initial commit of ebook 13768HEADmain

6 files changed, 10642 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13768-0.txt b/13768-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..f938ee6
--- /dev/null
+++ b/13768-0.txt
@@ -0,0 +1,5120 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13768 ***
+
+KATAJAINEN KANSANI
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Katajainen kansani
+Narrin neuvo
+Kohtaus keisarin patsaalla
+Ikuiset kukat
+Laulaen
+Miten lumen valta voitettiin
+Kolmivaljakko
+Niemen äijä
+Korpelan ukot
+Äiti
+Juhlavaatteet
+Matin linna
+Laiva lumimyrskyssä
+Härkä ja muurahaiset
+Suomen lippu
+»Eläköön valo ja valistus!» »Eläköön isänmaa!»
+Kansa kapinassa
+Lesken ropo
+»Sammuta sinä, minä sytytän!»
+Painajainen
+Lehdet
+Uusi juhannus
+Pienet ja suuret
+Vanha ukko puhuu
+Valtiollinen itsemurha
+Elukoita laitumella
+Kun juna kulki ohi
+Kuulutus
+Varis ja pääskyset
+Takaliston Heikki
+Kaksi sankaria
+Kokko ja kokon poika
+Kuntakokous
+»Siltä varalta»
+Härkätaistelu
+Isänmaan malja
+Hovineuvoksetar
+Kiusaaja
+Veljeni vierailla mailla
+Kansan tuomioita
+II traditore della patria
+Alppipuro
+Lippu
+Vapaalle kynälleni
+
+
+
+
+KATAJAINEN KANSANI.
+
+
+Ei ole suinkaan sattuman oikku, että juuri me suomalaiset olemme tänne
+Suomenniemelle pysähtyneet ja täällä näihin päiviin saakka pysyneet.
+
+Täällä on kyllä käynyt muitakin maan haussa. Mutta ne ovat joko läpi
+pihan ajaneet taikka kääntyneet veräjän suulta takaisin. Lappalaisen
+kynnet eivät saaneet erää Suomen kamarasta, ja pulkissaan poistuivat he
+vähitellen sinne, missä elatus kasvaa heille itsestään. Ruotsalaiset
+ottivat haltuunsa rantamaan hedelmällisimmän ruokamullan, mutta kun
+kahden penikulman päässä merestä tuli vastaan suo ja korpi, niin siihen
+he seisahtuivat. Mitä itäisiin ystäviimme tulee, niin lienevät
+kaalimaat ainoat, joita heidän auransa ovat täällä kääntäneet. Ja jos
+täällä joskus lienee hiisiä asunut, niin ovat ne tyytyneet olemaan
+kivenheittosilla kirkkojen kanssa ja siihen uupuneet.
+
+Suomalaiset, ne olisivat kai nekin löytäneet mehevämpiä maita, joissa
+rieska ja hunaja vuotaa. Mutta heidän halunsa näyttää aina vieneen
+heitä kuta karuimmille maille. Ihan kuin uhalla he ovat hakeneet kuivia
+kankaita, veteliä soita ja synkkiä routapohjakorpia.
+
+On niitä, jotka ovat sanoneet sitä pakolliseksi siirtymiseksi muiden
+väkevämpien tieltä. Minä luulen, että se on ollut esi-isiemme
+käytännöllisin kuninkaan ajatus. He ovat tunteneet omien sivujensa
+sitkeyden, ja siinä, missä toisten selkäranka olisi rusahtanut poikki,
+siinä on _heidän_ selkärankansa vain voimistunut. Kuokka on ollut
+heidän miekkansa, ja sillä he ovat valloittaneet itselleen maan, jonka
+voittajakin on tunnustanut heidän omakseen. Minkä nimellinen hän lienee
+milloinkin ollut, puhuipa hän ruotsia, tanskaa tai venäjää, lopputulos
+taisteluista on ollut se, että taistelutanner jäi suomalaisille
+itselleen. Ulkolaisille uudisasukkaille on se ollut liian kova pähkinä
+purra. Ja niin se on vieläkin. Jos me ojentaisimme sen vieraalle ja
+sanoisimme: »Tuoss' on ... tule ja ota!»--niin ei hänessä kuitenkaan
+olisi sen ottajata.
+
+Sentähden me kaikesta huolimatta saatamme istua jotenkin rauhallisina
+ja mitään hätäilemättä, »vaikk' onni mikä tulkohon». Me saatamme
+tyynesti kuunnella taivaan tuulien huminata niinkuin kataja kivisellä
+mäellä. Yläilmoista iskevä ukkonen musertaa pirstaleiksi korpikuusen,
+mutta katajikkoon se tupsahtaa voimatonna. Sotaratsut ajavat siitä
+ylitse, ja kanuunavaunujen rattaat saattavat taivuttaa sen maata
+myöten. Mutta kataja ei katkea. Ei synny verihaavaa, ei tule luun
+vikaa. Kun meteli on ohitse, ojentaa pieni puu lyhyen jäntevän
+vartensa, ja oksa risahtaa oksalle: »Kasva sinä sinnepäin, minä kasvan
+tänne». Eikä kestä kauan, ennenkuin on jo jalkain jälki ja pyöräin
+uurtama ura peitossa. Ja kun yliajaja huomenna hakee eilisiä jälkiään,
+ei hän enää niitä löydä. Tie on kasvanut umpeen, ja katajikko näyttää
+koskemattomalta.
+
+Niiden meidän veljiemme viljelyksiin, jotka ovat asuinsijoikseen
+hakeneet pehmeämpiä peltomaita, ovat uurrokset tunkeneet syvemmälle.
+Mutta juuri se, että me valitsimme kovimman kallioniemekkeen, jossa
+ainoastaan meidän kaltaisemme katajat voivat kasvaa, se oli meidän
+suurin viisautemme. Se Mooses, joka meidät tänne luvattuun maahamme
+johti, hän ymmärsi sen sitkeyden voiman, joka piili hänen kansansa
+katajuudessa.
+
+1891.
+
+
+
+
+NARRIN NEUVO.
+
+(Kuvaus inkvisitsioonin ajoilta.)
+
+
+Siinä on pienen kaupungin torilla, raatihuoneen ja tuomiokirkon
+välillä, kaikenlaisia kidutuskoneita: venytystelineitä, peukalopihtejä,
+piikkituoleja, naulatynnyreitä, hehkuvia hohtimia... Keskellä toria on
+polttorovio, valmiina ottamaan vastaan kerettiläistä, jos hän ei
+tunnusta erehtyneensä, jos hän ei luovu harhaopistaan ja alistu ainoan
+autuaaksi tekevän katolisen kirkon alle.
+
+Hänet ripustetaan käsistään orteen riippumaan ja jalkoihin kiinnitetään
+lyijypainoja. Mutta hän ei muuta kuin huutaa vain: en tunnusta! ... en
+luovu! ... en alistu!
+
+Hänet viedään piikkituoliin, mutta hän huutaa yhä hurjemmin
+vastalauseensa kiduttajilleen ja ympärillä seisoville, joita on sekä
+torilla ja kaduilla että katoilla ja ikkunoissa.
+
+Häntä näpistetään hehkuvilla hohtimilla ja hänen nahkaansa
+kärvennetään, mutta aina yhtä huonolla menestyksellä. Hän ei luovu, ei
+tunnusta, ei alistu...
+
+Suur'inkvisiittori, kardinaali, joka itsestään isosta Roomasta on
+tullut paavin käskystä kerettiläisyyttä tukehuttamaan, ei tiedä, mitä
+tehdä tälle uppiniskaiselle miehelle. Tunnustus, luopuminen, ehdoin
+tahdoin alistuminen olisi hänestä mieluisampi kuin roviolla
+polttaminen, joka on vasta viimeinen keino eikä ole enää suosittu
+kirkon korkeimmissa piireissä.
+
+Raatihuoneen parvekkeelle, jossa hän istuu puettuna punaiseen
+verkaansa, kutsuttaa hän kätyrinsä ja käskee luvata ainaista armoaan
+syytetylle itselleen ja hänen suvulleen ja koko hänen kaupungilleen.
+Mutta ylenkatseella kohtelee kidutettu kiusaajiaan.
+
+Silloin loppuu suur'inkvisiittorin kärsivällisyys, ja vimmoissaan
+käskee hän pyövelin silpoa vasemman käden keretiltä. Mutta keretti
+ojentaa oikeansa ja kehoittaa silpomaan senkin. Ja kuta kovempi on
+hänen kipunsa ja kuta suuremmat ovat hänen tuskansa, sitä kovemmin hän
+huutaa, ja sitä kauemmaksi hänen huutonsa kuuluu. Kuuluu yli torin,
+pitkin katuja, tunkee seinien läpi huoneisiin, kantautuu ulkopuolelle
+kaupungin muurienkin.
+
+Hiki tippuu kardinaalin otsalta, hänet on käsketty hankkimaan
+luopumusta, tunnustusta ja alistumista ... pyhän isän ja hänen
+kardinaalikollegionsa epäsuosio uhkaa häntä.
+
+--Mikä _antaa_ hänelle tuon yliluonnollisen voiman? kysyy hän itseltään
+ja ympärillä oleviltaan. Mutta ei kukaan voi siihen selitystä antaa,
+sillä aina olivat ahdistetut ennen alistuneet.
+
+Silloin astuu esiin hänen eminenssinsä hovinarri, jota hän kuljettaa
+matkoillaankin mukanaan, ja pyytää saada puhua.
+
+--Puhu! sanoo suur'inkvisiittori.
+
+--Tukkikaa hänen suunsa! neuvoo narri.--Huutaminen helpottaa kipuja,
+mutta kipu on kaksinkertainen, kun sitä ei saa huutamalla lieventää.
+
+--Narrin neuvo! sanoo suur'inkvisiittori. Kuinka voi hän erehdyksensä
+tunnustaa ja harhaopistaan luopua, jos me hänen suunsa tukkeamme?
+
+--Joka vaikenee, hän suostuu.
+
+--Sinä viisas narri! Neuvosi on nerokas! huudahtaa inkvisiittori
+riemuissaan.
+
+Ja heti käskee hän pyövelinsä tehdä niinkuin narri oli neuvonut.
+Suukapula pistetään syytetyn suuhun ja solmitaan lujasti nuoralla
+niskan taa. Ja kun hänet ripustetaan orteen riippumaan ja lyijypainot
+jalkoihin kiinnitetään, vaikenee hän--ja kun hänet piikkituoliin
+istutetaan, vaikenee hän--ja kun häntä hehkuvilla hohtimilla
+näpistetään, vaikenee hän vieläkin.
+
+Mutta kun kansa ei enää kuulekaan hänen huutavan, alkaa se itse huutaa.
+Torilta ja kaduilta ja katoilta ja ikkunoista kuuluu yksi ainoa iso
+huuto yli koko kaupungin:
+
+--Älä luovu! Älä tunnusta! Älä alistu!
+
+Eikä hän alistunut. Sillä vaikkakaan hän ei enää itse voinut huutaa,
+lievitti se hänen tuskaansa ja rohkaisi hänen mieltään, että kuuli
+muiden huutavan.
+
+Ja hän kärsi, kunnes kuoli kiduttajainsa käsiin.
+
+Mutta silloin jyrähti torilta, kaduilta, katoilta ja ikkunoista uusi
+huuto, riemuhuuto:
+
+--Ei luopunut! Ei tunnustanut! Ei alistunut!
+
+Suur'inkvisiittori raivosi ja tukkaansa repi.
+
+Mutta narri nauroi partaansa. Sillä se oli _hänen_ neuvonsa, joka oli
+saanut koko kansan huutamaan silloin, kun yksi pakotettiin vaikenemaan.
+
+1899.
+
+
+
+
+KOHTAUS KEISARIN PATSAALLA.
+
+
+Keisarin patsaan juurella sinä suurena kukkaspäivänä...
+
+Patsaan jalusta on kokonaan kukkien peitossa. Tuhansiin nouseva
+väkijoukko täyttää torin. Ei kuulu hiiskahdustakaan, kaikki on hiljaa
+kuin hautajaisissa. Siellä täällä käyskelee santarmeja.
+
+Järjestyksenvalvoja, entinen sotilas, seisoo kukkaskummun vartijana.
+Hän on totinen ja tyyni, hänen kasvonsa eivät ilmaise iloa eikä surua,
+mutta minä luen hänen sinisten silmiensä pohjasta hänen ajatuksensa:
+
+--Mitä varten ne oikeastaan lienevät minut tähän asettaneet?...
+Vartioimaanko?... Kukkiako? ... etteikö kukaan saisi niitä viedä? Ei
+kukaan näy tahtovan niitä _viedä_, ne vain _tuovat_ niitä.--
+Järjestystäkö ylläpitämään? Ne kyllä näkyvät itsekin ylläpitävän
+järjestyksensä.--
+
+--Minun on käsky seistä tässä, kunnes viimeinen katsoja poistuu. Taidan
+saada sitä odottaessani seistä koko ikäni. Mutta saanhan kerran minäkin
+seistä keisarin kunniavartijana ... ja perustuslakien.
+
+Helähtää virren sävel väkijoukosta. »Linna luja on Jumala» kaikuu
+yliopiston rappusilta senaatin rappusille, helähtää takaisin
+Nikolainkirkon seinistä. Kaikki seisovat lakittomin päin.
+Järjestyksenvalvoja paljastaa hänkin päänsä ja seisoo lakki kämmenellä
+kuin kenttärukouksessa.
+
+--Se oli kaunis virsi...
+
+Hän panee hitaasti hatun päähänsä. Kyynel kiiltää hänen silmässään. Hän
+kääntyy sitä salatakseen syrjin yleisöön, on katsovinaan kukkia patsaan
+juuressa.
+
+--Se oli ihmeen kaunis virsi...
+
+Helähtää taas uusi sävel. Maammelaulu, päät paljastuvat uudelleen.
+
+Järjestyksenvalvojan käsi lentää lakkiin kunniaa tehden. Mutta
+yht'äkkiä hän säpsähtää, laskee alas kätensä, nostaa sen puoleksi,
+laskee taas eikä näy tietävän, mitä tekisi.
+
+Sehän on kielletty ... on tullut käsky olla kansallislaululle kunniaa
+tekemättä...
+
+Santarmit seisovat tuolla lakit päässä ja kädet suorina sivuilla...
+
+Hän epäröi, taistelee, käsi nousee ja laskeutuu, koettaa pysähtyä lakin
+liepeeseen...
+
+Hän saa ehkä eronsa ... häneltä otetaan virkansa ... vaimo ja lapset
+jäävät leivättömiksi... Kaikki muutkin järjestyksenvalvojat erotetaan
+... myöskin eversti, ja lähetetään pois... Kuka tulee sijaan? Kuka
+tulee järjestystä valvomaan? Santarmit nuo? Santarmit pannaan sijaan...
+
+Käsi on vaipunut kupeelle, noussut ja laskenut.
+
+Mutta yhä hartaammin, vakuuttavammin ja voimakkaammin vyöryvät
+Maammelaulun sävelet säe säkeeltä tuhansista rinnoista.
+
+--Se on _maani_ laulu! Se on kansani laulu! Kenelle minä kunniaa, jos
+en sille!... Vaikka kaikki menköön ... vaikka mikä tulkoon: minä _teen_
+kunniaa!
+
+Käsi kimpoo lakin reunaan, pysähtyy, vakaantuu. Hän kääntyy kuin
+komennussanan mukaan päin yleisöön, johon on seisonut syrjin. Ja
+ennenkuin isänmaan virsi on lopussa, seisoo hän siinä tanassa kuin
+valettuna paikoilleen, vankkana kuin pronssinen patsas, päin kansaan ja
+takanaan perustuslakien kilpi. Tyyni rauha ja luja luottamus loistaa
+hänen kasvoillaan, ja onnen ilme tuikahtaa hänen silmistään. Huulet
+liikahtavat laulun viimeisten sävelten mukaan.
+
+Väkijoukosta jostakin vilahtaa naisen käsi ylös, pienoinen kukkaskimppu
+tekee ihmisten päitten yli kaaren ilmassa ja putoo järjestyksenvalvojan
+jalkain juureen.
+
+Hän kumartuu, poimii kukkaset ja laskee ne, eläköönhuutojen isänmaalle
+kaikuessa, lakia suojelevan leijonan jalkain juureen.
+
+1899.
+
+
+
+
+IKUISET KUKAT.
+
+
+Ihana on vilpitön tunteiden ilmaus, kaunis on kansan kiitollisuuden
+uhri.
+
+Keskellä kylmintä talvea, nietoksien alta ja tuiskujen läpi loihtii se
+kukkaset esiin.
+
+Se laskee ne surunsa seppeleenä muistojen haudalle, pyhittää ne
+murheensa merkiksi hyvien töiden tekijälle.
+
+Eikä se kuitenkaan suruansa ajattele, eikä kukat ole ainoastaan
+kaipaukselle omistetut. Ne ovat toiveiden tarhasta poimitut, ja ne
+lemuavat luottamusta parempiin päiviin.
+
+Sentähden ne kylmänkään kiven päälle heitettyinä eivät palellu, eivät
+kuihdu eivätkä lumeen peity. Sentähden käyvät ne yöllä uutta umppua
+tekemään ja taas aamulla aukenemaan.
+
+Uusi päivä tapaa uudet kukkaset patsaan juurella, ja kuitenkin ne ovat
+aina samat. Ne ovat kuin se pyhä tuli temppelin alttarilla ennen
+muinoin, joka ei saanut koskaan sammua, ettei suuri onnettomuus
+isänmaata kohtaisi. Se palaa siinä milloin punaisena, milloin sinisenä,
+milloin keltaisena liekkinä, ja koko kansan tyttäret sitä hoitavat ja
+papittarina sen vaiheella vartiota pitävät. Jos se sammuisi, silloin
+uhkaisi onnettomuus maata, sillä se olisi merkki siitä, että toivo on
+sydämistä kadonnut.
+
+Sentähden älköön sallittako tämän kukkien liekin koskaan sammua.
+Loistakoot ne siinä päivästä päivään ja vuodesta vuoteen tuoksukoot,
+kunnes kaikki on taas, niinkuin oli ennen. Muistuttakoot ne siitä, mitä
+meillä oli ja mitä meiltä otettiin.
+
+Ja sentähden kantakaamme sinne kevään ensi vuokko ja syksyn viimeinen
+kanerva ja tuokaamme sinne kesäisten lehtojemme tuoreimmat tuomet ja
+niittyjemme hempeys ja luhtaisten rantojemme lempi. Ja talvet pitkät
+hoitakaamme majan matalimmankin ikkunassa kukkaa--keisarivainaan.
+
+Älköönkä kukaan kotoaan matkalle lähtiessään unohtako ottaa käteensä
+kukkaskimppua, älköönkä sitä perille tultuaan jättäkö patsaan juureen
+heittämättä...
+
+Että toivomme aina yhtä vihreänä pysyisi, ettei menneiden muisto
+koskaan mielestämme murenisi, eikä luottamus parempiin päiviin
+lemuamasta lakkaisi.
+
+1899.
+
+
+
+
+LAULAEN.
+
+
+Laulaen keväällä lintuset pesäänsä laittoivat, viserrellen kortensa
+uuteen asuntoonsa kantoivat. Helisivät lehdot, ja työn riemua raikuivat
+rannat.
+
+Kulkija kuuli soittoa ilmasta ja luuli lintujen huolettomina oksalta
+oksalle hyppivän.
+
+Ja kuitenkin oli se heidän työaikansa kiireisin, eikä huoli huomisesta
+sallinut heidän suven lyhyttä yötäkään levähtää.
+
+Kun pesä oli valmis, vaikeni lintujen laulu, ja äänetönnä onnestaan
+hauteli emo lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä, ja toverinsa kattoi
+hänelle lempensä osoitteeksi kukkuran pöydän. Ja heidän onnensa oli
+niin suuri, ettei ollut sävelin soitettavissa.
+
+Mutta pesä särkyi, ja maahan putosivat hentoiset munat ja kivihin
+murskautuivat. Mutta ei istunut emo oksalle itkemään eikä vaurioitansa
+valittamaan. Uutta pesää hän kohta laittamaan lensi, ja entisen
+työvirren tovereineen viritti. Viritti virren ja soitti sävelen niin
+syvän ja sulavan, että ihmetellen kuuntelivat sitä ilmojen asukkaat ja
+ihastuen riensivät kilvan apuansa antamaan ja särjetyn pesän sijalle
+kortensa kantamaan. Vaikka jo syyskesän tulleen tiesit, niin keväisessä
+lehdossa taas kulkevasi luulit.
+
+Eikä lakannut laulu, eikä sortunut soitto, ennenkuin oli uusi asunto
+valmis ja emo taas siinä lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä hautoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laululla sinut, Suomeni, horroksistasi herätettiin, suuret runoniekat
+soittivat kanneltansa kansani korvaan, ja esi-isien vanhat virret unen
+silmistäsi ajoivat.
+
+Ja kansan nuoriso kulki kylästä toiseen niitä toistellen. Luulit heidän
+huvikseen huhuavan, ja he vain kiviä kantoivat yhteisen pesämme
+perustukseksi ja almuja anoivat isänmaan alttarille.
+
+Seinät nousi, katto kohosi, ja pian liehui valistuksen lippu tuhansien
+kotien harjoilla.
+
+Särkyi Suomelta pesänsä ... puhkesi pohja...
+
+Eikä ennen särkyä ehtinyt, kun jo taas raikuu kunnailta rakentajien
+laulu...
+
+Näen suoriutuvan siivilleen Suomeni laulajain parven, näen neitosten ja
+valkolakkisten nuorukaisten nousevan ja salojen keskeen kiirehtivän.
+Laulu soi suurissa saleissa, ja kaiku vastaa majan matalimmankin
+ovelta.
+
+Laulaen usmat erämaista ajamme ... laulaen salot taas toivojemme
+sinehen puemme.
+
+Laulaen roudan rinnoistamme sulatamme, laulaen rauniokivet rahaksi
+leimaamme...
+
+Laulaen, Suomi, sun särkyneen pesäsi korjaamme...
+
+1899.
+
+
+
+
+MITEN LUMEN VALTA VOITETTIIN.
+
+Sisämaassa maaliskuulla 1899.
+
+
+Ei muisteta täällä aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita
+kinoksia kuin tänä talvena. Se sama lumimyrsky, joka tämän kuun 18 p:nä
+katkaisi paluumatkan suurelta Suomen lähetystöltä, on riehunut
+täälläkin maan sydämessä vielä hurjemmalla raivolla ja vielä
+suuremmalla voimalla kuin Etelä-Suomessa. Kaupungit ja kylät näyttävät
+siperialaisilta jurttakyliltä, joista savu nousee katoilta kuin
+lumimättäiden keskestä. Pikkumökit ovat niin ummen peitossa, että on
+täytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat
+ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, että aidanseipäitä tuskin näkyy.
+Jäillä on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on epäluuloa
+herättävä vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.
+
+Näyttää siltä kuin tämä lumijättiläinen olisi yhdellä ryntäyksellä
+tahtonut lyödä alleen koko maan, pysähdyttää kaiken liikkeen ja sitten
+hiljaa ja varovasti haudata ja tukehuttaa kaiken elämän ja lopuksi
+kevättulvain tullen yht'äkkiä riipaista mukanaan mereen vangitsemanaan
+saaliina pellot, niityt, myllyt, tehtaat...
+
+Näyttää siltä kuin olisi se ollut talvenhaltijan totinen aikomus ja
+niinkuin se siinä aikomuksessa alussa olisi onnistunutkin...
+
+Sillä kaikista kertomuksista päättäen valtasi kauhu kansan, vaikka
+näillä seuduilla kyllä vanhastaan on pahoihinkin pyryihin totuttu. Ei
+osattu mihinkään liikkua, ei päästy naapuriinkaan, ei tiedetty,
+elettiinkö siellä vai oliko tuiskuun tukehduttu--ajateltiin vain
+säälillä ja pelolla ja vavistuksella matkalla olevia, joiden kohtalosta
+ei mitään tietty. Oltiin kuin piiritetyssä talossa, jonne vainolainen
+on tiet sulkenut ja jota se metsän rannasta väijyy.
+
+Vähitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mitä olisi tehtävä.
+Lyhyt hetki ajateltiin sitä ja luotettiin siihen, että kai viranomaiset
+pitävät huolta siitä, että ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan
+kuntoon. Niidenhän on asia katsoa, että ne, jotka ovat ottaneet teiden
+aukipidon urakalle, tekevät velvollisuutensa. Siellä täällä ovat
+lumireet olleetkin liikkeessä, mutta liukuneet kovien kinosten yli
+niihin juuri ollenkaan uppoamatta, jättäen pehmeämmillä paikoilla vain
+pieniä töyräitä kuin heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan.
+Lapioihin, jotka ovat tehoisat aseet suurten tuiskujen jälkeen ja jotka
+tekevät ihmeitä silloin, kun Suomen valtion rautateiden veturiauratkaan
+eivät mitään voi, eivät viranomaiset ole käskeneet tarttua, vaikka
+heillä vanhain asetusten mukaan siihen olisi ollut oikeus--lienevätkö
+sen sitten tehneet näiden hankihirviöitten pelosta vaiko säälistä
+kansaa kohtaan, säästääkseen sitä uusista rasituksista. Sentähden
+seisovat kinokset täällä yhä yhtä korkeina kuin ennenkin ja saanevat,
+ainakin mitä virallisiin toimenpiteisiin tulee, seistä siinä siksi,
+kunnes Herran päivä ne kerran sulattaa.
+
+Mutta usein tapahtuu, että kun viranomaiset jolloin kulloin eivät ole
+tehtävistään selvillä--mikä sattuu tavallisesti juuri silloin, kun
+heidän apuaan kipeimmin kaivattaisiin--keksii kansa itse jonkin keinon
+itsensä auttamiseksi. Se kyllä miettii muutamia päiviä, joskus
+viikkojakin, mutta lopulta ratkaisee se pulmansa omalla tehokkaalla
+tavallaan.
+
+Ja niin se teki nytkin. Ihmisten _täytyi_ päästä liikkeelle ja ne
+pääsivätkin.
+
+Vaikka hiihtäminen viime aikoina on ollut suuresti vähenemässä,
+paikoitellen melkein unohduksissa, teitten kunnossapito kun on vuosi
+vuodelta parantunut, on täällä kuitenkin joka talossa ollut sukset,
+jopa kahdetkin. Joskaan niitä ei tavallisina talvina ole yleisemmin
+tarvittu, ovat talojen vanhukset niitä kuitenkin kaikessa
+hiljaisuudessa huolellisesti hoitaneet ja joka kesä tervailleet, sillä
+eihän koskaan voi olla varma siitä, _milloin_ taas läpipääsemättömän
+lumen sataa ja milloin näitä taikakaluja tarvitaan.
+
+Ja nyt otettiin ne kuin orrelta alas, ja ihmeellinen oli se vaikutus,
+minkä ne tekivät. Nuo nietokset, joita oli luultu murtumattomiksi
+muureiksi, muuttuivat yht'äkkiä kaiken yhteyden nöyriksi välittäjiksi
+ulkomaailman kanssa. Ne muuttuivat siksi sillaksi, jota myöten ihmiset
+keveästi kuin tuulen kantamina liukuivat toistensa luo.
+
+Hankien hankaluudesta on tullut matkamiesten mukavuus. Välit talojen
+välillä ovat lyhenneet. Tiet, jotka ennen kulkivat kierrellen ja
+kaarrellen, vievät nyt suorina viivoina halki korpien, yli järvien.
+Hiihdännän ponnistelu, pakko luottaa vain omaan itseensä ja omiin
+suksiinsa ja tieto siitä, että kunkin oma voima on hänen ainoa
+auttajansa, on saanut mielet hilpeiksi ja rinnat reippaiksi. Ihmiset
+ovat yht'äkkiä käyneet toisilleen ystävällisemmiksi ja keskinäisissä
+suhteissaan herttaisemmiksi. Vastaantulija ei ole enää vihamies, joka
+sinut tiepuoleen ajaa, vaan ystävä, joka sinulle on uran avannut ja
+sinä hänelle. Etäisimmätkin ovat kuin naapureita, ja kuulumiset
+kulkevat talosta toiseen nopeammin kuin koskaan ennen.
+
+Se suuri lumivaippa, jonka pelättiin hautaavan alleen ja ihmisiä
+erottavan, onkin vain kohottanut ja yhdistänyt. Lumenhaltijan ilkeät
+aikomukset ovat häpeään tulleet.
+
+Tekeehän tuo vielä raskaammissa kotiajoissa haittaa hiukan.
+Heinäkuormat täytyy panna pienemmät kuin ennen, ja hirsien veto useihin
+uudisrakennuksiin on täytynyt jättää toisiin.
+
+Mutta kahteen paikkaan on keli nyt livakampi kuin on koskaan ollut--
+kirkkoon ja kouluun. Niiden ympärillä seisoo suksia ja sauvoja kuin
+keihäitä sotaleirissä. Ja kuta korkeammalle kinokset kohoavat--ja
+yhähän ne vain kohoo, sillä talven selkä ei ole vielä taittunut--sitä
+enemmän sakenee suksimetsä kirkkojen seinämillä ja koulujen pihoilla.
+
+1899.
+
+
+
+
+KOLMIVALJAKKO.
+
+Sisämaassa sen suuren lumipyryn jälkeen maaliskuulla 1899.
+
+
+Hiihtelimme tässä eräänä pyhäiltana vähän aikaa sen suuren lumipyryn
+jälkeen hiljalleen liukkaita hankia ja kiittelimme näitä
+kulkuneuvojamme, joilla näkyi pääsevän, olipa keli millainen tahansa,
+kun alkoi kuulua outoa melua maantieltä päin, jonka poikki latumme
+kulki. Siellä huudettiin ja pauhattiin ja isoäänisiä aisakelloja
+soitettiin.
+
+Päätimme sodan syttyneen siitä, että kaksi vastaantulijaa ehkä oli
+joutunut tiestä tappeluun, ja riensimme hätään. Mutta kun tulimme luo,
+emme tavanneetkaan kuin yhden matkamiehen mellastamassa. Mutta hän oli
+kyllä sitä kummallisempi kulkija. Ei ole ainakaan täälläpäin semmoisia
+laitoksia ennen nähty.
+
+Siinä oli iso kuomureki, leveä kuin laiva, kallellaan lumessa. Kuomun
+sisässä istui sen täyteinen parrakas, lihava, kiiltonappinen
+herrasmies. Reen kupeella oli vyötäisiään myöten hangessa hänen
+kuskinsa, isolakkinen, pitkähihainen ja leveähelmainen, joka,
+koettaessaan omin voimin päästä ylös, vaipui vain yhä syvemmälle.
+Hevosista, joita oli kaksi suurta konia ja yksi pienempi keskellä, oli
+pienin tiellä poikkiteloin mahansa varassa, suuret tiepuolessa
+lautasiaan myöten lumessa. Aisat olivat katkeilleet ja suitset
+sekaantuneet.
+
+Ummikko herra ärjyi outoja sanoja kuskille. Kuski, joka osasi hiukan
+suomea, noitui hevosiaan, jotka vaahtoon asti ponnisteltuaan nyt eivät
+enää yrittäneetkään ylös; noitui rekeään, jonka toinen jalas oli
+vaipunut syvälle lumeen; noitui tietä, joka todella olikin kelvoton
+semmoisilla ajopeleillä kulkea; noitui lomaan herraansakin ja lopuksi
+meitä kaikkia, jotka emme olleet tien kunnossa pidosta paremmin
+huolehtineet.
+
+--Kaikenlaisilla konkareilla sitä pitääkin ajaa ... sanoinhan minä jo
+lähtiessäni, ettei näillä pelin täällä pääse mihinkään ... mokomat
+valjakot ... luuliko se tuo (hän osoitti herraansa) täällä Nevskiä
+ajavansa ... joka virstalla saadaan tiepuolessa rypeä... Ja te sen
+moukat siinä, tsuhnat, kelvottomat, ette pidä teitänne kunnossa, että
+herrat ajamaan pääsisi... Herra, herra, mitä me teemme?
+
+Herra murahti jotakin...
+
+--Selkään uhkaa teitä antaa!--Selkäänne sietäisittekin!--Ka, miksette
+auta!--Kuuletteko, kollot, nostakaa reki tielle ja hevoset hangesta!
+
+Miehet katselivat tyynesti outoa näytelmää, mutta ei kukaan heistä
+yrittänytkään ruveta pelastuspuuhiin.
+
+--Mitä te täällä kuljeksitte? kysyi meistä muuan. Vai lähdittekö vain
+keliä koettelemaan?
+
+--Keliäkö koettelemaan! kiljui pitkähihainen mies. Kyllä me teille
+vielä keliä näytämme?
+
+Hän hujahutti pitkällä piiskallaan lähinnä seisovaa miestä, mutta tämä
+nosti sauvansa eteen, siima kiertyi sen ympärille ja piiska irtautui
+kurittajan kädestä. Koettaessaan rynnistäytyä ylös kellahti hän
+selälleen hankeen ja siitä istualleen, niin ettei näkynyt kuin vähän
+parran häntää lumesta.
+
+--Auttakaa minut ylös, konnat! komensi hän. Mutta miehet olivat piiskan
+käyttämisestä hiukan närkästyneet...
+
+--Parasta, kun huppuroit siinä siksi, kunnes sydämesi lauhtuu. Ne ovat
+nämä tämmöiset aseita, joita täällä ei ole totuttu tottelemaan. Täällä
+meidän puolessa ei päästä kulkemaan kuin hyvällä puheella ja kauniilla
+käytöksellä.
+
+Hän posmitti jotakin herransa kanssa, joka oli niin turkkeihinsa
+vyötetty ja tyynyillä ja nahkasilla kuomiinsa niin pönkitetty, ettei
+kyennyt muuta kuin silmiään mulkoilemaan ja vähän olkapäitään
+kohottelemaan.
+
+--Herra käskee teidän heti paikalla lapioimaan auki tien! Jos sen
+teette, lupaa hän antaa anteeksi eikä olla vihainen siitä, ettette ole
+sitä ennen tehneet.
+
+--Lapioimaan auki tie? Läpi Suomenko? Se on yhtä umpea täältä Lappiin.
+
+--Eikä kuin yhä pahenee vain! vahvisti toinen.
+
+Kuski raapi korvallistaan.
+
+--Läpi Suomen ... helkkari...
+
+--Parasta taitaa olla, kun käännytte takaisin tai odotatte täällä
+kesään ... kesä kuitenkin tulee, ennen kuin on kaikki kujat luotu, jos
+ne luotaisiinkin...
+
+--Ei sovi kääntyä eikä odottaa! Nyt juuri täytyy meidän päästä!
+
+--Ka, pääseehän siitä ... tasainen on taival... eivät kivet kolaja ...
+ei muuta kuin vähän upottaa...
+
+--Vai läpi Suomen! jahkaili kuski. Yhtä umpea Lappiin asti ... eikä
+kuin yhä pahenee... Saamari sentään!
+
+--Onko teillä sitten määrä minne joutua, vai mitä varten se oikein on
+lähtenyt?
+
+--Annahan kätesi, hyvä mies, että pääsen pystyyn!--Kas niin, vetäiskää
+samalla maantielle! Vot! Hyvä on! Puhhuh!--Määräkö? Vieläkös!
+Ylpeillessään se vain lähti ... Suomen herrat aina kehuvat hevosiaan ja
+rekiään. Tämä kun on aina elänyt siinä luulossa, että hänellä on ne
+pelit paremmat kuin missään muualla, niin suuttui ja lähti näyttämään
+omiaan.--»Kyllä minä opetan kehumaan!» sanoi.--»Näytetään tsuhnoille!»
+sanoi. Ja nyt kun kuuli lunta tulleen...
+
+--Sitä tuli jo vähän liiaksikin!
+
+--Eihän niillä näillä, tietäähän sen, täällä mihinkään pääse, uppoavat
+joka askelella...
+
+--Ei toki tavallisinakaan talvina, saati tämmöisenä.
+
+--Sitähän sanoin... Emme pääse Suomessa näillä hevosilla ja tällä
+reellä, sanoin. »Pääsemän pitää!» ärjäisi, ja lähteä täytyi, ei
+auttanut. Nyt se sen näkee, mutta ei anna arvo kääntyä.
+
+--Antaakohan tuon arvo sitten tuossa istua?
+
+Herra huusi jotakin kuskilleen, ja tämä tulkitsi sitten sen meille.
+
+--Se vain minulla teitä ärjyttäisi ja pelotuttaisi. Jos sydäntyy
+oikein, niin ei lähde siitä koko talvena ... siihen ruokansakin
+kannattaa ... teiltä tien tukkeaa. Mutta jos olisitte nöyriksi,
+rukoilisitte polvillanne: »Hyvä herra, lähde armossa pois, anna meille
+tien aukaiseminen anteeksi, emme koskaan enää, korkea pajari, sinulta
+tietä tukkea», niin sitten hänestä pääsisitte ... niin täytyy minun
+tehdä, kun mitä tahdon saada aikaan.
+
+--Ei me häntä hännystelemään, kun emme tiedä pahaakaan tehneemme ...
+olkoon siinä tai menköön mihin tahtoo ... yhdentekevä meille on...
+
+--Mutta on teissäkin syytä, kun olette antaneet tien umpeen mennä! Onko
+tämä laitaa? Viikko siitä, kun lumen satoi, eikä ainoatakaan
+lapiollista luotu! kiivastui kuski taas.
+
+--Ei ole tämä pyry meidän nostamamme ... sieltäpä se teidän ilmoilta
+pilvi nousi, eikö ollekin omain noitainne nostama? Mutta kun hyväksi
+herjennette, niin saatammehan auttaa ylös ... pakkoa ei ole!
+
+--Se panee pakon!
+
+--Ei ole rekennekään leveys asetuksien mukainen. Tuommoisella tien
+täyteisellä ei saa Suomessa kulkea. Täällä täytyy antaa puoli tietä
+toisillekin, se on asetus.
+
+--Älkää olko tyhmiä ... ettekö näe, miten se silmiään mulkoilee ...
+siitä vielä paha seuraa, jos niskoittelette ... minä tiedän nämä
+Pietarin herrat; olen heitä siksi paljon palvellut. Viis' ne teidän
+asetuksistanne! Eivät ne rekiään teidän tähtenne kavenna, vaan panevat
+teidät teitä levittämään. Tehkää, veikkoset, niinkuin se käskee, en
+neuvoisi, jos en tietäisi ... teidän parastanne tarkoitan ... tulkaa
+Inkeriin, niin näette!
+
+Ukot epäröivät.
+
+--Jos suuttuu ja minkä vielä tekee? Pitäisikö auttaa ja ruveta
+lapioimaan...?
+
+Mutta se vanha mies, joka koko ajan oli kuskin kanssa puhunut, melkein
+kiivastui:
+
+--Ei ensinkään! Käy yhden käskyjä tottelemaan, saat heitä kymmenen
+niskaasi! Aukaise tie tälle, saat kaikille aukaista, ikäsi lapio
+kädessä tiepuolessa seistä. Ja mikä on päästäkseen, kun oikeilla
+peleillä kulkenee! Päästäänpähän meidän hevosilla ja reillä, ja kun ei
+niillä päästä, kuljetaan suksilla. Olkoon aloillaan!
+
+--Olkoon sitten aloillaan!
+
+Miehet survaisivat jo sauvansa lumeen ja aikoivat lähteä.
+
+Mutta nyt tuli herralle hätä, kuului puhuvan jotakin kuskilleen ja ääni
+kuului ystävällisemmältä.
+
+--Älkäähän menkö! huusi kuski. Herra sanoo, että saatte armon
+lapioimisesta, kun vain autatte... Ei, ei, älkäähän menkö, ka, ei kuin
+pyytämällä pyytää...
+
+--No, se on oikeata puhetta! Kun olisitte alun pitäen näin siivosti
+haastaneet, ei olisi väitöstä tullutkaan ... autetaanhan me ... pojat
+hoi!
+
+Eikä se ollut kuin keikaus vain, kun hevoset oli hyppyytetty tielle ja
+reki nostettu kohdalleen. Kiireessä oli se tosin tullut käännetyksi
+jäljelleen päin, mutta sitä ei herra näyttänyt huomaavan.
+
+Miesten esityksestä vedettiin nyt kuomu ja herra sen sisässä lähimpään
+taloon, sillä maantiellä olisi ollut mahdoton valjastaa.
+
+Mutta kun alettiin talon pihalla valjaita tarkastaa, niin huomattiinkin
+niiden olevan niin epäkunnossa, ettei ollut ajattelemistakaan niiden
+kanssa taipalelle lähteä. Ei ollut muita ehyitä ajokaluja kuin suitset
+ja riimut ja ruoska.
+
+Kuski haasteli jotakin herransa kanssa, osoitteli rikkinäisiä valjaita,
+rekeä ja hevosia, ja pyysi viimein saada pienemmän reen talosta
+lainaksi ... tämän omansa hän jättää sijaan.
+
+Saatiinhan reki, antoihan isäntä toki, veti esiin parhaan kirkkorekensä
+... »Herra on hyvä ja istuu siihen ... kyllä siihen mahtuu vaikka
+pitkälleen.»
+
+Herran tyynyt ja nahkaset siirrettiin isännän rekeen, ja sitten hänet
+itse siihen mukavaan asentoon pitkälleen sijoitettiin. Ei hän mitään
+virkkanut, mutta ei äijän äkäiseltäkään näyttänyt. Reen eteen
+valjastettiin se hänen hevosistaan pienin, joka nyt lähemmin katsoen
+huomattiin olevan suomalaista rotua, vaikkemme sitä outojen valjaiden
+alta olleet äsken semmoiseksi tunteneet. Konkarit sidottiin
+marhaminnasta reen perään. Aisoihin ja länkiin ja luokkiin kiinnitti
+kuski omat kulkusensa, ettei heidän toki luultaisi kokonaan Suomen
+kyydillä ajavan, niinkuin sanoi.
+
+Rinnusta kiinni vetäessään puhui kuski hevosen kaulan alitse isännän
+korvaan, joka häntä auttoi:
+
+--Älkää olko tietääksennekään, mutta minä käännytänkin sen tästä
+takaisin ... ei se sitä huomaakaan, sama sille, minne ajetaan, kunhan
+ajetaan ... luulee läpi Suomen ajaneensa, kun kotona ollaan, ja antaa
+hyvät juomarahat, kun näin pian päästiin ... näkyy jo saaneen tarpeensa
+Suomen teistä ... saatte olla huoletta, ettei enää tule takaisin...
+
+Mutta ohjiin tarttuessaan ja kuskipukille hypätessään huusi hän meille
+kuin viran puolesta:
+
+--Pois tieltä, kollot! Herra käskee sanoa, että kun hän ensi talvena
+tulee, kuulette siitä jo edeltäpäin, saatte jo viikkoja ennen luoda
+tien kahta syitä leveäksi ja itse seistä kahden puolen hatuttomin päin
+kunniaa tekemässä! Hyvästi, tsuhnat!
+
+--Onnea matkalle! huusimme kaikki yhteen ääneen heidän jälkeensä.
+Käykää vain vastakin talossa! Parhaina vieraina teitä pidämme, kun
+taidolla tulette ja maassa maan tavalla kuljette!
+
+1899.
+
+
+
+
+NIEMEN ÄIJÄ.
+
+
+Hän oli omituinen ukko ja erosi suuresti vanhan paroonin muista
+alustalaisista. Hän oli pienikasvuinen, tihrusilmäinen, vähän
+vääräsääri, juureva, harvapuheinen ja hidas eikä yleensä erittäin
+rakastettava. Paroonin muiden alustalaisten kanssa ei hän koskaan
+seurustellut eikä nauttinut heidän suosiotaan.
+
+Mutta vanha parooni piti hänestä ja suosi häntä ilmeisesti. Hän oli
+antanut ukolle asumapaikaksi erään niemen samasta järvestä, jonka
+rannalla hovin kartanokin oli, ja siitä sanottiin ukkoa Niemen äijäksi.
+
+Siihen hän oli tupasensa rakentanut, ja sekin oli erilaisempi kaikkia
+muita tupia paroonin aluskunnassa.
+
+Parooni, joka oli harvinaisuuksien keräilijä ja kokeili kaikenlaisilla,
+soudatti itsensä usein vieraineen ukon niemeen tätäkin »harvinaisuutta»
+heille näyttääkseen. Kaiken maailman korkeat herrat saivat silloin
+nähdä, mitä eivät olleet koskaan ennen nähneet. Saivat nähdä
+sisäänlämpiävän pirtin, joka oli samalla sauna ja riihi ja joka
+kuitenkin oli niin puhdas ja soma, etteivät osanneet kyllin kiitellä.
+He tulivat melkein liikutetuiksi ukon luona istuessaan ja hänen tyyntä
+ja älykästä puhettaan kuunnellessaan ja haikailivat aina lähtiessään
+sitä, etteivät saaneet sinne iäkseen jäädä ja elää muusta maailmasta
+erillään tässä yksinkertaisessa majassa. Ukon kaikki kapineet ja
+työkalut, niinkuin puukupit, astiat, kirveet, mutta erittäinkin
+tuohesta tehdyt kopsat, virsut ja kontit, jotka kaikki olivat hänen
+omia tekemiään, olivat heistä aivan erinomaisia. Kaikkia niitä näytteli
+parooni kehuen, melkein niinkuin olisivat ne olleet _hänen_ tekemiään,
+ja lisäsi aina ylpeillen, että siinä on ainoa ihminen koko hänen
+laajalla alueellaan, joka tulee omillaan toimeen, joka ei koskaan
+mitään pyydä ja jolle ei koskaan ole tarvinnut mitään apua antaa. Ja
+hän rakasti sen johdosta päätellä ja selitellä, että kun joku
+alunpitäen on saanut oikein luottaa omaan itseensä ja kun hänelle yhä
+edelleenkin oikeus ja tilaisuus siihen annetaan--niinkuin hän on tälle
+äijälle antanut--on semmoisesta tilanhaltijalle paljon suurempi hyöty
+kuin kymmenestä muusta, jotka kyllä ehkä suuremman veron maksavat,
+mutta joita täytyy vähän väliä tilan puolesta auttaa ja holhota. Se oli
+paroonin mieliohjelma tämä, jota hän oli koettanut toteuttaa muidenkin
+suhteen, vaikkei menestys vielä ollut toiveita vastannut, ne kun kaikki
+muut, paitsi tämä ainoa äijä, olivat tottuneet kaikissa puutteissaan
+häneen ja aina vain häneen turvaamaan. Sentähden sanoi hän tämän yhden
+vanhan ukon tuottavan itselleen suurempaa iloa kuin kaikki muut sadat
+alustalaiset yhteensä.
+
+Lähtiessään ukon luota näytteli parooni vielä vierailleen ukon
+»vaakunaakin». Se oli karhun kuva, joka oli puuhun leikattuna naulattu
+oven päälle ja joka seisoi kahdella jalalla viiritangonkin päässä tuvan
+katolla.
+
+--Hän kuvittelee olevansa hiukan niinkuin aatelia ... vaakuna aivan
+niinkuin minulla itsellänikin porttini päällä ... en ole tahtonut sitä
+viatonta iloa häneltä kieltää, varsinkin kun ukolla on tavallaan oikeus
+karhun kuvan käyttämiseen tämän tupansa katolla. Tällä samalla sijalla,
+missä pirtti on, oli ennenmuinoin karhun pesä. Hän tappoi karhun ja
+pyysi itse saada tehdä havumajan siihen, kunnes saisi tupansa
+valmiiksi. Sen jälkeen eivät ole kontiot hovin karjaa repineet, ja
+palkinnoksi siitä annoin minä hänelle tämän niemen, joka ennen oli
+ollut osa metsästyspuistoani ja johon en sen vuoksi ole torppareita
+ottanut. Pientä riistaveroa vastaan--eikä niin aivan pientäkään, sillä
+ukko pitää melkein läpi vuoden meidät linnussa ja kalassa--on hänellä
+oikeus täällä kaskia hakata, mutta kukaan muu ei saa täältä puutakaan
+kaataa. Toiset aluskuntalaiset siitä nurisevat ja ovat suutuksissaan
+varsinkin siitä, etteivät saa tällä niemellä kalastaa eivätkä
+metsästää. Tässä on mainio kalavesi ja hyvä teerimetsä talvella. Joskus
+koettavat he ukolta salaa täällä pyydystellä. Mutta silloin nousee äijä
+villiin ja tulla köpittää valittamaan. Minä annan aina oikeuden ukolle,
+sillä minä tahdon, että hänen saamiaan etuja ja oikeuksia pidetään
+arvossa.
+
+Ja näin puhuttuaan lisäsi vanha parooni vierailleen:
+
+--Ja minä toivon, että, jos kuolen ennen kuin ukko, poikani pitää
+tahtoani pyhänä ja antaa ukon elää koskemattomassa pesässä
+kuolinpäiväänsä saakka.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanha parooni kuoli ennenkuin Niemen äijä, ja nuori parooni peri
+esi-isäinsä hovin kaikkine maineen ja alustalaisineen. Äijä suri
+vilpittömästi hyvää isäntäänsä ja muisteli kaihoisin mielin hänen
+hyvyyttään.
+
+Nuorta paroonia ei hän ollut nähnyt kuin lapsena, sillä mieheksi
+tultuaan oli tämä enimmän aikansa asunut ulkomailla, vaikka kyllä oli
+kuullut lempeäluontoiseksi mieheksi häntäkin mainittavan. Oli hovin
+huvivenhe joskus ohitse soutanut, mutta ei vielä milloinkaan maihin
+laskenut.
+
+Sentähden ilostui ukko suuresti, kun eräänä kesäpäivänä muutamia vuosia
+vanhan paroonin kuoleman jälkeen näki tutun venheen lähtevän liikkeelle
+hovin rannasta toiselta puolen järven ja soutavan suoraan nientä kohti.
+
+Arvaten nyt nuoren paroonin sieltä vihdoinkin tulevan isänsä vanhaa
+ystävää tervehtimään, riensi hän niemen nenään vastuuseen ja asettui
+seisomaan kivelle, jossa ennen aina oli vanhan parooninkin venhettä
+vastaan ottanut ja sen kokan kivien lomitse rantaan ohjannut.
+
+Mutta ne eivät laskeneetkaan siinä kohden maihin, eivät näkyneet häntä
+huomaavankaan, kulkivat vain hoilaten ja nauraen ohi ja astuivat vasta
+niemen kainalossa lahden pohjassa maihin. Niitä oli puolikymmentä
+nuorta herraa venheessä. Yksi istui keskellä venhettä muita ylempänä,
+muut tuhdoilla alempana. Perässä olija oli sotaherraksi puettu,
+soutamassa oli kartanon isäntärenki ja kokassa seisoi kolme isoa
+koiraa, ahneesti maihin vainuten.
+
+Koirat hyppäsivät ensiksi maihin, niin että vesi jaloissa roiskui.
+Sitten soutaja ja herrat. Niillä oli kaikilla pyssyt ja ne olivat
+nähtävästi tulleet metsästämään. Miettiessään, mitä hänen olisi
+tekeminen, mennäkö vastaan vaiko jäädä tupaansa odottamaan, kuuli ukko
+ulahduksen metsästä ja hetken kuluttua tulivat koirat avosuin jänistä
+edellään ajaen. Jänis turvautui tuvan suojaan ja siinä nitistivät
+koirat seinää vasten sen hengiltä. Ukko tunsi jäniksen
+elättijäniksekseen, joka oli jo monta vuotta hänen tupansa ympärillä
+asustanut. Samassa tulivat herratkin metsästä juosten. Niistä ei ollut
+yksikään vanhan paroonin näköinen ... ei se toki vanhan paroonin poika
+tuolla tavalla taloon tulisikaan ... mitä lienevätkään muita herroja...
+Ja ukko oli vähän närkästynyt, kun kysyä kivahti:
+
+--Kenen luvalla te täällä koirillanne minun elättejäni revitätte?
+
+--Kenen luvallako? toisti eräs herroista hiukan ihmeissään. Eikö tämä
+ole kartanon maata? Mutta kuka _sinä_ olet, ja kenen luvalla sinä olet
+täällä?
+
+--Minä olen se Niemen äijä, ja luvan täällä olemiseen antoi minulle
+vanha parooni ....
+
+--Minä olen kartanon uusi vouti.
+
+--En tuntenut, kun en ole ennen nähnyt.
+
+--Nyt hänet tunnet!
+
+--Se on se vanha höperö, jota vanha parooni aikoinaan suosi niin, että
+hän näyttää menettäneen kaiken kunnioituksensa--selitti se sotapukuun
+puettu herra, joka oli istunut venheen perässä.--Se on yksi hänen
+»harvinaisuuksiaan.»
+
+--Joka meidän siis on lupa realiseerata niinkuin kaikki ukko vainaan
+muutkin kokoelmat.
+
+Herrat nauroivat voudin sukkeluudelle; ja kun koirat samassa saivat
+uuden jäniksen ajaakseen, riensivät herrat haukkua kohti.
+
+Ukko jäi seisomaan tupansa ovelle. Hän kuuli pauketta ja huutoja ja
+kaadettujen jänisten rääkynää ja koirain tappelua saaliista. Ja hän
+ajatteli niitä aikoja, jolloin vanha parooni itse oli istunut hänen
+vieraanaan ja kiitellyt hänen pirttiään ja kehunut vierailleen hänen
+kapineitaan. Ajatteli sitäkin, miten hän nyt veronsa maksaa, kun herrat
+itse ottavat kaikki, mitä oli otettavissa. Ajat olivat hänen mielestään
+melkoisesti muuttuneet.
+
+Vihdoin lakkasi laukominen metsässä, ja herrat ja koirat tulivat
+takaisin tuvalle. Lupaa kysymättä ja häntä itseään huomaamattakaan
+kantoivat he pirtistä ulos pöydät ja penkit ja asettuivat pihamaalle
+eväitään syömään ja juomiaan nauttimaan.
+
+--Olkoot, tottapahan menevät, kun aikansa elämöivät, ajatteli ukko ja
+istahti loitommalle.
+
+--Kahdeksan jänistä kahdessa tunnissa! puhuivat herrat. Tulos ei ole
+huono. Meidän on tultava tänne joka vuosi. Mutta on se vähän
+vanhanaikainen tämä metsästyspaviljonki!
+
+--Se on revittävä ja sijaan rakennettava uusi, sanoi vouti mahtavasti.
+En ole joutanut tästä asiasta ennemmin huolta pitämään.
+
+Ukko ei malttanut enää olla vaiti.
+
+--Tätä _ei_ revitä, sanoi hän astuen esiin.
+
+--Sinäkö sen kiellät?
+
+--En minä, vaan vanha parooni. Tämä tupa on oma rakentamani, ja minulla
+on lupa sen päälle, että saan siinä asua kuolinpäivääni.
+
+--Minä teen tällä maalla mitä tahdon. Ettet kuitenkaan tulisi mitään
+kärsimään, annan sinulle luvan asua uudessa paviljongissa ... ja se on
+jo enemmän kuin ansaitset. Jos et siihen tyydy, saat mennä tiehesi.
+
+--En tyydy! Enkä mene tiehenikään.
+
+--Häädämmekö hänet heti? kysyi se sotilaspukuun puettu mies.--Pontus!
+
+Yksi herrain suurista koirista kohotti jo päätään ja murahti.
+
+--Antakaa hänen olla! sanoi vouti. Ukko on houkko.--Sääli, ettette
+sallinut ... se olisi mennyt yhdessä käden käänteessä.
+
+Hän oli sytyttänyt sikarinsa, pistänyt kädet taskuunsa ja oikaisi
+jalkojaan mukavaan asentoon pöydän alle. Silloin sattuivat hänen
+silmänsä karhun kuvaan tuuliviirissä.
+
+--Mitäs tuo on? Ja tuo toinen oven päällä?
+
+--Se on hänen »vaakunansa», selitti isäntärenki. Hän kuvailee olevansa
+aatelinen.
+
+--Oliko hänellä siihenkin paroonin lupa?
+
+--Vanha parooni oli leikkisä mies...
+
+--Siitä ainakin sallinette minun tehdä lopun samassa. Vai tahdotteko
+itse?--ja sotapukuinen herra ojensi pyssynsä voudille.
+
+--Olkaa vain hyvä! sanoi tämä.
+
+Sotapukuinen herra tähtäsi ja laukaisi alas karhun kuvan viirin
+nenästä. Toinen laukaus lohkaisi saman kuvan oven päältä.
+
+--Kaksi karhua ja kahdeksan jänistä! Pankaa, isäntärenki, nämäkin
+jahtilaukkuun!
+
+Herroista oli se niin hauskaa ja sukkelaa, että he sille nauraa
+hohottivat.
+
+Ja kun heidän huomionsa kerran oli kiintynyt ukon tupaan, niin
+ryhtyivät he sitä lähemmin tarkastamaan. He vetivät esiin tuohesta
+tehdyt kontit, virsut ja kaikki muut ukon tekemät omituiset kapineet
+... mokomia hullunkurisuuksia he eivät olleet ennen nähneet. Koko
+tuparakennus oli heistä sekä ulkoa että varsinkin sisästä mustine
+seinineen ja nokisine kattoineen kauhean ruma ja typerä.
+
+--Mitäs herrat sitä moittii, kun se kerran minulle kelpaa, uskalsi ukko
+muistuttaa.
+
+Herrat eivät olleet häntä kuulevinaankaan.
+
+--On se nyt häpeä, että tämmöinen musta kummitus on tässä kartanon
+kauneimmalla niemellä itse hovia vastapäätä ... ajatelkaa, minkä
+mainion vaikutuksen tekisi tässä uudenaikainen metsästyshuvila
+ampumaparvekkeineen ja tähystystorneineen...
+
+--Mutta sehän on jo päätetty, kuulittehan, että tämä on jo tuomittu
+revittäväksi!--sanoi vouti hiukan närkästyneenä siitä, että hänen ehkä
+luultiin tätä tämmöistä suosivan.--Isäntärenki, jo huomenna on tämä
+harakanpesä purettava!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siitä tuli kuitenkin kartanon voudille enemmän puuhaa ja ikävyyksiä
+kuin hän oli aavistanutkaan. Renkien täytyi tulla ilmoittamaan, ettei
+Niemen äijä lähtenytkään tuvastaan ilman laillista häätöä.
+
+--Hankkikaamme laillinen häätö heti paikalla!
+
+--Käräjät alkavat vasta syksyllä.
+
+--Pyydämme välikäräjiä!
+
+Vouti sai aikaan välikäräjät, mutta kun ukko näytti toteen, että
+hänellä oli vanhan paroonin lupa asua tuvassaan kuolinpäiväänsä,
+kumottiin kanne kihlakunnanoikeudessa. Vouti valitti hoviin, mutta hovi
+vahvisti kihlakunnanoikeuden päätöksen. Vasta senaatti tuomitsi tuvan
+revittäväksi, koska sen asujalla ei muka ollut näytettävänä kirjallista
+kontrahtia.
+
+Vouti lähetti renkinsä vielä kerran häätämään Niemen äijää, mutta nämä
+tulivat vielä kerran takaisin sen sanan kanssa, että ukko ei ole
+tietävinäänkään. Vanhan paroonin sanaa ei voi muka peruuttaa kukaan muu
+kuin parooni itse, mutta kun parooni on kuollut... Pitääkö heidän
+käyttää väkivaltaa?
+
+--Ottakaa pois ovet ja ikkunat!
+
+Mutta seuraavana päivänä tultiin ilmoittamaan, että ukko on kiivennyt
+uunille ja nukkuu siellä turkki korvissa eikä ole niinä miehinäänkään.
+
+--Repikää katto, ja jos se ei auta, purkakaa seinät!
+
+Rengit tekivät työtä käskettyä, mutta kun he aamulla tulivat tekonsa
+vaikutusta tarkastamaan, kömpi ukko ulos uunistaan ja kehui olleen
+vähän liiaksikin lämpimän.
+
+--Onko meidän revittävä uunikin?
+
+Vouti käski kiukuissaan repiä uuninkin.
+
+Ja uuni revittiin ja ukon täytyi viimeinkin taipua. Hän kokosi
+tavaransa ja lähti.
+
+Mutta kauaksi ei hän mennyt.
+
+--Tupani saitte hävitetyksi, mutta nientäni ette saane, sanoi hän.
+
+Ja ihmeekseen näkivät kartanon rengit äijän alkavan kantaa kapineitaan
+suuren kuusen alle, joka oli tuvan takana. Hän teki siihen tulen ja
+hakkasi havuja vuoteekseen.
+
+--Siihenkö aiot jäädä?
+
+--Olen minä ollut tässä yötä ennenkin ... tämä on sen vanhan karhun
+pesä, jonka kaadoin kartanon karjaa hävittämästä. Siirryin tästä
+silloin tupaani ja nyt olen siirtynyt tuvastani tähän. Vuoroin
+vieraissa käydään. Viekää terveisiä kartanon herroille, että karhu on
+taas pesässään eikä lähde ampumatta.
+
+Isäntärenki kertoi voudille, että nyt oli ukko viimeinkin häädetty
+tuvastaan, mutta ukon terveisiä hän ei vienyt perille.
+
+Vouti huokasi helpotuksesta, että tämä ikävä juttu vihdoinkin oli
+päättynyt, sillä vanhan Niemen äijän häätäminen oli jo alkanut herättää
+kiusallista huomiota ei ainoastaan omalla paikkakunnalla, vaan myöskin
+ulkopitäjissä. Yleinen mielipide oli, muutamien suurimpien kartanojen
+vouteja lukuunottamatta, joilla oli itselläänkin rettelöitä
+alustalaistensa kanssa, Niemen äijän puolella.
+
+Uuden metsästyshuvilan rakentamisesta revityn tuvan paikalle ei
+kuulunut mitään. Kartano tarvitsi nähtävästi rahansa tähdellisempiinkin
+tarkoituksiin, ja niin unohtui vähitellen koko asia ja Niemen äijä
+kanssa.
+
+Mutta jo seuraavana aamuna häätämisensä jälkeen rupesi äijä rähjä
+uudelleen tupaansa rakentamaan. Kivijalka kun oli jäänyt kiireessä
+särkemättä, ei siinä suurta vaivaa ollutkaan. Kaikki vanhat hirret
+sovitteli hän entisiin salvaimiinsa ja pani uusia sekaan, missä vanhat
+olivat lahonneet. Suurin osa kattotuohistakin vielä kelpasi. Tupa tuli
+ihan entisensä näköinen, eikä eroa muuta, kuin että ikkunat olivat
+vähän suuremmat ja uuni ulos lämpiävä.
+
+Kukaan ei häntä häirinnyt, sillä vaikka kartanon rengeille olikin
+annettu käsky vanhan pirtin purkamiseen, ei heille oltu annettu kieltoa
+uuden rakentamisesta. Voutikin siirtyi pois, ja uusi tuli sijaan.
+
+Saatuaan tupansa kattopäälle kantoi ukko sinne kapineensa kuusen alta,
+pystyttipä vielä sen harjalle viiritankonsakin siihen kiinnitettyine
+karhun kuvineen.
+
+1899.
+
+
+
+
+KORPELAN UKOT.
+
+
+Korpela oli Peltolan suuren kartanon syrjätila ja oli aikoinaan
+perustettu sinne karjataloksi, jonne hovin lehmät joka vuosi
+lähetettiin kesälaitumelle. Laitumen parantamiseksi viljeltiin
+Korpelassa kaskeakin. Ensi alussa täytyi sitä ylläpitää hovista käsin
+ja sieltä tuoda kaikki tarpeet. Mutta vähitellen kasvoi siitä erityinen
+talo, joka tuli omillaan toimeen, ja kun se joutui vakaantuneeseen
+viljelykseen, alkoi se kyetä päätilalle veroa maksamaan. Lopulta
+kiinnitti se Peltolan paroonien huomiota siihen määrin puoleensa, että
+he päättivät asettaa sinne vakinaisen maanviljelyskoulussa käyneen
+pehtorin eikä tyytyä tavalliseen isäntärenkiin.
+
+Korpela oli kuitenkin vielä siksi kaukana muusta maailmasta ja niin
+yksinään siellä synkkien metsien ja autioiden soiden takana, etteivät
+voudit kauankaan tahtoneet siellä viihtyä. Niitä täytyi sentähden tuon
+tuostakin muutella, joka ei tietysti ollut isäntäin uusille
+viljelyspuuhille eduksi. Korpela siitä vähemmin kärsi, sillä
+viljelysolot olivat siellä sillä kannalla, että ne niin sanoakseni
+kehittyivät itsestään niin paljon kuin kehittyä taisivat--soilta ja
+kallioilta.
+
+Vuosikausia oli Korpela nyt taaskin ollut ilman varsinaista pehtoria,
+kun parooni vihdoinkin päätti lähettää sinne uuden hoitajan. Se kyllä
+vaati vähän korkeanlaisen palkan, mutta lupasi siitä hyvästä pitää sitä
+parempaa komentoa. Hän oli ennenkin ollut suurten herrain syrjätiloilla
+voutina ja sanoi hyvin tietävänsä, miten niitä oli viljeltävä.
+
+Korpelasta, jonne jo sinnekin oli saapunut tieto uuden pehtorin
+tulosta, lähetettiin vaunut vastaan ja kuskit ja tien neuvojat. Päivän
+pari kesti matka, ja karuja olivat kankaat ja veteliä suot kahden
+puolen tietä ja ikäviä taipaleet. Tie oli kyllä kova ja kivetön, mutta
+mutkikas ja mäkinen.
+
+Perillä oli piha puhdas ja raput ja porstuat siivotut, niinkuin
+Korpelassa ainakin oli tapana ne pitää, saati sitten, kun tuli niin
+suuria vieraita. Jo veräjällä seisoi isäntärenki vastassa ja vei
+vastatulleen tupaan, jonne koko aluskunta oli kutsuttu häntä
+kohtaamaan.
+
+Uteliain silmin katseli kansa siinä uutta käskijäänsä ja hörökorvin
+kuunteli, mitä olisi sanottavana ja mitä terveisiä tuotavana, sillä
+puheliaaksi mieheksi oli pehtoria kuultu mainittavan.
+
+Pulskapa hän olikin mies eikä sanojaankaan sammallellut, ja pian saivat
+ukot kuulla kunniansa.
+
+Tiestä otti ensiksi puhuakseen, niinkuin on matkamiesten tapana tehdä.
+Kiitosta odottivat ukkoset kukin tieosastaan, sillä parastaan olivat
+panneet sitä tehdessään ja monet hiekkakuormat siihen vetäneet
+helteisinä kesäpäivinä, kun muut työt kiirehtivät. Mutta moitetta
+saivat.
+
+--Tie, jota tänne tulin, on liian pitkä,--sanoi ensi sanakseen. Kauan
+olette saaneet elää täällä valtoinenne liian pitkäin taipalien takana.
+Näyttää siltä, kuin olisitte tahallanne sitä koukeroittelemalla ja
+kaartelemalla pidentäneet. Ensi töiksenne panen teidät tätä tietä
+oikomaan ja lyhentämään. Parooninkin tahto on, että tämä Korpelan
+rajakulma on saatettava suorempaan yhteyteen Peltolan rintamaitten
+kanssa.
+
+Kun eivät ukot siihen mitään virkkaneet, jatkoi pehtori:
+
+--Peltolan mailla ei ole, niinkuin sen tiedätte, mäkiä eikä notkoja,
+vaan on kaikki tasaista ja kaunista maisemaa, ja sentähden tahdon minä,
+että mäet täälläkin tasoitetaan ja notkot nostetaan. Tämä on yhtä maata
+emätalon kanssa, ja maidenkin tulee siis olla yhtäläiset.
+
+--Mäet ja notkot...--jupisivat ukot korvallisiaan koskettaen, mutta
+eivät ehtineet sen edemmä, kun pehtori, kääntyen lampuotien ja
+torpparien puoleen, puhui heille näin:
+
+--Jo kauan on kuulunut valituksia siitä, että te elätte täällä kuin
+perintötiloillanne ja viljelette maitanne kuin omianne. Mutta teidän
+tulee muistaa, että tämä talo kaikkine kiinteimineen ja irtaimineen,
+kaikkine kuivineen ja märkineen on emätaloon erottamattomasti
+yhdistetty ja että teidän sentähden tulee rakastaa pääpaikan äärettömiä
+aloja yhtä lämpimästi kuin tämän syrjätilan pellontilkareita--jota
+valitettavasti ette tähän saakka ole tehneet. Tehdäkseni sen teille
+mahdolliseksi ja istuttaakseni teihin oikeata käsitystä asemastanne
+aion minä ottaa kontrahtinne tarkastuksen alaiseksi ja poistaa niistä
+kaikki ne kohdat, jotka ovat ristiriidassa emätalon etujen ja sen arvon
+kanssa.
+
+Käski hän nyt tallirengin ja työvoutien ja muonamiesten astua esiin ja
+kysyi heiltä kultakin heidän nimeään.
+
+Tallirenki, joka samalla toimitti kuskin virkaa ja oli tottunut herroja
+haastattelemaan, uskalsi nyt ensimmäiseksi avata suunsa ja sanoa talon
+puolesta pehtorin tervetulleeksi uuteen toimeensa, lausuen samalla sen
+toivomuksen, ettei herra, hänen rattaillaan istuessaan, aivan liiaksi
+talon hevosia rasittaisi, vaan että hän, opittuaan täkäläisiä teitä ja
+taipalia oikein tuntemaan, suvaitsisi ajaa maassa maan tavalla, kesällä
+kiviä ja kantoja vältellen ja talvella syviä kinoksia.
+
+Mutta siihen vastata kivahti pehtori, että hän ajaa niinkuin on aina
+tottunut ajamaan, ja että ne hänen tietensä ovat vain kuskit ja
+tallirengit, jotka tahtovat uskotella, että täällä on toisella tavoin
+ajettava kuin emätilan teillä. Siitä luulosta tahtoi hän tehdä pikaisen
+lopun.
+
+Sen sanottuaan käänsi hän nolatulle kuskille selkänsä ja kävi
+puhuttelemaan muita palvelijoitaan, sanoen heille kullekin mieleen
+pantavan sanan.
+
+--Sinulla on jalassasi kumman näköiset kengät, sanoi hän muutamalle.
+Miksi noita sanotaan? Vai pieksuiksi. Tästä lähtien tulee sinun hankkia
+itsellesi oikeat saappaat, semmoiset, joita emätalon rengitkin
+käyttävät.
+
+--Sinun tulee teetättää itsellesi paljon leveämmät housut, niinkuin on
+muualla maailmassa tapana, neuvoi hän toista, jolla oli kapeat housut,
+jommoisia Korpelassa oli ammoisista ajoin käytetty.
+
+--Tuo paitasi on aivan liian valkoinen, sanoi hän sitten kolmatta
+puhutellen. Sano muijallesi, että musikalle semmoiselle kuin sinulle
+sopii paremmin punainen paita, joka on siistimpikin kuin valkoinen ...
+ja jos tahdot tehdä minulle mieliksi, niin nosta se housujen päälle.
+
+--Kaikille teille tahtoisin vielä yhteisesti huomauttaa, virkkoi hän
+taas kaikkien puoleen kääntyen, että emätalon alustalaiset ovat kaikki
+parrakkaita miehiä ja että minulle olisi mieluista nähdä, jos
+yhdennäköisyyden saavuttamiseksi parrat täälläkin saisivat rauhassa
+rehoittaa.
+
+Olivat saaneet muutamat naisetkin tulla saapuville. Kääntyen karsinaan
+kätkeytyneiden kyläviestien viejäin puoleen sanoi hän antavansa
+heillekin arvonsa, koska heitäkin talossa tarvitaan; jos maltillisesti
+ja järkevästi toimensa täyttävät, on hän oleva heidän ystävänsä, mutta
+jos valejuoruja talosta toiseen juoksuttavat ja varsinkin puhuvat pahaa
+hänestä ja hänen toimistaan, niin uhkasi hän heidän kielensä kahlehtia
+ja suunsa umpilukkoon sulkea.
+
+Nämä viisaat ja hyvin harkitut neuvot ja nuhteet annettuaan ilmoitti
+pehtori lopuksi, että jos ne kaikki varteen otetaan, on hän oleva hyvä
+kaikille ja rakastava korpelaisia niinkuin hän peltolaisiakin rakasti.
+
+Totisina ja tarkkaavaisina olivat ukot itseänsä ylhäisemmän puhetta
+kuunnelleet ja sopivasti ja siististi vaienneet, niinkuin on talonpojan
+hyvä tapa tehdä silloin, kun herrat haastavat. Koetti pehtori arvata
+alustalaistensa aatokset, mutta niiden silmä oli suljettu, eikä
+kasvojen jäykkä pinta mitään ilmaissut.
+
+Vasta kun olivat herran edestä poistuneet, piha-aidalle istuneet ja
+piippuunsa pistäneet, lausui muuan miehistä mielipiteensä siitä, mitä
+oli tapahtunut.
+
+--Tuntuipa tietävän, sanoi hän. Päivän vasta talon tiloja katseli ja
+paljon näki puutteita ja neuvoja tiesi.
+
+--Taisi tulla tiukka vouti, huokasi se, jonka housuja oli moitittu.
+
+--Mitenkähän tässä nyt alettanee elää? aprikoi kolmas, joka oli saanut
+muistutuksen paidastaan.
+
+--Eletään niinkuin ennenkin, virkkoi neljäs. Niin kauan kuin minä
+muistan, on kaikkien uusien pehtorien vaihteessa ollut puhetta niistä
+uusista punaisista paidoista, mutta entisissä paidoissa tuota yhä on
+pysytty ja entisissä rohtimissa ryhötetty.
+
+--Mistäpä ne tuli tänne karttuunit ja suvarohvisaappaatkaan.
+
+--Isot sill' on aikeet, mutt' varsin ovat meille vaikeet!
