä koettivat empiä kahvinkeitosta, vaan Susanna vain
+laati ja arveli, että eihän se nyt mikä kiire semmoinen ole, ettei
+kahvia joutaisi vuottamaan.
+
+»Eikähän sitä oulumatkalla niin useasti ole tarjolla», virkkoi hän ja
+puuhaili. Pian hän pyöräyttikin kahvin puhellessaan ja kysellessään. Ja
+oikein kermakahvit hän laittoi ja vielä hommasi emännältä korputkin.
+Jopa leivälliset kahvit se Susanna puuhasi.
+
+»No, Rantalassa sinä, Jussi, olet ollut sitte myötyriään, kun
+Partalasta läksit?» kysyi Susanna.
+
+»Siinä minä olen oleksinut.»
+
+»Etkö sinä puuhannut mökkiä itsellesi?»
+
+»Lie tuo ennen ollut hieno aikomus sinnepäin.»
+
+»Rantalaan se saadaan kohta miniä?»--kääntyi Susanna kysymyksillään
+Erkkiin.
+
+»Ka, tarpeenhan tuo onkin, kun ei ole emäntää talossa», vastasi Erkki.
+
+»No, joko sinä Jussi olet mökin puuhasta kokonaan luopunut?» kyseli
+Susanna taaskin Jussilta.
+
+»Mitäpä hänestä enää...»
+
+»Enää! Mies parhaassa ijässään.»
+
+»Ka, vaan näkyyhän tuo aika kuluvan toisenkin palveluksessa.»
+
+»Ottakaahan kahvia!»--kehoitti Susanna.
+
+»Kiitoksia.--Eihän sitä nyt olisi tarvinnut...»
+
+»No, Erkki.--Ja Katri.--Ota Jussi kahvia.--Ota korppuakin.--No, mitä ne
+pojat Partalassa nyt raataa?»
+
+»Tervahaudalla ne ovat», vastasi Katri.
+
+»No, miltä se Katrista morsianna tuntuu?»
+
+»Ka, miltä tuo tuntunee», vastasi Katri, kainosti nauraen.
+
+»Eikös se Jussi vielä ole löytänyt mielitiettyä?» kysyi Susanna
+Jussilta arasti ja hieno puna nousi hänen poskilleen.
+
+»Mitäpäs se renkimies...» Jussi näytti hyvin rauhattomalta.
+
+Kotvanen oltiin nyt ääneti.
+
+»Ottakaa lisää kahvia», kehoitti Susanna.
+
+»Johan se nyt olisi välttänyt», arveli Erkki.
+
+»Ottakaa vain.»
+
+»Vaan itselle...» arveli yhä Erkki.
+
+»Kyllä sieltä minullekin yltää.--Ottakaa vain.--Ottaisitko, Jussi,
+tuodaksesi minulle Oulusta sievän karttuunihuivin?» kysyi Susanna.
+»Minä annan rahat.»
+
+»Kyllä kai se sieltä tulee, mutta eihän sitä rahaa osaa ottaa vielä,
+kun ei tiedä hintaakaan ja sattuuko mieluinenkaan», arveli Jussi.
+
+»Mieluinenhan se kyllä sattuu, mutta maksan sitten palatessasi, kun
+niin halunnet.»
+
+Kiitokset lausuttiin sitten Susannalle ja heitettiin hyvästit. Susanna
+saattoi rantaan matkalaisia ja toivotti onnea matkalle. Vielä hänellä
+oli yhtä ja toista kyselemistä matkalaisilta heidän lähtiessäänkin. Ja
+kun he olivat jo menossa vähän matkan päässä, kyseli hän vielä. Sitten
+hän pyörähti ja läksi kävellä lipsimään taloon.
+
+»Soma immeinen tuo Susanna», tuumaili Erkki.
+
+»Hyvinhän se on puhelias», arveli Jussi, »eipä outo osaisi luulla häntä
+Anna-Marin sisareksi».
+
+»Kyllä se Anna-Marikin osaa haastella kun vain mieluinen poika sattuu
+haasteltavaksi», virkkoi Erkki.
+
+»Tämä Jussihan se oli Susannan suosikki, kun olivat meillä», tuumi
+Katri leikillä ja todella.
+
+»Jussihan se oli», toisti Jussi melkein nyrehtyneenä.
+
+»Itsehän tuo Susanna kiitti sinua minulle», arveli Katri.
+
+»Niinhän se teki», oli Jussin vastaus.
+
+»Niinhän sitä puhuttiin ihan, että teistä pariskunta tulee», jatkoi
+Erkkikin leikintekoa.
+
+»Puheltiin», vastasi Jussi.
+
+»Saattoi olla puheessa perääkin.»
+
+»Saattoi olla.»
+
+»Senpätähden Susanna kyselikin mökinpuuhistasi.»
+
+»Niinpä niin.»
+
+Eivätpä osanneet enää jatkaa leikintekoaan Jussin kanssa, vaan täytyi
+heidän siihen lopettaa ja alettiin puhella muista asioista, minkä
+mistäkin.
+
+Selkävettä taas laskettiin, Nuasselkää. Tuuli oli vireä ja vaahtopäässä
+kävi aallot. Edellä ja jälessä pilkotti valkoisia purjeita, toisia
+oulumiehiä.
+
+Katri paneusi maata keulateljolle ja sinne kellistyi Erkkikin Katrin
+viereen.
+
+Jussi oli viilettämässä. Purjeen liepeen alta silmäsi hän matkan
+suuntaa ja loi väliin katseen teljolla makaavaan Erkkiin ja Katriin.
+Hän muisti miten he, Katri ja hän, kerran pieninä paitaressuina marjaan
+mennessä eksyivät. Kauan kuleksittuaan ja väsyttyään istahtivat
+muutaman suuren kiven juurelle. Katri itki ja itki hänkin, ja siihen
+molemmat nukahtivat ja vierekkäin he nukkuivat kun etsijät löysivät.
+
+»Yhden talon asukkaita noista tulee, kun metsäkin heidät tuolleen
+kätkee», Katrin, isä sanoi.
+
+Ja niinhän ne myötäänsä hokivat muutkin, että kyllä se Jussi tuon
+Katrin vielä naipi... Paljonhan sitä yhdessä västättiinkin...
+
+Jussi hommasi tupakkia piippuun ja lauleskeli itsekseen hiljaista
+hyräilyä.
+
+Vene kiiti nopeaan. Tikkalanniemi oli aikoja sitten kadonnut näkyvistä.
+Jälessäpäin olivat Vuokatti ja Naapurinvaara. Lähellä ne yhä näyttivät
+olevan, vaan niille oli laskeutunut sinertävä harso. Edessäpäin
+siintävät saaret ja niemekkeet taas selvenivät selvenemistään. Ne
+saavutettiin, sivuutettiin ja jäivät jälelle. Siellä ne sitten taas
+siintivät jälessä tahi kokonaan katosivat näkyvistä.--
+
+Jussi lauleli perässä yksinäisyyttään, köyhyyttään, toivotonta
+rakkauttaan.
+
+Keulateljolla makasivat Erkki ja Katri.
+
+Erkki oli olevinaan jo Oulussa. Tervahoville hän laski. Tuuli oli
+vastainen, vaan purjeessa sitä laskettiin ja hän viiletti.--
+Toppilansalmen poikki tervahovin yläpuolelle oli kiinnitetty vahva
+köysi ja sen alapuolella oli pystyssä olevia tukkeja, joitten nenissä
+tukkilaisia seisoi. Jussi käski kääntää venettä, vaan se ei kääntynyt.
+»Laske purje!»--Hän laski, vaan se nousi jälleen itsestään... »Veneesi
+särkyy!» huusivat tukkilaiset, vaan herrat, joita oli salmen möljät
+mustanaan, nauroivat täyttä kurkkua ja kimakimmin nauroi sen porvarin
+puukhollari, jolle he tervojaan veivät. Tulla puksutti höyrykin ja
+laski kohti Erkin venettä ja vihelsi. Erkkiä pelotti, jotta hiki päästä
+valui. Katri tarttui häntä kaulaan ja hän tarttui Katria
+vyötäryksiin...
+
+Katri oli olevinaan tukkilautalla.--Suuri purje nostettiin ja kun se
+oli nostettu, huusivat tukkilaiset: »ankkurin vei!» ja kohta lähti
+lautta menemään kovaa vauhtia. Erkki viiletti. Se komea poika seisoi
+kelalla. Hänellä oli hirveän punaiset saapasvarret. Oikean käden
+pikkusormi oli sormuksia täynnä ja korvissa kimalteli kultanastat. »Elä
+laske», tiuskasi Erkille se komea poika, vaan Katrille hän nauroi.
+Erkki ei saanut pysähtymään. Lautta töykkäsi saareen ja tukit alkoivat
+hajota. Komea poika hyppäsi kelalta, Katria pelotti ja hän jo oli
+putoomassa tukilta. Hän tarttui komeaa poikaa kaulaan ja se tarttui
+häntä vyötäryksiin...
+
+»Taisinpa laskea liian likeltä tuota saarta», tuumaili Jussi; »siinä
+pistää matala niemeke tänne selälle väki pitkälle. Ehkä siitä tällä
+vedellä vielä pääs... jopahan lempsatti kurnasi!»
+
+Vene karahti matalaan, vaan ei tarttunut kuitenkaan. Jysähtihän vain
+siksi, jotta Erkki ja Katri heräsivät.
+
+»Eihän--sitä--vielä--olla...» hätäili Erkki ja silmäili ympärilleen.
+Niin, ei sitä vielä oltu Oulussa, eikä näkynyt mitään köyttä,
+tukkilaisia, herroja, puukhollaria eikä höyryä puksuttamassa, eikä
+ollut mitään hätää.
+
+»Aurinko niin helteisesti paahtanut, että hiki oikein noussut», virkkoi
+Erkki ja pyyhki hihalla hikeä otsastaan.
+
+Katrikin kavahtaessaan töllisteli. Selkesi hänellekin, ettei hän
+ollutkaan missään tukkilautalla, vaan Erkin veneessä, eikä se ollut
+mikään tukkilainen, jota hän kaulasta puristi--(hyi, kaikkea häntä
+näkee!)--vaan hänen oma Erkkinsä.
+
+Kaikki hyvin siis.
+
+»Eikö sitä jo olla kohta Petäisen niskassa?» arveli Erkki,
+haukoteltuaan kylliksi ja selvittyään unesta.
+
+»Eihän tästä pitkältä ole enää, mikä lie parin tunnin matka», vastasi
+Jussi ja katsoi kelloansa.--»Nyt on jo kaksikymmentä minuuttia
+yhdeksättä.»
+
+»Eipä ehditty Kajaaniin tälle vuorokaudelle. Se ei lähde laskumies enää
+koskille», arveli Erkki.
+
+»Eihän se yöllä. Vaan ei meitä hidasta sen enempää jos ollaankin yötä
+Petäisen niskassa», arveli Jussi. »Aamulla ehditään hyvästi Kajaaniin
+siihen kun kanavista pääsee.»
+
+Petäisen kosken niskasta ei ollutkaan pitkälti taivalta Kajaaniin: pari
+lyhyttä kosken korvaa ja virtavettä jonkun verran, pari virstaa ehkä
+yleensä.
+
+»On kulettu hyvästi tämän päivän osalle», arveli Erkki, päästessä
+Petäisen niskaan, jonne muitakin lasteja oli pysähtynyt. »Sattui
+tuommoinen hyvä purjetuuli.»
+
+»Meidän onnella», virkkoi Katri.
+
+»Ainahan se väliin onnensiipi raapasee oulumiestäkin!» arveli Jussi.--
+
+Paljon oli kerääntynyt veneitä aamuun Petäisen niskaan, kymmenkunta
+venettä. Työtä oli laskumiehelle. Vaan säästi se hänen vaivojaan, kun
+oli semmoisia, jotka uskalsivat jälestä laskea.
+
+Kun ensimäistä venettä lähdettiin laskemaan, teki Jussilla kovasti
+mieli lähteä jälestä. Vaan eipä viitsinyt Erkille esittää. Jos Erkki
+olisi sanonut, että laskehan Jussi, niin kyllähän sitten.
+
+Eihän sitä nyt jären kumma olisi toisen jälessä laskea tuommoisia
+koskia, onhan noita pahempiakin laskettu... Tietäähän tuon, miten
+näissä on laskettava. Petäisessä on pahin paikka ensimäinen korva,
+jonka muuan kivi tekee lähellä rantasiltaa. Siinä pitäisi varoa sitä
+kiveä ja samalla, ettei pääsisi hylkäämään selkä-aalloille. Kuurnassa
+pitää laskea enemmän vasenta puolta, saaren puolta, siellä siinä se
+valtavesi kulkee. Sipisen virtaan tullessa pitäisi karttaa karia, joka
+on vasemmalla. Antaa mennä vain virranselkää ja siinä vähän varoo,
+ettei niemen niskaan kanna--liekö tuo kovin paha siihen kantamaankaan.
+Sittenhän sitä ei olisi enää muuta kuin kanavan suussa. Siinä pitää
+varoa, ettei Koivukoskeen ala niellä ja ettei kiville sorru rannan
+puolella.
+
+»Olisihan tuo soma laskea kerran nääkin kosket», ajatteli lopuksi
+Jussi, istuessaan törmällä ja katsellessaan koskelle.
+
+»Mistä se tää mies on?» kysyi joku Jussilta, seisahduttuaan hänen
+luokseen.
+
+»Olenpahan Kuhmosta.--Mistä sinä olet?» kysyi Jussi takaisin.
+
+»Sotkamosta minä olen», vastasi tämä ja istuutui siihen lähelle.
+
+»Talon miehiä?»
+
+»Ei itsellinen. Kasakkana olen.--Minkäslainen kello?»
+
+»Onpahan tuossa--pintelikello vain», vastasi Jussi.
+
+»Minulla on silinteri--tuommoinen--viidellä kivellä käypä.»
+
+»Valehtelee taas Kusti!» sanoi joku syrjäinen.
+
+»Vaan Kustipa ei valehtelekaan», vastasi Kusti tolkussa ja näytti
+sormellaan Jussille 5 numeroa kapselissa. Jussi ei sitä katsonut, vaan
+kääntyi näkemään, että kuka se puhui selän takana. Katrin kanssa oli
+siinä nuori tytär ja hän se haasteli.
+
+»Jos tunnet, Liisa, numeroita, niin katso eikö ole tuossa viitonen.--
+Ihan taiten käy tämä viidellä kivellä», oli Kusti tolkussa kellonsa
+puolesta.
+
+»Sinun kellosi ei käy muulloin kuin sinä itsekin käyt», virkki Liisa ja
+iski silmää Katrille.
+
+»Eikö käy?» oli Kusti yhä kellonsa puolesta. »Tää on käynyt...»
+
+»Ikänsä ja viisi päivää», jatkoi Liisa.
+
+»Mene...» tokasi Kusti.
+
+Liisa läksikin nauraen ja löi Katria kylkeen: »tule!» Yhdessä astuivat
+he sitten miesjoukkoon, mikä istui ylempänä törmällä. Siellä istui
+Liisan isä ja Katrin sulhanenkin tuumimassa asioita, minkä mitäkin.
+
+»Pysyyköhän tuo tyynenä koko päivän vai ruvenneeko tuulemaan niinkuin
+eilenkin ennen einettä?» arveli joku ja kaikki katselivat taivaalle.
+
+»Eipä osaa sanoa, mitä ruvennee tekemään.»
+
+»Höyryn jälkeen saa heittäytyä, jollei perintakaiseksi rupea.»
+
+»Seitsemän aikanahan se höyry lähtee ja siihen tuota kerkiääkin nähdä
+minkälaiseksi ilma heittäikse.»
+
+»Näkyy tulevan laskumieskin. Kenenkä vene se on korvassa?»
+
+Läksivät siitä ne miehet, joitten veneellä oli vuoro saada laskumies.
+Mutta Erkki meni Jussin luo kysymään, että uskaltaisiko se Jussi laskea
+jälestä.
+
+»Onhan noita pahempiakin laskettu ja omin nokkinsa», tuumaili Jussi
+vastaukseksi. »Onhan ne Ontojoen kosket...»
+
+»Eihän nää ole toki niitten veroisia», arveli Erkkikin.
+
+»Eihän tuossa maata alemmaksi mene, osaahan tuota toisen jälessä
+viilettää--lasken kun laskenkin.»
+
+Jussi jo seisoi valmiina veneen perässä. Koetteli melaa, että oliko se
+hyvästi, väänteli ja käänteli sitä. Oli se hyvästi. Silmäsi koskelle.
+
+»Eihän tuossa nyt kovin ohrasesti voine käydä toisen jälestä
+laskeissa», ajatteli hän ja taas pyöräytteli ja väänteli melaa, että
+olihan se ainakin kelvollisesti. Oli se.
+
+Lähdettiin. Virta nieli ahnaasti venettä koskeen ja Jussi asettausi
+hyvin tanakaksi. Oltiin nyt jo koskella ja jäpäkästi ponnisteli Jussi
+melassa.
+
+»Siinä se nyt oli Petäinen», tuumi Jussi kosken alla ja katseli
+taakseen.
+
+»Sievästihän se tultiin», virkkoi Katri.
+
+»Mikäs se on tullessa toisen jälessä.» Niin Jussi arveli, mutta
+ajatteli, että tuon jo laskee itsekseenkin.
+
+Kun kerta päästiin Kuurnan niskaan, niin siinä ei ollut kuin pisaus
+sitä tullessa ja se oli viimeinen koski.
+
+»Tuon nyt laskee melkein ummessa silminkin. Niinhän tuo on lyhyt ja
+suora kuin myllyn kuja», sanoi Erkki.
+
+»Eihän se pituudeltaan pilassa ole eikä polviltaankaan», arveli Jussi.
+
+»Tuossa oli paha nousta silloin kuin isän kanssa käytiin», lausui Katri
+Sipisenvirtaa mentäessä ja viittasi niemeen, jonka nenitse virta kulki
+ja teki väkevän korvan.
+
+»Siinä se temppu pelaa, sen niskaan päästessä», arveli Jussi.
+
+»Sinnepähän jäävät kaikki kovat paikat paluun varalle», virkkoi Erkki.
+
+Sievästi oli päästy yläkanavaan, Koivukosken luona. Alakanavaan,
+Ämmäkosken luona, on kulkea sileätä virtaa vain. Mutta siinäkin pitää
+olla tarkka laskeissaan, jottei sorru kostevedelle Kyynärpääniemen
+alla, eikä alakanavan suussa päästä Ämmäkoskeen nielemään.
+
+Kun alakanavasta on päästy, niin eipä ole nyt koskia vähälle aikaa.
+Seitsemättä peninkulmaa on näet taas järvimatkaa, Oulujärveä. Uljaat,
+avarat ulapat, Paita-, Ärjän- ja Niskanselät ovat nyt samottavina.
+
+Ilma oli tyyni ja kaunis. Äijät odottelivat höyryä lähteväksi. Sen
+jälessä aikoivat he ajaa pitkän järvitaipaleen.
+
+»Jos tuosta nyt eräitä markkoja meneekin, niin herrastellenpa pääseekin
+ja joutuisaan eikä tarvitse soutaa kituuttaa saaresta saareen ja
+niemestä niemeen ja viipyä päivittäin järvellä.» Niin arvelivat ukot
+siinä odotellessaan höyryä.
+
+No, terveeksi jääkäät!
+
+       *       *       *       *       *
+
+On Paltaselän ja aukean Ärjäselän välisenä Toukansalmi ja sen oikealla
+rannalla on pieni hiekkarantainen lahdenkaartama, Neuvosenhiekaksi
+sanottu, ja sen äärellä Neuvosenniemen talo. Siinä oli oulumiehiä
+sääpitoa pitämässä. Vieretysten könötti lahden kaarelmassa tervalasteja
+vitsaköydestään kiinni jossakin vaajassa rannalla. Oli siinä niitä aika
+rivi johokkaita, ja siinä oli kiantalaista, hyrynsalmelaista,
+ristijärveläistä, melalahtelaista, varislahtelaista--mene tiedä
+kaikkia!
+
+Toukansalmea kohti kiinnitti höyryvenekin kulkuaan, taistellen
+vastatuulta ja aaltoja vastaan. Sen jälessä tulivat oulumiehemmekin, ja
+hätä ei ollut heillä kaukana. Köytensä natisivat pahasti, saattoivat
+milloin tahansa katketa ja veneet joutua tuuliajolle; veneet raskivat
+aaltojen paiskoessa niitä yhteen. Toisilta halkeili varppeet, toisilta
+musertui kokka tahi hajoili perä, harva taisi pysyä jotakin vammaa
+saamatta. Äijät koettelivat suojella lastejaan parhaansa mukaan. Vilske
+ja huuto siinä kävi, aika meka.
+
+Kuta lähemmäksi Toukansalmea päästiin, sitä laimeammaksi kävi tuuli
+maan suojassa, ja sepä olikin hätäytyneitten oulumiehien avun toivoa
+elättävä tieto. Toukansalmea odotti jokainen kuin rauhansatamaa. Ja kun
+sinne vihdoin viimein pääsivätkin, niin hyvillä mielin erosivat höyryn
+jälestä ja laskivat veneensä Neuvosenhiekkaan, sinne entisten lisäksi.
+
+Tuuli kävi aavan Ärjänselän perukalta. Vimmatusti syöksyi se tietänsä,
+tahtoen temmata kaikki mukaansa. Se pyyhki vedenpintaa ja ajeli
+aaltoja, yllyttäen niitä vastarantojen valloitukseen. Vaahtopäisinä
+kähisten ryntäsivätkin nämä, tuulen aina vain kiihottaessa kohti
+rantoja. Sitä ärhäkämmiksi ja pelottavammiksi ne kävivät, kuta likemmä
+rantaa pääsivät. Jos saivat ryöstetyksi jostakin tukin, hirren, veneen,
+tynnyrin tahi muuta semmoista, kulettivat mukanaan, viskatakseen sillä
+kohtisattuvaa vastustajaansa. Menestyksensä oli toisissa paikoin huono,
+toisissa paikoin saivat ne tyydytystä rajulle vihalleen. Missä oli
+kivikko, kallio- tahi muutoin lujamaaperäinen ranta, siinä ne turhaan
+mylläköivät. Ryntäyksensä aina torjuttiin: vaahtoa ja vettä pirskui
+korkealla ilmaan ja kauas maalle ja aalto oli särkynyt ja palasi
+masentuneena ryömien pitkin rannan pohjaa. Toisia tuli jälessä, ne
+eivät huolineet katsoa edellisensä tappiota, vaan ryntäsivät yhtä
+hurjina rannalle. Sama kohtalo saavutti heidätkin: vaahto ja vesi
+pirskui korkealla ilmaan ja ryntääjä masentui. Turha oli taistelonsa
+näitä rantoja vastaan, vaan taisteltiin yhä vain uupumattomalla
+innolla.--Missä oli rantana hiekkatörmä, siellä oli niillä menestystä.
+Kun ne hyökkäsivät törmää vastaan, niin saivat lohkaistuksi
+hiekkamöhkäleen toisensa perästä. Sitä tehden maanpinta, kun alusta oli
+käynyt ontoksi ja heikoksi, lohkesi ja vieri alas. Puineen, pensaineen,
+kivineen, kantoineen, aitoineen, laihoineen--mitä tahansa siinä sattui
+olemaan--vieri se aaltojen saaliiksi.
+
+Tohisten tunki tuuli metsään ja pakotti puita nöyrästi taivuttamaan
+latvojaan rangaistukseksi, kun estivät sitä täydellä voimalla
+kulkemasta lähellä maanpintaa. Maasta olisi sen ollut hupainen temmata
+roskaa, multaa, vanhoja lehtiä ja muuta keveätä irtonaista tavaraa,
+joita olisi sitten saanut ilmassa pyöritellä. Eräille vanhoille
+hongille ja monelle nuoremmallekin puulle, jotka olivat päätänsä
+pitempiä muita tahi olivat juurensa huonosti maahan tunkeneet, antoi se
+semmoisen tupsauksen, jotta ne ryskyen kaatuivat maahan, jollei
+sattunut tielle joku jykevämpi toveri, jonka varaan saivat jäädä
+nojaamaan.
+
+Pelloilla se tempasi multaa ja kiersi sen korkeaksi pyöriväksi
+patsaaksi, jota kuletteli sitten pitkin peltoa. Ryntäsi vonkuen pellon
+aitaa vasten, kaataaksensa sen. Koetteli vielä pajan, riihen, läävän ja
+asuinrakennusten kattoja irti kiskaista. Jos onnistui, kiidätti sen
+sitten tuota tuonnemmaksi. Viiririukua pudisteli vihoissaan, jotta
+viiri rämisi liehtoessaan sinne tänne ja päätäysi välistä pyöriä
+räklättämään juuri kuin olisi tuullut joka taholta. Pirtin nurkassa
+piti se aika tohinan ja jokaisessa raossa ja lävessä vonkui ja vinkui.
+Etehiseenkin tulla puuskautti ja sysäsi syrjällään olevan korvon,
+maitopytyn tai sangon pyöriä hyrräämään pitkin etehisen siltaa ja
+löytäessään tyhjän kontin tahi vasun tupsautteli niitä paikasta
+toiseen.
+
+Ihmisiäkin, jotka liikkuivat ulkoilmassa, se kiusotteli. Jos he
+astuivat vastaan, tahtoi se pysäyttää siihen paikkaan, jotta töin
+tuskin pääsivät eteenpäin. Jos taas menivät myötä, työnsi se selästä,
+ettei tarvinnut muuta kuin jalkojaan nostella, niin pääsivät
+juoksujalassa eteenpäin. Miesten takinliepeet se pani lepajamaan ja
+koetti hattua päästä temmata. Naisten hameita pullisteli se ja
+hatuutteli, jotta räpse kuului.
+
+Neuvosenniemen pirtti oli täynnä miestä, sääpitolaisia. Rähinä siinä
+kävi semmoisessa miesjoukossa. Puheltiin yleisesti ja yksityisesti.
+Väliin lausueli vain yksi mies, vaan toisin vuoroin pakisi joka suu
+yhtäaikaa, jottei kukaan kuunnellut. Sittenpä saattoi syntyä hetkiseksi
+äänettömyyttäkin, vaan hetipä rupesi pari kolme suuta taas yhtaikaa
+turajamaan. Yhtä asiaa ei pitkään hankailtu ja sopi siinä juoksemaan
+montakin asiaa rinnakkain, jotta ehdittiin puhella jos jostakin. Siinä
+se aika kuluikin jaarikoidessa.
+
+Päivä oli jo kulunut puoleen. Arkku arkun perästä aukesi ja suu ja
+toinen ja sitä tehden useampi alkoi käydä. Jokainen oli pian
+syöntipuuhassa arkkunsa ääressä. Syödessä puheltiin niin paljon kuin
+syönniltä saatiin aikaa. Muutamat olivat hiljaisempia, jotta puhelivat
+matalalla äänellä toverinsa kanssa, toiset rupattivat yhtäläiseen
+lujasti kaikkien kuultavaksi, vaan olipa vielä niinkin sukkelia
+suunsoittajia, jotta joutivat rinnan pitämään yleistä ja yksityistä
+keskustelua.
+
+Ajan kuluessa suu toisensa perästä heitti käymästä, arkku arkun jälestä
+lupsahti kiinni, piippu ja toinen alkoi röyhytä ja hetkisen perästä
+mies, toinen, kolmas ja niin edelleen kaatui ja keskustelu sen mukaan
+hiljeni. Muutamia miehiä vain jäi valveelle veneistä huolta pitämään.
+
+Erkkikin syötyään vääntäysi nukkumaan. Mutta Katri kuleksi Liisan
+kanssa ulkokausteella joutessansa. Eivät he kuitenkaan viitsineet kauan
+siellä oleksia, kun näet tuuli niin jotta hameihinsa tahtoivat
+takertua. Suojaan heillä tuli asia ennen pitkää.
+
+Pirtin etehiseen tultua pystyi Katrin silmään keltainen ovi etehisen
+toisella puolen.
+
+»Tupakoon se tuolla?» viittasi Katri Liisalle.
+
+»Tupa kai», arveli Liisa.
+
+Katri ei siihen heittänyt, läksi katsomaan. Hän raotti ovea ja kurkisti
+sisään. Siitä hän rohkaistui enemmän ja kävi sisään. Tuvassa ei ollut
+ketään, vaan ovi oli auki kamariin, josta kuului raksutus. Katri hiipi
+edelleen ja Liisakin tuli katsomaan, että minne se Katri menee.
+
+Katri teki hyvän päivän tyttärelle kamarissa--se oli talon tytär,
+Reeta.
+
+Reeta vastasi hyvän päivän ja kysyi kuulumisia.
+
+»Eipä kuulu.----Tuoko se nyt on se masiina?» virkkoi Katri ja lähestyi
+varovasti Reetan ompelukonetta.
+
+»Tämähän se on», vastasi Reeta ja rupesi ompelemaan.
+
+»On aika rallatuskoje», arveli Katri. »Niin pistää kiperään, ettei
+silmä erota.--Ei mahtane tulla hyvää jälkeä.»
+
+Reeta näytti ompelusta ja näytteli sitten tarkemmin konettaankin ja
+selitti. Katri ihmetteli lakkaamatta.
+
+Oli sitä nyt Katrilla ihmettelemistä ja niin se häneltä aika kului.
+
+Jussi syötyään kävi rantaan. Viskasi veden veneestä ja katsahti olisiko
+sillä ja muilla veneillä mitään vaaraa ja istui sitten rannalle ja pani
+piippuun.
+
+Ilma myräköi. Ärjä kuohui valkeassa vaahdossa. Rannalle ryntäsivät
+aallot, synnyttivät jyrisevän äänen, aivan kuin olisi ukkonen käynyt
+etäällä. Metsä tohisi. Väliin kuului kova jyräys, kun joku puu kaatui
+tahi maanpinnan möhkäle vieri järveen.
+
+»No, on nyt myräkkä!» kuuli Jussi äänen selkänsä takaa.
+
+Jussi katsahti taakseen. Kusti siellä tuli ja hän istahti Jussin
+viereen.
+
+»Paljoko sinun kellosi on?» kysyi Kusti.
+
+Jussi katsoi ja sanoi.
+
+»Se on kuusi minuuttia jälessä Oulun kelloista», virkkoi Kusti.
+
+»Onko sinun kellosi sitten Oulun kellojen kanssa yhdessä?» kysyi Jussi.
+
+»On. Tämä käy ihan yksissä Oulun horisontin kanssa. Tiedäthän sinä»,
+alkoi Kusti selittää, »siellä Oulussa sen tornihökkelin, mikä on siellä
+saaressa, siinä sillan päässä?...»
+
+»Joo, joo.»
+
+»--siitähän tuota mennään sivukin ja sen sillan alatse palatessa--niin
+sen valkean tornitörräkkeen, tiedäthän?»
+
+»Joo, joo.»
+
+»No, siinä nostetaan kahdentoista aikaan semmoinen pallonmöhkäle riu'un
+nokkaan.»
+
+»Yhy.»
+
+»Niin, tässä mennä kesänä--se oli alkukesästä--kun kävin siellä, panin
+kelloni sen mukaan. Talvella käytiin sitten siellä kilpamarkkinoissa.
+Minä ajattelin mennessäni, että annahan näkyä, onko tuo kelloni
+jaksanut seurata. No, ihan täsmälleen se oli pysynyt yksissä, ei puolen
+minuutin eroa, ei vähääkään. Ja se ei ole perätöntä puhetta. Kunhan
+olisi sattunut Tervolan renkipoika olemaan tässä, kyllä se todistaisi.
+Hän seisoi ihan vieressä talvella kun katsottiin palloon!»
+
+Täytyihän nyt Jussin uskoa.
+
+Sitten Kusti kertoi ja selitti Jussille, miten hänen silinterinsä ei
+maksa hänelle mitään. Vaihtokaupoissa oli hän näet niin voittanut.
+Hänellä oli ollut huono »engelsmanni», pahanpäiväinen mukura, ilman
+niitä rämppäkelloja. Sillä hän oli alkanut vaihtokauppansa. Tarkan
+selon antoi hän siitä, minkä sorttisen kellon hän tällä mukurallaan oli
+vaihtanut ja keltä vaihtanut, paljonko välejä antanut, minkä sitten
+vaihtanut sillä, minkä taas tällä, keltä, paljonko välejä antanut tai
+saanut, kaikki tarkoin aina nykyiseen silinteriinsä. »Ja tämä on pätevä
+ja tarkka», virkkoi Kusti lopulta.--
+
+»Katsohan tuonne selälle», osotti Jussi.
+
+»No, nyt on ihme! Eikö vain siellä ole purjevene tulossa. Paholainen
+itse kai siellä laskee!»
+
+»Pääsisihän se lentämälläkin, mitäs sen sitten purjehtia tarvitsisi.»
+
+»Hulluja nuo lie sitten täydelleen!»
+
+»Mitä lienevät, vaan tulossa ne ovat!»
+
+»Eiköhän siellä miehillä housut lotaja, jos heillä vähääkään järkeä
+lie. Katso, kun ei kun välistä vilahtaa purjetta aallon sisästä! Voi
+polosia!»
+
+»Ne eivät olekaan Nauku-Maijan poikia», arveli Jussi.
+
+»Saapa nähdä, pääseekö tuo onnella», virkkoi Kusti.
+
+»Onneksi on toki tuo purje pieni ja rääsyinen», selitti Jussi.
+
+»Kyllä on miehillä sydän kivestä ja sekin tervattu!»
+
+»Kiireesti tulee!»
+
+»Ihan kuin lentämällä!»
+
+»Eihän noilla enää olisi pitkä matka.»
+
+»Ei olisi, vaan yhä julmemmalta vain alkaa näyttää. Katsohan kun keula
+nousee tojottamaan kohti taivasta ja läiskähtää sitten alas--tuelleen.»
+
+»Molemmat miehet näkyvät olevan perässä. Toinen viilettää ja toinen
+viskaa vettä ihan yhtäläiseen.»
+
+»Siinä on leikki kaukana!»
+
+»On niitä hurjia, kun tuommoiseen Jumalan ilmaan lähtevät.»
+
+»Katsohan, kun vene puikkelehtaa aallolta aallolle.»
+
+»Jo kaatuu...!»
+
+»Ei se vielä, vaikka tänne näyttää.»
+
+»Kunhan se pääsisi tänne lähemmäksi, niin eihän sillä sitten mitään
+hätää olisi mantereen suojassa.»
+
+»Voi hyvänen aika, minkälaista vohkaa se tulee: äsken tuolla kaukana
+pilkoitti ja nyt jo tuossa rantaan pääsemässä.»
+
+Aika vinhakkaa vene laski kohti rantaa. Ponnistella sai mies melassa,
+pitäessään venettä oikeassa suunnassa, josta se pyrki pyörähtämään
+hyppiessään aallon seljältä toiselle kovan tuulen työntäessä.
+Ponnistella sai vesimieskin, sillä aallot yhtäläiseen ropsivat laidan
+yli. Ei siinä oltu leikkimässä, ihan oli tinka työ!
+
+»No pääsihän kuin paasikin onnellisesti. Ei sillä mikä hätänä enää ole
+näin lähellä, mantereen suojassa», tuumi Kusti.
+
+»Eihän sillä», arveli Jussi, »enää ole juuri kovin suurta hätää ... nyt
+se ... jopahan...!»
+
+Vene oli kumossa ja juuri rantaan pääsemässä.
+
+Jussi ja Kusti kilpasivat pieneen veneeseen ja joutuivat kaatuneitten
+avuksi. Miehet nostettiin veneeseen, koottiin tavarat, jotka kelluivat
+veden pinnalla aaltojen selässä, ja kaatunut vene kuletettiin rantaan.
+
+»No, eipä sinne tainnut jäädä muuta kuin suolasäkki», arveli toinen
+kaatuneen veneen miehistä, katsellessaan pelastettuja tavaroita.
+
+»Ja minulta hattu», arveli toinen katsellessaan hänkin tavaroita ja
+siristellessään vettä hihoistaan.
+
+»Jos ei vain nää olisi sattuneet joutumaan niin pian apuun», arveli
+taas toinen, tarkoittaen Jussia ja Kustia, »olisi voinut käydä
+hullummastikin».
+
+»Miksi ette laskeneet ennemmin purjetta? Johan sen olisi saanut?» kysyi
+Jussi.
+
+»No, minä juuri rupesin, vaan oli jo kumossa ennenkuin kerkesin tarttua
+köyteenkään», vastasi toinen miehistä.
+
+»Ei se näkynyt pitkään arvelevan kaatumistaan, ihan se pyllähti äkkiä»,
+arveli Kusti.
+
+»No, se tuli semmoinen tuulen puuska ja rumpsautti kumoon ihan yhteen
+sanaan», arveli taas toinen miehistä, tyhjentäen vettä saappaistaan.
+»Se tässä rantaan kääntyessään tuuli hankasen puolelta.»
+
+»Mistä ne on nää miehet?» kysyi Jussi.
+
+»Kiannaltahan sitä oltaisiin.»
+
+Taloon lähdettiin siitä heti kun oli saatu vene vedetyksi maalle ja
+venekaluja kootuiksi rannalle. Pirtissä pantiin kuivamaan kaikki mikä
+oli kuivattavaa, ja kaikkihan sitä olikin. Rahat leviteltiin varovasti,
+taskukellot pyhittiin tarkkaan, kontti ja eväsarkku aukaistiin ja
+tavarat nostettiin pois. Arkkuun ei ollutkaan toki vettä viljalti
+kerennyt mennä. Riisiryynipussin kylki oli vähän kostunut ja joku
+korppu, kartuusitupakat vähän nurkasta, samoin punakantinen
+katkismuskin toisesta kannen laidasta, vaan muu kaikki oli
+vahingoittumatonta. Kontissa oli vesi tehnyt enemmän vahinkoa.
+Leipäkullan--joka pidettiin nyt kontissa kun ouluntuliaiset olivat
+vallanneet arkun--oli se vellonut näökkääksi ja samaan maskiin
+sekoittanut ne pari sikuripötkyä, jotka, tilan ahtauden tähden arkussa,
+olivat saaneet sijansa kontin pohjalla samoin kuin russakkapulverikin.
+
+»Kyllä se tuolla selällä antoi kyytiä. Voi pahuus, kun se kiiätti»,
+tuumaili toinen tulijoista, viskatessaan orrelle takkinsa, josta vesi
+alkoi lattialle tippua.
+
+»No, se vei semmoista hamppua, jotta sydäntä mieli viiltelemään»,
+lisäsi toinen, levitellessään tupakoitaan ikkunalaudalle
+auringonpaisteeseen kuivamaan.
+
+»Mistä ne nää miehet tulevat?» kysyi eräs, joka nouseskeli nukkumasta.
+
+»Oulusta», vastasivat tulijat.
+
+»Eihän sitä kehnokaan tämmöisellä säällä kule», arveli edellinen,
+pistäen piippuun.
+
+»Kuka se täällä Oulusta kulkee?» virkkoi taas muuan, joka myöskin
+heräili unestaan ja oli saanut puheesta sen verran selvää, että
+keskustelu oli jostakin erinomaisemmasta.
+
+»Päivää!» toivottivat tulijat herääjälle. He olivat tuttavia, samasta
+pitäjästä.
+
+»Terve! Terveisiä Oulusta.»
+
+»No, pahuusko teidät on tänne viskannut? Vai onko siellä ilma jo
+laantunut?--Eihän se mitä! Vielä tuolla tohajaa nurkissa, jotta luulee
+seinäin menevän.»
+
+»Purjetuultahan me olemme tänne höllötelleet», vastasivat tulijat.
+
+»Vieläkö!» arveli edellinen, kaivellen piippuaan.
+
+»Täällä olisi kaupungin tupakoita, kasakkarettinkiä, vaan taitavat
+olla vielä kosteita. Ehkä ne sentään jo palaisivat. Pankaahan täältä
+kaupungin tupakkaa!» tarjottelivat tulijat tuttavalleen.
+
+»Kiitoksia», lausui tämä tupakan pantuaan. »Mitenkä te oikein olette
+tulleet?»
+
+Tulijat kertoivat matkansa ja sattumansa.
+
+
+»Ei sattunut pahemmastikaan», arveli tuttava.
+
+»Eihän se toki käynyt sen nolommasti.--Esa, tulkaahan kaupungin
+viinoille!» käskivät tulijat tuttavaansa.
+
+»Oikein kaupungin viinoilleko tässä pääsi...?» arveli Esa,
+lähestyessään arkkua.
+
+»Ottakaa pois!» kehotettiin.
+
+Esa tarttui pikariin ja ryyppäsi.
+
+»Kiitoksia.»
+
+»Ottakaa pohjaan!»
+
+»Kiitoksia.»
+
+Esa vetäysi takaisin ja puhalsi ensin ja sitten pyyhki etusormenselkään
+mutruilevaa suutaan.
+
+»Tulkaahan tekin ottamaan», käskivät he auttajiansa.
+
+Kusti meni heti ja vetäsi poskeensa ryypyn katkeamatta. »Kiitoksia»
+tuli ihan vääristymättömästä suusta. Eikä Kusti puhallellut, suutaan
+pyyhiskellyt eikä mutruillut.
+
+»Tulkaapa tekin ottamaan.»
+
+»Johan sitä nyt kaikille oulumiehille...» arveli Jussi, vaan otti
+kuitenkin.
+
+»Eihän sitä toki kaikille vielä tule», arvelivat Oulusta palaajat, ja
+kun olivat itse ryypyn ottaneet, panivat tulpan pullolle ja rupesivat
+syömään.
+
+Vaan mies toisensa jälkeen nousi istualleen ja siitä vänkäysi
+seisovalle jalalle. Joku alkoi heti puuhailla tupakaksi, ja
+virkkuluontoinen mies jos oikein sattui ja puhelias, tarttui heti
+muitten puheeseen. Mutta toinen kun oli päässyt seisaalleen, kulki
+penkin luo, vääntäysi istumaan ja haukotteli ja venytteli surkean
+näköisenä.
+
+Oli sitä syönti-aikana puhelemistakin. Nuo rohkeat Oulusta palaajat ne
+antoivat aihetta. Kyseltiin tulijoilta, ja ihmeteltiin ja ihmeteltiin.
+Sitten ruvettiin kertomaan eräistä, jotka niinikään olivat
+jumalattomassa ilmassa uskaltaneet liikkeelle. Kuta muinaisemmassa
+ajassa tapaus kerrottiin tapahtuneeksi, sitä uljaampi se oli. Jokainen
+suu, joka tapauksen oli kertonut, oli siihen lisännyt kaunistukseksi ja
+niin se kasvoi ja varttui, jotta nykyaikana tapahtuneeksi se olisi
+liian komea ja suuri. Jokainen kuitenkin uskoi, sillä olihan se
+mahdollista entiseen aikaan.
+
+Muuan melalahtelainen kertoi Antinlahdessakin olleen tässä takavuosina
+isännän, joka oli ollut mainittava oulussakävijä. Julman vankka mies ja
+sydämetön. Itse oli aina laskenut Oulujoen kosket...
+
+Paljonhan niitä on nytkin, jotka laskevat itse kaikki kosket--
+kiantalaiset, hurjat, joka mies...
+
+Kyllähän niitä on. Semmoiset, jotka ikänsä ja aikansa rymyävät
+koskivesillä, nehän ne kyllä. Mutta järvikulussa se samainen isäntä oli
+ollut mato. Kun vain lie ollut purjetuuli, niin hän kuului laskeneen,
+tuuli sitten kuin kovasti tahansa. Sitä kummaa ei kuulu nähdyn, jotta
+hän olisi tuulen takana ollessa sääpitoa pitänyt. Päänsä vaan aina oli
+kuitenkin pelastanut eikä äyrin vahinkoakaan koskaan saanut. Yhden
+kerran oli omaan rantaan pääsemäisillään tuuli tupsauttanut veneen
+kumoon. Mutta ei sattunut hänellä silloin olemaan suoloja eikä jauhoja.
+Sukka, johon oli sitonut potaatin siemenet, mitkä oli Oulusta saanut,
+painui järven pohjaan, mutta sukeltamalla saatiin sekin ylös.--Niin hän
+aina vain laski ja onnella laskikin.
+
+»Onhan ne entiseen aikaan olleet uljaita, uljaampia kuin nykyajan
+kansa, ja lie heillä ollut omia konstejaankin», arveli joku.
+
+»Olihan sillä vanhalla kansalla sitä sanan mahtia...»
+
+»Liekö se avittanut, vaan kun ovat olleet voimakkaampaa ja uljaampaa
+väkeä, se tuo lie syynä.»
+
+»Mutta mitä hän niillä potaatin siemenillä teki?»
+
+»Ka kylvi, ja siitä se levisi potaatinviljelys tämän järven rannoille.»
+
+»Vai hän se ensinnä?»
+
+»Hän, ja siitä se levisi...»
+
+Siitäpä johtui nyt uusi puheaine. Potaatin viljelyksestä, mistä se on
+alkujaan ja miten se on kulkeutunut Suomeen ja kunkin kotipitäjään, nyt
+puheltiin. Jussi tiesi kertoa potaateita kasvatetuksi Amerikassa ja
+sieltä tulleen Englantiin. Siellä Englannissa muuan herra, joka niitä
+ensinnä kylvi, oli syksyllä pitänyt suuret kestit, ilosta kun oli
+saanut potaatinsiemeniä. Kesteissä oli ruuaksi potaattejakin. Mutta kun
+herrat rupesivat niitä syömään, niin irvolleenpa suunsa vääntyi. Talon
+herra, ollen äkkinäinen, oli keittänytkin potaatin nuppuja.
+
+»No, herroilta jäi syönti sikseen?»
+
+»Paljon voin ja sokerin uhalla koettivat nieleskellä niitä.»
+
+»Liekö tuo totta?» arveli Erkki.
+
+»En tiedä, se meidän papin poikahan se haasteli tuota erään kerran.»
+
+»Minkätähden se ei saattaisi olla totta, erehtyyhän ne herratkin sen
+verran», arveltiin yleiseen.--
+
+»Kuka se niin rikas?» kysyi kovalla äänellä joku, joka oli ottanut osaa
+keskusteluun potaatin viljelyksestä, mutta puuttui nyt muuhun
+puheeseen, jota oli kuunnellut toisella korvalla.
+
+»Meidän entinen herrastuomari.»
+
+»On meidänkin pitäjässä muuan rikas, ja onkin oikein uhma rikas»,
+arveli joku kiantalainen.
+
+»Niin, Jörön ukko», jatkoi toinen kiantalainen. »Sillä niitä on rahoja.
+Eipä hänellä muuta ole työnäkään kuin muutella niitä kuopasta
+kuoppaan.»
+
+»Kuopassako hän niitä pitelee?»
+
+»Kuopissahan ne vanhat miehet niitä pitelevät, petäjikössä puitten
+juurilla ja kivien alla. Sitten niitä muuttelevat aina uusiin kuoppiin,
+jottei keksittäisi heidän kätköjään. Näin minä kerran kun se Jörön ukko
+tuli metsästä ja kantoi rahojaan kotia. Oli vanha saapasrähjä, joka oli
+hänellä täynnä rahoja. Siinä oli homehtunutta hopeaa kosolta. Kuinka
+monta saappaan täyttä liekään hänellä.»
+
+»Mistä hän niin oli koonnut?»
+
+»En tiedä mistä hän lie keräillyt. Silloin entiseen aikaan terva oli
+korkeissa hinnoissa ja silloin nuo kuuluu eloakin kuletelleen
+myötäväksi, niin lie sen aikuisia saaliita.»
+
+»Siunaupi sitä eräille sitä rahanroskaa.»
+
+--»Tuon Paltamon rovastinhan ne kehuvat olevan äveriään. Sillä on
+suuret tulot.»
+
+»Liekö nuo kovinkaan.»
+
+»Saattaa olla suuret tulot, mutta Paltamon rovasti on vain mökkiläinen
+Limingan rovastin suhteen!» Niin arveli muuan vanha liminkalainen, joka
+oli nyt renkinä Hyrynsalmella. »Limingan rovastilla on enemmän tuloja
+kuin senaattorilla.»
+
+»Niinkö se on suuri pitäjäs?»
+
+»Niin. Se oli Viikkosanomissa, että Limingan rovastilla on enemmän
+tuloja kuin senaattorilla.»
+
+»Kelpaa sen elellä!»
+
+»Vaan taitaisipa saada panna Paltamon ja Limingan rovastin
+kymmenvuotiset tulot yhteen, eikä sittenkään tulisi niin paljon kovaa
+kokoon, jotta vastaisi Pärpuumin rahoja.»
+
+»Hyvinkin saisi. Liivinsä taskussahan jo Pärpuumi toki semmoisen summan
+pitää.--Saisi panna Oulun kuvernöörinkin tulot lisäksi, eikä sittenkään
+riittäisi.»
+
+»On sitä sillä miehellä holetta.»
+
+»Entäpä Kanteliinilla?»
+
+»No, ei se ole köyhä poika hänkään.»
+
+»Kumpi heistä lie rikkaampi?»
+
+»Kukapa hänet tiennee--vaan köyhiä ei ole kumpikaan.»
+
+»Ne ne ovat Oulun kaupungin rikkaimpia porvareita.»
+
+»Ja Älliini eli Nelmanni--mikä se on--rahallinen talo on sekin.»----
+
+Niin sitä syödessä siinä puheltiin ja puhellessa jouduttiin asiasta
+toiseen.--Vaan mies ja toinen taas pisti puukkonsa tuppeen, ryyppäsi
+vielä kerran piimää, pyyhki käsiselällä suutaan, siirtyi arkun äärestä
+ja alkoi hommata tupakkaa piippuun. Piippuja aina useampia alkoi
+röyhytä ja arkun kansia lopsahteli kiinni.
+
+Ulkona pauhasi myrsky, telmi ja ryski. Kolme vuorokautta tuuli yhtä
+pohkaa. Puolipäivän ja sydänyön aikaan se vähän laantui, vaan ei niin
+paljoa, että olisi kyetty liikkeelle. Ei auttanut oulumiehillä muu kuin
+odottaa ja odottaessaan syödä ja nukkua. Neljäs vuorokausi oli
+kulumassa. Puolipäivän aikana purkausi tuulemaan niin rajusti, jotta
+eipä koko aikaan niin. Sitte se heitti. Se oli ainoastaan lyhyt
+puuskaus, viimeinen hyökkäys, jonka jälkeen se masentui, ja siitä se
+laantui laantumistaan. Heti puolipäivän jälkeen oli jo melkoisesti
+tyyntynyt. Viiri harvasteeseen vain kääntelihe ja kääntyessään
+vingahti. Metsäkin oli lakannut tohisemasta ja puunlatvat vitkalleen
+vain huojuivat. Vaahtopäiset aallot Ärjällä kävivät harvemmiksi ja
+jyminä taukosi vähitellen.
