1 files changed, 2026 insertions, 0 deletions
diff --git a/13429-0.txt b/13429-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..de6dd72
--- /dev/null
+++ b/13429-0.txt
@@ -0,0 +1,2026 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13429 ***
+
+NIMETTÖMIÄ LAULUJA
+
+Kirj.
+
+AARO HELLAAKOSKI
+
+
+1918
+
+
+_Tämän kokoelman runot ovat syntyneet ennen vuotta
+1918, enimmäkseen syksyn 1917 merkeissä.
+
+Myöhempien hetkien sanelemia ovat ne kaksi, jotka ovat
+alkuun liitetyt._
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+Huhtikuun yö
+Runo kaatuneille
+
+
+I
+
+1
+2
+3
+4
+5
+6
+7
+8
+9
+10
+11
+12
+13
+14
+
+
+II
+
+1
+2
+3
+4
+5
+6
+7
+8
+9
+10
+11
+12
+13
+14
+15
+16
+17
+
+
+III
+
+Rococo
+Syyskuva
+Sisäjärven höyrylaiva
+Kesäinen mieliala
+
+
+IV
+
+1
+2
+3
+4
+5
+6
+7
+8
+9
+10
+11
+12
+
+
+V
+
+Vanha kallio
+Fariseus
+Raittiuslaulu
+Helkavirsi
+Lastu
+
+
+
+
+
+HUHTIKUUN YÖ
+
+(TAMPEREELLA.)
+
+
+Yön hetki on, mut yhtenänsä
+vain tykkein raskas laulu soi.
+Taas taivaankannen purppuroi
+yötulipalot valtavat
+ja korkealle heittäin liekkiänsä
+käy tykkein suusta salamat.
+
+Ma hiljaa akkunani avaan.--
+Nyt kaiken vasta kuulenkin!
+Kuin meren kuohu rantoihin
+niin pauhu siel' on loputon,
+kaik' surmanaseet kuoroon kammottavaan
+taas kilvan yhtynehet on.
+
+Mut ihanaa se nähdä, kuulla
+on kuitenkin kun kautta sen
+tie kulkee vapautehen.--
+Mun lävitsein käy vavistus
+kun, sydän kuumana, mut hymysuulla
+nyt opettelen sanaa--vapaus.
+
+
+
+
+RUNO KAATUNEILLE
+
+(POHJALAISTEN OSAKUNTIEN PORTHANJUHLAAN 9.XI.18.)
+
+
+Ei työ lie suuri näitten vainajain
+--he vapauden eestä kuoli vain.
+Ken tuntee heidät kaikki!--Jokaiselle meistä
+lie sentään kallis ollut joku heistä.
+
+Kun vuosi sitte vielä kohdattiin,
+ei tietty kuinka meistä moni niin,
+niin moni, kulki kuolon merkit otsallansa
+vain vartoin päiväänsä ja tuntiansa.
+
+He poissa on. Ja ylle hautojen
+pian elämä luo unhon kattehen.
+Niin käy. Niin täytyy käydä. Hauta kuollehille,
+mut elon kutsut jälkeenjäänehille.
+
+Nyt uudet suvut, pystyin otsin saa
+ne astua myös Suomen kamaraa--
+maan senkin puolesta on kuolla uskallettu,
+tie vapauteen on verin lunastettu.
+
+Ja siitä kiitos teille, toverit,
+te verin seppelöidyt sankarit!--
+Mut hän, ken kaatua ei saanut rinnallanne,
+hän jatkakohon elontoimianne.
+
+
+
+
+
+I
+
+
+
+
+1
+
+(SFINKSI)
+
+
+Selin elämään. Päin hieta-aavikkoon,
+äänettömään, kuolleeseen ja autioon.
+
+Niinkuin umpisokko toista sokeaa,
+kohtalotar ihmislasta johdattaa.
+
+Kuiva hiekka lentää kautta aavikon.
+Vuori rautaisinkin kerta hietaa on.
+
+Älä kysy mitään. Sfinksi vaikenee.
+Hiekka vinkuu vain. Vain tuuli tohisee.
+
+Templit luhistuu. Ja kuolee ihminen.
+Ontto, kylmä hymy sfinksin kivisen.
+
+
+
+
+2
+
+
+Tee työsi, iske iskusi,
+käy tyynnä kuolemaan.
+Ne aamut, joita kaipasit,
+ei koita konsanaan.
+
+Ei koita koskaan aamut ne,
+jos kuinka kaivannet.
+On palkkasi vain pettymys
+ja tuskat tuliset.
+
+Mut olkoon niinkin. Elää se
+viel käsky rinnassas.
+Sen eestä elo juhlas on
+ja kuolo kunnias.
+
+Työs kerran kesken katketen
+sun kynäs putoaa.
+Sua maasta syntynyttä taas
+suur syleileepi maa.
+
+Ne aamut, joita kaipasit,
+ei koita konsanaan.
+Tee työsi, iske iskusi.
+Käy tyynnä kuolemaan.
+
+
+
+
+3
+
+
+Sun, elämä, ma tahdon pusertaa
+mun vasten sydäntäni palavaa.
+Sun yksin tunnustan. Oon laulajasi.
+Vain mykkä yö on ulkopuolellasi.
+
+Sun antis tuskako vai riemu on,
+se yhtä kallis mulle olkohon.
+Mun sydänvereni se vuotakohon
+ja kultamaljas partaat punatkohon.
+
+
+
+
+4
+
+(KUVANVEISTÄJÄ)
+
+
+Kaikki ruma, kaikki kaunis
+hakattakoon marmoriin.
+Yhtyköhöt viha, lempi
+saman patsaan jäseniin.
+
+Kaikki, mit on ihmissydän
+pienen pieni tuntenut,
+käyköön esiin, antakohon
+aartehensa salatut.
+
+Kaikki esiin. Taltan kärkeen
+sydänveri vuotakoon.
+Ihmiselon kirjavuuden
+kivi kylmä puhukoon.
+
+Lämmin ihmisveri tuokoon
+sanat huuliin kivisiin.
+--Minä elän, minä elän--
+marmorpatsas, lausu niin!
+
+
+
+
+5
+
+
+Nyt kirja kiinni, loukkoon
+se päiviks joutanee.
+On vieras tullut mulle.
+Jo tiuvut helisee.
+
+Nyt ylle juhlavaate.
+Ja tulta akkunaan.
+Nyt jokahinen lamppu
+kuin juhlaan palamaan.
+
+Ne palakohot loppuun
+kuin tyhmäin neitsyein.
+Jo kyllikseni taasen
+ma arkityötä tein.
+
+Hei tuleen joka lamppu.
+Auk' ovet raskahat.
+Se jumalainen vieras
+sa harvoin poikkeat.
+
+
+
+
+6
+
+(INSPIRATIO)
+
+
+Ne soivat. Ne nousee, ne laskee.
+Kuin väkevät aallot vyöryvät taas.
+Näin vaihtuvat rytmit.
+
+Ja selvinä alkavat piirtyä kuvat,
+värikylläisinä
+ja luomistuoreina,
+liittyen toinen toisehen
+pitkän hopeisen ketjun lailla.
+
+
+
+
+7
+
+
+Lämpimästi, kaikin vaistoin,
+suo mun elää aikani.
+Enhän tahdo tutkistella
+mitä tuosta seurasi.
