diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/13174-8.txt | 8357 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13174-8.zip | bin | 0 -> 114181 bytes |
2 files changed, 8357 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/13174-8.txt b/old/13174-8.txt new file mode 100644 index 0000000..5b46e4a --- /dev/null +++ b/old/13174-8.txt @@ -0,0 +1,8357 @@ +The Project Gutenberg EBook of Sylvi; Kovan onnen lapsia, by Minna Canth + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Sylvi; Kovan onnen lapsia + +Author: Minna Canth + +Release Date: August 13, 2004 [EBook #13174] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYLVI; KOVAN ONNEN LAPSIA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + +SYLVI; KOVAN ONNEN LAPSIA + +Kirj. + +Minna Canth + + +1920 (1888-1893). + + + + +SYLVI + +Näytelmä neljässä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +AKSEL VAHL, notario. +SYLVI, hänen vaimonsa. +VIKTOR HOVING, arkkitehti. +ALMA HOVING, hänen sisarensa. +KARIN LÖFBERG, | +ANNI VIDGREN, | Sylvin entisiä koulutoveria. +ELIN GRÖNKVIST, | +ROUVA HAKE, naisvankien hoitaja. +VANKILAN TIREHTÖÖRI. +SOHLMAN, pastori. +SANDELL, metsäherra. +HARLIN, | +IDESTAM, | luutnantteja. +TUNEBERG, lääkäri. +BRUN, tullinhoitaja. +MARI, palvelustyttö. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Suuri, hyvin sisustettu huone. Takana kaksi ovea, joista +oikeanpuolinen, raskailla, avatuilla esiripuilla varustettu, vie +eteiseen, ja toinen, jonka esiriput ovat alhaalla, makuuhuoneesen. Ovien +välissä on alkoovi, jonka uutimet myöskin ovat alhaalla. Vasemmalla +sivuseinällä ovi ruokasaliin, oikealla seinällä suuri peili. Etehisessä +näkyy oikealla ovi, joka vie ulos porstuaan, sekä perällä ikkuna, jossa +on valkoiset uutimet ja jonka edessä on ruukkukasveja. + +Etualalla on pyöreä pöytä, ympärillä tuolia sekä kiikkutuoli vasemmalla. +Nurkassa oikeaan on suuri kirjoituspöytä. Vastaisessa nurkassa sohva ja +pieni pyöreä pöytä.) + +AKSEL (istuu kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa). + +SYLVI (pistää päänsä makuuhuoneen oviverhojen välistä). + +AKSEL. Kuka siellä? + +SYLVI. Arvaapas! + +AKSEL (keskeyttämättä työtään). Eihän se vaan liene minun pikku +kissimirrini? + +SYLVI. Se se on. + +AKSEL. Katsos vaan! Mitähän kissimirri sitten tahtoisi? + +SYLVI. Saako tulla sisään? + +AKSEL. Ei millään ehdolla. Ei ole aikaa. + +SYLVI. Pikkuruisen vaan. Hiukan verran, Aksel. Minulla olisi vähän +asiaa. + +AKSEL. Mitä asiaa? Jotakin hirveän tärkeätä, varmaan. + +SYLVI. Hirveän tärkeätä. + +AKSEL. Ihanko todella? (Kääntyy.) No, pitänee hänet nyt sitten päästää +silmänräpäykseksi. Ei--odotapas. Lupaako pulmunen olla kiltti? + +SYLVI. Kyllä, hyvin, hyvin kiltti. + +AKSEL. Lupaako hän myöskin mennä tiehensä kahden minuutin kuluttua? + +SYLVI. Ihan varmaan. + +AKSEL. Ehkäpä hän sitten saa tulla. Ei, ei,--seis! Katsotaan ensin +kelloa. No--jahka minä nyt luen kolmeen, sitten vasta saat juosta +sisään. Yks'!----ei vielä----kaks'----pysy paikoillasi, kuule----no, +no, ei askeltakaan, sanon minä----kolme! + +SYLVI (juoksee hänen syliinsä). + +AKSEL. Vai niin! Vai on minun pikku lintusellani niin tärkeätä +sanottavaa? No, annapas kuulla! Mitähän tuo lienee? + +SYLVI. Sinun pitäisi luvata minulle yksi asia, Aksel. + +AKSEL. Yksikö vaan? Eikö mitä, se on kovin vähän. Minä lupaan sinulle +seitsemänkymmentä ja seitsemän asiaa. + +SYLVI. Hyvä! Mutta pidäkin sanasi. + +AKSEL. Tietysti. + +SYLVI. Kunniasi kautta? + +AKSEL. Kunniani kautta. + +SYLVI (heiluttelee jalkojansa ja heittäytyy taaksepäin). Voi, kuinka +ihanata--kuinka sanomattoman ihanata! + +AKSEL. Varo, varo, kissimirri, sinä putoat. + +SYLVI. Voi herra, kuinka hauskaa! Nyt sinä olet helisemässä, +holhoja-setä. + +AKSEL. Joko taas--! + +SYLVI. Anna anteeksi--oma puoliskoni, minä tarkoitin. Nyt saan siis +pyytää sinulta seitsemänkymmentä ja seitsemän asiata. Ajatteles-- +ennenkuin olen ne kaikki keksinyt. + +AKSEL. Mutta yksi ehto minun kumminkin täytyy siihen panna. + +SYLVI. Ei mitään ehtoja! Rakkahin Aksel, ei mitään ehtoja! + +AKSEL. No, totta kai! Yksi ainoa pieni ehto sinun toki pitää täyttää. + +SYLVI. No sanopa sitten, mikä se ehto olisi? + +AKSEL. Pieni, joutava vaan-- + +SYLVI. Sano pian! + +AKSEL. Ei ole kiirettä kirkkoon. + +SYLVI. Ala joutua, holhoja-setä, taikka--minä nipistän sinua korvasta. + +AKSEL. Vai niin, vai rupeet sinä häijyksi, pikku pulmunen. Entäpä jos +saatkin mennä tiehesi. + +SYLVI. Ei toki, eihän? Ehto? Rakas, kulta Aksel, muista, että minulla on +vaan kaksi minuuttia. + +AKSEL. Niin, se on totta, se. + +SYLVI. Ellet sinä pitentäisi aikaa? + +AKSEL. Ei--kuule-- + +SYLVI. Elä sitten edes vitkastele niin kauheasti, Aksel. No, mikä se +ehto oli? + +AKSEL. Se vaan, että minä ensin saan tutkia kaikki nuo seitsemänkymmentä +ja seitsemän asiaa, ennenkuin hyväksyn. + +SYLVI. Ehei, kas siihenpä minä en suostu. + +AKSEL. Kuule mokomaa! Vai et sinä suostu siihen? + +SYLVI. En. + +AKSEL. Onko se täyttä totta? + +SYLVI. Täyttä totta. + +AKSEL. Tjah--sitten sitä ei voi auttaa. Minun täytyy ottaa sanani +takaisin. + +SYLVI. Ei, Aksel--anna nyt myöten. Minä lupaan olla kiltti. En pyydä +mitään mahdottomia, paljaita pikku asioita vaan. + +AKSEL. Siinä tapauksessa minä ne kyllä hyväksyn, eikähän minun ehdostani +silloin ole sinulle mitään haittaa. + +SYLVI. Niin--mutta kuitenkin, Aksel! Olisi niin paljon, niin äärettömän +paljon hauskempaa, jos minä ihan vapaasti saisin ajatella kaikki nuo +seitsemänkymmentä ja seitsemän asiaa, enkä tarvitseisi pelätä kieltoa. +Rakas pikku Aksel! + +AKSEL. Rakas pikku Sylvi, minä pysyn sanassani. + +SYLVI. Niin, semmoinen sinä olet, holhoja-setä. Minä en sano sinua enää +koskaan muuksi, sillä se sinä olet aina ollut ja siksi sinä jäät +ikipäiviksi. + +AKSEL. Kas niin, nuo kaksi minuuttia ovat tuossa paikassa kuluneet. +Annapa nyt kuulla ensimmäinen pyyntösi. + +SYLVI. Enkä anna. En pyydä enää mitään. + +AKSEL. Siinä ollaan! Nyt on pikku sirkku taas allapäin, pahoilla mielin. + +SYLVI. Olisit sinä nyt yhden ainoan kerran saattanut tehdä minulle +mieliksi, Aksel. + +AKSEL. Kultaseni--tuohan kuuluu ihan siltä, kuin en milloinkaan ennen +olisi sitä tehnyt. + +SYLVI. Et olekaan. Tahdotko, että luettelen, mitä kaikkia sinä olet +minulta kieltänyt, vai? + +AKSEL. Niin, kun sinä pyydät pelkkiä mahdottomia, hyvä lapsi. + +SYLVI. Kuinka saatat sanoa-- + +AKSEL. No, esimerkiksi, että minun pitäisi istua ja leikkiä sinun +kanssasi. + +SYLVI. Leikkiä! Koska olen pyytänyt sinua leikkimään? + +AKSEL. Istua ja lellitellä sinua sitten. + +SYLVI. Sanotko sinä sitä leikkimiseksi? + +AKSEL. Melkein. + +SYLVI. Ja se on sinun mielestäsi mahdotonta. Niin, sitten en suinkaan +tahdo enää vaivata. (Liukuu alas, kääntyy selin Akseliin ja hypistelee +pöydällä olevia kapineita.) + +AKSEL. Ei, pikku lemmikkini, et sinä saa suuttua. Enhän minä sitä +tarkoittanut. Sitä vaan, että kaikella pitää olla rajansa, ymmärrätkös. +Sylvi, muruseni, tule nyt taas tänne polvelleni. + +SYLVI. Eivätköhän nuo kaksi minuuttia jo olekin lopussa? + +AKSEL. Aikoja sitten, mutta se ei tee mitään. Minä en päästä sinua, +ennenkuin tulet hyvälle mielelle taas, sirkkuseni. + +SYLVI. Aksel--mitä sinulla tässä on,--tässä laatikossa, kuules? + +AKSEL. Ai, elä koske siihen. Se on hyvin vaarallista. + +SYLVI. Vaarallista? Mitä se sitten on? + +AKSEL. Ketunmyrkkyä. Strykniiniä. Anna tänne, et saa koskea. + +SYLVI. Ei, minä vaan vähän katson. Kapseleissa? Kuoleeko kettu +tuommoisesta pienestä kapselista? + +AKSEL. Kuolee. + +SYLVI. Mutta ihmistä se ei mahtaisi tappaa? + +AKSEL. Tappaisi kyllä. + +SYLVI. Tuommoinen pieni kapseli? Sepä vasta kummaa. Jos minä nyt +nielisin yhden-- + +AKSEL.--Niin kuolisit kuin kärpänen.--Kas niin, nyt panemme sen pois. +(Panee sen pöytälaatikkoon.) No, pikku kissimirri,--jos minä nyt +kumminkin tämän yhden kerran-- + +SYLVI. Mitä niin, Aksel? + +AKSEL. Suostuisin pyyntöösi, ilman että tutkin sitä edeltäpäin. + +SYLVI. Tee se, niin olet kiltti. + +AKSEL. Olkoon menneeksi.--No, anna kuulla. Mitä pikku pulmunen aikoi +minulta pyytää? + +SYLVI. Niin, Aksel, se oli vaan sitä, että sinä jättäisit kaikki työsi +yhdeksi viikoksi. + +AKSEL. Mutta rakkahin Sylvi! + +SYLVI. Yhdeksi ainoaksi viikoksi, Aksel! + +AKSEL. No, mutta ole toki järkevä, hyvä lapsi. Enhän minä voi +laiminlyödä virkaani. + +SYLVI. Joku toinen voisi hoitaa sitä sen aikaa. + +AKSEL. Mitä sanot,--ei, sinä olet tosiaankin kovin lapsellinen, Sylvi +kulta. Minun pitäisi yks' kaksi jättää kaikki tyyni ja istua kädet +ristissä--tehdäkseni pikku vaimolleni mieliksi. Ei, se ei käy päinsä, +lapseni. + +SYLVI. Menethän sinä usein metsästämään, esimerkiksi, ja viivyt siellä +päiväkausia. + +AKSEL. No niin, sehän on ihan toista, tiedämmä. Enkähän minä kovin usein +ole sielläkään ollut. + +SYLVI. Sinä et siis aijo pysyä sanassasi? + +AKSEL. Maltapas--jos sovittelisimme muulla tavalla vai mitä arvelet? +Ensi kesänä voisin ehkä ottaa virkavapautta viikoksi tai pariksi. + +SYLVI (nyreissään). Kesään on niin pitkä aika. + +AKSEL. Mutta, rakas pikku Sylvi, minkätähden minun sitten pitäisi +heittää työni? + +SYLVI. Kyllähän sinä sen tiedät. Siksi että minulla on niin ikävä olla +yksin, kun sinä alituisesti joko olet ulkona taikka istut +kirjoituspöytäsi ääressä. + +AKSEL. Entä kun me nyt keksisimme jotain oikein hauskaa pikku +kissimirrille, suostuisitko sitten siirtämään tuon laiskuriviikon ensi +kesään? + +SYLVI. Niin no--ehkäpä. Jos sinä tosiaankin keksit jotain erinomaisen +hauskaa. + +AKSEL. Annapas kun ajattelen--. Kuules nyt. Minä menen kirjakauppaan ja +etsin sinulle sieltä jonkun hyvin huvittavan kirjan. + +SYLVI. Ush--ei! Minä olen ihan kyllästynyt kirjoihin. + +AKSEL. Joitakuita uusia soittokappaleita sitten? + +SYLVI. En minä välitä soitostakaan. + +AKSEL. Nytpä minä tiedän. Sinä lähetät kutsumaan vieraita. + +SYLVI. Niin--mutta ketä? + +AKSEL. Ketä vaan itse tahdot. Anni Vidgreniä, esimerkiksi. + +SYLVI. Huh--häntä! Joka on ikävin olento koko tässä maailmassa. +(Jäljittelee.) _Minä_ en hyväksy semmoista, sillä _minusta_ se ei +ole sopivata, _minä_ teen aina omien periaatteideni mukaan.--Ei, +kiitoksia, pysyköön Anni Vidgren täältä seitsemän peninkulman päässä. + +AKSEL. No, entä Elin Grönkvist, mitäs hänestä sanot? + +SYLVI. Hän taas on niin kauhean tyhmä. Hyväluontoinen, mutta tyhmä. Ei +kelpaa. + +AKSEL. Mutta Karin Löfberg sitten? + +SYLVI. Hän--paras! Joka on niin koketti ja inhoittava, että häntä tuskin +viitsii katsoa. Ei, häntä minä toki suvaitsen kaikkian vähimmän. + +AKSEL. No, sano sitten itse. + +SYLVI. Kyllä minä tiedän yhden, josta pidän enemmän kuin kestään muusta. +Mutta se on eräs herra. + +AKSEL. Herra--? + +SYLVI. Viktor Hoving, arkkitehti. Kyllä sinä hänet tunnet. + +AKSEL. Enpä oikein. Hän kun vasta nykyjään on tullut paikkakunnalle. +Mutta olen minä hänet nähnyt yhtä kaikki. + +SYLVI. Se kelvoton kapine ei vieläkään ole käynyt täällä. Ja me kun +olimme niin hirveän hyviä ystäviä lapsina. + +AKSEL. Olettehan te hyviä ystäviä hänen sisarensa, Almankin kanssa. + +SYLVI. Ooja, mukiin menee. Kauhean hurskas ja siveellinen,--mutta hän on +kumminkin Viktorin sisar, ja minä pidän hänestä aika paljon. + +AKSEL. No, mitäs muuta. Sinä kutsut heitä telefoonilla tänne molempia. + +SYLVI. Nytkö heti? + +AKSEL. Miten vaan tahdot. + +SYLVI. Mutta jos me sitten häiritsemme sinua? + +AKSEL. Ei hätää mitään. Kohtahan kello on yksitoista. Minun täytyy +tuossa paikassa mennä virastoon. + +SYLVI. Se on totta, se! Kuinka sinä kumminkin olet kiltti, +holhooja-setä. Nyt saat kernaasti lykätä laiskuri-viikkosi ensi kesään. +(juoksee telefoonin luo.) + +AKSEL. Kiitoksia! (Kumartuu kirjoittamaan.) + +SYLVI (soittaa). Olkaa hyvä ja yhdistäkää Hovingin kanssa. Kiitos! +(Soittaa taas.) Onko se Alma?--Hyvä. Arvaatko, kuka minä olen?--Vai +niin, vai tunsit sinä heti äänestä. Kuule, Alma hyvä, onko veljesi +kotona?--Mitäkö minä hänestä? Niin, minä aijoin pyytää teitä molempia +tänne, kun minulla on niin ikävä.--Mitä sanot?--Kyllä, kyllä Aksel on +kotona, mutta hän istuu ja kirjoittaa. Ei hänellä ole aikaa minun +kanssani. Ja kohta hän menee pois. Ota työtä mukaasi, muuten sinä et +varmaankaan malta viipyä. Mitä?----Etkö jouda vielä? Miks'et?--Vai +niin.--Vai pitää sinun kirjoittaa kirjeitä? Entäs Viktor?--Ei, +mutta--mitä ihmettä, nukkuu vielä! Se laiskajaakko. Aja hänet ylös heti +paikalla ja käske tänne. + +AKSEL. Mutta lopeta nyt jo, rakas Sylvi. Minä en voi pitää ajatuksiani +koossa. + +SYLVI. Silmänräpäys vaan, Aksel. Minä vähän kiusaan häntä ensin.--Hyvää +huomenta, unikeko. Tiedätkös, mitä kello on? Nyt nukuit ohi aamiaisen, +poloinen. Vai luuletko saavasi ruokaa vielä? Eikös mitä--Alma ei anna +leivän muruakaan.----Mitä? Kaksi tuntia? Kyllä kai! Sitä ei usko kukaan +ihminen. Vai näit unta? Mitä sitten? Kerropas. + +AKSEL. Minun on ihan mahdoton kirjoittaa. + +SYLVI. Ole vaiti, sinä siellä--!----Ei, mutta sehän oli hassua.----Entä +sitten? Eikö mitään muuta?--Mitähän se merkitsee?----Niin, jotakin +hyvin, hyvin kummallista, niin minäkin luulen. + +AKSEL. Ettekö te koskaan saa kylliksenne tuosta lörpöttelemisestä? Nyt +olen kahdesti kirjoittanut päin honkaan teidän tähtenne. + +SYLVI. Ush, mikä jöröjaakko sinä olet. Kuule, Viktor, meidän täytyy +lopettaa. Herra puoliskoni kirjoittaa päin honkaan meidän tähtemme. +Tulethan sinä sitten tänne? Ihan tuossa tuokiossa?--Äsh, jätä sinä Alma +sinne kirjoittamaan kirjeitään niin kauvaksi.--Ja ala joutua. Elä +viivyttele. Hyvästi, hyvästi. (Soittaa.) Ajattelepas, Aksel, hän oli +nähnyt unta-- + +AKSEL. Minä vähät hänen unistaan. + +SYLVI (järjestelee huonetta). Hyi, kuinka sinä olet epäkohtelias. Ethän +sinä siitä pahene, vaikka kuuntelisitkin. Hän oli nähnyt unta, että me +leikimme yhdessä sokkosilla, hän ja minä, jota me muuten teimmekin +alituisesti, kun olimme lapsia. Mutta että hänen juuri nyt piti uneksia +sitä, nyt, vähää ennen kuin heräsi. Eikö se ollut omituista? + +AKSEL. Hyvin omituista. + +SYLVI. Se tulee käymään toteen hyvin pian. Jos se muuten ollenkaan käy +toteen. Vai mitä sinä arvelet, Aksel? + +AKSEL (kokoo paperinsa). En osaa sanoa. En ole oikein perehtynyt niihin +asioihin. + +SYLVI. Joko sinä nyt menet, Aksel? + +AKSEL. Täytyy. + +SYLVI. Sinä taidat olla vähän pahalla päällä, vai kuinka? Juuri kun minä +rupean hiukan virkistymään. + +AKSEL (kietoo kätensä hänen vyötäisilleen). Ei, pikku kissimirrini, en +minä ole pahalla päällä. Päinvastoin minä kernaasti suon sinulle hauskan +aamupäivän. + +SYLVI. Niin, sitähän minä aina olen sanonut! Sinä olet sittenkin +kaikkein paras, oivallisin holhooja-setä, mitä ajatella saattaa. Ja +tiedätkös mitä? Nyt saat varsin hyvin viipyä poissa vaikka koko päivän, +jos tahdot. + +AKSEL. Vai niin? Sinä et siis kaipaisi minua? + +SYLVI. En vähääkään. Minä pitäisin heidät siinä tapauksessa täällä +päivällisillä. + +AKSEL. Totta tosiaan! Vai sen verran sinä minusta välitätkin? Sitäpä en +olisi uskonut. + +SYLVI. Hyvä, rakas holhooja-setä, enhän minä sitä tarkoittanut. Anna +kaikin mokomin anteeksi. Suutuitko sinä minuun, mitä? + +AKSEL. Ei, pikku pulmunen, ole huoleti. En minä turhista suutu. +Hyvästi nyt niin kauvaksi. Kyllä minä kuitenkin tulen kotiin +päivälliselle. + +SYLVI. Niin, tee se. Hyvästi, hyvästi! + +AKSEL (etehisestä). Etkö sinä tulekaan saattamaan minua portaille +niinkuin tavallisesti? + +SYLVI (puuhailee ympäri huonetta). Ei, tiedätkös, nyt minä en jouda. +Täytyy vähän siistiä ja järjestää, ne saattavat olla täällä tuossa +paikassa. + +AKSEL. Hyvästi sitten! (Menee etehisestä oikealle.) + +SYLVI. Hyvästi, holhooja-setä! (Hyräilee, menee kirjoituspöydän luo, +järjestää kirjoja ja paperia. Avaa pöytälaatikon. Saa käsiinsä +strykniinilaatikon ja lakkaa äkkiä hyräilemästä. Ottaa yhden kapselin ja +katselee sitä kauvan, vie sen suuhunsa, panee sitten nopeasti pois, +heittää laatikon paikoilleen ja työntää pöytälaatikon kiinni. Sitten hän +taas hyräilee, järjestää vielä jotakin pöydällä, kävelee ympäri huonetta +ja pysähtyy viimein peilin eteen, nauraa kuvalleen, vehkeilee, kumartaa +ja viittailee käsillään.) + +VIKTOR (tulee oikealta etehiseen). + +SYLVI (säpsähtää). Taivas, kuinka sinä säikytit minua! + +VIKTOR. Elä? Minähän tulin niin hiljaa. + +SYLVI. Siksipä juuri. Näitkö, mitä minä tein? + +VIKTOR. En, pahaksi onneksi. + +SYLVI. Sepä toki hyvä.--Käy sisään nyt, ja ole tervetullut! + +VIKTOR. Kiitos! Mutta saako tietää, mitä sinä sitten teit? Tulin +uteliaaksi. + +SYLVI.. Ahaa,--luuletko minua niin tyhmäksi, että sanon? + +VIKTOR. Sano pois! Minä pyydän niin kauniisti. + +SYLVI. Kuinka kauniisti? + +VIKTOR. Pitääkö minun langeta polvilleni? + +SYLVI. Hyi, ei! Se ei olisi ollenkaan sinun tapaistasi. Niin et tehnyt +ennenkään. + +VIKTOR. Eipä minun ennen tarvinnutkaan pyytää mitään kahta kertaa. + +SYLVI. Etkä tarvitse nytkään. Istuhan ensin, tuonne keinutuoliin, tai +mihin tahdot, niin minä heti paikalla-- + +VIKTOR (istuu). No--? + +SYLVI. Maltahan nyt,--pitää minunkin saada istua. (Istuu lattialle.) + +VIKTOR. Mitä maailmassa? Yhäkö sinulla vielä on vanhat tapasi? + +SYLVI. Niinkuin näet. + +VIKTOR. Vaikka jo olet aikaihminen? + +SYLVI. Aikaihminen? Kapas tätä,--kahdeksantoista vuotias vasta! + +VIKTOR. Mutta rouva kumminkin. + +SYLVI. Niin, en minä siltä ole sen vanhempi. Ja kun minua nyt kerran +huvittaa, niin-- + +VIKTOR. Kernaasti minun puolestani. Mutta annapas jo vihdoinkin kuulla +tuo salaisuus. + +SYLVI. Salaisuus ei ollut sen suurempi, kuin että minä leikin kuvani +kanssa peilin ääressä äsken, kun tulit sisään. + +VIKTOR. Vahinko, ett'en sattunut näkemään. Jos olisin sen tiennyt, niin +olisin hiipinyt etehiseen ihan hiljaa. + +SYLVI (hyppää ylös). Ah, kuinka minä olen tyhmä. Tahdotko tupakkaa, +mitä? + +VIKTOR. Jos suvaitset? + +SYLVI. Kyllä, kyllä minä suvaitsen. (Tuo papyrosseja ja tulitikkuja +kirjoituspöydältä.) Ole niin hyvä! Ei, anna minun sytyttää. Kas noin.-- +Ja nyt pidämme oikein hauskaa. Yhtä hauskaa kuin ennen aikaan, kuusi +vuotta takaperin. Muistatko? + +VIKTOR. Tottahan nyt. + +SYLVI. Kun leikimme sokkosilla välistä koko päivän. Jestapoo, kuinka +meillä saattoi olla hauska! + +VIKTOR. Olihan niitä muitakin leikkiä. Viides pyörä vaunun alla, vedä +verkaa, ja mitä ne kaikki lienevät olleet. + +SYLVI. Ja pallosilla ja muorinpataa ja piilosilla. Tuskinpa vaan muilla +lapsilla olikaan niin hauskaa kuin meillä. + +VIKTOR. Varsinkin pyhinä ja lupapäivinä. + +SYLVI. Entäs loma-aikoina sitten? + +VIKTOR. Niin, loma-aikoina! + +SYLVI. Mutta sitten sinä matkustit pois ja kaikki sai surkean lopun. +Mikä lieneekin pistänyt vanhempiesi päähän--mennä ja muuttaa Viipuriin +juuri silloin! + +VIKTOR. Isä sai siellä paremman paikan joksikin aikaa. Ja minun taas +täytyi mennä polyteknikoon. + +SYLVI. Et usko, kuinka minulla oli ikävä ensimmältä. Sinua minä +varsinkin kaipasin; tiedätkös, minä olin pitkät ajat ihan kuin kipeä. + +VIKTOR. Oho,--oikeinko totta? + +SYLVI. Luulin jo, ett'en koskaan voisi sinua unhottaa. + +VIKTOR. Mutta sen kumminkin teit, Sylvi? + +SYLVI. Niin, sitten vihdoin ja viimein, vuosikausien perästä. Ei, en +minä silloinkaan unhottanut sinua, mutta sitten tuli niin paljon muita +huolia. Vanhempani kuolivat-- + +VIKTOR. Niin, Sylvi raukka, minä muistan sen. + +SYLVI. Isä ja äiti kuolivat melkein yht'aikaa. Minä jäin ihan yksin +maailmaan ja tunsin itseni niin sanomattoman turvattomaksi. Ne olivat +surullisia aikoja, sen saat uskoa. + +VIKTOR. Kuinka sinä, pikkuinen, jaksoit ne kestää? + +SYLVI. Minä sain Akselin holhoojakseni ja hän oli minulle kovasti +hyvä,--aivan kuin toinen isä. Hän otti minut sitten elämän ijäksi +huostaansa. + +VIKTOR. Miehesi mahtaa olla sinua paljon vanhempi? + +SYLVI. Kahdeksantoista vuotta. Senpätähden hän onkin kauhean viisas ja +järkevä. Mutta kuule nyt, Viktor, miks'et sinä koskaan kirjoittanut +minulle, vaikka lupasit niin varmaan? + +VIKTOR. Niin, tiedätkös, eihän minulta tullut kirjoitetuksi. Kyllä minä +aina ajattelin,--silloinkin, kun kuulin vanhempiesi kuolemasta, mutta +siihen se vaan jäi. + +SYLVI. Kelvoton! Et suinkaan sinä koskaan ikävöinytkään minua? + +VIKTOR. Ikävöin kyllä, välistä. Mutta minä tulin outoon paikkaan, +näetkös, sain uusia toveria ja niin pois päin-- + +SYLVI. Etkä silloin enää huolinut muistella vanhoja. Minä raukka kuljin +täällä sillä aikaa ja ajattelin sinua niin uskollisesti. + +VIKTOR. Vai teit sinä niin, Sylvi? + +SYLVI. Ihan totta. Sinähän olit minun paras ystäväni. Mutta sinä et +varmaan ole koskaan pitänyt niin paljon minusta kuin minä sinusta. + +VIKTOR. Kyllä, tiedätkös, kyllä minä kummiakin pidin sinusta. + +SYLVI. Ei, elä koeta pettää minua. Sinä olit niin kylmä minua kohtaan +viimeinkin, kun tavattiin Löfbergissä. Puhuit kokoillan vaan Karin +Löfbergin kanssa etkä ollut minua näkevinäsikään. + +VIKTOR. Kuinka saatat sanoa.--Tervehdinhän minä sinua ja-- + +SYLVI. Hädin tuskin. Hirveällä kiireellä riensit heti takaisin Karin +kaunottaren luo. + +VIKTOR. Rakas Sylvi kulta, minähän olin enemmän tuttu hänen kanssaan, me +kun tapasimme toisiamme niin usein viime aikoina Helsingissä. Mutta +sinua en ollut nähnyt kuuteen, seitsemään vuoteen. Olihan ihan +luonnollista, että tunsin itseni vähän vieraaksi ja että olin hiukan +hämilläni ensi alussa. Muistin sinut pienenä tyttönä lyhyissä hameissa +ja nyt sinä olit täysikasvuinen nainen. Naimisissa vielä kaiken lisäksi. + +SYLVI. Niin, se todistaa vaan kaikki, kuinka vähän sinä olet minua +kaivannut. Kokonaisen viikon olet sitäpaitsi ollut kaupungissa, ilman +että olet tullut minua tervehtimään. Ei, sinä et ole enää sama kuin +ennen. + +VIKTOR. Ihan sama! + +SYLVI. Elä väitäkään. Minä _tiedän_ ettet sinä ole sama. + +VIKTOR. Ja minä _tiedän_, että olen juuri sama. + +SYLVI. Entä kun näytän sinulle heti paikalla--. Lyömmekö vetoa? +(Ojentaa kätensä.) + +VIKTOR. Lyödään vaan. + +SYLVI. Minkä päältä? + +VIKTOR. Konvehti-naulan. + +SYLVI. Topp! (Erottaa toisella kädellään.) Nyt panen sinut koetukselle! +(Ottaa juhlallisen asennon.) Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme +sokkosille. + +VIKTOR. Mutta--mitä sinä ajattelet? + +SYLVI. No?--Oletko sinä ihan sama kuin ennen, vai etkö ole? + +VIKTOR. Sylvi kulta, onko tuo nyt täyttä totta? + +SYLVI. Tietysti. Kas niin, Viktor, joudu, joudu! Elä anna minun odottaa. +Naula konvehtia--muista! + +VIKTOR. Sinä olet mieletön.--Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan. + +SYLVI. Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (Lukitsee +vasemmanpuolisen oven sekä sen, joka vie etehisestä portaille.) Kas +niin. Nyt voit olla huoleti siitä asiasta. (Ottaa huivin etehisestä.) +Tule tänne nyt! Kuka meistä ensin rupeaa sokoksi? Minäkö? + +VIKTOR. Kernaasti minun puolestani. + +SYLVI. No, sido sitten huivi, ole niin hyvä! + +VIKTOR. Vedänkö liian kovaan? + +SYLVI. Eikös, vain! Luuletko, että minä näen, vai--? + +VIKTOR. Jahka koetetaan. Onko sormi suorassa vai väärässä? + +SYLVI. Suorassa. + +VIKTOR. Eipäs ollutkaan.--Onko sormi suorassa vai väärässä? + +SYLVI. Väärässä. + +VIKTOR. Jo riittää! Kyllä uskon jo. + +SYLVI. Pyöritä minua nyt niin paljon kuin tahdot. + +VIKTOR. Heti paikalla. No--eiköhän jo riitä? + +SYLVI. Kyllä, minä olen ihan pyörryksissä. + +VIKTOR. Elä vaan satuta itseäsi! + +SYLVI. Pakene, taikka olet heti kiinni. + +VIKTOR. Polttaa, polttaa. + +SYLVI. Elä pelkää. + +VIKTOR (hiipii hiljaa hänen taaksensa ja lyö häntä selkään). + +SYLVI. Ahaa, veijari! Äännäpäs! + +VIKTOR. Huh--huu! + +SYLVI. Niin ja sitten sinä heti juokset tiehesi. + +VIKTOR. Huh--huu! + +SYLVI. Maltapas, mokoma käen-poika! + +VIKTOR. Huh--huu! + +SYLVI. Sepä nyt on merkillistä. Enkö minä saa sinua kiinni? (Jatkavat +leikkiä nauraen ja riemuiten. Innostuvat yhä enemmän, kunnes Sylvi +viimein saa hänet kiinni.) + +SYLVI (pitää hänestä kiinni ja vetää huivin silmiltään, hengästyneenä). +Sainpas--viimeinkin.--Oletpa sinä koko mestari juoksemaan. Mutta +maltahan nyt on minun vuoroni. + +VIKTOR. Vieläkö jatkamme? + +SYLVI. Tietysti. Eikö tämä sitten ole hauskaa? + +VIKTOR. Kyllä--mutta-- + +SYLVI. Ei mitään »muttaa». Kas niin, anna minun nyt sitoa huivi +silmillesi. Taivuta vähän polviasi, että yletän. Kas noin. Näetköhän +sinä nyt myöskin, vai--? + +VIKTOR. En pikkuistakaan. + +SYLVI. Kuulepas, veitikka, sinä näet ihan varmaan tuolta alta? + +VIKTOR. Minä vakuutan. + +SYLVI. Vedetään kuitenkin huivia alemma varmuuden vuoksi. No--ja nyt +pyöritään vähän. + +VIKTOR. Tehdään niin. (Tarttuu molemmin käsin hänen vyötäisiinsä ja +pyörii ympäri.) + +SYLVI. Jo riittää--ei enää--Viktor, kuuletko--päästä minut irti! + +VIKTOR. Ei vielä! + +SYLVI. Herra varjele,--Viktor, mitä sinä ajattelet? + +VIKTOR. Tanssitaanko polkkaa? + +SYLVI. Osaatko sinä viedä minua huivi silmillä? + +VIKTOR. Koetetaan. Laulapas vähän. + +SYLVI. Trall-lall-lalala, trall-lalla, trall-lall-laa--Ei, tiedätkös +Viktor, näin hauskaa ei minulla ole ollut vielä elämässäni.--Taivas, +nyt sinä olit vähällä kaataa pöydän nurin.--Trall-la-la-lall-lall-laa-- + +(Etehisessä soitetaan.) + +SYLVI. Herra jumala! + +VIKTOR (tempaa huivin silmiltään). Miehesi--? + +SYLVI. Istu keinutuoliin--pian! (Suorii pöytäliinaa, järjestää kiireesti +tuolia.) (Soitetaan toinen kerta.) + +SYLVI. Minä tulen--minä tulen! + +VIKTOR. Sinähän olet ihan hengästynyt. + +SYLVI. Entäs itse. Kas tuossa, ota tupakkaa. (Soitetaan kolmas kerta.) + +VIKTOR. Avaa, herran nimessä! + +SYLVI (juoksee etehiseen ja avaa oven). Oh, Viktor, ei mitään hätää, se +on vaan Alma! + +ALMA (tulee sisään). Niin, kukas sitten? + +SYLVI. Luulimme sinua Akseliksi. Istu, Alma kulta. Ja ota työ +esille.--Taivas, kuinka sydämmeni läpättää. Säikähdin niin--että-- + +ALMA (ottaa käsityön laukustaan). Mitä sinä sitten säikähdit? + +SYLVI. Oh, en mitään, en kerrassaan mitään. (Nykäsee salaa Viktoria ja +istuu tuolille häntä lähelle.) Kaunis ilma tänäin. + +ALMA. Päinvastoin, siellähän sataa lunta. + +SYLVI. Vai niin--? Sitä minä en tiennytkään.--Mutta eilen ainakin oli +kaunis ilma. + +ALMA. Niin, eilen kyllä oli kaunis ilma. + +SYLVI. Ja huomenna on luultavasti myöskin. Baromeetteri nousee! + +ALMA. Nouseeko se? + +SYLVI. Niin, en minä tiedä, jos se nousee, minä vaan niin arvelen. + +ALMA. No, joko te olette uudistaneet tuttavuuttanne Viktorin kanssa? + +VIKTOR. Luonnollisesti, koska kerran istun täällä. + +ALMA. Minä tarkoitan noin--lähemmin. Vanhan ystävyyden nojalla, +lapsuuden ajoilta. + +SYLVI. Arkkitehti Hoving ei näy niitä enää muistavan. + +ALMA. »Arkkitehti Hoving»?--Minusta sinä äsken sanoit häntä Viktoriksi. + +SYLVI (nauraen). Sanoinko? Siinä oli! Niin minulle aina käy, kun koetan +teeskennellä. + +ALMA. Minkätähden sinä teeskentelisit, Sylvi? + +SYLVI. Niin, sanopa muuta! Minkätähden sitä tekisin!--Asia on, näetkös, +semmoinen, että minusta tuntuu ihan siltä, kuin olisin taas kahdentoista +vanha. Ja kun hän tuossa olisi kuudentoista. + +ALMA. Kuinka se on mahdollista? + +SYLVI. Niin, sitä en itsekään ymmärrä. Mutta nyt esimerkiksi en +mitenkään voi istua hiljaa ja puhella säädyllisesti, niinkuin +täysikäisillä on tapana tehdä. Minun oikein sormiani kutkuttaa, kun näen +Viktorin istuvan tuossa noin joutilaana. Kuule, (vetää tuolinsa +vastapäätä Viktorin tuolia) vieläkö sinä osaat taputusleikkiä, mitä? +Pane kätesi noin ikään,--joudu, ja sitten: yks' kaks'--yks' kaks'--yks' +kaks'--ei, sinähän vasta olet kömpelö.--Aletaanpa alusta, no yks' +kaks'--yks'-- + +ALMA. Minä en tosiaankaan käsitä, kuinka aikuiset ihmiset voivat olla +tuommoisesta huvitetut. + +SYLVI. Yks' kaks' yks' kaks'--yks' kaks' yks' kaks'--yks' kaks'--yks' +kaks'--koettaisitpa sinäkin, Alma, yks' kaks'--yks' kaks'--yks' kaks'. + +ALMA. Ja Viktorkin--aika mies-- + +VIKTOR. Lopetetaan nyt jo. (Lopettaa leikin.) + +SYLVI. Ei hyi!--kas vaan. Alma tuntuu olevan sinun holhoojasi, niinkuin +Aksel minun. + +VIKTOR. Minun holhoojani? + +ALMA. Jos Viktor luottaa minun arvostelukykyyni ja mielellään seuraa +minun neuvojani, jota hänen ei vielä koskaan ole tarvinnut katua-- + +SYLVI. Ei--kukas sitä tahtoo väittää? Sinähän aina olet niin viisas ja +järkevä, että oikein tuntuu kamalalta. + +ALMA (hymyillen). Elä keskeytä minua. Jos Viktor niinkuin sanoin, +vanhasta kokemuksesta luottaa minuun, niin pitääkö minua siltä +sanottaman hänen holhoojakseen? + +SYLVI. Sama se on, sanotaanko sinua siksi tai ei, se sinä kumminkin +olet; sillä sinä olet yksi noita täydellisiä, vanhurskaita ja siveitä +ihmisiä, jotka eivät koskaan erehdy, eivät koskaan tee mitään +tyhmyyksiä, ja jotka eivät milloinkaan maailmassa ole olleet lapsina-- + +VIKTOR. No--no-- + +SYLVI. Ei, sillä he ovat syntymästään saakka ymmärtäväisiä ja vakavia ja +mallikelpoisia kaikessa, ja Jumala on varmaankin luonut heidät varta +vasten holhoojiksi meille syntisparoille. + +ALMA. Toisin sanoen, meidän tehtävämme on vartioida teitä ja estää teitä +tekemästä tyhmyyksiä. + +SYLVI. Niin, jos me vaan _annamme_ teidän alituisesti komentaa +itseämme. Mutta minäpä sanon, että se välistä saattaa ärsyttää minua +niin, että joudun ihan raivoon--ja olisin valmis tekemään mitä +tahansa--kun vaan pääsisin tuosta kauheasta vartioimisesta,--vaikka +suurimman hurjuuden, jos niiksi tulee. + +ALMA. Sylvi kulta, aina sinä kiivastut niin kauheasti. + +SYLVI. Ja sinä sinä et kiivastu koskaan! + +VIKTOR. No, no, ei riidellä. Puhutaan ennen jostakin muusta.--Tuletko +sinä tanssiaisiin tänä iltana, Sylvi? + +SYLVI (allapäin). En suinkaan. + +VIKTOR. Miksi et? + +SYLVI. Aksel ei varmaankaan anna itselleen aikaa. Eikä häntä +luultavasti halutakaan. + +VIKTOR. Mutta: voisithan sinä siltä tulla? + +SYLVI. Menettekö te sinne? + +VIKTOR. Kyllä. Me menemme molemmat, sekä Alma että minä. Tule nyt +mukaan, minä pyydän sinut ensimmäiseen franseessiin. + +SYLVI. Kyllähän. se olisi kovasti hauskaa, mutta-- + +VIKTOR. Jos sinä nimi vain tahdot tanssia kanssani. + +SYLVI. Oh,--kaikkein ennemmin sinun kanssasi, tietysti. + +VIKTOR. Ja minä kyllä saatan sinut kotiin, jos niin ettei miehesi tule. + +SYLVI. Ja Alma varmaankin--Alma kulta, suutuitko sinä minuun? Anna +anteeksi, enhän minä niin pahaa tarkoittanut. + +ALMA (hymyillen). Mitäpä se hyödyttäisi, jos sinuun suuttuisikin? Sinä +olet nyt kerran semmoinen--kuin olet. + +SYLVI. Niin, siinä olet oikeassa. Minä olen juuri semmoinen kuin olen. +Niin ett'ei maksa vaivaa välittää pikku asioista.--No niin--(Rukoillen.) +Ottaisithan sinäkin pitääksesi huolta minusta, Alma kulta, että Aksel +voisi olla rauhoitettu siinä suhteessa? + +ALMA. Mielelläni. + +SYLVI. Kiitoksia, Alma rakas.--(Hyppää ylös ja puristaa häntä kaulasta.) +Niin, sinä olet kumminkin aina hyvä ja kiltti.--Topp, Viktor? Me +tanssimme yhdessä ensimmäisen franseessin tänä iltana? + +VIKTOR. Sen teemme! + +SYLVI. Ja muita tanssia vähän väliä. Sinun pitää hakata minua hirveästi, +kuules! + +VIKTOR. Ahkeruus on ilomme, herra katteini! + +SYLVI. Oi, kuinka siellä tulee hauska! Niin jumalattoman hauska!--Minä +otan morsiuspukuni--niin, tiedätkös, morsiuspukuni--se kuuluu sopivan +minulle erinomattain.--Hyvä, rakas Viktor, näin iloinen en minä ole +ollut sitten kun sinä viimeksi olit täällä, kuusi vuotta takaperin. +Uskotko? + +VIKTOR. Enpä oikein. + +SYLVI. Maltapas--kyllä minä opetan sinut epäilemään. + +(Aksel tulee etehiseen.) + +SYLVI. Kas, tuolla on Aksel--sinä tulet kuin kutsuttu, holhooja-setä. + +AKSEL (tervehtii vieraita). Sepä hauskaa.--Mitä kuuluu, neiti? + +SYLVI. Niin, tiedätkös, mistä täällä on kysymys? + +AKSEL (hymyillen). Ei, minulla ei ole aavistustakaan. + +SYLVI. Että me menemme tänä iltana tanssiaisiin. + +AKSEL (laskee paperit kädestään pöydälle). + +SYLVI. Mitäs sinä siitä sanot, Aksel? + +AKSEL. Vai niin, vai »menemme me tanssiaisiin?» Ketkä me? + +SYLVI. Me kaikki tyyni. Sinä myöskin. + +AKSEL. Jopa jo! Mitä minä siellä tekisin! Enhän minä edes tanssi. + +SYLVI. Sinä katselet. Ja sitten sinä puhelet vanhempien herrojen kanssa, +ja viet minua puhvettiin tanssien välillä. + +AKSEL. Hyvä ystävä-- + +SYLVI. Aksel kulta, elä nyt kiellä! Minulla kun on niin kova halu. + +AKSEL. Mutta minullapa ei siihen ole halua ollenkaan, pikku kissimirri. +Ja sitä paitsi--minä en mitenkään jouda. + +SYLVI. Niin, sitten en tiedä muuta neuvoa, kuin että annat minun mennä +Alman ja Viktorin kanssa. Sillä täytyy minun kumminkin päästä sinne. +Ajatteles, enhän ole vielä milloinkaan ollut kunnollisissa +tanssiaisissa. + +AKSEL. Mitä niissä oikeastaan tehdään, noissa tilaisuuksissa? Tuskin +muuta kuin tanssitaan, vai kuinka? + +ALMA. Eipä juuri.--Joskus tarjotaan vähän laulua ja soittoa. + +AKSEL. Jos siellä edes tapaisi tuttaviaan. Mutta arvaan, ettei sinne +vanhempia herroja tule ketään. + +ALMA. Kyllä minä kumminkin olen nähnyt muutamia joka kerta. Kuuluvatpa +pelaavan vistiäkin jossain siellä herrojen puolella. + +VIKTOR. Niin minäkin olen kuullut kerrottavan. + +AKSEL. Se on muuten yhdentekevä. Minä puolestani en juuri erittäin +välitä korttipelistäkään. Mutta jos tuota nyt kerran kumminkin tekisi +pikku vaimolleen mieliksi ja menisi sinne. + +SYLVI. Niin, tiedätkös, niin minäkin arvelen. Kerran kumminkin täytyy +tehdä pikku vaimolleen mieliksi. + +AKSEL. Sillä muuten hän arvattavasti on nyrpeillään-- + +SYLVI. Siitä saat olla varma. + +AKSEL. No niin, mikäpä siinä sitten auttaa. Täytyy antaa vaan kauniisti +myöten. + +SYLVI. Näettekös, kuinka kiltti hän on yhtä kaikki, tuo minun rakas +herrani ja mieheni! Aina hän ensin mutisee vastaan, mutta kun kaikki +ympäri käy, pääsen minä kumminkin lopulta tahtoni perille. + +AKSEL. Elähän siinä kovin kerskaile, pikku sirkkunen. Saattaa helposti +tapahtua, että rupean vastakynteen. + +SYLVI. Sen jätät kauniisti tekemättä, holhooja-setä. + +AKSEL. Jaa, jaa. Ei ole takeita.--Kuinkas muuten on,--antaako emäntämme +meille kahvia tänäin? + +SYLVI. Kyllä--heti paikalla. Saatte oikein hyvää kahvia ja pieniä +leivoksia senkin seitsemää lajia. (Juoksee vasemmanpuoliselle ovelle ja +koettaa työntää sitä auki.) Ei, mutta mikäs ovella on? Ah--niin, hyvänen +aika, sehän on lukossa. En muistanutkaan. (Katsoo Viktoriin, hymyilee ja +pudistaa päätään.) Viktor! + +AKSEL. Minkätähden se oli lukossa? + +SYLVI. Kysy Viktorilta? + +VIKTOR. Minultako? + +SYLVI. Kuinka hän näyttää viattomalta! (Uhkaa sormellaan.) Voi, sinua +veitikka! (Menee vasemmalle.) + +VIKTOR. Sylvi laskee leikkiä. + +AKSEL. Hän on aika hulivili toisinaan. + +ALMA. Semmoinen hän on ollut kaiken ikänsä. Koulussa olivat opettajat +usein pahemmassa kuin pulassa eivätkä tienneet, mitä hänelle tekisivät. +Ei kukaan ollut niin vallaton kuin Sylvi. + +VIKTOR. Eikä kukaan niin viehättävä kuin hän. + +ALMA. Nyt puhut itsesi pussiin, Viktor. Niin, herra Vahl--ei auta muu +kuin tunnustaa totuus. Veljeni tässä oli siihen aikaan kovasti ihastunut +Sylviin. + +AKSEL. Sen kyllä uskon. + +VIKTOR. Oh--mitäs niistä. Mehän olimme silloin lapsia vielä. + +AKSEL. No niin--. + +SYLVI (tulee vasemmalta). Hyvät naiset ja herrat, kahvipöytä odottaa. +Tarjoo käsivartesi Almalle, Aksel. + +AKSEL. Saanko luvan, neiti? (Menevät ruokasaliin vasemmalle.) + +SYLVI (työntää ruokasalin oven kiinni). Viktor, oletko sinä nyt vihainen? + +VIKTOR (tarjoo hänelle käsivartensa). Sietäisipä melkein olla. + +SYLVI. Mutta et henno kumminkaan, vai mitä? + +VIKTOR. En--en minä henno! + +SYLVI. Kuinka herttaisen hyvä sinä olet! Minä pidän sinusta niin +kovasti. + +VIKTOR. Pidätkö tosiaankin, Sylvi? Onko se ihan täyttä totta? + +SYLVI. Tietysti! Mutta sinä, paha poika, et taida välittää minusta tuon +taivaallista? + +VIKTOR. Mistä sen tiedät? + +SYLVI. Noo--minä vaan arvaan. + +VIKTOR. Toisen käsityksen sinulle antaisin, jos vaan uskaltaisin. + +SYLVI. Uskaltaisit? Minkätähden sinä et uskaltaisi? + +VIKTOR. Sylvi--pahoin pelkään, että-- + +SYLVI. Että mitä--? Sinähän vasta olet soma-- + +VIKTOR. Että olen kohta yhtä pikiintynyt sinuun, kuin ennen pikku +poikana. + +SYLVI. Oho--nyt narraat. + +VIKTOR. Vielä pahemmin--kymmentä vertaa pahemmin. + +SYLVI. Narraat--ihan varmaan.