+
+Ja nyt päivällisen syötyään matkalaiset eivät panneetkaan enää maata.
+He kuleksivat ulkona, tähystelivät taivaalle ja järvelle ja jokainen
+arveli, että kyllä se siitä yöksi tyyntyy kerrassaan.
+
+Mutta jo kotvasta ennen iltasta kävikin ilma ihan tyyneksi. Ärjä oli
+asettunut. Loikka, mikä suurilla selillä käy vielä kauan myrskyn
+jälkeen, vieri tyynenä ja rauhallisena ja synnytti rannoilla hiljaisen
+loiskeen. Oulumiehet hommautuivat taipaleelle. Arkut ja muut kampsut
+kannettiin veneisiin, ja sitten matkalle. Melske nyt kävi rannassa ja
+porske veneitä työnnettäessä väljälle vedelle ja käännettäessä matkan
+mukaan. Vakavasti kulki joka vene tietänsä, ja oli sitä tiessä
+leveyttä ja pituuttakin oli. Ärjä levisi laajuudessaan: siintävissä
+olivat rannat edessäpäin ja vasemmalla, jopa muutamassa kohdin
+näkymättömissäkin. Uljas ulappa. Suurellinen ja kaunis rauhallisen
+tyynenä, uhkea ja pelottavan mahtava--nimensä kaltainen--rauhatonna,
+aallokkaana.
+
+Kohtapa Neuvosenniemestä lähtien on Arjan pohjoisena äärenä sileä,
+kallioinen ranta, Härkörannaksi sanottu, kulkijain pelokki, niin
+tukkilaisten kuin tervamiestenkin. Yhtenään vain sileää kalliorantaa,
+ei saarta yhtään edustalla, jotta tuuli ja aalto pääsee aina ulapan
+äärimmäisestä lahdelmasta esteettömästi ja täydellä voimalla ryntäämään
+rantaan saakka. Mihin siinä suojansa ottaa myrskyn syntyessä?--Monet
+tukkilautat ovat siihen hajonneet, vaan useita veneitäkin on se ranta
+jo niellyt ahnaasen kitaansa.
+
+Pitkin Härkörannan kuvetta kulki matkue vitkalleen ja vakavasti. Pitkä
+liuta siinä nyt oli tervaveneitä. Enimmäkseen ne kulki jälekkäin,
+vaikka väliin oli pari ja kolmekin rinnakkain, kunnes niistä joku
+joutui edelle ja niistä kahdesta taas toinen sortui jälkimäiseksi. Tämä
+ei tapahtunut minkään kilvotuksen takia, vaan muutoin nyt siinä
+soudellessa sattui silleen.
+
+Niin suuressa joukossa kun kuletaan, niin aina siinä puhellaankin
+jotakin--jollei vaan ole vastatuuli soudettavana, sillä silloinhan sitä
+ei jouda työltään rupattelemaan. Lähellä kulkevain venekuntain kanssa
+tavallisesti haasteltiin, vaan tuon tuostakin hihkastiin sana ja kaksi
+ja väliin pitemmältäkin johonkin ulommaiseenkin veneeseen. Heläyttipä
+joku »poika huoleton, nuori ja naimaton» iloisen laulunkin, laski sen
+ilmoille jotta raikui. Kaiku rannoilta kertoi laulun, yhtä uskollisesti
+kuin muunkin puheen ja airojen loiskeen sekä hankasten kitinän. Vaan
+matkan eestyessä erkanivat veneet enemmän toisistaan, jotta matkue
+muodostui pitkäksi jonoksi. Haastelu kävi hiljaiseksi ja harvemmaksi,
+työ jatkui yhä uutteruudella ja hartaudella. Kustin ääni vain enää
+kuului kaikkialle ja hän se vielä tuontuostakin heläytti laulun,
+milloin rakkaudenlaulun, milloin sotalaulun.
+
+    »Vilu on niin vihava
+    rakkaus on lämmin,
+    milloin lienee kullan kämmen
+    korvan alla lämmin.»
+
+Semmoisen hän lauloi ja sitten taas:
+
+    »Kaakkuri, kaakkuri katolla laulaa,
+    kuohuva koski se aalloilla pauhaa;
+    elä ole kultani ylpeä,
+    sillä nuoruuden aika on hempeä.»
+
+Vaan sitten hän laulaa lasketteli pitemmän sotalaulun, hoilasi, jotta
+raikui järven rannat:
+
+    »Kesäkuulla lämpimällä, iltapäivällä ihanalla,
+          rituraturaa.
+
+    Alkoi sota ankara, josta ma tahdon laulella,
+          rituraturaa.
+
+    Engelsmanni ylpiä, tahtoi meitä hylkiä,
+          rituraturaa.»
+
+Vaikeni vihdoin Kustikin ilon pidännästä eikäpä nyt kuulunut enää muuta
+kuin airojen loiske ja hankasten kitinä. Kotvanen oli jo soudeltu ja
+taivalta tehty melkoisesti, toista penikulmaa. Aurinkokin oli kerennyt
+jo laskulleen. Hohtavina rusottivat pilvet taivaan rannalla ja järven
+selälle syntyi pitkä rusottava juova, joka kiemuroi tuhansina mutkina
+tyynen loikan käydessä.
+
+Mutta ei ollut päässyt aurinko täydelleen mailleen, ennenkun alkoi
+pieni väre-aalto käydä loikan selässä. Näytti rupeavan tuulemaan--
+pilveenhän tuo aurinko laskikin. Jokainen silmäili rauhattomin katsein
+väreen käyntiä ja tarkasteli pilviä taivaalla.
+
+»Kyllähän se siitä taas heittäikse tuulemaan», arveli kukin mielessään.
+
+Kun oli päästy lähelle Kuoston saarta, kävi ilmanhenki tuntuvaksi ja se
+oli hankavastainen. Pian vireni se ja alkoi tuulla semmoisella
+voimalla, jotta sounti kävi raskaaksi. Silloinpa suuntasivat veneet
+kulkunsa saarta kohti ja sen suojarannalle täytyikin heidän pysähtyä.
+Kovin ankara ei tuuli ollut, vaan ei sitä jaksanut soutaa. Siellä se
+nyt taas tuli sääpidon pitäminen uudelleen. Eipä muukaan auttanut ja
+tyytyä siihen täytyi.
+
+Saaressa ei ollut pahastakaan asuntoa, ei kalasaunaakaan, senpätähden
+ukot alkoivat kiireimmän kautta hommata nuotioita. Ei lämmin luita
+riko, varsinkin kun viileinä ja tuulisina kevätkesän öinä asuksii
+työtönnä ilman avarassa tuvassa.--Kauan ei viipynytkään ennenkuin kaksi
+uljasta rakovalkeaa oli palossa.
+
+Illallisen syötyä asettuivat ukot honkavalkean ympärille istumaan,
+tupakoimaan ja juttelemaan odotellessaan tyyntä. Ja yhä sitä juttua
+kesti, kesti köytenään. Tokihan sitä kesti semmoisessa miesjoukossa,
+josta useimmat olivat tehneet kymmeniä oulumatkoja. Yhtä ja toistahan
+sitä on saanut matkoilla nähdä.--
+
+»Missä sitä niin?»
+
+»Siinä se oli kauppatorin laidassa semmoinen vaatteesta kyhätty huone,
+jossa ne kujeilivat.»
+
+»Niin pöytääkö kannatteli nenällään?»
+
+»Ihan. Molemmin käsin nosti jaloista pöydän koholle päänsä korkuiselle,
+asetteli sitten yhden jalan nenälleen ja siinä se sitten pöytä lekkui
+ihan käsin pitelemättä.»
+
+»Olin minäkin kerran siellä maneesissa--vai miksi ne sanoo
+kaupunginpäässä sitä pitkää rakennusta, jossa ennen oli sotamiehet.
+Siellä sitä näki jos jonkinlaista peliä. Siellä näet oli ihmistä ja
+hevosta, jotka tekivät semmoisia kujeita, jotta ne nyt vasta oli. Ihan
+ihmeitä siellä näki. Muuankin niistä konstin näyttäjistä kun lähättäysi
+ilmaan, niin liki kattoa kävi ja kaksi kertaa heitti tullessaan
+kuperkeikkaa ja sitten kiepsahutti seisaalleen maahan, käpälilleen kuin
+kissa.»
+
+»Onpas se ollut!»
+
+»Ja siellä nyt näyteltiin--osaa niitä nyt kertoa! Eihän niitä uskokaan,
+kun ei lie nähnyt.»
+
+»Kävin minäkin kerran siinä maneesissa, vaan siellä silloin pelattiin
+oikeata tiatteria.»
+
+»Minkälaista se oli?»
+
+»Siinä kuvailtiin suutarin pojan naimaan lähtöä.»
+
+»Katsohan! Kaikkia ne kummittelevat.»
+
+»Siinä se poika läksi naimaan muutamasta talosta. Mutta kun tuli sinne,
+niin siellä jo sen tytön häitä vietettiinkin.»
+
+»Tyttö oli jo keretty toiselle antaa?»
+
+»Toinen jo oli korjannut tytön. Siitäpä kovin sydäntyi suutarin poika,
+suuttui, jotta rakensi toran ja tappelun, särki ikkunat, kaatoi pöydät
+ja piti aika mekaa.»
+
+»No, mikä siitä?»
+
+»Mikäpä kuin nolona ja vahvalla pelolla kotia marssimaan.»
+
+»Tietääpä tuon!»
+
+»Mutta ne häät, ne nyt oli niin kuvailtu, ihan kuin häät ainakin.
+Siellä syötiin ja tanssittiin ja viululla soitettiin. Ja suutarin koti
+oli kuin konsanaan, suutaripöytineen ja muine kaluineen; kaikki metsät
+ja koko ajatus ihan kuin elävä.»
+
+»No, on sitä jotakin. Mistä ne silleen keksivätkin semmoista?»
+
+»Niitä on kirjoja, painetuita kirjoja oikein. Olen minä tämänkin
+lukenut kirjasta. Meidän papin pojalla on semmoinen kirja.»
+
+»Nummisuutarit oli sen nimi.» Jussi se niin sanoi ja hän sitten
+tarkemmin kertoikin. Se joka oli nähnyt näyteltävän sanoi aina, että
+niin se oli kuin Jussi kertoi.
+
+»Vaan tiatteriako vai mitä meininkiä lie ollut, jota ne pitivät tässä
+yhtenä kesänä siinä Kirkkotorilla?» arveli Erkki, kun Jussi oli
+lopettanut kertomuksensa. »Siinä oli summaton joukko rahvasta. Ensin
+soitettiin ja sitten muuan herra siellä keskellä toria alkoi saarnata
+pomiloida, mitä lie saarnannut, en ymmärtänyt koko kieltä. Hänen
+vieressään oli suuri tötterö, vaatetötterö, eli niinkuin suuren suuri
+rinuliini. Se rinuliini sitten sen herran saarnatessa valahti alas ja
+sen sisästä muljahti korkean kiven päässä oleva ihmisen pää, vaskinen
+vai mitä ainetta lie ollut. Ja sitten ne herrat huusivat, jotta se
+vasta mölä oli. Laulettiin ja saarnailtiin siinä vielä ja sitten se
+ihmisjoukko hälveni ja siihen se jäi se ihmisen pää ja siinä se näkyy
+vieläkin olevan.»
+
+»Ei se tiatteria ollut», selitti Jussi. »Muistopatsasta ne ovat
+vihkineet. Se on muistopatsas, mikä on siinä torilla.»
+
+»Mitähän lie sitten ollut. En minä saanut hänestä eloa enkä ymmärrystä
+koko menosta», tuumi Erkki.
+
+Silleen jatkui keskustelu muisteloista oulumatkoilta. Vaan moni oli jo
+vaipunut pitkälleen honkavalkean ääreen, nukahtanut piippu suuhun, ja
+yhä useampia vaipui. Puoliyön tultua ei enää kuulunut puhelua: uni oli
+vallannut miesjoukon. Aaltojen kuohunta kuului vastarannalta, yörastaan
+liverrys humajavasta metsästä, hiljainen loiske veneitten luota, ja
+palavan nuotion luota kuului kuorsaus, vaan myöskin hiljainen laulun
+hyminä.
+
+Liisa valvoi vielä, istui makaavan Katrin vieressä, neuloi sukkaa ja
+lauleli hyräili:
+
+    »On virran vierevän rannalla
+    minulla mielipaikka;
+    somasti metsä huokuvi,
+    kova on virran valta.
+
+    Mä kerran kera kultani
+    siell' istuin leikitellen;
+    kannolla kuusen katkaistun
+    puhuimme kuiskutellen.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kohta kun Oulujoki on leveänä virtana alkanut niellä Oulujärven vesiä,
+polvistuu oikeanpuoleinen ranta ja polvekkeesen syntyy laaja pyörre ja
+sen taakse pitkä tyyni lahti. Pyörteellä on sopiva satama
+höyryvenheille, oulumiehille ja lankkulautoille.
+
+Tällä kertaa oli Pyörre melko tyhjänä ja liike siellä hiljaista.
+Muutamia lankkulauttoja ja pari kolme lankkulastia, jotka tekivät
+lähtöään koskille. Olihan nyt vielä niin alkukesä ja pitkälliset
+vastatuulethan nyt pidättivät ylhäältä tulijoita.
+
+Viikkokausi on vierryt siitä, kun jätimme matkalaisemme Kuostonsaareen
+sääpitoa pitämään, eikä heitä vielä ole Pyörteellä näkynyt.
+Oikisuunnassa olisivat jo aikoja sitten olleet ja menneet--niin,
+oikisuunnassa jo palaileisivat Oulusta.
+
+Kaunis oli nyt sää ja tyynenä lepäsi Niskaselkä. Kaukana selällä laski
+höyry-alus, näytti vain pieneltä mustalta pilkulta, josta korkeana
+patsaana kehosi savu ja kaatui ilmaan pitkäksi juovaksi.
+
+Jälessään oli höyryllä kaksi lankkulotjaa, jotka tyhmän näköisinä
+seurasivat nenästävetäjäänsä, vaan lotjien jälessä johotti tervaveneitä
+kahdessa pitkässä rivissä. Siellä ne olivat meidän matkalaisemmekin.
+Virran niskaan päästyä hylkäytyivät veneet höyryn jälestä omin nokkinsa
+Pyörteelle laskeakseen. Peräkkäin soluivat ne virtaan ja toinen
+toisensa jälestä pyörähtivät Pyörteelle. Kuta tottuneempi mies melassa,
+sitä sievemmin pyörähti venekin Pyörteelle, vaan äkkinäisen käsissä
+sorti sitä virta kauas alas tahi joutui se virran jamaan, josta oli
+vaikea soutaa kiskoa pyörrevedelle.
+
+Pyörteelle päästyä ryhtyivät ukot kiireimmittäin varustelemaan
+veneitänsä rapeilla ja hatuilla, sillä oli päivää vielä siksi jälellä,
+jotta hyvästi kerkesi Niskakoskelle, vaikka menihän sitä
+varustellessakin kotvaselta aikaa, vaan sittenkin...
+
+Kaikki oli varusteltu mikä oli varusteltavanakin: räpeet sidottu
+laidoille, hatut keulaan ja vaulu melassa voideltu. Laskumiehet
+laittausivat veneisiin. Nimismies seisoi rannalla, merkitsi jotakin
+kirjoihinsa--veneitten ja tervatynnyrien luvun--ja katseli, jotta
+kävihän kaikki järjestyksessään, sitte läksi astumaan kädet selän
+takana ja kepillä napsi kinttujaan. Vene toisensa jälestä kääntyi,
+työntyi virtaan ja virran selkää kulki johotti kohti Niskakosken suuta.
+
+Jo etäältä näkee kosken hyrskyä, näkee vaahtopäisten aaltojen käpryt
+hyppiä puikkelehtavan, aallon nukkain vaan pistäyvän ylös, ikäänkuin ne
+vilkaseisivat, että missä asti ne tulevat. Täällä tullaan, tullaan
+tasaisesti vaan aikalaista vauhtia puskiessa vikevän virran, jolle on
+airot vielä apuna ja laskumiehen huoparinkin. Laskumies istuu perässä,
+huopailee, tupakoipi ja puhelee venemiesten kanssa, silmää matkan
+suuntaa ja ohjailee venettä selkävedelle. Kosken kohina jo kuuluu ja
+hyöky näkyy isommasti. Vikevämmäksi käy virta ja vene kiihtyy
+kulussaan. Kosken kohina muuttuu pauhuksi, koventuvaksi pauhuksi ja
+korkealle syöksyvien aaltojen taistelu näkyy täydessä uljuudessaan.
+Laskumies lakkaa huopaamasta, vetäsee vielä muutamia henkisavuja ja
+kopistelee piippunsa. Vinhakasti rientää vene kohti ankaraa kuohua,
+kiitää nyt kuin taisteluhalusta kiihtynyt. Laskumies silmäilee
+koskelle, silmäilee tyynesti ja valmistaikse asentoon.
+
+Virta nielee ahnaasti venettä--keula laskeupi--huh!--Aallot kuohuvat
+kahta puolta, nuoleksivat veneen kylkiä ja käpryistä vettä riipsahtelee
+laidan yli. Suuri aalto ropsauttaa veneen keulaa vasten, vaan siitä ei
+mitään--vene kiitää, kiitää kuin myrsky, kuin vimmastunut myrsky,
+halkoo hurjistuneet aallot ja laskeutuu voittajana, vammattomana
+tyyneen virtaan.--Siinä se oli korva, pöläys vaan.
+
+Sielläpä on nyt toinen vene vuorostaan. Hei, kun aallot jakelevat sille
+iskujaan. Ne töykkivät sitä kokkaan, ropsivat kylkiin ja roiskuu vesi
+vaahdossaan korkealle ilmaan. Äkkiä aalto hyökkää kohti keulaa,
+kohottaa sen harteillaan korkealle ilmaan, luiskahtaa kumarruksissaan
+veneen pohjaa perään ja kohottaa sitä vuorostaan korkeuksiin ja syöksyy
+silloin keula syvyyteen aallon pohjaan, jottei näy kuin perää
+hiukkasen. Sieltä se taaskin ilmestyy ja kiitää huolimatta kuohujen
+ryntäyksistä aallosta aaltoon. Ja pian on sekin murtautunut ankaran
+vastustajansa läpi ja kulkee tyyntä virtaa.
+
+Virta kulettelee venettä ja soutaja lisää vauhtia. Jo näkyy kuohu
+uudesta korvasta, aallot hyppiä puikelehtavat. Kohinaa kuuluu, kuuluu
+pauhua jälestä ja edestä. Vene rientää, yltyy menossaan. Tuossa on
+karille sortunut lautta,--se näyttää nousevan ylöspäin karineen
+kaikkineen ja talot ja metsät, koko manner näyttää vain tuosta
+vilistävän. Tuossa sauvoo muuan vene rantaa pitkin. Kovasti ukot
+työskentelevät, kiivaasti he menevätkin, vaan menevät rannan kanssa
+rinnakkain, noin menevät--tuonne--tuonne--ja meitä lähestyy kuohu.
+Näyttää kuin vedenkalvossa uisi joku veden hirviö, itse Ikiturso
+mylleröisi veden pinnan... Se ryntää eteenpäin...
+
+Laskumies nousee seisaalleen, soutaja lakkaa soutamasta ja nostaa
+teljon syrjälleen ja vene laskeutuu kuohujen syliin. Siellä se jo
+kiitää--käänteleikse--sujahtelee--ruskaa.--Vettä roiskuu.--Pauhaa
+jymisten kuohuvat kivien kihot... Laskeupi pauhun ääni, pienenee
+aallot...
+
+Taas pauhaa koski jälessäpäin ja suvanto on edessä. Soutomies tarttuu
+airoihin, laskumies istahtaa.
+
+»Nythän se tulee Siitari, kovin korva», tuumi Jussi soutaessaan.
+
+»Siitarihan se on seuraava», arveli laskumies ja laitteli tupakkaa
+piippuun.
+
+»Humu kuuluu Siitarista! niinhän ne tukkipojat aina huutelevat.»
+
+»Onhan se heillä sananpartenaan.--Taitavat olla tukkilaiset juuri
+Siitarissa häntää ajamassa», arveli laskumies.--
+
+Vene kulki ja matka joutui. Jo kuului kohina. Virta kävi vikevämmäksi
+ja joutusammin aina lähestyi kohiseva koski. Laskumies vetäsi vielä
+muutamia henkisavuja, kopisteli sitten piippunsa, nosti pois
+huoparimet, jotka olivat poikkiteloin veneen laidoilla hänen
+istuimenaan, katsasti melaa ja vaulua, sitten silmäili eteensä
+koskelle.
+
+»Heitä sounti!»
+
+Kosken kidassa taas oltiin, kuohujen seassa vilistettiin. Vene
+sujahteli luokkana ja rusahteli aaltojen rynnätessä. Vaan vakavana ja
+tyynenä seisoi laskumies perässä, teki levollisia, voimakkaita
+liikkeitä käännellessään venettä jykevällä melalla.--Nyt hän kääntää
+veneen poikki virrasta ja laskee tuota suurta kiveä kohti, jonka alla
+vesi kuohuu kohisevana, vaahtoavana kihona... Menee, menee sen kiven
+selkään vene, eihän se miten kerkiä... Eipä se mennytkään.--Niin, hän
+laski sen kihon alapuolelta, ihan sen kulmitse, kiertääksensä siten
+tuota pienessä vaahtopää-aallossa kihisevää matalaa, joka jäi tuonne
+toiselle rannalle. Nyt hän laskee sillan kuvetta niin liki, niin liki,
+että eiköhän se ... jo käänsi--vaan kääntää nyt poikki virran noihin
+suuriin aaltoihin... Suts! vettä roiskahti veneeseen ja nyt mennään
+hyökyaallokon kuvetta toisella puolen. On korkeita aaltoja, vaahtopää
+käpryjä! Ei niitä vene kestäisi. Niitä se karttoikin laskemalla tuolla
+ylempänä, missä aallot olivat pienemmät, poikki aallokon.--Taas käänsi
+hän veneen poikki virtaan ja laskee toiselle rannalle, tuota
+kallioniemekettä kohti... Siihen se tärskähtää ... ihan nyt... Niin,
+nyt se pyörähti vene pitkin virtaa ja kulkee taas selkävettä ja ohi
+tuon suuren kiven, mikä on keskellä koskea.
+
+Tuossapa on muuan suuri tukkiruuhka tukkipoikineen. Mistä ... mistä
+sitä nyt mennään?... Laskee ihan ruuhkaa kohti... Sen selkäänhän se nyt
+rusahtaa... No siihen vain laskee ihan kopiksi... Kyllä kai hän näkee,
+että siinä on ruuhka... Kaksipa siinä onkin, näemmä, molemmin puolin
+väylää.
+
+--Siitä se vene luikasi kapeasta raosta molempain ruuhkien välitse ja
+tukkilaiset huusivat ja heiluttivat lakkiaan. Siitarista oli päästy.
+Laskumies silmäsi vähän ajan perästä taakseen. Siellä tulla tohotti
+toinen vene juuri alaliepeessä.
+
+»Jokohan se meidän seuralainen joutui tuhon tielle?» arveli laskumies.
+»Ei se ollut tuo vene alkujaan meidän jälessä», tuumaili hän
+venemiehille.
+
+Muutkin katsoivat sinne.
+
+»Sehän oli se vene, jossa Liisa oli», arveli Katri. »Ei se tämä
+laskumies meidän jälestä, se oli toinen. Kyllä se on laskenut hukan
+suuhun», virkkoi laskumies.
+
+Aina vain pujahti vene veneeltään näkyviin koskelta, vaan kaivattua
+venettä ei näkynyt. Katseltiin ja katseltiin, niin ei.
+
+Mutta jo taas oltiin uuden korvan niskassa ja syöksyttiin kuohuun.
+Siellä suuri kivi, täällä kuohuva kiho, siellä kihisevä matala, täällä
+hyökyaallokko oli kartettavana. Milloin laskettiin poikki virran,
+milloin suuren kihon kulmitse, väliin sillan kuvetta, väliin kohti
+kalliota, nyt keskikoskeen, nyt toista ja taas toista rantaa. Aina vain
+uutta ja uutta suuntaa on ohjattava veneen kiireinen kulku.
+
+Sievään sekin korva tultiin ja vene suisti tyyntä virtaa--uusiin
+kuohuihin. Kolme korvaa näet oli vielä jälellä. Viimeinen korva vielä
+kysyy laskumiehen malttia, rohkeutta, voimaa ja taitoa yhden verran
+kuin äkeä Siitarikin. Siinä rynkäävät aallot hurjina, siinä on kareja
+piiloutunut sinne tänne, väliin sulkeneet tien kapean kapeaksi. Vaan
+ikäänkuin taikavoimalla pujottelee perämies taitavasti kiitävän,
+raskaan veneen kaikkien surmaa uhkaavien vaarojen välitse salattua
+tietä.
+
+Nyt se oli koski loppunut ja vene kulki tasaista kulkua, vaan vinhasti,
+ikäänkuin se vielä olisi ollut kiihtyneenä taistelusta. Mutta rantaan,
+kohti korkeaa törmää kääntää nyt laskumies veneen. Hän on työnsä
+tehnyt, virkansa täyttänyt täksi kertaa. Vene veneensä jälkeen laski
+rantaan ja eväsarkut alkoivat veneissä aukeilla, viinapullot kallistua
+laskumiesten suulle ja saipa sitten lähtöä jumalanviljakin matkamiesten
+arkuista laskumiesten niitä maistellessa.
+
+Kaikki muut olivat tulleet paitsi se vene, jossa Liisa oli, ja sen
+veneen kohtalosta sitä nyt puheltiin siinä laskumiesten syödessä.
+Siitarissa oli aallokko täyttänyt veneen ja rantaan pyrkiessä oli se
+särkynytkin.
+
+Laskumiesten syötyä ja palkkansa saatua läksivät laskumiehet astumaan
+polkua kotiinsa ja matkamiehet jatkamaan kulkuaan, soutelemaan
+virtavettä.
+
+Jälelle se oli nyt jäänyt mahtava Niskakoski, kohina vain kuului vielä
+vähän matkaa, vaan taukosi sekin pian. Sinne jäivät äkeät kuohut
+jatkamaan yöt päivät, kesät talvet, aina--aina kestävää, huimaavan
+uljasta leikkiään--jäivät paluun varalle! Liukkaasti ja helpolla oli
+livahettu penikulma, vaan tullessa?--Silloin oli toinen tinka!
+
+Sitä ei nyt kuitenkaan joudeta ajattelemaan, Ouluun päin on nyt matka
+ja sinnepäin ajatuksetkin. Niin pian kuin mahdollista haluttiin päästä
+Ouluun, kun oli oltu jo niin pitkään taipaleella. Päätettiin kulkea
+yhtämittaa yötä pitkin Pyhäkosken niskaan. Ahmasen ja Utasen koskethan
+siinä oli välillä, pitkät ne eivät olleet, mutta äkeät kuitenkin
+koskikseen. No, niistä ei estettä, sillä oli joukossa miehiä, jotka
+osasivat ne laskea etukynnessä ja toiset saattoivat sitten jälestä
+laskea.
+
+Suurena ryhmänä kulki matkue virtavaa jokea, airot loiski, hankaset
+piukki, haastelu kävi ja raikui ilmoille laulukin silloin tällöin.
+
+»Herrat tulevat tähän veneeseen», lausui muuan laskumies kahdelle
+herralle, joista toinen oli pitkä ja laiha, toinen lyhyt ja lihava.
+»Nämät herrat haluaisivat huvikseen laskea Pyhää, meneehän ne tässä
+veneessä?» kysyi hän Erkiltä.
+
+»Meneehän tässä», arveli Erkki.
+
+»Me lähdimme, että laskia koskia», virkkoi toinen herra, lyhyt ja
+lihava.
+
+»Saapihan tässä», arveli Erkki ja Jussi levitti purjeen keskiveneelle,
+johon herrat saivat asettua istumaan.
+
+»Sitt nu ner här», lausui lyhyt ja lihava herra toverilleen,
+avitettuaan hänet veneeseen.
+
+»Nee», vastasi pitkä ja laiha herra ja istahti ja hänen viereensä
+asettui toinenkin.
+
+Työnnyttiin taipaleelle. Pujahettiin Sotkakoskesta Sotkajärvelle, jota
+oli soudettava neljännespenikulma kosken niskaan. Siinä se meni
+järvimatka, sen vertainen, puhellessa laskumiehen kanssa.
+
+»Kuuluuhan ne Niskakoskella täyttäneen muutaman veneen», lausui
+laskumies.
+
+»Täyttihän se», tuumi Jussi.
+
+»Mitenhän lie niin sattunut?» Erkki arveli.
+
+»Sattuuhan se joskus niinkin», oli laskumiehen tuuma. »Paljon onkin nyt
+vettä koskissa. Mutta se sama laskumies, joka nyt siellä veneen tuhosi,
+mennä kesänäkin rymyytteli tavallisenkin veden aikana. Ja tuon
+tuostakinhan tuo kuuluu särkeneen.»
+
+»Mitenkään hän niin on kelvoton? Eikö osanne vai mikä hänellä?»
+
+»Pitäisi kai hänen osatakin, monta monituista kesää kun on ollut
+laskumiehenä, ja johan sitä pitää osata laskumieheksi ruvetessaan,
+eihän siihen taitamattomia oteta.»
+
+»Niinhän tuon luulisi.»
+
+»Mutta sitä pitää olla huolella tässäkin virassa, ei sitä saa torkkua
+mela kainalossa.»
+
+»Niinpä vainenkin.»
+
+»Siitä samasta laskumiehestähän ne kertovat--vaan se tietysti on
+leikkipuhetta--että hän kerran muutamaa korvaa tullessa oli
+nukkunut...»
+
+»Silleen!»
+
+»Venemiehet havauttaneet ja tuumanneet, että ettehän te tiedä mistä se
+menee, kun on silmänne ummessa...»
+
+»No niin!»
+
+»Vaan ukkopa oli katsahtanut ja vihaisesti ärjäissyt: 'kyllähän minä
+kuulen mistä se menee'!»
+
+»Näethän, korvakuulolla laski», nauroi Jussi.
+
+»Eihän sitä toki nukkua saa kosken laskussa», virkkoi Erkki.
+
+»Oletteko kauvankin ollut laskumiehenä?» oli Jussin kysymys.
+
+»Johan sitä taitaa tulla puolentoistakymmentä vuotta.»
+
+»Onhan sitä siinäkin», arveltiin.
+
+»Ei ole tainnut sattua vahinkoakaan laskiessa?» kysyi Erkki.
+
+»Ei ole sattunut tähän asti, vaan eihän sitä tiedä milloin saattaa
+raapaista onnettomuuskin. Ei se vahinko tule kello kaulassa», tuumaili
+laskumies.
+
+»Pyhän pauhu kuuluu», tuumi Jussi.
+
+»Kuuluu.--Herrat, nouskaahan nyt katsomaan Pyhää», huusi laskumies
+herroille.
+
+Herrat olivat unen helmoissa. Pitkä ja laiha herra nukkui veneen laidan
+ja tervatynnyrein välisessä kolossa ja Jussi oli asettanut kontin
+tueksi hänen retkottavalle päälleen. Lyhyt ja lihava herra nukkui
+keskellä venettä hyvinkin mukavasti. »Ketä ne ovat nämä herrat?» kysyi
+Erkki. »Sieltä kuuluvat Oulusta olevan, Ruuperi tää lyhyt herra, tuon
+pitkän nimeä en muistakaan. Varta vasten lähteneet tänne Oulusta
+saadakseen Pyhää laskea», selitti laskumies. »Se niin.»
+
+»Jo tullaan Pyhälle», uudisti laskumies huutoaan. Ei vastausta.
+
+»Taitaa olla makeampaa uni», arveli laskumies ja niin jätettiin nyt
+herrat rauhaan ja laskettiin koskeen.
+
+Vinhakasti syöksyy taaskin vene kuohuissa ja samaa kiirettä kulkua
+tekee se lopulleen kaksi penikulmaa. Uusia näköaloja, uusia luonnon
+tauluja ilmestyy yhä, vaan niitä saa kuitenkin ihailla ainoastaan
+hetkisen, sillä väleen kulkevat ne ohi ja katoavat näkymättömiin.
+
+Tuossa on viistoranta, sievää lehtoa, jossa siellä täällä
+kaunislehväinen kuusi pistäytyy yli muitten. Vihanta maa pilkoittaa
+tässä lehdon laidassa valkeapintaisten koivujen välistä, näkyy se
+paikoin tuolta etempääkin. Tuolla metsän sisässä, ihan lähellä suurta
+kuusta on sammalpeitteinen louhi, jolla istuu pieni paimenpoika kontti
+harteillaan ja tuohitorvi kädessään.
+
+»Terve poika!--Törähytähän torveesi!» Poika nostaa torven suulleen ja
+nyt raikuu lehto pojan soitannasta. Siitä se lehdosta lähtee ääni,
+kulkee, kulkee, maiskahtaa pahki johonkin vaaran kylkeen ja heittäikse
+takaisin, vaikka hiljaisempanakin. Vaan poika laskee kulkemaan yhä
+uusia ääniä, jotta raikuu ilma kaikkialla.--Sinne jäi poika
+soittelemaan ja kuuluu vielä torven ääni, vaan vaipuu sekin, vaipuu--
+tuolta etäältä, etäältä se kuuluu,--nyt enää vienosti, hyvin vienosti
+ja pian lakkaakin--ei yllä se enää tänne.
+
+Tuollapa on talo. Vihantana paistavat pellot, ja muuatta kylvötöntä
+peltoa ollaan kyntämässä. Mies kulkee könöttää aatran jälessä ja
+haastelee hevoselleen, milloin muistuttaen sitä likemmäksi vakoa,
+milloin kehoitellen ahkeruuteen. Rannalla pienoisen veneen vieressä
+seisoo pari naista, vesikorvo edessään ja toisella korento olalla. He
+katselevat veneitten menoa. Eihän siinä ole kauaksi katselemista, pian
+on se pujahtanut jonkun mutkan taa. Niin se mutka mutkaltaan menee ja
+aina muuttuu matkassa uusi näköala.
+
+Nyt ovat rannat jyrkkärinteisiä ja korkeita. Tuolla ylhäällä on
+pienoinen mökki. Mökin lapset juoksentelevat leikissään rinteen
+liepeellä. Jos sattuisi vierimään jyrkännettä alas!--Kaikki seisahtuvat
+he katsomaan tänne alas. Suuremmalla pojalla on karvalakki päässä ja
+jalassa repaleiset housut, riippuen yhden kannattimen varassa. Toisella
+puolella seisoo tytär avorinnoin ja puoleksi paljain käsivarsin
+katselee käsi otsalla. Keskimäisenä on pieni poika paitasillaan, pienin
+hän on ja alastomin, vaan pönäkin on hänen asentonsa: jalat hajallaan
+ja kädet selän takana. Vaan sinne he jäivät, katosivat näkymättömiin
+korkealla asemallaan ja jatkoivat kai leikintäänsä jyrkänteen äyräällä,
+surman suun edessä. Tuossa pistäytyy rannasta pieni padontynkä
+siivilöimään koskea puhtaammaksi kaloista. Ei ole patoraukka uskaltanut
+etemmäksi muutamia kyynäriä rannasta. Viisainta onkin pitää nenänsä
+ulompana kuohusta, muutoin saattaisi käydä huonosti. Onpa ukonrahjus
+padon selässä, kokemassa pyydyksiään. Katselee ukkokin veneen menoa,
+vaikka on kai hän jo montakin nähnyt menneeksi. »Terveeksi jää!»
+»Tervennä menkää!»
+
+»Siinä oli vanha laskumies. Se äijä on ijässään toisenkin veneen
+solahuttanut tästä koskesta. Ikä vain pilasi miehen», selitteli
+laskumies.
+
+Tuossa on palanen vanhaa hajonnutta rantasiltaa, tuo kivilatomus pitkin
+rantaa. Tuon tuostakin näkyy pitkin keko Pyhän vartta sillan jäännöstä,
+missä pitemmältä, missä lyhemmältä. Ne muistuttavat ohikulkeville
+oulumiehille heidän esi-isiensä kestäväisyyttä ja sitkeyttä. Ne ovat
+merkkinä, että ennen aikaan sauvoivat ja vetivät veneensä ylös Pyhä
+koskestakin--nyt ne kuletetaan maitse hevosella.
+
+»No työpaikka on ollut tässä entiseen aikaan kun tätäkin koskea on
+sauvottu ja noustu ihan ikäänkuin muitakin», arveli Erkki, katseltuaan
+rantasillan hajonnutta katkelmaa.
+
+»On siinä ukot puhkineet jos puskeneetkin», arveli laskumies.
+
+»Monta hikipisaraa se on Pyhä niellyt», lausui Jussi. »Kun tuli tämä
+hevoskyydillä kuletus tästä Pyhän kohdalta, niin moni ukko yhä edelleen
+oli sauvonut ja vetänyt veneensä entistä jälkeä, ennenkuin rupesi
+maksamaan paria kolmea markkaa kuletuspalkkaa, maantielle muka
+viskomaan rahoja.--Niinkin on itsepintaista ihmistä, näetsen, ja
+vanhaan tapaan kiintynyttä, jotta ei kun mennä jatuuttaa vain entistä
+uulaa, eikä osaa ajatella, jotta uusi tapa voi ehkä olla helpompi.»
+Niin se laskumies haasteli laskiessaan.
+
+»Vaan eipä taitaisi enää olla sitä miestä, joka palkankaan edestä
+läksisi vetämään ja sauvomaan Pyhää», arveli Erkki.
+
+»Kyllähän niitä palkan edestä aina olisi lähtijöitä», tuumi Jussi.
+
+»No, palkaksihan se tulisi, mikä pitää vedätyspalkkaa maksaa», arveli
+Erkki.
+
+»Palkaksi! Yhtä verran tulisi siitä palkasta ansioksi kuin sinulle
+tervanruukusta--sulaa tappiota», tuumi Jussi. »Lopulleen kaksi
+penikulmaa palavaa koskea venettä nostaessa, meneehän siinä aikaakin
+kolme kertaa sen edestä mitä vetopalkka maitse maksaa. Aikaa ja ruokaa
+ja vaivoja kuluisi siinä monetkin kerrat päälle palkasta.»
+
+--»Onpa siinä vene saanut rusauksen», tuumi Erkki ja viittasi rannalla
+olevaa veneen puoliskoa.
+
+»Siihen laski mennä kesänä kallioon. Toinen mies hukkuikin», vastasi
+laskumies.
+
+»Itselaskijoitako ne olivat?»
+
+»Itsehän ne tohottivat.»--
+
+»Ihme etteivät nuo lehmät vieri alas tuolta», virkkoi Katri, »ihan
+maleksivat jyrkänteen äyrästä. Eiköhän niistä koskaan jokukaan tipahda
+koskeen.»
+
+»Noistako lehmistä?--Eipä ole koskaan kuulunut», virkkoi laskumies.
+
+»Katsella maurottivat ihan kuin niityn aitauksesta eikä mistään
+muualta. On siellä hevonenkin, tamma varsoineen. Varsa kun terhottaa
+pää pystyssä ja katselee alas, emä ei jouda jyrsinnältään.»--
+
+Tuossa on korkean rinteen peitteenä synkkä korpi, sekaisin kookasta,
+keltakylkistä petäjää ja korkealatvaista ukkokuusta lupottavine
+lehvineen, joissa riippua haapsottaa pitkä vaalahtava naava.
+Haamoittaapa siellä täällä ijäkäs ja jykevä honka kaljuna ja harmaana
+pinnaltaan. Haamoittaessaan siellä keskellä voipia, vihantia puita on
+se ikäänkuin muistuttaakseen: kerran sinutkin tavottaa elinvoimia
+kuluttava vanhuus!--
+
+Nyt kohoavat korkeat, äkkijyrkät kallioseinät molemmin puolin. Matala
+petäjänäreikkö kallioilla lisää seinäin korkeutta. Kapeana juovana
+näkyy taivas, se on kattona tässä kalliokäytävässä, jonka lattiana on
+palava koski. Jylhän ihanaa!
+
+Vaan laskeutuvat jälleen maat, ja muuttuvat loiviksi joen rannat.
+Tuossa on vanha kasken pohja, sitä pitkin juosta kikittää lammaskarja,
+ja kasken takana kohoaa yltä yleensä kanervapeitteinen korkea kumpu,
+siellä taloja, mökkejä asukkaineen, peltoineen, niittyineen ilmestyy
+taaskin kosken varrelle, mutta erilaista näkee niissä kuin edellisissä,
+jotakin uutta katsottavaa, joka lisää hupaisuutta ja ihastusta... Pian
+katoavat ne ja aina muuttuu uusi maisema, muuttuu uusi näköala--niin,
+pitkin pituuttaan tarjoaa Pyhäkoski alinomaista vaihtelua, tarjoaa
+uutta ja yhä uutta.
+
+Pällisissä, Pyhäkosken kovimmassa korvassa, löi aallon käpry veneeseen,
+valoi lyhyttä ja lihavaa herraa päästä taskuihin saakka.
+
+»Hva' ä' det för skoj», karjasi lyhyt ja lihava herra, kavahtaen
+istumaan ja katseli ympärilleen.--»Jaha--voi sun ... missä sitä?...
+joko sitä ollaan koskella?»
+
+»Johan sitä on aikoja oltu», vastasi Jussi, sillä laskumieheltä ei
+joutaneet nyt korvat eikä suu mihinkään, ne olivat lukossa: koskessa
+oli tarkka kohta, jota laskiessa kaikki huomio piti olla koolla.
+
+»Pyhä ... koskella?» kysyi herra.
+
+»Niin, Pyhäkoskellahan sitä ollaan, juuri Pällissä, kovimmassa
+korvassa», selitti Jussi.
+
+»Jaha.--Hickell stig upp!» herätteli herra toveriaan.
+
+»Ne...» oli pitkän ja laihan herran lyhyt vastaus.
+
+»Hör du!»
+
+»Ne...»
+
+»Nouse katsomaan ... Pyhäkoskea.»
+
+»Tulevana ... kesänä.»
+
+»Tulevana kesänä!» nauroi Katri.
+
+Pitkä ja laiha herra ei noussut. Lyhyt ja lihava herra heitti
+herättelemästä ja rupesi itse silmäilemään ympärilleen tahi oikeammin
+eteensä, sillä huomattuaan Katrin tirkisteli vain häntä yhdellä
+silmällä, tirkisteli ja vähän väliin hymyili. Katria nauratti ja
+kainostutti ja hän piti huivin nurkkaa suunsa edessä, katsahteli
+Erkkiin ja silmäpuolella herraan.
+
+»Mistää työ ootta?» kysyi herra Erkiltä, koettaen käyttää ylimaan
+murretta muka venemiesten mieliksi.
+
+»Tuolta ollaan Kuhmosta», vastasi Jussi.
+
+»Kuhmossahan syödään petäjän kuorta?» arveli herra.
+
+»Täytyyhän sitä välistä sitäkin syödä», vastasi Jussi.
+
+»Ja kumminkin ovat tytöt noin punaposkisia», ja herra katsoi Katriin.
+
+»Tytöt syövät lepän kuorta, sen vuoksi ne ovat punaposkisia», tuumaili
+laskumies.
+
+»Taidat olla tämän morsian?» Herra viittasi Jussia. »Olette yhtä
+pulskia molemmat.»
+
+»Hihi hihi», pirahti Katri nauramaan ja peitti huivinnurkalla suutaan,
+katsoi Erkkiin ja sitten silmäpuolellaan herraan.
+
+»Kyllä ne ovat nuo... Kuhmon neitsyet... Ettekö rupeaisi ... minun
+rouvakseni...?»
+
+»Hihi hihi hihi.»
+
+»Häh?»
+
+»Miksei ... hihi hihi.»
+
+»Ei tarvitsisikaan ... huh! ... pahuus!...»
+
+»Ne ... hva fan!...» murisi pitkä ja laiha herra, kohoillessaan
+istumaan. Aalto läikähti yli laidan Hickellille niskaan.
+
+»Mikä ... äh!...» ähki Hickell pää vähän nuupollaan ja silmäkullat
+raollaan. Vesi tippui hatun liepeestä, nenän päästä ja tukasta.
+
+Lopulleen oli juossut jo Pyhä, asettunut oli kuohu, aallot pitivät vain
+pientä kisaa ja vähän vaahdossa pisahtelivat vielä muutamia kertoja
+ennenkuin laskeutuivat tyynessä lepäävän lammen suvantoon.
+
+Viimeinen mutka oli tultu, rauhallisissa vesissä soudeltiin. Tyynenä
+lepäsi joki jyrkkien rantatörmäinsä sylissä ja välkkyi auringon
+paisteessa. Pääskysiä lenteli ja liverteli. Toisia lenteli suhkasi
+alhaalla, veden pintaa piuailivat kallistellen ja mutkia tehden. Toisia
+lenteli korkealla ilmassa, siintävissä viiplotteli. Ainapa kuitenkin
+vilisi niitä törmäin rinteillä, pesiensä äärilläkin, riitti näet niitä
+joka paikkaan. Pitkin jokivartta ja etäämpää vaarojen rinteiltä näkyi
+ihmisasuntoja, siistejä taloja vihantine laihoineen. Näkyi tuolla
+korkean metsän luona Herran huone ja tornista kuuluu kellojen kumajava
+ääni. Kansaa oli liikkeessä siellä täällä ja enin osa näyttää liikkuvan
+kirkolle--oli Herran päivä nyt.--Kaksi viikkoa ovat oulumiehet olleet
+matkalla. No ei ole iso taival enää jälellä menomatkasta, illaksi
+kerkiää tästä virtavaa jokea Merikosken niskaan ja siitä pian livahtaa
+Ouluun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onpa Oulussa Aleksanterinkintori, rantatori kaupungin eteläisessä
+osassa, vaikka narikkatoriksi on käytäntö muuttanut sen ylhäisen nimen.
+
+Narikkarantaan laski maanantai-aamuna useampia korkealla törröttäviä
+tervaveneitä. Ne tulivat Toppilansalmesta, jonne olivat purkaneet
+lastinsa. Rannasta nosteltiin veneestä kaljut, tynnyrein alla olleet
+rangat, joita akat kilvan riensivät ostamaan, ja alettiin ratkoa
+veneestä räpeitä, hattuja ja varppeita. Kun ne oli irti saatu, pantiin
+ne veneen pohjalle, mutta melan ja muut venekalut hommasi kukin
+porvarinsa makasiiniin säilyyn. Makasiiniin pantiin tyhjä
+piimäleilikin, vaan eväsarkku ja kontti kannettiin kaksin miehin
+sauvomessa ja viinanassakat kulkeusivat kainalossa.
+
+»Ota Katri sinä tämä nassakka, kun ei näy olevan sinulla mitään
+kantamista.»
+
+Katri otti viinanassakan Erkiltä. »Menee se toinenkin», arveli hän.
+
+»Kulkeehan tuo minullakin», tuumi Jussi. Vaan Erkki sanoi Jussille:
+»anna hänen kantaa!» Jussikin sitten ajatteli, että jos se nassakka
+painaa kelloa liivin taskussa.--»Otahan sitten», virkkoi Jussi.
+
+Katri otti toisenkin viinanassakan ja toinen toisessa toinen toisessa
+kainalossa astui hän Erkin ja Jussin jälessä, vikelsi. Pärpuumiin sitä
+mentiin. Molemmille puolilleen katseli Katri ja kääntelihe astuessaan,
+olihan sitä katselemista. Missä kummempaa mielestään oli, pysähtyi hän
+vähäksi aikaa ihmettelemään, mutta sitten taas juosta hilkutteli Erkin
+ja Jussin jälestä, ja nassakat kainaloissa kumisivat. Käännyttiin juuri
+nurkasta toiselle kadulle, niin tuli muutamasta portista tytär hevon
+selässä, semmoinen kummitus, jotta se pysäytti Katrin siihen paikkaan.
+Katri katseli, katseli ja katseli niin kauan kuin näki ja kun hän ei
+enää nähnyt, kääntyi hän ihmetellen mielessään taas juoksemaan Erkin ja
+Jussin jälestä, vaan niitä ei näkynytkään enää. Joka taholle koetteli
+hän katsella, sinnekin mistä oli tultu, ei vain näy, vähät kai ne
+siellä olisi. Vaan portilla, josta se ratsastaja oli tullut, huomasi
+hän, Erkkiä ja Jussia katsellessaan, hyvin korean esineen, kuvataulun.
+Ihmekalu se oli Katrin mielestä, ja siirtyi hän sitä katselemaan
+lähempää. Keskellä katua hän seisoi nassakat molemmissa kainaloissa ja
+katseli kuvaa portilla.
+
+»Mikä pökelö se sinä olet, joka seisoa toljotat keskellä katua leveänä
+kuin seitsemän leivän uuni?» karjasi hänelle muuan hevosella ajaja.
+
+Katri siirtyi laidemmaksi katua vähän nolona, ajatteli ajajasta, että
+mikähän se sekin oli, ja katseli ympärilleen, että eikö sitä Erkkiä ja
+Jussia näy. Ja kun ei näkynyt, kääntyi hän katselemaan taas sitä kuvaa
+portilla. Pistäysi hän vihdoin portista sisään, että mitähän siellä
+kartanolla mahtaa olla. Onpahan yhtä ja toista, vaan ei mitään suuren
+suurta kummaa.
+
+»Mitäs tyttö katselee?» kysyi muuan naisihminen astuessaan poikki
+kartanon. Katri ei tiennyt mitä sanoa, oli kauan aikaa ääneti, mutta
+vihdoin vastoin tahtoaan virkkoi:
+
+»Onko se Erkki ja Jussi täällä?»
+
+»Ei täällä mitään Erkkiä eikä Jussia ole», vastasi nainen.
+
+Katri läksi kävelemään takaisin portille ja portista kadulle. Katseli
+eikö Erkkiä näkyisi, vaan kun ei näkynyt, katseli taas sitä kuvaa
+portilla.
+
+»Mitä se siellä töllistelee--Katri!»
+
+Katri kääntyi katsomaan, että mistä se ääni tuli. Toiselta puolen
+katua, juuri vastapäätä olevan talon portilla seisoi Erkki.
+
+»Etkö älyä tulla!» virkkoi Erkki.
+
+Katri meni Erkin luo hyvillä mielin.
+
+»Kun jää koko päiväksi töllistelemään», lausui Erkki, astuen edellä
+pirttiin.