+
+Tämä päivä kallihimpi
+mulle on kuin huominen.
+Yksi täyteläinen hetki!
+Huomen vaikka kontaten.
+
+
+
+
+8
+
+
+Tyhmät neitseet, oli heillä
+öljy kallehin lampuissaan.
+Tyhmät neitseet, laittoivat he
+lamppunsa täytenä palamaan.
+
+Tyhmät neitseet rikkahiksi
+tunsivat itsensä jokainen,
+tulisimmalla liekillänsä
+antoivat loistaa lamppujen.
+
+Tyhmät neitseet, polttivat he
+lamppunsa aikaisin loppuhun.
+Tyhmät neitseet, rikkaat neitseet,
+teidän laulunne on mun.
+
+
+
+
+9
+
+
+Oli liian kuumat ne päivät.
+Nyt on kaikki kuin palanut ois.
+Vain muistot armahat jäivät.
+Muu kaikki on ijäksi pois.
+
+Meni kaikki, jota ma äsken
+yli itseni rakastin.
+Erojuhlaan muistot ma käsken
+ja teen _In memoriam'in_.
+
+
+
+
+10
+
+
+Huh, saakelin löntys,
+mene helvettiin!
+Home kasvanut sulle
+on hyppysiin.
+
+Sun nyrkkisi nahka
+on naarmuton.
+Ja oudot sulle
+ne hurmat on
+
+kun kiveä kaksi
+lyö vastakkain
+ja säkene yöhön
+käy leimahtain.
+
+Ah säkene pienin
+ja lyhkäisin
+on kylliksi mulle
+tulenjuhlihin.
+
+Kivi kiveä vastaan!
+Tult' iskekää!
+Vihamiestä ma kaipaan,
+en ystävää.
+
+
+
+
+11
+
+
+Pois veritahrat sormistani!
+Ma avutonta miestä löin.
+Mun kurjan veljein ovilaudat
+ma pilkallani sinetöin.
+
+Löin häntä, joka meitä itki
+ja itki omaa itseään.
+Nyt säikähtyneet lapsensilmät
+ma edessäni aina nään.
+
+
+
+
+12
+
+
+En halua velkaa sulta
+mun niskani painajaks.
+Sua halveksin liioin. Ja maksan,
+tuo maksoipa mitä maks.
+
+Ma vaikka jalkani sahaan.
+Sen lihana torilla myön.
+Mut kilahtavan kullan
+sun kouraasi rentona lyön.
+
+
+
+
+13
+
+
+Vain yksi, yksi ainut
+nyt tulkoon, lukekoon.
+Se yksi, jonka kutsun,
+se minä itse oon.
+
+Luen rampaa runoani,
+puujaloin kyykkivää.
+Sen tuleen heitän. Silloin
+se laulaa, visertää.
+
+
+
+
+14
+
+
+Erehdytte. En ole koskaan
+teille lauluja laitellut.
+--Joskus kylläkin pilkat lienen
+vasten kasvoja viskannut.
+
+Etäällä teistä mun sydämeni
+vilunsa, helteensä tuntenee.
+Portit sen ovat umpeen lyödyt.
+Siitä en teille tiliä tee.
+
+Teille en mitään, en mitään anna.
+Teiltä en kaipaa mitäkään.
+Lauluni teen kun sydän on täysi.
+--Kelle?--En tiedä itsekkään.
+
+Tiedän vain, minä siksi laulan
+kun on osani sellainen.
+Tiedän, missä mun lauluni asuu,
+siellä teitä ma nähnyt en.
+
+Sun tekijäs ken lienee ollutkin,
+pien asumus, mun on kuin kuulisin
+ma hänen puhelunsa viereltäni,
+sun viivojesi rytmin nähdessäni.
+
+Hän sielunsa on sinuun jättänyt.
+Sun piirtehistäsi ma tavaan nyt
+sen laulun, joka ihmisessä soittaa,
+ken kerran itsensä on voinut voittaa.
+
+Lie ollut levottomin merimies.
+Hän tulen voiman rinnassansa ties.
+Mut yksin kuunnellessaan valtamerta
+niin kaiken turhuuden hän huomas kerta.
+
+Hän otti rinnastansa sydämen
+ja siihenkin hän katsoi epäillen.
+Mut, kuinka olikaan, niin käsissänsä
+hän tunsi suuren onnen pitävänsä.
+
+Ja taloaan kun rakenteli hän,
+taas tunsi sydämensä sykinnän.
+Ja oveen, akkunahan, seinäpintaan
+hän veisti unelmaansa kallehintaan.
+
+Niin oppimaan hän tuli vähittäin
+mi riemu elämää on luoda näin
+kun kädenliikkehellä harkitulla
+voi kuumat tunnesarjat ilmi tulla.
+
+Hän eli huomaamattaan uudestaan
+koko elämänsä kirjavuudessaan.
+Niin rauhallisten viivain rytmiin jäänyt
+on ihmissielua ja elämää nyt.
+
+
+
+
+
+II
+
+
+
+
+1
+
+
+Sama autio taivas vain
+yli kalliomaisemain.
+
+Et puuta, et pensasta nää.
+Kuloruohoa kellertävää.
+
+Ei elämän merkkiä näy.
+Yks ainoa pilvi käy
+
+yli taivaan purjehtien
+kuin laiva valkoinen.
+
+Sen varjo verkalleen
+käy kunnaasta kunnaaseen.
+
+Niin pilvi häipyy pois
+kuin täältä sen kiire ois.
+
+Ja sitte ei mitään taas
+sun kolkkoon maisemaas.
+
+
+
+
+2
+
+
+Sinne missä kesä kuluu nopeasti.
+Sinne, pajujen ja lepikoitten taa,
+missä ruostehiset rannat aukeaa
+alastonna aina mereen asti.
+
+Sinne, sinne missä luodon hieta antaa
+vaivoin pajupensahalle ravinnon.
+Sinne missä yllä yksin pilvet on,
+ympärillä meri vailla rantaa.
+
+Sinne kuuntelemaan aallon kohinata,
+katselemaan sinimustaa ulappaa.
+Saatat uhkas, katkeruutes unohtaa
+kuullen, katsoin merta aukeata.
+
+Saatat kaiken unohtaa kuin unen pahan.
+Tunnet levollisen voiman suonissas.
+Tuntuu niinkuin oisi pieneen rintahas
+meri laaja käynyt laulamahan.
+
+
+
+
+3
+
+
+Valkeanaan pellot kaikki ovat jo.
+Lakkaamatta uutta lunta sataa.
+Musta, puolijäykistynyt laine lyö
+sihinällä rannan lumisohjuun.
+
+Istuu lumisella vesikivellään
+yksinäinen, kookas merimetso.
+Kääntää päätään hitaasti ja huutelee.--
+Ainut elonmerkki kuolleen seudun.
+
+Merimetso, mistä elonvoimas saat
+kesken monen tylyn talvipäivän?
+Oman, oman rintas lämpö, eikö niin,
+riittää sulle, ihmeellinen lintu!
+
+
+
+
+4
+
+
+Kimppu kukkia akkunalla.
+Lunta ulkona kaikkialla,
+lunta nuorta ja valkeaa.--
+Valkea, luminen maa.
+
+Punaiset kukkani akkunalla,
+nurmi on kaikki jo hangen alla.