--Voitko katsoa minua suoraan silmiin? + +VIKTOR. Voin kyllä. + +SYLVI (katsoo vähän aikaa häntä silmiin, peräytyy vavisten, +punastuu,--hämillään. Kätkee kasvonsa toiseen käsivarteensa, kuiskaa). +Viktor--minkä tähden sinä--Viktor--! + +VIKTOR. Mitä niin, Sylvi? + +SYLVI. Minkätähden sinä katsoit minuun sillä tavalla--? + +VIKTOR. Sylvi--vieläkö epäilet? Mitä--? + +SYLVI. En. + +VIKTOR (matalalla äänellä.) Sylvi--? + +SYLVI (kääntyy pois yhä käsivarsi silmillä). Ole vaiti--! + +VIKTOR. Sylvi--suutuitko sinä? + +SYLVI. En. (Ojentaa hänelle toisen kätensä.) + +VIKTOR (suutelee sitä). Sylvi' + +AKSEL (ruokasalista). Minnekä te jäitte? Kahvi jäähtyy. + +VIKTOR. Sylvi--taivaan nimessä--sinä olet niin tulipunainen ja +kiihtynyt-- + +SYLVI (läähättäen). Tuntui niin--kummalta katsoa sinua silmiin, Viktor. + +AKSEL (niinkuin ennen). Kuuletteko siellä? + +VIKTOR. Kyllä. Me tulemme tuossa paikassa.--Sylvi, joudu--! + +SYLVI. Mene edeltä.--Minä tulen sitten vähän ajan päästä. + +VIKTOR (tekeytyy tyyneksi, välinpitämättömäksi, menee sisään). + +SYLVI. Hän pitää minusta! Hän pitää minusta!--Oi, kuinka minä olen +äärettömän onnellinen! + +VIKTOR (ruokasalin ovelta). Sylvi! Sylvi! Kahvi on jo kaadettu kuppiin. + +SYLVI (rientää loistavan iloisena häntä vastaan). Minä tulen, +minä tulen! + +(Esirippu laskee.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Tanssiaiset. Näyttämö kuvaa sivuhuonetta, jonka peräovet ovat auki +tanssisaliin, missä parhaillaan tanssitaan franseessia. Vasemmalla ovi +virvoitushuoneesen. Sohvia, lepotuolia, istuimia, pöytiä sekä korkeita +kasvia huoneen sivuilla. Oikealla sisäänkäytävä etehisestä. + +Metsäherra Sandell sekä luutnantit Harlin ja Idestam seisovat muutamien +muiden herrojen kanssa ja katsovat tanssia.) + +HARLIN. Suloinen! Viehättävä! + +IDESTAM. Ken on hän? En muista koskaan nähneeni häntä ennen. + +HARLIN. Vasta puhjennut ruusun-nuppu. Lyön veikkaa, että hän on +ensimmäisissä tanssiaisissaan. + +IDESTAM. Sandell, tulepas vähän tänne.--Sinä varmaankin tunnet tuon +naisen tuolla, vaikeassa harsopuvussa? + +SANDELL. Kyllä.--Mitä hänestä? + +IDESTAM. Toveri tässä on tulessa ja liekissä. + +HARLIN. Uusi tähti taivaalla, joka loistollaan voittaa kaikki muut. + +SANDELL. Jäähdytä mieltäsi, veli hyvä. Se tähti on liian korkealla. +Ei sinun auta häntä tavotella. + +HARLIN. Saanenhan kumminkin tietää hänen nimensä? + +SANDELL. Saat kernaasti. Voinpa vaikka esitellä sinut hänen +miehelleenkin, joka istuu tuolla virvoitushuoneessa, jos niin tahdot. + +HARLIN. Mitä sanot? Onko hän naimisissa? + +SANDELL. Pahaksi onneksi! + +IDESTAM. Ei, kuule, tuota sinä et voi meihin puijata. Mutta sinulla on +ehkä itselläsi aikeita tytön suhteen, jos oikein arvaan. + +SANDELL. Johan nyt oli!--Kysykää muilta, ellette minua usko. + +HARLIN. Tai ehk'et tiedä, ketä me tarkoitamme-- + +SANDELL. Tiedän kyllä, eihän siellä ole ketään muuta valkoisessa +harsopuvussa, kuin rouva Vahl. + +IDESTAM. Hän, joka nyt menee tuolla oikealla! + +SANDELL. Juuri sama. + +HARLIN. Ja rouva jo! Perhana! Kuinka se on mahdollista? Hän näyttää +vielä niin nuorelta. On aivan kuin pieni koulutyttö. + +SANDELL. Niin, ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun meni +naimisiin holhoojansa kanssa. + +HARLIN. Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin +muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu. + +IDESTAM. Häntä sietäisi vähän rangaista, eikö totta? + +HARLIN. Me hakkaamme hirveästi hänen kaunista rouvaansa tänä iltana. +Kiusallakin! + +SANDELL. Sh--! Hän tulee. (Tohtori Tuneberg, tullinhoitaja Brun ja Aksel +tulevat virvoitushuoneesta.) + +BRUN. Olet aivan oikeassa, hyvä veli. Piru näissä iloissa kulkekoon. +Mutta minkäs sille tekee? Isänä ja aviomiehenä täytyy vaan olla mukana, +joko sitten tahtoo, tai on tahtomatta. + +TUNEBERG. Miksi mennä naimisiin? Miksei pysyä ennemmin vanhana poikana +niinkuin minä, ja säilyttää kultainen vapautensa? + +AKSEL. Mutta tulethan sinäkin tanssiaisiin tuon »kultaisen vapautesi» +kanssa, vaikka et tanssi. Vai onko sinusta niin hauska katsoa muiden +iloa? + +TUNEBERG. Ei, hiisi vieköön, olekaan. Mutta jossakin sitä täytyy +iltaansa kuluttaa. + +BRUN. Puhu sitten vielä »kultaisesta vapaudesta»! Sinulla on ikävä-- +et tiedä miten iltaasi kuluttaisit. Ei, toista on sittenkin olla +perheenisänä. + +SANDELL. Aksel, tulepas katsomaan, kuinka nuoret herrat täällä hakkaavat +sinun kaunista rouvaasi. + +AKSEL. Anna sinä heidän hakata. Ei se minua haittaa. + +SANDELL. Hoving varsinkin näkyy olevan pahasti pikiintynyt. + +AKSEL. Hupaista kuulla. + +SANDELL. Elä, helkkarissa? Onko se sinusta hupaista kuulla? Etkö ole +ollenkaan mustasukkainen? + +AKSEL. En tunne mitään oireita. + +TUNEBERG. Ohoo,--sinä vaan teeskentelet. Niinkö luulet, ettei sitä +huomata? + +BRUN. Tunnusta pataa, velikulta. Lääkärin terävä silmä on jo huomannut +vaivasi. + +AKSEL. Olkaa löpisemättä! Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma +olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena. + +SANDELL. Mutta entäpä jos hän nyt sattuisi ihastumaan johonkuhun noista +ihailijoistaan? + +AKSEL. Ei hätää mitään. Siihen hän on liian lapsellinen ja viaton. + +TUNEBERG. Hoh--hoo, veli hyvä! Luuletko sinä että lapsellisuus ja +viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoista? Suuri erehdys! Senkö +verran sinä tunnet ihmisluontoa? + +AKSEL. Ainakaan ne eivät yllytä niitä. + +TUNEBERG. Siitä voi olla eri mieltä. Nuoruus on vaikutuksille altis, ja +viattomuus puuttuu kokemusta, muistapas se. + +BRUN. Jo riittää filosofiia, hyvät herrat. Franseessi on lopussa, +naiset tulvaavat kohta tänne vilvoittelemaan. Parasta kun korjaamme +ajoissa luumme heidän tieltänsä. + +TUNEBERG. Pitänee sitten mennä takaisin tuonne tupakansavuun. + +BRUN. Minäpä taidan antaa hyvän päivän koko ilolle ja karata tiehen. + +AKSEL. Ja minä kysyn Sylviltä, eikö hän jo ole saanut tarpeekseen tästä +huvista. + +SANDELL. Ei, kuule, et suinkaan sinä vielä vie rouvaasi pois? Täällä on +kaksi nuorta luutnanttia, jotka joutuisivat epätoivoon. Ikään juuri +pyysivät, että esittäisin heidät hänelle ensimmäisessä sopivassa +tilaisuudessa. + +AKSEL. Erittäin suuri kunnia. Mutta minulla ei ole hituistakaan halua +kiusata itseäni kuoliaaksi luutnanttien tähden. + +SANDELL. Kyllä rouvasikin haluaa jäädä, sen näkee. Hän huvittelee oikein +sydämmensä pohjasta, katsopa tuonne. Olisihan sääli häiritä hänen +iloansa. + +TUNEBERG. Sääli on Akseliakin. Toiset liehakoivat hänen kaunista +rouvaansa, itse saa hän kävellä täällä nolona, miesparka--ymmärrättehän, +ettei se voi olla kovinkaan hauskaa. + +AKSEL. Vähät siitä. Mutta minun täytyy nousta aikaisin ylös +huomisaamuna. Minulla on työtä-- + +TUNEBERG. Syytä sinä työtä. + +BRUN. Ole kärsivällinen, veli kulta, ja jää siivosti tänne. Minun täytyy +tehdä samoin--kun kaikki ympäri käy. Tule, niin otamme pullon viiniä +tuolla! + +(Brun, Tuneberg ja Aksel menevät vasempaan. Soitto laukoo salissa. +Seuraavan kohtauksen aikana kulkee naisia ja herroja edestakaisin +huoneessa. + +Karin Löfberg, Anni Vidgren, Elin Grönkvist ja Alma Hoving tulevat +sisään.) + +ANNI. Emmekö istu tänne vähäksi aikaa? + +ALMA. Istutaan vaan. Täällähän on viileätä. + +KARIN. Uh, kuinka minusta on ikävää tänä iltana. + +ANNI. Ikävää? Kuinka niin? Minusta täällä päinvastoin on aika vilkasta. + +ELIN. Sinähän olet myötäänsä lattialla, Karin. Saat tanssia niin paljon +kuin ikinä tahdot. Miekkonen! Olisinpa minä sinun sijassasi--! + +ANNI. Sylvi on tavattoman sievä valkoisessa harsossaan, eikös ole? + +KARIN. Sievä? Kaikkea muuta! + +ALMA. On kyllä, Karin. Minä en ole vielä koskaan nähnyt häntä niin +kauniina. Tuo morsiuspuku sopii hänelle mainiosti. + +KARIN. Päinvastoin! Se ei sovi hänelle ollenkaan. Ja kauhean ruma on +hänen pukunsa sitäpaitsi, se täytyy teidän myöntää. + +ANNI. Minusta se on erinomaisen hieno ja komea. + +ELIN. Karinin pukuun sitä ei kumminkaan voi verrata, ei likimainkaan. +Eikä hän muutenkaan ole niin kaunis kuin Karin. + +KARIN. Ja oletteko huomanneet, kuinka hän käyttäytyy tänä iltana? + +ANNI. Niin, hän näkyy olevan kovasti ihastunut sinun veljeesi, Alma. + +KARIN. Oikein se hävettää. Kaikki ihmiset katsoivat heihin viime +franseessissa. + +ANNI. Minä en ole koskaan hyväksynyt sitä tapaa, jolla Sylvi kohtelee +nuoria herroja. Hän on liian vapaa ja tuttavallinen heidän suhteensa. +Eikä se sovi nuorelle rouvalle. Minun mielestäni heidän varsinkin +pitäisi olla arkoja arvostaan. Ei koskaan alentua liehakoimisiin, eikä +antaa mielistellä itseään. Semmoisesta helposti saattaisi syntyä pahoja +puheita. + +ALMA. Niin, kyllä sinä olet oikeassa, Anni. Mutta voiko nyt sanoa, että +Sylvi-- + +KARIN. Minä vaan ihmettelen sinun veljeäsi, Alma. Hän, joka on niin +vakava ja järkevä--kuinka hän voi olla huvitettu semmoisen harakan +seurasta, kuin Sylvi on? Eikö hän huomaa sitä pintapuolista ja +turhamaista luonnetta, joka hänessä niin selvästi pistää esille? Minä +luulin tosiaankin, että herra Hovingilla olisi enemmän arvostelukykyä. + +ANNI. Herrat ihastuvat aina pintapuolisiin ja turhamaisiin naisiin. +Sehän on tunnettu asia. + +ALMA. Elä sano. Viktor ainakaan ei välitä semmoisista, sen tiedän. Mutta +he ovat vanhoja lapsuudenystäviä Sylvin kanssa; pieninä jo leikkivät +yhdessä joka päivä-- + +ANNI. Entä sitten? Vanha lapsuudenystävä hän on minunkin kanssani. +Mutta emme me siltä ole noin hirveän hyvää. + +ALMA. Niin, sinä kun pidät kaikki herrat niin kaukana luotasi kuin +mahdollista. + +ANNI. Muu ei sovellu nuorelle naiselle. Semmoinen on minun ajatukseni. + +ALMA. En minä suinkaan tahdo puolustaa Sylviä, mutta kyllä te kumminkin +tuomitsette häntä liian ankarasti. Hän on oikeastaan vaan lapsi vielä. + +KARIN. Kyllä kai! Keikailija hän on, ei muuta mitään.--Ja noin +tuttavallinen suhde vanhan ystävyyden nojalla saattaa vielä helposti +kehittyä joksikin muuksi. Sylvi ja herra Hoving saisivat olla +varuillaan-- + +ALMA. Ei, hyvä Karin! Kuinka voit tuonlaista ajatellakaan! + +KARIN. On sitä nähty ennenkin. + +ALMA. Viktor rakastuisi toisen miehen vaimoon? Ei ikinä! Luulin toki, +että tuntisit hänet paremmin. + +KARIN. Oletko tarkastanut häntä tänä iltana? + +ELIN. Sinuunhan herra Hoving on rakastunut, Karin. Etkö muka tiedä? + +ANNI. Sh--! Elkää puhuko niin kovaa. (Sylvi ja Viktor tulevat käsi +kädessä salista.) + +VIKTOR. Säästät siis kotiljongin minulle, Sylvi? + +SYLVI. Sekä sen että kaikki franseessit lisäksi, jos niin tahdot. +(Heittäytyy nojatuoliin vasemmalle.) + +VIKTOR. Oi, kuinka mielelläni minä tahtoisin! Mutta pahaksi onneksi se +ei käy päinsä. + +SYLVI. Minkätähden ei? + +VIKTOR. Sylvi kulta, ihmiset moittisivat meitä siitä. + +SYLVI. Ja mitä he sitten osaisivat sanoa? Että me molemmat tanssimme +kernaimmin yhdessä? Sehän olisi vaan puhdas totuus, tiedämmä. + +VIKTOR. Niin, mutta sitä pidettäisiin pahana, hyvä ystävä. + +SYLVI. Mistä syystä? + +VIKTOR. Siitä syystä, että se olisi vastoin yleistä tapaa. Eihän kukaan +tanssi koko iltaa saman henkilön kanssa. + +SYLVI. Ei, sillä kaikki tahtovat kernaammin vaihtaa tanssitoveria. Niin +olen minäkin tehnyt ennen. Mutta tästä lähtein minä tahdon tanssia vaan +sinun kanssasi--enkä kenenkään muun. + +VIKTOR. Sylvi, Sanonkohan sinulle nyt jotain? + +SYLVI. Sano! + +VIKTOR. Sinä olet niin viehättävän kaunis tänä iltana. + +SYLVI. Elä? Oikeinko totta? + +VIKTOR. Oikein totta. + +SYLVI. Mutta sinä sanot muille samaa. Karin Löfbergille esimerkiksi? + +VIKTOR. En, kuolemani kautta. Häntä ei voi likimainkaan verrata sinuun. +Ei häntä eikä ketään muuta. Sinä lyöt heidät kaikki laudalta. + +SYLVI. Voi--sinä olet kovasti hyvä, kun pidät minusta. Minäkin pidän +sinusta niin--niin--niin--äärettömästi. Enemmän kuin kenestäkään muusta +ihmisestä maan päällä. + +VIKTOR. Sylvi,--ole varuillasi--sinä teet minut ihan hulluksi. Etkö jo +huomaa, kuinka minun on laitani? + +SYLVI. Kuinka sinun on laitasi? + +VIKTOR. Elä leiki tulen kanssa! + +SYLVI. Mitä sinä tarkoitat? En totisesti ymmärrä, en luotua sanaa. + +VIKTOR. Etkö ymmärrä? No hyvä! En minäkään tahdo häiritä sinun rauhaasi. +Taivas varjelkoon! + +SYLVI. Vai niin! Sinä aijot ruveta tässä salaperäiseksi! + +VIKTOR. Ei, ei,--ei se ollut mitään. Ei kerrassa mitään. Minä--minä +tahdoin vaan tehdä sinut uteliaaksi. + +SYLVI. Eläpäs valhettele, kuule! Sinä ihan varmaan tarkoitit jotain. + +VIKTOR. Minä vakuutan-- + +SYLVI. Tunnusta vaan pois. Ja tee se heti paikalla. Muuten en lepy +sinuun ikinä-- + +VIKTOR. Ei, Sylvi, minä vaikenen, niin kauvan kuin minulla vielä on +vähänkään järkeä jäljellä. + +SYLVI. Vai niin! Hyvä juttu! Tiedätkös mikä siitä seuraa? + +VIKTOR. En--? + +SYLVI. Ett'en tanssi enää askeltakaan sinun kanssasi tänä iltana. Niin +että menettele nyt sen mukaan. + +VIKTOR. Se ehkä olisikin parasta.--Ankarasti sinä rankaiset minua, +Sylvi, mutta minä koetan tyytyä kohtalooni ja olla luja. + +SYLVI. Ei, Viktor, leikkiä se vaan oli. Päinvastoin--minä en tanssi +kenenkään muun kanssa, kuin sinun. Niinkuin äsken jo sanoin. + +VIKTOR. Mutta sehän se juuri on vaarallista, Sylvi. + +SYLVI. Sinähän vasta olet--. Mitä vaaraa siinä olisi? + +VIKTOR. Elä kysy enää mitään. + +SYLVI. Viktor,--minkätähden sinä olet noin paha? Ennen kerroimme ihan +kaikki toisillemme--miksi emme nyt voisi tehdä samoin? + +VIKTOR. Ei, ei--! + +SYLVI. Hyvä, rakas Viktor--! + +VIKTOR. Sylvi--elä katso minuun tuolla lailla. Muuten--menetän kohta +kaiken malttini. + +SYLVI. Kuinka kauvan sinä kiusaat minua? + +VIKTOR. Oh--mikä heikko raukka minä olen. Minun pitäisi paeta tieheni +eikä koskaan enää näyttää sinulle silmiäni. + +SYLVI. Kas sepä olisi kaunista! + +VIKTOR. Enhän minä sitä voikaan. Ei, minä en voi!--Oo Sylvi, kuinka +hurmaavan kaunis sinä olet! + +SYLVI. Sinä et vastaa mitään kysymykseeni, Viktor. + +VIKTOR. No, olkoon menneeksi! Minä tunnustan sinulle kaikki suoraan.-- +Mutta ei nyt--toisen kerran, kun olemme kahdenkesken. + +SYLVI. Ei kukaan kuule. Näetkös, he puhelevat kaikki keskenään. + +VIKTOR. Joku voisi kumminkin tarkastaa meitä. + +SYLVI. Se on totta se. Alman silmät ovat juuri nyt tänne päin. + +ALMA. Minkätähden te istutte siellä niin kaukana? Ettekö tahdo tulla +tänne meidän luoksemme? Kyllä täällä on sijaa. + +SYLVI. Ei kiitoksia, meillä on niin hyvä täällä. + +KARIN. Elä häiritse heitä, Alma. Näethän, että he tahtovat olla +kahdenkesken, erillään muista. + +VIKTOR. Mitä sillä tarkoitatte, neiti Löfberg? Selittäkää, minä pyydän. + +KARIN. Ettekö ymmärrä yksinkertaisia, selviä sanoja? + +VIKTOR. Olin huomaavinani, että niillä oli erityinen merkitys. Mutta +samapa se.--Sylvi, näytämmekö neiti Löfbergille, että hän erehtyy? + +SYLVI. Kun luulee, että me kernaimmin tahdomme olla kahdenkesken? Ei, ei +suinkaan se mikään erehdys ole. + +KARIN (nauraa pakollisesti). Sylvi on toki rehellinen. + +ANNI. Ja sen hän sanoo kaikkien kuullen. Hyvänen aika sitä Sylviä, +kuinka hän on hirveästi varomaton! Siitähän voi syntyä vaikka +minkälaisia juttuja! + +ALMA (levottomana). Viktorissa ei ollut syytä. Hän kyllä olisi tullut +mielellään, kuulittehan sen. + +KARIN. Oh, eipä hänellä näytä olevan ikävä siellä Sylvinkään luona. + +ELIN. Oletko sinä mustasukkainen, Karin? + +KARIN. Ush, kuinka sinä olet tyhmä, Elin. Minä mustasukkainen! + +ELIN. No, johan minä ajattelinkin! + +SYLVI. Kas niin, nyt soitetaan polkkaa. Emmekö tanssi taas vähän? + +VIKTOR. Niinkuin tahdot. (Menevät käsikädessä saliin.) + +KARIN. Näettekö, kuinka hempeästi he nojaantuvat toisiinsa? Aivan kuin +joku vasta kihlattu pari. + +ALMA. Sinä liioittelet, Karin. Tuohan on ihan tavallinen asento, kun +käydään käsikädessä. + +ANNI. Herra Vahl saattaisi juuri pitää parempaa huolta rouvastaan eikä +jättää häntä noin omille hoteilleen, kosk'ei hän kumminkaan osaa +käyttäytyä niinkuin pitäisi. + +ALMA. Hän onkin oikeastaan vasta ensi kertaa tänlaisissa tanssiaisissa. +Muistattehan, että hän kantoi surua vanhempiensa jälkeen aina siitä +saakka, kun tuli täysikasvuiseksi. + +ANNI. Se on totta se. Ja siitä syystä häntä ehkä pitäisikin varoittaa +ja oikaista. Sinun tehtäväsi se on etupäässä, Alma, varsinkin kun asia +koskee veljeäsi myös. + +ALMA. Niin, minä lupaan puhutella heitä molempia, ja Viktor malttaa +kyllä mielensä, sen saatte nähdä. + +KARIN. Olisin suuresti erehtynyt hänen suhteensa, ellei hän sitä tekisi. + +(Useita herroja tulee sisään ja pyytävät naisia tanssiin. Näyttämö +tyhjenee, ainoastaan salin ovelle jää muutamia herroja katsomaan tanssia. + +Sylvi ja Viktor tulevat sisään.) + +VIKTOR. Sinä tanssit kuin enkeli. + +SYLVI. Ja sinä viet kuin jumala.--Viktor, katso, kaikki ovat menneet +tiehensä. Nyt saamme olla melkein kahdenkesken.--Mitä jos istuisimme +tuonne kasvien taakse? + +VIKTOR. Mainiota! Täällähän olemme suojassa syrjäisten silmiltä. + +SYLVI. Istu sinä tähän. + +VIKTOR. Niin lähelle? Uskallanko? + +SYLVI. Uskallat, tietysti. + +VIKTOR (tarttuu hänen käteensä). Sinulla on niin pieni, sievä käsi. +(Suutelee sitä.) + +SYLVI (tempaa sen sukkelasti pois, punastuen ja hämillään). Minkätähden +sinä teet noin, tuolla tavalla? + +VIKTOR. Kun en malttanut olla sitä tekemättä.--Sylvi--oliko se sitten +niin väärin? + +SYLVI. Ei--en minä tiedä. + +VIKTOR. Niinpä anna minun suudella sitä vielä kerran. + +SYLVI. Viktor--nyt sinulla taas on tuo sama katse. + +VIKTOR. Mikä katse, Sylvi? + +SYLVI. Tuo, joka on niin kummallinen. Joka polttaa kuin tuli, ja panee +minut vapisemaan. + +VIKTOR. Minkätähden käännät pääsi pois? Peloittaako se sinua? + +SYLVI. Peloittaa, ja tekee onnelliseksi samalla. + +VIKTOR. Sylvi, saanko suudella sinun kättäsi? Ei kukaan näe. + +SYLVI. Minkätähden tahdot sitä suudella? + +VIKTOR. Sentähden, että minä--rakastan sinua.--Siinä nyt on tuo +salaisuus, jota äsken tahdoit tietää. Minä rakastan sinua niin +kiihkeästi, niin tulisesti, ett'en enää voi itseäni hillitä.--Elä +tuomitse minua liian ankarasti, Sylvi. + +SYLVI. Oh--Viktor--! + +VIKTOR. Tiedän kyllä, että minun olisi pitänyt vaieta. Ei ilmaista +tunteitani, vaan tukahduttaa ne väkipakolla. Mutta minä en voinut--ne +saivat minusta vallan.--Sylvi--nyt tiedät, kuinka minun on laitani. Tee +minulle, mitä tahdot. Määrää mikä rangaistus tahansa,--minä alistun +kaikkeen. Tahdotko että matkustan pois--ehkä jo huomispäivänä, sano? + +SYLVI. Matkustat pois? Ei, Viktor, sitä et saa tehdä.--Et saa lähteä +pois, minä surisin itseni kuoliaaksi. + +VIKTOR. Sylvi--! Uskallanko ajatellakaan? Sinä--? + +SYLVI. Nyt putoo kuin suomukset silmistäni. Olenhan minä rakastanut +sinua aina lapsuudesta saakka, Viktor. + +VIKTOR. Ilman että olet sitä tiennyt? + +SYLVI. Ilman että koskaan olen sitä tiennyt. Ajattele, kuinka hirmuisen +tyhmä minä olin. Itkin sinua pitkät ajat, kannoin valokuvaasi povellani, +suutelin sitä päiväkaudet, ja kun nukuin illalla, jäi se käteeni--enkä +sittenkään ymmärtänyt, että tuo kaikki oli rakkautta. Kylläpä olin koko +hupakko! Totta tosiaan! + +VIKTOR. Jos silloin jäin tänne, olisimme nyt varmaankin naimisissa--tai +ainakin kihloissa. Ja sinä olisit minun--minun ikiomani! Ihan huimaa +päätäni sitä ajatellessa! Nyt siihen sijaan--kuolema ja kirous-- + +SYLVI. Mitä nyt--? + +VIKTOR. Nyt toinen saa puristaa sinua syliinsä, suudella ja hyväillä +sinua--ja omistaa sinut kokonaan, eikä minulla ole mitään oikeuksia. +Sinä olet toisen oma-- + +SYLVI. Ei, Viktor, tästä päivästä alkaen olen ainoastaan sinun omasi. + +VIKTOR. Elä laske leikkiä. Tiedänhän varsin hyvin, ettei minulla ole +mitään toivoa. + +SYLVI. Minäpä tahdon olla sinun. Kuule, Viktor, kunnian kautta lupaan, +ett'ei tästä lähtein kukaan muu saa suudella eikä hyväillä minua. + +VIKTOR. Rakas, pikku Sylvi--sinä olet toisen miehen vaimo.--Sinä et ole +enää vapaa. + +SYLVI. Mutta minä en rakasta Akselia, minä rakastan ainoastaan sinua. En +tiennyt mitä rakkaus oli, kun menin naimisiin hänen kanssansa. Ja sen +ilmoitan hänelle vielä tänä päivänä, heti paikalla-- + +VIKTOR. Ei, Sylvi, Jumalan tähden, sitä et saa tehdä. Et ainakaan +vielä-- + +SYLVI. Miks'en? + +VIKTOR. Hän erottaisi meidät ijäksi päiviksi, emme saisi enää koskaan +tavata toisiamme. + +SYLVI. Emme koskaan edes tavata toisiamme? Hän estäisi--? Ei, Viktor, +sinä erehdyt, sinä et tunne Akselia-- + +VIKTOR. Aksel on siinä suhteessa niinkuin muutkin miehet. Hän nostaisi +metelin, kieltäisi minun käymästä talossaan ja sulkisi sinut lukon +taakse. + +SYLVI. Mitäs sitten teemme, Viktor? + +VIKTOR. Meidän täytyy olla varuillamme ensi aluksi. Ei antaa kenenkään +aavistaa mitään. + +SYLVI. Entä sitten--? + +VIKTOR. Miettiä ja tuumailla. Ehkä keksimme jonkun keinon-- + +SYLVI. Oh, tiedätkös, toivotaan parasta! Kyllä kaikki pian selviää. + +VIKTOR. Kenties selviää. Mutta vielä en ainakaan tiedä, millä tavalla-- + +SYLVI. En minäkään. Mutta täytyyhän meidän jollakin lailla päästä siitä +pulasta. Emme huoli surra suotta, ennen aikojaan. + +VIKTOR. Oikein puhuttu! Täksi illaksi unohdamme kaikki ikävät asiat. Ja +nautimme vaan. Olemme onnellisia ja iloisia. Minä kuvittelen, että sinä +olet minun morsiameni,--minun suloinen morsiameni--minun kaunis, +loistava morsiamen. + +SYLVI. Oh, Viktor, kuinka elämä kumminkin on ihanaa! Luuletko, että +enkeleillä taivaassa on niin suurta iloa kuin meillä? En usko, en +vaikka! + +VIKTOR. Sinä rakastat minua? Sano se vielä kerran. + +SYLVI. Minä rakastan sinua! Viktor,--minä rakastan sinua! + +VIKTOR. Mun armas morsiameni! Oma Sylvini! Ajattele, jos tämä olisi +meidän hääiltamme. Ja minä saisin viedä sinut kotiini--meidän uuteen, +yhteiseen kotiimme. Ja sinne jäisimme sitten kahden--minä saisin ottaa +sinut syliini--ja suudella noita mansikkahuuliasi, noita hempeitä +poskiasi ja tuota hohtavan valkoista kaulaasi,--ja sinä olisit minun-- +minun ikiomani! Oi,--mikä autuus se olisi.--Sylvi--sano, seuraisitko +minua mielelläsi? + +SYLVI. Sitä kysyt!--Armas, vie minut minne tahdot! Minä seuraan sinua +heti paikalla. Oh--olenhan minä sinun--ainoastaan sinun omasi tämän +jälkeen. + +VIKTOR. Kunpa ei koko maailmassa olisi muita ihmisiä, kuin sinä ja minä! + +SYLVI. Milloin se kaikki toteutuu, Viktor? Milloin sinä viet minut pois +morsiamenasi? Sano! + +VIKTOR. Niin milloin,--milloin? Jos sen vain tietäisin! + +SYLVI. Eihän siihen ole pitkältä, eihän? Et usko, kuinka palavalla +halulla sitä aikaa odotan. + +VIKTOR. Entäs minä sitten--? Sylvi--luuletko että minun haluni on +vähemmän palava? Olisin valmis ryöstämään sinut tällä hetkellä-- + +SYLVI. Tee se, Viktor, tee se! + +VIKTOR (tarttuu päähänsä). Ei, ei, Sylvi, se olisi sulaa hulluutta. +Meidän tulee malttaa mieltämme vielä. Emme saa hätäillä-- + +SYLVI. Mutta olenhan minä sinun omasi kumminkin? Eikö niin, Viktor? + +VIKTOR. Olet, sinä olet minun omani. Minä otan sinut väkisin, ellei +muu auta. + +SYLVI. Kuinka tämä tuntuu suloiselta, Viktor. Ja kuinka äärettömän +onnellisiksi me tulemme! Kokonaan sinun omanasi--sinun luonasi, uudessa +yhteisessä kodissa--oh, minua ihan huimaa, kun sitä kuvittelen. + +VIKTOR. Mitä sitten, kun nämä kuvitukset muuttuvat todellisuudeksi, +Sylvi?--Kestämmeköhän niin suurta onnea, sano? + +SYLVI. Kestämme, sen lupaan. + +ALMA (tulee salista). Täällähän teidät vihdoinkin löydän! Olen etsinyt +teitä joka paikasta. + +VIKTOR. Mitä nyt?--Minkätähden olet meitä etsinyt? + +ALMA. Kuinka te pysyttelette erillänne kaikista muista koko illan? Ja +sitten istutte vielä täällä kätkössä, ettei teitä kukaan näe. + +VIKTOR. Entä sitten? Meillä on luullakseni valta tehdä niinkuin +tahdomme. + +ALMA. Te tanssitte vaan toistenne kanssa, ette kenenkään muun, ja +tanssien välillä te kuiskailette ja puhelette niin tuttavallisesti, että +kaikki ihmiset sen huomaavat. Mitä te ajattelette? Tällä tavoin tulette +yleiseksi puheenaineeksi kaupungissa. + +VIKTOR. Oh--lieneekö tuo niin vaarallista sentään! Mitä he sitäpaitsi +osaavat sanoa? Että me, vanhat lapsuuden ystävät, olemme seurustelleet +yhdessä tämän iltaa--kun pitkästä ajasta taas kerran saimme tavata +toisiamme. Kas tätä nyt! Onko se sinusta niin kauheata--? + +ALMA. Viktor, minä tahtoisin puhua sinulle pari sanaa. + +VIKTOR. Sen voit tehdä kotona sitten. Huomenna tai ylihuomenna. + +ALMA. Ei, nyt heti. Tule vähän tänne syrjään. + +VIKTOR. Mitä siellä? Minä sanon sinulle, Alma, että-- + +ALMA. Että--? + +VIKTOR. Että minä en enää tarvitse hoitajaa. Olen nyt vihdoin ja viimein +siksi vanha, että voin tulla omin neuvoin toimeen. + +ALMA (lempeästi nuhdellen). Viktor--! Noin et ole vielä koskaan +puhutellut minua. + +VIKTOR. Anna anteeksi, Alma. Mutta minä pyydän, mene pois. Minkätähden +sinä häiritset meitä, vaikka näet, että mieluummin olemme täällä kahden? + +ALMA. Oikein todella, Viktor, se ei käy laatuun. Kaikki sitä jo +paheksivat, ja useat ovat pyytäneet minua varoittamaan teitä molempia. + +VIKTOR. Vai niin--? Vaikka mitäpä sitä ihmettelen.--Ihmiset ovat +samanlaisia joka paikassa. Aina valmiit juoruamaan, kun vaan saavat +vähänkään aihetta. + +SYLVI. Emme välitä heistä, Viktor. + +ALMA. Sylvi kulta, se saattaisi tulla Akselin korville. Ja hän varmaan +siitä närkästyisi.--Enkä minä sitäpaitsi ihmisten tähden ainoastaan +tahdo teitä eroittaa, ymmärrättehän sen-- + +VIKTOR. Vaan minkätähden sitten? + +ALMA. Viktor--tule nyt tänne vähäisen. + +SYLVI. Enkö minä saa sitä kuulla? + +ALMA. Kyllä sanon sen sinullekin, Sylvi, sitten toisen kerran. Ei +vielä--. (Vie Viktorin syrjään.) Ole varuillasi, Viktor! Hän on nuori +ja kokematon ja pitää sinusta ehkä enemmän kuin hänelle toisen miehen +vaimona olisi luvallista. Eikä hän ole tottunut hillitsemään tunteitaan, +sen sinä tiedät vanhastaan. Sinun tulee olla järkevä teidän molempien +puolesta. + +VIKTOR. Elä pelkää kyllä minä vastaan töistäni. + +ALMA. Olen koko illan ollut niin levoton teidän tähtenne. Herkiä ajoissa +tästä, Viktor, minä pyydän sinua vielä kerran. Ennenkuin tiedät +asiastakaan, on teidän suhteenne saattanut muodostua semmoiseksi, joksi +et nyt voi sitä ajatellakaan. Vetäänny erillesi! Sitä et kadu. Usko +minua. + +VIKTOR. Alma kulta--sinä näet aaveita keskellä kirkasta päivää. + +ALMA. Elä koeta kierrellä, Viktor. Huomasinhan äsken selvään, että +teillä jo oli jotakin välillänne. + +VIKTOR. Loruja! Mitä se olisi ollut? + +ALMA. Jotakin, jota sinä tahdoit peittää. Viktor, Viktor, sinulla on +paha omatunto-- + +VIKTOR. Vielä vain! Mutta sinä olet aina niin turhantarkka. Teet +kissasta karhun ja säikähdytät itsesi aivan hukkaan, tyhjänpäiten. Mitä +nyt sitten oikeastaan on tapahtunut? Sylvi ja minä olemme puhelleet +toistemme kanssa--siinä kaikki. + +ALMA. Sinä olet sanonut hänelle asioita, joista et voi vastata. Ja +tiedät kumminkin varsin hyvin, että Sylvi on vaan kokematon lapsi. +Sentähden sinä oletkin kaksinkertaisesti moitittava. Ja jos sinä viet +hänet harhateille, Viktor, niin sanon minä--että sinä olet tunnoton +mies, ilman rehellisyyttä, ilman kunniantuntoa-- + +VIKTOR. Alma--! + +ALMA.--kevytmielinen hupakko, jolla ei ole järkeä rahtuisen vertaa. + +VIKTOR. Lopeta! + +ALMA. Etkö ymmärrä, että tällä tavoin syökset sekä hänet että itsesi +turmioon! Ohimenevää, rikoksellista nautintoa sinä haluat ja panet koko +tulevaisuutesi alttiiksi. Ja ajattele, minkä surun se tuottaisi +vanhemmillekin ja meille kaikille-- + +VIKTOR. Taidat olla oikeassa, Alma,--saattaisi ehkä niin käydä-- + +ALMA. Usko minua, Viktor, helpointa on heti alussa kääntyä takaisin +huonolta tieltä. + +VIKTOR. Niin, niin, sinä olet oikeassa. Oikeassa nyt niinkuin aina +ennenkin.--Kiitos, Alma, kiitos varoituksesta, se tuli kreivin aikaan. + +ALMA. Kiitos itsellesi! Nyt tunnen sinut taas omaksi veljekseni. Ja nyt +hengitän taas helpommin. + +VIKTOR. Lähdemmekö pois? + +ALMA. Voinhan luottaa sinuun? Lupaatko tehdä asiat selväksi ja saattaa +kaikki oikealle tolalle jälleen? + +VIKTOR. Mutta mitä sanoo Sylvi? + +ALMA. Tulevaisuudessa hän sinua siitä kiittää. Ja pitää sinua +rehellisenä ja kelpo miehenä. Hänelle on parempi tuntea muutaman +päivän tuskaa, kuin tulla ijäti onnettomaksi. + +VIKTOR. Saattaa niin olla.--Alma, minä tahtoisin kernaimmin mennä täältä +tieheni nyt. + +ALMA. Ei, jää tänne ihmisten tähden. Ajattele Sylvin mainetta. Heittäydy +iloiseksi--tanssi ja huvittele. Se on välttämätöntä. + +VIKTOR. Niinkö arvelet? No hyvä--tahdon koettaa! Olkoon menneeksi-- + +ALMA. Kas niin, Sylvi, nyt meillä on kaikki selvillä. + +SYLVI. Viimeinkin. Minä jo luulin, ettei teidän keskustelustanne +loppua tulisikaan. + +ALMA. Niin, näetkös, asia oli tärkeätä laatua. + +SYLVI. Koskiko se minua? + +ALMA. Osaksi sinuakin. + +SYLVI. Mitä se oli, Alma? Sano minulle kaikki, sano nyt heti. + +ALMA. Ei, ei vielä tänä iltana. Mutta minä tulen luoksesi jonakin +päivänä. Ehkä jo huomenna. + +SYLVI. Istu tänne, Viktor, entiselle paikallesi. + +VIKTOR. Sylvi elä pyydä. + +SYLVI. Sinä näytät niin masentuneelta. Viktor, mikä sinun on? Mitä Alma +sanoi? Te salaatte jotain. + +VIKTOR. Ole huoletta, Sylvi, sinä saat tietää kaikki. Huomenna tulen +luoksesi, aamusta päivin, kello yksitoista. Mutta nyt--niin, nyt emme +uskalla enää olla yhdessä tänä iltana, koska kuuluvat pitävän meitä +silmällä täällä. + +SYLVI. Emmekö uskalla? + +ALMA. Ette mitenkään. Te olette jo herättäneet liian suurta huomiota. + +SYLVI. Eihän se meitä haittaa vähääkään. Viktor, tule pois istumaan. +Minä olen niin levoton. Almakin ihan peloittaa minua, hän näyttää niin +vakavalta. + +ALMA. Peloittaa? Rakas, pikku Sylvi--. (Istuu hänen viereensä.) +Pyysithän itse tänäin aamupäivällä, että pitäisin sinusta huolta, +etkö muista? + +SYLVI. Kyllä, mutta-- + +ALMA. Ja minä lupasin sen tehdä. Mutta sinun pitää myöskin luottaa +minuun. Eikö totta?--Kas niin, elä ole milläsikään. Niinhän sinä olet +allapäin, pahoilla mielin, kuin siipeen ammuttu pikku lintu. + +SYLVI. Viktor, sinä et virka sanaakaan? + +VIKTOR. En voi sille mitään, Sylvi. Meidän täytyy mukaantua.--Sielua +kirvelee,--mutta--rohkaise mieltäsi kumminkin. Pure hammasta, niinkuin +minä. Meidän täytyy heittäytyä iloisiksi, sanoo Alma. Kumpikin omalla +tahollaan, tietysti. + +ALMA. Pyydä Karin Löfbergiä tanssiin, Viktor. Sinä et ole lähestynyt +häntä koko iltana. Hän varmaankin tuntee itsensä hyvin loukatuksi. + +VIKTOR. Taivasten tekijä! Hän, kaunotar? Jonka ympärillä koko joukko +palvelevia kavaljeeria häärii tuolla salissa. Kaipaisiko hän minua? + +ALMA. Niin luulen. Voithan siitä muuten itse ottaa selvää. + +VIKTOR. Sen tietysti teen. Heti paikalla! + +SYLVI. Elä mene, Viktor. Jää tänne vielä vähäksi aikaa. + +VIKTOR. Pure hammasta ja heittäydy iloiseksi. Koetetaan, kumpi meistä +onnistuu paremmin.--Hei vaan--nyt huimasti riemutaan! Me olemme +tanssiaisissa, Sylvi-- + +ALMA. Joudu, ennenkuin soitto loppuu. + +VIKTOR. Ahaa! Vai niin! Sanoitko, että neiti Löfberg on kaivannut minua? +Niinpä lähden häntä nyt oikein liehakoimaan. Sitten mahtavat ihmisetkin +rauhoittua. (Menee saliin.) + +SYLVI. Viktor--! + +ALMA. Anna hänen mennä, Sylvi. Usko minua, se on parasta. + +SYLVI. Sydäntäni pakottaa niin hirmuisesti. Voi, jos saisin itkeä. +Viskautua suulleni tuohon lattialle ja huutaa ja valittaa ja itkeä! + +ALMA. Rakas, pikku Sylvi, mitä se hyödyttäisi. + +SYLVI. Sillä tavoin tein usein isän ja äidin kuoltua. Varsinkin iltasin. +Ja kun olin itkenyt itseni nukuksiin, tuntui minusta ikäänkuin +helpommalta sitten seuraavana aamuna.--Mutta ehkäpä siitäkään ei olisi +apua tässä surussa. + +ALMA. Mitä surua sinulla olisi, pikku Sylvi? Tänäin aamupäivällä olit +vielä iloinen kuin taivaan lintu. + +SYLVI. Tänäin aamupäivällä? Ah niin--siitä ei ole sen kauvempaa. En +tahtoisi uskoa itseäni samaksi ihmiseksi enää. Niin on kaikki +muuttunutta. + +ALMA. Oh, hyvä ystävä, se on vaan paljasta kuvittelua. Huomenna, kun +olet maannut yösi rauhassa, naurat koko jutulle. Näin myöhään illalla on +mielikuvitus kiihtynyt ja silloin näkee usein asiat ja olot ihan +väärässä valossa. Kaikki muuttunutta, sanot? Päinvastoin! Kaikki on +aivan entisellään. Sinä olet naimisissa, sinulla on kunnollisin, +oivallisin mies maailmassa, mies, joka pitää sinusta, joka sanalla +sanoen kantaa sinua käsillään. Ei olekaan monella elämä niin hyvällä +kannalla kuin sinulla. Ja kovin olisit kiittämätön, ellet tuntisi +itseäsi onnelliseksi ja tyytyväiseksi. + +SYLVI. Aksel pitää minusta, sanot? Mutta kun jostakin ihmisestä pitää, +niin tahtoo myöskin tehdä hänelle mieliksi. Semmoista en voi toivoakaan +Akselin suhteen. Tiedän varmaan, että--vaikka polvillani rukoilisin +häneltä sitä, jota nyt haluan, ei hän ikipäivinä siihen suostuisi. Oi, +ei, hän voi olla kivikova välistä, sen olen jo tarpeeksi asti saanut +kokea. + +ALMA. Niin, silloin ehkä, kun pyydät häneltä jotain järjetöntä. Ehkä se, +jota nyt haluat, juuri on senlaatuista. + +SYLVI. Järjellistä tai järjetöntä--sama se, kun elämäni onni siitä +riippuu. + +ALMA. Tuota minä en usko, Sylvi kulta? Mutta emme huoli väitellä niistä +asioista. Jätämme nuo kaikki huomiseen. Tänä iltana tanssimme vaan ja +huvittelemme. Emme välitä mistään muusta. Kas niin, tule pois nyt. Tästä +lehtimajasta ei meitä löydä kukaan. + +SYLVI. Mene sinä, ei minulla ole halua. + +ALMA. Maltapas, tuolla tulee kumminkin joitakuita. + +(Luutnantti Harlin ja metsäherra Sandell tulevat salista.) + +ALMA. Ketä etsitte, hyvät herrat? Rouva Vahlia varmaan?--Siinä +tapauksessa voin kaikessa hiljaisuudessa kertoa teille, että hän on +piiloutunut tuonne kasvien taakse. + +HARLIN. Kiitoksia! Olen tosiaankin koko illan halunnut tilaisuutta-- + +ALMA. Näettekö, kuinka hyvä minä olen arvaamaan asioita. (Menee.) + +SANDELL. Rouva Vahl--saanko kunnian esitellä teille luutnantti +Harlinin? (Vetäytyy takaisin.) + +HARLIN. Erittäin hauskaa, että viimeinkin saan tutustua teihin, rouva +Vahl. Olette aina tähän asti ollut niin kiinni, ett'en ole uskaltanut +lähestyä. Ja saanko kysyä, miksi olette niin uskollisesti pysytellyt +salista poissa tänä iltana? Ettehän toki ole mennyt tanssia pakoon? + +SYLVI. Osaksi sitäkin. + +HARLIN. Onko mahdollista? Te niinmuodoin ette pidä tanssista, rouva +Vahl? + +SYLVI. En nyt. En tänä iltana. Muuten kyllä. + +HARLIN. Mutta suonettehan minulle kuitenkin edes yhden ainoan tanssin? +Tekisitte minut sen kautta sanomattoman onnelliseksi, rouva Vahl. + +SYLVI. Ellette pane pahaksenne, olen kernaammin tanssimatta tänä iltana. + +HARLIN. Lupaatteko sitten vastedes--ensi tilaisuudessa--? Ettehän riistä +minulta sitä toivoa? + +SYLVI. Niin--vastedes--ehkä. + +HARLIN. Siis ensi huvi-iltamassa, tai tanssiaisissa--? + +SYLVI. Ei, ei, en minä enää koskaan tule tanssiaisiin. + +HARLIN. Rouva Vahl--! Tekö ette tulisi enää koskaan tanssiaisiin? Kuinka +voitte semmoista ajatellakaan? Siinä tekisitte suorastaan väärin. + +SYLVI. Väärin? Lieneehän toki vapaassa tahdossani tulla tai olla +tulematta. (Viktor ja Karin tulevat sisään. Sylvi kuuntelee levottomana +heidän keskusteluaan.) + +HARLIN. Vapaassa tahdossanne tosin, mutta kahdenkertaisesti tekisitte +kuitenkin väärin, ellette tulisi, rouva Vahl. Väärin ensiksikin +seuraelämää kohtaan, jota teidän läsnäolonne sulostuttaa ja kaunistaa. +ja--väärin toiseksi teitä itseänne kohtaan, koska sen kautta tulisitte +viettämään ikävää ja yksitoikkoista elämää.--Ja tekö hautaisitte +nuoruutenne ja kauneutenne omien suojienne kätköön, te, joka +suloudellanne voisitte hurmata koko maailman? Ei, teidän kutsumuksenne +on vallan toinen ja suuresti erehtyisin, ellette sydämmessänne haluaisi +iloa ja onnea, tekin--ellette tuntisi itsessänne halua ja voimaa täysin +määrin nauttimaan elämästä-- + +KARIN. Ah, kuinka te osaatte valhetella, herra Hoving! Teillä olisi +muka ollut aikaa tarkastaa minua ja minun ihailijoitani, kun koko illan +olette niin uskollisesti pysytellyt kiinni vallan toisella taholla-- + +VIKTOR. Ettekö tiedä, että usein on olevinaan toisaalla kiinni vaan +sentähden, että paremmin voisi tarkastaa sitä, johon mieli todellisesti +hehkuu ja palaa. + +KARIN. Vai niin--? Vai semmoinen poliitikko te olette, herra Hoving? +Kuka olisi voinut aavistaa!