diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/13845-8.txt | 2728 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13845-8.zip | bin | 0 -> 45394 bytes |
2 files changed, 2728 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/13845-8.txt b/old/13845-8.txt new file mode 100644 index 0000000..f35691b --- /dev/null +++ b/old/13845-8.txt @@ -0,0 +1,2728 @@ +The Project Gutenberg EBook of Manasse Jäppinen, by Maiju Lassila + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Manasse Jäppinen + +Author: Maiju Lassila + +Release Date: October 25, 2004 [EBook #13845] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MANASSE JÄPPINEN *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders + + + + + + + + +MANASSE JÄPPINEN + +KERTOMUS + + +Maiju Lassila + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Kustannusosakeyhtiö Kirja 1912 + + + + +I. + + +Kukapa ei tuntisi Manasse Jäppistä, tätä aikamme kuuluisaa oppinutta, +jonka ansiot kansanvalistuksen ja lukutaidon levittämisen alalla ovat +niin suuret, että nykyisen ylitirehtöörin jälkeen hänet valitaan Suomen +kouluylihallituksen ylitirehtööriksi. Yleinen on myös sekin ajatus, että +tämä kansanvalistuksen lämmin ystävä olisi noiden suurien ansioittensa +takia oikeutettu kantamaan kansanvalistusministerin salkkua. +Vaatimuksissansa on hän opettajana ja professorina niin tinkimätön, niin +tiukka ja ankara, että hän on ja on aina ollut kaikkien vähänkin +laiskempien koulupoikien kauhu ja ainainen kompastuskivi niiden +ylioppilaiden oppi- ja virkauralla, jotka ovat elämäntehtäväksensä +ottaneet etupäässä Vappupäivän vieton suurten traditsioitten +seuraamisen ja noudattamisen. + +Tämän kertomuksen aikoina oli tämä kuuluisa oppinut tosin vasta noin +seitsemän tai kahdeksan vuotias. Rauhallisena oli hän siihen asti +elellyt isänsä talossa eräässä Säämingin etäisimmässä metsäkylässä ja +kuvauksestamme voinee lukija huomata, että tämä nykyisten opintiellä +hidastelevien pelottava vitsa ei ole mikään niin sanottu »nuorena +väännetty vitsa», kuten sananlaskun mukaan on vitsa väännettävä, jos +mieli siitä kunnollista kalua saada. + +Ja omituista tässä oli vielä se seikka, että tuo sananlasku, kuten +tiedetään, oli juuri Manassen isän sepittämä viisaus. Hän oli siis +tehnyt sananlaskun, hän myös »vitsan», Manassen. Ja sitte oli hän +katsonut kaikkea sitä mitä hän tehnyt oli ja ne olivat kait olleet hänen +mielestänsä sangen hyvät ja siksipä ei hän ollutkaan ryhtynyt nuorena +vitsaa vääntämään: Manasseansa kurittamaan, vaikka sananlaskussansa sen +välttämättömyyttä teroitti. Ja se kaikki oli onni. Se oli onni +senvuoksi, että Manasse siten sai kehittyä vapaasti, luonnon ohjaamana. +Hän sai säilyttää sukunsa perinnäiset tuntomerkit, omintakeisuutensa, +estyi siten häviämästä lajien kirjavuuteen ja säilytti sukunsa elämää +vaistomaisesti, sitä tajuamatta, mutta itsepintaisesti, kuten luonto +säilyttää ominaisuuksiansa, neekeri nahkaansa ja mustalainen luontoansa. + +Sillä suvussa oli paljon tervettä omintakeisuutta, persoonallisuutta. +Niinpä esimerkiksi isän nimi oli kaikessa komeudessansa Jussi +Beltsebuubi Jäppinen ja äidin Anni Doroteea. Kun vielä lisäämme, että +poika Manasse oli ulkomuodoltansakin ei ainoastansa Jäppinen, vaan myös +ilmeinen sekoitus vanhempiensa muistakin omituisista nimistä, niin +käsittänee lukija, että hän oli jo seitsenvuotiaana niitä yksilöitä, +jotka eivät suvustansa muutu, vaikkapa maailmassa riehuisi ei ainoastaan +yleisvaltakunnalliset vaan suorastaan yleismaailmalliset vitsaukset, +jopa koko maailmaa hävittävät maailmanlopun ja viimeisen tuomion +voimat, joiden kuumuudessa elementit palavat sulavuudesta samalla kun +pimeyden henget odottavat siinä kuumuudessa kiehuvaa ja valmistuvaa +ateriaansa. + + * * * * * + +Mutta menkäämme asiaan. Luomme nopean, ylimalkaisen silmäyksen niihin +hetkiin, jolloin tämä suuri kansanvalistuksen edustaja otti ensimäisiä +askeleitansa suuren kutsumuksensa vaivaloisella polulla. + +Äiti, Anni Doroteea, oli näet joutunut käymään koulumestari Pietari +Isaskaar Touhusen kahdennellatoistakymmeninnillä lapsisaunoilla ja +mestari Touhunen oli siellä sattunut häneltä kysymään, joko Manasse nyt +tänä syksynä lähetetään ammentamaan häneltä oppia ja viisautta. Siitä +oli äiti muistanut asian, huomannut että todellakaan poika ei elä +ainoastaan leivästä. Hän oli alkanut asiaa miettiä, mikäli hänen älynsä +mietiskelyihin yleensä kykeni. Ja jo oli hän maininnut siitä isällekin, +arvellen pojastansa: + +»Syyvä tellevää tässä vuan niin jotta ei enee piisoo ruuvat ei +särpimet, kun siellä päiväkauvet juoksenteloo ja tappeloo.» + +Ja siitä oli hän kehittänyt osaa edelleen, selittäen: + +»Sittäpähään ies syöp vähemmän, kun istuu kirja käissä, eikä tuolla +pahanteussa juokse!» + +Mutta ei ollut Jussi Beltsebuubi halukas tarttumaan koko lukuasiaan. +Siitä keskustellessa olisi näet helposti voinut tulla se vaimoltakin +salattu asia ilmi, että lukuasioissa ei isä ollut vielä ehtinyt +poikaansa pitemmälle, vaikka olikin kirkkoneuvoston jäsen. Ei hän toki +vastaankaan pannut, vaan äänteli vain, kuten kirkonmiehen tuleekin: + +»Ka saishan tuo lukii ... iso pojan tolokki!» + +Ja niinpä olikin äiti hankkinut aapiskirjan ja ryhtyi jo valmistaviin +toimenpiteisiin. Hyvin yksinkertaisesti antoi hän asiasta tiedon +itsellensä Manassellekin. Kun se kerran vaati häneltä voileipää, +ilmoitti hän sitte lyhyesti, että hän saa vähentää jo syöntiä ja ruveta +lukemaan. Ja siitä se asia sitte alkoi. + +Mutta tanakka poika oli toista mieltä. Hän osottautui mielipiteiltänsä +vanhan kansan mieheksi. Hän uskoi voivansa aivan varmasti elää +ainoastaan leivästä, etenkin voileivästä, ilman lukutaitoa, josta +hänellä ei ollut aavistustakaan. Oudostuneena katsoi hän äitiinsä, veti +sieraimensa antimet aivan asiaa mietiskelevän ja ajattelevan ja +oudostelevan eleillä takaisin sieramiinsa ja oli ymmällä koko asiasta. + +Ja äitikin heitti asian hetkiseksi siihen. Hänkään näet ei, vaikka +miehensä olikin kirkkoneuvoston jäsen, ollut mikään sanan viljelijä. +Päästyänsä jotenkuten ripille, oli hän jättänyt vaivaloisen lukutyön +kokonansa ja vaikka hän osasikin veisata useat tärkeämmät virsikirjan +virret ulkoa, ei hän enää sisäluvustansa ollut aivan varma. Olihan se +ehkä voinut näinä kahtenakymmenenä viitenä vuotena unehtua. Mene tiedä +tuntisiko enää kirjaimiakaan. + +Siksipä hän ei nyt oitis ryhtynyt jatkamaan. Hän päätti ensin varmistua +omasta tiedostansa ja vasta sitte jakaa sitä pojallensa. Manasse sai +siis vielä huolettoman voileipänsä, oikein aika kimpaleen ja lähti +tapaamaan ikäistänsä Saunasen Hikua. Hän löysi sen. Yhdessä päättivät he +lähteä Tuppisen saunaan polttamaan tupakkaa ja Manasse palasi kotiinsa, +noutamaan sieltä navetan kivijalkaan piilottamansa putkipiipun. + + + + +II. + + +Mutta sillä välin oli Anni Doroteea varmistunut taidostansa: Kirjaimet +hän tunsi, vaikka ei tosin ollut kaikista aivan varma. Kun siis Manasse +aikoi tuvasta uudestaan poistua, käski hän sitä tiukasti: + +»Etkö sie jo äsken kuullut, jotta kirja käteen ja ala lukii!» + +Poika tunsi äitinsä luonnon ajottaiset kiivastumiset ja niiden aikaisen +voiman. Hän pysähtyi, seisoi kädet epäröivänä repaleisten housujen +taskussa, hattupahanen päässä, veti otsanahkan kureeseen ja väänsi +epäluuloista katsetta puhujaan. Anni Doroteea pesi pyttyjä, touhusi, +kaateli huuhdevettä pytystä pyttyyn ja selitti aivan kuin riitelemällä: + +»Iso pojan tolokki, eikä vielä lukkii osoo! Jo tuosta tuommosesta +häpiistä nokinen kattilakii punaistuu!» + +Hän innostui asiaan; työtkin siinä menivät että helisi vain. Manasse ei +ollut vieläkään selvillä, mutta varovaisuuden vuoksi alkoi hän toki jo +hitaasti lähestyä ovea, varaten siten ulospääsyä, epäluuloinen katse yhä +äidissä kiini, otsa synkässä kureessa ja sieranten tasapitkät, +vihertävät antimet nenän alla. Touhukkaana jatkoi äiti tosissaan, kuin +puoli-itsekseen selitellen: + +»Ei tässä tiijä aikoo ja hetkii, milloin Herra kuttuu isäsj ja äitisj +tuomijosa eteen siunii kasvatuksestasj. Niin jotta aikanaan tässä on +siustaa huolj piettävä.» + +Manasse niiskasi nenäkynttelit lyhemmiksi, ylemmä, synkisti katsettansa +entistä epäluuloisemmaksi ja huolehti hiljakseen itseänsä jo aivan oven +luo. Mutta silloin jo koveni äiti, äsähtäen jo hyvin tiukasti: + +»Vai minnekkä siinä tuasj oot mänössä!» + +Manasse pysähtyi, mutta suunsa hän tyväsi pullollensa tyytymättömyyttä +ilmaisevaksi, vihaistuneeksi, ikäänkuin turvaksi. Ei hän tajunnut itse +asiaa, sitä lukukysymystä, ihan selvästi. Joutuipahan vaan omituiseen +mielentilaan sen tupakanpolttoasian tähden. Saunasen Hikuhan näet siellä +nyt odottaa ja tämmöisessä asiassa, jossa oli yhteinen vaara tarjolla, +ei hän olisi ystäväänsä pettänyt. Mutta hän oli myös luonnollisista +syistä oppinut aivan vaistomaisesti huomaamaan, milloin on viisainta +olla kuuliainen isällensä ja äidillensä ja siksi hän pysähtyi ja jäi +mieli yhä synkkenevänä odottamaan asian kehitystä. + + * * * * * + +Mutta kaikki Doroteeathan ovat toimissansa nopeita, reima-akkoja, kuten +kaikki Emmit ovat mämmimäisiä. Nopeasti lopetti äiti työnsä, raapi +selkäpuoltansa, mikäli käsi ylettyi ja siunaili kuin itsekseen puhuen: + +»Kirppuko hiän tuolla syönöön, vai mikä hiän kupissoon kun syyhyttää!» + +Ei hän siitä asiasta välittänyt. Valittihan vain tapansa mukaan ja +ryhtyi pyyhkimään pöytää puhtaaksi lukemista varten. Olihan koko +toimitus hänestä niin juhlallista. Herrajesta! Ensikertaa elämässä ja +vielä omalle esikoiselle ja armaalle pojalle! Aivan se jo mieltä muutti: +Lempeämmäksi löi luonnon. Äidin silmäykset pyöräytti hän likaiseen, +synkistyneeseen perilliseensä ja muuttuneella äänellä puheli sille +pöydän luota: + +»Suot tok siekii sittä siunata äitiisj ja iseisj kun ovat siut +lukemaanii opettaneet, niin jotta et tarvihe jiähä ihan pimiiks +pakanaks, niin kun monj isätön ja äijitön jiäp.» + +Manasse alkoi nyt jo tajuta asian vakavuuden, tosin epäselvästi +vieläkin. Hätä jo alkoi pakata kurkkuun ajatellessa, että häntä aiotaan +pakottaa pettämään toveri, se jonka kanssa hän on aina uskollisesti +jakanut salapolttajan vaarat ja maineet. Hän pullisti jo suunsa vihasta +pullollensa, ei tahtonut enää saada kynttilöitä pysymään sieramissa ja +katseessa oli jo ukkospilveä. Äiti pani aivan puhtaan hameen päällensä. +Niin juhlalliselta hänestä kaikki tuntui. Ei hän huomannut edes poikansa +mielenmuutostakaan. Ja taas siinä juhlallista toimitusta varten +pukeutuessansa puheli Manasselle, selittäen: + +»Kunpa sitte vuan herra antasj siulle viisautta ja armuu, jotta osoisit +äitiisj ja iseisj kiittee opetuksesta ja pitee heitä aina silimiis +eissä, niin mänestyisit siekii ja eläsit tässä isäsj konnulla, kun +hänestä aika jättää.» + +Ja sitte otti hän jo aapisen ja varustautui. Selaili sitä toki vielä, +varmistui omasta taidostaan toistamiseen. Mieli aivan yleni. Nenänsäkin +hän pyyhki esiliinan kulmalla, ja etsi semmoista paikkaa, missä olisi +isoja, tuttuja kirjaimia. + + * * * * * + +Mutta Manasse seisoi kuin piinapenkissä. Nyt hän oli jo selvillä +asiasta. Hän loi tuiki, synkän katseen äitiinsä, ja kun se siinä yhä +selaili ja etsi, äänsi hän synkkänä. + +»Enkä rupii lukemaan.» + +Se oli hänen ensimäinen askeleensa kansanvalistustyössä. Äiti ei +touhutessansa sitä selvästi kuullut. Manasse huomasi sen, odotti, +katsoi, ja vannoi jo itku kurkussa: + +»Vaikka tapettaisj, niin en rupii lukemaan!» + +Mutta äiti ei ollut kuulevinaankaan. Lempeänä, juhlallisena liikuskeli +mieli. Hän otti orrelta päreen, halkasi siitä pitkän tikun kirjatikuksi, +pani sen paikoillensa, aapisen päälle ja asetti sitte vielä pannun +hiilille. Juhlakahvit käski mieli tapauksen kunniaksi keittämään. Sen +tehtyä hän meni Manassen luo, puristi sen nykerönenän lempeästi +esiliinansa kulmaan, tarttui päähän ja pyysi: + +»No, turista nyt siihen äidin esjliinaan, niin äit niistää lapsesa +nenän.» + +Mutta Manasse riuhtautuikin irti, nykäsi hartioitansa, täysin voimin, +pois käsistä pyrkien ja ärjäsi: + +»Eikä sua niistee!» + +»No, lapskulta!... Anna nyt äit niistää!» suostutteli äiti ja yritti +uudestaan. + +»Eikä sua!» ärjäsi poika entistä tiukemmin ja ettei äiti saisi niistää, +veti hän kaikki tavarat uhallakin nenäänsä. Ja siinä suostuttelevan +äitinsä käsistä pois rimpuillen vannoi toistamiseen nyt jo itkun seasta: + +»Vaikka mikä oisj niin en luve». + +Mutta äiti ei heittänyt. Pojan vastustelut kehittivät hänessä vain +opetushalua ja tajuntaa sen tarpeellisuudesta. Ilmankos hän olisi ollut +äiti. Hän jo houkutteli äidin tavoin, ilmoittaen: + +»No eihän siitä nyt kuole ... jos luvet!» + +»Vaikka ei!» ärähti ynseä vastaus. Ja taas muljautti poika silmiänsä ja +vannoa jupisi: + +»Ja vaikka ei voileipeekää annettasj niin en sittekään luve!» + +Anna Doroteea siinä touhussansa kävi sylkäsemässä pankon eteen, kynsäsi +syyhyvää reittänsä ja nyt hän jo käski: + +»Tulehaan nyt vuan siinä sukkelaan lukemaan, eläkä joutavoo vänkee!» + +Äänettä nyäytti Manasse olkapäitänsä vihaisesti. Anna Doroteea meni taas +kurkistamaan kirjaan, pyyhkäsi huivin kulmalla suunsa äskeisestä +sylkäisystä kuivaksi, istahti, nosti kirjan juhlallisesti +silmäiltäväkseen ja katsoi siihen silmät niin auki vedettyinä, että +otsanahka oli kureita täynnä. Miten lihavia olivat kirjaimet! Miten +juhlallinen koko aapinen. Manasse väänsi häneen vihaista silmää, huomasi +taaskin että siinä on äidillä tosiaikomus ja alkoi itkunkuohussa +ynseillä, valittaen: + +»Ei Saunasenkaan Hiku tarvihe lukii ... eikä Pennasen Jyty, eikä +kukaan!» + +Hiukan se hellytti äitiä. Aivan tosissaan alkoi hän tenavallensa +selittää: + +»Senpätähe niistä tulookii sittä semmoisii pimeyven lapsii, jotta eivät +piäse ies kasteesaliittuu uuvistamaan, vuan jiävät pois +kirkonkirjoistakii!» + + * * * * * + +Mutta ei. Ei kuunnellutkaan Manasse. Nurkkaan oli poika hiljakseen +painautunut ja tuijotti siellä seinänrakoon. Äiti tuli lopulta luo, +tarttui käteen ja veti pöydän luo. Vastaan kyllä mies harasi ja uhkasi +ei lukevansa, mutta väkisin vei äiti. Doroteeathan ovat asioissa +tiukkojakin, jos niiksi tulee. Sen tiesi Manassekin kokemuksesta, jos +ei tosin mistään kasvattavasta kurituksesta. + +Niinpä seisoi hän nyt pöydän luona äitinsä edessä ja alkoi varsinainen +opetus. Äiti tajusi hetken tärkeyden. Siksipä pyyhkäsi hän vieläkin +kerran nenänsä alustaa, asetteli istumuksensa niin taiten että kaikki +kävi tiiviisti penkkiä myöten, osotti puikolla ensimäistä kirjainta ja +ilmoitti: + +»Tämä ensimäinen on se aa ... sitte tuloo pee ja sitte...» + +Sen kolmannen nimeä hän ei nyt sattunut taas muistamaan. Hän pysähtyi, +pyyhkäsi kämmenellänsä suutansa ja ilmoitti sitte: + +»Sitte sen peen jäläkeen tuloot kaikki muut puustaimet ... settee ja +äätä ja yytä myöten ja... + +Hän katsahti synkkään Manasseen, muutti äänensä miltei leikkisän +mairittelevaksi ja lisäsi: + +»Ja sittä ihan viimeiseks tuloo vielä öö.» + +Manasse vetäsi nenäänsä eikä nostanut katsetta lattiasta. Sekin +salatupakoimisasia sotkeutui jo yleiseen mieliharmiin. Hän joko +valmisteli itkua, tai sitte pidätteli entistä, ähähdellen +itkuntapaisesti, samassa tahdissa kuin kynttilät pistivät aina päitänsä +nenästä. Taas koetti äiti, kehottaen: + +»No sano nyt: aa!» + +Ei ääntä. Äiti jatkoi: + +»No sittä vaikka pee!» + +Manasse vaikenee kuin muuri. Äiti koetti tavalla jos toisellakin, mutta +ei suostunut Manasse. Viimein alkoi äiti houkutella. Hän mairitteli: + +»Ja sittä tiällä on vielä kukon kuva... Kahohaan, Manasse, miten korii +kukon kuva tiällä on... Kahohaan!» + +Se auttoikin hieman. Uteliaisuus oli saada Manassessa vallan. Mutta hän +hillitsi sitä uhallakin. Salavihkaa hän toki katsahtaa muljautti +kaunista kukon kuvaa, mutta ettei vaan äiti sitäkään myöntymistä +huomaisi, uhitteli hän sitä peittääksensä: + +»Vaikka oisj miten monta kukon kuvoo, niin en kaho.» + +»Nuonj korii se kukon kuva on ... nuonj...!» ei äiti ollut uhittelua +kuulevinaankaan. Mutta siihenkin vannoi Manasse, muka itsekseen +jupisten: + +»Ja vaikka oisj nuojn ison sian kuva niin en kaho.» + +Äiti joutui ikäänkuin pulaan. Näyttääksensä pojallensa mikä +kirjantaitava hän oli, alkoi hän nyt välillä siinä itseksensä lukea: + +»Aa, pee ... koo ... ässä ... ännä ... sittä tuloo ämmä!» + +»Tulukoon ... vaikka tulis sata ämmee niin en pelekee!» keskeytti +Manassen uhitteleva murahdus. Äiti koetti sovitella, pannen leikiksi: + +»Etkö sie nyt enee ämmeekää pelekee?» + +»Enkä pelekee!» nousi jo silloin Manassen miehentunto. Hän vielä lisäsi +uhaten: + +»Ja vaikka kennen akka tulisj niin en pelekee!» + +Niin jatkettiin. Taas koetti äiti näyttäytyä kirjantaitoiselta. Miten se +nostikin häntä poikansa silmissä! kuten hänestä itsestänsä tuntui. Hän +avasi erään paikan ja alkoi lukea ulkomuistista: + +»Isämeidän, joka olet taivaassa...» + +Mutta sitte hänestä tuntui että ei se kappale ollutkaan se. Aivan hän +joutui siinä Manassen edessä ikäänkuin häviölle ja alkoi salailla +erehdystänsä sulkien kirjan, ettei tuo lukutaidoton poika ehtisi nähdä +hänen vahinkoansa ja reilusti hän vielä kehasi sille: + +»Niin hyvästi osovaa äit lukii uapisesta ... jotta ei tarvihe tavata!» + +Entistä myrtyneempänä väänsi Manasse häneen silmää. Turhia olivat äidin +uudetkin kokeet. Hän tavallaan jo väsyikin niin rasittavaan tehtävään. +Mutta mieli oli siinä harvinaisessa toimessa aivan muuttunut. Olihan +kaikki niin omituista, outoa, juhlallista. Vakavana, tosissaan selitteli +hän pojallensa lukutaidon tarpeellisuutta, puhellen: + +»Onhaan se synt ja häpii isällesii jos jiät sanoo vaille ijäksesj!» + +»Olokaan!» kuului ynseä äännähdyksen tapainen. Äiti jatkoi: + +»Ja kunhaan ihe sittä tulet isoks ja suat hyvän tusinallisen Manasseja +ja jos ne ovat siulle yhtä uppiniskasii eivätkä rupii lukemaan, niin +niät eikö se koske siun isän syvämmeesj.» + +Ei kuunnellutkaan Manasse koko tätä hänen tulevien perhehuoliensa +kuvausta. Saunasen Hiku ja tupakka-asia nousi taas mieleen. Hän seisoi +pää väärässä, surkean näköisenä, kasvot likaisina, myrtyneenä, vetäsi +hihallansa aimo saaliin nenänsä alta pois, niiskutteli ja uhalla jupisi: + +»Ja vaikka tulis vielä enemmän Manasseja, niin en sano aata.» + + * * * * * + +Jotenkuten pääsi hän vihdoinkin vapaaksi äitinsä käsistä! Käskyä +odottamatta riensi hän silloin ulos tuvasta ja sitä samaa kyytiä alkoi +hän painaa kohti Tuppisen saunaa, jossa tupakoimisen piti tapahtua. + +Ja nyt juoksujalassa sinne painaessaan selkeni hänelle taas mikä +rikollinen teko hänen oli täytynyt tehdä: pettää Hiku, paras toveri. +Itku pakkasi sitä ajatellessa väkisinkin kurkkuun. Ääneensä hän sitä +itkua vetää jurasi siinä juostessansa. Leuka vain tärisi itkun, ja itku +mennä jurautteli juoksun tahdissa. Kasvot olivat tahraiset liasta ja +märät kyynelistä. Housurepaleetkaan eivät tahtoneet kestää jalassa ja +ainoastaan näpissä niitä kannattaen sai hän estetyksi ne kinttuihin +valahtamasta. + +Vastaan sattui silloin vielä tulemaan leikkisä Tuppinen. Sitä huvitti se +hauska näky. Hän asettui keskitielle vastaan. Mutta ei pysähtynyt poika. +Suuttuneena aikoi se yhtä samaa kyytiä painaa sivu, katsettakaan +Tuppiseen luomatta. + +Mutta Tuppinen esti. Leikillä tarttui se poikaan kiini ja lasketteli: + +»Ka mitäs se nyt tää ukko Jäppinen niin kovin ulisoo?... Manasse!... +Mitä sie uliset?» tenäsi hän vielä. Mutta Manasse ei sietänyt nyt +estäjää. Irti Tuppisen käsistä rimpuillen ärjäsi hän vihaisesti: + +»Piästä irti!» + +»No, ukko Jäppinen», yritti Tuppinen vieläkin. + +»Piästä!... Tahi mie purasen!» ärjäsi malttinsa menettänyt poika. Ja +samassa hetkessä tarrasikin hän hampain Tuppisen käsivarteen. + +»Elä sie helevetissä pure!» oudostui siitä jo Tuppinen, joka ei moista +odottanut. + +»Puren kyllä!» uhkaili irti rimpuileva Manasse ja tavoitti uutta +puraisua niin äkäisesti että tavottaessansa aivan ärähti vihaisesti, +kuten koira: + +»Ääää!» + +Niinpä hölmistyikin Tuppinen, päästi irti ja antoi vielä polvellansa +takapuoleen. Siitäkään ei Manasse välittänyt, vaan painoi edelleen, +harmi kurkussa ja itkun purina yhä purisemassa. + +Ja hän tuli tietysti liika myöhään. Saunassa ei ollut ketään. Nyt häntä +vasta harmitti. Ei hän viihtynyt koko saunassa, poistui, paiskasi oven +vihaisesti kiini ja uhkailla mutisi: + +»Vaikka koko oven sären niin eivät opeta enee aata!» + +Ja umpimähkään lähti hän sieltä pois kävellä mullittamaan. Itku oli +lakannut. Voimakkaat jälkinyyhkytykset vain kuohuttivat mieltä, mutta +katse oli entistä uhkaavampi ja mieli suuttumuksesta ja harmista +halkeamaisillansa. Hän kulki Karvosen vanhan, yksinäisen ladon ohi. +Vihainen silmäys osui siihen ja hän uhitteli: + +»Ja vaikka tuohon latoon panisivat eivätkä antasj syyväkään, niin en +vuan luve!» + +Se oli jyrkkä, sielusta lähtenyt päätös, eikä paljas huulten höpinä. +Äänensävykin sen jo sanoi. Kiven otti hän tieltä, ja viskasi sillä ladon +seinää kuin olisi sekin ollut syyllinen ja jatkoi sitte taas kulkuansa, +vaelsi housut näpissä ohi Killisen syöttömaan, jossa karja oli +laitumella ja vihaiseksi tunnettu härkä möyrysi aitovierellä. Sillekin +hän uhkaili nyt: + +»Ja vaikka tuo härkä puskisj, niin en luve... En vaikka puskisj niin +jotta maha halakiisj!» + +Ja raivostuneena sieppasi hän tielle osuneen kepakon, viskasi sillä +härkää ja alkoi sitte painaa pakoon minkä vaan lyhkäisistä kintuista +pääsi. Niin synkkä oli mieli että ei kyennyt ajattelemaan sitäkään että +ei härkä aidan yli häntä puskemaan pääse. Pakoon juostessansa hän vaan +uhkailla jupisi: + +»Ja vaikka puske ihan paikalla, niin en vuan luve enkä sano aata!» + + + + +III. + + +Manassen isä, Jussi Beltsebuubi Jäppinen, oli, kuten jo sanottu, +kirkkoneuvoston jäsen. Hänkin oli tosin niin lukutaidoton, että +kirjaimistakin hän tunsi ainoastaan i-kirjaimen. + +Mutta sen puutteensa hän salasi ihmisiltä visusti. Hän salasi sen +suureksi osaksi juuri tuon kirkollisen arvonsa takia. Hän kävi ahkerasti +kirkossa ja veisasi siellä kovasti, virsikirja auki edessä ja päässä +silmälasit. + +Itse asiassa hän kumminkin veisasi osaksi ulkoa. Mutta vaan osaksi. +Hänen muistinsakaan ei näet ollut mikään maailmanennätyksien lyöjä ei +edes niiden tavoittelijakaan. Siksipä istuikin hän aina kirkossa Pekka +Simeon Hartikaisen vieressä, kuunteli sen veisuuta ja itse veisasi siltä +kuulemillansa sanoilla, katse visusti omassa virsikirjassa. Luonnollista +silloin oli, että hän sanoissa säännöllisesti myöhästyi, kulkea jorasi +muiden jälestä, mutta säveleessä hän pysytteli toki rinnalla mikäli +hänen jorinaansa voi yleensä sanoa säveleeksi, tai edes +ihmisääneksikään. Sydän oli hänellä sen sijaan niin rehti ja rehellinen +työmiehen ja luonnonihmisen sydän, että se painaa vaa'assa enemmän kuin +tuhannen jumaluusoppineen sydämet yhteensä ja enemmän kuin kaikki +meikäläiset maijulassilaiset voivat siinä vaa'assa painaa sydäminensä, +munaskuinensa kaikkinensa. + +Kun nyt Anna Doroteea oli hänelle puhellut aikomuksestansa Manassen +lukujen suhteen, oli hän ollut tietysti sitä mieltä, että poika on +opetettava lukemaan. Vaatihan sitä jo hänen kirkollinen arvonsakin. +Mutta kun hänellä ei ollut koulumestarilahjoja ja -tietoja, laittoikin +hän itsensä pois kotoa noiksi alkuajoiksi, jättäen siten alkamishuolet +vaimollensa, jonka lukutaidosta hänellä oli verrattain korkea ja valoisa +käsitys. Hän oli siis myllymatkalla, juuri näinä Manassen oppiuran ensi +hetkinä. + +Mutta eihän siellä voinut aikaansa enemmän viipyä. Lisäksi hän yleensä +oli johtunut -- tiesherra millä tavoin -- uskomaan että Manassesta on +tullut erääseen hänen sukulaiseensa, Jeremias Jäppiseen, niin +hyväpäinen, että se oppii noin vähäisen asian kuin lukutaidon muutamassa +hetkessä. Siksipä hän ei matkalla liikoja viivytellytkään ja palasi +varmana siitä että sillä välin on Manassesta tullut lukumies, josta hän +jo ensi pyhänä