summaryrefslogtreecommitdiff
diff options
context:
space:
mode:
-rw-r--r--.gitattributes3
-rw-r--r--13165-0.txt7489
-rw-r--r--LICENSE.txt11
-rw-r--r--README.md2
-rw-r--r--old/13165-8.txt7874
-rw-r--r--old/13165-8.zipbin0 -> 99807 bytes
6 files changed, 15379 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/13165-0.txt b/13165-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5fc0660
--- /dev/null
+++ b/13165-0.txt
@@ -0,0 +1,7489 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13165 ***
+
+PAPIN PERHE; HÄN ON SYSMÄSTÄ; SPIRITISTINEN ISTUNTO
+
+Kirj.
+
+Minna Canth
+
+
+1920 (1891-94).
+
+
+
+
+
+PAPIN PERHE
+
+Näytelmä neljässä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+PASTORI HENRIK VALTARI.
+ELISABETH, hänen rouvansa.
+JUSSI VALTARI, heidän poikansa, ylioppilas.
+HANNA, | heidän tyttäriään.
+MAIJU, |
+TEUVO RASTAS, ylioppilas.
+ROUVA SAVÉN.
+NEITI VUORIO.
+MARTHA, palvelija Valtarin perheessä.
+VOSSIKKA.
+KIRJAPAINON POIKA.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Sali, vakavaan asuun sisustettu. Perällä ovi eteiseen, vasemmalla
+pastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovesta
+etunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello.
+
+Maiju heittelee palloa. Hänen käsityönsä, suuri, kirjava matto, on
+pudonnut tuolilta lattiaan.)
+
+ELISABETH (huutaa oikealta) Maijuu!
+
+MAIJU (keskeyttämättä). Jaha, mamma?
+
+ELISABETH. Oletko siellä?
+
+MAIJU. Olen, olen.
+
+ELISABETH. Tulepa tänne vähäisen.
+
+MAIJU. Koht'sillään--heti paikalla--
+
+ELISABETH. Mitä sinä teet siellä?
+
+MAIJU. En juuri mitään, mamma.--En ikinäs mitään pikkuisen ... ilman
+aikojani--
+
+ELISABETH. Joudu sitten!
+
+MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän ... ei se kestä enää
+minuttiakaan ... yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän,
+kahdeksan...
+
+ELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä--? Kas niin, arvasinhan sen--
+palloa sinä taas lyöt!
+
+MAIJU. (keskeyttämättä).--yksitoista, kaksitoista, kolmetoista,
+neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista--
+
+ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen
+kiire kun on.
+
+MAIJU.--neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta--
+
+ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju?
+
+MAIJU.--kahdeksankolmatta--voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy,
+minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen
+keskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata
+peliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia
+korkeintaan.
+
+ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on
+tehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat.
+
+MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä.
+
+ELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina?
+
+MAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'.
+
+ELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tulee
+kumminkin lopulta tulinen kiire.
+
+MAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.--Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovat
+tuoreita ja hyviä heidän tulemaansa.
+
+ELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa.
+
+MAIJU. Panenhan minä.
+
+ELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi.
+
+MAIJU (panee pallon pois). »Suuri tyttö!» Hyvä! muistaako mamma nyt,
+että itse on sanonut minua suureksi tytöksi?
+
+ELISABETH. Muistan, tietysti.
+
+MAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: »Mitä? Lapsihan sinä
+vielä olet!»
+
+ELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia.
+
+MAIJU. Mitä varten toinen asia? Joko minä olen lapsi, taikka minä en
+ole lapsi--
+
+ELISABETH. Eläkä nyt intä siellä suotta. Katsotaanpas tätä mattoa.
+Mutta--hyvänen aika--täällähän on vielä ommeltavaa kuinka ja paljon.
+
+MAIJU. Puolessa tunnissa se on tehty.
+
+ELISABETH. Ehkä minä tämän otan huostaan.
+
+MAIJU. Ei, mamma antaa tänne, kyllä minä sen itse lopetan.
+
+ELISABETH. Mene sinä ennemmin asialle. Pitäisi saada toppa sokuria ja
+leiviskä kahvia kotiin.
+
+MAIJU. Eikös Martha sitä--
+
+ELISABETH. Hän on laittamassa Jussin kammaria.
+
+MAIJU.. Ahah! No, menenmähän sitten minä.
+
+ELISABETH. Mutta katso että antavat Helsingin electa sokuria ja prima
+vehnäjauhoja.
+
+MAIJU. Prima, sinileima--ymmärrän, herra katteini!
+
+ELISABETH. Eläkä viivy kauvan.
+
+MAIJU (menee eteiseen). En!
+
+ELISABETH. Semmoinen tuulihattu!
+
+MAIJU (hattu päässä, katsoo ovesta). Sanoiko mamma mitään?
+
+ELISABETH. Sanoin, että--olet tuulihattu.
+
+MAIJU. Mutta enpäs ole tuulihattu. Vai olenkosta?--Mamma ottaa sen
+sanan takaisin, muuten en lähdekään.--Enhän ole tuulihattu?
+
+ELISABETH. No, et ole, et. Menehän nyt!
+
+MAIJU. Ja saanko puhella puoli minuttia, jos sattuu joku tytöistä
+tulemaan vastaan?
+
+ELISABETH. Kyllä puoli minuttia, kunhan et enemmän.
+
+MAIJU. Ei enemmän, puoli minuttia vaan. (Menee.)
+
+ELISABETH (neuloo kiireellisesti). Henrik varmaankin nukkuu, koska
+sieltä ei kuulu mitään.
+
+MARTHA (oikealta, paljain jaloin, lyhyt hame nostettu kupeilta ylös,
+hihat käärityt yli kyynärpäiden). Nyt se on sitä myöten valmis. Minä
+puolestani en voi sille enää muuta.
+
+ELISABETH. Onko lattia vaan hyväksi luututtu?
+
+MARTHA. Hyväksi, kerrassa! ja ikkunat pesty, pölyt pyyhityt, ovet ja
+pihtipielet kaikki hangatut puhtaiksi. Saa kait Jussi herra tulla
+vaikka tällä hetkellä.
+
+ELISABETH. Ei vielä, ennenkuin tämä mattokin joutuu.
+
+MARTHA. No, sen pitää rouvan laittaa pian.
+
+ELISABETH. Niinhän olisi tarkoitus.--Mutta nyt varmaan joku tulee?
+
+MARTHA. Herra Jumala, jos tähän vielä vieraita lykkää--
+
+ELISABETH. Martha, Martha! Kuinka on toinen käsky?
+
+MARTHA. Sitähän minä tässä jouvan muistelemaan.
+
+MAIJU (kukkia ja kirje kädessä). Mamma, mamma, minä sain kirjeen
+Jussilta. Ette usko, mitä hän kirjoittaa, hyvä ihme, kuinka hauskaa,
+minä ihan kuolen ilosta. (Nauraa ja tanssii.)
+
+MARTHA. Onko kihloissa?
+
+MAIJU. Ei, ei, ei, hauskempaa.--hauskempaa! Koettakaa arvata.
+
+ELISABETH. Hiljaa,--hiljaa, pappa taitaa nukkua.--No, mitä hän
+kirjoittaa?
+
+MAIJU. Tulevat molemmat sekä Hanna että Jussi jo tänä iltana. Ja Jussi
+tuo toverin mukanaan--mamma arvaa, kenen.
+
+ELISABETH. Mistäpä minä--
+
+MAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut
+hänelle Jussia myöten terveisiä.
+
+ELISABETH. Tuntemattomalle--?
+
+MAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle.
+
+ELISABETH. Nimi--?
+
+MAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma?
+Onko, mamma?
+
+ELISABETH. No, onhan tuo.
+
+MARTHA. Meillekö tulee kortteeria?
+
+MAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma?
+
+ELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen.
+
+MAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään. Voi ihmettä, kun tulevat jo
+tänä iltana!
+
+MARTHA. Vai tänne kortteeria! Sitten on taas uusi työ! Toinen sänky
+nostettava Jussi herran kammariin, matrassit, tyynyt, peitteet alas
+vinniltä--juutas kaikkiakin.
+
+MAIJU. Martha kulta, pianhan se on tehty. Minä tulen auttamaan, jahka
+vaan olen järjestänyt nämä kukat.
+
+MARTHA. Juuri kun luulin saaneeni valmiiksi--perhana, kuinka pistää
+vihakseni. (Survaisee vihaisesti pari tuolia syrjään ja menee oikeaan.)
+
+MAIJU. Taivasten taivaat, kuinka kauniita nuo ruusut ovat. Katsokaas,
+mamma!
+
+ELISABETH. Kauniita ovat.
+
+MAIJU (rallattelee).
+
+ "Pappa tahtoi rikasta,
+ ja mamma tahtoi rakasta,
+ ja minä tahdoin komeanlaista."--
+
+PASTORI (ääntää vasemmalta).--Maiju!
+
+MAIJU. "Komean kynnet ne--"
+
+ELISABETH. St!--! Hiljaa, pappa varmaan äänsi siellä.
+
+MAIJU. (herkiää ja kuuntelee). Eikä ääntänyt, mamma vaan suotta pelkää.
+Tämä on ihan uusi laulu, mamma, hyvin soma. Opin sen tämä yhtenä
+päivänä pieneltä pojalta tuolla kadulla:--Kuulkaahan!
+
+ELISABETH. Mutta sinä herätät papan.
+
+MAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. (Hän laulaa ensin hiljaa, mutta
+sitten jo kohta täyteen ääneen.)
+
+ "Pappa tahtoi rikasta,
+ ja mamma tahtoi rakasta,
+ ja minä tahdoin komeanlaista.»--
+ Komean kynnet ne kauvaksi loistaa,
+ vaan raha on kuluvaista."
+
+PASTORI (kammaristaan). Maiju, Maiju!
+
+ELISABETH. Näetkös nyt!
+
+PASTORI (tulee sisään). Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet?
+Sopivatko ne mielestäsi nuorelle tytölle, tuommoiset?--Koska sinä, hyvä
+lapsi, opit vähän säädyllisyyttä, koska, sano?
+
+MAIJU. En tiedä.--Ehkä sitten, kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi.
+
+PASTORI (vakavasti). Ei, nyt sinun täytyy jo muuttaa tapoja, ja muuttaa
+oikein toden perästä. Seitsentoistavuotias tyttö ei saa olla kuin
+vallaton poikanulikka. Paina se mieleesi ja katso, ettei minun
+alituisesti tarvitse sinua muistuttaa.
+
+MAIJU (painaa päänsä alas ja hypistelee kukkia).
+
+PASTORI. No niin, minä oikeastaan ajattelin lähettää sinua asialle.
+Rouva Savén kysyy tässä kirjeessä, jos meille sopii tänä iltana tulla
+lähetysseuran ompelu-iltaan, ja pyytää minua siellä lukemaan tai
+puhumaan jotain.
+
+MAIJU. Tänä iltana?
+
+PASTORI. Niin, tänä iltana. Menet hänen luokseen ja sanot, että teen
+sen vallan mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän
+myöhemmällä, tuossa kahdeksan seudussa. Te tietysti lähdette täältä
+kuuden aikaan niinkuin tavallisesti.
+
+MAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään.
+
+PASTORI. Ette voi lähteä?--Kuinka?
+
+ELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat »Elias Lönnrotissa». Sinä et sitä
+vielä tiedäkään.
+
+MAIJU. Ja Jussi tuo yhden toverin mukanaan.
+
+PASTORI. Vai niin!--Vai jo ne tänä iltana--Mutta mitä se estäisi? He
+voivat tulla sinne myös.
+
+MAIJU. He eivät tule, siitä olen varma.
+
+ELISABETH. Näin ensi iltana varsinkaan.
+
+PASTORI. Miksi eivät tulisi? Saavathan nähdä siellä vanhoja tuttuja.
+
+MAIJU. Täti Savénin ja täti Emilian? Mistä he nyt välittäisivät, jotka
+ovat niin vanhurskaita ja ikäviä, että oikein hirvittää--
+
+ELISABETH. Maiju, Maiju--!
+
+PASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko
+kuultu ennen nuoren tytön suusta tuommoista herjausta,--äitinsä
+ystävistä, omista kummistaan vielä lisäksi!--»Vanhurskaita ja ikäviä!»
+Nuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi.
+
+ELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju
+raukka.
+
+PASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä
+ja pahanilkisyyttä.
+
+MAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä.
+(Puoleksi itkien.) Ja valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään
+muut.
+
+ELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi.
+
+PASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni
+täti Savénille ja täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät
+anteeksi. Ymmärrätkös?--
+
+MAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.)
+
+PASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen »Aamuruskon» toimistoon.
+Lähetä sana, jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.)
+
+ELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle?
+
+MAIJU. Kun he ovat semmoisia, minkä minä sille taidan, kun he ovat!--
+Eikö mamma muista, kuinka he silloin yhdenkin kerran väittivät Anni
+Tavastin ja Olga Nyströmin--
+
+ELISABETH. Ooh, tuo vanha juttu!
+
+MAIJU. Niin, ja se oli kaikki pelkkää valhetta, minä tiedän sen ihan
+varmaan,--pelkkää valhetta kaikki tyyni!
+
+ELISABETH. Elä käytä semmoisia sanoja kuin--»valhetta». He erehtyivät--
+
+MAIJU. He valehtelivat, ihan tahallaan valehtelivat, ja sen ovat
+tehneet monta kertaa. Ja minä en pyydä heiltä anteeksi, en vaikka!
+Pyytäkööt ensin he anteeksi. Anni Tavastilta ja Olga Nyströmiltä
+
+ELISABETH. St, hiljaa, hiljaa! Kyllä sinun täytyy, lapseni, totella
+pappaa. Ja herkiä itkemästä nyt, muuten silmäsi turpoavat. »Elias
+Lönnrot» saattaa tulla tuossa paikassa.--Kas niin, nyt on minulla matto
+valmis, mutta sinun kukkasi ovat vielä kaikki hajallaan. Laita ne
+vaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin.
+
+MAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää
+milloinkaan. Enkä ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan
+naaman yhtä happameksi kuin täti Savéninkin on--sitten ei mahda papalla
+enää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin!
+
+ELISABETH. Ja itselläsi mahtaa silloin olla hyvin hauska--sinä
+pahankurinen lapsi.
+
+MAIJU. Katsokaa, mamma! Olenko nyt hyvin kaunis?
+
+ELISABETH. Olet, vallan erinomainen. Varmaan saisit harakatkin
+nauramaan. (Menee oikeaan.)
+
+MAIJU. Mutta enköhän vaan nyt tee sitä, jota olen aikonutkin? Että
+kirjoitan tohtori Bergbomille ja pyrin suomalaiseen teaatteriin
+näyttelijäksi? Topp! Se on päätetty asia! Martha! Mihinkä se taas on
+vienyt minulta paperit ja kynät ja musteet?--Martha, Martha, Martha!
+
+MARTHA (oikealta). Hoi, hoi? Mikä siellä on hätänä?
+
+MAIJU. Pian tänne! Niinkuin olisitte jo!
+
+MARTHA (tulee). No, herra siunaa--
+
+MAIJU. Mihin te taas olette kätkenyt minulta paperit ja kaikki
+kirjoitus-verstaat, kun niitä ei näy missään?
+
+MARTHA. Ja mitäs te niitä aina tänne kuletatte? Onko niihen paikka
+salin pöyvällä--onkoo jo vaan? (Ottaa ne esille etagerilta, kirjojen
+takaa.)--Tässä ne nyt ovat. (Hän tuo ne toiselle pöydälle.)
+
+MAIJU. Elkäähän menkö, saatte viedä tästä kirjeen samalla
+postilaatikkoon.
+
+MARTHA (menee sohvapöydän luokse). Kyllä olette pitänyt kaunista siivoa
+taas. Ei totta jouva muuta kuin teijän jälkiänne korjaamaan.--Mitä
+näitä tarvihti tähän pöyvälle riputella? Eikö ollut yhtä hyvä panna
+vaassiin heti? (Työntelee ne sikinsokin vaasseihin.)
+
+MAIJU (kirjoittaa ja lukee sitten ääneen). »Kunnioitettava herra
+tohtori! Täten saan nöyrimmästi kysyä, jos haluaisitte ottaa minut
+suomalaiseen teaatteriin. Olen seitsemäntoista vuotias ja täkäläisen
+tyttökoulun läpikäynyt.--Pyydän suosiollista vastausta mitä pikimmin.
+Kunnioituksella: Maiju Valtari.»--Hyvä on. (Panee sen kuoreen,
+kirjoittaa päällekirjoituksen ja painaa postimerkin päälle.) Martha,--
+tässä!
+
+MARTHA. Lindqvistinkö laatikkoon?
+
+MAIJU. Niin,--sinne, sinne! ja sukkelasti nyt.
+
+MARTHA. Ei tuossa niin kiire liene, ettei mennä kerkiä. (Menee
+oikeaan.)
+
+MAIJU. Huomenna se on perillä ja ylihuomenna ehkä saan jo vastauksen.--
+Jos käskee minun tulemaan heti--entä sitten? Mitä sanovat pappa ja
+mamma? Ja Hanna ja Jussi?--Ja kaikki muut?--Mitä ne sanovat?--
+
+ELISABETH (tulee oikealta). Eiköhän vaan tullut »Elias Lönnrot», koska
+siellä vossikat niin ajavat rantaan?
+
+MAIJU. Tehty mik' on tehty!--Kirje on laatikossa, en sitä enää saa
+takaisin, vaikka tahtoisinkin.
+
+ELISABETH. Kuuletko sinä?
+
+MAIJU. Mitä mamma sanoi?
+
+ELISABETH. Hyvänen aika!' Tuolla tavallako sinä nyt olet laitellut nuo
+kukat?
+
+MAIJU. Millä ta-?--Kas, sitä Marthaa!
+
+ELISABETH (järjestelee niitä). No--kyllä minä ihmettelen! Aivanhan sinä
+olet päästä pyörällä.
+
+MAIJU. Mamma, rakas kulta!--(nauraen) Marthahan ne näin laitteli.
+
+MARTHA (ovelta). Tulevat, tulevat!
+
+MAIJU. Ketkä!
+
+MARTHA. Hanna,--Jussi,--herra Jumala, vielä kysyy! Kun ovat jo pihassa.
+(Vetää päänsä takaisin.)
+
+MAIJU. Narraa!--Mamma, olisikohan--
+
+ELISABETH. No, sitähän minä jo äsken sanoin.--Tuossa ne ovat!
+
+HANNA (tulee juosten eteisestä). Päivää, päivää!
+
+MAIJU. Hyvä ihme--Hanna!
+
+ELISABETH. Terve! mitä sinulle kuuluu, lapsi?
+
+HANNA (juosten toisen sylistä toisen syliin). Ei kuin hyvää, paljasta
+hyvää! Olen kuin taivaassa.--Pahankuriset, kun ette tulleet edes
+vastaanottamaan.
+
+MAIJU. Mitäs, kun emme tienneet.--Oletko sinä nyt tosiaan siinä? En
+tahdo uskoa silmiäni. Hanna, annas kun katson sinua!
+
+HANNA. Katso, katso!
+
+MAIJU. Niin, sinä se olet, sinä itse! Sinä, sinä si--
+
+HANNA. Aa--aa--sinä puristat minut kuoliaaksi! Herkiä jo, hyvä lapsi,
+muuten menee henki.
+
+ELISABETH. Tule nyt tänne, että minäkin saan nähdä, tänne sohvaan
+istumaan.
+
+HANNA. Ette usko, kuinka hauskaa on päästä kotiin!--En minä malta,
+mamma, istua, en, en!
+
+MAIJU. Mutta minä kun en vieläkään tahdo saada päähäni, että Hanna on
+tuossa! Että, hän tosiaankin on tuossa! Olen kuin pyörryksissä.
+
+ELISABETH.--No, ja täällä tulee Jussi. Ajattelin juuri kysyä, mihin hän
+jäi. (Jussi ja Teuvo tulevat. Laskevat eteiseen tavaroitaan.)
+
+JUSSI (eteisestä). Terveisiä Helsingistä!
+
+ELISABETH. Kiitos, kiitos!
+
+MAIJU (juosten eteiseen häntä vastaan). Jussi!--Jussi, Jussi, Jussi!
+
+JUSSI. Pikku harakka! Vieläkö sinä osaat lentää?--(Tuo häntä
+tanssittaen ja pyörittäen sisään.)
+
+MAIJU. Herranen aika, kuinka hauskaa! Nyt sitä pääsee elämään taas!
+Oikein sydämensä pohjasta!
+
+JUSSI. Sen lupaan! Iloa ja riemua--!
+
+MAIJU. Iloa ja riemua! Ylös taivaasen asti.
+
+JUSSI. Päivää, mamma!
+
+ELISABETH. Tervetultua kotiin!
+
+JUSSI. Kiitoksia! Ja tässä saan esittää mammalle toverini, Teuvo
+Rastaan, joka on melkein yhdenlainen velikulta kuin minäkin.
+
+ELISABETH. Tervetultua, herra Rastas!
+
+JUSSI. Käännypä tänne päin, Teuvo! Näes, tämä se on sisareni, Maiju,
+aika hulivili--
+
+MAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee.
+
+JUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja
+ankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin.
+
+MAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki.
+
+TEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua!
+
+HANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut!
+
+MAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu.
+Ei ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja
+toinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi
+muuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun,
+näette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin
+poispäin.
+
+ELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni.
+
+HANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa
+olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.--Mutta, missä
+pappa?
+
+ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon.
+
+JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen?
+
+ELISABETH. Ei juuri suorastaan.
+
+JUSSI. No, sitähän minäkin.
+
+ELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa.
+
+JUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan!
+
+TEUVO. Onhan se vallan luonnollista.
+
+MAIJU. Kuulkaa! Teidän olisi pitänyt tulla tänne viikkoa ennemmin, niin
+olisitte saaneet tanssia suomalaisella seuralla.
+
+TEUVO. Pidättekö te tanssista, neiti. Maiju?
+
+MAIJU. Pidän! ja kovasti! Tanssisin vaikka joka päivä, varsinkin
+masurkkaa. Siihen olen hirveästi innostunut.
+
+HANNA Ja sinä osaat? Oletko käynyt masurkkakurssin?
+
+MAIJU. E--oho! Vai pappa olisi antanut! Ei, mutta minä opin niiltä,
+jotka kävivät, ja seuralla tanssin kuin mies.
+
+TEUVO. Kuin mies?
+
+MAIJU. Kuin--kuin mestari, minä tarkoitin.
+
+JUSSI. Ja mamman kuullen sinä tuosta kerskaat?
+
+MAIJU (kietoo käsivartensa Elisabethin kaulaan) Mamman kuullen.
+
+JUSSI. Eikä mamma virka mitään?
+
+MAIJU. Ei mitään.
+
+ELISABETH (hymyillen). Mitäpä se auttaisi.
+
+MAIJU. Mamma ei ole vaarallinen. Mamman kuullen saa puhua jos mitä.
+Toista pappa--
+
+JUSSI. No niin, hän--?
+
+MAIJU. Pappa on semmoinen luja prinsiippi-ihminen, niinkuin tiedät.
+
+ELISABETH. Jotako mamma ei ole?
+
+MAIJU. On, on, tietysti, onhan mammakin. Mutta mamma on niin herttainen
+ja hyvä samalla.
+
+JUSSI. Jotako pappa ei ole?--Maiju rukka, sinä puhut itsesi pussiin
+vähän väliä.
+
+MAIJU. Kuinka sinä olet ilkeä? En puhu enää mitään, koska tartutaan
+kiinni jok'ainoaan sanaan.
+
+HANNA. Se on niin Jussin tapaista. Mutta elä ole milläsikään, kyllä hän
+siltä on hyvä poika.
+
+JUSSI. Poika? Olenko minä poika?
+
+MAIJU. Sekös pisti!
+
+JUSSI. Muistaakseni olen neljä vuotta sinua vanhempi, Hanna.
+
+HANNA. (hymyillen). Saatatpa olla, ei sitä kaikin ajoin luulisi.
+
+MAIJU. Tytöt näetkös kun kehittyvät aikaisemmin.
+
+TEUVO. Hyvä, hyvä! Mitä osaat sanoa siihen, Jussi?
+
+JUSSI. Olkaa jo vaiti!
+
+MAIJU. Niin että meitä oikeastaan--voi pitää veljeämme vanhempina.
+
+JUSSI (yrittää ottaa häntä syliin). Sinuakinko?--Pikku lasta.
+
+MAIJU (pujahtaa pois). Eläs! Minä en olekaan enää mikään »pikku lapsi».
+Mamma sen sanoi juuri tänään. Ja kohta saatte nähdä--
+
+JUSSI. No, hei! Mitähän nyt tapahtuneekaan?
+
+MAIJU. Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin
+yhdelläkään teistä.
+
+TEUVO. Ahaa--emansipatioonia!
+
+JUSSI. Varjele taivas! Joko rupeavat lapsetkin elämöimään! Eikö meillä
+ollut ihan tarpeeksi naiskysymyksessä?--
+
+MAIJU. Jussi! Malta sinä
+
+JUSSI. Teuvo,--tule. pois! Muuten joudumme ojasta allikkoon,--
+naiskysymyksestä Helsingissä laps'kysymykseen täällä.
+
+MAIJU. Minä en ole mikään lapsi, kuuletko sinä--
+
+JUSSI. Tule, tule--
+
+TEUVO (seuraa). Aivanko todella--?
+
+ELISABETH. Ei, mutta--Jussi! Mihinkä nyt?
+
+JUSSI. Peseytymään, mamma. Ja tavaroitamme korjaamaan.
+
+ELISABETH. No niin! Minä tulen näyttämään teille laatikot, joihin
+saatte panna vaatteenne. (Menevät eteiseen.)
+
+MAIJU. Ähä! Täytyipäs Jussin ottaa käpälämäkeen. Täytyipäs, täytyipäs!
+
+HANNA. Anna heidän mennä, ja tule sinä kertomaan, mitä kaikkea täällä
+on tapahtunut sill'aikaa!
+
+MAIJU. Mutta johan sinä sen kuulit! Ei mitään! Ei tuon taivaallista!--
+Sinulla tuota lienee kertomista. Sieltä suuresta, avarasta maailmasta!
+Voi, jos pääsisin minäkin--! Niin, kuule--on minulla sentään jotain.
+Jotain kumman kummaa. Mutta hst! se on suuri salaisuus.
+
+HANNA. Koskeeko meidän perhettä?
+
+MAIJU. Koskee, tiedätkös. Meidän perhettä se juuri koskeekin.
+
+HANNA. Mitä se sitten on? Voi, Maiju, sano pian!
+
+MAIJU. Jotain hyvin, hyvin merkillistä. Sinä et voi aavistaa--
+
+HANNA. Elä nyt kiusaa minua. Kerro jo!
+
+MAIJU. Uskallankohan? Sitä,--näes, ei tiedä vielä yksikään ihminen,
+muuta kuin minä itse. Sano, osaatko olla vaiti?
+
+HANNA. Vielä kysyt. Tiedät sen entiseltäkin.
+
+MAIJU.. Hst! Elä puhu niin kovaa! Ettei vaan kukaan kuulisi. Odotas,
+kun katson, eikö ole Martha tuolla oven takana. Hän siellä seisoo
+välistä kurkkimassa. (Katsoo ruokasaliin.) Eipä ole. No niin korvas
+auki, nyt, sen sanon: (juhlallisessa asennossa)--minä aijon mennä
+teaatteriin. Ruveta näyttelijäksi, ymmärrätkös.
+
+HANNA. Sinä? Elä nyt!
+
+MAIJU. Olen jo kirjoittanut tohtori Bergbomille ja odotan vastausta
+mitä pikimmin.
+
+HANNA. Mutta, Maiju) Sinä narraat?
+
+MAIJU. Uskot tai et.--Minä en narraa.
+
+HANNA. Mitä sinä ajattelet? Tietääkö mamma?
+
+MAIJU (heittäytyy sohvaan). Ei, herran tähden, ei tiedä kukaan, johan
+sen sanoin. Ja sinä et saa hiiskahtaa sanaakaan, et ainoallekaan
+ihmiselle, muista se! Sitten vasta ilmoitan papalle ja mammalle, kun
+kaikki on selvillä. Huuh uuh--tulkoon silloin koko myrsky yhtä haavaa.
+
+HANNA. Hepä kieltävät jyrkästi, siitä voit olla varma.
+
+MAIJU. Kieltäkööt! Minä menen sittenkin.
+
+HANNA. Ja milloin olet tuon päähäsi saanut?
+
+MAIJU. Oöh, se on siellä pyörinyt jo kauvan aikaa. Siitä saakka, kun
+koulussa kerran Lucie-juhlana näyteltiin »Prinsessa Törnroosaa», ja
+minä siinä onnistuin niin hyvin, että kaikki ihmettelivät. Pappa oli
+vihainen, kun sai sen tietää, ja iski johtajattaren kimppuun kuin
+syötävä--
+
+HANNA (hymyillen). Herra ihme, kuinka sinä puhut!
+
+MAIJU. Mutta »hast du mein kirjavajalkainen vasikka gesehen», se oli
+liian myöhäistä: minä jo tiesin, miksi minä olin luotu, ja mikä minun
+tehtäväni tässä elämässä on!
+
+HANNA. Tuosta ainoasta kerrasta sen päätät?
+
+MAIJU. Ei, laps' kulta, minä olen sen jälkeen näytellyt joka päivä.
+
+HANNA. Näytellyt? Missä? Kenen kanssa?
+
+MAIJU. Yksikseni, täällä kotona. Tai oikeammin näiden kasvien ja
+huonekalujen kanssa. Tuo ficus tuolla on tavallisesti ollut
+rakastajana.--Komea rakastaja--eikö totta?--Ja se on minulle niin
+uskollinen--ihan niinkuin minäkin sille.
+
+HANNA. Kyllä olet lapsellinen!
+
+MAIJU. Ajatteles, mitä tapahtui kerran. Minä näyttelen Juliana
+puutarha-kohtauksessa. Olen nostanut tään nojatuolin pöydälle ja
+kiipeän sinne ylös. Karmi on ikkunalautana ja ficus seisoo Romeona
+alhaalla lattialla. En kuolemakseni tiennyt että pappa oli kotona.
+Deklameeraan sitten innoissani:
+
+ "--Oi, armas Romeo,
+ jos lemmit, niin se suoraan lausu; tai
+ jos liian pian voitetuks' mun luulet,
+ rupean tylyks', häijyks', kiellon annan,
+ kun kosit; muuten en, en millään lailla."
+
+--En kuule ensinkään, kun pappa avaa oven ja seisoo takanani. »Mitä
+kummaa sinä täällä vehkeilet?» kaikuu karskea ääni takanani. Minä alas
+semmoista hamppua, että olin päälleni lentää.
+
+HANNA. Noo? Ja sitten?
+
+MAIJU. Ei sen enempää.--Nostin kauniisti Romeoni paikoilleen tuonne ja
+hajoitin balkongin.
+
+HANNA (nauraa).
+
+MAIJU. Sinä vaan naurat. Mutta annahan olla, minusta vielä tulee
+jotain. Jotain suurta!
+
+HANNA (vakavana). Elä, Maiju rakas, kuvittele liikoja. Jos hyvinkin
+petyt,
+
+MAIJU. Ole vaiti, minä en pety.
+
+HANNA. Sen on moni tehnyt, ja monen elämä on semmoisesta pettymisestä
+särkynyt.
+
+MAIJU. Sinä et sitten usko, että minulla on lahjoja?
+
+HANNA. Hyvänen aika, enhän minä tiedä, näes. Minä vaan varoitan.
+
+MAIJU. Mutta kun minä vakuutan--?
+
+HANNA. No, no, saattaa sinulla olla; en kiellä enkä myönnä, ennenkuin
+näen.
+
+MAIJU. Sepä kumma, ettei minulla olisi! Ja etten sitä itse parhaiten
+tietäisi.--Ensi tilassa minä teille näyttelen. Saapas nähdä, mitä
+silloin sanot. Luulen, että hämmästyt.
+
+HANNA. Olen oikein utelias--
+
+MAIJU. Tuntuu ehkä vähän ilkeältä näytellä omille ihmisille,--vieraille
+olisi paljon helpompaa.
+
+HANNA. Noo, eikö se ole yhdentekevä.
+
+MAIJU. Kun ei välitä, niinkö?--Koettaa vaan ajatella, ettei ole ketään
+katsomassa.
+
+HANNA. Vaikka niinkin.--Kuule, siellä on vieraita eteisessä.
+
+MAIJU. Taivas!--Täti Savén ja täti Emilia! Minä onneton, kun unohdin
+papan asian. Nyt minut paha perii--ihan elävänä.
+
+HANNA. Mitä se on? Mikä sinulla on hätänä?
+
+MAIJU. Mene sinne ottamaan heitä vastaan. Kylläpähän kuulet mene,
+mene!--Tästä mahtaa tulla kaunis soppa.
+
+HANNA (menee eteiseen). Tervetultua!----On, kyllä mamma on kotona----
+Tänä päivänä »Elias Lönnrotissa»----Kiitoksia----tehkää vaan hyvin ja
+käykää sisään----
+
+MAIJU. Mitä nyt teen? He minut tappavat varmaan. Mamma, missä mamma?
+(Juoksee ruokasaliin. Rouva Savén ja neiti Vuorio tulevat.)
+
+ROUVA SAVÉN. Meitäkö Maiju niin säikähti, että juoksi pakoon?
+
+NEITI VUORIO. Meitä tietysti. Nuoret eivät suvaitse vanhoja. Sen olemme
+kokeneet ennenkin.
+
+HANNA. Hyvä täti!--Maiju varmaan meni mammaa hakemaan.--Tehkää hyvin ja
+käykää istumaan. (Elisabeth ja Maiju tulevat.)
+
+ELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa.--Hyvää päivää,
+Rosina, päivää, Emilia.
+
+MAIJU (kumartaa ja tervehtii).
+
+ELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana.
+
+ROUVA SAVÉN. Ja mistä syystä?
+
+ELISABETH. Pappa käskee häntä täti Savénin luokse asialle ja hän
+unohtaa.
+
+ROUVA SAVÉN. No, minä jo ihmettelinkin, miksi en mitään vastausta
+saanut.--Kuinka on? Tuleeko pastori meille lukemaan tänä iltana?
+
+ELISABETH. Kyllä tulee, mutta vasta tuolla kahdeksan aikaan, ennemmin
+hän ei pääse.
+
+ROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen
+tulee paljon jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat
+kuulla pastoria.
+
+NEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan
+kaikki?
+
+ELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat.
+Jaksavatko he matkan jäljestä--?
+
+NEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.--Mitä arvelet,
+Hanna?
+
+HANNA. Jos mamma tahtoo--
+
+MAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa
+nykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa!
+
+ROUVA SAVÉN.--Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran».
+
+MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,--jossa pakanain lapsille ommellaan
+vaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä!
+
+ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille
+raukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman
+kasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista.
+
+NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja
+kaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes
+alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata?
+
+ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä
+heitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran
+kokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita
+kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden
+töissä.
+
+NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on
+paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat
+meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin.
+
+HANNA. Ketkä on niin pahoja?
+
+MAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja?
+
+ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.
+
+ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme
+tähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme.
+
+NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat
+niin paatuneita--
+
+MAIJU. Että panettelevat ja juoruavat--
+
+ELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei?
+
+MAIJU. Ei!--Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä.
+
+HANNA. Jospa sentään lähtisimme, niin saisimme nähdä pappaa vähän
+pikemmin. Hän varmaan menee »Aamuruskon» toimistosta sinne suoraan?
+
+ELISABETH. Niin luulen. Ja mielellään hän soisi meidän olevan siellä.
+
+HANNA. Niin, emmeköhän sitten--
+
+MAIJU. Kuullaan ensin, mamma, mitä Jussikin sanoo ja herra Rastas.
+
+ELISABETH. Ehkä menet kutsumaan heitä tänne.
+
+MAIJU Kyllä!--Mutta elkää päättäkö mitään sill'aikaa. (Hän juoksee
+ruokasaliin.)
+
+ROUVA SAVÉN. Kuinka hauskaa, jos tulisitte sinne kaikki. Nuoret ovat
+meitä tähän saakka ylipäätään karttaneet--mikä siihen lienee syynä?
+
+NEITI VUORIO. Meillä kun ei ole tarjota sitä, mikä lihalle ja verelle
+olisi mieluista.
+
+ROUVA SAVÉN. Siinä kait se on.--Niin, niin, siinä kait se on. (Jussi,
+Teuvo ja Maiju tulevat. Edelliset tervehtivät, Teuvo esitellään.)
+
+ELISABETH. Täällä on kysymys--
+
+JUSSI. Me jo tiedämme.--Maiju kertoi.
+
+ELISABETH. Ja mitä teette? Tuletteko mukaan?
+
+JUSSI (hymyillen) Niin, mekö?--Ei, mamma!
+
+TEUVO. Emmehän me osaa ommella edes--emme ole käyneet yhteiskoulua.
+
+ROUVA SAVÉN. Voi, eihän teidän tarvitse ommella, tulette muuten vaan.
+Näytätte että hyväksytte asian.
+
+NEITI VUORIO. Niin, ja tehdäänhän siellä muutakin, ei vaan ommella.
+Keskustellaan, luetaan. Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää
+tuossa meidän pyrinnössämme. Minä ainakin palajan sieltä joka kerta
+parempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt.
+
+JUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan?
+
+HANNA. Jussi,--käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän
+puhuttavaa.
+
+JUSSI. Tarpeetonta!--Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on
+sydämellä!
+
+HANNA. Hyvä Jussi--!
+
+JUSSI. En minä ole hyvä. En ole tehnyt vielä ainoallekaan
+neekeri-penikalle paitaa.
+
+ELISABETH (lempeästi nuhdellen). Sinä et ole hyvä. Se kyllä näkyy.
+
+JUSSI. Ja sentään mamma minusta pitää, vaikka olenkin tällainen,--eikö
+totta?
+
+ELISABETH. Irvihammas!
+
+ROUVA SAVÉN. Kello on jo paljon.--Teiltä ei sitten tule ketään?
+
+NEITI VUORIO. Kuulethan sen. Turhaa toivoakaan.
+
+HANNA: Mamma, eikö me--?
+
+ELISABETH. Me lähdemme kaikessa tapauksessa.--Jääkööt nämä kotiin.
+
+MAIJU. Hanna, tule ensin tänne, kun supatan sinulle pikkuisen. (Rouva
+Savén ja neiti Vuorio sanovat jäähyväiset ja menevät eteiseen, jonne
+Elisabeth heitä seuraa.)
+
+MAIJU. Anna mamman mennä heidän kanssaan, jää sinä kotiin, minä
+näyttelen kohtauksia Noorasta sillä aikaa.
+
+JUSSI. Näytteletkö sinä kohtauksia Noorasta?
+
+MAIJU. Näyttelen,--jos sinä olet Helmerinä?
+
+JUSSI. Teuvo olkoon Helmerinä, minä ennemmin vaikka soitan tarantellaa.
+
+MAIJU. Hyvä, hyvä!--Herra Rastas on Helmerinä.
+
+TEUVO. Mutta enhän minä osaa. En ole vielä eläissäni näytellyt.
+
+MAIJU. Ei se tee mitään. Kerta ensimmäinen!
+
+ELISABETH (eteisestä). No, Hanna! Me olemme jo valmiita!
+
+HANNA. Minä tulen.--Pitäkää kenraaliharjoitus tänään. Huomenna tai
+jonakuna muuna päivänä näyttelette sitten oikein--niin saamme mekin
+nähdä.
+
+MAIJU. Hanna, Hanna, Enpä olisi uskonut sinua tuommoiseksi.
+
+JUSSI. Mutta, Hanna, oletko sinä hassu? Viitsit todellakin mennä sinne
+Siionin virsiä veisaamaan, noiden vanhojen akkojen kanssa.
+
+HANNA. Tulen minäkin vanhaksi aikaa voittaen. (menee.)
+
+JUSSI. Laittaisivat ensin vaatteita kylmän ilmanalan lapsille.
+
+TEUVO. Ajattelin juuri sanoa samaa.
+
+JUSSI. Ja antaisivat neekerien olla oloillaan,--niin pysyisivät ehken
+paljon onnellisempina.
+
+TEUVO. No, varmaan. Kun saisivat elää luonnollista elämää--
+
+MAIJU (etagerin luona). Kuulkaa, emmekö aloita nyt heti?--Täällä on
+kirja, herra Rastas.--Lukekaa Helmerin osaa, sillä välin kuin minä käyn
+hiukan koristelemassa itseäni. (Menee ruokasaliin.)
+
+JUSSI. Minä, tohtori Rank, istun valmiiksi tänne pianon ääreen.
+
+TEUVO. Saadaanpas nähdä, kuinka hyviä näyttelijöitä me ollaan.
+
+JUSSI. Kaiketi olet nähnyt Nooraa suomalaisessa teaatterissa?
+
+TEUVO. Olen toki! Montakin kertaa.
+
+JUSSI. Ei sitten hätää. Tee vaan niinkuin näit herra Ahlbergin tekevän.
+(Teuvo katselee kirjaa, Jussi soittelee alkua tarantellaan.)
+
+MAIJU (ruokasalista). Joko saa tulla?
+
+TEUVO. Kyllä minun puolestani!
+
+JUSSI. Minä otan sitten alusta.
+
+MAIJU (tulee sisään koristeltuna, kastrullin kansi tamburiinina).
+Soittakaa, tohtori Rank, nyt tahdon tanssia! (Jussi soittaa, Maiju
+tanssii.)
+
+TEUVO. Hitaammin--hitaammin.
+
+MAIJU. En voi toisin.
+
+TEUVO. Ei noin hurjasti, Noora.
+
+MAIJU. Juuri niin pitää olla.
+
+TEUVO. Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun.
+
+MAIJU (heiluttaa kastrullin kantta). Sanoinhan minä sen! (Pastori tulee
+eteiseen, asettaa keppinsä ja hattunsa pois ja tulee viimein ovelle,
+jossa pysähtyy katselemaan. He eivät häntä huomaa.)
+
+MAIJU. Tässä näet iloa, Kristiina.
+
+TEUVO. Rank, lakkaa soittamasta, onhan tämä selvää hulluutta. Lakkaa,
+sanon minä. (Jussi lakkaa. Maiju pysähtyy ja putoo taaksepäin Teuvon
+käsivarrelle.)
+
+TEUVO. Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki, mitä sinulle
+opetin.
+
+MAIJU (viskaa pois kastrullin kannen). Näetkös sen nyt itsekin?
+
+TEUVO. Tässä tarvitaan oikein johdatusta.
+
+MAIJU. Niin, näethän, kuinka tarpeellista se on. Sinun pitää johdattaa
+minua viimeiseen asti, Torvald.
+
+TEUVO, Siihen voit täydellisesti luottaa.
+
+MAIJU. Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä
+paitsi minua--et saa aukaista mitään kirjettä--et kirjelaatikkoakaan.
+
+TEUVO. Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä?
+
+MAIJU. Pelkään, pelkään sitäkin.
+
+PASTORI (ovella). Mi-mitä tämä on? Maiju, oletko sinä--?
+
+MAIJU (hyppää ylös). Pappa--!
+
+JUSSI. Hyvää iltaa, pappa! Terveisiä Helsingistä!
+
+PASTORI. Hyvää iltaa!
+
+JUSSI. Toverini, Teuvo Rastas. On tullut tänne Savoon kesää viettämään.
+
+PASTORI. Terve, terve!--Mihinkä sinä menet, Maiju!
+
+MAIJU. Ajattelin--toimittaa teetä sisään.
+
+JUSSI. Me täällä harjoittelimme näyttelemistä juuri kun pappa tuli.
+
+PASTORI. Maijun tuumia, arvaamma.--Sille pistää päähän milloin
+minkinlaisia hullutuksia, joilla tuottaa minulle ainaista mieliharmia.
+
+JUSSI. Elkää toruko, pappa, tämä ei ollut mitään vaarallista. Meitä
+hauskuuttaakseen hän sen vaan teki, kun mamma ja Hanna menivät
+ompeluseuraan.
+
+PASTORI. Ja sinä et mennyt, vaikka minä nimenomaan käskin?
+
+MAIJU. Kun jäi Jussikin kotiin Ja herra Rastas.
+
+PASTORI. Kuuluiko se sinuun?
+
+JUSSI. Hän ei tahtonut jättää meitä yksin näin ensi iltana. Hyvä
+tarkoitushan Maijulla siinä oli.
+
+PASTORI. Kyllä minä ne tunnen ne tarkoitukset.--Pian päällesi nyt ja
+laita itsesi sinne,--minä tulen kohta jäljessä.
+
+JUSSI. Mutta, pappa, täytyykö hänen tosiaankin mennä?
+
+PASTORI. Täytyy. Se oli päätetty aikoja sitten.--Noh--? Mitä sinä
+viivyttelet? (Maiju menee.)
+
+PASTORI.--No niin!--Vai te olette tullut--Savoon kesää viettämän,
+herra--kuinka olikaan nimenne?
+
+TEUVO. Rastas.
+
+PASTORI. Rastas, aivan oikein.--Niin, onko aikomus tutustua Savon
+kansaan, vai muutenko vaan--?
+
+TEUVO. Olihan minulla vähän sekin mielessä--Jussi kun sitä on niin
+kehunut--
+
+PASTORI. Niin, Jussi on kovasti kiintynyt tähän paikkakuntaan. Ja--ja
+ja--ja eikä se ihme olekaan. Onhan täällä paljon hyvää--paljon hyvää,
+jos paljon pahaakin.--Sinä tulit muuten parhaasen aikaan, Jussi. Aivan
+kuin lähetettynä. Minulla on täällä laveat tuumat--olin juuri
+»Aamuruskon» toimistossa, ja pistäysin katsomaan olitko jo kotona.--
+Niin on,--laveat tuumat, joihin tarvitsen sinun apuasi.
+
+JUSSI: Onpa hauska kuulla--?
+
+PASTORI. En jouda nyt tällä hetkellä niistä puhumaan sen enempää.--
+Jätetään aamuun.--Mielelläni tosin olisin tahtonut saada asiat selville
+niin pian kuin mahdollista... Mutta kun tulin heille luvanneeksi,--
+niin, mennä minun täytyy. Ei siinä auta. Jätetään aamuun, niinkuin
+sanoin. Ennätämmehän sittenkin vielä.--Ne minua siellä odottavat--
+hyvästi, siksi aikaa! (Hän menee.)
+
+JUSSI. Hyvästi, hyvästi! Mitä lienee ukolla mielessä?
+
+TEUVO. Jotain erinomaista.
+
+JUSSI. Jotain erinomaista se oli kaikesta päättäen.
+
+TEUVO. Minä arvaan.
+
+JUSSI. Noo--?
+
+TEUVO. Hän aikoo sinut naittaa.
+
+JUSSI. Ole vaiti!
+
+TEUVO. Saatpas nähdä. Hän tahtoo saada sinut kristillisen avioliiton
+turvalliseen satamaan.
+
+JUSSI. Turha vaiva! Minua se satama ei ollenkaan houkuttele.--Mutta
+milläs lailla me vietämme tätä iltaa, kun jättivät meidät näinikään?
+
+TEUVO. Emmekö lähde kävelemään?
+
+JUSSI. Niemelle, niin! Aivan oikein. Ja otamme siellä pikku tuutingit.
+
+TEUVO. Se sopii!
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Seuraava aamu. Sama huone. Elisabeth kastelee kukkia. Pastori istuu
+kiikkutuolissa ja polttaa piippua.)
+
+PASTORI. Sinun täytyy pitää Maijua paremmin silmällä. Ei antaa hänelle
+liian paljon vapautta. Eikä milloinkaan jättää häntä yksin nuorten
+miesten kanssa. Ei millään ehdolla.
+
+ELISABETH. Mutta sitä on melkein mahdoton välttää. Ja kun hän kumminkin
+piakkoin on lähetettävä ulos maailmaan.
+
+PASTORI. Mihinkä sitten?
+
+ELISABETH. Noo jatko-opistoon, arvelen, niinkuin Hannakin. Johan siitä
+viime vuonna oli puhetta. Etkö muista?
+
+PASTORI. Ehkä! Mutta nyt ovat asiat kääntyneet toisin. Minulla ei ole
+varaa kustantaa häntä jatko-opistoon. Hannankin täytyy keskeyttää--
+ajattelin juuri mainita sinulle siitä.
+
+ELISABETH. Hannanko keskeyttää? Mutta sehän on mahdotonta. Nyt, kun
+hänellä on vaan vuosi jäljellä.
+
+PASTORI. No niin,--vuosi jäljellä! Mutta mitä se häntä oikeastaan
+hyödyttää? Opettajan paikkaa hän tuskin saa--kilpailu on jo siksi
+suuri. Ja muussa tapauksessa ei hän niillä tiedoillaan tee juuri
+mitään.
+
+ELISABETH. Hanna raukka! Kuinka hän mahtaa tulla tästä pahoilleen.
+
+PASTORI. Hm--ikävä kyllä.--Vaan minkä sille voi?
+
+ELISABETH. Niin ahkera kuin hän on ollut ja niin suurella halulla kuin
+hän on koettanut edistyä.
+
+PASTORI. Ahkera hän on, sen kyllä myönnän, mutta lahjoja--niitä häneltä
+puuttuu.
+
+ELISABETH. Mistä sen tiedät? Et siitä koskaan ole selkoa ottanut.
+
+PASTORI (kohottaa olkapäitään). Näkeehän sen.
+
+ELISABETH. Minä luulen aivan päinvastoin. Enkä tiedä--mutta minusta on
+suorastaan väärin pakoittaa häntä nyt lopettamaan--ja jättämään kaikki
+kesken.
+
+PASTORI. Minkä sille voi? Minulla ei ole varaa, niinkuin jo sanoin. Ja
+velkaa en tahdo tehdä, se on vastoin prinsiippiäni.
+
+ELISABETH. Mutta, hyvä Henrik, onhan meillä riittänyt tähänkin asti.--
+
+PASTORI. Tähän asti en ole tarvinnut rahoja muuanne, sen vuoksi olen
+voinut käyttää niitä yksinomaan perheeni hyväksi. Nyt on toisin.
+Yleiset asiat tarvitsevat kannatusta, nekin. Niitä ei käy enää
+laiminlyöminen.
+
+ELISABETH. Ethän niitä ole laiminlyönyt, Henrik. Tunnollisesti olet
+aina hoitanut virkasi.
+
+PASTORI. Siinäpä ei ole tarpeeksi--näinä aikoina. Epäusko leviää
+leviämistään. Sanaa ei lueta,--saarnaa kuunnella, sakramenttiä
+ei nautita. Yhteiskunnassa ja valtiossa liikkuu hajoittavia
+aatevirtauksia. Niitä täytyy pontevasti vastustaa, muuten kukistavat
+kirkkomme tykkänään.
+
+ELISABETH. Vastustaa, niin. Mutta millä tavalla?
+
+PASTORI. Etupäässä sanomalehtien kautta. Niillä on mahti ja valta
+nykyaikana. Ne ne ohjaavat yleistä mielipidettä. Vievät ihmisiä
+laumoittain mukanaan minne tahtovat.
+
+ELISABETH. Sinä et sitten luota enää kirkon omaan sisälliseen voimaan?
+
+PASTORI. Sen--sisälliseen voimaan?
+
+ELISABETH. Niin, hengelliseen voimaan, minä tarkoitan.
+
+PASTORI Kyllä ymmärrän. Ja miksi en siihen luottaisi? Tietysti minä
+luotan. Mutta eihän se estä minua sanomalehden toimesta.
+
+ELISABETH. Aijotko perustaa uskonnollisen aikakauslehden?
+
+PASTORI. Eikä--ei! Näitä minä vaan ajattelen, näitä tavallisia
+paikkakunta-lehtiä. Niiden kauttahan ne juuri levittävät kansaan tuota
+epäuskon myrkkyä, mutta kun me saamme ne pappien, taikka ylipäätään
+kristillismielisten haltuun, niin--Missä muuten Jussi on? Nukkuuko hän
+vielä?
+
+ELISABETH. En tiedä, minä laitan katsomaan. (Menee oikeaan ja tulet
+vähän päästä takaisin.)
+
+PASTORI. Näes, nyt on asia sillä lailla, että tämä »Aamurusko» on
+tuottanut kustantajalleen suurta tappiota viime vuonna, ja hän aikoo
+sen vuoksi luopua siitä tykkänään, Mutta lehti on, niinkuin tiedät,
+perustettu juuri vastapainoksi noille epäkristillisille, niin
+sanotuille »vapaamielisille»,--emmekä siis millään ehdolla voi antaa
+sen kuolla. Olemme pitäneet useita kokouksia, joissa on keskusteltu ja
+tuumailtu sinne, tänne. Ja illalla viimein päättyi siihen, että minä
+sen otin.
+
+ELISABETH. Kustannettavaksesi?
+
+PASTORI. Sekä kustannettavakseni että toimitettavakseni. Kaikki tyyni
+käy minun edesvastauksellani.
+
+ELISABETH.. Mutta--kuinka sinä ennätät? meneehän aikasi ihan tarkkaan
+omissa toimissasi.
+
+PASTORI. Täytyy panna yötä lisäksi--ellei muu auta.
+
+ELISABETH. Ja sitten--onko hyvä hajoittaa voimiaan? Nyt juuri kun
+kirkko niitä kysyy enemmän kuin milloinkaan tätä ennen. Siellähän
+pappien tulisi työtä tehdä,--korjata epäkohtia, puhdistaa, elähyttää--
+
+PASTORI. Sitähän teemme, sitähän olemme tehneet kaiken aikaa.
+
+ELISABETH. Jospa olette erehtyneet ja menneet väärään suuntaan? Minusta
+väliin tuntuu--
+
+PASTORI. Mitä tuntuu?
+
+ELISABETH. Kuin olisivat vastustajamme jossakin määrin oikeassa.
+
+PASTORI. Sinä alat hermostuttaa minua.--Hekö oikeassa? Jumalan
+kieltäjät, epäuskon levittäjät. Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla,
+vaikka onkin nainen.--No, tuollahan Jussi tulee. Hyvää huomenta!
+Pitkäänpä sinä olet maannut.
+
+JUSSI. Pitkään.--Viivyimme kovin myöhään illalla niemellä--
+
+PASTORI. Paha tapa. Semmoista tulisi välttää.--Mutta emme nyt huoli
+puhua siitä tällä kertaa. Tahtoisin keskustella tärkeistä asioista
+kanssasi.
+
+JUSSI. Niin, pappa eilen jo mainitsi jotain semmoista.
+
+MAIJU (ruokasalista). Mammaa! Mamma tulisi tänne vähäisen! (Katsoo
+ovelta.) Pikipäin vaan, uunia katsomaan, että jos siellä on paras
+lämmin peparikaakuille.
+
+ELISABETH. Minä tulen. (Ottaa ruiskukannun ynnä kukkaruukuista
+keräämänsä roskat, ja poistuu oikeaan.)
+
+PASTORI. Sinäkö kirjoitit »Suomettareen» tässä talvella muutamia pieniä
+kertomuksia »Jussin» nimimerkillä?
+
+JUSSI. Minähän se olin. Pieniä kynäpiirteitä vaan--
+
+PASTORI. Arvasin juuri. Vai ne olivat sinun kirjoittamiasi.
+
+JUSSI. Pappa ne siis luki?
+
+PASTORI. Illalla ne vasta luin oikein, silloin vaan silmäilin. Mutta
+nyt hain lehdet uudelleen käsille, nähdäkseni, minkälainen kynä
+sinulla on.
+
+JUSSI. Noo ja mitä pappa sanoo siitä?
+
+PASTORI. Ooja,--hyvä vallan. Sujuva ja selvä.
+
+JUSSI. Samaa ne ovat kehuneet, toveritkin. Ja »Suomettareen» pyysivät
+vaan enemmän semmoisia.
+
+PASTORI. Sinulla on lahjoja, sinun pitäisi antautua tykkänään
+sanomalehti-alalle.
+
+JUSSI. Tietääkö pappa--minä olen juuri sitä ajatellut. Sepä hauskaa,
+että tuumamme sattuivat noin yhteen.
+
+PASTORI. Minulla on jo valmiina ehdotuskin. Tämä meidän lehtemme
+»Aamurusko»--olet kai sitä seurannut siellä Helsingissä?
+
+JUSSI. No, enpä sanottavasti. Mutta tunnen minä sen kannan yhtä hyvin.
+
+PASTORI. Vakava, kristillismieiinen lehti.
+
+JUSSI. Niin, kyllä tiedän.
+
+PASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin.
+
+JUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan.
+
+PASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt
+tulen jo syksystä vallan päätoimittajaksi--
+
+JUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi?
+
+PASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun.
+
+JUSSI. Minuun?
+
+PASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä
+sihteerinä että apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja,
+»kaikenlaista» ja sen semmoista, pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me
+kyllä pitäisimme huolen.
+
+JUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään?
+
+PASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian
+laimea, välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos
+mieli jotain vaikuttaa.
+
+JUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen.
+
+PASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee
+kirjoituksistasi »Suomettaressa». Ja lisää totut, kun pääset työhön
+oikein käsiksi.
+
+JUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti
+vapaamielinen, pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen
+suuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua konservatiiviseen lehteen,
+millään lailla.
+
+PASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen
+suuntaan--? Tuohon roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole
+omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne
+tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa
+mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä
+ryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä
+vain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat
+tyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On
+tosiaankin!
+
+JUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo
+siksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita.
+
+PASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että
+olet vaikutusten alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta
+sitä paitse--mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä
+kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain
+leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä
+sattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista
+sinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä
+pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat.
+
+JUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen
+sanomalehden toimitukseen.
+
+PASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit
+verratakaan? Minulla on varmat vakuutukset, jotka perustuvat
+ilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina velvoitettu taistelemaan
+kirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli riidellä.
+Niinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä
+sinun tarvitse puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta
+ylimalkaan, että nuoret puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan
+ymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä, siksi kuin viisastuvat ja
+pystyvät niitä oikein arvostelemaan.
+
+JUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka
+on nuorten paras ase nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää
+auktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla puhumattakaan
+tyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään
+vapaiksi.
+
+PASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään.
+Mutta siitäkin täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi.
+--No niin, päätetty asia siis! Sinä jäät kotiin ensi vuodeksi?
+
+JUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa
+siihen lehteen.
+
+PASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule
+mitään vaikeuksia. Ja pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet.
+Otamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty. Mutta nyt koetamme
+aluksi yhdessä, isä ja poika.
+
+ELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen
+pöydässä.
+
+PASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon.
+Kumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi,
+mieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.--
+Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo
+selvillä. (Menee.)
+
+JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa
+minua siihen, ei vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa,
+luultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka siitä tekisi lopun.
+
+ELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa
+voi sinua pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat
+jäähtyvät.
+
+JUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä.
+
+ELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka
+vähästä sinä joudut suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä
+silloin sanoisit!
+
+JUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä?
+
+ELISABETH. Kyllä kuulet.
+
+JUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin
+ennenkin.
+
+ELISABETH. Niin--kuulukoon vaan.
+
+JUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta?
+(Ruokasalin ovelle.) Hanna; tules tänne!
+
+ELISABETH. Ei,--anna hänen syödä.
+
+HANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut.
+
+JUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa?
+
+HANNA. Ei mikään.--Kuinka niin?
+
+JUSSI. Kun mamma sanoo.
+
+ELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta.
+
+HANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä?
+
+ELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken
+jatko-opisto.
+
+HANNA. Voi, minkätähden?
+
+ELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää.
+
+JUSSI. Sanoiko hän niin?
+
+ELISABETH. Sanoi.
+
+HANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä?
+
+ELISABETH. En tiedä mitään neuvoa.
+
+HANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla?
+
+ELISABETH. Millä, hyvä lapsi?
+
+HANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan.
+
+ELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä
+tehdä.
+
+HANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä.
+
+JUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä
+kustantaa. Ja hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen »jalon
+harrastuksen» rinnalla ole mikään minkään arvoista.
+
+ELISABETH. Jussi, elä puhu noin!
+
+HANNA. Puhtaaksikirjoitusta minä myöskin voisin toimittaa.
+
+ELISABETH. Siitäkään ei suurta etua olisi.
+
+HANNA. Eikö minulle sitte aukeaisi mitään mahdollisuutta?--Eikö
+milloinkaan?
+
+ELISABETH. Rakas lappi!
+
+JUSSI. Elä ole pahoillasi, Hanna. Kyllä minä pidän sinusta huolen.
+
+HANNA. Hyvä Jussi! Sinulla on tarpeeksi huolta vielä omasta
+tulevaisuudestasi.
+
+JUSSI. Yksi vuosi enää jäljellä, eikö niin?
+
+ELISABETH. Yksi vuosi.
+
+JUSSI. Sinä tulet lopettamaan jatko-opiston, luota siihen. Minä
+kustannan, minä hankin rahoja.
+
+HANNA. Kuuleeko mamma, kuinka hyväsydäminen hän on?
+
+JUSSI. Puhu siinä nyt hyvistä sydämistä!
+
+ELISABETH. Mutta millä sinä, Jussiseni, rahoja hankkisit, paremmin kuin
+Hannakaan?
+
+JUSSI. Työlläni. Sepä kumma, ettei tänlainen mies maailmassa työtä
+löytäisi.
+
+HANNA (laskee kätensä hänen kaulalleen). Minäpä en ota sinun rahojasi.
+Jonkun keinon vielä keksin, millä itse pystyn ansaitsemaan.
+
+JUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä.
+
+HANNA. Mutta enpäs ota,--enpäs.--Sinä rakas, herttainen veli!
+
+JUSSI. Elä nyt ole lapsellinen.--No niin, kas niin! Teillä aina pitää
+oleman niitä tunteita.
+
+MAIJU (ruokasalista). Martha--ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää
+antako palaa! (Tulee juosten, peparkaakku-talrikki kädessä, valkoinen
+esiliina edessä, hihat ylöskäärittynä.) Hihei! Lämpimäisiä,--
+peparkaakkuja! Missä herra Rastas? (Huutaa takaisin ruokasaliin.)
+Martha, juoskaa sanomaan, että herra Rastas tulisi tänne heti paikalla.
+Kiireimmän kautta!--ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.--Mutta
+katsella saatte: Jussi, käännä silmäsi tänne'--ovatko kauniita? Tekeekö
+mielesi?
+
+JUSSI. Tuohan maistaa yksi.
+
+MAIJU. Ei vielä, hyvä herra. »Snälla barn bruka vänta.»--Mammalle
+annetaan jo edeltäpäin, jos mamma tahtoo, ei muille.
+
+ELISABETH. Mammakin malttaa odottaa.
+
+TEUVO (tulee oikealta).
+
+MAIJU. Joutukaa, joutukaa, herra Rastas! Täällä on suuret
+peparkaakku-kestit. Istukaa tuonne ja odottakaa. Nyt ne alkavat.
+Mammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi.
+
+ELISABETH. Kiitos, minä tyydyn yhteen.--
+
+MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.
+
+HANNA. Kuinka monta?
+
+MAIJU. Yksi vaan!--Herra Rastas, olkaa niin hyvä!
+
+TEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä.
+
+MAIJU. Juur'ikään uunista otetuita.--Jussi, sinä,--hyi, tuota veijaria,
+kun sieppasi kaksi.--Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä?
+
+ELISABETH. Ei sovi moittia.
+
+TEUVO.. Nämä ovat vallan mainioita.
+
+MAIJU. Niin, enkös osaa leipoa, minä? ja kun niitä tuli vielä niin
+paljon, likemmä kaksisataa, tietääkö mamma. Pellit eivät tahtoneet
+riittää mitenkään. Semmoinen siunaus oli sillä taikinalla.--Ja,
+arvaatteko, mistä se tuli?
+
+HANNA. Noo?
+
+MAIJU. Kun tein taikoja! Pyöritin ruukkua yhdeksän kertaa myötäpäivää
+ja luin vispatessani. kolmasti »Isä meidän».
+
+ELISABETH. Mutta Maiju!
+
+MAIJU. Kas niin, onko sekin paha, että lukee »Isä meidän»? Tuossa se
+nyt nähdään. Teinpä niin tai näin, minua aina torutaan. Olkoon, sama
+se! En lue enää tuon koommin sitä rukousta.
+
+HANNA. Kuinka silloin käy peparkaakkujen?
+
+MAIJU (ottaa pallonsa esille). Käyköön kuinka hyvänsä, minä vähät!
+Koska minun ei kerran anneta--Hanna, tule leikkimään kammaripeliä.
+
+HANNA (siirtyy lähemmäksi). En minä osaa.
+
+MAIJU. Pian sen opit. Katsele, kun minä heitän.
+
+ELISABETH. Taas!
+
+MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.
+
+MAIJU. Taas, mamma! Pikkuruisen vaan. Olenhan minä ollut niin ahkera
+tänään.--Näes nyt, Hanna. Ensin otetaan näin: yksi, kaksi, kolme. Ja
+sitten tulee tämä: yksi, kaksi, kolme. Sitten yksi, kaksi, jne.
+
+JUSSI. Kuule, Teuvo! Mitä se oli kuin sinä matkalla puhuit »Nuoresta
+Suomesta»? Etkö sanonut, että tarvitsevat lisävoimia toimitukseen?
+Keneltä sen kuulit?
+
+TEUVO. Heiltä itseltään, »Nuoren Suomen» miehiltä.
+
+JUSSI. Milloinka?
+
+TEUVO. Aivan hiljan. Siinä juuri lähtiessäni.
+
+JUSSI. Ottaisivatkohan minut? Mitä luulet?
+
+TEUVO. Sinut? No, tietysti ottaisivat mielellä hyvällä, siitä olen ihan
+patentti.
+
+JUSSI. Mutta jospa ovat jo saaneet.
+
+TEUVO. Niin ottaisivat sittenkin. On sinun kynäsi jo siksi tunnettu.
+Tahdotkos muuten, niin laitan heti sähkösanoman ja kysyn?
+
+JUSSI. Laita!--Laitapas tosiaankin!
+
+MAIJU (keskeyttää pallonlyönnin) Varro! Kuunnellaan mitä nuo puhuvat.
+(Kuuntelee, kädet ja pallo selän takana.)
+
+JUSSI. Niin saan sen asian selville heti.
+
+ELISABETH. Rupeisitko sitten kumminkin sanomalehden toimitukseen,
+Jussi? Ja äsken papalle niin jyrkästi kielsit.
+
+JUSSI. Mutta tämähän on vallan toista, mamma. »Nuori Suomi» on
+vapaamielinen. Siinä saan kirjoittaa aivan oman vakuutukseni mukaan.
+Katsella asioita omalta kannaltani. Ei, tämä on tykkänään toista!
+
+ELISABETH. Vapaamielinen, sanot? Se on sitten niitä lehtiä, joita pappa
+juuri vastustaa? Niitä epäkristillisiä?
+
+JUSSI. Ei, mamma pelkää suotta. Ei se itse asiassa ole enemmän
+»epäkristillinen» kuin »Aamuruskokaan». Eroitus on vaan siinä, ettei se
+pidä kristillisyyttä keppihevosenaan.
+
+ELISABETH. Mutta, rakas lapsi, kun ne papan mielestä kumminkin ovat
+vaarallisia.
+
+JUSSI. Niin, minkä minä sille voin? Minun mielestäni taas hänen
+kannattamansa lehdet ovat vaarallisia siinä, että ne ihmisiä
+tyhmentävät. Eivät anna heidän vapaasti harjoittaa ajatuskykyään, vaan
+sotkevat pois entisenkin.
+
+ELISABETH. Ja mitä seuraa, jos te papan kanssa joudutte vastakkaisiin
+lehtiin?
+
+HANNA. Elä päätä vielä, Jussi! Mieti huomiseen.
+
+JUSSI. Ei se miettimisestä parane. Tässä on mennyt aikaa hukkaan jo
+liiaksikin, nyt ruvetaan työhön. Oikein innolla. Ja oma minun asiani,
+ei siinä kysytä lupaa keneltäkään.
+
+MAIJU (näpäyttää sormiaan.) Hyvä, hyvä! Juuri niin minäkin ajattelen.
+(Pyörähyttää ympäri ja heittää pari kertaa palloa ilmaan.) Juuri niin
+minäkin ajattelen.
+
+TEUVO. Minä siis menen.
+
+JUSSI. Mitä pikimmin.
+
+TEUVO (menee eteiseen, josta samassa laskee kirjapainon pojan sisään).
+Ylioppilas Valtaria? Käy sisään.--Jussi, täällä eräs poika sinua hakee.
+
+JUSSI. Mikä asia?
+
+POIKA. Pastori käski teitä tulemaan kirjapainoon nyt heti. Siellä on
+»Aamuruskon» toimittajat, ja ne tahtoisivat teitä tavata.
+
+JUSSI. Minua? Mitä ne minusta?
+
+POIKA. En tiedä. Pastori ei sanonut muuta.
+
+JUSSI. »Aamuruskon» toimittajat? Kyllä en lähde.
+
+ELISABETH. Et lähde?--Vaikka pappa laittoi hakemaan?
+
+JUSSI. Siellä syntyisi meille kiistaa, mamma, vieraiden ihmisten
+kuullen. Ja mitä siellä teen, kun en kumminkaan aijo ruveta heidän
+lehteensä?
+
+ELISABETH. Jospa sentään kävisit edes ilmoittamassa?
+
+JUSSI. Minä kirjoitan ennemmin. (Repäisee noteskirjastaan lehden, johon
+kirjoittaa, antaa sen pojalle.) Vie tämä isälleni. (Poika menee.)
+
+ELISABETH. Mitenkä kirjoitit, Jussi?
+
+JUSSI. Suoraan vaan, niinkuin asia on.
+
+ELISABETH. Senkin, että olet tarjoutunut »Nuoreen Suomeen»?
+
+JUSSI. Sen myös.
+
+ELISABETH (puoliääneen). Mitä tästä tulee!
+
+HANNA. Sinulle aukeaa lavea työala, Jussi, sanomalehden toimittajana.
+
+JUSSI. Niin, eikö totta? Nykyisenä murreaikana varsinkin, kun joka
+haaralla vaaditaan uudistusta, ja syvää, perinpohjaista uudistusta.
+
+HANNA. Miekkoinen! Nyt pääset tietämään, mitä elämä on.
+
+JUSSI. Toisella kädellään saa heiluttaa miekkaa, toisella rakentaa.
+
+MAIJU. Niinkuin Israelin lapset Jerusalemissa Nehemian aikaan.
+
+JUSSI. Sattuva vertaus.
+
+MAIJU. Onpa se sukkelaa! Jestapoo!
+
+ELISABETH. No, Maiju!
+
+MAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä
+vaarallista?--jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi
+jestapoo.
+
+ELISABETH. Yhden asian?
+
+MAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei
+tiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.--»Tyst,
+tyst, lilla råtta, katten söker efter dig.» (Heittelee palloaan.) Elä
+hiisku, hiirulainen, katti...
+
+JUSSI. Sano minulle!
+
+MAIJU. E--oho! Vai minä sanoisin En--en, en, vaikka mikä olisi. Elä
+luulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) »Jyrkän vuoren rinnassa
+niitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin
+rasva--»
+
+JUSSI. Kuule, ketä se koskee?
+
+MAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.--Niin, koskee se vainen
+teaatteriakin--ja yleisöä--ja suomalaista taidetta--
+
+JUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi.
+
+MAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä.
+
+HANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi.
+
+MAIJU. Että sinä saatat olla, Jussi, niin hirmuisen paha.
+
+JUSSI. Minunko syykseni sen panet? Itsehän sinä ilmoitit.
+
+MAIJU. Kukaan muu ei olisi hoksannut--
+
+ELISABETH. Elä rupea hulluttelemaan, hyvä lapsi. Meillä on kylläksi
+tosissakin.
+
+MAIJU. Ei se ole hulluttelemista, mamma. Saan minä seurata
+taipumuksiani yhtä hyvin kuin Jussikin.
+
+ELISABETH. Sinä olet lapsi, mitä sinä vielä ymmärrät taipumuksistasi.
+
+MAIJU (puoli-itkussa). Niin, tuossa se taas on! Nyt mamma taas sanoo
+minua lapseksi. Mutta antaahan olla, vielä minä näytän--
+
+HANNA. Hiljaa, pappa tulee--
+
+MAIJU. Elkää edes virkkako mitään papalle. Ettehän virka?--Mamma,
+rakas, kulta--(Pakenee oikeaan samassa kuin Pastori tulee eteisestä.)
+
+PASTORI. Jussi, tämä ei ikinä voi olla sinulta täyttä totta.
+
+JUSSI. On, isä.
+
+PASTORI. Mutta sinä et tiedä, mitä teet. Et ole punninnut asiaa.
+
+JUSSI. Se on niin selvä itsestänsä, ettei sitä tarvitse järin paljon
+punnita.
+
+PASTORI (katsoo kelloaan). Ethän ole vielä kirjoittanut?
+
+JUSSI. En ole kirjoittanut, vaan pyysin Rastasta lähettämään
+sähkösanoman. Hän on siellä parast'aikaa.
+
+PASTORI. Epuuta! Laita toinen sähkösanoma heti jäljessä, jossa peruutat
+tarjouksesi.
+
+JUSSI. En minä sitä tee, isä, en missään tapauksessa.
+
+PASTORI (pyyhkii otsaansa). Tunnetko sinä, minkä hengen lapsia »Nuori
+Suomi» on? Oletko tarkoin seurannut sitä lehteä?
+
+JUSSI. Olen, tietysti. En siihen muuten niin halusta pyrkisikään.
+
+PASTORI. Ja sinä myöskin käsität sen tarkoitusperät?
+
+JUSSI. Täydellisesti. »Nuori Suomi» on vapaamielinen ja harrastaa
+edistystä.
+
+PASTORI. Niin--edistystä pahassa. Edistystä sillä tiellä, joka
+kadotukseen vie.
+
+HANNA. Ei, pappa--
+
+PASTORI. Edistystä, sanon minä, sillä tiellä, joka kadotukseen vie.
+Minä ne tunnen, nuo alasrepivät, hajoittavat pyrinnöt. Ei ole ensi
+kertaa, kun ihmishenki tekee kapinaa Jumalaa vastaan. Hylkää hänen
+auktoriteettinsa ja asettaa sijaan oman lyhyen ajatuksensa, joka ei
+ulotu hetkeä kauvemmaksi, maan multaa ylemmäksi, saatikka että se
+pystyisi käsittämään ijankaikkista, ilmoitettua totuutta.
+
+JUSSI. Papan mielestä pitäisi aina vaan sokeasti uskoa, mitä
+tyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. Mihin ihmiskunta viimein
+joutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä.
+
+PASTORI. Sen se tekee, jos sanan valon hylkää ja heittäytyy oman
+pimitetyn järkensä nojaan. Tiedätkö, minkälainen se viettävä pinta on,
+jolla poloinen silloin pyörii? Minä selitän sen sinulle lyhyissä
+piirteissä.
+
+JUSSI. Olenhan kuullut tuon kaiken jo lapsuudesta saakka.
+
+PASTORI. Ihmisellinen ajatus kun on asetettu Jumalan auktoriteetin
+sijaan, seuraa siitä tahdon vapaus. Mutta ihmisen tahto on paha hamasta
+lapsuudesta, sen vuoksi ei tahdon vapaus ole muuta kuin rajattoman
+itsekkäisyyden vallalle pääsemistä. Ja niin ilmestyy kaikkien sota
+kaikkia vastaan. Jumalan maailmanjärjestys kumotaan, yhteiskunnalliset
+lait ja asetukset eivät enää merkitse mitään, jok'ainoa ihminen pyrkii
+ylös kukkuloille, ei tyydy kukaan laaksossa olemaan.
+
+JUSSI. Mitä pahaa siinä, kun se vaan tapahtuu ansion ja luontaisten
+kykyjen mukaan, eikä niinkuin tähän asti, että siihen muutamilla on
+etuoikeus.