--Teidän pitäisi välttämättä muuttaa uraa, +ja ruveta juristiksi, koska teillä näyttää olevan niin mainion +valtioviisaita taipumuksia. + +VIKTOR. Sanonko teille vielä yhden asian? + +KARIN. Sanokaa kaiken mokomin. + +VIKTOR. Kun olen oikein ihastunut johonkin naiseen, niin sattuu usein, +että juuri silloin hakkaan hurjasti jotakin toista-- + +KARIN. Voi, mikä kavaltaja!--Entäpä jos nyt kielisin tuon eräälle +nuorelle rouvalle--niin, silloinpa joutuisitte pahempaan kuin pulaan. + +SYLVI. Oo, kuinka hän on inhottava! + +HARLIN. Myöntäkää, rouva Vahl, että olen oikeassa. + +SYLVI. Suokaa anteeksi, minä en kuullut. + +HARLIN. Kysyin, ettekö kaipaa iloa ja onnea, te niinkuin muutkin, ettekö +tunne sydämmessänne halua ja voimaa täysin määrin nauttimaan elämästä? +Vai tahdotteko tosiaan vapaaehtoisesti uhrata nuoruutenne--ja tuomita +itsenne ikävään ja yksitoikkoiseen elämään? + +SYLVI. En ikinä. Minä tahdon tulla onnelliseksi ja minä tahdon-- + +HARLIN. Sanokaa suoraan!--Mitä te tahdotte? + +SYLVI. Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu. + +HARLIN. Oi, mikä herttainen avomielisyys! Te olette ensimmäinen nainen, +jolla on uskallusta tehdä suora tunnustus. Minä ihailen teitä +sanomattomasti. Polvillani haluaisin kiittää teitä siitä vastauksesta. +Niin, teitä tullaan rakastamaan ja jumaloimaan enemmän kuin ketään +muuta. Onnellinen hän, joka teidän suosionne voittaa. Tai--sallikaa +minun kysyä--kenties ei sydämmenne enää olekaan vapaa, kenties olette jo +valinnut--? + +SYLVI (tarkastaa Viktoria ja Karinia, ei kuule häntä). + +VIKTOR. Saatte kernaasti panna minua koetukselle. En pyydä parempaa. +Halusta olen koko illan teidän nöyrin palvelijanne, ja pidän itseäni +onnellisena, jos suvaitsette antaa minulle käskyjä. Mitä ruhtinattareni +siis määrää ensi tehtäväkseni? + +KARIN. Että tanssitte kotiljongin minun kanssani tänä iltana. + +VIKTOR. Kotiljongin--? + +KARIN. Te epäilette? Ehkä olette jo pyytänyt toista? + +VIKTOR. En,--en suinkaan. + +SYLVI. Luutnantti Harlin--tahdotteko tehdä minulle suuren palveluksen? + +HARLIN. Oi, niin mielelläni! Sanokaa, mitä haluatte, rouva. Minä +menehdyn halusta saada osoittaa teille ihailuani. + +SYLVI. Pyytäkää neiti Löfbergiä polkkaan, tanssittakaa häntä kauvan,-- +jääkää sitten salin toiselle puolelle ja pidättäkää häntä siellä. + +HARLIN. Te lähetätte minut pois? + +SYLVI. Minä rukoilen teitä, luutnantti Harlin. Ja lupaan olla teille +niin erinomaisen kiitollinen. + +HARLIN. Jos tietäisitte, kuinka tämä on vaikeata. Mutta--minä tottelen +teitä! (Kumartaa Karinille ja vie hänet saliin.) + +SYLVI. Viktor--mitä kuulen? Sinä tanssit kotiljongin hänen kanssansa? + +VIKTOR. Kun en saa tanssia sitä sinun kanssasi, Sylvi! + +SYLVI. Mutta minkätähden otat juuri hänet minun sijaani? Ota ennemmin +joku toinen. Anni Vidgren esimerkiksi? Ja sitten sinä olet niin +iloinen-- + +VIKTOR. Minä iloinen?--Sylvi, meidänhän täytyy heittää heille sumua +silmiin. + +SYLVI. Ei, sinä pidät hänestä, näenhän sen selvään. Ja sitten,--mitä +kaikkea puhuitkaan hänelle. Voi, Viktor, minä kuulin joka sanan! + +VIKTOR. Sylvi kulta--sehän oli paljasta liehakoimista, tyhjää +korupuhetta, joka ei merkitse yhtään mitään. Jos olisit enemmän ollut +ulkona maailmassa, ja jos olisit vanhempi, niin kyllä tietäisit, mistä +arvosta tuo kaikki on. Tavallista seurapuhetta, ei muuta mitään. Elä ole +siitä milläsikään--ei maksa vaivaa olla pahoillaan mokomasta roskasta. + +SYLVI. Voi, minulla on niin pahoja aavistuksia. Tunnen sydämmessäni, +että hän tahtoo sinut riistää minulta pois. Sekä hän, että Alma--ja +kaikki muut myöskin.--Rakas Viktor--tanssi kotiljongi minun tai jonkun +muun kanssa, mutta ei hänen. + +VIKTOR. Sylvi, pikkuinen, ei se käy laatuun, kun me jo sovimme siitä. + +SYLVI. Mutta mehän olimme sopineet siitä vielä ennemmin. + +VIKTOR. Ole nyt järkevä, rakas Sylvi, meidän täytyy kumminkin mukaantua +kohtaloomme. Ei auta potkia tutkainta vastaan. + +SYLVI. Ei kukaan ihminen voi estää meitä tanssimasta yhdessä. + +VIKTOR. Se antaisi uutta aihetta juoruttelijoille.--Kärsivällisyyttä, +pikku Sylvi! Huomenna, kello yksitoista, kun Aksel on mennyt virastoon, +tulen minä luoksesi. Siellä saamme olla rauhassa, kahdenkesken. Minulla +on niin paljon puhumista sinulle, meidän täytyy saada kaikki +selväksi.--Ole iloinen ja huvittele sydämmesi pohjasta niin kauvan. +Nämähän ovat sinun ensimmäiset tanssiaisesi. Mihin tuo äskeinen +luutnanttisi hävisi? + +SYLVI. Jos vaan voisin olla varma siitä, ettet sinä rupea pitämään +Karinista enemmän kuin minusta. + +VIKTOR. Sylvi--! Etkö sinä sitten tiedä, kuinka mieleni kuohuu, kun +täytyy--Ei, ei, nyt unohdan taaskin itseni.--Ole iloinen, Sylvi, hurjan +iloinen. Mihin tuo luutnanttisi hävisi? + +SYLVI. Ei,--minun täytyy päästä pois--en voi enää olla täällä. En +katsoa, kun sinä tanssit hänen kanssansa. + +VIKTOR. Elä anna surulle valtaa, Sylvi. Nämähän ovat sinun ensimmäiset +tanssiaisesi. Huvittele tänä iltana mielin määrin. Huolet kyllä tulevat +aikanaan. + +SYLVI. Ei minua haluta jäädä. Minä olen väsynyt ja tahdon kotiin. + +VIKTOR. Oletko väsynyt?--Se on toinen asia. + +SYLVI. Mene sanomaan Akselille--ole niin hyvä. (Viktor menee vasemmalle. +Karin, Alma, Anni Vidgren ja Elin Grönkvist tulevat sisään.) + +ANNI. Erinomaisen hauska ilta! + +ELIN. Taivas, kuinka tuo Sandell osaa olla miellyttävä. Hän tanssi +ainakin viisi kertaa minun kanssani viime polkassa. + +ANNI. Se ei oikeastaan ole _comme il faut_. Osoittaa suurta +hienouden puutetta. + +ELIN. Eikö mitä! + +ALMA. Sinä olet täällä yksinäsi, Sylvi! + +ANNI. Mihin tuo uskollinen ritari on kadonnut? + +KARIN. Elä sano häntä uskolliseksi, koska hän kerran on hyljännyt +hallitsijattarensa. + +ELIN. Hoving, niin? Senhän saattoi arvata jo edeltäpäin. Mitäs hän +jaksaisi koko iltaa hakata Sylviä, kun hän kumminkin on pikiintynyt +Kariniin. + +SYLVI. Se on valhe! Hän ei ole »pikiintynyt» Kariniin. + +ALMA. Sylvi kulta, Elin laskee vaan leikkiä + +KARIN. Elä ilmaise itseäsi, Sylvi. Ja pidä kaikin mokomin mielessäsi, +että olet rouva Vahl. + +SYLVI. Mitä tarkoitat? + +KARIN. Saat itse arvata. + +SYLVI. Jotain ilkeätä,--sen tiedän, sen näen jo silmistäsikin. Sinulla +ei ole mikään hyvä sydän, niin kaunis ja komea kuin oletkin. Etkö luule, +että tänäkin iltana olen huomannut, mitä sinulla on mielessä? Ja mitä +vehkeitä sinä pidät-- + +ALMA. Sylvi, rauhoitu, taivaan tähden-- + +SYLVI. En virkakaan enää mitään. Kylläpähän itse tietää aikomuksena. +Mutta sinä et onnistu, sen sanon. Ei, sinä et onnistu! + +ALMA. Tule minun kanssani, Sylvi. Lähdetään miehesi luokse-- + +SYLVI. Ei, minä en tule sinun kanssasi. Et sinäkään ole minun ystäväni, +sinä olet minua vastaan, sinä myös--ja te kaikki, te suotte minulle vaan +pahaa.--Hyvästi--minä en kärsi nähdä teitä enää, (Menee kiivaasti +oikealle.) + +ALMA. Minne nyt? Sylvi, kuule mitä sinä ajattelet--? (Rientää hänen +jälkeensä.) + +KARIN. Oh, Herra siunaa ja varjele! Tämähän alkaa tulla oikein +jännittäväksi. + +ANNI. Minä olen mykkänä sulasta hämmästyksestä. Onni, ettei ketään +sattunut tulemaan. Tämähän on suorastaan häpeällistä. + +ELIN. Mikä hänelle tuli? + +KARIN. Etkö ymmärtänyt? Hänhän oikein kiehui mustasukkaisuudesta. + +ELIN. Eikö mitä? Hyi, nyt suotta panettelette Sylviä. (Aksel ja Viktor +tulevat vasemmalta.) + +AKSEL. Missä hän sitten on? + +VIKTOR. En tiedä. Tänne minä hänet jätin. + +KARIN. Sylviäkö etsitte? Hän karkasi tiehensä. + +ALMA (tulee oikealta). Häntä ei voinut millään ehdolla pidättää. + +ANNI. Menikö hän yksinään ulos pimeään yöhön? + +AKSEL. Mitä sanotte? Sylvikö kotiin? Eikä odottanut minua. + +ALMA. Joutukaa jälkeen. Ehkä saatte hänet vielä kiinni. + +AKSEL. Kuinka hän on ajattelematon.--(Rientää oikealle.) + +(Soitetaan valssia.) + +ELIN. Kotiljongi alkaa. Kenen kanssa sinä tanssit, Karin? + +KARIN. Herra Hovingin. + +VIKTOR (tarjoo hänelle käsivartensa). Saanko luvan? + +KARIN. Te näytätte niin hämmästyneeltä, herra Hoving. + +VIKTOR. Minäkö? En suinkaan! (Menevät käsikädessä saliin.) + +(Esirippu laskee.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Aksel istuu ja kirjoittaa. +Sylvi tulee hiljaa sisään, kalpeana, arkana, hermostuneena. Kuljeskelee +hiljaa ympäri, koettaen hillitä levottomuuttaan, seisahtuu välistä, +heittää aran, epävarman katseen Akseliin päin ja asettuu viimein erään +tuolin taakse, jonka karmiin hän nojautuu käsillään.) + +SYLVI. Aksel, minä tahtoisin kysyä sinulta jotakin. + +AKSEL (kääntämättä päätänsä). Tee se, pikku sirkkuseni. + +SYLVI (etsii turhaan sanoja). + +AKSEL. No, mitä koskee asia? + +SYLVI (epäröiden). Ottavathan naineet ihmiset välistä avioeron? + +AKSEL. Sattuuhan sitä semmoista. Hyvin harvoin meillä, kaikeksi onneksi. + +SYLVI (miettiväisenä, hetken kuluttua). Laki sallii sen siis? + +AKSEL (kirjoittaa yhä). Sallii joskus.--Kun asianhaarat niin vaativat. + +SYLVI. Esimerkiksi? + +AKSEL. Esimerkiksi, kun toinen puolisoista on tehnyt itsensä syylliseksi +uskottomuuteen. + +SYLVI (vilkkaammin). Eikö siihen enempää tarvita? + +AKSEL. Ja kun viaton puoliso semmoisessa tapauksessa pyytää eroa. + +SYLVI (seisoo vähän aikaa äänettömänä, epäröivänä. Menee toiselle +puolelle huonetta, tulee takaisin, seisahtuu samalle paikalle). +Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? + +AKSEL (nauraen). Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei +pelkoa. + +SYLVI. Vaan jospa minä--rakastaisin toista? + +AKSEL (hymyillen). Jos senlaisia juonia pistää päähäsi, niin--otan minä +ne sieltä pois, ilman muita mutkia.--Ja sillä välin pidän huolta siitä, +että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena. + +SYLVI. Mutta voisinhan minä yhtäkaikki--sinun poissa ollessasi-- + +AKSEL. Olla minulle uskoton?--Sylvi, pikkuinen, kuinka voit leikilläkään +puhua tuommoista? + +SYLVI. Mitä silloin tekisit? + +AKSEL. Mitäkö tekisin? No, jos välttämättä tahdot sen tietää, +niin--Tjah! Mitäpä minä muuta voisin, kuin rangaista sinua oikein +kovasti. Ja viettelijääsi vieläkin kovemmin. Ja sitten erottaisin +teidät, tietysti. + +SYLVI. Mutta vapaaksi et minua päästäisi? + +AKSEL. En suinkaan. Päinvastoin. Silloinhan vasta sulkisinkin pikku +sirkkuni oikein häkkiin. Kas niin, ole nyt vaiti, kissimirri, ja anna +minun kirjoittaa. + +SYLVI (on vaiti, vaipuu ajatuksiinsa). + +AKSEL (lopettaa vähän ajan kuluttua, panee pois kynänsä, sytyttää +papyrossin). Jaha--nyt saat kernaasti jatkaa, kun et vaan puhele +tuonlaisia tyhmyyksiä, sillä niitä en totisesti tahdo kuunnella. + +SYLVI (on vaiti). + +AKSEL. No--? (Katselee häntä tarkemmin). Mikä sinulla on, Sylvi? +Eilisestä illasta saakka olet ollut niin kummallinen--Avioero? Kaikkea +sinulle pistääkin päähäsi--Mistä nämä ajatukset nyt tulivat?--Vai +tanssiko on pannut aivosi pyörälle?--Sinä et vastaa? Totta tosiaan, +enhän minä enää tunne sinua entiseksi Sylvikseni... + +Tjah! Tuommoiset tanssiaiset eivät näy olevan sinulle terveellisiä. +Mitäs muuta--ei mennä niihin enää. + +Ja koska me nyt kerran puhumme oikein vakavasti, niin sanon samalla +jotakin, joka jo kauvan on pyörinyt kielelläni... + +Saisit mielestäni alkaa vähitellen ryhtyä talouden toimiin. Opetella +laittamaan ruokia, leipomaan, panemaan kaljaa ja niin poispäin. Silloin +ei aika käy sinulle pitkäksi. Ja minun pikku kissimirristäni tulisi oiva +emäntä. Eikös olisi hauskaa, vai mitä?... + +No, sirkkuseni, yhäkö sinä vaan jörötät? Elä ole milläsikään. Tämmöiset +pienet kahakat eivät merkitse mitään. Emmehän me siltä ole pahassa +sovussa. Enkähän minä ankara ole sinua kohtaan, vaikka välistä saattaa +siltä näyttää. Jos ei aina käykään mieltäsi myöten, niin on se sinulle +vaan hyväksi. Sen kyllä opit aikaa myöten ymmärtämään. + +Kas niin, Sylvi, elä nyt nökötä enää. Aika rientää. Tule istumaan tänne +syliini, tule, tule, pikku pulmunen, että saan hyväillä sinua ja +suudella pois tuon happaman näön kasvoiltasi. No? Joudupas nyt +välehen!... + +Vai niin, sinä et tahdo? Eroammeko sitten näin pahassa sovussa? Sillä +nyt minun täytyy lähteä, kello on yksitoista... + +No niin,--sitä ei näy voivan auttaa... Hyvästi sitten!--Mieti nyt täällä +käytöstäsi sillä aikaa, niin huomaat, luulen, kumpi meistä on ollut +väärässä. Ja sitten varmaankin olet kiltti ja ystävällinen taas, kun +tulen takaisin. (Menee etehiseen.) (Soitetaan. Aksel avaa oven. +Alma tulee.) + +AKSEL. Ahaa, neiti Hoving! Sehän sopi oikein hyvin. Tervetultua, +tervetultua! (Leikillisesti.) Niin, tiedättekö, neiti, tanssi ei ollut +ollenkaan terveellistä meidän pikku Sylvillemme. Hän on kovin pahalla +päällä tänäin. Saatte itse nähdä. Niin, niin, neiti Hoving,--te häntä +sinne houkuttelitte--yksissä tuumin veljenne kanssa--laittakaa nyt +myöskin, että kaikki tulee taas entiselleen. Teille se saattaa onnistua +paremmin. Te olette nainen ja ymmärrätte paremmin muita naisia. Ja sitä +paitse te vielä olette niin »kauhean viisas ja järkevä», niinkuin Sylvi +sanoo. + +ALMA (hymyillen). Niin, kyllähän Sylvi minua aina moittii niistä +ominaisuuksista--syystäkö sitten tai syyttä, sitä en mene päättämään. + +AKSEL. Jätän nyt kumminkin täydellä luottamuksella pienen pulmuseni +teidän huostaanne niin kauvaksi. + +ALMA. Kiitoksia! Lupaan koettaa parastani. (Aksel menee.) + +ALMA (tulee sisään). Hyvää päivää, Sylvi! Minä pidän sanani, niinkuin +näet. + +SYLVI. Minne Viktor jäi? Eikö hän tulekaan? + +ALMA. Tulee kyllä. Vähän ajan päästä. + +SYLVI. Hän lupasi olla täällä heti yhdeltätoista. + +ALMA. Viktor pyysi, että minä ensin puhuisin kanssasi. + +SYLVI. Sinä? Pyysikö hän, että sinä puhuisit minun kanssani? Mistä +asiasta? + +ALMA. Emmekö istu nyt ensi aluksi?--Sitten sinun täytyy malttaa +mieltäsi, Sylvi hyvä, että voimme jutella oikein levossa ja rauhassa. + +SYLVI. Niin, istu sinä vaan. Tuonne sohvaan, tai mihin tahdot. Minä +seison ennemmin.--Ja anna sitten kuulla, mitä sinulla on sanottavaa. + +ALMA. Koettaisit ensin vähän rauhoittua, Sylvi. Muuten emme pääse sen +pitemmälle. + +SYLVI. Aloita vaan. Kyllä kuulen. + +ALMA. Ei pelkkä kuuleminen riitä, rakas Sylvi. Sinun täytyy myöskin +punnita ja tarkkaan miettiä sanojani, ja siihen vaaditaan, että kokoot +ajatuksesi. + +SYLVI. Sano suoraan. Ei mitään esipuheita. Mitä varten hän lähetti sinut +tänne? + +ALMA (katsoo häneen pitkään ja vakavasti). Sylvi--! + +SYLVI. No, niin? + +ALMA. Minä tulin sen johdosta, mitä eilen illalla tapahtui teidän +välillänne. + +SYLVI. Johan sen arvasin.--Jatka! + +ALMA. Niinkuin näit, vaihdoimme jo tanssiaisissa muutamia vakavia sanoja +keskenämme, Viktor ja minä. + +SYLVI. Niin, näinhän minä. + +ALMA. Sitten kun tulimme kotiin, istuimme vielä hyvän aikaa ylhäällä ja +puhelimme samasta asiasta. Viktor myönsi viimein, että minä olin +oikeassa-- + +SYLVI (ivallisesti). Tietysti! Mitäs hän muuta olisi voinut. Sinähän +olet aina oikeassa. + +ALMA.--ja sitten hän pyysi, että minä tulisin ja selittäisin sinullekin +ajatukseni. + +SYLVI. Aivan kernaasti! Mutta sen sanon jo edeltäpäin: Minua et taivuta +yhtä helposti, sillä minä olen hiukan kovempaa ainesta kuin Viktor. +Jaha, jatka nyt! + +ALMA. Viktor oli ajattelemattomuudessaan sanonut sinulle eilen semmoisia +asioita, joita hänen ei koskaan olisi pitänyt päästää huuliltaan. + +SYLVI. Niin--hän sanoi, että hän rakastaa minua. + +ALMA. Siinä juuri hän teki kovin kevytmielisesti. Hän käsittää sen nyt, +ja katuu sitä. + +SYLVI. Toisin sanoen: sinä olet saanut hänet siihen. + +ALMA. Elä keskeytä minua.--Viktor ei tanssin huumeessa muistanut +seurauksia, vaan antoi hetken vaikutuksille vallan. Ja nyt hän pyytää, +että sinä unohtaisit kaikki ja soisit hänelle anteeksi. + +SYLVI. Unohtaisin, että hän rakastaa minua! En ikinä! + +ALMA. Ohimenevä, haihtuva tunne. Elä pane sille kovin suurta arvoa. + +SYLVI. Ohimenevä, haihtuva tunne! Se ei ole totta! Se ei ole ohimenevä +eikä haihtuva. Näinhän sen hänen katseestaankin. Hänen lämpimästä, +hehkuvasta katseestaan--oi, se hurmaa minua vieläkin. Kun vaan ummistan +silmäni, näen sen kohta edessäni, tunnen sen vaikutuksen koko +olennossani. + +ALMA. Voi, sitä Viktoria! Sinun olisi pitänyt nuhdella häntä ankarasti, +Sylvi. Niin, se sinun olisi pitänyt tehdä. + +SYLVI. Nuhdella? Siitäkö, että hän teki minut onnelliseksi? Ei, Alma, se +ei tapahdu koskaan. Ei, vaikka koko maailma tahtoisi minua pakoittaa. Me +rakastamme toisiamme ja tulemme vast'edes aina rakastamaan toisiamme. +Siinä ei auta mikään, minun päätökseni pysyy lujana. Minä tahdon olla +hänen, eilisestä asti olen ainoastaan hänen omansa, enkä kenenkään muun. + +ALMA. Hyvä Jumala, kuinka sinä puhut! Unohdatko sitten kokonaan, että +olet naimisissa, että sinulla on velvollisuuksia miestäsi kohtaan? + +SYLVI. Viktoria olen rakastanut aina lapsesta saakka. En ole koskaan +rakastanut Akselia, vaikka ymmärtämättömyydessäni menin hänelle +vaimoksi. Ja siinä juuri tein väärin, näetkös,--kauheasti väärin. Mutta +tottahan sen jollakin tavalla voi korjata. Sillä korjata se täytyy. + +ALMA. Ja minä sanon sinulle: sitä ei voi korjata! Avioliitto on pyhä +liitto, joka kestää läpi koko elämän. Sitä ei saa purkaa noin vaan +mieltä myöten. Viktor sen kyllä tietää. Hän ei rakenna mitään +tuulentupia siinä suhteessa. Minä pyydän sinua, Sylvi,--itsesi tähden, +ole järkevä ja jätä kaikki semmoiset ajatukset. Minä vakuutan sinulle, +ne vievät sulaan onnettomuuteen. Ajattele miestäsikin, joka on niin +hellä ja hyvä sinulle, voisitko niin pahasti palkita hänen rakkautensa? + +SYLVI. Jos hän on hyvä ja hellä minulle, niin osoittakoon sen myöskin. +Antakoon hän minun nauttia elämästäni ja päästäköön minut vapaaksi. +Mutta kas, sitäpä hän ei tee. + +ALMA. Ei, sillä se olisi suurinta hulluutta. Ja ymmärräthän, Sylvi +kulta, ettei sitä lakikaan sallisi. + +SYLVI. Siinä tapauksessa sanon minä, että laki on päin mäntyyn. +Mutta--oletko myöskin ihan varma asiasta? + +ALMA. Aivan varma. Kun teidät kerran on vihitty yhteen, ei voi muu kuin +kuolema teitä eroittaa. + +SYLVI.. Kuolema--? + +ALMA. Niin, Sylvi, kuolema ainoastaan.--Miehesi oma sinä olet niin +kauvan kuin elät, häntä sinun tulee rakastaa, ja hänelle pysyä +uskollisena. Sinun tunteesi Viktoria kohtaan on luvaton, sinun täytyy se +tukahuttaa. Viktor puolestaan on jo täydellisesti kylmennyt. + +SYLVI. Se ei ole totta. Viktor ei ole kylmennyt minua kohtaan. Sinä +valhettelet. + +ALMA. Saat kuulla sen häneltä itseltään. Viktor ottaa asian järkevästi. +Hän ei ole enää mikään lapsi. Hän tuntee elämää ja tietää, ett'ei +tuommoisiin hetkellisiin mielialoihin ole luottamista. Ne katoovat pian +ja jättävät jälkeensä pelkkää inhoa ja katumusta. + +SYLVI. Oi, kuinka sinä olet viisas! + +ALMA. Aviollinen yhdyselämä uskollisuudessa ja rakkaudessa on ainoa +terve ja luonnollinen suhde miehen ja naisen välillä. Kaikki muunlaiset +yhteydet tuottavat vaan harmia ja häpeätä. Viktor tahtoo pysyä +rehellisenä miehenä, Sylvi, miehenä, joka suoraan ja vapaasti uskaltaa +katsoa muita ihmisiä silmiin. Hän ei tule koskaan pitämään luvatonta +yhteyttä toisen miehen vaimon kanssa. (Nousee.) + +SYLVI. Oh, jatka pois vaan. Ethän sinä vielä kaikkia sanonut. + +ALMA. Mitä luulet, että minulla vielä olisi lisättävää? + +SYLVI. Vai niin, sinä et ole sitä tietävinäsi. Pitääkö minun ehkä +selvittää ajatuksiasi?--No hyvä, kuule sitten? Viktor ei saa rakastaa +minua, hänen pitää rakastaa toista. Hänen pitää mennä naimisiin. Ja +elää »aviollista yhdyselämää uskollisuudessa ja rakkaudessa»--Karin +Löfbergin kanssa. Niinkö luulet, etten ymmärrä. Siihen sinä pyrit +kaikessa siveydessäsi ja täydellisyydessäsi. Karin Löfberg on vapaa, +hän on rikas, hyvästä perheestä,--erinomaisen »sopiva» aviosiippa +nuorelle miehelle.--Oh, sinä olet niin viisas, niin järkevä ja +erehtymätön, että voisin--vihata sinua. + +ALMA. Ja sinä taas olet nyt niin ärtynyt, ettet tiedä mitä sanot. + +SYLVI. Kyllä olitte valmiiksi tuumanneet kaikki jo eilen illalla. Karin +Löfberg ja Anni Vidgren ja sinä. Te olette jokaikinen liitossa minua +vastaan. Ja Viktor, Viktor--! Oi kuinka minä olen äärettömän onneton! +(Itkee.) + +ALMA. Näin ensi alussa se tuntuu katkeralta. Mutta usko minua, Sylvi: +kaikki kääntyy vielä hyväksesi. Tämä suru haihtuu pian, ja sitten kyllä +huomaat, että koko juttu oli vaan lapsellista hulluutta. Ei muuta +mitään. + +SYLVI. Ole vaiti! Minä en kärsi kuulla enää yhtä sanaa. + +VIKTOR (tulee etehiseen). + +SYLVI. Viimeinkin!--Viktor, kuinka sinä saatoit--! Minkätähden lähetit +Alman? Miks'et tullut itse, niinkuin lupasit? Musertunut olin jo +tarpeeksi asti ennestään ja nyt--! Oi, kuinka te kaikki olette pahoja +minulle! + +VIKTOR. Sylvi kulta,--elä itke!--Alma, saanko pyytää sinua-- + +ALMA. Jättämään teidät? Niin, sen juuri aijoin tehdäkin.--Viktor, +voinhan luottaa sinuun! + +VIKTOR. Olen antanut sinulle sanani. + +ALMA. Niin, olet kyllä. Mutta jos--? + +VIKTOR. Mitä minusta ajattelet? + +ALMA. No niin,--minä menen sitten. Hyvästi, Sylvi! Anna anteeksi, jos +olen pahoittanut mielesi. Sitä ei voinut välttää. Ehkä kuitenkin +tulevaisuudessa vielä kiität minua siitä. + +SYLVI. En koskaan! (Alma menee.) + +SYLVI. Ja nyt minä katson, ett'ei kukaan meitä häiritse. (Lukitsee +etehisen oven.) + +VIKTOR (seisoo ajatuksiin vaipuneena). + +SYLVI. Viktor, eihän se ole totta--eihän? Eihän se ole totta, Viktor, +sano? + +VIKTOR. Mikä niin? + +SYLVI. Että sinä jo olet kylmennyt minulle? Että se vaati oli haihtuva, +ohimenevä tunne? Sano, Viktor, eihän se ole totta? Alma koetti vaan +uskotella minua. Olethan sinä pitänyt minusta yhtä kauvan kuin minäkin +olen pitänyt sinusta. Etkö muista? Jo kouluajoista asti. Kuinka se +sitten voisi mennä ohitse? Ja jättää katumusta ja inhoa jälkeensä, +niinkuin Alma väittää. Viktor, kuule! Minkätähden sinä et vastaa? +Viktor, mitävarten seisot siinä niin hirveän vakavana? + +VIKTOR. Tulin niin alakuloiseksi, kun näin sinun itkevän, Sylvi. + +SYLVI. Mutta enhän minä enää itkekään. Jos sinä vaan olet kiltti ja +ystävällinen minulle niinkuin eilen, niin saat kohta nähdä minut oikein +iloisena taas. Ja olethan sinä, Viktor, vai mitä? Tietysti sinä olet, +kuinkas muuten--Viktor, et saa koskaan enää lähettää Almaa luokseni, hän +oli niin kovin, kovin häijy--. Et usko, kuinka häijy hän oli.--Mutta +jääköön se kaikki mielestä pois nyt,--en tahdo kantaa hänelle vihaa, +sillä hän on kumminkin sinun sisaresi. Ja minä pidän sinusta niin, minä +pidän sinusta niin äärettömän, äärettömän paljon. + +VIKTOR. Ole vaiti, Sylvi, ole vaiti,--elä puhu semmoisia-- + +SYLVI. Miksi ei? + +VIKTOR. Kyllä selitän kohta--(Vaipua tuolille istumaan.) + +SYLVI. Oletko sairas, Viktor,--sinä näytät niin kalpealta. + +VIKTOR. Kuule, mitä sanon, Sylvi! Sinä olit ennen uljas ja rohkea pikku +tyttö. + +SYLVI (istuu lattialle, häntä lähelle). Vai muistat sinä sen? + +VIKTOR. Kerran heitin vahingossa sinua kivellä, ja se koski kovasti, +mutta sinä et itkenyt. + +SYLVI. En,--minä vaan nielin ja nielin. + +VIKTOR. Oletko vieläkin yhtä uljas? + +SYLVI. Olen kyllä! Tahdotko koettaa? + +VIKTOR (katselee häntä hellästi ja surullisesti). Pikku Sylvi raukka! + +SYLVI. No, Viktor,--aijotko heittää minua kivellä? + +VIKTOR. Kivellä? Ei, sitä en tee. + +SYLVI. Mihinkä sinä sitten vaadit minulta rohkeutta? + +VIKTOR. Kokonaan toiseen asiaan. + +SYLVI (nostaa käsivartensa hänen polvilleen). Jopa arvaan!--Sinä tahdot +tietää, uskallanko rakastaa sinua ja tulla sinun omaksesi. + +VIKTOR. Ei, ei, kuinka voit semmoisia ajatellakaan? Emmehän me saa +rakastaa toisiamme. + +SYLVI. Saa? Oletpa taaskin soma. Luuletko, että siihen koskaan kysytään +lupaa?--Hyi, Viktor, kuinka saatat antaa Alman säikyttää itseäsi noin +tyhmästi. + +VIKTOR. Alma ei olisi voinut mitään, ellei järki ja oikeudentunto +puhuisi minulle samaa kieltä. Sylvi kulta, näytä nyt, että olet yhtä +uljas ja rohkea kuin ennen. Ett'et vuodata kyyneltäkään, vaikka meidän +täytyy erota. + +SYLVI. Joutavia! Ei meidän ollenkaan tarvitse erota. Se on vaan Alman +keksintöjä. Ja mitä puhut järjestä ja oikeudentunnosta? Mokomia ikäviä +sanoja. Ne sinä olet myöskin saanut Almalta. Anna sinä hänen pitää +järkensä ja oikeudentuntonsa itsellään, mitä ne meihin kuuluvat. Alma ei +käsitä tuon taivaallista meidän tunteistamme, hän kun ei milloinkaan +maailmassa vielä ole ketään rakastanut. Hyvä hänen on puhua järjestä ja +oikeudentunnosta ja sen semmoisesta. Viktor, elä ajattele häntä, elä +anna hänen vaikuttaa itseesi. Hän vaan häiritsee meidän onneamme ja +meidän rakkauttamme-- + +VIKTOR. Sehän meidän kumminkin täytyy tukahuttaa. Unohtaa kaikki tyyni +ja olla niinkuin ei mitään sentapaista olisi koskaan ollut välillämme. + +SYLVI (käy yhä levottomämmaksi.) Täytyy, täytyy! Aina sinä sanot: +täytyy. Mitä varten täytyy? + +VIKTOR. Olosuhteet pakoittavat meitä. Emme voi sille mitään. + +SYLVI. Oh, kuinka me voimme! Luota minuun, Viktor, kyllä keksin jonkun +neuvon. Me emme _anna_ pakoittaa itseämme, emme olojen emmekä ihmisten +emmekä minkään voiman maailmassa. Me voitamme kaikki esteet.--Viktor, +minä en pelkää mitään. Nyt kun sinä olet luonani, tunnen itseni +reippaaksi taas. Niin reippaaksi, että voisin vastustaa koko maailmaa, +jos niiksi tulee. + +VIKTOR. Rakas--etkö pelkää? Sinähän ihan vapiset. + +SYLVI. Niin, sentähden vaan, että olet noin vastahakoinen. En minkään +muun tähden. + +VIKTOR. Ei, Sylvi, jätä nyt nuo ajatukset mielestäsi. Ole järkevä. Usko +minua, se on välttämätöntä. + +SYLVI. Se ei ole ollenkaan välttämätöntä. Voimme tällä hetkellä olla +onnellisia ja rakastaa toisiamme niinkuin eilen tanssiaisissa, siitä ei +kukaan ihminen meitä estä. Viktor, etkö muista, kuinka suloista ja +ihanaa meillä oli illalla silloin, ennenkuin Alma tuli meitä +häiritsemään. Kun kuvittelimme, että vietettiin meidän häitämme, että +sinä sitten myöhempään veisit minut morsiamenasi meidän yhteiseen +kotiimme, ja--sinä ottaisit minut syliisi-- + +VIKTOR. Vaiti, Sylvi, vaiti, taivaan nimessä!--Elä puhu enää sanaakaan +niistä! Minä kurja--kun herätin sinussa tunteita, jotka--Sylvi, minä +pyydän vakavasti, lopeta! Unohda kaikki. Anna minulle anteeksi, eläkä +muistele niitä enää. Onhan tämä jo muutenkin kyllin katkeraa, elä tee +sitä enää katkerammaksi-- + +SYLVI.--sinä ottaisit minut syliisi ja painaisit minua rintaasi vasten +ja suutelisit minua--ja minä olisin kokonaan sinun omasi elämän loppuun +saakka-- + +VIKTOR (tahtoo nousta). Jos vielä jatkat, niin lähden pois. Minä en +kestä enää-- + +SYLVI (tarttuu häneen). Ei, Viktor, sinä et saa mennä, sinä et saa +jättää minua. Kuinka sinulla voi olla sydäntä työntää minua luotasi? +Viktor, minä rakastan sinua ja minä olen sinun omasi. Mitä tulee minun +tehdä, sano? Minä tottelen sinua kaikessa, mutta unohtaa sinua, unohtaa +meidän rakkauttamme, sitä en voi. Viktor, etkö näe, että se on +mahdotonta. Minä en voi elää ilman sinua. Minä tahdon olla sinun, minä +riipun sinussa kiinni, enkä päästä sinua--minä seuraan sinua vaikka +kadotukseen, jos niin on. Viktor, elä ole kova--rakastathan sinä minua? + +VIKTOR. Laske minut irti--sinä olet toisen vaimo. + +SYLVI. Sinun vaimosi minä olen, sinun, enkä kenenkään muun. Viktor, +sano, rakastathan sinä minua, tahdothan sinä ottaa minut omaksesi? + +VIKTOR. Ajattele toki--sinä et tiedä, mitä teet. Sylvi, elä kiusaa +minua. Minä olen pyhästi päättänyt pysyä rehellisenä miehenä. Minä en +tahdo vietellä sinua, en houkutella sinua aviorikokseen--en tehdä sinua +onnettomaksi. + +SYLVI. Viktor, minkätähden noin kylmä ja kova? Katso minuun taas samalla +hehkuvalla, polttavalla katseella kuin eilenkin. Ja vastaa viimeinkin +kysymykseeni. Viktor, vielä kerran: rakastatko sinä minua? + +VIKTOR (vaikeasti). En. + +SYLVI. Et--? (Päästää hänet irti, nousee seisomaan.) Et--? + +VIKTOR. Se oli vaan haihtuva, ohimenevä--huumaus-- + +SYLVI. Alma oli siis oikeassa? + +VIKTOR. Hän oli oikeassa. + +SYLVI. Ah,--nyt minulle valkenee!--Sinä tanssit kotiljongin hänen--Karin +Löfbergin kanssa--sen jälkeen kun minä olin lähtenyt. Hän heitti +verkkonsa sinun eteesi--ja sinä tartuit ansaan. Olit heti valmis +pettämään minut. + +VIKTOR. Hyvästi, Sylvi--! Minun täytyy lähteä nyt. + +SYLVI. Eikö sinulla ole mitään muuta minulle sanottavaa? + +VIKTOR. Ei. nyt. Sitten--kun kumpikin olemme levollisempia.--Ei, ei, +sittenkään, ei niin sanaa milloinkaan tästä (Menee etehiseen.) + +SYLVI. Niin--sitten minäkin tiedän, mikä minulla on edessä. (Menee +kirjoituspöydän luo, ottaa strykniinilaatikon ja aikoo panna yhden +kapselin suuhunsa.) + +VIKTOR. Mitä teet, Sylvi? Mitä siinä kapselissa on? + +SYLVI. Strykniiniä. + +VIKTOR (juoksee esiin). Strykniiniä? Oletko järjeltäsi? + +SYLVI. Rakastatko minua, vai etkö rakasta? + +VIKTOR. Anna pois tuo, Sylvi! (Ottaa häneltä kapselin.) Kas noin--. Tule +nyt tänne,--ja katso että jätät kaikki tuommoiset tuumat mielestäsi +vastedes. + +SYLVI. Tällä kertaa voit minua siitä estää. Mutta ei se pitkältä auta. +Minä kumminkin murhaan itseni--koska sinä minut hylkäät. + +VIKTOR. Pikku hupakko, mikä oletkin! Herra antakoon minulle anteeksi, +mutta nyt ovat voimani lopussa. En voi enää vastustaa. Ei, minä en voi! +(Syleilee häntä ja katsoo häneen hellästi.) + +SYLVI. Viktor--? + +VIKTOR. Tietysti minä sinua rakastan, sinä armas, ajattelematon lapsi, +tietysti minä sinua rakastan--rakastan aina hulluuteen asti. Koetin +vastustaa tunteitani, koetin ne tukahduttaa--mutta se ei onnistunut. +Turha vaiva! Sinä olet voittanut, Sylvi! Minä antaannun,--ja otan +sinut omakseni. (Suutelee häntä.) + +SYLVI. Näetkös, näetkös! Tiesinhän sen. Mutta mitä varten rupeat sitten +häijyksi ja puhut semmoisia--sinä paha, paha poika! + +VIKTOR. Anna anteeksi! Annathan? En tee sitä koskaan enää. Tule +syliini--istutaan tähän.--Kuinka suloinen sinä olet,--eilen vielä lapsi, +tänäin hempeä, rakastava nainen-- + +SYLVI. Vieläkö nyt karkaat minulta, sano? + +VIKTOR. En, en--! Elä pelkää! En minä karkaa-- + +SYLVI. Mahtaisi ollakin vähän vaikeata, sillä, näes, nyt minä pidän +sinusta kiinni ja kiedon käsivarteni niin kovaan sinun kaulaasi, ett'et +pääse ikinä irti. + +VIKTOR. Tee se! Tee se, rakkaani, oma Sylvini... Mun morsiameni, mun +suloinen, ihana morsiameni.--(Suutelee ja syleilee häntä tulisesti.) +Minun sinä olet, minun ... tässä elämässä ja tulevaisessa... Tämmöinen +hetki kuin tämä,--on enemmän kuin kaikki taivaan ihanuus... Oletko sinä +nyt onnellinen, Sylvini? + +SYLVI. Oi, olen, olen, olen--! Sanomattoman onnellinen! + +VIKTOR. Rakkaani--minä olisin valmis pusertamaan ja tukahduttamaan sinut +kuoliaaksi suuteloillani... Olethan sinä minun? Minun omani?... Eikö +niin? + +SYLVI (kuiskaa). Sinun--sinun iki omasi, Viktor! (Viktor pusertaa häntä +rintaansa vasten, suutelee häntä yhä kiihkeämmin ja kuiskaa hänelle +puoleksi tukahdutettuja hyväilysanoja. Sylvi lepää melkein tiedotonna +hänen sylissään, kun etehisen kello äkkiä soi.) + +SYLVI (vavahtaa). Mikä se oli? + +VIKTOR. Joku tulee.--Aksel? + +SYLVI. Ei,--ei se ollut hänen soittoaan. + +VIKTOR. Kai meidän täytyy avata? + +SYLVI. Eikö mitä. (Soitetaan uudestaan.) + +SYLVI. Antaa soittaa muutamia kertoja. Tottapahan viimein menee +tiehensä. + +VIKTOR. Kukahan se lienee? + +SYLVI. Odota, minä katson avaimen reijästä. (Juoksee etehiseen.) + +VIKTOR. Varo, ett'eivät kuule askeleitasi. + +SYLVI (seisoo vähän aikaa ja kuuntelee). Kuule--siellä on Karin Löfberg +ja Elin Grönkvist. Tunnen heidät äänestä. Ja nyt he aikovat tulla +kyökin kautta. Mitä teemme? Lukitsemmeko oven sielläkin? + +VIKTOR. Ei millään ehdolla. Palvelusväki rupeisi epäilemään. + +SYLVI. Kuinkas sitten? + +VIKTOR. Minä menen pois ja sinä otat heidät vastaan. Keksi joku +syy--sinä nukuit, et kuullut soittoa, tai jotain muuta sen tapaista.-- +Hyvästi, armaani! Yksi suutelo vielä! (Syleilee häntä taas ja painaa +pitkän suutelon hänen huulilleen.) + +Kuule,--minä tulen takaisin tunnin päästä, koeta saada heidät tiehensä +siksi. Onhan meillä sitten vielä aikaa, vai kuinka? Ei suinkaan hän +tule kotiin virastosta, ennenkuin kolmelta? + +SYLVI. Ei ennenkuin kolmelta.--Tule takaisin, tule, rakas! + +VIKTOR. Sen teen. Täsmälleen tunnin päästä. Hyvästi, rakas, oma Sylvini! +(Suutelee häntä vielä useita kertoja ja rientää pois.) + +SYLVI (seisoo huokuvin rinnoin ja hohtavin poskin). Hän tulee takaisin! +Tunnin päästä on hän täällä taas. Oi, kuinka minä häntä rakastan! (Karin +Löfberg ja Elin Grönkvist tulevat vasemmalta.) + +KARIN. Katsos nyt, täällä hän vaan kävelee kaikessa rauhassa. +Minkätähden et avannut ovea äsken, kun soitimme? + +SYLVI. Minä--en kuullut. + +KARIN. Etkö kuullut? Sepä kummallista. Mehän soitimme kuin hurjat. + +SYLVI. Niin--mutta minä nukuin. + +KARIN. No--sittenpä sen voi käsittää. Olit ehkä väsyksissä eilisen +tanssin jälkeen ja nukuit sentähden raskaasti. + +ELIN. En minäkään tahtonut jaksaa nousta ylös tänä aamuna. Mamman +täytyi vähän päästä tulla minua pudistelemaan. + +KARIN. Ja Sylvi varmaan ei saanut unta koko yönä, vai kuinka? + +SYLVI. En saanutkaan. Mutta mistä sinä sen tiesit? + +KARIN. No--arvasin siitä, kun olit niin suuttunut sieltä lähtiessäsi. +Juoksit ulos pimeään yöhön, etkä malttanut edes odottaa miestäsi. + +ELIN. Niin, kuule, siitä syntyi hirmuinen melu. Kaikki ihmiset puhuivat +sinusta ja muutamat luulivat,--mutta elä vaan pahastu-- + +SYLVI. Mitä ne luulivat? Vaikka samapa se! Luulkoot mitä tahansa. + +ELIN. Minä kyllä koetin puolustaa sinua, sillä minä en sitä uskonut. +Hyi, minä en voisi koskaan uskoa sinusta niin pahaa. + +KARIN. Oikeastaan tulimmekin tänne juuri sen johdosta. Minä en, näes, +voi ymmärtää, mistä sinä niin raivostuit minuun eilen. Mitä olin sinulle +tehnyt? Tahdotko olla hyvä ja selittää? + +SYLVI. Oh, eihän se ollut mitään. Ei kerrassa mitään. + +KARIN. Mutta kuinka voi ilman syytä hyökätä ihmisiä vastaan sillä +lailla? Ja käyttää vielä niin loukkaavia sanoja? Muistat kai itsekin, +kuinka hirveästi minua sätit siellä kaikkein kuullen. + +SYLVI. Joutavia! En minä enää ole sinulle vihainen. En sinulle enkä +Almalle enkä kenellekään. + +KARIN. Mutta minulla on oikeus vaatia selitystä. Sen mahdat toki +ymmärtää. + +SYLVI. Elä vaivaa itseäsi suotta. Et sinä kumminkaan mitään selitystä +saa. Minä en sano yhtään sanaa. Paitsi sitä--kyllähän sen itsekin +tiedät. + +KARIN. No, Elin, mitäs arvelet? Nyt sen kuulet. Sylvi ei uskalla +tunnustaa suoraan, mistä syystä hän sillä tavalla käyttääntyi. + +SYLVI. Uskalla? Kuka on sanonut, ett'en minä uskalla? + +ELIN. Tekisit sen sitten, Sylvi. Välttämättä! Muuten he saavat vettä +myllyynsä. Sillä, näetkös, minä sanon sen kumminkin, että tiedät olla +varuillasi--kerrotaan, että sinä olisit kovasti rakastunut arkkitehti +Hovingiin. + +SYLVI. Kas, kuinka ovat tarkkanäköisiä! + +ELIN. Ja että sinä pelkästä mustasukkaisuudesta kiivastuit Karinia +kohtaan. + +SYLVI. Rauhoittukoot, sillä nyt en ole enää vähääkään mustasukkainen. + +ELIN. Olitko sitä sitten eilen? + +SYLVI. Mahdollista kyllä. + +ELIN. Mitä hullua! + +KARIN. Jos eilen olit minulle mustasukkainen, niin olet varmaan +tänäinkin vielä. + +SYLVI. Enpäs olekaan!--Sillä tänäin minä tiedän, että + +KARIN. Sano pois vaan! Mitä sinä tänäin tiedät? + +SYLVI. Sama se! Eihän minun tarvitse ilmoittaa kenellekään, mitä tiedän. + +KARIN. Jatkanko minä--? Sinä tiedät, ett'ei tässä mustasukkaisuus +mihinkään auta. Sentähden käännät takkisi tuulta myöten ja tyydyt +koreasti kohtaloosi. Ja siinä todella teetkin viisaimmin. + +SYLVI (hermostuneesti). Ohoh! Suuri erehdys! Ei, minä tarkoitin kokonaan +toista. Ja koska sen niin välttämättä tahdot tietää, niin à la bonheur! +Voinhan sen sanoakin. Minä tiedän nyt ett'ei Viktor olekaan rakastunut +sinuun. + +ELIN. Voi, voi, Sylvi, olisitpa nähnyt, kuinka ihastunut hän oli +Kariniin, sitten kuin sinä läksit. Ja tiedätkös mitä?