6 files changed, 10930 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13173-0.txt b/13173-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..80ad188
--- /dev/null
+++ b/13173-0.txt
@@ -0,0 +1,5265 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13173 ***
+
+ANNA LIISA; KOTOA POIS
+
+Kirj.
+
+Minna Canth
+
+
+1920 (1895).
+
+
+
+
+ANNA LIISA
+
+Näytelmä kolmessa näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+KORTESUO, tilallinen.
+RIIKKA, hänen vaimonsa.
+ANNA LIISA,  |  heidän tyttäriään.
+PIRKKO,      |
+JOHANNES KIVIMAA, Anna Liisan sulhanen.
+MIKKO, tukkimies, Kortesuon entinen renki.
+HUSSO, hänen äitinsä.
+ROVASTI,   |
+LÄÄKÄRI,   |  kirkonkylän herroja.
+NIMISMIES, |
+KAUPPIAS.  |
+RISTOLAN EMÄNTÄ.
+HEIMOSEN EMÄNTÄ.
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ y.m. kyläläisiä.
+
+
+
+(Tupa Kortesuon talossa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Etulavalla
+vasempaan ristikkojalkainen pöytä, oikeaan korkeat luomapuut. Penkkiä
+seinämillä ynnä pöydän ympäri. Vasemmalla seinällä kaksi ikkunaa,
+oikealla yksi.
+
+Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen,
+surumieliset, suuret, siniset silmät, kaunis, mutta hiukan kalpea;
+hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla palmikolla takana. Hetken
+päästä tulee Johannes sisään.)
+
+JOHANNES. Päivää, Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa.
+
+JOHANNES. Sattuipa hyvin, kun tapaan sinut täällä yksinäsi. Vieläkö sinä
+nyt alotat kangasta?
+
+ANNA LIISA. Vielä.
+
+JOHANNES. Ja aijot saada sen valmiiksi myös?
+
+ANNA LIISA. Täytyy. Tästä, näetkös, tulee vihkimäleninki.
+
+JOHANNES. Elä? Vai vihkimäleninki! Mutta kylläpä sitten saat pitää
+kiirettä. Sillä tiedätkös mitä minulla nyt on mielessä?
+
+ANNA LIISA. Noo? Annahan kuulla.
+
+JOHANNES. Ehei!--Ei sitä noin työtä tehdessä, se kun on niin ylen
+tärkeätä. Käy istumaan tuonne pöydän luokse, niin kerron.
+
+ANNA LIISA (säpsähtää) Ylen tärkeätä? Mitä se sitten onkaan?
+
+JOHANNES. Ei mitään ikävää. Elä pelkää. Kovin sinä olet paha säikkymään.
+
+ANNA LIISA (pyyhkäisee otsaansa, rauhoittuu). Niin, eikö se ole hupsua?
+Turhanpäiväisestä kun aina veret sävähtävät.--Istu sinä penkille tuohon,
+minä otan jakkaran.
+
+JOHANNES (silittelee hänen hiuksiaan). Siihenkö sinä taas asetut alas?
+Tulisit ennemmin tänne polvelleni.
+
+ANNA LIISA. Ei, anna minun istua näin ikään. Tässä sinun jalkojesi
+juuressa on niin hyvä olla.
+
+JOHANNES. Mutta sylissäni olisi vielä parempi. Tulepas koettamaan.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei. En minä tule.
+
+JOHANNES. Et tule? Miksi et tule?
+
+ANNA LIISA. En nyt. Sitten toisen kerran.
+
+JOHANNES. Sittenkö, kun olen kertonut asiani? Tuletko sitten?
+
+ANNA LIISA. No, ehkäpä.
+
+JOHANNES. Hyvä on. Minä pidän kiinni sanastasi.
+
+ANNA LIISA. Mutta mitä sinulla nyt on sitten mielessäsi?
+
+JOHANNES. Sitä vaan, että panemma kuulutuksiin ensi pyhänä. Ja kolmen
+viikon päästä pidämme häät.
+
+ANNA LIISA. Niinkö pian?
+
+JOHANNES. Niin, mitäs niistä enää viivyttelee. Kuta likempänä se aika
+on, sitä parempi. Vai kuinka sinusta?
+
+ANNA LIISA. Minusta samoin. Mutta mitähän siitä arvelee isä ja äiti?
+
+JOHANNES. Minä heiltä kysyn. Ovatko he kotosalla?
+
+ANNA LIISA. Kyllä luulen. Eivätkö liene siellä jossain kartanolla.
+
+JOHANNES. Sitten saamme heti kuulla. Mutta nyt syliini ensin.
+
+ANNA LIISA. Elähän vielä. Meillä olisi niin paljon puhuttavaa, Johannes.
+
+JOHANNES. Voimme sen tehdä, vaikka istut tässä polvellanikin.
+
+ANNA LIISA. Ei siitä tule mitään. Tiedäthän sen ennestäänkin.
+
+JOHANNES. No, puhutaan sitten pian.--hyvin pian.
+
+ANNA LIISA. Minä vaan en tiedä, kuinka alkaisin.
+
+JOHANNES. Ala lopusta.
+
+ANNA LIISA. Ei, eläpäs laske leikkiä. Puhutaan ihan vakavasti.
+
+JOHANNES. Puhu sinä, minä kuuntelen, enkä naura ensinkään.
+
+ANNA LIISA. Ennenkuin mennään pappilaan, minä vielä kysyisin sinulta,
+Johannes: oletko varma siitä ettet tätä koskaan kadu?
+
+JOHANNES. Minkätähden katuisin, kun minä sinua rakastan?
+
+ANNA LIISA. Niin, mutta rakastatko sillä rakkaudella, joka kaikki
+kestää, kaikki kärsii, kaikki anteeksi antaa?
+
+JOHANNES. Eikä koskaan sammu. Juuri sillä, tyttöseni. Ja nyt on minun
+vuoroni puhua.
+
+ANNA LIISA. Puhu.
+
+JOHANNES. Minä sanon nyt ensinnäkin, että--?
+
+ANNA LIISA. Että--?
+
+JOHANNES. Että sinä olet niin--niin ihmeen kaunis, Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA. Sitäkö vaan?
+
+JOHANNES. Ei, vielä minä sanon muutakin. Sanon senkin, ettei koko
+maailmassa ole toista sinun vertaistasi tyttöä, ei missään suhteessa.
+
+ANNA LIISA. Voi, Johannes, tuohan se minua juuri--
+
+JOHANNES. Elä keskeytä, anna minun puhua loppuun.--Ei missään suhteessa,
+niinkuin jo sanoin. Näes, nyt puhun minäkin vakavasti. Tiedätkös, Anna
+Liisa, mikä se oli, joka sinussa miellytti minua vielä enemmän--paljon,
+paljon enemmän kuin kauneutesi ja solakka vartalosi? Se oli juuri tuo
+hiljainen, tasainen olentosi. Sinä olit minusta ihan toisenlainen kuin
+muut nuoret. Paljon syvempi, paljon kehittyneempi. Niinkuin sinulla
+olisi ollut enemmän tunteita ja enemmän ajatuksia kuin muilla kellään.
+Ja niinkuin sinä olisit ollut paljon ylempänä meitä muita--
+
+ANNA LIISA. Ei--ei! Johannes, lopeta jo.
+
+JOHANNES. Niin, henkisesti ylempänä, tarkoitan, henkisesti ja
+siveellisesti--
+
+ANNA LIISA. Elä puhu noin. Sinä masennat minut.
+
+JOHANNES. Mikä on totta, se on totta.
+
+ANNA LIISA. Ei, se ei ole totta. Minä en ole muita parempi--huonompi,
+päinvastoin. Se minua juuri kauhistuttaa, kun sinä luulet minusta niin
+liian paljon hyvää.
+
+JOHANNES. Kas nyt! Luuletkos, että olisin sinuun rakastunut, ellen olisi
+uskonut sinusta hyvää?
+
+ANNA LIISA. Sehän se on!
+
+JOHANNES. Taikka että olisin sinuun näin yhä enemmän kiintynyt, jos
+olisin tullut muuta kokemaan?
+
+ANNA LIISA. Minä koetan olla hyvä, Johannes. Minä koetan tehdä
+parastani.
+
+JOHANNES. Sinun ei tarvitse koettaa. Sinä olet hyvä ilmankin. Sinä et
+osaa olla muuta kuin hyvä. (Painaa hänen päätänsä taaksepäin, katsoo
+häntä silmiin.) No, mitä nyt, Anna Liisa? Sinullahan on kyynelet
+silmissäsi?
+
+ANNA LIISA. Eikös mitä!
+
+JOHANNES. Ihan selvästi. Elä väitä vastaan, näenhän minä.
+
+ANNA LIISA. Nepä kuivuvat siihen paikkaan. Nyt niitä ei enää olekaan.
+Onkosta?
+
+JOHANNES. Ei. Enkä minä päästä niitä sen koomin tulemaan, en vaikka!
+(Sieppaa hänet syliinsä.) Kas noin! Istu siinä nyt kauniisti, että saan
+katsella sinua. Herran terttu, kuinka ihana sinä olet! Aivan tekisi
+mieli pusertaa sinut--mäsäksi.
+
+ANNA LIISA. No, no, Johannes--tyydyhän sentään vähempään.
+
+JOHANNES. Kuulepas, Anna Liisa, kun kysyn sinulta jotain.
+
+ANNA LIISA. No, mitähän tuo olisi?
+
+JOHANNES. Pidätkö sinä minusta oikein, oikein paljon?
+
+ANNA LIISA. Taas tuota samaa. Kuinka monasti sitä oletkaan jo kysynyt?
+
+JOHANNES. En kysy enää kuin tämän kerran.
+
+ANNA LIISA. Ja jos nyt vastaisin, että en pidä, niin mitä sitten?
+
+JOHANNES. Niin minä en sinua uskoisi, kun silmistäsi luen toista.
+
+ANNA LIISA. Miksi sitten aina kyselet, koska hyvin tiedät muutenkin.
+
+JOHANNES. Kun niin mielelläni tahtoisin kuulla sen omasta suustasi
+uudelleen ja yhä uudelleen.--Mutta oikeastaan minun pitikin kysyä nyt
+vähän toisin. Minä, näes, olen niin usein miettinyt sitä, että oletkohan
+sinä koskaan pitänyt muista kuin minusta? Vai olinko minä ensimmäinen
+mies, johon sinä rakastuit?
+
+ANNA LIISA. Oletko kuullut jotain semmoista?
+
+JOHANNES. En ole kuullut, muuten minä vain.
+
+ANNA LIISA. Muutenko sinä vain? Ilman mitään aihetta?
+
+JOHANNES. Niin--eihän minulla ole aihetta vähääkään. Mutta sittenkin--!
+Sittenkin olen utelias tietämään, kuinka sen asian laita oikeastaan on?
+Minulla, näes, mahtaa olla vähän taipumusta mustasukkaisuuteen. En
+soisi, että kukaan muu mies sinua miellyttäisi.
+
+ANNA LIISA. Ei miellytäkään. Ei nyt, eikä edespäin, saat luottaa siihen.
+
+JOHANNES. Mutta aikaisemmin? Ennen minua? Miellyttikö silloin?
+
+ANNA LIISA. Silloin olin vaan lapsi. Ymmärtämätön lapsi. Vastahan minä
+hiljan täytin kaksikymmentä vuotta.
+
+JOHANNES. Niin, se on totta. Lapsi sinä olit silloin vielä. Hiljainen,
+vakava, ajatteleva lapsi, et mikään tavallinen tyttöhuitukka, jonka
+tunteet lehahtelevat sinne tänne. Minua sinä vaan olet rakastanut, et
+ketään muuta! Se tieto tekee niin hyvää. Uskotko, että olen nyt kahta
+vertaa onnellisempi?
+
+ANNA LIISA (levottomana). Niin, Johannes--
+
+JOHANNES. Mitä sinä kiemurtelet siinä? Uskotko, sano?
+
+ANNA LIISA. Kyllä--mutta päästä minut jo pois, päästä, hyvä Johannes.
+
+JOHANNES. Mihin sinulla on kiire?
+
+ANNA LIISA. Kangasta luomaan. Eihän tule vihkimäleninki valmiiksi tällä
+tavoin.
+
+JOHANNES. Niin, vihkimäleninki! Ajatteles, että meillä kolmen viikon
+perästä on häät! Kuuletko, kolmen viikon perästä, siihen ei ole
+kuukauttakaan enää. Ei, ei, minä en laske sinua pois, ennenkuin kiedot
+kätesi kaulaani ja puristat oikein kovasti. Sinä et koskaan minua
+hyväile, Anna Liisa, mutta nyt sinun täytyy, ei auta muu.
+
+ANNA LIISA. Johannes--voi, minkälainen sinä olet!
+
+JOHANNES. Niin, niin, käsi kaulaan, et siitä vähemmällä pääse. Ja
+toinenkin käsi, noin ikään. Ja purista nyt kovasti--muuten puristan minä
+sinua niin että älähdät. Kolmen viikon perästä minä sinut vien omaan
+kotiini--uskotko sen!
+
+HUSSO (repäisee oven auki, seisahtuu kynnyksen taakse. Hän on vanha,
+tummanverinen nainen huonoissa vaatteissa. Pienen huivirepaleen alta
+näkyy paksu, musta, kampaamaton tukka). Voi, surma, sitä rakkautta!
+
+ANNA LIISA (hypähtää säikähtyneenä ylös). Husso!
+
+HUSSO. Niin, Hussohan minä olen.
+
+JOHANNES. Mitä te siellä?
+
+HUSSO. En muuta kuin katselen ja ihmettelen.
+
+JOHANNES. Menkää tiehenne! Teillä ei ole täällä mitään tekemistä.
+
+HUSSO. Mistä sen tiedät?
+
+JOHANNES. No--arvaanhan minä.
+
+HUSSO. Erehdyt.--Minulla on tärkeätä puhuttavaa tälle nuorelle
+morsiamelle.
+
+ANNA LIISA. Minulle? Mitä sitten?
+
+HUSSO. Semmoista vaan kahdenkeskistä.
+
+JOHANNES. Voitte heittää toiseen kertaan. Anna Liisalle ei nyt sovellu.
+
+HUSSO. Jospa kuitenkin soveltuisi? Niinkuin sanoin: minulla on tärkeätä
+puhuttavaa.
+
+JOHANNES (Anna Liisalle). Ajanko minä hänet ulos?
+
+HUSSO. Minutko ulos?--Ehei!--Vai mitä sanoo siihen Anna Liisa?
+
+JOHANNES. Minä sen teen!
+
+ANNA LIISA. Elä, Johannes, elä. Voinhan ensin kuulla, mitä hänellä on
+asiaa.
+
+HUSSO. Siinä kuulit! Jopa minä tuon noin arvasin.
+
+ANNA LIISA. Käykää sisään. Mitä seisotte siellä ovessa?
+
+JOHANNES. Niinpä lähden minä sillä välin puhuttelemaan vanhempiasi.
+Mutta laitakin, että tuo akka pian hupenee tiehensä.
+
+HUSSO. Kuinka sanoit?
+
+JOHANNES. Syrjään siitä! (Töyttää hänet tieltään ja menee.)
+
+HUSSO. Elä ylpeile liiaksi. Vähissä musta sika syö sinulta eväät.
+
+ANNA LIISA. Husso,--mitä tämä tietää?
+
+HUSSO (lähenee häntä; viekkaasti). Minä tuon sinulle terveisiä.
+
+ANNA LIISA. Keneltä?
+
+HUSSO. Vielä häntä kysyy.--Mikolta tietysti.
+
+ANNA LIISA. Ne terveiset olisitte huoletta voinut heittää toiseen
+kertaan.
+
+HUSSO. Odotahan, kun kuulet. Siinä on vielä muutakin.
+
+ANNA LIISA. Mitä muuta?
+
+HUSSO. Mikko palajaa tänne kotipuolelleen tuossa paikassa.
+
+ANNA LIISA. Palajaako hän tänne? Ja tähän aikaan! Miksi juuri tähän
+aikaan?
+
+HUSSO. Niin, arvaappas miksi juuri tähän aikaan.
+
+ANNA LIISA. Kaiketi vaan sattumalta. Eikös niin?
+
+HUSSO. Ehei! Ei ensinkään sattumalta. Sinua hän tulee perimään,
+ennenkuin muut ehtivät viedä.
+
+ANNA LIISA. Minua perimään? Nytkö vasta!
+
+HUSSO. Kun ei ole soveltunut ennemmin. Nytkin hän läksi sieltä kesken
+parhaan tukkiliikkeen.
+
+ANNA LIISA. Eikö hän tiedä, että olen menossa naimisiin toisen kanssa?
+
+HUSSO. Tietää, tietää! Minähän siitä toimitin hänelle sanan. Sen vuoksi
+hän juuri kiirehtiikin.
+
+ANNA LIISA. Turhaa! Se on nyt liian myöhäistä.
+
+HUSSO. Myöhäistä? Kuinka niin? Et sinä vielä ole vihillä ollut.
+
+ANNA LIISA. Minäpä olen tehnyt lujan liiton Johanneksen kanssa. Eikä
+sitä enää pureta.
+
+HUSSO. Aikaisempi liitto sinulla oli Mikon kanssa. Ja sen laatuinen,
+että sen pitäisi kestää läpi koko elämän. Tuskin lienetkään tässä
+toisessa vielä niin pitkälle mennyt. Vai kuinka?
+
+ANNA LIISA. Hiljaa! Jos teillä ei ole muuta sanottavaa, niin--(Kääntyy
+harmistuneena pois.)
+
+HUSSO. Minä vaan kysyn. Eihän sinun ole siihen pakko vastata, ellet
+tahdo. Oli miten oli, mutta Mikko vaatii nyt omansa takaisin. Hän pitää
+kiinni entisistä lupauksistasi.
+
+ANNA LIISA. Joita annoin, kun olin täydellinen lapsi, ainoastaan
+viidentoista vuotias. Mitä niistä enää puhuukaan.
+
+HUSSO. Mikkopa ei ole sinua unhottanut. Pitää sinusta yhtä paljon kuin
+ennenkin.
+
+ANNA LIISA. Siitä pitämisestä ei kannata kehua.
+
+HUSSO. Herra varjele, eikö kannata kehua? Mikko, joka oli rakastunut
+sinuun yli silmien ja korvien. Muistat kai sen itsekin.
+
+ANNA LIISA. Ja millä hän sen osoitti? Pakeni pois ja jätti minut yksin
+oman onneni nojaan juuri silloin, kuin kipeästi kaipasin tukea. Ei
+säälinyt nuoruuttani, eikä kokemattomuuttani--ooh, Herra Jumala, kuinka
+armoton hän oli minua kohtaan!
+
+HUSSO. Elä nyt siinä joutavia! Mikä hänellä, poika paralla, oli muu
+edessä kuin pako? Isäsi ei millään ehdolla maailmassa olisi antanut
+sinua rengilleen, sen hyvin tiedät. Ja jos olisi tullut ilmi, että
+sinulle oli käynyt noin hullusti, niin hänen syykseen se kaikki olisi
+pantu. Huutaneet olisivat yhteen suuhun, että hän sinut vietteli. Niin
+olisivat tehneet, tietäähän sen.
+
+ANNA LIISA. Ja sen vuoksi hän näki hyväksi pelastaa nahkansa. No niin!
+Siinä hän teki viisaasti.
+
+HUSSO. Eikä sinulla ollut mitään hätää täällä sillä aikaa. Minä Mikon
+puolesta sinua autoin, minkä suinkin voin. Ei vielä tänäkään päivänä ole
+kellään ei niin pienintä vihiä koko asiasta. Se on ja pysyy salassa
+meidän kolmen välillä.
+
+ANNA LIISA. Unohdetaan se pois mielestä mekin. Ollaan niinkuin ei mitään
+semmoista olisi tapahtunutkaan.
+
+HUSSO. Ei löytynyt sikiökään. Niin syvälle minä sen kaivoin maahan.
+
+ANNA LIISA. Niin, niin! Ei nyt siitä sen enempää.
+
+HUSSO. Painukoon vaan siihen minun puolestani. Mutta Mikolle sinun
+täytyy mennä. Elä ajattelekaan muuta. Nyt kyllä isäsikin suostuu. Mikko
+on ansainnut paljon rahoja siellä Saarijärvellä tukkitöissä. Isäsi käy
+vanhaksi, ei jaksa enää yksinään hoitaa taloa, mielelläänkin hän nyt
+ottaa kotivävyn. Ja mistä luulet, että paremman saa kuin Mikko on? Niin
+rivakkaa työntekijää ei ole toista, sen takaan.
+
+ANNA LIISA. Heretkää, elkää vaivatko itseänne turhaan. Ei siitä
+kumminkaan tule mitään.
+
+HUSSO. Tulee! Minä sanon että tulee!
+
+ANNA LIISA. Ei tule. Vaikka suostuisikin isä, niin minä en suostu.
+
+HUSSO. Sinä? Sinäkö et suostuisi? Sepä kumma!
+
+ANNA LIISA. Kuinka voisin suostua, kun en hänestä enää vähääkään välitä.
+Enkä ole sen koomin välittänyt.
+
+HUSSO. Sitä et voi tietää. Neljään vuoteen et ole häntä nähnyt, tuskin
+muistat enää, minkä näköinenkään hän on. Annahan olla, kun Mikko
+ilmestyy eteesi, niin pian sydämesi lämpenee uudelleen. Ei vanha rakkaus
+ruostu.
+
+ANNA LIISA. Minä en ikinä ole häntä rakastanutkaan. Lapsellisuutta se
+vaan oli ja ymmärtämättömyyttä. Niin--lapsellisuutta vaan--ei mitään
+muuta.
+
+HUSSO. No noh,--ei väitetä. Pian se nähdään. Pian nähdään, kuinka tytön
+käy. Vai sinä muka luulet kylmenneesi Mikolle! Semmoiselle pulskalle
+pojalle! Niin, vaikka olenkin oma äiti, niin uskallan sanoa, ettei tämä
+toinen ole kuin joutavanpäiväinen kyhnys hänen rinnallaan. Niin juuri:
+joutavanpäiväinen kyhnys--vanha tallukka! ja hänen tähtensä sinä sitten
+hylkäisit oman kultasi, sorjan ja kauniin Mikko pojan? Ehei, tyttöseni,
+elä luule luuta lihaksi. Kyllä sinut Mikko aina Johannekselta valtaa,
+siitä ei puhettakaan. Ja vaikkapa niitä olisi kymmenen Johannesta, niin
+pian hän ne täältä pois hätistää. Ei siihen paljoa tarvita.
+
+ANNA LIISA. Ja minä sanon teille, ettei se tapahdu. Elköön tulkokaan
+Mikko tänne sitä varten, elköön ryhtykö niihin puuhiin, minä kiellän
+sen. Jos hän vaan matkaansaa Johannekselle ikävyyksiä, niin--
+
+HUSSO. Niin, mitä sitten?
+
+ANNA LIISA. Minä en ikinä anna hänelle sitä anteeksi.
+
+HUSSO. Annat mielelläsikin. Mikko kun sinua vähän hyväilee, niin sulaa
+harmisi siihen paikkaan.
+
+ANNA LIISA. Hänkö hyväilee minua? Ei koskaan! Ei koskaan!! Kuuletteko:
+ei koskaan!!!
+
+HUSSO. Aijotko sinä sitten tosiaan olla noin itsepintainen?
+
+ANNA LIISA. Aijon!
+
+HUSSO. Anna Liisa--minä varoitan sinua. Ajattele ensin vähän suhteitasi
+ja päätä sitten vasta mitä teet. Saattaisi muuten kaikki käydä päin
+mäntyyn.
+
+ANNA LIISA. Kuinka niin? Mitä sillä tarkoitatte?
+
+HUSSO. Tarkoitan niitä entisiä seikkoja.
+
+ANNA LIISA. Mihin te tahdotte oikeastaan tulla? Mitä ne tähän kuuluvat?
+
+HUSSO. Hyvinkin paljon.--Etkös jo käsitä?
+
+ANNA LIISA. En. En ollenkaan käsitä.
+
+HUSSO. Jos salaiset asiat tulisivat ilmi?
+
+ANNA LIISA. Ilmi--? Kuinka ne nyt enää tulisivat ilmi. Johan siitä on
+kulunut niin pitkä aika--neljä vuotta!
+
+HUSSO. Vaikka neljäkymmentä. Ei se siitä riipu.
+
+ANNA LIISA. Mutta millä tavalla ne tulisivat ilmi? Kun niistä ei tiedä
+muut kuin me kolme--te molemmat ja minä.
+
+HUSSO. Siinähän sitä onkin.
+
+ANNA LIISA. Ettäkö te--? Ei, sehän on mahdotonta.
+
+HUSSO. Miksikä niin mahdotonta? Sillähän me ainakin saisimme naimisesi
+estymään Johanneksen kanssa. Luuletko, että hän huolii sinusta sitten
+enää, kun kuulee minkälaisissa väleissä sinä olet ollut rengin kanssa?
+Niin ylpeäluontoinen mies kuin Kivimaan nuori isäntä on.
+
+ANNA LIISA. Ja te saattaisitte sen tehdä? Te saattaisitte mennä hänelle
+sitä kertomaan? Teillä olisi sydäntä särkeä minun onneni?
+
+HUSSO. Toisen ja paremman onnen saat sijaan. Usko pois, Mikko pitää
+sinua kuin kultaa kämmenellä. Eikä tarvitse sinun silloin pelätä
+ilmitulemista eikä mitään. Siinäkin suhteessa saat olla ja elää rauhassa
+koko ikäsi. Niin että mene sinä vaan Mikolle, ja tee se heti, niin
+vältät ikävyyksiä.
+
+ANNA LIISA. Minä en voi! Ymmärrättehän sen itsekin, että minä en voi,
+kun minä kerran rakastan toista enkä häntä. Hyvä Husso, minkätähden
+minua kiusaatte suotta? Ette te kumminkaan missään tapauksessa menisi
+sitä ilmoittamaan enempää Johannekselle kuin muillekaan. Sehän olisi
+hirveän ilkeästi tehty. Ettekä te sillä mitään voittaisi. Sillä jos
+Johannes minut heittäisi, en menisi ikinä naimiseen kenenkään
+kanssa.--Eikö totta, te vaan uhkailette ilman aikojanne, koetatte minua
+sillä säikyttää? Voi teitä, vanha mummo, kylläpä luulitte olevanne
+viisas. Mutta minua ette saa narratuksi.
+
+HUSSO. En, jumaliste, minä narraa. Tulet sen kohta näkemään, ellet vaan
+hyvällä taivu.
+
+ANNA LIISA. Minä en usko teitä, en sittenkään. Mikkokaan ei anna teidän
+sitä tehdä. Odottakaahan, kun hän tulee, niin saatte kuulla.
+
+HUSSO. Mikko ei pane vastaan, siitä olen varma. Ja toisekseen, ei minun
+tarvitse siihen Mikolta lupaa kysyä. Jos hän viivyttelee ja sinä täällä
+kiirehdit naimistasi toisen kanssa, niin menettelen omin päin, sen
+mukaan kuin asian haarat vaativat.
+
+ANNA LIISA. Ja te uskaltaisitte? Entä, jos siitä tulee pahoja seurauksia
+itsellennekin. Niin juuri--ajatelkaapa vähän sitäkin seikkaa.
+
+HUSSO. Mitä pahoja seurauksia siitä minulle tulisi? Ja vaikkapa
+tulisikin, niin--yks' hävinneen kaikki! Kurjuutta olen kärsinyt koko
+ilmoisen ikäni, en minä muutaman vuoden vankeutta pelkää, jos niiksi
+käy.
+
+ANNA LIISA. Mutta kun te ette saa siitä mitään etua? Sillä minä vannon,
+etten mene Mikolle kumminkaan. Ennen--, ennen vaikka lopetan itseni.
+
+HUSSO. Vai lopetat itsesi! Uskottele muita, elä minua. Et sinä
+lopettanut itseäsi pahemmassakaan pulassa ollessasi, etkä sitä tee
+nytkään.
+
+ANNA LIISA. Minulla ei ollut silloin rohkeutta. Olin liian nuori. Mutta
+nyt minulla on.
+
+HUSSO. Sepähän sitten nähdään.
+
+ANNA LIISA. Te olette kauhea ihminen, teillä ei ole sydäntä eikä
+omaatuntoa.
+
+HUSSO. Sinäkö puhut sydämestä ja omastatunnosta? Sinä, joka olet
+murhannut lapsesi ja nyt kumminkin tahdot käydä kunniallisesta naisesta.
+Petät sulhasesi, petät koko maailman. Ja puhut sitten vielä sydämestä ja
+omastatunnosta.--Ha, ha, ha! Oikein minua naurattaa. Entä jos minun
+omatuntoni pakottaa minua ilmituomaan totuutta? Mitäs siihen sanot?
+
+ANNA LIISA. Menkää! Tehkää kuin tahdotte. Te tiedätte päätökseni.
+
+HUSSO. Ja sinä siinä muka pysyt?
+
+ANNA LIISA. Pysyn.
+
+PIRKKO (tulee juosten sisään, paljain jaloin. Hän on noin 12-vuotias,
+terävä ja vilkas). Anna Liisa, onko se totta? Sano pian, onko se totta?
+
+ANNA LIISA. Mikä niin?
+
+PIRKKO. Että sinua kuulutetaan ensi pyhänä? Isä ja Johannes siitä
+puhuvat tuolla ulkona.
+
+HUSSO. Ohoo--vai ollaan sitä jo niin pitkällä! No, no! tänäpäivänä on
+vasta perjantai. Vielä on matkaa pyhään. Hyvästi, Anna Liisa, hyvästi!
+(Menee.)
+
+PIRKKO. Sano nyt, sano! Onko se totta?
+
+ANNA LIISA. Voih--! Enhän minä tiedä. (Menee luomapuille, pyörähyttää
+niitä muutamia kertoja.)
+
+PIRKKO. Tiedätpäs, elä narraa. Koska kuulin, kun Johannes sanoi, että
+olette yhdessä tuumanneet.--Tuleeko tänne sitten paljon vieraita, Anna
+Liisa? Tuleeko? Vastaa sinä!
+
+ANNA LIISA. Anna minun olla rauhassa. Sinä rupatat aina niin kauheasti.
+(Heittää luomapuut, menee ikkunaan oikealle.)
+
+PIRKKO. Ka, mitä sinä olet niin pahalla tuulella? Riitelittekö te Husson
+kanssa?
+
+ANNA LIISA. Pirkko! Juoksepa katsomaan, minne päin Husso meni.--Ja
+kuule--tuo minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen
+kanssa.
+
+PIRKKO. Kyllä! (Juoksee ulos ja palajaa hetimmiten takaisin.)
+
+ANNA LIISA. Noo--?
+
+PIRKKO. Metsäpolkua tuo mennä touhutti omalle mökilleen.
+
+ANNA LIISA. Eikä puhutellut Johannesta?
+
+PIRKKO. Ei puhutellut. Johannes oli järkiään toisella puolen pihaa.
+
+ANNA LIISA. Jumalan kiitos! (Menee takaisin luomapuille.)
+
+PIRKKO. Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Mitä?
+
+ANNA LIISA. Elä kysele kaikkia.
+
+PIRKKO. Pelkäätkö että hän sotkisi teidän välinne? Että hän laittaisi
+juoruja?
+
+ANNA LIISA. Pelkään. Sitähän minä juuri pelkäänkin.
+
+PIRKKO. Saat olla ihan huoletta. Kyllä minä pidän varalta, ettei hän
+pääse Johannesta likellekään.
+
+ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko, niin olen sinulle kiitollinen.
+
+PIRKKO. Luota siihen. Minä sen mokoman akan kyörään täältä tiehensä, jos
+hän tänne vielä ilmestyy ennen sunnuntakia.--Mutta kuulehan nyt, Anna
+Liisa. Milloinka ne sitten vietetään häät? Hetikö kun on kolme kertaa
+kuulutettu?
+
+ANNA LIISA. Niin, heti sen jälkeen.
+
+PIRKKO. Pidetäänköhän kuinka suuret häät? Ja tanssitaanko? Tietysti
+tanssitaan, mitäs niistä häistä muuten olisi.--Minunkin täytyy opetella
+siksi. Osaan minä jo jenkkaa, ja penkinpainajaista, ja vanhaa piikaa, ja
+polskaa. Mutta niitä uusia en osaa, ranseessia, vai miksi sitä sanotaan?
+Sitä en osaa enkä polkkaa--mutta opetathan sinä, eikö niin?
+
+ANNA LIISA. Ajatteles, Pirkko, jos hän kääntyi takaisin? (Menee ovelle,
+katsoo ulos.)
+
+PIRKKO. Niin Hussoko? Vielä vain. Joka meni semmoista hamppua, ettei
+jälelleen katsonut.
+
+ANNA LIISA. Ei siellä näy ketään. Ei Johannestakaan eikä isää.
+
+PIRKKO (polvillaan penkillä, aukaisee ikkunan ja kurkistaa ulos). Ne
+olivat äsken alhaalla, aitan luona. Ja siellähän ne puhelevat vielä
+nytkin. Eikä näy Hussoa, ei mailla eikä halmeilla. Saat olla ihan
+rauhassa, kun minä olen luvannut pitää hänestä huolta. (Heiluttelee
+jalkojaan ja kurottelee yhä ikkunasta ulos.)
+
+ANNA LIISA (itsekseen). Perjantai--lauantai--sunnuntai! Kun vaan nämä
+kaksi päivää menisivät onnellisesti ohi,--en sitten enää pelkäisi. Ei
+hän sitten enää--kun kerran olen kuulutettu. Nämä päivät vaan--nämä
+kaksi päivää!
+
+PIRKKO (vetää ikkunan kiinni). Mitä sinä siellä löpiset?
+
+ANNA LIISA. Ilman minä vaan--itsekseni. (Menee taaskin luomapuille.)
+
+PIRKKO. Sinäpä soma, kun puhelet itseksesi. Minunkin pitäisi totutella.
+Sinä kun menet pois, ei ole enää ketään, jolle saisin näin rupatella.
+Voi, sentään! Kyllä minulle tulee sinua ikävä, Anna Liisa. Ihan jo
+itkettää, kun ajattelen että sinä niin pian lähdet.
+
+ANNA LIISA. Pirkko raukka, mitä iloa sinulla minusta on ollut?
+
+PIRKKO. Sinä olet aina ollut minulle hyvä. Kuka tästä lähtein pitää
+puoliani, kun isä ja äiti toruvat? Ja sitten--kun en enää saa sinua
+nähdä, sehän se on pahinta.
+
+ANNA LIISA. Käy sinä usein Kivimaalla. Käy joka päivä. Eihän tästä ole
+pitkä matka.
+
+PIRKKO (lohdutettuna). Kyllä minä käynkin, siitä saat olla varma. Ja
+minä autan sinua siellä töissä. Ja kuule, sitten kun sinä saat lapsen,
+niin minä sitä hoidan.
+
+ANNA LIISA. Lapsen?--Voi, Pirkko, mistä sen vielä tietää, saanko lapsen
+vai en.
+
+PIRKKO. Kyllä sinä saat. Miksi et saisi? Saavathan kaikki muutkin, jotka
+ovat naimisissa. Ajatteles, kun sinulla sitten olisi semmoinen pikkuinen
+kuin Ristolan emännälläkin tässä tuonoin. Se ei ollut alussa kuin tuon
+kokoinen. Eikä se jaksanut pitää päätäänkään pystyssä, noinikään se vaan
+nyökytti, katsopas, noinikään, noin--noin. Mutta sitäpä varten ei pientä
+lasta saa pitääkään ylöspäin, vaan aina pitkällään, näin käsivarrella.
+Ja niskan alla pitää aina olla tukea. Voi, kyllä minä toki osaan hoitaa
+semmoista pikkuista, etkö usko?
+
+ANNA LIISA. Uskon.
+
+PIRKKO. Otathan sinä sitten minut oikein vakituisesti sitä hoitamaan?
+
+ANNA LIISA. Ei, Pirkko, jos lapsen saan, itse minä sen hoidan. En usko
+kenellekään.
+
+PIRKKO. Mutta sillä välin kumminkin? Et suinkaan sinä alituiseen voi
+istua sen ääressä. Ja minä sitä kyllä hoitaisin yhtä hyvin kuin sinäkin,
+ehkä vähän paremmin vielä, minä kun niin paljon pidän pikkuisista
+lapsista. Mutta sinähän niitä et ole kärsinyt tähän saakka ollenkaan.
+
+ANNA LIISA. Mistä sen tiedät?
+
+PIRKKO. Siitä tiedän, kun sinä et tahdo pieniä lapsia nähdäkään. Et
+mennyt katsomaan Ristolan Elsaakaan, vaikka emäntä niin monasti pyysi.
+Ja kerran kun emäntä väkisen pani hänet syliisi, niin sinä ihan pelkäsit
+ja olit vähällä pudottaa lapsen lattiaan, mutta emäntä arvon ehti
+siepata hänet kiinni. Silloin juuri sanoivat, että saapas nähdä, jos
+Jumala sille itselleen lapsia antaa, kuinka se niitä hoitaa.
+
+ANNA LIISA. Niinkö sanoivat?
+
+PIRKKO. Niin justiin sanoivat. Mutta minä ajattelin itsekseni, että
+olkaahan huoletta, kyllä minä Anna Liisan lapset vaalin.--Se sitten on
+somaa, kun ne oppivat puhumaan ja sanovat minua tädiksi. »Pirkko täti,
+Pirkko täti, ota 'ylliin.» 'Ylliin' se sanoi Ristolan Elsakin, ei
+osannut sanoa ässää.
+
+ANNA LIISA. Etpä sinä pidäkään varalta siellä ikkunassa, Pirkko.
+Katselet vaan tänne. Nyt jos Husso onkin puikahtanut ohitse, ettet ole
+huomannutkaan.
+
+PIRKKO. Eikä ole puikahtanut ohitse. Minä siitä vastaan.
+
+ANNA LIISA. Mutta sieltä kuuluu puhetta.
+
+PIRKKO (kurkistaa taaskin ikkunasta). Niin, kuuluuhan sieltä, kun isä ja
+äiti ja Johannes tulevat.
+
+ANNA LIISA. Nekö ne ovat? Minä jo niin säikähdin. Muistatko sitten pitää
+huolessasi, Pirkko, ettei hän pääse tulemaan tänne tupaan, kun ne ovat
+täällä?
+
+PIRKKO. Muistan, muistan. Minä en hievahda tästä ikkunasta--taikka
+sitten vahtaan häntä tuolla ulkona.
+
+ANNA LIISA. Hyvä on. Mutta tee se niin, ettei kukaan huomaa.--Hiljaa! He
+tulevat. (Kortesuo, Riikka ja Johannes tulevat.)
+
+RIIKKA (kantaa vesiämpäriä ja asettaa padan tulelle). Vai niin te olette
+tuumanneet, että ensi pyhänä kuuliaiset ja kolmen viikon perästä häät!
+Kuinka tässä vaan jouduttanee valmiiksi. Tuossa on Anna Liisallakin
+vasta kangas alulla.
+
+KORTESUO. Kyllä te joudutte, kun kiirettä pidätte. Mikäs siinä on. Ja
+ottakaa apua, ellette kerkiä itse kaikkea tekemään.
+
+RIIKKA. Niin kait sitä täytyy. Istu nyt, Johannes, minä panen pannun
+tulelle. Se kiehuu tässä yksin tein, kun keitän perunoitakin.
+
+JOHANNES. Ei minua varten suinkaan.
+
+KORTESUO. Keitä vaan kahvia. Hyvää se tekee meille muillekin.
+
+JOHANNES. Huomenna sitten menemme pappilaan, vai kuinka?
+
+KORTESUO. Niin kai, niin kai! Ja juomatavaraa pitää hankkia kaupungista.
+Muut tarpeet kyllä saadaan omalta kauppiaalta.
+
+RIIKKA. Vietetäänkö ne sitten kuinka suurellisesti?
+
+KORTESUO. No niin suurellisesti kuin ikinä vaan osataan.
+
+RIIKKA. Niinkö kuuliaisetkin?
+
+KORTESUO. Kuuliaiset ensin ja sitten häät. Kun meiltä Anna Liisa
+viedään, niin se tapahtuu kunnialla. Tiedä, Johannes, se tyttö on ollut
+minun silmäteräni pienestä pitäen.
+
+JOHANNES. Sen uskon. Eikähän tuo kumma olekaan.
+
+KORTESUO. Ei ole, ei. Sillä niin isä kuin olenkin, niin voinpa
+yhtäkaikki sanoa, että semmoista tyttöä saa hakea.
+
+ANNA LIISA. Isä kulta.
+
+KORTESUO. Niin, niin! Mikä on tosi, se on tosi.
+
+JOHANNES. Elä ole milläsikään, Anna Liisa, sinä ne kiitokset hyvin
+ansaitset. Ei pahat kieletkään ole koskaan löytäneet sinusta sanan
+sijaa. Se tosiaan on merkillistä. Aina muista tytöistä kuulee milloin
+mitäkin. Anna Liisasta ei koskaan muuta kuin hyvää.
+
+RIIKKA. Kun hän ei anna pienintäkään syytä puheisiin. Toiset hänen
+iällään huvittelevat ja lentävät tanssista toiseen, tämä ei milloinkaan,
+ei vaikka käskisi.
+
+KORTESUO. Anna Liisa on tavattoman vakava ja tasaluontoinen nuoreksi
+ihmiseksi, sen täytyy jokaisen myöntää. Aina ahkera, aina työssä. Mutta
+toista on tuo rasavilli tuolla.
+
+JOHANNES. Niin Pirkkoko?
+
+KORTESUO. Ei totta tosiaan luulisi noita molempia sisariksi. Semmoinen
+ero heillä on.
+
+PIRKKO. Nyt se alkaa taas. (Aikoo puikahtaa tiehensä.)
+
+RIIKKA. Seis! Mihinkä matka?
+
+PIRKKO. Hevosia menen viemään hakaan.
+
+RIIKKA. Se on renkien tehtävä. Ota sinä sukanneule käteesi.
+
+PIRKKO. Minäpä lupasin äsken Matille.
+
+RIIKKA. Lupasit! Juuri kuin Matti olisi sinua pyytänyt.
+
+PIRKKO. Kyllä minä sitten tulen.
+
+KORTESUO. Tee niinkuin äitisi käskee, taikka minä sinua opetan.
+
+PIRKKO (etsii pitkin penkkiä). Enhän tuota tiedä missä koko neule
+onkaan. Kuka lienee vienyt.
+
+RIIKKA. Kuka sen on vienyt. Omilla jäljilläsi. Hae vaan ylös heti
+paikalla, muuten tulee tukkapöllyä.
+
+PIRKKO (ryömyllään lattialla). Tuonnepahan ovat viskanneet penkin
+alle.--Ja puikot on reväisty kaikki irti. Kissa, pakana--! Taikka
+oliskohan Husso ilkeyksissään?
+
+JOHANNES. Niin, en muistanut kysyäkään. Mitä asiaa sillä Hussolla sitten
+oli?
+
+ANNA LIISA. Ei mitään. Ilman hän vaan aikojaan--
+
+KORTESUO. Joko se eukko taas kävi täällä? Mokomakin heittiö! Minä
+en häntä voi suvaita, ajan pois joka kerran kun satun näkemään.
+Mutta hänestä vaan ei pääse erilleen, kun nämä häntä täällä
+suosittelevat.
+
+RIIKKA. Minä en suosittele! Moneen aikaan en ole sanaa vaihtanut hänen
+kanssaan.
+
+KORTESUO. Kukas häntä sitten tänne vetää aina? Anna Liisako?
+
+RIIKKA. Tokkopa se Anna Liisakaan. Eikö tuo päässe ilman kenenkään
+vetämättäkin.
+
+PIRKKO. Äskenkin kun olivat ihan riidassa Anna Liisan kanssa. Ja Anna
+Liisa juuri pyysi minut kyöräämään hänet tiehensä, niin pian kuin näen
+tulevaksi.
+
+KORTESUO. Sen saat tehdäkin, sillä häntä ei täällä tarvita. Hän on niitä
+maailman lopun ihmisiä.
+
+PIRKKO. Niin, ja Anna Liisa pelkää--
+
+ANNA LIISA. Pirkko--!
+
+PIRKKO. Mitä se tekee? Saahan sen sanoa.--Anna Liisa pelkää, että Husso
+vielä sotkee Johanneksen ja hänen välinsä.
+
+JOHANNES (hymyillen). Oho? Vai semmoisia sinä pelkäät, Anna Liisa?
+Siihen hän nyt ei kumminkaan ikinä maailmassa pysty. Ei, vaikka--!
+
+KORTESUO. Ei tietystikään. (Mikko tulee sisään.)
+
+RIIKKA. Siunaa ja varjele--Mikkohan se on!
+
+MIKKO. Päivää!
+
+KORTESUO. Päivää, päivää!
+
+RIIKKA. Milloinkas Mikko on palannut kotipuoleen? Kun minä en ole
+kuullut siitä mitään.
+
+MIKKO. Nythän minä juuri tulen. Pistäännyin sivukulkiessani tervehtimään
+entistä isäntäväkeäni.
+
+KORTESUO. Siinä teit oikein. Terve, terve! Käy tänne istumaan, eukko
+tarjoo meille kahvia. Siitä on pitkä aika, kun sinua on nähty näillä
+tienoilla,
+
+MIKKO. Neljä vuotta. Päivää, Pirkko! Kylläpä sinä olet kasvanut. Vieläkö
+muistat renki-Mikkoa?
+
+PIRKKO. Muistanhan minä. Sinä sitä opetit minua ensin hevosen selässä
+ajamaan.
+
+MIKKO. Eipäs ole Pirkko unohtanut.--No, ja mitäs tänne muuta kuuluu?
+
+KORTESUO. Eipä kuulukaan.
+
+MIKKO. Johanneksen naama on yhtä sileä kuin ennenkin. Eikö sinulle ala
+vielä edes partaa kasvaa?
+
+JOHANNES. Miksei kasva, jos kasvatetaan.
+
+MIKKO. Antaisit, velikulta, tuon sitten nousta, että näyttäisit vähän
+miehekkäämmältä.
+
+JOHANNES. Mitäs se oikeastaan sinuun kuuluu?
+
+KORTESUO. On siinä Johanneksessa miestä siltä, vaikkei ole partaa.--
+Mutta kerropa meille nyt jotain retkistäsi, Mikko. Hyvinkö sinua
+siellä veteli?
+
+MIKKO. Hyvin vallan. Rahaa tuli kuin roskaa.
+
+KORTESUO. Vai niin? Taidat olla jo rikas mies?
+
+MIKKO. Onhan niitä kertynyt muutamia tuhansia.
+
+JOHANNES. Ehkä tulitkin tänne talon ostoon?
+
+MIKKO. Mitäs tahdot Kivimaasta?
+
+JOHANNES. Ei sitä myydä.
+
+MIKKO. Enkä minä sitä haluakaan. Suurempi se pitää olla, jos kerran
+ostamaan rupean.
+
+KORTESUO. Ohoh? Suurempiko kuin Kivimaa?
+
+MIKKO. Suurempi ja parempi kaikin puolin. Eihän Kivimaassa ole kunnon
+metsääkään.
+
+JOHANNES. Talon tarpeiksi riittää.
+
+MIKKO. Se on liian vähän. Mitä semmoisella talolla tekee, jossa ei
+metsää ole muuta kuin talon tarpeeksi.
+
+RIIKKA (tuo kahviverstaat pöydälle). Tehkää hyvin ja juokaa kahvia.
+Anna Liisa, tule pitämään puoliasi, sinäkin.
+
+MIKKO. Anna Liisako se siellä piiloitteleiksen luomapuitten takana? Näin
+kyllä, että puut pyörivät, ja arvasin, että joku siellä mahtaa olla
+niiden toisella puolen.
+
+RIIKKA. Tule nyt, tule! Juomaan kahvia ja tervehtimään vanhoja tuttuja.
+
+MIKKO (Mikko menee Anna Liisaa tervehtimään). Ei pidä ujostella.
+
+JOHANNES. Sinuako hän ujostelisi?
+
+MIKKO. Niin--ketäpäs hän tässä muitakaan?
+
+JOHANNES. Entistä renkiään.
+
+MIKKO (ottaa Anna Liisaa kädestä). Niinpä niin. Entistä renkiään, josta
+nyt on tullut isäntämiehen veroinen.--Mitä kuuluu?
+
+ANNA LIISA. Ei mitään erinomaista. (Hän tapaa Mikon katseen, vetää
+kätensä pois.)
+
+KORTESUO. Mutta tuskin sinä, Mikko, tältä seudulta mieleistäsi taloa
+saat, koska sinulla tuntuu olevan noin suuret vaatimukset.
+
+MIKKO (kääntyy takaisin pöydän luokse). Kukas on sanonut, että minä olen
+täällä talon ostossa?
+
+KORTESUO. No, niinhän minä luulin ymmärtäneeni.
+
+MIKKO. Ei, minulla on vallan toiset meinat.
+
+RIIKKA. Ehkä on Mikolla naimahommat?
+
+MIKKO. Sinnepäin se pikemminkin kallistuu.
+
+KORTESUO. Vai niin! Vai naimahommat. Joko se oli tyttö täällä valmiiksi
+katsottu ennen lähtöä, neljä vuotta sitten?
+
+MIKKO. Jo se oli.
+
+RIIKKA. Kas vaan! Eihän siitä silloin mitään kuultu. Se on sitten asia
+jo pantu alkuun?
+
+MIKKO. Silloin se pantiin hyvään alkuun.
+
+ANNA LIISA. Johannes--lähdemmekö kävelemään?
+
+RIIKKA. Ei, anna Johannes juo kahvia ensin.
+
+KORTESUO. Mitäs nyt kävelemään? Kuunnelkaahan tekin, kun Mikko tässä
+kertoo tuumistaan.
+
+JOHANNES. Niin, kuunnellaan häntä.
+
+ANNA LIISA. Täällä on niin tukehuttavan kuuma.
+
+KORTESUO. Täällä kuuma? Elä horise.
+
+RIIKKA. Mutta sitä minä ihmettelen, että Mikko on jaksanut pitää tytön
+mielessään näin kauvan. Kokonaista neljä vuotta. Lieneekö hän puolestaan
+ollut yhtä uskollinen?
+
+MIKKO. Siitäpä minä juuri tulin ottamaan selkoa.
+
+KORTESUO. Sinä et sitä tiedä? Ohho! Sitten on asiasi hyvin epävarmalla
+pohjalla.
+
+RIIKKA. Entäpä kun hän jo on mennytkin toiselle? Mitäs sitten?
+
+MIKKO. Hän saa purkaa.
+
+KORTESUO. Vaikkako olisi jo vihittykin?
+
+MIKKO. Vaikka.
+
+KORTESUO. Mutta ellei hän tahdo?
+
+MIKKO. Niin minä hänet siihen pakotan.
+
+KORTESUO. Elä, elä? Käykö se laatuun?
+
+MIKKO. Sitä minä en kysy, käykö laatuun vai ei. Mutta omani minä tahdon
+takaisin.
+
+ANNA LIISA. Johannes, lähtään! Johan sinä olet juonut kahvisi.
+
+RIIKKA. Tuohan nyt on tuossa! Ei ensinkään saa Johannes mennä, ennenkuin
+on juonut toisen kupin. Siinä on sinullekin. (Työntää täytetyn kupin
+Anna Liisan eteen.)
+
+KORTESUO. Kyllä kuulee, että Mikko on ollut tukkimiehenä. Ei täällä
+meidän rauhallisessa maakylässä noin rajusti menetellä.
+
+RIIKKA. Eikä ole pakko Mikonkaan tehdä, niinkuin uhkaa, jos tyttö
+hyvinkin on pitänyt hänet mielessään.
+
+MIKKO. Mitä luulette? Onko hän pysynyt minulle uskollisena?
+
+KORTESUO. Meiltäkö sitä kysyt?
+
+MIKKO. Niin, teiltä minä kysyn.
+
+RIIKKA (hymyillen). Kun sanoisit tytön nimen edes, ehkä tuohon sitten
+voisi vastata.
+
+MIKKO. Eikö muuten voi?
+
+KORTESUO. Mahdotontahan se on.
+
+MIKKO. Eikö kukaan osaa muuten vastata? Eikö Anna Liisakaan?
+
+JOHANNES. Anna Liisa? Miksi juuri Anna Liisa?
+
+MIKKO. Hän jos sattuisi tietämään.
+
+RIIKKA. Mitä? Tiedätkö sinä, ketä Mikko on ajatellut? Etkä ole siitä
+minulle hiiskunut sanaakaan.
+
+MIKKO. Mitäs Anna Liisa minulle vastaa?
+
+RIIKKA. Niin,--antaapas kuulla.
+
+ANNA LIISA. Tietäähän Mikko itsekin.--Ilman vaan kujeilee.
+
+MIKKO. Sano suoraan. Elä kiertele. Luuletko, että se tyttö minua vielä
+rakastaa?
+
+ANNA LIISA. En luule.
+
+MIKKO. Vai niin? Vai sinä et luule? No, mistähän syystä tuo ei minua
+enää rakastaisi?
+
+ANNA LIISA. Sinä et ole sitä ansainnut.
+
+JOHANNES. Anna Liisa tuntuu olevan perillä asioista.
+
+RIIKKA. Siltä kuuluu.
+
+MIKKO. Enkö ole ansainnut? Vaikka neljä vuotta olen ollut hänelle
+uskollinen ja nyt tulen häntä hakemaan. Enkö sittenkään ole ansainnut
+hänen rakkauttaan?
+
+ANNA LIISA. Et.
+
+JOHANNES. Siinä sait kuulla totuuden.
+
+MIKKO. Selitäpäs tarkemmin, Anna Liisa. Minä en vielä oikein käsittänyt.
+
+ANNA LIISA. Sitten selitän--toisen kerran.
+
+RIIKKA. Mutta emme me muut tästä puheesta ole tulleet hullua
+hurskaammaksi.
+
+KORTESUO. Parasta, Mikko, kun menet tyttösi luokse suoraan ja kysyt
+häneltä. Mistäpä sen Anna Liisa niin tarkoin tietää. Kahden asia ja
+kolmannen korvapuusti.
+
+MIKKO. Sen teenkin. Kun pääsen puhuttelemaan häntä kahdenkesken, niin
+uskon että hän minuun vielä taipuu.
+
+RIIKKA. Miks'ei taipuisi. Noin pulska mies kuin Mikko on.
+
+KORTESUO. Oletko sinä muuten kuullut, että Anna Liisa meiltä viedään?
+(Anna Liisa menee luomapuilleen.)
+
+MIKKO. Sen hyvin tietää kuulemattakin. Vai luulitteko hänen jäävän
+vanhaksi piiaksi?
+
+KORTESUO. Niin, niin, mutta minä tarkoitan, että hän viedään nyt jo.
+Ensi pyhänä kuulutetaan.
+
+MIKKO. Paljon mahdollista.
+
+KORTESUO. Tähän Johannekseen, näes.
+
+MIKKO. Johannekseen? Tähän parrattomaan Johannekseen? Sitä minä en usko.
+
+JOHANNES. Eipähän se mikään uskonkappale lienekään, mutta voi se siltä
+tapahtua.
+
+MIKKO. Ei taivaan päivinä. Anna Liisako nyt menisi tuommoiselle
+piimäsuulle?
+
+JOHANNES. Mitähän sinä oikeastaan tarkoitat, mies? Minusta tuntuu, että
+sinä kaiken aikaa olet tahtonut minua tässä ärsytellä.
+
+KORTESUO. No, no--ei riidellä.--Mikko laskee vaan leikkiä.
+
+MIKKO. En, jumaliste, minä laske leikkiä.
+
+KORTESUO. Saat sitten nähdä ensi sunnuntaina. Tervetulemasta tänne
+silloin kuulisiin.
+
+MIKKO. Tästä on vielä aikaa sunnuntaihin.
+
+RIIKKA. Ei tarvitse odottaakaan niin kauvan. Onhan Anna Liisa läsnä,
+sanokoon itse, onko asia tosi vai ei.
+
+JOHANNES. Niin, sano Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA (toiselta puolen luomapuita). Uskoneeko hän minuakaan?
+
+MIKKO. Enpä paljon. Nuoren tytön mieli on kuin vesi kaukalossa, se
+häilyy sinne ja tänne. Anna Liisankin ajatukset voivat muuttua vielä
+toisaanne päin, ennenkuin hän tästä on niin pitkälle päässyt, että
+kuulutetaan.
+
+ANNA LIISA. Ei muutu. Ole varma siitä: minun ajatukseni eivät muutu.
+
+JOHANNES. Mitäs sanot siihen?
+
+MIKKO. Niin siihenkö? Sanon, että ellei Anna Liisan mieli muutu, niin--
+muuttuu sinun mielesi.
+
+JOHANNES. Sen valehtelet!
+
+MIKKO. Minä valallani vannon: ellei muutu Anna Liisan mieli tästä
+sunnuntaihin, niin muuttuu sinun mielesi.
+
+RIIKKA. Elkää, hyvät ihmiset, kinailko suotta. Pianhan sen näkee.--
+Antakaa kun kaadan teille kahvia vähän lisää. Vielä täältä pannusta
+heruu.
+
+PIRKKO (menee Anna Liisan luokse). Anna Liisa, kuules, kun minä en saa
+näitä silmiä ylös.
+
+ANNA LIISA. Toimita tuo mies täältä ulos, Pirkko. Keksi joku keino.
+
+PIRKKO. Niin Mikkoko?
+
+ANNA LIISA. Hän juuri. Toimita nyt heti.
+
+PIRKKO. Kudotko sinä sitten minun sukkani valmiiksi?
+
+ANNA LIISA. Kudon, kudon!
+
+PIRKKO. Hyvä juttu! (Pistää sukankutimen Anna Liisan käteen,
+puikkelehtii salavihkaa ovelle ja hiippasee ulos.)
+
+KORTESUO. Niin,--minä sanon samaa kuin Riikkakin, mitä tuosta suotta
+kinailette, pianhan se nähdään.
+
+JOHANNES. Tässä on Mikolla jotain takana.
+
+KORTESUO. Vielä vain! Mitä se voisi olla? Pientä pilaa vaan kaikki,
+tai--korkeintaan joku tukkimiehen tapainen koiranjuoni.
+
+RIIKKA. Niin, eihän siinä muuta voi olla. Neljä vuotta hän on ollut
+poissa, tulee vasta tänne--ei, ilman se Mikko vaan moskaa, sinua
+kiusottaakseen.
+
+PIRKKO (repäisee oven auki). Mikko, hevonen karkasi!
+
+MIKKO (hyppää ylös). Minunko hevoseni?
+
+PIRKKO. Niin, sinun, sinun! Joudu sukkelasti!
+
+MIKKO. Kuka hemmetissä sen päästi irti?
+
+PIRKKO. Minähän ne ohjakset otin tikapuista,--ajattelin vaan pikkuisen
+koetella sitä, mutta sillä kertaa se läksi. (Mikko ja Kortesuo rientävät
+ulos.)
+
+RIIKKA. Aina sinä olet pahan teossa. (Tukistaa Pirkkoa.) Kyllä minä
+sinua opetan.--Äläjähän siinä vielä,--selkääsi saat. (Kiiruhtaa miesten
+jälkeen.)
+
+PIRKKO (huutaa täyttä kurkkua suu väärässä, tyyntyy sitten äkkiä). Mutta
+muistakin, Anna Liisa, että neulot koko sukan valmiiksi. (Juoksee ulos.)
+
+ANNA LIISA. Johannes--ethän ole minulle vihanen?
+
+JOHANNES. En, herran tähden. Mistä syystä olisin sinulle vihanen?
+
+ANNA LIISA. Minä vaan ajattelin--kun olet niin totisen näköinen.
+
+JOHANNES. Mikko minua vähän harmitti--mokomakin reuhaaja.--Mutta ei se
+mitään. Tulehan pois tänne. Sinä kun olet luona, niin väleen ne
+semmoiset mielestä haihtuvat.
+
+ANNA LIISA (tulee hänen luokseen). Yhtä minä sinulta pyytäisin,
+Johannes. Voi, jos sen lupaisit!
+
+JOHANNES. No, lupaan--lupaan jo edeltäpäin, ellei se mitään mahdotonta
+ole.
+
+ANNA LIISA. Ei ole mahdotonta. Minä vaan pyytäisin sinua--niin,
+Johannes, minä niin hartaasti pyydän: vältä Mikkoa. Elä antaannu hänen
+seuraansa, elä salli hänen tulla likellekään! Eläkä ole kuulevinasi, jos
+hän sinulle jotakin sanoo, ja koeta, minkä suinkin voit, ettei hän
+pääsisi sinua ollenkaan tapaamaan. Teetkö sen, Johannes? Rakas kulta,
+teetkö sen, sano?
+
+JOHANNES (hymyillen). Mutta Anna Liisa, sinähän olet kuin hengen
+hädässä. Hän taisi sinut säikyttää pahanpäiväisesti?
+
+ANNA LIISA. Hän on ilkeä ihminen. Voi, sinä et tiedäkään, kuinka ilkeä
+hän on.
+
+JOHANNES. Kyllä minä uskon, että hän on ilkeä. Mutta minkäpä hän
+ilkeydellään meille voi?
+
+ANNA LIISA. Eihän sitä tiedä. Ei tiedä, mikä hänen päähänsä pistää.
+Mutta lupaathan pysyä hänestä erilläsi, Johannes?
+
+JOHANNES. Pelkäätkö, että meille syntyisi riitaa--ja kenties
+tappeluakin?
+
+ANNA LIISA. Pelkään. Pelkään sitäkin.
+
+JOHANNES. Ja luulet varmaan, että minä siinä tapauksessa joutuisin
+alakynteen?
+
+ANNA' LIISA. Saattaisi käydä niinkin. Mikko on väkevä, tarttuisi ehkä
+puukkoon.
+
+JOHANNES. Mikko ei ole väkevämpi kuin minäkään, vaikka hän minua haukkui
+poikanulikaksi. No, no. Ei suuret sanat suuta halkaise.
+
+ANNA LIISA. Parasta kumminkin häntä välttää, eikö niin, Johannes?
+Huomaathan sen itsekin.
+
+JOHANNES. Enpähän oikein tiedä.
+
+ANNA LIISA. Sinä jo puoleksi lupasit. Ellei se ole mitään mahdotonta,
+sanoit. Eikähän tämä ole mahdotonta, sen voit niin helposti tehdä,
+jos vaan tahdot.
+
+JOHANNES. Niin, niin. Mutta siinä on sentään eräs seikka. Hän saattaisi
+pian luulla, että minä häntä pelkään.
+
+ANNA LIISA. Antaa luulla, mitä se meitä liikuttaa. Emme välitä siitä.
+
+JOHANNES. Ja tekisi minun, sitä pait', mieleni kurittaa häntä vähäisen
+äskeisistä puheistaan. Sen hän hyvin sietäisi.
+
+ANNA LIISA. Silloin olemme onnettomia! Voi Johannes, kun sinä et minua
+usko--
+
+JOHANNES. No, enhän minä muuta kuin näyttäisin, ettei minun kanssani ole
+niin juuri leikkiminen.
+
+ANNA LIISA. Ja sen vuoksi panet kaikki alttiiksi! Voi, Johannes, ensi
+kerran minä sinulta jotain pyydän--etkä sinä tahdo tehdä minulle
+mieliksi.
+
+JOHANNES. Minusta sinä olet lapsellinen, kun panet sille niin suurta
+merkitystä.
+
+ANNA LIISA. Siitä riippuu koko meidän onnemme. Minä tiedän sen.
+
+JOHANNES. Eikös mitä!--Mutta koska sinä sitä niin välttämättä tahdot,
+niin voinhan minä pysyä hänestä erillänikin.
+
+ANNA LIISA. Sinä lupaat?
+
+JOHANNES. No, lupaan, lupaan. Sinulle mieliksi. Oletkos nyt tyytyväinen?
+
+ANNA LIISA (lankee hänen kaulaansa). Olen. Kiitoksia, Johannes,--sydämen
+pohjasta sinua kiitän!
+
+JOHANNES. Oma kultani! Rakastatko sinä minua?
+
+ANNA LIISA. Rakastan! Sinua rakastan yli kaiken.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Sama tupa, samassa asussa. Luomapuut ovat jo kuitenkin poissa.
+
+Riikka keittää perheelle ruokaa, Anna Liisa katselee ikkunasta ulos
+oikeaan. Kortesuo tulee sisään.)
+
+KORTESUO. Terveisiä pappilasta! Nythän se Anna Liisa pantiin
+kuulutuksiin.
+
+RIIKKA. Vai jo pantiin. Mitä tuosta tuumi rovasti-ukko?
+
+KORTESUO. Eipähän juuri mitään. Toivotti vaan onnea. Herttainen ukko se
+meidän rovasti. Niitä ei löydy monta sellaista.
+
+RIIKKA. Sanoiko kuulleensa näiden tuumista tätä ennen?
+
+KORTESUO. Johan hän tuntui tietävän kaikki. Ja kovasti kiitteli Anna
+Liisaa. Sanoi, että se tyttö on kunniaksi koko paikkakunnalle. Ja hyvänä
+esimerkkinä muille. Rippikoulussakaan ei ole kukaan osannut niin hyvin
+kuin Anna Liisa, ei ennen eikä jälkeen. Niin oli lasketellut kuin vettä
+vaan, kysyi mistä paikasta katkismusta hyvänsä.
+
+RIIKKA. Vai niin kiitteli.--Kuuletko sinä, Anna Liisa, mitä isä täällä
+kertoo?
+
+ANNA LIISA (kääntymättä ikkunasta). Kuulen.
+
+RIIKKA. Etkä siitä sen enempää iloitse? Kumma tyttö!
+
+KORTESUO. Hän on niin tottunut siihen, että häntä aina ylistellään.
+Kyllä oli Johannes siihen sijaan mielissään.
+
+RIIKKA. No, sen arvaa. Miksei hän muuten pistääntynyt tänne? Olisimme
+juoneet kirjaanpanemis-kahvit?
+
+KORTESUO. Ei sanonut joutavansa. Sitten lupasi tulla illemmällä.
+Niin--rovastiahan minä sitten pyysin kuuliaisiin myöskin.
+
+RIIKKA. Vai pyysit sinä? Mitä tuo vastasi?
+
+KORTESUO. Kiitti hyvin nöyrästi ja uhkasi tulla. Ja arvatkaas, ketä
+muita kävin käskemässä.
+
+RIIKKA. Ehkä vallesmannia?
+
+KORTESUO. Vallesmannia ja tohtoria.