+
+ja kun Korpelan ukot olivat aikansa asiasta näin haastelleet, niin
+pistivät he piippunsa taskuun ja tallustelivat kotejansa kohti niinkuin
+ei olisi mitään tapahtunut, ja niinkuin kaikki olisi ollut ennallaan.
+
+Ja ehkä ukot olivat siinä luottamuksessaan yhtä oikeassa kuin pehtori
+puolestaan oli varma siitä, että nyt tästä alkaa uusi komento Korpelan
+perukalla.
+
+1899.
+
+
+
+
+ÄITI.
+
+
+--Valitan suruasi ... näin lehdistä, että äitisi on kuollut...
+
+--Kiitos vain, sanoi hän, vastaten kädenpuristukseeni. Onhan se ikävä,
+kun äiti kuolee. Mutta, omituista kyllä, ajattelen sitä ilolla enemmän
+kuin surulla.
+
+Kai osoittivat kasvoni hiukan hämmästystä.
+
+--En tietysti ole iloinen siitä, että äitini kuoli, riensi hän
+selittämään,--vaikkei hänellä vanhalla ja kivulloisella ihmisellä juuri
+enää ollut iloa elämästään ... itse oli hän jo kauan kuolemaa toivonut,
+odotti sitä kuin viimeistä onneaan. Mutta nyt sai hänen kuolemansa
+ikäänkuin korkeamman tarkoituksen ja syvemmän sisällön, jota hänen
+elämällään hänen mielestään ei ollut...
+
+Olimme tavanneet toisemme kadulla, ja jatkaessamme kävelyämme kertoi
+hän:
+
+--Tiedät niistä adressipuuhista. Viime sunnuntaina oli kokous kaikissa
+kunnissa. Minun oli määrä lähteä ajamaan asiaa kotipitäjässäni. Isäni
+kuoltua, joka, niinkuin tiedät, oli siellä rovastina, muutimme äitini
+kanssa tänne Helsinkiin. Olin laittautunut lähtemään yöjunassa, kaikki
+oli valmiina, olin vain pistäytynyt vähän kaupungille, josta palasin
+kapineitani noutamaan, kun kotiin tullessani sain kuulla, että äitini
+oli saanut yhden tavallisia kohtauksiaan ja lääkäri sanonut, ettei
+hänellä luultavasti olisi pitkältäkään jäljellä ... varmaankaan en
+tapaisi häntä enää hengissä, jos lähtisin.
+
+Riensin hänen huoneeseensa. Hän oli hiukan tointunut ja täydessä
+tajussaan. Hän tiesi matkastani ja sen yhteydessä olevista asioista ja
+oli ollut niistä hyvin huolissaan--ei huolissaan matkasta, jolle hän
+minua vain kehoitti lähtemään, vaan näistä kaikista muista
+onnettomuuksista.--Varmaa on, että kaikki nämä nykyiset ikävyydet
+olivat yhä rasittaneet hänen huonoa hermostoaan. Luullen häntä
+rauhoittavani sanoin heti, ettei matkastani nyt tietysti voisi tulla
+mitään, kun äiti oli näin sairas.
+
+--Kuinka ei? kysyi hän. Mikä estäisi sinua lähtemästä?
+
+--Mutta enhän toki voi jättää sinua yksin kuolemaan?
+
+--Voisitko saada jonkun toisen sijaasi?
+
+Minun täytyi myöntää, etten luultavasti enää saisi, mutta että se oli
+yhdentekevä ... se saa jäädä ... en minä nyt voi ottaa sitä lukuun.
+
+--Mutta silloinhan jäisi kokous pitämättä ja nimet kirjoittamatta?
+
+Sekin täytyi minun myöntää mahdolliseksi.
+
+Hän tarttui minua kiihkeästi käteen.
+
+--Kuule, se ei saa tapahtua ... sinä nyt menet vain ... se ei saa
+tapahtua minun tähteni ... eihän toki ... kokousko pitämättä? Ei,
+hyvä...
+
+Yskä keskeytti hänet, hän ei saanut pitkään aikaan sanaa sanotuksi.
+Luulin hänen siihen nääntyvän. Mutta kun olin saanut hänet tyynyjen
+varaan ja hän taas kykeni puhumaan, ojensi hän minulle kuihtuneen
+kätensä:
+
+--Hyvästi nyt ... hyvästi, jos ei enää tavattaisikaan--tässä elämässä.
+Ehkä en vielä kuolekaan. Mutta jos sill'aikaa tulisi lähtö ... jos ei
+enää tavattaisi, niin olenhan tehnyt jotakin minäkin ... uhrannut
+jotakin ... eihän se iso ... enemmän kuin muukaan, mitä minä ... mitäs
+minä olisin osannut, mitätön ja taitamaton ... en ole kyennyt elämään
+isänmaalleni ... jos voisin kuolla. Olisinhan edes jotakin ... niin no,
+hyvästi nyt sitten! Ei nyt olla alakuloisia ... mene nyt, ettet
+myöhästy...!
+
+Minun täytyi lähteä. Näin, että olisin vain pahoittanut hänen
+mieltänsä, jos olisin jäänyt. Lähtiessäni sanoi hän:
+
+--Onko sinulla täällä se lista, niin minäkin ... mutta enhän nyt jaksa,
+kirjoita sinä minun puolestani, sinettini on tuolla pöytälaatikossa ...
+ja sano nyt siellä kotona, että kaikki kirjoittavat ... Liisa ja Maija
+ja vanha Heikki ... sano, että heidän vanha ruustinna--ruustinna
+vainaja, olin vähällä sanoa--käski ... vaikka kylläpähän ne
+käskemättäkin...
+
+Ehdin parahiksi junaan, jouduin ajoissa kotipitäjääni ja toimitin
+asiani. Kun palasin Helsinkiin, oli äitini kuollut. Hoitaja kertoi,
+että hän lähdettyäni oli ollut hyvin levoton, ehtisinkö ajoissa junaan,
+tuon tuostakin katsonut kelloa ja rauhoittunut vasta sitten, kun aikaa
+oli kulunut niin paljon, että olisin ehtinyt takaisin, jos olisin
+myöhästynyt. Kun en tullut, oli hän virkkanut:
+
+--Oli toki hyvä, että ehti ... ettei minun tähteni...--ja sitten tuskin
+kuuluvasti kuiskannut:--Jumala isänmaata siunatkoon ja olkoon minulle
+armollinen!
+
+Ne olivat olleet hänen viimeiset sanansa. Ymmärtänet nyt, miksi
+ajattelen hänen kuolemaansa ilolla enemmän kuin surulla.
+
+1899.
+
+
+
+
+JUHLAVAATTEET.
+
+(Ote kirjeestä.)
+
+
+Saavuin sitten jokivartta nousten Nivalan kylään, joka on ryhmittynyt
+kahden puolen jokea suosta perattujen peltojen keskeen, ja menin
+ensimmäiseen taloon.
+
+Oli kiireisin leikkuuaika, ja talossa oli vain emäntä pihasalla, isäntä
+väkensä kanssa vähän matkan päässä pellolla. Päästäkseni vielä samana
+iltana toisiin taloihin päätin koettaa saada nimikirjoitukset niin pian
+kuin suinkin ja pyysin sentähden emäntää, sitten kun olin hänelle
+lyhyesti asiani esittänyt, toimittamaan sanaa tulostani.
+
+--Pitääkö niiden kaikkien sieltä tulla?--Renkienkö? piikainkin?--
+Tarvitaanko siihen naistenkin nimet?
+
+--Asia on semmoinen, että se koskee jokaista Suomen kansalaista, miestä
+niinkuin naistakin.
+
+--Koskeepa tietenkin, virkkoi emäntä äänellä ja katseella, jotka
+ilmaisivat, että hän täysin käsitti, mistä oli kysymys.
+
+Jäin yksin tupaan, jonka sisustaa ilta-aurinko valaisi. Omituisen
+voimakkaasti, niinkuin aina tapahtuu tärkeinä hetkinä elämässä,
+painuivat mieleeni mustunut uunin suu, hahlassa riippuva keittopata,
+orrelle nostetut reen jalakset, astiahylly nurkassa, seinään
+kiinnitetty vuode, vanha kaappikello ja sen vieressä riippuva pyssy. Se
+oli niin kodikasta ja samalla niin autiota, jota tunnelmaa lisäsi
+kellon säännöllinen käynti. Se oli niin turvallista ja samalla niin
+toivotonta. Tuo täydessä kunnossa oleva varakkaan näköinen talo, joka
+oli tulos vuosisatain vanhasta, häiritsemättömästä, lakien suojaamasta
+viljelyksestä, sekä aineellisesta että henkisestä--pala palalta, kivi
+kiveltä, hirsi hirreltä, pelto pellolta ja oja ojalta oli sitä polvi
+toisensa perästä rakennellut, laitellut, liitellyt ja saanut aikaan
+sen, mikä siinä nyt oli edessäni--ikkunasta näkyi vielä piha aittoineen
+ja niiden lomitse peltoja, niittyjä ja toisia taloja.
+
+Eihän siinä olisi pitänyt olla mitään aihetta siihen alakuloisuuteen ja
+mielenahdistukseen, jota tunsin. Oliko se vain tuo jo hiukan kylmähkö,
+yhä pitenevän syysyön helmaan vaipuva ilta-aurinko, joka sen teki? Vai
+johtuiko se siitä toimesta, jossa olin, siitä asiasta, jolla kuljin?
+Sillä eikö tämä ollut ehkä turhaa touhua kaikki? Oliko tästä taaskaan
+oleva apua mitään?
+
+Katsahdin ulos pellonpuoleisesta ikkunasta ja näin sieltä pitkän jonon
+miehiä tulevan piennarta pitkin ja heidän jäljessään toisen ryhmän
+naisväkeä. He astuivat tyynesti ja vakavasti, niinkuin olisivat
+tahdissa astuneet, näitä meidän pitkiä rotevia pohjalaisiamme, ja
+joukossa joku pienempi, juureva ja tanakka. Tuvan seinän takana tömähti
+maa, porstuassa kolasi, ja he tulivat tupaan, isäntä ensimmäisenä.
+
+Minut valtasi selittämätön arkuus ja epävarmuus näiden vierasten
+ihmisten edessä, joita en tuntenut, vaikka olimmekin pitäjäläisiä.
+Tulisivatko he käsittämään asian? Olivatko he seuranneet tapausten
+menoa? Tiesivätkö, mistä kaikesta on kysymys? Olivatko ehkä sitä
+mieltä, että on tyydyttävä, että on kaikki parhain päin käännettävä?
+Eiväthän olisi olleet yksin sitä mieltä ollessaan.
+
+Aioin ensin selittää asiata omin sanoin, valaista, paljastaa
+tarkoitukset. Mutta sitten päätin antaa kirjoituksen puhua puolestaan.
+
+Aloin lukea, seisten pöydän päässä. Väki oli asettunut niinkuin
+kinkeriluvussa, miehet toiselle ja naiset toiselle puolelle tupaa.
+Isäntä seisoi minua vastapäätä toisessa päässä pöytää.
+
+En voinut olla paperini yli tarkastamatta, minkä vaikutuksen lukemani
+häneen teki. Hän näytti vähän hajamieliseltä, miltei levottomalta;
+hänen kasvonsa saivat ikäänkuin vaivatun ilmeen. Kuta pitemmälle luin,
+kuta totisemmiksi sanat kävivät, sitä vaikeampi näytti olevan olla. Hän
+pyyhkäisi tukkaansa, kohensi paitansa kaulusta, suori liivejään, muutti
+jalkaa ja vetäysi syvemmälle karsinaan päin. Hän kuiskasi jotakin
+emännälle, ja emännän kasvot saivat saman huolestuneen ilmeen.
+Yht'äkkiä peräytyi emäntä ovelle päin ja naiset seurasivat häntä toinen
+toisensa perästä. Ennenkuin olin lopettanut, olivat he kaikki
+pujahtaneet ulos avonaisesta ovesta.
+
+Luettuani kirjoituksen ilmoitin, että jokaisella, joka tahtoi, oli
+tilaisuus tulla esiin ja piirtää nimensä, sekä miehillä että naisilla,
+niinkuin olivat ennenkin tehneet.
+
+Ei kukaan liikahtanut, mutta isäntä astui ulos ovesta ja virkkoi
+mennessään:
+
+--Käykäähän vähän tänne, miehet!
+
+Kaikki seurasivat häntä, ja minä jäin yksin pirttiin.
+
+Sekö olikin heidän vastauksensa? Kuulin askeleita porstuasta ja
+toisesta tuvasta, ja näin toisten kulkevan pihan poikki.
+
+Minulla ei näyttänyt olevan muuta jäljellä kuin koota paperini ja
+lähteä.
+
+Mutta ennenkuin ehdin sen tehdä, astui isäntä uudelleen sisään ja hänen
+jäljessään miehet toinen toisensa perästä; ja sitten emäntä
+naisväkineen. Ja isäntä astui pöydän ääreen ja tarttui kynään ja
+kirjoitti nimensä vitkalleen ja juhlallisesti, ja muut tekivät samalla
+tavalla, ensin miehet ja sitten naiset. Ne, jotka eivät osanneet itse
+kirjoittaa, pyysivät minun sitä tekemään ja piirsivät vain
+puumerkkinsä, mutta ne, jotka eivät sitäkään osanneet, painoivat
+kankeilla sormillaan paperin laitaan.
+
+Kun kaikki olivat kirjoittaneet, kuiskasi emäntä korvaani:--Se ei
+tahtonut työryysyissä...
+
+Mutta minun rintani hyppi riemusta, sillä minä olin huomannut jo heidän
+sisään tullessaan, että he kaikki olivat käyneet vaihtamassa
+työvaatteensa juhlapukuun. Vasta sitten tulivat he kirjoittamaan.
+
+Ilta-aurinko, joka yhä valaisi tupaa, oli minusta aamun koi, enkä minä
+enää mitään epäillyt.
+
+1901.
+
+
+
+
+MATIN LINNA.
+
+
+--Sinä olet hullu mies, Mattila! Sanon sen taas, niinkuin olen monesti
+ennen sanonut. Sota uhkaa ja on jo uhannut kauan. Vihollinen on astunut
+rajan yli ja asettunut leiriin tuonne järven taa. Sinä et ole siitä
+tietävinäsikään, et ole niinä miehinäsikään, vaikka näet, että kaikki
+muut pakoon hankkivat. Et ole mitään tehnyt häntä vastaan
+varustautuaksesi...
+
+--Mistä sinä sen tiedät?
+
+--Ka, ethän muuta kuin kynnät ja kylvät, teetpä vielä uusiakin
+viljelyksiä. Kuokit uudispeltoa ja niittyjä raivaat. Kaivat ojia,
+vieläpä yhä rakennat kiviaitaakin peltojesi ympärille. Eikä sillä hyvä.
+Karjaasikin olet joka vuosi lisännyt ja työkalujasi parantanut.
+Luuletko, ettei se järven yli pääse? Vai mitä mietit? Elät ja olet
+täällä niinkuin olisi satavuotinen rauha maassa vallinnut ja
+tuhatvuotinen tulossa.
+
+--Mitäs minun olisi pitänyt tehdä? Neuvo, naapuri, jos paremmin
+tiennet!
+
+--Tekisit niinkuin minä ja muut kaikki tuolla järven takana. Minä en
+ole kymmeneen vuoteen mitään rakentanut. Pelloista olen ottanut sen,
+minkä ne entisestä voimastaan kykenivät antamaan. Minkä maasta irti
+sain ja minkä karjasta, sen rahaksi muutin. Hyvä on niitä nyt mukanani
+kuljettaa. Lähtiessäni pistin tuleen huonerähjät. Kun se tuli, ei ollut
+mitään ottamista. Niin minä tein.
+
+--Kukin omaansa kiittää, naapuri. Pitänee kerran minunkin toimiani
+kehua. Sinä pistät tavarasi taskuun, minä kaivan ne maahan. Kummassako
+paikassa lienevät paremmassa tallessa, jos hän meidät molemmat sattuisi
+kiinni saamaan? Vai luuletko, että se rupeaa ojiani täyttämään?--Ei
+rupea.--Niin, no--!--Kummastelet sitä, että minä peltoa kuokin ja
+niittyä raivaan. Mahtaisiko tuo kuokoksen takaisin kääntää ja kannot
+entisille sijoilleen upottaa ja istuttaa pajukon siihen, mistä se
+juurineen revittiin?--Eihän se niin hullu!--no, siinä sen näet!--Eikä
+taitaisi olla aikaa käydä kiviaitojanikaan purkamaan ja kiviä takaisin
+peltoon kantamaan?
+
+--Eipä kyllä taitaisi...
+
+--Mutta nyt se on, hyvä naapuri, niin, että ojat ovat noin niinkuin
+minun vallihautojani ja nuo kiviaidat muurejani ja pellot ja niityt
+ulkovarustuksiani, ja niiden kaikkien keskessä istun minä tässä kuin
+linnassa, jota et sinäkään sano voitavan hävittää. Se on hyvä linna,
+tiedänmä, jota ei voida hävittää.
+
+--Mutta valloittaa se sen voi ... mitäs silloin teet? Lahjotko,
+maksatko pakkoveroa? Meidän talo maksoi monta vuotta ja säilyi.
+
+--Ja nyt olet kuitenkin pakosalla, kun ei ollut enää mitä maksaa? Sen
+se auttoi. Minä en ole mitään maksanut, olen kaikki aarteeni maahan
+kaivanut. »Ota kaikki», sanon, kun tulee ottamaan, »siinä ovat», ja
+annanpa vielä tämän linnani avaimetkin, tämän kuokan ja tämän lapion.
+
+--Viepi sinut vankeuteen vieraalle maalle ... mitäs silloin teet
+talollasi?
+
+--Silloinhan minä sitä vasta oikein tarvitsenkin. Kerran sotakin
+loppunee ja vangit vaihdettaneen. Mutta kun kotiin palaan, hyvä on
+aloittaa eläminen valmiiksi muokatusta vainiosta.
+
+--Entäpä et tulekaan takaisin?
+
+--Tuleehan poikani.
+
+--Mutta jos ei tule poikasikaan?
+
+--Tuleehan jonkun toisen poika.
+
+--Sinä olet hullu, Mattila. Haastat hassuja, hyvä ystävä. Lähde,
+veikkonen, ennenkuin väkisin viedään!--Et lähde? Hyvästi sitten!
+
+--Hyvästi naapuri! Ei ole tässä aikaa minulla lähteä. Pitää rientää
+kaura suohon kylvämään ennenkuin tulee hevosillaan syöttämään. Näkyy jo
+uittavan ratsujaan järven yli...
+
+1899.
+
+
+
+
+LAIVA LUMIMYRSKYSSÄ.
+
+
+On ankara lumimyrsky, välistä peittyy meri ja taivas sakeaan sumuun,
+välistä pyyhkäisee myrsky lyhyeksi hetkeksi pois pilvet, jolloin
+vilahtaa kirkasta taivasta ja joku tähti tulee näkyviin. Laiva keinuu
+aalloilla laitatuulessa, joka puhaltaa ulkoa pimeältä ulapalta ja
+murtaa tuon tuostakin aallot vihaiseksi vaahtopäiksi vedenalaisilla
+salakareilla.
+
+Luotsi kulkee kahakäteen ahtaalla komentokannella ja tähystelee
+huolestuneena milloin kallioita ja kareja, milloin taivasta. Hän
+ajattelee ääneensä:
+
+Mikä ihme tässä on? Onko tässä joitakin uusia salaisia merivirtoja,
+joita en tunne? Onko vika peräsimessä, vai onko se kompassissa? Vai
+onko koko laiva loihdittu?
+
+Luulinhan tuntevani reitin, jota olen satoja kertoja ennen kulkenut
+lumimyrskyssäkin ja päässyt siitä onnellisesti ulos. Pitäisihän minun
+löytää umpisilmässäkin väylä ja osata ulkoa merkit ja maat. Väylähän on
+se vanha kuninkaanväylä, ja merkit ovat olleet ammoisista ajoista
+paikoillaan niemien nenissä ja kallioiden kärjissä. Olen jo kauan
+turhaan tähystellyt. Onko joku tahallaan hävittänyt reimarit, vai
+myrskykö ne on vienyt? Onko se lumi, joka tekee maat tuntemattomiksi?
+En tunne ainoatakaan kiveä enkä kalliota, ja maat ovat muodoltaan oudot
+ja oudoilla paikoilla. Olen varmaankin tullut väärille vesille...
+
+Ainoa, minkä erotan lumipyrystä, on suuri matala manner tuulen alla,
+jonne myrsky minua kantaa yhä lähemmä. Ei se vain liene se Pahanrannan
+maa, kaikkien merenkulkijain kauhu ja monen merimiehen hukka. Mutta
+johan minun olisi aikoja sitten pitänyt olla siitä ohi, jo sen
+viimeisestä niemestäkin. En voi ymmärtää tätä muuten, kuin että olen
+jollakin selittämättömällä tavalla kantautunut kauas kaakkoon
+suunnasta, joka oli asetettu lounaaseen. Muuten olisi minun pitänyt jo
+heti puolenyön jälkeen olla selvillä vesillä.
+
+Mutta kuinka se on voinut tapahtua? Olenhan koko ajan ohjannut
+kompassin mukaan. Olisiko se ruvennut näyttämään väärin? Olisimmeko
+ehkä kulkeneet sen paikan yli, jossa se suuri uponnut rautainen
+sotalaiva makaa meren pohjassa? Vai olisiko joku ilkiö pistänyt
+raudanpalan kompassiini? Semmoista on ennenkin tapahtunut--tällekin
+laivalle. Ehkä ovat laiminlyöneet tarkastaa kompassiaan satamassa?
+
+On siinä nyt vikaa laivan päällystössäkin. Isännistö vitkastelee
+tavallisuuden mukaan ja lähettää lastin vasta viimeisellä hetkellä.
+Kapteeni on vanha siivo nahjus, joka ymmärtää paremmin kauppa-asioita
+kuin merenkulkua. Molemmat perämiehet pyrkivät hänen sijalleen,
+kadehtivat toisiaan, koettavat tehdä toisilleen salaista kiusaa
+kaikissa satamissa, kallis aika kuluu joutavissa kajuuttakiistoissa, ja
+sitten täytyy lähteä yön selkään, olipa ilma millainen tahansa. Onhan
+luotsi laivalla, valan tehnyt ruunun luotsi, luotetaan häneen ja--
+syytetään häntä. Jos laiva ajaa karille, maksaa vakuutusyhtiö lastin ja
+laivan, pelastusyhtiö saa hyvää ansiota, päällystö kirjoittaa kauniin
+meriselityksen, jossa jokainen pesee kätensä, mutta luotsi erotetaan
+virastaan, ja laivan miehistö menettää leipänsä.
+
+Yhä kiihtyy myrsky! Tuossa oli taas kari. Kaikkialla murtuu meri
+vedenalaisiin matalikkoihin. On ihme, jos tästä kunnialla selvitään...
+
+Kun voisi edes hiljentää vauhtia, voidakseen tarpeen tullessa pikemmin
+pysähyttää! Mutta silloin kantaisi myrsky maihin. Lienee sittenkin
+parasta... (Hän puhelee jotakin ruorimiehen kojuun, asettuu sitten
+keskelle komentokantta, puristaen kahden käden kaiteesta.) Hän luulee
+olevan parasta kääntää vastatuuleen, suoraan ulapalle. Hän on ehkä
+oikeassa ... niillä on mainio vaisto noilla vanhoilla merimiehillä,
+vaikka eivät ole mitään tutkinnoita suorittaneet. Enhän tunne tätä
+väylää paremmin kuin sitäkään: vaara on siellä sama kuin täälläkin.
+Siellä on kyllä merenkäynti suurempi, mutta onhan etu se, että kokka on
+tuulta vasten.
+
+Saattaahan siellä mastot ja lipputangot mennä, ja kansilasti, nuo
+tyhjät tynnyrit, ehkä täytyy uhrata, mutta (hymähtää ivallisesti)
+saavathan _jotakin_ mantereen rantalaiset--pahimpaan nälkäänsä! _Laiva_
+kyllä kestää, kokka on lujaa tekoa, laidat ovat sitkeät ja kone
+voimakas. Turvallisempaa on jyskyttää aallokossa vaikka paikoillaankin
+kuin ajaa täyttä vauhtia salakarien keskessä. Kunniakkaampaa on upota
+selvällä vedellä kuin ajautua oudoille rannoille. Ehkä saamme
+aamupuoleen jonkin tähdenkin näkyviin, niin että taas saamme suunnasta
+vihiä. Tähdet ovat aina olleet merenkulkijain varmimpina viittoina.
+Huomenna kierrämme Pahantahdon niemen ja ohjaamme Hyväntoivon saaren
+majakkaa kohti. Minä luulen, että ruorimies on oikeassa... Ruori
+ympäri! (Laiva kääntyy hiljalleen vastatuuleen. Aallot huuhtovat sitä
+kokasta perään. Välistä vaipuu se näkymättömiin, välistä keikkuu
+korkealla laineiden harjalla. Masto murtuu, lipputanko taittuu.
+Kansilasti vyöryy mereen, joka raivoisasti nielee sen kiljuvaan
+kitaansa. Taivas kirkastuu hetkeksi, ja tähti tuikahtaa pilvien
+lomitse.)--Minä luulen, että pahin vaara on torjuttu--täksi kerraksi.
+
+1899.
+
+
+
+
+HÄRKÄ JA MUURAHAISET.
+
+
+Metsässä oli kanervaisella kankaalla pienoinen muurahaispesä syrjässä
+suurista valtateistä. Sen olemassaolosta ei ole maailma mitään tiennyt,
+sillä teitä sinne viepiä ei ole ollut muita kuin ne, mitkä muurahaiset
+itse ovat käyneet. Uupumattomalla innolla rakensivat he huonettaan
+vuosi vuodelta yhä suuremmaksi ja sen havunneulaista katonharjaa yhä
+korkeammalle korottivat. Pieniä puuntäitä pitivät he lehminään ja
+elivät aika hyvin tästä karjastaan. Kesäisin tekivät työmuurahaiset
+pitkiäkin retkiä ympäri maita ja mantereita, mutta talveksi palasivat
+he kaikki kotiinsa, jota rakastavat yli kaiken muun maailmassa ja
+nukkuivat rauhallisina sen suojassa hankien alla, aina uutta kevättä
+odottaen, jolloin taas saisivat käydä tavallisiin toimiinsa käsiksi.
+
+Muurahaiset käyvät paljon sotia keskenään ja ryöstävät saalista
+heikommiltaan. Mutta tämän pienen pesän muurahaiset eivät koskaan
+toisten tavaroita himoinneet eivätkä koskaan toisille muurahaisille
+pahaa tehneet.
+
+Sentähden he eivät osanneet muiltakaan mitään pelätä eivätkä tienneet
+itsellään mitään vihollisia olevan. Eikä heidän rauhaansa oltukaan
+häiritty.
+
+Mutta eräänä päivänä kesän ihanimman aikana kuului kummaa töminää
+kankaalta ja mylvintää ja kiihkeää ammuntaa. Hovin härkä oli joutunut
+takamaita kiertämään ja etsi paikkaa, mihin vihansa vimman tyhjentäisi.
+Kaatuneet kannot ja irti revityt mättäät osoittivat tien, mistä se oli
+kulkenut. Muurahaiset olivat useinkin kuulleet sen kulkevan, ja vaikka
+he tiesivät, että härkä on muurahaispesäin pahimpia vihollisia, eivät
+he osanneet tuosta sen enempää hätäillä, sillä eiväthän he olleet
+härällekään mitään pahaa tehneet. Ehkä tuo nytkin astelee ohitse ja
+jättää heidät rauhaan.
+
+Mutta kun härkä tuli muurahaispesän luo, niin julmistui se kovin ja
+mylvähti pahasti ja hotaisi siitä toisella sarvellaan katonharjan alas.
+Syntyi sihinä pesässä, ja härkä sai karvasta vettä silmilleen. Yltyi
+siitä yhä ja sysäsi molemmat sarvensa mättääseen ja heitti puolet
+pesästä päänsä ylitse metsään. Pesä kiehui kuin kattila, ja härkä
+päristeli sieraimiaan, ja häntä heiskui vihaisesti. Ja hän kävi vielä
+kolmannen kerran pesän kimppuun, iski sarvensa sen sydämeen, astui
+jalkoineen sen sisään ja rikkoi huoneet ja kammiot ja käytävät,
+sirottaen kauaksi ympärilleen toukat ja kotelot ja valkoiset munat.
+
+Sen tehtyään poistui hän mylvien ja meluten, ja kaadetut kannot ja irti
+revityt mättäät ja maahan tasoitetut muurahaispesät osoittivat tien,
+mistä hän oli kulkenut.
+
+Muurahaiset valtasi hämmästyksen kauhistus nähdessään, miten heidän
+pesänsä oli käynyt, jota olivat vuosikausia rakentaneet ja johon olivat
+parhaat aarteensa koonneet. Rauniona oli rakas huone, eikä ollut kortta
+korren päällä sateen suojaksi. Päättöminä juoksentelivat he
+edestakaisin sillä sijalla, missä pesä oli seisonut, tietämättä mitä
+tekisivät. Koirasmuurahaiset, jotka herroina pesässä elivät, tekivät
+lähtöä pois koko paikalta, mutta työmuurahaiset tarttuivat heitä
+siipiin ja pitelivät kiinni, samalla kun toiset juoksuttelivat toukkia,
+munia ja koteloita lähimpään piilopaikkaan, heille edes jotakin suojaa
+saadakseen.
+
+Mutta kun he siitä hiukan tyyntyivät ja pahimmasta pelostaan
+rauhoittuivat, ja rupesivat lähemmin tarkastamaan, mitä oli tapahtunut,
+niin huomasivat he, että syvimmällä maan sisässä olevat huoneet ja
+aitat ja käytävät ja kammiot, joissa he talvivaransa säilyttivät,
+olivatkin koskemattomat. Sinne saakka ei ollut härän sarvi ulottunut.
+
+Ja niin pian kuin muurahaiset sen huomasivat, lähettivät he viestejä
+kanervametsänsä kaikkiin ääriin kokoamaan työmuurahaisia heidän
+kattonsa korjaukseen. Ennen iltaa olivat tuhannen tuhannet pikku miehet
+työssä vetämässä hujan hajan heitettyjä pesäpuita paikoilleen.
+Semmoista kuhinaa, hyörinää ja tarmokasta toimintaa ei oltu minkään
+muurahaispesän ympärillä ennen nähty. Eikä kestänyt kolmeakaan päivää
+ennenkuin keko oli katto päällä. Matalahan se on vielä ja litteä, mutta
+aikaa voittaen se siitä kohoaa ja pyöristyy, eikä kestäne kauankaan,
+ennenkuin hovin härän hävityksen jälki on umpeen peittynyt.
+
+Usein keskustelivat muurahaiset siitä, mitä oli tapahtunut, ja
+koettivat arvailla syytä siihen, miksi härkä oli heidän pesäänsä
+puskenut.--Oliko se tahtonut heidän havunneulojaan? Mutta mitä se olisi
+niilläkään tehnyt, eihän niistä kuivista neuloista ollut härän
+ruuaksi.--Oliko pesä ollut hänen tiellään ja hän suuttunut siitä, kun
+ei päässyt kulkemaan? Mutta olihan tuolla ollut koko kangas kulkeakseen
+ja koko metsä mylviäkseen.--Mahtoiko olla vihaa mitä vanhaa? Olisiko
+joku muurahainen milloin pistänyt...?
+
+Eivätkä muurahaiset koskaan päässeet selville siitä, mikä oli syynä
+siihen, että härkä oli heidän pesäänsä puskenut. Sillä ei kenenkään
+mieleen johtunut, että se on se härän _luonto_ semmoinen, että se
+puskee maan tasalle kaikki, mikä kohoaa sen tasapintaa ylemmä, mutta ei
+tasaiseen tantereeseen koskaan sarviaan iske.
+
+Härästä, joka muurahaisten pesän hävitti, kertoo tarina, että kun se
+tuli lehmitarhaan, niskakuoppa kukkurana muurahaisten munia ja
+levittäen ympärilleen sitä katkerata lemua, joka siihen oli
+muurahaisista tarttunut, niin siellä heti kohta huomattiin, mitä pahaa
+se oli ollut tekemässä. Nuoret hiehot, joille se koetti hyväksi
+herjetä, ilmaisivat sille peittelemättä inhonsa, mutta vanhat sonnit,
+joilla itselläänkin oli monta muurahaispesää omallatunnollaan,
+jurottivat välinpitämättöminä niinkuin ei asia olisi heihin ensinkään
+kuulunut. Ja ne ovat ne suuret sonnit, jotka muodostavat asioista
+yleisen mielipiteen lehmitarhassakin.
+
+1899.
+
+
+
+
+SUOMEN LIPPU.
+
+
+Suomen lippu älköön enää liehuko juhlariukujen nenässä, sinivalkoinen
+älköön enää saako vilkuttaa meitä tervetulleiksi isänmaallisiin
+juhliin.
+
+Paljaat ovat riu'ut, lepattaen lyövät irtaimet nuorat tyhjiä tankoja
+vastaan.
+
+Vihan tuuli ne vei, katehen viima ne karisti.
+
+Entäpä karistikin? Mitä me nyt liehuvilla lipuilla, mitä me viireillä
+vilkuttavilla?
+
+Liehuvathan ne meidän nostamattammekin, vilkkuvat vetämättämmekin,
+näemmehän ne, vaikka on kielletty näkymästä!
+
+Taannoin niitä tuskin huomasimmekaan, väliä pitämättä niiden ohitse
+kuljimme, nyt ne jo kaukaa loistavat silmäämme--loistavat poissa
+olollaan.
+
+Ennen ne köynnösten ja kukkien lisänä hupenivat muiden juhlakoristeiden
+joukkoon, nyt emme muita koristeita muista kaivatakaan. Kaikkien silmät
+niitä alastomien salkojen päästä etsivät ja ne sieltä löytävät... Nyt
+ne vasta heiluvatkin, nyt ne vasta hulmuavatkin. Näemme ne huoneiden
+harjoilla, nostamme ne honkien latvoihin, kiinnitämme ne koivujen
+oksiin, sidomme ne joka seipähän nenähän--näemme siksi, että _tahdomme_
+nähdä.
+
+Luulivat kai iäksi lippumme ottaneensa, ainiaaksi viirimme vieneensä,
+uskoivat omamme unohtavamme ja vieraat omistavamme.
+
+Eivätkö tienne, että missä valkoinen poutapilvi taivaan sinikannella
+vaeltaa, siinä on Suomen lippu--että missä luminen vaara taivasta
+vasten kuvastuu, siinä värimme--että missä valkopurje ulapalla paistaa,
+siinä viirimme?
+
+Vai kieltänevätkö pilven taivaalla kulkemasta, lumen valkealle
+paistamasta, tuhannet järvemme sinertämästä?
+
+Saanevatko taivahat tummenemaan, saanevatko hankemme harmenemaan,
+voinevatko estää päivän purjetta valaisemasta?
+
+Ylettänevätkö kätensä _nämäkin_ lippumme riu'uistaan repimään?
+
+
+
+
+»ELÄKÖÖN VALO JA VALISTUS!» »ELÄKÖÖN ISÄNMAA!»
+
+
+Tulin tuonnoittain sattumalta Korpelan kylään. Kylä on kaukana
+valtaväyläin varsilta, mutta yhteiset harrastuksensa on sielläkin.
+Siellä on kansakoulu ja lukusali, ja on myöskin nuorisoseura. Nyt oli
+nuorisoseura päättänyt panna toimeen arpajaiset ja kansanjuhlan,
+tietysti kansanvalistuksen hyväksi omalla paikkakunnalla. Kun tulin
+kylään, oli lauantai-ilta ja nuoret miehet olivat parhaillaan
+laittamassa kuntoon juhlakenttää, joka oli kansakoulun pihalla.
+Pystyttivät juuri juhlariukua kentän keskelle.
+
+--Pojat täällä lippuriukua pystyttävät, sanoin.
+
+--Tokihan toki lippuriukua ... mitenkäs muuten?
+
+--Ette kai ole vielä kuulleet sitä viimeistä korkeinta kieltoa?
+
+--On kuultu! sanoivat pojat yhteen ääneen. Ihan toki itse maapoliisi
+kävi sanomassa.
+
+--Ja silti vain lipputankoa pystytätte?
+
+--Nythän se vasta pystytetäänkin!
+
+Reippaita poikia! ajattelin--enkä voi kieltää, että he mielestäni
+tekivät niinkuin tehtävä onkin.
+
+--Mutta jos tulee ja vetää alas lippunne?
+
+--Ei vedä meidän lippuamme!
+
+Heidän näytti olevan vaikea pidättää nauruaan, ja he näyttivät hyvin
+veitikkamaisilta, iskivät toisilleen silmää ja olivat salaperäisen
+näköisiä.
+
+Mutta kun seuraavana iltana, sunnuntaina, saavuin juhlapaikalle, ei
+siellä liehunutkaan mitään lippua--tyhjä, alaston tanko vain seisoi
+keskellä kenttää.
+
+--Ovat kai viime hetkessä katuneet, ajattelin.
+
+--No, entäs lippu, eipä sitä näykään? kysyin eräältä iloisen näköiseltä
+nuorelta mieheltä, joka oli nuorisoseuran esimies ja juhlatoimikunnan
+puheenjohtaja.
+
+--Eikö näy? sanoi hän. Siinähän se liehuu, minkä kerkiää!
+
+Mutta ennenkuin ehdin uudistaa kysymykseni, puhalsi torvisoittokunta
+alkusoiton, ja hän riensi puhujalavalle.
+
+--Arvoisat juhlavieraat! alkoi hän.--Saan toivottaa teidät taas
+tervetulleiksi tähän Korpelan kylän kansanjuhlaan, jota niin usein
+ennenkin olette läsnä olollanne kunnioittaneet, tälle juhlakentälle,
+jonka keskellä Suomen valkosininen lippu niin iloisesti liehuu...
+
+Kaikki katsahtivat ihmeissään ylös tankoon, lippua sen latvasta
+hakeakseen, mutta eihän siellä mitään lippua näkynyt.
+
+--Niin, niin, jatkoi hän ... tälle kentälle, jonka keskellä lippumme
+niin iloisesti liehuu, vaikka se on kielletty siinä liehumasta. Ette
+taida sitä vielä oikein erottaa. Mutta katsokaahan hyvin tarkkaan,
+teroittakaa kaikki yht'aikaa silmänne samaan paikkaan, tuon pitkän
+tangon nenään, joka on tuossa keskellä kenttää...
+
+Yleisö ei oikein tiedä, mitä tämä on, aavistaa vain jotakin hauskaa
+olevan tulossa, se on tuo Juhola semmoinen veitikka ... sillä on taas
+jokin kuje mielessään.
+
+--Niin, niin, katsokaa vain, se taisi tulla nostetuksi vähän liian
+ylös, mutta se on sitä suurempi ... mies se, joka sen ensiksi keksii--
+ensimmäisen palkinnon, oikein kunniapalkinnon saapi se, joka ennättää
+ennen muita sen näkemään ... katsokaa tarkkaan ... ettekö näe?
+
+--Jo näen! huusi lapsen ääni joukosta.
+
+--Kuka se oli?--Mattilan Ville... Näkeekö muutkin? Eikös siinä ole se
+meidän vanha sinivalkoinen lippumme?
+
+--On siinä!--Siinä se on!--Jo näen! kuului nyt kilvan kimeitä ääniä
+väkijoukosta.
+
+--Kas niin! Tiesinhän sen! Ne ovat tarkkanäköisiä poikia! Näkeehän
+sitä, kun vain _tahtoo_ nähdä! Me tässä jo aivan pelättiin, etteivät
+ehkä näekään, että luulevat, ettei lippuja enää laitetakaan ja rupeavat
+meitä moittimaan.--Näkeekö vanhainkin silmät sen, minkä nuorten silmät
+jo ovat nähneet?--Näkeekö Pekka? Panee lasit nenälle, jos ei ilman
+näe...
+
+--Näkeehän tuon toki lasittakin tuommoisen, joka yli taivaan hulmuaa,
+sanoi totinen ääni.
+
+Yleisö räjähti nauramaan, nyt se alkoi ymmärtää.
+
+--Oikein sanottu, Pekka! »joka yli taivaan hulmuaa.» Niin se juuri
+tekeekin! Luulitte, ettei meillä olekaan lippua, ja nyt on meillä
+lippu, joka yli taivaan hulmuaa. Se se vasta lippu on! Nyt kai jo
+kaikki muutkin sen näkevät? Näkevätkö kaikki?
+
+--Kaikki näkevät! vastasi kansa yhteen ääneen.
+
+--Näkyykö se sinne taammaksikin?
+
+--Näkyy!--Näkyy!--Hyvästi näkyy!
+
+--Näkyyhän se--iso, taivaan kokoinen lippu! Mutta voitteko myöskin
+erottaa, mitä siihen on kirjoitettu? Siihen on kirjoitettukin jotakin
+siniselle puolelle.
+
+--»Eläköön valo ja valistus!» huusivat nyt yht'äkkiä yhteen ääneen
+yhdestä ryhmästä ne nuoret miehet, jotka eilen olivat olleet tankoa
+pystyttämässä.
+
+--Aivan oikein! »Eläköön valo ja valistus!» Niin siinä seisoo ...
+jokainenhan sen näkee.--Entäpä toisella puolella? On siinä jotakin
+toisellakin puolella, valkoisella pohjalla...
+
+--»Eläköön isänmaa!»--kajahti taas uusi huuto.
+
+--Juuri niin! Siltä se minunkin silmääni paistaa! »Eläköön valo ja
+valistus!» toisella puolella ja »Eläköön isänmaa!» toisella. Niinpä
+niin!--Mutta koska niin on, niin ... _eläköön_ siis valo ja valistus!
+... eläköön siis isänmaa! ... eläköön Suomen lippu!
+
+Ja puhuja tempasi jo lakin päästään ja muut tekivät samoin ja
+kohottivat hänen kehoituksestaan juhlansa aloitteeksi eläköönhuudon
+niin voimakkaan ja valtavan, etten ole ennen semmoista kuullut.
+
+Ja samassa kajahti laulajain parvesta torvien säestämänä säkeet:
+
+    »Jos viiri meiltä riistettäis,
+    sen henki rintahamme jäis!»
+
+1899.
+
+
+
+
+KANSA KAPINASSA.
+
+
+Yht'äkkiä soi hälytyshuuto, lähti kapula maita mantereita kiertämään,
+kylästä kylään ja talosta taloon.
+
+Isänmaa on vaarassa, vihollinen on käynyt rajan yli ... rientäkää
+hätään kaikki ... kiiruhtakaa puolustautumaan, vanhat ja nuoret, miehet
+ja naiset! Ei ole aikaa viivytellä, ylös kaikki, jotka kynnelle
+kykenette, aseihin, rajalle vastuuseen, ennenkuin on myöhäistä, pian
+pelastamaan, mitä vielä pelastettavissa on!
+
+Ne, jotka jo olivat oppineet aseita käyttämään, tarttuivat niihin ja
+astuivat riveihin ja järjestetyin joukoin, tottuneiden päälliköiden
+johdolla, riensivät taistelua aloittamaan. Asetehtaat tekivät yötä
+päivää työtänsä, valmistivat uusia aseita ja vanhoja teroittivat ja
+lähettivät niitä paikkoihin, missä niitä puuttui.
+
+Vakinaiset joukot olivat pian sotajalalla, varsinainen väki oli tuossa
+tuokiossa varustettu.
+
+Eivät riitä tavalliset rauhanaikaiset joukot, nostoväkikin on otettava
+mukaan, joka mies on opetettava aseita käyttämään, ukot, pojat,
+naisetkin olkoot tarpeen tullessa valmiit! Sillä kysymys on kotien
+puolustamisesta, oman lieden linnoittamisesta.
+
+Ja vapaaehtoisia vänrikeitä rientää kaukaisimpiin korven kyliinkin
+aseiden käyttöä opettamaan. Soitten poikki rämpivät, upottavia teitä
+astuvat, tähti lakissa, raskas asetaakka selässä.
+
+Tuskin on sotataidon neuvoja kylään saapunut, kun kaikki kansa rientää
+ulos. Eivät _nyt_ pakene korpiin, eivät nyt piile metsäpirtteihin,
+eivät kätke aarteitaan turpeen alle. Itse tulevat isät ja tuovat
+poikansa sotamiesten ottoon, kädestä pitäen äidit pienoisiaan
+taluttavat, ukot ovat yhtä innokkaita kuin nuorukaiset, ja vanhat
+vaimot, jotka eivät itse voi oppiin tulla, tahtovat nähdä, miten muita
+opetetaan. Ja kaikki otetaan vastaan, kaikki kelpaavat.
+
+Harjoitus alkaa, ulos tunkee suuresta pirtistä opettajan ääni ja tahdin
+lyönti ja rekryyttien opetus. Aseet välkkyy, kädet heiluu, kauas kaikuu
+komento. Päivät siellä aherretaan, ja joka ei kiireiden kevättöiden
+aikana ehdi aamulla tulla, se saapuu iltasella ja viipyy myöhään yöhön.
+
+Mutta vakoojat hiipivät metsiä myöten kylän peltojen taa ja väijyvät ja
+vaanivat ja kiiruhtavat kertomaan, että kapinan on tehnyt kansa.
+
+Ja totta puhuvat, eivät erehdy.
+
+Sillä kapinan on tehnyt kansa, noussut kuin yksi mies vihollistaan
+vastaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta ketä vastaan on kapinan tehnyt tämä rauhan kansa, kuka on
+vihollinen, jota se on taas noussut päältään torjumaan?--Oma pimeys on
+vihollinen, omaa tiedottomuuttaan torjua tahtoo, omaa itseään vastaan
+varusteleikse!
+
+Ketkä ensi riviin asettuivat, ketkä riensivät ennen muita
+taistelutantereelle?--Valon vakinaiset vartiomiehet!
+
+Mitkä oli aseet? Mitkä oli asetehtaat?--Kynät oli keihäinä, sanat
+kuulina suhisivat, kirjat pommeina putosivat.
+
+Mutta mihin harjoittaa vänrikki kylän väkeä pirtin seinien sisässä?--
+Lukemaan opettaa, numeroita neuvoo, tiedon alkeita antaa ... rihvelit
+kivitauluista tulta iskevät, tavailun tahti kaikuu kesäiseen yöhön.
+
+Mutta vakoojat hiipivät kylän peltojen takana ja uskovat, että _heidän_
+herraansa vastaan on kapinan tehnyt kansa.
+
+1899.
+
+
+
+
+LESKEN ROPO.
+
+
+Kun kotikoulu oli muutamia päiviä ollut toimessaan Korvenkylässä,
+saapui Sokea-Mari, vanha herännyt ihminen, koulutaloon, kopeloihe
+keppinsä avulla pirttiin, istuutui karsinapenkille ja istui siinä koko
+sen päivän opetusta kuunnellen ja sukkaansa kutoen, silmäkuopat
+uteliaasti käännettyinä opettajaa kohden pöydän päähän.
+
+Kun koulu iltasilla lopetettiin, ja opettaja, joka oli nuori
+ylioppilas, pitäjän rovastin poika, oli vetäytynyt pirtinpohjakamariin,
+levolle laskeutuakseen, kuuli hän haparoimista lukossa, ja Sokea-Mari
+tuli sisään.
+
+--Ettehän vain liene jo levolle ruvennut ... olisi minulla ollut vähän
+asiaa ... en tiedä, tuntenetteko, vaikka kyllähän se rovasti minut...
+
+--Tunnenhan toki minäkin, sanoi nuori herra ystävällisesti ja pyysi
+istumaan.
+
+--Kaikkihan ne Sokean-Marin ... saatanhan minä toki tämän asian
+seisoaltanikin. Läksin kuulemaan minäkin tätä koulun pitoa ja olen
+kuunnellut ja kiitoksia vain paljon. Sanoivat täällä valkeutta
+jaettavan kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Minäpä tuon tiennen, mitä
+on valkeuden puute. Kyllähän minä toki sen, ettei täällä sitä
+valkeutta, jota silmällä nähdään, eikä aivan sitäkään, mitä sielulla
+tutaan, mutta sen minä jo kyllä tästä vähästä, että oikea on asia,
+koska Herran nimeen aloitetaan ja lopetetaan, niinkuin pitääkin ...
+eikähän se nyt rovastikaan mahtaisi poikaansa ilman aikojaan lähettää:
+pahat kuuluvat olevan ajat, vieläkö uskotkin muutettanee ja raamatut
+otettanee, kun ei lautamieskään kuulu keisarin puheille päässeen ...
+niin sitä minä, että kun nuo kaikki lahjaa tekevät, mikä antaa näin
+pirttinsä ja mikä näitä uusia kinkereitä ruualla ja muualla auttaa,
+ettei jäisi yhden talon varaan, ja kuuluvat siellä kirkolla rahaakin
+kirjoihin keränneen ... niin sitä minä, että kun ei tämmöisellä
+vanhalla ja vaivaisella ole mitään antaa, vaan kuitenkin tekisi
+minunkin mieleni kuunnella...
+
+--Mari vain kuuntelee, eihän se toki mitään maksa...
+
+--Enhän minä ihan ilmaiseksikaan ... mutta kun minulla on vähän vielä
+veisuun ääntä eikä täällä näy olevan vakituista veisuumiestä, joka
+nuottia kannattaisi, niin minä pyytäisin, että jos ette pahaksenne
+panisi, niin saattaisin minä aamuin ja illoin siitä edestä veisata. En
+tuota osaa niiden uusien kirjain mukaan, vaan jos vanhan virsikirjan
+mukaan vielä passaisi...
+
+Nuori herra otti liikutettuna vastaan tarjouksen, ja koko ajan, kun
+kotikoulua Korvenkylässä pidettiin, oli Sokea-Mari rukouksissa aamuin
+ja illoin vakituisena veisuumiehenä.
+
+1899.
+
+
+
+
+»SAMMUTA SINÄ, MINÄ SYTYTÄN!»
+
+
+Pimeä talvinen yö peitti kaiken pohjoisen maan. Aurinko oli painunut
+pois, mutta matalissa majoissa loisti lamppujen valkeita tulia, ja
+odottaessaan uutta aamua hakivat ihmiset iloaan niiden ympäriltä.
+
+Mutta sitäpä ei suvainnut pimeyden peikko, joka oli anastanut itselleen
+vallan päivättömässä pohjolassa. Niin pian kuin hän ulkona vaaniessaan
+näki tulien ikkunoista tuikkavan, tölmäsi hän oven täydeltä huoneeseen.
+
+--Puh! sanoi hän ja puhalsi armottomasti lampun sammuksiin.
+
+Eikä kukaan uskaltanut enää sytyttää lamppua, jonka peikko oli
+sammuttanut.
+
+--Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan matalan majan asukkaat
+pimeässä istuessaan.
+
+Mutta tuskin oli pimeyden peikko mennyt, kun livahti valon haltija
+ovesta sisään.
+
+--Sammuta sinä, minä sytytän! sanoi hän ja sytytti kynttilän pöydälle
+palamaan.
+
+Sen tehtyään riensi hän pahan peikon jälkeen. Paha peikko teki saman
+työn toisissa taloissa, sammutti kaikki kynttilät ja jätti ihmiset
+pimeässä istumaan. Mutta hyvä haltija hiipi hänen kintereillään, ja
+sitä mukaa kuin lamput sammuivat, syttyivät kynttilät.
+
+Mutta kun peikko jäljelleen katsahtaen näki, että tulet yhä paloivat,
+töyttäsi hän takaisin ensimmäiseen taloon.
+
+--Puh! Puh! sanoi hän ja puhalsi kynttilän sammuksiin.
+
+Eikä kukaan uskaltanut sytyttää kynttilää, jonka peikko oli
+sammuttanut.
+
+--Puhalsi kynttilänkin! Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan
+pimeässä istujat.
+
+Mutta tuskin oli peikko pihalle ehtinyt, kun haltija samassa
+ovenavauksessa suikahti sisään ja kysyi kuiskaten, eikö ollut päreitä
+talossa?
+
+Olihan päreitä talossa, ennen vanhaan varatuita, ukkovaarin kiskomia.
+
+--Päre pihtiin! sanoi haltija, sieppasi päreen orrelta, puhalsi siihen
+liedestä tulen ja virkkoi, veitikka:
+
+--Sammuta _sinä_, kyllä _minä_ sytytän!
+
+Ja sitä mukaa kuin kynttilät taloissa sammuivat, syttyivät päreet
+palamaan, ja taas näki peikko tulien tuikkavan kaikkialla, missä hän
+äsken oli pimeätä tehnyt. Ja hän töyttäsi vielä kolmannen kerran tuvan
+ovesta sisään.
+
+--Puh! pani hän,--mutta ei tahtonut päre sammua.--Puh!--Puh!--ja vasta
+kolmannella kerralla sammui päre.
+
+Eikä kukaan taaskaan uskaltanut uudelleen sytyttää tulta, jonka peikko
+oli niin vihaisesti sammuttanut.
+
+--Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät pimeässä istujat, kun kuulivat haltijan
+sisään hiipivän.
+
+--Tuli takkaan! huusi haltija, ja kohta loimotti iloinen takkavalkea
+lieden päällä ja riemusta loistivat haltijan silmät sen valossa, kun
+hän huusi:
+
+--Sammuta sinä, kyllä minä sytytän!
+
+Ja missä vain pimeyden peikko päretulet ihmisten suruksi sammutti,
+siinä viritti valon haltija kohta paikalla takkatulet heidän iloksensa
+palamaan; ja ne paloivat niin, että hanget helottivat ja puitten latvat
+kauaksi punertivat.
+
+Mutta silloin suuttui peikko ja sydäntyi, ja silmät seisoen ja posket
+pullollaan tölmäsi hän sisään kuin tuulispää.
+
+--Puh, puh, puh!--puhalsi hän. Puh, puh, puh!--puuskutti hän.
+
+Mutta kuta enemmän hän puhalsi ja puuskutti, sitä ylemmä tuli takassa
+yltyi, sitä enemmän liekki liedessä loimotti. Eikä vain hankiin
+helottanut eikä vain puita punannut, ylös taivaalle loimo lakeisesta
+yleni, ja hehkui tuli kaukaisiin kyliin, valo vieraille maille.
+
+Kovin koetti hän, ylen yritti... En tiedä, olisiko kerran sammumaan
+saanut. Mutta ennenkuin ehti, oli yö jo lopussa ja aurinko nousi eikä
+tulia enää tarvittu, ja turhaa oli tehnyt työtä pimeyden peikko. Sillä
+päivälle eivät peikotkaan mitään mahda--ja yöllä suojelevat Suomeani
+hyvät haltijat.
+
+1899.
+
+
+
+
+PAINAJAINEN.
+
+
+Hän näkee unta, että hän on se, joka on lakkauttanut kaikki
+sanomalehdet Suomessa.
+
+Hän on juuri allekirjoittanut viimeisen lehden kuolemantuomion. Se oli
+sekakielinen virallinen lehti, joka oli täytynyt tappaa sen vuoksi,
+että se muutoin olisi kuollut itsestään: toimittajain, latojain ja
+lukijain puutteessa. Ei hän itsekään sitä viitsinyt lukea. Sitten kun
+se ei enää voinut sisältää väittelyä muita lehtiä vastaan, jotka jo
+aikoja sitten oli lakkautettu, oli sen sisältö käynyt kovin ikäväksi ja
+yksitoikkoiseksi.
+
+Hän huokaa helpotuksesta. On niin hyvä olla nyt, kun ei enää ole
+sanomalehdistä vastusta, kun ei niitä enää ole ainoatakaan elossa.
+Vaikein osa hänen työstään tässä maassa on suoritettu.
+
+--Herra, nyt sinä siis lasket palvelijasi rauhaan menemään! huokaa hän,
+tyhjentää teelasinsa yöpöydältä, heittäytyy pitkäkseen vuoteelleen,
+sivelee partaansa, hymähtää onnellisesti, sammuttaa tulen ja nukkuu
+samassa.
+
+Kauan ei hän kuitenkaan ole nukkunut, ennenkuin alkaa kuulua outoa
+ratinaa jostakin. Hän luulee sitä ensin hiireksi, joka asustaa vuoteen
+alla, mutta huomaa sitten, että se onkin tulevinaan niinkuin tyynyn
+sisästä. Hän käännähtää toiselle korvalleen, ratina lakkaa hetkeksi,
+mutta alkaa kohta taas uudelleen.
+
+--Mitä ne ovat panneet minun tyynyyni? huudahtaa hän, hypähtää
+istualleen ja iskee tyynyä nyrkillään. Tyyny ei kuitenkaan tottele,
+vaan parahtaa niinkuin sanomalehti, jota rutistetaan, ja hän näkee,
+että se on päällystetty eräällä vanhalla Nya Pressenin numerolla.
+Kiukuissaan repäisee hän pois päällyksen, jolloin sen sisästä pullahtaa
+käärö korvatyynyksi pyöräytettyjä Aftonposteneita.
+
+--Katsos noita kanaljoita!...
+
+Mutta kun hän nyt huomaa unta näkevänsä--sitä voi näet unissaankin olla
+tietoinen siitä, että näkee unta--nakkaa hän mytyn jalkapohjiin ja
+heitäikse paljaalle lakanalle.
+
+Vähän ajan kuluttua, jolloin hän parahiksi pääsee kuorsaamaan,--alkaa
+tuntua jotenkuten oudolta ja pahalta ihossa, kirpelöipi jalkapohjia,
+kutkuttaa polvia, mutta etenkin tuntuu kuumalta koko ruumiissa, samalla
+kun vuode on muuttunut kovaksi kuin kivi. Hän potkaisee peitettä yltään
+ja tahtoo kääntää kylkeä, mutta silloin nousee koko vuode raivoon.
+Kahisee ja kuhisee, niinkuin olisivat paperista sekä peitot että
+matrassit, ja hän huomaa makaavansa kahden lakanan välissä, joista
+alimmainen on ommeltu Uusista Suomettarista ja päällimmäinen kurottu
+Päivälehdistä. Peite on liisteröity Hufvudstadsbladeteista, joka koko
+painoksensa suuruudella lepää rinnan ja vatsan päällä, niin että tuskin
+voi hengittää. Matrassi on pantu kokoon vierekkäin ladotuista
+kirjasista »Kirjasia kansalle» ja »Kyläläisten kirjasia» ja »Isänmaan
+puolesta» ynnä muista. Vuodeverhona häilyy katosta kauniissa
+laskoksissa Pohjalaisia, Viipurin Sanomia, Uusia Savoja ja muita
+maaseutulehtiä.
+
+Hän hypähtää ylös, koettaa huutaa apua, mutta ei saa sanaa suustaan.
+Nähtyään, että sohva toisella puolella huonetta on entisellään, rientää
+hän sinne, mutta lattia on kuin suuri paperikori, jossa kuohuu
+painoasiamiesten hyväksymättömiä artikkeleita, sensuroituja
+sähkösanomia, vanhoja käsikirjoituksia ja takavarikkoon otetuita
+painoksia, estäen häntä yli pääsemästä. Ne takertuvat jalkoihin, hän
+astuu läpi paperien, koettaa siristää niitä pois, mutta takertuu yhä
+kovemmin ja kaatuu istualleen keskelle lattiaa.
+
+Hän saa vihdoinkin äänen, huutaa pikenttiään, ja ovesta astuu sisään
+painokomitean puheenjohtaja.
+
+--Mitä teidän ylhäisyytenne käskee? kysyy tämä vähän äreästi.
+
+--Toimita pian pois nämä sanomalehdet! huutaa hän epätoivoisia
+liikkeitä tehden ja vajoten samalla, niinkuin hänestä näyttää, yhä
+syvemmälle jättiläisen suureen paperikoriin.
+
+--Mitkä sanomalehdet?
+
+--Nämä, nämä, kaikki nämä!
+
+--En minä näe täällä mitään sanomalehtiä. Suomessahan ei enää ilmesty
+ainoatakaan sanomalehteä.
+
+--Etkö näe? Kuinka et näe? Sinä olet vihainen siitä, että menetit hyvät
+tulosi, mutta pitäisihän sinun ymmärtämän, etten minä voi tuhlata
+kansan veroja virkamiesten palkkaamiseksi, joita ei enää tarvita. Sinä
+niskoittelet, mutta kyllä minä opetan sinua...!
+
+Mutta painokomitean puheenjohtaja paiskaa vastaukseksi oven kiinni
+jälkeensä.
+
+Hän paiskaa sen niin kovasti, että nukkuja herää ja huomaa istuvansa
+paitasillaan ja peite korvissa kylmällä lattialla.
+
+--Eivät anna minulle unessakaan rauhaa, mutisee hän ja vetäytyy
+takaisin sänkyynsä, toivoen vihdoinkin saavansa nukkua.
+
+Tuskin on hän sielunsa siunannut ja syvään huoannut, kun joku raottaa
+ovea, ja jotakin heitetään huoneeseen.
+
+--Kuka siellä?
+
+--Erkko!
+
+--Mitä sinä siellä?
+
+--Tuon lämpöisiä!--ja hän heittää sisään sylensä täyden Päivälehtiä.
+
+--Mutta sehän on kielletty ilmestymästä!
+
+--Mutta se ilmestyy sittenkin!
+
+--Ota pois ne!
+
+Mutta ovi on jo suljettu ja Erkko poissa. Vaan samassa reväistään ovi
+selälleen, ja kaksi pientä poikaa hyökkää sisään keskelle lattiaa,
+toisiaan tyrkkien ja huutaen kilvan:
+
+--Hufvudstadsbladet--Uusi Suometar!--Hufvudstadsbladet--Uusi Suometar!
+
+Hän tempaa miekkansa, joka on hänellä päänsä pohjissa, mutta ennenkuin
+hän saa sen tupestaan, ovat Frenckell ja Löfgren jo tipotiessään.
+
+--Miksette anna minun olla rauhassa? huutaa hän.
+
+--Annoitkos sinä _meidän_ olla rauhassa? kuuluu Lillen basso, ja koko
+kärryllinen Nya Presseneitä vyörähtää sisään.
+
+Hän tempaa pistoolinsa ja koettaa ampua, mutta revolveri ei laukea.
+
+Tukka pystyssä ja silmät päässä pullottaen hyökkää hän ylös ja saa oven
+säppiin.
+
+Mutta silloin kuuluu kimeä ääni ulkoa:
+
+--Aftonposten fem penni!--Aftonposten fem penni!--ja niinkuin höyheniä
+sataen tupruaa pieniä lehtisiä sakeana pilvenä ikkunasta sisään,
+tupruaa, paitsi Aftonpostenia, myöskin Fyreneitä, Lördagskvälleneitä...
+Hän saa vaivoin ikkunan kiinni, mutta nyt niitä tuiskuaa tuulen
+vinkuessa ikkunoita vastaan, ja kauhukseen näkee hän nietoksen
+kasvavan, peittävän kadun, täyttävän kadun, kohoavan ikkunain
+tasalle... Kaikki lehdet myllertävät sekaisin--pääkaupungin lehdet,
+maaseutulehdet, seassa ulkomaalaisiakin ... kaikki yhtyneinä yhteiseen
+hyökkäykseen. Nyt ovat jo ikkunain aliruudut ummessa, matalat huoneet
+tuolla puolella kadun ovat jo hautautuneet--ja hän pakenee takaisin
+vuoteeseensa.
+
+Ikkunat ovat jo aivan peitossa, koko talo on jo peitossa, ja nyt niitä
+alkaa tunkea sisään. Niitä pyryää uunista avonaisen pellin kautta,
+pyryää venttiileistä, ikkunain raoista, ovien raoista, sillanraoista,
+nietostuen nurkkiin, täyttäen lattian, nousten tuolien tasalle, sängyn
+tasalle, sänkyyn. Tuntuu samalla niinkuin koko palatsi olisi koneita
+täynnä, jotka hyrrää ja jyskyttää, niitä on seinän takana, on
+vinnillä... Koko talo on muuttunut kaikkien lakkautettujen lehtien
+kirjapainoksi.
+
+Eivät enää ikkunat voi vastustaa märän paperin painoa, lehdet kun
+tulevat suoraan painokoneista, räiskyen särkyy paksu lasi ja samassa on
+huone täynnä, lehtiä tulvillaan.
+
+--Mistä niitä riittää? Mistä niitä riittää? vaikeroi hän.
+
+--Tämä on paperitehtaiden maa! kuuluu vastaus jostakin.
+
+--Miksi en hävittänyt niitäkin?
+
+Se on hänen viimeinen sanansa. Nietos on noussut sänkyyn; hän makaa
+pian tukehtuneena sen alla.
+
+Hän on kuollut.
+
+Ei kuitenkaan kokonaan kuollut, ainoastaan valekuollut, joka näkee ja
+kuulee kaikki, mitä ympärillä tapahtuu.
+
+Yht'äkkiä ovat kaikki lehdet poissa hänen päältään, lentävät kuin
+vapautetut linnut hänen huoneestaan.
+
+Kun lehdet ovat menneet, tulevat niiden painoasiamiehet sisään. He ovat
+kaikki puetut frakkeihin, kiiltäviin, korkeihin knalleihin ja
+valkoisiin hansikkaisiin. He ovat totisen ja surullisen näköisiä ja
+kantavat suurta arkkua, joka on tehty paperista ja painomusteella
+mustaksi maalattu. He asettavat sen keskelle lattiaa ja pystyttävät sen
+ympärille sanomalehtipapereista somasti tehtyjä tuohuksia, joista
+kuolinhuoneeseen leviää paksu savu. Kun he ovat hänet riisuneet,
+palsamoivat he hänet sekä ulkonaisesti että sisällisesti
+painomusteella, joka erinomaisesti säilyttää tulevaisuudelle jokaisen,
+jota sillä sivellään. Sitten kietovat he hänet puhtaasta
+sanomalehtipaperista tehtyihin käärinliinoihin ja nostavat kirstuun.
+Sanomalehtisakset asetetaan ristiksi rinnan päälle. Kirstun kansi
+suljetaan ja suuri vainaja kannetaan paarilla pahvivaunuihin, joiden
+pyörätkin ovat paperista, sitä uutta amerikkalaista keksintöä, ja
+joiden eteen on valjastettu pari komeita pahvihevosia. Tie vainajan
+kotoa hautausmaalle saakka on peitetty lakkautetuilla lentolehdillä.
+
+Haudalla pitää painoylihallituksen esimies puheen, jossa hän ylistää
+vainajan ansioita vapaan sanan sitomisessa. »Ei ole koskaan nähty
+toista, joka niin hyvin kuin hän olisi käsittänyt tehtävänsä. Ainoa
+erehdyksensä--ja kuka kuolevainen ei erehtyisi!--oli ehkä se, että hän
+lakkautti _kaikki_ lehdet, uhaten siten riistää meiltä toimeentulomme.
+Älköön se kuitenkaan himmentäkö hänen muistoaan, varsinkin kun olot
+taas hänen kuoltuaan ovat entisellään», lopettaa hän puheensa, laskien
+haudalle komean paperikukkasista tehdyn seppeleen, jonka
+paperinauhoihin on painettu sanat: »Murheell' ei siis saakaan viettää
+muistoasi--kiitollisilta painoasiamiehiltä».
+
+Useita muitakin seppeleitä lasketaan, muun muassa maaseudun
+painoasiamiesten puolesta. Muutamassa on sanat: »Kiitos hyvästä
+vartiosta», toisessa: »Muistosi elää».
+
+Kaiken tämän näkee ja kuulee hän, voimatta mitään virkkaa.
+
+Sanomalehdet julkaisevat hänen kuolemastaan ja hautajaisistaan
+erityisiä lisälehtiä, jotka ilmestyvät jo ennen kuin saattoväki on
+hajonnut haudalta. Yleisö, se on painoasiamiehet, ostavat niitä
+tukuttain.
+
+Se harmittaa häntä niin, että hän kääntyy kirstussaan--ja herää.
+
+1899.
+
+
+
+
+LEHDET.
+
+
+Ne koettavat, kylmät ja tuulet, tehdä voitavansa lehtiä
+lakastuttaakseen ja puista maahan karistaakseen.
+
+Kaiken kesää ne niitä ahdistavat, öillä kylmä kouristaa, päivällä tuuli
+tuivertaa. Ei saa lehti lepoa, ei saa hentoinen hetkenkään rauhaa. Niin
+pian kuin voimansa hiukankaan väsähtyvät, niin pian kuin tarmonsa
+tuokioksikaan pettää, irti heidät raastetaan, maahan sirotetaan.
+
+Lopuksi lehti uupuu, kalpenee, kellastuu. Silloin on aika syysmyrskyn
+tulla, tuon suuren telottajan, joka laumoittain lehdiltä kauloja
+katkoo. Sitä haaskauksen riemua, sitä nujerruksen nautintoa! Pilvenä
+pakenee turvatonten parvi, kinoksittain makaa kuolleita ja kidutettuja
+maassa. Paljaina seisovat puut, raunioina on lehtoinen rinne. Ja pian
+tulee lumi ja hautaa kaikki alleen. Ei näy enää ainoatakaan lehteä, ei
+puussa, ei maassa. On niinkuin ei niitä koskaan olisi ollutkaan
+olemassa. Ja voittaja luulee ne ainiaaksi hävittäneensä. Valtoineen
+raivoo viima kenenkään estämättä, kenenkään häntä kulussaan
+häiritsemättä.
+
+Viikot vierivät, kuukaudet kuluvat. Jo puhkee taas lehti, jo herää
+uuteen elämään kuolemaan tuomittu. Lehto tuoksuu niinkuin ennen, puut
+vihertävät vanhassa puvussaan.
+
+Ne eivät ole väriään vaihtaneet, eivät muotoaan muuttaneet. Ne eivät
+ole vähenneet, niitä on yhtä paljon, on enemmänkin kuin oli ennen.
+
+Kylmät ja tuulet eivät ole mitään voineet, kaikkivaltiaat eivät ole
+mitään mahtaneet.
+
+Vaikka lakastuivatkin lehdet, eivät lakanneet, vaikka kuihtuivatkin,
+eivät kuolleet.
+
+1899.
+
+
+
+
+UUSI JUHANNUS.
+
+
+On taas valon juhla juhannus, on vuoden ihanin aika, on luonnon juhla
+ja juhla kansan--luonnon kansan.
+
+Kokot pitäisi sytyttää, aika olisi panna ilotulet palamaan, aika laulut
+virittää ja piireihin käydä.
+
+Mutta ei tunnu juhla juhlalle tänään, ei tee mieli ilotulia tehdä,
+jäykkä on jalka karkeloihin käydäksemme.
+
+Sillä kulona kellertivät eilen vielä vainiot, ja yhä vinkuu sama viima,
+joka talven ja kaiken kevättä meitä hartioista pudisti. Kylmä vesi
+lainehtii luhtien päällä ja tulvan alla ovat saaret, joihin ennen
+sousimme juhannusyötä viettämään.
+
+Kato uhkaa, halla vaanii, pahat henget pitävät ilkeitä aikeitaan
+ilmassa.
+
+Mutta ihme kyllä ei mieleni kuitenkaan ole musta, ei päiväni pilvessä,
+eikä saa suru valtaansa sydäntäni. Sillä vielä on kukkuloita, jotka
+eivät ole veden alla, vielä on tulia, jotka mäeltä toiselle tuikkavat,
+ja vielä on kansalla karkelokenttänsä, joilla se piirihin käy.
+
+Maani luulin menettäneeni--ja nyt vasta sen löysin. Kansani luulin
+kadottaneeni--ja nyt vasta sen sain. Toivon tulien luulin sammuneen--ja
+nyt vasta ne syttyivätkin.
+
+Et tarvitse enää tulta toisilta lainata, omassa povessasi se alati
+palaa, et sitä enää vain juhlina viritä, arkenakin se nyt ainaisena
+liekkinä tuhansissa rinnoissa leimuaa.
+
+Uusi innostus on sen öljy ja uusi luottamus on sen sydän ja säiliö,
+josta valoaine vuotaa, on uudistunut rakkautesi kansaan ja verestynyt
+voimasi sen eteen uhrautumaan.
+
+Kouluhuoneeksi on muuttunut tanssitupa, aatteiden esityspaikaksi
+entinen karkelokenttä.
+
+Etkä kysy enää, mitä maaltasi _saat_, kysyt sitä, mitä voit hänelle
+_antaa_. Et mieti sitä, miten elolaarisi täyttäisit, vaan sitä, miten
+sen sisällön tarvitseville parhaiten sirotetuksi saisit. Et satoa
+ajattele etkä elon korjuuta, ajattelet kylvöä ja uusia oraita.
+
+Uusi on juhannus ja uudet ovat juhannustulet.
+
+Valon juhla oli juhannuksesi ennen--nyt on se juhla valistuksen!
+
+Siksipä ei, vaikka kato uhkaa, halla vaanii ja pahat henget pitävät
+ilkeitä aikeitaan ilmassa, ole mieleni musta, ei päiväni pilvessä eikä
+saa suru valtaansa sydäntäni.
+
+23.6.99.
+
+
+
+
+PIENET JA SUURET.
+
+
+Kuka sen on sanonut, että ne suuret ja voimakkaat ovat mahtavat ja että
+ne pienet ja vähäväkiset ovat heikot? Että ne suuret pieniä johtavat,
+ja ne voimakkaat heikoille lakeja laativat?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Taivas on tyven ja sininen ja meren pinta sileä. Maininki vain silloin
+tällöin loiskahtelee kaukaisia kareja vastaan kuin unissaan
+huoahdellen, sillä meri ei koskaan nuku eikä koskaan rauhoitu.