saa ylpeillen kertoa rovastillekin. + +Niin oli asia. Semmoinen herkkäuskoisuus ehkä tuntuu monesta +ammattiuskojasta oudolta, mahdottomalta, mutta se oli tosi. Hän oli +työmies, jolla ei ollut aikaa, eikä halua vaivata päätänsä liialla +pikkuasioiden tutkimisella ja punnitsemisella. Hän uskoi ne kernaimmin +umpimähkään. Se usko ilmestyi hänen aivoihinsa itsestänsä, kepeästi +kuten tupakansavu ilmestyy huoneeseen, on siinä aikansa ja jos haihtuu +pois, niin ei huone mokomaa asiaa sure. Aivan niin oli hänenkin +laitansa, mitä hänen järkielämäänsä tulee niissä asioissa, jotka eivät +olleet hänelle vakavan jokapäiväisen elämän kysymyksiä. + +Ei hän siis nytkään kotiin palattuansa surrut saatuansa Anna Doroteealta +tietää, miten vähän Manassen opinnot olivat hänen poissa ollessansa +edistyneet. Tuntuihan vaan kun olisi se tupakansavu päästä haihtunut, +niin että voi nyt siten syntyneessä selkeydessä eroittaa tosiasian. Hän +istui kumarassa, leuka kädessä, piippu ikenissä, vetäsi savut, sylästä +ruikkasi suupielestänsä ja arveli: + +»Ka tottapahaan vielä oppii, kun elää.» + +Mutta vaimo oli asiaan lämmennyt, oli jo välillä pannut Manassen +kovallekin, vaikka tosin aivan tuloksettomasti. Ei hän siis nyt asiaa +niin vähällä heittänyt, vaan alkoi vaatia isää, Jussi Beltsebuubia +avuksi, opettamaan ainoalle pojallensa lukutaitoa. + + * * * * * + +Nyt alkoi siis Manassen opinnoiden uusi jakso. Jussi Beltsebuubi ei +tietysti ollut opetustoimeen innostunut. Luonnollisista syistä koetti +hän päästä siitä eroon jo ennen alkua. Piippuaan imeksi, eikä +kiirehtinyt sanomaan sitä, ei tätä. Asema oli suorastaan vaikea. + +Mutta vaimo puolestansa oli samoista syistä halukas jättämään +opetustaakan juuri hänelle tai ainakin jakamaan sen hänen kanssansa. Ei +hänkään näet tiennyt että hänen miehensä oli aivan lukutaidoton. Ei hän +semmoista, niin pientä asiaa ollut toki kysellytkään, ei ajatellutkaan. +Kun Jussi Beltsebuubi oli kerran päässyt ripille, niin olihan +päivänselvä että se osasi lukea. Näkihän sen lisäksi siitäkin että se +kirkossa veisasi virsikirjasta, vieläpä kotonakin sitä joskus tarkasteli +silmälasit päässä ja visusti kuten lukija ainakin. Hyvässä uskossa +pyysikin hän nyt siis apua. + +Mutta ei. Mies ei kiirehtinyt. Imeksi vain piippua ja äännähti +kavalasti. + +»Ka osoothaan sie ihekkin sen verran jotta suat hänelle luvun piähän.» + +Mutta ei sekään auttanut. Anna Doroteea koki selittää ja valittaa +touhuten: + +»Osoisinhaan mie, vuan kun se on niin ihepäinen jotta se ei rupii +sanomaan sitäkään ensimäistä puustainta, aata.» + +Jussi Belsebuubin päähän ilmestyi jotain semmoista ajatuksentapaista +että hän taitaa pakostakin sotkeutua tuohon Manassen asiaan. Koki hän +toki vielä siitä pelastua, kehoittamaila: + +»Ka heitä sittä se aa välille ja ala iistä!» + +»Iistäkö»? oudosteli vaimo. Mies vahvisti. + +»Ka iistähään se alakaa isämeitäkii... Niin jotta mikä siinä on vaikka +iistä!» + +Mutta se sotki vaimon asiat ja älyn. Ei hän ollut varma löytääkö hän sen +iin käsiinsäkään. Koki hän sitä sieltä aapisesta katsella, mutta ei +auttanut muu kun valittaa: + +»Mikä ne kaikki iit löytää tommoisesta puustainjoukosta. Jossa on +yhen-näköistä puustainta kuin mustalaista markkinoilla, niin jotta mää +näistä ja ota selevä?» + +Se vaimon valitus oli oikeastaan Jussille kuin pieni voitto. Hän tunsi +ikäänkuin olevansa viisaampi. Hänen kirkollinen arvonsa tuntui kohoavan. +Hän tekeytyi viisaaksi, sylkäsi tietoisen tupakkasylen ja neuvoi: + +»Ka se on ii se suora pötky jolla on hattu piässä.» + +Se olikin hänen ainoa kirjatietonsa. Miten hyvältä tuntuikin nyt +viisaana olo! Aivan hän puhalsi erikoisemman tupakkasavun, eikä enää +hätäillyt koko asiasta. + +Mutta ei vaimo sittenkään löytänyt koko mokomaa laitosta. +Puutteellisuutensa tunnustaen käski hän: + +»Tule ehi ihe se ii kun sie sen tunnet... Ja sittäpähän paat sen pojanii +piähän yhellä tiellä!» + +Ja oitis lähti hän hakemaan Manassea pihalta tupaan, isän opetettavaksi. +Jussi Belsebuubi joutui siis pulaan. Ei auttanut muu kuin ryhtyä asiaan. +Koki hän toki vieläkin vapautua. Kun näet Anna Doroteea toi epäluuloisen +Manassen tupaan ja käski isän alkaa opetustyön, selitellä murisee hän: + +»Eihän siitä mitä opetuksesta tule kun ei oo patukkoo». + +Manasse väänsi häneen silmää hyvin omituisin elein. Mutta ei äiti olisi +nyt antanutkaan vitsaa käyttää, ihan alussa ja kun asiakin oli niin +juhlallinen, kirkollinen aivan. Hän kehoitteli: + +»Koittele tuota nyt ensin sitä iitä iliman patukkoo... Ja sittä jos ei +auta, niin suaphaan tuota herkkuu.» + + * * * * * + +Heti kirkkoneuvoston jäseneksi jouduttuansa oli Jussi Belsebuubi ostanut +lukkari Timosen leskeltä sen miesvainajan vanhat silmälasit. Hän ei +niillä tosin mitään nähnyt, sillä silmälasit olivat hänelle yleensä vain +haitaksi, mutta hän käytti niitä viran puolesta, lukupuuhissa +ollessansa. + +Niinpä hän nytkin, kun oli jo pakko ryhtyä opetustoimeen, etsi lasinsa +esille ja oitis ilmestyi häneen niistä laseista kirkollista tietoisuutta +ja henkeä. + +Sitä oli kyllä muulloinkin niistä häneen aina ilmestynyt, sitä +arvokkaisuutta, mutta tuskin koskaan niin paljon kuin nyt. Olihan +todellakin hetki juhlallinen. Hän joka tunsi ainoastaan i-kirjaimen, +senkin ainoastaan vaivoin, hän jakamassa sitä viisautta muille, +pojallensa. Se oli todellakin se leskenropo, joka ehkä on suurin +siellä, missä punnitaan, sillä vähemmästänsä ei ole ainoakaan vielä +uhriarkkuun pannut. Ja siksipä se tulikin otolliseksi: juuri siitä hänen +iistänsä, siitä sinapinsiementä pienemmästä siemenestä, versoi myöhemmin +se Manasse Jäppisen tuuhea tiedonpuu, jonka alla on kerran kukoistava +koko Suomen kansanvalistus, oksilta kuuluva ihana soitto, ja latvasta +laulu ja iloinen käkien kukunta. + +Ei siis ihme jos hän silmälaseja päähänsä pannessa noudattikin kaikkia +sääntöjä mitä lasit ja hetken juhlallisuus vaativat. Piippunsa hän +kopisteli ensin aivan tyhjäksi, kävi pankon eteen sylkäisemässä ja +ryyppäsi sitte vettä korvosta. Kaikki ne teki hän toki kuin ulkopuolella +asiaa. + +Ja niin pääsi hän asian varsinaiseen alkuun. Omituisin kömpelöin +liikkein sai hän lasit päähänsä, keikisti päänsä ja katsoi ylös huoneen +lakeen, siten tarkistaaksensa lasinsa. Kotvasen katsoi hän sinne, ei +nähnyt mitään ja ilmoitti: + +»Likoo niissä on... Eikö sinulla oo riepuu jolla pyyhkii?» + +Ja olihan sitä Anna Doroteealla. Puhtaat paidan aliset toi hän ja niillä +pyyhki mies silmäikkunansa. Taas asetti hän päähänsä. Taas keikisti hän +katon lakeen. Taas pyyhki hän ne ja ilmoitti kuin itsekseen puhuen: + +»Onkiippa niissä nyt sitä likoo!» + +»Joko niillä näköö?» kysäsi jo asian johdosta malttamaton vaimo, kun +mies tarkisti kolmannen kerran. Mutta ei mies viitsinyt nyt akkojen +kyselyihin kunnolleen vastatakaan. Katselipahan vaan lasien läpi ympäri +tupaa, täysin voimin, päätään katselun mukaan käännellen, arvellen +lopuksi: + +»Eikö heillä alakane jo suoha yhestä iistä selevee.» + +Manasse oli vetäytynyt nurkkaan ja väänsi siellä vihaista, epäluuloista +katsetta isän eleihin. Tämä otti nyt aapisen, asetti sen eteensä niin +kauvas kun kädet ulottuivat, katsoi siihen vuoroon lasien yli, vuoroon +niiden alitse, päätänsä sen mukaan keikistäen tai kumartaen ja puheli +kuin itsekseen, viisaana: + +»Paholainenkohan niitä nyt reistovaa kun eivät näytä!» + +Herrajesta miten Anna Doroteeakin nyt tarkkasi miestänsä! Totisesti oli +se nyt oikea kirkkoväärti. Aivan hän jo tunsi olevansa vähäinen mokoman +oppineen rinnalla. Mies katsoi nyt suoraan lasien läpi, mutta veteli sen +sijaan otsanahkaansa kureille ja taas sileäksi, muristeli suutansa, kuin +olisi sekin kuulunut siihen näkemisasiaan ja sadatteli jo harmissansa +lasejansa: + +»Kehnon vietävät kun ne nyt eivät suurenna niin, jotta näkis mikä se on +mikää puustain.» + +»Pyyhkisit nyt vielä uuvestaan... Jos se auttaisj» huolehti siihen jo +Anna Doroteea mutta ei ollut mies kuulevinansakaan. Johan nyt akkojen +neuvoja. Hän toimitti toimituksensa loppuun, nousi, kävi taas +sylkäisemässä pankon eteen, kohisteli siellä kurkkunsakin puhtaaksi, +palasi, istahti paikoillensa, sylkäsi uudestaan, nyt pöydän viereen, +mutta ei ruikkaamalla, vaan valauttamalla, tarkasti lasiensa alitse +katsoen menikö sylki rakoon johon hän oli tarkoittanut, ja vaikka +tuvassa vallitsi äärimäinen hiljaisuus, lausui hän: + +»Saisitte siinä nyt olla iänetä jotta piäsöö tässä alakuun!» + +Anna Doroteea istahti ja tuskin uskalsi hengittää. Niin oli omituista +koko asia. Mies pyyhkäsi nenänsä aluksen, vetäen käden syrjällä sen +alitse pitkän vedon, rykäsi, otti aapisen ja käski: + +»No Manasse!... Tuleppas tänne niin iskii jutkautetaan tää iin piru +tiältä piähän niin herkijää siinä seistä töröttämästä». + +Mutta ei hievahda poika, ei äännäkään Manasse. Nurkassa seisoo ja +muljottavista silmistä kumottaa epäluuloinen katse. + +»Manasse!» toistaa isä jo kovemmin. Pojan sieramista alkavat jo pistellä +tutut, viheriät tylppäpäät. Äiti riensi väliin, tarttui käsin, alkoi +johtaa isän eteen ja supatti korvaan: + +»Tule nyt, Manasse, niin isä opettaa lukemaan ja sittä siustaa tuloo +viisas mies!» + +»Enkä» pääsi pojalta ja itkun mukana uhkaus ja hän alkoi harata vastaan. +Isä oli taasen silmälasien läpi katselupuuhissa ja kiroili: + +»Tuo paholaisen ränttikin on tuossa uapisessa niin pientä, jotta tokko +tuosta tulloo tolokkuu!» + +»No tule nyt sukkelaan», kehoitteli äiti, vetäen poikaa. + +»Voi, voi kun repii!» huusi Manasse vastaan, koki riuhtautua irti, kuin +olisi häntä teuraaksi viety, ja huusi, ihan parkuen samalla: + +»Voi, voi ... elä revi! ... kuule elä revi! Elä revi kuule!» + + * * * * * + +Alkuun siitä kumminkin päästiin. Sitä pääsyä edisti eniten se kun +Manasse tunsi tukkapäässänsä tutun isällisen käden, joka oli sitä jo +joskus ennenkin kopeloinut. Se käsi vei häneltä huutamisrohkeuden, mutta +se ei tuonut lukuhalua. + +Nyt seisoi hän toki isänsä edessä ääneti, nyyhkytystänsä pidätellen +katse sillanrakoon kiintyneenä. Ja isä alotti opetustyönsä. Sitä +i-kirjaintansa poikansa päähän ajaaksensa kysyi hän Manasselta: + +»No mikä se nyt on se ensimäinen puustain isämeitässä?» + +Eihän Manasse mistä ihmeestä olisikaan sitä tiennyt. Isä koveni: + +»No etkö sie nyt tiijä mikä on se suora pötky, jolla on vielä rikku +piässä?» + +Poika muljautti alta kulmainsa. Äiti oli aivan hermostua odotuksesta ja +jännityksestä. Vieläkin selvensi isä asiaa sanoilla: + +»No se joka seisoo suorana kuin tuo pankkopahas?... Mikä se puustain +on?» + +Ei ääntä. Äiti jo ehdotti: + +»Sano nyt jotta se on se ii!» + +»No elä sie sekaannu!... Anna pojan ihtesä oppii!» kiivahti siihen jo +isä, sillä hän tunsi nyt opetustoimensa tärkeyden. Se tietoisuus oli nyt +jo hänessä aivan todellista, ei näyttelyä. Se oli tarttunut asiasta +kuten innostus tarttuu jostakin. Hän jo neuvoi poikaansa: + +»Jos sie kerran tahot tulla isäisj viisaaks mieheks niin siun pitää +suoha päähäsj ainakii se yks puustanj... Sano nyt, mikä se on se +pötkyläpuustain, josta sais vaikka lautoja sahata!» + +Kaikki turhaan. Manassen sisu ei antanut hänen ääntä päästää. +Jatkettiin. Isä jo puhui ankaria sanoja. Hän uhkaili: + +»Jos sie, juukelj, et sano sitä iitä niin mie kun paan nää silimälasit +pois ja otan patukan pellolta, niin niät». + +Se auttoi sen verran että Manasselta pääsi itku. Isän into koveni, hän +kysyi ankarasti: + +»Minkästähe sie, juukelj, et sano iitä?» + +Itkunsa seasta valitti silloin myrtynyt poika: + +»Niin kuin ensin käsketään sanomaan aa ja sittä ii... Enkä sano iitä!» +itkeä pillitteli hän lopuksi. Se uppiniskaisuus nosti isän luontoa. +Poika siis ei tottele häntä, kirkkoneuvoston jäsentä! Hän tarttui sen +tukkaan ja vannoi: + +»Vain et sie sano iitä kun mie käsken»! + +Mutta silloin nousi Manassen luonto. Hän alkoi parkua minkä suinkin +jaksoi ja vannoi siinä isän käsissä parkuessaan: + +»Vaikka tappakoo, niin en sano