+
+ANNA LIISA. Mitä varten niin paljon vieraita? Olisitte kutsunut sitten
+vasta häihin, isä.
+
+KORTESUO. Häihin ne tietysti käsketään myöskin. Kaikki nämä, jotka
+kuuliaisiinkin, ja paljon muita lisäksi.
+
+RIIKKA. Mitäs niille sitten tarjotaan? Kun ei vielä ole mitään hommattu.
+
+KORTESUO. Vai ei ole hommattu! Kun juomatavaratkin olen jo toimittanut
+tulemaan kaupungista.
+
+RIIKKA. Millä tavalla sinä ne--?
+
+KORTESUO. Kauppiaan pyysin telehvoonaamaan, että laittaisivat
+postimiehen mukana Liknellistä.
+
+RIIKKA. Hyvä on. Muut tarpeet kyllä saadaan täältäki n.
+
+KORTESUO. Luullakseni hän ne jo on tuonutkin sinne kauppiaalle. Olisi
+sinulla nyt ruoka valmiina, niin söisin ensin ja läksisin sitten niitä
+hakemaan. Muut ostokset tekisin samalla.
+
+RIIKKA. Kohta tämä tästä joutuukin. Mutta kiire meitä tapaa vielä tänä
+päivänä. Ala joutua, Anna Liisa, tupaa siistimään. Mitä sinä vahtaat
+siellä ikkunassa alituiseen?
+
+ANNA LIISA. Enhän minä mitään.
+
+RIIKKA. Koko päivän hän on seisonut siellä. Ja eilenkin jo. Ei joudu
+enää muuta tekemäänkään. Ja morsiuskiireet hänellä on olevinaan.
+
+KORTESUO. Ei suinkaan hän siellä mitä vahtaa. Ilman vaan seisoo
+aatoksissaan.
+
+RIIKKA. Mikä sinua nyt sitten niin aatteluttaa? Sanoisit häntä
+muillekin.
+
+KORTESUO. Kysy sitä! Elämän muutos tietysti.
+
+RIIKKA. Vast' aika sitä nyt harkita, kun asia niin pitkällä on, että
+huomenna kuulutetaan.
+
+KORTESUO. Eikä sinun tarvitse katua, Anna Liisa. Hyvän miehen saat
+Johanneksesta.
+
+RIIKKA. No, se nyt on varma. Siitä ei mies enää parane. Saat vaan
+kiittää onneasi, tyttö.
+
+ANNA LIISA. Hän on liiankin hyvä minulle.
+
+KORTESUO. Sitä en tahdo sanoa. Mutta tyytyväisiä meidän sopii olla
+kaikessa tapauksessa. Ja sen vuoksi meille tuleekin huomenna ilojuhla.
+
+ANNA LIISA. Kuka sen tietää edeltäpäin. Minua niin pelottaa tuo
+huomispäivä, kun isä käski Mikkoakin tänne. Hän jos vielä minkä tekee.
+
+RIIKKA. Pelkäätkö että syntyy riitaa ja tappelua?
+
+ANNA LIISA. Eihän sekään ole mahdotonta.
+
+RIIKKA. Niin, ei siihen takeita ole. Kovin hän tuntui riidanhaluiselta
+eilenkin.
+
+KORTESUO. On käynyt vähän raakaluontoiseksi siellä tukkimiehenä
+ollessaan. Mutta ei se mitään. Huomenna hän kyllä aisoissaan pysyy, kun
+rovastikin on saapuvilla ja vallesmanni. Eikä miehet sitä pait' selvällä
+päällä tappele, ja juomia taas ei niin paljoa tarjota, että humalaan
+tulevat.
+
+RIIKKA. Sehän, Mikko, muuten kävi eilen illalla taas täällä ja kysyi
+sinua, Anna Liisa, mutta et sattunut olemaan kotosalla. Istui täällä
+kotvan aikaa ja odottelikin. Läksi sitten viimein tiehensä, kun sinua ei
+kuulunut.
+
+KORTESUO. Mitä hän Anna Liisasta?
+
+RIIKKA. Sanoi olevan jotain puhuttavaa.
+
+ANNA LIISA. Uhkasiko tulla uudestaan?
+
+RIIKKA. Kyllä arveli, että tänäpäivänä.
+
+ANNA LIISA. Tulisiko vielä tänäpäivänä?
+
+RIIKKA. Niin minä olin kuulevinani. Mutta jos hän nyt tulee, niin
+silloin ne sattuvat yhteen Johanneksen kanssa ja syntyy ehkä taaskin
+kina.
+
+KORTESUO. Entäs tätä sitten! Kun kinaavat, niin kinaavat. Eihän tuosta
+tuommoisesta pienestä sanasodasta kukaan pahene.--Eikö se keittos ole jo
+kiehunut tarpeeksi?
+
+RIIKKA. Jo on. Ala vaan mennä toiseen tupaan, minä tuon padan sinne.
+(Kortesuo menee. Riikka seuraa häntä kantaen pataa.)
+
+RIIKKA (mennessään). Lähde pois syömään sinäkin, Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA. Tulee vielä tänäpäivänä! Saattaa olla täällä tuossa
+paikassa.--Herra Jumala, mikä minut pelastaa hänen käsistään?
+
+PIRKKO (avaa hiljaa oven, puhuu kuiskaamalla). Anna Liisa, Anna Liisa--!
+
+ANNA LIISA (säikähtäen.) Mikä on?
+
+PIRKKO. Hän on täällä.
+
+ANNA LIISA. Kuka niin?
+
+PIRKKO. Mikko on, ja Husso on hänellä matkassa. Kysyivät sinua, ja minä
+sanoin, että voivat lähteä matkaansa ja tulla toisen kerran, pyhän
+jälestä, ettet sinä nyt ole kotona. Mutta Husso katsoi minua silmiin ja
+sanoi: valehtelet. Uhkasi itse tulla katsomaan. Nyt, jos tahdot heitä
+välttää, niin pakene pian uunille tuonne.
+
+ANNA LIISA. Ei, antaa heidän tulla. Täytyy kait heitä puhutella, ei he
+kumminkaan päästä minua vähemmällä.
+
+PIRKKO. Käskenkö heidät sitten tupaan, tänne?
+
+ANNA LIISA (vaipuu masentuneen penkille). Käske!
+
+PIRKKO (tulee lähemmäksi). Mutta kuule--ellet sinä tahdo heitä nähdä,
+niin minä heidät lähetän täältä tiehensä, vaikka millä konstilla.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei. Ei se pitkälle auta. He olisivat takaisin samaa
+päätä. Tulkoot vaan heti, että ehtivät pois, siksi kuin Johannes on
+täällä.
+
+PIRKKO. Minä pidän varalta siellä ulkona, enkä päästä Johannesta sisään,
+ennen kuin ovat menneet tiehensä.
+
+ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko.
+
+PIRKKO. Kyllä! (Aukaisee oven, lähteäkseen ulos.) Kas, täällähän se
+Mikko jo vahtiikin oven takana. Käy vaan sisään, kotona näkyy olevan
+Anna Liisa.
+
+(Mikko tulee.)
+
+MIKKO. Hyvää iltaa!
+
+ANNA LIISA. Sinä olet käynyt minua hakemassa?
+
+MIKKO. Kävinhän minä eilen iltapäivällä. Ja odottelin täällä hyvät
+aikaa, mutta sinua ei vaan kuulunut kotiin. Arvelin jo, että tahallasi
+minua välttelit.
+
+ANNA LIISA. Mitä sinä minusta tahdot?
+
+MIKKO. Kysymättäkin sen tiedät. Onhan äiti jo käynyt sinulle siitä
+puhumassa.
+
+ANNA LIISA. Sitten tiedät myöskin sinä, minkä vastauksen olen antanut.
+Saamme jättää ne asiat sikseen, turhaa niitä enää jauhaa, kun kerran
+olemme selvillä molemmin puolin.
+
+MIKKO. Ja niinkö luulet pääseväsi minusta helpolla? Ohoh! Vähänpä sinä
+minua tunnet.
+
+ANNA LIISA. Mitä vaadit minulta enempää? Mitä olen sinulle velassa?
+
+MIKKO. Sen vaadin, että pysyt entisessä liitossasi siinä, jonka teit
+minun kanssani neljä, viis' vuotta sitten.
+
+ANNA LIISA. Ja siihen sinä julkeat vedota? Hävytön! Etkö itse rikkonut
+sitä liittoa, silloin kun läksit pois ja jätit minut yksinäni tänne
+onnettomuuteen.
+
+MIKKO. Minä en lähtenyt ijäksi, minä lupasin tulla takaisin. Ja nyt olen
+täällä, niinkuin näet.
+
+ANNA LIISA. Nytpä minä en sinusta enää välitä. Tiedät, että menen toisen
+kanssa naimisiin.
+
+MIKKO. Mutta sinä lupasit minua odottaa. Lupasit olla minulle
+uskollinen.
+
+ANNA LIISA. Lupasin kun olin houkkio.
+
+MIKKO. Sanoit rakastavasi minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja
+sen varmaan myöskin teit vaikka nyt olet kaikki unohtanut.
+
+ANNA LIISA. Lapsellisuutta--pelkkää lapsellisuutta! Mitä tiesin minä
+silloin vielä rakkaudesta tai muusta. Helppo sinun oli saada minut
+ansoihisi ja vietellä minut.
+
+MIKKO. Tarvittiinko siinä paljon viettelemistä? Muistelepas oikein!
+
+ANNA LIISA. Sinä olit minua vanhempi, ymmärsit paremmin, mikä siitä
+kaikesta seuraisi. Mutta sinä vaan käytit hyväksesi nuoruuttani ja
+kokemattomuuttani.
+
+MIKKO. Vai minun syykseni sinä sen nyt kaikki lykkäät? Kuka se oli, joka
+iltasilla aina karkasi kammaristaaan, kun muut jo nukkuivat, ja tuli
+luokseni tuonne niemen kärkeen? Ei tarvinnut minun kahdesti pyytää,
+kerran vaan suihkasin korvaasi, silloin sinä heti lupasit. Niin, voitko
+kieltää? Kyllä sinua oma halusi veti enemmän kuin minun houkutukseni,
+jos tarkemmin ajattelet.
+
+ANNA LIISA. Paha henki minua lienee riivannut!
+
+MIKKO. Rakkaus se oli, Anna Liisa, eikä mikään paha henki.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei! Ei se ollut rakkautta, mitä lieneekään ollut. Kun
+saisin elää uudelleen sen ajan, niin toisin menettelisin. Kun saisin sen
+pois pyyhityksi, pestyksi niinkuin lian, ettei näkyisi jälkeäkään enää.
+Mutta ei--minä en saa, en vaikka katuisin ja itkisin itseni sokeaksi.
+Elämäni tahrana se on ja pysyy aina, ijän kaiken.
+
+MIKKO. Eläkä tuossa höpise turhia! Mitä tahraa siinä oli? Hauskoja
+aikoja ne olivat, ei niitä tarvitse katua. Sitten olimme typeriä
+jäljestäpäin, kun emme suoraan sanoneet isällesi, että niin on asiat,
+anna meidän mennä vihille, ei auta muu. Mutta sinäkin pelkäsit isääsi
+kuin kuolemaa.
+
+ANNA LIISA. Niin, pelkäsinhän minä. Sekä isää että äitiä--isää eniten.
+
+MIKKO. Eikä ollut minullakaan silloin tarpeeksi rohkeutta. Tiesin hyvin,
+mikä mellakka siitä syntyisi.
+
+ANNA LIISA. Et olisi kumminkaan lähtenyt pois ja heittänyt minua yksin.
+Ehk'ei olisi käynyt, niinkuin kävi, jos olisi ollut jokukaan, jolle
+olisin voinut surujani valittaa. Mutta kun minulla ei ollut ketään--ei
+ketään koko maan päällä.
+
+MIKKO. Saatoinko aavistaa, että sinä tulisit semmoista tekemään. Arvelin
+tulla takaisin sitten, kun kaikki oli ohitse, ja pyytää sinua isältäsi.
+Hän ehkä silloin olisi myöntynytkin ja siihen se juttu olisi loppunut.
+Mutta sinä kun turhanpäin niin hätäännyit, että otit lapsen hengiltä--
+niin minkä minä sitten enää voin.
+
+ANNA LIISA. En minä ollut järjessäni silloin, voi, en minä ollut
+järjessäni. Huolesta ja surusta olin mennyt aivan sekaisin. Enkä minä
+ajatellut ottaa häntä hengiltä--Jumala tietää, etten sitä ajatellut.
+Oman elämäni kyllä olin tahtonut lopettaa. Monet kerrat seisoin jo
+Huuhkainkalliolla heittäytyäkseni alas järveen. Mutta vesi oli niin
+mustaa ja syvää, minä en hirvinnyt. Jätin aina tuonnemmaksi. Ja sitten
+se oli jo liian myöhäistä.
+
+MIKKO. Luojan lykky! Vai jo sinä sitäkin ajattelit. Kaiken näköisiä--!
+Sehän nyt olisi ollut järin hullumpaa.
+
+ANNA LIISA. En ymmärtänyt, että aika oli niin lähellä. Sen vuoksi se
+tuli niin äkkiarvaamatta. Hädissäni en tiennyt mitään neuvoa. Koetin
+päästä äitisi luokse, mökkiin tuolta metsän poikki. En ennättänyt sinne
+saakka, vielä oli jonkun verran matkaa, kun se syntyi--voi, Herra
+Jumala sitä hetkeä!
+
+MIKKO. Ja se eli? Oletko varma, että se eli?
+
+ANNA LIISA. Elihän se raukka. Liikutti käsiään ja jalkojaan ja huusi.
+Silloin minä, voi, Jumala, Jumala, Jumala--
+
+MIKKO. Minä arvaan lopun. Elä kerro enää.
+
+ANNA LIISA. Painoin kädelläni suuta--en tiedä kuinka kauvan. Olin
+puolipyörryksissä ja maailma musteni silmissäni, mutta yhä minä vaan
+pidin kättäni siinä. Silloin--voi, hyvä Jumala--
+
+MIKKO. Herkiä jo.--Kiusaat itseäsi suotta.
+
+ANNA LIISA. Niin, silloin tunsin, kuinka tuo pieni ruumis nytkähti
+käteni alla, ja sitten se oli hiljaa. Otin käteni pois,--ei se enää
+äännähtänyt, henki oli mennyt. En muista enempää, heräsin tajuntaan
+vasta siinä, kun putosin pitkälleni äitisi tuvan lattialle.
+
+MIKKO. No, ja sitten sinulla ei enää ollut mitään hätää. Äitihän oli
+pitänyt sinusta hyvän huolen.
+
+ANNA LIISA. Äitisi kaivoi haudan ja peitti kaikki jäljet. Sekin oli niin
+kauheata, ettei hän, raukka, tullut edes siunattuun multaan. Kastamatta
+kuoli ja metsään haudattiin.
+
+MIKKO. Eikö tuo liene yhdentekevä. Moni makaa meren pohjassa, ja voi
+olla autuas siltä. Ja mitä kastamiseen tulee, niin siitäkään ei mahda
+olla kovin suurta taikaa, koskapa muutamat lakkolaiset jättävät lapsensa
+järkiään kastamatta. Pääasia oli, että sinä pelastuit. Ettei tullut
+mitään ilmi. Se se oli oikein Jumalan onni. Ei niin että epäilystäkään
+kellään. Pääsit kerrassa rauhaan.
+
+ANNA LIISA. Rauhaan? Pääsinkö minä rauhaan? Voi, mitä puhut!
+
+MIKKO. Niin, niin! Tarkoitan, ettet joutunut kiinni, ettei kukaan sinua
+hätyyttänyt. Ja se oli kaikki äidin ansiota se.
+
+ANNA LIISA. Parempi kun olisin tullut linnaan yksin tein. Sillä se, mikä
+sitten seurasi, oli niin kamalata, etten ymmärrä kuinka sitä kestin.
+Etten tullut hulluksi tykkänään.
+
+MIKKO. Hulluksi? Kuinka niin? Mitä se sitten oli?
+
+ANNA LIISA. Minulla ei ollut yön lepoa, ei päivän rauhaa vuosikausiin
+sen jälkeen. Elin alituisessa pelossa ja vavistuksessa. Päivillä aina,
+kun kuulin askeleita, tai kun ovi kävi, säpsähdin niin, että veret
+seisahtuivat. Luulin aina vallesmannin tulevan minua kiinni ottamaan.
+Tai kun näin, että joku ihminen hiljaa puhui jotain toiselle, pelkäsin
+heti että hän oli saanut vihiä asiasta ja sitä kertoi. Semmoista se oli
+minun rauhani siihen aikaan.
+
+MIKKO. No niin,--tuohon oli vaan oma arkuutesi syynä. Tarvitsiko sinun
+pelätä turhan takia.
+
+ANNA LIISA. Yöt olivat vielä hirveämmät. Lapsi oli aina edessäni ja
+minä pidin kättäni hänen suullaan aivan niinkuin silloinkin. Jos
+unenhortoon menin, kaikui hänen huutonsa korviini ja minä vavahdin
+samaa päätä ylös. Välistä se huuto kuului niin selvään, että luulin
+hänen olevan vieressäni. Haroin kädelläni ympäri vuodetta, enkä uskonut
+että se oli tyhjä, ennenkuin sieppasin tulen ja katsoin. Voi, mitä
+olisinkaan antanut, jos olisin saanut hänet henkiin jälleen!
+
+MIKKO. Olisin minä ollut täällä, kyllä piankin olisin saanut tuommoiset
+harhanäyt pakenemaan. Uskotko sen?
+
+ANNA LIISA. Nyt ne eivät pitkään aikaan ole minua enää vaivanneetkaan.
+Ja pois minä olen karkoittanut kaikki nuo tukalat muistotkin. Mikä niitä
+taas lienee johdattanut mieleen. Ei puhuta niistä enää.
+
+MIKKO. Ei puhuta, ei. Ei ne puheesta kumminkaan parane. Me alotamme
+uudelleen, Anna Liisa, eikös niin? Unohdamme pois kaikki ikävät asiat,
+aivan kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan, ja vietämme iloisia päiviä
+yhdessä. Herran poika, ei sinulla ole hätäpäivää enää, minä sinua pidän
+niin hyvänä, niin hyvänä, ettet voi ajatellakaan. Pistän vaikka
+lasikaappiin, jos tahdot.
+
+ANNA LIISA. Kuinka voit tuommoisia puhua? Tiedäthän sinä, että minua
+huomenna jo kuulutetaan toiseen.
+
+MIKKO. Ei se mitään. Rahalla siitä päästään.
+
+ANNA LIISA. Minäpä kun en tahdo siitä päästä. Heitä pois nuo tuumat,
+Mikko. En minä niihin kumminkaan ikinä suostu.
+
+MIKKO. Ei sinun ensinkään tarvitse huolehtia Johanneksen eikä isäsi
+takia, minä kyllä heidän kanssaan asiat selvitän, kun vaan tiedän, että
+sinä olet puolellani.
+
+ANNA LIISA. Hyvä Jumala--etkö sinä sitten lainkaan käsitä, että minä
+rakastan Johannesta, enkä sinua. Enkä minä ikinä tahdo purkaa hänen
+kanssaan, en sinun enkä kenenkään houkutuksista. Uskotko minua nyt
+viimeinkin?
+
+MIKKO. Minäpä rakastan sinua, Anna Liisa, ja tahdon saada sinut
+takaisin, ja minä sinut otan neuvolla millä hyvänsä. Minä en anna sinua
+toiselle, en jumaliste annakaan!
+
+ANNA LIISA. Tuoko rakkautta!? Kaikkea muuta vaan ei rakkautta.
+
+MIKKO. Se on rakkautta, tulisinta rakkautta, mitä maailmassa löytyy.
+Kuule minua, Anna Liisa. Koko ajan sinä olet ollut mielessäni siellä
+Saarijärvellä, ja vahvasti olin päättänyt, että vielä kerran tulisin
+sinut perimään. Kun sitten kuulin, että Johannes täällä oli pistääntynyt
+väliin, ja että sinä olit aikeessa mennä hänelle, niin jouduin
+semmoiseen raivoon, etten tiennyt mitä tehdä. Jätin kaikki siihen
+paikkaan ja läksin suoraa päätä tänne. Enkä lähde täältä, ennenkuin
+asiat ovat selvillä. Sen toisen ajan tieltäni pois, vaikka surma minut
+nielköön.
+
+ANNA LIISA. Siihen ei ole sinulla valtaa. Hän rakastaa minua eikä hän
+sinun tähtesi luovu minusta, ole siitä varma.
+
+MIKKO. Rakastaa! Mokomakin maitosuu! Hänkö nyt osaisi rakastaa?
+
+ANNA LIISA. Mitä se sinuun kuuluu, osaa tai ei. Minua se tyydyttää, ja
+sillä hyvä.
+
+MIKKO. Tyydyttää,--kun et tiedä paremmasta. Ja kun et enää muista
+hauskoja puolia niistä entisistä ajoista.
+
+ANNA LIISA. Sinä lupasit, ettet niistä enää puhuisi.
+
+MIKKO. Ei, Anna Liisa, toista on, jos minulle tulet. Silloin sinä vasta
+saat nähdä, minkälaista se oikea miehen rakkaus on. (Lähenee häntä ja
+tavoittaa häntä kiinni.)
+
+ANNA LIISA. Pysy erilläsi minusta! Pois, pois--!
+
+MIKKO. Elä huuda! Kuulevat.
+
+ANNA LIISA (viskaa hänet menemään). Peto! Luulitko sillä tavalla minut
+valtaavasi? Mene! Suoriu tiehesi heti! Minä vihaan ja inhoon sinua.
+
+MIKKO. Hiljaa, hiljaa! Kyllä minä sinut vielä lannistan. Ei tämä leikki
+tähän lopu. Koska et hyvällä taivu, niin koetellaanpa toista keinoa.
+
+ANNA LIISA. Koettele! Minä en sinua pelkää. Sinä et mahda minulle
+mitään.
+
+MIKKO. Enkö minä mahda? Ajattelepas tarkemmin. Enkö minä mahda?
+
+ANNA LIISA. Et. Sinä et mahda minulle mitään.
+
+MIKKO. Entäs se lapsenmurha?
+
+ANNA LIISA. Sillä minua nyt tahdot säikyttää, samoin kuin äitisikin.
+Turha vaiva! Se ei vaikuta mitään. Sinä et sitä ilmoita, tiedänhän minä,
+koska itse olet siihen osallinen.
+
+MIKKO. Minäkö osallinen? Lapsenmurhaan?
+
+ANNA LIISA. Ellet suorastaan siihen, niin--
+
+MIKKO. Mutta siitähän juuri on kysymys. Ei lapsen synnyttämisestä
+kuritushuonetta anneta, tunnet kait sinä lakia sen verran?
+
+(Anna Liisa vaikenee.)
+
+MIKKO. Mutta murhasta annetaan.
+
+ANNA LIISA. Sekö sitten on tarkoituksesi, että saatat minut
+kuritushuoneesen? Täytyy sanoa--sinä olet tosiaan hyvin jalomielinen.
+
+MIKKO. Ehk'ei tarvitse mennä niin pitkälle. Kenties jo riittää, jos
+isäsi ja Johannes saavat tietää sinun salaiset asiasi.
+
+(Anna Liisa vaikenee neuvottomana.)
+
+MIKKO. Vai mitä luulet? Eiköhän tule teille silloin jo ero?
+
+ANNA LIISA. Tulee. Kaiken varmaan meille silloin tulee ero.
+
+MIKKO. Sitä minäkin. Johanneksen rakkaus sammuu sillä kertaa. Sillä ei
+ole sen syvempiä juuria.
+
+ANNA LIISA. Enkö minä sitten koskaan maailmassa saa toivoa onnea? Onhan
+sitä kaikilla muilla ihmisillä, miksi ei milloinkaan minulla?
+
+MIKKO. Siltä haaralta sitä et saa.
+
+ANNA LIISA. Mikko, sääli minua, olenhan jo kärsinyt niin paljon.
+
+MIKKO. Se on omassa vallassasi. Voit estää minua puhumasta, jos vaan
+tahdot.
+
+ANNA LIISA. Elä tee minua uudelleen onnettomaksi juuri nyt, kun minulle
+parempi tulevaisuus olisi tarjonna. Mitäpä siitä kostut, jos säret minun
+elämäni vielä kerran. Nuoruuteni turmelit, eikö siinä jo kylliksi. Ei
+minulla ole ollut iloa, niinkuin muilla minun ikäisilläni, huolta vaan
+ja murhetta alituiseen. Minä en jaksa kantaa enempää--en varmaankaan.
+
+MIKKO. Sinulla ei ole mitään hätää, kun vaan teet, niinkuin olen
+sanonut. Että eroot Johanneksesta ja yhdyt minuun.
+
+ANNA LIISA. Minä en saata.
+
+MIKKO. Sitten syytä itseäsi.
+
+ANNA LIISA. Mitä pahaa olen sinulle tehnyt, että näin minua vainoot?
+Sinulla ei ole omaatuntoa vähän vähääkään, peto sinä olet, vaan et
+ihminen.
+
+MIKKO. Kuule nyt, Anna Liisa, mitä sanon. Kuinka sinä voit ajatellakaan
+mennä miehelle, joka ei tunne, minkälainen salaisuus sinulla on
+peitettävänä? Minä hetkenä hyvänsä se voisi tulla ilmi--ja mitä seuraisi
+silloin? Meille se salaisuus on yhteinen ja se meitä sitoo toisiimme
+ikuisiksi ajoiksi--paljon varmemmin kuin mitä papin sanat sen tekevät.
+
+ANNA LIISA. Sekö rikos? Ei, se meitä juuri eroittaa, jos mikään.
+Kirousta se meille tuottaisi, ei siunausta, etkö sitä ymmärrä? Ja minäkö
+voisin rakastaa sinua--sinua, jonka kanssa olen syntiä tehnyt ja jonka
+tähden olen näin onnettomaksi tullut? En ikinä! Mahdotonta se on.
+Sitoutua sinuun--hyvä Jumala--silloinhan sitoutuisin koko elämäkseni
+noihin kauhistaviin muistoihin samalla. Ei--ei--minä en voi, tulkoon
+vaikka mitä--
+
+MIKKO. Ajattelehan vielä kerran pääsi ympäri, ennenkuin päätät.
+
+ANNA LIISA. Jätä minut rauhaan, Mikko, anna minun mennä Johannekselle.
+Hänen kanssaan voisin unohtaa kaikki ja elää vielä onnellisena.
+
+MIKKO. En! Minä en anna sinua Johannekselle enkä kenellekään. Hyvällä
+tai pahalla--mutta minulle sinun pitää tulla!
+
+ANNA LIISA. Hiljaa--! Taivaan tähden, siellä on joku oven takana.
+Hiljaa--! (Pirkon ja Johanneksen äänet kuuluvat ulkoa.)
+
+MIKKO. Niin, että nyt sen tiedät. Menettele sen mukaan. Jos tahdot
+välttää pahoja seurauksia, niin tee pikainen loppu Johanneksen kanssa.
+Ja tee se tällä hetkellä--muuten käy ohraisesti.
+
+ANNA LIISA. Vaiti, kuulethan.
+
+PIRKKO (vielä ulkona). Et saa mennä sisään, et saa, et saa, kun Anna
+Liisa kielsi, sinäpä vasta.
+
+JOHANNES (samoin). Pirkko sinä, mitä tuo tuommoinen on? Päästä minut
+irti, menenhän minä kumminkin. Sinäkö muka minua estäisit, tuommoinen
+tytön tylleröinen. Tule, lähdetään yhdessä. (Molemmat tulevat sisään.
+Pirkko koettaa vieläkin vetää häntä takaisin käsivarresta.)
+
+PIRKKO. Mokomakin, kun ei tottele. Ei se ollut minun syyni, Anna Liisa,
+hän pääsi huomaamattani pujahtamaan ohitse, kun minä valjastin hevosta
+isälle.
+
+JOHANNES. Ja sitten, kun hän näki minut, karjasi hän niin, että luulin
+puukon jo olevan hänen kurkussaan, ja hyppäsi käsivarteeni kiinni kuin
+takkiainen. Eikö liene mustelmina kyntesi jäljet.
+
+PIRKKO. Kunpa edes olisi! Ei se muuta kuin parahiksi, mitäs tulit tänne
+väkisten.
+
+ANNA LIISA. Pirkko--sinua vasta hupakko!
+
+PIRKKO. Minäkö hupakko? Vai niin. Vai olen minä hupakko! Hyvä on. Mutta
+enpä rupeakaan enää vast'edes sinun asioitasi toimittamaan. Vähättelen,
+koska semmoiset kiitokset saan palkakseni.
+
+ANNA LIISA. Ole nyt jo vaiti!
+
+PIRKKO (äkkiä muuttuneena mielellä). Tiedätkös, mihin minä nyt lähden?
+Etpäs arvaa.
+
+JOHANNES. Isäsi kanssa kauppapuotiin ostamaan kuuliaistarpeita.
+
+PIRKKO. Enhän minä sinulta kysynytkään, kun Anna Liisalta. Mitä sinä
+menet sekaantumaan? Mitä jo vaan?
+
+JOHANNES. Eikö sitä saanut sanoa, joka ensin arvasi?
+
+PIRKKO. Arvasitko sinä? Kun kuulit tuolla ulkona.--Ei, nyt pitää lähteä.
+Hyvästi siksi aikaa.
+
+JOHANNES. Saatko sinä ohjaksetkin käteesi?
+
+PIRKKO. Tietysti!
+
+JOHANNES. Silloin sinä ajat nurin.
+
+PIRKKO. Häpiä!
+
+ANNA LIISA. Pirkko, sinä! Kuka tuolla tavalla puhuu.
+
+PIRKKO. Mitäs hän vöhnii joutavia. Sanoo että minä ajan nurin.
+Mokomakin! (Paiskaa oven kiinni ja poistuu.)
+
+MIKKO (naurahtaen). Siinä sait!
+
+JOHANNES. Ei se mitään meidän välillä. Hyvää pataa me silti olemme,
+Pirkko ja minä.
+
+MIKKO. Olisitkin sitten jäänyt sinne ulos leikkimään hänen kanssaan.--
+Tulit tänne vähän pahaan aikaan.
+
+JOHANNES. Onko niin, Anna Liisa?
+
+ANNA LIISA. Voi, ei! Mikko vaan suotta--
+
+JOHANNES. Luulin että Pirkko ilman aikojaan kujeili, kun ei tahtonut
+päästää minua sisään. Mutta ymmärsin syyn, kun näin Mikon täällä.
+
+MIKKO. Vai ymmärsit sinä? Mahtaa sinulla sitten ollakin hiukan parempi
+järki, kuin voisi uskoa--noin naamastasi päättäen.
+
+JOHANNES. Elä huoli olla levoton, Anna Liisa, hän saa pieksää suutaan
+niin paljon kuin haluaa, minä en ole siitä millänikään.
+
+ANNA LIISA. Etkö? Sepä hyvä! Elä ole kuulevinasikaan, vaikka hän mitä
+puhuisi. Ethän?
+
+JOHANNES (istuutuu selin Mikkoon). Saat olla ihan rauhassa. Minä en
+häntä näe enkä kuule.
+
+MIKKO. Sittenhän meidän sopii jatkaa tässä entistä keskustelua, Anna
+Liisa. Ehkäpä hän sinunkin suhteesi herkiäisi kuuroksi ja sokeaksi.
+
+ANNA LIISA. Mikko--lopeta! Minä pyydän sinua, lopeta!
+
+JOHANNES. Eläkä häntä rukoile, ei siitä kumminkaan apua lähde.
+
+MIKKO. Kyllä Anna Liisa tietää, mistä apu lähtee. Jahka hän vaan tahtoo
+siihen keinoon tarttua! Hänestä se riippuu.
+
+ANNA LIISA. Tänne on käsketty paljon vieraita, Johannes, huomiseksi.
+
+JOHANNES. Niin kertoi isäsi äsken tuolla pihalla.
+
+ANNA LIISA. Aikovat laittaa oikein hauskat pidot. Juomia on isä antanut
+tuoda kaupungista.
+
+JOHANNES. Senkin jo kuulin.
+
+ANNA LIISA. Isä on niin hyväntahtoinen. Hän soisi kaikille iloa.
+
+MIKKO. Soisikohan tuo minullekin?
+
+ANNA LIISA. Tietysti sinullekin. Ottihan hän sinua eilen niin
+ystävällisesti vastaan kuin suinkin voi.
+
+MIKKO. Minäpä en tyydy niin vähään. Suurempaa iloa minä vaadin.
+
+ANNA LIISA. Ja pyysi sinua kuuliaisiin heti samassa.
+
+MIKKO. Sinä arvatenkin toivoisit, etten tulisi? Vai kuinka?
+
+ANNA LIISA. Voi, kun vaan olisit ihmisiksi, et kiusottelisi alituiseen,
+etkä tuottaisi minkäänlaista häiriötä, niin näkisin sinut mielelläni
+täällä muiden joukossa.
+
+MIKKO. Mutta et rinnallasi?
+
+JOHANNES. Ohoh? Vai rinnalle pyrkisit?
+
+MIKKO. Kah! Johan sinä sait kuulosi jälleen. Pianpa!
+
+ANNA LIISA. Tuolla tavalla kun jatkat, turmelet ilon sekä itseltäsi että
+muilta.
+
+MIKKO. Minä kysyin, jos sallit minun olla rinnallasi huomenna.
+
+JOHANNES. Se paikka on minulla, niinkuin tiedät.
+
+MIKKO. Niin tätä nykyä. Mutta on se ollut aikoinaan muillakin.
+
+JOHANNES. Mitä sanoit?
+
+ANNA LIISA. Johannes, sinä lupasit olla välittämättä hänen puheistaan.
+
+JOHANNES. Niinhän minä lupasin, mutta--
+
+MIKKO. Se on vähän vaikeata, niinkö?
+
+JOHANNES. Ei, puhu sinä vaan, kyllä minä kestän.
+
+ANNA LIISA. Ei se ole sinulta kauniisti tehty, Mikko, että laitat
+ikävyyksiä semmoiseen taloon, jossa sinua aina on kohdeltu hyvyydellä.
+Täytyy sinun itsesikin se myöntää, jos tarkemmin ajattelet.
+
+MIKKO. Sinäpä kun et kohtele minua samalla hyvyydellä kuin ennen.
+Siinähän se on.
+
+ANNA LIISA. Minä annan sinulle rauhan, tee sinä samoin minun suhteeni.
+
+MIKKO. Viis' rauhasta! Rakkautta minä vaadin sinulta.
+
+JOHANNES. Hävytön!--Jo minä sen arvasin. Sinne hän tähtää.
+
+ANNA LIISA. Johannes!
+
+JOHANNES. No, no, minä en suutu.--Niin, puhu sinä päälle vaan, minä en
+uhallakaan suutu.
+
+MIKKO. Suutut tai et. Se on minulle se ja sama. Mutta Anna Liisasta sinä
+saat luopua. Ja parasta kun teet sen ajoissa.
+
+JOHANNES. Sinunko käskystäsi?--Odotahan, vaan elä pitkästy.
+
+ANNA LIISA (istuutuu hänen luokseen ja ottaa häntä kädestä). Johannes,
+hän tahtoo särkeä meidän välimme.
+
+JOHANNES. Mutta siinä hän ei onnistu. Ei kuuna kullan valkeana.
+
+ANNA LIISA. Kun vaan sinä pysyisit lujana, Johannes. Ettet hylkää minua,
+tuli mitä tuli.
+
+JOHANNES. Minäkö hylkäisin sinut? Ja Mikon juonien tähden? Jopa jo!
+
+ANNA LIISA. Voi, jos uskaltaisin luottaa siihen, ettet sinä tee minusta
+eroa! Ettet sinä missään tapauksessa tee minusta eroa!
+
+JOHANNES. Mutta, herran nimessä, kuinka voit semmoista kysymykseenkään
+panna. Tiedäthän, että minä rakastan sinua todenperään. Kuinka sitten
+tekisin sinusta eroa.
+
+ANNA LIISA. Johannes--oletko minulle tukena,--jos jotain oudon outoa
+sattuisi?
+
+JOHANNES. Luota siihen. Mutta mitäpä meille semmoista oudon outoa
+sattuisikaan.
+
+ANNA LIISA. Näes, minulla ei ole ketään muuta koko maailmassa, johon
+voisin turvaantua.
+
+JOHANNES. Rakas kulta! Niinhän sinä olet kuin pieni säikähtynyt
+kananpoika.
+
+MIKKO. Kuherrelkaahan siinä nyt hetkinen. Se onkin teidän
+loppukuherruksenne.
+
+JOHANNES. Sinä yhä vaan pelkäät häntä tuolla?
+
+ANNA LIISA. Pelkään.
+
+JOHANNES. Suotta vallan. Jos tahdot, minä hyvin pian hänet täältä
+kuittaan.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei, elä nosta riitaa. Silloin olemme hukassa.
+
+JOHANNES. En käsitä tuota arkuutta. Eikä se mihinkään auta. Hän siitä
+vaan yltyy kahta pahemmin.
+
+ANNA LIISA. Koetetaan saada hänet hyvällä talttumaan, Usko minuun,
+se on ainoa keino.
+
+MIKKO. Riittää jo.
+
+JOHANNES. Mikä riittää?
+
+MIKKO. Tuo jäähyväisten otto.
+
+JOHANNES. Sinä erehdyt. Ei tässä jäähyväisiä oteta.
+
+MIKKO. Sitten ne saavat jäädä ottamatta, sillä nyt sinun on lähdettävä
+täältä tiehesi.
+
+JOHANNES. Kuinka sanoit?
+
+MIKKO. Että sinun nyt on lähdettävä täältä tiehesi.
+
+JOHANNES. Minun? Sinäkö käsket minua lähtemään tieheni? Kuinka se on
+ymmärrettävä?
+
+MIKKO. Meillä on kahdenkeskistä puhuttavaa Anna Liisan kanssa. Sinä
+äsken tulit meitä keskeyttämään.
+
+JOHANNES. Tyhjää vouhkit! Mitä kahden keskistä teillä on--mitä jo vaan?
+
+MIKKO. Anna Liisa, sinä laitat hänet nyt menemään, taikka tästä tulee
+toinen kurssi.
+
+JOHANNES. Oletko sinä hulluna, mies?
+
+MIKKO. Kuulitkos, mitä minä sanoin?
+
+ANNA LIISA. Tee hänelle mieliksi, Johannes. Mene vähäksi aikaa toiseen
+tupaan.
+
+JOHANNES. En ymmärrä sinua. Eikö minun pitänyt olla täällä sinulle
+tukena?
+
+ANNA LIISA. Ei, enhän minä sitä tarkoittanut.
+
+JOHANNES. Vaan mitä sitten?
+
+ANNA LIISA. Muuta se oli. Selitämmähän joskus toiste.
+
+MIKKO. No, kuinka käy? Suoriutuuko hän täältä hyvällä, vai--?
+
+JOHANNES. Ei, tämä menee tosiaan liian pitkälle.
+
+ANNA LIISA. Mene, hyvä mies, mene!
+
+JOHANNES. Sinä yhdyt häneen ja ajat minut pois?
+
+ANNA LIISA. Enhän minä aja--pyydän vaan.
+
+JOHANNES. Yhdentekevä. Sinä kumminkin tahdot jäädä hänen kanssaan
+kahdenkesken. Ja sitä minä suuresti ihmettelen.
+
+ANNA LIISA. Menisit vähäksi aikaa vaan. Että hän saa sanoa sanottavansa
+Eikö niin, Mikko? Vähäksi aikaa--tyydythän siihen?
+
+MIKKO. Viipyköön vaan yksin tein.
+
+JOHANNES. Minä en lähde.
+
+MIKKO. Etkö lähde?
+
+JOHANNES. En.
+
+ANNA LIISA. Johannes--!
+
+JOHANNES. Elä pyydäkään. Minä en lähde. En hievahda paikaltani. Mikolla
+ei ole sinulle semmoista puhuttavaa, jota en minä voisi kuulla.
+
+ANNA LIISA. Heitä toiseen kertaan, Mikko. Ensi viikoksi--onhan
+silloinkin vielä päiviä.
+
+JOHANNES. Sinäkö estelet häntä puhumasta asiataan minun kuullen? En
+totta totisesti kohta tiedä, mitä tästä pitää ajatteleman.
+
+ANNA LIISA. Ei--enhän minä estä--. Arvelin vaan, ettei sillä niin
+kiirettä olisi. Malta mieltäsi, Mikko, jätä tuonnemmaksi.
+
+MIKKO. Ei sitä jätetä tuonnemmaksi. Minä tahdon selvyyttä aivan tänä
+päivänä, tällä hetkellä.
+
+JOHANNES. Selvyyttä mistä?
+
+MIKKO. Siitä, onko tyttö sinun vai minun?
+
+JOHANNES. Kuka tyttö?
+
+MIKKO. Anna Liisa, tietysti. Ei suinkaan tässä nyt muista ole puhetta.
+
+JOHANNES. Se sinulla mahtanee olla selvillä kysymättäkin.
+
+ANNA LIISA. Elkää riidelkö! Voi, elkää riidelkö!
+
+MIKKO. Ratkaise, kummalleko meistä tahdot kuulua?
+
+JOHANNES. Sen hän jo on tehnyt. Mene kirkkoon huomenna, niin saat
+kuulla.
+
+MIKKO. Seuraukset tiedät. Ratkaise!
+
+ANNA LIISA. Hyvä Jumala!
+
+JOHANNES. Voithan sen hänelle sanoa, koska hän välttämättä niin tahtoo.
+
+ANNA LIISA. Elkää kiusatko minua. Jättäkää minut rauhaan.
+
+JOHANNES. Oma syysi. Olisit antanut minun tehdä mieleni mukaan, niin
+aikoja sitten olisin ajanut tuon miehen ulos.
+
+MIKKO. Ohoh? Sinäkö olisit ajanut minut ulos? Sinä, kiisken poika? Jopa
+sinä sitten mies olisitkin.
+
+JOHANNES. Nyt herkiä, taikka minä sinulle näytän.
+
+ANNA LIISA. Elkää, hyvä miehet, elkää! Johannes, sinä lupasit--!
+
+MIKKO. Tule koettamaan, jos uskallat. Minä sinut nutistan yhdellä
+kertaa--ja sen teen oikein suurella halulla.
+
+ANNA LIISA. Ei tappelua, ei, ei! Johannes, Mikko! (Hevonen pysähtyy
+portaiden eteen, ääniä ja askeleita kuuluu ulkoa.) Kuulkaa--Jumalan
+kiitos, isä tulee. (Kortesuo, Riikka ja Pirkko tulevat kantaen
+juomatavaraa, sokuritoppia ynnä muuta. Pirkko hinaa selässään suurta
+jauhopussia, jonka laskea tössähyttää penkille.)
+
+PIRKKO. Ahhah! sanoi akka, kun hautaan laskettiin.
+
+KORTESUO. Täällä sitä tuodaan muonaa huomiseksi.
+
+PIRKKO. Ja vieläpä häiksi asti. Näetkös, Anna Liisa, näin paljon
+vehnäjauhoja? Syntyy sinun leipoa niistä suuria rinkeliä ja jos mitä.
+
+RIIKKA. Se meidän olisi pitänyt tehdä jo kuuliaisiakin varten. Nyt meni
+vakaiset rahat leipuriin.
+
+KORTESUO. Luuletkos, että ne vehnäjauhot sitten ilmaiseksi tulevat?--
+Pitäisi kait näiden riittämän, vai mitä arvelette, miehet? Näiden
+juomain, tarkoitan? Eipähän sitä nykyaikana enää ryypittäne niinkuin
+ennen.
+
+RIIKKA. Raittiuskestithän nuo kuuluvat olevan muodissa. Ei tarjota
+väkijuomia minkäänlaisia.
+
+KORTESUO. Olkoot vaan. Viis' niistä kaikista uusista muodeista. Meillä
+on ja meillä tarjotaan. Muutamia ryyppyjä ainakin, että vieraat tulevat
+iloiselle tuulelle. Pikkuinen humala ei se haittaa.
+
+PIRKKO. Isä, saankos minä nyt riisua hevosen ja viedä hakaan?
+
+KORTESUO. Saat.
+
+PIRKKO. Ja saanko ajaa ensin hevosen selässä pikkusen maantiellä?
+
+KORTESUO. No saat, koska mielesi tekee.
+
+PIRKKO (kirkasee ja hyppii ilosta). Ai, ai, kuinka hauskaa! Nyt katsokaa
+ikkunasta kaikki, kun minä annan ruunan mennä täyttä laukkaa. (Juoksee
+ulos.)
+
+RIIKKA. Et olisi antanut. Hän ei tasaannu ikinä tällä tavoin.
+
+KORTESUO. No, tämän kerran jos hän nyt saakin vielä!
+
+RIIKKA. Mikähän siitä tytöstä lopulta paneksen? Ihmistä hänestä vaan ei
+tule milloinkaan maailmassa.
+
+KORTESUO. No, miehet, mitäs te niin totisen näköisiä olette? Ettehän
+vaan liene täällä kinailleet taaskin?
+
+ANNA LIISA. Kuinkas sitten! Jumalan onni, että tulitte kotiin, isä. Ei
+tiedä, mitä täällä muuten olisi tapahtunutkaan.
+
+RIIKKA. Ettäkö yritti jo tappelu tulla?
+
+ANNA LIISA. Ei paljonkaan puuttunut. Minä täällä jo olin pahemmassa kuin
+pulassa heidän kanssaan. Niin,--ettekös ole nyt vähän hämillänne
+molemmat koko jutusta?
+
+KORTESUO. Vai tappelua hieroitte? Jopa te nyt vallan! Järkevät miehet.
+
+ANNA LIISA. Kuuletteko, mitä isäkin sanoo. Järkevät miehet eivät sillä
+tavoin menettele. Ja olettehan te järkeviä molemmat, ettekä mitään
+tappelupukaria, eikös niin?
+
+RIIKKA: Mistä ihmeeltä teille on tullut tuo viha väliin? Neljä vuotta on
+Mikko ollut seutuvilta poissa--jos jotain vanhaa rettelöä on ollutkin,
+niin johan sen olisi pitänyt unohtua.
+
+MIKKO. Ei se mitään vanhaa vihaa ole, nyt se vasta on syntynyt.
+
+KORTESUO. Vanhaa tai uutta, niin sopikaa pois. Suuttukaa ja leppykää,
+elkääkä antako auringon laskea vihanne yli, sanoo apostoli Paavali.
+
+JOHANNES. Minä puolestani en riitaa halua.
+
+KORTESUO. Mikosta se lähtee, minä arvaan. Kuulepas, veli hopea, sinussa
+taitaa olla vähän äitisi luontoa. Suo anteeksi, mutta minä tunnustan
+suoraan, että sitä eukkoa minä en koskaan ole oikein kärsinyt. Siellä
+hän muuten taaskin näkyi seisoskelevan kartanolla.
+
+MIKKO. Mitä pahaa hän teille on tehnyt, kosk'ette voi häntä kärsiä?
+
+KORTESUO. Ei mitään pahaa, eipä siltä, ei mitään pahaa.
+
+MIKKO. Mutta hyvää.--Niin juuri, hyvää hän teille on tehnyt, mutta siitä
+te ette edes tiedäkään.
+
+KORTESUO. Enpä tosiaan tiedä, että hyvääkään.
+
+MIKKO. Tahdotteko kuulla, niin kerron.
+
+ANNA LIISA. Mikko--tiedätkös että täällä huomenna tanssitaankin?
+Vieläkö osaat? Sinähän ennen olit siinä niin mainio. Me molemmat--
+meidän täytyy koetella, käykö meiltä yhtä hyvin kuin silloin.
+
+MIKKO. Sinä tahdot--? Ymmärränkö sinua oikein--?
+
+ANNA LIISA. Niin--minä tahdon tanssia sinun kanssasi huomenna.
+
+JOHANNES. Kuinka, Anna Liisa? Äskeisen kahakan jälkeen sinä tuommoisia
+ehdottelet? Sitä en olisi uskonut.
+
+ANNA LIISA. Nehän jo sovittiin, ne äskeiset kahakat. Sovittiin ja
+unhotettiin. Eikös niin, Mikko? Eihän me nyt enää riidellä? Hyviä
+ystäviä ollaan taas.
+
+MIKKO. Niin sinäkö ja minä?
+
+JOHANNES. Teillä ei ole mitään tekemistä toistenne kanssa. Ei tarvitse
+olla vihassa--eikä ystävyydessä liioin.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei! Sovinnossa minä vaan tarkoitinkin. Sovinnossa,
+niinkuin vanhat tutut ainakin. Ethän sinä sitä paheksu, Johannes? Vai
+kuinka?
+
+MIKKO. Sinä koetat mielistellä meitä molempia? Sillä et pitkälle pääse.
+Toista taikka toista--mutta ei molempia.
+
+JOHANNES. Pysy erilläsi hänestä, Anna Liisa, se on parasta.
+
+ANNA LIISA. Huomenna vähän pyörähyttelen hänen kanssaan. Ei se ole sen
+vaarallisempaa. Hän lupaa sitten olla ihmisiksi koko illan.
+
+MIKKO. Ahaa--minä huomaan! Se oli vaan koukku. Kas, kuinka osasi olla
+viisas. Mutta narraa sinä muita, elä minua. En ole minä niitä miehiä,
+joita nenästä vedetään. Ja tästä muuten teen nyt lopun. Ei auta muu kuin
+suora puhe.
+
+ANNA LIISA. Mikko, ei vielä! Ei vielä--ylihuomenna vasta!
+
+MIKKO. Sitä ei jätetä ylihuomiseen. Nyt se on tapahtuva.
+
+ANNA LIISA. Mikko!
+
+JOHANNES. Mikä sinun on, Anna Liisa? Mitä sinä pelkäät?
+
+ANNA LIISA. En mitään--en mitään. Ole minulle tukena, Johannes. Nyt se
+tulee--
+
+KORTESUO. Minä en tästä, perhana ollen, ymmärrä, en hölyn pölyä. Mistä
+sinä teet lopun? Ja mistä sinä puhut suoraan? Onko jotain salattu
+minulta, niin ilmoita, ja ilmoita heti.
+
+ANNA LIISA. Elä anna hänen puhua, Johannes, elä anna hänen puhua. Koeta
+tukkia hänen suunsa.
+
+JOHANNES. Mitä varten--? Selitä!
+
+MIKKO. Asian laita on semmoinen, isäntä, että Anna Liisa oli minun
+morsiameni noin neljä vuotta sitten. Minä tulin häntä nyt hakemaan.
+Mutta tuo tuolla on sillä aikaa sotkenut meidän välimme.
+
+KORTESUO. Anna Liisa sinun morsiameni? Sen sinä valehtelet.
+
+RIIKKA. Herra tule ja siunaa! Kaikkea minun pitää kuullakin. Anna Liisa,
+joka silloin oli vasta viidentoista vanha. Elä usko, Johannes, semmoisia.
+Ei ne ole kuin joutavia lörpötyksiä. Minä takaan, ettei niissä ole mitään
+perää. Sen olisi kyllä huomanneet muutkin, jos heidän välillään jotain
+sentapaista olisi ollut.
+
+MIKKO. Ettepäs huomanneet. Me osasimme sen niin hyvin peittää, ettei
+ollut kellään ei aavistustakaan.
+
+KORTESUO. Herkiä, Mikko, hyvällä, taikka minä suutun. Minunko tyttäreni
+olisi ollut salaisissa suhteissa rengin kanssa? Hyi, häpeä! Häpeä
+semmoisia valheita levitellessäsi. Ja olisi se sitten jostakusta muusta
+tyttöhäiläkästä. Mutta Anna Liisasta, jonka kaikki ihmiset tietävät ja
+tuntevat vakavimmaksi ja siivoimmaksi tytöksi koko tällä paikkakunnalla.
+Että sinä ilkiätkin! Häpeä vähän, sanon vielä kerran.
+
+MIKKO. Kysykää Anna Liisalta, olenko puhunut totta vai valhetta.
+
+RIIKKA. Etkö sinä saa suutasi auki, tyttö? Tuolla tavalla annat itseäsi
+herjata.
+
+KORTESUO. Puolusta itseäsi, Anna Liisa.
+
+JOHANNES. Sano, että hän valehtelee, ja minä uskon sinua.
+
+ANNA LIISA. Voi, hyvä Jumala!
+
+JOHANNES. Rohkeutta vaan. Elä pelkää, ei sinulla ole tässä mitään hätää.
+Luota meihin.
+
+KORTESUO. Ihme paikka! Vastaahan toki! Kenen morsian olet, Johanneksenko
+vai hänen tuolla?
+
+ANNA LIISA. Johanneksen. En ole koskaan pitänyt kenestäkään muusta.
+Silloin olin vaan lapsi--ymmärtämätön lapsi--vasta viisitoistavuotias.
+
+RIIKKA. Siinä sen nyt kuulette.
+
+ANNA LIISA. Elä hylkää minua, Johannes. Voi, elä hylkää!
+
+JOHANNES. Ole rauhassa, kun sinulla ei ole mitään omallatunnollasi.
+
+KORTESUO. Minä otin sinut vastaan täällä, Mikko, niinkuin vanhan
+tuttavan ainakin, ja entisen palvelijan. Mutta tänlaisia juonia kun
+rupeat pitämään, täytyy minun kieltää sinulta taloni. Sillä minä en
+niitä siedä semmoisia.
+
+MIKKO. Anna Liisa--jatkatko sinä, vai onko minun vuoroni puhua? Vielä
+voit antaa asialle toisen käänteen, jos tahdot. Se on omassa vallassasi.
+
+RIIKKA. Mitä, herran nimessä, ne tarkoittavat nuo uhkaukset? Et suinkaan
+sinä häntä väkisen saa, sen mahtanet toki käsittää.
+
+MIKKO. Minä en luovu Anna Liisasta. Minä en anna häntä toiselle, sillä
+hän on niin hyvä kuin minun vaimoni--jos kohta ei olekaan vielä papin
+edessä seisottu.
+
+JOHANNES. Hänen vaimonsa? Anna Liisa onko se totta? Sano pian!
+
+RIIKKA. Sinä hävytön mies!
+
+KORTESUO. Ota takaisin nuo sanat heti paikalla. Taikka tässä ei
+kunnian kukko laula. Ota takaisin nuo sanat, kuuletko sinä? Ja sitten
+polvillesi! Maahan tuohon pyytämään anteeksi, Anna Liisalta ensin,
+sitten meiltä.--muuten--muuten--
+
+MIKKO. Joko nyt taivut, Anna Liisa? Vai ilmoitanko kaikki?
+
+ANNA LIISA. Peto! Tapa minut yksin tein!
+
+MIKKO. Eikö vieläkään? Niinkö sinulla on kova luonto? Sitten ei auta muu
+kuin lyödä viimeinen valtti pöytään. Mutta syytäkin itseäsi! (Menee
+ovelle.)
+
+ANNA LIISA. Mitä aiot--?
+
+MIKKO (aukaisee oven, huutaa ulos). Äiti--sisään!
+
+RIIKKA. Hussoko? Häntä täällä vielä tarvittiin! Kuuluttaa ympäri kylän
+kaikki, mitä tapahtuu, ja lisää kanssa.
+
+ANNA LIISA. Nyt se on lopussa, Johannes.
+
+JOHANNES. Mikä on lopussa?
+
+ANNA LIISA. Kaikki, kaikki!
+
+JOHANNES. Sinä et vastannut minulle. Oliko totta, mitä hän äsken sanoi?
+
+ANNA LIISA. Voi, että maa minut nielisi!
+
+JOHANNES. Anna Liisa.--vastaa, taikka minä tulen hulluksi.
+
+MIKKO. Sisään, sisään!
+
+HUSSO. Tulenhan minä, kun joudun. Joko täällä sitten ollaan selvillä?
+
+MIKKO. Ei vielä. Mutta kohta. Saatte kertoa nyt, mitä tiedätte.
+
+HUSSO. Siihenkö sitä tultiin kumminkin? Enkös minä jo sanonut. Ei se
+anna hevillä perään.
+
+KORTESUO. Hussolla ei minun tietääkseni ole täällä mitään tekemistä. Ja
+minä puolestani näkisin kernaammin, että hän menisi tiehensä.
+
+HUSSO. Siinä nyt kuulit, Mikko. Näin he meitä kohtelevat. Näin he ovat
+minua koko ajan kohdelleet. Ei sisään käsketä, ei istumaan pyydetä.
+Semmoinen on kiitos siitä, että olen heidän tyttärensä pelastanut
+häpeästä ja kuritushuoneesta.
+
+RIIKKA. Hyvä Jumala--ovatko he menettäneet järkensä, nuo molemmat!
+
+KORTESUO. Punnitse sanojasi, eukko. Tämä juttu ei lopu tähän, sen
+lupaan.
+
+RIIKKA. He ovat panneet tuumansa tukkoon, äiti ja poika! No, ei kiitetä!
+Antaapas olla, mitä tästä vielä tulee.
+
+KORTESUO. Tämä juttu ei lopu tähän. Minä vedän heidät edesvastaukseen!
+
+HUSSO. Vie oikeuteen, jos uskallat! Minä pysyn puheessani. Sanon siellä
+niinkuin täälläkin, että Hämeenlinnassa istuisi tyttösi huomenna
+tänäpäivänä ilman minua, niin totta kuin minä tässä seison. Minua
+juuri,--minua, eukkopahaa, hän saa kiittää siitä, että on vapaalla
+jalalla. Ja millä hän on minulle sen palkinnut? Ei millään.--ei
+kerrassa millään. Joskus on jonkun vaaterepaleen antanut, siinä
+kaikki. Uskokaa jos tahdotte, mutta niin on asiat!
+
+KORTESUO. Sinä olet pelotellut häntä tuolla konnan koukulla ja kiskonut
+häneltä lahjoja? Hyvä että tuli tiedokseni--
+
+HUSSO. Jonkun vaaterepaleen, niinkuin sanoin, ei mitään muuta. Ja näin
+kauvan, neljä vuotta, minä yhtäkaikki olen pitänyt sitä salassa, en
+henkeä ole vetänyt koko jutusta yhdellekään ihmiselle. Anna Liisa on
+saanut käydä kunniallisesta talontyttärestä, eikä hän ole
+tietävinäänkään, vaikka lapsi, jonka hän hengiltä otti, makaa kuusen
+alla metsässä, vähän matkaa täältä.
+
+RIIKKA. Tuommoisia hän uskaltaa sanoa meille vasten silmiä!--Ajakaa
+hänet ulos, miehet. Tarttukaa käsikynkistä kiinni ja viekää pellolle
+mokoma heittiö.
+
+MIKKO. Ei, niin kauvan kuin minä olen tässä.
+
+HUSSO. Ajakaahan minut vaan ulos, ajakaahan! Silloin menen suoraa päätä
+vallesmanniin ja ilmoitan hänelle paikan. Kaivettakoon ruumis ylös, niin
+nähdään, olenko valehdellut.
+
+RIIKKA. Jos sieltä lapsen ruumis löytyykin, niin on se jonkun muun, ei
+Anna Liisan.
+
+HUSSO. Siitä vallesmanni ja korkea oikeus kyllä ottaa selvän, ellei Anna
+Liisa hyvällä tunnusta. Mutta eipä hän kykene tässäkään väittämään
+vastaan. Siinä seisoo vaan kuin tuomittu. Niin, olisit uskonut minua ja
+pysynyt kiinni Mikossa, ettet olisi ruvennut riiailemaan toisten
+kanssa, niin et olisi tähän pulaan joutunut. Ei milloinkaan maailmassa
+olisi mitään tullut ilmi.
+
+JOHANNES. Sinä kuulet, mistä he sinua syyttävät, etkä virka sanaakaan.
+Eihän siinä ole mitään perää--ei pienintä alkuakaan, eihän ole?
+
+MIKKO. Nyt tiedätte, kuinka asian laita on. Antakaa Anna Liisa suosiolla
+minulle, isäntä. Ei siinä muu tule neuvoksi kumminkaan. Silloin kaikki
+vielä voi kääntyä hyvin päin.
+
+ANNA LIISA. Hänelle? Ei ikinä! Ennen vaikka mitä--
+
+RIIKKA. Mitä sinä sanoit, Anna Liisa? Puhu kovempaa, että muutkin
+kuulevat. Elä pelkää, lapsikulta, elä ensinkään pelkää. Ei noita
+valheita hullukaan usko.
+
+KORTESUO. Sinä olet viaton, Anna Liisa, minä tiedän, että sinä olet
+viaton. Tahdon vaan kuulla sen omasta suustasi, ennenkuin toimitan
+heille ansaitun rangaistuksen. Sinä olet aivan viaton, eikö niin?
+
+JOHANNES. Vastaa, Jumalan tähden, vastaa!
+
+RIIKKA. Mitä tuota kysyykään. Kiusaatte häntä vaan suotta.
+Puolipyörryksissä on raukka muutenkin, näettehän sen.
+
+KORTESUO. Vaiti, ja anna minun puhua. Rohkaise mieltäsi, Anna Liisa, ei
+saa noin hämmentyä. Tulet sinä vielä oikeuden edessäkin vastaamaan
+puolestasi, saatikka nyt tässä.
+
+ANNA LIISA. Voi, armollinen Jumala!
+
+KORTESUO. Onhan se pelkkää valhetta kaikkityyni, alusta loppuun? Sano
+vaan: on, en sinulta sen pitempiä selityksiä pyydä.
+
+RIIKKA. Hyvä, rakas lapsi, etkö sinä kuule, mitä isä pyytää. »On
+valhetta»--ne sanat kun vaan saisit esille.
+
+JOHANNES (raskaasti). Hän ei saa niitä sanotuksi!
+
+KORTESUO. Anna Liisa, mitä tämä on? Etkö kuule, vai etkö tajua?
+
+ANNA LIISA. Isä--anteeksi, isä!
+
+KORTESUO. Sinua ei syyttömästi tuomita, ole ihan huoleti. Ja
+edesvastaukseen he tulevat.
+
+ANNA LIISA (vaipua polvilleen). Äiti--isä--Johannes, armahtakaa!
+
+KORTESUO. Armahtakaa? Mitä armahtakaa? Jos sinä kerran olet syytön,
+niin.--(vaipuu vavisten penkille), mitäs minä ajattelinkaan sanoa?
+Riikka--onhan hän syytön?
+
+RIIKKA. Herra Jumala--elä sitä epäile!
+
+KORTESUO. Tule tänne, lapseni, tänne! Elä ole siellä maassa. Ei se ole
+sinun paikkasi. Et sinä ole semmoisia tehnyt. Meidän, vanhempiesi
+silmien alla sinä olet elänyt. Tule tänne, tule! Elä pelkää noita. Minä
+ajan heidät pois. (Nousee). Valehtelijat, roistot, ulos! Tuolla ovi,
+ulos molemmat!
+
+ANNA LIISA. Isä, isä--antakaa heidän olla. Ei he ole valehdelleet. Se on
+kaikki totta.
+
+KORTESUO. Totta? Mikä?
+
+ANNA LIISA. Kaikki on totta, mitä he tässä ovat kertoneet.
+
+RIIKKA. Sekinkö, että--että olet tappanut lapsesi?
+
+ANNA LIISA. Niin, niin! Sekin on totta. Tehkää minulle nyt mitä
+tahdotte.
+
+RIIKKA. Herra hyvästi siunaa ja varjele.
+
+JOHANNES. Sinä? Sinä, Anna Liisa?
+
+KORTESUO. Kuinka hän sanoi? Minä varmaan olen sekaisin päästäni. Mitä
+hän puhui? Sanoiko, että on--että hän on murhannut lapsensa?
+
+ANNA LIISA. Isä--! kuulkaa minua, isä--
+
+KORTESUO. Murhannut lapsensa?--Murhannut! Ja kaikki nämä vuodet
+teeskennellyt edessäni. Pettänyt minut, pettänyt meidät kaikki!
+Käärme! (Hapuilee kirvestä penkiltä.)
+
+ANNA LIISA. Äiti--äiti!
+
+KORTESUO. Käärme, minä tapan sinut!
+
+RIIKKA. Isä--! Jumalan tähden, miehet, auttakaa!
+
+MIKKO. No noh! Hillitkääpä mieltänne, isäntä! Kirves tänne!
+
+KORTESUO. Minä tapan sinutkin. Molemmat minä tapan.
+
+RIIKKA (tarttuu Anna Liisaan). Pois, onneton, pois, siksi kuin hänen
+vihansa lauhtuu. Pois, pois! (Vie hänet ulos.)
+
+MIKKO (vääntää kirveen hänen käsistään ja viskaa sen lattiaan). Te ette
+tapa Anna Liisaa, ettekä minua liioin. Asia ei sillä parane.
+
+(Kortesuo putoo penkille istumaan.)
+
+JOHANNES. Ei parane enää millään. Kaikki on lopussa!
+
+Esirippu alas.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+(Sama tupa. Riikka seisoo ikkunassa oikeaan ja tähystelee ulos.)
+
+RIIKKA. Niin istuu kuin kuvapatsas. Ei niin että kättä liikuttaisi.
+
+KORTESUO (tulee sisään). Lähetin hakemaan sekä Johannesta että Mikkoa.
+Jotain selvyyttä tästä pitää tuleman, illalla kun jäi kaikki kesken.
+
+RIIKKA. Anna Liisa vaan ei paikaltaan hievahda. Koko yön hän nyt on
+istunut tuolla rannalla yhtämittaa.
+
+KORTESUO. Hae hänet sisään sieltä.
+
+RIIKKA. Voi, kun olen käynyt houkuttelemassa monet kerrat, mutta enhän
+tuota saa tulemaan.
+
+KORTESUO. Mitä hän sanoo?
+
+RIIKKA. Ei mitään. Katsoa tuijottaa vaan eteensä silmät levällään
+eikä tajua, vaikka hänelle mitä puhelisi. Jotain hän siellä hautoo
+mielessään.
+
+KORTESUO. Mitä se olisi?
+
+RIIKKA. Kun ei vaan hyppäisi järveen lopulta. Sitä tässä olen seisonut
+ja vahtinut kaiken aikaa eilisestä saakka, niin etten ole silmiäni
+ummistanut.
+
+KORTESUO. Se se vielä puuttuisi! Itsemurhan kun tekisi onneton, kaiken
+muun hyvän lisäksi.
+
+RIIKKA. Sinäkin hänet säikytit niin pahasti illalla. Miltähän sinusta
+tuntuu, jos tyttö raukka vielä menee sekaisin päästään.
+
+KORTESUO. Kas niin! Minunko syykseni se nyt käännetään kaikki?