+Rannasta rantaan aukeaa
+valkea luminen maa.
+
+
+
+
+5
+
+
+Iltahämärässä vasta
+latu järvenrantaan vie.
+Aavan selän poikki kulkee
+luotisuora viittatie.
+
+Kurjat kuusennäreet, siinä
+vakavina, vaijeten.
+Niinkuin tietäisivät jotain,
+jota minä tiedä en.
+
+Kuusennäreet, kuinka monta
+heitä siinä lieneekään,
+oksat alas painuneina,
+jokainen kuin yksinään.
+
+Tuolla rannan musta viiva.
+Tälläpuolla aava jää.
+Yö ei ole vielä tullut.
+Viel' on hetki hämärää.
+
+
+
+
+6
+
+
+Tuuli liehtoo lounahalta.
+Pilvet taivaalla sinertää.
+Uhkuvesi kosken alta
+jäälle leviää.
+
+Pauhaa synkän uhkaavasti
+rannalla kuusikko luminen.
+Selvään kuuluu tänne asti
+ryske oksien.
+
+Lentää raskaan ilman puhki
+joutsenet näkymättömät.
+Kuule! Viereltäsi suhki
+siivet ylpeät.
+
+Rantaa pitkin vielä ajaa
+laukaten hätäinen hevosmies.
+Ei oo yli uskaltajaa
+raukassa, sen ties.
+
+Uhkuvesi kosken alta
+jäälle mustana leviää.
+Tuuli liehtoo lounahalta.
+Pilvet sinertää.
+
+
+
+
+7
+
+
+Kohoo jossain sinitaivahalla
+kevään ensi kiuru, kuulen sen.
+Kohoo yli kattoin mustan ryhmän,
+yli rapakkoisten kivikatujen.
+
+Lienee kyllä täällä maailmassa
+kiuruselle laulut tehtynä,
+useampi laulu kuin on kiuru
+koskaan uinut taivaan sinimeressä.
+
+Mutta tulkoon vielä lisää yksi
+vaikka tuhat entisiä lie.
+Pieni laulu, neljän säkeen mitta,
+pienen palasen vain paperia vie.--
+
+Sydän antoi käskyn kielelleni:
+Lausu kiitos kiurun helinään.
+--Sydän, niin se tietää ehkä jonkun
+houkan vielä epäilevän kevättään.
+
+
+
+
+8
+
+
+Kuin lyöty, seisomahan jäin.
+--Jo pihakoivut lehti!--
+Näin äkkiäkö, yllättäin
+taas uusi kevät ehti?
+
+Jos jäänyt, kevät, oisit ees
+sun päivääs eiliseesi.
+En valmis oo sun suuruutees,
+sun kylmään kirkkauteesi.
+
+
+
+
+9
+
+
+Sydän tyhjä niinkuin
+huone köyhän miehen,
+jolta velkojat on
+kaiken vieneet tiehen.
+
+Joku orpo riimi
+siellä täällä helää
+voimatonna kuolla,
+voimatonna elää.
+
+Lienee ollut jotain.
+Lienee jotain mennyt.
+Mitä lienee ollut,
+muistaa jaksa en nyt.
+
+
+
+
+10
+
+
+Pois pakoon, pakohon kaupungista,
+luo metsäin, seutuhun syrjäiseen.
+Siel' on kuin unessa hyvä olla
+taas mielen kivuista säikkyneen.
+
+Enskerran kerjään ma tähdiltäni--
+Pois kalkki katkera ottakaa.
+Maan mato pienin mun olla suokaa
+ja kaikki ollehet unohtaa.
+
+Niin kivensiruhun kaivertaisin
+sen laulun, joka nyt tehty on,
+ja multaan kaivaisin syvään, syvään,
+pois itseltänikin piilohon.
+
+
+
+
+11
+
+
+Sua kipu tervehdin.
+
+Oh, tiesi vanhat hyvin
+jo tuntevankin näyt.
+Taas nahkahani laihaan
+kuin kotiasi käyt.
+
+Sa puoliks tervetullut,
+sun puoliks soisin pois.
+Sua kirota en saata.
+Se raskas rikos ois.
+
+Sa lahja elämältä
+liet muuan sinäkin
+ja löisin antajaasi
+jos sinut kiroisin.
+
+Sain lahjaa monta muuta.
+Ja kukkuraksi sun.
+Sun antajasi eteen
+ma kiittäin polvistun.
+
+Jos katoat sa keltä,
+ei enään mitään jää.
+Niin kauvan kun on kipu,
+on myöskin elämää.
+
+Sua kipu tervehdin.
+
+
+
+
+12
+
+
+Sinikallio rannassa taivaan.
+Sen latvalla nuori puu.
+Kuin holvina pilvet raskahat
+sen ylitse kaareutuu.
+
+Niin pilvet peittävät seudun.
+Sade rankkana käy yli maan.
+Kuin harmaja verkko on laskeunut
+sun majasi akkunaan.
+
+Mut aamuna muuanna eikös:
+sinikallio kangastuu.
+Ja välkkyy päivän kullassa
+sen latvalla nuori puu.
+
+
+
+
+13
+
+
+Ahon kivet, koko pitkän päivän
+punaisina hehkuneet,
+sinertyvät vähitellen.
+Puitten varjot pitenee.
+
+Kaksi turilasta yhä kiertää
+koivunlatvaa korkeaa,
+samaa iltalauluansa
+yhtämittaa suristen.
+
+Koko maailma nyt tuntuu uneen
+sinisehen vaipuneen.
+Taivahalle vähitellen
+iltatähdet syttyvät.
+
+
+
+
+14
+
+
+Sade yöllä on soinut ylitse kaupungin.
+Nyt usmassa hopeankuultavassa
+     kuuluu lähenevän vähitellen
+     rämisevä rattahitten ääni.
+Talot alkavat näkyä utuisin ääriviivoin.
+     Ja maisema valkenee.
+
+Pian auringon punainen pallo kuin irrallaan
+ui usmassa, joka on syttynyt liekkiin.
+     Tulimereen hevonen ja miesi
+     ilmestyvät niinkuin varjokuvat.
+Niin äärettömän suurina. Suoraa tietä
+     ne astuvat aurinkoon.
+
+
+
+
+15
+
+
+Niin tyhjänä. Niin täyteläisnä sentään.
+
+Puut kaikki paljaina. Ja linnut poissa.
+Tie lokaa täysi. Järven laine raskas.
+
+Mut punaisina paistaa pihlajat
+ja oksat ovat hedelmistä raskaat.
+
+Nyt riihet lämpiää ja riihisaunat.
+Niin savu pullahtelee valkeana.
+Ja häärää työssä miehet nokiset.
+
+Käy sieraimihin kypsän viljan lemu.
+
+On sato korjattu ja turvaan viety.
+On touot tehty uutta kesää varten.
+
+Työ tehty on. Ja ihmissydämissä
+on jälellä vain hiljaisuus ja rauha.
+
+
+
+
+16
+
+
+Päivä painuu vitkaan
+lännen puoleen.
+Hetkeks vielä
+puitten latvaan jääpi
+omaa maailmatansa katsomaan.
+
+Pitkän kotvan
+lämmitteli taasen
+multaa harmajata,
+suurta metsää,
+kylkeä kovan granitikallion.