iitä... Ennen hyppeen vaikka meijän +kaivoon!» + +Äidin tuli jo sääli ja hän sekaantui asiaan. Isäkin oli saanut kylläänsä +koko opetustyöstä. Hän herkesi, pani tupakkaa, puolusti +onnistumattomuuttansa, syyttäen: + +»Johaan mie sanoinj eiltäpäin jotta eihään siitä mitä kaluu tule kun ei +oo varustettu patukkoo!» + +»No kukas sitä nyt ties jotta se on niin kovapäinen!» puolustautui +siihen Anna Doroteea. Mutta isä vannoi: + +»Sepähään nähään enkö mie sua yhtä iitä oman pentunj piähän!» + +Hän pani lasit takaisin tupakka-astiaan, uhkasi viedä poikansa +koulumestari Pietari Isaskar Touhusen kouluun ja jatkoi vannoen: + +»Mie en mää muanrakoon ennen kun oon suanut pojan piähän iin niin lujaan +jotta se seisoo siellä suorana ja pois piäsemättömänä kuin virstapahas +tuolla muantien varrella.» + + + + +IV. + + +Nyt hän oli ulkona, vapaudessa ja mietti pelastusta. Kauheinta oli +asiassa vielä se, että isä oli aikonut viedä hänet koulumestari Pietari +Isaskarin kynsiin. Ajatella että hänen täytyisi nyt erota Hikustakin, +jättää kaikki yhteiset huvit, jopa salaperäiset tupakoimismatkatkin, +jotka juuri äsken oli alettu ja jotka siis viehättivät uutuudellansa. +Väkisinkin pakkasi sitä ajatellessa itku kurkkuun. Navetan ylisille +piiloutuneena veteli hän hiljaista itkua ja vannoi sen seasta: + +»Mutta mie vuan en mää sen kouluun.» + +Välillä pyyhkäsi hän hihalla nenänsä alukset ja jatkoi sitte: + +»Ennen mään vaikka minne ... vaikka karkuun lähen ennen kun lähen +kouluun.» + +»Ööö ... ö-ööö ... ö-ö-ö-ö-öööö!» tulla jurasi taas päättäjäisiksi. +Jäppis-suvun luonto alkoi hänessä nousta. Hän varustautui panemaan lujan +kovaa vastaan. Aivan veressä oli hänellä halu säilyttää suvun vanha +perintö ja maine: lukutaidottomuus. Nyt hänessä oli Jäppistä ihan +kylliksi kerraksensa, eikä hän Manasse-nimeänsäkään nyt liian +taipuvaisuuden kautta häpeään heittänyt. + + * * * * * + +Ja viimein kävi mieli niin umpimähkäiseksi, että hän aivan mitään selvää +ajattelematta päätti jättää isänsä huoneen ainiaaksi. Vihaisena, itkun +jälkinyyhkytykset kurkussa lähti hän nyt sieltä. Ei hän lähtenyt +tuhlaajapojan tavoin, s. o. vieden perintöosuutensa mennessänsä. Ei. +Hänellä ei ollut suolivyötäkään, vaan näpissänsä kannatti hän repaleisia +housujansa. Kernaammin lähti hän isänsä luota samoin mielin kuin Kain +kerran Herran edestä: synkkänä, kulkijaksi ja pakolaiseksi aikoen ja +mielessä ainoastaan katkerat muistot. + +Niin kävellä pullitteli hän metsätietä myöten, yhä vain isänsä majasta +loitoten ja saapui jo eräälle tutulle aholle, joka oli kylän poikien +yhteinen leikki- ja tappelukenttä. + +Ja eikös nytkin siinä leikkinyt kolme poikaa, Atte, Mooses ja Sikko. Ne +olivat tehneet pikku-kivistä kirkon, jossa oli korkea torni ja tornissa +palikoista tehty risti. Riemastuneena huudahtihe Atte tulijalle: + +»Voi, Manasse!... Tule, katso Manasse kun meillä on kirkon tapulj!» + +Synkkänä lähestyi Manasse. Kotvan seisoi hän leikkitornin vieressä, +katse siihen väännettynä ja mieli uhmaavana. Koko maailmalle hän oli nyt +synkkä umpimähkään. Mooses kehui: + +»Siullapa, Manasse, ei oo niin korkiita tapulii!» + +Se ärsytti. Toisia poikia se taas riemastutti. Ilon ja ylpeyden vallassa +hyppi Atte ja riemuitsi: + +»Manasse!... Hih!... Hih!... Hih!» + +Se tarttui toisiinkin. Kaikki kolme alkoi hyppiä riemuissansa ja +kirkua: + +»Manasse!... Hih... Ih!... Hih!... Manasse!» + +Mutta nyt oli Manassen mitta täysi. Hän nykäsi tapulia varpaallansa ja +tuossa tuokiossa oli se rauniona. + +»Saakelj!» kirosi jo silloin viisivuotias Mooses. + +»Mitäs sie hihkut!» puolustautui synkkä Manasse ja uhkasi: + +»Vaikka oisj vielä isomp tapulj, niin senkii särkisin.» + +»Säreppäs!» oli vastauhkaus. + +»Sären kyllä!» uhitteli Manasse ja yltyi lisäämään: + +»Ja kirkon tapulinii sären, niin mitäs osaat!» + +»Säreppäs, tokko tohit!» kiivastuivat jo mielet. Se kiivaus nosti vain +Manassessa Jäppisluontoa. + +»Uhallakii sären!» uhkaili hän ja vannoi: + +»Ja koulumestarin mökinkii kun sären, niin et maha mitään!» + +Mielet alkoivat kuohahdella. Pieni, tanakka Mooses oli alkanut asetella +kiviä uudelleen torniksi, mutta sitä ei Manasse nyt voinut sietää. Hän +potkasi uuden rakenteen aivan hajallensa. Mooses kirosi perhana-sanalla +ja yritti jo hyökätä käsiksi, mutta sai ainoastaan potkaistuksi, sillä +Manasse torjui hyökkäyksen nyrkin iskulla ja uhkaili sen annettuansa: + +»Ja vaikka sären ihan kaikki mitä vuan on ... talot ja mökit ja ihan +kaikki, niin koitappas tokko uskallat lyyvä!» + +Mutta toisetkin olivat jo valmiit. Kuului jo Manasseen tähdätty +haukkumasana: + +»Risahousu!» + +»Ja sie ihe räkänenä!» vastasi Manasse, vetäen samalla sieramiensa +sisustan näytteet takaisin piiloon. Itkussasuin jatkoi nyt Mooses +haukkumista, sanoen surkealla äänellä: + +»Beltsebuubin poika!» + +Mutta sitä ei Manasse koskaan sietänyt. Kuin peto nousi hän nyt isänsä +kunnian ja samalla koko Jäppis-suvun kunnian puolesta, sillä se nimi +oli, kuten myöhemmin huomaamme, tullut isälle erehdyksessä ja oli suvun +ainainen kiusan kappale. Vihaisesti väänsi Manasse jo silmää ja kun +Mooses vielä lisäksi heristi kepillä, syöksyi hän sen niskaan ja alkoi +murikoida. + + * * * * * + +Oikeastaan toiset katselivat tätä tappelua alussa syrjästä. Pikku Mooses +piti puoliansa puremalla ja huutamalla. Manassella oli vielä housuista +paha riesa: toisella kädellä täytyi niitä pidellä. + +Mutta hyvästi hän antoi. Hän antoi täydestä sydämestä. Atte katseli +kädet housuntaskussa, lämpeni ja innostui. Kerrankin kun Manasse antoi +oikein nasevan nyrkiniskun, pääsi häneltä aivan ihastunut äännähdys: + +»Voi saatana!» + +Mutta silloin käänsikin Manasse vihansa huudahtajaan. + +»Ja vaikka ihellesj annan, niin suat!» uhkaili hän Attea. Tämä vastasi +ärsyttävästi: + +»Annappas!» + +»Annan kyllä!» menetti Manasse malttinsa, tarrasi kiini ja alkoi +murikoida. + +Mutta nytpäs sekaantui asiaan koko joukko. Kolmen miehen voimalla +rynnistivät he. Siinä oli mylläkkää, huutoa, kiroilua. Vedettiin +tukasta, itkettiin, haukuttiin. Viimein putosivat Manassen housut +kinttuihin. Hän sotkeutui niihin, kaatui ja joutui piestäväksi. + +Manasse-raukka! Kuin peto piti hän toki siinäkin pitkällänsä puoliansa. +Sattumalta onnistui hän potkaisemaan Moosesta leukaan. Se alkoi huutaa, +piteli suutansa, luullen sieltä verta tulevan ja loittoni +tappelupaikalta. Nyt onnistui Manasse purasemaan Attea. Se kirosi ja +hyppäsi ottamaan keppiä voidaksensa maksaa. + +Mutta nyt pääsi Manasse polvillensa. Kiireesti nosti hän housut oikeaan +asentoon ja ne näpissä alkoi hän painaa pakoon, minkä sai jaloista irti. +Jälestä seurasi kivi- ja palikkasade ja haukkumasanojen tulva. +Hengästyneenä pelastui hän metsän suojiin, pysähtyi ja uhkaili siinä: + +»Kunhaan nyt tulisivat, niin eivätköhään näkis!» + +Hän hillitsi vihaisia, voimakkaita nikahduksiansa ja jatkoi entistä +synkempänä: + +»Ja kunhaan mie hain Hikun avuks niin nähööt eivätkö sua selekääsä!» + +Se toivo tyynnytti hiukan mieltä. Hän teki pajunkuoresta vyön, veti +sillä housunsa kireälle ja lähti entistä tukevammin taivaltaa +pullittelemaan polkua pitkin. + + * * * * * + +Hän käveli kauan. Viimein alkoi ilta hämärtyä. Öinen metsä häntä +peloitti ja niinpä painuikin hän aivan tahtomattansa, kuin +huomaamattansa isänsä huonetta kohti. + +Mutta ei hän lähestynyt sitä taloa katuvin mielin. Päinvastoin. Turvaa +hän vain sieltä haki yötä, pimeyttä ja kylmää vastaan. Huoneiden takana +hän piilotteli ja mietti mihin kätkeytyä: navetan ylisillekö +heinäläjään, vai riiheen olkien sekaan. + +Mutta ei kumpikaan sopinut. Hän pelkäsi pimeässä yksinäisyyttä, +varsinkin kun riihessä oli pidetty ruumista ja navetan ylisillä oli +kerran kummitellut. Hän oli siis joutunut maailmalle lähdettyänsä +ensiksi asuntopulaan. + +Äkkiä välähti toki valo: Hän hiipi sikopahnaan. Siellähän oli hänen hyvä +ystävänsä, talon iso sika, jota hän oli syötellyt, syyhytellyt, +sitoutunut siihen toveruuden siteillä. + +Ja miten hyvä ja lämmin siellä olikin. Pahnan permannolla oli polven +korkeudelta puhtaita pehkuja. Sikakin tunsi hänet. Hyvillä mielin nousi +se makuultansa ja tuli luo. Olihan se tottunut häneltä saamaan +syyhytystä, joka on sian autuus. Sitä odotti se nytkin ja kun Manasse +viivytteli, seisoi synkkänä, nykäsi se jo kärsällänsä pohkeesen ja +pyysi, ääntäen: + +»Yh!» + +Mutta ei hievahda Manasse; kohtalolleen vain siinä suututteli. Sika +nykäsi uudestaan ja pyysi: + +»Yh ... yh!» + +Silloin potkasi Manasse sitä kärsään ja äänsi ynseästi: + +»Mää siitä, eläkä tongi jalakaa!» + +Sika aivan oudostui moisesta. Eihän Manasse ollut koskaan sillä +tavalla! Epätietoisena katsoi se häneen ja kyseli ystävällisesti syytä, +äännellen: + +»Yh ... yh ... yh?» + +Silloin selkeni taas Manasselle oma asiansa. Hän vihastui ja uhitteli +siallekin: + +»Vaikka miten yhkä niin en mää kouluun!» + +Ei ymmärtänyt sika. Päätänsä vaan punoi ja nähtyänsä, ettei asiasta tule +sen parempaa selvää, heitti sen ja rupesi rauhallisena tonkimaan +pehkuläjää. Sekin ärsytti Manassea ja hän vannoi sialle tosissaan, +täydestä sydämestä: + +»Ja vaikka miten tongi niin en luve... Vaikka koko pahna tongi nurin +niin en sano iitä.» + +Niin he väittelivät. Suurempaa toraa ei toki syntynyt, sillä sika oli +kylläinen, kaikkeen tyytyväinen. Se myöntyi kaikkeen, ilmoittaen +myöntymisensä alistuvalla: + +»Yh, yh, yh!» + +Viimein se saikin kyllänsä asiasta, kaivoi pehkuihin kuopan ja laskeutui +siihen yömakuulle, aivan Manassen jalkojen viereen. Hetken seisoi vielä +Manasse, mutta kun pahna alkoi pienetä, aleni hänen mielensä. Hän haki +jo sian toveruutta; istahti sen viereen pehkuille, otti tikun ja alkoi +sillä sikaa syyhytellä. + +Sitä sian autuutta! Nyt aivan maatapannessa! Ei koskaan elämässä ollut +se moista autuutta uneksinutkaan. Se käänsi kuvetta, kellisti +vatsapuolensakin niin että jalat olivat pystyssä, nautti ja ilmaisi +mielihyvänsä kiitollisilla: + +»Yh, hyh, hyh, hyh!» + +Niin jatkettiin pimeään asti. Vihdoin voitti uni Manassen ja hän +kallistui siihen sian viereen öiseen lepoon. + + * * * * * + +Rauhallisena oli kotona sillä välin eletty iltaan asti. Sekä isä että +äiti oli oikeastaan tyytyväinen, kun olivat selvinneet asiasta niin +vähällä: tarvitsematta paljastaa omaa avuttomuuttansa. Ei liioin poikaa +kaipailtu päiväsaikaan, sillä hänen matkoistansa ja elämästänsä ei +yleensä suuria välitetty. Oltiinpa hyvilläänkin, jos tämä perillinen oli +aina koko päiväkauden poissa. Säästyihän sillä ajalla ruoka, jota +Manasse, kuten yleensä koko Jäppis-suku tarvitsi tavallista suuremmassa +määrässä. + +Mutta iltasella maatamenon aikana huomasi Anna Doroteea että talosta +puuttui jotain. Vieläpä hän asiasta selvän otettuansa huomasi että +puuttui juuri Manasse, hän jonka lukujen takia oli kulutettu miltei koko +päivä. Mies toki arveli: + +»Ka tottapahaan tuloo kun on kerran männä osannut!» + +Mutta ei tullut poika. Yö pimeni. Jo oli alettu riisuuntua. Anna +Doroteea hoikki ovelta mutta turhaan. Hän jo suututteli: + +»Pahanhengen kakara!... Ei oo kuin yks vuan, mutta onpaan siitää ristii +ja riesoo, jotta ei oo enee yön lepuu, ei päivän rauhoo!» + +Lopulta joutuivatkin he ajattelemaan, että mihinkä poika nyt on yöksi +jäänyt. Isä sitä ei tosin jaksanut järin selvästi ajatella, mutta oli +toki päässä taas jotain tupakansavun tapaista ajatuksen pahaista. + +Mutta vihdoinkin hoksasi vaimo. Se muisti asian, löi reiteensä ja +huudahti: + +»Pahanhengen elävä! Sehän niät uhkasj hypätä kaivoon, jos hänet pannaan +sanomaan ii!» + +Savu selkeni isänkin päässä, ei tosin tajuttavaksi, mutta toki sen +verran, että hän aavisti tässä olevan ehkä vakavankin asian. Hän otti +aivan silmälasinsa, pani ne lattialla seisten päähänsä, katsoi niiden +läpi otsa kureessa ja sanoi kirkonmiehen vakavuudella: + +»Sanoko se hyppeeväsä kaivoon?» + +»No etkös sie nyt sitä ihe kuullut», ilmestyi vaimoon jo sitä doroteeaa: +äkäistä, reimaa