+
+Katri laski nassakat kainalostaan arkun viereen, katseli pirttiä, istui
+sitten penkille ja rupesi kertomaan näkemiään. Vaan Erkki aina sanoi
+että eihän tuo nyt ollut maailman kummaa, näkee sitä kummempaakin.--
+
+Nythän sitä on joutavaa aikaa, vasta tiistaina kun pääsee räkyyseen.
+Pienimmät ostokset saattaa nyt ostaa joutessaan, mikäli eväsrahat
+yltää. Eipähän ole sitten lähdön aikana enää kaikki haussa, ja kylliksi
+sitä on puuhaa lähdön aikana sittenkin. Suolat ja jauhot saa porvarista
+ja ne ehtii sitten lähtiessä ottaa. Siihen suuntaan Erkki ja Jussi
+tuumivat ja päättivät istuessaan pirtissä ja tupakoidessaan. Katri
+losahutti yltään matkahameen ja otti kontista mytystä toisen, viheriän
+hameen, muuttipa anturakengätkin pitkävartisten pieksujen sijaan.
+
+Ja niin sitä lähdettiin kaupungille. Erkki ja Jussi sinisissä housuissa
+ja mustassa liivissä, josta näkyivät punaiset puseron hihat. Katrilla
+oli anturakengät ja kirkkohame, vaan se oli monelle monituiselle
+mutkalle ja poimulle kurtistunut matkalla.
+
+Astuttiin katuja, Erkki edellä, sitten Jussi ja kappaleen jälellä astui
+Katri, joka tuon tuostakin pysähteli katsomaan ja juosta hilkkasi
+sitten likemmäksi. Niin astuttiin ja käytiin puodista puotiin
+kyselemässä, mitä se ja sekin maksaisi, ja tinkailtiin ja tinkailtiin
+ja läksivät sitten aina puodista arvellen, että eiköhän tuota saisi
+muualta helpommalla.
+
+Käydä känttyröi issikka ja Erkki arveli, että olisi tuo kerran hupanen
+ajaa vieteriniekka-kärryissä, nelipyöräisissä rillakkeissa.
+
+»Paljonko tahdot poika, kun ajat päästäpäähän katua?» kysyi hän.
+
+»Markanhan se maksaa noin isäntämiehiltä», vastasi issikka.
+
+»Ole tyhjää...!»
+
+»Paljonko isäntä antaa?»
+
+»Paljonko tahdot tästä kirkolle?» kysyi Erkki.
+
+»Seitsemänkymmentäviisi penniä.»
+
+»Eihän toki...»
+
+»Paljonko sitten?»
+
+»Paljonko tahdot tuohon nurkkaan?»
+
+»Puoli markkaa.»
+
+»Voi pakanaa, kun on kallis», arveli Erkki.
+
+»Paljonko isäntä antaa?» kysyi issikka.
+
+»Kymmenen penniä hengestä.»
+
+»Ei saa kolmea kulettaa, vaan kolmekymmentä penniä kahdesta hengestä.»
+
+»Ei...»
+
+»Viisikolmatta penniä», helpoitti issikka.
+
+Erkki katseli Katriin, joka oli jo kerennyt heidän luokseen, ja sanoi:
+»ajetaanko lystiä, oikein herraspelissä?»
+
+Katri ei vastannut mitään, hymyili vain.
+
+»Viisikolmatta penniä, eihän tuo nyt vie ei puuhun ei pajuun sen
+vertanen.--Lähtekää pois isäntä!» houkutteli issikka.
+
+Erkki aukasi kukkaronsa, haki viisikolmatta pennisen, antoi issikalle
+ja istui kärryihin.
+
+»Tule pois Katri, eihän tuo nyt suurta koloa tee yksi suutarinmarkka.»
+
+Naurusuin astui Katri sinne Erkin viereen ja issikka läksi ajamaan ja
+ajoi hölkötteli seuraavaan nurkkaan, ja siihen Erkin ja Katrin
+lystinajo loppui.
+
+»Ei sitä tuota hyvää paljolta saa», arveli Erkki Jussille, kun tämä oli
+saapunut heidän luokseen.
+
+»Eihän toki», arveli Jussi ja matkaa taas jatkettiin, puodista puotiin
+kyselemässä hintoja. Puolisen aikana läksivät kortteeriinsa; heillä oli
+muutamia ostoksia tehtynä ja lähes kaikki kaupungin kauppamiehet oli
+käyty.
+
+Jussi oli jo kaikki ostellut, mitä hänellä oli ostettavaa, vaan eihän
+sitä paljoa ollutkaan, muitten asioita eräitä. »Uni-kirja» Anna
+Marille, naapurin renki Matille kaksi kyynärää pikanellia,
+Tikkalanniemen piika Susannalle karttuunihuivi, ja sitten hän vielä oli
+ostanut savipiipun, jonka aikoi viedä ruoti-ämmälle oulutuliaisia.
+
+Erkki ei ollut saanut ostetuksi kuin pari tötteröä sikuria, Katrille
+oli hän ostanut »Laulun siitä hirveästä kalasta, joka nähtiin Marsellin
+edustalla...» ja pienen ympyriäisen peilin, sinkkipeltipuitteisen,
+nivelniekka peilin. Paljon oli ostamatta vielä, oli kahvia, sokuria,
+nisujauhoja pieni pussi, riisiryyniä muuan naula, mannaryyniä,
+kasakkarettinkiä, lankapuntti, höylänterää pari, rullatupakkaa, aapinen
+ja katkismus Partalan pienelle pojalle, joita hän oli jo kysellytkin,
+vaan etsi yhä mistä saisi helpommalla. Apteekissa oli hänellä niinikään
+vielä asioita, rohtoja oli sieltä saatava, hokmannia, tiilmannia,
+kultakretaa, kreetajunia, tulivuorivettä, yhdeksänmiehen voimaa,
+saakelinpojankorvanvoidetta, sydämenläklätysroppia ja kalanmaksaöljyä.
+Oli sitä asiaa vielä ja niitten muistissa pito, sehän se vaivaksi käy.
+
+»Pitäähän se Katrille ... no puolisten syötyä...» ajatteli lopuksi
+Erkki.
+
+Puolisten syötyä lähdettiin taas kävelemään ostoksille. Kävellessä
+tultiin kultasepän luo, niin Erkki sanoi Katrille: »tulehan tänne
+Katri». Molemmat sitten menivät puotiin ja Jussi odotti ulkona.
+Kotvasen kuluttua tulivat he takaisin ja Erkki sanoi: »käydään toisessa
+sepässä, jos oisivat helpompia». Astuttiin ja etsiskeltiin toista
+kultaseppää. »Käydäänpäs tässä», virkkoi Erkki kun oli keksitty toinen
+kultaseppä. Katri meni Erkin jälestä sisään, vaan Jussi odotteli.
+Kotvasen kuluttua tulivat he, Erkki edellä ja sanoi: »mennään ostamaan
+sieltä ensimäisestä».
+
+Ja niin läksi Erkki ja Katri astumaan samoja jälkiään. Vaan Jussi erosi
+Erkistä ja Katrista omille teilleen, läksi astumaan toisanne päin.
+Kiiltävä sormus oli Katrin vasemman käden nimettömässä kun hän Erkin
+jälestä tuli kultasepän puodista, mistä olivat jo kerran ennen käyneet
+kysymässä sormuksen hintaa. Hyvillään oli Katri, hänestä tuntui niin
+somalta ja oudolta, jottei hän tiennyt missä hän kätensä pitäisi. Häntä
+kainostuttikin vähän pitää sormusta, arveli jotta kaikkihan ne
+katsovat. Sentähden piti hän kättänsä röijyn alla ja vähän väliin
+pysähtyi katsomaan, että olihan se sormus sormessa. Erkki haasteli
+Katrille astuessaan edellä, vaan ei joutanut Katri siellä jälessä
+kuuntelemaan, ajatteli muuta ja hommasi muuta, se sormushan se vei koko
+huomion. Kerranpa kysyi Erkki ja kun ei kuulunut Katrilta vastausta,
+kääntyi hän katsomaan. Katri seisoi kaukana jälessä.
+
+»Mitä sinä seisoskelet siellä?» huusi Erkki ja Katri lopetti
+sormuksensa katselon ja läksi juosta kipittämään Erkin luo. »Kun
+kuhnailee kuin mikähän!...» lausui Erkki ja läksi taas astumaan edellä.
+Vaan kun vähän matkaa oli astuttu, kysyi Erkki Katrilta: »oletko
+koskaan ajanut höyryllä?»
+
+»En ole», vastasi Katri jälestä.
+
+Astuttiin nyt höyrylaivarantaan ja Erkki antoi Katrille kaksikymmentä
+penniä, joilla hän pääsi pienessä höyryveneessä Toppilansalmeen ja
+sieltä takaisin. Itse hän ei raahtinut lähteä, ja tuumi: »Saahan tuota
+ajaa huomenna kun pitää mennä räkyyseen.» Katri läksi yksinään ja
+Erkki odotti sen aikaa,--tuntikauden--rannassa. Ja kun Katri tuli
+lystinajosta, lähdettiin kortteeripaikkaan. Kallistuivat molemmat
+pirtin penkille aikansa kuluksi vähän nukahtaakseen. Pian Erkki
+nukkuikin, vaan Katri ei saanut unta, hänestä tuntui niin somalta
+siellä vasemman käden nimettömässä, niin somalta jotta vähän väliin
+sitä piti katsoa, että mikä siellä, tahi että olihan se ainakin sormus.
+Juuri katseli Katri sormusta sisäpuolelta, että monenko karaatin, kun
+rupesi soitto kuulumaan kartanolta. Katri läksi katsomaan ja kuulemaan.
+Ja kun hän meni portaille, niin se soittajaherra nosti lakkia, jotta
+hän ajatteli että pitäisikö sitä mennä pistämään kättä. Vaan eipä nuo
+porvarin piiatkaan menneet ... seisoivat vain. Ja se herra soitti,
+oikein koreata väänsi. Vähän väliin nosti lakkiaan Katrille ja nauroi.
+Viimein kun oli vähän aikaa soittanut läksi pois. Vaan ei hennonnut
+Katri siihen heittää, läksi jälestä, kun näki muitakin menevän. Ja
+kartanosta kartanoon seurasi Katri.
+
+Jussi oli kuleksinut katuloita huvikseen, suotta aikojaan. Aina hän
+ajatteli, että nyt se Katrin sormessa sormus kiiltää. Pysähtyi hän
+kellosepän ikkunan eteen ja katseli kelloja, mutta ajatuksissaan näki
+hän Katrin ja sormuksen hänen vasemman kätensä nimettömässä.
+
+»Hei, prastui, koppasivai.»
+
+Jussi katsoi, kuka se oli. Kusti.
+
+»Kelloja katselet?--Vaan kuule, täällä olisi minulla vähän lilliä.--
+Tulehan tänne», tuumi Kusti ja meni edellä portin taakse.
+
+»Tämmöistä ainetta ei ole ryypännyt muut kuin minä ja yksi kuppari
+Helsingissä ja sinä nyt!» kehui Kusti pullonsa sisustaa.
+
+»Mitä se on sitten?»
+
+»Maista vielä--anna mennä, ei se tapa--. Ryyppää vielä--! Kun ei niin
+ei.--Lähdetäänpä nyt katsomaan missä se torni on, se horisontti--
+muistathan, josta puheltiin.»
+
+»Joo.»
+
+»No lähdetään.»
+
+Läksivät he astumaan ja Kusti piteli Jussia kaulasta. Tultuaan tornin
+luo istuivat he törmälle tällä puolen jokea.
+
+»Tuossa se on se horisontti», viittasi Kusti tornia. »Sen jälkeen se
+minun kelloni käypi.» Kusti katsoi kelloaan. Sitten siinä törmällä
+istuttiin ja ryypättiin ja Kusti kehui kelloaan. Ruvettiin hankaamaan
+vaihtokauppaa ja tulikin vihdoin kaupat. Kusti lupasi pitää harjakaiset
+ja siinä aikeessa lähdettiin narikkaan, missä sai kahvia. Astuttiin,
+Kustilla käsi Jussin kaulassa ja Jussi lauloi:
+
+    »Kukapa se senkin rakkauden,
+    kukapa se senkin rakkauden
+    raukenevan luuli,
+    raukenevan luuli.
+
+    Joka oli paljon kuumempi,
+    joka oli paljon kuumempi
+    kuin pakarituvan uuni,
+    kuin pakarituvan uuni.»
+
+»Mitä pitää isännille?» liverteli muuan narikkaeukko Kustille ja
+Jussille.
+
+»Tuuka puut laaka maat», virkkoi Kusti eukolle.
+
+»Vaskate vara?» pani eukkokin ainoansa liikkeelle.
+
+»Vaskate vara--kommer, kommer kouriin se on: vanhalla veneellä, herre
+kuut loon su seiver se on: ei se kaadu vaikka se heiluu», lasketteli
+Jussi.
+
+»Anna kahvia eukko», käski Kusti.
+
+»Täältä isännät saavat kahvia», virkkoi toinen eukko, »tulkaa tänne
+istumaan».
+
+»Rinttantilkuta, ranttantalkuta...»
+
+»Isännätpä iloisia ovat.»
+
+»In tulsi jupilo, nyt on meillä iso ilo!» kiljahti Jussi.
+
+»Tässä on kahvia, ottakaa isännät!»
+
+»Toi isännät, toi emännät, toipa nuo muorit. Niin kahviako. Mä kiittää
+sitä emäntää mahdan, joka pöydät täyteen ahtaa...» lasketteli Jussi.
+
+»Hei, Jussi, pane konjakkia kahviin ja kierrä poskeesi, väljähtymästä»,
+kehotteli Kusti.
+
+»Juu, lahotarjuu... Herrat ne aina sanoo, että tervamies juopi niin
+paljon, vaan tervamies kun ryypynkin ryyppää, niin sitä jo moititaan.»
+
+»No, ryyppää, Jussi», kehotteli Kusti.
+
+»Juu...»
+
+»Pohjaan!»
+
+»Toisella kerralla--Tuppi--Matin mökki merralla.--Kuulkaa emäntä, vai
+rouvako te ootte...»
+
+»En ole rouva enkä emäntä, kun ei ole minulla herraa eikä isäntää»,
+selitti eukko.
+
+»Tyttö-ihmisiä sitten?» kysyi Jussi.
+
+»Tyttö-ihmisiä.»
+
+»Nouse lempi liehumahan, kunnia kupahumahan yli kuuen kirkkokunnan, yli
+kappelin kaheksan! Ei sitten sinä ikänä, jos ei tänä kesänä nouse
+noppo, seiso seppo... Vai saako teille lempeä nostaa?» kysyi Jussi.
+
+»Mieleenhän se oisi.»
+
+»Lisää kahvia», käski Kusti.
+
+    »Kaks oli meitä poikaista,
+    hurraamme pois, hurraa,
+    ja me laulamme Oulun tansseista,
+    sun konlivatu riijatu rallallei!
+
+»Elä mölää, Jussi», kielteli Kusti.
+
+»Olkaa siivolla, isäntä», rauhoitteli eukko.
+
+»Siivolla sikijät, Jussi kanss'!--Vaan:
+
+    Hämeenlinnan markkinoilta
+    löysin uuden pillin,
+    heijuu viikuvalla
+    löysin uuden pillin.
+
+    Jolla minä nättejä likkoja
+    kammariini soitin,
+    heijuu viikuvalla
+    kammariini soitin.»
+
+»Eläkä huutele», kielsi yhä Kusti
+
+»Ryypätään sitten! Vielä hilkkasee putelin pohjassa. Minä otan
+viimeisen tilkan, sen siunauksen kulauksen.»
+
+»Elkää ryypätkö enää, isäntä», kieltelivät narikkaeukot, joita jo oli
+useampia keräytynyt siihen ympärille.
+
+»Täst' saat suuparkain, kosk' vielä mukaan läksit, saat sinä sitten
+janoo nälkää nähdä, kun minusta aika jättyy», virkkoi Jussi ja
+ryyppäsi.
+
+»Ha' han petaalt?» kämäytti kysyä muuan narikkaeukko toiselta, joka oli
+kahvin antanut.
+
+»Näi», oli tämän lyhyt vastaus.
+
+»Maksakaa kahvit», alkoivat eukot Jussille.
+
+    »Maksettu jaksettu tanssit jo tosin
+    ja oluet oisi jo ostettu,
+    haihtunut kuihtunut kukkaron kuplu...»
+
+»Maksa mies kahvit, eläkä reuhaa siinä!» toruivat eukot.
+
+»Minä reuhaan ja pauhaan, pauhaan ja saarnaan, ja kuulkaat hartaasti,
+sillä teroitan mieleenne yhden tärkeän asianhaaran. Sakkolassa ja
+Sakkolan pappilassa ja sen kattilassa on aina kaalia, on aina kaalia...
+
+»Maksatteko kahvinne?» tiuskivat eukot kaikki ympärillä.
+
+»Lupaanhan minä... Minä kissa katin poika lupaan ja vannon, että kaikki
+hiiret ja rotat hengiltä pois otetaan...» Jussi istuutui penkille, pää
+retkallaan. Kusti jo nukkui.
+
+»Herra jesta, siihen ne nyt humaltuvat, eikä saa maksua kahvista»,
+päivitteli eukko.
+
+»Kuule, maksa kahvit!» karjui muuan eukko Jussille ja ryökkyytti häntä
+olkapäistä. »Pekka vai mikä sinä olet!»
+
+»Pietari Pekan poika varasti vangilta voita, meni saksan saunaan, pani
+säkin naulaan, voi suli säkkiin...» tolkutti Jussi.
+
+»Käsketään poliisi, jos et maksa.»
+
+Ei ääntäkään.
+
+»Mene sinä tuolta nurkasta katsomaan eikö näkyisi poliisia, mene
+Katri», toimitti akka tyttöään.
+
+»Katri kaivoon putosi, toinen päältä katsomaan...» mutisi Jussi,
+tointui ja kavahti pystöön. »Kusti hoi, lähdetään...»
+
+»Ei ollenkaan, ennenkuin on maksettu», eukot tiuskivat.
+
+»Mokomat retkaleet, kun tulevat muka juomaan, eikä sitten makseta»,
+huusi se eukko, joka oli kahvia antanut.
+
+»Niin, sanokaa... Mokomia tervahanhia...» alkoi eukkojen suut laulaa.
+Vaan Jussi lauloi:
+
+    »Henttuni heitti mun, heittäköön vaan,
+    en minä tuota surre,
+    hei, etkö sä luule tämmöisen pojan
+    uutta henttua saavan!»
+
+Niin hän lauloi ja lauloi jotta tori raikui.
+
+»Huutele vain, kohtapa nuo poliisitkin tulevat!»
+
+»Poliisit--sanokaa niille, että minä olen kuningas Herodes ja heidän
+pitää kumartaman maahan ja rukoileman minua.»
+
+»Kyllä kai, saathan nähdä kohta, kuka se rukoilee.»
+
+»Kusti!» huusi Jussi.
+
+Kusti heräsi ja rupesi laulaa hyräilemään:
+
+    »Lähdenpä riihtä ripsumaan.
+    Heijupa heijun heijuu.
+
+    Kaurariihtä kapsimaan.
+    Heijupa heijun heijuu.
+
+    Onkos miehet kotona?
+    Heijupa heijun heijuu...»
+
+»Maksakaa kahvinne», piukasi joku eukko Kustille.
+
+»Joo, joo, vörloot», virkkoi Kusti ja alkoi kaivaa rahaa kukkarostaan,
+hyräillen:
+
+    »Paljonko niitä tarvitaan?
+    Heijupa heijun heijuu.»
+
+Vaan Jussi istui taas penkillä ja pää retkotti rintaa vasten, silmät
+puoli ummessa.
+
+»Mikä se täällä on?» kysyi poliisi tultuaan paikalle.
+
+»Tuohan tässä elämöipi», sanoivat eukot ja osottivat Jussia. »Sehän
+tässä huutaa ja laulaa.»
+
+    »Vaan enhän minä sillä laula,
+    että heleä on ääni,
+    vaan tuotahan minä laulelen
+    tuon henttuni ikävääni...»
+
+lauloi Jussi istuessaan.
+
+»Mikä mies sinä olet?» kysyi poliisi Jussilta.
+
+»Minä olen kuningas Herodes.--Jos sinä olet yksi herra ja yksi kuningas
+murjaanin maalta, niin lankee minun eteeni polvillesi ja rukoile
+minua», lausueli Jussi, yhä istua nyköttäen pää rintaa vasten.
+
+»Vai niin!» sanoi poliisi. »Viedäänpä kuningas Herodes palatsiinsa.»
+Poliisi tarttui Jussia harteisiin ja kohotti seisalleen.
+
+»Pois moukat taikinasta, sanoi Riitu russakoita!» lausui Jussi, karisti
+poliisin harteistaan, läksi astua hoipertelemaan, huudellen Kustia.
+Vaan Kusti oli löytänyt kinttunsa, nähdessään poliisin tulevan, ja niin
+jäi Jussi yksin. Poliisi oli puhaltanut pilliinsä ja koetti uudelleen
+tarttua Jussiin kiinni.
+
+»Mene matkaasi ... en huoli sinusta...» sopersi Jussi ja astua
+hynttäili, hoipaten puolelta toiselle katuvierellä ja toisinaan sortui
+keskikadullekin, väliin riensi juoksujalassa eteenpäin, väliin ei
+päässyt askeltakaan. Niin hän horjuvasti teki taivaltaan, pää notkotti
+rintaa vasten. Ja puheli hän Katrista ja sormuksesta, silinteristä ja
+kaikesta sekaisin, nauroi väliin, väliin itki.
+
+Poliisi kuleksi jälessä ja vasta kun toinen tuli, uskalsi käydä
+käsiksi. Käsikynkkään tarttuivat he Jussia ja alkoivat kulettaa
+retuuttaa häntä »rauhan satamaan».
+
+Jussi puheli: »Kuulkaa--Kusti ... vaan kuka se on toinen?»
+
+»Matti», vastasi poliisi.
+
+--»Matti... Partalan Matti... Kuulehan Matti, että jos--minä--olenkin--
+köyhä ja kurja--niin olisin minä elättänyt Katrin...»
+
+Samassa kulki Katri vastaan posetiivin jälessä. Hän pysähtyi katsomaan
+kun Jussia vietiin ja ihmetteli että minne sitä vietiin, vaan sitten
+hän läksi taas juosta hilkkasemaan posetiivin jälkeen kohti narikkaa.
+
+Jussi yhä kertoili poliiseille Katrista ja itsestään, kulkea
+retuuttaessaan heidän käsikynkässään.
+
+»Isäni kun kuoli, niin jäin minä ihan yksin--äitini oli jo aikoja
+kuollut--ja talo vietiin maineen mantuineen--minä tulin syöttöpojaksi
+Partalaan ja olin sitten renkinä, vaan olenko minä silti huonompi?»
+Jussi oli ääneti vähän aikaa ja virkkoi taas tointuneella äänellä:
+»Kehno itkua vääntää, vaan mies se tupakan panee!» ja sitten hän rupesi
+iloissaan laulamaan:
+
+    »Kun sinä lienet yksinäinen
+    niinkuin linnunpoika...»
+
+»So, puita veräjään!» virkkoi toinen poliisi ja painoi kätensä Jussin
+suulle. Mutta silloinpa Jussi tempasi itsensä irti poliiseista ja
+katsella tuijotti heihin vihaisesti. Tekivät poliisit ryntäyksen
+saadakseen kiinni hänet, vaan huiskautti Jussi käsiään ja pois
+karisivat järjestyksen valvojat ja apua rupesivat viheltämään. Samassa
+ilmestyi Liisa Jussin viereen ja kysyi poliiseilta, mihin he häntä
+veivät.
+
+»Kortteeriin se herra viedään», arvelivat poliisit.
+
+»Tässähän sen kortteeri on», viittasi Liisa Pärpuumia. »Lähde pois
+kortteeriisi», virkkoi Liisa Jussille ja otti häntä kädestä kiinni.
+Yhdessä lähtivät he astumaan, Liisa puhellen lempeästi, mutta Jussi
+astui äänetönnä ja allapäin.
+
+»Odota hetkinen», huusi Liisa muutamalle aliupseerille, joka oli hänen
+kumppalinaan ja jäi puhelemaan hämmästyneitten poliisein kanssa. »Minä
+tulen kohta», lisäsi hän ja katosi Jussin kanssa Pärpuumin portista.
+
+»Laitin hänet nukkumaan ja otin rahakukkaronkin talteeni. Ei tiedä kuka
+sattuu pistäytymään pirttiin, kun ei ole ketään siellä. Erkkikin oli
+lähtenyt kaupungille», lausueli Liisa, palattuaan toverinsa luo.
+
+»Minnekäpäin sitä nyt lähdetään?» kysyi aliupseeri.
+
+»Lähdetään narikkarantaan katsomaan eikö isä jo olisi tullut Toppilan
+salmesta, johan sen lastin pitäisi olla purettuna», virkkoi Liisa.
+
+Niin läksivät astumaan kohti narikkaa ja lähemmäksi tullessaan kuulivat
+sieltä posetiivin soittoa.
+
+Siellä se posetiivi nyt soi ja siellä Katrikin seisoi lähellä ja
+kuunteli hartaasti, jotta tuskinpa hän muisti enää sormusta sormessaan.
+Tunsipa hän kovan nykäyksen röijynsä liepeessä. Hän katsoi, että kuka
+se nyhtää.
+
+»Terve!» ja Katri tuipasi Liisalle kättä, ja kysyi että milloin se
+Liisa oli tullut.
+
+»Tänä päivänä», vastasi Liisa. »Isä on vielä Toppilan salmessa, lastia
+purkamassa.--Pärpuumissa majatalomme.»
+
+»Sotaherra tuossa», kuiskasi Katri ja viittasi aliupseeria, eikä hän
+ollut joutanut kuuntelemaan Liisan puhetta.
+
+Liisa selitti, että se on heidän pitäjän poikia.
+
+»No, tunteeko se sinut?» kysyi Katri ihmeissään, niin ihmeissään, jotta
+posetiivi kaikkine kummineen unehtui häneltä.
+
+»Kun on naapurista ihan, niin eikö tuntisi--tuttavahan toki», arveli
+Liisa ja olisi hänellä vielä ollut lisää, vaan mitäpä hänestä.
+
+»Eipä tuolla näy rannassa isääsi», virkkoi aliupseeri Liisalle.
+
+Sekös ihmetytti Katria, että se sotaherra puhui. Eihän se nyt kumma
+ole, jotta ihminen puhuu, vaan tuntui se niin somalta Katrista, kun se
+upseeri haasteli.
+
+»Lähdetään kävelemään», sanoi aliupseeri Liisalle.
+
+Katrista tuntui niin somalta kun se sotaherra niin sanoessaan pani
+kätensä Liisan olkapäälle ja sitten pani kätensä selkänsä taakse, jossa
+toinenkin oli. Somasti se kultanauha paistoi hihansuissa ja
+kaulustassa, somalta se näytti. Katri kuiskasi Liisalle: »ei suinkaan
+se ole Sotkamosta?» Ihmetytti se niin Katria.
+
+»Tule!» nykäsi Liisa Katria, lähtiessään kävelemään.
+
+Astuivat he nyt kolmikannassa, aliupseeri ja Liisa puhellen, Katri
+ihmetellen. Ja kun Liisa oikein makeasti nauroi puhellessaan ja tarttui
+sotaherraa käsivarteen ja katsoi silmiin nauraen ja sotaherra taas
+Liisaa hymyillen, niin silloin se hytkäytti Katrin sydäntä, se tuntui
+niin somalta, jotta se vasta tuntui.
+
+He suuntasivat kulkunsa Heinätorille, missä oli karuselli. Jo etäälle
+kuului posetiivin ja rummun ääni. Alkoi Katri kysellä, jotta mikä se.
+Aliupseeri selitti mistä soitto kuului. Ja kuta lähemmäksi tulivat
+Heinätoria, sitä suuremmaksi paisui Katrin uteliaisuus.
+
+Soitto kuului jo selvästi, kimakasti piukui posetiivi ja poukahteli
+kumiseva rumpu. Väkeä seisoi yhdessä koossa ja heidän keskellään pyöri
+vaatekattoinen karuselli.
+
+Lähestyivät he sitä, aliupseeri ja Liisa puhellen keskenään, Katri
+töllistellen loppumattomasti ja suu kolmantena silmänä. Vaan kun he
+tulivat ihan äärelle seisomaan, katseli Katri aivan kuin suurinta
+kummaa. Ihmisiä mennä vilisti ympäri mikä istuen reessä, mikä hevosen
+selässä, mikä jalopeuran, kiiti ympäri vilisten vain ja kova soitto
+kävi, ja somaa se oli Katrista, oikein ihmettä.
+
+Soitettiin aisakelloa ja koje hiljensi pyörintäänsä ja viimein pysähtyi
+ja lakkasi silloin mahtava soittokin. Entiset tulivat pois ja uusia
+ihmisiä meni sijaan karuselliin. Nousipa siellä Kustikin muutaman
+hevosen selkään. Hän taputteli hevostaan, otti ohjakset käsiinsä ja
+alkoi laulaa:
+
+    »Översti se ajoi hevosill' ja vaunuill',
+    vaan ratsumies se ratsasti.
+    Sun prillati pratipra.»
+
+Kun kaikki paikat olivat täyttyneet, soi kello, karuselli alkoi pyöriä,
+rumpu ja posetiivi soida ja Kusti lauloi kiitäessään ympäri:
+
+    »Rumpu se lyö ja rumpu se käy
+    ja miekan terät ne värisee.»
+
+No, oli se taas Katrista kummaa ja unehtunut oli häneltä sotaherra.
+Häntä nauratti kun Kusti mennä kiiätti ympäriinsä, vilisten vain.
+
+Kun laitos taaskin pysähtyi, osti aliupseeri kaksi lippua, toisen antoi
+Liisalle ja toisen Katrille, jotta saivat mennä ajelemaan kerran.
+
+Tytöt lähtivätkin ja Katri istua kämäytti ensin hevosen selkään, kuten
+Kustikin oli viime kerralla, vaan kun hän näki Liisan istuvan reessä,
+meni hänkin sinne Liisan viereen rekeen.
+
+Läksi nyt koje pyörimään ja nauratti Liisaa ja Katri nauroi ääneen ja
+piti huivinnurkkaa suullaan. Nauroi se aliupseerikin katsoessaan heitä.
+
+Vaan Kusti seisoi aliupseerin vieressä ja silmäili ja silmäili häntä.
+Lähestyi askeleen lähemmäksi ja silmäsi sitten aliupseeria päästä
+jalkoihin. Aina vähän ajan perästä lähestyi askeleen ja katseli,
+silmäsi tarkasti ja suu hymyssä.
+
+»Meidän pitäjän miehiä», lausui hän vihdoin puoliääneen ja säikähti,
+kun aliupseeri kääntyi häntä katsomaan.
+
+»Kettu-Kustihan se on, terve!» lausui aliupseeri, pisti kättä ja
+hipasutti lakkinsa laitaa.
+
+»Ka, tunteehan vielä», lausui Kusti ja pani lakin päähänsä ja säikäys
+muuttui hyväksi mieleksi.
+
+»Upseerina?» kysyi Kusti.
+
+»Niin, aliupseeri.»
+
+»Niin, no kuitenkin.--Panisiko pahakseen jos tarjoaisin vähän ... on
+hyvää lilliä minulla.--Jos niinkuin passaisi, niin tuolla olisi
+hyvä...»
+
+»Ei, kiitoksia!» virkkoi aliupseeri.
+
+»Vai ei», tuumi Kusti. »Eikö sitä siinä komennossa ruukata?»
+
+»Ei.»
+
+»Yhy.--Minkälainen kello?» kysyi Kusti rohkeampana.
+
+Aliupseeri näytti ja sanoi, että hän on saanut sen hyvästä ammunnasta
+palkinnoksi.
+
+Kusti katseli ja kuunteli ja virkkoi viimein: »hyvä kello». Näytti
+sitten omaansa lausuessaan: »tämä on vain pintelikello, mutta tarkka,
+niin tarkka, että ennen se aurinko erehtyy.» Ja sitten Kusti selitti,
+että se oli pahanpäiväinen silinteri, jolla hän oli tään vaihtanut ja
+saanut hyvät välit.
+
+Hoijakka oli pysähtynyt, Liisa ja Katri tulleet alas.
+
+»Kiitoksia, Heikki!» lausui Liisa nauraen ja rupesi nyplimään
+aliupseerin vyösolkea.
+
+Katri ajatteli myös kiittää, vaan eipä ilennyt, kainostutti niin häntä
+se aliupseeri. Pitihän sitä kuitenkin kiittää, kun Liisakin kiitti,
+vaan kun se niin ujostutti. Silmäsi ja silmäsi Katri aliupseeria ja
+aliupseeri katsoi häntä. Viimein niiasi Katri ja lausui: »kiitoksia!»
+ja kääntyi heti toisaalle katsomaan.
+
+Lähdettiin kävelemään taas, Heikki ja Liisa puhellen ja nauraen
+keskenään, Katri muistellen hoijakassa-ajoaan. Tulipa sotamiehiä
+vastaan. Katri nyt katsoi ja odotti, että mitenkä nyt. Sotamiehet
+nostivat kätensä lakkiin ja kulkivat sivu, aliupseeri hipasutti
+kädellään lakkiaan. Se oli Katrista somaa. Vaan vähän matkaa käveltyä
+asteli toinen sotaherra vastaan. Sillä ei ollut samanlainen puku kuin
+tällä, vaan sotaherraksi päätti Katri itse mielessään senkin. Heikki
+pysähtyi ja nosti kätensä lakin reunaan.
+
+»Hyvää päivää, Korhonen!»
+
+»Jumala antakoon, herra eversti!»
+
+»Ovatko nämät molemmat teidän morsiamianne!» kysyi eversti naurusuin.
+
+»Ei, herra eversti», vastasi Heikki, vaan Liisa hieman punastui ja
+Katri purskahti ääneen nauramaan ja peitti huivin nurkalla suutaan.
+
+»No, jompikumpi kai niistä on?» kysyi eversti.
+
+Aliupseeri vain hymyili.
+
+»Vai niin, ette tahdo sanoa», virkkoi naurusuin eversti ja läksi
+astumaan ja toisetkin jatkoivat matkaansa, Heikki ja Liisa puhellen
+hyvin innokkaasti everstistä.
+
+»Tuossa ne ovat», virkkoi Katri vähän matkaa kun oli astuttu.
+
+»Kutka?» kysyi Liisa.
+
+»Ne herrat, jotka tulivat meidän veneessämme Pyhää alas», vastasi
+Katri. Ja kun herrat tulivat lähelle, pysähtyi Katri ja niiata
+kiepsautti ja oli käsi valmiina, että jos niinkuin käteltäisiin. Vaan
+eivät herrat pysähtyneet kättelemään.
+
+Aliupseeri saattoi naisensa Pärpuumin portille ja tytöt kipittivät
+Pärpuumin pirttiin. Siellä nukkui Jussi penkillä, raskaasti jotta
+kuorsasi. Liisan isä venemiehineen oli jo tullut; iltasta nauttivat
+juuri arkullaan. Erkki ei ollut kotona. Vaan pianpa hänkin astui
+pirttiin, päässään uusi leipälakki, jossa sinisiä ja valkeita tupsuja
+kelkkarehti ponnasta lipun kohdalla. Oli hänellä uusi letkavarsi
+piippukin ja se oli kuin kello: koppa liivintaskussa ja suuluu
+pujotettu napinläpeen, jotta punainen letka oli alaspäin kaarella.
+
+Iltasen syötyä laitettiin nukkumaan pirtin lattialle ja tuumittiin
+siinä lyhyeltä ennen nukuntaa päivän tapauksista. Katrin suu rupesi
+hyvinkin laulamaan, vaan Erkki aina sanoi, jos Katri mitä ihmettä
+kertoi, että eihän tuo niin maailman kumma ole, ja että näkee sitä
+kummempaakin. Vaikeni jokainen lopulla ja vaipui uneen ja nyt kuului
+hiljainen kuorsaus Pärpuumin avarassa tuvassa.
+
+Aamulla, ennen einettä läksivät ukot Toppilan salmeen räkyyseen ja
+sieltä tultuaan kiireimmän kautta hommasivat asioitaan päästäksensä jo
+illalla paluumatkaa alkuun panemaan. Yhteen matkaan koetettiin
+laittautua, sillä olihan rattosampi kulkea yksissä.
+
+Hyvin oli Liisankin isä joudutellut asioitaan, ja Liisahan niitä
+enimmäksi osaksi toimittelikin hänen räkyyssä olonsa aikana, jotta
+puolisten jälkeen ei hänellä enää muuta ollut toimittamatta kuin langat
+värjäriltä ja rätinki porvarista.
+
+Olihan se Erkkikin saanut yhtä ja toista ostetuksi, vaan ei kaikkia
+kuitenkaan, hän kun aina koetti mistä saisi huokeimmalla. Ja oli
+hänelläkin niinikään rätinki saamatta.
+
+»Jos tuota nyt tässä vuottaissaan ottaisi jonkun ryypyn»--arveli Erkki
+ja otti eväsarkustaan punssiputelin, minkä hän eilen oli ostanut.
+Kaivoi hän arkusta pikarinkin ja kaatoi siihen itselleen. Vaan toiseksi
+kaatoi hän Katrille.
+
+»Tule Jussi ottamaan», tarjosi Jussillekin.
+
+»Enkä», vastasi Jussi ja oli lynkäpäisillään polviensa varassa
+istuessaan penkillä, etäällä muista.
+
+»Tule, ota!»
+
+»Enkä.»
+
+»Ei tää ole kuin punssia.»
+
+»Ka, olkoon.»
+
+Erkki ryyppäsi itse puolet ja toisen puolen antoi Katrille, ja kun hän
+oli saanut tulpan pullolle ja pannut sen ja pikarin arkkuun, laati hän
+tupakkia uuteen letkavarsipiippuunsa ja poltteli hyvin tyytyväisenä.
+Vaan pianpa piti hänen kopistaa piippunsa, kun tultiin käskemään
+rätinkiin.
+
+Puhelivat sillä aikaa tytöt pirtissä. Katri kerroskeli näkemiänsä
+ihmeitä, näytti sormustaan ja peiliä ja antoi Liisan lukea sen »Laulun
+siitä hirveästä kalasta, joka nähtiin Marsellin edustalla».
+
+»Eikö ole soma laulu?» kysyi Katri hyvillään.
+
+»En osaa kehua», arveli Liisa ja näytti kirjan, jonka Heikki oli eilen
+ostanut hänelle.
+
+»Miksi tätä sanotaan?» kysyi Katri.
+
+»Vänrikki Stoolin Tarinat on sen kirjan nimi ja siinä on runoja...»
+
+»Onko ne hengellisiä, vai onko ne rakkauden lauluja?» kysyi Katri.
+
+»Eivät ole semmoisia, ovat runokertoelmia vanhoista sotasankareista»,
+vastasi Liisa, rupesi lukemaan ääneen ja luki ensin »Sven Tuuvasta»,
+sitten »Kuormarengistä» ja »Sandelsista».
+
+Jussi istui lynkäpäisillään polviensa varassa, mietti ja muisteli
+eilistä päivää, minkä muisti siitä. Miten hän kotia oli tullut, ei hän
+muistanut, mutta aamulla herättyään sai hän Liisalta rahakukkaronsa ja
+miten se oli Liisalle joutunut, ei hän voinut käsittää. Muisti hän
+vaihtaneensa Kustin kanssa kelloja tornin luona ja olikin se silinteri
+nyt hänellä taskussa. Vaan ei se raksutellut niinkuin pintelikello...
+Miten lie sitten ajantietäjä pätevä... Se oli kyllä se entinen kello...
+Jussi muisteli ikävänkaipauksella entistä kelloaan. »Jos oisi purkaa
+kaupat, vaan eihän sitä kehtaa jänestää...» Niin hän ajatteli ja häntä
+kadutti vaihtokauppansa. Ja ajatteli hän, että ovat kaikki Katrit ja
+Liisat ja muut nähneet hänen olleen humalassa, ja se häntä hävetti
+niin, niin että se vasta hävetti.
+
+Vaan tulivat rätingistä isännät ja alettiin hommailla poislähtöä
+kerkeimmän kautta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Narikkarannassa kävi meka ja melu. Siellä ukot veneissään pitivät
+»lähtöpeliä», jossa ei kaikki samaa soittaneet! Joku istui arkkunsa
+luona ja järjesteli oulutuomisiaan ja kun sai järjestetyksi, lupsautti
+arkun lukkoon, pujotti avaimennauhan kaulaansa, itse avaimen pisti
+liivin taskuun ja rupesi muuta hommaamaan. Eräs luki rahojansa ja
+luettuaan pani ne nahkalompakkoon, jonka kääri huolellisesti kokoon,
+sitaisi nuoralla kiinni ja pani lompakon arkkuun. Vaan lukipa hän
+eväsrahat kukkarossaan, laski paljoko oli rahoja mennyt, ja saatuaan
+selville kiinnitti kukkaron, pisti sen liivin povitaskuun ja sitoi
+vielä taskun nauhanpalalla. Muuan katseli vasta kellosepästä ostamaansa
+kelloa, katseli ja kuunteli, muuan koetteli uutta ympyriäistä peiliään,
+katseli siihen, katseli itseään sieltä peilistä, ja kun oli kyllikseen
+katsellut itseään, käänsi peilin umpeen ja katseli sitä päältäpäin,
+pyöritteli, käänteli ja katseli. Ken seisoi keskellä venettä ja katseli
+ympärilleen toisten toimintoa, pureskellessaan suun täydeltä
+nisuleipää, ken istui veneen perässä, ryyppäsi pullostaan ja huutaa
+hihkasi. Näytteli toinen toiselleen ylvästellen herrastupakoitaan,
+paperossia, toinenpa vastasi vilauttamalla porvarista saatua sikaria.
+Muutamia asteli vielä kaupungilta, kenellä nisuleipä, kenellä
+viinanassakka, kenellä sarkapakka, kenellä oli kädessä leipä ja sen
+päällä muutamia sillejä, kenellä kaksi leipää ja voita välissä, kenellä
+lakki kädessä ja siinä korppuja ja kenellä mitäkin. Ja kävi siinä hurma
+rannassa, niinkuin käypi puhelevassa väkijoukossa, aika meka.
+
+Rannassa oli jo Erkkikin Katrineen. Jussi oli vielä jossakin asialla.
+Erkki odotteli istuen perässä, poltteli uudella letkavarsipiipullaan ja
+katseli uutta lakkiaan. Katseli koreita tupsuja otsalla ja ihaili
+punaista vuoria. Sitten hän pani lakin päähänsä ja kysyi Katrilta:
+
+»Onko tämä komea lakki?»
+
+»Onpahan tuossa», vastasi Katri.
+
+»Onko se Katri sinulla nyt lysti, kuu on sormuskin, oikein
+kultasormus?--Kyllä niillä muilla tytöillä on vesi suussa, kun
+näkevät.»
+
+»Vieläkö mitä!» virkkoi Katri, vaikka itsekin mielessään ajatteli, että
+kyllä ne tytöt mieliteolla katselevat. »Johan se nyt sormuksen tähden
+vesi suuhun tulisi.»
+
+»Ei nyt vesi juuri tule, vaan käy niiden vähän sydämelle nähdessään.»
+
+»Pöhö! Saavathan ne sormuksen milloin haluavat!»
+
+»Saavat kun on antajia.»
+
+»Antajista ei puutetta!--Jo tulee Jussi», katkaisi Katri puhettaan.
+
+»Jussi se sanoi, että minä en tervanpoltolla saa rahaa, vaan annahan
+kun sanon. Viidettä sataa läksi nytkin--eiköhän Jussin korvat hörösty»,
+tuumi Erkki.
+
+Jussi tuli, hän oli ollut toimittamassa loput asiat, jotka Erkiltä
+jäivät toimittamatta.
+
+»Sinä sanoit, Jussi, Pyhäkoskella tullessa, että minä en saa rahoja
+tervastani, vaan siinä sinä katalasti valehtelit», lausueli Erkki.
+
+Jussi katseli vähän hämillään Erkkiä, vaan pian hän huomasi, että Erkki
+oli hyvällä puhelutuulella--porvarin ryyppyjen ja sikarien
+vaikutuksesta. Ääneti oli Jussi ja lateli tavarat arkkuun, pani sinne
+kirjankin, jonka hän itselleen oli ostanut, ja vei arkun avaimen
+Erkille.
+
+--»Etten saa rahoja.--Elä Jussi koskaan puhele niin, sillä viidettä
+sataa markkaa läksi nytkin.--Semmoista summaa sinä et ole eläissäsi
+nähnytkään... Vai hä?»
+
+Ei vastausta.
+
+»Viidettä sataa markkaa ... ja puolet otin, toisen puolen jätin
+sinne... Kysyi se itse Pärpuumi konttoristiltä, että onko se tämä sen
+Rantalan isännän poika, sen Juho Erkki Huotarisen?... On kai, sanoi
+risti, ja minä sanoin, että on se.--Ryypyt ja sikarit ne läksi ja se
+sotkamolainenkin sai siinä sivussa.--Vaan elä Jussi vasta sano, etten
+minä saa rahaa tervoillani. Minä saan, ja minun ne ovat, vaikka
+jakeleisin harakoille ja seipäille ... ja piisaakin niitä jakaa...
+Mutta sinulla Jussi on aina kateus minua kohti ja viha, sinä luulet
+olevasi isoviisas... Muut eivät tiedä muka mitään... Aina sinun pitää
+matkitella muitten puheita... 'Ei se ollut tiatteria'... Miksei se
+ollut... Jos vaikka lähdetään katsomaan Kirkkotorille, niin on siellä
+se miehenpää... Vaan sinä se olet olevinasi viisaampi... Harailet
+kirjoja ... hölyn pölyä höystyt ... et viittä sataa markkaa ole
+nähnytkään...»
+
+»Jo tulee Pärpuumin puukhollari», lausui Jussi puoliääneen ja läksi
+hakemaan makasiinista sauvomia ja airoja. Puukhollaria sitä oli
+odotettu avaamaan makasiinia ja antamaan sieltä venekalut ja
+jauhokulin.
+
+»Mitä sinä purajat Jussille? Eihän se mitä ole sinulle tehnyt», tuumi
+Katri, Jussin ollessa makasiinilla.
+
+»Eihän se ... on olevinaan niin viisas, tietävinään kaikki maailman
+asiat... Että Amerikassa tuulee edestakaisin ijankaikkisesti ... senkin
+valehteli Jussi...»
+
+»Elä höpsi!» virkkoi Katri.
+
+Jussi toi sauvomet ja airot veneeseen. »Tyhmän näköinen on mies
+humalassa, ihan kelvoton», ajatteli hän, siinä puuhatessaan lähtöä ja
+Erkin pajattaessa yhä viidestä sadasta markasta. »Noin ikään se
+isänikin kerran ylpeili saaliistaan, vaan mitä niistä oli hyötyä koko
+rahoista. Meni tervat ja tukkimetsät porvarin hyväksi, meni sinne maat
+ja mannut. Konkurssin kun teki porvari, niin sinne ne isän saaliit
+haihtuivat, ihan pennittömiin. Liekö hänessä suoraa peliä pidetty,
+hyvähän näet on peijata tyhmää talonpojan moukkaa, eihän se miten älyä
+kaikkia niitä vinkeitä. Monelta muulta talonpojalta ne on tervat ja
+tukkimetsät menneet niinikään vain ihan itse edestään.--Sinne se on
+herrain haltuun mennyt minunkin perintöni ... sinne sitä mahtuu ja
+menee!» »Elä enää hupata siinä!» virkkoi Jussi nyt Erkille,
+»laittautaan matkaan».
+
+Kuletettiin vene makasiinin luo, josta tuotiin muut venekalut veneeseen
+ja vieritettiin jauhokulikin.
+
+Nythän sitä heillä ei ollut muuta kuin lähteä paluumatkalle. Joutuivat
+muutkin matkaan, kun kunkin porvarin puukhollari oli tullut antamaan
+venekalut ja suoloja tahi jauhoja, mitä kukin tahtoi. Vene veneeltään
+läksi. Ja hälveni hurina sen mukaan kuin ranta tyhjeni. Kajahti vain
+enää silloin tällöin laulun sävel tahi kiljahdus, minkä joku iloinen
+poika laski ilmoille. Ken vielä oli rannassa, koetti joutua jottei
+jäisi kovin jälelle muista. Vihdoin oli koko ranta tyhjänä pitkistä
+veneistä ja iloisista, meluavista tervamiehistä. Jokainen vene oli jo
+menossa, soutaa lipotti kosken alle.
+
+Nyt ne alkavat nousuvaivat ja on ne vaivoja. Monta hikipisaraa tipahtaa
+ennenkuin on kaikki kosket noustu; monta kertaa vetäessään venettä
+äkeissä korvissa saa puhkien ja ähkien ryömiä ponnistella rantasiltaa
+toinen käsi kolmantena jalkana. Monta kertaa saa olla ketteränä
+sauvoessaan venettä väkevissä virrankorvissa. Saapipa kerrankin
+teroittaa sauvointansa ja kerrankin nostaa ja pistää sitä, ennenkuin
+sen saa viskata kotirannalle. Ja kerran ja toisenkin saa airolla
+vetästä, ennenkuin vene jyrähtää tutuille teloilleen.
+
+Eipä joutanut Erkkikään enää puhelemaan, lie nuo porvarin viinat jo
+haihtuneet. Äänetönnä sauvoi hän keulassa ja, vetopaikoissa Jussin ja
+Katrin vetäessä, rompsasi sauvoimella, oikeata rompsia kun ei vielä
+tarvittu.
+
+Merikoskesta päästyä sauvoivat nyt palaavat oulumiehet joen oikeaa
+rantaa pitkänä veneraitana. Ja vilske kävi siinä. Heilahti sauvointa
+kymmenittäin ja huojui sauvojaa saman verran, notkistaessaan ja
+oikoessaan vartaloaan. Vilisi punaisia paidan hihoja käsien noustessa
+ja laskiessa. Sauvoimien taaja porske kuului, kun keltainen venesarja
+ja siinä sinihousuinen ja punapartainen miesrivi siirtyi pitkin
+joenrantaa, ja kuului tuon tuostakin naurua ja kovempaa ääntä ja joskus
+kiljahdustakin ja vieläpä joku katkonainen laulukin.
+
+Niin se matkue teki taivaltaan, työnnellen veneitään vasten virtaa ja
+kierrellen joen rannan mutkia. Siellä joukossa oli Erkin venekin ja
+Erkki sauvoi keulassa, Jussi, tottuneempi kun oli, sauvoi perässä, vaan
+keskellä työnteli Katri, työnteli avopäin.
