diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/13164-8.txt | 6696 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13164-8.zip | bin | 0 -> 98262 bytes |
2 files changed, 6696 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/13164-8.txt b/old/13164-8.txt new file mode 100644 index 0000000..be8b76e --- /dev/null +++ b/old/13164-8.txt @@ -0,0 +1,6696 @@ +The Project Gutenberg EBook of Murtovarkaus; Roinilan talossa, by Minna Canth + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Murtovarkaus; Roinilan talossa + +Author: Minna Canth + +Release Date: August 12, 2004 [EBook #13164] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MURTOVARKAUS; ROINILAN TALOSSA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +MURTOVARKAUS; ROINILAN TALOSSA + +Kirj. + +Minna Canth + + +1917 (1883-1885). + + + + +MURTOVARKAUS + +Näytelmä viidessä kuvauksessa + + + +HENKILÖT. + +UKONNIEMI, | talonisäntiä. +PELTOLA, | +NIILO, Peltolan poika. +LOVIISA, Ukonniemen tytär. +AHOLAN ANTTI, torppari. +MARIA, hänen vaimonsa. +HELENA, heidän tyttärensä. +HOPPULAINEN, itsellismies. +PENTTULA, noita. +MATTI, | +EERO, | +KALLE, | kylän nuorisoa. +KIRSTI, | +LIISA, | +VAPPU, | +ERÄS VANHA TALONPOIKA. +PITÄJÄN VANGINKULJETTAJA. +KYLÄLÄISIÄ. + + + + +ENSIMMÄINEN KUVAUS. + + +(Aukeahko paikka honkametsässä. Perällä näkyy järvi, jonka vasemmalla +puolen niemi korkeine kukkuloineen pistää esiin. Juhannusaatto. Kylän +nuoriso huvitteleiksen iloisella tanssilla. Laulu alkaa jo ennen +esiripun nostettua.) + + "Rosvo, rosvo olit sä. + Kun varastit mun ystävän; + Minä luulen, + Fralla laa, + Minä luulen, + Fralla laa, + Minä luulen, + Fralla lalla, fralla lalla laa!" + + "Enpä tiennyt syytä siihen, + Miksis minun hylkäsit; + Minä luulen, + Fralla laa. + Minä luulen, + Fralla laa, + Minä luulen, + Fralla lalla, fralla lalla laa!" + +(Peltola ja Ukonniemi tulevat oikealta. Nuoret taukoavat tanssista.) + +PELTOLA. Hei vaan. Johan täällä ilo on korkeimmillaan. Hyvää iltaa ja +hauskaa juhlaa, te nuoret! No, ovatko tyttäret jo ottaneet selkoa siitä, +jos ennen ensi Juhannusta sulhasia saavat? + +KIRSTI. Hyh, johan nyt! + +VAPPU. Mitäpä me niistä tiedoista! + +MATTI. Vai mitäpä me niistä tiedoista! Kas vaan, kuinka ovat olevinaan. +Niinkuin ei sitä muka tiedettäisi, että he joka ikinen jo ovat käyneet +ruista sitomassa tänä iltana. + +LOVIISA (ylpeästi). Minä en ainakaan ole käynyt. + +VAPPU. Tuo Matti on senlainen ilkiö. Aina hän meitä väijyy. + +MATTI. Hi, hi, hi, joko pisti vihaksesi, Vappu? Muistatko, kuinka sun ja +Kirstin kävi viime vuonna Juhannusyönä? + +VAPPU. Ole vaiti! + +POJAT. Kerro, Matti, kerro! + +PELTOLA (on istunut kivelle näyttämön oikealla puolen). Olisipa tuota +hauska kuulla, he, he, he (tarjoo tupakkaa Ukonniemelle). + +MATTI. Ha, ha, ha, en elämässäni ole nauranut niin paljon kuin sinä +yönä. Muistatkos, Kalle? + +KALLE. Kyllä muistan. + +POJAT. No, kerrohan jo! + +VAPPU. Jos vaan kerrot, Matti, en sinuun ikänäni lepy. + +MATTI. Mutta kas, kun nyt kerron kiusallasikin. Me olimme Kallen kanssa +piiloutuneet pensaan taakse likellä maantien risteystä, Kuusiston +kohdalla. Puoliyön aikaan tulevat nämä hiipien ja arkoina polkutietä ja +vilkaisevat vähän väliä oikeaan ja vasempaan. Paidat heillä oli +hampaissa ja pitkät varsiluudat käsissä; eikä heillä muuta ruumiin +verhoa ollut kuin valkoiset, hirmuisen suuret lakanat, jotka olivat +ympärilleen kietoneet. + +MIEHET (nauravat). Kuinka sitten kävi? + +VAPPU. Noita valheita viitsitte kuunnella. + +MATTI. Valheita? Sano, Kalle, eikö ole totta? + +KALLE. Totta on joka sana. + +VAPPU. Sinä olet juuri yhdenlainen kuin Mattikin. + +KALLE. No sen tiedät! Me olemme yhtä maata kuin maalarin housut. + +KIRSTI. Tuppurainen Tappuraisella takausmiehenä. + +POJAT. Kuinkas sitten kävi, Matti? Kerro sinä vaan äläkä välitä tyttöjen +suuttumisesta. + +MATTI. Niin, minkäs sille taidan minä. Totuus ei pala tulessakaan. + +POJAT. Ei tulessakaan. No, annahan jo kuulla loppua. + +MATTI. He tietysti eivät meitä hoksanneet, vaan alkoivat laasta +risteyksessä, jotta pöly sakeana tuoksui heidän ympärillään. Ja niin +kiivaat he olivat siinä toimessa, etteivät ollenkaan kuulleet +askeleitamme, ennenkuin olimme aivan heidän takanaan, ha, ha, ha. Voi +armotonta, kuinka tytöt silloin parkaisivat, pudottivat samalla paidat +hampaistaan ja luudat käsistään maantielle ja hiippasivat pakoon, minkä +ennättivät. Ei silloin liha painanut, kun luut luistivat, ha, ha, ha. + +EERO. Ha, ha, ha, kai te vähän hämmästyitte, Vappu? Ha, ha, ha! + +VAPPU. Hyh, vielä vähän! Mitä huolimme me senlaisista kuin Matti ja +Kalle. Eikös niin, Kirsti? + +KIRSTI. Niin kyllä. Kaks' me tuonlaisista--miksi sanoisin heitä? + +VAPPU. Sano nallikoiksi. + +KIRSTI. Kaks' me tuonlaisista pojan nallikoista. + +MATTI. Kuule pohjaa! Ei uskoisi noita tyttöjä, minkälaisia he ovat. +Nallikan nimen nyt saimme siitä jutusta. Mitäs arvelet, Kalle? + +KALLE. Kärsiä täytyy. + +LIISA. Mutta eipä tiennyt kukaan meitä väijyä, kun Annan kanssa +maakivellä seisoimme. + +TYTÖT. Kuulitteko sitte mitään? + +LIISA. Kuulimme hyvinkin. + +TYTÖT. Mitä te kuulitte? Kerro, Liisa hyvä! + +LIISA. Kun ensinnäkin kolmasti kolahti, juuri kuin olisi joku lyönyt +kahta lautaa yhteen ja vähän ajan päästä alkoi metsästä kuulua kärryjen +rätinää. + +POJAT. Maantieltä se mahtoi kuulua. + +LIISA. Eipä kuin metsästä. Eikä se liikkunut edes ei taakse, vaan pysyi +aina samalla paikalla. + +EERO. Ja kauanko sitä kesti? + +LIISA. Kai sitä olisi kestänyt kuinka kauan hyvänsä, ellemme olisi +säikähdyksestä siunanneet, jolloin kolina heti taukosi, ja mekös juosta +vilistimme kotia, että olimme henkemme menettää. + +EERO. Voi, taivasten tekijä, mimmoisia pelkuria nuo tytöt ovat. Minä +teidän sijassanne olisin heti lähtenyt astumaan ääntä kohden ja ottanut +likemmin selkoa kummituksesta. + +(Kulissien takaa kuuluu viulunsoittoa.) + +KAIKKI. Kuulkaa! Hoppulainen siellä tulee viuluinensa (katsovat +vasempaan). + +HOPPULAINEN (tulee laulaen, soittaen ja tanssien). + + "Vanhan Loikan kirjat ovat pöydällä leviällä, + Eron annan vanhalle Loikalle mielellä keviällä." + + "Vanha Loikka luuli minulle tiliä tekevänsä. + Ei hän tiennyt tilin päiviä itse näkevänsä." + +KAIKKI (nauraen). Hei, Hoppulainen, terve mieheen! + +HOPPULAINEN (taukoamatta tanssista). Olkoon menneeksi! + + "Vanhan Loikan haudan kaivan tervaskannon juureen, + Kaivan vähän syvemmälle! löydän sieltä uuden." + +PELTOLA (nauraen). Sitä miestä vaan ei huolet paina. No, mitäs +Hoppulaiselle muuta kuuluu? + +HOPPULAINEN (lakkaa tanssimasta). A kuin nyt Aunukses kuuluu? A kurjaa +kuin kuuluu. A kirkki kuin paloi. Ka minkäs te jumalat joutui? Ka isoot +jumalat kiipesit puuhun, ka pienet tallattiin loaks, ka vietiin niit +Moskovaasenkin kymmenen hevoskuormaa. + +PELTOLA. Taisit olla kyydissä? + +HOPPULAINEN. Ka en ollut. Eihän ole Heikillä hevosta, millä kyytiä +tekee. (Tanssii taaskin ja laulaa.) + + "Vanhan Loikan, riivatun, minä tervaksissa keitän, + Uuden Loikan, siunatun, minä silkkitakilla peitän." + +(Lakkaa laulamasta ja katsoo tyttöihin, jotka hänelle nauravat.) +Hei,--onhan täällä, näemmä, väkeä enemmän kuin helluntain epistolassa. +Ovatko nuo tytöt kaikki tästä kylästä? + +EERO. Katso tarkkaan että näet. + +HOPPULAINEN. Mikäpä niitä poskistaan tuntee, sanoi Erkkilä sikojaan. +Taitaa vaan olla yksi Huittisten mukula, toinen Loimaan vasikka, +kolmas Viaporin värintyöri, neljäs Vesilahdesta kotoisin. + +NIILO. Mutta eiköhän olisi jo aika kokkoa laittaa? + +EERO. Olisipa hyvinkin. Mihinkä se vaan laitettaisiin? + +PELTOLA. Tuolta vuorelta se parhaiten loistaisi. + +KAIKKI. Varmaankin. Sinne se pitää laittaa. + +HOPPULAINEN. No, kommen hiit, konkkapolvet. Pelimanni käy edellä ja +soittaa marssia, muut astuvat jäljessä, mutta hyvässä järjestyksessä, +ettette mene sekaisin kuin Lonkan lapset. + +PELTOLA. Kerätkää te nuoret sinne aineet valmiiksi, kyllä mekin täältä +tulemme siksi kuin kokko palamaan pannaan. + +HOPPULAINEN. Uls ja mars', sanoi Siukko poikiaan. (Soittaa marssia ja +menee edellä vasempaan; laulaen seuraavat häntä kaikki muut paitsi +Ukonniemi ja Peltola.) + +PELTOLA (hetkisen äänettömyyden jälkeen). Kyllä nyt onkin kaunis ilta. + +UKONNIEMI. On tottakin. Poutaa ja lämmintä on Jumala näinä aikoina +antanut yltäkyllin. Touot vaan alkavat sadetta kaivata. + +PELTOLA. Ei pikkuinen sade pahaa tekisi. Minä pelkäsin tänä kevännä +myöhästyneeni kylvön kanssa, mutta jos näin pitää päälle, ei mitään +vaaraa ole. Vai kuinka luulee naapuri? + +UKONNIEMI. Ei myöhästymisestä puhettakaan tänlakena kesänä. Naapurilla +kuuluu olevan kahdeksan tynnyriä ohraa kylvössä tänä vuonna? + +PELTOLA. Kahdeksan tynnyriä ohraa, kuusi tynnyriä ruista ja viisitoista +tynnyriä kauraa. Ja sen tohdin sanoa myös, että maa on hyvässä voimassa. + +UKONNIEMI. Mainiot ovat peltonne. Ei se talo suotta Peltolan nimeä +kanna. + +PELTOLA. Ja niityt myöskin vetävät vertoja vaikka vielä omillennekin. +Tallissani on viisi hevosta ja navetassa ammoo kuusitoista lypsävätä +(sytyttää piippuaan; rykii). Kun kerran minusta aika jättää, saa poikani +siitä kunnon talon.--Onko naapurilla muuten mitään poikaani vastaan? + +UKONNIEMI. Ei suinkaan. Niilo on kelpo nuorukainen, sen kaikki sanovat. + +PELTOLA. Ja siinä he ovat oikeassa, sen voin vakuuttaa, niin isä kuin +olenkin. Hm----Näettekös, naapuri, nyt on asianlaita, suoraan sanoen, +niin, että siitä saakka kun vaimoni kuoli, ovat sisälliset talouden +toimet meillä tahtoneet käydä vähän hunningolle. Piikoihin ei ole +luottamista, emäntä talossa olla pitää. Sentähden olen vaatinut Niiloa +menemään naimaan, mutta poika on, näette, semmoinen pelkuri, ettei hän +rohkene panna asiaa toimeen (vaikenee, vetäisee muutamia savuja). + +UKONNIEMI. Turhaa ujoutta. Ei suinkaan Niilon rukkasia tarvitse peljätä, +pyytäköön ketä tyttöä hyvänsä paikkakunnalta. + +PELTOLA. Niinkö luulette, naapuri? Entä jos hän pyytäisi Loviisaa? +Antaisitteko hänelle tyttärenne? + +UKONNIEMI. Miks'ei,--parempaa vävyä en voisi toivoakaan. + +PELTOLA. Oikeinko todella? Annatte siis Loviisan Niilolle emännäksi? + +UKONNIEMI. Jos vaan nuoret itse haluavat yhteen mennä, niin (nousee) en +minä puolestani ole vastaan. + +PELTOLA (nousee myöskin). Vielä tänä iltana täytyy meidän saada asia +selville. Mitähän, jos lähtisimme tuonne ylös nyt, arvelen heidän jo +kohdakkoin panevan kokon tuleen. Mutta tuossahan tuleekin Niilo, juuri +kuin käsketty. + +NIILO (tulee vasemmalta). Siellä aikovat jo sytyttää kokkoa. Tahdotteko +katsoa sitä täältä, vai tuletteko ennen sinne luokse? + +PELTOLA. Kai me sinne tulemme (erikseen Ukonniemelle). Menkää edellä, +minä sillä välin puhun täällä pari sanaa Niilolle--ymmärrättehän? + +UKONNIEMI. Kyllä--kyllä ymmärrän. + +PELTOLA. Ja jos tilaisuutta olisi puhutella Loviisaa siellä erikseen, +niin--ymmärrättehän? + +UKONNIEMI. Niin--kyllä--kyllä ymmärrän (menee vasempaan). + +PELTOLA (pidättää Niiloa, joka aikoo lähteä Ukonniemen jäljessä). Jäähän +hetkeksi tänne, minulla on sinulle vähän puhuttavaa.--Onpa sinulla taas +syytä minua kiittää poika. + +NIILO (vilkkaasti). Aina syntymähetkestäni saakka on minulla joka päivä +ollut siihen syytä. + +PELTOLA. Niin, niin,--mutta arvaapas, minkä hyvän työn sinulle nyt olen +tehnyt. + +NIILO. Vaikeampi olisi minun arvata, minkä hyvän työn te olette +tekemättä jättänyt, isä. + +PELTOLA. En tähän saakka kumminkaan ole morsianta sinulle hankkinut, +mutta nyt olen sen tehnyt. + +NIILO. Morsianta? Enhän ole pyytänyt teitä, isä, morsianta minulle +hankkimaan. + +PELTOLA. He, he, he, siitä näet, että minä pyytämättäsikin tiedän +parastasi valvoa. Mutta arvaapas, ketä olen sinulle toimittanut. + +NIILO. Ettehän vaan Ukonniemen Loviisaa? + +PELTOLA. Oikein, juuri häntä minä pyysin. Isä antoi heti suostumuksensa, +laita nyt vaan, että tyttökin sinuun suostuu. + +NIILO. Sitä varten en kahta tikkua ristiin pane. Ellei suostu, niin +olkoon suostumatta, se on minulle juuri yhden tekevä. + +PELTOLA. He, mitä nyt? Oletko järjilläsi poika? Loviisa on rikkain ja +kaunein tyttö koko paikkakunnalla; mistä luulet paremman saavasi? + +NIILO. En välitä paremmasta enkä huonommasta. Pitäisikö minun vasten +tahtoani naimaan mennä? + +PELTOLA. Sinä vaan suotta ujostelet ja olet sentähden vastahakoinen. +Kas, tuolla jo Ukonniemi tulee tyttärineen. Ota nyt iloisempi muoto ja +jätä asia minun huostaani. + +NIILO. Isä, antakaa olla tuonnemmaksi. Minä en-- + +PELTOLA. Vaiti, vaiti! (Ukonniemi ja Loviisa tulevat ) + +PELTOLA. No, naapuri, joko olette puhunut tyttärellenne asiasta, ja mitä +hän siihen sanoo? + +UKONNIEMI. Annoinhan hänelle vähän vihiä siitä, mutta pyytäköön nyt +Niilo itse häneltä vastausta. + +NIILO. Loviisa--tässä on--en tiedä kuinka selittäisin--tässä on +tapahtunut-- + +PELTOLA. Mitä suotta poikaa kiusaatte,--näettehän, hyvät ystävät, kuinka +hän ujostelee. + +NIILO. Sanoinhan teille, isä-- + +PELTOLA. Niin, sanoit tosin ja pyysit minua puhumaan puolestasi. Ja mitä +pitkistä jutuista, minä kysyn suoraan ja pyydän suoraa vastausta. +Huolitteko, Loviisa, tuosta pojastani ja tahdotteko tulla emännäksi +Peltolaan? + +LOVIISA. Enpä tiedä, vaikka tulisinkin. Ei sillä, että minulla +sulhasista puutetta on, vaikka heitä ottaisin viisi joka sormelle. +Kymmenkunnalta makaa tälläkin haavaa kihlat kirstuni pohjalla. + +PELTOLA. Sitä en ollenkaan epäile. Mutta koska niitä ette kumminkaan voi +kaikkia ottaa, vaan yhteen tyytyä täytyy, niin--päätetään, että tulette +Niilolle ja jätätte kaikki muut. + +LOVIISA. No, olkoon menneeksi. + +PELTOLA. Ja se on niin sanalla sanottu, kuin tinalla tinattu. Tuossa, +poika, syleile morsiantasi äläkä yhtään epäile. Toista kuraassia, totta +vie, minulla oli ennen, kun äitivainajatasi kosin. + +UKONNIEMI (lyö Niiloa olkapäälle). No, onneksi olkoon! + +PELTOLA. Niin, samaa minäkin sanon. Ja mennään nyt sitten kokkoa +sytyttämään, koska rakkauden tuli jo saatiin palamaan, he, he, he. + +(Ukonniemi ja Peltola menevät vasempaan.) (Loviisa katselee hetkisen +Niiloa, joka ei ole häntä näkevinäänkään, keikahuttaa sitten ympäri ja +menee myöskin vasempaan.) + +NIILO. Voi, taivasten tekijä, mihin pulaan se isä minun nyt saattoi. +Siinä seisoin kuin tuomittu enkä saanut sen vertaa suunvuoroa, että +olisin voinut hillitä ukon liikanaista kosimisintoa. Mutta ei se koira +jänistä tuo, joka väkisin metsään viedään. Ja minuako sitten +pakotettaisiin naimaan vastoin tahtoani ja vastoin mieltäni. Olenko minä +mikään poikanulikka, ettei minulle senlaisissa asioissa sananvaltaa +annettaisi. Ei tule, isä hyvä, mitään siitä tuumasta. (Istuu syrjään) +Tosin meillä olisi emäntä tarpeen, sillä vaimoväen toimet ovat käyneet +päin mäntyä siitä saakka kun äitini kuoli. Niin--täytynee minun vaan +naimaan mennä saadakseni emännän taloon. Ei suinkaan siinä muukaan auta. +Mutta ensin sietää asiaa harkita, juurta jaksain tuumailla ja punnita, +sillä ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi. Ja sitten tarkastetaan +tyttöjä ja katsotaan, kuka niistä on sopiva ja kelvollinen +aviopuolisoksi, ystäväksi armaaksi, jonka kanssa tulee jakaa ilon +ja murheen päivät ja johon elinkaudekseen sitoutuu, ettei muu kuin +kuolema hänestä eroittaa voi--ei muu kuin kuolema---- + +HELENA (tulee oikealta kantaen vakkasta kädessään). Nyt olen siis täällä +jälleen! (Laskee vakan maahan.) Kuuden pitkän vuoden kuluttua saan nähdä +armaan kotoni, saan nähdä nämä seudut kaikki, joissa lapsuuteni ihanat +päivät vietin, suruttomana kuin taivaan lintunen. Terve, sinä kultainen +järvi, joka ennen venhettäni tuudittelit; terve, sinä kukkula, joka +annoit mun ihailla maailman avaruutta ja syntymäseutuni kauneutta, ja +terve sinä jylhä hongikko, jonka salaista huminaa kesäilloin niin +hurmaantuneena kuuntelin! Yhtä kauniisti vihannoitsee tuo nurmi nyt kuin +silloinkin, yhtä suloisesti tuoksuvat metsän kukkaset ja yhtä viehättävä +on lintujen laulu. Oi, kuinka nyt olen onnellinen, kuinka tämä hetki +moninkertaisesti palkitsee kuusivuotisen ikävän ja orjuuden. Isä, +äiti,--mun armaat vanhempani! Oletteko voineet aavistaa, kuinka lapsenne +näiden pitkien vuosien vieriessä on teitä kaihoen kaivannut, kuinka hän +joka ilta levolle mennessään, joka aamu vuoteelta noustessaan on +halannut teitä nähdä. Sydämmeni on pakahtua ilosta ja riemusta, kun +vihdoinkin tuo kauvan toivottu hetki lähestyy. Mitä sanonevat isä ja +äiti, kun äkkiarvaamatta minun edessään näkevät? Lienevätkö he vaan +tällähaavaa molemmat kotosalla. (Ottaa vakkansa.) Miksi viivyttelenkin +vielä ja menetän aikaa, vaikka tuossa tuokiossa jo voin perille päästä. +(Aikoo lähteä, vaan pysähtyy kokkoa nähdessään.) Mikä valkea tuolla +leimuaa?--Niin, onhan nyt Juhannusaatto ja kylän nuoriso varmaankin +siellä kokkoa polttaa. Malttakaa hetkinen, te lapsuuteni leikkitoverit; +kun vanhempiani olen tavannut, käväsen, kenties, teitäkin tervehtimässä. +Ah, kun voisin, niin syleillä nyt tahtoisin koko maailmaa! + +NIILO (tulee äkkiä esiin). Syleile minua, minua yksin vaan, Helena! + +HELENA. Mitä?--Kas, Niilohan se on. + +NIILO. Entinen uskollinen leikkitoverisi. + +HELENA (laskee jälleen vakkansa maahan). Kuinka voit, Niilo? Olethan +kasvanut niin suureksi ja tullut niin-- + +NIILO. Niin--? Sano pois, miksikä olen tullut mielestäsi? + +HELENA. No, et juuri miksikään. + +NIILO. Nyt viisastelet. Etkö aikonut sanoa, että minusta on tullut +potra poika? + +HELENA. Semmoistako luulit tarkoittaneeni? Hui, hai, kaikkea muuta! + +NIILO. No, tarkoitit mitä hyvänsä, mutta syleile minua nyt niinkuin +lupasit, Helena. + +HELENA. Kas, kas, mikä velikulta sinä olet, koska olisin semmoista +luvannut? + +NIILO. Äsken juuri sen teit. Kuulunhan minäkin maailmaan, tiedämmä. + +HELENA. Luultavasti; mutta en sinua sittenkään aio syliini ottaa, älä +luulekaan. + +NIILO (lähestyy Helenaa). Sallinethan kumminkin minun syleillä sinua. + +HELENA. Ei käy laatuun, Niilo hyvä. Emme ole enää lapsia. + +NIILO. Noin ylpeäksi en olisi sinua luullut, Helena. + +HELENA. Ylpeä en ole; mutta tiedäthän, Niilo, ettei nuoren miehen sovi +nuorta tyttöä syleillä--muulloin--kun-- + +NIILO. Kun?--Kun hän sitä tyttöä rakastaa, eikö niin? + +HELENA. No niin,--ja kun myöskin-- + +NIILO. Ja kun myöskin tyttö häntä rakastaa? + +HELENA. Aivan niin, taikka ehkä oikeammin: kun he aikovat avioliittoon +mennä. + +NIILO. Helena! + +HELENA. Niilo! + +NIILO. Rakastatko minua, Helena? + +HELENA. Sinä veitikka. Kuka olisi luullut sinusta tuollaisen +pilkkakirveen tulevan? + +NIILO. Ei se ole pilkkaa, Helena, vaan täyttä totta. Rakastimmehan jo +lapsinakin toisiamme ja olimme aina yksistä puolin, kun parvessa riita +syntyi. Ja muistatko, Helena, kuinka tuon järven rannalla päiväkaudet +aina leikkiä löimme? + +HELENA. Vallan hyvin sen muistan ja muistanpa vielä senkin, kun sinä +minua lukemaan opetit. + +NIILO. Siihenkin aikaan sinä jo mielestäni olit sievin kaikista +tytöistä. Et usko, kuinka ikävältä tuntui, kun sinun täytyi lähteä +palvelusta hakemaan tuona kauheana nälkävuonna, kuusi ajastaikaa sitten. +Kaiketi olet sinä saanut paljon kovaa kokea palveluksessa ollessasi? + +HELENA. No, aina vähin; mutta kyllä se kaikki on hyväksi ollut. + +NIILO. Mutta nyt juohtuu mieleeni eräs asia. Etkö muista, Helena, että +sinä olitkin morsiameni jo ennenkuin kaupunkiin lähditkään? + +HELENA. Niin, miksikäs en sitä muistaisi. Aina kun talosilla olimme, +olit sinä isäntänä ja minä emäntänä. + +NIILO. Helena, siitä leikistä täytyy meidän tehdä tosiasia. + +HELENA. Mitä joutavia hulluttelet? + +NIILO. Ei se ole joutavia eikä se ole hulluutta.--Helena, Jumalan +sallimuksesta sinä juuri tänä hetkenä saavuit tälle paikalle. Minä +rakastan sinua, Helena, rakastan koko sydämmestäni. Heti kun sinun näin, +alkoi sydämmeni sykkiä ja minusta tuntui niin kummalliselta, niin--, +niin juuri kuin Aadamista mahtoi tuntua, kun hän unesta heräsi ja näki +Eevan seisovan edessään. + +HELENA. Ha, ha, ha, kaikkipa sinä tiedätkin. Ja miltähän sitten Eevasta +tuntui seisoessaan Aadamin edessä? + +NIILO. Selitä sinä, Helena, se asia. + +HELENA. Noo, yhtä »kummalliselta» arvatakseni, kuin Aadamistakin Eevaa +nähdessään. + +NIILO. Ja tuntuiko Helenastakin samoin Niiloa nähdessään? + +HELENA. Maltahan mieltäsi, Niilo hyvä. Helena ajatteli näin: Niilo on +rikkaan talon ainoa poika, ja minä taas olen köyhän torpparin köyhä +tytär. Ei hän siis voi olla minun Aadamini enkä minä hänen Eevansa. +(Ottaa vakkansa ja aikoo lähteä ) Hyvästi, Niilo! + +NIILO. Ei, sinä et saa mennä, Helena, ennenkuin kuulet minua vähäisen. +Jätä tuo eroitus talollisen ja torpparin lasten välillä sikseen, ei se +ollenkaan tähän kuulu. Sano ainoastaan, että minuun suostut, Helena, ja +minä sinulle näytän, ettei mikään maailmassa voi meitä toisistamme +eroittaa. (Sulkee Helenan syliinsä.) Helena--tulethan omakseni, armas +tyttö? + +HELENA (kokee hänestä irtautua). Laske minut, Niilo, voi, laske! + +NIILO. Ei, minä en laske sinua, Helena, ennenkuin vastaat. + +HELENA. Niilo, Niilo, sinä et tiedä, mitä teet. Anna minun mennä. + +LOVIISA (tulee äkkiä vasemmalta). Ooh, mitä pitää mun näkemäni.--Kas +vaan, Aholan Helena se, näemmä, onkin. Joko kaupungissa oli miehistä +puute, koska täytyy tulla tänne toisten sulhasia viettelemään? + +HELENA (erikseen). Toisten sulhasia, sanoi hän? (Ääneen.) Mitä +tarkoitat, Loviisa? + +LOVIISA. Mitäkö tarkoitan? Etkö ymmärrä enää selvää puhetta. Oi, että +maa elävänä nielisi kitaansa kaikki sinun kaltaisesi naiset! + +HOPPULAINEN (tulee nuorten kanssa vasemmalta). Sepä hurskas toivo! + +NUORET. Mitä täällä on tapahtunut? + +HELENA (erikseen). Toisten sulhasia? + +HOPPULAINEN. No, hei! Aholan Helenahan se totta maar' onkin. Terve, +terve! Kuinka hurisee? Muistatko vielä, miss' noit' rontikoi' kasvaa, +puuss' vai maass'? + +HELENA. Jättäkää minut rauhaan, Hoppulainen. + +HOPPULAINEN. No, no, leikki sijansa saa, sanoi akka, kun sika nenän vei. + +LOVIISA. Kuulitteko, kuinka hän sanoi: jättäkää minut rauhaan!--Jätä +vaan sinä meidät rauhaan ja mene samaa tietä, jota tullutkin olet, mene +siks' pitkää ikää, äläkä tuon koomin enää meille silmiäsi näytä. Täällä +et kumminkaan koskaan menesty, sillä me pidämme kunniastamme emmekä +kärsi keskuudessamme tuonlaisia kuin sinä olet. + +HOPPULAINEN. Kun korppi olisi tuomarina, niin harvapa meistä, herra +nähköön, hevosella kirkkoon pääsisi. + +LOVIISA. Vaiti, Hoppulainen, teillä ei ole tässä sanan sijaa. + +NIILO. Loviisa, Jumal' armahda, sinä pahasti erehdyt Helenan suhteen. + +LOVIISA. Erehtymisestä ei puhettakaan, koska omin silmin näin teidän +tässä sylekkäin seisovan. Rohkenetko väittää sitä valheeksi?--Ei, sen +luulen! Ujostelitpa sinä äsken, Niilo, kun minua kosit etkä uskaltanut +minua likellekään tulla. Tuota tuolla et ole moneen vuoteen nähnyt ja +kumminkin olit heti valmis häntä syliin ottamaan. Mutta sinua en tahdo +siitä nuhdella; tiedänhän, että siivolle naiselle miehet arvon antavat, +mutta nuo tuonlaiset, ne voivat tasaisimmankin vietellä. + +HOPPULAINEN. Paha on pantavan mieli, mutta pahempi panijan kieli. + +HELENA. Suuri Jumala, mitä sanoisin--kuinka selvittäisin--? Voi, he +eivät minua millään uskoisi. + +HOPPULAINEN. Älä sure suotta, Helena; pohjatuuli ja naisen torat, ne +eivät merkitse mitään. + +LOVIISA. Hyi, toki, hyi! Minua oikein inhottaa senlaiset naiset, jotka +suoraa päätä lentävät miesten syliin. + +NIILO. Loviisa, sinun katkera kielesi pakottaa minun tässä kaikkein +kuullen selittämään seikkoja, jotka mieluisemmin olisin sinulle +ilmoittanut kahden kesken. Se on tosi, että isä äsken minun puolestani +sinua kosi, mutta se tapahtui vastoin tahtoani. Pahoin tein, etten +miehen tavalla heti ilmituonut ajatuksiani, mutta eipä annettu minulle +puheenvuoroakaan. Helena, sinua on pahoin solvaistu minun tähteni. +Anna se minulle anteeksi, ja vastaa äskeiseen kysymykseeni: suostutko +tulemaan vaimokseni? + +LOVIISA. Ha, ha, ha, tuopa vasta oli hyvä juttu, ha, ha, ha. Onko +maailmassa mokomaa ennen kuultu, ha, ha, ha! + +(Peltola tulee vasemmalta.) + +LOVIISA. Tulette juuri parhaasen aikaan, isäntä, ha, ha, ha. Poikanne +täällä selittää, ettei hän muka minusta huolikaan, vaan kosii +torpparinne kaunista tytärtä, joka vaellettuaan maata ja maailmaa, +palajaa nyt tänne teille miniäksi. Ha, ha, ha (kumartaa). Toivotan +onnea!