diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13165-0.txt | 7489 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13165-8.txt | 7874 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13165-8.zip | bin | 0 -> 99807 bytes |
6 files changed, 15379 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13165-0.txt b/13165-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5fc0660 --- /dev/null +++ b/13165-0.txt @@ -0,0 +1,7489 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13165 *** + +PAPIN PERHE; HÄN ON SYSMÄSTÄ; SPIRITISTINEN ISTUNTO + +Kirj. + +Minna Canth + + +1920 (1891-94). + + + + + +PAPIN PERHE + +Näytelmä neljässä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +PASTORI HENRIK VALTARI. +ELISABETH, hänen rouvansa. +JUSSI VALTARI, heidän poikansa, ylioppilas. +HANNA, | heidän tyttäriään. +MAIJU, | +TEUVO RASTAS, ylioppilas. +ROUVA SAVÉN. +NEITI VUORIO. +MARTHA, palvelija Valtarin perheessä. +VOSSIKKA. +KIRJAPAINON POIKA. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Sali, vakavaan asuun sisustettu. Perällä ovi eteiseen, vasemmalla +pastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovesta +etunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello. + +Maiju heittelee palloa. Hänen käsityönsä, suuri, kirjava matto, on +pudonnut tuolilta lattiaan.) + +ELISABETH (huutaa oikealta) Maijuu! + +MAIJU (keskeyttämättä). Jaha, mamma? + +ELISABETH. Oletko siellä? + +MAIJU. Olen, olen. + +ELISABETH. Tulepa tänne vähäisen. + +MAIJU. Koht'sillään--heti paikalla-- + +ELISABETH. Mitä sinä teet siellä? + +MAIJU. En juuri mitään, mamma.--En ikinäs mitään pikkuisen ... ilman +aikojani-- + +ELISABETH. Joudu sitten! + +MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän ... ei se kestä enää +minuttiakaan ... yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, +kahdeksan... + +ELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä--? Kas niin, arvasinhan sen-- +palloa sinä taas lyöt! + +MAIJU. (keskeyttämättä).--yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, +neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista-- + +ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen +kiire kun on. + +MAIJU.--neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta-- + +ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju? + +MAIJU.--kahdeksankolmatta--voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy, +minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen +keskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata +peliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia +korkeintaan. + +ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on +tehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat. + +MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä. + +ELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina? + +MAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'. + +ELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tulee +kumminkin lopulta tulinen kiire. + +MAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.--Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovat +tuoreita ja hyviä heidän tulemaansa. + +ELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa. + +MAIJU. Panenhan minä. + +ELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi. + +MAIJU (panee pallon pois). »Suuri tyttö!» Hyvä! muistaako mamma nyt, +että itse on sanonut minua suureksi tytöksi? + +ELISABETH. Muistan, tietysti. + +MAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: »Mitä? Lapsihan sinä +vielä olet!» + +ELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia. + +MAIJU. Mitä varten toinen asia? Joko minä olen lapsi, taikka minä en +ole lapsi-- + +ELISABETH. Eläkä nyt intä siellä suotta. Katsotaanpas tätä mattoa. +Mutta--hyvänen aika--täällähän on vielä ommeltavaa kuinka ja paljon. + +MAIJU. Puolessa tunnissa se on tehty. + +ELISABETH. Ehkä minä tämän otan huostaan. + +MAIJU. Ei, mamma antaa tänne, kyllä minä sen itse lopetan. + +ELISABETH. Mene sinä ennemmin asialle. Pitäisi saada toppa sokuria ja +leiviskä kahvia kotiin. + +MAIJU. Eikös Martha sitä-- + +ELISABETH. Hän on laittamassa Jussin kammaria. + +MAIJU.. Ahah! No, menenmähän sitten minä. + +ELISABETH. Mutta katso että antavat Helsingin electa sokuria ja prima +vehnäjauhoja. + +MAIJU. Prima, sinileima--ymmärrän, herra katteini! + +ELISABETH. Eläkä viivy kauvan. + +MAIJU (menee eteiseen). En! + +ELISABETH. Semmoinen tuulihattu! + +MAIJU (hattu päässä, katsoo ovesta). Sanoiko mamma mitään? + +ELISABETH. Sanoin, että--olet tuulihattu. + +MAIJU. Mutta enpäs ole tuulihattu. Vai olenkosta?--Mamma ottaa sen +sanan takaisin, muuten en lähdekään.--Enhän ole tuulihattu? + +ELISABETH. No, et ole, et. Menehän nyt! + +MAIJU. Ja saanko puhella puoli minuttia, jos sattuu joku tytöistä +tulemaan vastaan? + +ELISABETH. Kyllä puoli minuttia, kunhan et enemmän. + +MAIJU. Ei enemmän, puoli minuttia vaan. (Menee.) + +ELISABETH (neuloo kiireellisesti). Henrik varmaankin nukkuu, koska +sieltä ei kuulu mitään. + +MARTHA (oikealta, paljain jaloin, lyhyt hame nostettu kupeilta ylös, +hihat käärityt yli kyynärpäiden). Nyt se on sitä myöten valmis. Minä +puolestani en voi sille enää muuta. + +ELISABETH. Onko lattia vaan hyväksi luututtu? + +MARTHA. Hyväksi, kerrassa! ja ikkunat pesty, pölyt pyyhityt, ovet ja +pihtipielet kaikki hangatut puhtaiksi. Saa kait Jussi herra tulla +vaikka tällä hetkellä. + +ELISABETH. Ei vielä, ennenkuin tämä mattokin joutuu. + +MARTHA. No, sen pitää rouvan laittaa pian. + +ELISABETH. Niinhän olisi tarkoitus.--Mutta nyt varmaan joku tulee? + +MARTHA. Herra Jumala, jos tähän vielä vieraita lykkää-- + +ELISABETH. Martha, Martha! Kuinka on toinen käsky? + +MARTHA. Sitähän minä tässä jouvan muistelemaan. + +MAIJU (kukkia ja kirje kädessä). Mamma, mamma, minä sain kirjeen +Jussilta. Ette usko, mitä hän kirjoittaa, hyvä ihme, kuinka hauskaa, +minä ihan kuolen ilosta. (Nauraa ja tanssii.) + +MARTHA. Onko kihloissa? + +MAIJU. Ei, ei, ei, hauskempaa.--hauskempaa! Koettakaa arvata. + +ELISABETH. Hiljaa,--hiljaa, pappa taitaa nukkua.--No, mitä hän +kirjoittaa? + +MAIJU. Tulevat molemmat sekä Hanna että Jussi jo tänä iltana. Ja Jussi +tuo toverin mukanaan--mamma arvaa, kenen. + +ELISABETH. Mistäpä minä-- + +MAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut +hänelle Jussia myöten terveisiä. + +ELISABETH. Tuntemattomalle--? + +MAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle. + +ELISABETH. Nimi--? + +MAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma? +Onko, mamma? + +ELISABETH. No, onhan tuo. + +MARTHA. Meillekö tulee kortteeria? + +MAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma? + +ELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen. + +MAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään. Voi ihmettä, kun tulevat jo +tänä iltana! + +MARTHA. Vai tänne kortteeria! Sitten on taas uusi työ! Toinen sänky +nostettava Jussi herran kammariin, matrassit, tyynyt, peitteet alas +vinniltä--juutas kaikkiakin. + +MAIJU. Martha kulta, pianhan se on tehty. Minä tulen auttamaan, jahka +vaan olen järjestänyt nämä kukat. + +MARTHA. Juuri kun luulin saaneeni valmiiksi--perhana, kuinka pistää +vihakseni. (Survaisee vihaisesti pari tuolia syrjään ja menee oikeaan.) + +MAIJU. Taivasten taivaat, kuinka kauniita nuo ruusut ovat. Katsokaas, +mamma! + +ELISABETH. Kauniita ovat. + +MAIJU (rallattelee). + + "Pappa tahtoi rikasta, + ja mamma tahtoi rakasta, + ja minä tahdoin komeanlaista."-- + +PASTORI (ääntää vasemmalta).--Maiju! + +MAIJU. "Komean kynnet ne--" + +ELISABETH. St!--! Hiljaa, pappa varmaan äänsi siellä. + +MAIJU. (herkiää ja kuuntelee). Eikä ääntänyt, mamma vaan suotta pelkää. +Tämä on ihan uusi laulu, mamma, hyvin soma. Opin sen tämä yhtenä +päivänä pieneltä pojalta tuolla kadulla:--Kuulkaahan! + +ELISABETH. Mutta sinä herätät papan. + +MAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. (Hän laulaa ensin hiljaa, mutta +sitten jo kohta täyteen ääneen.) + + "Pappa tahtoi rikasta, + ja mamma tahtoi rakasta, + ja minä tahdoin komeanlaista.»-- + Komean kynnet ne kauvaksi loistaa, + vaan raha on kuluvaista." + +PASTORI (kammaristaan). Maiju, Maiju! + +ELISABETH. Näetkös nyt! + +PASTORI (tulee sisään). Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet? +Sopivatko ne mielestäsi nuorelle tytölle, tuommoiset?--Koska sinä, hyvä +lapsi, opit vähän säädyllisyyttä, koska, sano? + +MAIJU. En tiedä.--Ehkä sitten, kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi. + +PASTORI (vakavasti). Ei, nyt sinun täytyy jo muuttaa tapoja, ja muuttaa +oikein toden perästä. Seitsentoistavuotias tyttö ei saa olla kuin +vallaton poikanulikka. Paina se mieleesi ja katso, ettei minun +alituisesti tarvitse sinua muistuttaa. + +MAIJU (painaa päänsä alas ja hypistelee kukkia). + +PASTORI. No niin, minä oikeastaan ajattelin lähettää sinua asialle. +Rouva Savén kysyy tässä kirjeessä, jos meille sopii tänä iltana tulla +lähetysseuran ompelu-iltaan, ja pyytää minua siellä lukemaan tai +puhumaan jotain. + +MAIJU. Tänä iltana? + +PASTORI. Niin, tänä iltana. Menet hänen luokseen ja sanot, että teen +sen vallan mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän +myöhemmällä, tuossa kahdeksan seudussa. Te tietysti lähdette täältä +kuuden aikaan niinkuin tavallisesti. + +MAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään. + +PASTORI. Ette voi lähteä?--Kuinka? + +ELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat »Elias Lönnrotissa». Sinä et sitä +vielä tiedäkään. + +MAIJU. Ja Jussi tuo yhden toverin mukanaan. + +PASTORI. Vai niin!--Vai jo ne tänä iltana--Mutta mitä se estäisi? He +voivat tulla sinne myös. + +MAIJU. He eivät tule, siitä olen varma. + +ELISABETH. Näin ensi iltana varsinkaan. + +PASTORI. Miksi eivät tulisi? Saavathan nähdä siellä vanhoja tuttuja. + +MAIJU. Täti Savénin ja täti Emilian? Mistä he nyt välittäisivät, jotka +ovat niin vanhurskaita ja ikäviä, että oikein hirvittää-- + +ELISABETH. Maiju, Maiju--! + +PASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko +kuultu ennen nuoren tytön suusta tuommoista herjausta,--äitinsä +ystävistä, omista kummistaan vielä lisäksi!--»Vanhurskaita ja ikäviä!» +Nuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi. + +ELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju +raukka. + +PASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä +ja pahanilkisyyttä. + +MAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä. +(Puoleksi itkien.) Ja valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään +muut. + +ELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi. + +PASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni +täti Savénille ja täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät +anteeksi. Ymmärrätkös?-- + +MAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.) + +PASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen »Aamuruskon» toimistoon. +Lähetä sana, jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.) + +ELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle? + +MAIJU. Kun he ovat semmoisia, minkä minä sille taidan, kun he ovat!-- +Eikö mamma muista, kuinka he silloin yhdenkin kerran väittivät Anni +Tavastin ja Olga Nyströmin-- + +ELISABETH. Ooh, tuo vanha juttu! + +MAIJU. Niin, ja se oli kaikki pelkkää valhetta, minä tiedän sen ihan +varmaan,--pelkkää valhetta kaikki tyyni! + +ELISABETH. Elä käytä semmoisia sanoja kuin--»valhetta». He erehtyivät-- + +MAIJU. He valehtelivat, ihan tahallaan valehtelivat, ja sen ovat +tehneet monta kertaa. Ja minä en pyydä heiltä anteeksi, en vaikka! +Pyytäkööt ensin he anteeksi. Anni Tavastilta ja Olga Nyströmiltä + +ELISABETH. St, hiljaa, hiljaa! Kyllä sinun täytyy, lapseni, totella +pappaa. Ja herkiä itkemästä nyt, muuten silmäsi turpoavat. »Elias +Lönnrot» saattaa tulla tuossa paikassa.--Kas niin, nyt on minulla matto +valmis, mutta sinun kukkasi ovat vielä kaikki hajallaan. Laita ne +vaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin. + +MAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää +milloinkaan. Enkä ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan +naaman yhtä happameksi kuin täti Savéninkin on--sitten ei mahda papalla +enää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin! + +ELISABETH. Ja itselläsi mahtaa silloin olla hyvin hauska--sinä +pahankurinen lapsi. + +MAIJU. Katsokaa, mamma! Olenko nyt hyvin kaunis? + +ELISABETH. Olet, vallan erinomainen. Varmaan saisit harakatkin +nauramaan. (Menee oikeaan.) + +MAIJU. Mutta enköhän vaan nyt tee sitä, jota olen aikonutkin? Että +kirjoitan tohtori Bergbomille ja pyrin suomalaiseen teaatteriin +näyttelijäksi? Topp! Se on päätetty asia! Martha! Mihinkä se taas on +vienyt minulta paperit ja kynät ja musteet?--Martha, Martha, Martha! + +MARTHA (oikealta). Hoi, hoi? Mikä siellä on hätänä? + +MAIJU. Pian tänne! Niinkuin olisitte jo! + +MARTHA (tulee). No, herra siunaa-- + +MAIJU. Mihin te taas olette kätkenyt minulta paperit ja kaikki +kirjoitus-verstaat, kun niitä ei näy missään? + +MARTHA. Ja mitäs te niitä aina tänne kuletatte? Onko niihen paikka +salin pöyvällä--onkoo jo vaan? (Ottaa ne esille etagerilta, kirjojen +takaa.)--Tässä ne nyt ovat. (Hän tuo ne toiselle pöydälle.) + +MAIJU. Elkäähän menkö, saatte viedä tästä kirjeen samalla +postilaatikkoon. + +MARTHA (menee sohvapöydän luokse). Kyllä olette pitänyt kaunista siivoa +taas. Ei totta jouva muuta kuin teijän jälkiänne korjaamaan.--Mitä +näitä tarvihti tähän pöyvälle riputella? Eikö ollut yhtä hyvä panna +vaassiin heti? (Työntelee ne sikinsokin vaasseihin.) + +MAIJU (kirjoittaa ja lukee sitten ääneen). »Kunnioitettava herra +tohtori! Täten saan nöyrimmästi kysyä, jos haluaisitte ottaa minut +suomalaiseen teaatteriin. Olen seitsemäntoista vuotias ja täkäläisen +tyttökoulun läpikäynyt.--Pyydän suosiollista vastausta mitä pikimmin. +Kunnioituksella: Maiju Valtari.»--Hyvä on. (Panee sen kuoreen, +kirjoittaa päällekirjoituksen ja painaa postimerkin päälle.) Martha,-- +tässä! + +MARTHA. Lindqvistinkö laatikkoon? + +MAIJU. Niin,--sinne, sinne! ja sukkelasti nyt. + +MARTHA. Ei tuossa niin kiire liene, ettei mennä kerkiä. (Menee +oikeaan.) + +MAIJU. Huomenna se on perillä ja ylihuomenna ehkä saan jo vastauksen.-- +Jos käskee minun tulemaan heti--entä sitten? Mitä sanovat pappa ja +mamma? Ja Hanna ja Jussi?--Ja kaikki muut?--Mitä ne sanovat?-- + +ELISABETH (tulee oikealta). Eiköhän vaan tullut »Elias Lönnrot», koska +siellä vossikat niin ajavat rantaan? + +MAIJU. Tehty mik' on tehty!--Kirje on laatikossa, en sitä enää saa +takaisin, vaikka tahtoisinkin. + +ELISABETH. Kuuletko sinä? + +MAIJU. Mitä mamma sanoi? + +ELISABETH. Hyvänen aika!' Tuolla tavallako sinä nyt olet laitellut nuo +kukat? + +MAIJU. Millä ta-?--Kas, sitä Marthaa! + +ELISABETH (järjestelee niitä). No--kyllä minä ihmettelen! Aivanhan sinä +olet päästä pyörällä. + +MAIJU. Mamma, rakas kulta!--(nauraen) Marthahan ne näin laitteli. + +MARTHA (ovelta). Tulevat, tulevat! + +MAIJU. Ketkä! + +MARTHA. Hanna,--Jussi,--herra Jumala, vielä kysyy! Kun ovat jo pihassa. +(Vetää päänsä takaisin.) + +MAIJU. Narraa!--Mamma, olisikohan-- + +ELISABETH. No, sitähän minä jo äsken sanoin.--Tuossa ne ovat! + +HANNA (tulee juosten eteisestä). Päivää, päivää! + +MAIJU. Hyvä ihme--Hanna! + +ELISABETH. Terve! mitä sinulle kuuluu, lapsi? + +HANNA (juosten toisen sylistä toisen syliin). Ei kuin hyvää, paljasta +hyvää! Olen kuin taivaassa.--Pahankuriset, kun ette tulleet edes +vastaanottamaan. + +MAIJU. Mitäs, kun emme tienneet.--Oletko sinä nyt tosiaan siinä? En +tahdo uskoa silmiäni. Hanna, annas kun katson sinua! + +HANNA. Katso, katso! + +MAIJU. Niin, sinä se olet, sinä itse! Sinä, sinä si-- + +HANNA. Aa--aa--sinä puristat minut kuoliaaksi! Herkiä jo, hyvä lapsi, +muuten menee henki. + +ELISABETH. Tule nyt tänne, että minäkin saan nähdä, tänne sohvaan +istumaan. + +HANNA. Ette usko, kuinka hauskaa on päästä kotiin!--En minä malta, +mamma, istua, en, en! + +MAIJU. Mutta minä kun en vieläkään tahdo saada päähäni, että Hanna on +tuossa! Että, hän tosiaankin on tuossa! Olen kuin pyörryksissä. + +ELISABETH.--No, ja täällä tulee Jussi. Ajattelin juuri kysyä, mihin hän +jäi. (Jussi ja Teuvo tulevat. Laskevat eteiseen tavaroitaan.) + +JUSSI (eteisestä). Terveisiä Helsingistä! + +ELISABETH. Kiitos, kiitos! + +MAIJU (juosten eteiseen häntä vastaan). Jussi!--Jussi, Jussi, Jussi! + +JUSSI. Pikku harakka! Vieläkö sinä osaat lentää?--(Tuo häntä +tanssittaen ja pyörittäen sisään.) + +MAIJU. Herranen aika, kuinka hauskaa! Nyt sitä pääsee elämään taas! +Oikein sydämensä pohjasta! + +JUSSI. Sen lupaan! Iloa ja riemua--! + +MAIJU. Iloa ja riemua! Ylös taivaasen asti. + +JUSSI. Päivää, mamma! + +ELISABETH. Tervetultua kotiin! + +JUSSI. Kiitoksia! Ja tässä saan esittää mammalle toverini, Teuvo +Rastaan, joka on melkein yhdenlainen velikulta kuin minäkin. + +ELISABETH. Tervetultua, herra Rastas! + +JUSSI. Käännypä tänne päin, Teuvo! Näes, tämä se on sisareni, Maiju, +aika hulivili-- + +MAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee. + +JUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja +ankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin. + +MAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki. + +TEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua! + +HANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut! + +MAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu. +Ei ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja +toinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi +muuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun, +näette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin +poispäin. + +ELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni. + +HANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa +olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.--Mutta, missä +pappa? + +ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon. + +JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen? + +ELISABETH. Ei juuri suorastaan. + +JUSSI. No, sitähän minäkin. + +ELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa. + +JUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan! + +TEUVO. Onhan se vallan luonnollista. + +MAIJU. Kuulkaa! Teidän olisi pitänyt tulla tänne viikkoa ennemmin, niin +olisitte saaneet tanssia suomalaisella seuralla. + +TEUVO. Pidättekö te tanssista, neiti. Maiju? + +MAIJU. Pidän! ja kovasti! Tanssisin vaikka joka päivä, varsinkin +masurkkaa. Siihen olen hirveästi innostunut. + +HANNA Ja sinä osaat? Oletko käynyt masurkkakurssin? + +MAIJU. E--oho! Vai pappa olisi antanut! Ei, mutta minä opin niiltä, +jotka kävivät, ja seuralla tanssin kuin mies. + +TEUVO. Kuin mies? + +MAIJU. Kuin--kuin mestari, minä tarkoitin. + +JUSSI. Ja mamman kuullen sinä tuosta kerskaat? + +MAIJU (kietoo käsivartensa Elisabethin kaulaan) Mamman kuullen. + +JUSSI. Eikä mamma virka mitään? + +MAIJU. Ei mitään. + +ELISABETH (hymyillen). Mitäpä se auttaisi. + +MAIJU. Mamma ei ole vaarallinen. Mamman kuullen saa puhua jos mitä. +Toista pappa-- + +JUSSI. No niin, hän--? + +MAIJU. Pappa on semmoinen luja prinsiippi-ihminen, niinkuin tiedät. + +ELISABETH. Jotako mamma ei ole? + +MAIJU. On, on, tietysti, onhan mammakin. Mutta mamma on niin herttainen +ja hyvä samalla. + +JUSSI. Jotako pappa ei ole?--Maiju rukka, sinä puhut itsesi pussiin +vähän väliä. + +MAIJU. Kuinka sinä olet ilkeä? En puhu enää mitään, koska tartutaan +kiinni jok'ainoaan sanaan. + +HANNA. Se on niin Jussin tapaista. Mutta elä ole milläsikään, kyllä hän +siltä on hyvä poika. + +JUSSI. Poika? Olenko minä poika? + +MAIJU. Sekös pisti! + +JUSSI. Muistaakseni olen neljä vuotta sinua vanhempi, Hanna. + +HANNA. (hymyillen). Saatatpa olla, ei sitä kaikin ajoin luulisi. + +MAIJU. Tytöt näetkös kun kehittyvät aikaisemmin. + +TEUVO. Hyvä, hyvä! Mitä osaat sanoa siihen, Jussi? + +JUSSI. Olkaa jo vaiti! + +MAIJU. Niin että meitä oikeastaan--voi pitää veljeämme vanhempina. + +JUSSI (yrittää ottaa häntä syliin). Sinuakinko?--Pikku lasta. + +MAIJU (pujahtaa pois). Eläs! Minä en olekaan enää mikään »pikku lapsi». +Mamma sen sanoi juuri tänään. Ja kohta saatte nähdä-- + +JUSSI. No, hei! Mitähän nyt tapahtuneekaan? + +MAIJU. Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin +yhdelläkään teistä. + +TEUVO. Ahaa--emansipatioonia! + +JUSSI. Varjele taivas! Joko rupeavat lapsetkin elämöimään! Eikö meillä +ollut ihan tarpeeksi naiskysymyksessä?-- + +MAIJU. Jussi! Malta sinä + +JUSSI. Teuvo,--tule. pois! Muuten joudumme ojasta allikkoon,-- +naiskysymyksestä Helsingissä laps'kysymykseen täällä. + +MAIJU. Minä en ole mikään lapsi, kuuletko sinä-- + +JUSSI. Tule, tule-- + +TEUVO (seuraa). Aivanko todella--? + +ELISABETH. Ei, mutta--Jussi! Mihinkä nyt? + +JUSSI. Peseytymään, mamma. Ja tavaroitamme korjaamaan. + +ELISABETH. No niin! Minä tulen näyttämään teille laatikot, joihin +saatte panna vaatteenne. (Menevät eteiseen.) + +MAIJU. Ähä! Täytyipäs Jussin ottaa käpälämäkeen. Täytyipäs, täytyipäs! + +HANNA. Anna heidän mennä, ja tule sinä kertomaan, mitä kaikkea täällä +on tapahtunut sill'aikaa! + +MAIJU. Mutta johan sinä sen kuulit! Ei mitään! Ei tuon taivaallista!-- +Sinulla tuota lienee kertomista. Sieltä suuresta, avarasta maailmasta! +Voi, jos pääsisin minäkin--! Niin, kuule--on minulla sentään jotain. +Jotain kumman kummaa. Mutta hst! se on suuri salaisuus. + +HANNA. Koskeeko meidän perhettä? + +MAIJU. Koskee, tiedätkös. Meidän perhettä se juuri koskeekin. + +HANNA. Mitä se sitten on? Voi, Maiju, sano pian! + +MAIJU. Jotain hyvin, hyvin merkillistä. Sinä et voi aavistaa-- + +HANNA. Elä nyt kiusaa minua. Kerro jo! + +MAIJU. Uskallankohan? Sitä,--näes, ei tiedä vielä yksikään ihminen, +muuta kuin minä itse. Sano, osaatko olla vaiti? + +HANNA. Vielä kysyt. Tiedät sen entiseltäkin. + +MAIJU.. Hst! Elä puhu niin kovaa! Ettei vaan kukaan kuulisi. Odotas, +kun katson, eikö ole Martha tuolla oven takana. Hän siellä seisoo +välistä kurkkimassa. (Katsoo ruokasaliin.) Eipä ole. No niin korvas +auki, nyt, sen sanon: (juhlallisessa asennossa)--minä aijon mennä +teaatteriin. Ruveta näyttelijäksi, ymmärrätkös. + +HANNA. Sinä? Elä nyt! + +MAIJU. Olen jo kirjoittanut tohtori Bergbomille ja odotan vastausta +mitä pikimmin. + +HANNA. Mutta, Maiju) Sinä narraat? + +MAIJU. Uskot tai et.--Minä en narraa. + +HANNA. Mitä sinä ajattelet? Tietääkö mamma? + +MAIJU (heittäytyy sohvaan). Ei, herran tähden, ei tiedä kukaan, johan +sen sanoin. Ja sinä et saa hiiskahtaa sanaakaan, et ainoallekaan +ihmiselle, muista se! Sitten vasta ilmoitan papalle ja mammalle, kun +kaikki on selvillä. Huuh uuh--tulkoon silloin koko myrsky yhtä haavaa. + +HANNA. Hepä kieltävät jyrkästi, siitä voit olla varma. + +MAIJU. Kieltäkööt! Minä menen sittenkin. + +HANNA. Ja milloin olet tuon päähäsi saanut? + +MAIJU. Oöh, se on siellä pyörinyt jo kauvan aikaa. Siitä saakka, kun +koulussa kerran Lucie-juhlana näyteltiin »Prinsessa Törnroosaa», ja +minä siinä onnistuin niin hyvin, että kaikki ihmettelivät. Pappa oli +vihainen, kun sai sen tietää, ja iski johtajattaren kimppuun kuin +syötävä-- + +HANNA (hymyillen). Herra ihme, kuinka sinä puhut! + +MAIJU. Mutta »hast du mein kirjavajalkainen vasikka gesehen», se oli +liian myöhäistä: minä jo tiesin, miksi minä olin luotu, ja mikä minun +tehtäväni tässä elämässä on! + +HANNA. Tuosta ainoasta kerrasta sen päätät? + +MAIJU. Ei, laps' kulta, minä olen sen jälkeen näytellyt joka päivä. + +HANNA. Näytellyt? Missä? Kenen kanssa? + +MAIJU. Yksikseni, täällä kotona. Tai oikeammin näiden kasvien ja +huonekalujen kanssa. Tuo ficus tuolla on tavallisesti ollut +rakastajana.--Komea rakastaja--eikö totta?--Ja se on minulle niin +uskollinen--ihan niinkuin minäkin sille. + +HANNA. Kyllä olet lapsellinen! + +MAIJU. Ajatteles, mitä tapahtui kerran. Minä näyttelen Juliana +puutarha-kohtauksessa. Olen nostanut tään nojatuolin pöydälle ja +kiipeän sinne ylös. Karmi on ikkunalautana ja ficus seisoo Romeona +alhaalla lattialla. En kuolemakseni tiennyt että pappa oli kotona. +Deklameeraan sitten innoissani: + + "--Oi, armas Romeo, + jos lemmit, niin se suoraan lausu; tai + jos liian pian voitetuks' mun luulet, + rupean tylyks', häijyks', kiellon annan, + kun kosit; muuten en, en millään lailla." + +--En kuule ensinkään, kun pappa avaa oven ja seisoo takanani. »Mitä +kummaa sinä täällä vehkeilet?» kaikuu karskea ääni takanani. Minä alas +semmoista hamppua, että olin päälleni lentää. + +HANNA. Noo? Ja sitten? + +MAIJU. Ei sen enempää.--Nostin kauniisti Romeoni paikoilleen tuonne ja +hajoitin balkongin. + +HANNA (nauraa). + +MAIJU. Sinä vaan naurat. Mutta annahan olla, minusta vielä tulee +jotain. Jotain suurta! + +HANNA (vakavana). Elä, Maiju rakas, kuvittele liikoja. Jos hyvinkin +petyt, + +MAIJU. Ole vaiti, minä en pety. + +HANNA. Sen on moni tehnyt, ja monen elämä on semmoisesta pettymisestä +särkynyt. + +MAIJU. Sinä et sitten usko, että minulla on lahjoja? + +HANNA. Hyvänen aika, enhän minä tiedä, näes. Minä vaan varoitan. + +MAIJU. Mutta kun minä vakuutan--? + +HANNA. No, no, saattaa sinulla olla; en kiellä enkä myönnä, ennenkuin +näen. + +MAIJU. Sepä kumma, ettei minulla olisi! Ja etten sitä itse parhaiten +tietäisi.--Ensi tilassa minä teille näyttelen. Saapas nähdä, mitä +silloin sanot. Luulen, että hämmästyt. + +HANNA. Olen oikein utelias-- + +MAIJU. Tuntuu ehkä vähän ilkeältä näytellä omille ihmisille,--vieraille +olisi paljon helpompaa. + +HANNA. Noo, eikö se ole yhdentekevä. + +MAIJU. Kun ei välitä, niinkö?--Koettaa vaan ajatella, ettei ole ketään +katsomassa. + +HANNA. Vaikka niinkin.--Kuule, siellä on vieraita eteisessä. + +MAIJU. Taivas!--Täti Savén ja täti Emilia! Minä onneton, kun unohdin +papan asian. Nyt minut paha perii--ihan elävänä. + +HANNA. Mitä se on? Mikä sinulla on hätänä? + +MAIJU. Mene sinne ottamaan heitä vastaan. Kylläpähän kuulet mene, +mene!--Tästä mahtaa tulla kaunis soppa. + +HANNA (menee eteiseen). Tervetultua!----On, kyllä mamma on kotona---- +Tänä päivänä »Elias Lönnrotissa»----Kiitoksia----tehkää vaan hyvin ja +käykää sisään---- + +MAIJU. Mitä nyt teen? He minut tappavat varmaan. Mamma, missä mamma? +(Juoksee ruokasaliin. Rouva Savén ja neiti Vuorio tulevat.) + +ROUVA SAVÉN. Meitäkö Maiju niin säikähti, että juoksi pakoon? + +NEITI VUORIO. Meitä tietysti. Nuoret eivät suvaitse vanhoja. Sen olemme +kokeneet ennenkin. + +HANNA. Hyvä täti!--Maiju varmaan meni mammaa hakemaan.--Tehkää hyvin ja +käykää istumaan. (Elisabeth ja Maiju tulevat.) + +ELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa.--Hyvää päivää, +Rosina, päivää, Emilia. + +MAIJU (kumartaa ja tervehtii). + +ELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana. + +ROUVA SAVÉN. Ja mistä syystä? + +ELISABETH. Pappa käskee häntä täti Savénin luokse asialle ja hän +unohtaa. + +ROUVA SAVÉN. No, minä jo ihmettelinkin, miksi en mitään vastausta +saanut.--Kuinka on? Tuleeko pastori meille lukemaan tänä iltana? + +ELISABETH. Kyllä tulee, mutta vasta tuolla kahdeksan aikaan, ennemmin +hän ei pääse. + +ROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen +tulee paljon jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat +kuulla pastoria. + +NEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan +kaikki? + +ELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat. +Jaksavatko he matkan jäljestä--? + +NEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.--Mitä arvelet, +Hanna? + +HANNA. Jos mamma tahtoo-- + +MAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa +nykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa! + +ROUVA SAVÉN.--Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran». + +MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,--jossa pakanain lapsille ommellaan +vaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä! + +ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille +raukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman +kasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista. + +NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja +kaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes +alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata? + +ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä +heitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran +kokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita +kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden +töissä. + +NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on +paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat +meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin. + +HANNA. Ketkä on niin pahoja? + +MAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja? + +ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää. + +ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme +tähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme. + +NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat +niin paatuneita-- + +MAIJU. Että panettelevat ja juoruavat-- + +ELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei? + +MAIJU. Ei!--Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä. + +HANNA. Jospa sentään lähtisimme, niin saisimme nähdä pappaa vähän +pikemmin. Hän varmaan menee »Aamuruskon» toimistosta sinne suoraan? + +ELISABETH. Niin luulen. Ja mielellään hän soisi meidän olevan siellä. + +HANNA. Niin, emmeköhän sitten-- + +MAIJU. Kuullaan ensin, mamma, mitä Jussikin sanoo ja herra Rastas. + +ELISABETH. Ehkä menet kutsumaan heitä tänne. + +MAIJU Kyllä!--Mutta elkää päättäkö mitään sill'aikaa. (Hän juoksee +ruokasaliin.) + +ROUVA SAVÉN. Kuinka hauskaa, jos tulisitte sinne kaikki. Nuoret ovat +meitä tähän saakka ylipäätään karttaneet--mikä siihen lienee syynä? + +NEITI VUORIO. Meillä kun ei ole tarjota sitä, mikä lihalle ja verelle +olisi mieluista. + +ROUVA SAVÉN. Siinä kait se on.--Niin, niin, siinä kait se on. (Jussi, +Teuvo ja Maiju tulevat. Edelliset tervehtivät, Teuvo esitellään.) + +ELISABETH. Täällä on kysymys-- + +JUSSI. Me jo tiedämme.--Maiju kertoi. + +ELISABETH. Ja mitä teette? Tuletteko mukaan? + +JUSSI (hymyillen) Niin, mekö?--Ei, mamma! + +TEUVO. Emmehän me osaa ommella edes--emme ole käyneet yhteiskoulua. + +ROUVA SAVÉN. Voi, eihän teidän tarvitse ommella, tulette muuten vaan. +Näytätte että hyväksytte asian. + +NEITI VUORIO. Niin, ja tehdäänhän siellä muutakin, ei vaan ommella. +Keskustellaan, luetaan. Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää +tuossa meidän pyrinnössämme. Minä ainakin palajan sieltä joka kerta +parempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt. + +JUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan? + +HANNA. Jussi,--käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän +puhuttavaa. + +JUSSI. Tarpeetonta!--Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on +sydämellä! + +HANNA. Hyvä Jussi--! + +JUSSI. En minä ole hyvä. En ole tehnyt vielä ainoallekaan +neekeri-penikalle paitaa. + +ELISABETH (lempeästi nuhdellen). Sinä et ole hyvä. Se kyllä näkyy. + +JUSSI. Ja sentään mamma minusta pitää, vaikka olenkin tällainen,--eikö +totta? + +ELISABETH. Irvihammas! + +ROUVA SAVÉN. Kello on jo paljon.--Teiltä ei sitten tule ketään? + +NEITI VUORIO. Kuulethan sen. Turhaa toivoakaan. + +HANNA: Mamma, eikö me--? + +ELISABETH. Me lähdemme kaikessa tapauksessa.--Jääkööt nämä kotiin. + +MAIJU. Hanna, tule ensin tänne, kun supatan sinulle pikkuisen. (Rouva +Savén ja neiti Vuorio sanovat jäähyväiset ja menevät eteiseen, jonne +Elisabeth heitä seuraa.) + +MAIJU. Anna mamman mennä heidän kanssaan, jää sinä kotiin, minä +näyttelen kohtauksia Noorasta sillä aikaa. + +JUSSI. Näytteletkö sinä kohtauksia Noorasta? + +MAIJU. Näyttelen,--jos sinä olet Helmerinä? + +JUSSI. Teuvo olkoon Helmerinä, minä ennemmin vaikka soitan tarantellaa. + +MAIJU. Hyvä, hyvä!--Herra Rastas on Helmerinä. + +TEUVO. Mutta enhän minä osaa. En ole vielä eläissäni näytellyt. + +MAIJU. Ei se tee mitään. Kerta ensimmäinen! + +ELISABETH (eteisestä). No, Hanna! Me olemme jo valmiita! + +HANNA. Minä tulen.--Pitäkää kenraaliharjoitus tänään. Huomenna tai +jonakuna muuna päivänä näyttelette sitten oikein--niin saamme mekin +nähdä. + +MAIJU. Hanna, Hanna, Enpä olisi uskonut sinua tuommoiseksi. + +JUSSI. Mutta, Hanna, oletko sinä hassu? Viitsit todellakin mennä sinne +Siionin virsiä veisaamaan, noiden vanhojen akkojen kanssa. + +HANNA. Tulen minäkin vanhaksi aikaa voittaen. (menee.) + +JUSSI. Laittaisivat ensin vaatteita kylmän ilmanalan lapsille. + +TEUVO. Ajattelin juuri sanoa samaa. + +JUSSI. Ja antaisivat neekerien olla oloillaan,--niin pysyisivät ehken +paljon onnellisempina. + +TEUVO. No, varmaan. Kun saisivat elää luonnollista elämää-- + +MAIJU (etagerin luona). Kuulkaa, emmekö aloita nyt heti?--Täällä on +kirja, herra Rastas.--Lukekaa Helmerin osaa, sillä välin kuin minä käyn +hiukan koristelemassa itseäni. (Menee ruokasaliin.) + +JUSSI. Minä, tohtori Rank, istun valmiiksi tänne pianon ääreen. + +TEUVO. Saadaanpas nähdä, kuinka hyviä näyttelijöitä me ollaan. + +JUSSI. Kaiketi olet nähnyt Nooraa suomalaisessa teaatterissa? + +TEUVO. Olen toki! Montakin kertaa. + +JUSSI. Ei sitten hätää. Tee vaan niinkuin näit herra Ahlbergin tekevän. +(Teuvo katselee kirjaa, Jussi soittelee alkua tarantellaan.) + +MAIJU (ruokasalista). Joko saa tulla? + +TEUVO. Kyllä minun puolestani! + +JUSSI. Minä otan sitten alusta. + +MAIJU (tulee sisään koristeltuna, kastrullin kansi tamburiinina). +Soittakaa, tohtori Rank, nyt tahdon tanssia! (Jussi soittaa, Maiju +tanssii.) + +TEUVO. Hitaammin--hitaammin. + +MAIJU. En voi toisin. + +TEUVO. Ei noin hurjasti, Noora. + +MAIJU. Juuri niin pitää olla. + +TEUVO. Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun. + +MAIJU (heiluttaa kastrullin kantta). Sanoinhan minä sen! (Pastori tulee +eteiseen, asettaa keppinsä ja hattunsa pois ja tulee viimein ovelle, +jossa pysähtyy katselemaan. He eivät häntä huomaa.) + +MAIJU. Tässä näet iloa, Kristiina. + +TEUVO. Rank, lakkaa soittamasta, onhan tämä selvää hulluutta. Lakkaa, +sanon minä. (Jussi lakkaa. Maiju pysähtyy ja putoo taaksepäin Teuvon +käsivarrelle.) + +TEUVO. Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki, mitä sinulle +opetin. + +MAIJU (viskaa pois kastrullin kannen). Näetkös sen nyt itsekin? + +TEUVO. Tässä tarvitaan oikein johdatusta. + +MAIJU. Niin, näethän, kuinka tarpeellista se on. Sinun pitää johdattaa +minua viimeiseen asti, Torvald. + +TEUVO, Siihen voit täydellisesti luottaa. + +MAIJU. Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä +paitsi minua--et saa aukaista mitään kirjettä--et kirjelaatikkoakaan. + +TEUVO. Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä? + +MAIJU. Pelkään, pelkään sitäkin. + +PASTORI (ovella). Mi-mitä tämä on? Maiju, oletko sinä--? + +MAIJU (hyppää ylös). Pappa--! + +JUSSI. Hyvää iltaa, pappa! Terveisiä Helsingistä! + +PASTORI. Hyvää iltaa! + +JUSSI. Toverini, Teuvo Rastas. On tullut tänne Savoon kesää viettämään. + +PASTORI. Terve, terve!--Mihinkä sinä menet, Maiju! + +MAIJU. Ajattelin--toimittaa teetä sisään. + +JUSSI. Me täällä harjoittelimme näyttelemistä juuri kun pappa tuli. + +PASTORI. Maijun tuumia, arvaamma.--Sille pistää päähän milloin +minkinlaisia hullutuksia, joilla tuottaa minulle ainaista mieliharmia. + +JUSSI. Elkää toruko, pappa, tämä ei ollut mitään vaarallista. Meitä +hauskuuttaakseen hän sen vaan teki, kun mamma ja Hanna menivät +ompeluseuraan. + +PASTORI. Ja sinä et mennyt, vaikka minä nimenomaan käskin? + +MAIJU. Kun jäi Jussikin kotiin Ja herra Rastas. + +PASTORI. Kuuluiko se sinuun? + +JUSSI. Hän ei tahtonut jättää meitä yksin näin ensi iltana. Hyvä +tarkoitushan Maijulla siinä oli. + +PASTORI. Kyllä minä ne tunnen ne tarkoitukset.--Pian päällesi nyt ja +laita itsesi sinne,--minä tulen kohta jäljessä. + +JUSSI. Mutta, pappa, täytyykö hänen tosiaankin mennä? + +PASTORI. Täytyy. Se oli päätetty aikoja sitten.--Noh--? Mitä sinä +viivyttelet? (Maiju menee.) + +PASTORI.--No niin!--Vai te olette tullut--Savoon kesää viettämän, +herra--kuinka olikaan nimenne? + +TEUVO. Rastas. + +PASTORI. Rastas, aivan oikein.--Niin, onko aikomus tutustua Savon +kansaan, vai muutenko vaan--? + +TEUVO. Olihan minulla vähän sekin mielessä--Jussi kun sitä on niin +kehunut-- + +PASTORI. Niin, Jussi on kovasti kiintynyt tähän paikkakuntaan. Ja--ja +ja--ja eikä se ihme olekaan. Onhan täällä paljon hyvää--paljon hyvää, +jos paljon pahaakin.--Sinä tulit muuten parhaasen aikaan, Jussi. Aivan +kuin lähetettynä. Minulla on täällä laveat tuumat--olin juuri +»Aamuruskon» toimistossa, ja pistäysin katsomaan olitko jo kotona.-- +Niin on,--laveat tuumat, joihin tarvitsen sinun apuasi. + +JUSSI: Onpa hauska kuulla--? + +PASTORI. En jouda nyt tällä hetkellä niistä puhumaan sen enempää.-- +Jätetään aamuun.--Mielelläni tosin olisin tahtonut saada asiat selville +niin pian kuin mahdollista... Mutta kun tulin heille luvanneeksi,-- +niin, mennä minun täytyy. Ei siinä auta. Jätetään aamuun, niinkuin +sanoin. Ennätämmehän sittenkin vielä.--Ne minua siellä odottavat-- +hyvästi, siksi aikaa! (Hän menee.) + +JUSSI. Hyvästi, hyvästi! Mitä lienee ukolla mielessä? + +TEUVO. Jotain erinomaista. + +JUSSI. Jotain erinomaista se oli kaikesta päättäen. + +TEUVO. Minä arvaan. + +JUSSI. Noo--? + +TEUVO. Hän aikoo sinut naittaa. + +JUSSI. Ole vaiti! + +TEUVO. Saatpas nähdä. Hän tahtoo saada sinut kristillisen avioliiton +turvalliseen satamaan. + +JUSSI. Turha vaiva! Minua se satama ei ollenkaan houkuttele.--Mutta +milläs lailla me vietämme tätä iltaa, kun jättivät meidät näinikään? + +TEUVO. Emmekö lähde kävelemään? + +JUSSI. Niemelle, niin! Aivan oikein. Ja otamme siellä pikku tuutingit. + +TEUVO. Se sopii! + +(Esirippu alas.) + + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Seuraava aamu. Sama huone. Elisabeth kastelee kukkia. Pastori istuu +kiikkutuolissa ja polttaa piippua.) + +PASTORI. Sinun täytyy pitää Maijua paremmin silmällä. Ei antaa hänelle +liian paljon vapautta. Eikä milloinkaan jättää häntä yksin nuorten +miesten kanssa. Ei millään ehdolla. + +ELISABETH. Mutta sitä on melkein mahdoton välttää. Ja kun hän kumminkin +piakkoin on lähetettävä ulos maailmaan. + +PASTORI. Mihinkä sitten? + +ELISABETH. Noo jatko-opistoon, arvelen, niinkuin Hannakin. Johan siitä +viime vuonna oli puhetta. Etkö muista? + +PASTORI. Ehkä! Mutta nyt ovat asiat kääntyneet toisin. Minulla ei ole +varaa kustantaa häntä jatko-opistoon. Hannankin täytyy keskeyttää-- +ajattelin juuri mainita sinulle siitä. + +ELISABETH. Hannanko keskeyttää? Mutta sehän on mahdotonta. Nyt, kun +hänellä on vaan vuosi jäljellä. + +PASTORI. No niin,--vuosi jäljellä! Mutta mitä se häntä oikeastaan +hyödyttää? Opettajan paikkaa hän tuskin saa--kilpailu on jo siksi +suuri. Ja muussa tapauksessa ei hän niillä tiedoillaan tee juuri +mitään. + +ELISABETH. Hanna raukka! Kuinka hän mahtaa tulla tästä pahoilleen. + +PASTORI. Hm--ikävä kyllä.--Vaan minkä sille voi? + +ELISABETH. Niin ahkera kuin hän on ollut ja niin suurella halulla kuin +hän on koettanut edistyä. + +PASTORI. Ahkera hän on, sen kyllä myönnän, mutta lahjoja--niitä häneltä +puuttuu. + +ELISABETH. Mistä sen tiedät? Et siitä koskaan ole selkoa ottanut. + +PASTORI (kohottaa olkapäitään). Näkeehän sen. + +ELISABETH. Minä luulen aivan päinvastoin. Enkä tiedä--mutta minusta on +suorastaan väärin pakoittaa häntä nyt lopettamaan--ja jättämään kaikki +kesken. + +PASTORI. Minkä sille voi? Minulla ei ole varaa, niinkuin jo sanoin. Ja +velkaa en tahdo tehdä, se on vastoin prinsiippiäni. + +ELISABETH. Mutta, hyvä Henrik, onhan meillä riittänyt tähänkin asti.-- + +PASTORI. Tähän asti en ole tarvinnut rahoja muuanne, sen vuoksi olen +voinut käyttää niitä yksinomaan perheeni hyväksi. Nyt on toisin. +Yleiset asiat tarvitsevat kannatusta, nekin. Niitä ei käy enää +laiminlyöminen. + +ELISABETH. Ethän niitä ole laiminlyönyt, Henrik. Tunnollisesti olet +aina hoitanut virkasi. + +PASTORI. Siinäpä ei ole tarpeeksi--näinä aikoina. Epäusko leviää +leviämistään. Sanaa ei lueta,--saarnaa kuunnella, sakramenttiä +ei nautita. Yhteiskunnassa ja valtiossa liikkuu hajoittavia +aatevirtauksia. Niitä täytyy pontevasti vastustaa, muuten kukistavat +kirkkomme tykkänään. + +ELISABETH. Vastustaa, niin. Mutta millä tavalla? + +PASTORI. Etupäässä sanomalehtien kautta. Niillä on mahti ja valta +nykyaikana. Ne ne ohjaavat yleistä mielipidettä. Vievät ihmisiä +laumoittain mukanaan minne tahtovat. + +ELISABETH. Sinä et sitten luota enää kirkon omaan sisälliseen voimaan? + +PASTORI. Sen--sisälliseen voimaan? + +ELISABETH. Niin, hengelliseen voimaan, minä tarkoitan. + +PASTORI Kyllä ymmärrän. Ja miksi en siihen luottaisi? Tietysti minä +luotan. Mutta eihän se estä minua sanomalehden toimesta. + +ELISABETH. Aijotko perustaa uskonnollisen aikakauslehden? + +PASTORI. Eikä--ei! Näitä minä vaan ajattelen, näitä tavallisia +paikkakunta-lehtiä. Niiden kauttahan ne juuri levittävät kansaan tuota +epäuskon myrkkyä, mutta kun me saamme ne pappien, taikka ylipäätään +kristillismielisten haltuun, niin--Missä muuten Jussi on? Nukkuuko hän +vielä? + +ELISABETH. En tiedä, minä laitan katsomaan. (Menee oikeaan ja tulet +vähän päästä takaisin.) + +PASTORI. Näes, nyt on asia sillä lailla, että tämä »Aamurusko» on +tuottanut kustantajalleen suurta tappiota viime vuonna, ja hän aikoo +sen vuoksi luopua siitä tykkänään, Mutta lehti on, niinkuin tiedät, +perustettu juuri vastapainoksi noille epäkristillisille, niin +sanotuille »vapaamielisille»,--emmekä siis millään ehdolla voi antaa +sen kuolla. Olemme pitäneet useita kokouksia, joissa on keskusteltu ja +tuumailtu sinne, tänne. Ja illalla viimein päättyi siihen, että minä +sen otin. + +ELISABETH. Kustannettavaksesi? + +PASTORI. Sekä kustannettavakseni että toimitettavakseni. Kaikki tyyni +käy minun edesvastauksellani. + +ELISABETH.. Mutta--kuinka sinä ennätät? meneehän aikasi ihan tarkkaan +omissa toimissasi. + +PASTORI. Täytyy panna yötä lisäksi--ellei muu auta. + +ELISABETH. Ja sitten--onko hyvä hajoittaa voimiaan? Nyt juuri kun +kirkko niitä kysyy enemmän kuin milloinkaan tätä ennen. Siellähän +pappien tulisi työtä tehdä,--korjata epäkohtia, puhdistaa, elähyttää-- + +PASTORI. Sitähän teemme, sitähän olemme tehneet kaiken aikaa. + +ELISABETH. Jospa olette erehtyneet ja menneet väärään suuntaan? Minusta +väliin tuntuu-- + +PASTORI. Mitä tuntuu? + +ELISABETH. Kuin olisivat vastustajamme jossakin määrin oikeassa. + +PASTORI. Sinä alat hermostuttaa minua.--Hekö oikeassa? Jumalan +kieltäjät, epäuskon levittäjät. Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla, +vaikka onkin nainen.--No, tuollahan Jussi tulee. Hyvää huomenta! +Pitkäänpä sinä olet maannut. + +JUSSI. Pitkään.--Viivyimme kovin myöhään illalla niemellä-- + +PASTORI. Paha tapa. Semmoista tulisi välttää.--Mutta emme nyt huoli +puhua siitä tällä kertaa. Tahtoisin keskustella tärkeistä asioista +kanssasi. + +JUSSI. Niin, pappa eilen jo mainitsi jotain semmoista. + +MAIJU (ruokasalista). Mammaa! Mamma tulisi tänne vähäisen! (Katsoo +ovelta.) Pikipäin vaan, uunia katsomaan, että jos siellä on paras +lämmin peparikaakuille. + +ELISABETH. Minä tulen. (Ottaa ruiskukannun ynnä kukkaruukuista +keräämänsä roskat, ja poistuu oikeaan.) + +PASTORI. Sinäkö kirjoitit »Suomettareen» tässä talvella muutamia pieniä +kertomuksia »Jussin» nimimerkillä? + +JUSSI. Minähän se olin. Pieniä kynäpiirteitä vaan-- + +PASTORI. Arvasin juuri. Vai ne olivat sinun kirjoittamiasi. + +JUSSI. Pappa ne siis luki? + +PASTORI. Illalla ne vasta luin oikein, silloin vaan silmäilin. Mutta +nyt hain lehdet uudelleen käsille, nähdäkseni, minkälainen kynä +sinulla on. + +JUSSI. Noo ja mitä pappa sanoo siitä? + +PASTORI. Ooja,--hyvä vallan. Sujuva ja selvä. + +JUSSI. Samaa ne ovat kehuneet, toveritkin. Ja »Suomettareen» pyysivät +vaan enemmän semmoisia. + +PASTORI. Sinulla on lahjoja, sinun pitäisi antautua tykkänään +sanomalehti-alalle. + +JUSSI. Tietääkö pappa--minä olen juuri sitä ajatellut. Sepä hauskaa, +että tuumamme sattuivat noin yhteen. + +PASTORI. Minulla on jo valmiina ehdotuskin. Tämä meidän lehtemme +»Aamurusko»--olet kai sitä seurannut siellä Helsingissä? + +JUSSI. No, enpä sanottavasti. Mutta tunnen minä sen kannan yhtä hyvin. + +PASTORI. Vakava, kristillismieiinen lehti. + +JUSSI. Niin, kyllä tiedän. + +PASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin. + +JUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan. + +PASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt +tulen jo syksystä vallan päätoimittajaksi-- + +JUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi? + +PASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun. + +JUSSI. Minuun? + +PASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä +sihteerinä että apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja, +»kaikenlaista» ja sen semmoista, pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me +kyllä pitäisimme huolen. + +JUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään? + +PASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian +laimea, välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos +mieli jotain vaikuttaa. + +JUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen. + +PASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee +kirjoituksistasi »Suomettaressa». Ja lisää totut, kun pääset työhön +oikein käsiksi. + +JUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti +vapaamielinen, pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen +suuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua konservatiiviseen lehteen, +millään lailla. + +PASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen +suuntaan--? Tuohon roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole +omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne +tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa +mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä +ryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä +vain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat +tyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On +tosiaankin! + +JUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo +siksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita. + +PASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että +olet vaikutusten alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta +sitä paitse--mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä +kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain +leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä +sattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista +sinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä +pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat. + +JUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen +sanomalehden toimitukseen. + +PASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit +verratakaan? Minulla on varmat vakuutukset, jotka perustuvat +ilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina velvoitettu taistelemaan +kirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli riidellä. +Niinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä +sinun tarvitse puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta +ylimalkaan, että nuoret puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan +ymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä, siksi kuin viisastuvat ja +pystyvät niitä oikein arvostelemaan. + +JUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka +on nuorten paras ase nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää +auktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla puhumattakaan +tyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään +vapaiksi. + +PASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään. +Mutta siitäkin täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi. +--No niin, päätetty asia siis! Sinä jäät kotiin ensi vuodeksi? + +JUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa +siihen lehteen. + +PASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule +mitään vaikeuksia. Ja pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet. +Otamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty. Mutta nyt koetamme +aluksi yhdessä, isä ja poika. + +ELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen +pöydässä. + +PASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon. +Kumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi, +mieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.-- +Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo +selvillä. (Menee.) + +JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa +minua siihen, ei vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa, +luultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka siitä tekisi lopun. + +ELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa +voi sinua pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat +jäähtyvät. + +JUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä. + +ELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka +vähästä sinä joudut suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä +silloin sanoisit! + +JUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä? + +ELISABETH. Kyllä kuulet. + +JUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin +ennenkin. + +ELISABETH. Niin--kuulukoon vaan. + +JUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta? +(Ruokasalin ovelle.) Hanna; tules tänne! + +ELISABETH. Ei,--anna hänen syödä. + +HANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut. + +JUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa? + +HANNA. Ei mikään.--Kuinka niin? + +JUSSI. Kun mamma sanoo. + +ELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta. + +HANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä? + +ELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken +jatko-opisto. + +HANNA. Voi, minkätähden? + +ELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää. + +JUSSI. Sanoiko hän niin? + +ELISABETH. Sanoi. + +HANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä? + +ELISABETH. En tiedä mitään neuvoa. + +HANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla? + +ELISABETH. Millä, hyvä lapsi? + +HANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan. + +ELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä +tehdä. + +HANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä. + +JUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä +kustantaa. Ja hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen »jalon +harrastuksen» rinnalla ole mikään minkään arvoista. + +ELISABETH. Jussi, elä puhu noin! + +HANNA. Puhtaaksikirjoitusta minä myöskin voisin toimittaa. + +ELISABETH. Siitäkään ei suurta etua olisi. + +HANNA. Eikö minulle sitte aukeaisi mitään mahdollisuutta?--Eikö +milloinkaan? + +ELISABETH. Rakas lappi! + +JUSSI. Elä ole pahoillasi, Hanna. Kyllä minä pidän sinusta huolen. + +HANNA. Hyvä Jussi! Sinulla on tarpeeksi huolta vielä omasta +tulevaisuudestasi. + +JUSSI. Yksi vuosi enää jäljellä, eikö niin? + +ELISABETH. Yksi vuosi. + +JUSSI. Sinä tulet lopettamaan jatko-opiston, luota siihen. Minä +kustannan, minä hankin rahoja. + +HANNA. Kuuleeko mamma, kuinka hyväsydäminen hän on? + +JUSSI. Puhu siinä nyt hyvistä sydämistä! + +ELISABETH. Mutta millä sinä, Jussiseni, rahoja hankkisit, paremmin kuin +Hannakaan? + +JUSSI. Työlläni. Sepä kumma, ettei tänlainen mies maailmassa työtä +löytäisi. + +HANNA (laskee kätensä hänen kaulalleen). Minäpä en ota sinun rahojasi. +Jonkun keinon vielä keksin, millä itse pystyn ansaitsemaan. + +JUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä. + +HANNA. Mutta enpäs ota,--enpäs.--Sinä rakas, herttainen veli! + +JUSSI. Elä nyt ole lapsellinen.--No niin, kas niin! Teillä aina pitää +oleman niitä tunteita. + +MAIJU (ruokasalista). Martha--ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää +antako palaa! (Tulee juosten, peparkaakku-talrikki kädessä, valkoinen +esiliina edessä, hihat ylöskäärittynä.) Hihei! Lämpimäisiä,-- +peparkaakkuja! Missä herra Rastas? (Huutaa takaisin ruokasaliin.) +Martha, juoskaa sanomaan, että herra Rastas tulisi tänne heti paikalla. +Kiireimmän kautta!--ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.--Mutta +katsella saatte: Jussi, käännä silmäsi tänne'--ovatko kauniita? Tekeekö +mielesi? + +JUSSI. Tuohan maistaa yksi. + +MAIJU. Ei vielä, hyvä herra. »Snälla barn bruka vänta.»--Mammalle +annetaan jo edeltäpäin, jos mamma tahtoo, ei muille. + +ELISABETH. Mammakin malttaa odottaa. + +TEUVO (tulee oikealta). + +MAIJU. Joutukaa, joutukaa, herra Rastas! Täällä on suuret +peparkaakku-kestit. Istukaa tuonne ja odottakaa. Nyt ne alkavat. +Mammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi. + +ELISABETH. Kiitos, minä tyydyn yhteen.-- + +MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro. + +HANNA. Kuinka monta? + +MAIJU. Yksi vaan!--Herra Rastas, olkaa niin hyvä! + +TEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä. + +MAIJU. Juur'ikään uunista otetuita.--Jussi, sinä,--hyi, tuota veijaria, +kun sieppasi kaksi.--Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä? + +ELISABETH. Ei sovi moittia. + +TEUVO.. Nämä ovat vallan mainioita. + +MAIJU. Niin, enkös osaa leipoa, minä? ja kun niitä tuli vielä niin +paljon, likemmä kaksisataa, tietääkö mamma. Pellit eivät tahtoneet +riittää mitenkään. Semmoinen siunaus oli sillä taikinalla.--Ja, +arvaatteko, mistä se tuli? + +HANNA. Noo? + +MAIJU. Kun tein taikoja! Pyöritin ruukkua yhdeksän kertaa myötäpäivää +ja luin vispatessani. kolmasti »Isä meidän». + +ELISABETH. Mutta Maiju! + +MAIJU. Kas niin, onko sekin paha, että lukee »Isä meidän»? Tuossa se +nyt nähdään. Teinpä niin tai näin, minua aina torutaan. Olkoon, sama +se! En lue enää tuon koommin sitä rukousta. + +HANNA. Kuinka silloin käy peparkaakkujen? + +MAIJU (ottaa pallonsa esille). Käyköön kuinka hyvänsä, minä vähät! +Koska minun ei kerran anneta--Hanna, tule leikkimään kammaripeliä. + +HANNA (siirtyy lähemmäksi). En minä osaa. + +MAIJU. Pian sen opit. Katsele, kun minä heitän. + +ELISABETH. Taas! + +MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro. + +MAIJU. Taas, mamma! Pikkuruisen vaan. Olenhan minä ollut niin ahkera +tänään.--Näes nyt, Hanna. Ensin otetaan näin: yksi, kaksi, kolme. Ja +sitten tulee tämä: yksi, kaksi, kolme. Sitten yksi, kaksi, jne. + +JUSSI. Kuule, Teuvo! Mitä se oli kuin sinä matkalla puhuit »Nuoresta +Suomesta»? Etkö sanonut, että tarvitsevat lisävoimia toimitukseen? +Keneltä sen kuulit? + +TEUVO. Heiltä itseltään, »Nuoren Suomen» miehiltä. + +JUSSI. Milloinka? + +TEUVO. Aivan hiljan. Siinä juuri lähtiessäni. + +JUSSI. Ottaisivatkohan minut? Mitä luulet? + +TEUVO. Sinut? No, tietysti ottaisivat mielellä hyvällä, siitä olen ihan +patentti. + +JUSSI. Mutta jospa ovat jo saaneet. + +TEUVO. Niin ottaisivat sittenkin. On sinun kynäsi jo siksi tunnettu. +Tahdotkos muuten, niin laitan heti sähkösanoman ja kysyn? + +JUSSI. Laita!--Laitapas tosiaankin! + +MAIJU (keskeyttää pallonlyönnin) Varro! Kuunnellaan mitä nuo puhuvat. +(Kuuntelee, kädet ja pallo selän takana.) + +JUSSI. Niin saan sen asian selville heti. + +ELISABETH. Rupeisitko sitten kumminkin sanomalehden toimitukseen, +Jussi? Ja äsken papalle niin jyrkästi kielsit. + +JUSSI. Mutta tämähän on vallan toista, mamma. »Nuori Suomi» on +vapaamielinen. Siinä saan kirjoittaa aivan oman vakuutukseni mukaan. +Katsella asioita omalta kannaltani. Ei, tämä on tykkänään toista! + +ELISABETH. Vapaamielinen, sanot? Se on sitten niitä lehtiä, joita pappa +juuri vastustaa? Niitä epäkristillisiä? + +JUSSI. Ei, mamma pelkää suotta. Ei se itse asiassa ole enemmän +»epäkristillinen» kuin »Aamuruskokaan». Eroitus on vaan siinä, ettei se +pidä kristillisyyttä keppihevosenaan. + +ELISABETH. Mutta, rakas lapsi, kun ne papan mielestä kumminkin ovat +vaarallisia. + +JUSSI. Niin, minkä minä sille voin? Minun mielestäni taas hänen +kannattamansa lehdet ovat vaarallisia siinä, että ne ihmisiä +tyhmentävät. Eivät anna heidän vapaasti harjoittaa ajatuskykyään, vaan +sotkevat pois entisenkin. + +ELISABETH. Ja mitä seuraa, jos te papan kanssa joudutte vastakkaisiin +lehtiin? + +HANNA. Elä päätä vielä, Jussi! Mieti huomiseen. + +JUSSI. Ei se miettimisestä parane. Tässä on mennyt aikaa hukkaan jo +liiaksikin, nyt ruvetaan työhön. Oikein innolla. Ja oma minun asiani, +ei siinä kysytä lupaa keneltäkään. + +MAIJU (näpäyttää sormiaan.) Hyvä, hyvä! Juuri niin minäkin ajattelen. +(Pyörähyttää ympäri ja heittää pari kertaa palloa ilmaan.) Juuri niin +minäkin ajattelen. + +TEUVO. Minä siis menen. + +JUSSI. Mitä pikimmin. + +TEUVO (menee eteiseen, josta samassa laskee kirjapainon pojan sisään). +Ylioppilas Valtaria? Käy sisään.--Jussi, täällä eräs poika sinua hakee. + +JUSSI. Mikä asia? + +POIKA. Pastori käski teitä tulemaan kirjapainoon nyt heti. Siellä on +»Aamuruskon» toimittajat, ja ne tahtoisivat teitä tavata. + +JUSSI. Minua? Mitä ne minusta? + +POIKA. En tiedä. Pastori ei sanonut muuta. + +JUSSI. »Aamuruskon» toimittajat? Kyllä en lähde. + +ELISABETH. Et lähde?--Vaikka pappa laittoi hakemaan? + +JUSSI. Siellä syntyisi meille kiistaa, mamma, vieraiden ihmisten +kuullen. Ja mitä siellä teen, kun en kumminkaan aijo ruveta heidän +lehteensä? + +ELISABETH. Jospa sentään kävisit edes ilmoittamassa? + +JUSSI. Minä kirjoitan ennemmin. (Repäisee noteskirjastaan lehden, johon +kirjoittaa, antaa sen pojalle.) Vie tämä isälleni. (Poika menee.) + +ELISABETH. Mitenkä kirjoitit, Jussi? + +JUSSI. Suoraan vaan, niinkuin asia on. + +ELISABETH. Senkin, että olet tarjoutunut »Nuoreen Suomeen»? + +JUSSI. Sen myös. + +ELISABETH (puoliääneen). Mitä tästä tulee! + +HANNA. Sinulle aukeaa lavea työala, Jussi, sanomalehden toimittajana. + +JUSSI. Niin, eikö totta? Nykyisenä murreaikana varsinkin, kun joka +haaralla vaaditaan uudistusta, ja syvää, perinpohjaista uudistusta. + +HANNA. Miekkoinen! Nyt pääset tietämään, mitä elämä on. + +JUSSI. Toisella kädellään saa heiluttaa miekkaa, toisella rakentaa. + +MAIJU. Niinkuin Israelin lapset Jerusalemissa Nehemian aikaan. + +JUSSI. Sattuva vertaus. + +MAIJU. Onpa se sukkelaa! Jestapoo! + +ELISABETH. No, Maiju! + +MAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä +vaarallista?--jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi +jestapoo. + +ELISABETH. Yhden asian? + +MAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei +tiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.--»Tyst, +tyst, lilla rÃ¥tta, katten söker efter dig.» (Heittelee palloaan.) Elä +hiisku, hiirulainen, katti... + +JUSSI. Sano minulle! + +MAIJU. E--oho! Vai minä sanoisin En--en, en, vaikka mikä olisi. Elä +luulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) »Jyrkän vuoren rinnassa +niitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin +rasva--» + +JUSSI. Kuule, ketä se koskee? + +MAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.--Niin, koskee se vainen +teaatteriakin--ja yleisöä--ja suomalaista taidetta-- + +JUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi. + +MAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä. + +HANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi. + +MAIJU. Että sinä saatat olla, Jussi, niin hirmuisen paha. + +JUSSI. Minunko syykseni sen panet? Itsehän sinä ilmoitit. + +MAIJU. Kukaan muu ei olisi hoksannut-- + +ELISABETH. Elä rupea hulluttelemaan, hyvä lapsi. Meillä on kylläksi +tosissakin. + +MAIJU. Ei se ole hulluttelemista, mamma. Saan minä seurata +taipumuksiani yhtä hyvin kuin Jussikin. + +ELISABETH. Sinä olet lapsi, mitä sinä vielä ymmärrät taipumuksistasi. + +MAIJU (puoli-itkussa). Niin, tuossa se taas on! Nyt mamma taas sanoo +minua lapseksi. Mutta antaahan olla, vielä minä näytän-- + +HANNA. Hiljaa, pappa tulee-- + +MAIJU. Elkää edes virkkako mitään papalle. Ettehän virka?--Mamma, +rakas, kulta--(Pakenee oikeaan samassa kuin Pastori tulee eteisestä.) + +PASTORI. Jussi, tämä ei ikinä voi olla sinulta täyttä totta. + +JUSSI. On, isä. + +PASTORI. Mutta sinä et tiedä, mitä teet. Et ole punninnut asiaa. + +JUSSI. Se on niin selvä itsestänsä, ettei sitä tarvitse järin paljon +punnita. + +PASTORI (katsoo kelloaan). Ethän ole vielä kirjoittanut? + +JUSSI. En ole kirjoittanut, vaan pyysin Rastasta lähettämään +sähkösanoman. Hän on siellä parast'aikaa. + +PASTORI. Epuuta! Laita toinen sähkösanoma heti jäljessä, jossa peruutat +tarjouksesi. + +JUSSI. En minä sitä tee, isä, en missään tapauksessa. + +PASTORI (pyyhkii otsaansa). Tunnetko sinä, minkä hengen lapsia »Nuori +Suomi» on? Oletko tarkoin seurannut sitä lehteä? + +JUSSI. Olen, tietysti. En siihen muuten niin halusta pyrkisikään. + +PASTORI. Ja sinä myöskin käsität sen tarkoitusperät? + +JUSSI. Täydellisesti. »Nuori Suomi» on vapaamielinen ja harrastaa +edistystä. + +PASTORI. Niin--edistystä pahassa. Edistystä sillä tiellä, joka +kadotukseen vie. + +HANNA. Ei, pappa-- + +PASTORI. Edistystä, sanon minä, sillä tiellä, joka kadotukseen vie. +Minä ne tunnen, nuo alasrepivät, hajoittavat pyrinnöt. Ei ole ensi +kertaa, kun ihmishenki tekee kapinaa Jumalaa vastaan. Hylkää hänen +auktoriteettinsa ja asettaa sijaan oman lyhyen ajatuksensa, joka ei +ulotu hetkeä kauvemmaksi, maan multaa ylemmäksi, saatikka että se +pystyisi käsittämään ijankaikkista, ilmoitettua totuutta. + +JUSSI. Papan mielestä pitäisi aina vaan sokeasti uskoa, mitä +tyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. Mihin ihmiskunta viimein +joutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä. + +PASTORI. Sen se tekee, jos sanan valon hylkää ja heittäytyy oman +pimitetyn järkensä nojaan. Tiedätkö, minkälainen se viettävä pinta on, +jolla poloinen silloin pyörii? Minä selitän sen sinulle lyhyissä +piirteissä. + +JUSSI. Olenhan kuullut tuon kaiken jo lapsuudesta saakka. + +PASTORI. Ihmisellinen ajatus kun on asetettu Jumalan auktoriteetin +sijaan, seuraa siitä tahdon vapaus. Mutta ihmisen tahto on paha hamasta +lapsuudesta, sen vuoksi ei tahdon vapaus ole muuta kuin rajattoman +itsekkäisyyden vallalle pääsemistä. Ja niin ilmestyy kaikkien sota +kaikkia vastaan. Jumalan maailmanjärjestys kumotaan, yhteiskunnalliset +lait ja asetukset eivät enää merkitse mitään, jok'ainoa ihminen pyrkii +ylös kukkuloille, ei tyydy kukaan laaksossa olemaan. + +JUSSI. Mitä pahaa siinä, kun se vaan tapahtuu ansion ja luontaisten +kykyjen mukaan, eikä niinkuin tähän asti, että siihen muutamilla on +etuoikeus. + +PASTORI. Kaikki tahtovat valtaa ja valta on sama kuin oikeus. Mitä ovat +nuo niin sanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen +äänivalta,--mitä ne muuta ovat kuin juuri itsekkäisyyden ja vallanhimon +ilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun +historian. Uutta on tässä ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne +meidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja +löydy. + +JUSSI. Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se +ei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan. + +HANNA. Niin se on, pappa, oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta ne +lähtevät sekä naiskysymys että työväenkysymys, kuinka ne silloin +voisivat olla kristinoppia vastaan? + +PASTORI. Minä puhun Jussin kanssa,--pysy sinä erilläsi asioista, joita +et kumminkaan ymmärrä ja jotka eivät sinuun kuulu. »Pyytää auttaa +kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa», sanot?--Mitä vielä! Tuo on vaan +tyhjää korupuhetta, jolla paha henki itseään verhoo. Tositarkoituksena +on kiihoittaa mieliä, sytyttää intohimot tuleen valistumattomissa +joukoissa, jotka eivät pysty arvostelemaan enemmän omaa kuin +yhteiskunnankaan etuja, vaan hyökkäävät silmittömästi kaikkea hyvää +järjestystä vastaan ja matkaansaavat pelkkää häviötä aivan kuin nuo +rajut, valloillaan olevat luonnon voimat. + +JUSSI. Ihme ja kumma, mikä käsitys--! Kansalla, pappa, on usein monta +vertaa enemmän tervettä järkeä kuin oppineilla ja koulunkäyneillä-- + +PASTORI. Ei ainakaan silloin, kun se sokeasti antautuu jonkun nerokkaan +»johtajan» valtaan, joka sitten käyttää hyväkseen sen intohimoja, +päästäkseen itse niiden avulla kohoamaan. »Yleistä äänivaltaa», +»enemmistön oikeutta» huudetaan, ja kansa luulee olevansa ohjaksissa, +vaikka se itse teossa on vaan välikappale yhden tai muutamain +»johtajain» käsissä. + +JUSSI. Parempiko, että olisi pappien käsissä, niinkuin katolisissa +maissa? + +ELISABETH. Jussi--! + +PASTORI. Papit protestanttisissa maissa ovat kansan opettajia, ei +kiihoittajia. He neuvovat tien taivaallisen isän tykö, joka antaa +meille kaikille voimaa kantamaan elämän suruja ja murheita. Nyt +riistetään onnettomilta usko hänen huolenpitoonsa ja rakkauteensa, +riistetään ijankaikkisen elämän toivo, ja--mitä annetaan sijaan? Pieniä +oikeuksia, maallisia etuja, joita yhdellä lainpykälällä voitetaan, +toisella menetetään. Suuri Jumala! ja näillä he luulevat ihmissydämen +syvimpiä tarpeita tyydyttävänsä! + +HANNA. Ei syvimpiä, pappa. Mutta ovathan ne siltä tärkeitä. + +JUSSI. Pappa näkee asiat niin peräti synkässä valossa. Ja se on +luonnollista, tuolla kannalla kun on. + +PASTORI. Minä olen näitä kaikkia tarkoin ajatellut täällä +yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Pelkästä huolesta kansani ja +isänmaani tähden olen valvonut läpeensä monet yöt. Ja yhä uudelleen +olen tullut siihen vakuutukseen, että tämä »uusi suunta» ja kaikki mitä +siihen kuuluu, tämä löyhä »vapaamielisyys», tämä »realistinen» +kirjallisuus, joka rypee lokaviemäreissä, että, sanon minä, tämä kaikki +vie meidät auttamatta perikatoon, ellei ajoissa käännytä siltä pois. +Sen vuoksi päätinkin viimein ryhtyä taisteluun, minäkin, kovaan ja +pontevaan taisteluun. Ja siinä päätöksessä järkähtämättä pysyn. + +JUSSI. Mitä se hyödyttää, pappa? Vanhat totuudet kun kerran ovat +tuomitut kuolemaan-- + +PASTORI. Niinpä kuolen minä niiden kanssa. Ja nyt, valitse sinä! +Tahdotko olla oikean asian puolella, vai menetkö vastustajain riviin? + +JUSSI. Minulla ei ole teidän uskoanne, pappa. Katsantotapani on +tykkänään toinen. + +PASTORI. Ilman verukkeita jäätkö tänne ja rupeatko auttamaan minua +»Aamuruskon» toimituksessa? + +JUSSI. Elkää sitä vaatiko, pappa. Huomaattehan jo itsekin, kuinka +erilainen meidän kantamme on. Tuskin voisimme ymmärtää toisiamme, +saatikka sitten tulla yksimielisyyteen. + +PASTORI. Loruja! Kaikki, mitä olen puhunut, on niin päivän selvää, että +sen lapsikin ymmärtää. + +JUSSI. Minäpä kun en ajattele samalla tavalla. Mutta--turhaan me +väittelemme-- + +PASTORI. Sinun täytyi saada situationi selväksi, sen vuoksi puhuin. Nyt +tiedät, mistä on kysymys, ja voit menetellä sen mukaan. + +JUSSI (vaikenee). + +PASTORI. Katkerata olisi nähdä oma poikansa niiden joukossa, jotka +Herraa vastaan sotivat. + +HANNA. Pappa, rakas.-- + +PASTORI. Vaiti, elä sinä puutu näihin. Olenhan sen sanonut, sinä et +pysty näitä arvostelemaan. + +ELISABETH. Henrik, jätä huomiseksi tämä keskustelu, että ennätät +rauhoittua. + +PASTORI. Ei, nyt se on ratkaistava, tällä hetkellä juuri. + +JUSSI. Lopetetaan, pappa. Emme kumminkaan voi päästä sen selvemmälle. + +PASTORI. Sinä et vielä ole antanut minulle vastausta. + +JUSSI. En tahtoisi pahoittaa teidän mieltänne, pappa. Mutta, jos +vaaditte-- + +PASTORI. Minä vaadin. + +JUSSI--niin täytyy minun sitten jyrkästi kieltää. Minä en voi muuta +kuin pysyä vakuutuksissani, minäkin. + +PASTORI. Ja nuo sinun »vakuutuksesi» muka estävät sinua rupeamasta +»Aamuruskon» toimitukseen? + +JUSSI. Ne estävät. + +PASTORI. Noh--olkoon! Mutta elä silloin pyri »Nuoreen Suomeenkaan». +Pysy järkiään erilläsi. + +JUSSI. Minkätähden? Lieneehän minulla oikeus tehdä työtä ja toimittaa +jotain maailmassa yhtä hyvin kuin muillakin. + +PASTORI. Epäuskoa et saa levittää kansaan. Minä sen kiellän. + +ELISABETH. Henrik, elä kiivastu-- + +PASTORI. Nyt minä sinulta kysyn, Jussi: aijotko sinä tämän jälkeen +liittyä »Nuoreen Suomeen»? + +JUSSI. Siihen, tai johonkuhun muuhun vapaamieliseen. + +PASTORI. Ja kirjoittaa niiden henkeen? + +JUSSI. Niin, tietysti--samalla kannalla kun olen. + +PASTORI. Toisin sanoen: sinä aijot olla mukana kaikissa noissa »uuden +ajan» pyrinnöissä, joista äsken puhuin? + +JUSSI. Voimieni takaa. + +PASTORI. Ja levittää kansaan epäuskoa ja kaikkea pahaa?--Pilkata, +herjata uskontoa-- + +HANNA. Ei hän sitä tee, pappa. + +PASTORI. Hyökätä kirkkoa vastaan, hävittää edesvastauksen ja siveyden +tunnon-- + +HANNA. Ei, ei--! Jussi, selvitä kantasi, näethän, kuinka väärin pappa +sinua käsittää. + +JUSSI. Minä selvitän sen parhaiten työssä. + +HANNA. Pappa, odottakaa hedelmiä, tuomitkaa sitten vasta. + +ELISABETH. Minä yhdyn Hannaan. Kenties me jossain määrin erehdymme, +Henrik. + +PASTORI. Te puhutte sen mukaan, kuin teillä on järkeä. Kun minä näen +kansaani syöksettävän turmioon, pitäisikö minun silloin istua ristissä +käsin ja epäillä omia silmiäni, siksi kuin apu on liian myöhäistä + +JUSSI. Turmiossa juuri ollaan parastaikaa, Ei »uusien» aatteiden +tähden, vaan siitä syystä, että »vanhat» aatteet eivät enää pidä +kutiaan. Koko tuo niin sanottu »Jumalan pyhä maailmanjärjestys» horjuu +omasta heikkoudestaan. Ainoa pelastus on meille uusien totuuksien +kehittymisessä. + +PASTORI. Viimeisen kerran, Jussi: luovutko aikomuksestasi vai et? +Ajattele tarkoin, ennenkuin vastaat. + +JUSSI. En luovu. + +PASTORI. Se onko viimeinen sanasi? + +JUSSI. On, pappa, se on viimeinen. + +ELISABETH. Lopetetaan jo. + +PASTORI. Ei vielä. Minä myöskin tahdon sanoa viimeisen sanani. + +ELISABETH. Henrik-- + +JUSSI, Mikä on se sana? + +PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa. + +HANNA. Pappa, rakas pappa-- + +PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa. + +ELISABETH (nousee). Henrik! »Miehen viha ei tee sitä, mikä hyvä on +Herran edessä.» + +PASTORI. Joka asettuu Jumalaa vastaan ja panee tehtäväkseen uskonnon +hävittämisen kansassa, hän ei ole minun poikani, ja häneltä tuo ovi on +suljettu. + +HANNA. Armahtakaa, pappa! Eihän Jumalakaan ketään hylkää. Hän rakastaa +kaikkia yhtä paljon. Ooh, pappa, te rikotte nyt itse Jumalaa vastaan, +vaikka luulette olevanne oikeassa. + +ELISABETH. Huomenna ehkä ajattelisit toisin, Henrik. + +PASTORI. Päätökseni pysyy: tästä hetkestä saakka ei hän, tuolla, ole +minun lapseni. + +HANNA. Jos hän vaikka erehtyisikin, pappa, niin antakaa hänelle +anteeksi. Me erehdymme kaikki, ja Jumala antaa meille kaikille +anteeksi. + +PASTORI. Mene pois! Jätä minut rauhaan. + +HANNA. Elkää olko, pappa, kova! Te vielä kadutte. + +PASTORI. Mene, sanon minä. + +JUSSI. Hanna, herkiä! + +PASTORI. Olisit estänyt veljeäsi kääntymästä väärälle tielle, siellä +kun olit häntä likempänä. + +HANNA. Ei hän ole väärällä tiellä, vaan ennemmin--Herra auttakoon +meitä-- + +PASTORI. Sano ulos! + +HANNA. Ennemmin olette nyt itse joutunut harhaan. + +PASTORI. Sinä uskallat-- + +ELISABETH. Malta mieltäsi, Henrik, elä mene pitemmälle. Olemmehan jo +tarpeeksi onnettomia. + +PASTORI. Ja minäkö siihen olen syynä? Minä, joka rankaisen Jumalan +kieltäjää? + +HANNA. Ei hän ole Jumalan kieltäjä,--siinäpä se juuri on. Mutta vaikka +olisikin,--niin, vaikka hän olisikin, pappa, ette sittekään saisi häntä +hyljätä. Hyvä paimen jättää kaikki muut lampaat metsään ja menee +etsimään sitä, joka eksynyt on. Ja Kristus rakasti syntisiä enin-- + +PASTORI. Tuletko sinä minua neuvomaan? Sinä--sinä minua neuvomaan? Etkö +ollenkaan ajattele--että olet siksi--liian tyhmä? + +JUSSI. Minun puolestani elä armoa rukoile, Hanna. Se loukkaa minua. En +ole tehnyt mitään rikosta, että täytyisi minun nöyrtyä. Isä on itse +särkenyt välimme, se ei kesken enää eheäksi tule. + +PASTORI. Semmoista kieltä hän jo käyttää. Hedelmät alkavat kypsyä. + +ELISABETH. Viha synnyttää vihaa. Kovuus kovuutta. + +JUSSI. Ehkä onkin parasta että olemme järkiään vieraat toisillemme. +Sitä vapaammin saan kulkea omia teitäni. + +PASTORI. Nyt sen kuulette. Hän ei kaipaa sukua eikä kotia. Ymmärrettävä +asia. Joka kerran korkeimmasta luopuu, mitä hän silloin muustakaan +välittää. + +ELISABETH. Tällä hetkellä hänestä ehkä tuntuu siltä. + +JUSSI. Jos koti ja suku minua sitovat, niin--olen niistä ennemmin +kuitti. + +HANNA (tarttuu hänen käsivarteensa). Sinä pahankurinen! Minäpä en sinua +heitä, elä luulekaan. Riipun sinussa kiinni kuin takkiainen. + +JUSSI (irtautuu hänestä). Heitä irti, ei nyt ole aikaa enää--(ottaa +lakkinsa). Saan ehkä sanoa jäähyväiset. + +ELISABETH. Nytkö jo lähtisit?--Ei--ethän sitä tarkoittanut, Henrik? + +JUSSI. Minun täytyy päästä pois, mamma, heti, paikalla. + +ELISABETH. Viivy huomiseen tai ylihuomiseen. Kaikki voi vielä muuttua. + +JUSSI. Elkää pyytäkö, mamma, en minä saata. + +ELISABETH. Mutta vaatteesi, tavarasi? + +JUSSI. Lähettäkää ne Helsingin asemalle. + +HANNA. Jussi, odota, minä lähden mukaan. + +JUSSI. Kotoa pois? Mitä varten? + +ELISABETH. Seuraa vaan häntä. Sinä teet oikein, Hanna. + +JUSSI. No niin--no, tule sitten! + +HANNA. Mamma jää tänne papan luokse. + +PASTORI. Menköön hänkin, jos haluttaa, menkää kaikki! + +ELISABETH. ja sinutko jättäisimme yksin, Henrik? + +PASTORI. Yksin en jää--Jumala on kanssani. + +ELISABETH. Sinä olisit valmis laittamaan jok'ainoan meistä pois. + +PASTORI. Jos Herran asia niin vaatii. + +ELISABETH. En minä sinusta luovu, Henrik. Hyvästi, rakkaat! Jumalan +haltuun teidät jätän. Hyvästi! + +(Esirippu alas.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Sama huone. Martha pesee ryömyllään lattiata ja hyräilee virttä. Maiju +tulee oikealta, laahaa tyynyä ja peitettä mukanaan sohvalle, johon +laittautuu pitkäkseen.) + +MARTHA. Nooh--mitä kummaa! Siihenkö nukkumaan. + +MAIJU. Niin, kun siellä on niin paljon kärpäsiä minun kammarissani, +ettei saa rauhaa. + +MARTHA. Eikö sitten ole aika nousta järkiään ylös, kello kohta +yhdeksän? + +MAIJU. Yhdeksän, tai kymmenen, tai yksitoista--se ei liikuta minua. +Makaan koko päivän, aamusta iltaan, ja huomenna teen samalla tavalla, +ja ylihuomenna myös. Ja tästä lähtein joka ikinen päivä. Kuuletteko, +joka ikinen päivä! + +MARTHA. Kyllähän minä kuulen. Mutta herranen aika--minkätähden? + +MAIJU. Sentähden, kun en viitsi nousta ylös. Kun minun ei kannata +nousta ylös, ymmärrättekö? + +MARTHA. Ei kannata nousta ylös? + +MAIJU. Ei kannata, ei maksa vaivaa, eikä ole tarpeellista. + +MARTHA. Olisitte jäänyt sitten omaan kammariinne ennemmin, ettehän te +täällä miten, kun tulevat kotiin pastori ja rouva, hyvästä lykystä +sattuu vielä vieraitakin käymään. + +MAIJU. Hiljaa nyt, että saan nukkua. + +MARTHA. Nukkukaa vaan minun puolestani, kyllä pidän suuni kiinni. (Hän +luuttuaa, rymyilee tuolien kanssa ja alkaa uudelleen virttään.) + +MAIJU (nousee ja tiuskaisee). Hiljaa, että saan maata! Kuinka monta +kertaa pitää sanoman yhtä samaa asiaa? + +MARTHA. Herra Jumala, tottahan minun täytyy huonetta siivota, ei siinä +mikään auta. Vai vastaatteko jos jätän kesken? + +MAIJU. Siivotkaa sitten, mutta elkää rymytkö. + +MARTHA. No noh, nukkukaahan pois, minä koettelen liikkua hiljaa. (Pesee +ja jatkaa taaskin virttään. Maiju nytkähyttelee ja voihkii +kärsimättömästi moniaita kertoja, vaan Martha ei sitä huomaa.) + +MAIJU (hyppää istualleen). Tarvitseeko sitä veisata silloin kun +luuttuaa, mutta Martha varsin tekee minulle kiusaa, etten saisi nukkua. +Kaikki ihmiset ovat minulle niin pahoja ja ilkeitä, niin että--(Puhkeaa +itkuun). Eikä ole muuta kuin pelkkää onnettomuutta ja ikävää--yhyy!--ei +mitään muuta koko maailmassa--yhyy!-- + +MARTHA. Voi minun päiviäni! Enhän minä tietänyt, että se teitä niin +vaivasi, kun hiljaa tässä vaan hyräilin. Elkää nyt tuota itkekö, osaan +kait minä olla laulamatta, jos niiks' tulee. + +MAIJU. Kun saisin edes kuolla, en muuta toivoisi. + +MARTHA. Kuolla? Hyvä Isä tokkii! Nuorella ijällä? + +MAIJU. Minä en kestä tätä, en. Menen järveen, lopetan itseni. + +MARTHA. Siunaa ja varjele tuota lasta, kuinka puhuu! Vai järveen! +Elkää, herran tähden, enää toista kertaa päästäkö suustanne semmoisia. + +MAIJU. Mitä varten minä sitten eläisin, sanokaa, mitä varten? Kun on +niin ikäväkin, ettei tahdo tulla toimeen. + +MARTHA. Kovin te olette äreä tänä päivänä. Mikä teitä oikeastaan +vaivaa? Ette mahda olla terve. + +MAIJU. Kertokaa minulle nyt jotain hauskaa, Martha. Jotain oikein +hauskaa, joka edes naurattaisi pikkuisen. + +MARTHA. Kun minä vaan osaisin, niin kyllä kertoisin. Antaapahan olla-- +ei, ei juohdu nyt mieleen mitään semmoista. + +MAIJU. Kertokaa mitä hyvänsä, vaikka kuinka hassua, kunhan vaan +kerrotte. Minä tulen ihan hulluksi muuten tästä ikävästä. + +MARTHA. No vartokaahan--minä kerron satua. Tämmöistä: »Oli ennen +onnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä +pytikkä, Pytikästä pöytäristi, Pöytärististä ripukka--» + +MAIJU. Ei sitä, ei sitä! + +MARTHA. »Ripukasta rintasolki, Rintasoljesta sopukka, Sopukasta Suomen +kirkko, Suomen kirkosta kipinä--» + +MAIJU. En minä sitä tahdo, en! + +MARTHA. »Kipinästä kirjanmerkki, Kirjanmerkistä meteli, Metelistä +meijän herra, Meijän herrasta hevukka--» + +MAIJU. Heretkää--! Voi, herranen aika, kun te vielä kiusaatte minua +ihan tahallanne-- + +MARTHA. Kas niin, nyt se itkee taas! No, jo tuli kummat, kun ei ole +apua mistään. Meni sekin Teuvo herra pois. + +MAIJU. Mitäs hän olisi ruvennut olemaan tämmöisessä ikävässä.--Voih, +minä ihan kuolen! + +MARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä +tohtoriin? + +MAIJU. Missähän mammakin on? + +MARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut +myötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan? + +MAIJU (Väsyneesti). Eikä.--Antaa olla. + +MARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas--! + +MAIJU. Mitä sitten? + +MARTHA. Nouskaa oikein ravakasti ylös, pankaa päällenne ja menkää +kävelemään. Noh? + +MAIJU. En. + +MARTHA. Taikka ruvetkaa työhön. Laitetaanpas yhdessä teidän kammarinne +uuteen järjestykseen tänä päivänä. Muutetaan huonekalut, siirretään +sohva nurkkaan ja-- + +MAIJU. En viitsi, en vaikka--! + +MARTHA. Ottakaa sitten jotain muuta työtä. Korjatkaa mustan hameenne +helma, näkyy olevan jo rikki. + +MAIJU. En, en, en, en! En huoli työtä minkäänlaista. + +MARTHA. Mutta joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä. + +MAIJU. Niinpä olen sitten syömättä. + +MARTHA. Ai, ai, ai, ai! Teitä vielä Jumala rankaisee, Maiju. Nostaa +leivän korkealle. + +MAIJU. Kun minulla olisi edes jokukaan ihminen, jonka kanssa voisin +neuvotella ja johon voisin luottaa. Mutta kun ei ole ketäkään, ei yhtä +ainoata. + +MARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne. + +MAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos +meitä on tai ei. + +MARTHA. Eikö välitä?--Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin. +Vai ei välitä! + +MAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta +lupaatteko olla vaiti? + +MARTHA. Lupaan, tietysti. + +MAIJU. Kunniasanalla! + +MARTHA. No niin, kunniasanalla! + +MAIJU. Kuulkaa sitten (nousee istualleen). Se oli pappa, joka ajoi +Jussin ja Hannan kotoa pois. + +MARTHA. Olkaa nyt--! Pastoriko ajoi pois? Omat lapsensa? + +MAIJU. Niin, eikö se ole hirveätä? Sitä vartenhan minä olen itkenyt +niin paljon näinä päivinä. + +MARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin +hajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.--Hyvät ihmiset sentään! +Semmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä. +Ihanko ijäksi ne ajettiin pois? + +MAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi! + +MARTHA. Ja mistä syystä? + +MAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän +oikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja +minä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua +tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä. +Saavat sitten olla mielissään. + +MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä. + +MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä +soitetaan.) + +MARTHA. Menenkö avaamaan? + +MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on. + +MARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään? + +MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki, +minä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja +Martha heti jäljessä.) + +MARTHA. Parhaasen siivoon te nyt tulittekin. Käykää edes tuonne +pastorin kammariin siksi aikaa, kun saan täällä huonekalut paikoilleen. + +TEUVO. Enkö minä saa jäädä tänne? Vai olenko tiellä? + +MARTHA. No, eipä justiin. Jos herra on hyvä ja istuu tuonne sohvaan. + +TEUVO. Kyllä.--No, ja mitenkä täällä on jaksettu muuten? Terveenäkö on +Maiju neiti? + +MARTHA. Tervennä on. + +TEUVO. Ja kaikki voivat hyvin. + +MARTHA. Hyvin, mikäs siinä!--Herra kait asuu maalla nyt? + +TEUVO. Maallahan minä. Lappalassa täällä likellä. + +MARTHA. Ooho, vai Lappalassa. Jalanko sieltä tultiin? + +TEUVO. Jalan, tietysti. + +MARTHA. Niin pitkän matkan päästä. Mutta on siinä astumista. + +TEUVO. Peninkulma--mitäs tuo on näin nuorelle miehelle.--Ei Maiju neiti +taida olla kotona? + +MARTHA. Kotona on. Kyllä hän tulee tuossa paikassa, kun saa vaan +leningin päälleen. + +TEUVO. Vastako on noussut ylös? + +MARTHA. E--oho! Vai vasta noussut ylös! Kun on tok' jo leiponutkin +monet taikinat tänä aamuna ja tehnyt jos jotain. Rehkinyt tuolta aina +neljästä saakka. + +TEUVO. Neljästä saakka? Ei vähä mitään. + +MARTHA. Siitä se vielä kerran maailmassa tulee rivakka emäntä taloon. +Kuka hänet sitten saaneekin. + +TEUVO. Niin, kukahan saanee--? Kuulkaa onko hänellä jo sulhasia? + +MARTHA. No, niitä nyt on jos kuin! + +TEUVO. Oikeinko todella? + +MARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne +ovat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole +kuullut? + +TEUVO. En.--No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut? + +MARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin +Maijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä +hyvä, ei muuta kuin olla lellottaa. + +TEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:-- +»Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän +kultaisestakin kodista»? + +MARTHA. Onhan niitä aina hupsuja-- + +MAIJU (tulee oikealta). Hyvää huomenta, herra Rastas. Te tulitte kuin +pelastuksen enkeli. Olin juuri kuolla ikävästä.--Martha kulta, menkää +keittämään kahvia, oikein hyvää kahvia,--kirkkaasen kaivoveteen, ei +sumppiin. + +MARTHA. Ja mitä leipää? + +MAIJU. Parasta mitä löydätte Suoniosta, ja monta lajia. + +MARTHA. Hyvä! (Menee.) + +TEUVO. Vai on teillä ollut ikävä? + +MAIJU. Kauheasti!--En ole tiennyt mitä tehdä. Koko elämä on tuntunut +niin tukalalta, että on täytynyt aivan itkeä. + +TEUVO. Hyvänen aika! Ettekö ole jaksanut näytelläkään? + +MAIJU. En--. En ole yrittänyt sen koommin. + +TEUVO. No, nyt ollaan hukassa.--Entä pallonne, eikö sekään teitä enää +miellytä? + +MAIJU. Ei vähääkään. En tiedä edes missä lienee koko pallo. + +NEUVO. Taskussanne varmaan.--Koetelkaapa! + +MAIJU. Niin, täällä se on. + +TEUVO. Rupeammeko heittämään kammaripeliä? + +MAIJU. En saata, en vaikka mikä olisi.--Voi, te ette usko, kuinka minun +on vaikea olla. + +TEUVO. Kun voisin teitä jollain tavalla auttaa. + +MAIJU. Tahtoisittekos? + +TEUVO. Niin mielelläni! + +MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä.--Tiedättekö, minä juuri ajattelin +kääntyä teihin. + +TEUVO. Todellakin? Sepä hauskaa. + +MAIJU. Eihän minulla ole ketään muuta nyt, kun Hanna ja Jussi menivät +pois. Te olette ainoa turvani. + +TEUVO. Luottakaa minuun, minä teen mitä suinkin voin. + +MAIJU. Jospa sitten koettaisin purkaa teille sydämeni.--En tiedä, +kuinka aikaisin-- + +TEUVO. Kuinka hyvänsä. Puhukaa luonnollisesti ja vapaasti, olenhan minä +ystävä. + +MAIJU. Niin, olettehan te ystävä, mitä varten minä epäilisin.--Kumma +vaan, että sanat tahtovat takertua suuhun. + +TEUVO. Elkää viivytelkö, kohta ehkä joku tulee. + +MAIJU. Herra Rastas, voisitteko te elää tämmöisessä yksinäisyydessä ja +hiljaisuudessa, tämmöisessä painavassa, umpinaisessa ilmassa, jossa ei +kuule, ei kuin kärpäsen surinaa välistä? Voisitteko viihtyä täällä, +sanokaa? + +TEUVO. Totta puhuen--en luule,--en ainakaan pitemmältä. + +MAIJU. En minäkään. Varmaan tukehdun, tai tulen hulluksi, jos tätä +kauvemmin kestää. Sentähden tuumailin, että-- + +TEUVO. Sanokaa pois! + +MAIJU. Voi, se on niin uhkarohkeata, niin tavatonta-- + +TEUVO. Teette minut oikein uteliaaksi. + +MAIJU. Pelkään, että ajattelette minusta pahaa. + +TEUVO. En, kunniasanalla: en.--Mutta joutukaa nyt! + +MAIJU. Kun saisin sen kieleltäni.--En ole vielä koskaan näin +ujostellut-- + +TEUVO. Uskallanko arvata? + +MAIJU. Voi, jos te arvaisitte. Koettakaapa. + +TEUVO. Te haluaisitte päästä täältä pois--? + +MAIJU. Niin! + +TEUVO. Minun avullani--? + +MAIJU. Niin, niin! Te arvaatte, minä jo näen. Te arvaatte kaikki. + +TEUVO. Tahtoisin vaan kuulla sen teidän omasta suustanne.--Ettekö voisi +jatkaa nyt, kun minä kerran olen alkanut! + +MAIJU. Ei--en minä voi vieläkään. + +TEUVO. Mutta miksikä ei? Olettehan te muuten aina reipas ja +pelkäämätön. + +MAIJU. Tämäpä on niin vallan toista, niin hirveätä-- + +TEUVO. Vaan kuinkas me sitten pääsemme selville? + +MAIJU. Jatkakaa te loppuun saakka, kun kumminkin sen tiedätte. Hyvä +herra Rastas--! + +TEUVO. No niin,--minä jatkan. (Ottaa Maijua kädestä.) Te haluatte +muutosta elämässänne--olette suostunut minuun enemmän kun muihin, +senvuoksi olette päättänyt ehdottaa-- + +MAIJU. Että veisitte minut pois--että menisimme-- + +TEUVO. Naimisiin. + +MAIJU (säpsähtää, heittääntyy sohvaan ja rupeaa nauramaan). Ei--herran +tähden oletteko hupsu! Naimiseen--hyvä isä, mitä te ajattelette?-- +Luuletteko, että minä?--Ha-ha-ha-ha-- + +TEUVO. Elkää naurako. + +MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha-- + +TEUVO: Mitä luulin? Mistä minä tiedän, mikä teillä on mielessä, kun +ette sano. + +MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--että minä--ha-ha-ha-ha--että +minä kosasin teitä, ha-ha-ha-ha-- + +TEUVO. Minä lähden tieheni, ellette herkiä nauramasta. + +MAIJU. Ei elkää menkö--ha-ha-ha--minä jo herkiän--ha-ha--ai, ai, kun +oikein sydämeen koskee ha-ha--elkää suuttuko, ha-ha--jo minä herkiän-- +jo, jo.--Noh, nyt olen ihan vakava. + +TEUVO. Jos suvaitsisitte nyt ilmoittaa, mitä te sitten oikeastaan +tarkoititte? + +MAIJU. Kyllä--hm, hm--en minä naura--hm, hm--minä tarkoitin, että +menisimme yhdessä Helsinkiin, että te veisitte minut sinne.--Mistä +ihmeeltä saitte sen päähänne, että minä--hm-hm-hm--kuinka voitte +semmoista ajatellakaan--? + +TEUVO. Ja kuinka te semmoista mitätöntä asiaa niin kainostelette? +Arvelinhan, tietysti, sitä vähän suuremmaksikin. Että menisimme yhdessä +Helsinkiin? Mitä uhkarohkeata, tai tavatonta, tai hirveätä siinä? + +MAIJU. Onhan se kumminkin. Kun vanhempieni tietämättä-- + +TEUVO. Ah, vanhempienne tietämättä? Se on toinen asia. Mutta mitä` +varten--? + +MAIJU. Kun täytyy. Kun eivät laskisi minua muuten.--Kuulkaa, minä +kerron teille koko jutun. Tässä muutamia päiviä sitten kirjoitin +tohtori Bergbomille, että tahtoisin päästä suomalaiseen teaatteriin. No +niin! Eilen sain vastauksen, jossa hän pyytää minua tulemaan +Helsinkiin, että antaisin siellä koetusnäytännön. Ennen hän ei voi +sanoa mitään varmaa.--Minulta katosi ensin kaikki toivo. Kuinka sinne +pääsisin, mistä saisin rahaa? Mutta kun näin teidät, iski heti päähäni, +että te kenties-- + +TEUVO. Nyt minä ymmärrän. + +MAIJU. Minä, tietysti, maksaisin teille kohta takaisin kaikki kulungit, +niin pian kuin teaatterista vaan saan rahaa-- + +TEUVO. Siitä ei puhettakaan-- + +MAIJU. Ja ehkäpä Jussi ja Hannakin voivat antaa minulle sen verran-- + +TEUVO. Milloinka te jo lähtisitte? + +MAIJU. Niin pian kuin mahdollista. Vaikka tänä päivänä. + +TEUVO (katsoo kelloaan). Kahdentoista junassa? + +MAIJU. Kerkiäisittekö siksi? Kyllä minä olen valmis. + +TEUVO. Ja te olette tarkkaan punninnut asiaa? Ettette sitten kadu +perästäpäin? + +MAIJU. En missään tapauksessa. Ymmärrättehän, ettei minulla ole muuta +neuvoa. Joko kuolla ikävään taikka karata.--Hyvällä ei pappa eikä mamma +koskaan antaisi minun mennä teaatteriin, ei voi panna kysymykseenkään. + +TEUVO. Niinpä lähdemme siis! Mutta teidän omalla edesvastauksellanne. + +MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä! Olen elämänikäni teille +kiitollinen-- + +TEUVO. Mitä turhia-- + +MAIJU. Te ette voi aavistaa, kuinka suuren avun minulle teette. En +tiedä, tosiaan, vaikka olisin mennyt järveen lopulta-- + +TEUVO. No, no! + +MAIJU. Niin, ei siihen olisi paljo tarvittu. Saatte uskoa. + +TEUVO. Mutta meidän täytyy nyt kiirehtiä, ettemme myöhästy. Tunti aikaa +vaan enää. + +MAIJU. Taivas! Niin, tunti aikaa vaan enää. + +TEUVO. Minä lähden toimittamaan asioita. Tulkaa te ajoissa junalle, vai +poikkeanko noutamaan? + +MAIJU. Ei, ei, paremmin pääsen täältä pujahtamaan yksin. + +TEUVO. Sitä juuri arvelin. Hyvästi nyt sitten niin kauvaksi. Elkää vaan +myöhästykö. + +MAIJU. Hyvästi!--Voi kuinka minua pelottaa-- + +TEUVO. Mikä teitä pelottaa? Joko lykkää katumusta? + +MAIJU. Ei, ei--ilman minä vaan--Oletteko varmasti junalla kello +kaksitoista? + +TEUVO. Olen. + +MAIJU. Hyvä! Minä myös. + +TEUVO. Siis: näkemään asti! Muistakaa nyt ottaa mukaan kaikki, mitä +tarvitsette. (Menee.) + +MAIJU. Mukaan kaikki, mitä tarvitsette--? Mitäs minä tarvitsen?--Niin, +kirjoja, näytelmät--»Noora» ja--ja, ja, ja--»Romeo ja Julia»--missä ne +ovat? (Hakee etagerilta.) Voi, voi, missä ne ovat? + +MARTHA (tulee oikealta, kahvitarjotin kädessä). No--joko se vieras meni +pois? + +MAIJU. Jo meni. + +MARTHA. Eikä kahvia odottanutkaan? + +MAIJU. Ei odottanut. + +MARTHA. Mihinkä sillä semmoinen kiire oli? + +MAIJU. En tiedä,--voi, voi, Martha, mihinkähän te taas olette pannut +minun kirjojani-- + +MARTHA. Mitä kirjoja? + +MAIJU. Niitä, jotka tässä aina ovat olleet esillä, näytelmäkirjoja-- +»Romeo ja Julia», harmaat kannet, ja »Noora», ruskeat kannet-- + +MARTHA. Minäkö niitä olen pannut? Nyt--kun syydätte taas kaikki +lattiaan ja minä ikään sain järjestetyksi. + +MAIJU. Niitä ei ole täällä-- + +MARTHA. Harmaat kannet ja ruskeat kannet? Ottakaahan kahvia, minä haen. + +MAIJU. En minä huoli kahvista--Te olette ne varmaan vienyt johonkin-- + +MARTHA. Kyllähän minä olen vienyt!--Omilla jäljillänne--Antakaas, kun +minäkin katson. Harmaat kannet--ja ruskeat kannet--? Mitäs nuo ovat +teidän sylissänne? + +MAIJU. Missä, missä? + +MARTHA. Hyvä isä siunaa,--tuossa! + +MAIJU. Ka, siinähän ne ovat.--Mutta nyt vielä toisia »Sirkka» ja »Yö ja +päivä»--ja--ja, ja, ja--kaikki muut näytelmät. + +MARTHA. Mutta mitä te niillä kaikilla yht'aikaa? Tulkaa pois juomaan +kahvia. Jäähtyy kuppi. + +MAIJU. En minä huoli kahvista. Johan sanoin.--Voi, voi, kun kello on +niin paljon, ja minun pitäisi vielä ennättää-- + +MARTHA. Kyllä teidän täytyy juoda kahvia, vaikka ihme olisi, Kun +käsketään minua laittamaan hyvää ja minä koetan parastani, eikä sitten +kukaan juo. Mitä se on? Ottakaa vaan ihan paikalla. Ettehän te vielä +ole syönyt ettekä juonut yhtikäs mitään koko päivänä. + +MAIJU. »Sirkka» ja »Yö ja päivä»,--kun eivät juohdu nyt mieleeni muut. +Enkä löydä edes niitäkään. Olkoot--sama se minä näyttelen näitä.--Ja +mitäs minä sitten vielä tarvitsen. Vaatteita--? Niin, herran tähden +vaatteita--! Päästäkää minut rauhaan siitä kahvista, kuulittehan jo, +että minä. en juo. + +MARTHA. Minäpä kaadan päällenne, ellette nyt ota hyvällä. + +MAIJU. Kun te vielä kiusaatte minua, vaikka näette, missä kauheassa +tuskassa minä olen! + +MARTHA. No noh! Olkaa sitten juomatta, minä vähät! + +MAIJU. Hyvä Martha, hakekaa esille minun vaatteitani--sininen leninkini +konttuorista ja sadenuttu--viekää ne sinne minun kammariini valmiiksi. + +MARTHA. Onko teillä minne lähtö? + +MAIJU. Eikä ole, elkääkä kyselkö. Tehkää vaan niinkuin sanoin. + +MARTHA. Jumala, kuinka se on kiukkuinen tänä päivänä. (Menee oikeaan.) + +MAIJU. Nyt täytyy kirjoittaa papalle ja mammalle. (Ottaa esille +kirjoituskapineet, kirjoittaa muutamia sanoja paperiin, jonka panee +kuoreen.) Mitä he sanovat, kun tämän lukevat? Jos mamma pyörtyy ja +kuolee? Herra jumala--jos mamma kuolee? Silloin tulen minä hulluksi. +Niin, se on ihan varma--silloin tulen minä hulluksi.--Ei huoli ajatella +semmoisia.--Ei hän kuole. Rakas, hyvä Jumala, vahvista mammaa, ettei +hän kuole. Ei hän kuole--kun minä rukoilen koko ajan, joka aamu ja joka +ilta ja monta kertaa päivässä.--Mutta pappa?--Siunaa ja varjele.-- +(Pastori tulee sisään. Maiju kirkaisee.) + +PASTORI. Noh? Mikä nyt on? + +MAIJU. Ei mikään,--ei mikään. + +PASTORI. Sinä säikähdit? + +MAIJU. Niin,--kun pappa tuli niin äkkiä. + +PASTORI. Ihmettä.--aivanhan sinä vapiset! + +MAIJU. Ei se ole mitään--kyllä se menee ohitse. Antaa olla--Pappa menee +vaan pois--omaan kammariinsa. + +PASTORI. Lapsi rukka--kun et sinä vaan sairastuisi. Missä mamma on? + +MAIJU. En tiedä. Lasten työhuoneella taitaa olla. + +PASTORI. Jos lähettäisimme hakemaan. + +MAIJU. Ei, hyvä pappa,--ei lähetetä. Mitä varten? Kun minä olen ihan +terve. + +PASTORI. No, no, ei lähetetä, ei. Koska et tahdo. Mutta ei nyt ole +oikein laita, sen kyllä näkee. Lienee sitten heikkohermoisuutta tai +muuta tautia. Sinä olet kai istunut täällä aivan yksin? Ja ikävöinyt, +eikö niin? + +MAIJU. Ikävöinyt, kauheasti. + +PASTORI. Voin arvata. Sinä kaipaat seuraa. Tästä lähtein täytyy sekä +mamman että minun oleskella enemmän sinun kanssasi.--Heikkohermoisuus +ei ole mikään leikin asia. Sitä täytyy ajoissa torjua. + +MAIJU. Ja tuleehan se ikävästä, pappa? Minun pitäisi päästä pois +kotoa-- + +PASTORI. Pois kotoa? Eikö mitä! Me laitamme sinulle kodin hauskaksi. +Mitä sanot? Jos esimerkiksi rupeisimme heittämään palloa yhdessä? Eikö +se olisi mukava? Osasin minä ennen,--siitä tosin on jo neljättäkymmentä +vuotta. No, missä pallosi, tuopa esille, niin koetetaan. Mammakin +ihmettelee, kun tulee kotiin ja näkee meitä pallonlyönnissä. + +MAIJU. En minä tahdo, pappa, en-- + +PASTORI. Et tahdo heittää palloa? Mitä sinä sitten tahdot, sano? + +MAIJU. En mitään. Voi--kuinka on vaikeata-- + +PASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata? + +MAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa--! + +PASTORI. Ei--tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain +neuvoa. + +MAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa-- +menee nyt. Kello on jo niin paljon. + +PASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa? Jotain hauskaa kirjaa--? + +MAIJU. Ei ole. + +PASTORI. Varro, minä haen sinulle. (Menee kammariinsa.) + +MAIJU. En minä huoli, pappa--taivas, kello kohta puolivälissä-- + +PASTORI (kammaristaan). Oletpa sinä: mielelläsi aina lukenut--(tulee). +Kas tässä. »Uusi Genoveva eli Rosa Tannenpurista».--erinomaisen kaunis +ja liikuttava kertomus. Muistan että itkin tavattomasti, kun sitä luin +ennen nuorempana. Toista tämä vallan kuin nuo nykyiset, realistiset +kirjat.--Se on, näemmä, vähän pölyyntynyt siellä hyllylläni, mutta ei +se mitään.--kun pudistellaan--noin. Nyt voit ottaa sen käteesi. Tule +istumaan tänne. Takaan, että luet sen mielelläsi kannesta kanteen. Istu +vaan siinä, niin. Minä jään luoksesi. Kirjoittelen täällä toisen pöydän +luona. (Menee papereineen ja kirjoituskapineineen toisella puolen +huonetta olevan pöydän luokse ja istuu kirjoittamaan.) + +MAIJU (pudottaa kirjan lattiaan). Tämähän on vallan kauheata! (Nousee, +katsoo ensin kelloon, sitten vuoroin isäänsä ja oveen.) + +PASTORI. Nooh! Ethän sinä luekaan? + +MAIJU. En. + +PASTORI. Eikö kirja miellyttänyt sinua, vai--? + +MAIJU. Ei.--En välitä kirjoista--ei minua haluta-- + +PASTORI. Kummallista--Mitäs minä sitten osaisin sinulle--? + +MAIJU. Ei mitään, pappa. En minä mitään tarvitse. + +PASTORI. Sinulla pitäisi olla jotain työtä, jotain mieleistä työtä. + +MAIJU. Niin--siinähän se on, pappa! Jotain mieleistä työtä--! + +PASTORI. Etkö tarvitse uutta leninkiä? Minä annan rahaa, niin saat +mennä ostamaan. Se oli hyvä tuuma, eikö niin? + +MAIJU (nolostuen). En tiedä--ehkä oli. + +PASTORI. Noh--mitä nyt? Kun itse saisit mennä ostamaan? Ja valita +oikein mieleistäsi? Mamman ei tarvitsi edes tietää koko asiasta--saisit +tehdä ihan oman pääsi mukaan. + +MAIJU. Ihan oman pääni mukaan--? + +PASTORI. Niin, ihan oman pääsi mukaan.--Ostat vaan hyvää, kestävää +kangasta. Paljonko siihen tarvitaan? Riittääkö viisikymmentä markkaa? +Pannaan kymmenen lisää varmuuden vuoksi. Kas tuossa. Mene nyt! + +MAIJU. Minä menen.--Hyvästi, pappa. + +PASTORI. Hyvästi, hyvästi siksi aikaa! + +MAIJU. Pappa--! + +PASTORI. Niin--? Onko sinulla vielä jotain? + +MAIJU. Eikö pappa suutu minuun. + +PASTORI. En, hyvä lapsi. Kuinka sinä sitä pelkäät? + +MAIJU. Lupaako pappa, ettei ollenkaan suutu? + +PASTORI. Lupaan,--tietysti, lupaan. + +MAIJU. Lupaako ihan varmaan? + +PASTORI. Ihan varmaan. + +MAIJU. Hyvä. No, hyvä! Sitten voin mennä rauhassa.--Mamma ei suutu, sen +tiedän. + +PASTORI. Hm--Sinä olet vielä lapsi. + +MAIJU. Niin, pappa, eikö totta? Lapsi minä vielä olen. Ei sovi vaatia +minulta liian paljon ymmärrystä. + +PASTORI. Ei, tosin. Siinä olet oikeassa. + +MAIJU. Täytyy antaa minun tehdä niinkuin itse tahdon--että saan kokea +maailmaa--eikö niin, pappa? + +PASTORI. Elähän nyt huoli puhua niistä-- + +MAIJU. Eihän pappa minua koskaan hylkää? Eikä aja kotoa pois, jos tulen +käymään? Eihän, hyvä pappa, eihän? + +PASTORI. Ei, ei, mitä sinä joutavia--? Unohdat koko leningin oston-- +mamma saattaa tulla tuossa paikassa-- + +MAIJU. Mamma? Voi niin--mamma. + +PASTORI. Alapas joutua! + +MAIJU. Hyvästi, pappa! (Syleilee häntä rajusti ja juoksee pois.) + +PASTORI. Hm--En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän +on alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa +kynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)--Kun oli semmoisessa +mielenliikutuksessa että melkein itki-- + +ELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu +ruokasaliin.) Kyllä,--tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä. + +PASTORI. Jopa sinä olet kotona. + +ELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut? +Minä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä +ollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset. + +PASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole +hyvä. + +ELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa. + +PASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita +kokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin-- + +ELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia? + +PASTORI. Niin--tietysti minä heitä tarkoitan. (Painuu papereihinsa.) + +ELISABETH (lähestyy ja panee käden hänen olkapäällensä). Henrik--! +Tunnusta vaan! Sinä kärsit siitä, että Hanna ja Jussi ovat kotoa +poissa? + +PASTORI. Entä sitten! Minä tiedän voittaa heikkouteni. + +ELISABETH. Mutta onko se heikkoutta? Isälliset tunteet lämmentävät ja +pehmentävät sydäntä, ei niitä pidä karsiman pois. + +PASTORI. Välistä täytyy niin tehdä, kun Jumala vaatii. Abraham oli +ennen valmis uhraamaan poikansa, ja se luettiin hänelle +vanhurskaudeksi. + +ELISABETH. Jumalako vaatii? Jospa erehdyt? + +PASTORI. Sinä epäilet? Mutta eihän sovi sitä ihmetellä. Sinä et ole +milloinkaan ollut oikein luja uskossasi. + +ELISABETH. Minua pelottaa tuo »luja usko», kun se niin usein on vienyt +kristityitä suuriin erehdyksiin. + +PASTORI. Ennen aikaan, kun olivat vielä valistumattomia. Mitä niistä +enää puhuu. + +ELISABETH. Onko takeita siitä, ettei vielä tänäkin päivänä käy samoin? + +PASTORI. Eikös vain? Ennen ehkä menivät liian pitkälle joskus, mutta-- +No, niin! Kaikessa tapauksessa niillä ihmisillä oli palavaa intoa, ja +sitä, Jumala paratkoon, ei sovi sanoa monesta meidän veltostuneessa +aikakaudessamme. Tuommoinen luonto kuin Maijun--jahka se antaantuisi +oikean palvelukseen. + +ELISABETH. Mitä?--Arveletko sinä Maijun--? + +PASTORI. Hän voi mennä pitkälle sekä hyvässä että pahassa. Mutta +tiedätkös, mitä minä uskon ja toivon? + +ELISABETH. Nooh? + +PASTORI. Että Jumala vielä antaa meille hänestä iloa. Moninkertaista +iloa. + +ELISABETH. Kunpa toteutuisi se toivo!--Mistä olet muuten siihen +päätökseen tullut? + +PASTORI. Näiden viimeisten tapausten johdosta. Minä seisoin lujan +koettelemuksen. Sitä ei jätetä palkitsematta, Elisabeth. + +ELISABETH. Rakas Henrik--! + +PASTORI (katsoo kelloaan ja vertailee sitä seinäkelloon.). Se on totta! +Minun olisi pitänyt--onkohan tuo kello yhdessä rautatiekellon kanssa? + +ELISABETH. Kymmenen minuttia jäljessä. Pitäisikö sinun mennä junalle? + +PASTORI. Pitäisi. Piispa kun lähtee tänään katkismokomiteaan +Helsingissä. + +ELISABETH. Nytpä on jo liian myöhäistä. Et ennätä enää. Äsken jo +soittivat. + +PASTORI. Kas kun en minä kuullut. + +ELISABETH. Nyt soittavat jo kolmannen kerran. + +PASTORI. Aivan oikein. Ja vihellys! Se jo läksi liikkeelle. + +ELISABETH. Jyrinäkin kuuluu selvästi tänne saakka... + +PASTORI. Tyynellä ilmalla se aina kuuluu. (Martha tuo kahvia sisään.) +No jaa, juodaanpa sitten kahvia, koska Martha tuo. + +ELISABETH. Laskekaa tuonne pöydälle, Martha ja menkää sitten käskemään +Maijuakin tänne juomaan. + +MARTHA. Eihän se ole Maiju neiti kotonakaan. (Menee.) + +PASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian. + +ELISABETH. Missä hän sitten on? + +PASTORI. No--se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun. + +ELISABETH. Jotako minä en saa tietää? + +PASTORI. Tietysti et.--Eihän se silloin salaisuus olisikaan. + +ELISABETH. Vai niin! No--hyvä, hyvä! En ole utelias. Juodaan sitten me +kahden. + +PASTORI. Se oli vaan tuommoinen pieni seikka. Mutta sillä saattaa olla +äärettömän suuri merkitys kasvatuksenkin suhteen. + +ELISABETH. Ooh--sitten se on tärkeämpätä kuin luulinkaan. + +PASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin +likemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä +paremmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia +käteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan. + +ELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään? + +PASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta +oikein ole Maijun kasvattajaksi. + +ELISABETH. Henrik, sinä--! Ai, ai, sitä itserakkautta. + +PASTORI. Jaa, jaa--! + +ELISABETH. Mistä tämä kirje?--Papalle ja mammalle--Maijun käsialaa. + +PASTORI. Annapas tänne.--(Lukee.) Kuinka? Minä en ymmärrä.-- + +ELISABETH. Mitä siinä on? + +PASTORI. Lue! + +ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä, +elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin +ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.»-- + +PASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt? + +ELISABETH. En ollenkaan käsitä. + +PASTORI. Elisabeth--minä pelkään mitä pahinta. + +ELISABETH. Jumala varjelkoon--Mitä sinä pelkäät? + +PASTORI. Hän oli niin liikutettu ja kummallinen. Kun nyt ajattelen,--ei +hän ole milloinkaan ollut senlainen. + +ELISABETH. No niin--? Mutta pahinta? + +PASTORI. Hän otti minulta hartaat jäähyväiset--ja vapisi kuin haavan +lehti. + +ELISABETH. Sinä uskot--? + +PASTORI. Että hän on--lopettanut itsensä, mennyt ehkä järveen. + +ELISABETH. Ei, ei, Henrik! Ei se ole mahdollista, kuinka voit senlaista +ajatellakaan. Maijuko--Mennyt järveen? Ei milloinkaan maailmassa. + +PASTORI. Mutta kirje, joka on kädessäsi? Mitä hän sillä tarkoittaisi? + +ELISABETH. En ymmärrä. En osaa vielä sanoa. Jotain muuta, siitä olen +varma. + +PASTORI. Sinä et nähnyt hänen mielentilaansa, kuinka hän oli levoton ja +säikkyi. Hän oikein parkaisi, kun minä tulin sisään. + +ELISABETH. Vaikka vaan! Mutta, hyvänen aika, itsemurhaa,--ei hän +semmoista tekoa ole miettinyt, ei kuuna päivänä. Ollaan levollisia. +Odotetaan. Ehkä hän piankin ilmestyy. + +PASTORI. Näkee, kuinka vähän sinä ymmärrät Maijun luonnetta. Hänelläkö +olisi aikaa miettimiseen? Mikä päähän pistää, sen hän tekee. + +ELISABETH. Sinä kuvittelet turhia, Henrik. Ja pelkäät suotta. +Ajattelehan tyynesti asiaa. + +MARTHA (tulee oikealta). Joko minä saan viedä kahviverstaat pois? + +ELISABETH. Kuulkaa, Martha! Millä mielellä oli Maiju täällä tänä +aamuna? + +MARTHA. Milläkö mielellä? + +ELISABETH. Niin--tarkoitan--puheliko hän mitään? + +MARTHA. Puhelihan hän.--Paljonkin. + +ELISABETH: Mitä hän sanoi? + +MARTHA. Minäkös niitä kaikkia muistan. + +ELISABETH. Jotain kumminkin.--Koettakaa, ettekö voisi--? + +MARTHA. Hän vaan oli tuskainen kovin,--että uhkasi jo mennä järveenkin. + +PASTORI. Siinä sen kuulet! + +ELISABETH (nousee ja siirtyy levottomana toiselle puolen huonetta.) +Muistatteko varmaan, että hän niin uhkasi? + +MARTHA. Ka, minkätähden minä en muistaisi? Eihän siitä ole pitkää aikaa +kulunut. + +PASTORI. Uskotko nyt? + +ELISABETH. Mitä meidän on tehtävä, Henrik? + +PASTORI. Menemme ulos etsimään, joka mies. Marthakin. + +MARTHA. Ketä sitä etsitään? + +ELISABETH. Maijua. Martha ottaa huivin päähänsä, niin menemme yhdessä. + +MARTHA. Rautatiellehän se läksi. + +PASTORI. Rautatielle? + +MARTHA. Niin, matkalaukkuun pisti vaatteita ja meni aika hamppua. +Portilla vilkutti vossikkaa. »Mihinkä te nyt matkustatte?» minä kysyin, +siinä kun toisesta päästä kannoin laukkua. Ei virkkanut mitään ennen +kuin istui roskissa. Silloin vasta sanoi: »Helsinkiin», ja samassa +läksi hevonen ajamaan. Mutta ilman tuo lienee piloillaan. + +ELISABETH. Kyllä Martha saa korjata kahvilaitokset pois. + +MARTHA. Pidetäänkö pannua kuumana Maijua varten? + +ELISABETH. Ei tarvitse. (Martha menee.) + +PASTORI. Kuinka tämä on ymmärrettävä? + +ELISABETH. Minä pelkään arvaavani. Voi, sitä lasta, sitä lasta--! + +PASTORI. Mitä arvaat? + +ELISABETH. Hänellä oli semmoinen into teaatteriin. + +PASTORI. Teaatteriin? Olisiko hän mennyt teaatteriin, Maiju? Minun +lapseni? + +ELISABETH. Hän tiesi, ettemme siihen koskaan suostuisi,--varsinkaan et +sinä. Sen vuoksi sitten otti ja karkasi. Maiju raukka. + +PASTORI. Raukka? Sinä häntä vielä säälit. Tuommoista, joka--joka pettää +omia vanhempiaan, joka kevytmielisesti heittää kotinsa-- + +ELISABETH. Hän teki sen lapsellisuudesta. Muista, että hän vasta on +seitsemäntoista vuotta. + +PASTORI. Lapsellisuudesta? Onko kavaluus lapsellisuutta? Vielä lisäksi +noin ilkeä, juonikas kavaluus, jota hän on tässä osoittanut. Onko se +lapsellisuutta, minä kysyn. + +ELISABETH. Sinä aina niin kiivastut. + +PASTORI. Sinä taas et välitä niin mitään. Sinulle on yhdentekevä, +näetpä lapsistasi mitä hyvään.--Kauhistun, kun ajattelen hänen +menettelyään. Minä hänestä pidän huolta, pelkään hänen terveyttään, +koetan huvittaa häntä kaikella tavalla, annan lopulta rahaakin leningin +ostoon--ja hänellä koko ajan viekkaus mielessä. Hänellä on sydäntä +ottaa nuo rahat ja käyttää niitä omiin vehkeihinsä--sillä niiden avulla +hän tietysti pääsi matkustamaan. Eikö tämä voi tehdä ihmistä hulluksi. + +ELISABETH. Minä en suinkaan tahdo häntä puolustaa. Mutta arvelen +kuitenkin, että itse hän, raukka, saa kärsiä seuraukset. + +PASTORI. Niin saakin, se on varma. Minä tuon hänet kotiin samaa kyytiä +kuin hän on mennytkin. Ja sitten tulee tässä toinen kurssi. + +ELISABETH. Kuinka niin toinen? + +PASTORI. Ei hellyyttä enää hiventäkään eikä heikkoutta. Kovaa kuria +vaan ja ankaraa silmälläpitoa. Yksin ei kaupungille milloinkaan ja +lukkojen taakse, kun lähdemme kotoa pois. + +ELISABETH. Elä mene, Henrik liian pitkälle. Semmoista vankeutta hän ei +voi sietää. + +PASTORI. Niin--minä kyllä arvaan, että sinä asetut puolelle. Mutta se +ei auta, elä koetakaan, minä varoitan jo ajoissa. Tarpeeksi kauan olet +sinä saanut häntä hemmotella. Nyt näet, mihin se on vienyt. Kaikki +lapset olemme menettäneet. Joka ikisen! + +ELISABETH. Ja minuako siitä syytät? + +PASTORI. Sinua juuri. Ellet olisi pitänyt heitä näin helpossa, vaan +pienuudesta asti kasvattanut heitä kurissa ja Herran nuhteessa, ei +varmaan näin olisi käynyt. + +ELISABETH (hiljaisesti). Parhaamman ymmärrykseni mukaan olen tehnyt, +muuta en voi sanoa. + +PASTORI. No niin,--siitä ei auta enää riidellä. Nyt tartun minä kiinni, +ja koetan parantaa mitä parantaa voi. Laita vaatteeni kuntoon hyvissä +ajoin. + +ELISABETH. Milloinka sinä jo lähdet? + +PASTORI. Siinäpä se! Minä en voi lähteä ennen kuin tulevan viikon +lopussa. Huomenna alkaa rippikoulu. Ikävä seikka. Minun olisi pitänyt +päästä heti jäljestä. (Kokoo paperinsa ja menee kammariinsa.) + +ELISABETH. Rakas, taivaallinen isä--kuinka tämä päättyy? + +(Esirippu alas.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +(Jussin ja Hannan asunto Helsingissä. Mukavasti sisustettu huone. Ovi +eteiseen perällä, toinen ovi vasempaan. Jussin työpöytä oikeaan, +vasempaan divaanipöytä, leposohva, kiikkutuoli j.n.e. + +Jussi istuu pöytänsä ääressä lukien viimeistä, sivuksi taitettua +korehtuuria sanomalehteensä. Teuvo seisoo vieressä, katsellen toista +korehtuuri-sivua.) + +TEUVO. Hyvä, hyvä!... Mainiota!... Kissa vieköön tämä on niin sukkelaa +ja samalla niin pistävää, että tahtoisin nähdä, mitä osaavat sanoa. + +JUSSI. Tietäähän sen edeltäkinpäin. »Nuori Suomi» pilkkaa uskontoa, +ivaa kansan pyhimpiä tunteita. Sehän se on vanha virsi. + +TEUVO. Ha-ha-ha-ha! + +JUSSI. Mitä kohtaa sinä nyt luet? + +TEUVO. »On ehdotettu 'Aamuruskolle' nimen muutosta. 'Iltarusko' muka +paremmin vastaisi sen merkitystä. Tämä kuitenkin on suuri erehdys. +Sillä mitä on iltarusko? Mailleen menneen auringon viimeinen heijastus, +valon sammuvien säteiden ruusuinen hyvästijättö. Mutta ajatelkaamme +siihen sijaan aamuruskon syntyä. Päivä nousee, lähettää ensimmäiset +kirkkaat säteensä herättämään nukkuvaa maailmaa. Pääsevätkö nämä +perille? Ei! Yö on tuonut sumua, usvaa, mustia pilven hattaroita +taivaan rannalle. Näiden kosteaan helmaan vaipuu alkavan aamun +ensimmäinen kirkkaus, säteet ehtivät vaan kullata hautansa reunan. +Vasta sitten kun aurinko on saanut nämä esteet tieltään karkoitetuksi» +--hyvä, hyvä! »kun aamurusko on taivaalta hävinnyt»--sattuvasti +sanottu.--»vasta silloin on valon voitto täydellinen. Meidän pyhät, +kunnianarvoiset isämme ovat niinmuodoin tyystin harkinneet työnsä +tarkoituksen, he ovat tilansa oikein arvanneet antaessaan lehdelleen +nimen 'Aamurusko'.»--Ha-ha-ha ha-- + +JUSSI. No, eikös se sitten ole niin? + +TEUVO. Aivan, aivan! Niin loogillista ja selvää, ettei siitä pääse +mihinkään. Mutta mahtaa niiden naamat venyä pitkiksi tätä lukiessa. +Ja mitähän isä-ukkosi sanoo, eikö hän jo erehdy ja huuda: »Per--» +ha-ha-ha-ha! + +HANNA (tulee vasemmalta). Hiljaa, hiljaa, että Maiju saa nukkua.--Mitä +te nauratte täällä? + +TEUVO. Jussin kirjoitukselle, joka tulee tämän päivän lehteen. Se on +niin mahdottoman terävä; oletteko lukenut, neiti Hanna? + +HANNA. En ole, eihän se Jussi minulle näytä enää milloinkaan +edeltäpäin. + +JUSSI. Mitäs sinä aina intät vastaan? + +HANNA. Täytyyhän minun, kun sinä et malta olla sättimättä. + +JUSSI. Tietysti minä sätin, koska muut minua sättivät. + +HANNA. Siitäkö se sitten paranee? Minusta tuo alinomainen riita on niin +ikävää. + +TEUVO. Vielä mitä! Ei ikävää ollenkaan. Varsinkin kun Jussi osaa antaa +heille selkään, niin että tuntuu. Ei joudu alakynteen milloinkaan. +Polemiikissa sinä ainakin olet mestari, Jussi, se täytyy sanoa. + +JUSSI. Pakostakin siihen oppii sanomalehti-miehenä. Mutta Hanna ei sitä +hyväksy. Pitäisi aina suoda vastustajalle viimeinen sana, ei puolustaa +itseään eikä käyttää aseita. + +TEUVO. Ja mikä siitä seuraisi? Luulisivat niin stuukanneensa Jussin, +että hän senvuoksi piti suunsa kiinni. Ja yleisö olisi samaa mieltä. +Eikä pitkää aikaa kuluisi, ennenkuin herhiläiset hyppäisivät hänen +nenälleen kahta rohkeammin. + +JUSSI. Se on varma. Ei, Hanna, niinkauan kuin vähänkään kuntoa lienee, +niin pois minä ne silmiltäni karkoitan. En muuten mies olisikaan. + +HANNA. Tähän saakka on kumminkin aina sanottu, että akat ne riitelevät +ja haukkuvat toisiaan. Nyt miehet ovat ottaneet akoilta viran. + +JUSSI. Ole nyt! Vertaatko sinä sanomalehtikiistaa akkojen +kielen-pieksemiseen? Onhan asiassa ero. + +HANNA. Ei minusta ero ole niinkään suuri. Saanko nyt muuten lukea tuon +kirjoituksesi? + +JUSSI. Tällä on kiire, poika odottaa eteisessä. Pianhan lehti ilmestyy, +ennätät sen lukea sittenkin. (Hän käärii kokoon korehtuurit ja antaa ne +eteisen ovelta pojalle.) Tässä, vie ne sukkelasti painoon. + +TEUVO (ottaa pöydältä erään kirjoituksen). Mitäs tämä on? »Sodat +hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos poistettavat.» + +HANNA. Ai, elkää lukeko sitä! + +TEUVO. Ahaa neiti Hanna! Oletteko tekin ruvennut kirjoittamaan »Nuoreen +Suomeen»? Sepä hauskaa. + +HANNA. Vaivaista hauskaa. Eiväthän ne hyvät herrat huoli minun +kirjoituksistani lehteensä. Kaksi on jo pantu paperikoppaan. Tämä +kolmas saa luultavasti mennä samaa tietä. + +TEUVO. Mutta minkätähden? + +HANNA. Niin, selittäköön Jussi sen asian. + +JUSSI. Eikö sitä jo otsakirjoituksesta arvaa ilman muita selityksiä? + +TEUVO. »Sodat hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos +poistettavat»--niin, tätä tietysti ei käy painattaminen. + +HANNA. Minä en ymmärrä, miksi ei käy. + +JUSSI. Siksi, että kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa puolustaa +itseään, jos vihollinen hyökkää maahan. + +HANNA. Kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa pysyä totuudessa. Jos +miestappo ja verenvuodatus on syntiä ja raakuutta, niin ei mikään +maailmassa oikeuta sitä tekemään. Onhan se selvä asia. + +JUSSI. On monta selvää asiaa, jota ei voi elämässä toteuttaa. + +HANNA. Täytyy voida! Pelkuruus ei saa estää. + +JUSSI. Pelkuruus? Mitä sinä aina sanot pelkuruus? Järki, käytännöllinen +äly--ne ne kieltävät menemästä suinpäin surman suuhun. + +HANNA. Sen juuri tekivät esi-isät ja sitä sanottiin urhoollisuudeksi. +Soimaako heitä kukaan järjettömiksi, vaikka panivat henkensä alttiiksi +isänmaan edestä? + +TEUVO. Ei, mutta kuulkaa nyt, neiti Hanna-- + +HANNA. Jos Suomen kansa uskaltaisi kuolla marttyyri-kuoleman rauhan +aatteen tähden, niin eipä se silloin olisi suotta elänytkään. Suurempaa +historiallista tehtävää sille tuskin voi ilmestyä. + +JUSSI. Mitä sanot tuohon, Teuvo? Eikö ole kaikki suoraa hulluutta. +Mutta hän ei usko minua. + +TEUVO. Ei, ei. Turhaa haaveilua! Ja sitäpaitse ei noista asioista sovi +puhua julkisuudessa, neiti Hanna. Kyllä Jussi siinä on oikeassa. Mutta +mitä koskivat teidän edelliset kirjoituksenne? + +HANNA. Kannattaako niistä kertoakaan? (Istuu käsityötä tekemään.) + +JUSSI. Niissä oli samanlaisia mahdottomia tuumia. Viimeisessä +esimerkiksi hän väitti, että vankilaitokset kaikki ovat muutettavat +kasvatuslaitoksiksi tai parantoloiksi. Rikokselliset ovat pidettävät +joko moraalisesti sairaina, tai tylsinä, tai kehittymättöminä. +Henkisestä puolesta koetetaan kyllä pitää huolta, on kouluja kaikille, +yksin idiooteillekin, ja mielisairaille parannuslaitoksia, mutta +siveellinen hoito tykkänään laiminlyödään-- + +TEUVO (hymyilee). No, no, tuo ei olisi ehkä niin hullua. + +JUSSI (sytyttää papyrossin). Lapsellisuutta! + +TEUVO. Niin, ei niitä aatteita tietysti voi toteuttaa milloinkaan. +(Katsoo kelloaan.) Mutta kuulkaa, onko teillä jo teaatteripilettiä +täksi illaksi? + +JUSSI. Ei ole, vaan meille kuulutaan annettavankin vapaaliput, kun on +Maijun koetusnäytäntö. + +TEUVO. Se on totta, se. Mutta minunpa täytyy käydä ostamassa, ennenkuin +loppuvat. + +JUSSI. Tulet kait sitten tänne takaisin, että menemme yhdessä? + +TEUVO. Tulen, tulen. Hyvästi siksi aikaa. Menee.) + +JUSSI. No, Hanna? + +HANNA. Mitä no? + +JUSSI. Sinä olet pahoillasi. + +HANNA. Olen. Kun sinä et ollenkaan minua käsitä. + +JUSSI. Kyllä minä käsitän sinut, mutta sinä et käsitä minua. Kuulepas +nyt, kun selitän sinulle asian oikein juurta jaksaen. Pane pois tuo +ompeluksesi ja kuuntele minua tarkkaan. + +HANNA (laskee työnsä syrjään). Nooh? + +JUSSI. Oletetaan, että tänne pohjoiseen tulee puutarhuri etelämaasta. +Hän ei tunne meidän ilmanalaa, vaan kylvää täällä oman maansa hienoja, +arkaluontoisia kasvia. Kuinka luulet, että niiden kylvöjen käy? + +HANNA. Ne eivät menesty. Tietäähän sen. + +JUSSI. Oikein! Ne eivät menesty. Niiden kylvämisestä ei siis ollut +mitään hyötyä, ei hänelle eikä muille. Olemmeko siitä yhtä mieltä? + +HANNA. Olemme. + +JUSSI. Tuo puutarhuri saattoi olla hyvinkin taitava kasvien hoitaja, +mutta kumminkin hän oli epäkäytännöllinen ja lapsellinen, kun ei +ottanut selkoa ensin maan ilmanalasta, ennenkuin meni kylvöjään +tekemään, eikö niin? + +HANNA. Niin--arvatenkin. + +JUSSI. Ja halusta soisimme, että täällä kasvaisi rusinoita, veskunoita, +appelsiinia, viinirypäleitä ja muuta semmoista. Mutta mikä on +mahdotonta, se on mahdotonta. + +HANNA. No niin--vaan minä en ymmärrä-- + +JUSSI. Mitäkö tämä koskee sinuun? Odotahan, me tulemme nyt siihen. +Tahtoisin, näetkös, väittää, että sinä juuri olet tuommoinen +epäkäytännöllinen puutarhuri. + +HANNA. Minä? Kuinka? Millä tavalla? + +JUSSI. Sinä tavoittelet semmoisia aatteita ja totuuksia, jotka eivät +menesty tämän maapallon moraalisessa ilmanalassa. Ne kuuluvat, näet, +johonkuhun muuhun taivaankappaleesen, jossa korkeamman elämän ehdot +ovat edullisemmat. Täällä niitä on mahdoton toteuttaa. + +HANNA. Mutta voisimmehan kumminkin koettaa. Voisimmehan edes puhua +niistä. + +JUSSI. Runoilija sen voi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut. +He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin +tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan +seurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi +ihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer--niin, hän, ukko paha, on kuin +puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman +meininkiä ollenkaan. + +HANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä. + +JUSSI. Mutta sanomalehden, näetkös, täytyy ottaa ihmiset semmoisina +kuin ne ovat, ja olot semmoisina kuin ne ovat, katsoa, mikä on +mahdollista toteuttaa, mikä ei,--ja myöskin millä tavalla mikin asia +voidaan perille ajaa. Lyhyesti: sen täytyy olla käytännöllinen ja +viisas, ei haaveilla pilvien tuolla puolen eikä myöskään lyödä päätänsä +seinään. Ymmärrätkös nyt? + +HANNA. Kyllähän minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta sillä tavoin +edistytään niin kauhean hitaasti--jos edistytään ollenkaan. + +JUSSI. Elä rupea alakuloiseksi, pikku Hanna. Sinun täytyy heittää nuo +korkeat ideaalit ja tyytyä matalampiin, paljon matalampiin, muuten +tulet mielisairaaksi. Mitä hyötyä sinulla siitä, jos välttämättä tahdot +kotimaassa kasvaneita appelsiinia, kun niitä kumminkin on mahdoton +saada? Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä, lapsi kulta--No, mitä nyt? +Maiju siellä, luulemma, jo rymyää. Kas niin, tuossa hän on. Miks'et +malttanut nukkua enemmän aikaa? + +MAIJU (tulee väsyneen näköisenä sivuhuoneesta). + +HANNA. Maiju rakas, kuinka sinä jaksat näytellä illalla, kun et +ollenkaan lepää, etkä moneen yöhön ole saanut unta? + +JUSSI. Ja ajattele miten tärkeätä, että onnistut tänä iltana, kun on +koetusnäytäntö. + +MAIJU. Eihän ole enää aikaa, kello on jo paljon. Täytyy mennä +teaatteriin. + +JUSSI. Kello on vasta kuus. Puoli tuntia ennätät vielä nukkua vallan +hyvin. + +HANNA. Mene takaisin pitkällesi. Kyllä minä herätän, jos sattuisit +nukkumaan. + +MAIJU. En minä enää. Antakaa minun olla täällä teidän luonanne. Jos +tietäisitte, kuinka vaikeata se on, ette varmaankaan pakoittaisi. + +JUSSI. Mikä on vaikeata?. + +MAIJU. Se, se--. En minä hirviä kertoa. + +HANNA. Kyllä arvaan. Ne yölliset näyt sinua kiusaavat. + +MAIJU. Nehän ne kiusaavat. + +HANNA. Ihme ja kumma! Eikö mitään apua bromkaalista, eikä +puolikylvystäkään, jonka tänään otimme? + +MAIJU. Ei mitään. Pahemmiksi vaan käyvät. + +JUSSI. Minkälaisia näkyjä ne ovat? Saanko kuulla? Jospa minä ne +karkoittaisin hyvinkin. + +MAIJU. Ei ne vaivaa näin kun olen ylhäällä, ja kun puhelemme yhdessä. +Mutta niin pian kuin menen levolle ja koetan nukkua-- + +JUSSI. Silloin ne ilmestyvät? + +MAIJU. Silloin heti. Jos menen unenhortoon, on isä vuoteen ääressä ja +kumartuu ylitseni. Hänellä on pitkä puukko kädessä, jolla aikoo pistää +minua suoraan sydämeen. »Näin uhrasi Abraham ennen poikansa Iisakin», +hän sanoo. Minä aina säikähdän ja vavahdan hereille. + +JUSSI (nauraen). Ja tuommoista unta sinä pelkäät. Jopa olet +lapsellinen. + +MAIJU. Ei siinä ole vielä kaikki. Minä näen hänet välistä valveilla +ollessakin, ennenkuin menen uneenkaan. Kun painan silmät kiinni, ja +koetan nukkua, tunnen selvästi, että hän jo on huoneessa. Repäisen +äkisti silmät auki, ja hän tosiaankin seisoo nurkassa perällä huonetta, +ikäänkuin väijymässä; mutta kun oikein kiinteästi teroitan silmäni +sinne, himmenee hän vähitellen, ja katoo aivan samaan paikkaan, +seisovilta jaloiltaan. + +JUSSI. Näköhairahduksia, hyvin tavallisia. Ei niistä huoli olla +millänsäkään, Kun voisit olla pappaa ajattelematta-- + +MAIJU. Mutta kun minä en saa häntä pois mielestäni, en vaikka mitä +tekisin. + +JUSSI, Et ainakaan häntä pelkäisi, turhanpäin. Siitähän ne vaan tulevat +kaikki nuo kuvittelut. + +MAIJU. Niin, miksi täytyy minun häntä niin hirveästi peljätä! En sille +mitään voi. + +JUSSI. Me lähdemme huomenna lääkäriin, ehkä hän tietää jotain neuvoa. +Nyt unohdamme pois kaikki kummitukset ja puhelemme muista asioista. + +HANNA. Tehdään niin. Ajattelin sitä jo äsken ehdoittaa. + +MAIJU. Mutta eikö minun pidä jo vähitellen lähteä? Jussi, katsoppa +kelloasi. + +JUSSI. Jaa-a! Ei tässä enää ole aikaa kovin vitkastella. Kymmenen +minuttia korkeintaan. + +MAIJU. Voi, voi! Kuinkahan minun nyt käynee! + +HANNA. Joko tulee ramppi-kuume? + +MAIJU. Kuulkaa--yhtä teidän täytyy luvata minulle. + +HANNA. Nimittäin--? + +MAIJU. Te ette saa tulla teaatteriin tänä iltana, ette kumpikaan. + +JUSSI. Mitä hullua? Mekö emme saisi tulla teaatteriin? + +MAIJU. Ette millään ehdolla! Minä pyydän ja rukoilen: jääkää pois! + +HANNA. Mutta minkätähden? + +MAIJU. Minä suorastaan en osaisi näytellä, jos tietäisin teidän olevan +katselemassa. Ajattelin sitä juuri äsken tuolla. + +JUSSI. No, nyt tuli kummat! + +MAIJU. Etkö muista, Hanna? Koulun tutkinnoissakin ennen en peljännyt +ketään niin paljon kuin mammaa ja sinua.--Samoin nyt. Ei saa ketään +omia tulla teaatteriin, kun minä näyttelen, ei ketään. + +HANNA. Eikö milloinkaan? + +MAIJU. Sitten ehkä joskus--monen vuoden päästä, kun olen käynyt +Pariisit ja muut.--Mutta tänä iltana ei varsinkaan. + +JUSSI. Ja täälläkö meidän pitää istua epätiedossa kaiken aikaa? Kuule-- +ei se käy laatuun. + +MAIJU. Minä tulen kotiin heti, kun »Ensi lempi» on mennyt. Sitten +istumme hauskasti yhdessä ja minä kerron tarkkaan, kuinka on käynyt. + +JUSSI. Niin, mutta--En minä tiedä, tokkohan me tuohon suostumme, Hanna? + +MAIJU. Teidän täytyy, minä sen sanon. Vai tahdotteko välttämättä tehdä +minulle kiusaa, tahdotteko, etten onnistuisi? + +HANNA. Ollaan poissa, Jussi, koska hän niin vaatii. Näemmehän sen +sitten jonkun toisen kerran. + +MAIJU. Hyvä, rakas Hanna, sinä olet aina kiltti. Voi, voi, kuinka sinä +olet herttainen, minä pidän sinusta niin ihmeesti. + +HANNA (hymyillen). Vähälläpä on lapsen mieli hyvitetty. + +MAIJU. Mutta nyt alkaa jo olla kiire. (Katsoo kelloaan.) Jumaliste-- +kohta puoli seitsemän.--No, Jussi, jäätkö pois, vai et? + +JUSSI. Hm... Sepähän sitten nähdään. + +MAIJU (polkee jalkaa). Sano sukkelasti! + +JUSSI. Kuule--elä sinä äyski. + +MAIJU. Kun on niin kauheasti kiire. Nyt minun pitäisi olla jo +teaatterilla. + +JUSSI. Mene sitten joutuun. + +MAIJU. Lupaatko jäädä pois? Hyvä Jussi? + +JUSSI. Sinulla on aina kaikenmoisia päähänpistoja, jotka eivät +velvoita, ei niin mitään. Oikein harmittaa tuommoinen-- + +MAIJU. Lupaatko, lupaatko? + +HANNA. Anna myöten, Jussi, hän muuten hermostuu. + +JUSSI. Eikö liene jo parhaiksi hermostunut? + +MAIJU. Taivas, kuinka sinä minua viivytät.--Puoli seitsemän jo! + +JUSSI. No, mene, Jumalan luoma, mene herran nimeen. + +MAIJU. Ja sinä et tule? + +JUSSI. En. Ole rauhassa. + +MAIJU. Käsi päälle. + +JUSSI. Vielä minä sen panen alle. Ellet usko sanaa, niin-- + +MAIJU. Käsi päälle, minä sanon! (Ottaa sen häneltä puoliväkisen.) Noh, +nyt on hyvä kaikki. + +JUSSI. Hupakko. + +MAIJU. Nyt se siis kohta alkaa!--Voih! + +HANNA. No, Maiju--? Mikä vaivaa? + +MAIJU. Jos olisi kaikki jo ohitse! Jos olisi kello yhdeksän ja me +istuisimme täällä levossa! + +HANNA. Elä rupea sitä nyt ajattelemaan. Sinä myöhästyt. + +MAIJU. Niin, se on totta. Täytyy lähteä, ei auta mikään! Hyvästi, +Hanna. + +HANNA. Hyvästi, hyvästi! Ja onnea nyt! Ole rohkea vaan, elä hätäile +yhtään. Kyllä sinä varmaan onnistut. + +JUSSI. Ja ellet onnistu, niin väliäpä tällä! Ei se ole sen +vaarallisempaa. + +HANNA. Käännyt jollekulle muulle alalle sitten. + +MAIJU. Hyvästi, Jussi! Elkää olko minulle ilkeitä huomenna lehdessänne. + +JUSSI. Minustako se riippuu, kun et päästä edes katsomaankaan. Antaahan +olla, ettet vaan saisi sitä katua. + +HANNA. Ei hän saa, mitä sinä vielä kiusoittelet, Jussi, suotta. Riennä +nyt, Maiju kulta. + +MAIJU. Hyvästi. (Menee kiireesti eteiseen.) + +HANNA (saattaa häntä ovelle ja tulee takaisin). Pää pystyyn! Näytä, +että sinussa on terästä ja rautaa.