+
+Loivan kallioniemen liepeitä nuoleskellen virtailee hiljainen merivuo
+ulapalta tullen ja ulapalle mennen. Tänään kulkee se tänne, eilen kulki
+tuonne, ei kukaan tiedä, mikä on sen määrä ja mikä sen tarkoitus. Mutta
+meriheinäin metsä huojuu aina ja ilmojen latvat taipuvat aina
+tottelevaisina sen mukaan. Pohja kuumottaa totisen ruskeana läpi
+vihreän veden ja uhkaavana uppoo jyrkkäyksen rinne salaperäiseen
+syvyyteen.
+
+Ihan pinnalla, niin että viri tyynessä vedessä käy, uida lirittää
+pikkukalain lauma vastavirtaan pitkin jyrkkäyksen rajaa, yli synkän
+pohjan ja yli limojen latvain. Päättömän pitkänä nauhana näkyvät ne
+mereltä tullen ja merelle mennen kulkevan ohi niemien, ylitse karien ja
+pitkin rannikkoa, jonka poukamissa pistäytyvät ja jonka kiviä
+kiertävät.
+
+Mistä tulevat ne ja minne menevät? Ei näytä heillä olevan johtoa
+mitään, ei tietoa siitä, mitä maalia kohti kulkevat--ei johtona muuta
+kuin tieto toisistaan, ei maalina muuta kuin vastavirta. Ei
+hetkeksikään eroa yksi satain tuhansien parvesta, ei hetkeksikään muuta
+jono suuntaansa, joka on niin varma, kuin ei se koskaan olisi muuanne
+päin vienyt. Se on kuin satain tuhanten pienoisten yksimielisyydestä
+syntynyt yksi ainoa jättiläisolento, joka meret kietoo ja sen niemet ja
+saaret syleilyynsä sulkee.
+
+Mutta vanavedessä tämän meren jättiläisen vaanivat meren pedot, hauet,
+ahvenet ja muut ahnaat. Suomukset kiillellen kullalle ja kuparille
+niinkuin sotatamineet ja evät punaiselle paistaen niinkuin sotaliput ja
+selässä ruotaiset keihäät ja suussa terävät hampaat ne vartovat kivien
+koloissa ja limakoiden kätköissä kuin ryöväriritarit linnoissaan ja
+hyökkäävät sieltä, silmät tuikeina päässä ja suut selällään,
+ohikulkevain kimppuun. Heitä sanotaan merien kuninkaiksi ja rantojen
+ruhtinaiksi, ja he luulevat itsekin niitä olevansa. Ja nuo pienet
+tuossa, ne ovat heidän alamaisiaan, joista he elävät, nielevät niitä,
+minkä kiireelle kerkiävät.
+
+Mutta mitä välittää satain tuhanten parvi siitä, mitä heitä muutamat
+hauet ja ahvenet hävittää! Tuskin huomaa se heidän läsnäoloaan, tuskin
+välittää se heidän tieltään väistää. Ei heidän rintamansa hyökkäyksistä
+murru, ei kulkunsa siitä häiriinny. Joku yksityinen hyppää syrjään,
+ponnahtaa ilmaan ja koettaa paeta, mutta suuri lauma jatkaa matkaansa
+niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Eivät ne asetu vastarintaan, eivät
+pakene, eivät edes kiirehdi kulkuaan. Merivirta se vain määrää heidän
+nopeutensa ja heidän matkansa suunnan eivätkä hauet ja ahvenet.
+
+Ja näiden suurten täytyy seurata noita pieniä, meren kuninkaiden täytyy
+aina uida alamaistensa vanavedessä.--elääksensä. Pienet kalat pitävät
+aina oman suuntansa, suuret saavat mennä, minne heitä viedään.
+
+Pienet kalat ovat kansoja, suuret ovat heidän sortajiaan.
+
+Mutta kuka sen on sanonut, että ne suuret ja voimakkaat ovat mahtavat
+ja että ne pienet ja vähäväkiset ovat heikot? Että ne suuret pieniä
+johtavat, ja ne voimakkaat heikoille lakeja laativat?
+
+1899.
+
+
+
+
+VANHA UKKO PUHUU.
+
+
+Kuunneltuaan aikansa poikainsa puheita puolihämärässä pirtissä
+kohensihe talon vanha isäntä kumaraisesta asennostaan pöydänpäälasin
+alla, laski raskaasti ison kämmenensä pöydän laidalle ja virkkoi:
+
+Ja ne ovat olevinaan miesten puheita nämä, nuorten rotevain miesten,
+joilla on selkää kuin sudella ja hartioita kuin härällä ja kämmeniä
+kuin karhulla!
+
+Vai Amerikkaan! Vai Atlantin taa! Vai ei nyt enää siedä Suomessa elää!
+Vai ei täällä enää miehet tarkene!
+
+Ja oikein isolla joukolla! Oikein miehissä lähdetään pakoretkelle ja
+jätetään naiset ja lapset ja vanhukset vihollisen jalkoihin...
+
+Onhan ne urhokkaita poikia, oikein sankarien alkuja nämä minun poikani
+... nyt sen kuulette vieraatkin! Sitä olen odottanutkin, ilopäivää
+omistani, ja nyt sen näen! Uhkaa pakenevat, peloitusta jo pötkivät
+tiehensä, aikovat vain antaa maansa ja mantunsa ennenkuin niitä edes
+tullaan ottamaankaan!
+
+Mistä ovat saaneet miehet tuon rohkeuden rintaansa? Eivät sitä ole
+ainakaan esi-isiltään oppineet.
+
+Entäpä olisi ennen vanhaan esi-isäin aikana tehty niinkuin nyt tehdään?
+Jätetty tilat ja talot, kohta kun kuultiin, tai kohta kun luultiinkin,
+että nyt se tulee--tämmöinenköhän olisi nyt tässäkin talo, jos niin
+tehtiin?
+
+Ja vaikkapa tulisikin niinkuin uhkaa ja tekisikin sen, mitä aikoo--mikä
+mies se on, joka pötkii käpälämäkeen juuri silloin, kun häntä enimmän
+tarvitaan? Se on raukka mies--yhdellä sanalla sanoen.
+
+Niinkö, että paettiinhan ennenkin? Lienee paettu, mutta vasta viime
+tingassa, ja kun paettiin, niin paettiin omiin metsiin eikä merten taa.
+Vieraille maille lähdettiin vasta, kun väkisin vietiin. Ja aina
+lähdettiin sillä mielellä, että kerran takaisin tullaan. Ja niin
+tultiinkin! Eikä ollut kysymys vain viisistä vuosista, kymmenistä oli--
+ja sittenkin tultiin! Mutta näillä pojilla ei ole aikomustakaan
+takaisin tulla. Aina tulee kotiinsa koira väkisin viety, ei tule konsa,
+joka omiksi iloikseen juoksuun lähtee.
+
+Rahaako lähetätte? Ei täällä rahojanne tarvita, vaan teitä itseänne ja
+käsivarsianne. Ei raha kaikkea rakenna, vaikka niin sanotaan. Ei ole
+rahalla tätäkään taloa raadettu, nämä kädet ne soita perkkasi ja korpia
+kaasi ja kivikoita kuokki. Ja kenellekä rahanne lähetätte, jos kaikki
+lähtevät? Eihän kaikki? Mutta miksei yksi yhtä hyvin kuin toinenkin?
+Lähdetään joka mies ja lyödään talo tuleen! Vai pitäisikö minun jäädä
+marssimaan teidän kaikkien puolestanne? Olenhan tuota kyllä tähänkin
+asti marssinut teidän puolestanne, vakoa astunut, kuokan ja lapion
+kanssa äkseerannut... Mutta luulin toki silloin poikalauman perässäni
+tulevan...
+
+Vai että ryssää pakoon? Ei kannata muka muutenkaan Suomeen jäädä,
+hallan pesään, vähävaraiseen, palkat ovat muualla paremmat, otatte
+mistä saatte ... jos ette te ota, ottavat muut.
+
+Olisi kai tässä ollut lähdön aihetta ennenkin. Tyhmää minua ja tyhmiä
+esi-isiäni, kun emme karanneet Suomesta joka kerta, kun halla pani ja
+pakkaset kouristivat eikä työpaikoista ollut tietoakaan! Ei ollut
+siihen aikaan valtion töitä eikä tehtaiden töitä, ei metsänostajia eikä
+meijereitä, ei turvaa ruunun eikä kunnan kassoista. Elettiin, mikä
+voitiin, ja kun ei voitu, niin kuoltiin--kuoltiin kunnialla, kaaduttiin
+tappotantereella, mutta pakoon ei lähdetty... Taisi olla tyhmästi
+tehty, taisi olla omaa typeryyttämme, että parempia aikoja aina
+_kotiin_ odotettiin, eikä osattu lähteä niitä ympäri maailmaa
+hamuamaan.
+
+Pettua purtiin ... lieneekö kaali pahempaa purtavata, ja lieneekö
+limppu sekaleipää sitkeämpää--en tiedä. Mutta sen tiedän, että
+suomalainen voi, mitä tahtoo, kun vain hammasta purren sen tekee eikä
+ruikuta. Purressa silmä tuikenee ja sisu sydäntyy. Vieras leipä vihan
+kasvattaa, katkeruudeksi on kyläinen kannikka. Ei osaa oikeuttaan
+arvata, joka ei ole vääryyttä kärsinyt.
+
+Ei ole teissä oman hampaanne purijoita! Velttoleukaisia,
+laimeasilmäisiä olette! Toisenlaisia miehiä tämän talon hoitoon
+tarvitaan. Lähtekää vain, hyvin joudatte!
+
+Mutta sen sanon, ettette saa penniäkään matkarahaksi, eikä teidän
+tarvitse penniäkään tänne lähettää. Eikä ole tarvis kuoltuani tulla
+perinnönkään jaolle. Otan tuon torppari Matin taloni hoitajaksi!
+
+Ukko lopetti, nousi ylös ja meni porstuanpohjakamariinsa levolle.
+
+Pojat eivät mitään virkkaneet, istuivat hetken aikaa kumarassa,
+kyynärpäät polvia vasten, ja poistuivat yksitellen tuvasta. Aikansa
+pihamaalla seisoskeltuaan ja järvelle päin tuijotettuaan vetäytyivät he
+sitten mietteissään kukin aittaansa maata.
+
+Huomenna varhain olivat nuoret miehet taas tavallisissa askareissaan,
+mikä vaolla, mikä ojalla, mikä niityllä--eikä kukaan heistä enää
+puhunut Amerikkaan lähdöstä.
+
+1899.
+
+
+
+
+VALTIOLLINEN ITSEMURHA.
+
+
+Kirkkovenhe oli juuri lähtemässä Kuopion kaupungin rannasta, kun näin
+siihen astuvan miehen, jota en olisi luullut näillä tienoin enkä
+ainakaan tässä ympäristössä tapaavani. Odottamaton tulija oli
+valtioneuvos Tengman, erään suurimman keskusvirastomme päälliköitä ja
+tunnettu sekä suomenkieltä täysin taitamattomaksi että myöskin
+pinttyneeksi ruotsinmieliseksi. Semmoiset korkeat herrat eivät juuri
+kernaasti suuntaa kesäistä kulkuaan Savon vesille, vaan viettävät
+virkalomansa joko jossakin koti- tai ulkomaan kylpylaitoksessa tai
+saaristohuvilassaan. Asuessani alkukesästä Helsingin saaristossa
+olinkin usein tavannut hänet pienessä saaristolaivassa, matkalla
+virastoonsa. Mitä hän nyt täällä teki, savolaisessa kirkkovenheessä,
+joka oli matkalla kaukaiseen, selkien takaiseen kylään, sitä en voinut
+käsittää...
+
+Hän istuutui laudalle lähelle kokkatuhtoa, ja minä istuin erään nuoren
+ylioppilaan kanssa, jonka isä oli venheen perämies ja sen omistaja,
+perätuhdolle soutamaan.
+
+--Mitä ihmettä se tuo valtioneuvos täällä tekee? Minnekä se on menossa?
+kysyin, kun olimme lähteneet liikkeelle.
+
+--Sehän asuu meillä, selitti airotoverini.
+
+--Kuinka hän on sinne joutunut? Mitä hän siellä--?
+
+--Minä kun olin viime lukukaudella hänen lapsillaan kotiopettajana...
+
+--Onko hän tullut kalastamaan? Ukko kuuluu olevan uuttera onkimies.
+
+--Eipä juuri joudata itseään ongelle. Äijä on ahkerassa työssä aamusta
+iltaan: me opettelemme--suomenkieltä, kuiskasi nuori mies korvaani.
+
+--Suomenkieltä? huudahdin minä, mutta hän nykäisi minua kyynärpäällään
+ja virkkoi:
+
+--Et vain saa olla siitä mitään tietävinäsi, se on suuri salaisuus.
+
+Valtioneuvos Tengman suomenkieltä oppimassa! Katsahdin ehdottomasti
+taakseni, en tahtonut uskoa korviani enkä silmiänikään, sillä siinä
+istui tuo vanha viikinki suomalaisessa Kallavettä kyntävässä
+nelilaidassa ja otti eukoilta tuntia suomenkielessä. Huonosti se kävi,
+mutta tahto oli nähtävästi hyvä. Monet kerrat sanojaan toistellen ja
+vaihdellen koettivat emännät saada vanhaa herraa ymmärtämään.
+
+--Mike teme? kysyi valtioneuvos.
+
+--Se on hankavihta.
+
+--Hangavitta ... mike teme nimi?
+
+--Sitä sanotaan meidän puolessa leiliksi.
+
+--Mite sano? Polessa?
+
+--Sitä sanotaan leiliksi täällä Savon puolessa ... piimäleiliksi...
+
+--Jahah--pimeläliksi--pimeläliksi--
+
+Valtioneuvos oli niitä, jotka olivat saaneet vapautuksen suomenkielen
+käyttämisestä, ja näkyi kyllä, että hän hyvin sen tarvitsi--vaikkakin
+hän aikoinaan, 1830-luvulla, oli ollut yksi niitä innostuneita
+ylioppilaita, jotka olivat luvanneet toisilleen suorittaa vapaaehtoisen
+tutkinnon suomenkielessä--luvanneet, mutta unohtaneet.
+
+--Mutta mikä siihen nyt on mennyt? kysyin toveriltani.
+
+--Julistus, kuiskasi hän.
+
+Ja hän kertoi minulle, hiljalleen soutaessamme ja valtioneuvoksen yhä
+jatkaessa harjoituksiaan, että ukko eräänä julistuksen jälkeisenä
+päivänä, kun oli puhuttu niin paljon virkamiesten velvollisuuksista
+kansaa kohtaan, uhrauksista, puolueriitojen lakkaamisesta, yht'äkkiä
+oli sanonut illallispöydässä:
+
+»--Se on saatettava pois päiväjärjestyksestä ... ei ole muuta keinoa
+... meidän täytyy oppia suomenkieltä.»
+
+»--Mutta eihän pappa enää voi ruveta sitä oppimaan», sanoi siihen eräs
+hänen pojistaan.
+
+»--Minäkö, miksen?»
+
+»--Pappa on jo liian vanha.»
+
+»--Vai niin, vai minä liian vanha? Vai niinkö luulet?» kivahti ukko ja
+virkkoi sitten minulle: »--Huomenna alamme lukea, olkaa hyvä ja tehkää
+suunnitelma!»
+
+--Ja jo seuraavana päivänä sitä alettiin ja luettiin koko lukukausi
+kaksi tuntia päivässä, kello kuudesta kahdeksaan aamulla, sillä
+muulloin ei hänellä ollut aikaa.
+
+»--Vai liian vanha?» toisteli hän tuon tuostakin.--»Kyllä minä näytän
+niille keltanokille, viikinkipenikoille!»--haukuskeli hän minulle tuon
+tuostakin poikiaan. »--No, sen minä nyt kyllä huomaan, etten enää voi
+oppia itse tätä kieltä käyttämään, mutta sen minä, saakeli soikoon,
+näytän, että ainakin voin ilman kielenkääntäjän apua saada selkoa
+asiakirjoista.»
+
+--Ja uutta vauhtia sai hän, kun hänelle niissä pidoissa, jotka
+pidettiin suuren lähetystön jäsenille, oli tapahtunut se häpeä, ettei
+hän kyennyt eräälle ulkomaalaiselle tuttavalleen tekemään selkoa
+puheesta, jonka eräs sarkatakkinen savolainen talonpoika oli pitänyt.
+Seuraavana päivänä määräsi hän, että pöytäkielenä hänen talossaan oli
+oleva suomi.
+
+--Mutta ukkohan on muuttunut fennoksi? sanoin.
+
+--Samaahan minäkin hänelle välistä leikilläni, mutta silloin suuttui
+äijä:--»Älä sinä silti luule, että minä olen fenno, jos opettelen
+suomea sen verran, että voin muuttaa kielen virastossani niitä varten,
+joilla on oikeus saada asiansa sillä kielellä ajetuksi ... siinä on
+suuri ero...--» »--Mutta eiväthän fennotkaan muuta vaadi?»--»Vai eivät?
+Vaativathan! Vaativathan!»--huusi hän ja alkoi luetella kaikkia, mitä
+fennot vaativat ja mitä pahaa ovat tehneet ja tekevät vieläkin...--
+»Kaikkea sitä ne vaativat ja huutavat ja pitävät melua ... mutta niiltä
+on siivet leikattava, ja juuri sillä tavalla ne leikataan, että _me_,
+me ruotsinmieliset, me maan intelligenssi, opimme suomea ja otamme
+heiltä sen ainoan olemisen ehdon, mikä heillä on, ja heidän valtansa ja
+vaikutuksensa, joka on aina ollut pahaksi. Mitä heistä silloin on
+jäljellä, kun me kaikki taidamme suomea. Ei mitään! Tyhjä tynnyri ja
+reikä pohjassa!»
+
+Me nauroimme, että selät hytkyi. Ukko huomasi sen ja huusi kokasta:
+
+--Mite hauska se ole, jota sielä peräss'?
+
+--Täällä vain kaskuja kerrotaan, herra valtioneuvos, vastasi toverini.
+
+--Eikö olisi ehkä syytä ilmaista itseäni? kysyin.
+
+--Annetaan ehkä olla, niin saa ukko olla siinä luulossa, ettei kukaan
+tiedä hänen kieliopinnoistaan.
+
+--Mutta miksi hän niitä tahtoo salassa pitää?
+
+--Tahtoo kai hämmästyttää maailmaa ... lyödä kielitaidollaan alas kuin
+salamana kirkkaalta taivaalta .. vähän ennen ensi valtiopäiviä...
+
+Minä jäin venheestä ensimmäiseen valkamaan ja venhe jatkoi
+valtioneuvoksen kanssa matkaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syksyllä tapasin ylioppilaan Helsingissä ja kohta tulivat puheeksi
+valtioneuvos Tengmanin kieliopinnot.
+
+--Oppiko se? kysyin.
+
+--Mikäs siinä! Jo se aika hyvin!--Voin kertoa sinulle tuoreena
+uutisena--kunhan et vain vielä pane lehtiin--että ensi vuoden alusta
+ruvetaan antamaan alkuperäisiä suomenkielisiä asiakirjoja ukon
+virastosta. Mutta virkatoverit olivat olleet vimmoissaan. Siellä oli
+tiukkaan oteltu. Mutta ukko oli sanonut, että kun hän kerran voi siitä
+suoriutua, niin täytyy heidänkin. Ei se suomenkieli muka ole mikään
+niin vaikea ja monimutkainen kieli kuin miksi fennomaanit sitä
+itserakkaudessaan kehuvat. Yhdellä kesälomalla sen salaisuuksien
+perille voi päästä.--Virkatoverit yhä murisivat, mutta ukko sanoi, että
+se olen _minä_, joka määrään. Eikähän siinä mikä auttanut. Mutta kun
+kanslian päällikkö astui ulos istuntohuoneesta, mutisi hän: »Ukko on
+höperö! Vanha taattu ruotsinmielinen ... mennä luopumaan oikeuksistaan
+ilman mitään pakottavaa syytä ... ruveta oppimaan suomenkieltä
+_vapaaehtoisesti_--se on valtiollinen itsemurha! Se on vanhuuden
+heikkoutta--täysissä hengen voimissa ollessaan hän ei olisi sitä
+koskaan tehnyt!»
+
+1899.
+
+
+
+
+ELUKOITA LAITUMELLA.
+
+
+Tyytymättömästi möyrien kulki kartanon karja talon suurilla takamailla.
+Oli puute ruuasta ja ikävä parempia laitumia. Hakamaat, kesannot ja
+läheiset lehdot olivat jo niin paljaiksi jyrsityt, ettei siellä enää
+ollut mitään ottamista.
+
+Sentähden täytyi karjan turvautua takamaihin. Siellä oli kasketuilla
+ahoilla, lampien rannoilla, soiden laidoilla ja purojen varsilla vähän
+enemmän ruokaa. Mutta matka oli sinne pitkä ja tuli joka päivä yhä
+pitemmäksi sitä mukaa kuin karja syödä ehti, niin että minkä lehmät
+syödessään lihoivat, sen ne kotiin kulkiessaan laihtuivat. Ja
+syksymmällä alkoi ruoka kokonaan loppua.
+
+Siitä syystä oli kartanon karja oloonsa tuiki tyytymätön ja pitihe
+pahalla tuulella. Se nurisi ja napisi, ja sitä täytyi miesten
+asevoimalla estää aituuksiin murtaumasta.
+
+Varsinkin oli karjassa kaksi tyytymätöntä: toinen iso härkä ja toinen
+kellokas, jotka aina edellä kulkivat.
+
+--On se hävytöntä, ettei suuri kartano pidä parempaa huolta karjastaan,
+möyrysi härkä.
+
+--Ladot täynnä apilasta, pielekset pullollaan luhtaheinää, säesteli
+kellokas.
+
+He seisoivat niittyaidan takana, jonka sisällä toiset niittivät, toiset
+kokosivat latoihin tuoksuvia luokoja.
+
+--Jos ei tuo karja olisi niin tyhmää ja pelkurimaista, kyllä tietäisin,
+mitä tekisimme, virkkoi kellokas?
+
+--Mitä tekisimme?
+
+--Vähän ne nuo veräjät ja veräjäin vartijat edessämme kestäisivät, jos
+yksissä voimin rynnistäisimme. Yhdestä paikasta kun karkoittaisivat, me
+toiseen karkaisimme, yhdestä paikasta kun aitaa kohottaisivat, me
+toisesta kaataisimme. Mutta ei ole rohkeutta mullikkain rinnoissa. Kun
+kuka keppiä ojentaa, hännät suorina pakenevat.
+
+Ja murinaan se jäi, ei uskaltanut karja kapinaan nousta, ja yhä sai se
+elämisensä aitain ulkopuolelta etsiä.
+
+Eräänä päivänä oli karja loittoutunut tavallista edemmä erämaahan, kun
+härkä ja kellokas, jotka aina edellä kulkivat, suolta mäelle
+noustessaan yht'äkkiä kohtasivat aidan. Hetken aikaa aitovartta
+noudatettuaan he tulivat tarkasti teljetylle veräjälle.
+
+--Mikäs aituus tämä on? kysyi härkä veräjäpuiden läpi katsellen.
+
+--Näyttää olevan kuin niittyaituus, on heinää kuinka paljon tahansa,
+vastasi kellokas.
+
+--Eikös sieltä kuulu kellon kalkatusta?
+
+Härkä ja kellokas kuuntelivat silmää räpäyttämättä ja korvaa
+liikauttamatta ja tulivat pian vakuutetuiksi siitä, että aidan takana
+oli lehmiä.
+
+--Töyttäämmekö veräjän kumoon? kysyi härkä.
+
+--Älähän ... se voi olla kartanon aituus ... katsotaanhan ensin.
+
+Ja he lähtivät ottamaan selkoa siitä, mikä aituus se oli ja eikö
+aidassa ehkä olisi jotakin aukinaista veräjää, sillä härillä ja
+lehmillä on synnynnäinen kunnioitus suljetuita veräjiä kohtaan--
+erämaassakin. Pian tulivat he nurkkaukseen, jossa aita kääntyi. Siinä
+näkyi vasta tehty niitty ja niityn reunassa oli lato ja aidattu pieles.
+Kaksi lehmää, pientä mutta lihavaa, käyskenteli niityllä ävärtä syöden.
+
+--Kenenkä niitty se on? kysyi kellokas.
+
+--Meidän on niitty, vastasivat lehmät.
+
+--Mistäs sinne pääsee? kysyi härkä.
+
+--Ei tänne mistään pääse.
+
+--Mistäs te olette päässeet?
+
+--Me olemme täällä aina olevia.
+
+--Kenen lehmiä te olette?
+
+--Tuon mökin.
+
+Siellä oli todellakin vähän ylempänä mäen rinteellä mökki.
+
+--Tottahan sinne täytynee _jostakin_ päästä, arveli kellokas ja lähti
+aituusta kiertämään. Härkä kulki möyryten perässä, ja muu karja tuntui
+jo nousevan notkosta.
+
+He tulivat aholle, ahon laidassa oli mökki, ja mökin ympärillä oli
+peltoja ylempänä ja alempana niittyjä. Pelloilla oli viljasta osa vielä
+leikkaamatta, toinen puoli oli jo kuhilaalla. Oli ruista, oli ohraa,
+oli potattimaata ja nauristakin. Se tuoksui niin makeasti sieraimiin.
+Mutta kaikista makeimmin lemusivat mökin pihalle levitetyt ja aidoille
+ja portaille heitetyt kerput ja keruutöryt.
+
+Olisipa siellä ottamista! Olisipa siellä, millä vatsansa täyttäisi!
+Jopa siinä käskisi päivänpaisteisella pihamaalla märehtien loikoa!--
+Vesi valui pitkänä kinana kellokkaan suusta, ja härkä nuoli ahnaasti
+sieraimiaan.
+
+Mutta portti pihamaahan oli suljettu ja kaikki veräjät tarkoin
+teljetty, ihan kuin heidän uhallaan, vaikkei ihmisiä näkynyt. He
+seisoivat pihaportin takana ja miettivät. Kellokas koetteli nostaa
+säppiä sarvellaan, mutta se ei noussut. Härkä nosti kaulaansa aidan
+selälle, mutta aita oli liian korkea yli hypätä.
+
+--Mutta tämähän on meidän kartanon mökki, päätti yht'äkkiä kellokas.
+
+--Mistä sinä sen tiedät?
+
+--Oletko koskaan kuullut muiden mökeistä puhuttavan? Kaikki mökit
+maailmassa ovat meidän kartanon mökkejä.
+
+Härältä pääsi ilon mölähdys, ja hän muisti jotakin.
+
+--Syötiinhän viime kevännäkin erään mökin viljat, eikä siitä meille
+mitään tullut. Pidimme hyvänämme! Mökkien aituukset saa kyllä syödä,
+kunhan ei kartanon omiin aituuksiin koske.
+
+--Joko rynnistän? kysyi härkä. Joko heitän portin pääni yli?
+
+--Älähän vielä. Lähdemme vielä hakemaan, olisiko missä mukavampaa
+paikkaa,--sillä härillä ja lehmillä on, niinkuin jo sanoin,
+synnynnäinen kunnioitus suljetuita veräjiä kohtaan.
+
+He lähtivät kiertämään, mutta eivät löytäneet mistään mukavampaa
+paikkaa: ei auki unohtunutta veräjää eikä matalampaa aitaa. Kaikki oli
+yhtä korkeaa ja yhtä tukevaa pisteaitaa, seipäät paksuista katajista ja
+vitsakset sitkeistä näreistä, ja he tulivat takaisin samaan
+nurkkaukseen, missä olivat nähneet lehmät niityllä. Ne olivat siinä yhä
+vieläkin.
+
+--Minkä tähden niillä noilla pitää olla parempi laidun kuin meillä?--
+sanoi kellokas.
+
+--Se on hävytöntä, että kaksi mökin mullikkaa syöpi vatsansa täyteen
+yksiltä jalkainsa sijoilta, kun koko kartanon karjan täytyy kuloja
+kankaita kaluta!--kiivasteli härkä.
+
+--Ei saa tulla vieraaseen niittyyn, varoittivat mökin lehmät, kun
+näkivät härän kyömistävän kaulaansa.--Ettekö näe, että siinä on aita?
+
+--Takamailla ei saa olla mitään aitoja: laitumet täällä ovat kaikille
+yhteiset, sanoi kellokas.
+
+--Pois aita! mörähti härkä.
+
+Ja härkä työnti aitaa sarvellaan, koettaen sitä kumoon kaataa. Aita
+rutisi, mutta ei kaatunut.
+
+--Se panee vastaan! sanoi härkä.
+
+--Puske tiukemmin! kehoitti kellokas.
+
+--Sarvet tarttuu kiinni! huohotti härkä.
+
+--Älä sillä lailla, neuvoi kellokas. Työnnä sarvesi alimman aidaksen
+alle, siitä seipään kohdalta, ja nosta ... näin! ... niin!--Kas niin!
+
+Härkä teki taaskin niinkuin kellokas neuvoi, seipäät nousi, aita nousi
+seipäineen ja kaatui maahan. Kellokas ja härkä astuivat kaatuneen aidan
+yli niittyyn, ja muu karja seurasi perässä ... sen ei tarvinnut muuta
+kuin astua sisään valmiista aukosta.
+
+Syötiin siinä ensin mökin säästöt: pieles ja lato. Särjettiin sitten
+väliaita ja mentiin niitystä peltoon. Ahmittiin ohrasta ja rukiista,
+mikä jaksettiin, ja lahmattiin jalkoihin loput. Väliin maistettiin
+nauriin kaalia ja purtiin jälkiruuaksi itse nauriitakin. Mökin lehmät
+ajettiin ulkometsään ja annettiin lämpöiset lähdöt joka kerta, kun
+yrittivät sisään.
+
+Kun eivät härkä ja kellokas enää syödä jaksaneet, hakivat he sopivata,
+pehmoista makuupaikkaa ja köllähtivät märehtimään keskelle mökin pihaa
+kerppujen ja keruutörkyjen päälle, ja muu karja teki samoin.
+
+Siitä tapasi heidät mökin mies palatessaan iltasilla kartanon
+päivätöistä. Kovasti pahastuen, kun näki vuoden vaivat menetetyiksi,
+tarttui hän ensimmäiseen seipääseen, ja kun eivät hyvällä lähteneet,
+mäikytti hän selkään kellokasta ja iski kintuille härkää, ajoi pois
+pahantekijät pihaltaan ja kyyditsi karjan kotiinsa--uskalsipa vielä
+mennä kartanon herralle valittamaan ja vaatimaan korvausta kärsimästään
+tappiosta.
+
+Mutta korvilleen sai mökin mies korvauksen sijasta ja menetti vielä
+mökkinsäkin. Karjan kipurahoista otti herra sen omaan haltuunsa, löi
+pellot ja niityt laitumeksi ja teettää nyt elukoilleen kesähuvilaa
+torpan tuvasta, jota parhaillaan puretaan.
+
+1899.
+
+
+
+
+KUN JUNA KULKI OHI.
+
+
+Ylimääräinen juna oli juuri kulkenut ohi vähän ennen kuin varsinainen
+postijuna saapui asemalle, eräälle pienelle erämaan asemalle. Olin
+tullut postijunassa ja päässyt matkaani jatkamaan erään vanhan ukon
+rattailla, joka palasi asemalta kotiinsa, tuotuaan sinne jonkun
+matkustajan.
+
+--No, isäntä oli tänään asemalla, kun se ylimääräinen juna kulki ohi?--
+kysyin puheen aluksi.
+
+--Olin, vastasi hän yksikantaan.
+
+--Siinähän se nyt meni, jatkoin.
+
+--Menneen kuului.
+
+--Kai näitte hänet?--Ettekö nähnyt?
+
+--En tuota nähnyt, vastasi hän hetken kuluttua.
+
+--Ettekö ollut asemasillalla?
+
+--O-lin! virkkoi hän ääntään venyttäen.
+
+--Ettekä nähnyt?
+
+--Enkä.
+
+--Mutta kuinka se on mahdollista? Olitte asemasillalla ettekä nähnyt?
+
+Hän antoi minun taas hetken aikaa odottaa vastausta ja virkkoi sitten:
+
+--Käänsin pois pääni, kun juna lähestyi.
+
+
+
+
+KUULUTUS.
+
+
+Vanha rovasti avasi juuri vasta tullutta postilaukkua. Otettuaan sieltä
+ulos ensin sanomalehdet ja annettuaan niistä osan ruustinnalle ja
+toisen apulaiselle, sai hän käsiinsä suuren kotelon, joka oli
+varustettu tuomiokapitulin sinetillä.
+
+--Mitähän tässä on, sanoi hän, antakaapa sieltä sakset, niin katsotaan.
+
+Apulainen ojensi ukolle sakset ja jäi rovastin olkapään yli katsoen
+odottamaan kuoren aukaisua. Tulta vasten nostaen leikkasi rovasti
+varovasti kuoren auki, veti sieltä esiin painetun paperin ja tarkasteli
+sitä hetkisen.
+
+--Jahhah, sanoi hän sitten. »Julkiluettavaksi saarnastuolista kolmena
+sunnuntaina peräkkäin.»--Vai niin!--Se on siis se. Sitä ei lueta.
+
+Hän nipisti huulensa yhteen, pisti paperin takaisin kuoreensa, avasi
+pöytälaatikkonsa, laski kuoren laatikkoon ja sulki sen.
+
+--Mikä se oli? kysyi ruustinna sanomalehtensä takaa.
+
+--Olipahan muuan kuulutus kirkkoon, vastasi rovasti.
+
+--Miksei sitä lueta?--kysyi ruustinna uudelleen. Mutta kun ei saanut
+vastausta ja lehdessä luettavat asiat kiinnittivät hänen huomiotaan,
+unohtui häneltä samassa asia.
+
+--Voi, voi, huokasi hän hetken kuluttua, laskien lehden pöydälle,--yhä
+vain niitä ikäviä asioita! Mikähän tästä viime lopuksi tullee?
+
+Rovasti ei vuorostaan vastannut siihen kysymykseen, vaan ilmaisi
+ajatustensa suunnan, virkkamalla kuin puoleksi itsekseen:
+
+--Täytyy totella _Jumalaa_ enemmän kuin _ihmisiä_.
+
+Kun näistä asioista oli jo niin usein ja niin paljon puhuttu eivätkä ne
+olleet mitään iloisia asioita, jäi keskustelu siihen. Ruustinna meni
+askareilleen, ja rovasti vaipui lehtiinsä.
+
+Mutta apulainen, joka oli nähnyt, mitä kuulutus koski, ja levotonna
+astellut lattialla, kysyi:
+
+--Eikö setä todellakaan aio lukea kuulutusta?
+
+--En aio, vastasi rovasti.
+
+--Eihän se ole minun asiani, mutta eiköhän siitä voi olla ikävyyksiä
+sedälle?
+
+--Minkäpähän minulle tainnevat.
+
+--Mutta onko se viisasta ... onko edes oikeinkaan saattaa kirkko
+vaaranalaiseksi ... ja samalla ehkä koko maa? Varsinkin, kun ei asia
+siitä enää parane ... se on julkaistu ja luettu julki kaikissa muissa
+kirkoissa...
+
+Vanha rovasti oli tähän saakka puhunut sanomalehtensä takaa. Nyt laski
+hän lehden pöydälle, otti silmälasit nenältään ja virkkoi:
+
+--Mitä ensiksi siihen tulee, että se on julkaistu ja muualla
+julkiluettu, niin se ei kuulu minuun ... vastatkoot siitä ne, jotka
+ovat sen tehneet. Minun mielipiteeni siitä on se, että jos luet yhden,
+niin saat lukea toisenkin, saat lukea kaikki, mitä luetetaan. Mitä taas
+viisauteen ja vaaranalaisuuteen tulee, niin salli minun kysyä: ovatko
+linnoitukset sitä varten, että niiden turvissa puolustamme itseämme,
+vaiko sitä varten, että pelätessämme niiden vahingoittuvan jätämme ne
+vihollisen valtaan. Lähinnä Jumalaa on kirkko lujin linnamme. Ja mitä
+lopuksi tulee siihen, että nyt enää olisi yhdentekevää, mitä minä tässä
+asiassa teen, niin ei ainakaan _minulle_ ole yhdentekevää, olenko ollut
+myötävaikuttamassa tekoon, joka on ... jota ... jota en hyväksy.
+
+--Niin, setä tekee tietysti niinkuin oikeaksi katsoo ... tahdoin
+vain...
+
+--Se on täällä ja täällä se pysyy, lisäsi siihen vielä vanha rovasti,
+väänsi lukkoon laatikon, johon oli pistänyt sen suuren
+tuomiokapitulista tulleen kotelon, ja solahutti avaimen laajaan
+taskuunsa.
+
+Ja kun oli jo myöhä ja kun apulainen siirtyi ullakolleen, puhalsi
+rovasti lampun sammuksiin ja meni makuukamariinsa levolle. Eikä siitä
+asiasta seuraavinakaan päivinä sen enempää puhuttu.
+
+Mutta seuraavana sunnuntaina, kun kanttori oli tuonut kuulutukset ylös
+saarnastuoliin, näki seurakunta rovastin hänelle jotakin kuiskaavan
+korvaan, kanttori laskeutui alas, kulki alttarin ympäri sakastin
+ovelle, otti oven pielestä naulasta kultaisiin kehyksiin sijoitetun
+taulun ja kantoi sen rovastin eteen saarnastuoliin. Kun rovasti oli
+sen--korkealla, juhlallisella, vakavalla äänellä--lukenut, antoi hän
+sen takaisin kanttorille ja kanttori kantoi sen takaisin sille sijalle,
+mistä oli sen ottanut.
+
+1899.
+
+
+
+
+VARIS JA PÄÄSKYSET.
+
+
+Metsävaris, joka hallitsee ja vallitsee talojen takamailla, on kovin
+perso lintujen pesille. Olisi sillä kyllä muutakin ruokaa syödäkseen,
+mutta kerran makuun päästyään ei sille kelpaa muu mikään kuin alastomat
+linnunpoikaset--parempi vielä, jos niillä jo on vähän untuvia
+ympärillään, että kurkussa hiukan kangertelisivat. Se on totutellut
+niitä kokonaisinaan nauttimaan. »Enhän minä tapa, elävältähän ne
+nielen, panen vain lämpimämpään paikkaan»--on hänellä tapana
+puolustautua, jos kuka häntä tästä moittimaan pyrkii.
+
+Mutta nyt olivat jo kevätkesästä kaikki pikkulintujen poikaset
+takamailta loppuneet, ja suuret suojelevat omansa. Ja sentähden lähti
+metsävaris tervehtimään tuttaviaan peltovariksia kirkonkylässä. Sillä
+siellä tiesi hän olevan laululintuja puutarhat täynnä, ja joka huoneen
+räystään alla oli pääskyn pesä.
+
+Aamulla varhain, kun ihmiset vielä nukkuivat, lensi hän kenenkään
+huomaamatta rajan yli metsän rannasta peltomaille ja tapasi varisveljen
+vakoa astumassa.
+
+--Mitä sinä syöt? kysyi hän aidan seipääseen istuutuen.
+
+--Toukkia, lieroja--toukkia, lieroja, vastasi peltovaris.
+
+--Huono ruoka--huono ruoka, raakui metsävaris.
+
+--Syön, mitä saan--syön, mitä saan.
+
+--Syö linnunpoikia!
+
+--Ei ole tapana täällä--ei tapana täällä.
+
+--Se makeata ruokaa--se makeata ruokaa!
+
+--Saattaapa olla--saattaapa olla...
+
+--Tule toveriksi--puoliksi pannaan--pannaan.
+
+--Minnekä menet?--kysyi peltovaris kaulaansa ojentaen.
+
+--Tuonne kylään menen!--vastasi metsävaris.
+
+--Älä mene kylään ... älä mene kylään, varoitti peltovaris.
+
+--Miksi en menisi?
+
+--Älä mene kylään!
+
+--Sano syysi ... sano syysi!
+
+--Älä mene kylään! Älä mene--!
+
+Mutta ei totellut metsävaris, kylään lähti. Lensi peltojen yli
+lähimpään taloon ja istahti riihirakennuksen harjalle. Siinä katseli ja
+kuulosteli. Katseli pääskysiä, jotka lentelivät poutaisella taivaalla
+talon ympärillä ja tuon tuostakin pistäytyivät räystäiden alle;
+kuulosteli sitä sirinää, jota poikaset pesissään pitivät joka kerta,
+kun emo heidän luokseen lensi.
+
+Ei varis väkisin ota, ei tee ilmitappelua heikompainsakaan kanssa, vaan
+odottaa otollista hetkeä varkain viedäkseen. Kun kaikki pääskyt taas
+olivat poissa, lentää kahnautti varis riihen katolta koivuun, joka oli
+aitan takana. Siinä istui hän ja oli maailmaa katselevinaan, höyheniään
+kynivinään. Mutta vesi kihosi kielelle, sillä aitan joka nurkassa oli
+pääskyn pesä, ja sen sisässäkin niitä tuntui olevan, Ne olivat
+kuitenkin vähän vaikeasti käsiin saatavissa. Hän laskeutui oksalta
+oksalle, kurkotteli ja katsasteli, piiloutuen aina puun rungon taa, kun
+kuuli pääskyjen tulevan. Eräässä nurkassa oli nurkkahirren pää jäänyt
+muita vähän pitemmälle, hän pudottautui siihen, ja siinä oli pesä nokan
+saavutettavissa.
+
+Pöytä oli katettu, ei muuta kuin ojentaa ja ottaa. Pesä oli täynnä
+parhaan makuisia poikasia. Mutta tässä ei niitä käy syöminen, hän
+kantaa ne yhden kerrassaan tuonne riihen katolle, latoo ne siihen
+riviin, ottaa sitten yhden kerrallaan nokkaansa ja keikauttaa päätään
+takaisin ... ei tapa, nielaisee vain elävältä, panee parempaan
+talteen...
+
+Hän työnsi nokkansa pesän sisään, ja kun se tuli sieltä ulos, oli siinä
+puolialaston pääskynpoika poikkiteloin räpistelemässä. Ja hän otti
+vauhtia jaloillaan, levitti siipensä ja lähti kiireesti lentämään
+riihen kattoa kohti.
+
+Mutta herra varjele sitä elämää, mikä siitä yht'äkkiä syntyi!
+
+--Jo viep'! kuuluu kirkaisu ilmassa kuin olisi veitsellä vihlaissut. Jo
+viep'! Jo viep!' vastataan huutoon toisaalta jostakin.
+
+Mutta varis on tottunut siihen, että pikkulinnut pesiään puolustavat,
+eikä hämmästy huudoista. Pitäähän niiden saada vähän huutaa, kun eivät
+muutakaan mahda. Ja rauhallisesti lentää hän riihen katolle, laskee
+siihen saaliinsa, joka vielä elää, ja lähtee lisää noutamaan. Hänellä
+on syömäsuunnitelmansa valmis, ja hän ei aio häikäillä ennenkuin on sen
+loppuun suorittanut, kun on kerran tänne saakka tullut.
+
+Mutta yhä kiihtyy huuto ilmassa, se kuuluu läheltä ja kaukaa, tästä
+talosta ja naapuritalosta, ja tuossa tuokiossa koko kylästä. Ilma
+variksen ympärillä alkaa viheltää ja vinkua niinkuin olisivat tuhannet
+piiskat sitä pieksämässä, ja joka isku sattuu variksen selkään. Kaikki,
+mitkä siivilleen kykenevät: pääskyt, peipot, leppälinnut, varpuset,
+västäräkit pellolta ja rastaat pellon takaa rientävät hätään ja
+huutavat ja kirkuvat ja rätisevät ryöstölinnun korvaan. Mustanaan on
+ilma täynnä kiusanhenkiä, joka taholta ne päälle täyttävät, edestä ja
+takaa, ylhäältä ja alhaalta, ahdistavat kipenöivin silmin ja terävin
+nokin kuin neuloin ja pienoisin kynsin kuin naskalin nenin.
+
+Vähät hän nokista ja kynsistä, ne eivät pysty hänen pitkään harmaaseen
+kauhtanaansa, mutta se huuto ja kirkuna, se häntä hermostuttaa.
+Herättävät koko maailman, huutavat kaikki katsomaan epäonnistunutta
+yritystä ... salaa luuli sen saavansa tehdyksi hän, nyt siitä tuli
+tämmöinen häpeä ... ja kanatkin kaakattavat, ja kukot kotkottavat, ja
+hanhet huutavat...
+
+Hän lentää edestakaisin kylän kattojen yli, ei tiedä mihin piiloutua,
+mihin häpeänsä peittää ... ei ole puita täällä niinkuin metsässä, ei
+saa eksytetyksi, jäljestään haihdutetuksi.
+
+Hän suuttuu, tekeytyy haukaksi, koettaa kopata kiinni lähimmän
+kiusanhengen. Mutta siitä kadottaa hän tasapainonsa, tuuskahtaa
+nokalleen ja heittää hullunkurisen kuperkeikan ilmassa...
+
+Sitä riemua ... sitä hurraahuutoa! ... sitä vahingoniloa! ... ne
+häpäisee, sadattelee ... ja harakkakin, variksen vanha kilpailija ja
+kadehtija, hyppii ilmassa ja nauraa ja siipiään räpyttää.
+
+Peltovaristenkin on täytynyt nousta vaolta meteliä katsomaan.
+
+Kun vainottu varis näkee sukulaisensa aidan selällä, rientää hän, minkä
+kerkiää, heidän luokseen apua saamaan. Sen nähtyään jättävät
+pikkulinnut hänet heidän huostaansa ja palaavat takaisin kylään.
+
+Mutta ei saa metsävaris apua sukulaisiltakaan.
+
+--Enkös jo varoittanut!--sanoo vanhin varisten kongressissa. Siellä
+maiden takana saattaa se käydä laatuun, mutta täällä rintamailla ei
+sitä enää suvaita. Meillä on täällä peltojen puolella olemassa
+semmoinen lintujen välinen sopimus, että suurisiipisten pitää antaa
+pikkupyrstöisten olla rauhassa. Me emme rakasta sitä rähinää, joka aina
+syntyy siitä, kun heitä häiritään. Sentähden on parasta, että lennät
+kiireimmän kautta kotiisi. Jos kerran vielä koettaisit, niin täytyy
+meidän ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin.
+
+Metsävaris lähti nolona lentää laahustamaan takamaita kohti, josta oli
+tullutkin. Eikä häntä ole sen koommin nähty näillä asioilla
+liikkumassa.
+
+Jonka vuoksi tästä tarinasta on oppi otettava semmoinen, että kun
+kaikki pikkulinnut ovat oikein yksimieliset, eivät heille variksetkaan
+mitään mahda.
+
+1899.
+
+
+
+
+TAKALISTON HEIKKI.
+
+
+Takaliston Heikki oli istunut rovastin kamarissa ja kuunnellut, kun
+pappilan herrat innostuksissaan puhuivat siitä suuresta ulkomaan
+adressista ja miten lähetystön jäseniä oli juhlallisesti Helsingissä
+vastaanotettu. Nuoret herrat selittivät, miten Suomi nyt ikäänkuin
+toisen kerran oli korotettu kansakuntien joukkoon, miten maailman
+etevimmät miehet olivat tunnustaneet asiamme omakseen, miten meidät nyt
+kaikkialla tunnetaan ja miten kaikkialla meistä puhutaan, miten nyt oli
+arvokasta elää ja kunniakasta kuolla, jos niiksi tulisi...
+
+--Onpa iloista kuulla, puhkesi Heikki puhumaan. Ne on poikia ne
+maailman mainiot! ... ovatpa totta tosiaan! ... katsohan, minkä tekivät
+... lähepäs asian alkaen tänne asti, sekin Rarittu ja mikä se on se,
+joka on koko maailman kiertänyt, ja se Vanterluhti, poika tuhti ...
+vaan hädässä se ystävä tutaan ... no, ka, ihan toki aivan niinkuin
+minullekin kävi...
+
+--Mitenkä Heikille kävi?
+
+--No, ihan niinkuin tälle Suomelle nyt!--Tiedättehän te sen meidän
+paikan...
+
+--Käytiinhän siellä silloin karhun ammunnassa...
+
+--No niin, niinpä niin ... sitä minä juuri ... siitä sen pääsitte
+tuntemaan, mutta sitä ennen ei kukaan täällä tiennyt Takaliston
+Heikistä, vaikka olisi nälkään kuollut ... ja sitä vailla se on monesti
+ollutkin ... niitä karhuja minä ikäni kiitän...
+
+--Katsokaahan, hyvät herrat, mitenkä se oli niiden karhuin kanssa ...
+ne kun joka vuosi kaateli ja raateli. Se on koko maailman pahin
+karhujen pesä se meidän takasalo ... ja hallanpesä vielä pahempi. Ei
+puhettakaan siitä, että muualta apua saisi. Ei osattu tulla
+pyytämäänkään, eikä kukaan tullut kysymään, että oletko mitä vailla,
+että puuttuuko mitä ... vaan silloin piti tulla, kun ne karhut siihen
+viimeiseen vimmaansa nousivat ja alkoivat aivan ihmeitään tehdä ...
+niin silloin sanoi eukko, että nyt ei auta muu kuin mene viemään sanaa,
+että tulevat auttamaan. Enhän minä ... kukas sinne? Mutta lähdinhän
+kuitenkin, lähdin kuin lähdinkin ja jouduin tänne asti ja puhuin
+asiani, ja silloin tulitte, herrat, ja avun toitte... Mutta vähätpä
+siitä. Eiväthän karhut silti loppuneet. Mutta se siinä parasta, että
+tultiin tutuiksi... »Siellä on semmoinen ja semmoinen talo» ...
+itsepähän tiennette, millainen on, en kehu. Mutta kun tie aukesi, niin
+ei ole ollut käymätöntä kesää ... olette käyneet siellä meillä ja minä
+täällä teillä. Ennen tulin, ukko rahjus, ei kukaan uskaltanut mitään
+antaa, ei velaksikaan--lahjaksi ei ole pyydettykään... »Mikä sinut ...
+kuka lienet ... kukapa sinulle?» Mutta nyt! Nyt kun tulen, jo sanotaan:
+»Ka, Takaliston Heikki! mitä kuuluu?»--Nyt tiedetään, nyt tunnetaan--ja
+säkki täytetään.--Niin, sitä minä nyt tässä vain, että jos ne karhut
+eivät sinä suurena karhukesänä siihen ilveeseensä nousseet ja niitä
+tuhojaan tehneet, niin ... että tuota, että on niistä hyötyä välistä
+karhuistakin...
+
+1899.
+
+
+
+
+KAKSI SANKARIA.
+
+
+Toinen oli parooni von Pflycht, toinen kauppaneuvos Haarfooten. He
+asuivat komeissa kartanoissaan toinen toisella, toinen toisella puolen
+vuolasta virtaa. Paroonilla oli paljon maita ja alueita ja
+alustalaisia, ja kauppaneuvoksella oli sekä sahoja että muita tehtaita
+ja paljon, paljon rahoja pankissa. Esi-isät olivat kummankin kuulut,
+jotka olivat maansa merkkimiehiä olleet: von Pflychtit sotilaina ja
+valtiomiehinä ja Haarfootenit monessa polvessa kauppiaina ja
+teollisuuden harjoittajina, jotka olivat rikastuneet puista ja
+tervasta. Paroonin kilvessä oli _noblesse oblige_ [aateluus
+velvoittaa], ja kauppaneuvoksen tunnussanana oli _richesse oblige_
+[rikkaus velvoittaa], jonka mukaan hän katsoi aina olevansa velvollinen
+toimimaan. He olivat hyviä ystäviä ja hengenheimolaisia ja kysyivät
+neuvoa toisiltaan kaikissa tärkeissä asioissa.
+
+Mutta eipä ollut ennen ollut niin tärkeätä asiaa kuin oli asia, josta
+tieto salamana taivaalta iski. Ja niin pian kuin tuli tieto siitä, mitä
+silloin oli tapahtunut, oli kummankin ensimmäinen ajatus rientää toisen
+luo tietämään, mitä oli tehtävä. He tapasivat toisensa puolitiessä
+vuolaan virran sillalla. Seurasi kauppaneuvos paroonia kotiin ja
+saattoi parooni vuorostaan neuvosta, ja he pysähtyivät taas sillalle
+seisomaan, ettei kukaan heitä kuulisi.
+
+--Mitä on tehtävä?--kysyi kauppaneuvos vielä kerran.
+
+--Niin, mitä on tehtävä? kysyi vuorostaan parooni.--Kaikki on
+menetetty!
+
+--Seisomme pohjattoman kuilun partaalla.
+
+Ja he erosivat siitä sen suurempaan selvyyteen tulematta. Yö oli sakea
+ja sumuinen, ja sakea ja sumuinen oli heidän mielensäkin.
+
+Eikä ollut sumu aamullakaan haihtunut, kun he taas tapasivat toisensa
+ja hakivat neuvoa toisiltaan.
+
+--_Isänmaa_ ei ole pelastettavissa, virkkoi kauppaneuvos kolkosti
+mietteittensä tuloksena.
+
+--_Sen_ hyväksi emme voi enää mitään tehdä, myönsi parooni.
+
+--Mutta pitääkö sinun todellakin vielä nähdä ainoa poikasi vieraalla
+maalla menehtymässä?
+
+--Ja mitä takeita on siitä, ettei se omaisuus, jota sinä ja esi-isäsi
+olette hiellä ja vaivalla koonneet--?
+
+--Kiitos osanotostasi.
+
+--Kiitos itsellesi.
+
+--Ei ole meistä kysymys. Kunpa vain olisikin... Hyvät neuvot ovat
+tarpeen.
+
+--Mikä on tehtävä, se on tehtävä pian.
+
+He erosivat vielä kerran, tulematta selvyyteen siitä, mitä olisi
+tehtävä.
+
+Ja vielä kerran tapasivat he toisensa valvottuaan vielä yhden unettoman
+yön, tapasivat toisensa puolitiessä vuolaan virran sillalla, ettei
+kukaan heitä kuulisi.
+
+--Olen keksinyt keinon, sanoi parooni von Pflycht.
+
+--Olen tehnyt päätökseni, ilmoitti kauppaneuvos Haarfooten.
+
+--Anon hänelle armollisen luvan muuttaa maasta ja siirrän omaisuuteni
+hänen nimiinsä, virkkoi taas parooni.
+
+--Muutan rahaksi kaikki kiinteimistöni ja sijoitan rahat Ruotsin
+pankkiin, kuiskasi kauppaneuvos.
+
+--Olen jo kirjoittanut anomuksen.
+
+--Annoin jo määräykseni asianajajalleni.
+
+--Olemme tehneet velvollisuutemme: pelastaneet tänään, mikä ehkä jo
+huomenna olisi ollut myöhäistä.
+
+--_Noblesse oblige_.
+
+--_Richesse oblige_.
+
+--Olemme samalla antaneet hyvän esimerkin.
+
+--Esi-isämme olisivat varmaankin tehneet samoin.
+
+Hetken äänettömyys. Sitten virkkoi parooni:
+
+--Tulkoon nyt mitä tulee.
+
+--Olemme nyt valmiit vastaanottamaan pahinta, lisäsi kolkosti
+kauppaneuvos.
+
+Ja parooni von Pflycht ja kauppaneuvos Haarfooten puristivat
+äänettöminä toistensa käsiä ja erosivat siitä vakuutettuina, että
+olivat kumpikin kohdastansa täyttäneet velvollisuutensa sekä itseänsä
+että isänmaatansa kohtaan.
+
+1899.
+
+
+
+
+KOKKO JA KOKON POIKA.
+
+
+Kun kokko ilmojen kuningas oli saanut poikansa siihen ikään
+kasvatetuksi, että tämä kykeni lentämään ja omin päinsä elatustaan
+hankkimaan, vei hän hänet korkealle vuorelle vanhan kuivuneen hongan
+latvaan ja puhui hänelle näin:
+
+--Poikani, sanoi hän,--siinä on maailma allasi, tuolla näet toisella
+silmälläsi erämaat ja tuolla viljellyt vainiot. Ennen vanhaan olivat
+kaikki maat erämaita, ja silloin me koukkunokkaiset ja teräväkyntiset
+olimme koko maailman valtiaita. Maailma ja kaikki sen kansoittajat
+olivat meitä vastaan ja me laadimme niille lakimme ja kirjoitimme sen
+kynnellämme niiden selkänahkaan, jotka eivät ilman alistuneet. Kaikki
+riista sekä ilmassa että maassa oli meidän karjaamme ja me olimme sen
+karjan korkeita paimenia; otimme joukosta omamme, kun tarvitsimme. Nyt
+on toinen puoli maailmaa viljelyksessä. Näetkö tuolla noita lampaita,
+noita lintulaumoja, noita kana- ja hanhiparvia, jotka siellä määkien ja
+kaakottaen käyskentelevät--kaikkia noita kynnettömiä ja hampaattomia ja
+heikkoja, jotka nyt ovat herroja. Ne ne ovat, joita varten lait
+laaditaan ja joita myöten maailma mukautuu. Heitä nyt suojellaan, ja
+meitä vastaan on vaino ainainen vireillä. Meidän päästämme on hinta
+pantu, ja rastaatkin ovat rauhoitettuja, pyilläkin on puolustajansa,
+vesilinnuilla vartijansa, joka jänikselläkin korkea kaitsijansa.
+
+Se on nyt tätä aikaansa tämä, mutta odota, poikani, odota, kohta on
+lopussa heikkojen herruus ja kovakouraisten aika käsissä, voiman laki
+entisessä voimassaan!
+
+Katsohan, ennen olimme pedot petoja toisillemmekin. Kun karhu
+jalopeuran tapasi vasikkaa tappamassa, kävi kimppuun, teki tappelun, ja
+vasikka juoksi tiehensä. Kokko kun kalasääsken näki haukia kantamassa,
+sitä heti ahdistamaan ja hauki pelastui. Nyt on toiset pidetty tuumat,
+nyt emme toisiamme ahdista, vaan vieläpä autammekin. Kun ei kettu
+lampaalta henkeä saa, tulee susi avuksi ja saaliin jakavat; kun ei susi
+hevosta voita, rientää karhu hätään ja tasan panevat. Kun sinä, kokon
+poika, et yksin saa jänistä ulos näreiköstä, huudat vain ja rientävät
+närhit ja harakat häntä peloittamaan, ja sinä aukealta isket. Sinä
+lihat viet, mutta jätät heille suolet ja sisälmykset. Näin yhdessä
+metsästelemme, näin sovussa sotaa käymme--ja voitto on meidän.
+
+Erämaa yhä pienenee, saalis täällä yhä vähenee, emme erämaista enää
+välitä. Yöksi tänne lennämme, aamun valjetessa asutuille maille
+laskeumme, yli viljeltyjen vainioiden vaakumme, aina vaanien, aina
+valmiina iskemään. Siellä on saaliit äärettömät, siellä liha
+laumoittain laitumella käy. Siellä karitsoita, siellä vuonia, siellä
+kesyä siipikarjaa kuin muurahaisia metsätiellä. _Meille_ lampaitaan
+lihottavat, meille riistaa rauhoittavat, ja kun on aikamme tullut,
+otamme, anastamme, väkevämmän oikeudella omistamme--ja silloin on kokko
+taas ilmojen kuningas ja haukka kaikkien heikkojen herra!
+
+Näin puhui kokko, ja pojan silmät säteili, kynnet koukistui, pyrstö
+laajeni ja siivet lentoon levisi.
+
+--Älä vielä! Odota hiukan! Emme ole vielä valmiit, eivät ole joukkomme
+järjestetyt noille isoille aukeille uskaltaaksemme. Vielä on pedoilla
+pelko vainioiden viljelijöitä, eikä ole sinne yksin hyvä mennäksesi.
+Mutta ehdimme vielä, ei ole kiirettä, vielä on rajamailla riistaa.
+Tuolla on pikkutalo peltoineen muista erillään, tuolla torppa yksin
+erämaan reunassa. Siellä on saalista vielä sinun osallesi, sieltä ota,
+sieltä iske, mitä saat, iske lampaita, teurasta vuonia, kaada
+karitsoita. Hyvän työn teet, yhteistä asiaamme edistät: pikkutalot
+pahimpia vihollisiamme, niistä viljelyksen rutto korpiin leviää. Niitä
+vainoo, niitä säälittä syö, älä lapsiakaan säästä, liinapäitä--helposti
+heidät marja-ahoilta yllätät ... ei kuulu heidän parkunsa pihoihin, ei
+itku isoihin kylihin ... onneksesi otat, makoiseen suuhusi syöt ja
+pojillesi syötät, niinkuin minä sinulle syötän ... siitä luontosi
+lujeni, siitä nokkasi koukistui, siitä kyntesi teroi...
+
+Lähde, lennä, tee niinkuin neuvoin, olkoon se politiikkasi, poikani--ja
+kohta ei kysytä enää lampaiden lakia, ei oinasten oikeutta, ja kohta on
+kukistettu heikkojen herruus.
+
+1899.
+
+
+
+
+KUNTAKOKOUS.
+
+
+Kiihtynyt mieliala kuntakokouksessa oli noussut korkeimmilleen. Se oli
+se ainainen riidan aihe: kysymys kansakoulusta kaksikielisessä
+pitäjässä.
+
+Kunta oli jakautunut kahteen melkein tasaväkiseen puolueeseen, jotka
+molemmat sokeasti seurasivat johtajiaan. Ruotsinmielisten johtajana oli
+eräs aatelinen kartanonomistaja, parooni, suomenmielisten eräs eläkettä
+nauttiva professori, joka oli asettunut maalle.
+
+Puolueet olivat vuoroittain voitolla, riippuen satunnaisista
+enemmistöistä kokouksessa. Siitä oli seurauksena, että mikä yhdessä
+kokouksessa päätettiin, se purettiin toisessa tai jotenkuten muuten
+tehtiin tehottomaksi. Kouluista oli suurin riita. Valittelemalla ja
+kuvernöörin panemalla pakolla niitä oli saatu välttämättömin määrä
+perustetuksi, mutta perustetuistakin riitti yhä riitaa. Kouluhuoneiden
+ylläpito, koulutarpeiden hankinta, uusien opettajain ottaminen antoi
+aihetta alinomaisiin rettelöihin.
+
+Nyt oli taas kysymys uudesta koulusta, suomalaisesta koulusta
+ruotsalaiseen osaan pitäjätä. Asian oli saanut vireille professori, ja
+kohta oli parooni pannut vastavirtauksen liikkeelle.
+
+He istuivat eri päässä pöytää kunnan tavassa ja molemmilla oli
+miesjoukkonsa takanaan.
+
+Esitettyään asian lopetti professori puheensa:
+
+--Eikö ole siis olemassa huutava epäkohta, että satakunta kouluiässä
+olevaa lasta jätetään ilman mahdollisuutta minkäänlaisen opetuksen
+saamiseen? Olimme odottaneet, että pitäjän herrat ruotsinmieliset itse
+pitäisivät huolta alustalaistensa sivistystarpeista heidän kielestään
+huolimatta, koskapa näiden lasten vanhemmat melkein kaikki asuvat
+herrain itsensä tiluksilla ja ovat heidän työssään. Mutta tämä
+kohtuullinen toivomus ei valitettavasti ole toteutunut. Sentähden on
+meidän täytynyt ottaa asia omaksemme.
+
+--Herra puheenjohtaja! virkkoi parooni ja nousi vuorostaan puhumaan.--
+Panen vastalauseeni sitä syytöstä vastaan, ettemme me ruotsinmieliset
+olisi yhtä hartaita kansansivistyksen ystäviä kuin herra professori et
+consortes. Kernaasti minun puolestani perustettakoon kouluja kuinka
+monta tahansa, mutta jos kerran on kohtuudesta kysymys, niin vaatii se,
+että myöskin ruotsalaiset lapset saavat sivistystä samassa määrässä
+kuin suomalaiset. En vastusta suomalaisen koulun perustamista, mutta
+ehdotan kuntakokoukselle, että samalla päätettäisiin perustaa
+ruotsalainen koulu Ylilän kylään, jonka ruotsalaiset lapset ovat yhtä
+paljon sen puutteessa.
+
+--Jos olen oikein ymmärtänyt herra paroonin, tahtoo hän, että ehdoksi
+ehdottamani suomalaisen koulun perustamiselle Alilan kylään pantaisiin
+ruotsalaisen koulun perustaminen Ylilän kylään?
+
+--Aivan niin, herra professori.
+
+--Siinä tapauksessa täytyy minun vastustaa ehdotusta. Paitsi sitä, että
+tällainen pakollinen yhteenkytkeminen rajoittaa kunnan vapaata
+päättämisvaltaa, ovat kuntamme ruotsinkielisen vähemmistön edut jo
+tarpeeksi turvatut. Väkilukuun katsoen on meillä ruotsalaisia kouluja
+niin paljon kuin niitä kohtuudella voidaan vaatia. Kysymyksen herra
+paroonin ehdottamasta ruotsalaisesta koulusta voi sitäpaitsi ottaa
+erikseen esille; tähän asiaan se ei kuulu.
+
+--Meillä on valitettavasti ikävät kokemukset siitä, että suomalaiset
+kerran itselleen etuja saatuaan eivät suostu ruotsalaisille niitä
+suomaan.
+
+--Samat ovat kokemukset meilläkin.
+
+--Niinpä ei teillä siis oman etunne kannaltakaan pitäisi olla mitään
+sitä vastaan, että molempien etuja ajetaan yht'aikaa.
+
+--Te tiedätte hyvin kyllä, herra parooni, että kunta ei suostu
+yht'aikaa kahden koulun perustamiseen ja että jos kunta moisen sen
+arvoa alentavan päätöksen tekisikin, valitus siitä olisi valmis ja
+päätöksen kumoaminen myöskin. Seuraus ehdotuksestanne on siis
+suomalaisen koulukysymyksen raukeaminen, ja se on tietysti
+tarkoituskin. Tunnen vastustajan liiaksi hyvin voidakseni tämän
+varmuudella väittää.
+
+--Herra puheenjohtaja! Minä pyydän, ettei täällä sallittaisi mennä
+persoonallisuuksiin.
+
+--Teillä on vain kysymys vallasta, kaikki suomalaiset koulut ovat
+teille kauhistus!
+
+--Entäs teille ruotsalaiset? Mehän emme vastusta ehdotustanne, tahdomme
+sitä vain laajentaa. Annamme kunnan itsensä päättää.
+
+--Tämä ei ole muuta kuin niitä tavallisia vehkeitänne, verukkeitanne.
+
+--Panen vastalauseeni sellaista puhetta vastaan!
+
+--Sopiihan panna--ja haukkua meitä taas »Uudessa Suomettaressa» ja
+»Matti Meikäläisessä».
+
+--Ja teidän »Nya Pressenissä» ja »Fyrenissä».
+
+Ja myrsky oli puhjennut, tuo tavallinen rajuilma, jota ilman ei mistään
+asiasta selvitty. Sekä parooni että professori alkoivat puhua
+yht'aikaa, ja heidän puoluelaisensa tekivät samoin. Sanoja ei enää
+hillitty, syytöksiä ei säästetty:
+
+--Te tahdotte estää meitä antamasta opetusta äidinkielellä lapsillemme!
+Te tahdotte pakottaa heitä vieraskielisiin kouluihin!
+
+--Te tahdotte koulujen varjolla ajaa omia suomalaistamispyyteitänne! Te
+tahdotte harjoittaa vähemmistön sortoa!
+
+Puheenjohtaja ei voinut saada aikaan järjestystä, ja kokous täytyi
+hetkeksi keskeyttää.
+
+Yhä riidellen ja väitellen joutuivat parooni ja professori
+kunnanhuoneen kamariin. Siellä oli juuri vastatullut posti pöydällä.
+Molemmat ottivat lehtensä ja alkoivat silmäillä niitä. Yht'äkkiä
+huudahtivat he melkein yhteen ääneen:
+
+--Armollinen jul ... kaksi ... viidenneltätoista päivältä ... Mitä tämä
+on?
+
+--Mitä tämä on? kysyivät he vielä uudelleen toisiltaan, mutta ei
+kumpikaan osannut vastausta antaa.
+
+Porstuasta ja tuvasta kuului yhä vain kiihtyvää väittelyä ja melua.
+
+--Tässä on kirjoitus, jossa kehoitetaan puolueita sopuun ja
+yksimielisyyteen, sanoi professori hetken kuluttua.
+
+--Täällä on myöskin semmoinen kirjoitus, virkkoi parooni.
+
+He vaihtoivat lehtiä ja lukivat. Heittivät pois ja lukivat vielä
+uudelleen.
+
+Panivat kumpainenkin tupakan--kävelivät, istuutuivat, nousivat ylös--
+huomasivat sikariensa sammuneen ja tarjosivat kumpainenkin tulta
+toisilleen ja kiittivät kohteliaasti, mutta eivät vielä mitään
+virkkaneet.
+
+--Nyt hänen täytynee luopua ehdotuksestaan, ajatteli parooni.
+
+--Nyt ei hän enää voine vastustaa, ajatteli professori.
+
+--Mutta jos hän ei luovu ... jatkoi parooni ajatustensa juoksua,--
+pitääkö minun sitä yhä vastustaa?
+
+--Jos hän yhä vielä vaatii ruotsalaista kouluaan...? ajatteli
+vuorostaan professori,--se on kyllä kohtuullinen vaatimus, mutta...
+
+Mutta ääneensä sanoivat he molemmat, toistensa ajatusta jatkaen:
+
+--Tässä nyt seisomme! sanoi parooni.
+
+--Riitoinemme, lisäsi professori ja nyökytti hitaasti päätään niinkuin
+moittien.
+
+--_Kieli_riitoinemme...
+
+--_Koulu_riitoinemme...
+
+--Mutta syy on ollut teissä! kivahti professori.
+
+--Kun te tietysti olette viattomia kuin lampaat, lisäsi parooni.
+
+Ovi avautui, ja porstuasta kuului ukkojen yhä kiihkenevää väittelyä:
+
+--Ei penniäkään ruotsalaiseen kouluun!--Valitetaan--vaikka talot ja
+tavarat menkööt!
+
+--Kenen lieneekään siemen kylvämä, siinä näkyy ainakin sato, virkkoi
+professori.
+
+--Syytä on kyllä meissä molemmissa.
+
+--Ehkä on--ja on varmaankin!
+
+--Mutta eikö ole mitään keinoa sopimiseen? huudahti parooni ja asettui
+vastustajansa eteen. Koska nyt kerran kumpainenkin harrastamme
+kansansivistystä...
+
+--Niin teemme ja loukkaudumme kovin, jos sitä epäillään.
+
+--Mutta ruvetkaa te ajamaan ruotsalaisten koulujen asiaa yhtä suurella
+innolla kuin suomalaisten!
+
+--Ja tekö suomalaisten?
+
+--Se on ainoa keino! Vaihdamme osia--jo tässä kokouksessa!
+
+--Minä tiedän vielä paremman keinon: ajamme yhdessä kumpaakin asiaa ...
+yhtä suurella innolla!
+
+Melu ulkona yhä kiihtyi...
+
+--Asialla on kiire. Pirtin nurkka palaa!
+
+Katselivat heitä kummissaan kunnan ukot, kun näkivät paroonin ja
+professorin yhdessä astuvan kokoushuoneeseen, menevän samalle puolelle
+pirttiä ja istuvan toistensa viereen penkille--ennen aina toinen
+toiselle puolen tupaa. He olivat vakavan ja totisen näköisiä, paroonin
+kasvot liikutuksesta värähdellen ja professori omituisesti silmiään
+räpytellen.
+
+--Herra puheenjohtaja! sanoi parooni, ja samassa vallitsi pirtissä
+haudan hiljaisuus.
+
+Kun parooni oli vapisevalla äänellä lukenut sanomalehdestä sen, mitä
+siinä seisoi, ja professori muutamin liikutetuin sanoin selittänyt,
+mitä se merkitsi, pyysi parooni uudelleen puheenvuoroa ja ilmoitti,
+että hän tarkemmin mietittyään ehdotusta suomalaisen kansakoulun
+perustamisesta Alilan kylään ... ja mitä muuten tapahtunut oli ...
+tahtoi kaikin puolin kannattaa asiaa ... kehoittaen muitakin tekemään
+samoin.
+
+Ei kukaan virkkanut mitään.
+
+--Onko se koko kunnan mielipide? kysyi esimies.
+
+--On ... hyvä on.
+
+--Sanokaa korkealla äänellä: hyvä on! ehdotti esimies.
+
+--Hyvä on! jyrähti nyt melkein kiukkuinen huuto pirtin joka nurkasta.
+
+--Herra puheenjohtaja, kuului professorin ääni.--Ehdottaisin, että ensi
+kokouksessa otettaisiin valmistettavaksi kysymys ruotsinkielisen
+kansakoulun perustamisesta Ylilän kylään ... sillä niinkuin asiat nyt
+ovat...
+
+--Hyvä on! jyrähti nyt uusi huuto--ja ennenkuin hän oli ehtinyt jatkaa,
+puhalsi puheenjohtaja, muuten hiljainen ja tasainen mies, puhalsi
+seisoalleen ja huusi, kasvot hehkuvina ja ääni itkun tukahduttamana:
+
+--Eläköön yksimielisyys!--Eläköön isänmaa!
+
+Eikä siinä kokouksessa enää kyetty muita asioita käsittelemään. Eikä
+sen päivän perästä ole sen kunnan kokouksissa ollut erimielisyyttä
+uusien koulujen perustamisesta eikä vanhain kannattamisesta...
+
+1899.
+
+
+
+
+»SILTÄ VARALTA.»
+
+
+Matti--olkoon hänenkin nimensä nyt Matti, koskei hänenlaisilleen
+miehille kuitenkaan voi sen kunniakkaampaa keksiä--oli mylläri. Matit
+olivat monessa polvessa isästä poikaan olleet mylläreitä tässä samassa
+myllyssä. Ei ollut laitos kovinkaan kumma, yhdellä kiviparilla käypä,
+jonka joku esi-isistä oli rakentanut kosken niskaan luonnolliselle
+sileälle kallionkielekkeelle, ilman muuta kivijalkaa, kuin minkä tuo
+kallio tarjosi. Paikka oli sattunut niin sopiva, että koskeen lohjennut
+kallionlohkare ajoi kuin luonnollisena ränninä vettä rattaaseen,
+samalla kun liika vesi lohkareen ulkopuolitse suurta uomaa myöten
+kuohui ohitse.