+
+Niinkuin kuului käsky
+ylähältä,
+niin on taasen
+yhtä rakkahasti
+roiston ja hurskaan peltoa vaalinut.
+
+Pieni yrtti,
+koppiainen maassa
+ei oo unohdettu.
+Kaikki saakoot
+elää ja kiittää elämän antajaa.
+
+
+
+
+17
+
+
+Tuli lokakuun utuiset päivät
+ja tihusatehet.
+Ja loppumattomat pilvet
+kuin rievut kosteat
+niin matalalla ja verkalleen
+puunlatvasta toiseen kulkee.
+
+Sadat märjät kynnökset välkkyy.
+Ja oja on vettä täys.--
+Ei ihmistä näy ei kuulu.
+--Kaik' veräjät puretut on.
+Vain aitojen aukot tyhjinä
+kuin katkenneina katsoo.
+
+Lato harmaja yksin valvoo
+yhä keskellä niittyjen
+kuin vartija ankarin, lempein
+ja lahjomattomin.
+Ja metsiköt hopeassa ui.
+Ja sadepisarat soivat.
+
+
+
+
+
+III
+
+
+
+
+ROCOCO
+
+
+Näin näyttämö--kukkiva nurmi.
+Sen eessä on aita kaunis
+puuveistoksin, kiemuroin.
+Ja katsojat tälläpuolla
+ois heinäväkeä, jotka
+nyt on ruokalevolla noin.
+
+Ja toiminta alkaa sillä
+kun niittäjän pieni tyttö
+luo aidan käy taapertaen
+sekä huutaa: "Katsokaahan
+kuin kaunis valkea lammas,
+punaröyhelö kaulassa sen."
+
+Niin, totta, jo aidan rakoon
+pien' karitsa päänsä tunkee
+ja katsoa keikistää.
+"Kuin pehmeä sen on villa!"
+"Lie silkkiä kaulanauha!"
+Pien' karitsa lausuu: "bää".
+
+Mut silloin perältä hyppii
+kaks herraa, he pitsihin hienoon
+ylt'yleensä puetut on.
+He sormissa hattua kantaa
+kuin kukkaa. Ja niskassa heillä
+voi huomata palmikon.
+
+He tarttuvat hyppysillään
+nyt karitsan kaulanauhaan
+ja röyhyyn silkkiseen.
+Kaks askelta kerrallansa
+he käyvät ja nykivät sitten
+taas kumpikin haaralleen.
+
+Mut lopulta herroista toinen
+kuin lyötynä vaikeneepi
+ja, äkkiä, kiskaisten
+helohelmisen hansikkaansa,
+sen heittää ylpeästi
+tuon toisen etehen.
+
+Tietysti nyt tartutahan
+florettiin, mi auringossa
+ui kultana kimaltain.
+Noin alkavat kultapuikot
+tutun, hilpeän karkelonsa,
+noin kilisten vastakkain.
+
+Se leikki ei vaarallista
+ole ensinkään, mut onhan
+se välttämätöntä nyt.
+Suu supussa liikehtivät
+jalot herrat, ja ranteet pyörii.
+(Käret säiläin on tylpistetyt.)
+
+Pian kuitenkin tarttuvat taasen
+he karitsan silkkinauhaan.
+Taas sovussa taluttavat.
+--Kas kolme daamia somaa
+on esihin purjehtinut
+kuin joutsenet valkeat.
+
+Kavaljeerit he kumartavat
+ja painavat sydäntänsä
+ja käyvät niin hempehiks.
+Ah daamit päätänsä nyökkää
+ja kätösensä pienet
+nyt antavat suudeltaviks.
+
+Oi onnellinen seura,
+näin luonnonhelmassa kauvan
+se paimenta leikkinyt ois.
+Ja kreivinlinnan, mi tuolla
+yli kerityn puistikon hohtaa,
+he, ah, unohtaisivat pois...
+
+Mut äkin yks daameista huutaa
+ja kaatuu sen kaunehimman
+kavaljeerin sylihin.
+Kas, karitsa hädissänsä
+teki jotakin somaa, ja sillä
+etikettiä rikkoikin.
+
+Ah, ah, mikä kauhea hetki!
+Myös toinen daami jo tuolla,
+on nurmella seljällään.
+Mut se kolmas, se lihavin, hitain
+kavaljeeritta jäi. Ja hänpä
+ei pyörtynyt ensinkään.
+
+Tosin pahoinvoinnin tunteen
+sai hänkin, mut kyynelsilmin
+hänen nähtävä on vision:
+kavaljeerit onnelliset
+jo virvoituspuuhissa liehuu,
+ja tuoksuu Eau de Colon.
+
+Se yksin jäänyt daami
+monologin pienen lausuu.
+Hän huokaa: "J'ai mal au coeur!
+Mon Dieu, Jean missä nyt viipyy?
+Hän karitsan hakuhun läksi.
+Mon Dieu, mon Dieu quel malheur!
+
+Ois hän nyt lähellä tässä,
+niin tottapa daamia kolme
+myös pyörtyä taitaisi.
+Kavaljeerit hempein kuiskein
+pois pitkään heinikkohon
+ah meidät kantaisi.
+
+He virvoittaisivat meitä
+kuin taitaa miehiset miehet
+ja niinkuin me kaivattais.
+Oi ihana pyörtymishetki,
+sun verhojes turvissa paljon
+etikettiä rikkoa sais.
+
+Te katsojat, silloin tällöin
+sukan, seljän saisitte nähdä
+yli nurmikon kukkaisen.
+Ja tyydytettyinä kaikki
+me lopuksi lausuisimme:
+esirippu nyt etehen!"
+
+
+
+
+SYYSKUVA
+
+
+Hehkuu värikylläisinä puistot.
+Lämmin tuoksurikas iltatuuli
+huokuu pitkin puistokadun vartta
+täyttäin kepeästi keuhkot,
+tuoksullansa melkein huumaten.
+
+Istun penkillä ja katson kuinka
+häärää pienet pojantenavat
+puitten kimpussa, kuin ammatikseen
+pettäin polisia pyylevätä.
+Nytkin suuren tuomen latvassa!
+Entä eikös tuossa pihlajassa
+vilku marjaterttuin välitse
+kintut ruskeat ja pörrötukat.
+
+Missä liekkin koko polisi.
+Lemunaatin juontiin lienee mennyt
+taikka jospa aivan kotiansa
+kuivaa paitaa ylle vaihtamaan.
+
+Eipäs ole häirimässä näitä
+iloisia jätkämiehiä,
+hulikaaneja ja kuulingeita,
+jotka käsikaulaa astelee
+pitkin puistotietä julkista,
+laulaa jollotellen harvakseltaan.
+
+Kauvas näkyy naamat punaset.
+Mutta kauniin naaman keskellä
+kiiltää pikimusta suu.
+--Niinkuin neekereitä, joille Luoja
+oisi erehtynyt naaman värin
+huuliin tuhrimaan ja huulten naamaan.
+
+Mutta oikeastaan nämä ovat
+noita Suomen jätkämiehiä,
+joitten veressä on kutsumus
+palvelukseen pyhään Bakkuksen.
+
+Ja nyt, totellakseen veren ääntä,
+ovat juhlimaan he ryhtyneet
+ainoalla nektarilla, minkä
+pahansuopa porvaryhteiskunta
+heille jätti, kenkämusteella.