+
+PASTORI. Kaikki tahtovat valtaa ja valta on sama kuin oikeus. Mitä ovat
+nuo niin sanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen
+äänivalta,--mitä ne muuta ovat kuin juuri itsekkäisyyden ja vallanhimon
+ilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun
+historian. Uutta on tässä ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne
+meidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja
+löydy.
+
+JUSSI. Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se
+ei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan.
+
+HANNA. Niin se on, pappa, oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta ne
+lähtevät sekä naiskysymys että työväenkysymys, kuinka ne silloin
+voisivat olla kristinoppia vastaan?
+
+PASTORI. Minä puhun Jussin kanssa,--pysy sinä erilläsi asioista, joita
+et kumminkaan ymmärrä ja jotka eivät sinuun kuulu. »Pyytää auttaa
+kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa», sanot?--Mitä vielä! Tuo on vaan
+tyhjää korupuhetta, jolla paha henki itseään verhoo. Tositarkoituksena
+on kiihoittaa mieliä, sytyttää intohimot tuleen valistumattomissa
+joukoissa, jotka eivät pysty arvostelemaan enemmän omaa kuin
+yhteiskunnankaan etuja, vaan hyökkäävät silmittömästi kaikkea hyvää
+järjestystä vastaan ja matkaansaavat pelkkää häviötä aivan kuin nuo
+rajut, valloillaan olevat luonnon voimat.
+
+JUSSI. Ihme ja kumma, mikä käsitys--! Kansalla, pappa, on usein monta
+vertaa enemmän tervettä järkeä kuin oppineilla ja koulunkäyneillä--
+
+PASTORI. Ei ainakaan silloin, kun se sokeasti antautuu jonkun nerokkaan
+»johtajan» valtaan, joka sitten käyttää hyväkseen sen intohimoja,
+päästäkseen itse niiden avulla kohoamaan. »Yleistä äänivaltaa»,
+»enemmistön oikeutta» huudetaan, ja kansa luulee olevansa ohjaksissa,
+vaikka se itse teossa on vaan välikappale yhden tai muutamain
+»johtajain» käsissä.
+
+JUSSI. Parempiko, että olisi pappien käsissä, niinkuin katolisissa
+maissa?
+
+ELISABETH. Jussi--!
+
+PASTORI. Papit protestanttisissa maissa ovat kansan opettajia, ei
+kiihoittajia. He neuvovat tien taivaallisen isän tykö, joka antaa
+meille kaikille voimaa kantamaan elämän suruja ja murheita. Nyt
+riistetään onnettomilta usko hänen huolenpitoonsa ja rakkauteensa,
+riistetään ijankaikkisen elämän toivo, ja--mitä annetaan sijaan? Pieniä
+oikeuksia, maallisia etuja, joita yhdellä lainpykälällä voitetaan,
+toisella menetetään. Suuri Jumala! ja näillä he luulevat ihmissydämen
+syvimpiä tarpeita tyydyttävänsä!
+
+HANNA. Ei syvimpiä, pappa. Mutta ovathan ne siltä tärkeitä.
+
+JUSSI. Pappa näkee asiat niin peräti synkässä valossa. Ja se on
+luonnollista, tuolla kannalla kun on.
+
+PASTORI. Minä olen näitä kaikkia tarkoin ajatellut täällä
+yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Pelkästä huolesta kansani ja
+isänmaani tähden olen valvonut läpeensä monet yöt. Ja yhä uudelleen
+olen tullut siihen vakuutukseen, että tämä »uusi suunta» ja kaikki mitä
+siihen kuuluu, tämä löyhä »vapaamielisyys», tämä »realistinen»
+kirjallisuus, joka rypee lokaviemäreissä, että, sanon minä, tämä kaikki
+vie meidät auttamatta perikatoon, ellei ajoissa käännytä siltä pois.
+Sen vuoksi päätinkin viimein ryhtyä taisteluun, minäkin, kovaan ja
+pontevaan taisteluun. Ja siinä päätöksessä järkähtämättä pysyn.
+
+JUSSI. Mitä se hyödyttää, pappa? Vanhat totuudet kun kerran ovat
+tuomitut kuolemaan--
+
+PASTORI. Niinpä kuolen minä niiden kanssa. Ja nyt, valitse sinä!
+Tahdotko olla oikean asian puolella, vai menetkö vastustajain riviin?
+
+JUSSI. Minulla ei ole teidän uskoanne, pappa. Katsantotapani on
+tykkänään toinen.
+
+PASTORI. Ilman verukkeita jäätkö tänne ja rupeatko auttamaan minua
+»Aamuruskon» toimituksessa?
+
+JUSSI. Elkää sitä vaatiko, pappa. Huomaattehan jo itsekin, kuinka
+erilainen meidän kantamme on. Tuskin voisimme ymmärtää toisiamme,
+saatikka sitten tulla yksimielisyyteen.
+
+PASTORI. Loruja! Kaikki, mitä olen puhunut, on niin päivän selvää, että
+sen lapsikin ymmärtää.
+
+JUSSI. Minäpä kun en ajattele samalla tavalla. Mutta--turhaan me
+väittelemme--
+
+PASTORI. Sinun täytyi saada situationi selväksi, sen vuoksi puhuin. Nyt
+tiedät, mistä on kysymys, ja voit menetellä sen mukaan.
+
+JUSSI (vaikenee).
+
+PASTORI. Katkerata olisi nähdä oma poikansa niiden joukossa, jotka
+Herraa vastaan sotivat.
+
+HANNA. Pappa, rakas.--
+
+PASTORI. Vaiti, elä sinä puutu näihin. Olenhan sen sanonut, sinä et
+pysty näitä arvostelemaan.
+
+ELISABETH. Henrik, jätä huomiseksi tämä keskustelu, että ennätät
+rauhoittua.
+
+PASTORI. Ei, nyt se on ratkaistava, tällä hetkellä juuri.
+
+JUSSI. Lopetetaan, pappa. Emme kumminkaan voi päästä sen selvemmälle.
+
+PASTORI. Sinä et vielä ole antanut minulle vastausta.
+
+JUSSI. En tahtoisi pahoittaa teidän mieltänne, pappa. Mutta, jos
+vaaditte--
+
+PASTORI. Minä vaadin.
+
+JUSSI--niin täytyy minun sitten jyrkästi kieltää. Minä en voi muuta
+kuin pysyä vakuutuksissani, minäkin.
+
+PASTORI. Ja nuo sinun »vakuutuksesi» muka estävät sinua rupeamasta
+»Aamuruskon» toimitukseen?
+
+JUSSI. Ne estävät.
+
+PASTORI. Noh--olkoon! Mutta elä silloin pyri »Nuoreen Suomeenkaan».
+Pysy järkiään erilläsi.
+
+JUSSI. Minkätähden? Lieneehän minulla oikeus tehdä työtä ja toimittaa
+jotain maailmassa yhtä hyvin kuin muillakin.
+
+PASTORI. Epäuskoa et saa levittää kansaan. Minä sen kiellän.
+
+ELISABETH. Henrik, elä kiivastu--
+
+PASTORI. Nyt minä sinulta kysyn, Jussi: aijotko sinä tämän jälkeen
+liittyä »Nuoreen Suomeen»?
+
+JUSSI. Siihen, tai johonkuhun muuhun vapaamieliseen.
+
+PASTORI. Ja kirjoittaa niiden henkeen?
+
+JUSSI. Niin, tietysti--samalla kannalla kun olen.
+
+PASTORI. Toisin sanoen: sinä aijot olla mukana kaikissa noissa »uuden
+ajan» pyrinnöissä, joista äsken puhuin?
+
+JUSSI. Voimieni takaa.
+
+PASTORI. Ja levittää kansaan epäuskoa ja kaikkea pahaa?--Pilkata,
+herjata uskontoa--
+
+HANNA. Ei hän sitä tee, pappa.
+
+PASTORI. Hyökätä kirkkoa vastaan, hävittää edesvastauksen ja siveyden
+tunnon--
+
+HANNA. Ei, ei--! Jussi, selvitä kantasi, näethän, kuinka väärin pappa
+sinua käsittää.
+
+JUSSI. Minä selvitän sen parhaiten työssä.
+
+HANNA. Pappa, odottakaa hedelmiä, tuomitkaa sitten vasta.
+
+ELISABETH. Minä yhdyn Hannaan. Kenties me jossain määrin erehdymme,
+Henrik.
+
+PASTORI. Te puhutte sen mukaan, kuin teillä on järkeä. Kun minä näen
+kansaani syöksettävän turmioon, pitäisikö minun silloin istua ristissä
+käsin ja epäillä omia silmiäni, siksi kuin apu on liian myöhäistä
+
+JUSSI. Turmiossa juuri ollaan parastaikaa, Ei »uusien» aatteiden
+tähden, vaan siitä syystä, että »vanhat» aatteet eivät enää pidä
+kutiaan. Koko tuo niin sanottu »Jumalan pyhä maailmanjärjestys» horjuu
+omasta heikkoudestaan. Ainoa pelastus on meille uusien totuuksien
+kehittymisessä.
+
+PASTORI. Viimeisen kerran, Jussi: luovutko aikomuksestasi vai et?
+Ajattele tarkoin, ennenkuin vastaat.
+
+JUSSI. En luovu.
+
+PASTORI. Se onko viimeinen sanasi?
+
+JUSSI. On, pappa, se on viimeinen.
+
+ELISABETH. Lopetetaan jo.
+
+PASTORI. Ei vielä. Minä myöskin tahdon sanoa viimeisen sanani.
+
+ELISABETH. Henrik--
+
+JUSSI, Mikä on se sana?
+
+PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa.
+
+HANNA. Pappa, rakas pappa--
+
+PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa.
+
+ELISABETH (nousee). Henrik! »Miehen viha ei tee sitä, mikä hyvä on
+Herran edessä.»
+
+PASTORI. Joka asettuu Jumalaa vastaan ja panee tehtäväkseen uskonnon
+hävittämisen kansassa, hän ei ole minun poikani, ja häneltä tuo ovi on
+suljettu.
+
+HANNA. Armahtakaa, pappa! Eihän Jumalakaan ketään hylkää. Hän rakastaa
+kaikkia yhtä paljon. Ooh, pappa, te rikotte nyt itse Jumalaa vastaan,
+vaikka luulette olevanne oikeassa.
+
+ELISABETH. Huomenna ehkä ajattelisit toisin, Henrik.
+
+PASTORI. Päätökseni pysyy: tästä hetkestä saakka ei hän, tuolla, ole
+minun lapseni.
+
+HANNA. Jos hän vaikka erehtyisikin, pappa, niin antakaa hänelle
+anteeksi. Me erehdymme kaikki, ja Jumala antaa meille kaikille
+anteeksi.
+
+PASTORI. Mene pois! Jätä minut rauhaan.
+
+HANNA. Elkää olko, pappa, kova! Te vielä kadutte.
+
+PASTORI. Mene, sanon minä.
+
+JUSSI. Hanna, herkiä!
+
+PASTORI. Olisit estänyt veljeäsi kääntymästä väärälle tielle, siellä
+kun olit häntä likempänä.
+
+HANNA. Ei hän ole väärällä tiellä, vaan ennemmin--Herra auttakoon
+meitä--
+
+PASTORI. Sano ulos!
+
+HANNA. Ennemmin olette nyt itse joutunut harhaan.
+
+PASTORI. Sinä uskallat--
+
+ELISABETH. Malta mieltäsi, Henrik, elä mene pitemmälle. Olemmehan jo
+tarpeeksi onnettomia.
+
+PASTORI. Ja minäkö siihen olen syynä? Minä, joka rankaisen Jumalan
+kieltäjää?
+
+HANNA. Ei hän ole Jumalan kieltäjä,--siinäpä se juuri on. Mutta vaikka
+olisikin,--niin, vaikka hän olisikin, pappa, ette sittekään saisi häntä
+hyljätä. Hyvä paimen jättää kaikki muut lampaat metsään ja menee
+etsimään sitä, joka eksynyt on. Ja Kristus rakasti syntisiä enin--
+
+PASTORI. Tuletko sinä minua neuvomaan? Sinä--sinä minua neuvomaan? Etkö
+ollenkaan ajattele--että olet siksi--liian tyhmä?
+
+JUSSI. Minun puolestani elä armoa rukoile, Hanna. Se loukkaa minua. En
+ole tehnyt mitään rikosta, että täytyisi minun nöyrtyä. Isä on itse
+särkenyt välimme, se ei kesken enää eheäksi tule.
+
+PASTORI. Semmoista kieltä hän jo käyttää. Hedelmät alkavat kypsyä.
+
+ELISABETH. Viha synnyttää vihaa. Kovuus kovuutta.
+
+JUSSI. Ehkä onkin parasta että olemme järkiään vieraat toisillemme.
+Sitä vapaammin saan kulkea omia teitäni.
+
+PASTORI. Nyt sen kuulette. Hän ei kaipaa sukua eikä kotia. Ymmärrettävä
+asia. Joka kerran korkeimmasta luopuu, mitä hän silloin muustakaan
+välittää.
+
+ELISABETH. Tällä hetkellä hänestä ehkä tuntuu siltä.
+
+JUSSI. Jos koti ja suku minua sitovat, niin--olen niistä ennemmin
+kuitti.
+
+HANNA (tarttuu hänen käsivarteensa). Sinä pahankurinen! Minäpä en sinua
+heitä, elä luulekaan. Riipun sinussa kiinni kuin takkiainen.
+
+JUSSI (irtautuu hänestä). Heitä irti, ei nyt ole aikaa enää--(ottaa
+lakkinsa). Saan ehkä sanoa jäähyväiset.
+
+ELISABETH. Nytkö jo lähtisit?--Ei--ethän sitä tarkoittanut, Henrik?
+
+JUSSI. Minun täytyy päästä pois, mamma, heti, paikalla.
+
+ELISABETH. Viivy huomiseen tai ylihuomiseen. Kaikki voi vielä muuttua.
+
+JUSSI. Elkää pyytäkö, mamma, en minä saata.
+
+ELISABETH. Mutta vaatteesi, tavarasi?
+
+JUSSI. Lähettäkää ne Helsingin asemalle.
+
+HANNA. Jussi, odota, minä lähden mukaan.
+
+JUSSI. Kotoa pois? Mitä varten?
+
+ELISABETH. Seuraa vaan häntä. Sinä teet oikein, Hanna.
+
+JUSSI. No niin--no, tule sitten!
+
+HANNA. Mamma jää tänne papan luokse.
+
+PASTORI. Menköön hänkin, jos haluttaa, menkää kaikki!
+
+ELISABETH. ja sinutko jättäisimme yksin, Henrik?
+
+PASTORI. Yksin en jää--Jumala on kanssani.
+
+ELISABETH. Sinä olisit valmis laittamaan jok'ainoan meistä pois.
+
+PASTORI. Jos Herran asia niin vaatii.
+
+ELISABETH. En minä sinusta luovu, Henrik. Hyvästi, rakkaat! Jumalan
+haltuun teidät jätän. Hyvästi!
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+(Sama huone. Martha pesee ryömyllään lattiata ja hyräilee virttä. Maiju
+tulee oikealta, laahaa tyynyä ja peitettä mukanaan sohvalle, johon
+laittautuu pitkäkseen.)
+
+MARTHA. Nooh--mitä kummaa! Siihenkö nukkumaan.
+
+MAIJU. Niin, kun siellä on niin paljon kärpäsiä minun kammarissani,
+ettei saa rauhaa.
+
+MARTHA. Eikö sitten ole aika nousta järkiään ylös, kello kohta
+yhdeksän?
+
+MAIJU. Yhdeksän, tai kymmenen, tai yksitoista--se ei liikuta minua.
+Makaan koko päivän, aamusta iltaan, ja huomenna teen samalla tavalla,
+ja ylihuomenna myös. Ja tästä lähtein joka ikinen päivä. Kuuletteko,
+joka ikinen päivä!
+
+MARTHA. Kyllähän minä kuulen. Mutta herranen aika--minkätähden?
+
+MAIJU. Sentähden, kun en viitsi nousta ylös. Kun minun ei kannata
+nousta ylös, ymmärrättekö?
+
+MARTHA. Ei kannata nousta ylös?
+
+MAIJU. Ei kannata, ei maksa vaivaa, eikä ole tarpeellista.
+
+MARTHA. Olisitte jäänyt sitten omaan kammariinne ennemmin, ettehän te
+täällä miten, kun tulevat kotiin pastori ja rouva, hyvästä lykystä
+sattuu vielä vieraitakin käymään.
+
+MAIJU. Hiljaa nyt, että saan nukkua.
+
+MARTHA. Nukkukaa vaan minun puolestani, kyllä pidän suuni kiinni. (Hän
+luuttuaa, rymyilee tuolien kanssa ja alkaa uudelleen virttään.)
+
+MAIJU (nousee ja tiuskaisee). Hiljaa, että saan maata! Kuinka monta
+kertaa pitää sanoman yhtä samaa asiaa?
+
+MARTHA. Herra Jumala, tottahan minun täytyy huonetta siivota, ei siinä
+mikään auta. Vai vastaatteko jos jätän kesken?
+
+MAIJU. Siivotkaa sitten, mutta elkää rymytkö.
+
+MARTHA. No noh, nukkukaahan pois, minä koettelen liikkua hiljaa. (Pesee
+ja jatkaa taaskin virttään. Maiju nytkähyttelee ja voihkii
+kärsimättömästi moniaita kertoja, vaan Martha ei sitä huomaa.)
+
+MAIJU (hyppää istualleen). Tarvitseeko sitä veisata silloin kun
+luuttuaa, mutta Martha varsin tekee minulle kiusaa, etten saisi nukkua.
+Kaikki ihmiset ovat minulle niin pahoja ja ilkeitä, niin että--(Puhkeaa
+itkuun). Eikä ole muuta kuin pelkkää onnettomuutta ja ikävää--yhyy!--ei
+mitään muuta koko maailmassa--yhyy!--
+
+MARTHA. Voi minun päiviäni! Enhän minä tietänyt, että se teitä niin
+vaivasi, kun hiljaa tässä vaan hyräilin. Elkää nyt tuota itkekö, osaan
+kait minä olla laulamatta, jos niiks' tulee.
+
+MAIJU. Kun saisin edes kuolla, en muuta toivoisi.
+
+MARTHA. Kuolla? Hyvä Isä tokkii! Nuorella ijällä?
+
+MAIJU. Minä en kestä tätä, en. Menen järveen, lopetan itseni.
+
+MARTHA. Siunaa ja varjele tuota lasta, kuinka puhuu! Vai järveen!
+Elkää, herran tähden, enää toista kertaa päästäkö suustanne semmoisia.
+
+MAIJU. Mitä varten minä sitten eläisin, sanokaa, mitä varten? Kun on
+niin ikäväkin, ettei tahdo tulla toimeen.
+
+MARTHA. Kovin te olette äreä tänä päivänä. Mikä teitä oikeastaan
+vaivaa? Ette mahda olla terve.
+
+MAIJU. Kertokaa minulle nyt jotain hauskaa, Martha. Jotain oikein
+hauskaa, joka edes naurattaisi pikkuisen.
+
+MARTHA. Kun minä vaan osaisin, niin kyllä kertoisin. Antaapahan olla--
+ei, ei juohdu nyt mieleen mitään semmoista.
+
+MAIJU. Kertokaa mitä hyvänsä, vaikka kuinka hassua, kunhan vaan
+kerrotte. Minä tulen ihan hulluksi muuten tästä ikävästä.
+
+MARTHA. No vartokaahan--minä kerron satua. Tämmöistä: »Oli ennen
+onnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä
+pytikkä, Pytikästä pöytäristi, Pöytärististä ripukka--»
+
+MAIJU. Ei sitä, ei sitä!
+
+MARTHA. »Ripukasta rintasolki, Rintasoljesta sopukka, Sopukasta Suomen
+kirkko, Suomen kirkosta kipinä--»
+
+MAIJU. En minä sitä tahdo, en!
+
+MARTHA. »Kipinästä kirjanmerkki, Kirjanmerkistä meteli, Metelistä
+meijän herra, Meijän herrasta hevukka--»
+
+MAIJU. Heretkää--! Voi, herranen aika, kun te vielä kiusaatte minua
+ihan tahallanne--
+
+MARTHA. Kas niin, nyt se itkee taas! No, jo tuli kummat, kun ei ole
+apua mistään. Meni sekin Teuvo herra pois.
+
+MAIJU. Mitäs hän olisi ruvennut olemaan tämmöisessä ikävässä.--Voih,
+minä ihan kuolen!
+
+MARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä
+tohtoriin?
+
+MAIJU. Missähän mammakin on?
+
+MARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut
+myötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan?
+
+MAIJU (Väsyneesti). Eikä.--Antaa olla.
+
+MARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas--!
+
+MAIJU. Mitä sitten?
+
+MARTHA. Nouskaa oikein ravakasti ylös, pankaa päällenne ja menkää
+kävelemään. Noh?
+
+MAIJU. En.
+
+MARTHA. Taikka ruvetkaa työhön. Laitetaanpas yhdessä teidän kammarinne
+uuteen järjestykseen tänä päivänä. Muutetaan huonekalut, siirretään
+sohva nurkkaan ja--
+
+MAIJU. En viitsi, en vaikka--!
+
+MARTHA. Ottakaa sitten jotain muuta työtä. Korjatkaa mustan hameenne
+helma, näkyy olevan jo rikki.
+
+MAIJU. En, en, en, en! En huoli työtä minkäänlaista.
+
+MARTHA. Mutta joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä.
+
+MAIJU. Niinpä olen sitten syömättä.
+
+MARTHA. Ai, ai, ai, ai! Teitä vielä Jumala rankaisee, Maiju. Nostaa
+leivän korkealle.
+
+MAIJU. Kun minulla olisi edes jokukaan ihminen, jonka kanssa voisin
+neuvotella ja johon voisin luottaa. Mutta kun ei ole ketäkään, ei yhtä
+ainoata.
+
+MARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne.
+
+MAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos
+meitä on tai ei.
+
+MARTHA. Eikö välitä?--Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin.
+Vai ei välitä!
+
+MAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta
+lupaatteko olla vaiti?
+
+MARTHA. Lupaan, tietysti.
+
+MAIJU. Kunniasanalla!
+
+MARTHA. No niin, kunniasanalla!
+
+MAIJU. Kuulkaa sitten (nousee istualleen). Se oli pappa, joka ajoi
+Jussin ja Hannan kotoa pois.
+
+MARTHA. Olkaa nyt--! Pastoriko ajoi pois? Omat lapsensa?
+
+MAIJU. Niin, eikö se ole hirveätä? Sitä vartenhan minä olen itkenyt
+niin paljon näinä päivinä.
+
+MARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin
+hajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.--Hyvät ihmiset sentään!
+Semmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä.
+Ihanko ijäksi ne ajettiin pois?
+
+MAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi!
+
+MARTHA. Ja mistä syystä?
+
+MAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän
+oikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja
+minä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua
+tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä.
+Saavat sitten olla mielissään.
+
+MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä.
+
+MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä
+soitetaan.)
+
+MARTHA. Menenkö avaamaan?
+
+MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on.
+
+MARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään?
+
+MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki,
+minä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja
+Martha heti jäljessä.)
+
+MARTHA. Parhaasen siivoon te nyt tulittekin. Käykää edes tuonne
+pastorin kammariin siksi aikaa, kun saan täällä huonekalut paikoilleen.
+
+TEUVO. Enkö minä saa jäädä tänne? Vai olenko tiellä?
+
+MARTHA. No, eipä justiin. Jos herra on hyvä ja istuu tuonne sohvaan.
+
+TEUVO. Kyllä.--No, ja mitenkä täällä on jaksettu muuten? Terveenäkö on
+Maiju neiti?
+
+MARTHA. Tervennä on.
+
+TEUVO. Ja kaikki voivat hyvin.
+
+MARTHA. Hyvin, mikäs siinä!--Herra kait asuu maalla nyt?
+
+TEUVO. Maallahan minä. Lappalassa täällä likellä.
+
+MARTHA. Ooho, vai Lappalassa. Jalanko sieltä tultiin?
+
+TEUVO. Jalan, tietysti.
+
+MARTHA. Niin pitkän matkan päästä. Mutta on siinä astumista.
+
+TEUVO. Peninkulma--mitäs tuo on näin nuorelle miehelle.--Ei Maiju neiti
+taida olla kotona?
+
+MARTHA. Kotona on. Kyllä hän tulee tuossa paikassa, kun saa vaan
+leningin päälleen.
+
+TEUVO. Vastako on noussut ylös?
+
+MARTHA. E--oho! Vai vasta noussut ylös! Kun on tok' jo leiponutkin
+monet taikinat tänä aamuna ja tehnyt jos jotain. Rehkinyt tuolta aina
+neljästä saakka.
+
+TEUVO. Neljästä saakka? Ei vähä mitään.
+
+MARTHA. Siitä se vielä kerran maailmassa tulee rivakka emäntä taloon.
+Kuka hänet sitten saaneekin.
+
+TEUVO. Niin, kukahan saanee--? Kuulkaa onko hänellä jo sulhasia?
+
+MARTHA. No, niitä nyt on jos kuin!
+
+TEUVO. Oikeinko todella?
+
+MARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne
+ovat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole
+kuullut?
+
+TEUVO. En.--No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut?
+
+MARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin
+Maijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä
+hyvä, ei muuta kuin olla lellottaa.
+
+TEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:--
+»Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän
+kultaisestakin kodista»?
+
+MARTHA. Onhan niitä aina hupsuja--
+
+MAIJU (tulee oikealta). Hyvää huomenta, herra Rastas. Te tulitte kuin
+pelastuksen enkeli. Olin juuri kuolla ikävästä.--Martha kulta, menkää
+keittämään kahvia, oikein hyvää kahvia,--kirkkaasen kaivoveteen, ei
+sumppiin.
+
+MARTHA. Ja mitä leipää?
+
+MAIJU. Parasta mitä löydätte Suoniosta, ja monta lajia.
+
+MARTHA. Hyvä! (Menee.)
+
+TEUVO. Vai on teillä ollut ikävä?
+
+MAIJU. Kauheasti!--En ole tiennyt mitä tehdä. Koko elämä on tuntunut
+niin tukalalta, että on täytynyt aivan itkeä.
+
+TEUVO. Hyvänen aika! Ettekö ole jaksanut näytelläkään?
+
+MAIJU. En--. En ole yrittänyt sen koommin.
+
+TEUVO. No, nyt ollaan hukassa.--Entä pallonne, eikö sekään teitä enää
+miellytä?
+
+MAIJU. Ei vähääkään. En tiedä edes missä lienee koko pallo.
+
+NEUVO. Taskussanne varmaan.--Koetelkaapa!
+
+MAIJU. Niin, täällä se on.
+
+TEUVO. Rupeammeko heittämään kammaripeliä?
+
+MAIJU. En saata, en vaikka mikä olisi.--Voi, te ette usko, kuinka minun
+on vaikea olla.
+
+TEUVO. Kun voisin teitä jollain tavalla auttaa.
+
+MAIJU. Tahtoisittekos?
+
+TEUVO. Niin mielelläni!
+
+MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä.--Tiedättekö, minä juuri ajattelin
+kääntyä teihin.
+
+TEUVO. Todellakin? Sepä hauskaa.
+
+MAIJU. Eihän minulla ole ketään muuta nyt, kun Hanna ja Jussi menivät
+pois. Te olette ainoa turvani.
+
+TEUVO. Luottakaa minuun, minä teen mitä suinkin voin.
+
+MAIJU. Jospa sitten koettaisin purkaa teille sydämeni.--En tiedä,
+kuinka aikaisin--
+
+TEUVO. Kuinka hyvänsä. Puhukaa luonnollisesti ja vapaasti, olenhan minä
+ystävä.
+
+MAIJU. Niin, olettehan te ystävä, mitä varten minä epäilisin.--Kumma
+vaan, että sanat tahtovat takertua suuhun.
+
+TEUVO. Elkää viivytelkö, kohta ehkä joku tulee.
+
+MAIJU. Herra Rastas, voisitteko te elää tämmöisessä yksinäisyydessä ja
+hiljaisuudessa, tämmöisessä painavassa, umpinaisessa ilmassa, jossa ei
+kuule, ei kuin kärpäsen surinaa välistä? Voisitteko viihtyä täällä,
+sanokaa?
+
+TEUVO. Totta puhuen--en luule,--en ainakaan pitemmältä.
+
+MAIJU. En minäkään. Varmaan tukehdun, tai tulen hulluksi, jos tätä
+kauvemmin kestää. Sentähden tuumailin, että--
+
+TEUVO. Sanokaa pois!
+
+MAIJU. Voi, se on niin uhkarohkeata, niin tavatonta--
+
+TEUVO. Teette minut oikein uteliaaksi.
+
+MAIJU. Pelkään, että ajattelette minusta pahaa.
+
+TEUVO. En, kunniasanalla: en.--Mutta joutukaa nyt!
+
+MAIJU. Kun saisin sen kieleltäni.--En ole vielä koskaan näin
+ujostellut--
+
+TEUVO. Uskallanko arvata?
+
+MAIJU. Voi, jos te arvaisitte. Koettakaapa.
+
+TEUVO. Te haluaisitte päästä täältä pois--?
+
+MAIJU. Niin!
+
+TEUVO. Minun avullani--?
+
+MAIJU. Niin, niin! Te arvaatte, minä jo näen. Te arvaatte kaikki.
+
+TEUVO. Tahtoisin vaan kuulla sen teidän omasta suustanne.--Ettekö voisi
+jatkaa nyt, kun minä kerran olen alkanut!
+
+MAIJU. Ei--en minä voi vieläkään.
+
+TEUVO. Mutta miksikä ei? Olettehan te muuten aina reipas ja
+pelkäämätön.
+
+MAIJU. Tämäpä on niin vallan toista, niin hirveätä--
+
+TEUVO. Vaan kuinkas me sitten pääsemme selville?
+
+MAIJU. Jatkakaa te loppuun saakka, kun kumminkin sen tiedätte. Hyvä
+herra Rastas--!
+
+TEUVO. No niin,--minä jatkan. (Ottaa Maijua kädestä.) Te haluatte
+muutosta elämässänne--olette suostunut minuun enemmän kun muihin,
+senvuoksi olette päättänyt ehdottaa--
+
+MAIJU. Että veisitte minut pois--että menisimme--
+
+TEUVO. Naimisiin.
+
+MAIJU (säpsähtää, heittääntyy sohvaan ja rupeaa nauramaan). Ei--herran
+tähden oletteko hupsu! Naimiseen--hyvä isä, mitä te ajattelette?--
+Luuletteko, että minä?--Ha-ha-ha-ha--
+
+TEUVO. Elkää naurako.
+
+MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--
+
+TEUVO: Mitä luulin? Mistä minä tiedän, mikä teillä on mielessä, kun
+ette sano.
+
+MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--että minä--ha-ha-ha-ha--että
+minä kosasin teitä, ha-ha-ha-ha--
+
+TEUVO. Minä lähden tieheni, ellette herkiä nauramasta.
+
+MAIJU. Ei elkää menkö--ha-ha-ha--minä jo herkiän--ha-ha--ai, ai, kun
+oikein sydämeen koskee ha-ha--elkää suuttuko, ha-ha--jo minä herkiän--
+jo, jo.--Noh, nyt olen ihan vakava.
+
+TEUVO. Jos suvaitsisitte nyt ilmoittaa, mitä te sitten oikeastaan
+tarkoititte?
+
+MAIJU. Kyllä--hm, hm--en minä naura--hm, hm--minä tarkoitin, että
+menisimme yhdessä Helsinkiin, että te veisitte minut sinne.--Mistä
+ihmeeltä saitte sen päähänne, että minä--hm-hm-hm--kuinka voitte
+semmoista ajatellakaan--?
+
+TEUVO. Ja kuinka te semmoista mitätöntä asiaa niin kainostelette?
+Arvelinhan, tietysti, sitä vähän suuremmaksikin. Että menisimme yhdessä
+Helsinkiin? Mitä uhkarohkeata, tai tavatonta, tai hirveätä siinä?
+
+MAIJU. Onhan se kumminkin. Kun vanhempieni tietämättä--
+
+TEUVO. Ah, vanhempienne tietämättä? Se on toinen asia. Mutta mitä`
+varten--?
+
+MAIJU. Kun täytyy. Kun eivät laskisi minua muuten.--Kuulkaa, minä
+kerron teille koko jutun. Tässä muutamia päiviä sitten kirjoitin
+tohtori Bergbomille, että tahtoisin päästä suomalaiseen teaatteriin. No
+niin! Eilen sain vastauksen, jossa hän pyytää minua tulemaan
+Helsinkiin, että antaisin siellä koetusnäytännön. Ennen hän ei voi
+sanoa mitään varmaa.--Minulta katosi ensin kaikki toivo. Kuinka sinne
+pääsisin, mistä saisin rahaa? Mutta kun näin teidät, iski heti päähäni,
+että te kenties--
+
+TEUVO. Nyt minä ymmärrän.
+
+MAIJU. Minä, tietysti, maksaisin teille kohta takaisin kaikki kulungit,
+niin pian kuin teaatterista vaan saan rahaa--
+
+TEUVO. Siitä ei puhettakaan--
+
+MAIJU. Ja ehkäpä Jussi ja Hannakin voivat antaa minulle sen verran--
+
+TEUVO. Milloinka te jo lähtisitte?
+
+MAIJU. Niin pian kuin mahdollista. Vaikka tänä päivänä.
+
+TEUVO (katsoo kelloaan). Kahdentoista junassa?
+
+MAIJU. Kerkiäisittekö siksi? Kyllä minä olen valmis.
+
+TEUVO. Ja te olette tarkkaan punninnut asiaa? Ettette sitten kadu
+perästäpäin?
+
+MAIJU. En missään tapauksessa. Ymmärrättehän, ettei minulla ole muuta
+neuvoa. Joko kuolla ikävään taikka karata.--Hyvällä ei pappa eikä mamma
+koskaan antaisi minun mennä teaatteriin, ei voi panna kysymykseenkään.
+
+TEUVO. Niinpä lähdemme siis! Mutta teidän omalla edesvastauksellanne.
+
+MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä! Olen elämänikäni teille
+kiitollinen--
+
+TEUVO. Mitä turhia--
+
+MAIJU. Te ette voi aavistaa, kuinka suuren avun minulle teette. En
+tiedä, tosiaan, vaikka olisin mennyt järveen lopulta--
+
+TEUVO. No, no!
+
+MAIJU. Niin, ei siihen olisi paljo tarvittu. Saatte uskoa.
+
+TEUVO. Mutta meidän täytyy nyt kiirehtiä, ettemme myöhästy. Tunti aikaa
+vaan enää.
+
+MAIJU. Taivas! Niin, tunti aikaa vaan enää.
+
+TEUVO. Minä lähden toimittamaan asioita. Tulkaa te ajoissa junalle, vai
+poikkeanko noutamaan?
+
+MAIJU. Ei, ei, paremmin pääsen täältä pujahtamaan yksin.
+
+TEUVO. Sitä juuri arvelin. Hyvästi nyt sitten niin kauvaksi. Elkää vaan
+myöhästykö.
+
+MAIJU. Hyvästi!--Voi kuinka minua pelottaa--
+
+TEUVO. Mikä teitä pelottaa? Joko lykkää katumusta?
+
+MAIJU. Ei, ei--ilman minä vaan--Oletteko varmasti junalla kello
+kaksitoista?
+
+TEUVO. Olen.
+
+MAIJU. Hyvä! Minä myös.
+
+TEUVO. Siis: näkemään asti! Muistakaa nyt ottaa mukaan kaikki, mitä
+tarvitsette. (Menee.)
+
+MAIJU. Mukaan kaikki, mitä tarvitsette--? Mitäs minä tarvitsen?--Niin,
+kirjoja, näytelmät--»Noora» ja--ja, ja, ja--»Romeo ja Julia»--missä ne
+ovat? (Hakee etagerilta.) Voi, voi, missä ne ovat?
+
+MARTHA (tulee oikealta, kahvitarjotin kädessä). No--joko se vieras meni
+pois?
+
+MAIJU. Jo meni.
+
+MARTHA. Eikä kahvia odottanutkaan?
+
+MAIJU. Ei odottanut.
+
+MARTHA. Mihinkä sillä semmoinen kiire oli?
+
+MAIJU. En tiedä,--voi, voi, Martha, mihinkähän te taas olette pannut
+minun kirjojani--
+
+MARTHA. Mitä kirjoja?
+
+MAIJU. Niitä, jotka tässä aina ovat olleet esillä, näytelmäkirjoja--
+»Romeo ja Julia», harmaat kannet, ja »Noora», ruskeat kannet--
+
+MARTHA. Minäkö niitä olen pannut? Nyt--kun syydätte taas kaikki
+lattiaan ja minä ikään sain järjestetyksi.
+
+MAIJU. Niitä ei ole täällä--
+
+MARTHA. Harmaat kannet ja ruskeat kannet? Ottakaahan kahvia, minä haen.
+
+MAIJU. En minä huoli kahvista--Te olette ne varmaan vienyt johonkin--
+
+MARTHA. Kyllähän minä olen vienyt!--Omilla jäljillänne--Antakaas, kun
+minäkin katson. Harmaat kannet--ja ruskeat kannet--? Mitäs nuo ovat
+teidän sylissänne?
+
+MAIJU. Missä, missä?
+
+MARTHA. Hyvä isä siunaa,--tuossa!
+
+MAIJU. Ka, siinähän ne ovat.--Mutta nyt vielä toisia »Sirkka» ja »Yö ja
+päivä»--ja--ja, ja, ja--kaikki muut näytelmät.
+
+MARTHA. Mutta mitä te niillä kaikilla yht'aikaa? Tulkaa pois juomaan
+kahvia. Jäähtyy kuppi.
+
+MAIJU. En minä huoli kahvista. Johan sanoin.--Voi, voi, kun kello on
+niin paljon, ja minun pitäisi vielä ennättää--
+
+MARTHA. Kyllä teidän täytyy juoda kahvia, vaikka ihme olisi, Kun
+käsketään minua laittamaan hyvää ja minä koetan parastani, eikä sitten
+kukaan juo. Mitä se on? Ottakaa vaan ihan paikalla. Ettehän te vielä
+ole syönyt ettekä juonut yhtikäs mitään koko päivänä.
+
+MAIJU. »Sirkka» ja »Yö ja päivä»,--kun eivät juohdu nyt mieleeni muut.
+Enkä löydä edes niitäkään. Olkoot--sama se minä näyttelen näitä.--Ja
+mitäs minä sitten vielä tarvitsen. Vaatteita--? Niin, herran tähden
+vaatteita--! Päästäkää minut rauhaan siitä kahvista, kuulittehan jo,
+että minä. en juo.
+
+MARTHA. Minäpä kaadan päällenne, ellette nyt ota hyvällä.
+
+MAIJU. Kun te vielä kiusaatte minua, vaikka näette, missä kauheassa
+tuskassa minä olen!
+
+MARTHA. No noh! Olkaa sitten juomatta, minä vähät!
+
+MAIJU. Hyvä Martha, hakekaa esille minun vaatteitani--sininen leninkini
+konttuorista ja sadenuttu--viekää ne sinne minun kammariini valmiiksi.
+
+MARTHA. Onko teillä minne lähtö?
+
+MAIJU. Eikä ole, elkääkä kyselkö. Tehkää vaan niinkuin sanoin.
+
+MARTHA. Jumala, kuinka se on kiukkuinen tänä päivänä. (Menee oikeaan.)
+
+MAIJU. Nyt täytyy kirjoittaa papalle ja mammalle. (Ottaa esille
+kirjoituskapineet, kirjoittaa muutamia sanoja paperiin, jonka panee
+kuoreen.) Mitä he sanovat, kun tämän lukevat? Jos mamma pyörtyy ja
+kuolee? Herra jumala--jos mamma kuolee? Silloin tulen minä hulluksi.
+Niin, se on ihan varma--silloin tulen minä hulluksi.--Ei huoli ajatella
+semmoisia.--Ei hän kuole. Rakas, hyvä Jumala, vahvista mammaa, ettei
+hän kuole. Ei hän kuole--kun minä rukoilen koko ajan, joka aamu ja joka
+ilta ja monta kertaa päivässä.--Mutta pappa?--Siunaa ja varjele.--
+(Pastori tulee sisään. Maiju kirkaisee.)
+
+PASTORI. Noh? Mikä nyt on?
+
+MAIJU. Ei mikään,--ei mikään.
+
+PASTORI. Sinä säikähdit?
+
+MAIJU. Niin,--kun pappa tuli niin äkkiä.
+
+PASTORI. Ihmettä.--aivanhan sinä vapiset!
+
+MAIJU. Ei se ole mitään--kyllä se menee ohitse. Antaa olla--Pappa menee
+vaan pois--omaan kammariinsa.
+
+PASTORI. Lapsi rukka--kun et sinä vaan sairastuisi. Missä mamma on?
+
+MAIJU. En tiedä. Lasten työhuoneella taitaa olla.
+
+PASTORI. Jos lähettäisimme hakemaan.
+
+MAIJU. Ei, hyvä pappa,--ei lähetetä. Mitä varten? Kun minä olen ihan
+terve.
+
+PASTORI. No, no, ei lähetetä, ei. Koska et tahdo. Mutta ei nyt ole
+oikein laita, sen kyllä näkee. Lienee sitten heikkohermoisuutta tai
+muuta tautia. Sinä olet kai istunut täällä aivan yksin? Ja ikävöinyt,
+eikö niin?
+
+MAIJU. Ikävöinyt, kauheasti.
+
+PASTORI. Voin arvata. Sinä kaipaat seuraa. Tästä lähtein täytyy sekä
+mamman että minun oleskella enemmän sinun kanssasi.--Heikkohermoisuus
+ei ole mikään leikin asia. Sitä täytyy ajoissa torjua.
+
+MAIJU. Ja tuleehan se ikävästä, pappa? Minun pitäisi päästä pois
+kotoa--
+
+PASTORI. Pois kotoa? Eikö mitä! Me laitamme sinulle kodin hauskaksi.
+Mitä sanot? Jos esimerkiksi rupeisimme heittämään palloa yhdessä? Eikö
+se olisi mukava? Osasin minä ennen,--siitä tosin on jo neljättäkymmentä
+vuotta. No, missä pallosi, tuopa esille, niin koetetaan. Mammakin
+ihmettelee, kun tulee kotiin ja näkee meitä pallonlyönnissä.
+
+MAIJU. En minä tahdo, pappa, en--
+
+PASTORI. Et tahdo heittää palloa? Mitä sinä sitten tahdot, sano?
+
+MAIJU. En mitään. Voi--kuinka on vaikeata--
+
+PASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata?
+
+MAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa--!
+
+PASTORI. Ei--tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain
+neuvoa.
+
+MAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa--
+menee nyt. Kello on jo niin paljon.
+
+PASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa? Jotain hauskaa kirjaa--?
+
+MAIJU. Ei ole.
+
+PASTORI. Varro, minä haen sinulle. (Menee kammariinsa.)
+
+MAIJU. En minä huoli, pappa--taivas, kello kohta puolivälissä--
+
+PASTORI (kammaristaan). Oletpa sinä: mielelläsi aina lukenut--(tulee).
+Kas tässä. »Uusi Genoveva eli Rosa Tannenpurista».--erinomaisen kaunis
+ja liikuttava kertomus. Muistan että itkin tavattomasti, kun sitä luin
+ennen nuorempana. Toista tämä vallan kuin nuo nykyiset, realistiset
+kirjat.--Se on, näemmä, vähän pölyyntynyt siellä hyllylläni, mutta ei
+se mitään.--kun pudistellaan--noin. Nyt voit ottaa sen käteesi. Tule
+istumaan tänne. Takaan, että luet sen mielelläsi kannesta kanteen. Istu
+vaan siinä, niin. Minä jään luoksesi. Kirjoittelen täällä toisen pöydän
+luona. (Menee papereineen ja kirjoituskapineineen toisella puolen
+huonetta olevan pöydän luokse ja istuu kirjoittamaan.)
+
+MAIJU (pudottaa kirjan lattiaan). Tämähän on vallan kauheata! (Nousee,
+katsoo ensin kelloon, sitten vuoroin isäänsä ja oveen.)
+
+PASTORI. Nooh! Ethän sinä luekaan?
+
+MAIJU. En.
+
+PASTORI. Eikö kirja miellyttänyt sinua, vai--?
+
+MAIJU. Ei.--En välitä kirjoista--ei minua haluta--
+
+PASTORI. Kummallista--Mitäs minä sitten osaisin sinulle--?
+
+MAIJU. Ei mitään, pappa. En minä mitään tarvitse.
+
+PASTORI. Sinulla pitäisi olla jotain työtä, jotain mieleistä työtä.
+
+MAIJU. Niin--siinähän se on, pappa! Jotain mieleistä työtä--!
+
+PASTORI. Etkö tarvitse uutta leninkiä? Minä annan rahaa, niin saat
+mennä ostamaan. Se oli hyvä tuuma, eikö niin?
+
+MAIJU (nolostuen). En tiedä--ehkä oli.
+
+PASTORI. Noh--mitä nyt? Kun itse saisit mennä ostamaan? Ja valita
+oikein mieleistäsi? Mamman ei tarvitsi edes tietää koko asiasta--saisit
+tehdä ihan oman pääsi mukaan.
+
+MAIJU. Ihan oman pääni mukaan--?
+
+PASTORI. Niin, ihan oman pääsi mukaan.--Ostat vaan hyvää, kestävää
+kangasta. Paljonko siihen tarvitaan? Riittääkö viisikymmentä markkaa?
+Pannaan kymmenen lisää varmuuden vuoksi. Kas tuossa. Mene nyt!
+
+MAIJU. Minä menen.--Hyvästi, pappa.
+
+PASTORI. Hyvästi, hyvästi siksi aikaa!
+
+MAIJU. Pappa--!
+
+PASTORI. Niin--? Onko sinulla vielä jotain?
+
+MAIJU. Eikö pappa suutu minuun.
+
+PASTORI. En, hyvä lapsi. Kuinka sinä sitä pelkäät?
+
+MAIJU. Lupaako pappa, ettei ollenkaan suutu?
+
+PASTORI. Lupaan,--tietysti, lupaan.
+
+MAIJU. Lupaako ihan varmaan?
+
+PASTORI. Ihan varmaan.
+
+MAIJU. Hyvä. No, hyvä! Sitten voin mennä rauhassa.--Mamma ei suutu, sen
+tiedän.
+
+PASTORI. Hm--Sinä olet vielä lapsi.
+
+MAIJU. Niin, pappa, eikö totta? Lapsi minä vielä olen. Ei sovi vaatia
+minulta liian paljon ymmärrystä.
+
+PASTORI. Ei, tosin. Siinä olet oikeassa.
+
+MAIJU. Täytyy antaa minun tehdä niinkuin itse tahdon--että saan kokea
+maailmaa--eikö niin, pappa?
+
+PASTORI. Elähän nyt huoli puhua niistä--
+
+MAIJU. Eihän pappa minua koskaan hylkää? Eikä aja kotoa pois, jos tulen
+käymään? Eihän, hyvä pappa, eihän?
+
+PASTORI. Ei, ei, mitä sinä joutavia--? Unohdat koko leningin oston--
+mamma saattaa tulla tuossa paikassa--
+
+MAIJU. Mamma? Voi niin--mamma.
+
+PASTORI. Alapas joutua!
+
+MAIJU. Hyvästi, pappa! (Syleilee häntä rajusti ja juoksee pois.)
+
+PASTORI. Hm--En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän
+on alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa
+kynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)--Kun oli semmoisessa
+mielenliikutuksessa että melkein itki--
+
+ELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu
+ruokasaliin.) Kyllä,--tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä.
+
+PASTORI. Jopa sinä olet kotona.
+
+ELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut?
+Minä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä
+ollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset.
+
+PASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole
+hyvä.
+
+ELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa.
+
+PASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita
+kokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin--
+
+ELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia?
+
+PASTORI. Niin--tietysti minä heitä tarkoitan. (Painuu papereihinsa.)
+
+ELISABETH (lähestyy ja panee käden hänen olkapäällensä). Henrik--!
+Tunnusta vaan! Sinä kärsit siitä, että Hanna ja Jussi ovat kotoa
+poissa?
+
+PASTORI. Entä sitten! Minä tiedän voittaa heikkouteni.
+
+ELISABETH. Mutta onko se heikkoutta? Isälliset tunteet lämmentävät ja
+pehmentävät sydäntä, ei niitä pidä karsiman pois.
+
+PASTORI. Välistä täytyy niin tehdä, kun Jumala vaatii. Abraham oli
+ennen valmis uhraamaan poikansa, ja se luettiin hänelle
+vanhurskaudeksi.
+
+ELISABETH. Jumalako vaatii? Jospa erehdyt?
+
+PASTORI. Sinä epäilet? Mutta eihän sovi sitä ihmetellä. Sinä et ole
+milloinkaan ollut oikein luja uskossasi.
+
+ELISABETH. Minua pelottaa tuo »luja usko», kun se niin usein on vienyt
+kristityitä suuriin erehdyksiin.
+
+PASTORI. Ennen aikaan, kun olivat vielä valistumattomia. Mitä niistä
+enää puhuu.
+
+ELISABETH. Onko takeita siitä, ettei vielä tänäkin päivänä käy samoin?
+
+PASTORI. Eikös vain? Ennen ehkä menivät liian pitkälle joskus, mutta--
+No, niin! Kaikessa tapauksessa niillä ihmisillä oli palavaa intoa, ja
+sitä, Jumala paratkoon, ei sovi sanoa monesta meidän veltostuneessa
+aikakaudessamme. Tuommoinen luonto kuin Maijun--jahka se antaantuisi
+oikean palvelukseen.
+
+ELISABETH. Mitä?--Arveletko sinä Maijun--?
+
+PASTORI. Hän voi mennä pitkälle sekä hyvässä että pahassa. Mutta
+tiedätkös, mitä minä uskon ja toivon?
+
+ELISABETH. Nooh?
+
+PASTORI. Että Jumala vielä antaa meille hänestä iloa. Moninkertaista
+iloa.
+
+ELISABETH. Kunpa toteutuisi se toivo!--Mistä olet muuten siihen
+päätökseen tullut?
+
+PASTORI. Näiden viimeisten tapausten johdosta. Minä seisoin lujan
+koettelemuksen. Sitä ei jätetä palkitsematta, Elisabeth.
+
+ELISABETH. Rakas Henrik--!
+
+PASTORI (katsoo kelloaan ja vertailee sitä seinäkelloon.). Se on totta!
+Minun olisi pitänyt--onkohan tuo kello yhdessä rautatiekellon kanssa?
+
+ELISABETH. Kymmenen minuttia jäljessä. Pitäisikö sinun mennä junalle?
+
+PASTORI. Pitäisi. Piispa kun lähtee tänään katkismokomiteaan
+Helsingissä.
+
+ELISABETH. Nytpä on jo liian myöhäistä. Et ennätä enää. Äsken jo
+soittivat.
+
+PASTORI. Kas kun en minä kuullut.
+
+ELISABETH. Nyt soittavat jo kolmannen kerran.
+
+PASTORI. Aivan oikein. Ja vihellys! Se jo läksi liikkeelle.
+
+ELISABETH. Jyrinäkin kuuluu selvästi tänne saakka...
+
+PASTORI. Tyynellä ilmalla se aina kuuluu. (Martha tuo kahvia sisään.)
+No jaa, juodaanpa sitten kahvia, koska Martha tuo.
+
+ELISABETH. Laskekaa tuonne pöydälle, Martha ja menkää sitten käskemään
+Maijuakin tänne juomaan.
+
+MARTHA. Eihän se ole Maiju neiti kotonakaan. (Menee.)
+
+PASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian.
+
+ELISABETH. Missä hän sitten on?
+
+PASTORI. No--se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun.
+
+ELISABETH. Jotako minä en saa tietää?
+
+PASTORI. Tietysti et.--Eihän se silloin salaisuus olisikaan.
+
+ELISABETH. Vai niin! No--hyvä, hyvä! En ole utelias. Juodaan sitten me
+kahden.
+
+PASTORI. Se oli vaan tuommoinen pieni seikka. Mutta sillä saattaa olla
+äärettömän suuri merkitys kasvatuksenkin suhteen.
+
+ELISABETH. Ooh--sitten se on tärkeämpätä kuin luulinkaan.
+
+PASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin
+likemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä
+paremmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia
+käteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan.
+
+ELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään?
+
+PASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta
+oikein ole Maijun kasvattajaksi.
+
+ELISABETH. Henrik, sinä--! Ai, ai, sitä itserakkautta.
+
+PASTORI. Jaa, jaa--!
+
+ELISABETH. Mistä tämä kirje?--Papalle ja mammalle--Maijun käsialaa.
+
+PASTORI. Annapas tänne.--(Lukee.) Kuinka? Minä en ymmärrä.--
+
+ELISABETH. Mitä siinä on?
+
+PASTORI. Lue!
+
+ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä,
+elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin
+ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.»--
+
+PASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt?
+
+ELISABETH. En ollenkaan käsitä.
+
+PASTORI. Elisabeth--minä pelkään mitä pahinta.
+
+ELISABETH. Jumala varjelkoon--Mitä sinä pelkäät?
+
+PASTORI. Hän oli niin liikutettu ja kummallinen. Kun nyt ajattelen,--ei
+hän ole milloinkaan ollut senlainen.
+
+ELISABETH. No niin--? Mutta pahinta?
+
+PASTORI. Hän otti minulta hartaat jäähyväiset--ja vapisi kuin haavan
+lehti.
+
+ELISABETH. Sinä uskot--?
+
+PASTORI. Että hän on--lopettanut itsensä, mennyt ehkä järveen.
+
+ELISABETH. Ei, ei, Henrik! Ei se ole mahdollista, kuinka voit senlaista
+ajatellakaan. Maijuko--Mennyt järveen? Ei milloinkaan maailmassa.
+
+PASTORI. Mutta kirje, joka on kädessäsi? Mitä hän sillä tarkoittaisi?
+
+ELISABETH. En ymmärrä. En osaa vielä sanoa. Jotain muuta, siitä olen
+varma.
+
+PASTORI. Sinä et nähnyt hänen mielentilaansa, kuinka hän oli levoton ja
+säikkyi. Hän oikein parkaisi, kun minä tulin sisään.
+
+ELISABETH. Vaikka vaan! Mutta, hyvänen aika, itsemurhaa,--ei hän
+semmoista tekoa ole miettinyt, ei kuuna päivänä. Ollaan levollisia.
+Odotetaan. Ehkä hän piankin ilmestyy.
+
+PASTORI. Näkee, kuinka vähän sinä ymmärrät Maijun luonnetta. Hänelläkö
+olisi aikaa miettimiseen? Mikä päähän pistää, sen hän tekee.
+
+ELISABETH. Sinä kuvittelet turhia, Henrik. Ja pelkäät suotta.
+Ajattelehan tyynesti asiaa.
+
+MARTHA (tulee oikealta). Joko minä saan viedä kahviverstaat pois?
+
+ELISABETH. Kuulkaa, Martha! Millä mielellä oli Maiju täällä tänä
+aamuna?
+
+MARTHA. Milläkö mielellä?
+
+ELISABETH. Niin--tarkoitan--puheliko hän mitään?
+
+MARTHA. Puhelihan hän.--Paljonkin.
+
+ELISABETH: Mitä hän sanoi?
+
+MARTHA. Minäkös niitä kaikkia muistan.
+
+ELISABETH. Jotain kumminkin.--Koettakaa, ettekö voisi--?
+
+MARTHA. Hän vaan oli tuskainen kovin,--että uhkasi jo mennä järveenkin.
+
+PASTORI. Siinä sen kuulet!
+
+ELISABETH (nousee ja siirtyy levottomana toiselle puolen huonetta.)
+Muistatteko varmaan, että hän niin uhkasi?
+
+MARTHA. Ka, minkätähden minä en muistaisi? Eihän siitä ole pitkää aikaa
+kulunut.
+
+PASTORI. Uskotko nyt?
+
+ELISABETH. Mitä meidän on tehtävä, Henrik?
+
+PASTORI. Menemme ulos etsimään, joka mies. Marthakin.
+
+MARTHA. Ketä sitä etsitään?
+
+ELISABETH. Maijua. Martha ottaa huivin päähänsä, niin menemme yhdessä.
+
+MARTHA. Rautatiellehän se läksi.
+
+PASTORI. Rautatielle?
+
+MARTHA. Niin, matkalaukkuun pisti vaatteita ja meni aika hamppua.
+Portilla vilkutti vossikkaa. »Mihinkä te nyt matkustatte?» minä kysyin,
+siinä kun toisesta päästä kannoin laukkua. Ei virkkanut mitään ennen
+kuin istui roskissa. Silloin vasta sanoi: »Helsinkiin», ja samassa
+läksi hevonen ajamaan. Mutta ilman tuo lienee piloillaan.
+
+ELISABETH. Kyllä Martha saa korjata kahvilaitokset pois.
+
+MARTHA. Pidetäänkö pannua kuumana Maijua varten?
+
+ELISABETH. Ei tarvitse. (Martha menee.)
+
+PASTORI. Kuinka tämä on ymmärrettävä?
+
+ELISABETH. Minä pelkään arvaavani. Voi, sitä lasta, sitä lasta--!
+
+PASTORI. Mitä arvaat?
+
+ELISABETH. Hänellä oli semmoinen into teaatteriin.
+
+PASTORI. Teaatteriin? Olisiko hän mennyt teaatteriin, Maiju? Minun
+lapseni?
+
+ELISABETH. Hän tiesi, ettemme siihen koskaan suostuisi,--varsinkaan et
+sinä. Sen vuoksi sitten otti ja karkasi. Maiju raukka.
+
+PASTORI. Raukka? Sinä häntä vielä säälit. Tuommoista, joka--joka pettää
+omia vanhempiaan, joka kevytmielisesti heittää kotinsa--
+
+ELISABETH. Hän teki sen lapsellisuudesta. Muista, että hän vasta on
+seitsemäntoista vuotta.
+
+PASTORI. Lapsellisuudesta? Onko kavaluus lapsellisuutta? Vielä lisäksi
+noin ilkeä, juonikas kavaluus, jota hän on tässä osoittanut. Onko se
+lapsellisuutta, minä kysyn.
+
+ELISABETH. Sinä aina niin kiivastut.
+
+PASTORI. Sinä taas et välitä niin mitään. Sinulle on yhdentekevä,
+näetpä lapsistasi mitä hyvään.--Kauhistun, kun ajattelen hänen
+menettelyään. Minä hänestä pidän huolta, pelkään hänen terveyttään,
+koetan huvittaa häntä kaikella tavalla, annan lopulta rahaakin leningin
+ostoon--ja hänellä koko ajan viekkaus mielessä. Hänellä on sydäntä
+ottaa nuo rahat ja käyttää niitä omiin vehkeihinsä--sillä niiden avulla
+hän tietysti pääsi matkustamaan. Eikö tämä voi tehdä ihmistä hulluksi.
+
+ELISABETH. Minä en suinkaan tahdo häntä puolustaa. Mutta arvelen
+kuitenkin, että itse hän, raukka, saa kärsiä seuraukset.
+
+PASTORI. Niin saakin, se on varma. Minä tuon hänet kotiin samaa kyytiä
+kuin hän on mennytkin. Ja sitten tulee tässä toinen kurssi.
+
+ELISABETH. Kuinka niin toinen?
+
+PASTORI. Ei hellyyttä enää hiventäkään eikä heikkoutta. Kovaa kuria
+vaan ja ankaraa silmälläpitoa. Yksin ei kaupungille milloinkaan ja
+lukkojen taakse, kun lähdemme kotoa pois.
+
+ELISABETH. Elä mene, Henrik liian pitkälle. Semmoista vankeutta hän ei
+voi sietää.
+
+PASTORI. Niin--minä kyllä arvaan, että sinä asetut puolelle. Mutta se
+ei auta, elä koetakaan, minä varoitan jo ajoissa. Tarpeeksi kauan olet
+sinä saanut häntä hemmotella. Nyt näet, mihin se on vienyt. Kaikki
+lapset olemme menettäneet. Joka ikisen!
+
+ELISABETH. Ja minuako siitä syytät?
+
+PASTORI. Sinua juuri. Ellet olisi pitänyt heitä näin helpossa, vaan
+pienuudesta asti kasvattanut heitä kurissa ja Herran nuhteessa, ei
+varmaan näin olisi käynyt.
+
+ELISABETH (hiljaisesti). Parhaamman ymmärrykseni mukaan olen tehnyt,
+muuta en voi sanoa.
+
+PASTORI. No niin,--siitä ei auta enää riidellä. Nyt tartun minä kiinni,
+ja koetan parantaa mitä parantaa voi. Laita vaatteeni kuntoon hyvissä
+ajoin.
+
+ELISABETH. Milloinka sinä jo lähdet?
+
+PASTORI. Siinäpä se! Minä en voi lähteä ennen kuin tulevan viikon
+lopussa. Huomenna alkaa rippikoulu. Ikävä seikka. Minun olisi pitänyt
+päästä heti jäljestä. (Kokoo paperinsa ja menee kammariinsa.)
+
+ELISABETH. Rakas, taivaallinen isä--kuinka tämä päättyy?
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS.
+
+
+(Jussin ja Hannan asunto Helsingissä. Mukavasti sisustettu huone. Ovi
+eteiseen perällä, toinen ovi vasempaan. Jussin työpöytä oikeaan,
+vasempaan divaanipöytä, leposohva, kiikkutuoli j.n.e.
+
+Jussi istuu pöytänsä ääressä lukien viimeistä, sivuksi taitettua
+korehtuuria sanomalehteensä. Teuvo seisoo vieressä, katsellen toista
+korehtuuri-sivua.)
+
+TEUVO. Hyvä, hyvä!... Mainiota!... Kissa vieköön tämä on niin sukkelaa
+ja samalla niin pistävää, että tahtoisin nähdä, mitä osaavat sanoa.
+
+JUSSI. Tietäähän sen edeltäkinpäin. »Nuori Suomi» pilkkaa uskontoa,
+ivaa kansan pyhimpiä tunteita. Sehän se on vanha virsi.
+
+TEUVO. Ha-ha-ha-ha!
+
+JUSSI. Mitä kohtaa sinä nyt luet?
+
+TEUVO. »On ehdotettu 'Aamuruskolle' nimen muutosta. 'Iltarusko' muka
+paremmin vastaisi sen merkitystä. Tämä kuitenkin on suuri erehdys.
+Sillä mitä on iltarusko? Mailleen menneen auringon viimeinen heijastus,
+valon sammuvien säteiden ruusuinen hyvästijättö. Mutta ajatelkaamme
+siihen sijaan aamuruskon syntyä. Päivä nousee, lähettää ensimmäiset
+kirkkaat säteensä herättämään nukkuvaa maailmaa. Pääsevätkö nämä
+perille? Ei! Yö on tuonut sumua, usvaa, mustia pilven hattaroita
+taivaan rannalle. Näiden kosteaan helmaan vaipuu alkavan aamun
+ensimmäinen kirkkaus, säteet ehtivät vaan kullata hautansa reunan.
+Vasta sitten kun aurinko on saanut nämä esteet tieltään karkoitetuksi»
+--hyvä, hyvä! »kun aamurusko on taivaalta hävinnyt»--sattuvasti
+sanottu.--»vasta silloin on valon voitto täydellinen. Meidän pyhät,
+kunnianarvoiset isämme ovat niinmuodoin tyystin harkinneet työnsä
+tarkoituksen, he ovat tilansa oikein arvanneet antaessaan lehdelleen
+nimen 'Aamurusko'.»--Ha-ha-ha ha--
+
+JUSSI. No, eikös se sitten ole niin?
+
+TEUVO. Aivan, aivan! Niin loogillista ja selvää, ettei siitä pääse
+mihinkään. Mutta mahtaa niiden naamat venyä pitkiksi tätä lukiessa.
+Ja mitähän isä-ukkosi sanoo, eikö hän jo erehdy ja huuda: »Per--»
+ha-ha-ha-ha!
+
+HANNA (tulee vasemmalta). Hiljaa, hiljaa, että Maiju saa nukkua.--Mitä
+te nauratte täällä?
+
+TEUVO. Jussin kirjoitukselle, joka tulee tämän päivän lehteen. Se on
+niin mahdottoman terävä; oletteko lukenut, neiti Hanna?
+
+HANNA. En ole, eihän se Jussi minulle näytä enää milloinkaan
+edeltäpäin.
+
+JUSSI. Mitäs sinä aina intät vastaan?
+
+HANNA. Täytyyhän minun, kun sinä et malta olla sättimättä.
+
+JUSSI. Tietysti minä sätin, koska muut minua sättivät.
+
+HANNA. Siitäkö se sitten paranee? Minusta tuo alinomainen riita on niin
+ikävää.
+
+TEUVO. Vielä mitä! Ei ikävää ollenkaan. Varsinkin kun Jussi osaa antaa
+heille selkään, niin että tuntuu. Ei joudu alakynteen milloinkaan.
+Polemiikissa sinä ainakin olet mestari, Jussi, se täytyy sanoa.
+
+JUSSI. Pakostakin siihen oppii sanomalehti-miehenä. Mutta Hanna ei sitä
+hyväksy. Pitäisi aina suoda vastustajalle viimeinen sana, ei puolustaa
+itseään eikä käyttää aseita.
+
+TEUVO. Ja mikä siitä seuraisi? Luulisivat niin stuukanneensa Jussin,
+että hän senvuoksi piti suunsa kiinni. Ja yleisö olisi samaa mieltä.
+Eikä pitkää aikaa kuluisi, ennenkuin herhiläiset hyppäisivät hänen
+nenälleen kahta rohkeammin.
+
+JUSSI. Se on varma. Ei, Hanna, niinkauan kuin vähänkään kuntoa lienee,
+niin pois minä ne silmiltäni karkoitan. En muuten mies olisikaan.
+
+HANNA. Tähän saakka on kumminkin aina sanottu, että akat ne riitelevät
+ja haukkuvat toisiaan. Nyt miehet ovat ottaneet akoilta viran.
+
+JUSSI. Ole nyt! Vertaatko sinä sanomalehtikiistaa akkojen
+kielen-pieksemiseen? Onhan asiassa ero.
+
+HANNA. Ei minusta ero ole niinkään suuri. Saanko nyt muuten lukea tuon
+kirjoituksesi?
+
+JUSSI. Tällä on kiire, poika odottaa eteisessä. Pianhan lehti ilmestyy,
+ennätät sen lukea sittenkin. (Hän käärii kokoon korehtuurit ja antaa ne
+eteisen ovelta pojalle.) Tässä, vie ne sukkelasti painoon.
+
+TEUVO (ottaa pöydältä erään kirjoituksen). Mitäs tämä on? »Sodat
+hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos poistettavat.»
+
+HANNA. Ai, elkää lukeko sitä!
+
+TEUVO. Ahaa neiti Hanna! Oletteko tekin ruvennut kirjoittamaan »Nuoreen
+Suomeen»? Sepä hauskaa.
+
+HANNA. Vaivaista hauskaa. Eiväthän ne hyvät herrat huoli minun
+kirjoituksistani lehteensä. Kaksi on jo pantu paperikoppaan. Tämä
+kolmas saa luultavasti mennä samaa tietä.
+
+TEUVO. Mutta minkätähden?
+
+HANNA. Niin, selittäköön Jussi sen asian.
+
+JUSSI. Eikö sitä jo otsakirjoituksesta arvaa ilman muita selityksiä?
+
+TEUVO. »Sodat hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos
+poistettavat»--niin, tätä tietysti ei käy painattaminen.
+
+HANNA. Minä en ymmärrä, miksi ei käy.
+
+JUSSI. Siksi, että kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa puolustaa
+itseään, jos vihollinen hyökkää maahan.
+
+HANNA. Kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa pysyä totuudessa. Jos
+miestappo ja verenvuodatus on syntiä ja raakuutta, niin ei mikään
+maailmassa oikeuta sitä tekemään. Onhan se selvä asia.
+
+JUSSI. On monta selvää asiaa, jota ei voi elämässä toteuttaa.
+
+HANNA. Täytyy voida! Pelkuruus ei saa estää.
+
+JUSSI. Pelkuruus? Mitä sinä aina sanot pelkuruus? Järki, käytännöllinen
+äly--ne ne kieltävät menemästä suinpäin surman suuhun.
+
+HANNA. Sen juuri tekivät esi-isät ja sitä sanottiin urhoollisuudeksi.
+Soimaako heitä kukaan järjettömiksi, vaikka panivat henkensä alttiiksi
+isänmaan edestä?
+
+TEUVO. Ei, mutta kuulkaa nyt, neiti Hanna--
+
+HANNA. Jos Suomen kansa uskaltaisi kuolla marttyyri-kuoleman rauhan
+aatteen tähden, niin eipä se silloin olisi suotta elänytkään. Suurempaa
+historiallista tehtävää sille tuskin voi ilmestyä.
+
+JUSSI. Mitä sanot tuohon, Teuvo? Eikö ole kaikki suoraa hulluutta.
+Mutta hän ei usko minua.
+
+TEUVO. Ei, ei. Turhaa haaveilua! Ja sitäpaitse ei noista asioista sovi
+puhua julkisuudessa, neiti Hanna. Kyllä Jussi siinä on oikeassa. Mutta
+mitä koskivat teidän edelliset kirjoituksenne?
+
+HANNA. Kannattaako niistä kertoakaan? (Istuu käsityötä tekemään.)
+
+JUSSI. Niissä oli samanlaisia mahdottomia tuumia. Viimeisessä
+esimerkiksi hän väitti, että vankilaitokset kaikki ovat muutettavat
+kasvatuslaitoksiksi tai parantoloiksi. Rikokselliset ovat pidettävät
+joko moraalisesti sairaina, tai tylsinä, tai kehittymättöminä.
+Henkisestä puolesta koetetaan kyllä pitää huolta, on kouluja kaikille,
+yksin idiooteillekin, ja mielisairaille parannuslaitoksia, mutta
+siveellinen hoito tykkänään laiminlyödään--
+
+TEUVO (hymyilee). No, no, tuo ei olisi ehkä niin hullua.
+
+JUSSI (sytyttää papyrossin). Lapsellisuutta!
+
+TEUVO. Niin, ei niitä aatteita tietysti voi toteuttaa milloinkaan.
+(Katsoo kelloaan.) Mutta kuulkaa, onko teillä jo teaatteripilettiä
+täksi illaksi?
+
+JUSSI. Ei ole, vaan meille kuulutaan annettavankin vapaaliput, kun on
+Maijun koetusnäytäntö.
+
+TEUVO. Se on totta, se. Mutta minunpa täytyy käydä ostamassa, ennenkuin
+loppuvat.
+
+JUSSI. Tulet kait sitten tänne takaisin, että menemme yhdessä?
+
+TEUVO. Tulen, tulen. Hyvästi siksi aikaa. Menee.)
+
+JUSSI. No, Hanna?
+
+HANNA. Mitä no?
+
+JUSSI. Sinä olet pahoillasi.
+
+HANNA. Olen. Kun sinä et ollenkaan minua käsitä.
+
+JUSSI. Kyllä minä käsitän sinut, mutta sinä et käsitä minua. Kuulepas
+nyt, kun selitän sinulle asian oikein juurta jaksaen. Pane pois tuo
+ompeluksesi ja kuuntele minua tarkkaan.
+
+HANNA (laskee työnsä syrjään). Nooh?
+
+JUSSI. Oletetaan, että tänne pohjoiseen tulee puutarhuri etelämaasta.
+Hän ei tunne meidän ilmanalaa, vaan kylvää täällä oman maansa hienoja,
+arkaluontoisia kasvia. Kuinka luulet, että niiden kylvöjen käy?
+
+HANNA. Ne eivät menesty. Tietäähän sen.
+
+JUSSI. Oikein! Ne eivät menesty. Niiden kylvämisestä ei siis ollut
+mitään hyötyä, ei hänelle eikä muille. Olemmeko siitä yhtä mieltä?
+
+HANNA. Olemme.
+
+JUSSI. Tuo puutarhuri saattoi olla hyvinkin taitava kasvien hoitaja,
+mutta kumminkin hän oli epäkäytännöllinen ja lapsellinen, kun ei
+ottanut selkoa ensin maan ilmanalasta, ennenkuin meni kylvöjään
+tekemään, eikö niin?
+
+HANNA. Niin--arvatenkin.
+
+JUSSI. Ja halusta soisimme, että täällä kasvaisi rusinoita, veskunoita,
+appelsiinia, viinirypäleitä ja muuta semmoista. Mutta mikä on
+mahdotonta, se on mahdotonta.
+
+HANNA. No niin--vaan minä en ymmärrä--
+
+JUSSI. Mitäkö tämä koskee sinuun? Odotahan, me tulemme nyt siihen.
+Tahtoisin, näetkös, väittää, että sinä juuri olet tuommoinen
+epäkäytännöllinen puutarhuri.
+
+HANNA. Minä? Kuinka? Millä tavalla?
+
+JUSSI. Sinä tavoittelet semmoisia aatteita ja totuuksia, jotka eivät
+menesty tämän maapallon moraalisessa ilmanalassa. Ne kuuluvat, näet,
+johonkuhun muuhun taivaankappaleesen, jossa korkeamman elämän ehdot
+ovat edullisemmat. Täällä niitä on mahdoton toteuttaa.
+
+HANNA. Mutta voisimmehan kumminkin koettaa. Voisimmehan edes puhua
+niistä.
+
+JUSSI. Runoilija sen voi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut.
+He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin
+tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan
+seurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi
+ihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer--niin, hän, ukko paha, on kuin
+puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman
+meininkiä ollenkaan.
+
+HANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä.
+
+JUSSI. Mutta sanomalehden, näetkös, täytyy ottaa ihmiset semmoisina
+kuin ne ovat, ja olot semmoisina kuin ne ovat, katsoa, mikä on
+mahdollista toteuttaa, mikä ei,--ja myöskin millä tavalla mikin asia
+voidaan perille ajaa. Lyhyesti: sen täytyy olla käytännöllinen ja
+viisas, ei haaveilla pilvien tuolla puolen eikä myöskään lyödä päätänsä
+seinään. Ymmärrätkös nyt?
+
+HANNA. Kyllähän minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta sillä tavoin
+edistytään niin kauhean hitaasti--jos edistytään ollenkaan.
+
+JUSSI. Elä rupea alakuloiseksi, pikku Hanna. Sinun täytyy heittää nuo
+korkeat ideaalit ja tyytyä matalampiin, paljon matalampiin, muuten
+tulet mielisairaaksi. Mitä hyötyä sinulla siitä, jos välttämättä tahdot
+kotimaassa kasvaneita appelsiinia, kun niitä kumminkin on mahdoton
+saada? Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä, lapsi kulta--No, mitä nyt?
+Maiju siellä, luulemma, jo rymyää. Kas niin, tuossa hän on. Miks'et
+malttanut nukkua enemmän aikaa?
+
+MAIJU (tulee väsyneen näköisenä sivuhuoneesta).
+
+HANNA. Maiju rakas, kuinka sinä jaksat näytellä illalla, kun et
+ollenkaan lepää, etkä moneen yöhön ole saanut unta?
+
+JUSSI. Ja ajattele miten tärkeätä, että onnistut tänä iltana, kun on
+koetusnäytäntö.
+
+MAIJU. Eihän ole enää aikaa, kello on jo paljon. Täytyy mennä
+teaatteriin.
+
+JUSSI. Kello on vasta kuus. Puoli tuntia ennätät vielä nukkua vallan
+hyvin.
+
+HANNA. Mene takaisin pitkällesi. Kyllä minä herätän, jos sattuisit
+nukkumaan.
+
+MAIJU. En minä enää. Antakaa minun olla täällä teidän luonanne. Jos
+tietäisitte, kuinka vaikeata se on, ette varmaankaan pakoittaisi.
+
+JUSSI. Mikä on vaikeata?.
+
+MAIJU. Se, se--. En minä hirviä kertoa.
+
+HANNA. Kyllä arvaan. Ne yölliset näyt sinua kiusaavat.
+
+MAIJU. Nehän ne kiusaavat.