+
+Aikain kuluessa oli mylly muuttunut sen kallion näköiseksi, harmaaksi
+ja sammaleiseksi, jonka päälle se oli rakennettu, niin että oli vaikea
+sanoa, mikä oli kalliota, mikä myllyä. Ja kun koski suurempain tulvain
+aikana kuohui yli kallion, peittäen myllyaitan alimmat hirret, ja
+vyöryi vaahtona alempana olevassa akanvirrassa, oli yhtä vaikea sanoa,
+oliko se kallioperustus vai sen päälle rakennettu tukevatekoinen
+myllyaitta, joka seisoi tanakampana veden painoa vastaan.
+
+Eikä ollutkaan tulva vielä koskaan saanut tätä myllyaittaa särjetyksi
+eikä suuremmin vahingoitetuksikaan, vaikka se usein oli sitä uhannut,
+vieden välistä vesirattaan, välistä sulkua ruhjoen. Mutta kun
+myllyaitta ilman muuta tukea kuin omaa painoaan näytti olevan ainaisen
+vaaran uhkan alaisena, pudistelivat myllymiehet ja muut ohikulkijat
+usein päätään, arvellen Matille, että kyllä se vielä kerran viepi tuon
+sinun myllysi. Mutta siihen saivat he mylläriltä vastaukseksi:
+
+--Kyllä se siinä kestää, se on tehty siltä varalta.
+
+Yhtä paljon kuin mylly oli kallion karvainen, oli Matti myllynsä
+karvainen. Astuessaan myllyn ovesta sisään oli vaikea keksiä Mattia
+säkkiensä keskeltä. Nähdessään hänen jauhonharmaana, tukevahartiaisena
+ja tanakkajalkaisena seisovan alasillalla sen paksun pilarin vieressä,
+joka alapäällään ponnisti kalliosta ja yläpäällään kannatti yläsillalla
+olevia kiviä, muodostaen ikäänkuin myllyn selkärangan, tuntui siltä
+kuin olisi hänen, vaikka tulva katkaisisikin karan ja heittäisi myllyn
+koskeen, pitänyt jäädä seisomaan paikoilleen kalliolattialle kuohujen
+keskeen. Hän oli hänkin tehty siltä varalta.
+
+Viime talvi oli se suurten tuiskujen lumitalvi ja viime kevät se
+suurten tuhojen tulvakevät. Koski oli läkähtynyt lumeen ja jäätynyt
+pohjaansa myöten. Missä muulloin kuohut, siinä nyt kinokset. Myllyä ei
+erottanut ollenkaan rantakalliosta, se oli melkein kattoaan myöten
+hautautunut kuin liikkumattomain kuohujen keskeen. Ja yläjärvissä,
+ylämaissa ja -metsissä kerrottiin olevan lunta vielä enemmän.
+
+--Saapas nähdä, sanottiin. Eiköhän olisi hyvä, jos ajoissa
+pönkittäisit...
+
+--Sillä on paha mielessä: nuo kaikki lumivuorensa kun irtauttaa ...
+näethän, mitenkä se varusteleikse...
+
+Mutta kaikkiin peloituksiin ja varoituksiin oli Matin ainaisena ja
+ainoana vastauksena:
+
+--Se on jo varattu siltä varalta.
+
+Jo jäiden lähtiessä oli vesi Matin koskessa korkeammalla kuin koskaan
+ennen tavallisten tulvien aikana. Jyskien loi suvanto jääpeittonsa, ja
+kaikki kylän väet olivat sitä katsomassa. Myllyranta, myllykallio ja
+mylly itse olivat täynnä uteliaita. Myllymiesten kuormia seisoi
+kymmenittäin äyräällä vuoroaan odottamassa, kun mylly oli seisonut
+puolen talvea veden puutteessa. Jahkailivat ja päivittelivät ja pahinta
+ennustivat. Ainoa, johon asia ei näyttänyt ollenkaan koskevan, oli
+Matti. Hän askaroi niinkuin ainakin myllyssään, kantoi säkkejä ulos ja
+toisia sisään, ja kiire siinä oli, sillä kiven silmä nieli hyvän veden
+aikana, minkä sille suinkin kerkesi antaa.
+
+--Tekee siinä koko talven työn, kehuttiin.
+
+--Se kun on tehty siltä varalta vesimylly ... veden aikana jauhamaan,
+vastasi Matti.
+
+Jäälautta toisensa perästä solui suvantoon, viivyttelihe siinä vähän
+aikaa epätietoisena, mitä tekisi, mutta yht'äkkiä tempasi koski sen
+nieluunsa ja uhkaavana syöksyi se myllyä kohti.
+
+--Nyt se sen viepi!--Tuo se nyt sen viepi! huudettiin joka kerta.
+
+Näytti siltä kuin ei olisi tarvittu muuta kuin pieni nykäys, että mylly
+olisi pudonnut suulleen koskeen niinkuin pääskyn pesä räystään
+reunalta.
+
+--Se on asetettu siihen siltä varalta, ettei vie.
+
+Ja se näytti todellakin olevan asetettu siihen siltä varalta, etteivät
+jäät siihen sattuisi. Sillä juuri kun jäälautta ryntäsi koskeen ja tuli
+suoraan myllyn ratasta kohti, käänsi virta sen niin, että se sattui
+kalliorännin kiviin, särkyi ja solahti ohitse. Ainoastaan pienemmät
+jäälohkareet kantautuivat ränniin ja siitä vesirattaaseen, mutta se oli
+taas sekin tehty »siltä varalta», että se jaksoi polkea ne jalkoihinsa
+ja murskata ne sitä pienemmiksi, kuta kovempi oli veden kulku ja kuta
+nopeampi rattaan pyörintä.
+
+Mutta tulva nousi nousemistaan, kaikki kosken kivet olivat jo aikoja
+sitten veden alla, suvanto laajeni suureksi järveksi ja pääsi
+purkautumaan vain kapeana nieluna kosken kautta ulos. Siinä nielussa
+seisoi mylly kallionkielellään, ja ratashuone oli jo puolillaan veden
+alla. Vimmattua vauhtia pyörien pani se kiven kiertämään kuin
+villikissan, seinät tutisemaan ja tutisemaan Matinkin pylvään juuressa.
+
+Ainoastaan rohkeimmat nuoret miehet uskalsivat enää viipyä myllyssä
+Matin kanssa, muut vetäytyivät rannalle katsomaan rysähdystä, jota joka
+hetki odottivat.
+
+Jäistä ei enää ollut pelkoa, ne olivat kaikki laskeneet ennenkuin tulva
+ehti myllykallion tasalle. Mutta pian alkoi irtautuneita venheitä,
+laitureita, saunoja, latoja, nuottakotia ja tukkipuita tulla alas.
+Toiset kiertelivät suvannossa, ajautuivat rannoille ja tarttuivat
+kiinni, toiset hurahtivat koskeen. Samassa kohosi vesi yhä niin, että
+aukko, josta vesi rattaaseen putosi, oli jo kokonaan veden alla. Kohta
+tuli sitä myllyaitan alasillallekin, niin että se pian virtana vilisi
+seinän raoista sisään ja kynnyksen yli koskena ulos.
+
+--Tehköönpä nyt puhdasta, kun tahtonee, sanoi Matti, vedessä
+seistessään.
+
+Mutta eräs asia alkoi Mattia huolettaa sitä mukaa kuin vesi nousi: se,
+ettei enää alkanut saada säkkejä jauhotorven alla kuivina pysymään ja
+jauhot ilman säkkiä juoksivat jokeen.
+
+--Olisi tuo vielä joutanut veden aikana pyöriä, mutta mikäpä häntä
+kaloillekaan velliä keittämään,--ja Matti päätti vihdoinkin laskea alas
+sulun ja seisauttaa myllynsä siksi, kunnes enin vesi ehtisi laskeutua.
+
+Mutta sulku ei ollutkaan enää siltä varalta tehty. Matti oli ensi
+kerran erehtynyt laskuissaan. Veden paino sulun lautoja vastaan oli
+niin suuri, ettei se laskeutunutkaan.
+
+Mutta ei hän voinut jättää kiviäkään kuiviltaan pyörimään. Ne
+kuumuisivat tuossa tuokiossa ja sytyttäisivät myllyn.
+
+Siinä oli Matti nyt tulen ja veden välissä, ja ensi kerran elämässään
+oli hän hämillään--hetkisen. Mutta seuraavalla hetkellä tarttui hän
+uudelleen kurikkaan, jolla turhaan oli koettanut lyödä sulkua alas,
+paukautti sillä sitä kiilaa, jonka avulla kiviä voi nostaa ja laskea,
+ja kohotti yläkiven irti alakivestä.
+
+Mutta kun kivi irtautui kihnauksestaan, muuttui se huimapyöräksi ja
+lisäsi rattaiden vauhtia. Hammasratas ulvoi, lyhty lauloi, kivi
+vihelsi, koko rakennus alkoi tutista ja reutoa, mutta Matti ei ollut
+tietävinäänkään--voiteli vain akseleita.
+
+--Ne kun vain pitää voiteessa siltä varalta, etteivät kuumene...
+
+Vasta sitten, kun vesi, joka vain nousemistaan nousi, jo alkoi kohota
+yläsillalle, lähti hän maihin, viimeinen säkki selässään ja istui
+kosken rannalle, jossa pani tupakan.
+
+Rantatörmä oli väkeä mustanaan.
+
+--Mikä ihme sitä pitelee?
+
+--Se kun on tehty tulvainkin varalta, kosken mylly, tuumaili Matti.
+
+--Vedenpaisumus tämä on eikä enää tavallinen tulva.
+
+--Yhä se vain seisoo!
+
+--Kun ei tulle vettä kovempaa,--sanoi Matti.
+
+Mutta tuskin oli hän sen sanonut, kun kuului huuto:--Nyt se menee!
+
+Suvantoon oli kokoontunut puuruhka, jonka keskustana oli iso lato. Se
+oli pyörinyt ja purjehtinut ympäri suvantoa, kerännyt ympärilleen
+kaikkea törkyä, mitä vedessä uiskenteli, kasvanut kuin pieneksi
+saareksi ja nyt se vihdoinkin ryntäsi kuin uhalla ja yhteisestä
+tuumasta väylän suuta kohti ja myllyä kohti, joka seisoi räystäitään
+myöten vedessä.
+
+Nyt se menee, ei ole epäilemistäkään... Mattikin nousee jo seisoalleen
+ikäänkuin apuun lähteäkseen, mutta istuutuu taas.
+
+Sillä eihän mylly sittenkään mennyt. Siitä meni vain katto ja pari
+hirsikerrosta, jotka sysäyksen voimasta keikahtivat kuin hattu miehen
+päästä, pyörähtivät alas akanvirtaan, kelluivat siinä vähän aikaa ja
+katosivat kuohuihin. Mutta myllyaitan seinät seisoivat yhä paikoillaan,
+ja vesiratas ja hammasratas ja lyhty ja kivi jatkoivat yhä pyörintäänsä
+niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Se vain eroa, että kun ennen
+piilossa pyörivät, nyt pyörivät kaiken kansan nähtävinä, vettä jauhaen,
+niin että vaahto ympärillä jauhona pölisi.
+
+--Eipähän sittenkään mennyt!--Eipähän pakana sittenkään mennyt!
+huudettiin.
+
+--Se kun on tehty siltä varalta: karatukki kallioon upotettu, vastasi
+Matti, nousi ylös kiveltään ja lähti myllynsä kattoa kosken alta
+etsimään.
+
+1899.
+
+
+
+
+HÄRKÄTAISTELU.
+
+
+Oli ennen muinoin Don Carlos, Espanjan kuningas, kutsunut kaikki
+hovinsa herrat ja naiset, kaikki pääkaupunkinsa parhaat ja kaikki
+valtakuntansa kuuluisimmat, oli kutsunut heidät Madridin suureen
+sirkukseen katselemaan härkätaisteluita, jotka hän isäinsä
+valtaistuimelle astumisen vuosipäivänä oli heidän huvikseen käskenyt
+toimeenpanna.
+
+Jo kauan oli tätä kansallista juhlaa, jota jalompaa ei Espanjan kansa
+toista tiennyt, valmistettu, sillä siinä piti tarjottaman näytelmä,
+jota ei Espanjassakaan oltu ennen nähty. Härät, joita vastaan maan
+parhaiden toreadorien tuli taistella, oli sitä varten tuotu kaikkialta
+maailmasta maiden ja merien takaa. Siellä piti oleman härkiä Amerikasta
+ja Intiasta, Englannista ja Italiasta, Itävallasta ja Liettuan
+metsistä, Unkarin ja Venäjän aroilta, pitipä olla Itämeren takaisista
+maistakin, joiden nimiäkään ei oltu ennen kuultu, piti olla kesyinä
+syntyneitä ja sekä villeinä että puolivilleinä pyydystetyitä.
+
+Suurella uteliaisuudella ja jännityksellä, jopa kiihkollakin odotettiin
+sentähden näytelmän alkamista. Kun kuningas oli hovinsa ja kansansa
+keskeen punaisella verhotulle istuimelleen asettunut, ajoivat
+taistelijat sisään arenalle: ajoivat ensiksi ratsastavat pikadorit eli
+pistäjät, ritareiksi puettuina ja varustettuina peitsillä kuin pitkillä
+kynillä; heidän jälkeensä astuivat silkkisillä, heleänvärisillä
+nauhoilla koristetut banderillerot; ja lopuksi tulivat itse taistelijat
+eli toreadorit upeissa vaunuissa ajaen, hienosti puettuina, vasemmassa
+kädessä härkää ärsyttävä punainen vaate ja oikeassa kirkas keihäs
+sydäntyneen rinnan lävistämistä varten--kaikki nämä käyden kuningasta
+tervehtimään ja saaden häneltä luvan veristen leikkien alkamiseen.
+
+Ja niin pian kuin pikadorit ovat asettuneet puoliympyrään vastapäätä
+_el Torilin_ eli härkätallin ovea, josta eläimet päästetään sisään, ja
+banderillerot pitkin arenata hajauneet, antaa kuningas merkin, ja
+tallin ovi avataan. Härkä hyökkää ulos, koukistaa niskansa ja käy
+pikadorien kimppuun. Pikadorit häntä hevostensa selästä peitsillään
+pistävät ja väistävät hänen vimmaansa, joka kiihtymistään kiihtyy.
+Hevonen toisensa perästä haavoittuu ja kaatuu maahan. Mutta kun
+pikadorit ovat poistuneet, on banderillerojen vuoro astua härkää
+yllyttämään, sillä tarkoitus on saada hänet vihasta silmittömäksi ja
+kiukusta sokeaksi heittämällä hänen selkäänsä teräväkärkisiä keppejä,
+joissa kirjavat nauhat hulmuavat. Kivusta mieletönnä karkaa silloin
+haavoitettu ympäri arenaa, etsien vihollista, joka häntä aina takaa
+uhkaa ja aina edestä väistyy. Silloin astuu toreadorien ensimmäinen,
+espadaksi nimitetty, hänen eteensä ja hänelle punaista vaatettaan
+huiskuttaa ja kirkasta keihästään välkyttää. Viimeiset voimansa kooten
+hyökkää härkä häntä sarviinsa seivästämään, mutta vielä kerran väistää
+vastustaja, ja kun sarvet vaatteeseen sotkeutuvat, uppoo espadan säilä
+sydämeen, ja siihen kaatuu vainottu, vuodattaen verensä arenan
+hiekkaan, kuninkaan ja hänen kansansa huviksi, heidän huudoilla ja
+kukkasilla tervehtiessä suurta sankaria.
+
+Niin kaatuivat Intian härät ja kaatuivat Amerikan, kaatuivat puhvelit,
+bisonit, kaatuivat kaikki kuninkaan jalkojen juureen, niinkuin jo
+olivat kaatuneet ne kansat, joiden maista olivat tuodut. Ylen oli
+näytelmä ihana ja innostuttava, ja sitä mukaa nousi mieliala, kuta
+etäisemmistä ja oudommista maista olivat kotoisin härät, jotka
+vuorotellen arenalle ajettiin. Sillä hyvin oli Espanjan kuninkaasta ja
+hänen kutsutuista vieraistaan huvittavaa nähdä, miten eri tavalla
+tapattivat itsensä eri härät. Yksi syöksyi kohta ulos tullessaan
+espadan miekkaan, toinen saatiin vasta pikadorien peitsillä
+raivostumaan, kolmas pelästyi ja pakeni, mutta turvautui lopulta
+banderillerojen vainoamana sarviinsa hänkin ja sai surmansa--sillä
+ei sallinut arenan jalo laki pakenevaa tappaa, ainoastaan
+kaksintaistelussa kaataa. »Älköönkä seisovankaan härän sydämeen miekkaa
+syöstäkö, vaan odotettakoon _hyökkäystä_, ja saakoon hän _siinä_
+surmansa»--niin kuului arenan toinen ikimuistoinen ohje, jonka Espanjan
+kaikki kuninkaat, sirkusten suosijat, olivat noudatettaviksi
+vahvistaneet.
+
+Korkeimmilleen oli noussut katsojain innostus. Heidän poskensa
+hehkuivat, silmänsä paloivat, viuhkat välkkyivät ja töyhdöt teiskuivat
+--naurettiin, huudettiin, hurrattiin ja ilma oli kirkas ja kuuma,
+täynnä hajuvesien tuoksua ja verihöyryjä. Viimeinen taistelun kohtaus
+oli suorittamatta, yksi oli härkä vielä jäljellä.
+
+Asettuivat pikadorit taas tavallista lukuisampina puoliympyrään tallin
+oven edustalle ja hajaantuivat banderillerot ympäri arenaa ollakseen
+joka taholla valmiina. Espada, joka nyt astui esiin, oli kaikista
+taistelijoista taitavin ja kuuluisin, oli kaikkien suosikki, ja hänet
+otettiin myrskyisillä hyvähuudoilla vastaan. Odotettiin jotakin
+erinomaista, loistavaa loppua, jonka vertaista ei ennen oltu nähty,
+sillä härkä, jonka kuolema oli päättävä juhlapäivän, oli kotoisin
+kaukaisesta maasta, pohjoisten merien takaa, jossa villipetoja vilisee
+ja jossa ihmisten tiettiin olevan yhtä villejä kuin pedot. Lienee
+härkäkin, sieltä tänne tuotu, tavallista villimpi ja väkevämpi.
+
+Mutta hämmästyksen huudahdus kävi kautta suuren sirkuksen, kun odotettu
+eläin ilmestyi arenalle. Se oli pieni ja vähäpätöisen näköinen ja
+lyhytsarvinen ja matalajalkainen mullikka. Eikä tullut töytäten ulos
+ovesta niinkuin muut, vaan oli väkisin sarvista sisään kiskottava,
+toisen edestä vedettävä, toisen takaa työnnettävä.
+
+--Es un burro!--Aasi! Pässi!--huudettiin yhtäältä.
+
+--Es un porco! Es un porco!--Porsas! Porsas!--kiruttiin toisaalta, ja
+yksi ainoa iso yhteinen naurun hohotus täytti sirkuksen alhaalta ylös,
+eikä kuningaskaan voinut olla suutaan hymyyn vetämättä.
+
+Mutta kun härkä oli päässyt arenalle, pyörähti se tiukasti ympäri ja
+miehet, jotka sarvissa kiikkuivat, ja toiset, jotka hännässä
+riippuivat, lensivät kuin lingottuina selälleen maahan.
+
+Vaikeni nauru, kuului hyväksymishuutoja.
+
+--Ei tiedä!--Varokaa itseänne siellä!--Tukevat on sarvet!--Tanakka on
+niska!--Nopsa on jalka!
+
+--Pian hän siitä suoriutuu! Sylipainissa hän _sen_ voittaa!
+
+Ja vetoja lyötiin ja jännitys nousi.
+
+Päästyään irti töksähti härkä yhteen kohti, pää pystyssä ja häntä vähän
+koholla, ja tarkasteli outoa ympäristöä.
+
+--Oritta leikkii! huudettiin taas.
+
+--Sammakko sonniksi puhaltaikse! Kohta halkeaa! Varokaa!
+
+Mutta toiset pitivät yhä pienen härän puolta. Sen asento oli kaunis,
+sen vartalo oli sopusuhtainen, sen jalka tarmokas, se voi olla
+vaarallinenkin vastustaja.
+
+Mutta ei se koukistakaan niskaansa, ei syökse sarviaan alas eikä käy
+kavioillaan maata kaapimaan, niinkuin härkäin on tapana yleisöään
+tervehtiä. Seisoo siinä samassa asennossa niinkuin tahtoisi tietää,
+mistä on kysymys, mitä tahtovat kaikki nämä monet ihmiset.
+
+--Auttakaa alkuun! Työntäkää tielle! Te pelkäätte, pikadorit!--huutaa
+hermostunut yleisö.
+
+Pikadori lähestyy varovasti kaarrellen, pyrkien sivulta päin pistämään,
+sillä ei tunne hän outorotuisen härän tapoja, ja kuta pienempi härkä
+on, sitä nopeampi on hän liikkeissään ja sitä vaikeampi väistää.
+
+Pikadori pistää häntä. Hän pyörähtää päin niinkuin hämmästyneenä,
+niinkuin kysyen, mitä se hevosineen häneltä tahtoo, mutta ei koukista
+niskaansa eikä ojenna sarviaan--saa uuden piston uudelta pikadorilta ja
+tekee samoin--näkee kohta koko lauman päälleen käyvän--ja pakenee.
+Juoksee ympäri arenan, etsii ulos pääsyä, mutta ei löydä, sillä portti
+on kiinni--yrittää hypätä yli aitauksen, mutta ei ylety.
+
+--Pelkuri! Pelkuri!--huutavat tuhannet suut ja sadattelevat ja manaavat
+espadaa kiihkein sanoin:--Pysähdytä hänet! Pysähdytä hänet!
+
+Mutta joka kerta, kun espada asettuu eteen ja heilauttaa vasemmalla
+kädellään punaista vaatettaan ja nostaa oikealla välkkyvätä miekkaansa,
+hölmistyy härkä, pysähtyy, ei ymmärrä, ei käy kimppuun, pyörähtää ohi--
+ja miekan täytyy vaipua maata kohti.
+
+Huudoilla, vihellyksillä ja sadatuksilla ilmaisee yleisö ajatuksensa
+toreadorin turhista ponnistuksista.
+
+Käyvät nyt banderillerot hänen kimppuunsa ja heittävät nauhoitettuja
+nuoliansa härän niskaan. Kun nuoli sattuu ja uppoo ihoon, hypähtää hän
+ja koettaa pudistaa sen pois, heittäytyy maahan, kierii siinä, saa
+toiset nuolet irtautumaan, mutta työntää toiset yhä syvemmälle ...
+karkaa taas kivuista mieletönnä arenan ympäri sen aitavartta pitkin ja
+päätyy viimein kuninkaan istuimen kohdalle, pysähtyy siihen, peräytyy
+aitausta vastaan ja siihen äkäytyy. Koko sirkus hänelle huutaa ja
+kiljuu, kaikki pikadorit ja kaikki toreadorit, yllyttääkseen,
+kiihoittaakseen, mutta hän ei liikahda, ei päästä ketään taaksensa,
+seisoo päin vihollisiinsa, kuninkaan looshi suojana selkänsä takana,
+sarvet tanassa--mutta ei tee hyökkäystä, ei ota ensimmäistä askelta.
+
+--Pian! Pian! Tee tehtäväsi, toreadori!
+
+Mutta toreadori tekee epätoivoisia liikkeitä. Hän ei voi mitään niin
+kauan kuin ei härkä tee hyökkäystä.
+
+--Vastustele, pöllö! Lävistä toreadori!--Seivästä hänet sarviisi!--
+huudetaan ylhäältä härälle.--Aja ulos se! Lopeta! Lopeta!--huudetaan
+toisaalta toreadorille ja mädänneitä munia ja pahenneita hedelmiä alkaa
+lennellä arenalle.
+
+Mutta härkä ei liikahda, ei vaikka pikadorit ties pistävät yhdeltä
+puolen ja banderillerot toisaalta heittävät nauhoitettuja nuoliaan
+hänen selkäänsä. Hän seisoo kuin jäykistyneenä, sarvet yhä tanassa,
+tuijottaen eteensä arenan hiekkaan, johon verensä valuu päästä ja
+kaulasta ja kupeita pitkin.
+
+Mitä se aikoo? Aikooko siihen äkäytyä? Eikö aio hyökkäystä tehdä, eikö
+aio pakoonkaan lähteä? Aikooko siihen kuolla--seisoallaan--kuninkaan
+jalkojen juureen verensä vuodattaa?
+
+Melu taukoo hetkeksi. Mitä on tästä tuleva? Semmoista ei ole ennen
+nähty! Etteikö espadoista ensimmäinen, joka kaikki maailman härät
+voitti, saisi tätä pientä ja vähäpätöistä päiviltä? Mutta sehän on
+häpeä hänelle, se on häpeä koko espadain kuululle ammattikunnalle,
+nöyryytys koko isolle Espanjalle!
+
+Melu alkaa uudelleen, vihellykset, sadatukset, pilkkanauru vinkuvat
+viimana espadan ympärillä.
+
+--Lopeta! Lopeta!
+
+Mutta espada ei liikahda, seisoo ja odottaa, vartoen merkkiä
+kuninkaalta, sillä ainoastaan _hän_ voi muuttaa härkätaistelun ikuiset
+säännöt ja antaa käskyn kuoliniskun antamiseen.
+
+Kuningas epäröi, espada epäröi ja aikoo jo pistää miekkansa tuppeen.
+
+Mutta silloin vingahtaa raivoisa, vimmastunut, läpitunkeva, vihlaiseva
+vihellys läpi koko sirkuksen:--Fiasco!--Fiasco!--yleisön arvostelu
+epäonnistuneesta näytelmästä--kaikki on menetetty--kaikki vaikutus
+pilattu--koko komea näytäntö päättyy pilkkaan ja nauruun.
+
+Eikä espada enää epäröi. Hänen miekkansa välähtää, hän hyökkää härkää
+kohti ja upottaa sen kahvaansa myöten rintahan härän, joka hänen
+edessään seisoo, sarvet tanassa, eteensä tuijottaen. Härkä vaipuu
+polvilleen, kaatuu kyljelleen, hurmeinen haava rinnassaan.
+
+Mutta tuskin on se tehty, kun kuuluu kaikilta haaroilta huuto:
+
+--Murhaaja! Teurastaja!--Murhaaja! Teurastaja!--Eikä tiedä ääriään
+katsojain inho.
+
+Yrittävät huutaa hovimiehet, pikadorit ja banderillerot:--_Viva el
+espada! Viva el Rey! Viva Espana_!
+
+Mutta sirkus huutaa:--Alas espada!--_Viva el heroico torito! Viva el
+chiquito heroico_!--Eläköön pikkuinen urhea härkä!--ja he heittävät
+alas arenalle kukkasia ja viuhkoja ja hattuja ja hautaavat niiden alle
+tuon pienoisen härän, joka, tuotuna kaukaisesta maasta pohjoisten
+merien takaa, Madridin suuressa sirkuksessa ja kuninkaan itsensä
+jalkain juuressa teurastettiin suurten juhlapäiväin päättäjäisiksi--
+vaikkei ollutkaan sarviaan vainoojiaan vastaan seivästänyt.
+
+1899.
+
+
+
+
+ISÄNNÄN MALJA.
+
+
+Kaisaniemessä oli taas maisterikekkerit, tuossa isänmaallisten
+muistojen ja lukemattomien juhlamaljojen ja maljapuheiden vanhassa,
+kuuluisassa Kaisaniemessä oli maisterikekkerit sinä helmikuun
+kuuluisana lauantaina.
+
+Päivällinen oli syöty, pöytä oli vapautettu ruokatamineistaan ja puettu
+kahviasuunsa siihen kuuluvine konjakki-, likööri- ja punssihelyineen,
+joita ahkerasti soitettiin ja sormittiin ja sitä soittoa heleällä
+naurulla ja hilpeillä puheilla säestettiin.
+
+Olihan nuorilla miehillä aihetta iloon, oli syytä pitää pitojaan:
+tulevaisuus oli porttinsa avannut, tie oli leveä ja tasainen edessä ja
+matkan määrä varma, joskaan ei yhteiskunnan korkeimmille kukkuloille,
+niin ainakin sen päivänpuoleisille rinteille.
+
+Puheita oli tavallisuuden mukaan pidetty useita sekä isännille että
+vieraille; puhuja toisensa perästä oli noussut ylös, ja vähitellen oli
+melkein jokainen pitänyt puheensa, enemmän tai vähemmän keskeytetyn,
+niinkuin on tapana täällä Suomessa, jossa miehet juhlatuulella
+ollessaan niin kernaasti sanaisen lippaansa selkoselälleen avaavat.
+
+Puhe isänmaalle oli vielä pitämättä ja olisi ehkä jäänytkin pitämättä,
+ellei yht'äkkiä olisi tullut samppanjaa pöytään. Mistä samppanja oli
+pöytään ilmaantunut, sitä ei kukaan tiennyt eikä kysynyt. Ei juuri
+koskaan tiedetä, kuka samppanjaa tarjoo. Se on lahja, jonka antaja
+useimmiten pyytää pysyä tuntemattomana. Nyt oli tarjooja arvatenkin
+jonkun rikkaan isän poika, sillä niitäkin oli useita vasta
+valmistuneissa maistereissa--niitä on nyt enemmän kuin oli ennen.
+
+Oli miten oli, mutta samppanja muistutti oitis erästä nuorta miestä
+siitä, että isänmaan malja vielä oli tyhjentämättä.
+
+--Hyvät herrat!--sanoi hän ja kilisti ja tarttui helmeilevään lasiin.--
+Tahtoisin esittää maljan isänmaalle. En sille vanhalle ja vakavalle
+äijälle, joka peräpenkillä istuu ja aina sieltä sormellaan varottaa ja
+sanoo: »Muistakaa, mitä olette minulle velkaa, pojat!» Vaan sille
+iloiselle immelle, joka tanhualla tepastelee ja karkeloihin kutsuu ja
+vaatii välistä kanssansa pyörähtelemäänkin ja sanoo: »Maljanne,
+veikkoset, täyttäkää, kun nuoruuden aika on vielä!» Onhan se hyvä, se
+äijäkin, varsinkin kun se meistä niin hyvää huolta pitää, antaa mille
+viran, mille muun hyvän toimeentulon, sillä ukolla on kolikoita kirstun
+pohjassa, vaikka hän välistä vähän kitsasteleekin. Ei maamme ole meille
+ollenkaan niin köyhä ja kullaton, kuin miksi sitä runoilijat laulavat.
+Ei se ollenkaan ole se karu korpi, jota meidän muka täytyy
+katketaksemme kaivaa. Se on jo vankassa ja varmassa viljelyksessä oleva
+talo, jonka pellot kasvavat, kun niihin vain kylvetään, ja jonka
+viljelyksiä laajennamme vain silloin, kun muilta töiltämme joudamme.
+Eikä ole naapureistakaan vastusta eikä rajoista riitoja, kun maa on
+laillisesti aidattu ja pyykitetty. Sentähden sallittakoon meidän
+välistä hauskaakin pitää! Ei Suomi aina surra saa, olkoon aikansa
+ilollakin! Ei meillä ole mikään hätänä. Tyhjentäkäämme iloisen Suomen
+malja! Juokaamme se kuohuvassa samppanjassa! Juuri samppanjassa se
+juokaamme, tämän iloisen Suomi-impemme malja! Ei äijä siitä köyhdy, ei
+sen varat siitä vähene! Hyvät herrat, mitäpä pitkistä puheista! Minä
+kohotan tämän korean lasin, jossa jalo neste helmeilee...
+
+Kaikki muutkin kohottivat lasinsa ja odottivat vain tilaisuutta niitä
+tyhjentääkseen, sillä samppanja on juomaa, jota malttaa keittää, mutta
+ei jäähdyttää. Oltiin juuri räjähtämäisillään eläköönhuutoon, kun ovi
+suurella paukkeella lensi auki ja sisään syöksyi yksi vieraista,
+heittäen pöydälle erityiseen lisälehteen painetun sähkösanoman.
+
+--Lukekaa tuo! huusi hän.
+
+--Mitä se on?--kysyi puhuja.
+
+--Lue!--Lue ääneen!
+
+--Anna tänne!
+
+Hän luki sen, toisten seisoessa siinä kuin kivettyneinä samaan
+asentoon, missä olivat olleet aikoessaan juuri tyhjentää
+samppanjamaljansa iloisen isänmaansa kunniaksi.
+
+Ei kukaan tiennyt, mitä sanoisi. Äänettöminä vaipuivat he istualleen
+pöydän eteen sille sijalleen, mistä olivat nousseet laseihin
+tarttuessaan. Kuului vain katkonaisia huudahduksia:--Mitä tämä tietää?
+--Siinäkö siis ollaan?--Onko se mahdollista?--Kaikkiko mennyttä?
+
+Samppanja oli unohtunut laseihin, se siinä poreili, väljähtyi,
+heikkoni, muuttui äiteläksi, imeläksi sokerivedeksi.
+
+Äskeinen puhuja oli hänkin vaipunut tuolilleen, heitettyään luotaan
+lehden, joka ratisten kulki miehestä mieheen, jokaisen tahtoessa vielä
+omin silmin nähdä, mitä siihen oli kirjoitettu. Hän istui syrjittäin
+pöytään, eteensä tuijottaen, epämukavassa asennossa, jota ei muistanut
+korjata. Oli kuin olisi hän yht'äkkiä vanhentunut, kuin olisivat posket
+kalvenneet ja silmät painuneet syvemmälle kuoppiinsa.
+
+Yht'äkkiä hän, kun lehti tehtyään kierroksen pöydän ympäri taas rasahti
+hänen edessään, hypähti ylös.
+
+--Hyvät herrat!--huusi hän ja hänen poskensa hehkuivat taas, hänen
+silmänsä paloivat.--Aikomukseni oli esittää isänmaan malja, tulin
+keskeytetyksi...
+
+Hänen kätensä vapisivat, hänen huulensa värähtelivät. Ympärillä olijat,
+jotka olivat yhtä liikutetut kuin hänkin, olivat kohonneet ylös,
+laseihin ei kukaan tarttunut, kun ei hänkään sitä tehnyt.
+
+--Minä puhuin roskaa!--huusi hän. Minä olin tyhmä! Minä olin
+lyhytnäköinen, kevytmielinen keltanokka! Ja te olitte yhtä tyhmiä kuin
+minäkin! Me tässä isänmaatakin muistamme, kun viina päähämme kihoaa! Me
+tässä itsekkään elämänilon samppanjamaljoja, kun vaara uhkaa! Häpeä
+meille! Pois samppanja! Pois punssit, konjakit ja liköörit--te vakoojat
+ja villitsijät piiritetyssä linnassa! Älköön märkääkään tulko tästä
+lähin huulieni yli! Pois!--alas siitä! Ulos!
+
+Hän oli tarttunut pöytäliinaan, hän teki tempauksen kädellään, ja
+maahan menivät täydet samppanjalasit, maahan puolityhjät punssipullot,
+maahan menivät helisten liköörit ja konjakit.
+
+--Nyt eläköön isänmaa! Eläköön taas entinen Suomi! Eläköön ankara äijä,
+joka peräpenkillä istuu!
+
+Kaisaniemen seinien sisällä, vanhan kuuluisan Kaisaniemen ahtaiden
+seinien sisällä kajahti eläköönhuuto niin voimakas ja niin kiukkuinen,
+että tuntui kuin olisivat seinät laajenneet ja katto kohonnut.
+
+1899.
+
+
+
+
+HOVINEUVOKSETAR.
+
+Kuvaus routavuosien alkuajoilta.
+
+
+Kansakoulun opettajatar istui kirjoittamassa kirjettä toisessa
+pitäjässä olevalle virkatoverilleen.
+
+
+Huhtikuussa 1899.
+
+»Rakas Anna!
+
+Kiitos kirjeestäsi! Niin, mistäpäs nyt muustakaan kirjoittaisi näinä
+aikoina kuin siitä, mikä tätä nykyä on kaikkien sydämillä ja kaikkien
+huulilla. Vaikeat ovat ajat. Itkin ensin, mutta sitten nielaisin
+kyyneleeni. Suruni tuli siitä, etten tiennyt, mitä tehdä, etten
+ymmärtänyt, kuinka osaisin olla isänmaalleni hyödyksi. Mutta suru
+vaihtui miltei iloon, kun minulle sanottiin ja minä itsekin sen
+ymmärsin, että juuri me, kansan opettajat ja kansan kasvattajat, tätä
+nykyä eniten voimme. Meidän työstämme riippuu kaikki, sanoi tarkastaja,
+ja minä olen tavannut miehiä ja naisia, jotka ovat minua onnitelleet,
+että olen siinä asemassa, että näin suoranaisesti, ihan ammattinani
+voin tehdä sitä, mihin kaikkien halu ja harrastus tätä nykyä
+suuntautuu.
+
+Mutta en minä ole ainoastaan rauhoittunut, minä olen melkein
+juhlatuulella. Ei, Jumala paratkoon, tämä työala ole kiitollinen eikä
+kevyt, sen tiedämme. Ensimmäisen innostuksen ajan ohi mentyä oli se
+minullekin muuttunut koneelliseksi ja viralliseksi. Ei ole kansakoulun
+opettajan virka ihmisten silmissä kohta kummempi kuin muukaan virka,
+tehköön hän velvollisuutensa ja kantakoon siitä palkkansa. Niin ennen,
+toisin nyt! Nyt on taas elämällä sisältöä, nyt se taas se suuri
+tarkoitus, tehtävämme isänmaallisuus, seisoo totisena edessä niinkuin
+ennen Cygnaeus-vainajan ensi aikoina. On, niinkuin olisi uudistus ja
+jalostus tapahtunut, niinkuin olisi toimintaan uutta henkeä puhallettu.
+Kai tuntuu sinustakin niinkuin minusta. En tiedä enää väsymyksestä, en
+enää välitä selänpakotuksesta, näyttää siltä kuin ihmisetkin paremmin
+käsittäisivät, mitä on koulumme, on niinkuin herrasväetkin katsoisivat
+meitä suuremmalla kunnioituksella kuin ennen ja niinkuin rahvas
+liittyisi likemmä kouluansa. Toisivat nyt kesken lukukaudenkin
+lapsiaan, jos olisi tilaa.
+
+Se kotikoulupuuha minua varsinkin innostuttaa. Tiedätkö, mistä syystä?
+Siitä syystä, että kyllä siitä ei varmaankaan tule mitään ilman meidän
+apuamme. Herrasneidit ja ylioppilaat tohahtavat kyllä, mutta siihen se
+jää, siitä saat olla varma, ja meidän se on korjattava tieltä. Olen
+aivan haltioissani, että me vielä voimme tämänkin taakan sälyttää
+selkäämme.
+
+Kai on teilläkin ollut listoja liikkeellä kansanvalistusasian
+hyväksi--»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän keskeytti hetkeksi kirjeensä ja otti laatikostaan esille
+keräyslistan.
+
+Liikutuksella ja mielihyvällä tarkasteli hän listaa, johon hän oli
+koonnut varoja kotikoulujen ja kansansivistyksen hyväksi. Summat eivät
+olleet suuria, mutta sarakkeet olivat sitä pitempiä. Sivuittain
+kulkevia pennien sarakkeita keskeytti vain silloin tällöin jokin
+suurempi numero markkain osastossa. Kömpelöllä kädellä oli useimmat
+nimet ja numerot merkitty, tiheässä oli puumerkkejäkin ja usein oli hän
+itse saanut kirjoittaa antajain nimen. Oli ollut niitä, jotka eivät
+olleet mitään antaneet, mutta toiset olivat säestäneet antejaan
+sanoilla, joita muistellessa hänen sydämensä lämpeni.--»Ilolla siihen
+annetaan!»--oli yksi sanonut.--»Lämpimällä kädellä» oli toinen sanonut
+osasensa merkitsevänsä. »Vaikka viimeiseen penniin, jos tarvitaan», oli
+joku kolmas lisännyt. Ne olivat »lesken ropoja» melkein kaikki nuo
+lahjat, sillä hän oli saanut paikkakunnan köyhimmät kodit käydäkseen.
+Rikkaille aiotut listat kulkivat toisia teitä.
+
+Mutta oli siinä yksi suurikin summa, kymmenkertaisesti suurempi kuin
+muiden yhteensä.
+
+Ja sitten hän taas jatkoi:
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Mutta nyt täytyy minun ihan alusta alkaen kertoa eräs tapaus, joka
+sattui minulle viime viikolla. Olin juuri laskemassa yhteen täältä
+keräämiäni roposia, kun rappujen eteen ajaa hänen armonsa hovineuvoksen
+rouva v. M.
+
+Mistäs nyt tuuli puhaltaa?--ajattelin, sillä ei sitä herrasväkeä ole
+meidän kansakoulullamme nähty muuta kuin mitä herra hovineuvos kerran
+kävi kuvernöörin kanssa virkansa puolesta, kun tämä oli
+tarkastusmatkalla.
+
+Sinä tiedät, millaista se yleensä on tämä herrasväki täälläpäin. Harvat
+heistä kansan sivistyksestä välittävät, varsinkaan suomalaisesta.
+Suomalaiset koulut ovat heistä vain kiihoitusahjoja.
+
+Mitä erittäin tulee hovineuvoksen herrasväkeen, niin rouvanhan sinä
+tunnet, näit hänet viime kesänä asemalla, jossa hän tervehti niin
+armollisesti kuin olisi tehnyt erityisen kunnian semmoiselle maan
+matoselle kuin minä. He ovat lapsettomia ja suurimman osan vuotta
+asuvat Helsingissä, ainoastaan kesät täällä kartanossaan. Ei mitään
+harrastusta henkisiin rientoihin, ei pennilläkään muisteta tätäkään
+koulua, vaikka on vain järvi väliä. »Kansa», varsinkin suomalainen,
+ovat sanoja, jotka soivat ohi korvien.
+
+No niin, hovineuvoksetar ajaa rappujeni eteen ja tulee sisään ja pyytää
+saada puhutella minua kahden kesken. Oli erinomaisen kohtelias, melkein
+nöyrä ja kasvot hyvin totiset.
+
+--Voi, voi, näitä aikoja, sanoi hän, kun olimme istuutuneet. En ole,
+rakas neiti, saanut unta yökausiin, sittenkuin ... minä aina vain sitä
+ajattelen. En minä ymmärrä näitä asioita, mutta sen sanoo minulle
+omatuntoni, että jotakin on tehtävä.
+
+--Isänmaa kysyy nyt kyllä meidän kaikkien työtä.
+
+--Niin, niin, isänmaa, niin, isänmaa. Olen puhunut siitä mieheni
+kanssa, mutta hänellä on siitä omat mielipiteensä. Mekin saimme listan,
+mutta tässä ei nyt ole siitä kysymys. Minulla olisi tässä sata markkaa
+omia säästöjäni, joita voin käyttää kuinka tahdon. Ne ovat tässä
+pankkikirjassa ja minä tahtoisin antaa ne, mutta en tiedä, mutta te
+voitte varmaankin sanoa, mihin tarkoitukseen ne parhaiten...
+
+Esitin hänelle listan, joka oli edessämme pöydällä.
+
+--Siihen uuteen kansansivistysrahastoon ... niin, onhan se, mutta kun
+mieheni ... hän sanoo, että sillä on valtiollisen kiihoituksen leima
+... hänellä on nyt omat mielipiteensä ... ja hänen asemansa...
+
+--Jos ei hovineuvoksetar tahdo siinä muodossa, niin ehkä sopisi
+jollekin muulle seuralle.
+
+--Sanokaa, mille muulle?
+
+--Esimerkiksi Suomalaisen Kansakoulun Ystävälle.
+
+--Ei--ei--
+
+--Kenties sitten Kansanvalistusseuralle.
+
+--Mutta eikös sekin ole semmoinen fennomaaninen...
+
+--Sen johto ja hoito on kyllä suomenmielisten käsissä, mutta--
+
+--Niin, niin! Ei, ei, en minä mielelläni semmoiseen.
+
+--Mutta ehkä sopisi rouvan itsensä ostaa lukemista, esimerkiksi tilata
+sanomalehtiä.
+
+--Mitä lehteä?
+
+--Esimerkiksi paikkakunnan lehteä.
+
+--Herra varjelkoon!--jota minun mieheni on kieltänyt kuljettamasta
+postilaukussaan. Ei, ei! Sitten ennemmin ei mitään.
+
+Luettelin hänelle nyt joukon juuri ilmestyneitä kansankirjasia. Ne
+olivat hänelle kaikki tuntemattomia. »Minä luen niin huonosti suomea.»
+Eikä hän ollut nähnyt niistä mitään pääkaupungin lehdissä esiteltävän.
+Jotakin, jossa ei olisi mitään valtiollista vivahdusta, mieluimmin
+jotakin uskonnollista. En voinut tuossa tuokiossa esittää mitään
+sopivaa. Hän olisi mieluimmin tahtonut ostattaa vaatteita lapsille.
+Mutta kun minun mielestäni isänmaallisen lukemisen tarve nyt oli
+suurempi kuin vaatteiden, niin luopui hän siitä.
+
+--Eikö ole jotakin Topeliukselta, jotakin, jota voisin hyväksyä?
+
+--Onhan »Luonnon kirja», sanoin puoleksi leikillä,
+
+--Tepä sen sanoitte!--huudahti hän ja tarttui käteeni.--Olen teille
+erinomaisen kiitollinen, neiti hyvä. Kuinka en sitä itse! Saanko
+vaivata teitä ostamaan sitä.
+
+--Koko rahallako?
+
+--Niin, tehkää se, tehkää se. Tässä se on.
+
+Työnsin hänelle listan ja kehoitin häntä merkitsemään siihen nimensä ja
+antinsa ja eri sarakkeeseen, mihin tarkoitukseen rahat oli käytettävä.
+
+--Se on tarpeetonta, sanoi hän.--Pyydän, että asia jää meidän
+keskeiseksemme. Mieheni on kieltänyt minua sekaantumasta mihinkään
+valtiolliseen agitatsioniin ... hän on juuri pyytänyt eroa virastaan
+... se voisi ehkä tuottaa ikävyyksiä eläkkeen suhteen.
+
+Lupasin viedä salaisuuden mukanani hautaan, ja kiitellen ja hyvästellen
+lähti rouva.
+
+En tahdo ketään tuomita. Onhan »Luonnon kirja» mainio kirja, joskaan
+nyt ei juuri tähän tarpeeseen. Mutta hän oli tosissaan, rouva parka;
+hänessä näytti heränneen vilpitön harrastus tehdä jotakin isänmaan
+hyväksi. Kansassa on se jo aikoja sitten herännyt, ja hyvähän on, että
+se kerran herää näissä herroissakin. Toivokaamme, että toteutuu
+sananlasku: parempi myöhään kuin ei koskaan. Kun ei vain siihen jäisi,
+pahimmasta omantunnon moitteesta pääsemiseen. Kenties
+hovineuvoksetarkin sitten taas, kun mies on saanut eläkkeensä! Mutta
+kyllä minusta on sentään turvallista tietää, että meillä kansakoulun
+opettajilla on niin pienet eläkkeet, ettei niiden menettämisen pelon
+tarvitse estää meitä isänmaata pelkäämättä palvelemasta.--
+
+Siskosi Hanna.»
+
+
+
+
+KIUSAAJA.
+
+
+
+(Hänen ylhäisyytensä yksityinen vastaanottohuone. Hänen ylhäisyytensä
+on aamutakissaan. Poliisimestari, entinen kaartinkapteeni, täydessä
+univormussaan, tulee sisään, pysähtyy ovensuuhun ja tervehtii
+sotilaallisesti. Hänen ylhäisyytensä menee teeskennellyn ystävällisesti.
+häntä vastaan.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ahaa, Ivan Petrowitsch! käykää peremmä, käykää
+peremmä, rakas ystäväni! Vai niin, pankaa lakki tähän tuolille ja
+riisukaa miekkanne. Istukaa tähän sohvaan ... ei mitään virallisuuksia
+... tahdoin puhua kanssanne niinkuin toverin kanssa ... tehkää hyvin!
+
+KAPTEENI: (panee pois lakkinsa ja miekkansa.) Niinkuin teidän
+ylhäisyytenne käskee.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Minä en käske, minä vain pyydän, rakas Ivan
+Petrowitsch--olemmehan tavallamme asetovereita ... samasta
+sota-akatemiasta.
+
+KAPTEENI: (istuutuu sohvaan niin kauas kuin suinkin voi hänen
+ylhäisyydestään.).
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kas niin, jahah, te voitte hyvin ... sehän on
+mainiota ... ja kaikki muuten tarpeellisessa kunnossa. Apropos, olette
+saanut salaisen kiertokirjeeni Hänen Korkeutensa matkasta?
+
+KAPTEENI: Olen, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Päivä ei vielä ole määrätty, mutta olen jo nyt
+tahtonut ilmoittaa maan poliisiviranomaisille asiasta, niin että he
+voivat ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin Hänen Korkeutensa
+vastaanottamiseksi.
+
+KAPTEENI: Kaikki on oleva aikanaan valmiina, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Tietystikin tulee koko maa, mutta erittäinkin maan
+pääkaupunki tekemään velvollisuutensa? Vai niitä luulette?
+
+KAPTEENI: Olen vakuutettu siitä, että maa tulee tekemään
+velvollisuutensa.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kaikkialla, missä Hänen Korkeutensa ennen on
+matkustanut, ovat asianomaiset, sekä sotilas- että siviiliviranomaiset
+tehneet enemmänkin kuin velvollisuutensa ... pystyttäneet
+kunniaportteja, toimittaneet lähetystöjä ... te ymmärrätte? Se on
+kaunis tapa Hänen Korkeutensa kotimaassa--ja kai myöskin Suomessa?
+
+KAPTEENI: (vaikenee.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ette saa käsittää minua väärin ... en suinkaan
+tahdo millään tavoin pakottaa ... sen tulee tietysti tapahtua itsestään
+... luuletteko?
+
+KAPTEENI: Mikä tapahtuu, se tapahtuu varmaankin itsestään.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Niin, tietysti ... tahdoinkin oikeastaan vain
+tietää, mitä luulette, että kansa ... tehän tunnette heidän
+mielialansa?
+
+KAPTEENI: Suomalaiset ovat hitaita hurraamaan, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta hitaatkin voi saada hyvän esimerkin avulla
+innostumaan.
+
+KAPTEENI: Suomalaisilla on vanha sananlasku, joka sanoo: ei kukko
+käskien laula.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Vai niin! (Väkinäisesti naurahtaen.) Vai on niillä
+semmoinen sananlasku. Käskien laula? Mutta eihän ole kysymys käskystä,
+ainoastaan esimerkistä, tai sanokaamme vain: merkistä, jonka joku
+joukolle antaa. Toivon siis saavani teiltä, hyvä Ivan Petrowitsch,
+tietää kaikesta, mitä valmistellaan, mitä on tekeillä--suhteessa
+niinkuin toisessakin?
+
+KAPTEENI: Olen vast'edes niinkuin tähänkin saakka jättävä jokapäiväisen
+raporttini teidän ylhäisyytenne kansliaan.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ei, ei, ei kansliaan, vaan minulle itselleni,
+mieluimmin suullisesti.
+
+KAPTEENI: Olen tekevä velvollisuuteni, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (laskee kätensä hänen polvelleen.) En pyydä sitä
+velvollisuutena esimiestä kohtaan, vaan persoonallisena palveluksena
+minulle. On asioita, jotka ovat olemassa ainoastaan meitä varten, teitä
+ja minua ... mitä kerrotaan, mitä huhuja ... mitä eräät henkilöt ... te
+ymmärrätte?
+
+KAPTEENI: (on vaiti, hetken äänettömyys.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta enhän oikeastaan aikonutkaan kaikesta tästä
+... sillä ei ole mitään kiirettä. Vielähän ehdimme.--Näytätte niin
+rasittuneelta, Ivan Petrowitsch ... paljon työtä ja huolta, eikö totta?
+Liian paljon! Sanokaa, kuinka suuret ovat tulonne?
+
+KAPTEENI: Palkkani on viisituhatta markkaa, vapaa asunto, valo ja puut.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: En kysynyt _palkkaanne_, tarkoitan: kuinka paljon
+teillä on _tuloja_?
+
+KAPTEENI: Teidän ylhäisyytenne, minulla ei ole muita tuloja kuin
+palkkani.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kuinka ei? Ei muita tuloja kuin palkkanne?
+Viisituhatta markkaa!
+
+KAPTEENI: Asunto, valo ja...
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ei täyttä kuutta tuhatta! Onko se mahdollista?
+Virkamiehellä teidän asemassanne, niin vastuunalaisessa virassa, sehän
+on ... teillä pitäisi, rakas, rakas Ivan Petrowitsch, teillä pitäisi
+olla ainakin ruplissa se, mikä markoissa. Olette varmaan ollut
+pakotettu tekemään velkoja?
+
+KAPTEENI: Teidän ylhäisyytenne, en ole ollut siihen pakotettu.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta ei kai teille kuitenkaan olisi
+vastenmielistä saada joitakin sivutuloja?
+
+KAPTEENI: Pyydän anteeksi, mutta minä en ymmärrä, mitä teidän
+ylhäisyytenne tarkoittaa.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ette ymmärrä. (Nauraa.) Mutta, rakas Ivan
+Petrowitsch, minä tarkoitan: jotakin ylimääräistä, jotakin erikoista
+palkkiota joistakin erikoisista palveluksista.
+
+KAPTEENI: En tiedä tehneeni mitään erityisiä palveluksia, joilla olisin
+ansainnut...
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (käsi uudelleen kapteenin polvella.) Minun
+tarvitsee vain sanoa sana, ja te voitte saada esim. ritarimerkin ja
+sitä seuraavan vuotuisen apurahan, lisän pieneen palkkaanne, joistakin
+erikoisista palveluksista--tulevaisuudessa.
+
+KAPTEENI: (jäykästi.) Kiitän teidän ylhäisyyttänne, mutta, niinkuin
+minulla jo oli kunnia sanoa, minä tulen hyvin toimeen sillä palkallani,
+mikä minulla on.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Olette kovin vaatimaton herra, kapteeni.
+(Tarkastaa häntä terävästi.) Tai ehkä kovin vaativainen. (Nousee ylös
+merkiksi, että puhelu on lopussa.)
+
+KAPTEENI: (on vyöttänyt miekkansa ja ottanut lakkinsa). Onko teidän
+ylhäisyydellänne mitään muuta käskettävää?
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (viitaten virallisesti.) Saatte mennä! Hyvästi!
+
+KAPTEENI: (käsi lakin liepeessä.) Jumala varjelkoon, teidän
+ylhäisyytenne! (Poistuu kankean virallisesti.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (yksin miettii hetken, yht'äkkiä hänelle selviää.)
+Ah, nyt tiedän! Hän ottaa tietysti lahjoja heidän salaisesta
+agitatsionirahastostaan!
+
+1899.
+
+
+
+
+VELJENI VIERAILLA MAILLA.
+
+
+Minä näin sinut taas, Suomen maa, kun kaitaisena juovana kohosit meren
+reunasta, ja tervehdin ihastuneena laivan kannelta ulkoriuttojesi
+kallioita, joita ihanampia en tiedä olinpaikkoja lämpiminä lounastuulen
+päivinä, kun muistin, että--jäivät veljeni vieraille maille.
+
+
+Näin sinun pääkaupunkisi sataman heleän kesäaamun autereessa yhtä
+eloisana kuin ennenkin laivoineen ja pursineen ja lepattelevine
+purjeineen--ja joka ikkuna tervehti minua, niinkuin olisi ollut omani,
+ja huulillani heräsi jo huudahdus, ettei ole vertaisesi minulle edes
+Venetsiakaan, kun muistin, että--ovat veljeni vierailla mailla.
+
+
+Riensin kotia kohti järven rannalle, vihertävän niittyni niemeen, jossa
+ruohikko nuokkui ja kaisla kähisi ja laine loiski niinkuin ennenkin, ja
+aioin työntää venheeni vesille, kun muistin, että--jäivät veljeni
+vieraille maille.
+
+
+Oli juhlivainen juhannus, kukkuivat käköset, linnut viserteli, kokot
+hulmusi, ja järvien takaa soi tutut laulut, ja täyttyi mieleni
+vanhoilla tunnelmilla, joiden valtaan taas aioin antautua, kun muistin,
+että--ovat veljeni vierailla mailla.
+
+
+Teki mieleni tuttuun kotipuoleen, tahdoin nähdä Puijon ja halusin
+katsella Kallavettä ja entistä kotia ja isäni asuntoa, missä parhaat
+päiväni olin elänyt ja toiminut ja toivonut yhdessä omieni kanssa--
+mutta mitä minä nyt siellä, kun--jäivät veljeni vieraille maille.
+
+
+Hain seuraa, etsin ystäviä, koetin tuttavieni tykönä turhaan unohtaa,
+että--ovat veljeni vierailla mailla.
+
+
+Enkä ymmärrä minä, että päivä voi purjeita valaista ja laine lepattaa
+ja linnut laulaa ja käki kukkua--ja ihmiset iloita ja nuoret nauraa ja
+vanhat askareissaan viihtyä, vaikka--ovat veljemme vierailla mailla.
+
+
+Sillä eiväthän ne ole vain _minun_ veljeni, jotka ovat vierailla
+mailla.
+
+Keväällä 1904.
+
+
+
+
+KANSAN TUOMIOITA.
+
+
+Juhlallinen on kansan tuomion julistus:
+
+Hämärässä yössä seisovat he syytettyjen parvekkeella, kansan
+vartiomiesten välissä, joilla on kädessään kynttilät kuin peitset.
+Alhaalla pimeydessä seisoo satatuhantinen tuomarijoukko, joka
+sadallatuhannella suulla niinkuin yhdellä suulla lausuu tuon yhden
+ainoan sanan, tuon tyynen, peruuttamattoman: »Pois!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sattuva on kansan tuomio, ja nopea on sen täytäntöönpano. Ei kysy se
+muotoja, ei tiedä se vanhoista, virallisista lakitavoista:
+
+»Sinä, joka heidän kaupungistansa karkoitit outoja vesiä soutamaan
+meidän parhaat poikamme, käy nyt itse soutamaan syksyisiä salmia, lähde
+nyt itse tutisemaan likaisia teitä.»--Eikä anna kansa hänelle aikaa
+asiainsa järjestämiseen, niinkuin ei hänkään antanut. Pakolaisena ja
+peläten kurjaa henkeänsä, jota ei kukaan tahdo häneltä ottaa, vavisten
+viluisessa yössä harhailee hän sinne tänne talottomia taipaleita, joita
+ennen valjakon vetämänä selkäkenoherrana ylpeästi ajeli.
+
+
+
+
+E IL TRADITORE DELLA PATRIA.
+
+
+Käyskelimme Pistoian kaupungin katuja, pistäytyen tuon tuostakin
+kirkkoihin, tähystellen sieltä tultuamme vanhoja palatseja ja pysähtyen
+helteeltä suojaa etsien holvien alle ihailemaan torneja, huippuja,
+päätyjä ja pilareita; silloin tällöin teki katse kaaren ylös Toskanan
+vuorien huipuille ja rinteille.
+
+Emme nähneet muuta kuin kauneutta, emme ajatelleet ilmain alla muuta
+olevan kuin ihanuutta, taidetta, suloisia madonnia ja vienoja,
+viehättäviä maailman vapahtajia, jotka jättivät mieleemme hymyä ja
+herttaisuutta ja sen verran totisuutta ja hartautta kuin sitä oli
+niiden apostolien ja patriarkkain ja pyhimysten kasvoilla, jotka
+milloin polvistuen, milloin päätään alas painaen, milloin vain kädet
+ristissä rinnan päällä lasta ihaillen palvelivat. Jos kansain luonne
+kuvastunee heidän itselleen tekemissään ylimmissä ihanteissa, ja jos
+uskonto lienee semmoinen kuin sen harjoituksessa käytettävät kuvat,
+niin lienee tämä Italian kansa yhtä leppeä ja sovinnollinen kuin sen
+madonnat ja sen madonnain lapset, ja sen uskonto yhtä kaunis kuin sen
+taide, jos näet on totta vielä sekin, että taiteilijat tulkitsevat
+aikansa ylimmän ja kansansa sisimmän ja pyhimmän.
+
+Näissä ajatuksissa astellen olimme taas tulleet kirkolle jollekulle
+jonkin pienen torin reunaan ja aioimme sisään etsimään jotakin uutta
+vivahdusta vanhaan tunnelmaan.
+
+Ovi sattui olemaan kiinni kerran täälläkin, missä kirkkojen ovet ovat
+auki melkein aina. Osui silloin silmäämme ovenpieleisestä pilarista
+musta nokeutunut naama, paksuhuulinen, pulleaposkinen, litteänenäinen
+miehen pää. Sitä ei oltu siihen pilaria tehtäessä pantu, se ei kuulunut
+kirkon koristeveistoksiin, vaan oli joskus jäljestäpäin isketty siihen,
+isketty kuin vihan vimmassa, niin että pilariin oli tullut kolo ja pään
+takaraivo litistynyt kokoon.
+
+Mikä tuo on? Mitä tämä merkitsee? Ja mitä varten on se siinä, kirkon
+ovella? Ja miksi ovat sen nenä ja naama noetut?
+
+Siellä on tuolla taiteen maassa, jossa taltta ja sivellin aina ovat
+puhuneet enemmän kuin kynä, kaikki paikat täynnä vertauskuvia, joita
+ohimenevä matkamies ei puoliakaan ymmärrä eikä ehdi niistä selkoa ottaa
+ja joiden merkityksen perille hän voi tulla vasta pitkällisten
+tutkimusten kautta.
+
+Lapsilauma leikki torilla ja kun näkivät meidän siinä seisovan,
+riensivät luo ja pieni poikanen tuli joukosta esiin ja sanoi kysymättä
+osoittaen päätä pilarin kyljessä:
+
+--E il traditore della patria!
+
+Se oli siis isänmaan pettäjän muistopatsas, joka oli pystytetty pyhän
+huoneen ovelle. Kysyin kuka? milloin? mutta poika vastasi vain: _E il
+traditore della patria_! äänellä, joka ilmaisi, että asia oli niin
+luonnollinen ja ymmärrettävä, ettei sen enempiä selityksiä kaivannut.
+Siinä oli hänellä isänmaan kavaltamisen vertauskuva, symbooli siitä.
+Siksi se oli ruma ja sen naama noettu, ja hän teki pyyhkäisevän
+liikkeen niinkuin näyttäen, miten tuo nokeaminen tapahtui.
+
+Pistoia oli aikoinaan ollut pieni, vapaa valtio, joka kävi sotia ja
+taisteluita toisten kaupunkien kanssa. Se oli ollut asukkailleen oma
+pieni isänmaansa omien muuriensa sisässä. Kun kerran keskiaikana--niin
+kertoi vanha opaskirja, jonka sitten sain käsiini--naapurikaupunki
+Lucca sitä piiritti, oli Pistoiassa mies, nimeltään Filippo Tedici,
+joka puoluelaistensa avulla aikoi luovuttaa kotikaupunkinsa vihollisen
+päällikölle, jonka nimi oli Castruccio, ja tämä Baijerin kuninkaalle
+Ludvigille--niin oli heidän keskensä sovittu. Mutta petos saatiin ilmi
+ja Filippo Tedici pakeni ominensa vihollisen leiriin, mutta voitettiin
+vuoristossa Popiglion sillan luona. Tämän jälkeen päätettiin kaikkien
+isänmaan petturien peloksi asettaa hänen päänsä kuva kaupungin
+julkisimpaan paikkaan. Ja joka kerta, kun juhlakulkue kävi tuohuksia
+kantaen kirkon ovesta sisään ja tuli sieltä ulos, niin karistivat
+tuohuksien kantajat niistä karstan ja niistivät niistä noen isänmaan
+petturin naamaan. Niin olivat tehneet silloin, kun muistopatsas
+paljastettiin, ja niin vuosisatain kuluessa, ja niin tekevät he siellä
+yhä vieläkin, että tuohuksien tuli sitten loistaisi kirkkaammin
+madonnan ja hänen lapsensa editse astuttaessa.
+
+Isänmaan petturin poskilta ei siis Pistoiassa noki pääse koskaan
+karisemaan eikä hänen mustan tekonsa muisto ihmisten mielestä ikinä
+murene. Yhtä kauan kuin madonna lapsi sylissään leppeää
+sovinnollisuuttaan hymyilee ja kirkon huiput ja päädyt Toskanan vuoria
+vasten kuvastavat ja lapset toreilla leikkivät, yhtä kauan puhuu
+petturin kaamea kuva hänen kansansa inhosta ja ylenkatseesta.
+
+Niin--Pistoiassa...
+
+1903.
+
+
+
+
+ALPPIPURO.
+
+
+On puhdasvetinen alppipuro ja läpikuultavan kirkas vuorijärvi lumisten
+huippujen välissä.
+
+Ovat mutaiset maani virrat ja samean ruskeina loiskivat tuhanten
+järvien laineet veteliä rantoja vastaan.
+
+Miksi on niin puhtoinen alppipuro? Miksi ovat niin sameat Suomeni
+suvannot?
+
+Kuohuvat taivaasta suoraan Tyrolin kosket, luojan lähteistä pudoten;
+lumikenttiä alas kiitävät, jäisiä rinteitä rientävät, hyrskyvät pitkin
+pestyjä kalliopaasia, aina vyöryvät, aina vellovat, vesi kirkastuen
+paisteessa päivän, vaahto aurinkoa itseensä imien--siksi on niin puhdas
+alppipuro, siksi niin kuulakan kirkas vuorijärvi.
+
+Ovat sameat suosilmäkkeet saloilla Suomen, maan alitse matavat hetteet,
+ovat likaiset metsäpurojen lähteet, ei paista ikinä päivä rimpien
+rytöihin, ja sakenee vesi savisten vainioiden välitse verkalleen
+juostessaan--kerran koskena kuohahtaa, kohta taas uupuu ja uinahtaa--
+siksi on samea Saimaa, siksi Kymi merenkin laajalti mukaisekseen
+muuttaa.
+
+Milloin puhdistut veri suonissa Suomen? Milloin virkistyt ja vauhtia
+saat? Milloin kirkastut Kymi? milloin selkenet Saimaa?
+
+Et kirkastune ennen kuin maanalainen voima matalat mäkesi vuoriksi
+murtaa ja harjujesi hartiat kohti pilviä pusertaa, et ennen kuin
+korpiesi alangot kohti taivasta taittuu! Et ennen!
+
+
+
+
+LIPPU.
+
+
+Olimme etäisellä maaseudulla, eristettyinä kaiken maailman yhteydestä.
+Viimeinen telefoonitieto oli kertonut, että senaatti oli ollut
+pakotettu eroamaan. Vanha järjestelmä oli siis luhistunut. Mutta mitä
+oli sijaan tuleva? Mitä me siitä täällä tiesimme--emme mitään. Olisi
+pitänyt täälläkin jotakin tehdä, jollakin tavalla ottaa osaa, jotenkin
+olla mukana. Täytyihän ryhtyä johonkin, joka voisi lauaista puristusta
+sisässämme. Kenties oli Suomi taas vapaa? Entäpä oli kaikki taas
+entisellään?
+
+Jos nyt, nyt juuri, tällä hetkellä sulku oli murtunut? Vai oliko ehkä
+viimeinenkin menetetty, kaikki rauniona?
+
+Kuinka tahansa--jotakin oli tapahtunut, jotakin oli ainakin koetettu,
+oli vihdoinkin johonkin ryhdytty. Olihan siinäkin jotakin, josta riemun
+täytyi saada remahtaa...
+
+Silloin soi Porilaisten marssi pianosta. Talon isäntä oli itse,
+huoneesta huoneeseen harhaillen, istahtanut sen ääreen. Joka haaralta
+riensivät perheen jäsenet ja vieraat saliin. En ole koskaan voinut
+kuvitellakaan, että tuo vanha soittokone saisi esille semmoisen suuren,
+mahtavan, voimakkaan, vavahduttavan sävelen. Oli niinkuin olisi kuullut
+koko kansan marssivan sen tahdissa. Ikkunat tuntuivat palasiksi
+lentävän, seinät hajoavan, katto kohoavan.
+
+Sävelet pakottivat sanoja esille. Miehet, naiset, lapset, talonväet,
+vieraat tarttuivat niihin. Mitä merkillisiä, loihdittuja, syvästi
+symboolisia sanoja! Mitä haamuja, haudoistaan nousseita, ilmi elävinä
+eteemme astuneita!
+
+    Viel' on Suomi voimissaan!
+    ------
+    Koskaan, kallis synnyinmaa,
+    sua poikies' ei viime vereen puoltamatta vieras ryöstä!
+    ------
+    ei vaaraa väisty, horju, salli itseään ei sortoon syöstä.
+    ------
+        Eespäin, urhot, kaikki ees!
+        Tää ikivanhan vapauden tie on sees.
+     Eespäin te pyhät, pystyt repaleet!
+     Viel' eivät Suomen värit sortuneet.
+
+Mutta missä se on? Ylös lippu!--Pojat, missä lippu?
+
+Samassa lensikin ovesta sisään tomuinen käärö. Ajatus lipun
+nostamisesta oli herännyt useammalla taholla, ja samassa se oli
+levitetty lattialle. Lippu, joka entisinä hyvän sovun aikoina oli
+liehunut yhdessä sinivalkoisen lipun kanssa, mutta jota ei oltu
+nostettu suomalaiseen tankoon sen jälkeen, kun ei sen viereen enää
+saatu sinivalkoista nostaa.
+
+--Ei tämä, ei tämä! Sinivalkoinen, missä on sinivalkoinen?
+
+--Malttakaa!
+
+Kuului repeävän vaatteen räsähdys niinkuin olisi raketti ilmaan
+lentänyt. Seisoi kaksi poikaa keskellä lattiaa, toisella kädessään
+sinivalkoinen lippu, toisella--tulipunainen.
+
+--Ylös molemmat!
+
+Hetken päästä heiluivat ne kumpikin tankonsa päässä, veljellisesti
+vierekkäin, toisessa vapauden taistelun tuliheltta, toisessa
+rauhallisen kehityksen tienviitta--alareunassaan sinisen alla punainen
+päärme, joka oli jäänyt muistoksi verestä, jota ei vuotanut, ja
+varoitukseksi verestä, jota ei ole vastakaan vuotava.
+
+1905.
+
+
+
+
+VAPAALLE KYNÄLLENI.
+
+
+Sinä vapiset tällä hetkellä. Minun on vaikea saada sinua kulkemaan
+paperia pitkin yhtä reippaasti ja huolettomasti kuin ennen. Lähtiessäsi
+liikkeelle sinä epäröit niinkuin lintu, jonka häkki on avattu, mutta
+joka ei vielä oikein usko eikä uskalla lentää ulos.
+
+Miksi vapiset, kynäni, miksi epäröit?
+
+Sinä vapiset ilosta siksi, että tiedät olevasi vapaa. Sinä epäröit
+siksi, ettet vielä tiedä, osaatko, vaikka saatkin, tätä vapauttasi
+hyväksesi käyttää.
+
+Sinun ei nyt tarvitse ketään pelätä eikä ketään totella, tuskin
+lakiakaan, koska sinulla ei nyt ole mitään lakia olemassa. Sinulla ei
+ole olemassa muuta lakia kuin se, minkä itse itsellesi kirjoitat. Ja
+mikä sinun nyt täytyy itse itsellesi kirjoittaa. Se laki tuntuu sinusta
+nyt kovemmalta kuin mikään entinen, jonka kirjoittamisessa et ole
+osallisena ollut. Rautaisin kourin tuntuu se kuristavan rannetta käden,
+joka sinua kuljettaa.
+
+Mutta älköön olko kädessäsi _kahletta_, olkoon siinä rannerengas, ei
+raudasta, vaan kullasta, metallien _jaloimmasta_.
+
+Sinun täytyy nyt totella itseäsi, sinun täytyy laatia lakisi ja ohjeesi
+omasta ymmärryksestäsi ja älystäsi. Sinun on tähän saakka täytynyt
+tottua kiertämään mieli- ja väkivallan lakia ja sinun suurin
+tyydytyksesi ja usein ainoa tarkoituksesi on ollut saada vartijasi
+petetyksi. Ennen oli sinulla toisen käsky, nyt olkoon sinulla oma kuri,
+ennen painoi sinua ulkonaisena uhkana vain aineellinen sakko, nyt
+puristaa sinua sisältäpäin siveellinen pakko. Eilen oli päälläsi
+vieraan peloitus, nyt on pohjanasi oma velvoitus.
+
+Siinä on nyt uusi vapautesi. Vapise sitä, elä, niinkuin ennen vapisit
+valtaa: vihasta ja kiukusta ja sorron tunteen alennuksesta, vaan
+edesvastuusi tunnon suuruudesta, kunnioituksesta oman itsesi korkeampia
+voimia kohtaan--ja ilosta siitä, että olet vihdoinkin vapaa!
+
+Marraskuun 8 p:nä 1905.
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Katajainen kansani, by Juhani Aho
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13768 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b969d68
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13768 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13768)
diff --git a/old/13768-8.txt b/old/13768-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..bf8cef4
--- /dev/null
+++ b/old/13768-8.txt
@@ -0,0 +1,5506 @@
+The Project Gutenberg EBook of Katajainen kansani, by Juhani Aho
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Katajainen kansani
+
+Author: Juhani Aho
+
+Release Date: October 17, 2004 [EBook #13768]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KATAJAINEN KANSANI ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KATAJAINEN KANSANI
+
+Kirj.