--Saanhan kertoa +sen Sylville, Karin? + +KARIN. Ei, elä viitsi! + +ELIN. Kyllä minä kumminkin kerron. Ei Sylvi sitä etemmäksi vie.-- +Tiedätkös, hän melkein teki rakkauden tunnustuksen Karinille, siinä +kun he kotiljongia tanssivat. + +SYLVI: Loruja! + +ELIN. Ei, ihan totta--saat uskoa minua. Hän teki Karinille rakkauden +tunnustuksen. Ei aivan täydellisesti vielä, mutta jotakuinkin selvään +yhtäkaikki. + +SYLVI. Karin on ymmärtänyt hänet kokonaan väärin. Se oli tietysti +pelkkää liehakoimista, tyhjää korupuhetta, jolla ei ole minkäänlaista +merkitystä. Tavallista seurakeskustelua, ei mitään muuta. Suuressa +maailmassa pidetään semmoista ihan luonnollisena. Ihmettä, ett'et sinä +sitä tiedä, Karin? + +KARIN. Saanko luvan kysyä: kuka sinulle nuo tiedot on antanut? + +SYLVI. Viktor itse.--Eilen illalla jo. + +KARIN. Suo anteeksi! Sinä menit pois ennen kotiljongia. + +SYLVI. Niin, mutta tänäin hän taas puhui samaan suuntaan. + +ELIN. Joko sinä olet tavannut häntä tänäin? + +SYLVI (epäröi ensin vähän). Jo. + +ELIN. Onko hän sitten ollut täällä? + +SYLVI. Onpa saattanut olla. + +ELIN. Koska sitten? + +SYLVI. Sitä en sano. + +KARIN. Vai niin--? Vai et sano? Sitten kai saa itse arvata lopun.--Hän +oli täällä äsken, kun me soitimme, eikö niin? Vai aijotko kieltää? + +SYLVI. Entä sitten? Mitä se tekee, jos olikin? Ja mitä se teitä +liikuttaa? + +KARIN. Jos sinä, naimisissa oleva nainen, salaa seurustelet nuorten +miesten kanssa? Ei, luonnollisesti ei se asia meitä liikuta. Sillä +minkäpä sille voi, että on ollut koulutoveri--kaikenlaisten ihmisten +kanssa. Mutta nyt, Elin, saammekin laittaa itsemme täältä pois, mitä +pikimmin. Meidän ei sovi käydä semmoisten rouvien luona, jotka +ihailevat muita miehiä. No Elin--? + +ELIN. Kyllä, odota, minä tulen heti. Ei, mutta kuinka voi tätä ymmärtää? +Kun hän kumminkin oli niin silmiä ja korvia myöten rakastunut Kariniin! + +KARIN (etehisestä). Eihän se estä Sylviä olemasta silmiä ja korvia +myöten rakastunut häneen. Joudu nyt, Elin! + +ELIN. Hyvästi, Sylvi! Tämä oli hirmuisen ikävää. (Menee etehiseen.) + +KARIN (avaa etehisen oven oikealla). Näetkös--nyt se ei ole lukossa. + +ELIN. Eipä tosiaan.--Voi, voi, kuka olisi voinut uskoa! (Menevät +molemmat.) + +SYLVI. Rakastunut Kariniin?--Te valhettelette! Niin, kautta taivaan, +te valhettelette! (Menee toiselle puolelle huonetta.) »Silmiä ja korvia +myöten rakastunut Kariniin»? Ei, ei miksi pelkään suotta... + +AKSEL (tulee etehiseen). + +SYLVI (vavahtaa ilosta, rientää vilkkaasti yli lattian etehiseen päin). +Jumalan kiitos! Johan sinä tulit takaisin? + +AKSEL. Jo tulin, pikku kissimirri! (Tulee sisään sanomalehtiä kädessä.) +No, mitä sinulle nyt kuuluu? Joko olet hyvällä tuulella taas? + +SYLVI. Sinä? Sinäkö se olet? + +AKSEL. Tietysti. Kukas minä sitten olisin? + +SYLVI. Kuinka sinä tulit näin aikaiseen? + +AKSEL. Olin niin väsyksissä ja pujahdin sieltä tieheni.--Ei tuo yön +valvominen sovi sille, jonka pitää tehdä työtä. (Heittäytyy sohvan +nurkkaan.) Sitten on päivällä niin uninen ja väsynyt, ettei kelpaa +mihinkään. (Haukoittelee, levittää sanomalehden ja silmäilee sitä.) +Pikku sirkku, sinä olet niin hiljainen. Mikä sinua vaivaa? Tulepas vähän +likemmäksi, niin saan sinua katsella. No--? + +SYLVI (epäröi, ottaa pari askelta, pysähtyy). + +AKSEL. Joudu, joudu! Onko sirkkunen kadottanut siipensä? + +SYLVI. Mitä tahdot? + +AKSEL. Mitäkö tahdon? Hyväillä sinua vähän. En muuta mitään. Enhän ole +saanut sinulta yhtä ainoata suukkosta koko päivänä. Ajatteles, en yhtä +ainoata! Enkä eilen illallakaan. Sinä olit niin läpi väsynyt, etten +raskinut sinua häiritä. Mutta tänäinpä minä vaadinkin vahingon +korvausta. (Katsoo häneen.) Oma pikku vaimoni! Tiedätkös,--sinä olit +niin ihmeen suloinen eilen tanssiaisissa. Eipä kumma, että herrat +tulivat vähän päästä pyörälle. Tuneberg ja Brun koettivat saada minua +mustasukkaiseksi, mutta kas, siinäpä he eivät onnistuneet--ei vähän +vähääkään. Antaa heidän liehakoida, arvelin minä, mitäs se minua +liikuttaa. Ihailkoot vaan minun pikku sirkkustani niin paljon kuin +tahtovat, minun hän on kumminkin ja minun omanani hän pysyy kaikissa +tapauksissa. + +Mutta on se yhtäkaikki vähän hauskaa, tiedätkös, kun on saanut +tuommoisen suloisen pikku vaimon, josta muutkin pitävät. Ja jota nuoret +herrat kadehtivat, kun eivät saa omakseen. Tuo tieto juuri, että sinä +kuulut ainoastaan minulle, ettei kellään muulla ole vähintäkään oikeutta +sinuun, huokailkoot sitten vaikka kuinka--niin kissa vieköön--se se +juuri tekee ihmisen ylpeäksi ja tyytyväiseksi... Pikku Sylvi! Suloinen +sinä olet, sen tiedän vaan. Helkkarin suloinen! Kas niin, kissimirri, +hyppää nyt tänne polvelleni, niin saan sinua hieman puristaa. Sitten +menen vielä vähäisen nukkumaan ennen päivällistä. No--? + +SYLVI (vetäytyy takaisin). En tule. + +AKSEL. Mitä ihmettä? Et tule? Kuinka se on selitettävä? Minkätähden et +tule? + +SYLVI. Sentähden että--että ... minä en tule. + +AKSEL. Ihanko todella?--Sinä et tule? + +SYLVI. En. + +AKSEL. Ahaa--minä jo ymmärrän. Sirkkunen ei ole vielä unohtanut meidän +aamullista pientä kiistaamme. Sinä taidat olla äkeissäsi yhä, vai +kuinka? Oikein suuttunut, ehkä? Niin, niin--kyllä huomaan nyt-- + +Enköstä siis peri perältäkään saa suukkosta, vai--? + +SYLVI. Et! + +AKSEL. Suloinen pikku hallitsijattareni, ole armollinen, anna vihasi +lauhtua. Yksi ainoa pieni suukkonen! Minä pyydän niin kauniisti. Yksi +ainoa vaan. Ethän sinä toki voi olla niin kova, että hennot sen minulta +kieltää? + +Kas niin, pikku sirkku. Elä oikkuile enää suotta. Kärsivällisyyteni +kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua,--no, pian, +pian--en jaksa odottaa enää. Juokse tänne, juokse! + +SYLVI. Anna minun olla. Minä en kumminkaan suutele sinua enää koskaan. + +AKSEL. Et koskaan? Kuulinko oikein? Vai uhkaatko sinä tosiaankin, ett'et +enää koskaan suutele minua? + +Tästähän näyttää tulevan pahempi jupakka kuin luulinkaan. + +No, Sylvi pikkuinen, nyt tämä leikki jo alkaa riittää. Tuletko sinä, vai +etkö tule? + +SYLVI. En tule, en! Johan sen kuulit. Kuinka monta kertaa sinulle pitää +sanoa samaa asiaa? Minä en suutele sinua enää koskaan. Saat olla varma +siitä. En koskaan. + +AKSEL. Vai niin,--vai on sinulla niin jäykkä luonto? Sitä en olisi +uskonut. No,--mitäs muuta,--se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa +vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi +kesytetään? Varo itseäsi--! Minä ehkä tulen käyttämään samaa keinoa, +ellei muu auta... + +Ei ei, elä pelästy, sirkkuseni. Niinhän sinä seisot siinä, kuin +säikytetty pikku kyyhkynen. En minä niin äkkiä ankaraksi rupea, vaikka +suotta peloittelen. Minä päinvastoin olen heti valmis sovintoon, kun +vaan teet niinkuin pyydän. Näytä nyt, että osaat olla kiltti. + +SYLVI. Elä kiusaa minua. Minä pysyn siinä, mitä olen sanonut. + +AKSEL. Vai niin?--Mutta kuule sitten myöskin, mitä minä sanon. Ellet +sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisen. Ja silloin +en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet +lauhkeaksi kuin lammas. + +SYLVI (vetäytyy taakse päin). Uskallapas vaan-- + +AKSEL. Kyllä--olenpa tosiaankin niin rohkea, että uskallan suudella +vaimoani ... ja teen sen ilman muita mutkia... Kas niin, Sylvi, herkiä +pois nyt kiusaamasta minua--eihän se auta, minä suutelen sinua +kumminkin. (Syleilee ja suutelee häntä useita kertoja.) + +SYLVI. Aksel pois--minä en tahdo. Kuuletko--minä en tahdo! + +AKSEL. Elä huuda--Mari kuulee kyökkiin ja luulee vielä, että minä +toden teolla teen sinulle pahaa--(Suutelee häntä yhä.) + +SYLVI. Se on hävytöntä-- + +AKSEL. Hävytöntä? Sekö, että suutelen vaimoani? Että pidän hänestä? + +SYLVI (tempautuu irti, vavisten vihasta). Mutta kun minä en tahdo, +kuuletko. Minä en ole sinun vaimosi enää, minä en rakasta sinua, enkä +ole koskaan rakastanut. + +AKSEL. No, mutta Sylvi, oletko sinä hullu? Kuinka voit käyttäytyä tuolla +lailla? + +SYLVI. Minä en tahdo olla sinun vaimosi, minä rakastan Viktoria enkä +sinua, ja hänen omansa minä olen-- + +AKSEL. Nyt riittää! Ei sanaakaan enää! Onneton--! Aivanhan sinä olet +järkesi menettänyt! Varo itseäsi, jos vielä kerran puhut tuommoisia +typeryyksiä. Se tulee sinulle kalliiksi, kuuletko. Sillä nyt on +kärsivällisyyteni tykkänään lopussa. Minä varoitan sinua ajoissa. Elä +ärsytä minua enää. Siitä saattaa olla pahempia seurauksia, kuin voit +aavistaakaan. Vai niin--! Se junkkari kulkee täällä ja panee mokomia +hullutuksia sinun päähäsi. Kyllä minä hänet opetan--! Hän tulee +tietämään, mitä hänen rauhaansa sopii, sen lupaan. + +Kuule, Sylvi! Arkkitehti Hoving ei avaa enää meidän oviamme. Etkä sinä +liioin käy heidän luonaan. Se seurustelu on nyt lopussa. Minä tulen +sen ilmoittamaan heille. Ja sinä sillä välin noudatat minun tahtoani +tarkalleen kaikessa. Pane se mieleesi. + +SYLVI. Mutta minä en suostu. Minä tahdon eroa, minä-- + +AKSEL. Vait'!--Sinun täytyy. Ja sillä hyvä. (Kävelee muutamia kertoja +edestakaisin huoneessa.) + +Huh, kuinka ihminen saattaa hermostua!... Mutta eihän tuo kumma olekaan. +Ensin yön valvominen, ja sitten--tämä juttu. Vähemmästäkin jo voi +tuskastua... (Menee vasemmanpuoliselle ovelle.) Mari! Onko Mari siellä? + +MARI (ruokasalista). Täällä on. + +AKSEL. Olkaa hyvä ja tuokaa juomavettä... Ja sitten menen tunniksi maata +tuonne alkooviin. Siksi sinä toivoakseni olet tullut järkeesi taas. Minä +puolestani koetan myöskin rauhoittua. (Menee alkooviin.) + +(Sylvi on mielenliikutuksesta puoleksi tajuttomana; silmät harhailevat +ympäri ja pysähtyvät viimein strykniinilaatikkoon. Vaistomaisesti +tarttuu hän siihen. + +Mari tuo juomavettä, panee tarjottimen kirjoituspöydälle ja menee. Sylvi +pusertaa kaksi kapselia lasiin ja täyttää sen sitten vedellä.) + +AKSEL. Toiko hän vettä? (Tulee alkoovista.) + +SYLVI (ojentaa hänelle lasin). + +AKSEL (tyhjentää sen). Kiitos! Herätätkö minut noin puolen tunnin +päästä? + +SYLVI. Herätän. + +AKSEL. Sitten teemme kaikki hyväksi jälleen. Jos sinä olet yhtä mieltä +minun kanssani, niin emme puhu enää sanaakaan koko jutusta, vaan +unohdamme pois kaikki tyyni, ijäksi päiviksi. Ja nyt hyvästi niin +kauvaksi! + +SYLVI (seuraa häntä jäykästi silmillään. Jää tuijottamaan hänen +jälkeensä). Hyvästi! + +(Aksel menee takaisin alkooviin. Vähän aikaa on kaikki hiljaa. Sitten +kuuluu hiljainen valitus, joka vähitellen kovenee. Eroitetaan sanat: +Sylvi--auta--. Sylvi pakenee huoneen etäisimpään osaan, painautuu +seinään, katse kauhusta jähmettyneenä kiintyy alkooviin. Valitushuudot +lakkaavat. Viktor tulee etehisen kautta, pysähtyy, katsoo ympärilleen ja +huomaa Sylvin.) + +VIKTOR. Sylvi--! Mikä sinulla on? Mitä sinä siellä makaat? + +SYLVI. Sh--!... Ole hiljaa!... + +VIKTOR. Nouse ylös ja sano, mitä on tapahtunut? + +SYLVI. Hän--hyvä jumala----Aksel----Viktor, auta! + +VIKTOR. Oletko sairas? (Aikoo nostaa hänet ylös.) + +SYLVI. Ei, ei--! Kuule--! (Tuijottaa alkooviin arkana, pelästyneenä, +vavisten.) Kuulitko--? + +VIKTOR. Onko siellä joku alkoovissa? + +SYLVI. On-- + +VIKTOR (hiljaa). Kuka sitten? Sinä olet niin pelästynyt. Kuka siellä on? + +SYLVI. Hän--Aksel--Jumala, Jumala, anna minun kuolla--minun myöskin. + +VIKTOR. Aksel?... Minä en ymmärrä yhtään mitään. + +SYLVI. Hän on kuollut! + +VIKTOR. Kuollut--? Aksel--? Sinä hourit. (Menee alkoovin luo, +nostaa verhoa.) + +(Aksel makaa hengettömänä, kasvot vääntyneinä sohvalla.) + +SYLVI (laahaa itseään polvillaan eteenpäin, kunnes näkee Akselin, +jolloin hän puoleksi tukahdetulla huudolla vaipuu alas). + +VIKTOR. Ei--eihän se voi olla mahdollista? (Syöksee sisään, tulee +takaisin.) Sylvi, nouse ylös! Rauhoitu! Minä juoksen hakemaan lääkäriä. + +SYLVI. Elä jätä minua ... minä niin pelkään ... Jumalan tähden,--elä +jätä minua. + +VIKTOR. Niin äkkiä! Kuinka se tapahtui? Selitä! + +SYLVI. Elä kysy... (Valittaa hiljaa.) Ei, elä kysy... + +VIKTOR. Sielläkö hän sairastui? Virastossa? + +SYLVI. Ei, ei... + +VIKTOR. Täällä kotona siis? + +SYLVI. Minä ... annoin hänelle ... voi Jumala! + +VIKTOR. Sano, sano! + +SYLVI. Minä en voi... Ei, ei, minä en voi... + +VIKTOR. Sano pois, Sylvi. Mitä sinä annoit hänelle? + +SYLVI. Strykniiniä. + +VIKTOR. Myrkkyä!? Herra armahtakoon myrkkyä!? (Syöksee pöydän luo, +tarttuu strykniinilaatikkoon.) Onneton mitä olet sinä tehnyt? + +SYLVI. Viktor vie minut pois täältä! + +VIKTOR. Herra taivaassa!--mitä olet sinä tehnyt? + +SYLVI. Armahda! Vie minut pois! + +VIKTOR. Jos voisi hänet vielä pelastaa--! (Pistää laatikon povitaskuunsa +ja rientää ulos etehiseen.) Minä haen lääkäriä. (Menee ulos.) + +SYLVI. Viktor--elä jätä minua yksin Viktor! (Vaipuu lattialle.) + +(Esirippu laskee.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +(Tilava seurusteluhuone vankilassa. Takana iso ristikko-ovi, jonka läpi +näkyy porraskäytävä. Oikeanpuolisella seinällä yksinkertainen +puusohva, vasemmalla suuri ikkuna, jonka alla on pöytä. Muutamia tuolia +siellä täällä. + +Sylvi tulee sisään. Hän on vangin puvussa ja hyvin väsynyt. Rouva Hake +tukee häntä ja vie hänet tuolin luo, jolle hän vaipuu puoleksi makaavaan +asentoon.) + +ROUVA HAKE. Kas niin, nyt on kaikki ohitse. Ei hätäpäivää enää. Saatte +olla ihan rauhassa, Tutkinto on päättynyt, eikä teitä enää milloinkaan +viedä oikeuteen. + +SYLVI. Poltetaan roviolla? He sanoivat, että minut poltetaan roviolla? + +ROUVA HAKE. Eihän toki. Ei tule kysymykseenkään. Sataan vuoteen ei tässä +maassa ole poltettu yhtään ihmistä roviolla. Tuomitsevathan ne useinkin +milloin poltettavaksi, milloin mestattavaksi, mutta ei siitä ole lukua +ensinkään. Molemmat muutetaan heti kohta elinkautiseksi vankeudeksi. +Niin ett'ei teidän ollenkaan tarvitse pelätä, ei välittää hölyn pölyä +koko tuomiosta. Eikä tiedä, tuleeko siitä elinkautista vankeuttakaan. +Hovissa ja senaatissa tavallisesti lievennetään koko lailla näitten +alempien oikeuksien määräämiä rangaistuksia. Mutta emme nyt huoli +ajatella ensinkään niitä asioita, emme hiisi vieköön huolikaan, koska +meillä kerran on parempiakin tuumittavana. Niinkuin esimerkiksi tämä +koppi. Sanokaas, eikö tämä ole hauska ja mukava, vai mitä? Sitten kun +jaksatte, niin tulette tänne ikkunaan katsomaan näköalaa. Ihmettä, +kuinka kauvaksi tästä näkeekin jäälle! Ei sille ole mittaa eikä määrää! +--Oli se tirehtööri kuitenkin hyväluontoinen, kun antoi teidän muuttaa +tänne päiviksi, eikös ollut sitten? Ja näettekös vielä--kääntäkääpä +silmiänne tännekin päin. Näettekös--oven läpi voitte milloin tahansa +kurkkia tuonne käytävään, jossa myötäänsä liikkuu ihmisiä. Vahti ainakin +seisoo alituisesti jossain lähellä. Niin ett'ei teidän enää tarvitse +pelätä näkyjä eikä muuta semmoista joutavan. Ei totisesti! Huutakaa vaan +paikalla apua, jos ne heittiöt vielä uskaltavat tulla hätyyttämään. + +SYLVI. Hän oli siellä--hänkin. + +ROUVA HAKE. Kuka niin? + +SYLVI. Hän--Viktor. + +ROUVA HAKE. Jaa, niin--oikeudessa, näet. Herra Hoving oli siellä +vieraanamiehenä. + +SYLVI. Hän käänsi aina päänsä pois. Ei katsonut minuun, ei kertaakaan. + +ROUVA HAKE. Eikö katsonut! + +SYLVI. Ei kertaakaan koko aikana. Ei yhtä ainoata kertaa. + +ROUVA HAKE. Ei voinut, arvaamma. Teidän onnettomuutenne on mahtanut +pahasti koskea häneen. + +SYLVI. Olisin niin mielelläni tahtonut katsoa häntä silmiin. Noihin +herttaisiin silmiin!... Ja sitten luulin, että hän odottaisi minua +kadulla... Mutta ei hän tehnyt sitäkään-- + +ROUVA HAKE. Ei--ei häntä näkynyt. Mutta kyllä minä kumminkin uskon, että +hän on kovasti kärsinyt teidän tähtenne näinä aikoina. + +SYLVI. Miksi hän ei sitten tule luokseni? + +ROUVA HAKE. Niin, nähkääs, sitä nyt on vaikea sanoa, kun ei tiedä. + +SYLVI. Jos vain saisin tavata häntä jonakin päivänä... Voi, rouva Hake, +jos hän kumminkin tulisi kohta. + +ROUVA HAKE. Kyllä kai hän tuleekin. + +SYLVI. Luuletteko?--Luuletteko, että hän tulee jo tänäin? Luuletteko +ihan varmaan? + +ROUVA HAKE. Ehkäpä jo tänäinkin. Toivotaan häntä. + +SYLVI. Silloin minä unohtaisin kaikki, kaikki pahat. Sekä oikeudet +että--muut kauheat asiat. + +ROUVA HAKE. Ettäkö tosiaan unohtaisitte? + +SYLVI. Unohtaisin, tietysti! En välittäisi enää mistään. Kaikki +muuttuisi hyväksi, kun vaan saisin häntä nähdä. + +ROUVA HAKE. No, totisesti, me toimitamme hänet tänne. Tavalla tai +toisella. Antakaahan olla, jahka tästä vaan joudun, niin tuumaillaanpa +asiaa. + +SYLVI. Minkätähden hän ei ole vastannut mitään kirjeisiini? Ei +kirjoittanut yhtä riviä, ei lähettänyt edes terveisiä: Ja minkätähden +hän äsken niin vältti katsoa minua silmiin! + +ROUVA HAKE. Eihän sitä tiedä. Hänellä mahtaa olla omat syynsä. + +SYLVI. Entä kun hän ei ole niitä saanutkaan! Kirjeitä, tarkoitan? + +ROUVA HAKE. Tietysti hän ne on saanut. Kuinkas muuten. + +SYLVI. Jospa viejä on ne hävittänyt? Tai jättänyt vääriin käsiin? Niin, +voi, ajatelkaapas tosiaan! Jos viejä on jättänyt ne vääriin käsiin? + +ROUVA HAKE. Ei, en minä sitä luulisi. + +SYLVI. Mutta voisihan se kumminkin olla mahdollista. Oh--minä uskon ihan +varmaan, ett'ei hän ole saanut ainoatakaan kirjettä. Sillä muuten hän +olisi heti, siinä paikassa rientänyt tänne. + +ROUVA HAKE. Ikävöittekö te häntä niin kauheasti? + +SYLVI. Hyvä rouva Hake--vieläkö epäilette? Enhän voi muuta ajatellakaan. +Hän on alituisesti mielessäni, yöllä ja päivällä. Hän, ja--niin +tiedättehän tuo hirveä kummitus. Ja minä kerron teille jotain, rouva +Hake, minä kerron teille... + +ROUVA HAKE. Mitä sitten, hyvä ystävä? Nyt olette taas niin levoton. +(Silittää hänen päätänsä.) Levätkää te vaan rauhassa. Melkeinpä +tahtoisin tuoda teille oman nojatuolini, jos tarkastaja vaan sallii-- + +SYLVI. Minä kerron teille jotain, rouva Hake-- + +ROUVA HAKE. No, kertokaa sitten, kertokaa,--niin saamme kuulla, eikö tuo +taaskin ole pelkkää hourailua. + +SYLVI. Ell'ei Viktor tule--ell'ei hän enää koskaan tule luokseni,-- +silloin vie kummitus minut mukanaan. + +ROUVA HAKE. Kaikkia vielä! Pelkkää hourailua, johan sen näin +silmistännekin. Ei, lapsi kulta, siitä saatte olla ihan huoleti. Ei +teitä anneta kummituksille eikä muille. Ei, kissa vie, annetakaan. Kas +niin, olkaa nyt rauhassa, elkää ajatelko enää koko moskaa. + +SYLVI. Kyllä hän vie. Saattepa nähdä. Ei, minä en kestä tätä enää. En +jaksa ponnistella vastaan--minun täytyy antautua sen valtaan--voimani +ovat lopussa. + +ROUVA HAKE. Luuletteko sitten, että olisi helpoitukseksi teille, jos +saisitte tavata herra Hovingia? Eiköhän se vaan tuntuisi kahta +vaikeammalta sitten jäljestä päin, kun hän taas on mennyt pois? + +SYLVI. Ei, ei--minä elän sitten siitä, siksi kuin hän tulee takaisin. Ja +kirjeitä hän saa lähettää minulle, niin lohduttelen itseäni niilläkin +sen aikaa kuin hän on poissa. + +ROUVA HAKE. Ajattelin tässä--mutta en oikein tiedä, kävisikö tuo +laatuun-- + +SYLVI. Mitä ajattelitte? Hyvä rouva Hake, sanokaa, mitä ajattelitte? + +ROUVA HAKE. Ajattelin vaan, että jos menisin itse häntä puhuttelemaan-- + +SYLVI. Voi, jos sen tekisitte? Hyvä, rakas rouva Hake, minä kiittäisin +teitä polvillani. Voi, jos sen tekisitte! + +ROUVA HAKE. No, totta maar! Minä menen ihan varmaan. + +SYLVI. Kuinka hyvä te olette! Ja kuinka minä pidän teistä! Kiitoksia, +rakas, rakas rouva Hake! (Suutelee hänen käsiään.) Kiitoksia, tuhansia +kiitoksia! + +ROUVA HAKE. Ei, herra siunaa, mitä te nyt--? Minun karkeita, ryppyisiä +käsiäni--no, eipä totta vie, tuota ihmettä ole minulle vielä elämässäni +tapahtunut. + +SYLVI. Menettekö nyt heti, sanokaa? Ja tuotteko hänet jo mukananne, +mitä? + +ROUVA HAKE. Eikö olisi parasta, että lepäisitte ensin pikkuisen aikaa? +Voisin mennä sitten illalla tai ehkä paremmin huomenna heti aamiaisen +jälkeen-- + +SYLVI. Ei, hyvä, rakas rouva Hake, menkää nyt jo. Minä en voi nukkua +hetkeäkään sitä ennen. Menkää nyt--! + +ROUVA HAKE. Odottakaa--ääniä kuuluu tuolta alhaalta--. Ehkä siellä on +joku, joka aikoo tänne? + +SYLVI. Viktor--? + +ROUVA HAKE. Ei--tarkastaja ja kaksi naista--en voi vielä nähdä heidän +kasvojaan. Nousevat parast'aikaa portaita ylös. Nyt kääntyvät tänne +päin. Oikein! Samat naiset, jotka oikeussalissa istuivat vastapäätä +teitä, kuulijain joukossa. (Vetäytyy ovelta pois.) + +(Tarkastaja avaa oven Almalle ja Karinille.) + +TARKASTAJA. Jaha--rouva Hake näkyy olevan täällä. Sitten saan ehkä +jättää herrasväen ja vetäytyä takaisin. + +ALMA. Suokaa anteeksi, että olemme vaivanneet teitä. + +TARKASTAJA. Ei se mitään. (Kumartaa jäähyväisiksi ja menee.) + +ALMA. Hyvää päivää, Sylvi. Tulimme sinua tervehtimään, kun kuulimme, +että olet kaivannut vanhoja tuttavia. + +SYLVI. Minäkö?--Ei, se on erehdys. En minä ole kaivannut vanhoja +tuttavia. Viktoria vaan--en ketään muuta, en niin kertaakaan ketään +muuta. + +KARIN. Sallithan meidän kumminkin tulla luoksesi, vai--täytyykö lähteä +pois heti? + +SYLVI. Ei, kyllä saatte olla vähän aikaa, jos tahdotte minun puolestani. + +ALMA. Me, näetkös, ajattelimme, että se ehkä vähäisen virkistäisi sinua. + +SYLVI. Niinkö ajattelitte? Ja senkötähden--? Voi, sittenhän te olettekin +oikein ystävällisiä. Ja sinä myös, Karin? Senkötähden sinäkin tulit? + +KARIN. Niin. Ja oli minulla vielä toinenkin asia.--Tulin lausuneeksi +sinulle kovia sanoja viimein. Voisitko antaa ne anteeksi, ja unohtaa +pois kaikki? + +SYLVI. Oi, niin mielelläni! Niin kovin mielelläni. En niitä ole +muistanutkaan sen koomin. Minullahan nykyään on ollut niin paljon muuta +ajateltavaa. + +ALMA. Sylvi raukka, sinä olet niin laihtunut näinä aikoina. + +SYLVI. Olenko?--En ole kaukaan aikaan katsonut peiliin. En tiedä +ollenkaan, minkä näköinen nyt olen. + +ALMA. Kuinka olet muuten voinut? Oletko ollut tervennä? + +SYLVI. Kiitos, kyllä olen.--Kuule, miksi ei Viktor ole käynyt minua +katsomassa?--Eikö hän ole saanut kirjeitäni? + +ALMA. Kyllä,--kyllä hän on ne saanut. Mutta näetkös,--me arvelimme +siellä kaikki, ett'ei hänen pitäisi tulla,--ett'ei se olisi hyvä +sinullekaan. + +SYLVI. Minulle? Oi, kuinka te erehdytte! + +ALMA. Ei, Sylvi kulta, emme me erehdy. Se vaikuttaisi sinussa +mielenliikutusta, ja semmoista sinulla on muutenkin ollut tarpeeksi +asti. Ja sitä paitsi--on siihen vielä muitakin syitä. Voinet kai arvata +että kaupungilla on liikkunut kaikenlaisia huhuja--ne tietysti sen +kautta saisivat uutta yllykettä ja Viktor menettäisi helposti koko +tulevaisuutensa. Sitä et soisi sinäkään, siitä olen varma. + +SYLVI. Mutta tietäväthän kaikki, että hän on viaton--ett'ei hänellä +ollut aavistustakaan-- + +ALMA. Tietävät kyllä. Mutta häntä on kumminkin tahdottu sekoittaa tähän +juttuun toisella tavalla. Ei, Sylvi,--kaikin puolin on parasta, +ett'ette tapaa toisianne vielä pitkiin aikoihin. Sitten vast'edes +joskus-- + +SYLVI. Minä en voi elää, ellen saa häntä tavata. Usko minua, Alma, minä +en voi elää.--Rakas Alma, toimita niin, että Viktor tulee. Se riippuu +kokonaan sinusta, hän kyllä tulee, jos sinä vaan häntä kehoitat siihen. +Minä tiedän sen, hän seuraa sinun neuvojasi kaikessa,--varsinkin nyt. +Alma, elä ole kova minulle, anna hänen tulla. Minä rukoilemalla rukoilee +sinua: anna hänen tulla! + +ALMA. Sylvi kulta ... sinä et olisi noin itsepäinen, jos tietäisit-- + +SYLVI. Tietäisin--mitä? + +ALMA.--tarkoitan--jos sinulla olisi teidän molempien asema selvillä. Ei, +silloin et olisi itsepäinen, vaan kiittäisit ennemmin Jumalaa, ett'et +tarvitse häntä tavata. + +SYLVI. Sinä et ymmärrä minun tuskiani sinä, sillä sinä et koskaan ole +rakastanut. Et tiedä, kuinka olen menehtymäisilläni pelkästä ikävästä ja +kaihosta--sen vuoksi hennot olla noin kova. Alma,--minä ehkä pian kuolen +tai sorrun muulla tavalla--silloin sinun on myöhäistä katua, ettet +suonut minulle ajoissa lohdutusta. Tee minulle mieliksi, Alma, tämä +ainoa kerta. Pyydä häntä tulemaan, salli minulle se ilo--olenhan saanut +kärsiä niin paljon näinä aikoina. Alma kulta, anna sydämmesi heltyä! + +ALMA. Sinä et aavista, kuinka vaikeata tämä on. Lohdutusta ja iloa +sinulle kyllä soisin kaikesta sydämmestäni, mutta--. Ei, minä en voi +ottaa sitä omalletunnolleni.--Usko minua, Sylvi, sinä tulisit taaskin +petetyksi toiveissasi. Surua sinulle tuottaisi Viktorin tapaaminen--ei +iloa. + +SYLVI. Ellet tahdo kehoittaa häntä, niin lupaa sitten ainakin, ett'et +estä, kun rouva Hake tulee häntä hakemaan. + +ALMA. Rouva Hake? Aikooko rouva Hake tulla hakemaan veljeäni tänne? + +ROUVA RAKE. Niin--nähkääs, minun täytyi viimein myöntyä, kun hän +alituisesti niin ahdisteli. Ja--pahemmaksi ei missään tapauksessa voi +asiat kääntyä, kuin mitä ne ovat olleet. (Syrjään Almalle.) Tiedättekö, +neiti, täällä jo pelättiin, että hän menettäisi järkensä, niin huonosti +hänen oli laitansa. Sen tähden hänet muutettiinkin tähän valoisaan ja +hauskaan koppiin joksikin aikaa. Semmoiset vangit, jotka tulevat +synkkämielisiksi, saavat välistä olla täällä päivillä, sillä, nähkääs, +he eivät muuten kestäisi. + +ALMA. Minä ymmärrän. Niin,--sitten en enää tiedä, mitä sanoa. Kuinka +arvelet, Karin? Uskaltaisimmeko--? + +KARIN. Viktor voisi mielestäni tehdä niinkuin hän itse parhaaksi näkee. + +SYLVI. Niin minustakin. Lupaa vaan, ettet sano yhtään sanaa, et myötä +etkä vastaan. Lupaatko sen Alma? + +ALMA. No niin, sen voin luvata. Vaikka minua kovin peloittaa. + +SYLVI. Kiitoksia, Alma kulta. Nyt olen rauhassa, sillä nyt tiedän, että +hän tulee. + +ALMA. Ei hän kumminkaan saa viipyä kovin kauvan-- + +SYLVI. Ei, enhän minä sitä vaadikaan. Minä tyydyn niin vähään. Kunhan +vaan saan nähdä häntä ja puhua hänen kanssaan hetken verran--oi, en +pyydä sen enempää. Kuinka kovasti hyviä te olette minulle. Sinäkin, +Karin. Kiitos siitä, kiitos, kiitos! Ette voi uskoa, kuinka pelkkä toivo +jo tekee minut onnelliseksi. + +ALMA. Lepää nyt vähän aikaa, sinä näytät niin väsyneeltä. + +ROUVA HAKE. Hän on, raukka, käynyt niin kalpeaksi ja laihaksi, kun ei +hänellä ole yhtään ruokahalua, eikä hän juuri saa untakaan öisin-- + +SYLVI. Niin--se on kaikki ollut kovin surkeata. Mutta jahka saan tavata +Viktoria,--niin sitten, kyllä voin sekä syödä että nukkua, ja sitten +varmaan tulee taas punaakin poskilleni. Oi, silloin kaikki muuttuu +hyväksi jälleen. + +KARIN. Voisimmeko muuten tehdä jotain sinun hyväksesi, Sylvi? Jos +lähettäisimme sinulle kirjoja? + +SYLVI. Ei, kiitos, en niitä jaksa lukea kumminkaan.--Sinulla on niin +ihmeen kaunis puku, Karin. Ja, mitä näen--? Onhan sinulla sormuskin? + +KARIN. No kaikki sinä huomaat. + +SYLVI. Ja sitten sinä olet niin terveen ja pulskan näköinen. Kauniimpi +kuin koskaan ennen. Enköhän minä siihen sijaan ole rumennut, sanokaapas? +Ja tämä vanginpuku,--niin, sekin minut varmaan tekee epämiellyttäväksi, +eikö totta? Ehkä olikin sentähden, kun Viktor käänsi silmänsä pois +minusta siellä oikeudessa. + +ALMA. Vielä vain. Sentähden hän sitä ei tehnyt.--elä luulekaan. Toiset +syyt hänellä oli. Mutta--eiköhän meidän jo pidä lähteä, Karin? Sylvi +tarvitsee hiljaisuutta arvatenkin-- + +KARIN. Niin, jätetään hänet nyt rauhaan. Hyvästi, Sylvi! Tahdotko, että +tulemme toisenkin kerran sinua tervehtimään? + +SYLVI. Tulkaa vaan. + +ALMA. Hyvästi! Jumala antakoon sinulle terveyttä ja voimia. + +SYLVI. Hyvästi, hyvästi! Ja kiitos siitä, että olitte niin ystävällisiä. +--Minä olen usein ollut ilkeä teille. Sinulle varsinkin, Karin. Mutta +elä siitä välitä. Unohdetaan pois kaikki pahat! Alma,--sinä pidät +lupauksesi--eikö niin? (Alma ja Karin menevät.) + +SYLVI. Kunhan minä en vaan olisi ruma ja vastenmielinen--? + +ROUVA HAKE. Eikö mitä! Vai ruma ja vastenmielinen! Johan nyt. Olkaa sen +puolesta ihan rauhassa. + +SYLVI. Mutta tämä vanginpuku? Eikö se ole kauhea? + +ROUVA HAKE. Ei ainakaan minun mielestäni. + +SYLVI. Karin oli niin hieno ja kaunis.--Näettekös, rouva Hake, enhän +siitä, tietysti, muuten välittäisi, mutta peloittaa, että Viktor ehkä +kylmenee minulle, kun olen ruma. + +ROUVA HAKE. Elkää nyt hätäilkö suotta. Ei hän toki voi olla niin +sydämmetön. + +SYLVI. Niinkö luulette?--Ei, en minäkään usko, että hän voi olla niin +sydämmetön. Turhia vaan pelkään. Jos hän istuisi vankina ja olisi kalpea +ja laihtunut--oi, minä rakastaisin häntä vaan sitä innokkaammin. Rakas +rouva Hake--milloin te menette? + +ROUVA HAKE. Vaikka paikalla. Mutta lupaatteko myöskin olla oikein kiltti +sillä aikaa? Istukaa tuonne ikkunan ääreen katselemaan näköalaa. En minä +kauvan viivy. + +SYLVI. Tuottehan hänet sitten varmaan mukananne? (Istuu ikkunan ääreen.) + +ROUVA HAKE. Ihan varmaan. Hyvästi nyt siksi! (Menee, mutta tulee heti +takaisin.) Sepä sattui hyvästi. Pastori on täällä ja pyytää päästä +puheillenne. Teidän ei tarvitsekaan jäädä tänne yksinänne. + +SYLVI. Pastori? Olihan hän täällä aivan hiljan. Minkätähden hän nyt taas +tulee? + +ROUVA HAKE. Pastori tahtoo teitä lohduttaa ja rauhoittaa. Hän pitää +teistä aina niin hyvää huolta. Saanhan päästää hänet sisään, vai kuinka? + +SYLVI. Mutta meneekö hän sitten pois, ennenkuin Viktor tulee? + +ROUVA HAKE. Sh--herran nimessä! Hän seisoo tuolla ja kuulee.--Antakaa +hänen tulla sisään kaiken mokomin--hän kun on teille niin ystävällinen. + +SYLVI. Niin, tiedän kyllä, että hän on ystävällinen ja suo minulle +hyvää. Mutta nyt en tahtoisi häntä tänne--en tällä hetkellä-- + +ROUVA HAKE. Sitä ei voi estää millään tavalla--kun hän kerran on tullut. + +SYLVI. No niin, käskekää hänet sitten sisään. + +ROUVA HAKE. Pastori on niin hyvä! (Menee.) + +PASTORI (ojentaa Sylville kättä). Teillä on ollut vaikea päivä tänäin, +lapsi parka. Kuinka voitte nyt? + +SYLVI. Kiitoksia, hyvin.--Minä toivon, että kaikki kohta muuttuu +parempaan päin. + +PASTORI. Todellakin? Sepä hauskaa. Erinomaisen hauskaa. Huomaatteko jo +itsekin, että Herra kyllä auttaa aikanaan. Hän ei ijankaikkisesti vihaa. +Herran rankaiseva käsi on teitä ankarasti ruoskinut, mutta hän on sillä +tarkoittanut ainoastaan teidän todellista hyväänne. + +SYLVI. Tahtoisin niin mielelläni uskoa teitä, vaikka on niin vaikea sitä +käsittää.--Nuo kamalat näyt, esimerkiksi--mitä ne hyödyttävät--mitä +todellista hyvää minulla niistä on?! + +PASTORI. Yhäkö ne teitä vaivaavat, lapsikulta? + +SYLVI. Voi, pastori Sohlman, ette voi aavistaa, kuinka kauheita öitä +minulla taas on ollut. Joudun vielä päivilläkin aivan suunniltani pois, +kun niitä ajattelen. + +PASTORI. Ei puhuta niistä sitten ollenkaan. + +SYLVI. Minne vaan silmäni käänsin, oli hän--tiedätte kai ketä tarkoitan? +niin, hän oli aina edessäni semmoisena, kuin hän silloin makasi +sohvalla--kasvot kamalasti vääntyneinä. Oh--kuinka minä kärsin, kuinka +minä huusin tuskissani ja viskelin itseäni! Pakenin välistä sänkyynkin, +tyynyn ja matrassin alle mutta silloin tunsin, kuinka hän koko +painollaan heittäytyi ylitseni. Oh--Herra Jumala taivaassa--että voin +vielä olla hengissä kaiken sen jälkeen, mitä olen saanut kokea. + +PASTORI. Ettekö kääntynyt vapahtajanne Herran Jesuksen puoleen, ja +rukoillut häntä avuksenne? + +SYLVI. En rukoillut. Sillä luulin varmasti, että hän oli minut hyljännyt +--hän, niinkuin kaikki muutkin. Ja paitsi sitä eihän minulla ollut +ainoata selvää ajatusta niinä öinä. + +PASTORI. Lapsi raukka! Kovat koetukset on teidän täytynyt kestää näinä +aikoina. + +SYLVI. En voi mitenkään ymmärtää, että Jumala semmoisilla +hirmuisuuksilla tarkoittaisi minun todellista hyvääni, niinkuin te +sanotte, pastori Sohlman. + +PASTORI. Ja sen hän kumminkin tekee, ystäväni, olkaa varma siitä. Hän +näyttää teille niiden kautta, kuinka kauhistava teidän rikoksenne oli-- + +SYLVI. Mutta senhän jo käsitin itsekin, heti kohta kun olin sen tehnyt. + +PASTORI.--kuinka kauhistava teidän rikoksenne oli, saattaakseen teitä +katumukseen ja synnin suruun. Kun sitten nöyränä ja murtuneena vaivutte +hänen jalkojensa juureen, avaa hän teille isänsylin ja antaa armonsa +auringon jälleen paistaa. + +SYLVI. Nöyränä ja murtuneena? Enkö ole jo ollut kylläksi nöyrä ja +murtunut? Voiko enää olla enemmän? Ja--hänen jalkojensa juuressa olen +myöskin maannut. Monta monituista kertaa olen langennut polvilleni +tuolla kopissa ja kerjännyt häneltä armoa. + +PASTORI. Vahvasti uskoen, että hän sekä voi että tahtoo auttaa teitä? + +SYLVI. Pastori Sohlman--olettehan sanonut, että Jumala kuulee +rukouksemme ja antaa kaikkea, mitä häneltä pyydämme, kun vaan uskomme +ja luotamme häneen? + +PASTORI. »Mitä ikänä te anotte isältä minun nimeeni, sen hän antaa +teille», seisoo raamatussa. + +SYLVI. Se se juuri on herättänyt minussa niin hyvää toivoa. +Kertoisinkohan teille jotain, pastori Sohlman? + +PASTORI. Kertokaa vaan, jos haluatte. + +SYLVI. Tiedätte kai, että minä koko ajan täällä vankeudessa olen niin +sanomattomasti kaivannut Viktor Hovingia? + +PASTORI. Niin, olettehan usein puhunut siitä. + +SYLVI. Ja että minä tuon tuostakin olen lähettänyt hänelle kirjeitä, ja +pyytänyt häntä luokseni, mutta kaikki turhaan. + +PASTORI. Senkin olette sanonut. + +SYLVI. Eikä kumminkaan juohtunut minulle mieleen, että Jumala ehkä voisi +auttaa minua, ennenkuin vasta tänä aamuna. Ajatelkaa, vasta tänä aamuna! +Vaikka te niin usein olette kehoittanut minua huutamaan häntä avukseni +kaikessa. + +PASTORI. Rakas ystäväni, en tarkoittanut tämmöisiä asioita-- + +SYLVI. »Heittäkää kaikki huolenne Herran päälle», ne olivat sananne. Ja +sitä neuvoa nyt viimeinkin seurasin. Miksi en sitä tehnyt aikoja ennen! + +PASTORI. Lapsi raukka, te olette joutunut suureen erehdykseen. +Semmoisilla rukouksilla ei teidän koskaan pidä lähestyä Kaikkivaltiasta. + +SYLVI. Minäpä sen jo tein.--Ja tahdotteko kuulla? Hän tulee luokseni-- +tuossa paikassa. Rouva Hake on parast'aikaa häntä hakemassa. Siitä +syystähän minä olen niin iloinen ja onnellinen tällä hetkellä. Ja niin +täynnä toivoa--sillä eihän minulla nyt enää ole mitään hätää, kun näen, +että Jumala minua auttaa. + +PASTORI. Ei, rakas ystävä, elkää antako virvatulien houkutella +itseänne. Ne pian katoovat ja silloin harhailette taas yhtä pimeässä +kuin ennenkin. + +SYLVI. Mitä tarkoitatte, pastori Sohlman? Te säikytätte minua. + +PASTORI. Ei, minä vaan varoitan. Sillä se on juuri tuo onneton +mieltymyksenne Hovingiin, joka sulkee sydämmenne Herralta ja pitää +teidät kaukana hänestä. Teidän täytyy päästä siitä, temmata se pois +juurineen. + +SYLVI. Rakkauteni Viktoriin?--Mahdotonta! + +PASTORI. Se pois--jos tahdotte saada armoa Herran edessä. + +SYLVI. Ja sentähden minun täytyisi luopua Viktorista? Ei--pastori +Sohlman--sitä en ikinä tee. Ennemmin luovun armosta-- + +PASTORI. Herra varjelkoon, teidän syntistä puhettanne! Nyt näen yhä +selvemmin, että teidän mielenne vielä kokonaan riippuu kiinni +maallisissa asioissa. Te polvistutte Kaikkivaltiaan eteen ainoastaan +senvuoksi, että toivotte hänen kauttaan saavanne maalliset halunne +tyydytetyiksi. + +SYLVI. Elkää olko ankara, pastori Sohlman, te saatte minut taaskin +pelkäämään ja vapisemaan. + +PASTORI. Minun täytyy ilmoittaa teille totuus. Ei Jumala anna itseään +pilkata. Hän on järkähtämätön vanhurskaudessaan ja yhä edelleen hän on +tyhjentävä vihansa maljat ylitsenne, sillä ei teidän mielenne ole vielä +läheskään parannukseen valmistunut. + +SYLVI. Millä tavalla voisin sen sitten valmistaa? Pastori Sohlman, +sanokaa. Mitä tulee minun tehdä, että mieleni valmistuisi parannukselle? +Neuvokaa minua. + +PASTORI. Teidän tulee ensiksikin tukahduttaa syntiset tunteenne +arkkitehti Hovingiin. + +SYLVI. Minä en voi. Se on vallan mahdotonta. + +PASTORI. Sanokaa ennemmin: te ette tahdo. + +SYLVI. Ei, en minä tahdokaan. Sillä silloin ei minulle jäisi mitään.-- +Ei niin mitään koko avarassa maailmassa!