+Siitä väri huuliin, peukaloihin.
+
+Mutta nyt he unohtaneet on
+kaiken kaunansa ja kapinansa
+porvareita, riistäjiä kohtaan.
+Anteeks antoivat he typerille
+raittiusmiehille ja -naisille.
+Jumalia palvelee he nyt.
+
+Niinpä istuu jätkät ruohikkoon,
+puutarhurin kukkapenkkiin aivan.
+Kuuluu kotva porinata, jonka
+katkaseepi silloin tällöin joku
+laulunpätkä, riemunhihkasu
+taikka läiskäys kun vahva käsi
+iskee kaveria olalle.
+
+Vähitellen väsähtävät rentut,
+keikahtavat kukin pitkäkseen
+keskeen annansilmäin, iristen,
+pelargonioitten heleäin,
+varjoon suuren marjapihlajan,
+jonka terttuin välitse ma nään
+monta pörröpäätä kurkistavan
+alas autuvihin nukkujiin.
+
+Yksi istumaan on jäänyt vain.
+Muistamatta tovereitansa,
+huomaamatta mitään ympärillään
+tuijottaa hän kengänrippeisiinsä
+raskain humalaisen katsein.
+Hänellä on silminnähtävästi
+taipumusta filosofiaan,
+elonkysymysten pohtimiseen.
+Ja hän itseksensä mutisee.
+
+Ympärillä kuuluu kuorsausta.
+Pojat pihlajata puistelee
+jotta marjat satehena käyvät
+päälle onnellisten hulikaanein.
+
+Filosofi yksinänsä vain
+mutisee. Ja nyökähtelee pää.
+Sitte pyyhkäsee hän pitkän tukan
+silmiltänsä pois ja taivaalle
+jääpi sumein silmin katsomaan.
+Sumein aukirevähtänein silmin,
+jotka eivät mitään silti näe.--
+Enempää me nähnemmekö kukaan?
+
+
+
+
+SISÄJÄRVEN HÖYRYLAIVA
+
+
+Pieni sisäjärven höyrylaiva
+käydä nytkyttelee hiljallensa.
+Selän reunaan tulee silloin tällöin,
+mutta niinkuin säikähtänyt oisi
+omaa suuremmoista rohkeuttaan,
+painuu saarten suojiin uuestansa.
+Pyrkii pitkiin lahdensopukoihin
+kiertäin varovasti niemenkärjet.
+
+Niin se käypi hiljallensa yhä
+purren kulku, niinkuin monta vuotta
+on jo käynyt. Yhtä ainoata
+reittiänsä kiertäin joka päivä.
+Aina samat rannat nähden, samat
+pienet laineet lipatellen kylkiin.
+Laiska kuohu keulan eessä, laulain
+vanhat laulut yhä toistamiseen.
+
+Samat maitopänikät ne yhä
+aamupuolla yksi kerrallansa
+laitureilta poimitaan ja illoin
+tyhjenneinä paikallensa tuodaan,
+tänä vuonna useampi kuhmu
+kyljissänsä vain kuin viime vuonna.
+Samat matkustajatkin, vain vuotten
+mukaan kasvot ryppyisemmiks tullen.
+
+Ämmät tuossa käykkäleukojansa
+loukuttavat. Taas on heillä murhe
+apupapin vaimosta. Tää onhan
+aivan liiaks' kiinni maailmassa.
+Eikä näytä edes ymmärtävän
+hävetäkkään tämä papin vaimo.
+Annastiinakin tuon oli kuullut
+lemmenlaulujansa lurittavan.
+
+Harvakseltaan miesten äänet kuuluu:
+"...Jokos kuohitutit orivarsas?...
+johan tuota ... talonpojan töihin
+heilumulkku sovi ... syöpi paljon ...
+
+temuaa ... ei pysy pojan käissä ...
+tekee tuhot ... ei se sovi orit
+vetohevoseksi ... ruuna siivo ...
+tyytyväinen ... niin on ruuna ... niin on..."
+
+Niin käy puhe. Kone jytkyttääpi
+yhä samaan verkkaisehen tahtiin.
+Poiketaanpa joskus laitureihin.
+Joku tulee, useampi menee.
+Laiva tyhjeneepi vähitellen.
+Matkamiehen, kaupungeista tulleen
+nyökähtelee pää. Ja istualleen
+siihen nukahtaa hän tyhjään laivaan.
+
+
+
+
+KESÄINEN MIELIALA
+
+
+Pois täältä. Täällä liikkuvat
+jo inhat kesävierahat,
+nuo, jotka kosketuksellaan
+saa koko seudun saastumaan.
+
+Tään kiroan puolherrasnäyn.
+Pois jalkapatikassa käyn,
+pois salotorppiin viimeisiin.
+Käyn koirain luota ihmisiin.
+
+Ja mustimman kun mökin nään,
+ma siihen totisesti jään.
+Käyn kalaa. Heinää poikki lyön.
+Ja torakoineen leivän syön.
+
+Ma ukkoin kera juttuan.
+Ma syljen päälle lattian.
+Ja käverästä piipustain
+veän vennäänlehtein sauhut vain.
+
+Mut emäntä kun iltasin
+taas kertoo äänin kimein
+kuin leviääpi riettaus
+ja kuin on Herran rangaistus,
+
+niin silloin kera tyttären
+käyn suojaan neitsytaittasen.
+Ah kauniin hetken rakastaa
+saan torpan piikaa pulleaa.
+
+
+
+
+
+IV
+
+
+
+
+1
+
+
+Kultainen, kultainen tähti
+sinisen pilven päällä.
+Ah, sinä katsot meihin
+Murheen Laaksossa täällä.
+
+Ah, olet nähnyt kaiken
+ihmislapsien luvun
+hamasta kun isä Aadam
+alotti apinan suvun.
+
+Ah, olet nähnyt monen
+sydämen aivoitukset.
+Ah, olet kuullut monen
+kielen jaaritukset.
+
+Herrasta luomakunnan
+paljo on muistissa sulla.
+--Paljo kaunista mahtaa
+vielä lisäksi tulla.
+
+Mitähän täytyneekään
+vielä sun nähdä ja kuulla
+ennenkuin enkeli saapuu
+tuomiopasuna suulla?
+
+Ah, sinä kultainen tähti
+sinisen pilven päällä,
+suuresti sinua säälii
+Homo-hitunen täällä.
+
+Ah, minkä aikanas tehnyt
+lienet sa rikkomuksen
+kun noin saanut olet
+raskahan rangaistuksen?
+
+Ennenpä Juudaksen paikan
+ottaisin Helvetissä
+kuin sinun kultatuolis
+pilvissä sinisissä.
+
+
+
+
+2
+
+
+Puu uljain kankahalla
+se kaatuu maahan. Lahoaa.
+Syö kissa pääskyn. Kaikki
+on siihen hetkeen loppuvaa.
+
+Se heidän kohtalonsa.
+On toisin määrä sun ja mun.
+Jos ihminen nyt kuolee,
+ei kuole silti loppuhun!
+
+Oi ihme luonnon suurin.--
+Vain tomumajan jättää hän.
+Ja jossain kaukomailla
+saa loputtoman elämän.
+
+Sen uskon.--Mikäs auttaa
+kun Raamattukin sanoo niin.
+Mut tyytyisinpä silti
+ma päiviin kotvaa lyhempiin.