eukkoa. Mies katsoi nyt lasiensa alitse ja vahvisti: + +»Taishaan se juukelj sanuu!» + +Äiti alkoi jo hätääntyä. Olihan Manasse hänen ainoa poikansa. Hän jo +ynseili matkien: + +»Taishaan se sanuu!» + +Hän touhusi ja kiihtyi. Nyt hän jo soimaili miestänsä tosin hillitysti +riidellen. + +»Kiusovaakii lasta sillä tavalla, jotta alakaa keskeltä kirjoo ... ja +vielä iistä asti ... vaikka muut imeiset alakaat aasta!» + +Kirkonmiehen pääsavut menivät aivan sekaisin. Entistä epäselvemmin näki +hän lasiensa läpi ja koki selittää töhertää: + +»Ka siinähään se on iikii ihan aan hännässä kieppumassa ja seistä +tojottamassa, kuin mustalainen morsiimessa vieressä. Niin jotta ei nyt +tuon väljmatkan tautta ois tarvinnut kaivoon hypätä!» + +Mutta ynseä oli Anna Doroteea. Miestänsä matkien toraili vaimo: + +»Yyy, siinä vielä! seistä tojottamassa!» + +Hän viskasi kattilan korvoon likoomaan, että huttu pohjasta irtautuisi +ja toraili: + +»Oot ihekii niin tuhma kuin piätön ii uapisessa... Ja sittäkii vielä +siinä puolustauvut, etkä yhtää häpii!» + + * * * * * + +Mutta emme ryhdy kuvailemaan asian yksityiskohtia. Puolisot olivat jo +rientäneet kaivolle. Äiti hoikki sen syvyyteen ja isä tarkasti sitä +syvyyttä silmälasiensa läpi, valittaen: + +»Juukelin lasit kun eivät nyt näytä enee mitään!» + +Eikä hän olisi voinut kaivosta nähdä mitään ilman lasejakaan sillä kaivo +oli syvä. Vettäkin oli siinä nyt yli viisi syltä. Hätäytynyt äiti +valitteli: + +»Hukkusjhaan tuohon tuommoiseen syvyyteen jo ihe järven kalakii, suati +tää nyt imeisen laps!» + +Koettiin haroa ja tunnustella seipäällä, mutta eihän mikä seiväs +ylettynyt semmoiseen syvyyteen. Taas antoi äiti tulla toraa: + +»Rankaisoohan se jo Jumalakii kun sillä tavalla mänöö ronimaan ja +haparoimaan sieltä keskeltä hänen sanoosa iitä ja muuta jiitä, eikä +tyyvy siihen järjestykseen minkä Hiän on kerran uapiseesa pannut.» + +Mies oli ihmeissänsä. Eivät enää silmälasitkaan näyttäneet herättävän +vaimossa kunnioitusta. Hän koki toki puolustautua tenäten: + +»Ka oisit ihe alakanna siitä aastasj, etkä minuu kiusannut.» + +Niin jatkettiin. Haettiin jo kylästä apua. Väkeä tuli. Tehtiin pitkä +salko, joka ulettui kaivon pohjaan, sen päähän kiinitettiin rautakoukku +ja nyt alkoi naaraus. + +Eikä kauvan tarvinnutkaan haroa kun saalis jo tarttui koukkuun. Se oli +varmasti Manasse. Äiti jo itki ja väki siunaili. Nostettiin varovasti. +Se ilmestyi jo veden pinnalle. Aivan oli Manassen kokoinen. Äiti oli +pyörtyä. + +Mutta ei. Saalis olikin iso säkki. Sen sisästä löydettiin kiviä, Jussi +Beltsebuubin vanha turkki ja likainen hevosloimi y. m. talosta +kadonnutta tavaraa. Manasse ja Saunasen Hiku oli ne aikoinansa sinne +upottanut, ei tosin pahaa tehdäkseen, vaan koettaaksensa uppoaako +semmoinen säkki pohjaan. Isä tunsi omansa, älysi kaiken olevan oman +poikansa työtä ja vannoi: + +»Kunhaan sie, riivattu, oisit ihe nyt tuohon koukkuun tarttunna, niin +näyttäisin mie siulle eikö mää ii piähän!» + +Mutta äiti kiitti luojaa kun saalis oli semmoinen, eikä itse Manasse +Jäppinen. + + * * * * * + +Samoina aikoina nukkui Manasse Jäppinen itse yötoverinsa vieressä. +Iltayöstä olikin uni rauhallinen. Sian kylki lämmitti häntä ja pehmeä +pehkuläjä teki niin hyvää kupeille. + +Mutta aamupuolella yötä näki hän kauhean unen. Hänet oli väkisin viety +koulumestarin kouluun. Kaikki koulumestarin risaset lapset, kaksitoista +luvultansa, olivat pihalla. Ne ilkuvat kun häntä väkisin tuodaan. Isä +vetää häntä tukasta ja kun saa kartanolle, niin siihen hylkää, itse +menee koulumestarin puheelle ja kehottaa sen lapsia: + +»Siinä on nyt... Ja nyt suatte antoo sille niin jotta mänöö piähän sekä +ii jotta aa.» + +Ja ne alkavat. Jokaisen kädessä on likaiset multapallot. Niillä alkavat +ne häntä pommittaa ja nauravat ja ilkuvat: + +»Tää on aa ... tää on ii.» + +Ja niitä sataa. Ne ovat aivan pelkkää likaista rapaa. Hyi! Hän huutaa +apua ja koettaa suojella silmiänsä, mutta sitä tuimemmin sataa vain +likapalloa. Nyt hän on jo yltäpäältä ravassa. + +Semmoisena viedään hänet koulumestarin eteen. Siellä on iso joukko +poikia ja kaikki ne tekevät hikipäässä työtä i-kirjaimen ääressä kuin +nikkarit. Yhdet sahaavat siitä lautoja, toiset lyhkäisiä halkoja, joku +veistää siitä kirvesvartta. Mestari on ankara ja pojilla kova olo. + +Mutta keskellä tupaa seisoo hyvin iso ii. Se on kuin virstapatsas. +Siihen sidotaan nyt hänet köysillä kiini. Mestari ottaa yhden iin, +terottaa sen pään ja alkaa lyödä sitä hänen päähänsä kuten naulaa tai +kiilaa. Isolla moukarilla lyö iin päähän ja ilkuu. + +»Vai et mää pojan piähän, paholainen!» + +Hänen päänsä on jo haleta. Kauhuissaan huutaa hän: + +»Elä lyö!... Elä lyö, kuule, tahi piä halakijaa», parkuu hän. + +Siihen kauhuun hän heräsi. Sika näet oli noussut ja nyki kärsällänsä +häntä päälaesta ja se nykiminen se tuntui niiltä moukarin iskuilta. +Hölmistyneenä kohottautui hän istumaan, veti nenäänsä ja alkoi tylsänä +miettiä kohtaloansa. + + * * * * * + +Olikin jo aika päivä. Pahnan ovi avautui ja eikös siitä kurkista hänen +paras ystävänsä Saunasen Hiku. Hänetkin oli uhattu viedä tänä päivänä +koulumestarin kynsiin ja sitä onnettomuutta pakoon hän oli livistänyt +tänne, etsien turvaa Manasse Jäppisen luota. Hän oli osunut kulkemaan +pahnan ohi, kuullut Manassen äskeisen hätähuudon ja niin osui hän +ystävän luo. + +Mutta miten toista oli heidän elämänsä nyt. Eilisaamuisesta +huolettomuudesta ei ollut enää jälkeäkään. Kaikessa oli jotain +painostavaa, peloittavaa. Ääneti istahti Hiku pehkuille, syyhytteli +sikaa ja vasta hyvän tovin mentyä kysyi: + +»Lyötiinkö sinuu eilen.» + +Ei vastausta. Se kysymys synkisti Manassen mieltä. Hiku ilmoitti nyt +kehuen: + +»Eipä minuakaan lyöty. Tukasta vuan sai isä, mutta mie juoksin pakoon!» + +Ne asiathan ne olivatkin heillä yhteisiä elämän vastuksia. Manasse +murisi nyt synkkänä: + +»Mutta vaikka miten löisivät, niin en vuan mää kouluun enkä sano iitä!» + +Sehän nyt oli Hikustakin aivan luonnollista. Hän vahvisti: + +»Ennen mäntäsj vaikka minne, mutta ei vuan kouluun... Eihän männä +Manasse!» + +»Eikä männä!» tuli myrtynyt murahdus vastaukseksi. + +»Ja vaikka piä sahattaisj poikki niin ei sittäkään männä!» sai siitä +Hiku rohkeutta. + +»Ja vaikka löisivät miten ison iin piähän, niin ei vuan ruveta +lukemaan», vahvisti Manasse valaa, ja lisäsi: + +»Vaikka ihan koko piä halakiisj, niin sittäkään en tottele ketään!» + +Mutta nyt tapahtui käänne. Isä tuli tuomaan sialle ruokaa, näki omansa, +ei ollut uskoa silmiänsä, varmistui toki ja vannoi: + +»Vai tiellä sie syötävä oot ja ehität ihtiis koko yökauven!» + +Ja varmoin käsin tarttui hän esikoisensa niskaan kiini, veti sen pois +pahnasta, antoi tarpeellisen kurituksen takkavihdan tyvellä ja vei +tupaan valmistautumaan sille opintomatkalle, jolla hän on kohonnut +miltei kaikkia aikalaisiansa ylemmä. + + + + +V. + + +Koulumestari Pietari Isaskar Touhunen oli tietysti laiha, mutta rivakka, +reilu ja arvostansa ylpeä mies. Vaimonsa lapsivuoteiden aikana piti hän +koulua omassa tuvassansa. Harvoin hän siis vierasta tupaa tarvitsi. + +Niinpä nytkin. Tuparähjä oli täyteen sullottu ihmisvesaa. Siinä oli omaa +jos oli vierastakin. Ja nyt työntyi vielä lisäksi Jussi Beltsebuubi +Jäppinen tuoden poikaansa, ihan kuin korvasta taluttaen. Pietari Isaskar +paikkasi housujansa, jakoi samalla opetusta ja tervehti tutusti: + +»Ka Jäppinen... Paina puuta ... paina puuta Jussi Beltsebuubi... Ja +vieläkö sitä ilikijää mitää kuuluukii?» + +Mutta ei ollut Jussi valmis vastaamaan: Silmälasinsa etsi ensin ja +asetti ne päähänsä. Olihan hetki näet juhlallinen näin kirkonmiehelle. +Siinä tuhertaessaan hän puheli: + +»Tuo näkökii kun rupijaa reistoomaan näin vanhalla ijällä niin jotta +pitää olla nää silimäkojeet!» + +Hän oli jo saanut lasit päähänsä, katsoi niiden läpi ja meni nyt asiaan, +kysyen: + +»Niin jotta kuulumisiiko se tää Pietarj Isaskaarj kysy?» + +»Niin kysy», veti mestari säijettä, nosti housut tarkasteltavakseen ja +toisti: + +»Niin jotta vieläkö tuota ilikijää sitää tavaroo olla?» + +»Ka eipä sitä erikoista... Paitsi se mikä mestarille ihelleen... Se +eukko siinä höpis jotta mestarilla on tuasj pienj.» + +»Niin on», vahvisti mestari reilusti ja innostui: + +»Kakstoista poikoo ja tytärtä on tällä pojalla... Niin jotta se on tämä +Pietarj autuuven asiissa jo ihe Juakoppi!» + +Jäppinen katsoo häneen eikä tietysti nähnyt mitään. Toinen taisteli +työnsä lomassa reilusti: + +»Juakoppi... Juakoppi on tää mestarj jo siinä menossa.» + +Jussi Beltsebuubin pääsavut selkenivät sen verran että hän kirkonmiehen +arvoa ylläpitääksensä arveli muistellen: + +»Sehän olj niitä isä Uabrahaamin perillisii se Juakoppi.» + +»Niin olj», oli jyrkkä, tietoinen vastaus ja Jussi vahvisti: + +»Sitähään mie muistelen rovastin ruamatusta lukeneenj, jotta siitä se +poloveetuu koko Israeelin kansa.» + +Sukeutuikin pitkä keskustelu, joka kosketteli raamatullisia asioita, +kuten kahden kirkonmiehen puhelu ainakin. Pietari Isaskar oli lopettanut +paikkuutyön, ajanut lapset pellolle, pani tupakkaa ja kysyi rutosti. + +»Mistees hiijestä sie Jussi oot oikeestaan suanut sen Beltsebuubin +nimen?» + +Ja nyt selitti Jäppinen koko asian. Hän alkoi: + +»Se olj se miun isäukko...» + +Ja hän kertoi kuinka se oli ollut varsinkin nuorena ynseä kaikkea sanaa +kohtaan. Yöjalassa oli käynyt, ottanut ryypyn, tapellut, kiertänyt +kirkkoa, huijannut hevosilla. + +Mutta sitte oli pappi ruvennut miestä ahdistelemaan. Oli uhannut panna +mustaapenkkiä istumaan, ehkäpä jalkapuuhunkin. Mies oli alkanut arvella +asiaa ja osottaaksensa katumuksen oireita ja päästäksensä sovintoon +papin kanssa, oli hän päättänyt antaa pojallensa raamatullisen nimen. + +Mutta ukko ei ollut mikään raamatun tuntija. Hän ei tuntenut yhtään +kirjainta. Ja niin oli osunut että kun hän aikoi panna nimeksi +Sebulonin, hän jotenkin sotki sen Belsebuubi-nimeen, lähetti vaimonsa +viemään poikaa kastettavaksi ja niin tapahtui erehdys. + +Eipä silti, että pappi ei olisi asiasta huomauttanut. Oli ehdottanut +toista nimeä, mutta äiti oli ollut tiukka ihminen. Jalkaa oli polkenut +ja sanonut: + +»Kun meijän ukko kerran minkä sanoo niin se seisoo ja pitää kuin +tynnörin tappi.» + +Ja niin oli onnettomuus tapahtunut. Onneksi ei toki ympäristö ollut +niin raamatuntaitoinen että olisi asian oitis älynnyt. Vasta sitte kun +poika oli kaksitoistavuotias, oli asia selvennyt. Ukko oli suuttunut, +antanut pojallensa selkään ja vaatinut pappia vaihtamaan tuon kamalan +nimen oikeaan. + +Se oli toki myöhä. Pappi oli vaan lohduttanut: + +»Antaa nyt olla. Pimeyden ruhtinas ei huoli asuntoonsa toista +samannimistä herraa, niin että poika säästyy sillä lailla ja pelastuu +kadotuksesta.» + +Hän lopetti ja katsoi silmälasiensa läpi hyvin tutkivasti. Pietari +Isaskar innostui: + +»Ja se on tää siun Manasse-poika siis niinkuin muallisen Beltsebuubin +poika?» + +Manasse tuijotti häneen synkkänä. Isä myönnytteli: + +»Ka kyllähään tässä taitaa olla sitä isävainoon pakanallista henkii, kun +tällä ei sitä lukuhaluu oo senkään vertoo, jotta sais sen piähän iin.» + +Mutta nyt oli mestari Pietari aineessansa. Innostuneena kerskaili hän: + +»Elä sie sano, Jussi Jäppinen, jotta ei oo haluu, sillä kuule, Jussi +Beltsebuubi...» + +Henki aivan nousi. Ylpein sanoin hän jatkoi: + +»Mie sanon siulle, Jussi Beltsebuub, jotta jos on vuan mestarj, joka +osovaa iit piähän iskii, niin sen pitää siihen männä jotta jutkahtoo +vuan... + +Hän imasi innostussanat, teki reiman kädenliikkeen ja jatkoi korotetuin +äänin: + +»Vaikka oisj kova mukulakiv pojan piänä, niin jos on vuan oikii mestarj +niin, niin piruvie mänöö ii piähän kuin rautanaula lahoon puuhun.» + +Manasse muisti unensa ja veti epäluuloisena sieramiinsa. Isä vielä +myönsi: + +»Ka mänööhään se oikiilta mestarilta!» + +»Mänöö... Sen pitää männä», vahvisti Pietari Isaskar, innostui ja vannoi +korkealla äänellä: + +»Kun tääki poika isköö puustaimen