+
+HANNA. Ihme ja kumma! Eikö mitään apua bromkaalista, eikä
+puolikylvystäkään, jonka tänään otimme?
+
+MAIJU. Ei mitään. Pahemmiksi vaan käyvät.
+
+JUSSI. Minkälaisia näkyjä ne ovat? Saanko kuulla? Jospa minä ne
+karkoittaisin hyvinkin.
+
+MAIJU. Ei ne vaivaa näin kun olen ylhäällä, ja kun puhelemme yhdessä.
+Mutta niin pian kuin menen levolle ja koetan nukkua--
+
+JUSSI. Silloin ne ilmestyvät?
+
+MAIJU. Silloin heti. Jos menen unenhortoon, on isä vuoteen ääressä ja
+kumartuu ylitseni. Hänellä on pitkä puukko kädessä, jolla aikoo pistää
+minua suoraan sydämeen. »Näin uhrasi Abraham ennen poikansa Iisakin»,
+hän sanoo. Minä aina säikähdän ja vavahdan hereille.
+
+JUSSI (nauraen). Ja tuommoista unta sinä pelkäät. Jopa olet
+lapsellinen.
+
+MAIJU. Ei siinä ole vielä kaikki. Minä näen hänet välistä valveilla
+ollessakin, ennenkuin menen uneenkaan. Kun painan silmät kiinni, ja
+koetan nukkua, tunnen selvästi, että hän jo on huoneessa. Repäisen
+äkisti silmät auki, ja hän tosiaankin seisoo nurkassa perällä huonetta,
+ikäänkuin väijymässä; mutta kun oikein kiinteästi teroitan silmäni
+sinne, himmenee hän vähitellen, ja katoo aivan samaan paikkaan,
+seisovilta jaloiltaan.
+
+JUSSI. Näköhairahduksia, hyvin tavallisia. Ei niistä huoli olla
+millänsäkään, Kun voisit olla pappaa ajattelematta--
+
+MAIJU. Mutta kun minä en saa häntä pois mielestäni, en vaikka mitä
+tekisin.
+
+JUSSI, Et ainakaan häntä pelkäisi, turhanpäin. Siitähän ne vaan tulevat
+kaikki nuo kuvittelut.
+
+MAIJU. Niin, miksi täytyy minun häntä niin hirveästi peljätä! En sille
+mitään voi.
+
+JUSSI. Me lähdemme huomenna lääkäriin, ehkä hän tietää jotain neuvoa.
+Nyt unohdamme pois kaikki kummitukset ja puhelemme muista asioista.
+
+HANNA. Tehdään niin. Ajattelin sitä jo äsken ehdoittaa.
+
+MAIJU. Mutta eikö minun pidä jo vähitellen lähteä? Jussi, katsoppa
+kelloasi.
+
+JUSSI. Jaa-a! Ei tässä enää ole aikaa kovin vitkastella. Kymmenen
+minuttia korkeintaan.
+
+MAIJU. Voi, voi! Kuinkahan minun nyt käynee!
+
+HANNA. Joko tulee ramppi-kuume?
+
+MAIJU. Kuulkaa--yhtä teidän täytyy luvata minulle.
+
+HANNA. Nimittäin--?
+
+MAIJU. Te ette saa tulla teaatteriin tänä iltana, ette kumpikaan.
+
+JUSSI. Mitä hullua? Mekö emme saisi tulla teaatteriin?
+
+MAIJU. Ette millään ehdolla! Minä pyydän ja rukoilen: jääkää pois!
+
+HANNA. Mutta minkätähden?
+
+MAIJU. Minä suorastaan en osaisi näytellä, jos tietäisin teidän olevan
+katselemassa. Ajattelin sitä juuri äsken tuolla.
+
+JUSSI. No, nyt tuli kummat!
+
+MAIJU. Etkö muista, Hanna? Koulun tutkinnoissakin ennen en peljännyt
+ketään niin paljon kuin mammaa ja sinua.--Samoin nyt. Ei saa ketään
+omia tulla teaatteriin, kun minä näyttelen, ei ketään.
+
+HANNA. Eikö milloinkaan?
+
+MAIJU. Sitten ehkä joskus--monen vuoden päästä, kun olen käynyt
+Pariisit ja muut.--Mutta tänä iltana ei varsinkaan.
+
+JUSSI. Ja täälläkö meidän pitää istua epätiedossa kaiken aikaa? Kuule--
+ei se käy laatuun.
+
+MAIJU. Minä tulen kotiin heti, kun »Ensi lempi» on mennyt. Sitten
+istumme hauskasti yhdessä ja minä kerron tarkkaan, kuinka on käynyt.
+
+JUSSI. Niin, mutta--En minä tiedä, tokkohan me tuohon suostumme, Hanna?
+
+MAIJU. Teidän täytyy, minä sen sanon. Vai tahdotteko välttämättä tehdä
+minulle kiusaa, tahdotteko, etten onnistuisi?
+
+HANNA. Ollaan poissa, Jussi, koska hän niin vaatii. Näemmehän sen
+sitten jonkun toisen kerran.
+
+MAIJU. Hyvä, rakas Hanna, sinä olet aina kiltti. Voi, voi, kuinka sinä
+olet herttainen, minä pidän sinusta niin ihmeesti.
+
+HANNA (hymyillen). Vähälläpä on lapsen mieli hyvitetty.
+
+MAIJU. Mutta nyt alkaa jo olla kiire. (Katsoo kelloaan.) Jumaliste--
+kohta puoli seitsemän.--No, Jussi, jäätkö pois, vai et?
+
+JUSSI. Hm... Sepähän sitten nähdään.
+
+MAIJU (polkee jalkaa). Sano sukkelasti!
+
+JUSSI. Kuule--elä sinä äyski.
+
+MAIJU. Kun on niin kauheasti kiire. Nyt minun pitäisi olla jo
+teaatterilla.
+
+JUSSI. Mene sitten joutuun.
+
+MAIJU. Lupaatko jäädä pois? Hyvä Jussi?
+
+JUSSI. Sinulla on aina kaikenmoisia päähänpistoja, jotka eivät
+velvoita, ei niin mitään. Oikein harmittaa tuommoinen--
+
+MAIJU. Lupaatko, lupaatko?
+
+HANNA. Anna myöten, Jussi, hän muuten hermostuu.
+
+JUSSI. Eikö liene jo parhaiksi hermostunut?
+
+MAIJU. Taivas, kuinka sinä minua viivytät.--Puoli seitsemän jo!
+
+JUSSI. No, mene, Jumalan luoma, mene herran nimeen.
+
+MAIJU. Ja sinä et tule?
+
+JUSSI. En. Ole rauhassa.
+
+MAIJU. Käsi päälle.
+
+JUSSI. Vielä minä sen panen alle. Ellet usko sanaa, niin--
+
+MAIJU. Käsi päälle, minä sanon! (Ottaa sen häneltä puoliväkisen.) Noh,
+nyt on hyvä kaikki.
+
+JUSSI. Hupakko.
+
+MAIJU. Nyt se siis kohta alkaa!--Voih!
+
+HANNA. No, Maiju--? Mikä vaivaa?
+
+MAIJU. Jos olisi kaikki jo ohitse! Jos olisi kello yhdeksän ja me
+istuisimme täällä levossa!
+
+HANNA. Elä rupea sitä nyt ajattelemaan. Sinä myöhästyt.
+
+MAIJU. Niin, se on totta. Täytyy lähteä, ei auta mikään! Hyvästi,
+Hanna.
+
+HANNA. Hyvästi, hyvästi! Ja onnea nyt! Ole rohkea vaan, elä hätäile
+yhtään. Kyllä sinä varmaan onnistut.
+
+JUSSI. Ja ellet onnistu, niin väliäpä tällä! Ei se ole sen
+vaarallisempaa.
+
+HANNA. Käännyt jollekulle muulle alalle sitten.
+
+MAIJU. Hyvästi, Jussi! Elkää olko minulle ilkeitä huomenna lehdessänne.
+
+JUSSI. Minustako se riippuu, kun et päästä edes katsomaankaan. Antaahan
+olla, ettet vaan saisi sitä katua.
+
+HANNA. Ei hän saa, mitä sinä vielä kiusoittelet, Jussi, suotta. Riennä
+nyt, Maiju kulta.
+
+MAIJU. Hyvästi. (Menee kiireesti eteiseen.)
+
+HANNA (saattaa häntä ovelle ja tulee takaisin). Pää pystyyn! Näytä,
+että sinussa on terästä ja rautaa.--Maiju raukka! Luuletko, että hän
+onnistuu, Jussi?
+
+JUSSI. Vaikea tietää edeltäpäin.
+
+HANNA. Mutta ellei hän nyt onnistu eikä pääsekään teaatteriin--entäs
+sitten? Pappa varmaan kieltää häneltä kodin.
+
+JUSSI. Mitäs sitten muuta kuin menee naimisiin. Teuvo on, luulemma,
+häneen pahasti pikiintynyt. Ja Teuvo on varakas poika, voi ottaa eukon
+milloin hyvänsä.
+
+HANNA. Hyi sinua!
+
+JUSSI. Mitä hyi? Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se
+kumminkin on naiselle tärkeintä kaikesta.
+
+HANNA. Senpätähden juuri siihen ei enää toimeentulon tähden mennäkään,
+vaan ainoastaan rakkaudesta.
+
+JUSSI. Mikäs estää Maijua rakastumasta Teuvoon? Semmoinen kunnon
+poika--
+
+HANNA. St! Joku tuli eteiseen. (Menee katsomaan.)
+
+JUSSI. Ja rakkaus se syttyy ja rakkaus se sammuu, mutta pääasia on,
+että tulevat hyvin toimeen.
+
+HANNA (ovella). Ole hiljaa!--Kas, tekö siellä olittekin?
+
+TEUVO (tulee sisään). Nyt, tiedättekö, on hiisi merrassa.
+
+JUSSI. Noh?
+
+HANNA. Mitä on tapahtunut?
+
+TEUVO. Pappanne on täällä.
+
+JUSSI. Elä!--Mistä tiedät?
+
+TEUVO. Tuli vastaani kadulla. Ja hän oli mörkin näköinen kuin
+ukkospilvi.
+
+JUSSI. Taidamme olla helisemässä kohta.
+
+HANNA. Elä edes naura, Jussi.
+
+JUSSI: En suinkaan tässä osaa itkemäänkään ruveta.
+
+TEUVO. Leikki siitä kumminkin on kaukana. Tietysti hän tahtoo ottaa
+Maijun pois teaatterista. Mitä varten hän muuten olisi tullut?
+
+HANNA. Niin, se hänellä mahtaa olla mielessä. Kuinka tämä. päättyy,
+Jussi?
+
+JUSSI. Mitä hän sinulle puhui?
+
+TEUVO. Ei paljon mitään. Kysyi vaan teidän asuntoanne.
+
+JUSSI. Hän aikoo siis tulla tänne? Hyvä!
+
+HANNA. Jussi, ei riitaa! Rakas Jussi!
+
+JUSSI. Ei minun puoleltani ensiksi. Mutta jos hän aloittaa--ja sen hän
+luultavasti tekee--
+
+HANNA.. Niin muista kuitenkin, että hän on isäsi, että hän on juurtunut
+kiinni toiseen katsantotapaan--
+
+JUSSI. Jonka nojalla luulee olevansa oikeutettu muita sortamaan. Jos
+antaisi hänelle vallan, hän tukehuttaisi henkisesti kuoliaaksi
+jok'ainoan lapsensa.
+
+HANNA. Nyt sinä olet jo täydessä vihassa!
+
+TEUVO. Hevonen pysähtyi portaiden eteen. (Katsoo ikkunasta.) Ganska
+riktigt--siellä hän on.
+
+HANNA. Pappako? (Juoksee ulos.)
+
+TEUVO. Mutta kuinkas nyt? Meidän pitäisi jo mennä teaatteriin.
+
+JUSSI. Kuulehan, kun Maiju ei anna meidän tullakaan. Mokoma visapää.
+
+TEUVO. Eikö anna teidän tulla?
+
+JUSSI. No ei. Hän muka ei osaa näytellä, jos tietää meidän olevan
+katsomassa.
+
+TEUVO. Entäs sitten?
+
+JUSSI. Täytyy kait totella.
+
+TEUVO. Nyt ne siellä tulevat, että ovet jyskävät. Minä lähden ajoissa
+tieheni.
+
+JUSSI. Maltapas, kun sanon. Lähetä sinä meille tietoa teaatterista,
+kuinka Maijun on käynyt. Lähetä kohta, kun »Ensi lempi» on mennyt.
+
+TEUVO. Kyllä, kyllä. (Menee.)
+
+JUSSI. Vai niin, isä! Sinä siis uhalla tahdot koetella voimia lastesi
+kanssa. Astu esille! Minä olen valmis. (Pastori ja Hanna tulevat.)
+
+HANNA (eteisessä tullessaan). Herra Rastas meille ikään kertoi, että
+pappa oli kaupungissa.
+
+PASTORI (samoin eteisessä). Jussi on kotona?
+
+HANNA. On.
+
+PASTORI. Hyvä! (Tulee sisään, sanomalehti kädessä. Hanna seuraa häntä.)
+
+JUSSI. Hyvää iltaa!
+
+PASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus
+»Aamuruskoa» vastaan?
+
+JUSSI. Minun.
+
+HANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan?
+
+PASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi
+kuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten
+tiedä mitä sanoa.
+
+HANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut?
+
+PASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli
+hiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi
+kirjoittanut omaa isääni vastaan.
+
+JUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan
+kirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole
+poikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää.
+
+HANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne.
+
+PASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä
+avoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes
+hävetä?
+
+JUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se
+vaan vastaus »Aamuruskon» hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne
+solvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi,
+ilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti
+petyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan
+muserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi
+minussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei
+arvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan.
+
+HANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä
+mitä puhuu.
+
+PASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit,
+jos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää
+kantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota,
+siinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen
+sinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä
+voittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki
+ne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat.
+
+JUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne »Aamuruskossa» oli päinvastoin
+siihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te
+olette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne.
+Kirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole
+niin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska
+kerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi,
+niin Jumalan miehiä kuin olettekin.
+
+HANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha?
+
+JUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten
+minä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä,
+sinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten
+peljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja
+nöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano,
+mitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä?
+Kaukana siitä--!
+
+PASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko,
+ettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä
+hänen kasvatuksensa on tuottanut.
+
+JUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä
+ole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen
+nahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos
+siitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja
+kuntoa jotain toimittamaan maailmassa.
+
+HANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua
+herättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei
+ikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä
+eikä neuvoilla.
+
+JUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut.
+Olenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei
+milloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi
+ollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa
+antanut sille yllykettä--
+
+PASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--?
+
+JUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt,
+ja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään.
+Ja siinä hän juuri teki väärin.
+
+HANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi?
+
+JUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi
+paatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään
+oikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme
+tuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi.
+
+HANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei
+kumminkaan ole tätä kuulemassa.
+
+PASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa!
+
+JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa
+nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen
+hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän
+itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä,
+asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä
+takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla
+tänlaisissa kohdissa on meneteltävä.
+
+HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa
+voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja
+oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee.
+
+JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla.
+
+PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä
+sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi,
+lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon.
+Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä
+hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää
+ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan,
+varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin,
+nyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni
+heti.
+
+HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa.
+
+PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt?
+
+HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö
+tänään.
+
+PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä
+lähden sinne.
+
+HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa?
+
+PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä.
+
+JUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys.
+
+PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on
+kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele.
+
+JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja
+väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta?
+
+PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia?
+
+JUSSI. Jotakuinkin.
+
+PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä.
+Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle.
+
+HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä
+vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne
+tuomittavat?
+
+PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä
+tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi
+olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa
+näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus.
+
+JUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa,
+saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille--
+
+HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on
+ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä.
+
+PASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä
+seuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna!
+
+HANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--!
+
+JUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt.
+Hän näyttelee parastaikaa.
+
+PASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne!
+
+HANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön?
+
+JUSSI. Se voisi häneltä syntyä.
+
+HANNA. Vaan millä tavalla?
+
+JUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan.
+
+HANNA. Ja mitä sitten seuraa?
+
+JUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään.
+
+HANNA. Elä edes kiroa.
+
+JUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin?
+
+HANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää?
+
+JUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään!
+Olisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi
+pitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin.
+
+HANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut
+pappaa rakkaudella--
+
+JUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä
+päästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua
+isä lukuun ollenkaan, sano?
+
+HANNA. Ei ottanut.
+
+JUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai
+äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään?
+
+HANNA. Taidat olla oikeassa. (Peittää kasvonsa käteen.)
+
+JUSSI. Hanna--? Itketkö sinä? Kuule--mitä sinä nyt joutavia? (Menee
+hänen luoksensa ja laskee kätensä hänen kaulalleen.) Elä itke, elä
+herran tähden, ei se kannata. Jopa jo! Ole ihan huoleton, kyllä minä
+pidän puoliasi. Mutta sinä et saa silloin asettua minua vastaan. Muista
+se. No niin--elä itke enää. Kuule, Hanna!
+
+HANNA. Enhän minä itke.
+
+JUSSI. Itketpäs. Kas tuota, kun osaa narrata. Tiedänhän minä että
+itket, mitä sinä kiellät? Näytäpäs silmiäsi--no, näytä vaan, näytä.
+Noo--vai et sinä itke? Mikä sinua nyt oikeastaan vaivaa? Tunnusta
+kauniisti!
+
+HANNA. Minä olen tarpeeton ihminen maailmassa. Ei minulla ole sijaa
+täällä. En sovellu elämään, en voi toimittaa mitään.
+
+JUSSI. Sinäkö tarpeeton? Hui hai! Ennen sitten kaikki muut.--Mihinkä me
+matoset joutuisimme, ellei olisi tuommoisia lempeitä, helläsydämisiä
+olentoja kuin sinä ja äiti--jotka aina pidätte vaan muista huolta, ette
+milloinkaan itsestänne? Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin!
+Oikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole
+milläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi
+täällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan
+sinun tähtesi, kulta nupukka.
+
+HANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä
+pohjalta olet vallan toinen.
+
+JUSSI. Niin olenkin--sen tunnen nyt. Mutta siellä tulee joku.
+Kirjapainon poika ehkä--Ei--?
+
+(Vosikka tulee.)
+
+VOSSIKKA. Asuuko täällä herra Valtari?
+
+JUSSI. Mitä sillä? Minä se olen.
+
+VOSSIKKA. Tämän laittoi eräs herra suomalaisesta teaatterista.
+
+JUSSI (ottaa kirjelipun ja aukaisee sen). Teuvolta!--»Loistava
+menestys! Seitsemän esiinhuutoa, monta monituista kukkaisvihkoa.
+Ihastus yleinen!»--No hei! Hanna, elä ole pahoillasi enää, kaikki on
+hyvin.
+
+VOSSIKKA. Tuleeko siitä vastausta?
+
+JUSSI. Ei, saatte mennä.--Odottakaa--tässä vähän juomarahaa.
+
+VOSSIKKA. Kiitän. (Menee.)
+
+HANNA. Eipä tullut siis mitään julkista skandaalia. Oli se kumminkin
+hauskaa.
+
+JUSSI. Ei tullut. Isä-ukko ei arvon ennättänyt perille ennen näytännön
+loppua. Sai pitkän nenän. Nyt pauhatkoon jäljestäpäin niin paljon kuin
+lystää.
+
+HANNA. Mutta Maiju raukka on ehkä kovalla parast'aikaa.
+
+JUSSI. Pah--hän sen kestää. Ja paetkoon tänne, jos hätä tulee.--No
+niin, siinä paha, missä panetellaan.
+
+MAIJU (tulee kukkaisvihko kädessä). Nyt se on ohitse.
+
+HANNA. Loistava menestys, esiinhuutoja, kukkakimppuja--me jo tiedämme.
+
+MAIJU. Kuka kertoi?
+
+JUSSI. Onnea vaan! Saako sinua nostaa?
+
+MAIJU. Ei,--elä, elä, Jussi.
+
+HANNA. No, miltä tuntui? Kerro!
+
+MAIJU. Jahka tästä selviän. Minä olen kuin kuumeessa vielä. Antakaa
+minulle vettä.
+
+JUSSI. Olutta sinun pitäisi juoda, tai portteria.
+
+MAIJU. Ei, vettä minä ennemmin--
+
+HANNA. Tässä.
+
+MAIJU. Kiitos. Se teki hyvää.
+
+JUSSI. Mutta et sinä ole oikein iloinen. Luulin, että sinä nyt kohoisit
+vähintäkin seitsemänteen taivaasen.
+
+MAIJU. Odota, veli hopea, ehkä tästä vähitellen kohoankin. Ja menen
+yksin tein ylös aina seitsemäänkymmenenteen. Mitäs silloin sanotte?
+
+HANNA. Eikö sinua peloittanut hirveästi?
+
+MAIJU. Peloitti alussa. Mutta niin pian kuin tulin näyttämölle ja näin
+yleisön, oli kaikki kuin pois puhallettuna. Minä unohdin koko maailman
+ja sain semmoista voimaa ja intoa, että itsekin ihmettelin. Se tuli
+varmaan siitä, että koko ajan tunsin, kuinka yleisö oli minulle
+hyväntahtoinen.
+
+HANNA. Sinä sen tunsit?
+
+MAIJU. Tunsin, selvästi. Sieltä tuli kuin sähkövirta ja se se vaikutti.
+Ette usko, millä sisällisellä riemulla minä näyttelin. Tiesin, että
+onnistuin, ja mitä paremmin sen tiesin, sitä helpommaksi kävi
+näytteleminen. Voi, se oli vallan toista kuin näytellä tyhjille
+seinille siellä kotona.
+
+JUSSI. Sen arvaan.
+
+HANNA. Varsinkin kun oli eläviä ihmisiä vastanäyttelijänä eikä
+kasvia.--
+
+MAIJU. Ja sitten--kun huudettiin esille ja kun koko huone kaikui käsien
+läiskeistä ja hyvähuudoista, ja kukkavihkoja ojennettiin rampin yli--
+
+HANNA. Niin, mitäs se kaikki vaikutti?
+
+MAIJU. Tiedättekö, minä olin kuolla ilosta. Olisin tahtonut sillä
+kertaa puristaa koko yleisön rintaani vasten.
+
+JUSSI. So, so. Ei vähä mitään.
+
+MAIJU. Niin, vaan nyt tuntuu niin oudolta yhtäkaikki. Niin kummallisen
+oudolta. En ymmärrä itsekään, mutta--Voi, jos mamma olisi täällä!
+
+JUSSI. Entä pappa!
+
+MAIJU. Ei herran tähden, pysyköön hän vaan siellä kotona.
+
+HANNA. Mitä? Sinä et siis--? (Katsoo Jussiin.)
+
+JUSSI (antaa varoittavan merkin). Niin, pysyköön hän vaan siellä
+kotona.
+
+MAIJU. Tulkaa nyt istumaan. Hanna ja minä sohvaan, Jussi kiikkutuoliin.
+
+JUSSI. Heti, paikalla. Minä otan vaan papyrossin.
+
+MAIJU. Pidä minusta oikein tukevasti kiinni, Hanna. Noinikään. Mitenkä
+tulevat ne toimeen, joilla ei ole veljeä, ei sisarta, ei ketään
+maailmassa?
+
+HANNA. Kerro nyt vielä teaatterista jotain. Oliko paljon väkeä?
+
+MAIJU. Täysi huone. Lippu luukun päällä.
+
+JUSSI. Oho? Oikeinko todella?
+
+HANNA. Mutta kuule, miksi sinä nytkähtelet niin somasti?
+
+MAIJU. Mitenkä nytkähtelet?
+
+HANNA. Noin, tuolla tavalla. Etkö siitä itse tiedäkään?
+
+MAIJU. Tiedänhän minä. Ei se mitään. Hermostumista vaan.
+
+JUSSI. Sinun täytyy saada lasi viiniä.
+
+MAIJU. Ehkä se tosiaan vahvistaisi.
+
+HANNA. Voi, kun ei satu olemaan kotona.
+
+MAIJU. No, antaa sitten olla.
+
+JUSSI. Ei, minä menen hakemaan.
+
+HANNA. Ethän pääse puotiin enää näin myöhällä.
+
+JUSSI. Kyllä minä tiedän mistä saan. Odotatte vaan pikkuisen aikaa.
+Minä olen tuotapikaa takaisin.
+
+MAIJU. Elä huoli mennä, Jussi. Kyllä se on ohitse kohta, en minä
+tarvitse mitään.
+
+JUSSI. Tarvitset lasin viiniä ihan varmaan. Ja sitten saamme Hannan
+kanssa juoda maljasi myöskin, kuuluuhan se asiaan. Ota sinä, Hanna,
+lasit esille sill'aikaa (kääntyy ovelta). Kuulehan--taikka niin--ei hän
+tänne tule tänä iltana kumminkaan.--Eikös mitä--ei sitä tarvitse
+peljätä. (Menee.)
+
+MAIJU. Kuka ei tule?
+
+HANNA. Ei kukaan.
+
+MAIJU. Mutta ketä hän tarkoitti?
+
+HANNA. Ketä lienee tarkoittanut.
+
+MAIJU. Teuvoa vissiin.
+
+HANNA. Nojaa päätäsi tuohon minun olkapäähäni. Noin. Onko hyvä nyt?
+
+MAIJU. On.
+
+HANNA. Jos koettaisit nukahtaa hiukan. Painapa silmäsi kiinni.
+
+MAIJU. Hän sanoi peljätä... Ei tarvitse peljätä... Minkätähden hän
+sanoi peljätä?
+
+HANNA. Nuku nyt pois eläkä puhele enää. Ole vallan hiljaa.
+
+MAIJU. En minä saa unta. Saanenko koko yönä.
+
+HANNA. Jos malttaisit olla rauhassa siunaaman hetken. Et ajattelisi, et
+liikkuisi, et puhuisi.
+
+MAIJU. Kuule--mikä se oli?
+
+HANNA. Ei mikään, ei ikinäs mikään. Rupeatko sinä taas kuvittelemaan--?
+
+MAIJU. Ääniä ihan varmaan!
+
+HANNA. Kadulta ehkä. Mitä niistä välität?
+
+MAIJU. Kuule, kuule--!
+
+HANNA. Elä hätäile suotta, hyvä lapsi. Olipa tuo nyt mitä tahansa--
+
+MAIJU. Ikkunan alle pysähtyivät. (Serenaadi alkaa ikkunan takana.)
+
+HANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle.
+
+MAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki
+lamput ja kynttilät.
+
+HANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan
+vielä ikkunankin.--
+
+MAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat!
+
+HANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä.
+
+MAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä
+laulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin--
+niin että tahtoisin syödä ylös heidät.
+
+HANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan.
+
+MAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin
+että tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä
+kuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano.
+
+HANNA. Tsh! Ollaan hiljaa.
+
+MAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--!
+
+HANNA. Mitä?
+
+MAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat?
+
+HANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen.
+
+MAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten
+ymmärtäisi.
+
+HANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa.
+
+MAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta.
+
+HANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää.
+
+MAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni
+rakastaa ja palvella isänmaata?
+
+HANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia
+lupauksia.
+
+MAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano!
+
+HANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin
+kaunis ääni?
+
+MAIJU. Voi, kun et sinä neuvo.
+
+HANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti.
+
+MAIJU. Ja sanon kuinka?
+
+HANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene!
+
+MAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni!
+
+LAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön!
+
+MAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon?
+
+HANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja
+toivo!
+
+MAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja
+toivo! Eläköön rakas isänmaa!
+
+LAULAJAT. Eläköön! (Poistuvat marssia laulaen.)
+
+MAIJU. Kuinka oli hauskaa! Ja kuinka tämä elämä sentään on ihanaa!
+Hanna, pysähytetään kellon viisari tuhanneksi vuodeksi!
+
+HANNA. Luuletko että auttaisi?
+
+MAIJU. Eihän se auttaisi, ei. Täytyy antaa ajan vieriä eteenpäin. Kun
+vaan tietäisin, millä osoittaisin heille kiitollisuuttani.
+
+HANNA. Sillä, että ahkerasti koetat edistyä.
+
+MAIJU. Minä koetan! Tämän hetken muistoksi teen sen pyhän lupauksen,
+että koko sydämestäni rakastan ja palvelen Suomen taidetta niin kauvan
+kuin elän ja että--(Pastori tulee sisään.)
+
+MAIJU (kalpenee ja hoippuu taaksepäin). Hanna, Hanna--!
+
+HANNA. Elä säikähdä! Maiju, rakas--
+
+MAIJU. Se on tuolla taas! Hanna, Hanna, se on tuolla--!
+
+HANNA. Pappa se on--pappa itse.
+
+MAIJU. Ei, haamu, sama haamu--
+
+HANNA. Se on pappa, usko minua, hän jo äsken kävi täällä, vaikka emme
+sitä sinulle sanoneet.
+
+MAIJU. Ei, ei--
+
+PASTORI. Sinä olet, näemmä, harjaantunut näyttelemisessä. Mutta elä
+luule, että minua noilla vehkeillä petät--
+
+MAIJU. Hanna! Hän tahtoo minut tappaa--
+
+HANNA. Hän pyörtyy. Pappa, voi, te säikytätte hänet kuoliaaksi--
+
+PASTORI. Teeskentelee vaan. Herkiä tuosta, Maiju, ei se kumminkaan
+auta. Sillä nyt minä sinut jo tunnen, sinä kevytmielinen lapsi.
+Valehtelija, petturi, maailman kunnian pyytäjä! Niin--kunniaa sinä
+pyysit, häpeän sait--
+
+MAIJU (pyörtyy).
+
+HANNA. Hän kuolee!
+
+JUSSI (tulee). Mitäs täällä tapahtuu?
+
+HANNA. Jussi, Jumalan kiitos! Tule auttamaan, tule!--Viedään hänet
+tuonne toiseen huoneesen.
+
+JUSSI. Tekö tämän--?
+
+HANNA. Joudu, joudu!
+
+JUSSI. Onko nyt hyvä mielenne? Oletteko tyytyväinen, kun saitte
+lapsenne hengiltä? (Hanna ja Jussi kantavat Maijun pois.)
+
+PASTORI. Lapseni hengiltä--sanoiko hän niin?----Mitä hänelle sitten
+tein?----En muista----En muista--pääni menee sekaisin--en muista
+mitään.----Lapseni--minä tahdon häntä nähdä--(Hän aikoo mennä
+sivuhuoneesen.)
+
+JUSSI (oikealta). Ei tänne! (Sulkee oven.)
+
+PASTORI. He sulkivat oven.--Minua eivät päästä sisään----minua, joka
+sen tein----joka olen syynä kaikkeen... Sieltä ei kuule
+hiiskaustakaan.----Miksi ovat niin hiljaa? Onko hän jo--? Miksi ovat
+niin hiljaa? Jos hän kuolee, olen murhaaja, lapseni murhaaja.----He
+eivät päästä minua sisään. Minä menen kuitenkin. (Koettaa avata oven.)
+
+HANNA (estää häntä ja tulee sisään). Elkää, pappa, hän pyörtyisi
+uudelleen, jos näkisi teidät.
+
+PASTORI. Onko hän siis tointumaan päin?
+
+HANNA. On.
+
+PASTORI. Jumalalle kiitos olkoon. Minä tahdon häntä nähdä.
+
+HANNA. Ei nyt, pappa, sitten toisen kerran.
+
+PASTORI. Tulisin vaan rauhoittamaan. En minä häntä nuhtele--
+
+HANNA. Elkää, pappa, hän säikähtäisi--hän kun koko ajan on peljännyt
+pappaa niin, että on nähnyt näkyjä.
+
+PASTORI. Näkyjä. Mitä näkyjä?
+
+HANNA. Kuinka pappa pitkällä puukolla on tahtonut pistää hänet
+kuoliaaksi.
+
+PASTORI. Maiju raukka!--Mutta sehän saattaa olla vaarallista semmoinen.
+Ettekö te ole kysyneet lääkäriä?
+
+HANNA. Emme vielä.
+
+PASTORI. Miksi ette ole kysyneet ajoissa? Kuka tietää mitä siitä voi
+tulla? Vaikka vielä--
+
+HANNA. Mitä pappa tarkoittaa?
+
+PASTORI. Vaikka vielä kadottaisi järkensä.
+
+HANNA. Eihän toki. Jumala varjelkoon! Sehän olisi kauheata.
+
+PASTORI (istuu). Se olisi kauheata. Mutta onhan semmoista tapahtunut.--
+Sinä sanoit, että hän on minua peljännyt?
+
+HANNA. On, pappa--kauheasti.
+
+PASTORI. Siihenkö olen sitten tullut--että toinen lapsistani minua
+vihaa, toinen pelkää!--ja kuitenkin olen tahtonut vaan velvollisuuteni
+tehdä--velvollisuuteni isänä ja kasvattajana. Olen tahtonut viedä heitä
+Jumalan tykö.
+
+HANNA. Pappa rakas--!
+
+PASTORI. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö. Olenko siinä
+menetellyt väärin?
+
+HANNA (kietoo kätensä hänen kaulalleen). Saanko sanoa ajatukseni,
+pappa?
+
+PASTORI. Sano!
+
+HANNA. Jumala ei pakoita ketään.
+
+PASTORI. Jumala ei pakoita ketään. Se on totta. Jumala ei pakoita
+ketään.--Hannaseni--etkö sinä minua pelkää?
+
+HANNA. En, pappa.
+
+PASTORI. Etkä vihaa?
+
+HANNA. Pappa--! Ei meistä kukaan teitä vihaa. Ei kukaan.
+
+PASTORI. Mutta koskihan se sinuun, kun täytyi keskeyttää jatko-opisto.
+
+HANNA. Rakas pappa!
+
+PASTORI. Koskihan, sano?
+
+HANNA. Koski--vähäisen.
+
+PASTORI. Paljonkin, arvaamma. Ehkä kärsit sinä enemmän kuin kukaan muu.
+Et sentään mitään virkkanut, et suutasi avannut.--Sinä olet äitiisi.
+Yhtä lempeä ja anteeksiantavainen. Ei kuule teiltä koskaan ankaraa
+sanaa. Teillä ei ole kovuutta sydämessä, mistäpä silloin lähtisivät
+ankarat sanat?
+
+JUSSI (aukaisee ovea oikealta). Hanna! Maiju tahtoo sinua.
+
+HANNA. Minä tulen.
+
+PASTORI. Odota, minä vielä puhun.--Jussi sanoi, että olen sortanut
+teitä, äitiä ja sinua--
+
+HANNA. Pappa, elkää sitä muistelko, hän sanoi sen vaan äkäpäissään.
+
+PASTORI. Ei, hän oli oikeassa, minä olen sen tehnyt. Mutta se on
+tapahtunut huomaamattomuudesta, ei tahallisella tarkoituksella. Ja nyt,
+kun silmäni ovat auvenneet--
+
+HANNA. Rakas pappa. Ettehän ole sitten enää kova Jussia ja Maijua
+kohtaan,--ettehän, rakas, hyvä pappa?
+
+PASTORI. Lapseni, anna kun syleilen sinua! Mistä sait tuon lempeytesi?
+Jumalako sen antoi sinulle?--En minä ole enää kova Jussillekaan enkä
+Maijulle. Nyt sen lupaan sinulle. Mene, sano se heille. En minä ole
+enää kova. Ei sitä Jumala vaadi, sillä hän ei itsekään ketään pakoita.
+
+JUSSI (tulee oikealta). Etkö joudu jo? Hän sinua kaipaa.
+
+HANNA. Joudun! Nyt joudun.--Taivaalle kiitos, sovinto ja rauha palajaa
+perheesemme! (Menee oikeaan.)
+
+PASTORI. Jussi, tule, minä sanon sinulle pari sanaa.
+
+JUSSI. Minä tahtoisin välttää riitaa--
+
+PASTORI. Niin tahtoisin minäkin. Eletään rauhassa, unohdetaan kaikki,
+mitä on ollut välillämme viime aikoina, kaikki iskut, kaikki kovat,
+vihaiset sanat. Ollaan taas isä ja poika niinkuin ennenkin.
+
+JUSSI. Kernaasti minun puolestani, sillä tämä särkymys ja epäsopu--ei
+se ketään ilahduta.
+
+PASTORI. Vaihdetaan tästä lähtein rakkaudessa mielipiteitämme. Minä
+toivon, että tulet minua käsittämään vielä kerran--
+
+JUSSI. Minä taas toivon, että pappa tulee käsittämään meitä nuoria ja
+näkemään meidän pyrinnöissämme jotain hyvää ja oikeutettua. Elämä ei
+voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen
+totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.
+
+PASTORI. Emme huoli nyt ruveta väittelemään. Minä toivon niinkuin
+sanoin, että tulet minua käsittämään. Mutta kuinka hyvään, olemme
+kaikessa tapauksessa isä ja poika. Emme sitä enää unohda.
+
+JUSSI. Emme suinkaan. Tahdon vaan sanoa vielä sen, ettei vanhempi
+sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia eteen, sillä--(Hanna ja Maiju
+tulevat.)
+
+HANNA. Tule, tule, Maiju!
+
+MAIJU. En minä uskalla, en!
+
+PASTORI (ojentaa käsivartensa). Maiju, lapseni!
+
+MAIJU (lankeaa hänen syliinsä). Pappa!
+
+JUSSI. Sillä vapaus, se on aina pääasia.
+
+HANNA (nojautuu hänen käsivarteensa). Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole
+kuin rakkaus.
+
+JUSSI (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin). Rakkaus?
+
+(Esirippu alas.)
+
+[1891.]
+
+
+
+
+
+
+HÄN ON SYSMÄSTÄ
+
+Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+RYYNÄNEN, kauppaneuvos.
+VALTER, hänen veljensä poika, varatuomari.
+KERTTU VIRNES, hänen sisarensa tytär.
+TOINI MANNER, Kertun ystävä.
+HEIKKI HELLSTÉN, Ryynäsen konttoristi.
+ROUVA OKSMAN, emännöitsijä.
+
+(Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa, lähellä Malmin asemaa.)
+
+
+
+(Kaunis puutarha. Oikeaan paviljonki, joka pistää ulos näyttämölle,
+niin että ikkunat molemmissa kerroksissa tulevat näkyviin.
+
+Kulissien takaa kuuluu tiukujen helinää ja ajoa.)
+
+ROUVA OKSMAN (tulee paviljongista). Eivätköhän tulleet?--Ka' niin,
+tuossahan ne ovat! (Menee aukasemaan veräjää.) Tervetultua, herra
+kauppaneuvos! Tervetultua, neidit!
+
+(Kauppaneuvos, Kerttu ja Toini tulevat matkapuvuissa. Palvelijat
+kantavat heidän jäljessään matkalaukkuja, jotka he kauppaneuvoksen
+viittauksesta vievät paviljonkiin.)
+
+KAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt
+ovat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja
+kumpi se toinen.
+
+ROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson--no, enkö minä tuntisi! Herranen
+aika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän
+morsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes. Olkaa täällä aivan kuin
+kotonanne.
+
+KERTTU. Kiitoksia, rouva Oksman, meistä kyllä tulee hyvät ystävät
+toivoakseni.
+
+ROUVA OKSMAN. No, se on tietty. Kaiken varmaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta sanokaa nyt jotain neiti Mannerillekin. Vai pitääkö
+hänen jäädä ihan osattomaksi?
+
+ROUVA OKSMAN. Herranen aika, eihän toki! Minä vanha kuhnailija. Suokaa
+anteeksi, hyvä neiti, ja olkaa tervetullut! Voi, minun päiviäni, kuinka
+olette sieviä molemmat. Kyllä meidän nuorilta herroilta varmaan päät
+pyörälle menee, teitä nähdessä.
+
+KAUPPANEUVOS. Niin, kuulkaahan, rouva Oksman, onko paviljonki tässä nyt
+täydessä järjestyksessä?
+
+ROUVA OKSMAN. No, kyllähän sen pitäisi olla. Omin käsin olen siellä
+laittanut kuntoon kaikki. Ja puutarhurin kanssa kannoimme sinne
+huonekalut.
+
+KAUPPANEUVOS. Puutarhurin? Mutta osaako hän pitää suunsa kiinni?
+
+ROUVA OKSMAN. Minä vakuutin, ja hän lupasi kunniasanalla.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä, hyvä! Kunhan Valter vaan ei aavista mitään, vähät
+muusta. Missä hän nyt oleskelee tällä hetkellä?
+
+ROUVA OKSMAN. Hm--hm--
+
+KAUPPANEUVOS. No, no, suu puhtaaksi vaan, rouva Oksman. Ei mitään
+salaisuuksia.
+
+ROUVA OKSMAN. Mutta näin--neitien kuullen?
+
+KERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai,
+kuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa?
+
+ROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen
+tietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä.
+
+KAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on--niin, kello on kaksitoista.
+Kuinka se on ymmärrettävä?
+
+ROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa?
+
+KAUPPANEUVOS. Totta kai!
+
+KERTTU. Tietysti, tietysti!
+
+TOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi.
+
+ROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse
+seurauksista.
+
+KERTTU. Kyllä, kyllä.
+
+KAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle.
+
+ROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli _viftaamassa_ eilen illalla.
+
+KERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno! Sinä olet kuvannut
+hänet vallan toisenlaiseksi.
+
+KAUPPANEUVOS. No niin, no,--mutta kuulkaahan nyt: ei hän siltä mikään
+juomari ole, saatte uskoa.
+
+ROUVA OKSMAN. Ei olekaan, sen voin minäkin todistaa.
+
+KAUPPANEUVOS. Ja sitä paitse, jos hän nyt vaikka olisikin vähän
+hulivili, niin kyllä sinä hänet pian vakiintumaan saat, jahka vaan
+olette naimisissa.
+
+KERTTU. Niin,--jos minä hänestä ensinnäkin huolin, eno. En päätä vielä
+sinne enkä tänne, ennenkuin näen, minkälainen mies on.
+
+KAUPPANEUVOS. Suostutaan, suostutaan. »Ei sikaa säkissä osteta», sanoo
+suomalainen sananlasku. Mut nyt sisään, hyvät naiset. Täällä ulkona
+saattaisi Valter taikka Heikki teidät pian älytä ja silloin olisimme
+satimessa.
+
+TOINI. Kuka on Heikki?
+
+KAUPPANEUVOS. Ooh, se on vaan konttoristini, aika velikulta, hänkin. Se
+tahtoo sanoa, hän se juuri onkin velikulta, eikä Valter, joka pohjalta
+on hyvä ja rehellinen, niinkuin sen tuhannesti olen jo vakuuttanut.
+Hänessä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että hän siellä Helsingissä on
+tuhlannut rahoja vähän liiemmästi.
+
+TOINI. Ja--tuo Heikki ei siis myöskään saisi meitä nähdä?
+
+ROUVA OKSMAN. Ei ole pelkoa hänestäkään. Unta hän vetää vielä, hänkin.
+
+KAUPPANEUVOS. Heikkikö? Ett'ei hän vähän häpeä!
+
+ROUVA OKSMAN. No, kun he kerran molemmat olivat yhdessä matkassa
+illalla--
+
+KAUPPANEUVOS. Niin täytyy heidän myöskin maata päivällä yhtä pitkään,
+arvelee rouva Oksman. Mutta kyllä minä ne junkkarit vielä opetan.
+Antaahan olla, jahka me tässä lyömme viisaat päämme yhteen. Eikös niin,
+tytöt?
+
+KERTTU. Juuri niin, eno!
+
+TOINI. Minä olen mukana! Mutta nyt menisin mielelläni purkamaan
+matkalaukkuja.
+
+KAUPPANEUVOS. Tee se, Toini hyvä. Ja Kerttu ehkä tulee sinua auttamaan.
+
+KERTTU. Kyllä, kyllä. Mutta ensin pari sanaa, eno kulta.
+
+ROUVA OKSMAN. Minä tästä lähden katsastamaan, joko siellä alkaa näkyä
+mitään epäiltävää.
+
+KAUPPANEUVOS. Menkää, rouva Oksman, ja antakaa meille heti merkki, jos
+huomaatte jotain.
+
+ROUVA OKSMAN. Kyllä. (Menee perältä oikeaan.)
+
+(Toini menee paviljonkiin.)
+
+KERTTU. Niin, eno, minä tahtoisin tietää, mistä syystä sinä oikeastaan
+tahdot niin salata tuloamme Valterilta. Olen sitä jo monta kertaa
+kysynyt, mutta sinä et koskaan anna suoraa vastausta. Tunnusta pois,
+siinä on jotain, jota tahdot minulta peittää.
+
+KAUPPANEUVOS. Eikös vain--Mitä se sitten olisi?
+
+KERTTU. Niin, siitä juuri pyydän sinulta nyt selitystä. Sano vaan
+suoraan kaikki tyyni. Täytyy minun kumminkin päästä siitä selville.
+
+KAUPPANEUVOS. No, onhan se niinkin.----Tulet kai sinä sen tietämään
+kumminkin----Kuinkas minä nyt sitten alkaisin?----Että sinä oikein
+käsittäisit----tarkoitan--
+
+KERTTU. Asiaan, asiaan, eno hyvä. Kyllä minä käsitän, ei minulla ole
+ollenkaan huono pää.
+
+KAUPPANEUVOS. Poika pakana,--en mä tule ja sano--erinomaisen hyvä hän
+on pohjalta--
+
+KERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa.
+
+KAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan--
+
+KERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja
+saa kelpo vaimon--
+
+KERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut.
+
+KAUPPANEUVOS. Niin juuri,--tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen,
+niin tulee hänestä, saakeli soikoon,--oho, suo anteeksi, että kirosin--
+
+KERTTU. Ei se mitään.
+
+KAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan.
+
+KERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin
+kotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi
+näin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku
+_surpriisi_, vai--?
+
+KAUPPANEUVOS. Ei--ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana--
+hänellä--kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa
+vähän kummallisia--miksi sitä nyt sanoisin--kummallisia ennakkoluuloja.
+Ja kun sinä olet--olet----
+
+KERTTU.--kotoisin Sysmästä--
+
+KAUPPANEUVOS. Niin juuri! Kas, kuinka hyvin sinä asian arvaat.
+
+KERTTU. No siis: kun minä olen kotoisin Sysmästä, niin--?
+
+KAUPPANEUVOS.--niin, tuota noin--
+
+KERTTU.--niin--niin? Suu puhtaaksi, eno!
+
+KAUPPANEUVOS. Niin hän pelkää--
+
+KERTTU. Mitä hän pelkää?
+
+KAUPPANEUVOS. Hiisi tiennee, mitä hän pelkää, mutta anna että hän vaan
+näkee nuo sinun kauniit silmäsi, ilman että arvaa, kuka sinä oikeastaan
+olet, niin ansaan hän, saakeli soikoon, joutuu. Ai, ai, nyt taisin
+taaskin kirota.
+
+KERTTU. Sinä vaan et tahdo puhua oikein suoraan, eno--
+
+ROUVA OKSMAN (tulee kiireesti). Joutuun, joutuun, varatuomari--
+
+KAUPPANEUVOS. Tule tyttöseni. (Osoittaa paviljonkiin.) Tuolta ikkunasta
+voit tirkistellä häntä verhojen takaa, ilman että hän sinua älyää.
+Pulska poika, saatpas nähdä.
+
+KERTTU. Niin, mutta, mutta--
+
+KAUPPANEUVOS. Ei mitään muttaa! (Työntää hänet paviljonkiin.)
+
+KERTTU. Mitä hän minusta pelkää--sen tahdon myöskin tietää. (Molemmat
+menevät paviljonkiin, jonka alemmassa ikkunassa pian tulevat näkyviin.)
+
+ROUVA OKSMAN. Parasta kun lähden tieheni minäkin, etten puhu itseäni
+pussiin heidän kanssaan. (Aikoo mennä vasempaan.)
+
+TOINI (ilmestyy yläikkunaan.) Tähän asetan minä näkötornini.
+
+(Valter ja Heikki tulevat oikealta.)
+
+VALTER. Elkää juosko pakoon, rouva Oksman. Teitähän me juuri ajamme
+jälestä.
+
+ROUVA OKSMAN. Minua?
+
+VALTER. Niin, hyvä rouva Oksman. Me kun nukuimme yli aamiaisen--
+
+ROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin.
+
+VALTER. No niin, no niin--entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt
+ruokaa yhtäkaikki?
+
+HEIKKI. Jotain suolasta.
+
+ROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa.
+
+VALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.--Ei, kuulkaa, elkää menkö
+vielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties,
+mihin setä matkusti tässä toispäivänä?
+
+ROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin?
+
+VALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa?
+
+ROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan
+kauppaneuvoksen salaisuuksia?
+
+VALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö.
+
+ROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä
+päivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.)
+
+VALTER. Helkkari, silläpä kiire.
+
+HEIKKI. Usko sinä vaan minua. Setäsi matkusti Sysmään tuomaan sinulle
+morsianta.
+
+VALTER. Jos sen tietäisin varmasti, niin tieheni lähtisin täältä vielä
+tänä päivänä.
+
+HEIKKI. Olet sinä aika hupsu. Rikkaan hempukan saat ja siitä vaan
+juonittelet.
+
+VALTER. Rikkaan hempukan--joka on Sysmästä!
+
+HEIKKI. No, entäs tätä!
+
+VALTER. Joka ei osaa seurustella muiden kuin lehmien ja lampaiden
+kanssa.
+
+KERTTU (erikseen). Kylläpä osaa olla ilkeä! Eno--nyt ymmärrän sinun
+sotatemppusi. Mutta se ei kelpaa--minulla on parempi.
+
+VALTER. Maamoukka, tyhmä tallukka.
+
+KERTTU (erikseen). Maltapas, junkkari! Nuo sanat sinulle vielä syötän!
+--Kuulepas nyt, eno--
+
+VALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan
+että häntä minulle väkisen tyrkytetään.
+
+KERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias.
+--Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.)
+
+HEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja
+hänen rahojaan.
+
+TOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus.
+
+HEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän »hoastaa kuin moan moukka ja
+niistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja
+kävelöö kas näin justiin--niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä
+voan on rahhoo, njäät.»
+
+TOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni!
+
+VALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia?
+Olisit vaan minun sijassani--
+
+HEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin
+olisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi
+minulle rikkaan hentun.
+
+VALTER. Sysmästä!
+
+HEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se.
+
+VALTER. Ruman ja kierosilmän.
+
+HEIKKI. Yhdentekevä--vaikka olisi vielä vanha piikakin kaiken lisäksi--
+kun hän vaan olisi rikas, siinä pääasia.
+
+TOINI (erikseen). Ai, ai, poika parka, tuon puheesi sinä vielä muistat.
+(Hän katoo ikkunasta.)
+
+VALTER. Hyvä on sinun jaaritella!
+
+KAUPPANEUVOS (tulee paviljongista). Päivää, päivää!
+
+VALTER. Mitä? Onko setä jo kotona? No--Jumalan kiitos--minä kun
+pelkäsin--
+
+KAUPPANEUVOS. Hartaammin vielä kiittäisit Jumalaa, jos tietäisit kenen
+toin mukanani.
+
+VALTER. Siis kuitenkin!
+
+HEIKKI. Näet, nyt! Mitä minä sanoin?
+
+KAUPPANEUVOS. Noh? Etkö ole utelias?
+
+VALTER. En, setä.
+
+KAUPPANEUVOS. Kuule nyt, Valter. Joko sinä suostut minun tuumaani, ja
+menet naimisiin--
+
+VALTER. Kai minä sen joskus teenkin. Kun oma aikani tulee--ja kun
+tapaan semmoisen tytön, joka minua miellyttää.
+
+KAUPPANEUVOS. Joko sinä suostut minun tuumaani ja menet naimisiin
+serkkusi, neiti Kerttu Virneen kanssa--
+
+VALTER. Joka on kotoisin Sysmästä.
+
+KAUPPANEUVOS. Joka on kotoisin Sysmästä--taikka minä en tuon koommin
+auta sinua enää rahapulassa. Niin että tee nyt, niinkuin tahdot.
+
+VALTER. Minä en suostu.
+
+KAUPPANEUVOS. Sekö viimeinen sanasi?
+
+VALTER. Se.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä! Pidä sitten myöskin huoli vekselistäsi, joka lankee
+huomenna.
+
+HEIKKI. Ai, saakeli, nyt on poika kiipelissä.
+
+VALTER. Mutta kuulkaahan nyt, setä--
+
+KAUPPANEUVOS. Minä en kuule.
+
+VALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta.
+
+KAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään.
+
+VALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen?
+
+KAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen
+olla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen
+puolestaan.
+
+VALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä?
+
+KAUPPANEUVOS. En.
+
+VALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu!
+
+KAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään.
+
+VALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi!
+
+KAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä.
+
+VALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen.
+
+KAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua.
+
+VALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi.
+
+KAUPPANEUVOS. Tiettyä se!
+
+VALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja
+avuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille
+vahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni.
+
+KAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta?
+
+VALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun
+muistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?!
+
+KAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin
+pidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut.
+
+VALTER. Sinä maksat ne kaikki?
+
+KAUPPANEUVOS. Kaikki.
+
+VALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee?
+
+KAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi.
+
+VALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun.
+
+HEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin,
+niin vähemmällä olisit päässyt.
+
+KAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen
+kanssa?
+
+HEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin?
+
+VALTER. Suostun.
+
+KAUPPANEUVOS. Kättä päälle.
+
+VALTER. Tuossa.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat.
+
+VALTER. Sanasta miestä.
+
+HEIKKI. Ja sarvesta härkää!
+
+KAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt
+niinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen
+morsiameesi.
+
+VALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität!
+
+KAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin
+saatte tehdä tuttavuutta.
+
+HEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia?
+
+KAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi.
+
+HEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle.
+
+KAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle).
+
+VALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä.
+
+HEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos.
+Valter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset!
+
+KERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan.
+
+TOINI (samoin). Heti paikalla.
+
+(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä.
+Kerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja
+naksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu
+päässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.)
+
+KAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle
+sulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra
+Hellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä.
+
+VALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat.
+
+KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois!
+Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin
+kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä.
+
+KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää?
+
+KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta
+poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia?
+
+TOINI. Pyydän--Amelie.
+
+KERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi.
+
+TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja
+tukeen elämän ohdakkeisella tiellä.
+
+KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään
+arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo
+kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'?
+
+VALTER (Heikille). Minä kauhistun.
+
+HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu.
+
+TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja
+viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi
+vietäisiin.
+
+KERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä
+saantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo
+tuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia.
+
+TOINI. Pyydän--Amelie.
+
+HEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--!
+
+KERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min'
+oon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa
+
+TOINI. Pyydän--Amelie.
+
+KERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna.
+
+TOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut?
+
+KERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'.
+
+TOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin
+loukata!
+
+HEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre
+vielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä.
+
+TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt
+kaksikymmentä.
+
+HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta.
+
+KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä
+neljeekymmentä.
+
+TOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä
+naurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra
+Hellstén.
+
+HEIKKI. Selvästi.
+
+KAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä
+olet noin epäkohtelias?
+
+VALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä.
+
+KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit?
+
+VALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään.
+
+KAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna
+lankee?
+
+VALTER Voi, minua onnetonta!
+
+KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen
+päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti;
+kääntyy pois ja irvistää pahasti.)
+
+KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään
+esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe
+ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos
+mielit, että sovussa eletään.
+
+KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa.
+
+TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa
+rakkauttaan.
+
+KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo
+lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta
+tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin
+navettaan lehmiä kahtomaan.
+
+TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli
+sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä,
+jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet,
+ne kumminkin ovat pääasia--eikö totta?
+
+HEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät
+ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä.
+
+TOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat
+minut punastumaan.
+
+KAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla,
+Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on
+täällä.
+
+VALTER. Bertha? Kuka on Bertha?
+
+KAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar,
+joka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän
+sinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi.
+
+VALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä.
+
+KAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä
+ulkomailla niin kauvan.
+
+VALTER. Ja hän tulee tänne nyt?
+
+KAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä
+hittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle
+häntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.)
+
+KERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä,
+minkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa.
+
+TOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami.
+
+KERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee,
+kun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin
+kanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'.
+
+VALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin
+ajatellakaan.
+
+HEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta.
+
+VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä?
+
+HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen
+neiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia.
+(Tarjoo hänelle käsivarttaan.)
+
+TOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee
+kahdenkesken nuoren herran kanssa?
+
+HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen
+puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan.
+
+TOINI. Jalo ritari--minä luotan teihin. (Menevät käsikädessä pois.)
+
+VALTER. Kas niin, nyt ne menivät.--Perhanan Heikki, kun jätti minut
+tähän yksin. Mitä minä hänelle nyt sanon?
+
+KERTTU (erikseen nauraen). Poika parka!
+
+VALTER (erikseen). Mikä intressantti tête à tête!
+
+KERTTU (erikseen). Ihmeen vilkas keskustelu!
+
+VALTER (erikseen). En vielä elämässäni ole ollut näin tyhjä
+puheenaineista.
+
+KERTTU (haukottelee). Tuota noin--(haukottelee uudelleen)--minua niin
+hirveest nukuttaa. (Haukottelee vielä kerran.) Eikö pitäne männä moata.
+Nousinnii niin varrain ylös.
+
+VALTER (erikseen). Tuo ei ikinä ole ollut ihmisten ilmoilla.
+
+KERTTU (haukottelee yhä). Ei, mutta tämäpä vasta on merkillistä.
+
+VALTER. Menkää nukkumaan, hyvä serkku.
+
+KERTTU. Ka', teititteletkö sinä minua vielä? Sano tok', hyvä mies,
+morsiantas' sinuks'.
+
+VALTER. Niin, kuuluisihan se oikeastaan asiaan--sukulaisuudenkin
+vuoksi.
+
+KERTTU. Se on tietty, se!--Mutta kuulehan, mikä tässä juohtui mielein.
+--Sinä vissiinni oot' hyvä tanssija?
+
+VALTER. Jommoinenkin, luullakseni.
+
+KERTTU. Koetellaanpas. Ossootko sinä jätkee?
+
+VALTER. Jätkee? Mitä se on?
+
+KERTTU. Etkö tiiä? Sehän on sitä uutta. Näinikkään sitä tanssitaan.
+(Tanssii kömpelösti, jalat sisäänpäin ja rallattelee.) Tahotko, niin
+opetan? Ei se oo vaikeeta.
+
+VALTER. Kiitoksia.--en, en, minä--
+
+KERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. »Hellun vaihtoo»--ootko sitä
+nähnynnä?
+
+VALTER. En.
+
+KERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii
+ja rallattelee.)
+
+VALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii
+kuin surviainen.
+
+KERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun
+vielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta.
+
+VALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut
+nähdä. Elkää vaivatko itseänne.
+
+KERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle.
+(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.)
+
+ "Roatikkoon, roatikkoon
+ Vanhat piiat pannaan,
+ Roatikkoon, roatikkoon,
+ Vanhat piiat pannaan.
+ Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,
+ Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa"--
+
+VALTER (erikseen). Sanokoon setä mitä hyvänsä, mutta minun täytyy
+päästä hänestä erilleni.
+
+KERTTU (jatkaa laulua ja tanssia).
+
+ "Tuon, tuon, Kyöpelin vuoren taa,
+ Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa".
+
+VALTER. Lopettakaa, serkku. Minä tahtoisin puhua pari vakavaa sanaa
+kanssanne.
+
+KERTTU (läähättää). Hoastahan pois. Kyllä kuulen.
+
+VALTER. Te tiedätte, että setä tahtoo meitä menemään naimisiin.
+
+KERTTU. Ka', tiiänhän minä sen.
+
+VALTER. Mistä lienee tuo tuuma pistänyt ukon päähän.--Ymmärrättehän,
+ett'ei se meitä sido kumpaakaan. Elkää suinkaan antako pakottaa
+itseänne. Punnitkaa asiaa tarkoin ja seuratkaa vaan omaa mieltänne.
+
+KERTTU. Ka', mittee se punnihtemisesta paranoo? Tyyvynhän minä sinuun.
+
+VALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala
+vai lintu.
+
+KERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä
+lintu,--immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran.
+
+VALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja--minä juon.
+
+KERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii.
+
+VALTER. Ja minulla on velkoja--niiden maksamiseen menee koko
+omaisuutenne.
+
+KERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää.
+
+VALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien
+teidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta.
+
+KERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä
+ja lauletaan: »Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja
+illallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.»
+
+VALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan!
+(Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle
+miehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät?
+
+KERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään.
+
+VALTER. Voi, minua onnetonta! Serkku,--kuulkaa, minä rukoilen teitä,
+antakaa minulle rukkaset!
+
+KERTTU. Rukkaset! Hui, hai! Vai minä sulle rukkaset antaisin! Ei tuu
+kysymykseenkään.
+
+VALTER. Hyvä, rakas serkku,--nähkääs, minä polvillani rukoilen teitä:
+antakaa minulle rukkaset. Sanokaa enollenne, ettette rakasta minua,
+ettette voi minua kärsiä, ettette millään ehdolla huoli minua
+mieheksenne,--oi, elkää kääntykö pois, armahtakaa minua poloista, ja
+minä olen teille ijäti kiitollinen.
+
+KERTTU. Helpota, hyvä mies--herra siunaa, kun puristaa käten' ihan
+mäsäksi. Ja minkälaiseks' siinä housusikin ryvetät--kaikennäköisiä
+kujeita. Nousetko siitä!
+
+VALTER. Yksi sana vaan, ja minä päästän teidät heti. Annattehan minulle
+rukkaset, annattehan?
+
+KERTTU. Enkä anna, en, en, en, en! Uskotko sen nyt viimennii, vai
+pittääkö huutoo vielä kovemmin?
+
+VALTER (nousee). Sitten ei auta muu, kuin että minä annan teille. Niin,
+se on päätetty! Minä en ikinä teidän kanssanne vihille lähde. Ennen
+istun ikäni ja aikani velkavankeudessa, jos niiksi tulee.
+
+KERTTU. Vai niin? Vai semmoinen iäni nyt kellossa onnii. Et lähe
+kanssani vihille? Sepä nähhään. Minä kun kantelen enolle, niin tiiät.
+Vai rukkaset annat minulle? Hävytön! Mistä syystä? Enkö muka ole
+tarpeeks' hyvä sinulle? Mokomallekin! Mitä sinulla on minua vastaan,
+sano!
+
+VALTER. Sinä--sinä olet--idiootti.
+
+KERTTU. Iti-iti? Mikä min' oon? Sanoppa uuvelleen?
+
+VALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata.
+
+KERTTU. Iti-iti-iti?
+
+VALTER. Idiootti.
+
+KERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä
+haukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä----uhkaat
+----antaa minulle----rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka
+ikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa
+Valteria.)
+
+VALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi
+totta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti
+edestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan
+päällä. Ja minunko pitäisi--ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki
+tulevat. Kerttu katoo ikkunasta.)
+
+HEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni
+syvyydessä liikkuu--.
+
+TOINI. Hiljaa, hiljaa--herrassööding Ryynänen kuulee.
+
+HEIKKI. Mitä--hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että
+saamme rauhassa keskustella?
+
+TOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää
+olevan omien tunteidensa vallassa.
+
+HEIKKI. Mutta Valter--mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois
+suunniltasi, veli?
+
+TOINI. Turha kysymys! Rakkauden kuumeessa hän vaan on, ettekö huomaa?
+Onnellinen te, herra herrassööding, kun olette jo löytänyt omanne.
+Sallikaa minun puristaa kättänne.
+
+VALTER. Suokaa anteeksi--ei ole aikaa.--Heikki, missä on setäni?
+
+HEIKKI. Tuolla alhaalla hän näkyi kävelevän.
+
+TOINI. Sydämeni iloitsee teidän kanssanne, herra herrassööding.
+
+VALTER (erikseen). Mene hornaan! Tuo on toinen hupsu. (Menee
+vasempaan.)
+
+HEIKKI. Niin--hän on päässyt toiveittensa perille, hän. Mutta minä,
+poloinen, olen ijäisesti onneton.
+
+TOINI. Onneton? Te, herra Hellstén? Miksi niin--jos saan luvan kysyä?
+
+HEIKKI. Minä rakastan teitä, neiti Sidensnöre, rakastan ilman toivoa.
+
+TOINI. Oi--ilman toivoa--mistä sen tiedätte?
+
+HEIKKI. Te olette rikas, minä vaan köyhä konttoristi.
+
+TOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne?
+
+HEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää
+teitä vaimokseni.
+
+TOINI. Surunne liikuttaa minua.
+
+HEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää
+sanoistanne, että te,--ei, se on liian rohkea ajatus!
+
+TOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon,
+millä tuo este saadaan poistetuksi.
+
+HEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut
+onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä.
+
+TOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa?
+
+HEIKKI. Minä aavistan--
+
+TOINI. Noo--?
+
+HEIKKI. Mutta--tahtoisin kuulla sen teidän omasta suustanne.
+
+TOINI. Pyydän--sanokaa te ensin.
+
+HEIKKI. Amelie--te rakastatte minua!
+
+TOINI. Yhtä varmasti kuin tekin minua!
+
+HEIKKI. Ooh--
+
+TOINI. Mutta se ei meitä vielä pelasta tuosta onnettomasta rikkaudesta,
+joka asettuu väliimme kuin kamala haamu ikään.
+
+HEIKKI. Tarkoitatte siis jotain muuta keinoa? Ilmoittakaa se minulle,
+Amelie. Vaaditteko todistuksia rakkaudestani? Sanokaa vaan, ja minä
+olen valmis lähtemään vaikka tuleen teidän puolestanne.
+
+TOINI. Urhoollinen ritarini, te voisitte sen tehdä! Mutta minä en sitä
+salli, sillä minä niin täydellisesti luotan teidän rakkauteenne. Ei,
+vaan minä raivaan esteen tieltämme pois. Uhraan koko omaisuuteni
+johonkuhun hyvään tarkoitukseen. Silloin olen yhtä köyhä kuin tekin,
+jalo ritari, eikä teillä enää tarvitse olla mitään epäilyksiä. Noo--?
+Ettekö ihastu tuumastani? Kuinka? Te näytätte nololta?
+
+HEIKKI. Minä--? En suinkaan. Te erehdytte--minä vakuutan.
+
+TOINI. Siis lähden heti panemaan asiaa toimeen.
+
+HEIKKI. Ei, odottakaa! Se ei käy laatuun, Amelie. Se olisi suurinta
+hulluutta.
+
+TOINI. Kuinka niin?
+
+HEIKKI. Te minun tähteni tuomitsisitte itsenne köyhyyttä kärsimään. Ei,
+siihen en voi ikinä suostua.
+
+TOINI. Minäpä en välitä rikkaudesta, en ole siitä ikinä välittänyt. Ja
+nyt kun se on haittana meidän liitollemme, nyt sitä suorastaan inhoon.
+
+HEIKKI. Mutta malttakaa toki mieltänne.
+
+TOINI. En saa rauhaa, ennenkuin kaikki on selvillä. Hyvästi, vähäksi
+aikaa, mun uskollinen ritarini, hyvästi. (Menee paviljonkiin.)
+
+HEIKKI. Mutta kuulkaahan toki--Amelie--. Perhana, noita naisia! Millä
+nyt saan hänet tuosta puuhasta talttumaan? (Kauppaneuvos ja Valter
+tulevat.)
+
+KAUPPANEUVOS. En suostu, en! Sinä olet sanasi antanut ja siitä pidän
+minä kiinni. Herra Hellstén, olkaa hyvä ja pitäkää varalta tuolla,
+milloin neiti Bertha tulee asemalta.
+
+HEIKKI. Kyllä. (Erikseen.) Käskee minua kuin renkiä ikään.
+
+KAUPPANEUVOS. Tytön otat vaimoksesi ja sillä hyvä. Siinä ei auta enää
+velikullatkaan.
+
+VALTER. Mahdotonta! Ihan mahdotonta! Ajatelkaa, setä hyvä--
+
+KAUPPANEUVOS. Ajatelkaa, ajatelkaa! Se on jo valmiiksi ajateltu eikä se
+siitä enää parane. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin.
+
+VALTER. Ei, sanon minä--
+
+KAUPPANEUVOS. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin--
+
+VALTER. Ei, sanon minä!
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta pannaanpas. Saat nähdä, että pannaan--
+
+HEIKKI (tulee kiireesti). Siellä tulee eräs nainen ratsupuvussa--eikö
+liene hän!
+
+KAUPPANEUVOS. Ratsupuvussa? Kas vaan--hänelle ei kelvannutkaan ajaa
+vaunuissa.--Herra Hellstén, menkää sanomaan rouva Oksman'ille, että
+neiti Bertha on tullut. (Menee Kerttua vastaan.)
+
+HEIKKI. Kyllä minä tässä! Juoksupoikana hän minua pitää. Mutta antaapas
+olla--kohta näytän, että olen yhtä suuri herra kuin ikinä hänkin. Niin,
+Valter, katso tätä miestä! (Lyö rintoihinsa.) Hän on rikas, sadan
+tuhannen omistaja!
+
+VALTER. Entä sitten?
+
+HEIKKI. Entä sitten? Etkö tiedä, mitä seuraa? Tästä puolin minua ei
+käsketä kuin koiraa: mene sinne, mene tuonne--vaan minä olen itse
+vuorostani käskijä ja muut saavat seisoa varpaillaan edessäni. (Menee.)
+
+KERTTU (ratsupuvussa, harso silmillä, ratsupiiska kädessä). _Bonjour,
+bonjour_, morbror! O, en sådan dum bondhäst, du sände emot mig. Den
+hade visst aldrig i verlden någon menniska ridit på.
+
+KAUPPANEUVOS. Tervetultua, tervetultua, pikku Bertha. Mitä sinulle
+kuuluu?
+
+KERTTU. Usch, den odrägliga finskan, jag har visst glömt den ren. Har
+du ännu inte lärt dig svenska, morbror, fast du blivit kommerseråd?
+
+KAUPPANEUVOS. Kyllä sinun pitää puhua suomea, Herthaseni, muuten en
+ymmärrä mitään.
+
+KERTTU. Oh, en sådan barbar du är, morbror, som inte lärt dig något
+enda kulturspråk. Men--jag skall försöka göra dig viljes. (Puhuu
+jotenkin ruotsinvoittoista.) Kuka on tämä nuori herra? (Tarkastaa
+Valteria pincenez'in lävitse.) Eno kulta--esittele hänet minulle.
+
+KAUPPANEUVOS. Suo anteeksi, en huomannutkaan. Hän on serkkusi, tuomari
+Ryynänen, Kertun sulhanen.
+
+KERTTU. Ooh--tuleva lankoni siis! (Koskettaa sormillaan keveästi
+Valterin ojennettua kättä.) Hauskaa tutustua!
+
+VALTER (ujostuu, käy hämilleen ja käyttäytyy kömpelösti). Nöyrin
+palvelijanne--minua suuresti ilahuttaa--erinomaisen suuri kunnia--
+
+KERTTU. Mutta--enkö ole nähnyt teitä Stockholmissa? Oopperassa, pari
+viikkoa sitten? Te istuitte samassa loogissa?
+
+VALTER. Mahdatte erehtyä. En ole ikinä ollut Stockholmissa.
+
+KERTTU. Ette ole ollut Stockholmissa? Sepä vahinko. Niin kaunis
+kaupunki--ja niin suuri sitten! Helsinki ei ole kuin pieni kylä sen
+rinnalla.
+
+KAUPPANEUVOS. Oho--vai pieni kylä! Meidän pääkaupunki--
+
+KERTTU (nauraen).--on vaan pieni, pieni kylä suureen maailman
+kaupunkiin verraten, eno kulta. Surkeata, mutta totta! Stockholm siihen
+sijaan--kuule eno,--minä lähden takaisin sinne aivan pian.
+
+KAUPPANEUVOS. So, so, senkö verran sinä välität meistä?
+
+KERTTU (naurahtaen). Anteeksi, eno, mutta minä en tosiaankaan enää
+viihdy täällä Suomessa.--Täällä on kaikki niin alkuperäistä ja
+ihmisetkin niin sivistymättömiä, epähienoja--
+
+KAUPPANEUVOS. No, no,--no, no? Jopa sinä nyt vallan--
+
+KERTTU. Ihan totta, eno. Et usko, kuinka minua vaivasi eilen illalla
+Helsingissä, kun sattumalta jouduin erääsen seuraan--Helsingin kermaan
+muuten--paroni Stjernvallin perheessä.
+
+VALTER. Kuinka? Paroni Stjernvallin--?
+
+KERTTU. Niin--minä ennen oleskelin paljon heidän luonaan. Mutta,
+antakaa kun kerron teille.--Siellä oli suuri seura koolla--paljon
+nuoria herroja--ja, niinkuin jo sanoin, Helsingin hienoimpia! Oh, _mon
+Dieu_! Kuinka kömpelöitä ja _tafattia_, kuinka jäykkiä ja kankeita!
+Eiväthän ne osaa edes kumartaa _comme il faut_. Aivan käyttäytyvät kuin
+sydänmaan ukot, jotka eivät vielä milloinkaan ole esiintyneet
+sivistyneessä _societéessä_. Niin; toden totta, eno. Suomen herroilta
+puuttuu tykkänään tuo savoir vivre, tuo eleganssi ja hienous, joka
+tekee kulturimaiden miehet niin miellyttäviksi.
+
+KAUPPANEUVOS. No, mutta Bertha, jos pääkaupungin parhaat herrat
+mielestäsi ovat noin--kuinka sanoisin--noin epäonnistuneita, niin mitä
+sitten meistä sanot?
+
+KERTTU (naurahtaa keveästi). Ooh, eno kulta, sinä olet hyvä, eihän
+sinun tarvitse ollakaan mikään kavaljeeri.
+
+KAUPPANEUVOS. Vaan--entä serkkusi, Valter?
+
+KERTTU. Niin--hän? (katselee häntä tarkkaavasti). Kertun sulhanen?
+(Nauraen.) Kuinka arasti te minua katselette! Ettehän toki pelkää
+minua?
+
+VALTER. En--en suinkaan--
+
+KERTTU. Saanko puhua suoraa kieltä, koska olemme sukulaisia?
+
+VALTER. Pyydän--tehkää se!
+
+KERTTU. Te ette loukkaannu?
+
+VALTER. En, totisesti!
+
+KERTTU. No niin, sitten sanon ensiksikin parempi ryhti! (Valter ojentaa
+itseään.)
+
+KERTTU. Sulavammat liikkeet, vilkkaampi havainto, notkeampi käytös ja
+kuulkaa te tietysti osaatte ranskaa?
+
+VALTER (hämillään). Valitettavasti--en oikein.
+
+KERTTU (uhkaa leikillisesti sormellaan). Ai, ai, hyvä serkku, teillä on
+vielä paljon oppimista. Kun tulette Stockholmiin minua tervehtimään,
+täytyy teidän olla kaikin puolin _korrekt_.--muuten en tunnusta teitä
+langokseni.--No, ei vaaraa, meistä kyllä tulee hyvät ystävät.
+
+VALTER. Se olisi hartain toivoni!
+
+KAUPPANEUVOS. Ehkäpä sinä, Berthaseni, otat ohjataksesi Valteria,--hän
+kun ei tunne suuren maailman tapoja.
+
+KERTTU. Te haluatte sitä, serkku?
+
+VALTER. Olisin erinomaisen kiitollinen.
+
+KERTTU. Ooh, sitten laitan minä teistä oikean salonkiherran,
+ritarillisen ja huomaavaiseri erinomattainkin naisia kohtaan, niin,
+semmoisen gentlemanin, joka ennemmin menisi surman suuhun, ennenkuin
+sanoisi naiselle epäkohteliaan sanan.
+
+VALTER. Teidän edestänne, armas serkku, olisin valmis heti kohta
+menemään surman suuhun.