+
+Juhani Aho
+
+
+WSOY, Porvoo, 1921.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Katajainen kansani
+Narrin neuvo
+Kohtaus keisarin patsaalla
+Ikuiset kukat
+Laulaen
+Miten lumen valta voitettiin
+Kolmivaljakko
+Niemen äijä
+Korpelan ukot
+Äiti
+Juhlavaatteet
+Matin linna
+Laiva lumimyrskyssä
+Härkä ja muurahaiset
+Suomen lippu
+»Eläköön valo ja valistus!» »Eläköön isänmaa!»
+Kansa kapinassa
+Lesken ropo
+»Sammuta sinä, minä sytytän!»
+Painajainen
+Lehdet
+Uusi juhannus
+Pienet ja suuret
+Vanha ukko puhuu
+Valtiollinen itsemurha
+Elukoita laitumella
+Kun juna kulki ohi
+Kuulutus
+Varis ja pääskyset
+Takaliston Heikki
+Kaksi sankaria
+Kokko ja kokon poika
+Kuntakokous
+»Siltä varalta»
+Härkätaistelu
+Isänmaan malja
+Hovineuvoksetar
+Kiusaaja
+Veljeni vierailla mailla
+Kansan tuomioita
+II traditore della patria
+Alppipuro
+Lippu
+Vapaalle kynälleni
+
+
+
+
+KATAJAINEN KANSANI.
+
+
+Ei ole suinkaan sattuman oikku, että juuri me suomalaiset olemme tänne
+Suomenniemelle pysähtyneet ja täällä näihin päiviin saakka pysyneet.
+
+Täällä on kyllä käynyt muitakin maan haussa. Mutta ne ovat joko läpi
+pihan ajaneet taikka kääntyneet veräjän suulta takaisin. Lappalaisen
+kynnet eivät saaneet erää Suomen kamarasta, ja pulkissaan poistuivat he
+vähitellen sinne, missä elatus kasvaa heille itsestään. Ruotsalaiset
+ottivat haltuunsa rantamaan hedelmällisimmän ruokamullan, mutta kun
+kahden penikulman päässä merestä tuli vastaan suo ja korpi, niin siihen
+he seisahtuivat. Mitä itäisiin ystäviimme tulee, niin lienevät
+kaalimaat ainoat, joita heidän auransa ovat täällä kääntäneet. Ja jos
+täällä joskus lienee hiisiä asunut, niin ovat ne tyytyneet olemaan
+kivenheittosilla kirkkojen kanssa ja siihen uupuneet.
+
+Suomalaiset, ne olisivat kai nekin löytäneet mehevämpiä maita, joissa
+rieska ja hunaja vuotaa. Mutta heidän halunsa näyttää aina vieneen
+heitä kuta karuimmille maille. Ihan kuin uhalla he ovat hakeneet kuivia
+kankaita, veteliä soita ja synkkiä routapohjakorpia.
+
+On niitä, jotka ovat sanoneet sitä pakolliseksi siirtymiseksi muiden
+väkevämpien tieltä. Minä luulen, että se on ollut esi-isiemme
+käytännöllisin kuninkaan ajatus. He ovat tunteneet omien sivujensa
+sitkeyden, ja siinä, missä toisten selkäranka olisi rusahtanut poikki,
+siinä on _heidän_ selkärankansa vain voimistunut. Kuokka on ollut
+heidän miekkansa, ja sillä he ovat valloittaneet itselleen maan, jonka
+voittajakin on tunnustanut heidän omakseen. Minkä nimellinen hän lienee
+milloinkin ollut, puhuipa hän ruotsia, tanskaa tai venäjää, lopputulos
+taisteluista on ollut se, että taistelutanner jäi suomalaisille
+itselleen. Ulkolaisille uudisasukkaille on se ollut liian kova pähkinä
+purra. Ja niin se on vieläkin. Jos me ojentaisimme sen vieraalle ja
+sanoisimme: »Tuoss' on ... tule ja ota!»--niin ei hänessä kuitenkaan
+olisi sen ottajata.
+
+Sentähden me kaikesta huolimatta saatamme istua jotenkin rauhallisina
+ja mitään hätäilemättä, »vaikk' onni mikä tulkohon». Me saatamme
+tyynesti kuunnella taivaan tuulien huminata niinkuin kataja kivisellä
+mäellä. Yläilmoista iskevä ukkonen musertaa pirstaleiksi korpikuusen,
+mutta katajikkoon se tupsahtaa voimatonna. Sotaratsut ajavat siitä
+ylitse, ja kanuunavaunujen rattaat saattavat taivuttaa sen maata
+myöten. Mutta kataja ei katkea. Ei synny verihaavaa, ei tule luun
+vikaa. Kun meteli on ohitse, ojentaa pieni puu lyhyen jäntevän
+vartensa, ja oksa risahtaa oksalle: »Kasva sinä sinnepäin, minä kasvan
+tänne». Eikä kestä kauan, ennenkuin on jo jalkain jälki ja pyöräin
+uurtama ura peitossa. Ja kun yliajaja huomenna hakee eilisiä jälkiään,
+ei hän enää niitä löydä. Tie on kasvanut umpeen, ja katajikko näyttää
+koskemattomalta.
+
+Niiden meidän veljiemme viljelyksiin, jotka ovat asuinsijoikseen
+hakeneet pehmeämpiä peltomaita, ovat uurrokset tunkeneet syvemmälle.
+Mutta juuri se, että me valitsimme kovimman kallioniemekkeen, jossa
+ainoastaan meidän kaltaisemme katajat voivat kasvaa, se oli meidän
+suurin viisautemme. Se Mooses, joka meidät tänne luvattuun maahamme
+johti, hän ymmärsi sen sitkeyden voiman, joka piili hänen kansansa
+katajuudessa.
+
+1891.
+
+
+
+
+NARRIN NEUVO.
+
+(Kuvaus inkvisitsioonin ajoilta.)
+
+
+Siinä on pienen kaupungin torilla, raatihuoneen ja tuomiokirkon
+välillä, kaikenlaisia kidutuskoneita: venytystelineitä, peukalopihtejä,
+piikkituoleja, naulatynnyreitä, hehkuvia hohtimia... Keskellä toria on
+polttorovio, valmiina ottamaan vastaan kerettiläistä, jos hän ei
+tunnusta erehtyneensä, jos hän ei luovu harhaopistaan ja alistu ainoan
+autuaaksi tekevän katolisen kirkon alle.
+
+Hänet ripustetaan käsistään orteen riippumaan ja jalkoihin kiinnitetään
+lyijypainoja. Mutta hän ei muuta kuin huutaa vain: en tunnusta! ... en
+luovu! ... en alistu!
+
+Hänet viedään piikkituoliin, mutta hän huutaa yhä hurjemmin
+vastalauseensa kiduttajilleen ja ympärillä seisoville, joita on sekä
+torilla ja kaduilla että katoilla ja ikkunoissa.
+
+Häntä näpistetään hehkuvilla hohtimilla ja hänen nahkaansa
+kärvennetään, mutta aina yhtä huonolla menestyksellä. Hän ei luovu, ei
+tunnusta, ei alistu...
+
+Suur'inkvisiittori, kardinaali, joka itsestään isosta Roomasta on
+tullut paavin käskystä kerettiläisyyttä tukehuttamaan, ei tiedä, mitä
+tehdä tälle uppiniskaiselle miehelle. Tunnustus, luopuminen, ehdoin
+tahdoin alistuminen olisi hänestä mieluisampi kuin roviolla
+polttaminen, joka on vasta viimeinen keino eikä ole enää suosittu
+kirkon korkeimmissa piireissä.
+
+Raatihuoneen parvekkeelle, jossa hän istuu puettuna punaiseen
+verkaansa, kutsuttaa hän kätyrinsä ja käskee luvata ainaista armoaan
+syytetylle itselleen ja hänen suvulleen ja koko hänen kaupungilleen.
+Mutta ylenkatseella kohtelee kidutettu kiusaajiaan.
+
+Silloin loppuu suur'inkvisiittorin kärsivällisyys, ja vimmoissaan
+käskee hän pyövelin silpoa vasemman käden keretiltä. Mutta keretti
+ojentaa oikeansa ja kehoittaa silpomaan senkin. Ja kuta kovempi on
+hänen kipunsa ja kuta suuremmat ovat hänen tuskansa, sitä kovemmin hän
+huutaa, ja sitä kauemmaksi hänen huutonsa kuuluu. Kuuluu yli torin,
+pitkin katuja, tunkee seinien läpi huoneisiin, kantautuu ulkopuolelle
+kaupungin muurienkin.
+
+Hiki tippuu kardinaalin otsalta, hänet on käsketty hankkimaan
+luopumusta, tunnustusta ja alistumista ... pyhän isän ja hänen
+kardinaalikollegionsa epäsuosio uhkaa häntä.
+
+--Mikä _antaa_ hänelle tuon yliluonnollisen voiman? kysyy hän itseltään
+ja ympärillä oleviltaan. Mutta ei kukaan voi siihen selitystä antaa,
+sillä aina olivat ahdistetut ennen alistuneet.
+
+Silloin astuu esiin hänen eminenssinsä hovinarri, jota hän kuljettaa
+matkoillaankin mukanaan, ja pyytää saada puhua.
+
+--Puhu! sanoo suur'inkvisiittori.
+
+--Tukkikaa hänen suunsa! neuvoo narri.--Huutaminen helpottaa kipuja,
+mutta kipu on kaksinkertainen, kun sitä ei saa huutamalla lieventää.
+
+--Narrin neuvo! sanoo suur'inkvisiittori. Kuinka voi hän erehdyksensä
+tunnustaa ja harhaopistaan luopua, jos me hänen suunsa tukkeamme?
+
+--Joka vaikenee, hän suostuu.
+
+--Sinä viisas narri! Neuvosi on nerokas! huudahtaa inkvisiittori
+riemuissaan.
+
+Ja heti käskee hän pyövelinsä tehdä niinkuin narri oli neuvonut.
+Suukapula pistetään syytetyn suuhun ja solmitaan lujasti nuoralla
+niskan taa. Ja kun hänet ripustetaan orteen riippumaan ja lyijypainot
+jalkoihin kiinnitetään, vaikenee hän--ja kun hänet piikkituoliin
+istutetaan, vaikenee hän--ja kun häntä hehkuvilla hohtimilla
+näpistetään, vaikenee hän vieläkin.
+
+Mutta kun kansa ei enää kuulekaan hänen huutavan, alkaa se itse huutaa.
+Torilta ja kaduilta ja katoilta ja ikkunoista kuuluu yksi ainoa iso
+huuto yli koko kaupungin:
+
+--Älä luovu! Älä tunnusta! Älä alistu!
+
+Eikä hän alistunut. Sillä vaikkakaan hän ei enää itse voinut huutaa,
+lievitti se hänen tuskaansa ja rohkaisi hänen mieltään, että kuuli
+muiden huutavan.
+
+Ja hän kärsi, kunnes kuoli kiduttajainsa käsiin.
+
+Mutta silloin jyrähti torilta, kaduilta, katoilta ja ikkunoista uusi
+huuto, riemuhuuto:
+
+--Ei luopunut! Ei tunnustanut! Ei alistunut!
+
+Suur'inkvisiittori raivosi ja tukkaansa repi.
+
+Mutta narri nauroi partaansa. Sillä se oli _hänen_ neuvonsa, joka oli
+saanut koko kansan huutamaan silloin, kun yksi pakotettiin vaikenemaan.
+
+1899.
+
+
+
+
+KOHTAUS KEISARIN PATSAALLA.
+
+
+Keisarin patsaan juurella sinä suurena kukkaspäivänä...
+
+Patsaan jalusta on kokonaan kukkien peitossa. Tuhansiin nouseva
+väkijoukko täyttää torin. Ei kuulu hiiskahdustakaan, kaikki on hiljaa
+kuin hautajaisissa. Siellä täällä käyskelee santarmeja.
+
+Järjestyksenvalvoja, entinen sotilas, seisoo kukkaskummun vartijana.
+Hän on totinen ja tyyni, hänen kasvonsa eivät ilmaise iloa eikä surua,
+mutta minä luen hänen sinisten silmiensä pohjasta hänen ajatuksensa:
+
+--Mitä varten ne oikeastaan lienevät minut tähän asettaneet?...
+Vartioimaanko?... Kukkiako? ... etteikö kukaan saisi niitä viedä? Ei
+kukaan näy tahtovan niitä _viedä_, ne vain _tuovat_ niitä.--
+Järjestystäkö ylläpitämään? Ne kyllä näkyvät itsekin ylläpitävän
+järjestyksensä.--
+
+--Minun on käsky seistä tässä, kunnes viimeinen katsoja poistuu. Taidan
+saada sitä odottaessani seistä koko ikäni. Mutta saanhan kerran minäkin
+seistä keisarin kunniavartijana ... ja perustuslakien.
+
+Helähtää virren sävel väkijoukosta. »Linna luja on Jumala» kaikuu
+yliopiston rappusilta senaatin rappusille, helähtää takaisin
+Nikolainkirkon seinistä. Kaikki seisovat lakittomin päin.
+Järjestyksenvalvoja paljastaa hänkin päänsä ja seisoo lakki kämmenellä
+kuin kenttärukouksessa.
+
+--Se oli kaunis virsi...
+
+Hän panee hitaasti hatun päähänsä. Kyynel kiiltää hänen silmässään. Hän
+kääntyy sitä salatakseen syrjin yleisöön, on katsovinaan kukkia patsaan
+juuressa.
+
+--Se oli ihmeen kaunis virsi...
+
+Helähtää taas uusi sävel. Maammelaulu, päät paljastuvat uudelleen.
+
+Järjestyksenvalvojan käsi lentää lakkiin kunniaa tehden. Mutta
+yht'äkkiä hän säpsähtää, laskee alas kätensä, nostaa sen puoleksi,
+laskee taas eikä näy tietävän, mitä tekisi.
+
+Sehän on kielletty ... on tullut käsky olla kansallislaululle kunniaa
+tekemättä...
+
+Santarmit seisovat tuolla lakit päässä ja kädet suorina sivuilla...
+
+Hän epäröi, taistelee, käsi nousee ja laskeutuu, koettaa pysähtyä lakin
+liepeeseen...
+
+Hän saa ehkä eronsa ... häneltä otetaan virkansa ... vaimo ja lapset
+jäävät leivättömiksi... Kaikki muutkin järjestyksenvalvojat erotetaan
+... myöskin eversti, ja lähetetään pois... Kuka tulee sijaan? Kuka
+tulee järjestystä valvomaan? Santarmit nuo? Santarmit pannaan sijaan...
+
+Käsi on vaipunut kupeelle, noussut ja laskenut.
+
+Mutta yhä hartaammin, vakuuttavammin ja voimakkaammin vyöryvät
+Maammelaulun sävelet säe säkeeltä tuhansista rinnoista.
+
+--Se on _maani_ laulu! Se on kansani laulu! Kenelle minä kunniaa, jos
+en sille!... Vaikka kaikki menköön ... vaikka mikä tulkoon: minä _teen_
+kunniaa!
+
+Käsi kimpoo lakin reunaan, pysähtyy, vakaantuu. Hän kääntyy kuin
+komennussanan mukaan päin yleisöön, johon on seisonut syrjin. Ja
+ennenkuin isänmaan virsi on lopussa, seisoo hän siinä tanassa kuin
+valettuna paikoilleen, vankkana kuin pronssinen patsas, päin kansaan ja
+takanaan perustuslakien kilpi. Tyyni rauha ja luja luottamus loistaa
+hänen kasvoillaan, ja onnen ilme tuikahtaa hänen silmistään. Huulet
+liikahtavat laulun viimeisten sävelten mukaan.
+
+Väkijoukosta jostakin vilahtaa naisen käsi ylös, pienoinen kukkaskimppu
+tekee ihmisten päitten yli kaaren ilmassa ja putoo järjestyksenvalvojan
+jalkain juureen.
+
+Hän kumartuu, poimii kukkaset ja laskee ne, eläköönhuutojen isänmaalle
+kaikuessa, lakia suojelevan leijonan jalkain juureen.
+
+1899.
+
+
+
+
+IKUISET KUKAT.
+
+
+Ihana on vilpitön tunteiden ilmaus, kaunis on kansan kiitollisuuden
+uhri.
+
+Keskellä kylmintä talvea, nietoksien alta ja tuiskujen läpi loihtii se
+kukkaset esiin.
+
+Se laskee ne surunsa seppeleenä muistojen haudalle, pyhittää ne
+murheensa merkiksi hyvien töiden tekijälle.
+
+Eikä se kuitenkaan suruansa ajattele, eikä kukat ole ainoastaan
+kaipaukselle omistetut. Ne ovat toiveiden tarhasta poimitut, ja ne
+lemuavat luottamusta parempiin päiviin.
+
+Sentähden ne kylmänkään kiven päälle heitettyinä eivät palellu, eivät
+kuihdu eivätkä lumeen peity. Sentähden käyvät ne yöllä uutta umppua
+tekemään ja taas aamulla aukenemaan.
+
+Uusi päivä tapaa uudet kukkaset patsaan juurella, ja kuitenkin ne ovat
+aina samat. Ne ovat kuin se pyhä tuli temppelin alttarilla ennen
+muinoin, joka ei saanut koskaan sammua, ettei suuri onnettomuus
+isänmaata kohtaisi. Se palaa siinä milloin punaisena, milloin sinisenä,
+milloin keltaisena liekkinä, ja koko kansan tyttäret sitä hoitavat ja
+papittarina sen vaiheella vartiota pitävät. Jos se sammuisi, silloin
+uhkaisi onnettomuus maata, sillä se olisi merkki siitä, että toivo on
+sydämistä kadonnut.
+
+Sentähden älköön sallittako tämän kukkien liekin koskaan sammua.
+Loistakoot ne siinä päivästä päivään ja vuodesta vuoteen tuoksukoot,
+kunnes kaikki on taas, niinkuin oli ennen. Muistuttakoot ne siitä, mitä
+meillä oli ja mitä meiltä otettiin.
+
+Ja sentähden kantakaamme sinne kevään ensi vuokko ja syksyn viimeinen
+kanerva ja tuokaamme sinne kesäisten lehtojemme tuoreimmat tuomet ja
+niittyjemme hempeys ja luhtaisten rantojemme lempi. Ja talvet pitkät
+hoitakaamme majan matalimmankin ikkunassa kukkaa--keisarivainaan.
+
+Älköönkä kukaan kotoaan matkalle lähtiessään unohtako ottaa käteensä
+kukkaskimppua, älköönkä sitä perille tultuaan jättäkö patsaan juureen
+heittämättä...
+
+Että toivomme aina yhtä vihreänä pysyisi, ettei menneiden muisto
+koskaan mielestämme murenisi, eikä luottamus parempiin päiviin
+lemuamasta lakkaisi.
+
+1899.
+
+
+
+
+LAULAEN.
+
+
+Laulaen keväällä lintuset pesäänsä laittoivat, viserrellen kortensa
+uuteen asuntoonsa kantoivat. Helisivät lehdot, ja työn riemua raikuivat
+rannat.
+
+Kulkija kuuli soittoa ilmasta ja luuli lintujen huolettomina oksalta
+oksalle hyppivän.
+
+Ja kuitenkin oli se heidän työaikansa kiireisin, eikä huoli huomisesta
+sallinut heidän suven lyhyttä yötäkään levähtää.
+
+Kun pesä oli valmis, vaikeni lintujen laulu, ja äänetönnä onnestaan
+hauteli emo lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä, ja toverinsa kattoi
+hänelle lempensä osoitteeksi kukkuran pöydän. Ja heidän onnensa oli
+niin suuri, ettei ollut sävelin soitettavissa.
+
+Mutta pesä särkyi, ja maahan putosivat hentoiset munat ja kivihin
+murskautuivat. Mutta ei istunut emo oksalle itkemään eikä vaurioitansa
+valittamaan. Uutta pesää hän kohta laittamaan lensi, ja entisen
+työvirren tovereineen viritti. Viritti virren ja soitti sävelen niin
+syvän ja sulavan, että ihmetellen kuuntelivat sitä ilmojen asukkaat ja
+ihastuen riensivät kilvan apuansa antamaan ja särjetyn pesän sijalle
+kortensa kantamaan. Vaikka jo syyskesän tulleen tiesit, niin keväisessä
+lehdossa taas kulkevasi luulit.
+
+Eikä lakannut laulu, eikä sortunut soitto, ennenkuin oli uusi asunto
+valmis ja emo taas siinä lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä hautoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laululla sinut, Suomeni, horroksistasi herätettiin, suuret runoniekat
+soittivat kanneltansa kansani korvaan, ja esi-isien vanhat virret unen
+silmistäsi ajoivat.
+
+Ja kansan nuoriso kulki kylästä toiseen niitä toistellen. Luulit heidän
+huvikseen huhuavan, ja he vain kiviä kantoivat yhteisen pesämme
+perustukseksi ja almuja anoivat isänmaan alttarille.
+
+Seinät nousi, katto kohosi, ja pian liehui valistuksen lippu tuhansien
+kotien harjoilla.
+
+Särkyi Suomelta pesänsä ... puhkesi pohja...
+
+Eikä ennen särkyä ehtinyt, kun jo taas raikuu kunnailta rakentajien
+laulu...
+
+Näen suoriutuvan siivilleen Suomeni laulajain parven, näen neitosten ja
+valkolakkisten nuorukaisten nousevan ja salojen keskeen kiirehtivän.
+Laulu soi suurissa saleissa, ja kaiku vastaa majan matalimmankin
+ovelta.
+
+Laulaen usmat erämaista ajamme ... laulaen salot taas toivojemme
+sinehen puemme.
+
+Laulaen roudan rinnoistamme sulatamme, laulaen rauniokivet rahaksi
+leimaamme...
+
+Laulaen, Suomi, sun särkyneen pesäsi korjaamme...
+
+1899.
+
+
+
+
+MITEN LUMEN VALTA VOITETTIIN.
+
+Sisämaassa maaliskuulla 1899.
+
+
+Ei muisteta täällä aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita
+kinoksia kuin tänä talvena. Se sama lumimyrsky, joka tämän kuun 18 p:nä
+katkaisi paluumatkan suurelta Suomen lähetystöltä, on riehunut
+täälläkin maan sydämessä vielä hurjemmalla raivolla ja vielä
+suuremmalla voimalla kuin Etelä-Suomessa. Kaupungit ja kylät näyttävät
+siperialaisilta jurttakyliltä, joista savu nousee katoilta kuin
+lumimättäiden keskestä. Pikkumökit ovat niin ummen peitossa, että on
+täytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat
+ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, että aidanseipäitä tuskin näkyy.
+Jäillä on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on epäluuloa
+herättävä vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.
+
+Näyttää siltä kuin tämä lumijättiläinen olisi yhdellä ryntäyksellä
+tahtonut lyödä alleen koko maan, pysähdyttää kaiken liikkeen ja sitten
+hiljaa ja varovasti haudata ja tukehuttaa kaiken elämän ja lopuksi
+kevättulvain tullen yht'äkkiä riipaista mukanaan mereen vangitsemanaan
+saaliina pellot, niityt, myllyt, tehtaat...
+
+Näyttää siltä kuin olisi se ollut talvenhaltijan totinen aikomus ja
+niinkuin se siinä aikomuksessa alussa olisi onnistunutkin...
+
+Sillä kaikista kertomuksista päättäen valtasi kauhu kansan, vaikka
+näillä seuduilla kyllä vanhastaan on pahoihinkin pyryihin totuttu. Ei
+osattu mihinkään liikkua, ei päästy naapuriinkaan, ei tiedetty,
+elettiinkö siellä vai oliko tuiskuun tukehduttu--ajateltiin vain
+säälillä ja pelolla ja vavistuksella matkalla olevia, joiden kohtalosta
+ei mitään tietty. Oltiin kuin piiritetyssä talossa, jonne vainolainen
+on tiet sulkenut ja jota se metsän rannasta väijyy.
+
+Vähitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mitä olisi tehtävä.
+Lyhyt hetki ajateltiin sitä ja luotettiin siihen, että kai viranomaiset
+pitävät huolta siitä, että ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan
+kuntoon. Niidenhän on asia katsoa, että ne, jotka ovat ottaneet teiden
+aukipidon urakalle, tekevät velvollisuutensa. Siellä täällä ovat
+lumireet olleetkin liikkeessä, mutta liukuneet kovien kinosten yli
+niihin juuri ollenkaan uppoamatta, jättäen pehmeämmillä paikoilla vain
+pieniä töyräitä kuin heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan.
+Lapioihin, jotka ovat tehoisat aseet suurten tuiskujen jälkeen ja jotka
+tekevät ihmeitä silloin, kun Suomen valtion rautateiden veturiauratkaan
+eivät mitään voi, eivät viranomaiset ole käskeneet tarttua, vaikka
+heillä vanhain asetusten mukaan siihen olisi ollut oikeus--lienevätkö
+sen sitten tehneet näiden hankihirviöitten pelosta vaiko säälistä
+kansaa kohtaan, säästääkseen sitä uusista rasituksista. Sentähden
+seisovat kinokset täällä yhä yhtä korkeina kuin ennenkin ja saanevat,
+ainakin mitä virallisiin toimenpiteisiin tulee, seistä siinä siksi,
+kunnes Herran päivä ne kerran sulattaa.
+
+Mutta usein tapahtuu, että kun viranomaiset jolloin kulloin eivät ole
+tehtävistään selvillä--mikä sattuu tavallisesti juuri silloin, kun
+heidän apuaan kipeimmin kaivattaisiin--keksii kansa itse jonkin keinon
+itsensä auttamiseksi. Se kyllä miettii muutamia päiviä, joskus
+viikkojakin, mutta lopulta ratkaisee se pulmansa omalla tehokkaalla
+tavallaan.
+
+Ja niin se teki nytkin. Ihmisten _täytyi_ päästä liikkeelle ja ne
+pääsivätkin.
+
+Vaikka hiihtäminen viime aikoina on ollut suuresti vähenemässä,
+paikoitellen melkein unohduksissa, teitten kunnossapito kun on vuosi
+vuodelta parantunut, on täällä kuitenkin joka talossa ollut sukset,
+jopa kahdetkin. Joskaan niitä ei tavallisina talvina ole yleisemmin
+tarvittu, ovat talojen vanhukset niitä kuitenkin kaikessa
+hiljaisuudessa huolellisesti hoitaneet ja joka kesä tervailleet, sillä
+eihän koskaan voi olla varma siitä, _milloin_ taas läpipääsemättömän
+lumen sataa ja milloin näitä taikakaluja tarvitaan.
+
+Ja nyt otettiin ne kuin orrelta alas, ja ihmeellinen oli se vaikutus,
+minkä ne tekivät. Nuo nietokset, joita oli luultu murtumattomiksi
+muureiksi, muuttuivat yht'äkkiä kaiken yhteyden nöyriksi välittäjiksi
+ulkomaailman kanssa. Ne muuttuivat siksi sillaksi, jota myöten ihmiset
+keveästi kuin tuulen kantamina liukuivat toistensa luo.
+
+Hankien hankaluudesta on tullut matkamiesten mukavuus. Välit talojen
+välillä ovat lyhenneet. Tiet, jotka ennen kulkivat kierrellen ja
+kaarrellen, vievät nyt suorina viivoina halki korpien, yli järvien.
+Hiihdännän ponnistelu, pakko luottaa vain omaan itseensä ja omiin
+suksiinsa ja tieto siitä, että kunkin oma voima on hänen ainoa
+auttajansa, on saanut mielet hilpeiksi ja rinnat reippaiksi. Ihmiset
+ovat yht'äkkiä käyneet toisilleen ystävällisemmiksi ja keskinäisissä
+suhteissaan herttaisemmiksi. Vastaantulija ei ole enää vihamies, joka
+sinut tiepuoleen ajaa, vaan ystävä, joka sinulle on uran avannut ja
+sinä hänelle. Etäisimmätkin ovat kuin naapureita, ja kuulumiset
+kulkevat talosta toiseen nopeammin kuin koskaan ennen.
+
+Se suuri lumivaippa, jonka pelättiin hautaavan alleen ja ihmisiä
+erottavan, onkin vain kohottanut ja yhdistänyt. Lumenhaltijan ilkeät
+aikomukset ovat häpeään tulleet.
+
+Tekeehän tuo vielä raskaammissa kotiajoissa haittaa hiukan.
+Heinäkuormat täytyy panna pienemmät kuin ennen, ja hirsien veto useihin
+uudisrakennuksiin on täytynyt jättää toisiin.
+
+Mutta kahteen paikkaan on keli nyt livakampi kuin on koskaan ollut--
+kirkkoon ja kouluun. Niiden ympärillä seisoo suksia ja sauvoja kuin
+keihäitä sotaleirissä. Ja kuta korkeammalle kinokset kohoavat--ja
+yhähän ne vain kohoo, sillä talven selkä ei ole vielä taittunut--sitä
+enemmän sakenee suksimetsä kirkkojen seinämillä ja koulujen pihoilla.
+
+1899.
+
+
+
+
+KOLMIVALJAKKO.
+
+Sisämaassa sen suuren lumipyryn jälkeen maaliskuulla 1899.
+
+
+Hiihtelimme tässä eräänä pyhäiltana vähän aikaa sen suuren lumipyryn
+jälkeen hiljalleen liukkaita hankia ja kiittelimme näitä
+kulkuneuvojamme, joilla näkyi pääsevän, olipa keli millainen tahansa,
+kun alkoi kuulua outoa melua maantieltä päin, jonka poikki latumme
+kulki. Siellä huudettiin ja pauhattiin ja isoäänisiä aisakelloja
+soitettiin.
+
+Päätimme sodan syttyneen siitä, että kaksi vastaantulijaa ehkä oli
+joutunut tiestä tappeluun, ja riensimme hätään. Mutta kun tulimme luo,
+emme tavanneetkaan kuin yhden matkamiehen mellastamassa. Mutta hän oli
+kyllä sitä kummallisempi kulkija. Ei ole ainakaan täälläpäin semmoisia
+laitoksia ennen nähty.
+
+Siinä oli iso kuomureki, leveä kuin laiva, kallellaan lumessa. Kuomun
+sisässä istui sen täyteinen parrakas, lihava, kiiltonappinen
+herrasmies. Reen kupeella oli vyötäisiään myöten hangessa hänen
+kuskinsa, isolakkinen, pitkähihainen ja leveähelmainen, joka,
+koettaessaan omin voimin päästä ylös, vaipui vain yhä syvemmälle.
+Hevosista, joita oli kaksi suurta konia ja yksi pienempi keskellä, oli
+pienin tiellä poikkiteloin mahansa varassa, suuret tiepuolessa
+lautasiaan myöten lumessa. Aisat olivat katkeilleet ja suitset
+sekaantuneet.
+
+Ummikko herra ärjyi outoja sanoja kuskille. Kuski, joka osasi hiukan
+suomea, noitui hevosiaan, jotka vaahtoon asti ponnisteltuaan nyt eivät
+enää yrittäneetkään ylös; noitui rekeään, jonka toinen jalas oli
+vaipunut syvälle lumeen; noitui tietä, joka todella olikin kelvoton
+semmoisilla ajopeleillä kulkea; noitui lomaan herraansakin ja lopuksi
+meitä kaikkia, jotka emme olleet tien kunnossa pidosta paremmin
+huolehtineet.
+
+--Kaikenlaisilla konkareilla sitä pitääkin ajaa ... sanoinhan minä jo
+lähtiessäni, ettei näillä pelin täällä pääse mihinkään ... mokomat
+valjakot ... luuliko se tuo (hän osoitti herraansa) täällä Nevskiä
+ajavansa ... joka virstalla saadaan tiepuolessa rypeä... Ja te sen
+moukat siinä, tsuhnat, kelvottomat, ette pidä teitänne kunnossa, että
+herrat ajamaan pääsisi... Herra, herra, mitä me teemme?
+
+Herra murahti jotakin...
+
+--Selkään uhkaa teitä antaa!--Selkäänne sietäisittekin!--Ka, miksette
+auta!--Kuuletteko, kollot, nostakaa reki tielle ja hevoset hangesta!
+
+Miehet katselivat tyynesti outoa näytelmää, mutta ei kukaan heistä
+yrittänytkään ruveta pelastuspuuhiin.
+
+--Mitä te täällä kuljeksitte? kysyi meistä muuan. Vai lähdittekö vain
+keliä koettelemaan?
+
+--Keliäkö koettelemaan! kiljui pitkähihainen mies. Kyllä me teille
+vielä keliä näytämme?
+
+Hän hujahutti pitkällä piiskallaan lähinnä seisovaa miestä, mutta tämä
+nosti sauvansa eteen, siima kiertyi sen ympärille ja piiska irtautui
+kurittajan kädestä. Koettaessaan rynnistäytyä ylös kellahti hän
+selälleen hankeen ja siitä istualleen, niin ettei näkynyt kuin vähän
+parran häntää lumesta.
+
+--Auttakaa minut ylös, konnat! komensi hän. Mutta miehet olivat piiskan
+käyttämisestä hiukan närkästyneet...
+
+--Parasta, kun huppuroit siinä siksi, kunnes sydämesi lauhtuu. Ne ovat
+nämä tämmöiset aseita, joita täällä ei ole totuttu tottelemaan. Täällä
+meidän puolessa ei päästä kulkemaan kuin hyvällä puheella ja kauniilla
+käytöksellä.
+
+Hän posmitti jotakin herransa kanssa, joka oli niin turkkeihinsa
+vyötetty ja tyynyillä ja nahkasilla kuomiinsa niin pönkitetty, ettei
+kyennyt muuta kuin silmiään mulkoilemaan ja vähän olkapäitään
+kohottelemaan.
+
+--Herra käskee teidän heti paikalla lapioimaan auki tien! Jos sen
+teette, lupaa hän antaa anteeksi eikä olla vihainen siitä, ettette ole
+sitä ennen tehneet.
+
+--Lapioimaan auki tie? Läpi Suomenko? Se on yhtä umpea täältä Lappiin.
+
+--Eikä kuin yhä pahenee vain! vahvisti toinen.
+
+Kuski raapi korvallistaan.
+
+--Läpi Suomen ... helkkari...
+
+--Parasta taitaa olla, kun käännytte takaisin tai odotatte täällä
+kesään ... kesä kuitenkin tulee, ennen kuin on kaikki kujat luotu, jos
+ne luotaisiinkin...
+
+--Ei sovi kääntyä eikä odottaa! Nyt juuri täytyy meidän päästä!
+
+--Ka, pääseehän siitä ... tasainen on taival... eivät kivet kolaja ...
+ei muuta kuin vähän upottaa...
+
+--Vai läpi Suomen! jahkaili kuski. Yhtä umpea Lappiin asti ... eikä
+kuin yhä pahenee... Saamari sentään!
+
+--Onko teillä sitten määrä minne joutua, vai mitä varten se oikein on
+lähtenyt?
+
+--Annahan kätesi, hyvä mies, että pääsen pystyyn!--Kas niin, vetäiskää
+samalla maantielle! Vot! Hyvä on! Puhhuh!--Määräkö? Vieläkös!
+Ylpeillessään se vain lähti ... Suomen herrat aina kehuvat hevosiaan ja
+rekiään. Tämä kun on aina elänyt siinä luulossa, että hänellä on ne
+pelit paremmat kuin missään muualla, niin suuttui ja lähti näyttämään
+omiaan.--»Kyllä minä opetan kehumaan!» sanoi.--»Näytetään tsuhnoille!»
+sanoi. Ja nyt kun kuuli lunta tulleen...
+
+--Sitä tuli jo vähän liiaksikin!
+
+--Eihän niillä näillä, tietäähän sen, täällä mihinkään pääse, uppoavat
+joka askelella...
+
+--Ei toki tavallisinakaan talvina, saati tämmöisenä.
+
+--Sitähän sanoin... Emme pääse Suomessa näillä hevosilla ja tällä
+reellä, sanoin. »Pääsemän pitää!» ärjäisi, ja lähteä täytyi, ei
+auttanut. Nyt se sen näkee, mutta ei anna arvo kääntyä.
+
+--Antaakohan tuon arvo sitten tuossa istua?
+
+Herra huusi jotakin kuskilleen, ja tämä tulkitsi sitten sen meille.
+
+--Se vain minulla teitä ärjyttäisi ja pelotuttaisi. Jos sydäntyy
+oikein, niin ei lähde siitä koko talvena ... siihen ruokansakin
+kannattaa ... teiltä tien tukkeaa. Mutta jos olisitte nöyriksi,
+rukoilisitte polvillanne: »Hyvä herra, lähde armossa pois, anna meille
+tien aukaiseminen anteeksi, emme koskaan enää, korkea pajari, sinulta
+tietä tukkea», niin sitten hänestä pääsisitte ... niin täytyy minun
+tehdä, kun mitä tahdon saada aikaan.
+
+--Ei me häntä hännystelemään, kun emme tiedä pahaakaan tehneemme ...
+olkoon siinä tai menköön mihin tahtoo ... yhdentekevä meille on...
+
+--Mutta on teissäkin syytä, kun olette antaneet tien umpeen mennä! Onko
+tämä laitaa? Viikko siitä, kun lumen satoi, eikä ainoatakaan
+lapiollista luotu! kiivastui kuski taas.
+
+--Ei ole tämä pyry meidän nostamamme ... sieltäpä se teidän ilmoilta
+pilvi nousi, eikö ollekin omain noitainne nostama? Mutta kun hyväksi
+herjennette, niin saatammehan auttaa ylös ... pakkoa ei ole!
+
+--Se panee pakon!
+
+--Ei ole rekennekään leveys asetuksien mukainen. Tuommoisella tien
+täyteisellä ei saa Suomessa kulkea. Täällä täytyy antaa puoli tietä
+toisillekin, se on asetus.
+
+--Älkää olko tyhmiä ... ettekö näe, miten se silmiään mulkoilee ...
+siitä vielä paha seuraa, jos niskoittelette ... minä tiedän nämä
+Pietarin herrat; olen heitä siksi paljon palvellut. Viis' ne teidän
+asetuksistanne! Eivät ne rekiään teidän tähtenne kavenna, vaan panevat
+teidät teitä levittämään. Tehkää, veikkoset, niinkuin se käskee, en
+neuvoisi, jos en tietäisi ... teidän parastanne tarkoitan ... tulkaa
+Inkeriin, niin näette!
+
+Ukot epäröivät.
+
+--Jos suuttuu ja minkä vielä tekee? Pitäisikö auttaa ja ruveta
+lapioimaan...?
+
+Mutta se vanha mies, joka koko ajan oli kuskin kanssa puhunut, melkein
+kiivastui:
+
+--Ei ensinkään! Käy yhden käskyjä tottelemaan, saat heitä kymmenen
+niskaasi! Aukaise tie tälle, saat kaikille aukaista, ikäsi lapio
+kädessä tiepuolessa seistä. Ja mikä on päästäkseen, kun oikeilla
+peleillä kulkenee! Päästäänpähän meidän hevosilla ja reillä, ja kun ei
+niillä päästä, kuljetaan suksilla. Olkoon aloillaan!
+
+--Olkoon sitten aloillaan!
+
+Miehet survaisivat jo sauvansa lumeen ja aikoivat lähteä.
+
+Mutta nyt tuli herralle hätä, kuului puhuvan jotakin kuskilleen ja ääni
+kuului ystävällisemmältä.
+
+--Älkäähän menkö! huusi kuski. Herra sanoo, että saatte armon
+lapioimisesta, kun vain autatte... Ei, ei, älkäähän menkö, ka, ei kuin
+pyytämällä pyytää...
+
+--No, se on oikeata puhetta! Kun olisitte alun pitäen näin siivosti
+haastaneet, ei olisi väitöstä tullutkaan ... autetaanhan me ... pojat
+hoi!
+
+Eikä se ollut kuin keikaus vain, kun hevoset oli hyppyytetty tielle ja
+reki nostettu kohdalleen. Kiireessä oli se tosin tullut käännetyksi
+jäljelleen päin, mutta sitä ei herra näyttänyt huomaavan.
+
+Miesten esityksestä vedettiin nyt kuomu ja herra sen sisässä lähimpään
+taloon, sillä maantiellä olisi ollut mahdoton valjastaa.
+
+Mutta kun alettiin talon pihalla valjaita tarkastaa, niin huomattiinkin
+niiden olevan niin epäkunnossa, ettei ollut ajattelemistakaan niiden
+kanssa taipalelle lähteä. Ei ollut muita ehyitä ajokaluja kuin suitset
+ja riimut ja ruoska.
+
+Kuski haasteli jotakin herransa kanssa, osoitteli rikkinäisiä valjaita,
+rekeä ja hevosia, ja pyysi viimein saada pienemmän reen talosta
+lainaksi ... tämän omansa hän jättää sijaan.
+
+Saatiinhan reki, antoihan isäntä toki, veti esiin parhaan kirkkorekensä
+... »Herra on hyvä ja istuu siihen ... kyllä siihen mahtuu vaikka
+pitkälleen.»
+
+Herran tyynyt ja nahkaset siirrettiin isännän rekeen, ja sitten hänet
+itse siihen mukavaan asentoon pitkälleen sijoitettiin. Ei hän mitään
+virkkanut, mutta ei äijän äkäiseltäkään näyttänyt. Reen eteen
+valjastettiin se hänen hevosistaan pienin, joka nyt lähemmin katsoen
+huomattiin olevan suomalaista rotua, vaikkemme sitä outojen valjaiden
+alta olleet äsken semmoiseksi tunteneet. Konkarit sidottiin
+marhaminnasta reen perään. Aisoihin ja länkiin ja luokkiin kiinnitti
+kuski omat kulkusensa, ettei heidän toki luultaisi kokonaan Suomen
+kyydillä ajavan, niinkuin sanoi.
+
+Rinnusta kiinni vetäessään puhui kuski hevosen kaulan alitse isännän
+korvaan, joka häntä auttoi:
+
+--Älkää olko tietääksennekään, mutta minä käännytänkin sen tästä
+takaisin ... ei se sitä huomaakaan, sama sille, minne ajetaan, kunhan
+ajetaan ... luulee läpi Suomen ajaneensa, kun kotona ollaan, ja antaa
+hyvät juomarahat, kun näin pian päästiin ... näkyy jo saaneen tarpeensa
+Suomen teistä ... saatte olla huoletta, ettei enää tule takaisin...
+
+Mutta ohjiin tarttuessaan ja kuskipukille hypätessään huusi hän meille
+kuin viran puolesta:
+
+--Pois tieltä, kollot! Herra käskee sanoa, että kun hän ensi talvena
+tulee, kuulette siitä jo edeltäpäin, saatte jo viikkoja ennen luoda
+tien kahta syitä leveäksi ja itse seistä kahden puolen hatuttomin päin
+kunniaa tekemässä! Hyvästi, tsuhnat!
+
+--Onnea matkalle! huusimme kaikki yhteen ääneen heidän jälkeensä.
+Käykää vain vastakin talossa! Parhaina vieraina teitä pidämme, kun
+taidolla tulette ja maassa maan tavalla kuljette!
+
+1899.
+
+
+
+
+NIEMEN ÄIJÄ.
+
+
+Hän oli omituinen ukko ja erosi suuresti vanhan paroonin muista
+alustalaisista. Hän oli pienikasvuinen, tihrusilmäinen, vähän
+vääräsääri, juureva, harvapuheinen ja hidas eikä yleensä erittäin
+rakastettava. Paroonin muiden alustalaisten kanssa ei hän koskaan
+seurustellut eikä nauttinut heidän suosiotaan.
+
+Mutta vanha parooni piti hänestä ja suosi häntä ilmeisesti. Hän oli
+antanut ukolle asumapaikaksi erään niemen samasta järvestä, jonka
+rannalla hovin kartanokin oli, ja siitä sanottiin ukkoa Niemen äijäksi.
+
+Siihen hän oli tupasensa rakentanut, ja sekin oli erilaisempi kaikkia
+muita tupia paroonin aluskunnassa.
+
+Parooni, joka oli harvinaisuuksien keräilijä ja kokeili kaikenlaisilla,
+soudatti itsensä usein vieraineen ukon niemeen tätäkin »harvinaisuutta»
+heille näyttääkseen. Kaiken maailman korkeat herrat saivat silloin
+nähdä, mitä eivät olleet koskaan ennen nähneet. Saivat nähdä
+sisäänlämpiävän pirtin, joka oli samalla sauna ja riihi ja joka
+kuitenkin oli niin puhdas ja soma, etteivät osanneet kyllin kiitellä.
+He tulivat melkein liikutetuiksi ukon luona istuessaan ja hänen tyyntä
+ja älykästä puhettaan kuunnellessaan ja haikailivat aina lähtiessään
+sitä, etteivät saaneet sinne iäkseen jäädä ja elää muusta maailmasta
+erillään tässä yksinkertaisessa majassa. Ukon kaikki kapineet ja
+työkalut, niinkuin puukupit, astiat, kirveet, mutta erittäinkin
+tuohesta tehdyt kopsat, virsut ja kontit, jotka kaikki olivat hänen
+omia tekemiään, olivat heistä aivan erinomaisia. Kaikkia niitä näytteli
+parooni kehuen, melkein niinkuin olisivat ne olleet _hänen_ tekemiään,
+ja lisäsi aina ylpeillen, että siinä on ainoa ihminen koko hänen
+laajalla alueellaan, joka tulee omillaan toimeen, joka ei koskaan
+mitään pyydä ja jolle ei koskaan ole tarvinnut mitään apua antaa. Ja
+hän rakasti sen johdosta päätellä ja selitellä, että kun joku
+alunpitäen on saanut oikein luottaa omaan itseensä ja kun hänelle yhä
+edelleenkin oikeus ja tilaisuus siihen annetaan--niinkuin hän on tälle
+äijälle antanut--on semmoisesta tilanhaltijalle paljon suurempi hyöty
+kuin kymmenestä muusta, jotka kyllä ehkä suuremman veron maksavat,
+mutta joita täytyy vähän väliä tilan puolesta auttaa ja holhota. Se oli
+paroonin mieliohjelma tämä, jota hän oli koettanut toteuttaa muidenkin
+suhteen, vaikkei menestys vielä ollut toiveita vastannut, ne kun kaikki
+muut, paitsi tämä ainoa äijä, olivat tottuneet kaikissa puutteissaan
+häneen ja aina vain häneen turvaamaan. Sentähden sanoi hän tämän yhden
+vanhan ukon tuottavan itselleen suurempaa iloa kuin kaikki muut sadat
+alustalaiset yhteensä.
+
+Lähtiessään ukon luota näytteli parooni vielä vierailleen ukon
+»vaakunaakin». Se oli karhun kuva, joka oli puuhun leikattuna naulattu
+oven päälle ja joka seisoi kahdella jalalla viiritangonkin päässä tuvan
+katolla.
+
+--Hän kuvittelee olevansa hiukan niinkuin aatelia ... vaakuna aivan
+niinkuin minulla itsellänikin porttini päällä ... en ole tahtonut sitä
+viatonta iloa häneltä kieltää, varsinkin kun ukolla on tavallaan oikeus
+karhun kuvan käyttämiseen tämän tupansa katolla. Tällä samalla sijalla,
+missä pirtti on, oli ennenmuinoin karhun pesä. Hän tappoi karhun ja
+pyysi itse saada tehdä havumajan siihen, kunnes saisi tupansa
+valmiiksi. Sen jälkeen eivät ole kontiot hovin karjaa repineet, ja
+palkinnoksi siitä annoin minä hänelle tämän niemen, joka ennen oli
+ollut osa metsästyspuistoani ja johon en sen vuoksi ole torppareita
+ottanut. Pientä riistaveroa vastaan--eikä niin aivan pientäkään, sillä
+ukko pitää melkein läpi vuoden meidät linnussa ja kalassa--on hänellä
+oikeus täällä kaskia hakata, mutta kukaan muu ei saa täältä puutakaan
+kaataa. Toiset aluskuntalaiset siitä nurisevat ja ovat suutuksissaan
+varsinkin siitä, etteivät saa tällä niemellä kalastaa eivätkä
+metsästää. Tässä on mainio kalavesi ja hyvä teerimetsä talvella. Joskus
+koettavat he ukolta salaa täällä pyydystellä. Mutta silloin nousee äijä
+villiin ja tulla köpittää valittamaan. Minä annan aina oikeuden ukolle,
+sillä minä tahdon, että hänen saamiaan etuja ja oikeuksia pidetään
+arvossa.
+
+Ja näin puhuttuaan lisäsi vanha parooni vierailleen:
+
+--Ja minä toivon, että, jos kuolen ennen kuin ukko, poikani pitää
+tahtoani pyhänä ja antaa ukon elää koskemattomassa pesässä
+kuolinpäiväänsä saakka.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanha parooni kuoli ennenkuin Niemen äijä, ja nuori parooni peri
+esi-isäinsä hovin kaikkine maineen ja alustalaisineen. Äijä suri
+vilpittömästi hyvää isäntäänsä ja muisteli kaihoisin mielin hänen
+hyvyyttään.
+
+Nuorta paroonia ei hän ollut nähnyt kuin lapsena, sillä mieheksi
+tultuaan oli tämä enimmän aikansa asunut ulkomailla, vaikka kyllä oli
+kuullut lempeäluontoiseksi mieheksi häntäkin mainittavan. Oli hovin
+huvivenhe joskus ohitse soutanut, mutta ei vielä milloinkaan maihin
+laskenut.
+
+Sentähden ilostui ukko suuresti, kun eräänä kesäpäivänä muutamia vuosia
+vanhan paroonin kuoleman jälkeen näki tutun venheen lähtevän liikkeelle
+hovin rannasta toiselta puolen järven ja soutavan suoraan nientä kohti.
+
+Arvaten nyt nuoren paroonin sieltä vihdoinkin tulevan isänsä vanhaa
+ystävää tervehtimään, riensi hän niemen nenään vastuuseen ja asettui
+seisomaan kivelle, jossa ennen aina oli vanhan parooninkin venhettä
+vastaan ottanut ja sen kokan kivien lomitse rantaan ohjannut.
+
+Mutta ne eivät laskeneetkaan siinä kohden maihin, eivät näkyneet häntä
+huomaavankaan, kulkivat vain hoilaten ja nauraen ohi ja astuivat vasta
+niemen kainalossa lahden pohjassa maihin. Niitä oli puolikymmentä
+nuorta herraa venheessä. Yksi istui keskellä venhettä muita ylempänä,
+muut tuhdoilla alempana. Perässä olija oli sotaherraksi puettu,
+soutamassa oli kartanon isäntärenki ja kokassa seisoi kolme isoa
+koiraa, ahneesti maihin vainuten.
+
+Koirat hyppäsivät ensiksi maihin, niin että vesi jaloissa roiskui.
+Sitten soutaja ja herrat. Niillä oli kaikilla pyssyt ja ne olivat
+nähtävästi tulleet metsästämään. Miettiessään, mitä hänen olisi
+tekeminen, mennäkö vastaan vaiko jäädä tupaansa odottamaan, kuuli ukko
+ulahduksen metsästä ja hetken kuluttua tulivat koirat avosuin jänistä
+edellään ajaen. Jänis turvautui tuvan suojaan ja siinä nitistivät
+koirat seinää vasten sen hengiltä. Ukko tunsi jäniksen
+elättijäniksekseen, joka oli jo monta vuotta hänen tupansa ympärillä
+asustanut. Samassa tulivat herratkin metsästä juosten. Niistä ei ollut
+yksikään vanhan paroonin näköinen ... ei se toki vanhan paroonin poika
+tuolla tavalla taloon tulisikaan ... mitä lienevätkään muita herroja...
+Ja ukko oli vähän närkästynyt, kun kysyä kivahti:
+
+--Kenen luvalla te täällä koirillanne minun elättejäni revitätte?
+
+--Kenen luvallako? toisti eräs herroista hiukan ihmeissään. Eikö tämä
+ole kartanon maata? Mutta kuka _sinä_ olet, ja kenen luvalla sinä olet
+täällä?
+
+--Minä olen se Niemen äijä, ja luvan täällä olemiseen antoi minulle
+vanha parooni ....
+
+--Minä olen kartanon uusi vouti.
+
+--En tuntenut, kun en ole ennen nähnyt.
+
+--Nyt hänet tunnet!
+
+--Se on se vanha höperö, jota vanha parooni aikoinaan suosi niin, että
+hän näyttää menettäneen kaiken kunnioituksensa--selitti se sotapukuun
+puettu herra, joka oli istunut venheen perässä.--Se on yksi hänen
+»harvinaisuuksiaan.»
+
+--Joka meidän siis on lupa realiseerata niinkuin kaikki ukko vainaan
+muutkin kokoelmat.
+
+Herrat nauroivat voudin sukkeluudelle; ja kun koirat samassa saivat
+uuden jäniksen ajaakseen, riensivät herrat haukkua kohti.
+
+Ukko jäi seisomaan tupansa ovelle. Hän kuuli pauketta ja huutoja ja
+kaadettujen jänisten rääkynää ja koirain tappelua saaliista. Ja hän
+ajatteli niitä aikoja, jolloin vanha parooni itse oli istunut hänen
+vieraanaan ja kiitellyt hänen pirttiään ja kehunut vierailleen hänen
+kapineitaan. Ajatteli sitäkin, miten hän nyt veronsa maksaa, kun herrat
+itse ottavat kaikki, mitä oli otettavissa. Ajat olivat hänen mielestään
+melkoisesti muuttuneet.
+
+Vihdoin lakkasi laukominen metsässä, ja herrat ja koirat tulivat
+takaisin tuvalle. Lupaa kysymättä ja häntä itseään huomaamattakaan
+kantoivat he pirtistä ulos pöydät ja penkit ja asettuivat pihamaalle
+eväitään syömään ja juomiaan nauttimaan.
+
+--Olkoot, tottapahan menevät, kun aikansa elämöivät, ajatteli ukko ja
+istahti loitommalle.
+
+--Kahdeksan jänistä kahdessa tunnissa! puhuivat herrat. Tulos ei ole
+huono. Meidän on tultava tänne joka vuosi. Mutta on se vähän
+vanhanaikainen tämä metsästyspaviljonki!
+
+--Se on revittävä ja sijaan rakennettava uusi, sanoi vouti mahtavasti.
+En ole joutanut tästä asiasta ennemmin huolta pitämään.
+
+Ukko ei malttanut enää olla vaiti.
+
+--Tätä _ei_ revitä, sanoi hän astuen esiin.
+
+--Sinäkö sen kiellät?
+
+--En minä, vaan vanha parooni. Tämä tupa on oma rakentamani, ja minulla
+on lupa sen päälle, että saan siinä asua kuolinpäivääni.
+
+--Minä teen tällä maalla mitä tahdon. Ettet kuitenkaan tulisi mitään
+kärsimään, annan sinulle luvan asua uudessa paviljongissa ... ja se on
+jo enemmän kuin ansaitset. Jos et siihen tyydy, saat mennä tiehesi.
+
+--En tyydy! Enkä mene tiehenikään.
+
+--Häädämmekö hänet heti? kysyi se sotilaspukuun puettu mies.--Pontus!
+
+Yksi herrain suurista koirista kohotti jo päätään ja murahti.
+
+--Antakaa hänen olla! sanoi vouti. Ukko on houkko.--Sääli, ettette
+sallinut ... se olisi mennyt yhdessä käden käänteessä.
+
+Hän oli sytyttänyt sikarinsa, pistänyt kädet taskuunsa ja oikaisi
+jalkojaan mukavaan asentoon pöydän alle. Silloin sattuivat hänen
+silmänsä karhun kuvaan tuuliviirissä.
+
+--Mitäs tuo on? Ja tuo toinen oven päällä?
+
+--Se on hänen »vaakunansa», selitti isäntärenki. Hän kuvailee olevansa
+aatelinen.
+
+--Oliko hänellä siihenkin paroonin lupa?
+
+--Vanha parooni oli leikkisä mies...
+
+--Siitä ainakin sallinette minun tehdä lopun samassa. Vai tahdotteko
+itse?--ja sotapukuinen herra ojensi pyssynsä voudille.
+
+--Olkaa vain hyvä! sanoi tämä.
+
+Sotapukuinen herra tähtäsi ja laukaisi alas karhun kuvan viirin
+nenästä. Toinen laukaus lohkaisi saman kuvan oven päältä.
+
+--Kaksi karhua ja kahdeksan jänistä! Pankaa, isäntärenki, nämäkin
+jahtilaukkuun!
+
+Herroista oli se niin hauskaa ja sukkelaa, että he sille nauraa
+hohottivat.
+
+Ja kun heidän huomionsa kerran oli kiintynyt ukon tupaan, niin
+ryhtyivät he sitä lähemmin tarkastamaan. He vetivät esiin tuohesta
+tehdyt kontit, virsut ja kaikki muut ukon tekemät omituiset kapineet
+... mokomia hullunkurisuuksia he eivät olleet ennen nähneet. Koko
+tuparakennus oli heistä sekä ulkoa että varsinkin sisästä mustine
+seinineen ja nokisine kattoineen kauhean ruma ja typerä.
+
+--Mitäs herrat sitä moittii, kun se kerran minulle kelpaa, uskalsi ukko
+muistuttaa.
+
+Herrat eivät olleet häntä kuulevinaankaan.
+
+--On se nyt häpeä, että tämmöinen musta kummitus on tässä kartanon
+kauneimmalla niemellä itse hovia vastapäätä ... ajatelkaa, minkä
+mainion vaikutuksen tekisi tässä uudenaikainen metsästyshuvila
+ampumaparvekkeineen ja tähystystorneineen...
+
+--Mutta sehän on jo päätetty, kuulittehan, että tämä on jo tuomittu
+revittäväksi!--sanoi vouti hiukan närkästyneenä siitä, että hänen ehkä
+luultiin tätä tämmöistä suosivan.--Isäntärenki, jo huomenna on tämä
+harakanpesä purettava!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siitä tuli kuitenkin kartanon voudille enemmän puuhaa ja ikävyyksiä
+kuin hän oli aavistanutkaan. Renkien täytyi tulla ilmoittamaan, ettei
+Niemen äijä lähtenytkään tuvastaan ilman laillista häätöä.
+
+--Hankkikaamme laillinen häätö heti paikalla!
+
+--Käräjät alkavat vasta syksyllä.
+
+--Pyydämme välikäräjiä!
+
+Vouti sai aikaan välikäräjät, mutta kun ukko näytti toteen, että
+hänellä oli vanhan paroonin lupa asua tuvassaan kuolinpäiväänsä,
+kumottiin kanne kihlakunnanoikeudessa. Vouti valitti hoviin, mutta hovi
+vahvisti kihlakunnanoikeuden päätöksen. Vasta senaatti tuomitsi tuvan
+revittäväksi, koska sen asujalla ei muka ollut näytettävänä kirjallista
+kontrahtia.
+
+Vouti lähetti renkinsä vielä kerran häätämään Niemen äijää, mutta nämä
+tulivat vielä kerran takaisin sen sanan kanssa, että ukko ei ole
+tietävinäänkään. Vanhan paroonin sanaa ei voi muka peruuttaa kukaan muu
+kuin parooni itse, mutta kun parooni on kuollut... Pitääkö heidän
+käyttää väkivaltaa?
+
+--Ottakaa pois ovet ja ikkunat!
+
+Mutta seuraavana päivänä tultiin ilmoittamaan, että ukko on kiivennyt
+uunille ja nukkuu siellä turkki korvissa eikä ole niinä miehinäänkään.
+
+--Repikää katto, ja jos se ei auta, purkakaa seinät!
+
+Rengit tekivät työtä käskettyä, mutta kun he aamulla tulivat tekonsa
+vaikutusta tarkastamaan, kömpi ukko ulos uunistaan ja kehui olleen
+vähän liiaksikin lämpimän.
+
+--Onko meidän revittävä uunikin?
+
+Vouti käski kiukuissaan repiä uuninkin.
+
+Ja uuni revittiin ja ukon täytyi viimeinkin taipua. Hän kokosi
+tavaransa ja lähti.
+
+Mutta kauaksi ei hän mennyt.
+
+--Tupani saitte hävitetyksi, mutta nientäni ette saane, sanoi hän.
+
+Ja ihmeekseen näkivät kartanon rengit äijän alkavan kantaa kapineitaan
+suuren kuusen alle, joka oli tuvan takana. Hän teki siihen tulen ja
+hakkasi havuja vuoteekseen.
+
+--Siihenkö aiot jäädä?
+
+--Olen minä ollut tässä yötä ennenkin ... tämä on sen vanhan karhun
+pesä, jonka kaadoin kartanon karjaa hävittämästä. Siirryin tästä
+silloin tupaani ja nyt olen siirtynyt tuvastani tähän. Vuoroin
+vieraissa käydään. Viekää terveisiä kartanon herroille, että karhu on
+taas pesässään eikä lähde ampumatta.
+
+Isäntärenki kertoi voudille, että nyt oli ukko viimeinkin häädetty
+tuvastaan, mutta ukon terveisiä hän ei vienyt perille.
+
+Vouti huokasi helpotuksesta, että tämä ikävä juttu vihdoinkin oli
+päättynyt, sillä vanhan Niemen äijän häätäminen oli jo alkanut herättää
+kiusallista huomiota ei ainoastaan omalla paikkakunnalla, vaan myöskin
+ulkopitäjissä. Yleinen mielipide oli, muutamien suurimpien kartanojen
+vouteja lukuunottamatta, joilla oli itselläänkin rettelöitä
+alustalaistensa kanssa, Niemen äijän puolella.
+
+Uuden metsästyshuvilan rakentamisesta revityn tuvan paikalle ei
+kuulunut mitään. Kartano tarvitsi nähtävästi rahansa tähdellisempiinkin
+tarkoituksiin, ja niin unohtui vähitellen koko asia ja Niemen äijä
+kanssa.
+
+Mutta jo seuraavana aamuna häätämisensä jälkeen rupesi äijä rähjä
+uudelleen tupaansa rakentamaan. Kivijalka kun oli jäänyt kiireessä
+särkemättä, ei siinä suurta vaivaa ollutkaan. Kaikki vanhat hirret
+sovitteli hän entisiin salvaimiinsa ja pani uusia sekaan, missä vanhat
+olivat lahonneet. Suurin osa kattotuohistakin vielä kelpasi. Tupa tuli
+ihan entisensä näköinen, eikä eroa muuta, kuin että ikkunat olivat
+vähän suuremmat ja uuni ulos lämpiävä.
+
+Kukaan ei häntä häirinnyt, sillä vaikka kartanon rengeille olikin
+annettu käsky vanhan pirtin purkamiseen, ei heille oltu annettu kieltoa
+uuden rakentamisesta. Voutikin siirtyi pois, ja uusi tuli sijaan.
+
+Saatuaan tupansa kattopäälle kantoi ukko sinne kapineensa kuusen alta,
+pystyttipä vielä sen harjalle viiritankonsakin siihen kiinnitettyine
+karhun kuvineen.
+
+1899.
+
+
+
+
+KORPELAN UKOT.
+
+
+Korpela oli Peltolan suuren kartanon syrjätila ja oli aikoinaan
+perustettu sinne karjataloksi, jonne hovin lehmät joka vuosi
+lähetettiin kesälaitumelle. Laitumen parantamiseksi viljeltiin
+Korpelassa kaskeakin. Ensi alussa täytyi sitä ylläpitää hovista käsin
+ja sieltä tuoda kaikki tarpeet. Mutta vähitellen kasvoi siitä erityinen
+talo, joka tuli omillaan toimeen, ja kun se joutui vakaantuneeseen
+viljelykseen, alkoi se kyetä päätilalle veroa maksamaan. Lopulta
+kiinnitti se Peltolan paroonien huomiota siihen määrin puoleensa, että
+he päättivät asettaa sinne vakinaisen maanviljelyskoulussa käyneen
+pehtorin eikä tyytyä tavalliseen isäntärenkiin.
+
+Korpela oli kuitenkin vielä siksi kaukana muusta maailmasta ja niin
+yksinään siellä synkkien metsien ja autioiden soiden takana, etteivät
+voudit kauankaan tahtoneet siellä viihtyä. Niitä täytyi sentähden tuon
+tuostakin muutella, joka ei tietysti ollut isäntäin uusille
+viljelyspuuhille eduksi. Korpela siitä vähemmin kärsi, sillä
+viljelysolot olivat siellä sillä kannalla, että ne niin sanoakseni
+kehittyivät itsestään niin paljon kuin kehittyä taisivat--soilta ja
+kallioilta.
+
+Vuosikausia oli Korpela nyt taaskin ollut ilman varsinaista pehtoria,
+kun parooni vihdoinkin päätti lähettää sinne uuden hoitajan. Se kyllä
+vaati vähän korkeanlaisen palkan, mutta lupasi siitä hyvästä pitää sitä
+parempaa komentoa. Hän oli ennenkin ollut suurten herrain syrjätiloilla
+voutina ja sanoi hyvin tietävänsä, miten niitä oli viljeltävä.
+
+Korpelasta, jonne jo sinnekin oli saapunut tieto uuden pehtorin
+tulosta, lähetettiin vaunut vastaan ja kuskit ja tien neuvojat. Päivän
+pari kesti matka, ja karuja olivat kankaat ja veteliä suot kahden
+puolen tietä ja ikäviä taipaleet. Tie oli kyllä kova ja kivetön, mutta
+mutkikas ja mäkinen.
+
+Perillä oli piha puhdas ja raput ja porstuat siivotut, niinkuin
+Korpelassa ainakin oli tapana ne pitää, saati sitten, kun tuli niin
+suuria vieraita. Jo veräjällä seisoi isäntärenki vastassa ja vei
+vastatulleen tupaan, jonne koko aluskunta oli kutsuttu häntä
+kohtaamaan.
+
+Uteliain silmin katseli kansa siinä uutta käskijäänsä ja hörökorvin
+kuunteli, mitä olisi sanottavana ja mitä terveisiä tuotavana, sillä
+puheliaaksi mieheksi oli pehtoria kuultu mainittavan.
+
+Pulskapa hän olikin mies eikä sanojaankaan sammallellut, ja pian saivat
+ukot kuulla kunniansa.
+
+Tiestä otti ensiksi puhuakseen, niinkuin on matkamiesten tapana tehdä.
+Kiitosta odottivat ukkoset kukin tieosastaan, sillä parastaan olivat
+panneet sitä tehdessään ja monet hiekkakuormat siihen vetäneet
+helteisinä kesäpäivinä, kun muut työt kiirehtivät. Mutta moitetta
+saivat.
+
+--Tie, jota tänne tulin, on liian pitkä,--sanoi ensi sanakseen. Kauan
+olette saaneet elää täällä valtoinenne liian pitkäin taipalien takana.
+Näyttää siltä, kuin olisitte tahallanne sitä koukeroittelemalla ja
+kaartelemalla pidentäneet. Ensi töiksenne panen teidät tätä tietä
+oikomaan ja lyhentämään. Parooninkin tahto on, että tämä Korpelan
+rajakulma on saatettava suorempaan yhteyteen Peltolan rintamaitten
+kanssa.
+
+Kun eivät ukot siihen mitään virkkaneet, jatkoi pehtori:
+
+--Peltolan mailla ei ole, niinkuin sen tiedätte, mäkiä eikä notkoja,
+vaan on kaikki tasaista ja kaunista maisemaa, ja sentähden tahdon minä,
+että mäet täälläkin tasoitetaan ja notkot nostetaan. Tämä on yhtä maata
+emätalon kanssa, ja maidenkin tulee siis olla yhtäläiset.
+
+--Mäet ja notkot...--jupisivat ukot korvallisiaan koskettaen, mutta
+eivät ehtineet sen edemmä, kun pehtori, kääntyen lampuotien ja
+torpparien puoleen, puhui heille näin:
+
+--Jo kauan on kuulunut valituksia siitä, että te elätte täällä kuin
+perintötiloillanne ja viljelette maitanne kuin omianne. Mutta teidän
+tulee muistaa, että tämä talo kaikkine kiinteimineen ja irtaimineen,
+kaikkine kuivineen ja märkineen on emätaloon erottamattomasti
+yhdistetty ja että teidän sentähden tulee rakastaa pääpaikan äärettömiä
+aloja yhtä lämpimästi kuin tämän syrjätilan pellontilkareita--jota
+valitettavasti ette tähän saakka ole tehneet. Tehdäkseni sen teille
+mahdolliseksi ja istuttaakseni teihin oikeata käsitystä asemastanne
+aion minä ottaa kontrahtinne tarkastuksen alaiseksi ja poistaa niistä
+kaikki ne kohdat, jotka ovat ristiriidassa emätalon etujen ja sen arvon
+kanssa.
+
+Käski hän nyt tallirengin ja työvoutien ja muonamiesten astua esiin ja
+kysyi heiltä kultakin heidän nimeään.
+
+Tallirenki, joka samalla toimitti kuskin virkaa ja oli tottunut herroja
+haastattelemaan, uskalsi nyt ensimmäiseksi avata suunsa ja sanoa talon
+puolesta pehtorin tervetulleeksi uuteen toimeensa, lausuen samalla sen
+toivomuksen, ettei herra, hänen rattaillaan istuessaan, aivan liiaksi
+talon hevosia rasittaisi, vaan että hän, opittuaan täkäläisiä teitä ja
+taipalia oikein tuntemaan, suvaitsisi ajaa maassa maan tavalla, kesällä
+kiviä ja kantoja vältellen ja talvella syviä kinoksia.
+
+Mutta siihen vastata kivahti pehtori, että hän ajaa niinkuin on aina
+tottunut ajamaan, ja että ne hänen tietensä ovat vain kuskit ja
+tallirengit, jotka tahtovat uskotella, että täällä on toisella tavoin
+ajettava kuin emätilan teillä. Siitä luulosta tahtoi hän tehdä pikaisen
+lopun.
+
+Sen sanottuaan käänsi hän nolatulle kuskille selkänsä ja kävi
+puhuttelemaan muita palvelijoitaan, sanoen heille kullekin mieleen
+pantavan sanan.
+
+--Sinulla on jalassasi kumman näköiset kengät, sanoi hän muutamalle.
+Miksi noita sanotaan? Vai pieksuiksi. Tästä lähtien tulee sinun hankkia
+itsellesi oikeat saappaat, semmoiset, joita emätalon rengitkin
+käyttävät.
+
+--Sinun tulee teetättää itsellesi paljon leveämmät housut, niinkuin on
+muualla maailmassa tapana, neuvoi hän toista, jolla oli kapeat housut,
+jommoisia Korpelassa oli ammoisista ajoin käytetty.
+
+--Tuo paitasi on aivan liian valkoinen, sanoi hän sitten kolmatta
+puhutellen. Sano muijallesi, että musikalle semmoiselle kuin sinulle
+sopii paremmin punainen paita, joka on siistimpikin kuin valkoinen ...
+ja jos tahdot tehdä minulle mieliksi, niin nosta se housujen päälle.
+
+--Kaikille teille tahtoisin vielä yhteisesti huomauttaa, virkkoi hän
+taas kaikkien puoleen kääntyen, että emätalon alustalaiset ovat kaikki
+parrakkaita miehiä ja että minulle olisi mieluista nähdä, jos
+yhdennäköisyyden saavuttamiseksi parrat täälläkin saisivat rauhassa
+rehoittaa.
+
+Olivat saaneet muutamat naisetkin tulla saapuville. Kääntyen karsinaan
+kätkeytyneiden kyläviestien viejäin puoleen sanoi hän antavansa
+heillekin arvonsa, koska heitäkin talossa tarvitaan; jos maltillisesti
+ja järkevästi toimensa täyttävät, on hän oleva heidän ystävänsä, mutta
+jos valejuoruja talosta toiseen juoksuttavat ja varsinkin puhuvat pahaa
+hänestä ja hänen toimistaan, niin uhkasi hän heidän kielensä kahlehtia
+ja suunsa umpilukkoon sulkea.
+
+Nämä viisaat ja hyvin harkitut neuvot ja nuhteet annettuaan ilmoitti
+pehtori lopuksi, että jos ne kaikki varteen otetaan, on hän oleva hyvä
+kaikille ja rakastava korpelaisia niinkuin hän peltolaisiakin rakasti.
+
+Totisina ja tarkkaavaisina olivat ukot itseänsä ylhäisemmän puhetta
+kuunnelleet ja sopivasti ja siististi vaienneet, niinkuin on talonpojan
+hyvä tapa tehdä silloin, kun herrat haastavat. Koetti pehtori arvata
+alustalaistensa aatokset, mutta niiden silmä oli suljettu, eikä
+kasvojen jäykkä pinta mitään ilmaissut.
+
+Vasta kun olivat herran edestä poistuneet, piha-aidalle istuneet ja
+piippuunsa pistäneet, lausui muuan miehistä mielipiteensä siitä, mitä
+oli tapahtunut.
+
+--Tuntuipa tietävän, sanoi hän. Päivän vasta talon tiloja katseli ja
+paljon näki puutteita ja neuvoja tiesi.
+
+--Taisi tulla tiukka vouti, huokasi se, jonka housuja oli moitittu.
+
+--Mitenkähän tässä nyt alettanee elää? aprikoi kolmas, joka oli saanut
+muistutuksen paidastaan.
+
+--Eletään niinkuin ennenkin, virkkoi neljäs. Niin kauan kuin minä
+muistan, on kaikkien uusien pehtorien vaihteessa ollut puhetta niistä
+uusista punaisista paidoista, mutta entisissä paidoissa tuota yhä on
+pysytty ja entisissä rohtimissa ryhötetty.
+
+--Mistäpä ne tuli tänne karttuunit ja suvarohvisaappaatkaan.
+
+--Isot sill' on aikeet, mutt' varsin ovat meille vaikeet!