--Ja minkätähden minun yksin +pitäisi luopua kaikesta? Enkö minä saisi nauttia hiukan onnea, minä, +niinkuin muutkin? Eihän ole synti, että muut ihmiset rakastavat ja että +heitä rakastetaan,--minkätähden se sitten tulisi synniksi minulle? Ja +minä kun kumminkin tyydyn niin vähään,--niin tuiki vähään. Kun vaan +jonkun kerran saan nähdä ja puhutella häntä, enempää en pyydäkään. Eihän +se toki liene liikaa. Vankeudessa täytyy minun istua koko elämänikäni, +ilman kotia ja ilman ystäviä, eikä sittenkään minulle suotaisi sitä +ainoata lohdutusta, jota kerjään ja rukoilen. + +PASTORI. Minä sanon vaan: jos tahdotte tulla pelastetuksi, niin täytyy +teidän ehdottomasti irroittaa sydämmenne maallisista asioista, +voidaksenne antautua kokonaan Herran omaksi. + +SYLVI. Mutta kun minä en voi enkä tahdo--?! Kun minä en tee sitä, en +millään ehdolla! + +PASTORI. Niinpä on Herra kurittava teitä vielä kovemmin, siksi kuin tuo +vastahakoinen mielenne vihdoinkin taipuu. + +SYLVI. Jumala on paha ja ilkeä--ei hän ole lempeä, eikä rakkautta +täynnä--ei mikään armahtavainen isä minua kohtaan vaikka te niin +väitätte-- + +PASTORI. Lopettakaa! Minä lähden nyt. En tahdo enää kuunnella teidän +herjaavia sanojanne. + +SYLVI. Pastori Sohlman--oletteko minulle vihainen? + +PASTORI. En vihainen, syvästi vaan surettaa ja huolettaa minua teidän +paatunut tilanne. (Menee.) + +SYLVI (seisoo vähän aikaa liikkumattomana, ajatuksiinsa vaipuneena.) +Olenko minä sitten niin huono?--Hyvä Jumala taivaassa olenko minä sitten +niin kauhean huono?... (Viktor ja Rouva Hake näkyvät ristikon takana +perällä. Rouva Hake avaa oven Viktorille, jonka jälkeen hän katoo.) + +SYLVI (aikoo juosta hänen syliinsä). Viktor! + +VIKTOR. Ei niin, Sylvi--ei niin. + +SYLVI. Tulitpa sentään vihdoin ja viimein! Et voi uskoa, kuinka kipeästi +olen sinua kaivannut. Miksi et tullut ennen, sinä paha, ilkiö, ei sinä +ijäti rakastettu, miksi et tullut ennen? Tiedätkös, minä olin jo vähällä +kuolla suruun ja ikävään. Kuinka sinulla oli sydäntä viipyä niin kauvan +poissa, sano! + +VIKTOR. Kysy ennemmin, kuinka minulla oli voimaa tulla nyt jo.--Tämä on +ollut kauhea aika meille molemmille, Sylvi. + +SYLVI. Sinullekin, Viktor? + +VIKTOR. Minulle myöskin. Siitä hetkestä saakka en ole saanut lepoa enkä +rauhaa. Ilman Almaa en tiedä kuinka olisi käynyt. + +SYLVI. Ja se on kaikki minun syyni! + +VIKTOR. No niin--olethan saanut itsekin kärsiä--kauheasti vallan. Ja kun +ajattelen, että sinun kaiken lisäksi täytyy istua vankina koko +elämänikäsi. Se se juuri saattaa minut aivan epätoivoon. + +SYLVI. Elä sure minun tähteni, Viktor. Tiedätkös, minä kyllä siihen +totun. Nyt kun sinä olet luonani, ei se minusta tunnu enää miltään. + +VIKTOR. Elä sano! Koko pitkä ikä ilman vapautta, kuolettavassa +yksitoikkoisuudessa--oh, voiko enää ajatella tuskallisempaa! Kuinka +voit, pikku raukka, sitä kestää? + +SYLVI. Ei se peloita minua ollenkaan, kun vaan tiedän, että sinä olet +minulle hyvä. Ja olethan sinä, Viktor? Ethän minua unohda, vaikka +istunkin täällä vankeudessa? + +VIKTOR. En minä sinua ikänäni unohda--en sinua enkä sinun kovaa +kohtaloasi. Se tulee tästä lähtein aina painamaan minua. Enkä luule, +että koskaan tulen tuntemaan itseäni onnelliseksi minäkään, muodostukoon +sitten tulevaisuus kuinka edulliseksi tahansa. Niin syvästi on tämä +minuun käynyt. + +SYLVI. Rakas, armas Viktor sinä pidät minusta vielä? Voitko aavistaa, +kuinka tuo on suloista kuulla. Sain täällä jo kaikenlaisia kummia +ajatuksia. Ei, miksi seisomme suotta? Tule istumaan tuohon tuolille. +Kas noin ja minä rupean tähän lattialle, sinun jalkojesi juureen. + +VIKTOR. Ei, Sylvi hyvä--ei siihen. Istu oikein tuolille sinäkin. + +SYLVI. Minkätähden? Ei meitä kukaan tarkasta. Voimme huoleti luottaa +rouva Hakeen. + +VIKTOR. Mutta kumminkin. + +SYLVI. Anna minun olla näin vähän aikaa edes. Se niin muistuttaa +menneitä aikoja. + +VIKTOR. No niin no, jospahan sitten istuisit hetken verran. Mutta ei +kauvan-- + +SYLVI. Sinä olet semmoinen pelkuri, Viktor. Semmoinen suuri pelkuri. +Minkätähden tahdot pakoittaa minua istumaan jäykkänä ja suorana +tuolilla, kun minulla on paljon parempi tässä?--Nyt olen niin tyyni ja +rauhallinen, ja niin sanomattoman onnellinen. Oi, jos saisin istua näin +koko ikäni--ja katsella sinua,--ei muuta kuin katsella sinua, ja painaa +välistä pääni tuohon polvellesi--noinikään! + +VIKTOR. Sylvi, kuule--tämä ei totisesti käy päinsä. + +SYLVI. Joutavia! Luuletko, että kukaan tulee meitä kieltämään? + +VIKTOR (levottomana). Nouse ylös--nouse tuolille istumaan, niin puhumme +järkevästi. + +SYLVI. Rakas--puhu sinä, minä kuuntelen. Annan äänesi hyväillä +korviani,--mutta en takaa, että ymmärrän ainoatakaan sanaa. + +VIKTOR. Tee niinkuin pyydän, Sylvi,--nouse ylös. + +SYLVI. Enpäs. + +VIKTOR. Minä pyydän.--Sylvi, ei meidän nyt sovi leikitellä. + +SYLVI. Tahdotko, että kapuan syliisi, vai? Siihen olen heti valmis. + +VIKTOR. Ei, Sylvi, ei!--Taivaan nimessä, mitä sinä ajattelet? + +SYLVI. Viktor--! Ethän sinä ole suudellut minua vielä kertaakaan--? Etkä +hyväillyt etkä puristanut minua syliisi. Mikä sinua vaivaa, sano? Vai +pelkäätkö tuota ristikko-ovea tuolla? Saat olla ihan rauhassa. Ei meitä +kukaan näe. Ja jos joku tuleekin tännepäin, niin sen kyllä kuulemme. +No--sinä jääpalikka--mitä arvelet? + +VIKTOR. Lopeta, Sylvi. Minä pyydän sinua vielä kerran--ja oikein +vakavasti. + +SYLVI (rukoillen). Viktor--kuinka hennot olla noin kylmä ja +välinpitämätön--? + +VIKTOR. Sinä et tiedä, Sylvi, kuinka tämä minua kiusaa... + +SYLVI. Kiusaa?--Armas, mikä sinua kiusaa? + +VIKTOR. Etkö sitten ymmärrä, että me nyt--ja vast'edes aina olemme +kauvempana toisistamme kuin koskaan ennen? + +SYLVI. Ei, sitä en tosiaankaan ymmärrä.--Enhän ole enää toisen vaimo--en +edes nimeksi. + +VIKTOR. Ja kumminkin on meidän mahdoton yhtyä tästä lähtein vaikka +pääsisit vapaaksikin muutamien vuosien kuluttua--. + +SYLVI. Mahdoton yhtyä--? Avioliitossa tarkoitat? No niin, antaa olla. +Meitä ei vihitä--mutta minä olen sinun omasi kumminkin. Me rakastamme +toisiamme, sinä rakastat minua ja minä sinua, ja sinä käyt minun luonani +täällä vankilassa. + +VIKTOR. Ei, Sylvi, ei! Semmoista suhdetta ei voi--ei saa olla meidän +välillämme. Jokainoa sana rakkaudesta kutsuisi Akselin haamun esiin-- + +SYLVI. Sh!--Elä puhu siitä! Elä mainitse sitä nimeä milloinkaan.--Sinä +et tiedä, Viktor, kuinka se on minua vainonnut-- + +Ei, se ei ole totta! Niin kauvan kuin sinä olet luonani, ei se uskalla +tulla esiin. Ja kun lähdet pois-- + +Viktor, minä tiedän! Anna minulle joku esine, sormus tai mikä tahansa, +jonka voin ripustaa kaulaani ja kantaa povellani taikakaluna-- + +VIKTOR. Mitä sillä tekisit, Sylvi hyvä? + +SYLVI. Se jättää minut sitten rauhaan silloinkin, kun sinä olet poissa. +Sinun antamasi muisto varmaankin auttaisi minua kaikesta pahasta. +Kummitukset pysyisivät etäällä, eivät uskaltaisi tulla. + +VIKTOR. Ei, ei! Sinulla ei saa olla mitään, joka muistuttaa minusta. +Sinun täytyy unohtaa minut, Sylvi, taikka ajatella minua kuin vierasta +ainakin. + +SYLVI. Unohtaa? Sinä tahdot, että unohtaisin sinut--ajattelisin sinua +kuin vierasta? Ei, tuo ei voi olla täyttä totta, Viktor. + +VIKTOR. On. Sylvi, täyttä totta se on. Unohda minut, unohda rakkautesi, +--onhan se jo tuottanut sinulle yltäkyllin onnettomuutta. + +SYLVI. Armas--eihän meidän rakkautemme ollut syynä onnettomuuteen-- +kuinka voit semmoista sanoa? Päinvastoin. Rakkaus sinuun auttaa minua +juuri kantamaan kaikki kärsimykset, se on ainoa lohdutukseni--ainoa +iloni--elä luule, että siitä koskaan luovun. Innokkaammaksi se vaan on +käynyt näinä aikoina. + +VIKTOR. Minuun on tämä kaikki vaikuttanut vallan toisella tavalla. + +SYLVI. Kuinka sitten? Selitä! + +VIKTOR. Onko se niin välttämätöntä, Sylvi? Emmekö ennemmin jättäisi nämä +asiat sikseen? + +SYLVI. Ei, minä tahdon tietää kaikki. Sinä et saa salata mitään. Mitä on +tämä kaikki sinuun vaikuttanut? Sano? + +VIKTOR. Se on niin vaikeata.--Minä tulen loukkaamaan sinua. + +SYLVI. Elä huoli siitä. Viktor--mitä olet sinä tuntenut? + +VIKTOR.--En minä voi.--Sylvi, anna minun mennä! + +SYLVI (nousee, nojautuu tuolin selkään). Ei, ennenkuin olet sen minulle +selittänyt. + +VIKTOR. Sinä vaadit? + +SYLVI. Vaadin. + +VIKTOR. Jos sinä edes voisit minua ymmärtää, Sylvi. Jos voisit asettua +minun sijaani-- + +SYLVI. Minä koetan.--Ala nyt. + +VIKTOR. Niin--sitä ei voine välttää. + +SYLVI. Ei, sitä ei voi välttää. Tahdon tietää kaikki. + +VIKTOR. Näetkös--tämä onneton tapaus vaikutti minuun kuin ukkosen +isku. Tunteissani tapahtui täydellinen muutos-- + +SYLVI. Jatka. + +VIKTOR. Ehkä ihmisten puheetkin tekivät tehtävänsä--ja Alman +paheksuminen-- + +SYLVI (hengittää vaikeasti). Niin, jatka vaan. + +VIKTOR. Mutta enin siihen kumminkin vaikutti omat, ankarat tunnonvaivat. +Minusta tuntui melkein siltä, kuin olisin yksin ollut syynä +onnettomuuteen.-- + +SYLVI. No niin--? + +VIKTOR. Niin--meidän suhteemme tuntui minusta siitä hetkestä alkain +inhottavalta. Intohimoni oli kokonaan sammunut, tuskin saatoin sitä +ajatella enää. Halusin päästä vapaaksi kaikesta--niin pian kuin +mahdollista--ja sitten-- + +SYLVI. Sitten--? + +VIKTOR. Sitten tein nopean päätöksen ja--(hiljaa ja vakavasti) Niin, +Sylvi, minä menin kihloihin Karinin kanssa. + +SYLVI (huokuu raskaasti, ojentaa itsensä suoraksi ja menee vastaiselle +puolelle huonetta. Pysähtyy ja seisoo liikkumattomana). + +VIKTOR. Elä ota sitä noin vaikeasti, Sylvi... Täytyihän niin käydä-- +ennemmin tai myöhemmin--sen itsekin huomaat--Meidän välillämme oli +kaikki lopussa--muu ei ollut mahdollista. Akselin ruumiin ylitse +emme koskaan olisi voineet ojentaa kättä toisillemme-- + +SYLVI (on vaiti; väristys käy läpi hänen ruumiinsa). + +VIKTOR. Kyllähän minä vieläkin pidän sinusta..., vaikka en sillä +tavalla. Mutta ystävyyttäni ja osanottoani ei tarvitse sinun koskaan +epäillä... Jos voisin jollain lailla helpoittaa sinun kärsimyksiäsi, +niin olisin valmis mihin uhrauksiin hyvänsä... Sylvi, sano jotain... +Minkätähden seisot siinä noin mykkänä--? Sääli minua,--tämä on niin +kauhean vaikeata--. Sylvi, elä rankaise minua näin kovasti... (Menee +hänen luoksensa.) Sylvi, anna minulle anteeksi! + +SYLVI. Pois! + +VIKTOR. Sylvi--elä ole leppymätön!.. Sylvi, minä en voi mennä, ennenkuin +olet antanut minulle anteeksi. + +SYLVI. Pois! + +VIKTOR. Tämä on kenties viimeinen kerta... Anna minulle edes kättä +jäähyväisiksi... Vai pitääkö meidän erota näin? + +SYLVI. Pois! + +VIKTOR. No--koska niin tahdot--(Menee ovelle, pysähtyy, katsoo +taakseen.) Sylvi--? + +SYLVI (hiljaa, kiiltävin, tuijottavin silmin). Odota, Aksel--minä se +olen--pikku kissimirri, etkö tunne... + +ROUVA HAKE (tulee sisään, ottaa muutamia askeleita Sylviä kohti, +pysähtyy hämmästyneenä.) + +VIKTOR (nojautuu masentuneena oveen). + +SYLVI (kovemmalla äänellä). Holhooja-setä--ota pikku sirkkunen +syliin. Ja varo,--varo, varo, ettei hän putoo! (Kiihkeämmin.) Aksel, +holhooja-setä, etkö kuule--minä se olen, pikku kissimirri--Aksel, +ota sirkkunen syliin! (Putoo tiedottomana maahan.) + +(Esirippu laskee.) + +[1893.] + + + + + + +KOVAN ONNEN LAPSIA + +Näytelmä kolmessa näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +ANTTI VAARANEN, työmies. +SILJA, hänen vaimonsa. +MAIJU, | heidän lapsiaan. +VILLE, | +MATLENA MEHTOLA, nuori nainen. +MIKKO MEHTOLA, hänen veljensä, työmies. +TOPRA-HEIKKI, työmies Pohjanmaalta. +KUNNARI, | työmiehiä. +JAARA, | +OTTO, noin 14-vuotias poika. +HEIKURA, | poliiseja. +TIRKKONEN, | +VALLESMANNI. +SILTAVOUTI. +JAHTIVOUTI. +KAKSI RENKIÄ. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Vaarasen tupa. Perällä ovi; siitä oikeaan uuni. Toisella seinällä +ikkuna, jonka alla penkki ja hiukan etempänä pöytä. Suuren, kauvas +lattialle ulottuvan uunin kupeella vuode, sivulla penkki ja +etunäyttämöllä vasempaan kätkyt.) + +(Silja tuudittaa lasta; Maiju istuu kyyrysillään uunin luona, Ville +voihkaa sängyssä.) + +SILJA (hyräelee). Hs-ss-ss-ss. Aa-aa-aa-aa, hs-aa-aa-aa.--Käypä Maiju +katsomassa, eikö isää jo näy.--Hs-ss-ss-ss, hss-ss-ss-ss. »Nuku, nuku, +nurmilintu, Väsy, väsy, västäräkki, Tee pellolle pesäsi, Kalliolle +kartanosi.» + +MAIJU (käytyään ulkona). Eihän siellä näy mitään, kun on pilkkoisten +pimeä. + +SILJA. Olisit huutanut.--Hs-ss-ss-ss. Hs-ss-ss-ss.--Koskeeko sinuun, +Ville? + +VILLE. Koskee.--Oi, oi, oi-- + +SILJA. Voi, raukkani. Hs-ss-ss-ss. + +MAIJU (ulkona). Isä hooi! I-sää! + +SILJA. »Nuku, nuku, nurmilintu, Väsy, väsy, västäräkki--» + +MAIJU (palajaa). Ei kuulu vastausta. + +SILJA. Hyvä Jumala, missähän se viipyy näin kauvan? Ja tuo Ville raukka, +kun taas on semmoisessa tuskassa. Tulepa sinä soudattamaan, että pääsen +sitä hieromaan edes. Heiluta vaan tasaisesti, noinikään, kyllä se nukkuu +siihen.--Näytäpäs, lapseni, mistä sinua nyt ottaa? Tuostako sydänalasta? + +VILLE. Eikä, kun päästä. + +SILJA. Kuinka se on tulinen! Ihan kättä polttaa. Käänny vähän enemmän +kyljellesi, minä koetteeksi hieron noita valtasuonia. Ehkä siitä olisi +apua. + +VILLE. Elkää kovasti. + +SILJA. Ei kovasti. Hiljaa vaan, ettei tee kipeätä. Näin, tällä tavalla. +Tuntuuko hyvältä? + +VILLE. Tuntuu. + +MAIJU. Äiti, minä näin Villestä unta äsken, kun nukuin tuolla penkillä. + +SILJA. Vai näit sinä. Minkälaista sitten? + +MAIJU. Niin somaa. Kun se oli olevinaan enkelinä kirkon alttaritaulussa, +ja minä huutamaan, että; »Ville, mitä sinä siellä, tule pois +kotiin».--Mutta tämä vaan nauraa eikä ole millänsäkään.--Eikös ollut +kummallinen uni, äiti? + +SILJA. Oli tosiaankin. + +MAIJU. Mitä tuo tietänee? + +SILJA. Eihän unista ole taikaa. + +MAIJU. Miks'ei ole? Useinpa käyvät toteen teidänkin unet. + +SILJA. Sattuu nyt joskus. + +MAIJU. Hyväksiköhän se olisi vai pahaksi? Sanokaas, äiti. + +SILJA. Kukapa tuon arvannee. Kirkko on lohdutukseksi minun unissani. + +MAIJU. Äiti! Ville ehkä paranee! + +SILJA. Suokoon Jumala!--Mikä sinun on, lapseni? + +VILLE. Janottaa. + +SILJA. Janottaako taas? Eikä ole edes maitopisaraa antaa. Ei muuta kuin +tuota ikuista raakaa vettä, joka ihan turmelee sen poloisen sisukset. +Voi, yhtäkaikki tätä elämää.--Juohan nyt sitten, mutta vähän vaan, siksi +että suusi kastuu. + +VILLE (vaipuu juotuaan takaisin vuoteelle). Kun isä tulisi! + +SILJA. Mitä sinä tahtoisit isästä, lapseni? + +VILLE. Rohtoja eikös sen pitänyt tuoda? + +SILJA. Niin, lupasihan isä tuoda sinulle rohtoja. Ja kyllä se niitä +tuokin. Tuo varmaan. Sitten meidän poikamme paranee taas. Pääsee +juoksemaan tuonne ulos, ja lukemaan, ja tekemään jos mitä. Eikös ole +hauskaa? + +VILLE. On. + +SILJA. Vieläkö kivistää päätä? + +VILLE. Vielä. + +SILJA. Ihme kumma, ettei jo herkiä, vaikka minä niin uskoa hieron. + +VILLE. Ja muutenkin on niin vaikeata. + +SILJA. Koeta nukkua. Paina silmät kiinni. + +MAIJU. Nyt kuuluu askeleita ulkoa. + +SILJA. Onko Antti? Ei, Matlena. Näin myöhään? + +MATLENA. Sanos muuta! (Pudistelee vaatteitaan.) Sitä Jumalan ilmaa, +kun siellä on. Tuulee ja sataa. Hyvää iltaa, mitäs tänne kuuluu? + +SILJA. Vanhaa huonoutta vaan. Hyvää iltaa. + +MATLENA. Eikö Ville ole yhtään parempi? + +SILJA. Ei se parempi ole. + +MATLENA. Poika parka, kun saa kärsiä niin kauvan. + +SILJA. Käy istumaan! + +MATLENA. Jahka ensin kuivaan vaatteitani täällä uunin edessä. Tokko +Antti vielä onkaan kotona? + +SILJA. Eihän sitä ole kuulunut, kumma kyllä. + +MATLENA. Olisin kysynyt, jos hän tietää mitään Mikosta.--Uh, uh, kun +kastuin aivan läpimäräksi! + +SILJA. Odota vähän aikaa. Kai hän tulee pian. + +MATLENA. Kunpa tulisi. Kunpa, kunpa tulisi. + +SILJA. Onko jotain tapahtunut? + +MATLENA. Rautatiellä sanotaan olleen kovia kahakoita työmiesten ja +herrain välillä. + +SILJA. Nyt taas. Voi sentään, etteivät koeta malttaa mieltänsä nekään +miehet. Mitä niistä lähtee, noista alituisista vihanpurkauksista. + +MATLENA. Mitäs muuta kuin ikävyyttä. Ei suinkaan iloa eikä hyötyä, se on +varma. Mutta sitäkö ne kysyvät. + +SILJA. Kunhan ei Antti vaan olisi mukana. + +MATLENA. Antti! Joka on niin tasaluontoinen ja rauhallinen aina.--Ei +hän semmoisiin sekaannu. + +SILJA. Elä sano. Tyyneessä vedessä kalat kutevat. Antti kun pääsee +suuttumaan, niin herra varjele! Silloin on leikki kaukana. + +MATLENA. Oikeinko totta? Sitä nyt ei kukaan uskoisi. + +SILJA. Eikä hän anna perään, vaikka kuolisi siihen paikkaan. Jäyhempää +ihmistä en tiedä toista. + +MATLENA. Sitten ovat ehkä kaikki yhdessä myllyssä. + +SILJA. Pahaa pelkään. + +MATLENA. Topra-Heikki tietysti etupäässä. Kuinkas muuten. Ja Mikko taas +seuraa häntä vaikka tuleen. + +SILJA. Sinä Mikon sijassa tekisit juuri samoin. + +MATLENA (naurahtaen). Niinkö luulet? Mahdollista kyllä. + +MAIJU. Äiti. + +SILJA. Mikä on? Tuudi, tuudi! + +MAIJU. Se jo nukkuu. + +SILJA. Mutta herää ehkä, kun tässä puhutaan. + +MAIJU. Äiti, minua niin pelottaa. + +SILJA. Mikä sinua pelottaa? + +MAIJU. Että jos ne ovat tappaneet isän. + +SILJA. Herra siunaa, mistä sinä semmoisia päähäsi saat? + +MATLENA. Elä hupsuttele joutavia. + +MAIJU. Koskapa ovat olleet kahakassa. + +SILJA. Ketkä? + +MAIJU. Rautatiellä. Kertoihan Matlena. + +MATLENA. Kerroin minä tyhjää. Noiden kuullen ei pitäisi suutansa avata. + +SILJA. Eihän Matlena isästä mitään puhunut. + +MAIJU. Mutta missä isä sitten viipyy? + +SILJA. Missä hyvänsä. Sattuuhan esteitä. + +MATLENA. Eikä siinä henkeä sentään niin pian oteta, kun herrain kanssa +riita syntyy. Ennemmin sitten-- + +MAIJU. Mitä ennemmin? + +MATLENA. Ei mitään. + +SILJA. Mene sinä maata, eläkä utele kaikkia. + +MATLENA. Niin, mene maata, laps'raukka, kyllä minä liikutan kätkyttä. +Oletko jo syönyt illallisen? + +SILJA. Elä, hyvä ihminen, edes muistuta. Meillä ei tällä haavaa ole +leivänmuruakaan kotona. + +MATLENA. Oho? Tuon kun olisin tiennyt lähteissäni. + +SILJA. Antin piti tuoman meille evästä tänä iltana tullessaan. Mutta +taitaapa saada odottaa. Niin, rupea vaan sinne penkille, Maiju, +pitkällesi, ehkäpä se nälkä haihtuu, kun ei ajattele. + +MAIJU. Herätättekös sitten, kun isä tulee? + +MATLENA. Kyllä herätämme, makaa huoletta. + +SILJA. Niin--mitä sinä ajattelit sanoa äsken? Että ennemmin--? + +MATLENA. Että ennemmin joutuu linnaan. + +SILJA. Taikka pannaan ainakii työstä pois. Hyvä isä, sentään! Sitten +vasta tietäisi elävänsä. + +MATLENA. Topra-Heikki ja Mikko, ne ne vielä istuvat raudoissa jonakin +kauniina päivänä, saadaanpas nähdä. + +SILJA. Elä, Matlena kulta, semmoisia ennustele. Minulle jo oikein tekee +pahaa. No, mikä nyt? + +MATLENA. Hss--! + +SILJA. Kuuluuko jotain? + +MATLENA. Hätähuutoa. Aivan selvään. + +SILJA. Kumma, kun ei minun korviini ota. + +MATLENA. Hss-hss! + +SILJA. Yhäkö sitä jatkuu? + +MATLENA. Nyt lakkasi. Herra ihme, kuinka rupesi sydäntäni takomaan.-- +Mikähän se oli? + +SILJA. Kun hirviäisi mennä katsomaan. + +MATLENA. Ei mennä, ei mennä. + +SILJA. Mutta jos siellä on joku vaarassa? + +MATLENA. Mitä vielä! Ei nuo ihmisääniä olleet. Aaveet näin myöhällä +liikkuvat, kun jotain pahaa on tulossa. Hyi, kuinka kamottaa. + +SILJA. Hirveä on tämä yö; mutta turvataan Jumalaan, eikä hätäillä ennen +aikojaan. + +MATLENA. Ehkä oli Villen kuolemaksi tuo huuto.--Kovin hän onkin käynyt +huonon-näköiseksi siitä, kun viimeksi täällä kävin, vaikka ei ole monta +päivää kulunut. Nyt sen vasta huomaan. + +SILJA. Sairaat ovat aina iltasilla heikompia. + +MATLENA. Mutta hän on laihtunut ja käynyt niin kalmankarvaiseksi. Kuule, +ei tuo poika enää elämään virkoa. + +SILJA. Niinkö luulet? Voi, en minä antaisi hänen kuolla. En millään +ehdolla. Ville, joka on ollut meidän silmäterämme. Josta olemme +toivoneet vanhanpäivän varaa, ja tukea meille kaikille. Ei Jumala voi +olla niin kova, että ottaisi meiltä pois ainoan ilomme. + +MATLENA. No, elähän sure vielä. Ehk'ei otakaan. Ehkä ennustivat aaveet +vaan muuta onnettomuutta. Eihän sitä tiedä. + +MAIJU. Äiti, en minä saa unta. + +SILJA. Koeta kumminkin. Pane kädet ristiin ja siunaa. + +MAIJU. Olen jo moneen kertaan lukenut »Isä-meidän» ja »Herra siunaa +meit' ja auta». + +SILJA. Vedä sitten peite korviesi yli ja makaa hiljaa, niin uni kyllä +tulee. Näes, kun Villekin jo nukkuu. + +MAIJU. Enkö minä mahtuisi sinne Villen sänkyyn? Jalkopäähän? + +SILJA. Ethän sinä, hyvä lapsi, tähän mitenkään mahdu. Herättäisit vielä +tuon kipeän raukan. + +MAIJU. Sinne karsinapenkille sitten; että olisin teitä lähempänä. + +MATLENA. Ja kuuntelisit meidän puheitamme. Sittenhän sinä et nukkuisi +semminkään. + +SILJA. Pysy siellä vaan, eläkä puhele enää. Muuten et pääse uneen koko +yönä. + +MATLENA. Nyt talee joku. No, luojan lykky, tuossahan se Antti viimeinkin +on. + +MAIJU (juoksee ylös ja tarttuu isään kiinni). Isä, isä! Hyvää iltaa, +isä. Voi, kuinka viivyitte kauvan. + +ANTTI (panee lakkinsa naulaan). Iltaa, iltaa! + +SILJA. Me kun olemme sinua odottaneet täällä. Aivan kuin auringon +nousua. + +MAIJU. Ja ikävöineet, isä! Niin hirveästi! + +ANTTI. Kyllä sen arvaan. Mutta päästäpäs irti nyt. + +MATLENA. Mihin toiset jäivät? + +ANTTI. Niinkö Mikko ja Topra-Heikki? Ne tuossa paikassa tulevat. + +MATLENA. Poikkesivat vissiinkin Mäki-Mattiin? + +ANTTI (antaa nyytin Siljalle). Siinä on. + +SILJA. Leipää, Jumalan kiitos. Maiju, tule saamaan. + +ANTTI. Niin, Mäki-Mattiin ne poikkesivat Kunnarin ja Jaaran kanssa. +Mutta pikipäin vaan. Heti kohta ne jo ovat täällä. + +MATLENA. Mitä uutta muuten rautatielle? Onhan siellä ollut kovia +riitoja herrojen ja työmiesten välillä? + +ANTTI. Kuinka te sen jo tiedätte? + +MATLENA. Ainahan niitä kuulee. Herroissa kaiketi syy taaskin? Eikös +niin? + +ANTTI. Mitenkä on Villen laita? + +SILJA. Nukkuu tuo nyt, kun olen tässä hiljaa hieroellut päätä.--Kävitkö +sinä lääkärissä? + +ANTTI. Kävin. + +SILJA. Nooh--? Ja hän sanoi--? + +ANTTI. Tuossa on resetti. Markka siitä meni. + +SILJA (katselee reseptiä). Mutta--? Rohtojahan tällä olisi pitänyt +ottaa. + +ANTTI. Milläs niitä otti. Kun olisivat maksaneet kuudetta markkaa. + +SILJA. Sinä kysyit apteikissa? + +ANTTI. Kysyin. + +SILJA (katselee reseptiä yhä). Hyvänen aika, vai kuudetta markkaa. Eihän +niitä sitten mikään jaksa lunastaa. + +ANTTI. Jos tuo nyt paranisi ilmankin. Kuinka luulet? + +SILJA. En ymmärrä.--Ville raukka, kun niin toivoi saavansa rohtoja. Mitä +se nyt sanookaan aamulla, jahka herää! + +ANTTI. On tietysti pahoillaan. Saakeli sentään, ettei sekään tohtori +voinut huokeampia kirjoittaa. Milloinka työmiehen kukkarossa on viittä, +kuutta markkaa yhtaikaa; olisi hänen tuo pitänyt tietää. + +MATLENA. Kertokaas nyt, Antti. Ketkä ne alkoivat riidan, työmiehet vai +herrat? + +ANTTI. Kuinka tahtoo selittää. Yhden mielestä työmiehet, toisen mielestä +herrat. + +MATLENA. Ja millä tavalla se päättyi? + +ANTTI. Lieneekö tuo vielä lopullisesti päättynytkään. + +SILJA. Antti, sinulle on käynyt pahasti. Näen sen päältäsi. + +ANTTI. Ei pahemmin kuin muillekaan. Kaikkia meitä kohtasi sama isku. + +SILJA. Mikä isku? Sano pois, täytyy sen tulla ilmi kuitenkin. + +ANTTI. Työt lakkautettiin ja miehet jäivät joutilaiksi. + +SILJA (painaa kätensä ristiin). Herra siunaa! + +MATLENA. Lakkautettiin. Ihanko tykkänään? + +ANTTI. Talven ajaksi kumminkin. + +MATLENA. Mutta, hyvä Jumala, millä ihmiset elävät talven yli? Nälkäänhän +ne kuolevat. + +ANTTI. Kukas siitä välittää. Syntyypä toisia sijaan. + +MATLENA. Ja minkätähden näin äkkiä? Juuri syksyllä myöhään, ettei enää +saa työtä maallakaan. Silja, sinä et virka mitään? + +SILJA. Minulla ei tällä haavaa ole selvää ajatusta. Pääni menee vallan +ympäri ja maailma mustenee silmissä. + +MATLENA. Vähemmästäkin. Tuossa se nyt oli! Tuota ne aaveet ennustivat. +Herra ihme yhtäkaikki. Ei kumma, että miehet suuttuivat. Olisivat +nostaneet semmoisen kahakan, että kyllä. + +ANTTI. Nostivathan ne. Vimmassa olivat jok'ikinen ja Topra-Heikki +varsinkin. Otti insinyöriä niskasta ja paiskasi lattiaan, että jymähti. + +MATLENA. Ähä, kutti! Se oli paraiksi. + +ANTTI. Mutta siinä yritti käymään hullusti. + +MATLENA. Noo? Antaapas kuulla! + +ANTTI. Poliisit, peevelit, tulivat hätään, ja kaappasivat Topra-Heikin +kiinni! + +MATLENA. Jumaliste! Entä sitten? + +ANTTI. Olihan siinä miehiä, ei kahta poliisia pahasti säikähdetty. +Siepattiin vaan Topra kynsistä pois, ja lähdettiin karkuun. + +MATLENA. Kas, niin vaan! Mutta entä kun nyt ajavat teitä jäljestä? + +ANTTI. Tokkohan sentään? Tänne asti eivät ainakaan löydä. + +MATLENA. Vaanpa Mäki-Mattiin? Jossa ruununmiehet tuon tuostakin käyvät +nuuskimassa. Voi, että menivätkään sinne--Kun uskaltaisi lähteä +hakemaan. + +ANTTI. Tämmöisellä ilmalla? Kylläpä käskisi. Tulevat ne sieltä +muutenkin.--Silja!--Mitä sinä mietit? + +SILJA (herää, pyyhkii hiukset otsalta ylös). En mitään. + +ANTTI. Sano nyt! Jotain sinä kumminkin mielessäsi haudot. + +SILJA. Puhumisestako se paranee? + +MATLENA. Paranee, tai ei, mutta anna kuulla nyt! Ja paikalla. + +SILJA. En minä osaa muuta ajatella, kuin että Jumala on mahtanut meidät +hyljätä tykkänään. + +MATLENA. Jumalako hyljännyt? Vielä vain. Herrat ne meitä hylkivät ja +ahdistelevat, ei Jumala. + +SILJA. Sepä tapahtuu hänen tahdostaan. Ei putoisi hiuskarvaa päästämme, +ellei hän sallisi. + +MATLENA. Elä joutavia! Mitä varten Jumala meitä vihaisi enemmän kuin +muitakaan. Ollaanko me suurimpia syntisiä, ollaanko vaan? + +MAIJU. Kuulkaapas, äiti! + +SILJA. Leipääkö tahdot? + +MAIJU. Ei, mutta kuulkaahan, kun sanon.--Jos ottaisivat minut +käskyläistytöksi Yrjölään ja antaisivat pestiä ensin ja sitten palkkaa +ja juomarahaa aina väliin, kun oikein vikkelästi toimitan asioita. + +SILJA. Ole vaiti, Maiju rukka, ei ne sinusta kumminkaan huoli. + +MAIJU. Elleivät huoli, niin tiedänpä minä vielä toisenkin keinon. +Kuljettaisin kaupunkiin kataita ja havuja. Sitten toisin joka ilta +kotiin pussillisen leipää ja makuluuta, että syntyy meidän vain elää. + +SILJA. Mene sinä maata, lapseni, ja anna meidän tuumailla. Rupea vaikka +karsina-penkille tuohon, jos siinä mielestäsi on parempi. + +MAIJU (laskeutuu pitkälleen). Jopa minua alkaa nukuttaakin. + +MATLENA. Ei, kyllä minä lähden tästä Mäki-Mattiin, muuten en saa rauhaa. + +ANTTI. Yksinäsikö pimeässä? Ja sinne saakka. + +MATLENA. Eihän tuolla sudet kumminkaan syöne. + +ANTTI. Odota nyt edes vähän aikaa vielä. + +MATLENA (istuu takaisin ja huokaa). Käy niin pitkäksi tämä odottaminen. +Kuka tietää, kuinka kauvan siellä viivyttelevät. + +MAIJU (nousee istumaan). Matlena, muistatteko sitä satua, kun tyttö +kävelee metsässä, niin kaikki tähdet putoavat alas taivaalta ja sitten +ne taas kohoavat ylös, ja kun tyttö katselee ympärilleen, on koko metsä +täynnä hopea- ja kultarahoja.--Muistatteko? + +MATLENA. Semmoista tapahtuu vaan saduissa. + +MAIJU. Niin, vaan minäpä olen lukenut sen oikein kirjasta. + +MATLENA. Tosiako ne sitten kaikki ovat, mitä kirjoissa luetaan.--Eikä +kuulu niitä miehiä. Hyvä Jumala, kuinka tämä alkaa jo harmittaa. Tuskin +ne tulevatkaan. + +ANTTI. Tulevat, tulevat, ihan varmaan. Ja ellen pety, niin ovat jo +porstuassa (aukaisee ovea). Aivan oikein. + +MATLENA. No viimeinkin. + +TOPRA-HEIKKI (laulaa). Kluhman jelu, jelu, Kluhman, jelu, jelu, Pulieli +luk, luk, hosmak lui. Kluhman, jelu, jelu, Kluhman jelu, jelu, Pulieli +luk, luk, hosmak lui! + +MATLENA. Hiljaa, herran tähden, ettei lapset herää. + +TOPRA-HEIKKI. Hospodipomiloi! Täällähän se on hempukkakin. + +MATLENA. Taas on teidän tähtenne saanut istua sydän kurkussa. + +MIKKO. Kuka käski? + +MATLENA. Niin, kuka käski. Kysy vielä. Kuka käskee teitä aina +tappelemaan. + +MIKKO. Sen verran! Siitä ei kannata puhua. Vai kuinka, Topra? + +TOPRA-HEIKKI. Vasta se oli alku tanssiin. Mutta semmoiseksi hyvä. Oletko +jo kuullut tarkemmin? + +MATLENA. Eihän tuota Antti vielä oikein kertonut. + +TOPRA-HEIKKI. No, minä sen teen, ja heti paikalla. Vai--heitetäänkö +tuonnemmaksi? + +MATLENA. Ei, ei! Kerro nyt jo. + +TOPRA-HEIKKI. Kuulkaahan sitten! Kun alkaa miesten kesken tänaamuna +levitä huhu, että parin viikon päästä työt lakkautetaan. »Mitä hullua», +minä sanoin, »lähtäänpäs konttuorille». Mestari riitelemään, että ei saa +keskeyttää työtä. + +MIKKO. »Sakkoa saatte ja työstä pois», huusi mestari. + +TOPRA-HEIKKI. »Suus kiinni, taikka korvalle tulee», ärjäsin minä, eikä +auttanut mestarin mitään. Ja sitten me lähdettiin. Noin parikymmentä +potraa poikaa liittyi matkaan. + +MIKKO. Minä etupäässä ja Kunnari. Antti se arveli ensin ja kynsi +korvallistaan. + +SILJA. Mutta seurasi yhtäkaikki? + +MIKKO. Tiettyä se! Kun minä sieppasin nutunliepeestä ja vedin vähän +matkaa perässäni. + +MATLENA. Entä sitten? + +TOPRA-HEIKKI. Niin, sitten tultiin konttuorille. Ovi paiskattiin auki ja +sisään mentiin, eikä lupaa kysytty. + +MIKKO. Kies' avita sitä hetkeä. Insinyöri vaaleni kuin palttina. Arvasi +kait, että nyt ei ole hyvä merrassa. + +TOPRA-HEIKKI. »Onko totta, että työt lakkautetaan?» minä kysyin. »Vasta +kahden viikon päästä», vastasi insinyöri. »Milläs me sitten elämme?» +minä taas kysyin. »Keväällä ne taas alkavat», hän soperteli. »Ja +hirteenkö menemme siksi aikaa? Tekö meihin hengen puhallatte, sitten kun +meitä taas tarvitsette?» + +MATLENA. Ähä, se oli oikein. Mitäs osasi insinyöri siihen sanoa? + +TOPRA-HEIKKI. Rupesi viekastelemaan. »Hyvä ystävä, emmehän me siihen +mitä voi. Ymmärräthän sen itsekin, rahat ovat loppuneet, täytyy +odottaa siksi kuin saadaan.»--»Vai niin», minä taas vastaan, »eikös +herroillekaan nyt talven-aikana sitten palkkoja makseta?» + +MATLENA. Jumaliste, tuota Topraa, mutta äijän se uskaltaakin. + +MIKKO. Ei tämä vielä mitään. Odotahan, saat kuulla! + +MATLENA. Noo, Topra! Jatka, jatka! + +TOPRA-HEIKKI. Insinyöri koettaa olla mahtava. »Pois paikalla, koska +olette noin hävyttömiä», hän ärjyy. »Ei mennä», vastaan minä ja astun +lähemmäksi. Insinyöri hyppää piironkinsa luokse. »Täytyykö minun ottaa +revolveri?» hän kysyy ja avaa laatikkoa »Sopiihan koettaa», tuumailen +minä. + +MIKKO. Mutta silloin ne jo pakenivat pellolle muut. Kunnari ja Antti ja +minä vaan jäimme. + +MATLENA. Elä keskeytä, anna Topran kertoa. + +TOPRA-HEIKKI. Insinyöri työntää laatikkonsa kiinni taas. »Nooh?» ilkuin +minä, »eipäs siellä tainnut revolveria ollakaan». + +MIKKO. Ja me kaikki nauramaan siellä takana, täyttä suuta. + +TOPRA-HEIKKI. Mutta sitten, se peeveli, viskasi ikkunan auki ja alkoi +huutaa kadulle: »Poliis, poliis!»--»Nyt herkiä hyvällä», minä varoitin. +Vaan ei pahuus totellut. Silloin minä sieppaan miestä niskasta, ja +kerrassa se meni permannolle, että jymähti. Vasara sattui olemaan +kädessäni, eikä siinä olisi arveltu, ennenkuin olisi kuoliaaksi +paiskattu. Mutta nämä toki ajoissa tarttuivat minuun kiinni. + +MIKKO. Kyllä olit julman-näköinen sillä hetkellä. Muistatkos, Antti? +Silmät punaiset ja hiukset pystyssä. Jo minua kamotti. + +MATLENA. Kuinkas sitten kävi? + +TOPRA-HEIKKI. No, minä hänet heitin irti. Mutta kovasti miehen housut +tutisivat vielä jälkeenkin päin, kun oli kömpinyt siitä ylös. + +MIKKO. Sitten poliisit ryntäsivät kimppuun ja olivat ne vähällä viedä +Topran putkaan. + +TOPRA-HEIKKI. Oho! Ei toki milloinkaan. + +MIKKO. Pääsit erillesi, kun me tulimme avuksi. + +TOPRA-HEIKKI. Minä niistä olisin suoriutunut yksinkin. Vaikka hyvähän +tuo oli että pysyitte luona, ettekä heittäneet minua yksin. Siitä teitä +kiitän. + +MATLENA. Entäs nyt, Topra? + +TOPRA-HEIKKI. Niin nytkö?--Nyt ollaan työstä pois. Paria viikkoa ennen +tai jälkeen, sama se. + +MATLENA. Mutta mikä teille tulee eteen, kun ei ole työtä, eikä ruokaa? + +MIKKO. Siinäpä se on. Kyllähän me yksinäiset aina jonkun neuvon +keksimme, vaan joukollisten on hankalampi. Anttia minun varsinkin käy +sääli. + +MATLENA. Sanos muuta! Tuossa makaa Ville sairaana, Silja istuu resetti +kädessä, eikä rahaa sen verran että saisi sillä apteikista rohtoja. Ja +sitten vielä nuo toiset raukat ympärillä nälkäänsä valittamassa. Jo se +on kauheata. + +SILJA (itkien). Ei suinkaan meillä ole tässä muu kuin kuolema edessä, +joka-ikisellä. + +TOPRA-HEIKKI. Elkäähän itkekö, Silja, elkää itkekö! Kuuletteko: ei saa +itkeä eikä herjetä epätoivoon. Herran tähden, onhan meitä tässä miehiä, +terveitä ja jykeviä. Ei suinkaan voimia puutu, vaikka pantakoon vuoria +lohkomaan. Ja mekö antaisimme teidän puutetta nähdä? Tämmöiset +käsivarret kun meillä on! Ei kuuna päivänä! + +ANTTI. Mutta mitä taivaan nimessä me näillä käsivarsilla teemme? Sano! +Työtä ei saa, vaikka polvillaan rukoilisi. + +TOPRA-HEIKKI. Kuule sinä, Antti! Nämä miehet eivät polviaan ryvetä +kenenkään edessä, ei, Jumal'aut'! Käy kuinka hyvänsä, mutta polvea ei +notkisteta, eikä päätä kumarreta, muista se! + +ANTTI. Kun vaan olisi muuta neuvoa. + +TOPRA-HEIKKI. Olkoon tai ei, mutta sitä keinoa emme käytä, vaikka +henki menköön. Sillä tavoin ne juuri ovat oppineet, herrat, +menettelemään köyhän kanssa aivan kuin itse tahtovat. Vaan nytpäs +näytetään, ettei se enää käy. Sanotaan: topp! entinen leikki on lopussa +ja toinen leikki alkaa!--Antaahan olla, ajan kulua! Tässä ehkä viimeiset +tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi. Niin on käynyt +maailmassa ennenkin. + +MIKKO. Sitä on Topra! Nyt kuulet, Matlena, olenko minä suotta kehunut +miestä. + +MATLENA. Enhän minä veikkonen sitä väitäkään. + +TOPRA-HEIKKI. Mitä varten tekivät meille semmoista vääryyttä! Kaiken +kesää tuolla pusersimme hikeä maata harratessa, kiveä kolkuttaessa. Ja +kun tuli syksy, niin työstä pois. Eikä armoa ollenkaan, vaikka nälkään +nääntyisi joka kynsi. Onko se oikeata tekoa, semmoinen? Minä kysyn, että +onko se oikeata tekoa, semmoinen. + +ANTTI. Ei olekaan. Mutta sanopas se heille, niin kummat tulee. Äskenhän +juuri näimme. + +TOPRA-HEIKKI. Emme sitä vielä säikähdä. Ei se ollut muuta kuin tulta +tappuroihin. Kauvan olemme kestäneet, nyt emme hellitäkään, ennenkuin +herrojen pää on tuolla meidän polviemme tasalla. Saavat ne kohta +huhailla toisiaan ja kysyä, että onko meitä monta. + +SILJA. Ei vihaa eikä vainoa, Topra! Siitä ei hyvä seuraa! + +TOPRA-HEIKKI. Mikä on vihaa ja vainoa? Sekö, että pidämme puoliamme? +Ettemme anna pakottaa itseämme hirteen? Että tahdomme elää? Eikö se ole +joka ihmisen oikeus? Ja emmekö me ole ihmisiä? Mitä? + +SILJA. Tottakai. Kukas sen kieltää. Mutta väkivallalla ei mitään +voiteta. Joka miekkaan rupee, se miekkaan sortuu. + +TOPRA-HEIKKI. Kun sortuu, niin sortukoon. Parempi kuolema kuin kituva +elämä. »Emme mitään voita», päättää Silja? Olkoon! Yks' hävinneen kaikki. +Jos menetämme, niin sanokaapa, mitä menetämme. + +ANTTI. Vapautemme, hyvästä lykystä. Ei paljon tarvita ennenkuin pannaan +rautoihin ja paiskataan linnaan. + +TOPRA-HEIKKI. Niin, se on totta! Sen ne pakanat vielä voivat tehdä. +Eipähän niitä lemmon sikiöitä omatunto haittaa.--Mutta pankoot! Viis' +siitä! Kunhan saamme heitä kurittaa hiukan, muusta en välitä. Sillä +loppu tästä kurjuudesta tuleman pitää, tavalla tai toisella, niin totta +kuin nimeni on Topra-Heikki. + +MATLENA. Ethän kumminkaan nouse lakia ja yleistä järjestystä vastaan, +Topra? + +TOPRA-HEIKKI. Semmoinen laki ja semmoinen järjestys! Rikkaita nostetaan, +köyhiä poljetaan, laitetaan pauloja eteen joka haaralle. Rikkaita laki +suojelee, mutta meitä se vainoo. Ja meidän pitäisi vaan olla nöyriä ja +totella. Ei, aikansa sitä kestää, mutta viimein mieli kumminkin myrtyy. + +ANTTI. Kyllä se niin on kuin Topra sanoo. + +SILJA. Mutta, hyvät ystävät, ettekö te Jumalaan enää ollenkaan luota? +Niin kauvan kun häneen uskomme ja turvaamme, ei meidän tarvitse peljätä +kuolemaa eikä mitään vaaraa, vaan jos hänestä luovumme, mistä silloin +avun löydämme? Omin voimin emme pitkälle pääse. + +TOPRA-HEIKKI. Jos ristissä käsin istumme, niin Jumala ei leipäpalaa +suuhun pistä, se on varma. Eikä hän liioin tuota paperilappua kädessänne +rohdoiksi muuta, rukoilla saatte, vaikka yötä päivää. + +SILJA. Jumala välistä peittää kasvonsa, koetellakseen uskoamme. Mutta +meidän tulee kärsivällisinä odottaa, kunnes armo jälleen palajaa, eikä +langeta epätoivoon, niinkuin minä äsken, ensi hetken heikkoudesta tein. + +TOPRA-HEIKKI. Entä kun armo viipyy? Entä kun kurki kuolee, ennenkuin suo +sulaa? + +SILJA. Se on silloin niin sallittu. Minä tyydyn Jumalan tahtoon, ja otan +kiitollisuudella vastaan hänen kädestään niin surun kuin ilonkin. + +TOPRA-HEIKKI. Mutta ehkä nyt onkin Jumalan tahto, että köyhä väki nousee +rikkaita vastaan? Ehkä heidän mittansa on täysi ja rangaistuksen hetki +tullut? Ehkä Jumala aikoo jo lopettaa heidän hekumallisen elämänsä ja +kostaa heille kaikki vääryydet. Mitä siihen sanotte, Silja? + +SILJA. Voi näitä aikoja, näitä aikoja! + +ANTTI. Sinulta ei puutu älyä, eikä rohkeutta Topra. + +MIKKO. Senhän tiedämme entuudeltakin. + +TOPRA-HEIKKI. No, Matlena! Mikä sinut niin totiseksi teki?