+
+KAUPPANEUVOS. Kas, kas, hyvä alku!
+
+VALTER. Anteeksi--serkku--teidän kenkänne nappi on auennut, sallikaa
+minun panna se kiinni.
+
+KERTTU. Olkaa niin hyvä. (Valter koettaa panna sitä kiinni, vaan ei
+onnistu.)
+
+KERTTU. Ettehän te saa sitä kiinni? Teidän kätenne vapisevat.
+
+VALTER. Niin, ne--vapisevat.
+
+KERTTU (nauraen). Antakaa olla, ei se nyt onnistu teille.
+
+VALTER. Kumma paikka--
+
+KERTTU. Jättäkää--jättäkää--
+
+VALTER (nousee nolona ja harmissaan). Pelkään, että pidätte minua
+kömpelönä.--Ja teillä on syytä, en ymmärrä mikä minuun on tullut tällä
+hetkellä--en koskaan ole tuntenut itseäni niin typeräksi,--minä
+tosiaankin häpeän itseäni.
+
+KERTTU. Ooh, elkää siitä niin kovin tuskitelko. Teiltä puuttuu vähän
+tottumusta, siinä kaikki.
+
+VALTER. Tahtoisin esiintyä teille edullisessa valossa, ja nyt kuitenkin
+käyttäännyn kuin--maanmoukka.
+
+KERTTU. Olkaa huoletta, minä otan teidät mielelläni langoksi yhtä
+kaikki. Sillä minä arvaan, ettei Kerttu sisareni ole enemmän suuren
+maailmaa ihminen kuin tekään, serkku hyvä.--Missä hän muuten on, eno?
+Enhän ole vielä nähnytkään pientä sisartani.
+
+KAUPPANEUVOS. Hän on täällä paviljongissa. Tahdotko mennä sisään? Mitä
+kummaa? Ovi on lukossa. (Kolkuttaa.) Kerttu, Kerttu!
+
+TOINI (pistää päänsä ikkunasta ulos). Hss--hss. Kerttu nukkuu--elkää
+herättäkö lapsi raukkaa.
+
+KERTTU. Mitä näen? Eikö se ole neiti Sidensnöre? _Bon jour,
+mademoiselle!_
+
+TOINI. Neiti Bertha--johan te olette saapunut. Tervetuloa, tervetuloa!
+Odottakaa--minä heti aukaisen oven. (Ilmestyy ovelle.)--Ei--herrat
+eivät saa tulla sisään, kun Kerttu nukkuu.
+
+KERTTU (nyökäyttää päätään herroille). _Au revoir!_
+
+(Toini ja Kerttu poistuvat paviljonkiin.)
+
+VALTER (innostuneena). Setä, setä, kuulkaa, mitä sanon--!
+
+KAUPPANEUVOS. No, no, elähän nyt--kuulenhan minä vähemmälläkin.
+
+VALTER. Hän on hurmaava! Olen aivan pyörryksissä.--Mikä ryhti--mikä
+käytös! Herra Jumala--en ole ikinä vielä nähnyt semmoista. Setä, setä--
+häntä minä kosin!
+
+KAUPPANEUVOS. Ooho! Vai häntä sinä kosit? Sinä--joka olet kihloissa
+sisaren kanssa? Mene suolle--en mä paremmin sano--
+
+VALTER. Hyvä setä--elkää tehkö minua onnettomaksi. Minä en voi sille
+mitään. Minun täytyy saada Bertha. Ooh, kuinka hän on viehättävä.
+Näittekö, kuinka sulavasti ja pehmeästi hän liikkui, kuinka hänen
+käytöksensä oli varmaa ja tottunutta--
+
+KAUPPANEUVOS. Näinhän minä, näin, näin! Ja kuulin myöskin, mitä hän
+sanoi Suomen herroista.
+
+VALTER. Joka oli aivan oikeutettua.
+
+KAUPPANEUVOS. Saattaapa olla. Mutta luuletkos että Bertha semmoisilla
+vaatimuksilia koskaan voisi tyytyä sinuun, poika parka?
+
+VALTER. Bertha ei ole niin pintapuolinen että hän minut hylkää
+kömpelyyteni tähden. Hän ottaa ensin selkoa karaktääristäni ja muista
+sisällisistä ominaisuuksistani.
+
+KAUPPANEUVOS (painolla). Teitkö sinäkin niin Kertun suhteen?
+
+VALTER. Elkää puhuko minulle enää Kertusta, setä, ellette tahdo kiusata
+minua kuoliaaksi.
+
+KAUPPANEUVOS. No, olkoon! Puhutaan sitten Berthasta. Mitä sinä tiedät
+hänen karaktääristään taikka hänen sisällisistä ominaisuuksistaan?
+Tällä lyhyellä ajalla et ole niistä ehtinyt selkoa saada.
+
+VALTER. Vähät siitä! Hän on suloinen, viehättävä, kaunis kuin taivaan
+enkeli, siinä kylläksi. Kuka kysyy naisen karaktääriä? Hänen
+tenhovoimaansa ainoastaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Pian sinä rauhoitut--tuommoinen ihastus ei tavallisesti
+kauvan kestä.
+
+VALTER. Sieluni kautta, setä, tämä kestää elämänikäni! Antakaa myöten,
+setä, tämä ainoa kerta. Onhan teille yhdentekevä, kummanko sisaren
+kanssa minä olen naimisissa, kunhan vaan saatte minusta tasaisen ja
+vakavan aviomiehen.
+
+KAUPPANEUVOS. No, onhan tuo sitäkin.
+
+VALTER. Suostutte siis, setä, ja autatte minua eikö niin? Hurraa,
+kaikki käy hyvin! Te olette sentään kunnon ukko, setä kulta.
+
+KAUPPANEUVOS. Hiljaa, hiljaa, poika. Vielä siinä on yksi ehto.
+
+VALTER. No, ja mikä se on? Sanokaa pian.
+
+KAUPPANEUVOS. Sinä saat itse ilmoittaa asiasta Kertulle ja hankkia
+siihen hänen suostumuksensa.
+
+VALTER. Kiusan kappale! Vieläkö minun täytyy puhella sen pöllön kanssa?
+
+KAUPPANEUVOS. So, so, hän on Berthan sisar, muista se.
+
+VALTER. No, olkoon menneeksi! Kärsin vaikka mitä, jos vaan Berthan
+omakseni saan.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä on! Suostuttu siis. Minä sillä välin puhuttelen
+Berthaa puolestasi.
+
+VALTER. Kiitoksia, setä! Tuhannen tuhatta kiitosta.
+
+KAUPPANEUVOS. Säästä kiitokset siksi kuin kuulet, minkä vastauksen
+tuon.--Koeta sinä nyt saada Kerttua tänne puheillesi, minä kierrän
+sillä välin toista tietä Berthan luokse. (Menee.)
+
+VALTER. Nouse nyt luontoni lovesta, haon alta haltijan. (Koputtaa
+paviljongin ovea.) Neiti Kerttu joko olette valveilla?
+
+TOINI (tulee paviljongista). Ah, tekö täällä koputitte, herra
+herassööding?
+
+VALTER. Tahtoisin tavata Kerttu neitiä.
+
+TOINI. Anteeksi, hän pukeutuu.
+
+VALTER. Pukeutuu?
+
+TOINI. Niin, Bertha neiti ei salli hänen esiintyä äskeisessä
+kostyymissään.
+
+VALTER. Harmi! Kestääkö tuo pukeutuminen kauvankin?
+
+TOINI. Rakastuneelle odotuksen aika on pitkä. Mutta saanko luvan kysyä,
+missä on teidän ystävänne?
+
+VALTER. Herra Hellstén? Hän ikään läksi täältä. Luultavasti hän on
+jossain likitienoilla. Jos tahdotte, niin kutsun häntä.
+
+TOINI. Pyydän--tehkää niin hyvin.
+
+VALTER. Arvaanko oikein--te tahdotte puhua hänen kanssaan kahden
+kesken?
+
+TOINI (keimailee). Te ette siinä erehdy, herra herassööding.
+
+VALTER. Ymmärrän--! Elkää ujostelko. (Erikseen.) Vanha hupakko! (Menee
+perälle.) Tuollapa hän onkin. Heikki, tule tänne! Joudu!
+
+HEIKKI (tulee). Mikä on?
+
+VALTER. Neiti Sidensnöre tahtoo sinua puhutella. (Erikseen.) Olkoon
+onneksi! Minä en sinua kadehdi.
+
+HEIKKI (erikseen Valterille). On hän kumminkin toista kuin sinun
+tallukkasi. (Valter menee.)
+
+HEIKKI (rientää Toinin luokse ja suutelee häntä kädelle.) Armas!
+
+TOINI. Kaikki on selvillä. Minä olen nyt yhtä köyhä kuin tekin. Ei,
+köyhempi vielä, sillä minulla ei ole muuta kuin nämä kaksi tyhjää kättä
+ja lämmin, hehkuva sydämeni. Iloitkaa, herraseni, tuo inhottava kulta
+ei meitä enää erota.
+
+HEIKKI. Kuinka? Mitä tarkoitatte? Minä en ymmärrä teitä. En
+tosiaankaan.
+
+TOINI. Ettekö ymmärrä? No, kuulkaa sitten. Lahjoituskirja on tehty.
+Kaikki on laillisessa järjestyksessä. Minulla ei ole enää äyrinkään
+vertaa omaisuutta.
+
+HEIKKI. Mutta--sehän on suoraa hulluutta! Kuinka--ominpäinkö te--?
+
+TOINI. Ei ominpäin,--kuinka siihen olisin pystynyt. Kauppaneuvos sen
+kirjoitti itse ja hänen huostassaan on lahjoituskirja.
+
+HEIKKI. Vai niin! Peijakas! Lahjoittakoon hän sisarensa tyttärien
+omaisuuksia, mitä hän muitten asioihin sekoittuu. Minä heti paikalla
+menen ja otan sen häneltä pois. (Menee kiireesti.) (Toini nauraa.)
+
+KERTTU (tulee paviljongista omassa puvussaan). Mitä naurat, Toini?
+
+TOINI. Kun--kun--oh, kuinka hassua.
+
+KERTTU. Hs--hs--sulhanen tulee! (Toini menee paviljonkiin yhä nauraen.)
+
+VALTER (erikseen). Hän on tuolla!--Nyt auta taivas! (tulee rohkeasti.)
+Hyvä serkku--suokaa minulle hetkisen--(säpsähtää ja ottaa pari askelta
+taaksepäin.) Ei--mutta nythän te olette vallan toisen näköinen, Kerttu.
+
+KERTTU (vieno, luonnollinen koko olennossaan). Te halusitte minua
+puhutella, Valter?
+
+VALTER. Niin, minulla oli--mutta tulkaahan nyt ensin istumaan tänne
+penkille--. Tässä puvussa, suokaa anteeksi, mutta en voi olla sitä
+sanomatta,--tässä puvussa olette niin paljon, paljon sievempi, oi, te
+olette oikein ihmeesti sievä--
+
+KERTTU. Teillä on minulle jotain kiireellistä asiaa, luulemma?
+
+VALTER. Niin--olihan minulla--
+
+KERTTU. Puhukaa sitten, serkku.
+
+VALTER. Oikeastaan--ei sillä nyt niin hengen hätää olekaan. Voimmehan
+keskustella aluksi jostain muusta. Minua niin kummastuttaa tämä muutos
+teissä. Että todella puku saattaa vaikuttaa niin paljon. Sitä en olisi
+uskonut.
+
+KERTTU. Te liioittelette, Valter. Muutos ei mahda olla niin suuri.
+Taikka saitte minusta kenties äsken väärän kuvan?
+
+VALTER. Niin--pahus hänet tiesi--suokaa anteeksi. Mutta joko minä olin
+äsken noiduttu, taikka olen sitä nyt. Sillä en totisesti tahtoisi
+tuntea teitä samaksi.
+
+KERTTU. Jospa te ette katsellut minua oikein tarkkaan? Ette ottanut
+selkoa siitä, minkälainen minä oikeastaan olin.
+
+VALTER. Teidän on puheennekin muuttunut. Hetki sitten käytitte tuota
+kauheata Sysmän murretta.
+
+KERTTU. Anteeksi, Savon murretta se oli. Sysmässä puhutaan jokseenkin
+puhdasta kirjakieltä.
+
+VALTER. Niinkö? Mutta miksi sitten--?
+
+KERTTU. Käytin Savon murretta? Ilman vaan aikojani. Se tarttui minuun,
+kun oleskelin Savossa viime kesänä. Taikka oikeammin, minä rupesin
+harjoittelemaan sitä oppiakseni.--(Leikillisesti.) Tahdotteko, että
+puhun sitä vielä?
+
+VALTER. Elkää--taivaan tähden! (Ottaa häntä kädestä.) Pysykää nyt
+tämmöisenä kuin olette, Kerttu!
+
+KERTTU. Mutta sanokaa, mistä aijoitte minulle puhua. Olen niin
+levoton--
+
+VALTER. Levoton? Miksi olette siitä levoton, Kerttu?
+
+KERTTU. En tiedä itsekään. Minulla vaan on niin pahoja aavistuksia.
+
+VALTER (suutelee häntä kädelle). Kerttu, loukkasinko teitä äsken? Te
+läksitte itkien luotani.
+
+KERTTU. Elkää välittäkö siitä.
+
+VALTER. Te olette vieläkin pahoillanne--
+
+KERTTU. Eikös mitä--
+
+VALTER. Olettepa, näenhän minä. Oih, mikä pöllö minä olin.--Kerttu--
+voitteko antaa minulle anteeksi, sanokaa!
+
+KERTTU. Ei minulla ole syytä teitä nuhdella, Valter. Omaa tyhmyyttäni
+ainoastaan suren.
+
+VALTER. Te ette ole lainkaan tyhmä.
+
+KERTTU. Hyväntahtoisuudesta ette tahdo sitä myöntää. Vähän aikaa sitten
+olitte toista mieltä.
+
+VALTER. Kun olin--vouhka!
+
+KERTTU. Ei, hyvä Valter, silmäni ovat nyt auenneet.~-Minä näen selvästi
+kaikki virheeni ja puutteeni. Ja minä ymmärrän teidän
+vastenmielisyytenne minua kohtaan vallan luonnolliseksi.
+
+VALTER. Te erehdytte. Te ette ensinkään ole minulle vastenmielinen.
+
+KERTTU. Äsken sen liiankin selvään osoititte. Enkä sitä ihmettele,
+sillä toisin ei voinut olla. Yksinkertainen, maalla kasvanut tyttö,
+joka oli seurustellut vaan lehmien ja lampaiden kanssa--
+
+VALTER. Anteeksi, Kerttu, anteeksi--
+
+KERTTU.--jolla ei ollut mitään ulkonaisia etuja--
+
+VALTER. Missä olivat minun silmäni, etten niitä äsken huomannut!
+
+KERTTU.--vaan oli käytöksessään kömpelö--
+
+VALTER. Se oli kaikki puvun syy.
+
+KERTTU.--joka puhui raa'asti--
+
+KERTTU. Savon murre--minä en ollut tottunut siihen.--Ei muistella enää
+niitä!
+
+KERTTU.--kuinka voisi sellainen tyydyttää nuorta, sivistynyttä herraa,
+joka on seurustellut hienojen, seuraelämään tottuneiden naisten kanssa!
+
+VALTER. Uskokaa minua, te ette ole semmoinen, joksi nyt itseänne
+kuvaatte--
+
+KERTTU. Eno teki siinä hyvin väärin, kun hän vastoin tahtoanne koetti
+pakoittaa teitä naimisiin minun kanssani. Hänen olisi pitänyt ymmärtää,
+että semmoisissa asioissa, jos missään, täytyy itsekunkin saada
+vapaasti päättää ja valita.
+
+VALTER. Vaan jospa minä nyt--vapaasta tahdostani--
+
+KERTTU. Antakaa minun puhua loppuun, Valter. Yksin ollessani tuolla
+ajattelin suhdettamme ja huomasin sen niin peräti vääräksi, että päätin
+kohta täyttää tahtonne ja purkaa kaikki sopimukset.
+
+VALTER. Mutta minä en siihen suostu, minä pidän niistä kiinni.
+
+KERTTU. Päinvastoin, se on teidän hartain toivonne, Valter. (Nousee.)
+Te olette minusta vapaa nyt. Tästä lähtein olemme vaan serkkuja ja--jos
+niin tahdotte--ystäviä. Me eroamme ilman katkeruutta toisistamme, eikö
+niin? (Ojentaa hänelle kätensä.)
+
+VALTER (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä monet kerrat).
+Jalomielinen, herttainen tyttö, me emme eroo, minä en päästä sinua
+vapaaksi. Sinun täytyy tulla omakseni.
+
+KERTTU. Mutta, Valter--malttakaa toki mieltänne, emme ole enää
+kihloissa. Laskekaa minut irti.
+
+VALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän!
+
+KERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki
+selvillä.--Jääkää hyvästi, Valter! (Tempaisee itsensä vapaaksi ja menee
+paviljonkiin.)
+
+VALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin--taikka, sama
+se, minä tulen sinne. (Koettaa avata paviljongin ovea.) Ooh, hän on
+lukinnut oven, hän ei tahdo minua enää nähdä!
+
+(Kauppaneuvos ja Heikki tulevat perältä.)
+
+KAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle! Ei minulla mitään
+lahjakirjaa ole.
+
+HEIKKI. Hän sanoi itse jättäneensä sen teille.
+
+KAUPPANEUVOS. Hän, ja hän, ja hän! Kuka hän?
+
+HEIKKI. Neiti Sidensnöre.
+
+KAUPPANEUVOS. No, ja mitä hiivattia teillä on tekemistä neiti
+Sidensnören lahjakirjan kanssa?
+
+HEIKKI. Minä vaadin sen teiltä takaisin ja minulla on siihen oikeus.
+
+KAUPPANEUVOS. En usko, ennenkuin kuulen sen häneltä itseltään.--Ja
+jättäkää minut rauhaan nyt, että saan puhella Valterin kanssa.
+
+HEIKKI (vetäytyy syrjään). Nähdäänpäs, etkö kohta saa vetää sitä
+esille! Mihinkä se Amelie täältä pujahti?
+
+KAUPPANEUVOS. No, Valter--tulepa nyt tänne! Hyviä uutisia, poikaseni,
+hyviä uutisia! Sinulla on merkillinen onni naisten suhteen.--Bertha
+heti suostui tuumiisi. Sinä olit sittenkin miellyttänyt häntä.
+
+VALTER. Bertha? Kuinka? Mitä tarkoitatte, setä?
+
+KAUPPANEUVOS. Minä tein, niinkuin pyysit, ja kosin Berthaa puolestasi.
+
+VALTER. Berthaa!? Herra taivaan, mitä te nyt taas teitte, setä? Olinko
+minä pyytänyt teitä kosimaan!
+
+KAUPPANEUVOS. Etkö pyytänyt? Sepä kumma, ettet sinä pyytänyt!
+
+VALTER. Enhän minä häntä edes tunnekaan. Tuommoinen suuren maailman
+nainen--hänestä helposti voi erehtyä--hän tietysti osaa peittää
+sisällisen luontonsa--voi, kissa vieköön! Tämäpä vasta harmi!
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta--olethan sinä rakastunut häneen yli silmien ja
+korvien?
+
+VALTER. Ei, setä kulta, ei se ollut rakkautta, hetkellistä, ohimenevää
+hurmausta vaan. Kerttua minä rakastan, en ketään muuta, ja häntä minä
+nyt pyydän omakseni. Te olette hänen holhoojansa, setä, annattehan te
+hänet minulle, jos hän nimittäin itse suostuu minulle tulemaan?
+
+KAUPPANEUVOS. Ei--kuule nyt, poika, jommallakummalla meistä mahtaa olla
+vika tässä päänupussa, muuta en voi ymmärtää. Etkö sinä tuonoin ikään,
+tässä samassa paikassa minulle selittänyt, ettet millään mahdilla
+suostuisi menemään naimisiin Kertun kanssa. Hän oli tyhmä, melkein
+idiootti, hän ei sinua miellyttänyt--
+
+VALTER. En tuntenut silloin hänen lämmintä, puhdasta sydäntään, hänen
+vienoa, tosinaisellista luonnettaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta hän ei ole tottunut seurustelemaan muuta kuin
+lehmien ja lampaiden kanssa--
+
+VALTER. Niin, pilkatkaa minua vaan, setä, sen olen hyvin ansainnut.
+Myönnän itse, että olin sokea, hassu, narrimainen. Mutta nyt olen
+vihdoinkin selvillä itsestäni. Bertha on kyllä kaunis ja hurmaava,
+mutta Kertun kanssa minä ainoastaan voin tulla onnelliseksi, häntä
+ellen saa omakseni, en huoli kenestäkään.
+
+KAUPPANEUVOS. Mokomaa huliviliä en ole tässä maailmassa nähnyt. Toinen
+rakkaus kymmenen minutin sisään.
+
+VALTER. Ensimmäinen, setä, ensimmäinen koko elämässäni. Äskeistä ei
+oteta lukuun.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta luuletkos, että minä rupean narriksesi! Viiden
+minutin päästä sinä taas muutat mieltä ja minun pitäisi taas tanssia
+sinun viulusi mukaan.
+
+VALTER. Elkää suuttuko, setä!
+
+KAUPPANEUVOS. Kuule nyt viimeinen sanani: joko sinä menet naimisiin
+Berthan kanssa, taikka et saa minulta sinä ilmoisna ikänä et
+penniäkään.
+
+VALTER. Sama se! En pyydäkään rahojanne. Minä heitän koko virkauran ja
+muutan Sysmään. Rupean maanviljelijäksi.
+
+HEIKKI. Elä hupsuttele! Helpommin sinä millä muulla keinolla hyvänsä
+rahaa saat.
+
+VALTER. Ole vait', asia ei kuulu sinuun.
+
+KAUPPANEUVOS. Itsepähän kärsinee seuraukset. Minä pesen käteni.
+
+HEIKKI. Minä myös.
+
+VALTER (koputtaa paviljongin ovea). Kerttu, Kerttu! Armas Kerttu, tule,
+että polvillani saan rukoilla sinulta anteeksi tyhmyyttäni.
+
+KERTTU (tulee entisessä puvussa muuten paitsi että hänellä on Berthan
+hattu ja huntu). Tässä olen!
+
+VALTER. Bertha!?
+
+KERTTU (nostaa huntua). Katso tarkempaan!
+
+VALTER. Ei--Kerttu!
+
+KAUPPANEUVOS. Bertha ja Kerttu samassa persoonassa!
+
+VALTER. Kuinka? Te olette siis--
+
+KERTTU. Hiukan ilveillyt kanssanne. Niin, hyvä serkku, teille annettiin
+pieni läksy ennakkoluuloistanne maalaistyttöjen suhteen.
+
+VALTER. Ahaa--nyt minulle selviää. Te olette rangaissut minua, serkku,
+mutta nyt seuraa armo ja rakkaus--eikö niin?
+
+KAUPPANEUVOS. No, vaan kumpaako sinä nyt pyydät minulta, Berthaa vai
+Kerttua?
+
+VALTER. Kerttua, Kerttua, johan sen sanoin. Armahin, suloisin Kerttu--
+
+KERTTU.--joka olet Sysmästä kotoisin--
+
+VALTER.--joka olet Sysmästä kotoisin, suostutko tulemaan omakseni?
+
+KERTTU. Kysytkö sitä nyt oikein vakavalla mielellä?
+
+VALTER. Aivan vakavalla mielellä?
+
+KERTTU (veitikkamaisesti). Entäpä jos ruppeen toas hoastamaan Savon
+murretta? Mittee sinä siittä sanot?
+
+VALTER (vetää hänet luokseen). Hoastatpa mittee tahhaan, kunhan voan
+oot minun!
+
+KAUPPANEUVOS. Kas niin! Sanoinhan sen, Kerttu, että sinä kyllä hänet
+valloitat. Onnea, teille, lapset!
+
+HEIKKI. Niin, onnea! Mutta, voi taivaan tapernaakkeli! Aika lailla sinä
+annoit vehkeillä kanssasi. Minä sinun sijassasi olisin jo suuttunut.
+
+TOINI (omassa puvussaan paviljongista). Onpa tässä vähän vehkeilty
+erään toisenkin kanssa. (Niiaa.)
+
+HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä--
+
+TOINI (niiaa vielä syvempään). Neiti Sidensnöre, luvallanne.
+
+HEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te--
+
+TOINI (niiaa). Nuori ja kaunis!
+
+HEIKKI. Ja oikea nimenne?
+
+TOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä
+kanssa.
+
+HEIKKI. Tämä on--hävytöntä!
+
+KAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä
+pilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia. Mutta
+malttakaahan--!
+
+HEIKKI. Niin--kauppaneuvos on itse ollut heillä liittolaisena.
+Unohditte miehisen arvonne.
+
+KAUPPANEUVOS. Saivat minut narratuksi mukaansa. Mutta se oli
+ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tästä lähtein lupaan aina uskollisesti
+pitää miesten puolta.
+
+KERTTU. Mutta olipa tää yhtä kaikki vähän sommoo, eikös ollunna, eno?
+
+[1893.]
+
+
+
+
+
+
+SPIRITISTINEN ISTUNTO
+
+Ilveily yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ROUVA TALLQVIST.
+HELMI VESTERHOLM, hänen sisarensa tytär.
+ROUVA RAMSTEDT.
+NEITI TÖRNE.
+HERRA ORELL, meedio.
+LEHTORI VIRTALA.
+RENNE HAMMAR, ylioppilas.
+LIISA, palvelija, vanhanpuoleinen, ontuva.
+
+
+
+(Tupa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Vasempaan ikkuna. Etulavalla
+pitkä leipomapöytä. Helmi leipoo vehnäsiä, joita parilla pellillä on jo
+valmiina kohoomassa. Liisa rasvaa uunin luona viimeistä peltiä.)
+
+HELMI. Meille tulee kiire. Joutuuko uuni?
+
+LIISA. No, jo tok'. Minä sen lakaisen heti, kun vaan olen rasvannut
+tään viimeisen peliin.
+
+HELMI. Sattuipa meille arvon hyvää hiivaa, kun noin kohottaa.
+
+LIISA. Ja niin kun se rylläsi jo pytyssäkin, että oli yli laitojen
+mennä.--Mutta kuulkaapas, Helmi neiti, se jotain tietää, se. Muistakaa
+minun sanoneeni.
+
+HELMI. Voi jesta, tuota Liisaa! Aina sillä on taikoja. No, mitähän tuo
+nyt tietäisi sitten? Antakaapa kuulla!
+
+LIISA. Naimisia se tietää, niin varmasti kuin minä olen tässä.
+
+HELMI (nauraen). Naimisia! Vieläkös vain.
+
+LIISA. Panen vaikka pääni pantiksi.
+
+HELMI. Jospa hyvinkin Liisa meiltä sitten viedään.
+
+LIISA. Minäkö? Ehei! Teidät viedään tästä talosta ennen pitkää, uskokaa
+jos tahdotte.
+
+HELMI. Elkää joutavia, Liisa. Enhän minä vielä ole siinä ijässäkään.
+
+LIISA (tuo peltiä pöydän luokse). Eikö siinä ijässäkään? Vaikka olette
+juur' hempeimmillänne. Herran terttu, noita poskia ja noita silmiä!
+Enkeliks' teitä luulisi, totta tosiaan.
+
+HELMI. No niin! Kas vaan, kuinka se Liisa osaa viekastella.
+
+LIISA. Sanokaapas lystin vuoksi: eikö teitä ole vielä kukaan kosinna?
+
+HELMI. Tuommoisia nyt kysyttekään.--Eikä ole.
+
+LIISA. Eikö tosiaan?
+
+HELMI. No, ei ole, ei.
+
+LIISA. Katsokaapa minua silmiin.--No, enkös arvannut! Elkää kieltäkö
+enää, jo minä tiedän.
+
+HELMI. Hyi, kuinka olette häijy!
+
+LIISA. Ja sulhasenkin tiedän. Sanonko, kuka se on?
+
+HELMI. No, kuka?
+
+LIISA. Se nuori herra, joka teitä aina saattelee kadulla.
+
+HELMI. Nuori herra? Mikä nuori herra?
+
+LIISA. Niin, kas kuinka on olevinaan! Niinkuin ette muka tietäisi.
+
+HELMI. Sanokaapas, ketä tarkoitatte.
+
+LIISA. Se se, jonka kanssa tässä tuonoinkin puhelitte portilla. Se
+mustasilmänen, solakka nuori herra, jolla on viiksetkin. Kyllä te
+arvaatte, vaikka ilman suotta kujeilette. Mikäs sen nimi taas onkaan?
+Ham--Hame--Ham--
+
+HELMI. Hammar?
+
+LIISA. Hammar niin justiin.
+
+HELMI. Ahaa, vai häntä te epäilette semmoisista. Renne Hammaria.
+
+LIISA. Tunnustakaa pois, hän on kosinut teitä?
+
+HELMI. Eikä ole, ei! Kaikkia sen Liisan mieleen juohtuukin.
+
+LIISA. Mutta hän on niissä hommissa, on varmaan. Ette minua saa siitä
+uskosta luopumaan sittenkään.
+
+HELMI (hymähtäen). Kyllä te olette soma.--Mutta laittakaapas nyt se
+uuni siellä kuntoon, ne ovat jo ihan liiaksikin kohonneita tuolla
+ensimmäisellä pellillä.
+
+LIISA (ottaa pitkävartisen luudan, kastaa sitä vesiämpärissä ja
+lakaisee hiilet pois uunista). Tämä tästä joutuu tuossa paikassa.
+
+HELMI (leipoo kotvan aikaa ja hyräilee).
+
+LIISA. Ketäs te nyt ajattelette?
+
+HELMI (naurahtaen). Ketäpäs minä? En ketään.
+
+LIISA. Ai, ai, ai, ai, kuinka hyvin te jo osaatte narrata.
+
+HELMI. Kuulkaapas, Liisa, mistä te sen saitte, että Renne,--että herra
+Hammar minua kosisi?
+
+LIISA. Mistäkö sain? Onhan minulla silmät päässä.
+
+HELMI. Puhuvatko siitä muutkin?
+
+LIISA. Puhuvathan ne.
+
+HELMI. Voi, voi, se on paha asia.
+
+LIISA. Mitä varten paha?
+
+HELMI. Niin, nähkääs--jokohan minä nyt teille kertoisin yhtäkaikki--?
+
+LIISA. Kertokaa pois. Ei se mene sen etemmäksi.
+
+HELMI. Ja kun te sen kumminkin näytte tietävän.--No, kuulkaa nyt
+sitten, Liisa, kuinka asian laita on. Kyllähän Renne ja minä pidämme
+toisistamme, mutta se on niin ikävää, kun täti ei voi häntä kärsiä, ja
+on hänelle niin vihanen ettei Renne raukka uskalla täällä enää
+käydäkään. Sen vuoksihan meidän sitten täytyy puhella kadulla ja
+portilla ja missä milloinkin aina satumme tapaamaan toisiamme.
+
+LIISA. No, ja minkätähden se tätinne ei häntä kärsi? Onhan se niin
+pulska poika, että pois tieltä.
+
+HELMI. Niin, eikös ole sitten? Solakka-vartaloinen ja kaunis, ja
+iloinen ja herttainen. Tiedättekö Liisa, hän on niin hyvä, ettei
+varmaan koko maailmassa niin, ei ainakaan tässä kaupungissa ole toista
+hänen vertaistaan. Voi, voi, kuinka kovasti minä hänestä pidän!
+
+LIISA. Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten?
+
+HELMI. Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole
+mitään muuta syytä.
+
+LIISA. Piri--Mitä sanoitte, ettei hän usko?
+
+HELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä
+kuullut?
+
+LIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on?
+
+HELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille.
+
+LIISA. Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt?
+
+HELMI. Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät.
+
+LIISA. Ei tuo tok' liene totta. Ei ikinä.--Tai olisikohan tuomiopäivä
+ehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä
+tapahtuvan.
+
+HELMI. En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä
+lähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi.
+
+LIISA. Mikä hän on, sanoitte?
+
+HELMI. Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan.
+
+LIISA. Ahaa--hän on toisin sanoen noita, loihtija.
+
+HELMI. Mikä lienee, mokoma. Minä olen sille miehelle niin vihanen,
+etten tiedä, mitä hänelle tekisin. Ilman häntä olisi Rennen ja minun
+väli ihan selvillä ja kaikki olisi niin hyvin.
+
+LIISA. Sekö se on se laihasäärinen herra harmaissa housuissa, joka
+täällä on viime aikoina näkynyt käyvän tätinne luona?
+
+HELMI. Se juuri.
+
+LIISA. Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen
+konstin oppinut?
+
+HELMI. Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta,
+vaan on nyt tullut takaisin kotimaahan.
+
+LIISA. Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa?
+Vaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun
+mielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia
+vehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla.
+
+HELMI. Renne sille vaan nauraa ja siitähän täti sitten niin suuttui.
+
+LIISA. Elkääpä olla millännekään. Se suuttumus pian menee ohi.
+
+HELMI. Voi, Liisa kulta, eihän siinä vielä ole kaikki.
+
+LIISA. Eikö vielä kaikki? No, herran tähden, kertokaa nyt sitten
+loputkin.
+
+HELMI. Kun henget ovat sanoneet--voi, voi, sehän se juuri on hulluinta.
+Hyvä, rakas Liisa, mikähän soppa tästä viimein tulleekaan!
+
+LIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten?
+
+HELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin.
+
+LIISA. Tekö ottaisitte tuon hienosäärisen mieheksenne?--Jo nyt henget
+löpisevät turhia.
+
+HELMI. Sitä minäkin. Mutta täti on saanut päähänsä, että niin tulee
+käymään.
+
+LIISA. Kun olisi joku, joka osaisi panna henget puhumaan toisella
+lailla.
+
+HELMI. Siinähän se on. Mutta kun täällä ei kukaan osaa sitä konstia.
+
+LIISA. Kissa kaikkiakin!
+
+RIIKKA (tulee juosten ja tempaa oven auki). Sievään ylös, Helmi neiti!
+Rouva kutsui.
+
+HELMI. Mitä sinne?
+
+RIIKKA. No, siihen henkipeliin. Joutukaa nyt, siellä teitä odottavat.
+
+HELMI. Ketkä?
+
+RIIKKA. Rouva Ramstedt, neiti Törne ja herra Orell--
+
+LIISA. Käske heitä menemään hiiteen.
+
+RIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei
+teidän auta kieltäytyä.
+
+HELMI. Sano tädille, että minä en pääse, en mitenkään, kun leivät eivät
+vielä ole uunissakaan.
+
+RIIKKA. Saattaahan se Liisakin ne paistaa.
+
+LIISA. Ooho? Vai minä ne ottaisin vastuulleni? En ensinkään, liputa
+vaan tiehesi siitä.
+
+RIIKKA. Te ette sitten tule?
+
+HELMI. En.
+
+LIISA. Ei pääse leipomiselta. Johan sen kuulit.
+
+RIIKKA. Mutta saatte te taaskin toria, jahka vieraat ovat menneet.
+(Juoksee pois.)
+
+HELMI. Vähät siitä, ennemmin minä toki niitä kestän.
+
+LIISA. Nyt alkakaa tuoda peltiä uuniin.
+
+HELMI. Eihän se vaan liene liian tulinen. Jos vielä palavat meidän
+vehnäset, niin annetaan minulle kahdenkertaiset torat. (Asettaa peltiä
+lapiolle, jolla Liisa työntää ne uuniin.)
+
+LIISA. Eivät pala. Kyllä minä takaan.
+
+HELMI. Hiljaa nyt Liisa, varokaa ettei pelti kolahda, silloin ne kohta
+laskeutuisivat. (Kumartuu katsomaan uuniin, kun Liisa asettaa sinne
+peltiä, menee sitten ja tuo toiset pellit, jotka samoin pannaan
+uuniin.)
+
+LIISA. Kas niin, olkoot nyt siellä herran rauhassa puoli tuntia.
+(Asettaa suupellin kohdalleen.)--Mutta saapas nähdä, eikö tule rouva
+kohta teitä hakemaan täältä. Minusta ihan tuntuu siltä.
+
+HELMI. Eihän tuo toki tulle!--Ja vielähän minulla on työni kesken.
+Kaapinpulla leipomatta. (Kaapii veitsellä pytyn reunat.) Ohoo--täältä
+tulee meille hyvät maistiaiset, Liisa.
+
+LIISA. Kuulkaa,--nyt siellä kohoo joku rappusia ylös.
+
+HELMI. Kohotkoon vaan. Minulla ei ole aikaa henkien kanssa
+seurustelemaan, sen hän saa itse nähdä. (Hieroo kaikin voimin taikinaa,
+selin oveen.)
+
+RENNE (tulee sisään). Päivää, Helmi!
+
+HELMI. Jumala sinäkö se olitkin, Renne? Kuinka sinä uskalsit tulla
+tänne? Ajatteles, jos sattuisivat näkemään sinut ikkunasta.
+
+RENNE (reippaasti). Kun näkivät niin näkivät. Ei he kumminkaan ilenne
+tulla minua pois ajamaan. Vai mitä luulet?
+
+HELMI. Siihen ei ole takeita. Ja tiedätkös, täti saattaa olla täällä
+minä hetkenä hyvänsä.
+
+LIISA. Ei huoli pelätä. Minä menen vahtimaan. (Menee ulos.)
+
+HELMI. Mistä tiesit että minä olin täällä?
+
+RENNE. Tyttö kertoi tuolla pihalla. Ja löyhkeliinin sanoi olevan siellä
+tätisi luona. No, mitäs muuta, minä tänne.
+
+HELMI. Mutta hyvänen aika--
+
+RENNE (ottaa häntä vyötäisistä ja pyörittää ympäri). Hyvänen aika,
+hyvänen aika--Mitä sinä hätäilet--ei tässä ole vaaraa pikkuistakaan--
+
+HELMI. Eläpäs,--eläpäs--Noo, Renne sinä, ole nyt hurjastelematta.
+
+RENNE. Hurjastellaan pois, niinkauvan kuin olemme nuoria, vanhoilla
+päivillä on kyllä aikaa viisastella.
+
+HELMI. Vehnäset palavat uuniin. Herkiä!
+
+RENNE (Pitää häntä vielä kiinni vyötäisistä). Ei ne pala. Sinä narraat.
+
+HELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa.
+
+RENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa?
+Minulleko antaaksesi.
+
+HELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee.
+
+RENNE. Entä sitten?
+
+HELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään?
+
+RENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme
+»näinikään».
+
+HELMI. Selität? Millä tavalla?
+
+RENNE. Sanon niinkuin asia on: että sinä rakastat minua ja minä
+rakastan sinua ja sen vuoksi meitä niin ihmeesti haluttaa olla näin
+sylekkäin.
+
+HELMI. Ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu?
+
+RENNE. Ehkä antaisi hän meille siunauksensa.
+
+HELMI. Vieläkös! Hän ajaisi sinut pois. Niin, sen hän tekisi.
+
+RENNE. Ajakoon vaan. Ja ajakoon sinut myös, niin lähdemme yhdessä.
+
+HELMI. Minnekä? (Irtaantuu.)
+
+RENNE. Minne hyvänsä. »Maa suur' ja avara», lauletaan virsikirjassa.
+
+HELMI. Elä! Luuletko, että minä läksisin maata maailmaa kuljeksimaan
+sinun kanssasi? Eo-ho! Heittäisit vielä. (Vetäytyy kauvemmaksi.)
+
+RENNE. Kuinka sanoit?
+
+HELMI. Etkö kuullut?
+
+RENNE. Korvani varmaankin valehtelivat. Sanopa uudelleen.
+
+HELMI. Enpäs sano.
+
+RENNE. Ettäkö minä sinut heittäisin? Niinkö se oli?
+
+HELMI. Sinnepäin se vivahti.
+
+RENNE. Siitä sinun sietää saada rangaistus. (Tavoittaa häntä kiinni.)
+
+HELMI (Pakenee pöydän taakse). Renne--Sinä olet aina niin pahankurinen.
+Ellet ole siivolla, niin pakenen ylös tädin luokse.
+
+RENNE. Sitä sinä et tee.
+
+HELMI. Menenpä uhallakin, kosk' et tottele.
+
+RENNE. Tiedätkös, mitä silloin tapahtuu?
+
+HELMI. Sinä karkaat tiehesi, mutta karkaa vaan.
+
+RENNE. Oho! Tämä poika ei ikinä karkuun lähde.
+
+HELMI. No, mitä pahaa sinä sitten keksit?
+
+RENNE. Ottaisin vehnäset kaikki uunista ja söisin ne suuhuni.
+
+HELMI. Elä, elä--! Et toki jaksaisi kaikkia syödä.--Ei, heretään nyt
+pois, Renne hyvä, kuule, ole kiltti. Meillä olisi niin paljon
+puheltavaakin.
+
+RENNE. No, koska sinä pyydät noin kauniisti, niin--olkoon menneeksi.
+
+HELMI. Ja istutaan oikein ihmisiksi, eikö niin? Sinä tuonne ja minä
+tänne.
+
+RENNE. Ettäkö pöydän nurkka väliin? Saisit sinä tulla likemmäksikin.
+
+HELMI. Paremmin voimme keskustella, kun olemme vähän etäämmällä. Renne
+kulta, koeta nyt olla vakava. Ei tiedä, milloin taas saamme tavata
+toisiamme.
+
+RENNE. Anna minulle edes kätesi.
+
+HELMI. Enkä anna, kun ne ovat taikinassa.
+
+RENNE. Anna minulle kätesi, minä sanon!
+
+HELMI. No, no, älä äyski, Jumalan luoma. Tuossa saat.
+
+RENNE. Molemmat, molemmat. No niin, nyt voit alkaa.
+
+HELMI. Maltatko jo kuunnella?
+
+RENNE. Sinua kuuntelen vaikka ikäni. (Suutelee hänen käsiään.)
+
+HELMI. Katsos nyt, ethän sinä rupeakaan vakavaksi.
+
+RENNE. No, herran poika!--Oikeinko minun pitää murjottaa?
+
+HELMI. Voisithan kerran olla silmänräpäyksen aikaa vehkeilemättä.
+
+RENNE. Nyt olen ihan toimessani. Mutta sano pian mitä on sydämmelläsi.
+
+HELMI. Tämä meidän suhteemme, Renne, eikö se sinua jo huolestuta?
+
+RENNE. Ei ensinkään. Riemastuttaa vaan.
+
+HELMI. Niin, mutta ajatteles--
+
+RENNE. Ajattelenhan minä: että sinä löysit minut ja minä löysin sinut
+ja että meistä tulee onnellisimmat ihmiset maan päällä.
+
+HELMI. Niin, vaan eihän tätä tämmöistä voi kauvan kestää.
+
+RENNE. Tätä tämmöistä kestää kolme vuotta. Siksi tulen minä valmiiksi,
+saan viran ja perustan oman kodin, jonne vien sinut ikuisiksi ajoiksi.
+
+HELMI. Ja kolme vuottako meidän pitäisi tätä salata tädiltä ja kaikilta
+ihmisiltä?
+
+RENNE. Ahaa--sekö salaperäisyys sinua vaivaa?
+
+HELMI. Se juuri. Kun pitäisi teeskennellä ja olla, enkä minä osaa, en
+vaikka mikä olisi. Ihmiset nyt jo huomaavat, että on jotakin ja
+rupeavat vetelemään. Ja luuletkos, että voin silloin kieltää? Vielä
+vain. Liisallekin äsken ikään täytyi tunnustaa totuus.
+
+RENNE. Mitäs se haittaa. Siitähän Liisa ymmärsi laittautua pois ja
+jättää meidät rauhaan.
+
+HELMI. Niin, niin. Vaan hän kertoo muille, näes, ja meistä ruvetaan
+juoruamaan.
+
+RENNE. No, mitäs muuta--me menemme kihloihin, oikein julkikihloihin,
+sillä se on autettu. Lähetämme kihlakortit ympäri, ilmoitamme
+sanomalehdissä ja kävelemme käsikynkkää kadulla. Eikös niin?
+
+HELMI. Mutta mitäs täti sanoo? Joka on sinulle niin vihanen tätä nykyä
+että--!
+
+RENNE (iloisesti). Hän leppyy! Annahan olla, kun minä tästä rupean
+hieromaan ystävyyttä henkien kanssa.
+
+HELMI. Kuule, Renne, sinä et saa kujeilla tädin kustannuksella, minä en
+suostu siihen.
+
+RENNE (koettaa vetää häntä luokseen). Sinulla ei ole sanan valtaa.
+
+HELMI (vastustelee). Minullako ei sanan valtaa? Sepä kumma!
+
+RENNE. Ei tässä asiassa. Minä saan kujeilla hiukkasen yhtä hyvin kuin
+muutkin henget, jos niin sattuu. Herran poika, olenhan minäkin henki,
+jos kohta minulla pohjalastina on lihaa ja verta. Eikös niin? Tule nyt
+jo tänne,--eläkä ponnistele vastaan.
+
+HELMI. Elä, Renne hyvä, elä minulla on niin paha omatunto.
+
+RENNE. Paha omatunto? Mistä? Oletko sinä valehdellut, varastanut,
+murhannut--?
+
+HELMI. En, vaan sinä kun aina pyrit minua syleilemään ja suutelemaan.
+Ajatteles, mitä täti sanoisi, jos tietäisi? Hyvänen aika, minä vallan
+kauhistus.
+
+RENNE (vetää hänet nauraen luokseen). Sinä olet lapsi, ja sinulla on
+kovasti typerä omatunto.
+
+HELMI. No, Renne, Renne--mitä tuo nyt on--Renne--
+
+RENNE. Sinun omaatuntoasi pitää kasvattaa ja karaista--
+
+HELMI. Renne, minä en tahdo, kuuletko--(Renne suutelee häntä.)
+
+HELMI. Renne--hyi, sinä olet niin ilkeä, että--!
+
+RENNE. Myönnetään, myönnetään--(Pyrkii uudelleen suutelemaan häntä.)
+
+LIISA (äkkiä ovesta). Tulevat, tulevat!
+
+HELMI (hyppää ylös hämillään ja pahoillaan). Katsos nyt!
+
+RENNE. Ketkä tulevat?
+
+LIISA. Rouva ja se hienosäärinen ja koko joukko, rouva Ramstedt, neiti
+Törne ja (kääntyy Helmiin)--ellen pahasti erehtynyt niin siellä oli
+lehtori Virtala mukana. Semmoinen sakeapartanen--se ei voinut olla
+kukaan muu.
+
+HELMI. Jumala--mitä nyt teemme?
+
+RENNE. Mitäs muuta--minä esittelen heille morsiameni.
+
+HELMI (hätäisesti). Ei, ei--!
+
+RENNE. Vaan mitäs sitten?
+
+HELMI. Voi, jos sen tietäisin!
+
+RENNE. Lähdenkö pois pää pystyssä ja nostan heille hattuani ohimennen?
+
+HELMI. Ei taivaan tähden!
+
+LIISA. Minä sanon: nouskaa tuonne uunille.
+
+RENNE. Piiloonko? Hyi!
+
+LIISA. Ei auta muu.
+
+RENNE. Näkymättömäksi hengeksi? Sepä ei olisi hulluinta.
+
+HELMI. Renne--ei mitään kujeita. Muista!
+
+RENNE. Var tyst sinä ja anna minun toimia. (Sieppaa lakanan erään
+korvon päältä.) Tuossa kapine, joka kenties on tarpeen.
+
+LIISA. Voi minun päiviäni kun sahtikorvosta otti peitteen.
+
+RENNE (nousee uunille). Ei se mitään, Hakekaa siihen toinen peite
+sijaan.
+
+LIISA. Niin, mistä sen nyt saan. (Menee.)
+
+HELMI. Renne, Renne, sinä teet meidät onnettomiksi.
+
+RENNE. Ojenna minulle pärettä tänne ja tulitikkuja.
+
+HELMI. Mitä sinä niillä?
+
+RENNE. Joutuun, joutuun, eläkä kysele.
+
+HELMI. Tässä.--Voi, Renne--!
+
+RENNE. Mene leipomaan sinä, ja ole voihkimatta. Tässä ei ole
+hätäpäivää.
+
+HELMI (menee leipomaan). Me olemme hukassa, Renne!--Kuuletkos, nyt ne
+tulevat!
+
+RENNE. Tui, tui, Helmi, tui, tui!
+
+HELMI. Hiljaa! Oletkos hullu!
+
+RENNE. Huh, huh, kuinka täällä on kuuma. Ihan minä palan totta
+totisesti.
+
+HELMI. Mene edes etemmäksi, ettet näy...
+
+RENNE. Uu piiloon, Helmi, uu piiloon, äsäsäs!
+
+HELMI. Hyvä, rakas Renne, nyt ne nousevat portaita ylös.
+
+RENNE. Pahuus! Tuo uuni on niin hiton tulinen--
+
+HELMI. Minua ihan pyörryttää.
+
+RENNE. Ja minua polttaa--
+
+HELMI. No nyt siunaa ja varjele! (Seisoo selin oveen ja hieroo
+vehnätaikinaa kaikella voimallaan.)
+
+RENNE. Moron, moron!
+
+(Rouvat Tallqvist ja Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori
+Virtala tulevat. Rouva Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori
+Virtala tervehtivät Helmiä.)
+
+HERRA ORELL. Kun te ette tullut meidän luoksemme, niin me tulimme
+teidän luoksenne.
+
+LEHTORI VIRTALA. Luulitte meistä pääsevänne niin helposti, neiti
+Vesterholm. Ehei, teidän täytyy olla mukana nyt, ei auta mikään.
+
+HERRA ORELL. Henget sen vaativat. Äsken kun alotimme istuntoa tuolla
+ylhäällä, naputtelivat ne vaan: »Helmi tänne, Helmi tänne.» Tulee
+sitten sana, ettei hän pääse, hän leipoo alhaalla tuvassa. Mutta
+silloinkos alkavat koputtaa, että jymähtelee huone: »menkää tupaan,
+menkää tupaan!» Ette suinkaan henno meitä ajaa pois, neiti Helmi?
+
+ROUVA TALLQVIST. Ei tule kysymykseenkään! Vai ajaa pois! Kun minä
+kerran olen tuonut teidät tänne.
+
+HELMI. Kyllä minä nyt jo pääsenkin ylös.
+
+HERRA ORELL. Ei, meillä oli aikomus pitää istunto täällä, se arvatenkin
+oli henkien tarkoitus. Sen vuoksi toimme jo verhotkin muassamme.
+
+HELMI. Mutta eihän se käy laatuun. Hyvä täti, eihän se käy laatuun?
+
+ROUVA TALLQVIST. Miks'ei? En minä tiedä, että mikään estäisi. Onhan
+täällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta--
+
+ROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska
+henget kerran niin tahtoivat.
+
+HERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne
+leipävartaasen?
+
+ROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti.
+
+HELMI. Hyvä täti--täällä on varmaan häkääkin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? (Haistelee.) Ei ole--ei ensinkään--olkaa
+ihan rauhassa. Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka.
+
+HELMI. Siellä ylhäällä olisi kaikin puolin parempi.
+
+ROUVA TALLQVIST. Miksi et sitten tullut sinne, vaikka laitoin hakemaan?
+
+HELMI. Niin, kun minulla oli tämä leipominen.
+
+ROUVA TALLQVIST. Leipominen! Tyhjiä verukkeita. Sano vaan suoraan: sinä
+et tahtonut tulla. Ja kyllä minä tiedän, mikä siihen syynä on. Tiedän
+vallan hyvin.
+
+HELMI. Etten usko spiritismiin.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ja minkä tähden sinä et usko? Sentähden vaan, että
+Renne Hammar sitä halveksii ja pilkkaa, ja tietysti sinun silloin
+täytyy tehdä samoin. Kuinkas muuten. Onhan hän sinun mielestäsi viisain
+ja järkevin mies maailmassa, vaikka onkin vaan tuommoinen--
+poikanulikka. Niin, niin, niin, niin! Elä yhtään väitä vastaan. Renne
+Hammar on hävytön poikanulikka, joka ei muuta tee kuin pilkkaa
+vanhempia ihmisiä. Mutta jos hän sillä luulee jotain voittavansa, niin
+hän suuresti erehtyy, sen sanon!
+
+(Muutamia kovia kolauksia kuuluu uunilta.)
+
+NEITI TÖRNE. Mikä se oli?
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele!
+
+ROUVA TALLQVIST. Aivan kuin henkien naputuksia. Tavallista kovempia
+vaan.
+
+HERRA ORELL. Kummallista. Joko ne alkaisivat, ennen kuin on tehty
+kysymyksiäkään? Mutta semmoista kyllä tapahtuu joskus.
+
+LEHTORI VIRTALA. Joku varmaankin löi seinään tuolla ulkona.
+
+NEITI TÖRNE. Niin, niin! Te olette oikeassa, lehtori. Joku varmaankin
+löi seinään.
+
+ROUVA TALLQVIST. Lehtori Virtala on semmoinen epäilijä. Katsokaa vaan,
+ettemme sulje teitä pois istunnostamme.
+
+HERRA ORELL. Pidetään hänet nyt mukana tämä kerta, koska hän on
+luvannut olla passiivinen. Meidän tulisi voittaa ihmisiä puolellemme.
+
+NEITI TÖRNE. Ja lehtori Virtalan me ihan varmaan voitamme. Niin, niin,
+lehtori, teidät me valloitamme vielä! (Uhkailee sormellaan.)
+
+LEHTORI VIRTALA. Jokohan?
+
+NEITI TÖRNE. Saattepa nähdä, saattepa nähdä. Jahka herra Orell vaan on
+laittanut komeronsa valmiiksi, että pääsemme alkamaan. (Taputtelee
+käsiään.) Voi, voi, se on niin hauskaa! Ette usko, lehtori, kuinka se
+jännittää... Kun saa tietää tulevaisuutensakin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Oletteko te, neiti Törne, saanut tietää
+tulevaisuutenne?
+
+NEITI TÖRNE. Olen, olen!
+
+LEHTORI VIRTALA. No mitä siitä ennustivat. Saako kuulla?
+
+NEITI TÖRNE (peittää silmiään, teeskentelee ujoutta). En minä ilkiä
+kertoa en, en, vaikka mikä olisi.
+
+LEHTORI VIRTALA. Sanoivatko että joudutte naimisiin?
+
+NEITI TÖRNE. Kuinka te sen arvasitte?
+
+LEHTORI VIRTALA. Ei tuo ollut vaikeata. Tietysti henget ennustavat
+naimista kaikille naimattomille.
+
+NEITI TÖRNE. Kaikille? En usko että kaikille. Niille ainoastaan, jotka
+todella joutuvat naimisiin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Minua vähän pelottaa, kun en koskaan ole ollut mukana
+ennen. Luuletteko, herra Orell, että ne nyt tulevat ilmestymään--
+tarkoitan oikein noin haahmossa--
+
+HERRA ORELL. Eihän sitä tiedä ennen kuin näkee. Mutta toivotaan
+parasta.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele--minua jo vapisuttaa.
+
+LEHTORI VIRTALA. Eikö olisi parasta, että lähtisitte pois ajoissa,
+rouva Ramstedt? Varovaisuuden vuoksi. Saattaisi vaikuttaa teihin
+pahasti.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Ei, ei, en minä malta lähteä. Tahdon minä nähdä yhtä
+kaikki.
+
+ROUVA TALLQVIST. Olkaa huoletta, rouva Ramstedt, ei se ole hirveätä
+ensinkään. Niin, ensikerran tietysti hiukan kammottaa mutta sitten
+siihen tottuu.--Joko voimme alkaa, herra Orell?
+
+HERRA ORELL. Riippuu neiti Helmistä. Minä puolestani olen valmis.
+
+ROUVA TALLQVIST. Mitä sinä viivyttelet, Helmi? Ala joutua!
+
+HELMI. Antakaa minun olla poissa, täti.
+
+HERRA ORELL. Poissa? Ei millään tavalla. Silloin ovat minun voiman
+myöskin poissa.
+
+HELMI. Kätenikin ovat taikinassa, en minä voi tulla.
+
+ROUVA TALLQVIST. Pese ne, lapsi kulta, tuolla uunin luona. Herrasväki
+kyllä suo anteeksi--näin poikkeustilassa--
+
+ROUVA RAMSTEDT. Tietysti, tietysti, Ole ihan vapaudessasi, Helmi.
+
+NEITI TÖRNE. Me emme katso sinne päinkään.
+
+(Helmi pesee käsiään toisella puolen uunia.)
+
+(Renne kurottaa päätään uunilta ja nykäisee päreellä hänen päätään.)
+
+HELMI. Ai--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Mikä tuli?
+
+HELMI. Ei mikään. Ilman minä vaan--(tekee varoittavia merkkiä Rennelle.
+Kotvan aikaa mykkää näyttelemistä Rennen ja Helmin välillä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, kuinka minua pelottaa!
+
+LEHTORI VIRTALA. Eikö se häiritse henkien ilmestymistä, jos pelätään ja
+säikytään? Hermostuneita naisia ei pitäisi olla läsnä.
+
+ROUVA TALLQVIST. Epäilijät ovat pahempia. Varokaa vaan, lehtori,
+itseänne.
+
+NEITI TÖRNE. Olkaa huoletta, rouva Tallqvist, hän niin hämmästyy, ettei
+kykene hiiskumaan mitään.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, Helmi, kuinka kauvan sinä niitä hankailet siellä?
+Jo kait ne nyt ovat puhtaat?
+
+LEHTORI VIRTALA. Tulkaa pois istumaan tekin, neiti. Ollaan nyt kerran
+mukana me molemmat epäilijät.
+
+HERRA ORELL. Täällä on teidän paikkanne, neiti Helmi. Istukaa, olkaa
+niin hyvä. Ottakaa kaikki toisianne kädestä.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, nyt se alkaa.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, tulevatko ne jo esille?
+
+NEITI TÖRNE. Ei ne tee mitään, elkää pelätkö.
+
+ROUVA TALLQVIST. Nyt tehkää kysymys, herra Orell.
+
+HERRA ORELL. Mitä kysyisimme ensiksi?
+
+NEITI TÖRNE. Minä sanon--!
+
+HERRA ORELL. Noo--?
+
+NEITI TÖRNE (ujostelevinaan). Niin--en minä sentään tiedä.--
+
+HERRA ORELL. Joutukaa, joutukaa--
+
+NEITI TÖRNE. Ajattelin että--jos noin ilman aikojaan vaan--
+
+HERRA ORELL. Mitä sitten?
+
+NEITI TÖRNE. Kysyisitte: milloin minä joudun naimisiin?
+
+HERRA ORELL. Kysytään ensin, joudutteko te naimisiin.
+
+NEITI TÖRNE. Niin, kysykää, joudunko minä naimisiin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Mutta senhän te jo tiedätte, neiti Törne. Olettehan jo
+kerran ennenkin sitä kysynyt.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vai kerran! Monta monituista kertaa sitä jo on
+tiedusteltu. Mutta sama se. Kysytään vaan vieläkin.
+
+HERRA ORELL. No, siis! Vastaa meille henki, tuleeko neiti Törne
+menemään naimisiin? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi.
+(Kaksi lyöntiä kuuluu uunilta.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Jess siunatkoon!
+
+ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä vaan. Kieltävä vastaus.
+
+NEITI TÖRNE. Se keskeytyi. Olisi kyllä lyönyt kolmannen kerran, mutta
+rouva Ramstedt kun huusi.--Kysykää uudelleen, herra Orell.
+
+HERRA ORELL. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä, ei se siitä parane.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei ainakaan tarvitse minua syyttää.
+
+NEITI TÖRNE. Tepä ette nyt sanonutkaan, kuinka monta kertaa niiden tuli
+lyödä.--Jospa niille tuli siinä erehdys. Kysykää vielä kerran, herra
+Orell.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, hyvät ihmiset, yhtä ja samaa.
+
+NEITI TÖRNE. Eihän siinä kauvan viivy.
+
+HERRA ORELL. Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. Tuleeko
+neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Siinä se nyt on. Uskotteko nyt viimeinkin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kun ne ennen ovat
+vastanneet myöntävästi?
+
+ROUVA TALLQVIST. Mistä te sen tiedätte?
+
+LEHTORI VIRTALA. Neiti Törne itse sanoi.
+
+ROUVA TALLQVIST. Hm.--Neiti Törne on kenties--ymmärtänyt väärin.
+
+NEITI TÖRNE (pahoillaan). Enpähän! Viimekin kerran kuului selvään kolme
+lyöntiä--
+
+HELMI. Tämä henki kenties narraa. Eihän niihin aina ole luottamista.
+
+NEITI TÖRNE. Niin--jospa tämä tosiaan onkin joku kelvoton henki.
+(Jymähtäviä lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunatkoon! Mikä sille nyt tuli?
+
+HERRA ORELL. Te suututitte sen epäilyksillänne.--Hiljaa! (Lyönnit
+lakkaavat.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Kysytään nyt jotain muuta. Helmistä esimerkiksi.
+
+HELMI. Ei, ei, minä en tahdo.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! Sinun tahtoasi ei kysytä.
+
+HERRA ORELL. Vastaa meille henki: Meneekö neiti Helmi Vesterholm pian
+kihloihin? (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Menee! Menee kihloihin! Helmi lapseni, kuulitko sinä?
+
+HELMI. Voi, täti--ei se ollut mikään henki ei varmaankaan.
+
+ROUVA TALLQVIST. Eikö henki? Etkö sinä kuullut--?
+
+HELMI. Kuulinhan minä, mutta--
+
+ROUVA TALLQVIST. No, ja mikä siellä olisi kolistellut, ellei henki?
+
+HELMI. Jos lienee ollut--niin, jos lienee ollut rotta.
+
+LEHTORI VIRTALA. Aivan niin! Rotta se oli! Selvästi--siinä ei ole
+epäilemistäkään. Rotta se oli.
+
+NEITI TÖRNE. Rotta se oli! Niin, niin, rotta se oli. Ja rotta se siellä
+äskenkin naputteli, kun minulle kysyttiin. Ettekö usko?
+
+ROUVA TALLQVIST. Ei, minä en usko, että se oli mikään rotta, sillä
+meillä ei ole rottia koko talossa.
+
+NEITI TÖRNE. Ei rottia? Voi, voi, niitähän on joka paikassa.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Mutta rottapa ei pidä senlaista ilvettä keskellä
+päivää, kun ihmisiä on sisässä, se on mahdotonta.
+
+ROUVA TALLQVIST. Sanokaas muuta! Ja säännöllisiä vastauksiako ne
+naputtelisivat?
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä vaan en pääse epäilyksistäni. Jos herrasväki
+sallii, niin minä kesken kaikkea nousen tuonne uunille katsastamaan.
+Sillä sieltäpäin minusta naputus kuului.
+
+HELMI. Ei, ei! Elkää menkö, elkää--minä pyydän, lehtori, elkää menkö!
+
+LEHTORI VIRTALA. Miksi panette vastaan, neiti Vesterholm? Antakaa minun
+ottaa asiasta selko.
+
+HELMI. Ei, jättäkää,--te vaan suotta nuhraisitte vaatteenne siellä.
+
+LEHTORI VIRTALA. Ooh--se ei tee mitään.
+
+HELMI. Elkää menkö, hyvä lehtori, elkää menkö--siellä, siellä ... ne
+voisivat tehdä teille pahaa.
+
+LEHTORI VIRTALA. Ne? Ketkä ne? Rotat?
+
+HELMI. Ei, ei, henget, minä tarkoitan.
+
+LEHTORI VIRTALA (nauraen). Henget! Siis te uskotte kumminkin. Tekin,
+neiti Vesterholm! Te uskotte henkiä!
+
+ROUVA TALLQVIST. Niin, miks'ei hän uskoisi? Parempi hänen on luottaa
+tätiinsä kuin tuohon hulttioon, tuohon Hammariin--(Kiihkeätä kolkutusta
+uunilta.)
+
+HERRA ORELL. Henget käyvät levottomiksi. Minkä tähden keskeytettiin
+istunto? Tämmöistä häiriötä te tuotatte, lehtori Virtala.
+
+LEHTORI VIRTALA. No, kas niin. Vai minun syykseni se nyt pantiin.
+
+ROUVA TALLQVIST. Istukaa nyt rauhassa. Voittehan tutkia sitten
+jälestäkinpäin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Niin kuin tahdotte, niin kuin tahdotte.
+
+HERRA ORELL. Ettekä saa puhua enää mitään.
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä vaikenen kuin muuri.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Kysytään nyt, kuinka pian neiti Helmi menee kihloihin?
+
+HERRA ORELL. Joko neiti Helmi kuinka pian menee kihloihin? Joko tänä
+päivänä? (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Vielä tänä päivänä! Ajatelkaas! Vielä tänä päivänä!
+Mutta--jospa hän jo onkin salakihloissa? Kysykääpäs?
+
+HELMI. Ei kysytä enää minusta. Kysytään nyt jo muistakin.
+
+NEITI TÖRNE. Ahaa, Helmi--sinä säikähdit. Mitä se tietää? Nyt kysytään
+uhallakin.
+
+ROUVA TALLQVIST. Se on tarpeeton kysymys. Ei hän ole salakihloissa.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Antakaa meidän kysyä yhtä kaikki. Huvin vuoksi.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, jos haluttaa, kernaasti minun puolestani.
+
+HERRA ORELL. Onko neiti Helmi Vesterholm kenties salakihloissa? (Kolme
+lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Kolme lyöntiä! Ooh!
+
+ROUVA TALLQVIST. Se ei ole totta. Nyt mahtoi tulla joku erehdys.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Onko sulhanen läsnä? Kysytään, onko sulhanen läsnä.
+
+HERRA ORELL. Onko sulhanen läsnä? (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei meidän tarvitse enempää kysyä. Nyt tiedämme jo!
+Ei auta kieltää. Neiti Helmi, herra Orell! Toivotan onnea! Henget
+julkaisivat teidän kihlauksenne. Onnea, onnea vaan!
+
+NEITI TÖRNE. Niin, onnea! Minäkin toivotan onnea!
+
+LEHTORI VIRTALA. Saanko luvan--?
+
+HERRA ORELL. Olen aivan ymmällä--
+
+HELMI. Ei, ei, ei suinkaan--
+
+ROUVA TALLQVIST. Minä vakuutan--(Tulisoihtu häilyy edestakaisin uunilla
+ja kolkutuksia kuuluu.)
+
+ROUVA RAMSTEDT (huudahtaa). Herrajumala--katsokaa, katsokaa! Nyt ollaan
+hukassa!
+
+ROUVA TALLQVIST (hillityllä äänellä). St--hiljaa! Mainiota. Herra
+Orell, tästä tulee erinomaisen onnistunut istunto.
+
+HERRA ORELL. Ooh, minusta menee voimia--minä menehdyn.
+
+ROUVA TALLQVIST. Koettakaa kestää,--kaiken mokomin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Minä pyörryn--
+
+NEITI TÖRNE. Rotat eivät ainakaan tuota tee. Vai mitä luulet, Helmi?
+
+HELMI. Lopetetaan jo tämä istunto.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä!
+
+HERRA ORELL (heikolla äänellä). Te puhelette niin paljon.
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä en ainakaan ole suutani avannut. Olen pelkkänä
+silmänä ja koreana.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ollaan hiljaa--hiljaa--nyt se jo sammuu.
+
+HERRA ORELL. Ooh--ooh--ooh!
+
+ROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell?
+
+HERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia.
+
+ROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan
+levänneet?
+
+HERRA ORELL. En jaksaisi enää.
+
+NEITI TÖRNE. Pikkuisen vielä, herra Orell. Kenties ilmestyisi meille
+haamujakin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Haamuja? Ei--kuulkaa--silloin minä pakenen. Haamuja--
+huuh--hirveätä. Ei, ei, minä säikähtäisin kuoliaaksi.
+
+HELMI. Minäkin pakenen--
+
+HERRA ORELL. Ei, istukaa. Neiti Helmi, henget eivät teitä nykäisekään,
+minä vastaan siitä.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Niin, te suojelette häntä, mutta kukas minua suojelee?
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä sen teen, rouva Ramstedt, luottakaa minuun.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Onkos teillä valtaa niiden ylitse?
+
+LEHTORI VIRTALA. On kyllä, olkaa huoletta.
+
+ROUVA TALLQVIST. Minä tahtoisin vielä selitystä,--herra Orell, ettekö
+ole jo levännyt tarpeeksi?
+
+HERRA ORELL. Mihin tahtoisitte selitystä?
+
+ROUVA TALLQVIST. Siihen äskeiseen. Luulen että se kumminkin oli
+erehdys. Ei Helmi ole salakihloissa.
+
+HERRA ORELL. Vastaa meille henki toden totta: Onko neiti Helmi
+Vesterholm salakihloissa? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä
+kaksi. (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Kenen kanssa? Kuka on sulhanen?
+
+HERRA ORELL. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)
+
+HERRA ORELL. Ei vastaa. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)
+
+HERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu
+lennähtää piirin keskeen.)
+
+HERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta!
+
+ROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian.
+
+HERRA ORELL. »Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta,
+jos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist
+suostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.»
+
+ROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun.
+
+LEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka
+sulhanen onkaan.
+
+ROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä.
+
+LEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta?
+
+NEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua.
+
+ROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää
+olevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin.
+
+NEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista.
+
+HERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva
+Tallqvist?
+
+ROUVA TALLQVIST. Tehkää se.
+
+HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille
+sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän
+toimenpiteitänne.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen
+on, niin kuin luulen, herra Orell itse.
+
+LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma
+nähdä.
+
+ROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä
+tiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle.
+
+LEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki?
+
+ROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi?
+
+NEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Hyvä se edes. (Kolkutusta kuuluu.)
+
+HERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin
+paljon.
+
+RENNE (ilmestyy haamuna uunille).
+
+ROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa--ooh!
+
+NEITI TÖRNE. Herra juumala!
+
+ROUVA RAMSTEDT (parkaisee ja peittää silmänsä). Voi, minä hullu, voi
+minä hullu, kun jäinkin tänne!
+
+HERRA ORELL. Ooh, kuinka tämä vie minulta voimia, ooh, ooh--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Nojautukaa minuun, herra Orell.
+
+HELMI. Voi, voi, mitä tuo nyt on. Herkiä siellä jo kujeilemasta.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vaiti, mitä ajattelet? Henkiäkö sinä onneton rupeat
+nuhtelemaan? Katso vaan, kuinka sinun käy vielä lopulta.
+
+HELMI. Hyvä täti, lähtään pois. Minä ainakin juoksen tieheni.
+
+ROUVA TALLQVIST. Koetapas--koetapas hievahtaakaan paikaltasi.
+
+HELMI. Voi, voi--!
+
+NEITI TÖRNE. Se tulee tänne, se tulee tänne! (Parkaisee.)
+
+ROUVA RAMSTEDT (parkuu). Lehtori, lehtori--
+
+LEHTORI VIRTALA. Elkää hätäilkö--(Haamu laskeutuu verhon taakse.)
+
+NEITI TÖRNE. Mihinkä se hävisi?
+
+ROUVA TALLQVIST. Te säikytitte sen pois.
+
+HERRA ORELL. Ooh, ooh, ooh--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Pian, pian, tuokaa vettä, hän pyörtyy.
+
+NEITI TÖRNE (tuo vettä ja valaa sitä herra Orellin päähän). Hän kuolee,
+voi taivas!
+
+ROUVA TALLQVIST (hieroo hänen ohauksiaan). Eikä kuole, olkaa
+hupsuttelematta.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Minäkin kuolen.
+
+HELMI (tuo hänellekin vettä). Ryypätkää vähän vettä, rouva Ramstedt.
+
+LEHTORI VIRTALA. Elkää enää pelätkö, johan se on poissa. (Kolkutusta
+verhon takaa.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Tulee--tulee taas! Lehtori, lehtori--!
+
+NEITI TÖRNE. Verhot liikkuvat!
+
+ROUVA TALLQVIST. Sss--elkää kirkuko!
+
+ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, lehtori, viekää minut pois!
+
+LEHTORI VIRTALA. Rauhoittukaa, ei tässä ole hätää.
+
+NEITI TÖRNE. Näettekö, näettekö kuinka verhot häilyvät? Nyt--!
+
+RENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset,
+hyvät herrat!
+
+ROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän
+taakse). Pois, pois, pois--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Herra Hammar--tekö--!
+
+RENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä
+sisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta--
+ja te olette luvannut antaa suostumuksenne--
+
+ROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt--
+
+HERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä
+semmoinen lupaus sido.
+
+LEHTORI VIRTALA. Anteeksi,--te annoitte lupauksenne ilman ehtoja.
+Uskallatteko pettää henkiä?
+
+NEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä
+seuraisikaan?
+
+HERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet
+sitä täydellä todella.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ei, ei,--vaativat tai ei--minä pidän sanani
+yhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin
+silmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.
+
+HERRA ORELL. Mutta malttakaahan nyt--
+
+RENNE. Kiitoksia, rouva Tallqvist, kiitoksia,--
+
+HELMI. Mutta torukaa häntä ensin, täti, hän on semmoinen ilveilijä
+
+RENNE. Ei, elkää toruko, minä lupaan etten tästä lähtein enää
+milloinkaan ilveile henkien kanssa, jos vaan annatte kaikki entiset
+synnit anteeksi.
+
+ROUVA TALLQVIST. No siinä tapauksessa annan vallan mielelläni, kaikesta
+sydämestäni.
+
+RENNE. Kunniasanalla?
+
+ROUVA TALLQVIST. Kunniasanalla!
+
+RENNE. Nyt kuulet, Helmi--!
+
+HELMI. Junkkari, sinä!
+
+LIISA (tulee lakanan kanssa, jonka hän asettaa sahtikorvolle). Mitä
+hiidessä? Johan te olette tullut alas uunilta?
+
+LEHTORI VIRTALA. Ahaa--
+
+ROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme?
+
+NEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina
+kieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo
+minä arvelinkin--!
+
+HERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä!
+
+LEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista!
+
+HELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin?
+
+ROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli
+sentään vähän liian--
+
+RENNE. Te olette paras täti maailmassa!
+
+ROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt
+siirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi.
+
+LEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia.
+
+LIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa?
+
+HELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois
+uunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi
+ottavat vehnäsiä uunista.)
+
+RENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden
+luokse.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala,
+suojelkaa--!
+
+RENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua?
+
+LEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki!
+
+RENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki.
+
+LEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa
+hänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös
+se ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla,
+häntä ei teidän tarvitse peljätä.
+
+HELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole
+palaneet yhtään.
+
+LIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä
+meitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin--
+
+HERRA ORELL. Minä en välitä--
+
+NEITI TÖRNE. Oletteko vihainen?
+
+HELMI. Leppykää, herra Orell. Kuinka raskitte olla vihainen, kun minä
+annan näin hyvää vehnästäkin kahvin kanssa?
+
+HERRA ORELL. Ooh, neiti Helmi, neiti Helmi!
+
+HELMI. Tästä lähtein olemme ystäviä, eikö totta?
+
+HERRA ORELL. Totta, totta! Tästä lähtein olemme ystäviä! Ja nyt--
+unohtukoon kaikki teidän tähtenne, neiti Helmi. Mutta sen sanon, että
+ensi kerran kun teille manaan henkiä esille, niin toisin käy. Silloin
+on leikki kaukana--!
+
+KAIKKI. Hyvä, hyvä!
+
+[1894.]
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Papin perhe; Hän on Sysmästä;
+Spiritistinen istunto, by Minna Canth
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13165 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3e49e49
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #13165 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13165)
diff --git a/old/13165-8.txt b/old/13165-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..3c1dc40
--- /dev/null
+++ b/old/13165-8.txt
@@ -0,0 +1,7874 @@
+The Project Gutenberg EBook of Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen
+istunto, by Minna Canth
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto
+
+Author: Minna Canth
+
+Release Date: August 12, 2004 [EBook #13165]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN PERHE ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+PAPIN PERHE; HÄN ON SYSMÄSTÄ; SPIRITISTINEN ISTUNTO
+
+Kirj.
+
+Minna Canth
+
+
+1920 (1891-94).
+
+
+
+
+
+PAPIN PERHE
+
+Näytelmä neljässä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+PASTORI HENRIK VALTARI.