kennen piähän, niin sen pitää männä +sinne, vaikka ihe paholainen oisj vastaan haroomassa.» + +»Mänööhän se siulla!» + +»Sen täytyy männä!» nousi mestarin luonto ja hän kertoi: + +»Saakeli vie tätäkin pappilan renk-Pekkaa!... Siinä olj poika, jolla olj +piä!» + +Ja hän kuvaili sen pään kovuuden, selittäen kerskumalla: + +»Sillä pojalla olj niin kova piä jotta siihen ei pystynnä viinakaan sen +vertoo jotta oisj suanut siihen nousuhumalankaan, mutta kun tämä poika +otti niin...» + +Hän kertoi ihmetekonsa. Remeliä oli antanut pojalle ja kun se ei ollut +auttanut niin lisännyt oli kuria. Sitä kuullessa kuvastuivat Manassen +lapsenmielessä kaikki kouluelämän hirmut. Hän tajusi joutuneensa +taisteluun. Nenänaluksen puhtaanapitelykin jo unohtui. Synkkänä, kasvot +likaisina ja syvältä aivan vatsanpohjasta nousevaa itkua pidätellessä +ähähdellen tuijotti hän nurkastansa puhujaan, joka kurinsa kovuutta ja +sen pappilan renki-Pekkaan tekemää siunaavaa vaikutusta kehuen kerskui: + +»Mutta naimisiin kelepoova kalupahaan tulj pojasta... Niin mänöö +pojalla...» + +Välillä hän taas imasi innostussanat ja jatkoi: + +»Niin mänöö pojalla 'minä vaivainen syntinen' ulukuu, jotta se rallattaa +kuin venäihen kirkonkellot piäsiisyönä ja kirjan lisäks tuloo tämä: +»joka synnissä sekä siinnyt jotta syntynyt olen ja mestari Pietari +Isaskarillekin monta kovaa päivää saattanut olen, josta kaikesta minun +tulee häntä aina kiittää ja palkita.» + +»Vai vielä sekä!» oudosteli Jussi Beltsebuubi. Toinen kivahti. + +»Sekö?... Ettäkö ei se?» + +Hän yltyi asiansa puolesta, sillä hän ajoi oikeastaan Manassen +opetuksesta tulevan lisäpalkkansa asiaa, pani piipunperät suuhunsa, kävi +sylkäsemässä ja innosteli: + +»Kuule, Jussi Beltsebuub, Pietari Isaskaarj on lapsluvussa Juakoppi ja +siks toisekseen sanassa sanotaan, jotta joka sanalla neuvotaan, hän +jakakoon kaikkea hyvää sille joka häntä neuvoo.» + +Hän nosti kätensä, teki sillä puutetta kuvaavan ja vahvistavan liikkeen +ja toisti pontevasti: + +»Kaikea hyvää jakakoon hän sille joka häntä sanalla neuvoo... Vai mitä +Jussi Beltsebuub ... kun siekin oot kirkonmies?» käänsi hän äkkiä +kysymyksensä. Toinen älysi asian ja myönteli. + +»Ka pitäähään sitä elee senii joka sanoo jakaa.» + +Ja mestarille se oli innostuttava sana. Nenänsä hän niisti niin reilusti +että lentäen poistuivat pankon eteen näpistä niistä viskattavat. Ja +sitte hän vahvisti lujasti: + +»Elee sen pitää... Sen pitää elee ja, kuule Jussi.» + +Hän löi olalle ja jatkoi rennosti: + +»Mie sanon siulle, Jussi, jotta se sanan jakaminen se ei ota ainoastaan +lapaluihen piälle niin kuin muatyö vuan se ottoo ihtesä hengen piälle ja +se ottoo vielä niin tiukasti, jotta vuan naukuu.» + +»Ka niimpä se!» myönsi toinen ja yksimielisiksi tulivat he siitä, että +sen, joka sanaa opettaa, tätyy olla lujahenkisen miehen. + + * * * * * + +Manassea oli tämä keskustelu alussa pelästyttänyt. Mutta nyt hän alkoi +jo toipua. Juttua kesti näet niin kauvan, että hän ehti siihen tottua. +Hänen henkensä nousi kuten aina tiukassa paikassa. Hän loi mestariin +vaan ynseitä katseita ja päätti näyttää että ei hän ole niin vain +koulutettava. + +Ja isäkin oli saanut puhelut puhelluksi ja meni jo pääasiaan, +ilmoittaen: + +»Ka jos sittä otat täänii miun pojan tänne oppiis, niin tottapahaan +niillä lisäpalakoilla sittä aina sovitaan.» + +Ja estääksensä mestaria liikoja vaatimasta lisäsi hän oitis selityksen: + +»Mutta tää on niin hyväpäinen poika kun se vuan piäsöö oikiin mestarin +käsiin, jotta sen piähän suat kuatoo kirjan puustainta yhtä heleposti +kun meijän eukko kuatoo rokkakattilaan hernettä ja papuu ... niin jotta +siinä vuan rapina käyp.» + +Hän aikoikin nyt oitis kääntää puheen koko palkka-asiasta pois, mutta +pääsavu ei selvennytkään niin pian, ajatus oli tukossa ja niin sai +mestari suunvuoron ja alkoi: + +»Ettäkö siis Manassekin viisauventielle?» + +»Ka», yritteli isä, mutta savu oli tukassa. Toinen jatkoi rutosti: + +»No... Jos niikseen, niin...» + +Siinä hän taas tuli reiluksi ja kerskui merkitsevästi: + +»Niin kun sanottu, niin rukiista sitä henkiikii myyvään ... eli niin kun +sanoo piähän pannaan...» + +»Ka», yritti taas rukiistansa huolehtiva isä, mutta töksähti. Nurkassa +seisova Manasse väänsi synkkää katsetta molempiin. Molemmat näyttivät +liittoutuneen hänen viholliseksensa ja siksipä paisui hänen henkensä +sekä isää että mestaria vastaan. Taas jatkoi mestari: + +»Ka, kuten jo sanoit niin tää on lujahenkinen poika ... siihen ukko +Jäppis-vainaaseen... Niin jotta kyllä siinä mestarin hengestä hik +tipahtaa, ennenkun on joka puustain pojan piässä.» + +»Ka», yritti taas isä, mutta aivosavut tukkesivat kaiken ajatuskyvyn. +Hänhän ei ollut tottunut tinkimiseen. Kierreltiin siinä hyvä tovi. +Selvittiin toki asiasta, sovittiin lisäpalkasta. Isä lupasi maksaa +kymmenen kappaa ruista ja mestari oli aivan riemuissansa. Ei ollut vielä +ennen moista määrää kukaan maksanut. Reilusti löi hän kättä ja vannoi, +että pojasta on tuleva viisas ja pian. + +»Mutta alota nyt siitä iistä!» tökersi isä ja selitti syynkin: + +»Miekii alotin siitä iistä... Se on niin tukevatekoinen puustain jotta +se kelepoisj vaikka kuatuvan talon pöngäks!» + +Siinä oli siis nyt se »ii», yöllä unessakin nähty kauhu! Vedet +pakkasivat silmistä Manassen likaisille poskille ja vain vaivoin jaksoi +hän pidätellä sitä uhman ja hätäytymisen sekaista itkua, joka nyt +kurkkuun nousi. + +»Niin on ... niin on... Tukeva on siinä puustain», vahvisti mestari ja +lisäsi reilusti: + +»Ja sitte niin rehti ja suora, jotta siinä ei oo mitään joutavoo koukkuu +ja viäryyttä joka pettää, vuan niin on paikallaan kaikki jotta se +kelepais suoruutensa puolesta vaikka oikeuvessa vieraaksmieheks.» + +Sen myönsi isäkin. Poislähtöä tehdessään hän toki varotti: + +»Mutta nyt paakii ne puustaimet sinne piähän niin jotta ne kestäät, +eivätkä valu pois kuin herneet Pietilän akan rikkinäisestä säkistä!» + +»Poisko?» kauhistui mestari ja sokeata uhmaa täynnä väänsi Manasse +häneen yhä synkempää katsetta, nurkassa seisten, ikäänkuin siitä +suojapaikkaa hakien, housupahasiansa näpissä kannattaen. Se uhma vain +paisui, kun Pietari Isaskaar edelleen entistäkin tiukemmin vannoi: + +»Saakeli vie kun mie jutkautan sinne iin, niin se ei sieltä nouse pois, +vaikka hänellä ois ihtesä pahulaisen siivet selässä, vuan niin kestää +siellä kun Killisen vanha akka hauvassaan.» + +Aivan erikoisemman reilun liikkeen teki hän viime sanoja kertoessansa. +Isä korjasi lasinsa taskuunsa, lähti ja jätti Manassen mestarin +huomaan. + + * * * * * + +Keventynein mielin palasi isä kotiin. Olihan hän onnistunut sälyttämään +Pietari Isaskaarin hartioille oman raskaan tehtävänsä, opetustyön, johon +verraten suon kyntäminen ja ojankaivuu ja mikä muu kova työ hyvänsä oli +hänestä herkkua. Hän niisti nenänsä, pyyhki sen nutun hihalla ja sylkäsi +lieteen. Uteliaana tiedusteli jo Anna Doroteea: + +»Mitee se mestarj sano?» + +»Ka sanohaan tuo!» yritti mies selittää, mutta töksähti siihen. +Ajatuskyky teki tenän. + +»Mitee se sano?» yltyi vaimon uteliaisuus. Nyt sai jo Jussi +pääkoneistonsa jotenkuten käyntiin niin että voi ilmoittaa: + +»Ka sanohaan tuo siitä tulevan hyvän lukumiehen.» + +Se oli ilosanoma äidille. Tämä asia oli aivan ihmeteltävässä määrässä +kiihdyttänyt häntä, jopa isääkin. Liikutettuna siunaili hän: + +»Hyvä ja ahkeraoppinen lapshaan se on... Kunpa vuan luoja antasj +Pietarj Isaskaarille nyt voimoo ja viisautta opettoo häntä, niin +määtiijä, mikä hänestä vielä mualimaan tuloo!» + +Isänkin mieli hieman liikahti, ei tosin sanottavasti, mutta toki sen +verran että jo murahti mies: + +»Ka tottapa hiän antaa!» + +Äiti lämpeni. Ja miten ollakaan pisti hänen päähänsä rohkea ajatus: Hän +arveli: + +»Määtiijä vaikka vielä kerran mualimassa kirkossa pytyssä paukuttasj!» + +Mistä se lie johtunutkin nyt mieleen moinen rohkea ajatus. Mutta isän se +pani miettimään. Olihan hän kirkkoneuvoston jäsen. Mitäs jos todellakin +pojasta. Aivosavu, se ajatuskyky tuntui aivan yhtäkkiä selvenevän. Hän +sylkäsi miettivästi ja arveli, tosin umpimähkään, kuten hänen tapansa +henkisissä asioissa oli: + +»Ka hyväpäinen poikahaan se on!» + +Sen uskoi nyt äitikin, innostui ja tiedusti, vielä kerran kuullaksensa: + +»Sanoko mestarjkii niin ... jotta se on hyväpäinen?» + +»Ka», muisteli mies, töksähti, sai toki jostain kiini ja vahvisti: + +»Sanohaan tuo, jotta kyllä sillä on luja piä, jotta jos minkä siihen +suap sisään niin ei se sieltä pois piäse!» + +Äidille oli asia nyt selvä. Hän puhui jo siitä tosissaan, kuten ihan +varmasta. Ja onnitteli hän miestänsäkin: + +»Sittä sitä siekii oisit ihtesä tään pitäjään rovastin isä!» + +Ei voinut isä enää olla nenäänsä aivan puhtaaksi turistamatta. Se oli jo +ikäänkuin valmistumista, siivoutumista. Se oli vaistomaista, +luonnollista. Hän aivan jo kainosteli: + +»Ka mitäpäs tästä miusta on enee minkään isäks ... tuhmasta +muamiehestä!» + +Mutta se oli vain kainostelua. Hän muisti olevansa jo sinnepäin: +kirkonmies. Aivan pani taas silmälasit päähänsä, katsoi ulos akkunasta, +ei nähnyt mitään, mutta ilmoitti: + +»On tok hyvä kun sai ostetuks nuo lasit, jotta näköö tok tätä mualimoo +vähä viljemmältäkii!» + +Ja äidilläkin oli nyt niin hyvä olo. Hän keitti kahvit, ylisti poikansa +hyviä avuja, siunaili sitä, kehui sen lukutaitoa ja kun hän myöhemmällä +pesi pyttyjä, veisasi hän sitä tehdessänsä harrasta virttä. Sehän oli jo +valmistusta tulevan rovastin äitinäoloa varten. Oli niin omituista olla. +Hyvän illallisen ja lämpimän kylvyn päätti hän valmistaa illalla +palaavalle pojallensa, joka nyt hikipäässä valmisti hänelle sitä suurta +onnea. + +Ja isän himmeissä pääsavuissa, siinä vähässä ajatuskyvyssä, mitä hän oli +niissä ajatusasioissa itsellensä koonnut, häämöitti epäselvänä sama +onnellinen ajatus. Se sekottui niihin aivosavuihin niin, että ei saanut +mitään selvää enää siitä, mikä oli savua ja mikä sitä muuta häämöittävää +ja siksipä hän asiasta vähemmällä henkisellä vaivalla selviytyikin, +uskoikin todeksi sekä ne päänsä himmeät tupakansavut että myös kaikki +savuihin sekoittuneet. + + + + +VI. + + +Mestari Pietari Isaskaar Touhusen tuvassa oli alkanut varsinainen +opetustyö. Mestari veisasi vanhasta virsikirjasta korkealla äänellä: + + "Maa suur ja avara + ja kaik sen tavara, + sen perus..." + +Siinä hän katkasi, löi virsikirjalla päähän Kososen poikaa, joka salaa +asetteli päretikkua Manassen takapuoleen. Nyt hän jatkoi: + + »Sen perustus ja ääret.» + +»Muista, muista sie, Kososen Siuro, kun tässä virs loppuu», keskeytti +hän ja taas alkoi: + + »Kans virtain suuret meret + Ne meille kunnian kantaa. + Ja herral aut ... aut... + +»As piru!» sotkeutui hän sanoissa, sai toki taas niistä kiini ja +lopetti sitä juhlallisemmin, voitonvarmasti, pitkään ja korkeasti +vetäen: + + »Ja herral autuuden antaa.» + +Päästiin siitä sitte alkuun. Kososen Siuro sai kuria ja lapset saivat +ottaa aapisensa. Pietari Isaskaar ryhtyi paikkaamaan Kekkosen emännän +kenkiä ja siinä suutaroidessaan hän nyt jakoi opetusta. Hän käski: + +»Nyt ottaa jokainen kirjansa ja ehtii sieltä aan paitsi Manasse Jäppinen +ehtii iin!» + +Hän kokoili suutarinkalujansa ja kysyi: + +»Kuka tietää minkälainen on aa?» + +Ei kukaan tiennyt. Mestari silmäili joukkoa ja selitti: + +»Aa on se puustain, joka on etupuolelta pullollaan kuin kauppias Pösön +maha ja takapuolelta suoraselkäinen kuin kyynäräkeppi... Niin jotta...» + +Hän etsi välillä sopivaa kengänpaikkaa, löysi sen ja jatkoi selitystä: + +»Niin jotta jos sille aalle panisj tikuista jalat ja potaatin hatuksi +piähän, niin se ois kauppias Pösö... Se on aa... Nyt ehtimään.» + +Joukko alkoi syventyä kirjoihinsa, kirjatikulla niitä tihraillen. Jotkut +tekivät salakujeita. Mestari syventyi suutarintyöhönsä, antaen toki +opetusta Manasselle erittäin siinä i-asiassa. Hän selitti työnsä ohessa: + +»Ja sittä sie Manasse!» + +Hän kakisti kulkkunsa, sylkäsi ja