--Sano jotakin! +Sano, sano, eläkä arvele. + +MATLENA. Minua pelottaa. + +TOPRA-HEIKKI (laskee kätensä hänen kaulalleen). Pelottaa? Vaikka minä +olen tässä? + +MATLENA (nousee). Elä, Topra! Ei minua haluta leikki tällä hetkellä. + +TOPRA-HEIKKI. Miks' ei haluta? + +MATLENA (väistyy). Kun olen niin levoton. Sinä syökset itsesi +onnettomuuteen, Topra, ja viet nuo toiset mukanasi-- + +TOPRA-HEIKKI. Sitäkö sinä hätäilet? Ooh, mitä vielä! Ei tässä vaaraa +ole, tuskin tuleekaan. Pakenetko sinä minua? Kuule, tyttö! Jos sinä +kauvan vehkeilet, niin sieppaan sinut syliini. + +MATLENA. Mene pois! Kuinka voit ruveta ilveilemään heti samassa kuin +puhut niin tärkeistä asioista. Mene, ja anna minun olla. + +TOPRA-HEIKKI. Eikös tämä sitten ole tärkeätä? Aivan yhtä tärkeätä, ei, +luojan nimessä, vielä tärkeämpääkin. Tärkeintä kaikesta, mitä maailmassa +on.--Jumaliste, kuinka kaunis sinä olet, Matlena. Niin kaunis, että +oikein päätä huimaa. + +MATLENA. Kaikki tytöthän sinun mielestäsi kauniita ovat. + +TOPRA-HEIKKI. Ei ne kaikki sentään, ei likimainkaan kaikki. Eikä kukaan +niinkuin sinä. + +MATLENA. No, ei vaan. Olet hulluna aina siihen, jonka viimeksi näet.-- +No, Topra, suonutko tiehesi. Topra, lapset heräävät, hyi, sinua, Topra! + +TOPRA-HEIKKI (nostaa ja pitää häntä käsiensä varassa korkealla). Hoikka +ja kevyt kuin linnun poika (laulaa). Kluhman jelu, jelu, Kluhman jelu, +jelu, Pulieli luk, luk, hosmak lui. Kluhman jelu, jelu... + +MATLENA. Laske alas, Topra, taikka minä suutun. + +TOPRA-HEIKKI. Kluhman jelu, jelu, Kluhman jelu, jelu, Pulieli luk, luk, +hosmak lui. Etpäs suutu! Etpäs, etpäs. + +MATLENA. Suutun, totta. Saat nähdä että suutun. Enkä lepy ikänä. + +TOPRA-HEIKKI. Jos suutut, niin pidän sinut sylissäni koko yön. Ja +halailen aamuun saakka. + +MATLENA. Mikko, tule avuksi! + +MIKKO. En sekaannu! Kahden asia, kolmannen korvapuusti. + +OTTO (juoksee sisään). Poliisit, poliisit! + +MIKKO. Missä? + +ANTTI. Tulevatko tänne? + +TOPRA-HEIKKI (laskee Matlenan alas). Perhana! + +OTTO. Ajoivat kartanolle jo. Nyt olette helisemässä. + +TOPRA-HEIKKI. Porstuaan vastaan! Paiskataan maahan. + +OTTO. Niillä on revolverit mukana ja sapelit. + +TOPRA-HEIKKI. Ja meillä vaan puukot. Saakuri! + +ANTTI. Mitä tehdään? Sano pian. + +MATLENA. Uunille nouskaa. Uunille, heti! + +TOPRA-HEIKKI. Se on paras neuvo. + +OTTO. Topraa ne vaan kysyivät ja Mikkoa. + +ANTTI. Eikö minua? + +OTTO. Eivät kuulu teistä välittävän. + +TOPRA-HEIKKI. No, hyvä! Sitten jäät sinä Antti heitä puhuttelemaan. +Vedä, peijakkaita, nenästä, minkä kerkiät (kiipee uunille). + +ANTTI. Koetan parastani. + +MIKKO (Topran jäljessä). Kun nuo naiset vaan osaisivat pitää suunsa. +Etteivät tuhmuudessaan antaisi meitä ilmi. + +MATLENA. Ole huoletta! + +ANTTI. Punnitse sanojasi, Silja. + +SILJA. Valehtelemaan en rupea. + +ANTTI. Ei tarvitsekaan. Kunhan olet vaiti. + +OTTO (katsoo oven raosta). Tulevat! Voi, taivasten tekijä (sulkee oven +ja pitelee siitä kiinni). Avuksi tänne. Ei päästetä sisään. + +ANTTI. Joko olette valmiina siellä ylhäällä? + +MIKKO (vetää tikapuut jäljessään ylös). Jo! + +ANTTI. Pois, Otto, ovesta! (Tirkkonen ja Heikura tulevat sisään.) + +TIRKKONEN. Hyv' iltaa. + +ANTTI. Iltaa, iltaa, vaikka yö tuo piammastaan lieneekin. Mitäs vieraat +näin myöhään hakevat? + +TIRKKONEN. Kahta roistoa ajamme takaa.--Olisiko noita näkynyt täällä? + +ANTTI. Vai roistoja ajatte takaa. Oho! Näin yösydännä sateessa ja +tuulessa. Ei mahda olla hauskaa. + +HEIKURA. Sano vaan lyhyesti, missä ovat. Ei tässä auta mutkisteleminen. + +ANTTI. Niin, että missäkö ovat? Jospa sen tietäisin, niin sanoisin +heti.--Ja saisin varmaan tupakat palkakseni, ehkä juomarahaa vielä +lisäksi, vai kuinka? + +TIRKKONEN. Kuule, toveri, elä sinä kovin viisastele. Muistatko, mikä +edesvastaus siitä on, jos pahantekijöitä hyysäät? Tunnet kaiketi lakia +sen verran? + +ANTTI. Kyllä, herra poliisi. + +TIRKKONEN. Niinpä anna ilmi, eläkä laita itseäsi suotta välikäteen. +Täällä ne kumminkin ovat nurkissasi, tiedetäänhän me. + +ANTTI. Tiedättekö? Vai niin! No, tehkää sitten hyvin ja etsikää, herra +poliisi. + +OTTO. Sängyn alta, esimerkiksi, ja sitten tuolta uunin päältä. +Eivätköhän, paholaiset, vaan olekin kiivenneet sinne? + +HEIKURA. Tuon pojan minä varmaan näin äsken Mäki-Matissa. + +OTTO. Minut? Taisipa tulla nyt pieni erehdys. Mäki-Matissa en ole käynyt +moneen päivään. Olenkos sitten, sanokaa muutkin. + +MATLENA. Kukapa sinun retkiäsi aina tietää, hunsvotti. Missä milloinkin +kuljeksit. + +HEIKURA. Ulkoa sinä kumminkin hiljan olet tullut, koska vaatteesi ovat +märät. + +OTTO. Ka, hiidessä, märät ne tosiaankin ovat. + +HEIKURA. Tunnusta pois hyvällä: sinä olit Mäki-Matissa äsken? + +OTTO. No, olinhan minä, olin, olin. Koska välttämättä niin tahdotte. +Yhtaikaa läksimme pihasta, ettekö sitä nähnyt? Mutta huono teillä on +hevonen, kun minä jalkapatikassa pääsin ennemmin perille. + +HEIKURA. Tänne on vissiinkin oikotie sieltä?--Eikös ole? + +ANTTI. En suinkaan tiedä. + +TIRKKONEN. Et tiedä, et tiedä! Sinä et tiedä mitään. Mutta jospa +me sinua opetamme tietämään, lurjus. Annan sinulle kohta tästä +sapelistani-- + +MAIJU (puhuu ja kävelee unissaan). Putosivat alas ... putosivat ... nyt +kohosivat ... ja rahoja, kultarahoja, hopearahoja ... voi, kuinka paljon +... kun ... pääsisin luokse... + +SILJA. Maiju, Maiju, mihin menet? Pois maata! + +MAIJU. En yhytä kiinni ... ne pakenevat ... auttakaa ... ne pakenevat... + +MATLENA. Mitkä pakenevat? + +MAIJU. Rahat, rahat ... voi, voi ... ne ovat niin kaukana jo... + +MATLENA. Se näkee unta, raukka, äskeisestä sadustaan (ottaa häntä +kädestä ja vie takaisin penkille). Anna rahojen olla, lapsi, ja nuku +rauhassa. + +MAIJU (pyrkii vielä ylös). Äidille ... rahoja... + +MATLENA. Ei, elä nouse. Niistä rahoista ei äitisi kumminkaan kostu. + +HEIKURA. Mistä se on tuo tyttö? + +MATLENA. Minäkö? + +HEIKURA. Niin, ettehän te, tiedämmä, tähän joukkoon kuulu? + +MATLENA. Ei, tuolta minä olen Muonan mökiltä, Kehvon sahalle päin. + +HEIKURA. Näytätte niin rehelliseltä. Teiltä varmaan saa oikeita +vastauksia kysymyksiinsä. Tunnetteko erästä miestä, jota sanotaan +Topra-Heikiksi, ja toista, jonka nimi on Mehtola, Mikko Mehtola? + +MATLENA. Tunnen molemmat, vallan hyviä. + +HEIKURA. Ette ole niitä nähnyt tän'iltana? + +MATLENA. Kaksi miestä kulki minun ohitseni äsken, kun tulin tänne. +Olisivatko hyvinkin olleet niitä, en osaa sanoa. Kukapa heitä pimeässä +tunsi. Pelkäsin ja poikkesin tienviereen, etteivät minua älyäisi. Ja +humalassa nuo lienevät olleetkin, koska pitivät niin suurta ääntä. + +HEIKURA. Kuulitteko, mitä he puhuivat? + +MATLENA. Toinen kehui, että oli ottanut jotakuta kauluksesta kiinni ja +paiskannut lattiaan. + +TIRKKONEN. Ne ne olivat. + +HEIKURA. Mihinkä suuntaan menivät? + +MATLENA. Sinne Kehvon sahalle päin, jossa ne enimmiten aina +oleskelevatkin, tuommoiset ihmiset. + +HEIKURA. Nyt hyvää kyytiä jäljessä. + +TIRKKONEN. Odotahan, yhtäkaikki. + +HEIKURA. Mitä varten? Hullua, että teimmekään tämän kierroksen. + +TIRKKONEN. Elähän vielä hätäile. Saisimmekos tuota lyhtyä vähän +lainaksi? + +ANTTI. Kyllä. + +HEIKURA. Sinä aiot--? + +TIRKKONEN. Syynätä paikkoja, ennenkuin tästä lähden. Varmuuden vuoksi. + +OTTO. Niin, tehkää se kaikin mokomin. Tuo uunin päällystä varsinkin. +Mutta varokaa, Jumalan nimessä, ettei hyppää sieltä mörkö silmillenne. + +TIRKKONEN. Suus' kiinni, nulikka! + +OTTO (nostaa kaksi sormea lakilleen). Käskynne mukaan, herra poliis! + +TIRKKONEN. Onhan teillä navetta tuolla pihanpäässä? + +ANTTI. Navetta siellä on vanhoista ajoista, vaikka me sitä olemme +käyttäneet liiterin tapaisena, meillä kun, näet, ei ole lehmää eikä +muuta elukkata. + +TIRKKONEN. Ja sen takana on sauna? + +ANTTI. Aivan oikein. Mutta suotta te kulutatte aikaanne.-- + +TIRKKONEN. Huoli siitä. Tule Heikura! + +OTTO. Jos minä saisin luvan kulkea edellä lyhdyn kanssa ja näyttää +herroille tietä. + +TIRKKONEN. Ei tarvitse. (Menevät.) + +OTTO. No, sitten juoksen jäljessä, sillä mukana minun olla pitää. +Missäs harakka ellei sian tappajaisissa (kääntyy ovessa). Ajöös nu, +ajöös nu, solänge. Kuuletteko, te möröt, siellä uunilla! Ajöös, ajöös! + +ANTTI. Poika sinä, nyt ala lipata. + +OTTO. Kommer straks. (Menee, kurkistaa vielä oven raosta.) Hyvää yötä, +möröt! Makeata unta! + +MATLENA. Entäs nyt? Mitä tehdä? + +ANTTI. Ei mitään, ymmärtääkseni. + +MATLENA. Nepä tulevat ja syynäävät uuninpäällystän. + +(Mikko ja Topra-Heikki tulevat alas.) + +TOPRA-HEIKKI. Sukkelaan, sanoi Rusiini, kun sauna paloi. + +ANTTI. Mitä, mitä? Oletteko hulluna? Palaavathan ne takaisin tuossa +paikassa. + +MATLENA. Pysykää, herran tähden, siellä. + +TOPRA-HEIKKI. Heitäkö odottamassa? Kylläpä käskisi. Me sieppaamme sillä +välin hevosen ja lähdemme lietsuun. + +MATLENA. Siunaa ja varjele! Heidän hevosensa? + +ANTTI. Liiaksi uskallettua. + +MIKKO. Kun huomaisi Otto pönkittää heidät saunaan. + +TOPRA-HEIKKI. Kiitos, Matlena, sinä puhuit kuin enkeli. + +ANTTI. Jos lähteä aiotte, niin elkää viivytelkö. + +MIKKO (katsoo ikkunasta). Topra, hemmetissä, ne jo palaavat saunasta. + +TOPRA-HEIKKI. Matlena, lähde mukaan! + +MATLENA. Mihinkä? + +TOPRA-HEIKKI. Maa suur' ja avara. Totta siellä jonkun kolkan löydämme. + +MATLENA. Ja poliisein hevosella. En, en vaikka! + +TOPRA-HEIKKI. Hyvästi sitten! + +MATLENA. Topra! Mikko, veljeni! Missä ja milloin teitä ensi kertan näen. + +MIKKO. Se on tietymätöntä. Ehkä hirsipuussa. + +TOPRA-HEIKKI. Mitä höpiset? Hirsipuussa? Kissa siellä keikkukoon, ei +mies.--Hyvästi, Silja! Jumalan haltuun! Villelle toimitan rohtoja, +vaikka pääni menköön. Hyvästi! (Ryntäävät ulos.) + +SILJA. Voi, hyvä Topra, jos sen tekisitte! Kiittäisin ikäni ja aikani. + +MATLENA. Mutta mikä siitä seuraa, kun he vievät poliisein hevosen? Herra +Jumala! (Juoksee ovelle.) Mikko, Topra, elkää menkö! Tulkaa takaisin! + +ANTTI. Hiljaa, Matlena, hiiden kattilassa. Paikoillesi pian, niinkuin ei +mitään olisi tapahtunut. + +MATLENA (polvilleen Siljan eteen). Silja kulta, Silja kulta! He joutuvat +kiinni. He tulevat onnettomiksi. + +ANTTI (ikkunassa). Eivät aavista vielä mitään. Hiljakseen vaan astuvat +ylös saunalta. Mutta nyt? Ka, ka, jopa tuli kiire. Juoksevat jäljestä. +Kyllähän niitä tavoitatte enää. Peijakkaat, kuinka huutavat. Ehkä täytyy +tästä minunkin lähteä katsomaan, mikä siellä on hätänä. + +OTTO (hyppää sisään, nauraa, huhtoo käsillään). No, nyt se vasta hyvin +kävi, ha, ha, ha! Ei tässä maailmassa! Saivat ne kerran pitkän nenän. + +ANTTI. Hs, poika, elä naura ennen aikojaan (Menee ulos, huutaa.) Mikä +tuli? Karkasiko hevonen? + +Esirippu alas. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Metsäinen seutu. Oikeaan kallio; perällä, puiden takana, järvi. Mikko +ja Kunnari lyövät korttia valkean ääressä. Jaara venyy pitkällään +syrjässä.) + +KUNNARI (laulaa). + + »Mamma se läksi maanantaina, maanantaina, maanantaina. + Koko viikon reisulle, + Riti rati, riti rati rallallalalilai, + Riti rati, riti rati rallallalalilai, + Rallallalalilali rallallaa. + + Varoitteli tyttöänsä, tyttöänsä, tyttöänsä, + Ettei ne koijarit narrata saa. + Riti rati, riti rati, rallallalalilai, + Riti rati, riti rati, rallallalalilai, + Rallallalalilai rallallaa.» + +Pata valttia ja tuossa sotamies! + +MIKKO. Sen kuningas kaataa. + +KUNNARI. Perhana, kun en muistanut koko kuningasta. Luulin sen jo +menneeksi. + +MIKKO. Vielähän tässä on risti-akkakin. + +KUNNARI. Pieni kuin potatti. + +MIKKO. Mutta veipä sinulta ässän. + +KUNNARI. Soromnoo! (Laulaa.) + + »Tiistaiaamuna kello kuus', kello kuus' ja kello kuus'. + Tiistaiaamuna kello kuus', + Olin minä ovensa takana. + Riti rati, riti rati, rallallalilai, + Riti rati, riti rati, rallallalilai, + Rallallalilali, rallallaa. + + Se oli Annille vallan uus', vallan uus' ja vallan uus', + Se oli oli Annille vallan uus', + Rakkauden sattuma. + Riti rati, riti rati, rallallalilai, + Riti rati, riti rati rallallalilai, + Rallallalilali, rallallaa.» + +MIKKO. Myrkky! + +KUNNARI. Tappasitko taas? Hva saaja? Ethän sinä minua voita. + +MIKKO. Kun tulee niin huonot kortit aina. + +KUNNARI. Sep'senon. Pannaanpas uudestaan. + +MIKKO. Eikä panna. Kylmä on ja nälkä. + +KUNNARI. Niinpä otetaan ryyppy, totta lämpenee (sieppaa pullon +takaansa). Hoo, se on vielä puolillaan (ryyppää ja tarjoo Mikolle). +Ska de vara? Anna Jaaralle myös. Mitä se mies siellä mököttää taas +itsekseen? + +MIKKO. Unia näkee. + +KUNNARI. Eikä ole kuulevinaan, vaikka hänestä puhutaan.--Jaara! + +JAARA. Mitä te minusta? Antakaa mun olla rauhassa. + +KUNNARI. Ota ryyppy! + +JAARA. En huoli. + +KUNNARI. Mikä sinua vaivaa mies? Sano meillekin. Puhu suusi puhtaaksi. + +JAARA. Te vaan nauratte ja pilkkaatte, jos puhun. + +KUNNARI. Paljon mahdollista, mutta elä siitä välitä. Puhu sentään. Noo, +joutuun, joutuun! + +JAARA (nousee istualleen). Tämä meidän elämämme alkaa minua niin +arveluttaa. + +KUNNARI. Mitä varten? Eikö tämä ole iloista ja hauskaa? Emmekö ole +vapaita kuin taivaan linnut? Saamme tulla ja mennä milloin tahdomme, +mihin tahdomme. Maata kun nukuttaa, valvoa kun haluttaa. Lyödä korttia, +ryypätä viinaa, hei vaan näitä metsäpoikain päiviä! Kuningas +kultalinnassaan ei ole onnellisempi.--Nälkä tosin välistä kiusaa ja +välistä vilu,--mutta kaks' niistä, ei ne haittaa. Jos tinka tulee, +menemme kyliin, soitamme; laulamme, tanssimme ja juttelemme kaskuja. +Mielellään antavat meille silloin ruokaa ja suojaa; evästävät ja +saunoittavat että kyllä kestämme taas joitakuita aikoja. Eikös niin, +Mikko, toista tämä, kuin työjuhtain elämä. + +MIKKO. Rautatiellä kun olimme, niin kärsimmehän silloinkin vilua ja +nälkää. Rasitusta sitten vielä lisäksi. + +JAARA. Mutta elimme ja olimme kumminkin muitten ihmisten tapaan. + +KUNNARI. Vaan nyt elämme omalla tavallamme, siinä koko ero. Pahempia +emme siltä ole lainkaan. Juomme kun sattuu, mutta sen tekevät kaikki. +Tänne pullo. Tänne omaan käteeni! Kas noin. Noin! Noin minä kastelen +kaulaa, että voin teille taasenkin laulaa.--Kuulkaahan: + + »Jos tahdot iloa nauttia, niin juo! + Jos tahdot välttää tautia, niin juo! + Sill' viinapa iloiseks' tekee sun mieles, + Niin kauvan kun liikkuu suussa sun kieles, + Niin juo ja laula, ja juo ja laula, niin juo ja laula ja juo! + + Jos olet isältäs talon saanut, niin juo! + Jos naapurit ovat sen taanneet, niin juo, + Sill' viinan vilja kun pellosta kasvaa. + Niin viinasta ei tarvitse rahoja maksaa, + Vaan juo ja laula, ja juo ja laula, niin juo ja laula ja juo! + + Sill' pappi se uskosta saarnaa ja juo. + Saaliins' hän pitäjältä kokoo ja juo. + Juustot ja pellavat rouvalleen kantaa, + Sielun autuuden sairaille antaa + Niin juo ja laula, ja juo ja laula, niin juo ja laula ja juo! + + Vallesmann' rästiä kantaa ja juo. + Lehmäin korvia leikkaa ja juo. + Välistä antaa hän viikon aikaa, + Sitten hän laittaa ett' vasarat paukkaa. + Niin juo ja laula, ja juo ja laula, niin juo ja laula ja juo!» + +JAARA. Elä tuossa edes loilottele alituiseen, eläkä huuda. + +KUNNARI. Kuka estää? Maailmassa tuolla saa ääntää vaan veroäyrin mukaan, +mutta täällä sopii huutaa niin paljon kuin jaksaa. Ei kiellä laki eikä +asetus. + +MIKKO. Missä hiidessä se Topra viipyy? Evästä sanoi lähtevänsä +hankkimaan, mutta jo tuota nyt olisi ennättänyt tuoda sen seitsemän +lertaa. + +KUNNARI. Tottapa hän tulee kun joutuu. Odotetaan, ei hätäillä. Ties mitä +hyvää se sieltä tuo mukanaan. + +JAARA (nousee taas istualleen). Lähtään pois. + +KUNNARI. Mihinkä pois? + +JAARA. Mihin tahansa. Kun vaan pääsemme pois täältä metsästä. + +MIKKO. Pelottaako sinua? + +JAARA. Pelottaa. Pelottaa niin kamalasti. + +KUNNARI. Ha, ha, ha! Ole nyt. Pelottaa,--aika miestä? Ota, velikulta, +ryyppy. + +JAARA. Elä naura. Minä viime yönä näin semmoisen näyn, että pöyristää +teitäkin, jos vaan kerron. + +MIKKO. No, miksi et ole sitä jo tehnyt? + +JAARA. Kun koetin unohtaa. Saada mielestäni tykkänään karkoitetuksi +koko asian. Mutta se ei lähde. Ei vaikka kummia tekisi. Piintyy vaan +ja kasvaa ja menee syvemmälle. Olen aivan onneton. + +KUNNARI. Kuule, peikkojako sinä näit? + +JAARA. Ei, ei! Ne olivat ihan ilmeisiä piruja. Tuosta tulivat kallion +juuresta, hyppivät ja keikkuivat meidän ympärillämme ja ilkkuivat +toisilleen, että, »ähä, nuo ne ovat meidän poikia». Hyi! Kuka sen +tietää, vaikka tällä hetkellä meitä kietoilisivat pauloihinsa. +Kuolevaiset silmämme eivät vaan kykene niitä näkemään. Lienee ollut +erinomainen Jumalan varoitus minulle viime yönä, että hän hetkeksi ne +avasi, ja antoi nähdä semmoista, jota muut eivät näe. + +MIKKO. Nyt sinä herkiä, Jaara! Iltahämärässä, yötä vasten ei noita +puheita mikään kuuntele. Aamulla olisit kertonut, taikka jättänyt +järkiään kertomatta, mokomat näyt. Mitä niistä kostuu? Saat meidät vaan +kaikki pahalle päälle.--Voi, kun Topra jo tulisi. + +JAARA. Varoitus se oli minulle. Että kääntyisin pahalta tieltä, niin +kauvan kuin vielä armon aika on. + +KUNNARI. Kuka osaa sanoa, onko susi suorassa vaiko karhu väärässä. Jos +me vaellamme sitä leveätä tietä, joka kadotukseen vie, niin samaa +vaeltavat muutkin. Rikkaat, esimerkiksi, jotka elävät hekumassa ja +nautinnoissa, luuletkos heidän olevan kaitaisemmalla polulla? + +MIKKO. Niin kyllä! Ja olemmeko sitä paitsi omasta vapaasta tahdostamme +tähän tämmöiseen virkaan ruvenneet? Eikö meitä suorastaan pakoitettu +laiskoiksi ja maankulkijoiksi, kun ei annettu työtä? Herrojen syy. +Saavat vastata meidän synneistämme. + +KUNNARI. Jos tulee tehdyksi, niin! Mutta ei näitä vielä ole niskoillemme +pahasti karttunutkaan. Suotta ne pirut vaan Jaaraa säikyttelevät. + +JAARA. Ei ne suotta eikä ilman aikojaan. Sanokaa mitä sanotte. + +MIKKO. Laula, Kunnari, taas jotain iloista ja kaunista, että saamme +kaikki synkät ajatukset mielestä pois. + +KUNNARI. Mitäs nyt laulaisin? Ehkä Orpopojasta? + +MIKKO. No, vaikkapa siitä. + +KUNNARI (laulaa). + + Voi minua poika parkaa, kuin olen turvaton, + Ikäänkuin taivaan lintu, mi lentoon luotu on. + + Lepääpä lintunenkin omalla oksallaan, + Vaan mull' ei maailmassa oo turvaa missäkään-- + + Emänsä linnun poikaa siivillään suojelee, + Lumillaan talven tuisku vaan minua peittelee. + +MIKKO. Tuossapa Topra tulee, Jumalan kiitos. + +TOPRA-HEIKKI. Te huudatte täällä niin että kuuluu kuinka ja kauvas. + +KUNNARI. Onko sinulla meille ruokaa?--On! On! Nyt ei hätää enää. Ja +vieläpä pannurieskaa! No, ei vaan! Mistä sinä tätä olet hankkinut? + +TOPRA-HEIKKI. Syökäähän pois, sitte kerron. + +KUNNARI. Tuossa on sinullekin, Jaara. Maistapas, kuinka hyvää! Olla +vaan joka päivä tämmöistä herkkua! Syntyisi silloin elää. + +MIKKO. Näin makeata pannurieskaa en vielä ikänäni ole syönyt. Kuka +lieneekään paistanut? + +KUNNARI. Minä arvaan, minä arvaan! Joku rikas talontyttö sen on tehnyt. +Topra, veitikka, tunnusta heti. Sinä sait taas yhden hempukan mieltymään +itseesi. Kummako se! Tuommoinen komea poika kuin hän on. Sieppaa kenen +hyvänsä. Miekkonen! Olisinpas minä sinun sijassasi, kyllä tietäisin, +mitä tekisin. (Laulaa.) + + »Riiasin rikkaita, riiasin köyhiä, riiasin molempia. + Ja tuosta ma tulin tuntemaan, että rikkaat on rakkaampia.» + +TOPRA-HEIKKI. Ole vai, semmoisiinko minä olisin joutunut. Eikö meillä +ole tässä tosi edessä, taikka saamme panna hampaat naulaan. + +KUNNARI. No, heikkari, elähän suutu. Minä olen jo totinen kuin +vastarannan kiiski. + +TOPRA-HEIKKI. Joko olette ensimmäisen nälkänne sammuttaneet? + +MIKKO. Sen verran ainakin, että kuunnella saatamme. + +TOPRA-HEIKKI. Niinpä minä teille nyt sanon, ettei tämä vetelehtiminen +enää kelpaa. Meidän tulee ryhtyä toimeen, jos mieli jotakin aikaan +saada. + +KUNNARI. Hyvä juttu! Minä olen mukana vaikka paikalla. + +MIKKO. Minä myös. Kun vaan ilmoitat mitä on tehtävä. + +TOPRA-HEIKKI. Joka haaralla rikkaat ahdistavat köyhiä. Ja köyhät +seisovat vaan ristissä käsin ja pusertavat itkua. Ei kukaan auta, eikä +neuvo. Onko tämä laitaa?--Meitäkin tässä neljä tukevaa miestä, luulisi +meidän johonkin pystyvän. Mutta eläs vielä! Hyppisiä nuolemme, metsiä +kierrämme ja päivät menevät hukkaan. + +MIKKO. Tuota samaa olen minä ajatellut. + +KUNNARI. Mutta kenenkäs on syy? Sinustahan se parhaiten riippuu, Topra, +sillä olethan sinä niinkuin päällikkönä tässä komppaniiassa. + +MIKKO. Niin, sinusta se riippuu. + +TOPRA-HEIKKI. Tulen nyt viimeksi tuolta Santalan mökistä, joka kuuluu +rikkaan Ruohomäen alle. + +KUNNARI. Siellä Ruohomäessä ei ole tyttäriä eikä poikia. Ei nuorta väkeä +ollenkaan. + +MIKKO. Mutta isäntä eikös ole tunnettu oikein ahneudestaan ja +ilkeydestään? + +TOPRA-HEIKKI. Vanha pakana, koron-kiskuri, mikä lienee. Nyt hän on +sanonut ylös Santalaiset mökistään. Ei armoa eikä sääliä, vaikka +poloisilla on viisi lasta, kuudes kohta tulossa. Jaakko parka! Kyllä +tietää elävänsä, kun semmoisen joukon kanssa saa lähteä mieron tietä +vaeltamaan. + +KUNNARI. Kyllä tosiaankin. Syysilmoissa vielä lisäksi. + +TOPRA-HEIKKI. Ja varsinkin kun hän itse on tupansa rakentanut, itse +pellot kaivanut kylmään korpeen, mustaan metsään. Kymmenen vuotta on +mies työtä tehnyt ja petäjän kuorta järsinyt, saadakseen mökkiään +kuntoon. Nyt kun tuo alkaisi häntä palkita, sanoo isäntä: »kontrahti on +lopussa, mökki on minun, lähde tiehesi!» Eikä ole Jaakolla muuta neuvoa, +kuin pussi selkään, keppi käteen ja pois. + +MIKKO. Jo se on kovaa, tuo. Kymmenen vuoden hiet ja vaivat! Voi, yhtä +hyvin. Mutta semmoista minä olen kuullut Ruohomäen pohatasta ennenkin. + +KUNNARI. Miksi antaa omansa käsistään? Veisi käräjiin, mokoman. + +TOPRA-HEIKKI. Isännällä on laki puolellaan. Kontrahdin aika on mennyt, +hän saa tehdä niinkuin tahtoo. Semmoiset ne ovat asetukset meillä. +Varallisten omaisuutta kyllä suojelevat, köyhän työtä ne eivät suojele. + +MIKKO. Sietäisi kerran rangaista sitä Ruohomäen haltijaa. Rangaista niin +että muistaisi vaan ahdistaneensa köyhää ja onnetonta. + +KUNNARI. Viskataan ruojaa kivellä päähän. + +TOPRA-HEIKKI. Mitäs hyötyä siitä?--Paremman neuvon minä tiedän. + +MIKKO. No, sanopas! + +TOPRA-HEIKKI. Otetaan häneltä liiat varat pois ja annetaan niille, jotka +tarvitsevat. + +MIKKO. Mutta kuinkas se käy? + +TOPRA-HEIKKI. Minä jo äsken mietin asian valmiiksi. + +KUNNARI. Annahan kuulla. + +TOPRA-HEIKKI. Kuka teistä on käynyt Ruohomäessä. + +KUNNARI. En minä suinkaan. + +MIKKO. Enkä minä. Mutta Jaara, joka on tänpuolen miehiä? + +JAARA. Olen käynyt. + +TOPRA-HEIKKI. Tunnet väen ja paikat? + +JAARA. Kyllä. + +TOPRA-HEIKKI. Vierashuoneet erikseen oikeanpuolisessa rakennuksessa, +jossa asuu vaan isäntä ja emäntä? + +JAARA. Niin on. Mutta mitä aiot? + +TOPRA-HEIKKI. Kamarissa salin takana ikkuna järvelle päin? + +JAARA. Topra, muista kuolematonta sieluasi! Muista ijankaikkista +kadotusta! + +TOPRA-HEIKKI. Joutavia. Kun vaan ihmisille pidämme ajassa puoliamme, +kyllä sitten helvetissä pirutkin voitamme. + +JAARA. Voi, kauhistusta! Tuossa sen nyt näette. Eikö käy uneni toteen? +Topra, Topra, pahat henget sinua kahleihinsa kietovat. + +TOPRA-HEIKKI. Elä minua pelkää. Itse olet katkismuksen kahleissa. +Paiskaa se kiinni ja pistä housusi taskuun, että pääset vapaaksi. + +JAARA. Kriste armahda sen puheita. + +KUNNARI. Niin, mitä sinä oikeastaan ajattelit ehdotella, Topra? + +MIKKO. Ettei sinulla vaan olisi jotain kummaa mielessä. + +TOPRA-HEIKKI. Vaarallinen yritys, sen myönnän. Mutta rohkea rokan +särpii, nahjukset nuolevat hyppisiään. Eikö totta? + +KUNNARI. No niin? + +TOPRA-HEIKKI. Sanoithan, Kunnari, että minä olen niinkuin päällikkönä +tässä kompaniiassa? + +KUNNARI. Sanoin. + +TOPRA-HEIKKI. Hyvä. Minulla on silloin valta määrätä ja käskeä. Niinpä +kuulkaa. Sinä, Kunnari, menet ja pistät riihen tuleen, lahdenpohjassa +tuolla. Sitten juokset ylös taloon ja huudat: »valkea on irti!» Mutta +varo, etteivät sinua näe. Piilottelet metsässä jossain likellä siksi +kuin me muut joudumme paikalle. + +KUNNARI. Ettäkö--? + +TOPRA-HEIKKI. Sillä välin kun joukko on riihtä sammuttamassa, teemme +tyhjää talossa. Me Mikon kanssa menemme sisään, Jaara ja sinä jäätte +ulos vahtimaan. + +KUNNARI. Mutta tuohan on--murhapolttoa ja varkautta. + +TOPRA-HEIKKI. Sano sitä millä nimellä hyvänsä. Itsessään ei se ole muuta +kuin hyvin ansaittua kuritusta Ruohomäen pohatalle. + +MIKKO. Elä hiidessä, Topra! Murhapolttoa ja varkautta--ei tok' ruveta +semmoiseen. Ei ruveta, ei. + +JAARA. Arveluttaako teitäkin viimein? + +TOPRA-HEIKKI. Te olette hassuja suorastaan. Lopen hassuja. Ei teillä ole +ymmärrystä vähääkään. Eikä rohkeutta. Onnettomia nahjuksia, pölkkypäitä. +Kuolkaa nälkään, mokomat, ette te parempaa ansaitsekaan. Tai ottakaa +pussi selkäänne ja menkää kerjäämään, muuhun te ruojat ette kumminkaan +kelpaa. Minä kyllä löydän parempiakin toveria, tai jos en löydä, niin +menen yksin. En heitä hyvin kaipaakaan. Ja sen teen vaikka paikalla. +Jääkää te rahjukset tänne. Maatkaa kyljellänne, maatkaa ja kuorsnatkaa +ja venytelkää luitanne. Ja odottakaa, milloin paistetut varpuset +suuhunne lentäisivät. Odottakaa, elkää pitkästykö. + +MIKKO. Topra, hupsu, elä mene! Sitä on tuittupää. Tule takaisin, +puhutaan järkevästi asiasta. Oli sinulla muka syytä, noin silmittömästi +suuttua. Emmehän vielä edes jyrkästi kieltäneetkään. + +KUNNARI. Semmoisen elämän kuin mies nostaa. Haukkuu suut, silmät, korvat +täyteen, että oikein tuota jo säikähtää. + +TOPRA-HEIKKI. Mitäs te sitten jankkaatte joutavia. + +KUNNARI. Kun sinä ehdottelet niin kamalia. Ajatteleppas, Topra-- + +TOPRA-HEIKKI. Se ei enää ajattelemisista parane. Eikä pitkistä tuumista. +Päivän selvä asia. Rikkaat meitä ahdistavat, me ahdistamme heitä +vastaan. Syntyy vaan tavallinen sota, ja sotaa ovat ihmiset ennenkin +käyneet, maailman alusta saakka. Tämä ei ole sen kummempaa. Sodassa +ryövätään, poltetaan, murhataan--suuremmassa määrässä kuin me vähillä +voimillamme vielä kykenemmekään. Luvallista kaikki. Voitteko kieltää? + +JAARA. Sinä onneton et ymmärrä enää mitään. Paha henki sekoittaa +järkesi. Sinä Jumalan hylkäsit, nyt Jumala hylkää sinut ja jättää sinut +perkeleen valtaan. Rukoile, rukoile poloinen! + +TOPRA-HEIKKI. Rukoile itse! Mutta rukoile aseillemme siunausta ja että +sotavoimamme kasvaisi sekä maalla että merellä. + +JAARA. Lopeta. Sinä Jumalaa pilkkaat. + +TOPRA-HEIKKI. Saisimme vaan köyhän väen kokoon, ei enempää tarvittaisi. +Se olisi silloin jo valmis. Viha niissä kytee kaikissa. Kipinän kun +heittää, niin tuli syttyy, leimahtaa ja leviää kuin kulovalkea joka +haaralle yhtaikaa.--No niin, kuinkas käy? Suostutteko tuumaan, vai +menenkö yksin? Päättäkää sukkelaan! + +KUNNARI. Mitä sanot sinä, Mikko? + +MIKKO. Minä--minä suostun. + +KUNNARI. Minä myös. Oli menneeksi, syteen taikka saveen! + +JAARA. Siinä ollaan! Ensin maankiertäjiä, sitten murhapolttajia ja +rosvoja. Antaa pahalle sormen, pian se valtaa kädenkin ja viimein koko +ruumiin. + +TOPRA-HEIKKI. Suus' kiinni, elä mökötä turhia. Me kumminkin panemme +asian alkuun, siinä ei auta mikään. Ja tämä ensimmäinen yritys kun +onnistuu, sitten jatkamme yhä suuremmalla voimalla. Mutta nyt toimeen, +Kunnari! + +KUNNARI (säpsähtäen). Niin minäkö? Entäs te muut? + +TOPRA-HEIKKI. Me tulemme sitten perässä, kun sinä olet sytyttänyt. Riihi +tuolla kaukana, siinä ei mitään vaaraa. Sivumennen pistäännyt kuitenkin +kartanolla ensin katsomassa, jos nukkuvat kaikki. + +KUNNARI. Lähdettiin, sanoi poika-Jussi. Mutta ryyppy ensin ja se +kunnollinen. (Ryyppää ja menee.) + +TOPRA-HEIKKI. Otetaas mekin, ei tee pahaa (Ryyppää ja antaa Mikolle.) +No, mikäs Jaaraa vaivaa, kun on pudonnut noin läjään. + +MIKKO (laskee pullon pois). Se rukoilee. + +TOPRA-HEIKKI. Ryyppy, Jaara, ja pystyyn sitten. Ole mies! + +JAARA. Jättäkää minut tänne, kun menette.--Taikka ei tänne, ei tänne. +Tuossahan ne juuri asuvat, tuossa kalliossa. Voi, minua onnetonta, kun +jouduin teidän pariinne. + +TOPRA-HEIKKI. Houritko sinä, vai--? Ketkä asuvat tuossa kalliossa? + +JAARA. Ne, ne--en uskalla sanoa. + +MIKKO. Ne pirut, joista hän viime yönä näki unta ja joita hän sitten +kaiken päivää on hautonut mielessään. + +TOPRA-HEIKKI. Heitä hiiteen, elä ole lapsellinen. Aika mies! + +JAARA. Minä käännyn pois, teen parannusta, armahda laupias Jumala, sinä +ristiinnaulittu. Päästäkää minua, päästäkää! Päästäkää Kristuksen +tähden. + +TOPRA-HEIKKI. Niin mekö? Mene herran nimeen. Emmehän me sinusta kiinni +pidä. + +JAARA. »Ah, kunne kulkenen, + Kosk' tuskaa tuntenen, + Mun syntein suurten tähden? + Ah, kusta avun löydän? + Ei taida kaikki maailma + Mult' huojentaa tät' vaivaa.» + +TOPRA-HEIKKI. Niinpä sinä rohkaiset itseäsi ja seuraat meitä. Etkä +rasita mieltäsi turhilla. Niistä ei kumminkaan mitään hyötyä ole. +Päinvastoin pikemmin. (Pudistelee Jaaraa.) No, Jaara, kuuletko sinä. +Ylös nyt! + +JAARA. Minä nousen, minä nousen. Mutta antakaa mun mennä omia teitäni. + +TOPRA-HEIKKI. Minnekä? + +JAARA. Kirkon ovelle menen polvilleni. Jos sieltä vielä armon löytäisin. +Löytäisin, löytäisin! Voi, kurjaa minua, voi! + +TOPRA-HEIKKI. Tuhat tulimmainen! Tuo se kärsimystä koettelee. Mene +sitten, sen vietävä. Mene, mene! Mene paikalla. Ja kiiruusti nyt, että +pääsen sinua näkemästä. + +JAARA. »Ah, kunne kulkenen, + Kosk' tuskan tuntenen + Mun syntein suurten tähden. + Ah, kusta avun löydän»----(menee). + +TOPRA-HEIKKI. Jos se pakana menee ja hukuttaa itsensä? Seis Jaara! Tule +takaisin, kuuletkos. Tule, minä puhun sinulle. Mihinkä se joutui? + +MIKKO. Tuoltapäin kuuluu ääni. + +JAARA (ulkopuolella). »Jos joukko saatanan on mua vastahan.» + +MIKKO. Anna mokoman mennä, että pääsemme hänestä. + +TOPRA-HEIKKI. Mutta hän on päästään vialla, miesparka. En minä laske +häntä yksin vaeltamaan. + +MIKKO. Topra, kuulitko vihellystä? + +TOPRA-HEIKKI. Kunnari! Palaako hän takaisin? Mitä hittoa! + +MIKKO. Ja ketä hän siellä tuo mukanaan? Matlena ja Antti. No, totta +tosiaan. (Kunnari, Antti ja Matlena tulevat.) + +KUNNARI. Nämä tapasin maantiellä, täytyi lähteä heitä tuomaan teidän +luoksenne. + +TOPRA-HEIKKI. Mutta nyt samaa päätä sinne, johon oli puhe. + +KUNNARI. Eikö jätetä vielä toiseen kertaan? + +TOPRA-HEIKKI. Ei missään tapauksessa. + +KUNNARI. No noh, minä menen (lähtee). Tänne, tänne, tokko te sieltä +pääsettekään. + +MATLENA. Tullaanhan me, jahka joudutaan. Mutta kun on risuja ja kiviä +niin paljon. Hyvä isä siunaa! Tämäpä vasta metsää. Repii kasvot ja kädet +ihan veriin. Luojan lykky! Tuossa ne nyt arvon ovat. + +MIKKO. Meitäkö te etsitte? + +ANTTI. No, teitä. Matlena ei antanut pahaakaan rauhaa, ennenkuin sai +minut mukaansa. Olemme kulkeneet paikasta paikkaan ylt'ympäri, eikä +pienintäkään jälkeä. Luulimme teidän jo tykkänään paenneen näiltä +mailta. + +MATLENA. Yhytimme sitten viimein Kunnarin juur'ikään tuolla tiellä ja +rupesimme häneltä kuulustelemaan. Ette usko, missä tuskassa olen ollut +teidän tähtenne, kelvottomat. + +TOPRA-HEIKKI. Tuskassa meidän tähtemme? Sinä, Matlena? Ja miksi et +tullut sitten mukaan kun pyysin? Miksi, sanopas. Kummallisia, nuo tytöt. +Vai tuskassa meidän tähtemme. No, käykäähän istumaan tänne valkean +luokse, niin saamme rauhassa jutella vähän aikaa. Kas noin! Kertokaapa +nyt, mitä teille kuuluu? Kuinka Silja jaksaa ja lapset? Onko Ville +parantunut? + +ANTTI. Eikä ole, huonompi vaan yhä. + +TOPRA-HEIKKI. Ohho! Sepä ikävää. + +MATLENA. On se niin ikävää ja surkeata, ettei sanoa voi. Kesästä saakka +kun raukka on kitunut vuoteen omana. Ja on niin laiha, niin laiha, ettei +siinä enää ole muuta kuin luut ja nahka. Suuret silmät sitten, jotka +palavat päässä kuin tulikekäleet. Entä Silja parka! Häntä käy vielä +enemmän sääli. Ville tuskin enää niin paljon vaivojaan tuntee, mutta +äidin sydämelle se käy kipeästi, kun näkee lapsensa tuossa edessään +hiutuvan ja huononevan eikä voi auttaa. Ei millään mahdilla. + +MIKKO. Etkö sinä ole kääntynyt vaivaishoitoon, Antti? + +ANTTI. Koetin minä jo sitäkin. + +TOPRA-HEIKKI. No, ja mitä he? + +ANTTI. Haukkuivat ja ajoivat pois. »Vanhemmat parhaassa ijässä», +sanoivat, »eikä kuin kolme lasta. Tehkööt työtä.» + +TOPRA-HEIKKI. Pöllöt! Olisit ärjässyt heille, että »antakaa työtä!» + +ANTTI. Enhän minä. Kiukuissaan nuo olivat ilmankin. + +TOPRA-HEIKKI. Tietäähän niiden, möhömahojen. Tyhmiä, että pää kolisee. + +MATLENA. Mitä työtä Silja sitten voisi tehdä, jos saisikin. Toinen +lapsi kätkyessä, toinen sairaana. Itse huojuu siinä niiden väliä kuin +varjo. Nääntymäisillään valvomisesta ja nälästä. + +TOPRA-HEIKKI. Ja minä kun niin lupasin toimittaa apua. Rahaa sekä +rohtoon että ruokaan. Eikö Silja sanonut, että: »sen verran oli +siihenkin luottamista». + +ANTTI. Voi veikkonen! Ymmärtäähän Silja, ettei sinulla ole, mistä +laitat. + +TOPRA-HEIKKI. Minäpä toimitan; minä hankin vaikka kiven kolosta. +Odotahan siunaama hetki vaan. Ville saa rohtoja, ja leipää saatte +kaikki. Sinulle, Matlena, ostan uuden, kauniin huivin. Silkkisen +semmoisen, pitkillä ranssuilla. Kuinka sanoitkaan äsken? Että olit +tuskassa meidän tähtemme? Minunkin, niinkö? Ei Mikon ainoastaan? + +MATLENA. Molempain, tietysti, koska olitte yhdessä matkassa. + +TOPRA-HEIKKI. Surettaisiko sinua, Matlena, jos minulle pahoin kävisi? +Vastaapas oikein rehellisesti. + +MATLENA. Surettaisi kyllä. Hyvinkin. + +TOPRA-HEIKKI. Sinä pidät minusta sitten? Pidäthän? Kuule, pidäthän +pikkuisen edes? + +MATLENA. Kaikkia sinä tahdot tietää. + +TOPRA-HEIKKI. Tämän vaan. En enempää. En mitään sen enempää. Pidätkö +sinä minusta? + +MATLENA. No, pidän, pidän, pidän! Tyydytkös nyt? + +TOPRA-HEIKKI. Tyydyn! Tyydyn!--Mutta sano se vielä kerran! + +MATLENA. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata. + +TOPRA-HEIKKI. »Pidän, pidän, pidän!» Niinhän se oli? »Pidän, pidän, +pidän!» Voi, kuinka se tuntuu hyvältä. Annan palttua koko maailmalle. +Matlena, tule istumaan tänne polvelleni. Tule, että on lämpöisempi. + +MATLENA. Johan tuli. Lämmin minulla sitä pait on liiaksikin. + +ANTTI. Ei se ole Matlena tuntenut vilua eikä nälkää tällä matkalla. + +MATLENA. Kun en ole nukkunutkaan yhtä ainoata yötä siitä saakka, kuin +nämä karkuun läksivät. + +TOPRA-HEIKKI. Kuuletkos, Mikko, hän ei ole nukkunut yhtä ainoata yötä +meidän tähtemme. Etkö sinä ole onnellinen, mies? Lurjus, kun pidetään +sinusta niin suurta huolta. Sinusta ja minusta näes. Mitäs enempää vielä +pyydät? + +MIKKO. Hm-- + +TOPRA-HEIKKI. Hm--hm! Mitä hm? + +MIKKO. Arvelen, ettei sillä elä. + +MATLENA (naurahtaen). Siinä olet oikeassa, Mikko. + +TOPRA-HEIKKI. Sillä elää! Minä sanon, että sillä elää! Annan palttua +koko maailmalle enkä välitä mistään muusta kuin sinusta, Matlena. +»Pidän, pidän pidän!»--Niin, sanopas se vielä kerran, Matlena. Yhden +ainoan kerran vaan. Kuiskase tuohon korvaan. + +MATLENA. Sinä olet hassu. Ihan vissiin sinä olet hassu. + +TOPRA-HEIKKI. Olenko minä? Niin, ehkä olen, ehkä tosiaankin olen. Mutta +mitäs pahaa siinä? Kun sinä minusta vaan pidät, Matlena, vähät +muusta.--Anna, että panen pääni tuohon polvellesi, tuohon noin. +Annathan, hyvä, rakas tyttöseni, annathan sinä? Pikkuruikkuseksi ajaksi +edes. Enhän minä kauvaksi pyydäkään. No, Matlena, elä väisty pois. +Raskitko kieltää? Sen verran tuota voinet minulle mieliksi tehdä, minä +kun sinun tähtesi menisin vaikka tuleen. No niin, no niin! Sillä lailla! +Voi, sinä korkea kuningasten kuningas! Lieköhän taivaassa autuaitten +sieluilla niin suurta onnea, kuin minulla, syntisellä tässä nyt. Arvaas, +kuinka paljon minä sinua rakastan, Matlena? Arvaas. + +MATLENA. Ehkä niin paljon, että tekisit minut onnettomaksi. Sehän se +tavallista. Poikain rakkaus johtaa tytöille Hämeenlinnaan tien. + +TOPRA-HEIKKI. Oho! Kautta taivaan ja maan!