+ELISABETH, hänen rouvansa.
+JUSSI VALTARI, heidän poikansa, ylioppilas.
+HANNA, | heidän tyttäriään.
+MAIJU, |
+TEUVO RASTAS, ylioppilas.
+ROUVA SAVÉN.
+NEITI VUORIO.
+MARTHA, palvelija Valtarin perheessä.
+VOSSIKKA.
+KIRJAPAINON POIKA.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Sali, vakavaan asuun sisustettu. Perällä ovi eteiseen, vasemmalla
+pastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovesta
+etunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello.
+
+Maiju heittelee palloa. Hänen käsityönsä, suuri, kirjava matto, on
+pudonnut tuolilta lattiaan.)
+
+ELISABETH (huutaa oikealta) Maijuu!
+
+MAIJU (keskeyttämättä). Jaha, mamma?
+
+ELISABETH. Oletko siellä?
+
+MAIJU. Olen, olen.
+
+ELISABETH. Tulepa tänne vähäisen.
+
+MAIJU. Koht'sillään--heti paikalla--
+
+ELISABETH. Mitä sinä teet siellä?
+
+MAIJU. En juuri mitään, mamma.--En ikinäs mitään pikkuisen ... ilman
+aikojani--
+
+ELISABETH. Joudu sitten!
+
+MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän ... ei se kestä enää
+minuttiakaan ... yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän,
+kahdeksan...
+
+ELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä--? Kas niin, arvasinhan sen--
+palloa sinä taas lyöt!
+
+MAIJU. (keskeyttämättä).--yksitoista, kaksitoista, kolmetoista,
+neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista--
+
+ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen
+kiire kun on.
+
+MAIJU.--neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta--
+
+ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju?
+
+MAIJU.--kahdeksankolmatta--voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy,
+minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen
+keskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata
+peliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia
+korkeintaan.
+
+ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on
+tehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat.
+
+MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä.
+
+ELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina?
+
+MAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'.
+
+ELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tulee
+kumminkin lopulta tulinen kiire.
+
+MAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.--Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovat
+tuoreita ja hyviä heidän tulemaansa.
+
+ELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa.
+
+MAIJU. Panenhan minä.
+
+ELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi.
+
+MAIJU (panee pallon pois). »Suuri tyttö!» Hyvä! muistaako mamma nyt,
+että itse on sanonut minua suureksi tytöksi?
+
+ELISABETH. Muistan, tietysti.
+
+MAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: »Mitä? Lapsihan sinä
+vielä olet!»
+
+ELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia.
+
+MAIJU. Mitä varten toinen asia? Joko minä olen lapsi, taikka minä en
+ole lapsi--
+
+ELISABETH. Eläkä nyt intä siellä suotta. Katsotaanpas tätä mattoa.
+Mutta--hyvänen aika--täällähän on vielä ommeltavaa kuinka ja paljon.
+
+MAIJU. Puolessa tunnissa se on tehty.
+
+ELISABETH. Ehkä minä tämän otan huostaan.
+
+MAIJU. Ei, mamma antaa tänne, kyllä minä sen itse lopetan.
+
+ELISABETH. Mene sinä ennemmin asialle. Pitäisi saada toppa sokuria ja
+leiviskä kahvia kotiin.
+
+MAIJU. Eikös Martha sitä--
+
+ELISABETH. Hän on laittamassa Jussin kammaria.
+
+MAIJU.. Ahah! No, menenmähän sitten minä.
+
+ELISABETH. Mutta katso että antavat Helsingin electa sokuria ja prima
+vehnäjauhoja.
+
+MAIJU. Prima, sinileima--ymmärrän, herra katteini!
+
+ELISABETH. Eläkä viivy kauvan.
+
+MAIJU (menee eteiseen). En!
+
+ELISABETH. Semmoinen tuulihattu!
+
+MAIJU (hattu päässä, katsoo ovesta). Sanoiko mamma mitään?
+
+ELISABETH. Sanoin, että--olet tuulihattu.
+
+MAIJU. Mutta enpäs ole tuulihattu. Vai olenkosta?--Mamma ottaa sen
+sanan takaisin, muuten en lähdekään.--Enhän ole tuulihattu?
+
+ELISABETH. No, et ole, et. Menehän nyt!
+
+MAIJU. Ja saanko puhella puoli minuttia, jos sattuu joku tytöistä
+tulemaan vastaan?
+
+ELISABETH. Kyllä puoli minuttia, kunhan et enemmän.
+
+MAIJU. Ei enemmän, puoli minuttia vaan. (Menee.)
+
+ELISABETH (neuloo kiireellisesti). Henrik varmaankin nukkuu, koska
+sieltä ei kuulu mitään.
+
+MARTHA (oikealta, paljain jaloin, lyhyt hame nostettu kupeilta ylös,
+hihat käärityt yli kyynärpäiden). Nyt se on sitä myöten valmis. Minä
+puolestani en voi sille enää muuta.
+
+ELISABETH. Onko lattia vaan hyväksi luututtu?
+
+MARTHA. Hyväksi, kerrassa! ja ikkunat pesty, pölyt pyyhityt, ovet ja
+pihtipielet kaikki hangatut puhtaiksi. Saa kait Jussi herra tulla
+vaikka tällä hetkellä.
+
+ELISABETH. Ei vielä, ennenkuin tämä mattokin joutuu.
+
+MARTHA. No, sen pitää rouvan laittaa pian.
+
+ELISABETH. Niinhän olisi tarkoitus.--Mutta nyt varmaan joku tulee?
+
+MARTHA. Herra Jumala, jos tähän vielä vieraita lykkää--
+
+ELISABETH. Martha, Martha! Kuinka on toinen käsky?
+
+MARTHA. Sitähän minä tässä jouvan muistelemaan.
+
+MAIJU (kukkia ja kirje kädessä). Mamma, mamma, minä sain kirjeen
+Jussilta. Ette usko, mitä hän kirjoittaa, hyvä ihme, kuinka hauskaa,
+minä ihan kuolen ilosta. (Nauraa ja tanssii.)
+
+MARTHA. Onko kihloissa?
+
+MAIJU. Ei, ei, ei, hauskempaa.--hauskempaa! Koettakaa arvata.
+
+ELISABETH. Hiljaa,--hiljaa, pappa taitaa nukkua.--No, mitä hän
+kirjoittaa?
+
+MAIJU. Tulevat molemmat sekä Hanna että Jussi jo tänä iltana. Ja Jussi
+tuo toverin mukanaan--mamma arvaa, kenen.
+
+ELISABETH. Mistäpä minä--
+
+MAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut
+hänelle Jussia myöten terveisiä.
+
+ELISABETH. Tuntemattomalle--?
+
+MAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle.
+
+ELISABETH. Nimi--?
+
+MAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma?
+Onko, mamma?
+
+ELISABETH. No, onhan tuo.
+
+MARTHA. Meillekö tulee kortteeria?
+
+MAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma?
+
+ELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen.
+
+MAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään. Voi ihmettä, kun tulevat jo
+tänä iltana!
+
+MARTHA. Vai tänne kortteeria! Sitten on taas uusi työ! Toinen sänky
+nostettava Jussi herran kammariin, matrassit, tyynyt, peitteet alas
+vinniltä--juutas kaikkiakin.
+
+MAIJU. Martha kulta, pianhan se on tehty. Minä tulen auttamaan, jahka
+vaan olen järjestänyt nämä kukat.
+
+MARTHA. Juuri kun luulin saaneeni valmiiksi--perhana, kuinka pistää
+vihakseni. (Survaisee vihaisesti pari tuolia syrjään ja menee oikeaan.)
+
+MAIJU. Taivasten taivaat, kuinka kauniita nuo ruusut ovat. Katsokaas,
+mamma!
+
+ELISABETH. Kauniita ovat.
+
+MAIJU (rallattelee).
+
+ "Pappa tahtoi rikasta,
+ ja mamma tahtoi rakasta,
+ ja minä tahdoin komeanlaista."--
+
+PASTORI (ääntää vasemmalta).--Maiju!
+
+MAIJU. "Komean kynnet ne--"
+
+ELISABETH. St!--! Hiljaa, pappa varmaan äänsi siellä.
+
+MAIJU. (herkiää ja kuuntelee). Eikä ääntänyt, mamma vaan suotta pelkää.
+Tämä on ihan uusi laulu, mamma, hyvin soma. Opin sen tämä yhtenä
+päivänä pieneltä pojalta tuolla kadulla:--Kuulkaahan!
+
+ELISABETH. Mutta sinä herätät papan.
+
+MAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. (Hän laulaa ensin hiljaa, mutta
+sitten jo kohta täyteen ääneen.)
+
+ "Pappa tahtoi rikasta,
+ ja mamma tahtoi rakasta,
+ ja minä tahdoin komeanlaista.»--
+ Komean kynnet ne kauvaksi loistaa,
+ vaan raha on kuluvaista."
+
+PASTORI (kammaristaan). Maiju, Maiju!
+
+ELISABETH. Näetkös nyt!
+
+PASTORI (tulee sisään). Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet?
+Sopivatko ne mielestäsi nuorelle tytölle, tuommoiset?--Koska sinä, hyvä
+lapsi, opit vähän säädyllisyyttä, koska, sano?
+
+MAIJU. En tiedä.--Ehkä sitten, kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi.
+
+PASTORI (vakavasti). Ei, nyt sinun täytyy jo muuttaa tapoja, ja muuttaa
+oikein toden perästä. Seitsentoistavuotias tyttö ei saa olla kuin
+vallaton poikanulikka. Paina se mieleesi ja katso, ettei minun
+alituisesti tarvitse sinua muistuttaa.
+
+MAIJU (painaa päänsä alas ja hypistelee kukkia).
+
+PASTORI. No niin, minä oikeastaan ajattelin lähettää sinua asialle.
+Rouva Savén kysyy tässä kirjeessä, jos meille sopii tänä iltana tulla
+lähetysseuran ompelu-iltaan, ja pyytää minua siellä lukemaan tai
+puhumaan jotain.
+
+MAIJU. Tänä iltana?
+
+PASTORI. Niin, tänä iltana. Menet hänen luokseen ja sanot, että teen
+sen vallan mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän
+myöhemmällä, tuossa kahdeksan seudussa. Te tietysti lähdette täältä
+kuuden aikaan niinkuin tavallisesti.
+
+MAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään.
+
+PASTORI. Ette voi lähteä?--Kuinka?
+
+ELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat »Elias Lönnrotissa». Sinä et sitä
+vielä tiedäkään.
+
+MAIJU. Ja Jussi tuo yhden toverin mukanaan.
+
+PASTORI. Vai niin!--Vai jo ne tänä iltana--Mutta mitä se estäisi? He
+voivat tulla sinne myös.
+
+MAIJU. He eivät tule, siitä olen varma.
+
+ELISABETH. Näin ensi iltana varsinkaan.
+
+PASTORI. Miksi eivät tulisi? Saavathan nähdä siellä vanhoja tuttuja.
+
+MAIJU. Täti Savénin ja täti Emilian? Mistä he nyt välittäisivät, jotka
+ovat niin vanhurskaita ja ikäviä, että oikein hirvittää--
+
+ELISABETH. Maiju, Maiju--!
+
+PASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko
+kuultu ennen nuoren tytön suusta tuommoista herjausta,--äitinsä
+ystävistä, omista kummistaan vielä lisäksi!--»Vanhurskaita ja ikäviä!»
+Nuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi.
+
+ELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju
+raukka.
+
+PASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä
+ja pahanilkisyyttä.
+
+MAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä.
+(Puoleksi itkien.) Ja valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään
+muut.
+
+ELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi.
+
+PASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni
+täti Savénille ja täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät
+anteeksi. Ymmärrätkös?--
+
+MAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.)
+
+PASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen »Aamuruskon» toimistoon.
+Lähetä sana, jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.)
+
+ELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle?
+
+MAIJU. Kun he ovat semmoisia, minkä minä sille taidan, kun he ovat!--
+Eikö mamma muista, kuinka he silloin yhdenkin kerran väittivät Anni
+Tavastin ja Olga Nyströmin--
+
+ELISABETH. Ooh, tuo vanha juttu!
+
+MAIJU. Niin, ja se oli kaikki pelkkää valhetta, minä tiedän sen ihan
+varmaan,--pelkkää valhetta kaikki tyyni!
+
+ELISABETH. Elä käytä semmoisia sanoja kuin--»valhetta». He erehtyivät--
+
+MAIJU. He valehtelivat, ihan tahallaan valehtelivat, ja sen ovat
+tehneet monta kertaa. Ja minä en pyydä heiltä anteeksi, en vaikka!
+Pyytäkööt ensin he anteeksi. Anni Tavastilta ja Olga Nyströmiltä
+
+ELISABETH. St, hiljaa, hiljaa! Kyllä sinun täytyy, lapseni, totella
+pappaa. Ja herkiä itkemästä nyt, muuten silmäsi turpoavat. »Elias
+Lönnrot» saattaa tulla tuossa paikassa.--Kas niin, nyt on minulla matto
+valmis, mutta sinun kukkasi ovat vielä kaikki hajallaan. Laita ne
+vaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin.
+
+MAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää
+milloinkaan. Enkä ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan
+naaman yhtä happameksi kuin täti Savéninkin on--sitten ei mahda papalla
+enää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin!
+
+ELISABETH. Ja itselläsi mahtaa silloin olla hyvin hauska--sinä
+pahankurinen lapsi.
+
+MAIJU. Katsokaa, mamma! Olenko nyt hyvin kaunis?
+
+ELISABETH. Olet, vallan erinomainen. Varmaan saisit harakatkin
+nauramaan. (Menee oikeaan.)
+
+MAIJU. Mutta enköhän vaan nyt tee sitä, jota olen aikonutkin? Että
+kirjoitan tohtori Bergbomille ja pyrin suomalaiseen teaatteriin
+näyttelijäksi? Topp! Se on päätetty asia! Martha! Mihinkä se taas on
+vienyt minulta paperit ja kynät ja musteet?--Martha, Martha, Martha!
+
+MARTHA (oikealta). Hoi, hoi? Mikä siellä on hätänä?
+
+MAIJU. Pian tänne! Niinkuin olisitte jo!
+
+MARTHA (tulee). No, herra siunaa--
+
+MAIJU. Mihin te taas olette kätkenyt minulta paperit ja kaikki
+kirjoitus-verstaat, kun niitä ei näy missään?
+
+MARTHA. Ja mitäs te niitä aina tänne kuletatte? Onko niihen paikka
+salin pöyvällä--onkoo jo vaan? (Ottaa ne esille etagerilta, kirjojen
+takaa.)--Tässä ne nyt ovat. (Hän tuo ne toiselle pöydälle.)
+
+MAIJU. Elkäähän menkö, saatte viedä tästä kirjeen samalla
+postilaatikkoon.
+
+MARTHA (menee sohvapöydän luokse). Kyllä olette pitänyt kaunista siivoa
+taas. Ei totta jouva muuta kuin teijän jälkiänne korjaamaan.--Mitä
+näitä tarvihti tähän pöyvälle riputella? Eikö ollut yhtä hyvä panna
+vaassiin heti? (Työntelee ne sikinsokin vaasseihin.)
+
+MAIJU (kirjoittaa ja lukee sitten ääneen). »Kunnioitettava herra
+tohtori! Täten saan nöyrimmästi kysyä, jos haluaisitte ottaa minut
+suomalaiseen teaatteriin. Olen seitsemäntoista vuotias ja täkäläisen
+tyttökoulun läpikäynyt.--Pyydän suosiollista vastausta mitä pikimmin.
+Kunnioituksella: Maiju Valtari.»--Hyvä on. (Panee sen kuoreen,
+kirjoittaa päällekirjoituksen ja painaa postimerkin päälle.) Martha,--
+tässä!
+
+MARTHA. Lindqvistinkö laatikkoon?
+
+MAIJU. Niin,--sinne, sinne! ja sukkelasti nyt.
+
+MARTHA. Ei tuossa niin kiire liene, ettei mennä kerkiä. (Menee
+oikeaan.)
+
+MAIJU. Huomenna se on perillä ja ylihuomenna ehkä saan jo vastauksen.--
+Jos käskee minun tulemaan heti--entä sitten? Mitä sanovat pappa ja
+mamma? Ja Hanna ja Jussi?--Ja kaikki muut?--Mitä ne sanovat?--
+
+ELISABETH (tulee oikealta). Eiköhän vaan tullut »Elias Lönnrot», koska
+siellä vossikat niin ajavat rantaan?
+
+MAIJU. Tehty mik' on tehty!--Kirje on laatikossa, en sitä enää saa
+takaisin, vaikka tahtoisinkin.
+
+ELISABETH. Kuuletko sinä?
+
+MAIJU. Mitä mamma sanoi?
+
+ELISABETH. Hyvänen aika!' Tuolla tavallako sinä nyt olet laitellut nuo
+kukat?
+
+MAIJU. Millä ta-?--Kas, sitä Marthaa!
+
+ELISABETH (järjestelee niitä). No--kyllä minä ihmettelen! Aivanhan sinä
+olet päästä pyörällä.
+
+MAIJU. Mamma, rakas kulta!--(nauraen) Marthahan ne näin laitteli.
+
+MARTHA (ovelta). Tulevat, tulevat!
+
+MAIJU. Ketkä!
+
+MARTHA. Hanna,--Jussi,--herra Jumala, vielä kysyy! Kun ovat jo pihassa.
+(Vetää päänsä takaisin.)
+
+MAIJU. Narraa!--Mamma, olisikohan--
+
+ELISABETH. No, sitähän minä jo äsken sanoin.--Tuossa ne ovat!
+
+HANNA (tulee juosten eteisestä). Päivää, päivää!
+
+MAIJU. Hyvä ihme--Hanna!
+
+ELISABETH. Terve! mitä sinulle kuuluu, lapsi?
+
+HANNA (juosten toisen sylistä toisen syliin). Ei kuin hyvää, paljasta
+hyvää! Olen kuin taivaassa.--Pahankuriset, kun ette tulleet edes
+vastaanottamaan.
+
+MAIJU. Mitäs, kun emme tienneet.--Oletko sinä nyt tosiaan siinä? En
+tahdo uskoa silmiäni. Hanna, annas kun katson sinua!
+
+HANNA. Katso, katso!
+
+MAIJU. Niin, sinä se olet, sinä itse! Sinä, sinä si--
+
+HANNA. Aa--aa--sinä puristat minut kuoliaaksi! Herkiä jo, hyvä lapsi,
+muuten menee henki.
+
+ELISABETH. Tule nyt tänne, että minäkin saan nähdä, tänne sohvaan
+istumaan.
+
+HANNA. Ette usko, kuinka hauskaa on päästä kotiin!--En minä malta,
+mamma, istua, en, en!
+
+MAIJU. Mutta minä kun en vieläkään tahdo saada päähäni, että Hanna on
+tuossa! Että, hän tosiaankin on tuossa! Olen kuin pyörryksissä.
+
+ELISABETH.--No, ja täällä tulee Jussi. Ajattelin juuri kysyä, mihin hän
+jäi. (Jussi ja Teuvo tulevat. Laskevat eteiseen tavaroitaan.)
+
+JUSSI (eteisestä). Terveisiä Helsingistä!
+
+ELISABETH. Kiitos, kiitos!
+
+MAIJU (juosten eteiseen häntä vastaan). Jussi!--Jussi, Jussi, Jussi!
+
+JUSSI. Pikku harakka! Vieläkö sinä osaat lentää?--(Tuo häntä
+tanssittaen ja pyörittäen sisään.)
+
+MAIJU. Herranen aika, kuinka hauskaa! Nyt sitä pääsee elämään taas!
+Oikein sydämensä pohjasta!
+
+JUSSI. Sen lupaan! Iloa ja riemua--!
+
+MAIJU. Iloa ja riemua! Ylös taivaasen asti.
+
+JUSSI. Päivää, mamma!
+
+ELISABETH. Tervetultua kotiin!
+
+JUSSI. Kiitoksia! Ja tässä saan esittää mammalle toverini, Teuvo
+Rastaan, joka on melkein yhdenlainen velikulta kuin minäkin.
+
+ELISABETH. Tervetultua, herra Rastas!
+
+JUSSI. Käännypä tänne päin, Teuvo! Näes, tämä se on sisareni, Maiju,
+aika hulivili--
+
+MAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee.
+
+JUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja
+ankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin.
+
+MAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki.
+
+TEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua!
+
+HANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut!
+
+MAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu.
+Ei ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja
+toinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi
+muuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun,
+näette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin
+poispäin.
+
+ELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni.
+
+HANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa
+olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.--Mutta, missä
+pappa?
+
+ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon.
+
+JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen?
+
+ELISABETH. Ei juuri suorastaan.
+
+JUSSI. No, sitähän minäkin.
+
+ELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa.
+
+JUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan!
+
+TEUVO. Onhan se vallan luonnollista.
+
+MAIJU. Kuulkaa! Teidän olisi pitänyt tulla tänne viikkoa ennemmin, niin
+olisitte saaneet tanssia suomalaisella seuralla.
+
+TEUVO. Pidättekö te tanssista, neiti. Maiju?
+
+MAIJU. Pidän! ja kovasti! Tanssisin vaikka joka päivä, varsinkin
+masurkkaa. Siihen olen hirveästi innostunut.
+
+HANNA Ja sinä osaat? Oletko käynyt masurkkakurssin?
+
+MAIJU. E--oho! Vai pappa olisi antanut! Ei, mutta minä opin niiltä,
+jotka kävivät, ja seuralla tanssin kuin mies.
+
+TEUVO. Kuin mies?
+
+MAIJU. Kuin--kuin mestari, minä tarkoitin.
+
+JUSSI. Ja mamman kuullen sinä tuosta kerskaat?
+
+MAIJU (kietoo käsivartensa Elisabethin kaulaan) Mamman kuullen.
+
+JUSSI. Eikä mamma virka mitään?
+
+MAIJU. Ei mitään.
+
+ELISABETH (hymyillen). Mitäpä se auttaisi.
+
+MAIJU. Mamma ei ole vaarallinen. Mamman kuullen saa puhua jos mitä.
+Toista pappa--
+
+JUSSI. No niin, hän--?
+
+MAIJU. Pappa on semmoinen luja prinsiippi-ihminen, niinkuin tiedät.
+
+ELISABETH. Jotako mamma ei ole?
+
+MAIJU. On, on, tietysti, onhan mammakin. Mutta mamma on niin herttainen
+ja hyvä samalla.
+
+JUSSI. Jotako pappa ei ole?--Maiju rukka, sinä puhut itsesi pussiin
+vähän väliä.
+
+MAIJU. Kuinka sinä olet ilkeä? En puhu enää mitään, koska tartutaan
+kiinni jok'ainoaan sanaan.
+
+HANNA. Se on niin Jussin tapaista. Mutta elä ole milläsikään, kyllä hän
+siltä on hyvä poika.
+
+JUSSI. Poika? Olenko minä poika?
+
+MAIJU. Sekös pisti!
+
+JUSSI. Muistaakseni olen neljä vuotta sinua vanhempi, Hanna.
+
+HANNA. (hymyillen). Saatatpa olla, ei sitä kaikin ajoin luulisi.
+
+MAIJU. Tytöt näetkös kun kehittyvät aikaisemmin.
+
+TEUVO. Hyvä, hyvä! Mitä osaat sanoa siihen, Jussi?
+
+JUSSI. Olkaa jo vaiti!
+
+MAIJU. Niin että meitä oikeastaan--voi pitää veljeämme vanhempina.
+
+JUSSI (yrittää ottaa häntä syliin). Sinuakinko?--Pikku lasta.
+
+MAIJU (pujahtaa pois). Eläs! Minä en olekaan enää mikään »pikku lapsi».
+Mamma sen sanoi juuri tänään. Ja kohta saatte nähdä--
+
+JUSSI. No, hei! Mitähän nyt tapahtuneekaan?
+
+MAIJU. Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin
+yhdelläkään teistä.
+
+TEUVO. Ahaa--emansipatioonia!
+
+JUSSI. Varjele taivas! Joko rupeavat lapsetkin elämöimään! Eikö meillä
+ollut ihan tarpeeksi naiskysymyksessä?--
+
+MAIJU. Jussi! Malta sinä
+
+JUSSI. Teuvo,--tule. pois! Muuten joudumme ojasta allikkoon,--
+naiskysymyksestä Helsingissä laps'kysymykseen täällä.
+
+MAIJU. Minä en ole mikään lapsi, kuuletko sinä--
+
+JUSSI. Tule, tule--
+
+TEUVO (seuraa). Aivanko todella--?
+
+ELISABETH. Ei, mutta--Jussi! Mihinkä nyt?
+
+JUSSI. Peseytymään, mamma. Ja tavaroitamme korjaamaan.
+
+ELISABETH. No niin! Minä tulen näyttämään teille laatikot, joihin
+saatte panna vaatteenne. (Menevät eteiseen.)
+
+MAIJU. Ähä! Täytyipäs Jussin ottaa käpälämäkeen. Täytyipäs, täytyipäs!
+
+HANNA. Anna heidän mennä, ja tule sinä kertomaan, mitä kaikkea täällä
+on tapahtunut sill'aikaa!
+
+MAIJU. Mutta johan sinä sen kuulit! Ei mitään! Ei tuon taivaallista!--
+Sinulla tuota lienee kertomista. Sieltä suuresta, avarasta maailmasta!
+Voi, jos pääsisin minäkin--! Niin, kuule--on minulla sentään jotain.
+Jotain kumman kummaa. Mutta hst! se on suuri salaisuus.
+
+HANNA. Koskeeko meidän perhettä?
+
+MAIJU. Koskee, tiedätkös. Meidän perhettä se juuri koskeekin.
+
+HANNA. Mitä se sitten on? Voi, Maiju, sano pian!
+
+MAIJU. Jotain hyvin, hyvin merkillistä. Sinä et voi aavistaa--
+
+HANNA. Elä nyt kiusaa minua. Kerro jo!
+
+MAIJU. Uskallankohan? Sitä,--näes, ei tiedä vielä yksikään ihminen,
+muuta kuin minä itse. Sano, osaatko olla vaiti?
+
+HANNA. Vielä kysyt. Tiedät sen entiseltäkin.
+
+MAIJU.. Hst! Elä puhu niin kovaa! Ettei vaan kukaan kuulisi. Odotas,
+kun katson, eikö ole Martha tuolla oven takana. Hän siellä seisoo
+välistä kurkkimassa. (Katsoo ruokasaliin.) Eipä ole. No niin korvas
+auki, nyt, sen sanon: (juhlallisessa asennossa)--minä aijon mennä
+teaatteriin. Ruveta näyttelijäksi, ymmärrätkös.
+
+HANNA. Sinä? Elä nyt!
+
+MAIJU. Olen jo kirjoittanut tohtori Bergbomille ja odotan vastausta
+mitä pikimmin.
+
+HANNA. Mutta, Maiju) Sinä narraat?
+
+MAIJU. Uskot tai et.--Minä en narraa.
+
+HANNA. Mitä sinä ajattelet? Tietääkö mamma?
+
+MAIJU (heittäytyy sohvaan). Ei, herran tähden, ei tiedä kukaan, johan
+sen sanoin. Ja sinä et saa hiiskahtaa sanaakaan, et ainoallekaan
+ihmiselle, muista se! Sitten vasta ilmoitan papalle ja mammalle, kun
+kaikki on selvillä. Huuh uuh--tulkoon silloin koko myrsky yhtä haavaa.
+
+HANNA. Hepä kieltävät jyrkästi, siitä voit olla varma.
+
+MAIJU. Kieltäkööt! Minä menen sittenkin.
+
+HANNA. Ja milloin olet tuon päähäsi saanut?
+
+MAIJU. Oöh, se on siellä pyörinyt jo kauvan aikaa. Siitä saakka, kun
+koulussa kerran Lucie-juhlana näyteltiin »Prinsessa Törnroosaa», ja
+minä siinä onnistuin niin hyvin, että kaikki ihmettelivät. Pappa oli
+vihainen, kun sai sen tietää, ja iski johtajattaren kimppuun kuin
+syötävä--
+
+HANNA (hymyillen). Herra ihme, kuinka sinä puhut!
+
+MAIJU. Mutta »hast du mein kirjavajalkainen vasikka gesehen», se oli
+liian myöhäistä: minä jo tiesin, miksi minä olin luotu, ja mikä minun
+tehtäväni tässä elämässä on!
+
+HANNA. Tuosta ainoasta kerrasta sen päätät?
+
+MAIJU. Ei, laps' kulta, minä olen sen jälkeen näytellyt joka päivä.
+
+HANNA. Näytellyt? Missä? Kenen kanssa?
+
+MAIJU. Yksikseni, täällä kotona. Tai oikeammin näiden kasvien ja
+huonekalujen kanssa. Tuo ficus tuolla on tavallisesti ollut
+rakastajana.--Komea rakastaja--eikö totta?--Ja se on minulle niin
+uskollinen--ihan niinkuin minäkin sille.
+
+HANNA. Kyllä olet lapsellinen!
+
+MAIJU. Ajatteles, mitä tapahtui kerran. Minä näyttelen Juliana
+puutarha-kohtauksessa. Olen nostanut tään nojatuolin pöydälle ja
+kiipeän sinne ylös. Karmi on ikkunalautana ja ficus seisoo Romeona
+alhaalla lattialla. En kuolemakseni tiennyt että pappa oli kotona.
+Deklameeraan sitten innoissani:
+
+ "--Oi, armas Romeo,
+ jos lemmit, niin se suoraan lausu; tai
+ jos liian pian voitetuks' mun luulet,
+ rupean tylyks', häijyks', kiellon annan,
+ kun kosit; muuten en, en millään lailla."
+
+--En kuule ensinkään, kun pappa avaa oven ja seisoo takanani. »Mitä
+kummaa sinä täällä vehkeilet?» kaikuu karskea ääni takanani. Minä alas
+semmoista hamppua, että olin päälleni lentää.
+
+HANNA. Noo? Ja sitten?
+
+MAIJU. Ei sen enempää.--Nostin kauniisti Romeoni paikoilleen tuonne ja
+hajoitin balkongin.
+
+HANNA (nauraa).
+
+MAIJU. Sinä vaan naurat. Mutta annahan olla, minusta vielä tulee
+jotain. Jotain suurta!
+
+HANNA (vakavana). Elä, Maiju rakas, kuvittele liikoja. Jos hyvinkin
+petyt,
+
+MAIJU. Ole vaiti, minä en pety.
+
+HANNA. Sen on moni tehnyt, ja monen elämä on semmoisesta pettymisestä
+särkynyt.
+
+MAIJU. Sinä et sitten usko, että minulla on lahjoja?
+
+HANNA. Hyvänen aika, enhän minä tiedä, näes. Minä vaan varoitan.
+
+MAIJU. Mutta kun minä vakuutan--?
+
+HANNA. No, no, saattaa sinulla olla; en kiellä enkä myönnä, ennenkuin
+näen.
+
+MAIJU. Sepä kumma, ettei minulla olisi! Ja etten sitä itse parhaiten
+tietäisi.--Ensi tilassa minä teille näyttelen. Saapas nähdä, mitä
+silloin sanot. Luulen, että hämmästyt.
+
+HANNA. Olen oikein utelias--
+
+MAIJU. Tuntuu ehkä vähän ilkeältä näytellä omille ihmisille,--vieraille
+olisi paljon helpompaa.
+
+HANNA. Noo, eikö se ole yhdentekevä.
+
+MAIJU. Kun ei välitä, niinkö?--Koettaa vaan ajatella, ettei ole ketään
+katsomassa.
+
+HANNA. Vaikka niinkin.--Kuule, siellä on vieraita eteisessä.
+
+MAIJU. Taivas!--Täti Savén ja täti Emilia! Minä onneton, kun unohdin
+papan asian. Nyt minut paha perii--ihan elävänä.
+
+HANNA. Mitä se on? Mikä sinulla on hätänä?
+
+MAIJU. Mene sinne ottamaan heitä vastaan. Kylläpähän kuulet mene,
+mene!--Tästä mahtaa tulla kaunis soppa.
+
+HANNA (menee eteiseen). Tervetultua!----On, kyllä mamma on kotona----
+Tänä päivänä »Elias Lönnrotissa»----Kiitoksia----tehkää vaan hyvin ja
+käykää sisään----
+
+MAIJU. Mitä nyt teen? He minut tappavat varmaan. Mamma, missä mamma?
+(Juoksee ruokasaliin. Rouva Savén ja neiti Vuorio tulevat.)
+
+ROUVA SAVÉN. Meitäkö Maiju niin säikähti, että juoksi pakoon?
+
+NEITI VUORIO. Meitä tietysti. Nuoret eivät suvaitse vanhoja. Sen olemme
+kokeneet ennenkin.
+
+HANNA. Hyvä täti!--Maiju varmaan meni mammaa hakemaan.--Tehkää hyvin ja
+käykää istumaan. (Elisabeth ja Maiju tulevat.)
+
+ELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa.--Hyvää päivää,
+Rosina, päivää, Emilia.
+
+MAIJU (kumartaa ja tervehtii).
+
+ELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana.
+
+ROUVA SAVÉN. Ja mistä syystä?
+
+ELISABETH. Pappa käskee häntä täti Savénin luokse asialle ja hän
+unohtaa.
+
+ROUVA SAVÉN. No, minä jo ihmettelinkin, miksi en mitään vastausta
+saanut.--Kuinka on? Tuleeko pastori meille lukemaan tänä iltana?
+
+ELISABETH. Kyllä tulee, mutta vasta tuolla kahdeksan aikaan, ennemmin
+hän ei pääse.
+
+ROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen
+tulee paljon jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat
+kuulla pastoria.
+
+NEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan
+kaikki?
+
+ELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat.
+Jaksavatko he matkan jäljestä--?
+
+NEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.--Mitä arvelet,
+Hanna?
+
+HANNA. Jos mamma tahtoo--
+
+MAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa
+nykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa!
+
+ROUVA SAVÉN.--Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran».
+
+MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,--jossa pakanain lapsille ommellaan
+vaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä!
+
+ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille
+raukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman
+kasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista.
+
+NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja
+kaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes
+alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata?
+
+ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä
+heitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran
+kokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita
+kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden
+töissä.
+
+NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on
+paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat
+meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin.
+
+HANNA. Ketkä on niin pahoja?
+
+MAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja?
+
+ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.
+
+ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme
+tähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme.
+
+NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat
+niin paatuneita--
+
+MAIJU. Että panettelevat ja juoruavat--
+
+ELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei?
+
+MAIJU. Ei!--Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä.
+
+HANNA. Jospa sentään lähtisimme, niin saisimme nähdä pappaa vähän
+pikemmin. Hän varmaan menee »Aamuruskon» toimistosta sinne suoraan?
+
+ELISABETH. Niin luulen. Ja mielellään hän soisi meidän olevan siellä.
+
+HANNA. Niin, emmeköhän sitten--
+
+MAIJU. Kuullaan ensin, mamma, mitä Jussikin sanoo ja herra Rastas.
+
+ELISABETH. Ehkä menet kutsumaan heitä tänne.
+
+MAIJU Kyllä!--Mutta elkää päättäkö mitään sill'aikaa. (Hän juoksee
+ruokasaliin.)
+
+ROUVA SAVÉN. Kuinka hauskaa, jos tulisitte sinne kaikki. Nuoret ovat
+meitä tähän saakka ylipäätään karttaneet--mikä siihen lienee syynä?
+
+NEITI VUORIO. Meillä kun ei ole tarjota sitä, mikä lihalle ja verelle
+olisi mieluista.
+
+ROUVA SAVÉN. Siinä kait se on.--Niin, niin, siinä kait se on. (Jussi,
+Teuvo ja Maiju tulevat. Edelliset tervehtivät, Teuvo esitellään.)
+
+ELISABETH. Täällä on kysymys--
+
+JUSSI. Me jo tiedämme.--Maiju kertoi.
+
+ELISABETH. Ja mitä teette? Tuletteko mukaan?
+
+JUSSI (hymyillen) Niin, mekö?--Ei, mamma!
+
+TEUVO. Emmehän me osaa ommella edes--emme ole käyneet yhteiskoulua.
+
+ROUVA SAVÉN. Voi, eihän teidän tarvitse ommella, tulette muuten vaan.
+Näytätte että hyväksytte asian.
+
+NEITI VUORIO. Niin, ja tehdäänhän siellä muutakin, ei vaan ommella.
+Keskustellaan, luetaan. Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää
+tuossa meidän pyrinnössämme. Minä ainakin palajan sieltä joka kerta
+parempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt.
+
+JUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan?
+
+HANNA. Jussi,--käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän
+puhuttavaa.
+
+JUSSI. Tarpeetonta!--Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on
+sydämellä!
+
+HANNA. Hyvä Jussi--!
+
+JUSSI. En minä ole hyvä. En ole tehnyt vielä ainoallekaan
+neekeri-penikalle paitaa.
+
+ELISABETH (lempeästi nuhdellen). Sinä et ole hyvä. Se kyllä näkyy.
+
+JUSSI. Ja sentään mamma minusta pitää, vaikka olenkin tällainen,--eikö
+totta?
+
+ELISABETH. Irvihammas!
+
+ROUVA SAVÉN. Kello on jo paljon.--Teiltä ei sitten tule ketään?
+
+NEITI VUORIO. Kuulethan sen. Turhaa toivoakaan.
+
+HANNA: Mamma, eikö me--?
+
+ELISABETH. Me lähdemme kaikessa tapauksessa.--Jääkööt nämä kotiin.
+
+MAIJU. Hanna, tule ensin tänne, kun supatan sinulle pikkuisen. (Rouva
+Savén ja neiti Vuorio sanovat jäähyväiset ja menevät eteiseen, jonne
+Elisabeth heitä seuraa.)
+
+MAIJU. Anna mamman mennä heidän kanssaan, jää sinä kotiin, minä
+näyttelen kohtauksia Noorasta sillä aikaa.
+
+JUSSI. Näytteletkö sinä kohtauksia Noorasta?
+
+MAIJU. Näyttelen,--jos sinä olet Helmerinä?
+
+JUSSI. Teuvo olkoon Helmerinä, minä ennemmin vaikka soitan tarantellaa.
+
+MAIJU. Hyvä, hyvä!--Herra Rastas on Helmerinä.
+
+TEUVO. Mutta enhän minä osaa. En ole vielä eläissäni näytellyt.
+
+MAIJU. Ei se tee mitään. Kerta ensimmäinen!
+
+ELISABETH (eteisestä). No, Hanna! Me olemme jo valmiita!
+
+HANNA. Minä tulen.--Pitäkää kenraaliharjoitus tänään. Huomenna tai
+jonakuna muuna päivänä näyttelette sitten oikein--niin saamme mekin
+nähdä.
+
+MAIJU. Hanna, Hanna, Enpä olisi uskonut sinua tuommoiseksi.
+
+JUSSI. Mutta, Hanna, oletko sinä hassu? Viitsit todellakin mennä sinne
+Siionin virsiä veisaamaan, noiden vanhojen akkojen kanssa.
+
+HANNA. Tulen minäkin vanhaksi aikaa voittaen. (menee.)
+
+JUSSI. Laittaisivat ensin vaatteita kylmän ilmanalan lapsille.
+
+TEUVO. Ajattelin juuri sanoa samaa.
+
+JUSSI. Ja antaisivat neekerien olla oloillaan,--niin pysyisivät ehken
+paljon onnellisempina.
+
+TEUVO. No, varmaan. Kun saisivat elää luonnollista elämää--
+
+MAIJU (etagerin luona). Kuulkaa, emmekö aloita nyt heti?--Täällä on
+kirja, herra Rastas.--Lukekaa Helmerin osaa, sillä välin kuin minä käyn
+hiukan koristelemassa itseäni. (Menee ruokasaliin.)
+
+JUSSI. Minä, tohtori Rank, istun valmiiksi tänne pianon ääreen.
+
+TEUVO. Saadaanpas nähdä, kuinka hyviä näyttelijöitä me ollaan.
+
+JUSSI. Kaiketi olet nähnyt Nooraa suomalaisessa teaatterissa?
+
+TEUVO. Olen toki! Montakin kertaa.
+
+JUSSI. Ei sitten hätää. Tee vaan niinkuin näit herra Ahlbergin tekevän.
+(Teuvo katselee kirjaa, Jussi soittelee alkua tarantellaan.)
+
+MAIJU (ruokasalista). Joko saa tulla?
+
+TEUVO. Kyllä minun puolestani!
+
+JUSSI. Minä otan sitten alusta.
+
+MAIJU (tulee sisään koristeltuna, kastrullin kansi tamburiinina).
+Soittakaa, tohtori Rank, nyt tahdon tanssia! (Jussi soittaa, Maiju
+tanssii.)
+
+TEUVO. Hitaammin--hitaammin.
+
+MAIJU. En voi toisin.
+
+TEUVO. Ei noin hurjasti, Noora.
+
+MAIJU. Juuri niin pitää olla.
+
+TEUVO. Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun.
+
+MAIJU (heiluttaa kastrullin kantta). Sanoinhan minä sen! (Pastori tulee
+eteiseen, asettaa keppinsä ja hattunsa pois ja tulee viimein ovelle,
+jossa pysähtyy katselemaan. He eivät häntä huomaa.)
+
+MAIJU. Tässä näet iloa, Kristiina.
+
+TEUVO. Rank, lakkaa soittamasta, onhan tämä selvää hulluutta. Lakkaa,
+sanon minä. (Jussi lakkaa. Maiju pysähtyy ja putoo taaksepäin Teuvon
+käsivarrelle.)
+
+TEUVO. Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki, mitä sinulle
+opetin.
+
+MAIJU (viskaa pois kastrullin kannen). Näetkös sen nyt itsekin?
+
+TEUVO. Tässä tarvitaan oikein johdatusta.
+
+MAIJU. Niin, näethän, kuinka tarpeellista se on. Sinun pitää johdattaa
+minua viimeiseen asti, Torvald.
+
+TEUVO, Siihen voit täydellisesti luottaa.
+
+MAIJU. Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä
+paitsi minua--et saa aukaista mitään kirjettä--et kirjelaatikkoakaan.
+
+TEUVO. Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä?
+
+MAIJU. Pelkään, pelkään sitäkin.
+
+PASTORI (ovella). Mi-mitä tämä on? Maiju, oletko sinä--?
+
+MAIJU (hyppää ylös). Pappa--!
+
+JUSSI. Hyvää iltaa, pappa! Terveisiä Helsingistä!
+
+PASTORI. Hyvää iltaa!
+
+JUSSI. Toverini, Teuvo Rastas. On tullut tänne Savoon kesää viettämään.
+
+PASTORI. Terve, terve!--Mihinkä sinä menet, Maiju!
+
+MAIJU. Ajattelin--toimittaa teetä sisään.
+
+JUSSI. Me täällä harjoittelimme näyttelemistä juuri kun pappa tuli.
+
+PASTORI. Maijun tuumia, arvaamma.--Sille pistää päähän milloin
+minkinlaisia hullutuksia, joilla tuottaa minulle ainaista mieliharmia.
+
+JUSSI. Elkää toruko, pappa, tämä ei ollut mitään vaarallista. Meitä
+hauskuuttaakseen hän sen vaan teki, kun mamma ja Hanna menivät
+ompeluseuraan.
+
+PASTORI. Ja sinä et mennyt, vaikka minä nimenomaan käskin?
+
+MAIJU. Kun jäi Jussikin kotiin Ja herra Rastas.
+
+PASTORI. Kuuluiko se sinuun?
+
+JUSSI. Hän ei tahtonut jättää meitä yksin näin ensi iltana. Hyvä
+tarkoitushan Maijulla siinä oli.
+
+PASTORI. Kyllä minä ne tunnen ne tarkoitukset.--Pian päällesi nyt ja
+laita itsesi sinne,--minä tulen kohta jäljessä.
+
+JUSSI. Mutta, pappa, täytyykö hänen tosiaankin mennä?
+
+PASTORI. Täytyy. Se oli päätetty aikoja sitten.--Noh--? Mitä sinä
+viivyttelet? (Maiju menee.)
+
+PASTORI.--No niin!--Vai te olette tullut--Savoon kesää viettämän,
+herra--kuinka olikaan nimenne?
+
+TEUVO. Rastas.
+
+PASTORI. Rastas, aivan oikein.--Niin, onko aikomus tutustua Savon
+kansaan, vai muutenko vaan--?
+
+TEUVO. Olihan minulla vähän sekin mielessä--Jussi kun sitä on niin
+kehunut--
+
+PASTORI. Niin, Jussi on kovasti kiintynyt tähän paikkakuntaan. Ja--ja
+ja--ja eikä se ihme olekaan. Onhan täällä paljon hyvää--paljon hyvää,
+jos paljon pahaakin.--Sinä tulit muuten parhaasen aikaan, Jussi. Aivan
+kuin lähetettynä. Minulla on täällä laveat tuumat--olin juuri
+»Aamuruskon» toimistossa, ja pistäysin katsomaan olitko jo kotona.--
+Niin on,--laveat tuumat, joihin tarvitsen sinun apuasi.
+
+JUSSI: Onpa hauska kuulla--?
+
+PASTORI. En jouda nyt tällä hetkellä niistä puhumaan sen enempää.--
+Jätetään aamuun.--Mielelläni tosin olisin tahtonut saada asiat selville
+niin pian kuin mahdollista... Mutta kun tulin heille luvanneeksi,--
+niin, mennä minun täytyy. Ei siinä auta. Jätetään aamuun, niinkuin
+sanoin. Ennätämmehän sittenkin vielä.--Ne minua siellä odottavat--
+hyvästi, siksi aikaa! (Hän menee.)
+
+JUSSI. Hyvästi, hyvästi! Mitä lienee ukolla mielessä?
+
+TEUVO. Jotain erinomaista.
+
+JUSSI. Jotain erinomaista se oli kaikesta päättäen.
+
+TEUVO. Minä arvaan.
+
+JUSSI. Noo--?
+
+TEUVO. Hän aikoo sinut naittaa.
+
+JUSSI. Ole vaiti!
+
+TEUVO. Saatpas nähdä. Hän tahtoo saada sinut kristillisen avioliiton
+turvalliseen satamaan.
+
+JUSSI. Turha vaiva! Minua se satama ei ollenkaan houkuttele.--Mutta
+milläs lailla me vietämme tätä iltaa, kun jättivät meidät näinikään?
+
+TEUVO. Emmekö lähde kävelemään?
+
+JUSSI. Niemelle, niin! Aivan oikein. Ja otamme siellä pikku tuutingit.
+
+TEUVO. Se sopii!
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+
+TOINEN NÄYTÖS.
+
+
+(Seuraava aamu. Sama huone. Elisabeth kastelee kukkia. Pastori istuu
+kiikkutuolissa ja polttaa piippua.)
+
+PASTORI. Sinun täytyy pitää Maijua paremmin silmällä. Ei antaa hänelle
+liian paljon vapautta. Eikä milloinkaan jättää häntä yksin nuorten
+miesten kanssa. Ei millään ehdolla.
+
+ELISABETH. Mutta sitä on melkein mahdoton välttää. Ja kun hän kumminkin
+piakkoin on lähetettävä ulos maailmaan.
+
+PASTORI. Mihinkä sitten?
+
+ELISABETH. Noo jatko-opistoon, arvelen, niinkuin Hannakin. Johan siitä
+viime vuonna oli puhetta. Etkö muista?
+
+PASTORI. Ehkä! Mutta nyt ovat asiat kääntyneet toisin. Minulla ei ole
+varaa kustantaa häntä jatko-opistoon. Hannankin täytyy keskeyttää--
+ajattelin juuri mainita sinulle siitä.
+
+ELISABETH. Hannanko keskeyttää? Mutta sehän on mahdotonta. Nyt, kun
+hänellä on vaan vuosi jäljellä.
+
+PASTORI. No niin,--vuosi jäljellä! Mutta mitä se häntä oikeastaan
+hyödyttää? Opettajan paikkaa hän tuskin saa--kilpailu on jo siksi
+suuri. Ja muussa tapauksessa ei hän niillä tiedoillaan tee juuri
+mitään.
+
+ELISABETH. Hanna raukka! Kuinka hän mahtaa tulla tästä pahoilleen.
+
+PASTORI. Hm--ikävä kyllä.--Vaan minkä sille voi?
+
+ELISABETH. Niin ahkera kuin hän on ollut ja niin suurella halulla kuin
+hän on koettanut edistyä.
+
+PASTORI. Ahkera hän on, sen kyllä myönnän, mutta lahjoja--niitä häneltä
+puuttuu.
+
+ELISABETH. Mistä sen tiedät? Et siitä koskaan ole selkoa ottanut.
+
+PASTORI (kohottaa olkapäitään). Näkeehän sen.
+
+ELISABETH. Minä luulen aivan päinvastoin. Enkä tiedä--mutta minusta on
+suorastaan väärin pakoittaa häntä nyt lopettamaan--ja jättämään kaikki
+kesken.
+
+PASTORI. Minkä sille voi? Minulla ei ole varaa, niinkuin jo sanoin. Ja
+velkaa en tahdo tehdä, se on vastoin prinsiippiäni.
+
+ELISABETH. Mutta, hyvä Henrik, onhan meillä riittänyt tähänkin asti.--
+
+PASTORI. Tähän asti en ole tarvinnut rahoja muuanne, sen vuoksi olen
+voinut käyttää niitä yksinomaan perheeni hyväksi. Nyt on toisin.
+Yleiset asiat tarvitsevat kannatusta, nekin. Niitä ei käy enää
+laiminlyöminen.
+
+ELISABETH. Ethän niitä ole laiminlyönyt, Henrik. Tunnollisesti olet
+aina hoitanut virkasi.
+
+PASTORI. Siinäpä ei ole tarpeeksi--näinä aikoina. Epäusko leviää
+leviämistään. Sanaa ei lueta,--saarnaa kuunnella, sakramenttiä
+ei nautita. Yhteiskunnassa ja valtiossa liikkuu hajoittavia
+aatevirtauksia. Niitä täytyy pontevasti vastustaa, muuten kukistavat
+kirkkomme tykkänään.
+
+ELISABETH. Vastustaa, niin. Mutta millä tavalla?
+
+PASTORI. Etupäässä sanomalehtien kautta. Niillä on mahti ja valta
+nykyaikana. Ne ne ohjaavat yleistä mielipidettä. Vievät ihmisiä
+laumoittain mukanaan minne tahtovat.
+
+ELISABETH. Sinä et sitten luota enää kirkon omaan sisälliseen voimaan?
+
+PASTORI. Sen--sisälliseen voimaan?
+
+ELISABETH. Niin, hengelliseen voimaan, minä tarkoitan.
+
+PASTORI Kyllä ymmärrän. Ja miksi en siihen luottaisi? Tietysti minä
+luotan. Mutta eihän se estä minua sanomalehden toimesta.
+
+ELISABETH. Aijotko perustaa uskonnollisen aikakauslehden?
+
+PASTORI. Eikä--ei! Näitä minä vaan ajattelen, näitä tavallisia
+paikkakunta-lehtiä. Niiden kauttahan ne juuri levittävät kansaan tuota
+epäuskon myrkkyä, mutta kun me saamme ne pappien, taikka ylipäätään
+kristillismielisten haltuun, niin--Missä muuten Jussi on? Nukkuuko hän
+vielä?
+
+ELISABETH. En tiedä, minä laitan katsomaan. (Menee oikeaan ja tulet
+vähän päästä takaisin.)
+
+PASTORI. Näes, nyt on asia sillä lailla, että tämä »Aamurusko» on
+tuottanut kustantajalleen suurta tappiota viime vuonna, ja hän aikoo
+sen vuoksi luopua siitä tykkänään, Mutta lehti on, niinkuin tiedät,
+perustettu juuri vastapainoksi noille epäkristillisille, niin
+sanotuille »vapaamielisille»,--emmekä siis millään ehdolla voi antaa
+sen kuolla. Olemme pitäneet useita kokouksia, joissa on keskusteltu ja
+tuumailtu sinne, tänne. Ja illalla viimein päättyi siihen, että minä
+sen otin.
+
+ELISABETH. Kustannettavaksesi?
+
+PASTORI. Sekä kustannettavakseni että toimitettavakseni. Kaikki tyyni
+käy minun edesvastauksellani.
+
+ELISABETH.. Mutta--kuinka sinä ennätät? meneehän aikasi ihan tarkkaan
+omissa toimissasi.
+
+PASTORI. Täytyy panna yötä lisäksi--ellei muu auta.
+
+ELISABETH. Ja sitten--onko hyvä hajoittaa voimiaan? Nyt juuri kun
+kirkko niitä kysyy enemmän kuin milloinkaan tätä ennen. Siellähän
+pappien tulisi työtä tehdä,--korjata epäkohtia, puhdistaa, elähyttää--
+
+PASTORI. Sitähän teemme, sitähän olemme tehneet kaiken aikaa.
+
+ELISABETH. Jospa olette erehtyneet ja menneet väärään suuntaan? Minusta
+väliin tuntuu--
+
+PASTORI. Mitä tuntuu?
+
+ELISABETH. Kuin olisivat vastustajamme jossakin määrin oikeassa.
+
+PASTORI. Sinä alat hermostuttaa minua.--Hekö oikeassa? Jumalan
+kieltäjät, epäuskon levittäjät. Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla,
+vaikka onkin nainen.--No, tuollahan Jussi tulee. Hyvää huomenta!
+Pitkäänpä sinä olet maannut.
+
+JUSSI. Pitkään.--Viivyimme kovin myöhään illalla niemellä--
+
+PASTORI. Paha tapa. Semmoista tulisi välttää.--Mutta emme nyt huoli
+puhua siitä tällä kertaa. Tahtoisin keskustella tärkeistä asioista
+kanssasi.
+
+JUSSI. Niin, pappa eilen jo mainitsi jotain semmoista.
+
+MAIJU (ruokasalista). Mammaa! Mamma tulisi tänne vähäisen! (Katsoo
+ovelta.) Pikipäin vaan, uunia katsomaan, että jos siellä on paras
+lämmin peparikaakuille.
+
+ELISABETH. Minä tulen. (Ottaa ruiskukannun ynnä kukkaruukuista
+keräämänsä roskat, ja poistuu oikeaan.)
+
+PASTORI. Sinäkö kirjoitit »Suomettareen» tässä talvella muutamia pieniä
+kertomuksia »Jussin» nimimerkillä?
+
+JUSSI. Minähän se olin. Pieniä kynäpiirteitä vaan--
+
+PASTORI. Arvasin juuri. Vai ne olivat sinun kirjoittamiasi.
+
+JUSSI. Pappa ne siis luki?
+
+PASTORI. Illalla ne vasta luin oikein, silloin vaan silmäilin. Mutta
+nyt hain lehdet uudelleen käsille, nähdäkseni, minkälainen kynä
+sinulla on.
+
+JUSSI. Noo ja mitä pappa sanoo siitä?
+
+PASTORI. Ooja,--hyvä vallan. Sujuva ja selvä.
+
+JUSSI. Samaa ne ovat kehuneet, toveritkin. Ja »Suomettareen» pyysivät
+vaan enemmän semmoisia.
+
+PASTORI. Sinulla on lahjoja, sinun pitäisi antautua tykkänään
+sanomalehti-alalle.
+
+JUSSI. Tietääkö pappa--minä olen juuri sitä ajatellut. Sepä hauskaa,
+että tuumamme sattuivat noin yhteen.
+
+PASTORI. Minulla on jo valmiina ehdotuskin. Tämä meidän lehtemme
+»Aamurusko»--olet kai sitä seurannut siellä Helsingissä?
+
+JUSSI. No, enpä sanottavasti. Mutta tunnen minä sen kannan yhtä hyvin.
+
+PASTORI. Vakava, kristillismieiinen lehti.
+
+JUSSI. Niin, kyllä tiedän.
+
+PASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin.
+
+JUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan.
+
+PASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt
+tulen jo syksystä vallan päätoimittajaksi--
+
+JUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi?
+
+PASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun.
+
+JUSSI. Minuun?
+
+PASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä
+sihteerinä että apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja,
+»kaikenlaista» ja sen semmoista, pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me
+kyllä pitäisimme huolen.
+
+JUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään?
+
+PASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian
+laimea, välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos
+mieli jotain vaikuttaa.
+
+JUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen.
+
+PASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee
+kirjoituksistasi »Suomettaressa». Ja lisää totut, kun pääset työhön
+oikein käsiksi.
+
+JUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti
+vapaamielinen, pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen
+suuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua konservatiiviseen lehteen,
+millään lailla.
+
+PASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen
+suuntaan--? Tuohon roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole
+omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne
+tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa
+mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä
+ryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä
+vain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat
+tyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On
+tosiaankin!
+
+JUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo
+siksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita.
+
+PASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että
+olet vaikutusten alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta
+sitä paitse--mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä
+kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain
+leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä
+sattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista
+sinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä
+pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat.
+
+JUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen
+sanomalehden toimitukseen.
+
+PASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit
+verratakaan? Minulla on varmat vakuutukset, jotka perustuvat
+ilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina velvoitettu taistelemaan
+kirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli riidellä.
+Niinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä
+sinun tarvitse puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta
+ylimalkaan, että nuoret puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan
+ymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä, siksi kuin viisastuvat ja
+pystyvät niitä oikein arvostelemaan.
+
+JUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka
+on nuorten paras ase nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää
+auktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla puhumattakaan
+tyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään
+vapaiksi.
+
+PASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään.
+Mutta siitäkin täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi.
+--No niin, päätetty asia siis! Sinä jäät kotiin ensi vuodeksi?
+
+JUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa
+siihen lehteen.
+
+PASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule
+mitään vaikeuksia. Ja pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet.
+Otamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty. Mutta nyt koetamme
+aluksi yhdessä, isä ja poika.
+
+ELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen
+pöydässä.
+
+PASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon.
+Kumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi,
+mieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.--
+Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo
+selvillä. (Menee.)
+
+JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa
+minua siihen, ei vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa,
+luultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka siitä tekisi lopun.
+
+ELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa
+voi sinua pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat
+jäähtyvät.
+
+JUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä.
+
+ELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka
+vähästä sinä joudut suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä
+silloin sanoisit!
+
+JUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä?
+
+ELISABETH. Kyllä kuulet.
+
+JUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin
+ennenkin.
+
+ELISABETH. Niin--kuulukoon vaan.
+
+JUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta?
+(Ruokasalin ovelle.) Hanna; tules tänne!
+
+ELISABETH. Ei,--anna hänen syödä.
+
+HANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut.
+
+JUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa?
+
+HANNA. Ei mikään.--Kuinka niin?
+
+JUSSI. Kun mamma sanoo.
+
+ELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta.
+
+HANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä?
+
+ELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken
+jatko-opisto.
+
+HANNA. Voi, minkätähden?
+
+ELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää.
+
+JUSSI. Sanoiko hän niin?
+
+ELISABETH. Sanoi.
+
+HANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä?
+
+ELISABETH. En tiedä mitään neuvoa.
+
+HANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla?
+
+ELISABETH. Millä, hyvä lapsi?
+
+HANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan.
+
+ELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä
+tehdä.
+
+HANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä.
+
+JUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä
+kustantaa. Ja hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen »jalon
+harrastuksen» rinnalla ole mikään minkään arvoista.
+
+ELISABETH. Jussi, elä puhu noin!
+
+HANNA. Puhtaaksikirjoitusta minä myöskin voisin toimittaa.
+
+ELISABETH. Siitäkään ei suurta etua olisi.
+
+HANNA. Eikö minulle sitte aukeaisi mitään mahdollisuutta?--Eikö
+milloinkaan?
+
+ELISABETH. Rakas lappi!
+
+JUSSI. Elä ole pahoillasi, Hanna. Kyllä minä pidän sinusta huolen.
+
+HANNA. Hyvä Jussi! Sinulla on tarpeeksi huolta vielä omasta
+tulevaisuudestasi.
+
+JUSSI. Yksi vuosi enää jäljellä, eikö niin?
+
+ELISABETH. Yksi vuosi.
+
+JUSSI. Sinä tulet lopettamaan jatko-opiston, luota siihen. Minä
+kustannan, minä hankin rahoja.
+
+HANNA. Kuuleeko mamma, kuinka hyväsydäminen hän on?
+
+JUSSI. Puhu siinä nyt hyvistä sydämistä!
+
+ELISABETH. Mutta millä sinä, Jussiseni, rahoja hankkisit, paremmin kuin
+Hannakaan?
+
+JUSSI. Työlläni. Sepä kumma, ettei tänlainen mies maailmassa työtä
+löytäisi.
+
+HANNA (laskee kätensä hänen kaulalleen). Minäpä en ota sinun rahojasi.
+Jonkun keinon vielä keksin, millä itse pystyn ansaitsemaan.
+
+JUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä.
+
+HANNA. Mutta enpäs ota,--enpäs.--Sinä rakas, herttainen veli!
+
+JUSSI. Elä nyt ole lapsellinen.--No niin, kas niin! Teillä aina pitää
+oleman niitä tunteita.
+
+MAIJU (ruokasalista). Martha--ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää
+antako palaa! (Tulee juosten, peparkaakku-talrikki kädessä, valkoinen
+esiliina edessä, hihat ylöskäärittynä.) Hihei! Lämpimäisiä,--
+peparkaakkuja! Missä herra Rastas? (Huutaa takaisin ruokasaliin.)
+Martha, juoskaa sanomaan, että herra Rastas tulisi tänne heti paikalla.
+Kiireimmän kautta!--ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.--Mutta
+katsella saatte: Jussi, käännä silmäsi tänne'--ovatko kauniita? Tekeekö
+mielesi?
+
+JUSSI. Tuohan maistaa yksi.
+
+MAIJU. Ei vielä, hyvä herra. »Snälla barn bruka vänta.»--Mammalle
+annetaan jo edeltäpäin, jos mamma tahtoo, ei muille.
+
+ELISABETH. Mammakin malttaa odottaa.
+
+TEUVO (tulee oikealta).
+
+MAIJU. Joutukaa, joutukaa, herra Rastas! Täällä on suuret
+peparkaakku-kestit. Istukaa tuonne ja odottakaa. Nyt ne alkavat.
+Mammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi.
+
+ELISABETH. Kiitos, minä tyydyn yhteen.--
+
+MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.
+
+HANNA. Kuinka monta?
+
+MAIJU. Yksi vaan!--Herra Rastas, olkaa niin hyvä!
+
+TEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä.
+
+MAIJU. Juur'ikään uunista otetuita.--Jussi, sinä,--hyi, tuota veijaria,
+kun sieppasi kaksi.--Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä?
+
+ELISABETH. Ei sovi moittia.
+
+TEUVO.. Nämä ovat vallan mainioita.
+
+MAIJU. Niin, enkös osaa leipoa, minä? ja kun niitä tuli vielä niin
+paljon, likemmä kaksisataa, tietääkö mamma. Pellit eivät tahtoneet
+riittää mitenkään. Semmoinen siunaus oli sillä taikinalla.--Ja,
+arvaatteko, mistä se tuli?
+
+HANNA. Noo?
+
+MAIJU. Kun tein taikoja! Pyöritin ruukkua yhdeksän kertaa myötäpäivää
+ja luin vispatessani. kolmasti »Isä meidän».
+
+ELISABETH. Mutta Maiju!
+
+MAIJU. Kas niin, onko sekin paha, että lukee »Isä meidän»? Tuossa se
+nyt nähdään. Teinpä niin tai näin, minua aina torutaan. Olkoon, sama
+se! En lue enää tuon koommin sitä rukousta.
+
+HANNA. Kuinka silloin käy peparkaakkujen?
+
+MAIJU (ottaa pallonsa esille). Käyköön kuinka hyvänsä, minä vähät!
+Koska minun ei kerran anneta--Hanna, tule leikkimään kammaripeliä.
+
+HANNA (siirtyy lähemmäksi). En minä osaa.
+
+MAIJU. Pian sen opit. Katsele, kun minä heitän.
+
+ELISABETH. Taas!
+
+MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.
+
+MAIJU. Taas, mamma! Pikkuruisen vaan. Olenhan minä ollut niin ahkera
+tänään.--Näes nyt, Hanna. Ensin otetaan näin: yksi, kaksi, kolme. Ja
+sitten tulee tämä: yksi, kaksi, kolme. Sitten yksi, kaksi, jne.
+
+JUSSI. Kuule, Teuvo! Mitä se oli kuin sinä matkalla puhuit »Nuoresta
+Suomesta»? Etkö sanonut, että tarvitsevat lisävoimia toimitukseen?
+Keneltä sen kuulit?
+
+TEUVO. Heiltä itseltään, »Nuoren Suomen» miehiltä.
+
+JUSSI. Milloinka?
+
+TEUVO. Aivan hiljan. Siinä juuri lähtiessäni.
+
+JUSSI. Ottaisivatkohan minut? Mitä luulet?
+
+TEUVO. Sinut? No, tietysti ottaisivat mielellä hyvällä, siitä olen ihan
+patentti.
+
+JUSSI. Mutta jospa ovat jo saaneet.
+
+TEUVO. Niin ottaisivat sittenkin. On sinun kynäsi jo siksi tunnettu.
+Tahdotkos muuten, niin laitan heti sähkösanoman ja kysyn?
+
+JUSSI. Laita!--Laitapas tosiaankin!
+
+MAIJU (keskeyttää pallonlyönnin) Varro! Kuunnellaan mitä nuo puhuvat.
+(Kuuntelee, kädet ja pallo selän takana.)
+
+JUSSI. Niin saan sen asian selville heti.
+
+ELISABETH. Rupeisitko sitten kumminkin sanomalehden toimitukseen,
+Jussi? Ja äsken papalle niin jyrkästi kielsit.
+
+JUSSI. Mutta tämähän on vallan toista, mamma. »Nuori Suomi» on
+vapaamielinen. Siinä saan kirjoittaa aivan oman vakuutukseni mukaan.
+Katsella asioita omalta kannaltani. Ei, tämä on tykkänään toista!
+
+ELISABETH. Vapaamielinen, sanot? Se on sitten niitä lehtiä, joita pappa
+juuri vastustaa? Niitä epäkristillisiä?
+
+JUSSI. Ei, mamma pelkää suotta. Ei se itse asiassa ole enemmän
+»epäkristillinen» kuin »Aamuruskokaan». Eroitus on vaan siinä, ettei se
+pidä kristillisyyttä keppihevosenaan.
+
+ELISABETH. Mutta, rakas lapsi, kun ne papan mielestä kumminkin ovat
+vaarallisia.
+
+JUSSI. Niin, minkä minä sille voin? Minun mielestäni taas hänen
+kannattamansa lehdet ovat vaarallisia siinä, että ne ihmisiä
+tyhmentävät. Eivät anna heidän vapaasti harjoittaa ajatuskykyään, vaan
+sotkevat pois entisenkin.
+
+ELISABETH. Ja mitä seuraa, jos te papan kanssa joudutte vastakkaisiin
+lehtiin?
+
+HANNA. Elä päätä vielä, Jussi! Mieti huomiseen.
+
+JUSSI. Ei se miettimisestä parane. Tässä on mennyt aikaa hukkaan jo
+liiaksikin, nyt ruvetaan työhön. Oikein innolla. Ja oma minun asiani,
+ei siinä kysytä lupaa keneltäkään.
+
+MAIJU (näpäyttää sormiaan.) Hyvä, hyvä! Juuri niin minäkin ajattelen.
+(Pyörähyttää ympäri ja heittää pari kertaa palloa ilmaan.) Juuri niin
+minäkin ajattelen.
+
+TEUVO. Minä siis menen.
+
+JUSSI. Mitä pikimmin.
+
+TEUVO (menee eteiseen, josta samassa laskee kirjapainon pojan sisään).
+Ylioppilas Valtaria? Käy sisään.--Jussi, täällä eräs poika sinua hakee.
+
+JUSSI. Mikä asia?
+
+POIKA. Pastori käski teitä tulemaan kirjapainoon nyt heti. Siellä on
+»Aamuruskon» toimittajat, ja ne tahtoisivat teitä tavata.
+
+JUSSI. Minua? Mitä ne minusta?
+
+POIKA. En tiedä. Pastori ei sanonut muuta.
+
+JUSSI. »Aamuruskon» toimittajat? Kyllä en lähde.
+
+ELISABETH. Et lähde?--Vaikka pappa laittoi hakemaan?
+
+JUSSI. Siellä syntyisi meille kiistaa, mamma, vieraiden ihmisten
+kuullen. Ja mitä siellä teen, kun en kumminkaan aijo ruveta heidän
+lehteensä?
+
+ELISABETH. Jospa sentään kävisit edes ilmoittamassa?
+
+JUSSI. Minä kirjoitan ennemmin. (Repäisee noteskirjastaan lehden, johon
+kirjoittaa, antaa sen pojalle.) Vie tämä isälleni. (Poika menee.)
+
+ELISABETH. Mitenkä kirjoitit, Jussi?
+
+JUSSI. Suoraan vaan, niinkuin asia on.
+
+ELISABETH. Senkin, että olet tarjoutunut »Nuoreen Suomeen»?
+
+JUSSI. Sen myös.
+
+ELISABETH (puoliääneen). Mitä tästä tulee!
+
+HANNA. Sinulle aukeaa lavea työala, Jussi, sanomalehden toimittajana.
+
+JUSSI. Niin, eikö totta? Nykyisenä murreaikana varsinkin, kun joka
+haaralla vaaditaan uudistusta, ja syvää, perinpohjaista uudistusta.
+
+HANNA. Miekkoinen! Nyt pääset tietämään, mitä elämä on.
+
+JUSSI. Toisella kädellään saa heiluttaa miekkaa, toisella rakentaa.
+
+MAIJU. Niinkuin Israelin lapset Jerusalemissa Nehemian aikaan.
+
+JUSSI. Sattuva vertaus.
+
+MAIJU. Onpa se sukkelaa! Jestapoo!
+
+ELISABETH. No, Maiju!
+
+MAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä
+vaarallista?--jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi
+jestapoo.
+
+ELISABETH. Yhden asian?
+
+MAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei
+tiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.--»Tyst,
+tyst, lilla råtta, katten söker efter dig.» (Heittelee palloaan.) Elä
+hiisku, hiirulainen, katti...
+
+JUSSI. Sano minulle!
+
+MAIJU. E--oho! Vai minä sanoisin En--en, en, vaikka mikä olisi. Elä
+luulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) »Jyrkän vuoren rinnassa
+niitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin
+rasva--»
+
+JUSSI. Kuule, ketä se koskee?
+
+MAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.--Niin, koskee se vainen
+teaatteriakin--ja yleisöä--ja suomalaista taidetta--
+
+JUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi.
+
+MAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä.
+
+HANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi.
+
+MAIJU. Että sinä saatat olla, Jussi, niin hirmuisen paha.
+
+JUSSI. Minunko syykseni sen panet? Itsehän sinä ilmoitit.
+
+MAIJU. Kukaan muu ei olisi hoksannut--
+
+ELISABETH. Elä rupea hulluttelemaan, hyvä lapsi. Meillä on kylläksi
+tosissakin.
+
+MAIJU. Ei se ole hulluttelemista, mamma. Saan minä seurata
+taipumuksiani yhtä hyvin kuin Jussikin.
+
+ELISABETH. Sinä olet lapsi, mitä sinä vielä ymmärrät taipumuksistasi.
+
+MAIJU (puoli-itkussa). Niin, tuossa se taas on! Nyt mamma taas sanoo
+minua lapseksi. Mutta antaahan olla, vielä minä näytän--
+
+HANNA. Hiljaa, pappa tulee--
+
+MAIJU. Elkää edes virkkako mitään papalle. Ettehän virka?--Mamma,
+rakas, kulta--(Pakenee oikeaan samassa kuin Pastori tulee eteisestä.)
+
+PASTORI. Jussi, tämä ei ikinä voi olla sinulta täyttä totta.
+
+JUSSI. On, isä.
+
+PASTORI. Mutta sinä et tiedä, mitä teet. Et ole punninnut asiaa.
+
+JUSSI. Se on niin selvä itsestänsä, ettei sitä tarvitse järin paljon
+punnita.
+
+PASTORI (katsoo kelloaan). Ethän ole vielä kirjoittanut?
+
+JUSSI. En ole kirjoittanut, vaan pyysin Rastasta lähettämään
+sähkösanoman. Hän on siellä parast'aikaa.
+
+PASTORI. Epuuta! Laita toinen sähkösanoma heti jäljessä, jossa peruutat
+tarjouksesi.
+
+JUSSI. En minä sitä tee, isä, en missään tapauksessa.
+
+PASTORI (pyyhkii otsaansa). Tunnetko sinä, minkä hengen lapsia »Nuori
+Suomi» on? Oletko tarkoin seurannut sitä lehteä?
+
+JUSSI. Olen, tietysti. En siihen muuten niin halusta pyrkisikään.
+
+PASTORI. Ja sinä myöskin käsität sen tarkoitusperät?
+
+JUSSI. Täydellisesti. »Nuori Suomi» on vapaamielinen ja harrastaa
+edistystä.
+
+PASTORI. Niin--edistystä pahassa. Edistystä sillä tiellä, joka
+kadotukseen vie.
+
+HANNA. Ei, pappa--
+
+PASTORI. Edistystä, sanon minä, sillä tiellä, joka kadotukseen vie.
+Minä ne tunnen, nuo alasrepivät, hajoittavat pyrinnöt. Ei ole ensi
+kertaa, kun ihmishenki tekee kapinaa Jumalaa vastaan. Hylkää hänen
+auktoriteettinsa ja asettaa sijaan oman lyhyen ajatuksensa, joka ei
+ulotu hetkeä kauvemmaksi, maan multaa ylemmäksi, saatikka että se
+pystyisi käsittämään ijankaikkista, ilmoitettua totuutta.
+
+JUSSI. Papan mielestä pitäisi aina vaan sokeasti uskoa, mitä
+tyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. Mihin ihmiskunta viimein
+joutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä.
+
+PASTORI. Sen se tekee, jos sanan valon hylkää ja heittäytyy oman
+pimitetyn järkensä nojaan. Tiedätkö, minkälainen se viettävä pinta on,
+jolla poloinen silloin pyörii? Minä selitän sen sinulle lyhyissä
+piirteissä.
+
+JUSSI. Olenhan kuullut tuon kaiken jo lapsuudesta saakka.
+
+PASTORI. Ihmisellinen ajatus kun on asetettu Jumalan auktoriteetin
+sijaan, seuraa siitä tahdon vapaus. Mutta ihmisen tahto on paha hamasta
+lapsuudesta, sen vuoksi ei tahdon vapaus ole muuta kuin rajattoman
+itsekkäisyyden vallalle pääsemistä. Ja niin ilmestyy kaikkien sota
+kaikkia vastaan. Jumalan maailmanjärjestys kumotaan, yhteiskunnalliset
+lait ja asetukset eivät enää merkitse mitään, jok'ainoa ihminen pyrkii
+ylös kukkuloille, ei tyydy kukaan laaksossa olemaan.
+
+JUSSI. Mitä pahaa siinä, kun se vaan tapahtuu ansion ja luontaisten
+kykyjen mukaan, eikä niinkuin tähän asti, että siihen muutamilla on
+etuoikeus.
+
+PASTORI. Kaikki tahtovat valtaa ja valta on sama kuin oikeus. Mitä ovat
+nuo niin sanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen
+äänivalta,--mitä ne muuta ovat kuin juuri itsekkäisyyden ja vallanhimon
+ilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun
+historian. Uutta on tässä ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne
+meidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja
+löydy.
+
+JUSSI. Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se
+ei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan.
+
+HANNA. Niin se on, pappa, oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta ne
+lähtevät sekä naiskysymys että työväenkysymys, kuinka ne silloin
+voisivat olla kristinoppia vastaan?