--Noo, mitä noin hämmästyneeltä näytätte? Eikö tyttö ole kylläksi +sievä mielestänne? Eikö hänen siniset silmänsä, hänen punaiset poskensa +ja tuo hempeä katse jo pane teidänkin harmaata päätänne pyörälle? Älkää +peljätkö hänen köyhyyttään; ettehän vielä tiedä, mitä aarteita hän +tuossa vakassa tuo kaupungista mukanaan, ha ha ha! + +HOPPULAINEN. Kun on nainen puhemiesnä, niin on piru konttimiesnä. + +PELTOLA. Onko tämä totta, Niilo? + +NIILO. Totta se on, isäni. + +PELTOLA. Oletko järkesi menettänyt, vai oletko noiduttu? + +USEAT. Noiduttu! Hän on noiduttu. + +(Ukkosen jyrinää alkaa kuulua tavan takaa.) + +NIILO. Helena, vastaa minulle, suostutko tulemaan vaimokseni? + +LOVIISA. Siinä sen nyt kuulitte, isäntä (kumartaa). Toivotan onnea! + +PELTOLA. Mutta minä sanon sinulle, minä, että ennen vaikka poltan +taloni, ennenkuin sallin sinun tuoda sinne torpparin tyttölunttua +emännäksi-- + +HELENA. Vaiti! Ei luiskahdustakaan enää! Lieneehän toki minullakin tässä +sananvaltaa... Niilo ... johan sen sinulle äsken sanoin, meitä ei ole +Jumala yhteen luonut. Jätä nuo tyhjät tuumat,--en minä sinulle +kumminkaan ikänäni tule (ottaa vakan maasta ja aikoo lähteä). + +NIILO. Helena, onko tuo viimeinen sanasi? + +HELENA. Se on viimeinen sanani. + +NIILO. Et minusta siis välitä ollenkaan? + +HELENA. En ... ollenkaan! (Menee vasempaan.) + +LOVIISA. Rukkaset sait, Niilo. Valitan suruasi! Varmaankin hän pitää +kaupungin sällit sinua parempana. + +NIILO. Mutta minä pidän hänen teitä kaikkia parempana (menee oikeaan). + +PELTOLA. Kas niin, nyt hän meni tiehensä. Mutta kyllä minä sen pojan +vielä opetan. (Menee kiivaasti Niilon jäljessä.) + +VAPPU. Tuulemaan rupee. + +KIRSTI. Nostaa pilveä. Katsokaa, kuinka mustana on taivas tuolla. + +LIISA. Ja ukkonen jo kuuluu. Uh, nyt tulee aika myrsky. Lähdetään pois. + +MATTI. Näetkös, tuolla tulee noita. + +EERO. Mitähän Penttula yksinään metsässä kävelee näin myöhään? + +KALLE. Ja rajuilman noustessa. + +VAPPU. Hän varmaankin on noitumistoimissa. + +LIISA. Hyi, juostaan pakoon. + +HOPPULAINEN. No hei, mennään vaan. Ja Jumala palataksemme tuulen +kääntäköön, sanoi akka, kun vastatuuleen souti. (Menevät kaikki +vasempaan.) + +PENTTULA (tulee oikealta). Niin nuo houkkiot tuolla lentävät kuin +päättömät kanat. Pakenivatko he myrskyilmaa vaiko minua? + +LOVIISA (palajaa). Minä tahtoisin teitä tavata, Penttula. Missä ja +milloin siihen olisi tilaisuutta? + +PENTTULA. Puoliyön aikaan, kalmiston kohdalla. + +LOVIISA. Kalmiston--? Minä--tulen. + +PENTTULA. Painakaa mieleenne: puoliyön aikaan. + +LOVIISA. Minä muistan,--puoliyön aikaan. + +PENTTULA. Kalmiston kohdalla! + +LOVIISA. Kalmiston kohdalla. (Menee jälleen vasempaan) + + + + +TOINEN KUVAUS. + + +(Penttulan sauna. Perällä ovi, vasemmalla lavo. Nurkassa oikealla +viinatynnyri. Pystyssä seinää vasten ruumiin mittakeppi ja kantapihlaja, +joka on kiinni molemmista päistä, muita keskeltä leikattu halki. +Etunäyttämöllä pöytä, jolla on ihmisen pääkallo, kappaleita +luurangosta, noitapussi ja »musta kirja» levällään.) + +(Eräs hammastautia sairastava vaimo istuu voihkaen ylhäällä lavolla; +Penttula seisoo portailla loitsurunoja lukien; ovensuussa penkillä +istuu muutamia henkilöitä ja ovella seisoo kylänmies pelkoa ja kauhua +osoittaen.) + +PENTTULA: + + "Minä mies vähäväkinen. + Poika hienohaltiainen. + Hiljan liikutan hivusta, + Vähän päätä värkyttelen. + Jos ei minuss' miestä liene, + Uron pojassa urosta, + Nouskohon merestä miehet. + Piikoinensa, poikinensa, + Kaikki kansat kuntinensa, + Nämät päästöt päästämähän, + Nämät jaksot jaksamahan. + Nouse luontoni lovesta, + Haon alta haltiani, + Syntyni syen seasta. + Tule Hiisi Hiitolasta, + Jumaloista juhkaselkä + Kanssani kavehtimahan, + Kerälläni keikkumahan, + Hiis' on hirveä metsässä, + Minä Hiittä hirveämpi, + Karhea emäke karhu, + Minä kahta karheampi. + Ei mua liioin linnat estä, + Aidat rautaiset aseta. + Kiskon mie kiviset linnat, + Portit auki ponkahutan, + Ratkon aidat rautaisetkin--" + +KYLÄNMIES (kaatuu maahan). Pyörryn jo! Voi poloinen päiviäni! + +PENTTULA. Tuo pyövelin ruoka! (Lopettaa loitsumisen ja auttaa vaimoa +lavolta alas; vaimo menee vaikeroiden ovensuuhun ja istuu penkille.) + +KYLÄNMIES (kömpii ylös). Mitäs muori minua pakoittikaan tänne tulemaan. +Enhän olisi lähtenyt, en--mutta muori vaan ajoi minua,--ajoi juuri kuin +laiskaa hevoskonia hankeen ajetaan. Sanoi teidän voivan parhaiten +ähkystä päästä. + +PENTTULA. Ähkyäkö tahtoisit minun parantamaan, vai? + +KYLÄNMIES. Sitä vartenhan muori minun tänne lähetti. Eikä auttanut siinä +velikullatkaan, täytyi tulla vaan. + +PENTTULA (ottaa ruumiin mittakepin). Pane pitkällesi tuohon penkille! + +KYLÄNMIES. Niin, minäkö? Herra varjele, ettehän minulle vaan aio pahaa +tehdä? + +PENTTULA. Tee niinkuin käskin. + +KYLÄNMIES. Mutta, hyvä--, hyvä-- + +PENTTULA (kovemmin). Tee niinkuin käskin! + +KYLÄNMIES. No noh, älkää kiivastuko,--johan minä tähän rupean. +Mutta--sallikaa minun ensin kysyä--mikä tuo keppi on? + +PENTTULA. Ruumiin mittakeppi se on. + +KYLÄNMIES. Ruumiin mittakeppi! Armahda meitä, joko minusta nyt kirstun +mittaa otetaan? + +PENTTULA. Älä vaivaa aivojasi asioilla, jotka kumminkaan eivät kalloosi +mahdu, vaan laskeu tuohon penkille niinkuin jo sanoin. + +KYLÄNMIES. Kyllä minä laskeun, kyllä (kädet ristissä). Mutta älkää minua +vaan tappako, minä rukoilen teitä. + +PENTTULA. Houkkio! + +KYLÄNMIES. Älkääkä panko minuun mitään noidan nuolia eikä velhoin +veitsirautoja, sillä minä olen kristitty ihminen. Muistakaa se, minä +olen kristitty ihminen. + +PENTTULA. Mies, sinä koettelet kärsivällisyyttäni. Aijotko minua +totella, vai--? + +KYLÄNMIES. Kohtsillään, kohtsillään, malttakaa vaan pikkuisen vielä. + +ERÄS MIES OVENSUUSTA. Älä viivyttele suotta, vaan tee niinkuin on +käsketty. + +KYLÄNMIES. Oletko läsnä tässä sinä vieraan miehen puolesta? + +MIES. Se on tietty. + +KYLÄNMIES. Ja te kaikki, katsokaa tarkoin mitä tässä tapahtuu, vieraan +miehen puolesta. + +VÄKI OVENSUUSTA. Sen teemme. + +KYLÄNMIES. No, täytynee tähän sitten ruveta. (Laskeutuu penkille +pitkin pituuttaan.) + +PENTTULA (ottaa puukon vyöltään, paiskaa sen pystyyn laattiaan ja +asettaa vasemman kantapäänsä päälle; vetää sitten miehen kädet suoriksi +ja mittaa häntä kepillä vasemman jalan varpaista oikean käden sormiin ja +päinvastoin oikean jalan varpaista vasemman käden sormiin, jota +tehdessään hän lukee): + + "Voi, sinä paha pakana. + Tiedänhän sinun sukusi. + Pohjan akka harvahammas, + Teki poikoa yheksän, + Tyttölapsen kymmenennen. + Niille etsi ristijätä, + Eipä saatu ristijätä, + Eikä löytty kastajata. + Itse risti rikkomansa, + Itse kastoi kantamansa. + Minkä pisti pistoksiksi, + Minkä luhtoi luunvaloksi, + Minkä hammasten kivuksi, + Minkä äijytti ähyksi, + Minkä muuksi turmioksi. + Sainpa kyitä kymmenkunnan, + Kääryn mustia matoja. + Kynsin kyitä käännyttelin, + Käsin käärmeitä pitelin, + Mull' on kynnet kyynveriset, + Käet käärmehen taliset, + Niillä puskun pään puserran, + Niillä tapan tauin nuolet + Hiviöstä ihmisraukan, + Emon tuoman ruumihista. + Jotta saisi sairas maata, + Voisi voihkaja levätä, + Saisi maata maatumatta. + Nukkua nukisematta." + +(Taukoaa) Nouse ylös, ähkystä olet päässyt. + +KYLÄNMIES (nousee). Ähkystä? Niin minäkö? + +PENTTULA. Sinä tietysti, kukas muu. + +KYLÄNMIES. No voi sun Tallukka-Matin tääpäs! Eihän minussa vielä +ikänä ole ähkyä ollut. + +PENTTULA. Mitä sanot! Eikö sinussa ähkyä ollutkaan? Kenessä se sitten +oli? + +KYLÄNMIES. Muorin mustaa lehmää se vaivaa, enkö sitä jo sanonut. + +PENTTULA. Mene tiehesi, hölmö! + +KYLÄNMIES. Ja minusta nyt suotta kirstun mittaa otettiin. Onko +hullumpaa kuultu! (Ovensuusta kuuluu naurua.) + +PENTTULA. Olkaa nauramatta siellä, minä en kärsi naurua.--Semmoinenkin +pässinpää! + +KYLÄNMIES. No, noh, ei se mitään ole. Sattuu joskus erehdys +viisaallekin, tuhmalla se on toisessa kädessä. Ette sillä mikään +pässinpää vielä ole. + +PENTTULA. Sinä pässinpää olet, oikein aika pässinpää, ymmärrätkös nyt? +Ja mene tiehesi ennenkuin vimmastun. Parasta kun korjaatte luunne +täältä jok'ainoa. + +KYLÄNMIES. Niin, mennään, mennään. Mutta (kumartaa) jos tekisitte hyvin +ja tulisitte muorin nustasta lehmästä kirstun mittaa ottamaan. + +PENTTULA. Pois! (Uhkaa häntä kepillä ) + +KYLÄNMIES. Herra jesta, hän on tosiaankin suttä hirveämpi. (Menevät.) + +PENTTULA. Uh, mikä pöllö minä olin. Muutamia tuonlaisia erehdyksiä +vaan, ja ihmisten luottamus minuun on kadonnut--iäksi päiviksi kadonnut. +Ei--tämä ei kelpaa! Minun täytyy taas jotakin suurta toimittaa, jotakin +semmoista, joka kauhua ja pelkoa herättää, sillä niistä vaikutusvoimani +kumminkin riippuu. Vielä olette vallassani, te typerät ihmisparat, enkä +hevin aiokaan teitä vapaiksi päästää. Minun tahtoani te tietämättännekin +kaikessa seuraatte, minä eksytän teitä himojen harhateille ja herätän +teissä epäluuloa, kateutta, vihaa, lempeä--aina sen mukaan kuin +asianhaarat vaativat. Onpa kuitenkin hauskaa olla näin koko +paikkakunnan mahtavana hallitsijana, jolta pelvolla ja vavistuksella +rukoillaan onnea, terveyttä, elämää! Mun rautaisen tahtoni alaiseksi +luonnonvoimatkin antautuvat, eikä ole minulla tähän päivään saakka +vielä tarkoitusta niin rohkeata ollut, etten sitä perille olisi vienyt, +milloin salaisella kavaluudella, milloin yliluonnollisilla keinoilla. +Mutta--kuuluuhan siellä taaskin askeleita--joku tulee! (Istuu +pöydän ääreen ja on lukevinaan »mustaa kirjaa».) + +LOVIISA (tulee arkana sisään ja pysähtyy ovelle). Penttula! (ottaa +muutamia pelonalaisia askeleita Penttulaa kohden; lausuu kovemmin). +Penttula! + +PENTTULA. Kuka minua häiritsee? + +LOVIISA. Minä täällä olen. Älkää pahaksenne panko. + +PENTTULA. Mitä minusta tahdotte? + +LOVIISA. Tulen tuon entisen asian johdosta. Ettehän minuun suutu, +Penttula? Tahtoisin vain muistuttaa teitä lupauksestanne Juhannus-yönä +kalmiston kohdalla,--tiedättehän? + +PENTTULA. Luuletteko mun sen unohtaneen? + +LOVIISA. Ajattelin--että muilta toimiltanne kenties olisitte--voi, +Penttula, älkää pahastuko, mutta kun en vielä ole mitään muutosta +huomannut. + +PENTTULA. Ettekö ole huomannut? + +LOVIISA. En muutosta vähääkään. Viime sunnuntainakin hän kirkonmäellä +vaan Helenaa tähysteli eikä välittänyt koko maailmasta niin mitään. +Ajatelkaas,--tuohon kurjaan torpan tyttöön hänen silmänsä hehkuivat, +vaikka minä rinnalla seisoin. Voiko semmoista käsittää? + +PENTTULA. Olkaa huoletta,--ei hän sitä kauan enää tee. + +LOVIISA. Eikö? Voi, jos tohtisin siihen luottaa. Penttula, tynnyrin +rukiita annan teille niin pian kun Niilo Helenan hylkää. + +PENTTULA. Ja minä vannon teille: ennenkuin päivä seitsemän kertaa on +kaarensa kiertänyt, on Niilo Helenan iäksi unhottanut. + +LOVIISA. Sen te vannotte? Mikä ihmeellinen mies te olette, Penttula. + +PENTTULA. Ja tynnyrin rukiita--? + +LOVIISA. Saatte runsaalla mitalla. (Erikseen puoliääneen.) Ennenkuin +päivä seitsemän kertaa on kaarensa kiertänyt--(Ääneen.) Pysynettehän +vaan sanassanne, Penttula? + +PENTTULA. Koskessa kivi on kovassa, vaan kovemmin pysyy Penttula +sanassaan. + +LOVIISA. Luonnon haltiat nyt avukseni tulevat-- + +PENTTULA. Minun sanani voimasta. + +LOVIISA. Ja Niilon mieli kääntyy Helenasta eriskummallisen, +käsittämättömän vaikutuksen kautta. + +PENTTULA. Luotteheni sen matkaan saa. + +LOVIISA. Hän Helenan hylkää, ja sitten ... sitten... Penttula, sanokaa +minulle suoraan, kuka mielestänne on kauniin tyttö tällä paikkakunnalla? + +PENTTULA. Kuka siinä teille vertoja vetäisi. + +LOVIISA. Ei kukaan, eikö niin? Mutta mikä sai Niilon minusta luopumaan +juuri samassa, kun hän oli minua kosinut? + +PENTTULA. Katehien kirot tässä maailmassa paljon pahaa vaikuttavat. + +LOVIISA. Katehien kirot! Voi poloinen päiviäni, kirojen alaiseksi olen +varmaankin joutunut, ei epäilemistä ollenkaan. Mikä tulee minulle +neuvoksi, sanokaa, Penttula, mikä auttaa minua onnetonta niistä? + +PENTTULA. Sen minä teen. (Ottaa pihlajan.) Tästä pujotelkaa itsenne +lävitse, minun lukiessani. (Asettaa pihlajan pystyyn ja Loviisa pistää +päänsä vähitellen aina hartioihin saakka halkeamaan sillä välin kuin +Penttula lukee.) + + "Päästä Luoja, päästä luonto, + Päästä päällinen Jumala, + Päästä piika pintehestä, + Tytär tyhjistä sanoista, + Pakinoista partasuiden, + Jupinoista jouhisuiden. + Kuin on kuun kehästä päästit, + Päivän päästit kalliosta, + Niin päästä tämäkin neiti--" + +HOPPULAINEN (pistää päänsä ovesta sisääni). Hei lempi, heräjä lempi! Nouse +nuorin nostamatta, tervasköysin tempomatta. Onko niin, vai mitenkä? + +LOVIISA. Herra siunaa, kuinka minä peljästyin! Joka paikkaan tuon +heittiön pitää ennättämän. Mutta eipä hänellä muuta työtä lienekään, +kuin alinomaa kuljeksia ympäri kylää. Onneton sekin äiti, joka +tuommoisen tyhjäntoimittajan on maailmaan synnyttänyt. + +HOPPULAINEN (laulaa). + + "Mamma se lauloi ah, voi, voi, + Kun liekutti lullani laitaa. + Mikähän maailman koijari vaan + Mun pojastani tulla taitaa. + + Koijari olen minä ollutkin + Ja koijaaman minun pitää, + Ellen koijari oisikaan, + Ei oisi virkaa mitään." + +PENTTULA. Lempo sinun vieköön lauluinesi ja kujeinesi. + +HOPPULAINEN. Passipo, suurkiitos hyvästä toivotuksestasi! + +PENTTULA. Hittoko sinun tänne toi juuri tällä haavaa? Sekö vaan, +vieläkin sanon. + +HOPPULAINEN. Oikein riivattu. Hiisi toi minun sinulle avuksi lempeä +Loviisalle nostaessasi. + +LOVIISA. Mitä sanoo hän? Lempeä minulle nostaessa? Minulle? Luuletko +kenenkään tarvitsevan minulle lempeä nostaa, sinä hävytön mies. + +HOPPULAINEN. Antakaa anteeksi, luulin teitä lampaaksi, vaikka lienettekin +pappilan musta pässi. Minkätähden hän muuten on teitä hankokaulaan +pannut, pelkäsikö aidan läpi menevänne? + +LOVIISA (ottaa pihlajan kaulastaan ja heittää sen Hoppulaisen eteen). +Sitä ei tarvitse sinun tietää, mokomakin kylänkoira, enkä aio sitä +sinulle selittää. Hyvästi, Penttula, en tahdo olla samassa huoneessa +tuon miehen kanssa. + +HOPPULAINEN. Hyvästi, hyvin hyvästi portaille, mutta siitä nurin +niskoin! + +PENTTULA. Mitä sinulla oli täällä tekemistä, sano! + +HOPPULAINEN. Heitä jo viitahan vihasi, kanervahan katkerasi ja täytä +tuo pullo sillä nesteellä, joka tämän maailman surunlaakson muuttaa +taivahan ilosaliksi. + +PENTTULA. Viinaako tarkoitat? Kuinkas on maksun laita? + +HOPPULAINEN. Matti on kukkarossa tälläkin haavaa. Mutta uskonethan toki +tuonvertaisen velaksikin? Ellen maksa minä, kyllä maksaa Aholan Antti, +ja ellei hänkään maksaisi, niin kirkonkirves ja rautalapio, ne köyhän +velat suorittaa. + +PENTTULA. Aholan Antti! (Erikseen) Sattumus taaskin avukseni tulee! +(Ääneen) No, olkoon menneeksi. Jos ensi yöksi tulet Antin kanssa tuonne +salolle viinaa polttamaan, niin täytän heti pullosi. Minulla näet olisi +muita toimia. Eikä teidän vallesmannia tarvitse peljätä, ei hän minun +viinapannuuni hyppisiään pane. Noh,--mitä arvelet? Palkalla en tingi. +Saatte markan rahaa ja kannun viinaa kumpikin. + +HOPPULAINEN. Soromnoo, yhdentekevä! Täytä pullo! (Antaa pullon +Penttulalle.) + +PENTTULA. Ja sinä tulet Antin kanssa? + +HOPPULAINEN. Aivan varmaan. Laske pullo täyteen vaan. + +PENTTULA. Täyteen, tietysti täyteen. (Kumartuu tynnyrin eteen.) + +HOPPULAINEN (lähenee vähän pöytää). Tuossa on hänellä kamalat +työkalunsa. Kuules, Penttula, opeta minullekin noita syntyjä syviä, +asioita ainaisia, että tulisi minustakin jonkunlainen poppamies. + +PENTTULA. Sinulla ei ole siihen luontoa. + +HOPPULAINEN. Niinkö luulet? Saatatpa olla oikeassa. Laske pullo täyteen +vaan. + +PENTTULA. Siihen ei pisaraakaan enempää mahdu. Kas tässä! + +HOPPULAINEN. Tattis, mamma, sanoi Lotan Mikko. (Ryyppää) Vott, hyvä +on! (Lyö suullisen pulloonsa ja pistää sen taskuunsa) Matta tekisi +minun sittenkin mieleni ruveta tietäjäksi, että saisin vähän rahoja +kokoon, kun tästä naimaan menen. + +PENTTULA. Tee työtä ennemmin. + +HOPPULAINEN. Milloin laiska työn tekee? Talvella ei tarkene, kesällä ei +kerkiä, syksyllä on suuret tuulet, keväällä vettä paljon. + +PENTTULA. Jätä sitten naiminen sikseen, sillä ei sinusta tietäjäksi +liioin ole. Ja mene nyt toimeen äläkä unhota ottaa Anttia mukaasi. + +HOPPULAINEN. Ennen puoliyötä olemme viimeistäänkin salolla. + +PENTTULA. Siihen luotan, mutta sinun täytyy jo rientää Aholaan. + +HOPPULAINEN. Minä juoksen ja huudan, että korpi kajahtaa. Hih! (Menee.) + +PENTTULA. Juokse ja huuda sinä, että korpi kajahtaa,--minä hiljaa ja +varoen hiivin,--niin hiljaa kuin käärme lehdikossa luikertelee, niin +varoen, ettei risu risihda, ei heinä helise eikä pieni lintunenkaan +puun oksalla heräjä. + + + + +KOLMAS KUVAUS. + + +(Tupa Aholan torpassa. Peräseinällä ovi ja vuode. Oikealla sivuseinällä +ikkuna, jonka alla on pienempi pöytä kaappineen. Pöydän vieressä kirstu; +taampana samalla seinällä on ovi, joka vie kammariin. Vasemmalla puolen +on pitkä pöytä, jonka kummallakin puolen on penkki ja toisessa päässä +tuoli.) + +HELENA (istuu ikkunaa likellä ja kehrää. Pöydällä hänen vieressään +palaa kynttilä). Kuinka kauan se isä taaskin viipyy, vaikka lupasi jo +puolenpäivän aikaan palata. Ellei hän vaan olisi Hoppulaisen pariin +joutunut!... Niin--(huokaa) silloin ei ole häntä kotiin odottaminen +ennenkuin aamu puoleen yötä. Voi, kun tuosta Hoppulaisesta kerrankin +pääsisimme rauhaan. Soisin hänen muuttavan pois koko paikkakunnalta, +ettei hän aina olisi täällä isää viinaan viettelemässä... Kuka olisi +uskonut, että minun hiljainen, sävyisä ja hyväluontoinen isäni juomaan +rupeisi, hän, joka ei ennen viinan tippaakaan maistanut. Paljon, paljon +voi ihminen muutamassa vuodessa muuttua. Kun kesällä tulin vanhempiani +tervehtimään ja näin isäni surkean tilan,--näin äitini murheesta +murtuneilla voimillaan kokevan ylläpitää torppaa ja elatusta hankkia, +silloin en voinut lähteä takaisin palvelukseen, vaan jäin tänne äitini +turvaksi,--jäin siinä iloisessa toivossa, että piankin saisin isän +luopumaan pahasta tavastaan. Kolme pitkää kuukautta olen nyt parastani +koettanut, mutta isän suhteen en sen pitemmälle ole päässyt... (Katsoo +ulos ikkunasta.) Kuinka siellä jo onkin pimeä? Eikä isää vaan kuulu +tulevaksi. Äitiraukka tuolla lyhtyineen häärii, hän varmaankin on käynyt +navetassa. Nyt täytyy tekeytyä iloiseksi, sillä äidin huolia ei saa +lisätä suruisella muodolla eikä toivottomalla katseella. (Kehrää ja +hyräilee vilkkaasti.) + +MARIA (tulee sisään, lyhty ja maitorainta kädessä). Aina sinä vaan +jaksat olla iloinen, lapsi raukka. Onnellinen aika tuo nuoruuden kevät, +jolloin huolet haihtuvat kuin tuhka tuuleen ja raittiin ilon kirkkaus +valaisee murheen mustat varjot. (Siivilöitsee maidon ja panee sen +kaappiin) + +HELENA. No niin, mitäpä minä surisin sitten kun Luoja on lahjoittanut +mulle iloisen mielen ja terveen ruumiin. Mutta miksi taaskin menit +lypsämään äiti, vaikka niin monasti olen pyytänyt sinua jättämään nuo +toimet minun haltuuni. En minä pysy iloisena, äiti, ellet anna minun +oikein raastaa nuorilla voimillani. + +MARIA. Voi, rakas lapsi, minua huolettaa sinun liikanainen työnintosi, +ja varsinkin tuo yön valvominen, johon sanot kaupungissa niin +tottuneesi. + +HELENA. Jopa nyt jotakin! Sekö nuorelta voimat veisi, jos vähän valvoo +iltasilla ja hiukkaista varhaimmin nousee vuoteeltaan aamulla. Sitten +äiti, kun minä tulen sinun iällesi ja minulla on yhtä reipas tyttö kuin +sinulla nyt, silloin minä vuorostani lepään ja annan tyttäreni työtä +tehdä. + +MARIA (ottaa sukankutimen ja istuu pöydän ääreen vasemmalle). Jumala +sinua siunatkoon, lapseni, ja palkitkoon monin kerroin rakkautesi meitä +kohtaan. (Erikseen.) Voi, missä viipynee taas Antti! + +HELENA. Älä ota enää työtä, äiti, johan nyt on myöhä. Minä panen vähän +ruokaa pöydälle, niin syömme illallista ja sitten menet kammariisi +levolle. + +MARIA. Älä minua varten ruokaa laita, lapseni, ei minun kumminkaan käy +syöminen, kun sydänalani taas tuntuu niin kipeältä. + +HELENA. Ja sentään istut vielä työhön. Äitikulta, mene nyt levolle ja +nuku oikein makeata unta, niin olet huomenaamuna terve jälleen. + +MARIA. En minä saa unta, kun ei isäkään vielä ole kotona. + +HELENA. Mene nyt vaan, äitini, kyllä hän tuossa paikassa tulee. Minä +laitan täällä isälle ruokaa, ja sitten hän rupee tuonne minun sänkyyni +nukkumaan, jotta sinä saat maata häiritsemättä, ja minä makaan +penkillä. Mene nyt, äiti hyvä! + +MARIA. No, jos sitten menen, koska niin tahdot; työläältä tosin tämä +istuminen tuntuukin, kun ei ihminen ole terve. (Nousee ja panee +sukankutimen pois.) Hyvää yötä, lapseni! Jumala siunatkoon sinua! Älä +valvo liian kauvan, vaan mene nukkumaan, ellei isä pian tule. + +HELENA. Ole huoletta äiti, kyllä menen levolle, kun nukuttamaan rupee. +Hyvää yötä, äitini, makaa rauhassa! (Maria menee oikeaan.) + +HELENA. Äitiraukka! Saaneeko hän vaan unta. Huoli on kova päänaluinen +ja murhe katala vierikumppani, ne väsyneeltäkin karkoittavat +virvoittavan unen. (Menee jälleen työlleen). On toki hyvä, ettei äiti +aavista mitään kaikista noista ilkeistä jutuista, jotka Niilon tähden +ovat minusta paikkakunnalla levinneet. Mitä sanoisi hän, jos tietäisi +tytärtänsä pidettävän velhona, joka taikaneuvoilla solmii miesten +sydämmet! Oi, kuinka armottomia ihmiset kuitenkin ovat, kun turhan +epäluulon tähden riistävät turvattomalta tyttöraukalta hänen ainoan +rikkautensa,--kunnian ja hyvän maineen. Paljo tosin on Niilon rakkaus +minulle kärsimystä tuottanut; (nousee ylös, astuu esiin ja innostuu) +mutta iloni ja onneni se kuitenkin on ja vaikka vielä kuolemaan mua +sentähden vietäisiin, en sittenkään sitä kadottaa tahtoisi... Oi, Niilo, +kunpa tietäisit, kuinka tämän kylmän kuoren alla lämmin sydän sinulle +sykkii; kunpa tietäisit, kuinka äärettömän rakas sinä Helenalle olet? +Mutta sitä et sinä aavistakaan, ja jos mulle taivaan Herra voimia suo, +et sitä tulekaan tässä elämässä aavistamaan, sillä eripuraisuutta en +koskaan tahdo isän ja pojan väliin rakentaa. En koskaan,--Jumala +varjelkoon minua siitä! (Kuuntelee ja lähestyy ovea.) Ulkoa kuuluu +astuntaa, jokohan isä tulee? (Aukaisee Antille, joka astuu sisään.) + +HELENA. Hyvää iltaa, isä kulta! Voi, kuinka olit hyvä, kun et varsin +myöhään viipynyt. Käy istumaan tänne pöydän luokse, minä tuon sinulle +ruokaa, oikein herkkua, tiedätkös. (Antti istuu pöydän päähän ja Helena +kantaa kaapista ruokaa hänen eteensä pöydälle.) + +HELENA. Voita, rieskaa, piimää tai nuorta maitoa, jos sitä ennen haluat, +ja suolaista lahnaa, vieläkö parempaa pitäisi olla. Keittoa en voinut +valmistaa, kun en oikein tiennyt, mihin aikaan kotiin tulisit. + +ANTTI. Keitosta minä vähät; toista, jos sinulla olisi edes ryyppy antaa. + +HELENA (istuu toiselle puolelle pöytää). Tiedäthän, isä kulta, ettei +minulla koskaan väkeviä ole. Mutta, missä olet kätesi noin loukannut? +Oikeinhan siinä on suuri haava. Pitäisi minulla oleman laastaria +kirstussani (menee kirstulleen). Oikein, tuossapa sitä onkin, nyt vaan +pikkuinen tilkka vielä, jolle sitä levitän. Noin, anna kätesi tänne, +isä hyvä. + +ANTTI (syöden). Joutavia. + +HELENA. Älä estä minua sitä laittamasta; saat nähdä, se rupee +vihoittelemaan, jos siihen kylmä pääsee. Ei pientä haavaa eikä halpaa +sukua saa katsoa ylen, kumpaisestakin voi tulla suurta. Kas noin, nyt on +hyvä. Pannaan vielä jotakin siteeksi, vaikkapa huivini tuosta, ettei +laastaritilkka putoo. Noin, kyllä pysyy (istuu jälleen penkille). + +ANTTI. Onko Hoppulainen käynyt täällä? + +HELENA. Ei ole käynyt. Olisiko hänen pitänyt? (Antti vaikenee ja syö.) + +HELENA. Isä kulta, älä ole niin paljon tuon Hoppulaisen parissa,--ei +hän ole mikään hyvä ihminen. + +ANTTI. Älä sinä yhtään Hoppulaista moiti, hän aikoo sinut naida. + +HELENA. Vai niin! Ja antaisitko sinä, isä, lapsesi Hoppulaiselle +vaimoksi? + +ANTTI. Miksikäs