--Maiju raukka! Luuletko, että hän +onnistuu, Jussi? + +JUSSI. Vaikea tietää edeltäpäin. + +HANNA. Mutta ellei hän nyt onnistu eikä pääsekään teaatteriin--entäs +sitten? Pappa varmaan kieltää häneltä kodin. + +JUSSI. Mitäs sitten muuta kuin menee naimisiin. Teuvo on, luulemma, +häneen pahasti pikiintynyt. Ja Teuvo on varakas poika, voi ottaa eukon +milloin hyvänsä. + +HANNA. Hyi sinua! + +JUSSI. Mitä hyi? Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se +kumminkin on naiselle tärkeintä kaikesta. + +HANNA. Senpätähden juuri siihen ei enää toimeentulon tähden mennäkään, +vaan ainoastaan rakkaudesta. + +JUSSI. Mikäs estää Maijua rakastumasta Teuvoon? Semmoinen kunnon +poika-- + +HANNA. St! Joku tuli eteiseen. (Menee katsomaan.) + +JUSSI. Ja rakkaus se syttyy ja rakkaus se sammuu, mutta pääasia on, +että tulevat hyvin toimeen. + +HANNA (ovella). Ole hiljaa!--Kas, tekö siellä olittekin? + +TEUVO (tulee sisään). Nyt, tiedättekö, on hiisi merrassa. + +JUSSI. Noh? + +HANNA. Mitä on tapahtunut? + +TEUVO. Pappanne on täällä. + +JUSSI. Elä!--Mistä tiedät? + +TEUVO. Tuli vastaani kadulla. Ja hän oli mörkin näköinen kuin +ukkospilvi. + +JUSSI. Taidamme olla helisemässä kohta. + +HANNA. Elä edes naura, Jussi. + +JUSSI: En suinkaan tässä osaa itkemäänkään ruveta. + +TEUVO. Leikki siitä kumminkin on kaukana. Tietysti hän tahtoo ottaa +Maijun pois teaatterista. Mitä varten hän muuten olisi tullut? + +HANNA. Niin, se hänellä mahtaa olla mielessä. Kuinka tämä. päättyy, +Jussi? + +JUSSI. Mitä hän sinulle puhui? + +TEUVO. Ei paljon mitään. Kysyi vaan teidän asuntoanne. + +JUSSI. Hän aikoo siis tulla tänne? Hyvä! + +HANNA. Jussi, ei riitaa! Rakas Jussi! + +JUSSI. Ei minun puoleltani ensiksi. Mutta jos hän aloittaa--ja sen hän +luultavasti tekee-- + +HANNA.. Niin muista kuitenkin, että hän on isäsi, että hän on juurtunut +kiinni toiseen katsantotapaan-- + +JUSSI. Jonka nojalla luulee olevansa oikeutettu muita sortamaan. Jos +antaisi hänelle vallan, hän tukehuttaisi henkisesti kuoliaaksi +jok'ainoan lapsensa. + +HANNA. Nyt sinä olet jo täydessä vihassa! + +TEUVO. Hevonen pysähtyi portaiden eteen. (Katsoo ikkunasta.) Ganska +riktigt--siellä hän on. + +HANNA. Pappako? (Juoksee ulos.) + +TEUVO. Mutta kuinkas nyt? Meidän pitäisi jo mennä teaatteriin. + +JUSSI. Kuulehan, kun Maiju ei anna meidän tullakaan. Mokoma visapää. + +TEUVO. Eikö anna teidän tulla? + +JUSSI. No ei. Hän muka ei osaa näytellä, jos tietää meidän olevan +katsomassa. + +TEUVO. Entäs sitten? + +JUSSI. Täytyy kait totella. + +TEUVO. Nyt ne siellä tulevat, että ovet jyskävät. Minä lähden ajoissa +tieheni. + +JUSSI. Maltapas, kun sanon. Lähetä sinä meille tietoa teaatterista, +kuinka Maijun on käynyt. Lähetä kohta, kun »Ensi lempi» on mennyt. + +TEUVO. Kyllä, kyllä. (Menee.) + +JUSSI. Vai niin, isä! Sinä siis uhalla tahdot koetella voimia lastesi +kanssa. Astu esille! Minä olen valmis. (Pastori ja Hanna tulevat.) + +HANNA (eteisessä tullessaan). Herra Rastas meille ikään kertoi, että +pappa oli kaupungissa. + +PASTORI (samoin eteisessä). Jussi on kotona? + +HANNA. On. + +PASTORI. Hyvä! (Tulee sisään, sanomalehti kädessä. Hanna seuraa häntä.) + +JUSSI. Hyvää iltaa! + +PASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus +»Aamuruskoa» vastaan? + +JUSSI. Minun. + +HANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan? + +PASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi +kuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten +tiedä mitä sanoa. + +HANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut? + +PASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli +hiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi +kirjoittanut omaa isääni vastaan. + +JUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan +kirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole +poikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää. + +HANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne. + +PASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä +avoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes +hävetä? + +JUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se +vaan vastaus »Aamuruskon» hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne +solvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi, +ilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti +petyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan +muserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi +minussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei +arvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan. + +HANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä +mitä puhuu. + +PASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit, +jos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää +kantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota, +siinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen +sinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä +voittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki +ne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat. + +JUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne »Aamuruskossa» oli päinvastoin +siihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te +olette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne. +Kirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole +niin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska +kerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi, +niin Jumalan miehiä kuin olettekin. + +HANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha? + +JUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten +minä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä, +sinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten +peljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja +nöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano, +mitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä? +Kaukana siitä--! + +PASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko, +ettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä +hänen kasvatuksensa on tuottanut. + +JUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä +ole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen +nahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos +siitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja +kuntoa jotain toimittamaan maailmassa. + +HANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua +herättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei +ikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä +eikä neuvoilla. + +JUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut. +Olenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei +milloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi +ollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa +antanut sille yllykettä-- + +PASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--? + +JUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt, +ja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään. +Ja siinä hän juuri teki väärin. + +HANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi? + +JUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi +paatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään +oikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme +tuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi. + +HANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei +kumminkaan ole tätä kuulemassa. + +PASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa! + +JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa +nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen +hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän +itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä, +asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä +takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla +tänlaisissa kohdissa on meneteltävä. + +HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa +voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja +oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee. + +JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla. + +PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä +sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi, +lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon. +Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä +hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää +ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan, +varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin, +nyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni +heti. + +HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa. + +PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt? + +HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö +tänään. + +PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä +lähden sinne. + +HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa? + +PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä. + +JUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys. + +PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on +kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele. + +JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja +väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta? + +PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia? + +JUSSI. Jotakuinkin. + +PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä. +Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle. + +HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä +vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne +tuomittavat? + +PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä +tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi +olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa +näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus. + +JUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa, +saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille-- + +HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on +ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä. + +PASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä +seuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna! + +HANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--! + +JUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt. +Hän näyttelee parastaikaa. + +PASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne! + +HANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön? + +JUSSI. Se voisi häneltä syntyä. + +HANNA. Vaan millä tavalla? + +JUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan. + +HANNA. Ja mitä sitten seuraa? + +JUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään. + +HANNA. Elä edes kiroa. + +JUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin? + +HANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää? + +JUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään! +Olisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi +pitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin. + +HANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut +pappaa rakkaudella-- + +JUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä +päästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua +isä lukuun ollenkaan, sano? + +HANNA. Ei ottanut. + +JUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai +äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään? + +HANNA. Taidat olla oikeassa. (Peittää kasvonsa käteen.) + +JUSSI. Hanna--? Itketkö sinä? Kuule--mitä sinä nyt joutavia? (Menee +hänen luoksensa ja laskee kätensä hänen kaulalleen.) Elä itke, elä +herran tähden, ei se kannata. Jopa jo! Ole ihan huoleton, kyllä minä +pidän puoliasi. Mutta sinä et saa silloin asettua minua vastaan. Muista +se. No niin--elä itke enää. Kuule, Hanna! + +HANNA. Enhän minä itke. + +JUSSI. Itketpäs. Kas tuota, kun osaa narrata. Tiedänhän minä että +itket, mitä sinä kiellät? Näytäpäs silmiäsi--no, näytä vaan, näytä. +Noo--vai et sinä itke? Mikä sinua nyt oikeastaan vaivaa? Tunnusta +kauniisti! + +HANNA. Minä olen tarpeeton ihminen maailmassa. Ei minulla ole sijaa +täällä. En sovellu elämään, en voi toimittaa mitään. + +JUSSI. Sinäkö tarpeeton? Hui hai! Ennen sitten kaikki muut.--Mihinkä me +matoset joutuisimme, ellei olisi tuommoisia lempeitä, helläsydämisiä +olentoja kuin sinä ja äiti--jotka aina pidätte vaan muista huolta, ette +milloinkaan itsestänne? Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin! +Oikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole +milläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi +täällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan +sinun tähtesi, kulta nupukka. + +HANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä +pohjalta olet vallan toinen. + +JUSSI. Niin olenkin--sen tunnen nyt. Mutta siellä tulee joku. +Kirjapainon poika ehkä--Ei--? + +(Vosikka tulee.) + +VOSSIKKA. Asuuko täällä herra Valtari? + +JUSSI. Mitä sillä? Minä se olen. + +VOSSIKKA. Tämän laittoi eräs herra suomalaisesta teaatterista. + +JUSSI (ottaa kirjelipun ja aukaisee sen). Teuvolta!--»Loistava +menestys! Seitsemän esiinhuutoa, monta monituista kukkaisvihkoa. +Ihastus yleinen!»--No hei! Hanna, elä ole pahoillasi enää, kaikki on +hyvin. + +VOSSIKKA. Tuleeko siitä vastausta? + +JUSSI. Ei, saatte mennä.--Odottakaa--tässä vähän juomarahaa. + +VOSSIKKA. Kiitän. (Menee.) + +HANNA. Eipä tullut siis mitään julkista skandaalia. Oli se kumminkin +hauskaa. + +JUSSI. Ei tullut. Isä-ukko ei arvon ennättänyt perille ennen näytännön +loppua. Sai pitkän nenän. Nyt pauhatkoon jäljestäpäin niin paljon kuin +lystää. + +HANNA. Mutta Maiju raukka on ehkä kovalla parast'aikaa. + +JUSSI. Pah--hän sen kestää. Ja paetkoon tänne, jos hätä tulee.--No +niin, siinä paha, missä panetellaan. + +MAIJU (tulee kukkaisvihko kädessä). Nyt se on ohitse. + +HANNA. Loistava menestys, esiinhuutoja, kukkakimppuja--me jo tiedämme. + +MAIJU. Kuka kertoi? + +JUSSI. Onnea vaan! Saako sinua nostaa? + +MAIJU. Ei,--elä, elä, Jussi. + +HANNA. No, miltä tuntui? Kerro! + +MAIJU. Jahka tästä selviän. Minä olen kuin kuumeessa vielä. Antakaa +minulle vettä. + +JUSSI. Olutta sinun pitäisi juoda, tai portteria. + +MAIJU. Ei, vettä minä ennemmin-- + +HANNA. Tässä. + +MAIJU. Kiitos. Se teki hyvää. + +JUSSI. Mutta et sinä ole oikein iloinen. Luulin, että sinä nyt kohoisit +vähintäkin seitsemänteen taivaasen. + +MAIJU. Odota, veli hopea, ehkä tästä vähitellen kohoankin. Ja menen +yksin tein ylös aina seitsemäänkymmenenteen. Mitäs silloin sanotte? + +HANNA. Eikö sinua peloittanut hirveästi? + +MAIJU. Peloitti alussa. Mutta niin pian kuin tulin näyttämölle ja näin +yleisön, oli kaikki kuin pois puhallettuna. Minä unohdin koko maailman +ja sain semmoista voimaa ja intoa, että itsekin ihmettelin. Se tuli +varmaan siitä, että koko ajan tunsin, kuinka yleisö oli minulle +hyväntahtoinen. + +HANNA. Sinä sen tunsit? + +MAIJU. Tunsin, selvästi. Sieltä tuli kuin sähkövirta ja se se vaikutti. +Ette usko, millä sisällisellä riemulla minä näyttelin. Tiesin, että +onnistuin, ja mitä paremmin sen tiesin, sitä helpommaksi kävi +näytteleminen. Voi, se oli vallan toista kuin näytellä tyhjille +seinille siellä kotona. + +JUSSI. Sen arvaan. + +HANNA. Varsinkin kun oli eläviä ihmisiä vastanäyttelijänä eikä +kasvia.-- + +MAIJU. Ja sitten--kun huudettiin esille ja kun koko huone kaikui käsien +läiskeistä ja hyvähuudoista, ja kukkavihkoja ojennettiin rampin yli-- + +HANNA. Niin, mitäs se kaikki vaikutti? + +MAIJU. Tiedättekö, minä olin kuolla ilosta. Olisin tahtonut sillä +kertaa puristaa koko yleisön rintaani vasten. + +JUSSI. So, so. Ei vähä mitään. + +MAIJU. Niin, vaan nyt tuntuu niin oudolta yhtäkaikki. Niin kummallisen +oudolta. En ymmärrä itsekään, mutta--Voi, jos mamma olisi täällä! + +JUSSI. Entä pappa! + +MAIJU. Ei herran tähden, pysyköön hän vaan siellä kotona. + +HANNA. Mitä? Sinä et siis--? (Katsoo Jussiin.) + +JUSSI (antaa varoittavan merkin). Niin, pysyköön hän vaan siellä +kotona. + +MAIJU. Tulkaa nyt istumaan. Hanna ja minä sohvaan, Jussi kiikkutuoliin. + +JUSSI. Heti, paikalla. Minä otan vaan papyrossin. + +MAIJU. Pidä minusta oikein tukevasti kiinni, Hanna. Noinikään. Mitenkä +tulevat ne toimeen, joilla ei ole veljeä, ei sisarta, ei ketään +maailmassa? + +HANNA. Kerro nyt vielä teaatterista jotain. Oliko paljon väkeä? + +MAIJU. Täysi huone. Lippu luukun päällä. + +JUSSI. Oho? Oikeinko todella? + +HANNA. Mutta kuule, miksi sinä nytkähtelet niin somasti? + +MAIJU. Mitenkä nytkähtelet? + +HANNA. Noin, tuolla tavalla. Etkö siitä itse tiedäkään? + +MAIJU. Tiedänhän minä. Ei se mitään. Hermostumista vaan. + +JUSSI. Sinun täytyy saada lasi viiniä. + +MAIJU. Ehkä se tosiaan vahvistaisi. + +HANNA. Voi, kun ei satu olemaan kotona. + +MAIJU. No, antaa sitten olla. + +JUSSI. Ei, minä menen hakemaan. + +HANNA. Ethän pääse puotiin enää näin myöhällä. + +JUSSI. Kyllä minä tiedän mistä saan. Odotatte vaan pikkuisen aikaa. +Minä olen tuotapikaa takaisin. + +MAIJU. Elä huoli mennä, Jussi. Kyllä se on ohitse kohta, en minä +tarvitse mitään. + +JUSSI. Tarvitset lasin viiniä ihan varmaan. Ja sitten saamme Hannan +kanssa juoda maljasi myöskin, kuuluuhan se asiaan. Ota sinä, Hanna, +lasit esille sill'aikaa (kääntyy ovelta). Kuulehan--taikka niin--ei hän +tänne tule tänä iltana kumminkaan.--Eikös mitä--ei sitä tarvitse +peljätä. (Menee.) + +MAIJU. Kuka ei tule? + +HANNA. Ei kukaan. + +MAIJU. Mutta ketä hän tarkoitti? + +HANNA. Ketä lienee tarkoittanut. + +MAIJU. Teuvoa vissiin. + +HANNA. Nojaa päätäsi tuohon minun olkapäähäni. Noin. Onko hyvä nyt? + +MAIJU. On. + +HANNA. Jos koettaisit nukahtaa hiukan. Painapa silmäsi kiinni. + +MAIJU. Hän sanoi peljätä... Ei tarvitse peljätä... Minkätähden hän +sanoi peljätä? + +HANNA. Nuku nyt pois eläkä puhele enää. Ole vallan hiljaa. + +MAIJU. En minä saa unta. Saanenko koko yönä. + +HANNA. Jos malttaisit olla rauhassa siunaaman hetken. Et ajattelisi, et +liikkuisi, et puhuisi. + +MAIJU. Kuule--mikä se oli? + +HANNA. Ei mikään, ei ikinäs mikään. Rupeatko sinä taas kuvittelemaan--? + +MAIJU. Ääniä ihan varmaan! + +HANNA. Kadulta ehkä. Mitä niistä välität? + +MAIJU. Kuule, kuule--! + +HANNA. Elä hätäile suotta, hyvä lapsi. Olipa tuo nyt mitä tahansa-- + +MAIJU. Ikkunan alle pysähtyivät. (Serenaadi alkaa ikkunan takana.) + +HANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle. + +MAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki +lamput ja kynttilät. + +HANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan +vielä ikkunankin.-- + +MAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat! + +HANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä. + +MAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä +laulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin-- +niin että tahtoisin syödä ylös heidät. + +HANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan. + +MAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin +että tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä +kuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano. + +HANNA. Tsh! Ollaan hiljaa. + +MAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--! + +HANNA. Mitä? + +MAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat? + +HANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen. + +MAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten +ymmärtäisi. + +HANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa. + +MAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta. + +HANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää. + +MAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni +rakastaa ja palvella isänmaata? + +HANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia +lupauksia. + +MAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano! + +HANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin +kaunis ääni? + +MAIJU. Voi, kun et sinä neuvo. + +HANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti. + +MAIJU. Ja sanon kuinka? + +HANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene! + +MAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni! + +LAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön! + +MAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon? + +HANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja +toivo! + +MAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja +toivo! Eläköön rakas isänmaa! + +LAULAJAT. Eläköön! (Poistuvat marssia laulaen.) + +MAIJU. Kuinka oli hauskaa! Ja kuinka tämä elämä sentään on ihanaa! +Hanna, pysähytetään kellon viisari tuhanneksi vuodeksi! + +HANNA. Luuletko että auttaisi? + +MAIJU. Eihän se auttaisi, ei. Täytyy antaa ajan vieriä eteenpäin. Kun +vaan tietäisin, millä osoittaisin heille kiitollisuuttani. + +HANNA. Sillä, että ahkerasti koetat edistyä. + +MAIJU. Minä koetan! Tämän hetken muistoksi teen sen pyhän lupauksen, +että koko sydämestäni rakastan ja palvelen Suomen taidetta niin kauvan +kuin elän ja että--(Pastori tulee sisään.) + +MAIJU (kalpenee ja hoippuu taaksepäin). Hanna, Hanna--! + +HANNA. Elä säikähdä! Maiju, rakas-- + +MAIJU. Se on tuolla taas! Hanna, Hanna, se on tuolla--! + +HANNA. Pappa se on--pappa itse. + +MAIJU. Ei, haamu, sama haamu-- + +HANNA. Se on pappa, usko minua, hän jo äsken kävi täällä, vaikka emme +sitä sinulle sanoneet. + +MAIJU. Ei, ei-- + +PASTORI. Sinä olet, näemmä, harjaantunut näyttelemisessä. Mutta elä +luule, että minua noilla vehkeillä petät-- + +MAIJU. Hanna! Hän tahtoo minut tappaa-- + +HANNA. Hän pyörtyy. Pappa, voi, te säikytätte hänet kuoliaaksi-- + +PASTORI. Teeskentelee vaan. Herkiä tuosta, Maiju, ei se kumminkaan +auta. Sillä nyt minä sinut jo tunnen, sinä kevytmielinen lapsi. +Valehtelija, petturi, maailman kunnian pyytäjä! Niin--kunniaa sinä +pyysit, häpeän sait-- + +MAIJU (pyörtyy). + +HANNA. Hän kuolee! + +JUSSI (tulee). Mitäs täällä tapahtuu? + +HANNA. Jussi, Jumalan kiitos! Tule auttamaan, tule!--Viedään hänet +tuonne toiseen huoneesen. + +JUSSI. Tekö tämän--? + +HANNA. Joudu, joudu! + +JUSSI. Onko nyt hyvä mielenne? Oletteko tyytyväinen, kun saitte +lapsenne hengiltä? (Hanna ja Jussi kantavat Maijun pois.) + +PASTORI. Lapseni hengiltä--sanoiko hän niin?----Mitä hänelle sitten +tein?----En muista----En muista--pääni menee sekaisin--en muista +mitään.----Lapseni--minä tahdon häntä nähdä--(Hän aikoo mennä +sivuhuoneesen.) + +JUSSI (oikealta). Ei tänne! (Sulkee oven.) + +PASTORI. He sulkivat oven.--Minua eivät päästä sisään----minua, joka +sen tein----joka olen syynä kaikkeen... Sieltä ei kuule +hiiskaustakaan.----Miksi ovat niin hiljaa? Onko hän jo--? Miksi ovat +niin hiljaa? Jos hän kuolee, olen murhaaja, lapseni murhaaja.----He +eivät päästä minua sisään. Minä menen kuitenkin. (Koettaa avata oven.) + +HANNA (estää häntä ja tulee sisään). Elkää, pappa, hän pyörtyisi +uudelleen, jos näkisi teidät. + +PASTORI. Onko hän siis tointumaan päin? + +HANNA. On. + +PASTORI. Jumalalle kiitos olkoon. Minä tahdon häntä nähdä. + +HANNA. Ei nyt, pappa, sitten toisen kerran. + +PASTORI. Tulisin vaan rauhoittamaan. En minä häntä nuhtele-- + +HANNA. Elkää, pappa, hän säikähtäisi--hän kun koko ajan on peljännyt +pappaa niin, että on nähnyt näkyjä. + +PASTORI. Näkyjä. Mitä näkyjä? + +HANNA. Kuinka pappa pitkällä puukolla on tahtonut pistää hänet +kuoliaaksi. + +PASTORI. Maiju raukka!--Mutta sehän saattaa olla vaarallista semmoinen. +Ettekö te ole kysyneet lääkäriä? + +HANNA. Emme vielä. + +PASTORI. Miksi ette ole kysyneet ajoissa? Kuka tietää mitä siitä voi +tulla? Vaikka vielä-- + +HANNA. Mitä pappa tarkoittaa? + +PASTORI. Vaikka vielä kadottaisi järkensä. + +HANNA. Eihän toki. Jumala varjelkoon! Sehän olisi kauheata. + +PASTORI (istuu). Se olisi kauheata. Mutta onhan semmoista tapahtunut.-- +Sinä sanoit, että hän on minua peljännyt? + +HANNA. On, pappa--kauheasti. + +PASTORI. Siihenkö olen sitten tullut--että toinen lapsistani minua +vihaa, toinen pelkää!--ja kuitenkin olen tahtonut vaan velvollisuuteni +tehdä--velvollisuuteni isänä ja kasvattajana. Olen tahtonut viedä heitä +Jumalan tykö. + +HANNA. Pappa rakas--! + +PASTORI. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö. Olenko siinä +menetellyt väärin? + +HANNA (kietoo kätensä hänen kaulalleen). Saanko sanoa ajatukseni, +pappa? + +PASTORI. Sano! + +HANNA. Jumala ei pakoita ketään. + +PASTORI. Jumala ei pakoita ketään. Se on totta. Jumala ei pakoita +ketään.--Hannaseni--etkö sinä minua pelkää? + +HANNA. En, pappa. + +PASTORI. Etkä vihaa? + +HANNA. Pappa--! Ei meistä kukaan teitä vihaa. Ei kukaan. + +PASTORI. Mutta koskihan se sinuun, kun täytyi keskeyttää jatko-opisto. + +HANNA. Rakas pappa! + +PASTORI. Koskihan, sano? + +HANNA. Koski--vähäisen. + +PASTORI. Paljonkin, arvaamma. Ehkä kärsit sinä enemmän kuin kukaan muu. +Et sentään mitään virkkanut, et suutasi avannut.--Sinä olet äitiisi. +Yhtä lempeä ja anteeksiantavainen. Ei kuule teiltä koskaan ankaraa +sanaa. Teillä ei ole kovuutta sydämessä, mistäpä silloin lähtisivät +ankarat sanat? + +JUSSI (aukaisee ovea oikealta). Hanna! Maiju tahtoo sinua. + +HANNA. Minä tulen. + +PASTORI. Odota, minä vielä puhun.--Jussi sanoi, että olen sortanut +teitä, äitiä ja sinua-- + +HANNA. Pappa, elkää sitä muistelko, hän sanoi sen vaan äkäpäissään. + +PASTORI. Ei, hän oli oikeassa, minä olen sen tehnyt. Mutta se on +tapahtunut huomaamattomuudesta, ei tahallisella tarkoituksella. Ja nyt, +kun silmäni ovat auvenneet-- + +HANNA. Rakas pappa. Ettehän ole sitten enää kova Jussia ja Maijua +kohtaan,--ettehän, rakas, hyvä pappa? + +PASTORI. Lapseni, anna kun syleilen sinua! Mistä sait tuon lempeytesi? +Jumalako sen antoi sinulle?--En minä ole enää kova Jussillekaan enkä +Maijulle. Nyt sen lupaan sinulle. Mene, sano se heille. En minä ole +enää kova. Ei sitä Jumala vaadi, sillä hän ei itsekään ketään pakoita. + +JUSSI (tulee oikealta). Etkö joudu jo? Hän sinua kaipaa. + +HANNA. Joudun! Nyt joudun.--Taivaalle kiitos, sovinto ja rauha palajaa +perheesemme! (Menee oikeaan.) + +PASTORI. Jussi, tule, minä sanon sinulle pari sanaa. + +JUSSI. Minä tahtoisin välttää riitaa-- + +PASTORI. Niin tahtoisin minäkin. Eletään rauhassa, unohdetaan kaikki, +mitä on ollut välillämme viime aikoina, kaikki iskut, kaikki kovat, +vihaiset sanat. Ollaan taas isä ja poika niinkuin ennenkin. + +JUSSI. Kernaasti minun puolestani, sillä tämä särkymys ja epäsopu--ei +se ketään ilahduta. + +PASTORI. Vaihdetaan tästä lähtein rakkaudessa mielipiteitämme. Minä +toivon, että tulet minua käsittämään vielä kerran-- + +JUSSI. Minä taas toivon, että pappa tulee käsittämään meitä nuoria ja +näkemään meidän pyrinnöissämme jotain hyvää ja oikeutettua. Elämä ei +voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen +totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä. + +PASTORI. Emme huoli nyt ruveta väittelemään. Minä toivon niinkuin +sanoin, että tulet minua käsittämään. Mutta kuinka hyvään, olemme +kaikessa tapauksessa isä ja poika. Emme sitä enää unohda. + +JUSSI. Emme suinkaan. Tahdon vaan sanoa vielä sen, ettei vanhempi +sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia eteen, sillä--(Hanna ja Maiju +tulevat.) + +HANNA. Tule, tule, Maiju! + +MAIJU. En minä uskalla, en! + +PASTORI (ojentaa käsivartensa). Maiju, lapseni! + +MAIJU (lankeaa hänen syliinsä). Pappa! + +JUSSI. Sillä vapaus, se on aina pääasia. + +HANNA (nojautuu hänen käsivarteensa). Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole +kuin rakkaus. + +JUSSI (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin). Rakkaus? + +(Esirippu alas.) + +[1891.] + + + + + + +HÄN ON SYSMÄSTÄ + +Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +RYYNÄNEN, kauppaneuvos. +VALTER, hänen veljensä poika, varatuomari. +KERTTU VIRNES, hänen sisarensa tytär. +TOINI MANNER, Kertun ystävä. +HEIKKI HELLSTÉN, Ryynäsen konttoristi. +ROUVA OKSMAN, emännöitsijä. + +(Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa, lähellä Malmin asemaa.) + + + +(Kaunis puutarha. Oikeaan paviljonki, joka pistää ulos näyttämölle, +niin että ikkunat molemmissa kerroksissa tulevat näkyviin. + +Kulissien takaa kuuluu tiukujen helinää ja ajoa.) + +ROUVA OKSMAN (tulee paviljongista). Eivätköhän tulleet?--Ka' niin, +tuossahan ne ovat! (Menee aukasemaan veräjää.) Tervetultua, herra +kauppaneuvos! Tervetultua, neidit! + +(Kauppaneuvos, Kerttu ja Toini tulevat matkapuvuissa. Palvelijat +kantavat heidän jäljessään matkalaukkuja, jotka he kauppaneuvoksen +viittauksesta vievät paviljonkiin.) + +KAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt +ovat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja +kumpi se toinen. + +ROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson--no, enkö minä tuntisi! Herranen +aika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän +morsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes. Olkaa täällä aivan kuin +kotonanne. + +KERTTU. Kiitoksia, rouva Oksman, meistä kyllä tulee hyvät ystävät +toivoakseni. + +ROUVA OKSMAN. No, se on tietty. Kaiken varmaan. + +KAUPPANEUVOS. Mutta sanokaa nyt jotain neiti Mannerillekin. Vai pitääkö +hänen jäädä ihan osattomaksi? + +ROUVA OKSMAN. Herranen aika, eihän toki! Minä vanha kuhnailija. Suokaa +anteeksi, hyvä neiti, ja olkaa tervetullut! Voi, minun päiviäni, kuinka +olette sieviä molemmat. Kyllä meidän nuorilta herroilta varmaan päät +pyörälle menee, teitä nähdessä. + +KAUPPANEUVOS. Niin, kuulkaahan, rouva Oksman, onko paviljonki tässä nyt +täydessä järjestyksessä? + +ROUVA OKSMAN. No, kyllähän sen pitäisi olla. Omin käsin olen siellä +laittanut kuntoon kaikki. Ja puutarhurin kanssa kannoimme sinne +huonekalut. + +KAUPPANEUVOS. Puutarhurin? Mutta osaako hän pitää suunsa kiinni? + +ROUVA OKSMAN. Minä vakuutin, ja hän lupasi kunniasanalla. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä, hyvä! Kunhan Valter vaan ei aavista mitään, vähät +muusta. Missä hän nyt oleskelee tällä hetkellä? + +ROUVA OKSMAN. Hm--hm-- + +KAUPPANEUVOS. No, no, suu puhtaaksi vaan, rouva Oksman. Ei mitään +salaisuuksia. + +ROUVA OKSMAN. Mutta näin--neitien kuullen? + +KERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai, +kuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa? + +ROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen +tietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä. + +KAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on--niin, kello on kaksitoista. +Kuinka se on ymmärrettävä? + +ROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa? + +KAUPPANEUVOS. Totta kai! + +KERTTU. Tietysti, tietysti! + +TOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi. + +ROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse +seurauksista. + +KERTTU. Kyllä, kyllä. + +KAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle. + +ROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli _viftaamassa_ eilen illalla. + +KERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno! Sinä olet kuvannut +hänet vallan toisenlaiseksi. + +KAUPPANEUVOS. No niin, no,--mutta kuulkaahan nyt: ei hän siltä mikään +juomari ole, saatte uskoa. + +ROUVA OKSMAN. Ei olekaan, sen voin minäkin todistaa. + +KAUPPANEUVOS. Ja sitä paitse, jos hän nyt vaikka olisikin vähän +hulivili, niin kyllä sinä hänet pian vakiintumaan saat, jahka vaan +olette naimisissa. + +KERTTU. Niin,--jos minä hänestä ensinnäkin huolin, eno. En päätä vielä +sinne enkä tänne, ennenkuin näen, minkälainen mies on. + +KAUPPANEUVOS. Suostutaan, suostutaan. »Ei sikaa säkissä osteta», sanoo +suomalainen sananlasku. Mut nyt sisään, hyvät naiset. Täällä ulkona +saattaisi Valter taikka Heikki teidät pian älytä ja silloin olisimme +satimessa. + +TOINI. Kuka on Heikki? + +KAUPPANEUVOS. Ooh, se on vaan konttoristini, aika velikulta, hänkin. Se +tahtoo sanoa, hän se juuri onkin velikulta, eikä Valter, joka pohjalta +on hyvä ja rehellinen, niinkuin sen tuhannesti olen jo vakuuttanut. +Hänessä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että hän siellä Helsingissä on +tuhlannut rahoja vähän liiemmästi. + +TOINI. Ja--tuo Heikki ei siis myöskään saisi meitä nähdä? + +ROUVA OKSMAN. Ei ole pelkoa hänestäkään. Unta hän vetää vielä, hänkin. + +KAUPPANEUVOS. Heikkikö? Ett'ei hän vähän häpeä! + +ROUVA OKSMAN. No, kun he kerran molemmat olivat yhdessä matkassa +illalla-- + +KAUPPANEUVOS. Niin täytyy heidän myöskin maata päivällä yhtä pitkään, +arvelee rouva Oksman. Mutta kyllä minä ne junkkarit vielä opetan. +Antaahan olla, jahka me tässä lyömme viisaat päämme yhteen. Eikös niin, +tytöt? + +KERTTU. Juuri niin, eno! + +TOINI. Minä olen mukana! Mutta nyt menisin mielelläni purkamaan +matkalaukkuja. + +KAUPPANEUVOS. Tee se, Toini hyvä. Ja Kerttu ehkä tulee sinua auttamaan. + +KERTTU. Kyllä, kyllä. Mutta ensin pari sanaa, eno kulta. + +ROUVA OKSMAN. Minä tästä lähden katsastamaan, joko siellä alkaa näkyä +mitään epäiltävää. + +KAUPPANEUVOS. Menkää, rouva Oksman, ja antakaa meille heti merkki, jos +huomaatte jotain. + +ROUVA OKSMAN. Kyllä. (Menee perältä oikeaan.) + +(Toini menee paviljonkiin.) + +KERTTU. Niin, eno, minä tahtoisin tietää, mistä syystä sinä oikeastaan +tahdot niin salata tuloamme Valterilta. Olen sitä jo monta kertaa +kysynyt, mutta sinä et koskaan anna suoraa vastausta. Tunnusta pois, +siinä on jotain, jota tahdot minulta peittää. + +KAUPPANEUVOS. Eikös vain--Mitä se sitten olisi? + +KERTTU. Niin, siitä juuri pyydän sinulta nyt selitystä. Sano vaan +suoraan kaikki tyyni. Täytyy minun kumminkin päästä siitä selville. + +KAUPPANEUVOS. No, onhan se niinkin.----Tulet kai sinä sen tietämään +kumminkin----Kuinkas minä nyt sitten alkaisin?----Että sinä oikein +käsittäisit----tarkoitan-- + +KERTTU. Asiaan, asiaan, eno hyvä. Kyllä minä käsitän, ei minulla ole +ollenkaan huono pää. + +KAUPPANEUVOS. Poika pakana,--en mä tule ja sano--erinomaisen hyvä hän +on pohjalta-- + +KERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa. + +KAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan-- + +KERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän. + +KAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja +saa kelpo vaimon-- + +KERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut. + +KAUPPANEUVOS. Niin juuri,--tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen, +niin tulee hänestä, saakeli soikoon,--oho, suo anteeksi, että kirosin-- + +KERTTU. Ei se mitään. + +KAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan. + +KERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin +kotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi +näin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku +_surpriisi_, vai--? + +KAUPPANEUVOS. Ei--ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana-- +hänellä--kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa +vähän kummallisia--miksi sitä nyt sanoisin--kummallisia ennakkoluuloja. +Ja kun sinä olet--olet---- + +KERTTU.--kotoisin Sysmästä-- + +KAUPPANEUVOS. Niin juuri! Kas, kuinka hyvin sinä asian arvaat. + +KERTTU. No siis: kun minä olen kotoisin Sysmästä, niin--? + +KAUPPANEUVOS.--niin, tuota noin-- + +KERTTU.--niin--niin? Suu puhtaaksi, eno! + +KAUPPANEUVOS. Niin hän pelkää-- + +KERTTU. Mitä hän pelkää? + +KAUPPANEUVOS. Hiisi tiennee, mitä hän pelkää, mutta anna että hän vaan +näkee nuo sinun kauniit silmäsi, ilman että arvaa, kuka sinä oikeastaan +olet, niin ansaan hän, saakeli soikoon, joutuu. Ai, ai, nyt taisin +taaskin kirota. + +KERTTU. Sinä vaan et tahdo puhua oikein suoraan, eno-- + +ROUVA OKSMAN (tulee kiireesti). Joutuun, joutuun, varatuomari-- + +KAUPPANEUVOS. Tule tyttöseni. (Osoittaa paviljonkiin.) Tuolta ikkunasta +voit tirkistellä häntä verhojen takaa, ilman että hän sinua älyää. +Pulska poika, saatpas nähdä. + +KERTTU. Niin, mutta, mutta-- + +KAUPPANEUVOS. Ei mitään muttaa! (Työntää hänet paviljonkiin.) + +KERTTU. Mitä hän minusta pelkää--sen tahdon myöskin tietää. (Molemmat +menevät paviljonkiin, jonka alemmassa ikkunassa pian tulevat näkyviin.) + +ROUVA OKSMAN. Parasta kun lähden tieheni minäkin, etten puhu itseäni +pussiin heidän kanssaan. (Aikoo mennä vasempaan.) + +TOINI (ilmestyy yläikkunaan.) Tähän asetan minä näkötornini. + +(Valter ja Heikki tulevat oikealta.) + +VALTER. Elkää juosko pakoon, rouva Oksman. Teitähän me juuri ajamme +jälestä. + +ROUVA OKSMAN. Minua? + +VALTER. Niin, hyvä rouva Oksman. Me kun nukuimme yli aamiaisen-- + +ROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin. + +VALTER. No niin, no niin--entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt +ruokaa yhtäkaikki? + +HEIKKI. Jotain suolasta. + +ROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa. + +VALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.--Ei, kuulkaa, elkää menkö +vielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties, +mihin setä matkusti tässä toispäivänä? + +ROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin? + +VALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa? + +ROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan +kauppaneuvoksen salaisuuksia? + +VALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö. + +ROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä +päivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.) + +VALTER. Helkkari, silläpä kiire. + +HEIKKI. Usko sinä vaan minua. Setäsi matkusti Sysmään tuomaan sinulle +morsianta. + +VALTER. Jos sen tietäisin varmasti, niin tieheni lähtisin täältä vielä +tänä päivänä. + +HEIKKI. Olet sinä aika hupsu. Rikkaan hempukan saat ja siitä vaan +juonittelet. + +VALTER. Rikkaan hempukan--joka on Sysmästä! + +HEIKKI. No, entäs tätä! + +VALTER. Joka ei osaa seurustella muiden kuin lehmien ja lampaiden +kanssa. + +KERTTU (erikseen). Kylläpä osaa olla ilkeä! Eno--nyt ymmärrän sinun +sotatemppusi. Mutta se ei kelpaa--minulla on parempi. + +VALTER. Maamoukka, tyhmä tallukka. + +KERTTU (erikseen). Maltapas, junkkari! Nuo sanat sinulle vielä syötän! +--Kuulepas nyt, eno-- + +VALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan +että häntä minulle väkisen tyrkytetään. + +KERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias. +--Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.) + +HEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja +hänen rahojaan. + +TOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus. + +HEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän »hoastaa kuin moan moukka ja +niistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja +kävelöö kas näin justiin--niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä +voan on rahhoo, njäät.» + +TOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni! + +VALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia? +Olisit vaan minun sijassani-- + +HEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin +olisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi +minulle rikkaan hentun. + +VALTER. Sysmästä! + +HEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se. + +VALTER. Ruman ja kierosilmän. + +HEIKKI. Yhdentekevä--vaikka olisi vielä vanha piikakin kaiken lisäksi-- +kun hän vaan olisi rikas, siinä pääasia. + +TOINI (erikseen). Ai, ai, poika parka, tuon puheesi sinä vielä muistat. +(Hän katoo ikkunasta.) + +VALTER. Hyvä on sinun jaaritella! + +KAUPPANEUVOS (tulee paviljongista). Päivää, päivää! + +VALTER. Mitä? Onko setä jo kotona? No--Jumalan kiitos--minä kun +pelkäsin-- + +KAUPPANEUVOS. Hartaammin vielä kiittäisit Jumalaa, jos tietäisit kenen +toin mukanani. + +VALTER. Siis kuitenkin! + +HEIKKI. Näet, nyt! Mitä minä sanoin? + +KAUPPANEUVOS. Noh? Etkö ole utelias? + +VALTER. En, setä. + +KAUPPANEUVOS. Kuule nyt, Valter. Joko sinä suostut minun tuumaani, ja +menet naimisiin-- + +VALTER. Kai minä sen joskus teenkin. Kun oma aikani tulee--ja kun +tapaan semmoisen tytön, joka minua miellyttää. + +KAUPPANEUVOS. Joko sinä suostut minun tuumaani ja menet naimisiin +serkkusi, neiti Kerttu Virneen kanssa-- + +VALTER. Joka on kotoisin Sysmästä. + +KAUPPANEUVOS. Joka on kotoisin Sysmästä--taikka minä en tuon koommin +auta sinua enää rahapulassa. Niin että tee nyt, niinkuin tahdot. + +VALTER. Minä en suostu. + +KAUPPANEUVOS. Sekö viimeinen sanasi? + +VALTER. Se. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä! Pidä sitten myöskin huoli vekselistäsi, joka lankee +huomenna. + +HEIKKI. Ai, saakeli, nyt on poika kiipelissä. + +VALTER. Mutta kuulkaahan nyt, setä-- + +KAUPPANEUVOS. Minä en kuule. + +VALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta. + +KAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään. + +VALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen? + +KAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen +olla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen +puolestaan. + +VALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä? + +KAUPPANEUVOS. En. + +VALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu! + +KAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään. + +VALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi! + +KAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä. + +VALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen. + +KAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua. + +VALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi. + +KAUPPANEUVOS. Tiettyä se! + +VALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja +avuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille +vahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni. + +KAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta? + +VALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun +muistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?! + +KAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin +pidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut. + +VALTER. Sinä maksat ne kaikki? + +KAUPPANEUVOS. Kaikki. + +VALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee? + +KAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi. + +VALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun. + +HEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin, +niin vähemmällä olisit päässyt. + +KAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen +kanssa? + +HEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin? + +VALTER. Suostun. + +KAUPPANEUVOS. Kättä päälle. + +VALTER. Tuossa. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat. + +VALTER. Sanasta miestä. + +HEIKKI. Ja sarvesta härkää! + +KAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt +niinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen +morsiameesi. + +VALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität! + +KAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin +saatte tehdä tuttavuutta. + +HEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia? + +KAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi. + +HEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle. + +KAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle). + +VALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä. + +HEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos. +Valter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan. + +KAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset! + +KERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan. + +TOINI (samoin). Heti paikalla. + +(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä. +Kerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja +naksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu +päässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.) + +KAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle +sulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra +Hellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä. + +VALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat. + +KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois! +Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin +kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä. + +KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää? + +KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta +poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia? + +TOINI. Pyydän--Amelie. + +KERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi. + +TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja +tukeen elämän ohdakkeisella tiellä. + +KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään +arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo +kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'? + +VALTER (Heikille). Minä kauhistun. + +HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu. + +TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja +viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi +vietäisiin. + +KERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä +saantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo +tuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia. + +TOINI. Pyydän--Amelie. + +HEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--! + +KERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min' +oon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa + +TOINI. Pyydän--Amelie. + +KERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna. + +TOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut? + +KERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'. + +TOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin +loukata! + +HEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre +vielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä. + +TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt +kaksikymmentä. + +HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta. + +KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä +neljeekymmentä. + +TOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä +naurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra +Hellstén. + +HEIKKI. Selvästi. + +KAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä +olet noin epäkohtelias? + +VALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä. + +KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit? + +VALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään. + +KAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna +lankee? + +VALTER Voi, minua onnetonta! + +KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen +päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti; +kääntyy pois ja irvistää pahasti.) + +KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään +esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe +ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos +mielit, että sovussa eletään. + +KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa. + +TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa +rakkauttaan. + +KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo +lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta +tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin +navettaan lehmiä kahtomaan. + +TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli +sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä, +jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet, +ne kumminkin ovat pääasia--eikö totta? + +HEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät +ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä. + +TOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat +minut punastumaan. + +KAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla, +Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on +täällä. + +VALTER. Bertha? Kuka on Bertha? + +KAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar, +joka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän +sinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi. + +VALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä. + +KAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä +ulkomailla niin kauvan. + +VALTER. Ja hän tulee tänne nyt? + +KAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä +hittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle +häntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.) + +KERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä, +minkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa. + +TOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami. + +KERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee, +kun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin +kanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'. + +VALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin +ajatellakaan. + +HEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta. + +VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä? + +HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen +neiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia. +(Tarjoo hänelle käsivarttaan.) + +TOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee +kahdenkesken nuoren herran kanssa? + +HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen +puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan. + +TOINI. Jalo ritari--minä luotan teihin. (Menevät käsikädessä pois.) + +VALTER. Kas niin, nyt ne menivät.--Perhanan Heikki, kun jätti minut +tähän yksin. Mitä minä hänelle nyt sanon? + +KERTTU (erikseen nauraen). Poika parka! + +VALTER (erikseen). Mikä intressantti tête à tête! + +KERTTU (erikseen). Ihmeen vilkas keskustelu! + +VALTER (erikseen). En vielä elämässäni ole ollut näin tyhjä +puheenaineista. + +KERTTU (haukottelee). Tuota noin--(haukottelee uudelleen)--minua niin +hirveest nukuttaa. (Haukottelee vielä kerran.) Eikö pitäne männä moata. +Nousinnii niin varrain ylös. + +VALTER (erikseen). Tuo ei ikinä ole ollut ihmisten ilmoilla. + +KERTTU (haukottelee yhä). Ei, mutta tämäpä vasta on merkillistä. + +VALTER. Menkää nukkumaan, hyvä serkku. + +KERTTU. Ka', teititteletkö sinä minua vielä? Sano tok', hyvä mies, +morsiantas' sinuks'. + +VALTER. Niin, kuuluisihan se oikeastaan asiaan--sukulaisuudenkin +vuoksi. + +KERTTU. Se on tietty, se!--Mutta kuulehan, mikä tässä juohtui mielein. +--Sinä vissiinni oot' hyvä tanssija? + +VALTER. Jommoinenkin, luullakseni. + +KERTTU. Koetellaanpas. Ossootko sinä jätkee? + +VALTER. Jätkee? Mitä se on? + +KERTTU. Etkö tiiä? Sehän on sitä uutta. Näinikkään sitä tanssitaan. +(Tanssii kömpelösti, jalat sisäänpäin ja rallattelee.) Tahotko, niin +opetan? Ei se oo vaikeeta. + +VALTER. Kiitoksia.--en, en, minä-- + +KERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. »Hellun vaihtoo»--ootko sitä +nähnynnä? + +VALTER. En. + +KERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii +ja rallattelee.) + +VALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii +kuin surviainen. + +KERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun +vielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta. + +VALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut +nähdä. Elkää vaivatko itseänne. + +KERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle. +(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.) + + "Roatikkoon, roatikkoon + Vanhat piiat pannaan, + Roatikkoon, roatikkoon, + Vanhat piiat pannaan. + Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa, + Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa"-- + +VALTER (erikseen). Sanokoon setä mitä hyvänsä, mutta minun täytyy +päästä hänestä erilleni. + +KERTTU (jatkaa laulua ja tanssia). + + "Tuon, tuon, Kyöpelin vuoren taa, + Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa". + +VALTER. Lopettakaa, serkku. Minä tahtoisin puhua pari vakavaa sanaa +kanssanne. + +KERTTU (läähättää). Hoastahan pois. Kyllä kuulen. + +VALTER. Te tiedätte, että setä tahtoo meitä menemään naimisiin. + +KERTTU. Ka', tiiänhän minä sen. + +VALTER. Mistä lienee tuo tuuma pistänyt ukon päähän.--Ymmärrättehän, +ett'ei se meitä sido kumpaakaan. Elkää suinkaan antako pakottaa +itseänne. Punnitkaa asiaa tarkoin ja seuratkaa vaan omaa mieltänne. + +KERTTU. Ka', mittee se punnihtemisesta paranoo? Tyyvynhän minä sinuun. + +VALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala +vai lintu. + +KERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä +lintu,--immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran. + +VALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja--minä juon. + +KERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii. + +VALTER. Ja minulla on velkoja--niiden maksamiseen menee koko +omaisuutenne. + +KERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää. + +VALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien +teidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta. + +KERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä +ja lauletaan: »Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja +illallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.» + +VALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan! +(Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle +miehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät? + +KERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään. + +VALTER. Voi, minua onnetonta! Serkku,--kuulkaa, minä rukoilen teitä, +antakaa minulle rukkaset! + +KERTTU. Rukkaset! Hui, hai! Vai minä sulle rukkaset antaisin! Ei tuu +kysymykseenkään. + +VALTER. Hyvä, rakas serkku,--nähkääs, minä polvillani rukoilen teitä: +antakaa minulle rukkaset. Sanokaa enollenne, ettette rakasta minua, +ettette voi minua kärsiä, ettette millään ehdolla huoli minua +mieheksenne,--oi, elkää kääntykö pois, armahtakaa minua poloista, ja +minä olen teille ijäti kiitollinen. + +KERTTU. Helpota, hyvä mies--herra siunaa, kun puristaa käten' ihan +mäsäksi. Ja minkälaiseks' siinä housusikin ryvetät--kaikennäköisiä +kujeita. Nousetko siitä! + +VALTER. Yksi sana vaan, ja minä päästän teidät heti. Annattehan minulle +rukkaset, annattehan? + +KERTTU. Enkä anna, en, en, en, en! Uskotko sen nyt viimennii, vai +pittääkö huutoo vielä kovemmin? + +VALTER (nousee). Sitten ei auta muu, kuin että minä annan teille. Niin, +se on päätetty! Minä en ikinä teidän kanssanne vihille lähde. Ennen +istun ikäni ja aikani velkavankeudessa, jos niiksi tulee. + +KERTTU. Vai niin? Vai semmoinen iäni nyt kellossa onnii. Et lähe +kanssani vihille? Sepä nähhään. Minä kun kantelen enolle, niin tiiät. +Vai rukkaset annat minulle? Hävytön! Mistä syystä? Enkö muka ole +tarpeeks' hyvä sinulle? Mokomallekin! Mitä sinulla on minua vastaan, +sano! + +VALTER. Sinä--sinä olet--idiootti. + +KERTTU. Iti-iti? Mikä min' oon? Sanoppa uuvelleen? + +VALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata. + +KERTTU. Iti-iti-iti? + +VALTER. Idiootti. + +KERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä +haukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä----uhkaat +----antaa minulle----rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka +ikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa +Valteria.) + +VALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi +totta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti +edestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan +päällä. Ja minunko pitäisi--ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki +tulevat. Kerttu katoo ikkunasta.) + +HEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni +syvyydessä liikkuu--. + +TOINI. Hiljaa, hiljaa--herrassööding Ryynänen kuulee. + +HEIKKI. Mitä--hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että +saamme rauhassa keskustella? + +TOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää +olevan omien tunteidensa vallassa. + +HEIKKI. Mutta Valter--mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois +suunniltasi, veli? + +TOINI. Turha kysymys! Rakkauden kuumeessa hän vaan on, ettekö huomaa? +Onnellinen te, herra herrassööding, kun olette jo löytänyt omanne. +Sallikaa minun puristaa kättänne. + +VALTER. Suokaa anteeksi--ei ole aikaa.--Heikki, missä on setäni? + +HEIKKI. Tuolla alhaalla hän näkyi kävelevän. + +TOINI. Sydämeni iloitsee teidän kanssanne, herra herrassööding. + +VALTER (erikseen). Mene hornaan! Tuo on toinen hupsu. (Menee +vasempaan.) + +HEIKKI. Niin--hän on päässyt toiveittensa perille, hän. Mutta minä, +poloinen, olen ijäisesti onneton. + +TOINI. Onneton? Te, herra Hellstén? Miksi niin--jos saan luvan kysyä? + +HEIKKI. Minä rakastan teitä, neiti Sidensnöre, rakastan ilman toivoa. + +TOINI. Oi--ilman toivoa--mistä sen tiedätte? + +HEIKKI. Te olette rikas, minä vaan köyhä konttoristi. + +TOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne? + +HEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää +teitä vaimokseni. + +TOINI. Surunne liikuttaa minua. + +HEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää +sanoistanne, että te,--ei, se on liian rohkea ajatus! + +TOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon, +millä tuo este saadaan poistetuksi. + +HEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut +onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä. + +TOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa? + +HEIKKI. Minä aavistan-- + +TOINI. Noo--? + +HEIKKI. Mutta--tahtoisin kuulla sen teidän omasta suustanne. + +TOINI. Pyydän--sanokaa te ensin. + +HEIKKI. Amelie--te rakastatte minua! + +TOINI. Yhtä varmasti kuin tekin minua! + +HEIKKI. Ooh-- + +TOINI. Mutta se ei meitä vielä pelasta tuosta onnettomasta rikkaudesta, +joka asettuu väliimme kuin kamala haamu ikään. + +HEIKKI. Tarkoitatte siis jotain muuta keinoa? Ilmoittakaa se minulle, +Amelie. Vaaditteko todistuksia rakkaudestani? Sanokaa vaan, ja minä +olen valmis lähtemään vaikka tuleen teidän puolestanne. + +TOINI. Urhoollinen ritarini, te voisitte sen tehdä! Mutta minä en sitä +salli, sillä minä niin täydellisesti luotan teidän rakkauteenne. Ei, +vaan minä raivaan esteen tieltämme pois. Uhraan koko omaisuuteni +johonkuhun hyvään tarkoitukseen. Silloin olen yhtä köyhä kuin tekin, +jalo ritari, eikä teillä enää tarvitse olla mitään epäilyksiä. Noo--? +Ettekö ihastu tuumastani? Kuinka? Te näytätte nololta? + +HEIKKI. Minä--? En suinkaan. Te erehdytte--minä vakuutan. + +TOINI. Siis lähden heti panemaan asiaa toimeen. + +HEIKKI. Ei, odottakaa! Se ei käy laatuun, Amelie. Se olisi suurinta +hulluutta. + +TOINI. Kuinka niin? + +HEIKKI. Te minun tähteni tuomitsisitte itsenne köyhyyttä kärsimään. Ei, +siihen en voi ikinä suostua. + +TOINI. Minäpä en välitä rikkaudesta, en ole siitä ikinä välittänyt. Ja +nyt kun se on haittana meidän liitollemme, nyt sitä suorastaan inhoon. + +HEIKKI. Mutta malttakaa toki mieltänne. + +TOINI. En saa rauhaa, ennenkuin kaikki on selvillä. Hyvästi, vähäksi +aikaa, mun uskollinen ritarini, hyvästi. (Menee paviljonkiin.) + +HEIKKI. Mutta kuulkaahan toki--Amelie--. Perhana, noita naisia! Millä +nyt saan hänet tuosta puuhasta talttumaan? (Kauppaneuvos ja Valter +tulevat.) + +KAUPPANEUVOS. En suostu, en! Sinä olet sanasi antanut ja siitä pidän +minä kiinni. Herra Hellstén, olkaa hyvä ja pitäkää varalta tuolla, +milloin neiti Bertha tulee asemalta. + +HEIKKI. Kyllä. (Erikseen.) Käskee minua kuin renkiä ikään. + +KAUPPANEUVOS. Tytön otat vaimoksesi ja sillä hyvä. Siinä ei auta enää +velikullatkaan. + +VALTER. Mahdotonta! Ihan mahdotonta! Ajatelkaa, setä hyvä-- + +KAUPPANEUVOS. Ajatelkaa, ajatelkaa! Se on jo valmiiksi ajateltu eikä se +siitä enää parane. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin. + +VALTER. Ei, sanon minä-- + +KAUPPANEUVOS. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin-- + +VALTER. Ei, sanon minä! + +KAUPPANEUVOS. Mutta pannaanpas. Saat nähdä, että pannaan-- + +HEIKKI (tulee kiireesti). Siellä tulee eräs nainen ratsupuvussa--eikö +liene hän! + +KAUPPANEUVOS. Ratsupuvussa? Kas vaan--hänelle ei kelvannutkaan ajaa +vaunuissa.--Herra Hellstén, menkää sanomaan rouva Oksman'ille, että +neiti Bertha on tullut. (Menee Kerttua vastaan.) + +HEIKKI. Kyllä minä tässä! Juoksupoikana hän minua pitää. Mutta antaapas +olla--kohta näytän, että olen yhtä suuri herra kuin ikinä hänkin. Niin, +Valter, katso tätä miestä! (Lyö rintoihinsa.) Hän on rikas, sadan +tuhannen omistaja! + +VALTER. Entä sitten? + +HEIKKI. Entä sitten? Etkö tiedä, mitä seuraa? Tästä puolin minua ei +käsketä kuin koiraa: mene sinne, mene tuonne--vaan minä olen itse +vuorostani käskijä ja muut saavat seisoa varpaillaan edessäni. (Menee.) + +KERTTU (ratsupuvussa, harso silmillä, ratsupiiska kädessä). _Bonjour, +bonjour_, morbror! O, en sÃ¥dan dum bondhäst, du sände emot mig. Den +hade visst aldrig i verlden nÃ¥gon menniska ridit pÃ¥. + +KAUPPANEUVOS. Tervetultua, tervetultua, pikku Bertha. Mitä sinulle +kuuluu? + +KERTTU. Usch, den odrägliga finskan, jag har visst glömt den ren. Har +du ännu inte lärt dig svenska, morbror, fast du blivit kommerserÃ¥d? + +KAUPPANEUVOS. Kyllä sinun pitää puhua suomea, Herthaseni, muuten en +ymmärrä mitään. + +KERTTU. Oh, en sÃ¥dan barbar du är, morbror, som inte lärt dig nÃ¥got +enda kultursprÃ¥k. Men--jag skall försöka göra dig viljes. (Puhuu +jotenkin ruotsinvoittoista.) Kuka on tämä nuori herra? (Tarkastaa +Valteria pincenez'in lävitse.) Eno kulta--esittele hänet minulle. + +KAUPPANEUVOS. Suo anteeksi, en huomannutkaan. Hän on serkkusi, tuomari +Ryynänen, Kertun sulhanen. + +KERTTU. Ooh--tuleva lankoni siis! (Koskettaa sormillaan keveästi +Valterin ojennettua kättä.) Hauskaa tutustua! + +VALTER (ujostuu, käy hämilleen ja käyttäytyy kömpelösti). Nöyrin +palvelijanne--minua suuresti ilahuttaa--erinomaisen suuri kunnia-- + +KERTTU. Mutta--enkö ole nähnyt teitä Stockholmissa? Oopperassa, pari +viikkoa sitten? Te istuitte samassa loogissa? + +VALTER. Mahdatte erehtyä. En ole ikinä ollut Stockholmissa. + +KERTTU. Ette ole ollut Stockholmissa? Sepä vahinko. Niin kaunis +kaupunki--ja niin suuri sitten! Helsinki ei ole kuin pieni kylä sen +rinnalla. + +KAUPPANEUVOS. Oho--vai pieni kylä! Meidän pääkaupunki-- + +KERTTU (nauraen).--on vaan pieni, pieni kylä suureen maailman +kaupunkiin verraten, eno kulta. Surkeata, mutta totta! Stockholm siihen +sijaan--kuule eno,--minä lähden takaisin sinne aivan pian. + +KAUPPANEUVOS. So, so, senkö verran sinä välität meistä? + +KERTTU (naurahtaen). Anteeksi, eno, mutta minä en tosiaankaan enää +viihdy täällä Suomessa.