+
+ja kun Korpelan ukot olivat aikansa asiasta näin haastelleet, niin
+pistivät he piippunsa taskuun ja tallustelivat kotejansa kohti niinkuin
+ei olisi mitään tapahtunut, ja niinkuin kaikki olisi ollut ennallaan.
+
+Ja ehkä ukot olivat siinä luottamuksessaan yhtä oikeassa kuin pehtori
+puolestaan oli varma siitä, että nyt tästä alkaa uusi komento Korpelan
+perukalla.
+
+1899.
+
+
+
+
+ÄITI.
+
+
+--Valitan suruasi ... näin lehdistä, että äitisi on kuollut...
+
+--Kiitos vain, sanoi hän, vastaten kädenpuristukseeni. Onhan se ikävä,
+kun äiti kuolee. Mutta, omituista kyllä, ajattelen sitä ilolla enemmän
+kuin surulla.
+
+Kai osoittivat kasvoni hiukan hämmästystä.
+
+--En tietysti ole iloinen siitä, että äitini kuoli, riensi hän
+selittämään,--vaikkei hänellä vanhalla ja kivulloisella ihmisellä juuri
+enää ollut iloa elämästään ... itse oli hän jo kauan kuolemaa toivonut,
+odotti sitä kuin viimeistä onneaan. Mutta nyt sai hänen kuolemansa
+ikäänkuin korkeamman tarkoituksen ja syvemmän sisällön, jota hänen
+elämällään hänen mielestään ei ollut...
+
+Olimme tavanneet toisemme kadulla, ja jatkaessamme kävelyämme kertoi
+hän:
+
+--Tiedät niistä adressipuuhista. Viime sunnuntaina oli kokous kaikissa
+kunnissa. Minun oli määrä lähteä ajamaan asiaa kotipitäjässäni. Isäni
+kuoltua, joka, niinkuin tiedät, oli siellä rovastina, muutimme äitini
+kanssa tänne Helsinkiin. Olin laittautunut lähtemään yöjunassa, kaikki
+oli valmiina, olin vain pistäytynyt vähän kaupungille, josta palasin
+kapineitani noutamaan, kun kotiin tullessani sain kuulla, että äitini
+oli saanut yhden tavallisia kohtauksiaan ja lääkäri sanonut, ettei
+hänellä luultavasti olisi pitkältäkään jäljellä ... varmaankaan en
+tapaisi häntä enää hengissä, jos lähtisin.
+
+Riensin hänen huoneeseensa. Hän oli hiukan tointunut ja täydessä
+tajussaan. Hän tiesi matkastani ja sen yhteydessä olevista asioista ja
+oli ollut niistä hyvin huolissaan--ei huolissaan matkasta, jolle hän
+minua vain kehoitti lähtemään, vaan näistä kaikista muista
+onnettomuuksista.--Varmaa on, että kaikki nämä nykyiset ikävyydet
+olivat yhä rasittaneet hänen huonoa hermostoaan. Luullen häntä
+rauhoittavani sanoin heti, ettei matkastani nyt tietysti voisi tulla
+mitään, kun äiti oli näin sairas.
+
+--Kuinka ei? kysyi hän. Mikä estäisi sinua lähtemästä?
+
+--Mutta enhän toki voi jättää sinua yksin kuolemaan?
+
+--Voisitko saada jonkun toisen sijaasi?
+
+Minun täytyi myöntää, etten luultavasti enää saisi, mutta että se oli
+yhdentekevä ... se saa jäädä ... en minä nyt voi ottaa sitä lukuun.
+
+--Mutta silloinhan jäisi kokous pitämättä ja nimet kirjoittamatta?
+
+Sekin täytyi minun myöntää mahdolliseksi.
+
+Hän tarttui minua kiihkeästi käteen.
+
+--Kuule, se ei saa tapahtua ... sinä nyt menet vain ... se ei saa
+tapahtua minun tähteni ... eihän toki ... kokousko pitämättä? Ei,
+hyvä...
+
+Yskä keskeytti hänet, hän ei saanut pitkään aikaan sanaa sanotuksi.
+Luulin hänen siihen nääntyvän. Mutta kun olin saanut hänet tyynyjen
+varaan ja hän taas kykeni puhumaan, ojensi hän minulle kuihtuneen
+kätensä:
+
+--Hyvästi nyt ... hyvästi, jos ei enää tavattaisikaan--tässä elämässä.
+Ehkä en vielä kuolekaan. Mutta jos sill'aikaa tulisi lähtö ... jos ei
+enää tavattaisi, niin olenhan tehnyt jotakin minäkin ... uhrannut
+jotakin ... eihän se iso ... enemmän kuin muukaan, mitä minä ... mitäs
+minä olisin osannut, mitätön ja taitamaton ... en ole kyennyt elämään
+isänmaalleni ... jos voisin kuolla. Olisinhan edes jotakin ... niin no,
+hyvästi nyt sitten! Ei nyt olla alakuloisia ... mene nyt, ettet
+myöhästy...!
+
+Minun täytyi lähteä. Näin, että olisin vain pahoittanut hänen
+mieltänsä, jos olisin jäänyt. Lähtiessäni sanoi hän:
+
+--Onko sinulla täällä se lista, niin minäkin ... mutta enhän nyt jaksa,
+kirjoita sinä minun puolestani, sinettini on tuolla pöytälaatikossa ...
+ja sano nyt siellä kotona, että kaikki kirjoittavat ... Liisa ja Maija
+ja vanha Heikki ... sano, että heidän vanha ruustinna--ruustinna
+vainaja, olin vähällä sanoa--käski ... vaikka kylläpähän ne
+käskemättäkin...
+
+Ehdin parahiksi junaan, jouduin ajoissa kotipitäjääni ja toimitin
+asiani. Kun palasin Helsinkiin, oli äitini kuollut. Hoitaja kertoi,
+että hän lähdettyäni oli ollut hyvin levoton, ehtisinkö ajoissa junaan,
+tuon tuostakin katsonut kelloa ja rauhoittunut vasta sitten, kun aikaa
+oli kulunut niin paljon, että olisin ehtinyt takaisin, jos olisin
+myöhästynyt. Kun en tullut, oli hän virkkanut:
+
+--Oli toki hyvä, että ehti ... ettei minun tähteni...--ja sitten tuskin
+kuuluvasti kuiskannut:--Jumala isänmaata siunatkoon ja olkoon minulle
+armollinen!
+
+Ne olivat olleet hänen viimeiset sanansa. Ymmärtänet nyt, miksi
+ajattelen hänen kuolemaansa ilolla enemmän kuin surulla.
+
+1899.
+
+
+
+
+JUHLAVAATTEET.
+
+(Ote kirjeestä.)
+
+
+Saavuin sitten jokivartta nousten Nivalan kylään, joka on ryhmittynyt
+kahden puolen jokea suosta perattujen peltojen keskeen, ja menin
+ensimmäiseen taloon.
+
+Oli kiireisin leikkuuaika, ja talossa oli vain emäntä pihasalla, isäntä
+väkensä kanssa vähän matkan päässä pellolla. Päästäkseni vielä samana
+iltana toisiin taloihin päätin koettaa saada nimikirjoitukset niin pian
+kuin suinkin ja pyysin sentähden emäntää, sitten kun olin hänelle
+lyhyesti asiani esittänyt, toimittamaan sanaa tulostani.
+
+--Pitääkö niiden kaikkien sieltä tulla?--Renkienkö? piikainkin?--
+Tarvitaanko siihen naistenkin nimet?
+
+--Asia on semmoinen, että se koskee jokaista Suomen kansalaista, miestä
+niinkuin naistakin.
+
+--Koskeepa tietenkin, virkkoi emäntä äänellä ja katseella, jotka
+ilmaisivat, että hän täysin käsitti, mistä oli kysymys.
+
+Jäin yksin tupaan, jonka sisustaa ilta-aurinko valaisi. Omituisen
+voimakkaasti, niinkuin aina tapahtuu tärkeinä hetkinä elämässä,
+painuivat mieleeni mustunut uunin suu, hahlassa riippuva keittopata,
+orrelle nostetut reen jalakset, astiahylly nurkassa, seinään
+kiinnitetty vuode, vanha kaappikello ja sen vieressä riippuva pyssy. Se
+oli niin kodikasta ja samalla niin autiota, jota tunnelmaa lisäsi
+kellon säännöllinen käynti. Se oli niin turvallista ja samalla niin
+toivotonta. Tuo täydessä kunnossa oleva varakkaan näköinen talo, joka
+oli tulos vuosisatain vanhasta, häiritsemättömästä, lakien suojaamasta
+viljelyksestä, sekä aineellisesta että henkisestä--pala palalta, kivi
+kiveltä, hirsi hirreltä, pelto pellolta ja oja ojalta oli sitä polvi
+toisensa perästä rakennellut, laitellut, liitellyt ja saanut aikaan
+sen, mikä siinä nyt oli edessäni--ikkunasta näkyi vielä piha aittoineen
+ja niiden lomitse peltoja, niittyjä ja toisia taloja.
+
+Eihän siinä olisi pitänyt olla mitään aihetta siihen alakuloisuuteen ja
+mielenahdistukseen, jota tunsin. Oliko se vain tuo jo hiukan kylmähkö,
+yhä pitenevän syysyön helmaan vaipuva ilta-aurinko, joka sen teki? Vai
+johtuiko se siitä toimesta, jossa olin, siitä asiasta, jolla kuljin?
+Sillä eikö tämä ollut ehkä turhaa touhua kaikki? Oliko tästä taaskaan
+oleva apua mitään?
+
+Katsahdin ulos pellonpuoleisesta ikkunasta ja näin sieltä pitkän jonon
+miehiä tulevan piennarta pitkin ja heidän jäljessään toisen ryhmän
+naisväkeä. He astuivat tyynesti ja vakavasti, niinkuin olisivat
+tahdissa astuneet, näitä meidän pitkiä rotevia pohjalaisiamme, ja
+joukossa joku pienempi, juureva ja tanakka. Tuvan seinän takana tömähti
+maa, porstuassa kolasi, ja he tulivat tupaan, isäntä ensimmäisenä.
+
+Minut valtasi selittämätön arkuus ja epävarmuus näiden vierasten
+ihmisten edessä, joita en tuntenut, vaikka olimmekin pitäjäläisiä.
+Tulisivatko he käsittämään asian? Olivatko he seuranneet tapausten
+menoa? Tiesivätkö, mistä kaikesta on kysymys? Olivatko ehkä sitä
+mieltä, että on tyydyttävä, että on kaikki parhain päin käännettävä?
+Eiväthän olisi olleet yksin sitä mieltä ollessaan.
+
+Aioin ensin selittää asiata omin sanoin, valaista, paljastaa
+tarkoitukset. Mutta sitten päätin antaa kirjoituksen puhua puolestaan.
+
+Aloin lukea, seisten pöydän päässä. Väki oli asettunut niinkuin
+kinkeriluvussa, miehet toiselle ja naiset toiselle puolelle tupaa.
+Isäntä seisoi minua vastapäätä toisessa päässä pöytää.
+
+En voinut olla paperini yli tarkastamatta, minkä vaikutuksen lukemani
+häneen teki. Hän näytti vähän hajamieliseltä, miltei levottomalta;
+hänen kasvonsa saivat ikäänkuin vaivatun ilmeen. Kuta pitemmälle luin,
+kuta totisemmiksi sanat kävivät, sitä vaikeampi näytti olevan olla. Hän
+pyyhkäisi tukkaansa, kohensi paitansa kaulusta, suori liivejään, muutti
+jalkaa ja vetäysi syvemmälle karsinaan päin. Hän kuiskasi jotakin
+emännälle, ja emännän kasvot saivat saman huolestuneen ilmeen.
+Yht'äkkiä peräytyi emäntä ovelle päin ja naiset seurasivat häntä toinen
+toisensa perästä. Ennenkuin olin lopettanut, olivat he kaikki
+pujahtaneet ulos avonaisesta ovesta.
+
+Luettuani kirjoituksen ilmoitin, että jokaisella, joka tahtoi, oli
+tilaisuus tulla esiin ja piirtää nimensä, sekä miehillä että naisilla,
+niinkuin olivat ennenkin tehneet.
+
+Ei kukaan liikahtanut, mutta isäntä astui ulos ovesta ja virkkoi
+mennessään:
+
+--Käykäähän vähän tänne, miehet!
+
+Kaikki seurasivat häntä, ja minä jäin yksin pirttiin.
+
+Sekö olikin heidän vastauksensa? Kuulin askeleita porstuasta ja
+toisesta tuvasta, ja näin toisten kulkevan pihan poikki.
+
+Minulla ei näyttänyt olevan muuta jäljellä kuin koota paperini ja
+lähteä.
+
+Mutta ennenkuin ehdin sen tehdä, astui isäntä uudelleen sisään ja hänen
+jäljessään miehet toinen toisensa perästä; ja sitten emäntä
+naisväkineen. Ja isäntä astui pöydän ääreen ja tarttui kynään ja
+kirjoitti nimensä vitkalleen ja juhlallisesti, ja muut tekivät samalla
+tavalla, ensin miehet ja sitten naiset. Ne, jotka eivät osanneet itse
+kirjoittaa, pyysivät minun sitä tekemään ja piirsivät vain
+puumerkkinsä, mutta ne, jotka eivät sitäkään osanneet, painoivat
+kankeilla sormillaan paperin laitaan.
+
+Kun kaikki olivat kirjoittaneet, kuiskasi emäntä korvaani:--Se ei
+tahtonut työryysyissä...
+
+Mutta minun rintani hyppi riemusta, sillä minä olin huomannut jo heidän
+sisään tullessaan, että he kaikki olivat käyneet vaihtamassa
+työvaatteensa juhlapukuun. Vasta sitten tulivat he kirjoittamaan.
+
+Ilta-aurinko, joka yhä valaisi tupaa, oli minusta aamun koi, enkä minä
+enää mitään epäillyt.
+
+1901.
+
+
+
+
+MATIN LINNA.
+
+
+--Sinä olet hullu mies, Mattila! Sanon sen taas, niinkuin olen monesti
+ennen sanonut. Sota uhkaa ja on jo uhannut kauan. Vihollinen on astunut
+rajan yli ja asettunut leiriin tuonne järven taa. Sinä et ole siitä
+tietävinäsikään, et ole niinä miehinäsikään, vaikka näet, että kaikki
+muut pakoon hankkivat. Et ole mitään tehnyt häntä vastaan
+varustautuaksesi...
+
+--Mistä sinä sen tiedät?
+
+--Ka, ethän muuta kuin kynnät ja kylvät, teetpä vielä uusiakin
+viljelyksiä. Kuokit uudispeltoa ja niittyjä raivaat. Kaivat ojia,
+vieläpä yhä rakennat kiviaitaakin peltojesi ympärille. Eikä sillä hyvä.
+Karjaasikin olet joka vuosi lisännyt ja työkalujasi parantanut.
+Luuletko, ettei se järven yli pääse? Vai mitä mietit? Elät ja olet
+täällä niinkuin olisi satavuotinen rauha maassa vallinnut ja
+tuhatvuotinen tulossa.
+
+--Mitäs minun olisi pitänyt tehdä? Neuvo, naapuri, jos paremmin
+tiennet!
+
+--Tekisit niinkuin minä ja muut kaikki tuolla järven takana. Minä en
+ole kymmeneen vuoteen mitään rakentanut. Pelloista olen ottanut sen,
+minkä ne entisestä voimastaan kykenivät antamaan. Minkä maasta irti
+sain ja minkä karjasta, sen rahaksi muutin. Hyvä on niitä nyt mukanani
+kuljettaa. Lähtiessäni pistin tuleen huonerähjät. Kun se tuli, ei ollut
+mitään ottamista. Niin minä tein.
+
+--Kukin omaansa kiittää, naapuri. Pitänee kerran minunkin toimiani
+kehua. Sinä pistät tavarasi taskuun, minä kaivan ne maahan. Kummassako
+paikassa lienevät paremmassa tallessa, jos hän meidät molemmat sattuisi
+kiinni saamaan? Vai luuletko, että se rupeaa ojiani täyttämään?--Ei
+rupea.--Niin, no--!--Kummastelet sitä, että minä peltoa kuokin ja
+niittyä raivaan. Mahtaisiko tuo kuokoksen takaisin kääntää ja kannot
+entisille sijoilleen upottaa ja istuttaa pajukon siihen, mistä se
+juurineen revittiin?--Eihän se niin hullu!--no, siinä sen näet!--Eikä
+taitaisi olla aikaa käydä kiviaitojanikaan purkamaan ja kiviä takaisin
+peltoon kantamaan?
+
+--Eipä kyllä taitaisi...
+
+--Mutta nyt se on, hyvä naapuri, niin, että ojat ovat noin niinkuin
+minun vallihautojani ja nuo kiviaidat muurejani ja pellot ja niityt
+ulkovarustuksiani, ja niiden kaikkien keskessä istun minä tässä kuin
+linnassa, jota et sinäkään sano voitavan hävittää. Se on hyvä linna,
+tiedänmä, jota ei voida hävittää.
+
+--Mutta valloittaa se sen voi ... mitäs silloin teet? Lahjotko,
+maksatko pakkoveroa? Meidän talo maksoi monta vuotta ja säilyi.
+
+--Ja nyt olet kuitenkin pakosalla, kun ei ollut enää mitä maksaa? Sen
+se auttoi. Minä en ole mitään maksanut, olen kaikki aarteeni maahan
+kaivanut. »Ota kaikki», sanon, kun tulee ottamaan, »siinä ovat», ja
+annanpa vielä tämän linnani avaimetkin, tämän kuokan ja tämän lapion.
+
+--Viepi sinut vankeuteen vieraalle maalle ... mitäs silloin teet
+talollasi?
+
+--Silloinhan minä sitä vasta oikein tarvitsenkin. Kerran sotakin
+loppunee ja vangit vaihdettaneen. Mutta kun kotiin palaan, hyvä on
+aloittaa eläminen valmiiksi muokatusta vainiosta.
+
+--Entäpä et tulekaan takaisin?
+
+--Tuleehan poikani.
+
+--Mutta jos ei tule poikasikaan?
+
+--Tuleehan jonkun toisen poika.
+
+--Sinä olet hullu, Mattila. Haastat hassuja, hyvä ystävä. Lähde,
+veikkonen, ennenkuin väkisin viedään!--Et lähde? Hyvästi sitten!
+
+--Hyvästi naapuri! Ei ole tässä aikaa minulla lähteä. Pitää rientää
+kaura suohon kylvämään ennenkuin tulee hevosillaan syöttämään. Näkyy jo
+uittavan ratsujaan järven yli...
+
+1899.
+
+
+
+
+LAIVA LUMIMYRSKYSSÄ.
+
+
+On ankara lumimyrsky, välistä peittyy meri ja taivas sakeaan sumuun,
+välistä pyyhkäisee myrsky lyhyeksi hetkeksi pois pilvet, jolloin
+vilahtaa kirkasta taivasta ja joku tähti tulee näkyviin. Laiva keinuu
+aalloilla laitatuulessa, joka puhaltaa ulkoa pimeältä ulapalta ja
+murtaa tuon tuostakin aallot vihaiseksi vaahtopäiksi vedenalaisilla
+salakareilla.
+
+Luotsi kulkee kahakäteen ahtaalla komentokannella ja tähystelee
+huolestuneena milloin kallioita ja kareja, milloin taivasta. Hän
+ajattelee ääneensä:
+
+Mikä ihme tässä on? Onko tässä joitakin uusia salaisia merivirtoja,
+joita en tunne? Onko vika peräsimessä, vai onko se kompassissa? Vai
+onko koko laiva loihdittu?
+
+Luulinhan tuntevani reitin, jota olen satoja kertoja ennen kulkenut
+lumimyrskyssäkin ja päässyt siitä onnellisesti ulos. Pitäisihän minun
+löytää umpisilmässäkin väylä ja osata ulkoa merkit ja maat. Väylähän on
+se vanha kuninkaanväylä, ja merkit ovat olleet ammoisista ajoista
+paikoillaan niemien nenissä ja kallioiden kärjissä. Olen jo kauan
+turhaan tähystellyt. Onko joku tahallaan hävittänyt reimarit, vai
+myrskykö ne on vienyt? Onko se lumi, joka tekee maat tuntemattomiksi?
+En tunne ainoatakaan kiveä enkä kalliota, ja maat ovat muodoltaan oudot
+ja oudoilla paikoilla. Olen varmaankin tullut väärille vesille...
+
+Ainoa, minkä erotan lumipyrystä, on suuri matala manner tuulen alla,
+jonne myrsky minua kantaa yhä lähemmä. Ei se vain liene se Pahanrannan
+maa, kaikkien merenkulkijain kauhu ja monen merimiehen hukka. Mutta
+johan minun olisi aikoja sitten pitänyt olla siitä ohi, jo sen
+viimeisestä niemestäkin. En voi ymmärtää tätä muuten, kuin että olen
+jollakin selittämättömällä tavalla kantautunut kauas kaakkoon
+suunnasta, joka oli asetettu lounaaseen. Muuten olisi minun pitänyt jo
+heti puolenyön jälkeen olla selvillä vesillä.
+
+Mutta kuinka se on voinut tapahtua? Olenhan koko ajan ohjannut
+kompassin mukaan. Olisiko se ruvennut näyttämään väärin? Olisimmeko
+ehkä kulkeneet sen paikan yli, jossa se suuri uponnut rautainen
+sotalaiva makaa meren pohjassa? Vai olisiko joku ilkiö pistänyt
+raudanpalan kompassiini? Semmoista on ennenkin tapahtunut--tällekin
+laivalle. Ehkä ovat laiminlyöneet tarkastaa kompassiaan satamassa?
+
+On siinä nyt vikaa laivan päällystössäkin. Isännistö vitkastelee
+tavallisuuden mukaan ja lähettää lastin vasta viimeisellä hetkellä.
+Kapteeni on vanha siivo nahjus, joka ymmärtää paremmin kauppa-asioita
+kuin merenkulkua. Molemmat perämiehet pyrkivät hänen sijalleen,
+kadehtivat toisiaan, koettavat tehdä toisilleen salaista kiusaa
+kaikissa satamissa, kallis aika kuluu joutavissa kajuuttakiistoissa, ja
+sitten täytyy lähteä yön selkään, olipa ilma millainen tahansa. Onhan
+luotsi laivalla, valan tehnyt ruunun luotsi, luotetaan häneen ja--
+syytetään häntä. Jos laiva ajaa karille, maksaa vakuutusyhtiö lastin ja
+laivan, pelastusyhtiö saa hyvää ansiota, päällystö kirjoittaa kauniin
+meriselityksen, jossa jokainen pesee kätensä, mutta luotsi erotetaan
+virastaan, ja laivan miehistö menettää leipänsä.
+
+Yhä kiihtyy myrsky! Tuossa oli taas kari. Kaikkialla murtuu meri
+vedenalaisiin matalikkoihin. On ihme, jos tästä kunnialla selvitään...
+
+Kun voisi edes hiljentää vauhtia, voidakseen tarpeen tullessa pikemmin
+pysähyttää! Mutta silloin kantaisi myrsky maihin. Lienee sittenkin
+parasta... (Hän puhelee jotakin ruorimiehen kojuun, asettuu sitten
+keskelle komentokantta, puristaen kahden käden kaiteesta.) Hän luulee
+olevan parasta kääntää vastatuuleen, suoraan ulapalle. Hän on ehkä
+oikeassa ... niillä on mainio vaisto noilla vanhoilla merimiehillä,
+vaikka eivät ole mitään tutkinnoita suorittaneet. Enhän tunne tätä
+väylää paremmin kuin sitäkään: vaara on siellä sama kuin täälläkin.
+Siellä on kyllä merenkäynti suurempi, mutta onhan etu se, että kokka on
+tuulta vasten.
+
+Saattaahan siellä mastot ja lipputangot mennä, ja kansilasti, nuo
+tyhjät tynnyrit, ehkä täytyy uhrata, mutta (hymähtää ivallisesti)
+saavathan _jotakin_ mantereen rantalaiset--pahimpaan nälkäänsä! _Laiva_
+kyllä kestää, kokka on lujaa tekoa, laidat ovat sitkeät ja kone
+voimakas. Turvallisempaa on jyskyttää aallokossa vaikka paikoillaankin
+kuin ajaa täyttä vauhtia salakarien keskessä. Kunniakkaampaa on upota
+selvällä vedellä kuin ajautua oudoille rannoille. Ehkä saamme
+aamupuoleen jonkin tähdenkin näkyviin, niin että taas saamme suunnasta
+vihiä. Tähdet ovat aina olleet merenkulkijain varmimpina viittoina.
+Huomenna kierrämme Pahantahdon niemen ja ohjaamme Hyväntoivon saaren
+majakkaa kohti. Minä luulen, että ruorimies on oikeassa... Ruori
+ympäri! (Laiva kääntyy hiljalleen vastatuuleen. Aallot huuhtovat sitä
+kokasta perään. Välistä vaipuu se näkymättömiin, välistä keikkuu
+korkealla laineiden harjalla. Masto murtuu, lipputanko taittuu.
+Kansilasti vyöryy mereen, joka raivoisasti nielee sen kiljuvaan
+kitaansa. Taivas kirkastuu hetkeksi, ja tähti tuikahtaa pilvien
+lomitse.)--Minä luulen, että pahin vaara on torjuttu--täksi kerraksi.
+
+1899.
+
+
+
+
+HÄRKÄ JA MUURAHAISET.
+
+
+Metsässä oli kanervaisella kankaalla pienoinen muurahaispesä syrjässä
+suurista valtateistä. Sen olemassaolosta ei ole maailma mitään tiennyt,
+sillä teitä sinne viepiä ei ole ollut muita kuin ne, mitkä muurahaiset
+itse ovat käyneet. Uupumattomalla innolla rakensivat he huonettaan
+vuosi vuodelta yhä suuremmaksi ja sen havunneulaista katonharjaa yhä
+korkeammalle korottivat. Pieniä puuntäitä pitivät he lehminään ja
+elivät aika hyvin tästä karjastaan. Kesäisin tekivät työmuurahaiset
+pitkiäkin retkiä ympäri maita ja mantereita, mutta talveksi palasivat
+he kaikki kotiinsa, jota rakastavat yli kaiken muun maailmassa ja
+nukkuivat rauhallisina sen suojassa hankien alla, aina uutta kevättä
+odottaen, jolloin taas saisivat käydä tavallisiin toimiinsa käsiksi.
+
+Muurahaiset käyvät paljon sotia keskenään ja ryöstävät saalista
+heikommiltaan. Mutta tämän pienen pesän muurahaiset eivät koskaan
+toisten tavaroita himoinneet eivätkä koskaan toisille muurahaisille
+pahaa tehneet.
+
+Sentähden he eivät osanneet muiltakaan mitään pelätä eivätkä tienneet
+itsellään mitään vihollisia olevan. Eikä heidän rauhaansa oltukaan
+häiritty.
+
+Mutta eräänä päivänä kesän ihanimman aikana kuului kummaa töminää
+kankaalta ja mylvintää ja kiihkeää ammuntaa. Hovin härkä oli joutunut
+takamaita kiertämään ja etsi paikkaa, mihin vihansa vimman tyhjentäisi.
+Kaatuneet kannot ja irti revityt mättäät osoittivat tien, mistä se oli
+kulkenut. Muurahaiset olivat useinkin kuulleet sen kulkevan, ja vaikka
+he tiesivät, että härkä on muurahaispesäin pahimpia vihollisia, eivät
+he osanneet tuosta sen enempää hätäillä, sillä eiväthän he olleet
+härällekään mitään pahaa tehneet. Ehkä tuo nytkin astelee ohitse ja
+jättää heidät rauhaan.
+
+Mutta kun härkä tuli muurahaispesän luo, niin julmistui se kovin ja
+mylvähti pahasti ja hotaisi siitä toisella sarvellaan katonharjan alas.
+Syntyi sihinä pesässä, ja härkä sai karvasta vettä silmilleen. Yltyi
+siitä yhä ja sysäsi molemmat sarvensa mättääseen ja heitti puolet
+pesästä päänsä ylitse metsään. Pesä kiehui kuin kattila, ja härkä
+päristeli sieraimiaan, ja häntä heiskui vihaisesti. Ja hän kävi vielä
+kolmannen kerran pesän kimppuun, iski sarvensa sen sydämeen, astui
+jalkoineen sen sisään ja rikkoi huoneet ja kammiot ja käytävät,
+sirottaen kauaksi ympärilleen toukat ja kotelot ja valkoiset munat.
+
+Sen tehtyään poistui hän mylvien ja meluten, ja kaadetut kannot ja irti
+revityt mättäät ja maahan tasoitetut muurahaispesät osoittivat tien,
+mistä hän oli kulkenut.
+
+Muurahaiset valtasi hämmästyksen kauhistus nähdessään, miten heidän
+pesänsä oli käynyt, jota olivat vuosikausia rakentaneet ja johon olivat
+parhaat aarteensa koonneet. Rauniona oli rakas huone, eikä ollut kortta
+korren päällä sateen suojaksi. Päättöminä juoksentelivat he
+edestakaisin sillä sijalla, missä pesä oli seisonut, tietämättä mitä
+tekisivät. Koirasmuurahaiset, jotka herroina pesässä elivät, tekivät
+lähtöä pois koko paikalta, mutta työmuurahaiset tarttuivat heitä
+siipiin ja pitelivät kiinni, samalla kun toiset juoksuttelivat toukkia,
+munia ja koteloita lähimpään piilopaikkaan, heille edes jotakin suojaa
+saadakseen.
+
+Mutta kun he siitä hiukan tyyntyivät ja pahimmasta pelostaan
+rauhoittuivat, ja rupesivat lähemmin tarkastamaan, mitä oli tapahtunut,
+niin huomasivat he, että syvimmällä maan sisässä olevat huoneet ja
+aitat ja käytävät ja kammiot, joissa he talvivaransa säilyttivät,
+olivatkin koskemattomat. Sinne saakka ei ollut härän sarvi ulottunut.
+
+Ja niin pian kuin muurahaiset sen huomasivat, lähettivät he viestejä
+kanervametsänsä kaikkiin ääriin kokoamaan työmuurahaisia heidän
+kattonsa korjaukseen. Ennen iltaa olivat tuhannen tuhannet pikku miehet
+työssä vetämässä hujan hajan heitettyjä pesäpuita paikoilleen.
+Semmoista kuhinaa, hyörinää ja tarmokasta toimintaa ei oltu minkään
+muurahaispesän ympärillä ennen nähty. Eikä kestänyt kolmeakaan päivää
+ennenkuin keko oli katto päällä. Matalahan se on vielä ja litteä, mutta
+aikaa voittaen se siitä kohoaa ja pyöristyy, eikä kestäne kauankaan,
+ennenkuin hovin härän hävityksen jälki on umpeen peittynyt.
+
+Usein keskustelivat muurahaiset siitä, mitä oli tapahtunut, ja
+koettivat arvailla syytä siihen, miksi härkä oli heidän pesäänsä
+puskenut.--Oliko se tahtonut heidän havunneulojaan? Mutta mitä se olisi
+niilläkään tehnyt, eihän niistä kuivista neuloista ollut härän
+ruuaksi.--Oliko pesä ollut hänen tiellään ja hän suuttunut siitä, kun
+ei päässyt kulkemaan? Mutta olihan tuolla ollut koko kangas kulkeakseen
+ja koko metsä mylviäkseen.--Mahtoiko olla vihaa mitä vanhaa? Olisiko
+joku muurahainen milloin pistänyt...?
+
+Eivätkä muurahaiset koskaan päässeet selville siitä, mikä oli syynä
+siihen, että härkä oli heidän pesäänsä puskenut. Sillä ei kenenkään
+mieleen johtunut, että se on se härän _luonto_ semmoinen, että se
+puskee maan tasalle kaikki, mikä kohoaa sen tasapintaa ylemmä, mutta ei
+tasaiseen tantereeseen koskaan sarviaan iske.
+
+Härästä, joka muurahaisten pesän hävitti, kertoo tarina, että kun se
+tuli lehmitarhaan, niskakuoppa kukkurana muurahaisten munia ja
+levittäen ympärilleen sitä katkerata lemua, joka siihen oli
+muurahaisista tarttunut, niin siellä heti kohta huomattiin, mitä pahaa
+se oli ollut tekemässä. Nuoret hiehot, joille se koetti hyväksi
+herjetä, ilmaisivat sille peittelemättä inhonsa, mutta vanhat sonnit,
+joilla itselläänkin oli monta muurahaispesää omallatunnollaan,
+jurottivat välinpitämättöminä niinkuin ei asia olisi heihin ensinkään
+kuulunut. Ja ne ovat ne suuret sonnit, jotka muodostavat asioista
+yleisen mielipiteen lehmitarhassakin.
+
+1899.
+
+
+
+
+SUOMEN LIPPU.
+
+
+Suomen lippu älköön enää liehuko juhlariukujen nenässä, sinivalkoinen
+älköön enää saako vilkuttaa meitä tervetulleiksi isänmaallisiin
+juhliin.
+
+Paljaat ovat riu'ut, lepattaen lyövät irtaimet nuorat tyhjiä tankoja
+vastaan.
+
+Vihan tuuli ne vei, katehen viima ne karisti.
+
+Entäpä karistikin? Mitä me nyt liehuvilla lipuilla, mitä me viireillä
+vilkuttavilla?
+
+Liehuvathan ne meidän nostamattammekin, vilkkuvat vetämättämmekin,
+näemmehän ne, vaikka on kielletty näkymästä!
+
+Taannoin niitä tuskin huomasimmekaan, väliä pitämättä niiden ohitse
+kuljimme, nyt ne jo kaukaa loistavat silmäämme--loistavat poissa
+olollaan.
+
+Ennen ne köynnösten ja kukkien lisänä hupenivat muiden juhlakoristeiden
+joukkoon, nyt emme muita koristeita muista kaivatakaan. Kaikkien silmät
+niitä alastomien salkojen päästä etsivät ja ne sieltä löytävät... Nyt
+ne vasta heiluvatkin, nyt ne vasta hulmuavatkin. Näemme ne huoneiden
+harjoilla, nostamme ne honkien latvoihin, kiinnitämme ne koivujen
+oksiin, sidomme ne joka seipähän nenähän--näemme siksi, että _tahdomme_
+nähdä.
+
+Luulivat kai iäksi lippumme ottaneensa, ainiaaksi viirimme vieneensä,
+uskoivat omamme unohtavamme ja vieraat omistavamme.
+
+Eivätkö tienne, että missä valkoinen poutapilvi taivaan sinikannella
+vaeltaa, siinä on Suomen lippu--että missä luminen vaara taivasta
+vasten kuvastuu, siinä värimme--että missä valkopurje ulapalla paistaa,
+siinä viirimme?
+
+Vai kieltänevätkö pilven taivaalla kulkemasta, lumen valkealle
+paistamasta, tuhannet järvemme sinertämästä?
+
+Saanevatko taivahat tummenemaan, saanevatko hankemme harmenemaan,
+voinevatko estää päivän purjetta valaisemasta?
+
+Ylettänevätkö kätensä _nämäkin_ lippumme riu'uistaan repimään?
+
+
+
+
+»ELÄKÖÖN VALO JA VALISTUS!» »ELÄKÖÖN ISÄNMAA!»
+
+
+Tulin tuonnoittain sattumalta Korpelan kylään. Kylä on kaukana
+valtaväyläin varsilta, mutta yhteiset harrastuksensa on sielläkin.
+Siellä on kansakoulu ja lukusali, ja on myöskin nuorisoseura. Nyt oli
+nuorisoseura päättänyt panna toimeen arpajaiset ja kansanjuhlan,
+tietysti kansanvalistuksen hyväksi omalla paikkakunnalla. Kun tulin
+kylään, oli lauantai-ilta ja nuoret miehet olivat parhaillaan
+laittamassa kuntoon juhlakenttää, joka oli kansakoulun pihalla.
+Pystyttivät juuri juhlariukua kentän keskelle.
+
+--Pojat täällä lippuriukua pystyttävät, sanoin.
+
+--Tokihan toki lippuriukua ... mitenkäs muuten?
+
+--Ette kai ole vielä kuulleet sitä viimeistä korkeinta kieltoa?
+
+--On kuultu! sanoivat pojat yhteen ääneen. Ihan toki itse maapoliisi
+kävi sanomassa.
+
+--Ja silti vain lipputankoa pystytätte?
+
+--Nythän se vasta pystytetäänkin!
+
+Reippaita poikia! ajattelin--enkä voi kieltää, että he mielestäni
+tekivät niinkuin tehtävä onkin.
+
+--Mutta jos tulee ja vetää alas lippunne?
+
+--Ei vedä meidän lippuamme!
+
+Heidän näytti olevan vaikea pidättää nauruaan, ja he näyttivät hyvin
+veitikkamaisilta, iskivät toisilleen silmää ja olivat salaperäisen
+näköisiä.
+
+Mutta kun seuraavana iltana, sunnuntaina, saavuin juhlapaikalle, ei
+siellä liehunutkaan mitään lippua--tyhjä, alaston tanko vain seisoi
+keskellä kenttää.
+
+--Ovat kai viime hetkessä katuneet, ajattelin.
+
+--No, entäs lippu, eipä sitä näykään? kysyin eräältä iloisen näköiseltä
+nuorelta mieheltä, joka oli nuorisoseuran esimies ja juhlatoimikunnan
+puheenjohtaja.
+
+--Eikö näy? sanoi hän. Siinähän se liehuu, minkä kerkiää!
+
+Mutta ennenkuin ehdin uudistaa kysymykseni, puhalsi torvisoittokunta
+alkusoiton, ja hän riensi puhujalavalle.
+
+--Arvoisat juhlavieraat! alkoi hän.--Saan toivottaa teidät taas
+tervetulleiksi tähän Korpelan kylän kansanjuhlaan, jota niin usein
+ennenkin olette läsnä olollanne kunnioittaneet, tälle juhlakentälle,
+jonka keskellä Suomen valkosininen lippu niin iloisesti liehuu...
+
+Kaikki katsahtivat ihmeissään ylös tankoon, lippua sen latvasta
+hakeakseen, mutta eihän siellä mitään lippua näkynyt.
+
+--Niin, niin, jatkoi hän ... tälle kentälle, jonka keskellä lippumme
+niin iloisesti liehuu, vaikka se on kielletty siinä liehumasta. Ette
+taida sitä vielä oikein erottaa. Mutta katsokaahan hyvin tarkkaan,
+teroittakaa kaikki yht'aikaa silmänne samaan paikkaan, tuon pitkän
+tangon nenään, joka on tuossa keskellä kenttää...
+
+Yleisö ei oikein tiedä, mitä tämä on, aavistaa vain jotakin hauskaa
+olevan tulossa, se on tuo Juhola semmoinen veitikka ... sillä on taas
+jokin kuje mielessään.
+
+--Niin, niin, katsokaa vain, se taisi tulla nostetuksi vähän liian
+ylös, mutta se on sitä suurempi ... mies se, joka sen ensiksi keksii--
+ensimmäisen palkinnon, oikein kunniapalkinnon saapi se, joka ennättää
+ennen muita sen näkemään ... katsokaa tarkkaan ... ettekö näe?
+
+--Jo näen! huusi lapsen ääni joukosta.
+
+--Kuka se oli?--Mattilan Ville... Näkeekö muutkin? Eikös siinä ole se
+meidän vanha sinivalkoinen lippumme?
+
+--On siinä!--Siinä se on!--Jo näen! kuului nyt kilvan kimeitä ääniä
+väkijoukosta.
+
+--Kas niin! Tiesinhän sen! Ne ovat tarkkanäköisiä poikia! Näkeehän
+sitä, kun vain _tahtoo_ nähdä! Me tässä jo aivan pelättiin, etteivät
+ehkä näekään, että luulevat, ettei lippuja enää laitetakaan ja rupeavat
+meitä moittimaan.--Näkeekö vanhainkin silmät sen, minkä nuorten silmät
+jo ovat nähneet?--Näkeekö Pekka? Panee lasit nenälle, jos ei ilman
+näe...
+
+--Näkeehän tuon toki lasittakin tuommoisen, joka yli taivaan hulmuaa,
+sanoi totinen ääni.
+
+Yleisö räjähti nauramaan, nyt se alkoi ymmärtää.
+
+--Oikein sanottu, Pekka! »joka yli taivaan hulmuaa.» Niin se juuri
+tekeekin! Luulitte, ettei meillä olekaan lippua, ja nyt on meillä
+lippu, joka yli taivaan hulmuaa. Se se vasta lippu on! Nyt kai jo
+kaikki muutkin sen näkevät? Näkevätkö kaikki?
+
+--Kaikki näkevät! vastasi kansa yhteen ääneen.
+
+--Näkyykö se sinne taammaksikin?
+
+--Näkyy!--Näkyy!--Hyvästi näkyy!
+
+--Näkyyhän se--iso, taivaan kokoinen lippu! Mutta voitteko myöskin
+erottaa, mitä siihen on kirjoitettu? Siihen on kirjoitettukin jotakin
+siniselle puolelle.
+
+--»Eläköön valo ja valistus!» huusivat nyt yht'äkkiä yhteen ääneen
+yhdestä ryhmästä ne nuoret miehet, jotka eilen olivat olleet tankoa
+pystyttämässä.
+
+--Aivan oikein! »Eläköön valo ja valistus!» Niin siinä seisoo ...
+jokainenhan sen näkee.--Entäpä toisella puolella? On siinä jotakin
+toisellakin puolella, valkoisella pohjalla...
+
+--»Eläköön isänmaa!»--kajahti taas uusi huuto.
+
+--Juuri niin! Siltä se minunkin silmääni paistaa! »Eläköön valo ja
+valistus!» toisella puolella ja »Eläköön isänmaa!» toisella. Niinpä
+niin!--Mutta koska niin on, niin ... _eläköön_ siis valo ja valistus!
+... eläköön siis isänmaa! ... eläköön Suomen lippu!
+
+Ja puhuja tempasi jo lakin päästään ja muut tekivät samoin ja
+kohottivat hänen kehoituksestaan juhlansa aloitteeksi eläköönhuudon
+niin voimakkaan ja valtavan, etten ole ennen semmoista kuullut.
+
+Ja samassa kajahti laulajain parvesta torvien säestämänä säkeet:
+
+    »Jos viiri meiltä riistettäis,
+    sen henki rintahamme jäis!»
+
+1899.
+
+
+
+
+KANSA KAPINASSA.
+
+
+Yht'äkkiä soi hälytyshuuto, lähti kapula maita mantereita kiertämään,
+kylästä kylään ja talosta taloon.
+
+Isänmaa on vaarassa, vihollinen on käynyt rajan yli ... rientäkää
+hätään kaikki ... kiiruhtakaa puolustautumaan, vanhat ja nuoret, miehet
+ja naiset! Ei ole aikaa viivytellä, ylös kaikki, jotka kynnelle
+kykenette, aseihin, rajalle vastuuseen, ennenkuin on myöhäistä, pian
+pelastamaan, mitä vielä pelastettavissa on!
+
+Ne, jotka jo olivat oppineet aseita käyttämään, tarttuivat niihin ja
+astuivat riveihin ja järjestetyin joukoin, tottuneiden päälliköiden
+johdolla, riensivät taistelua aloittamaan. Asetehtaat tekivät yötä
+päivää työtänsä, valmistivat uusia aseita ja vanhoja teroittivat ja
+lähettivät niitä paikkoihin, missä niitä puuttui.
+
+Vakinaiset joukot olivat pian sotajalalla, varsinainen väki oli tuossa
+tuokiossa varustettu.
+
+Eivät riitä tavalliset rauhanaikaiset joukot, nostoväkikin on otettava
+mukaan, joka mies on opetettava aseita käyttämään, ukot, pojat,
+naisetkin olkoot tarpeen tullessa valmiit! Sillä kysymys on kotien
+puolustamisesta, oman lieden linnoittamisesta.
+
+Ja vapaaehtoisia vänrikeitä rientää kaukaisimpiin korven kyliinkin
+aseiden käyttöä opettamaan. Soitten poikki rämpivät, upottavia teitä
+astuvat, tähti lakissa, raskas asetaakka selässä.
+
+Tuskin on sotataidon neuvoja kylään saapunut, kun kaikki kansa rientää
+ulos. Eivät _nyt_ pakene korpiin, eivät nyt piile metsäpirtteihin,
+eivät kätke aarteitaan turpeen alle. Itse tulevat isät ja tuovat
+poikansa sotamiesten ottoon, kädestä pitäen äidit pienoisiaan
+taluttavat, ukot ovat yhtä innokkaita kuin nuorukaiset, ja vanhat
+vaimot, jotka eivät itse voi oppiin tulla, tahtovat nähdä, miten muita
+opetetaan. Ja kaikki otetaan vastaan, kaikki kelpaavat.
+
+Harjoitus alkaa, ulos tunkee suuresta pirtistä opettajan ääni ja tahdin
+lyönti ja rekryyttien opetus. Aseet välkkyy, kädet heiluu, kauas kaikuu
+komento. Päivät siellä aherretaan, ja joka ei kiireiden kevättöiden
+aikana ehdi aamulla tulla, se saapuu iltasella ja viipyy myöhään yöhön.
+
+Mutta vakoojat hiipivät metsiä myöten kylän peltojen taa ja väijyvät ja
+vaanivat ja kiiruhtavat kertomaan, että kapinan on tehnyt kansa.
+
+Ja totta puhuvat, eivät erehdy.
+
+Sillä kapinan on tehnyt kansa, noussut kuin yksi mies vihollistaan
+vastaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta ketä vastaan on kapinan tehnyt tämä rauhan kansa, kuka on
+vihollinen, jota se on taas noussut päältään torjumaan?--Oma pimeys on
+vihollinen, omaa tiedottomuuttaan torjua tahtoo, omaa itseään vastaan
+varusteleikse!
+
+Ketkä ensi riviin asettuivat, ketkä riensivät ennen muita
+taistelutantereelle?--Valon vakinaiset vartiomiehet!
+
+Mitkä oli aseet? Mitkä oli asetehtaat?--Kynät oli keihäinä, sanat
+kuulina suhisivat, kirjat pommeina putosivat.
+
+Mutta mihin harjoittaa vänrikki kylän väkeä pirtin seinien sisässä?--
+Lukemaan opettaa, numeroita neuvoo, tiedon alkeita antaa ... rihvelit
+kivitauluista tulta iskevät, tavailun tahti kaikuu kesäiseen yöhön.
+
+Mutta vakoojat hiipivät kylän peltojen takana ja uskovat, että _heidän_
+herraansa vastaan on kapinan tehnyt kansa.
+
+1899.
+
+
+
+
+LESKEN ROPO.
+
+
+Kun kotikoulu oli muutamia päiviä ollut toimessaan Korvenkylässä,
+saapui Sokea-Mari, vanha herännyt ihminen, koulutaloon, kopeloihe
+keppinsä avulla pirttiin, istuutui karsinapenkille ja istui siinä koko
+sen päivän opetusta kuunnellen ja sukkaansa kutoen, silmäkuopat
+uteliaasti käännettyinä opettajaa kohden pöydän päähän.
+
+Kun koulu iltasilla lopetettiin, ja opettaja, joka oli nuori
+ylioppilas, pitäjän rovastin poika, oli vetäytynyt pirtinpohjakamariin,
+levolle laskeutuakseen, kuuli hän haparoimista lukossa, ja Sokea-Mari
+tuli sisään.
+
+--Ettehän vain liene jo levolle ruvennut ... olisi minulla ollut vähän
+asiaa ... en tiedä, tuntenetteko, vaikka kyllähän se rovasti minut...
+
+--Tunnenhan toki minäkin, sanoi nuori herra ystävällisesti ja pyysi
+istumaan.
+
+--Kaikkihan ne Sokean-Marin ... saatanhan minä toki tämän asian
+seisoaltanikin. Läksin kuulemaan minäkin tätä koulun pitoa ja olen
+kuunnellut ja kiitoksia vain paljon. Sanoivat täällä valkeutta
+jaettavan kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Minäpä tuon tiennen, mitä
+on valkeuden puute. Kyllähän minä toki sen, ettei täällä sitä
+valkeutta, jota silmällä nähdään, eikä aivan sitäkään, mitä sielulla
+tutaan, mutta sen minä jo kyllä tästä vähästä, että oikea on asia,
+koska Herran nimeen aloitetaan ja lopetetaan, niinkuin pitääkin ...
+eikähän se nyt rovastikaan mahtaisi poikaansa ilman aikojaan lähettää:
+pahat kuuluvat olevan ajat, vieläkö uskotkin muutettanee ja raamatut
+otettanee, kun ei lautamieskään kuulu keisarin puheille päässeen ...
+niin sitä minä, että kun nuo kaikki lahjaa tekevät, mikä antaa näin
+pirttinsä ja mikä näitä uusia kinkereitä ruualla ja muualla auttaa,
+ettei jäisi yhden talon varaan, ja kuuluvat siellä kirkolla rahaakin
+kirjoihin keränneen ... niin sitä minä, että kun ei tämmöisellä
+vanhalla ja vaivaisella ole mitään antaa, vaan kuitenkin tekisi
+minunkin mieleni kuunnella...
+
+--Mari vain kuuntelee, eihän se toki mitään maksa...
+
+--Enhän minä ihan ilmaiseksikaan ... mutta kun minulla on vähän vielä
+veisuun ääntä eikä täällä näy olevan vakituista veisuumiestä, joka
+nuottia kannattaisi, niin minä pyytäisin, että jos ette pahaksenne
+panisi, niin saattaisin minä aamuin ja illoin siitä edestä veisata. En
+tuota osaa niiden uusien kirjain mukaan, vaan jos vanhan virsikirjan
+mukaan vielä passaisi...
+
+Nuori herra otti liikutettuna vastaan tarjouksen, ja koko ajan, kun
+kotikoulua Korvenkylässä pidettiin, oli Sokea-Mari rukouksissa aamuin
+ja illoin vakituisena veisuumiehenä.
+
+1899.
+
+
+
+
+»SAMMUTA SINÄ, MINÄ SYTYTÄN!»
+
+
+Pimeä talvinen yö peitti kaiken pohjoisen maan. Aurinko oli painunut
+pois, mutta matalissa majoissa loisti lamppujen valkeita tulia, ja
+odottaessaan uutta aamua hakivat ihmiset iloaan niiden ympäriltä.
+
+Mutta sitäpä ei suvainnut pimeyden peikko, joka oli anastanut itselleen
+vallan päivättömässä pohjolassa. Niin pian kuin hän ulkona vaaniessaan
+näki tulien ikkunoista tuikkavan, tölmäsi hän oven täydeltä huoneeseen.
+
+--Puh! sanoi hän ja puhalsi armottomasti lampun sammuksiin.
+
+Eikä kukaan uskaltanut enää sytyttää lamppua, jonka peikko oli
+sammuttanut.
+
+--Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan matalan majan asukkaat
+pimeässä istuessaan.
+
+Mutta tuskin oli pimeyden peikko mennyt, kun livahti valon haltija
+ovesta sisään.
+
+--Sammuta sinä, minä sytytän! sanoi hän ja sytytti kynttilän pöydälle
+palamaan.
+
+Sen tehtyään riensi hän pahan peikon jälkeen. Paha peikko teki saman
+työn toisissa taloissa, sammutti kaikki kynttilät ja jätti ihmiset
+pimeässä istumaan. Mutta hyvä haltija hiipi hänen kintereillään, ja
+sitä mukaa kuin lamput sammuivat, syttyivät kynttilät.
+
+Mutta kun peikko jäljelleen katsahtaen näki, että tulet yhä paloivat,
+töyttäsi hän takaisin ensimmäiseen taloon.
+
+--Puh! Puh! sanoi hän ja puhalsi kynttilän sammuksiin.
+
+Eikä kukaan uskaltanut sytyttää kynttilää, jonka peikko oli
+sammuttanut.
+
+--Puhalsi kynttilänkin! Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät toisiltaan
+pimeässä istujat.
+
+Mutta tuskin oli peikko pihalle ehtinyt, kun haltija samassa
+ovenavauksessa suikahti sisään ja kysyi kuiskaten, eikö ollut päreitä
+talossa?
+
+Olihan päreitä talossa, ennen vanhaan varatuita, ukkovaarin kiskomia.
+
+--Päre pihtiin! sanoi haltija, sieppasi päreen orrelta, puhalsi siihen
+liedestä tulen ja virkkoi, veitikka:
+
+--Sammuta _sinä_, kyllä _minä_ sytytän!
+
+Ja sitä mukaa kuin kynttilät taloissa sammuivat, syttyivät päreet
+palamaan, ja taas näki peikko tulien tuikkavan kaikkialla, missä hän
+äsken oli pimeätä tehnyt. Ja hän töyttäsi vielä kolmannen kerran tuvan
+ovesta sisään.
+
+--Puh! pani hän,--mutta ei tahtonut päre sammua.--Puh!--Puh!--ja vasta
+kolmannella kerralla sammui päre.
+
+Eikä kukaan taaskaan uskaltanut uudelleen sytyttää tulta, jonka peikko
+oli niin vihaisesti sammuttanut.
+
+--Mikäs nyt neuvoksi? kysyivät pimeässä istujat, kun kuulivat haltijan
+sisään hiipivän.
+
+--Tuli takkaan! huusi haltija, ja kohta loimotti iloinen takkavalkea
+lieden päällä ja riemusta loistivat haltijan silmät sen valossa, kun
+hän huusi:
+
+--Sammuta sinä, kyllä minä sytytän!
+
+Ja missä vain pimeyden peikko päretulet ihmisten suruksi sammutti,
+siinä viritti valon haltija kohta paikalla takkatulet heidän iloksensa
+palamaan; ja ne paloivat niin, että hanget helottivat ja puitten latvat
+kauaksi punertivat.
+
+Mutta silloin suuttui peikko ja sydäntyi, ja silmät seisoen ja posket
+pullollaan tölmäsi hän sisään kuin tuulispää.
+
+--Puh, puh, puh!--puhalsi hän. Puh, puh, puh!--puuskutti hän.
+
+Mutta kuta enemmän hän puhalsi ja puuskutti, sitä ylemmä tuli takassa
+yltyi, sitä enemmän liekki liedessä loimotti. Eikä vain hankiin
+helottanut eikä vain puita punannut, ylös taivaalle loimo lakeisesta
+yleni, ja hehkui tuli kaukaisiin kyliin, valo vieraille maille.
+
+Kovin koetti hän, ylen yritti... En tiedä, olisiko kerran sammumaan
+saanut. Mutta ennenkuin ehti, oli yö jo lopussa ja aurinko nousi eikä
+tulia enää tarvittu, ja turhaa oli tehnyt työtä pimeyden peikko. Sillä
+päivälle eivät peikotkaan mitään mahda--ja yöllä suojelevat Suomeani
+hyvät haltijat.
+
+1899.
+
+
+
+
+PAINAJAINEN.
+
+
+Hän näkee unta, että hän on se, joka on lakkauttanut kaikki
+sanomalehdet Suomessa.
+
+Hän on juuri allekirjoittanut viimeisen lehden kuolemantuomion. Se oli
+sekakielinen virallinen lehti, joka oli täytynyt tappaa sen vuoksi,
+että se muutoin olisi kuollut itsestään: toimittajain, latojain ja
+lukijain puutteessa. Ei hän itsekään sitä viitsinyt lukea. Sitten kun
+se ei enää voinut sisältää väittelyä muita lehtiä vastaan, jotka jo
+aikoja sitten oli lakkautettu, oli sen sisältö käynyt kovin ikäväksi ja
+yksitoikkoiseksi.
+
+Hän huokaa helpotuksesta. On niin hyvä olla nyt, kun ei enää ole
+sanomalehdistä vastusta, kun ei niitä enää ole ainoatakaan elossa.
+Vaikein osa hänen työstään tässä maassa on suoritettu.
+
+--Herra, nyt sinä siis lasket palvelijasi rauhaan menemään! huokaa hän,
+tyhjentää teelasinsa yöpöydältä, heittäytyy pitkäkseen vuoteelleen,
+sivelee partaansa, hymähtää onnellisesti, sammuttaa tulen ja nukkuu
+samassa.
+
+Kauan ei hän kuitenkaan ole nukkunut, ennenkuin alkaa kuulua outoa
+ratinaa jostakin. Hän luulee sitä ensin hiireksi, joka asustaa vuoteen
+alla, mutta huomaa sitten, että se onkin tulevinaan niinkuin tyynyn
+sisästä. Hän käännähtää toiselle korvalleen, ratina lakkaa hetkeksi,
+mutta alkaa kohta taas uudelleen.
+
+--Mitä ne ovat panneet minun tyynyyni? huudahtaa hän, hypähtää
+istualleen ja iskee tyynyä nyrkillään. Tyyny ei kuitenkaan tottele,
+vaan parahtaa niinkuin sanomalehti, jota rutistetaan, ja hän näkee,
+että se on päällystetty eräällä vanhalla Nya Pressenin numerolla.
+Kiukuissaan repäisee hän pois päällyksen, jolloin sen sisästä pullahtaa
+käärö korvatyynyksi pyöräytettyjä Aftonposteneita.
+
+--Katsos noita kanaljoita!...
+
+Mutta kun hän nyt huomaa unta näkevänsä--sitä voi näet unissaankin olla
+tietoinen siitä, että näkee unta--nakkaa hän mytyn jalkapohjiin ja
+heitäikse paljaalle lakanalle.
+
+Vähän ajan kuluttua, jolloin hän parahiksi pääsee kuorsaamaan,--alkaa
+tuntua jotenkuten oudolta ja pahalta ihossa, kirpelöipi jalkapohjia,
+kutkuttaa polvia, mutta etenkin tuntuu kuumalta koko ruumiissa, samalla
+kun vuode on muuttunut kovaksi kuin kivi. Hän potkaisee peitettä yltään
+ja tahtoo kääntää kylkeä, mutta silloin nousee koko vuode raivoon.
+Kahisee ja kuhisee, niinkuin olisivat paperista sekä peitot että
+matrassit, ja hän huomaa makaavansa kahden lakanan välissä, joista
+alimmainen on ommeltu Uusista Suomettarista ja päällimmäinen kurottu
+Päivälehdistä. Peite on liisteröity Hufvudstadsbladeteista, joka koko
+painoksensa suuruudella lepää rinnan ja vatsan päällä, niin että tuskin
+voi hengittää. Matrassi on pantu kokoon vierekkäin ladotuista
+kirjasista »Kirjasia kansalle» ja »Kyläläisten kirjasia» ja »Isänmaan
+puolesta» ynnä muista. Vuodeverhona häilyy katosta kauniissa
+laskoksissa Pohjalaisia, Viipurin Sanomia, Uusia Savoja ja muita
+maaseutulehtiä.
+
+Hän hypähtää ylös, koettaa huutaa apua, mutta ei saa sanaa suustaan.
+Nähtyään, että sohva toisella puolella huonetta on entisellään, rientää
+hän sinne, mutta lattia on kuin suuri paperikori, jossa kuohuu
+painoasiamiesten hyväksymättömiä artikkeleita, sensuroituja
+sähkösanomia, vanhoja käsikirjoituksia ja takavarikkoon otetuita
+painoksia, estäen häntä yli pääsemästä. Ne takertuvat jalkoihin, hän
+astuu läpi paperien, koettaa siristää niitä pois, mutta takertuu yhä
+kovemmin ja kaatuu istualleen keskelle lattiaa.
+
+Hän saa vihdoinkin äänen, huutaa pikenttiään, ja ovesta astuu sisään
+painokomitean puheenjohtaja.
+
+--Mitä teidän ylhäisyytenne käskee? kysyy tämä vähän äreästi.
+
+--Toimita pian pois nämä sanomalehdet! huutaa hän epätoivoisia
+liikkeitä tehden ja vajoten samalla, niinkuin hänestä näyttää, yhä
+syvemmälle jättiläisen suureen paperikoriin.
+
+--Mitkä sanomalehdet?
+
+--Nämä, nämä, kaikki nämä!
+
+--En minä näe täällä mitään sanomalehtiä. Suomessahan ei enää ilmesty
+ainoatakaan sanomalehteä.
+
+--Etkö näe? Kuinka et näe? Sinä olet vihainen siitä, että menetit hyvät
+tulosi, mutta pitäisihän sinun ymmärtämän, etten minä voi tuhlata
+kansan veroja virkamiesten palkkaamiseksi, joita ei enää tarvita. Sinä
+niskoittelet, mutta kyllä minä opetan sinua...!
+
+Mutta painokomitean puheenjohtaja paiskaa vastaukseksi oven kiinni
+jälkeensä.
+
+Hän paiskaa sen niin kovasti, että nukkuja herää ja huomaa istuvansa
+paitasillaan ja peite korvissa kylmällä lattialla.
+
+--Eivät anna minulle unessakaan rauhaa, mutisee hän ja vetäytyy
+takaisin sänkyynsä, toivoen vihdoinkin saavansa nukkua.
+
+Tuskin on hän sielunsa siunannut ja syvään huoannut, kun joku raottaa
+ovea, ja jotakin heitetään huoneeseen.
+
+--Kuka siellä?
+
+--Erkko!
+
+--Mitä sinä siellä?
+
+--Tuon lämpöisiä!--ja hän heittää sisään sylensä täyden Päivälehtiä.
+
+--Mutta sehän on kielletty ilmestymästä!
+
+--Mutta se ilmestyy sittenkin!
+
+--Ota pois ne!
+
+Mutta ovi on jo suljettu ja Erkko poissa. Vaan samassa reväistään ovi
+selälleen, ja kaksi pientä poikaa hyökkää sisään keskelle lattiaa,
+toisiaan tyrkkien ja huutaen kilvan:
+
+--Hufvudstadsbladet--Uusi Suometar!--Hufvudstadsbladet--Uusi Suometar!
+
+Hän tempaa miekkansa, joka on hänellä päänsä pohjissa, mutta ennenkuin
+hän saa sen tupestaan, ovat Frenckell ja Löfgren jo tipotiessään.
+
+--Miksette anna minun olla rauhassa? huutaa hän.
+
+--Annoitkos sinä _meidän_ olla rauhassa? kuuluu Lillen basso, ja koko
+kärryllinen Nya Presseneitä vyörähtää sisään.
+
+Hän tempaa pistoolinsa ja koettaa ampua, mutta revolveri ei laukea.
+
+Tukka pystyssä ja silmät päässä pullottaen hyökkää hän ylös ja saa oven
+säppiin.
+
+Mutta silloin kuuluu kimeä ääni ulkoa:
+
+--Aftonposten fem penni!--Aftonposten fem penni!--ja niinkuin höyheniä
+sataen tupruaa pieniä lehtisiä sakeana pilvenä ikkunasta sisään,
+tupruaa, paitsi Aftonpostenia, myöskin Fyreneitä, Lördagskvälleneitä...
+Hän saa vaivoin ikkunan kiinni, mutta nyt niitä tuiskuaa tuulen
+vinkuessa ikkunoita vastaan, ja kauhukseen näkee hän nietoksen
+kasvavan, peittävän kadun, täyttävän kadun, kohoavan ikkunain
+tasalle... Kaikki lehdet myllertävät sekaisin--pääkaupungin lehdet,
+maaseutulehdet, seassa ulkomaalaisiakin ... kaikki yhtyneinä yhteiseen
+hyökkäykseen. Nyt ovat jo ikkunain aliruudut ummessa, matalat huoneet
+tuolla puolella kadun ovat jo hautautuneet--ja hän pakenee takaisin
+vuoteeseensa.
+
+Ikkunat ovat jo aivan peitossa, koko talo on jo peitossa, ja nyt niitä
+alkaa tunkea sisään. Niitä pyryää uunista avonaisen pellin kautta,
+pyryää venttiileistä, ikkunain raoista, ovien raoista, sillanraoista,
+nietostuen nurkkiin, täyttäen lattian, nousten tuolien tasalle, sängyn
+tasalle, sänkyyn. Tuntuu samalla niinkuin koko palatsi olisi koneita
+täynnä, jotka hyrrää ja jyskyttää, niitä on seinän takana, on
+vinnillä... Koko talo on muuttunut kaikkien lakkautettujen lehtien
+kirjapainoksi.
+
+Eivät enää ikkunat voi vastustaa märän paperin painoa, lehdet kun
+tulevat suoraan painokoneista, räiskyen särkyy paksu lasi ja samassa on
+huone täynnä, lehtiä tulvillaan.
+
+--Mistä niitä riittää? Mistä niitä riittää? vaikeroi hän.
+
+--Tämä on paperitehtaiden maa! kuuluu vastaus jostakin.
+
+--Miksi en hävittänyt niitäkin?
+
+Se on hänen viimeinen sanansa. Nietos on noussut sänkyyn; hän makaa
+pian tukehtuneena sen alla.
+
+Hän on kuollut.
+
+Ei kuitenkaan kokonaan kuollut, ainoastaan valekuollut, joka näkee ja
+kuulee kaikki, mitä ympärillä tapahtuu.
+
+Yht'äkkiä ovat kaikki lehdet poissa hänen päältään, lentävät kuin
+vapautetut linnut hänen huoneestaan.
+
+Kun lehdet ovat menneet, tulevat niiden painoasiamiehet sisään. He ovat
+kaikki puetut frakkeihin, kiiltäviin, korkeihin knalleihin ja
+valkoisiin hansikkaisiin. He ovat totisen ja surullisen näköisiä ja
+kantavat suurta arkkua, joka on tehty paperista ja painomusteella
+mustaksi maalattu. He asettavat sen keskelle lattiaa ja pystyttävät sen
+ympärille sanomalehtipapereista somasti tehtyjä tuohuksia, joista
+kuolinhuoneeseen leviää paksu savu. Kun he ovat hänet riisuneet,
+palsamoivat he hänet sekä ulkonaisesti että sisällisesti
+painomusteella, joka erinomaisesti säilyttää tulevaisuudelle jokaisen,
+jota sillä sivellään. Sitten kietovat he hänet puhtaasta
+sanomalehtipaperista tehtyihin käärinliinoihin ja nostavat kirstuun.
+Sanomalehtisakset asetetaan ristiksi rinnan päälle. Kirstun kansi
+suljetaan ja suuri vainaja kannetaan paarilla pahvivaunuihin, joiden
+pyörätkin ovat paperista, sitä uutta amerikkalaista keksintöä, ja
+joiden eteen on valjastettu pari komeita pahvihevosia. Tie vainajan
+kotoa hautausmaalle saakka on peitetty lakkautetuilla lentolehdillä.
+
+Haudalla pitää painoylihallituksen esimies puheen, jossa hän ylistää
+vainajan ansioita vapaan sanan sitomisessa. »Ei ole koskaan nähty
+toista, joka niin hyvin kuin hän olisi käsittänyt tehtävänsä. Ainoa
+erehdyksensä--ja kuka kuolevainen ei erehtyisi!--oli ehkä se, että hän
+lakkautti _kaikki_ lehdet, uhaten siten riistää meiltä toimeentulomme.
+Älköön se kuitenkaan himmentäkö hänen muistoaan, varsinkin kun olot
+taas hänen kuoltuaan ovat entisellään», lopettaa hän puheensa, laskien
+haudalle komean paperikukkasista tehdyn seppeleen, jonka
+paperinauhoihin on painettu sanat: »Murheell' ei siis saakaan viettää
+muistoasi--kiitollisilta painoasiamiehiltä».
+
+Useita muitakin seppeleitä lasketaan, muun muassa maaseudun
+painoasiamiesten puolesta. Muutamassa on sanat: »Kiitos hyvästä
+vartiosta», toisessa: »Muistosi elää».
+
+Kaiken tämän näkee ja kuulee hän, voimatta mitään virkkaa.
+
+Sanomalehdet julkaisevat hänen kuolemastaan ja hautajaisistaan
+erityisiä lisälehtiä, jotka ilmestyvät jo ennen kuin saattoväki on
+hajonnut haudalta. Yleisö, se on painoasiamiehet, ostavat niitä
+tukuttain.
+
+Se harmittaa häntä niin, että hän kääntyy kirstussaan--ja herää.
+
+1899.
+
+
+
+
+LEHDET.
+
+
+Ne koettavat, kylmät ja tuulet, tehdä voitavansa lehtiä
+lakastuttaakseen ja puista maahan karistaakseen.
+
+Kaiken kesää ne niitä ahdistavat, öillä kylmä kouristaa, päivällä tuuli
+tuivertaa. Ei saa lehti lepoa, ei saa hentoinen hetkenkään rauhaa. Niin
+pian kuin voimansa hiukankaan väsähtyvät, niin pian kuin tarmonsa
+tuokioksikaan pettää, irti heidät raastetaan, maahan sirotetaan.
+
+Lopuksi lehti uupuu, kalpenee, kellastuu. Silloin on aika syysmyrskyn
+tulla, tuon suuren telottajan, joka laumoittain lehdiltä kauloja
+katkoo. Sitä haaskauksen riemua, sitä nujerruksen nautintoa! Pilvenä
+pakenee turvatonten parvi, kinoksittain makaa kuolleita ja kidutettuja
+maassa. Paljaina seisovat puut, raunioina on lehtoinen rinne. Ja pian
+tulee lumi ja hautaa kaikki alleen. Ei näy enää ainoatakaan lehteä, ei
+puussa, ei maassa. On niinkuin ei niitä koskaan olisi ollutkaan
+olemassa. Ja voittaja luulee ne ainiaaksi hävittäneensä. Valtoineen
+raivoo viima kenenkään estämättä, kenenkään häntä kulussaan
+häiritsemättä.
+
+Viikot vierivät, kuukaudet kuluvat. Jo puhkee taas lehti, jo herää
+uuteen elämään kuolemaan tuomittu. Lehto tuoksuu niinkuin ennen, puut
+vihertävät vanhassa puvussaan.
+
+Ne eivät ole väriään vaihtaneet, eivät muotoaan muuttaneet. Ne eivät
+ole vähenneet, niitä on yhtä paljon, on enemmänkin kuin oli ennen.
+
+Kylmät ja tuulet eivät ole mitään voineet, kaikkivaltiaat eivät ole
+mitään mahtaneet.
+
+Vaikka lakastuivatkin lehdet, eivät lakanneet, vaikka kuihtuivatkin,
+eivät kuolleet.
+
+1899.
+
+
+
+
+UUSI JUHANNUS.
+
+
+On taas valon juhla juhannus, on vuoden ihanin aika, on luonnon juhla
+ja juhla kansan--luonnon kansan.
+
+Kokot pitäisi sytyttää, aika olisi panna ilotulet palamaan, aika laulut
+virittää ja piireihin käydä.
+
+Mutta ei tunnu juhla juhlalle tänään, ei tee mieli ilotulia tehdä,
+jäykkä on jalka karkeloihin käydäksemme.
+
+Sillä kulona kellertivät eilen vielä vainiot, ja yhä vinkuu sama viima,
+joka talven ja kaiken kevättä meitä hartioista pudisti. Kylmä vesi
+lainehtii luhtien päällä ja tulvan alla ovat saaret, joihin ennen
+sousimme juhannusyötä viettämään.
+
+Kato uhkaa, halla vaanii, pahat henget pitävät ilkeitä aikeitaan
+ilmassa.
+
+Mutta ihme kyllä ei mieleni kuitenkaan ole musta, ei päiväni pilvessä,
+eikä saa suru valtaansa sydäntäni. Sillä vielä on kukkuloita, jotka
+eivät ole veden alla, vielä on tulia, jotka mäeltä toiselle tuikkavat,
+ja vielä on kansalla karkelokenttänsä, joilla se piirihin käy.
+
+Maani luulin menettäneeni--ja nyt vasta sen löysin. Kansani luulin
+kadottaneeni--ja nyt vasta sen sain. Toivon tulien luulin sammuneen--ja
+nyt vasta ne syttyivätkin.
+
+Et tarvitse enää tulta toisilta lainata, omassa povessasi se alati
+palaa, et sitä enää vain juhlina viritä, arkenakin se nyt ainaisena
+liekkinä tuhansissa rinnoissa leimuaa.
+
+Uusi innostus on sen öljy ja uusi luottamus on sen sydän ja säiliö,
+josta valoaine vuotaa, on uudistunut rakkautesi kansaan ja verestynyt
+voimasi sen eteen uhrautumaan.
+
+Kouluhuoneeksi on muuttunut tanssitupa, aatteiden esityspaikaksi
+entinen karkelokenttä.
+
+Etkä kysy enää, mitä maaltasi _saat_, kysyt sitä, mitä voit hänelle
+_antaa_. Et mieti sitä, miten elolaarisi täyttäisit, vaan sitä, miten
+sen sisällön tarvitseville parhaiten sirotetuksi saisit. Et satoa
+ajattele etkä elon korjuuta, ajattelet kylvöä ja uusia oraita.
+
+Uusi on juhannus ja uudet ovat juhannustulet.
+
+Valon juhla oli juhannuksesi ennen--nyt on se juhla valistuksen!
+
+Siksipä ei, vaikka kato uhkaa, halla vaanii ja pahat henget pitävät
+ilkeitä aikeitaan ilmassa, ole mieleni musta, ei päiväni pilvessä eikä
+saa suru valtaansa sydäntäni.
+
+23.6.99.
+
+
+
+
+PIENET JA SUURET.
+
+
+Kuka sen on sanonut, että ne suuret ja voimakkaat ovat mahtavat ja että
+ne pienet ja vähäväkiset ovat heikot? Että ne suuret pieniä johtavat,
+ja ne voimakkaat heikoille lakeja laativat?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Taivas on tyven ja sininen ja meren pinta sileä. Maininki vain silloin
+tällöin loiskahtelee kaukaisia kareja vastaan kuin unissaan
+huoahdellen, sillä meri ei koskaan nuku eikä koskaan rauhoitu.