+
+Ma haluaisin elää
+elämän rikkaan, oikean
+ja pitää palkkanani
+myös loppukuolon oikean.
+
+Vain tyhjä reikä ilmaan
+jäis muistokseni miekkoisen.
+Ja senkin vähitellen
+löis ajan aallot umpehen.
+
+Ma haluaisin kerta
+pois kadotaksein nukahtaa.
+Oi miks en porsas, pässi
+tai kurja hiiri olla saa!
+
+
+
+
+3
+
+
+Niin katson lauluuni entiseen
+kuin puolioutohon ihmiseen.
+Kuin jossain luulisin nähneheni
+nuo kasvot ja äänen kuulleheni.
+
+Mut milloin ja missä?--En muistakkaan.
+Jään nolona tuotakin tuumimaan
+mitä varten laittelen laulunpäitä,
+parin vuoden päästä kun tunne en näitä.
+
+Lie sydän sykkinyt ennenkin.--
+Kun tuhrasin tuonkin paperin,
+sain paljon vertani lämmintä käyttää.
+Ja paperiksi se jääneen näyttää.
+
+Mut eipähän auta. On pakko niin.
+Olen kahlittu kynään ja paperiin.
+Oi taivas, kurjuutta kaikellaista
+sinä Aatamin lapsi aikanas maista.
+
+
+
+
+4
+
+
+Hei terve mieheen Don Quixote.
+Nyt käsi kätehen.
+Ja sitte kulkuhun, tappiot
+ja voitot jakaen.
+
+Sun veljiis, töitteni tähden, ma
+kai lukeutua voin.--
+Monet kerrat tiukkana taistella
+kera tuulimyllyn koin.
+
+Ja kirjoista jos alun sai
+sun miekkasi heilutus
+niin kirjallistapa laatua kai
+myös mun oli turnaus.
+
+Minut, surullisen hahmon mies,
+lyö ritarikuntahas.
+Mihin vienee viiripäinen ties,
+minä marssin matkassas.
+
+Eron pienen meissä jos huomaiskin,
+se ei kuulu asiaan--
+kas kertapa viisaan, tuhmankin
+syö mato kirkkomaan.
+
+Yks vain on määränä: taivaltaa
+kuin miesi kunnian,
+hyvän, oikean puolesta uskaltaa
+vaik' selkäsaunahan.
+
+Siis terve, veljeni Don Quixote,
+nyt käsi kätehen.
+Hei riemukulkuhun, tappiot
+ja voitot jakaen.
+
+Minä kynälläin! Sinä miekallas!
+Hepo allamme molempain:
+Sinä lasketat Rocinantellas,
+minä runoratsullain.
+
+
+
+
+5
+
+
+Bakkus, istu pöytähämme,
+viivy hetki vierellämme.
+Oishan meillä kutsumus
+ottaa oiva heilaus.
+
+Bakkus, tartu niskaan meitä,
+pienen pilven päälle heitä!
+Siellä maaten mahallaan
+katsoisimme maailmaan.
+
+Puoliks hymyisimme tälle
+muurahaisenelämälle,
+puoliks kaipaisimmekin
+pallollemme takaisin.
+
+Mut jos oikein onnestaisi
+ehkä sihtihinsä saisi
+personan sen pikkuisen
+Minä Itse nimisen.
+
+Siellä pilven paltehella
+saisi hetken naureskella
+armahalle itselleen
+tärkehine puuhineen.
+
+Useasti touhutessa
+hengessä ja totuudessa
+ollaan aika narreja
+vaikkei itse arvata.
+
+Niinpä hetken hymyämme.
+Bakkus, istu pöytähämme,
+niskatukkaan tarttuen
+heitä päälle pilvien.
+
+
+
+
+6
+
+
+Aamu kultaa oksat viinapuun.
+Veljet, saamme lukkoon panna suun.
+Sammuu taivaan lamput tuhannet.
+Pohjaan pikarimme viimeiset.
+
+Herää tuuli. Usvat hajoaa.
+Kastehesta kimmeltääpi maa.
+Kaunis valhe yömme ollut on.
+Aamun tultua se kuolkohon.
+
+Rakkaat veljet, viinapuusta pois.
+Ollaan kuin ei tunnettukkaan ois
+koskaan toisiamme päällä maan.
+Kättä lyyen, veljet, erotaan.
+
+
+
+
+7
+
+
+On ikävätä kun sukulaiset
+pois toisistansa noin vierautuu.
+Ei villihanhi se enään tiedä
+jos kesy ankkamme vilustuu.
+
+Se villihanhi se siivin lentää,
+se meren äärillä asustaa.
+On meille outo sen elonjuoksu.
+Ja siitä hyötyä emme saa.
+
+Mut kotihanhi, se kunnon lintu,
+sian kanssa jakaapi purtilon.
+Se lihotetaan. Se pataan pannaan.
+Oi hanhenmaksalla maku on!
+
+
+
+
+8
+
+
+Pois, pois rikkaruohot
+puutarhasta tästä
+kaunoisilta kukiltamme
+voimaa imemästä.
+
+Karun seudun kulttuurille
+vaivoin raivasimme,
+tunteelliset korukasvit
+siihen istutimme.
+
+Suomenmaa on aina ollut
+arka kunniastaan.
+Kulttuurkukkaa varjelemme
+luontoakin vastaan.
+
+
+
+
+9
+
+
+Näätkös, sikaa ajetaan.
+Possu karkas pahnoiltaan,
+juoksee kohti metsänrantaa,
+lyödä itseänsä antaa.
+
+Kylläpä ne lyövätkin.--
+Possu, possu, takaisin
+älä kiusallakaan käänny,
+ennen vaikka tielle näänny.
+
+Ensikerran eläissäs
+vapaus on edessäs.
+Totta tuosta silloin jaksaa
+jonkun seipääniskun maksaa.
+
+
+
+
+10
+
+
+Ah mikähän lienee mullakin
+tään eloni tarkotus viimeisin?
+Ma kuvitellut oon kirjaimeksi
+vain itseni, pieneksi, vähäiseksi.
+
+Olen pieni kirjasin tiedoton,
+jolla Kohtalo kirjansa latova on.
+Mut mihinkä sanaan saan kunnian tulla,
+ei tietoa, aavistust' ole mulla.
+
+Kova taivas yllä ja yksinään
+saan käydä elämän vilinään.
+Saan hetkisen hyppiä kartanolla.
+Saan polkea muita, saan poljettu olla.
+
+Jos osaton olen, niin itkeä saan.
+Ei kielletä, mutta ei autetakkaan.
+Jos nälkäinen olen, saan syödä rapaa.
+Jos väkisin otan, saa piestä ken tapaa.
+
+Kuin näyttelijä, mi näyttelee,
+mi hetken itkee ja hymyilee.
+Kun loppuu näytös, jo verhot harmaat
+ijäks peittää tuskat ja laulut armaat.
+
+Miks liikun, puhun ja uurastan?
+Sitä tiedä en. Vain aavistan,
+olen kirjain sanassa tärkeässä,
+ties kuinka ankara valttiässä.
+
+Mikä tyydytys suuri kun aattelee!
+Oi taivas, mun mieltäni hivelee.
+Taas tunnen minäkin eläväni.
+Piru päätään nostaa mun sisässäni.