+
+RIIKKA. Eipä niin sinunkaan syyksesi. Mutta olisit sinä saanut häntä
+hiukan ihmisiksi kohdella yhtäkaikki. Oma lapsesi hän kumminkin on.
+
+KORTESUO. Sen vuoksihan minun juuri tulee häntä kurittaa. Mitä
+välittäisin minä hänen rikoksestaan, jos hän olisi ventovieras? Mitä jo
+vaan!
+
+RIIKKA. On hän, poloinen, mahtanut kärsiä tarpeeksi asti näinä vuosina.
+Ei siinä sinun kuritustasi enää kaivata.
+
+KORTESUO. Hänkö kärsiä? Kyllä kai! Olisiko hän silloin sitä niin
+salannut ja peitellyt? Ja niin teeskennellyt? Saakeli soikoon, kun sitä
+ajattelen--!
+
+RIIKKA. Sinä et, ukko parka, niitä asioita ymmärrä.
+
+KORTESUO. Ymmärrätkö sinä muka sitten paremmin? Sano!
+
+RIIKKA. Luulenpa melkein.
+
+KORTESUO. Sinä ehkä tiesit asiasta? Hän varmaankin oli sinulle kertonut?
+Minua vaan vedettiin nenästä yksissä tuumin. Tunnustapa--tunnusta heti--
+taikka minä--!
+
+RIIKKA. No niin! Alahan nyt pauhata taas. Niinkuin ei tässä olisi ikävää
+mieltä yltäkyllin jo muutenkin.
+
+KORTESUO. Etkös tiennyt siitä? Sano!
+
+RIIKKA. Enkä tiennyt, kah! En tiennyt enempää kuin sinäkään. Eläkä
+tuossa nyt intoile turhanpäin.
+
+KORTESUO. Mutta äitinä sinun olisi pitänyt tietää, millä jäljillä
+tyttäresi on.
+
+RIIKKA. Mistäpä minä osasin semmoista ajatellakaan.
+
+KORTESUO. Huomaahan sitä, kun kerran on silmät päässä.
+
+RIIKKA. Etpä tuota huomannut sinäkään. Yhden verran hän oli sinun
+nähtävissäsi kuin minunkin.
+
+KORTESUO. Mutta sinun asiasi oli pitää huolta tytöstä eikä minun.
+Ymmärrätkös?
+
+RIIKKA. Ymmärrän, ymmärrän! Ja lopeta nyt, hyvä ihminen. Ellet herkiä
+kiukkuilemasta, niin ei tule parempaa selvyyttä nyt kuin eilenkään, sen
+minä sanon. Suotta vaan laitoit hakemaan Johannesta ja Mikkoa.
+
+KORTESUO. Kuka tässä kiukkuilee, sinä vai minä?
+
+RIIKKA. Ei riidellä. Asia ei sillä parane kumminkaan.
+
+KORTESUO. Millä se sitten paranee? Jos tiedät, niin sano.
+
+RIIKKA. Vaiti nyt! Täällä tulee Johannes.
+
+JOHANNES (tulee). Mitäs tänne kuuluu?
+
+RIIKKA. Huonoa vaan, mitäs muuta. Ukko tuossa riitelee, ja Anna
+Liisa--(pyyhkii kyyneleitään) taitaa olla ihan mennyttä kalua.
+
+JOHANNES. Hän näkyi istuvan rannalla. Ei älynnyt minua, vaikka kuljin
+siitä ohitse.
+
+RIIKKA. Eihän se, poloinen, näe eikä kuule enää mitään. (Itkee ja
+tähystelee ulos.)
+
+KORTESUO. Kuinkas nyt teemme, Johannes? Sinä, tietystikin, tahdot purkaa
+Anna Liisan kanssa?
+
+JOHANNES (painuneella mielellä). Eihän siinä ole muu edessä. Hän ei ole
+se ihminen, jona häntä pidin.
+
+KORTESUO. Niin, niin! Hän tekeytyi toiseksi, kuin mitä hän oli. Petti
+meidät kaikki.
+
+JOHANNES. Senpä vuoksi juuri--senpä vuoksi tämä isku oli niin kova kun
+uskoi hänen olevan parhaimman kaikista. Ja nyt yht'äkkiä tulee
+tietämään, että onkin ihan päinvastoin. Että hän on huonoin ja että
+pahin tyttöhäiläkkä on kuin enkeli hänen rinnallaan. Se se tahtoi viedä
+minulta aivan järjen eilen illalla. Enkä tiedä, olenko vieläkään
+täydessä tolkussani. Tuolla olen kävellyt metsässä kaiken yötä, pieksänyt
+puita ja pieksänyt maata, jos kuka olisi nähnyt, niin hulluksi varmaan
+olisi luullut.
+
+KORTESUO. Onhan se koskenut sinuunkin, kyllä sen ymmärrän.--Vaikka--
+toiselta puolen mikäs sinulla sentään on hätänä. Pääsethän sinä hänestä
+erillesi, saat toisen ja paremman sijaan--
+
+JOHANNES. En rupea minä niihin puuhiin enää tuon koomin. Tästä
+ensimmäisestä yrityksestä sain jo kylläni.
+
+KORTESUO. Rupeat hyvinkin. Annahan olla kun vähän aikaa kuluu, että tämä
+alkaa haihtua mielestäsi.
+
+JOHANNES. Ei se ikinä haihdu.
+
+KORTESUO. Niin sinä nyt luulet, mutta kyllä minä tiedän. Ei, sanon
+vieläkin, ei sinulla ole hätää. Toista meidän, vanhuksien, jotka tähän
+saakka olemme eläneet rehellisinä ja kunniallisina ihmisinä, emmekä
+suinkaan ole kenellekään vääryyttä tehneet. Ja nyt loppuiällä saamme
+tämmöisen häpeän--arvaapas, miltä se tuntuu.
+
+JOHANNES. Niin, mutta syyttömäthän te olette, sen jokainen tietää, joka
+teidät tuntee.
+
+KORTESUO. Syyttömät olemme, sen uskallan sanoa Jumalankin edessä. Emme
+me kumpikaan ole häntä semmoiseen opettaneet. Mutta mitä se auttaa.
+Maailma tuomitsee tapansa mukaan, ei se siihen katso.
+
+JOHANNES. Mutta tarvitseeko maailman tätä tietää? Eihän se asiaa enää
+paranna kumminkaan.
+
+RIIKKA. Voi, jospa sen saisikin vielä siihen painumaan. Että pelastuisi
+tuo onneton vankilasta edes.
+
+JOHANNES. Minun kauttani ei mitään tule ilmi. Siihen saatte luottaa.
+
+KORTESUO. Kiitos siitä lupauksesta! Minä tiedän, että sinä pidät sanasi.
+
+RIIKKA. Mutta kuinkas tehdään tänäpäivänä?
+
+KORTESUO. Niin, sitä vastenhan minä oikeastaan lähetin sinua hakemaan.
+Meidän pitäisi kait mennä estämään kuulutuksia?
+
+JOHANNES. Emme me nyt jaksa, isäntä. Antaa kuuluttaa. Puretaan sitten
+jäljestäpäin kaikessa hiljaisuudessa.
+
+RIIKKA. Entäs kun tänne tulee vieraita?
+
+JOHANNES. Tulkoon. Emme ilmoita vielä mitään. Siitä vaan nousisi turhaa
+hölyä. Kyseltäisiin, ihmeteltäisiin--ja juoruttaisiin loppumattomiin.
+
+KORTESUO. Ja mitäpä ihmiset sillä tiedolla tekevät. Ennättävät he sen
+kuulla sittenkin.
+
+RIIKKA. Ehkei sentään niin pahasti käy kuin miltä ensin näytti. Koska
+nyt Johanneskin meitä näin auttaa.
+
+KORTESUO. Kun tulisi se Mikko, että saisimme tuumata hänenkin kanssaan.
+
+JOHANNES. Mikkoako odotatte? Sitten lähden minä pois.
+
+KORTESUO. Elä lähde. Täytyyhän sinun olla täällä, kun vieraat tulevat,
+ettei mitään epäluuloa herää.
+
+JOHANNES. Minä en siedä nähdä sitä miestä. Vihani rupeaa kiehumaan, kun
+vaan ajattelenkin häntä.
+
+KORTESUO. Jospa nyt kumminkin tekisit meille sen hyvän työn, Johannes.
+Että yhden päivän vielä olisit saman katon alla hänen kanssaan.
+
+JOHANNES. Ja kuuntelisin hänen ilkkumisiaan? Katselisin hänen
+voitonriemuaan? En, vaikka mikä olkoon! Elkää pyytäkökään.
+
+RIIKKA. Olkaas nyt--! Hän nousi ylös--. Pian, pian--hän menee järvelle
+päin. Nyt olemme hukassa! (Juoksee ulos.)
+
+JOHANNES. Anna Liisa--?
+
+KORTESUO. Hän hukuttaa itsensä! Herra armahtakoon!--Voi.--jalkani
+hervahtuivat--(Tahtoisi rientää ulos, vaan ei kykene, hervahtaa alas
+polvilleen.)
+
+JOHANNES. Elkää hätäilkö. Minä juoksen avuksi. (Juoksee ulos.)
+
+KORTESUO. Juokse,--juokse kiiruusti! Ennättävätkö he? (Menee ikkunaan,
+pui nyrkkiä.) Anna Liisa! Koetapas! Veneellä hän aikoo päästä
+syvemmälle.--Juoskaa--ottakaa toinen vene!--No niin, niin! Hyvin käy,
+Jumalan kiitos. (Mikko tulee.)
+
+KORTESUO (yhä ikkunassa). Jumalan kiitos, he saivat hänet kiinni. Ei
+hätää enää! (Kääntyy.) Mikko, johan sinä olet täällä.
+
+MIKKO. Te laitoitte minua hakemaan?
+
+KORTESUO. Laitoinhan minä. Minä, näes, ajattelin kysyä sinulta, vieläkö
+pysyt eilisessä puheessasi? Että tahdot Anna Liisan vaimoksesi?
+
+MIKKO. Tietysti. En suinkaan minä nyt tällä välin ole mieltäni
+muuttanut, kun sitä en kerran neljässä vuodessa ehtinyt tehdä.
+
+KORTESUO. Niinpä sinä nyt saat hänet.
+
+MIKKO. No, joko viimeinkin!
+
+KORTESUO. Emme pane enää vastaan, ei Johannes enemmän kuin minäkään.
+Heti kun entinen kuulutus on purettu, saat mennä hänen kanssaan
+pappilaan. Koetetaan pitää koko tuo onneton juttu salassa edeskinpäin,
+jos mahdollista. Johanneskin lupasi olla siitä puhumatta.
+
+MIKKO. Kas niin! No sittenhän on kaikki hyvin. Kävi juuri niinkuin minä
+sanoin. Olisitte vaan heti uskoneet minua, niin vähemmällä ikävällä
+olisi päästy. Mutta kaks' niistä. Pian ne unohtuvat, eikös niin?
+
+KORTESUO. En luule, että unohtuvat. Hautaan tämä kolahdus minut vie, en
+minä tästä enää toinnu, sen saatte nähdä. Kuinka sitä tänlaisessa
+alituisessa pelossa jaksaisi elää?
+
+MIKKO. Mitäs pelättävää teillä on? Johannes jos lörpöttelisikin, niin
+kuka uskoo semmoisia juttuja? Ja millä hän ne näyttää toteen? Ei hänen
+ole hyvä mennä niitä levittelemään. Selitetään, että hän vaan vihasta,
+kun Anna Liisa antoi rukkaset.
+
+KORTESUO. Se tietopa kumminkin painaa. Enhän minä tästä puolin enää voi
+ihmisiä silmiin katsoa.
+
+MIKKO. Joutavia! Tapahtunut, mik' on tapahtunut, mitä sillä mieltänsä
+rasittaa. Ei se mihinkään hyödytä.
+
+KORTESUO. Kun pääsisi edes tämän päivän ohi.
+
+MIKKO. Miksi juuri tämän päivän? Niin--heitähän kuulutetaan ja tänne on
+käsketty vieraita! (Viheltää.) Kuinkas siitä pulasta päästään?
+
+KORTESUO. Ajateltiin, ettei virketä purkauksesta vielä mitään. Otetaan
+vieraat vastaan ja ollaan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
+Päästäisiin sillä tavoin vähemmällä hälinällä.
+
+MIKKO. Helkkaria! Sehän on kaikkian parasta! Me vietämme kihlajaisia,
+Anna Liisa ja minä, mutta sen pidämme omina tietoinamme. Emme henkeä
+vedä muille koko asiasta. Uskokoot he vaan olevansa kuuliaisissa ja
+pitäkööt Johannesta sulhasena. Tuusan jevlat! Syntyy heidän kanssaan
+kujeilla tänä iltana.
+
+KORTESUO. Mitä kujeilla? Siihen tässä vielä olisi halua.--Tuoltapa ne
+tulevat. (Riikka ja Johannes tuovat Anna Liisaa väkisin sisään.)
+
+ANNA LIISA. Antakaa minun olla! Antakaa--minä en tahdo tulla sisään.
+
+RIIKKA. Sinun täytyy. Me emme jätä sinua enää sinne yksin.
+
+ANNA LIISA. Miksi ette antanut minun mennä? Nyt olisin saanut hänet
+syliini. Hän oli siellä kaukana järvellä ja itki--itki aivan kuin
+silloinkin.
+
+KORTESUO. Kuka oli järvellä? Kuka itki?
+
+ANNA LIISA. Lapseni. Oma, pieni lapseni. Siellä hän itkee vielä nytkin.
+Päästäkää, antakaa minun mennä hänen luokseen.
+
+RIIKKA. Hyvä lapsi--usko minua, ei hän siellä ollut. Heikkoudesta vaan
+tuli semmoinen kuva silmiisi, kun siellä syömättä olit valvonut koko
+yön. Harhanäky, ei muuta mitään.
+
+ANNA LIISA. Minä näin hänet niin selvään, mutta hän katosi veden alle,
+kun te tulitte. Miksi ette antanut minun mennä? Mitä estitte minua?
+
+RIIKKA. Kun sinä olisit heittäytynyt järveen, poloinen.
+
+ANNA LIISA. Niin järveen, lapseni luokse järveen! Eikö minulle
+sitäkään iloa sallita! (Itkee hiljaa.)
+
+KORTESUO. Tyttö, tyttö! Sen surunko meille vielä tekisit.
+
+ANNA LIISA. Minä tahtoisin kuolla. Antakaa minun kuolla. Antakaa minun
+päästä sinne, missä lapsikin on.
+
+RIIKKA. Ethän sinä lapsesi luokse pääsisi sillä tavalla.
+
+KORTESUO. Heitä nuo tuommoiset tuumat pois mielestäsi, Anna Liisa.
+Täällä alkaa kaikki kääntyä hyvin päin. Ei sinun tarvitse pelätä enää
+mitään, ei vankeutta eikä muita. Saat olla ja elää ihan rauhassa.
+
+MIKKO. Et sinä jouda kuolemaan, Anna Liisa. Hui, hai--et ensinkään
+kuolemaan. Nythän meille vasta elämä alkaakin. Sinulle ja minulle. Tokko
+sinä vielä tiedätkään, että meille tänään tulee kihlajaiset?
+
+ANNA LIISA. Enkö olisi päässyt lapseni luokse? Mitä, äiti?
+
+MIKKO. Et! Et varmaankaan.
+
+ANNA LIISA. Mutta lepoon olisin kumminkin tullut. Siellä makaisin
+rauhassa järven pohjassa. Kaikki olisi lopussa. Kaikki tuskat ja vaivat.
+En tietäisi mitään enää.
+
+RIIKKA. Entä minkälaiseen tilaan olisit joutunut tulevassa elämässä?
+Herra varjele--etkö sinä sitä ollenkaan ajattele, lapsi kulta?
+
+ANNA LIISA. Niin tulevassako elämässä? En tiedä--. Mutta pois täältä.
+Pois, pois! Täällä olen tehnyt vaan syntiä. Olen häväissyt itseni ja
+muut. Eikä minulla ole täällä enää jalansijaa. Kaikki hylkäävät, kaikki
+vihaavat. Minä olen kuin kuivettunut oksa puussa, tai rikkaruoho
+pellossa. Ei minusta ole iloa eikä hyötyä kenellekään. Voi, äiti, voi
+että estitte minua hukkumasta. Nyt olisi kaikki ohi, ja te olisitte
+minusta päässeet.
+
+KORTESUO. Elä, elä puhu semmoisia. Ei sinua kukaan vihaa. Ei tarvitse
+koko asiasta puhuakaan tuon koomin, kun vaan lupaat, ettet mene järveen
+etkä muulla tavalla lopeta itseäsi.
+
+MIKKO. Ilon päiviä me vielä vietämme yhdessä, Anna Liisa,--semmoisia,
+ettei niitä monella olekaan. Minä kun vien sinut vihille ja pidän oikein
+hyvänä, niin takaan, että kuoleman halu mielestä pakenee.
+
+ANNA LIISA. Ei se pakene. Äiti, päästäkää minut pois, päästäkää. En minä
+saata elää. Jos ihmiset antavatkin anteeksi, niin ei anna Jumala.
+
+RIIKKA. Antaa! Ole varma siitä, että antaa. Vielähän sinä elät armon
+ajassa.
+
+ANNA LIISA. Mitä hän sitten minulta vaatii? Olen itkenyt ja rukoillut,
+olen madellut hänen jalkojensa juuressa. Mutta yhtä ankara hän on
+vihassaan. Mitä pitää minun tehdä, että syntini poistettaisiin? Sanokaa,
+äiti!
+
+RIIKKA. Rukoile, että Jumalan pyhä henki valaisee mieltäsi. En minä
+osaa sinua neuvoa, lapsi raukka.
+
+ANNA LIISA (hiljaa ja harvaan; katsoo ylös päin). Jumalan pyhä henki?
+
+KORTESUO. Se ei suinkaan käske sinua itsemurhaa tekemään.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei! Ei käskekään.--Äiti, nyt lankesi taivaan valo
+sieluuni! Nyt--tiedän, mitä minun tulee tehdä, että saan armoa ja
+anteeksiantamista.
+
+RIIKKA. Jumalan kiitos! Hän rauhoittuu.
+
+ANNA LIISA. Niin, Jumalalle kiitos ja kunnia. Ja kiitos teille, äiti ja
+Johannes, siitä, että estitte minua uudesta synnistä. Nyt tahdon elää:
+minä olen löytänyt Jumalan. Kuulen hänen äänensä sielussani.
+
+KORTESUO. Kaikki hyvin! Ei tarvitse meidän pelätä enää. Mutta nyt sinä
+saat mennä aittaan pukeutumaan, Anna Liisa. Kirkonmeno loppuu tuossa
+paikassa ja silloin ovat vieraat täällä.
+
+RIIKKA. Pane parhain juhlapuku päällesi.
+
+ANNA LIISA. Kyllä, äiti! Parhaimman juhlapuvun otan ylleni! Voi, kuinka
+nyt elämä on autuasta. Ja näin äkkiä se muuttui! Tuli aivan kuin
+päivännousu idästä.
+
+KORTESUO. Niin, niin! Mutta mene nyt, että ehdit valmiiksi.
+
+MIKKO. Yksi sana, Anna Liisa, ennenkuin lähdet.--Ethän sinä minua enää
+vihaa, niinkuin eilen väitit?
+
+ANNA LIISA. En. En sinua vihaa, Mikko. En sinua, enkä ketään.
+
+MIKKO. Kuulittekos--? Mitä sanoin minä?
+
+KORTESUO. Elä viivyttele enää, Anna Liisa, vaan mene ja tule pian
+takaisin, juhlapuvussa ja iloisella mielellä.
+
+ANNA LIISA. Niin tulenkin, isä. Juhlapuvussa ja iloisella mielellä.
+Hyvästi siksi! (Menee.)
+
+RIIKKA. Minäkin menen samalla ottamaan toiset vaatteet. (Menee.)
+
+MIKKO. Hyvästi, hyvästi! Elä ole kauvan poissa.--Hän oli jo kuin toinen
+ihminen. Näittekö kuinka hänen silmänsä loistivat?
+
+JOHANNES. Niin--ei häntä suinkaan enää suru painanut.
+
+MIKKO. Ennenkuin päivä on lopussa, saan minä hänestä viimeisetkin huolet
+haihtumaan. Uskotteko sen?
+
+JOHANNES (katkerasti). Paljon mahdollista. Eihän tässä enää tiedä, mitä
+odottaa.
+
+MIKKO. Sinä, Johannes, taidat olla minulle vielä nyreissäsi eilisestä?
+Elä viitsi! Ei minullakaan enää ole mitään sinua vastaan, kun kerran
+sain omani takaisin. Mutta Anna Liisasta en olisi luopunut, en millään
+mahdilla.
+
+JOHANNES. Sen kyllä osoitit!
+
+MIKKO. Niin, niin! Te minut pakotitte menemään vähän liian pitkälle.
+Mutta ei se mitään. Annetaan niiden unehtua ja painua. Ollaan iloisia
+kaikin miehissä tänä iltana.
+
+HUSSO (tulee sisään). Onko se totta, mitä Riikka suihkasi minulle
+korvaan sivumennessään?
+
+MIKKO. Ettäkö täällä on sulhasia vaihdettu? Totta on.
+
+HUSSO. No, herra tule ja puserra! Ettäkö sinä sitten tulet Kortesuon
+vävyksi? Siunaa ja varjele! Kuka olisi sitä uskonut ennen aikaan, kun
+piennä poikana sait juosta täällä palasta pyytämässä. Ja pellolle
+kyörättiin monet kerrat! Mutta nyt paisuukin kulkupojasta isäntä taloon.
+Siunaa ja varjele, mä vieläkin sanon! Että minun kumminkin piti tämä
+ilopäivä nähdä. Oikeinko nämä mielisuosiolla antoivat sinulle
+tyttärensä?
+
+MIKKO. Oikein ne antoivat mielisuosiolla.
+
+HUSSO. Vai niin! Vai mielisuosiolla antoivat. No, pitääpä minunkin
+kiittää. (Tulee Kortesuon luokse ja kättelee häntä.) Suurkiitosta,
+isäntä, kost' Jumala! Nyt saatte haukkua minua tästä puolin niin paljon
+kuin ikinä haluatte, en ole siitä millänikään. En virka en halaistua
+sanaa. Vähät minusta, iänlopusta, kunhan vaan pojalleni hyvin käy.
+
+MIKKO. No, no, en minä anna äitiäkään pahoin kohdella.
+
+KORTESUO. Enkä minä sitä teekään. Muistathan vaan, ett'et vielä hiisku
+tästä kenellekää mitään.
+
+HUSSO. En hiisku, en. Mitä minä siitä ennen aikojaan. (Katselee Mikkoa
+loistavin silmin.) Mutta mahtaa se Mikkokin nyt olla mielissään! Herra
+tule ja puserra! Ja mitä se nyt sanoo Johannes?
+
+JOHANNES. En mitään. Vapaaehtoisesti olen luopunut.
+
+HUSSO. Vapaaehtoisesti? Vai vapaaehtoisesti! Tokkopa sentään niin
+vapaaehtoisestikaan? En usko.
+
+JOHANNES. Uskot tai et. Se on minulle se ja sama.
+
+KORTESUO. Elkää alkako vaan riitaa, hyvät ihmiset.
+
+HUSSO. Ei suinkaan, ei millään tavalla. Mitäpä se minua liikuttaakaan.
+Pääasia, että Mikko sai Anna Liisan. En huoli muusta mistään.
+
+PIRKKO (tulee kirkkopuvussa, virsikirja kädessä). Terveisiä kirkosta!
+Nyt ne sieltä pudotettiin alas saarnastuolista että rumahti.
+
+MIKKO. Vai oikein rumahti!
+
+PIRKKO. Olisit ollut kuulemassa, Johannes. Kirkko oli, tiedättekös,
+täpösen täynnä väkeä, ja niin hiljaa olivat kaikki, kun näiden nimiä
+mainittiin, että olisi kuullut nuppineulan lattiaan kilahtavan.
+
+MIKKO. Jo nyt lasket lipettiä.
+
+PIRKKO. Pidä sinä suusi kiinni! Mitä sinä aina sotket toisen puhetta.
+
+MIKKO. No, no! jatka, jatka. Nuppineulan olisi kuullut lattiaan
+kilahtavan.
+
+PIRKKO (kääntyy muihin). Tuntui niin somalta, minun oikein sydämeni
+pamppaili, kun pappi luki, että: »nuorimies, talollinen Johannes Kivimaa
+ja talontytär, siveä, nuori neiti»--siveä nuori neiti, se joltakin
+kuuluu, se.
+
+MIKKO. Kukas nyt keskeytti.
+
+PIRKKO. Vaiti, sinä! Minä en puhu sinulle, minä puhun muille.--Niin;
+»siveä nuori neiti Anna Liisa Kortesuo, joiden aijottu avioliitto nyt
+ensi kerran kuulutetaan».
+
+MIKKO. Anna Liisaako siellä kuulutettiinkin? Kun minä luulin koko ajan
+että Pirkkoa.
+
+PIRKKO (pyörähtää Mikkoa kohti kädet selän takana, irvistää ja matkii).
+Äjäijäijäijäi--
+
+KORTESUO. Pirkko, sinä--!
+
+PIRKKO. Mitäs hän on niin ilkeä, mokoma.
+
+MIKKO.(nauraen). Sitä on tyttöä!
+
+PIRKKO. Missä äiti ja Anna Liisa? Kun eivät olekaan koristelleet tupaa
+eivätkä panneet seppeleitä ylös. Tuolla näkyivät olevan kaikki porstuan
+nurkassa, ja minä kun niitä niin uskoa laitoin viime yötä.
+
+KORTESUO. Ennätät sinä ne vielä saada seinille, kun pidät kiirettä.
+
+PIRKKO. Menkää sitten pois täältä joka kynsi, eikä saa tulla sisään,
+ennenkuin käsketään.
+
+HUSSO. Saanhan minä jäädä tänne avuksi?
+
+PIRKKO. No, te jos jäätte. Mutta muut kaikki pois, ja väleen!
+
+KORTESUO. Mennään minun kammariini siksi aikaa.
+
+MIKKO. Elähän huoli, Pirkko, minä sinulle vielä näytän!
+
+(Johannes, Mikko ja Kortesuo menevät.)
+
+PIRKKO. Näytät sinä! Minkähän tuota näytät?--Nyt sukkelasti, Husso.
+Nostetaan seppeleet sisään. (Kantavat porstuasta viheriöitä köynnöksiä,
+puita ynnä muita koristeita sisään.)
+
+PIRKKO (kipuaa ylös penkille). Ojentakaa minulle köynnöksiä te, minä
+asetan niitä tänne ylös.
+
+HUSSO. Kyllä.--Sinä taidat olla kovin mielissäsi tästä Anna Liisan
+naimisesta, Pirkko?
+
+PIRKKO. Tiettyä se. Niin iloinen kuin--kuin--kolmentuhannen markan
+hevonen.
+
+HUSSO. Hei, hei! Sitten sinä mahdat pitää kovasti tulevasta langostasi?
+
+PIRKKO. Niinkö Johanneksesta? Kuinkas muuten. Toista niin hyvää miestä
+ei ole koko maailmassa.
+
+HUSSO. Et sinä ehkä antaisikaan Anna Liisaa kenellekään muulle?
+
+PIRKKO. En. En totta totisesti antaisi häntä kenellekään muulle pait
+Johannekselle.
+
+HUSSO. Et Mikollekaan?
+
+PIRKKO. Mikolle? Pyh! Hänelle nyt kaikkian vähimmän.
+
+HUSSO. Minkätähden hänelle kaikkian vähimmän?
+
+PIRKKO. Minkäkötähden?--Kaikkea te kysytte. Ymmärtäähän nyt tuon.
+
+HUSSO. Kunko Mikolla ei ole taloa?
+
+PIRKKO. Minä vähättelen talosta!
+
+HUSSO. Mikäs hänellä sitten on vikana?
+
+PIRKKO. Sekin on vikana, jos tietää tahdotte, ettei Anna Liisa voi häntä
+kärsiä.
+
+HUSSO. Ooho? Niinkö on hullusti, ettei Anna Liisa voikaan kärsiä Mikkoa?
+
+PIRKKO. Niin se on.--Mikä teitä naurattaa?
+
+HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani.--Voi sun, taivaan tapernaakkeli!
+Onpa tämä sentään hauska juttu.
+
+PIRKKO. Mikä niin? Sanokaa minullekin.
+
+HUSSO. Mitähän sinä virkkaisit, jos Anna Liisa vielä purkaisi
+Johanneksen kanssa ja menisi Mikolle?
+
+PIRKKO. Elkää vouhkiko tyhjää, vanha ihminen.
+
+HUSSO. Mikkopa on paljon pulskempi mies kuin Johannes.
+
+PIRKKO. Menkää suolle!
+
+HUSSO. Etteikö ole sitten?
+
+PIRKKO. Menkää suolle, minä sanon!
+
+HUSSO. Eikä se Anna Liisa ole niinkään hanakkata Johannekselle menemään.
+Hyvin kuuluu olleen ikävällä mielellä kaiket aamua, vaikka onkin
+kuuliaispäivä.
+
+PIRKKO. Nyt, jos ette vaikene, niin ajan teidät pellolle.
+
+HUSSO. So, so! Olepas hiljaa. Vieraita ajaa pihaan. (Asettuu keskelle
+ikkunaa, nojautuu molemmin käsin ikkunalautaan.) Monta monituista
+hevosta, Ristolan, Heimosen, Katajamäen--
+
+PIRKKO. Ja ketä muita? (Viskaa Husson syrjään.) Pois tieltä, että
+minäkin näen. Siellähän on--hei, kaikki viis minun hevostani--siellähän
+on jo pelimannit ja muut! (Juoksee ovelle.)
+
+(Heimosen ja Ristolan emännät, Katajamäen isäntä, Kortesuo, Mikko,
+Johannes ja Riikka tulevat sisään, heitä seuraa paljon muita vieraita,
+nuoria sekä, vanhoja, ynnä pelimanni viulua soittaen.)
+
+RIIKKA, Astukaa peremmälle, tehkää niin hyvin!
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Siinähän se on Pirkkokin. Hyvää päivää. Pitkäksipä sinä
+olet venynyt sitten kun sinut viimeksi näin.
+
+PIRKKO. Alkaahan minussa mittaa olla.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, ei vaan. Kohta täysikasvanut. Kun Anna Liisa
+viedään, niin alkavat sulhaset käydä toisen tyttären luona.
+
+MIKKO. Sittenkö vasta? Minä tässä jo muutamia päiviä olen parastani
+koettanut.
+
+PIRKKO. Elä valehtele!
+
+RIIKKA. Lapsihan Pirkko vielä on. Ei hänestä ole niihin puuhiin. Käykää
+istumaan, hyvät vieraat.
+
+MIKKO. Niin, tehkää hyvin. Isännät tänne pöydän päähän, emännät
+peräpenkille, ja tyttöhuitukat--ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä
+se on teidän paikkanne.
+
+PIRKKO. Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne
+miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?
+
+RIIKKA. Tyttö hoi, jos et sinä ole hiljaa siellä! Se se on niin suulas,
+tuo elävä.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Tule sinä vaan tänne, Pirkko, tänne minun rinnalleni.
+Täällä on sijaa.
+
+PIRKKO. Joutuneeko tässä hyvin istumaan. Eiköhän se tanssi jo kohta
+alkane?
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Ei suinkaan nyt ihan heti. Eihän vielä ole
+morsiantakaan tervehditty.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin, missä Anna Liisa on, kun häntä ei näy?
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ajattelin juuri kysyä samaa.
+
+RIIKKA. Hän tästä vast'ikään pistääntyi aittaan.
+
+PIRKKO. Hyh--! Vai vast'ikään! Kun minä täällä olen koristellut tuvan,
+olen riidellyt aika lailla Husson kanssa, olen tehnyt vaikka mitä, eikä
+häntä koko aikana ole näkynyt, ei kuulunut.
+
+RIIKKA. Tottapahan tulee, kun joutuu.
+
+MIKKO. Mitä, jos hyvinkin pistetään polskaksi sillä välin? Minusta
+näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa.
+
+PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta?
+
+MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla.
+
+KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että
+Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun
+pantavaa.
+
+RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin.
+
+MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.
+
+PIRKKO. Enkä tule. Minä tanssin Johanneksen kanssa.
+
+MIKKO. Sitten täytyy minun ottaa toinen. (Tiirailee tyttöjä.) Kenenkähän
+noista nyt valitseisin? Yks toistaan somempi. Tässä tulee mies aivan
+ymmälle. Mieluummin ottaisin heidät kaikki.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Mikko taitaa olla täällä niinkuin puhemiehen virassa?
+
+MIKKO. Niin, puhemieshän minä olen. Ei näistä ilman minua olisi mitään
+tullutkaan. Johannes noin hiljainen mies, mitäs hän olisi uskaltanut
+kosia.
+
+KORTESUO. Niin no--alkakaahan pois.
+
+MIKKO. Entäs isännät ja emännät? Tässä ei auta, joka ikisen pitää
+tanssia tänäpäivänä.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Emmehän me vanhat vielä näin alkuillasta. Sitten vasta
+lopussa.
+
+MIKKO. Minun kanssani katrillia, emäntä? Niinkö? (Menee ja sieppaa yhden
+tytöistä käsikynkkäänsä.)
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin, niin!--Se on aika hulivili, tuo Mikko. Mutta
+kyllä on sulhanen siihen sijaan vakava ja tasainen.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kerrassa kunnon mies. Hyvän vävyn te hänestä saatte.
+
+RIIKKA (hiljaa ja surumielisesti). Kyllähän Johannes hyvä on--kaikin
+puolin.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Ja semmoinen mainio talo kuin hänellä on. Kelpaa siinä
+Anna Liisan emäntänä pyöriä.--
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin sitä on muutamilla iloa lapsistaan. Toisilla taas
+ei kuin pelkkää surua.
+
+(Riikka huokaa ja kääntyy pois. Nuoret tanssivat lyhyen polskan.)
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Noin sitä mekin ennen hypättiin. Mutta nyt ovat jalat
+jo kangistuneet.
+
+KORTESUO. Jalat kangistuneet ja mieli samoin.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Illemmällä me yhtäkaikki tanssimme mekin, eikös niin?
+
+KORTESUO. Ei se minulta enää käy.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ei sitä tiedä, ennen kuin koettaa. Harjoitellaan
+pois tänä iltana, että sitten osaamme häissä oikein hyvin. Joko ne
+milloin pidetään muuten?
+
+KORTESUO. Niinkö häät?
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niin, niin. Anna Liisan ja Johanneksen häät.
+
+KORTESUO. Eipä niistä vielä ole tietoa.--Ketäs siellä nyt tulee? Rovasti
+ja vallesmanni--
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ja tohtori ja kauppias. Kaikki kirkonkylän herrat.
+Kuuliaisetkin kun jo näin suurellisesti vietetään, niin mitä sitten
+häät! (Rovasti, vallesmanni, tohtori ja kauppias tulevat. Tanssi
+taukoaa.)
+
+VALLESMANNI. Kas niin! Täällähän ilot jo ovat ylimmällään. Elkää
+lopettako, jatkakaa vaan, jatkakaa!
+
+ROVASTI. Meitäkö säikähditte?
+
+MIKKO. Eipä me juuri säikähdettykään, mutta polska kun juuri sattui
+päättymään.
+
+ROVASTI. Päivää, isäntä! Toivotan onnea. Ja emännälle samoin.
+
+KAUPPIAS. Tokko olitte edes kirkossa kuulemassa, kun tytärtänne
+kuulutettiin?
+
+KORTESUO. Eihän me.--
+
+KAUPPIAS. Minäpä olin. Ja voin vakuuttaa, että kaikki kävi hyvässä
+järjestyksessä. Nuorten miesten mieltä vaan kovasti kirveli.
+
+MIKKO. Vai kirveli? Tuota minä jo ajattelin. Saanko luvan kysyä--ehkäpä
+vihlasi kauppiaan omaakin sydäntä?
+
+KAUPPIAS. No, ilmankos? Kun paikkakunnan sievin tyttö vietiin noin sivu
+suun.
+
+ROVASTI. Mutta missä morsiuspari?
+
+VALLESMANNI. Sulhasen minä näen tuolla. Tulkaa esille, Kivimaa. Mitä te
+siellä piileilette muiden takana!
+
+MIKKO. Pelkää varmaan, että häntä kuritetaan, kun meille semmoiset
+tepposet teki.
+
+TOHTORI. Ei kanneta vihaa semmoisesta. Kunnia voittajalle.
+
+KAUPPIAS. Niin, eihän sille mitä mahda. Onnea vaan toivotamme. Mutta
+oivalliset häät sinun täytyy pitää, Johannes, siitä hyvästä. Muuten
+katso eteesi!
+
+MIKKO. Vähälläpä hän pääsee. Minä kun olisin kauppiaan sijassa, niin
+laudalta hänet löisin pois.
+
+ROVASTI. No, noh! Eihän nyt kumminkaan.
+
+MIKKO. Etteikö käy laatuun, arvelee rovasti? Hyvin vallan. Maksaa vaan
+pienet sakkorahat--ei siihen muuta tarvita.
+
+JOHANNES. Mitä pieksät suutasi tyhjään.
+
+MIKKO. Ahaa--hän käy jo levottomaksi.
+
+ROVASTI. Mutta morsian--? Missä morsian?
+
+VALLESMANNI. Niin, häntä emme vielä ole saaneet tervehtiäkään.
+
+KORTESUO. Kyllä hän kohta tulee.
+
+RIIKKA. Pirkko, menepä kiirehtimään! Käske tulemaan sukkelasti! Sano
+että rovasti ja kaikki muutkin vieraat kaipaavat.
+
+PIRKKO. Kyllä. (Pyörähtää pois.)
+
+MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme
+molemmin puolin tupaa,--naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään.
+Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen.
+
+KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla--
+
+RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties
+kuinka pahasti.
+
+KAUPPIAS. Eikös mitä! Eikä se niin vaarallista, jos vähän säikähtääkin,
+onpa täällä tohtori saapusalla.
+
+TOHTORI. Kyllä minä vastaan säikähdyksen puolesta.
+
+VALLESMANNI. Hyvä tuuma vallan. Rovasti jos sitten vielä pitää pienen
+puheen--toivottaa onnea meidän kaikkien puolesta ja niin poispäin.
+
+ROVASTI. Mielelläni.
+
+KAUPPIAS. Kuulkaas vielä--kun sanon. Heti kun rovasti on lopettanut
+puheensa, niin huudamme uudelleen »eläköön», ja sitten painamme hänet
+tuoliin ja kannamme ympäri.
+
+MIKKO. Ympäri tupaa ensin, sitten ympäri pihamaan ja taas takaisin
+tupaan.--Hyvä juttu, sanoi Sumelli, kun selkäänsä sai!
+
+RIIKKA. Voi, voi, minua pelottaa--
+
+PIRKKO (juoksee sisään). Aitan ovi oli lukossa, mutta minä huusin
+avaimen reiästä.
+
+RIIKKA (hätäisesti). Ja mitä hän vastasi? Lupasiko tulla?
+
+PIRKKO. Sanoi olevansa valmis.
+
+HUSSO (ikkunassa). Tuollahan tuo tulee. Voi, kuinka hitaasti astuu!
+
+MIKKO. No, nyt--olkaa hiljaa kaikki! Äiti, pitäkää varalta ja avatkaa
+ovi. Mutta äkkiä ja selkiselälleen!
+
+HUSSO. Hyvä, hyvä! Minä teen, niinkuin käsketään. (Seisovat hetken
+hiljaa, Husso paiskaa oven auki, Anna Liisa ilmestyy, hänelle huudetaan
+»eläköön».)
+
+ANNA LIISA. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki!
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Mitä hän sanoi? Jumalan--?
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Jumalan pyhä henki.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Onko hän tullut uskovaiseksi?
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kuunnellaanhan.--Rovasti puhuu.
+
+ROVASTI. Aivan niin. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki. Ja liha
+kuolkoon, himoineen, haluineen. Siinä korkein päämäärä meille kaikille.
+Ja nyt pyytäisin saada lausua morsiamelle pari sanaa sekä omasta että
+läsnäolevain puolesta--
+
+ANNA LIISA. Erehdytte, jos minua morsiameksi luulette. En ole morsian
+kenenkään.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Eikö ole kenenkään morsian?
+
+KORTESUO. Mitä nyt, Anna Liisa?
+
+RIIKKA. Herra siunaa--! Mikä hänelle on pistänyt päähän?
+
+MIKKO. Ujostelee tietysti.
+
+ROVASTI (hymyillen). Mitäs te sitä kiellätte? Onhan teitä tänäpäivänä
+kuulutettu, totta silloin olette morsian.
+
+VALLESMANNI. Elkää suotta kainostelko.
+
+KAUPPIAS. Taisitte käydä hämillenne, kun otimme teitä vähän
+erikoistavalla vastaan. Mutta elkää olko millännekään--
+
+TOHTORI. Kunniaa me vaan tahdoimme osoittaa.
+
+MIKKO. Niin, kunniaahan me vaan, me kuuliaisvieraat--
+
+ANNA LIISA. Minua tosin on kuulutettu tänään. Mutta en ole siltä
+morsian. Kaikki on rauennut sikseen.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, nyt ei kiitetä! Ohhoh, tämäpä oli ikävää.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Sanopas muuta! Minun menee ihan pääni sekaisin--en
+tajua kohta mitään.
+
+KORTESUO. Mitä sinä ajattelet, Anna Liisa? Kun näin häiritset vieraiden
+iloa.
+
+RIIKKA. En ymmärrä häntä--(Katsoo avuttomasti Kortesuohon.) Mikä tässä
+nyt tulee eteen?
+
+ROVASTI. Te olette siis vakaasti päättänyt purkaa?
+
+ANNA LIISA. Se on jo purettu. Se täytyi purkaa.
+
+HUSSO. Siinä nyt kuulet, Pirkko. Mitä olen minä sanonut koko ajan? Anna
+Liisa ei ole Johannesta rakastanutkaan. Mitä sitä niin hämmästytään.
+Kerrankos semmoista tapahtuu. Olen minä nähnyt että vihiltäkin vielä
+morsian peräytyy, saatikka sitten kuulutuksen jälkeen. Sano sinä vaan
+totuus, Anna Liisa, elä yhtään ujostele.
+
+ROVASTI. Mitä sulhanen tähän arvelee?
+
+JOHANNES. Anna Liisa on oikeassa. Meidän välimme on jo rikottu.
+
+PIRKKO (pudistelee Riikkaa hameesta). Äiti, äiti--eikö Anna Liisa sitten
+menekään naimisiin? Eikö, äiti?
+
+RIIKKA. Ole hiljaa, sinä.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niinkö se sitten kävikin? Vähät muusta, mutta lyhyeen
+loppui meiltä ilo. Surma kaikkiakin!
+
+MIKKO. Elkäähän hätäilkö, isäntä. Me jatkamme pitoja. Jos onni oikein
+on, niin saamme tästä kihlajaiset kuuliaisten sijaan. Vai kuinka, Anna
+Liisa?
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Yhä kummempaa.
+
+MIKKO. Niin, minä vaan arvelen, että hänellä mahtaa olla joku toinen
+mielessä.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. No, sitten--!
+
+ROVASTI. Niin,--minä puolestani en osaa tähän mitään sen enempää. Kun
+molemmat tahtovat eroa--
+
+ANNA LIISA. Minulla olisi vielä muutakin sanottavaa.
+
+MIKKO. Nyt saamme kuulla!
+
+ROVASTI. Etteköhän jättäisi sitä toistaiseksi? Johan tässäkin oli
+tarpeeksi tällä kertaa. Vai mitä arvelevat vanhemmat?
+
+KORTESUO. Kyllä olen samaa mieltä kuin rovastikin. Tässä on jo
+tarpeeksi. Jääköön toistaiseksi loppu.
+
+ANNA LIISA. En voi sitä jättää enää. Omaatuntoani painaa. Se kun on
+kitunut tuon syntikuorman alla jo liian kauvan, neljä pitkää vuotta.
+
+KORTESUO. Tule pois nyt sieltä ja ole ihmisiksi. Etkö sinä kuullut, mitä
+rovastikin sanoi?
+
+ANNA LIISA. Elkää estäkö minua. Antakaa minun seurata pyhän hengen
+ääntä.
+
+RIIKKA. Voithan sen tehdä toisten--
+
+MIKKO. Niin, sitten kun olet vielä ajatellut pääsi ympäri moneen kertaan
+ja kun yhdessä olemme tuumailleet.
+
+HUSSO (nykäisee Mikkoa). Mitä hän aikoo tehdä?
+
+MIKKO. Ettekö sitä ymmärrä? Hän ilmoittaa kaikki.
+
+HUSSO. Herra siunaa ja varjele! Onko hän hullu?
+
+ROVASTI. Hänpä aikoo sanoakin jotain muuta, kuin mitä ensin luulin.
+Jos omatunto teitä pakottaa puhumaan, niin minä en suinkaan siinä
+tapauksessa tahdo kieltää.
+
+ANNA LIISA. Eikä vanhempanikaan, kun he oikein ajattelevat. Eikö totta,
+tekään ette tahdo minua kieltää?
+
+RIIKKA. Minä pyydän vaan, että jätät toistaiseksi ja lähdet nyt aittaan
+lepäämään. Vieraat sen kyllä suovat anteeksi. Hän kun on valvonut koko
+yön, ei ole enää tolkussaan--
+
+MIKKO. Niin, se on parasta. Viekää hänet, emäntä, aittaan levolle. Ja
+tohtori jos tekisi hyvin ja kirjoittaisi hänelle jotain rauhoittavaa,
+että hän pääsee uneen kiinni, niin minä juoksen apteekkiin.
+
+ANNA LIISA. Ei, antakaa minun puhua. En minä tarvitse rohtoja, näettehän
+että olen aivan levollinen ja täydessä tolkussani.
+
+ROVASTI. Tahdotteko sitten tässä, kaikkien kuullen--?
+
+ANNA LIISA. Tahdon. Vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan kasvojen
+edessä.
+
+HUSSO. Elä hiidessä, Anna Liisa! Pidä nyt ajoissa suusi kiinni, muuten
+kadut. Mitä sinä turhan takeen menet lörpöttelemään.
+
+ROVASTI. Hiljaa! Olkaa sekoittumatta tähän, te.--Jatkakaa, Anna Liisa,
+jatkakaa vaan pelkäämättä,--vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan
+kasvojen edessä.
+
+MIKKO. Jos rovasti sallii--minä häntä puhuttelisin ensin vähäisen.
+
+ROVASTI. Voitte tehdä sen sitten,--jäljestäpäin.
+
+MIKKO. Tule vilvoittelemaan ulos, Anna Liisa--pikipäin vaan--
+
+ROVASTI (nousee, kiivastuu ja lyö nyrkkiä pöytään). Pois! Häntä ei saa
+häiritä, minä sanon!--Nyt voitte alkaa!
+
+ANNA LIISA. Olen tehnyt suuren synnin, jonka minun nyt täytyy tunnustaa.
+Tähän saakka olen sen kavalasti peittänyt kaikilta ihmisiltä,
+päästäkseni häpeästä ja rangaistuksesta vapaaksi. Mutta ei se
+peittäminen ole minua onnelliseksi tehnyt.
+
+ROVASTI. Ei varmaankaan. Sisällinen tuska oli sitä suurempi, eikö niin?
+
+ANNA LIISA. Se oli niin suuri, että sitä tuskin jaksoin kantaa.
+Omantunnon vaivat eivät antaneet minulle hetkeksikään lepoa.
+
+ROVASTI. Rohkeutta vaan, lapseni! Mikä oli synti, jonka teit?
+
+ANNA LIISA. Neljä vuotta sitten synnytin lapsen, metsässä tuolla, ja
+minä, poloinen, tapoin hänet.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Herra Jumala!
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Anna Liisako?--Tappanut lapsensa?
+
+MIKKO. Minusta on kummaa, että sairaan ihmisen houreita kuunnellaan ja
+pidetään täytenä totena.
+
+HUSSO. Elkää, hyvät ihmiset, uskoko häntä. Kyllä hän ottaa sanansa
+takaisin jo huomenna, kun on saanut yönsä nukkua.
+
+ANNA LIISA. Asia on niinkuin olen sanonut. Jos tahdotte, niin näytän
+paikan, mihin hän on haudattu.
+
+VALLESMANNI. Minun pitää virkani puolesta tehdä muutamia kysymyksiä.
+Tiesivätkö vanhempanne mitään tästä kaikesta?
+
+ANNA LIISA. Ei, he ovat viattomat. He uskoivat minusta pelkkää hyvää. Ei
+heillä ollut pienintä aavistustakaan minun rikoksestani.
+
+HUSSO. Lähtään pois, Mikko. Mitäs me täällä enää.
+
+MIKKO. Kuunnellaanhan, kuinka tässä käy.
+
+VALLESMANNI. Tämä tunnustus tuli sitten vallan odottamatta teille
+vanhemmille?
+
+KORTESUO. Tunnustus? Niin, tunnustus tuli odottamatta.
+
+VALLESMANNI. Mutta rikoksesta tiesitte jo tätä ennen, niinkö?
+
+KORTESUO. Eilen illalla vasta. Siitä saakka olemme olleet kuin
+huumeessa. Emme ole tienneet paljon sinne eikä tänne.
+
+RIIKKA. Emmehän me voineet ruveta ilmiantajiksi--oman lapsemme
+ilmiantajiksi. Eihän voi lakikaan sitä vaatia.
+
+KORTESUO. Varsinkin, kun niin pitkä aika oli kulunut.
+
+ANNA LIISA. Minä yksin olen syyllinen. Elkää vanhempiani ahdistelko, he
+eivät mitään tienneet. Olinhan sen salannut heiltä samoin kuin
+muiltakin.
+
+VALLESMANNI. Voitte olla rauhassa heidän suhteensa, jos asia on niinkuin
+sanotte. Mutta teitä en saa jättää. Minun surullinen velvollisuuteni
+vaatii minut panemaan teidät kiinni.
+
+ANNA LIISA. Ja saattamaan minut ansaittuun rangaistukseen. Tehkää se,
+herra vallesmanni, sitä juuri tahdonkin. Tehtyä en millään enää
+tekemättömäksi saa--en, vaikka kuolemaan asti sitä surisin. Mutta
+antakaa minun kärsiä--antakaa minun kärsiä kovimmat rangaistukset, että
+edes jossain määrässä voisin rikokseni sovittaa. Tulkaa, minä ilolla
+lähden vankeuteen--ja kuritushuoneesen--ja vaikkapa mestattavaksi,
+kaikki, mitä ikinä oikeus minulle määrää, otan mielihyvällä vastaan.
+
+RIIKKA. Lapsi, lapsi--ooh, rakas taivaallinen isä, vie pois tämä kalkki,
+en kestä sitä juoda! (Vaipuu valittaen ja puoleksi pyörtyneenä alas.)
+
+PIRKKO (itkien). Äiti--äiti.
+
+KORTESUO (pyyhkii kyyneleitä silmistään). Että minun täytyi tätä nähdä!
+Etten päässyt hautaan ennemmin!
+
+ANNA LIISA. Isä ja äiti--elkää surko minun tähteni! Elkää surko! Ei
+minulla ole mitään hätää. Näettehän, kuinka olen iloinen nyt! En koko
+elämässäni ole tuntenut itseäni näin onnelliseksi.
+
+JOHANNES (liikutettuna). Anna Liisa--!
+
+KORTESUO. Etkö sinä välitä mitään siitä häpeästä, jolla meidän harmaat
+hiuksemme olet tahrannut?
+
+ANNA LIISA. Suokaa se minulle anteeksi! Voi, jos jollakin tavoin vielä
+kerran voisin tehdä hyväksi, mitä teitä vastaan olen rikkonut.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Sääli vanhempia.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Tämä heidät musertaa tyyten.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Voi sentään! Ei sitä ihminen tiedä, mitä surua
+lapsistaan voi saada.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Kylläpä teille nyt kävi ohraisesti. Kävipä
+tosiaankin.
+
+MIKKO (hiljaa Hussolle). Tässä ei auta enää mikään. Täytyy antaa kaikki
+mennä menojaan. Lähtään pois! (Menevät.)
+
+KORTESUO. Hautaan kun pääsisi! En muuta enää toivo.
+
+ROVASTI. Ei niin, hyvät ystävät, ei niin! Ei teillä ole syytä suruun
+tällä hetkellä, vaan iloon ja riemuun. Jumalan henki on tehnyt työtä
+tyttäressänne ja päässyt voitolle. Elkää maailman tavoin katselko tätä
+asiaa, ottakaa se korkeammalta kannalta. Tähän asti on Anna Liisa
+vaeltanut eksyksissä. Nyt hän on löytänyt oikean tien. Kiittäkäämme ja
+ylistäkäämme taivaan Herraa!
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin--onhan se niinkin, kun oikein ajattelee. Lihalle
+tämä on kuritus, mutta ei hengelle.
+
+KORTESUO. Me olemme lyhytnäköisiä, me ihmiset. Emme aina ymmärrä
+kaikkivaltiaan tarkoituksia.
+
+RIIKKA. Ja meissä lihallinen mieli aina pyrkii valtaan.
+
+ROVASTI. Sitä hartaammin koettakaamme edistyä hengen elämässä ja Jumalan
+avulla me pääsemme voitolle samoin kuin Anna Liisakin. (Tarttuu Anna
+Liisan käteen.) Niin, lähde rauhaan, lapseni. Lähde sinne, mihin
+omatuntosi sinua vaatii menemään. Ja vahvistakoon sinua taivaan isä,
+että loppuun asti lujana pysyisit. Äsken toivotimme sinulle onnea
+pieneen maalliseen elämänkäänteesen. Mutta tuhat kertaa innokkaammin
+toivotamme sinulle nyt onnea sisällisen muutoksen johdosta.
+
+TOHTORI. Minä yhdyn rovastiin. Jääkää hyvästi!
+
+ANNA LIISA (lankeaa ensin isänsä, sitten äitinsä kaulaan). Hyvästi, isä!
+Hyvästi, äiti--ja Pirkko, hyvästi!--Hyvästi kaikki.
+
+KAIKKI. Hyvästi! Ja onnea!
+
+JOHANNES. Anna Liisa--etkö tahtoisi antaa minullekin kättä!
+
+ANNA LIISA. Mielelläni! Hyvästi, Johannes, hyvästi!
+
+JOHANNES. Herran haltuun, Anna Liisa! Yksi sana vielä: sinä olet
+kumminkin se, joksi sinua alunpitäen luulinkin.
+
+ANNA LIISA. Kiitos ystävällisyydestäsi!--Nyt, herra vallesmanni, olen
+valmis.
+
+VALLESMANNI. Niinpä lähdemme sitten! (Menevät.)
+
+ROVASTI. Hän vaeltaa iankaikkisen elämän tietä. Onnellinen hän.
+
+Esirippu alas.
+
+[1895.]
+
+
+
+
+
+
+KOTOA POIS
+
+Yksinäytöksinen näytelmä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+PENTTINEN, kauppias.
+ROUVA PENTTINEN.
+FANNY, heidän tyttärensä.
+RIIKKA, heidän palvelijansa.
+BROBERG, tohtori.
+ILMA AHOKAS, postinhoitaja Pöllismäellä.
+AHLBOM, kauppias.
+ROUVA AHLBOM.
+LINDEMAN, kultaseppä.
+ROUVA LINDEMAN.
+RANK, maalari.
+ROUVA RANK.
+FELLMAN, tehtailija.
+
+
+
+(Sali Penttisen asunnossa. Perällä ovet auki etehiseen; molemmin puolin
+ovea ikkunat. Oikealla ovi sivuhuoneesen, vasemmalla samoin.
+
+Rouva Penttinen laittelee uutimia ikkunoihin, sitoo niitä ylös helakan
+punaisilla nauhoilla. Riikka luuttuelee ryömyllään lattiata.)
+
+ROUVA PENTTINEN (poistuu jonkun verran ikkunasta, seisoo kädet puuskassa
+ja katselee työtään kallistellen päätään oikeaan ja vasempaan). Katsopas
+nyt sinäkin, Riikka, näitä kartiinia. Ja sano, mitä niistä tykkäät.
+
+RIIKKA (kohottautuu, istuu jaloillaan). Kommeet ovat kerrassa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Valloovatko mielestäs hyvin?
+
+RIIKKA. Valloovat. Valloovat ihmeen hyvin. Mitenkä se rouva on ne
+soanunnahi nuin sievästi.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitä kun, näes, on ihmisellä makua, niin saahan sitä.
+Mutta ovatkohan nämä nyt yhtä kauniit, kuin kauppaneuvoksen kartiinit
+tuolla kadun toisella puolen? Mitä luulet?
+
+RIIKKA. Voi, ne tok' on paljon kauniimmat. Eihän niillä ook' tuommoisia
+punasia silkkinauhojakaan. Ja nehän ne juur' tekkövät paljon assiaan.
+
+ROUVA PENTTINEN (lähenee uudelleen ikkunaa, tähystelee ulos). Niin,
+mitä niillä oikeastaan lienee siellä kiinnipitimenä? Kun sitä ei voi
+nähdä ollenkaan.
+
+RIIKKA. Ei kuin valkoista nyöriä! Minä varta vasten sitä katoin kerran,
+kun kyökki-Mari näytti minulle huoneita herrasväen poissa ollessa. Ei
+ollut kuin valkoista nyöriä! Oikein minä ihmettelin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ooho! Vai valkoista nyöriä?
+
+RIIKKA. Ja kun se oli vielä semmoista paksua pukelota. Ihan kuin tuo
+minun etusormeni.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mutta mahtoi se olla rumaa?
+
+RIIKKA. No, sen pit' olla niin rummoo, niin rummoo, ettei mihin panna.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitä varten ne ne asettavatkin niin alas, ettei näkyisi
+kadulle.
+
+RIIKKA. Sitä varten, tietysti. Ja entäs kun sisässähi ol' pantuna niin
+paljon kasvia etteen, ettei niitä ensinkään sieltä erottanut. Mutta
+minäpä menin sinne taakse ja katoin. Sitten oikein Marille päivittelin,
+että niinkö ne ovat tarkkoja teijän herrasväk', etteivät sen vertaa
+roahi silkkinauhoo ostoo. Meillä tok' on joka ikkunassa, pihallehi päin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mitäs Mari siihen?
+
+RIIKKA. Mitä--eihän se kun nauroo virnutti.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä minusta vaan tuo punainen silkkinauha koristaa
+koko laitoksen. Miltä nyt näyttäisivät meidänkään kartiinit, ellei niitä
+olisi? Ei kerrassa miltään, vaikka kyllä ovat uudet ja kalliit, kaksi
+markkaa kun maksoivat meetri.
+
+RIIKKA. Herra jesta--niinkö paljon? Kaksi markkaa!
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta siitä et saa puhua mitään, ettei tule
+kauppiaan korville. Hän luulee minun saaneeni ne markalla, en uskaltanut
+sanoa hänelle oikeata hintaa, hän kun muutamissa kohdin on niin turhan
+tarkka. Niin että muista vaan pitää suusi kiinni.
+
+RIIKKA. Kyllä--kyllä tok'. Mitäpä sen kauppiaan tarvihtee sitä
+tieteekään, rouvan asia kait se on.
+
+ROUVA PENTTINEN. Minun, tietysti. Mutta ne herrat aina tahtovat pistää
+nenänsä joka paikkaan.--Kas, tuollapa Vannykin jo tulee.
+
+FANNY (heittää etehisessä pois päällysvaatteensa ja tulee kirjoja ja
+vihkoja kädessä saliin). Hyvää päivää!
+
+ROUVA PENTTINEN. Päivää, päivää! Mitäs jatkolle kuuluu?
+
+FANNY. Eipä mitään erinomaista. Mutta mitäs te täällä puuhaatte?
+Riikkakin oikein hikipäässä.
+
+RIIKKA. Niin--nyt sitä pittää soaha puhasta, jos milloin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Te komma remman. Mykky remman.
+
+FANNY. Soo! Vai tulee tänne vieraita? Ketä sitten?
+
+ROUVA PENTTINEN. Arvaapas! Niin, koetapa tosiaankin arvata. Elä virka
+mitään, Riikka.
+
+RIIKKA. En tok'. Mutta ei se nyt arvoo, Vanny neiti. Ei vaikka mikä
+oisi.
+
+FANNY. Miksi en arvaisi. Tahdotteko, niin sanon heti?
+
+ROUVA PENTTINEN. No, annapa kuulla?
+
+FANNY. Ahlbomin--
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, tuleehan ne Ahlpumminkin. Kauppias Ahlpummin.
+Mutta entäs muita?
+
+FANNY. Kultaseppä Lindemanin--
+
+ROUVA PENTTINEN. Lintemanin--oikein! Ja sitten?
+
+FANNY. Maalari Rankin--
+
+ROUVA PENTTINEN. Sdrankin. Sano sinä Sdrankin--
+
+FANNY. Hänenpä nimensä on Rank--
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank
+Rank--? Hyi--sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla.
+
+RIIKKA. Sr--Sran--Tran--Ei! Ei minun kielen' keäänny.
+
+ROUVA PENTTINEN. No, ja vielä? Ketäs vielä tulee?
+
+FANNY. Eivätkö ne siinä jo olleet kaikki?
+
+ROUVA PENTTINEN. Eeii! Ei hetikään. Parhaat vielä jäljellä.
+
+RIIKKA. Soapas nähä, arvaattako niitä viimeisiä.
+
+FANNY. En minä nyt enää tiedä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Patruun Welmanin--ei sanota, Riikka, sitä kaikkian
+raarimpaa.
+
+RIIKKA. Ei sanota, ei. Kiusataan Vanny neitiä ensin vähäsen.
+
+FANNY (naurahtaa). Voi, sitä Riikkaa. Luuletteko tosiaan, että olen niin
+utelias? Juuri kuin minä niistä välittäisin, tulipa ketä tahansa.
+
+RIIKKA. Välittäisittepä hyvinnii, jos tietäisitte.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kun tulee nuoria herrasmiehiä--
+
+RIIKKA. Sulhasia--sulhasia! Varta vasten teitä kahtomaan.
+
+FANNY. Olkaa nyt--!
+
+ROUVA PENTTINEN. Ihan totta. Usko pois.
+
+FANNY. Saattaa tulla nuoria herrasmiehiä, jos kerran on kutsuttu. Mutta
+eiväthän ne nyt siltä tule minua katsomaan.
+
+RIIKKA. No, ihan justiin, teitä kahtomaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Yksi ainoa tänne sentään vaan tuleekin. Mutta se vastaa
+kymmeniä. Sinä et arvaa, kuka se on, et vaikka ajattelisit pääsi ympäri
+moneen kertaan.
+
+FANNY. Lieneekö joku Lindemanin kisälleistä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Oho! Sitäkö varten me nyt tässä sitten niin
+puuhaisimme! Ei--ylhäisempi se on--paljoa ylhäisempi--!
+
+FANNY. Sitten se on Ahlbomin konttoristia tai puotilaisia--
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei--ei sinne päinkään!
+
+RIIKKA. Tämä käyp' korkeassa hatussa ja hansikkaissa. Joko nyt arvaatta?
+
+FANNY. Niitä on monta, jotka käyvät sylinterissä ja hansikkaissa.
+
+RIIKKA. Muistattako kuka silloin kulki täältä ohit, kun te niin
+punastuitte kerran?
+
+FANNY (vähän säpsähtäen). Ooh--mitäs te nyt, Riikka--! Tänne ei tule
+ketään, jonka tähden minä punastuisin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Vaikkako olisi tohtorismiehiä? Niin, jokos ällistyt?
+Tohtori Spruuper tänne tulee.
+
+FANNY. Tohtori Broberg? Narraatte!
+
+ROUVA PENTTINEN. Enkä narraa, kah! Usko jos tahdot. Kohta sen näet.
+
+RIIKKA. Teistä tehhään pian tohtorinna. Ajatelkoopas: tohtorinna! Ei
+vähä mittään.
+
+ROUVA PENTTINEN. Tohtorinna Spruuper! Se joltakin kuuluu, se. Voi, hyvä
+isä, vieläkö häntä ihminen tuonkin ilopäivän näkisi!
+
+FANNY. Kuinka hän tänne tulee? Kun on aivan outo. Mistä saitte sen
+tietää?
+
+ROUVA PENTTINEN. Mistäkö saimme tietää? Kun oli luvannut papalle eilen
+illalla Wellmanissa.
+
+FANNY. Ei suinkaan isä häntä kutsunut?
+
+ROUVA PENTTINEN. Isä? Muista nyt kerrankin sanoa »pappa» eikä aina
+»isä». Niin kutsunutko? Totta kait hän kutsui. Kutsututhan ne ovat
+muutkin.
+
+FANNY. Minkätähden? Voi, minkätähden?
+
+ROUVA PENTTINEN. Ja sitä sinä kysyt? Käsketäänhän niitä vieraita
+muuannekin, mikseikä sitten meille.
+
+FANNY. Kun hän ei ole isän--kun hän ei ole papan kanssa tuttukaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Miks'ei ole tuttu? Illalla kun juuri olivat yksissä
+patruun Wellmanin luona.
+
+FANNY. Niin, vaan sitäpä ennen eivät ole nähneetkään toisiaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Entä sitten? Mitä se tekee?
+
+FANNY. Eikä hän ole milloinkaan meillä käynyt. Itsestään hänen olisi
+pitänyt tulla ensi kerran.
+
+ROUVA PENTTINEN. Itsestään pitänyt tulla ensi kerran?! Ole vaiti. Kuka
+on sanonut, että hän olisi tullut itsestään? Kyllä olisimme saaneet
+odottaa.
+
+FANNY. Olisi antanut olla tulematta sitten. Mitää hän nyt ajattelee
+tästä! Voi sentään!
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin? Etköhän rupea itkemään kuin hyvästäkin asiasta.
+Siinä sen näet, Riikka,--mitä minä jo sanoin! Eihän tämä taaskaan ole
+hänelle mieleen. Kumma tyttö. Ei ymmärrä omaa etuaan.
+
+RIIKKA. Hupsuhan työ ootta, Vanny neiti. Pappanno teille kosioita hommoo
+ja työ siitä vaan pahottelette. Kiitteehän teijän tok' pitäisi.
+
+FANNY. Mitä hän oli vastannut? Tiedättekö, äiti?