+
+»Sauvo yhtä aikaa, Katri», muistutti usein Jussi ja virkkoi se Erkkikin
+väliin, kun Katri kolautti sauvoimensa yhteen: »mitä se siinä
+saikkaroipi!»
+
+Liisa sauvoi isänsä veneessä. Voimakkaasti hän työnteli, kauniisti
+taipui pitkä sorja vartalonsa ja puikki sauvoin kädessään kuin
+tottuneella ainakin.
+
+»Onpa se reima tyttö», arveli Erkki Liisasta ja samoin muutkin olivat
+miettineet.
+
+Kun oli sauvottu iltaa jo myöhäseen, käännettiin veneet törmään jonkun
+talon rantaan ja siinä yövyttiin. Aamulla taas auringon nousulla oli
+venejono luikertelemassa pitkin virtavan joen rantaa. Eihän se niin
+vinhakasti matka joutunut kuin alas tullessa, vaan katkesipa tuo taival
+nytkin. Ei ollut näet vielä aurinko laskullaankaan kun ukot saapuivat
+Syväyksen rantaan, noin neljän penikulman matkaa Oulusta. Tästä
+annetaan veneille hevoskyytiä kolme neljännestä penikulmaa maantietä,
+kierretään siten Pyhäkoskea, ja kyytiä saivatkin veneet nyt heti,
+odottamatta kauan. Hevosien saavuttua nousi körötti vene veneeltään
+joesta rattaiden selässä ja läksi kulkea jonottamaan pitkin maantietä,
+ja miehet astua tassimaan jälestä. Vaan saatua veneet taas vesivaraan
+rupesivat ukot iltaruualleen ja levolleen, aurinkokin oli jo mailleen
+menossa.
+
+Kaksi vuorokautta oli Oulusta lähdöstä juuri, sillä torstaipäivä
+oli nyt kulunut illalleen, kun matkamiehet saapuivat Niskakosken
+alle. Siinä sitä nyt oli puskemista sitä noustessa. Olihan sitä
+Sotkakoskessa, Utasessa ja Ahmasessa jo saanut vetää kinnata, vaan mitä
+ne ovat Niskakosken suhteen! Ainahan sitä autetaan toisiaan
+tinkapaikoissa näin joukossa kun kuletaan, vaan parempihan olisi avutta
+päästä, ei näet hidastaisi siten muita eikä itseään.
+
+Kukin laitteli ja varusteli venettään, kiinnitti rompsin ja tarkasteli,
+oliko köysi kestävä ja vaulu. Sitten alkoi vene toisensa jälestä lähteä
+taistelemaan Niskakosken väkevää virtaa vastaan,--nyt vasten, silloin
+myöten. Köysi yli olan astui mies pitkin sillan reunaa kovasti
+etunojassa ja astui rompsimieskin ohjaillen ja työntäen venettä
+rompsillaan. Lujalla se piti miestä korvassa aina. Taas niskassa, missä
+tuli sauvonta, piti ketterästi hypätä veneeseen, tarttua sauvoimeen ja
+estää venettä pääsemästä takaisin. Tosi tinka on koskessa noustessa jos
+laskiessakin.
+
+Jussi ja Katri olivat vetämässä ja Erkki rompsissa. Matalana oli Jussi
+äkeimmissä korvissa, avopäin pinnisti hän. Monta kertaa jonkun kiven
+tekemä korva pysäytti veneen siihen paikkaan. Silloinpa Jussi oli
+tanakkana toinen jalka suorana kivensyrjää vasten, toinen jalka
+notkistettuna eteen ja luottamassa sekin kivensyrjään ja ruumis
+vaakasuorassa sillan kanssa. Niin hän jämötti siinä vähän aikaa. Vaan
+sitten tempasutti hän ruumiinsa eteenpäin notkistetun jalan voimalla ja
+läksi vene liikkeelle, läksi vauhdilla ja useinpa silloin kapsahti
+Katri pitkälleen sillalle. Niin se kohosi Erkin vene aina korvan
+niskaan. Vaan ainapa läksi Jussi, oman veneen saatua, katsomaan, että
+jos kuka apua tarvitsisi, ja useampaa hän auttoikin. Auttoi hän kerran
+Liisankin isän venettä muutamassa äkeässä korvassa. Oli se toinen mies
+nuori ja heikko poikanen, joka ei jaksanut vahvasti vetää, vaan Liisa
+sen sijaan kiskoi tuimasti, ja hän se itse olikin köyden päässä.
+
+Ihmettelivät miehet Liisan reippautta ja reipas tyttö se Liisa olikin,
+oikein reima. Vaan vasta Siitarinkorvaa noustessaan he reimautta
+näkivät. Siellä näet kuohuissa juoksi lankkuvene, mies istui keulan
+puolella ja vaimo oli melassa! Siellä se vene kiiti ja hyppi
+vallattomasti kuohujen sylissä, vaan vaaratta kulki se uraa vaimon
+ohjauksella.
+
+»Onpa kunnon eukko», arvelivat miehet.
+
+»Tuo mies laskee kosket kylkiluulla», arveli joku veitikka ja
+naurettiin siinä, vaan kaikkihan oli reippaan vaimon ylistykseksi.
+
+»No kaikkia sitä näkee», arveli yhä joku ihmetellen, vaan oli niitä,
+jotka olivat sen kumman jo ennen nähneet, ja kertoi heistä joku kerran
+nähneensä kaksi venettä koskessa menossa, joissa molemmissa oli eukot
+laskemassa. Sieltä Niskakosken varrelta ne molemmat kuuluivat olevan
+kotoisin ja soutavan lankkuja miestensä kanssa. Kaikki kosket laskevat
+eukot Ouluun asti.
+
+»Ne ämmät eivät olekaan mitä tahansa!»--
+
+Aamusella päivän noustessa oli Pyörteellä liikettä. Yön seutuna oli
+kokoutunut alasmenijöitä suuri joukko. Jo illalla auringon laskulla,
+kun Oulusta palaajat tulivat Pyörteelle, oli siellä kymmenkunta
+venettä, vaan nyt oli luku monissa kymmenissä. Yöllä puhalteli ylätuuli
+ja se kokoeli Oulujärvellä tulijat selvästi Pyörteelle.
+
+Tokihan siinä Pyörteellä nyt ääntä oli ja puuhaa. Toiset puuhasivat
+veneitten varustelemisessa koskille, toiset istuivat hiljaisesti
+veneissään ja tupakoivat, katsellessaan muitten hyörintää. Muutamat,
+joilla oli tuttavia Oulusta palaavien joukossa, istuivat heidän
+veneissään maistelemassa kaupunginviinoja ja tupakoita ja kuuntelemassa
+Oulun uutisia: tervan hintaa, tavarain kalleutta, vedenpaljoutta
+koskissa j.n.e. Törmällä kuleksi ja istuksi kosolta miehiä joutilaina,
+ken hankaillen kellokauppaa, ken lakinvaihtoa, ken takin, ken
+saappaitten huikkausta. Syntyi väliin suurempia joukkoja, ja silloin
+kuului siitä suuri ääni ja rämähteli naurun remakka.
+
+Kusti oli pitämässä kellotarkastusta parin miehen kanssa ja kehui
+heille kelloaan, kehui minkä jaksoi ja aina suuremmalla innolla
+jos huomasi uskomuksen vivahduksia kuulijoissaan. Kertoi hän
+kellokauppahistoriansakin ensimäisestä kellosta tähän viimeiseen: »ja
+tämä on niin tarkka ettei horisontti tarkempi», oli loppulause
+kertomuksessa. Oli kokoontunut Kustille suuri kuulijakunta ja yhä hän
+jatkoi esitelmäänsä »tästä kellosta».
+
+»Se karusellin isäntä olisi ostanut minulta tään kellon, hän kun
+tarvitsisi ihan tarkan kellon», jatkoi Kusti.
+
+»Minkä karusellin?» kysyi joku.
+
+»Onpahan siellä Heinätorilla uusmuotinen hoijakka, ulkomaalainen
+hoijakka, Kamlakaarlepyystä, joka on kuulemma siellä Amurin maassa,
+Suomenniemen takana missä lie.--Niin se isäntä...»
+
+»Hoijakka--olihan hoijakka markkina-aikoina siinä Liljeplumminkin
+kartanolla», arveli joku joukosta.
+
+»Niin hoijakka--nähtiinhän tuo sekin. Ilmanaikainen rämppä! Vaan tämä
+on uutta muotia, ihan toista sorttia. Tässä on kunnon hevoset ja
+kerupiimit. Pyöriessä soipi pasuunat ja harppuunat.--Se isäntä siinä
+olisi ostanut minulta tämän kellon, kun näet se pitää ihan määrälleen
+pysäyttää, niin tarvitsee tarkkaa kelloa. Mutta minä sanoin, että kun
+nyt kerran on saanut tarkan kellon, niin pitää hänet.--Ja olisi minulta
+vaihtanut muuan upseerikin, joka oli sotaväen kanssa siellä karusellin
+luona.»
+
+»No mitä ne sotamiehet siellä tekivät?» kysyi joku taas.
+
+»No, ne siellä olivat, että--jos--joku mikä tahansa sattuisi, niin
+kai ... enkä tullut kysyneeksi siltä upseerilta, mitä varten he
+ovat...»
+
+»Tunsiko se sinut se upseeri?»
+
+»Tunsi.--Sanoi sotamiehille, huusi lujasti: 'sirin-kasarinkasairua
+saleetup!' Silloin sotamiehet nostivat kätensä lakkiin--tälleen näin.
+Mutta se upseeri tuli minun luokseni ja sanoi: Kustihan se on?--Niin
+on, herra upseeri, sanoin minä ja silloin sitä käteltiin. Sitten hän
+tahtoi katsoa minun kelloani ja kärtti vaihtamaan. Sanoi sotakomennossa
+tarvittavan tarkkaa kelloa. Jos sekunninkaan myöhästyy, niin ei hyvä
+kuulu seuraavan, niin näet pitää ajalleen sattua.--Viidellätoista
+kivellä käypi ronomeetan...
+
+»Mitä se Kusti taas valehtelee?» lausui Liisa, joka Katrin kanssa oli
+tullut miesjoukkoon.
+
+»Vai valehtelee», lausui Kusti vakavana, vaikka hymy oli suupielissä ja
+värehti yli huulien, tuikuttipa silmistäkin.
+
+»Elkää uskoko miehet, valehtelee se», vakuutti Liisa naurusuin.
+
+»Eläkä siinä viisaampiasi neuvo, kuin korppi harakoita», virkkoi Kusti
+nauraen hänkin.
+
+»Onko tää tyttö sinun morsiamesi?» kysyi joku.
+
+»Ei ole, enkä huolikaan», virkkoi Kusti.
+
+»Ei ole kaupankaan», oli Liisan leikillinen puhe.
+
+»Etkä sinä ketään saakaan», arveli Kusti.
+
+»En saakaan, sillä maasta ei kelpaa eikä taivaasta anneta», vastasi
+taas Liisa.
+
+»Onhan tää sievä poika», arveli joku Liisalle Kustia.
+
+»Onpahan tuossa, on kuin kesken ristiltä siepattu», oli taas Liisan
+vastaus.
+
+»Toista suu puhuu, toista mieli ajattelee», lausui Kusti, katsellessaan
+muutaman miehen kelloa. »Kyllä sinä minut ottaisit...»
+
+»En vaikka oltaisiin vain kahden maailmassa ja tervakoppa kolmantena»,
+katkasi Liisa Kustin puheen ja läksi kävelemään, lopettaen pilan Kustin
+kanssa.
+
+»Kovia sanoja», arveltiin leikillä.
+
+»No, rakkaudesta kaikki vaikka silmä menköön», tuumi Kusti, antoi
+miehelle kellonsa ja läksi kävelemään. Hajosi siitä nyt muukin joukko,
+kuka kunnekin.
+
+Vaan kaupunginviinat olivat jo alkaneet vaikutuksensa ja sama juttu
+eväsviinoista, sillä nekin olivat käytännössä ajankuluksi. Hurina oli
+noussut nousemistaan ja ukkojen leuat liikkuivat nyt kiivaasti ja suut
+pauhasivat. Kuului karjahdusta sieltä täältä ja kovalla äänellä kehui
+joku lakkiaan, toinen takkiaan, joku rahojensa paljoutta, maita ja
+mantujaan.
+
+Mutta tulipa rannalle nimismieskin. Keppi kädessä, toinen käsi housuin
+taskussa ja tähtiotsalakki päässä asteli hän rantaa ja loi
+virkasilmäyksen puoleen ja toiseen. Missä ei melu ottanut hiljetäkseen,
+siihen hän astui ja laski kieltonsa pönäkällä äänellä.
+
+Pianpa alkoi vene toisensa jälkeen solua koskelle ja toistakymmentähän
+niitä pääsi menemään heti yhdessä poksussa. Toistapa tuli, aina vaan
+vähän ajan perästä pyörähti veneitä Pyörteelle, milloin enemmän milloin
+vähemmän. Oli nyt nimismiehellä kirjoittelemista ja silmäilemistä
+ainakin aluksi.
+
+Läksivät palaajatkin taipaleen tekoon. Sauvoivat virran niskaan ja
+sitten soutaa lipittelemään taas Oulujärven laajoja selkiä. Oli sitä
+soutelemista nyt. Oli ylätuulikin, ei kova mikään, vaan aina se
+kiinnitti sekin, jottei pitkiä taipaleita jaksanut yhteen menoon
+soutaa. Hiljakseen kulettiin, syötiin ja levättiin. Lauantaina
+iltamalla tulivat höyryn jälessä Kajaaniin. Sievästi päästiin niin
+Oulujärvi ja oli se iso asia kulussa.
+
+Höyryn perästä erottuaan soutelivat ukot veneensä alakanavan suuhun, ja
+mies veneeltä läksi hakemaan kanavalippua kaupungista, toiset
+odottelivat sen aikaa, katsellen huvikseen Ämmää ja kanavaa, monestihan
+ne on jo nähnyt, vaan katseleehan noita kuitenkin, kun ovat tuossa
+silmien edessä.
+
+Pauhaa siinä kovasti Ämmä, pitää ijankaikkista toraansa. Verrattomalla
+jyrinällä syöksyy vesi leveän kallion kielekkeeltä syltiä syvyyteen ja
+kiehuu sitten suurella kuplulla putouksen alla, ruskahtavanvaaleana
+vaahdosta ja poreista. Nousee korkealle hieno pisarasade, johon päivän
+paistaessa syntyy monia sateenkaaria kosken kauniiksi koristukseksi.
+
+Siellä seisoivat miehet kanavalla ja katselivat, kun muuan lasti juuri
+tuli yläkanavalta. Se liukui kiivaasti virrassa. Jo tuli sillan alatse
+maan puolelta ensimäistä sillanarkun väliä, laski ihan rantasillan
+kuvetta aivan likeltä. Nyt ei enää hätää Ämmään joutumisesta kun on
+sulkusillan sisäpuolella. On valmiina kanavassa auki ensimäinen portti
+ja kun vene on perillä, ei muuta kuin kiinni yläportti ja läpi auki
+alaportista. Vesi vähenee vähenemistään, vene laskeupi ja yhä laskeupi
+kuinka syvälle ja pilkistävät sieltä ylös venemiehet. Alaportti nyt
+auki ja vene ala mennä, jälellä on Ämmä. Niin viekkaasti kierretään
+julma vihollinen.
+
+Tulee taas toinen vene vuorollaan. Ei laske niin liki rantasiltaa,
+pelkää sitä, mutta--nyt sen on Ämmä saanut valtoihinsa! Hirveätä!--Mies
+melassa katselee--katselee. Turhaan hän pelastuksen väylää etsii.--
+Suunnittaa hän kuitenkin sinne, missä syvintä arvelee olevan: kääntää
+veneen juoksemaan kohti keskiputousta. Huutaa ja viittoo toiselle
+miehelle. Mitä hän huutaa, ei kuulu tänne pauhulta. Vaan perään juoksee
+toinenkin mies ja sieltä molemmat katselevat matkan mukaan. Vene
+kiiruhtaa putouksen niskaan.--Hei, vaipui keula, perä nousi, vilahti
+melakin ilmassa, miehet lensivät rinnakkain kauas putouksen alle ja
+puhkesi virran pinta heidän altaan ja sinne he muljahtivat
+näkymättömiin. Hetken perästä ilmausi toinen ja pian toinenkin paineen
+veden pintaan ja koettivat pyrkiä avuksi rientävää venettä kohti.
+Muljahdellut oli jo tynnyreitäkin veden kalvoon ja kulkivat ne virtaa
+pitkin. Niinikään ajelehtivat veneen keulapuolisko ja hajonneen perän
+kappaleet, kiiti melakin ja näytti pyrkivän etukynteen.--Vaan kaikki
+saatiin kootuksi.
+
+»Joko ne ovat muut aikoja lähteneet?» kysyi Erkki, tullessaan
+kaupungilta asioiltaan, joita hän oli toimitellut sillä aikaa kun Jussi
+Katrin kanssa kuletti veneen kanavista.
+
+»Jo voivat olla koskien niskassa!» arveli Jussi.
+
+»Kun pääsisi yhtä nopeasti täältä kotiin kuin päästiin kotoa tänne»,
+arveli Katri, kun lähdettiin sauvomaan.
+
+»Ei pääse nyt», tuumi Erkki. »Ei ole kun harvoin semmoista
+purjetuulta.--Ei tiedä kuinka kauan vielä voi viipyä, vaikka eihän
+tästä enää mahdottomia olisi.»--
+
+       *       *       *       *       *
+
+Uusi viikko oli keikahtanut yli puolivälinsä, torstaipäivä oli iltaansa
+lähellä, kun Erkin vene pyrki Tikkalanniemeen. Hitaasti lähestyi talo,
+vaan lähestyi viimeinkin.
+
+»Pitäähän sitä käydä tässä talossakin!» tuumi Erkki ja laski rantaan.
+
+»Niin, Susannalle se huivi», lausui Katri.
+
+Iloisena otti Susanna tuttaviaan vastaan, oikein herttaisesti. Kysyi
+kuulumisia ja olihan sitä taas kysymistä.
+
+»Venettäkö se jäi Jussi laatimaan?» kysyi hän kun ei häntä alkanut
+näkyä.
+
+»Eipä taida Jussi enää venettä laatia», virkkoi Erkki vakavasti. »Jussi
+hukkui.»
+
+»Hukkui... Missä?...»
+
+»Sipisen virrassahan...»
+
+»Miten se siinä...»
+
+»Kukapa hänet oikein tiennee. Minä näet sauvoin keulassa, jotta en
+nähnyt koko tapausta, eikä se Katrikaan...»
+
+»Kyllähän minä näin silmäpuolellani, että jotakin vilahti juuri kun
+vene heilahti», arveli Katri, »vaan en minä älynnyt katsoa sen
+tarkempaan».
+
+»Tottapa se, kun hän kovasti työnsi virrassa--joka on niin juuttaan
+ilkeä nousta--luiskahti sauvoin ja hän suistui suinpäin virtaan. Onhan
+niin sattunut usein», selitti Erkki.
+
+»No, Jussia ei näkynyt sen enempää?»
+
+»Ei. Minä kummastelin, jotta mitä se Jussi tekee, kun minulta ryösti
+keulaa selälle ihan iltikseen ja pyörähtikin viimein virran mukaan.
+Minä silloin vähän kirosinkin ja katsahdin perään, niin mies poissa, ei
+näkynyt ei kuulunut. Enpä osannut ajatella aluksi mitään.»
+
+»No, haettiinko sitä sitten?»
+
+»Hetihän minä kaupunkiin ja ruvettiin etsimään, etsittiin se ilta ja
+seuraava päivä, eikä vain löytynyt.»
+
+»Sinne meni mies parhaassa ijässään.»
+
+»Menomatkalla sanoikin Jussi, että siinä se Sipisessä temppu pelaa,
+ennenkun on sen noussut», lausui Katri.
+
+»Niinkö sanoi?» kysyi Susanna.
+
+»Niinhän se taisi sanoakin», tuumi Erkkikin.
+
+»Ei tiedä, missä se surma milloinkin piilee», huokaili Susanna.
+
+Erkki antoi huivin, jonka Jussi oli ostanut, ja teki poislähtöä.
+Kielteli Susanna kahville, sillä nyt hän vasta muisti, mutta
+matkamiehet eivät joutaneet odottamaan. Rantaan saattoi Susanna
+matkalaisia ja istuutui kivelle katsomaan heidän lähtöään--toisilla
+tunteilla kuin menomatkalla. Ja kun vene katosi näkyvistä, purkausi
+häneltä itku. Suri Susanna entistä palveluskumppaniaan.
+
+Tenetinvirrasta olivat matkamiehet jo nousseet ja soutelivat
+selkävettä. Tyyni oli ilta ja kaunis, aurinko mailleen menossa.
+Hitaasti halkeili vene sileätä veden pintaa, Katrin soutaa viehkastessa
+ja Erkin huovatessa. Äänettöminä työskentelivät, ei ollut puhelemista.
+
+Erkki ajatteli, että mitenkähän siitä Ontojoesta pääsee, Katrista kun
+ei ole rompsiin eikä kelpo vetäjäksikään.--Mistä sen miehen saa sitten
+Jussin sijaan. Niin vähällä rahvaalla ei tule toimeen, ja teki se Jussi
+kahden tavallisen miehen lailla, teki näet itse uuraasti ja huolehti
+muittenkin teoista. Liian hyvä mies meni siinä manalle. Ei sitä tiedä,
+milloin se kenenkin vuoro tulee. Ei tiedä, ei.--Jo kai ne mahtaa olla
+Ontojoella tukkilaiset, jos heistä jonkun saisi.
+
+Katri silmäili järven rannoille, katseli että missähän se Liisan koti
+mahtoi olla. Näiltä paikoin se oli vene ilmaantunut heidän jälkeensä.--
+Onkohan se tuo talo? Siitä lähtee soutamaan nuottaveneet. Kuuluu
+ääntäkin, puhelua niistä ja taitaapa olla siellä Liisakin, niin
+kuulostaa äänestä--Liisa se on, joka nyt laulaa.
+
+Laulu kuuluikin nuottaveneistä ja kaiku kertoi ympäri järven rantoja
+laulun.
+
+    »Jos mä näkisin oman kullan
+    kavahtaisin kaulaan.
+    Palavalla sydämellä,
+    niinkuin tuli taulaan.»
+
+»Anna minä nyt tulen soutamaan», virkkoi Erkki ja vaihdettiin sijoja.
+
+Monta kertaa he vielä saivatkin vaihtaa, ennenkun olivat
+Ontojoellakaan. Lauvantai-iltana näet vasta tulivat joen alle juuri kun
+tukkilaisten huuto »kello soi!» levisi pitkin jokivartta, kulki mies
+mieheltä ja raikui metsä sen kulkiessa.
+
+    »Tukkipoika se lautallansa,
+    se on hyvin sorja.
+    Hei juu ma laulan vaan,
+    se on hyvin sorja!
+
+    Eipä hänen tarvitse olla
+    talonpojan orja.
+    Heijuu ma laulan vaan,
+    talonpojan orja.»
+
+Siten lauleli muuan mies astellessaan pölkkykoukku olalla jokivartta
+pitkin. Laulaja oli juuri itse Kettu-Kusti. Tänne tukkijoukkoon se oli
+jo kerennyt. Ja hänestäpä maksua vastaan läksi apua koskille. Niskaan
+päästiin kunnon päällisesti ja päästiin jo vähän jälkeen maatapanon.
+Siellä se nyt oli hyvä tilaisuus Erkillä kysellä olisiko halullista
+kasakaksi.
+
+Sunnuntaina puolen päivän seudussa, kun Jussi Piipponen oli saanut
+saatavansa tukkipäälliköltä, lähdettiin taas taipaleelle. Niin, Jussi
+Piipponen, se Katrin komia poika, oli ruvennut kasakaksi ja halusipa
+hän ruveta rengiksikin.--Olipa nyt Katrista soma istua hänen viereensä
+soutamaan, oikeinpa teki mieli naurattamaan. Puhellen siinä soudeltiin,
+ja nauraenkin. Oli Jussi näet semmoinen leikinlaskija, oikein iloinen.
+
+Kaunis oli päiväkin, niin oli juuri kuin heidän lähtiessään kotoa:
+tyyni, rasvatyyni, ja lämmin. Niemien ja saarten rannoilla lentää
+luikotteli rantasipejä voivotellen sekä lentäessään että istuessaan
+kiven selässä tahi kannon nenässä. Hyppiä ripsautteli västäräkkikin
+rannan kivillä ja äännellen: tili, tili. Metsistä kuului lintujen
+vilkas viserrys ja etäältä helähti käen kukunta. Jo tuntui Erkistä ja
+Katrista paikka tuttavalta, vaikka eivät he sitä joutaneet
+ajattelemaan--varsinkaan Katri Jussin vieressä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hiljaisuus vallitsi Rantalassa tänään. Ei ollut kotona muuta rahvasta
+kuin isäntä ja ruoti-ämmä, kirkolle olivat lähteneet muut, paitsi Anna
+Mari, joka oli nukkumassa luhdissaan. Isäntä luki pöydän takana. Edellä
+puolisten oli luettu päivän evankeliumi, veisattu virsi ja luettu
+Raamattuakin, vaan nyt luki isäntä virsikirjasta »kotona olevaisten
+rukousta matkalle menneiden edestä». Ja ruoti-ämmä otti osaa
+hartahasti, käsi poskella, ja ruumis nyökkäsi.
+
+»Hyvää iltaa!» toivotti naapurin isäntä, astuessaan pirttiin.
+
+»Jumala antakoon!» vastattiin ja isäntä luki lukunsa loppuun. Vaan
+lopetettuaan painoi isäntä virsikirjan kiinni, ripusti vaskipuitteiset
+silmälasinsa naulaan akkunan keskipuussa ja kävi antamaan kättä
+naapurille, toivottaen tervennä tulemaan.
+
+»Kuuluuko mitä?»
+
+»Eipä kuulukaan.--Eivät oulumiehet ole tulleet?»
+
+»Ei vain, vaikka neljä viikkoa tulevat olleeksi matkalla. Mikä lie
+heidät saavuttanut?»
+
+»Kirkolla kuuluu puhutun, jotta Ämmään on laskenut vene ja yksi mies
+hukkunut.»
+
+»Mutta olisi kai siitä jo tullut tarkka tieto, jos se Erkki olisi
+ollut.»
+
+»No, niin luulisi.--Se on Erkki ensi kertaa Oulussa omin päinsä?»
+
+»Niin on, vaan onhan hän jo kulkenut minun kanssani monet kerrat ja
+onhan Jussi tottunut kulkija!--Mitäs se Musti siellä räiskää?--Taitavat
+tulla kirkolta.»
+
+»Ei nämä kirkkomiehiä,--vaan kuka tuo on?--Ei se tämän kylän miehiä
+ole», tuumi naapurin isäntä ikkunasta rantaanpäin katsellessaan.
+
+»Kirkonkylästä se on tuo mies», arveli isäntä, tultuansa katsomaan
+hänkin. »Kyllä ne ovat meidän oulumiehiämme, koska kantavat arkkua
+tupaan.--Tuollahan tuo tulee Katrikin.--Erkki on jälessä kantamassa
+arkkua.--Missä Jussi... Missä Jussi ... liekö veneelle jäänyt...»
+
+Siinä ne tulivatkin nyt oulumiehet. Jussi Piipponen ja Erkki, kantaen
+arkkua sauvomessa ja konttia, Katri viinanassakoita kainalossaan. Musti
+hääräsi heidän ympärillään, hyppi Erkkiä ja Katria vasten, huiski
+häntäänsä, murisi ja haukkui korvat luimussa. Juoksipa väliin Piipposen
+Jussinkin sivulla, nuuski häntä; vainusteli tarkkaan, vaan häntä ei
+huiskannut, riippui suorana, nenä vain vähän käpertyneenä. Ei ollut hän
+tuttava Mustille.
+
+Pirttiin tultuaan tekivät matkamiehet hyvän illan, pistivät kättä ja
+kertoivat terveiset Oulusta. Kotona olijat kysyivät kuulumisia, vaan
+eipä ne tulijat tienneet »mitään liikoja». Kerrottiin lyhyesti
+matkanvaiheet. Jussin hukunta oli isoin asia ja siitä sitä puheltiin
+pitkään. Ja mainittiin Jussista yhtä ja toista hyvää. Hiljaiseksi ja
+uutteraksi häntä kukin kiitti.--
+
+Puheltuaan ja tupakoituaan otti Erkki liivinsä taskusta arkun avaimen,
+vetäsi arkun penkin luo ja alkoi katsella mitä siellä arkussa oli.
+
+»Tuossa on teidän piippuvartenne», tarjosi Erkki naapurille, otettuaan
+arkusta punaletka-piipunvarren. »Tuossa on ... mikähän lie tuokin
+kirja», virkkoi Erkki ja pani pöydälle Jussin ostaman Vänrikki Stoolin
+Tarinat, jota kaikki alkoivat katsella ja tavaella. »Ahkera lukumies se
+oli Jussi», tuumittiin.
+
+»Tuossa--missä se on Anna Mari?» katseli Erkki Unikirja kädessä.
+
+Samassa tulikin Anna Mari, kynsien korvallistaan ja silmät tiirollaan.
+Seisoi niin keskellä lattiaa, vaan kun huomasi siellä vieraan pojan ...
+oli kuin toinen ihminen.
+
+»Tuossa on Unikirjasi!»
+
+Anna Mari otti sen ja kilpasi luhtiin, josta vähän ajan perästä
+ilmestyi uudessa hameessaan ja punarantuisessa villahuivissaan.
+
+»Tuossa on savipiippu ämmälle, Jussi osti sen teille oulutulijaisiksi»,
+virkkoi Erkki ja antoi ämmälle savipiipun.
+
+Tavarat kun oli otettu arkusta ja katseltu niitä ja kyselty hintoja,
+keskusteltiin muista oulunasioista. Olihan sitä kertomista ja kuunteli
+ne hartaasti muut paitse ruoti-ämmä, joka ajatteli ja muisteli Jussia.
+Vaan pian ne muutkin aina sortuivat Jussia ajattelemaan ja muistelemaan
+ja silloin sitä alettiin puhella hänestä.
+
+»Muistan sen Jussin pienestä pahasesta», kertoeli ruoti-ämmä. »Hyvin
+vilkas poika oli paitaressuna isänsä kodissa. Toimetonna ja työtönnä ei
+koskaan, aina oli jossakin hommassa, milloin muka veisteli
+kirvesvartta, milloin rekeä ja milloin mitäkin todempaa kalua. Vaan
+joutui poikaparka hänkin kurjuuden kouriin. Isänsä kuoli ja maat ja
+mannut vietiin, kälmättiin. Poika, mistä hän älysi huoltaa asioitaan,
+joutui joutavan jälille.--Hm.--Onni yksillä, kesä kaikilla.» Ruoti-ämmä
+laati tupakkaa savipiippuun ja jatkoi: »Muistan miten ketterä hän oli
+tullessaan ensi kertaa Oulusta, tuommoinen pieni nasta vielä silloin.
+Niin oli kuin aika mies konsanaan. Niinessä oli kaksi vesirinkeliä,
+jotka hän sanoi antavansa Katrille ouluntulijaisia. Katrin kanssa nää
+olivatkin hyviä tovereita, yhtäläiseen yhdessä asuksivat. Kerran
+eksyivätkin ja toista vuorokautta olivat kateissa. Muutaman suuren
+kiven luota sitten löydettiin, missä maata kyyröttivät kuin linnun
+pojat.»
+
+Ruoti-ämmä sytytti piippunsa.
+
+Piipponen etsi sijaa kellollensa--Jussin entiselle pintelikellolle,
+jonka hän oli vaihtanut Kettu-Kustilta. »Tuossapa tuo on kuin tehty
+sija», tuumi hän pannessaan puikkoon seinälle, jossa se kello ennenkin
+oli ollut. »Siinäpä nappase.»
+
+»Ei olisi uskonut, että Jussi kun läksi, läksi viimeistä kertaa Oulua
+soutamaan», arveli ruoti-ämmä ja kyyneliä vieri rypystä ryppyyn hänen
+poskillaan.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Oulua soutamassa, by Teuvo Pakkala
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14570 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4359103
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14570 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14570)
diff --git a/old/14570-8.txt b/old/14570-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..fa5790a
--- /dev/null
+++ b/old/14570-8.txt
@@ -0,0 +1,4152 @@
+The Project Gutenberg EBook of Oulua soutamassa, by Teuvo Pakkala
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Oulua soutamassa
+
+Author: Teuvo Pakkala
+
+Release Date: January 3, 2005 [EBook #14570]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OULUA SOUTAMASSA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+OULUA SOUTAMASSA
+
+Kirj.
+
+Teuvo Pakkala
+
+
+Otava, Helsinki, 1921.
+
+
+
+
+»Kaksikymmentä kuuluu tynnyriltä nykyään maksettavan--kirkolla tiesivät
+kertoa mennä sunnuntaina.»
+
+»Niinhän ne hokevat. Kohtuhinnoissahan se tätä nykyä olisi terva. Muuan
+lasti on minullakin menneenkesäisiä tervoja ja tuumailin kulettaa ne
+yhtä aikaa täänkesäisten kanssa, vaan en malta nyt vuottaa. Vasta viime
+perjantaina pantiin hauta paloon. Kun siitä on tervat Oulussa, niin
+silloin tuskin saa enää paistikkaan hintaakaan. Senpä tähden arvelin,
+jotta panen tuon yhden lastin menemään hyvän hinnan aikana. Ruttoon ne
+porvarit laskevat hinnan, lupsauttavat.»
+
+»Väleen se hinta happanee, kun vain alkaa viljemmalta sinne tervaa
+valua.»
+
+»Ei ole sitä mahtia enää tervan hinnassa kuin oli tässä takavuosina.--
+Paneppas tästä piippuusi.»
+
+»Kiitoksia.--Viisinkolmatta markoinhan tuota silloin kuulutaan
+maksetun.»
+
+»No niin tehtiin. Sillä hinnalla kelpasi kuletella tervaa.»
+
+»Jo vain. Kunpa olisi nykyään kaksikymmentäkään pysyvänä hintana, niin
+johan tuota tyytyisi siihenkin, vaan kun se lupsakehtaa kahdentoista ja
+yhdenkintoista markan korvilla, niin kovin on se rumaa.»
+
+»On niin.»
+
+»Onko miten monta tynnyriä teillä lastissa?»
+
+»Kaksikolmatta se kantaa meidän uusin vene.»
+
+»Se niin--Minä kuletin kaikki tervani Ouluun viime kesänä. Eikähän
+noita paljo ollutkaan.»
+
+»Mitenkäs sinulla nyt hauta joutuu?»
+
+»Se tänään tulee olleeksi viikon palossa, viime sunnuntai-iltana
+sytytettiin.»
+
+»Hyvähän se olikin ilma viime sunnuntaina, tyyni sää.»
+
+»Oli, näin oli tälleen kuin tänäänkin. Ja hyviä säitä nyt on ollut koko
+viikon.»
+
+»Kauniita säitä kerrassaan, lämpimiä ja tyyniä. Viime perjantaina
+rupesi hieman puhaltelemaan auringon laskulla, kun oli juuri saatu
+hauta sytytetyksi, mutta siitä se kuitenkin helpotti ja tyyntyi.»
+
+»Siellä se on haudalla kaikki rahvas?»
+
+»Siellä. Ei tässä kotosalla ole kuin karjakko, renki Jussi ja meitä
+kaksi vanhaa: ruoti-ämmä ja minä.--Jussi oli eilen lastin panossa Erkin
+kanssa ja lähtee Ouluun, niin taitaa nyt lepäillä. Erkki on hakemassa
+morsiantaan.»
+
+»Olisi minulla vähän asiaakin ollut, mahtaisiko Erkki ottaa
+toimiakseen? On näet minulla hyvät piipunvarren luut ja niihin pitäisi
+saada Kajaanista tahi Oulusta uusi letka.--Tuommoiset luut.»
+
+»Ka, minkäpä tähden hän ei ottaisi semmoista asiaa. Kyllä minä toimitan
+Erkille, ja eiköpähän itsekin mahtane kohta tulla, jo ennen puolisia
+läksi.»
+
+»Eipä ole hänestä vuottaa, pitää jo lähteä kotipuoltakin katselemaan.»
+
+»Eihän niihin kiire näin sunnuntaipäivänä.»
+
+»Kiirettä ei kyllä, mutta sitähän sitä pitäisi pelätä ettei kiirettä
+tulisi.»
+
+»Niinpä niinkin.»
+
+Naapurin isäntä pisti kättä, lausui jäähyväiset ja käski Rantalan
+isäntää käymään talossa jaarikoimassa, tämä taas käski vierastaan
+muistamaan jälkiään. Yhdessä astuttiin siitä pihalle ja haasteltiin
+vielä muutama sana. Mutta sitten läksi naapurin isäntä astumaan
+ruispellonpientaretta kotiinsa, toinen tepasteli rantaan tervalastia
+katsomaan. Eihän sillä veneellä mitään hätää tyynellä, eikä ollut
+siihen vettäkään isosti tullut. Isäntä silmäsi järvelle.
+
+»Eipä näy vielä tulevaksi», tuumaili hän. Katseli taivaalle. Ei näkynyt
+yhtään pilveä, ei pienintäkään tuulenkynttä.
+
+»Miten kauan pysynee tyynenä», arveli hän ja läksi astumaan taloon.
+
+Pirttiin tultuaan isäntä otti vaskipuitteiset silmälasinsa akkunan
+keskipuusta ja vanhan »Biblian» nurkasta hyllyltä ja asettui pöydän
+taakse istumaan.
+
+Penkillä uunin luona istui ruoti-ämmä, käsi poskella, nyökytti
+ruumistaan ja hartaudella seurasi hänen ajatuksensa isännän lukua.
+
+Pirtin etehisessä nukkui renki Jussi. Lattialla hän lepäsi leili
+päänalustana, kuorsasi ja puhkaili. Sikeästi miesparka nukkui.
+Väsyttääkin se, kun päiväkauden ja yötä lisäksi telmii lastin panossa.
+
+Yhtä vaatimattomalla vuoteella lepäsi Mustikin Jussin pään pohjukassa.
+Sikeästi nukkui sekin ja näki unta, vinkui ja murisi, nykäsytti
+käpälöitään, olipa väliin laukata kuoputtavinaankin. Hyvä siinä oli
+kärpäsillä oleskella ja rohkeina ne hääräsivätkin. Mustin korvassa,
+nenällä, Jussin otsalla, poskilla ja suupielissä ne pyrisivät
+alituiseen, hypellen ja juosten paikasta toiseen ja pureskellen palan
+sieltä toisen täältä. Musti unimielissäänkin pyristeli korviaan, samoin
+kuin Jussi rypisti otsaansa, nyki suupieliään ja liikautteli päätään,
+vaan eipä siitä apua kärpäsille. Hypähtivät ne vähän lentoon, mutta
+pian uudelleen laskeutuivat samoille paikoin.
+
+Luhdista astui karjakko, Anna Mari, pirttiin ja oli unisen näköinen.
+Hän seisahtui keskelle pirtin lattiaa silmät tiirallaan ja rahmusteli
+päätään korvallisilta päälaelle, siirsi haransa niskaan palmikon alle,
+ja sieltä sitte rahmusteli, aina vähän väliin haukotellen.
+
+»Onko siihen vielä mitä pantavaa tuohon eväsarkkuun vai saapiko sen
+viedä aittaan? Ihanhan tuo varistuu tuossa», lausui Anna Mari, katsoa
+tiirottaen arkkua ovenpielessä.
+
+Kun vanha isäntä sai loppuun lukunsa, painoi hän kirjan kiinni ja
+kielekkeet nastoihinsa ja ripusti vaskipuitteiset silmälasinsa naulaan
+ikkunan keskipuussa.
+
+»Saat sinä viedä sen», virkkoi hän sitte. »Eipä häneen lie enää
+erinäisiä panemisia.»
+
+Isäntä itsekin astui Anna Marin jälessä aittaan. Kaatoi nassakasta
+puteliin eväsviinaa ja pani sen arkkuun. Pihalla seisoi hän hetkisen ja
+katseli järvelle.
+
+»Eipä näy vain vielä tulevaksi», virkkoi hän.
+
+Katseli sitten taivaalle ja ajatteli että kyllä se taitaa tyynenä
+kestää vielä viikommaltakin.
+
+»Oulunjärvellä saavat panna höyryn jälkeen», lausui hän puoliääneen ja
+astui pirttiin.
+
+Jo heräili siitä Jussikin. Nousi istualleen, haukotteli ja venytteli,
+kapsahti sitten seisaalleen ja läksi astumaan rantaan veneen luo.
+
+»Eipä ole vettä paljoa, liekö isäntä käynyt.» Jussi viskasi sen mikä
+siinä oli ja istahti veneen perään, pani tupakaksi ja siinä pannessaan
+tarkasteli melaa ja vaulua, että olivathan ne toki tarpeellisessa
+kunnossa. Kyllä ne olivat.--Erkki se oli vaulun tehnyt, mutta näytti se
+olevan luja, ja melakin oli uusi, vasta toista kertaa käytännössä.
+Jussi sai jo piippuunsa tulen ja johtui muistelemaan ensimäistä
+oulumatkaansa. Pieni poika oli hän silloin ja isänsä kanssa kulki.--
+Ontojoen koskia kun laskettiin, niin isänsä viiletti ja hän istui
+perässä isänsä tykönä. Isä selitti hänelle siinä laskiessaan, miten
+missäkin korvassa piti laskea, ja hän pani tarkasti mieleensä, jotta
+Oulusta palattuaan osasi Partalan Katrille selittää miten Ontojoen
+koskissa piti laskea... Katrille toi hän ouluntulijaisia, kaksi
+rinkeliä... Silloin oli hänen isänsä talollisena ja Partalan
+naapurina... Katrin kanssa he aina yhdessä oleilivat...
+
+Jussilta oli sammunut piippu. Hän sytytti uudelleen ja silmäsi
+järvelle, mutta ei siellä mitään näkynyt--tiiroja vaan lenteli,
+viiplotteli selällä. Jussi tarttui melanpyyryyn, väänteli ja käänteli
+melaa.--
+
+»Ontojoen koskissa»--ajatteli hän--»sitä taaskin saa kääntää
+kahmasuttaa ja lyödä loiskautella... Mitähän tuo Katri, kun minä lasken
+Ontojoen kosket... Jos ei olisi näin kevättulvan aika yhä, niin minä
+Kallioisessa sujahuttaisin sitä selkäväylää ... eiköhän Katrilta siinä
+sydäntä purisi!»
+
+Jussi kopisteli piippunsa ja astui veneestä maalle ja loi silmäyksen
+järven selälle, josta näkyi vene tulevaksi.
+
+»Jo tulevat», virkkoi hän ja läksi astumaan taloon ja mennessään
+hyräili:
+
+    eipä olis tarvinnut
+    sen pojan syntyä,
+    joka rakkahimman ystävän
+    minulta valtasi.
+
+»Näkyvät jo tulevan», virkkoi hän pirtissä vanhalle isännälle, joka
+taaskin oli Raamatussa käsinä.
+
+Jussi kävi pöydän taakse ja otti seinältä puikosta kellonsa. Se oli
+»pintelikello». Hän katseli sitä sisästä ja päältä. Kauan aikaa oli hän
+halunnut silinterikelloa. Oulussahan nyt sopisi vaihtaa. Kun hän pani
+kellonsa takaisin puikkoon seinälle, arveli hän itsekseen:
+
+»Etköhän siinä viimeistä yötäsi nappase! Oulusta palattua pannaan
+siihen silinteri riksuttamaan.»
+
+Ovi aukeni ja pirttiin töpösteli etukynnessä Musti, sen jälessä
+vääntäysi Erkki, ja viimeisenä tulla vikelti iloinen ja pieni tytön
+tynkä, mytty kainalossa. Se oli Katri Haverinen Partalan talosta,
+järven selän takaa, Erkin morsian.
+
+»Hyvää iltaa!» toivotti Katri.
+
+»Jumala antakoon!»
+
+Vanha isäntä painoi kirjan kiinni ja nosti sen nurkkaan hyllylle,
+vaskipuitteiset silmälasinsa pani hän naulaan akkunan keskipuuhun ja
+kävi pistämään kättä Katrille.
+
+»Mitä kuuluu?» kysyi isäntä.
+
+Eipä se Katri mitään liikoja tiennyt.
+
+»Käy istumaan, Katri», kehoitti Erkki.
+
+Katri kävi pistämään kättä Jussillekin.
+
+»Terve! Mitä kuuluu?» kysyi Jussikin.
+
+»Eipä mitään liikoja.»
+
+Aamulla ani varhain olivat oulumiehet lähdön puuhassa, isompia puuhia
+eihän niitä enää ollutkaan, sillä kaikki oli jo valmiiksi hankittu.
+Eipä muuta enää kuin eväät, purje, kirves, vitsakimppu, rompsi ja
+sauvomet veneeseen, niin ala työntyä matkalle.
+
+Matkalaiset pistivät kättä isännälle ja lausuivat jäähyväiset, isäntä
+toivotti onnea matkalle ja tervennä palaamaan. Veneesen käytiin, Erkki
+perään viilettäjäksi ja kun oli saatu vene käännetyksi matkan mukaan,
+asettuivat Katri ja Jussi keulaan soutomiehiksi.
+
+Niin sitä nyt lähdettiin matkalle. Milloin ollaan perillä, milloin
+taaskin kotona ja minkälaisten vaiheitten perästä? Eihän sitä vielä
+tiedä. Tyhjänpäiväistä olisi ruveta sitä ajattelemaankaan. Hyvästi jos
+sattuu, niin eihän siinä paljo aikaa mene, koko matkalla kaksi viikkoa
+täältä Ontoselän ranteilta. Vaan jos huonosti sattuu, niin menee siinä
+kolmekin viikkoa ja vieläkin enemmän.--
+
+Aurinko nousi juuri. Sen punertava laita näkyi metsän yli järven takaa.
+Koko järven selkä oli rasvatyven. Ilmassa ei tuntunut vähintäkään
+tuulen henkeä. Linnut olivat alkaneet viserryksensä, joka vilkastui
+vilkastumistaan.
+
+Veneessä työskenneltiin äänettöminä, ei luotuista sanaa vaihdettu.
+
+Erkki viiletti ja huopasi. Hänestä tuntui niin somalta Ouluun
+lähtiessään. Kun Katri oli hänen mukanaan, sentähdenhän se Erkistä
+tuntui niin oudolta ja mukavalta. Hän vilkasi aina pikimältään matkan
+suuntaa ja sitten katseli Katria.
+
+Kerran oli Katri jo käynyt Oulussa ja silloin isänsä kanssa. Somalta
+hänestä oli silloinkin tuntunut ja mukavalta, vaan ei sentään niinkuin
+nyt, Erkin kanssa lähtiessään. Hymyhuulin hän soutaa liputteli siellä
+keulassa.
+
+Jussi souteli Katrin vieressä ja tähysteli taivaalle tuulen kynsiä. Hän
+päätti niistä, että siitä vielä purkautuu tuulemaan ja perintakaista
+tuuleekin. Joskus hän silmäsi heiluvaa kellon häntää liivillänsä.
+Silloin hän ajatteli, että tullessa se silinteri taskussa riksuttelee.
+
+Soutaa liputeltu oli jo melkoinen taival. Aurinko oli jo kohonnut
+korkealle ja Jussin kello alotti kuudetta tuntia. Järvi oli yhä tyynenä
+eikä tuulen henkeä tuntunut ilmassa.
+
+Mutta jopahan, kun oli vielä soudettu eräitä virstoja, alkoi
+tuulenhenki käydä. Väretäpliä ilmestyi siellä täällä yli ulapan
+edessäkin päin. Niistä näkyi, että tuulenhenki oli takaa. Väretäplät
+laajenivat ja lisääntyivät ja pian ei ollut järven tyvenestä pinnasta
+jälellä kuin pitkiä kielekkeitä saarten ja nienten nenissä. Jussi
+katsasteli vielä. Mutta kun tuuli alkoi yhä viretä, heitti hän aironsa
+Katrille ja rupesi purjeen laitantaan.
+
+»Sata saarta Ontosessa, tuhat nientä Lentuassa, sanotaan. Mutta eiköhän
+nuo Ontosen saaret ja niemet lähde jäämään!» tuumaili Jussi, kun näki
+tuulen yhä virkeneväksi.
+
+»Taitaa ruveta ravakastikin tuulemaan», arveli Erkki.
+
+»Hih! Tuulihan tuota ennen sulan veden aikana!» hihkasi Jussi, kun
+saatuaan purjeen laitetuksi vihuripuuska pullisti purjetta ja tempasi
+venettä kiitämään.
+
+»No, antaapa hänen nyt pyyhkiä!» lausui Erkki lakaten huopaamasta.
+
+Katrikin heitti soutamasta, pani röijyn päälleen, huivin päähänsä ja
+katsoa tiirotti purjeen liepeen alatse, että mitä siellä Erkki hommaa.
+Erkki käski Jussia viilettämään, jotta hän pääsisi Katrin kanssa
+syömään.
+
+Erkki ja Katri söivät siellä keulassa ja olo yksissä eväissä tuntui
+heistä niin mukavalta.
+
+»Kun olisi purjetuulta koko matkan ja vielä palatessakin», arveli Katri
+puheen aluksi.
+
+»Eihän sitä sitten olisi muuta kuin lekittää», tuumaili Erkki siihen.
+
+»Tässä kun viime kesänä», puuttui Jussi puheeseen, »vietiin tervoja,
+niin läksi meidän matkaan Vaalasta muuan ylioppilas, vai maisteri
+mikähän lie ollut--valkea lakki tuolla oli ja tähti otsassa. Sillä oli
+kertoa maailman ihmeitä kosolta ja jos jonkinlaisia. Niinpä hän kertoi,
+että merillä--siellä Amerikan äärillä--tuulee toisissa kohdin yhänne
+päin, ihan ijankaikkisesti, ja toisessa kohdin taas vastapäin. Ihan
+yhtä pohkaa vain kuuluu tuulla tuhuuttavan. Soma olisi kun Luoja olisi
+luonut tännekin mokoman mallin, jotta toista puolta jokea ja järveä
+tuulisi toisaanne päin ja toista taas toisaanne päin.»
+
+»Olisihan se tervamiehen mieleen», arveli Erkki, »Mutta jokohan siellä
+Amerikassakaan silleen puhaltelee.»