+
+Loivan kallioniemen liepeitä nuoleskellen virtailee hiljainen merivuo
+ulapalta tullen ja ulapalle mennen. Tänään kulkee se tänne, eilen kulki
+tuonne, ei kukaan tiedä, mikä on sen määrä ja mikä sen tarkoitus. Mutta
+meriheinäin metsä huojuu aina ja ilmojen latvat taipuvat aina
+tottelevaisina sen mukaan. Pohja kuumottaa totisen ruskeana läpi
+vihreän veden ja uhkaavana uppoo jyrkkäyksen rinne salaperäiseen
+syvyyteen.
+
+Ihan pinnalla, niin että viri tyynessä vedessä käy, uida lirittää
+pikkukalain lauma vastavirtaan pitkin jyrkkäyksen rajaa, yli synkän
+pohjan ja yli limojen latvain. Päättömän pitkänä nauhana näkyvät ne
+mereltä tullen ja merelle mennen kulkevan ohi niemien, ylitse karien ja
+pitkin rannikkoa, jonka poukamissa pistäytyvät ja jonka kiviä
+kiertävät.
+
+Mistä tulevat ne ja minne menevät? Ei näytä heillä olevan johtoa
+mitään, ei tietoa siitä, mitä maalia kohti kulkevat--ei johtona muuta
+kuin tieto toisistaan, ei maalina muuta kuin vastavirta. Ei
+hetkeksikään eroa yksi satain tuhansien parvesta, ei hetkeksikään muuta
+jono suuntaansa, joka on niin varma, kuin ei se koskaan olisi muuanne
+päin vienyt. Se on kuin satain tuhanten pienoisten yksimielisyydestä
+syntynyt yksi ainoa jättiläisolento, joka meret kietoo ja sen niemet ja
+saaret syleilyynsä sulkee.
+
+Mutta vanavedessä tämän meren jättiläisen vaanivat meren pedot, hauet,
+ahvenet ja muut ahnaat. Suomukset kiillellen kullalle ja kuparille
+niinkuin sotatamineet ja evät punaiselle paistaen niinkuin sotaliput ja
+selässä ruotaiset keihäät ja suussa terävät hampaat ne vartovat kivien
+koloissa ja limakoiden kätköissä kuin ryöväriritarit linnoissaan ja
+hyökkäävät sieltä, silmät tuikeina päässä ja suut selällään,
+ohikulkevain kimppuun. Heitä sanotaan merien kuninkaiksi ja rantojen
+ruhtinaiksi, ja he luulevat itsekin niitä olevansa. Ja nuo pienet
+tuossa, ne ovat heidän alamaisiaan, joista he elävät, nielevät niitä,
+minkä kiireelle kerkiävät.
+
+Mutta mitä välittää satain tuhanten parvi siitä, mitä heitä muutamat
+hauet ja ahvenet hävittää! Tuskin huomaa se heidän läsnäoloaan, tuskin
+välittää se heidän tieltään väistää. Ei heidän rintamansa hyökkäyksistä
+murru, ei kulkunsa siitä häiriinny. Joku yksityinen hyppää syrjään,
+ponnahtaa ilmaan ja koettaa paeta, mutta suuri lauma jatkaa matkaansa
+niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Eivät ne asetu vastarintaan, eivät
+pakene, eivät edes kiirehdi kulkuaan. Merivirta se vain määrää heidän
+nopeutensa ja heidän matkansa suunnan eivätkä hauet ja ahvenet.
+
+Ja näiden suurten täytyy seurata noita pieniä, meren kuninkaiden täytyy
+aina uida alamaistensa vanavedessä.--elääksensä. Pienet kalat pitävät
+aina oman suuntansa, suuret saavat mennä, minne heitä viedään.
+
+Pienet kalat ovat kansoja, suuret ovat heidän sortajiaan.
+
+Mutta kuka sen on sanonut, että ne suuret ja voimakkaat ovat mahtavat
+ja että ne pienet ja vähäväkiset ovat heikot? Että ne suuret pieniä
+johtavat, ja ne voimakkaat heikoille lakeja laativat?
+
+1899.
+
+
+
+
+VANHA UKKO PUHUU.
+
+
+Kuunneltuaan aikansa poikainsa puheita puolihämärässä pirtissä
+kohensihe talon vanha isäntä kumaraisesta asennostaan pöydänpäälasin
+alla, laski raskaasti ison kämmenensä pöydän laidalle ja virkkoi:
+
+Ja ne ovat olevinaan miesten puheita nämä, nuorten rotevain miesten,
+joilla on selkää kuin sudella ja hartioita kuin härällä ja kämmeniä
+kuin karhulla!
+
+Vai Amerikkaan! Vai Atlantin taa! Vai ei nyt enää siedä Suomessa elää!
+Vai ei täällä enää miehet tarkene!
+
+Ja oikein isolla joukolla! Oikein miehissä lähdetään pakoretkelle ja
+jätetään naiset ja lapset ja vanhukset vihollisen jalkoihin...
+
+Onhan ne urhokkaita poikia, oikein sankarien alkuja nämä minun poikani
+... nyt sen kuulette vieraatkin! Sitä olen odottanutkin, ilopäivää
+omistani, ja nyt sen näen! Uhkaa pakenevat, peloitusta jo pötkivät
+tiehensä, aikovat vain antaa maansa ja mantunsa ennenkuin niitä edes
+tullaan ottamaankaan!
+
+Mistä ovat saaneet miehet tuon rohkeuden rintaansa? Eivät sitä ole
+ainakaan esi-isiltään oppineet.
+
+Entäpä olisi ennen vanhaan esi-isäin aikana tehty niinkuin nyt tehdään?
+Jätetty tilat ja talot, kohta kun kuultiin, tai kohta kun luultiinkin,
+että nyt se tulee--tämmöinenköhän olisi nyt tässäkin talo, jos niin
+tehtiin?
+
+Ja vaikkapa tulisikin niinkuin uhkaa ja tekisikin sen, mitä aikoo--mikä
+mies se on, joka pötkii käpälämäkeen juuri silloin, kun häntä enimmän
+tarvitaan? Se on raukka mies--yhdellä sanalla sanoen.
+
+Niinkö, että paettiinhan ennenkin? Lienee paettu, mutta vasta viime
+tingassa, ja kun paettiin, niin paettiin omiin metsiin eikä merten taa.
+Vieraille maille lähdettiin vasta, kun väkisin vietiin. Ja aina
+lähdettiin sillä mielellä, että kerran takaisin tullaan. Ja niin
+tultiinkin! Eikä ollut kysymys vain viisistä vuosista, kymmenistä oli--
+ja sittenkin tultiin! Mutta näillä pojilla ei ole aikomustakaan
+takaisin tulla. Aina tulee kotiinsa koira väkisin viety, ei tule konsa,
+joka omiksi iloikseen juoksuun lähtee.
+
+Rahaako lähetätte? Ei täällä rahojanne tarvita, vaan teitä itseänne ja
+käsivarsianne. Ei raha kaikkea rakenna, vaikka niin sanotaan. Ei ole
+rahalla tätäkään taloa raadettu, nämä kädet ne soita perkkasi ja korpia
+kaasi ja kivikoita kuokki. Ja kenellekä rahanne lähetätte, jos kaikki
+lähtevät? Eihän kaikki? Mutta miksei yksi yhtä hyvin kuin toinenkin?
+Lähdetään joka mies ja lyödään talo tuleen! Vai pitäisikö minun jäädä
+marssimaan teidän kaikkien puolestanne? Olenhan tuota kyllä tähänkin
+asti marssinut teidän puolestanne, vakoa astunut, kuokan ja lapion
+kanssa äkseerannut... Mutta luulin toki silloin poikalauman perässäni
+tulevan...
+
+Vai että ryssää pakoon? Ei kannata muka muutenkaan Suomeen jäädä,
+hallan pesään, vähävaraiseen, palkat ovat muualla paremmat, otatte
+mistä saatte ... jos ette te ota, ottavat muut.
+
+Olisi kai tässä ollut lähdön aihetta ennenkin. Tyhmää minua ja tyhmiä
+esi-isiäni, kun emme karanneet Suomesta joka kerta, kun halla pani ja
+pakkaset kouristivat eikä työpaikoista ollut tietoakaan! Ei ollut
+siihen aikaan valtion töitä eikä tehtaiden töitä, ei metsänostajia eikä
+meijereitä, ei turvaa ruunun eikä kunnan kassoista. Elettiin, mikä
+voitiin, ja kun ei voitu, niin kuoltiin--kuoltiin kunnialla, kaaduttiin
+tappotantereella, mutta pakoon ei lähdetty... Taisi olla tyhmästi
+tehty, taisi olla omaa typeryyttämme, että parempia aikoja aina
+_kotiin_ odotettiin, eikä osattu lähteä niitä ympäri maailmaa
+hamuamaan.
+
+Pettua purtiin ... lieneekö kaali pahempaa purtavata, ja lieneekö
+limppu sekaleipää sitkeämpää--en tiedä. Mutta sen tiedän, että
+suomalainen voi, mitä tahtoo, kun vain hammasta purren sen tekee eikä
+ruikuta. Purressa silmä tuikenee ja sisu sydäntyy. Vieras leipä vihan
+kasvattaa, katkeruudeksi on kyläinen kannikka. Ei osaa oikeuttaan
+arvata, joka ei ole vääryyttä kärsinyt.
+
+Ei ole teissä oman hampaanne purijoita! Velttoleukaisia,
+laimeasilmäisiä olette! Toisenlaisia miehiä tämän talon hoitoon
+tarvitaan. Lähtekää vain, hyvin joudatte!
+
+Mutta sen sanon, ettette saa penniäkään matkarahaksi, eikä teidän
+tarvitse penniäkään tänne lähettää. Eikä ole tarvis kuoltuani tulla
+perinnönkään jaolle. Otan tuon torppari Matin taloni hoitajaksi!
+
+Ukko lopetti, nousi ylös ja meni porstuanpohjakamariinsa levolle.
+
+Pojat eivät mitään virkkaneet, istuivat hetken aikaa kumarassa,
+kyynärpäät polvia vasten, ja poistuivat yksitellen tuvasta. Aikansa
+pihamaalla seisoskeltuaan ja järvelle päin tuijotettuaan vetäytyivät he
+sitten mietteissään kukin aittaansa maata.
+
+Huomenna varhain olivat nuoret miehet taas tavallisissa askareissaan,
+mikä vaolla, mikä ojalla, mikä niityllä--eikä kukaan heistä enää
+puhunut Amerikkaan lähdöstä.
+
+1899.
+
+
+
+
+VALTIOLLINEN ITSEMURHA.
+
+
+Kirkkovenhe oli juuri lähtemässä Kuopion kaupungin rannasta, kun näin
+siihen astuvan miehen, jota en olisi luullut näillä tienoin enkä
+ainakaan tässä ympäristössä tapaavani. Odottamaton tulija oli
+valtioneuvos Tengman, erään suurimman keskusvirastomme päälliköitä ja
+tunnettu sekä suomenkieltä täysin taitamattomaksi että myöskin
+pinttyneeksi ruotsinmieliseksi. Semmoiset korkeat herrat eivät juuri
+kernaasti suuntaa kesäistä kulkuaan Savon vesille, vaan viettävät
+virkalomansa joko jossakin koti- tai ulkomaan kylpylaitoksessa tai
+saaristohuvilassaan. Asuessani alkukesästä Helsingin saaristossa
+olinkin usein tavannut hänet pienessä saaristolaivassa, matkalla
+virastoonsa. Mitä hän nyt täällä teki, savolaisessa kirkkovenheessä,
+joka oli matkalla kaukaiseen, selkien takaiseen kylään, sitä en voinut
+käsittää...
+
+Hän istuutui laudalle lähelle kokkatuhtoa, ja minä istuin erään nuoren
+ylioppilaan kanssa, jonka isä oli venheen perämies ja sen omistaja,
+perätuhdolle soutamaan.
+
+--Mitä ihmettä se tuo valtioneuvos täällä tekee? Minnekä se on menossa?
+kysyin, kun olimme lähteneet liikkeelle.
+
+--Sehän asuu meillä, selitti airotoverini.
+
+--Kuinka hän on sinne joutunut? Mitä hän siellä--?
+
+--Minä kun olin viime lukukaudella hänen lapsillaan kotiopettajana...
+
+--Onko hän tullut kalastamaan? Ukko kuuluu olevan uuttera onkimies.
+
+--Eipä juuri joudata itseään ongelle. Äijä on ahkerassa työssä aamusta
+iltaan: me opettelemme--suomenkieltä, kuiskasi nuori mies korvaani.
+
+--Suomenkieltä? huudahdin minä, mutta hän nykäisi minua kyynärpäällään
+ja virkkoi:
+
+--Et vain saa olla siitä mitään tietävinäsi, se on suuri salaisuus.
+
+Valtioneuvos Tengman suomenkieltä oppimassa! Katsahdin ehdottomasti
+taakseni, en tahtonut uskoa korviani enkä silmiänikään, sillä siinä
+istui tuo vanha viikinki suomalaisessa Kallavettä kyntävässä
+nelilaidassa ja otti eukoilta tuntia suomenkielessä. Huonosti se kävi,
+mutta tahto oli nähtävästi hyvä. Monet kerrat sanojaan toistellen ja
+vaihdellen koettivat emännät saada vanhaa herraa ymmärtämään.
+
+--Mike teme? kysyi valtioneuvos.
+
+--Se on hankavihta.
+
+--Hangavitta ... mike teme nimi?
+
+--Sitä sanotaan meidän puolessa leiliksi.
+
+--Mite sano? Polessa?
+
+--Sitä sanotaan leiliksi täällä Savon puolessa ... piimäleiliksi...
+
+--Jahah--pimeläliksi--pimeläliksi--
+
+Valtioneuvos oli niitä, jotka olivat saaneet vapautuksen suomenkielen
+käyttämisestä, ja näkyi kyllä, että hän hyvin sen tarvitsi--vaikkakin
+hän aikoinaan, 1830-luvulla, oli ollut yksi niitä innostuneita
+ylioppilaita, jotka olivat luvanneet toisilleen suorittaa vapaaehtoisen
+tutkinnon suomenkielessä--luvanneet, mutta unohtaneet.
+
+--Mutta mikä siihen nyt on mennyt? kysyin toveriltani.
+
+--Julistus, kuiskasi hän.
+
+Ja hän kertoi minulle, hiljalleen soutaessamme ja valtioneuvoksen yhä
+jatkaessa harjoituksiaan, että ukko eräänä julistuksen jälkeisenä
+päivänä, kun oli puhuttu niin paljon virkamiesten velvollisuuksista
+kansaa kohtaan, uhrauksista, puolueriitojen lakkaamisesta, yht'äkkiä
+oli sanonut illallispöydässä:
+
+»--Se on saatettava pois päiväjärjestyksestä ... ei ole muuta keinoa
+... meidän täytyy oppia suomenkieltä.»
+
+»--Mutta eihän pappa enää voi ruveta sitä oppimaan», sanoi siihen eräs
+hänen pojistaan.
+
+»--Minäkö, miksen?»
+
+»--Pappa on jo liian vanha.»
+
+»--Vai niin, vai minä liian vanha? Vai niinkö luulet?» kivahti ukko ja
+virkkoi sitten minulle: »--Huomenna alamme lukea, olkaa hyvä ja tehkää
+suunnitelma!»
+
+--Ja jo seuraavana päivänä sitä alettiin ja luettiin koko lukukausi
+kaksi tuntia päivässä, kello kuudesta kahdeksaan aamulla, sillä
+muulloin ei hänellä ollut aikaa.
+
+»--Vai liian vanha?» toisteli hän tuon tuostakin.--»Kyllä minä näytän
+niille keltanokille, viikinkipenikoille!»--haukuskeli hän minulle tuon
+tuostakin poikiaan. »--No, sen minä nyt kyllä huomaan, etten enää voi
+oppia itse tätä kieltä käyttämään, mutta sen minä, saakeli soikoon,
+näytän, että ainakin voin ilman kielenkääntäjän apua saada selkoa
+asiakirjoista.»
+
+--Ja uutta vauhtia sai hän, kun hänelle niissä pidoissa, jotka
+pidettiin suuren lähetystön jäsenille, oli tapahtunut se häpeä, ettei
+hän kyennyt eräälle ulkomaalaiselle tuttavalleen tekemään selkoa
+puheesta, jonka eräs sarkatakkinen savolainen talonpoika oli pitänyt.
+Seuraavana päivänä määräsi hän, että pöytäkielenä hänen talossaan oli
+oleva suomi.
+
+--Mutta ukkohan on muuttunut fennoksi? sanoin.
+
+--Samaahan minäkin hänelle välistä leikilläni, mutta silloin suuttui
+äijä:--»Älä sinä silti luule, että minä olen fenno, jos opettelen
+suomea sen verran, että voin muuttaa kielen virastossani niitä varten,
+joilla on oikeus saada asiansa sillä kielellä ajetuksi ... siinä on
+suuri ero...--» »--Mutta eiväthän fennotkaan muuta vaadi?»--»Vai eivät?
+Vaativathan! Vaativathan!»--huusi hän ja alkoi luetella kaikkia, mitä
+fennot vaativat ja mitä pahaa ovat tehneet ja tekevät vieläkin...--
+»Kaikkea sitä ne vaativat ja huutavat ja pitävät melua ... mutta niiltä
+on siivet leikattava, ja juuri sillä tavalla ne leikataan, että _me_,
+me ruotsinmieliset, me maan intelligenssi, opimme suomea ja otamme
+heiltä sen ainoan olemisen ehdon, mikä heillä on, ja heidän valtansa ja
+vaikutuksensa, joka on aina ollut pahaksi. Mitä heistä silloin on
+jäljellä, kun me kaikki taidamme suomea. Ei mitään! Tyhjä tynnyri ja
+reikä pohjassa!»
+
+Me nauroimme, että selät hytkyi. Ukko huomasi sen ja huusi kokasta:
+
+--Mite hauska se ole, jota sielä peräss'?
+
+--Täällä vain kaskuja kerrotaan, herra valtioneuvos, vastasi toverini.
+
+--Eikö olisi ehkä syytä ilmaista itseäni? kysyin.
+
+--Annetaan ehkä olla, niin saa ukko olla siinä luulossa, ettei kukaan
+tiedä hänen kieliopinnoistaan.
+
+--Mutta miksi hän niitä tahtoo salassa pitää?
+
+--Tahtoo kai hämmästyttää maailmaa ... lyödä kielitaidollaan alas kuin
+salamana kirkkaalta taivaalta .. vähän ennen ensi valtiopäiviä...
+
+Minä jäin venheestä ensimmäiseen valkamaan ja venhe jatkoi
+valtioneuvoksen kanssa matkaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syksyllä tapasin ylioppilaan Helsingissä ja kohta tulivat puheeksi
+valtioneuvos Tengmanin kieliopinnot.
+
+--Oppiko se? kysyin.
+
+--Mikäs siinä! Jo se aika hyvin!--Voin kertoa sinulle tuoreena
+uutisena--kunhan et vain vielä pane lehtiin--että ensi vuoden alusta
+ruvetaan antamaan alkuperäisiä suomenkielisiä asiakirjoja ukon
+virastosta. Mutta virkatoverit olivat olleet vimmoissaan. Siellä oli
+tiukkaan oteltu. Mutta ukko oli sanonut, että kun hän kerran voi siitä
+suoriutua, niin täytyy heidänkin. Ei se suomenkieli muka ole mikään
+niin vaikea ja monimutkainen kieli kuin miksi fennomaanit sitä
+itserakkaudessaan kehuvat. Yhdellä kesälomalla sen salaisuuksien
+perille voi päästä.--Virkatoverit yhä murisivat, mutta ukko sanoi, että
+se olen _minä_, joka määrään. Eikähän siinä mikä auttanut. Mutta kun
+kanslian päällikkö astui ulos istuntohuoneesta, mutisi hän: »Ukko on
+höperö! Vanha taattu ruotsinmielinen ... mennä luopumaan oikeuksistaan
+ilman mitään pakottavaa syytä ... ruveta oppimaan suomenkieltä
+_vapaaehtoisesti_--se on valtiollinen itsemurha! Se on vanhuuden
+heikkoutta--täysissä hengen voimissa ollessaan hän ei olisi sitä
+koskaan tehnyt!»
+
+1899.
+
+
+
+
+ELUKOITA LAITUMELLA.
+
+
+Tyytymättömästi möyrien kulki kartanon karja talon suurilla takamailla.
+Oli puute ruuasta ja ikävä parempia laitumia. Hakamaat, kesannot ja
+läheiset lehdot olivat jo niin paljaiksi jyrsityt, ettei siellä enää
+ollut mitään ottamista.
+
+Sentähden täytyi karjan turvautua takamaihin. Siellä oli kasketuilla
+ahoilla, lampien rannoilla, soiden laidoilla ja purojen varsilla vähän
+enemmän ruokaa. Mutta matka oli sinne pitkä ja tuli joka päivä yhä
+pitemmäksi sitä mukaa kuin karja syödä ehti, niin että minkä lehmät
+syödessään lihoivat, sen ne kotiin kulkiessaan laihtuivat. Ja
+syksymmällä alkoi ruoka kokonaan loppua.
+
+Siitä syystä oli kartanon karja oloonsa tuiki tyytymätön ja pitihe
+pahalla tuulella. Se nurisi ja napisi, ja sitä täytyi miesten
+asevoimalla estää aituuksiin murtaumasta.
+
+Varsinkin oli karjassa kaksi tyytymätöntä: toinen iso härkä ja toinen
+kellokas, jotka aina edellä kulkivat.
+
+--On se hävytöntä, ettei suuri kartano pidä parempaa huolta karjastaan,
+möyrysi härkä.
+
+--Ladot täynnä apilasta, pielekset pullollaan luhtaheinää, säesteli
+kellokas.
+
+He seisoivat niittyaidan takana, jonka sisällä toiset niittivät, toiset
+kokosivat latoihin tuoksuvia luokoja.
+
+--Jos ei tuo karja olisi niin tyhmää ja pelkurimaista, kyllä tietäisin,
+mitä tekisimme, virkkoi kellokas?
+
+--Mitä tekisimme?
+
+--Vähän ne nuo veräjät ja veräjäin vartijat edessämme kestäisivät, jos
+yksissä voimin rynnistäisimme. Yhdestä paikasta kun karkoittaisivat, me
+toiseen karkaisimme, yhdestä paikasta kun aitaa kohottaisivat, me
+toisesta kaataisimme. Mutta ei ole rohkeutta mullikkain rinnoissa. Kun
+kuka keppiä ojentaa, hännät suorina pakenevat.
+
+Ja murinaan se jäi, ei uskaltanut karja kapinaan nousta, ja yhä sai se
+elämisensä aitain ulkopuolelta etsiä.
+
+Eräänä päivänä oli karja loittoutunut tavallista edemmä erämaahan, kun
+härkä ja kellokas, jotka aina edellä kulkivat, suolta mäelle
+noustessaan yht'äkkiä kohtasivat aidan. Hetken aikaa aitovartta
+noudatettuaan he tulivat tarkasti teljetylle veräjälle.
+
+--Mikäs aituus tämä on? kysyi härkä veräjäpuiden läpi katsellen.
+
+--Näyttää olevan kuin niittyaituus, on heinää kuinka paljon tahansa,
+vastasi kellokas.
+
+--Eikös sieltä kuulu kellon kalkatusta?
+
+Härkä ja kellokas kuuntelivat silmää räpäyttämättä ja korvaa
+liikauttamatta ja tulivat pian vakuutetuiksi siitä, että aidan takana
+oli lehmiä.
+
+--Töyttäämmekö veräjän kumoon? kysyi härkä.
+
+--Älähän ... se voi olla kartanon aituus ... katsotaanhan ensin.
+
+Ja he lähtivät ottamaan selkoa siitä, mikä aituus se oli ja eikö
+aidassa ehkä olisi jotakin aukinaista veräjää, sillä härillä ja
+lehmillä on synnynnäinen kunnioitus suljetuita veräjiä kohtaan--
+erämaassakin. Pian tulivat he nurkkaukseen, jossa aita kääntyi. Siinä
+näkyi vasta tehty niitty ja niityn reunassa oli lato ja aidattu pieles.
+Kaksi lehmää, pientä mutta lihavaa, käyskenteli niityllä ävärtä syöden.
+
+--Kenenkä niitty se on? kysyi kellokas.
+
+--Meidän on niitty, vastasivat lehmät.
+
+--Mistäs sinne pääsee? kysyi härkä.
+
+--Ei tänne mistään pääse.
+
+--Mistäs te olette päässeet?
+
+--Me olemme täällä aina olevia.
+
+--Kenen lehmiä te olette?
+
+--Tuon mökin.
+
+Siellä oli todellakin vähän ylempänä mäen rinteellä mökki.
+
+--Tottahan sinne täytynee _jostakin_ päästä, arveli kellokas ja lähti
+aituusta kiertämään. Härkä kulki möyryten perässä, ja muu karja tuntui
+jo nousevan notkosta.
+
+He tulivat aholle, ahon laidassa oli mökki, ja mökin ympärillä oli
+peltoja ylempänä ja alempana niittyjä. Pelloilla oli viljasta osa vielä
+leikkaamatta, toinen puoli oli jo kuhilaalla. Oli ruista, oli ohraa,
+oli potattimaata ja nauristakin. Se tuoksui niin makeasti sieraimiin.
+Mutta kaikista makeimmin lemusivat mökin pihalle levitetyt ja aidoille
+ja portaille heitetyt kerput ja keruutöryt.
+
+Olisipa siellä ottamista! Olisipa siellä, millä vatsansa täyttäisi!
+Jopa siinä käskisi päivänpaisteisella pihamaalla märehtien loikoa!--
+Vesi valui pitkänä kinana kellokkaan suusta, ja härkä nuoli ahnaasti
+sieraimiaan.
+
+Mutta portti pihamaahan oli suljettu ja kaikki veräjät tarkoin
+teljetty, ihan kuin heidän uhallaan, vaikkei ihmisiä näkynyt. He
+seisoivat pihaportin takana ja miettivät. Kellokas koetteli nostaa
+säppiä sarvellaan, mutta se ei noussut. Härkä nosti kaulaansa aidan
+selälle, mutta aita oli liian korkea yli hypätä.
+
+--Mutta tämähän on meidän kartanon mökki, päätti yht'äkkiä kellokas.
+
+--Mistä sinä sen tiedät?
+
+--Oletko koskaan kuullut muiden mökeistä puhuttavan? Kaikki mökit
+maailmassa ovat meidän kartanon mökkejä.
+
+Härältä pääsi ilon mölähdys, ja hän muisti jotakin.
+
+--Syötiinhän viime kevännäkin erään mökin viljat, eikä siitä meille
+mitään tullut. Pidimme hyvänämme! Mökkien aituukset saa kyllä syödä,
+kunhan ei kartanon omiin aituuksiin koske.
+
+--Joko rynnistän? kysyi härkä. Joko heitän portin pääni yli?
+
+--Älähän vielä. Lähdemme vielä hakemaan, olisiko missä mukavampaa
+paikkaa,--sillä härillä ja lehmillä on, niinkuin jo sanoin,
+synnynnäinen kunnioitus suljetuita veräjiä kohtaan.
+
+He lähtivät kiertämään, mutta eivät löytäneet mistään mukavampaa
+paikkaa: ei auki unohtunutta veräjää eikä matalampaa aitaa. Kaikki oli
+yhtä korkeaa ja yhtä tukevaa pisteaitaa, seipäät paksuista katajista ja
+vitsakset sitkeistä näreistä, ja he tulivat takaisin samaan
+nurkkaukseen, missä olivat nähneet lehmät niityllä. Ne olivat siinä yhä
+vieläkin.
+
+--Minkä tähden niillä noilla pitää olla parempi laidun kuin meillä?--
+sanoi kellokas.
+
+--Se on hävytöntä, että kaksi mökin mullikkaa syöpi vatsansa täyteen
+yksiltä jalkainsa sijoilta, kun koko kartanon karjan täytyy kuloja
+kankaita kaluta!--kiivasteli härkä.
+
+--Ei saa tulla vieraaseen niittyyn, varoittivat mökin lehmät, kun
+näkivät härän kyömistävän kaulaansa.--Ettekö näe, että siinä on aita?
+
+--Takamailla ei saa olla mitään aitoja: laitumet täällä ovat kaikille
+yhteiset, sanoi kellokas.
+
+--Pois aita! mörähti härkä.
+
+Ja härkä työnti aitaa sarvellaan, koettaen sitä kumoon kaataa. Aita
+rutisi, mutta ei kaatunut.
+
+--Se panee vastaan! sanoi härkä.
+
+--Puske tiukemmin! kehoitti kellokas.
+
+--Sarvet tarttuu kiinni! huohotti härkä.
+
+--Älä sillä lailla, neuvoi kellokas. Työnnä sarvesi alimman aidaksen
+alle, siitä seipään kohdalta, ja nosta ... näin! ... niin!--Kas niin!
+
+Härkä teki taaskin niinkuin kellokas neuvoi, seipäät nousi, aita nousi
+seipäineen ja kaatui maahan. Kellokas ja härkä astuivat kaatuneen aidan
+yli niittyyn, ja muu karja seurasi perässä ... sen ei tarvinnut muuta
+kuin astua sisään valmiista aukosta.
+
+Syötiin siinä ensin mökin säästöt: pieles ja lato. Särjettiin sitten
+väliaita ja mentiin niitystä peltoon. Ahmittiin ohrasta ja rukiista,
+mikä jaksettiin, ja lahmattiin jalkoihin loput. Väliin maistettiin
+nauriin kaalia ja purtiin jälkiruuaksi itse nauriitakin. Mökin lehmät
+ajettiin ulkometsään ja annettiin lämpöiset lähdöt joka kerta, kun
+yrittivät sisään.
+
+Kun eivät härkä ja kellokas enää syödä jaksaneet, hakivat he sopivata,
+pehmoista makuupaikkaa ja köllähtivät märehtimään keskelle mökin pihaa
+kerppujen ja keruutörkyjen päälle, ja muu karja teki samoin.
+
+Siitä tapasi heidät mökin mies palatessaan iltasilla kartanon
+päivätöistä. Kovasti pahastuen, kun näki vuoden vaivat menetetyiksi,
+tarttui hän ensimmäiseen seipääseen, ja kun eivät hyvällä lähteneet,
+mäikytti hän selkään kellokasta ja iski kintuille härkää, ajoi pois
+pahantekijät pihaltaan ja kyyditsi karjan kotiinsa--uskalsipa vielä
+mennä kartanon herralle valittamaan ja vaatimaan korvausta kärsimästään
+tappiosta.
+
+Mutta korvilleen sai mökin mies korvauksen sijasta ja menetti vielä
+mökkinsäkin. Karjan kipurahoista otti herra sen omaan haltuunsa, löi
+pellot ja niityt laitumeksi ja teettää nyt elukoilleen kesähuvilaa
+torpan tuvasta, jota parhaillaan puretaan.
+
+1899.
+
+
+
+
+KUN JUNA KULKI OHI.
+
+
+Ylimääräinen juna oli juuri kulkenut ohi vähän ennen kuin varsinainen
+postijuna saapui asemalle, eräälle pienelle erämaan asemalle. Olin
+tullut postijunassa ja päässyt matkaani jatkamaan erään vanhan ukon
+rattailla, joka palasi asemalta kotiinsa, tuotuaan sinne jonkun
+matkustajan.
+
+--No, isäntä oli tänään asemalla, kun se ylimääräinen juna kulki ohi?--
+kysyin puheen aluksi.
+
+--Olin, vastasi hän yksikantaan.
+
+--Siinähän se nyt meni, jatkoin.
+
+--Menneen kuului.
+
+--Kai näitte hänet?--Ettekö nähnyt?
+
+--En tuota nähnyt, vastasi hän hetken kuluttua.
+
+--Ettekö ollut asemasillalla?
+
+--O-lin! virkkoi hän ääntään venyttäen.
+
+--Ettekä nähnyt?
+
+--Enkä.
+
+--Mutta kuinka se on mahdollista? Olitte asemasillalla ettekä nähnyt?
+
+Hän antoi minun taas hetken aikaa odottaa vastausta ja virkkoi sitten:
+
+--Käänsin pois pääni, kun juna lähestyi.
+
+
+
+
+KUULUTUS.
+
+
+Vanha rovasti avasi juuri vasta tullutta postilaukkua. Otettuaan sieltä
+ulos ensin sanomalehdet ja annettuaan niistä osan ruustinnalle ja
+toisen apulaiselle, sai hän käsiinsä suuren kotelon, joka oli
+varustettu tuomiokapitulin sinetillä.
+
+--Mitähän tässä on, sanoi hän, antakaapa sieltä sakset, niin katsotaan.
+
+Apulainen ojensi ukolle sakset ja jäi rovastin olkapään yli katsoen
+odottamaan kuoren aukaisua. Tulta vasten nostaen leikkasi rovasti
+varovasti kuoren auki, veti sieltä esiin painetun paperin ja tarkasteli
+sitä hetkisen.
+
+--Jahhah, sanoi hän sitten. »Julkiluettavaksi saarnastuolista kolmena
+sunnuntaina peräkkäin.»--Vai niin!--Se on siis se. Sitä ei lueta.
+
+Hän nipisti huulensa yhteen, pisti paperin takaisin kuoreensa, avasi
+pöytälaatikkonsa, laski kuoren laatikkoon ja sulki sen.
+
+--Mikä se oli? kysyi ruustinna sanomalehtensä takaa.
+
+--Olipahan muuan kuulutus kirkkoon, vastasi rovasti.
+
+--Miksei sitä lueta?--kysyi ruustinna uudelleen. Mutta kun ei saanut
+vastausta ja lehdessä luettavat asiat kiinnittivät hänen huomiotaan,
+unohtui häneltä samassa asia.
+
+--Voi, voi, huokasi hän hetken kuluttua, laskien lehden pöydälle,--yhä
+vain niitä ikäviä asioita! Mikähän tästä viime lopuksi tullee?
+
+Rovasti ei vuorostaan vastannut siihen kysymykseen, vaan ilmaisi
+ajatustensa suunnan, virkkamalla kuin puoleksi itsekseen:
+
+--Täytyy totella _Jumalaa_ enemmän kuin _ihmisiä_.
+
+Kun näistä asioista oli jo niin usein ja niin paljon puhuttu eivätkä ne
+olleet mitään iloisia asioita, jäi keskustelu siihen. Ruustinna meni
+askareilleen, ja rovasti vaipui lehtiinsä.
+
+Mutta apulainen, joka oli nähnyt, mitä kuulutus koski, ja levotonna
+astellut lattialla, kysyi:
+
+--Eikö setä todellakaan aio lukea kuulutusta?
+
+--En aio, vastasi rovasti.
+
+--Eihän se ole minun asiani, mutta eiköhän siitä voi olla ikävyyksiä
+sedälle?
+
+--Minkäpähän minulle tainnevat.
+
+--Mutta onko se viisasta ... onko edes oikeinkaan saattaa kirkko
+vaaranalaiseksi ... ja samalla ehkä koko maa? Varsinkin, kun ei asia
+siitä enää parane ... se on julkaistu ja luettu julki kaikissa muissa
+kirkoissa...
+
+Vanha rovasti oli tähän saakka puhunut sanomalehtensä takaa. Nyt laski
+hän lehden pöydälle, otti silmälasit nenältään ja virkkoi:
+
+--Mitä ensiksi siihen tulee, että se on julkaistu ja muualla
+julkiluettu, niin se ei kuulu minuun ... vastatkoot siitä ne, jotka
+ovat sen tehneet. Minun mielipiteeni siitä on se, että jos luet yhden,
+niin saat lukea toisenkin, saat lukea kaikki, mitä luetetaan. Mitä taas
+viisauteen ja vaaranalaisuuteen tulee, niin salli minun kysyä: ovatko
+linnoitukset sitä varten, että niiden turvissa puolustamme itseämme,
+vaiko sitä varten, että pelätessämme niiden vahingoittuvan jätämme ne
+vihollisen valtaan. Lähinnä Jumalaa on kirkko lujin linnamme. Ja mitä
+lopuksi tulee siihen, että nyt enää olisi yhdentekevää, mitä minä tässä
+asiassa teen, niin ei ainakaan _minulle_ ole yhdentekevää, olenko ollut
+myötävaikuttamassa tekoon, joka on ... jota ... jota en hyväksy.
+
+--Niin, setä tekee tietysti niinkuin oikeaksi katsoo ... tahdoin
+vain...
+
+--Se on täällä ja täällä se pysyy, lisäsi siihen vielä vanha rovasti,
+väänsi lukkoon laatikon, johon oli pistänyt sen suuren
+tuomiokapitulista tulleen kotelon, ja solahutti avaimen laajaan
+taskuunsa.
+
+Ja kun oli jo myöhä ja kun apulainen siirtyi ullakolleen, puhalsi
+rovasti lampun sammuksiin ja meni makuukamariinsa levolle. Eikä siitä
+asiasta seuraavinakaan päivinä sen enempää puhuttu.
+
+Mutta seuraavana sunnuntaina, kun kanttori oli tuonut kuulutukset ylös
+saarnastuoliin, näki seurakunta rovastin hänelle jotakin kuiskaavan
+korvaan, kanttori laskeutui alas, kulki alttarin ympäri sakastin
+ovelle, otti oven pielestä naulasta kultaisiin kehyksiin sijoitetun
+taulun ja kantoi sen rovastin eteen saarnastuoliin. Kun rovasti oli
+sen--korkealla, juhlallisella, vakavalla äänellä--lukenut, antoi hän
+sen takaisin kanttorille ja kanttori kantoi sen takaisin sille sijalle,
+mistä oli sen ottanut.
+
+1899.
+
+
+
+
+VARIS JA PÄÄSKYSET.
+
+
+Metsävaris, joka hallitsee ja vallitsee talojen takamailla, on kovin
+perso lintujen pesille. Olisi sillä kyllä muutakin ruokaa syödäkseen,
+mutta kerran makuun päästyään ei sille kelpaa muu mikään kuin alastomat
+linnunpoikaset--parempi vielä, jos niillä jo on vähän untuvia
+ympärillään, että kurkussa hiukan kangertelisivat. Se on totutellut
+niitä kokonaisinaan nauttimaan. »Enhän minä tapa, elävältähän ne
+nielen, panen vain lämpimämpään paikkaan»--on hänellä tapana
+puolustautua, jos kuka häntä tästä moittimaan pyrkii.
+
+Mutta nyt olivat jo kevätkesästä kaikki pikkulintujen poikaset
+takamailta loppuneet, ja suuret suojelevat omansa. Ja sentähden lähti
+metsävaris tervehtimään tuttaviaan peltovariksia kirkonkylässä. Sillä
+siellä tiesi hän olevan laululintuja puutarhat täynnä, ja joka huoneen
+räystään alla oli pääskyn pesä.
+
+Aamulla varhain, kun ihmiset vielä nukkuivat, lensi hän kenenkään
+huomaamatta rajan yli metsän rannasta peltomaille ja tapasi varisveljen
+vakoa astumassa.
+
+--Mitä sinä syöt? kysyi hän aidan seipääseen istuutuen.
+
+--Toukkia, lieroja--toukkia, lieroja, vastasi peltovaris.
+
+--Huono ruoka--huono ruoka, raakui metsävaris.
+
+--Syön, mitä saan--syön, mitä saan.
+
+--Syö linnunpoikia!
+
+--Ei ole tapana täällä--ei tapana täällä.
+
+--Se makeata ruokaa--se makeata ruokaa!
+
+--Saattaapa olla--saattaapa olla...
+
+--Tule toveriksi--puoliksi pannaan--pannaan.
+
+--Minnekä menet?--kysyi peltovaris kaulaansa ojentaen.
+
+--Tuonne kylään menen!--vastasi metsävaris.
+
+--Älä mene kylään ... älä mene kylään, varoitti peltovaris.
+
+--Miksi en menisi?
+
+--Älä mene kylään!
+
+--Sano syysi ... sano syysi!
+
+--Älä mene kylään! Älä mene--!
+
+Mutta ei totellut metsävaris, kylään lähti. Lensi peltojen yli
+lähimpään taloon ja istahti riihirakennuksen harjalle. Siinä katseli ja
+kuulosteli. Katseli pääskysiä, jotka lentelivät poutaisella taivaalla
+talon ympärillä ja tuon tuostakin pistäytyivät räystäiden alle;
+kuulosteli sitä sirinää, jota poikaset pesissään pitivät joka kerta,
+kun emo heidän luokseen lensi.
+
+Ei varis väkisin ota, ei tee ilmitappelua heikompainsakaan kanssa, vaan
+odottaa otollista hetkeä varkain viedäkseen. Kun kaikki pääskyt taas
+olivat poissa, lentää kahnautti varis riihen katolta koivuun, joka oli
+aitan takana. Siinä istui hän ja oli maailmaa katselevinaan, höyheniään
+kynivinään. Mutta vesi kihosi kielelle, sillä aitan joka nurkassa oli
+pääskyn pesä, ja sen sisässäkin niitä tuntui olevan, Ne olivat
+kuitenkin vähän vaikeasti käsiin saatavissa. Hän laskeutui oksalta
+oksalle, kurkotteli ja katsasteli, piiloutuen aina puun rungon taa, kun
+kuuli pääskyjen tulevan. Eräässä nurkassa oli nurkkahirren pää jäänyt
+muita vähän pitemmälle, hän pudottautui siihen, ja siinä oli pesä nokan
+saavutettavissa.
+
+Pöytä oli katettu, ei muuta kuin ojentaa ja ottaa. Pesä oli täynnä
+parhaan makuisia poikasia. Mutta tässä ei niitä käy syöminen, hän
+kantaa ne yhden kerrassaan tuonne riihen katolle, latoo ne siihen
+riviin, ottaa sitten yhden kerrallaan nokkaansa ja keikauttaa päätään
+takaisin ... ei tapa, nielaisee vain elävältä, panee parempaan
+talteen...
+
+Hän työnsi nokkansa pesän sisään, ja kun se tuli sieltä ulos, oli siinä
+puolialaston pääskynpoika poikkiteloin räpistelemässä. Ja hän otti
+vauhtia jaloillaan, levitti siipensä ja lähti kiireesti lentämään
+riihen kattoa kohti.
+
+Mutta herra varjele sitä elämää, mikä siitä yht'äkkiä syntyi!
+
+--Jo viep'! kuuluu kirkaisu ilmassa kuin olisi veitsellä vihlaissut. Jo
+viep'! Jo viep!' vastataan huutoon toisaalta jostakin.
+
+Mutta varis on tottunut siihen, että pikkulinnut pesiään puolustavat,
+eikä hämmästy huudoista. Pitäähän niiden saada vähän huutaa, kun eivät
+muutakaan mahda. Ja rauhallisesti lentää hän riihen katolle, laskee
+siihen saaliinsa, joka vielä elää, ja lähtee lisää noutamaan. Hänellä
+on syömäsuunnitelmansa valmis, ja hän ei aio häikäillä ennenkuin on sen
+loppuun suorittanut, kun on kerran tänne saakka tullut.
+
+Mutta yhä kiihtyy huuto ilmassa, se kuuluu läheltä ja kaukaa, tästä
+talosta ja naapuritalosta, ja tuossa tuokiossa koko kylästä. Ilma
+variksen ympärillä alkaa viheltää ja vinkua niinkuin olisivat tuhannet
+piiskat sitä pieksämässä, ja joka isku sattuu variksen selkään. Kaikki,
+mitkä siivilleen kykenevät: pääskyt, peipot, leppälinnut, varpuset,
+västäräkit pellolta ja rastaat pellon takaa rientävät hätään ja
+huutavat ja kirkuvat ja rätisevät ryöstölinnun korvaan. Mustanaan on
+ilma täynnä kiusanhenkiä, joka taholta ne päälle täyttävät, edestä ja
+takaa, ylhäältä ja alhaalta, ahdistavat kipenöivin silmin ja terävin
+nokin kuin neuloin ja pienoisin kynsin kuin naskalin nenin.
+
+Vähät hän nokista ja kynsistä, ne eivät pysty hänen pitkään harmaaseen
+kauhtanaansa, mutta se huuto ja kirkuna, se häntä hermostuttaa.
+Herättävät koko maailman, huutavat kaikki katsomaan epäonnistunutta
+yritystä ... salaa luuli sen saavansa tehdyksi hän, nyt siitä tuli
+tämmöinen häpeä ... ja kanatkin kaakattavat, ja kukot kotkottavat, ja
+hanhet huutavat...
+
+Hän lentää edestakaisin kylän kattojen yli, ei tiedä mihin piiloutua,
+mihin häpeänsä peittää ... ei ole puita täällä niinkuin metsässä, ei
+saa eksytetyksi, jäljestään haihdutetuksi.
+
+Hän suuttuu, tekeytyy haukaksi, koettaa kopata kiinni lähimmän
+kiusanhengen. Mutta siitä kadottaa hän tasapainonsa, tuuskahtaa
+nokalleen ja heittää hullunkurisen kuperkeikan ilmassa...
+
+Sitä riemua ... sitä hurraahuutoa! ... sitä vahingoniloa! ... ne
+häpäisee, sadattelee ... ja harakkakin, variksen vanha kilpailija ja
+kadehtija, hyppii ilmassa ja nauraa ja siipiään räpyttää.
+
+Peltovaristenkin on täytynyt nousta vaolta meteliä katsomaan.
+
+Kun vainottu varis näkee sukulaisensa aidan selällä, rientää hän, minkä
+kerkiää, heidän luokseen apua saamaan. Sen nähtyään jättävät
+pikkulinnut hänet heidän huostaansa ja palaavat takaisin kylään.
+
+Mutta ei saa metsävaris apua sukulaisiltakaan.
+
+--Enkös jo varoittanut!--sanoo vanhin varisten kongressissa. Siellä
+maiden takana saattaa se käydä laatuun, mutta täällä rintamailla ei
+sitä enää suvaita. Meillä on täällä peltojen puolella olemassa
+semmoinen lintujen välinen sopimus, että suurisiipisten pitää antaa
+pikkupyrstöisten olla rauhassa. Me emme rakasta sitä rähinää, joka aina
+syntyy siitä, kun heitä häiritään. Sentähden on parasta, että lennät
+kiireimmän kautta kotiisi. Jos kerran vielä koettaisit, niin täytyy
+meidän ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin.
+
+Metsävaris lähti nolona lentää laahustamaan takamaita kohti, josta oli
+tullutkin. Eikä häntä ole sen koommin nähty näillä asioilla
+liikkumassa.
+
+Jonka vuoksi tästä tarinasta on oppi otettava semmoinen, että kun
+kaikki pikkulinnut ovat oikein yksimieliset, eivät heille variksetkaan
+mitään mahda.
+
+1899.
+
+
+
+
+TAKALISTON HEIKKI.
+
+
+Takaliston Heikki oli istunut rovastin kamarissa ja kuunnellut, kun
+pappilan herrat innostuksissaan puhuivat siitä suuresta ulkomaan
+adressista ja miten lähetystön jäseniä oli juhlallisesti Helsingissä
+vastaanotettu. Nuoret herrat selittivät, miten Suomi nyt ikäänkuin
+toisen kerran oli korotettu kansakuntien joukkoon, miten maailman
+etevimmät miehet olivat tunnustaneet asiamme omakseen, miten meidät nyt
+kaikkialla tunnetaan ja miten kaikkialla meistä puhutaan, miten nyt oli
+arvokasta elää ja kunniakasta kuolla, jos niiksi tulisi...
+
+--Onpa iloista kuulla, puhkesi Heikki puhumaan. Ne on poikia ne
+maailman mainiot! ... ovatpa totta tosiaan! ... katsohan, minkä tekivät
+... lähepäs asian alkaen tänne asti, sekin Rarittu ja mikä se on se,
+joka on koko maailman kiertänyt, ja se Vanterluhti, poika tuhti ...
+vaan hädässä se ystävä tutaan ... no, ka, ihan toki aivan niinkuin
+minullekin kävi...
+
+--Mitenkä Heikille kävi?
+
+--No, ihan niinkuin tälle Suomelle nyt!--Tiedättehän te sen meidän
+paikan...
+
+--Käytiinhän siellä silloin karhun ammunnassa...
+
+--No niin, niinpä niin ... sitä minä juuri ... siitä sen pääsitte
+tuntemaan, mutta sitä ennen ei kukaan täällä tiennyt Takaliston
+Heikistä, vaikka olisi nälkään kuollut ... ja sitä vailla se on monesti
+ollutkin ... niitä karhuja minä ikäni kiitän...
+
+--Katsokaahan, hyvät herrat, mitenkä se oli niiden karhuin kanssa ...
+ne kun joka vuosi kaateli ja raateli. Se on koko maailman pahin
+karhujen pesä se meidän takasalo ... ja hallanpesä vielä pahempi. Ei
+puhettakaan siitä, että muualta apua saisi. Ei osattu tulla
+pyytämäänkään, eikä kukaan tullut kysymään, että oletko mitä vailla,
+että puuttuuko mitä ... vaan silloin piti tulla, kun ne karhut siihen
+viimeiseen vimmaansa nousivat ja alkoivat aivan ihmeitään tehdä ...
+niin silloin sanoi eukko, että nyt ei auta muu kuin mene viemään sanaa,
+että tulevat auttamaan. Enhän minä ... kukas sinne? Mutta lähdinhän
+kuitenkin, lähdin kuin lähdinkin ja jouduin tänne asti ja puhuin
+asiani, ja silloin tulitte, herrat, ja avun toitte... Mutta vähätpä
+siitä. Eiväthän karhut silti loppuneet. Mutta se siinä parasta, että
+tultiin tutuiksi... »Siellä on semmoinen ja semmoinen talo» ...
+itsepähän tiennette, millainen on, en kehu. Mutta kun tie aukesi, niin
+ei ole ollut käymätöntä kesää ... olette käyneet siellä meillä ja minä
+täällä teillä. Ennen tulin, ukko rahjus, ei kukaan uskaltanut mitään
+antaa, ei velaksikaan--lahjaksi ei ole pyydettykään... »Mikä sinut ...
+kuka lienet ... kukapa sinulle?» Mutta nyt! Nyt kun tulen, jo sanotaan:
+»Ka, Takaliston Heikki! mitä kuuluu?»--Nyt tiedetään, nyt tunnetaan--ja
+säkki täytetään.--Niin, sitä minä nyt tässä vain, että jos ne karhut
+eivät sinä suurena karhukesänä siihen ilveeseensä nousseet ja niitä
+tuhojaan tehneet, niin ... että tuota, että on niistä hyötyä välistä
+karhuistakin...
+
+1899.
+
+
+
+
+KAKSI SANKARIA.
+
+
+Toinen oli parooni von Pflycht, toinen kauppaneuvos Haarfooten. He
+asuivat komeissa kartanoissaan toinen toisella, toinen toisella puolen
+vuolasta virtaa. Paroonilla oli paljon maita ja alueita ja
+alustalaisia, ja kauppaneuvoksella oli sekä sahoja että muita tehtaita
+ja paljon, paljon rahoja pankissa. Esi-isät olivat kummankin kuulut,
+jotka olivat maansa merkkimiehiä olleet: von Pflychtit sotilaina ja
+valtiomiehinä ja Haarfootenit monessa polvessa kauppiaina ja
+teollisuuden harjoittajina, jotka olivat rikastuneet puista ja
+tervasta. Paroonin kilvessä oli _noblesse oblige_ [aateluus
+velvoittaa], ja kauppaneuvoksen tunnussanana oli _richesse oblige_
+[rikkaus velvoittaa], jonka mukaan hän katsoi aina olevansa velvollinen
+toimimaan. He olivat hyviä ystäviä ja hengenheimolaisia ja kysyivät
+neuvoa toisiltaan kaikissa tärkeissä asioissa.
+
+Mutta eipä ollut ennen ollut niin tärkeätä asiaa kuin oli asia, josta
+tieto salamana taivaalta iski. Ja niin pian kuin tuli tieto siitä, mitä
+silloin oli tapahtunut, oli kummankin ensimmäinen ajatus rientää toisen
+luo tietämään, mitä oli tehtävä. He tapasivat toisensa puolitiessä
+vuolaan virran sillalla. Seurasi kauppaneuvos paroonia kotiin ja
+saattoi parooni vuorostaan neuvosta, ja he pysähtyivät taas sillalle
+seisomaan, ettei kukaan heitä kuulisi.
+
+--Mitä on tehtävä?--kysyi kauppaneuvos vielä kerran.
+
+--Niin, mitä on tehtävä? kysyi vuorostaan parooni.--Kaikki on
+menetetty!
+
+--Seisomme pohjattoman kuilun partaalla.
+
+Ja he erosivat siitä sen suurempaan selvyyteen tulematta. Yö oli sakea
+ja sumuinen, ja sakea ja sumuinen oli heidän mielensäkin.
+
+Eikä ollut sumu aamullakaan haihtunut, kun he taas tapasivat toisensa
+ja hakivat neuvoa toisiltaan.
+
+--_Isänmaa_ ei ole pelastettavissa, virkkoi kauppaneuvos kolkosti
+mietteittensä tuloksena.
+
+--_Sen_ hyväksi emme voi enää mitään tehdä, myönsi parooni.
+
+--Mutta pitääkö sinun todellakin vielä nähdä ainoa poikasi vieraalla
+maalla menehtymässä?
+
+--Ja mitä takeita on siitä, ettei se omaisuus, jota sinä ja esi-isäsi
+olette hiellä ja vaivalla koonneet--?
+
+--Kiitos osanotostasi.
+
+--Kiitos itsellesi.
+
+--Ei ole meistä kysymys. Kunpa vain olisikin... Hyvät neuvot ovat
+tarpeen.
+
+--Mikä on tehtävä, se on tehtävä pian.
+
+He erosivat vielä kerran, tulematta selvyyteen siitä, mitä olisi
+tehtävä.
+
+Ja vielä kerran tapasivat he toisensa valvottuaan vielä yhden unettoman
+yön, tapasivat toisensa puolitiessä vuolaan virran sillalla, ettei
+kukaan heitä kuulisi.
+
+--Olen keksinyt keinon, sanoi parooni von Pflycht.
+
+--Olen tehnyt päätökseni, ilmoitti kauppaneuvos Haarfooten.
+
+--Anon hänelle armollisen luvan muuttaa maasta ja siirrän omaisuuteni
+hänen nimiinsä, virkkoi taas parooni.
+
+--Muutan rahaksi kaikki kiinteimistöni ja sijoitan rahat Ruotsin
+pankkiin, kuiskasi kauppaneuvos.
+
+--Olen jo kirjoittanut anomuksen.
+
+--Annoin jo määräykseni asianajajalleni.
+
+--Olemme tehneet velvollisuutemme: pelastaneet tänään, mikä ehkä jo
+huomenna olisi ollut myöhäistä.
+
+--_Noblesse oblige_.
+
+--_Richesse oblige_.
+
+--Olemme samalla antaneet hyvän esimerkin.
+
+--Esi-isämme olisivat varmaankin tehneet samoin.
+
+Hetken äänettömyys. Sitten virkkoi parooni:
+
+--Tulkoon nyt mitä tulee.
+
+--Olemme nyt valmiit vastaanottamaan pahinta, lisäsi kolkosti
+kauppaneuvos.
+
+Ja parooni von Pflycht ja kauppaneuvos Haarfooten puristivat
+äänettöminä toistensa käsiä ja erosivat siitä vakuutettuina, että
+olivat kumpikin kohdastansa täyttäneet velvollisuutensa sekä itseänsä
+että isänmaatansa kohtaan.
+
+1899.
+
+
+
+
+KOKKO JA KOKON POIKA.
+
+
+Kun kokko ilmojen kuningas oli saanut poikansa siihen ikään
+kasvatetuksi, että tämä kykeni lentämään ja omin päinsä elatustaan
+hankkimaan, vei hän hänet korkealle vuorelle vanhan kuivuneen hongan
+latvaan ja puhui hänelle näin:
+
+--Poikani, sanoi hän,--siinä on maailma allasi, tuolla näet toisella
+silmälläsi erämaat ja tuolla viljellyt vainiot. Ennen vanhaan olivat
+kaikki maat erämaita, ja silloin me koukkunokkaiset ja teräväkyntiset
+olimme koko maailman valtiaita. Maailma ja kaikki sen kansoittajat
+olivat meitä vastaan ja me laadimme niille lakimme ja kirjoitimme sen
+kynnellämme niiden selkänahkaan, jotka eivät ilman alistuneet. Kaikki
+riista sekä ilmassa että maassa oli meidän karjaamme ja me olimme sen
+karjan korkeita paimenia; otimme joukosta omamme, kun tarvitsimme. Nyt
+on toinen puoli maailmaa viljelyksessä. Näetkö tuolla noita lampaita,
+noita lintulaumoja, noita kana- ja hanhiparvia, jotka siellä määkien ja
+kaakottaen käyskentelevät--kaikkia noita kynnettömiä ja hampaattomia ja
+heikkoja, jotka nyt ovat herroja. Ne ne ovat, joita varten lait
+laaditaan ja joita myöten maailma mukautuu. Heitä nyt suojellaan, ja
+meitä vastaan on vaino ainainen vireillä. Meidän päästämme on hinta
+pantu, ja rastaatkin ovat rauhoitettuja, pyilläkin on puolustajansa,
+vesilinnuilla vartijansa, joka jänikselläkin korkea kaitsijansa.
+
+Se on nyt tätä aikaansa tämä, mutta odota, poikani, odota, kohta on
+lopussa heikkojen herruus ja kovakouraisten aika käsissä, voiman laki
+entisessä voimassaan!
+
+Katsohan, ennen olimme pedot petoja toisillemmekin. Kun karhu
+jalopeuran tapasi vasikkaa tappamassa, kävi kimppuun, teki tappelun, ja
+vasikka juoksi tiehensä. Kokko kun kalasääsken näki haukia kantamassa,
+sitä heti ahdistamaan ja hauki pelastui. Nyt on toiset pidetty tuumat,
+nyt emme toisiamme ahdista, vaan vieläpä autammekin. Kun ei kettu
+lampaalta henkeä saa, tulee susi avuksi ja saaliin jakavat; kun ei susi
+hevosta voita, rientää karhu hätään ja tasan panevat. Kun sinä, kokon
+poika, et yksin saa jänistä ulos näreiköstä, huudat vain ja rientävät
+närhit ja harakat häntä peloittamaan, ja sinä aukealta isket. Sinä
+lihat viet, mutta jätät heille suolet ja sisälmykset. Näin yhdessä
+metsästelemme, näin sovussa sotaa käymme--ja voitto on meidän.
+
+Erämaa yhä pienenee, saalis täällä yhä vähenee, emme erämaista enää
+välitä. Yöksi tänne lennämme, aamun valjetessa asutuille maille
+laskeumme, yli viljeltyjen vainioiden vaakumme, aina vaanien, aina
+valmiina iskemään. Siellä on saaliit äärettömät, siellä liha
+laumoittain laitumella käy. Siellä karitsoita, siellä vuonia, siellä
+kesyä siipikarjaa kuin muurahaisia metsätiellä. _Meille_ lampaitaan
+lihottavat, meille riistaa rauhoittavat, ja kun on aikamme tullut,
+otamme, anastamme, väkevämmän oikeudella omistamme--ja silloin on kokko
+taas ilmojen kuningas ja haukka kaikkien heikkojen herra!
+
+Näin puhui kokko, ja pojan silmät säteili, kynnet koukistui, pyrstö
+laajeni ja siivet lentoon levisi.
+
+--Älä vielä! Odota hiukan! Emme ole vielä valmiit, eivät ole joukkomme
+järjestetyt noille isoille aukeille uskaltaaksemme. Vielä on pedoilla
+pelko vainioiden viljelijöitä, eikä ole sinne yksin hyvä mennäksesi.
+Mutta ehdimme vielä, ei ole kiirettä, vielä on rajamailla riistaa.
+Tuolla on pikkutalo peltoineen muista erillään, tuolla torppa yksin
+erämaan reunassa. Siellä on saalista vielä sinun osallesi, sieltä ota,
+sieltä iske, mitä saat, iske lampaita, teurasta vuonia, kaada
+karitsoita. Hyvän työn teet, yhteistä asiaamme edistät: pikkutalot
+pahimpia vihollisiamme, niistä viljelyksen rutto korpiin leviää. Niitä
+vainoo, niitä säälittä syö, älä lapsiakaan säästä, liinapäitä--helposti
+heidät marja-ahoilta yllätät ... ei kuulu heidän parkunsa pihoihin, ei
+itku isoihin kylihin ... onneksesi otat, makoiseen suuhusi syöt ja
+pojillesi syötät, niinkuin minä sinulle syötän ... siitä luontosi
+lujeni, siitä nokkasi koukistui, siitä kyntesi teroi...
+
+Lähde, lennä, tee niinkuin neuvoin, olkoon se politiikkasi, poikani--ja
+kohta ei kysytä enää lampaiden lakia, ei oinasten oikeutta, ja kohta on
+kukistettu heikkojen herruus.
+
+1899.
+
+
+
+
+KUNTAKOKOUS.
+
+
+Kiihtynyt mieliala kuntakokouksessa oli noussut korkeimmilleen. Se oli
+se ainainen riidan aihe: kysymys kansakoulusta kaksikielisessä
+pitäjässä.
+
+Kunta oli jakautunut kahteen melkein tasaväkiseen puolueeseen, jotka
+molemmat sokeasti seurasivat johtajiaan. Ruotsinmielisten johtajana oli
+eräs aatelinen kartanonomistaja, parooni, suomenmielisten eräs eläkettä
+nauttiva professori, joka oli asettunut maalle.
+
+Puolueet olivat vuoroittain voitolla, riippuen satunnaisista
+enemmistöistä kokouksessa. Siitä oli seurauksena, että mikä yhdessä
+kokouksessa päätettiin, se purettiin toisessa tai jotenkuten muuten
+tehtiin tehottomaksi. Kouluista oli suurin riita. Valittelemalla ja
+kuvernöörin panemalla pakolla niitä oli saatu välttämättömin määrä
+perustetuksi, mutta perustetuistakin riitti yhä riitaa. Kouluhuoneiden
+ylläpito, koulutarpeiden hankinta, uusien opettajain ottaminen antoi
+aihetta alinomaisiin rettelöihin.
+
+Nyt oli taas kysymys uudesta koulusta, suomalaisesta koulusta
+ruotsalaiseen osaan pitäjätä. Asian oli saanut vireille professori, ja
+kohta oli parooni pannut vastavirtauksen liikkeelle.
+
+He istuivat eri päässä pöytää kunnan tavassa ja molemmilla oli
+miesjoukkonsa takanaan.
+
+Esitettyään asian lopetti professori puheensa:
+
+--Eikö ole siis olemassa huutava epäkohta, että satakunta kouluiässä
+olevaa lasta jätetään ilman mahdollisuutta minkäänlaisen opetuksen
+saamiseen? Olimme odottaneet, että pitäjän herrat ruotsinmieliset itse
+pitäisivät huolta alustalaistensa sivistystarpeista heidän kielestään
+huolimatta, koskapa näiden lasten vanhemmat melkein kaikki asuvat
+herrain itsensä tiluksilla ja ovat heidän työssään. Mutta tämä
+kohtuullinen toivomus ei valitettavasti ole toteutunut. Sentähden on
+meidän täytynyt ottaa asia omaksemme.
+
+--Herra puheenjohtaja! virkkoi parooni ja nousi vuorostaan puhumaan.--
+Panen vastalauseeni sitä syytöstä vastaan, ettemme me ruotsinmieliset
+olisi yhtä hartaita kansansivistyksen ystäviä kuin herra professori et
+consortes. Kernaasti minun puolestani perustettakoon kouluja kuinka
+monta tahansa, mutta jos kerran on kohtuudesta kysymys, niin vaatii se,
+että myöskin ruotsalaiset lapset saavat sivistystä samassa määrässä
+kuin suomalaiset. En vastusta suomalaisen koulun perustamista, mutta
+ehdotan kuntakokoukselle, että samalla päätettäisiin perustaa
+ruotsalainen koulu Ylilän kylään, jonka ruotsalaiset lapset ovat yhtä
+paljon sen puutteessa.
+
+--Jos olen oikein ymmärtänyt herra paroonin, tahtoo hän, että ehdoksi
+ehdottamani suomalaisen koulun perustamiselle Alilan kylään pantaisiin
+ruotsalaisen koulun perustaminen Ylilän kylään?
+
+--Aivan niin, herra professori.
+
+--Siinä tapauksessa täytyy minun vastustaa ehdotusta. Paitsi sitä, että
+tällainen pakollinen yhteenkytkeminen rajoittaa kunnan vapaata
+päättämisvaltaa, ovat kuntamme ruotsinkielisen vähemmistön edut jo
+tarpeeksi turvatut. Väkilukuun katsoen on meillä ruotsalaisia kouluja
+niin paljon kuin niitä kohtuudella voidaan vaatia. Kysymyksen herra
+paroonin ehdottamasta ruotsalaisesta koulusta voi sitäpaitsi ottaa
+erikseen esille; tähän asiaan se ei kuulu.
+
+--Meillä on valitettavasti ikävät kokemukset siitä, että suomalaiset
+kerran itselleen etuja saatuaan eivät suostu ruotsalaisille niitä
+suomaan.
+
+--Samat ovat kokemukset meilläkin.
+
+--Niinpä ei teillä siis oman etunne kannaltakaan pitäisi olla mitään
+sitä vastaan, että molempien etuja ajetaan yht'aikaa.
+
+--Te tiedätte hyvin kyllä, herra parooni, että kunta ei suostu
+yht'aikaa kahden koulun perustamiseen ja että jos kunta moisen sen
+arvoa alentavan päätöksen tekisikin, valitus siitä olisi valmis ja
+päätöksen kumoaminen myöskin. Seuraus ehdotuksestanne on siis
+suomalaisen koulukysymyksen raukeaminen, ja se on tietysti
+tarkoituskin. Tunnen vastustajan liiaksi hyvin voidakseni tämän
+varmuudella väittää.
+
+--Herra puheenjohtaja! Minä pyydän, ettei täällä sallittaisi mennä
+persoonallisuuksiin.
+
+--Teillä on vain kysymys vallasta, kaikki suomalaiset koulut ovat
+teille kauhistus!
+
+--Entäs teille ruotsalaiset? Mehän emme vastusta ehdotustanne, tahdomme
+sitä vain laajentaa. Annamme kunnan itsensä päättää.
+
+--Tämä ei ole muuta kuin niitä tavallisia vehkeitänne, verukkeitanne.
+
+--Panen vastalauseeni sellaista puhetta vastaan!
+
+--Sopiihan panna--ja haukkua meitä taas »Uudessa Suomettaressa» ja
+»Matti Meikäläisessä».
+
+--Ja teidän »Nya Pressenissä» ja »Fyrenissä».
+
+Ja myrsky oli puhjennut, tuo tavallinen rajuilma, jota ilman ei mistään
+asiasta selvitty. Sekä parooni että professori alkoivat puhua
+yht'aikaa, ja heidän puoluelaisensa tekivät samoin. Sanoja ei enää
+hillitty, syytöksiä ei säästetty:
+
+--Te tahdotte estää meitä antamasta opetusta äidinkielellä lapsillemme!
+Te tahdotte pakottaa heitä vieraskielisiin kouluihin!
+
+--Te tahdotte koulujen varjolla ajaa omia suomalaistamispyyteitänne! Te
+tahdotte harjoittaa vähemmistön sortoa!
+
+Puheenjohtaja ei voinut saada aikaan järjestystä, ja kokous täytyi
+hetkeksi keskeyttää.
+
+Yhä riidellen ja väitellen joutuivat parooni ja professori
+kunnanhuoneen kamariin. Siellä oli juuri vastatullut posti pöydällä.
+Molemmat ottivat lehtensä ja alkoivat silmäillä niitä. Yht'äkkiä
+huudahtivat he melkein yhteen ääneen:
+
+--Armollinen jul ... kaksi ... viidenneltätoista päivältä ... Mitä tämä
+on?
+
+--Mitä tämä on? kysyivät he vielä uudelleen toisiltaan, mutta ei
+kumpikaan osannut vastausta antaa.
+
+Porstuasta ja tuvasta kuului yhä vain kiihtyvää väittelyä ja melua.
+
+--Tässä on kirjoitus, jossa kehoitetaan puolueita sopuun ja
+yksimielisyyteen, sanoi professori hetken kuluttua.
+
+--Täällä on myöskin semmoinen kirjoitus, virkkoi parooni.
+
+He vaihtoivat lehtiä ja lukivat. Heittivät pois ja lukivat vielä
+uudelleen.
+
+Panivat kumpainenkin tupakan--kävelivät, istuutuivat, nousivat ylös--
+huomasivat sikariensa sammuneen ja tarjosivat kumpainenkin tulta
+toisilleen ja kiittivät kohteliaasti, mutta eivät vielä mitään
+virkkaneet.
+
+--Nyt hänen täytynee luopua ehdotuksestaan, ajatteli parooni.
+
+--Nyt ei hän enää voine vastustaa, ajatteli professori.
+
+--Mutta jos hän ei luovu ... jatkoi parooni ajatustensa juoksua,--
+pitääkö minun sitä yhä vastustaa?
+
+--Jos hän yhä vielä vaatii ruotsalaista kouluaan...? ajatteli
+vuorostaan professori,--se on kyllä kohtuullinen vaatimus, mutta...
+
+Mutta ääneensä sanoivat he molemmat, toistensa ajatusta jatkaen:
+
+--Tässä nyt seisomme! sanoi parooni.
+
+--Riitoinemme, lisäsi professori ja nyökytti hitaasti päätään niinkuin
+moittien.
+
+--_Kieli_riitoinemme...
+
+--_Koulu_riitoinemme...
+
+--Mutta syy on ollut teissä! kivahti professori.
+
+--Kun te tietysti olette viattomia kuin lampaat, lisäsi parooni.
+
+Ovi avautui, ja porstuasta kuului ukkojen yhä kiihkenevää väittelyä:
+
+--Ei penniäkään ruotsalaiseen kouluun!--Valitetaan--vaikka talot ja
+tavarat menkööt!
+
+--Kenen lieneekään siemen kylvämä, siinä näkyy ainakin sato, virkkoi
+professori.
+
+--Syytä on kyllä meissä molemmissa.
+
+--Ehkä on--ja on varmaankin!
+
+--Mutta eikö ole mitään keinoa sopimiseen? huudahti parooni ja asettui
+vastustajansa eteen. Koska nyt kerran kumpainenkin harrastamme
+kansansivistystä...
+
+--Niin teemme ja loukkaudumme kovin, jos sitä epäillään.
+
+--Mutta ruvetkaa te ajamaan ruotsalaisten koulujen asiaa yhtä suurella
+innolla kuin suomalaisten!
+
+--Ja tekö suomalaisten?
+
+--Se on ainoa keino! Vaihdamme osia--jo tässä kokouksessa!
+
+--Minä tiedän vielä paremman keinon: ajamme yhdessä kumpaakin asiaa ...
+yhtä suurella innolla!
+
+Melu ulkona yhä kiihtyi...
+
+--Asialla on kiire. Pirtin nurkka palaa!
+
+Katselivat heitä kummissaan kunnan ukot, kun näkivät paroonin ja
+professorin yhdessä astuvan kokoushuoneeseen, menevän samalle puolelle
+pirttiä ja istuvan toistensa viereen penkille--ennen aina toinen
+toiselle puolen tupaa. He olivat vakavan ja totisen näköisiä, paroonin
+kasvot liikutuksesta värähdellen ja professori omituisesti silmiään
+räpytellen.
+
+--Herra puheenjohtaja! sanoi parooni, ja samassa vallitsi pirtissä
+haudan hiljaisuus.
+
+Kun parooni oli vapisevalla äänellä lukenut sanomalehdestä sen, mitä
+siinä seisoi, ja professori muutamin liikutetuin sanoin selittänyt,
+mitä se merkitsi, pyysi parooni uudelleen puheenvuoroa ja ilmoitti,
+että hän tarkemmin mietittyään ehdotusta suomalaisen kansakoulun
+perustamisesta Alilan kylään ... ja mitä muuten tapahtunut oli ...
+tahtoi kaikin puolin kannattaa asiaa ... kehoittaen muitakin tekemään
+samoin.
+
+Ei kukaan virkkanut mitään.
+
+--Onko se koko kunnan mielipide? kysyi esimies.
+
+--On ... hyvä on.
+
+--Sanokaa korkealla äänellä: hyvä on! ehdotti esimies.
+
+--Hyvä on! jyrähti nyt melkein kiukkuinen huuto pirtin joka nurkasta.
+
+--Herra puheenjohtaja, kuului professorin ääni.--Ehdottaisin, että ensi
+kokouksessa otettaisiin valmistettavaksi kysymys ruotsinkielisen
+kansakoulun perustamisesta Ylilän kylään ... sillä niinkuin asiat nyt
+ovat...
+
+--Hyvä on! jyrähti nyt uusi huuto--ja ennenkuin hän oli ehtinyt jatkaa,
+puhalsi puheenjohtaja, muuten hiljainen ja tasainen mies, puhalsi
+seisoalleen ja huusi, kasvot hehkuvina ja ääni itkun tukahduttamana:
+
+--Eläköön yksimielisyys!--Eläköön isänmaa!
+
+Eikä siinä kokouksessa enää kyetty muita asioita käsittelemään. Eikä
+sen päivän perästä ole sen kunnan kokouksissa ollut erimielisyyttä
+uusien koulujen perustamisesta eikä vanhain kannattamisesta...
+
+1899.
+
+
+
+
+»SILTÄ VARALTA.»
+
+
+Matti--olkoon hänenkin nimensä nyt Matti, koskei hänenlaisilleen
+miehille kuitenkaan voi sen kunniakkaampaa keksiä--oli mylläri. Matit
+olivat monessa polvessa isästä poikaan olleet mylläreitä tässä samassa
+myllyssä. Ei ollut laitos kovinkaan kumma, yhdellä kiviparilla käypä,
+jonka joku esi-isistä oli rakentanut kosken niskaan luonnolliselle
+sileälle kallionkielekkeelle, ilman muuta kivijalkaa, kuin minkä tuo
+kallio tarjosi. Paikka oli sattunut niin sopiva, että koskeen lohjennut
+kallionlohkare ajoi kuin luonnollisena ränninä vettä rattaaseen,
+samalla kun liika vesi lohkareen ulkopuolitse suurta uomaa myöten
+kuohui ohitse.