+
+ROUVA PENTTINEN. Äiti ja äiti! Aina vaan äiti. Etkö sinä milloinkaan opi
+sanomaan pappa ja mamma? Ihme ja kumma! Paremmissa ihmisissä ei kukaan
+sano äidiksi, mutta sinä siitä tavasta et pääse, vaikka olet kauppiaan
+tytär. Niin juuri: oikean kauppiaan tytär, etkä minkään hampuusin.
+Käynyt lisäksi koulut, vihon viimeisetkin ja lukenut ranskat,
+saksat--niin pitäishän tuota nyt kielen kääntyä sen verran, että saisi
+sanotuksi pappa ja mamma. Jos silloin ennen--kun oltiin köyhiä
+vielä--mutta nyt! Kauppias Penttisen tytär ja sanoo: isä, äiti! Hyvät
+ihmiset, johan sille harakatkin nauravat.--Niin mitäkö hän vastasi?
+Kiittänyt oli vaan ja pokkuroinut ja ollut niin aarttia, että pois
+tieltä.
+
+RIIKKA. Sommoo nähä, mitenkä hän sitten illalla teille pokkailoo. Herra
+jesta, jos vielä tänä kevännä soataisiin kihlajaiset ja heäät! Voi,
+ihmettä!
+
+FANNY. Heretkää nyt, Riikka--
+
+ROUVA PENTTINEN. Se ei ole mitään mahdotonta. Vanny on kaunis tyttö--
+minä luulen, että eiköhän liene Spruuper jo katsellutkin häntä niillä
+silmin.
+
+FANNY. Eikä ole! Voi, mamma hyvä--
+
+ROUVA PENTTINEN. No, no saammehan sitten nähdä. Mutta niinpä oli
+Wellmanikin sanonut, ettei ole koko kaupungissa niin sievää tyttöä kuin
+meidän Vanny.
+
+RIIKKA. Sitä on sanonna monj muu.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ja nyt kun panet sen uuden punaisen leningin päällesi--
+
+FANNY. Enhän minä sitä näin kotona, mamma.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sen sinä juuri panet, sillä siinä sinä olet kaikkian
+nätin.
+
+FANNY. Sepä kun on niin hirveästi koristeltu ja laiteltu. Harmaa pukuni
+olisi paljon sopivampi. Enkö minä saa panna sitä, mamma?
+
+ROUVA PENTTINEN. Etkä saa, et ensinkään! Sen punaisen panet, niinkuin jo
+sanoin, ja sillä hyvä. Koristeltu ja laiteltu? Mitä se tekee, jos onkin
+koristeltu ja laiteltu? Sitä pulskempi vaan on ja komeampi. Paljon
+enemmän siinä toki pitäisi olla särryttimiä, mutta silloinkin panit niin
+vastaan, kun minä niitä olisin tahtonut.
+
+RIIKKA. Elkee tok' harmaaseen ruvetko, siinä olisitta kuin mikähi piika
+tollukka. Kauniiksihan teijän pittää laittoo ihtenne tänä iltana.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sanos muuta. Pappa tänne varta vasten pyytää nuoria
+herroja, että saisi näyttää tytärtään, niin tämä ei sen vertaa, että
+viitsisi kuvalleen pukeutua edes. Ja kultaketjut muista myöskin ottaa,
+ja se uusi rossi.
+
+RIIKKA. Ja hiuksenne piipatkee, se se teitä varsinnii kaunistaa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, piippaa kaiken mokomin hiukset otalle. Mutta ala
+sinä nyt joutua punkkinesi pois, Riikka, eläkä siellä kuhnaile enää.
+Kahvikin pitää jo kiireimmiten panna tulelle.
+
+RIIKKA. Jopa minä tästä jouankin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Minä menen tästä pukeutumaan, että olen valmis
+vieraiden tulemaan. Tee sinä samoin, Vanny. (Menee vasempaan.)
+
+RIIKKA. Ei, mutta kun teille nyt jo tulloo sulhaset! Voi tokkii!
+
+FANNY. Oih, Riikka! Minä suutun, jos te vielä puhutte semmoisia.
+
+RIIKKA. No, no, minä en virka mittään, pijän suuni kii'!--Mutta--mutta
+on se lystiä yhtäkaikki, voi, sun Taavetti! (Menee punkkineen etehisen
+kautta.)
+
+ILMA (tulee häntä vastaan etehiseen). Päivää! Onkos täällä Fanny neiti
+kotona?
+
+RIIKKA. Tuolla on salissa, mänkee voan sissään.
+
+FANNY. Kuka? Ooh, Ilma! Terve! Milloinka sinä olet tullut?
+
+ILMA. Iisalmen laivassa tulin. Ja nyt on niin tulinen kiire, kun vielä
+tänä iltana täytyy mennä takaisin.
+
+FANNY. Minkätähden jo tänä iltana?--Käy istumaan.
+
+ILMA. Kysy sitä minkätähden. Postinhoitaja, semmoinen tärkeä henkilö--
+
+FANNY. Niin, niin,--mutta jonkun päivän nyt kumminkin voisit viipyä.
+
+ILMA. En, en, en, en! En ainoatakaan. Mutta kuules nyt, minulla on
+sinulle tähellistä asiaa.
+
+FANNY. Minulle? Noo--?
+
+ILMA. Lähdetkö meille kansakoulun opettajaksi?
+
+FANNY. Kansakoulun opettajaksi!? Milloinka?
+
+ILMA. Nyt heti paikalla. Minun matkassani.
+
+FANNY. Mihinkä teiltä on entinen joutunut?
+
+ILMA. Hän kuoli. Sairastui ja kuoli. Koulu on ollut suljettuna kaksi
+viikkoa. Minä johtokunnalle puhuin sinusta ja he suostuivat sinut
+ottamaan, mutta sillä ehdolla, että tulet aivan heti. Kuinka sinun
+jatko-opistosi? Olethan sinä jo tenttinyt kaikki aineet?
+
+FANNY. Olen. Kyllähän minä sieltä aina pääsisin, mutta--
+
+ILMA. Mutta mitä?
+
+FANNY. En tiedä, mitä vanhempani siihen sanoisivat.
+
+ILMA. Suostuvat, tietysti. Ei niitä paikkoja ole joka aika saatavina. Ja
+kuinka he voisivat panna vastaan, jos kerran itse tahdot. Onhan se oma
+asiasi.
+
+FANNY. Niin--onhan se. Mutta en minä nyt osaa vielä--
+
+ILMA. Tule pois, niin teet viisaasti. Kahdeksan sataa markkaa palkkaa,
+vapaa asunto, lämmin, valo. Niittyä yhdelle lehmälle, peltoa
+perunamaaksi. Ja kaunis paikka järven rannalla, maantien varrella.
+
+FANNY. Asutko sinä likellä?
+
+ILMA. Kolmen kilomeetterin päässä. Ei se ole matka eikä mikään. Voisimme
+olla yksissä joka päivä.
+
+FANNY. Ja hyvinkö sinä olet siellä viihtynyt?
+
+ILMA. Hyvin vallan. Ja tiedätkö vielä? Sinä, joka olet niin
+ihanteellinen ja aina haaveilet tuommoista korkeata päämäärää,
+kasvattamista ja sen semmoista--niin, sielläpä sinä vasta saisit
+vaikutusalaa. Et usko kuinka kansa siellä on alkuperäisellä kannalla.
+Oikein ne ihmiset ovat kuin viime vuosisadalta. Eivät tiedä maailman
+menosta, ei niin mitään. Niitä kun sinä pääsisit sitten korottamaan--
+
+FANNY. Se olisi kovasti hauskaa.
+
+ILMA. Päätä että tulet!
+
+FANNY. Pitääkö se päättää näin äkkiä?
+
+ILMA. Pitää. Laiva lähtee kello kahdeksan ja siinä sinun pitää tulla,
+jos mielit, yhtä matkaa minun kanssani.
+
+FANNY. Hyvänen aika! Eihän siihen ole kuin kolme tuntia. Huomiseksi se
+täytyisi jättää kaikessa tapauksessa.
+
+ILMA. Ei huomiseksi. Minä lupasin tuoda sinut mukanani, niillä kun on
+siellä niin armoton hätä. Arvaat sen, koulu jo kaksi viikkoa ollut
+suljettuna--
+
+FANNY. No, no. Minä mietin ja tuumaan vanhempieni kanssa.
+
+ILMA. Mietit ja tuumaat! Mitä siinä on miettimistä, hyvä palkka, kaunis
+paikka--entä sitten se korkea päämäärä. Vai ahaa, Fanny! Kun sinulla ei
+vaan olisi joku salainen este?
+
+FANNY. Ei--mitä sinä tarkoitat?
+
+ILMA. Kuule--katsopa minua silmiin!
+
+FANNY. Hupsu sinä olet.
+
+ILMA. Jospa sinä olet pikiintynyt täällä johonkuhun?
+
+FANNY. Oih, sinua!
+
+ILMA. Sinä punastut? Kuule, kuule--! Eihän vaan se tohtori, josta
+kirjoitit--mikä sen taas olikaan nimi?
+
+FANNY. Jota en ole tavannutkaan sen koomin. Elä nyt joutavia.
+
+ILMA. Mutta sanopas, mikä hänen nimensä oli. Bro--Bro--
+
+FANNY. Broberg.
+
+ILMA. Niin, niin: Broberg. Ja nyt sinä punastut vielä enemmän. Ai, ai,
+ai--!
+
+ROUVA PENTTINEN (tulee vasemmalta). Hyvät ihmiset--etkö sinä vielä ole
+pukeutunut--?
+
+ILMA. Hyvää iltaa? Mitäs rouvalle kuuluu? Olenko minä täällä estänyt
+Fannya? Onko teillä jonnekin meno?
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei ole mihinkään meno, mutta tulee vieraita, Tohtori
+Spruuper, vaprikööri Wellmanin ja--
+
+ILMA (katsoo Fannyyn). Tohtori Broberg--? Soo--soo--! Sitten minä
+ymmärrän.
+
+FANNY. Etpäs ymmärrä. Ihan erehdyt, jos siitä vedät mitään
+johtopäätöksiä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ne saattavat olla täällä tuossa paikassa
+
+ILMA. Minä menen pois, että Fanny pääsee pukeutumaan.
+
+FANNY. Ei, elä mene, istu täällä niin kauvan, kyllä minä pian olen
+valmis.
+
+ILMA. En jouda, minulla on vielä paljon toimitettavaa. Mieti nyt ja
+tuumaa. Ja tule sitten laivaan, jos päätät ottaa sen viran. Minä odotan
+sinua siellä, Fanny, elä vaan jää pois, muista se. Ja hyvästi nyt siksi
+aikaa! Hyvästi, rouva! (Menee.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Hyvästi, hyvästi!--Mitä puhetta se oli? Minkä viran
+sinun pitäisi ottaa?
+
+FANNY. Kansakoulun opettajattaren viran Pöllismäellä. Sinne olisi
+lähdettävä heti paikalla, tänä iltana.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kansakoulun opettajattaren viran? Ja Pöllismäellä!
+Onko hän hullu? Lopen hullu?
+
+FANNY. Ei se olisi niin huono paikka, mamma.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ole vaiti, siitä nyt ei tule mitään. Sinua ei vaan
+Pöllismäelle lähetetä, elä ajattelekaan semmoista. Sinäkö? Kauppias
+Penttisen tytär ja jatko-opiston käynyt? Että he ilkiävätkin. Pyytäkööt
+jotakuta seminaarilaista kansakouluunsa, siinä heille opettajatarta
+kylläksi. (Penttinen tulee oikealta.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Kas, kas, kuinka se pappakin on putsannut itsensä ja
+oikein on ruvennut mustiinsa.
+
+PENTTINEN. Tottakai, totta kai! Ettei tyttären tarvitse hävetä isää
+sulhasensa edessä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, niin! Sitä vartenhan minäkin olen tässä parastani
+koettanut huoneitten laittamisessa ja muussa.--Mutta ajattelepas, hyvä
+ihminen, mitä tuo Ahokkaan tyttö on käynyt täällä ehdottelemassa.
+
+PENTTINEN. Nooh?
+
+ROUVA PENTTINEN. Että Vanny menisi Pöllismäelle kansakoulun
+opettajattareksi. Oletko hassumpaa kuullut? Meidän Vanny Pöllismäelle!
+
+PENTTINEN. Elkööt nuolasko ennenkuin tipahtaa.
+
+FANNY. Mutta kyllä minun tekisi sinne vähän mieleni, pappa. Kuka tietää,
+jos en sitten saakaan mitään virkaa.
+
+PENTTINEN. Virasta vähät. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen tehdä työtä,
+jaksan minä aina sinut elättää, jos niiks' tulee.
+
+FANNY. Ettäkö olisin sitten laiskana täällä kotona?
+
+PENTTINEN. Kuinka kauvan sinä tulisit laiskana olemaan? Minä sinut
+naitan tuota pikaa--
+
+FANNY. Pappa--!
+
+PENTTINEN. Niin, niin! Saatpa nähdä, kun sinä vaan koulusi lopetat,
+niin täällä on sulhasia kuin kirjavia kissoja ympärillä, että on kait
+vara valita--
+
+ROUVA PENTTINEN. Siellä, Pöllismäellä, siellä et saisi miestä ikinä.
+Tuskin lienee ainoatakaan herraa koko seudulla.
+
+FANNY. Mitä minä niistä herroista--
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa--vanhaksi piiaksiko sinä sitten aijot
+jäädä? Kun hautaantuisit sinne sydänmaalle! Ei, Vanny, sinua ei vaan ole
+sitä varten kouluutettu, että sinusta vanha piika tehtäisiin. Ei
+ensinkään, niin paljon kuin tiedät. Johan sille nauraisivat kaikki
+ihmiset, ja Lintemanska kun pääsisi ilkkumaan.
+
+FANNY. Opettajattarena voisi tuntea itsensä hyvin onnelliseksi.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää.
+
+PENTTINEN. Tokko se Vanny tietääkään, kuka tänne tulee tänä iltana?
+
+ROUVA PENTTINEN. Johan minä kerroin. Mutta luuletkos, että se oli
+hänelle mieleen? »Minkätähden, voi minkätähden käskettiin. Itsestään
+hänen olisi pitänyt tulla ensi kerran.» Semmoiset kiitokset siitä sait.
+
+PENTTINEN. Ulkopuolelta hampaiden. Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista
+eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä.
+Ilman vaan ovat olevinaan. Ja sinäkin sitten otat kaikki todesta.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, kyllähän ne muut, mutta tämä meidän tyttö on ihan
+eri sorttia. Kehen hänestä lienee semmoinen tullutkin.
+
+PENTTINEN. Vähäpä sinä tiedät, mamma parka. Tohtori Ruuperin kanssakin
+hän on ollut luistelemassa, vaikkei ole meille mitään puhunut.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ole nyt! Ihanko todella?
+
+FANNY. Kuka kertoi?
+
+PENTTINEN. Niin, ähä kutti, jokos tulit kiinni. Kukako kertoi? Ruuperi
+itse, kukas muu. Minä kun käskin häntä meille ja sanoin, että meillä on
+kaunis tytärkin, jota kannattaa käydä katsomassa--
+
+FANNY. Herranen aika--niinkö pappa sanoi?
+
+PENTTINEN. Niin hän siihen vastasi, että: kyllä tunnen neiti Penttisen,
+olen tavannut häntä luistinjäällä. Vai niin, sanoin minä, vai minun
+selkäni takana te riiailette--
+
+FANNY. Voi, Jumala! Minä häpeän silmäni maalle!
+
+PENTTINEN. Häpeät? Mitä pihkaa? Ei siinä häpeemistä ole.
+
+FANNY. Mitä hän sanoi? Voi, mitä hän sanoi?
+
+PENTTINEN. Meni vähän plantiksi, eikä osannut sanoa juuri sitä eikä
+tätä.
+
+FANNY. En minä ilkiä näyttääntyä hänelle enää milloinkaan maailmassa.
+Enkä minä ilkiä tulla sisään tänä iltana, en vaikka!
+
+ROUVA PENTTINEN. Et ilkiä tulla sisään? Se nyt vielä puuttuisi. Koetapas
+vaan jäädä pois--
+
+FANNY. Lupaakos pappa, ettei edes enää puhu semmoisia?
+
+ROUVA PENTTINEN. Eikö sitä nyt saa vähän leikkiä laskea, eikö jo vaan?
+
+FANNY. Ei semmoista leikkiä--ei millään tavalla semmoista leikkiä. Hyvä
+pappa, minä olen ihan onneton--
+
+PENTTINEN. Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä--
+
+FANNY. En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan.
+
+PENTTINEN. Menet kyllä Ruuperin kanssa.
+
+FANNY. En mene, pappa, saatte uskoa--
+
+PENTTINEN. Et mene? Eikö hän kelpaa, vaikka on tohtorismies? Kreiviäkö
+sinä sitten odotat?
+
+FANNY. En kreiviä, enkä ketään.
+
+PENTTINEN. Sitten naitan minä sinut väkisen, ellei muu auta.
+
+FANNY. Voi, antakaa minun olla rauhassa--ennätän minä vielä
+tuonnempanakin niihin puuhiin. Tämä on minusta niin kauheata, ettei
+kukaan voi aavistaa--(itkee).
+
+ROUVA PENTTINEN. Koetapas nyt itkeä siinä silmäsi veriselle. Miltä sinä
+sitten näytät? Ja mitä tässä turhia kinataan, mene pukemaan päällesi, ja
+joutuun nyt, että olet valmis vieraiden tulemaan. Se punainen leninki
+niinkuin sanoin ja rossi ja kultaketjut--niin, ja rannerengas, kaiken
+mokomin rannerengas (Fanny menee oikeaan.)
+
+PENTTINEN (naurattelee). Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin? Ei
+huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen
+niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin
+pantiksi. Vai, mitä arvelet sinä, eukko?
+
+ROUVA PENTTINEN (kävelee ja katselee ympärilleen). Olet ehkä oikeassa.
+Mutta sanopas, miltä sinusta nyt näyttää täällä, ukko?
+
+PENTTINEN (katselee ympärilleen hänkin). Onhan täällä niinkuin ihmisissä
+ainakin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sohvamatto meidän sietäisi saada uusi.
+
+PENTTINEN. Uusi? Kuinkas kauvan siitä on, kuin tuo ostettiin? Tuskin
+vuottakaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sepä kun oli alun alkain niin huono--hamppuinen vaan,
+ei maksanut kuin kaksitoista markkaa. Näkisit minkälainen Ahlpummiin on
+tullut. Se pitää olla niin kaunis, ettei mihin panna. Semmoinen, miksi
+se sitä nyt sanoikaan--? Rössel matto--vai oliko se Sprössel matto, niin
+Sprössel matto se oli. Ja ulkomaalta ne olivat sen tilanneet, sata
+markkaa sanoi maksaneen. Katsopas sitä pilan päin ensi kerran kun käyt
+Ahlpummissa.
+
+PENTTINEN. Sata markkaa! Tuommoisesta vaan sohvanedusmatosta? Jota ei
+paljon näekään, kun rouvat siinä helmoineen istuvat päällä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä se siltä näkyy, sisääntullessa varsinkin. Ja
+paremmissa ihmisissä aina kuuluu olevan semmoiset Sprössel matot.
+
+PENTTINEN. Minusta se on joutavaa. Tuo ajaa ihan saman asian.
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra jesta, kuinka sinä aina olet itsepäinen.
+Ajatteles, jos tässä vielä saadaan niin hieno mies kuin tohtori Spruuper
+vävypojaksi--ja meillä tuommoinen matto! Kunhan ei vaan säikähtyisi pois
+heti, kun sen näkee. Luulee meitä vielä niin köyhiksi, ettemme jaksa
+saada parempaa.
+
+PENTTINEN. Ei hän sitä huomaakaan. Ja herrat viis' semmoisista kuin
+matoista.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin sinä luulet, sen vuoksi kun et itse koskaan mitään
+huomaa. Mutta kyllä minä tiedän herroja, jotka panevat suuren arvon
+kaikelle, mikä näyttää hienolta ja komealta. Ja sitten se niin pistää
+silmään, kun kaikilla muilla on, eikä meillä.
+
+PENTTINEN. Milloinkahan ne sinun tarpeesi loppuvat? Vastikään sait uudet
+kartiinit, nyt tahdot jo uutta mattoa, ja niin pian kun sen saat,
+ilmestyy taas jotain muuta. Konkurssi tässä tulee eteen, jos tätä menoa
+pitkitetään.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä minä sen maton hinnan säästän jossain muussa--
+
+PENTTINEN. Niin sinä aina sanot, mutta ei se vaan ole tapahtunut tähän
+päivään saakka. Joka kohdassa menot vaan suurenevat.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kuinka voit sanoa? Meidän huusholli ei maksa sinne
+päinkään kuin muiden. Lintemanni on vaan kultaseppä ja siellä menee
+kolmekymmentä kiloa voita kuukaudessa, meillä vaan kaksikymmentä.
+Laskepa, kuinka paljon siinäkin tulee säästöä vuoden pitkään. Eikö saisi
+silläkin rahalla jo vaikka kaksikin mattoa.
+
+PENTTINEN. No, no, no, no! jätä minut nyt rauhaan. Luulen, että siellä
+jo vieraatkin tulevat.
+
+RIIKKA (tulee juosten vasemmalta). Jo tulloo, jo tulloo!
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa! Onko täällä nyt kaikki reilassa? Tuohon
+jätti Vannykin kirjansa, korjaa pois, Riikka, vie mennessäsi. Ei--elä
+mene vielä. Katso ensin, onko myssyni suorassa.
+
+RIIKKA. Ei ook' suorassa, vinossa on vasemmalle.
+
+ROUVA PENTTINEN. Laita, hyvä ihminen. Mutta joutuun. Kun eivät ehtisi
+sisään. Ketä kaikkia siellä tulee? Näitkös?
+
+RIIKKA. Ahlpommin, Ss--Ssr--
+
+ROUVA PENTTINEN. Sdrankin--?
+
+RIIKKA. Niin, ne ja--Lintemannin. No, nythän tämä taitaa olla kohallaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitten ei muuta kuin vieraita vastaan. Penttinen,
+muista ettäs autat rouvien päältä.
+
+PENTTINEN. Kyllä, kyllä. Riikka--viinakarahviini ja lasit, kaksi lasia
+ja sokeri-astia--tuonne lahville.
+
+RIIKKA. Pittää tuua. (Menee vasempaan, tulee heti takaisin
+tarjottimineen, jonka asettaa määrätylle paikalle, kurkkii salavihkaa
+vieraita, jotka sillä välin ovat tulleet etehiseen ja puikahtaa tiehensä
+vasta sitten, kuin nämä astuvat saliin.)
+
+ROUVA PENTTINEN (etehisestä). Joudu, joudu! Ne ovat jo porstuassa.
+
+PENTTINEN (menee etehiseen). Tulenhan minä. (Ahlbom, Rank ja Lindeman
+tulevat rouvineen. Tervehdyksiä molemmin puolin. »Hyvää iltaa», »Ko
+afton, ko afton, hur smoka till?» »Tervetulemasta», »Mitäs kuuluu?»
+»Kiitoksia, eipä erinäistä». »Saanko luvan auttaa?» »Ei herran tähden,
+kyllähän minä--no, voi, voi, tuota kauppiasta kun on kohtelias»,
+»Täytyyhän sitä rouvasväelle» j.n.e.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Vasso kuu, komma in! Rouva Sdrank--
+
+ROUVA RANK. Eeieieiei! Kuinka minä nyt ensimmäiseksi! Rouva Lindeman,
+tehkää niin hyvin!
+
+ROUVA LINDEMAN. Ei suinkaan, ei millään muotoa, menkää vaan te, rouva
+Rank.
+
+ROUVA RANK. Hyvänen aika, minä pyydän!
+
+ROUVA LINDEMAN. No, mutta--
+
+ROUVA PENTTINEN. Entäs rouva Ahlpum--jos niinkuin säätyyn katsotaan.
+
+ROUVA RANK. Niin--rouva Ahlbom--
+
+ROUVA LINDEMAN. Olkaa niin hyvä.
+
+ROUVA AHLBOM (pöyhkeässä puvussa, selkä suorana, tulee leveänä sisään).
+Kruusaaminen on vanhanaikaista. Olisitte vaan menneet, kun kerran
+seisoitte likempänä ovea. En minä sitä olisi paheksinut. (Rouvat Rank ja
+Lindeman vielä hetken kursailevat keskenään, kunnes lopulta toinen
+työntää toisen väkisen sisään. Kaikki muut tulevat perästä.)
+
+(Rouva Ahlbom katselee kriitillisillä silmillä ympärilleen, pysähtyy
+viimein ivallisella hymyllä tarkastelemaan sohvamattoa.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Olkaa hyvä ja istukaa sohvaan. Niin--meillä on
+semmoinen huono pöydänalusmatto. Penttinen tilasi ulkomailta uuden,
+mutta se ei vielä ole ehtinyt tulla.
+
+ROUVA AHLBOM. Vai tilasi ulkomailta? Mistä sitten, jos saan luvan kysyä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Mistäs se nyt taas olikaan? Kas, kun olen unohtanut.
+
+ROUVA AHLBOM. Oliko se Berliinistä tai Pariisista?
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä--kyllä se oli Pariisista.
+
+ROUVA AHLBOM. Sitten hän aivan erehtyi. Eihän Brysseli-mattoja
+milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat.
+
+ROUVA PENTTINEN. Vai jos hyvinkin lienee tilannut sen Perliinistä, en
+minä tullut sitä niin tarkkaan kysyneeksi.
+
+ROUVA AHLBOM. Leningit minä sitä vastaan aina tilaan Pariisista,
+valmiiksi neulottuina.
+
+ROUVA LINDEMAN. Valmiiksi neulottuina? Ooho! Kuinka ne osaavatkin?
+
+ROUVA AHLBOM. Miks'eivät osaa, kun laittaa mitan.
+
+ROUVA LINDEMAN. Vaan kumminkin! Ilman koettelematta? Kuinka ne saavat
+istumaan?
+
+ROUVA AHLBOM (nousee seisomaan ja näyttelee itseään sekä edestä että
+takaa). Sopii katsoa. Tämän minä sieltä sain juuri viime viikolla. Näin
+se on edestä--ja näin se on takaa.
+
+ROUVA RANK. Nähkääs! Se on kuin valettu. Selästä varsinkin. Ei täällä
+saa noin hyvästi istuvia, ei vaikka mitä maksaisi.
+
+ROUVA LINDEMAN. Niin täällä? Ei puhettakaan. Tuskin Helsingissäkään.
+
+ROUVA RANK. Jospa sentään Helsingissä. Magazin du Nordista?
+
+ROUVA AHLBOM. En usko.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin--mistä se olikaan tuo tilattu Parr--Parr--
+
+ROUVA AHLBOM. Pariisista. Sieltä, josta teidän Bryssel-matto.
+
+ROUVA PENTTINEN (jännitettynä). Ja paljonko maksoi?
+
+ROUVA AHLBOM. Maksoihan se--toista sataa markkaa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Voi, voi,--vai toista sataa markkaa! Toista
+sataa!--No--mutta mitä se tekee. Voihan sitä säästää jossain muussa.
+Eikä se kauppiaan rahoissa paljon tunnu. Pitääpä minunkin käydä
+Penttisen kimppuun.
+
+ROUVA RANK. Kelpaahan niiden miekkoisten, joilla on varaa. Mutta ei
+siihen kaikkien kukkarot riitä.
+
+ROUVA AHLBOM. Minä vaan en enää ostaisi omasta kaupungista
+leninkivaatetta, en vaikka mikä olisi. Tiedättekö, kuinka minulle
+kerrankin kävi? Laitatin suomalaisen seuran vuosijuhlaan uuden
+leningin paraimmasta ja kalliimmasta villakankaasta, mitä täällä oli
+saatavana, ja luulin olevani niin varma siitä, ettei kukaan muu raskisi
+semmoista ostaa--mutta elkääpäs huolia! Tulen teaatterihuoneen saliin ja
+mitä näen! Siellä istua rehottaa vahtimestari Timosen armo ihka
+samanlaisessa leningissä, ja iskee kohta silmänsä minuun niin
+tyytyväisen näköisenä, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: ähä kutti,
+olenko minä sinua huonompi. Voitte arvata, kuinka minua harmitti. En
+totisesti saattanut olla koko juhlassa, kuin siunaaman ajan, vaan läksin
+kotiin niine hyvineni. Ihan piti itkeä sinä iltana, enkä saanut sitten
+unta koko yönä. Ja heti toisena päivänä minä sakset käteeni ja ratkomaan
+hametta. En olisi sen koomin pannut sitä päälleni, en vaikka! Täkin
+päällisenä se nyt on ja siinä se menettelee. Mutta silloin minä lujasti
+päätin, etten kuuna kullan valkeana minä enää täältä leninkivaatetta
+osta, ei niin hyvää tule.
+
+ROUVA LINDEMAN. Vai oli Timoskalla samanlainen! Millähän varoilla sekin
+poloinen ostaa. Köyhiähän ne ovat, kuin mitähän.
+
+ROUVA PENTTINEN. Velaksi ottaa, ei suinkaan se muuten.
+
+ROUVA AHLBOM. Velkaahan ne semmoiset tekevät joka puotiin. Sitten kun
+kiristetään maksua, niin lyödään vanttuut pöytään.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä se on ihan hirveätä. Mutta siihen se vie, kun
+huonommat ihmiset pyrkivät parempien rinnalle, niinkuin juuri
+Timoskakin. Mikä hän luulee olevansa? Yks' vahtimestarin vaimo!
+
+ROUVA AHLBOM. Toisesta toiseen. Missä Fanny on, kun häntä ei ollenkaan
+näy?
+
+ROUVA PENTTINEN. Missä se viivytellee. Ja' ska koo hemta.
+
+ROUVA LINDEMAN. »Ja' ska koo hemta.» Sitä on! Ruotsiansa sen vaan pitää
+lasketteleman, vaikka sitten kävisi kuinka hullusti.
+
+ROUVA AHLBOM. Tässäkin talossa sitä konkurssia valmistetaan, muistakaa
+minun sanoneeni.
+
+ROUVA RANK. No, minähän sitä olen ennustanut aikoja sitten. Ei se
+tänlainen rehenteleminen muuta merkitse.
+
+ROUVA LINDEMAN. Ja niin turhamaisiksi kun ne ovat tulleet. Että mattokin
+jo tilataan ulkoa. Niinkuin ei heille muka huonompikin kelpaisi.
+
+ROUVA AHLBOM. Mitäs siitä. Ei he kumminkaan osaa järjestää eikä laittaa
+huoneitaan niin että ne joltain näyttäisivät. Katsokaapa lystin vuoksi
+noita kartiiniakin, millä tavalla ne ovat ylöspantuina? Oletteko
+maailmassa vielä mokomaa nähnyt?
+
+ROUVA LINDEMAN. Minä niitä olen ihmetellyt tässä kaiket aikaa. Moukka on
+moukka, ja se pistää esille joka paikassa.
+
+ROUVA RANK. Mutta miltähän se eukko näyttää Pariisi-leningissä? Syntyy
+sitä siinä katsella, entistä piikaa. Niin, ei ole kovinkaan monta vuotta
+siitä kun rouva oli piikana ja herra renkinä. Minä vielä vallan hyvin
+muistan ne ajat.
+
+ROUVA LINDEMAN. Muistan tok' minäkin. Makasiinirenkinä oli Penttinen
+täällä kauppias Nuutisessa. Mutta sanokaas: millä tavalla ne ovat
+päässeet näin hyvään alkuun?
+
+ROUVA AHLBOM. Oikealla tavalla se ei ole tapahtunut, sen nyt tietää.
+Oletteko kuullut mitä heistä kerrotaan?
+
+ROUVA RANK. No, mitä, herran nimessä? Antakaas kuulla! (Rouvat
+lähenevät toisiaan, rouva Ahlbom supattaa hiljaa toisille, kaikkien päät
+mahdollisimman likellä toisiaan.)
+
+RANK (kovalla äänellä). Se olisi suurinta vääryyttä. Kaikilla
+kauppiailla pitää olla oikeus väkijuomain myyntiin. Mitä varten se etu
+annetaan vain muutamille suurkauppiaille? Sitäkö varten, että rikkaudet
+kokoontuisivat yksiin käsiin. Jolla on, sille annetaan. Rikkaita
+kohotetaan, köyhiä poljetaan alas.
+
+AHLBOM. Uuden asetuksen pakosta se tapahtuu. Pikkukauppiaat eivät
+kumminkaan myy sitä tavaraa niin paljon, että heidän kannattaisi sitä
+varten pitää eri puotia.
+
+RANK. Perustettakoon sitten ennemmin yhtiö ja annettakoon voitto
+vaivaishoidolle, niin tulee siitä koko kunnalle hyötyä.
+
+LINDEMAN. Niin, sillä tavallahan verot vähenisivät meiltä kaikilta.
+
+PENTTINEN (tarjoo viinaa). Terve, hyvät herrat, terve! Otetaan pienet
+ryypyt tässä kahvia odottaessamme.
+
+RANK. Mitäs Penttinen tuumaa asiasta?
+
+PENTTINEN. Niin minäkö? Annettakoon vaan suurkauppiaille ne oikeudet,
+sama se. Pikkukauppiaasta, näette, voi tuota pikaa kasvaa suurkauppias,
+ja silloin hän pääsee nauttimaan samoja etuja, eikös niin?
+
+AHLBOM. Jaa, minä katselen asiaa vallan toiselta kannalta. Niin kauvan
+kuin nykyinen elinkeinolaki on vallalla, täytyy koettaa sen vaikutuksia
+ehkäistä kaikilla mahdollisilla keinoilla.
+
+RANK (yhä kovemmalla äänellä.) Siinäpä se on! Sitä sillä juuri
+tarkoitetaan. Minä olen sen aikoja sitten ymmärtänyt. Suurkauppiain
+etua se uusi asetus tulee ajamaan, mutta ei raittiutta, niinkuin on
+tarkoitettu--
+
+AHLBOM. Ja minä luulen, että valtuuskunta on juuri siitä syystä--
+
+RANK. Tietysti! Juuri siitä syystä! Suurkauppiaat ja suurkauppiain
+ystäväthän ne siellä istuvat. Ja tulevat istumaan niin kauvan kuin
+rikkaat saavat äänestää kahdellakymmenellä viidellä äänellä. Mutta
+antakaahan olla, jahka tullaan siihen, että kaikilla on vaan yksi
+ääni--
+
+AHLBOM. Varjele taivas! Silloin ollaan hukassa. Näkeehän jo, mitkä
+seuraukset ovat vapaasta elinkeinolaistakin. Ammattitaito häviää--
+
+LINDEMAN. Niin, se on totta: ammattitaito häviää.
+
+AHLBOM. Ja kauppasääty sitten? Voimmeko siitä enää puhuakaan? Joukko
+hampuusia täällä rehentelee kauppiaina, sivistymättömiä, raakoja,
+semmoisia että totta tosiaan täytyy hävetä.
+
+PENTTINEN. Niin, en minä vaan veljen maijaa joisi kaikkien kanssa, jotka
+täällä kauppiaan nimeä kantavat. Skool!
+
+AHLBOM. Skool, skool!
+
+RANK. Et joisi veljen maijaa? Sinä Penttinen? Semmoiseksiko olet sinäkin
+jo paisunut? Sinä--?
+
+LINDEMAN. Ryypätään pois, ei riidellä.
+
+(Rouva Penttinen ja Fanny tulevat.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Tässähän minä tätä nyt tuon vihdoin ja viimein. Se on
+niin soma tämä meidän Vanny, että sitä ei tahdo millään saada panemaan
+parempaa vaatetta päällensä, vaikka hänellä kyllä on leninkiä, jos
+minkälaisia, toinen toistaan komeampia ja kalliimpia. Nytkin minun
+täytyi aivan pakottamalla pakottaa, hän vaan soti vastaan ja milt'ei
+itkua pusersi.
+
+ROUVA AHLBOM. Minä en ole Fannya nähnyt pitkään aikaan. Sopisihan käydä
+meilläkin joskus, vaikka meillä ei olekaan tyttäriä. Mutta onhan sen
+sijaan poikia, ja pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös
+niin? No, tunnusta pois, eivätkös ole suolana rokassa?
+
+ROUVA PENTTINEN. Eihän se Vanny välitä nuorista herroista, eikö tuo
+meinanne vanhaksi piiaksi.
+
+ROUVA RANK. Vai vanhaksi piiaksi! Ei ne herrat anna tuommoisen tytön
+vanhaksi piiaksi jäädä. Hui, hai!
+
+ROUVA PENTTINEN (mielissään). Sitähän minäkin olen sille sanonut. Mutta
+sillä vaan pyörii se opettajatoimi päässä.
+
+ROUVA LINDEMAN. Se on hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä
+ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne joudu sitä
+ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä.
+
+AHLBOM (tervehtii Fannya). Mitä ne rouvat puhuvat? Etteikö tytöt enää
+halua mennä naimisiin, kun niillä on niin paljon muuta mielessä?
+(Puoleksi todella, puoleksi leikillä.) Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten
+on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville
+anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja
+muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät
+muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle. Ei käy se
+laatuun, muutos tässä täytyy tulla kiireemmän kautta.
+
+ROUVA LINDEMAN. Minä olen aivan samaa mieltä, kuin kauppias Ahlbom. Mitä
+tytöt tekevät liialla opilla? Ja millä viroilla sitten? Tulevat
+semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan
+edes.
+
+ROUVA AHLBOM. Niin, kuka niistä huolisi vaimokseen.
+
+ROUVA PENTTINEN. Minä vaan en anna meidän Vannyn ottaa mitään virkaa.
+Niihin on kyllin kyllä rumiakin tyttöjä, jotka eivät kumminkaan miestä
+saa, hankkikoot ne leipänsä muulla tavalla.
+
+PENTTINEN. Niin--ne ne joutavat mennä--vaikka Pöllismäelle!
+
+ROUVA PENTTINEN. Ihme kumma, missä se tohtori Spruuper viipyy? Ja
+Wellmannin herrasväki. Käskitkö sinä, pappa, niitä tulemaan kello
+kuus'?
+
+PENTTINEN. Kello kuus' käskin. Muistutin vielä moneen kertaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Olisivatkohan saaneet esteitä?
+
+ROUVA AHLBOM. Vai tulevat Fellmaninkin? En tiennytkään, että olette
+kanssakäymisessä.
+
+ROUVA LINDEMAN (nykäisee toisia, salatulla naurulla). Entäs tohtori
+»Spruuper»? Milloinka hän on tehnyt visiittinsä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Voi, aikoja sitten! Hän on ollut meillä monet kerrat.
+
+ROUVA LINDEMAN. Monet kerrat? Soo, soo! Aikooko hän vävypojaksi taloon,
+vai kuinka se on ymmärrettävä?
+
+FANNY. Ei, ei, muuten hän vaan, kun oli tutustunut isään--
+
+ROUVA PENTTINEN. Elä narraa. Sinun tähtesi tulee, sano vaan suoraan.
+Meidän kesken puhuen, hän jo on papalta pyytänyt tytärtä. (Fanny väistyy
+kiusattuna perälle huonetta.)
+
+ROUVA LINDEMAN. Ooho? Sitten teillä vietetäänkin kait kihlajaisia tänä
+iltana?
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei--eihän sitä vielä tänä iltana. Kun Vanny ei vielä
+ole antanut varmaa vastuuta.--No, viimeinkin! Tuollahan ne nyt tulevat!
+(Menee etehiseen vastaan.)
+
+(Fellman ja Broberg tulevat etehiseen.)
+
+ROUVA LINDEMAN. Totta tosiaan, eikös tule sitten!
+
+ROUVA RANK. No, ei minun päiviäni! Jokohan saavat tohtori Brobergin
+vävykseen? Silloin ne eivät enää mahdu nahkoihinsakaan.
+
+FANNY (erikseen Penttiselle). Pappa, kuulkaa, kun sanon. Mitä varten on
+viinakarahviini esillä? Ettehän vaan tarjoa sitä vieraille?
+
+PENTTINEN. Tarjoon tietystikin. Viinaa ensin, sitten kahvia, sen
+jäljestä totia.
+
+FANNY. Ei viinaa. Hyvä pappa, ei viinaa!
+
+PENTTINEN. Miksikäs ei? Mielelläänpä ottivat--
+
+FANNY. Ei se ole tavallista. Ei missään sivistyneissä--
+
+PENTTINEN. Ole vait'--ja päästä minua tervehtimään.--(Menee etehiseen.)
+
+(Broberg esittelee itsensä rouva Penttiselle.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Vellkommen, vellkommen, tohtori Spruuper! Vassakuu,
+käykää sisään.
+
+PENTTINEN. Terve, terve! Me täällä on jo pitkään odotettukin. No--mutta
+mihinkäs rouva jäi?
+
+ROUVA PENTTINEN. Esteitä kuuluu saaneen. Se nyt oli harmillista.
+
+ROUVA AHLBOM (nykii toisia). Kuulitteko! Eipä rouva Fellman tullutkaan.
+Mitäs hän näiden luona rupeisi visiittiä käymään. En minäkään olisi
+tullut, mutta Ahlbom niin kiusasi, sanoi, että kun Penttinen nyt
+kumminkin on olevinaan kauppias, niin ei sovi loukata--
+
+(Broberg tervehtii Fannya.)
+
+PENTTINEN (naurahtelee). Ei taida tarvita esitellä, vai kuinka?
+(Salavihkaa toisille.) He ovat jo riiailleet salaa--minun selkäni
+takana. No noh, ei se mitään, sillä tavalla sitä aina aljetaan. Niin,
+hyvät vieraat, maistakaapa tätä. Terve, patruun Wellman. Tohtori Ruuper,
+tulkaa tänne vähäisen. Kallistakaa lasia, tehkää hyvin. Skool!
+
+BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten. Minä en nauti viinaa.
+
+PENTTINEN. Kas, kas, kuinka on olevinaan. Ottakaa pois, ei sitä Vanny
+näe. Minä seison edessä. Kippis, vävypojan malja!
+
+BROBERG. Ei, minä en tosiaankaan--
+
+PENTTINEN. No--ottakaa te muut sitten! Tässä talossa ei saa pitää pitkiä
+ryyppyväliä. Juoda teidän pitää juoda niin että kadut käyvät ahtaiksi
+kotiin mennessä.
+
+(Riikka tuo kahvia sisään.)
+
+ROUVA PENTTINEN (Riikalle). Rouva Ahlpummille ensiksi, sitten rouva
+Lintemanille ja viimeiseksi rouva Sdrankille, sillä maalari on
+alempiarvoinen kuin kultaseppä--
+
+PENTTINEN (nykäisee Brobergia). No,--sopii mennä sinne Vannyn kanssa
+puhelemaan, en minä siitä pahaa tykkää.
+
+FANNY (huomaa isän tarkoituksen, punastuu, aikoo lähteä pois; hiljaa,
+tuskallisesti). Ah--pappa--!
+
+PENTTINEN. Vanny, Vanny, mihinkä sinä menet? Tulepa vähän tänne--
+
+FANNY. Ajattelin lähteä kammariini.
+
+PENTTINEN. Mitä sinä siellä kammarissa? Tule vaan tänne. Niin, niin,
+tänne. Elä ujostele suotta.
+
+BROBERG. Elkää pakottako--
+
+PENTTINEN. Mitä pakottako? Mieleistähän se sille on, vaikka ilman
+teeskentelee. Kas niin, istu siihen nyt, ja tohtori Ruuper rinnalle.
+Minä menen tänne kauvemmaksi, etten kuule mitään.
+
+BROBERG (jää seisomaan, nojautuu tuolin karmiin). Isänne on--kovin
+leikkisä.
+
+FANNY. Niin, aivan liiaksi leikkisä. Tohtori Broberg--ettehän siitä
+loukkaannu?
+
+BROBERG. Ei, miksi siitä juuri loukkaantuisin? Minusta on vaan
+ikävää.--näen, että se vaikuttaa teihin kiusallisesti--
+
+FANNY. Sanomattoman kiusallisesti.
+
+BROBERG. Hyvin ymmärrettävää, sillä se antaa aihetta tyhjänpäiväisiin
+juoruihin--
+
+FANNY. Eikä se ole ainoastaan sentähden, vaan muutenkin--
+
+BROBERG. Niin, tietysti se on kaikin puolin ikävää.
+
+FANNY. Ja teistä, tohtori teistäkin ikävää?
+
+BROBERG. Totta puhuen, on. On hyvinkin ikävää.
+
+FANNY. Minä arvasin sen.
+
+BROBERG. Ikävää varsinkin siitä syystä, kun--saanko puhua suoraan?
+
+FANNY. Pyydän, puhukaa vaan suoraan.
+
+BROBERG. Ne ovat olleet viehättäviä hetkiä, joita olen saanut nauttia
+teidän seurassanne, milloin olemme sattuneet yksiin. Ja nyt--
+
+(Fanny vaikenee, hillitsee liikutustaan, katselee suoraan eteensä.)
+
+BROBERG. Ja nyt ne ovat lopussa. Minulla ei ole oikeutta saattaa teitä
+ikävyyksiin, niinkuin jo olen tänne tulollani tehnyt.
+
+FANNY (kääntää aran katseen häneen; kyyneleet silmissä.) Elkää siitä
+välittäkö, tohtori Broberg--
+
+BROBERG. Enkö välittäisi, vaikka näen, mitä tukalia seurauksia siitä
+teille tulee! Huomaatteko nytkin rouvien katseita? He ovat uskollisesti
+meitä tarkastaneet kaiken aikaa.
+
+FANNY. Semmoisia he ovat aina.
+
+BROBERG. Semmoisia he ovat. Ja sen kautta he tekevät vapaan ja
+luonnollisen seurustelun nuorten välillä mahdottomaksi. Kuinka paljon
+pahaa he ovat mahtaneetkaan aikaan saada. Ei, tuo on tosiaankin
+sietämätöntä. Jospa koettaisimme kääntää heidän huomiotaan toisaanne?
+Ettekö tahtoisi tehdä hyvin ja soittaa vähäisen? Oli niin hauskaa kuulla
+teitä viime iltamassa.
+
+[Soiton asemesta voidaan ottaa myöskin lausuntoa.]
+
+FANNY. Mielelläni. (Menee piaanon luokse, selailee nuottia.)
+
+FELLMAN (lähenee Brobergia.) Noo--miksi olet niin totinen?
+
+BROBERG. Kuule, veli--minä tahtoisin lähteä täältä pois mitä pikimmin.
+
+FELLMAN. Sinua harmittaa ukon tyhmyydet?
+
+BROBERG. Niin, ajattele kuinka tukalaan asemaan olen saattanut heidän
+tyttärensä tänne tulollani.
+
+FELLMAN. Noo--eikö hän liene siihen tottunut?
+
+BROBERG. Ei, ei! Hän on hienotunteinen, ja kuta hienotunteisempi hän on,
+sitä enemmän hän siitä kärsii. Pois minun täytyy lähteä--
+
+FELLMAN. Mutta--sinullahan oli järkiään toiset tuumat?
+
+BROBERG. Jos oli, niin ne raukesivat sikseen.
+
+FELLMAN. Sääli tyttö raukkaa, ehkäpä hänelläkin--
+
+BROBERG. St! Kuunnellaan soittoa.
+
+(Fanny soittaa.)
+
+ROUVA LINDEMAN (korottaa ääntänsä, kun soitto alkaa.) On minulla ollut
+piikoja jos jonkinlaisia, kaksikymmentä vuotta, kun jo olen niitä
+pitänyt. Mutta niin kehnoon, kuin tämä nykyinen, en vielä ikinä ole
+yhtynyt. Ajatelkaas, että soppa-kastrullinkin niine hyvineen panee pois,
+työntää johonkin nurkkaan vaan pesemättä.
+
+ROUVA RANK. Pesemättä?
+
+ROUVA LINDEMAN. Pesemättä niin. Ja kun ensi kerran tarvitaan--ota sieltä
+sitten.
+
+ROUVA AHLBOM (yhä kovemmalla äänellä.) Semmoisiksi ne ovat tulleet
+nykyajan piiat. Huolimattomiksi ja laiskoiksi, ei ne välitä töistään, ei
+mistään. Ja tiedättekö, mikä siihen on syynä?
+
+ROUVA LINDEMAN. Miks'ei sitä tietäisi. Nykyajan harrastukset,
+lauluseurat, raittiusseurat ja sen semmoiset. Nehän ne vievät työhalun
+palvelijoilta. Huvitella nyt tahtovat kaikki, joka sunnuntai käydään
+iltamissa ja viikon varrella ei muuta tehdä kuin niitä ajatellaan.
+
+ROUVA PENTTINEN (yhä kiihkeämmin.) Mutta minäpä en laske meidän Riikkaa,
+en iltamiin, enkä mihinkään. Kirkossa hän saa käydä joka toinen pyhä ja
+siinä hänelle iloa kylliksi.
+
+ROUVA RANK. Riikka kun on maalta, ei ole vielä oppinut kaupungin piikain
+pahoja tapoja. Nämäkö tyytyisivät siihen, että joka toinen pyhä
+kirkkoon? Oho? Jokainoa sunnuntai heidän toki pitää päästä ulos, muuten
+eivät tule toimeen--
+
+ROUVA AHLBOM. Minusta kaupungin rouvien pitäisi pitää kokous, jossa
+yksissä neuvoin tuumaisivat, mihin keinoon on ryhdyttävä palvelusväen
+suhteen, millä tavalla heitä olisi pidettävä aisoissa--
+
+ROUVA LINDEMAN. Niin, niin kokous! Se oli hyvä ajatus. Kokous, jossa
+päätettäisiin kerrassa kieltää pois lauluseurat ja iltamissa käynnit.
+Siihen kun kaikki sitoutuisivat, niin pääsisi kuulemasta tuota:
+lasketaanpa siitäkin talosta, ja siitä, ja siitä--(Keskustelu kiihtyy
+kiihtymistään, lopulta puhuvat kaikki yhtaikaa.)
+
+RANK (kovalla äänellä). Yksi ääni, ei muuta kuin yksi ääni jokaisella!
+Se on oikeus ja kohtuus! Mitä varten kymmenen ääntä? Mitä varten
+toisella pitää olla kymmenen kertaa enemmän sananvaltaa kuin toisella?
+Millä oikeudella? Minä kysyn: millä oikeudella?
+
+AHLBOM. Milläkö oikeudella? Eivätkö he maksa sata kertaa enemmän veroja?
+Eivätkö he ole nerokkaampia, älykkäämpiä? Eivätkö he ymmärrä yleisiä
+asioita paremmin?
+
+RANK. Mitä ymmärtävät? Omaa etuaan he ymmärtävät, ei muuta. Kansan
+tarpeista eivät tiedä hölyn pölyä. Eivätkä välitä--
+
+AHLBOM. Enemmän aina kuin mitä kansa välittää porvarillisten tarpeista.
+Edut meiltä kyllä otetaan pois, mutta otetaanko rasituksia? Otetaanko
+veroja?
+
+PENTTINEN. Eikös mitä! Niitä vaan lisätään. Ja senvuoksi on
+kaksikymmentä viisi ääntä pysytettävä. Parempi, jos saataisiin
+kohotetuksi.
+
+AHLBOM. Kaksikymmentä viisi ääntä vähintään--(Fanny taukoaa soittamasta,
+samassa herkiävät kaikki puhumasta, yleinen hiljaisuus.)
+
+ROUVA LINDEMAN (ei ehdi hiljentää ääntänsä, kun soitto taukoaa ja kaikki
+muut ovat herenneet puhumasta.) Niin, minä sanon sen, piiat pysykööt
+piikoina, elköötkä pyrkikö oikeiden ihmisten vertaisiksi--(hämmästyy
+omaa kiljuvaa ääntänsä, ja vaikenee; sävyisästi) kas, joko se herkesi
+soittamasta?
+
+ROUVA AHLBOM. Paljon kiitoksia, Fanny! Paljon kiitoksia. Se vaan loppui
+niin lyhyeen. (Kaikki kiittävät.)
+
+AHLBOM. Niin, kiitoksia vaan! Mutta emmekö saisi kuulla vähän enemmän?
+
+ROUVA LINDEMAN. Enemmän, enemmän meidän pitää saada kuulla.
+
+ROUVA PENTTINEN. Soita sitä kaunista polkkaa.
+
+ROUVA AHLBOM. Tulehan ensin tänne likemmäksi kumminkin, että kysyn
+sinulta jotain. Kuulehan--: joko hän kosasi?
+
+ROUVA LINDEMAN. Niin, joko hän kosasi?
+
+FANNY. Kuka?
+
+ROUVA RANK. Tohtori Broberg tietysti, kukas muu?
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitäkö luulette, että hän sanoo. Ei meidän Vannylta
+niitä asioita kesken saa tietää--ei oma mammakaan.
+
+ROUVA LINDEMAN. Meille voit sanoa--
+
+ROUVA RANK. Me lupaamme, ettemme virka kenellekään mitään.
+
+ROUVA AHLBOM. Saat olla aivan huoletta.
+
+ROUVA LINDEMAN. No, tunnusta pois. Hän kosasi, ja sinä myönnyit, eikö
+niin? Niin on, näkyyhän se silmistäsikin. Toivotan onnea!
+
+ROUVA RANK. Niin, onnea vaan, onnea, onnea!
+
+ROUVA AHLBOM. Onnea saan toivottaa minäkin, sekä tyttärelle että
+äidille.
+
+ROUVA PENTTINEN (mielissään.) Kiitoksia, he, he, he, paljon kiitoksia.
+
+FANNY (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa.) Ei, ei, minä
+vakuutan, ei siinä ole mitään, ei alkuakaan--
+
+ROUVA LINDEMAN. He eivät tahdo vielä julkaista--
+
+ROUVA RANK. Salakihloissa ensin, sehän on tavallista--
+
+(Broberg lähenee hattu kädessä.)
+
+ROUVA AHLBOM. Hs, hs, hs!
+
+ROUVA LINDEMAN. Hs, hs, hs!
+
+ROUVA PENTTINEN. Tohtori Spruuper on hyvä ja istuu. Vanny, nosta tuoli!
+
+BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten, minun on jo lähteminen, pyydän vaan
+sanoa jäähyväiset.
+
+ROUVA PENTTINEN. Poisko nyt jo? Ei, herran tähden, ei millän muotoa.
+Vastahan totikin tuotiin sisään. Tokko lienette vielä maistanutkaan.
+
+BROBERG. Kiitoksia, minun täytyy tosiaankin mennä, on vielä töitäkin
+tänä iltana.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mutta lupaattekos tulla uudestaan hyvin pian--vaikka
+huomispäivän jo?
+
+BROBERG. En osaa sanoa. Paljon kiitoksia! Hyvästi!
+
+ROUVA PENTTINEN. Ilman teetä--sepä ikävää.
+
+PENTTINEN. Poisko Ruuperi menee? Mitä hullua! Eihän tässä vielä ole
+päästy kuvalleen alkamaankaan. No, no--ihanko se nyt tosissaan--?
+(Penttinen ja rouva Penttinen seuraavat Brobergia etehiseen.)
+
+ROUVA AHLBOM. Mitäs se tietää? Kun meni pois kesken kaikkea?
+
+ROUVA LINDEMAN. Eikä luvannut tulla toiste. Huomasitteko, »en osaa
+sanoa», hän vaan vastasi. Se oli yhtä kuin »en tule».
+
+ROUVA RANK. Hän näki, mitä tarkoituksia näillä oli, ja vetääntyi pois.
+
+ROUVA LINDEMAN (nauraen). Taisipa jäädä »Vanny» rukka vettä keittämään.
+Ei päässytkään »tohtorinna Spruuperiksi». (Fanny, joka on kuullut
+kaikki, lähtee pois oikeaan.)
+
+ROUVA RANK. Herra jesta--hän varmaankin kuuli! No, nyt ei kiitetä!
+
+ROUVA AHLBOM. Kaikkiakin! Kun emme häntä huomanneet ollenkaan. Seisoikin
+siinä niin hiljaa ja äänettömänä--
+
+ROUVA LINDEMAN. No, kan tänka! Kun kuuli, niin kuulkoon. Siitä minä
+vähät. Uskallan sen sanoa heille vaikka vast'silmiä.
+
+ROUVA RANK. Niin, tosi asiahan se on, ei siitä mihinkään pääse.
+
+ROUVA LINDEMAN (syöden kahvileipiä, joita hänellä on suuri kasa
+edessään). Mikä maku tässä sokerikaakussa on?
+
+ROUVA AHLBOM (maistelee omasta kasastaan). Se ei ole kystä.
+
+ROUVA RANK (samoin). Ei ole kystä ensinkään. Mutta on siinä vielä
+muutenkin outo maku.
+
+ROUVA LINDEMAN. Märännyt muna! Varmaan on taikinassa ollut märännyt
+muna!
+
+ROUVA AHLBOM. Ei ole tämä rinkelikään hyvää.
+
+ROUVA RANK. Siitä puuttuu sokeri ja voi.
+
+ROUVA LINDEMAN. Se on tehty pelkkään veteen. Uskotteko?
+
+ROUVA PENTTINEN (tulee takaisin etehisestä). Mikä sille lienee tullut,
+kun noin äkkiä läksi pois?
+
+ROUVA LINDEMAN (nykii kyynärpäillään toisia). Olisikohan »Vanny» antanut
+rukkaset?
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitähän minä juuri pelkään. Ei sen tytön ollenkaan ole
+takeita. Jos sen hyvinkin pisti päähän (Fanny tulee sadenuttu päällä,
+hattu päässä, laukku kädessä.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Mitä maailman päivinä? Mihinkä sinä olet menossa?
+
+FANNY. Laivaan. Mamma, minä otan kuitenkin sen viran, jota Ilma kävi
+tarjoamassa!
+
+ROUVA PENTTINEN. Sen viran? Pöllismäellä? Ole hupattamatta. Kuulithan
+sinä jo, ettei sinua sinne lasketa.
+
+FANNY. Minä en voi jäädä tänne, mamma, minun täytyy päästä pois.
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa, mikä sinulle on tullut? Sano!
+
+FANNY. Ei mikään, mutta antakaa minun mennä, muuten teette minut
+onnettomaksi.
+
+ROUVAT (yhteen suuhun). Mitä? Mitä se on?
+
+ROUVA PENTTINEN. Hän vältä väkisten tahtoo mennä kansakoulun opettajaksi
+Pöllismäelle.
+
+ROUVAT (yhteen suuhun). Pöllismäelle!
+
+ROUVA PENTTINEN. Pois hyvästä kodistaan!
+
+ROUVA LINDEMAN. Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla.
+Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle--jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä
+ihmistä, ei kuin pöllöjä--
+
+ROUVA AHLBOM. Semmoiseen kuivaan, yksitoikkoiseen elämään! Jää toki
+ennemmin tänne, onhan kaupungin elämä vallan toista. Saat käydä
+tanssista tanssiin, huvista huviin niin paljon kuin ikinä haluat.
+
+ROUVA RANK. Ja olla oikeiden ihmisten seurassa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Siinä nyt kuulet, mitä muutkin sanovat.
+
+FANNY. Ei se auta. Minua ei pidätä mikään maailmassa. Hyvästi, mamma!
+Antakaa anteeksi! On niin vaikeata tehdä vasten teidän mieltänne.
+(Melkein itkussa.) Mutta minä en voi muuten. En voi!
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra Jumala--hän aikoo tosiaan mennä! Penttinen,
+käännypäs vähän tännekin päin. Näetkös, Fanny tekee lähtöä.
+
+PENTTINEN (hiukan humalassa). Mi-mi-mi-mihinkä?
+
+ROUVA PENTTINEN. No, sinne Pöllismäelle, josta äsken oli puhe.
+
+FANNY. Hyvästi, pappa! Hyvästi! Minulla on kiire. Laiva kohta lähtee.
+
+ROUVA PENTTINEN. Etkö sinä estä häntä, hyvä ihminen? Annatko hänen
+lähteä noin vaan?
+
+PENTTINEN. Ääh--ei hän sinne mene! Sinua vaan narraa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mutta näethän sinä!
+
+PENTTINEN. Ääh--tulee takaisin--viiden minutin päästä saat hänet
+syliisi.
+
+FANNY. En minä tule takaisin, pappa. Elkää odottako turhaan. Hyvästi!
+(Menee.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Kas niin, nyt hän meni! Etkä sinä ole milläsikään? Voi,
+hyvä Jumala!
+
+PENTTINEN. Elä hätäile. Hän tulee takaisin aika hamppua.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei tule, ei! Minä tiedän ettei hän tule, jos kerran
+pääsee. (Juoksee vasemmalle, tempaa oven auki.) Riikka, Riikka,
+Riikka--etkö sinä kuule, Jumalan luoma!
+
+RIIKKA (tulee juosten). Hyvä isä siunoo, mikä teäällä on hätänä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Pian, pian! Juokse rannalle ja tuo Vanny takaisin. Elä
+anna hänen mennä laivaan. Sano,--sano, että minä täällä pyörryin--että
+pappa meni lääkäriä hakemaan.
+
+RIIKKA. Kyllä, kyllä! Että rouva pyörtyi että pappa--
+
+ROUVA PENTTINEN. Pappako? Kauppias, sinä tolvana.
+
+RIIKKA. Että kauppias pyörtyi--
+
+ROUVA PENTTINEN. Että kauppias meni lääkäriä hakemaan. Ja ala lapata
+nyt!
+
+RIIKKA. Että rouva pyörtyy--(Juoksee pois.)
+
+ROUVA PENTTINEN (huutaa hänen jälkeensä). Riikka, Riikka, kuule vielä--
+
+RIIKKA (ulkoa). Hoi? Hoi?
+
+ROUVA PENTTINEN. Huivin saat palkaksesi, jos tuot hänet takaisin.
+
+ROUVA AHLBOM. Mikähän sille Fannylle oikeastaan tuli? Kun läksi noin
+suinpäin--
+
+ROUVA LINDEMAN. Ettekö arvaa? Minä toki hoksasin heti paikalla!
+
+ROUVA RANK. Niin Broberginko tähden?
+
+ROUVA LINDEMAN. Tietysti! Kun näki, ettei Broberg hänestä huoli.
+Hs--hs--
+
+ROUVA PENTTINEN (tulee heidän luokseen). Mutta jos ei se Riikka saa
+häntä takaisin, niin mikä tulee eteen? Ihan minä silloin kuolen ikävään.
+Mitä tästä elämästä on ilman Vannya! (Itkun vaiheilla.)
+
+ROUVA AHLBOM. Se oli hyvin pahasti tehty Fannylta, että noin vasten
+vanhempainsa tahtoa--Enpä minä olisi uskonut hänestä semmoista.
+
+ROUVA LINDEMAN. Kyllä--jos hän olisi ollut minun tyttäreni, niin kyllä
+olisin hänelle näyttänyt. Vanhemmat häntä kouluttaneet ja kasvattaneet.
+
+ROUVA RANK. Ja mikä hänellä oli hätänä täällä kodissaan? Sai kaikkea
+mitä vaan tahtoi--ja omista vanhemmista lähtien kaikki häntä palvelivat
+kuin mitäkin fiiniä daamia.
+
+ROUVA PENTTINEN (pyyhkien ja nenäänsä tyrskien). Niin, kyllä me häntä
+olemme pitäneet kuin kukkaa kämmenellä, ei häneltä kielletty mitään
+milloinkaan. (Kellon soittoa kuuluu.)
+
+ROUVA PENTTINEN (keskeyttää itkunsa). Nyt soittavat. Kuinkahan mones
+kerta? Yks, kaks, kolme! Nyt se läksi laiva. Ukko, kuuletko, nyt se
+läksi?
+
+PENTTINEN. Ja kohta on Vanny täällä takaisin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kunpa hän edes olisi! Niin, mitä minun pitikään sanoa?
+Olen vallan sekaisin päästäni.
+
+ROUVA LINDEMAN. Ettei Fannylta ole kielletty mitään milloinkaan--
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, niin: ei ole kielletty mitään milloinkaan.
+Silmäteräni olisin hänelle antanut, jos hän sitä olisi vaatinut. Ja nyt
+hän yhtäkaikki meidät jätti--
+
+PENTTINEN. Ei jättänyt, ei. Takaisin tulee--ja minä--minä annan hänelle
+heti rahat uuteen leninkiin. Valmiiksi otan jo rahat kukkarostani.
+Paljonko siihen tarvitaan?
+
+ROUVA PENTTINEN (äkkiä lohdutettuna). Sata markkaa.
+
+PENTTINEN. Tuossa on sata viisikymmentä.
+
+ROUVAT. Sata viisikymmentä!
+
+ROUVA PENTTINEN (pistää kiireesti rahat taskuunsa). Parriisista!
+Parriisista se tilataan. Nyt, kun se tyttö vaan joutuisi--
+
+RIIKKA (tulee läähättäen). Myöhäistä, myöhäistä! Ho, ho, siunaa ja
+varjele! Juoksin niin että syömmeni halkijaa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Myöhäistä! Ettäkö et ennättänyt? (Puhkee äänekkääseen
+itkuun.)
+
+RIIKKA. En ennättänyt. Laiva olj' jo hyvän matkaa rannasta. Eivätkä
+kuulleet, vaikka minä seisoin mäellä ja huusin minkä jaksoin: takais!
+takais! mamma pyörtyi--
+
+ROUVA PENTTINEN (äkkiä tauoten itkusta, kiukustuneena). Mamma?--Niinkö
+sinä sanoit?
+
+RIIKKA (hämillään). Niin--niinhän se taisi minulta mennä siinä
+kiireessä--
+
+ROUVA PENTTINEN. Pöllö! Sinä häpäset meidät!
+
+PENTTINEN (ällistyneenä). Mitä? Menikö se Vanny sittenkin?
+
+ROUVA PENTTINEN. Menihän se. (Puhkee taaskin itkuun.) Vanny jätti
+meidät! Ei ole meillä Vannya enää!
+
+PENTTINEN (Harvasteesen, korvallistaan raapien). Saakeli soikoon! Kuka
+sitä olis uskonut?
+
+(Esirippu alas.)
+
+[1895].
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Anna Liisa; Kotoa pois, by Minna Canth
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13173 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..25ded7d
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13173 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13173)
diff --git a/old/13173-8.txt b/old/13173-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..880ad93
--- /dev/null
+++ b/old/13173-8.txt
@@ -0,0 +1,5649 @@
+The Project Gutenberg EBook of Anna Liisa; Kotoa pois, by Minna Canth
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Anna Liisa; Kotoa pois
+
+Author: Minna Canth
+
+Release Date: August 13, 2004 [EBook #13173]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA LIISA; KOTOA POIS ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+ANNA LIISA; KOTOA POIS
+
+Kirj.
+
+Minna Canth
+
+
+1920 (1895).