+
+»Ka, mitä lie, mutta niin se valkolakki tarinoi. Johan minäkin epäilin
+hänelle, että mahtaakohan, mutta hän ihan tolkussa vakuutti. Ja kuulin
+minä pappilan maisterinkin kerran samaa selittävän rengeille.»
+
+»No, se pappilan maisteri se oli aika mestari kertomaan semmoisia
+kummia, ettei ne mahdu järkimiehen päähän.--Pidähän Jussi vähän ylemmä.
+Anna mennä tuosta tukkilautan päitse,--tukkilautan ja saaren välistä.
+Silleen.--Se pappilan maisteri kerrankin tarinoi, että tämä maailma
+lentää neljä penikulmaa sekunnissa.»
+
+»Kovinhan se sitten menikin mahdottomiin koko maisteri puheissaan»,
+arveli Jussi.
+
+»Johan se päätäkin huimaisi semmoinen kiiätys», tuumaili Katrikin.
+
+»Menisihän täällä maailmassa pyllylleen kaikki semmoisessa hujakassa»,
+arveli Erkki. »Pian taitaisi pappilan pytinkikin järveen solahtaa.»
+
+»Tuiskonenhan siinä pian mahtaisi tulla», aprikoi Jussikin.
+
+Niin siinä kuvailtiin seurauksia maan kulusta ja tehtiin vastaväitteitä
+muihinkin pappilan maisterin ihmejutteloihin.
+
+»No menehän Jussi syömään, minä viiletän sen aikaa», arveli Erkki.
+»Siinä on pullossa viinaa, kun halunnet ottaa ruokaryypyn.»
+
+»Ankkurin vei!» kuului tukkilaisten huuto.
+
+»Mutta eiköhän olisi parasta laskea päivän puolitse saarta?» kysyi
+Jussi. »Minä luulen, että kun ne saavat tuon varpin kelatuksi, niin
+soutavat uuden saareen, petäjään. Silloin ei enää päästä saaren ja
+lautan välistä. Ne näkyvät pyrkivän saaren suojaan tuulelta.
+
+»Kyllä me kerkiämme siihen heidän ohitsensa.» Erkki viiletti vain samaa
+suuntaa ja katseli tukkilautalla tukkilaisten puuhaa.
+
+Katrikin siirtyi perään Erkin luo. Hänkin katseli lautalle. Siellä
+miehet liikkuivat mikä missäkin puuhassa. Jotkut kiersivät kelaa,
+toiset selvittelivät köysiä, äskeiset ankkurinviejät soutelivat
+takaisin lautalle. Soman näköistä se oli heidän toimensa.
+
+Siitä ei ollut kovin iso aika, kun tukkilaiset lauttoineen olivat
+kulkeneet Partalan ohitse. Olivatpa käyneet talossakin voin ja särpimen
+haussa. Aika velikultia ne olivat. Ilvehtivät ja nauroivat tyttärille.
+Muuan niistä oli ollut pulska ja reipas poika Katrinkin mielestä. Vaan
+ei ollut talollinen, niinkuin Erkki; loismies, mikä lie ollut...
+Semmoiselle ei kannata mennä ... eikähän niihin tukkilaisiin ole
+luottamista... Erkkiin saa luottaa.
+
+»Jopahan soutavat köyttä saareen», tuumaili Jussi.
+
+Vene oli jo sillä välimatkalla, jotta tuuli ei olisi enää vetänyt
+kiertämään lauttaa ja vielä vähemmän saarta päivän puolitse. Erkki ei
+tiennyt mitä tehdä. Viiletti kuitenkin yhä samaa suuntaa.
+
+»Elä tänne laske!» huudettiin lautalta.
+
+Sinne se vene yhä kiiti.
+
+»No voi toljaketta!» kuului sieltä huutoja.
+
+»Mikähän visapää liekään! Etkö älyä, ettei tätä tietä pääse?»
+
+»On mies aika tolvana: ei vieläkään usko, laskee tohottaa vain!»
+
+Erkki oli aivan hämmentynyt. Mutta Jussi kilpasi perään ja laski
+purjeen. Nyt oltiinkin jo aivan lautan luona ja vene kiiti vauhtiaan
+kohti pontutta. Veneen keulan olisi käynyt kurjasti, jollei muuan
+tukkilainen voimallisesti olisi ottanut venettä vastaan ja ohjannut
+pitkin pontutta. Se oli juuri se Katrin pulska ja reima poika, joka
+esti veneen pahki äiskähtämästä.
+
+»Aha, minun henttuanipa siinä Ouluun viedään!» lausui tukkilainen.
+
+»No, tuon tytön kanssa se kuhertelikin, kun ei älynnyt mistä se hotu
+vetää», arveli muuan tukkilainen.--
+
+»Oletpa tosiaankin moukka mieheksesi, kun pyrit sitä tietä, mitä et
+pääse!»
+
+»Etkö nähnyt että köysi siinä oli edessä?»
+
+»Ka näinhän minä, mutta luulin, että siitä kerkiäisi...», jämästeli
+Erkki vastaukseksi.
+
+»Ihan hupelo se on koko mies», lausui taas muuan tukkilainen, ja toiset
+nauroivat.
+
+Erkki parka oli hölmeissään ja tukkilaiset yhä jatkoivat ivaansa.
+
+Mutta Jussi nousi lautalle ja tervehti sitä pulskaa poikaa. Tämä oli
+Jussin tuttavia ja lisäksi kaimamiehiä,--sukujansa Piipponen. He olivat
+olleet erään vuoden renkinä samassa talossa kirkonkylässä.
+
+»Ouluun menossa», tuumaili tukkilainen Jussille.
+
+»Sinnepäinhän se matka pitäisi», vastasi Jussi.
+
+»Renkinäkö vai kasakkanako?»
+
+»Renkimieshän minä nykyään olen. Minä olen tuolla Rantalassa.»
+
+»Tää on Rantalan miehiä?»
+
+»Niin on. Talon poika. Tää tyttö on--»
+
+»Sen minä kyllä tunnen; se on Partalasta. Kävimme sieltä voin ja
+särpimen haussa, niin näin tään siellä.»
+
+»Eikö me lähdetä, Jussi?» kysäsi Erkki, vaikka hän ei tiennyt, mistä
+sitä nyt pääsisi, kun lautta oli toisella puolen, saari toisella ja
+köysi niiden välissä veneen edessä.
+
+»Elä nyt lähde minnekkään saikkaroimaan!» virkkoi joku tukkilainen.
+
+»Vuotahan», jatkoi Jussi Piipponen toverinsa puhetta, »jotta tää lautta
+kääntyy, niin pääsette menemään ihan hyvästi, ei tarvitse muuta kuin
+purjeenne nostatte ja alatte sojottaa. Väleen tää tästä kääntyy.»
+
+Erkki katseli, että miten se on. Älysikin hän vihdoin, että kun lautta
+pyörähtää alle tuulen saaren suojaan, niin heidän veneensä tulee siinä
+selän puolelle. Erkki rupesi Katrillekin selittämään tätä menoa, vaan
+tukkilaiset olivat jo kerenneet vallata puhevuoron.
+
+»Siinähän olisi meille emäntä.»
+
+»Etköhän jääkin meille, tyttö, emännäksi?»
+
+»Jääpi se Matlena.»
+
+»Matlena», toisti Katri ja nauraa hihitti.
+
+»No mikäs sinun nimesi on?»
+
+Katri ei vastannut, nauraa hihitti, ja katsoi Erkkiä ja sitten kainosti
+silmäpuolellaan tukkilaisia.
+
+»Toroteija», arveli taas joku tukkilainen leikillään.
+
+»Ei sillä niin herrasnimeä ole», tuumaili joku kolmas. »Leena-Kaisa sen
+nimi on.»
+
+»Katri sen nimi on», lausui Jussi Piipponen, joka hieroi kellonkauppaa
+kaimansa kanssa.
+
+»No, eikös siipeen sattunut!» sanoi Leena-Kaisa -nimen keksiä. »Kaisa
+kuin Kaisa.»
+
+»Kyllä Katri minuun suostuu. Suostuthan?»
+
+»Kuka sinusta huolisi! Mutta minun kanssa se Katri lyö ryysyt yhteen.
+Sotkamon pappi meidät vihkii vitsasormuksella, kultasormus laitetaan
+sitten jälestäpäin. Eikö niin Katri?»
+
+Tukkilaiset jatkoivat leikintekoa Katrin kanssa ja Erkki sai vain
+kuunnella kun morsiantaan puhuteltiin.
+
+Mutta Jussit ne katselivat sillä välin toistensa kelloja. Tukkilaisella
+oli patentliivari ja meidän Jussi katseli sitä oikein mielihyvällä.
+
+»No, eikö vaihdeta?» kysyi tukkilainen.
+
+»Ka, saisihan tuota joskus vaihtaakin», vastasi Jussi naurusuin. »Tää
+sinun kellosi on jo vanhanpuo...»
+
+»Vanhako? Vuosikauden on minulla ollut, ja jolta sen vaihetin oli itse
+ostanut kellosepältä. Ja näethän, ettei se mikään vanha ole.»
+
+»Liekö hänessä kaikki värkitkään?»
+
+»No oletko hökelö? Mihinkä siitä olisi mikään päässyt, kun sitä ei ole
+kuin kerran puhdistettu?»
+
+»No niin, saattaahan siinä olla kyllä täydet värkit.» Ja Jussi katseli
+yhä pyöritellen kelloa ja mieli teki. Hän painoi sen korvalleen.
+Raksutteli se oikein komeasti. Ja Jussin rupesi aina enemmän sitä mieli
+tekemään.
+
+»Vaihdetaan pois!» kehotteli tukkilainen.
+
+»Paljopa taitaisit tahtoa päällisiäkin», arveli Jussi.
+
+Kaimamies kuiskasi Jussin korvaan.
+
+»Tuumitaanhan sitten paluumatkalla, pitää jo lähteä taipaleelle», sanoi
+Jussi ja pisti kättä kaimamiehelleen.
+
+Lautta olikin jo kääntynyt, jotta hyvin pääsi lähtemään. Purje ylös
+vain, niin ala taas purjetuulta lekittää.
+
+Erkki oli vähän noloissaan ja häpeissään.--Kun ei saanut totelluksi
+Jussin neuvoa... Ivasivat juuttaat kovasti... »Oletpa moukka
+mieheksesi»... Ne ovat semmoisia irvihampaita nuo tukkilaiset...
+
+Katri muisteli sitä pulskaa poikaa.--Se oli pulskin niistä kaikista...
+Anturasaappaat, joissa oli punaista nahkaa pitkältä varren suussa,
+kultasormus oli oikean käden pikkusormessa, kultanastat oli korvissa...
+Reima mies ... ja siivompi kuin ne muut... »Minun henttuanipa siinä
+Ouluun viedään...» Katria rupesi naurattamaan.--
+
+»Aika irvihampaita ne ovat nuo tukkilaiset», lausui Erkki Katrille, kun
+näki hänen nauravan.
+
+Jussi muisti patentliivaria.--Siinä se nyt olisi ollut... Mutta kuka
+sitä niin äkiksestä... Taisi olla vain vaihetuskelloja... Kerran
+puhdistettu. Kaikkea muuta! Lie rassailtu hyväksikin... Sitten niin
+paljo välejä äyväsi: viisitoista. Siihen kun vähän lisää, niin saa
+uuden ja hyvän silinterin...
+
+Tuuli oli yhä virennyt. Vilauksella mentiin muitten tukkilauttain ohi,
+jotka jo olivat päässeet saaren suojaan. Eikä ollut kuin sujahuttaa
+Katermaan, Ontojoen niskaan. Talossa ei joudettu nyt käymään
+Katermassa, vaikka useinhan siinä käydään. Ei ollut aikaa nyt hyvän
+purjetuulen aikana. Laskumiestäkään varten ei tarvitse maalle laskea,
+sillä Jussi laskee itse kosket. Mikäs niitä on Jussin laskea, kun on
+monet kerrat kulkenut ja parina kesänä ollut tukinlaskussakin samalla
+joella. Purje laskettiin vain joen niskassa, masto kaadettiin ja
+työnnyttiin suorastaan koskille.
+
+Suituahan se on melkein pahin laskea, vaan hyvästipä tuo meni siitäkin.
+Viimeisessä koskessa, Kallioisessa, käy kova hyöky-aalto selkäväylällä,
+vaan Jussi osasi laskea rantaväylää, mikä on saaren pohjois-puolella.
+Sitä laskiessa pitää varoa, ettei virta pääse kantamaan venettä saaren
+nenään karille. Veden käynti on kova saarta kohti. Niskaan tullessa
+pitää jo puoltaa oikeaan ja sitten panna vene leikkaamaan poikki
+virran, keula kerrassaan kohti rantaa. Mutta sitten taas, kun saa
+virran leikatuksi, pitää arvata oikeassa ajassa ja voimakkaalla kädellä
+kääntää törmälle. Rantasillan kuvetta saa nyt vain antaa mennä
+lojottaa, alaliepeessä puoltaa selemmäksi.--Osasihan Jussi hyvästi
+senkin laskea. Eipä hätää enää mitään. Purje ylös ja myötävirtaan ja
+purjetuulta vilistämään. Pianpa solahetaan taas selkävesille, Sotkamon
+selille höllöttelemään.
+
+Vinhasti vene kiiti Kiimasen ulapalla. Saaret ja niemet jäivät jälkeen
+kunnes katosivat näkyvistä, uudet ilmestyivät ja ne nieli sama kohtalo.
+Salmet jälessä ummistuivat, uudet edessä aukenivat, kunnes nekin
+vuorostaan ummistuivat jälelle jääneinä. Ja venemiehillä ei muuta
+työnään kuin katsella sitä menoa. Monta kertaa olisivat saaneet airolla
+vetäistä, monta hikihelmeä olisi norahtanut ennenkuin olisivat olleet
+täälläkään asti tyyntä tahi laitatuulta soutaessaan. Huolettomina
+istuttiin veneessä, Jussi perässä viilettämässä, Erkki ja Katri
+keulassa. Matka joutui ja kului aikakin.--
+
+Päivällisen syötyä viiletti Erkki vuorostaan ja Jussi pani nukkumaan
+keulateljolle. Olihan varhain oltu taipaleella, niin että ei ollut
+liiaksi lainkaan jos nyt ummisti silmiään levätäkseen.
+
+Katri istui Erkin luona perässä. Mukavalta tuntui heistä matka, yhtä
+mukavalta, vaikka ei enää niin somalta ja oudolta kuin alussa. Tuottipa
+hauskuutta heidän mielelleen, kun alkoi näkyä muitakin purjeveneitä,
+oulumiehiä. Niitä jo näkyi edellä ja jälessä.
+
+Muuan vene oli aivan lähellä heidän jälessään. Se oli lähtenyt eräästä
+talosta tämän selän rannalla.
+
+Veneestä kuului heleä laulu, laulu laulunsa perästä.
+
+    »Minä tyttö, siivo tyttö
+    siivon nimen kannan,
+    enkä minä joka pojan
+    halatakaan anna.
+
+    Ei oo ruusu kauniimpi
+    kuin tyttö Pohjolassa,
+    eikä muuta tarvita,
+    kun niin on maailmassa.»
+
+Tuokion kuluttua helähti sieltä taas uusi laulu:
+
+    »Tuosta se nyt kulkee poikain polku
+    poikki pellon naapuriin;
+    naapurissa nätti tyttö,
+    hiipaseeko sydäntäs?
+    punasukka, pumpulisukka,
+    hiipaseeko sydäntäs?»
+
+Katri katseli sinne, ajatellen että onkohan sielläkin ylkämies ja
+morsian.--Keulalla istui kyllä miespuolinen henkilö, vaan perään ei
+sopinut näkemään, purje esti.
+
+Ehkä istuu sielläkin morsian, laulelemassa rakastetulleen.--Iloiselta
+vain kuulusti.--
+
+Sotkamon kirkko saatiin näkyviin, ja korkea uljas Vuokatin harjanne,
+joka oli jo etempääkin näkynyt ja pistäytynyt aina vähän väliä esiin
+muitten vaarojen takaa, näytti nyt kohoavan ihan tuossa lähellä. Matkaa
+oli sinne nytkin kosolta, penikulma ehkä, vaan suuruutensa tautta
+näytti se niin läheiseltä. Järven selkä oli jo soukennut ja supistui
+supistumistaan kunnes se sulkeutui kapeaksi Tenetin virraksi.
+
+»Jussi!» huusi Erkki. »Nousepas laskemaan purjetta, kohta ollaan
+Tikkalanniemen sillassa.»
+
+Jussi nousi, tuppasi unimielissään kätensä molempiin liivintaskuihin ja
+kopeloi vielä povitaskuakin: »...eihän ... niin, untahan se ... äh...»
+Jussi heräsi siinä makeassa uskossa, että hänellä oli taskut täynnä--
+patentliivareita.
+
+»Ota vastaan purje, niin minä täältä lasken», tuumi Erkki.
+
+Jussi rahmusteli päätään korvallisilta ja lakin alta, kävi sitten
+purjetta laskemaan ja kaatoi maston.
+
+»Olisihan sitä hiukan asiaa Tikkalanniemeen», virkkoi Jussi.
+
+»No, lasketaan törmään. Eihän tuossa viikkoa viivy», arveli Erkki ja
+sillan alatse päästyä käännälti rantaan.
+
+Tikkalanniemen piialle, Susannalle, oli Jussilla kirje, pienoinen mytty
+ja paljon terveisiä Anna-Marilta, Susannan sisarelta. Susanna oli
+Jussin vanha tuttava, hän kun oli piikana Partalassa samana vuonna kuin
+Jussi siellä oli renkinä, vuotta pari ajassa taaksepäin. Tuttaviahan
+olivat siis Susannalle Katri ja Erkkikin.
+
+Susanna, joka muutenkin oli iloinen sielu, tavatessaan tuttaviaan
+kotipitäjästä ja niin hyviä tuttavia, ei ollut vähän verran iloissaan.
+Hän nyt hyöri ja pyöri ja kyseli enemmän kuin kolme suuta kerkesi
+vastata. Jussilta hän enin kyseli ja Jussi se olikin hänen varsinainen
+ilonsa esine.
+
+»Eihän tuo lie niin kiire, ettei kahvia kerkiä?» kysäsi Susanna ja
+laitteli pannua tulelle.
+
+Matkalaiset kyllä koettivat empiä kahvinkeitosta, vaan Susanna vain
+laati ja arveli, että eihän se nyt mikä kiire semmoinen ole, ettei
+kahvia joutaisi vuottamaan.
+
+»Eikähän sitä oulumatkalla niin useasti ole tarjolla», virkkoi hän ja
+puuhaili. Pian hän pyöräyttikin kahvin puhellessaan ja kysellessään. Ja
+oikein kermakahvit hän laittoi ja vielä hommasi emännältä korputkin.
+Jopa leivälliset kahvit se Susanna puuhasi.
+
+»No, Rantalassa sinä, Jussi, olet ollut sitte myötyriään, kun
+Partalasta läksit?» kysyi Susanna.
+
+»Siinä minä olen oleksinut.»
+
+»Etkö sinä puuhannut mökkiä itsellesi?»
+
+»Lie tuo ennen ollut hieno aikomus sinnepäin.»
+
+»Rantalaan se saadaan kohta miniä?»--kääntyi Susanna kysymyksillään
+Erkkiin.
+
+»Ka, tarpeenhan tuo onkin, kun ei ole emäntää talossa», vastasi Erkki.
+
+»No, joko sinä Jussi olet mökin puuhasta kokonaan luopunut?» kyseli
+Susanna taaskin Jussilta.
+
+»Mitäpä hänestä enää...»
+
+»Enää! Mies parhaassa ijässään.»
+
+»Ka, vaan näkyyhän tuo aika kuluvan toisenkin palveluksessa.»
+
+»Ottakaahan kahvia!»--kehoitti Susanna.
+
+»Kiitoksia.--Eihän sitä nyt olisi tarvinnut...»
+
+»No, Erkki.--Ja Katri.--Ota Jussi kahvia.--Ota korppuakin.--No, mitä ne
+pojat Partalassa nyt raataa?»
+
+»Tervahaudalla ne ovat», vastasi Katri.
+
+»No, miltä se Katrista morsianna tuntuu?»
+
+»Ka, miltä tuo tuntunee», vastasi Katri, kainosti nauraen.
+
+»Eikös se Jussi vielä ole löytänyt mielitiettyä?» kysyi Susanna
+Jussilta arasti ja hieno puna nousi hänen poskilleen.
+
+»Mitäpäs se renkimies...» Jussi näytti hyvin rauhattomalta.
+
+Kotvanen oltiin nyt ääneti.
+
+»Ottakaa lisää kahvia», kehoitti Susanna.
+
+»Johan se nyt olisi välttänyt», arveli Erkki.
+
+»Ottakaa vain.»
+
+»Vaan itselle...» arveli yhä Erkki.
+
+»Kyllä sieltä minullekin yltää.--Ottakaa vain.--Ottaisitko, Jussi,
+tuodaksesi minulle Oulusta sievän karttuunihuivin?» kysyi Susanna.
+»Minä annan rahat.»
+
+»Kyllä kai se sieltä tulee, mutta eihän sitä rahaa osaa ottaa vielä,
+kun ei tiedä hintaakaan ja sattuuko mieluinenkaan», arveli Jussi.
+
+»Mieluinenhan se kyllä sattuu, mutta maksan sitten palatessasi, kun
+niin halunnet.»
+
+Kiitokset lausuttiin sitten Susannalle ja heitettiin hyvästit. Susanna
+saattoi rantaan matkalaisia ja toivotti onnea matkalle. Vielä hänellä
+oli yhtä ja toista kyselemistä matkalaisilta heidän lähtiessäänkin. Ja
+kun he olivat jo menossa vähän matkan päässä, kyseli hän vielä. Sitten
+hän pyörähti ja läksi kävellä lipsimään taloon.
+
+»Soma immeinen tuo Susanna», tuumaili Erkki.
+
+»Hyvinhän se on puhelias», arveli Jussi, »eipä outo osaisi luulla häntä
+Anna-Marin sisareksi».
+
+»Kyllä se Anna-Marikin osaa haastella kun vain mieluinen poika sattuu
+haasteltavaksi», virkkoi Erkki.
+
+»Tämä Jussihan se oli Susannan suosikki, kun olivat meillä», tuumi
+Katri leikillä ja todella.
+
+»Jussihan se oli», toisti Jussi melkein nyrehtyneenä.
+
+»Itsehän tuo Susanna kiitti sinua minulle», arveli Katri.
+
+»Niinhän se teki», oli Jussin vastaus.
+
+»Niinhän sitä puhuttiin ihan, että teistä pariskunta tulee», jatkoi
+Erkkikin leikintekoa.
+
+»Puheltiin», vastasi Jussi.
+
+»Saattoi olla puheessa perääkin.»
+
+»Saattoi olla.»
+
+»Senpätähden Susanna kyselikin mökinpuuhistasi.»
+
+»Niinpä niin.»
+
+Eivätpä osanneet enää jatkaa leikintekoaan Jussin kanssa, vaan täytyi
+heidän siihen lopettaa ja alettiin puhella muista asioista, minkä
+mistäkin.
+
+Selkävettä taas laskettiin, Nuasselkää. Tuuli oli vireä ja vaahtopäässä
+kävi aallot. Edellä ja jälessä pilkotti valkoisia purjeita, toisia
+oulumiehiä.
+
+Katri paneusi maata keulateljolle ja sinne kellistyi Erkkikin Katrin
+viereen.
+
+Jussi oli viilettämässä. Purjeen liepeen alta silmäsi hän matkan
+suuntaa ja loi väliin katseen teljolla makaavaan Erkkiin ja Katriin.
+Hän muisti miten he, Katri ja hän, kerran pieninä paitaressuina marjaan
+mennessä eksyivät. Kauan kuleksittuaan ja väsyttyään istahtivat
+muutaman suuren kiven juurelle. Katri itki ja itki hänkin, ja siihen
+molemmat nukahtivat ja vierekkäin he nukkuivat kun etsijät löysivät.
+
+»Yhden talon asukkaita noista tulee, kun metsäkin heidät tuolleen
+kätkee», Katrin, isä sanoi.
+
+Ja niinhän ne myötäänsä hokivat muutkin, että kyllä se Jussi tuon
+Katrin vielä naipi... Paljonhan sitä yhdessä västättiinkin...
+
+Jussi hommasi tupakkia piippuun ja lauleskeli itsekseen hiljaista
+hyräilyä.
+
+Vene kiiti nopeaan. Tikkalanniemi oli aikoja sitten kadonnut näkyvistä.
+Jälessäpäin olivat Vuokatti ja Naapurinvaara. Lähellä ne yhä näyttivät
+olevan, vaan niille oli laskeutunut sinertävä harso. Edessäpäin
+siintävät saaret ja niemekkeet taas selvenivät selvenemistään. Ne
+saavutettiin, sivuutettiin ja jäivät jälelle. Siellä ne sitten taas
+siintivät jälessä tahi kokonaan katosivat näkyvistä.--
+
+Jussi lauleli perässä yksinäisyyttään, köyhyyttään, toivotonta
+rakkauttaan.
+
+Keulateljolla makasivat Erkki ja Katri.
+
+Erkki oli olevinaan jo Oulussa. Tervahoville hän laski. Tuuli oli
+vastainen, vaan purjeessa sitä laskettiin ja hän viiletti.--
+Toppilansalmen poikki tervahovin yläpuolelle oli kiinnitetty vahva
+köysi ja sen alapuolella oli pystyssä olevia tukkeja, joitten nenissä
+tukkilaisia seisoi. Jussi käski kääntää venettä, vaan se ei kääntynyt.
+»Laske purje!»--Hän laski, vaan se nousi jälleen itsestään... »Veneesi
+särkyy!» huusivat tukkilaiset, vaan herrat, joita oli salmen möljät
+mustanaan, nauroivat täyttä kurkkua ja kimakimmin nauroi sen porvarin
+puukhollari, jolle he tervojaan veivät. Tulla puksutti höyrykin ja
+laski kohti Erkin venettä ja vihelsi. Erkkiä pelotti, jotta hiki päästä
+valui. Katri tarttui häntä kaulaan ja hän tarttui Katria
+vyötäryksiin...
+
+Katri oli olevinaan tukkilautalla.--Suuri purje nostettiin ja kun se
+oli nostettu, huusivat tukkilaiset: »ankkurin vei!» ja kohta lähti
+lautta menemään kovaa vauhtia. Erkki viiletti. Se komea poika seisoi
+kelalla. Hänellä oli hirveän punaiset saapasvarret. Oikean käden
+pikkusormi oli sormuksia täynnä ja korvissa kimalteli kultanastat. »Elä
+laske», tiuskasi Erkille se komea poika, vaan Katrille hän nauroi.
+Erkki ei saanut pysähtymään. Lautta töykkäsi saareen ja tukit alkoivat
+hajota. Komea poika hyppäsi kelalta, Katria pelotti ja hän jo oli
+putoomassa tukilta. Hän tarttui komeaa poikaa kaulaan ja se tarttui
+häntä vyötäryksiin...
+
+»Taisinpa laskea liian likeltä tuota saarta», tuumaili Jussi; »siinä
+pistää matala niemeke tänne selälle väki pitkälle. Ehkä siitä tällä
+vedellä vielä pääs... jopahan lempsatti kurnasi!»
+
+Vene karahti matalaan, vaan ei tarttunut kuitenkaan. Jysähtihän vain
+siksi, jotta Erkki ja Katri heräsivät.
+
+»Eihän--sitä--vielä--olla...» hätäili Erkki ja silmäili ympärilleen.
+Niin, ei sitä vielä oltu Oulussa, eikä näkynyt mitään köyttä,
+tukkilaisia, herroja, puukhollaria eikä höyryä puksuttamassa, eikä
+ollut mitään hätää.
+
+»Aurinko niin helteisesti paahtanut, että hiki oikein noussut», virkkoi
+Erkki ja pyyhki hihalla hikeä otsastaan.
+
+Katrikin kavahtaessaan töllisteli. Selkesi hänellekin, ettei hän
+ollutkaan missään tukkilautalla, vaan Erkin veneessä, eikä se ollut
+mikään tukkilainen, jota hän kaulasta puristi--(hyi, kaikkea häntä
+näkee!)--vaan hänen oma Erkkinsä.
+
+Kaikki hyvin siis.
+
+»Eikö sitä jo olla kohta Petäisen niskassa?» arveli Erkki,
+haukoteltuaan kylliksi ja selvittyään unesta.
+
+»Eihän tästä pitkältä ole enää, mikä lie parin tunnin matka», vastasi
+Jussi ja katsoi kelloansa.--»Nyt on jo kaksikymmentä minuuttia
+yhdeksättä.»
+
+»Eipä ehditty Kajaaniin tälle vuorokaudelle. Se ei lähde laskumies enää
+koskille», arveli Erkki.
+
+»Eihän se yöllä. Vaan ei meitä hidasta sen enempää jos ollaankin yötä
+Petäisen niskassa», arveli Jussi. »Aamulla ehditään hyvästi Kajaaniin
+siihen kun kanavista pääsee.»
+
+Petäisen kosken niskasta ei ollutkaan pitkälti taivalta Kajaaniin: pari
+lyhyttä kosken korvaa ja virtavettä jonkun verran, pari virstaa ehkä
+yleensä.
+
+»On kulettu hyvästi tämän päivän osalle», arveli Erkki, päästessä
+Petäisen niskaan, jonne muitakin lasteja oli pysähtynyt. »Sattui
+tuommoinen hyvä purjetuuli.»
+
+»Meidän onnella», virkkoi Katri.
+
+»Ainahan se väliin onnensiipi raapasee oulumiestäkin!» arveli Jussi.--
+
+Paljon oli kerääntynyt veneitä aamuun Petäisen niskaan, kymmenkunta
+venettä. Työtä oli laskumiehelle. Vaan säästi se hänen vaivojaan, kun
+oli semmoisia, jotka uskalsivat jälestä laskea.
+
+Kun ensimäistä venettä lähdettiin laskemaan, teki Jussilla kovasti
+mieli lähteä jälestä. Vaan eipä viitsinyt Erkille esittää. Jos Erkki
+olisi sanonut, että laskehan Jussi, niin kyllähän sitten.
+
+Eihän sitä nyt jären kumma olisi toisen jälessä laskea tuommoisia
+koskia, onhan noita pahempiakin laskettu... Tietäähän tuon, miten
+näissä on laskettava. Petäisessä on pahin paikka ensimäinen korva,
+jonka muuan kivi tekee lähellä rantasiltaa. Siinä pitäisi varoa sitä
+kiveä ja samalla, ettei pääsisi hylkäämään selkä-aalloille. Kuurnassa
+pitää laskea enemmän vasenta puolta, saaren puolta, siellä siinä se
+valtavesi kulkee. Sipisen virtaan tullessa pitäisi karttaa karia, joka
+on vasemmalla. Antaa mennä vain virranselkää ja siinä vähän varoo,
+ettei niemen niskaan kanna--liekö tuo kovin paha siihen kantamaankaan.
+Sittenhän sitä ei olisi enää muuta kuin kanavan suussa. Siinä pitää
+varoa, ettei Koivukoskeen ala niellä ja ettei kiville sorru rannan
+puolella.
+
+»Olisihan tuo soma laskea kerran nääkin kosket», ajatteli lopuksi
+Jussi, istuessaan törmällä ja katsellessaan koskelle.
+
+»Mistä se tää mies on?» kysyi joku Jussilta, seisahduttuaan hänen
+luokseen.
+
+»Olenpahan Kuhmosta.--Mistä sinä olet?» kysyi Jussi takaisin.
+
+»Sotkamosta minä olen», vastasi tämä ja istuutui siihen lähelle.
+
+»Talon miehiä?»
+
+»Ei itsellinen. Kasakkana olen.--Minkäslainen kello?»
+
+»Onpahan tuossa--pintelikello vain», vastasi Jussi.
+
+»Minulla on silinteri--tuommoinen--viidellä kivellä käypä.»
+
+»Valehtelee taas Kusti!» sanoi joku syrjäinen.
+
+»Vaan Kustipa ei valehtelekaan», vastasi Kusti tolkussa ja näytti
+sormellaan Jussille 5 numeroa kapselissa. Jussi ei sitä katsonut, vaan
+kääntyi näkemään, että kuka se puhui selän takana. Katrin kanssa oli
+siinä nuori tytär ja hän se haasteli.
+
+»Jos tunnet, Liisa, numeroita, niin katso eikö ole tuossa viitonen.--
+Ihan taiten käy tämä viidellä kivellä», oli Kusti tolkussa kellonsa
+puolesta.
+
+»Sinun kellosi ei käy muulloin kuin sinä itsekin käyt», virkki Liisa ja
+iski silmää Katrille.
+
+»Eikö käy?» oli Kusti yhä kellonsa puolesta. »Tää on käynyt...»
+
+»Ikänsä ja viisi päivää», jatkoi Liisa.
+
+»Mene...» tokasi Kusti.
+
+Liisa läksikin nauraen ja löi Katria kylkeen: »tule!» Yhdessä astuivat
+he sitten miesjoukkoon, mikä istui ylempänä törmällä. Siellä istui
+Liisan isä ja Katrin sulhanenkin tuumimassa asioita, minkä mitäkin.
+
+»Pysyyköhän tuo tyynenä koko päivän vai ruvenneeko tuulemaan niinkuin
+eilenkin ennen einettä?» arveli joku ja kaikki katselivat taivaalle.
+
+»Eipä osaa sanoa, mitä ruvennee tekemään.»
+
+»Höyryn jälkeen saa heittäytyä, jollei perintakaiseksi rupea.»
+
+»Seitsemän aikanahan se höyry lähtee ja siihen tuota kerkiääkin nähdä
+minkälaiseksi ilma heittäikse.»
+
+»Näkyy tulevan laskumieskin. Kenenkä vene se on korvassa?»
+
+Läksivät siitä ne miehet, joitten veneellä oli vuoro saada laskumies.
+Mutta Erkki meni Jussin luo kysymään, että uskaltaisiko se Jussi laskea
+jälestä.
+
+»Onhan noita pahempiakin laskettu ja omin nokkinsa», tuumaili Jussi
+vastaukseksi. »Onhan ne Ontojoen kosket...»
+
+»Eihän nää ole toki niitten veroisia», arveli Erkkikin.
+
+»Eihän tuossa maata alemmaksi mene, osaahan tuota toisen jälessä
+viilettää--lasken kun laskenkin.»
+
+Jussi jo seisoi valmiina veneen perässä. Koetteli melaa, että oliko se
+hyvästi, väänteli ja käänteli sitä. Oli se hyvästi. Silmäsi koskelle.
+
+»Eihän tuossa nyt kovin ohrasesti voine käydä toisen jälestä
+laskeissa», ajatteli hän ja taas pyöräytteli ja väänteli melaa, että
+olihan se ainakin kelvollisesti. Oli se.
+
+Lähdettiin. Virta nieli ahnaasti venettä koskeen ja Jussi asettausi
+hyvin tanakaksi. Oltiin nyt jo koskella ja jäpäkästi ponnisteli Jussi
+melassa.
+
+»Siinä se nyt oli Petäinen», tuumi Jussi kosken alla ja katseli
+taakseen.
+
+»Sievästihän se tultiin», virkkoi Katri.
+
+»Mikäs se on tullessa toisen jälessä.» Niin Jussi arveli, mutta
+ajatteli, että tuon jo laskee itsekseenkin.
+
+Kun kerta päästiin Kuurnan niskaan, niin siinä ei ollut kuin pisaus
+sitä tullessa ja se oli viimeinen koski.
+
+»Tuon nyt laskee melkein ummessa silminkin. Niinhän tuo on lyhyt ja
+suora kuin myllyn kuja», sanoi Erkki.
+
+»Eihän se pituudeltaan pilassa ole eikä polviltaankaan», arveli Jussi.
+
+»Tuossa oli paha nousta silloin kuin isän kanssa käytiin», lausui Katri
+Sipisenvirtaa mentäessä ja viittasi niemeen, jonka nenitse virta kulki
+ja teki väkevän korvan.
+
+»Siinä se temppu pelaa, sen niskaan päästessä», arveli Jussi.
+
+»Sinnepähän jäävät kaikki kovat paikat paluun varalle», virkkoi Erkki.
+
+Sievästi oli päästy yläkanavaan, Koivukosken luona. Alakanavaan,
+Ämmäkosken luona, on kulkea sileätä virtaa vain. Mutta siinäkin pitää
+olla tarkka laskeissaan, jottei sorru kostevedelle Kyynärpääniemen
+alla, eikä alakanavan suussa päästä Ämmäkoskeen nielemään.
+
+Kun alakanavasta on päästy, niin eipä ole nyt koskia vähälle aikaa.
+Seitsemättä peninkulmaa on näet taas järvimatkaa, Oulujärveä. Uljaat,
+avarat ulapat, Paita-, Ärjän- ja Niskanselät ovat nyt samottavina.
+
+Ilma oli tyyni ja kaunis. Äijät odottelivat höyryä lähteväksi. Sen
+jälessä aikoivat he ajaa pitkän järvitaipaleen.
+
+»Jos tuosta nyt eräitä markkoja meneekin, niin herrastellenpa pääseekin
+ja joutuisaan eikä tarvitse soutaa kituuttaa saaresta saareen ja
+niemestä niemeen ja viipyä päivittäin järvellä.» Niin arvelivat ukot
+siinä odotellessaan höyryä.
+
+No, terveeksi jääkäät!
+
+       *       *       *       *       *
+
+On Paltaselän ja aukean Ärjäselän välisenä Toukansalmi ja sen oikealla
+rannalla on pieni hiekkarantainen lahdenkaartama, Neuvosenhiekaksi
+sanottu, ja sen äärellä Neuvosenniemen talo. Siinä oli oulumiehiä
+sääpitoa pitämässä. Vieretysten könötti lahden kaarelmassa tervalasteja
+vitsaköydestään kiinni jossakin vaajassa rannalla. Oli siinä niitä aika
+rivi johokkaita, ja siinä oli kiantalaista, hyrynsalmelaista,
+ristijärveläistä, melalahtelaista, varislahtelaista--mene tiedä
+kaikkia!
+
+Toukansalmea kohti kiinnitti höyryvenekin kulkuaan, taistellen
+vastatuulta ja aaltoja vastaan. Sen jälessä tulivat oulumiehemmekin, ja
+hätä ei ollut heillä kaukana. Köytensä natisivat pahasti, saattoivat
+milloin tahansa katketa ja veneet joutua tuuliajolle; veneet raskivat
+aaltojen paiskoessa niitä yhteen. Toisilta halkeili varppeet, toisilta
+musertui kokka tahi hajoili perä, harva taisi pysyä jotakin vammaa
+saamatta. Äijät koettelivat suojella lastejaan parhaansa mukaan. Vilske
+ja huuto siinä kävi, aika meka.
+
+Kuta lähemmäksi Toukansalmea päästiin, sitä laimeammaksi kävi tuuli
+maan suojassa, ja sepä olikin hätäytyneitten oulumiehien avun toivoa
+elättävä tieto. Toukansalmea odotti jokainen kuin rauhansatamaa. Ja kun
+sinne vihdoin viimein pääsivätkin, niin hyvillä mielin erosivat höyryn
+jälestä ja laskivat veneensä Neuvosenhiekkaan, sinne entisten lisäksi.
+
+Tuuli kävi aavan Ärjänselän perukalta. Vimmatusti syöksyi se tietänsä,
+tahtoen temmata kaikki mukaansa. Se pyyhki vedenpintaa ja ajeli
+aaltoja, yllyttäen niitä vastarantojen valloitukseen. Vaahtopäisinä
+kähisten ryntäsivätkin nämä, tuulen aina vain kiihottaessa kohti
+rantoja. Sitä ärhäkämmiksi ja pelottavammiksi ne kävivät, kuta likemmä
+rantaa pääsivät. Jos saivat ryöstetyksi jostakin tukin, hirren, veneen,
+tynnyrin tahi muuta semmoista, kulettivat mukanaan, viskatakseen sillä
+kohtisattuvaa vastustajaansa. Menestyksensä oli toisissa paikoin huono,
+toisissa paikoin saivat ne tyydytystä rajulle vihalleen. Missä oli
+kivikko, kallio- tahi muutoin lujamaaperäinen ranta, siinä ne turhaan
+mylläköivät. Ryntäyksensä aina torjuttiin: vaahtoa ja vettä pirskui
+korkealla ilmaan ja kauas maalle ja aalto oli särkynyt ja palasi
+masentuneena ryömien pitkin rannan pohjaa. Toisia tuli jälessä, ne
+eivät huolineet katsoa edellisensä tappiota, vaan ryntäsivät yhtä
+hurjina rannalle. Sama kohtalo saavutti heidätkin: vaahto ja vesi
+pirskui korkealla ilmaan ja ryntääjä masentui. Turha oli taistelonsa
+näitä rantoja vastaan, vaan taisteltiin yhä vain uupumattomalla
+innolla.--Missä oli rantana hiekkatörmä, siellä oli niillä menestystä.
+Kun ne hyökkäsivät törmää vastaan, niin saivat lohkaistuksi
+hiekkamöhkäleen toisensa perästä. Sitä tehden maanpinta, kun alusta oli
+käynyt ontoksi ja heikoksi, lohkesi ja vieri alas. Puineen, pensaineen,
+kivineen, kantoineen, aitoineen, laihoineen--mitä tahansa siinä sattui
+olemaan--vieri se aaltojen saaliiksi.
+
+Tohisten tunki tuuli metsään ja pakotti puita nöyrästi taivuttamaan
+latvojaan rangaistukseksi, kun estivät sitä täydellä voimalla
+kulkemasta lähellä maanpintaa. Maasta olisi sen ollut hupainen temmata
+roskaa, multaa, vanhoja lehtiä ja muuta keveätä irtonaista tavaraa,
+joita olisi sitten saanut ilmassa pyöritellä. Eräille vanhoille
+hongille ja monelle nuoremmallekin puulle, jotka olivat päätänsä
+pitempiä muita tahi olivat juurensa huonosti maahan tunkeneet, antoi se
+semmoisen tupsauksen, jotta ne ryskyen kaatuivat maahan, jollei
+sattunut tielle joku jykevämpi toveri, jonka varaan saivat jäädä
+nojaamaan.
+
+Pelloilla se tempasi multaa ja kiersi sen korkeaksi pyöriväksi
+patsaaksi, jota kuletteli sitten pitkin peltoa. Ryntäsi vonkuen pellon
+aitaa vasten, kaataaksensa sen. Koetteli vielä pajan, riihen, läävän ja
+asuinrakennusten kattoja irti kiskaista. Jos onnistui, kiidätti sen
+sitten tuota tuonnemmaksi. Viiririukua pudisteli vihoissaan, jotta
+viiri rämisi liehtoessaan sinne tänne ja päätäysi välistä pyöriä
+räklättämään juuri kuin olisi tuullut joka taholta. Pirtin nurkassa
+piti se aika tohinan ja jokaisessa raossa ja lävessä vonkui ja vinkui.
+Etehiseenkin tulla puuskautti ja sysäsi syrjällään olevan korvon,
+maitopytyn tai sangon pyöriä hyrräämään pitkin etehisen siltaa ja
+löytäessään tyhjän kontin tahi vasun tupsautteli niitä paikasta
+toiseen.
+
+Ihmisiäkin, jotka liikkuivat ulkoilmassa, se kiusotteli. Jos he
+astuivat vastaan, tahtoi se pysäyttää siihen paikkaan, jotta töin
+tuskin pääsivät eteenpäin. Jos taas menivät myötä, työnsi se selästä,
+ettei tarvinnut muuta kuin jalkojaan nostella, niin pääsivät
+juoksujalassa eteenpäin. Miesten takinliepeet se pani lepajamaan ja
+koetti hattua päästä temmata. Naisten hameita pullisteli se ja
+hatuutteli, jotta räpse kuului.
+
+Neuvosenniemen pirtti oli täynnä miestä, sääpitolaisia. Rähinä siinä
+kävi semmoisessa miesjoukossa. Puheltiin yleisesti ja yksityisesti.
+Väliin lausueli vain yksi mies, vaan toisin vuoroin pakisi joka suu
+yhtäaikaa, jottei kukaan kuunnellut. Sittenpä saattoi syntyä hetkiseksi
+äänettömyyttäkin, vaan hetipä rupesi pari kolme suuta taas yhtaikaa
+turajamaan. Yhtä asiaa ei pitkään hankailtu ja sopi siinä juoksemaan
+montakin asiaa rinnakkain, jotta ehdittiin puhella jos jostakin. Siinä
+se aika kuluikin jaarikoidessa.
+
+Päivä oli jo kulunut puoleen. Arkku arkun perästä aukesi ja suu ja
+toinen ja sitä tehden useampi alkoi käydä. Jokainen oli pian
+syöntipuuhassa arkkunsa ääressä. Syödessä puheltiin niin paljon kuin
+syönniltä saatiin aikaa. Muutamat olivat hiljaisempia, jotta puhelivat
+matalalla äänellä toverinsa kanssa, toiset rupattivat yhtäläiseen
+lujasti kaikkien kuultavaksi, vaan olipa vielä niinkin sukkelia
+suunsoittajia, jotta joutivat rinnan pitämään yleistä ja yksityistä
+keskustelua.
+
+Ajan kuluessa suu toisensa perästä heitti käymästä, arkku arkun jälestä
+lupsahti kiinni, piippu ja toinen alkoi röyhytä ja hetkisen perästä
+mies, toinen, kolmas ja niin edelleen kaatui ja keskustelu sen mukaan
+hiljeni. Muutamia miehiä vain jäi valveelle veneistä huolta pitämään.
+
+Erkkikin syötyään vääntäysi nukkumaan. Mutta Katri kuleksi Liisan
+kanssa ulkokausteella joutessansa. Eivät he kuitenkaan viitsineet kauan
+siellä oleksia, kun näet tuuli niin jotta hameihinsa tahtoivat
+takertua. Suojaan heillä tuli asia ennen pitkää.
+
+Pirtin etehiseen tultua pystyi Katrin silmään keltainen ovi etehisen
+toisella puolen.
+
+»Tupakoon se tuolla?» viittasi Katri Liisalle.
+
+»Tupa kai», arveli Liisa.
+
+Katri ei siihen heittänyt, läksi katsomaan. Hän raotti ovea ja kurkisti
+sisään. Siitä hän rohkaistui enemmän ja kävi sisään. Tuvassa ei ollut
+ketään, vaan ovi oli auki kamariin, josta kuului raksutus. Katri hiipi
+edelleen ja Liisakin tuli katsomaan, että minne se Katri menee.
+
+Katri teki hyvän päivän tyttärelle kamarissa--se oli talon tytär,
+Reeta.
+
+Reeta vastasi hyvän päivän ja kysyi kuulumisia.
+
+»Eipä kuulu.----Tuoko se nyt on se masiina?» virkkoi Katri ja lähestyi
+varovasti Reetan ompelukonetta.
+
+»Tämähän se on», vastasi Reeta ja rupesi ompelemaan.
+
+»On aika rallatuskoje», arveli Katri. »Niin pistää kiperään, ettei
+silmä erota.--Ei mahtane tulla hyvää jälkeä.»
+
+Reeta näytti ompelusta ja näytteli sitten tarkemmin konettaankin ja
+selitti. Katri ihmetteli lakkaamatta.
+
+Oli sitä nyt Katrilla ihmettelemistä ja niin se häneltä aika kului.
+
+Jussi syötyään kävi rantaan. Viskasi veden veneestä ja katsahti olisiko
+sillä ja muilla veneillä mitään vaaraa ja istui sitten rannalle ja pani
+piippuun.
+
+Ilma myräköi. Ärjä kuohui valkeassa vaahdossa. Rannalle ryntäsivät
+aallot, synnyttivät jyrisevän äänen, aivan kuin olisi ukkonen käynyt
+etäällä. Metsä tohisi. Väliin kuului kova jyräys, kun joku puu kaatui
+tahi maanpinnan möhkäle vieri järveen.
+
+»No, on nyt myräkkä!» kuuli Jussi äänen selkänsä takaa.
+
+Jussi katsahti taakseen. Kusti siellä tuli ja hän istahti Jussin
+viereen.
+
+»Paljoko sinun kellosi on?» kysyi Kusti.
+
+Jussi katsoi ja sanoi.
+
+»Se on kuusi minuuttia jälessä Oulun kelloista», virkkoi Kusti.
+
+»Onko sinun kellosi sitten Oulun kellojen kanssa yhdessä?» kysyi Jussi.
+
+»On. Tämä käy ihan yksissä Oulun horisontin kanssa. Tiedäthän sinä»,
+alkoi Kusti selittää, »siellä Oulussa sen tornihökkelin, mikä on siellä
+saaressa, siinä sillan päässä?...»
+
+»Joo, joo.»
+
+»--siitähän tuota mennään sivukin ja sen sillan alatse palatessa--niin
+sen valkean tornitörräkkeen, tiedäthän?»
+
+»Joo, joo.»
+
+»No, siinä nostetaan kahdentoista aikaan semmoinen pallonmöhkäle riu'un
+nokkaan.»
+
+»Yhy.»
+
+»Niin, tässä mennä kesänä--se oli alkukesästä--kun kävin siellä, panin
+kelloni sen mukaan. Talvella käytiin sitten siellä kilpamarkkinoissa.
+Minä ajattelin mennessäni, että annahan näkyä, onko tuo kelloni
+jaksanut seurata. No, ihan täsmälleen se oli pysynyt yksissä, ei puolen
+minuutin eroa, ei vähääkään. Ja se ei ole perätöntä puhetta. Kunhan
+olisi sattunut Tervolan renkipoika olemaan tässä, kyllä se todistaisi.
+Hän seisoi ihan vieressä talvella kun katsottiin palloon!»
+
+Täytyihän nyt Jussin uskoa.
+
+Sitten Kusti kertoi ja selitti Jussille, miten hänen silinterinsä ei
+maksa hänelle mitään. Vaihtokaupoissa oli hän näet niin voittanut.
+Hänellä oli ollut huono »engelsmanni», pahanpäiväinen mukura, ilman
+niitä rämppäkelloja. Sillä hän oli alkanut vaihtokauppansa. Tarkan
+selon antoi hän siitä, minkä sorttisen kellon hän tällä mukurallaan oli
+vaihtanut ja keltä vaihtanut, paljonko välejä antanut, minkä sitten
+vaihtanut sillä, minkä taas tällä, keltä, paljonko välejä antanut tai
+saanut, kaikki tarkoin aina nykyiseen silinteriinsä. »Ja tämä on pätevä
+ja tarkka», virkkoi Kusti lopulta.--
+
+»Katsohan tuonne selälle», osotti Jussi.