+
+PASTORI. Minä puhun Jussin kanssa,--pysy sinä erilläsi asioista, joita
+et kumminkaan ymmärrä ja jotka eivät sinuun kuulu. »Pyytää auttaa
+kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa», sanot?--Mitä vielä! Tuo on vaan
+tyhjää korupuhetta, jolla paha henki itseään verhoo. Tositarkoituksena
+on kiihoittaa mieliä, sytyttää intohimot tuleen valistumattomissa
+joukoissa, jotka eivät pysty arvostelemaan enemmän omaa kuin
+yhteiskunnankaan etuja, vaan hyökkäävät silmittömästi kaikkea hyvää
+järjestystä vastaan ja matkaansaavat pelkkää häviötä aivan kuin nuo
+rajut, valloillaan olevat luonnon voimat.
+
+JUSSI. Ihme ja kumma, mikä käsitys--! Kansalla, pappa, on usein monta
+vertaa enemmän tervettä järkeä kuin oppineilla ja koulunkäyneillä--
+
+PASTORI. Ei ainakaan silloin, kun se sokeasti antautuu jonkun nerokkaan
+»johtajan» valtaan, joka sitten käyttää hyväkseen sen intohimoja,
+päästäkseen itse niiden avulla kohoamaan. »Yleistä äänivaltaa»,
+»enemmistön oikeutta» huudetaan, ja kansa luulee olevansa ohjaksissa,
+vaikka se itse teossa on vaan välikappale yhden tai muutamain
+»johtajain» käsissä.
+
+JUSSI. Parempiko, että olisi pappien käsissä, niinkuin katolisissa
+maissa?
+
+ELISABETH. Jussi--!
+
+PASTORI. Papit protestanttisissa maissa ovat kansan opettajia, ei
+kiihoittajia. He neuvovat tien taivaallisen isän tykö, joka antaa
+meille kaikille voimaa kantamaan elämän suruja ja murheita. Nyt
+riistetään onnettomilta usko hänen huolenpitoonsa ja rakkauteensa,
+riistetään ijankaikkisen elämän toivo, ja--mitä annetaan sijaan? Pieniä
+oikeuksia, maallisia etuja, joita yhdellä lainpykälällä voitetaan,
+toisella menetetään. Suuri Jumala! ja näillä he luulevat ihmissydämen
+syvimpiä tarpeita tyydyttävänsä!
+
+HANNA. Ei syvimpiä, pappa. Mutta ovathan ne siltä tärkeitä.
+
+JUSSI. Pappa näkee asiat niin peräti synkässä valossa. Ja se on
+luonnollista, tuolla kannalla kun on.
+
+PASTORI. Minä olen näitä kaikkia tarkoin ajatellut täällä
+yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Pelkästä huolesta kansani ja
+isänmaani tähden olen valvonut läpeensä monet yöt. Ja yhä uudelleen
+olen tullut siihen vakuutukseen, että tämä »uusi suunta» ja kaikki mitä
+siihen kuuluu, tämä löyhä »vapaamielisyys», tämä »realistinen»
+kirjallisuus, joka rypee lokaviemäreissä, että, sanon minä, tämä kaikki
+vie meidät auttamatta perikatoon, ellei ajoissa käännytä siltä pois.
+Sen vuoksi päätinkin viimein ryhtyä taisteluun, minäkin, kovaan ja
+pontevaan taisteluun. Ja siinä päätöksessä järkähtämättä pysyn.
+
+JUSSI. Mitä se hyödyttää, pappa? Vanhat totuudet kun kerran ovat
+tuomitut kuolemaan--
+
+PASTORI. Niinpä kuolen minä niiden kanssa. Ja nyt, valitse sinä!
+Tahdotko olla oikean asian puolella, vai menetkö vastustajain riviin?
+
+JUSSI. Minulla ei ole teidän uskoanne, pappa. Katsantotapani on
+tykkänään toinen.
+
+PASTORI. Ilman verukkeita jäätkö tänne ja rupeatko auttamaan minua
+»Aamuruskon» toimituksessa?
+
+JUSSI. Elkää sitä vaatiko, pappa. Huomaattehan jo itsekin, kuinka
+erilainen meidän kantamme on. Tuskin voisimme ymmärtää toisiamme,
+saatikka sitten tulla yksimielisyyteen.
+
+PASTORI. Loruja! Kaikki, mitä olen puhunut, on niin päivän selvää, että
+sen lapsikin ymmärtää.
+
+JUSSI. Minäpä kun en ajattele samalla tavalla. Mutta--turhaan me
+väittelemme--
+
+PASTORI. Sinun täytyi saada situationi selväksi, sen vuoksi puhuin. Nyt
+tiedät, mistä on kysymys, ja voit menetellä sen mukaan.
+
+JUSSI (vaikenee).
+
+PASTORI. Katkerata olisi nähdä oma poikansa niiden joukossa, jotka
+Herraa vastaan sotivat.
+
+HANNA. Pappa, rakas.--
+
+PASTORI. Vaiti, elä sinä puutu näihin. Olenhan sen sanonut, sinä et
+pysty näitä arvostelemaan.
+
+ELISABETH. Henrik, jätä huomiseksi tämä keskustelu, että ennätät
+rauhoittua.
+
+PASTORI. Ei, nyt se on ratkaistava, tällä hetkellä juuri.
+
+JUSSI. Lopetetaan, pappa. Emme kumminkaan voi päästä sen selvemmälle.
+
+PASTORI. Sinä et vielä ole antanut minulle vastausta.
+
+JUSSI. En tahtoisi pahoittaa teidän mieltänne, pappa. Mutta, jos
+vaaditte--
+
+PASTORI. Minä vaadin.
+
+JUSSI--niin täytyy minun sitten jyrkästi kieltää. Minä en voi muuta
+kuin pysyä vakuutuksissani, minäkin.
+
+PASTORI. Ja nuo sinun »vakuutuksesi» muka estävät sinua rupeamasta
+»Aamuruskon» toimitukseen?
+
+JUSSI. Ne estävät.
+
+PASTORI. Noh--olkoon! Mutta elä silloin pyri »Nuoreen Suomeenkaan».
+Pysy järkiään erilläsi.
+
+JUSSI. Minkätähden? Lieneehän minulla oikeus tehdä työtä ja toimittaa
+jotain maailmassa yhtä hyvin kuin muillakin.
+
+PASTORI. Epäuskoa et saa levittää kansaan. Minä sen kiellän.
+
+ELISABETH. Henrik, elä kiivastu--
+
+PASTORI. Nyt minä sinulta kysyn, Jussi: aijotko sinä tämän jälkeen
+liittyä »Nuoreen Suomeen»?
+
+JUSSI. Siihen, tai johonkuhun muuhun vapaamieliseen.
+
+PASTORI. Ja kirjoittaa niiden henkeen?
+
+JUSSI. Niin, tietysti--samalla kannalla kun olen.
+
+PASTORI. Toisin sanoen: sinä aijot olla mukana kaikissa noissa »uuden
+ajan» pyrinnöissä, joista äsken puhuin?
+
+JUSSI. Voimieni takaa.
+
+PASTORI. Ja levittää kansaan epäuskoa ja kaikkea pahaa?--Pilkata,
+herjata uskontoa--
+
+HANNA. Ei hän sitä tee, pappa.
+
+PASTORI. Hyökätä kirkkoa vastaan, hävittää edesvastauksen ja siveyden
+tunnon--
+
+HANNA. Ei, ei--! Jussi, selvitä kantasi, näethän, kuinka väärin pappa
+sinua käsittää.
+
+JUSSI. Minä selvitän sen parhaiten työssä.
+
+HANNA. Pappa, odottakaa hedelmiä, tuomitkaa sitten vasta.
+
+ELISABETH. Minä yhdyn Hannaan. Kenties me jossain määrin erehdymme,
+Henrik.
+
+PASTORI. Te puhutte sen mukaan, kuin teillä on järkeä. Kun minä näen
+kansaani syöksettävän turmioon, pitäisikö minun silloin istua ristissä
+käsin ja epäillä omia silmiäni, siksi kuin apu on liian myöhäistä
+
+JUSSI. Turmiossa juuri ollaan parastaikaa, Ei »uusien» aatteiden
+tähden, vaan siitä syystä, että »vanhat» aatteet eivät enää pidä
+kutiaan. Koko tuo niin sanottu »Jumalan pyhä maailmanjärjestys» horjuu
+omasta heikkoudestaan. Ainoa pelastus on meille uusien totuuksien
+kehittymisessä.
+
+PASTORI. Viimeisen kerran, Jussi: luovutko aikomuksestasi vai et?
+Ajattele tarkoin, ennenkuin vastaat.
+
+JUSSI. En luovu.
+
+PASTORI. Se onko viimeinen sanasi?
+
+JUSSI. On, pappa, se on viimeinen.
+
+ELISABETH. Lopetetaan jo.
+
+PASTORI. Ei vielä. Minä myöskin tahdon sanoa viimeisen sanani.
+
+ELISABETH. Henrik--
+
+JUSSI, Mikä on se sana?
+
+PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa.
+
+HANNA. Pappa, rakas pappa--
+
+PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa.
+
+ELISABETH (nousee). Henrik! »Miehen viha ei tee sitä, mikä hyvä on
+Herran edessä.»
+
+PASTORI. Joka asettuu Jumalaa vastaan ja panee tehtäväkseen uskonnon
+hävittämisen kansassa, hän ei ole minun poikani, ja häneltä tuo ovi on
+suljettu.
+
+HANNA. Armahtakaa, pappa! Eihän Jumalakaan ketään hylkää. Hän rakastaa
+kaikkia yhtä paljon. Ooh, pappa, te rikotte nyt itse Jumalaa vastaan,
+vaikka luulette olevanne oikeassa.
+
+ELISABETH. Huomenna ehkä ajattelisit toisin, Henrik.
+
+PASTORI. Päätökseni pysyy: tästä hetkestä saakka ei hän, tuolla, ole
+minun lapseni.
+
+HANNA. Jos hän vaikka erehtyisikin, pappa, niin antakaa hänelle
+anteeksi. Me erehdymme kaikki, ja Jumala antaa meille kaikille
+anteeksi.
+
+PASTORI. Mene pois! Jätä minut rauhaan.
+
+HANNA. Elkää olko, pappa, kova! Te vielä kadutte.
+
+PASTORI. Mene, sanon minä.
+
+JUSSI. Hanna, herkiä!
+
+PASTORI. Olisit estänyt veljeäsi kääntymästä väärälle tielle, siellä
+kun olit häntä likempänä.
+
+HANNA. Ei hän ole väärällä tiellä, vaan ennemmin--Herra auttakoon
+meitä--
+
+PASTORI. Sano ulos!
+
+HANNA. Ennemmin olette nyt itse joutunut harhaan.
+
+PASTORI. Sinä uskallat--
+
+ELISABETH. Malta mieltäsi, Henrik, elä mene pitemmälle. Olemmehan jo
+tarpeeksi onnettomia.
+
+PASTORI. Ja minäkö siihen olen syynä? Minä, joka rankaisen Jumalan
+kieltäjää?
+
+HANNA. Ei hän ole Jumalan kieltäjä,--siinäpä se juuri on. Mutta vaikka
+olisikin,--niin, vaikka hän olisikin, pappa, ette sittekään saisi häntä
+hyljätä. Hyvä paimen jättää kaikki muut lampaat metsään ja menee
+etsimään sitä, joka eksynyt on. Ja Kristus rakasti syntisiä enin--
+
+PASTORI. Tuletko sinä minua neuvomaan? Sinä--sinä minua neuvomaan? Etkö
+ollenkaan ajattele--että olet siksi--liian tyhmä?
+
+JUSSI. Minun puolestani elä armoa rukoile, Hanna. Se loukkaa minua. En
+ole tehnyt mitään rikosta, että täytyisi minun nöyrtyä. Isä on itse
+särkenyt välimme, se ei kesken enää eheäksi tule.
+
+PASTORI. Semmoista kieltä hän jo käyttää. Hedelmät alkavat kypsyä.
+
+ELISABETH. Viha synnyttää vihaa. Kovuus kovuutta.
+
+JUSSI. Ehkä onkin parasta että olemme järkiään vieraat toisillemme.
+Sitä vapaammin saan kulkea omia teitäni.
+
+PASTORI. Nyt sen kuulette. Hän ei kaipaa sukua eikä kotia. Ymmärrettävä
+asia. Joka kerran korkeimmasta luopuu, mitä hän silloin muustakaan
+välittää.
+
+ELISABETH. Tällä hetkellä hänestä ehkä tuntuu siltä.
+
+JUSSI. Jos koti ja suku minua sitovat, niin--olen niistä ennemmin
+kuitti.
+
+HANNA (tarttuu hänen käsivarteensa). Sinä pahankurinen! Minäpä en sinua
+heitä, elä luulekaan. Riipun sinussa kiinni kuin takkiainen.
+
+JUSSI (irtautuu hänestä). Heitä irti, ei nyt ole aikaa enää--(ottaa
+lakkinsa). Saan ehkä sanoa jäähyväiset.
+
+ELISABETH. Nytkö jo lähtisit?--Ei--ethän sitä tarkoittanut, Henrik?
+
+JUSSI. Minun täytyy päästä pois, mamma, heti, paikalla.
+
+ELISABETH. Viivy huomiseen tai ylihuomiseen. Kaikki voi vielä muuttua.
+
+JUSSI. Elkää pyytäkö, mamma, en minä saata.
+
+ELISABETH. Mutta vaatteesi, tavarasi?
+
+JUSSI. Lähettäkää ne Helsingin asemalle.
+
+HANNA. Jussi, odota, minä lähden mukaan.
+
+JUSSI. Kotoa pois? Mitä varten?
+
+ELISABETH. Seuraa vaan häntä. Sinä teet oikein, Hanna.
+
+JUSSI. No niin--no, tule sitten!
+
+HANNA. Mamma jää tänne papan luokse.
+
+PASTORI. Menköön hänkin, jos haluttaa, menkää kaikki!
+
+ELISABETH. ja sinutko jättäisimme yksin, Henrik?
+
+PASTORI. Yksin en jää--Jumala on kanssani.
+
+ELISABETH. Sinä olisit valmis laittamaan jok'ainoan meistä pois.
+
+PASTORI. Jos Herran asia niin vaatii.
+
+ELISABETH. En minä sinusta luovu, Henrik. Hyvästi, rakkaat! Jumalan
+haltuun teidät jätän. Hyvästi!
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+KOLMAS NÄYTÖS.
+
+
+(Sama huone. Martha pesee ryömyllään lattiata ja hyräilee virttä. Maiju
+tulee oikealta, laahaa tyynyä ja peitettä mukanaan sohvalle, johon
+laittautuu pitkäkseen.)
+
+MARTHA. Nooh--mitä kummaa! Siihenkö nukkumaan.
+
+MAIJU. Niin, kun siellä on niin paljon kärpäsiä minun kammarissani,
+ettei saa rauhaa.
+
+MARTHA. Eikö sitten ole aika nousta järkiään ylös, kello kohta
+yhdeksän?
+
+MAIJU. Yhdeksän, tai kymmenen, tai yksitoista--se ei liikuta minua.
+Makaan koko päivän, aamusta iltaan, ja huomenna teen samalla tavalla,
+ja ylihuomenna myös. Ja tästä lähtein joka ikinen päivä. Kuuletteko,
+joka ikinen päivä!
+
+MARTHA. Kyllähän minä kuulen. Mutta herranen aika--minkätähden?
+
+MAIJU. Sentähden, kun en viitsi nousta ylös. Kun minun ei kannata
+nousta ylös, ymmärrättekö?
+
+MARTHA. Ei kannata nousta ylös?
+
+MAIJU. Ei kannata, ei maksa vaivaa, eikä ole tarpeellista.
+
+MARTHA. Olisitte jäänyt sitten omaan kammariinne ennemmin, ettehän te
+täällä miten, kun tulevat kotiin pastori ja rouva, hyvästä lykystä
+sattuu vielä vieraitakin käymään.
+
+MAIJU. Hiljaa nyt, että saan nukkua.
+
+MARTHA. Nukkukaa vaan minun puolestani, kyllä pidän suuni kiinni. (Hän
+luuttuaa, rymyilee tuolien kanssa ja alkaa uudelleen virttään.)
+
+MAIJU (nousee ja tiuskaisee). Hiljaa, että saan maata! Kuinka monta
+kertaa pitää sanoman yhtä samaa asiaa?
+
+MARTHA. Herra Jumala, tottahan minun täytyy huonetta siivota, ei siinä
+mikään auta. Vai vastaatteko jos jätän kesken?
+
+MAIJU. Siivotkaa sitten, mutta elkää rymytkö.
+
+MARTHA. No noh, nukkukaahan pois, minä koettelen liikkua hiljaa. (Pesee
+ja jatkaa taaskin virttään. Maiju nytkähyttelee ja voihkii
+kärsimättömästi moniaita kertoja, vaan Martha ei sitä huomaa.)
+
+MAIJU (hyppää istualleen). Tarvitseeko sitä veisata silloin kun
+luuttuaa, mutta Martha varsin tekee minulle kiusaa, etten saisi nukkua.
+Kaikki ihmiset ovat minulle niin pahoja ja ilkeitä, niin että--(Puhkeaa
+itkuun). Eikä ole muuta kuin pelkkää onnettomuutta ja ikävää--yhyy!--ei
+mitään muuta koko maailmassa--yhyy!--
+
+MARTHA. Voi minun päiviäni! Enhän minä tietänyt, että se teitä niin
+vaivasi, kun hiljaa tässä vaan hyräilin. Elkää nyt tuota itkekö, osaan
+kait minä olla laulamatta, jos niiks' tulee.
+
+MAIJU. Kun saisin edes kuolla, en muuta toivoisi.
+
+MARTHA. Kuolla? Hyvä Isä tokkii! Nuorella ijällä?
+
+MAIJU. Minä en kestä tätä, en. Menen järveen, lopetan itseni.
+
+MARTHA. Siunaa ja varjele tuota lasta, kuinka puhuu! Vai järveen!
+Elkää, herran tähden, enää toista kertaa päästäkö suustanne semmoisia.
+
+MAIJU. Mitä varten minä sitten eläisin, sanokaa, mitä varten? Kun on
+niin ikäväkin, ettei tahdo tulla toimeen.
+
+MARTHA. Kovin te olette äreä tänä päivänä. Mikä teitä oikeastaan
+vaivaa? Ette mahda olla terve.
+
+MAIJU. Kertokaa minulle nyt jotain hauskaa, Martha. Jotain oikein
+hauskaa, joka edes naurattaisi pikkuisen.
+
+MARTHA. Kun minä vaan osaisin, niin kyllä kertoisin. Antaapahan olla--
+ei, ei juohdu nyt mieleen mitään semmoista.
+
+MAIJU. Kertokaa mitä hyvänsä, vaikka kuinka hassua, kunhan vaan
+kerrotte. Minä tulen ihan hulluksi muuten tästä ikävästä.
+
+MARTHA. No vartokaahan--minä kerron satua. Tämmöistä: »Oli ennen
+onnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä
+pytikkä, Pytikästä pöytäristi, Pöytärististä ripukka--»
+
+MAIJU. Ei sitä, ei sitä!
+
+MARTHA. »Ripukasta rintasolki, Rintasoljesta sopukka, Sopukasta Suomen
+kirkko, Suomen kirkosta kipinä--»
+
+MAIJU. En minä sitä tahdo, en!
+
+MARTHA. »Kipinästä kirjanmerkki, Kirjanmerkistä meteli, Metelistä
+meijän herra, Meijän herrasta hevukka--»
+
+MAIJU. Heretkää--! Voi, herranen aika, kun te vielä kiusaatte minua
+ihan tahallanne--
+
+MARTHA. Kas niin, nyt se itkee taas! No, jo tuli kummat, kun ei ole
+apua mistään. Meni sekin Teuvo herra pois.
+
+MAIJU. Mitäs hän olisi ruvennut olemaan tämmöisessä ikävässä.--Voih,
+minä ihan kuolen!
+
+MARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä
+tohtoriin?
+
+MAIJU. Missähän mammakin on?
+
+MARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut
+myötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan?
+
+MAIJU (Väsyneesti). Eikä.--Antaa olla.
+
+MARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas--!
+
+MAIJU. Mitä sitten?
+
+MARTHA. Nouskaa oikein ravakasti ylös, pankaa päällenne ja menkää
+kävelemään. Noh?
+
+MAIJU. En.
+
+MARTHA. Taikka ruvetkaa työhön. Laitetaanpas yhdessä teidän kammarinne
+uuteen järjestykseen tänä päivänä. Muutetaan huonekalut, siirretään
+sohva nurkkaan ja--
+
+MAIJU. En viitsi, en vaikka--!
+
+MARTHA. Ottakaa sitten jotain muuta työtä. Korjatkaa mustan hameenne
+helma, näkyy olevan jo rikki.
+
+MAIJU. En, en, en, en! En huoli työtä minkäänlaista.
+
+MARTHA. Mutta joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä.
+
+MAIJU. Niinpä olen sitten syömättä.
+
+MARTHA. Ai, ai, ai, ai! Teitä vielä Jumala rankaisee, Maiju. Nostaa
+leivän korkealle.
+
+MAIJU. Kun minulla olisi edes jokukaan ihminen, jonka kanssa voisin
+neuvotella ja johon voisin luottaa. Mutta kun ei ole ketäkään, ei yhtä
+ainoata.
+
+MARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne.
+
+MAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos
+meitä on tai ei.
+
+MARTHA. Eikö välitä?--Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin.
+Vai ei välitä!
+
+MAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta
+lupaatteko olla vaiti?
+
+MARTHA. Lupaan, tietysti.
+
+MAIJU. Kunniasanalla!
+
+MARTHA. No niin, kunniasanalla!
+
+MAIJU. Kuulkaa sitten (nousee istualleen). Se oli pappa, joka ajoi
+Jussin ja Hannan kotoa pois.
+
+MARTHA. Olkaa nyt--! Pastoriko ajoi pois? Omat lapsensa?
+
+MAIJU. Niin, eikö se ole hirveätä? Sitä vartenhan minä olen itkenyt
+niin paljon näinä päivinä.
+
+MARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin
+hajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.--Hyvät ihmiset sentään!
+Semmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä.
+Ihanko ijäksi ne ajettiin pois?
+
+MAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi!
+
+MARTHA. Ja mistä syystä?
+
+MAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän
+oikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja
+minä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua
+tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä.
+Saavat sitten olla mielissään.
+
+MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä.
+
+MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä
+soitetaan.)
+
+MARTHA. Menenkö avaamaan?
+
+MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on.
+
+MARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään?
+
+MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki,
+minä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja
+Martha heti jäljessä.)
+
+MARTHA. Parhaasen siivoon te nyt tulittekin. Käykää edes tuonne
+pastorin kammariin siksi aikaa, kun saan täällä huonekalut paikoilleen.
+
+TEUVO. Enkö minä saa jäädä tänne? Vai olenko tiellä?
+
+MARTHA. No, eipä justiin. Jos herra on hyvä ja istuu tuonne sohvaan.
+
+TEUVO. Kyllä.--No, ja mitenkä täällä on jaksettu muuten? Terveenäkö on
+Maiju neiti?
+
+MARTHA. Tervennä on.
+
+TEUVO. Ja kaikki voivat hyvin.
+
+MARTHA. Hyvin, mikäs siinä!--Herra kait asuu maalla nyt?
+
+TEUVO. Maallahan minä. Lappalassa täällä likellä.
+
+MARTHA. Ooho, vai Lappalassa. Jalanko sieltä tultiin?
+
+TEUVO. Jalan, tietysti.
+
+MARTHA. Niin pitkän matkan päästä. Mutta on siinä astumista.
+
+TEUVO. Peninkulma--mitäs tuo on näin nuorelle miehelle.--Ei Maiju neiti
+taida olla kotona?
+
+MARTHA. Kotona on. Kyllä hän tulee tuossa paikassa, kun saa vaan
+leningin päälleen.
+
+TEUVO. Vastako on noussut ylös?
+
+MARTHA. E--oho! Vai vasta noussut ylös! Kun on tok' jo leiponutkin
+monet taikinat tänä aamuna ja tehnyt jos jotain. Rehkinyt tuolta aina
+neljästä saakka.
+
+TEUVO. Neljästä saakka? Ei vähä mitään.
+
+MARTHA. Siitä se vielä kerran maailmassa tulee rivakka emäntä taloon.
+Kuka hänet sitten saaneekin.
+
+TEUVO. Niin, kukahan saanee--? Kuulkaa onko hänellä jo sulhasia?
+
+MARTHA. No, niitä nyt on jos kuin!
+
+TEUVO. Oikeinko todella?
+
+MARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne
+ovat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole
+kuullut?
+
+TEUVO. En.--No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut?
+
+MARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin
+Maijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä
+hyvä, ei muuta kuin olla lellottaa.
+
+TEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:--
+»Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän
+kultaisestakin kodista»?
+
+MARTHA. Onhan niitä aina hupsuja--
+
+MAIJU (tulee oikealta). Hyvää huomenta, herra Rastas. Te tulitte kuin
+pelastuksen enkeli. Olin juuri kuolla ikävästä.--Martha kulta, menkää
+keittämään kahvia, oikein hyvää kahvia,--kirkkaasen kaivoveteen, ei
+sumppiin.
+
+MARTHA. Ja mitä leipää?
+
+MAIJU. Parasta mitä löydätte Suoniosta, ja monta lajia.
+
+MARTHA. Hyvä! (Menee.)
+
+TEUVO. Vai on teillä ollut ikävä?
+
+MAIJU. Kauheasti!--En ole tiennyt mitä tehdä. Koko elämä on tuntunut
+niin tukalalta, että on täytynyt aivan itkeä.
+
+TEUVO. Hyvänen aika! Ettekö ole jaksanut näytelläkään?
+
+MAIJU. En--. En ole yrittänyt sen koommin.
+
+TEUVO. No, nyt ollaan hukassa.--Entä pallonne, eikö sekään teitä enää
+miellytä?
+
+MAIJU. Ei vähääkään. En tiedä edes missä lienee koko pallo.
+
+NEUVO. Taskussanne varmaan.--Koetelkaapa!
+
+MAIJU. Niin, täällä se on.
+
+TEUVO. Rupeammeko heittämään kammaripeliä?
+
+MAIJU. En saata, en vaikka mikä olisi.--Voi, te ette usko, kuinka minun
+on vaikea olla.
+
+TEUVO. Kun voisin teitä jollain tavalla auttaa.
+
+MAIJU. Tahtoisittekos?
+
+TEUVO. Niin mielelläni!
+
+MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä.--Tiedättekö, minä juuri ajattelin
+kääntyä teihin.
+
+TEUVO. Todellakin? Sepä hauskaa.
+
+MAIJU. Eihän minulla ole ketään muuta nyt, kun Hanna ja Jussi menivät
+pois. Te olette ainoa turvani.
+
+TEUVO. Luottakaa minuun, minä teen mitä suinkin voin.
+
+MAIJU. Jospa sitten koettaisin purkaa teille sydämeni.--En tiedä,
+kuinka aikaisin--
+
+TEUVO. Kuinka hyvänsä. Puhukaa luonnollisesti ja vapaasti, olenhan minä
+ystävä.
+
+MAIJU. Niin, olettehan te ystävä, mitä varten minä epäilisin.--Kumma
+vaan, että sanat tahtovat takertua suuhun.
+
+TEUVO. Elkää viivytelkö, kohta ehkä joku tulee.
+
+MAIJU. Herra Rastas, voisitteko te elää tämmöisessä yksinäisyydessä ja
+hiljaisuudessa, tämmöisessä painavassa, umpinaisessa ilmassa, jossa ei
+kuule, ei kuin kärpäsen surinaa välistä? Voisitteko viihtyä täällä,
+sanokaa?
+
+TEUVO. Totta puhuen--en luule,--en ainakaan pitemmältä.
+
+MAIJU. En minäkään. Varmaan tukehdun, tai tulen hulluksi, jos tätä
+kauvemmin kestää. Sentähden tuumailin, että--
+
+TEUVO. Sanokaa pois!
+
+MAIJU. Voi, se on niin uhkarohkeata, niin tavatonta--
+
+TEUVO. Teette minut oikein uteliaaksi.
+
+MAIJU. Pelkään, että ajattelette minusta pahaa.
+
+TEUVO. En, kunniasanalla: en.--Mutta joutukaa nyt!
+
+MAIJU. Kun saisin sen kieleltäni.--En ole vielä koskaan näin
+ujostellut--
+
+TEUVO. Uskallanko arvata?
+
+MAIJU. Voi, jos te arvaisitte. Koettakaapa.
+
+TEUVO. Te haluaisitte päästä täältä pois--?
+
+MAIJU. Niin!
+
+TEUVO. Minun avullani--?
+
+MAIJU. Niin, niin! Te arvaatte, minä jo näen. Te arvaatte kaikki.
+
+TEUVO. Tahtoisin vaan kuulla sen teidän omasta suustanne.--Ettekö voisi
+jatkaa nyt, kun minä kerran olen alkanut!
+
+MAIJU. Ei--en minä voi vieläkään.
+
+TEUVO. Mutta miksikä ei? Olettehan te muuten aina reipas ja
+pelkäämätön.
+
+MAIJU. Tämäpä on niin vallan toista, niin hirveätä--
+
+TEUVO. Vaan kuinkas me sitten pääsemme selville?
+
+MAIJU. Jatkakaa te loppuun saakka, kun kumminkin sen tiedätte. Hyvä
+herra Rastas--!
+
+TEUVO. No niin,--minä jatkan. (Ottaa Maijua kädestä.) Te haluatte
+muutosta elämässänne--olette suostunut minuun enemmän kun muihin,
+senvuoksi olette päättänyt ehdottaa--
+
+MAIJU. Että veisitte minut pois--että menisimme--
+
+TEUVO. Naimisiin.
+
+MAIJU (säpsähtää, heittääntyy sohvaan ja rupeaa nauramaan). Ei--herran
+tähden oletteko hupsu! Naimiseen--hyvä isä, mitä te ajattelette?--
+Luuletteko, että minä?--Ha-ha-ha-ha--
+
+TEUVO. Elkää naurako.
+
+MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--
+
+TEUVO: Mitä luulin? Mistä minä tiedän, mikä teillä on mielessä, kun
+ette sano.
+
+MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--että minä--ha-ha-ha-ha--että
+minä kosasin teitä, ha-ha-ha-ha--
+
+TEUVO. Minä lähden tieheni, ellette herkiä nauramasta.
+
+MAIJU. Ei elkää menkö--ha-ha-ha--minä jo herkiän--ha-ha--ai, ai, kun
+oikein sydämeen koskee ha-ha--elkää suuttuko, ha-ha--jo minä herkiän--
+jo, jo.--Noh, nyt olen ihan vakava.
+
+TEUVO. Jos suvaitsisitte nyt ilmoittaa, mitä te sitten oikeastaan
+tarkoititte?
+
+MAIJU. Kyllä--hm, hm--en minä naura--hm, hm--minä tarkoitin, että
+menisimme yhdessä Helsinkiin, että te veisitte minut sinne.--Mistä
+ihmeeltä saitte sen päähänne, että minä--hm-hm-hm--kuinka voitte
+semmoista ajatellakaan--?
+
+TEUVO. Ja kuinka te semmoista mitätöntä asiaa niin kainostelette?
+Arvelinhan, tietysti, sitä vähän suuremmaksikin. Että menisimme yhdessä
+Helsinkiin? Mitä uhkarohkeata, tai tavatonta, tai hirveätä siinä?
+
+MAIJU. Onhan se kumminkin. Kun vanhempieni tietämättä--
+
+TEUVO. Ah, vanhempienne tietämättä? Se on toinen asia. Mutta mitä`
+varten--?
+
+MAIJU. Kun täytyy. Kun eivät laskisi minua muuten.--Kuulkaa, minä
+kerron teille koko jutun. Tässä muutamia päiviä sitten kirjoitin
+tohtori Bergbomille, että tahtoisin päästä suomalaiseen teaatteriin. No
+niin! Eilen sain vastauksen, jossa hän pyytää minua tulemaan
+Helsinkiin, että antaisin siellä koetusnäytännön. Ennen hän ei voi
+sanoa mitään varmaa.--Minulta katosi ensin kaikki toivo. Kuinka sinne
+pääsisin, mistä saisin rahaa? Mutta kun näin teidät, iski heti päähäni,
+että te kenties--
+
+TEUVO. Nyt minä ymmärrän.
+
+MAIJU. Minä, tietysti, maksaisin teille kohta takaisin kaikki kulungit,
+niin pian kuin teaatterista vaan saan rahaa--
+
+TEUVO. Siitä ei puhettakaan--
+
+MAIJU. Ja ehkäpä Jussi ja Hannakin voivat antaa minulle sen verran--
+
+TEUVO. Milloinka te jo lähtisitte?
+
+MAIJU. Niin pian kuin mahdollista. Vaikka tänä päivänä.
+
+TEUVO (katsoo kelloaan). Kahdentoista junassa?
+
+MAIJU. Kerkiäisittekö siksi? Kyllä minä olen valmis.
+
+TEUVO. Ja te olette tarkkaan punninnut asiaa? Ettette sitten kadu
+perästäpäin?
+
+MAIJU. En missään tapauksessa. Ymmärrättehän, ettei minulla ole muuta
+neuvoa. Joko kuolla ikävään taikka karata.--Hyvällä ei pappa eikä mamma
+koskaan antaisi minun mennä teaatteriin, ei voi panna kysymykseenkään.
+
+TEUVO. Niinpä lähdemme siis! Mutta teidän omalla edesvastauksellanne.
+
+MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä! Olen elämänikäni teille
+kiitollinen--
+
+TEUVO. Mitä turhia--
+
+MAIJU. Te ette voi aavistaa, kuinka suuren avun minulle teette. En
+tiedä, tosiaan, vaikka olisin mennyt järveen lopulta--
+
+TEUVO. No, no!
+
+MAIJU. Niin, ei siihen olisi paljo tarvittu. Saatte uskoa.
+
+TEUVO. Mutta meidän täytyy nyt kiirehtiä, ettemme myöhästy. Tunti aikaa
+vaan enää.
+
+MAIJU. Taivas! Niin, tunti aikaa vaan enää.
+
+TEUVO. Minä lähden toimittamaan asioita. Tulkaa te ajoissa junalle, vai
+poikkeanko noutamaan?
+
+MAIJU. Ei, ei, paremmin pääsen täältä pujahtamaan yksin.
+
+TEUVO. Sitä juuri arvelin. Hyvästi nyt sitten niin kauvaksi. Elkää vaan
+myöhästykö.
+
+MAIJU. Hyvästi!--Voi kuinka minua pelottaa--
+
+TEUVO. Mikä teitä pelottaa? Joko lykkää katumusta?
+
+MAIJU. Ei, ei--ilman minä vaan--Oletteko varmasti junalla kello
+kaksitoista?
+
+TEUVO. Olen.
+
+MAIJU. Hyvä! Minä myös.
+
+TEUVO. Siis: näkemään asti! Muistakaa nyt ottaa mukaan kaikki, mitä
+tarvitsette. (Menee.)
+
+MAIJU. Mukaan kaikki, mitä tarvitsette--? Mitäs minä tarvitsen?--Niin,
+kirjoja, näytelmät--»Noora» ja--ja, ja, ja--»Romeo ja Julia»--missä ne
+ovat? (Hakee etagerilta.) Voi, voi, missä ne ovat?
+
+MARTHA (tulee oikealta, kahvitarjotin kädessä). No--joko se vieras meni
+pois?
+
+MAIJU. Jo meni.
+
+MARTHA. Eikä kahvia odottanutkaan?
+
+MAIJU. Ei odottanut.
+
+MARTHA. Mihinkä sillä semmoinen kiire oli?
+
+MAIJU. En tiedä,--voi, voi, Martha, mihinkähän te taas olette pannut
+minun kirjojani--
+
+MARTHA. Mitä kirjoja?
+
+MAIJU. Niitä, jotka tässä aina ovat olleet esillä, näytelmäkirjoja--
+»Romeo ja Julia», harmaat kannet, ja »Noora», ruskeat kannet--
+
+MARTHA. Minäkö niitä olen pannut? Nyt--kun syydätte taas kaikki
+lattiaan ja minä ikään sain järjestetyksi.
+
+MAIJU. Niitä ei ole täällä--
+
+MARTHA. Harmaat kannet ja ruskeat kannet? Ottakaahan kahvia, minä haen.
+
+MAIJU. En minä huoli kahvista--Te olette ne varmaan vienyt johonkin--
+
+MARTHA. Kyllähän minä olen vienyt!--Omilla jäljillänne--Antakaas, kun
+minäkin katson. Harmaat kannet--ja ruskeat kannet--? Mitäs nuo ovat
+teidän sylissänne?
+
+MAIJU. Missä, missä?
+
+MARTHA. Hyvä isä siunaa,--tuossa!
+
+MAIJU. Ka, siinähän ne ovat.--Mutta nyt vielä toisia »Sirkka» ja »Yö ja
+päivä»--ja--ja, ja, ja--kaikki muut näytelmät.
+
+MARTHA. Mutta mitä te niillä kaikilla yht'aikaa? Tulkaa pois juomaan
+kahvia. Jäähtyy kuppi.
+
+MAIJU. En minä huoli kahvista. Johan sanoin.--Voi, voi, kun kello on
+niin paljon, ja minun pitäisi vielä ennättää--
+
+MARTHA. Kyllä teidän täytyy juoda kahvia, vaikka ihme olisi, Kun
+käsketään minua laittamaan hyvää ja minä koetan parastani, eikä sitten
+kukaan juo. Mitä se on? Ottakaa vaan ihan paikalla. Ettehän te vielä
+ole syönyt ettekä juonut yhtikäs mitään koko päivänä.
+
+MAIJU. »Sirkka» ja »Yö ja päivä»,--kun eivät juohdu nyt mieleeni muut.
+Enkä löydä edes niitäkään. Olkoot--sama se minä näyttelen näitä.--Ja
+mitäs minä sitten vielä tarvitsen. Vaatteita--? Niin, herran tähden
+vaatteita--! Päästäkää minut rauhaan siitä kahvista, kuulittehan jo,
+että minä. en juo.
+
+MARTHA. Minäpä kaadan päällenne, ellette nyt ota hyvällä.
+
+MAIJU. Kun te vielä kiusaatte minua, vaikka näette, missä kauheassa
+tuskassa minä olen!
+
+MARTHA. No noh! Olkaa sitten juomatta, minä vähät!
+
+MAIJU. Hyvä Martha, hakekaa esille minun vaatteitani--sininen leninkini
+konttuorista ja sadenuttu--viekää ne sinne minun kammariini valmiiksi.
+
+MARTHA. Onko teillä minne lähtö?
+
+MAIJU. Eikä ole, elkääkä kyselkö. Tehkää vaan niinkuin sanoin.
+
+MARTHA. Jumala, kuinka se on kiukkuinen tänä päivänä. (Menee oikeaan.)
+
+MAIJU. Nyt täytyy kirjoittaa papalle ja mammalle. (Ottaa esille
+kirjoituskapineet, kirjoittaa muutamia sanoja paperiin, jonka panee
+kuoreen.) Mitä he sanovat, kun tämän lukevat? Jos mamma pyörtyy ja
+kuolee? Herra jumala--jos mamma kuolee? Silloin tulen minä hulluksi.
+Niin, se on ihan varma--silloin tulen minä hulluksi.--Ei huoli ajatella
+semmoisia.--Ei hän kuole. Rakas, hyvä Jumala, vahvista mammaa, ettei
+hän kuole. Ei hän kuole--kun minä rukoilen koko ajan, joka aamu ja joka
+ilta ja monta kertaa päivässä.--Mutta pappa?--Siunaa ja varjele.--
+(Pastori tulee sisään. Maiju kirkaisee.)
+
+PASTORI. Noh? Mikä nyt on?
+
+MAIJU. Ei mikään,--ei mikään.
+
+PASTORI. Sinä säikähdit?
+
+MAIJU. Niin,--kun pappa tuli niin äkkiä.
+
+PASTORI. Ihmettä.--aivanhan sinä vapiset!
+
+MAIJU. Ei se ole mitään--kyllä se menee ohitse. Antaa olla--Pappa menee
+vaan pois--omaan kammariinsa.
+
+PASTORI. Lapsi rukka--kun et sinä vaan sairastuisi. Missä mamma on?
+
+MAIJU. En tiedä. Lasten työhuoneella taitaa olla.
+
+PASTORI. Jos lähettäisimme hakemaan.
+
+MAIJU. Ei, hyvä pappa,--ei lähetetä. Mitä varten? Kun minä olen ihan
+terve.
+
+PASTORI. No, no, ei lähetetä, ei. Koska et tahdo. Mutta ei nyt ole
+oikein laita, sen kyllä näkee. Lienee sitten heikkohermoisuutta tai
+muuta tautia. Sinä olet kai istunut täällä aivan yksin? Ja ikävöinyt,
+eikö niin?
+
+MAIJU. Ikävöinyt, kauheasti.
+
+PASTORI. Voin arvata. Sinä kaipaat seuraa. Tästä lähtein täytyy sekä
+mamman että minun oleskella enemmän sinun kanssasi.--Heikkohermoisuus
+ei ole mikään leikin asia. Sitä täytyy ajoissa torjua.
+
+MAIJU. Ja tuleehan se ikävästä, pappa? Minun pitäisi päästä pois
+kotoa--
+
+PASTORI. Pois kotoa? Eikö mitä! Me laitamme sinulle kodin hauskaksi.
+Mitä sanot? Jos esimerkiksi rupeisimme heittämään palloa yhdessä? Eikö
+se olisi mukava? Osasin minä ennen,--siitä tosin on jo neljättäkymmentä
+vuotta. No, missä pallosi, tuopa esille, niin koetetaan. Mammakin
+ihmettelee, kun tulee kotiin ja näkee meitä pallonlyönnissä.
+
+MAIJU. En minä tahdo, pappa, en--
+
+PASTORI. Et tahdo heittää palloa? Mitä sinä sitten tahdot, sano?
+
+MAIJU. En mitään. Voi--kuinka on vaikeata--
+
+PASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata?
+
+MAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa--!
+
+PASTORI. Ei--tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain
+neuvoa.
+
+MAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa--
+menee nyt. Kello on jo niin paljon.
+
+PASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa? Jotain hauskaa kirjaa--?
+
+MAIJU. Ei ole.
+
+PASTORI. Varro, minä haen sinulle. (Menee kammariinsa.)
+
+MAIJU. En minä huoli, pappa--taivas, kello kohta puolivälissä--
+
+PASTORI (kammaristaan). Oletpa sinä: mielelläsi aina lukenut--(tulee).
+Kas tässä. »Uusi Genoveva eli Rosa Tannenpurista».--erinomaisen kaunis
+ja liikuttava kertomus. Muistan että itkin tavattomasti, kun sitä luin
+ennen nuorempana. Toista tämä vallan kuin nuo nykyiset, realistiset
+kirjat.--Se on, näemmä, vähän pölyyntynyt siellä hyllylläni, mutta ei
+se mitään.--kun pudistellaan--noin. Nyt voit ottaa sen käteesi. Tule
+istumaan tänne. Takaan, että luet sen mielelläsi kannesta kanteen. Istu
+vaan siinä, niin. Minä jään luoksesi. Kirjoittelen täällä toisen pöydän
+luona. (Menee papereineen ja kirjoituskapineineen toisella puolen
+huonetta olevan pöydän luokse ja istuu kirjoittamaan.)
+
+MAIJU (pudottaa kirjan lattiaan). Tämähän on vallan kauheata! (Nousee,
+katsoo ensin kelloon, sitten vuoroin isäänsä ja oveen.)
+
+PASTORI. Nooh! Ethän sinä luekaan?
+
+MAIJU. En.
+
+PASTORI. Eikö kirja miellyttänyt sinua, vai--?
+
+MAIJU. Ei.--En välitä kirjoista--ei minua haluta--
+
+PASTORI. Kummallista--Mitäs minä sitten osaisin sinulle--?
+
+MAIJU. Ei mitään, pappa. En minä mitään tarvitse.
+
+PASTORI. Sinulla pitäisi olla jotain työtä, jotain mieleistä työtä.
+
+MAIJU. Niin--siinähän se on, pappa! Jotain mieleistä työtä--!
+
+PASTORI. Etkö tarvitse uutta leninkiä? Minä annan rahaa, niin saat
+mennä ostamaan. Se oli hyvä tuuma, eikö niin?
+
+MAIJU (nolostuen). En tiedä--ehkä oli.
+
+PASTORI. Noh--mitä nyt? Kun itse saisit mennä ostamaan? Ja valita
+oikein mieleistäsi? Mamman ei tarvitsi edes tietää koko asiasta--saisit
+tehdä ihan oman pääsi mukaan.
+
+MAIJU. Ihan oman pääni mukaan--?
+
+PASTORI. Niin, ihan oman pääsi mukaan.--Ostat vaan hyvää, kestävää
+kangasta. Paljonko siihen tarvitaan? Riittääkö viisikymmentä markkaa?
+Pannaan kymmenen lisää varmuuden vuoksi. Kas tuossa. Mene nyt!
+
+MAIJU. Minä menen.--Hyvästi, pappa.
+
+PASTORI. Hyvästi, hyvästi siksi aikaa!
+
+MAIJU. Pappa--!
+
+PASTORI. Niin--? Onko sinulla vielä jotain?
+
+MAIJU. Eikö pappa suutu minuun.
+
+PASTORI. En, hyvä lapsi. Kuinka sinä sitä pelkäät?
+
+MAIJU. Lupaako pappa, ettei ollenkaan suutu?
+
+PASTORI. Lupaan,--tietysti, lupaan.
+
+MAIJU. Lupaako ihan varmaan?
+
+PASTORI. Ihan varmaan.
+
+MAIJU. Hyvä. No, hyvä! Sitten voin mennä rauhassa.--Mamma ei suutu, sen
+tiedän.
+
+PASTORI. Hm--Sinä olet vielä lapsi.
+
+MAIJU. Niin, pappa, eikö totta? Lapsi minä vielä olen. Ei sovi vaatia
+minulta liian paljon ymmärrystä.
+
+PASTORI. Ei, tosin. Siinä olet oikeassa.
+
+MAIJU. Täytyy antaa minun tehdä niinkuin itse tahdon--että saan kokea
+maailmaa--eikö niin, pappa?
+
+PASTORI. Elähän nyt huoli puhua niistä--
+
+MAIJU. Eihän pappa minua koskaan hylkää? Eikä aja kotoa pois, jos tulen
+käymään? Eihän, hyvä pappa, eihän?
+
+PASTORI. Ei, ei, mitä sinä joutavia--? Unohdat koko leningin oston--
+mamma saattaa tulla tuossa paikassa--
+
+MAIJU. Mamma? Voi niin--mamma.
+
+PASTORI. Alapas joutua!
+
+MAIJU. Hyvästi, pappa! (Syleilee häntä rajusti ja juoksee pois.)
+
+PASTORI. Hm--En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän
+on alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa
+kynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)--Kun oli semmoisessa
+mielenliikutuksessa että melkein itki--
+
+ELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu
+ruokasaliin.) Kyllä,--tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä.
+
+PASTORI. Jopa sinä olet kotona.
+
+ELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut?
+Minä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä
+ollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset.
+
+PASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole
+hyvä.
+
+ELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa.
+
+PASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita
+kokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin--
+
+ELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia?
+
+PASTORI. Niin--tietysti minä heitä tarkoitan. (Painuu papereihinsa.)
+
+ELISABETH (lähestyy ja panee käden hänen olkapäällensä). Henrik--!
+Tunnusta vaan! Sinä kärsit siitä, että Hanna ja Jussi ovat kotoa
+poissa?
+
+PASTORI. Entä sitten! Minä tiedän voittaa heikkouteni.
+
+ELISABETH. Mutta onko se heikkoutta? Isälliset tunteet lämmentävät ja
+pehmentävät sydäntä, ei niitä pidä karsiman pois.
+
+PASTORI. Välistä täytyy niin tehdä, kun Jumala vaatii. Abraham oli
+ennen valmis uhraamaan poikansa, ja se luettiin hänelle
+vanhurskaudeksi.
+
+ELISABETH. Jumalako vaatii? Jospa erehdyt?
+
+PASTORI. Sinä epäilet? Mutta eihän sovi sitä ihmetellä. Sinä et ole
+milloinkaan ollut oikein luja uskossasi.
+
+ELISABETH. Minua pelottaa tuo »luja usko», kun se niin usein on vienyt
+kristityitä suuriin erehdyksiin.
+
+PASTORI. Ennen aikaan, kun olivat vielä valistumattomia. Mitä niistä
+enää puhuu.
+
+ELISABETH. Onko takeita siitä, ettei vielä tänäkin päivänä käy samoin?
+
+PASTORI. Eikös vain? Ennen ehkä menivät liian pitkälle joskus, mutta--
+No, niin! Kaikessa tapauksessa niillä ihmisillä oli palavaa intoa, ja
+sitä, Jumala paratkoon, ei sovi sanoa monesta meidän veltostuneessa
+aikakaudessamme. Tuommoinen luonto kuin Maijun--jahka se antaantuisi
+oikean palvelukseen.
+
+ELISABETH. Mitä?--Arveletko sinä Maijun--?
+
+PASTORI. Hän voi mennä pitkälle sekä hyvässä että pahassa. Mutta
+tiedätkös, mitä minä uskon ja toivon?
+
+ELISABETH. Nooh?
+
+PASTORI. Että Jumala vielä antaa meille hänestä iloa. Moninkertaista
+iloa.
+
+ELISABETH. Kunpa toteutuisi se toivo!--Mistä olet muuten siihen
+päätökseen tullut?
+
+PASTORI. Näiden viimeisten tapausten johdosta. Minä seisoin lujan
+koettelemuksen. Sitä ei jätetä palkitsematta, Elisabeth.
+
+ELISABETH. Rakas Henrik--!
+
+PASTORI (katsoo kelloaan ja vertailee sitä seinäkelloon.). Se on totta!
+Minun olisi pitänyt--onkohan tuo kello yhdessä rautatiekellon kanssa?
+
+ELISABETH. Kymmenen minuttia jäljessä. Pitäisikö sinun mennä junalle?
+
+PASTORI. Pitäisi. Piispa kun lähtee tänään katkismokomiteaan
+Helsingissä.
+
+ELISABETH. Nytpä on jo liian myöhäistä. Et ennätä enää. Äsken jo
+soittivat.
+
+PASTORI. Kas kun en minä kuullut.
+
+ELISABETH. Nyt soittavat jo kolmannen kerran.
+
+PASTORI. Aivan oikein. Ja vihellys! Se jo läksi liikkeelle.
+
+ELISABETH. Jyrinäkin kuuluu selvästi tänne saakka...
+
+PASTORI. Tyynellä ilmalla se aina kuuluu. (Martha tuo kahvia sisään.)
+No jaa, juodaanpa sitten kahvia, koska Martha tuo.
+
+ELISABETH. Laskekaa tuonne pöydälle, Martha ja menkää sitten käskemään
+Maijuakin tänne juomaan.
+
+MARTHA. Eihän se ole Maiju neiti kotonakaan. (Menee.)
+
+PASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian.
+
+ELISABETH. Missä hän sitten on?
+
+PASTORI. No--se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun.
+
+ELISABETH. Jotako minä en saa tietää?
+
+PASTORI. Tietysti et.--Eihän se silloin salaisuus olisikaan.
+
+ELISABETH. Vai niin! No--hyvä, hyvä! En ole utelias. Juodaan sitten me
+kahden.
+
+PASTORI. Se oli vaan tuommoinen pieni seikka. Mutta sillä saattaa olla
+äärettömän suuri merkitys kasvatuksenkin suhteen.
+
+ELISABETH. Ooh--sitten se on tärkeämpätä kuin luulinkaan.
+
+PASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin
+likemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä
+paremmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia
+käteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan.
+
+ELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään?
+
+PASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta
+oikein ole Maijun kasvattajaksi.
+
+ELISABETH. Henrik, sinä--! Ai, ai, sitä itserakkautta.
+
+PASTORI. Jaa, jaa--!
+
+ELISABETH. Mistä tämä kirje?--Papalle ja mammalle--Maijun käsialaa.
+
+PASTORI. Annapas tänne.--(Lukee.) Kuinka? Minä en ymmärrä.--
+
+ELISABETH. Mitä siinä on?
+
+PASTORI. Lue!
+
+ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä,
+elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin
+ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.»--
+
+PASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt?
+
+ELISABETH. En ollenkaan käsitä.
+
+PASTORI. Elisabeth--minä pelkään mitä pahinta.
+
+ELISABETH. Jumala varjelkoon--Mitä sinä pelkäät?
+
+PASTORI. Hän oli niin liikutettu ja kummallinen. Kun nyt ajattelen,--ei
+hän ole milloinkaan ollut senlainen.
+
+ELISABETH. No niin--? Mutta pahinta?
+
+PASTORI. Hän otti minulta hartaat jäähyväiset--ja vapisi kuin haavan
+lehti.
+
+ELISABETH. Sinä uskot--?
+
+PASTORI. Että hän on--lopettanut itsensä, mennyt ehkä järveen.
+
+ELISABETH. Ei, ei, Henrik! Ei se ole mahdollista, kuinka voit senlaista
+ajatellakaan. Maijuko--Mennyt järveen? Ei milloinkaan maailmassa.
+
+PASTORI. Mutta kirje, joka on kädessäsi? Mitä hän sillä tarkoittaisi?
+
+ELISABETH. En ymmärrä. En osaa vielä sanoa. Jotain muuta, siitä olen
+varma.
+
+PASTORI. Sinä et nähnyt hänen mielentilaansa, kuinka hän oli levoton ja
+säikkyi. Hän oikein parkaisi, kun minä tulin sisään.
+
+ELISABETH. Vaikka vaan! Mutta, hyvänen aika, itsemurhaa,--ei hän
+semmoista tekoa ole miettinyt, ei kuuna päivänä. Ollaan levollisia.
+Odotetaan. Ehkä hän piankin ilmestyy.
+
+PASTORI. Näkee, kuinka vähän sinä ymmärrät Maijun luonnetta. Hänelläkö
+olisi aikaa miettimiseen? Mikä päähän pistää, sen hän tekee.
+
+ELISABETH. Sinä kuvittelet turhia, Henrik. Ja pelkäät suotta.
+Ajattelehan tyynesti asiaa.
+
+MARTHA (tulee oikealta). Joko minä saan viedä kahviverstaat pois?
+
+ELISABETH. Kuulkaa, Martha! Millä mielellä oli Maiju täällä tänä
+aamuna?
+
+MARTHA. Milläkö mielellä?
+
+ELISABETH. Niin--tarkoitan--puheliko hän mitään?
+
+MARTHA. Puhelihan hän.--Paljonkin.
+
+ELISABETH: Mitä hän sanoi?
+
+MARTHA. Minäkös niitä kaikkia muistan.
+
+ELISABETH. Jotain kumminkin.--Koettakaa, ettekö voisi--?
+
+MARTHA. Hän vaan oli tuskainen kovin,--että uhkasi jo mennä järveenkin.
+
+PASTORI. Siinä sen kuulet!
+
+ELISABETH (nousee ja siirtyy levottomana toiselle puolen huonetta.)
+Muistatteko varmaan, että hän niin uhkasi?
+
+MARTHA. Ka, minkätähden minä en muistaisi? Eihän siitä ole pitkää aikaa
+kulunut.
+
+PASTORI. Uskotko nyt?
+
+ELISABETH. Mitä meidän on tehtävä, Henrik?
+
+PASTORI. Menemme ulos etsimään, joka mies. Marthakin.
+
+MARTHA. Ketä sitä etsitään?
+
+ELISABETH. Maijua. Martha ottaa huivin päähänsä, niin menemme yhdessä.
+
+MARTHA. Rautatiellehän se läksi.
+
+PASTORI. Rautatielle?
+
+MARTHA. Niin, matkalaukkuun pisti vaatteita ja meni aika hamppua.
+Portilla vilkutti vossikkaa. »Mihinkä te nyt matkustatte?» minä kysyin,
+siinä kun toisesta päästä kannoin laukkua. Ei virkkanut mitään ennen
+kuin istui roskissa. Silloin vasta sanoi: »Helsinkiin», ja samassa
+läksi hevonen ajamaan. Mutta ilman tuo lienee piloillaan.
+
+ELISABETH. Kyllä Martha saa korjata kahvilaitokset pois.
+
+MARTHA. Pidetäänkö pannua kuumana Maijua varten?
+
+ELISABETH. Ei tarvitse. (Martha menee.)
+
+PASTORI. Kuinka tämä on ymmärrettävä?
+
+ELISABETH. Minä pelkään arvaavani. Voi, sitä lasta, sitä lasta--!
+
+PASTORI. Mitä arvaat?
+
+ELISABETH. Hänellä oli semmoinen into teaatteriin.
+
+PASTORI. Teaatteriin? Olisiko hän mennyt teaatteriin, Maiju? Minun
+lapseni?
+
+ELISABETH. Hän tiesi, ettemme siihen koskaan suostuisi,--varsinkaan et
+sinä. Sen vuoksi sitten otti ja karkasi. Maiju raukka.
+
+PASTORI. Raukka? Sinä häntä vielä säälit. Tuommoista, joka--joka pettää
+omia vanhempiaan, joka kevytmielisesti heittää kotinsa--
+
+ELISABETH. Hän teki sen lapsellisuudesta. Muista, että hän vasta on
+seitsemäntoista vuotta.
+
+PASTORI. Lapsellisuudesta? Onko kavaluus lapsellisuutta? Vielä lisäksi
+noin ilkeä, juonikas kavaluus, jota hän on tässä osoittanut. Onko se
+lapsellisuutta, minä kysyn.
+
+ELISABETH. Sinä aina niin kiivastut.
+
+PASTORI. Sinä taas et välitä niin mitään. Sinulle on yhdentekevä,
+näetpä lapsistasi mitä hyvään.--Kauhistun, kun ajattelen hänen
+menettelyään. Minä hänestä pidän huolta, pelkään hänen terveyttään,
+koetan huvittaa häntä kaikella tavalla, annan lopulta rahaakin leningin
+ostoon--ja hänellä koko ajan viekkaus mielessä. Hänellä on sydäntä
+ottaa nuo rahat ja käyttää niitä omiin vehkeihinsä--sillä niiden avulla
+hän tietysti pääsi matkustamaan. Eikö tämä voi tehdä ihmistä hulluksi.
+
+ELISABETH. Minä en suinkaan tahdo häntä puolustaa. Mutta arvelen
+kuitenkin, että itse hän, raukka, saa kärsiä seuraukset.
+
+PASTORI. Niin saakin, se on varma. Minä tuon hänet kotiin samaa kyytiä
+kuin hän on mennytkin. Ja sitten tulee tässä toinen kurssi.
+
+ELISABETH. Kuinka niin toinen?
+
+PASTORI. Ei hellyyttä enää hiventäkään eikä heikkoutta. Kovaa kuria
+vaan ja ankaraa silmälläpitoa. Yksin ei kaupungille milloinkaan ja
+lukkojen taakse, kun lähdemme kotoa pois.
+
+ELISABETH. Elä mene, Henrik liian pitkälle. Semmoista vankeutta hän ei
+voi sietää.
+
+PASTORI. Niin--minä kyllä arvaan, että sinä asetut puolelle. Mutta se
+ei auta, elä koetakaan, minä varoitan jo ajoissa. Tarpeeksi kauan olet
+sinä saanut häntä hemmotella. Nyt näet, mihin se on vienyt. Kaikki
+lapset olemme menettäneet. Joka ikisen!
+
+ELISABETH. Ja minuako siitä syytät?
+
+PASTORI. Sinua juuri. Ellet olisi pitänyt heitä näin helpossa, vaan
+pienuudesta asti kasvattanut heitä kurissa ja Herran nuhteessa, ei
+varmaan näin olisi käynyt.
+
+ELISABETH (hiljaisesti). Parhaamman ymmärrykseni mukaan olen tehnyt,
+muuta en voi sanoa.
+
+PASTORI. No niin,--siitä ei auta enää riidellä. Nyt tartun minä kiinni,
+ja koetan parantaa mitä parantaa voi. Laita vaatteeni kuntoon hyvissä
+ajoin.
+
+ELISABETH. Milloinka sinä jo lähdet?
+
+PASTORI. Siinäpä se! Minä en voi lähteä ennen kuin tulevan viikon
+lopussa. Huomenna alkaa rippikoulu. Ikävä seikka. Minun olisi pitänyt
+päästä heti jäljestä. (Kokoo paperinsa ja menee kammariinsa.)
+
+ELISABETH. Rakas, taivaallinen isä--kuinka tämä päättyy?
+
+(Esirippu alas.)
+
+
+
+
+NELJÄS NÄYTÖS.
+
+
+(Jussin ja Hannan asunto Helsingissä. Mukavasti sisustettu huone. Ovi
+eteiseen perällä, toinen ovi vasempaan. Jussin työpöytä oikeaan,
+vasempaan divaanipöytä, leposohva, kiikkutuoli j.n.e.
+
+Jussi istuu pöytänsä ääressä lukien viimeistä, sivuksi taitettua
+korehtuuria sanomalehteensä. Teuvo seisoo vieressä, katsellen toista
+korehtuuri-sivua.)
+
+TEUVO. Hyvä, hyvä!... Mainiota!... Kissa vieköön tämä on niin sukkelaa
+ja samalla niin pistävää, että tahtoisin nähdä, mitä osaavat sanoa.
+
+JUSSI. Tietäähän sen edeltäkinpäin. »Nuori Suomi» pilkkaa uskontoa,
+ivaa kansan pyhimpiä tunteita. Sehän se on vanha virsi.
+
+TEUVO. Ha-ha-ha-ha!
+
+JUSSI. Mitä kohtaa sinä nyt luet?
+
+TEUVO. »On ehdotettu 'Aamuruskolle' nimen muutosta. 'Iltarusko' muka
+paremmin vastaisi sen merkitystä. Tämä kuitenkin on suuri erehdys.
+Sillä mitä on iltarusko? Mailleen menneen auringon viimeinen heijastus,
+valon sammuvien säteiden ruusuinen hyvästijättö. Mutta ajatelkaamme
+siihen sijaan aamuruskon syntyä. Päivä nousee, lähettää ensimmäiset
+kirkkaat säteensä herättämään nukkuvaa maailmaa. Pääsevätkö nämä
+perille? Ei! Yö on tuonut sumua, usvaa, mustia pilven hattaroita
+taivaan rannalle. Näiden kosteaan helmaan vaipuu alkavan aamun
+ensimmäinen kirkkaus, säteet ehtivät vaan kullata hautansa reunan.
+Vasta sitten kun aurinko on saanut nämä esteet tieltään karkoitetuksi»
+--hyvä, hyvä! »kun aamurusko on taivaalta hävinnyt»--sattuvasti
+sanottu.--»vasta silloin on valon voitto täydellinen. Meidän pyhät,
+kunnianarvoiset isämme ovat niinmuodoin tyystin harkinneet työnsä
+tarkoituksen, he ovat tilansa oikein arvanneet antaessaan lehdelleen
+nimen 'Aamurusko'.»--Ha-ha-ha ha--
+
+JUSSI. No, eikös se sitten ole niin?
+
+TEUVO. Aivan, aivan! Niin loogillista ja selvää, ettei siitä pääse
+mihinkään. Mutta mahtaa niiden naamat venyä pitkiksi tätä lukiessa.
+Ja mitähän isä-ukkosi sanoo, eikö hän jo erehdy ja huuda: »Per--»
+ha-ha-ha-ha!
+
+HANNA (tulee vasemmalta). Hiljaa, hiljaa, että Maiju saa nukkua.--Mitä
+te nauratte täällä?
+
+TEUVO. Jussin kirjoitukselle, joka tulee tämän päivän lehteen. Se on
+niin mahdottoman terävä; oletteko lukenut, neiti Hanna?
+
+HANNA. En ole, eihän se Jussi minulle näytä enää milloinkaan
+edeltäpäin.
+
+JUSSI. Mitäs sinä aina intät vastaan?
+
+HANNA. Täytyyhän minun, kun sinä et malta olla sättimättä.
+
+JUSSI. Tietysti minä sätin, koska muut minua sättivät.
+
+HANNA. Siitäkö se sitten paranee? Minusta tuo alinomainen riita on niin
+ikävää.
+
+TEUVO. Vielä mitä! Ei ikävää ollenkaan. Varsinkin kun Jussi osaa antaa
+heille selkään, niin että tuntuu. Ei joudu alakynteen milloinkaan.
+Polemiikissa sinä ainakin olet mestari, Jussi, se täytyy sanoa.
+
+JUSSI. Pakostakin siihen oppii sanomalehti-miehenä. Mutta Hanna ei sitä
+hyväksy. Pitäisi aina suoda vastustajalle viimeinen sana, ei puolustaa
+itseään eikä käyttää aseita.
+
+TEUVO. Ja mikä siitä seuraisi? Luulisivat niin stuukanneensa Jussin,
+että hän senvuoksi piti suunsa kiinni. Ja yleisö olisi samaa mieltä.
+Eikä pitkää aikaa kuluisi, ennenkuin herhiläiset hyppäisivät hänen
+nenälleen kahta rohkeammin.
+
+JUSSI. Se on varma. Ei, Hanna, niinkauan kuin vähänkään kuntoa lienee,
+niin pois minä ne silmiltäni karkoitan. En muuten mies olisikaan.
+
+HANNA. Tähän saakka on kumminkin aina sanottu, että akat ne riitelevät
+ja haukkuvat toisiaan. Nyt miehet ovat ottaneet akoilta viran.
+
+JUSSI. Ole nyt! Vertaatko sinä sanomalehtikiistaa akkojen
+kielen-pieksemiseen? Onhan asiassa ero.
+
+HANNA. Ei minusta ero ole niinkään suuri. Saanko nyt muuten lukea tuon
+kirjoituksesi?
+
+JUSSI. Tällä on kiire, poika odottaa eteisessä. Pianhan lehti ilmestyy,
+ennätät sen lukea sittenkin. (Hän käärii kokoon korehtuurit ja antaa ne
+eteisen ovelta pojalle.) Tässä, vie ne sukkelasti painoon.
+
+TEUVO (ottaa pöydältä erään kirjoituksen). Mitäs tämä on? »Sodat
+hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos poistettavat.»
+
+HANNA. Ai, elkää lukeko sitä!
+
+TEUVO. Ahaa neiti Hanna! Oletteko tekin ruvennut kirjoittamaan »Nuoreen
+Suomeen»? Sepä hauskaa.
+
+HANNA. Vaivaista hauskaa. Eiväthän ne hyvät herrat huoli minun
+kirjoituksistani lehteensä. Kaksi on jo pantu paperikoppaan. Tämä
+kolmas saa luultavasti mennä samaa tietä.
+
+TEUVO. Mutta minkätähden?
+
+HANNA. Niin, selittäköön Jussi sen asian.
+
+JUSSI. Eikö sitä jo otsakirjoituksesta arvaa ilman muita selityksiä?
+
+TEUVO. »Sodat hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos
+poistettavat»--niin, tätä tietysti ei käy painattaminen.
+
+HANNA. Minä en ymmärrä, miksi ei käy.
+
+JUSSI. Siksi, että kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa puolustaa
+itseään, jos vihollinen hyökkää maahan.
+
+HANNA. Kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa pysyä totuudessa. Jos
+miestappo ja verenvuodatus on syntiä ja raakuutta, niin ei mikään
+maailmassa oikeuta sitä tekemään. Onhan se selvä asia.
+
+JUSSI. On monta selvää asiaa, jota ei voi elämässä toteuttaa.
+
+HANNA. Täytyy voida! Pelkuruus ei saa estää.
+
+JUSSI. Pelkuruus? Mitä sinä aina sanot pelkuruus? Järki, käytännöllinen
+äly--ne ne kieltävät menemästä suinpäin surman suuhun.
+
+HANNA. Sen juuri tekivät esi-isät ja sitä sanottiin urhoollisuudeksi.
+Soimaako heitä kukaan järjettömiksi, vaikka panivat henkensä alttiiksi
+isänmaan edestä?
+
+TEUVO. Ei, mutta kuulkaa nyt, neiti Hanna--
+
+HANNA. Jos Suomen kansa uskaltaisi kuolla marttyyri-kuoleman rauhan
+aatteen tähden, niin eipä se silloin olisi suotta elänytkään. Suurempaa
+historiallista tehtävää sille tuskin voi ilmestyä.
+
+JUSSI. Mitä sanot tuohon, Teuvo? Eikö ole kaikki suoraa hulluutta.
+Mutta hän ei usko minua.
+
+TEUVO. Ei, ei. Turhaa haaveilua! Ja sitäpaitse ei noista asioista sovi
+puhua julkisuudessa, neiti Hanna. Kyllä Jussi siinä on oikeassa. Mutta
+mitä koskivat teidän edelliset kirjoituksenne?
+
+HANNA. Kannattaako niistä kertoakaan? (Istuu käsityötä tekemään.)
+
+JUSSI. Niissä oli samanlaisia mahdottomia tuumia. Viimeisessä
+esimerkiksi hän väitti, että vankilaitokset kaikki ovat muutettavat
+kasvatuslaitoksiksi tai parantoloiksi. Rikokselliset ovat pidettävät
+joko moraalisesti sairaina, tai tylsinä, tai kehittymättöminä.
+Henkisestä puolesta koetetaan kyllä pitää huolta, on kouluja kaikille,
+yksin idiooteillekin, ja mielisairaille parannuslaitoksia, mutta
+siveellinen hoito tykkänään laiminlyödään--
+
+TEUVO (hymyilee). No, no, tuo ei olisi ehkä niin hullua.
+
+JUSSI (sytyttää papyrossin). Lapsellisuutta!
+
+TEUVO. Niin, ei niitä aatteita tietysti voi toteuttaa milloinkaan.
+(Katsoo kelloaan.) Mutta kuulkaa, onko teillä jo teaatteripilettiä
+täksi illaksi?
+
+JUSSI. Ei ole, vaan meille kuulutaan annettavankin vapaaliput, kun on
+Maijun koetusnäytäntö.
+
+TEUVO. Se on totta, se. Mutta minunpa täytyy käydä ostamassa, ennenkuin
+loppuvat.
+
+JUSSI. Tulet kait sitten tänne takaisin, että menemme yhdessä?
+
+TEUVO. Tulen, tulen. Hyvästi siksi aikaa. Menee.)
+
+JUSSI. No, Hanna?
+
+HANNA. Mitä no?
+
+JUSSI. Sinä olet pahoillasi.
+
+HANNA. Olen. Kun sinä et ollenkaan minua käsitä.
+
+JUSSI. Kyllä minä käsitän sinut, mutta sinä et käsitä minua. Kuulepas
+nyt, kun selitän sinulle asian oikein juurta jaksaen. Pane pois tuo
+ompeluksesi ja kuuntele minua tarkkaan.
+
+HANNA (laskee työnsä syrjään). Nooh?
+
+JUSSI. Oletetaan, että tänne pohjoiseen tulee puutarhuri etelämaasta.
+Hän ei tunne meidän ilmanalaa, vaan kylvää täällä oman maansa hienoja,
+arkaluontoisia kasvia. Kuinka luulet, että niiden kylvöjen käy?
+
+HANNA. Ne eivät menesty. Tietäähän sen.
+
+JUSSI. Oikein! Ne eivät menesty. Niiden kylvämisestä ei siis ollut
+mitään hyötyä, ei hänelle eikä muille. Olemmeko siitä yhtä mieltä?
+
+HANNA. Olemme.
+
+JUSSI. Tuo puutarhuri saattoi olla hyvinkin taitava kasvien hoitaja,
+mutta kumminkin hän oli epäkäytännöllinen ja lapsellinen, kun ei
+ottanut selkoa ensin maan ilmanalasta, ennenkuin meni kylvöjään
+tekemään, eikö niin?
+
+HANNA. Niin--arvatenkin.
+
+JUSSI. Ja halusta soisimme, että täällä kasvaisi rusinoita, veskunoita,
+appelsiinia, viinirypäleitä ja muuta semmoista. Mutta mikä on
+mahdotonta, se on mahdotonta.
+
+HANNA. No niin--vaan minä en ymmärrä--
+
+JUSSI. Mitäkö tämä koskee sinuun? Odotahan, me tulemme nyt siihen.
+Tahtoisin, näetkös, väittää, että sinä juuri olet tuommoinen
+epäkäytännöllinen puutarhuri.
+
+HANNA. Minä? Kuinka? Millä tavalla?
+
+JUSSI. Sinä tavoittelet semmoisia aatteita ja totuuksia, jotka eivät
+menesty tämän maapallon moraalisessa ilmanalassa. Ne kuuluvat, näet,
+johonkuhun muuhun taivaankappaleesen, jossa korkeamman elämän ehdot
+ovat edullisemmat. Täällä niitä on mahdoton toteuttaa.
+
+HANNA. Mutta voisimmehan kumminkin koettaa. Voisimmehan edes puhua
+niistä.
+
+JUSSI. Runoilija sen voi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut.
+He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin
+tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan
+seurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi
+ihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer--niin, hän, ukko paha, on kuin
+puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman
+meininkiä ollenkaan.
+
+HANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä.
+
+JUSSI. Mutta sanomalehden, näetkös, täytyy ottaa ihmiset semmoisina
+kuin ne ovat, ja olot semmoisina kuin ne ovat, katsoa, mikä on
+mahdollista toteuttaa, mikä ei,--ja myöskin millä tavalla mikin asia
+voidaan perille ajaa. Lyhyesti: sen täytyy olla käytännöllinen ja
+viisas, ei haaveilla pilvien tuolla puolen eikä myöskään lyödä päätänsä
+seinään. Ymmärrätkös nyt?
+
+HANNA. Kyllähän minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta sillä tavoin
+edistytään niin kauhean hitaasti--jos edistytään ollenkaan.
+
+JUSSI. Elä rupea alakuloiseksi, pikku Hanna. Sinun täytyy heittää nuo
+korkeat ideaalit ja tyytyä matalampiin, paljon matalampiin, muuten
+tulet mielisairaaksi. Mitä hyötyä sinulla siitä, jos välttämättä tahdot
+kotimaassa kasvaneita appelsiinia, kun niitä kumminkin on mahdoton
+saada? Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä, lapsi kulta--No, mitä nyt?
+Maiju siellä, luulemma, jo rymyää. Kas niin, tuossa hän on. Miks'et
+malttanut nukkua enemmän aikaa?
+
+MAIJU (tulee väsyneen näköisenä sivuhuoneesta).
+
+HANNA. Maiju rakas, kuinka sinä jaksat näytellä illalla, kun et
+ollenkaan lepää, etkä moneen yöhön ole saanut unta?
+
+JUSSI. Ja ajattele miten tärkeätä, että onnistut tänä iltana, kun on
+koetusnäytäntö.
+
+MAIJU. Eihän ole enää aikaa, kello on jo paljon. Täytyy mennä
+teaatteriin.
+
+JUSSI. Kello on vasta kuus. Puoli tuntia ennätät vielä nukkua vallan
+hyvin.
+
+HANNA. Mene takaisin pitkällesi. Kyllä minä herätän, jos sattuisit
+nukkumaan.
+
+MAIJU. En minä enää. Antakaa minun olla täällä teidän luonanne. Jos
+tietäisitte, kuinka vaikeata se on, ette varmaankaan pakoittaisi.
+
+JUSSI. Mikä on vaikeata?.
+
+MAIJU. Se, se--. En minä hirviä kertoa.
+
+HANNA. Kyllä arvaan. Ne yölliset näyt sinua kiusaavat.
+
+MAIJU. Nehän ne kiusaavat.
+
+HANNA. Ihme ja kumma! Eikö mitään apua bromkaalista, eikä
+puolikylvystäkään, jonka tänään otimme?
+
+MAIJU. Ei mitään. Pahemmiksi vaan käyvät.
+
+JUSSI. Minkälaisia näkyjä ne ovat? Saanko kuulla? Jospa minä ne
+karkoittaisin hyvinkin.
+
+MAIJU. Ei ne vaivaa näin kun olen ylhäällä, ja kun puhelemme yhdessä.
+Mutta niin pian kuin menen levolle ja koetan nukkua--
+
+JUSSI. Silloin ne ilmestyvät?