+
+
+
+
+ANNA LIISA
+
+Näytelmä kolmessa näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+KORTESUO, tilallinen.
+RIIKKA, hänen vaimonsa.
+ANNA LIISA,  |  heidän tyttäriään.
+PIRKKO,      |
+JOHANNES KIVIMAA, Anna Liisan sulhanen.
+MIKKO, tukkimies, Kortesuon entinen renki.
+HUSSO, hänen äitinsä.
+ROVASTI,   |
+LÄÄKÄRI,   |  kirkonkylän herroja.
+NIMISMIES, |
+KAUPPIAS.  |
+RISTOLAN EMÄNTÄ.
+HEIMOSEN EMÄNTÄ.
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ y.m. kyläläisiä.
+
+
+
+(Tupa Kortesuon talossa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Etulavalla
+vasempaan ristikkojalkainen pöytä, oikeaan korkeat luomapuut. Penkkiä
+seinämillä ynnä pöydän ympäri. Vasemmalla seinällä kaksi ikkunaa,
+oikealla yksi.
+
+Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen,
+surumieliset, suuret, siniset silmät, kaunis, mutta hiukan kalpea;
+hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla palmikolla takana. Hetken
+päästä tulee Johannes sisään.)
+
+JOHANNES. Päivää, Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa.
+
+JOHANNES. Sattuipa hyvin, kun tapaan sinut täällä yksinäsi. Vieläkö sinä
+nyt alotat kangasta?
+
+ANNA LIISA. Vielä.
+
+JOHANNES. Ja aijot saada sen valmiiksi myös?
+
+ANNA LIISA. Täytyy. Tästä, näetkös, tulee vihkimäleninki.
+
+JOHANNES. Elä? Vai vihkimäleninki! Mutta kylläpä sitten saat pitää
+kiirettä. Sillä tiedätkös mitä minulla nyt on mielessä?
+
+ANNA LIISA. Noo? Annahan kuulla.
+
+JOHANNES. Ehei!--Ei sitä noin työtä tehdessä, se kun on niin ylen
+tärkeätä. Käy istumaan tuonne pöydän luokse, niin kerron.
+
+ANNA LIISA (säpsähtää) Ylen tärkeätä? Mitä se sitten onkaan?
+
+JOHANNES. Ei mitään ikävää. Elä pelkää. Kovin sinä olet paha säikkymään.
+
+ANNA LIISA (pyyhkäisee otsaansa, rauhoittuu). Niin, eikö se ole hupsua?
+Turhanpäiväisestä kun aina veret sävähtävät.--Istu sinä penkille tuohon,
+minä otan jakkaran.
+
+JOHANNES (silittelee hänen hiuksiaan). Siihenkö sinä taas asetut alas?
+Tulisit ennemmin tänne polvelleni.
+
+ANNA LIISA. Ei, anna minun istua näin ikään. Tässä sinun jalkojesi
+juuressa on niin hyvä olla.
+
+JOHANNES. Mutta sylissäni olisi vielä parempi. Tulepas koettamaan.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei. En minä tule.
+
+JOHANNES. Et tule? Miksi et tule?
+
+ANNA LIISA. En nyt. Sitten toisen kerran.
+
+JOHANNES. Sittenkö, kun olen kertonut asiani? Tuletko sitten?
+
+ANNA LIISA. No, ehkäpä.
+
+JOHANNES. Hyvä on. Minä pidän kiinni sanastasi.
+
+ANNA LIISA. Mutta mitä sinulla nyt on sitten mielessäsi?
+
+JOHANNES. Sitä vaan, että panemma kuulutuksiin ensi pyhänä. Ja kolmen
+viikon päästä pidämme häät.
+
+ANNA LIISA. Niinkö pian?
+
+JOHANNES. Niin, mitäs niistä enää viivyttelee. Kuta likempänä se aika
+on, sitä parempi. Vai kuinka sinusta?
+
+ANNA LIISA. Minusta samoin. Mutta mitähän siitä arvelee isä ja äiti?
+
+JOHANNES. Minä heiltä kysyn. Ovatko he kotosalla?
+
+ANNA LIISA. Kyllä luulen. Eivätkö liene siellä jossain kartanolla.
+
+JOHANNES. Sitten saamme heti kuulla. Mutta nyt syliini ensin.
+
+ANNA LIISA. Elähän vielä. Meillä olisi niin paljon puhuttavaa, Johannes.
+
+JOHANNES. Voimme sen tehdä, vaikka istut tässä polvellanikin.
+
+ANNA LIISA. Ei siitä tule mitään. Tiedäthän sen ennestäänkin.
+
+JOHANNES. No, puhutaan sitten pian.--hyvin pian.
+
+ANNA LIISA. Minä vaan en tiedä, kuinka alkaisin.
+
+JOHANNES. Ala lopusta.
+
+ANNA LIISA. Ei, eläpäs laske leikkiä. Puhutaan ihan vakavasti.
+
+JOHANNES. Puhu sinä, minä kuuntelen, enkä naura ensinkään.
+
+ANNA LIISA. Ennenkuin mennään pappilaan, minä vielä kysyisin sinulta,
+Johannes: oletko varma siitä ettet tätä koskaan kadu?
+
+JOHANNES. Minkätähden katuisin, kun minä sinua rakastan?
+
+ANNA LIISA. Niin, mutta rakastatko sillä rakkaudella, joka kaikki
+kestää, kaikki kärsii, kaikki anteeksi antaa?
+
+JOHANNES. Eikä koskaan sammu. Juuri sillä, tyttöseni. Ja nyt on minun
+vuoroni puhua.
+
+ANNA LIISA. Puhu.
+
+JOHANNES. Minä sanon nyt ensinnäkin, että--?
+
+ANNA LIISA. Että--?
+
+JOHANNES. Että sinä olet niin--niin ihmeen kaunis, Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA. Sitäkö vaan?
+
+JOHANNES. Ei, vielä minä sanon muutakin. Sanon senkin, ettei koko
+maailmassa ole toista sinun vertaistasi tyttöä, ei missään suhteessa.
+
+ANNA LIISA. Voi, Johannes, tuohan se minua juuri--
+
+JOHANNES. Elä keskeytä, anna minun puhua loppuun.--Ei missään suhteessa,
+niinkuin jo sanoin. Näes, nyt puhun minäkin vakavasti. Tiedätkös, Anna
+Liisa, mikä se oli, joka sinussa miellytti minua vielä enemmän--paljon,
+paljon enemmän kuin kauneutesi ja solakka vartalosi? Se oli juuri tuo
+hiljainen, tasainen olentosi. Sinä olit minusta ihan toisenlainen kuin
+muut nuoret. Paljon syvempi, paljon kehittyneempi. Niinkuin sinulla
+olisi ollut enemmän tunteita ja enemmän ajatuksia kuin muilla kellään.
+Ja niinkuin sinä olisit ollut paljon ylempänä meitä muita--
+
+ANNA LIISA. Ei--ei! Johannes, lopeta jo.
+
+JOHANNES. Niin, henkisesti ylempänä, tarkoitan, henkisesti ja
+siveellisesti--
+
+ANNA LIISA. Elä puhu noin. Sinä masennat minut.
+
+JOHANNES. Mikä on totta, se on totta.
+
+ANNA LIISA. Ei, se ei ole totta. Minä en ole muita parempi--huonompi,
+päinvastoin. Se minua juuri kauhistuttaa, kun sinä luulet minusta niin
+liian paljon hyvää.
+
+JOHANNES. Kas nyt! Luuletkos, että olisin sinuun rakastunut, ellen olisi
+uskonut sinusta hyvää?
+
+ANNA LIISA. Sehän se on!
+
+JOHANNES. Taikka että olisin sinuun näin yhä enemmän kiintynyt, jos
+olisin tullut muuta kokemaan?
+
+ANNA LIISA. Minä koetan olla hyvä, Johannes. Minä koetan tehdä
+parastani.
+
+JOHANNES. Sinun ei tarvitse koettaa. Sinä olet hyvä ilmankin. Sinä et
+osaa olla muuta kuin hyvä. (Painaa hänen päätänsä taaksepäin, katsoo
+häntä silmiin.) No, mitä nyt, Anna Liisa? Sinullahan on kyynelet
+silmissäsi?
+
+ANNA LIISA. Eikös mitä!
+
+JOHANNES. Ihan selvästi. Elä väitä vastaan, näenhän minä.
+
+ANNA LIISA. Nepä kuivuvat siihen paikkaan. Nyt niitä ei enää olekaan.
+Onkosta?
+
+JOHANNES. Ei. Enkä minä päästä niitä sen koomin tulemaan, en vaikka!
+(Sieppaa hänet syliinsä.) Kas noin! Istu siinä nyt kauniisti, että saan
+katsella sinua. Herran terttu, kuinka ihana sinä olet! Aivan tekisi
+mieli pusertaa sinut--mäsäksi.
+
+ANNA LIISA. No, no, Johannes--tyydyhän sentään vähempään.
+
+JOHANNES. Kuulepas, Anna Liisa, kun kysyn sinulta jotain.
+
+ANNA LIISA. No, mitähän tuo olisi?
+
+JOHANNES. Pidätkö sinä minusta oikein, oikein paljon?
+
+ANNA LIISA. Taas tuota samaa. Kuinka monasti sitä oletkaan jo kysynyt?
+
+JOHANNES. En kysy enää kuin tämän kerran.
+
+ANNA LIISA. Ja jos nyt vastaisin, että en pidä, niin mitä sitten?
+
+JOHANNES. Niin minä en sinua uskoisi, kun silmistäsi luen toista.
+
+ANNA LIISA. Miksi sitten aina kyselet, koska hyvin tiedät muutenkin.
+
+JOHANNES. Kun niin mielelläni tahtoisin kuulla sen omasta suustasi
+uudelleen ja yhä uudelleen.--Mutta oikeastaan minun pitikin kysyä nyt
+vähän toisin. Minä, näes, olen niin usein miettinyt sitä, että oletkohan
+sinä koskaan pitänyt muista kuin minusta? Vai olinko minä ensimmäinen
+mies, johon sinä rakastuit?
+
+ANNA LIISA. Oletko kuullut jotain semmoista?
+
+JOHANNES. En ole kuullut, muuten minä vain.
+
+ANNA LIISA. Muutenko sinä vain? Ilman mitään aihetta?
+
+JOHANNES. Niin--eihän minulla ole aihetta vähääkään. Mutta sittenkin--!
+Sittenkin olen utelias tietämään, kuinka sen asian laita oikeastaan on?
+Minulla, näes, mahtaa olla vähän taipumusta mustasukkaisuuteen. En
+soisi, että kukaan muu mies sinua miellyttäisi.
+
+ANNA LIISA. Ei miellytäkään. Ei nyt, eikä edespäin, saat luottaa siihen.
+
+JOHANNES. Mutta aikaisemmin? Ennen minua? Miellyttikö silloin?
+
+ANNA LIISA. Silloin olin vaan lapsi. Ymmärtämätön lapsi. Vastahan minä
+hiljan täytin kaksikymmentä vuotta.
+
+JOHANNES. Niin, se on totta. Lapsi sinä olit silloin vielä. Hiljainen,
+vakava, ajatteleva lapsi, et mikään tavallinen tyttöhuitukka, jonka
+tunteet lehahtelevat sinne tänne. Minua sinä vaan olet rakastanut, et
+ketään muuta! Se tieto tekee niin hyvää. Uskotko, että olen nyt kahta
+vertaa onnellisempi?
+
+ANNA LIISA (levottomana). Niin, Johannes--
+
+JOHANNES. Mitä sinä kiemurtelet siinä? Uskotko, sano?
+
+ANNA LIISA. Kyllä--mutta päästä minut jo pois, päästä, hyvä Johannes.
+
+JOHANNES. Mihin sinulla on kiire?
+
+ANNA LIISA. Kangasta luomaan. Eihän tule vihkimäleninki valmiiksi tällä
+tavoin.
+
+JOHANNES. Niin, vihkimäleninki! Ajatteles, että meillä kolmen viikon
+perästä on häät! Kuuletko, kolmen viikon perästä, siihen ei ole
+kuukauttakaan enää. Ei, ei, minä en laske sinua pois, ennenkuin kiedot
+kätesi kaulaani ja puristat oikein kovasti. Sinä et koskaan minua
+hyväile, Anna Liisa, mutta nyt sinun täytyy, ei auta muu.
+
+ANNA LIISA. Johannes--voi, minkälainen sinä olet!
+
+JOHANNES. Niin, niin, käsi kaulaan, et siitä vähemmällä pääse. Ja
+toinenkin käsi, noin ikään. Ja purista nyt kovasti--muuten puristan minä
+sinua niin että älähdät. Kolmen viikon perästä minä sinut vien omaan
+kotiini--uskotko sen!
+
+HUSSO (repäisee oven auki, seisahtuu kynnyksen taakse. Hän on vanha,
+tummanverinen nainen huonoissa vaatteissa. Pienen huivirepaleen alta
+näkyy paksu, musta, kampaamaton tukka). Voi, surma, sitä rakkautta!
+
+ANNA LIISA (hypähtää säikähtyneenä ylös). Husso!
+
+HUSSO. Niin, Hussohan minä olen.
+
+JOHANNES. Mitä te siellä?
+
+HUSSO. En muuta kuin katselen ja ihmettelen.
+
+JOHANNES. Menkää tiehenne! Teillä ei ole täällä mitään tekemistä.
+
+HUSSO. Mistä sen tiedät?
+
+JOHANNES. No--arvaanhan minä.
+
+HUSSO. Erehdyt.--Minulla on tärkeätä puhuttavaa tälle nuorelle
+morsiamelle.
+
+ANNA LIISA. Minulle? Mitä sitten?
+
+HUSSO. Semmoista vaan kahdenkeskistä.
+
+JOHANNES. Voitte heittää toiseen kertaan. Anna Liisalle ei nyt sovellu.
+
+HUSSO. Jospa kuitenkin soveltuisi? Niinkuin sanoin: minulla on tärkeätä
+puhuttavaa.
+
+JOHANNES (Anna Liisalle). Ajanko minä hänet ulos?
+
+HUSSO. Minutko ulos?--Ehei!--Vai mitä sanoo siihen Anna Liisa?
+
+JOHANNES. Minä sen teen!
+
+ANNA LIISA. Elä, Johannes, elä. Voinhan ensin kuulla, mitä hänellä on
+asiaa.
+
+HUSSO. Siinä kuulit! Jopa minä tuon noin arvasin.
+
+ANNA LIISA. Käykää sisään. Mitä seisotte siellä ovessa?
+
+JOHANNES. Niinpä lähden minä sillä välin puhuttelemaan vanhempiasi.
+Mutta laitakin, että tuo akka pian hupenee tiehensä.
+
+HUSSO. Kuinka sanoit?
+
+JOHANNES. Syrjään siitä! (Töyttää hänet tieltään ja menee.)
+
+HUSSO. Elä ylpeile liiaksi. Vähissä musta sika syö sinulta eväät.
+
+ANNA LIISA. Husso,--mitä tämä tietää?
+
+HUSSO (lähenee häntä; viekkaasti). Minä tuon sinulle terveisiä.
+
+ANNA LIISA. Keneltä?
+
+HUSSO. Vielä häntä kysyy.--Mikolta tietysti.
+
+ANNA LIISA. Ne terveiset olisitte huoletta voinut heittää toiseen
+kertaan.
+
+HUSSO. Odotahan, kun kuulet. Siinä on vielä muutakin.
+
+ANNA LIISA. Mitä muuta?
+
+HUSSO. Mikko palajaa tänne kotipuolelleen tuossa paikassa.
+
+ANNA LIISA. Palajaako hän tänne? Ja tähän aikaan! Miksi juuri tähän
+aikaan?
+
+HUSSO. Niin, arvaappas miksi juuri tähän aikaan.
+
+ANNA LIISA. Kaiketi vaan sattumalta. Eikös niin?
+
+HUSSO. Ehei! Ei ensinkään sattumalta. Sinua hän tulee perimään,
+ennenkuin muut ehtivät viedä.
+
+ANNA LIISA. Minua perimään? Nytkö vasta!
+
+HUSSO. Kun ei ole soveltunut ennemmin. Nytkin hän läksi sieltä kesken
+parhaan tukkiliikkeen.
+
+ANNA LIISA. Eikö hän tiedä, että olen menossa naimisiin toisen kanssa?
+
+HUSSO. Tietää, tietää! Minähän siitä toimitin hänelle sanan. Sen vuoksi
+hän juuri kiirehtiikin.
+
+ANNA LIISA. Turhaa! Se on nyt liian myöhäistä.
+
+HUSSO. Myöhäistä? Kuinka niin? Et sinä vielä ole vihillä ollut.
+
+ANNA LIISA. Minäpä olen tehnyt lujan liiton Johanneksen kanssa. Eikä
+sitä enää pureta.
+
+HUSSO. Aikaisempi liitto sinulla oli Mikon kanssa. Ja sen laatuinen,
+että sen pitäisi kestää läpi koko elämän. Tuskin lienetkään tässä
+toisessa vielä niin pitkälle mennyt. Vai kuinka?
+
+ANNA LIISA. Hiljaa! Jos teillä ei ole muuta sanottavaa, niin--(Kääntyy
+harmistuneena pois.)
+
+HUSSO. Minä vaan kysyn. Eihän sinun ole siihen pakko vastata, ellet
+tahdo. Oli miten oli, mutta Mikko vaatii nyt omansa takaisin. Hän pitää
+kiinni entisistä lupauksistasi.
+
+ANNA LIISA. Joita annoin, kun olin täydellinen lapsi, ainoastaan
+viidentoista vuotias. Mitä niistä enää puhuukaan.
+
+HUSSO. Mikkopa ei ole sinua unhottanut. Pitää sinusta yhtä paljon kuin
+ennenkin.
+
+ANNA LIISA. Siitä pitämisestä ei kannata kehua.
+
+HUSSO. Herra varjele, eikö kannata kehua? Mikko, joka oli rakastunut
+sinuun yli silmien ja korvien. Muistat kai sen itsekin.
+
+ANNA LIISA. Ja millä hän sen osoitti? Pakeni pois ja jätti minut yksin
+oman onneni nojaan juuri silloin, kuin kipeästi kaipasin tukea. Ei
+säälinyt nuoruuttani, eikä kokemattomuuttani--ooh, Herra Jumala, kuinka
+armoton hän oli minua kohtaan!
+
+HUSSO. Elä nyt siinä joutavia! Mikä hänellä, poika paralla, oli muu
+edessä kuin pako? Isäsi ei millään ehdolla maailmassa olisi antanut
+sinua rengilleen, sen hyvin tiedät. Ja jos olisi tullut ilmi, että
+sinulle oli käynyt noin hullusti, niin hänen syykseen se kaikki olisi
+pantu. Huutaneet olisivat yhteen suuhun, että hän sinut vietteli. Niin
+olisivat tehneet, tietäähän sen.
+
+ANNA LIISA. Ja sen vuoksi hän näki hyväksi pelastaa nahkansa. No niin!
+Siinä hän teki viisaasti.
+
+HUSSO. Eikä sinulla ollut mitään hätää täällä sillä aikaa. Minä Mikon
+puolesta sinua autoin, minkä suinkin voin. Ei vielä tänäkään päivänä ole
+kellään ei niin pienintä vihiä koko asiasta. Se on ja pysyy salassa
+meidän kolmen välillä.
+
+ANNA LIISA. Unohdetaan se pois mielestä mekin. Ollaan niinkuin ei mitään
+semmoista olisi tapahtunutkaan.
+
+HUSSO. Ei löytynyt sikiökään. Niin syvälle minä sen kaivoin maahan.
+
+ANNA LIISA. Niin, niin! Ei nyt siitä sen enempää.
+
+HUSSO. Painukoon vaan siihen minun puolestani. Mutta Mikolle sinun
+täytyy mennä. Elä ajattelekaan muuta. Nyt kyllä isäsikin suostuu. Mikko
+on ansainnut paljon rahoja siellä Saarijärvellä tukkitöissä. Isäsi käy
+vanhaksi, ei jaksa enää yksinään hoitaa taloa, mielelläänkin hän nyt
+ottaa kotivävyn. Ja mistä luulet, että paremman saa kuin Mikko on? Niin
+rivakkaa työntekijää ei ole toista, sen takaan.
+
+ANNA LIISA. Heretkää, elkää vaivatko itseänne turhaan. Ei siitä
+kumminkaan tule mitään.
+
+HUSSO. Tulee! Minä sanon että tulee!
+
+ANNA LIISA. Ei tule. Vaikka suostuisikin isä, niin minä en suostu.
+
+HUSSO. Sinä? Sinäkö et suostuisi? Sepä kumma!
+
+ANNA LIISA. Kuinka voisin suostua, kun en hänestä enää vähääkään välitä.
+Enkä ole sen koomin välittänyt.
+
+HUSSO. Sitä et voi tietää. Neljään vuoteen et ole häntä nähnyt, tuskin
+muistat enää, minkä näköinenkään hän on. Annahan olla, kun Mikko
+ilmestyy eteesi, niin pian sydämesi lämpenee uudelleen. Ei vanha rakkaus
+ruostu.
+
+ANNA LIISA. Minä en ikinä ole häntä rakastanutkaan. Lapsellisuutta se
+vaan oli ja ymmärtämättömyyttä. Niin--lapsellisuutta vaan--ei mitään
+muuta.
+
+HUSSO. No noh,--ei väitetä. Pian se nähdään. Pian nähdään, kuinka tytön
+käy. Vai sinä muka luulet kylmenneesi Mikolle! Semmoiselle pulskalle
+pojalle! Niin, vaikka olenkin oma äiti, niin uskallan sanoa, ettei tämä
+toinen ole kuin joutavanpäiväinen kyhnys hänen rinnallaan. Niin juuri:
+joutavanpäiväinen kyhnys--vanha tallukka! ja hänen tähtensä sinä sitten
+hylkäisit oman kultasi, sorjan ja kauniin Mikko pojan? Ehei, tyttöseni,
+elä luule luuta lihaksi. Kyllä sinut Mikko aina Johannekselta valtaa,
+siitä ei puhettakaan. Ja vaikkapa niitä olisi kymmenen Johannesta, niin
+pian hän ne täältä pois hätistää. Ei siihen paljoa tarvita.
+
+ANNA LIISA. Ja minä sanon teille, ettei se tapahdu. Elköön tulkokaan
+Mikko tänne sitä varten, elköön ryhtykö niihin puuhiin, minä kiellän
+sen. Jos hän vaan matkaansaa Johannekselle ikävyyksiä, niin--
+
+HUSSO. Niin, mitä sitten?
+
+ANNA LIISA. Minä en ikinä anna hänelle sitä anteeksi.
+
+HUSSO. Annat mielelläsikin. Mikko kun sinua vähän hyväilee, niin sulaa
+harmisi siihen paikkaan.
+
+ANNA LIISA. Hänkö hyväilee minua? Ei koskaan! Ei koskaan!! Kuuletteko:
+ei koskaan!!!
+
+HUSSO. Aijotko sinä sitten tosiaan olla noin itsepintainen?
+
+ANNA LIISA. Aijon!
+
+HUSSO. Anna Liisa--minä varoitan sinua. Ajattele ensin vähän suhteitasi
+ja päätä sitten vasta mitä teet. Saattaisi muuten kaikki käydä päin
+mäntyyn.
+
+ANNA LIISA. Kuinka niin? Mitä sillä tarkoitatte?
+
+HUSSO. Tarkoitan niitä entisiä seikkoja.
+
+ANNA LIISA. Mihin te tahdotte oikeastaan tulla? Mitä ne tähän kuuluvat?
+
+HUSSO. Hyvinkin paljon.--Etkös jo käsitä?
+
+ANNA LIISA. En. En ollenkaan käsitä.
+
+HUSSO. Jos salaiset asiat tulisivat ilmi?
+
+ANNA LIISA. Ilmi--? Kuinka ne nyt enää tulisivat ilmi. Johan siitä on
+kulunut niin pitkä aika--neljä vuotta!
+
+HUSSO. Vaikka neljäkymmentä. Ei se siitä riipu.
+
+ANNA LIISA. Mutta millä tavalla ne tulisivat ilmi? Kun niistä ei tiedä
+muut kuin me kolme--te molemmat ja minä.
+
+HUSSO. Siinähän sitä onkin.
+
+ANNA LIISA. Ettäkö te--? Ei, sehän on mahdotonta.
+
+HUSSO. Miksikä niin mahdotonta? Sillähän me ainakin saisimme naimisesi
+estymään Johanneksen kanssa. Luuletko, että hän huolii sinusta sitten
+enää, kun kuulee minkälaisissa väleissä sinä olet ollut rengin kanssa?
+Niin ylpeäluontoinen mies kuin Kivimaan nuori isäntä on.
+
+ANNA LIISA. Ja te saattaisitte sen tehdä? Te saattaisitte mennä hänelle
+sitä kertomaan? Teillä olisi sydäntä särkeä minun onneni?
+
+HUSSO. Toisen ja paremman onnen saat sijaan. Usko pois, Mikko pitää
+sinua kuin kultaa kämmenellä. Eikä tarvitse sinun silloin pelätä
+ilmitulemista eikä mitään. Siinäkin suhteessa saat olla ja elää rauhassa
+koko ikäsi. Niin että mene sinä vaan Mikolle, ja tee se heti, niin
+vältät ikävyyksiä.
+
+ANNA LIISA. Minä en voi! Ymmärrättehän sen itsekin, että minä en voi,
+kun minä kerran rakastan toista enkä häntä. Hyvä Husso, minkätähden
+minua kiusaatte suotta? Ette te kumminkaan missään tapauksessa menisi
+sitä ilmoittamaan enempää Johannekselle kuin muillekaan. Sehän olisi
+hirveän ilkeästi tehty. Ettekä te sillä mitään voittaisi. Sillä jos
+Johannes minut heittäisi, en menisi ikinä naimiseen kenenkään
+kanssa.--Eikö totta, te vaan uhkailette ilman aikojanne, koetatte minua
+sillä säikyttää? Voi teitä, vanha mummo, kylläpä luulitte olevanne
+viisas. Mutta minua ette saa narratuksi.
+
+HUSSO. En, jumaliste, minä narraa. Tulet sen kohta näkemään, ellet vaan
+hyvällä taivu.
+
+ANNA LIISA. Minä en usko teitä, en sittenkään. Mikkokaan ei anna teidän
+sitä tehdä. Odottakaahan, kun hän tulee, niin saatte kuulla.
+
+HUSSO. Mikko ei pane vastaan, siitä olen varma. Ja toisekseen, ei minun
+tarvitse siihen Mikolta lupaa kysyä. Jos hän viivyttelee ja sinä täällä
+kiirehdit naimistasi toisen kanssa, niin menettelen omin päin, sen
+mukaan kuin asian haarat vaativat.
+
+ANNA LIISA. Ja te uskaltaisitte? Entä, jos siitä tulee pahoja seurauksia
+itsellennekin. Niin juuri--ajatelkaapa vähän sitäkin seikkaa.
+
+HUSSO. Mitä pahoja seurauksia siitä minulle tulisi? Ja vaikkapa
+tulisikin, niin--yks' hävinneen kaikki! Kurjuutta olen kärsinyt koko
+ilmoisen ikäni, en minä muutaman vuoden vankeutta pelkää, jos niiksi
+käy.
+
+ANNA LIISA. Mutta kun te ette saa siitä mitään etua? Sillä minä vannon,
+etten mene Mikolle kumminkaan. Ennen--, ennen vaikka lopetan itseni.
+
+HUSSO. Vai lopetat itsesi! Uskottele muita, elä minua. Et sinä
+lopettanut itseäsi pahemmassakaan pulassa ollessasi, etkä sitä tee
+nytkään.
+
+ANNA LIISA. Minulla ei ollut silloin rohkeutta. Olin liian nuori. Mutta
+nyt minulla on.
+
+HUSSO. Sepähän sitten nähdään.
+
+ANNA LIISA. Te olette kauhea ihminen, teillä ei ole sydäntä eikä
+omaatuntoa.
+
+HUSSO. Sinäkö puhut sydämestä ja omastatunnosta? Sinä, joka olet
+murhannut lapsesi ja nyt kumminkin tahdot käydä kunniallisesta naisesta.
+Petät sulhasesi, petät koko maailman. Ja puhut sitten vielä sydämestä ja
+omastatunnosta.--Ha, ha, ha! Oikein minua naurattaa. Entä jos minun
+omatuntoni pakottaa minua ilmituomaan totuutta? Mitäs siihen sanot?
+
+ANNA LIISA. Menkää! Tehkää kuin tahdotte. Te tiedätte päätökseni.
+
+HUSSO. Ja sinä siinä muka pysyt?
+
+ANNA LIISA. Pysyn.
+
+PIRKKO (tulee juosten sisään, paljain jaloin. Hän on noin 12-vuotias,
+terävä ja vilkas). Anna Liisa, onko se totta? Sano pian, onko se totta?
+
+ANNA LIISA. Mikä niin?
+
+PIRKKO. Että sinua kuulutetaan ensi pyhänä? Isä ja Johannes siitä
+puhuvat tuolla ulkona.
+
+HUSSO. Ohoo--vai ollaan sitä jo niin pitkällä! No, no! tänäpäivänä on
+vasta perjantai. Vielä on matkaa pyhään. Hyvästi, Anna Liisa, hyvästi!
+(Menee.)
+
+PIRKKO. Sano nyt, sano! Onko se totta?
+
+ANNA LIISA. Voih--! Enhän minä tiedä. (Menee luomapuille, pyörähyttää
+niitä muutamia kertoja.)
+
+PIRKKO. Tiedätpäs, elä narraa. Koska kuulin, kun Johannes sanoi, että
+olette yhdessä tuumanneet.--Tuleeko tänne sitten paljon vieraita, Anna
+Liisa? Tuleeko? Vastaa sinä!
+
+ANNA LIISA. Anna minun olla rauhassa. Sinä rupatat aina niin kauheasti.
+(Heittää luomapuut, menee ikkunaan oikealle.)
+
+PIRKKO. Ka, mitä sinä olet niin pahalla tuulella? Riitelittekö te Husson
+kanssa?
+
+ANNA LIISA. Pirkko! Juoksepa katsomaan, minne päin Husso meni.--Ja
+kuule--tuo minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen
+kanssa.
+
+PIRKKO. Kyllä! (Juoksee ulos ja palajaa hetimmiten takaisin.)
+
+ANNA LIISA. Noo--?
+
+PIRKKO. Metsäpolkua tuo mennä touhutti omalle mökilleen.
+
+ANNA LIISA. Eikä puhutellut Johannesta?
+
+PIRKKO. Ei puhutellut. Johannes oli järkiään toisella puolen pihaa.
+
+ANNA LIISA. Jumalan kiitos! (Menee takaisin luomapuille.)
+
+PIRKKO. Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Mitä?
+
+ANNA LIISA. Elä kysele kaikkia.
+
+PIRKKO. Pelkäätkö että hän sotkisi teidän välinne? Että hän laittaisi
+juoruja?
+
+ANNA LIISA. Pelkään. Sitähän minä juuri pelkäänkin.
+
+PIRKKO. Saat olla ihan huoletta. Kyllä minä pidän varalta, ettei hän
+pääse Johannesta likellekään.
+
+ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko, niin olen sinulle kiitollinen.
+
+PIRKKO. Luota siihen. Minä sen mokoman akan kyörään täältä tiehensä, jos
+hän tänne vielä ilmestyy ennen sunnuntakia.--Mutta kuulehan nyt, Anna
+Liisa. Milloinka ne sitten vietetään häät? Hetikö kun on kolme kertaa
+kuulutettu?
+
+ANNA LIISA. Niin, heti sen jälkeen.
+
+PIRKKO. Pidetäänköhän kuinka suuret häät? Ja tanssitaanko? Tietysti
+tanssitaan, mitäs niistä häistä muuten olisi.--Minunkin täytyy opetella
+siksi. Osaan minä jo jenkkaa, ja penkinpainajaista, ja vanhaa piikaa, ja
+polskaa. Mutta niitä uusia en osaa, ranseessia, vai miksi sitä sanotaan?
+Sitä en osaa enkä polkkaa--mutta opetathan sinä, eikö niin?
+
+ANNA LIISA. Ajatteles, Pirkko, jos hän kääntyi takaisin? (Menee ovelle,
+katsoo ulos.)
+
+PIRKKO. Niin Hussoko? Vielä vain. Joka meni semmoista hamppua, ettei
+jälelleen katsonut.
+
+ANNA LIISA. Ei siellä näy ketään. Ei Johannestakaan eikä isää.
+
+PIRKKO (polvillaan penkillä, aukaisee ikkunan ja kurkistaa ulos). Ne
+olivat äsken alhaalla, aitan luona. Ja siellähän ne puhelevat vielä
+nytkin. Eikä näy Hussoa, ei mailla eikä halmeilla. Saat olla ihan
+rauhassa, kun minä olen luvannut pitää hänestä huolta. (Heiluttelee
+jalkojaan ja kurottelee yhä ikkunasta ulos.)
+
+ANNA LIISA (itsekseen). Perjantai--lauantai--sunnuntai! Kun vaan nämä
+kaksi päivää menisivät onnellisesti ohi,--en sitten enää pelkäisi. Ei
+hän sitten enää--kun kerran olen kuulutettu. Nämä päivät vaan--nämä
+kaksi päivää!
+
+PIRKKO (vetää ikkunan kiinni). Mitä sinä siellä löpiset?
+
+ANNA LIISA. Ilman minä vaan--itsekseni. (Menee taaskin luomapuille.)
+
+PIRKKO. Sinäpä soma, kun puhelet itseksesi. Minunkin pitäisi totutella.
+Sinä kun menet pois, ei ole enää ketään, jolle saisin näin rupatella.
+Voi, sentään! Kyllä minulle tulee sinua ikävä, Anna Liisa. Ihan jo
+itkettää, kun ajattelen että sinä niin pian lähdet.
+
+ANNA LIISA. Pirkko raukka, mitä iloa sinulla minusta on ollut?
+
+PIRKKO. Sinä olet aina ollut minulle hyvä. Kuka tästä lähtein pitää
+puoliani, kun isä ja äiti toruvat? Ja sitten--kun en enää saa sinua
+nähdä, sehän se on pahinta.
+
+ANNA LIISA. Käy sinä usein Kivimaalla. Käy joka päivä. Eihän tästä ole
+pitkä matka.
+
+PIRKKO (lohdutettuna). Kyllä minä käynkin, siitä saat olla varma. Ja
+minä autan sinua siellä töissä. Ja kuule, sitten kun sinä saat lapsen,
+niin minä sitä hoidan.
+
+ANNA LIISA. Lapsen?--Voi, Pirkko, mistä sen vielä tietää, saanko lapsen
+vai en.
+
+PIRKKO. Kyllä sinä saat. Miksi et saisi? Saavathan kaikki muutkin, jotka
+ovat naimisissa. Ajatteles, kun sinulla sitten olisi semmoinen pikkuinen
+kuin Ristolan emännälläkin tässä tuonoin. Se ei ollut alussa kuin tuon
+kokoinen. Eikä se jaksanut pitää päätäänkään pystyssä, noinikään se vaan
+nyökytti, katsopas, noinikään, noin--noin. Mutta sitäpä varten ei pientä
+lasta saa pitääkään ylöspäin, vaan aina pitkällään, näin käsivarrella.
+Ja niskan alla pitää aina olla tukea. Voi, kyllä minä toki osaan hoitaa
+semmoista pikkuista, etkö usko?
+
+ANNA LIISA. Uskon.
+
+PIRKKO. Otathan sinä sitten minut oikein vakituisesti sitä hoitamaan?
+
+ANNA LIISA. Ei, Pirkko, jos lapsen saan, itse minä sen hoidan. En usko
+kenellekään.
+
+PIRKKO. Mutta sillä välin kumminkin? Et suinkaan sinä alituiseen voi
+istua sen ääressä. Ja minä sitä kyllä hoitaisin yhtä hyvin kuin sinäkin,
+ehkä vähän paremmin vielä, minä kun niin paljon pidän pikkuisista
+lapsista. Mutta sinähän niitä et ole kärsinyt tähän saakka ollenkaan.
+
+ANNA LIISA. Mistä sen tiedät?
+
+PIRKKO. Siitä tiedän, kun sinä et tahdo pieniä lapsia nähdäkään. Et
+mennyt katsomaan Ristolan Elsaakaan, vaikka emäntä niin monasti pyysi.
+Ja kerran kun emäntä väkisen pani hänet syliisi, niin sinä ihan pelkäsit
+ja olit vähällä pudottaa lapsen lattiaan, mutta emäntä arvon ehti
+siepata hänet kiinni. Silloin juuri sanoivat, että saapas nähdä, jos
+Jumala sille itselleen lapsia antaa, kuinka se niitä hoitaa.
+
+ANNA LIISA. Niinkö sanoivat?
+
+PIRKKO. Niin justiin sanoivat. Mutta minä ajattelin itsekseni, että
+olkaahan huoletta, kyllä minä Anna Liisan lapset vaalin.--Se sitten on
+somaa, kun ne oppivat puhumaan ja sanovat minua tädiksi. »Pirkko täti,
+Pirkko täti, ota 'ylliin.» 'Ylliin' se sanoi Ristolan Elsakin, ei
+osannut sanoa ässää.
+
+ANNA LIISA. Etpä sinä pidäkään varalta siellä ikkunassa, Pirkko.
+Katselet vaan tänne. Nyt jos Husso onkin puikahtanut ohitse, ettet ole
+huomannutkaan.
+
+PIRKKO. Eikä ole puikahtanut ohitse. Minä siitä vastaan.
+
+ANNA LIISA. Mutta sieltä kuuluu puhetta.
+
+PIRKKO (kurkistaa taaskin ikkunasta). Niin, kuuluuhan sieltä, kun isä ja
+äiti ja Johannes tulevat.
+
+ANNA LIISA. Nekö ne ovat? Minä jo niin säikähdin. Muistatko sitten pitää
+huolessasi, Pirkko, ettei hän pääse tulemaan tänne tupaan, kun ne ovat
+täällä?
+
+PIRKKO. Muistan, muistan. Minä en hievahda tästä ikkunasta--taikka
+sitten vahtaan häntä tuolla ulkona.
+
+ANNA LIISA. Hyvä on. Mutta tee se niin, ettei kukaan huomaa.--Hiljaa! He
+tulevat. (Kortesuo, Riikka ja Johannes tulevat.)
+
+RIIKKA (kantaa vesiämpäriä ja asettaa padan tulelle). Vai niin te olette
+tuumanneet, että ensi pyhänä kuuliaiset ja kolmen viikon perästä häät!
+Kuinka tässä vaan jouduttanee valmiiksi. Tuossa on Anna Liisallakin
+vasta kangas alulla.
+
+KORTESUO. Kyllä te joudutte, kun kiirettä pidätte. Mikäs siinä on. Ja
+ottakaa apua, ellette kerkiä itse kaikkea tekemään.
+
+RIIKKA. Niin kait sitä täytyy. Istu nyt, Johannes, minä panen pannun
+tulelle. Se kiehuu tässä yksin tein, kun keitän perunoitakin.
+
+JOHANNES. Ei minua varten suinkaan.
+
+KORTESUO. Keitä vaan kahvia. Hyvää se tekee meille muillekin.
+
+JOHANNES. Huomenna sitten menemme pappilaan, vai kuinka?
+
+KORTESUO. Niin kai, niin kai! Ja juomatavaraa pitää hankkia kaupungista.
+Muut tarpeet kyllä saadaan omalta kauppiaalta.
+
+RIIKKA. Vietetäänkö ne sitten kuinka suurellisesti?
+
+KORTESUO. No niin suurellisesti kuin ikinä vaan osataan.
+
+RIIKKA. Niinkö kuuliaisetkin?
+
+KORTESUO. Kuuliaiset ensin ja sitten häät. Kun meiltä Anna Liisa
+viedään, niin se tapahtuu kunnialla. Tiedä, Johannes, se tyttö on ollut
+minun silmäteräni pienestä pitäen.
+
+JOHANNES. Sen uskon. Eikähän tuo kumma olekaan.
+
+KORTESUO. Ei ole, ei. Sillä niin isä kuin olenkin, niin voinpa
+yhtäkaikki sanoa, että semmoista tyttöä saa hakea.
+
+ANNA LIISA. Isä kulta.
+
+KORTESUO. Niin, niin! Mikä on tosi, se on tosi.
+
+JOHANNES. Elä ole milläsikään, Anna Liisa, sinä ne kiitokset hyvin
+ansaitset. Ei pahat kieletkään ole koskaan löytäneet sinusta sanan
+sijaa. Se tosiaan on merkillistä. Aina muista tytöistä kuulee milloin
+mitäkin. Anna Liisasta ei koskaan muuta kuin hyvää.
+
+RIIKKA. Kun hän ei anna pienintäkään syytä puheisiin. Toiset hänen
+iällään huvittelevat ja lentävät tanssista toiseen, tämä ei milloinkaan,
+ei vaikka käskisi.
+
+KORTESUO. Anna Liisa on tavattoman vakava ja tasaluontoinen nuoreksi
+ihmiseksi, sen täytyy jokaisen myöntää. Aina ahkera, aina työssä. Mutta
+toista on tuo rasavilli tuolla.
+
+JOHANNES. Niin Pirkkoko?
+
+KORTESUO. Ei totta tosiaan luulisi noita molempia sisariksi. Semmoinen
+ero heillä on.
+
+PIRKKO. Nyt se alkaa taas. (Aikoo puikahtaa tiehensä.)
+
+RIIKKA. Seis! Mihinkä matka?
+
+PIRKKO. Hevosia menen viemään hakaan.
+
+RIIKKA. Se on renkien tehtävä. Ota sinä sukanneule käteesi.
+
+PIRKKO. Minäpä lupasin äsken Matille.
+
+RIIKKA. Lupasit! Juuri kuin Matti olisi sinua pyytänyt.
+
+PIRKKO. Kyllä minä sitten tulen.
+
+KORTESUO. Tee niinkuin äitisi käskee, taikka minä sinua opetan.
+
+PIRKKO (etsii pitkin penkkiä). Enhän tuota tiedä missä koko neule
+onkaan. Kuka lienee vienyt.
+
+RIIKKA. Kuka sen on vienyt. Omilla jäljilläsi. Hae vaan ylös heti
+paikalla, muuten tulee tukkapöllyä.
+
+PIRKKO (ryömyllään lattialla). Tuonnepahan ovat viskanneet penkin
+alle.--Ja puikot on reväisty kaikki irti. Kissa, pakana--! Taikka
+oliskohan Husso ilkeyksissään?
+
+JOHANNES. Niin, en muistanut kysyäkään. Mitä asiaa sillä Hussolla sitten
+oli?
+
+ANNA LIISA. Ei mitään. Ilman hän vaan aikojaan--
+
+KORTESUO. Joko se eukko taas kävi täällä? Mokomakin heittiö! Minä
+en häntä voi suvaita, ajan pois joka kerran kun satun näkemään.
+Mutta hänestä vaan ei pääse erilleen, kun nämä häntä täällä
+suosittelevat.
+
+RIIKKA. Minä en suosittele! Moneen aikaan en ole sanaa vaihtanut hänen
+kanssaan.
+
+KORTESUO. Kukas häntä sitten tänne vetää aina? Anna Liisako?
+
+RIIKKA. Tokkopa se Anna Liisakaan. Eikö tuo päässe ilman kenenkään
+vetämättäkin.
+
+PIRKKO. Äskenkin kun olivat ihan riidassa Anna Liisan kanssa. Ja Anna
+Liisa juuri pyysi minut kyöräämään hänet tiehensä, niin pian kuin näen
+tulevaksi.
+
+KORTESUO. Sen saat tehdäkin, sillä häntä ei täällä tarvita. Hän on niitä
+maailman lopun ihmisiä.
+
+PIRKKO. Niin, ja Anna Liisa pelkää--
+
+ANNA LIISA. Pirkko--!
+
+PIRKKO. Mitä se tekee? Saahan sen sanoa.--Anna Liisa pelkää, että Husso
+vielä sotkee Johanneksen ja hänen välinsä.
+
+JOHANNES (hymyillen). Oho? Vai semmoisia sinä pelkäät, Anna Liisa?
+Siihen hän nyt ei kumminkaan ikinä maailmassa pysty. Ei, vaikka--!
+
+KORTESUO. Ei tietystikään. (Mikko tulee sisään.)
+
+RIIKKA. Siunaa ja varjele--Mikkohan se on!
+
+MIKKO. Päivää!
+
+KORTESUO. Päivää, päivää!
+
+RIIKKA. Milloinkas Mikko on palannut kotipuoleen? Kun minä en ole
+kuullut siitä mitään.
+
+MIKKO. Nythän minä juuri tulen. Pistäännyin sivukulkiessani tervehtimään
+entistä isäntäväkeäni.
+
+KORTESUO. Siinä teit oikein. Terve, terve! Käy tänne istumaan, eukko
+tarjoo meille kahvia. Siitä on pitkä aika, kun sinua on nähty näillä
+tienoilla,
+
+MIKKO. Neljä vuotta. Päivää, Pirkko! Kylläpä sinä olet kasvanut. Vieläkö
+muistat renki-Mikkoa?
+
+PIRKKO. Muistanhan minä. Sinä sitä opetit minua ensin hevosen selässä
+ajamaan.
+
+MIKKO. Eipäs ole Pirkko unohtanut.--No, ja mitäs tänne muuta kuuluu?
+
+KORTESUO. Eipä kuulukaan.
+
+MIKKO. Johanneksen naama on yhtä sileä kuin ennenkin. Eikö sinulle ala
+vielä edes partaa kasvaa?
+
+JOHANNES. Miksei kasva, jos kasvatetaan.
+
+MIKKO. Antaisit, velikulta, tuon sitten nousta, että näyttäisit vähän
+miehekkäämmältä.
+
+JOHANNES. Mitäs se oikeastaan sinuun kuuluu?
+
+KORTESUO. On siinä Johanneksessa miestä siltä, vaikkei ole partaa.--
+Mutta kerropa meille nyt jotain retkistäsi, Mikko. Hyvinkö sinua
+siellä veteli?
+
+MIKKO. Hyvin vallan. Rahaa tuli kuin roskaa.
+
+KORTESUO. Vai niin? Taidat olla jo rikas mies?
+
+MIKKO. Onhan niitä kertynyt muutamia tuhansia.
+
+JOHANNES. Ehkä tulitkin tänne talon ostoon?
+
+MIKKO. Mitäs tahdot Kivimaasta?
+
+JOHANNES. Ei sitä myydä.
+
+MIKKO. Enkä minä sitä haluakaan. Suurempi se pitää olla, jos kerran
+ostamaan rupean.
+
+KORTESUO. Ohoh? Suurempiko kuin Kivimaa?
+
+MIKKO. Suurempi ja parempi kaikin puolin. Eihän Kivimaassa ole kunnon
+metsääkään.
+
+JOHANNES. Talon tarpeiksi riittää.
+
+MIKKO. Se on liian vähän. Mitä semmoisella talolla tekee, jossa ei
+metsää ole muuta kuin talon tarpeeksi.
+
+RIIKKA (tuo kahviverstaat pöydälle). Tehkää hyvin ja juokaa kahvia.
+Anna Liisa, tule pitämään puoliasi, sinäkin.
+
+MIKKO. Anna Liisako se siellä piiloitteleiksen luomapuitten takana? Näin
+kyllä, että puut pyörivät, ja arvasin, että joku siellä mahtaa olla
+niiden toisella puolen.
+
+RIIKKA. Tule nyt, tule! Juomaan kahvia ja tervehtimään vanhoja tuttuja.
+
+MIKKO (Mikko menee Anna Liisaa tervehtimään). Ei pidä ujostella.
+
+JOHANNES. Sinuako hän ujostelisi?
+
+MIKKO. Niin--ketäpäs hän tässä muitakaan?
+
+JOHANNES. Entistä renkiään.
+
+MIKKO (ottaa Anna Liisaa kädestä). Niinpä niin. Entistä renkiään, josta
+nyt on tullut isäntämiehen veroinen.--Mitä kuuluu?
+
+ANNA LIISA. Ei mitään erinomaista. (Hän tapaa Mikon katseen, vetää
+kätensä pois.)
+
+KORTESUO. Mutta tuskin sinä, Mikko, tältä seudulta mieleistäsi taloa
+saat, koska sinulla tuntuu olevan noin suuret vaatimukset.
+
+MIKKO (kääntyy takaisin pöydän luokse). Kukas on sanonut, että minä olen
+täällä talon ostossa?
+
+KORTESUO. No, niinhän minä luulin ymmärtäneeni.
+
+MIKKO. Ei, minulla on vallan toiset meinat.
+
+RIIKKA. Ehkä on Mikolla naimahommat?
+
+MIKKO. Sinnepäin se pikemminkin kallistuu.
+
+KORTESUO. Vai niin! Vai naimahommat. Joko se oli tyttö täällä valmiiksi
+katsottu ennen lähtöä, neljä vuotta sitten?
+
+MIKKO. Jo se oli.
+
+RIIKKA. Kas vaan! Eihän siitä silloin mitään kuultu. Se on sitten asia
+jo pantu alkuun?
+
+MIKKO. Silloin se pantiin hyvään alkuun.
+
+ANNA LIISA. Johannes--lähdemmekö kävelemään?
+
+RIIKKA. Ei, anna Johannes juo kahvia ensin.
+
+KORTESUO. Mitäs nyt kävelemään? Kuunnelkaahan tekin, kun Mikko tässä
+kertoo tuumistaan.
+
+JOHANNES. Niin, kuunnellaan häntä.
+
+ANNA LIISA. Täällä on niin tukehuttavan kuuma.
+
+KORTESUO. Täällä kuuma? Elä horise.
+
+RIIKKA. Mutta sitä minä ihmettelen, että Mikko on jaksanut pitää tytön
+mielessään näin kauvan. Kokonaista neljä vuotta. Lieneekö hän puolestaan
+ollut yhtä uskollinen?
+
+MIKKO. Siitäpä minä juuri tulin ottamaan selkoa.
+
+KORTESUO. Sinä et sitä tiedä? Ohho! Sitten on asiasi hyvin epävarmalla
+pohjalla.
+
+RIIKKA. Entäpä kun hän jo on mennytkin toiselle? Mitäs sitten?
+
+MIKKO. Hän saa purkaa.
+
+KORTESUO. Vaikkako olisi jo vihittykin?
+
+MIKKO. Vaikka.
+
+KORTESUO. Mutta ellei hän tahdo?
+
+MIKKO. Niin minä hänet siihen pakotan.
+
+KORTESUO. Elä, elä? Käykö se laatuun?
+
+MIKKO. Sitä minä en kysy, käykö laatuun vai ei. Mutta omani minä tahdon
+takaisin.
+
+ANNA LIISA. Johannes, lähtään! Johan sinä olet juonut kahvisi.
+
+RIIKKA. Tuohan nyt on tuossa! Ei ensinkään saa Johannes mennä, ennenkuin
+on juonut toisen kupin. Siinä on sinullekin. (Työntää täytetyn kupin
+Anna Liisan eteen.)
+
+KORTESUO. Kyllä kuulee, että Mikko on ollut tukkimiehenä. Ei täällä
+meidän rauhallisessa maakylässä noin rajusti menetellä.
+
+RIIKKA. Eikä ole pakko Mikonkaan tehdä, niinkuin uhkaa, jos tyttö
+hyvinkin on pitänyt hänet mielessään.
+
+MIKKO. Mitä luulette? Onko hän pysynyt minulle uskollisena?
+
+KORTESUO. Meiltäkö sitä kysyt?
+
+MIKKO. Niin, teiltä minä kysyn.
+
+RIIKKA (hymyillen). Kun sanoisit tytön nimen edes, ehkä tuohon sitten
+voisi vastata.
+
+MIKKO. Eikö muuten voi?
+
+KORTESUO. Mahdotontahan se on.
+
+MIKKO. Eikö kukaan osaa muuten vastata? Eikö Anna Liisakaan?
+
+JOHANNES. Anna Liisa? Miksi juuri Anna Liisa?
+
+MIKKO. Hän jos sattuisi tietämään.
+
+RIIKKA. Mitä? Tiedätkö sinä, ketä Mikko on ajatellut? Etkä ole siitä
+minulle hiiskunut sanaakaan.
+
+MIKKO. Mitäs Anna Liisa minulle vastaa?
+
+RIIKKA. Niin,--antaapas kuulla.
+
+ANNA LIISA. Tietäähän Mikko itsekin.--Ilman vaan kujeilee.
+
+MIKKO. Sano suoraan. Elä kiertele. Luuletko, että se tyttö minua vielä
+rakastaa?
+
+ANNA LIISA. En luule.
+
+MIKKO. Vai niin? Vai sinä et luule? No, mistähän syystä tuo ei minua
+enää rakastaisi?
+
+ANNA LIISA. Sinä et ole sitä ansainnut.
+
+JOHANNES. Anna Liisa tuntuu olevan perillä asioista.
+
+RIIKKA. Siltä kuuluu.
+
+MIKKO. Enkö ole ansainnut? Vaikka neljä vuotta olen ollut hänelle
+uskollinen ja nyt tulen häntä hakemaan. Enkö sittenkään ole ansainnut
+hänen rakkauttaan?
+
+ANNA LIISA. Et.
+
+JOHANNES. Siinä sait kuulla totuuden.
+
+MIKKO. Selitäpäs tarkemmin, Anna Liisa. Minä en vielä oikein käsittänyt.
+
+ANNA LIISA. Sitten selitän--toisen kerran.
+
+RIIKKA. Mutta emme me muut tästä puheesta ole tulleet hullua
+hurskaammaksi.
+
+KORTESUO. Parasta, Mikko, kun menet tyttösi luokse suoraan ja kysyt
+häneltä. Mistäpä sen Anna Liisa niin tarkoin tietää. Kahden asia ja
+kolmannen korvapuusti.
+
+MIKKO. Sen teenkin. Kun pääsen puhuttelemaan häntä kahdenkesken, niin
+uskon että hän minuun vielä taipuu.
+
+RIIKKA. Miks'ei taipuisi. Noin pulska mies kuin Mikko on.
+
+KORTESUO. Oletko sinä muuten kuullut, että Anna Liisa meiltä viedään?
+(Anna Liisa menee luomapuilleen.)
+
+MIKKO. Sen hyvin tietää kuulemattakin. Vai luulitteko hänen jäävän
+vanhaksi piiaksi?
+
+KORTESUO. Niin, niin, mutta minä tarkoitan, että hän viedään nyt jo.
+Ensi pyhänä kuulutetaan.
+
+MIKKO. Paljon mahdollista.
+
+KORTESUO. Tähän Johannekseen, näes.
+
+MIKKO. Johannekseen? Tähän parrattomaan Johannekseen? Sitä minä en usko.
+
+JOHANNES. Eipähän se mikään uskonkappale lienekään, mutta voi se siltä
+tapahtua.
+
+MIKKO. Ei taivaan päivinä. Anna Liisako nyt menisi tuommoiselle
+piimäsuulle?
+
+JOHANNES. Mitähän sinä oikeastaan tarkoitat, mies? Minusta tuntuu, että
+sinä kaiken aikaa olet tahtonut minua tässä ärsytellä.
+
+KORTESUO. No, no--ei riidellä.--Mikko laskee vaan leikkiä.
+
+MIKKO. En, jumaliste, minä laske leikkiä.
+
+KORTESUO. Saat sitten nähdä ensi sunnuntaina. Tervetulemasta tänne
+silloin kuulisiin.
+
+MIKKO. Tästä on vielä aikaa sunnuntaihin.
+
+RIIKKA. Ei tarvitse odottaakaan niin kauvan. Onhan Anna Liisa läsnä,
+sanokoon itse, onko asia tosi vai ei.
+
+JOHANNES. Niin, sano Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA (toiselta puolen luomapuita). Uskoneeko hän minuakaan?
+
+MIKKO. Enpä paljon. Nuoren tytön mieli on kuin vesi kaukalossa, se
+häilyy sinne ja tänne. Anna Liisankin ajatukset voivat muuttua vielä
+toisaanne päin, ennenkuin hän tästä on niin pitkälle päässyt, että
+kuulutetaan.
+
+ANNA LIISA. Ei muutu. Ole varma siitä: minun ajatukseni eivät muutu.
+
+JOHANNES. Mitäs sanot siihen?
+
+MIKKO. Niin siihenkö? Sanon, että ellei Anna Liisan mieli muutu, niin--
+muuttuu sinun mielesi.
+
+JOHANNES. Sen valehtelet!
+
+MIKKO. Minä valallani vannon: ellei muutu Anna Liisan mieli tästä
+sunnuntaihin, niin muuttuu sinun mielesi.
+
+RIIKKA. Elkää, hyvät ihmiset, kinailko suotta. Pianhan sen näkee.--
+Antakaa kun kaadan teille kahvia vähän lisää. Vielä täältä pannusta
+heruu.
+
+PIRKKO (menee Anna Liisan luokse). Anna Liisa, kuules, kun minä en saa
+näitä silmiä ylös.
+
+ANNA LIISA. Toimita tuo mies täältä ulos, Pirkko. Keksi joku keino.
+
+PIRKKO. Niin Mikkoko?
+
+ANNA LIISA. Hän juuri. Toimita nyt heti.
+
+PIRKKO. Kudotko sinä sitten minun sukkani valmiiksi?
+
+ANNA LIISA. Kudon, kudon!
+
+PIRKKO. Hyvä juttu! (Pistää sukankutimen Anna Liisan käteen,
+puikkelehtii salavihkaa ovelle ja hiippasee ulos.)
+
+KORTESUO. Niin,--minä sanon samaa kuin Riikkakin, mitä tuosta suotta
+kinailette, pianhan se nähdään.
+
+JOHANNES. Tässä on Mikolla jotain takana.
+
+KORTESUO. Vielä vain! Mitä se voisi olla? Pientä pilaa vaan kaikki,
+tai--korkeintaan joku tukkimiehen tapainen koiranjuoni.
+
+RIIKKA. Niin, eihän siinä muuta voi olla. Neljä vuotta hän on ollut
+poissa, tulee vasta tänne--ei, ilman se Mikko vaan moskaa, sinua
+kiusottaakseen.
+
+PIRKKO (repäisee oven auki). Mikko, hevonen karkasi!
+
+MIKKO (hyppää ylös). Minunko hevoseni?
+
+PIRKKO. Niin, sinun, sinun! Joudu sukkelasti!
+
+MIKKO. Kuka hemmetissä sen päästi irti?
+
+PIRKKO. Minähän ne ohjakset otin tikapuista,--ajattelin vaan pikkuisen
+koetella sitä, mutta sillä kertaa se läksi. (Mikko ja Kortesuo rientävät
+ulos.)
+
+RIIKKA. Aina sinä olet pahan teossa. (Tukistaa Pirkkoa.) Kyllä minä
+sinua opetan.--Äläjähän siinä vielä,--selkääsi saat. (Kiiruhtaa miesten
+jälkeen.)
+
+PIRKKO (huutaa täyttä kurkkua suu väärässä, tyyntyy sitten äkkiä). Mutta
+muistakin, Anna Liisa, että neulot koko sukan valmiiksi. (Juoksee ulos.)
+
+ANNA LIISA. Johannes--ethän ole minulle vihanen?
+
+JOHANNES. En, herran tähden. Mistä syystä olisin sinulle vihanen?
+
+ANNA LIISA. Minä vaan ajattelin--kun olet niin totisen näköinen.
+
+JOHANNES. Mikko minua vähän harmitti--mokomakin reuhaaja.--Mutta ei se
+mitään. Tulehan pois tänne. Sinä kun olet luona, niin väleen ne
+semmoiset mielestä haihtuvat.
+
+ANNA LIISA (tulee hänen luokseen). Yhtä minä sinulta pyytäisin,
+Johannes. Voi, jos sen lupaisit!
+
+JOHANNES. No, lupaan--lupaan jo edeltäpäin, ellei se mitään mahdotonta
+ole.
+
+ANNA LIISA. Ei ole mahdotonta. Minä vaan pyytäisin sinua--niin,
+Johannes, minä niin hartaasti pyydän: vältä Mikkoa. Elä antaannu hänen
+seuraansa, elä salli hänen tulla likellekään! Eläkä ole kuulevinasi, jos
+hän sinulle jotakin sanoo, ja koeta, minkä suinkin voit, ettei hän
+pääsisi sinua ollenkaan tapaamaan. Teetkö sen, Johannes? Rakas kulta,
+teetkö sen, sano?
+
+JOHANNES (hymyillen). Mutta Anna Liisa, sinähän olet kuin hengen
+hädässä. Hän taisi sinut säikyttää pahanpäiväisesti?
+
+ANNA LIISA. Hän on ilkeä ihminen. Voi, sinä et tiedäkään, kuinka ilkeä
+hän on.
+
+JOHANNES. Kyllä minä uskon, että hän on ilkeä. Mutta minkäpä hän
+ilkeydellään meille voi?
+
+ANNA LIISA. Eihän sitä tiedä. Ei tiedä, mikä hänen päähänsä pistää.
+Mutta lupaathan pysyä hänestä erilläsi, Johannes?
+
+JOHANNES. Pelkäätkö, että meille syntyisi riitaa--ja kenties
+tappeluakin?
+
+ANNA LIISA. Pelkään. Pelkään sitäkin.
+
+JOHANNES. Ja luulet varmaan, että minä siinä tapauksessa joutuisin
+alakynteen?
+
+ANNA' LIISA. Saattaisi käydä niinkin. Mikko on väkevä, tarttuisi ehkä
+puukkoon.
+
+JOHANNES. Mikko ei ole väkevämpi kuin minäkään, vaikka hän minua haukkui
+poikanulikaksi. No, no. Ei suuret sanat suuta halkaise.
+
+ANNA LIISA. Parasta kumminkin häntä välttää, eikö niin, Johannes?
+Huomaathan sen itsekin.
+
+JOHANNES. Enpähän oikein tiedä.
+
+ANNA LIISA. Sinä jo puoleksi lupasit. Ellei se ole mitään mahdotonta,
+sanoit. Eikähän tämä ole mahdotonta, sen voit niin helposti tehdä,
+jos vaan tahdot.
+
+JOHANNES. Niin, niin. Mutta siinä on sentään eräs seikka. Hän saattaisi
+pian luulla, että minä häntä pelkään.
+
+ANNA LIISA. Antaa luulla, mitä se meitä liikuttaa. Emme välitä siitä.
+
+JOHANNES. Ja tekisi minun, sitä pait', mieleni kurittaa häntä vähäisen
+äskeisistä puheistaan. Sen hän hyvin sietäisi.
+
+ANNA LIISA. Silloin olemme onnettomia! Voi Johannes, kun sinä et minua
+usko--
+
+JOHANNES. No, enhän minä muuta kuin näyttäisin, ettei minun kanssani ole
+niin juuri leikkiminen.
+
+ANNA LIISA. Ja sen vuoksi panet kaikki alttiiksi! Voi, Johannes, ensi
+kerran minä sinulta jotain pyydän--etkä sinä tahdo tehdä minulle
+mieliksi.
+
+JOHANNES. Minusta sinä olet lapsellinen, kun panet sille niin suurta
+merkitystä.
+
+ANNA LIISA. Siitä riippuu koko meidän onnemme. Minä tiedän sen.
+
+JOHANNES. Eikös mitä!--Mutta koska sinä sitä niin välttämättä tahdot,
+niin voinhan minä pysyä hänestä erillänikin.
+
+ANNA LIISA. Sinä lupaat?
+
+JOHANNES. No, lupaan, lupaan. Sinulle mieliksi. Oletkos nyt tyytyväinen?
+
+ANNA LIISA (lankee hänen kaulaansa). Olen. Kiitoksia, Johannes,--sydämen
+pohjasta sinua kiitän!
+
+JOHANNES. Oma kultani! Rakastatko sinä minua?
+
+ANNA LIISA. Rakastan! Sinua rakastan yli kaiken.
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Sama tupa, samassa asussa. Luomapuut ovat jo kuitenkin poissa.
+
+Riikka keittää perheelle ruokaa, Anna Liisa katselee ikkunasta ulos
+oikeaan. Kortesuo tulee sisään.)
+
+KORTESUO. Terveisiä pappilasta! Nythän se Anna Liisa pantiin
+kuulutuksiin.
+
+RIIKKA. Vai jo pantiin. Mitä tuosta tuumi rovasti-ukko?
+
+KORTESUO. Eipähän juuri mitään. Toivotti vaan onnea. Herttainen ukko se
+meidän rovasti. Niitä ei löydy monta sellaista.
+
+RIIKKA. Sanoiko kuulleensa näiden tuumista tätä ennen?
+
+KORTESUO. Johan hän tuntui tietävän kaikki. Ja kovasti kiitteli Anna
+Liisaa. Sanoi, että se tyttö on kunniaksi koko paikkakunnalle. Ja hyvänä
+esimerkkinä muille. Rippikoulussakaan ei ole kukaan osannut niin hyvin
+kuin Anna Liisa, ei ennen eikä jälkeen. Niin oli lasketellut kuin vettä
+vaan, kysyi mistä paikasta katkismusta hyvänsä.
+
+RIIKKA. Vai niin kiitteli.--Kuuletko sinä, Anna Liisa, mitä isä täällä
+kertoo?
+
+ANNA LIISA (kääntymättä ikkunasta). Kuulen.
+
+RIIKKA. Etkä siitä sen enempää iloitse? Kumma tyttö!
+
+KORTESUO. Hän on niin tottunut siihen, että häntä aina ylistellään.
+Kyllä oli Johannes siihen sijaan mielissään.
+
+RIIKKA. No, sen arvaa. Miksei hän muuten pistääntynyt tänne? Olisimme
+juoneet kirjaanpanemis-kahvit?
+
+KORTESUO. Ei sanonut joutavansa. Sitten lupasi tulla illemmällä.
+Niin--rovastiahan minä sitten pyysin kuuliaisiin myöskin.
+
+RIIKKA. Vai pyysit sinä? Mitä tuo vastasi?
+
+KORTESUO. Kiitti hyvin nöyrästi ja uhkasi tulla. Ja arvatkaas, ketä
+muita kävin käskemässä.
+
+RIIKKA. Ehkä vallesmannia?
+
+KORTESUO. Vallesmannia ja tohtoria.
+
+ANNA LIISA. Mitä varten niin paljon vieraita? Olisitte kutsunut sitten
+vasta häihin, isä.
+
+KORTESUO. Häihin ne tietysti käsketään myöskin. Kaikki nämä, jotka
+kuuliaisiinkin, ja paljon muita lisäksi.