+
+»No, nyt on ihme! Eikö vain siellä ole purjevene tulossa. Paholainen
+itse kai siellä laskee!»
+
+»Pääsisihän se lentämälläkin, mitäs sen sitten purjehtia tarvitsisi.»
+
+»Hulluja nuo lie sitten täydelleen!»
+
+»Mitä lienevät, vaan tulossa ne ovat!»
+
+»Eiköhän siellä miehillä housut lotaja, jos heillä vähääkään järkeä
+lie. Katso, kun ei kun välistä vilahtaa purjetta aallon sisästä! Voi
+polosia!»
+
+»Ne eivät olekaan Nauku-Maijan poikia», arveli Jussi.
+
+»Saapa nähdä, pääseekö tuo onnella», virkkoi Kusti.
+
+»Onneksi on toki tuo purje pieni ja rääsyinen», selitti Jussi.
+
+»Kyllä on miehillä sydän kivestä ja sekin tervattu!»
+
+»Kiireesti tulee!»
+
+»Ihan kuin lentämällä!»
+
+»Eihän noilla enää olisi pitkä matka.»
+
+»Ei olisi, vaan yhä julmemmalta vain alkaa näyttää. Katsohan kun keula
+nousee tojottamaan kohti taivasta ja läiskähtää sitten alas--tuelleen.»
+
+»Molemmat miehet näkyvät olevan perässä. Toinen viilettää ja toinen
+viskaa vettä ihan yhtäläiseen.»
+
+»Siinä on leikki kaukana!»
+
+»On niitä hurjia, kun tuommoiseen Jumalan ilmaan lähtevät.»
+
+»Katsohan, kun vene puikkelehtaa aallolta aallolle.»
+
+»Jo kaatuu...!»
+
+»Ei se vielä, vaikka tänne näyttää.»
+
+»Kunhan se pääsisi tänne lähemmäksi, niin eihän sillä sitten mitään
+hätää olisi mantereen suojassa.»
+
+»Voi hyvänen aika, minkälaista vohkaa se tulee: äsken tuolla kaukana
+pilkoitti ja nyt jo tuossa rantaan pääsemässä.»
+
+Aika vinhakkaa vene laski kohti rantaa. Ponnistella sai mies melassa,
+pitäessään venettä oikeassa suunnassa, josta se pyrki pyörähtämään
+hyppiessään aallon seljältä toiselle kovan tuulen työntäessä.
+Ponnistella sai vesimieskin, sillä aallot yhtäläiseen ropsivat laidan
+yli. Ei siinä oltu leikkimässä, ihan oli tinka työ!
+
+»No pääsihän kuin paasikin onnellisesti. Ei sillä mikä hätänä enää ole
+näin lähellä, mantereen suojassa», tuumi Kusti.
+
+»Eihän sillä», arveli Jussi, »enää ole juuri kovin suurta hätää ... nyt
+se ... jopahan...!»
+
+Vene oli kumossa ja juuri rantaan pääsemässä.
+
+Jussi ja Kusti kilpasivat pieneen veneeseen ja joutuivat kaatuneitten
+avuksi. Miehet nostettiin veneeseen, koottiin tavarat, jotka kelluivat
+veden pinnalla aaltojen selässä, ja kaatunut vene kuletettiin rantaan.
+
+»No, eipä sinne tainnut jäädä muuta kuin suolasäkki», arveli toinen
+kaatuneen veneen miehistä, katsellessaan pelastettuja tavaroita.
+
+»Ja minulta hattu», arveli toinen katsellessaan hänkin tavaroita ja
+siristellessään vettä hihoistaan.
+
+»Jos ei vain nää olisi sattuneet joutumaan niin pian apuun», arveli
+taas toinen, tarkoittaen Jussia ja Kustia, »olisi voinut käydä
+hullummastikin».
+
+»Miksi ette laskeneet ennemmin purjetta? Johan sen olisi saanut?» kysyi
+Jussi.
+
+»No, minä juuri rupesin, vaan oli jo kumossa ennenkuin kerkesin tarttua
+köyteenkään», vastasi toinen miehistä.
+
+»Ei se näkynyt pitkään arvelevan kaatumistaan, ihan se pyllähti äkkiä»,
+arveli Kusti.
+
+»No, se tuli semmoinen tuulen puuska ja rumpsautti kumoon ihan yhteen
+sanaan», arveli taas toinen miehistä, tyhjentäen vettä saappaistaan.
+»Se tässä rantaan kääntyessään tuuli hankasen puolelta.»
+
+»Mistä ne on nää miehet?» kysyi Jussi.
+
+»Kiannaltahan sitä oltaisiin.»
+
+Taloon lähdettiin siitä heti kun oli saatu vene vedetyksi maalle ja
+venekaluja kootuiksi rannalle. Pirtissä pantiin kuivamaan kaikki mikä
+oli kuivattavaa, ja kaikkihan sitä olikin. Rahat leviteltiin varovasti,
+taskukellot pyhittiin tarkkaan, kontti ja eväsarkku aukaistiin ja
+tavarat nostettiin pois. Arkkuun ei ollutkaan toki vettä viljalti
+kerennyt mennä. Riisiryynipussin kylki oli vähän kostunut ja joku
+korppu, kartuusitupakat vähän nurkasta, samoin punakantinen
+katkismuskin toisesta kannen laidasta, vaan muu kaikki oli
+vahingoittumatonta. Kontissa oli vesi tehnyt enemmän vahinkoa.
+Leipäkullan--joka pidettiin nyt kontissa kun ouluntuliaiset olivat
+vallanneet arkun--oli se vellonut näökkääksi ja samaan maskiin
+sekoittanut ne pari sikuripötkyä, jotka, tilan ahtauden tähden arkussa,
+olivat saaneet sijansa kontin pohjalla samoin kuin russakkapulverikin.
+
+»Kyllä se tuolla selällä antoi kyytiä. Voi pahuus, kun se kiiätti»,
+tuumaili toinen tulijoista, viskatessaan orrelle takkinsa, josta vesi
+alkoi lattialle tippua.
+
+»No, se vei semmoista hamppua, jotta sydäntä mieli viiltelemään»,
+lisäsi toinen, levitellessään tupakoitaan ikkunalaudalle
+auringonpaisteeseen kuivamaan.
+
+»Mistä ne nää miehet tulevat?» kysyi eräs, joka nouseskeli nukkumasta.
+
+»Oulusta», vastasivat tulijat.
+
+»Eihän sitä kehnokaan tämmöisellä säällä kule», arveli edellinen,
+pistäen piippuun.
+
+»Kuka se täällä Oulusta kulkee?» virkkoi taas muuan, joka myöskin
+heräili unestaan ja oli saanut puheesta sen verran selvää, että
+keskustelu oli jostakin erinomaisemmasta.
+
+»Päivää!» toivottivat tulijat herääjälle. He olivat tuttavia, samasta
+pitäjästä.
+
+»Terve! Terveisiä Oulusta.»
+
+»No, pahuusko teidät on tänne viskannut? Vai onko siellä ilma jo
+laantunut?--Eihän se mitä! Vielä tuolla tohajaa nurkissa, jotta luulee
+seinäin menevän.»
+
+»Purjetuultahan me olemme tänne höllötelleet», vastasivat tulijat.
+
+»Vieläkö!» arveli edellinen, kaivellen piippuaan.
+
+»Täällä olisi kaupungin tupakoita, kasakkarettinkiä, vaan taitavat
+olla vielä kosteita. Ehkä ne sentään jo palaisivat. Pankaahan täältä
+kaupungin tupakkaa!» tarjottelivat tulijat tuttavalleen.
+
+»Kiitoksia», lausui tämä tupakan pantuaan. »Mitenkä te oikein olette
+tulleet?»
+
+Tulijat kertoivat matkansa ja sattumansa.
+
+
+»Ei sattunut pahemmastikaan», arveli tuttava.
+
+»Eihän se toki käynyt sen nolommasti.--Esa, tulkaahan kaupungin
+viinoille!» käskivät tulijat tuttavaansa.
+
+»Oikein kaupungin viinoilleko tässä pääsi...?» arveli Esa,
+lähestyessään arkkua.
+
+»Ottakaa pois!» kehotettiin.
+
+Esa tarttui pikariin ja ryyppäsi.
+
+»Kiitoksia.»
+
+»Ottakaa pohjaan!»
+
+»Kiitoksia.»
+
+Esa vetäysi takaisin ja puhalsi ensin ja sitten pyyhki etusormenselkään
+mutruilevaa suutaan.
+
+»Tulkaahan tekin ottamaan», käskivät he auttajiansa.
+
+Kusti meni heti ja vetäsi poskeensa ryypyn katkeamatta. »Kiitoksia»
+tuli ihan vääristymättömästä suusta. Eikä Kusti puhallellut, suutaan
+pyyhiskellyt eikä mutruillut.
+
+»Tulkaapa tekin ottamaan.»
+
+»Johan sitä nyt kaikille oulumiehille...» arveli Jussi, vaan otti
+kuitenkin.
+
+»Eihän sitä toki kaikille vielä tule», arvelivat Oulusta palaajat, ja
+kun olivat itse ryypyn ottaneet, panivat tulpan pullolle ja rupesivat
+syömään.
+
+Vaan mies toisensa jälkeen nousi istualleen ja siitä vänkäysi
+seisovalle jalalle. Joku alkoi heti puuhailla tupakaksi, ja
+virkkuluontoinen mies jos oikein sattui ja puhelias, tarttui heti
+muitten puheeseen. Mutta toinen kun oli päässyt seisaalleen, kulki
+penkin luo, vääntäysi istumaan ja haukotteli ja venytteli surkean
+näköisenä.
+
+Oli sitä syönti-aikana puhelemistakin. Nuo rohkeat Oulusta palaajat ne
+antoivat aihetta. Kyseltiin tulijoilta, ja ihmeteltiin ja ihmeteltiin.
+Sitten ruvettiin kertomaan eräistä, jotka niinikään olivat
+jumalattomassa ilmassa uskaltaneet liikkeelle. Kuta muinaisemmassa
+ajassa tapaus kerrottiin tapahtuneeksi, sitä uljaampi se oli. Jokainen
+suu, joka tapauksen oli kertonut, oli siihen lisännyt kaunistukseksi ja
+niin se kasvoi ja varttui, jotta nykyaikana tapahtuneeksi se olisi
+liian komea ja suuri. Jokainen kuitenkin uskoi, sillä olihan se
+mahdollista entiseen aikaan.
+
+Muuan melalahtelainen kertoi Antinlahdessakin olleen tässä takavuosina
+isännän, joka oli ollut mainittava oulussakävijä. Julman vankka mies ja
+sydämetön. Itse oli aina laskenut Oulujoen kosket...
+
+Paljonhan niitä on nytkin, jotka laskevat itse kaikki kosket--
+kiantalaiset, hurjat, joka mies...
+
+Kyllähän niitä on. Semmoiset, jotka ikänsä ja aikansa rymyävät
+koskivesillä, nehän ne kyllä. Mutta järvikulussa se samainen isäntä oli
+ollut mato. Kun vain lie ollut purjetuuli, niin hän kuului laskeneen,
+tuuli sitten kuin kovasti tahansa. Sitä kummaa ei kuulu nähdyn, jotta
+hän olisi tuulen takana ollessa sääpitoa pitänyt. Päänsä vaan aina oli
+kuitenkin pelastanut eikä äyrin vahinkoakaan koskaan saanut. Yhden
+kerran oli omaan rantaan pääsemäisillään tuuli tupsauttanut veneen
+kumoon. Mutta ei sattunut hänellä silloin olemaan suoloja eikä jauhoja.
+Sukka, johon oli sitonut potaatin siemenet, mitkä oli Oulusta saanut,
+painui järven pohjaan, mutta sukeltamalla saatiin sekin ylös.--Niin hän
+aina vain laski ja onnella laskikin.
+
+»Onhan ne entiseen aikaan olleet uljaita, uljaampia kuin nykyajan
+kansa, ja lie heillä ollut omia konstejaankin», arveli joku.
+
+»Olihan sillä vanhalla kansalla sitä sanan mahtia...»
+
+»Liekö se avittanut, vaan kun ovat olleet voimakkaampaa ja uljaampaa
+väkeä, se tuo lie syynä.»
+
+»Mutta mitä hän niillä potaatin siemenillä teki?»
+
+»Ka kylvi, ja siitä se levisi potaatinviljelys tämän järven rannoille.»
+
+»Vai hän se ensinnä?»
+
+»Hän, ja siitä se levisi...»
+
+Siitäpä johtui nyt uusi puheaine. Potaatin viljelyksestä, mistä se on
+alkujaan ja miten se on kulkeutunut Suomeen ja kunkin kotipitäjään, nyt
+puheltiin. Jussi tiesi kertoa potaateita kasvatetuksi Amerikassa ja
+sieltä tulleen Englantiin. Siellä Englannissa muuan herra, joka niitä
+ensinnä kylvi, oli syksyllä pitänyt suuret kestit, ilosta kun oli
+saanut potaatinsiemeniä. Kesteissä oli ruuaksi potaattejakin. Mutta kun
+herrat rupesivat niitä syömään, niin irvolleenpa suunsa vääntyi. Talon
+herra, ollen äkkinäinen, oli keittänytkin potaatin nuppuja.
+
+»No, herroilta jäi syönti sikseen?»
+
+»Paljon voin ja sokerin uhalla koettivat nieleskellä niitä.»
+
+»Liekö tuo totta?» arveli Erkki.
+
+»En tiedä, se meidän papin poikahan se haasteli tuota erään kerran.»
+
+»Minkätähden se ei saattaisi olla totta, erehtyyhän ne herratkin sen
+verran», arveltiin yleiseen.--
+
+»Kuka se niin rikas?» kysyi kovalla äänellä joku, joka oli ottanut osaa
+keskusteluun potaatin viljelyksestä, mutta puuttui nyt muuhun
+puheeseen, jota oli kuunnellut toisella korvalla.
+
+»Meidän entinen herrastuomari.»
+
+»On meidänkin pitäjässä muuan rikas, ja onkin oikein uhma rikas»,
+arveli joku kiantalainen.
+
+»Niin, Jörön ukko», jatkoi toinen kiantalainen. »Sillä niitä on rahoja.
+Eipä hänellä muuta ole työnäkään kuin muutella niitä kuopasta
+kuoppaan.»
+
+»Kuopassako hän niitä pitelee?»
+
+»Kuopissahan ne vanhat miehet niitä pitelevät, petäjikössä puitten
+juurilla ja kivien alla. Sitten niitä muuttelevat aina uusiin kuoppiin,
+jottei keksittäisi heidän kätköjään. Näin minä kerran kun se Jörön ukko
+tuli metsästä ja kantoi rahojaan kotia. Oli vanha saapasrähjä, joka oli
+hänellä täynnä rahoja. Siinä oli homehtunutta hopeaa kosolta. Kuinka
+monta saappaan täyttä liekään hänellä.»
+
+»Mistä hän niin oli koonnut?»
+
+»En tiedä mistä hän lie keräillyt. Silloin entiseen aikaan terva oli
+korkeissa hinnoissa ja silloin nuo kuuluu eloakin kuletelleen
+myötäväksi, niin lie sen aikuisia saaliita.»
+
+»Siunaupi sitä eräille sitä rahanroskaa.»
+
+--»Tuon Paltamon rovastinhan ne kehuvat olevan äveriään. Sillä on
+suuret tulot.»
+
+»Liekö nuo kovinkaan.»
+
+»Saattaa olla suuret tulot, mutta Paltamon rovasti on vain mökkiläinen
+Limingan rovastin suhteen!» Niin arveli muuan vanha liminkalainen, joka
+oli nyt renkinä Hyrynsalmella. »Limingan rovastilla on enemmän tuloja
+kuin senaattorilla.»
+
+»Niinkö se on suuri pitäjäs?»
+
+»Niin. Se oli Viikkosanomissa, että Limingan rovastilla on enemmän
+tuloja kuin senaattorilla.»
+
+»Kelpaa sen elellä!»
+
+»Vaan taitaisipa saada panna Paltamon ja Limingan rovastin
+kymmenvuotiset tulot yhteen, eikä sittenkään tulisi niin paljon kovaa
+kokoon, jotta vastaisi Pärpuumin rahoja.»
+
+»Hyvinkin saisi. Liivinsä taskussahan jo Pärpuumi toki semmoisen summan
+pitää.--Saisi panna Oulun kuvernöörinkin tulot lisäksi, eikä sittenkään
+riittäisi.»
+
+»On sitä sillä miehellä holetta.»
+
+»Entäpä Kanteliinilla?»
+
+»No, ei se ole köyhä poika hänkään.»
+
+»Kumpi heistä lie rikkaampi?»
+
+»Kukapa hänet tiennee--vaan köyhiä ei ole kumpikaan.»
+
+»Ne ne ovat Oulun kaupungin rikkaimpia porvareita.»
+
+»Ja Älliini eli Nelmanni--mikä se on--rahallinen talo on sekin.»----
+
+Niin sitä syödessä siinä puheltiin ja puhellessa jouduttiin asiasta
+toiseen.--Vaan mies ja toinen taas pisti puukkonsa tuppeen, ryyppäsi
+vielä kerran piimää, pyyhki käsiselällä suutaan, siirtyi arkun äärestä
+ja alkoi hommata tupakkaa piippuun. Piippuja aina useampia alkoi
+röyhytä ja arkun kansia lopsahteli kiinni.
+
+Ulkona pauhasi myrsky, telmi ja ryski. Kolme vuorokautta tuuli yhtä
+pohkaa. Puolipäivän ja sydänyön aikaan se vähän laantui, vaan ei niin
+paljoa, että olisi kyetty liikkeelle. Ei auttanut oulumiehillä muu kuin
+odottaa ja odottaessaan syödä ja nukkua. Neljäs vuorokausi oli
+kulumassa. Puolipäivän aikana purkausi tuulemaan niin rajusti, jotta
+eipä koko aikaan niin. Sitte se heitti. Se oli ainoastaan lyhyt
+puuskaus, viimeinen hyökkäys, jonka jälkeen se masentui, ja siitä se
+laantui laantumistaan. Heti puolipäivän jälkeen oli jo melkoisesti
+tyyntynyt. Viiri harvasteeseen vain kääntelihe ja kääntyessään
+vingahti. Metsäkin oli lakannut tohisemasta ja puunlatvat vitkalleen
+vain huojuivat. Vaahtopäiset aallot Ärjällä kävivät harvemmiksi ja
+jyminä taukosi vähitellen.
+
+Ja nyt päivällisen syötyään matkalaiset eivät panneetkaan enää maata.
+He kuleksivat ulkona, tähystelivät taivaalle ja järvelle ja jokainen
+arveli, että kyllä se siitä yöksi tyyntyy kerrassaan.
+
+Mutta jo kotvasta ennen iltasta kävikin ilma ihan tyyneksi. Ärjä oli
+asettunut. Loikka, mikä suurilla selillä käy vielä kauan myrskyn
+jälkeen, vieri tyynenä ja rauhallisena ja synnytti rannoilla hiljaisen
+loiskeen. Oulumiehet hommautuivat taipaleelle. Arkut ja muut kampsut
+kannettiin veneisiin, ja sitten matkalle. Melske nyt kävi rannassa ja
+porske veneitä työnnettäessä väljälle vedelle ja käännettäessä matkan
+mukaan. Vakavasti kulki joka vene tietänsä, ja oli sitä tiessä
+leveyttä ja pituuttakin oli. Ärjä levisi laajuudessaan: siintävissä
+olivat rannat edessäpäin ja vasemmalla, jopa muutamassa kohdin
+näkymättömissäkin. Uljas ulappa. Suurellinen ja kaunis rauhallisen
+tyynenä, uhkea ja pelottavan mahtava--nimensä kaltainen--rauhatonna,
+aallokkaana.
+
+Kohtapa Neuvosenniemestä lähtien on Arjan pohjoisena äärenä sileä,
+kallioinen ranta, Härkörannaksi sanottu, kulkijain pelokki, niin
+tukkilaisten kuin tervamiestenkin. Yhtenään vain sileää kalliorantaa,
+ei saarta yhtään edustalla, jotta tuuli ja aalto pääsee aina ulapan
+äärimmäisestä lahdelmasta esteettömästi ja täydellä voimalla ryntäämään
+rantaan saakka. Mihin siinä suojansa ottaa myrskyn syntyessä?--Monet
+tukkilautat ovat siihen hajonneet, vaan useita veneitäkin on se ranta
+jo niellyt ahnaasen kitaansa.
+
+Pitkin Härkörannan kuvetta kulki matkue vitkalleen ja vakavasti. Pitkä
+liuta siinä nyt oli tervaveneitä. Enimmäkseen ne kulki jälekkäin,
+vaikka väliin oli pari ja kolmekin rinnakkain, kunnes niistä joku
+joutui edelle ja niistä kahdesta taas toinen sortui jälkimäiseksi. Tämä
+ei tapahtunut minkään kilvotuksen takia, vaan muutoin nyt siinä
+soudellessa sattui silleen.
+
+Niin suuressa joukossa kun kuletaan, niin aina siinä puhellaankin
+jotakin--jollei vaan ole vastatuuli soudettavana, sillä silloinhan sitä
+ei jouda työltään rupattelemaan. Lähellä kulkevain venekuntain kanssa
+tavallisesti haasteltiin, vaan tuon tuostakin hihkastiin sana ja kaksi
+ja väliin pitemmältäkin johonkin ulommaiseenkin veneeseen. Heläyttipä
+joku »poika huoleton, nuori ja naimaton» iloisen laulunkin, laski sen
+ilmoille jotta raikui. Kaiku rannoilta kertoi laulun, yhtä uskollisesti
+kuin muunkin puheen ja airojen loiskeen sekä hankasten kitinän. Vaan
+matkan eestyessä erkanivat veneet enemmän toisistaan, jotta matkue
+muodostui pitkäksi jonoksi. Haastelu kävi hiljaiseksi ja harvemmaksi,
+työ jatkui yhä uutteruudella ja hartaudella. Kustin ääni vain enää
+kuului kaikkialle ja hän se vielä tuontuostakin heläytti laulun,
+milloin rakkaudenlaulun, milloin sotalaulun.
+
+    »Vilu on niin vihava
+    rakkaus on lämmin,
+    milloin lienee kullan kämmen
+    korvan alla lämmin.»
+
+Semmoisen hän lauloi ja sitten taas:
+
+    »Kaakkuri, kaakkuri katolla laulaa,
+    kuohuva koski se aalloilla pauhaa;
+    elä ole kultani ylpeä,
+    sillä nuoruuden aika on hempeä.»
+
+Vaan sitten hän laulaa lasketteli pitemmän sotalaulun, hoilasi, jotta
+raikui järven rannat:
+
+    »Kesäkuulla lämpimällä, iltapäivällä ihanalla,
+          rituraturaa.
+
+    Alkoi sota ankara, josta ma tahdon laulella,
+          rituraturaa.
+
+    Engelsmanni ylpiä, tahtoi meitä hylkiä,
+          rituraturaa.»
+
+Vaikeni vihdoin Kustikin ilon pidännästä eikäpä nyt kuulunut enää muuta
+kuin airojen loiske ja hankasten kitinä. Kotvanen oli jo soudeltu ja
+taivalta tehty melkoisesti, toista penikulmaa. Aurinkokin oli kerennyt
+jo laskulleen. Hohtavina rusottivat pilvet taivaan rannalla ja järven
+selälle syntyi pitkä rusottava juova, joka kiemuroi tuhansina mutkina
+tyynen loikan käydessä.
+
+Mutta ei ollut päässyt aurinko täydelleen mailleen, ennenkun alkoi
+pieni väre-aalto käydä loikan selässä. Näytti rupeavan tuulemaan--
+pilveenhän tuo aurinko laskikin. Jokainen silmäili rauhattomin katsein
+väreen käyntiä ja tarkasteli pilviä taivaalla.
+
+»Kyllähän se siitä taas heittäikse tuulemaan», arveli kukin mielessään.
+
+Kun oli päästy lähelle Kuoston saarta, kävi ilmanhenki tuntuvaksi ja se
+oli hankavastainen. Pian vireni se ja alkoi tuulla semmoisella
+voimalla, jotta sounti kävi raskaaksi. Silloinpa suuntasivat veneet
+kulkunsa saarta kohti ja sen suojarannalle täytyikin heidän pysähtyä.
+Kovin ankara ei tuuli ollut, vaan ei sitä jaksanut soutaa. Siellä se
+nyt taas tuli sääpidon pitäminen uudelleen. Eipä muukaan auttanut ja
+tyytyä siihen täytyi.
+
+Saaressa ei ollut pahastakaan asuntoa, ei kalasaunaakaan, senpätähden
+ukot alkoivat kiireimmän kautta hommata nuotioita. Ei lämmin luita
+riko, varsinkin kun viileinä ja tuulisina kevätkesän öinä asuksii
+työtönnä ilman avarassa tuvassa.--Kauan ei viipynytkään ennenkuin kaksi
+uljasta rakovalkeaa oli palossa.
+
+Illallisen syötyä asettuivat ukot honkavalkean ympärille istumaan,
+tupakoimaan ja juttelemaan odotellessaan tyyntä. Ja yhä sitä juttua
+kesti, kesti köytenään. Tokihan sitä kesti semmoisessa miesjoukossa,
+josta useimmat olivat tehneet kymmeniä oulumatkoja. Yhtä ja toistahan
+sitä on saanut matkoilla nähdä.--
+
+»Missä sitä niin?»
+
+»Siinä se oli kauppatorin laidassa semmoinen vaatteesta kyhätty huone,
+jossa ne kujeilivat.»
+
+»Niin pöytääkö kannatteli nenällään?»
+
+»Ihan. Molemmin käsin nosti jaloista pöydän koholle päänsä korkuiselle,
+asetteli sitten yhden jalan nenälleen ja siinä se sitten pöytä lekkui
+ihan käsin pitelemättä.»
+
+»Olin minäkin kerran siellä maneesissa--vai miksi ne sanoo
+kaupunginpäässä sitä pitkää rakennusta, jossa ennen oli sotamiehet.
+Siellä sitä näki jos jonkinlaista peliä. Siellä näet oli ihmistä ja
+hevosta, jotka tekivät semmoisia kujeita, jotta ne nyt vasta oli. Ihan
+ihmeitä siellä näki. Muuankin niistä konstin näyttäjistä kun lähättäysi
+ilmaan, niin liki kattoa kävi ja kaksi kertaa heitti tullessaan
+kuperkeikkaa ja sitten kiepsahutti seisaalleen maahan, käpälilleen kuin
+kissa.»
+
+»Onpas se ollut!»
+
+»Ja siellä nyt näyteltiin--osaa niitä nyt kertoa! Eihän niitä uskokaan,
+kun ei lie nähnyt.»
+
+»Kävin minäkin kerran siinä maneesissa, vaan siellä silloin pelattiin
+oikeata tiatteria.»
+
+»Minkälaista se oli?»
+
+»Siinä kuvailtiin suutarin pojan naimaan lähtöä.»
+
+»Katsohan! Kaikkia ne kummittelevat.»
+
+»Siinä se poika läksi naimaan muutamasta talosta. Mutta kun tuli sinne,
+niin siellä jo sen tytön häitä vietettiinkin.»
+
+»Tyttö oli jo keretty toiselle antaa?»
+
+»Toinen jo oli korjannut tytön. Siitäpä kovin sydäntyi suutarin poika,
+suuttui, jotta rakensi toran ja tappelun, särki ikkunat, kaatoi pöydät
+ja piti aika mekaa.»
+
+»No, mikä siitä?»
+
+»Mikäpä kuin nolona ja vahvalla pelolla kotia marssimaan.»
+
+»Tietääpä tuon!»
+
+»Mutta ne häät, ne nyt oli niin kuvailtu, ihan kuin häät ainakin.
+Siellä syötiin ja tanssittiin ja viululla soitettiin. Ja suutarin koti
+oli kuin konsanaan, suutaripöytineen ja muine kaluineen; kaikki metsät
+ja koko ajatus ihan kuin elävä.»
+
+»No, on sitä jotakin. Mistä ne silleen keksivätkin semmoista?»
+
+»Niitä on kirjoja, painetuita kirjoja oikein. Olen minä tämänkin
+lukenut kirjasta. Meidän papin pojalla on semmoinen kirja.»
+
+»Nummisuutarit oli sen nimi.» Jussi se niin sanoi ja hän sitten
+tarkemmin kertoikin. Se joka oli nähnyt näyteltävän sanoi aina, että
+niin se oli kuin Jussi kertoi.
+
+»Vaan tiatteriako vai mitä meininkiä lie ollut, jota ne pitivät tässä
+yhtenä kesänä siinä Kirkkotorilla?» arveli Erkki, kun Jussi oli
+lopettanut kertomuksensa. »Siinä oli summaton joukko rahvasta. Ensin
+soitettiin ja sitten muuan herra siellä keskellä toria alkoi saarnata
+pomiloida, mitä lie saarnannut, en ymmärtänyt koko kieltä. Hänen
+vieressään oli suuri tötterö, vaatetötterö, eli niinkuin suuren suuri
+rinuliini. Se rinuliini sitten sen herran saarnatessa valahti alas ja
+sen sisästä muljahti korkean kiven päässä oleva ihmisen pää, vaskinen
+vai mitä ainetta lie ollut. Ja sitten ne herrat huusivat, jotta se
+vasta mölä oli. Laulettiin ja saarnailtiin siinä vielä ja sitten se
+ihmisjoukko hälveni ja siihen se jäi se ihmisen pää ja siinä se näkyy
+vieläkin olevan.»
+
+»Ei se tiatteria ollut», selitti Jussi. »Muistopatsasta ne ovat
+vihkineet. Se on muistopatsas, mikä on siinä torilla.»
+
+»Mitähän lie sitten ollut. En minä saanut hänestä eloa enkä ymmärrystä
+koko menosta», tuumi Erkki.
+
+Silleen jatkui keskustelu muisteloista oulumatkoilta. Vaan moni oli jo
+vaipunut pitkälleen honkavalkean ääreen, nukahtanut piippu suuhun, ja
+yhä useampia vaipui. Puoliyön tultua ei enää kuulunut puhelua: uni oli
+vallannut miesjoukon. Aaltojen kuohunta kuului vastarannalta, yörastaan
+liverrys humajavasta metsästä, hiljainen loiske veneitten luota, ja
+palavan nuotion luota kuului kuorsaus, vaan myöskin hiljainen laulun
+hyminä.
+
+Liisa valvoi vielä, istui makaavan Katrin vieressä, neuloi sukkaa ja
+lauleli hyräili:
+
+    »On virran vierevän rannalla
+    minulla mielipaikka;
+    somasti metsä huokuvi,
+    kova on virran valta.
+
+    Mä kerran kera kultani
+    siell' istuin leikitellen;
+    kannolla kuusen katkaistun
+    puhuimme kuiskutellen.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kohta kun Oulujoki on leveänä virtana alkanut niellä Oulujärven vesiä,
+polvistuu oikeanpuoleinen ranta ja polvekkeesen syntyy laaja pyörre ja
+sen taakse pitkä tyyni lahti. Pyörteellä on sopiva satama
+höyryvenheille, oulumiehille ja lankkulautoille.
+
+Tällä kertaa oli Pyörre melko tyhjänä ja liike siellä hiljaista.
+Muutamia lankkulauttoja ja pari kolme lankkulastia, jotka tekivät
+lähtöään koskille. Olihan nyt vielä niin alkukesä ja pitkälliset
+vastatuulethan nyt pidättivät ylhäältä tulijoita.
+
+Viikkokausi on vierryt siitä, kun jätimme matkalaisemme Kuostonsaareen
+sääpitoa pitämään, eikä heitä vielä ole Pyörteellä näkynyt.
+Oikisuunnassa olisivat jo aikoja sitten olleet ja menneet--niin,
+oikisuunnassa jo palaileisivat Oulusta.
+
+Kaunis oli nyt sää ja tyynenä lepäsi Niskaselkä. Kaukana selällä laski
+höyry-alus, näytti vain pieneltä mustalta pilkulta, josta korkeana
+patsaana kehosi savu ja kaatui ilmaan pitkäksi juovaksi.
+
+Jälessään oli höyryllä kaksi lankkulotjaa, jotka tyhmän näköisinä
+seurasivat nenästävetäjäänsä, vaan lotjien jälessä johotti tervaveneitä
+kahdessa pitkässä rivissä. Siellä ne olivat meidän matkalaisemmekin.
+Virran niskaan päästyä hylkäytyivät veneet höyryn jälestä omin nokkinsa
+Pyörteelle laskeakseen. Peräkkäin soluivat ne virtaan ja toinen
+toisensa jälestä pyörähtivät Pyörteelle. Kuta tottuneempi mies melassa,
+sitä sievemmin pyörähti venekin Pyörteelle, vaan äkkinäisen käsissä
+sorti sitä virta kauas alas tahi joutui se virran jamaan, josta oli
+vaikea soutaa kiskoa pyörrevedelle.
+
+Pyörteelle päästyä ryhtyivät ukot kiireimmittäin varustelemaan
+veneitänsä rapeilla ja hatuilla, sillä oli päivää vielä siksi jälellä,
+jotta hyvästi kerkesi Niskakoskelle, vaikka menihän sitä
+varustellessakin kotvaselta aikaa, vaan sittenkin...
+
+Kaikki oli varusteltu mikä oli varusteltavanakin: räpeet sidottu
+laidoille, hatut keulaan ja vaulu melassa voideltu. Laskumiehet
+laittausivat veneisiin. Nimismies seisoi rannalla, merkitsi jotakin
+kirjoihinsa--veneitten ja tervatynnyrien luvun--ja katseli, jotta
+kävihän kaikki järjestyksessään, sitte läksi astumaan kädet selän
+takana ja kepillä napsi kinttujaan. Vene toisensa jälestä kääntyi,
+työntyi virtaan ja virran selkää kulki johotti kohti Niskakosken suuta.
+
+Jo etäältä näkee kosken hyrskyä, näkee vaahtopäisten aaltojen käpryt
+hyppiä puikkelehtavan, aallon nukkain vaan pistäyvän ylös, ikäänkuin ne
+vilkaseisivat, että missä asti ne tulevat. Täällä tullaan, tullaan
+tasaisesti vaan aikalaista vauhtia puskiessa vikevän virran, jolle on
+airot vielä apuna ja laskumiehen huoparinkin. Laskumies istuu perässä,
+huopailee, tupakoipi ja puhelee venemiesten kanssa, silmää matkan
+suuntaa ja ohjailee venettä selkävedelle. Kosken kohina jo kuuluu ja
+hyöky näkyy isommasti. Vikevämmäksi käy virta ja vene kiihtyy
+kulussaan. Kosken kohina muuttuu pauhuksi, koventuvaksi pauhuksi ja
+korkealle syöksyvien aaltojen taistelu näkyy täydessä uljuudessaan.
+Laskumies lakkaa huopaamasta, vetäsee vielä muutamia henkisavuja ja
+kopistelee piippunsa. Vinhakasti rientää vene kohti ankaraa kuohua,
+kiitää nyt kuin taisteluhalusta kiihtynyt. Laskumies silmäilee
+koskelle, silmäilee tyynesti ja valmistaikse asentoon.
+
+Virta nielee ahnaasti venettä--keula laskeupi--huh!--Aallot kuohuvat
+kahta puolta, nuoleksivat veneen kylkiä ja käpryistä vettä riipsahtelee
+laidan yli. Suuri aalto ropsauttaa veneen keulaa vasten, vaan siitä ei
+mitään--vene kiitää, kiitää kuin myrsky, kuin vimmastunut myrsky,
+halkoo hurjistuneet aallot ja laskeutuu voittajana, vammattomana
+tyyneen virtaan.--Siinä se oli korva, pöläys vaan.
+
+Sielläpä on nyt toinen vene vuorostaan. Hei, kun aallot jakelevat sille
+iskujaan. Ne töykkivät sitä kokkaan, ropsivat kylkiin ja roiskuu vesi
+vaahdossaan korkealle ilmaan. Äkkiä aalto hyökkää kohti keulaa,
+kohottaa sen harteillaan korkealle ilmaan, luiskahtaa kumarruksissaan
+veneen pohjaa perään ja kohottaa sitä vuorostaan korkeuksiin ja syöksyy
+silloin keula syvyyteen aallon pohjaan, jottei näy kuin perää
+hiukkasen. Sieltä se taaskin ilmestyy ja kiitää huolimatta kuohujen
+ryntäyksistä aallosta aaltoon. Ja pian on sekin murtautunut ankaran
+vastustajansa läpi ja kulkee tyyntä virtaa.
+
+Virta kulettelee venettä ja soutaja lisää vauhtia. Jo näkyy kuohu
+uudesta korvasta, aallot hyppiä puikelehtavat. Kohinaa kuuluu, kuuluu
+pauhua jälestä ja edestä. Vene rientää, yltyy menossaan. Tuossa on
+karille sortunut lautta,--se näyttää nousevan ylöspäin karineen
+kaikkineen ja talot ja metsät, koko manner näyttää vain tuosta
+vilistävän. Tuossa sauvoo muuan vene rantaa pitkin. Kovasti ukot
+työskentelevät, kiivaasti he menevätkin, vaan menevät rannan kanssa
+rinnakkain, noin menevät--tuonne--tuonne--ja meitä lähestyy kuohu.
+Näyttää kuin vedenkalvossa uisi joku veden hirviö, itse Ikiturso
+mylleröisi veden pinnan... Se ryntää eteenpäin...
+
+Laskumies nousee seisaalleen, soutaja lakkaa soutamasta ja nostaa
+teljon syrjälleen ja vene laskeutuu kuohujen syliin. Siellä se jo
+kiitää--käänteleikse--sujahtelee--ruskaa.--Vettä roiskuu.--Pauhaa
+jymisten kuohuvat kivien kihot... Laskeupi pauhun ääni, pienenee
+aallot...
+
+Taas pauhaa koski jälessäpäin ja suvanto on edessä. Soutomies tarttuu
+airoihin, laskumies istahtaa.
+
+»Nythän se tulee Siitari, kovin korva», tuumi Jussi soutaessaan.
+
+»Siitarihan se on seuraava», arveli laskumies ja laitteli tupakkaa
+piippuun.
+
+»Humu kuuluu Siitarista! niinhän ne tukkipojat aina huutelevat.»
+
+»Onhan se heillä sananpartenaan.--Taitavat olla tukkilaiset juuri
+Siitarissa häntää ajamassa», arveli laskumies.--
+
+Vene kulki ja matka joutui. Jo kuului kohina. Virta kävi vikevämmäksi
+ja joutusammin aina lähestyi kohiseva koski. Laskumies vetäsi vielä
+muutamia henkisavuja, kopisteli sitten piippunsa, nosti pois
+huoparimet, jotka olivat poikkiteloin veneen laidoilla hänen
+istuimenaan, katsasti melaa ja vaulua, sitten silmäili eteensä
+koskelle.
+
+»Heitä sounti!»
+
+Kosken kidassa taas oltiin, kuohujen seassa vilistettiin. Vene
+sujahteli luokkana ja rusahteli aaltojen rynnätessä. Vaan vakavana ja
+tyynenä seisoi laskumies perässä, teki levollisia, voimakkaita
+liikkeitä käännellessään venettä jykevällä melalla.--Nyt hän kääntää
+veneen poikki virrasta ja laskee tuota suurta kiveä kohti, jonka alla
+vesi kuohuu kohisevana, vaahtoavana kihona... Menee, menee sen kiven
+selkään vene, eihän se miten kerkiä... Eipä se mennytkään.--Niin, hän
+laski sen kihon alapuolelta, ihan sen kulmitse, kiertääksensä siten
+tuota pienessä vaahtopää-aallossa kihisevää matalaa, joka jäi tuonne
+toiselle rannalle. Nyt hän laskee sillan kuvetta niin liki, niin liki,
+että eiköhän se ... jo käänsi--vaan kääntää nyt poikki virran noihin
+suuriin aaltoihin... Suts! vettä roiskahti veneeseen ja nyt mennään
+hyökyaallokon kuvetta toisella puolen. On korkeita aaltoja, vaahtopää
+käpryjä! Ei niitä vene kestäisi. Niitä se karttoikin laskemalla tuolla
+ylempänä, missä aallot olivat pienemmät, poikki aallokon.--Taas käänsi
+hän veneen poikki virtaan ja laskee toiselle rannalle, tuota
+kallioniemekettä kohti... Siihen se tärskähtää ... ihan nyt... Niin,
+nyt se pyörähti vene pitkin virtaa ja kulkee taas selkävettä ja ohi
+tuon suuren kiven, mikä on keskellä koskea.
+
+Tuossapa on muuan suuri tukkiruuhka tukkipoikineen. Mistä ... mistä
+sitä nyt mennään?... Laskee ihan ruuhkaa kohti... Sen selkäänhän se nyt
+rusahtaa... No siihen vain laskee ihan kopiksi... Kyllä kai hän näkee,
+että siinä on ruuhka... Kaksipa siinä onkin, näemmä, molemmin puolin
+väylää.
+
+--Siitä se vene luikasi kapeasta raosta molempain ruuhkien välitse ja
+tukkilaiset huusivat ja heiluttivat lakkiaan. Siitarista oli päästy.
+Laskumies silmäsi vähän ajan perästä taakseen. Siellä tulla tohotti
+toinen vene juuri alaliepeessä.
+
+»Jokohan se meidän seuralainen joutui tuhon tielle?» arveli laskumies.
+»Ei se ollut tuo vene alkujaan meidän jälessä», tuumaili hän
+venemiehille.
+
+Muutkin katsoivat sinne.
+
+»Sehän oli se vene, jossa Liisa oli», arveli Katri. »Ei se tämä
+laskumies meidän jälestä, se oli toinen. Kyllä se on laskenut hukan
+suuhun», virkkoi laskumies.
+
+Aina vain pujahti vene veneeltään näkyviin koskelta, vaan kaivattua
+venettä ei näkynyt. Katseltiin ja katseltiin, niin ei.
+
+Mutta jo taas oltiin uuden korvan niskassa ja syöksyttiin kuohuun.
+Siellä suuri kivi, täällä kuohuva kiho, siellä kihisevä matala, täällä
+hyökyaallokko oli kartettavana. Milloin laskettiin poikki virran,
+milloin suuren kihon kulmitse, väliin sillan kuvetta, väliin kohti
+kalliota, nyt keskikoskeen, nyt toista ja taas toista rantaa. Aina vain
+uutta ja uutta suuntaa on ohjattava veneen kiireinen kulku.
+
+Sievään sekin korva tultiin ja vene suisti tyyntä virtaa--uusiin
+kuohuihin. Kolme korvaa näet oli vielä jälellä. Viimeinen korva vielä
+kysyy laskumiehen malttia, rohkeutta, voimaa ja taitoa yhden verran
+kuin äkeä Siitarikin. Siinä rynkäävät aallot hurjina, siinä on kareja
+piiloutunut sinne tänne, väliin sulkeneet tien kapean kapeaksi. Vaan
+ikäänkuin taikavoimalla pujottelee perämies taitavasti kiitävän,
+raskaan veneen kaikkien surmaa uhkaavien vaarojen välitse salattua
+tietä.
+
+Nyt se oli koski loppunut ja vene kulki tasaista kulkua, vaan vinhasti,
+ikäänkuin se vielä olisi ollut kiihtyneenä taistelusta. Mutta rantaan,
+kohti korkeaa törmää kääntää nyt laskumies veneen. Hän on työnsä
+tehnyt, virkansa täyttänyt täksi kertaa. Vene veneensä jälkeen laski
+rantaan ja eväsarkut alkoivat veneissä aukeilla, viinapullot kallistua
+laskumiesten suulle ja saipa sitten lähtöä jumalanviljakin matkamiesten
+arkuista laskumiesten niitä maistellessa.
+
+Kaikki muut olivat tulleet paitsi se vene, jossa Liisa oli, ja sen
+veneen kohtalosta sitä nyt puheltiin siinä laskumiesten syödessä.
+Siitarissa oli aallokko täyttänyt veneen ja rantaan pyrkiessä oli se
+särkynytkin.
+
+Laskumiesten syötyä ja palkkansa saatua läksivät laskumiehet astumaan
+polkua kotiinsa ja matkamiehet jatkamaan kulkuaan, soutelemaan
+virtavettä.
+
+Jälelle se oli nyt jäänyt mahtava Niskakoski, kohina vain kuului vielä
+vähän matkaa, vaan taukosi sekin pian. Sinne jäivät äkeät kuohut
+jatkamaan yöt päivät, kesät talvet, aina--aina kestävää, huimaavan
+uljasta leikkiään--jäivät paluun varalle! Liukkaasti ja helpolla oli
+livahettu penikulma, vaan tullessa?--Silloin oli toinen tinka!
+
+Sitä ei nyt kuitenkaan joudeta ajattelemaan, Ouluun päin on nyt matka
+ja sinnepäin ajatuksetkin. Niin pian kuin mahdollista haluttiin päästä
+Ouluun, kun oli oltu jo niin pitkään taipaleella. Päätettiin kulkea
+yhtämittaa yötä pitkin Pyhäkosken niskaan. Ahmasen ja Utasen koskethan
+siinä oli välillä, pitkät ne eivät olleet, mutta äkeät kuitenkin
+koskikseen. No, niistä ei estettä, sillä oli joukossa miehiä, jotka
+osasivat ne laskea etukynnessä ja toiset saattoivat sitten jälestä
+laskea.
+
+Suurena ryhmänä kulki matkue virtavaa jokea, airot loiski, hankaset
+piukki, haastelu kävi ja raikui ilmoille laulukin silloin tällöin.
+
+»Herrat tulevat tähän veneeseen», lausui muuan laskumies kahdelle
+herralle, joista toinen oli pitkä ja laiha, toinen lyhyt ja lihava.
+»Nämät herrat haluaisivat huvikseen laskea Pyhää, meneehän ne tässä
+veneessä?» kysyi hän Erkiltä.
+
+»Meneehän tässä», arveli Erkki.
+
+»Me lähdimme, että laskia koskia», virkkoi toinen herra, lyhyt ja
+lihava.
+
+»Saapihan tässä», arveli Erkki ja Jussi levitti purjeen keskiveneelle,
+johon herrat saivat asettua istumaan.
+
+»Sitt nu ner här», lausui lyhyt ja lihava herra toverilleen,
+avitettuaan hänet veneeseen.
+
+»Nee», vastasi pitkä ja laiha herra ja istahti ja hänen viereensä
+asettui toinenkin.
+
+Työnnyttiin taipaleelle. Pujahettiin Sotkakoskesta Sotkajärvelle, jota
+oli soudettava neljännespenikulma kosken niskaan. Siinä se meni
+järvimatka, sen vertainen, puhellessa laskumiehen kanssa.
+
+»Kuuluuhan ne Niskakoskella täyttäneen muutaman veneen», lausui
+laskumies.
+
+»Täyttihän se», tuumi Jussi.
+
+»Mitenhän lie niin sattunut?» Erkki arveli.
+
+»Sattuuhan se joskus niinkin», oli laskumiehen tuuma. »Paljon onkin nyt
+vettä koskissa. Mutta se sama laskumies, joka nyt siellä veneen tuhosi,
+mennä kesänäkin rymyytteli tavallisenkin veden aikana. Ja tuon
+tuostakinhan tuo kuuluu särkeneen.»
+
+»Mitenkään hän niin on kelvoton? Eikö osanne vai mikä hänellä?»
+
+»Pitäisi kai hänen osatakin, monta monituista kesää kun on ollut
+laskumiehenä, ja johan sitä pitää osata laskumieheksi ruvetessaan,
+eihän siihen taitamattomia oteta.»
+
+»Niinhän tuon luulisi.»
+
+»Mutta sitä pitää olla huolella tässäkin virassa, ei sitä saa torkkua
+mela kainalossa.»
+
+»Niinpä vainenkin.»
+
+»Siitä samasta laskumiehestähän ne kertovat--vaan se tietysti on
+leikkipuhetta--että hän kerran muutamaa korvaa tullessa oli
+nukkunut...»
+
+»Silleen!»
+
+»Venemiehet havauttaneet ja tuumanneet, että ettehän te tiedä mistä se
+menee, kun on silmänne ummessa...»
+
+»No niin!»
+
+»Vaan ukkopa oli katsahtanut ja vihaisesti ärjäissyt: 'kyllähän minä
+kuulen mistä se menee'!»
+
+»Näethän, korvakuulolla laski», nauroi Jussi.
+
+»Eihän sitä toki nukkua saa kosken laskussa», virkkoi Erkki.
+
+»Oletteko kauvankin ollut laskumiehenä?» oli Jussin kysymys.
+
+»Johan sitä taitaa tulla puolentoistakymmentä vuotta.»
+
+»Onhan sitä siinäkin», arveltiin.
+
+»Ei ole tainnut sattua vahinkoakaan laskiessa?» kysyi Erkki.
+
+»Ei ole sattunut tähän asti, vaan eihän sitä tiedä milloin saattaa
+raapaista onnettomuuskin. Ei se vahinko tule kello kaulassa», tuumaili
+laskumies.
+
+»Pyhän pauhu kuuluu», tuumi Jussi.
+
+»Kuuluu.--Herrat, nouskaahan nyt katsomaan Pyhää», huusi laskumies
+herroille.
+
+Herrat olivat unen helmoissa. Pitkä ja laiha herra nukkui veneen laidan
+ja tervatynnyrein välisessä kolossa ja Jussi oli asettanut kontin
+tueksi hänen retkottavalle päälleen. Lyhyt ja lihava herra nukkui
+keskellä venettä hyvinkin mukavasti. »Ketä ne ovat nämä herrat?» kysyi
+Erkki. »Sieltä kuuluvat Oulusta olevan, Ruuperi tää lyhyt herra, tuon
+pitkän nimeä en muistakaan. Varta vasten lähteneet tänne Oulusta
+saadakseen Pyhää laskea», selitti laskumies. »Se niin.»
+
+»Jo tullaan Pyhälle», uudisti laskumies huutoaan. Ei vastausta.
+
+»Taitaa olla makeampaa uni», arveli laskumies ja niin jätettiin nyt
+herrat rauhaan ja laskettiin koskeen.
+
+Vinhakasti syöksyy taaskin vene kuohuissa ja samaa kiirettä kulkua
+tekee se lopulleen kaksi penikulmaa. Uusia näköaloja, uusia luonnon
+tauluja ilmestyy yhä, vaan niitä saa kuitenkin ihailla ainoastaan
+hetkisen, sillä väleen kulkevat ne ohi ja katoavat näkymättömiin.