+
+MAIJU. Silloin heti. Jos menen unenhortoon, on isä vuoteen ääressä ja
+kumartuu ylitseni. Hänellä on pitkä puukko kädessä, jolla aikoo pistää
+minua suoraan sydämeen. »Näin uhrasi Abraham ennen poikansa Iisakin»,
+hän sanoo. Minä aina säikähdän ja vavahdan hereille.
+
+JUSSI (nauraen). Ja tuommoista unta sinä pelkäät. Jopa olet
+lapsellinen.
+
+MAIJU. Ei siinä ole vielä kaikki. Minä näen hänet välistä valveilla
+ollessakin, ennenkuin menen uneenkaan. Kun painan silmät kiinni, ja
+koetan nukkua, tunnen selvästi, että hän jo on huoneessa. Repäisen
+äkisti silmät auki, ja hän tosiaankin seisoo nurkassa perällä huonetta,
+ikäänkuin väijymässä; mutta kun oikein kiinteästi teroitan silmäni
+sinne, himmenee hän vähitellen, ja katoo aivan samaan paikkaan,
+seisovilta jaloiltaan.
+
+JUSSI. Näköhairahduksia, hyvin tavallisia. Ei niistä huoli olla
+millänsäkään, Kun voisit olla pappaa ajattelematta--
+
+MAIJU. Mutta kun minä en saa häntä pois mielestäni, en vaikka mitä
+tekisin.
+
+JUSSI, Et ainakaan häntä pelkäisi, turhanpäin. Siitähän ne vaan tulevat
+kaikki nuo kuvittelut.
+
+MAIJU. Niin, miksi täytyy minun häntä niin hirveästi peljätä! En sille
+mitään voi.
+
+JUSSI. Me lähdemme huomenna lääkäriin, ehkä hän tietää jotain neuvoa.
+Nyt unohdamme pois kaikki kummitukset ja puhelemme muista asioista.
+
+HANNA. Tehdään niin. Ajattelin sitä jo äsken ehdoittaa.
+
+MAIJU. Mutta eikö minun pidä jo vähitellen lähteä? Jussi, katsoppa
+kelloasi.
+
+JUSSI. Jaa-a! Ei tässä enää ole aikaa kovin vitkastella. Kymmenen
+minuttia korkeintaan.
+
+MAIJU. Voi, voi! Kuinkahan minun nyt käynee!
+
+HANNA. Joko tulee ramppi-kuume?
+
+MAIJU. Kuulkaa--yhtä teidän täytyy luvata minulle.
+
+HANNA. Nimittäin--?
+
+MAIJU. Te ette saa tulla teaatteriin tänä iltana, ette kumpikaan.
+
+JUSSI. Mitä hullua? Mekö emme saisi tulla teaatteriin?
+
+MAIJU. Ette millään ehdolla! Minä pyydän ja rukoilen: jääkää pois!
+
+HANNA. Mutta minkätähden?
+
+MAIJU. Minä suorastaan en osaisi näytellä, jos tietäisin teidän olevan
+katselemassa. Ajattelin sitä juuri äsken tuolla.
+
+JUSSI. No, nyt tuli kummat!
+
+MAIJU. Etkö muista, Hanna? Koulun tutkinnoissakin ennen en peljännyt
+ketään niin paljon kuin mammaa ja sinua.--Samoin nyt. Ei saa ketään
+omia tulla teaatteriin, kun minä näyttelen, ei ketään.
+
+HANNA. Eikö milloinkaan?
+
+MAIJU. Sitten ehkä joskus--monen vuoden päästä, kun olen käynyt
+Pariisit ja muut.--Mutta tänä iltana ei varsinkaan.
+
+JUSSI. Ja täälläkö meidän pitää istua epätiedossa kaiken aikaa? Kuule--
+ei se käy laatuun.
+
+MAIJU. Minä tulen kotiin heti, kun »Ensi lempi» on mennyt. Sitten
+istumme hauskasti yhdessä ja minä kerron tarkkaan, kuinka on käynyt.
+
+JUSSI. Niin, mutta--En minä tiedä, tokkohan me tuohon suostumme, Hanna?
+
+MAIJU. Teidän täytyy, minä sen sanon. Vai tahdotteko välttämättä tehdä
+minulle kiusaa, tahdotteko, etten onnistuisi?
+
+HANNA. Ollaan poissa, Jussi, koska hän niin vaatii. Näemmehän sen
+sitten jonkun toisen kerran.
+
+MAIJU. Hyvä, rakas Hanna, sinä olet aina kiltti. Voi, voi, kuinka sinä
+olet herttainen, minä pidän sinusta niin ihmeesti.
+
+HANNA (hymyillen). Vähälläpä on lapsen mieli hyvitetty.
+
+MAIJU. Mutta nyt alkaa jo olla kiire. (Katsoo kelloaan.) Jumaliste--
+kohta puoli seitsemän.--No, Jussi, jäätkö pois, vai et?
+
+JUSSI. Hm... Sepähän sitten nähdään.
+
+MAIJU (polkee jalkaa). Sano sukkelasti!
+
+JUSSI. Kuule--elä sinä äyski.
+
+MAIJU. Kun on niin kauheasti kiire. Nyt minun pitäisi olla jo
+teaatterilla.
+
+JUSSI. Mene sitten joutuun.
+
+MAIJU. Lupaatko jäädä pois? Hyvä Jussi?
+
+JUSSI. Sinulla on aina kaikenmoisia päähänpistoja, jotka eivät
+velvoita, ei niin mitään. Oikein harmittaa tuommoinen--
+
+MAIJU. Lupaatko, lupaatko?
+
+HANNA. Anna myöten, Jussi, hän muuten hermostuu.
+
+JUSSI. Eikö liene jo parhaiksi hermostunut?
+
+MAIJU. Taivas, kuinka sinä minua viivytät.--Puoli seitsemän jo!
+
+JUSSI. No, mene, Jumalan luoma, mene herran nimeen.
+
+MAIJU. Ja sinä et tule?
+
+JUSSI. En. Ole rauhassa.
+
+MAIJU. Käsi päälle.
+
+JUSSI. Vielä minä sen panen alle. Ellet usko sanaa, niin--
+
+MAIJU. Käsi päälle, minä sanon! (Ottaa sen häneltä puoliväkisen.) Noh,
+nyt on hyvä kaikki.
+
+JUSSI. Hupakko.
+
+MAIJU. Nyt se siis kohta alkaa!--Voih!
+
+HANNA. No, Maiju--? Mikä vaivaa?
+
+MAIJU. Jos olisi kaikki jo ohitse! Jos olisi kello yhdeksän ja me
+istuisimme täällä levossa!
+
+HANNA. Elä rupea sitä nyt ajattelemaan. Sinä myöhästyt.
+
+MAIJU. Niin, se on totta. Täytyy lähteä, ei auta mikään! Hyvästi,
+Hanna.
+
+HANNA. Hyvästi, hyvästi! Ja onnea nyt! Ole rohkea vaan, elä hätäile
+yhtään. Kyllä sinä varmaan onnistut.
+
+JUSSI. Ja ellet onnistu, niin väliäpä tällä! Ei se ole sen
+vaarallisempaa.
+
+HANNA. Käännyt jollekulle muulle alalle sitten.
+
+MAIJU. Hyvästi, Jussi! Elkää olko minulle ilkeitä huomenna lehdessänne.
+
+JUSSI. Minustako se riippuu, kun et päästä edes katsomaankaan. Antaahan
+olla, ettet vaan saisi sitä katua.
+
+HANNA. Ei hän saa, mitä sinä vielä kiusoittelet, Jussi, suotta. Riennä
+nyt, Maiju kulta.
+
+MAIJU. Hyvästi. (Menee kiireesti eteiseen.)
+
+HANNA (saattaa häntä ovelle ja tulee takaisin). Pää pystyyn! Näytä,
+että sinussa on terästä ja rautaa.--Maiju raukka! Luuletko, että hän
+onnistuu, Jussi?
+
+JUSSI. Vaikea tietää edeltäpäin.
+
+HANNA. Mutta ellei hän nyt onnistu eikä pääsekään teaatteriin--entäs
+sitten? Pappa varmaan kieltää häneltä kodin.
+
+JUSSI. Mitäs sitten muuta kuin menee naimisiin. Teuvo on, luulemma,
+häneen pahasti pikiintynyt. Ja Teuvo on varakas poika, voi ottaa eukon
+milloin hyvänsä.
+
+HANNA. Hyi sinua!
+
+JUSSI. Mitä hyi? Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se
+kumminkin on naiselle tärkeintä kaikesta.
+
+HANNA. Senpätähden juuri siihen ei enää toimeentulon tähden mennäkään,
+vaan ainoastaan rakkaudesta.
+
+JUSSI. Mikäs estää Maijua rakastumasta Teuvoon? Semmoinen kunnon
+poika--
+
+HANNA. St! Joku tuli eteiseen. (Menee katsomaan.)
+
+JUSSI. Ja rakkaus se syttyy ja rakkaus se sammuu, mutta pääasia on,
+että tulevat hyvin toimeen.
+
+HANNA (ovella). Ole hiljaa!--Kas, tekö siellä olittekin?
+
+TEUVO (tulee sisään). Nyt, tiedättekö, on hiisi merrassa.
+
+JUSSI. Noh?
+
+HANNA. Mitä on tapahtunut?
+
+TEUVO. Pappanne on täällä.
+
+JUSSI. Elä!--Mistä tiedät?
+
+TEUVO. Tuli vastaani kadulla. Ja hän oli mörkin näköinen kuin
+ukkospilvi.
+
+JUSSI. Taidamme olla helisemässä kohta.
+
+HANNA. Elä edes naura, Jussi.
+
+JUSSI: En suinkaan tässä osaa itkemäänkään ruveta.
+
+TEUVO. Leikki siitä kumminkin on kaukana. Tietysti hän tahtoo ottaa
+Maijun pois teaatterista. Mitä varten hän muuten olisi tullut?
+
+HANNA. Niin, se hänellä mahtaa olla mielessä. Kuinka tämä. päättyy,
+Jussi?
+
+JUSSI. Mitä hän sinulle puhui?
+
+TEUVO. Ei paljon mitään. Kysyi vaan teidän asuntoanne.
+
+JUSSI. Hän aikoo siis tulla tänne? Hyvä!
+
+HANNA. Jussi, ei riitaa! Rakas Jussi!
+
+JUSSI. Ei minun puoleltani ensiksi. Mutta jos hän aloittaa--ja sen hän
+luultavasti tekee--
+
+HANNA.. Niin muista kuitenkin, että hän on isäsi, että hän on juurtunut
+kiinni toiseen katsantotapaan--
+
+JUSSI. Jonka nojalla luulee olevansa oikeutettu muita sortamaan. Jos
+antaisi hänelle vallan, hän tukehuttaisi henkisesti kuoliaaksi
+jok'ainoan lapsensa.
+
+HANNA. Nyt sinä olet jo täydessä vihassa!
+
+TEUVO. Hevonen pysähtyi portaiden eteen. (Katsoo ikkunasta.) Ganska
+riktigt--siellä hän on.
+
+HANNA. Pappako? (Juoksee ulos.)
+
+TEUVO. Mutta kuinkas nyt? Meidän pitäisi jo mennä teaatteriin.
+
+JUSSI. Kuulehan, kun Maiju ei anna meidän tullakaan. Mokoma visapää.
+
+TEUVO. Eikö anna teidän tulla?
+
+JUSSI. No ei. Hän muka ei osaa näytellä, jos tietää meidän olevan
+katsomassa.
+
+TEUVO. Entäs sitten?
+
+JUSSI. Täytyy kait totella.
+
+TEUVO. Nyt ne siellä tulevat, että ovet jyskävät. Minä lähden ajoissa
+tieheni.
+
+JUSSI. Maltapas, kun sanon. Lähetä sinä meille tietoa teaatterista,
+kuinka Maijun on käynyt. Lähetä kohta, kun »Ensi lempi» on mennyt.
+
+TEUVO. Kyllä, kyllä. (Menee.)
+
+JUSSI. Vai niin, isä! Sinä siis uhalla tahdot koetella voimia lastesi
+kanssa. Astu esille! Minä olen valmis. (Pastori ja Hanna tulevat.)
+
+HANNA (eteisessä tullessaan). Herra Rastas meille ikään kertoi, että
+pappa oli kaupungissa.
+
+PASTORI (samoin eteisessä). Jussi on kotona?
+
+HANNA. On.
+
+PASTORI. Hyvä! (Tulee sisään, sanomalehti kädessä. Hanna seuraa häntä.)
+
+JUSSI. Hyvää iltaa!
+
+PASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus
+»Aamuruskoa» vastaan?
+
+JUSSI. Minun.
+
+HANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan?
+
+PASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi
+kuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten
+tiedä mitä sanoa.
+
+HANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut?
+
+PASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli
+hiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi
+kirjoittanut omaa isääni vastaan.
+
+JUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan
+kirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole
+poikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää.
+
+HANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne.
+
+PASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä
+avoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes
+hävetä?
+
+JUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se
+vaan vastaus »Aamuruskon» hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne
+solvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi,
+ilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti
+petyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan
+muserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi
+minussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei
+arvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan.
+
+HANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä
+mitä puhuu.
+
+PASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit,
+jos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää
+kantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota,
+siinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen
+sinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä
+voittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki
+ne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat.
+
+JUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne »Aamuruskossa» oli päinvastoin
+siihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te
+olette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne.
+Kirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole
+niin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska
+kerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi,
+niin Jumalan miehiä kuin olettekin.
+
+HANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha?
+
+JUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten
+minä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä,
+sinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten
+peljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja
+nöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano,
+mitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä?
+Kaukana siitä--!
+
+PASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko,
+ettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä
+hänen kasvatuksensa on tuottanut.
+
+JUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä
+ole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen
+nahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos
+siitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja
+kuntoa jotain toimittamaan maailmassa.
+
+HANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua
+herättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei
+ikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä
+eikä neuvoilla.
+
+JUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut.
+Olenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei
+milloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi
+ollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa
+antanut sille yllykettä--
+
+PASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--?
+
+JUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt,
+ja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään.
+Ja siinä hän juuri teki väärin.
+
+HANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi?
+
+JUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi
+paatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään
+oikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme
+tuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi.
+
+HANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei
+kumminkaan ole tätä kuulemassa.
+
+PASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa!
+
+JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa
+nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen
+hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän
+itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä,
+asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä
+takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla
+tänlaisissa kohdissa on meneteltävä.
+
+HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa
+voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja
+oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee.
+
+JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla.
+
+PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä
+sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi,
+lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon.
+Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä
+hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää
+ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan,
+varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin,
+nyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni
+heti.
+
+HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa.
+
+PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt?
+
+HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö
+tänään.
+
+PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä
+lähden sinne.
+
+HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa?
+
+PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä.
+
+JUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys.
+
+PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on
+kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele.
+
+JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja
+väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta?
+
+PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia?
+
+JUSSI. Jotakuinkin.
+
+PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä.
+Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle.
+
+HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä
+vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne
+tuomittavat?
+
+PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä
+tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi
+olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa
+näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus.
+
+JUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa,
+saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille--
+
+HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on
+ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä.
+
+PASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä
+seuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna!
+
+HANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--!
+
+JUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt.
+Hän näyttelee parastaikaa.
+
+PASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne!
+
+HANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön?
+
+JUSSI. Se voisi häneltä syntyä.
+
+HANNA. Vaan millä tavalla?
+
+JUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan.
+
+HANNA. Ja mitä sitten seuraa?
+
+JUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään.
+
+HANNA. Elä edes kiroa.
+
+JUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin?
+
+HANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää?
+
+JUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään!
+Olisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi
+pitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin.
+
+HANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut
+pappaa rakkaudella--
+
+JUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä
+päästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua
+isä lukuun ollenkaan, sano?
+
+HANNA. Ei ottanut.
+
+JUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai
+äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään?
+
+HANNA. Taidat olla oikeassa. (Peittää kasvonsa käteen.)
+
+JUSSI. Hanna--? Itketkö sinä? Kuule--mitä sinä nyt joutavia? (Menee
+hänen luoksensa ja laskee kätensä hänen kaulalleen.) Elä itke, elä
+herran tähden, ei se kannata. Jopa jo! Ole ihan huoleton, kyllä minä
+pidän puoliasi. Mutta sinä et saa silloin asettua minua vastaan. Muista
+se. No niin--elä itke enää. Kuule, Hanna!
+
+HANNA. Enhän minä itke.
+
+JUSSI. Itketpäs. Kas tuota, kun osaa narrata. Tiedänhän minä että
+itket, mitä sinä kiellät? Näytäpäs silmiäsi--no, näytä vaan, näytä.
+Noo--vai et sinä itke? Mikä sinua nyt oikeastaan vaivaa? Tunnusta
+kauniisti!
+
+HANNA. Minä olen tarpeeton ihminen maailmassa. Ei minulla ole sijaa
+täällä. En sovellu elämään, en voi toimittaa mitään.
+
+JUSSI. Sinäkö tarpeeton? Hui hai! Ennen sitten kaikki muut.--Mihinkä me
+matoset joutuisimme, ellei olisi tuommoisia lempeitä, helläsydämisiä
+olentoja kuin sinä ja äiti--jotka aina pidätte vaan muista huolta, ette
+milloinkaan itsestänne? Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin!
+Oikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole
+milläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi
+täällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan
+sinun tähtesi, kulta nupukka.
+
+HANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä
+pohjalta olet vallan toinen.
+
+JUSSI. Niin olenkin--sen tunnen nyt. Mutta siellä tulee joku.
+Kirjapainon poika ehkä--Ei--?
+
+(Vosikka tulee.)
+
+VOSSIKKA. Asuuko täällä herra Valtari?
+
+JUSSI. Mitä sillä? Minä se olen.
+
+VOSSIKKA. Tämän laittoi eräs herra suomalaisesta teaatterista.
+
+JUSSI (ottaa kirjelipun ja aukaisee sen). Teuvolta!--»Loistava
+menestys! Seitsemän esiinhuutoa, monta monituista kukkaisvihkoa.
+Ihastus yleinen!»--No hei! Hanna, elä ole pahoillasi enää, kaikki on
+hyvin.
+
+VOSSIKKA. Tuleeko siitä vastausta?
+
+JUSSI. Ei, saatte mennä.--Odottakaa--tässä vähän juomarahaa.
+
+VOSSIKKA. Kiitän. (Menee.)
+
+HANNA. Eipä tullut siis mitään julkista skandaalia. Oli se kumminkin
+hauskaa.
+
+JUSSI. Ei tullut. Isä-ukko ei arvon ennättänyt perille ennen näytännön
+loppua. Sai pitkän nenän. Nyt pauhatkoon jäljestäpäin niin paljon kuin
+lystää.
+
+HANNA. Mutta Maiju raukka on ehkä kovalla parast'aikaa.
+
+JUSSI. Pah--hän sen kestää. Ja paetkoon tänne, jos hätä tulee.--No
+niin, siinä paha, missä panetellaan.
+
+MAIJU (tulee kukkaisvihko kädessä). Nyt se on ohitse.
+
+HANNA. Loistava menestys, esiinhuutoja, kukkakimppuja--me jo tiedämme.
+
+MAIJU. Kuka kertoi?
+
+JUSSI. Onnea vaan! Saako sinua nostaa?
+
+MAIJU. Ei,--elä, elä, Jussi.
+
+HANNA. No, miltä tuntui? Kerro!
+
+MAIJU. Jahka tästä selviän. Minä olen kuin kuumeessa vielä. Antakaa
+minulle vettä.
+
+JUSSI. Olutta sinun pitäisi juoda, tai portteria.
+
+MAIJU. Ei, vettä minä ennemmin--
+
+HANNA. Tässä.
+
+MAIJU. Kiitos. Se teki hyvää.
+
+JUSSI. Mutta et sinä ole oikein iloinen. Luulin, että sinä nyt kohoisit
+vähintäkin seitsemänteen taivaasen.
+
+MAIJU. Odota, veli hopea, ehkä tästä vähitellen kohoankin. Ja menen
+yksin tein ylös aina seitsemäänkymmenenteen. Mitäs silloin sanotte?
+
+HANNA. Eikö sinua peloittanut hirveästi?
+
+MAIJU. Peloitti alussa. Mutta niin pian kuin tulin näyttämölle ja näin
+yleisön, oli kaikki kuin pois puhallettuna. Minä unohdin koko maailman
+ja sain semmoista voimaa ja intoa, että itsekin ihmettelin. Se tuli
+varmaan siitä, että koko ajan tunsin, kuinka yleisö oli minulle
+hyväntahtoinen.
+
+HANNA. Sinä sen tunsit?
+
+MAIJU. Tunsin, selvästi. Sieltä tuli kuin sähkövirta ja se se vaikutti.
+Ette usko, millä sisällisellä riemulla minä näyttelin. Tiesin, että
+onnistuin, ja mitä paremmin sen tiesin, sitä helpommaksi kävi
+näytteleminen. Voi, se oli vallan toista kuin näytellä tyhjille
+seinille siellä kotona.
+
+JUSSI. Sen arvaan.
+
+HANNA. Varsinkin kun oli eläviä ihmisiä vastanäyttelijänä eikä
+kasvia.--
+
+MAIJU. Ja sitten--kun huudettiin esille ja kun koko huone kaikui käsien
+läiskeistä ja hyvähuudoista, ja kukkavihkoja ojennettiin rampin yli--
+
+HANNA. Niin, mitäs se kaikki vaikutti?
+
+MAIJU. Tiedättekö, minä olin kuolla ilosta. Olisin tahtonut sillä
+kertaa puristaa koko yleisön rintaani vasten.
+
+JUSSI. So, so. Ei vähä mitään.
+
+MAIJU. Niin, vaan nyt tuntuu niin oudolta yhtäkaikki. Niin kummallisen
+oudolta. En ymmärrä itsekään, mutta--Voi, jos mamma olisi täällä!
+
+JUSSI. Entä pappa!
+
+MAIJU. Ei herran tähden, pysyköön hän vaan siellä kotona.
+
+HANNA. Mitä? Sinä et siis--? (Katsoo Jussiin.)
+
+JUSSI (antaa varoittavan merkin). Niin, pysyköön hän vaan siellä
+kotona.
+
+MAIJU. Tulkaa nyt istumaan. Hanna ja minä sohvaan, Jussi kiikkutuoliin.
+
+JUSSI. Heti, paikalla. Minä otan vaan papyrossin.
+
+MAIJU. Pidä minusta oikein tukevasti kiinni, Hanna. Noinikään. Mitenkä
+tulevat ne toimeen, joilla ei ole veljeä, ei sisarta, ei ketään
+maailmassa?
+
+HANNA. Kerro nyt vielä teaatterista jotain. Oliko paljon väkeä?
+
+MAIJU. Täysi huone. Lippu luukun päällä.
+
+JUSSI. Oho? Oikeinko todella?
+
+HANNA. Mutta kuule, miksi sinä nytkähtelet niin somasti?
+
+MAIJU. Mitenkä nytkähtelet?
+
+HANNA. Noin, tuolla tavalla. Etkö siitä itse tiedäkään?
+
+MAIJU. Tiedänhän minä. Ei se mitään. Hermostumista vaan.
+
+JUSSI. Sinun täytyy saada lasi viiniä.
+
+MAIJU. Ehkä se tosiaan vahvistaisi.
+
+HANNA. Voi, kun ei satu olemaan kotona.
+
+MAIJU. No, antaa sitten olla.
+
+JUSSI. Ei, minä menen hakemaan.
+
+HANNA. Ethän pääse puotiin enää näin myöhällä.
+
+JUSSI. Kyllä minä tiedän mistä saan. Odotatte vaan pikkuisen aikaa.
+Minä olen tuotapikaa takaisin.
+
+MAIJU. Elä huoli mennä, Jussi. Kyllä se on ohitse kohta, en minä
+tarvitse mitään.
+
+JUSSI. Tarvitset lasin viiniä ihan varmaan. Ja sitten saamme Hannan
+kanssa juoda maljasi myöskin, kuuluuhan se asiaan. Ota sinä, Hanna,
+lasit esille sill'aikaa (kääntyy ovelta). Kuulehan--taikka niin--ei hän
+tänne tule tänä iltana kumminkaan.--Eikös mitä--ei sitä tarvitse
+peljätä. (Menee.)
+
+MAIJU. Kuka ei tule?
+
+HANNA. Ei kukaan.
+
+MAIJU. Mutta ketä hän tarkoitti?
+
+HANNA. Ketä lienee tarkoittanut.
+
+MAIJU. Teuvoa vissiin.
+
+HANNA. Nojaa päätäsi tuohon minun olkapäähäni. Noin. Onko hyvä nyt?
+
+MAIJU. On.
+
+HANNA. Jos koettaisit nukahtaa hiukan. Painapa silmäsi kiinni.
+
+MAIJU. Hän sanoi peljätä... Ei tarvitse peljätä... Minkätähden hän
+sanoi peljätä?
+
+HANNA. Nuku nyt pois eläkä puhele enää. Ole vallan hiljaa.
+
+MAIJU. En minä saa unta. Saanenko koko yönä.
+
+HANNA. Jos malttaisit olla rauhassa siunaaman hetken. Et ajattelisi, et
+liikkuisi, et puhuisi.
+
+MAIJU. Kuule--mikä se oli?
+
+HANNA. Ei mikään, ei ikinäs mikään. Rupeatko sinä taas kuvittelemaan--?
+
+MAIJU. Ääniä ihan varmaan!
+
+HANNA. Kadulta ehkä. Mitä niistä välität?
+
+MAIJU. Kuule, kuule--!
+
+HANNA. Elä hätäile suotta, hyvä lapsi. Olipa tuo nyt mitä tahansa--
+
+MAIJU. Ikkunan alle pysähtyivät. (Serenaadi alkaa ikkunan takana.)
+
+HANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle.
+
+MAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki
+lamput ja kynttilät.
+
+HANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan
+vielä ikkunankin.--
+
+MAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat!
+
+HANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä.
+
+MAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä
+laulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin--
+niin että tahtoisin syödä ylös heidät.
+
+HANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan.
+
+MAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin
+että tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä
+kuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano.
+
+HANNA. Tsh! Ollaan hiljaa.
+
+MAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--!
+
+HANNA. Mitä?
+
+MAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat?
+
+HANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen.
+
+MAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten
+ymmärtäisi.
+
+HANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa.
+
+MAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta.
+
+HANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää.
+
+MAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni
+rakastaa ja palvella isänmaata?
+
+HANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia
+lupauksia.
+
+MAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano!
+
+HANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin
+kaunis ääni?
+
+MAIJU. Voi, kun et sinä neuvo.
+
+HANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti.
+
+MAIJU. Ja sanon kuinka?
+
+HANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene!
+
+MAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni!
+
+LAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön!
+
+MAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon?
+
+HANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja
+toivo!
+
+MAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja
+toivo! Eläköön rakas isänmaa!
+
+LAULAJAT. Eläköön! (Poistuvat marssia laulaen.)
+
+MAIJU. Kuinka oli hauskaa! Ja kuinka tämä elämä sentään on ihanaa!
+Hanna, pysähytetään kellon viisari tuhanneksi vuodeksi!
+
+HANNA. Luuletko että auttaisi?
+
+MAIJU. Eihän se auttaisi, ei. Täytyy antaa ajan vieriä eteenpäin. Kun
+vaan tietäisin, millä osoittaisin heille kiitollisuuttani.
+
+HANNA. Sillä, että ahkerasti koetat edistyä.
+
+MAIJU. Minä koetan! Tämän hetken muistoksi teen sen pyhän lupauksen,
+että koko sydämestäni rakastan ja palvelen Suomen taidetta niin kauvan
+kuin elän ja että--(Pastori tulee sisään.)
+
+MAIJU (kalpenee ja hoippuu taaksepäin). Hanna, Hanna--!
+
+HANNA. Elä säikähdä! Maiju, rakas--
+
+MAIJU. Se on tuolla taas! Hanna, Hanna, se on tuolla--!
+
+HANNA. Pappa se on--pappa itse.
+
+MAIJU. Ei, haamu, sama haamu--
+
+HANNA. Se on pappa, usko minua, hän jo äsken kävi täällä, vaikka emme
+sitä sinulle sanoneet.
+
+MAIJU. Ei, ei--
+
+PASTORI. Sinä olet, näemmä, harjaantunut näyttelemisessä. Mutta elä
+luule, että minua noilla vehkeillä petät--
+
+MAIJU. Hanna! Hän tahtoo minut tappaa--
+
+HANNA. Hän pyörtyy. Pappa, voi, te säikytätte hänet kuoliaaksi--
+
+PASTORI. Teeskentelee vaan. Herkiä tuosta, Maiju, ei se kumminkaan
+auta. Sillä nyt minä sinut jo tunnen, sinä kevytmielinen lapsi.
+Valehtelija, petturi, maailman kunnian pyytäjä! Niin--kunniaa sinä
+pyysit, häpeän sait--
+
+MAIJU (pyörtyy).
+
+HANNA. Hän kuolee!
+
+JUSSI (tulee). Mitäs täällä tapahtuu?
+
+HANNA. Jussi, Jumalan kiitos! Tule auttamaan, tule!--Viedään hänet
+tuonne toiseen huoneesen.
+
+JUSSI. Tekö tämän--?
+
+HANNA. Joudu, joudu!
+
+JUSSI. Onko nyt hyvä mielenne? Oletteko tyytyväinen, kun saitte
+lapsenne hengiltä? (Hanna ja Jussi kantavat Maijun pois.)
+
+PASTORI. Lapseni hengiltä--sanoiko hän niin?----Mitä hänelle sitten
+tein?----En muista----En muista--pääni menee sekaisin--en muista
+mitään.----Lapseni--minä tahdon häntä nähdä--(Hän aikoo mennä
+sivuhuoneesen.)
+
+JUSSI (oikealta). Ei tänne! (Sulkee oven.)
+
+PASTORI. He sulkivat oven.--Minua eivät päästä sisään----minua, joka
+sen tein----joka olen syynä kaikkeen... Sieltä ei kuule
+hiiskaustakaan.----Miksi ovat niin hiljaa? Onko hän jo--? Miksi ovat
+niin hiljaa? Jos hän kuolee, olen murhaaja, lapseni murhaaja.----He
+eivät päästä minua sisään. Minä menen kuitenkin. (Koettaa avata oven.)
+
+HANNA (estää häntä ja tulee sisään). Elkää, pappa, hän pyörtyisi
+uudelleen, jos näkisi teidät.
+
+PASTORI. Onko hän siis tointumaan päin?
+
+HANNA. On.
+
+PASTORI. Jumalalle kiitos olkoon. Minä tahdon häntä nähdä.
+
+HANNA. Ei nyt, pappa, sitten toisen kerran.
+
+PASTORI. Tulisin vaan rauhoittamaan. En minä häntä nuhtele--
+
+HANNA. Elkää, pappa, hän säikähtäisi--hän kun koko ajan on peljännyt
+pappaa niin, että on nähnyt näkyjä.
+
+PASTORI. Näkyjä. Mitä näkyjä?
+
+HANNA. Kuinka pappa pitkällä puukolla on tahtonut pistää hänet
+kuoliaaksi.
+
+PASTORI. Maiju raukka!--Mutta sehän saattaa olla vaarallista semmoinen.
+Ettekö te ole kysyneet lääkäriä?
+
+HANNA. Emme vielä.
+
+PASTORI. Miksi ette ole kysyneet ajoissa? Kuka tietää mitä siitä voi
+tulla? Vaikka vielä--
+
+HANNA. Mitä pappa tarkoittaa?
+
+PASTORI. Vaikka vielä kadottaisi järkensä.
+
+HANNA. Eihän toki. Jumala varjelkoon! Sehän olisi kauheata.
+
+PASTORI (istuu). Se olisi kauheata. Mutta onhan semmoista tapahtunut.--
+Sinä sanoit, että hän on minua peljännyt?
+
+HANNA. On, pappa--kauheasti.
+
+PASTORI. Siihenkö olen sitten tullut--että toinen lapsistani minua
+vihaa, toinen pelkää!--ja kuitenkin olen tahtonut vaan velvollisuuteni
+tehdä--velvollisuuteni isänä ja kasvattajana. Olen tahtonut viedä heitä
+Jumalan tykö.
+
+HANNA. Pappa rakas--!
+
+PASTORI. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö. Olenko siinä
+menetellyt väärin?
+
+HANNA (kietoo kätensä hänen kaulalleen). Saanko sanoa ajatukseni,
+pappa?
+
+PASTORI. Sano!
+
+HANNA. Jumala ei pakoita ketään.
+
+PASTORI. Jumala ei pakoita ketään. Se on totta. Jumala ei pakoita
+ketään.--Hannaseni--etkö sinä minua pelkää?
+
+HANNA. En, pappa.
+
+PASTORI. Etkä vihaa?
+
+HANNA. Pappa--! Ei meistä kukaan teitä vihaa. Ei kukaan.
+
+PASTORI. Mutta koskihan se sinuun, kun täytyi keskeyttää jatko-opisto.
+
+HANNA. Rakas pappa!
+
+PASTORI. Koskihan, sano?
+
+HANNA. Koski--vähäisen.
+
+PASTORI. Paljonkin, arvaamma. Ehkä kärsit sinä enemmän kuin kukaan muu.
+Et sentään mitään virkkanut, et suutasi avannut.--Sinä olet äitiisi.
+Yhtä lempeä ja anteeksiantavainen. Ei kuule teiltä koskaan ankaraa
+sanaa. Teillä ei ole kovuutta sydämessä, mistäpä silloin lähtisivät
+ankarat sanat?
+
+JUSSI (aukaisee ovea oikealta). Hanna! Maiju tahtoo sinua.
+
+HANNA. Minä tulen.
+
+PASTORI. Odota, minä vielä puhun.--Jussi sanoi, että olen sortanut
+teitä, äitiä ja sinua--
+
+HANNA. Pappa, elkää sitä muistelko, hän sanoi sen vaan äkäpäissään.
+
+PASTORI. Ei, hän oli oikeassa, minä olen sen tehnyt. Mutta se on
+tapahtunut huomaamattomuudesta, ei tahallisella tarkoituksella. Ja nyt,
+kun silmäni ovat auvenneet--
+
+HANNA. Rakas pappa. Ettehän ole sitten enää kova Jussia ja Maijua
+kohtaan,--ettehän, rakas, hyvä pappa?
+
+PASTORI. Lapseni, anna kun syleilen sinua! Mistä sait tuon lempeytesi?
+Jumalako sen antoi sinulle?--En minä ole enää kova Jussillekaan enkä
+Maijulle. Nyt sen lupaan sinulle. Mene, sano se heille. En minä ole
+enää kova. Ei sitä Jumala vaadi, sillä hän ei itsekään ketään pakoita.
+
+JUSSI (tulee oikealta). Etkö joudu jo? Hän sinua kaipaa.
+
+HANNA. Joudun! Nyt joudun.--Taivaalle kiitos, sovinto ja rauha palajaa
+perheesemme! (Menee oikeaan.)
+
+PASTORI. Jussi, tule, minä sanon sinulle pari sanaa.
+
+JUSSI. Minä tahtoisin välttää riitaa--
+
+PASTORI. Niin tahtoisin minäkin. Eletään rauhassa, unohdetaan kaikki,
+mitä on ollut välillämme viime aikoina, kaikki iskut, kaikki kovat,
+vihaiset sanat. Ollaan taas isä ja poika niinkuin ennenkin.
+
+JUSSI. Kernaasti minun puolestani, sillä tämä särkymys ja epäsopu--ei
+se ketään ilahduta.
+
+PASTORI. Vaihdetaan tästä lähtein rakkaudessa mielipiteitämme. Minä
+toivon, että tulet minua käsittämään vielä kerran--
+
+JUSSI. Minä taas toivon, että pappa tulee käsittämään meitä nuoria ja
+näkemään meidän pyrinnöissämme jotain hyvää ja oikeutettua. Elämä ei
+voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen
+totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.
+
+PASTORI. Emme huoli nyt ruveta väittelemään. Minä toivon niinkuin
+sanoin, että tulet minua käsittämään. Mutta kuinka hyvään, olemme
+kaikessa tapauksessa isä ja poika. Emme sitä enää unohda.
+
+JUSSI. Emme suinkaan. Tahdon vaan sanoa vielä sen, ettei vanhempi
+sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia eteen, sillä--(Hanna ja Maiju
+tulevat.)
+
+HANNA. Tule, tule, Maiju!
+
+MAIJU. En minä uskalla, en!
+
+PASTORI (ojentaa käsivartensa). Maiju, lapseni!
+
+MAIJU (lankeaa hänen syliinsä). Pappa!
+
+JUSSI. Sillä vapaus, se on aina pääasia.
+
+HANNA (nojautuu hänen käsivarteensa). Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole
+kuin rakkaus.
+
+JUSSI (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin). Rakkaus?
+
+(Esirippu alas.)
+
+[1891.]
+
+
+
+
+
+
+HÄN ON SYSMÄSTÄ
+
+Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+RYYNÄNEN, kauppaneuvos.
+VALTER, hänen veljensä poika, varatuomari.
+KERTTU VIRNES, hänen sisarensa tytär.
+TOINI MANNER, Kertun ystävä.
+HEIKKI HELLSTÉN, Ryynäsen konttoristi.
+ROUVA OKSMAN, emännöitsijä.
+
+(Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa, lähellä Malmin asemaa.)
+
+
+
+(Kaunis puutarha. Oikeaan paviljonki, joka pistää ulos näyttämölle,
+niin että ikkunat molemmissa kerroksissa tulevat näkyviin.
+
+Kulissien takaa kuuluu tiukujen helinää ja ajoa.)
+
+ROUVA OKSMAN (tulee paviljongista). Eivätköhän tulleet?--Ka' niin,
+tuossahan ne ovat! (Menee aukasemaan veräjää.) Tervetultua, herra
+kauppaneuvos! Tervetultua, neidit!
+
+(Kauppaneuvos, Kerttu ja Toini tulevat matkapuvuissa. Palvelijat
+kantavat heidän jäljessään matkalaukkuja, jotka he kauppaneuvoksen
+viittauksesta vievät paviljonkiin.)
+
+KAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt
+ovat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja
+kumpi se toinen.
+
+ROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson--no, enkö minä tuntisi! Herranen
+aika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän
+morsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes. Olkaa täällä aivan kuin
+kotonanne.
+
+KERTTU. Kiitoksia, rouva Oksman, meistä kyllä tulee hyvät ystävät
+toivoakseni.
+
+ROUVA OKSMAN. No, se on tietty. Kaiken varmaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta sanokaa nyt jotain neiti Mannerillekin. Vai pitääkö
+hänen jäädä ihan osattomaksi?
+
+ROUVA OKSMAN. Herranen aika, eihän toki! Minä vanha kuhnailija. Suokaa
+anteeksi, hyvä neiti, ja olkaa tervetullut! Voi, minun päiviäni, kuinka
+olette sieviä molemmat. Kyllä meidän nuorilta herroilta varmaan päät
+pyörälle menee, teitä nähdessä.
+
+KAUPPANEUVOS. Niin, kuulkaahan, rouva Oksman, onko paviljonki tässä nyt
+täydessä järjestyksessä?
+
+ROUVA OKSMAN. No, kyllähän sen pitäisi olla. Omin käsin olen siellä
+laittanut kuntoon kaikki. Ja puutarhurin kanssa kannoimme sinne
+huonekalut.
+
+KAUPPANEUVOS. Puutarhurin? Mutta osaako hän pitää suunsa kiinni?
+
+ROUVA OKSMAN. Minä vakuutin, ja hän lupasi kunniasanalla.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä, hyvä! Kunhan Valter vaan ei aavista mitään, vähät
+muusta. Missä hän nyt oleskelee tällä hetkellä?
+
+ROUVA OKSMAN. Hm--hm--
+
+KAUPPANEUVOS. No, no, suu puhtaaksi vaan, rouva Oksman. Ei mitään
+salaisuuksia.
+
+ROUVA OKSMAN. Mutta näin--neitien kuullen?
+
+KERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai,
+kuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa?
+
+ROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen
+tietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä.
+
+KAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on--niin, kello on kaksitoista.
+Kuinka se on ymmärrettävä?
+
+ROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa?
+
+KAUPPANEUVOS. Totta kai!
+
+KERTTU. Tietysti, tietysti!
+
+TOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi.
+
+ROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse
+seurauksista.
+
+KERTTU. Kyllä, kyllä.
+
+KAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle.
+
+ROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli _viftaamassa_ eilen illalla.
+
+KERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno! Sinä olet kuvannut
+hänet vallan toisenlaiseksi.
+
+KAUPPANEUVOS. No niin, no,--mutta kuulkaahan nyt: ei hän siltä mikään
+juomari ole, saatte uskoa.
+
+ROUVA OKSMAN. Ei olekaan, sen voin minäkin todistaa.
+
+KAUPPANEUVOS. Ja sitä paitse, jos hän nyt vaikka olisikin vähän
+hulivili, niin kyllä sinä hänet pian vakiintumaan saat, jahka vaan
+olette naimisissa.
+
+KERTTU. Niin,--jos minä hänestä ensinnäkin huolin, eno. En päätä vielä
+sinne enkä tänne, ennenkuin näen, minkälainen mies on.
+
+KAUPPANEUVOS. Suostutaan, suostutaan. »Ei sikaa säkissä osteta», sanoo
+suomalainen sananlasku. Mut nyt sisään, hyvät naiset. Täällä ulkona
+saattaisi Valter taikka Heikki teidät pian älytä ja silloin olisimme
+satimessa.
+
+TOINI. Kuka on Heikki?
+
+KAUPPANEUVOS. Ooh, se on vaan konttoristini, aika velikulta, hänkin. Se
+tahtoo sanoa, hän se juuri onkin velikulta, eikä Valter, joka pohjalta
+on hyvä ja rehellinen, niinkuin sen tuhannesti olen jo vakuuttanut.
+Hänessä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että hän siellä Helsingissä on
+tuhlannut rahoja vähän liiemmästi.
+
+TOINI. Ja--tuo Heikki ei siis myöskään saisi meitä nähdä?
+
+ROUVA OKSMAN. Ei ole pelkoa hänestäkään. Unta hän vetää vielä, hänkin.
+
+KAUPPANEUVOS. Heikkikö? Ett'ei hän vähän häpeä!
+
+ROUVA OKSMAN. No, kun he kerran molemmat olivat yhdessä matkassa
+illalla--
+
+KAUPPANEUVOS. Niin täytyy heidän myöskin maata päivällä yhtä pitkään,
+arvelee rouva Oksman. Mutta kyllä minä ne junkkarit vielä opetan.
+Antaahan olla, jahka me tässä lyömme viisaat päämme yhteen. Eikös niin,
+tytöt?
+
+KERTTU. Juuri niin, eno!
+
+TOINI. Minä olen mukana! Mutta nyt menisin mielelläni purkamaan
+matkalaukkuja.
+
+KAUPPANEUVOS. Tee se, Toini hyvä. Ja Kerttu ehkä tulee sinua auttamaan.
+
+KERTTU. Kyllä, kyllä. Mutta ensin pari sanaa, eno kulta.
+
+ROUVA OKSMAN. Minä tästä lähden katsastamaan, joko siellä alkaa näkyä
+mitään epäiltävää.
+
+KAUPPANEUVOS. Menkää, rouva Oksman, ja antakaa meille heti merkki, jos
+huomaatte jotain.
+
+ROUVA OKSMAN. Kyllä. (Menee perältä oikeaan.)
+
+(Toini menee paviljonkiin.)
+
+KERTTU. Niin, eno, minä tahtoisin tietää, mistä syystä sinä oikeastaan
+tahdot niin salata tuloamme Valterilta. Olen sitä jo monta kertaa
+kysynyt, mutta sinä et koskaan anna suoraa vastausta. Tunnusta pois,
+siinä on jotain, jota tahdot minulta peittää.
+
+KAUPPANEUVOS. Eikös vain--Mitä se sitten olisi?
+
+KERTTU. Niin, siitä juuri pyydän sinulta nyt selitystä. Sano vaan
+suoraan kaikki tyyni. Täytyy minun kumminkin päästä siitä selville.
+
+KAUPPANEUVOS. No, onhan se niinkin.----Tulet kai sinä sen tietämään
+kumminkin----Kuinkas minä nyt sitten alkaisin?----Että sinä oikein
+käsittäisit----tarkoitan--
+
+KERTTU. Asiaan, asiaan, eno hyvä. Kyllä minä käsitän, ei minulla ole
+ollenkaan huono pää.
+
+KAUPPANEUVOS. Poika pakana,--en mä tule ja sano--erinomaisen hyvä hän
+on pohjalta--
+
+KERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa.
+
+KAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan--
+
+KERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja
+saa kelpo vaimon--
+
+KERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut.
+
+KAUPPANEUVOS. Niin juuri,--tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen,
+niin tulee hänestä, saakeli soikoon,--oho, suo anteeksi, että kirosin--
+
+KERTTU. Ei se mitään.
+
+KAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan.
+
+KERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin
+kotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi
+näin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku
+_surpriisi_, vai--?
+
+KAUPPANEUVOS. Ei--ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana--
+hänellä--kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa
+vähän kummallisia--miksi sitä nyt sanoisin--kummallisia ennakkoluuloja.
+Ja kun sinä olet--olet----
+
+KERTTU.--kotoisin Sysmästä--
+
+KAUPPANEUVOS. Niin juuri! Kas, kuinka hyvin sinä asian arvaat.
+
+KERTTU. No siis: kun minä olen kotoisin Sysmästä, niin--?
+
+KAUPPANEUVOS.--niin, tuota noin--
+
+KERTTU.--niin--niin? Suu puhtaaksi, eno!
+
+KAUPPANEUVOS. Niin hän pelkää--
+
+KERTTU. Mitä hän pelkää?
+
+KAUPPANEUVOS. Hiisi tiennee, mitä hän pelkää, mutta anna että hän vaan
+näkee nuo sinun kauniit silmäsi, ilman että arvaa, kuka sinä oikeastaan
+olet, niin ansaan hän, saakeli soikoon, joutuu. Ai, ai, nyt taisin
+taaskin kirota.
+
+KERTTU. Sinä vaan et tahdo puhua oikein suoraan, eno--
+
+ROUVA OKSMAN (tulee kiireesti). Joutuun, joutuun, varatuomari--
+
+KAUPPANEUVOS. Tule tyttöseni. (Osoittaa paviljonkiin.) Tuolta ikkunasta
+voit tirkistellä häntä verhojen takaa, ilman että hän sinua älyää.
+Pulska poika, saatpas nähdä.
+
+KERTTU. Niin, mutta, mutta--
+
+KAUPPANEUVOS. Ei mitään muttaa! (Työntää hänet paviljonkiin.)
+
+KERTTU. Mitä hän minusta pelkää--sen tahdon myöskin tietää. (Molemmat
+menevät paviljonkiin, jonka alemmassa ikkunassa pian tulevat näkyviin.)
+
+ROUVA OKSMAN. Parasta kun lähden tieheni minäkin, etten puhu itseäni
+pussiin heidän kanssaan. (Aikoo mennä vasempaan.)
+
+TOINI (ilmestyy yläikkunaan.) Tähän asetan minä näkötornini.
+
+(Valter ja Heikki tulevat oikealta.)
+
+VALTER. Elkää juosko pakoon, rouva Oksman. Teitähän me juuri ajamme
+jälestä.
+
+ROUVA OKSMAN. Minua?
+
+VALTER. Niin, hyvä rouva Oksman. Me kun nukuimme yli aamiaisen--
+
+ROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin.
+
+VALTER. No niin, no niin--entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt
+ruokaa yhtäkaikki?
+
+HEIKKI. Jotain suolasta.
+
+ROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa.
+
+VALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.--Ei, kuulkaa, elkää menkö
+vielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties,
+mihin setä matkusti tässä toispäivänä?
+
+ROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin?
+
+VALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa?
+
+ROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan
+kauppaneuvoksen salaisuuksia?
+
+VALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö.
+
+ROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä
+päivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.)
+
+VALTER. Helkkari, silläpä kiire.
+
+HEIKKI. Usko sinä vaan minua. Setäsi matkusti Sysmään tuomaan sinulle
+morsianta.
+
+VALTER. Jos sen tietäisin varmasti, niin tieheni lähtisin täältä vielä
+tänä päivänä.
+
+HEIKKI. Olet sinä aika hupsu. Rikkaan hempukan saat ja siitä vaan
+juonittelet.
+
+VALTER. Rikkaan hempukan--joka on Sysmästä!
+
+HEIKKI. No, entäs tätä!
+
+VALTER. Joka ei osaa seurustella muiden kuin lehmien ja lampaiden
+kanssa.
+
+KERTTU (erikseen). Kylläpä osaa olla ilkeä! Eno--nyt ymmärrän sinun
+sotatemppusi. Mutta se ei kelpaa--minulla on parempi.
+
+VALTER. Maamoukka, tyhmä tallukka.
+
+KERTTU (erikseen). Maltapas, junkkari! Nuo sanat sinulle vielä syötän!
+--Kuulepas nyt, eno--
+
+VALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan
+että häntä minulle väkisen tyrkytetään.
+
+KERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias.
+--Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.)
+
+HEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja
+hänen rahojaan.
+
+TOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus.
+
+HEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän »hoastaa kuin moan moukka ja
+niistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja
+kävelöö kas näin justiin--niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä
+voan on rahhoo, njäät.»
+
+TOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni!
+
+VALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia?
+Olisit vaan minun sijassani--
+
+HEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin
+olisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi
+minulle rikkaan hentun.
+
+VALTER. Sysmästä!
+
+HEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se.
+
+VALTER. Ruman ja kierosilmän.
+
+HEIKKI. Yhdentekevä--vaikka olisi vielä vanha piikakin kaiken lisäksi--
+kun hän vaan olisi rikas, siinä pääasia.
+
+TOINI (erikseen). Ai, ai, poika parka, tuon puheesi sinä vielä muistat.
+(Hän katoo ikkunasta.)
+
+VALTER. Hyvä on sinun jaaritella!
+
+KAUPPANEUVOS (tulee paviljongista). Päivää, päivää!
+
+VALTER. Mitä? Onko setä jo kotona? No--Jumalan kiitos--minä kun
+pelkäsin--
+
+KAUPPANEUVOS. Hartaammin vielä kiittäisit Jumalaa, jos tietäisit kenen
+toin mukanani.
+
+VALTER. Siis kuitenkin!
+
+HEIKKI. Näet, nyt! Mitä minä sanoin?
+
+KAUPPANEUVOS. Noh? Etkö ole utelias?
+
+VALTER. En, setä.
+
+KAUPPANEUVOS. Kuule nyt, Valter. Joko sinä suostut minun tuumaani, ja
+menet naimisiin--
+
+VALTER. Kai minä sen joskus teenkin. Kun oma aikani tulee--ja kun
+tapaan semmoisen tytön, joka minua miellyttää.
+
+KAUPPANEUVOS. Joko sinä suostut minun tuumaani ja menet naimisiin
+serkkusi, neiti Kerttu Virneen kanssa--
+
+VALTER. Joka on kotoisin Sysmästä.
+
+KAUPPANEUVOS. Joka on kotoisin Sysmästä--taikka minä en tuon koommin
+auta sinua enää rahapulassa. Niin että tee nyt, niinkuin tahdot.
+
+VALTER. Minä en suostu.
+
+KAUPPANEUVOS. Sekö viimeinen sanasi?
+
+VALTER. Se.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä! Pidä sitten myöskin huoli vekselistäsi, joka lankee
+huomenna.
+
+HEIKKI. Ai, saakeli, nyt on poika kiipelissä.
+
+VALTER. Mutta kuulkaahan nyt, setä--
+
+KAUPPANEUVOS. Minä en kuule.
+
+VALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta.
+
+KAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään.
+
+VALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen?
+
+KAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen
+olla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen
+puolestaan.
+
+VALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä?
+
+KAUPPANEUVOS. En.
+
+VALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu!
+
+KAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään.
+
+VALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi!
+
+KAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä.
+
+VALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen.
+
+KAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua.
+
+VALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi.
+
+KAUPPANEUVOS. Tiettyä se!
+
+VALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja
+avuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille
+vahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni.
+
+KAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta?
+
+VALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun
+muistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?!
+
+KAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin
+pidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut.
+
+VALTER. Sinä maksat ne kaikki?
+
+KAUPPANEUVOS. Kaikki.
+
+VALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee?
+
+KAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi.
+
+VALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun.
+
+HEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin,
+niin vähemmällä olisit päässyt.
+
+KAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen
+kanssa?
+
+HEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin?
+
+VALTER. Suostun.
+
+KAUPPANEUVOS. Kättä päälle.
+
+VALTER. Tuossa.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat.
+
+VALTER. Sanasta miestä.
+
+HEIKKI. Ja sarvesta härkää!
+
+KAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt
+niinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen
+morsiameesi.
+
+VALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität!
+
+KAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin
+saatte tehdä tuttavuutta.
+
+HEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia?
+
+KAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi.
+
+HEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle.
+
+KAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle).
+
+VALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä.
+
+HEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos.
+Valter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset!
+
+KERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan.
+
+TOINI (samoin). Heti paikalla.
+
+(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä.
+Kerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja
+naksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu
+päässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.)
+
+KAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle
+sulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra
+Hellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä.
+
+VALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat.
+
+KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois!
+Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin
+kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä.
+
+KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää?
+
+KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta
+poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia?
+
+TOINI. Pyydän--Amelie.
+
+KERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi.
+
+TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja
+tukeen elämän ohdakkeisella tiellä.
+
+KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään
+arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo
+kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'?
+
+VALTER (Heikille). Minä kauhistun.
+
+HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu.
+
+TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja
+viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi
+vietäisiin.
+
+KERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä
+saantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo
+tuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia.
+
+TOINI. Pyydän--Amelie.
+
+HEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--!
+
+KERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min'
+oon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa
+
+TOINI. Pyydän--Amelie.
+
+KERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna.
+
+TOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut?
+
+KERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'.
+
+TOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin
+loukata!
+
+HEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre
+vielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä.
+
+TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt
+kaksikymmentä.
+
+HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta.
+
+KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä
+neljeekymmentä.
+
+TOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä
+naurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra
+Hellstén.
+
+HEIKKI. Selvästi.
+
+KAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä
+olet noin epäkohtelias?
+
+VALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä.
+
+KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit?
+
+VALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään.
+
+KAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna
+lankee?
+
+VALTER Voi, minua onnetonta!
+
+KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen
+päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti;
+kääntyy pois ja irvistää pahasti.)
+
+KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään
+esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe
+ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos
+mielit, että sovussa eletään.
+
+KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa.
+
+TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa
+rakkauttaan.
+
+KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo
+lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta
+tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin
+navettaan lehmiä kahtomaan.
+
+TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli
+sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä,
+jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet,
+ne kumminkin ovat pääasia--eikö totta?
+
+HEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät
+ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä.
+
+TOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat
+minut punastumaan.
+
+KAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla,
+Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on
+täällä.
+
+VALTER. Bertha? Kuka on Bertha?
+
+KAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar,
+joka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän
+sinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi.
+
+VALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä.
+
+KAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä
+ulkomailla niin kauvan.
+
+VALTER. Ja hän tulee tänne nyt?
+
+KAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä
+hittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle
+häntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.)
+
+KERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä,
+minkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa.
+
+TOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami.
+
+KERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee,
+kun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin
+kanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'.
+
+VALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin
+ajatellakaan.
+
+HEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta.
+
+VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä?
+
+HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen
+neiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia.
+(Tarjoo hänelle käsivarttaan.)
+
+TOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee
+kahdenkesken nuoren herran kanssa?
+
+HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen
+puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan.
+
+TOINI. Jalo ritari--minä luotan teihin. (Menevät käsikädessä pois.)
+
+VALTER. Kas niin, nyt ne menivät.--Perhanan Heikki, kun jätti minut
+tähän yksin. Mitä minä hänelle nyt sanon?
+
+KERTTU (erikseen nauraen). Poika parka!
+
+VALTER (erikseen). Mikä intressantti tête à tête!
+
+KERTTU (erikseen). Ihmeen vilkas keskustelu!
+
+VALTER (erikseen). En vielä elämässäni ole ollut näin tyhjä
+puheenaineista.
+
+KERTTU (haukottelee). Tuota noin--(haukottelee uudelleen)--minua niin
+hirveest nukuttaa. (Haukottelee vielä kerran.) Eikö pitäne männä moata.
+Nousinnii niin varrain ylös.
+
+VALTER (erikseen). Tuo ei ikinä ole ollut ihmisten ilmoilla.
+
+KERTTU (haukottelee yhä). Ei, mutta tämäpä vasta on merkillistä.
+
+VALTER. Menkää nukkumaan, hyvä serkku.
+
+KERTTU. Ka', teititteletkö sinä minua vielä? Sano tok', hyvä mies,
+morsiantas' sinuks'.
+
+VALTER. Niin, kuuluisihan se oikeastaan asiaan--sukulaisuudenkin
+vuoksi.
+
+KERTTU. Se on tietty, se!--Mutta kuulehan, mikä tässä juohtui mielein.
+--Sinä vissiinni oot' hyvä tanssija?
+
+VALTER. Jommoinenkin, luullakseni.
+
+KERTTU. Koetellaanpas. Ossootko sinä jätkee?
+
+VALTER. Jätkee? Mitä se on?
+
+KERTTU. Etkö tiiä? Sehän on sitä uutta. Näinikkään sitä tanssitaan.
+(Tanssii kömpelösti, jalat sisäänpäin ja rallattelee.) Tahotko, niin
+opetan? Ei se oo vaikeeta.
+
+VALTER. Kiitoksia.--en, en, minä--
+
+KERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. »Hellun vaihtoo»--ootko sitä
+nähnynnä?
+
+VALTER. En.
+
+KERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii
+ja rallattelee.)
+
+VALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii
+kuin surviainen.
+
+KERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun
+vielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta.
+
+VALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut
+nähdä. Elkää vaivatko itseänne.
+
+KERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle.
+(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.)
+
+ "Roatikkoon, roatikkoon
+ Vanhat piiat pannaan,
+ Roatikkoon, roatikkoon,
+ Vanhat piiat pannaan.
+ Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,
+ Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa"--
+
+VALTER (erikseen). Sanokoon setä mitä hyvänsä, mutta minun täytyy
+päästä hänestä erilleni.
+
+KERTTU (jatkaa laulua ja tanssia).
+
+ "Tuon, tuon, Kyöpelin vuoren taa,
+ Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa".
+
+VALTER. Lopettakaa, serkku. Minä tahtoisin puhua pari vakavaa sanaa
+kanssanne.
+
+KERTTU (läähättää). Hoastahan pois. Kyllä kuulen.
+
+VALTER. Te tiedätte, että setä tahtoo meitä menemään naimisiin.
+
+KERTTU. Ka', tiiänhän minä sen.
+
+VALTER. Mistä lienee tuo tuuma pistänyt ukon päähän.--Ymmärrättehän,
+ett'ei se meitä sido kumpaakaan. Elkää suinkaan antako pakottaa
+itseänne. Punnitkaa asiaa tarkoin ja seuratkaa vaan omaa mieltänne.
+
+KERTTU. Ka', mittee se punnihtemisesta paranoo? Tyyvynhän minä sinuun.
+
+VALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala
+vai lintu.
+
+KERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä
+lintu,--immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran.
+
+VALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja--minä juon.
+
+KERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii.
+
+VALTER. Ja minulla on velkoja--niiden maksamiseen menee koko
+omaisuutenne.
+
+KERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää.
+
+VALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien
+teidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta.
+
+KERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä
+ja lauletaan: »Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja
+illallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.»
+
+VALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan!
+(Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle
+miehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät?
+
+KERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään.
+
+VALTER. Voi, minua onnetonta! Serkku,--kuulkaa, minä rukoilen teitä,
+antakaa minulle rukkaset!
+
+KERTTU. Rukkaset! Hui, hai! Vai minä sulle rukkaset antaisin! Ei tuu
+kysymykseenkään.
+
+VALTER. Hyvä, rakas serkku,--nähkääs, minä polvillani rukoilen teitä:
+antakaa minulle rukkaset. Sanokaa enollenne, ettette rakasta minua,
+ettette voi minua kärsiä, ettette millään ehdolla huoli minua
+mieheksenne,--oi, elkää kääntykö pois, armahtakaa minua poloista, ja
+minä olen teille ijäti kiitollinen.
+
+KERTTU. Helpota, hyvä mies--herra siunaa, kun puristaa käten' ihan
+mäsäksi. Ja minkälaiseks' siinä housusikin ryvetät--kaikennäköisiä
+kujeita. Nousetko siitä!
+
+VALTER. Yksi sana vaan, ja minä päästän teidät heti. Annattehan minulle
+rukkaset, annattehan?
+
+KERTTU. Enkä anna, en, en, en, en! Uskotko sen nyt viimennii, vai
+pittääkö huutoo vielä kovemmin?
+
+VALTER (nousee). Sitten ei auta muu, kuin että minä annan teille. Niin,
+se on päätetty! Minä en ikinä teidän kanssanne vihille lähde. Ennen
+istun ikäni ja aikani velkavankeudessa, jos niiksi tulee.
+
+KERTTU. Vai niin? Vai semmoinen iäni nyt kellossa onnii. Et lähe
+kanssani vihille? Sepä nähhään. Minä kun kantelen enolle, niin tiiät.
+Vai rukkaset annat minulle? Hävytön! Mistä syystä? Enkö muka ole
+tarpeeks' hyvä sinulle? Mokomallekin! Mitä sinulla on minua vastaan,
+sano!
+
+VALTER. Sinä--sinä olet--idiootti.
+
+KERTTU. Iti-iti? Mikä min' oon? Sanoppa uuvelleen?
+
+VALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata.
+
+KERTTU. Iti-iti-iti?
+
+VALTER. Idiootti.
+
+KERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä
+haukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä----uhkaat
+----antaa minulle----rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka
+ikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa
+Valteria.)
+
+VALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi
+totta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti
+edestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan
+päällä. Ja minunko pitäisi--ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki
+tulevat. Kerttu katoo ikkunasta.)
+
+HEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni
+syvyydessä liikkuu--.
+
+TOINI. Hiljaa, hiljaa--herrassööding Ryynänen kuulee.
+
+HEIKKI. Mitä--hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että
+saamme rauhassa keskustella?
+
+TOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää
+olevan omien tunteidensa vallassa.
+
+HEIKKI. Mutta Valter--mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois
+suunniltasi, veli?
+
+TOINI. Turha kysymys! Rakkauden kuumeessa hän vaan on, ettekö huomaa?
+Onnellinen te, herra herrassööding, kun olette jo löytänyt omanne.
+Sallikaa minun puristaa kättänne.
+
+VALTER. Suokaa anteeksi--ei ole aikaa.--Heikki, missä on setäni?
+
+HEIKKI. Tuolla alhaalla hän näkyi kävelevän.
+
+TOINI. Sydämeni iloitsee teidän kanssanne, herra herrassööding.
+
+VALTER (erikseen). Mene hornaan! Tuo on toinen hupsu. (Menee
+vasempaan.)
+
+HEIKKI. Niin--hän on päässyt toiveittensa perille, hän. Mutta minä,
+poloinen, olen ijäisesti onneton.
+
+TOINI. Onneton? Te, herra Hellstén? Miksi niin--jos saan luvan kysyä?
+
+HEIKKI. Minä rakastan teitä, neiti Sidensnöre, rakastan ilman toivoa.
+
+TOINI. Oi--ilman toivoa--mistä sen tiedätte?
+
+HEIKKI. Te olette rikas, minä vaan köyhä konttoristi.
+
+TOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne?
+
+HEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää
+teitä vaimokseni.
+
+TOINI. Surunne liikuttaa minua.
+
+HEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää
+sanoistanne, että te,--ei, se on liian rohkea ajatus!
+
+TOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon,
+millä tuo este saadaan poistetuksi.
+
+HEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut
+onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä.
+
+TOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa?
+
+HEIKKI. Minä aavistan--
+
+TOINI. Noo--?
+
+HEIKKI. Mutta--tahtoisin kuulla sen teidän omasta suustanne.
+
+TOINI. Pyydän--sanokaa te ensin.
+
+HEIKKI. Amelie--te rakastatte minua!
+
+TOINI. Yhtä varmasti kuin tekin minua!
+
+HEIKKI. Ooh--
+
+TOINI. Mutta se ei meitä vielä pelasta tuosta onnettomasta rikkaudesta,
+joka asettuu väliimme kuin kamala haamu ikään.
+
+HEIKKI. Tarkoitatte siis jotain muuta keinoa? Ilmoittakaa se minulle,
+Amelie. Vaaditteko todistuksia rakkaudestani? Sanokaa vaan, ja minä
+olen valmis lähtemään vaikka tuleen teidän puolestanne.
+
+TOINI. Urhoollinen ritarini, te voisitte sen tehdä! Mutta minä en sitä
+salli, sillä minä niin täydellisesti luotan teidän rakkauteenne. Ei,
+vaan minä raivaan esteen tieltämme pois. Uhraan koko omaisuuteni
+johonkuhun hyvään tarkoitukseen. Silloin olen yhtä köyhä kuin tekin,
+jalo ritari, eikä teillä enää tarvitse olla mitään epäilyksiä. Noo--?
+Ettekö ihastu tuumastani? Kuinka? Te näytätte nololta?
+
+HEIKKI. Minä--? En suinkaan. Te erehdytte--minä vakuutan.
+
+TOINI. Siis lähden heti panemaan asiaa toimeen.
+
+HEIKKI. Ei, odottakaa! Se ei käy laatuun, Amelie. Se olisi suurinta
+hulluutta.
+
+TOINI. Kuinka niin?
+
+HEIKKI. Te minun tähteni tuomitsisitte itsenne köyhyyttä kärsimään. Ei,
+siihen en voi ikinä suostua.
+
+TOINI. Minäpä en välitä rikkaudesta, en ole siitä ikinä välittänyt. Ja
+nyt kun se on haittana meidän liitollemme, nyt sitä suorastaan inhoon.
+
+HEIKKI. Mutta malttakaa toki mieltänne.
+
+TOINI. En saa rauhaa, ennenkuin kaikki on selvillä. Hyvästi, vähäksi
+aikaa, mun uskollinen ritarini, hyvästi. (Menee paviljonkiin.)
+
+HEIKKI. Mutta kuulkaahan toki--Amelie--. Perhana, noita naisia! Millä
+nyt saan hänet tuosta puuhasta talttumaan? (Kauppaneuvos ja Valter
+tulevat.)
+
+KAUPPANEUVOS. En suostu, en! Sinä olet sanasi antanut ja siitä pidän
+minä kiinni. Herra Hellstén, olkaa hyvä ja pitäkää varalta tuolla,
+milloin neiti Bertha tulee asemalta.
+
+HEIKKI. Kyllä. (Erikseen.) Käskee minua kuin renkiä ikään.
+
+KAUPPANEUVOS. Tytön otat vaimoksesi ja sillä hyvä. Siinä ei auta enää
+velikullatkaan.
+
+VALTER. Mahdotonta! Ihan mahdotonta! Ajatelkaa, setä hyvä--
+
+KAUPPANEUVOS. Ajatelkaa, ajatelkaa! Se on jo valmiiksi ajateltu eikä se
+siitä enää parane. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin.
+
+VALTER. Ei, sanon minä--
+
+KAUPPANEUVOS. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin--
+
+VALTER. Ei, sanon minä!
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta pannaanpas. Saat nähdä, että pannaan--
+
+HEIKKI (tulee kiireesti). Siellä tulee eräs nainen ratsupuvussa--eikö
+liene hän!
+
+KAUPPANEUVOS. Ratsupuvussa? Kas vaan--hänelle ei kelvannutkaan ajaa
+vaunuissa.--Herra Hellstén, menkää sanomaan rouva Oksman'ille, että
+neiti Bertha on tullut. (Menee Kerttua vastaan.)
+
+HEIKKI. Kyllä minä tässä! Juoksupoikana hän minua pitää. Mutta antaapas
+olla--kohta näytän, että olen yhtä suuri herra kuin ikinä hänkin. Niin,
+Valter, katso tätä miestä! (Lyö rintoihinsa.) Hän on rikas, sadan
+tuhannen omistaja!
+
+VALTER. Entä sitten?
+
+HEIKKI. Entä sitten? Etkö tiedä, mitä seuraa? Tästä puolin minua ei
+käsketä kuin koiraa: mene sinne, mene tuonne--vaan minä olen itse
+vuorostani käskijä ja muut saavat seisoa varpaillaan edessäni. (Menee.)
+
+KERTTU (ratsupuvussa, harso silmillä, ratsupiiska kädessä). _Bonjour,
+bonjour_, morbror! O, en sådan dum bondhäst, du sände emot mig. Den
+hade visst aldrig i verlden någon menniska ridit på.
+
+KAUPPANEUVOS. Tervetultua, tervetultua, pikku Bertha. Mitä sinulle
+kuuluu?
+
+KERTTU. Usch, den odrägliga finskan, jag har visst glömt den ren. Har
+du ännu inte lärt dig svenska, morbror, fast du blivit kommerseråd?
+
+KAUPPANEUVOS. Kyllä sinun pitää puhua suomea, Herthaseni, muuten en
+ymmärrä mitään.
+
+KERTTU. Oh, en sådan barbar du är, morbror, som inte lärt dig något
+enda kulturspråk. Men--jag skall försöka göra dig viljes. (Puhuu
+jotenkin ruotsinvoittoista.) Kuka on tämä nuori herra? (Tarkastaa
+Valteria pincenez'in lävitse.) Eno kulta--esittele hänet minulle.
+
+KAUPPANEUVOS. Suo anteeksi, en huomannutkaan. Hän on serkkusi, tuomari
+Ryynänen, Kertun sulhanen.
+
+KERTTU. Ooh--tuleva lankoni siis! (Koskettaa sormillaan keveästi
+Valterin ojennettua kättä.) Hauskaa tutustua!
+
+VALTER (ujostuu, käy hämilleen ja käyttäytyy kömpelösti). Nöyrin
+palvelijanne--minua suuresti ilahuttaa--erinomaisen suuri kunnia--
+
+KERTTU. Mutta--enkö ole nähnyt teitä Stockholmissa? Oopperassa, pari
+viikkoa sitten? Te istuitte samassa loogissa?
+
+VALTER. Mahdatte erehtyä. En ole ikinä ollut Stockholmissa.
+
+KERTTU. Ette ole ollut Stockholmissa? Sepä vahinko. Niin kaunis
+kaupunki--ja niin suuri sitten! Helsinki ei ole kuin pieni kylä sen
+rinnalla.
+
+KAUPPANEUVOS. Oho--vai pieni kylä! Meidän pääkaupunki--
+
+KERTTU (nauraen).--on vaan pieni, pieni kylä suureen maailman
+kaupunkiin verraten, eno kulta. Surkeata, mutta totta! Stockholm siihen
+sijaan--kuule eno,--minä lähden takaisin sinne aivan pian.
+
+KAUPPANEUVOS. So, so, senkö verran sinä välität meistä?
+
+KERTTU (naurahtaen). Anteeksi, eno, mutta minä en tosiaankaan enää
+viihdy täällä Suomessa.--Täällä on kaikki niin alkuperäistä ja
+ihmisetkin niin sivistymättömiä, epähienoja--
+
+KAUPPANEUVOS. No, no,--no, no? Jopa sinä nyt vallan--
+
+KERTTU. Ihan totta, eno. Et usko, kuinka minua vaivasi eilen illalla
+Helsingissä, kun sattumalta jouduin erääsen seuraan--Helsingin kermaan
+muuten--paroni Stjernvallin perheessä.
+
+VALTER. Kuinka? Paroni Stjernvallin--?
+
+KERTTU. Niin--minä ennen oleskelin paljon heidän luonaan. Mutta,
+antakaa kun kerron teille.--Siellä oli suuri seura koolla--paljon
+nuoria herroja--ja, niinkuin jo sanoin, Helsingin hienoimpia! Oh, _mon
+Dieu_! Kuinka kömpelöitä ja _tafattia_, kuinka jäykkiä ja kankeita!
+Eiväthän ne osaa edes kumartaa _comme il faut_. Aivan käyttäytyvät kuin
+sydänmaan ukot, jotka eivät vielä milloinkaan ole esiintyneet
+sivistyneessä _societéessä_. Niin; toden totta, eno. Suomen herroilta
+puuttuu tykkänään tuo savoir vivre, tuo eleganssi ja hienous, joka
+tekee kulturimaiden miehet niin miellyttäviksi.
+
+KAUPPANEUVOS. No, mutta Bertha, jos pääkaupungin parhaat herrat
+mielestäsi ovat noin--kuinka sanoisin--noin epäonnistuneita, niin mitä
+sitten meistä sanot?
+
+KERTTU (naurahtaa keveästi). Ooh, eno kulta, sinä olet hyvä, eihän
+sinun tarvitse ollakaan mikään kavaljeeri.
+
+KAUPPANEUVOS. Vaan--entä serkkusi, Valter?
+
+KERTTU. Niin--hän? (katselee häntä tarkkaavasti). Kertun sulhanen?
+(Nauraen.) Kuinka arasti te minua katselette! Ettehän toki pelkää
+minua?
+
+VALTER. En--en suinkaan--
+
+KERTTU. Saanko puhua suoraa kieltä, koska olemme sukulaisia?
+
+VALTER. Pyydän--tehkää se!
+
+KERTTU. Te ette loukkaannu?
+
+VALTER. En, totisesti!
+
+KERTTU. No niin, sitten sanon ensiksikin parempi ryhti! (Valter ojentaa
+itseään.)
+
+KERTTU. Sulavammat liikkeet, vilkkaampi havainto, notkeampi käytös ja
+kuulkaa te tietysti osaatte ranskaa?
+
+VALTER (hämillään). Valitettavasti--en oikein.
+
+KERTTU (uhkaa leikillisesti sormellaan). Ai, ai, hyvä serkku, teillä on
+vielä paljon oppimista. Kun tulette Stockholmiin minua tervehtimään,
+täytyy teidän olla kaikin puolin _korrekt_.--muuten en tunnusta teitä
+langokseni.--No, ei vaaraa, meistä kyllä tulee hyvät ystävät.
+
+VALTER. Se olisi hartain toivoni!
+
+KAUPPANEUVOS. Ehkäpä sinä, Berthaseni, otat ohjataksesi Valteria,--hän
+kun ei tunne suuren maailman tapoja.
+
+KERTTU. Te haluatte sitä, serkku?
+
+VALTER. Olisin erinomaisen kiitollinen.
+
+KERTTU. Ooh, sitten laitan minä teistä oikean salonkiherran,
+ritarillisen ja huomaavaiseri erinomattainkin naisia kohtaan, niin,
+semmoisen gentlemanin, joka ennemmin menisi surman suuhun, ennenkuin
+sanoisi naiselle epäkohteliaan sanan.
+
+VALTER. Teidän edestänne, armas serkku, olisin valmis heti kohta
+menemään surman suuhun.
+
+KAUPPANEUVOS. Kas, kas, hyvä alku!
+
+VALTER. Anteeksi--serkku--teidän kenkänne nappi on auennut, sallikaa
+minun panna se kiinni.
+
+KERTTU. Olkaa niin hyvä. (Valter koettaa panna sitä kiinni, vaan ei
+onnistu.)
+
+KERTTU. Ettehän te saa sitä kiinni? Teidän kätenne vapisevat.
+
+VALTER. Niin, ne--vapisevat.
+
+KERTTU (nauraen). Antakaa olla, ei se nyt onnistu teille.