--Täällä on kaikki niin alkuperäistä ja +ihmisetkin niin sivistymättömiä, epähienoja-- + +KAUPPANEUVOS. No, no,--no, no? Jopa sinä nyt vallan-- + +KERTTU. Ihan totta, eno. Et usko, kuinka minua vaivasi eilen illalla +Helsingissä, kun sattumalta jouduin erääsen seuraan--Helsingin kermaan +muuten--paroni Stjernvallin perheessä. + +VALTER. Kuinka? Paroni Stjernvallin--? + +KERTTU. Niin--minä ennen oleskelin paljon heidän luonaan. Mutta, +antakaa kun kerron teille.--Siellä oli suuri seura koolla--paljon +nuoria herroja--ja, niinkuin jo sanoin, Helsingin hienoimpia! Oh, _mon +Dieu_! Kuinka kömpelöitä ja _tafattia_, kuinka jäykkiä ja kankeita! +Eiväthän ne osaa edes kumartaa _comme il faut_. Aivan käyttäytyvät kuin +sydänmaan ukot, jotka eivät vielä milloinkaan ole esiintyneet +sivistyneessä _societéessä_. Niin; toden totta, eno. Suomen herroilta +puuttuu tykkänään tuo savoir vivre, tuo eleganssi ja hienous, joka +tekee kulturimaiden miehet niin miellyttäviksi. + +KAUPPANEUVOS. No, mutta Bertha, jos pääkaupungin parhaat herrat +mielestäsi ovat noin--kuinka sanoisin--noin epäonnistuneita, niin mitä +sitten meistä sanot? + +KERTTU (naurahtaa keveästi). Ooh, eno kulta, sinä olet hyvä, eihän +sinun tarvitse ollakaan mikään kavaljeeri. + +KAUPPANEUVOS. Vaan--entä serkkusi, Valter? + +KERTTU. Niin--hän? (katselee häntä tarkkaavasti). Kertun sulhanen? +(Nauraen.) Kuinka arasti te minua katselette! Ettehän toki pelkää +minua? + +VALTER. En--en suinkaan-- + +KERTTU. Saanko puhua suoraa kieltä, koska olemme sukulaisia? + +VALTER. Pyydän--tehkää se! + +KERTTU. Te ette loukkaannu? + +VALTER. En, totisesti! + +KERTTU. No niin, sitten sanon ensiksikin parempi ryhti! (Valter ojentaa +itseään.) + +KERTTU. Sulavammat liikkeet, vilkkaampi havainto, notkeampi käytös ja +kuulkaa te tietysti osaatte ranskaa? + +VALTER (hämillään). Valitettavasti--en oikein. + +KERTTU (uhkaa leikillisesti sormellaan). Ai, ai, hyvä serkku, teillä on +vielä paljon oppimista. Kun tulette Stockholmiin minua tervehtimään, +täytyy teidän olla kaikin puolin _korrekt_.--muuten en tunnusta teitä +langokseni.--No, ei vaaraa, meistä kyllä tulee hyvät ystävät. + +VALTER. Se olisi hartain toivoni! + +KAUPPANEUVOS. Ehkäpä sinä, Berthaseni, otat ohjataksesi Valteria,--hän +kun ei tunne suuren maailman tapoja. + +KERTTU. Te haluatte sitä, serkku? + +VALTER. Olisin erinomaisen kiitollinen. + +KERTTU. Ooh, sitten laitan minä teistä oikean salonkiherran, +ritarillisen ja huomaavaiseri erinomattainkin naisia kohtaan, niin, +semmoisen gentlemanin, joka ennemmin menisi surman suuhun, ennenkuin +sanoisi naiselle epäkohteliaan sanan. + +VALTER. Teidän edestänne, armas serkku, olisin valmis heti kohta +menemään surman suuhun. + +KAUPPANEUVOS. Kas, kas, hyvä alku! + +VALTER. Anteeksi--serkku--teidän kenkänne nappi on auennut, sallikaa +minun panna se kiinni. + +KERTTU. Olkaa niin hyvä. (Valter koettaa panna sitä kiinni, vaan ei +onnistu.) + +KERTTU. Ettehän te saa sitä kiinni? Teidän kätenne vapisevat. + +VALTER. Niin, ne--vapisevat. + +KERTTU (nauraen). Antakaa olla, ei se nyt onnistu teille. + +VALTER. Kumma paikka-- + +KERTTU. Jättäkää--jättäkää-- + +VALTER (nousee nolona ja harmissaan). Pelkään, että pidätte minua +kömpelönä.--Ja teillä on syytä, en ymmärrä mikä minuun on tullut tällä +hetkellä--en koskaan ole tuntenut itseäni niin typeräksi,--minä +tosiaankin häpeän itseäni. + +KERTTU. Ooh, elkää siitä niin kovin tuskitelko. Teiltä puuttuu vähän +tottumusta, siinä kaikki. + +VALTER. Tahtoisin esiintyä teille edullisessa valossa, ja nyt kuitenkin +käyttäännyn kuin--maanmoukka. + +KERTTU. Olkaa huoletta, minä otan teidät mielelläni langoksi yhtä +kaikki. Sillä minä arvaan, ettei Kerttu sisareni ole enemmän suuren +maailmaa ihminen kuin tekään, serkku hyvä.--Missä hän muuten on, eno? +Enhän ole vielä nähnytkään pientä sisartani. + +KAUPPANEUVOS. Hän on täällä paviljongissa. Tahdotko mennä sisään? Mitä +kummaa? Ovi on lukossa. (Kolkuttaa.) Kerttu, Kerttu! + +TOINI (pistää päänsä ikkunasta ulos). Hss--hss. Kerttu nukkuu--elkää +herättäkö lapsi raukkaa. + +KERTTU. Mitä näen? Eikö se ole neiti Sidensnöre? _Bon jour, +mademoiselle!_ + +TOINI. Neiti Bertha--johan te olette saapunut. Tervetuloa, tervetuloa! +Odottakaa--minä heti aukaisen oven. (Ilmestyy ovelle.)--Ei--herrat +eivät saa tulla sisään, kun Kerttu nukkuu. + +KERTTU (nyökäyttää päätään herroille). _Au revoir!_ + +(Toini ja Kerttu poistuvat paviljonkiin.) + +VALTER (innostuneena). Setä, setä, kuulkaa, mitä sanon--! + +KAUPPANEUVOS. No, no, elähän nyt--kuulenhan minä vähemmälläkin. + +VALTER. Hän on hurmaava! Olen aivan pyörryksissä.--Mikä ryhti--mikä +käytös! Herra Jumala--en ole ikinä vielä nähnyt semmoista. Setä, setä-- +häntä minä kosin! + +KAUPPANEUVOS. Ooho! Vai häntä sinä kosit? Sinä--joka olet kihloissa +sisaren kanssa? Mene suolle--en mä paremmin sano-- + +VALTER. Hyvä setä--elkää tehkö minua onnettomaksi. Minä en voi sille +mitään. Minun täytyy saada Bertha. Ooh, kuinka hän on viehättävä. +Näittekö, kuinka sulavasti ja pehmeästi hän liikkui, kuinka hänen +käytöksensä oli varmaa ja tottunutta-- + +KAUPPANEUVOS. Näinhän minä, näin, näin! Ja kuulin myöskin, mitä hän +sanoi Suomen herroista. + +VALTER. Joka oli aivan oikeutettua. + +KAUPPANEUVOS. Saattaapa olla. Mutta luuletkos että Bertha semmoisilla +vaatimuksilia koskaan voisi tyytyä sinuun, poika parka? + +VALTER. Bertha ei ole niin pintapuolinen että hän minut hylkää +kömpelyyteni tähden. Hän ottaa ensin selkoa karaktääristäni ja muista +sisällisistä ominaisuuksistani. + +KAUPPANEUVOS (painolla). Teitkö sinäkin niin Kertun suhteen? + +VALTER. Elkää puhuko minulle enää Kertusta, setä, ellette tahdo kiusata +minua kuoliaaksi. + +KAUPPANEUVOS. No, olkoon! Puhutaan sitten Berthasta. Mitä sinä tiedät +hänen karaktääristään taikka hänen sisällisistä ominaisuuksistaan? +Tällä lyhyellä ajalla et ole niistä ehtinyt selkoa saada. + +VALTER. Vähät siitä! Hän on suloinen, viehättävä, kaunis kuin taivaan +enkeli, siinä kylläksi. Kuka kysyy naisen karaktääriä? Hänen +tenhovoimaansa ainoastaan. + +KAUPPANEUVOS. Pian sinä rauhoitut--tuommoinen ihastus ei tavallisesti +kauvan kestä. + +VALTER. Sieluni kautta, setä, tämä kestää elämänikäni! Antakaa myöten, +setä, tämä ainoa kerta. Onhan teille yhdentekevä, kummanko sisaren +kanssa minä olen naimisissa, kunhan vaan saatte minusta tasaisen ja +vakavan aviomiehen. + +KAUPPANEUVOS. No, onhan tuo sitäkin. + +VALTER. Suostutte siis, setä, ja autatte minua eikö niin? Hurraa, +kaikki käy hyvin! Te olette sentään kunnon ukko, setä kulta. + +KAUPPANEUVOS. Hiljaa, hiljaa, poika. Vielä siinä on yksi ehto. + +VALTER. No, ja mikä se on? Sanokaa pian. + +KAUPPANEUVOS. Sinä saat itse ilmoittaa asiasta Kertulle ja hankkia +siihen hänen suostumuksensa. + +VALTER. Kiusan kappale! Vieläkö minun täytyy puhella sen pöllön kanssa? + +KAUPPANEUVOS. So, so, hän on Berthan sisar, muista se. + +VALTER. No, olkoon menneeksi! Kärsin vaikka mitä, jos vaan Berthan +omakseni saan. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä on! Suostuttu siis. Minä sillä välin puhuttelen +Berthaa puolestasi. + +VALTER. Kiitoksia, setä! Tuhannen tuhatta kiitosta. + +KAUPPANEUVOS. Säästä kiitokset siksi kuin kuulet, minkä vastauksen +tuon.--Koeta sinä nyt saada Kerttua tänne puheillesi, minä kierrän +sillä välin toista tietä Berthan luokse. (Menee.) + +VALTER. Nouse nyt luontoni lovesta, haon alta haltijan. (Koputtaa +paviljongin ovea.) Neiti Kerttu joko olette valveilla? + +TOINI (tulee paviljongista). Ah, tekö täällä koputitte, herra +herassööding? + +VALTER. Tahtoisin tavata Kerttu neitiä. + +TOINI. Anteeksi, hän pukeutuu. + +VALTER. Pukeutuu? + +TOINI. Niin, Bertha neiti ei salli hänen esiintyä äskeisessä +kostyymissään. + +VALTER. Harmi! Kestääkö tuo pukeutuminen kauvankin? + +TOINI. Rakastuneelle odotuksen aika on pitkä. Mutta saanko luvan kysyä, +missä on teidän ystävänne? + +VALTER. Herra Hellstén? Hän ikään läksi täältä. Luultavasti hän on +jossain likitienoilla. Jos tahdotte, niin kutsun häntä. + +TOINI. Pyydän--tehkää niin hyvin. + +VALTER. Arvaanko oikein--te tahdotte puhua hänen kanssaan kahden +kesken? + +TOINI (keimailee). Te ette siinä erehdy, herra herassööding. + +VALTER. Ymmärrän--! Elkää ujostelko. (Erikseen.) Vanha hupakko! (Menee +perälle.) Tuollapa hän onkin. Heikki, tule tänne! Joudu! + +HEIKKI (tulee). Mikä on? + +VALTER. Neiti Sidensnöre tahtoo sinua puhutella. (Erikseen.) Olkoon +onneksi! Minä en sinua kadehdi. + +HEIKKI (erikseen Valterille). On hän kumminkin toista kuin sinun +tallukkasi. (Valter menee.) + +HEIKKI (rientää Toinin luokse ja suutelee häntä kädelle.) Armas! + +TOINI. Kaikki on selvillä. Minä olen nyt yhtä köyhä kuin tekin. Ei, +köyhempi vielä, sillä minulla ei ole muuta kuin nämä kaksi tyhjää kättä +ja lämmin, hehkuva sydämeni. Iloitkaa, herraseni, tuo inhottava kulta +ei meitä enää erota. + +HEIKKI. Kuinka? Mitä tarkoitatte? Minä en ymmärrä teitä. En +tosiaankaan. + +TOINI. Ettekö ymmärrä? No, kuulkaa sitten. Lahjoituskirja on tehty. +Kaikki on laillisessa järjestyksessä. Minulla ei ole enää äyrinkään +vertaa omaisuutta. + +HEIKKI. Mutta--sehän on suoraa hulluutta! Kuinka--ominpäinkö te--? + +TOINI. Ei ominpäin,--kuinka siihen olisin pystynyt. Kauppaneuvos sen +kirjoitti itse ja hänen huostassaan on lahjoituskirja. + +HEIKKI. Vai niin! Peijakas! Lahjoittakoon hän sisarensa tyttärien +omaisuuksia, mitä hän muitten asioihin sekoittuu. Minä heti paikalla +menen ja otan sen häneltä pois. (Menee kiireesti.) (Toini nauraa.) + +KERTTU (tulee paviljongista omassa puvussaan). Mitä naurat, Toini? + +TOINI. Kun--kun--oh, kuinka hassua. + +KERTTU. Hs--hs--sulhanen tulee! (Toini menee paviljonkiin yhä nauraen.) + +VALTER (erikseen). Hän on tuolla!--Nyt auta taivas! (tulee rohkeasti.) +Hyvä serkku--suokaa minulle hetkisen--(säpsähtää ja ottaa pari askelta +taaksepäin.) Ei--mutta nythän te olette vallan toisen näköinen, Kerttu. + +KERTTU (vieno, luonnollinen koko olennossaan). Te halusitte minua +puhutella, Valter? + +VALTER. Niin, minulla oli--mutta tulkaahan nyt ensin istumaan tänne +penkille--. Tässä puvussa, suokaa anteeksi, mutta en voi olla sitä +sanomatta,--tässä puvussa olette niin paljon, paljon sievempi, oi, te +olette oikein ihmeesti sievä-- + +KERTTU. Teillä on minulle jotain kiireellistä asiaa, luulemma? + +VALTER. Niin--olihan minulla-- + +KERTTU. Puhukaa sitten, serkku. + +VALTER. Oikeastaan--ei sillä nyt niin hengen hätää olekaan. Voimmehan +keskustella aluksi jostain muusta. Minua niin kummastuttaa tämä muutos +teissä. Että todella puku saattaa vaikuttaa niin paljon. Sitä en olisi +uskonut. + +KERTTU. Te liioittelette, Valter. Muutos ei mahda olla niin suuri. +Taikka saitte minusta kenties äsken väärän kuvan? + +VALTER. Niin--pahus hänet tiesi--suokaa anteeksi. Mutta joko minä olin +äsken noiduttu, taikka olen sitä nyt. Sillä en totisesti tahtoisi +tuntea teitä samaksi. + +KERTTU. Jospa te ette katsellut minua oikein tarkkaan? Ette ottanut +selkoa siitä, minkälainen minä oikeastaan olin. + +VALTER. Teidän on puheennekin muuttunut. Hetki sitten käytitte tuota +kauheata Sysmän murretta. + +KERTTU. Anteeksi, Savon murretta se oli. Sysmässä puhutaan jokseenkin +puhdasta kirjakieltä. + +VALTER. Niinkö? Mutta miksi sitten--? + +KERTTU. Käytin Savon murretta? Ilman vaan aikojani. Se tarttui minuun, +kun oleskelin Savossa viime kesänä. Taikka oikeammin, minä rupesin +harjoittelemaan sitä oppiakseni.--(Leikillisesti.) Tahdotteko, että +puhun sitä vielä? + +VALTER. Elkää--taivaan tähden! (Ottaa häntä kädestä.) Pysykää nyt +tämmöisenä kuin olette, Kerttu! + +KERTTU. Mutta sanokaa, mistä aijoitte minulle puhua. Olen niin +levoton-- + +VALTER. Levoton? Miksi olette siitä levoton, Kerttu? + +KERTTU. En tiedä itsekään. Minulla vaan on niin pahoja aavistuksia. + +VALTER (suutelee häntä kädelle). Kerttu, loukkasinko teitä äsken? Te +läksitte itkien luotani. + +KERTTU. Elkää välittäkö siitä. + +VALTER. Te olette vieläkin pahoillanne-- + +KERTTU. Eikös mitä-- + +VALTER. Olettepa, näenhän minä. Oih, mikä pöllö minä olin.--Kerttu-- +voitteko antaa minulle anteeksi, sanokaa! + +KERTTU. Ei minulla ole syytä teitä nuhdella, Valter. Omaa tyhmyyttäni +ainoastaan suren. + +VALTER. Te ette ole lainkaan tyhmä. + +KERTTU. Hyväntahtoisuudesta ette tahdo sitä myöntää. Vähän aikaa sitten +olitte toista mieltä. + +VALTER. Kun olin--vouhka! + +KERTTU. Ei, hyvä Valter, silmäni ovat nyt auenneet.~-Minä näen selvästi +kaikki virheeni ja puutteeni. Ja minä ymmärrän teidän +vastenmielisyytenne minua kohtaan vallan luonnolliseksi. + +VALTER. Te erehdytte. Te ette ensinkään ole minulle vastenmielinen. + +KERTTU. Äsken sen liiankin selvään osoititte. Enkä sitä ihmettele, +sillä toisin ei voinut olla. Yksinkertainen, maalla kasvanut tyttö, +joka oli seurustellut vaan lehmien ja lampaiden kanssa-- + +VALTER. Anteeksi, Kerttu, anteeksi-- + +KERTTU.--jolla ei ollut mitään ulkonaisia etuja-- + +VALTER. Missä olivat minun silmäni, etten niitä äsken huomannut! + +KERTTU.--vaan oli käytöksessään kömpelö-- + +VALTER. Se oli kaikki puvun syy. + +KERTTU.--joka puhui raa'asti-- + +KERTTU. Savon murre--minä en ollut tottunut siihen.--Ei muistella enää +niitä! + +KERTTU.--kuinka voisi sellainen tyydyttää nuorta, sivistynyttä herraa, +joka on seurustellut hienojen, seuraelämään tottuneiden naisten kanssa! + +VALTER. Uskokaa minua, te ette ole semmoinen, joksi nyt itseänne +kuvaatte-- + +KERTTU. Eno teki siinä hyvin väärin, kun hän vastoin tahtoanne koetti +pakoittaa teitä naimisiin minun kanssani. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, +että semmoisissa asioissa, jos missään, täytyy itsekunkin saada +vapaasti päättää ja valita. + +VALTER. Vaan jospa minä nyt--vapaasta tahdostani-- + +KERTTU. Antakaa minun puhua loppuun, Valter. Yksin ollessani tuolla +ajattelin suhdettamme ja huomasin sen niin peräti vääräksi, että päätin +kohta täyttää tahtonne ja purkaa kaikki sopimukset. + +VALTER. Mutta minä en siihen suostu, minä pidän niistä kiinni. + +KERTTU. Päinvastoin, se on teidän hartain toivonne, Valter. (Nousee.) +Te olette minusta vapaa nyt. Tästä lähtein olemme vaan serkkuja ja--jos +niin tahdotte--ystäviä. Me eroamme ilman katkeruutta toisistamme, eikö +niin? (Ojentaa hänelle kätensä.) + +VALTER (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä monet kerrat). +Jalomielinen, herttainen tyttö, me emme eroo, minä en päästä sinua +vapaaksi. Sinun täytyy tulla omakseni. + +KERTTU. Mutta, Valter--malttakaa toki mieltänne, emme ole enää +kihloissa. Laskekaa minut irti. + +VALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän! + +KERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki +selvillä.--Jääkää hyvästi, Valter! (Tempaisee itsensä vapaaksi ja menee +paviljonkiin.) + +VALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin--taikka, sama +se, minä tulen sinne. (Koettaa avata paviljongin ovea.) Ooh, hän on +lukinnut oven, hän ei tahdo minua enää nähdä! + +(Kauppaneuvos ja Heikki tulevat perältä.) + +KAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle! Ei minulla mitään +lahjakirjaa ole. + +HEIKKI. Hän sanoi itse jättäneensä sen teille. + +KAUPPANEUVOS. Hän, ja hän, ja hän! Kuka hän? + +HEIKKI. Neiti Sidensnöre. + +KAUPPANEUVOS. No, ja mitä hiivattia teillä on tekemistä neiti +Sidensnören lahjakirjan kanssa? + +HEIKKI. Minä vaadin sen teiltä takaisin ja minulla on siihen oikeus. + +KAUPPANEUVOS. En usko, ennenkuin kuulen sen häneltä itseltään.--Ja +jättäkää minut rauhaan nyt, että saan puhella Valterin kanssa. + +HEIKKI (vetäytyy syrjään). Nähdäänpäs, etkö kohta saa vetää sitä +esille! Mihinkä se Amelie täältä pujahti? + +KAUPPANEUVOS. No, Valter--tulepa nyt tänne! Hyviä uutisia, poikaseni, +hyviä uutisia! Sinulla on merkillinen onni naisten suhteen.--Bertha +heti suostui tuumiisi. Sinä olit sittenkin miellyttänyt häntä. + +VALTER. Bertha? Kuinka? Mitä tarkoitatte, setä? + +KAUPPANEUVOS. Minä tein, niinkuin pyysit, ja kosin Berthaa puolestasi. + +VALTER. Berthaa!? Herra taivaan, mitä te nyt taas teitte, setä? Olinko +minä pyytänyt teitä kosimaan! + +KAUPPANEUVOS. Etkö pyytänyt? Sepä kumma, ettet sinä pyytänyt! + +VALTER. Enhän minä häntä edes tunnekaan. Tuommoinen suuren maailman +nainen--hänestä helposti voi erehtyä--hän tietysti osaa peittää +sisällisen luontonsa--voi, kissa vieköön! Tämäpä vasta harmi! + +KAUPPANEUVOS. Mutta--olethan sinä rakastunut häneen yli silmien ja +korvien? + +VALTER. Ei, setä kulta, ei se ollut rakkautta, hetkellistä, ohimenevää +hurmausta vaan. Kerttua minä rakastan, en ketään muuta, ja häntä minä +nyt pyydän omakseni. Te olette hänen holhoojansa, setä, annattehan te +hänet minulle, jos hän nimittäin itse suostuu minulle tulemaan? + +KAUPPANEUVOS. Ei--kuule nyt, poika, jommallakummalla meistä mahtaa olla +vika tässä päänupussa, muuta en voi ymmärtää. Etkö sinä tuonoin ikään, +tässä samassa paikassa minulle selittänyt, ettet millään mahdilla +suostuisi menemään naimisiin Kertun kanssa. Hän oli tyhmä, melkein +idiootti, hän ei sinua miellyttänyt-- + +VALTER. En tuntenut silloin hänen lämmintä, puhdasta sydäntään, hänen +vienoa, tosinaisellista luonnettaan. + +KAUPPANEUVOS. Mutta hän ei ole tottunut seurustelemaan muuta kuin +lehmien ja lampaiden kanssa-- + +VALTER. Niin, pilkatkaa minua vaan, setä, sen olen hyvin ansainnut. +Myönnän itse, että olin sokea, hassu, narrimainen. Mutta nyt olen +vihdoinkin selvillä itsestäni. Bertha on kyllä kaunis ja hurmaava, +mutta Kertun kanssa minä ainoastaan voin tulla onnelliseksi, häntä +ellen saa omakseni, en huoli kenestäkään. + +KAUPPANEUVOS. Mokomaa huliviliä en ole tässä maailmassa nähnyt. Toinen +rakkaus kymmenen minutin sisään. + +VALTER. Ensimmäinen, setä, ensimmäinen koko elämässäni. Äskeistä ei +oteta lukuun. + +KAUPPANEUVOS. Mutta luuletkos, että minä rupean narriksesi! Viiden +minutin päästä sinä taas muutat mieltä ja minun pitäisi taas tanssia +sinun viulusi mukaan. + +VALTER. Elkää suuttuko, setä! + +KAUPPANEUVOS. Kuule nyt viimeinen sanani: joko sinä menet naimisiin +Berthan kanssa, taikka et saa minulta sinä ilmoisna ikänä et +penniäkään. + +VALTER. Sama se! En pyydäkään rahojanne. Minä heitän koko virkauran ja +muutan Sysmään. Rupean maanviljelijäksi. + +HEIKKI. Elä hupsuttele! Helpommin sinä millä muulla keinolla hyvänsä +rahaa saat. + +VALTER. Ole vait', asia ei kuulu sinuun. + +KAUPPANEUVOS. Itsepähän kärsinee seuraukset. Minä pesen käteni. + +HEIKKI. Minä myös. + +VALTER (koputtaa paviljongin ovea). Kerttu, Kerttu! Armas Kerttu, tule, +että polvillani saan rukoilla sinulta anteeksi tyhmyyttäni. + +KERTTU (tulee entisessä puvussa muuten paitsi että hänellä on Berthan +hattu ja huntu). Tässä olen! + +VALTER. Bertha!? + +KERTTU (nostaa huntua). Katso tarkempaan! + +VALTER. Ei--Kerttu! + +KAUPPANEUVOS. Bertha ja Kerttu samassa persoonassa! + +VALTER. Kuinka? Te olette siis-- + +KERTTU. Hiukan ilveillyt kanssanne. Niin, hyvä serkku, teille annettiin +pieni läksy ennakkoluuloistanne maalaistyttöjen suhteen. + +VALTER. Ahaa--nyt minulle selviää. Te olette rangaissut minua, serkku, +mutta nyt seuraa armo ja rakkaus--eikö niin? + +KAUPPANEUVOS. No, vaan kumpaako sinä nyt pyydät minulta, Berthaa vai +Kerttua? + +VALTER. Kerttua, Kerttua, johan sen sanoin. Armahin, suloisin Kerttu-- + +KERTTU.--joka olet Sysmästä kotoisin-- + +VALTER.--joka olet Sysmästä kotoisin, suostutko tulemaan omakseni? + +KERTTU. Kysytkö sitä nyt oikein vakavalla mielellä? + +VALTER. Aivan vakavalla mielellä? + +KERTTU (veitikkamaisesti). Entäpä jos ruppeen toas hoastamaan Savon +murretta? Mittee sinä siittä sanot? + +VALTER (vetää hänet luokseen). Hoastatpa mittee tahhaan, kunhan voan +oot minun! + +KAUPPANEUVOS. Kas niin! Sanoinhan sen, Kerttu, että sinä kyllä hänet +valloitat. Onnea, teille, lapset! + +HEIKKI. Niin, onnea! Mutta, voi taivaan tapernaakkeli! Aika lailla sinä +annoit vehkeillä kanssasi. Minä sinun sijassasi olisin jo suuttunut. + +TOINI (omassa puvussaan paviljongista). Onpa tässä vähän vehkeilty +erään toisenkin kanssa. (Niiaa.) + +HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä-- + +TOINI (niiaa vielä syvempään). Neiti Sidensnöre, luvallanne. + +HEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te-- + +TOINI (niiaa). Nuori ja kaunis! + +HEIKKI. Ja oikea nimenne? + +TOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä +kanssa. + +HEIKKI. Tämä on--hävytöntä! + +KAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä +pilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia. Mutta +malttakaahan--! + +HEIKKI. Niin--kauppaneuvos on itse ollut heillä liittolaisena. +Unohditte miehisen arvonne. + +KAUPPANEUVOS. Saivat minut narratuksi mukaansa. Mutta se oli +ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tästä lähtein lupaan aina uskollisesti +pitää miesten puolta. + +KERTTU. Mutta olipa tää yhtä kaikki vähän sommoo, eikös ollunna, eno? + +[1893.] + + + + + + +SPIRITISTINEN ISTUNTO + +Ilveily yhdessä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +ROUVA TALLQVIST. +HELMI VESTERHOLM, hänen sisarensa tytär. +ROUVA RAMSTEDT. +NEITI TÖRNE. +HERRA ORELL, meedio. +LEHTORI VIRTALA. +RENNE HAMMAR, ylioppilas. +LIISA, palvelija, vanhanpuoleinen, ontuva. + + + +(Tupa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Vasempaan ikkuna. Etulavalla +pitkä leipomapöytä. Helmi leipoo vehnäsiä, joita parilla pellillä on jo +valmiina kohoomassa. Liisa rasvaa uunin luona viimeistä peltiä.) + +HELMI. Meille tulee kiire. Joutuuko uuni? + +LIISA. No, jo tok'. Minä sen lakaisen heti, kun vaan olen rasvannut +tään viimeisen peliin. + +HELMI. Sattuipa meille arvon hyvää hiivaa, kun noin kohottaa. + +LIISA. Ja niin kun se rylläsi jo pytyssäkin, että oli yli laitojen +mennä.--Mutta kuulkaapas, Helmi neiti, se jotain tietää, se. Muistakaa +minun sanoneeni. + +HELMI. Voi jesta, tuota Liisaa! Aina sillä on taikoja. No, mitähän tuo +nyt tietäisi sitten? Antakaapa kuulla! + +LIISA. Naimisia se tietää, niin varmasti kuin minä olen tässä. + +HELMI (nauraen). Naimisia! Vieläkös vain. + +LIISA. Panen vaikka pääni pantiksi. + +HELMI. Jospa hyvinkin Liisa meiltä sitten viedään. + +LIISA. Minäkö? Ehei! Teidät viedään tästä talosta ennen pitkää, uskokaa +jos tahdotte. + +HELMI. Elkää joutavia, Liisa. Enhän minä vielä ole siinä ijässäkään. + +LIISA (tuo peltiä pöydän luokse). Eikö siinä ijässäkään? Vaikka olette +juur' hempeimmillänne. Herran terttu, noita poskia ja noita silmiä! +Enkeliks' teitä luulisi, totta tosiaan. + +HELMI. No niin! Kas vaan, kuinka se Liisa osaa viekastella. + +LIISA. Sanokaapas lystin vuoksi: eikö teitä ole vielä kukaan kosinna? + +HELMI. Tuommoisia nyt kysyttekään.--Eikä ole. + +LIISA. Eikö tosiaan? + +HELMI. No, ei ole, ei. + +LIISA. Katsokaapa minua silmiin.--No, enkös arvannut! Elkää kieltäkö +enää, jo minä tiedän. + +HELMI. Hyi, kuinka olette häijy! + +LIISA. Ja sulhasenkin tiedän. Sanonko, kuka se on? + +HELMI. No, kuka? + +LIISA. Se nuori herra, joka teitä aina saattelee kadulla. + +HELMI. Nuori herra? Mikä nuori herra? + +LIISA. Niin, kas kuinka on olevinaan! Niinkuin ette muka tietäisi. + +HELMI. Sanokaapas, ketä tarkoitatte. + +LIISA. Se se, jonka kanssa tässä tuonoinkin puhelitte portilla. Se +mustasilmänen, solakka nuori herra, jolla on viiksetkin. Kyllä te +arvaatte, vaikka ilman suotta kujeilette. Mikäs sen nimi taas onkaan? +Ham--Hame--Ham-- + +HELMI. Hammar? + +LIISA. Hammar niin justiin. + +HELMI. Ahaa, vai häntä te epäilette semmoisista. Renne Hammaria. + +LIISA. Tunnustakaa pois, hän on kosinut teitä? + +HELMI. Eikä ole, ei! Kaikkia sen Liisan mieleen juohtuukin. + +LIISA. Mutta hän on niissä hommissa, on varmaan. Ette minua saa siitä +uskosta luopumaan sittenkään. + +HELMI (hymähtäen). Kyllä te olette soma.--Mutta laittakaapas nyt se +uuni siellä kuntoon, ne ovat jo ihan liiaksikin kohonneita tuolla +ensimmäisellä pellillä. + +LIISA (ottaa pitkävartisen luudan, kastaa sitä vesiämpärissä ja +lakaisee hiilet pois uunista). Tämä tästä joutuu tuossa paikassa. + +HELMI (leipoo kotvan aikaa ja hyräilee). + +LIISA. Ketäs te nyt ajattelette? + +HELMI (naurahtaen). Ketäpäs minä? En ketään. + +LIISA. Ai, ai, ai, ai, kuinka hyvin te jo osaatte narrata. + +HELMI. Kuulkaapas, Liisa, mistä te sen saitte, että Renne,--että herra +Hammar minua kosisi? + +LIISA. Mistäkö sain? Onhan minulla silmät päässä. + +HELMI. Puhuvatko siitä muutkin? + +LIISA. Puhuvathan ne. + +HELMI. Voi, voi, se on paha asia. + +LIISA. Mitä varten paha? + +HELMI. Niin, nähkääs--jokohan minä nyt teille kertoisin yhtäkaikki--? + +LIISA. Kertokaa pois. Ei se mene sen etemmäksi. + +HELMI. Ja kun te sen kumminkin näytte tietävän.--No, kuulkaa nyt +sitten, Liisa, kuinka asian laita on. Kyllähän Renne ja minä pidämme +toisistamme, mutta se on niin ikävää, kun täti ei voi häntä kärsiä, ja +on hänelle niin vihanen ettei Renne raukka uskalla täällä enää +käydäkään. Sen vuoksihan meidän sitten täytyy puhella kadulla ja +portilla ja missä milloinkin aina satumme tapaamaan toisiamme. + +LIISA. No, ja minkätähden se tätinne ei häntä kärsi? Onhan se niin +pulska poika, että pois tieltä. + +HELMI. Niin, eikös ole sitten? Solakka-vartaloinen ja kaunis, ja +iloinen ja herttainen. Tiedättekö Liisa, hän on niin hyvä, ettei +varmaan koko maailmassa niin, ei ainakaan tässä kaupungissa ole toista +hänen vertaistaan. Voi, voi, kuinka kovasti minä hänestä pidän! + +LIISA. Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten? + +HELMI. Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole +mitään muuta syytä. + +LIISA. Piri--Mitä sanoitte, ettei hän usko? + +HELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä +kuullut? + +LIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on? + +HELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille. + +LIISA. Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt? + +HELMI. Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät. + +LIISA. Ei tuo tok' liene totta. Ei ikinä.--Tai olisikohan tuomiopäivä +ehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä +tapahtuvan. + +HELMI. En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä +lähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi. + +LIISA. Mikä hän on, sanoitte? + +HELMI. Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan. + +LIISA. Ahaa--hän on toisin sanoen noita, loihtija. + +HELMI. Mikä lienee, mokoma. Minä olen sille miehelle niin vihanen, +etten tiedä, mitä hänelle tekisin. Ilman häntä olisi Rennen ja minun +väli ihan selvillä ja kaikki olisi niin hyvin. + +LIISA. Sekö se on se laihasäärinen herra harmaissa housuissa, joka +täällä on viime aikoina näkynyt käyvän tätinne luona? + +HELMI. Se juuri. + +LIISA. Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen +konstin oppinut? + +HELMI. Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta, +vaan on nyt tullut takaisin kotimaahan. + +LIISA. Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa? +Vaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun +mielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia +vehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla. + +HELMI. Renne sille vaan nauraa ja siitähän täti sitten niin suuttui. + +LIISA. Elkääpä olla millännekään. Se suuttumus pian menee ohi. + +HELMI. Voi, Liisa kulta, eihän siinä vielä ole kaikki. + +LIISA. Eikö vielä kaikki? No, herran tähden, kertokaa nyt sitten +loputkin. + +HELMI. Kun henget ovat sanoneet--voi, voi, sehän se juuri on hulluinta. +Hyvä, rakas Liisa, mikähän soppa tästä viimein tulleekaan! + +LIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten? + +HELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin. + +LIISA. Tekö ottaisitte tuon hienosäärisen mieheksenne?--Jo nyt henget +löpisevät turhia. + +HELMI. Sitä minäkin. Mutta täti on saanut päähänsä, että niin tulee +käymään. + +LIISA. Kun olisi joku, joka osaisi panna henget puhumaan toisella +lailla. + +HELMI. Siinähän se on. Mutta kun täällä ei kukaan osaa sitä konstia. + +LIISA. Kissa kaikkiakin! + +RIIKKA (tulee juosten ja tempaa oven auki). Sievään ylös, Helmi neiti! +Rouva kutsui. + +HELMI. Mitä sinne? + +RIIKKA. No, siihen henkipeliin. Joutukaa nyt, siellä teitä odottavat. + +HELMI. Ketkä? + +RIIKKA. Rouva Ramstedt, neiti Törne ja herra Orell-- + +LIISA. Käske heitä menemään hiiteen. + +RIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei +teidän auta kieltäytyä. + +HELMI. Sano tädille, että minä en pääse, en mitenkään, kun leivät eivät +vielä ole uunissakaan. + +RIIKKA. Saattaahan se Liisakin ne paistaa. + +LIISA. Ooho? Vai minä ne ottaisin vastuulleni? En ensinkään, liputa +vaan tiehesi siitä. + +RIIKKA. Te ette sitten tule? + +HELMI. En. + +LIISA. Ei pääse leipomiselta. Johan sen kuulit. + +RIIKKA. Mutta saatte te taaskin toria, jahka vieraat ovat menneet. +(Juoksee pois.) + +HELMI. Vähät siitä, ennemmin minä toki niitä kestän. + +LIISA. Nyt alkakaa tuoda peltiä uuniin. + +HELMI. Eihän se vaan liene liian tulinen. Jos vielä palavat meidän +vehnäset, niin annetaan minulle kahdenkertaiset torat. (Asettaa peltiä +lapiolle, jolla Liisa työntää ne uuniin.) + +LIISA. Eivät pala. Kyllä minä takaan. + +HELMI. Hiljaa nyt Liisa, varokaa ettei pelti kolahda, silloin ne kohta +laskeutuisivat. (Kumartuu katsomaan uuniin, kun Liisa asettaa sinne +peltiä, menee sitten ja tuo toiset pellit, jotka samoin pannaan +uuniin.) + +LIISA. Kas niin, olkoot nyt siellä herran rauhassa puoli tuntia. +(Asettaa suupellin kohdalleen.)--Mutta saapas nähdä, eikö tule rouva +kohta teitä hakemaan täältä. Minusta ihan tuntuu siltä. + +HELMI. Eihän tuo toki tulle!--Ja vielähän minulla on työni kesken. +Kaapinpulla leipomatta. (Kaapii veitsellä pytyn reunat.) Ohoo--täältä +tulee meille hyvät maistiaiset, Liisa. + +LIISA. Kuulkaa,--nyt siellä kohoo joku rappusia ylös. + +HELMI. Kohotkoon vaan. Minulla ei ole aikaa henkien kanssa +seurustelemaan, sen hän saa itse nähdä. (Hieroo kaikin voimin taikinaa, +selin oveen.) + +RENNE (tulee sisään). Päivää, Helmi! + +HELMI. Jumala sinäkö se olitkin, Renne? Kuinka sinä uskalsit tulla +tänne? Ajatteles, jos sattuisivat näkemään sinut ikkunasta. + +RENNE (reippaasti). Kun näkivät niin näkivät. Ei he kumminkaan ilenne +tulla minua pois ajamaan. Vai mitä luulet? + +HELMI. Siihen ei ole takeita. Ja tiedätkös, täti saattaa olla täällä +minä hetkenä hyvänsä. + +LIISA. Ei huoli pelätä. Minä menen vahtimaan. (Menee ulos.) + +HELMI. Mistä tiesit että minä olin täällä? + +RENNE. Tyttö kertoi tuolla pihalla. Ja löyhkeliinin sanoi olevan siellä +tätisi luona. No, mitäs muuta, minä tänne. + +HELMI. Mutta hyvänen aika-- + +RENNE (ottaa häntä vyötäisistä ja pyörittää ympäri). Hyvänen aika, +hyvänen aika--Mitä sinä hätäilet--ei tässä ole vaaraa pikkuistakaan-- + +HELMI. Eläpäs,--eläpäs--Noo, Renne sinä, ole nyt hurjastelematta. + +RENNE. Hurjastellaan pois, niinkauvan kuin olemme nuoria, vanhoilla +päivillä on kyllä aikaa viisastella. + +HELMI. Vehnäset palavat uuniin. Herkiä! + +RENNE (Pitää häntä vielä kiinni vyötäisistä). Ei ne pala. Sinä narraat. + +HELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa. + +RENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa? +Minulleko antaaksesi. + +HELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee. + +RENNE. Entä sitten? + +HELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään? + +RENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme +»näinikään». + +HELMI. Selität? Millä tavalla? + +RENNE. Sanon niinkuin asia on: että sinä rakastat minua ja minä +rakastan sinua ja sen vuoksi meitä niin ihmeesti haluttaa olla näin +sylekkäin. + +HELMI. Ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu? + +RENNE. Ehkä antaisi hän meille siunauksensa. + +HELMI. Vieläkös! Hän ajaisi sinut pois. Niin, sen hän tekisi. + +RENNE. Ajakoon vaan. Ja ajakoon sinut myös, niin lähdemme yhdessä. + +HELMI. Minnekä? (Irtaantuu.) + +RENNE. Minne hyvänsä. »Maa suur' ja avara», lauletaan virsikirjassa. + +HELMI. Elä! Luuletko, että minä läksisin maata maailmaa kuljeksimaan +sinun kanssasi? Eo-ho! Heittäisit vielä. (Vetäytyy kauvemmaksi.) + +RENNE. Kuinka sanoit? + +HELMI. Etkö kuullut? + +RENNE. Korvani varmaankin valehtelivat. Sanopa uudelleen. + +HELMI. Enpäs sano. + +RENNE. Ettäkö minä sinut heittäisin? Niinkö se oli? + +HELMI. Sinnepäin se vivahti. + +RENNE. Siitä sinun sietää saada rangaistus. (Tavoittaa häntä kiinni.) + +HELMI (Pakenee pöydän taakse). Renne--Sinä olet aina niin pahankurinen. +Ellet ole siivolla, niin pakenen ylös tädin luokse. + +RENNE. Sitä sinä et tee. + +HELMI. Menenpä uhallakin, kosk' et tottele. + +RENNE. Tiedätkös, mitä silloin tapahtuu? + +HELMI. Sinä karkaat tiehesi, mutta karkaa vaan. + +RENNE. Oho! Tämä poika ei ikinä karkuun lähde. + +HELMI. No, mitä pahaa sinä sitten keksit? + +RENNE. Ottaisin vehnäset kaikki uunista ja söisin ne suuhuni. + +HELMI. Elä, elä--! Et toki jaksaisi kaikkia syödä.--Ei, heretään nyt +pois, Renne hyvä, kuule, ole kiltti. Meillä olisi niin paljon +puheltavaakin. + +RENNE. No, koska sinä pyydät noin kauniisti, niin--olkoon menneeksi. + +HELMI. Ja istutaan oikein ihmisiksi, eikö niin? Sinä tuonne ja minä +tänne. + +RENNE. Ettäkö pöydän nurkka väliin? Saisit sinä tulla likemmäksikin. + +HELMI. Paremmin voimme keskustella, kun olemme vähän etäämmällä. Renne +kulta, koeta nyt olla vakava. Ei tiedä, milloin taas saamme tavata +toisiamme. + +RENNE. Anna minulle edes kätesi. + +HELMI. Enkä anna, kun ne ovat taikinassa. + +RENNE. Anna minulle kätesi, minä sanon! + +HELMI. No, no, älä äyski, Jumalan luoma. Tuossa saat. + +RENNE. Molemmat, molemmat. No niin, nyt voit alkaa. + +HELMI. Maltatko jo kuunnella? + +RENNE. Sinua kuuntelen vaikka ikäni. (Suutelee hänen käsiään.) + +HELMI. Katsos nyt, ethän sinä rupeakaan vakavaksi. + +RENNE. No, herran poika!--Oikeinko minun pitää murjottaa? + +HELMI. Voisithan kerran olla silmänräpäyksen aikaa vehkeilemättä. + +RENNE. Nyt olen ihan toimessani. Mutta sano pian mitä on sydämmelläsi. + +HELMI. Tämä meidän suhteemme, Renne, eikö se sinua jo huolestuta? + +RENNE. Ei ensinkään. Riemastuttaa vaan. + +HELMI. Niin, mutta ajatteles-- + +RENNE. Ajattelenhan minä: että sinä löysit minut ja minä löysin sinut +ja että meistä tulee onnellisimmat ihmiset maan päällä. + +HELMI. Niin, vaan eihän tätä tämmöistä voi kauvan kestää. + +RENNE. Tätä tämmöistä kestää kolme vuotta. Siksi tulen minä valmiiksi, +saan viran ja perustan oman kodin, jonne vien sinut ikuisiksi ajoiksi. + +HELMI. Ja kolme vuottako meidän pitäisi tätä salata tädiltä ja kaikilta +ihmisiltä? + +RENNE. Ahaa--sekö salaperäisyys sinua vaivaa? + +HELMI. Se juuri. Kun pitäisi teeskennellä ja olla, enkä minä osaa, en +vaikka mikä olisi. Ihmiset nyt jo huomaavat, että on jotakin ja +rupeavat vetelemään. Ja luuletkos, että voin silloin kieltää? Vielä +vain. Liisallekin äsken ikään täytyi tunnustaa totuus. + +RENNE. Mitäs se haittaa. Siitähän Liisa ymmärsi laittautua pois ja +jättää meidät rauhaan. + +HELMI. Niin, niin. Vaan hän kertoo muille, näes, ja meistä ruvetaan +juoruamaan. + +RENNE. No, mitäs muuta--me menemme kihloihin, oikein julkikihloihin, +sillä se on autettu. Lähetämme kihlakortit ympäri, ilmoitamme +sanomalehdissä ja kävelemme käsikynkkää kadulla. Eikös niin? + +HELMI. Mutta mitäs täti sanoo? Joka on sinulle niin vihanen tätä nykyä +että--! + +RENNE (iloisesti). Hän leppyy! Annahan olla, kun minä tästä rupean +hieromaan ystävyyttä henkien kanssa. + +HELMI. Kuule, Renne, sinä et saa kujeilla tädin kustannuksella, minä en +suostu siihen. + +RENNE (koettaa vetää häntä luokseen). Sinulla ei ole sanan valtaa. + +HELMI (vastustelee). Minullako ei sanan valtaa? Sepä kumma! + +RENNE. Ei tässä asiassa. Minä saan kujeilla hiukkasen yhtä hyvin kuin +muutkin henget, jos niin sattuu. Herran poika, olenhan minäkin henki, +jos kohta minulla pohjalastina on lihaa ja verta. Eikös niin? Tule nyt +jo tänne,--eläkä ponnistele vastaan. + +HELMI. Elä, Renne hyvä, elä minulla on niin paha omatunto. + +RENNE. Paha omatunto? Mistä? Oletko sinä valehdellut, varastanut, +murhannut--? + +HELMI. En, vaan sinä kun aina pyrit minua syleilemään ja suutelemaan. +Ajatteles, mitä täti sanoisi, jos tietäisi? Hyvänen aika, minä vallan +kauhistus. + +RENNE (vetää hänet nauraen luokseen). Sinä olet lapsi, ja sinulla on +kovasti typerä omatunto. + +HELMI. No, Renne, Renne--mitä tuo nyt on--Renne-- + +RENNE. Sinun omaatuntoasi pitää kasvattaa ja karaista-- + +HELMI. Renne, minä en tahdo, kuuletko--(Renne suutelee häntä.) + +HELMI. Renne--hyi, sinä olet niin ilkeä, että--! + +RENNE. Myönnetään, myönnetään--(Pyrkii uudelleen suutelemaan häntä.) + +LIISA (äkkiä ovesta). Tulevat, tulevat! + +HELMI (hyppää ylös hämillään ja pahoillaan). Katsos nyt! + +RENNE. Ketkä tulevat? + +LIISA. Rouva ja se hienosäärinen ja koko joukko, rouva Ramstedt, neiti +Törne ja (kääntyy Helmiin)--ellen pahasti erehtynyt niin siellä oli +lehtori Virtala mukana. Semmoinen sakeapartanen--se ei voinut olla +kukaan muu. + +HELMI. Jumala--mitä nyt teemme? + +RENNE. Mitäs muuta--minä esittelen heille morsiameni. + +HELMI (hätäisesti). Ei, ei--! + +RENNE. Vaan mitäs sitten? + +HELMI. Voi, jos sen tietäisin! + +RENNE. Lähdenkö pois pää pystyssä ja nostan heille hattuani ohimennen? + +HELMI. Ei taivaan tähden! + +LIISA. Minä sanon: nouskaa tuonne uunille. + +RENNE. Piiloonko? Hyi! + +LIISA. Ei auta muu. + +RENNE. Näkymättömäksi hengeksi? Sepä ei olisi hulluinta. + +HELMI. Renne--ei mitään kujeita. Muista! + +RENNE. Var tyst sinä ja anna minun toimia. (Sieppaa lakanan erään +korvon päältä.) Tuossa kapine, joka kenties on tarpeen. + +LIISA. Voi minun päiviäni kun sahtikorvosta otti peitteen. + +RENNE (nousee uunille). Ei se mitään, Hakekaa siihen toinen peite +sijaan. + +LIISA. Niin, mistä sen nyt saan. (Menee.) + +HELMI. Renne, Renne, sinä teet meidät onnettomiksi. + +RENNE. Ojenna minulle pärettä tänne ja tulitikkuja. + +HELMI. Mitä sinä niillä? + +RENNE. Joutuun, joutuun, eläkä kysele. + +HELMI. Tässä.--Voi, Renne--! + +RENNE. Mene leipomaan sinä, ja ole voihkimatta. Tässä ei ole +hätäpäivää. + +HELMI (menee leipomaan). Me olemme hukassa, Renne!--Kuuletkos, nyt ne +tulevat! + +RENNE. Tui, tui, Helmi, tui, tui! + +HELMI. Hiljaa! Oletkos hullu! + +RENNE. Huh, huh, kuinka täällä on kuuma. Ihan minä palan totta +totisesti. + +HELMI. Mene edes etemmäksi, ettet näy... + +RENNE. Uu piiloon, Helmi, uu piiloon, äsäsäs! + +HELMI. Hyvä, rakas Renne, nyt ne nousevat portaita ylös. + +RENNE. Pahuus! Tuo uuni on niin hiton tulinen-- + +HELMI. Minua ihan pyörryttää. + +RENNE. Ja minua polttaa-- + +HELMI. No nyt siunaa ja varjele! (Seisoo selin oveen ja hieroo +vehnätaikinaa kaikella voimallaan.) + +RENNE. Moron, moron! + +(Rouvat Tallqvist ja Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori +Virtala tulevat. Rouva Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori +Virtala tervehtivät Helmiä.) + +HERRA ORELL. Kun te ette tullut meidän luoksemme, niin me tulimme +teidän luoksenne. + +LEHTORI VIRTALA. Luulitte meistä pääsevänne niin helposti, neiti +Vesterholm. Ehei, teidän täytyy olla mukana nyt, ei auta mikään. + +HERRA ORELL. Henget sen vaativat. Äsken kun alotimme istuntoa tuolla +ylhäällä, naputtelivat ne vaan: »Helmi tänne, Helmi tänne.» Tulee +sitten sana, ettei hän pääse, hän leipoo alhaalla tuvassa. Mutta +silloinkos alkavat koputtaa, että jymähtelee huone: »menkää tupaan, +menkää tupaan!» Ette suinkaan henno meitä ajaa pois, neiti Helmi? + +ROUVA TALLQVIST. Ei tule kysymykseenkään! Vai ajaa pois! Kun minä +kerran olen tuonut teidät tänne. + +HELMI. Kyllä minä nyt jo pääsenkin ylös. + +HERRA ORELL. Ei, meillä oli aikomus pitää istunto täällä, se arvatenkin +oli henkien tarkoitus. Sen vuoksi toimme jo verhotkin muassamme. + +HELMI. Mutta eihän se käy laatuun. Hyvä täti, eihän se käy laatuun? + +ROUVA TALLQVIST. Miks'ei? En minä tiedä, että mikään estäisi. Onhan +täällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta-- + +ROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska +henget kerran niin tahtoivat. + +HERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne +leipävartaasen? + +ROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti. + +HELMI. Hyvä täti--täällä on varmaan häkääkin. + +ROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? (Haistelee.) Ei ole--ei ensinkään--olkaa +ihan rauhassa. Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka. + +HELMI. Siellä ylhäällä olisi kaikin puolin parempi. + +ROUVA TALLQVIST. Miksi et sitten tullut sinne, vaikka laitoin hakemaan? + +HELMI. Niin, kun minulla oli tämä leipominen. + +ROUVA TALLQVIST. Leipominen! Tyhjiä verukkeita. Sano vaan suoraan: sinä +et tahtonut tulla. Ja kyllä minä tiedän, mikä siihen syynä on. Tiedän +vallan hyvin. + +HELMI. Etten usko spiritismiin. + +ROUVA TALLQVIST. Ja minkä tähden sinä et usko? Sentähden vaan, että +Renne Hammar sitä halveksii ja pilkkaa, ja tietysti sinun silloin +täytyy tehdä samoin. Kuinkas muuten. Onhan hän sinun mielestäsi viisain +ja järkevin mies maailmassa, vaikka onkin vaan tuommoinen-- +poikanulikka. Niin, niin, niin, niin! Elä yhtään väitä vastaan. Renne +Hammar on hävytön poikanulikka, joka ei muuta tee kuin pilkkaa +vanhempia ihmisiä. Mutta jos hän sillä luulee jotain voittavansa, niin +hän suuresti erehtyy, sen sanon! + +(Muutamia kovia kolauksia kuuluu uunilta.) + +NEITI TÖRNE. Mikä se oli? + +ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! + +ROUVA TALLQVIST. Aivan kuin henkien naputuksia. Tavallista kovempia +vaan. + +HERRA ORELL. Kummallista. Joko ne alkaisivat, ennen kuin on tehty +kysymyksiäkään? Mutta semmoista kyllä tapahtuu joskus. + +LEHTORI VIRTALA. Joku varmaankin löi seinään tuolla ulkona. + +NEITI TÖRNE. Niin, niin! Te olette oikeassa, lehtori. Joku varmaankin +löi seinään. + +ROUVA TALLQVIST. Lehtori Virtala on semmoinen epäilijä. Katsokaa vaan, +ettemme sulje teitä pois istunnostamme. + +HERRA ORELL. Pidetään hänet nyt mukana tämä kerta, koska hän on +luvannut olla passiivinen. Meidän tulisi voittaa ihmisiä puolellemme. + +NEITI TÖRNE. Ja lehtori Virtalan me ihan varmaan voitamme. Niin, niin, +lehtori, teidät me valloitamme vielä! (Uhkailee sormellaan.) + +LEHTORI VIRTALA. Jokohan? + +NEITI TÖRNE. Saattepa nähdä, saattepa nähdä. Jahka herra Orell vaan on +laittanut komeronsa valmiiksi, että pääsemme alkamaan. (Taputtelee +käsiään.) Voi, voi, se on niin hauskaa! Ette usko, lehtori, kuinka se +jännittää... Kun saa tietää tulevaisuutensakin. + +LEHTORI VIRTALA. Oletteko te, neiti Törne, saanut tietää +tulevaisuutenne? + +NEITI TÖRNE. Olen, olen! + +LEHTORI VIRTALA. No mitä siitä ennustivat. Saako kuulla? + +NEITI TÖRNE (peittää silmiään, teeskentelee ujoutta). En minä ilkiä +kertoa en, en, vaikka mikä olisi. + +LEHTORI VIRTALA. Sanoivatko että joudutte naimisiin? + +NEITI TÖRNE. Kuinka te sen arvasitte? + +LEHTORI VIRTALA. Ei tuo ollut vaikeata. Tietysti henget ennustavat +naimista kaikille naimattomille. + +NEITI TÖRNE. Kaikille? En usko että kaikille. Niille ainoastaan, jotka +todella joutuvat naimisiin. + +ROUVA RAMSTEDT. Minua vähän pelottaa, kun en koskaan ole ollut mukana +ennen. Luuletteko, herra Orell, että ne nyt tulevat ilmestymään-- +tarkoitan oikein noin haahmossa-- + +HERRA ORELL. Eihän sitä tiedä ennen kuin näkee. Mutta toivotaan +parasta. + +ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele--minua jo vapisuttaa. + +LEHTORI VIRTALA. Eikö olisi parasta, että lähtisitte pois ajoissa, +rouva Ramstedt? Varovaisuuden vuoksi. Saattaisi vaikuttaa teihin +pahasti. + +ROUVA RAMSTEDT. Ei, ei, en minä malta lähteä. Tahdon minä nähdä yhtä +kaikki. + +ROUVA TALLQVIST. Olkaa huoletta, rouva Ramstedt, ei se ole hirveätä +ensinkään. Niin, ensikerran tietysti hiukan kammottaa mutta sitten +siihen tottuu.--Joko voimme alkaa, herra Orell? + +HERRA ORELL. Riippuu neiti Helmistä. Minä puolestani olen valmis. + +ROUVA TALLQVIST. Mitä sinä viivyttelet, Helmi? Ala joutua! + +HELMI. Antakaa minun olla poissa, täti. + +HERRA ORELL. Poissa? Ei millään tavalla. Silloin ovat minun voiman +myöskin poissa. + +HELMI. Kätenikin ovat taikinassa, en minä voi tulla. + +ROUVA TALLQVIST. Pese ne, lapsi kulta, tuolla uunin luona. Herrasväki +kyllä suo anteeksi--näin poikkeustilassa-- + +ROUVA RAMSTEDT. Tietysti, tietysti, Ole ihan vapaudessasi, Helmi. + +NEITI TÖRNE. Me emme katso sinne päinkään. + +(Helmi pesee käsiään toisella puolen uunia.) + +(Renne kurottaa päätään uunilta ja nykäisee päreellä hänen päätään.) + +HELMI. Ai--! + +ROUVA TALLQVIST. Mikä tuli? + +HELMI. Ei mikään. Ilman minä vaan--(tekee varoittavia merkkiä Rennelle. +Kotvan aikaa mykkää näyttelemistä Rennen ja Helmin välillä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, kuinka minua pelottaa! + +LEHTORI VIRTALA. Eikö se häiritse henkien ilmestymistä, jos pelätään ja +säikytään? Hermostuneita naisia ei pitäisi olla läsnä. + +ROUVA TALLQVIST. Epäilijät ovat pahempia. Varokaa vaan, lehtori, +itseänne. + +NEITI TÖRNE. Olkaa huoletta, rouva Tallqvist, hän niin hämmästyy, ettei +kykene hiiskumaan mitään. + +ROUVA TALLQVIST. No, Helmi, kuinka kauvan sinä niitä hankailet siellä? +Jo kait ne nyt ovat puhtaat? + +LEHTORI VIRTALA. Tulkaa pois istumaan tekin, neiti. Ollaan nyt kerran +mukana me molemmat epäilijät. + +HERRA ORELL. Täällä on teidän paikkanne, neiti Helmi. Istukaa, olkaa +niin hyvä. Ottakaa kaikki toisianne kädestä. + +ROUVA TALLQVIST. No, nyt se alkaa. + +ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, tulevatko ne jo esille? + +NEITI TÖRNE. Ei ne tee mitään, elkää pelätkö. + +ROUVA TALLQVIST. Nyt tehkää kysymys, herra Orell. + +HERRA ORELL. Mitä kysyisimme ensiksi? + +NEITI TÖRNE. Minä sanon--! + +HERRA ORELL. Noo--? + +NEITI TÖRNE (ujostelevinaan). Niin--en minä sentään tiedä.-- + +HERRA ORELL. Joutukaa, joutukaa-- + +NEITI TÖRNE. Ajattelin että--jos noin ilman aikojaan vaan-- + +HERRA ORELL. Mitä sitten? + +NEITI TÖRNE. Kysyisitte: milloin minä joudun naimisiin? + +HERRA ORELL. Kysytään ensin, joudutteko te naimisiin. + +NEITI TÖRNE. Niin, kysykää, joudunko minä naimisiin. + +LEHTORI VIRTALA. Mutta senhän te jo tiedätte, neiti Törne. Olettehan jo +kerran ennenkin sitä kysynyt. + +ROUVA TALLQVIST. Vai kerran! Monta monituista kertaa sitä jo on +tiedusteltu. Mutta sama se. Kysytään vaan vieläkin. + +HERRA ORELL. No, siis! Vastaa meille henki, tuleeko neiti Törne +menemään naimisiin? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. +(Kaksi lyöntiä kuuluu uunilta.) + +ROUVA RAMSTEDT. Jess siunatkoon! + +ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä vaan. Kieltävä vastaus. + +NEITI TÖRNE. Se keskeytyi. Olisi kyllä lyönyt kolmannen kerran, mutta +rouva Ramstedt kun huusi.--Kysykää uudelleen, herra Orell. + +HERRA ORELL. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä, ei se siitä parane. + +ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei ainakaan tarvitse minua syyttää. + +NEITI TÖRNE. Tepä ette nyt sanonutkaan, kuinka monta kertaa niiden tuli +lyödä.--Jospa niille tuli siinä erehdys. Kysykää vielä kerran, herra +Orell. + +ROUVA TALLQVIST. No, hyvät ihmiset, yhtä ja samaa. + +NEITI TÖRNE. Eihän siinä kauvan viivy. + +HERRA ORELL. Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. Tuleeko +neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Siinä se nyt on. Uskotteko nyt viimeinkin. + +LEHTORI VIRTALA. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kun ne ennen ovat +vastanneet myöntävästi? + +ROUVA TALLQVIST. Mistä te sen tiedätte? + +LEHTORI VIRTALA. Neiti Törne itse sanoi. + +ROUVA TALLQVIST. Hm.--Neiti Törne on kenties--ymmärtänyt väärin. + +NEITI TÖRNE (pahoillaan). Enpähän! Viimekin kerran kuului selvään kolme +lyöntiä-- + +HELMI. Tämä henki kenties narraa. Eihän niihin aina ole luottamista. + +NEITI TÖRNE. Niin--jospa tämä tosiaan onkin joku kelvoton henki. +(Jymähtäviä lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Siunatkoon! Mikä sille nyt tuli? + +HERRA ORELL. Te suututitte sen epäilyksillänne.--Hiljaa! (Lyönnit +lakkaavat.) + +ROUVA TALLQVIST. Kysytään nyt jotain muuta. Helmistä esimerkiksi. + +HELMI. Ei, ei, minä en tahdo. + +ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! Sinun tahtoasi ei kysytä. + +HERRA ORELL. Vastaa meille henki: Meneekö neiti Helmi Vesterholm pian +kihloihin? (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Menee! Menee kihloihin! Helmi lapseni, kuulitko sinä? + +HELMI. Voi, täti--ei se ollut mikään henki ei varmaankaan. + +ROUVA TALLQVIST. Eikö henki? Etkö sinä kuullut--? + +HELMI. Kuulinhan minä, mutta-- + +ROUVA TALLQVIST. No, ja mikä siellä olisi kolistellut, ellei henki? + +HELMI. Jos lienee ollut--niin, jos lienee ollut rotta. + +LEHTORI VIRTALA. Aivan niin! Rotta se oli! Selvästi--siinä ei ole +epäilemistäkään. Rotta se oli. + +NEITI TÖRNE. Rotta se oli! Niin, niin, rotta se oli. Ja rotta se siellä +äskenkin naputteli, kun minulle kysyttiin. Ettekö usko? + +ROUVA TALLQVIST. Ei, minä en usko, että se oli mikään rotta, sillä +meillä ei ole rottia koko talossa. + +NEITI TÖRNE. Ei rottia? Voi, voi, niitähän on joka paikassa. + +ROUVA RAMSTEDT. Mutta rottapa ei pidä senlaista ilvettä keskellä +päivää, kun ihmisiä on sisässä, se on mahdotonta. + +ROUVA TALLQVIST. Sanokaas muuta! Ja säännöllisiä vastauksiako ne +naputtelisivat? + +LEHTORI VIRTALA. Minä vaan en pääse epäilyksistäni. Jos herrasväki +sallii, niin minä kesken kaikkea nousen tuonne uunille katsastamaan. +Sillä sieltäpäin minusta naputus kuului. + +HELMI. Ei, ei! Elkää menkö, elkää--minä pyydän, lehtori, elkää menkö! + +LEHTORI VIRTALA. Miksi panette vastaan, neiti Vesterholm? Antakaa minun +ottaa asiasta selko. + +HELMI. Ei, jättäkää,--te vaan suotta nuhraisitte vaatteenne siellä. + +LEHTORI VIRTALA. Ooh--se ei tee mitään. + +HELMI. Elkää menkö, hyvä lehtori, elkää menkö--siellä, siellä ... ne +voisivat tehdä teille pahaa. + +LEHTORI VIRTALA. Ne? Ketkä ne? Rotat? + +HELMI. Ei, ei, henget, minä tarkoitan. + +LEHTORI VIRTALA (nauraen). Henget! Siis te uskotte kumminkin. Tekin, +neiti Vesterholm! Te uskotte henkiä! + +ROUVA TALLQVIST. Niin, miks'ei hän uskoisi? Parempi hänen on luottaa +tätiinsä kuin tuohon hulttioon, tuohon Hammariin--(Kiihkeätä kolkutusta +uunilta.) + +HERRA ORELL. Henget käyvät levottomiksi. Minkä tähden keskeytettiin +istunto? Tämmöistä häiriötä te tuotatte, lehtori Virtala. + +LEHTORI VIRTALA. No, kas niin. Vai minun syykseni se nyt pantiin. + +ROUVA TALLQVIST. Istukaa nyt rauhassa. Voittehan tutkia sitten +jälestäkinpäin. + +LEHTORI VIRTALA. Niin kuin tahdotte, niin kuin tahdotte. + +HERRA ORELL. Ettekä saa puhua enää mitään. + +LEHTORI VIRTALA. Minä vaikenen kuin muuri. + +ROUVA RAMSTEDT. Kysytään nyt, kuinka pian neiti Helmi menee kihloihin? + +HERRA ORELL. Joko neiti Helmi kuinka pian menee kihloihin? Joko tänä +päivänä? (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Vielä tänä päivänä! Ajatelkaas! Vielä tänä päivänä! +Mutta--jospa hän jo onkin salakihloissa? Kysykääpäs? + +HELMI. Ei kysytä enää minusta. Kysytään nyt jo muistakin. + +NEITI TÖRNE. Ahaa, Helmi--sinä säikähdit. Mitä se tietää? Nyt kysytään +uhallakin. + +ROUVA TALLQVIST. Se on tarpeeton kysymys. Ei hän ole salakihloissa. + +ROUVA RAMSTEDT. Antakaa meidän kysyä yhtä kaikki. Huvin vuoksi. + +ROUVA TALLQVIST. No, jos haluttaa, kernaasti minun puolestani. + +HERRA ORELL. Onko neiti Helmi Vesterholm kenties salakihloissa? (Kolme +lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Kolme lyöntiä! Ooh! + +ROUVA TALLQVIST. Se ei ole totta. Nyt mahtoi tulla joku erehdys. + +ROUVA RAMSTEDT. Onko sulhanen läsnä? Kysytään, onko sulhanen läsnä. + +HERRA ORELL. Onko sulhanen läsnä? (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei meidän tarvitse enempää kysyä. Nyt tiedämme jo! +Ei auta kieltää. Neiti Helmi, herra Orell! Toivotan onnea! Henget +julkaisivat teidän kihlauksenne. Onnea, onnea vaan! + +NEITI TÖRNE. Niin, onnea! Minäkin toivotan onnea! + +LEHTORI VIRTALA. Saanko luvan--? + +HERRA ORELL. Olen aivan ymmällä-- + +HELMI. Ei, ei, ei suinkaan-- + +ROUVA TALLQVIST. Minä vakuutan--(Tulisoihtu häilyy edestakaisin uunilla +ja kolkutuksia kuuluu.) + +ROUVA RAMSTEDT (huudahtaa). Herrajumala--katsokaa, katsokaa! Nyt ollaan +hukassa! + +ROUVA TALLQVIST (hillityllä äänellä). St--hiljaa! Mainiota. Herra +Orell, tästä tulee erinomaisen onnistunut istunto. + +HERRA ORELL. Ooh, minusta menee voimia--minä menehdyn. + +ROUVA TALLQVIST. Koettakaa kestää,--kaiken mokomin. + +ROUVA RAMSTEDT. Minä pyörryn-- + +NEITI TÖRNE. Rotat eivät ainakaan tuota tee. Vai mitä luulet, Helmi? + +HELMI. Lopetetaan jo tämä istunto. + +ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! + +HERRA ORELL (heikolla äänellä). Te puhelette niin paljon. + +LEHTORI VIRTALA. Minä en ainakaan ole suutani avannut. Olen pelkkänä +silmänä ja koreana. + +ROUVA TALLQVIST. Ollaan hiljaa--hiljaa--nyt se jo sammuu. + +HERRA ORELL. Ooh--ooh--ooh! + +ROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell? + +HERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia. + +ROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan +levänneet? + +HERRA ORELL. En jaksaisi enää. + +NEITI TÖRNE. Pikkuisen vielä, herra Orell. Kenties ilmestyisi meille +haamujakin. + +ROUVA RAMSTEDT. Haamuja? Ei--kuulkaa--silloin minä pakenen. Haamuja-- +huuh--hirveätä. Ei, ei, minä säikähtäisin kuoliaaksi. + +HELMI. Minäkin pakenen-- + +HERRA ORELL. Ei, istukaa. Neiti Helmi, henget eivät teitä nykäisekään, +minä vastaan siitä. + +ROUVA RAMSTEDT. Niin, te suojelette häntä, mutta kukas minua suojelee? + +LEHTORI VIRTALA. Minä sen teen, rouva Ramstedt, luottakaa minuun. + +ROUVA RAMSTEDT. Onkos teillä valtaa niiden ylitse? + +LEHTORI VIRTALA. On kyllä, olkaa huoletta. + +ROUVA TALLQVIST. Minä tahtoisin vielä selitystä,--herra Orell, ettekö +ole jo levännyt tarpeeksi? + +HERRA ORELL. Mihin tahtoisitte selitystä? + +ROUVA TALLQVIST. Siihen äskeiseen. Luulen että se kumminkin oli +erehdys. Ei Helmi ole salakihloissa. + +HERRA ORELL. Vastaa meille henki toden totta: Onko neiti Helmi +Vesterholm salakihloissa? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä +kaksi. (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Kenen kanssa? Kuka on sulhanen? + +HERRA ORELL. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.) + +HERRA ORELL. Ei vastaa. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.) + +HERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu +lennähtää piirin keskeen.) + +HERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta! + +ROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian. + +HERRA ORELL. »Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta, +jos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist +suostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.» + +ROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun. + +LEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka +sulhanen onkaan. + +ROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä. + +LEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta? + +NEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua. + +ROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää +olevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin. + +NEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän. + +ROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista. + +HERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva +Tallqvist? + +ROUVA TALLQVIST. Tehkää se. + +HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille +sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän +toimenpiteitänne. + +ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen +on, niin kuin luulen, herra Orell itse. + +LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma +nähdä. + +ROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä +tiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle. + +LEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki? + +ROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut. + +ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi? + +NEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava. + +ROUVA RAMSTEDT. Hyvä se edes. (Kolkutusta kuuluu.) + +HERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin +paljon. + +RENNE (ilmestyy haamuna uunille). + +ROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa--ooh! + +NEITI TÖRNE. Herra juumala! + +ROUVA RAMSTEDT (parkaisee ja peittää silmänsä). Voi, minä hullu, voi +minä hullu, kun jäinkin tänne! + +HERRA ORELL. Ooh, kuinka tämä vie minulta voimia, ooh, ooh--! + +ROUVA TALLQVIST. Nojautukaa minuun, herra Orell. + +HELMI. Voi, voi, mitä tuo nyt on. Herkiä siellä jo kujeilemasta. + +ROUVA TALLQVIST. Vaiti, mitä ajattelet? Henkiäkö sinä onneton rupeat +nuhtelemaan? Katso vaan, kuinka sinun käy vielä lopulta. + +HELMI. Hyvä täti, lähtään pois. Minä ainakin juoksen tieheni. + +ROUVA TALLQVIST. Koetapas--koetapas hievahtaakaan paikaltasi. + +HELMI. Voi, voi--! + +NEITI TÖRNE. Se tulee tänne, se tulee tänne! (Parkaisee.) + +ROUVA RAMSTEDT (parkuu). Lehtori, lehtori-- + +LEHTORI VIRTALA. Elkää hätäilkö--(Haamu laskeutuu verhon taakse.) + +NEITI TÖRNE. Mihinkä se hävisi? + +ROUVA TALLQVIST. Te säikytitte sen pois. + +HERRA ORELL. Ooh, ooh, ooh--! + +ROUVA TALLQVIST. Pian, pian, tuokaa vettä, hän pyörtyy. + +NEITI TÖRNE (tuo vettä ja valaa sitä herra Orellin päähän). Hän kuolee, +voi taivas! + +ROUVA TALLQVIST (hieroo hänen ohauksiaan). Eikä kuole, olkaa +hupsuttelematta. + +ROUVA RAMSTEDT. Minäkin kuolen. + +HELMI (tuo hänellekin vettä). Ryypätkää vähän vettä, rouva Ramstedt. + +LEHTORI VIRTALA. Elkää enää pelätkö, johan se on poissa. (Kolkutusta +verhon takaa.) + +ROUVA RAMSTEDT. Tulee--tulee taas! Lehtori, lehtori--! + +NEITI TÖRNE. Verhot liikkuvat! + +ROUVA TALLQVIST. Sss--elkää kirkuko! + +ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, lehtori, viekää minut pois! + +LEHTORI VIRTALA. Rauhoittukaa, ei tässä ole hätää. + +NEITI TÖRNE. Näettekö, näettekö kuinka verhot häilyvät? Nyt--! + +RENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset, +hyvät herrat! + +ROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän +taakse). Pois, pois, pois--! + +ROUVA TALLQVIST. Herra Hammar--tekö--! + +RENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä +sisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta-- +ja te olette luvannut antaa suostumuksenne-- + +ROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt-- + +HERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä +semmoinen lupaus sido. + +LEHTORI VIRTALA. Anteeksi,--te annoitte lupauksenne ilman ehtoja. +Uskallatteko pettää henkiä? + +NEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä +seuraisikaan? + +HERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet +sitä täydellä todella. + +ROUVA TALLQVIST. Ei, ei,--vaativat tai ei--minä pidän sanani +yhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin +silmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan. + +HERRA ORELL. Mutta malttakaahan nyt-- + +RENNE. Kiitoksia, rouva Tallqvist, kiitoksia,-- + +HELMI. Mutta torukaa häntä ensin, täti, hän on semmoinen ilveilijä + +RENNE. Ei, elkää toruko, minä lupaan etten tästä lähtein enää +milloinkaan ilveile henkien kanssa, jos vaan annatte kaikki entiset +synnit anteeksi. + +ROUVA TALLQVIST. No siinä tapauksessa annan vallan mielelläni, kaikesta +sydämestäni. + +RENNE. Kunniasanalla? + +ROUVA TALLQVIST. Kunniasanalla! + +RENNE. Nyt kuulet, Helmi--! + +HELMI. Junkkari, sinä! + +LIISA (tulee lakanan kanssa, jonka hän asettaa sahtikorvolle). Mitä +hiidessä? Johan te olette tullut alas uunilta? + +LEHTORI VIRTALA. Ahaa-- + +ROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme? + +NEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina +kieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo +minä arvelinkin--! + +HERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä! + +LEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista! + +HELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin? + +ROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli +sentään vähän liian-- + +RENNE. Te olette paras täti maailmassa! + +ROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt +siirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi. + +LEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia. + +LIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa? + +HELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois +uunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi +ottavat vehnäsiä uunista.) + +RENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden +luokse. + +ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala, +suojelkaa--! + +RENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua? + +LEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar. + +ROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki! + +RENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki. + +LEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa +hänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös +se ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla, +häntä ei teidän tarvitse peljätä. + +HELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole +palaneet yhtään. + +LIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle. + +ROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä +meitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin-- + +HERRA ORELL. Minä en välitä-- + +NEITI TÖRNE. Oletteko vihainen? + +HELMI. Leppykää, herra Orell. Kuinka raskitte olla vihainen, kun minä +annan näin hyvää vehnästäkin kahvin kanssa? + +HERRA ORELL. Ooh, neiti Helmi, neiti Helmi! + +HELMI. Tästä lähtein olemme ystäviä, eikö totta? + +HERRA ORELL. Totta, totta! Tästä lähtein olemme ystäviä! Ja nyt-- +unohtukoon kaikki teidän tähtenne, neiti Helmi. Mutta sen sanon, että +ensi kerran kun teille manaan henkiä esille, niin toisin käy. Silloin +on leikki kaukana--! + +KAIKKI. Hyvä, hyvä! + +[1894.] + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Papin perhe; Hän on Sysmästä; +Spiritistinen istunto, by Minna Canth + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13165 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3e49e49 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13165 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13165) diff --git a/old/13165-8.txt b/old/13165-8.txt new file mode 100644 index 0000000..3c1dc40 --- /dev/null +++ b/old/13165-8.txt @@ -0,0 +1,7874 @@ +The Project Gutenberg EBook of Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen +istunto, by Minna Canth + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto + +Author: Minna Canth + +Release Date: August 12, 2004 [EBook #13165] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN PERHE *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + +PAPIN PERHE; HÄN ON SYSMÄSTÄ; SPIRITISTINEN ISTUNTO + +Kirj. + +Minna Canth + + +1920 (1891-94). + + + + + +PAPIN PERHE + +Näytelmä neljässä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +PASTORI HENRIK VALTARI. +ELISABETH, hänen rouvansa. +JUSSI VALTARI, heidän poikansa, ylioppilas. +HANNA, | heidän tyttäriään. +MAIJU, | +TEUVO RASTAS, ylioppilas. +ROUVA SAVÉN. +NEITI VUORIO. +MARTHA, palvelija Valtarin perheessä. +VOSSIKKA. +KIRJAPAINON POIKA. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Sali, vakavaan asuun sisustettu. Perällä ovi eteiseen, vasemmalla +pastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovesta +etunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello. + +Maiju heittelee palloa. Hänen käsityönsä, suuri, kirjava matto, on +pudonnut tuolilta lattiaan.) + +ELISABETH (huutaa oikealta) Maijuu! + +MAIJU (keskeyttämättä). Jaha, mamma? + +ELISABETH. Oletko siellä? + +MAIJU. Olen, olen. + +ELISABETH. Tulepa tänne vähäisen. + +MAIJU. Koht'sillään--heti paikalla-- + +ELISABETH. Mitä sinä teet siellä? + +MAIJU. En juuri mitään, mamma.--En ikinäs mitään pikkuisen ... ilman +aikojani-- + +ELISABETH. Joudu sitten! + +MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän ... ei se kestä enää +minuttiakaan ... yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, +kahdeksan... + +ELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä--? Kas niin, arvasinhan sen-- +palloa sinä taas lyöt! + +MAIJU. (keskeyttämättä).--yksitoista, kaksitoista, kolmetoista, +neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista-- + +ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen +kiire kun on. + +MAIJU.--neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta-- + +ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju? + +MAIJU.--kahdeksankolmatta--voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy, +minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen +keskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata +peliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia +korkeintaan. + +ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on +tehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat. + +MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä. + +ELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina? + +MAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'. + +ELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tulee +kumminkin lopulta tulinen kiire. + +MAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.--Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovat +tuoreita ja hyviä heidän tulemaansa. + +ELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa. + +MAIJU. Panenhan minä. + +ELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi. + +MAIJU (panee pallon pois). »Suuri tyttö!» Hyvä! muistaako mamma nyt, +että itse on sanonut minua suureksi tytöksi? + +ELISABETH. Muistan, tietysti. + +MAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: »Mitä? Lapsihan sinä +vielä olet!» + +ELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia. + +MAIJU. Mitä varten toinen asia? Joko minä olen lapsi, taikka minä en +ole lapsi-- + +ELISABETH. Eläkä nyt intä siellä suotta. Katsotaanpas tätä mattoa. +Mutta--hyvänen aika--täällähän on vielä ommeltavaa kuinka ja paljon. + +MAIJU. Puolessa tunnissa se on tehty. + +ELISABETH. Ehkä minä tämän otan huostaan. + +MAIJU. Ei, mamma antaa tänne, kyllä minä sen itse lopetan. + +ELISABETH. Mene sinä ennemmin asialle. Pitäisi saada toppa sokuria ja +leiviskä kahvia kotiin. + +MAIJU. Eikös Martha sitä-- + +ELISABETH. Hän on laittamassa Jussin kammaria. + +MAIJU.. Ahah! No, menenmähän sitten minä. + +ELISABETH. Mutta katso että antavat Helsingin electa sokuria ja prima +vehnäjauhoja. + +MAIJU. Prima, sinileima--ymmärrän, herra katteini! + +ELISABETH. Eläkä viivy kauvan. + +MAIJU (menee eteiseen). En! + +ELISABETH. Semmoinen tuulihattu! + +MAIJU (hattu päässä, katsoo ovesta). Sanoiko mamma mitään? + +ELISABETH. Sanoin, että--olet tuulihattu. + +MAIJU. Mutta enpäs ole tuulihattu. Vai olenkosta?--Mamma ottaa sen +sanan takaisin, muuten en lähdekään.--Enhän ole tuulihattu? + +ELISABETH. No, et ole, et. Menehän nyt! + +MAIJU. Ja saanko puhella puoli minuttia, jos sattuu joku tytöistä +tulemaan vastaan? + +ELISABETH. Kyllä puoli minuttia, kunhan et enemmän. + +MAIJU. Ei enemmän, puoli minuttia vaan. (Menee.) + +ELISABETH (neuloo kiireellisesti). Henrik varmaankin nukkuu, koska +sieltä ei kuulu mitään. + +MARTHA (oikealta, paljain jaloin, lyhyt hame nostettu kupeilta ylös, +hihat käärityt yli kyynärpäiden). Nyt se on sitä myöten valmis. Minä +puolestani en voi sille enää muuta. + +ELISABETH. Onko lattia vaan hyväksi luututtu? + +MARTHA. Hyväksi, kerrassa! ja ikkunat pesty, pölyt pyyhityt, ovet ja +pihtipielet kaikki hangatut puhtaiksi. Saa kait Jussi herra tulla +vaikka tällä hetkellä. + +ELISABETH. Ei vielä, ennenkuin tämä mattokin joutuu. + +MARTHA. No, sen pitää rouvan laittaa pian. + +ELISABETH. Niinhän olisi tarkoitus.--Mutta nyt varmaan joku tulee? + +MARTHA. Herra Jumala, jos tähän vielä vieraita lykkää-- + +ELISABETH. Martha, Martha! Kuinka on toinen käsky? + +MARTHA. Sitähän minä tässä jouvan muistelemaan. + +MAIJU (kukkia ja kirje kädessä). Mamma, mamma, minä sain kirjeen +Jussilta. Ette usko, mitä hän kirjoittaa, hyvä ihme, kuinka hauskaa, +minä ihan kuolen ilosta. (Nauraa ja tanssii.) + +MARTHA. Onko kihloissa? + +MAIJU. Ei, ei, ei, hauskempaa.--hauskempaa! Koettakaa arvata. + +ELISABETH. Hiljaa,--hiljaa, pappa taitaa nukkua.--No, mitä hän +kirjoittaa? + +MAIJU. Tulevat molemmat sekä Hanna että Jussi jo tänä iltana. Ja Jussi +tuo toverin mukanaan--mamma arvaa, kenen. + +ELISABETH. Mistäpä minä-- + +MAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut +hänelle Jussia myöten terveisiä. + +ELISABETH. Tuntemattomalle--? + +MAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle. + +ELISABETH. Nimi--? + +MAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma? +Onko, mamma? + +ELISABETH. No, onhan tuo. + +MARTHA. Meillekö tulee kortteeria? + +MAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma? + +ELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen. + +MAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään. Voi ihmettä, kun tulevat jo +tänä iltana! + +MARTHA. Vai tänne kortteeria! Sitten on taas uusi työ! Toinen sänky +nostettava Jussi herran kammariin, matrassit, tyynyt, peitteet alas +vinniltä--juutas kaikkiakin. + +MAIJU. Martha kulta, pianhan se on tehty. Minä tulen auttamaan, jahka +vaan olen järjestänyt nämä kukat. + +MARTHA. Juuri kun luulin saaneeni valmiiksi--perhana, kuinka pistää +vihakseni. (Survaisee vihaisesti pari tuolia syrjään ja menee oikeaan.) + +MAIJU. Taivasten taivaat, kuinka kauniita nuo ruusut ovat. Katsokaas, +mamma! + +ELISABETH. Kauniita ovat. + +MAIJU (rallattelee). + + "Pappa tahtoi rikasta, + ja mamma tahtoi rakasta, + ja minä tahdoin komeanlaista."-- + +PASTORI (ääntää vasemmalta).--Maiju! + +MAIJU. "Komean kynnet ne--" + +ELISABETH. St!--! Hiljaa, pappa varmaan äänsi siellä. + +MAIJU. (herkiää ja kuuntelee). Eikä ääntänyt, mamma vaan suotta pelkää. +Tämä on ihan uusi laulu, mamma, hyvin soma. Opin sen tämä yhtenä +päivänä pieneltä pojalta tuolla kadulla:--Kuulkaahan! + +ELISABETH. Mutta sinä herätät papan. + +MAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. (Hän laulaa ensin hiljaa, mutta +sitten jo kohta täyteen ääneen.) + + "Pappa tahtoi rikasta, + ja mamma tahtoi rakasta, + ja minä tahdoin komeanlaista.»-- + Komean kynnet ne kauvaksi loistaa, + vaan raha on kuluvaista." + +PASTORI (kammaristaan). Maiju, Maiju! + +ELISABETH. Näetkös nyt! + +PASTORI (tulee sisään). Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet? +Sopivatko ne mielestäsi nuorelle tytölle, tuommoiset?--Koska sinä, hyvä +lapsi, opit vähän säädyllisyyttä, koska, sano? + +MAIJU. En tiedä.--Ehkä sitten, kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi. + +PASTORI (vakavasti). Ei, nyt sinun täytyy jo muuttaa tapoja, ja muuttaa +oikein toden perästä. Seitsentoistavuotias tyttö ei saa olla kuin +vallaton poikanulikka. Paina se mieleesi ja katso, ettei minun +alituisesti tarvitse sinua muistuttaa. + +MAIJU (painaa päänsä alas ja hypistelee kukkia). + +PASTORI. No niin, minä oikeastaan ajattelin lähettää sinua asialle. +Rouva Savén kysyy tässä kirjeessä, jos meille sopii tänä iltana tulla +lähetysseuran ompelu-iltaan, ja pyytää minua siellä lukemaan tai +puhumaan jotain. + +MAIJU. Tänä iltana? + +PASTORI. Niin, tänä iltana. Menet hänen luokseen ja sanot, että teen +sen vallan mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän +myöhemmällä, tuossa kahdeksan seudussa. Te tietysti lähdette täältä +kuuden aikaan niinkuin tavallisesti. + +MAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään. + +PASTORI. Ette voi lähteä?--Kuinka? + +ELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat »Elias Lönnrotissa». Sinä et sitä +vielä tiedäkään. + +MAIJU. Ja Jussi tuo yhden toverin mukanaan. + +PASTORI. Vai niin!--Vai jo ne tänä iltana--Mutta mitä se estäisi? He +voivat tulla sinne myös. + +MAIJU. He eivät tule, siitä olen varma. + +ELISABETH. Näin ensi iltana varsinkaan. + +PASTORI. Miksi eivät tulisi? Saavathan nähdä siellä vanhoja tuttuja. + +MAIJU. Täti Savénin ja täti Emilian? Mistä he nyt välittäisivät, jotka +ovat niin vanhurskaita ja ikäviä, että oikein hirvittää-- + +ELISABETH. Maiju, Maiju--! + +PASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko +kuultu ennen nuoren tytön suusta tuommoista herjausta,--äitinsä +ystävistä, omista kummistaan vielä lisäksi!--»Vanhurskaita ja ikäviä!» +Nuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi. + +ELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju +raukka. + +PASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä +ja pahanilkisyyttä. + +MAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä. +(Puoleksi itkien.) Ja valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään +muut. + +ELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi. + +PASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni +täti Savénille ja täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät +anteeksi. Ymmärrätkös?-- + +MAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.) + +PASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen »Aamuruskon» toimistoon. +Lähetä sana, jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.) + +ELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle? + +MAIJU. Kun he ovat semmoisia, minkä minä sille taidan, kun he ovat!-- +Eikö mamma muista, kuinka he silloin yhdenkin kerran väittivät Anni +Tavastin ja Olga Nyströmin-- + +ELISABETH. Ooh, tuo vanha juttu! + +MAIJU. Niin, ja se oli kaikki pelkkää valhetta, minä tiedän sen ihan +varmaan,--pelkkää valhetta kaikki tyyni! + +ELISABETH. Elä käytä semmoisia sanoja kuin--»valhetta». He erehtyivät-- + +MAIJU. He valehtelivat, ihan tahallaan valehtelivat, ja sen ovat +tehneet monta kertaa. Ja minä en pyydä heiltä anteeksi, en vaikka! +Pyytäkööt ensin he anteeksi. Anni Tavastilta ja Olga Nyströmiltä + +ELISABETH. St, hiljaa, hiljaa! Kyllä sinun täytyy, lapseni, totella +pappaa. Ja herkiä itkemästä nyt, muuten silmäsi turpoavat. »Elias +Lönnrot» saattaa tulla tuossa paikassa.--Kas niin, nyt on minulla matto +valmis, mutta sinun kukkasi ovat vielä kaikki hajallaan. Laita ne +vaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin. + +MAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää +milloinkaan. Enkä ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan +naaman yhtä happameksi kuin täti Savéninkin on--sitten ei mahda papalla +enää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin! + +ELISABETH. Ja itselläsi mahtaa silloin olla hyvin hauska--sinä +pahankurinen lapsi. + +MAIJU. Katsokaa, mamma! Olenko nyt hyvin kaunis? + +ELISABETH. Olet, vallan erinomainen. Varmaan saisit harakatkin +nauramaan. (Menee oikeaan.) + +MAIJU. Mutta enköhän vaan nyt tee sitä, jota olen aikonutkin? Että +kirjoitan tohtori Bergbomille ja pyrin suomalaiseen teaatteriin +näyttelijäksi? Topp! Se on päätetty asia! Martha! Mihinkä se taas on +vienyt minulta paperit ja kynät ja musteet?--Martha, Martha, Martha! + +MARTHA (oikealta). Hoi, hoi? Mikä siellä on hätänä? + +MAIJU. Pian tänne! Niinkuin olisitte jo! + +MARTHA (tulee). No, herra siunaa-- + +MAIJU. Mihin te taas olette kätkenyt minulta paperit ja kaikki +kirjoitus-verstaat, kun niitä ei näy missään? + +MARTHA. Ja mitäs te niitä aina tänne kuletatte? Onko niihen paikka +salin pöyvällä--onkoo jo vaan? (Ottaa ne esille etagerilta, kirjojen +takaa.)--Tässä ne nyt ovat. (Hän tuo ne toiselle pöydälle.) + +MAIJU. Elkäähän menkö, saatte viedä tästä kirjeen samalla +postilaatikkoon. + +MARTHA (menee sohvapöydän luokse). Kyllä olette pitänyt kaunista siivoa +taas. Ei totta jouva muuta kuin teijän jälkiänne korjaamaan.--Mitä +näitä tarvihti tähän pöyvälle riputella? Eikö ollut yhtä hyvä panna +vaassiin heti? (Työntelee ne sikinsokin vaasseihin.) + +MAIJU (kirjoittaa ja lukee sitten ääneen). »Kunnioitettava herra +tohtori! Täten saan nöyrimmästi kysyä, jos haluaisitte ottaa minut +suomalaiseen teaatteriin. Olen seitsemäntoista vuotias ja täkäläisen +tyttökoulun läpikäynyt.--Pyydän suosiollista vastausta mitä pikimmin. +Kunnioituksella: Maiju Valtari.»--Hyvä on. (Panee sen kuoreen, +kirjoittaa päällekirjoituksen ja painaa postimerkin päälle.) Martha,-- +tässä! + +MARTHA. Lindqvistinkö laatikkoon? + +MAIJU. Niin,--sinne, sinne! ja sukkelasti nyt. + +MARTHA. Ei tuossa niin kiire liene, ettei mennä kerkiä. (Menee +oikeaan.) + +MAIJU. Huomenna se on perillä ja ylihuomenna ehkä saan jo vastauksen.-- +Jos käskee minun tulemaan heti--entä sitten? Mitä sanovat pappa ja +mamma? Ja Hanna ja Jussi?--Ja kaikki muut?--Mitä ne sanovat?-- + +ELISABETH (tulee oikealta). Eiköhän vaan tullut »Elias Lönnrot», koska +siellä vossikat niin ajavat rantaan? + +MAIJU. Tehty mik' on tehty!--Kirje on laatikossa, en sitä enää saa +takaisin, vaikka tahtoisinkin. + +ELISABETH. Kuuletko sinä? + +MAIJU. Mitä mamma sanoi? + +ELISABETH. Hyvänen aika!' Tuolla tavallako sinä nyt olet laitellut nuo +kukat? + +MAIJU. Millä ta-?--Kas, sitä Marthaa! + +ELISABETH (järjestelee niitä). No--kyllä minä ihmettelen! Aivanhan sinä +olet päästä pyörällä. + +MAIJU. Mamma, rakas kulta!--(nauraen) Marthahan ne näin laitteli. + +MARTHA (ovelta). Tulevat, tulevat! + +MAIJU. Ketkä! + +MARTHA. Hanna,--Jussi,--herra Jumala, vielä kysyy! Kun ovat jo pihassa. +(Vetää päänsä takaisin.) + +MAIJU. Narraa!--Mamma, olisikohan-- + +ELISABETH. No, sitähän minä jo äsken sanoin.--Tuossa ne ovat! + +HANNA (tulee juosten eteisestä). Päivää, päivää! + +MAIJU. Hyvä ihme--Hanna! + +ELISABETH. Terve! mitä sinulle kuuluu, lapsi? + +HANNA (juosten toisen sylistä toisen syliin). Ei kuin hyvää, paljasta +hyvää! Olen kuin taivaassa.--Pahankuriset, kun ette tulleet edes +vastaanottamaan. + +MAIJU. Mitäs, kun emme tienneet.--Oletko sinä nyt tosiaan siinä? En +tahdo uskoa silmiäni. Hanna, annas kun katson sinua! + +HANNA. Katso, katso! + +MAIJU. Niin, sinä se olet, sinä itse! Sinä, sinä si-- + +HANNA. Aa--aa--sinä puristat minut kuoliaaksi! Herkiä jo, hyvä lapsi, +muuten menee henki. + +ELISABETH. Tule nyt tänne, että minäkin saan nähdä, tänne sohvaan +istumaan. + +HANNA. Ette usko, kuinka hauskaa on päästä kotiin!--En minä malta, +mamma, istua, en, en! + +MAIJU. Mutta minä kun en vieläkään tahdo saada päähäni, että Hanna on +tuossa! Että, hän tosiaankin on tuossa! Olen kuin pyörryksissä. + +ELISABETH.--No, ja täällä tulee Jussi. Ajattelin juuri kysyä, mihin hän +jäi. (Jussi ja Teuvo tulevat. Laskevat eteiseen tavaroitaan.) + +JUSSI (eteisestä). Terveisiä Helsingistä! + +ELISABETH. Kiitos, kiitos! + +MAIJU (juosten eteiseen häntä vastaan). Jussi!--Jussi, Jussi, Jussi! + +JUSSI. Pikku harakka! Vieläkö sinä osaat lentää?--(Tuo häntä +tanssittaen ja pyörittäen sisään.) + +MAIJU. Herranen aika, kuinka hauskaa! Nyt sitä pääsee elämään taas! +Oikein sydämensä pohjasta! + +JUSSI. Sen lupaan! Iloa ja riemua--! + +MAIJU. Iloa ja riemua! Ylös taivaasen asti. + +JUSSI. Päivää, mamma! + +ELISABETH. Tervetultua kotiin! + +JUSSI. Kiitoksia! Ja tässä saan esittää mammalle toverini, Teuvo +Rastaan, joka on melkein yhdenlainen velikulta kuin minäkin. + +ELISABETH. Tervetultua, herra Rastas! + +JUSSI. Käännypä tänne päin, Teuvo! Näes, tämä se on sisareni, Maiju, +aika hulivili-- + +MAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee. + +JUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja +ankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin. + +MAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki. + +TEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua! + +HANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut! + +MAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu. +Ei ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja +toinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi +muuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun, +näette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin +poispäin. + +ELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni. + +HANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa +olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.--Mutta, missä +pappa? + +ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon. + +JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen? + +ELISABETH. Ei juuri suorastaan. + +JUSSI. No, sitähän minäkin. + +ELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa. + +JUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan! + +TEUVO. Onhan se vallan luonnollista. + +MAIJU. Kuulkaa! Teidän olisi pitänyt tulla tänne viikkoa ennemmin, niin +olisitte saaneet tanssia suomalaisella seuralla. + +TEUVO. Pidättekö te tanssista, neiti. Maiju? + +MAIJU. Pidän! ja kovasti! Tanssisin vaikka joka päivä, varsinkin +masurkkaa. Siihen olen hirveästi innostunut. + +HANNA Ja sinä osaat? Oletko käynyt masurkkakurssin? + +MAIJU. E--oho! Vai pappa olisi antanut! Ei, mutta minä opin niiltä, +jotka kävivät, ja seuralla tanssin kuin mies. + +TEUVO. Kuin mies? + +MAIJU. Kuin--kuin mestari, minä tarkoitin. + +JUSSI. Ja mamman kuullen sinä tuosta kerskaat? + +MAIJU (kietoo käsivartensa Elisabethin kaulaan) Mamman kuullen. + +JUSSI. Eikä mamma virka mitään? + +MAIJU. Ei mitään. + +ELISABETH (hymyillen). Mitäpä se auttaisi. + +MAIJU. Mamma ei ole vaarallinen. Mamman kuullen saa puhua jos mitä. +Toista pappa-- + +JUSSI. No niin, hän--? + +MAIJU. Pappa on semmoinen luja prinsiippi-ihminen, niinkuin tiedät. + +ELISABETH. Jotako mamma ei ole? + +MAIJU. On, on, tietysti, onhan mammakin. Mutta mamma on niin herttainen +ja hyvä samalla. + +JUSSI. Jotako pappa ei ole?--Maiju rukka, sinä puhut itsesi pussiin +vähän väliä. + +MAIJU. Kuinka sinä olet ilkeä? En puhu enää mitään, koska tartutaan +kiinni jok'ainoaan sanaan. + +HANNA. Se on niin Jussin tapaista. Mutta elä ole milläsikään, kyllä hän +siltä on hyvä poika. + +JUSSI. Poika? Olenko minä poika? + +MAIJU. Sekös pisti! + +JUSSI. Muistaakseni olen neljä vuotta sinua vanhempi, Hanna. + +HANNA. (hymyillen). Saatatpa olla, ei sitä kaikin ajoin luulisi. + +MAIJU. Tytöt näetkös kun kehittyvät aikaisemmin. + +TEUVO. Hyvä, hyvä! Mitä osaat sanoa siihen, Jussi? + +JUSSI. Olkaa jo vaiti! + +MAIJU. Niin että meitä oikeastaan--voi pitää veljeämme vanhempina. + +JUSSI (yrittää ottaa häntä syliin). Sinuakinko?--Pikku lasta. + +MAIJU (pujahtaa pois). Eläs! Minä en olekaan enää mikään »pikku lapsi». +Mamma sen sanoi juuri tänään. Ja kohta saatte nähdä-- + +JUSSI. No, hei! Mitähän nyt tapahtuneekaan? + +MAIJU. Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin +yhdelläkään teistä. + +TEUVO. Ahaa--emansipatioonia! + +JUSSI. Varjele taivas! Joko rupeavat lapsetkin elämöimään! Eikö meillä +ollut ihan tarpeeksi naiskysymyksessä?-- + +MAIJU. Jussi! Malta sinä + +JUSSI. Teuvo,--tule. pois! Muuten joudumme ojasta allikkoon,-- +naiskysymyksestä Helsingissä laps'kysymykseen täällä. + +MAIJU. Minä en ole mikään lapsi, kuuletko sinä-- + +JUSSI. Tule, tule-- + +TEUVO (seuraa). Aivanko todella--? + +ELISABETH. Ei, mutta--Jussi! Mihinkä nyt? + +JUSSI. Peseytymään, mamma. Ja tavaroitamme korjaamaan. + +ELISABETH. No niin! Minä tulen näyttämään teille laatikot, joihin +saatte panna vaatteenne. (Menevät eteiseen.) + +MAIJU. Ähä! Täytyipäs Jussin ottaa käpälämäkeen. Täytyipäs, täytyipäs! + +HANNA. Anna heidän mennä, ja tule sinä kertomaan, mitä kaikkea täällä +on tapahtunut sill'aikaa! + +MAIJU. Mutta johan sinä sen kuulit! Ei mitään! Ei tuon taivaallista!-- +Sinulla tuota lienee kertomista. Sieltä suuresta, avarasta maailmasta! +Voi, jos pääsisin minäkin--! Niin, kuule--on minulla sentään jotain. +Jotain kumman kummaa. Mutta hst! se on suuri salaisuus. + +HANNA. Koskeeko meidän perhettä? + +MAIJU. Koskee, tiedätkös. Meidän perhettä se juuri koskeekin. + +HANNA. Mitä se sitten on? Voi, Maiju, sano pian! + +MAIJU. Jotain hyvin, hyvin merkillistä. Sinä et voi aavistaa-- + +HANNA. Elä nyt kiusaa minua. Kerro jo! + +MAIJU. Uskallankohan? Sitä,--näes, ei tiedä vielä yksikään ihminen, +muuta kuin minä itse. Sano, osaatko olla vaiti? + +HANNA. Vielä kysyt. Tiedät sen entiseltäkin. + +MAIJU.. Hst! Elä puhu niin kovaa! Ettei vaan kukaan kuulisi. Odotas, +kun katson, eikö ole Martha tuolla oven takana. Hän siellä seisoo +välistä kurkkimassa. (Katsoo ruokasaliin.) Eipä ole. No niin korvas +auki, nyt, sen sanon: (juhlallisessa asennossa)--minä aijon mennä +teaatteriin. Ruveta näyttelijäksi, ymmärrätkös. + +HANNA. Sinä? Elä nyt! + +MAIJU. Olen jo kirjoittanut tohtori Bergbomille ja odotan vastausta +mitä pikimmin. + +HANNA. Mutta, Maiju) Sinä narraat? + +MAIJU. Uskot tai et.--Minä en narraa. + +HANNA. Mitä sinä ajattelet? Tietääkö mamma? + +MAIJU (heittäytyy sohvaan). Ei, herran tähden, ei tiedä kukaan, johan +sen sanoin. Ja sinä et saa hiiskahtaa sanaakaan, et ainoallekaan +ihmiselle, muista se! Sitten vasta ilmoitan papalle ja mammalle, kun +kaikki on selvillä. Huuh uuh--tulkoon silloin koko myrsky yhtä haavaa. + +HANNA. Hepä kieltävät jyrkästi, siitä voit olla varma. + +MAIJU. Kieltäkööt! Minä menen sittenkin. + +HANNA. Ja milloin olet tuon päähäsi saanut? + +MAIJU. Oöh, se on siellä pyörinyt jo kauvan aikaa. Siitä saakka, kun +koulussa kerran Lucie-juhlana näyteltiin »Prinsessa Törnroosaa», ja +minä siinä onnistuin niin hyvin, että kaikki ihmettelivät. Pappa oli +vihainen, kun sai sen tietää, ja iski johtajattaren kimppuun kuin +syötävä-- + +HANNA (hymyillen). Herra ihme, kuinka sinä puhut! + +MAIJU. Mutta »hast du mein kirjavajalkainen vasikka gesehen», se oli +liian myöhäistä: minä jo tiesin, miksi minä olin luotu, ja mikä minun +tehtäväni tässä elämässä on! + +HANNA. Tuosta ainoasta kerrasta sen päätät? + +MAIJU. Ei, laps' kulta, minä olen sen jälkeen näytellyt joka päivä. + +HANNA. Näytellyt? Missä? Kenen kanssa? + +MAIJU. Yksikseni, täällä kotona. Tai oikeammin näiden kasvien ja +huonekalujen kanssa. Tuo ficus tuolla on tavallisesti ollut +rakastajana.--Komea rakastaja--eikö totta?--Ja se on minulle niin +uskollinen--ihan niinkuin minäkin sille. + +HANNA. Kyllä olet lapsellinen! + +MAIJU. Ajatteles, mitä tapahtui kerran. Minä näyttelen Juliana +puutarha-kohtauksessa. Olen nostanut tään nojatuolin pöydälle ja +kiipeän sinne ylös. Karmi on ikkunalautana ja ficus seisoo Romeona +alhaalla lattialla. En kuolemakseni tiennyt että pappa oli kotona. +Deklameeraan sitten innoissani: + + "--Oi, armas Romeo, + jos lemmit, niin se suoraan lausu; tai + jos liian pian voitetuks' mun luulet, + rupean tylyks', häijyks', kiellon annan, + kun kosit; muuten en, en millään lailla." + +--En kuule ensinkään, kun pappa avaa oven ja seisoo takanani. »Mitä +kummaa sinä täällä vehkeilet?» kaikuu karskea ääni takanani. Minä alas +semmoista hamppua, että olin päälleni lentää. + +HANNA. Noo? Ja sitten? + +MAIJU. Ei sen enempää.--Nostin kauniisti Romeoni paikoilleen tuonne ja +hajoitin balkongin. + +HANNA (nauraa). + +MAIJU. Sinä vaan naurat. Mutta annahan olla, minusta vielä tulee +jotain. Jotain suurta! + +HANNA (vakavana). Elä, Maiju rakas, kuvittele liikoja. Jos hyvinkin +petyt, + +MAIJU. Ole vaiti, minä en pety. + +HANNA. Sen on moni tehnyt, ja monen elämä on semmoisesta pettymisestä +särkynyt. + +MAIJU. Sinä et sitten usko, että minulla on lahjoja? + +HANNA. Hyvänen aika, enhän minä tiedä, näes. Minä vaan varoitan. + +MAIJU. Mutta kun minä vakuutan--? + +HANNA. No, no, saattaa sinulla olla; en kiellä enkä myönnä, ennenkuin +näen. + +MAIJU. Sepä kumma, ettei minulla olisi! Ja etten sitä itse parhaiten +tietäisi.--Ensi tilassa minä teille näyttelen. Saapas nähdä, mitä +silloin sanot. Luulen, että hämmästyt. + +HANNA. Olen oikein utelias-- + +MAIJU. Tuntuu ehkä vähän ilkeältä näytellä omille ihmisille,--vieraille +olisi paljon helpompaa. + +HANNA. Noo, eikö se ole yhdentekevä. + +MAIJU. Kun ei välitä, niinkö?--Koettaa vaan ajatella, ettei ole ketään +katsomassa. + +HANNA. Vaikka niinkin.--Kuule, siellä on vieraita eteisessä. + +MAIJU. Taivas!--Täti Savén ja täti Emilia! Minä onneton, kun unohdin +papan asian. Nyt minut paha perii--ihan elävänä. + +HANNA. Mitä se on? Mikä sinulla on hätänä? + +MAIJU. Mene sinne ottamaan heitä vastaan. Kylläpähän kuulet mene, +mene!--Tästä mahtaa tulla kaunis soppa. + +HANNA (menee eteiseen). Tervetultua!----On, kyllä mamma on kotona---- +Tänä päivänä »Elias Lönnrotissa»----Kiitoksia----tehkää vaan hyvin ja +käykää sisään---- + +MAIJU. Mitä nyt teen? He minut tappavat varmaan. Mamma, missä mamma? +(Juoksee ruokasaliin. Rouva Savén ja neiti Vuorio tulevat.) + +ROUVA SAVÉN. Meitäkö Maiju niin säikähti, että juoksi pakoon? + +NEITI VUORIO. Meitä tietysti. Nuoret eivät suvaitse vanhoja. Sen olemme +kokeneet ennenkin. + +HANNA. Hyvä täti!--Maiju varmaan meni mammaa hakemaan.--Tehkää hyvin ja +käykää istumaan. (Elisabeth ja Maiju tulevat.) + +ELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa.--Hyvää päivää, +Rosina, päivää, Emilia. + +MAIJU (kumartaa ja tervehtii). + +ELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana. + +ROUVA SAVÉN. Ja mistä syystä? + +ELISABETH. Pappa käskee häntä täti Savénin luokse asialle ja hän +unohtaa. + +ROUVA SAVÉN. No, minä jo ihmettelinkin, miksi en mitään vastausta +saanut.--Kuinka on? Tuleeko pastori meille lukemaan tänä iltana? + +ELISABETH. Kyllä tulee, mutta vasta tuolla kahdeksan aikaan, ennemmin +hän ei pääse. + +ROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen +tulee paljon jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat +kuulla pastoria. + +NEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan +kaikki? + +ELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat. +Jaksavatko he matkan jäljestä--? + +NEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.--Mitä arvelet, +Hanna? + +HANNA. Jos mamma tahtoo-- + +MAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa +nykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa! + +ROUVA SAVÉN.--Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran». + +MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,--jossa pakanain lapsille ommellaan +vaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä! + +ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille +raukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman +kasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista. + +NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja +kaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes +alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata? + +ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä +heitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran +kokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita +kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden +töissä. + +NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on +paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat +meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin. + +HANNA. Ketkä on niin pahoja? + +MAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja? + +ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää. + +ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme +tähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme. + +NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat +niin paatuneita-- + +MAIJU. Että panettelevat ja juoruavat-- + +ELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei? + +MAIJU. Ei!--Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä. + +HANNA. Jospa sentään lähtisimme, niin saisimme nähdä pappaa vähän +pikemmin. Hän varmaan menee »Aamuruskon» toimistosta sinne suoraan? + +ELISABETH. Niin luulen. Ja mielellään hän soisi meidän olevan siellä. + +HANNA. Niin, emmeköhän sitten-- + +MAIJU. Kuullaan ensin, mamma, mitä Jussikin sanoo ja herra Rastas. + +ELISABETH. Ehkä menet kutsumaan heitä tänne. + +MAIJU Kyllä!--Mutta elkää päättäkö mitään sill'aikaa. (Hän juoksee +ruokasaliin.) + +ROUVA SAVÉN. Kuinka hauskaa, jos tulisitte sinne kaikki. Nuoret ovat +meitä tähän saakka ylipäätään karttaneet--mikä siihen lienee syynä? + +NEITI VUORIO. Meillä kun ei ole tarjota sitä, mikä lihalle ja verelle +olisi mieluista. + +ROUVA SAVÉN. Siinä kait se on.--Niin, niin, siinä kait se on. (Jussi, +Teuvo ja Maiju tulevat. Edelliset tervehtivät, Teuvo esitellään.) + +ELISABETH. Täällä on kysymys-- + +JUSSI. Me jo tiedämme.--Maiju kertoi. + +ELISABETH. Ja mitä teette? Tuletteko mukaan? + +JUSSI (hymyillen) Niin, mekö?--Ei, mamma! + +TEUVO. Emmehän me osaa ommella edes--emme ole käyneet yhteiskoulua. + +ROUVA SAVÉN. Voi, eihän teidän tarvitse ommella, tulette muuten vaan. +Näytätte että hyväksytte asian. + +NEITI VUORIO. Niin, ja tehdäänhän siellä muutakin, ei vaan ommella. +Keskustellaan, luetaan. Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää +tuossa meidän pyrinnössämme. Minä ainakin palajan sieltä joka kerta +parempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt. + +JUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan? + +HANNA. Jussi,--käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän +puhuttavaa. + +JUSSI. Tarpeetonta!--Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on +sydämellä! + +HANNA. Hyvä Jussi--! + +JUSSI. En minä ole hyvä. En ole tehnyt vielä ainoallekaan +neekeri-penikalle paitaa. + +ELISABETH (lempeästi nuhdellen). Sinä et ole hyvä. Se kyllä näkyy. + +JUSSI. Ja sentään mamma minusta pitää, vaikka olenkin tällainen,--eikö +totta? + +ELISABETH. Irvihammas! + +ROUVA SAVÉN. Kello on jo paljon.--Teiltä ei sitten tule ketään? + +NEITI VUORIO. Kuulethan sen. Turhaa toivoakaan. + +HANNA: Mamma, eikö me--? + +ELISABETH. Me lähdemme kaikessa tapauksessa.--Jääkööt nämä kotiin. + +MAIJU. Hanna, tule ensin tänne, kun supatan sinulle pikkuisen. (Rouva +Savén ja neiti Vuorio sanovat jäähyväiset ja menevät eteiseen, jonne +Elisabeth heitä seuraa.) + +MAIJU. Anna mamman mennä heidän kanssaan, jää sinä kotiin, minä +näyttelen kohtauksia Noorasta sillä aikaa. + +JUSSI. Näytteletkö sinä kohtauksia Noorasta? + +MAIJU. Näyttelen,--jos sinä olet Helmerinä? + +JUSSI. Teuvo olkoon Helmerinä, minä ennemmin vaikka soitan tarantellaa. + +MAIJU. Hyvä, hyvä!--Herra Rastas on Helmerinä. + +TEUVO. Mutta enhän minä osaa. En ole vielä eläissäni näytellyt. + +MAIJU. Ei se tee mitään. Kerta ensimmäinen! + +ELISABETH (eteisestä). No, Hanna! Me olemme jo valmiita! + +HANNA. Minä tulen.--Pitäkää kenraaliharjoitus tänään. Huomenna tai +jonakuna muuna päivänä näyttelette sitten oikein--niin saamme mekin +nähdä. + +MAIJU. Hanna, Hanna, Enpä olisi uskonut sinua tuommoiseksi. + +JUSSI. Mutta, Hanna, oletko sinä hassu? Viitsit todellakin mennä sinne +Siionin virsiä veisaamaan, noiden vanhojen akkojen kanssa. + +HANNA. Tulen minäkin vanhaksi aikaa voittaen. (menee.) + +JUSSI. Laittaisivat ensin vaatteita kylmän ilmanalan lapsille. + +TEUVO. Ajattelin juuri sanoa samaa. + +JUSSI. Ja antaisivat neekerien olla oloillaan,--niin pysyisivät ehken +paljon onnellisempina. + +TEUVO. No, varmaan. Kun saisivat elää luonnollista elämää-- + +MAIJU (etagerin luona). Kuulkaa, emmekö aloita nyt heti?--Täällä on +kirja, herra Rastas.--Lukekaa Helmerin osaa, sillä välin kuin minä käyn +hiukan koristelemassa itseäni. (Menee ruokasaliin.) + +JUSSI. Minä, tohtori Rank, istun valmiiksi tänne pianon ääreen. + +TEUVO. Saadaanpas nähdä, kuinka hyviä näyttelijöitä me ollaan. + +JUSSI. Kaiketi olet nähnyt Nooraa suomalaisessa teaatterissa? + +TEUVO. Olen toki! Montakin kertaa. + +JUSSI. Ei sitten hätää. Tee vaan niinkuin näit herra Ahlbergin tekevän. +(Teuvo katselee kirjaa, Jussi soittelee alkua tarantellaan.) + +MAIJU (ruokasalista). Joko saa tulla? + +TEUVO. Kyllä minun puolestani! + +JUSSI. Minä otan sitten alusta. + +MAIJU (tulee sisään koristeltuna, kastrullin kansi tamburiinina). +Soittakaa, tohtori Rank, nyt tahdon tanssia! (Jussi soittaa, Maiju +tanssii.) + +TEUVO. Hitaammin--hitaammin. + +MAIJU. En voi toisin. + +TEUVO. Ei noin hurjasti, Noora. + +MAIJU. Juuri niin pitää olla. + +TEUVO. Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun. + +MAIJU (heiluttaa kastrullin kantta). Sanoinhan minä sen! (Pastori tulee +eteiseen, asettaa keppinsä ja hattunsa pois ja tulee viimein ovelle, +jossa pysähtyy katselemaan. He eivät häntä huomaa.) + +MAIJU. Tässä näet iloa, Kristiina. + +TEUVO. Rank, lakkaa soittamasta, onhan tämä selvää hulluutta. Lakkaa, +sanon minä. (Jussi lakkaa. Maiju pysähtyy ja putoo taaksepäin Teuvon +käsivarrelle.) + +TEUVO. Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki, mitä sinulle +opetin. + +MAIJU (viskaa pois kastrullin kannen). Näetkös sen nyt itsekin? + +TEUVO. Tässä tarvitaan oikein johdatusta. + +MAIJU. Niin, näethän, kuinka tarpeellista se on. Sinun pitää johdattaa +minua viimeiseen asti, Torvald. + +TEUVO, Siihen voit täydellisesti luottaa. + +MAIJU. Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä +paitsi minua--et saa aukaista mitään kirjettä--et kirjelaatikkoakaan. + +TEUVO. Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä? + +MAIJU. Pelkään, pelkään sitäkin. + +PASTORI (ovella). Mi-mitä tämä on? Maiju, oletko sinä--? + +MAIJU (hyppää ylös). Pappa--! + +JUSSI. Hyvää iltaa, pappa! Terveisiä Helsingistä! + +PASTORI. Hyvää iltaa! + +JUSSI. Toverini, Teuvo Rastas. On tullut tänne Savoon kesää viettämään. + +PASTORI. Terve, terve!--Mihinkä sinä menet, Maiju! + +MAIJU. Ajattelin--toimittaa teetä sisään. + +JUSSI. Me täällä harjoittelimme näyttelemistä juuri kun pappa tuli. + +PASTORI. Maijun tuumia, arvaamma.--Sille pistää päähän milloin +minkinlaisia hullutuksia, joilla tuottaa minulle ainaista mieliharmia. + +JUSSI. Elkää toruko, pappa, tämä ei ollut mitään vaarallista. Meitä +hauskuuttaakseen hän sen vaan teki, kun mamma ja Hanna menivät +ompeluseuraan. + +PASTORI. Ja sinä et mennyt, vaikka minä nimenomaan käskin? + +MAIJU. Kun jäi Jussikin kotiin Ja herra Rastas. + +PASTORI. Kuuluiko se sinuun? + +JUSSI. Hän ei tahtonut jättää meitä yksin näin ensi iltana. Hyvä +tarkoitushan Maijulla siinä oli. + +PASTORI. Kyllä minä ne tunnen ne tarkoitukset.--Pian päällesi nyt ja +laita itsesi sinne,--minä tulen kohta jäljessä. + +JUSSI. Mutta, pappa, täytyykö hänen tosiaankin mennä? + +PASTORI. Täytyy. Se oli päätetty aikoja sitten.--Noh--? Mitä sinä +viivyttelet? (Maiju menee.) + +PASTORI.--No niin!--Vai te olette tullut--Savoon kesää viettämän, +herra--kuinka olikaan nimenne? + +TEUVO. Rastas. + +PASTORI. Rastas, aivan oikein.--Niin, onko aikomus tutustua Savon +kansaan, vai muutenko vaan--? + +TEUVO. Olihan minulla vähän sekin mielessä--Jussi kun sitä on niin +kehunut-- + +PASTORI. Niin, Jussi on kovasti kiintynyt tähän paikkakuntaan. Ja--ja +ja--ja eikä se ihme olekaan. Onhan täällä paljon hyvää--paljon hyvää, +jos paljon pahaakin.--Sinä tulit muuten parhaasen aikaan, Jussi. Aivan +kuin lähetettynä. Minulla on täällä laveat tuumat--olin juuri +»Aamuruskon» toimistossa, ja pistäysin katsomaan olitko jo kotona.-- +Niin on,--laveat tuumat, joihin tarvitsen sinun apuasi. + +JUSSI: Onpa hauska kuulla--? + +PASTORI. En jouda nyt tällä hetkellä niistä puhumaan sen enempää.-- +Jätetään aamuun.--Mielelläni tosin olisin tahtonut saada asiat selville +niin pian kuin mahdollista... Mutta kun tulin heille luvanneeksi,-- +niin, mennä minun täytyy. Ei siinä auta. Jätetään aamuun, niinkuin +sanoin. Ennätämmehän sittenkin vielä.--Ne minua siellä odottavat-- +hyvästi, siksi aikaa! (Hän menee.) + +JUSSI. Hyvästi, hyvästi! Mitä lienee ukolla mielessä? + +TEUVO. Jotain erinomaista. + +JUSSI. Jotain erinomaista se oli kaikesta päättäen. + +TEUVO. Minä arvaan. + +JUSSI. Noo--? + +TEUVO. Hän aikoo sinut naittaa. + +JUSSI. Ole vaiti! + +TEUVO. Saatpas nähdä. Hän tahtoo saada sinut kristillisen avioliiton +turvalliseen satamaan. + +JUSSI. Turha vaiva! Minua se satama ei ollenkaan houkuttele.--Mutta +milläs lailla me vietämme tätä iltaa, kun jättivät meidät näinikään? + +TEUVO. Emmekö lähde kävelemään? + +JUSSI. Niemelle, niin! Aivan oikein. Ja otamme siellä pikku tuutingit. + +TEUVO. Se sopii! + +(Esirippu alas.) + + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Seuraava aamu. Sama huone. Elisabeth kastelee kukkia. Pastori istuu +kiikkutuolissa ja polttaa piippua.) + +PASTORI. Sinun täytyy pitää Maijua paremmin silmällä. Ei antaa hänelle +liian paljon vapautta. Eikä milloinkaan jättää häntä yksin nuorten +miesten kanssa. Ei millään ehdolla. + +ELISABETH. Mutta sitä on melkein mahdoton välttää. Ja kun hän kumminkin +piakkoin on lähetettävä ulos maailmaan. + +PASTORI. Mihinkä sitten? + +ELISABETH. Noo jatko-opistoon, arvelen, niinkuin Hannakin. Johan siitä +viime vuonna oli puhetta. Etkö muista? + +PASTORI. Ehkä! Mutta nyt ovat asiat kääntyneet toisin. Minulla ei ole +varaa kustantaa häntä jatko-opistoon. Hannankin täytyy keskeyttää-- +ajattelin juuri mainita sinulle siitä. + +ELISABETH. Hannanko keskeyttää? Mutta sehän on mahdotonta. Nyt, kun +hänellä on vaan vuosi jäljellä. + +PASTORI. No niin,--vuosi jäljellä! Mutta mitä se häntä oikeastaan +hyödyttää? Opettajan paikkaa hän tuskin saa--kilpailu on jo siksi +suuri. Ja muussa tapauksessa ei hän niillä tiedoillaan tee juuri +mitään. + +ELISABETH. Hanna raukka! Kuinka hän mahtaa tulla tästä pahoilleen. + +PASTORI. Hm--ikävä kyllä.--Vaan minkä sille voi? + +ELISABETH. Niin ahkera kuin hän on ollut ja niin suurella halulla kuin +hän on koettanut edistyä. + +PASTORI. Ahkera hän on, sen kyllä myönnän, mutta lahjoja--niitä häneltä +puuttuu. + +ELISABETH. Mistä sen tiedät? Et siitä koskaan ole selkoa ottanut. + +PASTORI (kohottaa olkapäitään). Näkeehän sen. + +ELISABETH. Minä luulen aivan päinvastoin. Enkä tiedä--mutta minusta on +suorastaan väärin pakoittaa häntä nyt lopettamaan--ja jättämään kaikki +kesken. + +PASTORI. Minkä sille voi? Minulla ei ole varaa, niinkuin jo sanoin. Ja +velkaa en tahdo tehdä, se on vastoin prinsiippiäni. + +ELISABETH. Mutta, hyvä Henrik, onhan meillä riittänyt tähänkin asti.-- + +PASTORI. Tähän asti en ole tarvinnut rahoja muuanne, sen vuoksi olen +voinut käyttää niitä yksinomaan perheeni hyväksi. Nyt on toisin. +Yleiset asiat tarvitsevat kannatusta, nekin. Niitä ei käy enää +laiminlyöminen. + +ELISABETH. Ethän niitä ole laiminlyönyt, Henrik. Tunnollisesti olet +aina hoitanut virkasi. + +PASTORI. Siinäpä ei ole tarpeeksi--näinä aikoina. Epäusko leviää +leviämistään. Sanaa ei lueta,--saarnaa kuunnella, sakramenttiä +ei nautita. Yhteiskunnassa ja valtiossa liikkuu hajoittavia +aatevirtauksia. Niitä täytyy pontevasti vastustaa, muuten kukistavat +kirkkomme tykkänään. + +ELISABETH. Vastustaa, niin. Mutta millä tavalla? + +PASTORI. Etupäässä sanomalehtien kautta. Niillä on mahti ja valta +nykyaikana. Ne ne ohjaavat yleistä mielipidettä. Vievät ihmisiä +laumoittain mukanaan minne tahtovat. + +ELISABETH. Sinä et sitten luota enää kirkon omaan sisälliseen voimaan? + +PASTORI. Sen--sisälliseen voimaan? + +ELISABETH. Niin, hengelliseen voimaan, minä tarkoitan. + +PASTORI Kyllä ymmärrän. Ja miksi en siihen luottaisi? Tietysti minä +luotan. Mutta eihän se estä minua sanomalehden toimesta. + +ELISABETH. Aijotko perustaa uskonnollisen aikakauslehden? + +PASTORI. Eikä--ei! Näitä minä vaan ajattelen, näitä tavallisia +paikkakunta-lehtiä. Niiden kauttahan ne juuri levittävät kansaan tuota +epäuskon myrkkyä, mutta kun me saamme ne pappien, taikka ylipäätään +kristillismielisten haltuun, niin--Missä muuten Jussi on? Nukkuuko hän +vielä? + +ELISABETH. En tiedä, minä laitan katsomaan. (Menee oikeaan ja tulet +vähän päästä takaisin.) + +PASTORI. Näes, nyt on asia sillä lailla, että tämä »Aamurusko» on +tuottanut kustantajalleen suurta tappiota viime vuonna, ja hän aikoo +sen vuoksi luopua siitä tykkänään, Mutta lehti on, niinkuin tiedät, +perustettu juuri vastapainoksi noille epäkristillisille, niin +sanotuille »vapaamielisille»,--emmekä siis millään ehdolla voi antaa +sen kuolla. Olemme pitäneet useita kokouksia, joissa on keskusteltu ja +tuumailtu sinne, tänne. Ja illalla viimein päättyi siihen, että minä +sen otin. + +ELISABETH. Kustannettavaksesi? + +PASTORI. Sekä kustannettavakseni että toimitettavakseni. Kaikki tyyni +käy minun edesvastauksellani. + +ELISABETH.. Mutta--kuinka sinä ennätät? meneehän aikasi ihan tarkkaan +omissa toimissasi. + +PASTORI. Täytyy panna yötä lisäksi--ellei muu auta. + +ELISABETH. Ja sitten--onko hyvä hajoittaa voimiaan? Nyt juuri kun +kirkko niitä kysyy enemmän kuin milloinkaan tätä ennen. Siellähän +pappien tulisi työtä tehdä,--korjata epäkohtia, puhdistaa, elähyttää-- + +PASTORI. Sitähän teemme, sitähän olemme tehneet kaiken aikaa. + +ELISABETH. Jospa olette erehtyneet ja menneet väärään suuntaan? Minusta +väliin tuntuu-- + +PASTORI. Mitä tuntuu? + +ELISABETH. Kuin olisivat vastustajamme jossakin määrin oikeassa. + +PASTORI. Sinä alat hermostuttaa minua.--Hekö oikeassa? Jumalan +kieltäjät, epäuskon levittäjät. Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla, +vaikka onkin nainen.--No, tuollahan Jussi tulee. Hyvää huomenta! +Pitkäänpä sinä olet maannut. + +JUSSI. Pitkään.--Viivyimme kovin myöhään illalla niemellä-- + +PASTORI. Paha tapa. Semmoista tulisi välttää.--Mutta emme nyt huoli +puhua siitä tällä kertaa. Tahtoisin keskustella tärkeistä asioista +kanssasi. + +JUSSI. Niin, pappa eilen jo mainitsi jotain semmoista. + +MAIJU (ruokasalista). Mammaa! Mamma tulisi tänne vähäisen! (Katsoo +ovelta.) Pikipäin vaan, uunia katsomaan, että jos siellä on paras +lämmin peparikaakuille. + +ELISABETH. Minä tulen. (Ottaa ruiskukannun ynnä kukkaruukuista +keräämänsä roskat, ja poistuu oikeaan.) + +PASTORI. Sinäkö kirjoitit »Suomettareen» tässä talvella muutamia pieniä +kertomuksia »Jussin» nimimerkillä? + +JUSSI. Minähän se olin. Pieniä kynäpiirteitä vaan-- + +PASTORI. Arvasin juuri. Vai ne olivat sinun kirjoittamiasi. + +JUSSI. Pappa ne siis luki? + +PASTORI. Illalla ne vasta luin oikein, silloin vaan silmäilin. Mutta +nyt hain lehdet uudelleen käsille, nähdäkseni, minkälainen kynä +sinulla on. + +JUSSI. Noo ja mitä pappa sanoo siitä? + +PASTORI. Ooja,--hyvä vallan. Sujuva ja selvä. + +JUSSI. Samaa ne ovat kehuneet, toveritkin. Ja »Suomettareen» pyysivät +vaan enemmän semmoisia. + +PASTORI. Sinulla on lahjoja, sinun pitäisi antautua tykkänään +sanomalehti-alalle. + +JUSSI. Tietääkö pappa--minä olen juuri sitä ajatellut. Sepä hauskaa, +että tuumamme sattuivat noin yhteen. + +PASTORI. Minulla on jo valmiina ehdotuskin. Tämä meidän lehtemme +»Aamurusko»--olet kai sitä seurannut siellä Helsingissä? + +JUSSI. No, enpä sanottavasti. Mutta tunnen minä sen kannan yhtä hyvin. + +PASTORI. Vakava, kristillismieiinen lehti. + +JUSSI. Niin, kyllä tiedän. + +PASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin. + +JUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan. + +PASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt +tulen jo syksystä vallan päätoimittajaksi-- + +JUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi? + +PASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun. + +JUSSI. Minuun? + +PASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä +sihteerinä että apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja, +»kaikenlaista» ja sen semmoista, pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me +kyllä pitäisimme huolen. + +JUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään? + +PASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian +laimea, välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos +mieli jotain vaikuttaa. + +JUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen. + +PASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee +kirjoituksistasi »Suomettaressa». Ja lisää totut, kun pääset työhön +oikein käsiksi. + +JUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti +vapaamielinen, pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen +suuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua konservatiiviseen lehteen, +millään lailla. + +PASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen +suuntaan--? Tuohon roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole +omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne +tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa +mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä +ryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä +vain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat +tyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On +tosiaankin! + +JUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo +siksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita. + +PASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että +olet vaikutusten alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta +sitä paitse--mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä +kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain +leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä +sattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista +sinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä +pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat. + +JUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen +sanomalehden toimitukseen. + +PASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit +verratakaan? Minulla on varmat vakuutukset, jotka perustuvat +ilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina velvoitettu taistelemaan +kirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli riidellä. +Niinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä +sinun tarvitse puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta +ylimalkaan, että nuoret puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan +ymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä, siksi kuin viisastuvat ja +pystyvät niitä oikein arvostelemaan. + +JUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka +on nuorten paras ase nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää +auktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla puhumattakaan +tyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään +vapaiksi. + +PASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään. +Mutta siitäkin täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi. +--No niin, päätetty asia siis! Sinä jäät kotiin ensi vuodeksi? + +JUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa +siihen lehteen. + +PASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule +mitään vaikeuksia. Ja pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet. +Otamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty. Mutta nyt koetamme +aluksi yhdessä, isä ja poika. + +ELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen +pöydässä. + +PASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon. +Kumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi, +mieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.-- +Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo +selvillä. (Menee.) + +JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa +minua siihen, ei vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa, +luultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka siitä tekisi lopun. + +ELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa +voi sinua pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat +jäähtyvät. + +JUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä. + +ELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka +vähästä sinä joudut suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä +silloin sanoisit! + +JUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä? + +ELISABETH. Kyllä kuulet. + +JUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin +ennenkin. + +ELISABETH. Niin--kuulukoon vaan. + +JUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta? +(Ruokasalin ovelle.) Hanna; tules tänne! + +ELISABETH. Ei,--anna hänen syödä. + +HANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut. + +JUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa? + +HANNA. Ei mikään.--Kuinka niin? + +JUSSI. Kun mamma sanoo. + +ELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta. + +HANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä? + +ELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken +jatko-opisto. + +HANNA. Voi, minkätähden? + +ELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää. + +JUSSI. Sanoiko hän niin? + +ELISABETH. Sanoi. + +HANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä? + +ELISABETH. En tiedä mitään neuvoa. + +HANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla? + +ELISABETH. Millä, hyvä lapsi? + +HANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan. + +ELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä +tehdä. + +HANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä. + +JUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä +kustantaa. Ja hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen »jalon +harrastuksen» rinnalla ole mikään minkään arvoista. + +ELISABETH. Jussi, elä puhu noin! + +HANNA. Puhtaaksikirjoitusta minä myöskin voisin toimittaa. + +ELISABETH. Siitäkään ei suurta etua olisi. + +HANNA. Eikö minulle sitte aukeaisi mitään mahdollisuutta?--Eikö +milloinkaan? + +ELISABETH. Rakas lappi! + +JUSSI. Elä ole pahoillasi, Hanna. Kyllä minä pidän sinusta huolen. + +HANNA. Hyvä Jussi! Sinulla on tarpeeksi huolta vielä omasta +tulevaisuudestasi. + +JUSSI. Yksi vuosi enää jäljellä, eikö niin? + +ELISABETH. Yksi vuosi. + +JUSSI. Sinä tulet lopettamaan jatko-opiston, luota siihen. Minä +kustannan, minä hankin rahoja. + +HANNA. Kuuleeko mamma, kuinka hyväsydäminen hän on? + +JUSSI. Puhu siinä nyt hyvistä sydämistä! + +ELISABETH. Mutta millä sinä, Jussiseni, rahoja hankkisit, paremmin kuin +Hannakaan? + +JUSSI. Työlläni. Sepä kumma, ettei tänlainen mies maailmassa työtä +löytäisi. + +HANNA (laskee kätensä hänen kaulalleen). Minäpä en ota sinun rahojasi. +Jonkun keinon vielä keksin, millä itse pystyn ansaitsemaan. + +JUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä. + +HANNA. Mutta enpäs ota,--enpäs.--Sinä rakas, herttainen veli! + +JUSSI. Elä nyt ole lapsellinen.--No niin, kas niin! Teillä aina pitää +oleman niitä tunteita. + +MAIJU (ruokasalista). Martha--ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää +antako palaa! (Tulee juosten, peparkaakku-talrikki kädessä, valkoinen +esiliina edessä, hihat ylöskäärittynä.) Hihei! Lämpimäisiä,-- +peparkaakkuja! Missä herra Rastas? (Huutaa takaisin ruokasaliin.) +Martha, juoskaa sanomaan, että herra Rastas tulisi tänne heti paikalla. +Kiireimmän kautta!--ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.--Mutta +katsella saatte: Jussi, käännä silmäsi tänne'--ovatko kauniita? Tekeekö +mielesi? + +JUSSI. Tuohan maistaa yksi. + +MAIJU. Ei vielä, hyvä herra. »Snälla barn bruka vänta.»--Mammalle +annetaan jo edeltäpäin, jos mamma tahtoo, ei muille. + +ELISABETH. Mammakin malttaa odottaa. + +TEUVO (tulee oikealta). + +MAIJU. Joutukaa, joutukaa, herra Rastas! Täällä on suuret +peparkaakku-kestit. Istukaa tuonne ja odottakaa. Nyt ne alkavat. +Mammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi. + +ELISABETH. Kiitos, minä tyydyn yhteen.-- + +MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro. + +HANNA. Kuinka monta? + +MAIJU. Yksi vaan!--Herra Rastas, olkaa niin hyvä! + +TEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä. + +MAIJU. Juur'ikään uunista otetuita.--Jussi, sinä,--hyi, tuota veijaria, +kun sieppasi kaksi.--Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä? + +ELISABETH. Ei sovi moittia. + +TEUVO.. Nämä ovat vallan mainioita. + +MAIJU. Niin, enkös osaa leipoa, minä? ja kun niitä tuli vielä niin +paljon, likemmä kaksisataa, tietääkö mamma. Pellit eivät tahtoneet +riittää mitenkään. Semmoinen siunaus oli sillä taikinalla.--Ja, +arvaatteko, mistä se tuli? + +HANNA. Noo? + +MAIJU. Kun tein taikoja! Pyöritin ruukkua yhdeksän kertaa myötäpäivää +ja luin vispatessani. kolmasti »Isä meidän». + +ELISABETH. Mutta Maiju! + +MAIJU. Kas niin, onko sekin paha, että lukee »Isä meidän»? Tuossa se +nyt nähdään. Teinpä niin tai näin, minua aina torutaan. Olkoon, sama +se! En lue enää tuon koommin sitä rukousta. + +HANNA. Kuinka silloin käy peparkaakkujen? + +MAIJU (ottaa pallonsa esille). Käyköön kuinka hyvänsä, minä vähät! +Koska minun ei kerran anneta--Hanna, tule leikkimään kammaripeliä. + +HANNA (siirtyy lähemmäksi). En minä osaa. + +MAIJU. Pian sen opit. Katsele, kun minä heitän. + +ELISABETH. Taas! + +MAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro. + +MAIJU. Taas, mamma! Pikkuruisen vaan. Olenhan minä ollut niin ahkera +tänään.--Näes nyt, Hanna. Ensin otetaan näin: yksi, kaksi, kolme. Ja +sitten tulee tämä: yksi, kaksi, kolme. Sitten yksi, kaksi, jne. + +JUSSI. Kuule, Teuvo! Mitä se oli kuin sinä matkalla puhuit »Nuoresta +Suomesta»? Etkö sanonut, että tarvitsevat lisävoimia toimitukseen? +Keneltä sen kuulit? + +TEUVO. Heiltä itseltään, »Nuoren Suomen» miehiltä. + +JUSSI. Milloinka? + +TEUVO. Aivan hiljan. Siinä juuri lähtiessäni. + +JUSSI. Ottaisivatkohan minut? Mitä luulet? + +TEUVO. Sinut? No, tietysti ottaisivat mielellä hyvällä, siitä olen ihan +patentti. + +JUSSI. Mutta jospa ovat jo saaneet. + +TEUVO. Niin ottaisivat sittenkin. On sinun kynäsi jo siksi tunnettu. +Tahdotkos muuten, niin laitan heti sähkösanoman ja kysyn? + +JUSSI. Laita!--Laitapas tosiaankin! + +MAIJU (keskeyttää pallonlyönnin) Varro! Kuunnellaan mitä nuo puhuvat. +(Kuuntelee, kädet ja pallo selän takana.) + +JUSSI. Niin saan sen asian selville heti. + +ELISABETH. Rupeisitko sitten kumminkin sanomalehden toimitukseen, +Jussi? Ja äsken papalle niin jyrkästi kielsit. + +JUSSI. Mutta tämähän on vallan toista, mamma. »Nuori Suomi» on +vapaamielinen. Siinä saan kirjoittaa aivan oman vakuutukseni mukaan. +Katsella asioita omalta kannaltani. Ei, tämä on tykkänään toista! + +ELISABETH. Vapaamielinen, sanot? Se on sitten niitä lehtiä, joita pappa +juuri vastustaa? Niitä epäkristillisiä? + +JUSSI. Ei, mamma pelkää suotta. Ei se itse asiassa ole enemmän +»epäkristillinen» kuin »Aamuruskokaan». Eroitus on vaan siinä, ettei se +pidä kristillisyyttä keppihevosenaan. + +ELISABETH. Mutta, rakas lapsi, kun ne papan mielestä kumminkin ovat +vaarallisia. + +JUSSI. Niin, minkä minä sille voin? Minun mielestäni taas hänen +kannattamansa lehdet ovat vaarallisia siinä, että ne ihmisiä +tyhmentävät. Eivät anna heidän vapaasti harjoittaa ajatuskykyään, vaan +sotkevat pois entisenkin. + +ELISABETH. Ja mitä seuraa, jos te papan kanssa joudutte vastakkaisiin +lehtiin? + +HANNA. Elä päätä vielä, Jussi! Mieti huomiseen. + +JUSSI. Ei se miettimisestä parane. Tässä on mennyt aikaa hukkaan jo +liiaksikin, nyt ruvetaan työhön. Oikein innolla. Ja oma minun asiani, +ei siinä kysytä lupaa keneltäkään. + +MAIJU (näpäyttää sormiaan.) Hyvä, hyvä! Juuri niin minäkin ajattelen. +(Pyörähyttää ympäri ja heittää pari kertaa palloa ilmaan.) Juuri niin +minäkin ajattelen. + +TEUVO. Minä siis menen. + +JUSSI. Mitä pikimmin. + +TEUVO (menee eteiseen, josta samassa laskee kirjapainon pojan sisään). +Ylioppilas Valtaria? Käy sisään.--Jussi, täällä eräs poika sinua hakee. + +JUSSI. Mikä asia? + +POIKA. Pastori käski teitä tulemaan kirjapainoon nyt heti. Siellä on +»Aamuruskon» toimittajat, ja ne tahtoisivat teitä tavata. + +JUSSI. Minua? Mitä ne minusta? + +POIKA. En tiedä. Pastori ei sanonut muuta. + +JUSSI. »Aamuruskon» toimittajat? Kyllä en lähde. + +ELISABETH. Et lähde?--Vaikka pappa laittoi hakemaan? + +JUSSI. Siellä syntyisi meille kiistaa, mamma, vieraiden ihmisten +kuullen. Ja mitä siellä teen, kun en kumminkaan aijo ruveta heidän +lehteensä? + +ELISABETH. Jospa sentään kävisit edes ilmoittamassa? + +JUSSI. Minä kirjoitan ennemmin. (Repäisee noteskirjastaan lehden, johon +kirjoittaa, antaa sen pojalle.) Vie tämä isälleni. (Poika menee.) + +ELISABETH. Mitenkä kirjoitit, Jussi? + +JUSSI. Suoraan vaan, niinkuin asia on. + +ELISABETH. Senkin, että olet tarjoutunut »Nuoreen Suomeen»? + +JUSSI. Sen myös. + +ELISABETH (puoliääneen). Mitä tästä tulee! + +HANNA. Sinulle aukeaa lavea työala, Jussi, sanomalehden toimittajana. + +JUSSI. Niin, eikö totta? Nykyisenä murreaikana varsinkin, kun joka +haaralla vaaditaan uudistusta, ja syvää, perinpohjaista uudistusta. + +HANNA. Miekkoinen! Nyt pääset tietämään, mitä elämä on. + +JUSSI. Toisella kädellään saa heiluttaa miekkaa, toisella rakentaa. + +MAIJU. Niinkuin Israelin lapset Jerusalemissa Nehemian aikaan. + +JUSSI. Sattuva vertaus. + +MAIJU. Onpa se sukkelaa! Jestapoo! + +ELISABETH. No, Maiju! + +MAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä +vaarallista?--jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi +jestapoo. + +ELISABETH. Yhden asian? + +MAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei +tiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.--»Tyst, +tyst, lilla råtta, katten söker efter dig.» (Heittelee palloaan.) Elä +hiisku, hiirulainen, katti... + +JUSSI. Sano minulle! + +MAIJU. E--oho! Vai minä sanoisin En--en, en, vaikka mikä olisi. Elä +luulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) »Jyrkän vuoren rinnassa +niitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin +rasva--» + +JUSSI. Kuule, ketä se koskee? + +MAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.--Niin, koskee se vainen +teaatteriakin--ja yleisöä--ja suomalaista taidetta-- + +JUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi. + +MAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä. + +HANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi. + +MAIJU. Että sinä saatat olla, Jussi, niin hirmuisen paha. + +JUSSI. Minunko syykseni sen panet? Itsehän sinä ilmoitit. + +MAIJU. Kukaan muu ei olisi hoksannut-- + +ELISABETH. Elä rupea hulluttelemaan, hyvä lapsi. Meillä on kylläksi +tosissakin. + +MAIJU. Ei se ole hulluttelemista, mamma. Saan minä seurata +taipumuksiani yhtä hyvin kuin Jussikin. + +ELISABETH. Sinä olet lapsi, mitä sinä vielä ymmärrät taipumuksistasi. + +MAIJU (puoli-itkussa). Niin, tuossa se taas on! Nyt mamma taas sanoo +minua lapseksi. Mutta antaahan olla, vielä minä näytän-- + +HANNA. Hiljaa, pappa tulee-- + +MAIJU. Elkää edes virkkako mitään papalle. Ettehän virka?--Mamma, +rakas, kulta--(Pakenee oikeaan samassa kuin Pastori tulee eteisestä.) + +PASTORI. Jussi, tämä ei ikinä voi olla sinulta täyttä totta. + +JUSSI. On, isä. + +PASTORI. Mutta sinä et tiedä, mitä teet. Et ole punninnut asiaa. + +JUSSI. Se on niin selvä itsestänsä, ettei sitä tarvitse järin paljon +punnita. + +PASTORI (katsoo kelloaan). Ethän ole vielä kirjoittanut? + +JUSSI. En ole kirjoittanut, vaan pyysin Rastasta lähettämään +sähkösanoman. Hän on siellä parast'aikaa. + +PASTORI. Epuuta! Laita toinen sähkösanoma heti jäljessä, jossa peruutat +tarjouksesi. + +JUSSI. En minä sitä tee, isä, en missään tapauksessa. + +PASTORI (pyyhkii otsaansa). Tunnetko sinä, minkä hengen lapsia »Nuori +Suomi» on? Oletko tarkoin seurannut sitä lehteä? + +JUSSI. Olen, tietysti. En siihen muuten niin halusta pyrkisikään. + +PASTORI. Ja sinä myöskin käsität sen tarkoitusperät? + +JUSSI. Täydellisesti. »Nuori Suomi» on vapaamielinen ja harrastaa +edistystä. + +PASTORI. Niin--edistystä pahassa. Edistystä sillä tiellä, joka +kadotukseen vie. + +HANNA. Ei, pappa-- + +PASTORI. Edistystä, sanon minä, sillä tiellä, joka kadotukseen vie. +Minä ne tunnen, nuo alasrepivät, hajoittavat pyrinnöt. Ei ole ensi +kertaa, kun ihmishenki tekee kapinaa Jumalaa vastaan. Hylkää hänen +auktoriteettinsa ja asettaa sijaan oman lyhyen ajatuksensa, joka ei +ulotu hetkeä kauvemmaksi, maan multaa ylemmäksi, saatikka että se +pystyisi käsittämään ijankaikkista, ilmoitettua totuutta. + +JUSSI. Papan mielestä pitäisi aina vaan sokeasti uskoa, mitä +tyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. Mihin ihmiskunta viimein +joutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä. + +PASTORI. Sen se tekee, jos sanan valon hylkää ja heittäytyy oman +pimitetyn järkensä nojaan. Tiedätkö, minkälainen se viettävä pinta on, +jolla poloinen silloin pyörii? Minä selitän sen sinulle lyhyissä +piirteissä. + +JUSSI. Olenhan kuullut tuon kaiken jo lapsuudesta saakka. + +PASTORI. Ihmisellinen ajatus kun on asetettu Jumalan auktoriteetin +sijaan, seuraa siitä tahdon vapaus. Mutta ihmisen tahto on paha hamasta +lapsuudesta, sen vuoksi ei tahdon vapaus ole muuta kuin rajattoman +itsekkäisyyden vallalle pääsemistä. Ja niin ilmestyy kaikkien sota +kaikkia vastaan. Jumalan maailmanjärjestys kumotaan, yhteiskunnalliset +lait ja asetukset eivät enää merkitse mitään, jok'ainoa ihminen pyrkii +ylös kukkuloille, ei tyydy kukaan laaksossa olemaan. + +JUSSI. Mitä pahaa siinä, kun se vaan tapahtuu ansion ja luontaisten +kykyjen mukaan, eikä niinkuin tähän asti, että siihen muutamilla on +etuoikeus. + +PASTORI. Kaikki tahtovat valtaa ja valta on sama kuin oikeus. Mitä ovat +nuo niin sanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen +äänivalta,--mitä ne muuta ovat kuin juuri itsekkäisyyden ja vallanhimon +ilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun +historian. Uutta on tässä ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne +meidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja +löydy. + +JUSSI. Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se +ei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan. + +HANNA. Niin se on, pappa, oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta ne +lähtevät sekä naiskysymys että työväenkysymys, kuinka ne silloin +voisivat olla kristinoppia vastaan? + +PASTORI. Minä puhun Jussin kanssa,--pysy sinä erilläsi asioista, joita +et kumminkaan ymmärrä ja jotka eivät sinuun kuulu. »Pyytää auttaa +kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa», sanot?--Mitä vielä! Tuo on vaan +tyhjää korupuhetta, jolla paha henki itseään verhoo. Tositarkoituksena +on kiihoittaa mieliä, sytyttää intohimot tuleen valistumattomissa +joukoissa, jotka eivät pysty arvostelemaan enemmän omaa kuin +yhteiskunnankaan etuja, vaan hyökkäävät silmittömästi kaikkea hyvää +järjestystä vastaan ja matkaansaavat pelkkää häviötä aivan kuin nuo +rajut, valloillaan olevat luonnon voimat. + +JUSSI. Ihme ja kumma, mikä käsitys--! Kansalla, pappa, on usein monta +vertaa enemmän tervettä järkeä kuin oppineilla ja koulunkäyneillä-- + +PASTORI. Ei ainakaan silloin, kun se sokeasti antautuu jonkun nerokkaan +»johtajan» valtaan, joka sitten käyttää hyväkseen sen intohimoja, +päästäkseen itse niiden avulla kohoamaan. »Yleistä äänivaltaa», +»enemmistön oikeutta» huudetaan, ja kansa luulee olevansa ohjaksissa, +vaikka se itse teossa on vaan välikappale yhden tai muutamain +»johtajain» käsissä. + +JUSSI. Parempiko, että olisi pappien käsissä, niinkuin katolisissa +maissa? + +ELISABETH. Jussi--! + +PASTORI. Papit protestanttisissa maissa ovat kansan opettajia, ei +kiihoittajia. He neuvovat tien taivaallisen isän tykö, joka antaa +meille kaikille voimaa kantamaan elämän suruja ja murheita. Nyt +riistetään onnettomilta usko hänen huolenpitoonsa ja rakkauteensa, +riistetään ijankaikkisen elämän toivo, ja--mitä annetaan sijaan? Pieniä +oikeuksia, maallisia etuja, joita yhdellä lainpykälällä voitetaan, +toisella menetetään. Suuri Jumala! ja näillä he luulevat ihmissydämen +syvimpiä tarpeita tyydyttävänsä! + +HANNA. Ei syvimpiä, pappa. Mutta ovathan ne siltä tärkeitä. + +JUSSI. Pappa näkee asiat niin peräti synkässä valossa. Ja se on +luonnollista, tuolla kannalla kun on. + +PASTORI. Minä olen näitä kaikkia tarkoin ajatellut täällä +yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Pelkästä huolesta kansani ja +isänmaani tähden olen valvonut läpeensä monet yöt. Ja yhä uudelleen +olen tullut siihen vakuutukseen, että tämä »uusi suunta» ja kaikki mitä +siihen kuuluu, tämä löyhä »vapaamielisyys», tämä »realistinen» +kirjallisuus, joka rypee lokaviemäreissä, että, sanon minä, tämä kaikki +vie meidät auttamatta perikatoon, ellei ajoissa käännytä siltä pois. +Sen vuoksi päätinkin viimein ryhtyä taisteluun, minäkin, kovaan ja +pontevaan taisteluun. Ja siinä päätöksessä järkähtämättä pysyn. + +JUSSI. Mitä se hyödyttää, pappa? Vanhat totuudet kun kerran ovat +tuomitut kuolemaan-- + +PASTORI. Niinpä kuolen minä niiden kanssa. Ja nyt, valitse sinä! +Tahdotko olla oikean asian puolella, vai menetkö vastustajain riviin? + +JUSSI. Minulla ei ole teidän uskoanne, pappa. Katsantotapani on +tykkänään toinen. + +PASTORI. Ilman verukkeita jäätkö tänne ja rupeatko auttamaan minua +»Aamuruskon» toimituksessa? + +JUSSI. Elkää sitä vaatiko, pappa. Huomaattehan jo itsekin, kuinka +erilainen meidän kantamme on. Tuskin voisimme ymmärtää toisiamme, +saatikka sitten tulla yksimielisyyteen. + +PASTORI. Loruja! Kaikki, mitä olen puhunut, on niin päivän selvää, että +sen lapsikin ymmärtää. + +JUSSI. Minäpä kun en ajattele samalla tavalla. Mutta--turhaan me +väittelemme-- + +PASTORI. Sinun täytyi saada situationi selväksi, sen vuoksi puhuin. Nyt +tiedät, mistä on kysymys, ja voit menetellä sen mukaan. + +JUSSI (vaikenee). + +PASTORI. Katkerata olisi nähdä oma poikansa niiden joukossa, jotka +Herraa vastaan sotivat. + +HANNA. Pappa, rakas.-- + +PASTORI. Vaiti, elä sinä puutu näihin. Olenhan sen sanonut, sinä et +pysty näitä arvostelemaan. + +ELISABETH. Henrik, jätä huomiseksi tämä keskustelu, että ennätät +rauhoittua. + +PASTORI. Ei, nyt se on ratkaistava, tällä hetkellä juuri. + +JUSSI. Lopetetaan, pappa. Emme kumminkaan voi päästä sen selvemmälle. + +PASTORI. Sinä et vielä ole antanut minulle vastausta. + +JUSSI. En tahtoisi pahoittaa teidän mieltänne, pappa. Mutta, jos +vaaditte-- + +PASTORI. Minä vaadin. + +JUSSI--niin täytyy minun sitten jyrkästi kieltää. Minä en voi muuta +kuin pysyä vakuutuksissani, minäkin. + +PASTORI. Ja nuo sinun »vakuutuksesi» muka estävät sinua rupeamasta +»Aamuruskon» toimitukseen? + +JUSSI. Ne estävät. + +PASTORI. Noh--olkoon! Mutta elä silloin pyri »Nuoreen Suomeenkaan». +Pysy järkiään erilläsi. + +JUSSI. Minkätähden? Lieneehän minulla oikeus tehdä työtä ja toimittaa +jotain maailmassa yhtä hyvin kuin muillakin. + +PASTORI. Epäuskoa et saa levittää kansaan. Minä sen kiellän. + +ELISABETH. Henrik, elä kiivastu-- + +PASTORI. Nyt minä sinulta kysyn, Jussi: aijotko sinä tämän jälkeen +liittyä »Nuoreen Suomeen»? + +JUSSI. Siihen, tai johonkuhun muuhun vapaamieliseen. + +PASTORI. Ja kirjoittaa niiden henkeen? + +JUSSI. Niin, tietysti--samalla kannalla kun olen. + +PASTORI. Toisin sanoen: sinä aijot olla mukana kaikissa noissa »uuden +ajan» pyrinnöissä, joista äsken puhuin? + +JUSSI. Voimieni takaa. + +PASTORI. Ja levittää kansaan epäuskoa ja kaikkea pahaa?--Pilkata, +herjata uskontoa-- + +HANNA. Ei hän sitä tee, pappa. + +PASTORI. Hyökätä kirkkoa vastaan, hävittää edesvastauksen ja siveyden +tunnon-- + +HANNA. Ei, ei--! Jussi, selvitä kantasi, näethän, kuinka väärin pappa +sinua käsittää. + +JUSSI. Minä selvitän sen parhaiten työssä. + +HANNA. Pappa, odottakaa hedelmiä, tuomitkaa sitten vasta. + +ELISABETH. Minä yhdyn Hannaan. Kenties me jossain määrin erehdymme, +Henrik. + +PASTORI. Te puhutte sen mukaan, kuin teillä on järkeä. Kun minä näen +kansaani syöksettävän turmioon, pitäisikö minun silloin istua ristissä +käsin ja epäillä omia silmiäni, siksi kuin apu on liian myöhäistä + +JUSSI. Turmiossa juuri ollaan parastaikaa, Ei »uusien» aatteiden +tähden, vaan siitä syystä, että »vanhat» aatteet eivät enää pidä +kutiaan. Koko tuo niin sanottu »Jumalan pyhä maailmanjärjestys» horjuu +omasta heikkoudestaan. Ainoa pelastus on meille uusien totuuksien +kehittymisessä. + +PASTORI. Viimeisen kerran, Jussi: luovutko aikomuksestasi vai et? +Ajattele tarkoin, ennenkuin vastaat. + +JUSSI. En luovu. + +PASTORI. Se onko viimeinen sanasi? + +JUSSI. On, pappa, se on viimeinen. + +ELISABETH. Lopetetaan jo. + +PASTORI. Ei vielä. Minä myöskin tahdon sanoa viimeisen sanani. + +ELISABETH. Henrik-- + +JUSSI, Mikä on se sana? + +PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa. + +HANNA. Pappa, rakas pappa-- + +PASTORI. Minulla ei ole enää poikaa. + +ELISABETH (nousee). Henrik! »Miehen viha ei tee sitä, mikä hyvä on +Herran edessä.» + +PASTORI. Joka asettuu Jumalaa vastaan ja panee tehtäväkseen uskonnon +hävittämisen kansassa, hän ei ole minun poikani, ja häneltä tuo ovi on +suljettu. + +HANNA. Armahtakaa, pappa! Eihän Jumalakaan ketään hylkää. Hän rakastaa +kaikkia yhtä paljon. Ooh, pappa, te rikotte nyt itse Jumalaa vastaan, +vaikka luulette olevanne oikeassa. + +ELISABETH. Huomenna ehkä ajattelisit toisin, Henrik. + +PASTORI. Päätökseni pysyy: tästä hetkestä saakka ei hän, tuolla, ole +minun lapseni. + +HANNA. Jos hän vaikka erehtyisikin, pappa, niin antakaa hänelle +anteeksi. Me erehdymme kaikki, ja Jumala antaa meille kaikille +anteeksi. + +PASTORI. Mene pois! Jätä minut rauhaan. + +HANNA. Elkää olko, pappa, kova! Te vielä kadutte. + +PASTORI. Mene, sanon minä. + +JUSSI. Hanna, herkiä! + +PASTORI. Olisit estänyt veljeäsi kääntymästä väärälle tielle, siellä +kun olit häntä likempänä. + +HANNA. Ei hän ole väärällä tiellä, vaan ennemmin--Herra auttakoon +meitä-- + +PASTORI. Sano ulos! + +HANNA. Ennemmin olette nyt itse joutunut harhaan. + +PASTORI. Sinä uskallat-- + +ELISABETH. Malta mieltäsi, Henrik, elä mene pitemmälle. Olemmehan jo +tarpeeksi onnettomia. + +PASTORI. Ja minäkö siihen olen syynä? Minä, joka rankaisen Jumalan +kieltäjää? + +HANNA. Ei hän ole Jumalan kieltäjä,--siinäpä se juuri on. Mutta vaikka +olisikin,--niin, vaikka hän olisikin, pappa, ette sittekään saisi häntä +hyljätä. Hyvä paimen jättää kaikki muut lampaat metsään ja menee +etsimään sitä, joka eksynyt on. Ja Kristus rakasti syntisiä enin-- + +PASTORI. Tuletko sinä minua neuvomaan? Sinä--sinä minua neuvomaan? Etkö +ollenkaan ajattele--että olet siksi--liian tyhmä? + +JUSSI. Minun puolestani elä armoa rukoile, Hanna. Se loukkaa minua. En +ole tehnyt mitään rikosta, että täytyisi minun nöyrtyä. Isä on itse +särkenyt välimme, se ei kesken enää eheäksi tule. + +PASTORI. Semmoista kieltä hän jo käyttää. Hedelmät alkavat kypsyä. + +ELISABETH. Viha synnyttää vihaa. Kovuus kovuutta. + +JUSSI. Ehkä onkin parasta että olemme järkiään vieraat toisillemme. +Sitä vapaammin saan kulkea omia teitäni. + +PASTORI. Nyt sen kuulette. Hän ei kaipaa sukua eikä kotia. Ymmärrettävä +asia. Joka kerran korkeimmasta luopuu, mitä hän silloin muustakaan +välittää. + +ELISABETH. Tällä hetkellä hänestä ehkä tuntuu siltä. + +JUSSI. Jos koti ja suku minua sitovat, niin--olen niistä ennemmin +kuitti. + +HANNA (tarttuu hänen käsivarteensa). Sinä pahankurinen! Minäpä en sinua +heitä, elä luulekaan. Riipun sinussa kiinni kuin takkiainen. + +JUSSI (irtautuu hänestä). Heitä irti, ei nyt ole aikaa enää--(ottaa +lakkinsa). Saan ehkä sanoa jäähyväiset. + +ELISABETH. Nytkö jo lähtisit?--Ei--ethän sitä tarkoittanut, Henrik? + +JUSSI. Minun täytyy päästä pois, mamma, heti, paikalla. + +ELISABETH. Viivy huomiseen tai ylihuomiseen. Kaikki voi vielä muuttua. + +JUSSI. Elkää pyytäkö, mamma, en minä saata. + +ELISABETH. Mutta vaatteesi, tavarasi? + +JUSSI. Lähettäkää ne Helsingin asemalle. + +HANNA. Jussi, odota, minä lähden mukaan. + +JUSSI. Kotoa pois? Mitä varten? + +ELISABETH. Seuraa vaan häntä. Sinä teet oikein, Hanna. + +JUSSI. No niin--no, tule sitten! + +HANNA. Mamma jää tänne papan luokse. + +PASTORI. Menköön hänkin, jos haluttaa, menkää kaikki! + +ELISABETH. ja sinutko jättäisimme yksin, Henrik? + +PASTORI. Yksin en jää--Jumala on kanssani. + +ELISABETH. Sinä olisit valmis laittamaan jok'ainoan meistä pois. + +PASTORI. Jos Herran asia niin vaatii. + +ELISABETH. En minä sinusta luovu, Henrik. Hyvästi, rakkaat! Jumalan +haltuun teidät jätän. Hyvästi! + +(Esirippu alas.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Sama huone. Martha pesee ryömyllään lattiata ja hyräilee virttä. Maiju +tulee oikealta, laahaa tyynyä ja peitettä mukanaan sohvalle, johon +laittautuu pitkäkseen.) + +MARTHA. Nooh--mitä kummaa! Siihenkö nukkumaan. + +MAIJU. Niin, kun siellä on niin paljon kärpäsiä minun kammarissani, +ettei saa rauhaa. + +MARTHA. Eikö sitten ole aika nousta järkiään ylös, kello kohta +yhdeksän? + +MAIJU. Yhdeksän, tai kymmenen, tai yksitoista--se ei liikuta minua. +Makaan koko päivän, aamusta iltaan, ja huomenna teen samalla tavalla, +ja ylihuomenna myös. Ja tästä lähtein joka ikinen päivä. Kuuletteko, +joka ikinen päivä! + +MARTHA. Kyllähän minä kuulen. Mutta herranen aika--minkätähden? + +MAIJU. Sentähden, kun en viitsi nousta ylös. Kun minun ei kannata +nousta ylös, ymmärrättekö? + +MARTHA. Ei kannata nousta ylös? + +MAIJU. Ei kannata, ei maksa vaivaa, eikä ole tarpeellista. + +MARTHA. Olisitte jäänyt sitten omaan kammariinne ennemmin, ettehän te +täällä miten, kun tulevat kotiin pastori ja rouva, hyvästä lykystä +sattuu vielä vieraitakin käymään. + +MAIJU. Hiljaa nyt, että saan nukkua. + +MARTHA. Nukkukaa vaan minun puolestani, kyllä pidän suuni kiinni. (Hän +luuttuaa, rymyilee tuolien kanssa ja alkaa uudelleen virttään.) + +MAIJU (nousee ja tiuskaisee). Hiljaa, että saan maata! Kuinka monta +kertaa pitää sanoman yhtä samaa asiaa? + +MARTHA. Herra Jumala, tottahan minun täytyy huonetta siivota, ei siinä +mikään auta. Vai vastaatteko jos jätän kesken? + +MAIJU. Siivotkaa sitten, mutta elkää rymytkö. + +MARTHA. No noh, nukkukaahan pois, minä koettelen liikkua hiljaa. (Pesee +ja jatkaa taaskin virttään. Maiju nytkähyttelee ja voihkii +kärsimättömästi moniaita kertoja, vaan Martha ei sitä huomaa.) + +MAIJU (hyppää istualleen). Tarvitseeko sitä veisata silloin kun +luuttuaa, mutta Martha varsin tekee minulle kiusaa, etten saisi nukkua. +Kaikki ihmiset ovat minulle niin pahoja ja ilkeitä, niin että--(Puhkeaa +itkuun). Eikä ole muuta kuin pelkkää onnettomuutta ja ikävää--yhyy!--ei +mitään muuta koko maailmassa--yhyy!-- + +MARTHA. Voi minun päiviäni! Enhän minä tietänyt, että se teitä niin +vaivasi, kun hiljaa tässä vaan hyräilin. Elkää nyt tuota itkekö, osaan +kait minä olla laulamatta, jos niiks' tulee. + +MAIJU. Kun saisin edes kuolla, en muuta toivoisi. + +MARTHA. Kuolla? Hyvä Isä tokkii! Nuorella ijällä? + +MAIJU. Minä en kestä tätä, en. Menen järveen, lopetan itseni. + +MARTHA. Siunaa ja varjele tuota lasta, kuinka puhuu! Vai järveen! +Elkää, herran tähden, enää toista kertaa päästäkö suustanne semmoisia. + +MAIJU. Mitä varten minä sitten eläisin, sanokaa, mitä varten? Kun on +niin ikäväkin, ettei tahdo tulla toimeen. + +MARTHA. Kovin te olette äreä tänä päivänä. Mikä teitä oikeastaan +vaivaa? Ette mahda olla terve. + +MAIJU. Kertokaa minulle nyt jotain hauskaa, Martha. Jotain oikein +hauskaa, joka edes naurattaisi pikkuisen. + +MARTHA. Kun minä vaan osaisin, niin kyllä kertoisin. Antaapahan olla-- +ei, ei juohdu nyt mieleen mitään semmoista. + +MAIJU. Kertokaa mitä hyvänsä, vaikka kuinka hassua, kunhan vaan +kerrotte. Minä tulen ihan hulluksi muuten tästä ikävästä. + +MARTHA. No vartokaahan--minä kerron satua. Tämmöistä: »Oli ennen +onnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä +pytikkä, Pytikästä pöytäristi, Pöytärististä ripukka--» + +MAIJU. Ei sitä, ei sitä! + +MARTHA. »Ripukasta rintasolki, Rintasoljesta sopukka, Sopukasta Suomen +kirkko, Suomen kirkosta kipinä--» + +MAIJU. En minä sitä tahdo, en! + +MARTHA. »Kipinästä kirjanmerkki, Kirjanmerkistä meteli, Metelistä +meijän herra, Meijän herrasta hevukka--» + +MAIJU. Heretkää--! Voi, herranen aika, kun te vielä kiusaatte minua +ihan tahallanne-- + +MARTHA. Kas niin, nyt se itkee taas! No, jo tuli kummat, kun ei ole +apua mistään. Meni sekin Teuvo herra pois. + +MAIJU. Mitäs hän olisi ruvennut olemaan tämmöisessä ikävässä.--Voih, +minä ihan kuolen! + +MARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä +tohtoriin? + +MAIJU. Missähän mammakin on? + +MARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut +myötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan? + +MAIJU (Väsyneesti). Eikä.--Antaa olla. + +MARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas--! + +MAIJU. Mitä sitten? + +MARTHA. Nouskaa oikein ravakasti ylös, pankaa päällenne ja menkää +kävelemään. Noh? + +MAIJU. En. + +MARTHA. Taikka ruvetkaa työhön. Laitetaanpas yhdessä teidän kammarinne +uuteen järjestykseen tänä päivänä. Muutetaan huonekalut, siirretään +sohva nurkkaan ja-- + +MAIJU. En viitsi, en vaikka--! + +MARTHA. Ottakaa sitten jotain muuta työtä. Korjatkaa mustan hameenne +helma, näkyy olevan jo rikki. + +MAIJU. En, en, en, en! En huoli työtä minkäänlaista. + +MARTHA. Mutta joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä. + +MAIJU. Niinpä olen sitten syömättä. + +MARTHA. Ai, ai, ai, ai! Teitä vielä Jumala rankaisee, Maiju. Nostaa +leivän korkealle. + +MAIJU. Kun minulla olisi edes jokukaan ihminen, jonka kanssa voisin +neuvotella ja johon voisin luottaa. Mutta kun ei ole ketäkään, ei yhtä +ainoata. + +MARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne. + +MAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos +meitä on tai ei. + +MARTHA. Eikö välitä?--Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin. +Vai ei välitä! + +MAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta +lupaatteko olla vaiti? + +MARTHA. Lupaan, tietysti. + +MAIJU. Kunniasanalla! + +MARTHA. No niin, kunniasanalla! + +MAIJU. Kuulkaa sitten (nousee istualleen). Se oli pappa, joka ajoi +Jussin ja Hannan kotoa pois. + +MARTHA. Olkaa nyt--! Pastoriko ajoi pois? Omat lapsensa? + +MAIJU. Niin, eikö se ole hirveätä? Sitä vartenhan minä olen itkenyt +niin paljon näinä päivinä. + +MARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin +hajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.--Hyvät ihmiset sentään! +Semmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä. +Ihanko ijäksi ne ajettiin pois? + +MAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi! + +MARTHA. Ja mistä syystä? + +MAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän +oikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja +minä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua +tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä. +Saavat sitten olla mielissään. + +MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä. + +MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä +soitetaan.) + +MARTHA. Menenkö avaamaan? + +MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on. + +MARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään? + +MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki, +minä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja +Martha heti jäljessä.) + +MARTHA. Parhaasen siivoon te nyt tulittekin. Käykää edes tuonne +pastorin kammariin siksi aikaa, kun saan täällä huonekalut paikoilleen. + +TEUVO. Enkö minä saa jäädä tänne? Vai olenko tiellä? + +MARTHA. No, eipä justiin. Jos herra on hyvä ja istuu tuonne sohvaan. + +TEUVO. Kyllä.--No, ja mitenkä täällä on jaksettu muuten? Terveenäkö on +Maiju neiti? + +MARTHA. Tervennä on. + +TEUVO. Ja kaikki voivat hyvin. + +MARTHA. Hyvin, mikäs siinä!--Herra kait asuu maalla nyt? + +TEUVO. Maallahan minä. Lappalassa täällä likellä. + +MARTHA. Ooho, vai Lappalassa. Jalanko sieltä tultiin? + +TEUVO. Jalan, tietysti. + +MARTHA. Niin pitkän matkan päästä. Mutta on siinä astumista. + +TEUVO. Peninkulma--mitäs tuo on näin nuorelle miehelle.--Ei Maiju neiti +taida olla kotona? + +MARTHA. Kotona on. Kyllä hän tulee tuossa paikassa, kun saa vaan +leningin päälleen. + +TEUVO. Vastako on noussut ylös? + +MARTHA. E--oho! Vai vasta noussut ylös! Kun on tok' jo leiponutkin +monet taikinat tänä aamuna ja tehnyt jos jotain. Rehkinyt tuolta aina +neljästä saakka. + +TEUVO. Neljästä saakka? Ei vähä mitään. + +MARTHA. Siitä se vielä kerran maailmassa tulee rivakka emäntä taloon. +Kuka hänet sitten saaneekin. + +TEUVO. Niin, kukahan saanee--? Kuulkaa onko hänellä jo sulhasia? + +MARTHA. No, niitä nyt on jos kuin! + +TEUVO. Oikeinko todella? + +MARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne +ovat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole +kuullut? + +TEUVO. En.--No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut? + +MARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin +Maijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä +hyvä, ei muuta kuin olla lellottaa. + +TEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:-- +»Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän +kultaisestakin kodista»? + +MARTHA. Onhan niitä aina hupsuja-- + +MAIJU (tulee oikealta). Hyvää huomenta, herra Rastas. Te tulitte kuin +pelastuksen enkeli. Olin juuri kuolla ikävästä.--Martha kulta, menkää +keittämään kahvia, oikein hyvää kahvia,--kirkkaasen kaivoveteen, ei +sumppiin. + +MARTHA. Ja mitä leipää? + +MAIJU. Parasta mitä löydätte Suoniosta, ja monta lajia. + +MARTHA. Hyvä! (Menee.) + +TEUVO. Vai on teillä ollut ikävä? + +MAIJU. Kauheasti!--En ole tiennyt mitä tehdä. Koko elämä on tuntunut +niin tukalalta, että on täytynyt aivan itkeä. + +TEUVO. Hyvänen aika! Ettekö ole jaksanut näytelläkään? + +MAIJU. En--. En ole yrittänyt sen koommin. + +TEUVO. No, nyt ollaan hukassa.--Entä pallonne, eikö sekään teitä enää +miellytä? + +MAIJU. Ei vähääkään. En tiedä edes missä lienee koko pallo. + +NEUVO. Taskussanne varmaan.--Koetelkaapa! + +MAIJU. Niin, täällä se on. + +TEUVO. Rupeammeko heittämään kammaripeliä? + +MAIJU. En saata, en vaikka mikä olisi.--Voi, te ette usko, kuinka minun +on vaikea olla. + +TEUVO. Kun voisin teitä jollain tavalla auttaa. + +MAIJU. Tahtoisittekos? + +TEUVO. Niin mielelläni! + +MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä.--Tiedättekö, minä juuri ajattelin +kääntyä teihin. + +TEUVO. Todellakin? Sepä hauskaa. + +MAIJU. Eihän minulla ole ketään muuta nyt, kun Hanna ja Jussi menivät +pois. Te olette ainoa turvani. + +TEUVO. Luottakaa minuun, minä teen mitä suinkin voin. + +MAIJU. Jospa sitten koettaisin purkaa teille sydämeni.--En tiedä, +kuinka aikaisin-- + +TEUVO. Kuinka hyvänsä. Puhukaa luonnollisesti ja vapaasti, olenhan minä +ystävä. + +MAIJU. Niin, olettehan te ystävä, mitä varten minä epäilisin.--Kumma +vaan, että sanat tahtovat takertua suuhun. + +TEUVO. Elkää viivytelkö, kohta ehkä joku tulee. + +MAIJU. Herra Rastas, voisitteko te elää tämmöisessä yksinäisyydessä ja +hiljaisuudessa, tämmöisessä painavassa, umpinaisessa ilmassa, jossa ei +kuule, ei kuin kärpäsen surinaa välistä? Voisitteko viihtyä täällä, +sanokaa? + +TEUVO. Totta puhuen--en luule,--en ainakaan pitemmältä. + +MAIJU. En minäkään. Varmaan tukehdun, tai tulen hulluksi, jos tätä +kauvemmin kestää. Sentähden tuumailin, että-- + +TEUVO. Sanokaa pois! + +MAIJU. Voi, se on niin uhkarohkeata, niin tavatonta-- + +TEUVO. Teette minut oikein uteliaaksi. + +MAIJU. Pelkään, että ajattelette minusta pahaa. + +TEUVO. En, kunniasanalla: en.--Mutta joutukaa nyt! + +MAIJU. Kun saisin sen kieleltäni.--En ole vielä koskaan näin +ujostellut-- + +TEUVO. Uskallanko arvata? + +MAIJU. Voi, jos te arvaisitte. Koettakaapa. + +TEUVO. Te haluaisitte päästä täältä pois--? + +MAIJU. Niin! + +TEUVO. Minun avullani--? + +MAIJU. Niin, niin! Te arvaatte, minä jo näen. Te arvaatte kaikki. + +TEUVO. Tahtoisin vaan kuulla sen teidän omasta suustanne.--Ettekö voisi +jatkaa nyt, kun minä kerran olen alkanut! + +MAIJU. Ei--en minä voi vieläkään. + +TEUVO. Mutta miksikä ei? Olettehan te muuten aina reipas ja +pelkäämätön. + +MAIJU. Tämäpä on niin vallan toista, niin hirveätä-- + +TEUVO. Vaan kuinkas me sitten pääsemme selville? + +MAIJU. Jatkakaa te loppuun saakka, kun kumminkin sen tiedätte. Hyvä +herra Rastas--! + +TEUVO. No niin,--minä jatkan. (Ottaa Maijua kädestä.) Te haluatte +muutosta elämässänne--olette suostunut minuun enemmän kun muihin, +senvuoksi olette päättänyt ehdottaa-- + +MAIJU. Että veisitte minut pois--että menisimme-- + +TEUVO. Naimisiin. + +MAIJU (säpsähtää, heittääntyy sohvaan ja rupeaa nauramaan). Ei--herran +tähden oletteko hupsu! Naimiseen--hyvä isä, mitä te ajattelette?-- +Luuletteko, että minä?--Ha-ha-ha-ha-- + +TEUVO. Elkää naurako. + +MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha-- + +TEUVO: Mitä luulin? Mistä minä tiedän, mikä teillä on mielessä, kun +ette sano. + +MAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--että minä--ha-ha-ha-ha--että +minä kosasin teitä, ha-ha-ha-ha-- + +TEUVO. Minä lähden tieheni, ellette herkiä nauramasta. + +MAIJU. Ei elkää menkö--ha-ha-ha--minä jo herkiän--ha-ha--ai, ai, kun +oikein sydämeen koskee ha-ha--elkää suuttuko, ha-ha--jo minä herkiän-- +jo, jo.--Noh, nyt olen ihan vakava. + +TEUVO. Jos suvaitsisitte nyt ilmoittaa, mitä te sitten oikeastaan +tarkoititte? + +MAIJU. Kyllä--hm, hm--en minä naura--hm, hm--minä tarkoitin, että +menisimme yhdessä Helsinkiin, että te veisitte minut sinne.--Mistä +ihmeeltä saitte sen päähänne, että minä--hm-hm-hm--kuinka voitte +semmoista ajatellakaan--? + +TEUVO. Ja kuinka te semmoista mitätöntä asiaa niin kainostelette? +Arvelinhan, tietysti, sitä vähän suuremmaksikin. Että menisimme yhdessä +Helsinkiin? Mitä uhkarohkeata, tai tavatonta, tai hirveätä siinä? + +MAIJU. Onhan se kumminkin. Kun vanhempieni tietämättä-- + +TEUVO. Ah, vanhempienne tietämättä? Se on toinen asia. Mutta mitä` +varten--? + +MAIJU. Kun täytyy. Kun eivät laskisi minua muuten.--Kuulkaa, minä +kerron teille koko jutun. Tässä muutamia päiviä sitten kirjoitin +tohtori Bergbomille, että tahtoisin päästä suomalaiseen teaatteriin. No +niin! Eilen sain vastauksen, jossa hän pyytää minua tulemaan +Helsinkiin, että antaisin siellä koetusnäytännön. Ennen hän ei voi +sanoa mitään varmaa.--Minulta katosi ensin kaikki toivo. Kuinka sinne +pääsisin, mistä saisin rahaa? Mutta kun näin teidät, iski heti päähäni, +että te kenties-- + +TEUVO. Nyt minä ymmärrän. + +MAIJU. Minä, tietysti, maksaisin teille kohta takaisin kaikki kulungit, +niin pian kuin teaatterista vaan saan rahaa-- + +TEUVO. Siitä ei puhettakaan-- + +MAIJU. Ja ehkäpä Jussi ja Hannakin voivat antaa minulle sen verran-- + +TEUVO. Milloinka te jo lähtisitte? + +MAIJU. Niin pian kuin mahdollista. Vaikka tänä päivänä. + +TEUVO (katsoo kelloaan). Kahdentoista junassa? + +MAIJU. Kerkiäisittekö siksi? Kyllä minä olen valmis. + +TEUVO. Ja te olette tarkkaan punninnut asiaa? Ettette sitten kadu +perästäpäin? + +MAIJU. En missään tapauksessa. Ymmärrättehän, ettei minulla ole muuta +neuvoa. Joko kuolla ikävään taikka karata.--Hyvällä ei pappa eikä mamma +koskaan antaisi minun mennä teaatteriin, ei voi panna kysymykseenkään. + +TEUVO. Niinpä lähdemme siis! Mutta teidän omalla edesvastauksellanne. + +MAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä! Olen elämänikäni teille +kiitollinen-- + +TEUVO. Mitä turhia-- + +MAIJU. Te ette voi aavistaa, kuinka suuren avun minulle teette. En +tiedä, tosiaan, vaikka olisin mennyt järveen lopulta-- + +TEUVO. No, no! + +MAIJU. Niin, ei siihen olisi paljo tarvittu. Saatte uskoa. + +TEUVO. Mutta meidän täytyy nyt kiirehtiä, ettemme myöhästy. Tunti aikaa +vaan enää. + +MAIJU. Taivas! Niin, tunti aikaa vaan enää. + +TEUVO. Minä lähden toimittamaan asioita. Tulkaa te ajoissa junalle, vai +poikkeanko noutamaan? + +MAIJU. Ei, ei, paremmin pääsen täältä pujahtamaan yksin. + +TEUVO. Sitä juuri arvelin. Hyvästi nyt sitten niin kauvaksi. Elkää vaan +myöhästykö. + +MAIJU. Hyvästi!--Voi kuinka minua pelottaa-- + +TEUVO. Mikä teitä pelottaa? Joko lykkää katumusta? + +MAIJU. Ei, ei--ilman minä vaan--Oletteko varmasti junalla kello +kaksitoista? + +TEUVO. Olen. + +MAIJU. Hyvä! Minä myös. + +TEUVO. Siis: näkemään asti! Muistakaa nyt ottaa mukaan kaikki, mitä +tarvitsette. (Menee.) + +MAIJU. Mukaan kaikki, mitä tarvitsette--? Mitäs minä tarvitsen?--Niin, +kirjoja, näytelmät--»Noora» ja--ja, ja, ja--»Romeo ja Julia»--missä ne +ovat? (Hakee etagerilta.) Voi, voi, missä ne ovat? + +MARTHA (tulee oikealta, kahvitarjotin kädessä). No--joko se vieras meni +pois? + +MAIJU. Jo meni. + +MARTHA. Eikä kahvia odottanutkaan? + +MAIJU. Ei odottanut. + +MARTHA. Mihinkä sillä semmoinen kiire oli? + +MAIJU. En tiedä,--voi, voi, Martha, mihinkähän te taas olette pannut +minun kirjojani-- + +MARTHA. Mitä kirjoja? + +MAIJU. Niitä, jotka tässä aina ovat olleet esillä, näytelmäkirjoja-- +»Romeo ja Julia», harmaat kannet, ja »Noora», ruskeat kannet-- + +MARTHA. Minäkö niitä olen pannut? Nyt--kun syydätte taas kaikki +lattiaan ja minä ikään sain järjestetyksi. + +MAIJU. Niitä ei ole täällä-- + +MARTHA. Harmaat kannet ja ruskeat kannet? Ottakaahan kahvia, minä haen. + +MAIJU. En minä huoli kahvista--Te olette ne varmaan vienyt johonkin-- + +MARTHA. Kyllähän minä olen vienyt!--Omilla jäljillänne--Antakaas, kun +minäkin katson. Harmaat kannet--ja ruskeat kannet--? Mitäs nuo ovat +teidän sylissänne? + +MAIJU. Missä, missä? + +MARTHA. Hyvä isä siunaa,--tuossa! + +MAIJU. Ka, siinähän ne ovat.--Mutta nyt vielä toisia »Sirkka» ja »Yö ja +päivä»--ja--ja, ja, ja--kaikki muut näytelmät. + +MARTHA. Mutta mitä te niillä kaikilla yht'aikaa? Tulkaa pois juomaan +kahvia. Jäähtyy kuppi. + +MAIJU. En minä huoli kahvista. Johan sanoin.--Voi, voi, kun kello on +niin paljon, ja minun pitäisi vielä ennättää-- + +MARTHA. Kyllä teidän täytyy juoda kahvia, vaikka ihme olisi, Kun +käsketään minua laittamaan hyvää ja minä koetan parastani, eikä sitten +kukaan juo. Mitä se on? Ottakaa vaan ihan paikalla. Ettehän te vielä +ole syönyt ettekä juonut yhtikäs mitään koko päivänä. + +MAIJU. »Sirkka» ja »Yö ja päivä»,--kun eivät juohdu nyt mieleeni muut. +Enkä löydä edes niitäkään. Olkoot--sama se minä näyttelen näitä.--Ja +mitäs minä sitten vielä tarvitsen. Vaatteita--? Niin, herran tähden +vaatteita--! Päästäkää minut rauhaan siitä kahvista, kuulittehan jo, +että minä. en juo. + +MARTHA. Minäpä kaadan päällenne, ellette nyt ota hyvällä. + +MAIJU. Kun te vielä kiusaatte minua, vaikka näette, missä kauheassa +tuskassa minä olen! + +MARTHA. No noh! Olkaa sitten juomatta, minä vähät! + +MAIJU. Hyvä Martha, hakekaa esille minun vaatteitani--sininen leninkini +konttuorista ja sadenuttu--viekää ne sinne minun kammariini valmiiksi. + +MARTHA. Onko teillä minne lähtö? + +MAIJU. Eikä ole, elkääkä kyselkö. Tehkää vaan niinkuin sanoin. + +MARTHA. Jumala, kuinka se on kiukkuinen tänä päivänä. (Menee oikeaan.) + +MAIJU. Nyt täytyy kirjoittaa papalle ja mammalle. (Ottaa esille +kirjoituskapineet, kirjoittaa muutamia sanoja paperiin, jonka panee +kuoreen.) Mitä he sanovat, kun tämän lukevat? Jos mamma pyörtyy ja +kuolee? Herra jumala--jos mamma kuolee? Silloin tulen minä hulluksi. +Niin, se on ihan varma--silloin tulen minä hulluksi.--Ei huoli ajatella +semmoisia.--Ei hän kuole. Rakas, hyvä Jumala, vahvista mammaa, ettei +hän kuole. Ei hän kuole--kun minä rukoilen koko ajan, joka aamu ja joka +ilta ja monta kertaa päivässä.--Mutta pappa?--Siunaa ja varjele.-- +(Pastori tulee sisään. Maiju kirkaisee.) + +PASTORI. Noh? Mikä nyt on? + +MAIJU. Ei mikään,--ei mikään. + +PASTORI. Sinä säikähdit? + +MAIJU. Niin,--kun pappa tuli niin äkkiä. + +PASTORI. Ihmettä.--aivanhan sinä vapiset! + +MAIJU. Ei se ole mitään--kyllä se menee ohitse. Antaa olla--Pappa menee +vaan pois--omaan kammariinsa. + +PASTORI. Lapsi rukka--kun et sinä vaan sairastuisi. Missä mamma on? + +MAIJU. En tiedä. Lasten työhuoneella taitaa olla. + +PASTORI. Jos lähettäisimme hakemaan. + +MAIJU. Ei, hyvä pappa,--ei lähetetä. Mitä varten? Kun minä olen ihan +terve. + +PASTORI. No, no, ei lähetetä, ei. Koska et tahdo. Mutta ei nyt ole +oikein laita, sen kyllä näkee. Lienee sitten heikkohermoisuutta tai +muuta tautia. Sinä olet kai istunut täällä aivan yksin? Ja ikävöinyt, +eikö niin? + +MAIJU. Ikävöinyt, kauheasti. + +PASTORI. Voin arvata. Sinä kaipaat seuraa. Tästä lähtein täytyy sekä +mamman että minun oleskella enemmän sinun kanssasi.--Heikkohermoisuus +ei ole mikään leikin asia. Sitä täytyy ajoissa torjua. + +MAIJU. Ja tuleehan se ikävästä, pappa? Minun pitäisi päästä pois +kotoa-- + +PASTORI. Pois kotoa? Eikö mitä! Me laitamme sinulle kodin hauskaksi. +Mitä sanot? Jos esimerkiksi rupeisimme heittämään palloa yhdessä? Eikö +se olisi mukava? Osasin minä ennen,--siitä tosin on jo neljättäkymmentä +vuotta. No, missä pallosi, tuopa esille, niin koetetaan. Mammakin +ihmettelee, kun tulee kotiin ja näkee meitä pallonlyönnissä. + +MAIJU. En minä tahdo, pappa, en-- + +PASTORI. Et tahdo heittää palloa? Mitä sinä sitten tahdot, sano? + +MAIJU. En mitään. Voi--kuinka on vaikeata-- + +PASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata? + +MAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa--! + +PASTORI. Ei--tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain +neuvoa. + +MAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa-- +menee nyt. Kello on jo niin paljon. + +PASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa? Jotain hauskaa kirjaa--? + +MAIJU. Ei ole. + +PASTORI. Varro, minä haen sinulle. (Menee kammariinsa.) + +MAIJU. En minä huoli, pappa--taivas, kello kohta puolivälissä-- + +PASTORI (kammaristaan). Oletpa sinä: mielelläsi aina lukenut--(tulee). +Kas tässä. »Uusi Genoveva eli Rosa Tannenpurista».--erinomaisen kaunis +ja liikuttava kertomus. Muistan että itkin tavattomasti, kun sitä luin +ennen nuorempana. Toista tämä vallan kuin nuo nykyiset, realistiset +kirjat.--Se on, näemmä, vähän pölyyntynyt siellä hyllylläni, mutta ei +se mitään.--kun pudistellaan--noin. Nyt voit ottaa sen käteesi. Tule +istumaan tänne. Takaan, että luet sen mielelläsi kannesta kanteen. Istu +vaan siinä, niin. Minä jään luoksesi. Kirjoittelen täällä toisen pöydän +luona. (Menee papereineen ja kirjoituskapineineen toisella puolen +huonetta olevan pöydän luokse ja istuu kirjoittamaan.) + +MAIJU (pudottaa kirjan lattiaan). Tämähän on vallan kauheata! (Nousee, +katsoo ensin kelloon, sitten vuoroin isäänsä ja oveen.) + +PASTORI. Nooh! Ethän sinä luekaan? + +MAIJU. En. + +PASTORI. Eikö kirja miellyttänyt sinua, vai--? + +MAIJU. Ei.--En välitä kirjoista--ei minua haluta-- + +PASTORI. Kummallista--Mitäs minä sitten osaisin sinulle--? + +MAIJU. Ei mitään, pappa. En minä mitään tarvitse. + +PASTORI. Sinulla pitäisi olla jotain työtä, jotain mieleistä työtä. + +MAIJU. Niin--siinähän se on, pappa! Jotain mieleistä työtä--! + +PASTORI. Etkö tarvitse uutta leninkiä? Minä annan rahaa, niin saat +mennä ostamaan. Se oli hyvä tuuma, eikö niin? + +MAIJU (nolostuen). En tiedä--ehkä oli. + +PASTORI. Noh--mitä nyt? Kun itse saisit mennä ostamaan? Ja valita +oikein mieleistäsi? Mamman ei tarvitsi edes tietää koko asiasta--saisit +tehdä ihan oman pääsi mukaan. + +MAIJU. Ihan oman pääni mukaan--? + +PASTORI. Niin, ihan oman pääsi mukaan.--Ostat vaan hyvää, kestävää +kangasta. Paljonko siihen tarvitaan? Riittääkö viisikymmentä markkaa? +Pannaan kymmenen lisää varmuuden vuoksi. Kas tuossa. Mene nyt! + +MAIJU. Minä menen.--Hyvästi, pappa. + +PASTORI. Hyvästi, hyvästi siksi aikaa! + +MAIJU. Pappa--! + +PASTORI. Niin--? Onko sinulla vielä jotain? + +MAIJU. Eikö pappa suutu minuun. + +PASTORI. En, hyvä lapsi. Kuinka sinä sitä pelkäät? + +MAIJU. Lupaako pappa, ettei ollenkaan suutu? + +PASTORI. Lupaan,--tietysti, lupaan. + +MAIJU. Lupaako ihan varmaan? + +PASTORI. Ihan varmaan. + +MAIJU. Hyvä. No, hyvä! Sitten voin mennä rauhassa.--Mamma ei suutu, sen +tiedän. + +PASTORI. Hm--Sinä olet vielä lapsi. + +MAIJU. Niin, pappa, eikö totta? Lapsi minä vielä olen. Ei sovi vaatia +minulta liian paljon ymmärrystä. + +PASTORI. Ei, tosin. Siinä olet oikeassa. + +MAIJU. Täytyy antaa minun tehdä niinkuin itse tahdon--että saan kokea +maailmaa--eikö niin, pappa? + +PASTORI. Elähän nyt huoli puhua niistä-- + +MAIJU. Eihän pappa minua koskaan hylkää? Eikä aja kotoa pois, jos tulen +käymään? Eihän, hyvä pappa, eihän? + +PASTORI. Ei, ei, mitä sinä joutavia--? Unohdat koko leningin oston-- +mamma saattaa tulla tuossa paikassa-- + +MAIJU. Mamma? Voi niin--mamma. + +PASTORI. Alapas joutua! + +MAIJU. Hyvästi, pappa! (Syleilee häntä rajusti ja juoksee pois.) + +PASTORI. Hm--En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän +on alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa +kynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)--Kun oli semmoisessa +mielenliikutuksessa että melkein itki-- + +ELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu +ruokasaliin.) Kyllä,--tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä. + +PASTORI. Jopa sinä olet kotona. + +ELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut? +Minä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä +ollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset. + +PASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole +hyvä. + +ELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa. + +PASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita +kokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin-- + +ELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia? + +PASTORI. Niin--tietysti minä heitä tarkoitan. (Painuu papereihinsa.) + +ELISABETH (lähestyy ja panee käden hänen olkapäällensä). Henrik--! +Tunnusta vaan! Sinä kärsit siitä, että Hanna ja Jussi ovat kotoa +poissa? + +PASTORI. Entä sitten! Minä tiedän voittaa heikkouteni. + +ELISABETH. Mutta onko se heikkoutta? Isälliset tunteet lämmentävät ja +pehmentävät sydäntä, ei niitä pidä karsiman pois. + +PASTORI. Välistä täytyy niin tehdä, kun Jumala vaatii. Abraham oli +ennen valmis uhraamaan poikansa, ja se luettiin hänelle +vanhurskaudeksi. + +ELISABETH. Jumalako vaatii? Jospa erehdyt? + +PASTORI. Sinä epäilet? Mutta eihän sovi sitä ihmetellä. Sinä et ole +milloinkaan ollut oikein luja uskossasi. + +ELISABETH. Minua pelottaa tuo »luja usko», kun se niin usein on vienyt +kristityitä suuriin erehdyksiin. + +PASTORI. Ennen aikaan, kun olivat vielä valistumattomia. Mitä niistä +enää puhuu. + +ELISABETH. Onko takeita siitä, ettei vielä tänäkin päivänä käy samoin? + +PASTORI. Eikös vain? Ennen ehkä menivät liian pitkälle joskus, mutta-- +No, niin! Kaikessa tapauksessa niillä ihmisillä oli palavaa intoa, ja +sitä, Jumala paratkoon, ei sovi sanoa monesta meidän veltostuneessa +aikakaudessamme. Tuommoinen luonto kuin Maijun--jahka se antaantuisi +oikean palvelukseen. + +ELISABETH. Mitä?--Arveletko sinä Maijun--? + +PASTORI. Hän voi mennä pitkälle sekä hyvässä että pahassa. Mutta +tiedätkös, mitä minä uskon ja toivon? + +ELISABETH. Nooh? + +PASTORI. Että Jumala vielä antaa meille hänestä iloa. Moninkertaista +iloa. + +ELISABETH. Kunpa toteutuisi se toivo!--Mistä olet muuten siihen +päätökseen tullut? + +PASTORI. Näiden viimeisten tapausten johdosta. Minä seisoin lujan +koettelemuksen. Sitä ei jätetä palkitsematta, Elisabeth. + +ELISABETH. Rakas Henrik--! + +PASTORI (katsoo kelloaan ja vertailee sitä seinäkelloon.). Se on totta! +Minun olisi pitänyt--onkohan tuo kello yhdessä rautatiekellon kanssa? + +ELISABETH. Kymmenen minuttia jäljessä. Pitäisikö sinun mennä junalle? + +PASTORI. Pitäisi. Piispa kun lähtee tänään katkismokomiteaan +Helsingissä. + +ELISABETH. Nytpä on jo liian myöhäistä. Et ennätä enää. Äsken jo +soittivat. + +PASTORI. Kas kun en minä kuullut. + +ELISABETH. Nyt soittavat jo kolmannen kerran. + +PASTORI. Aivan oikein. Ja vihellys! Se jo läksi liikkeelle. + +ELISABETH. Jyrinäkin kuuluu selvästi tänne saakka... + +PASTORI. Tyynellä ilmalla se aina kuuluu. (Martha tuo kahvia sisään.) +No jaa, juodaanpa sitten kahvia, koska Martha tuo. + +ELISABETH. Laskekaa tuonne pöydälle, Martha ja menkää sitten käskemään +Maijuakin tänne juomaan. + +MARTHA. Eihän se ole Maiju neiti kotonakaan. (Menee.) + +PASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian. + +ELISABETH. Missä hän sitten on? + +PASTORI. No--se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun. + +ELISABETH. Jotako minä en saa tietää? + +PASTORI. Tietysti et.--Eihän se silloin salaisuus olisikaan. + +ELISABETH. Vai niin! No--hyvä, hyvä! En ole utelias. Juodaan sitten me +kahden. + +PASTORI. Se oli vaan tuommoinen pieni seikka. Mutta sillä saattaa olla +äärettömän suuri merkitys kasvatuksenkin suhteen. + +ELISABETH. Ooh--sitten se on tärkeämpätä kuin luulinkaan. + +PASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin +likemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä +paremmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia +käteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan. + +ELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään? + +PASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta +oikein ole Maijun kasvattajaksi. + +ELISABETH. Henrik, sinä--! Ai, ai, sitä itserakkautta. + +PASTORI. Jaa, jaa--! + +ELISABETH. Mistä tämä kirje?--Papalle ja mammalle--Maijun käsialaa. + +PASTORI. Annapas tänne.--(Lukee.) Kuinka? Minä en ymmärrä.-- + +ELISABETH. Mitä siinä on? + +PASTORI. Lue! + +ELISABETH. »Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä, +elämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin +ankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.»-- + +PASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt? + +ELISABETH. En ollenkaan käsitä. + +PASTORI. Elisabeth--minä pelkään mitä pahinta. + +ELISABETH. Jumala varjelkoon--Mitä sinä pelkäät? + +PASTORI. Hän oli niin liikutettu ja kummallinen. Kun nyt ajattelen,--ei +hän ole milloinkaan ollut senlainen. + +ELISABETH. No niin--? Mutta pahinta? + +PASTORI. Hän otti minulta hartaat jäähyväiset--ja vapisi kuin haavan +lehti. + +ELISABETH. Sinä uskot--? + +PASTORI. Että hän on--lopettanut itsensä, mennyt ehkä järveen. + +ELISABETH. Ei, ei, Henrik! Ei se ole mahdollista, kuinka voit senlaista +ajatellakaan. Maijuko--Mennyt järveen? Ei milloinkaan maailmassa. + +PASTORI. Mutta kirje, joka on kädessäsi? Mitä hän sillä tarkoittaisi? + +ELISABETH. En ymmärrä. En osaa vielä sanoa. Jotain muuta, siitä olen +varma. + +PASTORI. Sinä et nähnyt hänen mielentilaansa, kuinka hän oli levoton ja +säikkyi. Hän oikein parkaisi, kun minä tulin sisään. + +ELISABETH. Vaikka vaan! Mutta, hyvänen aika, itsemurhaa,--ei hän +semmoista tekoa ole miettinyt, ei kuuna päivänä. Ollaan levollisia. +Odotetaan. Ehkä hän piankin ilmestyy. + +PASTORI. Näkee, kuinka vähän sinä ymmärrät Maijun luonnetta. Hänelläkö +olisi aikaa miettimiseen? Mikä päähän pistää, sen hän tekee. + +ELISABETH. Sinä kuvittelet turhia, Henrik. Ja pelkäät suotta. +Ajattelehan tyynesti asiaa. + +MARTHA (tulee oikealta). Joko minä saan viedä kahviverstaat pois? + +ELISABETH. Kuulkaa, Martha! Millä mielellä oli Maiju täällä tänä +aamuna? + +MARTHA. Milläkö mielellä? + +ELISABETH. Niin--tarkoitan--puheliko hän mitään? + +MARTHA. Puhelihan hän.--Paljonkin. + +ELISABETH: Mitä hän sanoi? + +MARTHA. Minäkös niitä kaikkia muistan. + +ELISABETH. Jotain kumminkin.--Koettakaa, ettekö voisi--? + +MARTHA. Hän vaan oli tuskainen kovin,--että uhkasi jo mennä järveenkin. + +PASTORI. Siinä sen kuulet! + +ELISABETH (nousee ja siirtyy levottomana toiselle puolen huonetta.) +Muistatteko varmaan, että hän niin uhkasi? + +MARTHA. Ka, minkätähden minä en muistaisi? Eihän siitä ole pitkää aikaa +kulunut. + +PASTORI. Uskotko nyt? + +ELISABETH. Mitä meidän on tehtävä, Henrik? + +PASTORI. Menemme ulos etsimään, joka mies. Marthakin. + +MARTHA. Ketä sitä etsitään? + +ELISABETH. Maijua. Martha ottaa huivin päähänsä, niin menemme yhdessä. + +MARTHA. Rautatiellehän se läksi. + +PASTORI. Rautatielle? + +MARTHA. Niin, matkalaukkuun pisti vaatteita ja meni aika hamppua. +Portilla vilkutti vossikkaa. »Mihinkä te nyt matkustatte?» minä kysyin, +siinä kun toisesta päästä kannoin laukkua. Ei virkkanut mitään ennen +kuin istui roskissa. Silloin vasta sanoi: »Helsinkiin», ja samassa +läksi hevonen ajamaan. Mutta ilman tuo lienee piloillaan. + +ELISABETH. Kyllä Martha saa korjata kahvilaitokset pois. + +MARTHA. Pidetäänkö pannua kuumana Maijua varten? + +ELISABETH. Ei tarvitse. (Martha menee.) + +PASTORI. Kuinka tämä on ymmärrettävä? + +ELISABETH. Minä pelkään arvaavani. Voi, sitä lasta, sitä lasta--! + +PASTORI. Mitä arvaat? + +ELISABETH. Hänellä oli semmoinen into teaatteriin. + +PASTORI. Teaatteriin? Olisiko hän mennyt teaatteriin, Maiju? Minun +lapseni? + +ELISABETH. Hän tiesi, ettemme siihen koskaan suostuisi,--varsinkaan et +sinä. Sen vuoksi sitten otti ja karkasi. Maiju raukka. + +PASTORI. Raukka? Sinä häntä vielä säälit. Tuommoista, joka--joka pettää +omia vanhempiaan, joka kevytmielisesti heittää kotinsa-- + +ELISABETH. Hän teki sen lapsellisuudesta. Muista, että hän vasta on +seitsemäntoista vuotta. + +PASTORI. Lapsellisuudesta? Onko kavaluus lapsellisuutta? Vielä lisäksi +noin ilkeä, juonikas kavaluus, jota hän on tässä osoittanut. Onko se +lapsellisuutta, minä kysyn. + +ELISABETH. Sinä aina niin kiivastut. + +PASTORI. Sinä taas et välitä niin mitään. Sinulle on yhdentekevä, +näetpä lapsistasi mitä hyvään.--Kauhistun, kun ajattelen hänen +menettelyään. Minä hänestä pidän huolta, pelkään hänen terveyttään, +koetan huvittaa häntä kaikella tavalla, annan lopulta rahaakin leningin +ostoon--ja hänellä koko ajan viekkaus mielessä. Hänellä on sydäntä +ottaa nuo rahat ja käyttää niitä omiin vehkeihinsä--sillä niiden avulla +hän tietysti pääsi matkustamaan. Eikö tämä voi tehdä ihmistä hulluksi. + +ELISABETH. Minä en suinkaan tahdo häntä puolustaa. Mutta arvelen +kuitenkin, että itse hän, raukka, saa kärsiä seuraukset. + +PASTORI. Niin saakin, se on varma. Minä tuon hänet kotiin samaa kyytiä +kuin hän on mennytkin. Ja sitten tulee tässä toinen kurssi. + +ELISABETH. Kuinka niin toinen? + +PASTORI. Ei hellyyttä enää hiventäkään eikä heikkoutta. Kovaa kuria +vaan ja ankaraa silmälläpitoa. Yksin ei kaupungille milloinkaan ja +lukkojen taakse, kun lähdemme kotoa pois. + +ELISABETH. Elä mene, Henrik liian pitkälle. Semmoista vankeutta hän ei +voi sietää. + +PASTORI. Niin--minä kyllä arvaan, että sinä asetut puolelle. Mutta se +ei auta, elä koetakaan, minä varoitan jo ajoissa. Tarpeeksi kauan olet +sinä saanut häntä hemmotella. Nyt näet, mihin se on vienyt. Kaikki +lapset olemme menettäneet. Joka ikisen! + +ELISABETH. Ja minuako siitä syytät? + +PASTORI. Sinua juuri. Ellet olisi pitänyt heitä näin helpossa, vaan +pienuudesta asti kasvattanut heitä kurissa ja Herran nuhteessa, ei +varmaan näin olisi käynyt. + +ELISABETH (hiljaisesti). Parhaamman ymmärrykseni mukaan olen tehnyt, +muuta en voi sanoa. + +PASTORI. No niin,--siitä ei auta enää riidellä. Nyt tartun minä kiinni, +ja koetan parantaa mitä parantaa voi. Laita vaatteeni kuntoon hyvissä +ajoin. + +ELISABETH. Milloinka sinä jo lähdet? + +PASTORI. Siinäpä se! Minä en voi lähteä ennen kuin tulevan viikon +lopussa. Huomenna alkaa rippikoulu. Ikävä seikka. Minun olisi pitänyt +päästä heti jäljestä. (Kokoo paperinsa ja menee kammariinsa.) + +ELISABETH. Rakas, taivaallinen isä--kuinka tämä päättyy? + +(Esirippu alas.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +(Jussin ja Hannan asunto Helsingissä. Mukavasti sisustettu huone. Ovi +eteiseen perällä, toinen ovi vasempaan. Jussin työpöytä oikeaan, +vasempaan divaanipöytä, leposohva, kiikkutuoli j.n.e. + +Jussi istuu pöytänsä ääressä lukien viimeistä, sivuksi taitettua +korehtuuria sanomalehteensä. Teuvo seisoo vieressä, katsellen toista +korehtuuri-sivua.) + +TEUVO. Hyvä, hyvä!... Mainiota!... Kissa vieköön tämä on niin sukkelaa +ja samalla niin pistävää, että tahtoisin nähdä, mitä osaavat sanoa. + +JUSSI. Tietäähän sen edeltäkinpäin. »Nuori Suomi» pilkkaa uskontoa, +ivaa kansan pyhimpiä tunteita. Sehän se on vanha virsi. + +TEUVO. Ha-ha-ha-ha! + +JUSSI. Mitä kohtaa sinä nyt luet? + +TEUVO. »On ehdotettu 'Aamuruskolle' nimen muutosta. 'Iltarusko' muka +paremmin vastaisi sen merkitystä. Tämä kuitenkin on suuri erehdys. +Sillä mitä on iltarusko? Mailleen menneen auringon viimeinen heijastus, +valon sammuvien säteiden ruusuinen hyvästijättö. Mutta ajatelkaamme +siihen sijaan aamuruskon syntyä. Päivä nousee, lähettää ensimmäiset +kirkkaat säteensä herättämään nukkuvaa maailmaa. Pääsevätkö nämä +perille? Ei! Yö on tuonut sumua, usvaa, mustia pilven hattaroita +taivaan rannalle. Näiden kosteaan helmaan vaipuu alkavan aamun +ensimmäinen kirkkaus, säteet ehtivät vaan kullata hautansa reunan. +Vasta sitten kun aurinko on saanut nämä esteet tieltään karkoitetuksi» +--hyvä, hyvä! »kun aamurusko on taivaalta hävinnyt»--sattuvasti +sanottu.--»vasta silloin on valon voitto täydellinen. Meidän pyhät, +kunnianarvoiset isämme ovat niinmuodoin tyystin harkinneet työnsä +tarkoituksen, he ovat tilansa oikein arvanneet antaessaan lehdelleen +nimen 'Aamurusko'.»--Ha-ha-ha ha-- + +JUSSI. No, eikös se sitten ole niin? + +TEUVO. Aivan, aivan! Niin loogillista ja selvää, ettei siitä pääse +mihinkään. Mutta mahtaa niiden naamat venyä pitkiksi tätä lukiessa. +Ja mitähän isä-ukkosi sanoo, eikö hän jo erehdy ja huuda: »Per--» +ha-ha-ha-ha! + +HANNA (tulee vasemmalta). Hiljaa, hiljaa, että Maiju saa nukkua.--Mitä +te nauratte täällä? + +TEUVO. Jussin kirjoitukselle, joka tulee tämän päivän lehteen. Se on +niin mahdottoman terävä; oletteko lukenut, neiti Hanna? + +HANNA. En ole, eihän se Jussi minulle näytä enää milloinkaan +edeltäpäin. + +JUSSI. Mitäs sinä aina intät vastaan? + +HANNA. Täytyyhän minun, kun sinä et malta olla sättimättä. + +JUSSI. Tietysti minä sätin, koska muut minua sättivät. + +HANNA. Siitäkö se sitten paranee? Minusta tuo alinomainen riita on niin +ikävää. + +TEUVO. Vielä mitä! Ei ikävää ollenkaan. Varsinkin kun Jussi osaa antaa +heille selkään, niin että tuntuu. Ei joudu alakynteen milloinkaan. +Polemiikissa sinä ainakin olet mestari, Jussi, se täytyy sanoa. + +JUSSI. Pakostakin siihen oppii sanomalehti-miehenä. Mutta Hanna ei sitä +hyväksy. Pitäisi aina suoda vastustajalle viimeinen sana, ei puolustaa +itseään eikä käyttää aseita. + +TEUVO. Ja mikä siitä seuraisi? Luulisivat niin stuukanneensa Jussin, +että hän senvuoksi piti suunsa kiinni. Ja yleisö olisi samaa mieltä. +Eikä pitkää aikaa kuluisi, ennenkuin herhiläiset hyppäisivät hänen +nenälleen kahta rohkeammin. + +JUSSI. Se on varma. Ei, Hanna, niinkauan kuin vähänkään kuntoa lienee, +niin pois minä ne silmiltäni karkoitan. En muuten mies olisikaan. + +HANNA. Tähän saakka on kumminkin aina sanottu, että akat ne riitelevät +ja haukkuvat toisiaan. Nyt miehet ovat ottaneet akoilta viran. + +JUSSI. Ole nyt! Vertaatko sinä sanomalehtikiistaa akkojen +kielen-pieksemiseen? Onhan asiassa ero. + +HANNA. Ei minusta ero ole niinkään suuri. Saanko nyt muuten lukea tuon +kirjoituksesi? + +JUSSI. Tällä on kiire, poika odottaa eteisessä. Pianhan lehti ilmestyy, +ennätät sen lukea sittenkin. (Hän käärii kokoon korehtuurit ja antaa ne +eteisen ovelta pojalle.) Tässä, vie ne sukkelasti painoon. + +TEUVO (ottaa pöydältä erään kirjoituksen). Mitäs tämä on? »Sodat +hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos poistettavat.» + +HANNA. Ai, elkää lukeko sitä! + +TEUVO. Ahaa neiti Hanna! Oletteko tekin ruvennut kirjoittamaan »Nuoreen +Suomeen»? Sepä hauskaa. + +HANNA. Vaivaista hauskaa. Eiväthän ne hyvät herrat huoli minun +kirjoituksistani lehteensä. Kaksi on jo pantu paperikoppaan. Tämä +kolmas saa luultavasti mennä samaa tietä. + +TEUVO. Mutta minkätähden? + +HANNA. Niin, selittäköön Jussi sen asian. + +JUSSI. Eikö sitä jo otsakirjoituksesta arvaa ilman muita selityksiä? + +TEUVO. »Sodat hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos +poistettavat»--niin, tätä tietysti ei käy painattaminen. + +HANNA. Minä en ymmärrä, miksi ei käy. + +JUSSI. Siksi, että kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa puolustaa +itseään, jos vihollinen hyökkää maahan. + +HANNA. Kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa pysyä totuudessa. Jos +miestappo ja verenvuodatus on syntiä ja raakuutta, niin ei mikään +maailmassa oikeuta sitä tekemään. Onhan se selvä asia. + +JUSSI. On monta selvää asiaa, jota ei voi elämässä toteuttaa. + +HANNA. Täytyy voida! Pelkuruus ei saa estää. + +JUSSI. Pelkuruus? Mitä sinä aina sanot pelkuruus? Järki, käytännöllinen +äly--ne ne kieltävät menemästä suinpäin surman suuhun. + +HANNA. Sen juuri tekivät esi-isät ja sitä sanottiin urhoollisuudeksi. +Soimaako heitä kukaan järjettömiksi, vaikka panivat henkensä alttiiksi +isänmaan edestä? + +TEUVO. Ei, mutta kuulkaa nyt, neiti Hanna-- + +HANNA. Jos Suomen kansa uskaltaisi kuolla marttyyri-kuoleman rauhan +aatteen tähden, niin eipä se silloin olisi suotta elänytkään. Suurempaa +historiallista tehtävää sille tuskin voi ilmestyä. + +JUSSI. Mitä sanot tuohon, Teuvo? Eikö ole kaikki suoraa hulluutta. +Mutta hän ei usko minua. + +TEUVO. Ei, ei. Turhaa haaveilua! Ja sitäpaitse ei noista asioista sovi +puhua julkisuudessa, neiti Hanna. Kyllä Jussi siinä on oikeassa. Mutta +mitä koskivat teidän edelliset kirjoituksenne? + +HANNA. Kannattaako niistä kertoakaan? (Istuu käsityötä tekemään.) + +JUSSI. Niissä oli samanlaisia mahdottomia tuumia. Viimeisessä +esimerkiksi hän väitti, että vankilaitokset kaikki ovat muutettavat +kasvatuslaitoksiksi tai parantoloiksi. Rikokselliset ovat pidettävät +joko moraalisesti sairaina, tai tylsinä, tai kehittymättöminä. +Henkisestä puolesta koetetaan kyllä pitää huolta, on kouluja kaikille, +yksin idiooteillekin, ja mielisairaille parannuslaitoksia, mutta +siveellinen hoito tykkänään laiminlyödään-- + +TEUVO (hymyilee). No, no, tuo ei olisi ehkä niin hullua. + +JUSSI (sytyttää papyrossin). Lapsellisuutta! + +TEUVO. Niin, ei niitä aatteita tietysti voi toteuttaa milloinkaan. +(Katsoo kelloaan.) Mutta kuulkaa, onko teillä jo teaatteripilettiä +täksi illaksi? + +JUSSI. Ei ole, vaan meille kuulutaan annettavankin vapaaliput, kun on +Maijun koetusnäytäntö. + +TEUVO. Se on totta, se. Mutta minunpa täytyy käydä ostamassa, ennenkuin +loppuvat. + +JUSSI. Tulet kait sitten tänne takaisin, että menemme yhdessä? + +TEUVO. Tulen, tulen. Hyvästi siksi aikaa. Menee.) + +JUSSI. No, Hanna? + +HANNA. Mitä no? + +JUSSI. Sinä olet pahoillasi. + +HANNA. Olen. Kun sinä et ollenkaan minua käsitä. + +JUSSI. Kyllä minä käsitän sinut, mutta sinä et käsitä minua. Kuulepas +nyt, kun selitän sinulle asian oikein juurta jaksaen. Pane pois tuo +ompeluksesi ja kuuntele minua tarkkaan. + +HANNA (laskee työnsä syrjään). Nooh? + +JUSSI. Oletetaan, että tänne pohjoiseen tulee puutarhuri etelämaasta. +Hän ei tunne meidän ilmanalaa, vaan kylvää täällä oman maansa hienoja, +arkaluontoisia kasvia. Kuinka luulet, että niiden kylvöjen käy? + +HANNA. Ne eivät menesty. Tietäähän sen. + +JUSSI. Oikein! Ne eivät menesty. Niiden kylvämisestä ei siis ollut +mitään hyötyä, ei hänelle eikä muille. Olemmeko siitä yhtä mieltä? + +HANNA. Olemme. + +JUSSI. Tuo puutarhuri saattoi olla hyvinkin taitava kasvien hoitaja, +mutta kumminkin hän oli epäkäytännöllinen ja lapsellinen, kun ei +ottanut selkoa ensin maan ilmanalasta, ennenkuin meni kylvöjään +tekemään, eikö niin? + +HANNA. Niin--arvatenkin. + +JUSSI. Ja halusta soisimme, että täällä kasvaisi rusinoita, veskunoita, +appelsiinia, viinirypäleitä ja muuta semmoista. Mutta mikä on +mahdotonta, se on mahdotonta. + +HANNA. No niin--vaan minä en ymmärrä-- + +JUSSI. Mitäkö tämä koskee sinuun? Odotahan, me tulemme nyt siihen. +Tahtoisin, näetkös, väittää, että sinä juuri olet tuommoinen +epäkäytännöllinen puutarhuri. + +HANNA. Minä? Kuinka? Millä tavalla? + +JUSSI. Sinä tavoittelet semmoisia aatteita ja totuuksia, jotka eivät +menesty tämän maapallon moraalisessa ilmanalassa. Ne kuuluvat, näet, +johonkuhun muuhun taivaankappaleesen, jossa korkeamman elämän ehdot +ovat edullisemmat. Täällä niitä on mahdoton toteuttaa. + +HANNA. Mutta voisimmehan kumminkin koettaa. Voisimmehan edes puhua +niistä. + +JUSSI. Runoilija sen voi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut. +He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin +tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan +seurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi +ihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer--niin, hän, ukko paha, on kuin +puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman +meininkiä ollenkaan. + +HANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä. + +JUSSI. Mutta sanomalehden, näetkös, täytyy ottaa ihmiset semmoisina +kuin ne ovat, ja olot semmoisina kuin ne ovat, katsoa, mikä on +mahdollista toteuttaa, mikä ei,--ja myöskin millä tavalla mikin asia +voidaan perille ajaa. Lyhyesti: sen täytyy olla käytännöllinen ja +viisas, ei haaveilla pilvien tuolla puolen eikä myöskään lyödä päätänsä +seinään. Ymmärrätkös nyt? + +HANNA. Kyllähän minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta sillä tavoin +edistytään niin kauhean hitaasti--jos edistytään ollenkaan. + +JUSSI. Elä rupea alakuloiseksi, pikku Hanna. Sinun täytyy heittää nuo +korkeat ideaalit ja tyytyä matalampiin, paljon matalampiin, muuten +tulet mielisairaaksi. Mitä hyötyä sinulla siitä, jos välttämättä tahdot +kotimaassa kasvaneita appelsiinia, kun niitä kumminkin on mahdoton +saada? Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä, lapsi kulta--No, mitä nyt? +Maiju siellä, luulemma, jo rymyää. Kas niin, tuossa hän on. Miks'et +malttanut nukkua enemmän aikaa? + +MAIJU (tulee väsyneen näköisenä sivuhuoneesta). + +HANNA. Maiju rakas, kuinka sinä jaksat näytellä illalla, kun et +ollenkaan lepää, etkä moneen yöhön ole saanut unta? + +JUSSI. Ja ajattele miten tärkeätä, että onnistut tänä iltana, kun on +koetusnäytäntö. + +MAIJU. Eihän ole enää aikaa, kello on jo paljon. Täytyy mennä +teaatteriin. + +JUSSI. Kello on vasta kuus. Puoli tuntia ennätät vielä nukkua vallan +hyvin. + +HANNA. Mene takaisin pitkällesi. Kyllä minä herätän, jos sattuisit +nukkumaan. + +MAIJU. En minä enää. Antakaa minun olla täällä teidän luonanne. Jos +tietäisitte, kuinka vaikeata se on, ette varmaankaan pakoittaisi. + +JUSSI. Mikä on vaikeata?. + +MAIJU. Se, se--. En minä hirviä kertoa. + +HANNA. Kyllä arvaan. Ne yölliset näyt sinua kiusaavat. + +MAIJU. Nehän ne kiusaavat. + +HANNA. Ihme ja kumma! Eikö mitään apua bromkaalista, eikä +puolikylvystäkään, jonka tänään otimme? + +MAIJU. Ei mitään. Pahemmiksi vaan käyvät. + +JUSSI. Minkälaisia näkyjä ne ovat? Saanko kuulla? Jospa minä ne +karkoittaisin hyvinkin. + +MAIJU. Ei ne vaivaa näin kun olen ylhäällä, ja kun puhelemme yhdessä. +Mutta niin pian kuin menen levolle ja koetan nukkua-- + +JUSSI. Silloin ne ilmestyvät? + +MAIJU. Silloin heti. Jos menen unenhortoon, on isä vuoteen ääressä ja +kumartuu ylitseni. Hänellä on pitkä puukko kädessä, jolla aikoo pistää +minua suoraan sydämeen. »Näin uhrasi Abraham ennen poikansa Iisakin», +hän sanoo. Minä aina säikähdän ja vavahdan hereille. + +JUSSI (nauraen). Ja tuommoista unta sinä pelkäät. Jopa olet +lapsellinen. + +MAIJU. Ei siinä ole vielä kaikki. Minä näen hänet välistä valveilla +ollessakin, ennenkuin menen uneenkaan. Kun painan silmät kiinni, ja +koetan nukkua, tunnen selvästi, että hän jo on huoneessa. Repäisen +äkisti silmät auki, ja hän tosiaankin seisoo nurkassa perällä huonetta, +ikäänkuin väijymässä; mutta kun oikein kiinteästi teroitan silmäni +sinne, himmenee hän vähitellen, ja katoo aivan samaan paikkaan, +seisovilta jaloiltaan. + +JUSSI. Näköhairahduksia, hyvin tavallisia. Ei niistä huoli olla +millänsäkään, Kun voisit olla pappaa ajattelematta-- + +MAIJU. Mutta kun minä en saa häntä pois mielestäni, en vaikka mitä +tekisin. + +JUSSI, Et ainakaan häntä pelkäisi, turhanpäin. Siitähän ne vaan tulevat +kaikki nuo kuvittelut. + +MAIJU. Niin, miksi täytyy minun häntä niin hirveästi peljätä! En sille +mitään voi. + +JUSSI. Me lähdemme huomenna lääkäriin, ehkä hän tietää jotain neuvoa. +Nyt unohdamme pois kaikki kummitukset ja puhelemme muista asioista. + +HANNA. Tehdään niin. Ajattelin sitä jo äsken ehdoittaa. + +MAIJU. Mutta eikö minun pidä jo vähitellen lähteä? Jussi, katsoppa +kelloasi. + +JUSSI. Jaa-a! Ei tässä enää ole aikaa kovin vitkastella. Kymmenen +minuttia korkeintaan. + +MAIJU. Voi, voi! Kuinkahan minun nyt käynee! + +HANNA. Joko tulee ramppi-kuume? + +MAIJU. Kuulkaa--yhtä teidän täytyy luvata minulle. + +HANNA. Nimittäin--? + +MAIJU. Te ette saa tulla teaatteriin tänä iltana, ette kumpikaan. + +JUSSI. Mitä hullua? Mekö emme saisi tulla teaatteriin? + +MAIJU. Ette millään ehdolla! Minä pyydän ja rukoilen: jääkää pois! + +HANNA. Mutta minkätähden? + +MAIJU. Minä suorastaan en osaisi näytellä, jos tietäisin teidän olevan +katselemassa. Ajattelin sitä juuri äsken tuolla. + +JUSSI. No, nyt tuli kummat! + +MAIJU. Etkö muista, Hanna? Koulun tutkinnoissakin ennen en peljännyt +ketään niin paljon kuin mammaa ja sinua.--Samoin nyt. Ei saa ketään +omia tulla teaatteriin, kun minä näyttelen, ei ketään. + +HANNA. Eikö milloinkaan? + +MAIJU. Sitten ehkä joskus--monen vuoden päästä, kun olen käynyt +Pariisit ja muut.--Mutta tänä iltana ei varsinkaan. + +JUSSI. Ja täälläkö meidän pitää istua epätiedossa kaiken aikaa? Kuule-- +ei se käy laatuun. + +MAIJU. Minä tulen kotiin heti, kun »Ensi lempi» on mennyt. Sitten +istumme hauskasti yhdessä ja minä kerron tarkkaan, kuinka on käynyt. + +JUSSI. Niin, mutta--En minä tiedä, tokkohan me tuohon suostumme, Hanna? + +MAIJU. Teidän täytyy, minä sen sanon. Vai tahdotteko välttämättä tehdä +minulle kiusaa, tahdotteko, etten onnistuisi? + +HANNA. Ollaan poissa, Jussi, koska hän niin vaatii. Näemmehän sen +sitten jonkun toisen kerran. + +MAIJU. Hyvä, rakas Hanna, sinä olet aina kiltti. Voi, voi, kuinka sinä +olet herttainen, minä pidän sinusta niin ihmeesti. + +HANNA (hymyillen). Vähälläpä on lapsen mieli hyvitetty. + +MAIJU. Mutta nyt alkaa jo olla kiire. (Katsoo kelloaan.) Jumaliste-- +kohta puoli seitsemän.--No, Jussi, jäätkö pois, vai et? + +JUSSI. Hm... Sepähän sitten nähdään. + +MAIJU (polkee jalkaa). Sano sukkelasti! + +JUSSI. Kuule--elä sinä äyski. + +MAIJU. Kun on niin kauheasti kiire. Nyt minun pitäisi olla jo +teaatterilla. + +JUSSI. Mene sitten joutuun. + +MAIJU. Lupaatko jäädä pois? Hyvä Jussi? + +JUSSI. Sinulla on aina kaikenmoisia päähänpistoja, jotka eivät +velvoita, ei niin mitään. Oikein harmittaa tuommoinen-- + +MAIJU. Lupaatko, lupaatko? + +HANNA. Anna myöten, Jussi, hän muuten hermostuu. + +JUSSI. Eikö liene jo parhaiksi hermostunut? + +MAIJU. Taivas, kuinka sinä minua viivytät.--Puoli seitsemän jo! + +JUSSI. No, mene, Jumalan luoma, mene herran nimeen. + +MAIJU. Ja sinä et tule? + +JUSSI. En. Ole rauhassa. + +MAIJU. Käsi päälle. + +JUSSI. Vielä minä sen panen alle. Ellet usko sanaa, niin-- + +MAIJU. Käsi päälle, minä sanon! (Ottaa sen häneltä puoliväkisen.) Noh, +nyt on hyvä kaikki. + +JUSSI. Hupakko. + +MAIJU. Nyt se siis kohta alkaa!--Voih! + +HANNA. No, Maiju--? Mikä vaivaa? + +MAIJU. Jos olisi kaikki jo ohitse! Jos olisi kello yhdeksän ja me +istuisimme täällä levossa! + +HANNA. Elä rupea sitä nyt ajattelemaan. Sinä myöhästyt. + +MAIJU. Niin, se on totta. Täytyy lähteä, ei auta mikään! Hyvästi, +Hanna. + +HANNA. Hyvästi, hyvästi! Ja onnea nyt! Ole rohkea vaan, elä hätäile +yhtään. Kyllä sinä varmaan onnistut. + +JUSSI. Ja ellet onnistu, niin väliäpä tällä! Ei se ole sen +vaarallisempaa. + +HANNA. Käännyt jollekulle muulle alalle sitten. + +MAIJU. Hyvästi, Jussi! Elkää olko minulle ilkeitä huomenna lehdessänne. + +JUSSI. Minustako se riippuu, kun et päästä edes katsomaankaan. Antaahan +olla, ettet vaan saisi sitä katua. + +HANNA. Ei hän saa, mitä sinä vielä kiusoittelet, Jussi, suotta. Riennä +nyt, Maiju kulta. + +MAIJU. Hyvästi. (Menee kiireesti eteiseen.) + +HANNA (saattaa häntä ovelle ja tulee takaisin). Pää pystyyn! Näytä, +että sinussa on terästä ja rautaa.