+
+RIIKKA. Mitäs niille sitten tarjotaan? Kun ei vielä ole mitään hommattu.
+
+KORTESUO. Vai ei ole hommattu! Kun juomatavaratkin olen jo toimittanut
+tulemaan kaupungista.
+
+RIIKKA. Millä tavalla sinä ne--?
+
+KORTESUO. Kauppiaan pyysin telehvoonaamaan, että laittaisivat
+postimiehen mukana Liknellistä.
+
+RIIKKA. Hyvä on. Muut tarpeet kyllä saadaan täältäki n.
+
+KORTESUO. Luullakseni hän ne jo on tuonutkin sinne kauppiaalle. Olisi
+sinulla nyt ruoka valmiina, niin söisin ensin ja läksisin sitten niitä
+hakemaan. Muut ostokset tekisin samalla.
+
+RIIKKA. Kohta tämä tästä joutuukin. Mutta kiire meitä tapaa vielä tänä
+päivänä. Ala joutua, Anna Liisa, tupaa siistimään. Mitä sinä vahtaat
+siellä ikkunassa alituiseen?
+
+ANNA LIISA. Enhän minä mitään.
+
+RIIKKA. Koko päivän hän on seisonut siellä. Ja eilenkin jo. Ei joudu
+enää muuta tekemäänkään. Ja morsiuskiireet hänellä on olevinaan.
+
+KORTESUO. Ei suinkaan hän siellä mitä vahtaa. Ilman vaan seisoo
+aatoksissaan.
+
+RIIKKA. Mikä sinua nyt sitten niin aatteluttaa? Sanoisit häntä
+muillekin.
+
+KORTESUO. Kysy sitä! Elämän muutos tietysti.
+
+RIIKKA. Vast' aika sitä nyt harkita, kun asia niin pitkällä on, että
+huomenna kuulutetaan.
+
+KORTESUO. Eikä sinun tarvitse katua, Anna Liisa. Hyvän miehen saat
+Johanneksesta.
+
+RIIKKA. No, se nyt on varma. Siitä ei mies enää parane. Saat vaan
+kiittää onneasi, tyttö.
+
+ANNA LIISA. Hän on liiankin hyvä minulle.
+
+KORTESUO. Sitä en tahdo sanoa. Mutta tyytyväisiä meidän sopii olla
+kaikessa tapauksessa. Ja sen vuoksi meille tuleekin huomenna ilojuhla.
+
+ANNA LIISA. Kuka sen tietää edeltäpäin. Minua niin pelottaa tuo
+huomispäivä, kun isä käski Mikkoakin tänne. Hän jos vielä minkä tekee.
+
+RIIKKA. Pelkäätkö että syntyy riitaa ja tappelua?
+
+ANNA LIISA. Eihän sekään ole mahdotonta.
+
+RIIKKA. Niin, ei siihen takeita ole. Kovin hän tuntui riidanhaluiselta
+eilenkin.
+
+KORTESUO. On käynyt vähän raakaluontoiseksi siellä tukkimiehenä
+ollessaan. Mutta ei se mitään. Huomenna hän kyllä aisoissaan pysyy, kun
+rovastikin on saapuvilla ja vallesmanni. Eikä miehet sitä pait' selvällä
+päällä tappele, ja juomia taas ei niin paljoa tarjota, että humalaan
+tulevat.
+
+RIIKKA. Sehän, Mikko, muuten kävi eilen illalla taas täällä ja kysyi
+sinua, Anna Liisa, mutta et sattunut olemaan kotosalla. Istui täällä
+kotvan aikaa ja odottelikin. Läksi sitten viimein tiehensä, kun sinua ei
+kuulunut.
+
+KORTESUO. Mitä hän Anna Liisasta?
+
+RIIKKA. Sanoi olevan jotain puhuttavaa.
+
+ANNA LIISA. Uhkasiko tulla uudestaan?
+
+RIIKKA. Kyllä arveli, että tänäpäivänä.
+
+ANNA LIISA. Tulisiko vielä tänäpäivänä?
+
+RIIKKA. Niin minä olin kuulevinani. Mutta jos hän nyt tulee, niin
+silloin ne sattuvat yhteen Johanneksen kanssa ja syntyy ehkä taaskin
+kina.
+
+KORTESUO. Entäs tätä sitten! Kun kinaavat, niin kinaavat. Eihän tuosta
+tuommoisesta pienestä sanasodasta kukaan pahene.--Eikö se keittos ole jo
+kiehunut tarpeeksi?
+
+RIIKKA. Jo on. Ala vaan mennä toiseen tupaan, minä tuon padan sinne.
+(Kortesuo menee. Riikka seuraa häntä kantaen pataa.)
+
+RIIKKA (mennessään). Lähde pois syömään sinäkin, Anna Liisa.
+
+ANNA LIISA. Tulee vielä tänäpäivänä! Saattaa olla täällä tuossa
+paikassa.--Herra Jumala, mikä minut pelastaa hänen käsistään?
+
+PIRKKO (avaa hiljaa oven, puhuu kuiskaamalla). Anna Liisa, Anna Liisa--!
+
+ANNA LIISA (säikähtäen.) Mikä on?
+
+PIRKKO. Hän on täällä.
+
+ANNA LIISA. Kuka niin?
+
+PIRKKO. Mikko on, ja Husso on hänellä matkassa. Kysyivät sinua, ja minä
+sanoin, että voivat lähteä matkaansa ja tulla toisen kerran, pyhän
+jälestä, ettet sinä nyt ole kotona. Mutta Husso katsoi minua silmiin ja
+sanoi: valehtelet. Uhkasi itse tulla katsomaan. Nyt, jos tahdot heitä
+välttää, niin pakene pian uunille tuonne.
+
+ANNA LIISA. Ei, antaa heidän tulla. Täytyy kait heitä puhutella, ei he
+kumminkaan päästä minua vähemmällä.
+
+PIRKKO. Käskenkö heidät sitten tupaan, tänne?
+
+ANNA LIISA (vaipuu masentuneen penkille). Käske!
+
+PIRKKO (tulee lähemmäksi). Mutta kuule--ellet sinä tahdo heitä nähdä,
+niin minä heidät lähetän täältä tiehensä, vaikka millä konstilla.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei. Ei se pitkälle auta. He olisivat takaisin samaa
+päätä. Tulkoot vaan heti, että ehtivät pois, siksi kuin Johannes on
+täällä.
+
+PIRKKO. Minä pidän varalta siellä ulkona, enkä päästä Johannesta sisään,
+ennen kuin ovat menneet tiehensä.
+
+ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko.
+
+PIRKKO. Kyllä! (Aukaisee oven, lähteäkseen ulos.) Kas, täällähän se
+Mikko jo vahtiikin oven takana. Käy vaan sisään, kotona näkyy olevan
+Anna Liisa.
+
+(Mikko tulee.)
+
+MIKKO. Hyvää iltaa!
+
+ANNA LIISA. Sinä olet käynyt minua hakemassa?
+
+MIKKO. Kävinhän minä eilen iltapäivällä. Ja odottelin täällä hyvät
+aikaa, mutta sinua ei vaan kuulunut kotiin. Arvelin jo, että tahallasi
+minua välttelit.
+
+ANNA LIISA. Mitä sinä minusta tahdot?
+
+MIKKO. Kysymättäkin sen tiedät. Onhan äiti jo käynyt sinulle siitä
+puhumassa.
+
+ANNA LIISA. Sitten tiedät myöskin sinä, minkä vastauksen olen antanut.
+Saamme jättää ne asiat sikseen, turhaa niitä enää jauhaa, kun kerran
+olemme selvillä molemmin puolin.
+
+MIKKO. Ja niinkö luulet pääseväsi minusta helpolla? Ohoh! Vähänpä sinä
+minua tunnet.
+
+ANNA LIISA. Mitä vaadit minulta enempää? Mitä olen sinulle velassa?
+
+MIKKO. Sen vaadin, että pysyt entisessä liitossasi siinä, jonka teit
+minun kanssani neljä, viis' vuotta sitten.
+
+ANNA LIISA. Ja siihen sinä julkeat vedota? Hävytön! Etkö itse rikkonut
+sitä liittoa, silloin kun läksit pois ja jätit minut yksinäni tänne
+onnettomuuteen.
+
+MIKKO. Minä en lähtenyt ijäksi, minä lupasin tulla takaisin. Ja nyt olen
+täällä, niinkuin näet.
+
+ANNA LIISA. Nytpä minä en sinusta enää välitä. Tiedät, että menen toisen
+kanssa naimisiin.
+
+MIKKO. Mutta sinä lupasit minua odottaa. Lupasit olla minulle
+uskollinen.
+
+ANNA LIISA. Lupasin kun olin houkkio.
+
+MIKKO. Sanoit rakastavasi minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja
+sen varmaan myöskin teit vaikka nyt olet kaikki unohtanut.
+
+ANNA LIISA. Lapsellisuutta--pelkkää lapsellisuutta! Mitä tiesin minä
+silloin vielä rakkaudesta tai muusta. Helppo sinun oli saada minut
+ansoihisi ja vietellä minut.
+
+MIKKO. Tarvittiinko siinä paljon viettelemistä? Muistelepas oikein!
+
+ANNA LIISA. Sinä olit minua vanhempi, ymmärsit paremmin, mikä siitä
+kaikesta seuraisi. Mutta sinä vaan käytit hyväksesi nuoruuttani ja
+kokemattomuuttani.
+
+MIKKO. Vai minun syykseni sinä sen nyt kaikki lykkäät? Kuka se oli, joka
+iltasilla aina karkasi kammaristaaan, kun muut jo nukkuivat, ja tuli
+luokseni tuonne niemen kärkeen? Ei tarvinnut minun kahdesti pyytää,
+kerran vaan suihkasin korvaasi, silloin sinä heti lupasit. Niin, voitko
+kieltää? Kyllä sinua oma halusi veti enemmän kuin minun houkutukseni,
+jos tarkemmin ajattelet.
+
+ANNA LIISA. Paha henki minua lienee riivannut!
+
+MIKKO. Rakkaus se oli, Anna Liisa, eikä mikään paha henki.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei! Ei se ollut rakkautta, mitä lieneekään ollut. Kun
+saisin elää uudelleen sen ajan, niin toisin menettelisin. Kun saisin sen
+pois pyyhityksi, pestyksi niinkuin lian, ettei näkyisi jälkeäkään enää.
+Mutta ei--minä en saa, en vaikka katuisin ja itkisin itseni sokeaksi.
+Elämäni tahrana se on ja pysyy aina, ijän kaiken.
+
+MIKKO. Eläkä tuossa höpise turhia! Mitä tahraa siinä oli? Hauskoja
+aikoja ne olivat, ei niitä tarvitse katua. Sitten olimme typeriä
+jäljestäpäin, kun emme suoraan sanoneet isällesi, että niin on asiat,
+anna meidän mennä vihille, ei auta muu. Mutta sinäkin pelkäsit isääsi
+kuin kuolemaa.
+
+ANNA LIISA. Niin, pelkäsinhän minä. Sekä isää että äitiä--isää eniten.
+
+MIKKO. Eikä ollut minullakaan silloin tarpeeksi rohkeutta. Tiesin hyvin,
+mikä mellakka siitä syntyisi.
+
+ANNA LIISA. Et olisi kumminkaan lähtenyt pois ja heittänyt minua yksin.
+Ehk'ei olisi käynyt, niinkuin kävi, jos olisi ollut jokukaan, jolle
+olisin voinut surujani valittaa. Mutta kun minulla ei ollut ketään--ei
+ketään koko maan päällä.
+
+MIKKO. Saatoinko aavistaa, että sinä tulisit semmoista tekemään. Arvelin
+tulla takaisin sitten, kun kaikki oli ohitse, ja pyytää sinua isältäsi.
+Hän ehkä silloin olisi myöntynytkin ja siihen se juttu olisi loppunut.
+Mutta sinä kun turhanpäin niin hätäännyit, että otit lapsen hengiltä--
+niin minkä minä sitten enää voin.
+
+ANNA LIISA. En minä ollut järjessäni silloin, voi, en minä ollut
+järjessäni. Huolesta ja surusta olin mennyt aivan sekaisin. Enkä minä
+ajatellut ottaa häntä hengiltä--Jumala tietää, etten sitä ajatellut.
+Oman elämäni kyllä olin tahtonut lopettaa. Monet kerrat seisoin jo
+Huuhkainkalliolla heittäytyäkseni alas järveen. Mutta vesi oli niin
+mustaa ja syvää, minä en hirvinnyt. Jätin aina tuonnemmaksi. Ja sitten
+se oli jo liian myöhäistä.
+
+MIKKO. Luojan lykky! Vai jo sinä sitäkin ajattelit. Kaiken näköisiä--!
+Sehän nyt olisi ollut järin hullumpaa.
+
+ANNA LIISA. En ymmärtänyt, että aika oli niin lähellä. Sen vuoksi se
+tuli niin äkkiarvaamatta. Hädissäni en tiennyt mitään neuvoa. Koetin
+päästä äitisi luokse, mökkiin tuolta metsän poikki. En ennättänyt sinne
+saakka, vielä oli jonkun verran matkaa, kun se syntyi--voi, Herra
+Jumala sitä hetkeä!
+
+MIKKO. Ja se eli? Oletko varma, että se eli?
+
+ANNA LIISA. Elihän se raukka. Liikutti käsiään ja jalkojaan ja huusi.
+Silloin minä, voi, Jumala, Jumala, Jumala--
+
+MIKKO. Minä arvaan lopun. Elä kerro enää.
+
+ANNA LIISA. Painoin kädelläni suuta--en tiedä kuinka kauvan. Olin
+puolipyörryksissä ja maailma musteni silmissäni, mutta yhä minä vaan
+pidin kättäni siinä. Silloin--voi, hyvä Jumala--
+
+MIKKO. Herkiä jo.--Kiusaat itseäsi suotta.
+
+ANNA LIISA. Niin, silloin tunsin, kuinka tuo pieni ruumis nytkähti
+käteni alla, ja sitten se oli hiljaa. Otin käteni pois,--ei se enää
+äännähtänyt, henki oli mennyt. En muista enempää, heräsin tajuntaan
+vasta siinä, kun putosin pitkälleni äitisi tuvan lattialle.
+
+MIKKO. No, ja sitten sinulla ei enää ollut mitään hätää. Äitihän oli
+pitänyt sinusta hyvän huolen.
+
+ANNA LIISA. Äitisi kaivoi haudan ja peitti kaikki jäljet. Sekin oli niin
+kauheata, ettei hän, raukka, tullut edes siunattuun multaan. Kastamatta
+kuoli ja metsään haudattiin.
+
+MIKKO. Eikö tuo liene yhdentekevä. Moni makaa meren pohjassa, ja voi
+olla autuas siltä. Ja mitä kastamiseen tulee, niin siitäkään ei mahda
+olla kovin suurta taikaa, koskapa muutamat lakkolaiset jättävät lapsensa
+järkiään kastamatta. Pääasia oli, että sinä pelastuit. Ettei tullut
+mitään ilmi. Se se oli oikein Jumalan onni. Ei niin että epäilystäkään
+kellään. Pääsit kerrassa rauhaan.
+
+ANNA LIISA. Rauhaan? Pääsinkö minä rauhaan? Voi, mitä puhut!
+
+MIKKO. Niin, niin! Tarkoitan, ettet joutunut kiinni, ettei kukaan sinua
+hätyyttänyt. Ja se oli kaikki äidin ansiota se.
+
+ANNA LIISA. Parempi kun olisin tullut linnaan yksin tein. Sillä se, mikä
+sitten seurasi, oli niin kamalata, etten ymmärrä kuinka sitä kestin.
+Etten tullut hulluksi tykkänään.
+
+MIKKO. Hulluksi? Kuinka niin? Mitä se sitten oli?
+
+ANNA LIISA. Minulla ei ollut yön lepoa, ei päivän rauhaa vuosikausiin
+sen jälkeen. Elin alituisessa pelossa ja vavistuksessa. Päivillä aina,
+kun kuulin askeleita, tai kun ovi kävi, säpsähdin niin, että veret
+seisahtuivat. Luulin aina vallesmannin tulevan minua kiinni ottamaan.
+Tai kun näin, että joku ihminen hiljaa puhui jotain toiselle, pelkäsin
+heti että hän oli saanut vihiä asiasta ja sitä kertoi. Semmoista se oli
+minun rauhani siihen aikaan.
+
+MIKKO. No niin,--tuohon oli vaan oma arkuutesi syynä. Tarvitsiko sinun
+pelätä turhan takia.
+
+ANNA LIISA. Yöt olivat vielä hirveämmät. Lapsi oli aina edessäni ja
+minä pidin kättäni hänen suullaan aivan niinkuin silloinkin. Jos
+unenhortoon menin, kaikui hänen huutonsa korviini ja minä vavahdin
+samaa päätä ylös. Välistä se huuto kuului niin selvään, että luulin
+hänen olevan vieressäni. Haroin kädelläni ympäri vuodetta, enkä uskonut
+että se oli tyhjä, ennenkuin sieppasin tulen ja katsoin. Voi, mitä
+olisinkaan antanut, jos olisin saanut hänet henkiin jälleen!
+
+MIKKO. Olisin minä ollut täällä, kyllä piankin olisin saanut tuommoiset
+harhanäyt pakenemaan. Uskotko sen?
+
+ANNA LIISA. Nyt ne eivät pitkään aikaan ole minua enää vaivanneetkaan.
+Ja pois minä olen karkoittanut kaikki nuo tukalat muistotkin. Mikä niitä
+taas lienee johdattanut mieleen. Ei puhuta niistä enää.
+
+MIKKO. Ei puhuta, ei. Ei ne puheesta kumminkaan parane. Me alotamme
+uudelleen, Anna Liisa, eikös niin? Unohdamme pois kaikki ikävät asiat,
+aivan kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan, ja vietämme iloisia päiviä
+yhdessä. Herran poika, ei sinulla ole hätäpäivää enää, minä sinua pidän
+niin hyvänä, niin hyvänä, ettet voi ajatellakaan. Pistän vaikka
+lasikaappiin, jos tahdot.
+
+ANNA LIISA. Kuinka voit tuommoisia puhua? Tiedäthän sinä, että minua
+huomenna jo kuulutetaan toiseen.
+
+MIKKO. Ei se mitään. Rahalla siitä päästään.
+
+ANNA LIISA. Minäpä kun en tahdo siitä päästä. Heitä pois nuo tuumat,
+Mikko. En minä niihin kumminkaan ikinä suostu.
+
+MIKKO. Ei sinun ensinkään tarvitse huolehtia Johanneksen eikä isäsi
+takia, minä kyllä heidän kanssaan asiat selvitän, kun vaan tiedän, että
+sinä olet puolellani.
+
+ANNA LIISA. Hyvä Jumala--etkö sinä sitten lainkaan käsitä, että minä
+rakastan Johannesta, enkä sinua. Enkä minä ikinä tahdo purkaa hänen
+kanssaan, en sinun enkä kenenkään houkutuksista. Uskotko minua nyt
+viimeinkin?
+
+MIKKO. Minäpä rakastan sinua, Anna Liisa, ja tahdon saada sinut
+takaisin, ja minä sinut otan neuvolla millä hyvänsä. Minä en anna sinua
+toiselle, en jumaliste annakaan!
+
+ANNA LIISA. Tuoko rakkautta!? Kaikkea muuta vaan ei rakkautta.
+
+MIKKO. Se on rakkautta, tulisinta rakkautta, mitä maailmassa löytyy.
+Kuule minua, Anna Liisa. Koko ajan sinä olet ollut mielessäni siellä
+Saarijärvellä, ja vahvasti olin päättänyt, että vielä kerran tulisin
+sinut perimään. Kun sitten kuulin, että Johannes täällä oli pistääntynyt
+väliin, ja että sinä olit aikeessa mennä hänelle, niin jouduin
+semmoiseen raivoon, etten tiennyt mitä tehdä. Jätin kaikki siihen
+paikkaan ja läksin suoraa päätä tänne. Enkä lähde täältä, ennenkuin
+asiat ovat selvillä. Sen toisen ajan tieltäni pois, vaikka surma minut
+nielköön.
+
+ANNA LIISA. Siihen ei ole sinulla valtaa. Hän rakastaa minua eikä hän
+sinun tähtesi luovu minusta, ole siitä varma.
+
+MIKKO. Rakastaa! Mokomakin maitosuu! Hänkö nyt osaisi rakastaa?
+
+ANNA LIISA. Mitä se sinuun kuuluu, osaa tai ei. Minua se tyydyttää, ja
+sillä hyvä.
+
+MIKKO. Tyydyttää,--kun et tiedä paremmasta. Ja kun et enää muista
+hauskoja puolia niistä entisistä ajoista.
+
+ANNA LIISA. Sinä lupasit, ettet niistä enää puhuisi.
+
+MIKKO. Ei, Anna Liisa, toista on, jos minulle tulet. Silloin sinä vasta
+saat nähdä, minkälaista se oikea miehen rakkaus on. (Lähenee häntä ja
+tavoittaa häntä kiinni.)
+
+ANNA LIISA. Pysy erilläsi minusta! Pois, pois--!
+
+MIKKO. Elä huuda! Kuulevat.
+
+ANNA LIISA (viskaa hänet menemään). Peto! Luulitko sillä tavalla minut
+valtaavasi? Mene! Suoriu tiehesi heti! Minä vihaan ja inhoon sinua.
+
+MIKKO. Hiljaa, hiljaa! Kyllä minä sinut vielä lannistan. Ei tämä leikki
+tähän lopu. Koska et hyvällä taivu, niin koetellaanpa toista keinoa.
+
+ANNA LIISA. Koettele! Minä en sinua pelkää. Sinä et mahda minulle
+mitään.
+
+MIKKO. Enkö minä mahda? Ajattelepas tarkemmin. Enkö minä mahda?
+
+ANNA LIISA. Et. Sinä et mahda minulle mitään.
+
+MIKKO. Entäs se lapsenmurha?
+
+ANNA LIISA. Sillä minua nyt tahdot säikyttää, samoin kuin äitisikin.
+Turha vaiva! Se ei vaikuta mitään. Sinä et sitä ilmoita, tiedänhän minä,
+koska itse olet siihen osallinen.
+
+MIKKO. Minäkö osallinen? Lapsenmurhaan?
+
+ANNA LIISA. Ellet suorastaan siihen, niin--
+
+MIKKO. Mutta siitähän juuri on kysymys. Ei lapsen synnyttämisestä
+kuritushuonetta anneta, tunnet kait sinä lakia sen verran?
+
+(Anna Liisa vaikenee.)
+
+MIKKO. Mutta murhasta annetaan.
+
+ANNA LIISA. Sekö sitten on tarkoituksesi, että saatat minut
+kuritushuoneesen? Täytyy sanoa--sinä olet tosiaan hyvin jalomielinen.
+
+MIKKO. Ehk'ei tarvitse mennä niin pitkälle. Kenties jo riittää, jos
+isäsi ja Johannes saavat tietää sinun salaiset asiasi.
+
+(Anna Liisa vaikenee neuvottomana.)
+
+MIKKO. Vai mitä luulet? Eiköhän tule teille silloin jo ero?
+
+ANNA LIISA. Tulee. Kaiken varmaan meille silloin tulee ero.
+
+MIKKO. Sitä minäkin. Johanneksen rakkaus sammuu sillä kertaa. Sillä ei
+ole sen syvempiä juuria.
+
+ANNA LIISA. Enkö minä sitten koskaan maailmassa saa toivoa onnea? Onhan
+sitä kaikilla muilla ihmisillä, miksi ei milloinkaan minulla?
+
+MIKKO. Siltä haaralta sitä et saa.
+
+ANNA LIISA. Mikko, sääli minua, olenhan jo kärsinyt niin paljon.
+
+MIKKO. Se on omassa vallassasi. Voit estää minua puhumasta, jos vaan
+tahdot.
+
+ANNA LIISA. Elä tee minua uudelleen onnettomaksi juuri nyt, kun minulle
+parempi tulevaisuus olisi tarjonna. Mitäpä siitä kostut, jos säret minun
+elämäni vielä kerran. Nuoruuteni turmelit, eikö siinä jo kylliksi. Ei
+minulla ole ollut iloa, niinkuin muilla minun ikäisilläni, huolta vaan
+ja murhetta alituiseen. Minä en jaksa kantaa enempää--en varmaankaan.
+
+MIKKO. Sinulla ei ole mitään hätää, kun vaan teet, niinkuin olen
+sanonut. Että eroot Johanneksesta ja yhdyt minuun.
+
+ANNA LIISA. Minä en saata.
+
+MIKKO. Sitten syytä itseäsi.
+
+ANNA LIISA. Mitä pahaa olen sinulle tehnyt, että näin minua vainoot?
+Sinulla ei ole omaatuntoa vähän vähääkään, peto sinä olet, vaan et
+ihminen.
+
+MIKKO. Kuule nyt, Anna Liisa, mitä sanon. Kuinka sinä voit ajatellakaan
+mennä miehelle, joka ei tunne, minkälainen salaisuus sinulla on
+peitettävänä? Minä hetkenä hyvänsä se voisi tulla ilmi--ja mitä seuraisi
+silloin? Meille se salaisuus on yhteinen ja se meitä sitoo toisiimme
+ikuisiksi ajoiksi--paljon varmemmin kuin mitä papin sanat sen tekevät.
+
+ANNA LIISA. Sekö rikos? Ei, se meitä juuri eroittaa, jos mikään.
+Kirousta se meille tuottaisi, ei siunausta, etkö sitä ymmärrä? Ja minäkö
+voisin rakastaa sinua--sinua, jonka kanssa olen syntiä tehnyt ja jonka
+tähden olen näin onnettomaksi tullut? En ikinä! Mahdotonta se on.
+Sitoutua sinuun--hyvä Jumala--silloinhan sitoutuisin koko elämäkseni
+noihin kauhistaviin muistoihin samalla. Ei--ei--minä en voi, tulkoon
+vaikka mitä--
+
+MIKKO. Ajattelehan vielä kerran pääsi ympäri, ennenkuin päätät.
+
+ANNA LIISA. Jätä minut rauhaan, Mikko, anna minun mennä Johannekselle.
+Hänen kanssaan voisin unohtaa kaikki ja elää vielä onnellisena.
+
+MIKKO. En! Minä en anna sinua Johannekselle enkä kenellekään. Hyvällä
+tai pahalla--mutta minulle sinun pitää tulla!
+
+ANNA LIISA. Hiljaa--! Taivaan tähden, siellä on joku oven takana.
+Hiljaa--! (Pirkon ja Johanneksen äänet kuuluvat ulkoa.)
+
+MIKKO. Niin, että nyt sen tiedät. Menettele sen mukaan. Jos tahdot
+välttää pahoja seurauksia, niin tee pikainen loppu Johanneksen kanssa.
+Ja tee se tällä hetkellä--muuten käy ohraisesti.
+
+ANNA LIISA. Vaiti, kuulethan.
+
+PIRKKO (vielä ulkona). Et saa mennä sisään, et saa, et saa, kun Anna
+Liisa kielsi, sinäpä vasta.
+
+JOHANNES (samoin). Pirkko sinä, mitä tuo tuommoinen on? Päästä minut
+irti, menenhän minä kumminkin. Sinäkö muka minua estäisit, tuommoinen
+tytön tylleröinen. Tule, lähdetään yhdessä. (Molemmat tulevat sisään.
+Pirkko koettaa vieläkin vetää häntä takaisin käsivarresta.)
+
+PIRKKO. Mokomakin, kun ei tottele. Ei se ollut minun syyni, Anna Liisa,
+hän pääsi huomaamattani pujahtamaan ohitse, kun minä valjastin hevosta
+isälle.
+
+JOHANNES. Ja sitten, kun hän näki minut, karjasi hän niin, että luulin
+puukon jo olevan hänen kurkussaan, ja hyppäsi käsivarteeni kiinni kuin
+takkiainen. Eikö liene mustelmina kyntesi jäljet.
+
+PIRKKO. Kunpa edes olisi! Ei se muuta kuin parahiksi, mitäs tulit tänne
+väkisten.
+
+ANNA LIISA. Pirkko--sinua vasta hupakko!
+
+PIRKKO. Minäkö hupakko? Vai niin. Vai olen minä hupakko! Hyvä on. Mutta
+enpä rupeakaan enää vast'edes sinun asioitasi toimittamaan. Vähättelen,
+koska semmoiset kiitokset saan palkakseni.
+
+ANNA LIISA. Ole nyt jo vaiti!
+
+PIRKKO (äkkiä muuttuneena mielellä). Tiedätkös, mihin minä nyt lähden?
+Etpäs arvaa.
+
+JOHANNES. Isäsi kanssa kauppapuotiin ostamaan kuuliaistarpeita.
+
+PIRKKO. Enhän minä sinulta kysynytkään, kun Anna Liisalta. Mitä sinä
+menet sekaantumaan? Mitä jo vaan?
+
+JOHANNES. Eikö sitä saanut sanoa, joka ensin arvasi?
+
+PIRKKO. Arvasitko sinä? Kun kuulit tuolla ulkona.--Ei, nyt pitää lähteä.
+Hyvästi siksi aikaa.
+
+JOHANNES. Saatko sinä ohjaksetkin käteesi?
+
+PIRKKO. Tietysti!
+
+JOHANNES. Silloin sinä ajat nurin.
+
+PIRKKO. Häpiä!
+
+ANNA LIISA. Pirkko, sinä! Kuka tuolla tavalla puhuu.
+
+PIRKKO. Mitäs hän vöhnii joutavia. Sanoo että minä ajan nurin.
+Mokomakin! (Paiskaa oven kiinni ja poistuu.)
+
+MIKKO (naurahtaen). Siinä sait!
+
+JOHANNES. Ei se mitään meidän välillä. Hyvää pataa me silti olemme,
+Pirkko ja minä.
+
+MIKKO. Olisitkin sitten jäänyt sinne ulos leikkimään hänen kanssaan.--
+Tulit tänne vähän pahaan aikaan.
+
+JOHANNES. Onko niin, Anna Liisa?
+
+ANNA LIISA. Voi, ei! Mikko vaan suotta--
+
+JOHANNES. Luulin että Pirkko ilman aikojaan kujeili, kun ei tahtonut
+päästää minua sisään. Mutta ymmärsin syyn, kun näin Mikon täällä.
+
+MIKKO. Vai ymmärsit sinä? Mahtaa sinulla sitten ollakin hiukan parempi
+järki, kuin voisi uskoa--noin naamastasi päättäen.
+
+JOHANNES. Elä huoli olla levoton, Anna Liisa, hän saa pieksää suutaan
+niin paljon kuin haluaa, minä en ole siitä millänikään.
+
+ANNA LIISA. Etkö? Sepä hyvä! Elä ole kuulevinasikaan, vaikka hän mitä
+puhuisi. Ethän?
+
+JOHANNES (istuutuu selin Mikkoon). Saat olla ihan rauhassa. Minä en
+häntä näe enkä kuule.
+
+MIKKO. Sittenhän meidän sopii jatkaa tässä entistä keskustelua, Anna
+Liisa. Ehkäpä hän sinunkin suhteesi herkiäisi kuuroksi ja sokeaksi.
+
+ANNA LIISA. Mikko--lopeta! Minä pyydän sinua, lopeta!
+
+JOHANNES. Eläkä häntä rukoile, ei siitä kumminkaan apua lähde.
+
+MIKKO. Kyllä Anna Liisa tietää, mistä apu lähtee. Jahka hän vaan tahtoo
+siihen keinoon tarttua! Hänestä se riippuu.
+
+ANNA LIISA. Tänne on käsketty paljon vieraita, Johannes, huomiseksi.
+
+JOHANNES. Niin kertoi isäsi äsken tuolla pihalla.
+
+ANNA LIISA. Aikovat laittaa oikein hauskat pidot. Juomia on isä antanut
+tuoda kaupungista.
+
+JOHANNES. Senkin jo kuulin.
+
+ANNA LIISA. Isä on niin hyväntahtoinen. Hän soisi kaikille iloa.
+
+MIKKO. Soisikohan tuo minullekin?
+
+ANNA LIISA. Tietysti sinullekin. Ottihan hän sinua eilen niin
+ystävällisesti vastaan kuin suinkin voi.
+
+MIKKO. Minäpä en tyydy niin vähään. Suurempaa iloa minä vaadin.
+
+ANNA LIISA. Ja pyysi sinua kuuliaisiin heti samassa.
+
+MIKKO. Sinä arvatenkin toivoisit, etten tulisi? Vai kuinka?
+
+ANNA LIISA. Voi, kun vaan olisit ihmisiksi, et kiusottelisi alituiseen,
+etkä tuottaisi minkäänlaista häiriötä, niin näkisin sinut mielelläni
+täällä muiden joukossa.
+
+MIKKO. Mutta et rinnallasi?
+
+JOHANNES. Ohoh? Vai rinnalle pyrkisit?
+
+MIKKO. Kah! Johan sinä sait kuulosi jälleen. Pianpa!
+
+ANNA LIISA. Tuolla tavalla kun jatkat, turmelet ilon sekä itseltäsi että
+muilta.
+
+MIKKO. Minä kysyin, jos sallit minun olla rinnallasi huomenna.
+
+JOHANNES. Se paikka on minulla, niinkuin tiedät.
+
+MIKKO. Niin tätä nykyä. Mutta on se ollut aikoinaan muillakin.
+
+JOHANNES. Mitä sanoit?
+
+ANNA LIISA. Johannes, sinä lupasit olla välittämättä hänen puheistaan.
+
+JOHANNES. Niinhän minä lupasin, mutta--
+
+MIKKO. Se on vähän vaikeata, niinkö?
+
+JOHANNES. Ei, puhu sinä vaan, kyllä minä kestän.
+
+ANNA LIISA. Ei se ole sinulta kauniisti tehty, Mikko, että laitat
+ikävyyksiä semmoiseen taloon, jossa sinua aina on kohdeltu hyvyydellä.
+Täytyy sinun itsesikin se myöntää, jos tarkemmin ajattelet.
+
+MIKKO. Sinäpä kun et kohtele minua samalla hyvyydellä kuin ennen.
+Siinähän se on.
+
+ANNA LIISA. Minä annan sinulle rauhan, tee sinä samoin minun suhteeni.
+
+MIKKO. Viis' rauhasta! Rakkautta minä vaadin sinulta.
+
+JOHANNES. Hävytön!--Jo minä sen arvasin. Sinne hän tähtää.
+
+ANNA LIISA. Johannes!
+
+JOHANNES. No, no, minä en suutu.--Niin, puhu sinä päälle vaan, minä en
+uhallakaan suutu.
+
+MIKKO. Suutut tai et. Se on minulle se ja sama. Mutta Anna Liisasta sinä
+saat luopua. Ja parasta kun teet sen ajoissa.
+
+JOHANNES. Sinunko käskystäsi?--Odotahan, vaan elä pitkästy.
+
+ANNA LIISA (istuutuu hänen luokseen ja ottaa häntä kädestä). Johannes,
+hän tahtoo särkeä meidän välimme.
+
+JOHANNES. Mutta siinä hän ei onnistu. Ei kuuna kullan valkeana.
+
+ANNA LIISA. Kun vaan sinä pysyisit lujana, Johannes. Ettet hylkää minua,
+tuli mitä tuli.
+
+JOHANNES. Minäkö hylkäisin sinut? Ja Mikon juonien tähden? Jopa jo!
+
+ANNA LIISA. Voi, jos uskaltaisin luottaa siihen, ettet sinä tee minusta
+eroa! Ettet sinä missään tapauksessa tee minusta eroa!
+
+JOHANNES. Mutta, herran nimessä, kuinka voit semmoista kysymykseenkään
+panna. Tiedäthän, että minä rakastan sinua todenperään. Kuinka sitten
+tekisin sinusta eroa.
+
+ANNA LIISA. Johannes--oletko minulle tukena,--jos jotain oudon outoa
+sattuisi?
+
+JOHANNES. Luota siihen. Mutta mitäpä meille semmoista oudon outoa
+sattuisikaan.
+
+ANNA LIISA. Näes, minulla ei ole ketään muuta koko maailmassa, johon
+voisin turvaantua.
+
+JOHANNES. Rakas kulta! Niinhän sinä olet kuin pieni säikähtynyt
+kananpoika.
+
+MIKKO. Kuherrelkaahan siinä nyt hetkinen. Se onkin teidän
+loppukuherruksenne.
+
+JOHANNES. Sinä yhä vaan pelkäät häntä tuolla?
+
+ANNA LIISA. Pelkään.
+
+JOHANNES. Suotta vallan. Jos tahdot, minä hyvin pian hänet täältä
+kuittaan.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei, elä nosta riitaa. Silloin olemme hukassa.
+
+JOHANNES. En käsitä tuota arkuutta. Eikä se mihinkään auta. Hän siitä
+vaan yltyy kahta pahemmin.
+
+ANNA LIISA. Koetetaan saada hänet hyvällä talttumaan, Usko minuun,
+se on ainoa keino.
+
+MIKKO. Riittää jo.
+
+JOHANNES. Mikä riittää?
+
+MIKKO. Tuo jäähyväisten otto.
+
+JOHANNES. Sinä erehdyt. Ei tässä jäähyväisiä oteta.
+
+MIKKO. Sitten ne saavat jäädä ottamatta, sillä nyt sinun on lähdettävä
+täältä tiehesi.
+
+JOHANNES. Kuinka sanoit?
+
+MIKKO. Että sinun nyt on lähdettävä täältä tiehesi.
+
+JOHANNES. Minun? Sinäkö käsket minua lähtemään tieheni? Kuinka se on
+ymmärrettävä?
+
+MIKKO. Meillä on kahdenkeskistä puhuttavaa Anna Liisan kanssa. Sinä
+äsken tulit meitä keskeyttämään.
+
+JOHANNES. Tyhjää vouhkit! Mitä kahden keskistä teillä on--mitä jo vaan?
+
+MIKKO. Anna Liisa, sinä laitat hänet nyt menemään, taikka tästä tulee
+toinen kurssi.
+
+JOHANNES. Oletko sinä hulluna, mies?
+
+MIKKO. Kuulitkos, mitä minä sanoin?
+
+ANNA LIISA. Tee hänelle mieliksi, Johannes. Mene vähäksi aikaa toiseen
+tupaan.
+
+JOHANNES. En ymmärrä sinua. Eikö minun pitänyt olla täällä sinulle
+tukena?
+
+ANNA LIISA. Ei, enhän minä sitä tarkoittanut.
+
+JOHANNES. Vaan mitä sitten?
+
+ANNA LIISA. Muuta se oli. Selitämmähän joskus toiste.
+
+MIKKO. No, kuinka käy? Suoriutuuko hän täältä hyvällä, vai--?
+
+JOHANNES. Ei, tämä menee tosiaan liian pitkälle.
+
+ANNA LIISA. Mene, hyvä mies, mene!
+
+JOHANNES. Sinä yhdyt häneen ja ajat minut pois?
+
+ANNA LIISA. Enhän minä aja--pyydän vaan.
+
+JOHANNES. Yhdentekevä. Sinä kumminkin tahdot jäädä hänen kanssaan
+kahdenkesken. Ja sitä minä suuresti ihmettelen.
+
+ANNA LIISA. Menisit vähäksi aikaa vaan. Että hän saa sanoa sanottavansa
+Eikö niin, Mikko? Vähäksi aikaa--tyydythän siihen?
+
+MIKKO. Viipyköön vaan yksin tein.
+
+JOHANNES. Minä en lähde.
+
+MIKKO. Etkö lähde?
+
+JOHANNES. En.
+
+ANNA LIISA. Johannes--!
+
+JOHANNES. Elä pyydäkään. Minä en lähde. En hievahda paikaltani. Mikolla
+ei ole sinulle semmoista puhuttavaa, jota en minä voisi kuulla.
+
+ANNA LIISA. Heitä toiseen kertaan, Mikko. Ensi viikoksi--onhan
+silloinkin vielä päiviä.
+
+JOHANNES. Sinäkö estelet häntä puhumasta asiataan minun kuullen? En
+totta totisesti kohta tiedä, mitä tästä pitää ajatteleman.
+
+ANNA LIISA. Ei--enhän minä estä--. Arvelin vaan, ettei sillä niin
+kiirettä olisi. Malta mieltäsi, Mikko, jätä tuonnemmaksi.
+
+MIKKO. Ei sitä jätetä tuonnemmaksi. Minä tahdon selvyyttä aivan tänä
+päivänä, tällä hetkellä.
+
+JOHANNES. Selvyyttä mistä?
+
+MIKKO. Siitä, onko tyttö sinun vai minun?
+
+JOHANNES. Kuka tyttö?
+
+MIKKO. Anna Liisa, tietysti. Ei suinkaan tässä nyt muista ole puhetta.
+
+JOHANNES. Se sinulla mahtanee olla selvillä kysymättäkin.
+
+ANNA LIISA. Elkää riidelkö! Voi, elkää riidelkö!
+
+MIKKO. Ratkaise, kummalleko meistä tahdot kuulua?
+
+JOHANNES. Sen hän jo on tehnyt. Mene kirkkoon huomenna, niin saat
+kuulla.
+
+MIKKO. Seuraukset tiedät. Ratkaise!
+
+ANNA LIISA. Hyvä Jumala!
+
+JOHANNES. Voithan sen hänelle sanoa, koska hän välttämättä niin tahtoo.
+
+ANNA LIISA. Elkää kiusatko minua. Jättäkää minut rauhaan.
+
+JOHANNES. Oma syysi. Olisit antanut minun tehdä mieleni mukaan, niin
+aikoja sitten olisin ajanut tuon miehen ulos.
+
+MIKKO. Ohoh? Sinäkö olisit ajanut minut ulos? Sinä, kiisken poika? Jopa
+sinä sitten mies olisitkin.
+
+JOHANNES. Nyt herkiä, taikka minä sinulle näytän.
+
+ANNA LIISA. Elkää, hyvä miehet, elkää! Johannes, sinä lupasit--!
+
+MIKKO. Tule koettamaan, jos uskallat. Minä sinut nutistan yhdellä
+kertaa--ja sen teen oikein suurella halulla.
+
+ANNA LIISA. Ei tappelua, ei, ei! Johannes, Mikko! (Hevonen pysähtyy
+portaiden eteen, ääniä ja askeleita kuuluu ulkoa.) Kuulkaa--Jumalan
+kiitos, isä tulee. (Kortesuo, Riikka ja Pirkko tulevat kantaen
+juomatavaraa, sokuritoppia ynnä muuta. Pirkko hinaa selässään suurta
+jauhopussia, jonka laskea tössähyttää penkille.)
+
+PIRKKO. Ahhah! sanoi akka, kun hautaan laskettiin.
+
+KORTESUO. Täällä sitä tuodaan muonaa huomiseksi.
+
+PIRKKO. Ja vieläpä häiksi asti. Näetkös, Anna Liisa, näin paljon
+vehnäjauhoja? Syntyy sinun leipoa niistä suuria rinkeliä ja jos mitä.
+
+RIIKKA. Se meidän olisi pitänyt tehdä jo kuuliaisiakin varten. Nyt meni
+vakaiset rahat leipuriin.
+
+KORTESUO. Luuletkos, että ne vehnäjauhot sitten ilmaiseksi tulevat?--
+Pitäisi kait näiden riittämän, vai mitä arvelette, miehet? Näiden
+juomain, tarkoitan? Eipähän sitä nykyaikana enää ryypittäne niinkuin
+ennen.
+
+RIIKKA. Raittiuskestithän nuo kuuluvat olevan muodissa. Ei tarjota
+väkijuomia minkäänlaisia.
+
+KORTESUO. Olkoot vaan. Viis' niistä kaikista uusista muodeista. Meillä
+on ja meillä tarjotaan. Muutamia ryyppyjä ainakin, että vieraat tulevat
+iloiselle tuulelle. Pikkuinen humala ei se haittaa.
+
+PIRKKO. Isä, saankos minä nyt riisua hevosen ja viedä hakaan?
+
+KORTESUO. Saat.
+
+PIRKKO. Ja saanko ajaa ensin hevosen selässä pikkusen maantiellä?
+
+KORTESUO. No saat, koska mielesi tekee.
+
+PIRKKO (kirkasee ja hyppii ilosta). Ai, ai, kuinka hauskaa! Nyt katsokaa
+ikkunasta kaikki, kun minä annan ruunan mennä täyttä laukkaa. (Juoksee
+ulos.)
+
+RIIKKA. Et olisi antanut. Hän ei tasaannu ikinä tällä tavoin.
+
+KORTESUO. No, tämän kerran jos hän nyt saakin vielä!
+
+RIIKKA. Mikähän siitä tytöstä lopulta paneksen? Ihmistä hänestä vaan ei
+tule milloinkaan maailmassa.
+
+KORTESUO. No, miehet, mitäs te niin totisen näköisiä olette? Ettehän
+vaan liene täällä kinailleet taaskin?
+
+ANNA LIISA. Kuinkas sitten! Jumalan onni, että tulitte kotiin, isä. Ei
+tiedä, mitä täällä muuten olisi tapahtunutkaan.
+
+RIIKKA. Ettäkö yritti jo tappelu tulla?
+
+ANNA LIISA. Ei paljonkaan puuttunut. Minä täällä jo olin pahemmassa kuin
+pulassa heidän kanssaan. Niin,--ettekös ole nyt vähän hämillänne
+molemmat koko jutusta?
+
+KORTESUO. Vai tappelua hieroitte? Jopa te nyt vallan! Järkevät miehet.
+
+ANNA LIISA. Kuuletteko, mitä isäkin sanoo. Järkevät miehet eivät sillä
+tavoin menettele. Ja olettehan te järkeviä molemmat, ettekä mitään
+tappelupukaria, eikös niin?
+
+RIIKKA: Mistä ihmeeltä teille on tullut tuo viha väliin? Neljä vuotta on
+Mikko ollut seutuvilta poissa--jos jotain vanhaa rettelöä on ollutkin,
+niin johan sen olisi pitänyt unohtua.
+
+MIKKO. Ei se mitään vanhaa vihaa ole, nyt se vasta on syntynyt.
+
+KORTESUO. Vanhaa tai uutta, niin sopikaa pois. Suuttukaa ja leppykää,
+elkääkä antako auringon laskea vihanne yli, sanoo apostoli Paavali.
+
+JOHANNES. Minä puolestani en riitaa halua.
+
+KORTESUO. Mikosta se lähtee, minä arvaan. Kuulepas, veli hopea, sinussa
+taitaa olla vähän äitisi luontoa. Suo anteeksi, mutta minä tunnustan
+suoraan, että sitä eukkoa minä en koskaan ole oikein kärsinyt. Siellä
+hän muuten taaskin näkyi seisoskelevan kartanolla.
+
+MIKKO. Mitä pahaa hän teille on tehnyt, kosk'ette voi häntä kärsiä?
+
+KORTESUO. Ei mitään pahaa, eipä siltä, ei mitään pahaa.
+
+MIKKO. Mutta hyvää.--Niin juuri, hyvää hän teille on tehnyt, mutta siitä
+te ette edes tiedäkään.
+
+KORTESUO. Enpä tosiaan tiedä, että hyvääkään.
+
+MIKKO. Tahdotteko kuulla, niin kerron.
+
+ANNA LIISA. Mikko--tiedätkös että täällä huomenna tanssitaankin?
+Vieläkö osaat? Sinähän ennen olit siinä niin mainio. Me molemmat--
+meidän täytyy koetella, käykö meiltä yhtä hyvin kuin silloin.
+
+MIKKO. Sinä tahdot--? Ymmärränkö sinua oikein--?
+
+ANNA LIISA. Niin--minä tahdon tanssia sinun kanssasi huomenna.
+
+JOHANNES. Kuinka, Anna Liisa? Äskeisen kahakan jälkeen sinä tuommoisia
+ehdottelet? Sitä en olisi uskonut.
+
+ANNA LIISA. Nehän jo sovittiin, ne äskeiset kahakat. Sovittiin ja
+unhotettiin. Eikös niin, Mikko? Eihän me nyt enää riidellä? Hyviä
+ystäviä ollaan taas.
+
+MIKKO. Niin sinäkö ja minä?
+
+JOHANNES. Teillä ei ole mitään tekemistä toistenne kanssa. Ei tarvitse
+olla vihassa--eikä ystävyydessä liioin.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei! Sovinnossa minä vaan tarkoitinkin. Sovinnossa,
+niinkuin vanhat tutut ainakin. Ethän sinä sitä paheksu, Johannes? Vai
+kuinka?
+
+MIKKO. Sinä koetat mielistellä meitä molempia? Sillä et pitkälle pääse.
+Toista taikka toista--mutta ei molempia.
+
+JOHANNES. Pysy erilläsi hänestä, Anna Liisa, se on parasta.
+
+ANNA LIISA. Huomenna vähän pyörähyttelen hänen kanssaan. Ei se ole sen
+vaarallisempaa. Hän lupaa sitten olla ihmisiksi koko illan.
+
+MIKKO. Ahaa--minä huomaan! Se oli vaan koukku. Kas, kuinka osasi olla
+viisas. Mutta narraa sinä muita, elä minua. En ole minä niitä miehiä,
+joita nenästä vedetään. Ja tästä muuten teen nyt lopun. Ei auta muu kuin
+suora puhe.
+
+ANNA LIISA. Mikko, ei vielä! Ei vielä--ylihuomenna vasta!
+
+MIKKO. Sitä ei jätetä ylihuomiseen. Nyt se on tapahtuva.
+
+ANNA LIISA. Mikko!
+
+JOHANNES. Mikä sinun on, Anna Liisa? Mitä sinä pelkäät?
+
+ANNA LIISA. En mitään--en mitään. Ole minulle tukena, Johannes. Nyt se
+tulee--
+
+KORTESUO. Minä en tästä, perhana ollen, ymmärrä, en hölyn pölyä. Mistä
+sinä teet lopun? Ja mistä sinä puhut suoraan? Onko jotain salattu
+minulta, niin ilmoita, ja ilmoita heti.
+
+ANNA LIISA. Elä anna hänen puhua, Johannes, elä anna hänen puhua. Koeta
+tukkia hänen suunsa.
+
+JOHANNES. Mitä varten--? Selitä!
+
+MIKKO. Asian laita on semmoinen, isäntä, että Anna Liisa oli minun
+morsiameni noin neljä vuotta sitten. Minä tulin häntä nyt hakemaan.
+Mutta tuo tuolla on sillä aikaa sotkenut meidän välimme.
+
+KORTESUO. Anna Liisa sinun morsiameni? Sen sinä valehtelet.
+
+RIIKKA. Herra tule ja siunaa! Kaikkea minun pitää kuullakin. Anna Liisa,
+joka silloin oli vasta viidentoista vanha. Elä usko, Johannes, semmoisia.
+Ei ne ole kuin joutavia lörpötyksiä. Minä takaan, ettei niissä ole mitään
+perää. Sen olisi kyllä huomanneet muutkin, jos heidän välillään jotain
+sentapaista olisi ollut.
+
+MIKKO. Ettepäs huomanneet. Me osasimme sen niin hyvin peittää, ettei
+ollut kellään ei aavistustakaan.
+
+KORTESUO. Herkiä, Mikko, hyvällä, taikka minä suutun. Minunko tyttäreni
+olisi ollut salaisissa suhteissa rengin kanssa? Hyi, häpeä! Häpeä
+semmoisia valheita levitellessäsi. Ja olisi se sitten jostakusta muusta
+tyttöhäiläkästä. Mutta Anna Liisasta, jonka kaikki ihmiset tietävät ja
+tuntevat vakavimmaksi ja siivoimmaksi tytöksi koko tällä paikkakunnalla.
+Että sinä ilkiätkin! Häpeä vähän, sanon vielä kerran.
+
+MIKKO. Kysykää Anna Liisalta, olenko puhunut totta vai valhetta.
+
+RIIKKA. Etkö sinä saa suutasi auki, tyttö? Tuolla tavalla annat itseäsi
+herjata.
+
+KORTESUO. Puolusta itseäsi, Anna Liisa.
+
+JOHANNES. Sano, että hän valehtelee, ja minä uskon sinua.
+
+ANNA LIISA. Voi, hyvä Jumala!
+
+JOHANNES. Rohkeutta vaan. Elä pelkää, ei sinulla ole tässä mitään hätää.
+Luota meihin.
+
+KORTESUO. Ihme paikka! Vastaahan toki! Kenen morsian olet, Johanneksenko
+vai hänen tuolla?
+
+ANNA LIISA. Johanneksen. En ole koskaan pitänyt kenestäkään muusta.
+Silloin olin vaan lapsi--ymmärtämätön lapsi--vasta viisitoistavuotias.
+
+RIIKKA. Siinä sen nyt kuulette.
+
+ANNA LIISA. Elä hylkää minua, Johannes. Voi, elä hylkää!
+
+JOHANNES. Ole rauhassa, kun sinulla ei ole mitään omallatunnollasi.
+
+KORTESUO. Minä otin sinut vastaan täällä, Mikko, niinkuin vanhan
+tuttavan ainakin, ja entisen palvelijan. Mutta tänlaisia juonia kun
+rupeat pitämään, täytyy minun kieltää sinulta taloni. Sillä minä en
+niitä siedä semmoisia.
+
+MIKKO. Anna Liisa--jatkatko sinä, vai onko minun vuoroni puhua? Vielä
+voit antaa asialle toisen käänteen, jos tahdot. Se on omassa vallassasi.
+
+RIIKKA. Mitä, herran nimessä, ne tarkoittavat nuo uhkaukset? Et suinkaan
+sinä häntä väkisen saa, sen mahtanet toki käsittää.
+
+MIKKO. Minä en luovu Anna Liisasta. Minä en anna häntä toiselle, sillä
+hän on niin hyvä kuin minun vaimoni--jos kohta ei olekaan vielä papin
+edessä seisottu.
+
+JOHANNES. Hänen vaimonsa? Anna Liisa onko se totta? Sano pian!
+
+RIIKKA. Sinä hävytön mies!
+
+KORTESUO. Ota takaisin nuo sanat heti paikalla. Taikka tässä ei
+kunnian kukko laula. Ota takaisin nuo sanat, kuuletko sinä? Ja sitten
+polvillesi! Maahan tuohon pyytämään anteeksi, Anna Liisalta ensin,
+sitten meiltä.--muuten--muuten--
+
+MIKKO. Joko nyt taivut, Anna Liisa? Vai ilmoitanko kaikki?
+
+ANNA LIISA. Peto! Tapa minut yksin tein!
+
+MIKKO. Eikö vieläkään? Niinkö sinulla on kova luonto? Sitten ei auta muu
+kuin lyödä viimeinen valtti pöytään. Mutta syytäkin itseäsi! (Menee
+ovelle.)
+
+ANNA LIISA. Mitä aiot--?
+
+MIKKO (aukaisee oven, huutaa ulos). Äiti--sisään!
+
+RIIKKA. Hussoko? Häntä täällä vielä tarvittiin! Kuuluttaa ympäri kylän
+kaikki, mitä tapahtuu, ja lisää kanssa.
+
+ANNA LIISA. Nyt se on lopussa, Johannes.
+
+JOHANNES. Mikä on lopussa?
+
+ANNA LIISA. Kaikki, kaikki!
+
+JOHANNES. Sinä et vastannut minulle. Oliko totta, mitä hän äsken sanoi?
+
+ANNA LIISA. Voi, että maa minut nielisi!
+
+JOHANNES. Anna Liisa.--vastaa, taikka minä tulen hulluksi.
+
+MIKKO. Sisään, sisään!
+
+HUSSO. Tulenhan minä, kun joudun. Joko täällä sitten ollaan selvillä?
+
+MIKKO. Ei vielä. Mutta kohta. Saatte kertoa nyt, mitä tiedätte.
+
+HUSSO. Siihenkö sitä tultiin kumminkin? Enkös minä jo sanonut. Ei se
+anna hevillä perään.
+
+KORTESUO. Hussolla ei minun tietääkseni ole täällä mitään tekemistä. Ja
+minä puolestani näkisin kernaammin, että hän menisi tiehensä.
+
+HUSSO. Siinä nyt kuulit, Mikko. Näin he meitä kohtelevat. Näin he ovat
+minua koko ajan kohdelleet. Ei sisään käsketä, ei istumaan pyydetä.
+Semmoinen on kiitos siitä, että olen heidän tyttärensä pelastanut
+häpeästä ja kuritushuoneesta.
+
+RIIKKA. Hyvä Jumala--ovatko he menettäneet järkensä, nuo molemmat!
+
+KORTESUO. Punnitse sanojasi, eukko. Tämä juttu ei lopu tähän, sen
+lupaan.
+
+RIIKKA. He ovat panneet tuumansa tukkoon, äiti ja poika! No, ei kiitetä!
+Antaapas olla, mitä tästä vielä tulee.
+
+KORTESUO. Tämä juttu ei lopu tähän. Minä vedän heidät edesvastaukseen!
+
+HUSSO. Vie oikeuteen, jos uskallat! Minä pysyn puheessani. Sanon siellä
+niinkuin täälläkin, että Hämeenlinnassa istuisi tyttösi huomenna
+tänäpäivänä ilman minua, niin totta kuin minä tässä seison. Minua
+juuri,--minua, eukkopahaa, hän saa kiittää siitä, että on vapaalla
+jalalla. Ja millä hän on minulle sen palkinnut? Ei millään.--ei
+kerrassa millään. Joskus on jonkun vaaterepaleen antanut, siinä
+kaikki. Uskokaa jos tahdotte, mutta niin on asiat!
+
+KORTESUO. Sinä olet pelotellut häntä tuolla konnan koukulla ja kiskonut
+häneltä lahjoja? Hyvä että tuli tiedokseni--
+
+HUSSO. Jonkun vaaterepaleen, niinkuin sanoin, ei mitään muuta. Ja näin
+kauvan, neljä vuotta, minä yhtäkaikki olen pitänyt sitä salassa, en
+henkeä ole vetänyt koko jutusta yhdellekään ihmiselle. Anna Liisa on
+saanut käydä kunniallisesta talontyttärestä, eikä hän ole
+tietävinäänkään, vaikka lapsi, jonka hän hengiltä otti, makaa kuusen
+alla metsässä, vähän matkaa täältä.
+
+RIIKKA. Tuommoisia hän uskaltaa sanoa meille vasten silmiä!--Ajakaa
+hänet ulos, miehet. Tarttukaa käsikynkistä kiinni ja viekää pellolle
+mokoma heittiö.
+
+MIKKO. Ei, niin kauvan kuin minä olen tässä.
+
+HUSSO. Ajakaahan minut vaan ulos, ajakaahan! Silloin menen suoraa päätä
+vallesmanniin ja ilmoitan hänelle paikan. Kaivettakoon ruumis ylös, niin
+nähdään, olenko valehdellut.
+
+RIIKKA. Jos sieltä lapsen ruumis löytyykin, niin on se jonkun muun, ei
+Anna Liisan.
+
+HUSSO. Siitä vallesmanni ja korkea oikeus kyllä ottaa selvän, ellei Anna
+Liisa hyvällä tunnusta. Mutta eipä hän kykene tässäkään väittämään
+vastaan. Siinä seisoo vaan kuin tuomittu. Niin, olisit uskonut minua ja
+pysynyt kiinni Mikossa, ettet olisi ruvennut riiailemaan toisten
+kanssa, niin et olisi tähän pulaan joutunut. Ei milloinkaan maailmassa
+olisi mitään tullut ilmi.
+
+JOHANNES. Sinä kuulet, mistä he sinua syyttävät, etkä virka sanaakaan.
+Eihän siinä ole mitään perää--ei pienintä alkuakaan, eihän ole?
+
+MIKKO. Nyt tiedätte, kuinka asian laita on. Antakaa Anna Liisa suosiolla
+minulle, isäntä. Ei siinä muu tule neuvoksi kumminkaan. Silloin kaikki
+vielä voi kääntyä hyvin päin.
+
+ANNA LIISA. Hänelle? Ei ikinä! Ennen vaikka mitä--
+
+RIIKKA. Mitä sinä sanoit, Anna Liisa? Puhu kovempaa, että muutkin
+kuulevat. Elä pelkää, lapsikulta, elä ensinkään pelkää. Ei noita
+valheita hullukaan usko.
+
+KORTESUO. Sinä olet viaton, Anna Liisa, minä tiedän, että sinä olet
+viaton. Tahdon vaan kuulla sen omasta suustasi, ennenkuin toimitan
+heille ansaitun rangaistuksen. Sinä olet aivan viaton, eikö niin?
+
+JOHANNES. Vastaa, Jumalan tähden, vastaa!
+
+RIIKKA. Mitä tuota kysyykään. Kiusaatte häntä vaan suotta.
+Puolipyörryksissä on raukka muutenkin, näettehän sen.
+
+KORTESUO. Vaiti, ja anna minun puhua. Rohkaise mieltäsi, Anna Liisa, ei
+saa noin hämmentyä. Tulet sinä vielä oikeuden edessäkin vastaamaan
+puolestasi, saatikka nyt tässä.
+
+ANNA LIISA. Voi, armollinen Jumala!
+
+KORTESUO. Onhan se pelkkää valhetta kaikkityyni, alusta loppuun? Sano
+vaan: on, en sinulta sen pitempiä selityksiä pyydä.
+
+RIIKKA. Hyvä, rakas lapsi, etkö sinä kuule, mitä isä pyytää. »On
+valhetta»--ne sanat kun vaan saisit esille.
+
+JOHANNES (raskaasti). Hän ei saa niitä sanotuksi!
+
+KORTESUO. Anna Liisa, mitä tämä on? Etkö kuule, vai etkö tajua?
+
+ANNA LIISA. Isä--anteeksi, isä!
+
+KORTESUO. Sinua ei syyttömästi tuomita, ole ihan huoleti. Ja
+edesvastaukseen he tulevat.
+
+ANNA LIISA (vaipua polvilleen). Äiti--isä--Johannes, armahtakaa!
+
+KORTESUO. Armahtakaa? Mitä armahtakaa? Jos sinä kerran olet syytön,
+niin.--(vaipuu vavisten penkille), mitäs minä ajattelinkaan sanoa?
+Riikka--onhan hän syytön?
+
+RIIKKA. Herra Jumala--elä sitä epäile!
+
+KORTESUO. Tule tänne, lapseni, tänne! Elä ole siellä maassa. Ei se ole
+sinun paikkasi. Et sinä ole semmoisia tehnyt. Meidän, vanhempiesi
+silmien alla sinä olet elänyt. Tule tänne, tule! Elä pelkää noita. Minä
+ajan heidät pois. (Nousee). Valehtelijat, roistot, ulos! Tuolla ovi,
+ulos molemmat!
+
+ANNA LIISA. Isä, isä--antakaa heidän olla. Ei he ole valehdelleet. Se on
+kaikki totta.
+
+KORTESUO. Totta? Mikä?
+
+ANNA LIISA. Kaikki on totta, mitä he tässä ovat kertoneet.
+
+RIIKKA. Sekinkö, että--että olet tappanut lapsesi?
+
+ANNA LIISA. Niin, niin! Sekin on totta. Tehkää minulle nyt mitä
+tahdotte.
+
+RIIKKA. Herra hyvästi siunaa ja varjele.
+
+JOHANNES. Sinä? Sinä, Anna Liisa?
+
+KORTESUO. Kuinka hän sanoi? Minä varmaan olen sekaisin päästäni. Mitä
+hän puhui? Sanoiko, että on--että hän on murhannut lapsensa?
+
+ANNA LIISA. Isä--! kuulkaa minua, isä--
+
+KORTESUO. Murhannut lapsensa?--Murhannut! Ja kaikki nämä vuodet
+teeskennellyt edessäni. Pettänyt minut, pettänyt meidät kaikki!
+Käärme! (Hapuilee kirvestä penkiltä.)
+
+ANNA LIISA. Äiti--äiti!
+
+KORTESUO. Käärme, minä tapan sinut!
+
+RIIKKA. Isä--! Jumalan tähden, miehet, auttakaa!
+
+MIKKO. No noh! Hillitkääpä mieltänne, isäntä! Kirves tänne!
+
+KORTESUO. Minä tapan sinutkin. Molemmat minä tapan.
+
+RIIKKA (tarttuu Anna Liisaan). Pois, onneton, pois, siksi kuin hänen
+vihansa lauhtuu. Pois, pois! (Vie hänet ulos.)
+
+MIKKO (vääntää kirveen hänen käsistään ja viskaa sen lattiaan). Te ette
+tapa Anna Liisaa, ettekä minua liioin. Asia ei sillä parane.
+
+(Kortesuo putoo penkille istumaan.)
+
+JOHANNES. Ei parane enää millään. Kaikki on lopussa!
+
+Esirippu alas.
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+(Sama tupa. Riikka seisoo ikkunassa oikeaan ja tähystelee ulos.)
+
+RIIKKA. Niin istuu kuin kuvapatsas. Ei niin että kättä liikuttaisi.
+
+KORTESUO (tulee sisään). Lähetin hakemaan sekä Johannesta että Mikkoa.
+Jotain selvyyttä tästä pitää tuleman, illalla kun jäi kaikki kesken.
+
+RIIKKA. Anna Liisa vaan ei paikaltaan hievahda. Koko yön hän nyt on
+istunut tuolla rannalla yhtämittaa.
+
+KORTESUO. Hae hänet sisään sieltä.
+
+RIIKKA. Voi, kun olen käynyt houkuttelemassa monet kerrat, mutta enhän
+tuota saa tulemaan.
+
+KORTESUO. Mitä hän sanoo?
+
+RIIKKA. Ei mitään. Katsoa tuijottaa vaan eteensä silmät levällään
+eikä tajua, vaikka hänelle mitä puhelisi. Jotain hän siellä hautoo
+mielessään.
+
+KORTESUO. Mitä se olisi?
+
+RIIKKA. Kun ei vaan hyppäisi järveen lopulta. Sitä tässä olen seisonut
+ja vahtinut kaiken aikaa eilisestä saakka, niin etten ole silmiäni
+ummistanut.
+
+KORTESUO. Se se vielä puuttuisi! Itsemurhan kun tekisi onneton, kaiken
+muun hyvän lisäksi.
+
+RIIKKA. Sinäkin hänet säikytit niin pahasti illalla. Miltähän sinusta
+tuntuu, jos tyttö raukka vielä menee sekaisin päästään.
+
+KORTESUO. Kas niin! Minunko syykseni se nyt käännetään kaikki?
+
+RIIKKA. Eipä niin sinunkaan syyksesi. Mutta olisit sinä saanut häntä
+hiukan ihmisiksi kohdella yhtäkaikki. Oma lapsesi hän kumminkin on.