selitti: + +»Sie ehi ii. Se on semmoinen lyhyt, paksu puustain, jotta se seisoo kuin +yks tupakkapölökky!» + +Manasse muisti taas kamalan unensa. Silmänvalkuaiset välähtivät. Mestari +jatkoi kehuen: + +»Niin jotta siinä pölökyssä siulle Manasse on semmoinen jehu vastassa +jotta se ei vähällä syljpainilla kellelleen kuavu!» + +Häntä se innostutti. Hän kehäsi jo korkealla äänellä: + +»Siinä, saatanavie, suap vahvakii poika pai nii ja piehtaroiha ennen kun +se puustainpölkky on kumoon kuajettu sillä... + +Taas korotti hän ääntä, takoi vasaralla nahkaa että paukkui ja jatkoi: + +»Se puustain se ei sittä, kuule Manasse, oo semmoinen tuulhattu kun se +jii joka seisoo siellä iin takana ja kopeiloo puustainjoukossa kuin +ylypii ja turhamielinen kukko kanaparvessa... Niin jotta nyt, Manasse +Jäppinen, sie kun ala painii iitä vastaan!» + +Jo käskemättäkin oli Manasse valmis siihen sotaan, tosin toisessa +hengessä kun mestari neuvoi. Siinä seisoi tanakka poika tanakkaa iitä +vastaan. Pietari Isaskaar syventyi yhä syvemmin suutarintyöhönsä ja +alkoi kasvatusopillisessa kurinpitotarkoituksessa kertoa: + +»Tiijättäkö työ lapset mitä?» + +Lapset vilkasivat häneen uteliaina. Hän suutaroi että vasara paukkui ja +kehui: + +»Mutta nämä vanhankansan miehet, niin kuin esjmerkiks tää mie!» + +Siinä oli reilua ääntä ja työtä. Hän jatkoi: + +»Saakelisoikoon kun sitä ennen otettiin iitäkii niskasta kiini niin +siinä pit kuuluu yks ryske!» + +Ja hän kertoi voimistansa ja sankariteoistansa. Uteliaina, suut auki +kuuntelivat lapset. Hän koputteli vasaralla kenkää ja yltyi: + +»Tämä mestarj se jos kehen vielä nytkii suuttuu niin taivas varjelkoon +sitä elävee sillä...» + +Hän imasi savut, veteli pikilankaa pikilapun läpi että vinkui ja jatkoi +kerskuen: + +»Sillä kerranii kun olj miulla yks juukelin poika, joka ei totellut, +mutta mie kun otin pojan kynsiinj ja löin tuohon lattiisen, niin siitä +ei jäänyt koko pojasta jälelle muuta kuin yks tippa sylykii!» + +Aijai miten se kauhistutti toisia. Mutta ei Manassea. Se poika seisoi +nurkassansa jäykkänä kuin i. Mestari syventyi suutaroimiseensa, innostui +muistelemaan entisiä hyviä aikoja ja alkoi kertoa: + +»Mutta niinkuin jo sanoin niin kyllä sitä olii miun nuorena ollessa vähä +toisenlaisii poikii kuin nyt... Esjmerkiks tää nykyinen Koposen +Santtu... Kuka tuntoo Koposen Santun se viitatkoon!» nosti hän katseensa +työstä ja silmäili joukkoa. Miltei kaikki viittasivat ja hälisivät: + +»Mie ... mie ... mie tunnen ... mie» + +»No hyvä on kun tunnetta!» komensi mestari ja jatkoi nyt selittämällä: + +»Myö oomma yhtäikäsii Santun kansa, ja sen pojan kansa sitä kun ennen +aikaan tehtiin koiruuttakii niin...» + +Siinä jo ääni nousi. Hän aivan ylpeili: + +»Niin saakeljvie siinä eivät nää nykyiset pojat piisoo rinnalla, eivät +huithaitkaan...» + +Nyt pisteli hän nupia kengän pohjaan että naskali vain vilkkui ja +jatkoi: + +»Yhenii kerran kun myö sen Santun kansa... Tuota kengän pahennusta kun +on kova!» valitti hän välillä ja jatkoi nyt entistä varmemmin: + +»Yhenii kerran kun myö sen Santun kansa tappelimma yöjalassa ollessa +Puhurisen tytön aitassa ja kuajoimma maitokorvon, niin se olj vähä +hitonmoinen jyräkkä! Ja siinä olj aitan lattiilla maituu. Vie sun +saakuri!» + +Lapset katsoivat häneen suu auki. Mestari alkoi kiinnittää mieliä, +miellyttääkin. Jotkut kaivelivat nenäänsä. Manasse vain murjotti +vihaisena. Nyt käänsi mestari puhetta, kysyä heläytti äkkiä: + +»No entäs kuka tuntoo tään Nikkarisen emännän?» + +»Mie ... mie ... mie ... mie!» hälisi kertomuksen elvyttämä joukko kuin +yhdestä suusta. Mestari jatkoi reilusti: + +»No sen luona kun olj tää Sopasen Pekka yöjalassa, niin myö kun +pistettiin sen kengät talon maitokorvoon, ja uamulla olj sittä kylässä +iluu, niin jotta kaikki suut olivat naurusta viäräks männeet.» + +Lapsista se tuntui aivan sadulta. Mestari kiroili välillä työtänsä ja +päivitteli sitte kuin harmistuneena: + +»Mutta ei tule enee semmoisii aikoja ... ei tule ... ei tule niitä... + +Nyt hän vihelteli kenkää tarkastellen ja taas selitti kerskaten: + +»Silloin sitä kun jo teijän kokoisinakii tapella nahistettiin, niin +siinä pit ryty kuuluu ja tukkapiä tupruta, mutta kielimään ei tohtinna +kukaan männä tahi selekääsä sai jotta nauku!» + +Varsinkin poikia se huvitti. He olivat jo miltei ihastuneet +mestariinsa. Pietari Isaskaar pureksi mälliänsä, sylkäsi vesipyttyyn +ruskean, väkevän sylen ja jatkoi hieman muuttuneena: + +»Mutta sittä miekii menin naimisiin ja aloin tasaantuu ja sain niinkuin +hurskauvenhengen ja...» + +Välillä oli taas pisteltävä reikiä kenkään. Sitä tehdessään hän toki jo +alkoi jatkon: + +»Ja sen mie sanon, pojat, teillenii, jotta ottakaa akka aikanaan!» + +Hän korotti ääntänsä, innostui kuin opettamaan ja kehoitti: + +»Paikalla kun ootta piässeet ripille ottakoo akka ja hyvä ... kova +työakka ja semmoinen jolla on luonto niin hellä kuin valakiin lampaan +maito, niin silloin sitä jo pojat!» + +Yhä nousi ääni. Hän jo kerskui: + +»Silloin sitä pojat, kun on akka ja oma mökki, tää mies elää ja kahteloo +tätä mualiman komeutta niin ylypiisti kuin pukki kahteloo Viipurin +vanhalta vallilta kaupunkii!» + +Vilkkaasti heilui suutarinvasara kädessä. Hän touhusi ja tiedusti: + +»Vai mitä pojat?» + +Hän katsahti niihin ja lisäsi selittäen: + +»Tulooko teistä akan ottajat, kun aika tuloo?... Häh pojat?» + +Pojat olivat asian suhteen ymmällä. Toiset ujostelivatkin ja kaikki +katsoivat häneen ihmeissänsä, mieltyneinä. Pietari Isaskaar teki siitä +kysymyksestä ruton lopun, meni varsinaiseen opetukseen ja kysyi äkkiä: + +»No entäs sittä se aa?... Kuka nyt tietää jo mikä on aa?» + +»Mie ... mie ... mie ... mie!» kuului valtaava hälinä. Pietari Isaskaar +oli tyytyväinen työnsä tulokseen ja saneli: + +»No... Se on hyvä alaku... Hyvä aluku ... hyvä alaku on», toisteli hän, +liotteli kenkää vesipytyssä ja jatkoi opetusta, selittäen: + +»No se toinen puustain on sittä ihe Bee ... se jolla on kaks +mahankellukkaa siellä takapuolella. Mutta sitä puustainta ei tarvihe +muut kuin ihe se helevetin Beltsebuub ja sittä tään Manassen isä». + +Mutta se oli pisto, jota Manasse Jäppinen ei nytkään sietänyt. Kun +vielä Kuokkarisen poika sattui nyt polkaisemaan hänen varpaillensa, oli +hän valmis. Nyrkillä iski hän poikaa ja ärjäsi: + +»Elä pole varpaille, tahi suat!» + +»Manas-se!» kivahti siihen mestari, muutti äänensä varoittavaksi ja +saneli: + +»Siussa, Manasse Jäppinen, asuu sen ukko Jäppis-vainoon henk, mutta elä +sie luule, jotta se ei tiällä pois lähe». + +Hän löi nyrkillä suutarinpölkkyyn ja vannoi: + +»Tämä Pietari, kuule Manasse, kun yhen kerran tässä muutamana +talavenakii rykäsj yhelle Pekka Inhasen pojalle, niin esjliinassaan sai +äit viijä poikasa rippeet pois... Niin jotta sie muista, Manasse, kuka +se on tiällä se kuka!» + +»Enkä muista!» mutisi synkkä Manasse. Pietari Isaskaar kuuli sen ja +koveni: + +»Häh!... Vai joko mie otan tuon paksun remelin?» + +»Ota vaikka mikä!» jupisi Manasse myrtyneenä, alentaen toki +varovaisuussyistä äänensä niin ettei mestari kuulisi. Tämä rupesikin +ajamaan poikaan kauhua kertomalla miten hän ennen aikaan oli tapellut +mustalaisten kanssa. Hän kertoi kokonaisen ryövärijutun ja lopetti +ylpeästi: + +»Niin se kävi mustalaisellekin tämän Pietarin kansa... Niin pehmenivät +senkin luut jotta ne olivat yks paistettu nauris, kuule sie Manasse!» + +Manassen hillitty luonto alkoi jo purkautua. Vaikea oli pidättää itkua, +vielä vaikeampi tunteenpurkausta. Pitkän äänettömyyden aikana oli näet +kokoontunut paljon pojan poveen. Nyt se alkoi purkautua. Puoleksi itkien +uhmaili myrtynyt poika mestarin äskeisten opetusten johdosta: + +»Enkä ota akkoo, enkä luve, vaikka tapa.» + +Viimeinen sana oli jo itkuntapaista vinkumista ja sitä seurasi hillitty +mutta katkera ulina. Koko joukko katsoi häneen ja mestari alkoi +nousevasti: + +»Mitä, Manasse!... Niin jotta sanoitko sie jotta et luve?» + +»Enkä luve!» kuului vinkaisu. + +»Manas-se!» jyrkkeni Pietari Isaskaar ja jatkoi mestarivaltansa tuntien, +kuin ilkuen: + +»Entäs se ii? Niin jotta lukematako se ii sittä piähän putkahtaa?... +Häh, Manasse? + +Poika ulisi yhä kovemmin. Sai toki vielä vannotuksi ulinan seasta: + +»Vaikka mikä putkahtakoon, niin en luve iitä ... en vaikka... Uu ... +u-uu ... u-u-u-uu!» yltyi ulina ja niin kääntyivät asiat rauhallisesta +koulutyöstä aivan uusille urille. + + * * * * * + +Kun Pietari Isaskaarin yritykset saada uppiniskainen poika siinä toisten +melutessa järkiinsä, masennetuksi, eivät onnistuneet, laittoi hän koko +muun joukon ulos poimimaan hänelle puoloja ja päätti antaa pojalle +yksityisopetusta. Houkuttelihan häntä näet jyväsäkki panemaan +parastansa. Toisillekin se oli ilosanoma. Mikä oiva tilaisuus nyt tehdä +ahoilla isossa joukossa mitä vain mieli haluaa! + +Ja hän päätti nyt taivuttaa pojan hyvällä, tekeytyä leikkisäksi, +heittäytyä aivan toveriksi ja siten saavuttaa Manassen luottamus. Se oli +kasvatusopillista kavaluutta. Rauhallisena alkoi taas suutaroida ja +vielä rauhallisemmin opettaa, kysyen äkkiä: + +»No Manasse?» + +Ei vastausta. Mestari pureksi mälliänsä ja jatkoi: + +»Joko sie, Manasse, poltat tupakkoo?» + +Poika vaikeni. + +»No entäs mällii?... Tokko sie sitäkään piet suussasj?» jatkoi kavala +opettaja suostuttelua. Yhtä turhaan. Pietari Isaskaar suutaroi ja taas +yritti: + +»No entäs jos mentäisi siihen akan ottoon?... Niin jotta tiijätkö sie +mikä metku siinä on ensin mutkautettavana.» + +Vihaista, epäluuloista silmää vain väänsi poika häneen. Siksipä +selittikin Pietari Isaskaar itse: + +»Siinä on ensin rippikoulu. Sitä jos et käy, niin ei oo akan suamisesta +puhettakaan ja rippikouluu tuasj ei voi käyvä jos ei osoo lukii.» + +Hän antoi opetuksensa hautua pojan päässä, suutaroi ja toisteli kun +itsekseen: + +»Ei ... ei piäse ripille lukemata... Ei piäse ... ei piäse iliman sitä.» + +Manasse veteli nenäänsä mitä sieltä huulelle valahteli. Mestarin opetus +jatkui: + +»Mutta iin jos osoot ja sittä vielä sisältä ja ulukuu lukii, niin sittä +... sittä Manasse, sen kun ota akka ja ala elee... Vai mitä, Manasse?» + +Ei tullut ääntä synkän, yhä epäluuloisemmaksi paisuvan pojan suusta. +Mestari hankasi kaavinraudalla kengän sisästä nauloja poikki ja puheli +kuin paras toveri: + +»Niin kun nyt tää miekii: Jos en oisj osannut lukii ja piässyt ripille, +niin akata hittovie öisin tänää päivänä!» + +Hän viskasi valmistetun kengän pois, otti toisen ja jatkoi kehuen: + +»Mutta nyt, Manasse... Nyt on akka ja lapsii tuloo niin kuin turkin +hihasta... Niin jotta siinä on työ niille vuan nimii ehtiissä ja +löytäissä, jotta ei tulis kaikki saman nimisii!» + +»Olokoon!... Vaikka oisj vielä suuremp työ!» pääsi jo uhmaava mutina +Manasselta. + +»Niinkö työ nimii ehtiissä olokoon?» pani Pietari Isaskaar leikiksi. Se +sotki Manassen suunnitelmia. Mestari jatkoi: + +»Ja onnii siinä työtä: Kun niät miulla on jo poikookii aina vanhemmasta +Simeoonista lähtiin sinne Sebulooniin ja aina nuorinta Benjamiini ja +senkin täyteistä myöten... Niin jotta, Manasse ... jotta hanki sie vuan +iillä akanotto-oikeuvet ja suat nähä jotta siullenii tuloo silloin +pentuu niin jotta hviu! vain!» vihelsi hän huikeasti ja toisteli kenkää +survoillen: + +»Poikoo ja tyttöä ... tyttöä ja poikoo vuan tuloo siulle jotta oot kohta +ihe isä Juakoppi!» + +Manasse oli ymmällä. Ei hän voinut enää muuta kuin mutista umpimähkäisen +vihaisena: + +»Vaikka mikä Juakoppi olokoon, niin en luve iitä!» + +»Iitäkö et luve? oli leikkisä mestari oudostuvinansa ja tiedusti: + +»Minkätähe sie et luve iitä?... Häh Manasse?... Vihaatko sie iitä?... +Häh?» + +»Enkä luve mitään!» mutisi poika nurkassansa. Pietari Isaskaar leikkasi +paikkanahkaa ja puheli sovitellen: + +»Ei pie iitä vihata, se on hyvä puustain!» + +Hän takoi kirveslappean päällä paikkanahkaa täysin voimin ja jatkoi: + +»Ii, kuule, Manasse», hän sylkäsi nahkalle ja jatkoi -- »ii on niin hyvä +puustain