+
+Tuossa on viistoranta, sievää lehtoa, jossa siellä täällä
+kaunislehväinen kuusi pistäytyy yli muitten. Vihanta maa pilkoittaa
+tässä lehdon laidassa valkeapintaisten koivujen välistä, näkyy se
+paikoin tuolta etempääkin. Tuolla metsän sisässä, ihan lähellä suurta
+kuusta on sammalpeitteinen louhi, jolla istuu pieni paimenpoika kontti
+harteillaan ja tuohitorvi kädessään.
+
+»Terve poika!--Törähytähän torveesi!» Poika nostaa torven suulleen ja
+nyt raikuu lehto pojan soitannasta. Siitä se lehdosta lähtee ääni,
+kulkee, kulkee, maiskahtaa pahki johonkin vaaran kylkeen ja heittäikse
+takaisin, vaikka hiljaisempanakin. Vaan poika laskee kulkemaan yhä
+uusia ääniä, jotta raikuu ilma kaikkialla.--Sinne jäi poika
+soittelemaan ja kuuluu vielä torven ääni, vaan vaipuu sekin, vaipuu--
+tuolta etäältä, etäältä se kuuluu,--nyt enää vienosti, hyvin vienosti
+ja pian lakkaakin--ei yllä se enää tänne.
+
+Tuollapa on talo. Vihantana paistavat pellot, ja muuatta kylvötöntä
+peltoa ollaan kyntämässä. Mies kulkee könöttää aatran jälessä ja
+haastelee hevoselleen, milloin muistuttaen sitä likemmäksi vakoa,
+milloin kehoitellen ahkeruuteen. Rannalla pienoisen veneen vieressä
+seisoo pari naista, vesikorvo edessään ja toisella korento olalla. He
+katselevat veneitten menoa. Eihän siinä ole kauaksi katselemista, pian
+on se pujahtanut jonkun mutkan taa. Niin se mutka mutkaltaan menee ja
+aina muuttuu matkassa uusi näköala.
+
+Nyt ovat rannat jyrkkärinteisiä ja korkeita. Tuolla ylhäällä on
+pienoinen mökki. Mökin lapset juoksentelevat leikissään rinteen
+liepeellä. Jos sattuisi vierimään jyrkännettä alas!--Kaikki seisahtuvat
+he katsomaan tänne alas. Suuremmalla pojalla on karvalakki päässä ja
+jalassa repaleiset housut, riippuen yhden kannattimen varassa. Toisella
+puolella seisoo tytär avorinnoin ja puoleksi paljain käsivarsin
+katselee käsi otsalla. Keskimäisenä on pieni poika paitasillaan, pienin
+hän on ja alastomin, vaan pönäkin on hänen asentonsa: jalat hajallaan
+ja kädet selän takana. Vaan sinne he jäivät, katosivat näkymättömiin
+korkealla asemallaan ja jatkoivat kai leikintäänsä jyrkänteen äyräällä,
+surman suun edessä. Tuossa pistäytyy rannasta pieni padontynkä
+siivilöimään koskea puhtaammaksi kaloista. Ei ole patoraukka uskaltanut
+etemmäksi muutamia kyynäriä rannasta. Viisainta onkin pitää nenänsä
+ulompana kuohusta, muutoin saattaisi käydä huonosti. Onpa ukonrahjus
+padon selässä, kokemassa pyydyksiään. Katselee ukkokin veneen menoa,
+vaikka on kai hän jo montakin nähnyt menneeksi. »Terveeksi jää!»
+»Tervennä menkää!»
+
+»Siinä oli vanha laskumies. Se äijä on ijässään toisenkin veneen
+solahuttanut tästä koskesta. Ikä vain pilasi miehen», selitteli
+laskumies.
+
+Tuossa on palanen vanhaa hajonnutta rantasiltaa, tuo kivilatomus pitkin
+rantaa. Tuon tuostakin näkyy pitkin keko Pyhän vartta sillan jäännöstä,
+missä pitemmältä, missä lyhemmältä. Ne muistuttavat ohikulkeville
+oulumiehille heidän esi-isiensä kestäväisyyttä ja sitkeyttä. Ne ovat
+merkkinä, että ennen aikaan sauvoivat ja vetivät veneensä ylös Pyhä
+koskestakin--nyt ne kuletetaan maitse hevosella.
+
+»No työpaikka on ollut tässä entiseen aikaan kun tätäkin koskea on
+sauvottu ja noustu ihan ikäänkuin muitakin», arveli Erkki, katseltuaan
+rantasillan hajonnutta katkelmaa.
+
+»On siinä ukot puhkineet jos puskeneetkin», arveli laskumies.
+
+»Monta hikipisaraa se on Pyhä niellyt», lausui Jussi. »Kun tuli tämä
+hevoskyydillä kuletus tästä Pyhän kohdalta, niin moni ukko yhä edelleen
+oli sauvonut ja vetänyt veneensä entistä jälkeä, ennenkuin rupesi
+maksamaan paria kolmea markkaa kuletuspalkkaa, maantielle muka
+viskomaan rahoja.--Niinkin on itsepintaista ihmistä, näetsen, ja
+vanhaan tapaan kiintynyttä, jotta ei kun mennä jatuuttaa vain entistä
+uulaa, eikä osaa ajatella, jotta uusi tapa voi ehkä olla helpompi.»
+Niin se laskumies haasteli laskiessaan.
+
+»Vaan eipä taitaisi enää olla sitä miestä, joka palkankaan edestä
+läksisi vetämään ja sauvomaan Pyhää», arveli Erkki.
+
+»Kyllähän niitä palkan edestä aina olisi lähtijöitä», tuumi Jussi.
+
+»No, palkaksihan se tulisi, mikä pitää vedätyspalkkaa maksaa», arveli
+Erkki.
+
+»Palkaksi! Yhtä verran tulisi siitä palkasta ansioksi kuin sinulle
+tervanruukusta--sulaa tappiota», tuumi Jussi. »Lopulleen kaksi
+penikulmaa palavaa koskea venettä nostaessa, meneehän siinä aikaakin
+kolme kertaa sen edestä mitä vetopalkka maitse maksaa. Aikaa ja ruokaa
+ja vaivoja kuluisi siinä monetkin kerrat päälle palkasta.»
+
+--»Onpa siinä vene saanut rusauksen», tuumi Erkki ja viittasi rannalla
+olevaa veneen puoliskoa.
+
+»Siihen laski mennä kesänä kallioon. Toinen mies hukkuikin», vastasi
+laskumies.
+
+»Itselaskijoitako ne olivat?»
+
+»Itsehän ne tohottivat.»--
+
+»Ihme etteivät nuo lehmät vieri alas tuolta», virkkoi Katri, »ihan
+maleksivat jyrkänteen äyrästä. Eiköhän niistä koskaan jokukaan tipahda
+koskeen.»
+
+»Noistako lehmistä?--Eipä ole koskaan kuulunut», virkkoi laskumies.
+
+»Katsella maurottivat ihan kuin niityn aitauksesta eikä mistään
+muualta. On siellä hevonenkin, tamma varsoineen. Varsa kun terhottaa
+pää pystyssä ja katselee alas, emä ei jouda jyrsinnältään.»--
+
+Tuossa on korkean rinteen peitteenä synkkä korpi, sekaisin kookasta,
+keltakylkistä petäjää ja korkealatvaista ukkokuusta lupottavine
+lehvineen, joissa riippua haapsottaa pitkä vaalahtava naava.
+Haamoittaapa siellä täällä ijäkäs ja jykevä honka kaljuna ja harmaana
+pinnaltaan. Haamoittaessaan siellä keskellä voipia, vihantia puita on
+se ikäänkuin muistuttaakseen: kerran sinutkin tavottaa elinvoimia
+kuluttava vanhuus!--
+
+Nyt kohoavat korkeat, äkkijyrkät kallioseinät molemmin puolin. Matala
+petäjänäreikkö kallioilla lisää seinäin korkeutta. Kapeana juovana
+näkyy taivas, se on kattona tässä kalliokäytävässä, jonka lattiana on
+palava koski. Jylhän ihanaa!
+
+Vaan laskeutuvat jälleen maat, ja muuttuvat loiviksi joen rannat.
+Tuossa on vanha kasken pohja, sitä pitkin juosta kikittää lammaskarja,
+ja kasken takana kohoaa yltä yleensä kanervapeitteinen korkea kumpu,
+siellä taloja, mökkejä asukkaineen, peltoineen, niittyineen ilmestyy
+taaskin kosken varrelle, mutta erilaista näkee niissä kuin edellisissä,
+jotakin uutta katsottavaa, joka lisää hupaisuutta ja ihastusta... Pian
+katoavat ne ja aina muuttuu uusi maisema, muuttuu uusi näköala--niin,
+pitkin pituuttaan tarjoaa Pyhäkoski alinomaista vaihtelua, tarjoaa
+uutta ja yhä uutta.
+
+Pällisissä, Pyhäkosken kovimmassa korvassa, löi aallon käpry veneeseen,
+valoi lyhyttä ja lihavaa herraa päästä taskuihin saakka.
+
+»Hva' ä' det för skoj», karjasi lyhyt ja lihava herra, kavahtaen
+istumaan ja katseli ympärilleen.--»Jaha--voi sun ... missä sitä?...
+joko sitä ollaan koskella?»
+
+»Johan sitä on aikoja oltu», vastasi Jussi, sillä laskumieheltä ei
+joutaneet nyt korvat eikä suu mihinkään, ne olivat lukossa: koskessa
+oli tarkka kohta, jota laskiessa kaikki huomio piti olla koolla.
+
+»Pyhä ... koskella?» kysyi herra.
+
+»Niin, Pyhäkoskellahan sitä ollaan, juuri Pällissä, kovimmassa
+korvassa», selitti Jussi.
+
+»Jaha.--Hickell stig upp!» herätteli herra toveriaan.
+
+»Ne...» oli pitkän ja laihan herran lyhyt vastaus.
+
+»Hör du!»
+
+»Ne...»
+
+»Nouse katsomaan ... Pyhäkoskea.»
+
+»Tulevana ... kesänä.»
+
+»Tulevana kesänä!» nauroi Katri.
+
+Pitkä ja laiha herra ei noussut. Lyhyt ja lihava herra heitti
+herättelemästä ja rupesi itse silmäilemään ympärilleen tahi oikeammin
+eteensä, sillä huomattuaan Katrin tirkisteli vain häntä yhdellä
+silmällä, tirkisteli ja vähän väliin hymyili. Katria nauratti ja
+kainostutti ja hän piti huivin nurkkaa suunsa edessä, katsahteli
+Erkkiin ja silmäpuolella herraan.
+
+»Mistää työ ootta?» kysyi herra Erkiltä, koettaen käyttää ylimaan
+murretta muka venemiesten mieliksi.
+
+»Tuolta ollaan Kuhmosta», vastasi Jussi.
+
+»Kuhmossahan syödään petäjän kuorta?» arveli herra.
+
+»Täytyyhän sitä välistä sitäkin syödä», vastasi Jussi.
+
+»Ja kumminkin ovat tytöt noin punaposkisia», ja herra katsoi Katriin.
+
+»Tytöt syövät lepän kuorta, sen vuoksi ne ovat punaposkisia», tuumaili
+laskumies.
+
+»Taidat olla tämän morsian?» Herra viittasi Jussia. »Olette yhtä
+pulskia molemmat.»
+
+»Hihi hihi», pirahti Katri nauramaan ja peitti huivinnurkalla suutaan,
+katsoi Erkkiin ja sitten silmäpuolellaan herraan.
+
+»Kyllä ne ovat nuo... Kuhmon neitsyet... Ettekö rupeaisi ... minun
+rouvakseni...?»
+
+»Hihi hihi hihi.»
+
+»Häh?»
+
+»Miksei ... hihi hihi.»
+
+»Ei tarvitsisikaan ... huh! ... pahuus!...»
+
+»Ne ... hva fan!...» murisi pitkä ja laiha herra, kohoillessaan
+istumaan. Aalto läikähti yli laidan Hickellille niskaan.
+
+»Mikä ... äh!...» ähki Hickell pää vähän nuupollaan ja silmäkullat
+raollaan. Vesi tippui hatun liepeestä, nenän päästä ja tukasta.
+
+Lopulleen oli juossut jo Pyhä, asettunut oli kuohu, aallot pitivät vain
+pientä kisaa ja vähän vaahdossa pisahtelivat vielä muutamia kertoja
+ennenkuin laskeutuivat tyynessä lepäävän lammen suvantoon.
+
+Viimeinen mutka oli tultu, rauhallisissa vesissä soudeltiin. Tyynenä
+lepäsi joki jyrkkien rantatörmäinsä sylissä ja välkkyi auringon
+paisteessa. Pääskysiä lenteli ja liverteli. Toisia lenteli suhkasi
+alhaalla, veden pintaa piuailivat kallistellen ja mutkia tehden. Toisia
+lenteli korkealla ilmassa, siintävissä viiplotteli. Ainapa kuitenkin
+vilisi niitä törmäin rinteillä, pesiensä äärilläkin, riitti näet niitä
+joka paikkaan. Pitkin jokivartta ja etäämpää vaarojen rinteiltä näkyi
+ihmisasuntoja, siistejä taloja vihantine laihoineen. Näkyi tuolla
+korkean metsän luona Herran huone ja tornista kuuluu kellojen kumajava
+ääni. Kansaa oli liikkeessä siellä täällä ja enin osa näyttää liikkuvan
+kirkolle--oli Herran päivä nyt.--Kaksi viikkoa ovat oulumiehet olleet
+matkalla. No ei ole iso taival enää jälellä menomatkasta, illaksi
+kerkiää tästä virtavaa jokea Merikosken niskaan ja siitä pian livahtaa
+Ouluun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Onpa Oulussa Aleksanterinkintori, rantatori kaupungin eteläisessä
+osassa, vaikka narikkatoriksi on käytäntö muuttanut sen ylhäisen nimen.
+
+Narikkarantaan laski maanantai-aamuna useampia korkealla törröttäviä
+tervaveneitä. Ne tulivat Toppilansalmesta, jonne olivat purkaneet
+lastinsa. Rannasta nosteltiin veneestä kaljut, tynnyrein alla olleet
+rangat, joita akat kilvan riensivät ostamaan, ja alettiin ratkoa
+veneestä räpeitä, hattuja ja varppeita. Kun ne oli irti saatu, pantiin
+ne veneen pohjalle, mutta melan ja muut venekalut hommasi kukin
+porvarinsa makasiiniin säilyyn. Makasiiniin pantiin tyhjä
+piimäleilikin, vaan eväsarkku ja kontti kannettiin kaksin miehin
+sauvomessa ja viinanassakat kulkeusivat kainalossa.
+
+»Ota Katri sinä tämä nassakka, kun ei näy olevan sinulla mitään
+kantamista.»
+
+Katri otti viinanassakan Erkiltä. »Menee se toinenkin», arveli hän.
+
+»Kulkeehan tuo minullakin», tuumi Jussi. Vaan Erkki sanoi Jussille:
+»anna hänen kantaa!» Jussikin sitten ajatteli, että jos se nassakka
+painaa kelloa liivin taskussa.--»Otahan sitten», virkkoi Jussi.
+
+Katri otti toisenkin viinanassakan ja toinen toisessa toinen toisessa
+kainalossa astui hän Erkin ja Jussin jälessä, vikelsi. Pärpuumiin sitä
+mentiin. Molemmille puolilleen katseli Katri ja kääntelihe astuessaan,
+olihan sitä katselemista. Missä kummempaa mielestään oli, pysähtyi hän
+vähäksi aikaa ihmettelemään, mutta sitten taas juosta hilkutteli Erkin
+ja Jussin jälestä, ja nassakat kainaloissa kumisivat. Käännyttiin juuri
+nurkasta toiselle kadulle, niin tuli muutamasta portista tytär hevon
+selässä, semmoinen kummitus, jotta se pysäytti Katrin siihen paikkaan.
+Katri katseli, katseli ja katseli niin kauan kuin näki ja kun hän ei
+enää nähnyt, kääntyi hän ihmetellen mielessään taas juoksemaan Erkin ja
+Jussin jälestä, vaan niitä ei näkynytkään enää. Joka taholle koetteli
+hän katsella, sinnekin mistä oli tultu, ei vain näy, vähät kai ne
+siellä olisi. Vaan portilla, josta se ratsastaja oli tullut, huomasi
+hän, Erkkiä ja Jussia katsellessaan, hyvin korean esineen, kuvataulun.
+Ihmekalu se oli Katrin mielestä, ja siirtyi hän sitä katselemaan
+lähempää. Keskellä katua hän seisoi nassakat molemmissa kainaloissa ja
+katseli kuvaa portilla.
+
+»Mikä pökelö se sinä olet, joka seisoa toljotat keskellä katua leveänä
+kuin seitsemän leivän uuni?» karjasi hänelle muuan hevosella ajaja.
+
+Katri siirtyi laidemmaksi katua vähän nolona, ajatteli ajajasta, että
+mikähän se sekin oli, ja katseli ympärilleen, että eikö sitä Erkkiä ja
+Jussia näy. Ja kun ei näkynyt, kääntyi hän katselemaan taas sitä kuvaa
+portilla. Pistäysi hän vihdoin portista sisään, että mitähän siellä
+kartanolla mahtaa olla. Onpahan yhtä ja toista, vaan ei mitään suuren
+suurta kummaa.
+
+»Mitäs tyttö katselee?» kysyi muuan naisihminen astuessaan poikki
+kartanon. Katri ei tiennyt mitä sanoa, oli kauan aikaa ääneti, mutta
+vihdoin vastoin tahtoaan virkkoi:
+
+»Onko se Erkki ja Jussi täällä?»
+
+»Ei täällä mitään Erkkiä eikä Jussia ole», vastasi nainen.
+
+Katri läksi kävelemään takaisin portille ja portista kadulle. Katseli
+eikö Erkkiä näkyisi, vaan kun ei näkynyt, katseli taas sitä kuvaa
+portilla.
+
+»Mitä se siellä töllistelee--Katri!»
+
+Katri kääntyi katsomaan, että mistä se ääni tuli. Toiselta puolen
+katua, juuri vastapäätä olevan talon portilla seisoi Erkki.
+
+»Etkö älyä tulla!» virkkoi Erkki.
+
+Katri meni Erkin luo hyvillä mielin.
+
+»Kun jää koko päiväksi töllistelemään», lausui Erkki, astuen edellä
+pirttiin.
+
+Katri laski nassakat kainalostaan arkun viereen, katseli pirttiä, istui
+sitten penkille ja rupesi kertomaan näkemiään. Vaan Erkki aina sanoi
+että eihän tuo nyt ollut maailman kummaa, näkee sitä kummempaakin.--
+
+Nythän sitä on joutavaa aikaa, vasta tiistaina kun pääsee räkyyseen.
+Pienimmät ostokset saattaa nyt ostaa joutessaan, mikäli eväsrahat
+yltää. Eipähän ole sitten lähdön aikana enää kaikki haussa, ja kylliksi
+sitä on puuhaa lähdön aikana sittenkin. Suolat ja jauhot saa porvarista
+ja ne ehtii sitten lähtiessä ottaa. Siihen suuntaan Erkki ja Jussi
+tuumivat ja päättivät istuessaan pirtissä ja tupakoidessaan. Katri
+losahutti yltään matkahameen ja otti kontista mytystä toisen, viheriän
+hameen, muuttipa anturakengätkin pitkävartisten pieksujen sijaan.
+
+Ja niin sitä lähdettiin kaupungille. Erkki ja Jussi sinisissä housuissa
+ja mustassa liivissä, josta näkyivät punaiset puseron hihat. Katrilla
+oli anturakengät ja kirkkohame, vaan se oli monelle monituiselle
+mutkalle ja poimulle kurtistunut matkalla.
+
+Astuttiin katuja, Erkki edellä, sitten Jussi ja kappaleen jälellä astui
+Katri, joka tuon tuostakin pysähteli katsomaan ja juosta hilkkasi
+sitten likemmäksi. Niin astuttiin ja käytiin puodista puotiin
+kyselemässä, mitä se ja sekin maksaisi, ja tinkailtiin ja tinkailtiin
+ja läksivät sitten aina puodista arvellen, että eiköhän tuota saisi
+muualta helpommalla.
+
+Käydä känttyröi issikka ja Erkki arveli, että olisi tuo kerran hupanen
+ajaa vieteriniekka-kärryissä, nelipyöräisissä rillakkeissa.
+
+»Paljonko tahdot poika, kun ajat päästäpäähän katua?» kysyi hän.
+
+»Markanhan se maksaa noin isäntämiehiltä», vastasi issikka.
+
+»Ole tyhjää...!»
+
+»Paljonko isäntä antaa?»
+
+»Paljonko tahdot tästä kirkolle?» kysyi Erkki.
+
+»Seitsemänkymmentäviisi penniä.»
+
+»Eihän toki...»
+
+»Paljonko sitten?»
+
+»Paljonko tahdot tuohon nurkkaan?»
+
+»Puoli markkaa.»
+
+»Voi pakanaa, kun on kallis», arveli Erkki.
+
+»Paljonko isäntä antaa?» kysyi issikka.
+
+»Kymmenen penniä hengestä.»
+
+»Ei saa kolmea kulettaa, vaan kolmekymmentä penniä kahdesta hengestä.»
+
+»Ei...»
+
+»Viisikolmatta penniä», helpoitti issikka.
+
+Erkki katseli Katriin, joka oli jo kerennyt heidän luokseen, ja sanoi:
+»ajetaanko lystiä, oikein herraspelissä?»
+
+Katri ei vastannut mitään, hymyili vain.
+
+»Viisikolmatta penniä, eihän tuo nyt vie ei puuhun ei pajuun sen
+vertanen.--Lähtekää pois isäntä!» houkutteli issikka.
+
+Erkki aukasi kukkaronsa, haki viisikolmatta pennisen, antoi issikalle
+ja istui kärryihin.
+
+»Tule pois Katri, eihän tuo nyt suurta koloa tee yksi suutarinmarkka.»
+
+Naurusuin astui Katri sinne Erkin viereen ja issikka läksi ajamaan ja
+ajoi hölkötteli seuraavaan nurkkaan, ja siihen Erkin ja Katrin
+lystinajo loppui.
+
+»Ei sitä tuota hyvää paljolta saa», arveli Erkki Jussille, kun tämä oli
+saapunut heidän luokseen.
+
+»Eihän toki», arveli Jussi ja matkaa taas jatkettiin, puodista puotiin
+kyselemässä hintoja. Puolisen aikana läksivät kortteeriinsa; heillä oli
+muutamia ostoksia tehtynä ja lähes kaikki kaupungin kauppamiehet oli
+käyty.
+
+Jussi oli jo kaikki ostellut, mitä hänellä oli ostettavaa, vaan eihän
+sitä paljoa ollutkaan, muitten asioita eräitä. »Uni-kirja» Anna
+Marille, naapurin renki Matille kaksi kyynärää pikanellia,
+Tikkalanniemen piika Susannalle karttuunihuivi, ja sitten hän vielä oli
+ostanut savipiipun, jonka aikoi viedä ruoti-ämmälle oulutuliaisia.
+
+Erkki ei ollut saanut ostetuksi kuin pari tötteröä sikuria, Katrille
+oli hän ostanut »Laulun siitä hirveästä kalasta, joka nähtiin Marsellin
+edustalla...» ja pienen ympyriäisen peilin, sinkkipeltipuitteisen,
+nivelniekka peilin. Paljon oli ostamatta vielä, oli kahvia, sokuria,
+nisujauhoja pieni pussi, riisiryyniä muuan naula, mannaryyniä,
+kasakkarettinkiä, lankapuntti, höylänterää pari, rullatupakkaa, aapinen
+ja katkismus Partalan pienelle pojalle, joita hän oli jo kysellytkin,
+vaan etsi yhä mistä saisi helpommalla. Apteekissa oli hänellä niinikään
+vielä asioita, rohtoja oli sieltä saatava, hokmannia, tiilmannia,
+kultakretaa, kreetajunia, tulivuorivettä, yhdeksänmiehen voimaa,
+saakelinpojankorvanvoidetta, sydämenläklätysroppia ja kalanmaksaöljyä.
+Oli sitä asiaa vielä ja niitten muistissa pito, sehän se vaivaksi käy.
+
+»Pitäähän se Katrille ... no puolisten syötyä...» ajatteli lopuksi
+Erkki.
+
+Puolisten syötyä lähdettiin taas kävelemään ostoksille. Kävellessä
+tultiin kultasepän luo, niin Erkki sanoi Katrille: »tulehan tänne
+Katri». Molemmat sitten menivät puotiin ja Jussi odotti ulkona.
+Kotvasen kuluttua tulivat he takaisin ja Erkki sanoi: »käydään toisessa
+sepässä, jos oisivat helpompia». Astuttiin ja etsiskeltiin toista
+kultaseppää. »Käydäänpäs tässä», virkkoi Erkki kun oli keksitty toinen
+kultaseppä. Katri meni Erkin jälestä sisään, vaan Jussi odotteli.
+Kotvasen kuluttua tulivat he, Erkki edellä ja sanoi: »mennään ostamaan
+sieltä ensimäisestä».
+
+Ja niin läksi Erkki ja Katri astumaan samoja jälkiään. Vaan Jussi erosi
+Erkistä ja Katrista omille teilleen, läksi astumaan toisanne päin.
+Kiiltävä sormus oli Katrin vasemman käden nimettömässä kun hän Erkin
+jälestä tuli kultasepän puodista, mistä olivat jo kerran ennen käyneet
+kysymässä sormuksen hintaa. Hyvillään oli Katri, hänestä tuntui niin
+somalta ja oudolta, jottei hän tiennyt missä hän kätensä pitäisi. Häntä
+kainostuttikin vähän pitää sormusta, arveli jotta kaikkihan ne
+katsovat. Sentähden piti hän kättänsä röijyn alla ja vähän väliin
+pysähtyi katsomaan, että olihan se sormus sormessa. Erkki haasteli
+Katrille astuessaan edellä, vaan ei joutanut Katri siellä jälessä
+kuuntelemaan, ajatteli muuta ja hommasi muuta, se sormushan se vei koko
+huomion. Kerranpa kysyi Erkki ja kun ei kuulunut Katrilta vastausta,
+kääntyi hän katsomaan. Katri seisoi kaukana jälessä.
+
+»Mitä sinä seisoskelet siellä?» huusi Erkki ja Katri lopetti
+sormuksensa katselon ja läksi juosta kipittämään Erkin luo. »Kun
+kuhnailee kuin mikähän!...» lausui Erkki ja läksi taas astumaan edellä.
+Vaan kun vähän matkaa oli astuttu, kysyi Erkki Katrilta: »oletko
+koskaan ajanut höyryllä?»
+
+»En ole», vastasi Katri jälestä.
+
+Astuttiin nyt höyrylaivarantaan ja Erkki antoi Katrille kaksikymmentä
+penniä, joilla hän pääsi pienessä höyryveneessä Toppilansalmeen ja
+sieltä takaisin. Itse hän ei raahtinut lähteä, ja tuumi: »Saahan tuota
+ajaa huomenna kun pitää mennä räkyyseen.» Katri läksi yksinään ja
+Erkki odotti sen aikaa,--tuntikauden--rannassa. Ja kun Katri tuli
+lystinajosta, lähdettiin kortteeripaikkaan. Kallistuivat molemmat
+pirtin penkille aikansa kuluksi vähän nukahtaakseen. Pian Erkki
+nukkuikin, vaan Katri ei saanut unta, hänestä tuntui niin somalta
+siellä vasemman käden nimettömässä, niin somalta jotta vähän väliin
+sitä piti katsoa, että mikä siellä, tahi että olihan se ainakin sormus.
+Juuri katseli Katri sormusta sisäpuolelta, että monenko karaatin, kun
+rupesi soitto kuulumaan kartanolta. Katri läksi katsomaan ja kuulemaan.
+Ja kun hän meni portaille, niin se soittajaherra nosti lakkia, jotta
+hän ajatteli että pitäisikö sitä mennä pistämään kättä. Vaan eipä nuo
+porvarin piiatkaan menneet ... seisoivat vain. Ja se herra soitti,
+oikein koreata väänsi. Vähän väliin nosti lakkiaan Katrille ja nauroi.
+Viimein kun oli vähän aikaa soittanut läksi pois. Vaan ei hennonnut
+Katri siihen heittää, läksi jälestä, kun näki muitakin menevän. Ja
+kartanosta kartanoon seurasi Katri.
+
+Jussi oli kuleksinut katuloita huvikseen, suotta aikojaan. Aina hän
+ajatteli, että nyt se Katrin sormessa sormus kiiltää. Pysähtyi hän
+kellosepän ikkunan eteen ja katseli kelloja, mutta ajatuksissaan näki
+hän Katrin ja sormuksen hänen vasemman kätensä nimettömässä.
+
+»Hei, prastui, koppasivai.»
+
+Jussi katsoi, kuka se oli. Kusti.
+
+»Kelloja katselet?--Vaan kuule, täällä olisi minulla vähän lilliä.--
+Tulehan tänne», tuumi Kusti ja meni edellä portin taakse.
+
+»Tämmöistä ainetta ei ole ryypännyt muut kuin minä ja yksi kuppari
+Helsingissä ja sinä nyt!» kehui Kusti pullonsa sisustaa.
+
+»Mitä se on sitten?»
+
+»Maista vielä--anna mennä, ei se tapa--. Ryyppää vielä--! Kun ei niin
+ei.--Lähdetäänpä nyt katsomaan missä se torni on, se horisontti--
+muistathan, josta puheltiin.»
+
+»Joo.»
+
+»No lähdetään.»
+
+Läksivät he astumaan ja Kusti piteli Jussia kaulasta. Tultuaan tornin
+luo istuivat he törmälle tällä puolen jokea.
+
+»Tuossa se on se horisontti», viittasi Kusti tornia. »Sen jälkeen se
+minun kelloni käypi.» Kusti katsoi kelloaan. Sitten siinä törmällä
+istuttiin ja ryypättiin ja Kusti kehui kelloaan. Ruvettiin hankaamaan
+vaihtokauppaa ja tulikin vihdoin kaupat. Kusti lupasi pitää harjakaiset
+ja siinä aikeessa lähdettiin narikkaan, missä sai kahvia. Astuttiin,
+Kustilla käsi Jussin kaulassa ja Jussi lauloi:
+
+    »Kukapa se senkin rakkauden,
+    kukapa se senkin rakkauden
+    raukenevan luuli,
+    raukenevan luuli.
+
+    Joka oli paljon kuumempi,
+    joka oli paljon kuumempi
+    kuin pakarituvan uuni,
+    kuin pakarituvan uuni.»
+
+»Mitä pitää isännille?» liverteli muuan narikkaeukko Kustille ja
+Jussille.
+
+»Tuuka puut laaka maat», virkkoi Kusti eukolle.
+
+»Vaskate vara?» pani eukkokin ainoansa liikkeelle.
+
+»Vaskate vara--kommer, kommer kouriin se on: vanhalla veneellä, herre
+kuut loon su seiver se on: ei se kaadu vaikka se heiluu», lasketteli
+Jussi.
+
+»Anna kahvia eukko», käski Kusti.
+
+»Täältä isännät saavat kahvia», virkkoi toinen eukko, »tulkaa tänne
+istumaan».
+
+»Rinttantilkuta, ranttantalkuta...»
+
+»Isännätpä iloisia ovat.»
+
+»In tulsi jupilo, nyt on meillä iso ilo!» kiljahti Jussi.
+
+»Tässä on kahvia, ottakaa isännät!»
+
+»Toi isännät, toi emännät, toipa nuo muorit. Niin kahviako. Mä kiittää
+sitä emäntää mahdan, joka pöydät täyteen ahtaa...» lasketteli Jussi.
+
+»Hei, Jussi, pane konjakkia kahviin ja kierrä poskeesi, väljähtymästä»,
+kehotteli Kusti.
+
+»Juu, lahotarjuu... Herrat ne aina sanoo, että tervamies juopi niin
+paljon, vaan tervamies kun ryypynkin ryyppää, niin sitä jo moititaan.»
+
+»No, ryyppää, Jussi», kehotteli Kusti.
+
+»Juu...»
+
+»Pohjaan!»
+
+»Toisella kerralla--Tuppi--Matin mökki merralla.--Kuulkaa emäntä, vai
+rouvako te ootte...»
+
+»En ole rouva enkä emäntä, kun ei ole minulla herraa eikä isäntää»,
+selitti eukko.
+
+»Tyttö-ihmisiä sitten?» kysyi Jussi.
+
+»Tyttö-ihmisiä.»
+
+»Nouse lempi liehumahan, kunnia kupahumahan yli kuuen kirkkokunnan, yli
+kappelin kaheksan! Ei sitten sinä ikänä, jos ei tänä kesänä nouse
+noppo, seiso seppo... Vai saako teille lempeä nostaa?» kysyi Jussi.
+
+»Mieleenhän se oisi.»
+
+»Lisää kahvia», käski Kusti.
+
+    »Kaks oli meitä poikaista,
+    hurraamme pois, hurraa,
+    ja me laulamme Oulun tansseista,
+    sun konlivatu riijatu rallallei!
+
+»Elä mölää, Jussi», kielteli Kusti.
+
+»Olkaa siivolla, isäntä», rauhoitteli eukko.
+
+»Siivolla sikijät, Jussi kanss'!--Vaan:
+
+    Hämeenlinnan markkinoilta
+    löysin uuden pillin,
+    heijuu viikuvalla
+    löysin uuden pillin.
+
+    Jolla minä nättejä likkoja
+    kammariini soitin,
+    heijuu viikuvalla
+    kammariini soitin.»
+
+»Eläkä huutele», kielsi yhä Kusti
+
+»Ryypätään sitten! Vielä hilkkasee putelin pohjassa. Minä otan
+viimeisen tilkan, sen siunauksen kulauksen.»
+
+»Elkää ryypätkö enää, isäntä», kieltelivät narikkaeukot, joita jo oli
+useampia keräytynyt siihen ympärille.
+
+»Täst' saat suuparkain, kosk' vielä mukaan läksit, saat sinä sitten
+janoo nälkää nähdä, kun minusta aika jättyy», virkkoi Jussi ja
+ryyppäsi.
+
+»Ha' han petaalt?» kämäytti kysyä muuan narikkaeukko toiselta, joka oli
+kahvin antanut.
+
+»Näi», oli tämän lyhyt vastaus.
+
+»Maksakaa kahvit», alkoivat eukot Jussille.
+
+    »Maksettu jaksettu tanssit jo tosin
+    ja oluet oisi jo ostettu,
+    haihtunut kuihtunut kukkaron kuplu...»
+
+»Maksa mies kahvit, eläkä reuhaa siinä!» toruivat eukot.
+
+»Minä reuhaan ja pauhaan, pauhaan ja saarnaan, ja kuulkaat hartaasti,
+sillä teroitan mieleenne yhden tärkeän asianhaaran. Sakkolassa ja
+Sakkolan pappilassa ja sen kattilassa on aina kaalia, on aina kaalia...
+
+»Maksatteko kahvinne?» tiuskivat eukot kaikki ympärillä.
+
+»Lupaanhan minä... Minä kissa katin poika lupaan ja vannon, että kaikki
+hiiret ja rotat hengiltä pois otetaan...» Jussi istuutui penkille, pää
+retkallaan. Kusti jo nukkui.
+
+»Herra jesta, siihen ne nyt humaltuvat, eikä saa maksua kahvista»,
+päivitteli eukko.
+
+»Kuule, maksa kahvit!» karjui muuan eukko Jussille ja ryökkyytti häntä
+olkapäistä. »Pekka vai mikä sinä olet!»
+
+»Pietari Pekan poika varasti vangilta voita, meni saksan saunaan, pani
+säkin naulaan, voi suli säkkiin...» tolkutti Jussi.
+
+»Käsketään poliisi, jos et maksa.»
+
+Ei ääntäkään.
+
+»Mene sinä tuolta nurkasta katsomaan eikö näkyisi poliisia, mene
+Katri», toimitti akka tyttöään.
+
+»Katri kaivoon putosi, toinen päältä katsomaan...» mutisi Jussi,
+tointui ja kavahti pystöön. »Kusti hoi, lähdetään...»
+
+»Ei ollenkaan, ennenkuin on maksettu», eukot tiuskivat.
+
+»Mokomat retkaleet, kun tulevat muka juomaan, eikä sitten makseta»,
+huusi se eukko, joka oli kahvia antanut.
+
+»Niin, sanokaa... Mokomia tervahanhia...» alkoi eukkojen suut laulaa.
+Vaan Jussi lauloi:
+
+    »Henttuni heitti mun, heittäköön vaan,
+    en minä tuota surre,
+    hei, etkö sä luule tämmöisen pojan
+    uutta henttua saavan!»
+
+Niin hän lauloi ja lauloi jotta tori raikui.
+
+»Huutele vain, kohtapa nuo poliisitkin tulevat!»
+
+»Poliisit--sanokaa niille, että minä olen kuningas Herodes ja heidän
+pitää kumartaman maahan ja rukoileman minua.»
+
+»Kyllä kai, saathan nähdä kohta, kuka se rukoilee.»
+
+»Kusti!» huusi Jussi.
+
+Kusti heräsi ja rupesi laulaa hyräilemään:
+
+    »Lähdenpä riihtä ripsumaan.
+    Heijupa heijun heijuu.
+
+    Kaurariihtä kapsimaan.
+    Heijupa heijun heijuu.
+
+    Onkos miehet kotona?
+    Heijupa heijun heijuu...»
+
+»Maksakaa kahvinne», piukasi joku eukko Kustille.
+
+»Joo, joo, vörloot», virkkoi Kusti ja alkoi kaivaa rahaa kukkarostaan,
+hyräillen:
+
+    »Paljonko niitä tarvitaan?
+    Heijupa heijun heijuu.»
+
+Vaan Jussi istui taas penkillä ja pää retkotti rintaa vasten, silmät
+puoli ummessa.
+
+»Mikä se täällä on?» kysyi poliisi tultuaan paikalle.
+
+»Tuohan tässä elämöipi», sanoivat eukot ja osottivat Jussia. »Sehän
+tässä huutaa ja laulaa.»
+
+    »Vaan enhän minä sillä laula,
+    että heleä on ääni,
+    vaan tuotahan minä laulelen
+    tuon henttuni ikävääni...»
+
+lauloi Jussi istuessaan.
+
+»Mikä mies sinä olet?» kysyi poliisi Jussilta.
+
+»Minä olen kuningas Herodes.--Jos sinä olet yksi herra ja yksi kuningas
+murjaanin maalta, niin lankee minun eteeni polvillesi ja rukoile
+minua», lausueli Jussi, yhä istua nyköttäen pää rintaa vasten.
+
+»Vai niin!» sanoi poliisi. »Viedäänpä kuningas Herodes palatsiinsa.»
+Poliisi tarttui Jussia harteisiin ja kohotti seisalleen.
+
+»Pois moukat taikinasta, sanoi Riitu russakoita!» lausui Jussi, karisti
+poliisin harteistaan, läksi astua hoipertelemaan, huudellen Kustia.
+Vaan Kusti oli löytänyt kinttunsa, nähdessään poliisin tulevan, ja niin
+jäi Jussi yksin. Poliisi oli puhaltanut pilliinsä ja koetti uudelleen
+tarttua Jussiin kiinni.
+
+»Mene matkaasi ... en huoli sinusta...» sopersi Jussi ja astua
+hynttäili, hoipaten puolelta toiselle katuvierellä ja toisinaan sortui
+keskikadullekin, väliin riensi juoksujalassa eteenpäin, väliin ei
+päässyt askeltakaan. Niin hän horjuvasti teki taivaltaan, pää notkotti
+rintaa vasten. Ja puheli hän Katrista ja sormuksesta, silinteristä ja
+kaikesta sekaisin, nauroi väliin, väliin itki.
+
+Poliisi kuleksi jälessä ja vasta kun toinen tuli, uskalsi käydä
+käsiksi. Käsikynkkään tarttuivat he Jussia ja alkoivat kulettaa
+retuuttaa häntä »rauhan satamaan».
+
+Jussi puheli: »Kuulkaa--Kusti ... vaan kuka se on toinen?»
+
+»Matti», vastasi poliisi.
+
+--»Matti... Partalan Matti... Kuulehan Matti, että jos--minä--olenkin--
+köyhä ja kurja--niin olisin minä elättänyt Katrin...»
+
+Samassa kulki Katri vastaan posetiivin jälessä. Hän pysähtyi katsomaan
+kun Jussia vietiin ja ihmetteli että minne sitä vietiin, vaan sitten
+hän läksi taas juosta hilkkasemaan posetiivin jälkeen kohti narikkaa.
+
+Jussi yhä kertoili poliiseille Katrista ja itsestään, kulkea
+retuuttaessaan heidän käsikynkässään.
+
+»Isäni kun kuoli, niin jäin minä ihan yksin--äitini oli jo aikoja
+kuollut--ja talo vietiin maineen mantuineen--minä tulin syöttöpojaksi
+Partalaan ja olin sitten renkinä, vaan olenko minä silti huonompi?»
+Jussi oli ääneti vähän aikaa ja virkkoi taas tointuneella äänellä:
+»Kehno itkua vääntää, vaan mies se tupakan panee!» ja sitten hän rupesi
+iloissaan laulamaan:
+
+    »Kun sinä lienet yksinäinen
+    niinkuin linnunpoika...»
+
+»So, puita veräjään!» virkkoi toinen poliisi ja painoi kätensä Jussin
+suulle. Mutta silloinpa Jussi tempasi itsensä irti poliiseista ja
+katsella tuijotti heihin vihaisesti. Tekivät poliisit ryntäyksen
+saadakseen kiinni hänet, vaan huiskautti Jussi käsiään ja pois
+karisivat järjestyksen valvojat ja apua rupesivat viheltämään. Samassa
+ilmestyi Liisa Jussin viereen ja kysyi poliiseilta, mihin he häntä
+veivät.
+
+»Kortteeriin se herra viedään», arvelivat poliisit.
+
+»Tässähän sen kortteeri on», viittasi Liisa Pärpuumia. »Lähde pois
+kortteeriisi», virkkoi Liisa Jussille ja otti häntä kädestä kiinni.
+Yhdessä lähtivät he astumaan, Liisa puhellen lempeästi, mutta Jussi
+astui äänetönnä ja allapäin.
+
+»Odota hetkinen», huusi Liisa muutamalle aliupseerille, joka oli hänen
+kumppalinaan ja jäi puhelemaan hämmästyneitten poliisein kanssa. »Minä
+tulen kohta», lisäsi hän ja katosi Jussin kanssa Pärpuumin portista.
+
+»Laitin hänet nukkumaan ja otin rahakukkaronkin talteeni. Ei tiedä kuka
+sattuu pistäytymään pirttiin, kun ei ole ketään siellä. Erkkikin oli
+lähtenyt kaupungille», lausueli Liisa, palattuaan toverinsa luo.
+
+»Minnekäpäin sitä nyt lähdetään?» kysyi aliupseeri.
+
+»Lähdetään narikkarantaan katsomaan eikö isä jo olisi tullut Toppilan
+salmesta, johan sen lastin pitäisi olla purettuna», virkkoi Liisa.
+
+Niin läksivät astumaan kohti narikkaa ja lähemmäksi tullessaan kuulivat
+sieltä posetiivin soittoa.
+
+Siellä se posetiivi nyt soi ja siellä Katrikin seisoi lähellä ja
+kuunteli hartaasti, jotta tuskinpa hän muisti enää sormusta sormessaan.
+Tunsipa hän kovan nykäyksen röijynsä liepeessä. Hän katsoi, että kuka
+se nyhtää.
+
+»Terve!» ja Katri tuipasi Liisalle kättä, ja kysyi että milloin se
+Liisa oli tullut.
+
+»Tänä päivänä», vastasi Liisa. »Isä on vielä Toppilan salmessa, lastia
+purkamassa.--Pärpuumissa majatalomme.»
+
+»Sotaherra tuossa», kuiskasi Katri ja viittasi aliupseeria, eikä hän
+ollut joutanut kuuntelemaan Liisan puhetta.
+
+Liisa selitti, että se on heidän pitäjän poikia.
+
+»No, tunteeko se sinut?» kysyi Katri ihmeissään, niin ihmeissään, jotta
+posetiivi kaikkine kummineen unehtui häneltä.
+
+»Kun on naapurista ihan, niin eikö tuntisi--tuttavahan toki», arveli
+Liisa ja olisi hänellä vielä ollut lisää, vaan mitäpä hänestä.
+
+»Eipä tuolla näy rannassa isääsi», virkkoi aliupseeri Liisalle.
+
+Sekös ihmetytti Katria, että se sotaherra puhui. Eihän se nyt kumma
+ole, jotta ihminen puhuu, vaan tuntui se niin somalta Katrista, kun se
+upseeri haasteli.
+
+»Lähdetään kävelemään», sanoi aliupseeri Liisalle.
+
+Katrista tuntui niin somalta kun se sotaherra niin sanoessaan pani
+kätensä Liisan olkapäälle ja sitten pani kätensä selkänsä taakse, jossa
+toinenkin oli. Somasti se kultanauha paistoi hihansuissa ja
+kaulustassa, somalta se näytti. Katri kuiskasi Liisalle: »ei suinkaan
+se ole Sotkamosta?» Ihmetytti se niin Katria.
+
+»Tule!» nykäsi Liisa Katria, lähtiessään kävelemään.
+
+Astuivat he nyt kolmikannassa, aliupseeri ja Liisa puhellen, Katri
+ihmetellen. Ja kun Liisa oikein makeasti nauroi puhellessaan ja tarttui
+sotaherraa käsivarteen ja katsoi silmiin nauraen ja sotaherra taas
+Liisaa hymyillen, niin silloin se hytkäytti Katrin sydäntä, se tuntui
+niin somalta, jotta se vasta tuntui.
+
+He suuntasivat kulkunsa Heinätorille, missä oli karuselli. Jo etäälle
+kuului posetiivin ja rummun ääni. Alkoi Katri kysellä, jotta mikä se.
+Aliupseeri selitti mistä soitto kuului. Ja kuta lähemmäksi tulivat
+Heinätoria, sitä suuremmaksi paisui Katrin uteliaisuus.
+
+Soitto kuului jo selvästi, kimakasti piukui posetiivi ja poukahteli
+kumiseva rumpu. Väkeä seisoi yhdessä koossa ja heidän keskellään pyöri
+vaatekattoinen karuselli.
+
+Lähestyivät he sitä, aliupseeri ja Liisa puhellen keskenään, Katri
+töllistellen loppumattomasti ja suu kolmantena silmänä. Vaan kun he
+tulivat ihan äärelle seisomaan, katseli Katri aivan kuin suurinta
+kummaa. Ihmisiä mennä vilisti ympäri mikä istuen reessä, mikä hevosen
+selässä, mikä jalopeuran, kiiti ympäri vilisten vain ja kova soitto
+kävi, ja somaa se oli Katrista, oikein ihmettä.
+
+Soitettiin aisakelloa ja koje hiljensi pyörintäänsä ja viimein pysähtyi
+ja lakkasi silloin mahtava soittokin. Entiset tulivat pois ja uusia
+ihmisiä meni sijaan karuselliin. Nousipa siellä Kustikin muutaman
+hevosen selkään. Hän taputteli hevostaan, otti ohjakset käsiinsä ja
+alkoi laulaa:
+
+    »Översti se ajoi hevosill' ja vaunuill',
+    vaan ratsumies se ratsasti.
+    Sun prillati pratipra.»
+
+Kun kaikki paikat olivat täyttyneet, soi kello, karuselli alkoi pyöriä,
+rumpu ja posetiivi soida ja Kusti lauloi kiitäessään ympäri:
+
+    »Rumpu se lyö ja rumpu se käy
+    ja miekan terät ne värisee.»
+
+No, oli se taas Katrista kummaa ja unehtunut oli häneltä sotaherra.
+Häntä nauratti kun Kusti mennä kiiätti ympäriinsä, vilisten vain.
+
+Kun laitos taaskin pysähtyi, osti aliupseeri kaksi lippua, toisen antoi
+Liisalle ja toisen Katrille, jotta saivat mennä ajelemaan kerran.
+
+Tytöt lähtivätkin ja Katri istua kämäytti ensin hevosen selkään, kuten
+Kustikin oli viime kerralla, vaan kun hän näki Liisan istuvan reessä,
+meni hänkin sinne Liisan viereen rekeen.
+
+Läksi nyt koje pyörimään ja nauratti Liisaa ja Katri nauroi ääneen ja
+piti huivinnurkkaa suullaan. Nauroi se aliupseerikin katsoessaan heitä.
+
+Vaan Kusti seisoi aliupseerin vieressä ja silmäili ja silmäili häntä.
+Lähestyi askeleen lähemmäksi ja silmäsi sitten aliupseeria päästä
+jalkoihin. Aina vähän ajan perästä lähestyi askeleen ja katseli,
+silmäsi tarkasti ja suu hymyssä.
+
+»Meidän pitäjän miehiä», lausui hän vihdoin puoliääneen ja säikähti,
+kun aliupseeri kääntyi häntä katsomaan.
+
+»Kettu-Kustihan se on, terve!» lausui aliupseeri, pisti kättä ja
+hipasutti lakkinsa laitaa.
+
+»Ka, tunteehan vielä», lausui Kusti ja pani lakin päähänsä ja säikäys
+muuttui hyväksi mieleksi.
+
+»Upseerina?» kysyi Kusti.
+
+»Niin, aliupseeri.»
+
+»Niin, no kuitenkin.--Panisiko pahakseen jos tarjoaisin vähän ... on
+hyvää lilliä minulla.--Jos niinkuin passaisi, niin tuolla olisi
+hyvä...»
+
+»Ei, kiitoksia!» virkkoi aliupseeri.
+
+»Vai ei», tuumi Kusti. »Eikö sitä siinä komennossa ruukata?»
+
+»Ei.»
+
+»Yhy.--Minkälainen kello?» kysyi Kusti rohkeampana.
+
+Aliupseeri näytti ja sanoi, että hän on saanut sen hyvästä ammunnasta
+palkinnoksi.
+
+Kusti katseli ja kuunteli ja virkkoi viimein: »hyvä kello». Näytti
+sitten omaansa lausuessaan: »tämä on vain pintelikello, mutta tarkka,
+niin tarkka, että ennen se aurinko erehtyy.» Ja sitten Kusti selitti,
+että se oli pahanpäiväinen silinteri, jolla hän oli tään vaihtanut ja
+saanut hyvät välit.
+
+Hoijakka oli pysähtynyt, Liisa ja Katri tulleet alas.
+
+»Kiitoksia, Heikki!» lausui Liisa nauraen ja rupesi nyplimään
+aliupseerin vyösolkea.