-- + +MATLENA. Mutta olepas, hyvä Topra, jo hiljaa. Minullakin olisi +puhumista, mutta sinä et anna suunvuoroa etkä malta kuunnella. + +TOPRA-HEIKKI. Puhu, armas! Nyt kuuntelen vaikka tuomiopäivään asti. + +MATLENA. No, saadaanpas nähdä. Mikko, kuuntele sinäkin, eläkä vilkuile +sinne taaksesi alinomaa. Asia koskee sinua yhtä paljon. + +MIKKO. Minua? Tulenpa sitten likemmäksi. Kas niin! Ala jutella, minä +olen valmis. + +MATLENA. Sitä ajattelin vaan sanoa, että mitä hyvää teille lähtee tästä +kuljeksimisesta. Asettuisitte yhteen kohti, eläisitte ihmisiksi ja +herkiäisitte pois maita, metsiä kiertelemästä. + +TOPRA-HEIKKI (laulaa). + + »Kirjeen mä kirjoitin kullalleni ja toisen tuomarille, + Kirjeen mä kirjoitin kullalleni ja toisen tuomarille. + Että tahdotkos sa neiti tulla tälle juomarille.» + +MATLENA. Tuossa oli! Etpäs voinutkaan talttua kuuntelemaan. + +TOPRA-HEIKKI. Siunaa ja varjele! En muistanut. Mutta nyt! Nyt vaikenen +kuin muuri. + +MATLENA. Niin, herkiätte pois maita, metsiä kiertelemästä ja tulette +meidän mukanamme sinne, omalle puolelle. Antin tuvassa on kyllä sijaa +teille molemmille. + +MIKKO. Ja mitä me siellä tekisimme? Istuisimme nurkassa, kädet ristissä +ja kiristäisimme suolivyötä, niinkö? Kiitoksia paljon! + +MATLENA. Ei teille siellä pahemmin nälkä tulisi kuin täällä +metsässäkään. Ja olisihan lämmintä ja suojaa yhtäkaikki. + +MIKKO. Mutta avarassa maailmassa jotain hommaa. Ellei yksi neuvo auta, +niin totta toinen. + +ANTTI. Sitä minä jo Matlenalle sanoin. Kuka nuoren miehen sijasta +viitsii yhteen kohti asettua ilman työtä ja ruokaa. Joukollisen on eri +asia. + +MATLENA. Vaan paleltuvathan ne, kun tulee talvipakkaset ja tuiskut. + +TOPRA-HEIKKI. »Pidän, pidän, pidän!» Ei, minä en osaa sanoa sitä niin +suloisesti kuin Matlena. En vaikka. »Pidän, pidän, pidän--!» + +MATLENA. Varsinko sinä tahallasi teet kiusaa, Topra? Tuon kun olisin +arvannut, niin-- + +TOPRA-HEIKKI. Mitä niin--? + +MATLENA. Niin en sitä sanaa olisi suustani päästänytkään. + +TOPRA-HEIKKI. En virka enää mitäkään. En tuon koomin. Pane kätesi +huulilleni, että pysyvät varmemmin kiinni. Missä sinun kätesi on? Tänne, +laps' kulta. Herran terttu, kuinka se on kylmä. Anna kun lämmitän. + +MATLENA. Mitä sinä, Topra, arvelet? Eikö ole parasta seurata minun +neuvoani? + +TOPRA-HEIKKI. Parasta, tietysti, parasta. Vaikka en minä, totta puhuen, +kuunnellut äsken niin tarkkaan, että oikein tietäisin-- + +MATLENA. Tuommoinen sinä olet. Et välitä pyynnöstäni ollenkaan. + +TOPRA-HEIKKI. Enhän minä voinut, kun olin niin onnellinen tässä +polvellasi. Sitä vaan ajattelen, että kuinka paljon sinä minusta pidät, +Matlena. Pidätkö yhtä paljon kuin veljestäsi, Mikosta? Vai pidätkö +enemmän? + +MIKKO. Topra! Ylös! Pian! + +TOPRA-HEIKKI (kavahtaa istualleen). Hei, mikä hätänä? (huomaa valkean). +Ah--! + +MATLENA. Tulipalo! + +ANTTI. Mikähän siellä palaa? + +MATLENA. Kuinka se kiihtyy! Tuota, tuota! Näettekö noita tulikieliä, +kuinka korkealle ne nousevat? Ja semmoista paksua savua! Tuntuu niin +kamalalta, että oikein vapisuttaa. Topra, tule katsomaan! + +TOPRA-HEIKKI. Mitäs siinä katsomista. Riihi se vaan on. + +ANTTI. Vahinkoa parhaiksi. Varsinkin jos sattuu olemaan eloa sisässä. + +MIKKO. No, Topra--? + +TOPRA-HEIKKI. Odota! Vielähän tässä on aikaa. + +MIKKO. Ei niinkään. Kuule, ei niinkään. + +ANTTI. Ettäkö mentäisi sammuttamaan? Mahtaisi siellä apu olla tarpeen. + +MIKKO. Mies hoi, mitä sinä ajattelet? + +TOPRA-HEIKKI. Suus' kiinni! Ja anna minun olla rauhassa. + +MIKKO. Jopa sinä olet kummallinen ihminen... Jätetäänkö sitten kaikki +sikseen? Niinkö tahdot? + +MATLENA. Mikä sinua vaivaa, Topra? Oletko kipeä? + +TOPRA-HEIKKI. On niin kurjaa tämä elämä. Niin kurjan kurjaa! Ja me +ihmiset olemme kuin petoja. Raatelevia, verenhimoisia petoja. Susia, +tiikeriä, lohikäärmeitä, hyi! Toinen väijyy toistaan, ryövää ja ryöstää. +Ei aikaa, eikä armoa, vaikka henki menköön. Semmoisia me olemme. Ja +semmoista on elämä. Mitä varten tänne lienemme syntyneetkään? Mitä +varten olen minä maailmaan tullut? Onko hyötyä minusta yhdellekään +ihmiselle? Ja kaipaisiko kukaan jos pois olisin jäänyt? + +MIKKO. Nyt siellä jo on joukkoa, koska kuuluu huutoa tänne saakka. + +TOPRA-HEIKKI. Niin, sanokaapa se. Kuka kaipaisi? Kenellekä olen +hyödyksi? Nimittäkää yksi ainoa ihminen, jolle olisin jotain hyvää +tehnyt. + +MATLENA. Mistä nuo ajatukset juuri tällä hetkellä? + +ANTTI. Eihän, velikulta, ole sinun syysi. Halua sinulla kumminkin olisi +auttaa, jos kellä. Sen tiedän. + +TOPRA-HEIKKI. Onko minulla edes sitäkään? + +MIKKO. Ei nyt enää. Ennen kyllä. + +TOPRA-HEIKKI (hyppää ylös). Ettäkö olisi mennyttä? Valehtelet, ruoja! +Minä näytän, että on jäljellä sekä halua että kykyä. Siljan pelastan ja +lapset. Ei kuole Ville, jos rohdoista apu lienee. Eikä Santalan joukko +maantielle jää, vaikka ajettaisiinkin heidät mökistään. Saavat toisen +sijaan ja paremman. Nyt tule, Mikko, jos tulet. Ellet tule, niin jää +tänne. + +MIKKO. Minäkö en tulisi. Kun aikoja sitten tahdoin sinua lähtemään. +Emmekö tuota lienekin jo myöhästyneet. + +ANTTI. Sammuttamaanko menette? Jos lähtisin minä mukaan? Kai siellä +miehiä kysytään? + +TOPRA-HEIKKI. Ei,--ole Antti täällä Matlenalla toverina. Me emme kauvan +viivy. Tuota pikaa tulemme takaisin. + +MATLENA. Niin minulla toverina, kaiken mokomin. Enhän minä toki hirviä +täällä yksin olla, pimeässä metsässä. + +ANTTI. No, yhden tekevä. Olen sitten pitkälläni sen aikaa! Ahhah! Hyvää +se tekeekin. Väsyttää minua nyt oikein kovasti. + +TOPRA-HEIKKI. Hyvästi, Matlena, anna minulle kättä! + +MATLENA. Hyvästi. + +MIKKO (kulissien takana). Ala joutua, Topra! + +TOPRA-HEIKKI (puristaa Matlenan käsiä). Sinun tähtesi. Ja Siljan ja +Villen tähden. Heidän tähtensä, siellä Santalassa. Kaikkien kärsivien +tähden. + +MATLENA. Mitä puhut? + +TOPRA-HEIKKI. En mitään. Hyvästi! (Menee Mikon jäljessä.) + +MATLENA. Aina se on niin kummallinen. »Sinun tähtesi. Ja Siljan ja Villen +tähden. Heidän tähtensä, siellä Santalassa. Kaikkien kärsivien tähden!» +Hm. Ota siitä selvä.--Ei, mutta tulkaapas katsomaan, Antti, kuinka +hirveästi se nyt leimuaa. Koko taivas on punaisena. Tulkaa nyt tänne! + +ANTTI (pitkollaan). Johan minä äsken näin. + +MATLENA. Äsken se ei vielä likimainkaan ollut tuollaisessa voimassa. +Kuuletteko sitä huminaa ja paukkinaa? Ja ihmiset kun riehuvat aivan +tulen keskessä. Niillä on hätä, raukoilla. Jos olisimme sentään menneet +apuun mekin. Mitä, Antti! Vielähän ennättäisimme. + +ANTTI. Pysytään paikoillamme, kun kerran jäimme. Pelastaa siellä ei +kumminkaan enää voi, eikä se liioin sammu, ennenkuin on palanut poroksi. + +MATLENA. Minuapa alkaa niin pelottaa. + +ANTTI. Mikä sitten? Tuoko tulipalo? + +MATLENA. Ei, vaan kun olemme näin kahden täällä synkässä metsässä. + +ANTTI. Entäs tätä. Olet kai sinä usein ollut metsässä yksinäsikin, +saatikka sitten toisen kanssa. + +MATLENA. Niin, kotipuolella, jossa tuntee joka kiven ja kannon. Mutta +nyt! Vieraassa paikassa, pilkkoisten pimeässä. Onko kumma, jos kamottaa. + +ANTTI. Rupea maata, niinkuin minä. Luulisihan sinuakin jo raukaisevan. +(Haukottelee ja vetää hattunsa kasvoilleen.) + +MATLENA. Hyvänen aika! Minäkö tällä haavaa malttaisin olla pitkälläni ja +ummistaa silmiäni (menee perälle). Se vaan suurenee yhä. Voi, kauheata! +Kipinöitä lentää kauvas tuonne, järven toiselle puolelle. (Kääntyy ja +tulee takaisin.) Sanoivatko ne, Antti, kenenkä tuo riihi on?--Antti!-- +Kas niin, hän nukkuu... Ei tiedä enää maailmasta mitään... Ei enemmän +kuin pölkky tuossa... Nyt olen aivan yksin... Ja yö lähestyy ... +sydän-yö... Täällä alhaalla pimenee pimenemistään, vaikka taivaalla +kajastaa tuli... Pelottaa ... pelottaa niin kamalasti ... voi, kun +tulisivat takaisin, Mikko ja Topra.--Ei, mitä hätäilen suotta. Eihän +tämä ole sen kummempaa. Mikko ja Topra tulipaloa sammuttamassa, me Antin +kanssa sill'aikaa metsässä likellä. Vähän ajan päästä päivä valkenee, +siksi tulipalokin sammuu ja he tulevat takaisin... Ei tässä ole hätää +minkäänlaista. Hupsu, kun pelkään suotta... Ei hätää minkäänlaista... +Kun en vaan kuuntele enkä katsele... Parasta tosiaankin, että seuraan +Antin neuvoa ja koetan levähtää... + +JAARA (tulee juosten; sieppaa palavan kekäleen ja katselee ympärilleen). +Onko siellä ketään? + +MATLENA (parkaisee). Kuka se on? + +JAARA. Matlena, tekö täällä? Missä Topra ja Mikko ja Kunnari? + +MATLENA. Herra ihme, kuinka te minua säikytitte, Jaara. Mutta hyvä, että +tulitte. Minua niin pelotti, kun Antti nukkui, eikä ristittyä ihmistä +ollut koko metsässä paitsi minua. Käykää tänne istumaan niin kauvaksi. +Kai ne kohta palaavat. + +JAARA. Se polttaa tuo kekäle. Polttaa, polttaa. + +MATLENA. Pankaa pois. Mitä pitelette sitä kädessänne? + +JAARA. Helvetissä polttaa kauheammin. Paljon kauheammin. Ja ikuisesti. +Ei sammu tuli koskaan. Siellä ritisee ja ratisee, ja poukat lentelevät, +kun piru sieluparkoja sinne viskelee. Ooh sitä itkua ja valitusta, sitä +hammasten kiristystä.--Matlena, koetelkaas tuota paikkaa sormellanne. +Tuota noin! + +MATLENA. Koetelkaa itse. En minä halua sormeani kärventää. + +JAARA. Polttaa, polttaa! Ooh! + +MATLENA. Mutta johan te olette hullu. Patahullu suorastaan. Heittäkää +menemään se kekäle. Taikka antakaa tänne. Noh, nyt ei polta enää. + +JAARA. Nepä vetävät meitä köysillä, kiskovat ja repivät. Ja vievät +sinne, ikuiseen tuleen. + +MATLENA. Ketä vetävät? Ja ketkä vetävät? + +JAARA. Pahat henget vetävät. Ei teitä. Mutta Mikkoa ja Topraa ja +Kunnaria ja minua. Minua varsinkin. Eivät jättäneet kirkon +portaillakaan rauhaan, vaikka polvillani rukoilin, itkin ja luin +virsiä. + +MATLENA. Heretkää! Mitä puhetta tuo on? Rupean jo pelkäämään teitä. + +JAARA. Papin luokse olisin mennyt, mutta hän asuu kaukana, järvien +takana. Eikä ole venettä. + +MATLENA. Hyvä Jaara, te olette varmaankin sairas. Te houritte. + +JAARA. Mutta vallesmanniin?--Miksi en sitä ennen älynnyt? + +MATLENA. Sielullenneko luulette vallesmannin rauhaa antavan? + +JAARA. Kun kiusattaisiin ajassa. Ruoskittaisiin. Pidettäisiin vedellä ja +leivällä. Vankina, rautakahleissa. Eikö sillä syntivelkaansa maksaisi +että saisi sitten armoa haudan tuolla puolen? Matlena, sanokaa? Kun +kituisi, kärsisi aina kuolemaan saakka, eikö viimein jo lauhtuisi +kaikkivaltiaan viha? + +MATLENA. Menkää johonkin taloon, Jaara. Pyytäkää yösijaa ja ruvetkaa +levolle. Onko likellä semmoista sopivaa? + +JAARA. Ettei kadotukseen joutuisi, vaan saisi armon... + +MATLENA. Ruumiinne vapisee. Te olette kovin kipeä. Menkää, hyvä Jaara, +jos suinkin vielä jaksatte. Menkää! + +JAARA. Minä menen, minä menen. Annan ilmi kaikki ja pyydän rangaistusta. +Niin minä teen. Hyvästi! + +MATLENA. Ei hänen laitansa ollut oikein. Saattaa häntä ehkä pitäisi. +Antti, nouskaa ylös. Antti, kuuletteko, Antti! Suuri luoja, eikö hänessä +enää ole henkeä (pudistaa ja kiskoo häntä). Antti, hoi, Antti! + +ANTTI. Ota pois lapset, Silja. Ne jäivät sinne tuleen. Juokse, juokse! + +MATLENA. Herätkää, Antti! + +ANTTI. Tupa ilmivalkeassa ja lapset sisässä, kaikki kolme. + +MATLENA. Antti, Antti! Voi, että hänen pitää nukkua noin sikeässä. + +ANTTI. Silja makaa kuin kuollut. Eikä nouse auttamaan. Ooh, tuo hirsi +painaa ... en pääse ylös... Mitä nyt? Mitä, mitä? + +MATLENA. Joko nyt viimeinkin selviätte unestanne? + +ANTTI. Ku-ku-kuka se on? + +MATLENA. Minä,--Matlena. Ettekö enää tunne? + +ANTTI. Jaha! Jaa, Matlena. Niin, niin, jo minä. Mehän olemme matkalla. + +MATLENA. Oletteko nyt ihan valveilla? Ymmärrättekö, mitä puhun? + +ANTTI. Kyllä. Puhukaa vaan. + +MATLENA. Jaara hoippuroitteli tässä äsken niin sairaana, että hourasi. +Käskin häntä yösijaa hakemaan jostain talosta. Mutta nythän te nukutte +taas,--ettekä kuule mitään. Antti! + +ANTTI (torkkuen). Kyllä, kyllä... Yösijaa talosta... Niin ... hyvähän se +oli... + +MATLENA. Meidän pitäisi mennä viemään häntä, jos saisimme hänet kiinni, +hän oli niin huono. Mitä arvelette? Antti, vastatkaa! + +ANTTI. Mitäkö arvelen? En mitään. En yhtikäs mitään. + +MATLENA. Niin, te ette tiedä, mistä on kysymyskään. Sama jos puhuisin +kalliolle tuossa. + +ANTTI. Sanokaas uudestaan. + +MATLENA. Olkoon. Ennenkuin teitä saisin liikkeelle, on hän ehtinyt niin +kauvas, ettemme häntä enää löytäisi kumminkaan. + +ANTTI. Eikös ole tulipalo jo vähenemään päin, vai kuinka? + +MATLENA. On, luulemma, kosk'ei kajasta taivas niinkuin äsken. Lähtäänkö +rannalle päin katsomaan? + +ANTTI. Ei häntä viitsitä.--Surma, kuinka minua yhä nukuttaa (pitkälleen). + +MATLENA. Elkää ruvetko maata. Valvotaan yhdessä ja odotetaan... Siellä +risahtelee, kuuletteko?... Topra!... Hyvä, että tulit. Nyt en pelkää +enää. + +TOPRA-HEIKKI (tulee kiireesti). Missä Antti? + +ANTTI. Täällä. + +TOPRA-HEIKKI. Joutuun kotiapäin. Tässä lompakko. Osta rohtoja, ruokaa +niin paljon kuin tahdot. Ei--rahat vaan sinulle, lompakko pois (heittää +sen metsään). Tuonne menköön! Nyt pistät povitaskuusi nämä. + +ANTTI. Rahoja--? Noin paljon? Kuule, minä en ymmärrä-- + +TOPRA-HEIKKI (kiukkuisesti). Pistä povitaskuusi, minä sanon. Tuhannen +tuhatta, mitä sinun pitäisi ymmärtää sitten? + +ANTTI. No noh! Herra siunaa, saanhan ne sinne vähemmälläkin. + +TOPRA-HEIKKI (tyyneemmin). Ja nyt luista tielle. Niinkuin olisit jo. + +ANTTI. Entä Matlena? Ja Mikko ja sinä? + +TOPRA-HEIKKI. Me tulemme sinne myöskin, päivän päästä tai parin. Mene +suoraan kotia, elä poikkea mihinkään. + +ANTTI. En, en. Mutta olisin minä yhtäkaikki halunnut tietää... + +TOPRA-HEIKKI (tekee kärsimättömän liikkeen). + +ANTTI. No, sama se. Olkoon, siksi kuin tapaamme. Hyvästi, niin kauvaksi. + +TOPRA-HEIKKI (jää katsomaan hänen jälkeensä). + +MATLENA (tukehtuneella äänellä). Topra! + +TOPRA-HEIKKI (ei kuule). + +MATLENA (kovemmin, tuskallisesti). Topra! + +TOPRA-HEIKKI (kääntyy äkkiä). Matlena!... Niin, olethan sinä täällä... +Sinä olit levoton meidän tähtemme ... et saanut unta, läksit hakemaan... +Istutaan tänne, Matlena, elä pelkää, en minä tee sinulle mitään pahaa. +En tule varsin likellekään: täällä kauvempana istun täällä näin... +Katselen sinua ja lepään ja unohdan koko maailman ... jätän mielestäni +pois kaikki... Matlena, uskotko että Ville nyt paranee, kun saa rohtoja? +Ja uskotko että Silja tulee iloiseksi?... Eikö se pikku Maijukin ole +kipeä? Laiha hän ainakin on ja nälkiintynyt, raukka, mutta nyt hän saa +ruokaa, saa syödä vatsansa täyteen ... ehkä ensi kerran elämässä. Eikö se +ole onnellista, Matlena? Etkö sinäkin ole siitä iloinen? Sinä et vastaa +mitään. Mikä sinun on, kun sinä et vastaa mitään? + +MATLENA. En tiedä. Tulin äkkiä niin kauhean levottomaksi... Tämä pimeys +ja tämä yksinäisyys täällä metsässä... Emmekö lähde pois?... Etsitään +ylös ihmisiä ja taloja, mistä vaan löydämme. + +TOPRA-HEIKKI. Ihmisiä, taloja? Vai niihin sinun mielesi palaa. No, mene +sitten. Mene, mene. Mene sukkelasti, juokse! Mitä sinä viivyttelet? + +MATLENA. Topra, kuinka voit äyskiä noin? Enhän minä sinua jätä. + +TOPRA-HEIKKI. Ooh, jätät kyllä. Vallan halusta. Noin siivo ja sävyisä +tyttö, mitä se välittää tämmöisestä rutjusta, maankulkijasta, roistosta. +Pois hän haluaa, oikeitten ihmisten luokse. Elää ja olla niinkuin +muutkin lämpöisessä kammarissa... Rehellisellä tavalla hankkia +elatuksensa. Esimerkiksi sillä tavalla, että koettaa päästä rikkaasen +naimiseen. Panee sitten köyhän tekemään työtä, mutta itselleen ottaa +ansion ja sylkee työntekijää vasten silmiä. Niin tekee siivo ja +rehellinen ihminen. Mutta tämmöiselle miehelle kuin minä, hän nyrpistää +nenäänsä ja sanoo: pois tieltä. No niin, hyvä fröökinä, mitä te +odotatte? Enhän minä ole tiellänne, nouskaa vaan ylös ja menkää suoraan +tuohon suuntaan, niin maantielle pääsette vallan pikaa. Tulisin +saattamaan, mutta ettehän te tämmöisen kanssa ilkiä pimeässäkään +kulkea... + +MATLENA. Mitä varten minua noin kiusaat, Topra?--Ehkä sinut todenperään +jätänkin, koska noin häijyksi rupeat. + +TOPRA-HEIKKI. Siitäkö syystä muka jätät, että olen häijy? E-ei! Elä +uskottele semmoisia. Sinä tahdot vaan päästä minusta, siinä koko asia. +Mutta vika, tietysti, kumminkin on minussa. Ymmärrän, ymmärrän! Sinä +olet itse viattomuus, eikö niin? Noh, mitä siinä viivyttelet vielä? +Pelkäätkö, että tulee minulle ikävä? E-ooho! Ei ikävä, ei pikkuistakaan. +Tuommoisia tyttöjä on maailmassa yltäkyllin minun varaltani, riittää +vielä toisillekin antaa... Matlena ... itketkö sinä?... Kuule, +Matlena... Niinkö olen pahoittanut sinun mielesi? + +MATLENA (hiljaa). Mitäpä sinä siitä välität. + +TOPRA-HEIKKI. Voi, mikä kelvoton ihminen minä olen. Ilkeä, pahasisuinen, +semmoinen. Anna anteeksi, Matlena, anna anteeksi. Minä teen, mitä +tahdot, saatan sinut taloon, muiden ihmisten luokse, käännyn sitten +takaisin. + +MATLENA. Ei, ollaan täällä. En minä sinne mene, ilman sinua, sanoinhan +sen jo. + +TOPRA-HEIKKI. Miks'et menisi, Matlena? Parempi on sinulle, kun eroat +minusta ajoissa. Jätät minut oman onneni nojaan. Sanon sen suoraan. +Näes, minä olen tuommoinen rauhaton tuittupää. Voi, jospa olisi siinä +kaikki. Mutta minä olen ehkä vaarallinen ihminen, pahantekijä, jota +jahdataan korvesta korpeen kuin sutta ikään. Minä vetäisin sinutkin +onnettomuuteen, Matlena. Ei, ennemmin kärsin yksin--tulkoon mitä tuli! +Lähde nyt, minä vien sinut lähimpään taloon. + +MATLENA. En lähde, en jätä sinua, sanon sen vielä kolmannen kerran. Jos +olet onneton, silloin juuri ystävää tarvitsetkin. Minä seuraan sinua, +Topra, minne menet, eipähän minua mikä sido. Se on päätetty! Nyt en +sinusta erkane, paitsi jos väkisin ajat minut luotasi. + +TOPRA-HEIKKI. Matlena, sinä et tiedä, mitä puhut. Seuraat minua, sanot! +Et erkane minusta? Ja se on luja päätöksesi? Ei, minä vallan hämmennyn. +Missä minä olen? Ja mikä minä olen? Sanoitko sinä, Matlena, että +rakastat minua? Että tahdot tulla minulle? Minulle? Ikuiseksi toveriksi? + +MATLENA. Niin, jos huolit. + +TOPRA-HEIKKI. Jos huolin? Siitäkö se vaan riippuu?--Ei muusta? Sinä +tulisit minulle, vaikka olen niin köyhä, ettei ole muuta kuin kaksi +tyhjää kättä? Ja vaikka olen tämmöisenä hylkynä, tarpeettomana miehenä +maailmassa? + +MATLENA. Mitä minä siitä välitän. Eihän se ole sinun syysi. + +TOPRA-HEIKKI. Ei tosin olekaan. Tiedäthän sinä että olin kova +työntekijä. Etten säästänyt voimiani, enkä laiskotellut. + +MATLENA. Ja että kykenit mihin toimeen hyvänsä. Sen sanoivat kaikki +yhdestä suusta. Enkö sitä tietäisi! Ennenkuin tunsinkaan ja ennenkuin +meidän paikkakunnalle tulitkaan, kuulin sinua jo mainittavan +parhaimmaksi työmieheksi koko maassa. + +TOPRA-HEIKKI. Eikä suotta, sen uskallan sanoa. Näillä käsillä on tehty +työtä. Ja ne vielä työhön pystyvät. Ellei niitä Suomessa tarvita, niin +tarvitaan ehkä muualla. Matlena, tiedätkös mitä? Me lähdemme Amerikkaan. +Sen teemme. Kuinka tyhmä olen ollut, kun en sitä ennen tullut +ajatelleeksi. Niin, Amerikkaan me lähdemme. Siellä ei puutu työtä, eikä +siellä tekevä käsi tyhjäksi jää. Matlena, kevättalvella me jo lähdemme. +Kärsitäänhän sinne asti. Eikö niin? Kevättalvella me lähdemme? + +MATLENA. Amerikkaan? Vieraalle maalle? Kauvas pois ystävistä ja +tutuista. Voi, Topra, mistä nyt tuo pisti päähäsi? + +TOPRA-HEIKKI. Mitä pahempi se on vieras maa kuin kotoinenkaan? Paistaa +siellä Jumalan päivä ehkä lämpöisemmin kuin täällä. Ja siellä pääsemme +elämään, ajattele sitä. Minä sinulle vielä näytän, että onko minussa +kuntoa, vai ei. Ja onko minussa miestä vaimoani elättämään. Totta vie! +Nälkää hänen ei pidä näkemän, niinkauvan kuin noissa käsivarsissa voimaa +lienee. Mutta pois täältä! Pois maasta, jossa työntekijä on kuin +koira,--ei, mitä sanon, pahempi kuin koira, sillä koirallekin jo +annetaan enemmän arvoa. Koetellaan, minkälainen on muualla maailma. + +MATLENA. Mutta matkarahaa? Mistä sitä saisit? + +TOPRA-HEIKKI. Niin, matkarahaa?... Minulla jo on. + +MATLENA (vetäantyy vähän kauvemmaksi). Sinulla jo on?... Kuinka? + +TOPRA-HEIKKI. Niistä, joita Antille annoin, riittää hyvin meillekin. + +MATLENA (hiljaa, tuhahdetulla tuskalla). Oliko niitä niin paljon? + +TOPRA-HEIKKI. Oli. + +MATLENA. Ja ne... Elä suutu, Topra, minä tiedän, että sinä olet +rehellinen mies... Mutta ... olivatko ne oikeita rahoja?--Tarkoitan, +olivatko ne ... oikealla tavalla ansaittuja? + +TOPRA-HEIKKI. Tiliäkö vaadit? + +MATLENA. Ei, en minä vaadi mitään... Minä vaan kysyn. Ellet tahdo sanoa, +tyydyn siihen. Tiedänhän, että sinä olet rehellinen mies ... että sinulla +on oikeuden tunto selvempi ja varmempi kuin kellään... + +TOPRA-HEIKKI. Ole vaiti, sinä kiusaat minua. Mikä on oikeata, mikä +väärää? Mikä rehellistä, mikä epärehellistä? Sano se, jos voit. + +MATLENA. Eikös Jumalan sanassa--? + +TOPRA-HEIKKI. Sotaa ei kielletä Jumalan sanassa. Ja sodassa on +luvallista, mikä muuten katsotaan vääräksi. + +MATLENA. Nytpä ei ole sota. + +TOPRA-HEIKKI. Eikö ole sota rikkaitten ja köyhäin välillä? Eikö siinä +meikäläinen taistele henkensä edestä? + +MATLENA. Topra ... mitä tällä kaikella tarkoitat? + +TOPRA-HEIKKI. Minä selitän sinulle ... tulee sinun se tietää +kumminkin... Mutta ole järkevä, Matlena. Ota asia siltä kannalta kuin +se on otettava. + +MATLENA. Minä koetan. + +TOPRA-HEIKKI. Äskeinen tulipalo... + +MATLENA. Jota olitte sammuttamassa-- + +TOPRA-HEIKKI. Jota emme olleet sammuttamassa. Mutta se ei kuulu tähän. +Sitä tahdoin vaan sanoa, että se oli sytytetty. + +MATLENA. Sytytetty--? + +TOPRA-HEIKKI. Tahallaan sytytetty. Se oli murhapoltto, niinkuin +sanotaan. Ja tiedätkö, ketkä sen tekivät? + +MATLENA. En--? + +TOPRA-HEIKKI. Me kolme: Kunnari, Mikko ja minä.--Minä siihen oikeastaan +olen alkuna ja juurena. + +MATLENA. Herra Jumala!... Mitä varten? Herra Jumala, mitä varten? + +TOPRA-HEIKKI. Saadaksemme asuinhuoneesta siepata rahoja, sillä välin +kuin väki oli sammuttamassa. + +MATLENA. Ooh, teitä onnettomia! Ja noin tyyneesti sitä kerrot ... +ikäänkuin ei se mikään ... rikos ... olisikaan. + +TOPRA-HEIKKI. Rikos--? Että ottaa yhdeltä liikoja varoja pois ja antaa +hätääntyneelle?... Se ei ole mikään rikos. + +MATLENA. Hyvä Jumala, onhan se kumminkin rikos... Elä kiellä, se on +rikos. Rikos sitä kohtaan, jolta otitte. + +TOPRA-HEIKKI. Ole huoletta. Hänellä on vielä paljon omaisuutta jäljellä. +Ei hän nälkään kuole. + +MATLENA. Taivaan nimessä, kuinka tämä kaikki on mahdollista!--Semmoisen +työn he tekevät eivätkä pidä sitä pahana. Ja te olette kuitenkin +rehellisiä, hyviä ihmisiä. Mutta hyvätkin erehtyvät joskus. Me erehdymme +kaikki, kun järkemme on pimitetty. Armollinen Jumala, anna heille +anteeksi. Auta heitä oikealle tielle jälleen! + +TOPRA-HEIKKI. Sinä olet herttainen tyttö, Matlena. Rakastan sinua +enemmän kuin omaa henkeäni. + +MATLENA. Mitäs teemme nyt, Topra? Ne ottavat teidät kiinni, ja panevat +teidät vankeuteen. Moneksi vuotta, ehkä ijäksi? + +TOPRA-HEIKKI. Vankeuteen?... Linnaan muurien sisään ja vahvojen +lukkojen taakse?... Ei! Siihen kiusaukseen minä en lähde. Pannaan kova +kovaa vastaan, viekkaus viekkautta vastaan. Vai linnaan! Kivisten +muurien, rautakiskojen ja lukkojen sulkuun? Minua?... Ei ikinä! + +MATLENA. Niin, eihän tehtyä sillä tekemättömäksi saa. Mutta kuinka +voimme sitä välttää?... Amerikkaan? Paetaan Amerikkaan, nyt heti. Miksi +kevättalvella vasta? Mennään heti! Mennään kaikki kolme, Mikko, sinä ja +minä-- + +TOPRA-HEIKKI. Ja Kunnari. + +MATLENA. Hän myöskin. Mennään kaikki. Ja siellä alamme uutta elämää. +Heitämme mielestä pois nämä asiat. Emme puhu niistä, emmekä muistele. +Teemme vaan kovasti työtä... + +TOPRA-HEIKKI. Kuule!... Tänne tulee joku. Piiloon, puiden taakse! +Sukkelaan! + +MATLENA. Elä hätäile. Se on Jaara. (Jaara tulee.) + +TOPRA-HEIKKI. Tuhat tulimmainen! Hittoako sinä siellä kuhnustelet ja +säikyttelet ihmisiä suotta? Sen vietävä! + +JAARA. Tule, Topra! Parin tunnin kuluttua pääsemme vallesmannin +puheille. + +TOPRA-HEIKKI. Vouhka! Mitä tekemistä siellä? Sinä pässi! + +JAARA. Tunnustamaan ja saamaan rangaistusta.--Ottakaamme ristin kuorma +päällemme ja vaeltakaamme sitä kaitaista tietä, joka ijankaikkiseen +elämään vie. Tule, Topra! Päivän valetessa hän nousee, sanoivat rengit. + +MATLENA. Voi, sitäkö se olikin. Nyt minä vasta käsitän. + +TOPRA-HEIKKI. Hän on hullu! Ja hän tekee meidät onnettomiksi. Millä +tavalla voimme sen estää? Matlena, sano, neuvo.--Kuule, Jaara, toveri, +käytä järkeäsi. Meidät pannaan kiinni, vankeuteen, jos menet puhumaan +sanaakaan. Etkö sitä ymmärrä? + +JAARA. Vankeuteen? Niin, vankeuteen! Kahleisin! »Niin kurit' tääll', +Vaan säästä siell'--» + +TOPRA-HEIKKI. Kiusa ja kuolema! Minä olen hukassa hänen kanssaan +(pudistelee häntä). Pöllö, rahjus, kutale, sinä! Ijänikuinen hölmö! +Koetapas mennä meistä jaarittelemaan. Koetapas! Minä sinut tapan. Totta +totisesti, minä ammun sinut kuoliaaksi-- + +MATLENA. Topra--! + +TOPRA-HEIKKI. Niinkö luulet, etten saa sinua tottelemaan? Sinua? Matoa, +tomuläjää-- + +JAARA (hiljaa veisaillen). + + »En pelkää vaikka piirittäis' + Monta sataa tuhatta miestä--» + +TOPRA-HEIKKI. Tuki suusi, minä sanon. Tuki suusi! Tee se ajoissa! +Muuten käy hullusti. + +JAARA. »Ja verkkons' kaikki virittäis', + Sillä herra päästää heistä--» + +TOPRA-HEIKKI. Saatana, kyllä minä opetan sinua--! (Ottaa revolverin +taskustaan ja ampuu.) + +MATLENA. Topra! Onneton, mitä teit? Herra, taivaan' luoja, hän on +kuollut!--Topra, Topra! Hän on kuollut! + +TOPRA-HEIKKI (viskaa revolverin kädestään). + +MATLENA. Topra, mihin joudumme nyt, poloiset?... Miksi et virka mitään? +Puhu edes. Topra, kuule, sano jotain. Sinä tuijotat niin pahasti. Voi, +armaani, elä anna järkesi hämmentyä. Katso minuun. Kuuletko, Topra-- + +TOPRA-HEIKKI. Missä olet, Matlena? + +MATLENA. Tässä, luonasi aivan. Sinussa kiinni. Etkös näe minua, ystäväni. + +TOPRA-HEIKKI. Elä minua jätä. + +MATLENA En jätä, en. Ole huoletta, en jätä. Voi, omani, kuinka olet +onneton. Kuinka kauheasti onneton!... En jätä, elä pelkää. Mutta pois +täältä, Topra. Täällä on niin jylhää. Puut ja kivet meitä syyttävät. +Pois pian. Rakas, onneton toverini--minä seuraan sinua vaikka kuolemaan, +elä sure! (Vie häntä pois.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Entinen tupa. Ville makaa vuoteella. Silja laulaa virsikirjasta. Maiju +tuudittaa hiljaa lasta.) + +SILJA (laulaa). + + »Pois makia maailma jää. + Mun sielun päänänsä + Täält' pyrkii ylös vielä. + Kanss' mielen etsii siellä + Ain' ijäist' menoo taivaass' + Juur' Herran pyhäin seurass'!» + + »Taivaass' on kunnia + Mull' valmis korkia, + Sin' kirjaan elävitten + On nimen pantu, tiedän, + Siell' iloss' parhaass' pauhaan + Ja Herrall' kiitost' laulan.» + +VILLE. Äiti, minä näen Jesuksen. + +SILJA (painaa kätensä ristiin ja katsoo hartaasti samaan suuntaan kuin +Villekin). Rakas lapseni! + +VILLE. Hän tulee minua noutamaan... Pyytää syliin... Elä itke, äiti... +Taivaassa on hyvä olla. + +SILJA. Tiedän sen. + +VILLE. Tulen, tulen... Auta Jesu, en pääse ... en jaksa ... voi äiti, +äiti, äiti, hän katosi ... en näe enää mitään. + +SILJA. Hän palajaa jälleen. Odota vähän aika vielä. Ei hän kauvan viivy. + +VILLE. Äiti, äiti!... Mihinkä äiti meni? + +SILJA. Tässähän minä olen, lapsi. Mitä tahtoisit? + +VILLE. Pitele kiinni, äiti. + +SILJA. Joko tuskat alkavat taas? + +VILLE (valittaa ja huhtoo käsillään). + +SILJA. Lapsi raukkani, kun täytyy kärsiä noin paljon. Rakas, laupias +isä, huojenna kipua, anna loppua pikemmin... Maiju, tuo vettä, että saan +kostuttaa huulia edes... Voi, raukkani! Näin kovia vaivoja ei hänellä +ole vielä ollutkaan... Koeta panna lusikalla suuhun, minun täytyy +pidellä käsiä, muuten hän hakkaa niitä sängynlaitaan... + +MAIJU. Ei niele; se jää kurkkuun korisemaan. + +SILJA. Eikö niele?... Silloin on loppu lähellä. + +MAIJU. Äiti, elkää antako Villen kuolla. Elkää äiti. Minulle tulee niin +ikävä. + +SILJA. Hyvä lapsi, onko se minun vallassani. + +MAIJU. Minä juoksen Mäki-Mattiin hakemaan apua. Ehkä saisimme sieltä +rohtoja. + +SILJA. Ei hän enää rohtoja tarvitse. Aikaisemmin olisivat ehkä avun +tehneet. + +MAIJU. Olipahan yksikin sairas parantunut, vaikka ihan jo kuoletettiin. +Ettekös muista äiti, kun Matlena siitä kertoi. + +SILJA. Mene, Maiju kulta, heiluttamaan kätkyttä, ettei Anna edes herää. + +VILLE. Ajakaa pois, ne tekevät minulle pahaa. + +SILJA. Elä pelkää, lapseni, ei tässä ole kuin äiti vaan... Oma, rakas +Ville poikani... Kun voisi sinua auttaa. Sydänvereni antaisin... + +MAIJU (polvillaan, rukoilee ensin hiljaa, sitten ääneen). Hyvä, rakas +Jumala taivaassa. Että Ville eläisi ja tulisi terveeksi. Että hän +jaksaisi kävellä ja leikkiä niinkuin ennenkin... + +SILJA. Sillä lailla ei saa rukoilla lapseni... Herran tahto tapahtukoon. + +MAIJU. Tapahtukoon sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa. Mutta elä +ota häntä pois, minä niin itken jos Ville kuolee ja äitikin itkee eikä +meillä sitten enää ole yhtään iloa... + +SILJA. Hiljaa, Maiju, hän menee uneen. Jumalan kiitos, että viimein +kumminkin helpoitti.--Tules katsomaan, kuinka hiljaa ja rauhallisesti +hän nyt makaa. + +MAIJU. Hän ihan varmaan rupeaa paranemaan, äiti, Jumala kuuli minun +rukoukseni. Siinä näette, äiti, osasinpas rukoilla oikein. + +SILJA. Kun hymyileekin unissaan. + +MAIJU (tarttuu molemmin käsin äidin kaulaan). Äiti kulta, hän paranee, +hän paranee. Ja meille tulee taas niin hauska.--Äiti, kuulkaa, ei Villen +koskaan tarvitse hoitaa Annaa, ei koskaan kantaa puita, eikä lattiaa +lakaista, kyllä minä teen kaikki. Ja annan leipäosastani hänelle aina +puolet, enemmänkin kuin puolet, että pääsee, raukka, voimiinsa, eikös +niin, äiti? Mutta mistä saisimme hänelle vehnästä, edes jonkun kerran, +mistä äiti? Sanokaa! + +SILJA. Elä, hyvä lapsi, kurista minua. Menisit nyt tuutimaan pikku +Annaa, niinkuin äsken jo pyysin. + +MAIJU. Kyllä, kyllä, jahka vähäisen vielä katson Villeä. No, nyt! Minä +tuudin oikein kahden käden, ettei herää. Näinikään. Näettekö, äiti, +näinikään. + +SILJA. Hyvä, hyvä. Ei, elä laula, että Ville saa nukkua.--Ohho, nytpä +hän jo aukaiseekin silmänsä taas. + +VILLE. Äiti! + +SILJA. Mikä on, lapseni? + +VILLE. Ei koske enää mihinkään. + +SILJA. Eikö koske? Rakas, oma poikani, olisiko se mahdollista. Jumala +ehkä auttaa sinua terveeksi vielä... Voisitkohan syödä vähäisen? Että +vahvistuisit. + +MAIJU. Minulla on sokeripala taskussa. Ville, tahdotko? + +SILJA. Kuuletko, lapsi, mitä Maiju sinulle antaa? Semmoista makeata kun +hän on säästänyt Ville pojalle. + +MAIJU. Ja siitä asti, kun viimeksi kävin Mäki-Matissa. Edes kaksi +viikkoa, taikka enemmänkin. Iitan kanssa leikittiin silloin +vieraisilla... Siinä on, ota, Ville! + +SILJA. Annapas olla, mitä hän katsoo taas noin kummasti? Mene, mene, +lapseni, vie pois sokurisi, näethän sinä, ettei se meistä enää tiedä +laisinkaan. Ville, rakas poikani, osaatko puhua vielä? Tunnetko äitiä? + +VILLE. Siellä on ... niin kirkasta ... ja kaunista... + +SILJA. Missä, armaani? + +VILLE. Taivaassa... Enkelit laulavat ... palmut kädessä... +Ja urut ... soivat... + +MAIJU (vavisten). Äiti! + +SILJA. Hiljaa, hiljaa. + +MAIJU (kuiskaa). Kuoleeko hän, äiti? + +SILJA. Kuolee. + +VILLE. Tulen ... äiti ... auta... Jeesu... (Hengittää harvaan ja +raskaasti. Kuolee.) + +SILJA (nousee). Hän on päättänyt. Herra antoi, Herra otti, Herran nimi +kiitetty olkoon. (Painaa kuolleen silmät kiinni ja kädet ristiin +rinnalle.) + +MAIJU (heittäytyy itkien lattiaan). + +SILJA (kääntyy häneen vitkalleen). Elä itke, Maiju. Emme saa kadehtia +hänen onneaan. Nouse ylös, lapseni, ja tule katsomaan. Niin kauniina ja +hiljaisena hän nyt lepää tuossa... Päässyt on, Ville, maailman vaivoista +ijäiseen iloon taivaassa... Ei tunne kipua eikä tuskaa enää... Hänen +tähtensä ei surra tarvitse... + +MAIJU. Mutta kun hän viedään pois ... kirkon multaan ... sitähän minä +itken ... kun ei milloinkaan enää saa häntä nähdä ... ei milloinkaan +... vaikka eläisi kuinka kauvan... + +SILJA. Elä itke, elä itke! + +MAIJU. Miks' pannaan hautaan, äiti?... Kylmään, pimeään hautaan ... +jossa paleltaa ja pelottaa... + +SILJA. Hyvä lapsi, ruumis sinne vaan pannaan. Ville on itse +taivaassa... kirkastetulla ruumiilla. Jos tulet Jumalan lapseksi, +niin tapaatte kerran toisianne Jesuksen luona. + +MAIJU (pyyhkii silmiään ja katsoo äitiin). Minä koetan, äiti. Luen +rukouksia joka aamu ja ilta, enkä ole koskaan tottelematon. Ottaako +Jumala minua sitten samaan taivaasen, johon Villenkin? Ottaako, äiti? + +SILJA. Ottaa, lapseni, ottaa, ottaa... + +MAIJU. Ihanko heti sitten kun kuolen? + +SILJA. Ihan heti. + +MAIJU. Ja antaako semmoisen kirkastetun ruumiin? + +SILJA. Antaa. + +MAIJU. Mutta eipäs antanut Villellekään. Enpäs minä nähnyt. Näittekö te, +äiti? + +SILJA. Eihän sitä kuolevaiset silmät--Ole nyt rupattamatta, hyvä lapsi, +en minä jaksa kuunnella... Juoksisit ennemmin Mäki-Mattiin sanomaan, +että Ville on kuollut. Ja kysy, jos emäntä voisi tulla minua vähän +auttamaan. Pitäisi käydä ilmoittamassa papille ja toimittaa hautaan. +Enkä minä pääse täältä mihinkään, kun ei isä ole kotona. + +MAIJU. Sanonko minä, että Villeltä terveisiä? + +SILJA. Sano vaan. Mutta elä viivy, muista tulla takaisin samaa päätä. + +MAIJU. Kyllä, kyllä. (Menee, kääntyy porstuasta takaisin.) Äiti, minua +pelottaa. + +SILJA. Mikä sinua pelottaa, lapsi? + +MAIJU. Että jos siellä kummittelee, metsässä. + +SILJA. Ole nyt joutavia. Keskellä päivää. + +MAIJU. Mutta kuolleet eivätkös näyttäänny välistä? + +SILJA. Eivätkä näyttäänny. Ja Villekö sinulle sitten pahaa tekisi? + +MAIJU. Jos panisin katkismuksen povelleni. Mitä, äiti? + +SILJA. Pane, pane. Voi, kuinka olet lapsellinen. + +MAIJU (pistää kirjan poveensa). Nyt varmaankaan ei pysty mikään (menee). + +SILJA (nojautuu sängyn laitaan, katselee ruumista). Ei tuskaa ... ei +kipua ... ei synti eikä vaiva nyt rauhaasi häiritse... Tallella olet ... +rakas poikani ... sydänkäpyni ... en sinua takaisin pyydä ... taivaassa +sinulla on loppumaton ilo ... en pyydä takaisin, vaikka itken ... kun +jäi niin tyhjäksi ja kolkoksi tupa ... (peittää ruumiin valkoisella +vaatteella). Lepää rauhassa, armas lapseni, lepää rauhassa. Jeesus +Kristus sinut viimeisenä päivänä jälleen herättää ... silloin, jos +Jumala suo, näemme toisemme ... silmästä silmään. (Istuu jonkun maikan +päähän karttaamaan villoja, laulaa.) + + »Pois makia maailma jää! + Mun sielun päänänsä + Täält' pyrkii ylös vielä, + Kanss' mielen etsii siellä + Ain' ijäist' menoo taivaass' + Juur' Herran pyhäin seurass'.» + +(Antti ja Mikko tulevat.) + +ANTTI. Hyvää päivää, tässä sitä ollaan taas. Terveisiä matkalta. + +MIKKO. Ja nyt, Silja, ei meillä enää ole mitään hätää. Päästään elämään +uudelleen ja toisella lailla kuin ennen milloinkaan. Niin, niin, totta +se on, elkää yhtään katselko. Ha, ha, ha, Siljan silmät kun repesivät +suuriksi. Ei se usko minua. Antti, sano sinä, onko valhetta. + +ANTTI. Siinä ei sanoja tarvita, kun lyödään rahat pöytään. Noin! +Tulepas, eukko, tänne nyt! Joudu, mitä sinä kuhnustelet? Tokkohan lienet +vielä elämässäsi nähnyt näin paljon rahaa yhtaikaa. + +MIKKO. Siinä on jos jonkinlaisia seteliä. Harmaalaitasia, sinilaitasia, +punalaitasia.