+
+KORTESUO. Sen vuoksihan minun juuri tulee häntä kurittaa. Mitä
+välittäisin minä hänen rikoksestaan, jos hän olisi ventovieras? Mitä jo
+vaan!
+
+RIIKKA. On hän, poloinen, mahtanut kärsiä tarpeeksi asti näinä vuosina.
+Ei siinä sinun kuritustasi enää kaivata.
+
+KORTESUO. Hänkö kärsiä? Kyllä kai! Olisiko hän silloin sitä niin
+salannut ja peitellyt? Ja niin teeskennellyt? Saakeli soikoon, kun sitä
+ajattelen--!
+
+RIIKKA. Sinä et, ukko parka, niitä asioita ymmärrä.
+
+KORTESUO. Ymmärrätkö sinä muka sitten paremmin? Sano!
+
+RIIKKA. Luulenpa melkein.
+
+KORTESUO. Sinä ehkä tiesit asiasta? Hän varmaankin oli sinulle kertonut?
+Minua vaan vedettiin nenästä yksissä tuumin. Tunnustapa--tunnusta heti--
+taikka minä--!
+
+RIIKKA. No niin! Alahan nyt pauhata taas. Niinkuin ei tässä olisi ikävää
+mieltä yltäkyllin jo muutenkin.
+
+KORTESUO. Etkös tiennyt siitä? Sano!
+
+RIIKKA. Enkä tiennyt, kah! En tiennyt enempää kuin sinäkään. Eläkä
+tuossa nyt intoile turhanpäin.
+
+KORTESUO. Mutta äitinä sinun olisi pitänyt tietää, millä jäljillä
+tyttäresi on.
+
+RIIKKA. Mistäpä minä osasin semmoista ajatellakaan.
+
+KORTESUO. Huomaahan sitä, kun kerran on silmät päässä.
+
+RIIKKA. Etpä tuota huomannut sinäkään. Yhden verran hän oli sinun
+nähtävissäsi kuin minunkin.
+
+KORTESUO. Mutta sinun asiasi oli pitää huolta tytöstä eikä minun.
+Ymmärrätkös?
+
+RIIKKA. Ymmärrän, ymmärrän! Ja lopeta nyt, hyvä ihminen. Ellet herkiä
+kiukkuilemasta, niin ei tule parempaa selvyyttä nyt kuin eilenkään, sen
+minä sanon. Suotta vaan laitoit hakemaan Johannesta ja Mikkoa.
+
+KORTESUO. Kuka tässä kiukkuilee, sinä vai minä?
+
+RIIKKA. Ei riidellä. Asia ei sillä parane kumminkaan.
+
+KORTESUO. Millä se sitten paranee? Jos tiedät, niin sano.
+
+RIIKKA. Vaiti nyt! Täällä tulee Johannes.
+
+JOHANNES (tulee). Mitäs tänne kuuluu?
+
+RIIKKA. Huonoa vaan, mitäs muuta. Ukko tuossa riitelee, ja Anna
+Liisa--(pyyhkii kyyneleitään) taitaa olla ihan mennyttä kalua.
+
+JOHANNES. Hän näkyi istuvan rannalla. Ei älynnyt minua, vaikka kuljin
+siitä ohitse.
+
+RIIKKA. Eihän se, poloinen, näe eikä kuule enää mitään. (Itkee ja
+tähystelee ulos.)
+
+KORTESUO. Kuinkas nyt teemme, Johannes? Sinä, tietystikin, tahdot purkaa
+Anna Liisan kanssa?
+
+JOHANNES (painuneella mielellä). Eihän siinä ole muu edessä. Hän ei ole
+se ihminen, jona häntä pidin.
+
+KORTESUO. Niin, niin! Hän tekeytyi toiseksi, kuin mitä hän oli. Petti
+meidät kaikki.
+
+JOHANNES. Senpä vuoksi juuri--senpä vuoksi tämä isku oli niin kova kun
+uskoi hänen olevan parhaimman kaikista. Ja nyt yht'äkkiä tulee
+tietämään, että onkin ihan päinvastoin. Että hän on huonoin ja että
+pahin tyttöhäiläkkä on kuin enkeli hänen rinnallaan. Se se tahtoi viedä
+minulta aivan järjen eilen illalla. Enkä tiedä, olenko vieläkään
+täydessä tolkussani. Tuolla olen kävellyt metsässä kaiken yötä, pieksänyt
+puita ja pieksänyt maata, jos kuka olisi nähnyt, niin hulluksi varmaan
+olisi luullut.
+
+KORTESUO. Onhan se koskenut sinuunkin, kyllä sen ymmärrän.--Vaikka--
+toiselta puolen mikäs sinulla sentään on hätänä. Pääsethän sinä hänestä
+erillesi, saat toisen ja paremman sijaan--
+
+JOHANNES. En rupea minä niihin puuhiin enää tuon koomin. Tästä
+ensimmäisestä yrityksestä sain jo kylläni.
+
+KORTESUO. Rupeat hyvinkin. Annahan olla kun vähän aikaa kuluu, että tämä
+alkaa haihtua mielestäsi.
+
+JOHANNES. Ei se ikinä haihdu.
+
+KORTESUO. Niin sinä nyt luulet, mutta kyllä minä tiedän. Ei, sanon
+vieläkin, ei sinulla ole hätää. Toista meidän, vanhuksien, jotka tähän
+saakka olemme eläneet rehellisinä ja kunniallisina ihmisinä, emmekä
+suinkaan ole kenellekään vääryyttä tehneet. Ja nyt loppuiällä saamme
+tämmöisen häpeän--arvaapas, miltä se tuntuu.
+
+JOHANNES. Niin, mutta syyttömäthän te olette, sen jokainen tietää, joka
+teidät tuntee.
+
+KORTESUO. Syyttömät olemme, sen uskallan sanoa Jumalankin edessä. Emme
+me kumpikaan ole häntä semmoiseen opettaneet. Mutta mitä se auttaa.
+Maailma tuomitsee tapansa mukaan, ei se siihen katso.
+
+JOHANNES. Mutta tarvitseeko maailman tätä tietää? Eihän se asiaa enää
+paranna kumminkaan.
+
+RIIKKA. Voi, jospa sen saisikin vielä siihen painumaan. Että pelastuisi
+tuo onneton vankilasta edes.
+
+JOHANNES. Minun kauttani ei mitään tule ilmi. Siihen saatte luottaa.
+
+KORTESUO. Kiitos siitä lupauksesta! Minä tiedän, että sinä pidät sanasi.
+
+RIIKKA. Mutta kuinkas tehdään tänäpäivänä?
+
+KORTESUO. Niin, sitä vastenhan minä oikeastaan lähetin sinua hakemaan.
+Meidän pitäisi kait mennä estämään kuulutuksia?
+
+JOHANNES. Emme me nyt jaksa, isäntä. Antaa kuuluttaa. Puretaan sitten
+jäljestäpäin kaikessa hiljaisuudessa.
+
+RIIKKA. Entäs kun tänne tulee vieraita?
+
+JOHANNES. Tulkoon. Emme ilmoita vielä mitään. Siitä vaan nousisi turhaa
+hölyä. Kyseltäisiin, ihmeteltäisiin--ja juoruttaisiin loppumattomiin.
+
+KORTESUO. Ja mitäpä ihmiset sillä tiedolla tekevät. Ennättävät he sen
+kuulla sittenkin.
+
+RIIKKA. Ehkei sentään niin pahasti käy kuin miltä ensin näytti. Koska
+nyt Johanneskin meitä näin auttaa.
+
+KORTESUO. Kun tulisi se Mikko, että saisimme tuumata hänenkin kanssaan.
+
+JOHANNES. Mikkoako odotatte? Sitten lähden minä pois.
+
+KORTESUO. Elä lähde. Täytyyhän sinun olla täällä, kun vieraat tulevat,
+ettei mitään epäluuloa herää.
+
+JOHANNES. Minä en siedä nähdä sitä miestä. Vihani rupeaa kiehumaan, kun
+vaan ajattelenkin häntä.
+
+KORTESUO. Jospa nyt kumminkin tekisit meille sen hyvän työn, Johannes.
+Että yhden päivän vielä olisit saman katon alla hänen kanssaan.
+
+JOHANNES. Ja kuuntelisin hänen ilkkumisiaan? Katselisin hänen
+voitonriemuaan? En, vaikka mikä olkoon! Elkää pyytäkökään.
+
+RIIKKA. Olkaas nyt--! Hän nousi ylös--. Pian, pian--hän menee järvelle
+päin. Nyt olemme hukassa! (Juoksee ulos.)
+
+JOHANNES. Anna Liisa--?
+
+KORTESUO. Hän hukuttaa itsensä! Herra armahtakoon!--Voi.--jalkani
+hervahtuivat--(Tahtoisi rientää ulos, vaan ei kykene, hervahtaa alas
+polvilleen.)
+
+JOHANNES. Elkää hätäilkö. Minä juoksen avuksi. (Juoksee ulos.)
+
+KORTESUO. Juokse,--juokse kiiruusti! Ennättävätkö he? (Menee ikkunaan,
+pui nyrkkiä.) Anna Liisa! Koetapas! Veneellä hän aikoo päästä
+syvemmälle.--Juoskaa--ottakaa toinen vene!--No niin, niin! Hyvin käy,
+Jumalan kiitos. (Mikko tulee.)
+
+KORTESUO (yhä ikkunassa). Jumalan kiitos, he saivat hänet kiinni. Ei
+hätää enää! (Kääntyy.) Mikko, johan sinä olet täällä.
+
+MIKKO. Te laitoitte minua hakemaan?
+
+KORTESUO. Laitoinhan minä. Minä, näes, ajattelin kysyä sinulta, vieläkö
+pysyt eilisessä puheessasi? Että tahdot Anna Liisan vaimoksesi?
+
+MIKKO. Tietysti. En suinkaan minä nyt tällä välin ole mieltäni
+muuttanut, kun sitä en kerran neljässä vuodessa ehtinyt tehdä.
+
+KORTESUO. Niinpä sinä nyt saat hänet.
+
+MIKKO. No, joko viimeinkin!
+
+KORTESUO. Emme pane enää vastaan, ei Johannes enemmän kuin minäkään.
+Heti kun entinen kuulutus on purettu, saat mennä hänen kanssaan
+pappilaan. Koetetaan pitää koko tuo onneton juttu salassa edeskinpäin,
+jos mahdollista. Johanneskin lupasi olla siitä puhumatta.
+
+MIKKO. Kas niin! No sittenhän on kaikki hyvin. Kävi juuri niinkuin minä
+sanoin. Olisitte vaan heti uskoneet minua, niin vähemmällä ikävällä
+olisi päästy. Mutta kaks' niistä. Pian ne unohtuvat, eikös niin?
+
+KORTESUO. En luule, että unohtuvat. Hautaan tämä kolahdus minut vie, en
+minä tästä enää toinnu, sen saatte nähdä. Kuinka sitä tänlaisessa
+alituisessa pelossa jaksaisi elää?
+
+MIKKO. Mitäs pelättävää teillä on? Johannes jos lörpöttelisikin, niin
+kuka uskoo semmoisia juttuja? Ja millä hän ne näyttää toteen? Ei hänen
+ole hyvä mennä niitä levittelemään. Selitetään, että hän vaan vihasta,
+kun Anna Liisa antoi rukkaset.
+
+KORTESUO. Se tietopa kumminkin painaa. Enhän minä tästä puolin enää voi
+ihmisiä silmiin katsoa.
+
+MIKKO. Joutavia! Tapahtunut, mik' on tapahtunut, mitä sillä mieltänsä
+rasittaa. Ei se mihinkään hyödytä.
+
+KORTESUO. Kun pääsisi edes tämän päivän ohi.
+
+MIKKO. Miksi juuri tämän päivän? Niin--heitähän kuulutetaan ja tänne on
+käsketty vieraita! (Viheltää.) Kuinkas siitä pulasta päästään?
+
+KORTESUO. Ajateltiin, ettei virketä purkauksesta vielä mitään. Otetaan
+vieraat vastaan ja ollaan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
+Päästäisiin sillä tavoin vähemmällä hälinällä.
+
+MIKKO. Helkkaria! Sehän on kaikkian parasta! Me vietämme kihlajaisia,
+Anna Liisa ja minä, mutta sen pidämme omina tietoinamme. Emme henkeä
+vedä muille koko asiasta. Uskokoot he vaan olevansa kuuliaisissa ja
+pitäkööt Johannesta sulhasena. Tuusan jevlat! Syntyy heidän kanssaan
+kujeilla tänä iltana.
+
+KORTESUO. Mitä kujeilla? Siihen tässä vielä olisi halua.--Tuoltapa ne
+tulevat. (Riikka ja Johannes tuovat Anna Liisaa väkisin sisään.)
+
+ANNA LIISA. Antakaa minun olla! Antakaa--minä en tahdo tulla sisään.
+
+RIIKKA. Sinun täytyy. Me emme jätä sinua enää sinne yksin.
+
+ANNA LIISA. Miksi ette antanut minun mennä? Nyt olisin saanut hänet
+syliini. Hän oli siellä kaukana järvellä ja itki--itki aivan kuin
+silloinkin.
+
+KORTESUO. Kuka oli järvellä? Kuka itki?
+
+ANNA LIISA. Lapseni. Oma, pieni lapseni. Siellä hän itkee vielä nytkin.
+Päästäkää, antakaa minun mennä hänen luokseen.
+
+RIIKKA. Hyvä lapsi--usko minua, ei hän siellä ollut. Heikkoudesta vaan
+tuli semmoinen kuva silmiisi, kun siellä syömättä olit valvonut koko
+yön. Harhanäky, ei muuta mitään.
+
+ANNA LIISA. Minä näin hänet niin selvään, mutta hän katosi veden alle,
+kun te tulitte. Miksi ette antanut minun mennä? Mitä estitte minua?
+
+RIIKKA. Kun sinä olisit heittäytynyt järveen, poloinen.
+
+ANNA LIISA. Niin järveen, lapseni luokse järveen! Eikö minulle
+sitäkään iloa sallita! (Itkee hiljaa.)
+
+KORTESUO. Tyttö, tyttö! Sen surunko meille vielä tekisit.
+
+ANNA LIISA. Minä tahtoisin kuolla. Antakaa minun kuolla. Antakaa minun
+päästä sinne, missä lapsikin on.
+
+RIIKKA. Ethän sinä lapsesi luokse pääsisi sillä tavalla.
+
+KORTESUO. Heitä nuo tuommoiset tuumat pois mielestäsi, Anna Liisa.
+Täällä alkaa kaikki kääntyä hyvin päin. Ei sinun tarvitse pelätä enää
+mitään, ei vankeutta eikä muita. Saat olla ja elää ihan rauhassa.
+
+MIKKO. Et sinä jouda kuolemaan, Anna Liisa. Hui, hai--et ensinkään
+kuolemaan. Nythän meille vasta elämä alkaakin. Sinulle ja minulle. Tokko
+sinä vielä tiedätkään, että meille tänään tulee kihlajaiset?
+
+ANNA LIISA. Enkö olisi päässyt lapseni luokse? Mitä, äiti?
+
+MIKKO. Et! Et varmaankaan.
+
+ANNA LIISA. Mutta lepoon olisin kumminkin tullut. Siellä makaisin
+rauhassa järven pohjassa. Kaikki olisi lopussa. Kaikki tuskat ja vaivat.
+En tietäisi mitään enää.
+
+RIIKKA. Entä minkälaiseen tilaan olisit joutunut tulevassa elämässä?
+Herra varjele--etkö sinä sitä ollenkaan ajattele, lapsi kulta?
+
+ANNA LIISA. Niin tulevassako elämässä? En tiedä--. Mutta pois täältä.
+Pois, pois! Täällä olen tehnyt vaan syntiä. Olen häväissyt itseni ja
+muut. Eikä minulla ole täällä enää jalansijaa. Kaikki hylkäävät, kaikki
+vihaavat. Minä olen kuin kuivettunut oksa puussa, tai rikkaruoho
+pellossa. Ei minusta ole iloa eikä hyötyä kenellekään. Voi, äiti, voi
+että estitte minua hukkumasta. Nyt olisi kaikki ohi, ja te olisitte
+minusta päässeet.
+
+KORTESUO. Elä, elä puhu semmoisia. Ei sinua kukaan vihaa. Ei tarvitse
+koko asiasta puhuakaan tuon koomin, kun vaan lupaat, ettet mene järveen
+etkä muulla tavalla lopeta itseäsi.
+
+MIKKO. Ilon päiviä me vielä vietämme yhdessä, Anna Liisa,--semmoisia,
+ettei niitä monella olekaan. Minä kun vien sinut vihille ja pidän oikein
+hyvänä, niin takaan, että kuoleman halu mielestä pakenee.
+
+ANNA LIISA. Ei se pakene. Äiti, päästäkää minut pois, päästäkää. En minä
+saata elää. Jos ihmiset antavatkin anteeksi, niin ei anna Jumala.
+
+RIIKKA. Antaa! Ole varma siitä, että antaa. Vielähän sinä elät armon
+ajassa.
+
+ANNA LIISA. Mitä hän sitten minulta vaatii? Olen itkenyt ja rukoillut,
+olen madellut hänen jalkojensa juuressa. Mutta yhtä ankara hän on
+vihassaan. Mitä pitää minun tehdä, että syntini poistettaisiin? Sanokaa,
+äiti!
+
+RIIKKA. Rukoile, että Jumalan pyhä henki valaisee mieltäsi. En minä
+osaa sinua neuvoa, lapsi raukka.
+
+ANNA LIISA (hiljaa ja harvaan; katsoo ylös päin). Jumalan pyhä henki?
+
+KORTESUO. Se ei suinkaan käske sinua itsemurhaa tekemään.
+
+ANNA LIISA. Ei, ei! Ei käskekään.--Äiti, nyt lankesi taivaan valo
+sieluuni! Nyt--tiedän, mitä minun tulee tehdä, että saan armoa ja
+anteeksiantamista.
+
+RIIKKA. Jumalan kiitos! Hän rauhoittuu.
+
+ANNA LIISA. Niin, Jumalalle kiitos ja kunnia. Ja kiitos teille, äiti ja
+Johannes, siitä, että estitte minua uudesta synnistä. Nyt tahdon elää:
+minä olen löytänyt Jumalan. Kuulen hänen äänensä sielussani.
+
+KORTESUO. Kaikki hyvin! Ei tarvitse meidän pelätä enää. Mutta nyt sinä
+saat mennä aittaan pukeutumaan, Anna Liisa. Kirkonmeno loppuu tuossa
+paikassa ja silloin ovat vieraat täällä.
+
+RIIKKA. Pane parhain juhlapuku päällesi.
+
+ANNA LIISA. Kyllä, äiti! Parhaimman juhlapuvun otan ylleni! Voi, kuinka
+nyt elämä on autuasta. Ja näin äkkiä se muuttui! Tuli aivan kuin
+päivännousu idästä.
+
+KORTESUO. Niin, niin! Mutta mene nyt, että ehdit valmiiksi.
+
+MIKKO. Yksi sana, Anna Liisa, ennenkuin lähdet.--Ethän sinä minua enää
+vihaa, niinkuin eilen väitit?
+
+ANNA LIISA. En. En sinua vihaa, Mikko. En sinua, enkä ketään.
+
+MIKKO. Kuulittekos--? Mitä sanoin minä?
+
+KORTESUO. Elä viivyttele enää, Anna Liisa, vaan mene ja tule pian
+takaisin, juhlapuvussa ja iloisella mielellä.
+
+ANNA LIISA. Niin tulenkin, isä. Juhlapuvussa ja iloisella mielellä.
+Hyvästi siksi! (Menee.)
+
+RIIKKA. Minäkin menen samalla ottamaan toiset vaatteet. (Menee.)
+
+MIKKO. Hyvästi, hyvästi! Elä ole kauvan poissa.--Hän oli jo kuin toinen
+ihminen. Näittekö kuinka hänen silmänsä loistivat?
+
+JOHANNES. Niin--ei häntä suinkaan enää suru painanut.
+
+MIKKO. Ennenkuin päivä on lopussa, saan minä hänestä viimeisetkin huolet
+haihtumaan. Uskotteko sen?
+
+JOHANNES (katkerasti). Paljon mahdollista. Eihän tässä enää tiedä, mitä
+odottaa.
+
+MIKKO. Sinä, Johannes, taidat olla minulle vielä nyreissäsi eilisestä?
+Elä viitsi! Ei minullakaan enää ole mitään sinua vastaan, kun kerran
+sain omani takaisin. Mutta Anna Liisasta en olisi luopunut, en millään
+mahdilla.
+
+JOHANNES. Sen kyllä osoitit!
+
+MIKKO. Niin, niin! Te minut pakotitte menemään vähän liian pitkälle.
+Mutta ei se mitään. Annetaan niiden unehtua ja painua. Ollaan iloisia
+kaikin miehissä tänä iltana.
+
+HUSSO (tulee sisään). Onko se totta, mitä Riikka suihkasi minulle
+korvaan sivumennessään?
+
+MIKKO. Ettäkö täällä on sulhasia vaihdettu? Totta on.
+
+HUSSO. No, herra tule ja puserra! Ettäkö sinä sitten tulet Kortesuon
+vävyksi? Siunaa ja varjele! Kuka olisi sitä uskonut ennen aikaan, kun
+piennä poikana sait juosta täällä palasta pyytämässä. Ja pellolle
+kyörättiin monet kerrat! Mutta nyt paisuukin kulkupojasta isäntä taloon.
+Siunaa ja varjele, mä vieläkin sanon! Että minun kumminkin piti tämä
+ilopäivä nähdä. Oikeinko nämä mielisuosiolla antoivat sinulle
+tyttärensä?
+
+MIKKO. Oikein ne antoivat mielisuosiolla.
+
+HUSSO. Vai niin! Vai mielisuosiolla antoivat. No, pitääpä minunkin
+kiittää. (Tulee Kortesuon luokse ja kättelee häntä.) Suurkiitosta,
+isäntä, kost' Jumala! Nyt saatte haukkua minua tästä puolin niin paljon
+kuin ikinä haluatte, en ole siitä millänikään. En virka en halaistua
+sanaa. Vähät minusta, iänlopusta, kunhan vaan pojalleni hyvin käy.
+
+MIKKO. No, no, en minä anna äitiäkään pahoin kohdella.
+
+KORTESUO. Enkä minä sitä teekään. Muistathan vaan, ett'et vielä hiisku
+tästä kenellekää mitään.
+
+HUSSO. En hiisku, en. Mitä minä siitä ennen aikojaan. (Katselee Mikkoa
+loistavin silmin.) Mutta mahtaa se Mikkokin nyt olla mielissään! Herra
+tule ja puserra! Ja mitä se nyt sanoo Johannes?
+
+JOHANNES. En mitään. Vapaaehtoisesti olen luopunut.
+
+HUSSO. Vapaaehtoisesti? Vai vapaaehtoisesti! Tokkopa sentään niin
+vapaaehtoisestikaan? En usko.
+
+JOHANNES. Uskot tai et. Se on minulle se ja sama.
+
+KORTESUO. Elkää alkako vaan riitaa, hyvät ihmiset.
+
+HUSSO. Ei suinkaan, ei millään tavalla. Mitäpä se minua liikuttaakaan.
+Pääasia, että Mikko sai Anna Liisan. En huoli muusta mistään.
+
+PIRKKO (tulee kirkkopuvussa, virsikirja kädessä). Terveisiä kirkosta!
+Nyt ne sieltä pudotettiin alas saarnastuolista että rumahti.
+
+MIKKO. Vai oikein rumahti!
+
+PIRKKO. Olisit ollut kuulemassa, Johannes. Kirkko oli, tiedättekös,
+täpösen täynnä väkeä, ja niin hiljaa olivat kaikki, kun näiden nimiä
+mainittiin, että olisi kuullut nuppineulan lattiaan kilahtavan.
+
+MIKKO. Jo nyt lasket lipettiä.
+
+PIRKKO. Pidä sinä suusi kiinni! Mitä sinä aina sotket toisen puhetta.
+
+MIKKO. No, no! jatka, jatka. Nuppineulan olisi kuullut lattiaan
+kilahtavan.
+
+PIRKKO (kääntyy muihin). Tuntui niin somalta, minun oikein sydämeni
+pamppaili, kun pappi luki, että: »nuorimies, talollinen Johannes Kivimaa
+ja talontytär, siveä, nuori neiti»--siveä nuori neiti, se joltakin
+kuuluu, se.
+
+MIKKO. Kukas nyt keskeytti.
+
+PIRKKO. Vaiti, sinä! Minä en puhu sinulle, minä puhun muille.--Niin;
+»siveä nuori neiti Anna Liisa Kortesuo, joiden aijottu avioliitto nyt
+ensi kerran kuulutetaan».
+
+MIKKO. Anna Liisaako siellä kuulutettiinkin? Kun minä luulin koko ajan
+että Pirkkoa.
+
+PIRKKO (pyörähtää Mikkoa kohti kädet selän takana, irvistää ja matkii).
+Äjäijäijäijäi--
+
+KORTESUO. Pirkko, sinä--!
+
+PIRKKO. Mitäs hän on niin ilkeä, mokoma.
+
+MIKKO.(nauraen). Sitä on tyttöä!
+
+PIRKKO. Missä äiti ja Anna Liisa? Kun eivät olekaan koristelleet tupaa
+eivätkä panneet seppeleitä ylös. Tuolla näkyivät olevan kaikki porstuan
+nurkassa, ja minä kun niitä niin uskoa laitoin viime yötä.
+
+KORTESUO. Ennätät sinä ne vielä saada seinille, kun pidät kiirettä.
+
+PIRKKO. Menkää sitten pois täältä joka kynsi, eikä saa tulla sisään,
+ennenkuin käsketään.
+
+HUSSO. Saanhan minä jäädä tänne avuksi?
+
+PIRKKO. No, te jos jäätte. Mutta muut kaikki pois, ja väleen!
+
+KORTESUO. Mennään minun kammariini siksi aikaa.
+
+MIKKO. Elähän huoli, Pirkko, minä sinulle vielä näytän!
+
+(Johannes, Mikko ja Kortesuo menevät.)
+
+PIRKKO. Näytät sinä! Minkähän tuota näytät?--Nyt sukkelasti, Husso.
+Nostetaan seppeleet sisään. (Kantavat porstuasta viheriöitä köynnöksiä,
+puita ynnä muita koristeita sisään.)
+
+PIRKKO (kipuaa ylös penkille). Ojentakaa minulle köynnöksiä te, minä
+asetan niitä tänne ylös.
+
+HUSSO. Kyllä.--Sinä taidat olla kovin mielissäsi tästä Anna Liisan
+naimisesta, Pirkko?
+
+PIRKKO. Tiettyä se. Niin iloinen kuin--kuin--kolmentuhannen markan
+hevonen.
+
+HUSSO. Hei, hei! Sitten sinä mahdat pitää kovasti tulevasta langostasi?
+
+PIRKKO. Niinkö Johanneksesta? Kuinkas muuten. Toista niin hyvää miestä
+ei ole koko maailmassa.
+
+HUSSO. Et sinä ehkä antaisikaan Anna Liisaa kenellekään muulle?
+
+PIRKKO. En. En totta totisesti antaisi häntä kenellekään muulle pait
+Johannekselle.
+
+HUSSO. Et Mikollekaan?
+
+PIRKKO. Mikolle? Pyh! Hänelle nyt kaikkian vähimmän.
+
+HUSSO. Minkätähden hänelle kaikkian vähimmän?
+
+PIRKKO. Minkäkötähden?--Kaikkea te kysytte. Ymmärtäähän nyt tuon.
+
+HUSSO. Kunko Mikolla ei ole taloa?
+
+PIRKKO. Minä vähättelen talosta!
+
+HUSSO. Mikäs hänellä sitten on vikana?
+
+PIRKKO. Sekin on vikana, jos tietää tahdotte, ettei Anna Liisa voi häntä
+kärsiä.
+
+HUSSO. Ooho? Niinkö on hullusti, ettei Anna Liisa voikaan kärsiä Mikkoa?
+
+PIRKKO. Niin se on.--Mikä teitä naurattaa?
+
+HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani.--Voi sun, taivaan tapernaakkeli!
+Onpa tämä sentään hauska juttu.
+
+PIRKKO. Mikä niin? Sanokaa minullekin.
+
+HUSSO. Mitähän sinä virkkaisit, jos Anna Liisa vielä purkaisi
+Johanneksen kanssa ja menisi Mikolle?
+
+PIRKKO. Elkää vouhkiko tyhjää, vanha ihminen.
+
+HUSSO. Mikkopa on paljon pulskempi mies kuin Johannes.
+
+PIRKKO. Menkää suolle!
+
+HUSSO. Etteikö ole sitten?
+
+PIRKKO. Menkää suolle, minä sanon!
+
+HUSSO. Eikä se Anna Liisa ole niinkään hanakkata Johannekselle menemään.
+Hyvin kuuluu olleen ikävällä mielellä kaiket aamua, vaikka onkin
+kuuliaispäivä.
+
+PIRKKO. Nyt, jos ette vaikene, niin ajan teidät pellolle.
+
+HUSSO. So, so! Olepas hiljaa. Vieraita ajaa pihaan. (Asettuu keskelle
+ikkunaa, nojautuu molemmin käsin ikkunalautaan.) Monta monituista
+hevosta, Ristolan, Heimosen, Katajamäen--
+
+PIRKKO. Ja ketä muita? (Viskaa Husson syrjään.) Pois tieltä, että
+minäkin näen. Siellähän on--hei, kaikki viis minun hevostani--siellähän
+on jo pelimannit ja muut! (Juoksee ovelle.)
+
+(Heimosen ja Ristolan emännät, Katajamäen isäntä, Kortesuo, Mikko,
+Johannes ja Riikka tulevat sisään, heitä seuraa paljon muita vieraita,
+nuoria sekä, vanhoja, ynnä pelimanni viulua soittaen.)
+
+RIIKKA, Astukaa peremmälle, tehkää niin hyvin!
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Siinähän se on Pirkkokin. Hyvää päivää. Pitkäksipä sinä
+olet venynyt sitten kun sinut viimeksi näin.
+
+PIRKKO. Alkaahan minussa mittaa olla.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, ei vaan. Kohta täysikasvanut. Kun Anna Liisa
+viedään, niin alkavat sulhaset käydä toisen tyttären luona.
+
+MIKKO. Sittenkö vasta? Minä tässä jo muutamia päiviä olen parastani
+koettanut.
+
+PIRKKO. Elä valehtele!
+
+RIIKKA. Lapsihan Pirkko vielä on. Ei hänestä ole niihin puuhiin. Käykää
+istumaan, hyvät vieraat.
+
+MIKKO. Niin, tehkää hyvin. Isännät tänne pöydän päähän, emännät
+peräpenkille, ja tyttöhuitukat--ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä
+se on teidän paikkanne.
+
+PIRKKO. Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne
+miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?
+
+RIIKKA. Tyttö hoi, jos et sinä ole hiljaa siellä! Se se on niin suulas,
+tuo elävä.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Tule sinä vaan tänne, Pirkko, tänne minun rinnalleni.
+Täällä on sijaa.
+
+PIRKKO. Joutuneeko tässä hyvin istumaan. Eiköhän se tanssi jo kohta
+alkane?
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Ei suinkaan nyt ihan heti. Eihän vielä ole
+morsiantakaan tervehditty.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin, missä Anna Liisa on, kun häntä ei näy?
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ajattelin juuri kysyä samaa.
+
+RIIKKA. Hän tästä vast'ikään pistääntyi aittaan.
+
+PIRKKO. Hyh--! Vai vast'ikään! Kun minä täällä olen koristellut tuvan,
+olen riidellyt aika lailla Husson kanssa, olen tehnyt vaikka mitä, eikä
+häntä koko aikana ole näkynyt, ei kuulunut.
+
+RIIKKA. Tottapahan tulee, kun joutuu.
+
+MIKKO. Mitä, jos hyvinkin pistetään polskaksi sillä välin? Minusta
+näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa.
+
+PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta?
+
+MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla.
+
+KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että
+Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun
+pantavaa.
+
+RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin.
+
+MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.
+
+PIRKKO. Enkä tule. Minä tanssin Johanneksen kanssa.
+
+MIKKO. Sitten täytyy minun ottaa toinen. (Tiirailee tyttöjä.) Kenenkähän
+noista nyt valitseisin? Yks toistaan somempi. Tässä tulee mies aivan
+ymmälle. Mieluummin ottaisin heidät kaikki.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Mikko taitaa olla täällä niinkuin puhemiehen virassa?
+
+MIKKO. Niin, puhemieshän minä olen. Ei näistä ilman minua olisi mitään
+tullutkaan. Johannes noin hiljainen mies, mitäs hän olisi uskaltanut
+kosia.
+
+KORTESUO. Niin no--alkakaahan pois.
+
+MIKKO. Entäs isännät ja emännät? Tässä ei auta, joka ikisen pitää
+tanssia tänäpäivänä.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Emmehän me vanhat vielä näin alkuillasta. Sitten vasta
+lopussa.
+
+MIKKO. Minun kanssani katrillia, emäntä? Niinkö? (Menee ja sieppaa yhden
+tytöistä käsikynkkäänsä.)
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin, niin!--Se on aika hulivili, tuo Mikko. Mutta
+kyllä on sulhanen siihen sijaan vakava ja tasainen.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kerrassa kunnon mies. Hyvän vävyn te hänestä saatte.
+
+RIIKKA (hiljaa ja surumielisesti). Kyllähän Johannes hyvä on--kaikin
+puolin.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Ja semmoinen mainio talo kuin hänellä on. Kelpaa siinä
+Anna Liisan emäntänä pyöriä.--
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin sitä on muutamilla iloa lapsistaan. Toisilla taas
+ei kuin pelkkää surua.
+
+(Riikka huokaa ja kääntyy pois. Nuoret tanssivat lyhyen polskan.)
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Noin sitä mekin ennen hypättiin. Mutta nyt ovat jalat
+jo kangistuneet.
+
+KORTESUO. Jalat kangistuneet ja mieli samoin.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Illemmällä me yhtäkaikki tanssimme mekin, eikös niin?
+
+KORTESUO. Ei se minulta enää käy.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ei sitä tiedä, ennen kuin koettaa. Harjoitellaan
+pois tänä iltana, että sitten osaamme häissä oikein hyvin. Joko ne
+milloin pidetään muuten?
+
+KORTESUO. Niinkö häät?
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niin, niin. Anna Liisan ja Johanneksen häät.
+
+KORTESUO. Eipä niistä vielä ole tietoa.--Ketäs siellä nyt tulee? Rovasti
+ja vallesmanni--
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ja tohtori ja kauppias. Kaikki kirkonkylän herrat.
+Kuuliaisetkin kun jo näin suurellisesti vietetään, niin mitä sitten
+häät! (Rovasti, vallesmanni, tohtori ja kauppias tulevat. Tanssi
+taukoaa.)
+
+VALLESMANNI. Kas niin! Täällähän ilot jo ovat ylimmällään. Elkää
+lopettako, jatkakaa vaan, jatkakaa!
+
+ROVASTI. Meitäkö säikähditte?
+
+MIKKO. Eipä me juuri säikähdettykään, mutta polska kun juuri sattui
+päättymään.
+
+ROVASTI. Päivää, isäntä! Toivotan onnea. Ja emännälle samoin.
+
+KAUPPIAS. Tokko olitte edes kirkossa kuulemassa, kun tytärtänne
+kuulutettiin?
+
+KORTESUO. Eihän me.--
+
+KAUPPIAS. Minäpä olin. Ja voin vakuuttaa, että kaikki kävi hyvässä
+järjestyksessä. Nuorten miesten mieltä vaan kovasti kirveli.
+
+MIKKO. Vai kirveli? Tuota minä jo ajattelin. Saanko luvan kysyä--ehkäpä
+vihlasi kauppiaan omaakin sydäntä?
+
+KAUPPIAS. No, ilmankos? Kun paikkakunnan sievin tyttö vietiin noin sivu
+suun.
+
+ROVASTI. Mutta missä morsiuspari?
+
+VALLESMANNI. Sulhasen minä näen tuolla. Tulkaa esille, Kivimaa. Mitä te
+siellä piileilette muiden takana!
+
+MIKKO. Pelkää varmaan, että häntä kuritetaan, kun meille semmoiset
+tepposet teki.
+
+TOHTORI. Ei kanneta vihaa semmoisesta. Kunnia voittajalle.
+
+KAUPPIAS. Niin, eihän sille mitä mahda. Onnea vaan toivotamme. Mutta
+oivalliset häät sinun täytyy pitää, Johannes, siitä hyvästä. Muuten
+katso eteesi!
+
+MIKKO. Vähälläpä hän pääsee. Minä kun olisin kauppiaan sijassa, niin
+laudalta hänet löisin pois.
+
+ROVASTI. No, noh! Eihän nyt kumminkaan.
+
+MIKKO. Etteikö käy laatuun, arvelee rovasti? Hyvin vallan. Maksaa vaan
+pienet sakkorahat--ei siihen muuta tarvita.
+
+JOHANNES. Mitä pieksät suutasi tyhjään.
+
+MIKKO. Ahaa--hän käy jo levottomaksi.
+
+ROVASTI. Mutta morsian--? Missä morsian?
+
+VALLESMANNI. Niin, häntä emme vielä ole saaneet tervehtiäkään.
+
+KORTESUO. Kyllä hän kohta tulee.
+
+RIIKKA. Pirkko, menepä kiirehtimään! Käske tulemaan sukkelasti! Sano
+että rovasti ja kaikki muutkin vieraat kaipaavat.
+
+PIRKKO. Kyllä. (Pyörähtää pois.)
+
+MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme
+molemmin puolin tupaa,--naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään.
+Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen.
+
+KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla--
+
+RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties
+kuinka pahasti.
+
+KAUPPIAS. Eikös mitä! Eikä se niin vaarallista, jos vähän säikähtääkin,
+onpa täällä tohtori saapusalla.
+
+TOHTORI. Kyllä minä vastaan säikähdyksen puolesta.
+
+VALLESMANNI. Hyvä tuuma vallan. Rovasti jos sitten vielä pitää pienen
+puheen--toivottaa onnea meidän kaikkien puolesta ja niin poispäin.
+
+ROVASTI. Mielelläni.
+
+KAUPPIAS. Kuulkaas vielä--kun sanon. Heti kun rovasti on lopettanut
+puheensa, niin huudamme uudelleen »eläköön», ja sitten painamme hänet
+tuoliin ja kannamme ympäri.
+
+MIKKO. Ympäri tupaa ensin, sitten ympäri pihamaan ja taas takaisin
+tupaan.--Hyvä juttu, sanoi Sumelli, kun selkäänsä sai!
+
+RIIKKA. Voi, voi, minua pelottaa--
+
+PIRKKO (juoksee sisään). Aitan ovi oli lukossa, mutta minä huusin
+avaimen reiästä.
+
+RIIKKA (hätäisesti). Ja mitä hän vastasi? Lupasiko tulla?
+
+PIRKKO. Sanoi olevansa valmis.
+
+HUSSO (ikkunassa). Tuollahan tuo tulee. Voi, kuinka hitaasti astuu!
+
+MIKKO. No, nyt--olkaa hiljaa kaikki! Äiti, pitäkää varalta ja avatkaa
+ovi. Mutta äkkiä ja selkiselälleen!
+
+HUSSO. Hyvä, hyvä! Minä teen, niinkuin käsketään. (Seisovat hetken
+hiljaa, Husso paiskaa oven auki, Anna Liisa ilmestyy, hänelle huudetaan
+»eläköön».)
+
+ANNA LIISA. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki!
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Mitä hän sanoi? Jumalan--?
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Jumalan pyhä henki.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Onko hän tullut uskovaiseksi?
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kuunnellaanhan.--Rovasti puhuu.
+
+ROVASTI. Aivan niin. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki. Ja liha
+kuolkoon, himoineen, haluineen. Siinä korkein päämäärä meille kaikille.
+Ja nyt pyytäisin saada lausua morsiamelle pari sanaa sekä omasta että
+läsnäolevain puolesta--
+
+ANNA LIISA. Erehdytte, jos minua morsiameksi luulette. En ole morsian
+kenenkään.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Eikö ole kenenkään morsian?
+
+KORTESUO. Mitä nyt, Anna Liisa?
+
+RIIKKA. Herra siunaa--! Mikä hänelle on pistänyt päähän?
+
+MIKKO. Ujostelee tietysti.
+
+ROVASTI (hymyillen). Mitäs te sitä kiellätte? Onhan teitä tänäpäivänä
+kuulutettu, totta silloin olette morsian.
+
+VALLESMANNI. Elkää suotta kainostelko.
+
+KAUPPIAS. Taisitte käydä hämillenne, kun otimme teitä vähän
+erikoistavalla vastaan. Mutta elkää olko millännekään--
+
+TOHTORI. Kunniaa me vaan tahdoimme osoittaa.
+
+MIKKO. Niin, kunniaahan me vaan, me kuuliaisvieraat--
+
+ANNA LIISA. Minua tosin on kuulutettu tänään. Mutta en ole siltä
+morsian. Kaikki on rauennut sikseen.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, nyt ei kiitetä! Ohhoh, tämäpä oli ikävää.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Sanopas muuta! Minun menee ihan pääni sekaisin--en
+tajua kohta mitään.
+
+KORTESUO. Mitä sinä ajattelet, Anna Liisa? Kun näin häiritset vieraiden
+iloa.
+
+RIIKKA. En ymmärrä häntä--(Katsoo avuttomasti Kortesuohon.) Mikä tässä
+nyt tulee eteen?
+
+ROVASTI. Te olette siis vakaasti päättänyt purkaa?
+
+ANNA LIISA. Se on jo purettu. Se täytyi purkaa.
+
+HUSSO. Siinä nyt kuulet, Pirkko. Mitä olen minä sanonut koko ajan? Anna
+Liisa ei ole Johannesta rakastanutkaan. Mitä sitä niin hämmästytään.
+Kerrankos semmoista tapahtuu. Olen minä nähnyt että vihiltäkin vielä
+morsian peräytyy, saatikka sitten kuulutuksen jälkeen. Sano sinä vaan
+totuus, Anna Liisa, elä yhtään ujostele.
+
+ROVASTI. Mitä sulhanen tähän arvelee?
+
+JOHANNES. Anna Liisa on oikeassa. Meidän välimme on jo rikottu.
+
+PIRKKO (pudistelee Riikkaa hameesta). Äiti, äiti--eikö Anna Liisa sitten
+menekään naimisiin? Eikö, äiti?
+
+RIIKKA. Ole hiljaa, sinä.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niinkö se sitten kävikin? Vähät muusta, mutta lyhyeen
+loppui meiltä ilo. Surma kaikkiakin!
+
+MIKKO. Elkäähän hätäilkö, isäntä. Me jatkamme pitoja. Jos onni oikein
+on, niin saamme tästä kihlajaiset kuuliaisten sijaan. Vai kuinka, Anna
+Liisa?
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Yhä kummempaa.
+
+MIKKO. Niin, minä vaan arvelen, että hänellä mahtaa olla joku toinen
+mielessä.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. No, sitten--!
+
+ROVASTI. Niin,--minä puolestani en osaa tähän mitään sen enempää. Kun
+molemmat tahtovat eroa--
+
+ANNA LIISA. Minulla olisi vielä muutakin sanottavaa.
+
+MIKKO. Nyt saamme kuulla!
+
+ROVASTI. Etteköhän jättäisi sitä toistaiseksi? Johan tässäkin oli
+tarpeeksi tällä kertaa. Vai mitä arvelevat vanhemmat?
+
+KORTESUO. Kyllä olen samaa mieltä kuin rovastikin. Tässä on jo
+tarpeeksi. Jääköön toistaiseksi loppu.
+
+ANNA LIISA. En voi sitä jättää enää. Omaatuntoani painaa. Se kun on
+kitunut tuon syntikuorman alla jo liian kauvan, neljä pitkää vuotta.
+
+KORTESUO. Tule pois nyt sieltä ja ole ihmisiksi. Etkö sinä kuullut, mitä
+rovastikin sanoi?
+
+ANNA LIISA. Elkää estäkö minua. Antakaa minun seurata pyhän hengen
+ääntä.
+
+RIIKKA. Voithan sen tehdä toisten--
+
+MIKKO. Niin, sitten kun olet vielä ajatellut pääsi ympäri moneen kertaan
+ja kun yhdessä olemme tuumailleet.
+
+HUSSO (nykäisee Mikkoa). Mitä hän aikoo tehdä?
+
+MIKKO. Ettekö sitä ymmärrä? Hän ilmoittaa kaikki.
+
+HUSSO. Herra siunaa ja varjele! Onko hän hullu?
+
+ROVASTI. Hänpä aikoo sanoakin jotain muuta, kuin mitä ensin luulin.
+Jos omatunto teitä pakottaa puhumaan, niin minä en suinkaan siinä
+tapauksessa tahdo kieltää.
+
+ANNA LIISA. Eikä vanhempanikaan, kun he oikein ajattelevat. Eikö totta,
+tekään ette tahdo minua kieltää?
+
+RIIKKA. Minä pyydän vaan, että jätät toistaiseksi ja lähdet nyt aittaan
+lepäämään. Vieraat sen kyllä suovat anteeksi. Hän kun on valvonut koko
+yön, ei ole enää tolkussaan--
+
+MIKKO. Niin, se on parasta. Viekää hänet, emäntä, aittaan levolle. Ja
+tohtori jos tekisi hyvin ja kirjoittaisi hänelle jotain rauhoittavaa,
+että hän pääsee uneen kiinni, niin minä juoksen apteekkiin.
+
+ANNA LIISA. Ei, antakaa minun puhua. En minä tarvitse rohtoja, näettehän
+että olen aivan levollinen ja täydessä tolkussani.
+
+ROVASTI. Tahdotteko sitten tässä, kaikkien kuullen--?
+
+ANNA LIISA. Tahdon. Vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan kasvojen
+edessä.
+
+HUSSO. Elä hiidessä, Anna Liisa! Pidä nyt ajoissa suusi kiinni, muuten
+kadut. Mitä sinä turhan takeen menet lörpöttelemään.
+
+ROVASTI. Hiljaa! Olkaa sekoittumatta tähän, te.--Jatkakaa, Anna Liisa,
+jatkakaa vaan pelkäämättä,--vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan
+kasvojen edessä.
+
+MIKKO. Jos rovasti sallii--minä häntä puhuttelisin ensin vähäisen.
+
+ROVASTI. Voitte tehdä sen sitten,--jäljestäpäin.
+
+MIKKO. Tule vilvoittelemaan ulos, Anna Liisa--pikipäin vaan--
+
+ROVASTI (nousee, kiivastuu ja lyö nyrkkiä pöytään). Pois! Häntä ei saa
+häiritä, minä sanon!--Nyt voitte alkaa!
+
+ANNA LIISA. Olen tehnyt suuren synnin, jonka minun nyt täytyy tunnustaa.
+Tähän saakka olen sen kavalasti peittänyt kaikilta ihmisiltä,
+päästäkseni häpeästä ja rangaistuksesta vapaaksi. Mutta ei se
+peittäminen ole minua onnelliseksi tehnyt.
+
+ROVASTI. Ei varmaankaan. Sisällinen tuska oli sitä suurempi, eikö niin?
+
+ANNA LIISA. Se oli niin suuri, että sitä tuskin jaksoin kantaa.
+Omantunnon vaivat eivät antaneet minulle hetkeksikään lepoa.
+
+ROVASTI. Rohkeutta vaan, lapseni! Mikä oli synti, jonka teit?
+
+ANNA LIISA. Neljä vuotta sitten synnytin lapsen, metsässä tuolla, ja
+minä, poloinen, tapoin hänet.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Herra Jumala!
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Anna Liisako?--Tappanut lapsensa?
+
+MIKKO. Minusta on kummaa, että sairaan ihmisen houreita kuunnellaan ja
+pidetään täytenä totena.
+
+HUSSO. Elkää, hyvät ihmiset, uskoko häntä. Kyllä hän ottaa sanansa
+takaisin jo huomenna, kun on saanut yönsä nukkua.
+
+ANNA LIISA. Asia on niinkuin olen sanonut. Jos tahdotte, niin näytän
+paikan, mihin hän on haudattu.
+
+VALLESMANNI. Minun pitää virkani puolesta tehdä muutamia kysymyksiä.
+Tiesivätkö vanhempanne mitään tästä kaikesta?
+
+ANNA LIISA. Ei, he ovat viattomat. He uskoivat minusta pelkkää hyvää. Ei
+heillä ollut pienintä aavistustakaan minun rikoksestani.
+
+HUSSO. Lähtään pois, Mikko. Mitäs me täällä enää.
+
+MIKKO. Kuunnellaanhan, kuinka tässä käy.
+
+VALLESMANNI. Tämä tunnustus tuli sitten vallan odottamatta teille
+vanhemmille?
+
+KORTESUO. Tunnustus? Niin, tunnustus tuli odottamatta.
+
+VALLESMANNI. Mutta rikoksesta tiesitte jo tätä ennen, niinkö?
+
+KORTESUO. Eilen illalla vasta. Siitä saakka olemme olleet kuin
+huumeessa. Emme ole tienneet paljon sinne eikä tänne.
+
+RIIKKA. Emmehän me voineet ruveta ilmiantajiksi--oman lapsemme
+ilmiantajiksi. Eihän voi lakikaan sitä vaatia.
+
+KORTESUO. Varsinkin, kun niin pitkä aika oli kulunut.
+
+ANNA LIISA. Minä yksin olen syyllinen. Elkää vanhempiani ahdistelko, he
+eivät mitään tienneet. Olinhan sen salannut heiltä samoin kuin
+muiltakin.
+
+VALLESMANNI. Voitte olla rauhassa heidän suhteensa, jos asia on niinkuin
+sanotte. Mutta teitä en saa jättää. Minun surullinen velvollisuuteni
+vaatii minut panemaan teidät kiinni.
+
+ANNA LIISA. Ja saattamaan minut ansaittuun rangaistukseen. Tehkää se,
+herra vallesmanni, sitä juuri tahdonkin. Tehtyä en millään enää
+tekemättömäksi saa--en, vaikka kuolemaan asti sitä surisin. Mutta
+antakaa minun kärsiä--antakaa minun kärsiä kovimmat rangaistukset, että
+edes jossain määrässä voisin rikokseni sovittaa. Tulkaa, minä ilolla
+lähden vankeuteen--ja kuritushuoneesen--ja vaikkapa mestattavaksi,
+kaikki, mitä ikinä oikeus minulle määrää, otan mielihyvällä vastaan.
+
+RIIKKA. Lapsi, lapsi--ooh, rakas taivaallinen isä, vie pois tämä kalkki,
+en kestä sitä juoda! (Vaipuu valittaen ja puoleksi pyörtyneenä alas.)
+
+PIRKKO (itkien). Äiti--äiti.
+
+KORTESUO (pyyhkii kyyneleitä silmistään). Että minun täytyi tätä nähdä!
+Etten päässyt hautaan ennemmin!
+
+ANNA LIISA. Isä ja äiti--elkää surko minun tähteni! Elkää surko! Ei
+minulla ole mitään hätää. Näettehän, kuinka olen iloinen nyt! En koko
+elämässäni ole tuntenut itseäni näin onnelliseksi.
+
+JOHANNES (liikutettuna). Anna Liisa--!
+
+KORTESUO. Etkö sinä välitä mitään siitä häpeästä, jolla meidän harmaat
+hiuksemme olet tahrannut?
+
+ANNA LIISA. Suokaa se minulle anteeksi! Voi, jos jollakin tavoin vielä
+kerran voisin tehdä hyväksi, mitä teitä vastaan olen rikkonut.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Sääli vanhempia.
+
+HEIMOSEN EMÄNTÄ. Tämä heidät musertaa tyyten.
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Voi sentään! Ei sitä ihminen tiedä, mitä surua
+lapsistaan voi saada.
+
+KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Kylläpä teille nyt kävi ohraisesti. Kävipä
+tosiaankin.
+
+MIKKO (hiljaa Hussolle). Tässä ei auta enää mikään. Täytyy antaa kaikki
+mennä menojaan. Lähtään pois! (Menevät.)
+
+KORTESUO. Hautaan kun pääsisi! En muuta enää toivo.
+
+ROVASTI. Ei niin, hyvät ystävät, ei niin! Ei teillä ole syytä suruun
+tällä hetkellä, vaan iloon ja riemuun. Jumalan henki on tehnyt työtä
+tyttäressänne ja päässyt voitolle. Elkää maailman tavoin katselko tätä
+asiaa, ottakaa se korkeammalta kannalta. Tähän asti on Anna Liisa
+vaeltanut eksyksissä. Nyt hän on löytänyt oikean tien. Kiittäkäämme ja
+ylistäkäämme taivaan Herraa!
+
+RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin--onhan se niinkin, kun oikein ajattelee. Lihalle
+tämä on kuritus, mutta ei hengelle.
+
+KORTESUO. Me olemme lyhytnäköisiä, me ihmiset. Emme aina ymmärrä
+kaikkivaltiaan tarkoituksia.
+
+RIIKKA. Ja meissä lihallinen mieli aina pyrkii valtaan.
+
+ROVASTI. Sitä hartaammin koettakaamme edistyä hengen elämässä ja Jumalan
+avulla me pääsemme voitolle samoin kuin Anna Liisakin. (Tarttuu Anna
+Liisan käteen.) Niin, lähde rauhaan, lapseni. Lähde sinne, mihin
+omatuntosi sinua vaatii menemään. Ja vahvistakoon sinua taivaan isä,
+että loppuun asti lujana pysyisit. Äsken toivotimme sinulle onnea
+pieneen maalliseen elämänkäänteesen. Mutta tuhat kertaa innokkaammin
+toivotamme sinulle nyt onnea sisällisen muutoksen johdosta.
+
+TOHTORI. Minä yhdyn rovastiin. Jääkää hyvästi!
+
+ANNA LIISA (lankeaa ensin isänsä, sitten äitinsä kaulaan). Hyvästi, isä!
+Hyvästi, äiti--ja Pirkko, hyvästi!--Hyvästi kaikki.
+
+KAIKKI. Hyvästi! Ja onnea!
+
+JOHANNES. Anna Liisa--etkö tahtoisi antaa minullekin kättä!
+
+ANNA LIISA. Mielelläni! Hyvästi, Johannes, hyvästi!
+
+JOHANNES. Herran haltuun, Anna Liisa! Yksi sana vielä: sinä olet
+kumminkin se, joksi sinua alunpitäen luulinkin.
+
+ANNA LIISA. Kiitos ystävällisyydestäsi!--Nyt, herra vallesmanni, olen
+valmis.
+
+VALLESMANNI. Niinpä lähdemme sitten! (Menevät.)
+
+ROVASTI. Hän vaeltaa iankaikkisen elämän tietä. Onnellinen hän.
+
+Esirippu alas.
+
+[1895.]
+
+
+
+
+
+
+KOTOA POIS
+
+Yksinäytöksinen näytelmä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+PENTTINEN, kauppias.
+ROUVA PENTTINEN.
+FANNY, heidän tyttärensä.
+RIIKKA, heidän palvelijansa.
+BROBERG, tohtori.
+ILMA AHOKAS, postinhoitaja Pöllismäellä.
+AHLBOM, kauppias.
+ROUVA AHLBOM.
+LINDEMAN, kultaseppä.
+ROUVA LINDEMAN.
+RANK, maalari.
+ROUVA RANK.
+FELLMAN, tehtailija.
+
+
+
+(Sali Penttisen asunnossa. Perällä ovet auki etehiseen; molemmin puolin
+ovea ikkunat. Oikealla ovi sivuhuoneesen, vasemmalla samoin.
+
+Rouva Penttinen laittelee uutimia ikkunoihin, sitoo niitä ylös helakan
+punaisilla nauhoilla. Riikka luuttuelee ryömyllään lattiata.)
+
+ROUVA PENTTINEN (poistuu jonkun verran ikkunasta, seisoo kädet puuskassa
+ja katselee työtään kallistellen päätään oikeaan ja vasempaan). Katsopas
+nyt sinäkin, Riikka, näitä kartiinia. Ja sano, mitä niistä tykkäät.
+
+RIIKKA (kohottautuu, istuu jaloillaan). Kommeet ovat kerrassa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Valloovatko mielestäs hyvin?
+
+RIIKKA. Valloovat. Valloovat ihmeen hyvin. Mitenkä se rouva on ne
+soanunnahi nuin sievästi.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitä kun, näes, on ihmisellä makua, niin saahan sitä.
+Mutta ovatkohan nämä nyt yhtä kauniit, kuin kauppaneuvoksen kartiinit
+tuolla kadun toisella puolen? Mitä luulet?
+
+RIIKKA. Voi, ne tok' on paljon kauniimmat. Eihän niillä ook' tuommoisia
+punasia silkkinauhojakaan. Ja nehän ne juur' tekkövät paljon assiaan.
+
+ROUVA PENTTINEN (lähenee uudelleen ikkunaa, tähystelee ulos). Niin,
+mitä niillä oikeastaan lienee siellä kiinnipitimenä? Kun sitä ei voi
+nähdä ollenkaan.
+
+RIIKKA. Ei kuin valkoista nyöriä! Minä varta vasten sitä katoin kerran,
+kun kyökki-Mari näytti minulle huoneita herrasväen poissa ollessa. Ei
+ollut kuin valkoista nyöriä! Oikein minä ihmettelin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ooho! Vai valkoista nyöriä?
+
+RIIKKA. Ja kun se oli vielä semmoista paksua pukelota. Ihan kuin tuo
+minun etusormeni.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mutta mahtoi se olla rumaa?
+
+RIIKKA. No, sen pit' olla niin rummoo, niin rummoo, ettei mihin panna.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitä varten ne ne asettavatkin niin alas, ettei näkyisi
+kadulle.
+
+RIIKKA. Sitä varten, tietysti. Ja entäs kun sisässähi ol' pantuna niin
+paljon kasvia etteen, ettei niitä ensinkään sieltä erottanut. Mutta
+minäpä menin sinne taakse ja katoin. Sitten oikein Marille päivittelin,
+että niinkö ne ovat tarkkoja teijän herrasväk', etteivät sen vertaa
+roahi silkkinauhoo ostoo. Meillä tok' on joka ikkunassa, pihallehi päin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mitäs Mari siihen?
+
+RIIKKA. Mitä--eihän se kun nauroo virnutti.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä minusta vaan tuo punainen silkkinauha koristaa
+koko laitoksen. Miltä nyt näyttäisivät meidänkään kartiinit, ellei niitä
+olisi? Ei kerrassa miltään, vaikka kyllä ovat uudet ja kalliit, kaksi
+markkaa kun maksoivat meetri.
+
+RIIKKA. Herra jesta--niinkö paljon? Kaksi markkaa!
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta siitä et saa puhua mitään, ettei tule
+kauppiaan korville. Hän luulee minun saaneeni ne markalla, en uskaltanut
+sanoa hänelle oikeata hintaa, hän kun muutamissa kohdin on niin turhan
+tarkka. Niin että muista vaan pitää suusi kiinni.
+
+RIIKKA. Kyllä--kyllä tok'. Mitäpä sen kauppiaan tarvihtee sitä
+tieteekään, rouvan asia kait se on.
+
+ROUVA PENTTINEN. Minun, tietysti. Mutta ne herrat aina tahtovat pistää
+nenänsä joka paikkaan.--Kas, tuollapa Vannykin jo tulee.
+
+FANNY (heittää etehisessä pois päällysvaatteensa ja tulee kirjoja ja
+vihkoja kädessä saliin). Hyvää päivää!
+
+ROUVA PENTTINEN. Päivää, päivää! Mitäs jatkolle kuuluu?
+
+FANNY. Eipä mitään erinomaista. Mutta mitäs te täällä puuhaatte?
+Riikkakin oikein hikipäässä.
+
+RIIKKA. Niin--nyt sitä pittää soaha puhasta, jos milloin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Te komma remman. Mykky remman.
+
+FANNY. Soo! Vai tulee tänne vieraita? Ketä sitten?
+
+ROUVA PENTTINEN. Arvaapas! Niin, koetapa tosiaankin arvata. Elä virka
+mitään, Riikka.
+
+RIIKKA. En tok'. Mutta ei se nyt arvoo, Vanny neiti. Ei vaikka mikä
+oisi.
+
+FANNY. Miksi en arvaisi. Tahdotteko, niin sanon heti?
+
+ROUVA PENTTINEN. No, annapa kuulla?
+
+FANNY. Ahlbomin--
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, tuleehan ne Ahlpumminkin. Kauppias Ahlpummin.
+Mutta entäs muita?
+
+FANNY. Kultaseppä Lindemanin--
+
+ROUVA PENTTINEN. Lintemanin--oikein! Ja sitten?
+
+FANNY. Maalari Rankin--
+
+ROUVA PENTTINEN. Sdrankin. Sano sinä Sdrankin--
+
+FANNY. Hänenpä nimensä on Rank--
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank
+Rank--? Hyi--sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla.
+
+RIIKKA. Sr--Sran--Tran--Ei! Ei minun kielen' keäänny.
+
+ROUVA PENTTINEN. No, ja vielä? Ketäs vielä tulee?
+
+FANNY. Eivätkö ne siinä jo olleet kaikki?
+
+ROUVA PENTTINEN. Eeii! Ei hetikään. Parhaat vielä jäljellä.
+
+RIIKKA. Soapas nähä, arvaattako niitä viimeisiä.
+
+FANNY. En minä nyt enää tiedä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Patruun Welmanin--ei sanota, Riikka, sitä kaikkian
+raarimpaa.
+
+RIIKKA. Ei sanota, ei. Kiusataan Vanny neitiä ensin vähäsen.
+
+FANNY (naurahtaa). Voi, sitä Riikkaa. Luuletteko tosiaan, että olen niin
+utelias? Juuri kuin minä niistä välittäisin, tulipa ketä tahansa.
+
+RIIKKA. Välittäisittepä hyvinnii, jos tietäisitte.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kun tulee nuoria herrasmiehiä--
+
+RIIKKA. Sulhasia--sulhasia! Varta vasten teitä kahtomaan.
+
+FANNY. Olkaa nyt--!
+
+ROUVA PENTTINEN. Ihan totta. Usko pois.
+
+FANNY. Saattaa tulla nuoria herrasmiehiä, jos kerran on kutsuttu. Mutta
+eiväthän ne nyt siltä tule minua katsomaan.
+
+RIIKKA. No, ihan justiin, teitä kahtomaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Yksi ainoa tänne sentään vaan tuleekin. Mutta se vastaa
+kymmeniä. Sinä et arvaa, kuka se on, et vaikka ajattelisit pääsi ympäri
+moneen kertaan.
+
+FANNY. Lieneekö joku Lindemanin kisälleistä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Oho! Sitäkö varten me nyt tässä sitten niin
+puuhaisimme! Ei--ylhäisempi se on--paljoa ylhäisempi--!
+
+FANNY. Sitten se on Ahlbomin konttoristia tai puotilaisia--
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei--ei sinne päinkään!
+
+RIIKKA. Tämä käyp' korkeassa hatussa ja hansikkaissa. Joko nyt arvaatta?
+
+FANNY. Niitä on monta, jotka käyvät sylinterissä ja hansikkaissa.
+
+RIIKKA. Muistattako kuka silloin kulki täältä ohit, kun te niin
+punastuitte kerran?
+
+FANNY (vähän säpsähtäen). Ooh--mitäs te nyt, Riikka--! Tänne ei tule
+ketään, jonka tähden minä punastuisin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Vaikkako olisi tohtorismiehiä? Niin, jokos ällistyt?
+Tohtori Spruuper tänne tulee.
+
+FANNY. Tohtori Broberg? Narraatte!
+
+ROUVA PENTTINEN. Enkä narraa, kah! Usko jos tahdot. Kohta sen näet.
+
+RIIKKA. Teistä tehhään pian tohtorinna. Ajatelkoopas: tohtorinna! Ei
+vähä mittään.
+
+ROUVA PENTTINEN. Tohtorinna Spruuper! Se joltakin kuuluu, se. Voi, hyvä
+isä, vieläkö häntä ihminen tuonkin ilopäivän näkisi!
+
+FANNY. Kuinka hän tänne tulee? Kun on aivan outo. Mistä saitte sen
+tietää?
+
+ROUVA PENTTINEN. Mistäkö saimme tietää? Kun oli luvannut papalle eilen
+illalla Wellmanissa.
+
+FANNY. Ei suinkaan isä häntä kutsunut?
+
+ROUVA PENTTINEN. Isä? Muista nyt kerrankin sanoa »pappa» eikä aina
+»isä». Niin kutsunutko? Totta kait hän kutsui. Kutsututhan ne ovat
+muutkin.
+
+FANNY. Minkätähden? Voi, minkätähden?
+
+ROUVA PENTTINEN. Ja sitä sinä kysyt? Käsketäänhän niitä vieraita
+muuannekin, mikseikä sitten meille.
+
+FANNY. Kun hän ei ole isän--kun hän ei ole papan kanssa tuttukaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Miks'ei ole tuttu? Illalla kun juuri olivat yksissä
+patruun Wellmanin luona.
+
+FANNY. Niin, vaan sitäpä ennen eivät ole nähneetkään toisiaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Entä sitten? Mitä se tekee?
+
+FANNY. Eikä hän ole milloinkaan meillä käynyt. Itsestään hänen olisi
+pitänyt tulla ensi kerran.
+
+ROUVA PENTTINEN. Itsestään pitänyt tulla ensi kerran?! Ole vaiti. Kuka
+on sanonut, että hän olisi tullut itsestään? Kyllä olisimme saaneet
+odottaa.
+
+FANNY. Olisi antanut olla tulematta sitten. Mitää hän nyt ajattelee
+tästä! Voi sentään!
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin? Etköhän rupea itkemään kuin hyvästäkin asiasta.
+Siinä sen näet, Riikka,--mitä minä jo sanoin! Eihän tämä taaskaan ole
+hänelle mieleen. Kumma tyttö. Ei ymmärrä omaa etuaan.
+
+RIIKKA. Hupsuhan työ ootta, Vanny neiti. Pappanno teille kosioita hommoo
+ja työ siitä vaan pahottelette. Kiitteehän teijän tok' pitäisi.
+
+FANNY. Mitä hän oli vastannut? Tiedättekö, äiti?
+
+ROUVA PENTTINEN. Äiti ja äiti! Aina vaan äiti. Etkö sinä milloinkaan opi
+sanomaan pappa ja mamma? Ihme ja kumma! Paremmissa ihmisissä ei kukaan
+sano äidiksi, mutta sinä siitä tavasta et pääse, vaikka olet kauppiaan
+tytär. Niin juuri: oikean kauppiaan tytär, etkä minkään hampuusin.