ei? Kyllä Hoppulainen siinä vaimonsa elättää kuin joku +muukin. Hän pystyy työhön mihin tahansa ja on hyväluontoinen, sen +takaan. + +HELENA. Ja viinaan menevä. + +ANTTI. Se ei haittaa ollenkaan. Miehen voimakas luonto vaatii vähän +väkevää virvokkeeksi, muutoin se tulee laimeaksi ja veteläksi kuin +heikon naisen. + +HELENA. Oli miten oli, mutta en minä Hoppulaiselle kumminkaan mene. + +ANTTI. Luulet kai paremman saavasi. + +HELENA. Vaikka en ikänäni miestä saisi, en hänestä sittenkään huolisi. + +HOPPULAINEN (laulaa ulkona). + + "Piiput, piiput, piiput ja rassi, + Tulukset ja tupakkimassi. + Tule tule, tule, naapuri tänne. + Tala; lala, tala lala, + Tala lala lala." + +ANTTI. Sielläpä hän juuri tuleekin. + +HELENA. Joko taas! + +HOPPULAINEN (pistää päänsä ovesta sisään). Päivää! Onko Paavo lavolla? + +ANTTI. Tääll' ollaan. Tul' sisään vaan! + +HOPPULAINEN (astuu sisään). Tul', tul', sanoi Tammelainen härkää. (Antaa +Antille kättä.) No, moron, moron! Tikk neesan i poron, poron. + +ANTTI. Terve! Mitä kuuluu? + +HOPPULAINEN. Rauhaa rapiata, leipää makiata, pojat kelpaavat niinkuin +ennenkin. Vai mitä sanoo Helena? Katsopa, Antti, tuota tytärtäsi! Hän on +kaunis kuin keväinen nauris, paistaa ja loistaa kuin Naantalin aurinko, +kiiltää ja välskähtelee kuin Uskelan Jussin sormus. + +HELENA (nauraa vastoin tahtoaan ja korjaa ruokia pöydästä kaappiin). Ja +Hoppulaisen kieli elää kuin kello vuohen sarvessa. + +HOPPULAINEN. Pisto tuli, vaikk'ei pystynyt. + +ANTTI. Vietkö sinä ruoan pois? Entä jos Hoppulaistakin olisi maittanut? + +HOPPULAINEN. Ei räkkää rengille rokkaa, paljon maksaa papukappa. + +ANTTI. Mutta meillä on ja meillä annetaan, kun loppuu niin lainataan. + +HELENA (tuo ruoan takaisin pöytään). Eihän tässä juuri ole vieraalle +tarjottavaa, mutta jos teillä nälkä on, niin ehkä kumminkin maittaa. + +HOPPULAINEN. No nälkä on, että näköä haittaa. + +HELENA. Istukaa sitten syömään; muuta ei ole. + +HOPPULAINEN. Söökä vaan, söökä, kyll' se hyve rooka on, sanoi Kauhan +rouva (istuu penkille Anttia vastapäätä). + +HELENA (menee sivulle rukkinsa luo ja alkaa kehrätä). + +HOPPULAINEN (ottaa pullon taskustaan, ryyppää ja tarjoo Antille). Skool +pruur, sanoi Svenpark hevoselleen. + +HELENA. Joko Hoppulainen taas tuo viinaa tänne? Ellette voi tuota +juomistanne jättää, niin antakaa kuitenkin olla muita siihen +viettelemättä. + +HOPPULAINEN (katsoo häneen olkapäänsä yli). Ole sinä vaiti, sielus' on +kuin silkkilangan solmu, sekin on hotto keskeltä, (Tarttuu leipään ja +leikkaa siitä palasen.) Pidä nyt puolesi, Jumalan vilja, syntinen on +kimpussasi. (Syö ja puhuu erikseen Antille.) Penttula pyysi meitä +tulemaan Sorsan metsään täksi yötä viinaa polttamaan; lupasi kannun +viinaa ja markan rahaa kummallekin palkaksi. + +ANTTI. Eikö hän saata sitä itse tehdä? + +HOPPULAINEN. Sanoi olevan itsellään muita toimia. + +ANTTI. Mutta jos vallesmannilla olisi vihiä asiasta ja hän tulisi sinne, +kuinkas sitten käy? (Pudistelee päätään.) En minä rupea vastakynttä +tekemään kruunun palvelijoille. + +HOPPULAINEN. Luuletkos vallesmannin enää tohtivan tulla Penttulan +viinapannuun koskemaan, sittenkun hän sitä kerran yritti viemään ja +sormensa tarttuivat niin viinapannuun kiinni, ettei niitä vielä tänäkään +päivänä olisi siitä irti saanut, ellei Penttula olisi häntä pulasta +auttanut. + +ANTTI. Ota vaan lahnaa niin paljon kuin lystäät; kyllä Helena tuo lisää, +jos loppuu. + +HOPPULAINEN (ottaa kalaa). Kunpa nyt olisi suuta korviin ja vatsaa +polviin, sanoi kerjäläinen munarokkaa syödessään. + +ANTTI. Niin, kyllä Penttula on kuuluisa noita. + +HOPPULAINEN. Suurin Suomenniemellä, sanotaan. Tulet siis? + +ANTTI. Jos häntä nyt sitten tulisi. + +HOPPULAINEN. No, olkoon päätetty,--tuossa paikassa mennään. (Ottaa +puukon pöydältä, ryyppää ja tarjoo Antille.) Kyll tääll' on, sanoi +Järppi, kun pelasi. + +HELENA. Isä kulta, älä toki enää ota. + +ANTTI (vähän tuimasti). Älä sinä aina minua komenna, kyllä minä itsekin +itseni komennan. (Ryyppää.) + +HOPPULAINEN. Ei lisä pahaa tee muuanne kuin selkään. (Ottaa vielä +ryypyn.) Ahha, sanoi pappilan muori, kun hautaan laskettiin. (Nousee +pöydästä ja siunaa.) Kost' Jumala, suuri kiitos, paljon kiitoksia! +Jumala teitä heiluttakoon ja keikuttakoon kuin sutta vivussa! (Lyö +suullista pulloon, laulaa:) »Pullo on nyt avattu ja ryyppy kallistettu, +nätti tyttö naapurissa pojalle kasvatettu.» + +HELENA. Ei saa huutaa, Hoppulainen. + +HOPPULAINEN. No, tuletkos sinä siitä hullummaksi, jos Hoppulainen +huutaa? (Menee Helenan luokse ja istuu tuolille hänen viereensä.) +Kuulehan, Helena, tiedätkös, kuinka Tampereen kirkon kellot sanovat? + +HELENA. Kyllä tiedän. Ne sanovat: kerran sinullekin kirkonkellot soivat. + +HOPPULAINEN. Mitä hullua! Eihän ne niin sano, vaan näin: »Kuka köyhän +nai? Kuka köyhän nai?»--Ja siihen Kyrön kellot vastaavat: »Toinen köyhä +toisen köyhän: toinen köyhä toisen köyhän.» Näes, niin ne kirkonkellot +juttelevat. No, sinä olet köyhä ja minä olen köyhä ... jokos nyt yskän +ymmärrät? + +HELENA. Älkää joutavia puhuko. + +HOPPULAINEN. Anna suora vastaus vaan äläkä kierrä kysymystäni. Sano näin +(laulaa): + + "Pappani kodosta, mammani majasta + Olen minä eroitettu. + Soreata, koreata poikaa varten + Olen minä kasvatettu." + +(Puhuu.) Eikös niin, Helena? + +HELENA. Äiti ei saa nukkua, kun te tuonlaista elämää pidätte. + +ANTTI (ottaa huivin kädestään ja heittää sen penkille pöydän taakse; +erikseen). En minä kärsi tuonlaisia riepuja kädessäni. + +HOPPULAINEN (yhä Helenalle puhuen). Sinä olet aina vaan totinen ja vakaa +kuin Rengon kirkko jouluna. Mutta kaunis sinä olet ja suloinen kuin +taivaan enkeli, vartaloltasi olet hoikka kuin kala-kaija, kasvosi ovat +pyöreät kuin Viitasaarelaisen kalakukko ja nuo poskipääsi ne hohtavat +kuin mansikan kylki aholla. (Näppää sormiaan ihastuksesta.) + +ANTTI (nousee penkiltä ja menee perälle nuttua päälleen ottamaan). Äläkä +nyt soita siellä pääluutasi, vaan sano, tuleeko siitä lähdöstä mitään. + +HOPPULAINEN. Ei kiirettä kirkkoon, vasta on pappi paita päällä. +(Katselee ihaillen Helenaa, laulaa) »Herran terttu, kullan nuppu, +sokeritoppa teijaa, Sinua minä katselen ja laulelen heleijaa.» + +HELENA. Jo nyt olisi aika lopettaa niin katselemisen kuin +laulamisenkin. + +ANTTI. Samaa minä myös sanon. Tule heti, jos tulet, taikka ollaan +tykkänään menemättä. + +HOPPULAINEN (nousee). Prosait sitten, mun ihana hempukkani, lauvantaina +menemme pappilaan, eikö niin? (Antille.) No, nyt olen valmis. + +HELENA (nousee). Isä, ethän toki enää mene hänen kanssaan? + +ANTTI. Enpähän siihen sinultakaan lupaa pyytäne. + +HELENA (menee Antin luokse ja tarttuu hänen käteensä). Voi, älä mene, +isä, enää ulos, johan nyt on yö. Pane maata tuohon vuoteelle, hyvä, +rakas isä, tee se, niin heräät huomenaamuna terveenä ja raittiina. +Äidin tähden, isä, itsesi tähden, meidän kaikkein tähden, älä mene enää +mihinkään, vaan jää kotiin, jää tähän lämpöiseen, hauskaan kotiimme, +jossa sinun on paljon parempi olla kuin tuolla ulkona yön seljassa! + +ANTTI. Oles tuossa vaiti! + +HOPPULAINEN. Puhu pukille, sanoi Sauna-Matti papille. + +HELENA. Isä kulta, elämänikäni tahdon sinua palvella, tahdon panna +viimeisetkin voimani alttiiksi sinun puolestasi, mutta kaiken hyvän +nimessä rukoilen sinua luopumaan tuosta väkeväin nauttimisesta, +ennenkuin se liian myöhäistä on. Ano voimaa ylähältä ja taistele pahaa +vastaan, oi, isä armas, onhan Jumala väkevämpi kuin kiusaaja, jos vaan +uskollisesti riiput hänessä kiinni. + +HOPPULAINEN. Siipoten, sanoi Mäntsälän lukkari, kun kynä putosi. Niinhän +sinä, Helena kulta saarnaat kuin paras pappi vaan. + +ANTTI. Suotta sinä nyt siinä tuskaa näet, emmehän me tällä kertaa +juomaan lähde, vaan työhön ja toimeen tuonne ulos. + +HELENA. Työhön ja toimeen! Mikä on se työ ja toimi, joka yöllä on +toimitettava ulkona pimeydessä? Oi, isä, ei se ole kunniallinen työ, +joka ei päivän valkeutta siedä. Jätä sikseen koko tuuma, isä, ja rupea +levolle; minä siihen sijaan valvon vaikka koko yön käsityöni ääressä. + +HOPPULAINEN. Älä liputa, kultani, ettei leukasi putoa; vaan sano +minulle nyt kauniit jäähyväiset; koska olet niin suurta rakkauttakin +minulle osoittanut. + +ANTTI. Niin, jokos lähdemme nyt? + +HELENA. Isä, etkö ollenkaan ajattele äitiäkään, joka nyt nukkuu +rauhallista yöuntaan tuolta kammarissa, aavistamatta mitään teidän +aikomuksestanne. Kuinka monta tuskan yötä hän lienee sinun tähtesi, isä, +valvonut, sen tietää ainoastaan kaikkivaltias Jumala tuolla taivaassa, +jonka silmä ei konsaan uneen ummistu. Oi, isä, äiti kätkee surun +sydämmeensä, mutta se kalvaa hänen elämänsä lankaa, kunnes tuonen +viikate sen vihdoin katkaisee. Kenties ei olekaan se hetki enää kaukana, +jolloin saamme hänen maanpoveen kätkeä. Silloin, isä, ei katumuksen +kyynel häntä eloon herätä. (Itkee ja peittää kasvonsa esiliinaan.) + +ANTTI. Älä siinä nyt turhia itke, minä lupaan etten tänä yönä viinan +tippaakaan maista. + +HOPPULAINEN. Ja minä lupaan sen myös (Panee pullon taskustaan pöydälle.) +Tuohon paikkaan panen pullon, eikä viinan märkää pidä tänä yönä miehen +kurkusta alas menemän. Se olkoon sanottu! Kas niin, älä sure, Helena +kulta, saat nähdä, me olemme selviä miehiä huomenaamuna. Pyyhi +kyyneleesi ja pane rauhassa nukkumaan, tai rupea ennemmin papin paitaa +neulomaan; kyllä sinun viikon päästä viimeistään pappilaan vien, saatpa +nähdä. + +ANTTI. No lähtään viimeinkin pois. (Menee.) + +HOPPULAINEN. Poies aina, poies aina, vaikkei mielikään tekisi. (Laulaa +mennessään.) + + "Ei se kahvi kuumaa ollut, kun erojaisissa juotiin, + Se pisara oli kuumempi, joka poskilta alas vuoti." + +HELENA (huutaa ovelta heidän jälkeensä). Tulethan pian takaisin, isä! + +ANTTI (ulkoa). Aamulla palajan. + +HELENA (hämmästyneenä). Aamulla vasta!--Mutta mihin sitten menettekään, +kun niin kauan viivytte?--Ei mitään vastausta.--He eivät minua enää +kuule. (Vetää oven kiinni.) Työhön ja toimeen tuonne ulos, sanoi isä. Ja +aina aamuun saakka he viipyvät!--Mitä olisi heillä pimeän yön aikaan +ulkona toimitettavaa?--Suuri Jumala--eihän se vaan liene--? Ei, mistä +semmoinen ajatus mieleenikään tuli. (Menee kehräämään; hetken päästä hän +pysähdyttää rukkinsa.) Niin, olihan isä melkein selvä eikä +Hoppulainenkaan ollut erittäin liikutettu, ei siis ollenkaan tarvitse +peljätä, että heillä mitään pahaa oli mielessä. (Kehrää taaskin vähän +aikaa.) Mutta kuitenkin! Minkätähden tuo salaperäisyys?--Mitä olisi +heidän tarvinnut sitä minulta peittää, jos se kerran rehellinen toimi +oli? (Väistää rukin syrjään; nousee.) Ei, tätä levottomuutta en voi +kestää, minun täytyy rientää heidän jäljessään. Pitkälle eivät vielä +ole ehtineet, kenties piankin heidän saavutan. (Ottaa kirstustaan +kaulavaatteen, jonka heittää ympärilleen, sammuttaa kynttilän ja menee +ulos peräovesta) + +PENTTULA (tulee hiljaa peräovesta, ottaa taskustaan tikkulaatikon ja +raapaisee tulta. Hän sytyttää kynttilän ja tähyslelee ympärilleen)-- +Kaikki hyvin--vuode on tyhjä--. Tyttö joko ei ole kotona taikka +nukkuu hän tuolla kammarissa... Tynnyrin rukiita lupasi minulle Loviisa, +jos saisin nuoren Peltolan Helenasta luopumaan. Ja sen minä teen, sen +teen oikein halusta, sillä tuonlaisia hurskaita ja pyhiä ihmisiä minä en +kärsi,--ne ovat minulle haitaksi ... minä heitä vihaan. (Huomaa huivin, +jonka Antti on viskannut kädestään.) Kas, tuossa tytön huivi, ja se on +juuri kapine, jota minä tarvitsen. Tänlaista huivia ei koko +paikkakunnalla ole muilla kuin Aholan Helenalla, sen jokainen tietää ja +tuntee... Nyt, tyttö, olet vallassani! (Sammuttaa kynttilän ja hiipii +pois.) + +MARIA (tulee oikealta kynttilä kädessä). Luulin kuulleeni tuvasta +liikettä, mutta eihän täällä ole ketään... Helenakin on poissa... +Kummallista,--mihin on lapsi mennyt? (Aukaisee ovea ja huutaa ulos.) +Helena--oletko siellä?--Helena!--Uuh, kuinka kolkko ja pimeä siellä on. +Helena, Helena! Ei kuulu vastausta. Sudet vaan korvessa ulvovat ja +huuhkain huutaa petäjikössä käheämmin kuin koskaan ennen. (Sulkee oven.) +Ei Anttikaan vielä ole kotona. No niin,--ei siinä mitään tavatonta ole. +Mutta Helena, mun armas lapseni, mikä sai sinun sydänyöllä lähtemään +ulos kylmään tästä lämpöisestä tuvasta? Varjele häntä, Herra +kaikkivaltias, väärille teille eksymästä!... Kaiken yötä olen nähnyt +niin kauheita unia. Kun ei vaan Helenalle mitään pahaa tapahtuisi. +(Katsoo ikkunasta ulos.) Tuuli yhä vinkuu nurkissa ja pimeä siellä on +kuin säkissä.--Johan nyt lieneekin aamupuoli yötä, eikä Helenaa +vieläkään kuulu tulevaksi. Mitä ajattelen tästä? Ja kuinka saan nämä +kamalat epätiedon hetket kulumaan? Jos voisin koota ajatuksiani ja +lukea raamattua; (ottaa kirjan pöydältä) varmaan siitä nyt niinkuin +aina ennen vuotaisi lohdutusta ja rauhaa ahdistetulle sydämelleni. +(Menee takaisin kammariin.) + +HELENA (tulee peräovesta). Huuh--kuinka siellä on kylmä! Vilusta koko +ruumiini värisee. Enkä mistään isää löytänyt. Autiota ja pilkkoisten +pimeää on kaikkialla, tuuli vaan puita ravistelee ja metsän pedot +saalistaan väijyvät... Kauhean kamala on tämä yö. Varjele meitä, o +laupias Jumala, kaikesta pahasta! (Lähestyy ikkunaa.) Mitä näen tuolla? +Joukko miehiä monilla lyhdyillä rientää tänne pellon poikki. Mitä he +täältä yösydännä etsivät? Ah--isälle on varmaan joku onnettomuus +tapahtunut ja häntä tuodaan kotiin--voi minua--saanko nähdä häntä +elävänä vai ruumiinako? (Lankeaa polvilleen kirstunsa eteen ja peittää +kasvot käsiinsä.) + +(Peltola, vanginkuljettaja ja useita muita miehiä tulee lyhtyineen +peräovesta.) + +PELTOLA. Oikein arvattu! Täällä saamme hänen heti kiinni. Ja pankaa +merkille, miehet, että hän on täysissä vaatteissa ja kyyryssä kirstunsa +edessä. Näettekö, hänellä on suuri kaulavaatekin hartioilla, ikäänkuin +olisi hän vasta juuri ulkoa tullut. + +HELENA (nousee ja katsoo heihin kummastuneena). + +PELTOLA. Anna paikalla rahat tänne, tyttö, muutoin ei kunnian kukko +laula. + +HELENA. Rahat? + +PELTOLA. Rahat juuri ja aivan jok'ainoa penni. Annatko ne hyvällä, +vai--? + +HELENA. Mitkä rahat? + +VANGINKULJETTAJA. Peijakas, kun vielä kysyy, mitkä rahat. + +PELTOLA. Te kuulette, ettei hän tahdo niitä hyvällä antaa. +(Helenalle) Missä on tuon kirstun avain? + +HELENA. Millä oikeudella te sitä minulta vaaditte? + +PELTOLA. Parempi oikeus meillä siihen kumminkin on kuin sinulla +murtovarkauden tekoon. + +HELENA (kauhistuen). Murtovarkauden? + +PELTOLA. Älä tekeydy noin tietämättömäksi, ei se sinua pitkälle auta. +Sinä se olit, joka noin puoli tuntia sitten särjit ikkunan minun +huoneeseni ja väärillä avaimilla aukaisit kaapin, josta veit viisisataa +markkaa setelirahaa. Sen voimme milloin hyvänsä toteen näyttää. + +HELENA. Jumala meitä varjelkoon--minäkö vein viisisataa markkaa? + +PELTOLA. Sinä juuri, sinä kelvoton sen teit. Mutta et sinä niillä kauas +juokse, sillä minulla on setelien numerot täällä kirjassani. + +VANGINKULJETTAJA. Tunnusta vaan heti ja neuvo, mihin rahat olet +kätkenyt, sillä tavoin pääset helpommalla rangaistuksella. + +HELENA. Niin totta kuin kaikkivaltias Jumala elää ja hallitsee tuolla +ylhäällä, niin totta on, että minä olen viaton siihen, josta te minua +nyt syytätte. + +PELTOLA. Vai vannot sinä vielä sielusi helvettiin, sinä kurja. Mutta +katsopas tätä! (Näyttää hänelle huivia.) + +HELENA. Mitä?--tuo huivi? + +PELTOLA. Ahaa, jokos kalvenet? + +HELENA. Jumalan tähden, sanokaa, mitä tarkoitatte tuolla huivilla? + +PELTOLA. Niin, huomaatkos, sinulla ainoastaan on tänlainen huivi nähty, +ja sinun omaksesi voi ken tahansa sen todistaa. + +HELENA. Enhän sitä kielläkään. Mutta missä yhteydessä se on teidän +syytökseenne, sitä tahdon vaan tietää. + +PELTOLA. Saatpahan kuulla sitten. + +HELENA. Ei, sanokaa minulle nyt heti, mistä löysitte tämän huivin? + +PELTOLA. Nämä miehet todistavat sen olleen laattialla samassa huoneessa, +josta ikkuna oli särjetty ja rahat viety. + +HELENA. Ei, se ei ole totta, aivan mahdotonta se on. Voi, miksi näin +kauheasti minua tahdotaan pettää! + +MIEHET. Valallamme voimme asian todistaa. + +HELENA. Älkää olko armottomia, isäntä, te olette rehellinen, kunnon +ihminen, ja minä olen vaan heikko, turvaton tyttöraukka, joka en +ollenkaan ymmärrä näitä asioita enkä tiedä, kuinka minun tulisi +menetellä. Eikö totta, tiellä tänne tullessanne tuon huivin löysitte ja +suotta minua nyt sillä säikytätte? + +MIEHET. Ja mekö olisimme väärän valan tekijöitä? Varo itseäsi, tyttö. + +HELENA. Ei, ei;--ei väärän valan tekijöitä, enhän minä sitä +tarkoittanut. + +PELTOLA. Jos minua rehelliseksi mieheksi uskot, niin älä sitten +tuommoisia epäile. + +HELENA. Se olisi siis kuitenkin totta? Huivi oli siellä huoneessa--? + +PELTOLA.--jossa varkaus tehtiin. Johan sen sanoin. + +HELENA. Ja hänkö, joka huivin on pudottanut, olisi varkauteen syyllinen? + +PELTOLA. Onhan se järkeen menevä asia. + +HELENA (masentuneena polvillaan puoliääneen). Niin, onhan se, Jumala +meitä armahtakoon! + +ERÄS MIEHISTÄ. Etkö vieläkään tahdo tunnustaa? Hän on itsepintainen +kuin synti. + +VANGINKULJETTAJA. Parasta kun panemme tytön nuoriin ja viemme hänen +vallesmannin käsiin. + +MIEHET. Niin, koetellaanpa, eikö vallesmanni ja korkea oikeus saisi +tuota jäykkyyttä masennetuksi. + +PELTOLA. Malttakaa, minun käy häntä kumminkin sääli. En minä sinun +onnettomuuttasi tahdo, tyttöparka; jos vaan laitat asian selväksi, niin +olen valmis sovintoon. + +HELENA. Kiitoksia, isäntä! Jumala palkitkoon teille hyvyytenne! Minä +teen, mitä vaan tahdotte, mutta auttakaa minua, neuvokaa minua, +koettakaamme yhdessä saada kaikki hyväksi jälleen. + +PELTOLA. Tuo sitten rahat tänne, niin loppukoon koko juttu siihen. + +HELENA. Rahat?--Rahat! Kuinka voisin niitä tuoda, kun niitä ei minulla +ole? + +VANGINKULJETTAJA. Siinä sen näette, kuinka pitkälle tuommoisten kanssa +sääliväisyydellä pääsette. + +PELTOLA. Tee niinkuin sanoin,--jos sovintoa tahdot. + +HELENA. Mutta minä vakuutan teille-- + +PELTOLA. Tuotko rahat tänne, vai--? + +HELENA. Antakaa minulle aikaa,--huomiseen tai ylihuomiseen. + +VANGINKULJETTAJA. Että ennättäisit karkuun, ha, ha, ha. + +PELTOLA. Ei, nyt kärsivällisyyteni jo loppuu. Lähtekäämme viemään häntä +vallesmanniin. + +HELENA. Älkää panettako minua kiinni, isäntä, älkää, älkää sitä tehkö. +Luottakaa minuun! Minä koetan saada teille rahat takaisin; minä teen, +mitä suinkin voin, kun saan vapaudessa olla; mutta vankeudessa--enhän +siellä voi mitään toimia. + +PELTOLA. Tyhjiä loruja! Nouse ylös ja tule mukaan nyt. + +MARIA (tulee kammarista). Mikä täällä on? Mitä on tapahtunut? + +PELTOLA. Tyttäresi tänä yönä kävi varkaissa ja vei minun kaapistani +viisisataa markkaa. + +MARIA. Se on myrkyllinen valhe. Ennen maailma nurin kääntyy, ennenkuin +Helena toisen omaan koskee. Teidän syytöksenne on väärä ja te tulette +siitä edesvastaukseen. + +HELENA (erikseen). Äiti raukka! Ja isä, isä--mun onneton isäni! + +PELTOLA. Vai edesvastaukseen! Sepä saadaan nähdä. Miehet,--tänne +nuoranne--tyttö pannaan kiinni. + +MIEHET. Tyttö sidotaan ja viedään vallesmanniin. (Lähestyvät Helenaa.) + +MARIA. Pois! (Asettuu Helenan eteen.) + +NIILO (töytää sisään peräovesta ja asettuu miesten eteen). Jumalan +kiitos, vieläpä ehdin! + +HELENA. Voi, taivas, Niilokin! + +PELTOLA. Kuka peijakas pojan päästi irti? + +NIILO. Luulitteko minusta pääsevänne sillä, että minun aittaan +telkesitte? Menkää katsomaan, lukkonne on särjetty, ovenne on +pirstaleina, ja nyt olen tässä. Ennenkuin te hiuskarvaakaan saatte +nykäistä Helenan päästä, täytyy teidän minulta henki ottaa. Eikä se ole +varsin helposti tehty, sillä kovan halun nyt tunnen raivoisaan, hurjaan, +vimmattuun taisteluun. Ole huoletta, Helena, he eivät saa sinulle mitään +pahaa tehdä, niinkauan kuin minä elän. + +PELTOLA. Ooh, sinä poikajunkkari, vai rupeat sinä varkaan puolia +pitämään. + +NIILO. Helena ei ole varas; hän on viaton. + +MARIA. Kiitos, kiitos teille, Niilo, joka turvattoman puolta pidätte! +Rohkaise mieltäsi, lapseni, näethän, sinulla on puoltajia. Sano heille, +että olet viaton. + +NIILO. Oikea syyllinen nyt vapaasti pääsee pakenemaan, sillä välin kuin +te, isä, täällä viatonta ahdistatte. + +HELENA (nousee äkisti). Äiti,--oi, lohduttakoon sinua taivaan Luoja, +minun täytyy sydämmesi murtaa. Niilo--väistykää edestäni, että he +saavat minun sitoa. Minä--voi, Jumala auttakoon--minä tunnustan +itseni syylliseksi. + +MARIA (parkaisee ja pyörtyy). + +NIILO. Jumalan nimessä,--se ei ole totta, Helena, sinä hourit,--sinä +olet sekaisin säikähdyksestä. + +HELENA. Minä olen täydessä järjessäni.--Miehet, miksi viivyttelette? + +(Miehet rientävät häntä sitomaan. Niilo hoipertelee masentuneena.) + + + + +NELJÄS KUVAUS. + + +(Vankihuone; perällä ikkuna korkealla seinässä, rautakanget ikkunassa. +Siitä oikeaan ovi. Ikkunan alla yksinkertainen vuode.) + +(Helena istuu vuoteella, kahleissa. Iltayö.) + +HELENA. Vankina,--raudoissa murtovarkaudesta! Voi häpeän suuruutta, voi +tuskain tukaluutta, voi vaivain vaikeutta! Mistä löydän sen kolkan +maailmassa, johon täältä päästyäni voin ihmisten näkyvistä paeta? Ei ole +erämaata niin synkkää, ei korpea niin kolkkoa, joka häpeäni peittäisi. +Syysyötä mustempi on tästä lähtein mun elämäni tie, tuulen tuiman +tiettävissä mun kurjan kohtaloni. Kuusen juuret kuivettuvat, vaan ei +kuivu kyyneleni, meret suuretkin sulavat, ei sula sydän suruinen, ei +valu vajainen rinta. Mutta vihdoin toki, kun päiväni päättyvät ja ikäni +iltaan kallistuu, kun on pelto peittäjänä, nurmi kaunis kattajana, +silloin huolet huojentuvat ja murheet multaan murenevat. Voi, taukoa +jo, sa rinnan polte, rauhoitu, sydän poloinen, onhan turva turpehessa, +armo kirkon aidan alla, toivo tuonelan tuvissa. Lyhyt on tie, joka vie +kautta surun laakson, iankaikkinen on autuus, joka tuolta puolen lastaan +hohtaa... Miksi valvon vielä, vaikka jo levon aika on, miksi sieluni +taistelee, vaikka öinen rauha kaikkialla vallitsee. (Heittäytyy +pitkälleen) Unen helmoihin nyt uupukoon mieleni haikeus, siksi kuin +uuden päivän koitto heräävää maailmaa tervehtii. + + "Mä silmäni nyt suljen, + O Isä taivainen. + Suo noustuankin olen + Sun lapses armainen!" + +(nukkuu; hetkisen hiljaisuus, tornin kello lyö kaksitoista, jonka +jälkeen kolaus kuuluu ikkunan takaa. Helena kavahtaa istualle ja +katselee ympärilleen. Toinen kolaus kuuluu ja Helena nousee +seisoalleen). Mikä on tuo kolina, joka häiritsee hiljaisuuden tässä +eläväin haudassa? Vastahan nyt mahtanee olla keskiyön aika... No niin, +(istuu jälleen sängyn laidalle) olipa mikä hyvänsä, ei minulla syytä +pelkoon ole. Enhän ole elämässäni ollut näin turvallisessa paikassa, +eikä ole ennen koskaan senlaista huolta pidetty mun säilyttämisestäni +kuin nyt. + +(Kova kolaus ja ääni kuuluu ikkunan takaa.) + +ÄÄNI. Helena! + +HELENA (kavahtaa ylös). Ihmisääni se oli, joka nimeäni mainitsi. + +ÄÄNI. Helena, oletko siellä? + +HELENA. Täällä olen, vaan ken olet sinä ja mitä minusta tahdot? + +ÄÄNI. Ystävä olen,--aukaise ikkuna. + +HELENA. Ystävä hän on,--ja uskollinen ystävä hän mahtaakin olla, koska +luopuu makeasta yöunestaan tullakseen minun luokseni. + +ÄÄNI. Älä viivyttele, vaan aukaise jo kiiruusti ikkuna. + +HELENA. Sen heti teen. (Aukaisee ikkunan; Hoppulaisen kasvot tulevat +näkyviin.) + +HOPPULAINEN. Morjens! Saako tänne pistää nenänsä sisään? + +HELENA. Tekö se vaan olittekin, Hoppulainen! + +HOPPULAINEN. Minähän se vaan olin, mutta onhan sitä siinäkin. + +HELENA. Kuinka pääsitte sinne ylös? + +HOPPULAINEN. Mikäs konsti siinä,--onhan maailmassa tikapuita. (Alkaa +sahata ikkunanrautoja.) + +HELENA. Mitä teette, Hoppulainen? Mikä on tarkoituksenne? + +HOPPULAINEN. Nämä raudat vaan tästä sahaan poikki, sitten otan +hempukkani kainaloon ja vien hänet suden kuopasta pois. Näes, ennen +tynnyrin kirppuja varjelee, ennenkuin kaksi yksimielistä. + +HELENA. Ooh,--kiitos siitä! Mutta luuletteko minun olevani valmiin +lähtemään täältä teidän kainaloonne. + +HOPPULAINEN. Ellet tule kainalooni, niin tule sitten selkääni, sama se +minulle on. Soromnoo, sanoi laukkuryssä. + +HELENA. Mutta minä en lähde täältä teidän kanssanne, en, vaikka mikä +olisi. + +HOPPULAINEN. Kyllä sinun täytyy, jos mielit lain kovista kourista +päästä. + +HELENA. Minäpä en tahdokaan niistä päästä, vaikka olisivat vielä +kovemmat kuin ovatkaan. + +HOPPULAINEN. Tottako se on vai leikkiä? + +HELENA. Olisinko nyt sillä mielellä, että saattaisin leikkiä laskea. +Väkisin ette voi minua pakoon viedä, ja omasta ehdostani taas en lähde. +Lakatkaa vaan turhasta työstänne. + +HOPPULAINEN. Mutta kuulehan nyt, Helena, yhtäkaikki! Minulla on tuolla +maantien varrella hevonen, ja sillä vien sinun semmoiseen paikkaan, +ettei kruununmiehet ikinä saa sinuun kynsiään iskeä. + +HELENA. Vai niin. Elättäisitte kaiketi minua siellä Peltolan rahoilla. +Mutta varokaa itseänne, Hoppulainen, jos te vaan niihin rahoihin +koskette tai niistä rahtuakaan hävitätte. + +HOPPULAINEN. Herran poika,--minäkö niitä hävittäisin? + +HELENA. Viekää isälle terveisiä ja sanokaa hänelle, että paljon tosin +olen saanut kärsiä, mutta nureksimatta otan kaikki vastaan, jos hän vaan +toimittaa Peltolan rahat takaisin. Rikos on kuin raskas taakka +tunnollani, niin kauan kuin rahat pidätetään oikealta omistajaltaan. + +HOPPULAINEN (erikseen). Lempo vieköön, jos minä tästä ymmärrän +sanaakaan. Tyttö parka mahtaa olla sekaisin päästään. + +HELENA. Lupaatteko sen sanoa isälleni? + +HOPPULAINEN. Kyllä,--kyllä minä sanon. + +HELENA. Kuinka vanhempani muuten voivat? + +HOPPULAINEN. Hm--noin, niinkuin märkä palaa. Isäsi kovin suree sinun +onnettomuuttasi ja, tiedätkös, hän teki lujan päätöksen, ettei enää +viinan tippaakaan maista tuon koommin. Kannullisen viinaa hän viskasi +nurkkaan, silloin kun aamulla tuli kotia ja kuuli, että olivat sinun +panneet kiinni. Niin, nyt juohtuu mieleeni, että äitisi pani mukaani +vähän rieskaa ja nuorta voita sinulle,--nyytti pitäisi oleman täällä +taskussani. Kas tuossa! (antaa Helenalle! pienen nyytin). + +HELENA. Mun armas äitini! + +HOPPULAINEN. Nuori Peltola siellä käy vähän väliä vanhempaisi luona ja +tutkii, mitä kaikkea tuona onnettomana yönä teillä tapahtui. Hän ei, +kuulemma, saa sitä päähänsä, että sinä olisit rahat vienyt. + +HELENA (erikseen). Niilo! Voi Niilo! (Levottomasti Hoppulaiselle.) Ei +hän vaan liene päässyt asian perille? + +HOPPULAINEN. Asian perille?