jotta jos sen suat piähäsj, ja kun se siellä muata jutkottaa, +niin se tuntuu siellä niin hyvältä kuin jos oisit syönyt oikein hyvee +kalakukkuu ja se hautusj mahassasj ja sie ihe makoisit leivinuunin +piällä mälli suussa... Vai mitä, Manasse?» + +»Vaikka olisj miten hyvee kukkuu, niin en vuan luve iitä!» murisi poika +uhmaten. Itse asiassa hän ei enää vihannut mestaria. Sen kavala puhe -- +kasvatusopillinen taito -- oli avannut hänen sydämensä. Mestari häntä +tavallaan jo miellyttikin. Mutta hän vihasi iitä ja koko lukutaitoa, +vihasi sitä katkerasti, leppymättömästi. + +Joku määrä epäluuloa kyti tietysti vielä mestariakin kohtaan, varsinkin +öisen unen johdosta. + + * * * * * + +Ja niin siinä jatkettiin vielä hyvä tovi. Parastansa pani Pietari +Isaskaar, mutta ei auttanut mikään. Viimein hän menetti jo malttinsa ja +päätti koettaa kovuutta. Päättävästi lausui hän jo jalkaa polkien: + +»No nyt Manasse!» + +»Mitäs se siuun kuuluu, vaikka Manasse!» kuului umpimähkäinen murina ja +vihainen katse muljahti häneen. Hän teki varoittavan kädenliikkeen ja +saneli kuten asema vaati: + +»Nyt sitä, Manasse, koitetaan eikö mää ii piähän niin jotta jutkahtaa +vuan!» + +»Eikä mää!» + +»Eikö mää?... Häh, poika?» ja siinä äänessä oli jo ilkkuvaa. Manasse +muisti unensa. Silmät muljottivat päässä omituisesti. Mestari jatkoi: + +»Nyt se vasta mänöökii niin jotta piäluut vuan tärisööt kun ii sinne +juntataan ihan piän pohjoo myöten!» + +Ja hän varustautui ottamaan leveää kuritusremeliänsä tuvan peräseinältä +naulasta ja vannoi: + +»Nyt sitä suap sekä selekä jotta piä!» + +Mutta hän erehtyi. Sillä välin kun hän haparoi remeliä seinältä, syöksyi +Manasse suinpäin ovea kohti ja siitä ulos. Paljaat kantapäät vain +vilahtivat ovessa ja poika painoi metsää kohti mikä vain kintuista +suinkin lähti. Kiroillen ja sadatellen riensi ruissäkistänsä huolehtiva +mestari perästä. Häneen ryhtyi koko lapsiparvi ja niin painettiin +pakenevan jälestä siksi kun se katosi näkyvistä metsään. + + + + +VII. + + +Harmistuneena tallusteli nyt Pietari Isaskaar Jäppisen taloa kohti, +kertomaan asiaa ja noutamaan poikaa takaisin. Ei häntä harmittanut pojan +kadottaminen. Ainahan akat niitä hänelle toivat. Jyväsäkki se nyt painoi +hänen sydämellänsä. + +Ja hän oli siitä kaikesta niin kiihtynyt, että ei hän ujostellut +asiassa. Reilusti työntyi Jäppisen tupaan, rukkaset löi penkille ja +rennosti ja samaan tapaan kehasi: + +»No nyt, Jussi Beltsebuub!» + +Isä odotti jo iloista sanomaa i-n suhteen. Mutta reilusti kersksi +Pietari Isaskaar, toistaen: + +»Nyt suat, Jussi Beltsebuub uskuu, jotta ei mää jyväsj tyhjästä työstä!» + +Se antoi isälle vain toivoo. Hän jo tarttui: + +»Ka johaan mie sanoin siulle, jotta sillä pojalla on piä kuin +partaveiht.» + +»On!... Kyllä on!» vakuutti Pietari Isaskaar ja kehasi: + +»Jos oisin halavatun tiennyt, en tynnörii vähemmästä rukiista oisj +tupaankaan piästännä paholaista!» + +Isän pää alkoi mennä taas tukkoon. Suuriäänisesti kuvaili Pietari +Isaskaar opetusvaivojansa ja lopetti: + +»Ja nyt sen paholainen vei koko pojan!» + +Isä alkoi aavistaa jotain olevan nurin, tunsi hetken vakavuuden, muisti +arvonsa ja sanoi: + +»Elähään nyt ennen kun mie suan nua lasit piehän!» + +Ja taiten asetti hän ne päähänsä, katsoi niiden läpi mestariin ja +tiedusti nyt äsken kuulemaansa: + +»Niin että mitä?» + +»Ka niinkun jo sanoin niin pahahenk sen vei!» + +Ei selvennyt pääsavu Jussi Beltsebuubin päästä. Hän valitti: + +»Taitaa olla jo näissä lasissa vika, kun se on niin epäselevee...» + +Ja taas hän korjasi lasejansa ja kysyi nyt: + +»Niin täänkö pojan se vei pimeyven henk?» + +»No vei se!» kehasi Pietari Isaskaar, kertoi nyt Manassen paosta ja +lopetti sen kuvauksen rutolla kysymyksellä: + +»Missä siun akkasj nyt doroteeaa, kun se ei oo tässä jotta ies kahvit +keittäsj?» + +Se oli saunaa lämmittämässä. Hyvin oli näet äiti päättänyt palkita +poikansa ahkeruuden. Paidankin oli sille illaksi pessyt ja kuivui se nyt +tuvan orrella. Hän oli jo tahtonut aivan kiittää siitä tulevasta +onnesta, jonka poika, tuleva rovasti, oli ahkeruudellansa hankkiva. Sama +asia oli hautunut isänkin pään tupakkasavuissa ja molemmat olivat he +kiinittäneet suuret toiveet Pietari Isaskaarin tunnettuun opetuskykyyn. +Oli aivan omituista miten se asia ja toivo oli nyt niin jaksanut heissä +kehittyä. + +Ja nyt sitte tämä onneton sanoma! Ei. Sitä ei ukko Jäppinen voinut +sietää. Hänen poikanulikkansako tekisi tyhjiksi isän suunnitelmat! Sitä +ajatellessa raapasi hän jo harmista korvallistansa ja vannoi sielussansa +että pojasta _pitää_ tulla pappi vaikka haletkoon. Hän unohti jo +silmälasinsakin, istui, tupakoi ja syleksiä ruiskaili kuten tavallisissa +oloissa. Ne helyt olivat vain päässä ja siksi oli hän silloin +huvittavamman näköinen kuin koskaan sitä ennen. Jokapäiväisellä äänellä +arveli hän jo pojastansa: + +»Minnehään tuo juutas sittä juosta oikosj?» + +Ei tiennyt sitä Pietari Isaskaar, mutta vannoi toki rumasti: + +»Mutta sen mie vuan siulle sanon, kuule, Jäppinen, jotta ii sillä pitää +vielä istuu piässä, vaikka ihe piru oisj vastakynttä vetämässä!» + +Isä ruikkasi suupielestänsä pitkän tupakkasylen ja vannoa jurnasi: + +»Vaikka hänessä oisj kakstoista pahoohenkii, niin piähän sen puustaimen +pitää männä kun mie vuon suan sen kakaran tässä kynsiinj». + +Aivan oman onnensa nojaan unohdetut silmälasit solahtivat nenälle. Nyt +vasta muisti Jussi Beltsebuubi ne. Hän suuttui, kiskasi ne pois +päästänsä, viskasi pöydälle ja sadatteli: + +»Nuokii lasin paholaiset tuossa hyppiit ja tanssiit jotta ei enee niä +koko tuvassa omaa ihtiisäkkään!» + + * * * * * + +Synkkänä ilman mitään määrää vaelteli nyt Manasse metsiä pitkin. +Vaistomaisesti veti toki kulku isän kotia kohti. Ei hän mitään +ajatellut, ei päätellyt. Mieli oli vain täynnä umpimähkäistä uhmaa. + +Niin osui hän lähestymään Saunasen taloa. Hän kierteli sitä. Mieli olisi +tehnyt tavata Hikua, mutta ei uskaltanut mennä taloon. Ei myös, toiselta +puolen, olisi ollut mukava näyttäytyäkään Hikulle. Vastoinkäyminen +ujostutti väkisinkin. + +Ja samoin oli Hiku ollut pakosalla koko päivän. Metsässä oli samoillut, +kauan oli kierrellyt eikä tiennyt mihin yöksi mennä. + +Ja niin kohtasivat he toisensa aivan sattumalta. Molempia ujostutti +koko elämä. Ei kumpikaan tahtonut kyselyillänsä siihen kajota. Ääneti +katsoivat toistensa silmiin hetken, mutta sekin jo ujostutti ja +päästäksensä tuosta vaikeasta asemasta, nosti Hiku jalkansa ja alkoi +kaivella kantapäätänsä, siitä muka tikkua etsien. + +Mutta vähitellen alkoivat he kotiutua toisiinsa ja yhteisiin +onnettomuuksiin. He vaelsivat polkua pitkin ja siinä aidan vierellä +möyrysi taas se taannoinen vihainen härkä. Manasse heitti sitä palikalla +ja niin saatiin puheenaihe: Hiku näet viskasi nyt kivellä ja johtui +siitä Pietari Isaskaarille kostaaksensa kerskaamaan: + +»Kun oisj nyt mestarj härkänä niin myö kun oikein sitä kivellä +viskoisimma!... Viskoisimmakoon, Manasse?» + +»Vaikka ois sata mestarii, niin viskoisin», vannoi Manasse synkkänä, +viskasi taas härkää ja uhkaili: + +»Ja jos nyt tulisj tuohon mestarj, niin löisin nyrkillä ja potkaisisin +niin jotta tuntuisj!» + +He nauttivat jo siitä löylytyksestä. Hiku pieksi kepillä tietä ja +uhkasi: + +»Ja mie kun tällä kepillä näin veteleisin selekään, niin ihan makkarat +nousisj... Eikö nousis, Manasse?» + +»Vaikka sata makkaroo nousisj niin en herkiisj vuan löisin niin jotta +ihan kuolisj!» vannoi Manasse ja viskasi julmistuneena kepillä mestarin +sijasta härkää ja kirosi: + +»Saatanan Pietarj!» + +Mutta nyt osui keppi härän turpaan. Se puhahti, pyöräytti häntäänsä ja +lähti rynnistämään aitaa kohti. Pojilta pääsi kauhunhuudahdus ja täyttä +kinttua syöksyivät he pelastamaan nahkaansa vihastuneen mullikan sarviin +joutumasta. + +Kauvan juoksivat he taaksensa katsomatta. Kun he vihdoinkin pysähtyivät +ja huomasivat juosseensa aivan olematonta vaaraa pakoon, saivat he +rohkeutensa takaisin. Hiku löi patukalla puuta ja uhkasi: + +»Nyt jos tulet, härkä, niin niät!» + +»Ja vaikka mikä tulisj, niin näkis kun mie ärjäsisin», nousi Manassen +synkkä luonto ja hän vannoi: + +»En pelekee enee ketään ... en iseekään enee pelekee, ... enkä äitii, +enkä ketään pelekee!» + +Ja rohkaistuneena, uhmaten aivan lähtivät he kuin sopimuksesta painumaan +Manassen kotia kohti. + +Mutta siellä petti taas luonto. He pysähtyivät, kiertelivät taloa ja +vasta kun pimeän tulo alkoi peloittaa, uskalsi Manasse ehdoittaa että +mentäisi taas salaa pahnaan. + +Niin he tekivätkin. + +Kenenkään näkemättä onnistuivat he sinne pujahtamaan ja istuivat taas +pahnan pehmeillä pehkuilla. Iso sikakin oli tyytyväinen heihin, +kohottautui makuultansa pystyyn, katseli heitä istualtaan, perä +pehkukuopassa, kallellapäin, kuin mietiksien ja ikäänkuin sanoakseen +että: no minkäpäs sille asialle enää voi, äännähti ennen kylellensä +painautumista hyväksyvän lyhytajatuksisen: + +»Noh!» + + * * * * * + +Sillä välin oli äiti tullut tupaan. Uudestaan oli Pietari Isaskaar +saanut selittää asian ja äiti oli aivan joutua pois suunniltansa. Eikä +ihme: hänen parhaat toiveensa oli nyt poika tomuksi lyönyt. Rovastin +äitinä olemisonni oli äsken näyttänyt niin varmalta, ja nyt! + +Niin: Sitä ei hän jaksanut tyyneenä sietää. Hän jo sadatteli: + +»Ja mie kun sille hyvälle vielä tässä saunat lämmitin ja verekset voit +kirnusin ja tää pahanhengen eväs ei enee mestariikaan tottele!» + +Manassea sadateltiin nyt miehissä. Äiti jo kehoitteli miestänsä: + +»Kunhaan nyt suot sen juran kynsiis, niin näytä eikö mää oppi piähän kun +kova tuloo.» + +»Ka kunhaan tuloo!» muhasi mies. Äiti touhusi suuttuneena, sieppasi ison +pytyn syliinsä ja valitti: + +»Tuokii sian ruoka jäi tuohon sen juran tähe sialle viemätä ... en +paremmin sano!» + +Touhukkaana työntyi hän pyttyinensä ulos ovesta ja isä painui +mietteisiinsä. + +Mutta pian palasi äiti. Niskasta pitäen veti se pahnasta löytämäänsä +poikaa jälestänsä. Turhaan parkui poika, turhaan vastaan harasi. Kovin +kourin toi äiti esikoisensa tupaan, tuuppasi sen suorastaan isän käsiin +ja ilmoitti: + +»Siinä on nyt kakarasj!» + +Ja isäkin oli jo valmis. Silmälasit pani päähänsä, otti aimo patukan ja +lausui jyrkästi. + +»Nyt sitä, Manasse, nähään, eikö mää ii piähän niin jotta tärähtää +vuan!» + +Hän istahti pöydän luo, isännän paikalle. Poika aivan vapisi edessä. Hän +käski sitä: + +»Sano paikalla ii!» + +Ei. Manasse vaikeni. Silloin kuorasi isä housut nopeasti alas, vetäsi +patukalla pakaroille ja ärjäsi: + +»Sanotko iin!» + +»Ii! pillautti poika kimakasti itkun ja porun seasta housut kintuissa, +vitsalle otolliset paikat paljaina. Isä jatkoi: + +»Sepähän nyt on vasta piru jos mie en sua omaa kakaraanj lukemaan... +Kun oon kerran sille ruumiin ja sielun antanna, niin näkööhään enkö sua +yhtä iitä sen piähän!». + +Ja nyt hän vaati toistamiseen: + +»Sano uuvestaan se ii!» + +»Ii!» tuli varovasti, ja hätääntyneenä, vapisten koki poika käsillänsä +suojailla paljaita takapuoliansa. + +»Sano kovemmin ii!» koveni isä. + +»Ii!» ärjäsi itkevä poika täyttä voimaa. Isä nosti patukkaa ja käski: + +»Vielä paremmin!» + +»I-i-i-i-iiii!» tulla pillitti silloin vinkuvaa, vapisevaa iitä +takapuoluksiaan suojelevan pojan hätäytyneen itkun seasta minkä vain +suinkin suusta sopi. + +Niin loistavasti, ilman ainoaakaan erehdystä suoritti tämä kuuluisa +oppinut jo ensimäisen julkisen tutkintonsa. Ja niin alkoi isän ainoa ii +kantaa pojassa runsasta satoa. + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Manasse Jäppinen, by Maiju Lassila + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MANASSE JÄPPINEN *** + +***** This file should be named 13845-8.txt or 13845-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/8/4/13845/ + +Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/old/13845-8.zip b/old/13845-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..eb503bf --- /dev/null +++ b/old/13845-8.zip |