--Maiju raukka! Luuletko, että hän +onnistuu, Jussi? + +JUSSI. Vaikea tietää edeltäpäin. + +HANNA. Mutta ellei hän nyt onnistu eikä pääsekään teaatteriin--entäs +sitten? Pappa varmaan kieltää häneltä kodin. + +JUSSI. Mitäs sitten muuta kuin menee naimisiin. Teuvo on, luulemma, +häneen pahasti pikiintynyt. Ja Teuvo on varakas poika, voi ottaa eukon +milloin hyvänsä. + +HANNA. Hyi sinua! + +JUSSI. Mitä hyi? Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se +kumminkin on naiselle tärkeintä kaikesta. + +HANNA. Senpätähden juuri siihen ei enää toimeentulon tähden mennäkään, +vaan ainoastaan rakkaudesta. + +JUSSI. Mikäs estää Maijua rakastumasta Teuvoon? Semmoinen kunnon +poika-- + +HANNA. St! Joku tuli eteiseen. (Menee katsomaan.) + +JUSSI. Ja rakkaus se syttyy ja rakkaus se sammuu, mutta pääasia on, +että tulevat hyvin toimeen. + +HANNA (ovella). Ole hiljaa!--Kas, tekö siellä olittekin? + +TEUVO (tulee sisään). Nyt, tiedättekö, on hiisi merrassa. + +JUSSI. Noh? + +HANNA. Mitä on tapahtunut? + +TEUVO. Pappanne on täällä. + +JUSSI. Elä!--Mistä tiedät? + +TEUVO. Tuli vastaani kadulla. Ja hän oli mörkin näköinen kuin +ukkospilvi. + +JUSSI. Taidamme olla helisemässä kohta. + +HANNA. Elä edes naura, Jussi. + +JUSSI: En suinkaan tässä osaa itkemäänkään ruveta. + +TEUVO. Leikki siitä kumminkin on kaukana. Tietysti hän tahtoo ottaa +Maijun pois teaatterista. Mitä varten hän muuten olisi tullut? + +HANNA. Niin, se hänellä mahtaa olla mielessä. Kuinka tämä. päättyy, +Jussi? + +JUSSI. Mitä hän sinulle puhui? + +TEUVO. Ei paljon mitään. Kysyi vaan teidän asuntoanne. + +JUSSI. Hän aikoo siis tulla tänne? Hyvä! + +HANNA. Jussi, ei riitaa! Rakas Jussi! + +JUSSI. Ei minun puoleltani ensiksi. Mutta jos hän aloittaa--ja sen hän +luultavasti tekee-- + +HANNA.. Niin muista kuitenkin, että hän on isäsi, että hän on juurtunut +kiinni toiseen katsantotapaan-- + +JUSSI. Jonka nojalla luulee olevansa oikeutettu muita sortamaan. Jos +antaisi hänelle vallan, hän tukehuttaisi henkisesti kuoliaaksi +jok'ainoan lapsensa. + +HANNA. Nyt sinä olet jo täydessä vihassa! + +TEUVO. Hevonen pysähtyi portaiden eteen. (Katsoo ikkunasta.) Ganska +riktigt--siellä hän on. + +HANNA. Pappako? (Juoksee ulos.) + +TEUVO. Mutta kuinkas nyt? Meidän pitäisi jo mennä teaatteriin. + +JUSSI. Kuulehan, kun Maiju ei anna meidän tullakaan. Mokoma visapää. + +TEUVO. Eikö anna teidän tulla? + +JUSSI. No ei. Hän muka ei osaa näytellä, jos tietää meidän olevan +katsomassa. + +TEUVO. Entäs sitten? + +JUSSI. Täytyy kait totella. + +TEUVO. Nyt ne siellä tulevat, että ovet jyskävät. Minä lähden ajoissa +tieheni. + +JUSSI. Maltapas, kun sanon. Lähetä sinä meille tietoa teaatterista, +kuinka Maijun on käynyt. Lähetä kohta, kun »Ensi lempi» on mennyt. + +TEUVO. Kyllä, kyllä. (Menee.) + +JUSSI. Vai niin, isä! Sinä siis uhalla tahdot koetella voimia lastesi +kanssa. Astu esille! Minä olen valmis. (Pastori ja Hanna tulevat.) + +HANNA (eteisessä tullessaan). Herra Rastas meille ikään kertoi, että +pappa oli kaupungissa. + +PASTORI (samoin eteisessä). Jussi on kotona? + +HANNA. On. + +PASTORI. Hyvä! (Tulee sisään, sanomalehti kädessä. Hanna seuraa häntä.) + +JUSSI. Hyvää iltaa! + +PASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus +»Aamuruskoa» vastaan? + +JUSSI. Minun. + +HANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan? + +PASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi +kuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten +tiedä mitä sanoa. + +HANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut? + +PASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli +hiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi +kirjoittanut omaa isääni vastaan. + +JUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan +kirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole +poikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää. + +HANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne. + +PASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä +avoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes +hävetä? + +JUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se +vaan vastaus »Aamuruskon» hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne +solvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi, +ilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti +petyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan +muserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi +minussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei +arvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan. + +HANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä +mitä puhuu. + +PASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit, +jos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää +kantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota, +siinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen +sinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä +voittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki +ne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat. + +JUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne »Aamuruskossa» oli päinvastoin +siihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te +olette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne. +Kirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole +niin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska +kerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi, +niin Jumalan miehiä kuin olettekin. + +HANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha? + +JUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten +minä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä, +sinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten +peljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja +nöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano, +mitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä? +Kaukana siitä--! + +PASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko, +ettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä +hänen kasvatuksensa on tuottanut. + +JUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä +ole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen +nahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos +siitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja +kuntoa jotain toimittamaan maailmassa. + +HANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua +herättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei +ikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä +eikä neuvoilla. + +JUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut. +Olenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei +milloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi +ollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa +antanut sille yllykettä-- + +PASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--? + +JUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt, +ja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään. +Ja siinä hän juuri teki väärin. + +HANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi? + +JUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi +paatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään +oikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme +tuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi. + +HANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei +kumminkaan ole tätä kuulemassa. + +PASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa! + +JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa +nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen +hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän +itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä, +asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä +takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla +tänlaisissa kohdissa on meneteltävä. + +HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa +voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja +oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee. + +JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla. + +PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä +sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi, +lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon. +Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä +hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää +ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan, +varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin, +nyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni +heti. + +HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa. + +PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt? + +HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö +tänään. + +PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä +lähden sinne. + +HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa? + +PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä. + +JUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys. + +PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on +kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele. + +JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja +väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta? + +PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia? + +JUSSI. Jotakuinkin. + +PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä. +Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle. + +HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä +vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne +tuomittavat? + +PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä +tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi +olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa +näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus. + +JUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa, +saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille-- + +HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on +ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä. + +PASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä +seuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna! + +HANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--! + +JUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt. +Hän näyttelee parastaikaa. + +PASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne! + +HANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön? + +JUSSI. Se voisi häneltä syntyä. + +HANNA. Vaan millä tavalla? + +JUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan. + +HANNA. Ja mitä sitten seuraa? + +JUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään. + +HANNA. Elä edes kiroa. + +JUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin? + +HANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää? + +JUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään! +Olisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi +pitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin. + +HANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut +pappaa rakkaudella-- + +JUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä +päästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua +isä lukuun ollenkaan, sano? + +HANNA. Ei ottanut. + +JUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai +äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään? + +HANNA. Taidat olla oikeassa. (Peittää kasvonsa käteen.) + +JUSSI. Hanna--? Itketkö sinä? Kuule--mitä sinä nyt joutavia? (Menee +hänen luoksensa ja laskee kätensä hänen kaulalleen.) Elä itke, elä +herran tähden, ei se kannata. Jopa jo! Ole ihan huoleton, kyllä minä +pidän puoliasi. Mutta sinä et saa silloin asettua minua vastaan. Muista +se. No niin--elä itke enää. Kuule, Hanna! + +HANNA. Enhän minä itke. + +JUSSI. Itketpäs. Kas tuota, kun osaa narrata. Tiedänhän minä että +itket, mitä sinä kiellät? Näytäpäs silmiäsi--no, näytä vaan, näytä. +Noo--vai et sinä itke? Mikä sinua nyt oikeastaan vaivaa? Tunnusta +kauniisti! + +HANNA. Minä olen tarpeeton ihminen maailmassa. Ei minulla ole sijaa +täällä. En sovellu elämään, en voi toimittaa mitään. + +JUSSI. Sinäkö tarpeeton? Hui hai! Ennen sitten kaikki muut.--Mihinkä me +matoset joutuisimme, ellei olisi tuommoisia lempeitä, helläsydämisiä +olentoja kuin sinä ja äiti--jotka aina pidätte vaan muista huolta, ette +milloinkaan itsestänne? Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin! +Oikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole +milläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi +täällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan +sinun tähtesi, kulta nupukka. + +HANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä +pohjalta olet vallan toinen. + +JUSSI. Niin olenkin--sen tunnen nyt. Mutta siellä tulee joku. +Kirjapainon poika ehkä--Ei--? + +(Vosikka tulee.) + +VOSSIKKA. Asuuko täällä herra Valtari? + +JUSSI. Mitä sillä? Minä se olen. + +VOSSIKKA. Tämän laittoi eräs herra suomalaisesta teaatterista. + +JUSSI (ottaa kirjelipun ja aukaisee sen). Teuvolta!--»Loistava +menestys! Seitsemän esiinhuutoa, monta monituista kukkaisvihkoa. +Ihastus yleinen!»--No hei! Hanna, elä ole pahoillasi enää, kaikki on +hyvin. + +VOSSIKKA. Tuleeko siitä vastausta? + +JUSSI. Ei, saatte mennä.--Odottakaa--tässä vähän juomarahaa. + +VOSSIKKA. Kiitän. (Menee.) + +HANNA. Eipä tullut siis mitään julkista skandaalia. Oli se kumminkin +hauskaa. + +JUSSI. Ei tullut. Isä-ukko ei arvon ennättänyt perille ennen näytännön +loppua. Sai pitkän nenän. Nyt pauhatkoon jäljestäpäin niin paljon kuin +lystää. + +HANNA. Mutta Maiju raukka on ehkä kovalla parast'aikaa. + +JUSSI. Pah--hän sen kestää. Ja paetkoon tänne, jos hätä tulee.--No +niin, siinä paha, missä panetellaan. + +MAIJU (tulee kukkaisvihko kädessä). Nyt se on ohitse. + +HANNA. Loistava menestys, esiinhuutoja, kukkakimppuja--me jo tiedämme. + +MAIJU. Kuka kertoi? + +JUSSI. Onnea vaan! Saako sinua nostaa? + +MAIJU. Ei,--elä, elä, Jussi. + +HANNA. No, miltä tuntui? Kerro! + +MAIJU. Jahka tästä selviän. Minä olen kuin kuumeessa vielä. Antakaa +minulle vettä. + +JUSSI. Olutta sinun pitäisi juoda, tai portteria. + +MAIJU. Ei, vettä minä ennemmin-- + +HANNA. Tässä. + +MAIJU. Kiitos. Se teki hyvää. + +JUSSI. Mutta et sinä ole oikein iloinen. Luulin, että sinä nyt kohoisit +vähintäkin seitsemänteen taivaasen. + +MAIJU. Odota, veli hopea, ehkä tästä vähitellen kohoankin. Ja menen +yksin tein ylös aina seitsemäänkymmenenteen. Mitäs silloin sanotte? + +HANNA. Eikö sinua peloittanut hirveästi? + +MAIJU. Peloitti alussa. Mutta niin pian kuin tulin näyttämölle ja näin +yleisön, oli kaikki kuin pois puhallettuna. Minä unohdin koko maailman +ja sain semmoista voimaa ja intoa, että itsekin ihmettelin. Se tuli +varmaan siitä, että koko ajan tunsin, kuinka yleisö oli minulle +hyväntahtoinen. + +HANNA. Sinä sen tunsit? + +MAIJU. Tunsin, selvästi. Sieltä tuli kuin sähkövirta ja se se vaikutti. +Ette usko, millä sisällisellä riemulla minä näyttelin. Tiesin, että +onnistuin, ja mitä paremmin sen tiesin, sitä helpommaksi kävi +näytteleminen. Voi, se oli vallan toista kuin näytellä tyhjille +seinille siellä kotona. + +JUSSI. Sen arvaan. + +HANNA. Varsinkin kun oli eläviä ihmisiä vastanäyttelijänä eikä +kasvia.-- + +MAIJU. Ja sitten--kun huudettiin esille ja kun koko huone kaikui käsien +läiskeistä ja hyvähuudoista, ja kukkavihkoja ojennettiin rampin yli-- + +HANNA. Niin, mitäs se kaikki vaikutti? + +MAIJU. Tiedättekö, minä olin kuolla ilosta. Olisin tahtonut sillä +kertaa puristaa koko yleisön rintaani vasten. + +JUSSI. So, so. Ei vähä mitään. + +MAIJU. Niin, vaan nyt tuntuu niin oudolta yhtäkaikki. Niin kummallisen +oudolta. En ymmärrä itsekään, mutta--Voi, jos mamma olisi täällä! + +JUSSI. Entä pappa! + +MAIJU. Ei herran tähden, pysyköön hän vaan siellä kotona. + +HANNA. Mitä? Sinä et siis--? (Katsoo Jussiin.) + +JUSSI (antaa varoittavan merkin). Niin, pysyköön hän vaan siellä +kotona. + +MAIJU. Tulkaa nyt istumaan. Hanna ja minä sohvaan, Jussi kiikkutuoliin. + +JUSSI. Heti, paikalla. Minä otan vaan papyrossin. + +MAIJU. Pidä minusta oikein tukevasti kiinni, Hanna. Noinikään. Mitenkä +tulevat ne toimeen, joilla ei ole veljeä, ei sisarta, ei ketään +maailmassa? + +HANNA. Kerro nyt vielä teaatterista jotain. Oliko paljon väkeä? + +MAIJU. Täysi huone. Lippu luukun päällä. + +JUSSI. Oho? Oikeinko todella? + +HANNA. Mutta kuule, miksi sinä nytkähtelet niin somasti? + +MAIJU. Mitenkä nytkähtelet? + +HANNA. Noin, tuolla tavalla. Etkö siitä itse tiedäkään? + +MAIJU. Tiedänhän minä. Ei se mitään. Hermostumista vaan. + +JUSSI. Sinun täytyy saada lasi viiniä. + +MAIJU. Ehkä se tosiaan vahvistaisi. + +HANNA. Voi, kun ei satu olemaan kotona. + +MAIJU. No, antaa sitten olla. + +JUSSI. Ei, minä menen hakemaan. + +HANNA. Ethän pääse puotiin enää näin myöhällä. + +JUSSI. Kyllä minä tiedän mistä saan. Odotatte vaan pikkuisen aikaa. +Minä olen tuotapikaa takaisin. + +MAIJU. Elä huoli mennä, Jussi. Kyllä se on ohitse kohta, en minä +tarvitse mitään. + +JUSSI. Tarvitset lasin viiniä ihan varmaan. Ja sitten saamme Hannan +kanssa juoda maljasi myöskin, kuuluuhan se asiaan. Ota sinä, Hanna, +lasit esille sill'aikaa (kääntyy ovelta). Kuulehan--taikka niin--ei hän +tänne tule tänä iltana kumminkaan.--Eikös mitä--ei sitä tarvitse +peljätä. (Menee.) + +MAIJU. Kuka ei tule? + +HANNA. Ei kukaan. + +MAIJU. Mutta ketä hän tarkoitti? + +HANNA. Ketä lienee tarkoittanut. + +MAIJU. Teuvoa vissiin. + +HANNA. Nojaa päätäsi tuohon minun olkapäähäni. Noin. Onko hyvä nyt? + +MAIJU. On. + +HANNA. Jos koettaisit nukahtaa hiukan. Painapa silmäsi kiinni. + +MAIJU. Hän sanoi peljätä... Ei tarvitse peljätä... Minkätähden hän +sanoi peljätä? + +HANNA. Nuku nyt pois eläkä puhele enää. Ole vallan hiljaa. + +MAIJU. En minä saa unta. Saanenko koko yönä. + +HANNA. Jos malttaisit olla rauhassa siunaaman hetken. Et ajattelisi, et +liikkuisi, et puhuisi. + +MAIJU. Kuule--mikä se oli? + +HANNA. Ei mikään, ei ikinäs mikään. Rupeatko sinä taas kuvittelemaan--? + +MAIJU. Ääniä ihan varmaan! + +HANNA. Kadulta ehkä. Mitä niistä välität? + +MAIJU. Kuule, kuule--! + +HANNA. Elä hätäile suotta, hyvä lapsi. Olipa tuo nyt mitä tahansa-- + +MAIJU. Ikkunan alle pysähtyivät. (Serenaadi alkaa ikkunan takana.) + +HANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle. + +MAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki +lamput ja kynttilät. + +HANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan +vielä ikkunankin.-- + +MAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat! + +HANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä. + +MAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä +laulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin-- +niin että tahtoisin syödä ylös heidät. + +HANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan. + +MAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin +että tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä +kuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano. + +HANNA. Tsh! Ollaan hiljaa. + +MAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--! + +HANNA. Mitä? + +MAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat? + +HANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen. + +MAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten +ymmärtäisi. + +HANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa. + +MAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta. + +HANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää. + +MAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni +rakastaa ja palvella isänmaata? + +HANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia +lupauksia. + +MAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano! + +HANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin +kaunis ääni? + +MAIJU. Voi, kun et sinä neuvo. + +HANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti. + +MAIJU. Ja sanon kuinka? + +HANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene! + +MAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni! + +LAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön! + +MAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon? + +HANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja +toivo! + +MAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja +toivo! Eläköön rakas isänmaa! + +LAULAJAT. Eläköön! (Poistuvat marssia laulaen.) + +MAIJU. Kuinka oli hauskaa! Ja kuinka tämä elämä sentään on ihanaa! +Hanna, pysähytetään kellon viisari tuhanneksi vuodeksi! + +HANNA. Luuletko että auttaisi? + +MAIJU. Eihän se auttaisi, ei. Täytyy antaa ajan vieriä eteenpäin. Kun +vaan tietäisin, millä osoittaisin heille kiitollisuuttani. + +HANNA. Sillä, että ahkerasti koetat edistyä. + +MAIJU. Minä koetan! Tämän hetken muistoksi teen sen pyhän lupauksen, +että koko sydämestäni rakastan ja palvelen Suomen taidetta niin kauvan +kuin elän ja että--(Pastori tulee sisään.) + +MAIJU (kalpenee ja hoippuu taaksepäin). Hanna, Hanna--! + +HANNA. Elä säikähdä! Maiju, rakas-- + +MAIJU. Se on tuolla taas! Hanna, Hanna, se on tuolla--! + +HANNA. Pappa se on--pappa itse. + +MAIJU. Ei, haamu, sama haamu-- + +HANNA. Se on pappa, usko minua, hän jo äsken kävi täällä, vaikka emme +sitä sinulle sanoneet. + +MAIJU. Ei, ei-- + +PASTORI. Sinä olet, näemmä, harjaantunut näyttelemisessä. Mutta elä +luule, että minua noilla vehkeillä petät-- + +MAIJU. Hanna! Hän tahtoo minut tappaa-- + +HANNA. Hän pyörtyy. Pappa, voi, te säikytätte hänet kuoliaaksi-- + +PASTORI. Teeskentelee vaan. Herkiä tuosta, Maiju, ei se kumminkaan +auta. Sillä nyt minä sinut jo tunnen, sinä kevytmielinen lapsi. +Valehtelija, petturi, maailman kunnian pyytäjä! Niin--kunniaa sinä +pyysit, häpeän sait-- + +MAIJU (pyörtyy). + +HANNA. Hän kuolee! + +JUSSI (tulee). Mitäs täällä tapahtuu? + +HANNA. Jussi, Jumalan kiitos! Tule auttamaan, tule!--Viedään hänet +tuonne toiseen huoneesen. + +JUSSI. Tekö tämän--? + +HANNA. Joudu, joudu! + +JUSSI. Onko nyt hyvä mielenne? Oletteko tyytyväinen, kun saitte +lapsenne hengiltä? (Hanna ja Jussi kantavat Maijun pois.) + +PASTORI. Lapseni hengiltä--sanoiko hän niin?----Mitä hänelle sitten +tein?----En muista----En muista--pääni menee sekaisin--en muista +mitään.----Lapseni--minä tahdon häntä nähdä--(Hän aikoo mennä +sivuhuoneesen.) + +JUSSI (oikealta). Ei tänne! (Sulkee oven.) + +PASTORI. He sulkivat oven.--Minua eivät päästä sisään----minua, joka +sen tein----joka olen syynä kaikkeen... Sieltä ei kuule +hiiskaustakaan.----Miksi ovat niin hiljaa? Onko hän jo--? Miksi ovat +niin hiljaa? Jos hän kuolee, olen murhaaja, lapseni murhaaja.----He +eivät päästä minua sisään. Minä menen kuitenkin. (Koettaa avata oven.) + +HANNA (estää häntä ja tulee sisään). Elkää, pappa, hän pyörtyisi +uudelleen, jos näkisi teidät. + +PASTORI. Onko hän siis tointumaan päin? + +HANNA. On. + +PASTORI. Jumalalle kiitos olkoon. Minä tahdon häntä nähdä. + +HANNA. Ei nyt, pappa, sitten toisen kerran. + +PASTORI. Tulisin vaan rauhoittamaan. En minä häntä nuhtele-- + +HANNA. Elkää, pappa, hän säikähtäisi--hän kun koko ajan on peljännyt +pappaa niin, että on nähnyt näkyjä. + +PASTORI. Näkyjä. Mitä näkyjä? + +HANNA. Kuinka pappa pitkällä puukolla on tahtonut pistää hänet +kuoliaaksi. + +PASTORI. Maiju raukka!--Mutta sehän saattaa olla vaarallista semmoinen. +Ettekö te ole kysyneet lääkäriä? + +HANNA. Emme vielä. + +PASTORI. Miksi ette ole kysyneet ajoissa? Kuka tietää mitä siitä voi +tulla? Vaikka vielä-- + +HANNA. Mitä pappa tarkoittaa? + +PASTORI. Vaikka vielä kadottaisi järkensä. + +HANNA. Eihän toki. Jumala varjelkoon! Sehän olisi kauheata. + +PASTORI (istuu). Se olisi kauheata. Mutta onhan semmoista tapahtunut.-- +Sinä sanoit, että hän on minua peljännyt? + +HANNA. On, pappa--kauheasti. + +PASTORI. Siihenkö olen sitten tullut--että toinen lapsistani minua +vihaa, toinen pelkää!--ja kuitenkin olen tahtonut vaan velvollisuuteni +tehdä--velvollisuuteni isänä ja kasvattajana. Olen tahtonut viedä heitä +Jumalan tykö. + +HANNA. Pappa rakas--! + +PASTORI. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö. Olenko siinä +menetellyt väärin? + +HANNA (kietoo kätensä hänen kaulalleen). Saanko sanoa ajatukseni, +pappa? + +PASTORI. Sano! + +HANNA. Jumala ei pakoita ketään. + +PASTORI. Jumala ei pakoita ketään. Se on totta. Jumala ei pakoita +ketään.--Hannaseni--etkö sinä minua pelkää? + +HANNA. En, pappa. + +PASTORI. Etkä vihaa? + +HANNA. Pappa--! Ei meistä kukaan teitä vihaa. Ei kukaan. + +PASTORI. Mutta koskihan se sinuun, kun täytyi keskeyttää jatko-opisto. + +HANNA. Rakas pappa! + +PASTORI. Koskihan, sano? + +HANNA. Koski--vähäisen. + +PASTORI. Paljonkin, arvaamma. Ehkä kärsit sinä enemmän kuin kukaan muu. +Et sentään mitään virkkanut, et suutasi avannut.--Sinä olet äitiisi. +Yhtä lempeä ja anteeksiantavainen. Ei kuule teiltä koskaan ankaraa +sanaa. Teillä ei ole kovuutta sydämessä, mistäpä silloin lähtisivät +ankarat sanat? + +JUSSI (aukaisee ovea oikealta). Hanna! Maiju tahtoo sinua. + +HANNA. Minä tulen. + +PASTORI. Odota, minä vielä puhun.--Jussi sanoi, että olen sortanut +teitä, äitiä ja sinua-- + +HANNA. Pappa, elkää sitä muistelko, hän sanoi sen vaan äkäpäissään. + +PASTORI. Ei, hän oli oikeassa, minä olen sen tehnyt. Mutta se on +tapahtunut huomaamattomuudesta, ei tahallisella tarkoituksella. Ja nyt, +kun silmäni ovat auvenneet-- + +HANNA. Rakas pappa. Ettehän ole sitten enää kova Jussia ja Maijua +kohtaan,--ettehän, rakas, hyvä pappa? + +PASTORI. Lapseni, anna kun syleilen sinua! Mistä sait tuon lempeytesi? +Jumalako sen antoi sinulle?--En minä ole enää kova Jussillekaan enkä +Maijulle. Nyt sen lupaan sinulle. Mene, sano se heille. En minä ole +enää kova. Ei sitä Jumala vaadi, sillä hän ei itsekään ketään pakoita. + +JUSSI (tulee oikealta). Etkö joudu jo? Hän sinua kaipaa. + +HANNA. Joudun! Nyt joudun.--Taivaalle kiitos, sovinto ja rauha palajaa +perheesemme! (Menee oikeaan.) + +PASTORI. Jussi, tule, minä sanon sinulle pari sanaa. + +JUSSI. Minä tahtoisin välttää riitaa-- + +PASTORI. Niin tahtoisin minäkin. Eletään rauhassa, unohdetaan kaikki, +mitä on ollut välillämme viime aikoina, kaikki iskut, kaikki kovat, +vihaiset sanat. Ollaan taas isä ja poika niinkuin ennenkin. + +JUSSI. Kernaasti minun puolestani, sillä tämä särkymys ja epäsopu--ei +se ketään ilahduta. + +PASTORI. Vaihdetaan tästä lähtein rakkaudessa mielipiteitämme. Minä +toivon, että tulet minua käsittämään vielä kerran-- + +JUSSI. Minä taas toivon, että pappa tulee käsittämään meitä nuoria ja +näkemään meidän pyrinnöissämme jotain hyvää ja oikeutettua. Elämä ei +voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen +totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä. + +PASTORI. Emme huoli nyt ruveta väittelemään. Minä toivon niinkuin +sanoin, että tulet minua käsittämään. Mutta kuinka hyvään, olemme +kaikessa tapauksessa isä ja poika. Emme sitä enää unohda. + +JUSSI. Emme suinkaan. Tahdon vaan sanoa vielä sen, ettei vanhempi +sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia eteen, sillä--(Hanna ja Maiju +tulevat.) + +HANNA. Tule, tule, Maiju! + +MAIJU. En minä uskalla, en! + +PASTORI (ojentaa käsivartensa). Maiju, lapseni! + +MAIJU (lankeaa hänen syliinsä). Pappa! + +JUSSI. Sillä vapaus, se on aina pääasia. + +HANNA (nojautuu hänen käsivarteensa). Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole +kuin rakkaus. + +JUSSI (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin). Rakkaus? + +(Esirippu alas.) + +[1891.] + + + + + + +HÄN ON SYSMÄSTÄ + +Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +RYYNÄNEN, kauppaneuvos. +VALTER, hänen veljensä poika, varatuomari. +KERTTU VIRNES, hänen sisarensa tytär. +TOINI MANNER, Kertun ystävä. +HEIKKI HELLSTÉN, Ryynäsen konttoristi. +ROUVA OKSMAN, emännöitsijä. + +(Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa, lähellä Malmin asemaa.) + + + +(Kaunis puutarha. Oikeaan paviljonki, joka pistää ulos näyttämölle, +niin että ikkunat molemmissa kerroksissa tulevat näkyviin. + +Kulissien takaa kuuluu tiukujen helinää ja ajoa.) + +ROUVA OKSMAN (tulee paviljongista). Eivätköhän tulleet?--Ka' niin, +tuossahan ne ovat! (Menee aukasemaan veräjää.) Tervetultua, herra +kauppaneuvos! Tervetultua, neidit! + +(Kauppaneuvos, Kerttu ja Toini tulevat matkapuvuissa. Palvelijat +kantavat heidän jäljessään matkalaukkuja, jotka he kauppaneuvoksen +viittauksesta vievät paviljonkiin.) + +KAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt +ovat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja +kumpi se toinen. + +ROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson--no, enkö minä tuntisi! Herranen +aika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän +morsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes. Olkaa täällä aivan kuin +kotonanne. + +KERTTU. Kiitoksia, rouva Oksman, meistä kyllä tulee hyvät ystävät +toivoakseni. + +ROUVA OKSMAN. No, se on tietty. Kaiken varmaan. + +KAUPPANEUVOS. Mutta sanokaa nyt jotain neiti Mannerillekin. Vai pitääkö +hänen jäädä ihan osattomaksi? + +ROUVA OKSMAN. Herranen aika, eihän toki! Minä vanha kuhnailija. Suokaa +anteeksi, hyvä neiti, ja olkaa tervetullut! Voi, minun päiviäni, kuinka +olette sieviä molemmat. Kyllä meidän nuorilta herroilta varmaan päät +pyörälle menee, teitä nähdessä. + +KAUPPANEUVOS. Niin, kuulkaahan, rouva Oksman, onko paviljonki tässä nyt +täydessä järjestyksessä? + +ROUVA OKSMAN. No, kyllähän sen pitäisi olla. Omin käsin olen siellä +laittanut kuntoon kaikki. Ja puutarhurin kanssa kannoimme sinne +huonekalut. + +KAUPPANEUVOS. Puutarhurin? Mutta osaako hän pitää suunsa kiinni? + +ROUVA OKSMAN. Minä vakuutin, ja hän lupasi kunniasanalla. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä, hyvä! Kunhan Valter vaan ei aavista mitään, vähät +muusta. Missä hän nyt oleskelee tällä hetkellä? + +ROUVA OKSMAN. Hm--hm-- + +KAUPPANEUVOS. No, no, suu puhtaaksi vaan, rouva Oksman. Ei mitään +salaisuuksia. + +ROUVA OKSMAN. Mutta näin--neitien kuullen? + +KERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai, +kuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa? + +ROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen +tietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä. + +KAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on--niin, kello on kaksitoista. +Kuinka se on ymmärrettävä? + +ROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa? + +KAUPPANEUVOS. Totta kai! + +KERTTU. Tietysti, tietysti! + +TOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi. + +ROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse +seurauksista. + +KERTTU. Kyllä, kyllä. + +KAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle. + +ROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli _viftaamassa_ eilen illalla. + +KERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno! Sinä olet kuvannut +hänet vallan toisenlaiseksi. + +KAUPPANEUVOS. No niin, no,--mutta kuulkaahan nyt: ei hän siltä mikään +juomari ole, saatte uskoa. + +ROUVA OKSMAN. Ei olekaan, sen voin minäkin todistaa. + +KAUPPANEUVOS. Ja sitä paitse, jos hän nyt vaikka olisikin vähän +hulivili, niin kyllä sinä hänet pian vakiintumaan saat, jahka vaan +olette naimisissa. + +KERTTU. Niin,--jos minä hänestä ensinnäkin huolin, eno. En päätä vielä +sinne enkä tänne, ennenkuin näen, minkälainen mies on. + +KAUPPANEUVOS. Suostutaan, suostutaan. »Ei sikaa säkissä osteta», sanoo +suomalainen sananlasku. Mut nyt sisään, hyvät naiset. Täällä ulkona +saattaisi Valter taikka Heikki teidät pian älytä ja silloin olisimme +satimessa. + +TOINI. Kuka on Heikki? + +KAUPPANEUVOS. Ooh, se on vaan konttoristini, aika velikulta, hänkin. Se +tahtoo sanoa, hän se juuri onkin velikulta, eikä Valter, joka pohjalta +on hyvä ja rehellinen, niinkuin sen tuhannesti olen jo vakuuttanut. +Hänessä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että hän siellä Helsingissä on +tuhlannut rahoja vähän liiemmästi. + +TOINI. Ja--tuo Heikki ei siis myöskään saisi meitä nähdä? + +ROUVA OKSMAN. Ei ole pelkoa hänestäkään. Unta hän vetää vielä, hänkin. + +KAUPPANEUVOS. Heikkikö? Ett'ei hän vähän häpeä! + +ROUVA OKSMAN. No, kun he kerran molemmat olivat yhdessä matkassa +illalla-- + +KAUPPANEUVOS. Niin täytyy heidän myöskin maata päivällä yhtä pitkään, +arvelee rouva Oksman. Mutta kyllä minä ne junkkarit vielä opetan. +Antaahan olla, jahka me tässä lyömme viisaat päämme yhteen. Eikös niin, +tytöt? + +KERTTU. Juuri niin, eno! + +TOINI. Minä olen mukana! Mutta nyt menisin mielelläni purkamaan +matkalaukkuja. + +KAUPPANEUVOS. Tee se, Toini hyvä. Ja Kerttu ehkä tulee sinua auttamaan. + +KERTTU. Kyllä, kyllä. Mutta ensin pari sanaa, eno kulta. + +ROUVA OKSMAN. Minä tästä lähden katsastamaan, joko siellä alkaa näkyä +mitään epäiltävää. + +KAUPPANEUVOS. Menkää, rouva Oksman, ja antakaa meille heti merkki, jos +huomaatte jotain. + +ROUVA OKSMAN. Kyllä. (Menee perältä oikeaan.) + +(Toini menee paviljonkiin.) + +KERTTU. Niin, eno, minä tahtoisin tietää, mistä syystä sinä oikeastaan +tahdot niin salata tuloamme Valterilta. Olen sitä jo monta kertaa +kysynyt, mutta sinä et koskaan anna suoraa vastausta. Tunnusta pois, +siinä on jotain, jota tahdot minulta peittää. + +KAUPPANEUVOS. Eikös vain--Mitä se sitten olisi? + +KERTTU. Niin, siitä juuri pyydän sinulta nyt selitystä. Sano vaan +suoraan kaikki tyyni. Täytyy minun kumminkin päästä siitä selville. + +KAUPPANEUVOS. No, onhan se niinkin.----Tulet kai sinä sen tietämään +kumminkin----Kuinkas minä nyt sitten alkaisin?----Että sinä oikein +käsittäisit----tarkoitan-- + +KERTTU. Asiaan, asiaan, eno hyvä. Kyllä minä käsitän, ei minulla ole +ollenkaan huono pää. + +KAUPPANEUVOS. Poika pakana,--en mä tule ja sano--erinomaisen hyvä hän +on pohjalta-- + +KERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa. + +KAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan-- + +KERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän. + +KAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja +saa kelpo vaimon-- + +KERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut. + +KAUPPANEUVOS. Niin juuri,--tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen, +niin tulee hänestä, saakeli soikoon,--oho, suo anteeksi, että kirosin-- + +KERTTU. Ei se mitään. + +KAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan. + +KERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin +kotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi +näin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku +_surpriisi_, vai--? + +KAUPPANEUVOS. Ei--ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana-- +hänellä--kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa +vähän kummallisia--miksi sitä nyt sanoisin--kummallisia ennakkoluuloja. +Ja kun sinä olet--olet---- + +KERTTU.--kotoisin Sysmästä-- + +KAUPPANEUVOS. Niin juuri! Kas, kuinka hyvin sinä asian arvaat. + +KERTTU. No siis: kun minä olen kotoisin Sysmästä, niin--? + +KAUPPANEUVOS.--niin, tuota noin-- + +KERTTU.--niin--niin? Suu puhtaaksi, eno! + +KAUPPANEUVOS. Niin hän pelkää-- + +KERTTU. Mitä hän pelkää? + +KAUPPANEUVOS. Hiisi tiennee, mitä hän pelkää, mutta anna että hän vaan +näkee nuo sinun kauniit silmäsi, ilman että arvaa, kuka sinä oikeastaan +olet, niin ansaan hän, saakeli soikoon, joutuu. Ai, ai, nyt taisin +taaskin kirota. + +KERTTU. Sinä vaan et tahdo puhua oikein suoraan, eno-- + +ROUVA OKSMAN (tulee kiireesti). Joutuun, joutuun, varatuomari-- + +KAUPPANEUVOS. Tule tyttöseni. (Osoittaa paviljonkiin.) Tuolta ikkunasta +voit tirkistellä häntä verhojen takaa, ilman että hän sinua älyää. +Pulska poika, saatpas nähdä. + +KERTTU. Niin, mutta, mutta-- + +KAUPPANEUVOS. Ei mitään muttaa! (Työntää hänet paviljonkiin.) + +KERTTU. Mitä hän minusta pelkää--sen tahdon myöskin tietää. (Molemmat +menevät paviljonkiin, jonka alemmassa ikkunassa pian tulevat näkyviin.) + +ROUVA OKSMAN. Parasta kun lähden tieheni minäkin, etten puhu itseäni +pussiin heidän kanssaan. (Aikoo mennä vasempaan.) + +TOINI (ilmestyy yläikkunaan.) Tähän asetan minä näkötornini. + +(Valter ja Heikki tulevat oikealta.) + +VALTER. Elkää juosko pakoon, rouva Oksman. Teitähän me juuri ajamme +jälestä. + +ROUVA OKSMAN. Minua? + +VALTER. Niin, hyvä rouva Oksman. Me kun nukuimme yli aamiaisen-- + +ROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin. + +VALTER. No niin, no niin--entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt +ruokaa yhtäkaikki? + +HEIKKI. Jotain suolasta. + +ROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa. + +VALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.--Ei, kuulkaa, elkää menkö +vielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties, +mihin setä matkusti tässä toispäivänä? + +ROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin? + +VALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa? + +ROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan +kauppaneuvoksen salaisuuksia? + +VALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö. + +ROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä +päivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.) + +VALTER. Helkkari, silläpä kiire. + +HEIKKI. Usko sinä vaan minua. Setäsi matkusti Sysmään tuomaan sinulle +morsianta. + +VALTER. Jos sen tietäisin varmasti, niin tieheni lähtisin täältä vielä +tänä päivänä. + +HEIKKI. Olet sinä aika hupsu. Rikkaan hempukan saat ja siitä vaan +juonittelet. + +VALTER. Rikkaan hempukan--joka on Sysmästä! + +HEIKKI. No, entäs tätä! + +VALTER. Joka ei osaa seurustella muiden kuin lehmien ja lampaiden +kanssa. + +KERTTU (erikseen). Kylläpä osaa olla ilkeä! Eno--nyt ymmärrän sinun +sotatemppusi. Mutta se ei kelpaa--minulla on parempi. + +VALTER. Maamoukka, tyhmä tallukka. + +KERTTU (erikseen). Maltapas, junkkari! Nuo sanat sinulle vielä syötän! +--Kuulepas nyt, eno-- + +VALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan +että häntä minulle väkisen tyrkytetään. + +KERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias. +--Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.) + +HEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja +hänen rahojaan. + +TOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus. + +HEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän »hoastaa kuin moan moukka ja +niistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja +kävelöö kas näin justiin--niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä +voan on rahhoo, njäät.» + +TOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni! + +VALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia? +Olisit vaan minun sijassani-- + +HEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin +olisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi +minulle rikkaan hentun. + +VALTER. Sysmästä! + +HEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se. + +VALTER. Ruman ja kierosilmän. + +HEIKKI. Yhdentekevä--vaikka olisi vielä vanha piikakin kaiken lisäksi-- +kun hän vaan olisi rikas, siinä pääasia. + +TOINI (erikseen). Ai, ai, poika parka, tuon puheesi sinä vielä muistat. +(Hän katoo ikkunasta.) + +VALTER. Hyvä on sinun jaaritella! + +KAUPPANEUVOS (tulee paviljongista). Päivää, päivää! + +VALTER. Mitä? Onko setä jo kotona? No--Jumalan kiitos--minä kun +pelkäsin-- + +KAUPPANEUVOS. Hartaammin vielä kiittäisit Jumalaa, jos tietäisit kenen +toin mukanani. + +VALTER. Siis kuitenkin! + +HEIKKI. Näet, nyt! Mitä minä sanoin? + +KAUPPANEUVOS. Noh? Etkö ole utelias? + +VALTER. En, setä. + +KAUPPANEUVOS. Kuule nyt, Valter. Joko sinä suostut minun tuumaani, ja +menet naimisiin-- + +VALTER. Kai minä sen joskus teenkin. Kun oma aikani tulee--ja kun +tapaan semmoisen tytön, joka minua miellyttää. + +KAUPPANEUVOS. Joko sinä suostut minun tuumaani ja menet naimisiin +serkkusi, neiti Kerttu Virneen kanssa-- + +VALTER. Joka on kotoisin Sysmästä. + +KAUPPANEUVOS. Joka on kotoisin Sysmästä--taikka minä en tuon koommin +auta sinua enää rahapulassa. Niin että tee nyt, niinkuin tahdot. + +VALTER. Minä en suostu. + +KAUPPANEUVOS. Sekö viimeinen sanasi? + +VALTER. Se. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä! Pidä sitten myöskin huoli vekselistäsi, joka lankee +huomenna. + +HEIKKI. Ai, saakeli, nyt on poika kiipelissä. + +VALTER. Mutta kuulkaahan nyt, setä-- + +KAUPPANEUVOS. Minä en kuule. + +VALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta. + +KAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään. + +VALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen? + +KAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen +olla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen +puolestaan. + +VALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä? + +KAUPPANEUVOS. En. + +VALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu! + +KAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään. + +VALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi! + +KAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä. + +VALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen. + +KAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua. + +VALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi. + +KAUPPANEUVOS. Tiettyä se! + +VALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja +avuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille +vahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni. + +KAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta? + +VALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun +muistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?! + +KAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin +pidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut. + +VALTER. Sinä maksat ne kaikki? + +KAUPPANEUVOS. Kaikki. + +VALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee? + +KAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi. + +VALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun. + +HEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin, +niin vähemmällä olisit päässyt. + +KAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen +kanssa? + +HEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin? + +VALTER. Suostun. + +KAUPPANEUVOS. Kättä päälle. + +VALTER. Tuossa. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat. + +VALTER. Sanasta miestä. + +HEIKKI. Ja sarvesta härkää! + +KAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt +niinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen +morsiameesi. + +VALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität! + +KAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin +saatte tehdä tuttavuutta. + +HEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia? + +KAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi. + +HEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle. + +KAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle). + +VALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä. + +HEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos. +Valter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan. + +KAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset! + +KERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan. + +TOINI (samoin). Heti paikalla. + +(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä. +Kerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja +naksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu +päässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.) + +KAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle +sulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra +Hellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä. + +VALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat. + +KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois! +Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin +kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä. + +KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää? + +KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta +poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia? + +TOINI. Pyydän--Amelie. + +KERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi. + +TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja +tukeen elämän ohdakkeisella tiellä. + +KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään +arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo +kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'? + +VALTER (Heikille). Minä kauhistun. + +HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu. + +TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja +viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi +vietäisiin. + +KERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä +saantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo +tuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia. + +TOINI. Pyydän--Amelie. + +HEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--! + +KERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min' +oon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa + +TOINI. Pyydän--Amelie. + +KERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna. + +TOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut? + +KERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'. + +TOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin +loukata! + +HEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre +vielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä. + +TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt +kaksikymmentä. + +HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta. + +KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä +neljeekymmentä. + +TOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä +naurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra +Hellstén. + +HEIKKI. Selvästi. + +KAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä +olet noin epäkohtelias? + +VALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä. + +KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit? + +VALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään. + +KAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna +lankee? + +VALTER Voi, minua onnetonta! + +KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen +päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti; +kääntyy pois ja irvistää pahasti.) + +KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään +esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe +ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos +mielit, että sovussa eletään. + +KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa. + +TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa +rakkauttaan. + +KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo +lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta +tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin +navettaan lehmiä kahtomaan. + +TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli +sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä, +jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet, +ne kumminkin ovat pääasia--eikö totta? + +HEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät +ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä. + +TOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat +minut punastumaan. + +KAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla, +Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on +täällä. + +VALTER. Bertha? Kuka on Bertha? + +KAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar, +joka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän +sinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi. + +VALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä. + +KAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä +ulkomailla niin kauvan. + +VALTER. Ja hän tulee tänne nyt? + +KAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä +hittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle +häntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.) + +KERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä, +minkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa. + +TOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami. + +KERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee, +kun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin +kanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'. + +VALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin +ajatellakaan. + +HEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta. + +VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä? + +HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen +neiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia. +(Tarjoo hänelle käsivarttaan.) + +TOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee +kahdenkesken nuoren herran kanssa? + +HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen +puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan. + +TOINI. Jalo ritari--minä luotan teihin. (Menevät käsikädessä pois.) + +VALTER. Kas niin, nyt ne menivät.--Perhanan Heikki, kun jätti minut +tähän yksin. Mitä minä hänelle nyt sanon? + +KERTTU (erikseen nauraen). Poika parka! + +VALTER (erikseen). Mikä intressantti tête à tête! + +KERTTU (erikseen). Ihmeen vilkas keskustelu! + +VALTER (erikseen). En vielä elämässäni ole ollut näin tyhjä +puheenaineista. + +KERTTU (haukottelee). Tuota noin--(haukottelee uudelleen)--minua niin +hirveest nukuttaa. (Haukottelee vielä kerran.) Eikö pitäne männä moata. +Nousinnii niin varrain ylös. + +VALTER (erikseen). Tuo ei ikinä ole ollut ihmisten ilmoilla. + +KERTTU (haukottelee yhä). Ei, mutta tämäpä vasta on merkillistä. + +VALTER. Menkää nukkumaan, hyvä serkku. + +KERTTU. Ka', teititteletkö sinä minua vielä? Sano tok', hyvä mies, +morsiantas' sinuks'. + +VALTER. Niin, kuuluisihan se oikeastaan asiaan--sukulaisuudenkin +vuoksi. + +KERTTU. Se on tietty, se!--Mutta kuulehan, mikä tässä juohtui mielein. +--Sinä vissiinni oot' hyvä tanssija? + +VALTER. Jommoinenkin, luullakseni. + +KERTTU. Koetellaanpas. Ossootko sinä jätkee? + +VALTER. Jätkee? Mitä se on? + +KERTTU. Etkö tiiä? Sehän on sitä uutta. Näinikkään sitä tanssitaan. +(Tanssii kömpelösti, jalat sisäänpäin ja rallattelee.) Tahotko, niin +opetan? Ei se oo vaikeeta. + +VALTER. Kiitoksia.--en, en, minä-- + +KERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. »Hellun vaihtoo»--ootko sitä +nähnynnä? + +VALTER. En. + +KERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii +ja rallattelee.) + +VALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii +kuin surviainen. + +KERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun +vielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta. + +VALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut +nähdä. Elkää vaivatko itseänne. + +KERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle. +(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.) + + "Roatikkoon, roatikkoon + Vanhat piiat pannaan, + Roatikkoon, roatikkoon, + Vanhat piiat pannaan. + Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa, + Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa"-- + +VALTER (erikseen). Sanokoon setä mitä hyvänsä, mutta minun täytyy +päästä hänestä erilleni. + +KERTTU (jatkaa laulua ja tanssia). + + "Tuon, tuon, Kyöpelin vuoren taa, + Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa". + +VALTER. Lopettakaa, serkku. Minä tahtoisin puhua pari vakavaa sanaa +kanssanne. + +KERTTU (läähättää). Hoastahan pois. Kyllä kuulen. + +VALTER. Te tiedätte, että setä tahtoo meitä menemään naimisiin. + +KERTTU. Ka', tiiänhän minä sen. + +VALTER. Mistä lienee tuo tuuma pistänyt ukon päähän.--Ymmärrättehän, +ett'ei se meitä sido kumpaakaan. Elkää suinkaan antako pakottaa +itseänne. Punnitkaa asiaa tarkoin ja seuratkaa vaan omaa mieltänne. + +KERTTU. Ka', mittee se punnihtemisesta paranoo? Tyyvynhän minä sinuun. + +VALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala +vai lintu. + +KERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä +lintu,--immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran. + +VALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja--minä juon. + +KERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii. + +VALTER. Ja minulla on velkoja--niiden maksamiseen menee koko +omaisuutenne. + +KERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää. + +VALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien +teidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta. + +KERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä +ja lauletaan: »Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja +illallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.» + +VALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan! +(Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle +miehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät? + +KERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään. + +VALTER. Voi, minua onnetonta! Serkku,--kuulkaa, minä rukoilen teitä, +antakaa minulle rukkaset! + +KERTTU. Rukkaset! Hui, hai! Vai minä sulle rukkaset antaisin! Ei tuu +kysymykseenkään. + +VALTER. Hyvä, rakas serkku,--nähkääs, minä polvillani rukoilen teitä: +antakaa minulle rukkaset. Sanokaa enollenne, ettette rakasta minua, +ettette voi minua kärsiä, ettette millään ehdolla huoli minua +mieheksenne,--oi, elkää kääntykö pois, armahtakaa minua poloista, ja +minä olen teille ijäti kiitollinen. + +KERTTU. Helpota, hyvä mies--herra siunaa, kun puristaa käten' ihan +mäsäksi. Ja minkälaiseks' siinä housusikin ryvetät--kaikennäköisiä +kujeita. Nousetko siitä! + +VALTER. Yksi sana vaan, ja minä päästän teidät heti. Annattehan minulle +rukkaset, annattehan? + +KERTTU. Enkä anna, en, en, en, en! Uskotko sen nyt viimennii, vai +pittääkö huutoo vielä kovemmin? + +VALTER (nousee). Sitten ei auta muu, kuin että minä annan teille. Niin, +se on päätetty! Minä en ikinä teidän kanssanne vihille lähde. Ennen +istun ikäni ja aikani velkavankeudessa, jos niiksi tulee. + +KERTTU. Vai niin? Vai semmoinen iäni nyt kellossa onnii. Et lähe +kanssani vihille? Sepä nähhään. Minä kun kantelen enolle, niin tiiät. +Vai rukkaset annat minulle? Hävytön! Mistä syystä? Enkö muka ole +tarpeeks' hyvä sinulle? Mokomallekin! Mitä sinulla on minua vastaan, +sano! + +VALTER. Sinä--sinä olet--idiootti. + +KERTTU. Iti-iti? Mikä min' oon? Sanoppa uuvelleen? + +VALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata. + +KERTTU. Iti-iti-iti? + +VALTER. Idiootti. + +KERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä +haukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä----uhkaat +----antaa minulle----rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka +ikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa +Valteria.) + +VALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi +totta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti +edestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan +päällä. Ja minunko pitäisi--ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki +tulevat. Kerttu katoo ikkunasta.) + +HEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni +syvyydessä liikkuu--. + +TOINI. Hiljaa, hiljaa--herrassööding Ryynänen kuulee. + +HEIKKI. Mitä--hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että +saamme rauhassa keskustella? + +TOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää +olevan omien tunteidensa vallassa. + +HEIKKI. Mutta Valter--mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois +suunniltasi, veli? + +TOINI. Turha kysymys! Rakkauden kuumeessa hän vaan on, ettekö huomaa? +Onnellinen te, herra herrassööding, kun olette jo löytänyt omanne. +Sallikaa minun puristaa kättänne. + +VALTER. Suokaa anteeksi--ei ole aikaa.--Heikki, missä on setäni? + +HEIKKI. Tuolla alhaalla hän näkyi kävelevän. + +TOINI. Sydämeni iloitsee teidän kanssanne, herra herrassööding. + +VALTER (erikseen). Mene hornaan! Tuo on toinen hupsu. (Menee +vasempaan.) + +HEIKKI. Niin--hän on päässyt toiveittensa perille, hän. Mutta minä, +poloinen, olen ijäisesti onneton. + +TOINI. Onneton? Te, herra Hellstén? Miksi niin--jos saan luvan kysyä? + +HEIKKI. Minä rakastan teitä, neiti Sidensnöre, rakastan ilman toivoa. + +TOINI. Oi--ilman toivoa--mistä sen tiedätte? + +HEIKKI. Te olette rikas, minä vaan köyhä konttoristi. + +TOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne? + +HEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää +teitä vaimokseni. + +TOINI. Surunne liikuttaa minua. + +HEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää +sanoistanne, että te,--ei, se on liian rohkea ajatus! + +TOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon, +millä tuo este saadaan poistetuksi. + +HEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut +onnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä. + +TOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa? + +HEIKKI. Minä aavistan-- + +TOINI. Noo--? + +HEIKKI. Mutta--tahtoisin kuulla sen teidän omasta suustanne. + +TOINI. Pyydän--sanokaa te ensin. + +HEIKKI. Amelie--te rakastatte minua! + +TOINI. Yhtä varmasti kuin tekin minua! + +HEIKKI. Ooh-- + +TOINI. Mutta se ei meitä vielä pelasta tuosta onnettomasta rikkaudesta, +joka asettuu väliimme kuin kamala haamu ikään. + +HEIKKI. Tarkoitatte siis jotain muuta keinoa? Ilmoittakaa se minulle, +Amelie. Vaaditteko todistuksia rakkaudestani? Sanokaa vaan, ja minä +olen valmis lähtemään vaikka tuleen teidän puolestanne. + +TOINI. Urhoollinen ritarini, te voisitte sen tehdä! Mutta minä en sitä +salli, sillä minä niin täydellisesti luotan teidän rakkauteenne. Ei, +vaan minä raivaan esteen tieltämme pois. Uhraan koko omaisuuteni +johonkuhun hyvään tarkoitukseen. Silloin olen yhtä köyhä kuin tekin, +jalo ritari, eikä teillä enää tarvitse olla mitään epäilyksiä. Noo--? +Ettekö ihastu tuumastani? Kuinka? Te näytätte nololta? + +HEIKKI. Minä--? En suinkaan. Te erehdytte--minä vakuutan. + +TOINI. Siis lähden heti panemaan asiaa toimeen. + +HEIKKI. Ei, odottakaa! Se ei käy laatuun, Amelie. Se olisi suurinta +hulluutta. + +TOINI. Kuinka niin? + +HEIKKI. Te minun tähteni tuomitsisitte itsenne köyhyyttä kärsimään. Ei, +siihen en voi ikinä suostua. + +TOINI. Minäpä en välitä rikkaudesta, en ole siitä ikinä välittänyt. Ja +nyt kun se on haittana meidän liitollemme, nyt sitä suorastaan inhoon. + +HEIKKI. Mutta malttakaa toki mieltänne. + +TOINI. En saa rauhaa, ennenkuin kaikki on selvillä. Hyvästi, vähäksi +aikaa, mun uskollinen ritarini, hyvästi. (Menee paviljonkiin.) + +HEIKKI. Mutta kuulkaahan toki--Amelie--. Perhana, noita naisia! Millä +nyt saan hänet tuosta puuhasta talttumaan? (Kauppaneuvos ja Valter +tulevat.) + +KAUPPANEUVOS. En suostu, en! Sinä olet sanasi antanut ja siitä pidän +minä kiinni. Herra Hellstén, olkaa hyvä ja pitäkää varalta tuolla, +milloin neiti Bertha tulee asemalta. + +HEIKKI. Kyllä. (Erikseen.) Käskee minua kuin renkiä ikään. + +KAUPPANEUVOS. Tytön otat vaimoksesi ja sillä hyvä. Siinä ei auta enää +velikullatkaan. + +VALTER. Mahdotonta! Ihan mahdotonta! Ajatelkaa, setä hyvä-- + +KAUPPANEUVOS. Ajatelkaa, ajatelkaa! Se on jo valmiiksi ajateltu eikä se +siitä enää parane. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin. + +VALTER. Ei, sanon minä-- + +KAUPPANEUVOS. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin-- + +VALTER. Ei, sanon minä! + +KAUPPANEUVOS. Mutta pannaanpas. Saat nähdä, että pannaan-- + +HEIKKI (tulee kiireesti). Siellä tulee eräs nainen ratsupuvussa--eikö +liene hän! + +KAUPPANEUVOS. Ratsupuvussa? Kas vaan--hänelle ei kelvannutkaan ajaa +vaunuissa.--Herra Hellstén, menkää sanomaan rouva Oksman'ille, että +neiti Bertha on tullut. (Menee Kerttua vastaan.) + +HEIKKI. Kyllä minä tässä! Juoksupoikana hän minua pitää. Mutta antaapas +olla--kohta näytän, että olen yhtä suuri herra kuin ikinä hänkin. Niin, +Valter, katso tätä miestä! (Lyö rintoihinsa.) Hän on rikas, sadan +tuhannen omistaja! + +VALTER. Entä sitten? + +HEIKKI. Entä sitten? Etkö tiedä, mitä seuraa? Tästä puolin minua ei +käsketä kuin koiraa: mene sinne, mene tuonne--vaan minä olen itse +vuorostani käskijä ja muut saavat seisoa varpaillaan edessäni. (Menee.) + +KERTTU (ratsupuvussa, harso silmillä, ratsupiiska kädessä). _Bonjour, +bonjour_, morbror! O, en sådan dum bondhäst, du sände emot mig. Den +hade visst aldrig i verlden någon menniska ridit på. + +KAUPPANEUVOS. Tervetultua, tervetultua, pikku Bertha. Mitä sinulle +kuuluu? + +KERTTU. Usch, den odrägliga finskan, jag har visst glömt den ren. Har +du ännu inte lärt dig svenska, morbror, fast du blivit kommerseråd? + +KAUPPANEUVOS. Kyllä sinun pitää puhua suomea, Herthaseni, muuten en +ymmärrä mitään. + +KERTTU. Oh, en sådan barbar du är, morbror, som inte lärt dig något +enda kulturspråk. Men--jag skall försöka göra dig viljes. (Puhuu +jotenkin ruotsinvoittoista.) Kuka on tämä nuori herra? (Tarkastaa +Valteria pincenez'in lävitse.) Eno kulta--esittele hänet minulle. + +KAUPPANEUVOS. Suo anteeksi, en huomannutkaan. Hän on serkkusi, tuomari +Ryynänen, Kertun sulhanen. + +KERTTU. Ooh--tuleva lankoni siis! (Koskettaa sormillaan keveästi +Valterin ojennettua kättä.) Hauskaa tutustua! + +VALTER (ujostuu, käy hämilleen ja käyttäytyy kömpelösti). Nöyrin +palvelijanne--minua suuresti ilahuttaa--erinomaisen suuri kunnia-- + +KERTTU. Mutta--enkö ole nähnyt teitä Stockholmissa? Oopperassa, pari +viikkoa sitten? Te istuitte samassa loogissa? + +VALTER. Mahdatte erehtyä. En ole ikinä ollut Stockholmissa. + +KERTTU. Ette ole ollut Stockholmissa? Sepä vahinko. Niin kaunis +kaupunki--ja niin suuri sitten! Helsinki ei ole kuin pieni kylä sen +rinnalla. + +KAUPPANEUVOS. Oho--vai pieni kylä! Meidän pääkaupunki-- + +KERTTU (nauraen).--on vaan pieni, pieni kylä suureen maailman +kaupunkiin verraten, eno kulta. Surkeata, mutta totta! Stockholm siihen +sijaan--kuule eno,--minä lähden takaisin sinne aivan pian. + +KAUPPANEUVOS. So, so, senkö verran sinä välität meistä? + +KERTTU (naurahtaen). Anteeksi, eno, mutta minä en tosiaankaan enää +viihdy täällä Suomessa.