--Hm--(Erikseen) Tyttöriepu ei muistakaan, +että itse hän sen jo on tunnustanut. (Ääneen.) Ole huoletonna vaan, ei +hän sen perille pääse. Tuletko nyt sentään mukaani? Pian minä nämä +raudat tästä poikki saan. Näes, se käy niinkuin Mäkelän sahti ilman +nostinta. + +HELENA. Sen hyvin uskon, mutta en minä täältä pakoon lähde, Hoppulainen. +Viekää terveisiä vanhemmilleni, ja--ja--kaikille, jotka minua muistavat. + +HOPPULAINEN. Mutta, ajatteles,--olethan sinä täällä juuri kuin ahven +merrassa, ja entä, jos he vielä tuomitsevat sinulle neljäkymmentä paria? + +HELENA. Vaikka hengen ottaisivat, en sittenkään karkeisi heidän +käsistään. Hyvästi nyt, Hoppulainen. + +HOPPULAINEN. Maltahan vielä. Kas tuossa on vähän voidetta, jota sain +Penttulalta;--sillä kun selkäänsä voitelee, niin ei tunnu mihinkään, +vaikka sata paria saisi. + +HELENA. Hyi, viekää pois-- + +HOPPULAINEN. Mieletön sinä olet, ellet ota. Penttula tekee aina hyviä +taikoja, ja tämä rasva on--(hämillään; erikseen) ka, peijakas,--eihän +minun sitä pitänyt sanomankaan. + +HELENA. Mitä se on? + +HOPPULAINEN. Niin--(hiljempaa) hän sanoi sen olevan ruumiin rasvaa.-- +Mutta yhdentekevä, oli mitä hyvänsä, eihän se asiaan kuulu. + +HELENA. No, nyt suljen jo ikkunan, enkä tahdo enää sanaakaan kuulla. + +HOPPULAINEN. Äläs, Helena, minä vielä kysyisin sinulta yhtä asiaa. + +HELENA. Tehkää se sitten pian. + +HOPPULAINEN. Tuletkos omakseni, kun täältä vapaaksi pääset? Kyllä +takaan, että sinulla suu napsaa niin kauan kuin minullakin jalka kapsaa. + +HELENA. Ettekö sen enempää kunniastanne välitä, Hoppulainen, vaan +ottaisitte vaimoksenne vankina olleen naisen? + +HOPPULAINEN. Sinut ottaisin, vaikka kymmenen kertaa olisit vankina +ollut. Herrajesta, olethan suloinen ja kaunis kuin taivaan enkeli. + +HELENA. Jättäkää ne tuumat sikseen, Hoppulainen, ei niistä kumminkaan +ikipäivinä mitään tule. Ja Jumalan haltuun nyt! (Sulkee ikkunan.) + +HOPPULAINEN (huutaa). Yksi sana vaan, Helena,--en minä enää elä niinkuin +tuulta pieksäen-- + +HELENA. Menkää jo, menkää, ennenkuin vartijat teidän huomaavat. +(Poistuu ikkunasta) Isä on oikeassa,--hän on todellakin hyvänluontoinen, +tuo miesparka. Olinpa jo vähällä unhottaa kaiken pahan, minkä hän on +matkaan saattanut (istuu vuoteelle, miettien). »Isäsi kovin suree +onnettomuuttasi», sanoi hän. Voi, jos rohkenisin toivoa, että tuo suru +saisi hänen katumaan ja parannusta tekemään, kuinka iloisesti silloin +kärsimyksen kuormaa kantaisin. Eikä se enää niin raskas olekaan, kun +tiedän Niilon vielä luottavan viattomuuteeni. Mun jalo, uskollinen +Niiloni! Paremman onnen olisi sun lämmin sydämmesi ansainnut kuin +joutua tänlaisen köyhän ja kurjan tyttöraukan omaksi. Niin--köyhä tosin +olen ja kurja maailman silmissä, mutta aarre minulla on, jota en +kuninkaan valtikkaan vaihettaisi, ja se aarre on mun Niiloni rakkaus. +Sitä ei laki eikä oikeus, eipä itse kuolemakaan multa riistämään kykene. +(Käytävästä kuuluu kolinaa) Kuulen astuntaa käytävästä.--Varmaankin +vanginvartija, joka tarkastaa, ovatko säilytettävänsä tallella. + +(Vanginvartija avaa oven ja laskee Niilon sisään.) + +VANGINVARTIJA (ovella). Puolen tuntia, niinkuin sanoin. (Sulkee oven.) + +(Niilo astuu likemmäksi, katsoo Helenaan, joka istuu pää käden nojassa +eikä häntä huomaa.) + +NIILO (erikseen). Hän valvoo, vaan on vaipunut ajatuksiin. Kuinka +suloinen hän nytkin on, vaikka kasvot ovat surusta kalvenneet. Ja +murtovarkauden tehneelläkö olisi tuonlainen enkelin katsanto. Ei--se +ei ole mahdollista! (Ääneen) Helena! + +HELENA (kavahtaa seisoalleen). Niilo!--Ah, kuinka peljästyin!--Miten +olet tänne päässyt? + +NIILO. Vanginvartija minun laski. Puolen tuntia ainoastaan hän sallii +minun täällä olla--ja minulla on sinulle paljon puhumista. Helena, sinun +täytyy--minä pyydän ja rukoilen sinua kertomaan kaikki, mitä tiedät +tuosta onnettomasta rahajutusta. Helena, luotathan minuun? + +HELENA (teeskennellen kylmyyttä). Kenen käskystä tulet tänne minua +tutkimaan? + +NIILO. Kenen käskystä?--Taivaan Luoja,--hän kysyy kenen käskystä.--Minä +rakastan sinua Helena, minä kärsin, kun sinä kärsit,--minä tuskaa +tunnen, kun sinua vaivataan, ja sinä kysyt, kenen käskystä tänne tulen. +Helena, minä tahdon saada viattomuutesi selville, tahdon pelastaa sinun +vankeudesta, ja sitten--niin--sitten elän taaskin toivossa ja odotan +kärsivällisesti sitä hetkeä, jolloin sydämmesi heltyy ja sinä suostut +tulemaan mun armaaksi vaimokseni. Oi, Helena, armas tyttö--ainoa sana +vaan,--elämäni onni siitä riippuu,--sano, että olet viaton, ettet ole +tuota rikosta tehnyt. + +HELENA. Säästä itseäsi ja minua, Niilo. Suotta sinä potkit tutkainta +vastaan, ei Jumala ole meitä toisillemme luonut. + +NIILO. Helena, minä olen rakastanut sinua puhtaana, viattomana, +ylevämielisenä tyttönä, ja vaikka olisit mieronkulkijana ollut, olisit +sinä kuitenkin minun silmissäni ollut herttaisin, armahin olento maan +päällä juuri sentähden, ettei puhtaudessa eikä jaloudessa kukaan voinut +mielestäni sinun rinnallesi nousta. Kun sinä tuona kauheana hetkenä +sanoit itsesi syypääksi rikokseen, josta sinua ahdistettiin,--voi, +Helena,--silloin tuntui ikäänkuin olisin taivaasta äkkiä heitetty +pimeään syvyyteen ja epätoivossa luulin jo järkeni menettäväni. Mutta +kun surun ensimmäinen huumaus hälventyi, nousi minuun uudestaan vakaa +luottamus sinun viattomuuteeni. Koko kiinniolon aikasi olen pannut +kaikki voimani liikkeelle saadakseni selkeyttä tässä suhteessa, olen +puhutellut vanhempiasi,--olen tutkinut ja miettinyt pääni ympäri,-- +mutta kaikki on tähän saakka turhaa ollut. Helena--armahani, mikä +sinun on? Miksi vapiset, miksi kalvenet noin? + +HELENA (erikseen). Vahvista minua, o taivaan Herra! + +NIILO. Älä käännä noita hempeitä kasvojasi pois, vaan salli mun niitä +nähdä se hetkinen, kun minut on suotu täällä olemaan. + +HELENA (sortuneella äänellä). Oi, Niilo, jätä minut nyt,--voimani +uupuvat,--olen kenties valvonut liiaksi. + +NIILO. Älä vaadi minulta sitä, Helena,--toista kertaa, kenties, en enää +puheillesi pääse. Sano vaan, että olet viaton, ja minä uskon sinua enkä +enää sinua kiusaa. + +HELENA (erikseen). Ah, Jumalani, tämä on liian katkerata. (Ääneen) +Niilo, etkö minua enää rakastaisi, jos olisin sen rikoksen tehnyt? + +NIILO. Jos olisit sen tehnyt--Kuolisin kenties, tai joutuisin +mielipuoleksi, mutta väkivallalla riistäisin varkaan kuvan +sydämmestäni--Älä puhu mahdottomia, Helena, sinä et ole sitä tehnyt. + +HELENA. Oi, Niilo! Sinä riistäisit minulta rakkautesi, riistäisit +minulta ainoan iloni, sen tähden, joka valaisee onnettomuuteni yön. +Kauheata on vankeus ja kahleissa oleminen, kauheampata häpeä. Ja +ihmisten ylenkatse,--mutta kauheinta kaikesta olisi sinun rakkautesi +menettäminen. Ei Niilo--ei--Sitä en jaksaisi kantaa. + +NIILO (tarttuu hänen käsiinsä). Helena--mitä tämä on? Noin suurta arvoa +et panisi rakkaudelleni, jos sydämmesi olisi kylmä minua kohtaan, +niinkuin olet luuletellut. + +HELENA. Olen vaan sanonut niin, kun luulin velvollisuuteni sen vaativan. +Kenties tulisi minun vieläkin peittää sinulta rakkauteni, mutta minä en +voi. Minä rakastan sinua, Niilo! + +NIILO (sulkee hänen syliinsä). Onko se totta, Helena, katso minuun,--oi, +nuo silmät eivät petä. Omani sinä olet, mun armas, herttainen tyttöni. +Taivaan nyt syliini suljen, enkä huoli vaikka koko maailma meitä +vastaan olisi. Minä puolustan sinua, minä etsin oikean syyllisen vaikka +maailman äärimmäisestä kolkasta, ja hänen pitää saaman ansaittu +palkkansa, pitää monenkertaisesti saaman tuntea ne vaivat, jotka sinä +syyttömänä olet saanut hänen tähtensä kärsiä. + +HELENA (irroittuu hänestä). Minä poloinen, mitä olinkaan tehdä? + +NIILO. Kuolema ja kadotus,--minä tahtoisin sulloa ja survoa murskaksi +sen ihmisen, joka sallii, että puhdas ja viaton tyttö hänen tähtensä +vankeuteen heitetään. + +HELENA (erikseen). Mikä neuvoksi tulee, jos hän saa sen tietää. + +NIILO (tahtoo jälleen sulkea häntä syliinsä). Helena, mun armas +morsiameni, mun ihana, suloinen kultani, sano minulle jo, mikä saattoi +sinun ottamaan syyksesi rikosta, jota et tehnyt ole? + +HELENA (välttäen häntä). Niilo, anna minun olla. Voi, Luojani, armahda +minua! + +NIILO. Tai sano vaan, että olet viaton, että-- + +HELENA. Sitä en voi,--en voi, Niilo. Ooh--minä tukehdun! + +NIILO. Älä pelkää, armaani, miksi taaskin vapiset noin? Luota minuun, +luota rakkauteeni, minä toimitan syyllisen kiinni ja silloin olet sinä +vapaa. + +HELENA. Herkiä jo, herkiä! Sinä et voi minua auttaa, Niilo. + +NIILO. Senkötähden, että säikähdyksestä sanoit itsesi syylliseksi? Ole +huoletta ja jätä asia minun huostaani, kyllä selvitän kaikki, kun vaan +sanot tuomarille ja kaikille olevasi viaton. + +HELENA. Sitä en sano--(polvillaan, puristaa molemmin käsin päätään) älä +kiduta minua enää--sitä en koskaan sano. + +NIILO (peräytyy). Etkö sano? Minkätähden et sano? + +HELENA. En voi,--en saata.-- + +NIILO. Et voi,--et saata? Miksikä et saattaisi? + +HELENA. En saata, sillä--voi, Niilo, älä kohtele minua noin kylmästi. + +NIILO. Sano, että olet viaton. + +HELENA. Niilo, anna sydämmesi heltyä--rakasta minua, vaikka olen näin +kurja ja onneton. + +NIILO. Olethan viaton? + +HELENA. Minä antaisin henkeni sinun tähtesi, Niilo,--älä hylkää minua. + +NIILO. Vastaa kysymykseeni? + +HELENA. Mitä pitää minun vastaaman--olen vallan sekaisin--mitä +tahdoitkaan tietää? + +NIILO. Ethän ole varas? Helena,--sanastasi riippuu meidän molempain +onni. + +HELENA. Ellen minä olisi varas, olisi joku toinen--ellen minä olisi +vankina ja raudoissa, olisi joku toinen. + +NIILO. Miksi noita tyhjiä verukkeita. Helena, minä kysyn sinulta +viimeisen kerran: oletko syyllinen vai syytön? + +HELENA (nousee ylös). Ja minä vastaan sinulle viimeisen kerran: minä +olen syyllinen. + +NIILO (hetken vaiti oltuaan). Tahdotko sillä sanoa, että ehdollasi, +selvällä järjellä ollessasi murtausit isäni huoneesen ja veit hänen +kaapistaan rahat? + +HELENA. Niin,--aivan niin. + +NIILO. Ei, Helena, se on mahdotonta, sinä et ole sitä tehnyt. + +HELENA (on vaiti). + +NIILO. Älä seiso noin jäykkänä, älä tuijota noin kamalasti, näethän, +minä vieläkin sinuun luotan. Joku toinen sen on tehnyt, eikö niin? + +HELENA. Ei, ei, ei! Ei kukaan muu kuin minä. + +NIILO. Helena, saattaisitko minulta totuuden peittää hetkenä tänlaisena, +jolloin sydämmemme toisiinsa sulivat, jolloin sielu sieluun yhtyi ja +pyhä liitto meidät toisiimme sitoi? + +HELENA. Niilo, oi, armahda! + +NIILO. Eikö ole sinulla mitään lisättävää? + +HELENA. Ei mitään. + +NIILO. Eikö mitään selitystä? + +HELENA. Ei mitään--ei mitään? + +NIILO. Niinpä en voi muuta kuin surkutella sinua, tyttöparka. + +HELENA. Niilo! + +NIILO. Minä katkaisen siteen, joka äsken solmittiin, minä repäisen +kuvasi sydämmestäni, vaikka verta se vuotaisi. + +HELENA. Niilo! + +(Vanginvartija aukaisee oven.) + +VARTIJA. Aika on kulunut. + +NIILO. Jumala olkoon meille armollinen! Jää hyvästi--ainiaaksi! (Menee +vartijan kanssa ovesta.) + +HELENA. Niilo! (Pyörtyy.) + + + + +VIIDES KUVAUS. + + +(Tiheä metsäinen, viertävä seutu. Sunnuntaiaamu. Kirkkoon soitetaan ja +ihmistä kulkee perällä kirja kädessä vasemmalta oikeaan.) + +HOPPULAINEN (tulee laulaen vasemmalta säkki seljassa). »Enpä itkenyt +silloinkaan, kun mammani majasta läksin, Ryyppäsin viinaa, haukkasin +rieskaa, tein niinkuin mammani käski.» Ei,--hiiteen jo jääkööt kaikki +laulut; ääneni on ollut sorroksissa aina siitä kuin Helena kiinni +pantiin. Koko maailma on nyt mullin mallin, elämä edestakaisin. +Penttulan viinapannukin on vallesmannin kynsissä ja olkoon vaan, ei se +minua liikuta, ei laisinkaan. Minä vaan ihmettelen, kuinka hänen +loitsutaitonsa laita silloin oli. Muuten ei asia minuun koske, ei +rahtuakaan; sillä olenhan vakaasti päättänyt säästää jok'ainoan liian +pennin, saadakseni vähän taloudentarpeita kokoon siksi kuin Helena +vankeudesta pääsee. Niin sitä käy tässä matoisessa maailmassa! Kuka +olisi luullut Helenankaan varkaisin menevän,--tyttö, joka on aivan kuin +katekismosta otettu, niinkuin Iivari sanoo. Mutta mitäpäs siitä! +Kompastuu hevonenkin neljältä jalalta, saati ihminen kahdelta. (Katselee +syrjään.) Mikäs tuolla metsässä rapisee?--Penttula totta maarin siellä +tulla kähmii.--Kas. kas, kuinka varovasti hän hiipii ja kurkistelee +ympärilleen--Niinpä hän väijyy kuin verta himoava peto saalista--Ollaan +hiljaa, saadaan jänis! Noidalla on vehkeitä mielessä, se on varma. +(Kätkeytyy pensaihin oikeaan.) + +PENTTULA (tulee vasemmalta; toisessa kädessä lapio, toisessa pieni +laatikko, jota kätkee nuttunsa alle). Kaikki käy hyvin, vallan hyvin! Ei +ketään ole likitienoolla--ei yksikään silmä näe toimiani täällä metsän +synkässä kätkössä. (Ottaa laatikon poveltaan.) Sinä olet viisas mies, +Penttula. Mielinmäärin olet sinä noita ihmisparkoja nenästä vetänyt, +nimesi on kuulu kautta Suomenniemen eikä ole Lapin rajojen tällä puolen +tietäjää toista, joka sinulle vertoja vetäisi. Aarre, jota tuossa +säilytän, se maineelleni taas siivet sivuun antaa. Kun älykkäästi sen +kanssa menettelen--Uh--tuhat tulimmainen, kuinka peljästyin! Eikä se +ollut muu kuin jänis, joka tuolta pensaan alta hyppäsi. Ei--mun täytyy +kiireesti kätkeä aarteeni tänne metsään, sillä niin kauan kuin sitä +luonani säilytän, ei minulla ole yön lepoa, ei päivän rauhaa. (Nostaa +kiveä vasemmalla, kaivaa lapiolla sen alle kuopan, johon panee laatikon +ja väistää sitten kiven jälleen kohdalleen.) Kas niin, nyt siitä huolesta +on päästy. (Pyyhkii hikeä otsaltaan.) Ja nyt voin olla vakaassa +rauhassa, sillä jos joku löytäisikin laatikon täältä metsästä, niin +kukapa voisi ilmoittaa, että minä sen tänne kätkin. (Lintu visertää.) +Viserrä vaan, sinä västäräkki, lauluasi eivät ihmiset ymmärrä. En pelkää +sinua, en pelkää jänistä enkä maan matosiakaan, sillä ne eivät +todistajiksi kelpaa. (Kirkon kellot soivat.) Kirkkoon soitetaan. Nyt on +pyhäaamu,--sitä en ollenkaan muistanut.--Niin--aikoja on kulunut siitä, +kun minä viimeksi kirkossa kävin. En tiedä mikä syynä lienee, mutta +tukala on mun olla, kun sinne menen. Ihmiset väistyvät minusta niin +loitolle kuin suinkin voivat ja pappi iskee minuun silmänsä niin +tuimasti, että mun ehdottomasti täytyy painaa pääni alas.--No, niin! +Kun minua ei haluta kirkkoon mennä, niin pysyn sieltä poissa. Ei siitä +sen enempää. Olisinko minä Jumalan sanan vaivainen, minä? Ei! Tässä on +mies, joka ei avukseen huuda taivaan eikä helvetin voimia, vaan turvaa +omaan sukkeluuteensa ja hyvään älyynsä. Ihmiset tosin sanovat minun +olevan liitossa paholaisen kanssa, ha, ha, ha, luulevat minun myyneeni +hänelle sieluni, ha, ha, ha. Mutta minä heille nauran, ha, ha, +ha!--nauran ja pistän houkkioitten rahat kukkarooni, ha, ha, ha! + +LOVIISA (tulee oikealta virsikirja ja nenäliina kädessä; pysähtyy +nähdessään Penttulaa ja tulee alas etunäyttämölle). Mitä te nauratte, +Penttula? + +PENTTULA. Ilman vaan lystikseni. + +LOVIISA. Minä olin kirkkoon menossa, vaan kun huomasin teidän täällä +metsässä, poikkesin puheillenne. + +PENTTULA. Puhukaa! Minä kuulen. + +LOVIISA. Tahtoisin kysyä teiltä, mitä hyötyä luulette minulla siitä +olevan, että Niilo Helenasta luopui, kun ei hän kumminkaan minusta sen +enempää välitä? + +PENTTULA. Mitä hyötyä teillä siitä on, sitä en tiedä, eikä se minuun +koskekaan. Te lupasitte minulle tynnyrin rukiita, jos saisin Niilon +Helenasta luopumaan. Sen tein, ja te olette maksanut. Mielestäni olemme +nyt kuitit. + +LOVIISA. Mutta siihen en minä voi tyytyä, ymmärrättehän. + +PENTTULA. Vaan--? + +LOVIISA. Vaan tietysti täytyy minun myöskin tulla emännäksi Peltolaan. + +PENTTULA. Se on eri juttu. + +LOVIISA. Kaksi tynnyriä annan teille rukiita, jos saatte Niilon minuun +taipumaan... Lupasinko liian vähän? Saatte kaksi tynnyriä lisää, sitten +kun olen Niilon kanssa naimisessa. + +PENTTULA (erikseen). Neljä tynnyriä--se on palkka, jota ei saa +ylenkatsoa. (Ääneen.) Asia ei aivan pian voi toteutua, sillä minun +täytyy sitä varten aineita hankkia aina Lapista saakka. + +LOVIISA. Kyllä minä odotan, ryhtykää vaan pian toimeen. Ja tulkaa tänä +iltana meille, niin annan teille jo yhden tynnyrin edeltäpäin, mutta +ymmärrättehän, vasta sitten kuin isä nukkuu. + +PENTTULA. Niin, tietysti,--vasta sitten kuin isänne nukkuu. + +PELTOLA (tulee virsikirja kainalossa oikealta; pysähtyy nähdessään +Penttulan ja Loviisan, tulee esiin). Hehei! Loviisa tilaa lemmenjuomaa +Penttulalta, ha, ha, ha. No, hiis! Taisinpa osata oksaan, koska noin +peljästyitte. + +LOVIISA. Minä--enhän minä--pyysin vaan rohtoja--taikka tuota neuvoa, +kun olin kadottanut kultasormukseni,--juuri nyt kirkkoon. Ollessani,-- +näettehän kirjastakin, että olen sinne menossa. + +PELTOLA. Niin vaan, niin vaan;--sinne olin minäkin menossa, mutta +heikkarin hyvä, kun teitä tapasin, Penttula; olin muuten aikonut käydä +tänä iltana luonanne. + +LOVIISA. Ei maar',--minun täytyy rientää tästä kirkkoon, ennenkuin pappi +saarnaan ehtii. Jääkää hyvästi, isäntä! Hyvästi, Penttula! + +PELTOLA. Herran haltuun! + +PENTTULA. Hyvästi, hyvästi! + +PELTOLA. Nähkääs, Penttula, asianlaita on senlainen, että--(Aikoo istua +sille kivelle, jonka alle Penttula on laatikon kätkenyt.) + +PENTTULA. Älkää,--älkää sille kivelle istuko, täällä on parempi. + +PELTOLA. Eikös mitä; tässä on vallan hyvä. Niin, näette, asianlaita on +senlainen, että nuo rahat, jotka tässä tuonoin minulta varastettiin, +ovat aina vaan tiellä tietymättömällä, eikä tyttö oikeudessakaan +tunnusta, mihin ne ovat joutuneet. Sentähden pyytäisin nyt teiltä +neuvoa, koska kuulutte olevan varsin mainio toimittamaan varastettua +tavaraa takaisin tulemaan. + +PENTTULA. Olisinko suotta tehnyt kolme pitkää matkaa aina Lapin +raukoille rajoille, jossa maailman suurimmat turjat asuvat. + +PELTOLA. Matkoistanne olen kuullut kerrottavan. Mutta tullaksemme nyt +takaisin asiaamme, niin varonpa, että tytöllä on joku rikostoveri, joka +säilyttää rahat eikä rohkene niitä panna liikkeelle, kun tietää +setelinumeroitten olevan minulla muistoon pantuna. + +PENTTULA. Pelkää kaiketi selkänahkaansa, hi, hi, hi! + +PELTOLA. Kaiketikin. Tuosta tulisi teidän nyt ottaa selvä, Penttula. + +PENTTULA. Tänä päivänä, jos niin tahdotte. + +PELTOLA. Ihanko todella? Voisitteko jo tänä päivänä toimittaa minulle +rahani takaisin? Mainiota! Ja paljonko vaaditte vaivoistanne? + +PENTTULA. Jos heti olisitte tullut luokseni, olisin sen muutamasta +markasta tehnyt; nyt on asia käynyt niin mutkalliseksi ja vaikeaksi, +että mun täytyy saada puolet varastetusta. + +PELTOLA. Menkää hiiden kattilaan! Puolet varastetusta? +Kaksisataaviisikymmentä markkaa? Johan te, Penttula hyvä, olette +pohjaton kuin papin säkki. + +PENTTULA. Vähemmästä en voi sitä tehdä. + +PELTOLA. Mutta ajatelkaahan toki-- + +PENTTULA. En minä teille apuani tarjoo. Jätetään asia sikseen. + +PELTOLA. Eikö siinä ollenkaan ole tinkimisen varaa? + +PENTTULA. Ei penniäkään. Mutta niinkuin sanoin: jätetään sikseen. + +PELTOLA (erikseen). Tuhannen tuhatta, mimmoinen nylkyri hän on. +(Ääneen.) No, täytyneehän minun suostua. Parempi pyy kädessä kuin +kymmenen oksalla. + +PENTTULA. Ennenkuin päivä puoleen ehtii, on teillä rahat kädessä. +Lähtekäämme asuntooni, Siellä säilytän aineet, jotka salaiset asiat +ilmi tuovat. + +PELTOLA. No, antaahan olla! Enpä ole tämmöisessä pelissä vielä ennen +ollut. Mutta olkoon menneeksi, jos vaan rahat takaisin saan. (Nousee; +menevät yhdessä vasempaan.) + +HOPPULAINEN (tulee kontaten pensaista oikealla). Menkää te Jumalan +nimeen, lyökää nenänne ensimmäiseen kiveen. Ja nyt sukkelaa, sanoi +Rusiini, kun sauna paloi. Katsotaan, mitä aarteita noita kiven alle +kätki. (Nostaa kiveä ja ottaa sen alta laatikon, jonka kantta hän +aukaisee.) Voi sinä pyhän Pirkitan pannurieska,--rahaahan täällä on! +Yksi, kaksi, kolme, neljä--viisi sadan markan seteliä;--kaikki harmaita +ja kauniita kuin Laukaan varikset (nostaa laatikkoa korkealle). Hei, +hurratkaa pojat! Näin suurta rahasummaa en ennen ole nähnytkään yhtä +aikaa, vielä vähemmän kädessäni pitänyt... Mitä tekisin? Pistänkö +poveeni?--Ei--en tee sitä, olisihan se niinkuin puolta varkautta. +Mutta--panisinko ne toiseen kätköön. Esimerkiksi tuon kiven alle +tuossa? Se kelpaa (nostaa toista kiveä ja kätkee sen alle laatikon). +Pian hän omansa sieltä saa, jos hän kerran tietäjä on. (Hyräilee.) +Älä hiisku, hiirulainen, katti päällesi katselee. Älä hiisku +hiirulainen--(menee oikeaan). + +(Peltola ja Penttula tulevat vasemmalta.) + +PENTTULA. Tämä sama paikka se oli, jonka näin tulikiven liekissä ja +tuossa on kivi, jonka alta rahanne löydätte. + +PELTOLA. Tuonko kiven alta? No, ei uskoisi! (Nostaa kiveä.) Mutta ei +täällä mitään ole. + +PENTTULA. Eikö ole?--Kuolema ja kadotus! Onko maa ne niellyt, vai itse +paholainenko täällä on käynyt? + +PELTOLA. Entä, jos ei niitä ole siellä ollutkaan. + +PENTTULA. Siellä ne olivat vaikka hirteen minua vietäisiin. + +HOPPULAINEN (tulee hyräellen säkki seljässä). Mistä kukko kullat saapi, +kana hopiat kaivaa. Mistä kukko--Päivää, isäntä! Päivää, sinä mailman +mainio noita! + +PELTOLA. Päivää, päivää! + +HOPPULAINEN (laskee pussinsa maahan.) Ostakaa, isäntä, puutavaraa. +Täällä on lusikoita, kauhoja, taikinan hierimiä, ja nähkääs vaan! Kehloa +ei saa sievempää, ei jauho uurre eikä suu. Oksa on pikkuinen pohjassa, +mutta se on vaan nuottia sen elämälle. + +PELTOLA. Kauppaako sinä jumalaton hierot pyhäpäivänä? Laitatko itsesi +kirkkoon siitä. + +HOPPULAINEN. Mitäpä koira kirkossa tekee, ei siellä haaskaa ole. + +PENTTULA (erikseen). Minä epäilen tuota miestä. + +HOPPULAINEN (hyräilee). Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat kaivaa? +Mistä kukko kullat saapi--Ostakaa pois, isäntä, 25 penniä,--ei ole +hinnalla pilattu. + +PENTTULA. Kuuleppas--oletko sinä jo kauankin täällä metsässä +kuljeskellut? + +HOPPULAINEN. Ajan määrää en tiedä, mutta perille en kumminkaan vielä ole +päässyt. + +PENTTULA (erikseen). Hän sen varmaankin on tehnyt. (Ääneen) Minne olet +sitten menossa? + +HOPPULAINEN. Minne menet, pöpönkäpälä? Sinne, kunne läätsäkkö? Minne +menet, läätsäkkö? Minne, kunne pyöräkkö. Mutta arvaas, minne pyöräkkö +menee? (Hyräilee.) Mistä kukko kullat saapi, kana-- + +PENTTULA. Mies, sinä olet vienyt Peltolan isännän rahat tuon kiven alta. + +HOPPULAINEN. Peltolan isännän rahat? No, nyt minä kummia kuulen. Ovatko +teidän rahanne olleet tuon kiven alla, isäntä? + +PELTOLA. Niin Penttula sanoo. + +HOPPULAINEN. Enpä, lempo vieköön, olisi luullut teidän tuonlaisessa +paikassa rahojanne säilyttävän. + +PELTOLA. Sinä et ymmärrä. Ne viisisataa, jotka tässä tuonoin minulta +varastettiin-- + +PENTTULA. Hän vaan suotta viisastelee, mutta sillä hän ei pitkälle +pääse. Hoppulainen, kuule tarkkaan, mitä nyt sanon. Joko tuot rahat +tänne heti, taikka minä sinun vaivaiseksi noidun, eikä pidä sinulla +tervettä hetkeä oleman tämän päivän perästä. + +HOPPULAINEN. No noh,--hiljaa lapset lehterillä, taikka pappi saarnaa +koko päivän. + +PENTTULA. Älä saata minua vimmaan, mies. Tuhat tulimmainen, sinun paha +perii, jos vihani kuohumaan rupee. Tunnustatko, tunnustatko heti, että +piileskelit tuolla pensaissa äsken, kun ne kiven alle kätkin, vai +väitätkö-- + +HOPPULAINEN. Oma suu tikanpojan surma. Kuulitteko, isäntä, kuinka hän +sanoi: »äsken kun ne kiven alle kätkin». + +PELTOLA. Minä sen kuulin ja ihmettelen. + +PENTTULA (erikseen). Kiusa ja kuolema, olenko järkeni menettänyt? + +(Kirkkoon soitetaan. Kirkkoväkeä, Niilo, Loviisa y.m. tulee vasemmalta. +Kaikki pysähtyvät uteliaina.) + +PELTOLA. Mutta sanos nyt sentään, Hoppulainen, oletko sinä todenperää +nähnyt niitä rahoja? + +HOPPULAINEN. On niitä nähty, vaikkei ole syöty, sanoi hämäläinen +silakoita. + +KIRKKOVÄKI. Mitä rahoja täällä kaivataan? Onko jotakin kadonnut? + +HOPPULAINEN (hyppää kivelle). Kuulutus! Nyt taas on Hattulan pappilasta +kadonnut yksi mustanpruuna hevonen, täydessä raudassa, kellonrapa +kaulassa; joka tämän sanan veisi lukkarille taikka läänin kupparille, +hänen palkkansa pitää kunniallisesti maksettaman, annetaan tynnyri +tyhjää rukiita, kaksi markkaa olematonta rahaa, karpio kauran kuoria. +Navetsuu, sanon minä. (Alas kiveltä.) + +PENTTULA (erikseen Hoppulaiselle). Sata markkaa sinulle annan,--saat +vaikka kaksikin, jos minulle ilmoitat, missä rahat ovat. + +HOPPULAINEN. »Mik' on raha, tavara. Lika, multa katoova.» + +PENTTULA (samoin). Viisi kannua viinaa annan vielä kaupan päälle. + +HOPPULAINEN. »Viina viisaan villitsee, Vallan väkevält' pois ottaa.» + +PENTTULA. Sinä olet mieletön. Viimeisen kerran sinua varoitan: älä +yllytä minua vihaan. + +HOPPULAINEN. Mitäpä sinun vihastasi. Ei se tunnu minussa enempää kuin +talonpojassa viina. + +PENTTULA (ääneen). Konna, heittiö, varas! + +HOPPULAINEN. Se itseens' rienaa, joka toista soimaa. + +PENTTULA. Hän on yksissä neuvoin Aholan Helenan kanssa varastanut +Peltolan rahat. Ottakaa hänet kiinni, miehet! + +HOPPULAINEN. Oho! sanoi savolainen, kun säikähti! + +PENTTULA. Tutkikaa hänen pussinsa; pohjalla löydätte pienen +puulaatikon, jossa on viisi sadan markan seteliä. Joutukaa, ennenkuin +hän karkaa käsistämme! + +HOPPULAINEN (sieppaa pussin selkäänsä). Mitä se syrjäiseen kuuluu, mitä +itsellisen pussissa on. + +PELTOLA. Mielestäni voisitte sen itse tehdä, Penttula. + +PENTTULA. Minä sen teen, ja minä sen vastaan. (Ottaa pussin +Hoppuluiselta ja purkaa sieltä esiin lusikoita, kauhoja y.m.) + +HOPPULAINEN (katselee kyyrysillään toisen turhaa työtä, hyppelee ja +hyräilee mielissään). Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat kaivaa. +Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat-- + +PELTOLA. Ei ole luulo tiedon väärtti. Kuinkas nyt Penttula näyttää +toteen syytöksensä? + +PENTTULA. Kirottu konna! Sano, uskallatko kieltää ottaneesi rahat tuon +kiven alta--? + +HOPPULAINEN. Johon näin sinun ne kätkevän. En,--en ole sitä aikonutkaan +kieltää. Mutta sano nyt sinä maanmainio noita, tietäjä suurin Suomen +niemen, ilmaise, mihin panin rahat, joita Peltolan omaksi sanot, ja +jotka otin kätköstäsi tuon kiven alta. + +PENTTULA. Onneton! Tämän sinulle vielä kauheasti kostan. + +HOPPULAINEN. Mun kostosi kärsiä täytyy. (Peltolalle.) Isäntä--nostakaa +vähän tuota kiveä tuossa ja katsokaa, ettekö kenties sen alta rahoja +löytäisi. + +(Peltola nostaa kiveä ja löytää rahat. Penttula syöksee hänen luokseen.) + +HOPPULAINEN (pyörähyttää Penttulan pois). Pappilan muori käski paistia +kääntää, vaan ei maistaa. + +PELTOLA. Aivan oikein! Tässäpä ovat rahani. (Ottaa taskukirjan esille.) +Katsokaa, hyvät ystävät, samat numerot seteleissä, kuin minullakin +täällä taskukirjassani. + +KIRKKOVÄKI. Ihan samat. + +(Penttula aikoo mennä tiehensä, mutta Niilo pidättää häntä.) + +NIILO. Seis mies! Mihinkä semmoinen kiire? Ennenkuin tästä menet, tulee +sinun meille selvittää, kuinka nuo rahat ovat sinun huostaasi tulleet. + +PELTOLA. Varmaankin! Se hänen tulee tehdä. + +KIRKKOVÄKI. Se on oikeus ja kohtuus. + +PENTTULA. Ha, ha, ha. Te osaatte tosiaankin leikkiä laskea. + +NIILO. Se on täyttä totta. Leikki on tästä kaukana. + +PENTTULA. Olisiko se täyttä totta? Minä varoitan sinua, Niilo, älä +saata minua vimmaan. + +KIRKKOVÄKI. Emme laske häntä, ennenkuin hän on asian selittänyt. + +PENTTULA. Olenko teille ennenkään töistäni tiliä tehnyt? Olenko koskaan +teille edestuonut niitä salaisia voimia, joiden avulla ihmetöitä olen +matkaansaanut? + +NIILO. Nyt me sitä vaadimme. + +PENTTULA. Pois tieltäni, te typerät hölmöt, pois ennenkuin vihani +syttyy! Vielä minä teitä säälin, mutta varokaa itseänne, jos koston +himo minussa liekkiin leimahtaa. + +NIILO. Askeltakaan et tästä astu, ennenkuin vaatimuksemme täytät. + +PENTTULA. Koettakaahan estää minua menemästä, te käärmeen sikiöt, +koettakaa tehdä minulle väkivaltaa, mutta tietäkää myös, että sen +perästä teitä kova onni vainoo, laihonne lakastuu, tuli raunioiksi +teidän huoneenne polttaa ja liha ruumiissanne mätänee aina luita +myöten. + +NIILO. Hakekaa nuoria, miehet, me panemme hänet kiinni. + +PENTTULA. Senkö rohkenisitte tehdä, te nokkaviisaat hölmöt, te ylpeät +hokarit! Panna minut kiinni,--minut, joka loihtutaidossa voin Lapin +mainioimpain noitain rinnalle astua! Tehkää se,--tehkää! Mutta minä +sanon teille, minä, jonka sanasta haudat aukenevat ja kirkon ovet +seljalleen lentävät,--minä valalla vannon, että sinä hetkenä teihin +kuolema kyntensä iskee ja kadotus aukaisee eteenne ammottavan kitansa, +johon pienet pirut teidät kiljuen potkaisevat. Te kurjat pöllöpäät! +Rohkenetteko vielä tehdä vastarintaa sille, joka on liitossa itse +pimeyden pääruhtinaan kanssa? + +HOPPULAINEN. Hyi, oikein jo selkääni karmii. (Tytöt väistyvät +kammoksuen, miehet näyttävät epäilevän.) + +NIILO. Pöllöpäitä tosin olisimme, jos tuon puheen jälkeen sinut +rankaisematta päästäisimme. Puolusta itseäsi, mies, nyt aion koetella +voimia kanssasi. (Hän karkaa Penttulan päälle, jonka hän tuota pikaa +heittää maahan.) Tuokaa nuoria tänne, miehet! + +PENTTULA. Päästä minut irti,--Jumalan tähden--päästä minut! + +NIILO. En! En päästä, ennenkuin tunnustat, mistä rahat sait. + +PENTTULA. Sinä kuristat minun,--auttakaa, hän tappaa! + +HOPPULAINEN. Tunnusta syntisi, Penttula, saat puolet anteeksi. + +NIILO. Tunnusta, niin hellitän kohta. + +PENTTULA. Säästä henkeäni, ole armollinen! + +NIILO. Tahdotko tunnustaa? + +PENTTULA. Kaikki, jos vaan säästät henkeäni. + +NIILO. Mistä sait rahat? + +PENTTULA. Oi, voi! Päästä ensin. Ooh, sinä kuristat minun--Minä--minä +ne otin--isäsi kaapista. + +KIRKKOVÄKI. Hänkö ne onkin varastanut? + +LOVIISA (kääntyy pois ja hieroo tuskissaan nenäliinaansa). + +NIILO. Ja sinäkö myöskin jätit huoneesen Aholan Helenan huivin, +saattaaksesi häntä epäluulon alaiseksi? + +PENTTULA. Hellitä jo Herran nimessä! + +NIILO. Vastaa, sinäkö sen teit? + +PENTTULA. Minä--minä sen tein. + +HOPPULAINEN. Voi yhtähyvin! Mutta eikö sinulle, Penttula, jo tule tunnon +kannetta? + +NIILO. Joko teillä on nuoria, miehet? (Alkavat sitoa Penttulaa.) + +PELTOLA. Tuo hävytön konna! Viattomasti on tyttöraukka saanut kärsiä. + +PENTTULA. Armahtakaa minua, minä rukoilen teitä,--älkää sitoko minua,-- +Jumalan tähden--ettehän vaan aikone viedä minua kruununmiesten käsiin? + +NIILO. Se on tietty. Vieläkö sitä epäilet? + +PENTTULA (polvillaan hammasta lyöden). Armahtakaa, armahtakaa! Loviisa, +rukoile puolestani, rukoile, tyttö, sinunhan tähtesi olen tähän tilaan +joutunut, sinähän sait tuon onnettoman varkauden mieleeni juontumaan, +kun pyysit minua noitumisella luovuttamaan Helenaa Niilon mielestä. Sinä +olet syypää kaikkeen,--pelasta minut,--kuuletko, rukoile puolestani! +Alas polvillesi, tyttö, ja rukoile! (Tytöt väistyvät Loviisasta, joka +häveten ja tuskallisena katsoo maahan ja vääntelee nenäliinaansa.) + +PENTTULA. Kurja, katala nainen! Äänettömänä hän seisoo, vaikka tietää +olevansa onnettomuuteni alku ja juuri. Voi, että tästä vielä pääsisin +ja voisin sinulle kostaa--kauheasti kostaa. + +NIILO. Ylös, mies! Miksi viivyttelemme vielä tässä, kun joka hetki on +katkeruuden lisäystä hänelle, joka syyttömästi vankeudessa istuu. + +PENTTULA. Ooh--minä olen hukassa. + +HOPPULAINEN. Miesparka! Annetaan hänen mennä karkuun. + +NIILO. Sinä unohdat, että Helena istuu vankeudessa, josta hän ei pääse, +ennenkun asian oikea laita ilmi tulee. + +HOPPULAINEN. Onhan tässä kyllä niitä, jotka voivat asiassa todistaa. + +PENTTULA. Niin, onhan tässä. Päästäkää minut, tehkää niinkuin +Hoppulainen sanoo,--minä menen Lapinmaahan enkä ikinä enää takaisin +tule. + +PELTOLA. Ei käy se laatuun, että me syyllisen vapaaksi päästäisimme, +sitten kuin viattoman ensin olemme vankeuteen toimittaneet. + +KAIKKI. Ei,--se olisi konnamaista. Vankeuteen hän on toimitettava,-- +vankeuteen! (Tarttuvat kiinni Penttulaan ja vievät hänet pois.) + +(Näyttämö hetken aikaa tyhjänä. Antti ja Maria tulevat vasemmalta.) + +MARIA. Jos istuisimme tänne vähäksi aikaa, koska kirkon ovet vielä ovat +suljetut. + +ANTTI (istuu väsyneenä ja alakuloisena kivelle). Sanoinhan sen. Me +läksimme liian aikaiseen liikkeelle. Iltakirkko alkaa vasta neljältä. + +MARIA. Voimmehan lukea sillävälin. (Istuu toiselle kivelle.) Tahdotko +kuunnella, niin luen ääneen? + +ANTTI. Tee tuo. + +MARIA (lukee). Herra panee kuorman meidän päällemme, mutta hän myös +auttaa meitä. Sela! (Puhuu.) Kuule, Antti! Syntiä teemme Jumalaa +kohtaan, kun näin toivottomuuteen vaivumme, vaikka Herra itse sanassaan +lupaa meitä auttaa. + +ANTTI. Eihän tässä apu ole mahdollinen, kun tyttö itse sanoo rahat +ottaneensa. + +MARIA. Herralle ei mikään ole mahdotonta. Pankaamme vaan toivomme +häneen. + +ANTTI. Toivomme? Vieläkö puhut toivosta tässä häpeän kurjuudessa? +(Tuskallisesti, painaen päänsä käsiin.) Pääni menee vallan sekaisin, kun +ajattelen, että Helena, meidän ainoa lapsemme, vankeudessa istuu,-- +kahleissa murtovarkauden tähden! + +MARIA (lähestyy häntä ja laskee kätensä hänen olkapäälleen). Herra panee +kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa meitä. Sela! + +HELENA (tulee vasemmalta, huomaa vanhempansa ja tulee alas heidän +luoksensa. Niilo ja Peltola tulevat hänen jäljessään). + +HELENA. Herra panee kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa +meitä. + +MARIA. Helena! + +HELENA (juoksee äitinsä syliin). Pelastettu! vapaa! Isä, äiti! Sulkekaa +minua syliinne,--tehkää se ilman epäilystä, sillä puhdas olen ja viaton +Jumalan ja ihmisten edessä rikokseen, josta minua syytettiin. + +MARIA. Herra taivaassa kiitetty olkoon! + +ANTTI. Kuinka tämä on mahdollista? + +HELENA. Totuus on tullut ilmi, isä. + +ANTTI. Mutta, lapsikulta,--minä en ymmärrä.--Minkätähden otit syyksesi +rikoksen, johon olit viaton? + +HELENA. Niin--näethän isä--tuo huivi-- + +ANTTI. Huivi? Mikä huivi? + +HELENA. Joka löytyi Peltolan suojasta-- + +ANTTI. No niin? + +HELENA. Olinhan sen sitonut sinun käteesi. + +MARIA. Ah, minä jo aavistan. + +ANTTI. Ja sinä luulit--? + +HELENA. Suo anteeksi, isä,--sinä et silloin ollut aivan selvällä päällä, +ja sentähden luulin sinun tehneesi tuon rikoksen. + +MARIA. Rakas lapsi! + +ANTTI. Tyttö, tyttö! + +NIILO (lyö otsaansa). Enkö epäillyt jotakin tuonlaista! + +HELENA. Älä minua nyt toru, isä kulta! + +ANTTI. Otinhan huivin kädestäni irti ennenkuin läksin ja heitin sen +penkille-- + +PELTOLA. Josta Penttula sen sieppasi ja jätti huoneeseni, kääntääkseen +epäluuloa Helenaan. + +HELENA. Näes, sitä en tiennyt, isä,--muistin vaan: »viina vie miehen +mieltä vaille, naurun naiselta lopettaa». + +ANTTI. Kirottu viina! Tästä lähtien et mun enää näe viinaa nauttivan, +lapseni! + +HELENA. Isä, onko se totta?--Siunattu olkoon sitten hetki, jolloin minua +vankeuteen raastettiin. + +PELTOLA. Ah--nyt vasta asia on minulle täydellisesti selvä. Antti hyvä, +anna minulle selkään, anna oikein miehen kädestä, ja lyödään sitten +kättä sovinnoksi. Minä pyydän sinua-- + +ANTTI. Minäkö antaisin teitä selkään? Ei--eihän toki! Kaukana olkoon +minusta vihan vimma ja koston himo tänä onnen ja ilon hetkenä. Tuossa, +isäntä, käteni! Valmis olen sovintoon ja sitten on kaikki hyvin. + +PELTOLA. Ei vielä kaikki. + +NIILO (erikseen). Ei vielä kaikki! + +ANTTI. Mikä meiltä vielä puuttuisi. Olemmehan saaneet takaisin +kadonneen karitsamme-- + +MARIA ja ANTTI (yhtaikaa). Karitsamme, joka sitä paitse on ainoamme. + +PELTOLA. Vielä painaa eräs asia mun sydäntäni. + +ANTTI. Purkakaa se sieltä, keventäkää mielenne ja sitten--ilo ja riemu +vaan seassamme vallitkoon. Tämä on siunattu päivä, tämä on onnen hetki! + +PELTOLA. Helena,--mieltäni karvastelee, kun tässä tuonoin kielsin Niiloa +kosimasta sinua. Voitko unhottaa ukon tyhmyyden? + +HELENA. Isäntä hyvä! + +PELTOLA. Silmäni ovat auenneet. Näes, nyt pitäisin sen suurena onnena, +jos sinun saisimme emännäksi taloomme. Mitä sanot? + +NIILO. Helena, anna minulle anteeksi! + +HELENA (heittäytyy Niilon syliin). Oi, Niilo, tämä on liian paljon +yhtähaavaa! + +NIILO. Sinä olet minun--minun omani! + +HELENA. Iäti! Ainiaan! + +HOPPULAINEN (tulee iloisesti juosten vasemmalta, pysähtyy äkkiä +nähdessään Niilon syleilevän Helenaa; käy totiseksi). Taivahan +talikynttilät! + +ANTTI. Iloisia uutisia, Hoppulainen. Helena on vapaa ja kihloissa Niilon +kanssa. + +HOPPULAINEN. Kihloissa Niilon kanssa! Hyvä juttu, sanoi Sumeili, kun +selkäänsä sai. + +PELTOLA. No, mies, mikä sinua vaivaa? Olethan totinen kuin vanha +lapanen. + +HOPPULAINEN. Ensimmäinen yö pahin hirsipuussa. + +ANTTI. Niin,--älä pane pahaksesi, veli kulta. Kyllähän minä tytön +sinulle lupasin, mutta itse hän on toisen valinnut. + +HOPPULAINEN. Ei katti kaikkea saa, mitä pyytää. + +HELENA (tarttuu molemmin käsin Hoppulaisen käteen). Kuinka voin teitä +kiittää, niinkuin tahtoisin, Hoppulainen! En koskaan, koskaan unhota +sitä hyvää, jonka minulle olette tehnyt. + +HOPPULAINEN. Mutta hylkäätpä minun kuitenkin, Helena,--jätät mun yksin +kuin poltetun petäjän, tahi kuin kuivan kuusenoksan, tahi karsitun +katajan. + +HELENA. Ei yksin, Hoppulainen, teillä on tästä päivästä lähtien +uskollisia ystäviä. + +NIILO. Sinun pitää muuttaman meille, Hoppulainen, ja niin kauvan kuin +talossamme leipää on, ei sitä sinultakaan pidä puuttuman. + +PELTOLA. Oikein, Niilo! Helena tulee sinulle kumppaniksi, Hoppulainen +minulle. + +ANTTI. Nauru hyvälle, nauru pahalle, suomalainen sananlasku;--eikös +niin, Hoppulainen? + +HOPPULAINEN. Juuri niin! No--ei muuta kuin kättä myllyssä ja lykka till! +(Kättelee Niiloa ja Helenaa; laulaa:) »En mä huoli surrakaan, en kanna +suurta huolta. Ei se taia tyttöin tähden tämä poika kuolla.» + +MUUT. Vielä vain! No, johan nyt! + +HOPPULAINEN. Mutta yksi asia vaan on varma, siitä ei pääse mihinkään. + +MUUT. Mikä se on, Hoppulainen? + +HOPPULAINEN. Tahdotteko sen tietää! + +MUUT. Sano, sano! + +HOPPULAINEN. Varma on, että tää mailma on kiperä ja kapera kuin pukin +sarvi. + +[1883.] + + + + + + +ROINILAN TALOSSA + +Näytelmä kolmessa näytöksessä + + + +JÄSENET: + +ROINILA, talon isäntä. +ANNA (20-vuotias), hänen tyttärensä. +EERO (22-vuotias), hänen poikansa. +LEENA (keski ikäinen), | +ELLI (18-vuotias), | palvelijoita Roinilassa. +MAUNO. | +SILLANKORVAN SANNA, noin 45 vuoden ijässä oleva vaimo. +OLLI, talonpoika. +MATTI, tukkimies. +KYLÄLÄISIÄ. + +(Tapaus: Itä-Suomessa.) + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Avara piha Roinilassa. Vasemmalla asuinhuone ja penkki, jolla on +sanko, rainta ja muutamia maitopyttyjä kumossa. Siitä vähän matkaa +perällepäin kiikku. Oikeaan pisteaita, johon porraslauta on asetettu. +Sen toisella puolen karjapiha. Etempänä aitta, jonka edessä hirrenpää +on portaana; aittaa likellä suurenlainen, tasainen kivi. Perällä +pisteaita porttineen. Aidan toisella puolen aukeata järven rantaan +saakka.) + +(Anna istuu kiikussa, Mauno seisoo vieressä, hiljaa häntä kiikuttaen. +Leena istuu penkillä vasempaan, lukien kirjaa. Oikeaan istuvat Eero, +Olli, Matti ja muutamia kyläläisiä, lyöden korttia aitan edessä olevalla +kivellä.) + +MAUNO: [Kirj. ja sävelt. Kust. Killinen.] + + "Pium, paum! kehto heilahtaa, + Kun lapsi viattomana nukahtaa, + Pium, paum! äiti laulahtaa. + Ja sydänkäpyänsä tuudittaa. + + Pium, paum! sävel kajahtaa + Ja nuoret karkelohon kiiruhtaa: + Pium, paum! viulu vingahtaa + Ja joukko tanssissa jo tanhuaa. + + Pium, paum! Nauti elämää + Sä silloin, kun se sulle hymyää! + Pium, paum! onni häilyää, + Se luopi valoa ja pimiää. + + Pium, paum! kerran kajahtaa + Tuo kylmä kirkon kello, ilmoittaa: + Pois, pois henki vaeltaa + Ja ruumis mullan alla majan saa." + +OLLI (viskaa vihaisesti kortit kädestään ja nousee kävelemään). + +EERO. Kas niin, eikös jäänyt Olli kolmannen kerran myllymatiksi. +(Nousee, on kantavinaan pussia seljassaan ja astuu Ollin jäljessä +laulaen:) Voi, mun rakas myllärin', jauhapas mun pussini. Voi mun +rakas-- + +OLLI. Vaiti siinä. Minä en kärsi tällä hetkellä leikkiä, tiedä se. + +EERO. Hei, hei! Ethän puske kumminkaan. Voi, mun rakas myllärin', +jauhapas mun pussini-- + +OLLI. Sakramenskattu poikanulikka! Osaatko lopettaa hyvällä, taikka minä +sun--(Uhkaa nyrkillä.) + +EERO. Elä heikkarissa. Vähänpä ne herrat sietävätkin: pikkuisen vaan +tikulla nenään pistää, niin jo suuttuvat. + +LEENA. Johan teille nyt tuli riita. Enkös sitä sanonut. Ei hyvää seuraa, +kun pyhäiltana ruvetaan kortinlyöntiin. + +EERO. Minkäpä sille, Leena hyvä, tekee, kun arkena ei aika myönnä. + +LEENA. Niin antaa olla koko toimen. Ei siitä vahinkoa. + +OLLI. Mitä mutisee Leena siellä? Jos tahdon korttia lyödä taikka olla +lyömättä, on se, tiedämmä, oma asiani eikä liikuta ketään. + +EERO. Sillä minä olen mies, jonka sikakin ties', eikös niin, Olli. No, +Leena, mitäs sanot siihen? + +LEENA. En mitään. + +OLLI. Parasta onkin, kun olet vaiti. (Katselee hetken Maunoa ja Annaa.) +Tuo mahtaa olla sinulle mieluista työtä, Mauno? + +MAUNO. Siltä tuntuu. Käykö kateeksesi? + +ANNA. Anna kiikun olla, Mauno. Tulen tässä yksinkin toimeen. (Panee +kiikun kovempaan liikkeesen.) + +MAUNO. Kyllä minä heitän korkeammalle, jos tahdot. + +ANNA. Pois tieltä! Itse pääsen niin ylös, kuin ikänä haluan. En tarvitse +kenenkään apua. + +LEENA. Herkeä jo, Anna, muutoin pyörryt kohta. + +ANNA. Minäkö kiikkumisesta pyörtyisin. + +MAUNO. Mutta tuo ei ole terveellistä. Lähdetään ennemmin aholle +kävelemään, Anna. Nyt on niin ihana ilta. + +OLLI. Kuuletteko, hyvät ihmiset, sitä rohkeutta. Köyhä palkkarenki +pyytää rikkaan talon tytärtä kanssaan kävelemään. Elä luule, lukkari +kulta, ettäs papiksi pääset. + +MAUNO. Mitä tarkoittaa Olli? + +OLLI. Ei muuta kuin sitä, jota sanoo. Elä luule, lukkari kulta, ettäs +papiksi pääset. + +MAUNO. Jos Anna ja minä tahdomme mennä kävelemään, niin kukapa voi meitä +siitä estää. + +ANNA (seisahduttaa äkkiä kiikun). Mutta minäpä en tahdo. En ole +ennenkään miesten kanssa ahoja kierrellyt, se sinun pitäisi tietää, +Mauno. Ja ajattele vähän, ennenkuin tuonlaisia ehdotuksia teet. +(Kiikkuu jälleen.) + +OLLI. Se oli oikein. Anna vaan tuota pohjalaista aika tavalla nenälle, +kyllä hän sen sietää. + +MAUNO. Koetelkoonpas! Minun nenälleni ei vielä tähän hetkeen saakka +kukaan ole uskaltanut hyppiä. + +ANNA. Pelko ei ole esteenä ollut. + +OLLI. Heikkarin suureksi herraksi se Mauno on paisunutkin. Jo häntä +luulisi miksi hyvänsä, vaan ei toisen käskyläiseksi, palkkarengiksi +pahaksi, niinkuin hän on. + +MAUNO. On, mitä on, se ei kuulu tähän. + +EERO. Eipä ole Maunoa tässä talossa juuri tavallisen palkkarengin +arvossa pidetty, vaan on hän paremmin ollut niinkuin talon väkeen +kuuluvana. + +OLLI. Ja siitä syystä hän nyt rehentelee ja keikailee talon tyttären +ympärillä. Luulee kai Annan olevan kuin hyllyllä hänen otettavanaan. +Mutta niin se on: kuta enemmän kissaa silittelee, sitä korkeammalle +häntä nousee. Olisin vaan minä Roinilan sijassa, niin kerrassa tulisi +Maunolle tie eteen, keppi käteen. + +MAUNO. Tahdotko sillä sanoa, että minä tässä talossa armoleipää syön? +Näetkös, Olli, näitä käsivarsia? Niiden avulla elän vaikka kuivalla +kalliolla, jos siksi tulee. Ei tarvitse tämän miehen almuja rukoilla. + +OLLI. Ei suuret sanat suuta halkaise + +EERO (koettaa katsoa Ollia suuhun). + +OLLI. Mitä sinä taas siinä vehkeilet, Eero? + +EERO. Aukaisepa hiukan suutasi vielä, että saan nähdä. + +OLLI. Suutani? Mitäs siitä tahdot? + +EERO. Katsoisinpahan vaan, onko sinulla kuinka terävä hammas tuolla +kielen kantimessa, koska sanasi tulevat niin pistäviksi. + +OLLI. Parempi kuin katsoisit, ettei tuonlaiset köyhät rotat saisi +sisartasi liiaksi likennellä. + +ANNA. Se lienee oma asiani. Olkaa te vaan rauhassa! + +EERO. Mutta minkätähden se Ollia niin harmittaa. Etköhän itse tuumaile +päästä langokseni. + +OLLI. Ja mikä sitten, jos tuumailisinkin? Ettenkö kelpaisi? + +EERO. Kysy Annalta! + +ANNA. Parasta on olla kysymättä. Minulta saattaisi löytyä pian valmiit +rukkaset. + +OLLI. Ohoh,--etköhän nyt puhu ulkopuolelta hampaiden. + +ANNA. Jos kosimaan tulet, niin rukkaset saat, sen lupaan. Eikä ole minua +vielä sanani syöjänä tavattu. + +OLLI. Ehkä menet sitten ennemmin tuon kopean renkisi retelihin? +Sanotaan hänen olevan tän kylän naisien mielitietto. + +ANNA. Kuka on uskaltanut semmoisia huhuja levitellä? Ethän vaan itsekin, +Mauno, liene siinä luulossa? + +MAUNO. No, kuinkas muuten. + +ANNA. Sinun pitäisi kumminkin muistaman-- + +MAUNO. Mitä niin? + +ANNA. Että köyhän on sahti sammakolta, oravalta ohrajuomat, ei niitä +mahtane kovin mieli tehdä. + +MAUNO. Tuommoisille poltto viholaisille niitä ei hyvin tarjotakaan. + +ELLI (huutaa kulissien takana lehmiä). Ptrui piikani, ptrui kotiin, +ptrui syömään, ptrui juomaan, ptruptruuuuui! + +EERO. Elli siellä jo huutaa lehmiä kotiin. + +OLLI. Elli? + +EERO. Niin, setävainajasi kasvatti, joka nyt on meillä palveluksessa. + +OLLI. Vai on hän otettu tänne. Mitähän hyötyä tuostakin lienee? + +ELLI (niinkuin ennen). Ptrui Mansikki, ptrui Mustikki, ptrui piikani, +ptruptruuuuui! + +(Kellon kalsketta kuuluu tuon tuostakin eiäämpää.) + +EERO. Mitäkö hyötyä, sanoit? Hän tekee työnsä niin hyvin kuin joku +muukin. + +ERÄS KYLÄLÄINEN. En minä vaan Ollin sijassa olisi hennonnut olla niin +kova tuommoista nättiä tyttöä kohtaan kuin Elli on. + +MAUNO. En minä liioin. Ojala vainaja oli pienestä asti pitänyt Elliä +kuin omaa lastaan ikään ja heti hänen kuoltuaan ajoi Olli tytön +tiehensä. + +EERO. Ja otti perinnön. + +OLLI. Niin teki, eikä kysynyt siihen lupaa keltään. Mikä pakko minun +oli ruveta häntä elättämään. + +MAUNO. Ei mikään, varsinkaan kun ei löytynyt testamenttia, jonka +kumminkin joka ihminen näillä seuduilla tietää olevan olemassa. + +MATTI (lyö korttia ja laulaa). Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja +purjetuuli-- + +OLLI. Tuokoot sen sitten esille myöskin! + +EERO. Kävisi sinun vähän nolosti, Olli, jos vielä se ihme tapahtuisi, +että testamentti löydettäisiin. + +MATTI (yhä korttia lyöden). Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja +purjetuuli-- + +ERÄS KYLÄLÄINEN. Niin, kuuluvathan Mäki-Matti ja Alatalon Kustaa, jotka +olivat testamentin allekirjoittaneet, vakuuttavan, että siinä oli kaikki +sekä kiinteä että irtaimisto määrätty Ellille. + +OLLI. Olkoon; mutta testamentti oli kirjoitettu kaksi vuotta sitten ja +varmaankin oli ukko sen jälkeen tullut toiselle päälle ja hävittänyt +koko kirjan. + +MAUNO. Tuota et itsekään usko. Juuri vähää ennen kuolemaansa Ojala vielä +oli kertonut testamentanneensa Ellille koko omaisuutensa. + +EERO. Mihin hiivattiin se ukko lienee paperin kätkenyt? + +MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli-- + +EERO. Jos hän olisikin vienyt sen johonkin muuanne-- + +OLLI. Mitä siinä suotta pääluutasi soitat, ei sinulla kumminkaan ole +sen asian kanssa mitään tekemistä. + +ELLI (niinkuin ennen). Ptrui piikani, ptrui kotiin, ptrui syömään, +ptrui juomaan, ptruuuuui! + +EERO. Kuinka heleä ja kaunis ääni hänellä on. + +ERÄS KYLÄLÄINEN. Eikä näytä tyttö surevan menetettyä perintöään. +Iloinen hän on vaan ja huoleton kuin taivaan lintu. + +OLLI. Ja terve myöskin. Kyllä jaksaa työtä tehdä, jos vaan muuten siihen +pystyy. + +LEENA (laskee kirjan kädestään penkille). Ei maar! Täytyy mennä kotaan +katsomaan onko lehmänpata jo tulella. (Sivumennen kortinlyöjille.) Ette +te vaan malta lopettaa tuota syntistä työtänne. (Menee pisteaidan yli +oikeaan.) + +MATTI. Synti pannaan pyttyyn ja pytty painetaan myttyyn. (Paiskaa +kortin kivelle.) Tuossa, nosta valttirouva, tuossa kuningas ja tuossa +ässä. Kas niin, minä pelin voitin. + +KÖÖRILAULU (kuuluu etäämpää). [Kansanlaulu] + + Meri oli tyyni, kun rannalta läksin, + Ja huh, hah, hei, kun rannalta läksin, + Vaan selällä nousi tuuli. + Ja selällä nousi tuuli. + + Oman kullan silmistä vedet tippui, + Ja huh, hah, hei ja vedet tippui, + Hukkuvan mun luuli. + Ja hukkuvan mun luuli. + +EERO. Nyt on Kurkelan nuori väki maantien risteyksessä. + +MAUNO. Ne ne vissiinkin ovat. + +KÖÖRILAULUA (kuuluu jo vähän likempää). + + Eikä tällä pojalla suruja ollut, + Ja hub, hah, hei, ja suruja ollut + Tähän päivään asti. + Ja tähän päivään asti. + + Mutt' nyt niitä tuntuvi tulevan, + Että huh, hah, hei ja tulevan, + Jo monta laivan lastii, + Jo monta laivan lastii. + +EERO. Sillalle ne menevät, koska tulevat tänne päin. + +MAUNO. Mitä sanotte? Emmekö mene joukkoon? + +ERÄS KYLÄLÄINEN. Mikäs estää? Kortit kasaan vaan ja tielle joka sorkka! + +(Muut nousevat paitsi Matti.) + +MATTI. Jos panisimme yhden mylly matin vielä. + +MUUT. Emme viitsi enään. + +MAUNO. Uskaltaako vaatia talon tytärtä mukaan? + +ANNA. Joka ei uskalla, hän olkoon vaatimatta. + +MAUNO. Tule jos tahdot, ellet tahdo, niin pysy poissa. + +(Muut paitsi Anna, Olli ja Matti yhtyvät lauluun, joka kuuluu jo aivan +läheltä, ja astuvat vasempaan.) + +KÖÖRILAULU. + + Laivat ne seilasi kolmelta kantilta, + Huh, hah, hei, ja kolmelta kantilta, + Kultani rantaan uupui, + Ja kultani rantaan uupui. + + Tän kylän ämmät ne sanovat, + Että huh, hah, hei ja sanovat, + Että kutti sun kultasi jätti, + Ja kutti sun kultasi jätti. + +OLLI. Ethän sinä mene, Anna? + +ANNA. Kuinka niin? + +OLLI. Minulla olisi sinulle vähän puhuttavaa näin kahden kesken. + +ANNA. Puhua saat, mutta kuuntelemaan en jää minä. (Hyppää alas kiikusta +ja menee toisten jälkeen.) + +OLLI. Ylpeä kuin pakana. Mutta vielä sinä minua kerran kuunteletkin. + +KÖÖRILAULU (etenee). + + Minä sitä olen se laulajapoika, + Ja huh, hah, hei ja laulajapoika. + Ja laulaahan minun pitää, + Ja laulaahan minun pitää. + +MATTI (pistää kortit taskuunsa ja aikoo lähteä). + +OLLI. Malta, Matti,--pari sanaa, ennenkuin menet. Onko se nyt ihan +varma, että tuo testamentti on hävitetty? + +MATTI. Kuinka usein sinä kyselet samaa asiaa? + +OLLI. Kuulehan, elä mene vielä. Pietiläkö antoi sen sinulle, toden +totta, ja sinä poltit sen? + +MATTI. No, niin. + +OLLI. Mutta minkätähden et sitä tuonut omaan käteeni, niinkuin puhe oli. + +MATTI. Senkin olen jo monta monituista kertaa sanonut. Pidättäväthän +tukkitoimet minua silloin kaupungissa, eikä ollut siellä mitään +säilytyspaikkaa paperille. + +OLLI. Ja onko sekin varma, ettei Pietiläinen tullut tietämään paperia +testamentiksi, vaan luuli sitä vanhaksi kuoletetuksi velkakirjaksi? + +MATTI. Niinhän minä sitä pöllöä uskottelin, kun toivoin saavani sinulta +suuret hyväntekijäiset. + +OLLI. Kiskuri! Kaksikymmentä markkaa sinulle annoin niin pienestä +vaivasta etkä sentään ole tyytyväinen. + +MATTI. Se tuotti sinulle kaksikymmentä tuhatta. + +OLLI. Hss, hiljaa! Joku tulee. Riennä pois, etteivät huomaa meitä +puheissa! (Menee vasempaan.) + +MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli. (Menee +perälle päin.) Kas, Eero, pianpa sinä palasit. + +EERO. Eihän minua haluttanut sinne jäädä. + +MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, hynttäntyy ja purjetuuli. (Menee +oikeaan.) + +EERO. Niin, mene tiehesi sinäkin, minä jään tänne odottamaan Elliä. +Olisihan synti antaa tytön olla täällä yksinään ikävöimässä, kun kaikki +muut nuoret ovat iloitsemassa. Ahaa, tuollapa hän jo tuleekin +lehmineen. Jestapoo, kuinka sievä ja soma hän on. Ventta! menen tuonne +puun taakse piiloon ja teen hänelle pienet kepposet. + +ELLI (laulaa kulissien takana). [Kirj. ja sävelt Kust. Killinen.] + + Metsän puita tuuli tuudittaa, + Joka lehti liikkuu, + Oksat keinuu, kiikkuu, + Karjan kellot kilvan kalkattaa + Ja linnut livertävät la, la, la, la, lallaa! + Niinpä neidon mieli nuorell' iällä + Lentää kuni lehti ilman tiellä. + Näin iloiten + Vain ma laulelen: + La la la la, la la la la, la la la la. + Karjan kellot kilvan kalkattaa + Ja linnut livertävät la, la, la, la, lallaa! + +(Tulee iloisesti esiin oikealta, kädessä koivun vitsoja.) + + Sunnuntaina taasen kiikuttaa + Poiat iloissansa + Kukin neitoansa, + Korkealle keinu heilahtaa + Ja tytöt laulelevat la, la, la, la, lallaa! + Niinpä neidon mieli nuorell' iällä + Heiluu kuni keinu ilman tiellä + Näin iloiten + Vain ma laulelen + La la la la, la la la la, la la la la. + Korkealle keinu heilahtaa + Ja tytöt laulelevat la, la, la, la, lallaa! + +(Istuu kivelle, kasvot karjapihaan päin; puhuu:) + +Siellä ne muut nyt kisailevat sillalla ja minä--. Enköhän jätä lehmiä +vähäksi aikaa ja juokse joukkoon. Mikä sitten, jos lypsän vähän +myöhempään, enemmän heruvat. (Lehmä mörisee.) Niin, Omena piikani, niin! +Sanotko minua hupakoksi? Sano vaan. Täysi hupakko olenkin. Mutta enhän +sinua jätä kumminkaan, enhän toki! Ilman vaan narrasin. (Lehmä mörisee +taaskin.) Niin, niin, vartoo hetkinen vielä, tuossa paikassa tulen sinua +lypsämään. No, Mustikki siellä, hyss, siivolla! Vai, jo sinä taaskin +pusket Kultaruusua. Varo, ettet saa maistaa vitsaani. Semmoinen +pahanilkinen! Sinut lypsän ihan vihon viimeiseksi, koska olet noin +kelvoton. Hyi, sinua! + +(Eero hiipii Ellin taakse ja laskee kätensä hänen silmilleen.) + +ELLI. No,--kuka se on? + +EERO. Arvaapas! + +ELLI. Päästä irti! + +EERO. Arvaa ensin. + +ELLI. Etkö luule minun tietävän? Noin tuhma ei ole kukaan muu kuin +Mökin-Liisa. + +EERO. Erehdys, ja (suutelee Elliä poskelle) rangaistus. + +ELLI (nauraen). Ahaa, lämpöisistä huulistasi sinun jo tunsin, Kuuselan +Katri. + +EERO. Erehdys taas, ja (suutelee kahdesti) kaksinkertainen rangaistus. + +ELLI (koettelee hänen käsiään). Tuommoiset kädet--maltahan--ne ovat +jotenkin suuret ja kovat--(äkkiä) Suuren-Lotan kädet ne ovat. + +EERO. Erehdys, suuri erehdys, ja-- + +ELLI (riistäytyy irti ja hyppää ylös). Hyi, Eero, sinäkö se olitkin, +sinä häijy, ilkeä poika! (Kääntyy nyreänä selin Eeroon.) + +EERO. Ethän suutu sentään, Elli kulta? + +ELLI. Suutun kyllä, ja suutun ijäksi päivää.--Aika mies suutelee +täysikasvuista tyttöä. Onko tuo enää laitaa! (Pureskelee vitsoja +kädessään ja on yhä selin Eeroon.) + +EERO. Elli, armas Elli, leikkiähän se vaan oli. + +ELLI (pyyhkii silmiään). Vaivaista leikkiä. Pilkan tekoa. + +EERO. No, Elli, kuka nyt tyhjänpäiväistä asiaa noin pahakseen panee. +Näytä jo kasvojasi vähäisen. + +(Lähenee Elliä takaa.) + +ELLI (yhä selin). Elä tule minua likelle, taikka lyön sinua näillä +vitsoilla. + +EERO (ottaa Elliä olkapäistä ja koettaa katsoa häntä silmiin +vasemmalta). Katso minuun edes toisella silmällä. + +ELLI (tavoittaa häntä vitsalla). Menetkös siitä! + +EERO (väistyy äkkiä ja koettaa katsoa häneen toisen olkapään yli). +Tui-tui! + +ELLI (samoin kuin ennen). Etkö mene,--etkö--etkö? + +EERO (vuoron vasemmalta, vuoron oikealta puolen). Tui-tui! Tui-tui! +Tui-tui! + +ELLI. Etkö sinä jo pakene? (Osuu lyömään häntä poskelle.) + +EERO (hieroo poskeaan). Ai, ai, ai, ai! + +ELLI (kääntyy päin, nauraen). Siinä sen sait. Vieläkö mielesi tekee +toisen kerran minua kiusottelemaan? + +EERO. Jokos nyt lepyt, Elli kulta? + +ELLI. Lupaatkos, ettet minua koskaan enää suutele? + +EERO. Sitä on vähän vaikea luvata. + +ELLI. Sittenpä en lepy. (Kääntää jälleen selkänsä.) + +EERO. No noh, Elli, elähän nyt taas. Minä lupaan. + +ELLI (kääntyy päin). + +EERO--etten ilman luvattasi sinua suutele. + +ELLI. Luuletko minun koskaan lupaa antavan semmoiseen tyhmyyteen? + +EERO. Sitä vähän arvelen. + +ELLI. Saat odottaa. (Lehmän mörinää kuuluu.) Voi, Omena parka, tuon +vallattoman Eeron tähden olin sinun tykkänään unhottaa. (Ottaa penkiltä +rainnan ja sangon) No, Eero! Pois tieltä, ulos jaloista, tie auki, +herrasväkeä tulee! + +EERO. Oho, sanoi outo olutta. (Kädet puuskassa) Minä herra, sinä herra, +kumpi meistä syrjään poikkee? + +ELLI. Sinäkö herra? Silloin tietäisit naiselle tietä antaa. (Aikoo +juosten sivuuttaa häntä.) + +EERO (ottaa häntä kiinni). Seisahdu, armollinen herrasväki, ja kuule +mitä halvalla talonpojalla on sinulle sanottavaa! (Laulaa.) + +[Kirj. ja sävelt. Kust. Killinen.] + + Armas Elli, sinut nähden + Maan ja taivaan unhotan ma, + Ja sun suloutes tähden + Tulta tuonen rinnassain. + +ELLI. + + Hah, hah, haa! Hah, hah, haa! + Kalavettäkö muistat vaan + Kun taivaan, maan sa unhotat + Ja hattusikin pudotat. + +(Heittää lakin Eeron päästä.) + +EERO. + + Armas Elli, sydämmeni + Luokses aina ikävöipi, + Iloton on elämäni + Jos et sille sijaa suo. + +ELLI. + + Niinkös vain? Niinkös vain? + No anna tänne sydämmes, + Ma taskuhuni pistän sen + Ja kaunihisti kantelen. + +EERO. + + Kuules, armas Elli kulta, + Pilkallasi pistävällä + Rinta raukan murrat multa, + Tuonen tielle työnnät mun. + +ELLI. + + Vuotas vain! Vuotas vain! + Maitotilkan sulle tuon, + Se rinnan rohto oiva on + Ja pelastaa sun elohon. + +(Hyppää aidan yli oikeaan.) + +EERO (nojautuu molemmilla käsillään aitaan). Sinä panet kaikki leikiksi, +vaikka näet, että minulla on täysi tosi. Minä rakastan sinua, Elli, +rakastan oikein silmittömästi ja sydämmeni kohta halkeaa tuskasta, +saat uskoa sen. + +ELLI (karjapihasta). Herran tähden, meneekö se ihan kahdeksi +kappaleeksi? Semmoista ihmettä tuskin vielä on tapahtunutkaan tässä +matoisessa maailmassa. Näes, lehmäkin sinua pelkää, kun näytät niin +surkealta. + +EERO. Ehkä tulen sitä kylvettämään, että saat rauhassa lypsää? + +ELLI. Mitä vielä. Ei se tarpeellista ole. + +EERO. Mutta se potkii. Saattaa vielä lyödä sinulta silmät päästä taikka +kaataa maitonsa. + +ELLI. Elä pelkää. Sitä ei Omena koskaan tee. + +EERO. Ei ole takeita. Hyvinpä se nostelee jalkaansa, kun kärpäset sitä +purevat. Kas noin! Tulen kuin tulenkin minä sitä kylvettämään. + +ELLI. No, koska niin mielesi tekee-- + +EERO (hyppää aidan yli oikeaan). + +ANNA (tulee vasemmalta, kimppu ruiskukkia kädessä). Laulelkoot he +siellä ja telmikööt, minua se ei huvita. (Istuu kivelle ja alkaa sitoa +kiehkuraa kukista) Ja parempi onkin kun pysyn erilläni ihmisten +seurasta, koska kerran olen tänlainen--polttoviholainen! Olipa se +sentään liikaa! Mauno on tosiaankin käynyt ylpeäksi. Mutta tästä +lähtein tahdon opettaa häntä pitämään minua paremmassa arvossa. Näytän, +onko hän naisten mielitietto--sen teen--ja sitten saa hän myöskin pysyä +minusta loitompana.--Kuinka innokkaasti hän tänään puolusti Elliä! Ehkä +hän on rakastunut tyttöön ja toivoo häntä omakseen. Niin (tempoo kukkia +ja viskelee niitä maahan), mitäpä se minua liikuttaa. Ottakoon vaan +Ellin, hyvin sopivatkin yhteen. Oih, miten rumia nuo kukatkin ovat, ei +niistä ole mihinkään. (Viskaa viimeisetkin pois, nousee, pudistaa +esiliinansa ja menee kiikkuun.) + +ELLI (laulaa karjapihassa). [Kansanlaulu.] + + Minä olen pikkuinen flikka, + Pikkuinen kuin lyyra, + Ja herrastaa sen pojan pitää, + Joka minun tyyrää; + +ANNA. Mitä tuosta alituisesta huutamisesta hyötyä on. Sinä saat jättää +sen tavan, Elli, korvat tässä muuten ihmisiltä halkeavat. + +ELLI (karjapihasta). Vai on se Annalle niin vastenmielistä. No, voinhan +sitä välttääkin. + +EERO (tulee aidan luokse leheviä varpuja kädessä). Minkätähden ei Elli +laulaa saa, jos mielensä tekee? + +ANNA. Kun on toisen palveluksessa, niin ei sovi kaikkia mielitekojaan +noudattaa. + +EERO. Sisar kulta on mahtanut tänä päivänä nousta väärällä jalalla +vuoteeltaan. (Poistuu aidan luota.) + +ANNA. Kas ihmettä, kun velimieskin on ruvennut karjapiiaksi. + +EERO. Pistele sinä vaan, ei hyttysen noukka aikamiehen ihoon pysty. + +ANNA (hetken kiikuttuaan). Tuopa minulle vähän maitoa juodakseni, Elli! + +ELLI. Minä tuon heti, kun olen vaan Mustikin loppuun asti lypsänyt. + +EERO. Saattaisit sinä tulla tännekin juomaan. + +ANNA. Ei ole tarvis vaivata itseään, ellei tahdo, koska on vara piikaa +pitää. + +ELLI (tuo korttelilla maitoa ja antaa Annalle). + +ANNA. Odota, saat viedä astian pois samalla. (Juotuaan.) Minä sanon +sinulle sanan aikanaan, Elli. Elä anna Eeron herättää itsessäsi mitään +turhia toiveita. Eero, näes, on vielä nuori, hänen mielensä voi monta +kertaa muuttua,--ja--niitä saattaa sitä paitse olla muitakin, jotka +sinua ajattelevat,--Mauno esimerkiksi--. + +ELLI (vähän hämillään, juoksee nauraen pois). Mitä joutavia! Sinä teet +minusta pilkkaa, Anna. + +ANNA (laskeutuu kiikusta, seisoo hetken ajatuksissa). Niin, nyt +panin Maunon asian hyvälle alulle, luulemma, vaikka olenkin vaan-- +polttoviholainen. + +MAUNO (tulee reippaasti vasemmalta). No, arvasinpas. Tänne sinä +karkasit. + +ANNA (poimii kukkia maasta; on vaiti). + +MAUNO. Minkätähden meistä erosit, Anna? + +ANNA. Ilman vaan. + +MAUNO. Tule takaisin; sinne kerääntyy yhä enemmän nuorta väkeä. + +ANNA. Ei minua haluta. + +MAUNO. Arvelimme lähteä Sorsakosken aholle leikkimään. Siellä iloa ja +riemua syntyy tänä iltana. Voi, Helsinki! Tule pois joukkoon, Anna. + +ANNA (kääntyy pois välinpitämättömänä, hyräilee ja poimii kukkia). + +MAUNO (lähenee ja katsoo häntä silmiin). Mitä? Ollaanko me vielä hiukan +nurpeissamme tuosta äskeisestä kiistasta? + +ANNA. Kiistasta? + +MAUNO. Niin,--sanoinhan sinua polttoviholaiseksi. + +ANNA (keikahuttaen päätään). Hyh! Siitäkö minä välittäisin. Sanoitpa +sinä minua miksi hyvänsä, se on juuri yhdentekevä. + +MAUNO (heittäytyy kivelle). No, sitähän minäkin. Ethän sinä niin +lapsellinen ole, että siitä itseesi otat, varsinkin kun tiedät, ettei se +niin täyttä totta minulta ollut! + +ANNA (istuu kiikkuun, hyräilee ja järjestelee kukkia). + +MAUNO. Eikös niin, Anna? Tiesithän sinä että kieleni silloin toista +puhui, mieleni toista ajatteli. + +ANNA. Liikuttaako minua sinun kielesi ja mielesi? Luulet varmaan minun +hyvinkin suurta arvoa panevan sinun ajatuksillesi, koska niistä niin +suurta lukua pidät. Kaiken näköisiä! Juuri kuin ei tuommoisia miehiä +olisi maailmassa sadottain ja tuhansittain, vieläpä hiukan parempiakin. + +MAUNO. Hei, hei, sitä kopeutta! Puheistasi päättäen luulisi tytöistä +olevan täällä suuren puutteen. Ja kumminkin kuuluu maailmassa olevan +paljon enemmän naisia kuin miehiä. + +ANNA. Muuten saattaisit juuri mennäkin tuonne Ellin luokse. Se sopisi +paljon paremmin. + +MAUNO (hyppää ylös). Vai niin? Saako luvan kysyä, minkätähden se +paremmin sopisi? + +ANNA (kiikkuu, hyräilee). + +MAUNO (lähemmäksi). Minä kysyin, minkätähden se paremmin sopisi? + +ANNA (hyräilee, eikä ole kuulevinaan). + +MAUNO. Senkötähden, että sinä olet talontytär, Elli palvelija, niinkuin +minäkin? + +ANNA. Oikein arvattu. Sentähden juuri. + +MAUNO. Olen siis kovin halpa ja huono mielestäsi, niinkö? + +ANNA (kiikkuu). + +MAUNO. Eikö sinulta enää saa vastaustakaan? Kun kehtaat olla noin tuhman +ylpeä. + +ANNA (hyppää alas kiikusta). Mitä sinä uskallat sanoa? Tuhman ylpeä? +Silläkö, että pidän itseni parempana mokomata pahanpäiväistä +palkkarenkiä. Sinä olet niin ylpeä, ettet anna mitään arvoa enää muille +ihmisille. Solvaiset vaan minuakin tavan takaa. Mutta minä en sitä +kärsi enää kauvemmin, en. Laittakoon isä tuommoisen palvelijan tiehensä +ja ottakoon nöyremmän sijaan. + +MAUNO. Siihenkö virtesi jo päättyi? Anna tulla vaan enemmän, enemmän +samaa lajia! Ahaa,--nyt vuodatetaan kyyneliä--kiukun kyyneliä! Totta +totisesti! Ja tuota tuommoista kapinettako minä niin uskollisesti olen +rakastanut ja milt'ei taivaan enkelin kalttaisena pitänyt. Täytyy +nauraa! Sokea todella olin, kun luulin minulle äärettömän onnen +koittavan, jos joskus se ihme tapahtuisi, että sinun omakseni saisin. +Hyvä, että silmäni viimein kumminkin aukenivat näkemään sinua oikeassa +luonnossasi. Se kerrassa päästi minun hulluudestani. Pois nyt +Sorsakosken aholle! Parempi, jos olisinkin pysynyt siellä ja ollut +tänne tulematta. Onpa siellä tyttöjä, joiden kelpaa renkiäkin puhutella. +Pahuus häntä suri, jos yksi meni, kun sadottain toisia jäljellä on. +(Menee laulaen vasempaan.) + +ANNA (ottaa muutaman askeleen Maunon jälkeen). Mauno--! (Malttaa +mielensä ja kääntyy takaisin.) Ei--! Menköön hän vaan, minä en +jäljessään juokse. Oho! Mitä varten sen tekisin? Mitä huolin minä siitä, +ettei hän minusta enää välitä? Nythän pääsen hänestä rauhaan, niinkuin +olen toivonutkin. Se minua vaan harmittaa, (itkee) että hän sen sanoi +niin solvaisevalla tavalla--juuri kuin olisi hän tehnyt minulle suuren +kiusan sillä, ettei minua rakasta. Se se sydäntäni kaivelee. (Hetken +ääneti, pyyhkii silmiään; hiljempaa ja tyyneemmin.) Pääsi +hulluudestaan, kun näki minun oikeassa luonnossani, sanoi hän. Luulee +minua pahaksi ja ilkeäksi. Mutta se ei ole totta. Hän saa pian nähdä +erehdyksensä, sen lupaan. + +ELLI (kiipee aidan yli oikealta, täysinäinen maitosanko kädessä). Kas +niin, Eero, tule nyt tänne, niin saat lämmintä maitoa juodaksesi, ehkä +se päästää sinun sydämmen vaivasta. + +EERO (kiipee jäljessä, puukko ja pajun oksa kädessä). Hui, hai, ei +siitä taudista niin vähällä päästä. (Seisahtuu likelle aitaa ja alkaa +veistellä pajupilliä.) + +ELLI (menee näyttämön poikki vasemmalle puolen ja laskee sangon +kädestään penkille). + +ANNA. Kai sinäkin, Elli, mielelläsi menisit Sorsakosken aholle, jossa +muitakin nuoria on? + +ELLI. Tietysti. Mutta eihän sitä auta ajatella. + +ANNA. Miksikäs ei? + +ELLI. Kukas työt silloin tekisi? + +ANNA. Kyllä minä niistä huolen pidän, jos mennä tahdot. + +ELLI (katselee epäillen Annaa). + +ANNA. Niin oikein totta, etkös tahdo mennä? + +ELLI. Pääsenkö minä? Voi, herra, kuinka hauskaa. Mutta-- + +ANNA. Mitä nyt? + +ELLI. Sinä itse, Anna? Etkö sinäkin olisi ennemmin--? + +ANNA (siiviloitsee jo maitoa). Ei minun tee mieleni; eikä siellä kukaan +minua kaipaa. + +ELLI. No, mitä siihen tulee, vähemmin kai siellä minua kaivataan kuin +Annaa. + +ANNA. Elä sano. Sinä olet aina iloinen ja ystävällinen, minä tänlainen +pahaluontoinen, ylpeä-- + +ELLI. Ei, Anna, et sinä ylpeä ole, suotta ne sinua siitä moittivat. + +EERO (puhaltaa pajupilliin). Toisin täällä tuulee, toisin ämmät luulee. +(Veistää vielä.) + +ANNA. Mene nyt, Elli, ettet vallan myöhästy. + +ELLI. Ja kuinka kauvan saan olla? + +ANNA. Ole niin kauvan kuin tahdot vaan. + +ELLI. Niin kauvan kuin tahdon vaan! Kiitoksia, tuhansia kiitoksia! Ensi +viikon teen työtä kahden edestä, sen saatte nähdä. (Rientää perälle.) + +EERO. No, no, Elli, väntas nu, elä minua jätä. + +ELLI. Ota kiinni, jos saat! (Juoksee vasempaan.) + +EERO (pistää puukon tuppeen). Sittenpä mahdan Matti olla, ellen sinua +kiinni saa. Hei! (Karkaisee Ellin jäljessä.) + +ANNA (siiviloitsee). Pahaluontoinen en ole, sanokoon Mauno mitä +hyvänsä. (Säpsähtää ja kuuntelee) Siellä risahti metsässä--varmaan +Mauno on katunut ja tulee takaisin. (Siiviloitsee.) En ole häntä +näkevinänikään, pyytäköön vaan ensin nöyrästi anteeksi. (Hyräilee ja +siiviloitsee; vilkaisee tuon tuostakin salavihkaa olkapäänsä yli) +Missä hän viivyttelee? Vai eikö se olisikaan ollut--? (Menee +varpaillaan aidan luokse ja kurottaa katsomaan metsään) Ei siellä näy +eikä kuulu koko miestä. (Tulee takaisin siivilöimään) Niin, mitä hän +malttaisikaan tulla sieltä ilosta ja riemusta. Ja hyvä onkin niin. +Olenhan saanut välimme selväksi, nyt tulee vaan pysyä lujana, ja sen +teenkin. (Vie maitopytyn asuinhuoneuksen ovesta.) + +MAUNO (tulee vasemmalta). Jopa se kiukkupussi on mennyt täältä. Hyvä, +ettei tarvitse minun häntä nähdä. (Menee aittaan.) + +ANNA (tulee tuvasta). Pysyköön vaan poissa, en välitä vaikkei hän ikinä +palajaisi. (Ottaa toisen pytyn, jota aikoo viedä pois.) + +MAUNO (tulee aitasta, airopari kädessä; laulaa). Mitä minä huolin, +veitikka nuori-- + +ANNA (hätääntyy; pudottaa maitopytyn kädestään). + +MAUNO. Minuako noin peljästyit? + +ANNA. Yhtenään sinä olet kiusaksi ja vastukseksi. Etkö malta pysyä +siunaaman hetkeä täältä poissa. Ja mitä teet noilla airoilla? Eihän +niitä, tiedämmä, Sorsakosken aholla tarvita. + +MAUNO. Ellei siellä, niin totta muualla. + +ANNA. Ongelleko menet, vai? + +MAUNO. Ei, tänä iltana saavat ahvenet olla minulta rauhassa. + +ANNA. Mutta itseltäsi mahtaa rauha puuttua, koska et nuortenkaan +seurassa viihtynyt, vaikka niin halusta sinne menit. + +MAUNO. Kuka sen on sanonut, etten minä siellä viihtynyt? + +ANNA. Arvaanhan sen siitä, kun näin pian takaisin tulit. + +MAUNO. Niinkö, että sinua siellä kaipasin? + +ANNA. Minua? Mitä olisi sinulla minun kanssani tekemistä? Ethän vaan +uskaltanekaan-- + +MAUNO. Sinuako toivoa? Ha, ha, ha! Olisinpa silloin mieltä vailla. + +ANNA. Sitähän minäkin. Välimme on siis selvä. + +MAUNO. Selvä kuin päivä ja musta kuin yö. Ei muuta kuin lippu liinaa ja +lappu lautaa ja alloo! niiden kanssa hautaan. (Aikoo lähteä.) + +ANNA. Herra varjele, Mauno, kuinka sinä noin puhut? + +MAUNO. No, eikö ole totta? Mitä ihminen täällä muuta tekee kuin syöttää +suuta elääksensä, elää kerran kuollaksensa. Eikä sure kukaan köyhän +kuolemata. Parempi vaan, kuta pikemmin hän tästä kurjuudesta pääsee. + +ANNA. Mitä aiot tehdä, Mauno? Minkätähden lähdet järvelle nyt,--yksinäsi +ja tuommoisessa mielentilassa? Vie airot pois, sinä et saa tänä iltana +enää mihinkään mennä. Kuuletko, anna tänne airot. + +MAUNO. Enkö saa mennä? Sittenpähän kumma lienee. On työjuhdallakin +sunnuntaina vapautensa, tiedämmä. Ja minä haluan nyt laskea koskea +alas, että hurisee. + +ANNA. Koskea alas! Mauno, sinä varsin menet henkeäsi kaupalle. + +MAUNO. Mikä sitten! + +ANNA (ottaa Maunoa käsivarresta). Hyvä Mauno, elä mene; elä mene tänä +iltana enää mihinkään! Jää tänne, illallinenkin on jo kohta valmis. Jää +nyt! + +ROINILA ja OLLI (tulevat vasemmalta ja pysähtyvät perälle. Olli puhuu +hiljaa Roinilalle, osoittaen sormellaan Annaa ja Maunoa.) + +MAUNO. Sinunko kanssasi kiistelemään? Ei kannata! Vaan tuolla tulee +isäsi ja Olli,--niin, vedä vaan pois kätesi, etteivät näe sinun tätä +köyhää rottaa silittelevän. Ha, ha. (Menee oikeaan.) + +ANNA. Semmoinen visapää! Ja minä hullu vielä menin häntä rukoilemaan. +Eikö lienekin vaan suotta aikojaan minua säikytellyt. Nauraa ehkä siellä +nyt pelvolleni. Ja saattaa luulla minun kumminkin--! Mutta antaahan +olla. Minä näytän hänelle, että häntä oikein vihaan! (Ottaa maitopytyn +ja vie sen huoneesen.) + +ROINILA ja OLLI (tulevat esiin). + +OLLI. No, mitäs nyt sanotte, Roinila? + +ROINILA (sytyttää piippuansa). Hm--saatat olla oikeassa. + +OLLI. Hän riippui kahden käden Maunossa kiinni. + +ROINILA. Niin teki. + +OLLI. Ja peljästyi, kun huomasi meidät. + +ROINILA (puhaltaa savua). Siltä se näytti. + +OLLI. Paha merkki. Teidän sijassanne en päivääkään enää kärsisi Maunoa +talossani, en hiisi vie kärsisikään. + +ROINILA (puhaltaa taas savua). Jokohan tuo nyt tosiaankin luulee +minulle vävyksi pääsevänsä? + +OLLI. Siitä voitte olla varma. Ne tuumat hänellä jo kauvan ovat olleet. + +ROINILA. Eipä uskoisi. Montako vuotta siitä on, kun hän mieron +kulkijana Pohjanmaalta tänne tuli. Tuskin kymmentäkään. + +OLLI. Kun konna pääsee korrelle, niin hän pyrkii orrelle, ettekö sitä +tiedä. + +ROINILA. Varokoon vaan, ettei keikahda korreltakin alas ylemmäksi +kurotellessaan. + +OLLI. Entä jos hän onnistuisi? Rohkea rokan särpii, sanotaan. Mutta +olisipa se yhtäkaikki vähän somaa, jos renkinne sieppaisi teiltä +tyttären. + +ROINILA. Olisi tuo vähän. + +OLLI. Ja mitä ihmiset enää sanoisivatkaan! Kyllä siitä melua syntyisi +ja puhuttaisiinpa asiasta muuallakin, ei vaan omassa kylässä. + +ROINILA. No, kuinkas muuten. Kaiketi siitä hirmuinen hälinä nousisi, +se on tietty. Ja akkaväki juoruaisi ja nauraisi kitkattaisi,--ei-- +semmoista häpeätä täytyy ajoissa välttää. + +OLLI. Ellei ole jo liian myöhäistä? + +ROINILA. Myöhäistä? Kuinka niin? + +OLLI. Jos Mauno, niinkuin näyttää, on saanut Annan puolelleen, niin-- + +ROINILA. Niin, mikäs sitten tulee eteen? Mutta en minä usko kuitenkaan. + +OLLI. Ei tiedä. Rakkaus on kuuro ja sokea. Olkaa vaan varoillanne ja +tehkää niinkuin äsken jo sanoin. + +ROINILA. Ettäkö laitan Maunon meiltä pois? + +OLLI. Niin; ja naitatte sitten tyttärenne toiselle. + +ROINILA. Hm. (Puhaltaa savua.) Ei taitaisi olla hullumpaa. +Mutta kenelle? + +OLLI. Vaikka minulle. + +ROINILA. Sinulle? Ole nyt. + +OLLI. Ei maar',--oikein totta. En ole aivan tyhjä mies minäkään. Sainhan +sedältäni periä hyvän talon, niinkuin tiedätte. Kelpaisi siinä emäntänä +heilua, vai mitä arvelette? + +ROINILA. Niin; kai, kai! + +OLLI. Tavaraa on yltäkyllin, kiinteätä, irtainta, joka lajia. Kyllä +takaan, ettei se tyttö päiviään moiti, joka sinne joutuu. + +ROINILA. Ei suinkaan. + +OLLI. Eikä nälkää liioin näe. Lihoo vaan niinkuin ainakin hyvän leivän +ääressä ja käy muhkeaksi kuin ruustinna. + +ROINILA. Onhan sinulla vahva talo, kyllä se tosi on. Eikä mahda löytyä +mitään testamenttia Ellin hyväksi, vaikka sanottiin Ojala vainajan +semmoisen tehneen. + +OLLI. Ja mitä vielä. Juttuja kaikki tyyni. + +ROINILA. Niin saattoi olla. + +OLLI. No, Roinila, mitäs sanotte tuumaani? + +ROINILA. Jaah! En minä vastaan ole. + +OLLI. Sovimmeko asiasta siis? + +ROINILA. Kyllä minun puolestani. Tuossa on käteni. + +OLLI. Sanasta miestä, sarvesta härkää. + +ROINILA. Aivan niin. Sanasta miestä, sarvesta härkää. + +OLLI. Mutta kuinkas käy, jos Anna panee vastaan? + +ROINILA. Tuskin hän sen tekee. Anna on järkevä tyttö. + +OLLI. Vaan jos hän kuitenkin panisi? + +ROINILA. Niin näytän minä, kuka on isäntä talossa. Koetanpa, saanko +lapsiani tottelemaan, vai enkö. + +OLLI. Kun vaan pysyisitte sanassanne. Pelkään Annan panevan teitä +koetukselle. + +MAUNO (tulee hyräillen oikealta ja vie airot aittaan). + +OLLI. Hän tulee juuri kuin käsketty. Pankaa asia alkuun heti, että +pääsemme selville! + +ROINILA. Taitaa olla parasta. (Rykäsee.) Tulepas tänne, Mauno, minulla +olisi vähän puhuttavaa. + +MAUNO (aitasta). Tullaan! (Esille.) Mitä teillä on sanottavaa, isäntä? + +ROINILA. Oletko kuullut, kuinka sille käy, joka kuuseen kurottaa? + +MAUNO. Se katajaan kapsahtaa. Mutta mitä sillä tarkoitatte? (Erikseen.) +Peijakas! Eiköhän Anna jo ole ennättänyt-- + +ROINILA. Ja mitä on tehtävä sille palvelijalle, jonka halu on talon +parhaimpaan omaisuuteen? + +MAUNO (erikseen). Arvasinhan sen. Hän on kuin onkin kannellut. Kirkas +tuli ja salaman leimaus! + +ROINILA. Kysyn, mitä on tehtävä sille palvelijalle. + +MAUNO. Koukkupuheisin en mitään vastaa. + +ROINILA. Vai et vastaa koukkupuheisin! Oletko itse käynyt suoria teitä, +junkkari, sanopas? + +MAUNO. Aiotteko väittää, että olen vääriä teitä kulkenut? Jumal'avita, +joka sen sanoo, hän valehtelee. + +ROINILA. Selkäni takana olet tytärtäni mielistellyt, vaikka hyvin +tiedät, etten häntä koskaan rengille antaisi. + +MAUNO. Silmäinne edessä olen tehnyt sitä yhtä paljon kuin selkänne +takanakin. Ja jos päähäni pistää, teen sitä vastedes kahta enemmän. Vai +ei häntä muka rengille annettaisi! Eikö renki ole yhtä hyvä kuin joku +muukin? + +OLLI. Renki ei ole ihminen, vuohi ei ole eläin, tamma ei ole hevonen, +kiiski ei ole kala, rovet ei ole astia, pata ei ole kattila. + +MAUNO. Tuki aikanaan suusi, sinä pulloposkilaiskuri, sinä puolikuollut +etana, sinä pässinpää, sinä-- + +ROINILA. Hiljaa, Mauno, oletkos järjeltäsi. + +MAUNO. Sanokoonpas vielä kerran, etten minä ihminen ole, minä, joka +kymmenen kertaa olen työni tehnyt siihen kun hän kääntää vetelää +ruumistaan. Ja kymmentä vertaa suurempi rikkaus on minulla +käsivarsissani kuin tuolla mullisaukolla ilman saaduissa tavaroissaan, +se on totinen tosi. + +OLLI. Mutta rengin suuhun on reikä tehty, johon palkkansa paneepi, +ansionsa ammentaapi. + +MAUNO. Varo vaan, ettei mene perintösi ennen pitkää samanlaiseen +reikään. + +ROINILA. Mitä tyhjästä riidasta ja pitkistä puheista. Parempi kun +aikanasi eroat meistä, Mauno, ja haet itsellesi toisen palveluspaikan. +Sinä olet käynyt kopeaksi siitä syystä, että olet ollut liian kauvan +talossa. + +MAUNO. Mitä? Ettehän vaan aiokaan minua kesken vuotta talosta ajaa? + +ROINILA. Ja miks'ei? Parempi hyvä ero kuin paha yhteys. + +MAUNO. Täyttä totta siis? Mutta entä jos en tahdokaan lähteä minä? Onpa +maassa laki ja oikeus, koetellaan, saako palvelijan erottaa niin juuri +kuin itse tahtoo. Koetellaan, sanon minä. + +OLLI. Eikö syytä siinä kylliksi, ettet anna talon tyttärelle rauhaa. + +MAUNO. Kuka sen on sanonut, etten minä Annalle rauhaa anna? + +OLLI. Se, joka asian tietää. + +MAUNO. Niinkö Anna itse? Hyvä! Vai on hän sitä valittanut? No, olkoon! +Nyt saatte minun puolestani panna hänet vaikka lasikaappiin. + +OLLI. Morsiantani en anna lasienkaan takaa joka rengin ihailla. + +MAUNO. Morsiantasi? Kuka sinun morsiamesi on? + +OLLI. Anna se on, jos tietää tahdot. + +MAUNO. Annako sinun morsiamesi? Sen toki valehtelet. + +OLLI. Sanokaa, isäntä, onko valhetta. + +ROINILA. Ei totuutta kieltää saa. + +MAUNO. Anna Ollin morsian. Jo nyt on maailma nurin! + +OLLI. Ja sinun tuulentupasi kellellään. Mutta kuka käski niitä niin +korkeita rakentamaan, kuka käski. Ylpeys tämän teki, sanoi sittapörrö, +kun päänsä lankkuun lensi. + +MAUNO. Tänä päivänä ovat kiusan henget valloillaan. (Ottaa kiven ja +paiskaa sen kaikella voimaila maahan.) Tuhannen tuhatta! + +ROINILA. No noh! Hillitse luontoasi, mies. + +MAUNO. Mitä tuo äskeinen puheenne olikaan? Käskittehän minua pois, vai +kuinka? Hyvä juttu. Minä menen--menen tällä hetkellä juuri. Jätän ijäksi +päiväksi mokoman talon. Sen teen. Hulluhan olisin, ellen vapauttani +nauttisi, silloin kuin sitä minulle tarjotaan. (Menee aittaan ja jättää +oven auki). + +ROINILA. Elähän nyt sentään tuommoista kiirettä pidä, Mauno! + +OLLI. Antakaa ruojan mennä vaan! Kuta pikemmin hänestä pääsemme, sitä +parempi. + +MAUNO (aitassa). Tästäpä vasta elämä syntyy. Lennä ja pala! Nyt saan +olla omana herranani. En palvele ketään, en kumarra ketään, enkä pelkää +ketään. Mutta järvet ne rämähtää ja vuoret ne rämähtää, kun tämä poika +liikkuu. Ja naiset väistykööt syrjään, sillä niitä tästä lähtein vihaan +ja inhoon pahemmin kuin käärmeitä. + +OLLI (menee aitan ovelle). Elä vaan unhota mitään kamsuistasi jälkeesi, +vähissä naiset ottaisi ne takavarikkoon. + +MAUNO (ryntää ulos aitasta ja töyttää Ollin kumoon). Pois tieltä, +talonpoika! + +ROINILA. Siunaa ja varjele tuota miestä! + +OLLI. Ai, aih! voi, voih! Tämän sinulle vielä kostan kerran. + +MAUNO (pysähtyy portilla). Tahdotko tapella? No hyvä. Se minulle +mieleen. Tule! Nyt olenkin juuri sillä päällä. Tule pian! + +OLLI (kömpii ylös). Saatpa aika löylytyksen, jahka tästä paranen, sen +lupaan ja vannon. + +MAUNO. Sittenkö vasta! Ei, tule nyt jo,--nyt juuri! Tulkaa molemmat. +Kirkas tuli ja salaman leimaus! Nyt tahtoisin taistella koko maailmaa +vastaan. No mitä kuhnailette siinä? Ettekö tohdi tulla kaksi yhtä +vastaan? + +ROINILA. Mene tiehesi siitä, hullu. En ole vielä ikänäni tapellut. + +MAUNO. Te ette tohdi, te kurjat pelkurit, ette tohdi, kun tiedätte, että +yhdeksän teidän vertaistanne minä kumoon löisin. (Kääntyy menemään.) + +OLLI. Niin, tietäähän sen. Kyllä pohjalainen puukkoineen tappelussa aina +sankari on. Mutta malta; minä otan miehiä avuksi, ja sitten annamme +sinulle semmoisen löylytyksen, että sen ikäsi muistat. + +MAUNO. Tulkoon vaikka sata miestä, en pelkää sittenkään. (Menee +vasempaan.) + +ROINILA. Onpa hänestä totta tosiaankin paisunut aika pöppö. + +ANNA (tulee sisältä). Mitä täällä riidellään? + +OLLI. Tuo Mauno, pakana, oli minun vähällä tappaa. (Hieroo +käsivarttaan.) Kun semmoista renkiä pidetäänkin talossa. + +ANNA. Mitä sinä joutavia. Mauno nyt olisi ruvennut sinua tappamaan. + +OLLI. Syöksi kuin raivokas koira ensin päälleni ja sitten tuonne +metsään. Voi, armoton, kuinka käsivarttani pakoittaa! Eikö liene +sijoiltaan. + +ROINILA. Selkäsaunan ja hyvän hän olisi ansainnut, se on varma. Ja +tulkoon vaan takaisin, niin enpä takaa, kuinka käy, jos tästä pahalle +päälle rupean. Onko tämä laitaa! Niin hän riehui juuri kuin tuuliaispää. + +ANNA. Eihän ihminen sille mitään voi, jos on kiivasluontoinen. Ja +varmaan oli Mauno jostakin suuttunut. + +ROINILA. Ole puolustamatta häntä sinä, taikka minä näytän. Vai luulette +tässä saavanne olla ja elää niinkuin itse tahdotte! + +ANNA. No, johan te nyt vallan, isä. En enää ymmärräkään-- + +ROINILA. Sinun ei tarvitse mitään ymmärtää. Ei mitään muuta, kuin että +saat valmistaa itseäsi miehelään. Siinä kaikki, mitä tuommoisella +tyttöhuitukalla on harkittavaa. + +ANNA. Miehelään? Se lienee omassa vallassani, tahdonko vai en. + +ROINILA. Kun minä kerran olen luvannut sinun Ollille vaimoksi, niin sinä +myöskin menet. Siinä ei auta Antin armo eikä Tuomaan tulukset. + +ANNA. Olet luvannut tai et, mutta se päivä ei ikinä valkene, jolloin +siitä asiasta tosi tulee. + +ROINILA. Eikö valkene? Sepä nähdään. Varo itseäsi, tyttö, nyt ei ole +hyvä minun kanssani leikkiä laskea. + +ANNA. Ei minua koskaan, isä, väkisin vihille viedä, ole varma siitä. + +ROINILA. Nyt minä jo vimmastun kohta. + +ANNA. Mitä riitelemme, isä, suotta. Jätä ennen koko tuuma. Naiminen on +kahden asia ja kolmannen korvapuusti, tiedäthän sen itsestäsikin. + +ROINILA. Tiedänkö minä? Niin, tiedän kyllä, mikä se on, joka estää +sinua Ollille menemästä. Mutta siitä asiasta vaan ei mitään tule, +kuuletkos, ei mitään. Joko menet sinä hyvällä Ollille, taikka annan +sinulle samanlaisen lähtöpassin kuin Maunolle äsken. Pane se mieleesi! +Kyllä minä näytän, kuka on isäntä talossa. + +ANNA. Lähtöpassin? Maunolle? Onko--? Ei, mahdotonta se on. Eihän Mauno +ole meiltä pois mennyt? + +ROINILA. On kuin onkin. Eikä hän takaisin tule niin kauvan kuin minulla +on sananvaltaa talossa. + +ANNA. Mauno meiltä pois? Ja näin äkkipikaa. Mistä syystä? Mitä pahaa hän +oli tehnyt, isä, kun sinä häntä pois käskit? + +ROINILA. Huoli sinä siitä. Itse minä töistäni vastaan. + +OLLI. Nähkääs, hän kalvenee kuin hyvästäkin asiasta. Pyörtyy, totta +maarin. + +ANNA. Pois, ei minua mikään vaivaa. Vähän häkää päässäni, siinä +kaikki.--Mihinkä hän sitten meni, isä? + +ROINILA. Ties Jumala, mihin hän lie mennyt. Onko pääsi kovastikin kipeä? + +ANNA. Onhan se. Eikö hän luvannut jäähyväisillekään tulla? + +OLLI. Vai jäähyväisille! Vielä maarin mitä. Semmoisella menolla hän +täältä lähtikin. + +ANNA (pitelee päätään). Ei suinkaan hän keveällä mielellä meiltä +eronnut. Sitä hän ei voinut tehdä. + +OLLI. Erosi vallan riemulla. »Tästäpä vasta elämä syntyy», sanoi hän. +Eikö ole totta, Roinila? + +ROINILA. Niinhän se junkkari taisi sanoa. + +ANNA. Kuinka se oli? Kerropa vieläkin, Olli. + +OLLI. »Tästäpä vasta elämä syntyy. Lennä ja pala. Hyvä on olla omana +herranaan. En palvele ketään, en kumarra ketään enkä pelkää ketään.» +Sillä tavalla hän tiuski tuolla aitassa. + +ANNA. Noin uhkamielisenäkö hän täältä lähti? Noo,--kai mekin tulemme +hänettä toimeen, vai mitä, isä? + +ROINILA. Vallan hyvin. (Ollille.) Tuossa sen nyt näet. + +OLLI. Hm. + +ANNA. Vaikka itse tekisin rengin työt. + +ROINILA. Sinäkö? Eihän nyt kumminkaan. Otamme toisen ja paremman kohta +Maunon sijaan. + +ANNA. Niin,--otamme toisen ja--(painaa molemmin käsin päätään). Voi +kuinka tuskallista tämä elämä on. (Menee aittaan.) + +ROINILA. Kuinka äkkiä se tautikin ihmiseen karkaa. Kun hän vaan, +poloinen, ei liene peljästynyt kiivauttani äsken. He ovat maailman +heikkoja astioita nuo naisparat. + +OLLI. Hm, kyllä minä yskän ymmärrän, vaikk'en taudin tapoja tunne. + +EERO (tulee äkkiä vasemmalta). Onko se totta, että olet ajanut Maunon +meiltä pois, isä? + +ROINILA. On kyllä se totta. + +EERO. Ja minkätähden sen teit? Millä Mauno oli semmoista kohtelua +ansainnut? Ja mistä luulet, isä, meidän toista niin kunnollista +palvelijaa saavamme, kuin Mauno oli? Enkä tiedä, voimmeko saada miestä +minkäänlaista näin kesän aikana. + +OLLI. Kyllä rahalla renkiä aina saa. + +EERO. Ahaa, vai olet sinäkin täällä. No, missäs harakka, ellei sian +tappajaisissa. Kun et vaan olisikaan sinä tätä sekasotkua keittänyt. +Enkös arvannut? Sinun työtäsi tämä kaikki on, kosk'et rohkene minua +silmiinikään katsoa. Mutta malta sinä, Olli, kyllä se Jumala vielä +Tiituksen löytää, jolla kostaa sinulle pahat työt. + +ROINILA. Eero, ettet vähän ajattele. Kuka tuolla tavalla ihmisiä +soimaa. + +OLLI. Mitä välitän minä tuonlaisten nokkaviisaitten poikanulikkain +suunpieksämisestä. + +EERO. Aina olet sinä karsain silmin Maunoa katsellut, ja kadehtinut ja +vihannut häntä siitä syystä, että hän on reipas ja komea poika eikä +tuommoinen tallukka kuin sinä. Mutta minä en ole Roinilan Eero, ellen +tällä kertaa hankkeitasi kumoon saa. Nyt haen, isä, Maunon käsiini ja +yhdessä palajamme, taikka--(menee kiireesti vasempaan). + +OLLI. Huutakaa häntä takaisin, huutakaa pian! + +ROINILA. Eero! Eero! Tule pois! Ei hän kuule enää. + +OLLI. Eero! Isäsi kutsuu sinua. Pahuus. + +ROINILA. Minkä sille hunsvotille tekee. Hyvästä lykystä Mauno vielä +purkaa häneen vihansa ja rupee tappelemaan. + +OLLI. Ja puukottaa hänen. Sen hän pian tekee. + +ROINILA. Syyttäköön Eero silloin itseään, jos niin käy. Mahtoi totella +minua. + +OLLI. Ei, kotiin täytyy mennä, nyt on jo myöhä. Hyvästi jääkää! + +ROINILA. Herran haltuun! Ja kuule, ole vaan huoletonna Annan suhteen, +kyllä minä tytön taipumaan saan. (Menee tupaan.) + +OLLI. Hyvä! Pysykää sanassanne! + +MATTI (tulee oikealta). Hynttäntyy ja purjetuuli, merimiehiä ollaan. +Kultaa ei ole kummallaan, vaan toimeenhan tuota tullaan. (Haukottelee.) + +OLLI. Minne matka? + +MATTI. Tallin vinttiin menen kyljelleni. + +OLLI. Ei, elä vielä maata mene. Kesäinen yö, jaksaa sen valvoakin. +Kuules mitä minä sanon. (Ottaa kukkaron housuinsa taskusta.) + +MATTI. Nooh? Mitäs nyt? + +OLLI. Lyöttäy sinä Maunon ja Eeron pariin. Tuossa on rahaa, osta viinaa +ja juota heitä humalaan. Ja nosta sitten riita ja antakaa Eerolle aika +lailla selkään. + +MATTI. Mitä varten? + +OLLI. Huoli sinä siitä. Tuossa on vielä enemmän rahaa. Juokaa ja juokaa +oikein. + +MATTI. Siihen ei monta käskyä tarvita. + +OLLI. Ja sitten tapelkaa. + +MATTI. Syntyy se sekin. + +OLLI. Se on, näet, juuri pääasia. No, tule nyt. + +MATTI. Tullaan. (Menevät vasempaan.) + +ANNA (tulee hetken kuluttua aitasta). Siellä on niin tukahduttavan +painava ja raskas olla. Ja päätäni niin kivistää. Tuskin saan unta koko +yönä.--Missä asti lienee jo Mauno! Päivä tulee, toinen menee, kaikki jää +entiselleen, Mauno vaan on ja pysyy poissa. Kuinka hän sentään saattoi +mennä jäähyväisiä edes ottamatta! (Taukoaa kuuntelemaan laulua, joka +etäämpää lähenee.) + +KÖÖRILAULU. [Kansanlaulu.] + + Käki kukkuu kuusikossa. + Pienet linnut laulaa. + Minä lennän liehautan + Kullalleni kaulaan. + +ANNA. Nuoret laulaen palajavat Sorsakosken aholta. Hauskan illan +jälkeen on mieli raitis ja virkeä. (Laulu kuuluu likempää.) + + Tuossa kasvaa nuori poika + Niinkuin kesän heinä, + Minä otan oman kullan + Vaikka läpi seinän. + +ANNA. Niin on onni onnellisten, kuin keväisen päivän nousu; niin on onni +onnettomain, kuin syksyinen yö pimeä. + +(Laulu taaskin etenee.) + + Elä kultani kaivoon mene, + Elä herran tähden. + Olenhan minä rakastanut + Isän, äidin nähden. + +MAUNO (vielä kulissien takana). Tänne poikkeemme, miehet, tänne. + +ANNA. Jumala! Se on Maunon ääni. Hän tulee kuitenkin! + +MAUNO. Menemme Roinilan sivutse ja huudamme ja pauhaamme, että seinät +tärisee. Hih vaan, hih! (Tulee muutamain miesten kanssa esiin. +Räyhäävät ja pauhaavat, Maunon ääni ylinnä.) Kuusen latvat ne kumartaa +ja järven rannat ne räjähtää, kun nämä vallat vaeltaa. Ryyppää veljeni, +ryyppää! Vielä on tilkka viinaa pullon pohjassa, kallista poskeesi. +Noin! Loiskis! Niin se meni kuin Mänttälän kaivoon.--No, hiis! Kuka +seisoo tuolla? Aaveko olet vai ihminen? Vastaa, jos kieli suussasi +kääntyy. + +ANNA. Te kelvottomat! Kuinka julkeatte tuommoista menoa pitää ja +häiritä ihmisten yörauhaa? + +MIEHET. Lähtään pois, lähtään, lähtään! + +MAUNO (seisoo portilla). Ei askeltakaan tästä, sanon minä, ennen kuin +olen tuolle korskealle tytölle lausunut vielä kaksi sanaa vanhaa virttä +ja sitten hyryä kolmanneksi. + +ANNA. Pois täältä, pois! Humalaisten rähinätä ei kärsitä tässä talossa. + +MAUNO. Luotu on lintu laulamahan, humalainen huutamahan, viinainen +viheltämähän. Kurjalla ei ole kotoa, ei katalalla kartanoa, mutta se +huoli, sanoi sepän muori, kun vasikka kuoli. Paistaa Jumalan päivä +muuallakin maailmassa, ei tämän talon ikkunalle, Roinilan veräjän +suulle, eikös niin pojat? + +MIEHET. Jatketaan matkaa! + +MAUNO. Ei vielä. Yhden virren olen vasta veisannut; nyt seuraa toinen. +Matala olin minä Annalle, ylen pieni piikaselle, mutta luuletko minun +sentähden murheesen murenevan? Heleijaa! Nyt vasta onkin mieleni kuin +vesi kaukalossa, se läikkyy ulos molemmin puolin. Joko huomaat, ettei +tämä poika tuommoista tytön henttua sure,--vai tahdotko vielä varmempaa +todistusta, niin sano, ja saapas pitää. + +ANNA (vavisten vihasta). Menetkö, menetkö tiehes täältä, sinä häijy +herjaaja--sinä ilkeä-- + +MIEHET. Jo nyt riittää. Tule pois, muuten saamme Annalta ikuiset vihat. + +MAUNO. Kohta, kun panen pikkuisen hyryä vaan lisäksi. Katsopas tätä, +Anna! (Hyppää ja keikkuu laulaen.) + + Viisitoista nättiä likkaa. + Nättiä likkaa, nättiä likkaa, + Viisitoista nättiä likkaa, + On näin pulskalla pojalla. + + Kuusitoista kuolemani jälkeen. + Kuolemani jälkeen, kuolemani jälkeen, + Kuusitoista kuolemani jälkeen + Itkevi hautani partaana. + +ANNA. Se ei ole totta, sinä valehtelet, sinä-- + +MAUNO (jatkaa edelleen). + + Onkos lystiä, kun minä laulan, + Kun minä laulan, kun minä laulan, + Onkos lystiä, kun minä laulan. + Ja mieleni on näin iloinen. + +Hih! (Juoksee miesten jäljessä oikeaan.) + +ANNA. Hävytön kerskailija, kelvoton,--voi Jumalani! (Puhkee itkuun.) + +(Esirippu alas.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Sama paikka. Anna istuu alakuloisena kivellä oikeaan, nojaten päätänsä +käteen. Neulomatyö on pudonnut hänen viereensä. Leena pesee puuastioita +vasemmalla. Elli seisoo portin pieleen nojaten ja kutoo sukkaa.) + +ELLI. [Kansanlaulu.] + + Koko yön minä valvoin hukkaan, + Monta kertaa suutuin ma sukkaan. + Eikä kultaa kuulunutkaan. + + Tulevan yön minä odotan vielä. + Jos ois kulta eksynyt tiellä. + + Kolmatta yötä en odota enään. + Enkä sure kultani perään. + + Neljännen yön minä hyppään ja häärään, + Jos ois' kultani eksynyt väärään. + +LEENA. Kovinpa sinä nyt surullisia laulelet, Elli. + +ELLI. Mistäpä niitä iloisiakaan aina riittää. + +LEENA. Viskaa jo järveen tuo sukankudin ja tule ennemmin auttamaan minua +näitten astioitten pesemisessä. + +ELLI (panee työn taskuunsa ja menee Leenaa auttamaan). + +(Hetkisen äänettömyys.) + +ELLI. Voi sentään sitä Eeroa, kuinka kauvan viipyy kotoa poissa. + +LEENA. Sanos muuta! + +(Taas äänettömyys.) + +ELLI. Mihin luulette hänen joutuneen? + +LEENA. En ollenkaan voi arvata. + +ELLI. Tapasin Ollin tuolla järvellä, mutta ei hänkään mitään tiennyt. + +LEENA. Outoa tuo tosiaankin on. Ei ihme, että isäntä on niin harmissaan. + +ELLI. Varmaan Eero saa häneltä kovia nuhteita, jahka vaan kotia tulee. + +LEENA. Luultavasti hän niitä ansaitseekin. + +ELLI (kiivaammin). Mistä sen tiedätte? Onhan voinut jotakin tapahtua-- + +LEENA. Jaa onnettomuuttako? Niin, ei sekään mahdotonta ole. + +ELLI. Armollinen taivas! (Herkeää työstään.) + +ANNA. Miksi juuri pahinta ajattelisimme? + +ELLI. Mutta jos todellakin joku onnettomuus on häntä kohdanut. +Leena--mitä luulette? + +LEENA. Eihän sitä voi varmasti päättää, mutta niin vaan arvelen. +Semmoista elämää täällä pidettiinkin viime pyhänä kaiken päivää, +korttia lyötiin, tanssittiin, rallatettiin. Ei Jumala semmoista +rankaisematta jätä, ei kuuna päivänä. + +ELLI. Voi, jos olisimme tienneet sen niin suureksi synniksi! + +LEENA. Enkö minä varoittanut monta kertaa, mutta eipä oltu puhettani +kuulevinaankaan. + +ELLI. Niin varoitittehan, se on tosi. + +LEENA. Ja ottiko yksikään sanoistani vaaria? Eläs vielä. Oletteko +kuulleet, kuinka kauheasti nuoret miehet olivat juoneet sinä yönä? + +ELLI. En minä ole mitään kuullut. + +ANNA (nousee levottomana kävelemään). Mitä niistä kaikista jutuista! +Ovatko ne tosiakaan, eihän sitä tiedä. + +LEENA. Syrjälän Anna-Sohvi minulle niistä kertoi. Hän oli samana yönä +sattunut olemaan nuotalla Aapelin kanssa ja kauvas järvelle oli niitten +jumalaton meno kuulunut tuolta niemeltä. + +ELLI. Voi, hyvä Jumala, kuitenkin, minkälaisia ne miehet ovat! + +LEENA. Ja sielläkös oli riidelty ja tapeltu niin armottomasti, että nämä +jo pelkäsivät miestappoa tai muuta tuhoa tapahtuvan ja soutivat kesken +nuotan vetoa kiireimmiten rantaan. + +ELLI. Herran tähden, olikohan Eero mukana? Entä jos ovatkin hänen--? + +ANNA. Johan sinä nyt vallan, Elli. Kuinka tuommoisia mieleesi juohtuu? +Menivätkö hätään, Anna-Sohvi ja Aapeli, totta vissiin! + +LEENA. Vielä vain, eihän ne arvon niin hulluja olleet, että menivät +sinne sekaantumaan. Kiittivät, kun pääsivät pois. Anna-Sohvi sanoi, +ettei hän saanut uneen kiinni sinä yönä, ennenkuin oli kymmeneen +kertaan lukenut »Isä meidän». + +ELLI. Leena kulta, mitä meidän tulee tehdä? Ettekö tiedä neuvoa? + +LEENA. Vastaika neuvoja kysellä. Mikä on tehty, se on tehty ja olipa +mieli sitten musta tai valkia, ei tehtyä tekemättömäksi saa. Ja +Maunohan se kuului olleen, joka miehet semmoiseen villiin sai sinä yönä. +Tarvitsee niitä pohjalaisia puukkojunkkaria ottaakin palvelukseen! Jo +minä noin itsekseni aina ajattelin, että antaahan olla, kuinka kauvan +tuo Maunokin jaksaa luontoaan hillitä. Mutta en huolinut puhua mitään, +kun häntä kaikki niin suosittelivat. + +ANNA. Mitä pahaa hän nyt sitten on tehnyt? Ettehän tiedä oikeastaan +mitään, ja kuitenkin olette valmiit kohta tuomitsemaan. + +LEENA. Vai ei tiedetä! Perästä kuuluu, sanoi torven tekijä. + +ROINILA (tulee oikealta). Ei Eeroa vaan ole kuulunut? + +LEENA. Ei ole. + +ROINILA. Siunaa ja varjele sitä poikaa, missä oleskelee hän? (Ottaa +lakin päästään ja pyyhkii paidan hialla otsaansa.) Ei silmiään ole hän +näyttänyt, sittenkuin lähti Maunoa etsimään, niinkuin sanoi. Se oli +sunnuntai-iltana ja nyt on jo torstai. En ymmärrä, mitä tästä on +ajatteleminen. (Kävelee edestakaisin.) + +ANNA (ottaa neulomatyönsä ja istuu kivelle). + +ROINILA. Ellei vaan Mauno, riiviö, ole vietellyt häntä juomaan. + +ANNA (säpsähtää, viskaa työnsä ja peittää kädellä silmiään). + +ROINILA. Pahaa pelkään. Varmaan ovat he yhdessä menneet kaupunkiin ja +taivas tiesi, mitä elämää he siellä pitävätkään. Juovat, mellastavat, +tappelevat--(istuu penkille lähellä porttia.) Perhana, kuinka minua +harmittaa! Olisivat nyt tässä, niin pieksäisin heidät mäsäksi, se on +totinen tosi. + +ELLI (epäillen). Mutta ei Mauno mikään juomari ollut,--eikä Eero liioin. + +ROINILA. Mistä sinä tiedät, huitukka, mitä he olivat tai mitä he eivät +olleet? + +ELLI (painaa päänsä alas; on vaiti). + +ROINILA. Luulet heitä jo hyvinkin tuntevasi, kun muutaman viikon olet +talossa ollut. Mitä sinä heistä tiedät, sano! + +ELLI (hiljaa). En mitään. + +ROINILA. No, elä sitten puhu!