+
+Aikain kuluessa oli mylly muuttunut sen kallion näköiseksi, harmaaksi
+ja sammaleiseksi, jonka päälle se oli rakennettu, niin että oli vaikea
+sanoa, mikä oli kalliota, mikä myllyä. Ja kun koski suurempain tulvain
+aikana kuohui yli kallion, peittäen myllyaitan alimmat hirret, ja
+vyöryi vaahtona alempana olevassa akanvirrassa, oli yhtä vaikea sanoa,
+oliko se kallioperustus vai sen päälle rakennettu tukevatekoinen
+myllyaitta, joka seisoi tanakampana veden painoa vastaan.
+
+Eikä ollutkaan tulva vielä koskaan saanut tätä myllyaittaa särjetyksi
+eikä suuremmin vahingoitetuksikaan, vaikka se usein oli sitä uhannut,
+vieden välistä vesirattaan, välistä sulkua ruhjoen. Mutta kun
+myllyaitta ilman muuta tukea kuin omaa painoaan näytti olevan ainaisen
+vaaran uhkan alaisena, pudistelivat myllymiehet ja muut ohikulkijat
+usein päätään, arvellen Matille, että kyllä se vielä kerran viepi tuon
+sinun myllysi. Mutta siihen saivat he mylläriltä vastaukseksi:
+
+--Kyllä se siinä kestää, se on tehty siltä varalta.
+
+Yhtä paljon kuin mylly oli kallion karvainen, oli Matti myllynsä
+karvainen. Astuessaan myllyn ovesta sisään oli vaikea keksiä Mattia
+säkkiensä keskeltä. Nähdessään hänen jauhonharmaana, tukevahartiaisena
+ja tanakkajalkaisena seisovan alasillalla sen paksun pilarin vieressä,
+joka alapäällään ponnisti kalliosta ja yläpäällään kannatti yläsillalla
+olevia kiviä, muodostaen ikäänkuin myllyn selkärangan, tuntui siltä
+kuin olisi hänen, vaikka tulva katkaisisikin karan ja heittäisi myllyn
+koskeen, pitänyt jäädä seisomaan paikoilleen kalliolattialle kuohujen
+keskeen. Hän oli hänkin tehty siltä varalta.
+
+Viime talvi oli se suurten tuiskujen lumitalvi ja viime kevät se
+suurten tuhojen tulvakevät. Koski oli läkähtynyt lumeen ja jäätynyt
+pohjaansa myöten. Missä muulloin kuohut, siinä nyt kinokset. Myllyä ei
+erottanut ollenkaan rantakalliosta, se oli melkein kattoaan myöten
+hautautunut kuin liikkumattomain kuohujen keskeen. Ja yläjärvissä,
+ylämaissa ja -metsissä kerrottiin olevan lunta vielä enemmän.
+
+--Saapas nähdä, sanottiin. Eiköhän olisi hyvä, jos ajoissa
+pönkittäisit...
+
+--Sillä on paha mielessä: nuo kaikki lumivuorensa kun irtauttaa ...
+näethän, mitenkä se varusteleikse...
+
+Mutta kaikkiin peloituksiin ja varoituksiin oli Matin ainaisena ja
+ainoana vastauksena:
+
+--Se on jo varattu siltä varalta.
+
+Jo jäiden lähtiessä oli vesi Matin koskessa korkeammalla kuin koskaan
+ennen tavallisten tulvien aikana. Jyskien loi suvanto jääpeittonsa, ja
+kaikki kylän väet olivat sitä katsomassa. Myllyranta, myllykallio ja
+mylly itse olivat täynnä uteliaita. Myllymiesten kuormia seisoi
+kymmenittäin äyräällä vuoroaan odottamassa, kun mylly oli seisonut
+puolen talvea veden puutteessa. Jahkailivat ja päivittelivät ja pahinta
+ennustivat. Ainoa, johon asia ei näyttänyt ollenkaan koskevan, oli
+Matti. Hän askaroi niinkuin ainakin myllyssään, kantoi säkkejä ulos ja
+toisia sisään, ja kiire siinä oli, sillä kiven silmä nieli hyvän veden
+aikana, minkä sille suinkin kerkesi antaa.
+
+--Tekee siinä koko talven työn, kehuttiin.
+
+--Se kun on tehty siltä varalta vesimylly ... veden aikana jauhamaan,
+vastasi Matti.
+
+Jäälautta toisensa perästä solui suvantoon, viivyttelihe siinä vähän
+aikaa epätietoisena, mitä tekisi, mutta yht'äkkiä tempasi koski sen
+nieluunsa ja uhkaavana syöksyi se myllyä kohti.
+
+--Nyt se sen viepi!--Tuo se nyt sen viepi! huudettiin joka kerta.
+
+Näytti siltä kuin ei olisi tarvittu muuta kuin pieni nykäys, että mylly
+olisi pudonnut suulleen koskeen niinkuin pääskyn pesä räystään
+reunalta.
+
+--Se on asetettu siihen siltä varalta, ettei vie.
+
+Ja se näytti todellakin olevan asetettu siihen siltä varalta, etteivät
+jäät siihen sattuisi. Sillä juuri kun jäälautta ryntäsi koskeen ja tuli
+suoraan myllyn ratasta kohti, käänsi virta sen niin, että se sattui
+kalliorännin kiviin, särkyi ja solahti ohitse. Ainoastaan pienemmät
+jäälohkareet kantautuivat ränniin ja siitä vesirattaaseen, mutta se oli
+taas sekin tehty »siltä varalta», että se jaksoi polkea ne jalkoihinsa
+ja murskata ne sitä pienemmiksi, kuta kovempi oli veden kulku ja kuta
+nopeampi rattaan pyörintä.
+
+Mutta tulva nousi nousemistaan, kaikki kosken kivet olivat jo aikoja
+sitten veden alla, suvanto laajeni suureksi järveksi ja pääsi
+purkautumaan vain kapeana nieluna kosken kautta ulos. Siinä nielussa
+seisoi mylly kallionkielellään, ja ratashuone oli jo puolillaan veden
+alla. Vimmattua vauhtia pyörien pani se kiven kiertämään kuin
+villikissan, seinät tutisemaan ja tutisemaan Matinkin pylvään juuressa.
+
+Ainoastaan rohkeimmat nuoret miehet uskalsivat enää viipyä myllyssä
+Matin kanssa, muut vetäytyivät rannalle katsomaan rysähdystä, jota joka
+hetki odottivat.
+
+Jäistä ei enää ollut pelkoa, ne olivat kaikki laskeneet ennenkuin tulva
+ehti myllykallion tasalle. Mutta pian alkoi irtautuneita venheitä,
+laitureita, saunoja, latoja, nuottakotia ja tukkipuita tulla alas.
+Toiset kiertelivät suvannossa, ajautuivat rannoille ja tarttuivat
+kiinni, toiset hurahtivat koskeen. Samassa kohosi vesi yhä niin, että
+aukko, josta vesi rattaaseen putosi, oli jo kokonaan veden alla. Kohta
+tuli sitä myllyaitan alasillallekin, niin että se pian virtana vilisi
+seinän raoista sisään ja kynnyksen yli koskena ulos.
+
+--Tehköönpä nyt puhdasta, kun tahtonee, sanoi Matti, vedessä
+seistessään.
+
+Mutta eräs asia alkoi Mattia huolettaa sitä mukaa kuin vesi nousi: se,
+ettei enää alkanut saada säkkejä jauhotorven alla kuivina pysymään ja
+jauhot ilman säkkiä juoksivat jokeen.
+
+--Olisi tuo vielä joutanut veden aikana pyöriä, mutta mikäpä häntä
+kaloillekaan velliä keittämään,--ja Matti päätti vihdoinkin laskea alas
+sulun ja seisauttaa myllynsä siksi, kunnes enin vesi ehtisi laskeutua.
+
+Mutta sulku ei ollutkaan enää siltä varalta tehty. Matti oli ensi
+kerran erehtynyt laskuissaan. Veden paino sulun lautoja vastaan oli
+niin suuri, ettei se laskeutunutkaan.
+
+Mutta ei hän voinut jättää kiviäkään kuiviltaan pyörimään. Ne
+kuumuisivat tuossa tuokiossa ja sytyttäisivät myllyn.
+
+Siinä oli Matti nyt tulen ja veden välissä, ja ensi kerran elämässään
+oli hän hämillään--hetkisen. Mutta seuraavalla hetkellä tarttui hän
+uudelleen kurikkaan, jolla turhaan oli koettanut lyödä sulkua alas,
+paukautti sillä sitä kiilaa, jonka avulla kiviä voi nostaa ja laskea,
+ja kohotti yläkiven irti alakivestä.
+
+Mutta kun kivi irtautui kihnauksestaan, muuttui se huimapyöräksi ja
+lisäsi rattaiden vauhtia. Hammasratas ulvoi, lyhty lauloi, kivi
+vihelsi, koko rakennus alkoi tutista ja reutoa, mutta Matti ei ollut
+tietävinäänkään--voiteli vain akseleita.
+
+--Ne kun vain pitää voiteessa siltä varalta, etteivät kuumene...
+
+Vasta sitten, kun vesi, joka vain nousemistaan nousi, jo alkoi kohota
+yläsillalle, lähti hän maihin, viimeinen säkki selässään ja istui
+kosken rannalle, jossa pani tupakan.
+
+Rantatörmä oli väkeä mustanaan.
+
+--Mikä ihme sitä pitelee?
+
+--Se kun on tehty tulvainkin varalta, kosken mylly, tuumaili Matti.
+
+--Vedenpaisumus tämä on eikä enää tavallinen tulva.
+
+--Yhä se vain seisoo!
+
+--Kun ei tulle vettä kovempaa,--sanoi Matti.
+
+Mutta tuskin oli hän sen sanonut, kun kuului huuto:--Nyt se menee!
+
+Suvantoon oli kokoontunut puuruhka, jonka keskustana oli iso lato. Se
+oli pyörinyt ja purjehtinut ympäri suvantoa, kerännyt ympärilleen
+kaikkea törkyä, mitä vedessä uiskenteli, kasvanut kuin pieneksi
+saareksi ja nyt se vihdoinkin ryntäsi kuin uhalla ja yhteisestä
+tuumasta väylän suuta kohti ja myllyä kohti, joka seisoi räystäitään
+myöten vedessä.
+
+Nyt se menee, ei ole epäilemistäkään... Mattikin nousee jo seisoalleen
+ikäänkuin apuun lähteäkseen, mutta istuutuu taas.
+
+Sillä eihän mylly sittenkään mennyt. Siitä meni vain katto ja pari
+hirsikerrosta, jotka sysäyksen voimasta keikahtivat kuin hattu miehen
+päästä, pyörähtivät alas akanvirtaan, kelluivat siinä vähän aikaa ja
+katosivat kuohuihin. Mutta myllyaitan seinät seisoivat yhä paikoillaan,
+ja vesiratas ja hammasratas ja lyhty ja kivi jatkoivat yhä pyörintäänsä
+niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Se vain eroa, että kun ennen
+piilossa pyörivät, nyt pyörivät kaiken kansan nähtävinä, vettä jauhaen,
+niin että vaahto ympärillä jauhona pölisi.
+
+--Eipähän sittenkään mennyt!--Eipähän pakana sittenkään mennyt!
+huudettiin.
+
+--Se kun on tehty siltä varalta: karatukki kallioon upotettu, vastasi
+Matti, nousi ylös kiveltään ja lähti myllynsä kattoa kosken alta
+etsimään.
+
+1899.
+
+
+
+
+HÄRKÄTAISTELU.
+
+
+Oli ennen muinoin Don Carlos, Espanjan kuningas, kutsunut kaikki
+hovinsa herrat ja naiset, kaikki pääkaupunkinsa parhaat ja kaikki
+valtakuntansa kuuluisimmat, oli kutsunut heidät Madridin suureen
+sirkukseen katselemaan härkätaisteluita, jotka hän isäinsä
+valtaistuimelle astumisen vuosipäivänä oli heidän huvikseen käskenyt
+toimeenpanna.
+
+Jo kauan oli tätä kansallista juhlaa, jota jalompaa ei Espanjan kansa
+toista tiennyt, valmistettu, sillä siinä piti tarjottaman näytelmä,
+jota ei Espanjassakaan oltu ennen nähty. Härät, joita vastaan maan
+parhaiden toreadorien tuli taistella, oli sitä varten tuotu kaikkialta
+maailmasta maiden ja merien takaa. Siellä piti oleman härkiä Amerikasta
+ja Intiasta, Englannista ja Italiasta, Itävallasta ja Liettuan
+metsistä, Unkarin ja Venäjän aroilta, pitipä olla Itämeren takaisista
+maistakin, joiden nimiäkään ei oltu ennen kuultu, piti olla kesyinä
+syntyneitä ja sekä villeinä että puolivilleinä pyydystetyitä.
+
+Suurella uteliaisuudella ja jännityksellä, jopa kiihkollakin odotettiin
+sentähden näytelmän alkamista. Kun kuningas oli hovinsa ja kansansa
+keskeen punaisella verhotulle istuimelleen asettunut, ajoivat
+taistelijat sisään arenalle: ajoivat ensiksi ratsastavat pikadorit eli
+pistäjät, ritareiksi puettuina ja varustettuina peitsillä kuin pitkillä
+kynillä; heidän jälkeensä astuivat silkkisillä, heleänvärisillä
+nauhoilla koristetut banderillerot; ja lopuksi tulivat itse taistelijat
+eli toreadorit upeissa vaunuissa ajaen, hienosti puettuina, vasemmassa
+kädessä härkää ärsyttävä punainen vaate ja oikeassa kirkas keihäs
+sydäntyneen rinnan lävistämistä varten--kaikki nämä käyden kuningasta
+tervehtimään ja saaden häneltä luvan veristen leikkien alkamiseen.
+
+Ja niin pian kuin pikadorit ovat asettuneet puoliympyrään vastapäätä
+_el Torilin_ eli härkätallin ovea, josta eläimet päästetään sisään, ja
+banderillerot pitkin arenata hajauneet, antaa kuningas merkin, ja
+tallin ovi avataan. Härkä hyökkää ulos, koukistaa niskansa ja käy
+pikadorien kimppuun. Pikadorit häntä hevostensa selästä peitsillään
+pistävät ja väistävät hänen vimmaansa, joka kiihtymistään kiihtyy.
+Hevonen toisensa perästä haavoittuu ja kaatuu maahan. Mutta kun
+pikadorit ovat poistuneet, on banderillerojen vuoro astua härkää
+yllyttämään, sillä tarkoitus on saada hänet vihasta silmittömäksi ja
+kiukusta sokeaksi heittämällä hänen selkäänsä teräväkärkisiä keppejä,
+joissa kirjavat nauhat hulmuavat. Kivusta mieletönnä karkaa silloin
+haavoitettu ympäri arenaa, etsien vihollista, joka häntä aina takaa
+uhkaa ja aina edestä väistyy. Silloin astuu toreadorien ensimmäinen,
+espadaksi nimitetty, hänen eteensä ja hänelle punaista vaatettaan
+huiskuttaa ja kirkasta keihästään välkyttää. Viimeiset voimansa kooten
+hyökkää härkä häntä sarviinsa seivästämään, mutta vielä kerran väistää
+vastustaja, ja kun sarvet vaatteeseen sotkeutuvat, uppoo espadan säilä
+sydämeen, ja siihen kaatuu vainottu, vuodattaen verensä arenan
+hiekkaan, kuninkaan ja hänen kansansa huviksi, heidän huudoilla ja
+kukkasilla tervehtiessä suurta sankaria.
+
+Niin kaatuivat Intian härät ja kaatuivat Amerikan, kaatuivat puhvelit,
+bisonit, kaatuivat kaikki kuninkaan jalkojen juureen, niinkuin jo
+olivat kaatuneet ne kansat, joiden maista olivat tuodut. Ylen oli
+näytelmä ihana ja innostuttava, ja sitä mukaa nousi mieliala, kuta
+etäisemmistä ja oudommista maista olivat kotoisin härät, jotka
+vuorotellen arenalle ajettiin. Sillä hyvin oli Espanjan kuninkaasta ja
+hänen kutsutuista vieraistaan huvittavaa nähdä, miten eri tavalla
+tapattivat itsensä eri härät. Yksi syöksyi kohta ulos tullessaan
+espadan miekkaan, toinen saatiin vasta pikadorien peitsillä
+raivostumaan, kolmas pelästyi ja pakeni, mutta turvautui lopulta
+banderillerojen vainoamana sarviinsa hänkin ja sai surmansa--sillä
+ei sallinut arenan jalo laki pakenevaa tappaa, ainoastaan
+kaksintaistelussa kaataa. »Älköönkä seisovankaan härän sydämeen miekkaa
+syöstäkö, vaan odotettakoon _hyökkäystä_, ja saakoon hän _siinä_
+surmansa»--niin kuului arenan toinen ikimuistoinen ohje, jonka Espanjan
+kaikki kuninkaat, sirkusten suosijat, olivat noudatettaviksi
+vahvistaneet.
+
+Korkeimmilleen oli noussut katsojain innostus. Heidän poskensa
+hehkuivat, silmänsä paloivat, viuhkat välkkyivät ja töyhdöt teiskuivat
+--naurettiin, huudettiin, hurrattiin ja ilma oli kirkas ja kuuma,
+täynnä hajuvesien tuoksua ja verihöyryjä. Viimeinen taistelun kohtaus
+oli suorittamatta, yksi oli härkä vielä jäljellä.
+
+Asettuivat pikadorit taas tavallista lukuisampina puoliympyrään tallin
+oven edustalle ja hajaantuivat banderillerot ympäri arenaa ollakseen
+joka taholla valmiina. Espada, joka nyt astui esiin, oli kaikista
+taistelijoista taitavin ja kuuluisin, oli kaikkien suosikki, ja hänet
+otettiin myrskyisillä hyvähuudoilla vastaan. Odotettiin jotakin
+erinomaista, loistavaa loppua, jonka vertaista ei ennen oltu nähty,
+sillä härkä, jonka kuolema oli päättävä juhlapäivän, oli kotoisin
+kaukaisesta maasta, pohjoisten merien takaa, jossa villipetoja vilisee
+ja jossa ihmisten tiettiin olevan yhtä villejä kuin pedot. Lienee
+härkäkin, sieltä tänne tuotu, tavallista villimpi ja väkevämpi.
+
+Mutta hämmästyksen huudahdus kävi kautta suuren sirkuksen, kun odotettu
+eläin ilmestyi arenalle. Se oli pieni ja vähäpätöisen näköinen ja
+lyhytsarvinen ja matalajalkainen mullikka. Eikä tullut töytäten ulos
+ovesta niinkuin muut, vaan oli väkisin sarvista sisään kiskottava,
+toisen edestä vedettävä, toisen takaa työnnettävä.
+
+--Es un burro!--Aasi! Pässi!--huudettiin yhtäältä.
+
+--Es un porco! Es un porco!--Porsas! Porsas!--kiruttiin toisaalta, ja
+yksi ainoa iso yhteinen naurun hohotus täytti sirkuksen alhaalta ylös,
+eikä kuningaskaan voinut olla suutaan hymyyn vetämättä.
+
+Mutta kun härkä oli päässyt arenalle, pyörähti se tiukasti ympäri ja
+miehet, jotka sarvissa kiikkuivat, ja toiset, jotka hännässä
+riippuivat, lensivät kuin lingottuina selälleen maahan.
+
+Vaikeni nauru, kuului hyväksymishuutoja.
+
+--Ei tiedä!--Varokaa itseänne siellä!--Tukevat on sarvet!--Tanakka on
+niska!--Nopsa on jalka!
+
+--Pian hän siitä suoriutuu! Sylipainissa hän _sen_ voittaa!
+
+Ja vetoja lyötiin ja jännitys nousi.
+
+Päästyään irti töksähti härkä yhteen kohti, pää pystyssä ja häntä vähän
+koholla, ja tarkasteli outoa ympäristöä.
+
+--Oritta leikkii! huudettiin taas.
+
+--Sammakko sonniksi puhaltaikse! Kohta halkeaa! Varokaa!
+
+Mutta toiset pitivät yhä pienen härän puolta. Sen asento oli kaunis,
+sen vartalo oli sopusuhtainen, sen jalka tarmokas, se voi olla
+vaarallinenkin vastustaja.
+
+Mutta ei se koukistakaan niskaansa, ei syökse sarviaan alas eikä käy
+kavioillaan maata kaapimaan, niinkuin härkäin on tapana yleisöään
+tervehtiä. Seisoo siinä samassa asennossa niinkuin tahtoisi tietää,
+mistä on kysymys, mitä tahtovat kaikki nämä monet ihmiset.
+
+--Auttakaa alkuun! Työntäkää tielle! Te pelkäätte, pikadorit!--huutaa
+hermostunut yleisö.
+
+Pikadori lähestyy varovasti kaarrellen, pyrkien sivulta päin pistämään,
+sillä ei tunne hän outorotuisen härän tapoja, ja kuta pienempi härkä
+on, sitä nopeampi on hän liikkeissään ja sitä vaikeampi väistää.
+
+Pikadori pistää häntä. Hän pyörähtää päin niinkuin hämmästyneenä,
+niinkuin kysyen, mitä se hevosineen häneltä tahtoo, mutta ei koukista
+niskaansa eikä ojenna sarviaan--saa uuden piston uudelta pikadorilta ja
+tekee samoin--näkee kohta koko lauman päälleen käyvän--ja pakenee.
+Juoksee ympäri arenan, etsii ulos pääsyä, mutta ei löydä, sillä portti
+on kiinni--yrittää hypätä yli aitauksen, mutta ei ylety.
+
+--Pelkuri! Pelkuri!--huutavat tuhannet suut ja sadattelevat ja manaavat
+espadaa kiihkein sanoin:--Pysähdytä hänet! Pysähdytä hänet!
+
+Mutta joka kerta, kun espada asettuu eteen ja heilauttaa vasemmalla
+kädellään punaista vaatettaan ja nostaa oikealla välkkyvätä miekkaansa,
+hölmistyy härkä, pysähtyy, ei ymmärrä, ei käy kimppuun, pyörähtää ohi--
+ja miekan täytyy vaipua maata kohti.
+
+Huudoilla, vihellyksillä ja sadatuksilla ilmaisee yleisö ajatuksensa
+toreadorin turhista ponnistuksista.
+
+Käyvät nyt banderillerot hänen kimppuunsa ja heittävät nauhoitettuja
+nuoliansa härän niskaan. Kun nuoli sattuu ja uppoo ihoon, hypähtää hän
+ja koettaa pudistaa sen pois, heittäytyy maahan, kierii siinä, saa
+toiset nuolet irtautumaan, mutta työntää toiset yhä syvemmälle ...
+karkaa taas kivuista mieletönnä arenan ympäri sen aitavartta pitkin ja
+päätyy viimein kuninkaan istuimen kohdalle, pysähtyy siihen, peräytyy
+aitausta vastaan ja siihen äkäytyy. Koko sirkus hänelle huutaa ja
+kiljuu, kaikki pikadorit ja kaikki toreadorit, yllyttääkseen,
+kiihoittaakseen, mutta hän ei liikahda, ei päästä ketään taaksensa,
+seisoo päin vihollisiinsa, kuninkaan looshi suojana selkänsä takana,
+sarvet tanassa--mutta ei tee hyökkäystä, ei ota ensimmäistä askelta.
+
+--Pian! Pian! Tee tehtäväsi, toreadori!
+
+Mutta toreadori tekee epätoivoisia liikkeitä. Hän ei voi mitään niin
+kauan kuin ei härkä tee hyökkäystä.
+
+--Vastustele, pöllö! Lävistä toreadori!--Seivästä hänet sarviisi!--
+huudetaan ylhäältä härälle.--Aja ulos se! Lopeta! Lopeta!--huudetaan
+toisaalta toreadorille ja mädänneitä munia ja pahenneita hedelmiä alkaa
+lennellä arenalle.
+
+Mutta härkä ei liikahda, ei vaikka pikadorit ties pistävät yhdeltä
+puolen ja banderillerot toisaalta heittävät nauhoitettuja nuoliaan
+hänen selkäänsä. Hän seisoo kuin jäykistyneenä, sarvet yhä tanassa,
+tuijottaen eteensä arenan hiekkaan, johon verensä valuu päästä ja
+kaulasta ja kupeita pitkin.
+
+Mitä se aikoo? Aikooko siihen äkäytyä? Eikö aio hyökkäystä tehdä, eikö
+aio pakoonkaan lähteä? Aikooko siihen kuolla--seisoallaan--kuninkaan
+jalkojen juureen verensä vuodattaa?
+
+Melu taukoo hetkeksi. Mitä on tästä tuleva? Semmoista ei ole ennen
+nähty! Etteikö espadoista ensimmäinen, joka kaikki maailman härät
+voitti, saisi tätä pientä ja vähäpätöistä päiviltä? Mutta sehän on
+häpeä hänelle, se on häpeä koko espadain kuululle ammattikunnalle,
+nöyryytys koko isolle Espanjalle!
+
+Melu alkaa uudelleen, vihellykset, sadatukset, pilkkanauru vinkuvat
+viimana espadan ympärillä.
+
+--Lopeta! Lopeta!
+
+Mutta espada ei liikahda, seisoo ja odottaa, vartoen merkkiä
+kuninkaalta, sillä ainoastaan _hän_ voi muuttaa härkätaistelun ikuiset
+säännöt ja antaa käskyn kuoliniskun antamiseen.
+
+Kuningas epäröi, espada epäröi ja aikoo jo pistää miekkansa tuppeen.
+
+Mutta silloin vingahtaa raivoisa, vimmastunut, läpitunkeva, vihlaiseva
+vihellys läpi koko sirkuksen:--Fiasco!--Fiasco!--yleisön arvostelu
+epäonnistuneesta näytelmästä--kaikki on menetetty--kaikki vaikutus
+pilattu--koko komea näytäntö päättyy pilkkaan ja nauruun.
+
+Eikä espada enää epäröi. Hänen miekkansa välähtää, hän hyökkää härkää
+kohti ja upottaa sen kahvaansa myöten rintahan härän, joka hänen
+edessään seisoo, sarvet tanassa, eteensä tuijottaen. Härkä vaipuu
+polvilleen, kaatuu kyljelleen, hurmeinen haava rinnassaan.
+
+Mutta tuskin on se tehty, kun kuuluu kaikilta haaroilta huuto:
+
+--Murhaaja! Teurastaja!--Murhaaja! Teurastaja!--Eikä tiedä ääriään
+katsojain inho.
+
+Yrittävät huutaa hovimiehet, pikadorit ja banderillerot:--_Viva el
+espada! Viva el Rey! Viva Espana_!
+
+Mutta sirkus huutaa:--Alas espada!--_Viva el heroico torito! Viva el
+chiquito heroico_!--Eläköön pikkuinen urhea härkä!--ja he heittävät
+alas arenalle kukkasia ja viuhkoja ja hattuja ja hautaavat niiden alle
+tuon pienoisen härän, joka, tuotuna kaukaisesta maasta pohjoisten
+merien takaa, Madridin suuressa sirkuksessa ja kuninkaan itsensä
+jalkain juuressa teurastettiin suurten juhlapäiväin päättäjäisiksi--
+vaikkei ollutkaan sarviaan vainoojiaan vastaan seivästänyt.
+
+1899.
+
+
+
+
+ISÄNNÄN MALJA.
+
+
+Kaisaniemessä oli taas maisterikekkerit, tuossa isänmaallisten
+muistojen ja lukemattomien juhlamaljojen ja maljapuheiden vanhassa,
+kuuluisassa Kaisaniemessä oli maisterikekkerit sinä helmikuun
+kuuluisana lauantaina.
+
+Päivällinen oli syöty, pöytä oli vapautettu ruokatamineistaan ja puettu
+kahviasuunsa siihen kuuluvine konjakki-, likööri- ja punssihelyineen,
+joita ahkerasti soitettiin ja sormittiin ja sitä soittoa heleällä
+naurulla ja hilpeillä puheilla säestettiin.
+
+Olihan nuorilla miehillä aihetta iloon, oli syytä pitää pitojaan:
+tulevaisuus oli porttinsa avannut, tie oli leveä ja tasainen edessä ja
+matkan määrä varma, joskaan ei yhteiskunnan korkeimmille kukkuloille,
+niin ainakin sen päivänpuoleisille rinteille.
+
+Puheita oli tavallisuuden mukaan pidetty useita sekä isännille että
+vieraille; puhuja toisensa perästä oli noussut ylös, ja vähitellen oli
+melkein jokainen pitänyt puheensa, enemmän tai vähemmän keskeytetyn,
+niinkuin on tapana täällä Suomessa, jossa miehet juhlatuulella
+ollessaan niin kernaasti sanaisen lippaansa selkoselälleen avaavat.
+
+Puhe isänmaalle oli vielä pitämättä ja olisi ehkä jäänytkin pitämättä,
+ellei yht'äkkiä olisi tullut samppanjaa pöytään. Mistä samppanja oli
+pöytään ilmaantunut, sitä ei kukaan tiennyt eikä kysynyt. Ei juuri
+koskaan tiedetä, kuka samppanjaa tarjoo. Se on lahja, jonka antaja
+useimmiten pyytää pysyä tuntemattomana. Nyt oli tarjooja arvatenkin
+jonkun rikkaan isän poika, sillä niitäkin oli useita vasta
+valmistuneissa maistereissa--niitä on nyt enemmän kuin oli ennen.
+
+Oli miten oli, mutta samppanja muistutti oitis erästä nuorta miestä
+siitä, että isänmaan malja vielä oli tyhjentämättä.
+
+--Hyvät herrat!--sanoi hän ja kilisti ja tarttui helmeilevään lasiin.--
+Tahtoisin esittää maljan isänmaalle. En sille vanhalle ja vakavalle
+äijälle, joka peräpenkillä istuu ja aina sieltä sormellaan varottaa ja
+sanoo: »Muistakaa, mitä olette minulle velkaa, pojat!» Vaan sille
+iloiselle immelle, joka tanhualla tepastelee ja karkeloihin kutsuu ja
+vaatii välistä kanssansa pyörähtelemäänkin ja sanoo: »Maljanne,
+veikkoset, täyttäkää, kun nuoruuden aika on vielä!» Onhan se hyvä, se
+äijäkin, varsinkin kun se meistä niin hyvää huolta pitää, antaa mille
+viran, mille muun hyvän toimeentulon, sillä ukolla on kolikoita kirstun
+pohjassa, vaikka hän välistä vähän kitsasteleekin. Ei maamme ole meille
+ollenkaan niin köyhä ja kullaton, kuin miksi sitä runoilijat laulavat.
+Ei se ollenkaan ole se karu korpi, jota meidän muka täytyy
+katketaksemme kaivaa. Se on jo vankassa ja varmassa viljelyksessä oleva
+talo, jonka pellot kasvavat, kun niihin vain kylvetään, ja jonka
+viljelyksiä laajennamme vain silloin, kun muilta töiltämme joudamme.
+Eikä ole naapureistakaan vastusta eikä rajoista riitoja, kun maa on
+laillisesti aidattu ja pyykitetty. Sentähden sallittakoon meidän
+välistä hauskaakin pitää! Ei Suomi aina surra saa, olkoon aikansa
+ilollakin! Ei meillä ole mikään hätänä. Tyhjentäkäämme iloisen Suomen
+malja! Juokaamme se kuohuvassa samppanjassa! Juuri samppanjassa se
+juokaamme, tämän iloisen Suomi-impemme malja! Ei äijä siitä köyhdy, ei
+sen varat siitä vähene! Hyvät herrat, mitäpä pitkistä puheista! Minä
+kohotan tämän korean lasin, jossa jalo neste helmeilee...
+
+Kaikki muutkin kohottivat lasinsa ja odottivat vain tilaisuutta niitä
+tyhjentääkseen, sillä samppanja on juomaa, jota malttaa keittää, mutta
+ei jäähdyttää. Oltiin juuri räjähtämäisillään eläköönhuutoon, kun ovi
+suurella paukkeella lensi auki ja sisään syöksyi yksi vieraista,
+heittäen pöydälle erityiseen lisälehteen painetun sähkösanoman.
+
+--Lukekaa tuo! huusi hän.
+
+--Mitä se on?--kysyi puhuja.
+
+--Lue!--Lue ääneen!
+
+--Anna tänne!
+
+Hän luki sen, toisten seisoessa siinä kuin kivettyneinä samaan
+asentoon, missä olivat olleet aikoessaan juuri tyhjentää
+samppanjamaljansa iloisen isänmaansa kunniaksi.
+
+Ei kukaan tiennyt, mitä sanoisi. Äänettöminä vaipuivat he istualleen
+pöydän eteen sille sijalleen, mistä olivat nousseet laseihin
+tarttuessaan. Kuului vain katkonaisia huudahduksia:--Mitä tämä tietää?
+--Siinäkö siis ollaan?--Onko se mahdollista?--Kaikkiko mennyttä?
+
+Samppanja oli unohtunut laseihin, se siinä poreili, väljähtyi,
+heikkoni, muuttui äiteläksi, imeläksi sokerivedeksi.
+
+Äskeinen puhuja oli hänkin vaipunut tuolilleen, heitettyään luotaan
+lehden, joka ratisten kulki miehestä mieheen, jokaisen tahtoessa vielä
+omin silmin nähdä, mitä siihen oli kirjoitettu. Hän istui syrjittäin
+pöytään, eteensä tuijottaen, epämukavassa asennossa, jota ei muistanut
+korjata. Oli kuin olisi hän yht'äkkiä vanhentunut, kuin olisivat posket
+kalvenneet ja silmät painuneet syvemmälle kuoppiinsa.
+
+Yht'äkkiä hän, kun lehti tehtyään kierroksen pöydän ympäri taas rasahti
+hänen edessään, hypähti ylös.
+
+--Hyvät herrat!--huusi hän ja hänen poskensa hehkuivat taas, hänen
+silmänsä paloivat.--Aikomukseni oli esittää isänmaan malja, tulin
+keskeytetyksi...
+
+Hänen kätensä vapisivat, hänen huulensa värähtelivät. Ympärillä olijat,
+jotka olivat yhtä liikutetut kuin hänkin, olivat kohonneet ylös,
+laseihin ei kukaan tarttunut, kun ei hänkään sitä tehnyt.
+
+--Minä puhuin roskaa!--huusi hän. Minä olin tyhmä! Minä olin
+lyhytnäköinen, kevytmielinen keltanokka! Ja te olitte yhtä tyhmiä kuin
+minäkin! Me tässä isänmaatakin muistamme, kun viina päähämme kihoaa! Me
+tässä itsekkään elämänilon samppanjamaljoja, kun vaara uhkaa! Häpeä
+meille! Pois samppanja! Pois punssit, konjakit ja liköörit--te vakoojat
+ja villitsijät piiritetyssä linnassa! Älköön märkääkään tulko tästä
+lähin huulieni yli! Pois!--alas siitä! Ulos!
+
+Hän oli tarttunut pöytäliinaan, hän teki tempauksen kädellään, ja
+maahan menivät täydet samppanjalasit, maahan puolityhjät punssipullot,
+maahan menivät helisten liköörit ja konjakit.
+
+--Nyt eläköön isänmaa! Eläköön taas entinen Suomi! Eläköön ankara äijä,
+joka peräpenkillä istuu!
+
+Kaisaniemen seinien sisällä, vanhan kuuluisan Kaisaniemen ahtaiden
+seinien sisällä kajahti eläköönhuuto niin voimakas ja niin kiukkuinen,
+että tuntui kuin olisivat seinät laajenneet ja katto kohonnut.
+
+1899.
+
+
+
+
+HOVINEUVOKSETAR.
+
+Kuvaus routavuosien alkuajoilta.
+
+
+Kansakoulun opettajatar istui kirjoittamassa kirjettä toisessa
+pitäjässä olevalle virkatoverilleen.
+
+
+Huhtikuussa 1899.
+
+»Rakas Anna!
+
+Kiitos kirjeestäsi! Niin, mistäpäs nyt muustakaan kirjoittaisi näinä
+aikoina kuin siitä, mikä tätä nykyä on kaikkien sydämillä ja kaikkien
+huulilla. Vaikeat ovat ajat. Itkin ensin, mutta sitten nielaisin
+kyyneleeni. Suruni tuli siitä, etten tiennyt, mitä tehdä, etten
+ymmärtänyt, kuinka osaisin olla isänmaalleni hyödyksi. Mutta suru
+vaihtui miltei iloon, kun minulle sanottiin ja minä itsekin sen
+ymmärsin, että juuri me, kansan opettajat ja kansan kasvattajat, tätä
+nykyä eniten voimme. Meidän työstämme riippuu kaikki, sanoi tarkastaja,
+ja minä olen tavannut miehiä ja naisia, jotka ovat minua onnitelleet,
+että olen siinä asemassa, että näin suoranaisesti, ihan ammattinani
+voin tehdä sitä, mihin kaikkien halu ja harrastus tätä nykyä
+suuntautuu.
+
+Mutta en minä ole ainoastaan rauhoittunut, minä olen melkein
+juhlatuulella. Ei, Jumala paratkoon, tämä työala ole kiitollinen eikä
+kevyt, sen tiedämme. Ensimmäisen innostuksen ajan ohi mentyä oli se
+minullekin muuttunut koneelliseksi ja viralliseksi. Ei ole kansakoulun
+opettajan virka ihmisten silmissä kohta kummempi kuin muukaan virka,
+tehköön hän velvollisuutensa ja kantakoon siitä palkkansa. Niin ennen,
+toisin nyt! Nyt on taas elämällä sisältöä, nyt se taas se suuri
+tarkoitus, tehtävämme isänmaallisuus, seisoo totisena edessä niinkuin
+ennen Cygnaeus-vainajan ensi aikoina. On, niinkuin olisi uudistus ja
+jalostus tapahtunut, niinkuin olisi toimintaan uutta henkeä puhallettu.
+Kai tuntuu sinustakin niinkuin minusta. En tiedä enää väsymyksestä, en
+enää välitä selänpakotuksesta, näyttää siltä kuin ihmisetkin paremmin
+käsittäisivät, mitä on koulumme, on niinkuin herrasväetkin katsoisivat
+meitä suuremmalla kunnioituksella kuin ennen ja niinkuin rahvas
+liittyisi likemmä kouluansa. Toisivat nyt kesken lukukaudenkin
+lapsiaan, jos olisi tilaa.
+
+Se kotikoulupuuha minua varsinkin innostuttaa. Tiedätkö, mistä syystä?
+Siitä syystä, että kyllä siitä ei varmaankaan tule mitään ilman meidän
+apuamme. Herrasneidit ja ylioppilaat tohahtavat kyllä, mutta siihen se
+jää, siitä saat olla varma, ja meidän se on korjattava tieltä. Olen
+aivan haltioissani, että me vielä voimme tämänkin taakan sälyttää
+selkäämme.
+
+Kai on teilläkin ollut listoja liikkeellä kansanvalistusasian
+hyväksi--»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hän keskeytti hetkeksi kirjeensä ja otti laatikostaan esille
+keräyslistan.
+
+Liikutuksella ja mielihyvällä tarkasteli hän listaa, johon hän oli
+koonnut varoja kotikoulujen ja kansansivistyksen hyväksi. Summat eivät
+olleet suuria, mutta sarakkeet olivat sitä pitempiä. Sivuittain
+kulkevia pennien sarakkeita keskeytti vain silloin tällöin jokin
+suurempi numero markkain osastossa. Kömpelöllä kädellä oli useimmat
+nimet ja numerot merkitty, tiheässä oli puumerkkejäkin ja usein oli hän
+itse saanut kirjoittaa antajain nimen. Oli ollut niitä, jotka eivät
+olleet mitään antaneet, mutta toiset olivat säestäneet antejaan
+sanoilla, joita muistellessa hänen sydämensä lämpeni.--»Ilolla siihen
+annetaan!»--oli yksi sanonut.--»Lämpimällä kädellä» oli toinen sanonut
+osasensa merkitsevänsä. »Vaikka viimeiseen penniin, jos tarvitaan», oli
+joku kolmas lisännyt. Ne olivat »lesken ropoja» melkein kaikki nuo
+lahjat, sillä hän oli saanut paikkakunnan köyhimmät kodit käydäkseen.
+Rikkaille aiotut listat kulkivat toisia teitä.
+
+Mutta oli siinä yksi suurikin summa, kymmenkertaisesti suurempi kuin
+muiden yhteensä.
+
+Ja sitten hän taas jatkoi:
+
+       *       *       *       *       *
+
+»Mutta nyt täytyy minun ihan alusta alkaen kertoa eräs tapaus, joka
+sattui minulle viime viikolla. Olin juuri laskemassa yhteen täältä
+keräämiäni roposia, kun rappujen eteen ajaa hänen armonsa hovineuvoksen
+rouva v. M.
+
+Mistäs nyt tuuli puhaltaa?--ajattelin, sillä ei sitä herrasväkeä ole
+meidän kansakoulullamme nähty muuta kuin mitä herra hovineuvos kerran
+kävi kuvernöörin kanssa virkansa puolesta, kun tämä oli
+tarkastusmatkalla.
+
+Sinä tiedät, millaista se yleensä on tämä herrasväki täälläpäin. Harvat
+heistä kansan sivistyksestä välittävät, varsinkaan suomalaisesta.
+Suomalaiset koulut ovat heistä vain kiihoitusahjoja.
+
+Mitä erittäin tulee hovineuvoksen herrasväkeen, niin rouvanhan sinä
+tunnet, näit hänet viime kesänä asemalla, jossa hän tervehti niin
+armollisesti kuin olisi tehnyt erityisen kunnian semmoiselle maan
+matoselle kuin minä. He ovat lapsettomia ja suurimman osan vuotta
+asuvat Helsingissä, ainoastaan kesät täällä kartanossaan. Ei mitään
+harrastusta henkisiin rientoihin, ei pennilläkään muisteta tätäkään
+koulua, vaikka on vain järvi väliä. »Kansa», varsinkin suomalainen,
+ovat sanoja, jotka soivat ohi korvien.
+
+No niin, hovineuvoksetar ajaa rappujeni eteen ja tulee sisään ja pyytää
+saada puhutella minua kahden kesken. Oli erinomaisen kohtelias, melkein
+nöyrä ja kasvot hyvin totiset.
+
+--Voi, voi, näitä aikoja, sanoi hän, kun olimme istuutuneet. En ole,
+rakas neiti, saanut unta yökausiin, sittenkuin ... minä aina vain sitä
+ajattelen. En minä ymmärrä näitä asioita, mutta sen sanoo minulle
+omatuntoni, että jotakin on tehtävä.
+
+--Isänmaa kysyy nyt kyllä meidän kaikkien työtä.
+
+--Niin, niin, isänmaa, niin, isänmaa. Olen puhunut siitä mieheni
+kanssa, mutta hänellä on siitä omat mielipiteensä. Mekin saimme listan,
+mutta tässä ei nyt ole siitä kysymys. Minulla olisi tässä sata markkaa
+omia säästöjäni, joita voin käyttää kuinka tahdon. Ne ovat tässä
+pankkikirjassa ja minä tahtoisin antaa ne, mutta en tiedä, mutta te
+voitte varmaankin sanoa, mihin tarkoitukseen ne parhaiten...
+
+Esitin hänelle listan, joka oli edessämme pöydällä.
+
+--Siihen uuteen kansansivistysrahastoon ... niin, onhan se, mutta kun
+mieheni ... hän sanoo, että sillä on valtiollisen kiihoituksen leima
+... hänellä on nyt omat mielipiteensä ... ja hänen asemansa...
+
+--Jos ei hovineuvoksetar tahdo siinä muodossa, niin ehkä sopisi
+jollekin muulle seuralle.
+
+--Sanokaa, mille muulle?
+
+--Esimerkiksi Suomalaisen Kansakoulun Ystävälle.
+
+--Ei--ei--
+
+--Kenties sitten Kansanvalistusseuralle.
+
+--Mutta eikös sekin ole semmoinen fennomaaninen...
+
+--Sen johto ja hoito on kyllä suomenmielisten käsissä, mutta--
+
+--Niin, niin! Ei, ei, en minä mielelläni semmoiseen.
+
+--Mutta ehkä sopisi rouvan itsensä ostaa lukemista, esimerkiksi tilata
+sanomalehtiä.
+
+--Mitä lehteä?
+
+--Esimerkiksi paikkakunnan lehteä.
+
+--Herra varjelkoon!--jota minun mieheni on kieltänyt kuljettamasta
+postilaukussaan. Ei, ei! Sitten ennemmin ei mitään.
+
+Luettelin hänelle nyt joukon juuri ilmestyneitä kansankirjasia. Ne
+olivat hänelle kaikki tuntemattomia. »Minä luen niin huonosti suomea.»
+Eikä hän ollut nähnyt niistä mitään pääkaupungin lehdissä esiteltävän.
+Jotakin, jossa ei olisi mitään valtiollista vivahdusta, mieluimmin
+jotakin uskonnollista. En voinut tuossa tuokiossa esittää mitään
+sopivaa. Hän olisi mieluimmin tahtonut ostattaa vaatteita lapsille.
+Mutta kun minun mielestäni isänmaallisen lukemisen tarve nyt oli
+suurempi kuin vaatteiden, niin luopui hän siitä.
+
+--Eikö ole jotakin Topeliukselta, jotakin, jota voisin hyväksyä?
+
+--Onhan »Luonnon kirja», sanoin puoleksi leikillä,
+
+--Tepä sen sanoitte!--huudahti hän ja tarttui käteeni.--Olen teille
+erinomaisen kiitollinen, neiti hyvä. Kuinka en sitä itse! Saanko
+vaivata teitä ostamaan sitä.
+
+--Koko rahallako?
+
+--Niin, tehkää se, tehkää se. Tässä se on.
+
+Työnsin hänelle listan ja kehoitin häntä merkitsemään siihen nimensä ja
+antinsa ja eri sarakkeeseen, mihin tarkoitukseen rahat oli käytettävä.
+
+--Se on tarpeetonta, sanoi hän.--Pyydän, että asia jää meidän
+keskeiseksemme. Mieheni on kieltänyt minua sekaantumasta mihinkään
+valtiolliseen agitatsioniin ... hän on juuri pyytänyt eroa virastaan
+... se voisi ehkä tuottaa ikävyyksiä eläkkeen suhteen.
+
+Lupasin viedä salaisuuden mukanani hautaan, ja kiitellen ja hyvästellen
+lähti rouva.
+
+En tahdo ketään tuomita. Onhan »Luonnon kirja» mainio kirja, joskaan
+nyt ei juuri tähän tarpeeseen. Mutta hän oli tosissaan, rouva parka;
+hänessä näytti heränneen vilpitön harrastus tehdä jotakin isänmaan
+hyväksi. Kansassa on se jo aikoja sitten herännyt, ja hyvähän on, että
+se kerran herää näissä herroissakin. Toivokaamme, että toteutuu
+sananlasku: parempi myöhään kuin ei koskaan. Kun ei vain siihen jäisi,
+pahimmasta omantunnon moitteesta pääsemiseen. Kenties
+hovineuvoksetarkin sitten taas, kun mies on saanut eläkkeensä! Mutta
+kyllä minusta on sentään turvallista tietää, että meillä kansakoulun
+opettajilla on niin pienet eläkkeet, ettei niiden menettämisen pelon
+tarvitse estää meitä isänmaata pelkäämättä palvelemasta.--
+
+Siskosi Hanna.»
+
+
+
+
+KIUSAAJA.
+
+
+
+(Hänen ylhäisyytensä yksityinen vastaanottohuone. Hänen ylhäisyytensä
+on aamutakissaan. Poliisimestari, entinen kaartinkapteeni, täydessä
+univormussaan, tulee sisään, pysähtyy ovensuuhun ja tervehtii
+sotilaallisesti. Hänen ylhäisyytensä menee teeskennellyn ystävällisesti.
+häntä vastaan.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ahaa, Ivan Petrowitsch! käykää peremmä, käykää
+peremmä, rakas ystäväni! Vai niin, pankaa lakki tähän tuolille ja
+riisukaa miekkanne. Istukaa tähän sohvaan ... ei mitään virallisuuksia
+... tahdoin puhua kanssanne niinkuin toverin kanssa ... tehkää hyvin!
+
+KAPTEENI: (panee pois lakkinsa ja miekkansa.) Niinkuin teidän
+ylhäisyytenne käskee.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Minä en käske, minä vain pyydän, rakas Ivan
+Petrowitsch--olemmehan tavallamme asetovereita ... samasta
+sota-akatemiasta.
+
+KAPTEENI: (istuutuu sohvaan niin kauas kuin suinkin voi hänen
+ylhäisyydestään.).
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kas niin, jahah, te voitte hyvin ... sehän on
+mainiota ... ja kaikki muuten tarpeellisessa kunnossa. Apropos, olette
+saanut salaisen kiertokirjeeni Hänen Korkeutensa matkasta?
+
+KAPTEENI: Olen, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Päivä ei vielä ole määrätty, mutta olen jo nyt
+tahtonut ilmoittaa maan poliisiviranomaisille asiasta, niin että he
+voivat ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin Hänen Korkeutensa
+vastaanottamiseksi.
+
+KAPTEENI: Kaikki on oleva aikanaan valmiina, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Tietystikin tulee koko maa, mutta erittäinkin maan
+pääkaupunki tekemään velvollisuutensa? Vai niitä luulette?
+
+KAPTEENI: Olen vakuutettu siitä, että maa tulee tekemään
+velvollisuutensa.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kaikkialla, missä Hänen Korkeutensa ennen on
+matkustanut, ovat asianomaiset, sekä sotilas- että siviiliviranomaiset
+tehneet enemmänkin kuin velvollisuutensa ... pystyttäneet
+kunniaportteja, toimittaneet lähetystöjä ... te ymmärrätte? Se on
+kaunis tapa Hänen Korkeutensa kotimaassa--ja kai myöskin Suomessa?
+
+KAPTEENI: (vaikenee.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ette saa käsittää minua väärin ... en suinkaan
+tahdo millään tavoin pakottaa ... sen tulee tietysti tapahtua itsestään
+... luuletteko?
+
+KAPTEENI: Mikä tapahtuu, se tapahtuu varmaankin itsestään.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Niin, tietysti ... tahdoinkin oikeastaan vain
+tietää, mitä luulette, että kansa ... tehän tunnette heidän
+mielialansa?
+
+KAPTEENI: Suomalaiset ovat hitaita hurraamaan, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta hitaatkin voi saada hyvän esimerkin avulla
+innostumaan.
+
+KAPTEENI: Suomalaisilla on vanha sananlasku, joka sanoo: ei kukko
+käskien laula.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Vai niin! (Väkinäisesti naurahtaen.) Vai on niillä
+semmoinen sananlasku. Käskien laula? Mutta eihän ole kysymys käskystä,
+ainoastaan esimerkistä, tai sanokaamme vain: merkistä, jonka joku
+joukolle antaa. Toivon siis saavani teiltä, hyvä Ivan Petrowitsch,
+tietää kaikesta, mitä valmistellaan, mitä on tekeillä--suhteessa
+niinkuin toisessakin?
+
+KAPTEENI: Olen vast'edes niinkuin tähänkin saakka jättävä jokapäiväisen
+raporttini teidän ylhäisyytenne kansliaan.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ei, ei, ei kansliaan, vaan minulle itselleni,
+mieluimmin suullisesti.
+
+KAPTEENI: Olen tekevä velvollisuuteni, teidän ylhäisyytenne.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (laskee kätensä hänen polvelleen.) En pyydä sitä
+velvollisuutena esimiestä kohtaan, vaan persoonallisena palveluksena
+minulle. On asioita, jotka ovat olemassa ainoastaan meitä varten, teitä
+ja minua ... mitä kerrotaan, mitä huhuja ... mitä eräät henkilöt ... te
+ymmärrätte?
+
+KAPTEENI: (on vaiti, hetken äänettömyys.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta enhän oikeastaan aikonutkaan kaikesta tästä
+... sillä ei ole mitään kiirettä. Vielähän ehdimme.--Näytätte niin
+rasittuneelta, Ivan Petrowitsch ... paljon työtä ja huolta, eikö totta?
+Liian paljon! Sanokaa, kuinka suuret ovat tulonne?
+
+KAPTEENI: Palkkani on viisituhatta markkaa, vapaa asunto, valo ja puut.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: En kysynyt _palkkaanne_, tarkoitan: kuinka paljon
+teillä on _tuloja_?
+
+KAPTEENI: Teidän ylhäisyytenne, minulla ei ole muita tuloja kuin
+palkkani.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Kuinka ei? Ei muita tuloja kuin palkkanne?
+Viisituhatta markkaa!
+
+KAPTEENI: Asunto, valo ja...
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ei täyttä kuutta tuhatta! Onko se mahdollista?
+Virkamiehellä teidän asemassanne, niin vastuunalaisessa virassa, sehän
+on ... teillä pitäisi, rakas, rakas Ivan Petrowitsch, teillä pitäisi
+olla ainakin ruplissa se, mikä markoissa. Olette varmaan ollut
+pakotettu tekemään velkoja?
+
+KAPTEENI: Teidän ylhäisyytenne, en ole ollut siihen pakotettu.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Mutta ei kai teille kuitenkaan olisi
+vastenmielistä saada joitakin sivutuloja?
+
+KAPTEENI: Pyydän anteeksi, mutta minä en ymmärrä, mitä teidän
+ylhäisyytenne tarkoittaa.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Ette ymmärrä. (Nauraa.) Mutta, rakas Ivan
+Petrowitsch, minä tarkoitan: jotakin ylimääräistä, jotakin erikoista
+palkkiota joistakin erikoisista palveluksista.
+
+KAPTEENI: En tiedä tehneeni mitään erityisiä palveluksia, joilla olisin
+ansainnut...
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (käsi uudelleen kapteenin polvella.) Minun
+tarvitsee vain sanoa sana, ja te voitte saada esim. ritarimerkin ja
+sitä seuraavan vuotuisen apurahan, lisän pieneen palkkaanne, joistakin
+erikoisista palveluksista--tulevaisuudessa.
+
+KAPTEENI: (jäykästi.) Kiitän teidän ylhäisyyttänne, mutta, niinkuin
+minulla jo oli kunnia sanoa, minä tulen hyvin toimeen sillä palkallani,
+mikä minulla on.
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: Olette kovin vaatimaton herra, kapteeni.
+(Tarkastaa häntä terävästi.) Tai ehkä kovin vaativainen. (Nousee ylös
+merkiksi, että puhelu on lopussa.)
+
+KAPTEENI: (on vyöttänyt miekkansa ja ottanut lakkinsa). Onko teidän
+ylhäisyydellänne mitään muuta käskettävää?
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (viitaten virallisesti.) Saatte mennä! Hyvästi!
+
+KAPTEENI: (käsi lakin liepeessä.) Jumala varjelkoon, teidän
+ylhäisyytenne! (Poistuu kankean virallisesti.)
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: (yksin miettii hetken, yht'äkkiä hänelle selviää.)
+Ah, nyt tiedän! Hän ottaa tietysti lahjoja heidän salaisesta
+agitatsionirahastostaan!
+
+1899.
+
+
+
+
+VELJENI VIERAILLA MAILLA.
+
+
+Minä näin sinut taas, Suomen maa, kun kaitaisena juovana kohosit meren
+reunasta, ja tervehdin ihastuneena laivan kannelta ulkoriuttojesi
+kallioita, joita ihanampia en tiedä olinpaikkoja lämpiminä lounastuulen
+päivinä, kun muistin, että--jäivät veljeni vieraille maille.
+
+
+Näin sinun pääkaupunkisi sataman heleän kesäaamun autereessa yhtä
+eloisana kuin ennenkin laivoineen ja pursineen ja lepattelevine
+purjeineen--ja joka ikkuna tervehti minua, niinkuin olisi ollut omani,
+ja huulillani heräsi jo huudahdus, ettei ole vertaisesi minulle edes
+Venetsiakaan, kun muistin, että--ovat veljeni vierailla mailla.
+
+
+Riensin kotia kohti järven rannalle, vihertävän niittyni niemeen, jossa
+ruohikko nuokkui ja kaisla kähisi ja laine loiski niinkuin ennenkin, ja
+aioin työntää venheeni vesille, kun muistin, että--jäivät veljeni
+vieraille maille.
+
+
+Oli juhlivainen juhannus, kukkuivat käköset, linnut viserteli, kokot
+hulmusi, ja järvien takaa soi tutut laulut, ja täyttyi mieleni
+vanhoilla tunnelmilla, joiden valtaan taas aioin antautua, kun muistin,
+että--ovat veljeni vierailla mailla.
+
+
+Teki mieleni tuttuun kotipuoleen, tahdoin nähdä Puijon ja halusin
+katsella Kallavettä ja entistä kotia ja isäni asuntoa, missä parhaat
+päiväni olin elänyt ja toiminut ja toivonut yhdessä omieni kanssa--
+mutta mitä minä nyt siellä, kun--jäivät veljeni vieraille maille.
+
+
+Hain seuraa, etsin ystäviä, koetin tuttavieni tykönä turhaan unohtaa,
+että--ovat veljeni vierailla mailla.
+
+
+Enkä ymmärrä minä, että päivä voi purjeita valaista ja laine lepattaa
+ja linnut laulaa ja käki kukkua--ja ihmiset iloita ja nuoret nauraa ja
+vanhat askareissaan viihtyä, vaikka--ovat veljemme vierailla mailla.
+
+
+Sillä eiväthän ne ole vain _minun_ veljeni, jotka ovat vierailla
+mailla.
+
+Keväällä 1904.
+
+
+
+
+KANSAN TUOMIOITA.
+
+
+Juhlallinen on kansan tuomion julistus:
+
+Hämärässä yössä seisovat he syytettyjen parvekkeella, kansan
+vartiomiesten välissä, joilla on kädessään kynttilät kuin peitset.
+Alhaalla pimeydessä seisoo satatuhantinen tuomarijoukko, joka
+sadallatuhannella suulla niinkuin yhdellä suulla lausuu tuon yhden
+ainoan sanan, tuon tyynen, peruuttamattoman: »Pois!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sattuva on kansan tuomio, ja nopea on sen täytäntöönpano. Ei kysy se
+muotoja, ei tiedä se vanhoista, virallisista lakitavoista:
+
+»Sinä, joka heidän kaupungistansa karkoitit outoja vesiä soutamaan
+meidän parhaat poikamme, käy nyt itse soutamaan syksyisiä salmia, lähde
+nyt itse tutisemaan likaisia teitä.»--Eikä anna kansa hänelle aikaa
+asiainsa järjestämiseen, niinkuin ei hänkään antanut. Pakolaisena ja
+peläten kurjaa henkeänsä, jota ei kukaan tahdo häneltä ottaa, vavisten
+viluisessa yössä harhailee hän sinne tänne talottomia taipaleita, joita
+ennen valjakon vetämänä selkäkenoherrana ylpeästi ajeli.
+
+
+
+
+E IL TRADITORE DELLA PATRIA.
+
+
+Käyskelimme Pistoian kaupungin katuja, pistäytyen tuon tuostakin
+kirkkoihin, tähystellen sieltä tultuamme vanhoja palatseja ja pysähtyen
+helteeltä suojaa etsien holvien alle ihailemaan torneja, huippuja,
+päätyjä ja pilareita; silloin tällöin teki katse kaaren ylös Toskanan
+vuorien huipuille ja rinteille.
+
+Emme nähneet muuta kuin kauneutta, emme ajatelleet ilmain alla muuta
+olevan kuin ihanuutta, taidetta, suloisia madonnia ja vienoja,
+viehättäviä maailman vapahtajia, jotka jättivät mieleemme hymyä ja
+herttaisuutta ja sen verran totisuutta ja hartautta kuin sitä oli
+niiden apostolien ja patriarkkain ja pyhimysten kasvoilla, jotka
+milloin polvistuen, milloin päätään alas painaen, milloin vain kädet
+ristissä rinnan päällä lasta ihaillen palvelivat. Jos kansain luonne
+kuvastunee heidän itselleen tekemissään ylimmissä ihanteissa, ja jos
+uskonto lienee semmoinen kuin sen harjoituksessa käytettävät kuvat,
+niin lienee tämä Italian kansa yhtä leppeä ja sovinnollinen kuin sen
+madonnat ja sen madonnain lapset, ja sen uskonto yhtä kaunis kuin sen
+taide, jos näet on totta vielä sekin, että taiteilijat tulkitsevat
+aikansa ylimmän ja kansansa sisimmän ja pyhimmän.
+
+Näissä ajatuksissa astellen olimme taas tulleet kirkolle jollekulle
+jonkin pienen torin reunaan ja aioimme sisään etsimään jotakin uutta
+vivahdusta vanhaan tunnelmaan.
+
+Ovi sattui olemaan kiinni kerran täälläkin, missä kirkkojen ovet ovat
+auki melkein aina. Osui silloin silmäämme ovenpieleisestä pilarista
+musta nokeutunut naama, paksuhuulinen, pulleaposkinen, litteänenäinen
+miehen pää. Sitä ei oltu siihen pilaria tehtäessä pantu, se ei kuulunut
+kirkon koristeveistoksiin, vaan oli joskus jäljestäpäin isketty siihen,
+isketty kuin vihan vimmassa, niin että pilariin oli tullut kolo ja pään
+takaraivo litistynyt kokoon.
+
+Mikä tuo on? Mitä tämä merkitsee? Ja mitä varten on se siinä, kirkon
+ovella? Ja miksi ovat sen nenä ja naama noetut?
+
+Siellä on tuolla taiteen maassa, jossa taltta ja sivellin aina ovat
+puhuneet enemmän kuin kynä, kaikki paikat täynnä vertauskuvia, joita
+ohimenevä matkamies ei puoliakaan ymmärrä eikä ehdi niistä selkoa ottaa
+ja joiden merkityksen perille hän voi tulla vasta pitkällisten
+tutkimusten kautta.
+
+Lapsilauma leikki torilla ja kun näkivät meidän siinä seisovan,
+riensivät luo ja pieni poikanen tuli joukosta esiin ja sanoi kysymättä
+osoittaen päätä pilarin kyljessä:
+
+--E il traditore della patria!
+
+Se oli siis isänmaan pettäjän muistopatsas, joka oli pystytetty pyhän
+huoneen ovelle. Kysyin kuka? milloin? mutta poika vastasi vain: _E il
+traditore della patria_! äänellä, joka ilmaisi, että asia oli niin
+luonnollinen ja ymmärrettävä, ettei sen enempiä selityksiä kaivannut.
+Siinä oli hänellä isänmaan kavaltamisen vertauskuva, symbooli siitä.
+Siksi se oli ruma ja sen naama noettu, ja hän teki pyyhkäisevän
+liikkeen niinkuin näyttäen, miten tuo nokeaminen tapahtui.
+
+Pistoia oli aikoinaan ollut pieni, vapaa valtio, joka kävi sotia ja
+taisteluita toisten kaupunkien kanssa. Se oli ollut asukkailleen oma
+pieni isänmaansa omien muuriensa sisässä. Kun kerran keskiaikana--niin
+kertoi vanha opaskirja, jonka sitten sain käsiini--naapurikaupunki
+Lucca sitä piiritti, oli Pistoiassa mies, nimeltään Filippo Tedici,
+joka puoluelaistensa avulla aikoi luovuttaa kotikaupunkinsa vihollisen
+päällikölle, jonka nimi oli Castruccio, ja tämä Baijerin kuninkaalle
+Ludvigille--niin oli heidän keskensä sovittu. Mutta petos saatiin ilmi
+ja Filippo Tedici pakeni ominensa vihollisen leiriin, mutta voitettiin
+vuoristossa Popiglion sillan luona. Tämän jälkeen päätettiin kaikkien
+isänmaan petturien peloksi asettaa hänen päänsä kuva kaupungin
+julkisimpaan paikkaan. Ja joka kerta, kun juhlakulkue kävi tuohuksia
+kantaen kirkon ovesta sisään ja tuli sieltä ulos, niin karistivat
+tuohuksien kantajat niistä karstan ja niistivät niistä noen isänmaan
+petturin naamaan. Niin olivat tehneet silloin, kun muistopatsas
+paljastettiin, ja niin vuosisatain kuluessa, ja niin tekevät he siellä
+yhä vieläkin, että tuohuksien tuli sitten loistaisi kirkkaammin
+madonnan ja hänen lapsensa editse astuttaessa.
+
+Isänmaan petturin poskilta ei siis Pistoiassa noki pääse koskaan
+karisemaan eikä hänen mustan tekonsa muisto ihmisten mielestä ikinä
+murene. Yhtä kauan kuin madonna lapsi sylissään leppeää
+sovinnollisuuttaan hymyilee ja kirkon huiput ja päädyt Toskanan vuoria
+vasten kuvastavat ja lapset toreilla leikkivät, yhtä kauan puhuu
+petturin kaamea kuva hänen kansansa inhosta ja ylenkatseesta.
+
+Niin--Pistoiassa...
+
+1903.
+
+
+
+
+ALPPIPURO.
+
+
+On puhdasvetinen alppipuro ja läpikuultavan kirkas vuorijärvi lumisten
+huippujen välissä.
+
+Ovat mutaiset maani virrat ja samean ruskeina loiskivat tuhanten
+järvien laineet veteliä rantoja vastaan.
+
+Miksi on niin puhtoinen alppipuro? Miksi ovat niin sameat Suomeni
+suvannot?
+
+Kuohuvat taivaasta suoraan Tyrolin kosket, luojan lähteistä pudoten;
+lumikenttiä alas kiitävät, jäisiä rinteitä rientävät, hyrskyvät pitkin
+pestyjä kalliopaasia, aina vyöryvät, aina vellovat, vesi kirkastuen
+paisteessa päivän, vaahto aurinkoa itseensä imien--siksi on niin puhdas
+alppipuro, siksi niin kuulakan kirkas vuorijärvi.
+
+Ovat sameat suosilmäkkeet saloilla Suomen, maan alitse matavat hetteet,
+ovat likaiset metsäpurojen lähteet, ei paista ikinä päivä rimpien
+rytöihin, ja sakenee vesi savisten vainioiden välitse verkalleen
+juostessaan--kerran koskena kuohahtaa, kohta taas uupuu ja uinahtaa--
+siksi on samea Saimaa, siksi Kymi merenkin laajalti mukaisekseen
+muuttaa.
+
+Milloin puhdistut veri suonissa Suomen? Milloin virkistyt ja vauhtia
+saat? Milloin kirkastut Kymi? milloin selkenet Saimaa?
+
+Et kirkastune ennen kuin maanalainen voima matalat mäkesi vuoriksi
+murtaa ja harjujesi hartiat kohti pilviä pusertaa, et ennen kuin
+korpiesi alangot kohti taivasta taittuu! Et ennen!
+
+
+
+
+LIPPU.
+
+
+Olimme etäisellä maaseudulla, eristettyinä kaiken maailman yhteydestä.
+Viimeinen telefoonitieto oli kertonut, että senaatti oli ollut
+pakotettu eroamaan. Vanha järjestelmä oli siis luhistunut. Mutta mitä
+oli sijaan tuleva? Mitä me siitä täällä tiesimme--emme mitään. Olisi
+pitänyt täälläkin jotakin tehdä, jollakin tavalla ottaa osaa, jotenkin
+olla mukana. Täytyihän ryhtyä johonkin, joka voisi lauaista puristusta
+sisässämme. Kenties oli Suomi taas vapaa? Entäpä oli kaikki taas
+entisellään?
+
+Jos nyt, nyt juuri, tällä hetkellä sulku oli murtunut? Vai oliko ehkä
+viimeinenkin menetetty, kaikki rauniona?
+
+Kuinka tahansa--jotakin oli tapahtunut, jotakin oli ainakin koetettu,
+oli vihdoinkin johonkin ryhdytty. Olihan siinäkin jotakin, josta riemun
+täytyi saada remahtaa...
+
+Silloin soi Porilaisten marssi pianosta. Talon isäntä oli itse,
+huoneesta huoneeseen harhaillen, istahtanut sen ääreen. Joka haaralta
+riensivät perheen jäsenet ja vieraat saliin. En ole koskaan voinut
+kuvitellakaan, että tuo vanha soittokone saisi esille semmoisen suuren,
+mahtavan, voimakkaan, vavahduttavan sävelen. Oli niinkuin olisi kuullut
+koko kansan marssivan sen tahdissa. Ikkunat tuntuivat palasiksi
+lentävän, seinät hajoavan, katto kohoavan.
+
+Sävelet pakottivat sanoja esille. Miehet, naiset, lapset, talonväet,
+vieraat tarttuivat niihin. Mitä merkillisiä, loihdittuja, syvästi
+symboolisia sanoja! Mitä haamuja, haudoistaan nousseita, ilmi elävinä
+eteemme astuneita!
+
+    Viel' on Suomi voimissaan!
+    ------
+    Koskaan, kallis synnyinmaa,
+    sua poikies' ei viime vereen puoltamatta vieras ryöstä!
+    ------
+    ei vaaraa väisty, horju, salli itseään ei sortoon syöstä.
+    ------
+        Eespäin, urhot, kaikki ees!
+        Tää ikivanhan vapauden tie on sees.
+     Eespäin te pyhät, pystyt repaleet!
+     Viel' eivät Suomen värit sortuneet.
+
+Mutta missä se on? Ylös lippu!--Pojat, missä lippu?
+
+Samassa lensikin ovesta sisään tomuinen käärö. Ajatus lipun
+nostamisesta oli herännyt useammalla taholla, ja samassa se oli
+levitetty lattialle. Lippu, joka entisinä hyvän sovun aikoina oli
+liehunut yhdessä sinivalkoisen lipun kanssa, mutta jota ei oltu
+nostettu suomalaiseen tankoon sen jälkeen, kun ei sen viereen enää
+saatu sinivalkoista nostaa.
+
+--Ei tämä, ei tämä! Sinivalkoinen, missä on sinivalkoinen?
+
+--Malttakaa!
+
+Kuului repeävän vaatteen räsähdys niinkuin olisi raketti ilmaan
+lentänyt. Seisoi kaksi poikaa keskellä lattiaa, toisella kädessään
+sinivalkoinen lippu, toisella--tulipunainen.
+
+--Ylös molemmat!
+
+Hetken päästä heiluivat ne kumpikin tankonsa päässä, veljellisesti
+vierekkäin, toisessa vapauden taistelun tuliheltta, toisessa
+rauhallisen kehityksen tienviitta--alareunassaan sinisen alla punainen
+päärme, joka oli jäänyt muistoksi verestä, jota ei vuotanut, ja
+varoitukseksi verestä, jota ei ole vastakaan vuotava.
+
+1905.
+
+
+
+
+VAPAALLE KYNÄLLENI.
+
+
+Sinä vapiset tällä hetkellä. Minun on vaikea saada sinua kulkemaan
+paperia pitkin yhtä reippaasti ja huolettomasti kuin ennen. Lähtiessäsi
+liikkeelle sinä epäröit niinkuin lintu, jonka häkki on avattu, mutta
+joka ei vielä oikein usko eikä uskalla lentää ulos.
+
+Miksi vapiset, kynäni, miksi epäröit?
+
+Sinä vapiset ilosta siksi, että tiedät olevasi vapaa. Sinä epäröit
+siksi, ettet vielä tiedä, osaatko, vaikka saatkin, tätä vapauttasi
+hyväksesi käyttää.
+
+Sinun ei nyt tarvitse ketään pelätä eikä ketään totella, tuskin
+lakiakaan, koska sinulla ei nyt ole mitään lakia olemassa. Sinulla ei
+ole olemassa muuta lakia kuin se, minkä itse itsellesi kirjoitat. Ja
+mikä sinun nyt täytyy itse itsellesi kirjoittaa. Se laki tuntuu sinusta
+nyt kovemmalta kuin mikään entinen, jonka kirjoittamisessa et ole
+osallisena ollut. Rautaisin kourin tuntuu se kuristavan rannetta käden,
+joka sinua kuljettaa.
+
+Mutta älköön olko kädessäsi _kahletta_, olkoon siinä rannerengas, ei
+raudasta, vaan kullasta, metallien _jaloimmasta_.
+
+Sinun täytyy nyt totella itseäsi, sinun täytyy laatia lakisi ja ohjeesi
+omasta ymmärryksestäsi ja älystäsi. Sinun on tähän saakka täytynyt
+tottua kiertämään mieli- ja väkivallan lakia ja sinun suurin
+tyydytyksesi ja usein ainoa tarkoituksesi on ollut saada vartijasi
+petetyksi. Ennen oli sinulla toisen käsky, nyt olkoon sinulla oma kuri,
+ennen painoi sinua ulkonaisena uhkana vain aineellinen sakko, nyt
+puristaa sinua sisältäpäin siveellinen pakko. Eilen oli päälläsi
+vieraan peloitus, nyt on pohjanasi oma velvoitus.
+
+Siinä on nyt uusi vapautesi. Vapise sitä, elä, niinkuin ennen vapisit
+valtaa: vihasta ja kiukusta ja sorron tunteen alennuksesta, vaan
+edesvastuusi tunnon suuruudesta, kunnioituksesta oman itsesi korkeampia
+voimia kohtaan--ja ilosta siitä, että olet vihdoinkin vapaa!
+
+Marraskuun 8 p:nä 1905.
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Katajainen kansani, by Juhani Aho
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KATAJAINEN KANSANI ***
+
+***** This file should be named 13768-8.txt or 13768-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/7/6/13768/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/old/13768-8.zip b/old/13768-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..c2aab26
--- /dev/null
+++ b/old/13768-8.zip