--Täällä on kaikki niin alkuperäistä ja +ihmisetkin niin sivistymättömiä, epähienoja-- + +KAUPPANEUVOS. No, no,--no, no? Jopa sinä nyt vallan-- + +KERTTU. Ihan totta, eno. Et usko, kuinka minua vaivasi eilen illalla +Helsingissä, kun sattumalta jouduin erääsen seuraan--Helsingin kermaan +muuten--paroni Stjernvallin perheessä. + +VALTER. Kuinka? Paroni Stjernvallin--? + +KERTTU. Niin--minä ennen oleskelin paljon heidän luonaan. Mutta, +antakaa kun kerron teille.--Siellä oli suuri seura koolla--paljon +nuoria herroja--ja, niinkuin jo sanoin, Helsingin hienoimpia! Oh, _mon +Dieu_! Kuinka kömpelöitä ja _tafattia_, kuinka jäykkiä ja kankeita! +Eiväthän ne osaa edes kumartaa _comme il faut_. Aivan käyttäytyvät kuin +sydänmaan ukot, jotka eivät vielä milloinkaan ole esiintyneet +sivistyneessä _societéessä_. Niin; toden totta, eno. Suomen herroilta +puuttuu tykkänään tuo savoir vivre, tuo eleganssi ja hienous, joka +tekee kulturimaiden miehet niin miellyttäviksi. + +KAUPPANEUVOS. No, mutta Bertha, jos pääkaupungin parhaat herrat +mielestäsi ovat noin--kuinka sanoisin--noin epäonnistuneita, niin mitä +sitten meistä sanot? + +KERTTU (naurahtaa keveästi). Ooh, eno kulta, sinä olet hyvä, eihän +sinun tarvitse ollakaan mikään kavaljeeri. + +KAUPPANEUVOS. Vaan--entä serkkusi, Valter? + +KERTTU. Niin--hän? (katselee häntä tarkkaavasti). Kertun sulhanen? +(Nauraen.) Kuinka arasti te minua katselette! Ettehän toki pelkää +minua? + +VALTER. En--en suinkaan-- + +KERTTU. Saanko puhua suoraa kieltä, koska olemme sukulaisia? + +VALTER. Pyydän--tehkää se! + +KERTTU. Te ette loukkaannu? + +VALTER. En, totisesti! + +KERTTU. No niin, sitten sanon ensiksikin parempi ryhti! (Valter ojentaa +itseään.) + +KERTTU. Sulavammat liikkeet, vilkkaampi havainto, notkeampi käytös ja +kuulkaa te tietysti osaatte ranskaa? + +VALTER (hämillään). Valitettavasti--en oikein. + +KERTTU (uhkaa leikillisesti sormellaan). Ai, ai, hyvä serkku, teillä on +vielä paljon oppimista. Kun tulette Stockholmiin minua tervehtimään, +täytyy teidän olla kaikin puolin _korrekt_.--muuten en tunnusta teitä +langokseni.--No, ei vaaraa, meistä kyllä tulee hyvät ystävät. + +VALTER. Se olisi hartain toivoni! + +KAUPPANEUVOS. Ehkäpä sinä, Berthaseni, otat ohjataksesi Valteria,--hän +kun ei tunne suuren maailman tapoja. + +KERTTU. Te haluatte sitä, serkku? + +VALTER. Olisin erinomaisen kiitollinen. + +KERTTU. Ooh, sitten laitan minä teistä oikean salonkiherran, +ritarillisen ja huomaavaiseri erinomattainkin naisia kohtaan, niin, +semmoisen gentlemanin, joka ennemmin menisi surman suuhun, ennenkuin +sanoisi naiselle epäkohteliaan sanan. + +VALTER. Teidän edestänne, armas serkku, olisin valmis heti kohta +menemään surman suuhun. + +KAUPPANEUVOS. Kas, kas, hyvä alku! + +VALTER. Anteeksi--serkku--teidän kenkänne nappi on auennut, sallikaa +minun panna se kiinni. + +KERTTU. Olkaa niin hyvä. (Valter koettaa panna sitä kiinni, vaan ei +onnistu.) + +KERTTU. Ettehän te saa sitä kiinni? Teidän kätenne vapisevat. + +VALTER. Niin, ne--vapisevat. + +KERTTU (nauraen). Antakaa olla, ei se nyt onnistu teille. + +VALTER. Kumma paikka-- + +KERTTU. Jättäkää--jättäkää-- + +VALTER (nousee nolona ja harmissaan). Pelkään, että pidätte minua +kömpelönä.--Ja teillä on syytä, en ymmärrä mikä minuun on tullut tällä +hetkellä--en koskaan ole tuntenut itseäni niin typeräksi,--minä +tosiaankin häpeän itseäni. + +KERTTU. Ooh, elkää siitä niin kovin tuskitelko. Teiltä puuttuu vähän +tottumusta, siinä kaikki. + +VALTER. Tahtoisin esiintyä teille edullisessa valossa, ja nyt kuitenkin +käyttäännyn kuin--maanmoukka. + +KERTTU. Olkaa huoletta, minä otan teidät mielelläni langoksi yhtä +kaikki. Sillä minä arvaan, ettei Kerttu sisareni ole enemmän suuren +maailmaa ihminen kuin tekään, serkku hyvä.--Missä hän muuten on, eno? +Enhän ole vielä nähnytkään pientä sisartani. + +KAUPPANEUVOS. Hän on täällä paviljongissa. Tahdotko mennä sisään? Mitä +kummaa? Ovi on lukossa. (Kolkuttaa.) Kerttu, Kerttu! + +TOINI (pistää päänsä ikkunasta ulos). Hss--hss. Kerttu nukkuu--elkää +herättäkö lapsi raukkaa. + +KERTTU. Mitä näen? Eikö se ole neiti Sidensnöre? _Bon jour, +mademoiselle!_ + +TOINI. Neiti Bertha--johan te olette saapunut. Tervetuloa, tervetuloa! +Odottakaa--minä heti aukaisen oven. (Ilmestyy ovelle.)--Ei--herrat +eivät saa tulla sisään, kun Kerttu nukkuu. + +KERTTU (nyökäyttää päätään herroille). _Au revoir!_ + +(Toini ja Kerttu poistuvat paviljonkiin.) + +VALTER (innostuneena). Setä, setä, kuulkaa, mitä sanon--! + +KAUPPANEUVOS. No, no, elähän nyt--kuulenhan minä vähemmälläkin. + +VALTER. Hän on hurmaava! Olen aivan pyörryksissä.--Mikä ryhti--mikä +käytös! Herra Jumala--en ole ikinä vielä nähnyt semmoista. Setä, setä-- +häntä minä kosin! + +KAUPPANEUVOS. Ooho! Vai häntä sinä kosit? Sinä--joka olet kihloissa +sisaren kanssa? Mene suolle--en mä paremmin sano-- + +VALTER. Hyvä setä--elkää tehkö minua onnettomaksi. Minä en voi sille +mitään. Minun täytyy saada Bertha. Ooh, kuinka hän on viehättävä. +Näittekö, kuinka sulavasti ja pehmeästi hän liikkui, kuinka hänen +käytöksensä oli varmaa ja tottunutta-- + +KAUPPANEUVOS. Näinhän minä, näin, näin! Ja kuulin myöskin, mitä hän +sanoi Suomen herroista. + +VALTER. Joka oli aivan oikeutettua. + +KAUPPANEUVOS. Saattaapa olla. Mutta luuletkos että Bertha semmoisilla +vaatimuksilia koskaan voisi tyytyä sinuun, poika parka? + +VALTER. Bertha ei ole niin pintapuolinen että hän minut hylkää +kömpelyyteni tähden. Hän ottaa ensin selkoa karaktääristäni ja muista +sisällisistä ominaisuuksistani. + +KAUPPANEUVOS (painolla). Teitkö sinäkin niin Kertun suhteen? + +VALTER. Elkää puhuko minulle enää Kertusta, setä, ellette tahdo kiusata +minua kuoliaaksi. + +KAUPPANEUVOS. No, olkoon! Puhutaan sitten Berthasta. Mitä sinä tiedät +hänen karaktääristään taikka hänen sisällisistä ominaisuuksistaan? +Tällä lyhyellä ajalla et ole niistä ehtinyt selkoa saada. + +VALTER. Vähät siitä! Hän on suloinen, viehättävä, kaunis kuin taivaan +enkeli, siinä kylläksi. Kuka kysyy naisen karaktääriä? Hänen +tenhovoimaansa ainoastaan. + +KAUPPANEUVOS. Pian sinä rauhoitut--tuommoinen ihastus ei tavallisesti +kauvan kestä. + +VALTER. Sieluni kautta, setä, tämä kestää elämänikäni! Antakaa myöten, +setä, tämä ainoa kerta. Onhan teille yhdentekevä, kummanko sisaren +kanssa minä olen naimisissa, kunhan vaan saatte minusta tasaisen ja +vakavan aviomiehen. + +KAUPPANEUVOS. No, onhan tuo sitäkin. + +VALTER. Suostutte siis, setä, ja autatte minua eikö niin? Hurraa, +kaikki käy hyvin! Te olette sentään kunnon ukko, setä kulta. + +KAUPPANEUVOS. Hiljaa, hiljaa, poika. Vielä siinä on yksi ehto. + +VALTER. No, ja mikä se on? Sanokaa pian. + +KAUPPANEUVOS. Sinä saat itse ilmoittaa asiasta Kertulle ja hankkia +siihen hänen suostumuksensa. + +VALTER. Kiusan kappale! Vieläkö minun täytyy puhella sen pöllön kanssa? + +KAUPPANEUVOS. So, so, hän on Berthan sisar, muista se. + +VALTER. No, olkoon menneeksi! Kärsin vaikka mitä, jos vaan Berthan +omakseni saan. + +KAUPPANEUVOS. Hyvä on! Suostuttu siis. Minä sillä välin puhuttelen +Berthaa puolestasi. + +VALTER. Kiitoksia, setä! Tuhannen tuhatta kiitosta. + +KAUPPANEUVOS. Säästä kiitokset siksi kuin kuulet, minkä vastauksen +tuon.--Koeta sinä nyt saada Kerttua tänne puheillesi, minä kierrän +sillä välin toista tietä Berthan luokse. (Menee.) + +VALTER. Nouse nyt luontoni lovesta, haon alta haltijan. (Koputtaa +paviljongin ovea.) Neiti Kerttu joko olette valveilla? + +TOINI (tulee paviljongista). Ah, tekö täällä koputitte, herra +herassööding? + +VALTER. Tahtoisin tavata Kerttu neitiä. + +TOINI. Anteeksi, hän pukeutuu. + +VALTER. Pukeutuu? + +TOINI. Niin, Bertha neiti ei salli hänen esiintyä äskeisessä +kostyymissään. + +VALTER. Harmi! Kestääkö tuo pukeutuminen kauvankin? + +TOINI. Rakastuneelle odotuksen aika on pitkä. Mutta saanko luvan kysyä, +missä on teidän ystävänne? + +VALTER. Herra Hellstén? Hän ikään läksi täältä. Luultavasti hän on +jossain likitienoilla. Jos tahdotte, niin kutsun häntä. + +TOINI. Pyydän--tehkää niin hyvin. + +VALTER. Arvaanko oikein--te tahdotte puhua hänen kanssaan kahden +kesken? + +TOINI (keimailee). Te ette siinä erehdy, herra herassööding. + +VALTER. Ymmärrän--! Elkää ujostelko. (Erikseen.) Vanha hupakko! (Menee +perälle.) Tuollapa hän onkin. Heikki, tule tänne! Joudu! + +HEIKKI (tulee). Mikä on? + +VALTER. Neiti Sidensnöre tahtoo sinua puhutella. (Erikseen.) Olkoon +onneksi! Minä en sinua kadehdi. + +HEIKKI (erikseen Valterille). On hän kumminkin toista kuin sinun +tallukkasi. (Valter menee.) + +HEIKKI (rientää Toinin luokse ja suutelee häntä kädelle.) Armas! + +TOINI. Kaikki on selvillä. Minä olen nyt yhtä köyhä kuin tekin. Ei, +köyhempi vielä, sillä minulla ei ole muuta kuin nämä kaksi tyhjää kättä +ja lämmin, hehkuva sydämeni. Iloitkaa, herraseni, tuo inhottava kulta +ei meitä enää erota. + +HEIKKI. Kuinka? Mitä tarkoitatte? Minä en ymmärrä teitä. En +tosiaankaan. + +TOINI. Ettekö ymmärrä? No, kuulkaa sitten. Lahjoituskirja on tehty. +Kaikki on laillisessa järjestyksessä. Minulla ei ole enää äyrinkään +vertaa omaisuutta. + +HEIKKI. Mutta--sehän on suoraa hulluutta! Kuinka--ominpäinkö te--? + +TOINI. Ei ominpäin,--kuinka siihen olisin pystynyt. Kauppaneuvos sen +kirjoitti itse ja hänen huostassaan on lahjoituskirja. + +HEIKKI. Vai niin! Peijakas! Lahjoittakoon hän sisarensa tyttärien +omaisuuksia, mitä hän muitten asioihin sekoittuu. Minä heti paikalla +menen ja otan sen häneltä pois. (Menee kiireesti.) (Toini nauraa.) + +KERTTU (tulee paviljongista omassa puvussaan). Mitä naurat, Toini? + +TOINI. Kun--kun--oh, kuinka hassua. + +KERTTU. Hs--hs--sulhanen tulee! (Toini menee paviljonkiin yhä nauraen.) + +VALTER (erikseen). Hän on tuolla!--Nyt auta taivas! (tulee rohkeasti.) +Hyvä serkku--suokaa minulle hetkisen--(säpsähtää ja ottaa pari askelta +taaksepäin.) Ei--mutta nythän te olette vallan toisen näköinen, Kerttu. + +KERTTU (vieno, luonnollinen koko olennossaan). Te halusitte minua +puhutella, Valter? + +VALTER. Niin, minulla oli--mutta tulkaahan nyt ensin istumaan tänne +penkille--. Tässä puvussa, suokaa anteeksi, mutta en voi olla sitä +sanomatta,--tässä puvussa olette niin paljon, paljon sievempi, oi, te +olette oikein ihmeesti sievä-- + +KERTTU. Teillä on minulle jotain kiireellistä asiaa, luulemma? + +VALTER. Niin--olihan minulla-- + +KERTTU. Puhukaa sitten, serkku. + +VALTER. Oikeastaan--ei sillä nyt niin hengen hätää olekaan. Voimmehan +keskustella aluksi jostain muusta. Minua niin kummastuttaa tämä muutos +teissä. Että todella puku saattaa vaikuttaa niin paljon. Sitä en olisi +uskonut. + +KERTTU. Te liioittelette, Valter. Muutos ei mahda olla niin suuri. +Taikka saitte minusta kenties äsken väärän kuvan? + +VALTER. Niin--pahus hänet tiesi--suokaa anteeksi. Mutta joko minä olin +äsken noiduttu, taikka olen sitä nyt. Sillä en totisesti tahtoisi +tuntea teitä samaksi. + +KERTTU. Jospa te ette katsellut minua oikein tarkkaan? Ette ottanut +selkoa siitä, minkälainen minä oikeastaan olin. + +VALTER. Teidän on puheennekin muuttunut. Hetki sitten käytitte tuota +kauheata Sysmän murretta. + +KERTTU. Anteeksi, Savon murretta se oli. Sysmässä puhutaan jokseenkin +puhdasta kirjakieltä. + +VALTER. Niinkö? Mutta miksi sitten--? + +KERTTU. Käytin Savon murretta? Ilman vaan aikojani. Se tarttui minuun, +kun oleskelin Savossa viime kesänä. Taikka oikeammin, minä rupesin +harjoittelemaan sitä oppiakseni.--(Leikillisesti.) Tahdotteko, että +puhun sitä vielä? + +VALTER. Elkää--taivaan tähden! (Ottaa häntä kädestä.) Pysykää nyt +tämmöisenä kuin olette, Kerttu! + +KERTTU. Mutta sanokaa, mistä aijoitte minulle puhua. Olen niin +levoton-- + +VALTER. Levoton? Miksi olette siitä levoton, Kerttu? + +KERTTU. En tiedä itsekään. Minulla vaan on niin pahoja aavistuksia. + +VALTER (suutelee häntä kädelle). Kerttu, loukkasinko teitä äsken? Te +läksitte itkien luotani. + +KERTTU. Elkää välittäkö siitä. + +VALTER. Te olette vieläkin pahoillanne-- + +KERTTU. Eikös mitä-- + +VALTER. Olettepa, näenhän minä. Oih, mikä pöllö minä olin.--Kerttu-- +voitteko antaa minulle anteeksi, sanokaa! + +KERTTU. Ei minulla ole syytä teitä nuhdella, Valter. Omaa tyhmyyttäni +ainoastaan suren. + +VALTER. Te ette ole lainkaan tyhmä. + +KERTTU. Hyväntahtoisuudesta ette tahdo sitä myöntää. Vähän aikaa sitten +olitte toista mieltä. + +VALTER. Kun olin--vouhka! + +KERTTU. Ei, hyvä Valter, silmäni ovat nyt auenneet.~-Minä näen selvästi +kaikki virheeni ja puutteeni. Ja minä ymmärrän teidän +vastenmielisyytenne minua kohtaan vallan luonnolliseksi. + +VALTER. Te erehdytte. Te ette ensinkään ole minulle vastenmielinen. + +KERTTU. Äsken sen liiankin selvään osoititte. Enkä sitä ihmettele, +sillä toisin ei voinut olla. Yksinkertainen, maalla kasvanut tyttö, +joka oli seurustellut vaan lehmien ja lampaiden kanssa-- + +VALTER. Anteeksi, Kerttu, anteeksi-- + +KERTTU.--jolla ei ollut mitään ulkonaisia etuja-- + +VALTER. Missä olivat minun silmäni, etten niitä äsken huomannut! + +KERTTU.--vaan oli käytöksessään kömpelö-- + +VALTER. Se oli kaikki puvun syy. + +KERTTU.--joka puhui raa'asti-- + +KERTTU. Savon murre--minä en ollut tottunut siihen.--Ei muistella enää +niitä! + +KERTTU.--kuinka voisi sellainen tyydyttää nuorta, sivistynyttä herraa, +joka on seurustellut hienojen, seuraelämään tottuneiden naisten kanssa! + +VALTER. Uskokaa minua, te ette ole semmoinen, joksi nyt itseänne +kuvaatte-- + +KERTTU. Eno teki siinä hyvin väärin, kun hän vastoin tahtoanne koetti +pakoittaa teitä naimisiin minun kanssani. Hänen olisi pitänyt ymmärtää, +että semmoisissa asioissa, jos missään, täytyy itsekunkin saada +vapaasti päättää ja valita. + +VALTER. Vaan jospa minä nyt--vapaasta tahdostani-- + +KERTTU. Antakaa minun puhua loppuun, Valter. Yksin ollessani tuolla +ajattelin suhdettamme ja huomasin sen niin peräti vääräksi, että päätin +kohta täyttää tahtonne ja purkaa kaikki sopimukset. + +VALTER. Mutta minä en siihen suostu, minä pidän niistä kiinni. + +KERTTU. Päinvastoin, se on teidän hartain toivonne, Valter. (Nousee.) +Te olette minusta vapaa nyt. Tästä lähtein olemme vaan serkkuja ja--jos +niin tahdotte--ystäviä. Me eroamme ilman katkeruutta toisistamme, eikö +niin? (Ojentaa hänelle kätensä.) + +VALTER (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä monet kerrat). +Jalomielinen, herttainen tyttö, me emme eroo, minä en päästä sinua +vapaaksi. Sinun täytyy tulla omakseni. + +KERTTU. Mutta, Valter--malttakaa toki mieltänne, emme ole enää +kihloissa. Laskekaa minut irti. + +VALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän! + +KERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki +selvillä.--Jääkää hyvästi, Valter! (Tempaisee itsensä vapaaksi ja menee +paviljonkiin.) + +VALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin--taikka, sama +se, minä tulen sinne. (Koettaa avata paviljongin ovea.) Ooh, hän on +lukinnut oven, hän ei tahdo minua enää nähdä! + +(Kauppaneuvos ja Heikki tulevat perältä.) + +KAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle! Ei minulla mitään +lahjakirjaa ole. + +HEIKKI. Hän sanoi itse jättäneensä sen teille. + +KAUPPANEUVOS. Hän, ja hän, ja hän! Kuka hän? + +HEIKKI. Neiti Sidensnöre. + +KAUPPANEUVOS. No, ja mitä hiivattia teillä on tekemistä neiti +Sidensnören lahjakirjan kanssa? + +HEIKKI. Minä vaadin sen teiltä takaisin ja minulla on siihen oikeus. + +KAUPPANEUVOS. En usko, ennenkuin kuulen sen häneltä itseltään.--Ja +jättäkää minut rauhaan nyt, että saan puhella Valterin kanssa. + +HEIKKI (vetäytyy syrjään). Nähdäänpäs, etkö kohta saa vetää sitä +esille! Mihinkä se Amelie täältä pujahti? + +KAUPPANEUVOS. No, Valter--tulepa nyt tänne! Hyviä uutisia, poikaseni, +hyviä uutisia! Sinulla on merkillinen onni naisten suhteen.--Bertha +heti suostui tuumiisi. Sinä olit sittenkin miellyttänyt häntä. + +VALTER. Bertha? Kuinka? Mitä tarkoitatte, setä? + +KAUPPANEUVOS. Minä tein, niinkuin pyysit, ja kosin Berthaa puolestasi. + +VALTER. Berthaa!? Herra taivaan, mitä te nyt taas teitte, setä? Olinko +minä pyytänyt teitä kosimaan! + +KAUPPANEUVOS. Etkö pyytänyt? Sepä kumma, ettet sinä pyytänyt! + +VALTER. Enhän minä häntä edes tunnekaan. Tuommoinen suuren maailman +nainen--hänestä helposti voi erehtyä--hän tietysti osaa peittää +sisällisen luontonsa--voi, kissa vieköön! Tämäpä vasta harmi! + +KAUPPANEUVOS. Mutta--olethan sinä rakastunut häneen yli silmien ja +korvien? + +VALTER. Ei, setä kulta, ei se ollut rakkautta, hetkellistä, ohimenevää +hurmausta vaan. Kerttua minä rakastan, en ketään muuta, ja häntä minä +nyt pyydän omakseni. Te olette hänen holhoojansa, setä, annattehan te +hänet minulle, jos hän nimittäin itse suostuu minulle tulemaan? + +KAUPPANEUVOS. Ei--kuule nyt, poika, jommallakummalla meistä mahtaa olla +vika tässä päänupussa, muuta en voi ymmärtää. Etkö sinä tuonoin ikään, +tässä samassa paikassa minulle selittänyt, ettet millään mahdilla +suostuisi menemään naimisiin Kertun kanssa. Hän oli tyhmä, melkein +idiootti, hän ei sinua miellyttänyt-- + +VALTER. En tuntenut silloin hänen lämmintä, puhdasta sydäntään, hänen +vienoa, tosinaisellista luonnettaan. + +KAUPPANEUVOS. Mutta hän ei ole tottunut seurustelemaan muuta kuin +lehmien ja lampaiden kanssa-- + +VALTER. Niin, pilkatkaa minua vaan, setä, sen olen hyvin ansainnut. +Myönnän itse, että olin sokea, hassu, narrimainen. Mutta nyt olen +vihdoinkin selvillä itsestäni. Bertha on kyllä kaunis ja hurmaava, +mutta Kertun kanssa minä ainoastaan voin tulla onnelliseksi, häntä +ellen saa omakseni, en huoli kenestäkään. + +KAUPPANEUVOS. Mokomaa huliviliä en ole tässä maailmassa nähnyt. Toinen +rakkaus kymmenen minutin sisään. + +VALTER. Ensimmäinen, setä, ensimmäinen koko elämässäni. Äskeistä ei +oteta lukuun. + +KAUPPANEUVOS. Mutta luuletkos, että minä rupean narriksesi! Viiden +minutin päästä sinä taas muutat mieltä ja minun pitäisi taas tanssia +sinun viulusi mukaan. + +VALTER. Elkää suuttuko, setä! + +KAUPPANEUVOS. Kuule nyt viimeinen sanani: joko sinä menet naimisiin +Berthan kanssa, taikka et saa minulta sinä ilmoisna ikänä et +penniäkään. + +VALTER. Sama se! En pyydäkään rahojanne. Minä heitän koko virkauran ja +muutan Sysmään. Rupean maanviljelijäksi. + +HEIKKI. Elä hupsuttele! Helpommin sinä millä muulla keinolla hyvänsä +rahaa saat. + +VALTER. Ole vait', asia ei kuulu sinuun. + +KAUPPANEUVOS. Itsepähän kärsinee seuraukset. Minä pesen käteni. + +HEIKKI. Minä myös. + +VALTER (koputtaa paviljongin ovea). Kerttu, Kerttu! Armas Kerttu, tule, +että polvillani saan rukoilla sinulta anteeksi tyhmyyttäni. + +KERTTU (tulee entisessä puvussa muuten paitsi että hänellä on Berthan +hattu ja huntu). Tässä olen! + +VALTER. Bertha!? + +KERTTU (nostaa huntua). Katso tarkempaan! + +VALTER. Ei--Kerttu! + +KAUPPANEUVOS. Bertha ja Kerttu samassa persoonassa! + +VALTER. Kuinka? Te olette siis-- + +KERTTU. Hiukan ilveillyt kanssanne. Niin, hyvä serkku, teille annettiin +pieni läksy ennakkoluuloistanne maalaistyttöjen suhteen. + +VALTER. Ahaa--nyt minulle selviää. Te olette rangaissut minua, serkku, +mutta nyt seuraa armo ja rakkaus--eikö niin? + +KAUPPANEUVOS. No, vaan kumpaako sinä nyt pyydät minulta, Berthaa vai +Kerttua? + +VALTER. Kerttua, Kerttua, johan sen sanoin. Armahin, suloisin Kerttu-- + +KERTTU.--joka olet Sysmästä kotoisin-- + +VALTER.--joka olet Sysmästä kotoisin, suostutko tulemaan omakseni? + +KERTTU. Kysytkö sitä nyt oikein vakavalla mielellä? + +VALTER. Aivan vakavalla mielellä? + +KERTTU (veitikkamaisesti). Entäpä jos ruppeen toas hoastamaan Savon +murretta? Mittee sinä siittä sanot? + +VALTER (vetää hänet luokseen). Hoastatpa mittee tahhaan, kunhan voan +oot minun! + +KAUPPANEUVOS. Kas niin! Sanoinhan sen, Kerttu, että sinä kyllä hänet +valloitat. Onnea, teille, lapset! + +HEIKKI. Niin, onnea! Mutta, voi taivaan tapernaakkeli! Aika lailla sinä +annoit vehkeillä kanssasi. Minä sinun sijassasi olisin jo suuttunut. + +TOINI (omassa puvussaan paviljongista). Onpa tässä vähän vehkeilty +erään toisenkin kanssa. (Niiaa.) + +HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä-- + +TOINI (niiaa vielä syvempään). Neiti Sidensnöre, luvallanne. + +HEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te-- + +TOINI (niiaa). Nuori ja kaunis! + +HEIKKI. Ja oikea nimenne? + +TOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä +kanssa. + +HEIKKI. Tämä on--hävytöntä! + +KAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä +pilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia. Mutta +malttakaahan--! + +HEIKKI. Niin--kauppaneuvos on itse ollut heillä liittolaisena. +Unohditte miehisen arvonne. + +KAUPPANEUVOS. Saivat minut narratuksi mukaansa. Mutta se oli +ensimmäinen ja viimeinen kerta. Tästä lähtein lupaan aina uskollisesti +pitää miesten puolta. + +KERTTU. Mutta olipa tää yhtä kaikki vähän sommoo, eikös ollunna, eno? + +[1893.] + + + + + + +SPIRITISTINEN ISTUNTO + +Ilveily yhdessä näytöksessä + + + +HENKILÖT: + +ROUVA TALLQVIST. +HELMI VESTERHOLM, hänen sisarensa tytär. +ROUVA RAMSTEDT. +NEITI TÖRNE. +HERRA ORELL, meedio. +LEHTORI VIRTALA. +RENNE HAMMAR, ylioppilas. +LIISA, palvelija, vanhanpuoleinen, ontuva. + + + +(Tupa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Vasempaan ikkuna. Etulavalla +pitkä leipomapöytä. Helmi leipoo vehnäsiä, joita parilla pellillä on jo +valmiina kohoomassa. Liisa rasvaa uunin luona viimeistä peltiä.) + +HELMI. Meille tulee kiire. Joutuuko uuni? + +LIISA. No, jo tok'. Minä sen lakaisen heti, kun vaan olen rasvannut +tään viimeisen peliin. + +HELMI. Sattuipa meille arvon hyvää hiivaa, kun noin kohottaa. + +LIISA. Ja niin kun se rylläsi jo pytyssäkin, että oli yli laitojen +mennä.--Mutta kuulkaapas, Helmi neiti, se jotain tietää, se. Muistakaa +minun sanoneeni. + +HELMI. Voi jesta, tuota Liisaa! Aina sillä on taikoja. No, mitähän tuo +nyt tietäisi sitten? Antakaapa kuulla! + +LIISA. Naimisia se tietää, niin varmasti kuin minä olen tässä. + +HELMI (nauraen). Naimisia! Vieläkös vain. + +LIISA. Panen vaikka pääni pantiksi. + +HELMI. Jospa hyvinkin Liisa meiltä sitten viedään. + +LIISA. Minäkö? Ehei! Teidät viedään tästä talosta ennen pitkää, uskokaa +jos tahdotte. + +HELMI. Elkää joutavia, Liisa. Enhän minä vielä ole siinä ijässäkään. + +LIISA (tuo peltiä pöydän luokse). Eikö siinä ijässäkään? Vaikka olette +juur' hempeimmillänne. Herran terttu, noita poskia ja noita silmiä! +Enkeliks' teitä luulisi, totta tosiaan. + +HELMI. No niin! Kas vaan, kuinka se Liisa osaa viekastella. + +LIISA. Sanokaapas lystin vuoksi: eikö teitä ole vielä kukaan kosinna? + +HELMI. Tuommoisia nyt kysyttekään.--Eikä ole. + +LIISA. Eikö tosiaan? + +HELMI. No, ei ole, ei. + +LIISA. Katsokaapa minua silmiin.--No, enkös arvannut! Elkää kieltäkö +enää, jo minä tiedän. + +HELMI. Hyi, kuinka olette häijy! + +LIISA. Ja sulhasenkin tiedän. Sanonko, kuka se on? + +HELMI. No, kuka? + +LIISA. Se nuori herra, joka teitä aina saattelee kadulla. + +HELMI. Nuori herra? Mikä nuori herra? + +LIISA. Niin, kas kuinka on olevinaan! Niinkuin ette muka tietäisi. + +HELMI. Sanokaapas, ketä tarkoitatte. + +LIISA. Se se, jonka kanssa tässä tuonoinkin puhelitte portilla. Se +mustasilmänen, solakka nuori herra, jolla on viiksetkin. Kyllä te +arvaatte, vaikka ilman suotta kujeilette. Mikäs sen nimi taas onkaan? +Ham--Hame--Ham-- + +HELMI. Hammar? + +LIISA. Hammar niin justiin. + +HELMI. Ahaa, vai häntä te epäilette semmoisista. Renne Hammaria. + +LIISA. Tunnustakaa pois, hän on kosinut teitä? + +HELMI. Eikä ole, ei! Kaikkia sen Liisan mieleen juohtuukin. + +LIISA. Mutta hän on niissä hommissa, on varmaan. Ette minua saa siitä +uskosta luopumaan sittenkään. + +HELMI (hymähtäen). Kyllä te olette soma.--Mutta laittakaapas nyt se +uuni siellä kuntoon, ne ovat jo ihan liiaksikin kohonneita tuolla +ensimmäisellä pellillä. + +LIISA (ottaa pitkävartisen luudan, kastaa sitä vesiämpärissä ja +lakaisee hiilet pois uunista). Tämä tästä joutuu tuossa paikassa. + +HELMI (leipoo kotvan aikaa ja hyräilee). + +LIISA. Ketäs te nyt ajattelette? + +HELMI (naurahtaen). Ketäpäs minä? En ketään. + +LIISA. Ai, ai, ai, ai, kuinka hyvin te jo osaatte narrata. + +HELMI. Kuulkaapas, Liisa, mistä te sen saitte, että Renne,--että herra +Hammar minua kosisi? + +LIISA. Mistäkö sain? Onhan minulla silmät päässä. + +HELMI. Puhuvatko siitä muutkin? + +LIISA. Puhuvathan ne. + +HELMI. Voi, voi, se on paha asia. + +LIISA. Mitä varten paha? + +HELMI. Niin, nähkääs--jokohan minä nyt teille kertoisin yhtäkaikki--? + +LIISA. Kertokaa pois. Ei se mene sen etemmäksi. + +HELMI. Ja kun te sen kumminkin näytte tietävän.--No, kuulkaa nyt +sitten, Liisa, kuinka asian laita on. Kyllähän Renne ja minä pidämme +toisistamme, mutta se on niin ikävää, kun täti ei voi häntä kärsiä, ja +on hänelle niin vihanen ettei Renne raukka uskalla täällä enää +käydäkään. Sen vuoksihan meidän sitten täytyy puhella kadulla ja +portilla ja missä milloinkin aina satumme tapaamaan toisiamme. + +LIISA. No, ja minkätähden se tätinne ei häntä kärsi? Onhan se niin +pulska poika, että pois tieltä. + +HELMI. Niin, eikös ole sitten? Solakka-vartaloinen ja kaunis, ja +iloinen ja herttainen. Tiedättekö Liisa, hän on niin hyvä, ettei +varmaan koko maailmassa niin, ei ainakaan tässä kaupungissa ole toista +hänen vertaistaan. Voi, voi, kuinka kovasti minä hänestä pidän! + +LIISA. Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten? + +HELMI. Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole +mitään muuta syytä. + +LIISA. Piri--Mitä sanoitte, ettei hän usko? + +HELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä +kuullut? + +LIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on? + +HELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille. + +LIISA. Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt? + +HELMI. Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät. + +LIISA. Ei tuo tok' liene totta. Ei ikinä.--Tai olisikohan tuomiopäivä +ehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä +tapahtuvan. + +HELMI. En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä +lähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi. + +LIISA. Mikä hän on, sanoitte? + +HELMI. Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan. + +LIISA. Ahaa--hän on toisin sanoen noita, loihtija. + +HELMI. Mikä lienee, mokoma. Minä olen sille miehelle niin vihanen, +etten tiedä, mitä hänelle tekisin. Ilman häntä olisi Rennen ja minun +väli ihan selvillä ja kaikki olisi niin hyvin. + +LIISA. Sekö se on se laihasäärinen herra harmaissa housuissa, joka +täällä on viime aikoina näkynyt käyvän tätinne luona? + +HELMI. Se juuri. + +LIISA. Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen +konstin oppinut? + +HELMI. Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta, +vaan on nyt tullut takaisin kotimaahan. + +LIISA. Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa? +Vaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun +mielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia +vehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla. + +HELMI. Renne sille vaan nauraa ja siitähän täti sitten niin suuttui. + +LIISA. Elkääpä olla millännekään. Se suuttumus pian menee ohi. + +HELMI. Voi, Liisa kulta, eihän siinä vielä ole kaikki. + +LIISA. Eikö vielä kaikki? No, herran tähden, kertokaa nyt sitten +loputkin. + +HELMI. Kun henget ovat sanoneet--voi, voi, sehän se juuri on hulluinta. +Hyvä, rakas Liisa, mikähän soppa tästä viimein tulleekaan! + +LIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten? + +HELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin. + +LIISA. Tekö ottaisitte tuon hienosäärisen mieheksenne?--Jo nyt henget +löpisevät turhia. + +HELMI. Sitä minäkin. Mutta täti on saanut päähänsä, että niin tulee +käymään. + +LIISA. Kun olisi joku, joka osaisi panna henget puhumaan toisella +lailla. + +HELMI. Siinähän se on. Mutta kun täällä ei kukaan osaa sitä konstia. + +LIISA. Kissa kaikkiakin! + +RIIKKA (tulee juosten ja tempaa oven auki). Sievään ylös, Helmi neiti! +Rouva kutsui. + +HELMI. Mitä sinne? + +RIIKKA. No, siihen henkipeliin. Joutukaa nyt, siellä teitä odottavat. + +HELMI. Ketkä? + +RIIKKA. Rouva Ramstedt, neiti Törne ja herra Orell-- + +LIISA. Käske heitä menemään hiiteen. + +RIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei +teidän auta kieltäytyä. + +HELMI. Sano tädille, että minä en pääse, en mitenkään, kun leivät eivät +vielä ole uunissakaan. + +RIIKKA. Saattaahan se Liisakin ne paistaa. + +LIISA. Ooho? Vai minä ne ottaisin vastuulleni? En ensinkään, liputa +vaan tiehesi siitä. + +RIIKKA. Te ette sitten tule? + +HELMI. En. + +LIISA. Ei pääse leipomiselta. Johan sen kuulit. + +RIIKKA. Mutta saatte te taaskin toria, jahka vieraat ovat menneet. +(Juoksee pois.) + +HELMI. Vähät siitä, ennemmin minä toki niitä kestän. + +LIISA. Nyt alkakaa tuoda peltiä uuniin. + +HELMI. Eihän se vaan liene liian tulinen. Jos vielä palavat meidän +vehnäset, niin annetaan minulle kahdenkertaiset torat. (Asettaa peltiä +lapiolle, jolla Liisa työntää ne uuniin.) + +LIISA. Eivät pala. Kyllä minä takaan. + +HELMI. Hiljaa nyt Liisa, varokaa ettei pelti kolahda, silloin ne kohta +laskeutuisivat. (Kumartuu katsomaan uuniin, kun Liisa asettaa sinne +peltiä, menee sitten ja tuo toiset pellit, jotka samoin pannaan +uuniin.) + +LIISA. Kas niin, olkoot nyt siellä herran rauhassa puoli tuntia. +(Asettaa suupellin kohdalleen.)--Mutta saapas nähdä, eikö tule rouva +kohta teitä hakemaan täältä. Minusta ihan tuntuu siltä. + +HELMI. Eihän tuo toki tulle!--Ja vielähän minulla on työni kesken. +Kaapinpulla leipomatta. (Kaapii veitsellä pytyn reunat.) Ohoo--täältä +tulee meille hyvät maistiaiset, Liisa. + +LIISA. Kuulkaa,--nyt siellä kohoo joku rappusia ylös. + +HELMI. Kohotkoon vaan. Minulla ei ole aikaa henkien kanssa +seurustelemaan, sen hän saa itse nähdä. (Hieroo kaikin voimin taikinaa, +selin oveen.) + +RENNE (tulee sisään). Päivää, Helmi! + +HELMI. Jumala sinäkö se olitkin, Renne? Kuinka sinä uskalsit tulla +tänne? Ajatteles, jos sattuisivat näkemään sinut ikkunasta. + +RENNE (reippaasti). Kun näkivät niin näkivät. Ei he kumminkaan ilenne +tulla minua pois ajamaan. Vai mitä luulet? + +HELMI. Siihen ei ole takeita. Ja tiedätkös, täti saattaa olla täällä +minä hetkenä hyvänsä. + +LIISA. Ei huoli pelätä. Minä menen vahtimaan. (Menee ulos.) + +HELMI. Mistä tiesit että minä olin täällä? + +RENNE. Tyttö kertoi tuolla pihalla. Ja löyhkeliinin sanoi olevan siellä +tätisi luona. No, mitäs muuta, minä tänne. + +HELMI. Mutta hyvänen aika-- + +RENNE (ottaa häntä vyötäisistä ja pyörittää ympäri). Hyvänen aika, +hyvänen aika--Mitä sinä hätäilet--ei tässä ole vaaraa pikkuistakaan-- + +HELMI. Eläpäs,--eläpäs--Noo, Renne sinä, ole nyt hurjastelematta. + +RENNE. Hurjastellaan pois, niinkauvan kuin olemme nuoria, vanhoilla +päivillä on kyllä aikaa viisastella. + +HELMI. Vehnäset palavat uuniin. Herkiä! + +RENNE (Pitää häntä vielä kiinni vyötäisistä). Ei ne pala. Sinä narraat. + +HELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa. + +RENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa? +Minulleko antaaksesi. + +HELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee. + +RENNE. Entä sitten? + +HELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään? + +RENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme +»näinikään». + +HELMI. Selität? Millä tavalla? + +RENNE. Sanon niinkuin asia on: että sinä rakastat minua ja minä +rakastan sinua ja sen vuoksi meitä niin ihmeesti haluttaa olla näin +sylekkäin. + +HELMI. Ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu? + +RENNE. Ehkä antaisi hän meille siunauksensa. + +HELMI. Vieläkös! Hän ajaisi sinut pois. Niin, sen hän tekisi. + +RENNE. Ajakoon vaan. Ja ajakoon sinut myös, niin lähdemme yhdessä. + +HELMI. Minnekä? (Irtaantuu.) + +RENNE. Minne hyvänsä. »Maa suur' ja avara», lauletaan virsikirjassa. + +HELMI. Elä! Luuletko, että minä läksisin maata maailmaa kuljeksimaan +sinun kanssasi? Eo-ho! Heittäisit vielä. (Vetäytyy kauvemmaksi.) + +RENNE. Kuinka sanoit? + +HELMI. Etkö kuullut? + +RENNE. Korvani varmaankin valehtelivat. Sanopa uudelleen. + +HELMI. Enpäs sano. + +RENNE. Ettäkö minä sinut heittäisin? Niinkö se oli? + +HELMI. Sinnepäin se vivahti. + +RENNE. Siitä sinun sietää saada rangaistus. (Tavoittaa häntä kiinni.) + +HELMI (Pakenee pöydän taakse). Renne--Sinä olet aina niin pahankurinen. +Ellet ole siivolla, niin pakenen ylös tädin luokse. + +RENNE. Sitä sinä et tee. + +HELMI. Menenpä uhallakin, kosk' et tottele. + +RENNE. Tiedätkös, mitä silloin tapahtuu? + +HELMI. Sinä karkaat tiehesi, mutta karkaa vaan. + +RENNE. Oho! Tämä poika ei ikinä karkuun lähde. + +HELMI. No, mitä pahaa sinä sitten keksit? + +RENNE. Ottaisin vehnäset kaikki uunista ja söisin ne suuhuni. + +HELMI. Elä, elä--! Et toki jaksaisi kaikkia syödä.--Ei, heretään nyt +pois, Renne hyvä, kuule, ole kiltti. Meillä olisi niin paljon +puheltavaakin. + +RENNE. No, koska sinä pyydät noin kauniisti, niin--olkoon menneeksi. + +HELMI. Ja istutaan oikein ihmisiksi, eikö niin? Sinä tuonne ja minä +tänne. + +RENNE. Ettäkö pöydän nurkka väliin? Saisit sinä tulla likemmäksikin. + +HELMI. Paremmin voimme keskustella, kun olemme vähän etäämmällä. Renne +kulta, koeta nyt olla vakava. Ei tiedä, milloin taas saamme tavata +toisiamme. + +RENNE. Anna minulle edes kätesi. + +HELMI. Enkä anna, kun ne ovat taikinassa. + +RENNE. Anna minulle kätesi, minä sanon! + +HELMI. No, no, älä äyski, Jumalan luoma. Tuossa saat. + +RENNE. Molemmat, molemmat. No niin, nyt voit alkaa. + +HELMI. Maltatko jo kuunnella? + +RENNE. Sinua kuuntelen vaikka ikäni. (Suutelee hänen käsiään.) + +HELMI. Katsos nyt, ethän sinä rupeakaan vakavaksi. + +RENNE. No, herran poika!--Oikeinko minun pitää murjottaa? + +HELMI. Voisithan kerran olla silmänräpäyksen aikaa vehkeilemättä. + +RENNE. Nyt olen ihan toimessani. Mutta sano pian mitä on sydämmelläsi. + +HELMI. Tämä meidän suhteemme, Renne, eikö se sinua jo huolestuta? + +RENNE. Ei ensinkään. Riemastuttaa vaan. + +HELMI. Niin, mutta ajatteles-- + +RENNE. Ajattelenhan minä: että sinä löysit minut ja minä löysin sinut +ja että meistä tulee onnellisimmat ihmiset maan päällä. + +HELMI. Niin, vaan eihän tätä tämmöistä voi kauvan kestää. + +RENNE. Tätä tämmöistä kestää kolme vuotta. Siksi tulen minä valmiiksi, +saan viran ja perustan oman kodin, jonne vien sinut ikuisiksi ajoiksi. + +HELMI. Ja kolme vuottako meidän pitäisi tätä salata tädiltä ja kaikilta +ihmisiltä? + +RENNE. Ahaa--sekö salaperäisyys sinua vaivaa? + +HELMI. Se juuri. Kun pitäisi teeskennellä ja olla, enkä minä osaa, en +vaikka mikä olisi. Ihmiset nyt jo huomaavat, että on jotakin ja +rupeavat vetelemään. Ja luuletkos, että voin silloin kieltää? Vielä +vain. Liisallekin äsken ikään täytyi tunnustaa totuus. + +RENNE. Mitäs se haittaa. Siitähän Liisa ymmärsi laittautua pois ja +jättää meidät rauhaan. + +HELMI. Niin, niin. Vaan hän kertoo muille, näes, ja meistä ruvetaan +juoruamaan. + +RENNE. No, mitäs muuta--me menemme kihloihin, oikein julkikihloihin, +sillä se on autettu. Lähetämme kihlakortit ympäri, ilmoitamme +sanomalehdissä ja kävelemme käsikynkkää kadulla. Eikös niin? + +HELMI. Mutta mitäs täti sanoo? Joka on sinulle niin vihanen tätä nykyä +että--! + +RENNE (iloisesti). Hän leppyy! Annahan olla, kun minä tästä rupean +hieromaan ystävyyttä henkien kanssa. + +HELMI. Kuule, Renne, sinä et saa kujeilla tädin kustannuksella, minä en +suostu siihen. + +RENNE (koettaa vetää häntä luokseen). Sinulla ei ole sanan valtaa. + +HELMI (vastustelee). Minullako ei sanan valtaa? Sepä kumma! + +RENNE. Ei tässä asiassa. Minä saan kujeilla hiukkasen yhtä hyvin kuin +muutkin henget, jos niin sattuu. Herran poika, olenhan minäkin henki, +jos kohta minulla pohjalastina on lihaa ja verta. Eikös niin? Tule nyt +jo tänne,--eläkä ponnistele vastaan. + +HELMI. Elä, Renne hyvä, elä minulla on niin paha omatunto. + +RENNE. Paha omatunto? Mistä? Oletko sinä valehdellut, varastanut, +murhannut--? + +HELMI. En, vaan sinä kun aina pyrit minua syleilemään ja suutelemaan. +Ajatteles, mitä täti sanoisi, jos tietäisi? Hyvänen aika, minä vallan +kauhistus. + +RENNE (vetää hänet nauraen luokseen). Sinä olet lapsi, ja sinulla on +kovasti typerä omatunto. + +HELMI. No, Renne, Renne--mitä tuo nyt on--Renne-- + +RENNE. Sinun omaatuntoasi pitää kasvattaa ja karaista-- + +HELMI. Renne, minä en tahdo, kuuletko--(Renne suutelee häntä.) + +HELMI. Renne--hyi, sinä olet niin ilkeä, että--! + +RENNE. Myönnetään, myönnetään--(Pyrkii uudelleen suutelemaan häntä.) + +LIISA (äkkiä ovesta). Tulevat, tulevat! + +HELMI (hyppää ylös hämillään ja pahoillaan). Katsos nyt! + +RENNE. Ketkä tulevat? + +LIISA. Rouva ja se hienosäärinen ja koko joukko, rouva Ramstedt, neiti +Törne ja (kääntyy Helmiin)--ellen pahasti erehtynyt niin siellä oli +lehtori Virtala mukana. Semmoinen sakeapartanen--se ei voinut olla +kukaan muu. + +HELMI. Jumala--mitä nyt teemme? + +RENNE. Mitäs muuta--minä esittelen heille morsiameni. + +HELMI (hätäisesti). Ei, ei--! + +RENNE. Vaan mitäs sitten? + +HELMI. Voi, jos sen tietäisin! + +RENNE. Lähdenkö pois pää pystyssä ja nostan heille hattuani ohimennen? + +HELMI. Ei taivaan tähden! + +LIISA. Minä sanon: nouskaa tuonne uunille. + +RENNE. Piiloonko? Hyi! + +LIISA. Ei auta muu. + +RENNE. Näkymättömäksi hengeksi? Sepä ei olisi hulluinta. + +HELMI. Renne--ei mitään kujeita. Muista! + +RENNE. Var tyst sinä ja anna minun toimia. (Sieppaa lakanan erään +korvon päältä.) Tuossa kapine, joka kenties on tarpeen. + +LIISA. Voi minun päiviäni kun sahtikorvosta otti peitteen. + +RENNE (nousee uunille). Ei se mitään, Hakekaa siihen toinen peite +sijaan. + +LIISA. Niin, mistä sen nyt saan. (Menee.) + +HELMI. Renne, Renne, sinä teet meidät onnettomiksi. + +RENNE. Ojenna minulle pärettä tänne ja tulitikkuja. + +HELMI. Mitä sinä niillä? + +RENNE. Joutuun, joutuun, eläkä kysele. + +HELMI. Tässä.--Voi, Renne--! + +RENNE. Mene leipomaan sinä, ja ole voihkimatta. Tässä ei ole +hätäpäivää. + +HELMI (menee leipomaan). Me olemme hukassa, Renne!--Kuuletkos, nyt ne +tulevat! + +RENNE. Tui, tui, Helmi, tui, tui! + +HELMI. Hiljaa! Oletkos hullu! + +RENNE. Huh, huh, kuinka täällä on kuuma. Ihan minä palan totta +totisesti. + +HELMI. Mene edes etemmäksi, ettet näy... + +RENNE. Uu piiloon, Helmi, uu piiloon, äsäsäs! + +HELMI. Hyvä, rakas Renne, nyt ne nousevat portaita ylös. + +RENNE. Pahuus! Tuo uuni on niin hiton tulinen-- + +HELMI. Minua ihan pyörryttää. + +RENNE. Ja minua polttaa-- + +HELMI. No nyt siunaa ja varjele! (Seisoo selin oveen ja hieroo +vehnätaikinaa kaikella voimallaan.) + +RENNE. Moron, moron! + +(Rouvat Tallqvist ja Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori +Virtala tulevat. Rouva Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori +Virtala tervehtivät Helmiä.) + +HERRA ORELL. Kun te ette tullut meidän luoksemme, niin me tulimme +teidän luoksenne. + +LEHTORI VIRTALA. Luulitte meistä pääsevänne niin helposti, neiti +Vesterholm. Ehei, teidän täytyy olla mukana nyt, ei auta mikään. + +HERRA ORELL. Henget sen vaativat. Äsken kun alotimme istuntoa tuolla +ylhäällä, naputtelivat ne vaan: »Helmi tänne, Helmi tänne.» Tulee +sitten sana, ettei hän pääse, hän leipoo alhaalla tuvassa. Mutta +silloinkos alkavat koputtaa, että jymähtelee huone: »menkää tupaan, +menkää tupaan!» Ette suinkaan henno meitä ajaa pois, neiti Helmi? + +ROUVA TALLQVIST. Ei tule kysymykseenkään! Vai ajaa pois! Kun minä +kerran olen tuonut teidät tänne. + +HELMI. Kyllä minä nyt jo pääsenkin ylös. + +HERRA ORELL. Ei, meillä oli aikomus pitää istunto täällä, se arvatenkin +oli henkien tarkoitus. Sen vuoksi toimme jo verhotkin muassamme. + +HELMI. Mutta eihän se käy laatuun. Hyvä täti, eihän se käy laatuun? + +ROUVA TALLQVIST. Miks'ei? En minä tiedä, että mikään estäisi. Onhan +täällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta-- + +ROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska +henget kerran niin tahtoivat. + +HERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne +leipävartaasen? + +ROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti. + +HELMI. Hyvä täti--täällä on varmaan häkääkin. + +ROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? (Haistelee.) Ei ole--ei ensinkään--olkaa +ihan rauhassa. Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka. + +HELMI. Siellä ylhäällä olisi kaikin puolin parempi. + +ROUVA TALLQVIST. Miksi et sitten tullut sinne, vaikka laitoin hakemaan? + +HELMI. Niin, kun minulla oli tämä leipominen. + +ROUVA TALLQVIST. Leipominen! Tyhjiä verukkeita. Sano vaan suoraan: sinä +et tahtonut tulla. Ja kyllä minä tiedän, mikä siihen syynä on. Tiedän +vallan hyvin. + +HELMI. Etten usko spiritismiin. + +ROUVA TALLQVIST. Ja minkä tähden sinä et usko? Sentähden vaan, että +Renne Hammar sitä halveksii ja pilkkaa, ja tietysti sinun silloin +täytyy tehdä samoin. Kuinkas muuten. Onhan hän sinun mielestäsi viisain +ja järkevin mies maailmassa, vaikka onkin vaan tuommoinen-- +poikanulikka. Niin, niin, niin, niin! Elä yhtään väitä vastaan. Renne +Hammar on hävytön poikanulikka, joka ei muuta tee kuin pilkkaa +vanhempia ihmisiä. Mutta jos hän sillä luulee jotain voittavansa, niin +hän suuresti erehtyy, sen sanon! + +(Muutamia kovia kolauksia kuuluu uunilta.) + +NEITI TÖRNE. Mikä se oli? + +ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! + +ROUVA TALLQVIST. Aivan kuin henkien naputuksia. Tavallista kovempia +vaan. + +HERRA ORELL. Kummallista. Joko ne alkaisivat, ennen kuin on tehty +kysymyksiäkään? Mutta semmoista kyllä tapahtuu joskus. + +LEHTORI VIRTALA. Joku varmaankin löi seinään tuolla ulkona. + +NEITI TÖRNE. Niin, niin! Te olette oikeassa, lehtori. Joku varmaankin +löi seinään. + +ROUVA TALLQVIST. Lehtori Virtala on semmoinen epäilijä. Katsokaa vaan, +ettemme sulje teitä pois istunnostamme. + +HERRA ORELL. Pidetään hänet nyt mukana tämä kerta, koska hän on +luvannut olla passiivinen. Meidän tulisi voittaa ihmisiä puolellemme. + +NEITI TÖRNE. Ja lehtori Virtalan me ihan varmaan voitamme. Niin, niin, +lehtori, teidät me valloitamme vielä! (Uhkailee sormellaan.) + +LEHTORI VIRTALA. Jokohan? + +NEITI TÖRNE. Saattepa nähdä, saattepa nähdä. Jahka herra Orell vaan on +laittanut komeronsa valmiiksi, että pääsemme alkamaan. (Taputtelee +käsiään.) Voi, voi, se on niin hauskaa! Ette usko, lehtori, kuinka se +jännittää... Kun saa tietää tulevaisuutensakin. + +LEHTORI VIRTALA. Oletteko te, neiti Törne, saanut tietää +tulevaisuutenne? + +NEITI TÖRNE. Olen, olen! + +LEHTORI VIRTALA. No mitä siitä ennustivat. Saako kuulla? + +NEITI TÖRNE (peittää silmiään, teeskentelee ujoutta). En minä ilkiä +kertoa en, en, vaikka mikä olisi. + +LEHTORI VIRTALA. Sanoivatko että joudutte naimisiin? + +NEITI TÖRNE. Kuinka te sen arvasitte? + +LEHTORI VIRTALA. Ei tuo ollut vaikeata. Tietysti henget ennustavat +naimista kaikille naimattomille. + +NEITI TÖRNE. Kaikille? En usko että kaikille. Niille ainoastaan, jotka +todella joutuvat naimisiin. + +ROUVA RAMSTEDT. Minua vähän pelottaa, kun en koskaan ole ollut mukana +ennen. Luuletteko, herra Orell, että ne nyt tulevat ilmestymään-- +tarkoitan oikein noin haahmossa-- + +HERRA ORELL. Eihän sitä tiedä ennen kuin näkee. Mutta toivotaan +parasta. + +ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele--minua jo vapisuttaa. + +LEHTORI VIRTALA. Eikö olisi parasta, että lähtisitte pois ajoissa, +rouva Ramstedt? Varovaisuuden vuoksi. Saattaisi vaikuttaa teihin +pahasti. + +ROUVA RAMSTEDT. Ei, ei, en minä malta lähteä. Tahdon minä nähdä yhtä +kaikki. + +ROUVA TALLQVIST. Olkaa huoletta, rouva Ramstedt, ei se ole hirveätä +ensinkään. Niin, ensikerran tietysti hiukan kammottaa mutta sitten +siihen tottuu.--Joko voimme alkaa, herra Orell? + +HERRA ORELL. Riippuu neiti Helmistä. Minä puolestani olen valmis. + +ROUVA TALLQVIST. Mitä sinä viivyttelet, Helmi? Ala joutua! + +HELMI. Antakaa minun olla poissa, täti. + +HERRA ORELL. Poissa? Ei millään tavalla. Silloin ovat minun voiman +myöskin poissa. + +HELMI. Kätenikin ovat taikinassa, en minä voi tulla. + +ROUVA TALLQVIST. Pese ne, lapsi kulta, tuolla uunin luona. Herrasväki +kyllä suo anteeksi--näin poikkeustilassa-- + +ROUVA RAMSTEDT. Tietysti, tietysti, Ole ihan vapaudessasi, Helmi. + +NEITI TÖRNE. Me emme katso sinne päinkään. + +(Helmi pesee käsiään toisella puolen uunia.) + +(Renne kurottaa päätään uunilta ja nykäisee päreellä hänen päätään.) + +HELMI. Ai--! + +ROUVA TALLQVIST. Mikä tuli? + +HELMI. Ei mikään. Ilman minä vaan--(tekee varoittavia merkkiä Rennelle. +Kotvan aikaa mykkää näyttelemistä Rennen ja Helmin välillä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, kuinka minua pelottaa! + +LEHTORI VIRTALA. Eikö se häiritse henkien ilmestymistä, jos pelätään ja +säikytään? Hermostuneita naisia ei pitäisi olla läsnä. + +ROUVA TALLQVIST. Epäilijät ovat pahempia. Varokaa vaan, lehtori, +itseänne. + +NEITI TÖRNE. Olkaa huoletta, rouva Tallqvist, hän niin hämmästyy, ettei +kykene hiiskumaan mitään. + +ROUVA TALLQVIST. No, Helmi, kuinka kauvan sinä niitä hankailet siellä? +Jo kait ne nyt ovat puhtaat? + +LEHTORI VIRTALA. Tulkaa pois istumaan tekin, neiti. Ollaan nyt kerran +mukana me molemmat epäilijät. + +HERRA ORELL. Täällä on teidän paikkanne, neiti Helmi. Istukaa, olkaa +niin hyvä. Ottakaa kaikki toisianne kädestä. + +ROUVA TALLQVIST. No, nyt se alkaa. + +ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, tulevatko ne jo esille? + +NEITI TÖRNE. Ei ne tee mitään, elkää pelätkö. + +ROUVA TALLQVIST. Nyt tehkää kysymys, herra Orell. + +HERRA ORELL. Mitä kysyisimme ensiksi? + +NEITI TÖRNE. Minä sanon--! + +HERRA ORELL. Noo--? + +NEITI TÖRNE (ujostelevinaan). Niin--en minä sentään tiedä.-- + +HERRA ORELL. Joutukaa, joutukaa-- + +NEITI TÖRNE. Ajattelin että--jos noin ilman aikojaan vaan-- + +HERRA ORELL. Mitä sitten? + +NEITI TÖRNE. Kysyisitte: milloin minä joudun naimisiin? + +HERRA ORELL. Kysytään ensin, joudutteko te naimisiin. + +NEITI TÖRNE. Niin, kysykää, joudunko minä naimisiin. + +LEHTORI VIRTALA. Mutta senhän te jo tiedätte, neiti Törne. Olettehan jo +kerran ennenkin sitä kysynyt. + +ROUVA TALLQVIST. Vai kerran! Monta monituista kertaa sitä jo on +tiedusteltu. Mutta sama se. Kysytään vaan vieläkin. + +HERRA ORELL. No, siis! Vastaa meille henki, tuleeko neiti Törne +menemään naimisiin? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. +(Kaksi lyöntiä kuuluu uunilta.) + +ROUVA RAMSTEDT. Jess siunatkoon! + +ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä vaan. Kieltävä vastaus. + +NEITI TÖRNE. Se keskeytyi. Olisi kyllä lyönyt kolmannen kerran, mutta +rouva Ramstedt kun huusi.--Kysykää uudelleen, herra Orell. + +HERRA ORELL. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä, ei se siitä parane. + +ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei ainakaan tarvitse minua syyttää. + +NEITI TÖRNE. Tepä ette nyt sanonutkaan, kuinka monta kertaa niiden tuli +lyödä.--Jospa niille tuli siinä erehdys. Kysykää vielä kerran, herra +Orell. + +ROUVA TALLQVIST. No, hyvät ihmiset, yhtä ja samaa. + +NEITI TÖRNE. Eihän siinä kauvan viivy. + +HERRA ORELL. Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. Tuleeko +neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Siinä se nyt on. Uskotteko nyt viimeinkin. + +LEHTORI VIRTALA. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kun ne ennen ovat +vastanneet myöntävästi? + +ROUVA TALLQVIST. Mistä te sen tiedätte? + +LEHTORI VIRTALA. Neiti Törne itse sanoi. + +ROUVA TALLQVIST. Hm.--Neiti Törne on kenties--ymmärtänyt väärin. + +NEITI TÖRNE (pahoillaan). Enpähän! Viimekin kerran kuului selvään kolme +lyöntiä-- + +HELMI. Tämä henki kenties narraa. Eihän niihin aina ole luottamista. + +NEITI TÖRNE. Niin--jospa tämä tosiaan onkin joku kelvoton henki. +(Jymähtäviä lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Siunatkoon! Mikä sille nyt tuli? + +HERRA ORELL. Te suututitte sen epäilyksillänne.--Hiljaa! (Lyönnit +lakkaavat.) + +ROUVA TALLQVIST. Kysytään nyt jotain muuta. Helmistä esimerkiksi. + +HELMI. Ei, ei, minä en tahdo. + +ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! Sinun tahtoasi ei kysytä. + +HERRA ORELL. Vastaa meille henki: Meneekö neiti Helmi Vesterholm pian +kihloihin? (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Menee! Menee kihloihin! Helmi lapseni, kuulitko sinä? + +HELMI. Voi, täti--ei se ollut mikään henki ei varmaankaan. + +ROUVA TALLQVIST. Eikö henki? Etkö sinä kuullut--? + +HELMI. Kuulinhan minä, mutta-- + +ROUVA TALLQVIST. No, ja mikä siellä olisi kolistellut, ellei henki? + +HELMI. Jos lienee ollut--niin, jos lienee ollut rotta. + +LEHTORI VIRTALA. Aivan niin! Rotta se oli! Selvästi--siinä ei ole +epäilemistäkään. Rotta se oli. + +NEITI TÖRNE. Rotta se oli! Niin, niin, rotta se oli. Ja rotta se siellä +äskenkin naputteli, kun minulle kysyttiin. Ettekö usko? + +ROUVA TALLQVIST. Ei, minä en usko, että se oli mikään rotta, sillä +meillä ei ole rottia koko talossa. + +NEITI TÖRNE. Ei rottia? Voi, voi, niitähän on joka paikassa. + +ROUVA RAMSTEDT. Mutta rottapa ei pidä senlaista ilvettä keskellä +päivää, kun ihmisiä on sisässä, se on mahdotonta. + +ROUVA TALLQVIST. Sanokaas muuta! Ja säännöllisiä vastauksiako ne +naputtelisivat? + +LEHTORI VIRTALA. Minä vaan en pääse epäilyksistäni. Jos herrasväki +sallii, niin minä kesken kaikkea nousen tuonne uunille katsastamaan. +Sillä sieltäpäin minusta naputus kuului. + +HELMI. Ei, ei! Elkää menkö, elkää--minä pyydän, lehtori, elkää menkö! + +LEHTORI VIRTALA. Miksi panette vastaan, neiti Vesterholm? Antakaa minun +ottaa asiasta selko. + +HELMI. Ei, jättäkää,--te vaan suotta nuhraisitte vaatteenne siellä. + +LEHTORI VIRTALA. Ooh--se ei tee mitään. + +HELMI. Elkää menkö, hyvä lehtori, elkää menkö--siellä, siellä ... ne +voisivat tehdä teille pahaa. + +LEHTORI VIRTALA. Ne? Ketkä ne? Rotat? + +HELMI. Ei, ei, henget, minä tarkoitan. + +LEHTORI VIRTALA (nauraen). Henget! Siis te uskotte kumminkin. Tekin, +neiti Vesterholm! Te uskotte henkiä! + +ROUVA TALLQVIST. Niin, miks'ei hän uskoisi? Parempi hänen on luottaa +tätiinsä kuin tuohon hulttioon, tuohon Hammariin--(Kiihkeätä kolkutusta +uunilta.) + +HERRA ORELL. Henget käyvät levottomiksi. Minkä tähden keskeytettiin +istunto? Tämmöistä häiriötä te tuotatte, lehtori Virtala. + +LEHTORI VIRTALA. No, kas niin. Vai minun syykseni se nyt pantiin. + +ROUVA TALLQVIST. Istukaa nyt rauhassa. Voittehan tutkia sitten +jälestäkinpäin. + +LEHTORI VIRTALA. Niin kuin tahdotte, niin kuin tahdotte. + +HERRA ORELL. Ettekä saa puhua enää mitään. + +LEHTORI VIRTALA. Minä vaikenen kuin muuri. + +ROUVA RAMSTEDT. Kysytään nyt, kuinka pian neiti Helmi menee kihloihin? + +HERRA ORELL. Joko neiti Helmi kuinka pian menee kihloihin? Joko tänä +päivänä? (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Vielä tänä päivänä! Ajatelkaas! Vielä tänä päivänä! +Mutta--jospa hän jo onkin salakihloissa? Kysykääpäs? + +HELMI. Ei kysytä enää minusta. Kysytään nyt jo muistakin. + +NEITI TÖRNE. Ahaa, Helmi--sinä säikähdit. Mitä se tietää? Nyt kysytään +uhallakin. + +ROUVA TALLQVIST. Se on tarpeeton kysymys. Ei hän ole salakihloissa. + +ROUVA RAMSTEDT. Antakaa meidän kysyä yhtä kaikki. Huvin vuoksi. + +ROUVA TALLQVIST. No, jos haluttaa, kernaasti minun puolestani. + +HERRA ORELL. Onko neiti Helmi Vesterholm kenties salakihloissa? (Kolme +lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Kolme lyöntiä! Ooh! + +ROUVA TALLQVIST. Se ei ole totta. Nyt mahtoi tulla joku erehdys. + +ROUVA RAMSTEDT. Onko sulhanen läsnä? Kysytään, onko sulhanen läsnä. + +HERRA ORELL. Onko sulhanen läsnä? (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei meidän tarvitse enempää kysyä. Nyt tiedämme jo! +Ei auta kieltää. Neiti Helmi, herra Orell! Toivotan onnea! Henget +julkaisivat teidän kihlauksenne. Onnea, onnea vaan! + +NEITI TÖRNE. Niin, onnea! Minäkin toivotan onnea! + +LEHTORI VIRTALA. Saanko luvan--? + +HERRA ORELL. Olen aivan ymmällä-- + +HELMI. Ei, ei, ei suinkaan-- + +ROUVA TALLQVIST. Minä vakuutan--(Tulisoihtu häilyy edestakaisin uunilla +ja kolkutuksia kuuluu.) + +ROUVA RAMSTEDT (huudahtaa). Herrajumala--katsokaa, katsokaa! Nyt ollaan +hukassa! + +ROUVA TALLQVIST (hillityllä äänellä). St--hiljaa! Mainiota. Herra +Orell, tästä tulee erinomaisen onnistunut istunto. + +HERRA ORELL. Ooh, minusta menee voimia--minä menehdyn. + +ROUVA TALLQVIST. Koettakaa kestää,--kaiken mokomin. + +ROUVA RAMSTEDT. Minä pyörryn-- + +NEITI TÖRNE. Rotat eivät ainakaan tuota tee. Vai mitä luulet, Helmi? + +HELMI. Lopetetaan jo tämä istunto. + +ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! + +HERRA ORELL (heikolla äänellä). Te puhelette niin paljon. + +LEHTORI VIRTALA. Minä en ainakaan ole suutani avannut. Olen pelkkänä +silmänä ja koreana. + +ROUVA TALLQVIST. Ollaan hiljaa--hiljaa--nyt se jo sammuu. + +HERRA ORELL. Ooh--ooh--ooh! + +ROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell? + +HERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia. + +ROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan +levänneet? + +HERRA ORELL. En jaksaisi enää. + +NEITI TÖRNE. Pikkuisen vielä, herra Orell. Kenties ilmestyisi meille +haamujakin. + +ROUVA RAMSTEDT. Haamuja? Ei--kuulkaa--silloin minä pakenen. Haamuja-- +huuh--hirveätä. Ei, ei, minä säikähtäisin kuoliaaksi. + +HELMI. Minäkin pakenen-- + +HERRA ORELL. Ei, istukaa. Neiti Helmi, henget eivät teitä nykäisekään, +minä vastaan siitä. + +ROUVA RAMSTEDT. Niin, te suojelette häntä, mutta kukas minua suojelee? + +LEHTORI VIRTALA. Minä sen teen, rouva Ramstedt, luottakaa minuun. + +ROUVA RAMSTEDT. Onkos teillä valtaa niiden ylitse? + +LEHTORI VIRTALA. On kyllä, olkaa huoletta. + +ROUVA TALLQVIST. Minä tahtoisin vielä selitystä,--herra Orell, ettekö +ole jo levännyt tarpeeksi? + +HERRA ORELL. Mihin tahtoisitte selitystä? + +ROUVA TALLQVIST. Siihen äskeiseen. Luulen että se kumminkin oli +erehdys. Ei Helmi ole salakihloissa. + +HERRA ORELL. Vastaa meille henki toden totta: Onko neiti Helmi +Vesterholm salakihloissa? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä +kaksi. (Kolme lyöntiä.) + +ROUVA TALLQVIST. Kenen kanssa? Kuka on sulhanen? + +HERRA ORELL. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.) + +HERRA ORELL. Ei vastaa. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.) + +HERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu +lennähtää piirin keskeen.) + +HERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta! + +ROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian. + +HERRA ORELL. »Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta, +jos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist +suostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.» + +ROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun. + +LEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka +sulhanen onkaan. + +ROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä. + +LEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta? + +NEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua. + +ROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää +olevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin. + +NEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän. + +ROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista. + +HERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva +Tallqvist? + +ROUVA TALLQVIST. Tehkää se. + +HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille +sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän +toimenpiteitänne. + +ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen +on, niin kuin luulen, herra Orell itse. + +LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma +nähdä. + +ROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä +tiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle. + +LEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki? + +ROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut. + +ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi? + +NEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava. + +ROUVA RAMSTEDT. Hyvä se edes. (Kolkutusta kuuluu.) + +HERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin +paljon. + +RENNE (ilmestyy haamuna uunille). + +ROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa--ooh! + +NEITI TÖRNE. Herra juumala! + +ROUVA RAMSTEDT (parkaisee ja peittää silmänsä). Voi, minä hullu, voi +minä hullu, kun jäinkin tänne! + +HERRA ORELL. Ooh, kuinka tämä vie minulta voimia, ooh, ooh--! + +ROUVA TALLQVIST. Nojautukaa minuun, herra Orell. + +HELMI. Voi, voi, mitä tuo nyt on. Herkiä siellä jo kujeilemasta. + +ROUVA TALLQVIST. Vaiti, mitä ajattelet? Henkiäkö sinä onneton rupeat +nuhtelemaan? Katso vaan, kuinka sinun käy vielä lopulta. + +HELMI. Hyvä täti, lähtään pois. Minä ainakin juoksen tieheni. + +ROUVA TALLQVIST. Koetapas--koetapas hievahtaakaan paikaltasi. + +HELMI. Voi, voi--! + +NEITI TÖRNE. Se tulee tänne, se tulee tänne! (Parkaisee.) + +ROUVA RAMSTEDT (parkuu). Lehtori, lehtori-- + +LEHTORI VIRTALA. Elkää hätäilkö--(Haamu laskeutuu verhon taakse.) + +NEITI TÖRNE. Mihinkä se hävisi? + +ROUVA TALLQVIST. Te säikytitte sen pois. + +HERRA ORELL. Ooh, ooh, ooh--! + +ROUVA TALLQVIST. Pian, pian, tuokaa vettä, hän pyörtyy. + +NEITI TÖRNE (tuo vettä ja valaa sitä herra Orellin päähän). Hän kuolee, +voi taivas! + +ROUVA TALLQVIST (hieroo hänen ohauksiaan). Eikä kuole, olkaa +hupsuttelematta. + +ROUVA RAMSTEDT. Minäkin kuolen. + +HELMI (tuo hänellekin vettä). Ryypätkää vähän vettä, rouva Ramstedt. + +LEHTORI VIRTALA. Elkää enää pelätkö, johan se on poissa. (Kolkutusta +verhon takaa.) + +ROUVA RAMSTEDT. Tulee--tulee taas! Lehtori, lehtori--! + +NEITI TÖRNE. Verhot liikkuvat! + +ROUVA TALLQVIST. Sss--elkää kirkuko! + +ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, lehtori, viekää minut pois! + +LEHTORI VIRTALA. Rauhoittukaa, ei tässä ole hätää. + +NEITI TÖRNE. Näettekö, näettekö kuinka verhot häilyvät? Nyt--! + +RENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset, +hyvät herrat! + +ROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän +taakse). Pois, pois, pois--! + +ROUVA TALLQVIST. Herra Hammar--tekö--! + +RENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä +sisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta-- +ja te olette luvannut antaa suostumuksenne-- + +ROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt-- + +HERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä +semmoinen lupaus sido. + +LEHTORI VIRTALA. Anteeksi,--te annoitte lupauksenne ilman ehtoja. +Uskallatteko pettää henkiä? + +NEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä +seuraisikaan? + +HERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet +sitä täydellä todella. + +ROUVA TALLQVIST. Ei, ei,--vaativat tai ei--minä pidän sanani +yhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin +silmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan. + +HERRA ORELL. Mutta malttakaahan nyt-- + +RENNE. Kiitoksia, rouva Tallqvist, kiitoksia,-- + +HELMI. Mutta torukaa häntä ensin, täti, hän on semmoinen ilveilijä + +RENNE. Ei, elkää toruko, minä lupaan etten tästä lähtein enää +milloinkaan ilveile henkien kanssa, jos vaan annatte kaikki entiset +synnit anteeksi. + +ROUVA TALLQVIST. No siinä tapauksessa annan vallan mielelläni, kaikesta +sydämestäni. + +RENNE. Kunniasanalla? + +ROUVA TALLQVIST. Kunniasanalla! + +RENNE. Nyt kuulet, Helmi--! + +HELMI. Junkkari, sinä! + +LIISA (tulee lakanan kanssa, jonka hän asettaa sahtikorvolle). Mitä +hiidessä? Johan te olette tullut alas uunilta? + +LEHTORI VIRTALA. Ahaa-- + +ROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme? + +NEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina +kieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo +minä arvelinkin--! + +HERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä! + +LEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista! + +HELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin? + +ROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli +sentään vähän liian-- + +RENNE. Te olette paras täti maailmassa! + +ROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt +siirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi. + +LEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia. + +LIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa? + +HELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois +uunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi +ottavat vehnäsiä uunista.) + +RENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden +luokse. + +ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala, +suojelkaa--! + +RENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua? + +LEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar. + +ROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki! + +RENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki. + +LEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa +hänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös +se ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla, +häntä ei teidän tarvitse peljätä. + +HELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole +palaneet yhtään. + +LIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle. + +ROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä +meitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin-- + +HERRA ORELL. Minä en välitä-- + +NEITI TÖRNE. Oletteko vihainen? + +HELMI. Leppykää, herra Orell. Kuinka raskitte olla vihainen, kun minä +annan näin hyvää vehnästäkin kahvin kanssa? + +HERRA ORELL. Ooh, neiti Helmi, neiti Helmi! + +HELMI. Tästä lähtein olemme ystäviä, eikö totta? + +HERRA ORELL. Totta, totta! Tästä lähtein olemme ystäviä! Ja nyt-- +unohtukoon kaikki teidän tähtenne, neiti Helmi. Mutta sen sanon, että +ensi kerran kun teille manaan henkiä esille, niin toisin käy. Silloin +on leikki kaukana--! + +KAIKKI. Hyvä, hyvä! + +[1894.] + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Papin perhe; Hän on Sysmästä; +Spiritistinen istunto, by Minna Canth + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PAPIN PERHE *** + +***** This file should be named 13165-8.txt or 13165-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/1/6/13165/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13165-8.zip b/old/13165-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2a9f8ba --- /dev/null +++ b/old/13165-8.zip |