+Käynyt lisäksi koulut, vihon viimeisetkin ja lukenut ranskat,
+saksat--niin pitäishän tuota nyt kielen kääntyä sen verran, että saisi
+sanotuksi pappa ja mamma. Jos silloin ennen--kun oltiin köyhiä
+vielä--mutta nyt! Kauppias Penttisen tytär ja sanoo: isä, äiti! Hyvät
+ihmiset, johan sille harakatkin nauravat.--Niin mitäkö hän vastasi?
+Kiittänyt oli vaan ja pokkuroinut ja ollut niin aarttia, että pois
+tieltä.
+
+RIIKKA. Sommoo nähä, mitenkä hän sitten illalla teille pokkailoo. Herra
+jesta, jos vielä tänä kevännä soataisiin kihlajaiset ja heäät! Voi,
+ihmettä!
+
+FANNY. Heretkää nyt, Riikka--
+
+ROUVA PENTTINEN. Se ei ole mitään mahdotonta. Vanny on kaunis tyttö--
+minä luulen, että eiköhän liene Spruuper jo katsellutkin häntä niillä
+silmin.
+
+FANNY. Eikä ole! Voi, mamma hyvä--
+
+ROUVA PENTTINEN. No, no saammehan sitten nähdä. Mutta niinpä oli
+Wellmanikin sanonut, ettei ole koko kaupungissa niin sievää tyttöä kuin
+meidän Vanny.
+
+RIIKKA. Sitä on sanonna monj muu.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ja nyt kun panet sen uuden punaisen leningin päällesi--
+
+FANNY. Enhän minä sitä näin kotona, mamma.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sen sinä juuri panet, sillä siinä sinä olet kaikkian
+nätin.
+
+FANNY. Sepä kun on niin hirveästi koristeltu ja laiteltu. Harmaa pukuni
+olisi paljon sopivampi. Enkö minä saa panna sitä, mamma?
+
+ROUVA PENTTINEN. Etkä saa, et ensinkään! Sen punaisen panet, niinkuin jo
+sanoin, ja sillä hyvä. Koristeltu ja laiteltu? Mitä se tekee, jos onkin
+koristeltu ja laiteltu? Sitä pulskempi vaan on ja komeampi. Paljon
+enemmän siinä toki pitäisi olla särryttimiä, mutta silloinkin panit niin
+vastaan, kun minä niitä olisin tahtonut.
+
+RIIKKA. Elkee tok' harmaaseen ruvetko, siinä olisitta kuin mikähi piika
+tollukka. Kauniiksihan teijän pittää laittoo ihtenne tänä iltana.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sanos muuta. Pappa tänne varta vasten pyytää nuoria
+herroja, että saisi näyttää tytärtään, niin tämä ei sen vertaa, että
+viitsisi kuvalleen pukeutua edes. Ja kultaketjut muista myöskin ottaa,
+ja se uusi rossi.
+
+RIIKKA. Ja hiuksenne piipatkee, se se teitä varsinnii kaunistaa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, piippaa kaiken mokomin hiukset otalle. Mutta ala
+sinä nyt joutua punkkinesi pois, Riikka, eläkä siellä kuhnaile enää.
+Kahvikin pitää jo kiireimmiten panna tulelle.
+
+RIIKKA. Jopa minä tästä jouankin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Minä menen tästä pukeutumaan, että olen valmis
+vieraiden tulemaan. Tee sinä samoin, Vanny. (Menee vasempaan.)
+
+RIIKKA. Ei, mutta kun teille nyt jo tulloo sulhaset! Voi tokkii!
+
+FANNY. Oih, Riikka! Minä suutun, jos te vielä puhutte semmoisia.
+
+RIIKKA. No, no, minä en virka mittään, pijän suuni kii'!--Mutta--mutta
+on se lystiä yhtäkaikki, voi, sun Taavetti! (Menee punkkineen etehisen
+kautta.)
+
+ILMA (tulee häntä vastaan etehiseen). Päivää! Onkos täällä Fanny neiti
+kotona?
+
+RIIKKA. Tuolla on salissa, mänkee voan sissään.
+
+FANNY. Kuka? Ooh, Ilma! Terve! Milloinka sinä olet tullut?
+
+ILMA. Iisalmen laivassa tulin. Ja nyt on niin tulinen kiire, kun vielä
+tänä iltana täytyy mennä takaisin.
+
+FANNY. Minkätähden jo tänä iltana?--Käy istumaan.
+
+ILMA. Kysy sitä minkätähden. Postinhoitaja, semmoinen tärkeä henkilö--
+
+FANNY. Niin, niin,--mutta jonkun päivän nyt kumminkin voisit viipyä.
+
+ILMA. En, en, en, en! En ainoatakaan. Mutta kuules nyt, minulla on
+sinulle tähellistä asiaa.
+
+FANNY. Minulle? Noo--?
+
+ILMA. Lähdetkö meille kansakoulun opettajaksi?
+
+FANNY. Kansakoulun opettajaksi!? Milloinka?
+
+ILMA. Nyt heti paikalla. Minun matkassani.
+
+FANNY. Mihinkä teiltä on entinen joutunut?
+
+ILMA. Hän kuoli. Sairastui ja kuoli. Koulu on ollut suljettuna kaksi
+viikkoa. Minä johtokunnalle puhuin sinusta ja he suostuivat sinut
+ottamaan, mutta sillä ehdolla, että tulet aivan heti. Kuinka sinun
+jatko-opistosi? Olethan sinä jo tenttinyt kaikki aineet?
+
+FANNY. Olen. Kyllähän minä sieltä aina pääsisin, mutta--
+
+ILMA. Mutta mitä?
+
+FANNY. En tiedä, mitä vanhempani siihen sanoisivat.
+
+ILMA. Suostuvat, tietysti. Ei niitä paikkoja ole joka aika saatavina. Ja
+kuinka he voisivat panna vastaan, jos kerran itse tahdot. Onhan se oma
+asiasi.
+
+FANNY. Niin--onhan se. Mutta en minä nyt osaa vielä--
+
+ILMA. Tule pois, niin teet viisaasti. Kahdeksan sataa markkaa palkkaa,
+vapaa asunto, lämmin, valo. Niittyä yhdelle lehmälle, peltoa
+perunamaaksi. Ja kaunis paikka järven rannalla, maantien varrella.
+
+FANNY. Asutko sinä likellä?
+
+ILMA. Kolmen kilomeetterin päässä. Ei se ole matka eikä mikään. Voisimme
+olla yksissä joka päivä.
+
+FANNY. Ja hyvinkö sinä olet siellä viihtynyt?
+
+ILMA. Hyvin vallan. Ja tiedätkö vielä? Sinä, joka olet niin
+ihanteellinen ja aina haaveilet tuommoista korkeata päämäärää,
+kasvattamista ja sen semmoista--niin, sielläpä sinä vasta saisit
+vaikutusalaa. Et usko kuinka kansa siellä on alkuperäisellä kannalla.
+Oikein ne ihmiset ovat kuin viime vuosisadalta. Eivät tiedä maailman
+menosta, ei niin mitään. Niitä kun sinä pääsisit sitten korottamaan--
+
+FANNY. Se olisi kovasti hauskaa.
+
+ILMA. Päätä että tulet!
+
+FANNY. Pitääkö se päättää näin äkkiä?
+
+ILMA. Pitää. Laiva lähtee kello kahdeksan ja siinä sinun pitää tulla,
+jos mielit, yhtä matkaa minun kanssani.
+
+FANNY. Hyvänen aika! Eihän siihen ole kuin kolme tuntia. Huomiseksi se
+täytyisi jättää kaikessa tapauksessa.
+
+ILMA. Ei huomiseksi. Minä lupasin tuoda sinut mukanani, niillä kun on
+siellä niin armoton hätä. Arvaat sen, koulu jo kaksi viikkoa ollut
+suljettuna--
+
+FANNY. No, no. Minä mietin ja tuumaan vanhempieni kanssa.
+
+ILMA. Mietit ja tuumaat! Mitä siinä on miettimistä, hyvä palkka, kaunis
+paikka--entä sitten se korkea päämäärä. Vai ahaa, Fanny! Kun sinulla ei
+vaan olisi joku salainen este?
+
+FANNY. Ei--mitä sinä tarkoitat?
+
+ILMA. Kuule--katsopa minua silmiin!
+
+FANNY. Hupsu sinä olet.
+
+ILMA. Jospa sinä olet pikiintynyt täällä johonkuhun?
+
+FANNY. Oih, sinua!
+
+ILMA. Sinä punastut? Kuule, kuule--! Eihän vaan se tohtori, josta
+kirjoitit--mikä sen taas olikaan nimi?
+
+FANNY. Jota en ole tavannutkaan sen koomin. Elä nyt joutavia.
+
+ILMA. Mutta sanopas, mikä hänen nimensä oli. Bro--Bro--
+
+FANNY. Broberg.
+
+ILMA. Niin, niin: Broberg. Ja nyt sinä punastut vielä enemmän. Ai, ai,
+ai--!
+
+ROUVA PENTTINEN (tulee vasemmalta). Hyvät ihmiset--etkö sinä vielä ole
+pukeutunut--?
+
+ILMA. Hyvää iltaa? Mitäs rouvalle kuuluu? Olenko minä täällä estänyt
+Fannya? Onko teillä jonnekin meno?
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei ole mihinkään meno, mutta tulee vieraita, Tohtori
+Spruuper, vaprikööri Wellmanin ja--
+
+ILMA (katsoo Fannyyn). Tohtori Broberg--? Soo--soo--! Sitten minä
+ymmärrän.
+
+FANNY. Etpäs ymmärrä. Ihan erehdyt, jos siitä vedät mitään
+johtopäätöksiä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ne saattavat olla täällä tuossa paikassa
+
+ILMA. Minä menen pois, että Fanny pääsee pukeutumaan.
+
+FANNY. Ei, elä mene, istu täällä niin kauvan, kyllä minä pian olen
+valmis.
+
+ILMA. En jouda, minulla on vielä paljon toimitettavaa. Mieti nyt ja
+tuumaa. Ja tule sitten laivaan, jos päätät ottaa sen viran. Minä odotan
+sinua siellä, Fanny, elä vaan jää pois, muista se. Ja hyvästi nyt siksi
+aikaa! Hyvästi, rouva! (Menee.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Hyvästi, hyvästi!--Mitä puhetta se oli? Minkä viran
+sinun pitäisi ottaa?
+
+FANNY. Kansakoulun opettajattaren viran Pöllismäellä. Sinne olisi
+lähdettävä heti paikalla, tänä iltana.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kansakoulun opettajattaren viran? Ja Pöllismäellä!
+Onko hän hullu? Lopen hullu?
+
+FANNY. Ei se olisi niin huono paikka, mamma.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ole vaiti, siitä nyt ei tule mitään. Sinua ei vaan
+Pöllismäelle lähetetä, elä ajattelekaan semmoista. Sinäkö? Kauppias
+Penttisen tytär ja jatko-opiston käynyt? Että he ilkiävätkin. Pyytäkööt
+jotakuta seminaarilaista kansakouluunsa, siinä heille opettajatarta
+kylläksi. (Penttinen tulee oikealta.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Kas, kas, kuinka se pappakin on putsannut itsensä ja
+oikein on ruvennut mustiinsa.
+
+PENTTINEN. Tottakai, totta kai! Ettei tyttären tarvitse hävetä isää
+sulhasensa edessä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, niin! Sitä vartenhan minäkin olen tässä parastani
+koettanut huoneitten laittamisessa ja muussa.--Mutta ajattelepas, hyvä
+ihminen, mitä tuo Ahokkaan tyttö on käynyt täällä ehdottelemassa.
+
+PENTTINEN. Nooh?
+
+ROUVA PENTTINEN. Että Vanny menisi Pöllismäelle kansakoulun
+opettajattareksi. Oletko hassumpaa kuullut? Meidän Vanny Pöllismäelle!
+
+PENTTINEN. Elkööt nuolasko ennenkuin tipahtaa.
+
+FANNY. Mutta kyllä minun tekisi sinne vähän mieleni, pappa. Kuka tietää,
+jos en sitten saakaan mitään virkaa.
+
+PENTTINEN. Virasta vähät. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen tehdä työtä,
+jaksan minä aina sinut elättää, jos niiks' tulee.
+
+FANNY. Ettäkö olisin sitten laiskana täällä kotona?
+
+PENTTINEN. Kuinka kauvan sinä tulisit laiskana olemaan? Minä sinut
+naitan tuota pikaa--
+
+FANNY. Pappa--!
+
+PENTTINEN. Niin, niin! Saatpa nähdä, kun sinä vaan koulusi lopetat,
+niin täällä on sulhasia kuin kirjavia kissoja ympärillä, että on kait
+vara valita--
+
+ROUVA PENTTINEN. Siellä, Pöllismäellä, siellä et saisi miestä ikinä.
+Tuskin lienee ainoatakaan herraa koko seudulla.
+
+FANNY. Mitä minä niistä herroista--
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa--vanhaksi piiaksiko sinä sitten aijot
+jäädä? Kun hautaantuisit sinne sydänmaalle! Ei, Vanny, sinua ei vaan ole
+sitä varten kouluutettu, että sinusta vanha piika tehtäisiin. Ei
+ensinkään, niin paljon kuin tiedät. Johan sille nauraisivat kaikki
+ihmiset, ja Lintemanska kun pääsisi ilkkumaan.
+
+FANNY. Opettajattarena voisi tuntea itsensä hyvin onnelliseksi.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää.
+
+PENTTINEN. Tokko se Vanny tietääkään, kuka tänne tulee tänä iltana?
+
+ROUVA PENTTINEN. Johan minä kerroin. Mutta luuletkos, että se oli
+hänelle mieleen? »Minkätähden, voi minkätähden käskettiin. Itsestään
+hänen olisi pitänyt tulla ensi kerran.» Semmoiset kiitokset siitä sait.
+
+PENTTINEN. Ulkopuolelta hampaiden. Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista
+eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä.
+Ilman vaan ovat olevinaan. Ja sinäkin sitten otat kaikki todesta.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, kyllähän ne muut, mutta tämä meidän tyttö on ihan
+eri sorttia. Kehen hänestä lienee semmoinen tullutkin.
+
+PENTTINEN. Vähäpä sinä tiedät, mamma parka. Tohtori Ruuperin kanssakin
+hän on ollut luistelemassa, vaikkei ole meille mitään puhunut.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ole nyt! Ihanko todella?
+
+FANNY. Kuka kertoi?
+
+PENTTINEN. Niin, ähä kutti, jokos tulit kiinni. Kukako kertoi? Ruuperi
+itse, kukas muu. Minä kun käskin häntä meille ja sanoin, että meillä on
+kaunis tytärkin, jota kannattaa käydä katsomassa--
+
+FANNY. Herranen aika--niinkö pappa sanoi?
+
+PENTTINEN. Niin hän siihen vastasi, että: kyllä tunnen neiti Penttisen,
+olen tavannut häntä luistinjäällä. Vai niin, sanoin minä, vai minun
+selkäni takana te riiailette--
+
+FANNY. Voi, Jumala! Minä häpeän silmäni maalle!
+
+PENTTINEN. Häpeät? Mitä pihkaa? Ei siinä häpeemistä ole.
+
+FANNY. Mitä hän sanoi? Voi, mitä hän sanoi?
+
+PENTTINEN. Meni vähän plantiksi, eikä osannut sanoa juuri sitä eikä
+tätä.
+
+FANNY. En minä ilkiä näyttääntyä hänelle enää milloinkaan maailmassa.
+Enkä minä ilkiä tulla sisään tänä iltana, en vaikka!
+
+ROUVA PENTTINEN. Et ilkiä tulla sisään? Se nyt vielä puuttuisi. Koetapas
+vaan jäädä pois--
+
+FANNY. Lupaakos pappa, ettei edes enää puhu semmoisia?
+
+ROUVA PENTTINEN. Eikö sitä nyt saa vähän leikkiä laskea, eikö jo vaan?
+
+FANNY. Ei semmoista leikkiä--ei millään tavalla semmoista leikkiä. Hyvä
+pappa, minä olen ihan onneton--
+
+PENTTINEN. Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä--
+
+FANNY. En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan.
+
+PENTTINEN. Menet kyllä Ruuperin kanssa.
+
+FANNY. En mene, pappa, saatte uskoa--
+
+PENTTINEN. Et mene? Eikö hän kelpaa, vaikka on tohtorismies? Kreiviäkö
+sinä sitten odotat?
+
+FANNY. En kreiviä, enkä ketään.
+
+PENTTINEN. Sitten naitan minä sinut väkisen, ellei muu auta.
+
+FANNY. Voi, antakaa minun olla rauhassa--ennätän minä vielä
+tuonnempanakin niihin puuhiin. Tämä on minusta niin kauheata, ettei
+kukaan voi aavistaa--(itkee).
+
+ROUVA PENTTINEN. Koetapas nyt itkeä siinä silmäsi veriselle. Miltä sinä
+sitten näytät? Ja mitä tässä turhia kinataan, mene pukemaan päällesi, ja
+joutuun nyt, että olet valmis vieraiden tulemaan. Se punainen leninki
+niinkuin sanoin ja rossi ja kultaketjut--niin, ja rannerengas, kaiken
+mokomin rannerengas (Fanny menee oikeaan.)
+
+PENTTINEN (naurattelee). Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin? Ei
+huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen
+niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin
+pantiksi. Vai, mitä arvelet sinä, eukko?
+
+ROUVA PENTTINEN (kävelee ja katselee ympärilleen). Olet ehkä oikeassa.
+Mutta sanopas, miltä sinusta nyt näyttää täällä, ukko?
+
+PENTTINEN (katselee ympärilleen hänkin). Onhan täällä niinkuin ihmisissä
+ainakin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sohvamatto meidän sietäisi saada uusi.
+
+PENTTINEN. Uusi? Kuinkas kauvan siitä on, kuin tuo ostettiin? Tuskin
+vuottakaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sepä kun oli alun alkain niin huono--hamppuinen vaan,
+ei maksanut kuin kaksitoista markkaa. Näkisit minkälainen Ahlpummiin on
+tullut. Se pitää olla niin kaunis, ettei mihin panna. Semmoinen, miksi
+se sitä nyt sanoikaan--? Rössel matto--vai oliko se Sprössel matto, niin
+Sprössel matto se oli. Ja ulkomaalta ne olivat sen tilanneet, sata
+markkaa sanoi maksaneen. Katsopas sitä pilan päin ensi kerran kun käyt
+Ahlpummissa.
+
+PENTTINEN. Sata markkaa! Tuommoisesta vaan sohvanedusmatosta? Jota ei
+paljon näekään, kun rouvat siinä helmoineen istuvat päällä.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä se siltä näkyy, sisääntullessa varsinkin. Ja
+paremmissa ihmisissä aina kuuluu olevan semmoiset Sprössel matot.
+
+PENTTINEN. Minusta se on joutavaa. Tuo ajaa ihan saman asian.
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra jesta, kuinka sinä aina olet itsepäinen.
+Ajatteles, jos tässä vielä saadaan niin hieno mies kuin tohtori Spruuper
+vävypojaksi--ja meillä tuommoinen matto! Kunhan ei vaan säikähtyisi pois
+heti, kun sen näkee. Luulee meitä vielä niin köyhiksi, ettemme jaksa
+saada parempaa.
+
+PENTTINEN. Ei hän sitä huomaakaan. Ja herrat viis' semmoisista kuin
+matoista.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin sinä luulet, sen vuoksi kun et itse koskaan mitään
+huomaa. Mutta kyllä minä tiedän herroja, jotka panevat suuren arvon
+kaikelle, mikä näyttää hienolta ja komealta. Ja sitten se niin pistää
+silmään, kun kaikilla muilla on, eikä meillä.
+
+PENTTINEN. Milloinkahan ne sinun tarpeesi loppuvat? Vastikään sait uudet
+kartiinit, nyt tahdot jo uutta mattoa, ja niin pian kun sen saat,
+ilmestyy taas jotain muuta. Konkurssi tässä tulee eteen, jos tätä menoa
+pitkitetään.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä minä sen maton hinnan säästän jossain muussa--
+
+PENTTINEN. Niin sinä aina sanot, mutta ei se vaan ole tapahtunut tähän
+päivään saakka. Joka kohdassa menot vaan suurenevat.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kuinka voit sanoa? Meidän huusholli ei maksa sinne
+päinkään kuin muiden. Lintemanni on vaan kultaseppä ja siellä menee
+kolmekymmentä kiloa voita kuukaudessa, meillä vaan kaksikymmentä.
+Laskepa, kuinka paljon siinäkin tulee säästöä vuoden pitkään. Eikö saisi
+silläkin rahalla jo vaikka kaksikin mattoa.
+
+PENTTINEN. No, no, no, no! jätä minut nyt rauhaan. Luulen, että siellä
+jo vieraatkin tulevat.
+
+RIIKKA (tulee juosten vasemmalta). Jo tulloo, jo tulloo!
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa! Onko täällä nyt kaikki reilassa? Tuohon
+jätti Vannykin kirjansa, korjaa pois, Riikka, vie mennessäsi. Ei--elä
+mene vielä. Katso ensin, onko myssyni suorassa.
+
+RIIKKA. Ei ook' suorassa, vinossa on vasemmalle.
+
+ROUVA PENTTINEN. Laita, hyvä ihminen. Mutta joutuun. Kun eivät ehtisi
+sisään. Ketä kaikkia siellä tulee? Näitkös?
+
+RIIKKA. Ahlpommin, Ss--Ssr--
+
+ROUVA PENTTINEN. Sdrankin--?
+
+RIIKKA. Niin, ne ja--Lintemannin. No, nythän tämä taitaa olla kohallaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitten ei muuta kuin vieraita vastaan. Penttinen,
+muista ettäs autat rouvien päältä.
+
+PENTTINEN. Kyllä, kyllä. Riikka--viinakarahviini ja lasit, kaksi lasia
+ja sokeri-astia--tuonne lahville.
+
+RIIKKA. Pittää tuua. (Menee vasempaan, tulee heti takaisin
+tarjottimineen, jonka asettaa määrätylle paikalle, kurkkii salavihkaa
+vieraita, jotka sillä välin ovat tulleet etehiseen ja puikahtaa tiehensä
+vasta sitten, kuin nämä astuvat saliin.)
+
+ROUVA PENTTINEN (etehisestä). Joudu, joudu! Ne ovat jo porstuassa.
+
+PENTTINEN (menee etehiseen). Tulenhan minä. (Ahlbom, Rank ja Lindeman
+tulevat rouvineen. Tervehdyksiä molemmin puolin. »Hyvää iltaa», »Ko
+afton, ko afton, hur smoka till?» »Tervetulemasta», »Mitäs kuuluu?»
+»Kiitoksia, eipä erinäistä». »Saanko luvan auttaa?» »Ei herran tähden,
+kyllähän minä--no, voi, voi, tuota kauppiasta kun on kohtelias»,
+»Täytyyhän sitä rouvasväelle» j.n.e.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Vasso kuu, komma in! Rouva Sdrank--
+
+ROUVA RANK. Eeieieiei! Kuinka minä nyt ensimmäiseksi! Rouva Lindeman,
+tehkää niin hyvin!
+
+ROUVA LINDEMAN. Ei suinkaan, ei millään muotoa, menkää vaan te, rouva
+Rank.
+
+ROUVA RANK. Hyvänen aika, minä pyydän!
+
+ROUVA LINDEMAN. No, mutta--
+
+ROUVA PENTTINEN. Entäs rouva Ahlpum--jos niinkuin säätyyn katsotaan.
+
+ROUVA RANK. Niin--rouva Ahlbom--
+
+ROUVA LINDEMAN. Olkaa niin hyvä.
+
+ROUVA AHLBOM (pöyhkeässä puvussa, selkä suorana, tulee leveänä sisään).
+Kruusaaminen on vanhanaikaista. Olisitte vaan menneet, kun kerran
+seisoitte likempänä ovea. En minä sitä olisi paheksinut. (Rouvat Rank ja
+Lindeman vielä hetken kursailevat keskenään, kunnes lopulta toinen
+työntää toisen väkisen sisään. Kaikki muut tulevat perästä.)
+
+(Rouva Ahlbom katselee kriitillisillä silmillä ympärilleen, pysähtyy
+viimein ivallisella hymyllä tarkastelemaan sohvamattoa.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Olkaa hyvä ja istukaa sohvaan. Niin--meillä on
+semmoinen huono pöydänalusmatto. Penttinen tilasi ulkomailta uuden,
+mutta se ei vielä ole ehtinyt tulla.
+
+ROUVA AHLBOM. Vai tilasi ulkomailta? Mistä sitten, jos saan luvan kysyä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Mistäs se nyt taas olikaan? Kas, kun olen unohtanut.
+
+ROUVA AHLBOM. Oliko se Berliinistä tai Pariisista?
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä--kyllä se oli Pariisista.
+
+ROUVA AHLBOM. Sitten hän aivan erehtyi. Eihän Brysseli-mattoja
+milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat.
+
+ROUVA PENTTINEN. Vai jos hyvinkin lienee tilannut sen Perliinistä, en
+minä tullut sitä niin tarkkaan kysyneeksi.
+
+ROUVA AHLBOM. Leningit minä sitä vastaan aina tilaan Pariisista,
+valmiiksi neulottuina.
+
+ROUVA LINDEMAN. Valmiiksi neulottuina? Ooho! Kuinka ne osaavatkin?
+
+ROUVA AHLBOM. Miks'eivät osaa, kun laittaa mitan.
+
+ROUVA LINDEMAN. Vaan kumminkin! Ilman koettelematta? Kuinka ne saavat
+istumaan?
+
+ROUVA AHLBOM (nousee seisomaan ja näyttelee itseään sekä edestä että
+takaa). Sopii katsoa. Tämän minä sieltä sain juuri viime viikolla. Näin
+se on edestä--ja näin se on takaa.
+
+ROUVA RANK. Nähkääs! Se on kuin valettu. Selästä varsinkin. Ei täällä
+saa noin hyvästi istuvia, ei vaikka mitä maksaisi.
+
+ROUVA LINDEMAN. Niin täällä? Ei puhettakaan. Tuskin Helsingissäkään.
+
+ROUVA RANK. Jospa sentään Helsingissä. Magazin du Nordista?
+
+ROUVA AHLBOM. En usko.
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin--mistä se olikaan tuo tilattu Parr--Parr--
+
+ROUVA AHLBOM. Pariisista. Sieltä, josta teidän Bryssel-matto.
+
+ROUVA PENTTINEN (jännitettynä). Ja paljonko maksoi?
+
+ROUVA AHLBOM. Maksoihan se--toista sataa markkaa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Voi, voi,--vai toista sataa markkaa! Toista
+sataa!--No--mutta mitä se tekee. Voihan sitä säästää jossain muussa.
+Eikä se kauppiaan rahoissa paljon tunnu. Pitääpä minunkin käydä
+Penttisen kimppuun.
+
+ROUVA RANK. Kelpaahan niiden miekkoisten, joilla on varaa. Mutta ei
+siihen kaikkien kukkarot riitä.
+
+ROUVA AHLBOM. Minä vaan en enää ostaisi omasta kaupungista
+leninkivaatetta, en vaikka mikä olisi. Tiedättekö, kuinka minulle
+kerrankin kävi? Laitatin suomalaisen seuran vuosijuhlaan uuden
+leningin paraimmasta ja kalliimmasta villakankaasta, mitä täällä oli
+saatavana, ja luulin olevani niin varma siitä, ettei kukaan muu raskisi
+semmoista ostaa--mutta elkääpäs huolia! Tulen teaatterihuoneen saliin ja
+mitä näen! Siellä istua rehottaa vahtimestari Timosen armo ihka
+samanlaisessa leningissä, ja iskee kohta silmänsä minuun niin
+tyytyväisen näköisenä, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: ähä kutti,
+olenko minä sinua huonompi. Voitte arvata, kuinka minua harmitti. En
+totisesti saattanut olla koko juhlassa, kuin siunaaman ajan, vaan läksin
+kotiin niine hyvineni. Ihan piti itkeä sinä iltana, enkä saanut sitten
+unta koko yönä. Ja heti toisena päivänä minä sakset käteeni ja ratkomaan
+hametta. En olisi sen koomin pannut sitä päälleni, en vaikka! Täkin
+päällisenä se nyt on ja siinä se menettelee. Mutta silloin minä lujasti
+päätin, etten kuuna kullan valkeana minä enää täältä leninkivaatetta
+osta, ei niin hyvää tule.
+
+ROUVA LINDEMAN. Vai oli Timoskalla samanlainen! Millähän varoilla sekin
+poloinen ostaa. Köyhiähän ne ovat, kuin mitähän.
+
+ROUVA PENTTINEN. Velaksi ottaa, ei suinkaan se muuten.
+
+ROUVA AHLBOM. Velkaahan ne semmoiset tekevät joka puotiin. Sitten kun
+kiristetään maksua, niin lyödään vanttuut pöytään.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kyllä se on ihan hirveätä. Mutta siihen se vie, kun
+huonommat ihmiset pyrkivät parempien rinnalle, niinkuin juuri
+Timoskakin. Mikä hän luulee olevansa? Yks' vahtimestarin vaimo!
+
+ROUVA AHLBOM. Toisesta toiseen. Missä Fanny on, kun häntä ei ollenkaan
+näy?
+
+ROUVA PENTTINEN. Missä se viivytellee. Ja' ska koo hemta.
+
+ROUVA LINDEMAN. »Ja' ska koo hemta.» Sitä on! Ruotsiansa sen vaan pitää
+lasketteleman, vaikka sitten kävisi kuinka hullusti.
+
+ROUVA AHLBOM. Tässäkin talossa sitä konkurssia valmistetaan, muistakaa
+minun sanoneeni.
+
+ROUVA RANK. No, minähän sitä olen ennustanut aikoja sitten. Ei se
+tänlainen rehenteleminen muuta merkitse.
+
+ROUVA LINDEMAN. Ja niin turhamaisiksi kun ne ovat tulleet. Että mattokin
+jo tilataan ulkoa. Niinkuin ei heille muka huonompikin kelpaisi.
+
+ROUVA AHLBOM. Mitäs siitä. Ei he kumminkaan osaa järjestää eikä laittaa
+huoneitaan niin että ne joltain näyttäisivät. Katsokaapa lystin vuoksi
+noita kartiiniakin, millä tavalla ne ovat ylöspantuina? Oletteko
+maailmassa vielä mokomaa nähnyt?
+
+ROUVA LINDEMAN. Minä niitä olen ihmetellyt tässä kaiket aikaa. Moukka on
+moukka, ja se pistää esille joka paikassa.
+
+ROUVA RANK. Mutta miltähän se eukko näyttää Pariisi-leningissä? Syntyy
+sitä siinä katsella, entistä piikaa. Niin, ei ole kovinkaan monta vuotta
+siitä kun rouva oli piikana ja herra renkinä. Minä vielä vallan hyvin
+muistan ne ajat.
+
+ROUVA LINDEMAN. Muistan tok' minäkin. Makasiinirenkinä oli Penttinen
+täällä kauppias Nuutisessa. Mutta sanokaas: millä tavalla ne ovat
+päässeet näin hyvään alkuun?
+
+ROUVA AHLBOM. Oikealla tavalla se ei ole tapahtunut, sen nyt tietää.
+Oletteko kuullut mitä heistä kerrotaan?
+
+ROUVA RANK. No, mitä, herran nimessä? Antakaas kuulla! (Rouvat
+lähenevät toisiaan, rouva Ahlbom supattaa hiljaa toisille, kaikkien päät
+mahdollisimman likellä toisiaan.)
+
+RANK (kovalla äänellä). Se olisi suurinta vääryyttä. Kaikilla
+kauppiailla pitää olla oikeus väkijuomain myyntiin. Mitä varten se etu
+annetaan vain muutamille suurkauppiaille? Sitäkö varten, että rikkaudet
+kokoontuisivat yksiin käsiin. Jolla on, sille annetaan. Rikkaita
+kohotetaan, köyhiä poljetaan alas.
+
+AHLBOM. Uuden asetuksen pakosta se tapahtuu. Pikkukauppiaat eivät
+kumminkaan myy sitä tavaraa niin paljon, että heidän kannattaisi sitä
+varten pitää eri puotia.
+
+RANK. Perustettakoon sitten ennemmin yhtiö ja annettakoon voitto
+vaivaishoidolle, niin tulee siitä koko kunnalle hyötyä.
+
+LINDEMAN. Niin, sillä tavallahan verot vähenisivät meiltä kaikilta.
+
+PENTTINEN (tarjoo viinaa). Terve, hyvät herrat, terve! Otetaan pienet
+ryypyt tässä kahvia odottaessamme.
+
+RANK. Mitäs Penttinen tuumaa asiasta?
+
+PENTTINEN. Niin minäkö? Annettakoon vaan suurkauppiaille ne oikeudet,
+sama se. Pikkukauppiaasta, näette, voi tuota pikaa kasvaa suurkauppias,
+ja silloin hän pääsee nauttimaan samoja etuja, eikös niin?
+
+AHLBOM. Jaa, minä katselen asiaa vallan toiselta kannalta. Niin kauvan
+kuin nykyinen elinkeinolaki on vallalla, täytyy koettaa sen vaikutuksia
+ehkäistä kaikilla mahdollisilla keinoilla.
+
+RANK (yhä kovemmalla äänellä.) Siinäpä se on! Sitä sillä juuri
+tarkoitetaan. Minä olen sen aikoja sitten ymmärtänyt. Suurkauppiain
+etua se uusi asetus tulee ajamaan, mutta ei raittiutta, niinkuin on
+tarkoitettu--
+
+AHLBOM. Ja minä luulen, että valtuuskunta on juuri siitä syystä--
+
+RANK. Tietysti! Juuri siitä syystä! Suurkauppiaat ja suurkauppiain
+ystäväthän ne siellä istuvat. Ja tulevat istumaan niin kauvan kuin
+rikkaat saavat äänestää kahdellakymmenellä viidellä äänellä. Mutta
+antakaahan olla, jahka tullaan siihen, että kaikilla on vaan yksi
+ääni--
+
+AHLBOM. Varjele taivas! Silloin ollaan hukassa. Näkeehän jo, mitkä
+seuraukset ovat vapaasta elinkeinolaistakin. Ammattitaito häviää--
+
+LINDEMAN. Niin, se on totta: ammattitaito häviää.
+
+AHLBOM. Ja kauppasääty sitten? Voimmeko siitä enää puhuakaan? Joukko
+hampuusia täällä rehentelee kauppiaina, sivistymättömiä, raakoja,
+semmoisia että totta tosiaan täytyy hävetä.
+
+PENTTINEN. Niin, en minä vaan veljen maijaa joisi kaikkien kanssa, jotka
+täällä kauppiaan nimeä kantavat. Skool!
+
+AHLBOM. Skool, skool!
+
+RANK. Et joisi veljen maijaa? Sinä Penttinen? Semmoiseksiko olet sinäkin
+jo paisunut? Sinä--?
+
+LINDEMAN. Ryypätään pois, ei riidellä.
+
+(Rouva Penttinen ja Fanny tulevat.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Tässähän minä tätä nyt tuon vihdoin ja viimein. Se on
+niin soma tämä meidän Vanny, että sitä ei tahdo millään saada panemaan
+parempaa vaatetta päällensä, vaikka hänellä kyllä on leninkiä, jos
+minkälaisia, toinen toistaan komeampia ja kalliimpia. Nytkin minun
+täytyi aivan pakottamalla pakottaa, hän vaan soti vastaan ja milt'ei
+itkua pusersi.
+
+ROUVA AHLBOM. Minä en ole Fannya nähnyt pitkään aikaan. Sopisihan käydä
+meilläkin joskus, vaikka meillä ei olekaan tyttäriä. Mutta onhan sen
+sijaan poikia, ja pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös
+niin? No, tunnusta pois, eivätkös ole suolana rokassa?
+
+ROUVA PENTTINEN. Eihän se Vanny välitä nuorista herroista, eikö tuo
+meinanne vanhaksi piiaksi.
+
+ROUVA RANK. Vai vanhaksi piiaksi! Ei ne herrat anna tuommoisen tytön
+vanhaksi piiaksi jäädä. Hui, hai!
+
+ROUVA PENTTINEN (mielissään). Sitähän minäkin olen sille sanonut. Mutta
+sillä vaan pyörii se opettajatoimi päässä.
+
+ROUVA LINDEMAN. Se on hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä
+ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne joudu sitä
+ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä.
+
+AHLBOM (tervehtii Fannya). Mitä ne rouvat puhuvat? Etteikö tytöt enää
+halua mennä naimisiin, kun niillä on niin paljon muuta mielessä?
+(Puoleksi todella, puoleksi leikillä.) Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten
+on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville
+anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja
+muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät
+muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle. Ei käy se
+laatuun, muutos tässä täytyy tulla kiireemmän kautta.
+
+ROUVA LINDEMAN. Minä olen aivan samaa mieltä, kuin kauppias Ahlbom. Mitä
+tytöt tekevät liialla opilla? Ja millä viroilla sitten? Tulevat
+semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan
+edes.
+
+ROUVA AHLBOM. Niin, kuka niistä huolisi vaimokseen.
+
+ROUVA PENTTINEN. Minä vaan en anna meidän Vannyn ottaa mitään virkaa.
+Niihin on kyllin kyllä rumiakin tyttöjä, jotka eivät kumminkaan miestä
+saa, hankkikoot ne leipänsä muulla tavalla.
+
+PENTTINEN. Niin--ne ne joutavat mennä--vaikka Pöllismäelle!
+
+ROUVA PENTTINEN. Ihme kumma, missä se tohtori Spruuper viipyy? Ja
+Wellmannin herrasväki. Käskitkö sinä, pappa, niitä tulemaan kello
+kuus'?
+
+PENTTINEN. Kello kuus' käskin. Muistutin vielä moneen kertaan.
+
+ROUVA PENTTINEN. Olisivatkohan saaneet esteitä?
+
+ROUVA AHLBOM. Vai tulevat Fellmaninkin? En tiennytkään, että olette
+kanssakäymisessä.
+
+ROUVA LINDEMAN (nykäisee toisia, salatulla naurulla). Entäs tohtori
+»Spruuper»? Milloinka hän on tehnyt visiittinsä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Voi, aikoja sitten! Hän on ollut meillä monet kerrat.
+
+ROUVA LINDEMAN. Monet kerrat? Soo, soo! Aikooko hän vävypojaksi taloon,
+vai kuinka se on ymmärrettävä?
+
+FANNY. Ei, ei, muuten hän vaan, kun oli tutustunut isään--
+
+ROUVA PENTTINEN. Elä narraa. Sinun tähtesi tulee, sano vaan suoraan.
+Meidän kesken puhuen, hän jo on papalta pyytänyt tytärtä. (Fanny väistyy
+kiusattuna perälle huonetta.)
+
+ROUVA LINDEMAN. Ooho? Sitten teillä vietetäänkin kait kihlajaisia tänä
+iltana?
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei--eihän sitä vielä tänä iltana. Kun Vanny ei vielä
+ole antanut varmaa vastuuta.--No, viimeinkin! Tuollahan ne nyt tulevat!
+(Menee etehiseen vastaan.)
+
+(Fellman ja Broberg tulevat etehiseen.)
+
+ROUVA LINDEMAN. Totta tosiaan, eikös tule sitten!
+
+ROUVA RANK. No, ei minun päiviäni! Jokohan saavat tohtori Brobergin
+vävykseen? Silloin ne eivät enää mahdu nahkoihinsakaan.
+
+FANNY (erikseen Penttiselle). Pappa, kuulkaa, kun sanon. Mitä varten on
+viinakarahviini esillä? Ettehän vaan tarjoa sitä vieraille?
+
+PENTTINEN. Tarjoon tietystikin. Viinaa ensin, sitten kahvia, sen
+jäljestä totia.
+
+FANNY. Ei viinaa. Hyvä pappa, ei viinaa!
+
+PENTTINEN. Miksikäs ei? Mielelläänpä ottivat--
+
+FANNY. Ei se ole tavallista. Ei missään sivistyneissä--
+
+PENTTINEN. Ole vait'--ja päästä minua tervehtimään.--(Menee etehiseen.)
+
+(Broberg esittelee itsensä rouva Penttiselle.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Vellkommen, vellkommen, tohtori Spruuper! Vassakuu,
+käykää sisään.
+
+PENTTINEN. Terve, terve! Me täällä on jo pitkään odotettukin. No--mutta
+mihinkäs rouva jäi?
+
+ROUVA PENTTINEN. Esteitä kuuluu saaneen. Se nyt oli harmillista.
+
+ROUVA AHLBOM (nykii toisia). Kuulitteko! Eipä rouva Fellman tullutkaan.
+Mitäs hän näiden luona rupeisi visiittiä käymään. En minäkään olisi
+tullut, mutta Ahlbom niin kiusasi, sanoi, että kun Penttinen nyt
+kumminkin on olevinaan kauppias, niin ei sovi loukata--
+
+(Broberg tervehtii Fannya.)
+
+PENTTINEN (naurahtelee). Ei taida tarvita esitellä, vai kuinka?
+(Salavihkaa toisille.) He ovat jo riiailleet salaa--minun selkäni
+takana. No noh, ei se mitään, sillä tavalla sitä aina aljetaan. Niin,
+hyvät vieraat, maistakaapa tätä. Terve, patruun Wellman. Tohtori Ruuper,
+tulkaa tänne vähäisen. Kallistakaa lasia, tehkää hyvin. Skool!
+
+BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten. Minä en nauti viinaa.
+
+PENTTINEN. Kas, kas, kuinka on olevinaan. Ottakaa pois, ei sitä Vanny
+näe. Minä seison edessä. Kippis, vävypojan malja!
+
+BROBERG. Ei, minä en tosiaankaan--
+
+PENTTINEN. No--ottakaa te muut sitten! Tässä talossa ei saa pitää pitkiä
+ryyppyväliä. Juoda teidän pitää juoda niin että kadut käyvät ahtaiksi
+kotiin mennessä.
+
+(Riikka tuo kahvia sisään.)
+
+ROUVA PENTTINEN (Riikalle). Rouva Ahlpummille ensiksi, sitten rouva
+Lintemanille ja viimeiseksi rouva Sdrankille, sillä maalari on
+alempiarvoinen kuin kultaseppä--
+
+PENTTINEN (nykäisee Brobergia). No,--sopii mennä sinne Vannyn kanssa
+puhelemaan, en minä siitä pahaa tykkää.
+
+FANNY (huomaa isän tarkoituksen, punastuu, aikoo lähteä pois; hiljaa,
+tuskallisesti). Ah--pappa--!
+
+PENTTINEN. Vanny, Vanny, mihinkä sinä menet? Tulepa vähän tänne--
+
+FANNY. Ajattelin lähteä kammariini.
+
+PENTTINEN. Mitä sinä siellä kammarissa? Tule vaan tänne. Niin, niin,
+tänne. Elä ujostele suotta.
+
+BROBERG. Elkää pakottako--
+
+PENTTINEN. Mitä pakottako? Mieleistähän se sille on, vaikka ilman
+teeskentelee. Kas niin, istu siihen nyt, ja tohtori Ruuper rinnalle.
+Minä menen tänne kauvemmaksi, etten kuule mitään.
+
+BROBERG (jää seisomaan, nojautuu tuolin karmiin). Isänne on--kovin
+leikkisä.
+
+FANNY. Niin, aivan liiaksi leikkisä. Tohtori Broberg--ettehän siitä
+loukkaannu?
+
+BROBERG. Ei, miksi siitä juuri loukkaantuisin? Minusta on vaan
+ikävää.--näen, että se vaikuttaa teihin kiusallisesti--
+
+FANNY. Sanomattoman kiusallisesti.
+
+BROBERG. Hyvin ymmärrettävää, sillä se antaa aihetta tyhjänpäiväisiin
+juoruihin--
+
+FANNY. Eikä se ole ainoastaan sentähden, vaan muutenkin--
+
+BROBERG. Niin, tietysti se on kaikin puolin ikävää.
+
+FANNY. Ja teistä, tohtori teistäkin ikävää?
+
+BROBERG. Totta puhuen, on. On hyvinkin ikävää.
+
+FANNY. Minä arvasin sen.
+
+BROBERG. Ikävää varsinkin siitä syystä, kun--saanko puhua suoraan?
+
+FANNY. Pyydän, puhukaa vaan suoraan.
+
+BROBERG. Ne ovat olleet viehättäviä hetkiä, joita olen saanut nauttia
+teidän seurassanne, milloin olemme sattuneet yksiin. Ja nyt--
+
+(Fanny vaikenee, hillitsee liikutustaan, katselee suoraan eteensä.)
+
+BROBERG. Ja nyt ne ovat lopussa. Minulla ei ole oikeutta saattaa teitä
+ikävyyksiin, niinkuin jo olen tänne tulollani tehnyt.
+
+FANNY (kääntää aran katseen häneen; kyyneleet silmissä.) Elkää siitä
+välittäkö, tohtori Broberg--
+
+BROBERG. Enkö välittäisi, vaikka näen, mitä tukalia seurauksia siitä
+teille tulee! Huomaatteko nytkin rouvien katseita? He ovat uskollisesti
+meitä tarkastaneet kaiken aikaa.
+
+FANNY. Semmoisia he ovat aina.
+
+BROBERG. Semmoisia he ovat. Ja sen kautta he tekevät vapaan ja
+luonnollisen seurustelun nuorten välillä mahdottomaksi. Kuinka paljon
+pahaa he ovat mahtaneetkaan aikaan saada. Ei, tuo on tosiaankin
+sietämätöntä. Jospa koettaisimme kääntää heidän huomiotaan toisaanne?
+Ettekö tahtoisi tehdä hyvin ja soittaa vähäisen? Oli niin hauskaa kuulla
+teitä viime iltamassa.
+
+[Soiton asemesta voidaan ottaa myöskin lausuntoa.]
+
+FANNY. Mielelläni. (Menee piaanon luokse, selailee nuottia.)
+
+FELLMAN (lähenee Brobergia.) Noo--miksi olet niin totinen?
+
+BROBERG. Kuule, veli--minä tahtoisin lähteä täältä pois mitä pikimmin.
+
+FELLMAN. Sinua harmittaa ukon tyhmyydet?
+
+BROBERG. Niin, ajattele kuinka tukalaan asemaan olen saattanut heidän
+tyttärensä tänne tulollani.
+
+FELLMAN. Noo--eikö hän liene siihen tottunut?
+
+BROBERG. Ei, ei! Hän on hienotunteinen, ja kuta hienotunteisempi hän on,
+sitä enemmän hän siitä kärsii. Pois minun täytyy lähteä--
+
+FELLMAN. Mutta--sinullahan oli järkiään toiset tuumat?
+
+BROBERG. Jos oli, niin ne raukesivat sikseen.
+
+FELLMAN. Sääli tyttö raukkaa, ehkäpä hänelläkin--
+
+BROBERG. St! Kuunnellaan soittoa.
+
+(Fanny soittaa.)
+
+ROUVA LINDEMAN (korottaa ääntänsä, kun soitto alkaa.) On minulla ollut
+piikoja jos jonkinlaisia, kaksikymmentä vuotta, kun jo olen niitä
+pitänyt. Mutta niin kehnoon, kuin tämä nykyinen, en vielä ikinä ole
+yhtynyt. Ajatelkaas, että soppa-kastrullinkin niine hyvineen panee pois,
+työntää johonkin nurkkaan vaan pesemättä.
+
+ROUVA RANK. Pesemättä?
+
+ROUVA LINDEMAN. Pesemättä niin. Ja kun ensi kerran tarvitaan--ota sieltä
+sitten.
+
+ROUVA AHLBOM (yhä kovemmalla äänellä.) Semmoisiksi ne ovat tulleet
+nykyajan piiat. Huolimattomiksi ja laiskoiksi, ei ne välitä töistään, ei
+mistään. Ja tiedättekö, mikä siihen on syynä?
+
+ROUVA LINDEMAN. Miks'ei sitä tietäisi. Nykyajan harrastukset,
+lauluseurat, raittiusseurat ja sen semmoiset. Nehän ne vievät työhalun
+palvelijoilta. Huvitella nyt tahtovat kaikki, joka sunnuntai käydään
+iltamissa ja viikon varrella ei muuta tehdä kuin niitä ajatellaan.
+
+ROUVA PENTTINEN (yhä kiihkeämmin.) Mutta minäpä en laske meidän Riikkaa,
+en iltamiin, enkä mihinkään. Kirkossa hän saa käydä joka toinen pyhä ja
+siinä hänelle iloa kylliksi.
+
+ROUVA RANK. Riikka kun on maalta, ei ole vielä oppinut kaupungin piikain
+pahoja tapoja. Nämäkö tyytyisivät siihen, että joka toinen pyhä
+kirkkoon? Oho? Jokainoa sunnuntai heidän toki pitää päästä ulos, muuten
+eivät tule toimeen--
+
+ROUVA AHLBOM. Minusta kaupungin rouvien pitäisi pitää kokous, jossa
+yksissä neuvoin tuumaisivat, mihin keinoon on ryhdyttävä palvelusväen
+suhteen, millä tavalla heitä olisi pidettävä aisoissa--
+
+ROUVA LINDEMAN. Niin, niin kokous! Se oli hyvä ajatus. Kokous, jossa
+päätettäisiin kerrassa kieltää pois lauluseurat ja iltamissa käynnit.
+Siihen kun kaikki sitoutuisivat, niin pääsisi kuulemasta tuota:
+lasketaanpa siitäkin talosta, ja siitä, ja siitä--(Keskustelu kiihtyy
+kiihtymistään, lopulta puhuvat kaikki yhtaikaa.)
+
+RANK (kovalla äänellä). Yksi ääni, ei muuta kuin yksi ääni jokaisella!
+Se on oikeus ja kohtuus! Mitä varten kymmenen ääntä? Mitä varten
+toisella pitää olla kymmenen kertaa enemmän sananvaltaa kuin toisella?
+Millä oikeudella? Minä kysyn: millä oikeudella?
+
+AHLBOM. Milläkö oikeudella? Eivätkö he maksa sata kertaa enemmän veroja?
+Eivätkö he ole nerokkaampia, älykkäämpiä? Eivätkö he ymmärrä yleisiä
+asioita paremmin?
+
+RANK. Mitä ymmärtävät? Omaa etuaan he ymmärtävät, ei muuta. Kansan
+tarpeista eivät tiedä hölyn pölyä. Eivätkä välitä--
+
+AHLBOM. Enemmän aina kuin mitä kansa välittää porvarillisten tarpeista.
+Edut meiltä kyllä otetaan pois, mutta otetaanko rasituksia? Otetaanko
+veroja?
+
+PENTTINEN. Eikös mitä! Niitä vaan lisätään. Ja senvuoksi on
+kaksikymmentä viisi ääntä pysytettävä. Parempi, jos saataisiin
+kohotetuksi.
+
+AHLBOM. Kaksikymmentä viisi ääntä vähintään--(Fanny taukoaa soittamasta,
+samassa herkiävät kaikki puhumasta, yleinen hiljaisuus.)
+
+ROUVA LINDEMAN (ei ehdi hiljentää ääntänsä, kun soitto taukoaa ja kaikki
+muut ovat herenneet puhumasta.) Niin, minä sanon sen, piiat pysykööt
+piikoina, elköötkä pyrkikö oikeiden ihmisten vertaisiksi--(hämmästyy
+omaa kiljuvaa ääntänsä, ja vaikenee; sävyisästi) kas, joko se herkesi
+soittamasta?
+
+ROUVA AHLBOM. Paljon kiitoksia, Fanny! Paljon kiitoksia. Se vaan loppui
+niin lyhyeen. (Kaikki kiittävät.)
+
+AHLBOM. Niin, kiitoksia vaan! Mutta emmekö saisi kuulla vähän enemmän?
+
+ROUVA LINDEMAN. Enemmän, enemmän meidän pitää saada kuulla.
+
+ROUVA PENTTINEN. Soita sitä kaunista polkkaa.
+
+ROUVA AHLBOM. Tulehan ensin tänne likemmäksi kumminkin, että kysyn
+sinulta jotain. Kuulehan--: joko hän kosasi?
+
+ROUVA LINDEMAN. Niin, joko hän kosasi?
+
+FANNY. Kuka?
+
+ROUVA RANK. Tohtori Broberg tietysti, kukas muu?
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitäkö luulette, että hän sanoo. Ei meidän Vannylta
+niitä asioita kesken saa tietää--ei oma mammakaan.
+
+ROUVA LINDEMAN. Meille voit sanoa--
+
+ROUVA RANK. Me lupaamme, ettemme virka kenellekään mitään.
+
+ROUVA AHLBOM. Saat olla aivan huoletta.
+
+ROUVA LINDEMAN. No, tunnusta pois. Hän kosasi, ja sinä myönnyit, eikö
+niin? Niin on, näkyyhän se silmistäsikin. Toivotan onnea!
+
+ROUVA RANK. Niin, onnea vaan, onnea, onnea!
+
+ROUVA AHLBOM. Onnea saan toivottaa minäkin, sekä tyttärelle että
+äidille.
+
+ROUVA PENTTINEN (mielissään.) Kiitoksia, he, he, he, paljon kiitoksia.
+
+FANNY (joka turhaan on koettanut saada suunvuoroa.) Ei, ei, minä
+vakuutan, ei siinä ole mitään, ei alkuakaan--
+
+ROUVA LINDEMAN. He eivät tahdo vielä julkaista--
+
+ROUVA RANK. Salakihloissa ensin, sehän on tavallista--
+
+(Broberg lähenee hattu kädessä.)
+
+ROUVA AHLBOM. Hs, hs, hs!
+
+ROUVA LINDEMAN. Hs, hs, hs!
+
+ROUVA PENTTINEN. Tohtori Spruuper on hyvä ja istuu. Vanny, nosta tuoli!
+
+BROBERG. Kiitoksia, ei minua varten, minun on jo lähteminen, pyydän vaan
+sanoa jäähyväiset.
+
+ROUVA PENTTINEN. Poisko nyt jo? Ei, herran tähden, ei millän muotoa.
+Vastahan totikin tuotiin sisään. Tokko lienette vielä maistanutkaan.
+
+BROBERG. Kiitoksia, minun täytyy tosiaankin mennä, on vielä töitäkin
+tänä iltana.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mutta lupaattekos tulla uudestaan hyvin pian--vaikka
+huomispäivän jo?
+
+BROBERG. En osaa sanoa. Paljon kiitoksia! Hyvästi!
+
+ROUVA PENTTINEN. Ilman teetä--sepä ikävää.
+
+PENTTINEN. Poisko Ruuperi menee? Mitä hullua! Eihän tässä vielä ole
+päästy kuvalleen alkamaankaan. No, no--ihanko se nyt tosissaan--?
+(Penttinen ja rouva Penttinen seuraavat Brobergia etehiseen.)
+
+ROUVA AHLBOM. Mitäs se tietää? Kun meni pois kesken kaikkea?
+
+ROUVA LINDEMAN. Eikä luvannut tulla toiste. Huomasitteko, »en osaa
+sanoa», hän vaan vastasi. Se oli yhtä kuin »en tule».
+
+ROUVA RANK. Hän näki, mitä tarkoituksia näillä oli, ja vetääntyi pois.
+
+ROUVA LINDEMAN (nauraen). Taisipa jäädä »Vanny» rukka vettä keittämään.
+Ei päässytkään »tohtorinna Spruuperiksi». (Fanny, joka on kuullut
+kaikki, lähtee pois oikeaan.)
+
+ROUVA RANK. Herra jesta--hän varmaankin kuuli! No, nyt ei kiitetä!
+
+ROUVA AHLBOM. Kaikkiakin! Kun emme häntä huomanneet ollenkaan. Seisoikin
+siinä niin hiljaa ja äänettömänä--
+
+ROUVA LINDEMAN. No, kan tänka! Kun kuuli, niin kuulkoon. Siitä minä
+vähät. Uskallan sen sanoa heille vaikka vast'silmiä.
+
+ROUVA RANK. Niin, tosi asiahan se on, ei siitä mihinkään pääse.
+
+ROUVA LINDEMAN (syöden kahvileipiä, joita hänellä on suuri kasa
+edessään). Mikä maku tässä sokerikaakussa on?
+
+ROUVA AHLBOM (maistelee omasta kasastaan). Se ei ole kystä.
+
+ROUVA RANK (samoin). Ei ole kystä ensinkään. Mutta on siinä vielä
+muutenkin outo maku.
+
+ROUVA LINDEMAN. Märännyt muna! Varmaan on taikinassa ollut märännyt
+muna!
+
+ROUVA AHLBOM. Ei ole tämä rinkelikään hyvää.
+
+ROUVA RANK. Siitä puuttuu sokeri ja voi.
+
+ROUVA LINDEMAN. Se on tehty pelkkään veteen. Uskotteko?
+
+ROUVA PENTTINEN (tulee takaisin etehisestä). Mikä sille lienee tullut,
+kun noin äkkiä läksi pois?
+
+ROUVA LINDEMAN (nykii kyynärpäillään toisia). Olisikohan »Vanny» antanut
+rukkaset?
+
+ROUVA PENTTINEN. Sitähän minä juuri pelkään. Ei sen tytön ollenkaan ole
+takeita. Jos sen hyvinkin pisti päähän (Fanny tulee sadenuttu päällä,
+hattu päässä, laukku kädessä.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Mitä maailman päivinä? Mihinkä sinä olet menossa?
+
+FANNY. Laivaan. Mamma, minä otan kuitenkin sen viran, jota Ilma kävi
+tarjoamassa!
+
+ROUVA PENTTINEN. Sen viran? Pöllismäellä? Ole hupattamatta. Kuulithan
+sinä jo, ettei sinua sinne lasketa.
+
+FANNY. Minä en voi jäädä tänne, mamma, minun täytyy päästä pois.
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra siunaa, mikä sinulle on tullut? Sano!
+
+FANNY. Ei mikään, mutta antakaa minun mennä, muuten teette minut
+onnettomaksi.
+
+ROUVAT (yhteen suuhun). Mitä? Mitä se on?
+
+ROUVA PENTTINEN. Hän vältä väkisten tahtoo mennä kansakoulun opettajaksi
+Pöllismäelle.
+
+ROUVAT (yhteen suuhun). Pöllismäelle!
+
+ROUVA PENTTINEN. Pois hyvästä kodistaan!
+
+ROUVA LINDEMAN. Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla.
+Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle--jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä
+ihmistä, ei kuin pöllöjä--
+
+ROUVA AHLBOM. Semmoiseen kuivaan, yksitoikkoiseen elämään! Jää toki
+ennemmin tänne, onhan kaupungin elämä vallan toista. Saat käydä
+tanssista tanssiin, huvista huviin niin paljon kuin ikinä haluat.
+
+ROUVA RANK. Ja olla oikeiden ihmisten seurassa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Siinä nyt kuulet, mitä muutkin sanovat.
+
+FANNY. Ei se auta. Minua ei pidätä mikään maailmassa. Hyvästi, mamma!
+Antakaa anteeksi! On niin vaikeata tehdä vasten teidän mieltänne.
+(Melkein itkussa.) Mutta minä en voi muuten. En voi!
+
+ROUVA PENTTINEN. Herra Jumala--hän aikoo tosiaan mennä! Penttinen,
+käännypäs vähän tännekin päin. Näetkös, Fanny tekee lähtöä.
+
+PENTTINEN (hiukan humalassa). Mi-mi-mi-mihinkä?
+
+ROUVA PENTTINEN. No, sinne Pöllismäelle, josta äsken oli puhe.
+
+FANNY. Hyvästi, pappa! Hyvästi! Minulla on kiire. Laiva kohta lähtee.
+
+ROUVA PENTTINEN. Etkö sinä estä häntä, hyvä ihminen? Annatko hänen
+lähteä noin vaan?
+
+PENTTINEN. Ääh--ei hän sinne mene! Sinua vaan narraa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Mutta näethän sinä!
+
+PENTTINEN. Ääh--tulee takaisin--viiden minutin päästä saat hänet
+syliisi.
+
+FANNY. En minä tule takaisin, pappa. Elkää odottako turhaan. Hyvästi!
+(Menee.)
+
+ROUVA PENTTINEN. Kas niin, nyt hän meni! Etkä sinä ole milläsikään? Voi,
+hyvä Jumala!
+
+PENTTINEN. Elä hätäile. Hän tulee takaisin aika hamppua.
+
+ROUVA PENTTINEN. Ei tule, ei! Minä tiedän ettei hän tule, jos kerran
+pääsee. (Juoksee vasemmalle, tempaa oven auki.) Riikka, Riikka,
+Riikka--etkö sinä kuule, Jumalan luoma!
+
+RIIKKA (tulee juosten). Hyvä isä siunoo, mikä teäällä on hätänä?
+
+ROUVA PENTTINEN. Pian, pian! Juokse rannalle ja tuo Vanny takaisin. Elä
+anna hänen mennä laivaan. Sano,--sano, että minä täällä pyörryin--että
+pappa meni lääkäriä hakemaan.
+
+RIIKKA. Kyllä, kyllä! Että rouva pyörtyi että pappa--
+
+ROUVA PENTTINEN. Pappako? Kauppias, sinä tolvana.
+
+RIIKKA. Että kauppias pyörtyi--
+
+ROUVA PENTTINEN. Että kauppias meni lääkäriä hakemaan. Ja ala lapata
+nyt!
+
+RIIKKA. Että rouva pyörtyy--(Juoksee pois.)
+
+ROUVA PENTTINEN (huutaa hänen jälkeensä). Riikka, Riikka, kuule vielä--
+
+RIIKKA (ulkoa). Hoi? Hoi?
+
+ROUVA PENTTINEN. Huivin saat palkaksesi, jos tuot hänet takaisin.
+
+ROUVA AHLBOM. Mikähän sille Fannylle oikeastaan tuli? Kun läksi noin
+suinpäin--
+
+ROUVA LINDEMAN. Ettekö arvaa? Minä toki hoksasin heti paikalla!
+
+ROUVA RANK. Niin Broberginko tähden?
+
+ROUVA LINDEMAN. Tietysti! Kun näki, ettei Broberg hänestä huoli.
+Hs--hs--
+
+ROUVA PENTTINEN (tulee heidän luokseen). Mutta jos ei se Riikka saa
+häntä takaisin, niin mikä tulee eteen? Ihan minä silloin kuolen ikävään.
+Mitä tästä elämästä on ilman Vannya! (Itkun vaiheilla.)
+
+ROUVA AHLBOM. Se oli hyvin pahasti tehty Fannylta, että noin vasten
+vanhempainsa tahtoa--Enpä minä olisi uskonut hänestä semmoista.
+
+ROUVA LINDEMAN. Kyllä--jos hän olisi ollut minun tyttäreni, niin kyllä
+olisin hänelle näyttänyt. Vanhemmat häntä kouluttaneet ja kasvattaneet.
+
+ROUVA RANK. Ja mikä hänellä oli hätänä täällä kodissaan? Sai kaikkea
+mitä vaan tahtoi--ja omista vanhemmista lähtien kaikki häntä palvelivat
+kuin mitäkin fiiniä daamia.
+
+ROUVA PENTTINEN (pyyhkien ja nenäänsä tyrskien). Niin, kyllä me häntä
+olemme pitäneet kuin kukkaa kämmenellä, ei häneltä kielletty mitään
+milloinkaan. (Kellon soittoa kuuluu.)
+
+ROUVA PENTTINEN (keskeyttää itkunsa). Nyt soittavat. Kuinkahan mones
+kerta? Yks, kaks, kolme! Nyt se läksi laiva. Ukko, kuuletko, nyt se
+läksi?
+
+PENTTINEN. Ja kohta on Vanny täällä takaisin.
+
+ROUVA PENTTINEN. Kunpa hän edes olisi! Niin, mitä minun pitikään sanoa?
+Olen vallan sekaisin päästäni.
+
+ROUVA LINDEMAN. Ettei Fannylta ole kielletty mitään milloinkaan--
+
+ROUVA PENTTINEN. Niin, niin: ei ole kielletty mitään milloinkaan.
+Silmäteräni olisin hänelle antanut, jos hän sitä olisi vaatinut. Ja nyt
+hän yhtäkaikki meidät jätti--
+
+PENTTINEN. Ei jättänyt, ei. Takaisin tulee--ja minä--minä annan hänelle
+heti rahat uuteen leninkiin. Valmiiksi otan jo rahat kukkarostani.
+Paljonko siihen tarvitaan?
+
+ROUVA PENTTINEN (äkkiä lohdutettuna). Sata markkaa.
+
+PENTTINEN. Tuossa on sata viisikymmentä.
+
+ROUVAT. Sata viisikymmentä!
+
+ROUVA PENTTINEN (pistää kiireesti rahat taskuunsa). Parriisista!
+Parriisista se tilataan. Nyt, kun se tyttö vaan joutuisi--
+
+RIIKKA (tulee läähättäen). Myöhäistä, myöhäistä! Ho, ho, siunaa ja
+varjele! Juoksin niin että syömmeni halkijaa.
+
+ROUVA PENTTINEN. Myöhäistä! Ettäkö et ennättänyt? (Puhkee äänekkääseen
+itkuun.)
+
+RIIKKA. En ennättänyt. Laiva olj' jo hyvän matkaa rannasta. Eivätkä
+kuulleet, vaikka minä seisoin mäellä ja huusin minkä jaksoin: takais!
+takais! mamma pyörtyi--
+
+ROUVA PENTTINEN (äkkiä tauoten itkusta, kiukustuneena). Mamma?--Niinkö
+sinä sanoit?
+
+RIIKKA (hämillään). Niin--niinhän se taisi minulta mennä siinä
+kiireessä--
+
+ROUVA PENTTINEN. Pöllö! Sinä häpäset meidät!
+
+PENTTINEN (ällistyneenä). Mitä? Menikö se Vanny sittenkin?
+
+ROUVA PENTTINEN. Menihän se. (Puhkee taaskin itkuun.) Vanny jätti
+meidät! Ei ole meillä Vannya enää!
+
+PENTTINEN (Harvasteesen, korvallistaan raapien). Saakeli soikoon! Kuka
+sitä olis uskonut?
+
+(Esirippu alas.)
+
+[1895].
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Anna Liisa; Kotoa pois, by Minna Canth
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA LIISA; KOTOA POIS ***
+
+***** This file should be named 13173-8.txt or 13173-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/3/1/7/13173/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13173-8.zip b/old/13173-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..a7dc082
--- /dev/null
+++ b/old/13173-8.zip