--Kelpaa meidän, miekkoisten! Ei pakkoa työhön eikä +mihinkään. Syödä vaan ja maata kellotella pitkin päivää, jos niin +tahtoo. + +ANTTI. Ja kuinka se rohkaisee mielen, tuo raha. Ei uskoisi. Mutta vallan +minä olen toinen ihminen siitä saakka, kuin nuo sain povelleni. Tunteepa +melkein, että nyt sitä on maailman herra. + +MIKKO. Eikös ole sitten? Pieniä kapineita nuo ja ohkaisia, mutta paljon +painavat yhtäkaikki. Panepas niitä vaakaan vaan, niin hetikohta on +toisessa vaa'asa maita ja tiluksia, ääntövaltaa, arvoa ja mitä hyvää +ikinä ajatella voi. + +ANTTI. On se somaa. No, Silja, sinä vaan töllistelet. Luulet varmaan +näkeväsi unta. Et usko omia silmiäsi, niinkö? Otapas käteesi tuosta +harmaalaitanen ja koettele. + +SILJA (työntää hänen kättään pois). Mistä sinulla on nuo rahat, Antti? + +ANTTI. Huoli siitä. Pääasia vaan, että on. Noo? Otatko, vai--? + +SILJA. En ota, ennenkuin saan kuulla, mistä ne ovat tulleet. + +ANTTI. Mistä ovat tulleet, mistä ovat tulleet, Ulkoa maailmasta, +tietysti, meille niinkuin muille. Ei suinkaan niitä taivaasta +kenellekään sada. + +SILJA. Antti, Antti, mitä olet sinä tehnyt? Voitko vastata Jumalan ja +omantuntosi edessä? + +ANTTI. Ole vaiti. Minä nyt sanon, että Topra nämä antoi ja lähetti +sinulle vielä paljon terveisiä, että ostaisit rohtoja Villelle ja ruokaa +koko joukolle. + +SILJA. Mutta millä tavalla oli Topra ne saanut? + +ANTTI. Sitä en tiedä, eikä se minua liikuta. + +MIKKO. Tavalla millä hyvään. Itse hän siitä vastaa. Olkaa te vaan +huoletta. + +SILJA. Laske pois kädestäsi, Antti, rahat kaikki. Siunaa itsesi, mies, +ja pakene noita kuin saastaisia henkiä. + +ANTTI. Oletkos hassu? Toinen hyvästä tahdostaan antaa ja minä +kieltäytyisin ottamasta. Jopa olisin tyhmä. Hölmö kerrassaan. + +MIKKO. Ja mitä Topra sanoisi? Joka parhaasta päästä juuri Villeä ja +Siljaa varten ne hankkikin. + +SILJA. Ville ei niitä enää tarvitse enkä minä liioin. Varjele suuri +luoja syömästä noilla rahoilla ansaittua leipää. Vaikka nääntyisimme +nälkään ennemmin. + +ANTTI. Mikä niitä rahoja vaivaa sitten, jos saan luvan kysyä? + +SILJA. Sen tiedät kyllä, jos tahdot olla rehellinen. Oman käden +oikeudella ne Topra on ottanut. Ei mitenkään muuten. + +MIKKO. Oman käden oikeutta täällä, Silja hyvä, harjoittaa itsekukin. +Eroitus on vaan siinä, että toisia laki suojelee, toisia se vainoo. + +SILJA. Elä kuuntele, Antti, elä kuuntele tuommoista puhetta. Mene +omaantuntoosi ja ajattele tarkkaan, ennenkuin kosketat väärin saatuja +rahoja. + +ANTTI. Ajattele, ajattele! Minä en ajattele mitään. Ostan ruokaa ja syön +mahani täyteen. Katsele sinä päältä ja ime sormiasi, jos niin lystäät. +Sama se. + +SILJA. Ostat leipää noilla? Vaikka olisivat--varastettuja? + +ANTTI. Vaikkapa olisivat. Mitä se minuun kuuluu. Minä en kumminkaan ole +niitä varastanut. + +MIKKO. Te olette liian arka, Silja. Maailmassa pitää elää maailman +mukaan. + +SILJA. Tähän asti olemme eläneet rauhassa ja sovinnossa. Mutta nyt-- + +ANTTI. Syytön olen minä, sillä minä en riitaa rakenna. + +SILJA. Minulla ei sitten ole muuta neuvoa, kuin ilmoittaa asia +vallesmannille. + +ANTTI. Koetapas semmoista tehdä. Koetapas, sanon minä! Tuhat tulimmaista! +Silloin ei kunnian kukko laula. + +SILJA. Itsehän minua pakoitat. Kun et muuten luovu aikeistasi. + +ANTTI. Mutta sinä et hiisku näistä rahoista sanaakaan. Muista se! Sinä +et suutasi aukaise. + +SILJA. Tulee kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. + +ANTTI. Enkö minä saa sinua tottelemaan? Sepä kumma. Sinäkö tässä olet +haltijana, vai minä? (Puristaa häntä käsivarresta.) + +SILJA. Lyötkö sinä minua siitä syystä, etten anna sinun sielullesi +vahinkoa tehdä? Että varoitan ja huudan takaisin, kun näen sinun +kääntyvän pahalle tielle. + +ANTTI. Nyt vaikene ajoissa. + +SILJA. En vaikene silloin kuin tiedän olevani oikean asian puolella. + +ANTTI. Kuule, minä lyön. + +MIKKO. Elä huoli, Antti. Lähdetään matkaamme ennen. Antti! + +ANTTI. Kuritan häntä ensin. + +SILJA. No, lyö vaan! Lyö tässä lapsemme ruumiin ääressä. (Heittää +peitteen Villen kasvoilta pois.) + +ANTTI (jäykistyy). Ville kuollut! + +SILJA. Kuollut. Päässyt pois synnistä ja murheesta. Sieltä hän nyt +autuudestaan katselee meitä, jotka riehumme täällä ja intoilemme emmekä +anna hänen tomulleenkaan rauhaa. + +ANTTI (vaipuu penkille). Meidän ainoa poikamme! + +SILJA. Noin hiljainen ja tyven on kuolema. Elämässä surraan ja +murehditaan. Mitä varten? Turhaa kaikki. Tänne kuin ehtii, niin lepoon +asettuu sekä ilot että tuskat. + +MIKKO. Ville parka! Olispa hän yhtähyvin saattanut vielä elääkin. + +SILJA. Mitäpä onnea hänelle täällä oli tarjottavana. Parempi, että Herra +hänet korjasi, ennenkuin ehti kovettua ja paatua. + +ANTTI. Hän oli niin terävä ja vilkas... Erinomaisen kaunis poika, siksi +kuin rupesi sairastelemaan. + +MIKKO. Niin oli, minäkin muistan. Oikein täytyi ihmetellä hänen +järkeään. + +ANTTI. Ja semmoinen pää kun sillä oli oppimaan kaikkea. Luki jo kuin +vettä mitä kirjaa tahansa. Olisi hänestä tullut vaikka pappi, kun olisi +meillä ollut varoja häntä kouluttaa. + +SILJA. Herra antoi, Herra otti, Herran nimi kiitetty olkoon! (Peittää +ruumiin jälleen.) + +ANTTI. Mikä varjo siellä liikkuu? + +SILJA. Joku on ikkunan takana. + +MIKKO. Kuka perhana--? Antti, joudu! Pian pois nämä (viskaa lakkinsa +rahojen päälle ja painaa käsillään). Jokohan ennätti nähdä? + +ANTTI. Odotas--se taitaa olla Matlena. + +MIKKO. Niin onkin.--Hyi, kuinka säikähdin.--Mitähän siellä +kurkistelee... Kuunnellaanpas ... hän puhuu jotain (menee ikkunaan). +Ei! Ei ketään. Käy sisään vaan. + +ANTTI. Mitä hän kysyy? + +MIKKO. Jos täällä on vierasta tuvassa. + +MATLENA (aukaisee oven ja katselee ympärilleen). Ei muita paitsi te? +Eikö uunilla liioin? + +SILJA. Ei siellä ole yhtäkään ihmistä. + +MATLENA (puhuu ulos). Tule, Topra. + +MIKKO. Ahaa! Onko Topra matkassa? + +(Matlena ja Topra tulevat sisään.) + +MIKKO. Nythän olemme taas vähitellen koossa kaikki. Kunnari kun vaan +saapuisi vielä. + +TOPRA-HEIKKI. Ovatko liikkuneet täälläpäin? + +MIKKO. Ketkä? + +TOPRA-HEIKKI. Kruununmiehet. + +MIKKO. Ei, minun tietääkseni.--Ettäkö ajaisivat meitä takaa?--Ole +hiidessä--! + +TOPRA-HEIKKI. Ehk'eivät ole jäljillä vielä. Mutta varoa saamme. + +ANTTI. Kuinka niin? + +MATLENA. Ei ne ole jäljillä, eikä meillä ole mitään vaaraa. Heitä vaan +mielestäsi pois kaikki ja istu tänne lepäämään. Tänne pöydän päähän, +näin. Ja sitten panen minä eteesi ruokaa, että saat syödä. Enkä anna +sinulle rauhaa, ellet syö oikein vahvasti. Tulkaa toisetkin, jos teitä +maittaa. Poikkesin Mäki-Mattiin sivumennen ja ostin mitä sain. Tulkaa, +tulkaa! + +ANTTI. Minua ei nyt maita. + +MATLENA. Tuossa leikkaan sinulle hyvän palasen palvattua lihaa, Topra. +Pistä suuhusi ja pure. Eläkä ajattele mitään, kuuletkos, elä yhtään +mitään. Syö ja ole ihan huoleton. Sitten rupeat levolle, etkä muistele +kruununmiehiä ollenkaan. Minä vaikka olen vahdissa tuolla ulkona sen +aikaa kuin nukut. Eikös niin? + +TOPRA-HEIKKI. Mitä sinä väkisen työnnät minulle ruokaa, kun minua ei +kumminkaan maita. Olenhan sen sanonut jo tuhannen kertaa. + +MATLENA. Ei ihminen elä syömättä. Ota, hyvä Topra, niele väkisen. Usko +minua, sinä sairastut muuten. + +TOPRA-HEIKKI. Se on mahdotonta. Minä en saa menemään alas. Veisit pois. +Tekee pahaa sitä katsellakin. + +MATLENA. Rupeatkos maata sitten? + +TOPRA-HEIKKI. Ei nukuta. + +MIKKO. Anna sinä Topran olla. Mitä hiivattia-- + +MATLENA. Elä puhu, kun et tiedä kumminkaan. Topra ei ole syönyt eikä +nukkunut, ollut vaan yhtämittaisessa tuskassa ja hädässä. Sitä ei +ihminen kestä, tulee viimein höperöksi. + +MIKKO. Ole vaiti. Tuommoisesta alituisesta hopotuksesta luulet hänen +sitten paranevan. Heitä hiiteen. Minulla on keino, joka tepsii (ottaa +lakin rahojen päältä). Katsopas tänne, Topra! Tokko muuttuu iloiseksi +mielesi? + +TOPRA-HEIKKI. Tuossako te niitä pidätte? Päättömät kollot! Eikö teillä +ole järkeä sen verran että hakisitte niille piilopaikan. Millä hetkellä +hyvänsä tulee vallesmanni sisään ja saa ne silmiinsä. Silloin olemme +kiinni joka kynsi. + +MIKKO. Niin, tosiaankin. Kyllä nämä täytyy kätkeä. Mutta mihinkä? Sano +sinä, Antti, joka paremmin tunnet paikat. + +ANTTI. Miettikäähän nyt te. En minä kykene tällä haavaa. + +MIKKO. Uunille. + +TOPRA-HEIKKI. Josta ensimmäinen kerjäläinen ne kaappasee. + +MIKKO. Porstuan-nurkkaan sitten? Taikka navettaan. + +TOPRA-HEIKKI. Porstuan ne syynäävät ja navetan, jos kerran tulevat. + +MIKKO. No, neuvo sinä. En minä enää tiedä. + +TOPRA-HEIKKI. Pannaan kätkyeen--ei, pannaan Villen sänkyyn, vaatteitten +alle. Niin, sinne juuri, Villen sänkyyn! Villen hyvä haltija ne ottakoon +huostaansa. + +SILJA. Ei tänne! + +TOPRA-HEIKKI. Minkätähden ei? Villen omat ne ovat. Ei kenenkään muun. +Tulkoonpas kukaan niitä ryöstämään häneltä. + +ANTTI. Sinä et vielä tiedä, Topra, mitä täällä on tapahtunut.--Ville on +eronnut meistä. + +TOPRA-HEIKKI. Eronnut--? + +ANTTI. Ville on kuollut. Kylmä ruumis tuossa vaan on jäljellä. + +MATLENA. Kaikki surut yhtaikaa! + +TOPRA-HEIKKI. Kylmä ruumisko vuoteella, tuossa? + +MATLENA. Niin, Villen ruumis. + +TOPRA-HEIKKI (hiljaa itsekseen). Toinen metsässä. + +ANTTI. Tahdotteko katsoa? (Nostaa peitettä.) + +SILJA (hiljaisella äänellä). Elkää peljätkö. Ei hän tee pahaa +kenellekään. + +MATLENA. Autuas hän on, jos ken. + +TOPRA-HEIKKI. Peittäkää pois!--Mitä siinä on katsottavaa.--Ja mitä +varten pidetään kuollutta täällä sisässä? Viekää ulos. Elävät elävien +kanssa, kuolleet erilleen. Antti ja Mikko, toimittakaa ruumis muualle. +Niin kauvas kuin suinkin. Joutuun nyt. + +SILJA. Ei vielä. Antakaa olla aamuun. Hän hiljan vasta kuoli; on tuskin +ehtinyt kylmetä. + +TOPRA-HEIKKI. No, niin! Minun puolestani olkoon siinä, vaikka +tuomiopäivään asti. Luuletteko että pelkään ruumiita? Oho! Mies olen. +Enkä kalpene, vaikka tulisi se kävellen vastaani. Ruumiita ei pelkää +muut kuin lapset ja naiset. Hupakot! Kun säikkyvät turhia. Ruumis on +kuin lakastunut ruoho, taikka kuin tuo halko tuolla nurkassa. Ei tiedä +eikä tunne sen enempää. Ei liiku, eikä kävele, ei hievahda paikastaan. +Ja vähitellen se mätänee, madot syövät ja kaikki katoo, niin ettei +jälkeä jää--Semmoista on elämä ja semmoinen on maailman meno. Ei kannata +surra eikä huolia. Tänne tulkaa, Antti jo! Mikko, tänne pöydän luokse. +Me juttelemme ja pieksemme suuta. Annamme palttua koko maailmalle. +Oletteko hankkineet edes viinaa meille? + +MIKKO. Kuinkas sitten! Täällä on pullo taskussa. + +TOPRA-HEIKKI. Hyvä! Tuo tänne. Ja pikari myös tai muu sen tapainen, että +juomme kerran oikein ihmisiksi. + +MATLENA. Luojan lykky. Nyt hän taas on entisellään (istuu Siljan +viereen). + +ANTTI (tuo pikarin). Sietääpä tosiaankin saada vähän virkistystä +nyt.--Kovin minuun koski tuo pojan kuolema. + +TOPRA-HEIKKI. Viina huhtokoon mielestämme pois kaikki pahat. Siinä! +Ryypätkää miehet! Mitä te pelkäätte ja vapisette? Ruumistako? Vai noita +rahoja tuossa? Pistä ne poveesi takaisin, Antti, siksi kuin mietimme +niille hyvän piilopaikan. Pohjaan saakka, Mikko! Pohjaan saakka. Elä +kihnustele, aika mies. Ja rohkaise mieltäsi. Luulenpa että housusi +tärisevät. + +MIKKO. Se on pitkä valhe. Minä en tähän saakka ole tiennyt pelvosta +mitään. Olenkosta, Antti? + +TOPRA-HEIKKI. Alku, näetkös, on aina vaikeinta. Tottumusta puuttuu, +siinä se vaan on. Mielemme horjuu samoin kuin lapsen jalat ensimmäisiä +askeleita ottaessa. Rautaa me tarvitsemme suoniin. Terästä ja rautaa, +että pysyy veri alallaan. Se muuten hakkaa kuin vasaralla ja huumaa +pään. Noo, ei se mitään! Pysytään me pystyssä siltä. Eikä silmää +räpäytetä itse paholaisenkaan edessä. Otetaanpas toinen ryyppy. Terve! + +ANTTI. Niin, otetaan vaan. Turhaa on surra. Ei herää Ville eloon, vaikka +huolisin niin, että sydän halkiaisi. + +TOPRA-HEIKKI. Apu tuli liian myöhään. Ennemmin olisi meidän pitänyt +ryhtyä toimeen. Nyt olisimme päässeet jo paljon pitemmälle. Emme enää +kärsisi näitä vasta-alkavan tuskia. Ville olisi jäänyt eloon, +voimistunut ja kasvanut. Kuka tietää minkälainen mies hänestä olisi +maailmaan varttunut. Meillä siitä olisi ollut ilo. Epäilykset olisivat +haihtuneet häntä katsellessa. Mutta nyt--Eih! Mihin sotkeentuvat +aatokseni taas? Kolmas ryyppy! Juodaan, miehet, niin kauvan kuin +pullossa riittää. + +MIKKO. En ole tuntenut epäilystä minkäänlaista, enkä tuskaa liioin. +Sinua ne vaan vaivaavat, Topra.--Kunnari kun tulisi pitämään meille +iloa. Äkin ne hälvenisivät. + +TOPRA-HEIKKI. Minullako epäilyksiä? Ettäkö minä olisin teitä arempi? +Häpiä vähän! Olisiko teissä ollut kuntoa ryhtyä koko toimeen ilman +minua? + +MIKKO. No, enhän minä sitä väitäkään. Mitä sinä nyt taas semmoisia? +Nostat riitaa aivan suotta. + +TOPRA-HEIKKI. Ja mitä varten minulla tunnonvaivoja olisi? Mitä varten, +minä kysyn? + +MIKKO. Herra Jumala, eihän tässä ole tunnonvaivoista puhuttukaan. +Onkosta, Antti? + +TOPRA-HEIKKI. Minä kysyn teiltä, mitä varten minulla olisi +tunnonvaivoja? Mitä pahaa olen tehnyt, jota pitäisi minun katua? Vai +sekö, mielestänne, olisi niin suuri synti, että tahdoin auttaa köyhiä ja +kurjia? Niitä, jotka kärsivät vääryyttä, joita maan mahtavat ahdistavat +ja polkevat. Oliko se synti, minä kysyn? Vastatkaa! + +ANTTI. Ei suinkaan sitä voitane synniksi lukea. Ei millään tavalla. + +TOPRA-HEIKKI. Meillä on sota, ymmärrättekö? Oikea rehellinen sota, +niinkuin sen olen teille tuhannen kertaa selittänyt. Niin kauvan ei +vielä sotaa ole kuin yhdeltä puolen vaan tapellaan, mutta kun toiset +rupeavat puolustamaan itseänsä ja lyövät takaisin, silloin on sota +syttynyt. Vaan ne ensimmäiset sodan alkoivat, eikä jälkimmäiset, +ymmärrättekös nyt? + +MIKKO. Niin, ensimmäiset, tietysti. Rikkaat ja mahtavat. + +TOPRA-HEIKKI. Mitä syytä meillä sitten olis tunnonvaivoihin, hölmöt? +Huomaatteko jo, kuinka lapsellisia te vielä olette? Ei uskoisi, +aikamiehistä. Oikein naurattaa.--Ja maistetaanpas sen päälle. + +MIKKO. Vieläkö sieltä tulee? + +TOPRA-HEIKKI. Kun meiltä riistetään hikemme ja vaivamme hedelmät, niin +otamme ne koreasti takaisin. Se on oikeus ja kohtuus. Kun meitä lyödään, +niin lyömme takaisin. Ja kun vaara uhkaa, niin annamme tulta.-- + +SILJA. Toisin neuvotaan Jumalan sanassa. »Rakastakaa vihollisianne, +siunatkaa niitä, jotka teitä sadattavat, tehkäät niille hyvää, jotka +teitä vihaavat. Ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoovat ja +vahingoittavat.» + +TOPRA-HEIKKI. Tuo ei kuulu tähän. Ei ensinkään. Mutta toisen kohdan minä +tiedän raamatusta joka meille sopii: »Silmä silmästä, hammas hampaasta, +veri verestä!» + +ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä!» + +ANTTI. Mikä sinua vaivaa, Topra? + +TOPRA-HEIKKI. Se oli Jaaran ääni. + +MIKKO. En kuullut minä. + +MATLENA. Korvasi pettivät, suotta säikyt. + +TOPRA-HEIKKI. Jaaran ääni, niin totta kuin tässä istun. Jaaran ääni. +Kolkkona ja kumeana kuin haudan syvyydestä, mutta Jaaran ääni. + +MATLENA. Ja minä sinulle vakuutan, että korvasi pettivät. Elä tarkkaa +noin, mielesi siitä alkaa harhaella. + +MIKKO. Mutta jos hän hyvinkin on tuolla ulkona? Minä menen katsomaan-- + +MATLENA. Voi, elä mene. Ei siellä ole mitään. Puhellaan muista asioista, +että unohtuu pois. + +ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä!» + +TOPRA-HEIKKI. Hiljaa! Vaiti!--Ovatko helvetin portit jääneet auki, kun +kuolleet pääsevät meitä kiusaamaan? + +SILJA. Kriste armahda! + +ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä!» + +TOPRA-HEIKKI. Pysy siellä, jossa olet, jätä elävät rauhaan! Mitä sinä +meistä? Eikö siinä kylläksi, että maailma meitä ahdistaa? Vieläkö +kuolleetkin nousevat yhteen liittoon? + +ANTTI. Viina on mennyt hänen päähänsä. + +MATLENA. Topra, rakas ystäväni, rauhoitu. Usko minua, tuo on vaan +sairautta, tyhjää hourausta. Ei kuulu mitään ääniä, turhaa luuloa se +vaan on. Näes, me olemme kaikki täällä, Mikko, Antti, Silja, minä. +Tunnethan sinä meidät? + +TOPRA-HEIKKI. Tunnen. Mutta ettekös te kuulleet mitään? + +MATLENA. Emme yhtikäs mitään. Kun rauhoitut, niin ne katoovat sinunkin +korvistasi. + +MIKKO. Otit niin monta ryyppyä syömättömään ruumiisen, siitä se tuli. + +MATLENA. Ja valvomisesta. Kun ei ole nukkunut moneen yöhön. + +ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta ja veri verestä!» + +TOPRA-HEIKKI. Taas se kuuluu, taas! + +ÄÄNI. »Veri verestä, henki hengestä!» + +TOPRA-HEIKKI. Tule esiin sitten. Asetta, kirves tänne! En pelkää, +tappelen vaikka viimeiseen veripisaraan asti. Ota avuksesi hornan pedot +ja itse pääperkeleet lisäksi. En pelkää sittenkään. Kirves, kirves +tänne! + +MATLENA. Voi, taivaan vallat! Topra! + +TOPRA-HEIKKI. Odotas! Se säikähtikö nyt ja läksi pakoon? + +MATLENA. Läksi. Pakoon läksi. Ei ole mitään enää. Nyt pääsit rauhaan. +Tule levolle. Tänne penkille. Silja antaa tyynyn. Tule! Ei ole mitään +enää. Se pakeni pois. + +TOPRA-HEIKKI. Lieneekö ollutkaan. Mielenhouretta vaan. Henget eivät +puhu. Eivätkä ne täällä meidän keskellämme liiku. Ei ole mitään +luonnotonta, vaikka jotkut niin luulevat. Taika-uskoa se vaan on. Taikka +mielenhouretta niinkuin minulla. Ei henget meitä vihaa eikä härnää. +Toisessa maailmassa ne ovat.--Juopa syvä välillä. Ei voi tulla sieltä +tänne. + +MIKKO. Nyt hän puhuu järkevästi. Jumalan kiitos, että meni ohitse. +Rupesi tekemään jo pahaa minullekin. + +ANTTI. Ehkä on parasta että seuraat Matlenan neuvoa ja menet levolle + +MATLENA. Kas tässä sinun kelpaa maata. Nuttuni panin alle, että on +pehmoisempi. Tule nyt Topra! + +TOPRA-HEIKKI. Istutko sinä luonani, Matlena? (Laskeutuu pitkälleen.) + +MATLENA. Istun toki (asettuu jakkaralle). Tässä näin, ihan likellä, Enkä +paikaltani hievahda. Ole vaan rauhassa, + +TOPRA-HEIKKI. Laske kätesi tänne korvalleni. Noin, nyt on hyvä. Nyt ei +kuulu mitään.--Kumma että löi niin heikoksi miehen. Että kuulee +olemattomia ääniä. Ei se muuta ollut kuin heikkoutta, luonnon +heikkoutta. + +ANTTI. Niin, eihän sitä ihmetellä sovi. Mieskin on ihminen, vaikka +olkoon kuinka väkevä. + +TOPRA-HEIKKI. Tähän saakka en vielä ole säikkynyt enkä pelkoa tuntenut. +Mutta jopa nousivat ihokarvat yksin pystyyn ja kylmä hiki vieläkin valuu +pitkin ruumista... Oli niin outoa ja luonnotonta, sehän sen teki. + +MATLENA. Niin, sehän sen teki. + +ANTTI. Elä puhele enää, vaan koeta nukkua.--Ollaan kaikki hiljaa, että +hän saa unta (muuttaa Siljan luokse). + +MIKKO. Parasta kun rupehimme maata jokaikinen. + +TOPRA-HEIKKI. Siitä minulla vaan on paha mieli, että ennätti Ville +kuolla. Se meni nyt niinkuin turhaan kaikki. Vaikka onhan niitä muita +jäljellä. Paljonkin muita. + +MATLENA. Nuku nyt, nuku! Heitä pois mielestäsi nuo asiat. Meillä on +aikaa miettiä niitä sittenkin taas, kun heräät. + +TOPRA-HEIKKI. Sinä, Matlena! Oma tyttöni!--Kultanuppuni!--Pidätkö sinä +minusta nytkin vielä? Vaikka olen tänlainen--pahantekijä. + +MATLENA. Minun silmissäni olet kuitenkin hyvä, parhain kaikista. Mutta +nyt et saa virkkaa enää mitään. Et ainoata sanaa. + +TOPRA-HEIKKI. En, en.--Minä tottelen sinua ja nukun. + +SILJA (puoliääneen Antille). Eiväthän kaikki voi olla rikkaita, toisten +täytyy olla köyhiä, sen on Jumala viisaudessaan niin määrännyt... Ja +itsekunkin tulee kantaa ristinsä kärsivällisyydellä, eikä soimata Herran +töitä, jos kohta niitä ei ymmärräkään. Ollaan uskolliset kuolemaan +saakka, kyllä ne sitten aikanaan kaikki selviävät. + +ANTTI (samoin puoliääneen). Ei köyhyys taivaasen auta. Sen ainakin +kokemus näyttää. + +SILJA. Sitä et tiedä. Muista vertausta rikkaasta miehestä ja +Latsaruksesta. + +ANTTI. Se nyt oli se yksi tapaus. Sopineeko sama vertaus kaikille. + +SILJA. Kyllä, kun vaan iloisella ja nöyrällä mielellä taipuu kärsimisen +alle. Luulen että silloin jo täälläkin annetaan joskus tuntea taivaan +esimakua. + +MIKKO (Matlenalle puoliääneen). Matlena, kuulehan? + +MATLENA. Mitä sitten? Puhu hiljaa. + +MIKKO. Kuinka oli Topra saanut päähänsä, että ... että Jaara on kuollut? + +MATLENA. Elä kysele. + +MIKKO. Mielenhourettako kaikki? + +MATLENA. Ole vaiti, ettei hän herää... Kylläpähän sitten kuulet-- + +MIKKO. Voisit tuota kumminkin sanoa. Minulle tahtoo nousta niin pahoja +aavistuksia... + +MATLENA. Hiljaa--! Siellä tulee joku. + +MAIJU (tulee juosten sisään). Äiti, äiti! Kiiltonappisia herroja! +Kahdella hevosella. Ajavat täyttä laukkaa tänne... Kas, johan ne ovat +kaikki täällä... + +MIKKO. Kiiltonappisia herroja? Vie sinun perhana! + +ANTTI. Pakoon! Kiiruusti! + +MATLENA. Voi, Jumala!... Ennätämmekö? + +TOPRA-HEIKKI. Mikä on? + +MATLENA. Elä säikähdä. Meidän täytyy joutua pois metsään. Nouse pian +ylös. + +MIKKO. Kruununmiehet meitä ajavat takaa. Helkkuna, nyt ne ovat jo +pihassa. + +ANTTI. Porstuan ovi kiinni! Säppiin! + +TOPRA-HEIKKI. Ei! Antaa heidän tulla. + +MATLENA. Mitä aiot? Topra--? + +TOPRA-HEIKKI. Levollisia kaikki! Ei mitään hätää. Jättäkää minun +huostaani. Suut kiinni, te muut. Mikko, muista! (Vallesmanni, +siltavouti, jahtivouti ja kaksi renkiä tulevat. Rengit pysähtyvät +ovelle.) + +MAIJU. Isä, tekevätkö ne meille pahaa, nuo? + +ANTTI. Elä pelkää. Mene äidin luokse. + +VALLESMANNI. Hyvää iltaa! + +TOPRA-HEIKKI. Jumal'antakoon hyvää iltaa, Herrat kun ovat lähteneet +oikein miehissä liikkeelle. Susiako ajetaan, koska jahtivouti on +matkassa?... Istukaa, hyvät herrat, istukaa! Sohvat tässä talossa ovat +vähän kovia, ei ole pantu resooria, mutta ehkä nuilla passaa pikkuisen +levähtää yhtä kaikki... Ellette pelkää, että tarttuu täitä vaatteihinne? + +VALLESMANNI. Tekö olette haltijana tässä? + +TOPRA-HEIKKI. Haltijana? Minä? Kas, kuinka herra vallesmanni on +leikkisä. Tuommoiset kauniit, kiiltävät napit nutussa ja kysyy sentään, +jos minä olen hänen haltijansa... Vai liekö minua tosiaan niin ylennetty +virassa? Mitä?... Ei tuo suotta olisi. Kyllä reuhkasin valtion työssä +kaiken kevättä ja kesää, että kannattaisi vainen. Vaatteenikin kulutin, +ettei ole kuin ryysyt jäljellä. Nähkääs tätä! Siinä riekale riekaletta +korville lyö... On se vähän kummallista sittekin. Saman isännän +palveluksessa toisen nuttu noin kaunistuu, toisen käy tämmöiseksi... +Kuka osaa selittää syyn? Minun järkeni ei pysty. + +SILTAVOUTI. Osaatkos selittää, miksi toiset nousevat mäkeä ylös, toiset +taas laskevat mäkeä alas että hurajaa? + +VALLESMANNI. Emme ole tulleet tänne suuta pieksämään, vaan viran +puolesta, niinkuin tiedätte. Siltavouti ottaa paperit esille ja pitää +protokollaa. Toimitus alkaa. Muistutan kaikkia läsnä-olevia vastaamaan +kysymyksiini suoraan ja kiertelemättä. Ilveilyt jättäkää sikseen, ne +eivät teitä pitkälle auta. + +TOPRA-HEIKKI. Siis kysyttiin meiltä jo aluksi, kuka tässä on haltijana. +Vastaus: köyhän majassa on haltijana ensimmäinen paras herra, joka +sisään astuu. Pöydän luokse hän marssii kohta suoraa päätä ja on sitten +kuin isäntä ainakin. Mutta köyhä kun tulee herrastaloon, niin huutia +tietäköön. Alimmalle portaalle saa pysähtyä, taikka huoneesen jos +lasketaan, niin tuonne kynnyksen eteen-- + +JAHTIVOUTI. Suus' kiinni nyt! + +VALLESMANNI. Ketkä teistä asuvat tässä tuvassa? + +SILJA (hiljaa.) Vastaa, Antti. + +ANTTI. Minähän tämän olen hyyrännyt. + +VALLESMANNI. Nimi? + +ANTTI. Vaaranen, Antti Vaaranen, työmies. + +TOPRA-HEIKKI. Ilman työtä ja ruokaa. + +VALLESMANNI. Vaimonne? + +SILJA. Silja Korpela. + +VALLESMANNI. Ja nämä muut? + +MATLENA. Matlena minä olen. Mehtolan Matlena, Savion kylästä, Kuopion +pitäjää. Tuo, joka uunin luona seisoo, on veljeni, Mikko. Ja tämä tässä +on Topra-Heikki, Pohjanmaalta. Tuli viime talvena tänne rautatientyöhön +ja on kerrassa mies semmoinen, ettei hänen vertaistaan monta olekaan. +Antaisi toiselle vaikka silmän päästään. Kysykää keneltä hyvänsä, niin +saatte kuulla. + +SILTAVOUTI. Omansa kunkin hyvä, sammakonkin nuijapää. + +VALLESMANNI. Vaiti!--Missä olette-- + +MATLENA. Työhönkin pystyy, jos mihin. Eikä surkeile voimiaan, on aina +ensimmäinen ja viimeinen. Siinä häntä mainitaan vallan ihmeenä, ja sen +vuoksi kait' hänelle on annettukin nimi Topra-Heikki, ei hän Topra ole, +papinkirjassa-- + +VALLESMANNI. Missä olette viettäneet nämä viimeiset päivät? Vastatkaa +ensin te, Vaaranen. + +SILJA (hiljaa). Tunnusta kaikki rehellisesti. Elä salaa mitään. + +ANTTI. Keskiviikkona läksimme Matlenan kanssa näitä hakemaan, Mikkoa ja +Topraa. Lauvantai-iltana ne löysimme Suonenjoelta. + +VALLESMANNI. Metsästä jonkun matkaa Ruohomäen talosta? + +TOPRA-HEIKKI. Kotkakallion juurelta, valkean äärestä. Vieläkö pitää +tarkemmin selittää? + +ANTTI. Lienee ollut likellä Ruohomäen taloa, en tunne niitä paikkoja. + +VALLESMANNI. Olitteko metsässä koko sen yön? + +TOPRA-HEIKKI. Yhtä varmaan kuin te haudoitte itseänne lämpimässä +sängyssä höyhentyynyillä. + +JAHTIVOUTI. Ole ääneti, kun ei sinulta kysytä. + +TOPRA-HEIKKI. Lupa puhua, koska minulla on yhtä hyvä suu kuin +sinullakin. + +MATLENA (puoliääneen). Topra, malta mieltäsi, onneton! + +TOPRA-HEIKKI. Saako tietää, mitä tämä tutkiminen oikeastaan merkitsee? +Mistä meitä epäillään? Mistä syytetään? Sanoo hänet kerrassaan suoraan, +ilman verukkeita ja kiertelemisiä. + +VALLESMANNI. Teitä epäillään syyllisiksi murhapolttoon, varkauteen ja +murhaan. + +SILJA. Voi armollinen Jumala! + +MIKKO. Murhaan--! + +TOPRA-HEIKKI. Todistuksia! Todistuksia vaaditaan, ennenkuin miestä +vangitaan. Tunnetaan mekin tapojanne sen verran. Noh, joutuun, te +lainvalvojat ja hyvän järjestyksen ylläpitäjät! Millä näytätte toteen, +että olemme tehneet kaiken tuon? + +VALLESMANNI. Mies, joka löydettiin murhattuna, kävi yöllä minua +tavoittamassa. Rengit, tomppelit eivät tulleet minulle ilmoittamaan, +mutta--. + +TOPRA-HEIKKI. Antoivat teidän nukkua rauhassa peittojen alla. Siinä +tekivät pahasti. Nyt jäi koko asia peittoon. + +VALLESMANNI. Eipähän jäänyt. Elä ilku vielä! Hän oli puhunut tuvassa +siksi paljon, että sinut otamme kiinni kaikessa tapauksessa. +Ymmärrätkös? Vai pitääkö yhä selvemmästi puhua? + +MATLENA. Armoa, herra vallesmanni, elkää tehkö häntä onnettomaksi. +Antakaa hänen olla vapaana, me lähdemme Amerikkaan yhdessä, ijäksi +päiviksi pois koko maasta, ei tarvise peljätä, meistä ei ole haittaa +kenellekään. Kuulkaa minua, hyvät herrat! Mitä hyötyä siitä on, jos +panette hänet linnaan, ei hän muuta kuin paatuu siellä ja kovettuu, ja +sitten kun pääsee vapaaksi, hän ehkä todenperästä on paha, jota hän ei +nyt ole, jos häntä oikein tuntisitte-- + +VALLESMANNI. Jo riittää-- + +MATLENA. Vaikka hän kyllä on rajuluontoinen ja kiivas, varsinkin nyt, +kun rautatiellä työt lopetettiin ja miehet jäivät leivättömiksi eikä +minkäänlaista ansion toivoa koko talvena. Onko kumma, jos silloin +meneekin sekaisin pää, ettei enää voi hillitä luontoansa. Menkää +itseenne, hyvä herra, jos teiltä äkkiä otettaisiin virka pois ja te +joutuisitte mieron tielle, eiköhän kävisi mieli karvaaksi. Tulee silloin +sanoneeksi ja tehneeksi, jota ei ajattelekaan ja jota jäljestäpäin kyllä +katuu-- + +SILTAVOUTI. Sen kieli kun laulaa. + +MATLENA. Täytyyhän ihmisten antaa anteeksi toisilleen, antaa Jumalakin +anteeksi ja armahtaa ja auttaa, ei pane kuormaa kuorman päälle eikä +paina yhä alemmaksi. Mitä suurempi syntinen, sitä enemmän Jumala +rakastaa ja holhoo ja hoitaa, tehkää samoin, hyvä herra, sen Jumala +teille palkitsee viimeisenä tuomiopäivänä, ellei ennen-- + +VALLESMANNI. Jo riittää, jo riittää, minä sanon! Ihme, kumma, ettei pidä +saaman tottelemaan. + +TOPRA-HEIKKI. Puhu seinälle tuossa! Siitä ehkä ennemmin löydät sydäntä, +kuin tuommoisen virkanutun alta. + +VALLESMANNI. Tämän lompakon löysimme metsästä. Mihinkä on joutunut +sisältö? + +TOPRA-HEIKKI. Mitä se sisälsi? Sanokaapa sekin. + +VALLESMANNI. Ruohomäen isännän rahat. + +TOPRA-HEIKKI. Erehdys. Se ei sisältänyt Ruohomäen isännän rahoja. + +VALLESMANNI. Vaan mitäs sitten? Ilmoita, koska tiedät paremmin. + +TOPRA-HEIKKI. Köyhän väen hikipisarat siinä oli kultamarkoiksi +muutettuina. + +VALLESMANNI. Reuhaa nyt oikein uhalla. Kyllä tukitaan suusi pian. + +JAHTIVOUTI. Emmeköhän saisi noita käsiä edes pysymään alallaan? + +VALLESMANNI. Panee heidät rautoihin. + +TOPRA-HEIKKI. Tehkää hyvin! Tässä molemmat ketarani. Asettakaa +vihkisormukset paikoilleen. Missä pappi, että lukisi siunauksen. + +SILTAVOUTI. Kyllä me sinut papittelemme.--Mutta sitä on huikari, +yhtäkaikki. En mokomaa ole ennen tavannut. + +MATLENA. Minut kiinni myös! Raudat käsiin niinkuin hänellekin. +Kuuletteko! Minä tahdon seurata häntä. Viekää meidät molemmat. Hän on +mieheni, Jumalan edessä. Jotka Jumala on yhteen luonut, ei niitä pidä +ihmisten eroittaa. Onhan teillä rautoja vielä? Tuokaa! Tuokaa pian! + +VALLESMANNI. Tunnustatteko itsenne syylliseksi samoihin rikoksiin? +Murhaan, murhapolttoon, varkauteen? + +TOPRA-HEIKKI. Häpiä! Sun musta sielusi niitä tekee, ei hän. + +VALLESMANNI. Muuten en voi teitä vangita. + +MATLENA. Miks'ette voi? Yhtä hyvin kuin hänenkin. Sanoinhan teille jo, +että olen hänen vaimonsa, samaa sielua, samaa ruumista. Ettekö tiedä, +meidän tulee jakaa kaikki, surut ja murheet, vaivat ja vastukset-- + +TOPRA-HEIKKI. Elä heitä rukoile, turhaa se on. Tule tänne, että saamme +puhella vielä viimeisen kerran,--istumme tähän--kirjoitelkaa sitä +rotokollaanne siellä sen aikaa. + +VALLESMANNI. Ilmoittaako Vaaranen, mihinkä Ruohomäen rahat ovat +joutuneet? + +SILJA (hiljaa). Pysy totuudessa, Antti, käyköön kuinka hyvänsä! + +VALLESMANNI. Antakaa suora vastaus. Kieltäminen ei teitä hyödytä, +asiasta otetaan selvä kumminkin. + +MIKKO. Elä hämmenny, ajattele ennenkuin vastaat. + +VALLESMANNI. Vaiti siksi kuin teiltä kysytään.--Antti Vaaranen, missä +ovat Ruohomäen isännän rahat? + +ANTTI. Tässä. + +VALLESMANNI. Ovatko siinä kaikki? + +ANTTI. Niin luulen. + +VALLESMANNI. Tekö ne otitte? + +ANTTI. En. + +VALLESMANNI. Mukana olitte kumminkin? + +ANTTI. En. + +VALLESMANNI. Kuka teistä sen teki? + +ANTTI. Sitä en tiedä. + +VALLESMANNI. Miettikää tarkkaan. + +ANTTI. En tiedä. + +VALLESMANNI. Mutta sen tiesitte, että varastettuja ne olivat? + +MIKKO. Kuuntele, Topra! + +TOPRA-HEIKKI. Mitä, mitä?--Josko Antti tiesi? Miks'et vastaa, pöllö? +Eihän sinulla ollut aavistustakaan. Minä ne pistin hänen taskuunsa, enkä +tehnyt selkoa, ajoin hänet tiehensä, kun rupesi ällistelemään ja +utelemaan. Sinä olit läsnä, Matlena. Eikö ole asia niinkuin kerroin? + +MATLENA. Aivan niin, Antti on syytön. Metsässä olimme yhdessä koko ajan, +ja luulimme näiden olevan tulipaloa sammuttamassa. Eikä hän olisi +lähtenyt koko matkalle ilman minun houkutuksiani. + +VALLESMANNI. Mitä sanoo Vaaranen itse? + +SILJA (hiljaa). Mutta arvasit sinä sen kumminkin. Puhu totuutta, elä +kiertele. + +ANTTI. Silloinpa viedään minut linnaan. + +SILJA. Kärsitään mitä olemme ansainneet. + +ANTTI. Kuinka käy sinun ja noiden lasten? + +SILJA. Se on Jumalan tahdossa. + +TOPRA-HEIKKI. Mitä ne siellä supattavat. Eihän siinä ole arvelemista. +Selvä asia. + +ANTTI. Kyllä minä tiesin, että ne olivat varastettuja. + +TOPRA-HEIKKI. Sen valehtelet, ruoja. Oletko sekaisin päästäsi, vai mikä +sinut huilaa? Kun tapotahallaan menee tekemään itsensä onnettomaksi. Ja +vallan suotta. Mieletön sinä olet, järkiään. En osaa muuta sanoa. Pöllö! +Ethän sinä tiennyt mitään. Et, saakeli vie, tiennytkään. Mitä höpöttelet +turhia? Mokoma vehnänen! + +MIKKO. Siljan työtä tuo. + +TOPRA-HEIKKI. Onko totta? Te häntä kehoititte siihen? Herra tule ja +puserra! Sielullenneko luulitte sillä autuuden voittavanne? + +MATLENA. Voi Silja, minkä teitte. Parhain keino saada häntä todenperästä +pahantekijäksi. + +TOPRA-HEIKKI. Ettekö ymmärrä sen vertaa? Minä kysyn, ettekö ymmärrä, +missä tilassa hän on, kun sieltä palajaa. Kuka huolii vankina ollutta +työhönsä semminkään? Kuka ottaa häntä huoneihinsa asumaan? Kuka pitää +häntä enää ihmisenä? Kuka uskaltaa tulla likelle? Ettekö ymmärrä tätä +kaikkea, ettekö-- + +ANTTI. Elä Siljalle intoile, itsehän minä tunnustin. + +TOPRA-HEIKKI. Ota sanasi takaisin. Kiellä! Sinä olit säikähdyksestä +sekaisin-- + +ANTTI. En ollut.--Minä tiesin, että rahat olivat varastetut. + +TOPRA-HEIKKI. Ja minä tiedän että sinä olet pöllö. + +VALLESMANNI (katseltuaan protokollaa). Hyvä on!--Ja nyt olemme sitten +valmiit. Lähtekääpä matkaan kaikki kolme. + +MIKKO. Kuka kolmas? + +SILTAVOUTI. Vielä häntä kysyy.--Sinä tietysti, kukas muu. + +MIKKO. Eipä minua ole tutkittukaan. + +VALLESMANNI. Sinun ansioitasi tunnetaan sen verran ilman tutkimattakin. +Samoin kuin tämänkin miehen. + +TOPRA-HEIKKI. Minun tähteni he vangitaan. Minä, kurja, olen heidät +onnettomiksi tehnyt. Voi, ettei maa minua niellyt sitä ennen! Ettei +salama iskenyt kuoliaaksi! Etten sitä aavistanut! Kovimman kosken +olisin hakenut ja sinne hypännyt. Voi, kurjaa matoa, mikä olen! + +MATLENA. Topra, rakas ystävä-- + +TOPRA-HEIKKI. Mene pois! Elä tule likelle kirottua miestä! Pois, ettei +onnettomuus sinuakin tapaa-- + +MATLENA. Syöksetkö minut luotasi nyt, viimeisellä hetkellä?--Semmoisetko +jäähyväiset sinulta saan--? + +TOPRA-HEIKKI. Mitäs välität minusta, jonka taivaskin on hyljännyt?-- +Lähtekää, elkää viivytelkö enää! + +MATLENA. Jumalan haltuun, Topra! Vielä yhdymme kerran. Ellei täällä, +niin toisessa elämässä. Siellä ei eroiteta. Jumalan haltuun, Topra! Voi +hyvin! Jumalan haltuun! + +MIKKO. Hyvästi, Matlena! + +MATLENA. Hyvästi, veljeni! Lohduta Topraa. Pysykää yhdessä (vaipuu +penkille). + +(Menevät; Jahtivouti ja Topra edellä, Mikko ja rengit jäljessä.) + +VALLESMANNI. Nouskaapa ylös, Vaaranen! Ne meidät jättävät muuten. + +MAIJU. Vievätkö ne isän meiltä pois, äiti? + +SILJA. Pääsetköhän sinä milloin vapaaksi? + +ANTTI. Kukapa sen edeltäpäin osaa sanoa. Ehkä vallesmanni voisi tietää? + +VALLESMANNI. Miksi oikeus hänet katsoo. Aikaa ei voi niin määrätä, mutta +vankeutta siitä teille tulee, ja Mehtolalle samoin. Topra-Heikki +luultavasti tulee saamaan kuolemanrangaistuksen. + +MATLENA. Taivaan vallat!--Kuolemanrangaistuksen! + +ANTTI. Hyvästi, Silja! Eipähän tässä auttane muu kuin lähteminen. + +SILJA. Eläs vielä. Minua niin pyörryttää. Ajatukset hämmentyvät. Eläs +mene, Antti. + +ANTTI. Täytyyhän mun. + +MAIJU. Elkää jättäkö meitä, isä, meille tulee niin kovasti ikävä. +Kuuletteko, elkää jättäkö! + +ANTTI. Ehkä hyvät ihmiset auttavat, että saat tuon ruumiin maahan. + +SILJA. Unta? Pahaa unta taikka hourausta?... Minä kun valvoin niin +paljon Villen kanssa. Enkä ole syönyt moneen aikaan ... niin kummako, +jos heikkoudesta menee sekaisin... Kun pääsisin selviämään taas... On +niin vaikeata tämä. Niin kovin vaikeata. + +ANTTI. Se tuli liian äkkiä. Et saa sitä vielä tajuntaasi. + +SILJA. Ettäkö sinua viedään linnaan? Vangiksi? + +MAIJU. Isääkö linnaan? Äiti, isääkö linnaan? (Itkee.) En minä anna, en, +en!... Voi, en minä anna... Nuoko herrat ne vievät?... Mitä varten?... +Viekää muita, elkää isää. Hyvä, rakas herra, elkää viekö isää... Minä +poimin teille marjoja ensi kesänä (polvilleen). Rakas Jumala taivaassa! +Sano heille, etteivät saa viedä isää linnaan! Lähetä enkelit meitä +suojelemaan. Rakas Jumala taivaassa, opeta minua rukoilemaan, että +kuulisit ääntäni, etteivät veisi isää linnaan... + +VALLESMANNI. Oletko valmis? + +ANTTI. Olen. + +VALLESMANNI. Sitten lähdemme. + +MATLENA. Kuolemanrangaistuksen? Niinkö sanoitte? + +VALLESMANNI. Sehän se tulee tahallisesta murhasta. Muita suuria rikoksia +kun vielä on lisäksi. + +MATLENA. Nuori hän on, parhaassa voimassaan ja nyt jo päivät lopetetaan. +Ei ole ihmisillä enää sääliä eikä Jumalalla armoa. + +VALLESMANNI. Tulettekos, Vaaranen? + +ANTTI. Hyvästi jääkää! + +MAIJU (tarttuu häneen kiinni). Minä en laske teitä, isä, en laske-- + +ANTTI. Päästä irti, lapseni, ei se siitä parane kuitenkaan (irroittaa +itsensä ja menee vallesmannin ia siltavoudin seurassa). + +MAIJU (juoksee jonkun askeleen ovea kohti). Isä! Isä--! (Ovi paiskataan +kiinni. Maiju saa vetotaudin ja kaatuu lattiaan.) + +SILJA. Taivaallinen isä! Maiju, lapseni, mikä sinun on? (Kumartuu hänen +ylitsensä.) Matlena, avuksi, hän kuolee. + +MATLENA. Vieläkö täytyy teidän tätäkin kestää? + +SILJA. Herra, Herra, Herra! Minä uskon, auta epäuskoani! + +(Esirippu laskee.) + +[1888.] + + + + + +End of Project Gutenberg's Sylvi; Kovan onnen lapsia, by Minna Canth + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYLVI; KOVAN ONNEN LAPSIA *** + +***** This file should be named 13174-8.txt or 13174-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/1/7/13174/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13174-8.zip b/old/13174-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..55aee80 --- /dev/null +++ b/old/13174-8.zip |