+
+Katri ajatteli myös kiittää, vaan eipä ilennyt, kainostutti niin häntä
+se aliupseeri. Pitihän sitä kuitenkin kiittää, kun Liisakin kiitti,
+vaan kun se niin ujostutti. Silmäsi ja silmäsi Katri aliupseeria ja
+aliupseeri katsoi häntä. Viimein niiasi Katri ja lausui: »kiitoksia!»
+ja kääntyi heti toisaalle katsomaan.
+
+Lähdettiin kävelemään taas, Heikki ja Liisa puhellen ja nauraen
+keskenään, Katri muistellen hoijakassa-ajoaan. Tulipa sotamiehiä
+vastaan. Katri nyt katsoi ja odotti, että mitenkä nyt. Sotamiehet
+nostivat kätensä lakkiin ja kulkivat sivu, aliupseeri hipasutti
+kädellään lakkiaan. Se oli Katrista somaa. Vaan vähän matkaa käveltyä
+asteli toinen sotaherra vastaan. Sillä ei ollut samanlainen puku kuin
+tällä, vaan sotaherraksi päätti Katri itse mielessään senkin. Heikki
+pysähtyi ja nosti kätensä lakin reunaan.
+
+»Hyvää päivää, Korhonen!»
+
+»Jumala antakoon, herra eversti!»
+
+»Ovatko nämät molemmat teidän morsiamianne!» kysyi eversti naurusuin.
+
+»Ei, herra eversti», vastasi Heikki, vaan Liisa hieman punastui ja
+Katri purskahti ääneen nauramaan ja peitti huivin nurkalla suutaan.
+
+»No, jompikumpi kai niistä on?» kysyi eversti.
+
+Aliupseeri vain hymyili.
+
+»Vai niin, ette tahdo sanoa», virkkoi naurusuin eversti ja läksi
+astumaan ja toisetkin jatkoivat matkaansa, Heikki ja Liisa puhellen
+hyvin innokkaasti everstistä.
+
+»Tuossa ne ovat», virkkoi Katri vähän matkaa kun oli astuttu.
+
+»Kutka?» kysyi Liisa.
+
+»Ne herrat, jotka tulivat meidän veneessämme Pyhää alas», vastasi
+Katri. Ja kun herrat tulivat lähelle, pysähtyi Katri ja niiata
+kiepsautti ja oli käsi valmiina, että jos niinkuin käteltäisiin. Vaan
+eivät herrat pysähtyneet kättelemään.
+
+Aliupseeri saattoi naisensa Pärpuumin portille ja tytöt kipittivät
+Pärpuumin pirttiin. Siellä nukkui Jussi penkillä, raskaasti jotta
+kuorsasi. Liisan isä venemiehineen oli jo tullut; iltasta nauttivat
+juuri arkullaan. Erkki ei ollut kotona. Vaan pianpa hänkin astui
+pirttiin, päässään uusi leipälakki, jossa sinisiä ja valkeita tupsuja
+kelkkarehti ponnasta lipun kohdalla. Oli hänellä uusi letkavarsi
+piippukin ja se oli kuin kello: koppa liivintaskussa ja suuluu
+pujotettu napinläpeen, jotta punainen letka oli alaspäin kaarella.
+
+Iltasen syötyä laitettiin nukkumaan pirtin lattialle ja tuumittiin
+siinä lyhyeltä ennen nukuntaa päivän tapauksista. Katrin suu rupesi
+hyvinkin laulamaan, vaan Erkki aina sanoi, jos Katri mitä ihmettä
+kertoi, että eihän tuo niin maailman kumma ole, ja että näkee sitä
+kummempaakin. Vaikeni jokainen lopulla ja vaipui uneen ja nyt kuului
+hiljainen kuorsaus Pärpuumin avarassa tuvassa.
+
+Aamulla, ennen einettä läksivät ukot Toppilan salmeen räkyyseen ja
+sieltä tultuaan kiireimmän kautta hommasivat asioitaan päästäksensä jo
+illalla paluumatkaa alkuun panemaan. Yhteen matkaan koetettiin
+laittautua, sillä olihan rattosampi kulkea yksissä.
+
+Hyvin oli Liisankin isä joudutellut asioitaan, ja Liisahan niitä
+enimmäksi osaksi toimittelikin hänen räkyyssä olonsa aikana, jotta
+puolisten jälkeen ei hänellä enää muuta ollut toimittamatta kuin langat
+värjäriltä ja rätinki porvarista.
+
+Olihan se Erkkikin saanut yhtä ja toista ostetuksi, vaan ei kaikkia
+kuitenkaan, hän kun aina koetti mistä saisi huokeimmalla. Ja oli
+hänelläkin niinikään rätinki saamatta.
+
+»Jos tuota nyt tässä vuottaissaan ottaisi jonkun ryypyn»--arveli Erkki
+ja otti eväsarkustaan punssiputelin, minkä hän eilen oli ostanut.
+Kaivoi hän arkusta pikarinkin ja kaatoi siihen itselleen. Vaan toiseksi
+kaatoi hän Katrille.
+
+»Tule Jussi ottamaan», tarjosi Jussillekin.
+
+»Enkä», vastasi Jussi ja oli lynkäpäisillään polviensa varassa
+istuessaan penkillä, etäällä muista.
+
+»Tule, ota!»
+
+»Enkä.»
+
+»Ei tää ole kuin punssia.»
+
+»Ka, olkoon.»
+
+Erkki ryyppäsi itse puolet ja toisen puolen antoi Katrille, ja kun hän
+oli saanut tulpan pullolle ja pannut sen ja pikarin arkkuun, laati hän
+tupakkia uuteen letkavarsipiippuunsa ja poltteli hyvin tyytyväisenä.
+Vaan pianpa piti hänen kopistaa piippunsa, kun tultiin käskemään
+rätinkiin.
+
+Puhelivat sillä aikaa tytöt pirtissä. Katri kerroskeli näkemiänsä
+ihmeitä, näytti sormustaan ja peiliä ja antoi Liisan lukea sen »Laulun
+siitä hirveästä kalasta, joka nähtiin Marsellin edustalla».
+
+»Eikö ole soma laulu?» kysyi Katri hyvillään.
+
+»En osaa kehua», arveli Liisa ja näytti kirjan, jonka Heikki oli eilen
+ostanut hänelle.
+
+»Miksi tätä sanotaan?» kysyi Katri.
+
+»Vänrikki Stoolin Tarinat on sen kirjan nimi ja siinä on runoja...»
+
+»Onko ne hengellisiä, vai onko ne rakkauden lauluja?» kysyi Katri.
+
+»Eivät ole semmoisia, ovat runokertoelmia vanhoista sotasankareista»,
+vastasi Liisa, rupesi lukemaan ääneen ja luki ensin »Sven Tuuvasta»,
+sitten »Kuormarengistä» ja »Sandelsista».
+
+Jussi istui lynkäpäisillään polviensa varassa, mietti ja muisteli
+eilistä päivää, minkä muisti siitä. Miten hän kotia oli tullut, ei hän
+muistanut, mutta aamulla herättyään sai hän Liisalta rahakukkaronsa ja
+miten se oli Liisalle joutunut, ei hän voinut käsittää. Muisti hän
+vaihtaneensa Kustin kanssa kelloja tornin luona ja olikin se silinteri
+nyt hänellä taskussa. Vaan ei se raksutellut niinkuin pintelikello...
+Miten lie sitten ajantietäjä pätevä... Se oli kyllä se entinen kello...
+Jussi muisteli ikävänkaipauksella entistä kelloaan. »Jos oisi purkaa
+kaupat, vaan eihän sitä kehtaa jänestää...» Niin hän ajatteli ja häntä
+kadutti vaihtokauppansa. Ja ajatteli hän, että ovat kaikki Katrit ja
+Liisat ja muut nähneet hänen olleen humalassa, ja se häntä hävetti
+niin, niin että se vasta hävetti.
+
+Vaan tulivat rätingistä isännät ja alettiin hommailla poislähtöä
+kerkeimmän kautta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Narikkarannassa kävi meka ja melu. Siellä ukot veneissään pitivät
+»lähtöpeliä», jossa ei kaikki samaa soittaneet! Joku istui arkkunsa
+luona ja järjesteli oulutuomisiaan ja kun sai järjestetyksi, lupsautti
+arkun lukkoon, pujotti avaimennauhan kaulaansa, itse avaimen pisti
+liivin taskuun ja rupesi muuta hommaamaan. Eräs luki rahojansa ja
+luettuaan pani ne nahkalompakkoon, jonka kääri huolellisesti kokoon,
+sitaisi nuoralla kiinni ja pani lompakon arkkuun. Vaan lukipa hän
+eväsrahat kukkarossaan, laski paljoko oli rahoja mennyt, ja saatuaan
+selville kiinnitti kukkaron, pisti sen liivin povitaskuun ja sitoi
+vielä taskun nauhanpalalla. Muuan katseli vasta kellosepästä ostamaansa
+kelloa, katseli ja kuunteli, muuan koetteli uutta ympyriäistä peiliään,
+katseli siihen, katseli itseään sieltä peilistä, ja kun oli kyllikseen
+katsellut itseään, käänsi peilin umpeen ja katseli sitä päältäpäin,
+pyöritteli, käänteli ja katseli. Ken seisoi keskellä venettä ja katseli
+ympärilleen toisten toimintoa, pureskellessaan suun täydeltä
+nisuleipää, ken istui veneen perässä, ryyppäsi pullostaan ja huutaa
+hihkasi. Näytteli toinen toiselleen ylvästellen herrastupakoitaan,
+paperossia, toinenpa vastasi vilauttamalla porvarista saatua sikaria.
+Muutamia asteli vielä kaupungilta, kenellä nisuleipä, kenellä
+viinanassakka, kenellä sarkapakka, kenellä oli kädessä leipä ja sen
+päällä muutamia sillejä, kenellä kaksi leipää ja voita välissä, kenellä
+lakki kädessä ja siinä korppuja ja kenellä mitäkin. Ja kävi siinä hurma
+rannassa, niinkuin käypi puhelevassa väkijoukossa, aika meka.
+
+Rannassa oli jo Erkkikin Katrineen. Jussi oli vielä jossakin asialla.
+Erkki odotteli istuen perässä, poltteli uudella letkavarsipiipullaan ja
+katseli uutta lakkiaan. Katseli koreita tupsuja otsalla ja ihaili
+punaista vuoria. Sitten hän pani lakin päähänsä ja kysyi Katrilta:
+
+»Onko tämä komea lakki?»
+
+»Onpahan tuossa», vastasi Katri.
+
+»Onko se Katri sinulla nyt lysti, kuu on sormuskin, oikein
+kultasormus?--Kyllä niillä muilla tytöillä on vesi suussa, kun
+näkevät.»
+
+»Vieläkö mitä!» virkkoi Katri, vaikka itsekin mielessään ajatteli, että
+kyllä ne tytöt mieliteolla katselevat. »Johan se nyt sormuksen tähden
+vesi suuhun tulisi.»
+
+»Ei nyt vesi juuri tule, vaan käy niiden vähän sydämelle nähdessään.»
+
+»Pöhö! Saavathan ne sormuksen milloin haluavat!»
+
+»Saavat kun on antajia.»
+
+»Antajista ei puutetta!--Jo tulee Jussi», katkaisi Katri puhettaan.
+
+»Jussi se sanoi, että minä en tervanpoltolla saa rahaa, vaan annahan
+kun sanon. Viidettä sataa läksi nytkin--eiköhän Jussin korvat hörösty»,
+tuumi Erkki.
+
+Jussi tuli, hän oli ollut toimittamassa loput asiat, jotka Erkiltä
+jäivät toimittamatta.
+
+»Sinä sanoit, Jussi, Pyhäkoskella tullessa, että minä en saa rahoja
+tervastani, vaan siinä sinä katalasti valehtelit», lausueli Erkki.
+
+Jussi katseli vähän hämillään Erkkiä, vaan pian hän huomasi, että Erkki
+oli hyvällä puhelutuulella--porvarin ryyppyjen ja sikarien
+vaikutuksesta. Ääneti oli Jussi ja lateli tavarat arkkuun, pani sinne
+kirjankin, jonka hän itselleen oli ostanut, ja vei arkun avaimen
+Erkille.
+
+--»Etten saa rahoja.--Elä Jussi koskaan puhele niin, sillä viidettä
+sataa markkaa läksi nytkin.--Semmoista summaa sinä et ole eläissäsi
+nähnytkään... Vai hä?»
+
+Ei vastausta.
+
+»Viidettä sataa markkaa ... ja puolet otin, toisen puolen jätin
+sinne... Kysyi se itse Pärpuumi konttoristiltä, että onko se tämä sen
+Rantalan isännän poika, sen Juho Erkki Huotarisen?... On kai, sanoi
+risti, ja minä sanoin, että on se.--Ryypyt ja sikarit ne läksi ja se
+sotkamolainenkin sai siinä sivussa.--Vaan elä Jussi vasta sano, etten
+minä saa rahaa tervoillani. Minä saan, ja minun ne ovat, vaikka
+jakeleisin harakoille ja seipäille ... ja piisaakin niitä jakaa...
+Mutta sinulla Jussi on aina kateus minua kohti ja viha, sinä luulet
+olevasi isoviisas... Muut eivät tiedä muka mitään... Aina sinun pitää
+matkitella muitten puheita... 'Ei se ollut tiatteria'... Miksei se
+ollut... Jos vaikka lähdetään katsomaan Kirkkotorille, niin on siellä
+se miehenpää... Vaan sinä se olet olevinasi viisaampi... Harailet
+kirjoja ... hölyn pölyä höystyt ... et viittä sataa markkaa ole
+nähnytkään...»
+
+»Jo tulee Pärpuumin puukhollari», lausui Jussi puoliääneen ja läksi
+hakemaan makasiinista sauvomia ja airoja. Puukhollaria sitä oli
+odotettu avaamaan makasiinia ja antamaan sieltä venekalut ja
+jauhokulin.
+
+»Mitä sinä purajat Jussille? Eihän se mitä ole sinulle tehnyt», tuumi
+Katri, Jussin ollessa makasiinilla.
+
+»Eihän se ... on olevinaan niin viisas, tietävinään kaikki maailman
+asiat... Että Amerikassa tuulee edestakaisin ijankaikkisesti ... senkin
+valehteli Jussi...»
+
+»Elä höpsi!» virkkoi Katri.
+
+Jussi toi sauvomet ja airot veneeseen. »Tyhmän näköinen on mies
+humalassa, ihan kelvoton», ajatteli hän, siinä puuhatessaan lähtöä ja
+Erkin pajattaessa yhä viidestä sadasta markasta. »Noin ikään se
+isänikin kerran ylpeili saaliistaan, vaan mitä niistä oli hyötyä koko
+rahoista. Meni tervat ja tukkimetsät porvarin hyväksi, meni sinne maat
+ja mannut. Konkurssin kun teki porvari, niin sinne ne isän saaliit
+haihtuivat, ihan pennittömiin. Liekö hänessä suoraa peliä pidetty,
+hyvähän näet on peijata tyhmää talonpojan moukkaa, eihän se miten älyä
+kaikkia niitä vinkeitä. Monelta muulta talonpojalta ne on tervat ja
+tukkimetsät menneet niinikään vain ihan itse edestään.--Sinne se on
+herrain haltuun mennyt minunkin perintöni ... sinne sitä mahtuu ja
+menee!» »Elä enää hupata siinä!» virkkoi Jussi nyt Erkille,
+»laittautaan matkaan».
+
+Kuletettiin vene makasiinin luo, josta tuotiin muut venekalut veneeseen
+ja vieritettiin jauhokulikin.
+
+Nythän sitä heillä ei ollut muuta kuin lähteä paluumatkalle. Joutuivat
+muutkin matkaan, kun kunkin porvarin puukhollari oli tullut antamaan
+venekalut ja suoloja tahi jauhoja, mitä kukin tahtoi. Vene veneeltään
+läksi. Ja hälveni hurina sen mukaan kuin ranta tyhjeni. Kajahti vain
+enää silloin tällöin laulun sävel tahi kiljahdus, minkä joku iloinen
+poika laski ilmoille. Ken vielä oli rannassa, koetti joutua jottei
+jäisi kovin jälelle muista. Vihdoin oli koko ranta tyhjänä pitkistä
+veneistä ja iloisista, meluavista tervamiehistä. Jokainen vene oli jo
+menossa, soutaa lipotti kosken alle.
+
+Nyt ne alkavat nousuvaivat ja on ne vaivoja. Monta hikipisaraa tipahtaa
+ennenkuin on kaikki kosket noustu; monta kertaa vetäessään venettä
+äkeissä korvissa saa puhkien ja ähkien ryömiä ponnistella rantasiltaa
+toinen käsi kolmantena jalkana. Monta kertaa saa olla ketteränä
+sauvoessaan venettä väkevissä virrankorvissa. Saapipa kerrankin
+teroittaa sauvointansa ja kerrankin nostaa ja pistää sitä, ennenkuin
+sen saa viskata kotirannalle. Ja kerran ja toisenkin saa airolla
+vetästä, ennenkuin vene jyrähtää tutuille teloilleen.
+
+Eipä joutanut Erkkikään enää puhelemaan, lie nuo porvarin viinat jo
+haihtuneet. Äänetönnä sauvoi hän keulassa ja, vetopaikoissa Jussin ja
+Katrin vetäessä, rompsasi sauvoimella, oikeata rompsia kun ei vielä
+tarvittu.
+
+Merikoskesta päästyä sauvoivat nyt palaavat oulumiehet joen oikeaa
+rantaa pitkänä veneraitana. Ja vilske kävi siinä. Heilahti sauvointa
+kymmenittäin ja huojui sauvojaa saman verran, notkistaessaan ja
+oikoessaan vartaloaan. Vilisi punaisia paidan hihoja käsien noustessa
+ja laskiessa. Sauvoimien taaja porske kuului, kun keltainen venesarja
+ja siinä sinihousuinen ja punapartainen miesrivi siirtyi pitkin
+joenrantaa, ja kuului tuon tuostakin naurua ja kovempaa ääntä ja joskus
+kiljahdustakin ja vieläpä joku katkonainen laulukin.
+
+Niin se matkue teki taivaltaan, työnnellen veneitään vasten virtaa ja
+kierrellen joen rannan mutkia. Siellä joukossa oli Erkin venekin ja
+Erkki sauvoi keulassa, Jussi, tottuneempi kun oli, sauvoi perässä, vaan
+keskellä työnteli Katri, työnteli avopäin.
+
+»Sauvo yhtä aikaa, Katri», muistutti usein Jussi ja virkkoi se Erkkikin
+väliin, kun Katri kolautti sauvoimensa yhteen: »mitä se siinä
+saikkaroipi!»
+
+Liisa sauvoi isänsä veneessä. Voimakkaasti hän työnteli, kauniisti
+taipui pitkä sorja vartalonsa ja puikki sauvoin kädessään kuin
+tottuneella ainakin.
+
+»Onpa se reima tyttö», arveli Erkki Liisasta ja samoin muutkin olivat
+miettineet.
+
+Kun oli sauvottu iltaa jo myöhäseen, käännettiin veneet törmään jonkun
+talon rantaan ja siinä yövyttiin. Aamulla taas auringon nousulla oli
+venejono luikertelemassa pitkin virtavan joen rantaa. Eihän se niin
+vinhakasti matka joutunut kuin alas tullessa, vaan katkesipa tuo taival
+nytkin. Ei ollut näet vielä aurinko laskullaankaan kun ukot saapuivat
+Syväyksen rantaan, noin neljän penikulman matkaa Oulusta. Tästä
+annetaan veneille hevoskyytiä kolme neljännestä penikulmaa maantietä,
+kierretään siten Pyhäkoskea, ja kyytiä saivatkin veneet nyt heti,
+odottamatta kauan. Hevosien saavuttua nousi körötti vene veneeltään
+joesta rattaiden selässä ja läksi kulkea jonottamaan pitkin maantietä,
+ja miehet astua tassimaan jälestä. Vaan saatua veneet taas vesivaraan
+rupesivat ukot iltaruualleen ja levolleen, aurinkokin oli jo mailleen
+menossa.
+
+Kaksi vuorokautta oli Oulusta lähdöstä juuri, sillä torstaipäivä
+oli nyt kulunut illalleen, kun matkamiehet saapuivat Niskakosken
+alle. Siinä sitä nyt oli puskemista sitä noustessa. Olihan sitä
+Sotkakoskessa, Utasessa ja Ahmasessa jo saanut vetää kinnata, vaan mitä
+ne ovat Niskakosken suhteen! Ainahan sitä autetaan toisiaan
+tinkapaikoissa näin joukossa kun kuletaan, vaan parempihan olisi avutta
+päästä, ei näet hidastaisi siten muita eikä itseään.
+
+Kukin laitteli ja varusteli venettään, kiinnitti rompsin ja tarkasteli,
+oliko köysi kestävä ja vaulu. Sitten alkoi vene toisensa jälestä lähteä
+taistelemaan Niskakosken väkevää virtaa vastaan,--nyt vasten, silloin
+myöten. Köysi yli olan astui mies pitkin sillan reunaa kovasti
+etunojassa ja astui rompsimieskin ohjaillen ja työntäen venettä
+rompsillaan. Lujalla se piti miestä korvassa aina. Taas niskassa, missä
+tuli sauvonta, piti ketterästi hypätä veneeseen, tarttua sauvoimeen ja
+estää venettä pääsemästä takaisin. Tosi tinka on koskessa noustessa jos
+laskiessakin.
+
+Jussi ja Katri olivat vetämässä ja Erkki rompsissa. Matalana oli Jussi
+äkeimmissä korvissa, avopäin pinnisti hän. Monta kertaa jonkun kiven
+tekemä korva pysäytti veneen siihen paikkaan. Silloinpa Jussi oli
+tanakkana toinen jalka suorana kivensyrjää vasten, toinen jalka
+notkistettuna eteen ja luottamassa sekin kivensyrjään ja ruumis
+vaakasuorassa sillan kanssa. Niin hän jämötti siinä vähän aikaa. Vaan
+sitten tempasutti hän ruumiinsa eteenpäin notkistetun jalan voimalla ja
+läksi vene liikkeelle, läksi vauhdilla ja useinpa silloin kapsahti
+Katri pitkälleen sillalle. Niin se kohosi Erkin vene aina korvan
+niskaan. Vaan ainapa läksi Jussi, oman veneen saatua, katsomaan, että
+jos kuka apua tarvitsisi, ja useampaa hän auttoikin. Auttoi hän kerran
+Liisankin isän venettä muutamassa äkeässä korvassa. Oli se toinen mies
+nuori ja heikko poikanen, joka ei jaksanut vahvasti vetää, vaan Liisa
+sen sijaan kiskoi tuimasti, ja hän se itse olikin köyden päässä.
+
+Ihmettelivät miehet Liisan reippautta ja reipas tyttö se Liisa olikin,
+oikein reima. Vaan vasta Siitarinkorvaa noustessaan he reimautta
+näkivät. Siellä näet kuohuissa juoksi lankkuvene, mies istui keulan
+puolella ja vaimo oli melassa! Siellä se vene kiiti ja hyppi
+vallattomasti kuohujen sylissä, vaan vaaratta kulki se uraa vaimon
+ohjauksella.
+
+»Onpa kunnon eukko», arvelivat miehet.
+
+»Tuo mies laskee kosket kylkiluulla», arveli joku veitikka ja
+naurettiin siinä, vaan kaikkihan oli reippaan vaimon ylistykseksi.
+
+»No kaikkia sitä näkee», arveli yhä joku ihmetellen, vaan oli niitä,
+jotka olivat sen kumman jo ennen nähneet, ja kertoi heistä joku kerran
+nähneensä kaksi venettä koskessa menossa, joissa molemmissa oli eukot
+laskemassa. Sieltä Niskakosken varrelta ne molemmat kuuluivat olevan
+kotoisin ja soutavan lankkuja miestensä kanssa. Kaikki kosket laskevat
+eukot Ouluun asti.
+
+»Ne ämmät eivät olekaan mitä tahansa!»--
+
+Aamusella päivän noustessa oli Pyörteellä liikettä. Yön seutuna oli
+kokoutunut alasmenijöitä suuri joukko. Jo illalla auringon laskulla,
+kun Oulusta palaajat tulivat Pyörteelle, oli siellä kymmenkunta
+venettä, vaan nyt oli luku monissa kymmenissä. Yöllä puhalteli ylätuuli
+ja se kokoeli Oulujärvellä tulijat selvästi Pyörteelle.
+
+Tokihan siinä Pyörteellä nyt ääntä oli ja puuhaa. Toiset puuhasivat
+veneitten varustelemisessa koskille, toiset istuivat hiljaisesti
+veneissään ja tupakoivat, katsellessaan muitten hyörintää. Muutamat,
+joilla oli tuttavia Oulusta palaavien joukossa, istuivat heidän
+veneissään maistelemassa kaupunginviinoja ja tupakoita ja kuuntelemassa
+Oulun uutisia: tervan hintaa, tavarain kalleutta, vedenpaljoutta
+koskissa j.n.e. Törmällä kuleksi ja istuksi kosolta miehiä joutilaina,
+ken hankaillen kellokauppaa, ken lakinvaihtoa, ken takin, ken
+saappaitten huikkausta. Syntyi väliin suurempia joukkoja, ja silloin
+kuului siitä suuri ääni ja rämähteli naurun remakka.
+
+Kusti oli pitämässä kellotarkastusta parin miehen kanssa ja kehui
+heille kelloaan, kehui minkä jaksoi ja aina suuremmalla innolla
+jos huomasi uskomuksen vivahduksia kuulijoissaan. Kertoi hän
+kellokauppahistoriansakin ensimäisestä kellosta tähän viimeiseen: »ja
+tämä on niin tarkka ettei horisontti tarkempi», oli loppulause
+kertomuksessa. Oli kokoontunut Kustille suuri kuulijakunta ja yhä hän
+jatkoi esitelmäänsä »tästä kellosta».
+
+»Se karusellin isäntä olisi ostanut minulta tään kellon, hän kun
+tarvitsisi ihan tarkan kellon», jatkoi Kusti.
+
+»Minkä karusellin?» kysyi joku.
+
+»Onpahan siellä Heinätorilla uusmuotinen hoijakka, ulkomaalainen
+hoijakka, Kamlakaarlepyystä, joka on kuulemma siellä Amurin maassa,
+Suomenniemen takana missä lie.--Niin se isäntä...»
+
+»Hoijakka--olihan hoijakka markkina-aikoina siinä Liljeplumminkin
+kartanolla», arveli joku joukosta.
+
+»Niin hoijakka--nähtiinhän tuo sekin. Ilmanaikainen rämppä! Vaan tämä
+on uutta muotia, ihan toista sorttia. Tässä on kunnon hevoset ja
+kerupiimit. Pyöriessä soipi pasuunat ja harppuunat.--Se isäntä siinä
+olisi ostanut minulta tämän kellon, kun näet se pitää ihan määrälleen
+pysäyttää, niin tarvitsee tarkkaa kelloa. Mutta minä sanoin, että kun
+nyt kerran on saanut tarkan kellon, niin pitää hänet.--Ja olisi minulta
+vaihtanut muuan upseerikin, joka oli sotaväen kanssa siellä karusellin
+luona.»
+
+»No mitä ne sotamiehet siellä tekivät?» kysyi joku taas.
+
+»No, ne siellä olivat, että--jos--joku mikä tahansa sattuisi, niin
+kai ... enkä tullut kysyneeksi siltä upseerilta, mitä varten he
+ovat...»
+
+»Tunsiko se sinut se upseeri?»
+
+»Tunsi.--Sanoi sotamiehille, huusi lujasti: 'sirin-kasarinkasairua
+saleetup!' Silloin sotamiehet nostivat kätensä lakkiin--tälleen näin.
+Mutta se upseeri tuli minun luokseni ja sanoi: Kustihan se on?--Niin
+on, herra upseeri, sanoin minä ja silloin sitä käteltiin. Sitten hän
+tahtoi katsoa minun kelloani ja kärtti vaihtamaan. Sanoi sotakomennossa
+tarvittavan tarkkaa kelloa. Jos sekunninkaan myöhästyy, niin ei hyvä
+kuulu seuraavan, niin näet pitää ajalleen sattua.--Viidellätoista
+kivellä käypi ronomeetan...
+
+»Mitä se Kusti taas valehtelee?» lausui Liisa, joka Katrin kanssa oli
+tullut miesjoukkoon.
+
+»Vai valehtelee», lausui Kusti vakavana, vaikka hymy oli suupielissä ja
+värehti yli huulien, tuikuttipa silmistäkin.
+
+»Elkää uskoko miehet, valehtelee se», vakuutti Liisa naurusuin.
+
+»Eläkä siinä viisaampiasi neuvo, kuin korppi harakoita», virkkoi Kusti
+nauraen hänkin.
+
+»Onko tää tyttö sinun morsiamesi?» kysyi joku.
+
+»Ei ole, enkä huolikaan», virkkoi Kusti.
+
+»Ei ole kaupankaan», oli Liisan leikillinen puhe.
+
+»Etkä sinä ketään saakaan», arveli Kusti.
+
+»En saakaan, sillä maasta ei kelpaa eikä taivaasta anneta», vastasi
+taas Liisa.
+
+»Onhan tää sievä poika», arveli joku Liisalle Kustia.
+
+»Onpahan tuossa, on kuin kesken ristiltä siepattu», oli taas Liisan
+vastaus.
+
+»Toista suu puhuu, toista mieli ajattelee», lausui Kusti, katsellessaan
+muutaman miehen kelloa. »Kyllä sinä minut ottaisit...»
+
+»En vaikka oltaisiin vain kahden maailmassa ja tervakoppa kolmantena»,
+katkasi Liisa Kustin puheen ja läksi kävelemään, lopettaen pilan Kustin
+kanssa.
+
+»Kovia sanoja», arveltiin leikillä.
+
+»No, rakkaudesta kaikki vaikka silmä menköön», tuumi Kusti, antoi
+miehelle kellonsa ja läksi kävelemään. Hajosi siitä nyt muukin joukko,
+kuka kunnekin.
+
+Vaan kaupunginviinat olivat jo alkaneet vaikutuksensa ja sama juttu
+eväsviinoista, sillä nekin olivat käytännössä ajankuluksi. Hurina oli
+noussut nousemistaan ja ukkojen leuat liikkuivat nyt kiivaasti ja suut
+pauhasivat. Kuului karjahdusta sieltä täältä ja kovalla äänellä kehui
+joku lakkiaan, toinen takkiaan, joku rahojensa paljoutta, maita ja
+mantujaan.
+
+Mutta tulipa rannalle nimismieskin. Keppi kädessä, toinen käsi housuin
+taskussa ja tähtiotsalakki päässä asteli hän rantaa ja loi
+virkasilmäyksen puoleen ja toiseen. Missä ei melu ottanut hiljetäkseen,
+siihen hän astui ja laski kieltonsa pönäkällä äänellä.
+
+Pianpa alkoi vene toisensa jälkeen solua koskelle ja toistakymmentähän
+niitä pääsi menemään heti yhdessä poksussa. Toistapa tuli, aina vaan
+vähän ajan perästä pyörähti veneitä Pyörteelle, milloin enemmän milloin
+vähemmän. Oli nyt nimismiehellä kirjoittelemista ja silmäilemistä
+ainakin aluksi.
+
+Läksivät palaajatkin taipaleen tekoon. Sauvoivat virran niskaan ja
+sitten soutaa lipittelemään taas Oulujärven laajoja selkiä. Oli sitä
+soutelemista nyt. Oli ylätuulikin, ei kova mikään, vaan aina se
+kiinnitti sekin, jottei pitkiä taipaleita jaksanut yhteen menoon
+soutaa. Hiljakseen kulettiin, syötiin ja levättiin. Lauantaina
+iltamalla tulivat höyryn jälessä Kajaaniin. Sievästi päästiin niin
+Oulujärvi ja oli se iso asia kulussa.
+
+Höyryn perästä erottuaan soutelivat ukot veneensä alakanavan suuhun, ja
+mies veneeltä läksi hakemaan kanavalippua kaupungista, toiset
+odottelivat sen aikaa, katsellen huvikseen Ämmää ja kanavaa, monestihan
+ne on jo nähnyt, vaan katseleehan noita kuitenkin, kun ovat tuossa
+silmien edessä.
+
+Pauhaa siinä kovasti Ämmä, pitää ijankaikkista toraansa. Verrattomalla
+jyrinällä syöksyy vesi leveän kallion kielekkeeltä syltiä syvyyteen ja
+kiehuu sitten suurella kuplulla putouksen alla, ruskahtavanvaaleana
+vaahdosta ja poreista. Nousee korkealle hieno pisarasade, johon päivän
+paistaessa syntyy monia sateenkaaria kosken kauniiksi koristukseksi.
+
+Siellä seisoivat miehet kanavalla ja katselivat, kun muuan lasti juuri
+tuli yläkanavalta. Se liukui kiivaasti virrassa. Jo tuli sillan alatse
+maan puolelta ensimäistä sillanarkun väliä, laski ihan rantasillan
+kuvetta aivan likeltä. Nyt ei enää hätää Ämmään joutumisesta kun on
+sulkusillan sisäpuolella. On valmiina kanavassa auki ensimäinen portti
+ja kun vene on perillä, ei muuta kuin kiinni yläportti ja läpi auki
+alaportista. Vesi vähenee vähenemistään, vene laskeupi ja yhä laskeupi
+kuinka syvälle ja pilkistävät sieltä ylös venemiehet. Alaportti nyt
+auki ja vene ala mennä, jälellä on Ämmä. Niin viekkaasti kierretään
+julma vihollinen.
+
+Tulee taas toinen vene vuorollaan. Ei laske niin liki rantasiltaa,
+pelkää sitä, mutta--nyt sen on Ämmä saanut valtoihinsa! Hirveätä!--Mies
+melassa katselee--katselee. Turhaan hän pelastuksen väylää etsii.--
+Suunnittaa hän kuitenkin sinne, missä syvintä arvelee olevan: kääntää
+veneen juoksemaan kohti keskiputousta. Huutaa ja viittoo toiselle
+miehelle. Mitä hän huutaa, ei kuulu tänne pauhulta. Vaan perään juoksee
+toinenkin mies ja sieltä molemmat katselevat matkan mukaan. Vene
+kiiruhtaa putouksen niskaan.--Hei, vaipui keula, perä nousi, vilahti
+melakin ilmassa, miehet lensivät rinnakkain kauas putouksen alle ja
+puhkesi virran pinta heidän altaan ja sinne he muljahtivat
+näkymättömiin. Hetken perästä ilmausi toinen ja pian toinenkin paineen
+veden pintaan ja koettivat pyrkiä avuksi rientävää venettä kohti.
+Muljahdellut oli jo tynnyreitäkin veden kalvoon ja kulkivat ne virtaa
+pitkin. Niinikään ajelehtivat veneen keulapuolisko ja hajonneen perän
+kappaleet, kiiti melakin ja näytti pyrkivän etukynteen.--Vaan kaikki
+saatiin kootuksi.
+
+»Joko ne ovat muut aikoja lähteneet?» kysyi Erkki, tullessaan
+kaupungilta asioiltaan, joita hän oli toimitellut sillä aikaa kun Jussi
+Katrin kanssa kuletti veneen kanavista.
+
+»Jo voivat olla koskien niskassa!» arveli Jussi.
+
+»Kun pääsisi yhtä nopeasti täältä kotiin kuin päästiin kotoa tänne»,
+arveli Katri, kun lähdettiin sauvomaan.
+
+»Ei pääse nyt», tuumi Erkki. »Ei ole kun harvoin semmoista
+purjetuulta.--Ei tiedä kuinka kauan vielä voi viipyä, vaikka eihän
+tästä enää mahdottomia olisi.»--
+
+       *       *       *       *       *
+
+Uusi viikko oli keikahtanut yli puolivälinsä, torstaipäivä oli iltaansa
+lähellä, kun Erkin vene pyrki Tikkalanniemeen. Hitaasti lähestyi talo,
+vaan lähestyi viimeinkin.
+
+»Pitäähän sitä käydä tässä talossakin!» tuumi Erkki ja laski rantaan.
+
+»Niin, Susannalle se huivi», lausui Katri.
+
+Iloisena otti Susanna tuttaviaan vastaan, oikein herttaisesti. Kysyi
+kuulumisia ja olihan sitä taas kysymistä.
+
+»Venettäkö se jäi Jussi laatimaan?» kysyi hän kun ei häntä alkanut
+näkyä.
+
+»Eipä taida Jussi enää venettä laatia», virkkoi Erkki vakavasti. »Jussi
+hukkui.»
+
+»Hukkui... Missä?...»
+
+»Sipisen virrassahan...»
+
+»Miten se siinä...»
+
+»Kukapa hänet oikein tiennee. Minä näet sauvoin keulassa, jotta en
+nähnyt koko tapausta, eikä se Katrikaan...»
+
+»Kyllähän minä näin silmäpuolellani, että jotakin vilahti juuri kun
+vene heilahti», arveli Katri, »vaan en minä älynnyt katsoa sen
+tarkempaan».
+
+»Tottapa se, kun hän kovasti työnsi virrassa--joka on niin juuttaan
+ilkeä nousta--luiskahti sauvoin ja hän suistui suinpäin virtaan. Onhan
+niin sattunut usein», selitti Erkki.
+
+»No, Jussia ei näkynyt sen enempää?»
+
+»Ei. Minä kummastelin, jotta mitä se Jussi tekee, kun minulta ryösti
+keulaa selälle ihan iltikseen ja pyörähtikin viimein virran mukaan.
+Minä silloin vähän kirosinkin ja katsahdin perään, niin mies poissa, ei
+näkynyt ei kuulunut. Enpä osannut ajatella aluksi mitään.»
+
+»No, haettiinko sitä sitten?»
+
+»Hetihän minä kaupunkiin ja ruvettiin etsimään, etsittiin se ilta ja
+seuraava päivä, eikä vain löytynyt.»
+
+»Sinne meni mies parhaassa ijässään.»
+
+»Menomatkalla sanoikin Jussi, että siinä se Sipisessä temppu pelaa,
+ennenkun on sen noussut», lausui Katri.
+
+»Niinkö sanoi?» kysyi Susanna.
+
+»Niinhän se taisi sanoakin», tuumi Erkkikin.
+
+»Ei tiedä, missä se surma milloinkin piilee», huokaili Susanna.
+
+Erkki antoi huivin, jonka Jussi oli ostanut, ja teki poislähtöä.
+Kielteli Susanna kahville, sillä nyt hän vasta muisti, mutta
+matkamiehet eivät joutaneet odottamaan. Rantaan saattoi Susanna
+matkalaisia ja istuutui kivelle katsomaan heidän lähtöään--toisilla
+tunteilla kuin menomatkalla. Ja kun vene katosi näkyvistä, purkausi
+häneltä itku. Suri Susanna entistä palveluskumppaniaan.
+
+Tenetinvirrasta olivat matkamiehet jo nousseet ja soutelivat
+selkävettä. Tyyni oli ilta ja kaunis, aurinko mailleen menossa.
+Hitaasti halkeili vene sileätä veden pintaa, Katrin soutaa viehkastessa
+ja Erkin huovatessa. Äänettöminä työskentelivät, ei ollut puhelemista.
+
+Erkki ajatteli, että mitenkähän siitä Ontojoesta pääsee, Katrista kun
+ei ole rompsiin eikä kelpo vetäjäksikään.--Mistä sen miehen saa sitten
+Jussin sijaan. Niin vähällä rahvaalla ei tule toimeen, ja teki se Jussi
+kahden tavallisen miehen lailla, teki näet itse uuraasti ja huolehti
+muittenkin teoista. Liian hyvä mies meni siinä manalle. Ei sitä tiedä,
+milloin se kenenkin vuoro tulee. Ei tiedä, ei.--Jo kai ne mahtaa olla
+Ontojoella tukkilaiset, jos heistä jonkun saisi.
+
+Katri silmäili järven rannoille, katseli että missähän se Liisan koti
+mahtoi olla. Näiltä paikoin se oli vene ilmaantunut heidän jälkeensä.--
+Onkohan se tuo talo? Siitä lähtee soutamaan nuottaveneet. Kuuluu
+ääntäkin, puhelua niistä ja taitaapa olla siellä Liisakin, niin
+kuulostaa äänestä--Liisa se on, joka nyt laulaa.
+
+Laulu kuuluikin nuottaveneistä ja kaiku kertoi ympäri järven rantoja
+laulun.
+
+    »Jos mä näkisin oman kullan
+    kavahtaisin kaulaan.
+    Palavalla sydämellä,
+    niinkuin tuli taulaan.»
+
+»Anna minä nyt tulen soutamaan», virkkoi Erkki ja vaihdettiin sijoja.
+
+Monta kertaa he vielä saivatkin vaihtaa, ennenkun olivat
+Ontojoellakaan. Lauvantai-iltana näet vasta tulivat joen alle juuri kun
+tukkilaisten huuto »kello soi!» levisi pitkin jokivartta, kulki mies
+mieheltä ja raikui metsä sen kulkiessa.
+
+    »Tukkipoika se lautallansa,
+    se on hyvin sorja.
+    Hei juu ma laulan vaan,
+    se on hyvin sorja!
+
+    Eipä hänen tarvitse olla
+    talonpojan orja.
+    Heijuu ma laulan vaan,
+    talonpojan orja.»
+
+Siten lauleli muuan mies astellessaan pölkkykoukku olalla jokivartta
+pitkin. Laulaja oli juuri itse Kettu-Kusti. Tänne tukkijoukkoon se oli
+jo kerennyt. Ja hänestäpä maksua vastaan läksi apua koskille. Niskaan
+päästiin kunnon päällisesti ja päästiin jo vähän jälkeen maatapanon.
+Siellä se nyt oli hyvä tilaisuus Erkillä kysellä olisiko halullista
+kasakaksi.
+
+Sunnuntaina puolen päivän seudussa, kun Jussi Piipponen oli saanut
+saatavansa tukkipäälliköltä, lähdettiin taas taipaleelle. Niin, Jussi
+Piipponen, se Katrin komia poika, oli ruvennut kasakaksi ja halusipa
+hän ruveta rengiksikin.--Olipa nyt Katrista soma istua hänen viereensä
+soutamaan, oikeinpa teki mieli naurattamaan. Puhellen siinä soudeltiin,
+ja nauraenkin. Oli Jussi näet semmoinen leikinlaskija, oikein iloinen.
+
+Kaunis oli päiväkin, niin oli juuri kuin heidän lähtiessään kotoa:
+tyyni, rasvatyyni, ja lämmin. Niemien ja saarten rannoilla lentää
+luikotteli rantasipejä voivotellen sekä lentäessään että istuessaan
+kiven selässä tahi kannon nenässä. Hyppiä ripsautteli västäräkkikin
+rannan kivillä ja äännellen: tili, tili. Metsistä kuului lintujen
+vilkas viserrys ja etäältä helähti käen kukunta. Jo tuntui Erkistä ja
+Katrista paikka tuttavalta, vaikka eivät he sitä joutaneet
+ajattelemaan--varsinkaan Katri Jussin vieressä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hiljaisuus vallitsi Rantalassa tänään. Ei ollut kotona muuta rahvasta
+kuin isäntä ja ruoti-ämmä, kirkolle olivat lähteneet muut, paitsi Anna
+Mari, joka oli nukkumassa luhdissaan. Isäntä luki pöydän takana. Edellä
+puolisten oli luettu päivän evankeliumi, veisattu virsi ja luettu
+Raamattuakin, vaan nyt luki isäntä virsikirjasta »kotona olevaisten
+rukousta matkalle menneiden edestä». Ja ruoti-ämmä otti osaa
+hartahasti, käsi poskella, ja ruumis nyökkäsi.
+
+»Hyvää iltaa!» toivotti naapurin isäntä, astuessaan pirttiin.
+
+»Jumala antakoon!» vastattiin ja isäntä luki lukunsa loppuun. Vaan
+lopetettuaan painoi isäntä virsikirjan kiinni, ripusti vaskipuitteiset
+silmälasinsa naulaan akkunan keskipuussa ja kävi antamaan kättä
+naapurille, toivottaen tervennä tulemaan.
+
+»Kuuluuko mitä?»
+
+»Eipä kuulukaan.--Eivät oulumiehet ole tulleet?»
+
+»Ei vain, vaikka neljä viikkoa tulevat olleeksi matkalla. Mikä lie
+heidät saavuttanut?»
+
+»Kirkolla kuuluu puhutun, jotta Ämmään on laskenut vene ja yksi mies
+hukkunut.»
+
+»Mutta olisi kai siitä jo tullut tarkka tieto, jos se Erkki olisi
+ollut.»
+
+»No, niin luulisi.--Se on Erkki ensi kertaa Oulussa omin päinsä?»
+
+»Niin on, vaan onhan hän jo kulkenut minun kanssani monet kerrat ja
+onhan Jussi tottunut kulkija!--Mitäs se Musti siellä räiskää?--Taitavat
+tulla kirkolta.»
+
+»Ei nämä kirkkomiehiä,--vaan kuka tuo on?--Ei se tämän kylän miehiä
+ole», tuumi naapurin isäntä ikkunasta rantaanpäin katsellessaan.
+
+»Kirkonkylästä se on tuo mies», arveli isäntä, tultuansa katsomaan
+hänkin. »Kyllä ne ovat meidän oulumiehiämme, koska kantavat arkkua
+tupaan.--Tuollahan tuo tulee Katrikin.--Erkki on jälessä kantamassa
+arkkua.--Missä Jussi... Missä Jussi ... liekö veneelle jäänyt...»
+
+Siinä ne tulivatkin nyt oulumiehet. Jussi Piipponen ja Erkki, kantaen
+arkkua sauvomessa ja konttia, Katri viinanassakoita kainalossaan. Musti
+hääräsi heidän ympärillään, hyppi Erkkiä ja Katria vasten, huiski
+häntäänsä, murisi ja haukkui korvat luimussa. Juoksipa väliin Piipposen
+Jussinkin sivulla, nuuski häntä; vainusteli tarkkaan, vaan häntä ei
+huiskannut, riippui suorana, nenä vain vähän käpertyneenä. Ei ollut hän
+tuttava Mustille.
+
+Pirttiin tultuaan tekivät matkamiehet hyvän illan, pistivät kättä ja
+kertoivat terveiset Oulusta. Kotona olijat kysyivät kuulumisia, vaan
+eipä ne tulijat tienneet »mitään liikoja». Kerrottiin lyhyesti
+matkanvaiheet. Jussin hukunta oli isoin asia ja siitä sitä puheltiin
+pitkään. Ja mainittiin Jussista yhtä ja toista hyvää. Hiljaiseksi ja
+uutteraksi häntä kukin kiitti.--
+
+Puheltuaan ja tupakoituaan otti Erkki liivinsä taskusta arkun avaimen,
+vetäsi arkun penkin luo ja alkoi katsella mitä siellä arkussa oli.
+
+»Tuossa on teidän piippuvartenne», tarjosi Erkki naapurille, otettuaan
+arkusta punaletka-piipunvarren. »Tuossa on ... mikähän lie tuokin
+kirja», virkkoi Erkki ja pani pöydälle Jussin ostaman Vänrikki Stoolin
+Tarinat, jota kaikki alkoivat katsella ja tavaella. »Ahkera lukumies se
+oli Jussi», tuumittiin.
+
+»Tuossa--missä se on Anna Mari?» katseli Erkki Unikirja kädessä.
+
+Samassa tulikin Anna Mari, kynsien korvallistaan ja silmät tiirollaan.
+Seisoi niin keskellä lattiaa, vaan kun huomasi siellä vieraan pojan ...
+oli kuin toinen ihminen.
+
+»Tuossa on Unikirjasi!»
+
+Anna Mari otti sen ja kilpasi luhtiin, josta vähän ajan perästä
+ilmestyi uudessa hameessaan ja punarantuisessa villahuivissaan.
+
+»Tuossa on savipiippu ämmälle, Jussi osti sen teille oulutulijaisiksi»,
+virkkoi Erkki ja antoi ämmälle savipiipun.
+
+Tavarat kun oli otettu arkusta ja katseltu niitä ja kyselty hintoja,
+keskusteltiin muista oulunasioista. Olihan sitä kertomista ja kuunteli
+ne hartaasti muut paitse ruoti-ämmä, joka ajatteli ja muisteli Jussia.
+Vaan pian ne muutkin aina sortuivat Jussia ajattelemaan ja muistelemaan
+ja silloin sitä alettiin puhella hänestä.
+
+»Muistan sen Jussin pienestä pahasesta», kertoeli ruoti-ämmä. »Hyvin
+vilkas poika oli paitaressuna isänsä kodissa. Toimetonna ja työtönnä ei
+koskaan, aina oli jossakin hommassa, milloin muka veisteli
+kirvesvartta, milloin rekeä ja milloin mitäkin todempaa kalua. Vaan
+joutui poikaparka hänkin kurjuuden kouriin. Isänsä kuoli ja maat ja
+mannut vietiin, kälmättiin. Poika, mistä hän älysi huoltaa asioitaan,
+joutui joutavan jälille.--Hm.--Onni yksillä, kesä kaikilla.» Ruoti-ämmä
+laati tupakkaa savipiippuun ja jatkoi: »Muistan miten ketterä hän oli
+tullessaan ensi kertaa Oulusta, tuommoinen pieni nasta vielä silloin.
+Niin oli kuin aika mies konsanaan. Niinessä oli kaksi vesirinkeliä,
+jotka hän sanoi antavansa Katrille ouluntulijaisia. Katrin kanssa nää
+olivatkin hyviä tovereita, yhtäläiseen yhdessä asuksivat. Kerran
+eksyivätkin ja toista vuorokautta olivat kateissa. Muutaman suuren
+kiven luota sitten löydettiin, missä maata kyyröttivät kuin linnun
+pojat.»
+
+Ruoti-ämmä sytytti piippunsa.
+
+Piipponen etsi sijaa kellollensa--Jussin entiselle pintelikellolle,
+jonka hän oli vaihtanut Kettu-Kustilta. »Tuossapa tuo on kuin tehty
+sija», tuumi hän pannessaan puikkoon seinälle, jossa se kello ennenkin
+oli ollut. »Siinäpä nappase.»
+
+»Ei olisi uskonut, että Jussi kun läksi, läksi viimeistä kertaa Oulua
+soutamaan», arveli ruoti-ämmä ja kyyneliä vieri rypystä ryppyyn hänen
+poskillaan.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Oulua soutamassa, by Teuvo Pakkala
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OULUA SOUTAMASSA ***
+
+***** This file should be named 14570-8.txt or 14570-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/5/7/14570/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/14570-8.zip b/old/14570-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..c8e3a1a
--- /dev/null
+++ b/old/14570-8.zip