+
+En rukoillut ennen. Mut nyt sen teen.
+Minä lankean maahan polvilleen.
+Minä, kirjain, rukoilen latojalta:
+mun pyyntöni täytä, sun onhan valta!
+
+Paha painovirhe minusta tee,
+joka sotkee ja haittaa ja häiritsee.
+Ken kirjaasi sitten lukea saisi,
+hän päätänsä puistais ja kiroaisi.
+
+
+
+
+11
+
+
+Kun saisin Aladin-lampun
+niin tottapa tietäisin
+mikä toivomus silloin mulle
+ois sydäntä läheisin.
+
+Heit' auttaa tahtoisin, jotka
+vain varjossa elää saa
+ja jotka nyt kurjuuttansa
+ah, ääneen valittaa.
+
+Siks tahtoisin itse olla
+se suuri ja mahtava mies,
+jonka loistosta, rikkaudesta,
+joka lapsikin mainita ties.
+
+Minä tahtoisin että ne riippuis
+mun liepeissä ihmiset.
+Minä tahtoisin olla se miesi,
+jolta kerjää tuhannet.
+
+Mun porttini avattaisi.
+Ja ma istuisin tuolillain.
+Ja mun saliini suureen tuotais
+nyt lauma valittajain.
+
+Ja ma kuuntelisin kun he kaikki
+kuin kuorossa uikuttais.
+Myös lomassa yksitellen
+he tuskansa ulvoa sais.
+
+Ja ma hymyten nyökkäisin heille:
+"Hyvä on, teitä autetaan".
+Ja he saisivat laulaa mulle
+ylenpalttista kiitostaan.
+
+Sata renkiä heidät sitten
+pois yksitellen veis,
+jotta jokainen sais edes kerran
+mitä kukin he tarvitseis.
+
+Niin nälkäiset pöytään vietäis.
+Kipot myrkkyä kukkurat!
+Ja viluiset ruoskaa saisi!
+Ulos yöhön sairahat!
+
+Mut sen, joka viimeiseksi
+mun ruhtinassaliini jäis,
+mun nähteni kieli kurja
+sen suusta revästäis.
+
+
+
+
+12
+
+
+Taas ihanteet on tuotu esihin
+ja määritellään oikeaa ja väärää.
+Tuo suurta on, tuo pientä taasenkin.--
+Oi ihmismieli, kaikkea se häärää.
+
+Ne puhuvat, puun runko ylöspäin
+noin kasvaa ilmamerten vapautehen
+ja juurten janoissansa etsiväin
+on matka salatuimpaan syvyytehen.
+
+Mut mitä helvettiä sinuhun
+tuo kuuluu vaikka toisinkin ois laita,
+jos juuret ryntäis taivaan kimppuhun
+ja ruoskis enkeleitä autuaita
+
+ja runko, oksat maahan tunkien
+ne vaikka niinkuin juna joutuisasti
+ja puhki kallioitten, kivien
+sais alimmaiseen helvettihin asti.
+
+Ei kuulu sinuun vaikka vaunuihis
+mies pantais valjaisiin ja hepo ohjiin
+tai veljes jos pää maassa hyppelis
+ja kirkas päivä paistais jalkapohjiin.
+
+Syö mahas täyteen kun sen kerta saat.
+Tai niinkuin eläin tuskissasi paru.--
+Niin joskus kun on kesäisinä maat
+sa nouse puuhun, taskussasi naru.
+
+Sa katso, korkeus ja mataluus
+jo taivaanrannass' toisiansa tapaa:
+on vaakasuora viiva avaruus
+ja taivaan tähdet koskettavat rapaa.--
+
+On yhtä sulle lintu pikkunen
+sa missä livertelet laulujasi.
+On yhtä sulle suuri ihminen
+sa minne ripustelet nuoriasi.
+
+
+
+
+
+V
+
+
+
+
+VANHA KALLIO
+
+(NUORELLE SUOMELLE.)
+
+
+Yksinäinen kumpu soisen maan,
+muistanetko merta milloinkaan?
+Muistanetko kaukaa vuosituhansista
+merta suolaista ja voimallista?
+
+Vanha kallio, sa vapiset!
+Muistat, muistat päiväs entiset:
+Merikotkan siivet kaartui ylitsesi.
+Latvahasi meriloue pesi.--
+
+Niinpä silloin. Toisin, toisin nyt.
+Meri luotasi on väistynyt
+vuosi vuodelta, kuin pakoon. Ainaiseksi
+jää vesjättö lehmäin laitumeksi.
+
+Huipultas kun katson etelään,
+enään soukan sininauhan nään.
+Varislaumat rintehilläs isännöivät,
+joita ennen hyökyaallot löivät.
+
+Vanha kallio, voi häpeääs!
+Vedä sammalpeitto yli pääs.--
+Lyö ei koskaan enään kuohu ylitsesi.
+Eikä latvaas meriloue pesi.
+
+
+
+
+FARISEUS
+
+(NUORELLE SUOMELLE.)
+
+
+Lyö rintoihis fariseus!
+--jos myöntänee sen laki.
+Taas päivän pesut suoritit
+ja rukoukses rummutit.
+Liet jaellut almujaki.
+
+Voit kerskata, oot elänyt
+lain kirjaimien mukaan.
+Ja siitä ethän epäile,
+oot otollinen Herralle
+jos ylimalkaan kukaan.
+
+Sa koskaan kylvä mitään et,
+et koskaan mitään niitä.
+Et tunne miltä maistuukaan
+se, jota synniks mainitaan.
+Ja kiität Herraa siitä.
+
+Niin tyynnä hurskaudessa
+sun mataa elämäsi.
+Jos milloin kättäs oikeaa
+sa käytät, vapahasti saa
+sen tietää vasen käsi!
+
+Kuin kulku kuun tai auringon
+niin varma on sun retkes.
+Ei koskaan epäröintiä.
+Fariseus!--jo määränä
+kun löi sun synnyinhetkes.[1]
+
+Nyt lihassasi kylmässä
+ei intohimot soita.
+Saat elää rauhaa matalaa.
+Ei murhe, riemu kolkuttaa
+sun sydäntäsi koita.
+
+Sun sydäntäs!--No kieleni,
+jo valehia puhut.--
+Sun sydämesi paikalla
+on lakikirja painava.
+Niin haastelevat huhut.
+
+Ja homeessa jos kirja on,
+niin ethän liene sinä!
+Sun kätesi, sun kasvosi
+jo kaukaa silmä äkkäsi
+niin ihmeen kiiltävinä.
+
+Sa puleerattu pykälä,
+sa loistat yli maasi,
+Ja aikakirjat ankarat
+ne kerta vielä kertovat
+sun suurta kunniaasi.--
+
+Lyö rintoihisi Israel!
+voit huutaa malliin tähän:
+--Me oomme mailman valkeus!
+--On meillä suur fariseus!
+--Jos muuta liekkin vähän.
+
+
+[1] Niitä henkilöitä varten, jotka ovat jo kerinneet varustaa tämän
+Paikan kysymys- ja huutomerkeillä (?!), otettakoon lisäksi asian
+valaisemiseksi pieni selitys:
+
+Tie usein valmiiks laitetaan meilt kysymättä mieltä. Siks synnyttäjän
+luona soi jo sukulaisten ah! ja voi!--no kumpi tulee sieltä?