+
+VALTER. Kumma paikka--
+
+KERTTU. Jättäkää--jättäkää--
+
+VALTER (nousee nolona ja harmissaan). Pelkään, että pidätte minua
+kömpelönä.--Ja teillä on syytä, en ymmärrä mikä minuun on tullut tällä
+hetkellä--en koskaan ole tuntenut itseäni niin typeräksi,--minä
+tosiaankin häpeän itseäni.
+
+KERTTU. Ooh, elkää siitä niin kovin tuskitelko. Teiltä puuttuu vähän
+tottumusta, siinä kaikki.
+
+VALTER. Tahtoisin esiintyä teille edullisessa valossa, ja nyt kuitenkin
+käyttäännyn kuin--maanmoukka.
+
+KERTTU. Olkaa huoletta, minä otan teidät mielelläni langoksi yhtä
+kaikki. Sillä minä arvaan, ettei Kerttu sisareni ole enemmän suuren
+maailmaa ihminen kuin tekään, serkku hyvä.--Missä hän muuten on, eno?
+Enhän ole vielä nähnytkään pientä sisartani.
+
+KAUPPANEUVOS. Hän on täällä paviljongissa. Tahdotko mennä sisään? Mitä
+kummaa? Ovi on lukossa. (Kolkuttaa.) Kerttu, Kerttu!
+
+TOINI (pistää päänsä ikkunasta ulos). Hss--hss. Kerttu nukkuu--elkää
+herättäkö lapsi raukkaa.
+
+KERTTU. Mitä näen? Eikö se ole neiti Sidensnöre? _Bon jour,
+mademoiselle!_
+
+TOINI. Neiti Bertha--johan te olette saapunut. Tervetuloa, tervetuloa!
+Odottakaa--minä heti aukaisen oven. (Ilmestyy ovelle.)--Ei--herrat
+eivät saa tulla sisään, kun Kerttu nukkuu.
+
+KERTTU (nyökäyttää päätään herroille). _Au revoir!_
+
+(Toini ja Kerttu poistuvat paviljonkiin.)
+
+VALTER (innostuneena). Setä, setä, kuulkaa, mitä sanon--!
+
+KAUPPANEUVOS. No, no, elähän nyt--kuulenhan minä vähemmälläkin.
+
+VALTER. Hän on hurmaava! Olen aivan pyörryksissä.--Mikä ryhti--mikä
+käytös! Herra Jumala--en ole ikinä vielä nähnyt semmoista. Setä, setä--
+häntä minä kosin!
+
+KAUPPANEUVOS. Ooho! Vai häntä sinä kosit? Sinä--joka olet kihloissa
+sisaren kanssa? Mene suolle--en mä paremmin sano--
+
+VALTER. Hyvä setä--elkää tehkö minua onnettomaksi. Minä en voi sille
+mitään. Minun täytyy saada Bertha. Ooh, kuinka hän on viehättävä.
+Näittekö, kuinka sulavasti ja pehmeästi hän liikkui, kuinka hänen
+käytöksensä oli varmaa ja tottunutta--
+
+KAUPPANEUVOS. Näinhän minä, näin, näin! Ja kuulin myöskin, mitä hän
+sanoi Suomen herroista.
+
+VALTER. Joka oli aivan oikeutettua.
+
+KAUPPANEUVOS. Saattaapa olla. Mutta luuletkos että Bertha semmoisilla
+vaatimuksilia koskaan voisi tyytyä sinuun, poika parka?
+
+VALTER. Bertha ei ole niin pintapuolinen että hän minut hylkää
+kömpelyyteni tähden. Hän ottaa ensin selkoa karaktääristäni ja muista
+sisällisistä ominaisuuksistani.
+
+KAUPPANEUVOS (painolla). Teitkö sinäkin niin Kertun suhteen?
+
+VALTER. Elkää puhuko minulle enää Kertusta, setä, ellette tahdo kiusata
+minua kuoliaaksi.
+
+KAUPPANEUVOS. No, olkoon! Puhutaan sitten Berthasta. Mitä sinä tiedät
+hänen karaktääristään taikka hänen sisällisistä ominaisuuksistaan?
+Tällä lyhyellä ajalla et ole niistä ehtinyt selkoa saada.
+
+VALTER. Vähät siitä! Hän on suloinen, viehättävä, kaunis kuin taivaan
+enkeli, siinä kylläksi. Kuka kysyy naisen karaktääriä? Hänen
+tenhovoimaansa ainoastaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Pian sinä rauhoitut--tuommoinen ihastus ei tavallisesti
+kauvan kestä.
+
+VALTER. Sieluni kautta, setä, tämä kestää elämänikäni! Antakaa myöten,
+setä, tämä ainoa kerta. Onhan teille yhdentekevä, kummanko sisaren
+kanssa minä olen naimisissa, kunhan vaan saatte minusta tasaisen ja
+vakavan aviomiehen.
+
+KAUPPANEUVOS. No, onhan tuo sitäkin.
+
+VALTER. Suostutte siis, setä, ja autatte minua eikö niin? Hurraa,
+kaikki käy hyvin! Te olette sentään kunnon ukko, setä kulta.
+
+KAUPPANEUVOS. Hiljaa, hiljaa, poika. Vielä siinä on yksi ehto.
+
+VALTER. No, ja mikä se on? Sanokaa pian.
+
+KAUPPANEUVOS. Sinä saat itse ilmoittaa asiasta Kertulle ja hankkia
+siihen hänen suostumuksensa.
+
+VALTER. Kiusan kappale! Vieläkö minun täytyy puhella sen pöllön kanssa?
+
+KAUPPANEUVOS. So, so, hän on Berthan sisar, muista se.
+
+VALTER. No, olkoon menneeksi! Kärsin vaikka mitä, jos vaan Berthan
+omakseni saan.
+
+KAUPPANEUVOS. Hyvä on! Suostuttu siis. Minä sillä välin puhuttelen
+Berthaa puolestasi.
+
+VALTER. Kiitoksia, setä! Tuhannen tuhatta kiitosta.
+
+KAUPPANEUVOS. Säästä kiitokset siksi kuin kuulet, minkä vastauksen
+tuon.--Koeta sinä nyt saada Kerttua tänne puheillesi, minä kierrän
+sillä välin toista tietä Berthan luokse. (Menee.)
+
+VALTER. Nouse nyt luontoni lovesta, haon alta haltijan. (Koputtaa
+paviljongin ovea.) Neiti Kerttu joko olette valveilla?
+
+TOINI (tulee paviljongista). Ah, tekö täällä koputitte, herra
+herassööding?
+
+VALTER. Tahtoisin tavata Kerttu neitiä.
+
+TOINI. Anteeksi, hän pukeutuu.
+
+VALTER. Pukeutuu?
+
+TOINI. Niin, Bertha neiti ei salli hänen esiintyä äskeisessä
+kostyymissään.
+
+VALTER. Harmi! Kestääkö tuo pukeutuminen kauvankin?
+
+TOINI. Rakastuneelle odotuksen aika on pitkä. Mutta saanko luvan kysyä,
+missä on teidän ystävänne?
+
+VALTER. Herra Hellstén? Hän ikään läksi täältä. Luultavasti hän on
+jossain likitienoilla. Jos tahdotte, niin kutsun häntä.
+
+TOINI. Pyydän--tehkää niin hyvin.
+
+VALTER. Arvaanko oikein--te tahdotte puhua hänen kanssaan kahden
+kesken?
+
+TOINI (keimailee). Te ette siinä erehdy, herra herassööding.
+
+VALTER. Ymmärrän--! Elkää ujostelko. (Erikseen.) Vanha hupakko! (Menee
+perälle.) Tuollapa hän onkin. Heikki, tule tänne! Joudu!
+
+HEIKKI (tulee). Mikä on?
+
+VALTER. Neiti Sidensnöre tahtoo sinua puhutella. (Erikseen.) Olkoon
+onneksi! Minä en sinua kadehdi.
+
+HEIKKI (erikseen Valterille). On hän kumminkin toista kuin sinun
+tallukkasi. (Valter menee.)
+
+HEIKKI (rientää Toinin luokse ja suutelee häntä kädelle.) Armas!
+
+TOINI. Kaikki on selvillä. Minä olen nyt yhtä köyhä kuin tekin. Ei,
+köyhempi vielä, sillä minulla ei ole muuta kuin nämä kaksi tyhjää kättä
+ja lämmin, hehkuva sydämeni. Iloitkaa, herraseni, tuo inhottava kulta
+ei meitä enää erota.
+
+HEIKKI. Kuinka? Mitä tarkoitatte? Minä en ymmärrä teitä. En
+tosiaankaan.
+
+TOINI. Ettekö ymmärrä? No, kuulkaa sitten. Lahjoituskirja on tehty.
+Kaikki on laillisessa järjestyksessä. Minulla ei ole enää äyrinkään
+vertaa omaisuutta.
+
+HEIKKI. Mutta--sehän on suoraa hulluutta! Kuinka--ominpäinkö te--?
+
+TOINI. Ei ominpäin,--kuinka siihen olisin pystynyt. Kauppaneuvos sen
+kirjoitti itse ja hänen huostassaan on lahjoituskirja.
+
+HEIKKI. Vai niin! Peijakas! Lahjoittakoon hän sisarensa tyttärien
+omaisuuksia, mitä hän muitten asioihin sekoittuu. Minä heti paikalla
+menen ja otan sen häneltä pois. (Menee kiireesti.) (Toini nauraa.)
+
+KERTTU (tulee paviljongista omassa puvussaan). Mitä naurat, Toini?
+
+TOINI. Kun--kun--oh, kuinka hassua.
+
+KERTTU. Hs--hs--sulhanen tulee! (Toini menee paviljonkiin yhä nauraen.)
+
+VALTER (erikseen). Hän on tuolla!--Nyt auta taivas! (tulee rohkeasti.)
+Hyvä serkku--suokaa minulle hetkisen--(säpsähtää ja ottaa pari askelta
+taaksepäin.) Ei--mutta nythän te olette vallan toisen näköinen, Kerttu.
+
+KERTTU (vieno, luonnollinen koko olennossaan). Te halusitte minua
+puhutella, Valter?
+
+VALTER. Niin, minulla oli--mutta tulkaahan nyt ensin istumaan tänne
+penkille--. Tässä puvussa, suokaa anteeksi, mutta en voi olla sitä
+sanomatta,--tässä puvussa olette niin paljon, paljon sievempi, oi, te
+olette oikein ihmeesti sievä--
+
+KERTTU. Teillä on minulle jotain kiireellistä asiaa, luulemma?
+
+VALTER. Niin--olihan minulla--
+
+KERTTU. Puhukaa sitten, serkku.
+
+VALTER. Oikeastaan--ei sillä nyt niin hengen hätää olekaan. Voimmehan
+keskustella aluksi jostain muusta. Minua niin kummastuttaa tämä muutos
+teissä. Että todella puku saattaa vaikuttaa niin paljon. Sitä en olisi
+uskonut.
+
+KERTTU. Te liioittelette, Valter. Muutos ei mahda olla niin suuri.
+Taikka saitte minusta kenties äsken väärän kuvan?
+
+VALTER. Niin--pahus hänet tiesi--suokaa anteeksi. Mutta joko minä olin
+äsken noiduttu, taikka olen sitä nyt. Sillä en totisesti tahtoisi
+tuntea teitä samaksi.
+
+KERTTU. Jospa te ette katsellut minua oikein tarkkaan? Ette ottanut
+selkoa siitä, minkälainen minä oikeastaan olin.
+
+VALTER. Teidän on puheennekin muuttunut. Hetki sitten käytitte tuota
+kauheata Sysmän murretta.
+
+KERTTU. Anteeksi, Savon murretta se oli. Sysmässä puhutaan jokseenkin
+puhdasta kirjakieltä.
+
+VALTER. Niinkö? Mutta miksi sitten--?
+
+KERTTU. Käytin Savon murretta? Ilman vaan aikojani. Se tarttui minuun,
+kun oleskelin Savossa viime kesänä. Taikka oikeammin, minä rupesin
+harjoittelemaan sitä oppiakseni.--(Leikillisesti.) Tahdotteko, että
+puhun sitä vielä?
+
+VALTER. Elkää--taivaan tähden! (Ottaa häntä kädestä.) Pysykää nyt
+tämmöisenä kuin olette, Kerttu!
+
+KERTTU. Mutta sanokaa, mistä aijoitte minulle puhua. Olen niin
+levoton--
+
+VALTER. Levoton? Miksi olette siitä levoton, Kerttu?
+
+KERTTU. En tiedä itsekään. Minulla vaan on niin pahoja aavistuksia.
+
+VALTER (suutelee häntä kädelle). Kerttu, loukkasinko teitä äsken? Te
+läksitte itkien luotani.
+
+KERTTU. Elkää välittäkö siitä.
+
+VALTER. Te olette vieläkin pahoillanne--
+
+KERTTU. Eikös mitä--
+
+VALTER. Olettepa, näenhän minä. Oih, mikä pöllö minä olin.--Kerttu--
+voitteko antaa minulle anteeksi, sanokaa!
+
+KERTTU. Ei minulla ole syytä teitä nuhdella, Valter. Omaa tyhmyyttäni
+ainoastaan suren.
+
+VALTER. Te ette ole lainkaan tyhmä.
+
+KERTTU. Hyväntahtoisuudesta ette tahdo sitä myöntää. Vähän aikaa sitten
+olitte toista mieltä.
+
+VALTER. Kun olin--vouhka!
+
+KERTTU. Ei, hyvä Valter, silmäni ovat nyt auenneet.~-Minä näen selvästi
+kaikki virheeni ja puutteeni. Ja minä ymmärrän teidän
+vastenmielisyytenne minua kohtaan vallan luonnolliseksi.
+
+VALTER. Te erehdytte. Te ette ensinkään ole minulle vastenmielinen.
+
+KERTTU. Äsken sen liiankin selvään osoititte. Enkä sitä ihmettele,
+sillä toisin ei voinut olla. Yksinkertainen, maalla kasvanut tyttö,
+joka oli seurustellut vaan lehmien ja lampaiden kanssa--
+
+VALTER. Anteeksi, Kerttu, anteeksi--
+
+KERTTU.--jolla ei ollut mitään ulkonaisia etuja--
+
+VALTER. Missä olivat minun silmäni, etten niitä äsken huomannut!
+
+KERTTU.--vaan oli käytöksessään kömpelö--
+
+VALTER. Se oli kaikki puvun syy.
+
+KERTTU.--joka puhui raa'asti--
+
+KERTTU. Savon murre--minä en ollut tottunut siihen.--Ei muistella enää
+niitä!
+
+KERTTU.--kuinka voisi sellainen tyydyttää nuorta, sivistynyttä herraa,
+joka on seurustellut hienojen, seuraelämään tottuneiden naisten kanssa!
+
+VALTER. Uskokaa minua, te ette ole semmoinen, joksi nyt itseänne
+kuvaatte--
+
+KERTTU. Eno teki siinä hyvin väärin, kun hän vastoin tahtoanne koetti
+pakoittaa teitä naimisiin minun kanssani. Hänen olisi pitänyt ymmärtää,
+että semmoisissa asioissa, jos missään, täytyy itsekunkin saada
+vapaasti päättää ja valita.
+
+VALTER. Vaan jospa minä nyt--vapaasta tahdostani--
+
+KERTTU. Antakaa minun puhua loppuun, Valter. Yksin ollessani tuolla
+ajattelin suhdettamme ja huomasin sen niin peräti vääräksi, että päätin
+kohta täyttää tahtonne ja purkaa kaikki sopimukset.
+
+VALTER. Mutta minä en siihen suostu, minä pidän niistä kiinni.
+
+KERTTU. Päinvastoin, se on teidän hartain toivonne, Valter. (Nousee.)
+Te olette minusta vapaa nyt. Tästä lähtein olemme vaan serkkuja ja--jos
+niin tahdotte--ystäviä. Me eroamme ilman katkeruutta toisistamme, eikö
+niin? (Ojentaa hänelle kätensä.)
+
+VALTER (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä monet kerrat).
+Jalomielinen, herttainen tyttö, me emme eroo, minä en päästä sinua
+vapaaksi. Sinun täytyy tulla omakseni.
+
+KERTTU. Mutta, Valter--malttakaa toki mieltänne, emme ole enää
+kihloissa. Laskekaa minut irti.
+
+VALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän!
+
+KERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki
+selvillä.--Jääkää hyvästi, Valter! (Tempaisee itsensä vapaaksi ja menee
+paviljonkiin.)
+
+VALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin--taikka, sama
+se, minä tulen sinne. (Koettaa avata paviljongin ovea.) Ooh, hän on
+lukinnut oven, hän ei tahdo minua enää nähdä!
+
+(Kauppaneuvos ja Heikki tulevat perältä.)
+
+KAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle! Ei minulla mitään
+lahjakirjaa ole.
+
+HEIKKI. Hän sanoi itse jättäneensä sen teille.
+
+KAUPPANEUVOS. Hän, ja hän, ja hän! Kuka hän?
+
+HEIKKI. Neiti Sidensnöre.
+
+KAUPPANEUVOS. No, ja mitä hiivattia teillä on tekemistä neiti
+Sidensnören lahjakirjan kanssa?
+
+HEIKKI. Minä vaadin sen teiltä takaisin ja minulla on siihen oikeus.
+
+KAUPPANEUVOS. En usko, ennenkuin kuulen sen häneltä itseltään.--Ja
+jättäkää minut rauhaan nyt, että saan puhella Valterin kanssa.
+
+HEIKKI (vetäytyy syrjään). Nähdäänpäs, etkö kohta saa vetää sitä
+esille! Mihinkä se Amelie täältä pujahti?
+
+KAUPPANEUVOS. No, Valter--tulepa nyt tänne! Hyviä uutisia, poikaseni,
+hyviä uutisia! Sinulla on merkillinen onni naisten suhteen.--Bertha
+heti suostui tuumiisi. Sinä olit sittenkin miellyttänyt häntä.
+
+VALTER. Bertha? Kuinka? Mitä tarkoitatte, setä?
+
+KAUPPANEUVOS. Minä tein, niinkuin pyysit, ja kosin Berthaa puolestasi.
+
+VALTER. Berthaa!? Herra taivaan, mitä te nyt taas teitte, setä? Olinko
+minä pyytänyt teitä kosimaan!
+
+KAUPPANEUVOS. Etkö pyytänyt? Sepä kumma, ettet sinä pyytänyt!
+
+VALTER. Enhän minä häntä edes tunnekaan. Tuommoinen suuren maailman
+nainen--hänestä helposti voi erehtyä--hän tietysti osaa peittää
+sisällisen luontonsa--voi, kissa vieköön! Tämäpä vasta harmi!
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta--olethan sinä rakastunut häneen yli silmien ja
+korvien?
+
+VALTER. Ei, setä kulta, ei se ollut rakkautta, hetkellistä, ohimenevää
+hurmausta vaan. Kerttua minä rakastan, en ketään muuta, ja häntä minä
+nyt pyydän omakseni. Te olette hänen holhoojansa, setä, annattehan te
+hänet minulle, jos hän nimittäin itse suostuu minulle tulemaan?
+
+KAUPPANEUVOS. Ei--kuule nyt, poika, jommallakummalla meistä mahtaa olla
+vika tässä päänupussa, muuta en voi ymmärtää. Etkö sinä tuonoin ikään,
+tässä samassa paikassa minulle selittänyt, ettet millään mahdilla
+suostuisi menemään naimisiin Kertun kanssa. Hän oli tyhmä, melkein
+idiootti, hän ei sinua miellyttänyt--
+
+VALTER. En tuntenut silloin hänen lämmintä, puhdasta sydäntään, hänen
+vienoa, tosinaisellista luonnettaan.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta hän ei ole tottunut seurustelemaan muuta kuin
+lehmien ja lampaiden kanssa--
+
+VALTER. Niin, pilkatkaa minua vaan, setä, sen olen hyvin ansainnut.
+Myönnän itse, että olin sokea, hassu, narrimainen. Mutta nyt olen
+vihdoinkin selvillä itsestäni. Bertha on kyllä kaunis ja hurmaava,
+mutta Kertun kanssa minä ainoastaan voin tulla onnelliseksi, häntä
+ellen saa omakseni, en huoli kenestäkään.
+
+KAUPPANEUVOS. Mokomaa huliviliä en ole tässä maailmassa nähnyt. Toinen
+rakkaus kymmenen minutin sisään.
+
+VALTER. Ensimmäinen, setä, ensimmäinen koko elämässäni. Äskeistä ei
+oteta lukuun.
+
+KAUPPANEUVOS. Mutta luuletkos, että minä rupean narriksesi! Viiden
+minutin päästä sinä taas muutat mieltä ja minun pitäisi taas tanssia
+sinun viulusi mukaan.
+
+VALTER. Elkää suuttuko, setä!
+
+KAUPPANEUVOS. Kuule nyt viimeinen sanani: joko sinä menet naimisiin
+Berthan kanssa, taikka et saa minulta sinä ilmoisna ikänä et
+penniäkään.
+
+VALTER. Sama se! En pyydäkään rahojanne. Minä heitän koko virkauran ja
+muutan Sysmään. Rupean maanviljelijäksi.
+
+HEIKKI. Elä hupsuttele! Helpommin sinä millä muulla keinolla hyvänsä
+rahaa saat.
+
+VALTER. Ole vait', asia ei kuulu sinuun.
+
+KAUPPANEUVOS. Itsepähän kärsinee seuraukset. Minä pesen käteni.
+
+HEIKKI. Minä myös.
+
+VALTER (koputtaa paviljongin ovea). Kerttu, Kerttu! Armas Kerttu, tule,
+että polvillani saan rukoilla sinulta anteeksi tyhmyyttäni.
+
+KERTTU (tulee entisessä puvussa muuten paitsi että hänellä on Berthan
+hattu ja huntu). Tässä olen!
+
+VALTER. Bertha!?
+
+KERTTU (nostaa huntua). Katso tarkempaan!
+
+VALTER. Ei--Kerttu!
+
+KAUPPANEUVOS. Bertha ja Kerttu samassa persoonassa!
+
+VALTER. Kuinka? Te olette siis--
+
+KERTTU. Hiukan ilveillyt kanssanne. Niin, hyvä serkku, teille annettiin
+pieni läksy ennakkoluuloistanne maalaistyttöjen suhteen.
+
+VALTER. Ahaa--nyt minulle selviää. Te olette rangaissut minua, serkku,
+mutta nyt seuraa armo ja rakkaus--eikö niin?
+
+KAUPPANEUVOS. No, vaan kumpaako sinä nyt pyydät minulta, Berthaa vai
+Kerttua?
+
+VALTER. Kerttua, Kerttua, johan sen sanoin. Armahin, suloisin Kerttu--
+
+KERTTU.--joka olet Sysmästä kotoisin--
+
+VALTER.--joka olet Sysmästä kotoisin, suostutko tulemaan omakseni?
+
+KERTTU. Kysytkö sitä nyt oikein vakavalla mielellä?
+
+VALTER. Aivan vakavalla mielellä?
+
+KERTTU (veitikkamaisesti). Entäpä jos ruppeen toas hoastamaan Savon
+murretta? Mittee sinä siittä sanot?
+
+VALTER (vetää hänet luokseen). Hoastatpa mittee tahhaan, kunhan voan
+oot minun!
+
+KAUPPANEUVOS. Kas niin! Sanoinhan sen, Kerttu, että sinä kyllä hänet
+valloitat. Onnea, teille, lapset!
+
+HEIKKI. Niin, onnea! Mutta, voi taivaan tapernaakkeli! Aika lailla sinä
+annoit vehkeillä kanssasi. Minä sinun sijassasi olisin jo suuttunut.
+
+TOINI (omassa puvussaan paviljongista). Onpa tässä vähän vehkeilty
+erään toisenkin kanssa. (Niiaa.)
+
+HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä--
+
+TOINI (niiaa vielä syvempään). Neiti Sidensnöre, luvallanne.
+
+HEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te--
+
+TOINI (niiaa). Nuori ja kaunis!
+
+HEIKKI. Ja oikea nimenne?
+
+TOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä
+kanssa.
+
+HEIKKI. Tämä on--hävytöntä!
+
+KAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä
+pilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia. Mutta
+malttakaahan--!
+
+HEIKKI. Niin--kauppaneuvos on itse ollut heillä liittolaisena.
+Unohditte miehisen arvonne.
+
+KAUPPANEUVOS. Saivat minut narratuksi mukaansa. Mutta se oli
+ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tästä lähtein lupaan aina uskollisesti
+pitää miesten puolta.
+
+KERTTU. Mutta olipa tää yhtä kaikki vähän sommoo, eikös ollunna, eno?
+
+[1893.]
+
+
+
+
+
+
+SPIRITISTINEN ISTUNTO
+
+Ilveily yhdessä näytöksessä
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+ROUVA TALLQVIST.
+HELMI VESTERHOLM, hänen sisarensa tytär.
+ROUVA RAMSTEDT.
+NEITI TÖRNE.
+HERRA ORELL, meedio.
+LEHTORI VIRTALA.
+RENNE HAMMAR, ylioppilas.
+LIISA, palvelija, vanhanpuoleinen, ontuva.
+
+
+
+(Tupa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Vasempaan ikkuna. Etulavalla
+pitkä leipomapöytä. Helmi leipoo vehnäsiä, joita parilla pellillä on jo
+valmiina kohoomassa. Liisa rasvaa uunin luona viimeistä peltiä.)
+
+HELMI. Meille tulee kiire. Joutuuko uuni?
+
+LIISA. No, jo tok'. Minä sen lakaisen heti, kun vaan olen rasvannut
+tään viimeisen peliin.
+
+HELMI. Sattuipa meille arvon hyvää hiivaa, kun noin kohottaa.
+
+LIISA. Ja niin kun se rylläsi jo pytyssäkin, että oli yli laitojen
+mennä.--Mutta kuulkaapas, Helmi neiti, se jotain tietää, se. Muistakaa
+minun sanoneeni.
+
+HELMI. Voi jesta, tuota Liisaa! Aina sillä on taikoja. No, mitähän tuo
+nyt tietäisi sitten? Antakaapa kuulla!
+
+LIISA. Naimisia se tietää, niin varmasti kuin minä olen tässä.
+
+HELMI (nauraen). Naimisia! Vieläkös vain.
+
+LIISA. Panen vaikka pääni pantiksi.
+
+HELMI. Jospa hyvinkin Liisa meiltä sitten viedään.
+
+LIISA. Minäkö? Ehei! Teidät viedään tästä talosta ennen pitkää, uskokaa
+jos tahdotte.
+
+HELMI. Elkää joutavia, Liisa. Enhän minä vielä ole siinä ijässäkään.
+
+LIISA (tuo peltiä pöydän luokse). Eikö siinä ijässäkään? Vaikka olette
+juur' hempeimmillänne. Herran terttu, noita poskia ja noita silmiä!
+Enkeliks' teitä luulisi, totta tosiaan.
+
+HELMI. No niin! Kas vaan, kuinka se Liisa osaa viekastella.
+
+LIISA. Sanokaapas lystin vuoksi: eikö teitä ole vielä kukaan kosinna?
+
+HELMI. Tuommoisia nyt kysyttekään.--Eikä ole.
+
+LIISA. Eikö tosiaan?
+
+HELMI. No, ei ole, ei.
+
+LIISA. Katsokaapa minua silmiin.--No, enkös arvannut! Elkää kieltäkö
+enää, jo minä tiedän.
+
+HELMI. Hyi, kuinka olette häijy!
+
+LIISA. Ja sulhasenkin tiedän. Sanonko, kuka se on?
+
+HELMI. No, kuka?
+
+LIISA. Se nuori herra, joka teitä aina saattelee kadulla.
+
+HELMI. Nuori herra? Mikä nuori herra?
+
+LIISA. Niin, kas kuinka on olevinaan! Niinkuin ette muka tietäisi.
+
+HELMI. Sanokaapas, ketä tarkoitatte.
+
+LIISA. Se se, jonka kanssa tässä tuonoinkin puhelitte portilla. Se
+mustasilmänen, solakka nuori herra, jolla on viiksetkin. Kyllä te
+arvaatte, vaikka ilman suotta kujeilette. Mikäs sen nimi taas onkaan?
+Ham--Hame--Ham--
+
+HELMI. Hammar?
+
+LIISA. Hammar niin justiin.
+
+HELMI. Ahaa, vai häntä te epäilette semmoisista. Renne Hammaria.
+
+LIISA. Tunnustakaa pois, hän on kosinut teitä?
+
+HELMI. Eikä ole, ei! Kaikkia sen Liisan mieleen juohtuukin.
+
+LIISA. Mutta hän on niissä hommissa, on varmaan. Ette minua saa siitä
+uskosta luopumaan sittenkään.
+
+HELMI (hymähtäen). Kyllä te olette soma.--Mutta laittakaapas nyt se
+uuni siellä kuntoon, ne ovat jo ihan liiaksikin kohonneita tuolla
+ensimmäisellä pellillä.
+
+LIISA (ottaa pitkävartisen luudan, kastaa sitä vesiämpärissä ja
+lakaisee hiilet pois uunista). Tämä tästä joutuu tuossa paikassa.
+
+HELMI (leipoo kotvan aikaa ja hyräilee).
+
+LIISA. Ketäs te nyt ajattelette?
+
+HELMI (naurahtaen). Ketäpäs minä? En ketään.
+
+LIISA. Ai, ai, ai, ai, kuinka hyvin te jo osaatte narrata.
+
+HELMI. Kuulkaapas, Liisa, mistä te sen saitte, että Renne,--että herra
+Hammar minua kosisi?
+
+LIISA. Mistäkö sain? Onhan minulla silmät päässä.
+
+HELMI. Puhuvatko siitä muutkin?
+
+LIISA. Puhuvathan ne.
+
+HELMI. Voi, voi, se on paha asia.
+
+LIISA. Mitä varten paha?
+
+HELMI. Niin, nähkääs--jokohan minä nyt teille kertoisin yhtäkaikki--?
+
+LIISA. Kertokaa pois. Ei se mene sen etemmäksi.
+
+HELMI. Ja kun te sen kumminkin näytte tietävän.--No, kuulkaa nyt
+sitten, Liisa, kuinka asian laita on. Kyllähän Renne ja minä pidämme
+toisistamme, mutta se on niin ikävää, kun täti ei voi häntä kärsiä, ja
+on hänelle niin vihanen ettei Renne raukka uskalla täällä enää
+käydäkään. Sen vuoksihan meidän sitten täytyy puhella kadulla ja
+portilla ja missä milloinkin aina satumme tapaamaan toisiamme.
+
+LIISA. No, ja minkätähden se tätinne ei häntä kärsi? Onhan se niin
+pulska poika, että pois tieltä.
+
+HELMI. Niin, eikös ole sitten? Solakka-vartaloinen ja kaunis, ja
+iloinen ja herttainen. Tiedättekö Liisa, hän on niin hyvä, ettei
+varmaan koko maailmassa niin, ei ainakaan tässä kaupungissa ole toista
+hänen vertaistaan. Voi, voi, kuinka kovasti minä hänestä pidän!
+
+LIISA. Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten?
+
+HELMI. Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole
+mitään muuta syytä.
+
+LIISA. Piri--Mitä sanoitte, ettei hän usko?
+
+HELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä
+kuullut?
+
+LIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on?
+
+HELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille.
+
+LIISA. Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt?
+
+HELMI. Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät.
+
+LIISA. Ei tuo tok' liene totta. Ei ikinä.--Tai olisikohan tuomiopäivä
+ehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä
+tapahtuvan.
+
+HELMI. En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä
+lähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi.
+
+LIISA. Mikä hän on, sanoitte?
+
+HELMI. Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan.
+
+LIISA. Ahaa--hän on toisin sanoen noita, loihtija.
+
+HELMI. Mikä lienee, mokoma. Minä olen sille miehelle niin vihanen,
+etten tiedä, mitä hänelle tekisin. Ilman häntä olisi Rennen ja minun
+väli ihan selvillä ja kaikki olisi niin hyvin.
+
+LIISA. Sekö se on se laihasäärinen herra harmaissa housuissa, joka
+täällä on viime aikoina näkynyt käyvän tätinne luona?
+
+HELMI. Se juuri.
+
+LIISA. Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen
+konstin oppinut?
+
+HELMI. Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta,
+vaan on nyt tullut takaisin kotimaahan.
+
+LIISA. Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa?
+Vaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun
+mielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia
+vehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla.
+
+HELMI. Renne sille vaan nauraa ja siitähän täti sitten niin suuttui.
+
+LIISA. Elkääpä olla millännekään. Se suuttumus pian menee ohi.
+
+HELMI. Voi, Liisa kulta, eihän siinä vielä ole kaikki.
+
+LIISA. Eikö vielä kaikki? No, herran tähden, kertokaa nyt sitten
+loputkin.
+
+HELMI. Kun henget ovat sanoneet--voi, voi, sehän se juuri on hulluinta.
+Hyvä, rakas Liisa, mikähän soppa tästä viimein tulleekaan!
+
+LIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten?
+
+HELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin.
+
+LIISA. Tekö ottaisitte tuon hienosäärisen mieheksenne?--Jo nyt henget
+löpisevät turhia.
+
+HELMI. Sitä minäkin. Mutta täti on saanut päähänsä, että niin tulee
+käymään.
+
+LIISA. Kun olisi joku, joka osaisi panna henget puhumaan toisella
+lailla.
+
+HELMI. Siinähän se on. Mutta kun täällä ei kukaan osaa sitä konstia.
+
+LIISA. Kissa kaikkiakin!
+
+RIIKKA (tulee juosten ja tempaa oven auki). Sievään ylös, Helmi neiti!
+Rouva kutsui.
+
+HELMI. Mitä sinne?
+
+RIIKKA. No, siihen henkipeliin. Joutukaa nyt, siellä teitä odottavat.
+
+HELMI. Ketkä?
+
+RIIKKA. Rouva Ramstedt, neiti Törne ja herra Orell--
+
+LIISA. Käske heitä menemään hiiteen.
+
+RIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei
+teidän auta kieltäytyä.
+
+HELMI. Sano tädille, että minä en pääse, en mitenkään, kun leivät eivät
+vielä ole uunissakaan.
+
+RIIKKA. Saattaahan se Liisakin ne paistaa.
+
+LIISA. Ooho? Vai minä ne ottaisin vastuulleni? En ensinkään, liputa
+vaan tiehesi siitä.
+
+RIIKKA. Te ette sitten tule?
+
+HELMI. En.
+
+LIISA. Ei pääse leipomiselta. Johan sen kuulit.
+
+RIIKKA. Mutta saatte te taaskin toria, jahka vieraat ovat menneet.
+(Juoksee pois.)
+
+HELMI. Vähät siitä, ennemmin minä toki niitä kestän.
+
+LIISA. Nyt alkakaa tuoda peltiä uuniin.
+
+HELMI. Eihän se vaan liene liian tulinen. Jos vielä palavat meidän
+vehnäset, niin annetaan minulle kahdenkertaiset torat. (Asettaa peltiä
+lapiolle, jolla Liisa työntää ne uuniin.)
+
+LIISA. Eivät pala. Kyllä minä takaan.
+
+HELMI. Hiljaa nyt Liisa, varokaa ettei pelti kolahda, silloin ne kohta
+laskeutuisivat. (Kumartuu katsomaan uuniin, kun Liisa asettaa sinne
+peltiä, menee sitten ja tuo toiset pellit, jotka samoin pannaan
+uuniin.)
+
+LIISA. Kas niin, olkoot nyt siellä herran rauhassa puoli tuntia.
+(Asettaa suupellin kohdalleen.)--Mutta saapas nähdä, eikö tule rouva
+kohta teitä hakemaan täältä. Minusta ihan tuntuu siltä.
+
+HELMI. Eihän tuo toki tulle!--Ja vielähän minulla on työni kesken.
+Kaapinpulla leipomatta. (Kaapii veitsellä pytyn reunat.) Ohoo--täältä
+tulee meille hyvät maistiaiset, Liisa.
+
+LIISA. Kuulkaa,--nyt siellä kohoo joku rappusia ylös.
+
+HELMI. Kohotkoon vaan. Minulla ei ole aikaa henkien kanssa
+seurustelemaan, sen hän saa itse nähdä. (Hieroo kaikin voimin taikinaa,
+selin oveen.)
+
+RENNE (tulee sisään). Päivää, Helmi!
+
+HELMI. Jumala sinäkö se olitkin, Renne? Kuinka sinä uskalsit tulla
+tänne? Ajatteles, jos sattuisivat näkemään sinut ikkunasta.
+
+RENNE (reippaasti). Kun näkivät niin näkivät. Ei he kumminkaan ilenne
+tulla minua pois ajamaan. Vai mitä luulet?
+
+HELMI. Siihen ei ole takeita. Ja tiedätkös, täti saattaa olla täällä
+minä hetkenä hyvänsä.
+
+LIISA. Ei huoli pelätä. Minä menen vahtimaan. (Menee ulos.)
+
+HELMI. Mistä tiesit että minä olin täällä?
+
+RENNE. Tyttö kertoi tuolla pihalla. Ja löyhkeliinin sanoi olevan siellä
+tätisi luona. No, mitäs muuta, minä tänne.
+
+HELMI. Mutta hyvänen aika--
+
+RENNE (ottaa häntä vyötäisistä ja pyörittää ympäri). Hyvänen aika,
+hyvänen aika--Mitä sinä hätäilet--ei tässä ole vaaraa pikkuistakaan--
+
+HELMI. Eläpäs,--eläpäs--Noo, Renne sinä, ole nyt hurjastelematta.
+
+RENNE. Hurjastellaan pois, niinkauvan kuin olemme nuoria, vanhoilla
+päivillä on kyllä aikaa viisastella.
+
+HELMI. Vehnäset palavat uuniin. Herkiä!
+
+RENNE (Pitää häntä vielä kiinni vyötäisistä). Ei ne pala. Sinä narraat.
+
+HELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa.
+
+RENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa?
+Minulleko antaaksesi.
+
+HELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee.
+
+RENNE. Entä sitten?
+
+HELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään?
+
+RENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme
+»näinikään».
+
+HELMI. Selität? Millä tavalla?
+
+RENNE. Sanon niinkuin asia on: että sinä rakastat minua ja minä
+rakastan sinua ja sen vuoksi meitä niin ihmeesti haluttaa olla näin
+sylekkäin.
+
+HELMI. Ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu?
+
+RENNE. Ehkä antaisi hän meille siunauksensa.
+
+HELMI. Vieläkös! Hän ajaisi sinut pois. Niin, sen hän tekisi.
+
+RENNE. Ajakoon vaan. Ja ajakoon sinut myös, niin lähdemme yhdessä.
+
+HELMI. Minnekä? (Irtaantuu.)
+
+RENNE. Minne hyvänsä. »Maa suur' ja avara», lauletaan virsikirjassa.
+
+HELMI. Elä! Luuletko, että minä läksisin maata maailmaa kuljeksimaan
+sinun kanssasi? Eo-ho! Heittäisit vielä. (Vetäytyy kauvemmaksi.)
+
+RENNE. Kuinka sanoit?
+
+HELMI. Etkö kuullut?
+
+RENNE. Korvani varmaankin valehtelivat. Sanopa uudelleen.
+
+HELMI. Enpäs sano.
+
+RENNE. Ettäkö minä sinut heittäisin? Niinkö se oli?
+
+HELMI. Sinnepäin se vivahti.
+
+RENNE. Siitä sinun sietää saada rangaistus. (Tavoittaa häntä kiinni.)
+
+HELMI (Pakenee pöydän taakse). Renne--Sinä olet aina niin pahankurinen.
+Ellet ole siivolla, niin pakenen ylös tädin luokse.
+
+RENNE. Sitä sinä et tee.
+
+HELMI. Menenpä uhallakin, kosk' et tottele.
+
+RENNE. Tiedätkös, mitä silloin tapahtuu?
+
+HELMI. Sinä karkaat tiehesi, mutta karkaa vaan.
+
+RENNE. Oho! Tämä poika ei ikinä karkuun lähde.
+
+HELMI. No, mitä pahaa sinä sitten keksit?
+
+RENNE. Ottaisin vehnäset kaikki uunista ja söisin ne suuhuni.
+
+HELMI. Elä, elä--! Et toki jaksaisi kaikkia syödä.--Ei, heretään nyt
+pois, Renne hyvä, kuule, ole kiltti. Meillä olisi niin paljon
+puheltavaakin.
+
+RENNE. No, koska sinä pyydät noin kauniisti, niin--olkoon menneeksi.
+
+HELMI. Ja istutaan oikein ihmisiksi, eikö niin? Sinä tuonne ja minä
+tänne.
+
+RENNE. Ettäkö pöydän nurkka väliin? Saisit sinä tulla likemmäksikin.
+
+HELMI. Paremmin voimme keskustella, kun olemme vähän etäämmällä. Renne
+kulta, koeta nyt olla vakava. Ei tiedä, milloin taas saamme tavata
+toisiamme.
+
+RENNE. Anna minulle edes kätesi.
+
+HELMI. Enkä anna, kun ne ovat taikinassa.
+
+RENNE. Anna minulle kätesi, minä sanon!
+
+HELMI. No, no, älä äyski, Jumalan luoma. Tuossa saat.
+
+RENNE. Molemmat, molemmat. No niin, nyt voit alkaa.
+
+HELMI. Maltatko jo kuunnella?
+
+RENNE. Sinua kuuntelen vaikka ikäni. (Suutelee hänen käsiään.)
+
+HELMI. Katsos nyt, ethän sinä rupeakaan vakavaksi.
+
+RENNE. No, herran poika!--Oikeinko minun pitää murjottaa?
+
+HELMI. Voisithan kerran olla silmänräpäyksen aikaa vehkeilemättä.
+
+RENNE. Nyt olen ihan toimessani. Mutta sano pian mitä on sydämmelläsi.
+
+HELMI. Tämä meidän suhteemme, Renne, eikö se sinua jo huolestuta?
+
+RENNE. Ei ensinkään. Riemastuttaa vaan.
+
+HELMI. Niin, mutta ajatteles--
+
+RENNE. Ajattelenhan minä: että sinä löysit minut ja minä löysin sinut
+ja että meistä tulee onnellisimmat ihmiset maan päällä.
+
+HELMI. Niin, vaan eihän tätä tämmöistä voi kauvan kestää.
+
+RENNE. Tätä tämmöistä kestää kolme vuotta. Siksi tulen minä valmiiksi,
+saan viran ja perustan oman kodin, jonne vien sinut ikuisiksi ajoiksi.
+
+HELMI. Ja kolme vuottako meidän pitäisi tätä salata tädiltä ja kaikilta
+ihmisiltä?
+
+RENNE. Ahaa--sekö salaperäisyys sinua vaivaa?
+
+HELMI. Se juuri. Kun pitäisi teeskennellä ja olla, enkä minä osaa, en
+vaikka mikä olisi. Ihmiset nyt jo huomaavat, että on jotakin ja
+rupeavat vetelemään. Ja luuletkos, että voin silloin kieltää? Vielä
+vain. Liisallekin äsken ikään täytyi tunnustaa totuus.
+
+RENNE. Mitäs se haittaa. Siitähän Liisa ymmärsi laittautua pois ja
+jättää meidät rauhaan.
+
+HELMI. Niin, niin. Vaan hän kertoo muille, näes, ja meistä ruvetaan
+juoruamaan.
+
+RENNE. No, mitäs muuta--me menemme kihloihin, oikein julkikihloihin,
+sillä se on autettu. Lähetämme kihlakortit ympäri, ilmoitamme
+sanomalehdissä ja kävelemme käsikynkkää kadulla. Eikös niin?
+
+HELMI. Mutta mitäs täti sanoo? Joka on sinulle niin vihanen tätä nykyä
+että--!
+
+RENNE (iloisesti). Hän leppyy! Annahan olla, kun minä tästä rupean
+hieromaan ystävyyttä henkien kanssa.
+
+HELMI. Kuule, Renne, sinä et saa kujeilla tädin kustannuksella, minä en
+suostu siihen.
+
+RENNE (koettaa vetää häntä luokseen). Sinulla ei ole sanan valtaa.
+
+HELMI (vastustelee). Minullako ei sanan valtaa? Sepä kumma!
+
+RENNE. Ei tässä asiassa. Minä saan kujeilla hiukkasen yhtä hyvin kuin
+muutkin henget, jos niin sattuu. Herran poika, olenhan minäkin henki,
+jos kohta minulla pohjalastina on lihaa ja verta. Eikös niin? Tule nyt
+jo tänne,--eläkä ponnistele vastaan.
+
+HELMI. Elä, Renne hyvä, elä minulla on niin paha omatunto.
+
+RENNE. Paha omatunto? Mistä? Oletko sinä valehdellut, varastanut,
+murhannut--?
+
+HELMI. En, vaan sinä kun aina pyrit minua syleilemään ja suutelemaan.
+Ajatteles, mitä täti sanoisi, jos tietäisi? Hyvänen aika, minä vallan
+kauhistus.
+
+RENNE (vetää hänet nauraen luokseen). Sinä olet lapsi, ja sinulla on
+kovasti typerä omatunto.
+
+HELMI. No, Renne, Renne--mitä tuo nyt on--Renne--
+
+RENNE. Sinun omaatuntoasi pitää kasvattaa ja karaista--
+
+HELMI. Renne, minä en tahdo, kuuletko--(Renne suutelee häntä.)
+
+HELMI. Renne--hyi, sinä olet niin ilkeä, että--!
+
+RENNE. Myönnetään, myönnetään--(Pyrkii uudelleen suutelemaan häntä.)
+
+LIISA (äkkiä ovesta). Tulevat, tulevat!
+
+HELMI (hyppää ylös hämillään ja pahoillaan). Katsos nyt!
+
+RENNE. Ketkä tulevat?
+
+LIISA. Rouva ja se hienosäärinen ja koko joukko, rouva Ramstedt, neiti
+Törne ja (kääntyy Helmiin)--ellen pahasti erehtynyt niin siellä oli
+lehtori Virtala mukana. Semmoinen sakeapartanen--se ei voinut olla
+kukaan muu.
+
+HELMI. Jumala--mitä nyt teemme?
+
+RENNE. Mitäs muuta--minä esittelen heille morsiameni.
+
+HELMI (hätäisesti). Ei, ei--!
+
+RENNE. Vaan mitäs sitten?
+
+HELMI. Voi, jos sen tietäisin!
+
+RENNE. Lähdenkö pois pää pystyssä ja nostan heille hattuani ohimennen?
+
+HELMI. Ei taivaan tähden!
+
+LIISA. Minä sanon: nouskaa tuonne uunille.
+
+RENNE. Piiloonko? Hyi!
+
+LIISA. Ei auta muu.
+
+RENNE. Näkymättömäksi hengeksi? Sepä ei olisi hulluinta.
+
+HELMI. Renne--ei mitään kujeita. Muista!
+
+RENNE. Var tyst sinä ja anna minun toimia. (Sieppaa lakanan erään
+korvon päältä.) Tuossa kapine, joka kenties on tarpeen.
+
+LIISA. Voi minun päiviäni kun sahtikorvosta otti peitteen.
+
+RENNE (nousee uunille). Ei se mitään, Hakekaa siihen toinen peite
+sijaan.
+
+LIISA. Niin, mistä sen nyt saan. (Menee.)
+
+HELMI. Renne, Renne, sinä teet meidät onnettomiksi.
+
+RENNE. Ojenna minulle pärettä tänne ja tulitikkuja.
+
+HELMI. Mitä sinä niillä?
+
+RENNE. Joutuun, joutuun, eläkä kysele.
+
+HELMI. Tässä.--Voi, Renne--!
+
+RENNE. Mene leipomaan sinä, ja ole voihkimatta. Tässä ei ole
+hätäpäivää.
+
+HELMI (menee leipomaan). Me olemme hukassa, Renne!--Kuuletkos, nyt ne
+tulevat!
+
+RENNE. Tui, tui, Helmi, tui, tui!
+
+HELMI. Hiljaa! Oletkos hullu!
+
+RENNE. Huh, huh, kuinka täällä on kuuma. Ihan minä palan totta
+totisesti.
+
+HELMI. Mene edes etemmäksi, ettet näy...
+
+RENNE. Uu piiloon, Helmi, uu piiloon, äsäsäs!
+
+HELMI. Hyvä, rakas Renne, nyt ne nousevat portaita ylös.
+
+RENNE. Pahuus! Tuo uuni on niin hiton tulinen--
+
+HELMI. Minua ihan pyörryttää.
+
+RENNE. Ja minua polttaa--
+
+HELMI. No nyt siunaa ja varjele! (Seisoo selin oveen ja hieroo
+vehnätaikinaa kaikella voimallaan.)
+
+RENNE. Moron, moron!
+
+(Rouvat Tallqvist ja Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori
+Virtala tulevat. Rouva Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori
+Virtala tervehtivät Helmiä.)
+
+HERRA ORELL. Kun te ette tullut meidän luoksemme, niin me tulimme
+teidän luoksenne.
+
+LEHTORI VIRTALA. Luulitte meistä pääsevänne niin helposti, neiti
+Vesterholm. Ehei, teidän täytyy olla mukana nyt, ei auta mikään.
+
+HERRA ORELL. Henget sen vaativat. Äsken kun alotimme istuntoa tuolla
+ylhäällä, naputtelivat ne vaan: »Helmi tänne, Helmi tänne.» Tulee
+sitten sana, ettei hän pääse, hän leipoo alhaalla tuvassa. Mutta
+silloinkos alkavat koputtaa, että jymähtelee huone: »menkää tupaan,
+menkää tupaan!» Ette suinkaan henno meitä ajaa pois, neiti Helmi?
+
+ROUVA TALLQVIST. Ei tule kysymykseenkään! Vai ajaa pois! Kun minä
+kerran olen tuonut teidät tänne.
+
+HELMI. Kyllä minä nyt jo pääsenkin ylös.
+
+HERRA ORELL. Ei, meillä oli aikomus pitää istunto täällä, se arvatenkin
+oli henkien tarkoitus. Sen vuoksi toimme jo verhotkin muassamme.
+
+HELMI. Mutta eihän se käy laatuun. Hyvä täti, eihän se käy laatuun?
+
+ROUVA TALLQVIST. Miks'ei? En minä tiedä, että mikään estäisi. Onhan
+täällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta--
+
+ROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska
+henget kerran niin tahtoivat.
+
+HERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne
+leipävartaasen?
+
+ROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti.
+
+HELMI. Hyvä täti--täällä on varmaan häkääkin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? (Haistelee.) Ei ole--ei ensinkään--olkaa
+ihan rauhassa. Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka.
+
+HELMI. Siellä ylhäällä olisi kaikin puolin parempi.
+
+ROUVA TALLQVIST. Miksi et sitten tullut sinne, vaikka laitoin hakemaan?
+
+HELMI. Niin, kun minulla oli tämä leipominen.
+
+ROUVA TALLQVIST. Leipominen! Tyhjiä verukkeita. Sano vaan suoraan: sinä
+et tahtonut tulla. Ja kyllä minä tiedän, mikä siihen syynä on. Tiedän
+vallan hyvin.
+
+HELMI. Etten usko spiritismiin.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ja minkä tähden sinä et usko? Sentähden vaan, että
+Renne Hammar sitä halveksii ja pilkkaa, ja tietysti sinun silloin
+täytyy tehdä samoin. Kuinkas muuten. Onhan hän sinun mielestäsi viisain
+ja järkevin mies maailmassa, vaikka onkin vaan tuommoinen--
+poikanulikka. Niin, niin, niin, niin! Elä yhtään väitä vastaan. Renne
+Hammar on hävytön poikanulikka, joka ei muuta tee kuin pilkkaa
+vanhempia ihmisiä. Mutta jos hän sillä luulee jotain voittavansa, niin
+hän suuresti erehtyy, sen sanon!
+
+(Muutamia kovia kolauksia kuuluu uunilta.)
+
+NEITI TÖRNE. Mikä se oli?
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele!
+
+ROUVA TALLQVIST. Aivan kuin henkien naputuksia. Tavallista kovempia
+vaan.
+
+HERRA ORELL. Kummallista. Joko ne alkaisivat, ennen kuin on tehty
+kysymyksiäkään? Mutta semmoista kyllä tapahtuu joskus.
+
+LEHTORI VIRTALA. Joku varmaankin löi seinään tuolla ulkona.
+
+NEITI TÖRNE. Niin, niin! Te olette oikeassa, lehtori. Joku varmaankin
+löi seinään.
+
+ROUVA TALLQVIST. Lehtori Virtala on semmoinen epäilijä. Katsokaa vaan,
+ettemme sulje teitä pois istunnostamme.
+
+HERRA ORELL. Pidetään hänet nyt mukana tämä kerta, koska hän on
+luvannut olla passiivinen. Meidän tulisi voittaa ihmisiä puolellemme.
+
+NEITI TÖRNE. Ja lehtori Virtalan me ihan varmaan voitamme. Niin, niin,
+lehtori, teidät me valloitamme vielä! (Uhkailee sormellaan.)
+
+LEHTORI VIRTALA. Jokohan?
+
+NEITI TÖRNE. Saattepa nähdä, saattepa nähdä. Jahka herra Orell vaan on
+laittanut komeronsa valmiiksi, että pääsemme alkamaan. (Taputtelee
+käsiään.) Voi, voi, se on niin hauskaa! Ette usko, lehtori, kuinka se
+jännittää... Kun saa tietää tulevaisuutensakin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Oletteko te, neiti Törne, saanut tietää
+tulevaisuutenne?
+
+NEITI TÖRNE. Olen, olen!
+
+LEHTORI VIRTALA. No mitä siitä ennustivat. Saako kuulla?
+
+NEITI TÖRNE (peittää silmiään, teeskentelee ujoutta). En minä ilkiä
+kertoa en, en, vaikka mikä olisi.
+
+LEHTORI VIRTALA. Sanoivatko että joudutte naimisiin?
+
+NEITI TÖRNE. Kuinka te sen arvasitte?
+
+LEHTORI VIRTALA. Ei tuo ollut vaikeata. Tietysti henget ennustavat
+naimista kaikille naimattomille.
+
+NEITI TÖRNE. Kaikille? En usko että kaikille. Niille ainoastaan, jotka
+todella joutuvat naimisiin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Minua vähän pelottaa, kun en koskaan ole ollut mukana
+ennen. Luuletteko, herra Orell, että ne nyt tulevat ilmestymään--
+tarkoitan oikein noin haahmossa--
+
+HERRA ORELL. Eihän sitä tiedä ennen kuin näkee. Mutta toivotaan
+parasta.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele--minua jo vapisuttaa.
+
+LEHTORI VIRTALA. Eikö olisi parasta, että lähtisitte pois ajoissa,
+rouva Ramstedt? Varovaisuuden vuoksi. Saattaisi vaikuttaa teihin
+pahasti.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Ei, ei, en minä malta lähteä. Tahdon minä nähdä yhtä
+kaikki.
+
+ROUVA TALLQVIST. Olkaa huoletta, rouva Ramstedt, ei se ole hirveätä
+ensinkään. Niin, ensikerran tietysti hiukan kammottaa mutta sitten
+siihen tottuu.--Joko voimme alkaa, herra Orell?
+
+HERRA ORELL. Riippuu neiti Helmistä. Minä puolestani olen valmis.
+
+ROUVA TALLQVIST. Mitä sinä viivyttelet, Helmi? Ala joutua!
+
+HELMI. Antakaa minun olla poissa, täti.
+
+HERRA ORELL. Poissa? Ei millään tavalla. Silloin ovat minun voiman
+myöskin poissa.
+
+HELMI. Kätenikin ovat taikinassa, en minä voi tulla.
+
+ROUVA TALLQVIST. Pese ne, lapsi kulta, tuolla uunin luona. Herrasväki
+kyllä suo anteeksi--näin poikkeustilassa--
+
+ROUVA RAMSTEDT. Tietysti, tietysti, Ole ihan vapaudessasi, Helmi.
+
+NEITI TÖRNE. Me emme katso sinne päinkään.
+
+(Helmi pesee käsiään toisella puolen uunia.)
+
+(Renne kurottaa päätään uunilta ja nykäisee päreellä hänen päätään.)
+
+HELMI. Ai--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Mikä tuli?
+
+HELMI. Ei mikään. Ilman minä vaan--(tekee varoittavia merkkiä Rennelle.
+Kotvan aikaa mykkää näyttelemistä Rennen ja Helmin välillä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, kuinka minua pelottaa!
+
+LEHTORI VIRTALA. Eikö se häiritse henkien ilmestymistä, jos pelätään ja
+säikytään? Hermostuneita naisia ei pitäisi olla läsnä.
+
+ROUVA TALLQVIST. Epäilijät ovat pahempia. Varokaa vaan, lehtori,
+itseänne.
+
+NEITI TÖRNE. Olkaa huoletta, rouva Tallqvist, hän niin hämmästyy, ettei
+kykene hiiskumaan mitään.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, Helmi, kuinka kauvan sinä niitä hankailet siellä?
+Jo kait ne nyt ovat puhtaat?
+
+LEHTORI VIRTALA. Tulkaa pois istumaan tekin, neiti. Ollaan nyt kerran
+mukana me molemmat epäilijät.
+
+HERRA ORELL. Täällä on teidän paikkanne, neiti Helmi. Istukaa, olkaa
+niin hyvä. Ottakaa kaikki toisianne kädestä.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, nyt se alkaa.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, tulevatko ne jo esille?
+
+NEITI TÖRNE. Ei ne tee mitään, elkää pelätkö.
+
+ROUVA TALLQVIST. Nyt tehkää kysymys, herra Orell.
+
+HERRA ORELL. Mitä kysyisimme ensiksi?
+
+NEITI TÖRNE. Minä sanon--!
+
+HERRA ORELL. Noo--?
+
+NEITI TÖRNE (ujostelevinaan). Niin--en minä sentään tiedä.--
+
+HERRA ORELL. Joutukaa, joutukaa--
+
+NEITI TÖRNE. Ajattelin että--jos noin ilman aikojaan vaan--
+
+HERRA ORELL. Mitä sitten?
+
+NEITI TÖRNE. Kysyisitte: milloin minä joudun naimisiin?
+
+HERRA ORELL. Kysytään ensin, joudutteko te naimisiin.
+
+NEITI TÖRNE. Niin, kysykää, joudunko minä naimisiin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Mutta senhän te jo tiedätte, neiti Törne. Olettehan jo
+kerran ennenkin sitä kysynyt.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vai kerran! Monta monituista kertaa sitä jo on
+tiedusteltu. Mutta sama se. Kysytään vaan vieläkin.
+
+HERRA ORELL. No, siis! Vastaa meille henki, tuleeko neiti Törne
+menemään naimisiin? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi.
+(Kaksi lyöntiä kuuluu uunilta.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Jess siunatkoon!
+
+ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä vaan. Kieltävä vastaus.
+
+NEITI TÖRNE. Se keskeytyi. Olisi kyllä lyönyt kolmannen kerran, mutta
+rouva Ramstedt kun huusi.--Kysykää uudelleen, herra Orell.
+
+HERRA ORELL. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä, ei se siitä parane.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei ainakaan tarvitse minua syyttää.
+
+NEITI TÖRNE. Tepä ette nyt sanonutkaan, kuinka monta kertaa niiden tuli
+lyödä.--Jospa niille tuli siinä erehdys. Kysykää vielä kerran, herra
+Orell.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, hyvät ihmiset, yhtä ja samaa.
+
+NEITI TÖRNE. Eihän siinä kauvan viivy.
+
+HERRA ORELL. Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. Tuleeko
+neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Siinä se nyt on. Uskotteko nyt viimeinkin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kun ne ennen ovat
+vastanneet myöntävästi?
+
+ROUVA TALLQVIST. Mistä te sen tiedätte?
+
+LEHTORI VIRTALA. Neiti Törne itse sanoi.
+
+ROUVA TALLQVIST. Hm.--Neiti Törne on kenties--ymmärtänyt väärin.
+
+NEITI TÖRNE (pahoillaan). Enpähän! Viimekin kerran kuului selvään kolme
+lyöntiä--
+
+HELMI. Tämä henki kenties narraa. Eihän niihin aina ole luottamista.
+
+NEITI TÖRNE. Niin--jospa tämä tosiaan onkin joku kelvoton henki.
+(Jymähtäviä lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunatkoon! Mikä sille nyt tuli?
+
+HERRA ORELL. Te suututitte sen epäilyksillänne.--Hiljaa! (Lyönnit
+lakkaavat.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Kysytään nyt jotain muuta. Helmistä esimerkiksi.
+
+HELMI. Ei, ei, minä en tahdo.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! Sinun tahtoasi ei kysytä.
+
+HERRA ORELL. Vastaa meille henki: Meneekö neiti Helmi Vesterholm pian
+kihloihin? (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Menee! Menee kihloihin! Helmi lapseni, kuulitko sinä?
+
+HELMI. Voi, täti--ei se ollut mikään henki ei varmaankaan.
+
+ROUVA TALLQVIST. Eikö henki? Etkö sinä kuullut--?
+
+HELMI. Kuulinhan minä, mutta--
+
+ROUVA TALLQVIST. No, ja mikä siellä olisi kolistellut, ellei henki?
+
+HELMI. Jos lienee ollut--niin, jos lienee ollut rotta.
+
+LEHTORI VIRTALA. Aivan niin! Rotta se oli! Selvästi--siinä ei ole
+epäilemistäkään. Rotta se oli.
+
+NEITI TÖRNE. Rotta se oli! Niin, niin, rotta se oli. Ja rotta se siellä
+äskenkin naputteli, kun minulle kysyttiin. Ettekö usko?
+
+ROUVA TALLQVIST. Ei, minä en usko, että se oli mikään rotta, sillä
+meillä ei ole rottia koko talossa.
+
+NEITI TÖRNE. Ei rottia? Voi, voi, niitähän on joka paikassa.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Mutta rottapa ei pidä senlaista ilvettä keskellä
+päivää, kun ihmisiä on sisässä, se on mahdotonta.
+
+ROUVA TALLQVIST. Sanokaas muuta! Ja säännöllisiä vastauksiako ne
+naputtelisivat?
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä vaan en pääse epäilyksistäni. Jos herrasväki
+sallii, niin minä kesken kaikkea nousen tuonne uunille katsastamaan.
+Sillä sieltäpäin minusta naputus kuului.
+
+HELMI. Ei, ei! Elkää menkö, elkää--minä pyydän, lehtori, elkää menkö!
+
+LEHTORI VIRTALA. Miksi panette vastaan, neiti Vesterholm? Antakaa minun
+ottaa asiasta selko.
+
+HELMI. Ei, jättäkää,--te vaan suotta nuhraisitte vaatteenne siellä.
+
+LEHTORI VIRTALA. Ooh--se ei tee mitään.
+
+HELMI. Elkää menkö, hyvä lehtori, elkää menkö--siellä, siellä ... ne
+voisivat tehdä teille pahaa.
+
+LEHTORI VIRTALA. Ne? Ketkä ne? Rotat?
+
+HELMI. Ei, ei, henget, minä tarkoitan.
+
+LEHTORI VIRTALA (nauraen). Henget! Siis te uskotte kumminkin. Tekin,
+neiti Vesterholm! Te uskotte henkiä!
+
+ROUVA TALLQVIST. Niin, miks'ei hän uskoisi? Parempi hänen on luottaa
+tätiinsä kuin tuohon hulttioon, tuohon Hammariin--(Kiihkeätä kolkutusta
+uunilta.)
+
+HERRA ORELL. Henget käyvät levottomiksi. Minkä tähden keskeytettiin
+istunto? Tämmöistä häiriötä te tuotatte, lehtori Virtala.
+
+LEHTORI VIRTALA. No, kas niin. Vai minun syykseni se nyt pantiin.
+
+ROUVA TALLQVIST. Istukaa nyt rauhassa. Voittehan tutkia sitten
+jälestäkinpäin.
+
+LEHTORI VIRTALA. Niin kuin tahdotte, niin kuin tahdotte.
+
+HERRA ORELL. Ettekä saa puhua enää mitään.
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä vaikenen kuin muuri.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Kysytään nyt, kuinka pian neiti Helmi menee kihloihin?
+
+HERRA ORELL. Joko neiti Helmi kuinka pian menee kihloihin? Joko tänä
+päivänä? (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Vielä tänä päivänä! Ajatelkaas! Vielä tänä päivänä!
+Mutta--jospa hän jo onkin salakihloissa? Kysykääpäs?
+
+HELMI. Ei kysytä enää minusta. Kysytään nyt jo muistakin.
+
+NEITI TÖRNE. Ahaa, Helmi--sinä säikähdit. Mitä se tietää? Nyt kysytään
+uhallakin.
+
+ROUVA TALLQVIST. Se on tarpeeton kysymys. Ei hän ole salakihloissa.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Antakaa meidän kysyä yhtä kaikki. Huvin vuoksi.
+
+ROUVA TALLQVIST. No, jos haluttaa, kernaasti minun puolestani.
+
+HERRA ORELL. Onko neiti Helmi Vesterholm kenties salakihloissa? (Kolme
+lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Kolme lyöntiä! Ooh!
+
+ROUVA TALLQVIST. Se ei ole totta. Nyt mahtoi tulla joku erehdys.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Onko sulhanen läsnä? Kysytään, onko sulhanen läsnä.
+
+HERRA ORELL. Onko sulhanen läsnä? (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei meidän tarvitse enempää kysyä. Nyt tiedämme jo!
+Ei auta kieltää. Neiti Helmi, herra Orell! Toivotan onnea! Henget
+julkaisivat teidän kihlauksenne. Onnea, onnea vaan!
+
+NEITI TÖRNE. Niin, onnea! Minäkin toivotan onnea!
+
+LEHTORI VIRTALA. Saanko luvan--?
+
+HERRA ORELL. Olen aivan ymmällä--
+
+HELMI. Ei, ei, ei suinkaan--
+
+ROUVA TALLQVIST. Minä vakuutan--(Tulisoihtu häilyy edestakaisin uunilla
+ja kolkutuksia kuuluu.)
+
+ROUVA RAMSTEDT (huudahtaa). Herrajumala--katsokaa, katsokaa! Nyt ollaan
+hukassa!
+
+ROUVA TALLQVIST (hillityllä äänellä). St--hiljaa! Mainiota. Herra
+Orell, tästä tulee erinomaisen onnistunut istunto.
+
+HERRA ORELL. Ooh, minusta menee voimia--minä menehdyn.
+
+ROUVA TALLQVIST. Koettakaa kestää,--kaiken mokomin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Minä pyörryn--
+
+NEITI TÖRNE. Rotat eivät ainakaan tuota tee. Vai mitä luulet, Helmi?
+
+HELMI. Lopetetaan jo tämä istunto.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä!
+
+HERRA ORELL (heikolla äänellä). Te puhelette niin paljon.
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä en ainakaan ole suutani avannut. Olen pelkkänä
+silmänä ja koreana.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ollaan hiljaa--hiljaa--nyt se jo sammuu.
+
+HERRA ORELL. Ooh--ooh--ooh!
+
+ROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell?
+
+HERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia.
+
+ROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan
+levänneet?
+
+HERRA ORELL. En jaksaisi enää.
+
+NEITI TÖRNE. Pikkuisen vielä, herra Orell. Kenties ilmestyisi meille
+haamujakin.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Haamuja? Ei--kuulkaa--silloin minä pakenen. Haamuja--
+huuh--hirveätä. Ei, ei, minä säikähtäisin kuoliaaksi.
+
+HELMI. Minäkin pakenen--
+
+HERRA ORELL. Ei, istukaa. Neiti Helmi, henget eivät teitä nykäisekään,
+minä vastaan siitä.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Niin, te suojelette häntä, mutta kukas minua suojelee?
+
+LEHTORI VIRTALA. Minä sen teen, rouva Ramstedt, luottakaa minuun.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Onkos teillä valtaa niiden ylitse?
+
+LEHTORI VIRTALA. On kyllä, olkaa huoletta.
+
+ROUVA TALLQVIST. Minä tahtoisin vielä selitystä,--herra Orell, ettekö
+ole jo levännyt tarpeeksi?
+
+HERRA ORELL. Mihin tahtoisitte selitystä?
+
+ROUVA TALLQVIST. Siihen äskeiseen. Luulen että se kumminkin oli
+erehdys. Ei Helmi ole salakihloissa.
+
+HERRA ORELL. Vastaa meille henki toden totta: Onko neiti Helmi
+Vesterholm salakihloissa? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä
+kaksi. (Kolme lyöntiä.)
+
+ROUVA TALLQVIST. Kenen kanssa? Kuka on sulhanen?
+
+HERRA ORELL. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)
+
+HERRA ORELL. Ei vastaa. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)
+
+HERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu
+lennähtää piirin keskeen.)
+
+HERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta!
+
+ROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian.
+
+HERRA ORELL. »Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta,
+jos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist
+suostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.»
+
+ROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun.
+
+LEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka
+sulhanen onkaan.
+
+ROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä.
+
+LEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta?
+
+NEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua.
+
+ROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää
+olevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin.
+
+NEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista.
+
+HERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva
+Tallqvist?
+
+ROUVA TALLQVIST. Tehkää se.
+
+HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille
+sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän
+toimenpiteitänne.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen
+on, niin kuin luulen, herra Orell itse.
+
+LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma
+nähdä.
+
+ROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä
+tiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle.
+
+LEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki?
+
+ROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi?
+
+NEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Hyvä se edes. (Kolkutusta kuuluu.)
+
+HERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin
+paljon.
+
+RENNE (ilmestyy haamuna uunille).
+
+ROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa--ooh!
+
+NEITI TÖRNE. Herra juumala!
+
+ROUVA RAMSTEDT (parkaisee ja peittää silmänsä). Voi, minä hullu, voi
+minä hullu, kun jäinkin tänne!
+
+HERRA ORELL. Ooh, kuinka tämä vie minulta voimia, ooh, ooh--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Nojautukaa minuun, herra Orell.
+
+HELMI. Voi, voi, mitä tuo nyt on. Herkiä siellä jo kujeilemasta.
+
+ROUVA TALLQVIST. Vaiti, mitä ajattelet? Henkiäkö sinä onneton rupeat
+nuhtelemaan? Katso vaan, kuinka sinun käy vielä lopulta.
+
+HELMI. Hyvä täti, lähtään pois. Minä ainakin juoksen tieheni.
+
+ROUVA TALLQVIST. Koetapas--koetapas hievahtaakaan paikaltasi.
+
+HELMI. Voi, voi--!
+
+NEITI TÖRNE. Se tulee tänne, se tulee tänne! (Parkaisee.)
+
+ROUVA RAMSTEDT (parkuu). Lehtori, lehtori--
+
+LEHTORI VIRTALA. Elkää hätäilkö--(Haamu laskeutuu verhon taakse.)
+
+NEITI TÖRNE. Mihinkä se hävisi?
+
+ROUVA TALLQVIST. Te säikytitte sen pois.
+
+HERRA ORELL. Ooh, ooh, ooh--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Pian, pian, tuokaa vettä, hän pyörtyy.
+
+NEITI TÖRNE (tuo vettä ja valaa sitä herra Orellin päähän). Hän kuolee,
+voi taivas!
+
+ROUVA TALLQVIST (hieroo hänen ohauksiaan). Eikä kuole, olkaa
+hupsuttelematta.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Minäkin kuolen.
+
+HELMI (tuo hänellekin vettä). Ryypätkää vähän vettä, rouva Ramstedt.
+
+LEHTORI VIRTALA. Elkää enää pelätkö, johan se on poissa. (Kolkutusta
+verhon takaa.)
+
+ROUVA RAMSTEDT. Tulee--tulee taas! Lehtori, lehtori--!
+
+NEITI TÖRNE. Verhot liikkuvat!
+
+ROUVA TALLQVIST. Sss--elkää kirkuko!
+
+ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, lehtori, viekää minut pois!
+
+LEHTORI VIRTALA. Rauhoittukaa, ei tässä ole hätää.
+
+NEITI TÖRNE. Näettekö, näettekö kuinka verhot häilyvät? Nyt--!
+
+RENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset,
+hyvät herrat!
+
+ROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän
+taakse). Pois, pois, pois--!
+
+ROUVA TALLQVIST. Herra Hammar--tekö--!
+
+RENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä
+sisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta--
+ja te olette luvannut antaa suostumuksenne--
+
+ROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt--
+
+HERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä
+semmoinen lupaus sido.
+
+LEHTORI VIRTALA. Anteeksi,--te annoitte lupauksenne ilman ehtoja.
+Uskallatteko pettää henkiä?
+
+NEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä
+seuraisikaan?
+
+HERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet
+sitä täydellä todella.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ei, ei,--vaativat tai ei--minä pidän sanani
+yhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin
+silmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.
+
+HERRA ORELL. Mutta malttakaahan nyt--
+
+RENNE. Kiitoksia, rouva Tallqvist, kiitoksia,--
+
+HELMI. Mutta torukaa häntä ensin, täti, hän on semmoinen ilveilijä
+
+RENNE. Ei, elkää toruko, minä lupaan etten tästä lähtein enää
+milloinkaan ilveile henkien kanssa, jos vaan annatte kaikki entiset
+synnit anteeksi.
+
+ROUVA TALLQVIST. No siinä tapauksessa annan vallan mielelläni, kaikesta
+sydämestäni.
+
+RENNE. Kunniasanalla?
+
+ROUVA TALLQVIST. Kunniasanalla!
+
+RENNE. Nyt kuulet, Helmi--!
+
+HELMI. Junkkari, sinä!
+
+LIISA (tulee lakanan kanssa, jonka hän asettaa sahtikorvolle). Mitä
+hiidessä? Johan te olette tullut alas uunilta?
+
+LEHTORI VIRTALA. Ahaa--
+
+ROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme?
+
+NEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina
+kieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo
+minä arvelinkin--!
+
+HERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä!
+
+LEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista!
+
+HELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin?
+
+ROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli
+sentään vähän liian--
+
+RENNE. Te olette paras täti maailmassa!
+
+ROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt
+siirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi.
+
+LEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia.
+
+LIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa?
+
+HELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois
+uunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi
+ottavat vehnäsiä uunista.)
+
+RENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden
+luokse.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala,
+suojelkaa--!
+
+RENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua?
+
+LEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar.
+
+ROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki!
+
+RENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki.
+
+LEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa
+hänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös
+se ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla,
+häntä ei teidän tarvitse peljätä.
+
+HELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole
+palaneet yhtään.
+
+LIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle.
+
+ROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä
+meitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin--
+
+HERRA ORELL. Minä en välitä--
+
+NEITI TÖRNE. Oletteko vihainen?
+
+HELMI. Leppykää, herra Orell. Kuinka raskitte olla vihainen, kun minä
+annan näin hyvää vehnästäkin kahvin kanssa?
+
+HERRA ORELL. Ooh, neiti Helmi, neiti Helmi!
+
+HELMI. Tästä lähtein olemme ystäviä, eikö totta?
+
+HERRA ORELL. Totta, totta! Tästä lähtein olemme ystäviä! Ja nyt--
+unohtukoon kaikki teidän tähtenne, neiti Helmi. Mutta sen sanon, että
+ensi kerran kun teille manaan henkiä esille, niin toisin käy. Silloin
+on leikki kaukana--!
+
+KAIKKI. Hyvä, hyvä!
+
+[1894.]
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Papin perhe; Hän on Sysmästä;
+Spiritistinen istunto, by Minna Canth
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN PERHE ***
+
+***** This file should be named 13165-8.txt or 13165-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+ https://www.gutenberg.org/1/3/1/6/13165/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties. Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research. They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States. If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed. Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change. If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges. If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+ the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+ you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
+ owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+ has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+ Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
+ must be paid within 60 days following each date on which you
+ prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+ returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
+ sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+ address specified in Section 4, "Information about donations to
+ the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+ you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+ does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+ License. You must require such a user to return or
+ destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+ and discontinue all use of and all access to other copies of
+ Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+ money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+ electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+ of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+ distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation. The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund. If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations. Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+ Dr. Gregory B. Newby
+ Chief Executive and Director
+ gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+ https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/13165-8.zip b/old/13165-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2a9f8ba
--- /dev/null
+++ b/old/13165-8.zip
Binary files differ