+
+
+
+
+RAITTIUSLAULU
+
+
+Oi pystyyn lippu puhtaansininen,
+symbooli nuorten kevättoiveitten
+ja aatteen korkean kuin sini taivaan.
+Nyt vapahdus lyö maailmoitten vaivaan.
+
+Oi muistakaa, kuin lippuvaate tää,
+niin juopon nenä saattaa sinertää,
+niin kertoin julki rasvasydämestä
+ja ijäks hukatusta terveydestä.
+
+Oi muistakaa, tään lipun lailla myös
+sun sinertävät raittiit järvivyös
+oi Suomenmaa, maa äitein, isiemme,
+maa, jonka pintaa mekin käyskelemme.
+
+Oi pystyyn lippu puhtaansininen,
+symbooli Suomen tuhatjärvisen.
+On isänmaamme vettä tulvillansa.
+Oi juokaa vettä Suomen nuori kansa.
+
+
+
+
+HELKAVIRSI
+
+
+Leimahti sininen sähkö
+Turjan tunturin laella
+Lapin yössä synkeässä.
+
+Lapin lapset tuon näkivät.
+
+Kävivät imehtimähän.
+Pelko mielihin mateli.
+--Kusta liekki Lapin yössä
+Turjan tunturin laella?--
+Kysyi nuoret, kysyi vanhat,
+kummaa ei kukana tiennyt.
+
+Kävit tuosta tietäjihin,
+outojen osoajihin.
+--Kusta liekki Lapin yössä
+tuiman tunturin laella?--
+
+Eipä tietty tietäjissä,
+arvattu osoajissa.
+Yksi luuli lemmon töiksi,
+toinen taikavalkeiksi,
+kolmas partaansa puhisi,
+neljäs ei mitänä tiennyt.
+
+Yks oli kuulu kuulematta,
+tietoniekka tietämättä
+Lapin suuren suon takana,
+meren mahtavan tykönä,
+mustapärskyn pärmehillä,
+niemessä nimettömässä,
+portahassa puuttomassa,
+mainittu isomahiksi
+kaikkitiioksi Revoksi.
+
+Kävit tuota kuulemahan.
+
+Ajoit päivän, ajoit toisen,
+viikoin vierit viisin, kuusin.
+Ajoit suuren suon nenitse,
+virran valkean ylitse,
+kosken kuuen kuulumitse.
+
+Porot juoksi, sorkat paukkui,
+tierat lenteli tuliset.
+Hiiet nostatti näkyjä,
+pahat pahoja kuvia.
+Korpit koikkuivat perässä,
+eellä lenti lemmottaret,
+suolta kuului suuri huuto,
+metsästä paha meteli.--
+
+Tulit he ukon tuvalle
+valkehina ja vapisten.
+Haastoit ankaran asian,
+lausuit ouon lausehensa.
+Kysyit oppia ukolta.
+
+Nousi ukko uunin päältä,
+ikäloppu lautehilta,
+jorahutti jouhistansa,
+pamahutti parrastansa:
+"Tuon isoni ennen tiesi,
+vaarivainaja opetti,
+asui ennen suku suuri,
+suku suuri ja sotaisa
+Pohjan raukoilla rajoilla,
+laulut lauloi, tiiot tiesi.
+
+Kukki silloin kuuset meillä,
+omena kypsyä osasi.
+Louhi Pohjolan emäntä,
+Pohjan ylpeä emäntä,
+loipa kuun, taotti päivän
+Ilmarisella sepolla.
+Päivän telki kalliohon,
+kuun on kahlitsi kivehen
+Pohjan yöhön paistajaksi
+viljapellon vaalijaksi.--
+Nousi tuosta sota suuri.--
+Katalat Kalevan miehet
+päivän vohki, kuun varasti
+itsellensä vain iloksi,
+peltojensa paistajaksi.
+Eipä saaneet särkymättä
+kultatauluja kivestä.
+Jälkeen jäi moni murunen
+kovan kallion sisähän.
+Tuost' on merkit kuun kylessä,
+aukot mustat auringossa.
+
+Tämän tiesin. Nytpä tiiän
+tämän tietoni lisäksi,
+Turjan on ollut tunturissa
+emon auringon asunto
+ennenkuin Kalevan miehet
+päiväkultamme varasti.
+Siellä tunturin sisässä
+päivän kullat, kuun hopiat
+monet on jälellä vielä.
+Siitäpä sininen sähkö
+tuiman tunturin laella."
+
+Lausuit kurjat lappalaiset:
+"Oi on ukko, kaunis ukko,
+Repo, tietäjä tosien,
+tule meille tuntijaksi,
+pääy päivän päästäjäksi.
+Pieni päivyen murunen,
+kuun on välkettä vähäsen
+laula Lapin taivahalle.
+Tyhjään tyytyy kivi keolla,
+laihempahan lappalainen."
+
+Tuopa tietäjä tosien,
+Repo tietäjä tosien,
+valjasteli varsojansa.
+
+Itse pulkkahan rupesi,
+asetaikse ahkiohon,
+ajoi päivässä yhessä
+Turjan tunturin laelle.
+Raksahutti rumpuansa
+poronkoivella kovalla,
+kalahutti kalliohon
+miekalla tuliterällä.
+Loihe tuosta laulamahan,
+sanaköyttä suoltamahan.
+
+Lauloi hetken, maa järähti,
+lauloi toisen, vuori vonkui,
+kalliot kaheksi lenti,
+tähet keikkui taivahalla.
+Tuli tuiski kalliosta,
+sähkö vuoresta sihisi
+talviselle taivoselle
+Lapin yöhön loistajaksi
+päivättömän paistajaksi,
+iloksi ihalan illan
+kansan kurjan kaitsijaksi.
+
+Lapinmaassa mainittihin
+tulia Revon tuliksi.
+
+
+
+
+LASTU
+
+
+Tuuli kävi selältäpäin ja rannan koivut huojuivat kovasti. Oli niitten
+joukossa muuan, jonka latvus kohosi puolta ylemmäs toisia. Aina kun uusi
+tuulenpuuska lennähti sähisten avoimelta seljältä, näytti se ikäänkuin
+tarttuvan kiinni puun laajaan lehvistöön. Ja kun tuuli, jolla oli kiire,
+koetti hädissään tempautua irti tästä odottamattomasta esteestä,
+huojuivat oksat kovasti ja koko runko notkahteli.
+
+Tuuli ulvoi ja koivu natisi. Lehvistössä kävi kova kohina.
+
+Mutta koivu piti puolensa.
+
+Silloin tällöin irtautui kuitenkin joku yksinäinen kellastunut lehti. Ja
+tämän onnettoman valitsi kiukustunut tuuli nyt uhrikseen. Se heitti sen
+korkealle ilmaan ja paiskeli sitä lennossa voimakkailla käpälillään
+ikäänkuin kissa haavoitettua avutonta hiirenpoikasta.
+
+Sinne katosi lehti, minne lie mennyt, metsikön taakse, kunnes tuuli,
+tyydytettyään petomaisen kostonhimonsa, heitti sen johonkin lätäkköön ja
+istahti itsekkin, väsyneenä ja kyllästyneenä, jonkun talon tuuliviirin
+nenään tai kääkkyräpetäjän punaselle oksalle.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Nimettömiä lauluja, by Aaro Hellaakoski
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13429 ***