--Enkähän juuri väitäkään, että ennen ovat +juoneet, mutta kuka tietää, mikä heidän päähänsä on voinut pistää. +Monta on mutkaa matkassa, monta Mattia maantiellä, varsinkin nuorilla +miehillä. (Pyyhkii otsaansa ja nousee kävelemään.) Siellä olen nyt +kyntänyt kaiken päivää ja kuumuuteen olen ollut nääntyä. Työtä olisi +enemmän kuin papilla joulun pyhinä ja miehet ovat huutheikkarissa. Ei, +päin mäntyyn käy tässä kaikki. (Katsoo Annaan.) Nooh--eikö tahdo tuo +häkä lähteä päästäsi, vai? + +ANNA (ottaa työnsä ja alkaa neuloa). + +ROINILA. Oletko tullut mykäksi, tai mikä sinua riivaa, kun et saa +sanaakaan suustasi? + +ANNA. Ei ole minulla mitään puhuttavaa. + +ROINILA. Eikö ole sinulla mitään puhuttavaa, eikö mitään? Mutta kun +minä tahdon sinua puhumaan, niin sinun täytyy puhua, kuuletkos, sinun +täytyy. Mielinpä näyttää, saanko lapsiani tottelemaan, vai enkö. + +ANNA. Isä kulta, elä lisää tätä ikävyyttä tuommoisella +tyhjänpäiväisellä riidalla! + +ROINILA. Lisäänkö minä, sanoit? Tyhjänpäiväisellä riidalla? Kyllä +tästä annan kohta tyhjänpäiväisiä. (Istuu.) Menetkös laskemaan kaljaa +siitä! + +ANNA (menee tupaan). + +ROINILA. Aivan tästä tahtoo ihminen harmiinsa haljeta. (Pyyhkii +otsaansa). Kun tuossa akkaväessä sitten olisi edes sen verran kuntoa, +että kyntämään kykeneisi. Mutta mitä vielä. + +LEENA. Miehillepä Jumala sen työn on määrännytkin. Niinkuin luemme +raamatussa: surulla pitää sinun elättämän itses maasta kaiken elinaikas. + +ANNA (tuo kaljaa puutuopilla). + +ROINILA (juo kauvan ja nielee pitkään). Ahha! (Pyyhkii suutaan.) +Hapanta sekin oli. + +ANNA (vie tuopin takaisin tupaan). + +LEENA. Kaljako hapanta? Ei maar olekaan. Eilen sen vasta teinkin, millä +ajalla se jo sitten olisi ennättänyt hapata? Elkää moittiko minun +kaljaani, sillä minä tiedän, ettei kukaan tässä maailmassa tee parempaa +kaljaa kuin minä, tuskinpa niinkään hyvää. Jaaah, tuskinpa niinkään +hyvää. Se on vissi, kuin amen kirkossa. + +ROINILA. Sanot, mitä sanot, mutta hapanta se vaan on. + +LEENA. Hyvät ihmiset, kuulkaas nyt tuota. Mutta minäpä otan kaikki +kyläläiset maistamaan kaljaani, niin saatte kuulla, onko se hapanta. +Minun tekemääni kaljaa ei vielä ikinä ole moitittu, sillä se on aina +ollut niin hyvää kuin kalja olla voi, sen ovat kaikki sanoneet. Kysykää +Kuokkalan Maija-Liisalta ja Tanikkalan emännältä, joita ennen olen +palvellut, ellette minua usko. + +ROINILA. Kyllähän akoilla juttuja riittää, vaivainen niitä kaikkia +kuunteli. + +LEENA. Akka voitte itse olla, mutta minä en ole mikään akka. + +ROINILA. Mikäs sitten? Vanha piikako? + +LEENA. Minä olen se, mikä minä olen, eikä tarvitse kenenkään minua +haukkua. (Itkee.) Pois menen koko tästä talosta, koska tässä tänlaista +elämää ruvetaan pitämään. + +ROINILA (jamaten). Niin, voi, voi! Kas tätä nyt. Jo on muka syytä itkeä. +Mutta tietäähän sen, akka ei lakkaa torumasta, ennenkuin itkee, eikä itä +tuulemasta, ennenkuin sataa. + +LEENA. Kuka tässä lienee toran alkanut, tekö vai minä, sanokaapas! Vaan +töitäni en anna moittia, koska tiedän, ettei ole syytä, ei vähääkään. +Tai voitteko sanoa, että kertaakaan on ollut sanan sijaa? No, antakaa +kuulla, puhukaa suunne puhtaaksi! + +ROINILA. En mä viitsi. Akkojen kanssa riidellä ja vasikkain kanssa +kilpaa juosta, se on juuri yhtä. + +LEENA. Vai niin, vai yhtä se on. No noh, ehkäpä tästä pahasta piankin +pääsette. Eipä ole pitkältä köyriin, eipä ole. + +ELLI. Leena hyvä, eikö Jumalan sanassa käsketä meitä olemaan +kärsivällisiä? + +LEENA (itkien). Niin, käsketään kyllä,--mutta ... hoi oi--ihminen on +heikko, herra paratkoon--hoi oi--ja tuo paha sydän--niin, herra +paratkoon--hoi oi--se on niin paha. + +ANNA (tulee tuvasta). No, mikä Leenaa vaivaa? + +ROINILA. Omaa pahuuttaan hän itkevän kuuluu. + +LEENA (tyyntyen ja silmiään pyyhkien). Niin, kaiketi! Vaikka isäntä +meille kaikille vihaansa purkaa siitä, kun Eero on tiehensä mennyt. +Juuri kuin se meidän syymme olisi. Mutta semmoisia ne miehet ovat joka +ikinen. Ei ole yks' toistaan parempi. Kun ei vaan kaikki käy mielen +mukaan, niin kyllä vaimoparat saavat kotona sen tuta. Niin, niin! Siitä +on hyvä ylitse mennä, missä aita matalin on. + +ANNA. Elä huoli olla milläsikään, Leena. Tiedäthän, ettei isä koskaan +niin paha ole, kuin puusta katsoen luulisi. + +ROINILA. Mistä sinä sen päätät, mamseli? + +ANNA (hymyilee). Tunnenhan minä isäni. + +ROINILA. Niin--tunnet!--Ole vai! + +OLLI (tulee vasemmalta). Minä olen jo saanut tietoja Eerosta. + +ANNA. Eerosta. + +ELLI. No, Jumalan kiitos. + +ROINILA. Vai niin! No, missä se junkkari oleskelee? + +OLLI. Sanna sen oikeastaan tietää. Hän on täällä mukanani, mutta Kaisa +muori tuli maantiellä vastaamme ja Sanna jäi suustaan kiinni, niinkuin +vaimoväen tapa on. + +ROINILA. Niinkö Sillankorvan Sanna? + +OLLI. Sama juuri. Ja saattepa nähdä, toteen käy vaan, mitä koko ajan +olen aavistanut, vaikk'en tahtonut siitä mitään hiiskua, ennenkuin +sain varmoja tietoja. + +ROINILA. Kyllä sen minäkin olen arvannut. Hän on mennyt Maunon mukana +kaupunkiin. + +OLLI. Ei sinne päinkään. Oletteko muuten Maunosta mitään kuulleet? + +ROINILA. Emme mitään. + +ANNA. Onko häntä nähty näillä tienoilla? + +OLLI. Eipä tietääkseni. Enkä luule hänen kesken tohtivan tänne +tullakaan sen jälkeen, mitä tapahtunut on. + +ROINILA. Mitä nyt on sitten tapahtunut? Ja Eero, missä oleskelee hän? + +ELLI. Niin, mitä tiedätte Eerosta? + +ROINILA. Kyllä sen pojan korvat kuumennan, jahka hänet vaan käsiini +saan. + +OLLI. Tuskin sitä teette sentään. Teillä ei tunnu olevan vähääkään +aavistusta hänen kohtalostaan, näemmä. + +ROINILA. Hänen kohta--hänen kohtalostaan, sanoit? + +OLLI (teeskennellen). Niin, herra nähköön, se on vallan surkea. + +ELLI. Taivaan nimessä! Mitä hänelle on tapahtunut? + +ROINILA. Hän on varmaan juonut ja humalapäissään tehnyt tuhmuuksia. + +OLLI. Mitäs tuo niin vaarallista olisikaan? Ei, Se on pahempaa, paljon +pahempaa. + +ROINILA. Kiusa ja kuolema! Etkö sitä jo saa suustasi sitten? + +OLLI (katsoo vasempaan). Mihin hiivattiin se Sanna jäi näin kauvaksi? + +ROINILA. Sannasta minä viis. Sinulta tahdon tietää, ja sen tällä +hetkellä juuri, mikä Eerolle on tullut. Sanotko hyvällä, vai? + +OLLI. No, no, elkää kiivastuko, saatte sen vähemmälläkin tietää. Niin, +näettekö, asian laita on nyt semmoinen, että tuo Mauno heittiö-- + +ANNA (nousee säikähtäen). Mauno? + +OLLI. Hän oli sunnuntai-iltana juonut ja mässännyt ja tapellut ja ollut +aivan kuin hurja. Pohjalainen kun on humalassa, niin tiedätte, että +siinä on leikki kaukana. + +ROINILA. No, niin, niin. Entäs sitten? + +OLLI. Hän oli teihin vihastunut ja tahtoi kostaa. Semmoinen tulinen ja +kiivas luonto-- + +ROINILA. No, mitä maailman päivinä, mitä hän on tehnyt? Sano se jo +kerrankin. + +OLLI. Kamalan ja hirmuisen työn. Hän on murhannut poikanne. + +ELLI (putoo alas). Taivaan vallat! + +LEENA. Herra hyvästi siunaa! + +ROINILA. On murhannut poikani--Eeron-- + +ANNA. Maunoko murhannut--? Ei! Sinä valehtelet, katala, ilkeä ihminen, +sinä valehtelet--minä sanon sen--sinä valehtelet... Elkää häntä +uskoko,--isä, elä toki ota korviisikaan mitään tuommoista! + +OLLI (ottaa lakin povestaan). Tunnettekos tätä lakkia? + +ROINILA. Se on Eeron. + +LEENA (lähestyen). Ja aivan märkä. + +ROINILA. Puhu! + +OLLI. Tuoltapa se Sannakin viimein tulee. Puhukoon hän nyt vuorostaan. + +SANNA (elävä liikunnoiltaan, liukaskielinen. Hänen tuuhea, pörröinen +tukkansa valuu tuon tuostakin alas otsalle ja molemmin käsin työntää +hän sitä takaisin huivin alle ja korjailee huivin solmua.) Niin, hyvää +iltaa taloon ensin, hyv'iltaa teille kaikille! En muista aikaakaan, +koska olen teitä viimeksi nähnyt, Roinila, enemmän kuin Annaakaan. +Herran terttu, kuinka kauniiksi ja soreaksi hän onkin tullut. Niin, mitä +olen aina sanonut, minä! Roinilan Annan vertaista ei vaan ole koko +kylässä, ja onneaan kiittää, ken hänen saa. + +ROINILA. Jättäkää jo tuo, eihän se tähän kuulu! + +SANNA. Antakaa ma puhun, koska kerran suun vuoro on annettu. Olli +vakuuttikin kaiken aikaa tiellä tullessamme: muista nyt, että kerrot +kaikki tyyni, ettet unohda etkä jätä mitään pois. Niin, eikö ole totta? +Elä yhtään irvistele, sen sinä sanoit, ja lupasit vielä-- + +OLLI. Perhana olkoon, ellet tuki suutasi nyt, tai puhu mitä tiedät +sunnuntai-illan tapauksista, niin minä sun-- + +SANNA. Sunnuntai-illan? Sano yön, sillä sen mukaan kuin otava näytti, +oli puoliyö jo mennyt. Ja kuu paistoi niin heleästi, ja vesi välkkyi +kuin hopea ikään. Mutta koski se kohisi, se kohisi niin että oli kamala +olla, ja minä sanoin Antille ja koko edellisen päivän olin jo samaa +hokenut: pane mieleesi, minä sanoin, tuo kohina ei ikipäivinä hyvää +tiedä, minä sanoin; ja sano minua valehtelijaksi, ellei koski kohta +veroa vie, minä sanoin. Mutta Antti--hän on nyt aina tuommoinen +mörökölli, niinkuin tiedätte,--hän vaan sanoi: ole rupattamatta, hän +sanoi. Niin, vaan nytpä nähdään, olenko minä suotta tähän elettyyn +ikääni Sillankorvassa asunut, etten minä kosken tapoja tietäisi. Ja +entä varikset sitten! Kuinka ne rääkkyivät kaiken sunnuntaita,--voi sun +pahanen päivä! En ikinä vielä ole mokomata kuullut. Ja minä sanoin: +outoja kuuluu, jos eletään, minä sanoin, ja eikös pitänyt tuon noin +toteen käymän! + +LEENA. Niin, olen minäkin sen monesti pannut merkille, ettei variksen +rääkkyminen hyvää tiedä. + +ROINILA. Asiaan, herran nimessä, asiaan! Elkää kiusatko minua enää. + +SANNA (jamaten). Asiaan, asiaan! Missä nyt luulette oltavan sitten, +ellei asiassa? Kaikkihan ne asiaan kuuluvat, niin variksen rääkkyminen +kuin koskenkin kohina. Ilman kosken kohinaa en varmaan olisi +herännytkään, enkä tietäisi tällä hetkellä koko tapauksesta mitään. +Kauvan aikaa makasin ensin hiljaa ja kuuntelin. Sitten nykäisin Anttia +kylkeen ja sanoin: kuules, minä sanoin, kuules tuota koskea. Mutta +hän,--kun viimeinkin sain häneen vähän henkeä--örisi vaan: mene +helvettiin ja anna minun maata! Niin totta tosiaankin tuo pakana sanoi +ja kääntyi sitten toiselle kyljelleen ja kuorsnasi niin, että seinät +tärisi, enkä voinut siltä enää kosken kohinaakaan kuulla. No, ei muuta, +minä kapuan ylös vuoteelta ja menen akkunaan, ja silloin näen samassa +jotakin liikettä sillalla. Minä sieppaan hameen korviini, ryntään ulos +ovesta ja alas rantaan ja mitä luulettekaan minun näkeväni. Kaksi +miestä seisoo nojautuneena sillan aitaan ja katselivat alas koskeen, ja +uskotteko sen, heti paikalla minä osasin päättää, ettei ne oikeita +ihmisiä olleet. + +ROINILA. Entäs sitten? + +SANNA. Niin sittenkö? Niin no, sitten sanoo heistä toinen: »sinne se +meni, eikä takaisin tule», johon toinen vastaa: »kyllä siitä pahasta nyt +pääsit», ja sen jälkeen he hyppäävät rattaille ja ajavat täyttä laukkaa +pois. Niin tekivät, ja asia pitää oleman tosi, vaikka tuossa paikassa +minun valalle veisitte. + +LEENA. Ohhoo sentään tätä maailmaa! + +ROINILA. Jatka, jatka! + +SANNA. Toisen miehen heti tunsin, se oli Matti, tuo vanha roisto, mutta +toista en voinut keneksikään päättää, ennenkuin Ollilta kuulin Maunon +äkäpäissään lähteneen talostaan; silloin minulle kohta valkeni että +Mauno se juuri olikin toinen heistä eikä kukaan muu. + +ANNA. Mutta ehkä se olikin joku toinen? + +OLLI. Kylläpä kuulet. On niitä tässä kylässä miehiä, jotka tietävät +kertoa, minkälaisessa raivossa Mauno oli ollut sinä yönä. + +ROINILA. Entä lakki? + +LEENA. Niin, lakki? Mistä sen löysit? + +SANNA. No noh, malttakaahan nyt, kyllä siihen vielä tullaan. Joku +toinen, sanoi Anna? Ei maar minua niin petetä. Näinhän miehet omilla +silmilläni, Ja Maunon olen tuntenut aina siitä, kun hän Pohjanmaalta +näille tienoille tuli. + +ROINILA. Asiaan! + +SANNA. No niin! Kun nuo konnat olivat ajaneet pois, nousin minä pensaan +takaa, johon olin kyyristynyt, ja juoksin kosken rantaa alas, ja vaikka +kuu samassa meni pilven taa, näin kuitenkin niin selvään kuin teidät +tässä nyt ihmisen ruumiin nousevan veden pinnalle, mutta virta vei sitä +mukanaan kauvemmaksi, ja sitten se taas näytti vajoavan alas. + +ELLI. Taivahan vallat! + +SANNA. Minä oikein värisin pelosta ja vihasta, kun, näette, olin aivan +pahasillani, ei kuin hame vaan korvissa, ja kun ulkonakaan ei enää ollut +mitään nähtävää, riensin aika hamppua takaisin tupaan. Mutta sielläkös +vasta sain repiä Anttia, ennenkuin sain häntä sikeästä unestaan +toipumaan, voi sun Taavetti kuitenkin! Hän kun kuuli asian, ymmärsi +kohta hirmuisen rikoksen tapahtuneen, ja kielsi minua kiven kovaan +kenellekään mitään puhumasta, uhkasipa, ruoja, antaa vielä aika +selkäsaunan, jos vaan sanaakaan hiiskuisin koko jutusta. Hän, näette, +pelkäsi vietävän meitä vieraiksi miehiksi ja sen semmoista. Ja ellei +vaan Olli olisi antanut hänelle vähän juomarahaa, niin totta vie, en +minä olisi tohtinut suutani avata, vaan huomenna tänäpänä olisi asia +salassa pysynyt. + +OLLI. Niin, minä kun Sannan puheista ymmärsin, että he jotakin +tiesivät, niin päätin ottaa siitä selvää, lailla millä hyvänsä. + +ROINILA. Mutta lakki, lakki? + +SANNA. Niin, lakki! Sen löysin seuraavana aamuna kahden kiven välistä +kosken rannalta. Onhan se Eeron? Niin, siinä näette nyt, olenko oikeassa +vai en. Kyllä ne minua aina juoruttelijaksi haukkuvat--ja sanovat minun +kaikkia urkkivan ja tietävän enemmän kuin kukaan muu. Mutta olisikohan +vaan joku unikeko ollut niin kepperä nousemaan lämpöseltä vuoteeltaan ja +alasti juoksemaan yökylmään. Eikä ilman minutta olisi ikipäivinä asiasta +selvää saatu, vaan se olisi painunut ihan kuin kaivoon, uskokaa, jos +tahdotte. + +LEENA. Hoh, hoi! Sen verran ihminen tietää. Ja niinkuin sitä Maunoa +pidettiin hyvänä tässä talossa. Siinä nyt maksoi palkan. + +OLLI. Kyllä minä tiesin, että hän oli suuri koira, vaikka hän taisi sen +niin hyvin peittää. + +ANNA. Itse voit olla koira. + +OLLI. Suuri lurjus, hunsvotti-- + +SANNA. Tuopa oli juuri kuin minun suustani. + +ROINILA (nousee). En ymmärrä, mitä tästä pitää ajatella. + +SANNA. Minä jo sanoin silloin, kun Mauno tähän taloon tuli: no kaikkia +hulttioita ja maan kulkijoita se Roinilakin taloonsa vetää. Niin, kyllä +sen Anttikin muistaa, että minä niin sanoin. Ja niin ylpeäksi oli se +mies paisunut, ettei hän hyvää päivää minulle tehnyt, kun tiellä vastaan +tuli. + +ANNA. Voi, elkää, elkää puhuko enää! Otetaan asiasta edes selvä ensin, +ja tuomitaan sitten vasta. + +ROINILA. Niin, eihän se puhumisesta parane. + +LEENA. Hyvät ihmiset, kuka olisi voinut tätä tämmöistä ajatellakaan? +Mutta semmoista se viina tekee. + +SANNA. Niin, sanos muuta, semmoista se viina tekee. Ja pohjalaiset kun +ovat päissään, niin ne ne vasta kamalia ovat. Ei muut mitään niihin +verraten. Ilman minutta-- + +ROINILA. Elli, tuo pyhänuttuni aitasta! + +SANNA. Menette kai pappilaan ilmoittamaan poikanne kuolemaa? + +ROINILA. Vallesmanniin menen, ja sinä saat tulla sinne myöskin. + +SANNA. Vallesmanniinko? Vai niin, vai vallesmanniin. (Istuu.) Ohho, +täytyy sitä vähän huoatakin. (Erikseen.) Eivätköhän nuo aio edes +kahvikuppia tarjota minulle kaikista vaivoistani. (Rykii; ääneen.) +Kylläpä nyt olenkin väsyksissä. Arvaa sen, tämmöisen matkan kun saa +kävellä. Ja Ollilla semmoinen kiire, ettei malttanut antaa minun +kahviakaan keittää, vaikka juuri olin pannua tulelle panemassa, kun +hän sisään astui. (Kädet ristissä sylissä, keikuttelee ruumistaan eteen +ja taakse.) + +ROINILA. Etkö sinä kuullut, Elli? Nuttuani minä pyysin. + +ELLI (on kuin houreissa). Nuttua? + +ROINILA. Niin, niin; joka hiljan tehtiin. + +ELLI. Enhän minä muista. + +ROINILA. Sinähän sen juuri veit aittaan. Mene hakemaan sieltä, johon +panit. + +ELLI. Olenko minä sen vienyt aittaan? (Menee horjuvin askelin aittaan.) + +LEENA (on asettanut pestyt astiat kumoon penkille ja menee tupaan). + +SANNA (erikseen). Hän meni kahvia keittämään. Ymmärsipä viittaukseni. + +OLLI. Saat kiittää onneasi, Anna, ettet yhtynyt Maunoon. Taisipa se jo +vähällä olla. + +SANNA. Herra jesta poonaa, eihän nyt kumminkaan! Aioitko sinä +tosiaankin hänen ottaa, Anna? En minä ole tuota tiennytkään. + +ROINILA. Mitä te joutavia. No, Elli, eikö nuttua löydy? + +ELLI (tuo nutun aitasta ja antaa sen Roinilalle). + +ROINILA (panee nutun päälleen). Niinpä lähdemme sitten. Tule sinäkin +mukaan, Olli! + +OLLI. Mennään vaan.--Sanna! + +SANNA (katsoo toisaalle eikä ole kuulevinaankaan). + +OLLI. Sanna! + +SANNA. Mikä on? + +OLLI. Vallesmanniin. Noh, kiiruusti nyt! + +SANNA (istuu vaan levollisena). Mitäpä siellä minulla juuri tehdään? + +ROINILA. Totta sinun tulla pitää. Kuinkas muuten. + +SANNA (vilkkuu tuvan oveen). Menkää edellä, tulemmahan sitten jäljessä, +kun olen tässä ensin vähän aikaa levännyt. + +OLLI. Eihän sinne pitkä matka ole. Lähde nyt vaan ja huokaa siellä +sitten! + +SANNA. Tuopa vasta kiusan kappale on. (Menee tuvan ovelle ja katsoo +sisään; imelästi.) Mitäs se Leena siellä toimittaa? + +LEENA (tuvasta). Yhtä ja toista. Ainahan talossa toimia riittää. + +SANNA (nurpeasti paiskaa oven kiinni). Vai niin! (Erikseen.) Ei valkeata +piisissä eikä pannua näkyvissäkään. Kehtaavatko tosiaankin antaa mun +mennä, kahvipisaraa suuhuni saamatta. (Ääneen.) Täytynee tästä sitten +lähteä, että joutuu kotiakin kahvia juomaan. (Katsoo Annaan, joka häntä +ei huomaa, ja jatkaa kovemmalla äänellä.) Täytynee tästä sitten lähteä, +että joutuu kotiakin kahvia juomaan. + +ANNA. Niin, ehkä on parasta. + +SANNA (erikseen). Ehkä on parasta, ehkä on parasta! ehkä on parasta! +Sen nyt sain palkakseni. Kyllä minä tässä kauvemmin--! En mokomia ole +ennen nähnyt. Toinen heidän sijassaan olisi jo vähemmästäkin kestittänyt +ja kahvittanut, mutta nämä--! Antaahan olla. (Ääneen.) Hyvästi jääkää! +Jos poikkeette joskus Sillankorvaan, niin eipä mahda Sanna niin köyhä +olla, ettei hänellä olisi teille mitään suuhun annettavaa. Tarjoisin +Hokmannin roppia kumminkin, ellette joutuisi kahvia odottamaan. (Katsoo +hetken ikään kuin odottaen.) Hyväst' hyväst'! (Mutisee mennessään.) +Olkoot! Minä en heidän kahvikuppinsa vaivanen ole. (Vasempaan.) + +ELLI. Anna, eiköhän tämä olekin jotain kauheata unta vaan. + +ANNA. Jospa olisikin unta! Mutta ei, mitä kuvittelemme turhia, unta se +ei ole. + +ELLI. Sunnuntaina vielä niin raikas ja iloinen, ja nyt kankeana, kylmänä +järven pohjassa. Voi, kuinka on Jumalakin niin armoton, että sallii +tuommoista tapahtua! (Itkee.) + +ANNA. Elä, Elli, elä, eihän tässä itkeminen auta! Ja kuka tietää, onko +tuossa kaikessa sittenkään perää? + +ELLI. Miks'ei siinä ole? Semmoinen tulinen luonto kuin Maunon, voi siitä +ajatella mitä tahansa. Hyvä oli, että sinä Anna aina kohtelit häntä noin +kovuudella. Sen hän ansaitsikin. Ei ollut yhtään liikaa. + +ANNA. Mene pois ja jätä minut rauhaan! + +ELLI (erikseen). Kuinka kovaluontoinen hän on! Ei vedenpisaraa hänen +silmistään vuoda veljen tähden. (Menee tupaan.) + +ANNA. Minä se olin, joka kiihoitin häntä! Minä, minä kurja se olin, +joka sain hänen noin sokeaan vimmaan. (Hetken ääneti.) Mutta ehkä on +kaikki vaan erehdystä--kauheata erehdystä. Taivaan suuri luoja, salli +sen niin olevan! Voi, kuinka on tuskallista olla tänlaisessa +epätiedossa! Mistä saisin varmuutta, varmuutta ennen kaikkia?--Mauno +murhaaja! Ei, olenko minä järjeltäni? Kiivas, hurja, raivokas, mutta +murhaaja ei. Ei ikipäivinä, ei!--Hiljaa, siellä tulee joku. Tuodaanko +jo uusia tietoja--uusia todistuksia? (Puristaa molemmin käsin +rintaansa.) + +MAUNO (tulee reippaasti vasemmalta). Anna! Kiitos luojan, että sain +sinua vielä tavata. + +ANNA. Mauno--sinäkö se olet. No, nythän kaikki selvenee. Jumalan kiitos! +En tahdo vielä uskoa silmiäni, mutta olethan siinä kumminkin. + +MAUNO. Olenhan minä tässä,--minä tyhmä, kunnoton, kelvoton ihminen,-- +pakana, turkkilainen--niin--en tiedä enkä tunne niin pahaa sanaa, joka +minulle olisi tarpeeksi huono. Mutta kirottu olkoon tuo linnun piimä, +tuo helvetin tulijuoma, joka järjen mieheltä vei ja teki hänen pedoksi, +oikein ulvovaksi sudeksi,--niin, kirottu olkoon se liemi, iän ikuisiksi +ajoiksi, sanon minä. + +ANNA. Totta siis kaikki! + +MAUNO. Totta--totta! Totta, että minä olen suurin heittiö maailmassa. +Että ansaitsisin tulla hirtetyksi. Niin juuri, hirtetyksi. Mutta +olkoon--enhän siitä oikeastaan tullut sinulle puhumaan. Ne viat selvitän +kahden kesken oman itseni kanssa, näes, Anna, minä en voinut lähteä +täältä, ennenkuin sain sinua vielä kerran nähdä, ja kuulla, että annat +minulle anteeksi, ettet minua vihaa, vaikka sinulla tosin olisi siihen +syytä. Tiedätkös, kun kaksi vuorokautta samoilin metsiä tuolla +rauhattomana, niin päätinpä vihdoin lähteä täältä pois, lähteä kauvas +merille, kuulumattomiin. Anna minulle ystävällinen sana, yksi ainoa +vaan, sitten lähden. Täällä en voi hetkeäkään olla enää, maa polttaa +jalkaini alla. + +ANNA. Mitä minusta tahdot? Anna mun olla! + +MAUNO. Mitäkö tahdon? Enkö sitä jo sanonut? Jäähyväisiä tulin sinulta +ottamaan, ikuisiksi ajoiksi. Anna, tämä on eron hetki. Ja nyt sen +tiedän, liian korkealle minä tavoitin, kun sinua rakastin-- + +ANNA. Vaiti, onneton! Rohkenetko ja julkeatko vielä rakkaudesta puhua? + +MAUNO. Niin, se on totta, semmoisia sanoja en saa sinulle enää lausua, +nyt vielä vähemmän kuin ennen. Anna minulle kätesi sovinnon merkiksi, +Anna, ennenkuin lähden. + +ANNA. Pois minusta, pois! + +MAUNO. Niinkö kova sinä olet? Vaikka tiedät, ettemme enää koskaan +toisiamme tapaa. Anna, Anna, elä tuomitse, elä ole liian ankara! Sinä et +tunne miehen luontoa, etkä tiedä kuinka kovaa tuo taistelu on intohimoa +vastaan. Ei ole niin kumma, jos jonkun kerran tappiolle joutuu, kukapa +on vahingon veräjälle päässyt. Mutta katumusta ja parannusta kun +tekee, niin voihan siitä ihminen vielä nousta. Suo minulle anteeksi, +Anna, sitä vaan pyydän. + +ANNA. Anteeksi! Juuri kuin sillä kaikki hyväksi muuttuisi! Ei, mene +pois, minä vihaan ja inhoon sinua. + +MAUNO. Sekö viimeinen sanasi? + +ANNA. Parempaa et ole ansainnut. + +MAUNO (hetken ääneti). Sanoinko sinulle, etten palaja koskaan, kun +täältä nyt lähden? + +ANNA. Kuulin tuon jo. + +MAUNO. Koko elämässä emme enää toisiamme näe. + +ANNA. Oi, josko se ei olisikaan ikinä tapahtunut. + +MAUNO (taas hetken ääneti). No niin, minä teen niinkuin tahdot. Jää +hyvästi, Anna! + +ANNA. Jumalan haltuun! + +OLLI (viheltää loitompana). Tänne miehet, ohoi! + +ÄÄNIÄ. Tääll' ollaan. Ohoi! + +OLLI (niinkuin ennen). Näettekö, tuo on Maunon puukko, minä sen tunnen, +ja vereksiä jälkiä, hän ei ole täältä kaukana. + +ANNA. Taivaan tähden--he tulevat. Onneton, kuuletko, he tulevat. + +MAUNO. Niin, kuulenhan sen. Ne etsivät minua, Olli on kostonhimoinen. +No, antaapa heidän tulla. Tässä syntyy tuima ottelu. + +ANNA. Pakene, Mauno, pakene, eiväthän ole sinua vielä nähneet. Voi, +pakene pian! + +OLLI (niinkuin ennen). Katsokaa tarkkaan pensaat ja puut! + +ÄÄNET. Kyllä. Kiinni hän nyt joutuu, ei auta mikään. + +MAUNO. Hyvästi, Anna! Minä lähden heitä vastaan. + +ANNA. Ei, ei, elä, Jumalan tähden, mene! Hukassa olet, jos joudut +heidän käsiinsä. + +MAUNO. Minäkö! Ei hätää. Vielä on voimaa käsivarsissani. Tulkoon vaikka +itse paholainen kimppuuni, en pelkää. + +OLLI. Jäljet vievät taloon päin. Joutukaa, miehet! + +ÄÄNET. Ei hän hullunakaan taloon kumminkaan liene mennyt. + +ANNA (tarttuu Maunon käteen). Mauno, tuolta aitasta he eivät tiedä sinua +etsiä. + +MAUNO. Minäkö piiloon noita? Olenko minä jänis? + +ANNA. Tule, tule, Mauno, joudu! He ovat täällä,--voi, silmänräpäyksessä +he ovat täällä ja näkevät sinun. Elä inttaile, Mauno, vaan tottele +minua! + +MAUNO. Ei, elä pyydäkään! Sen verran minussa kumminkin ylpeyttä on, +etten tuommoisia nahjuksia pakoon lähde. + +OLLI (niinkuin ennen). Hän on mennyt joko niemeen tuonne taikka taloon. + +ANNA. Nyt he jo ovat täällä. Voi, Mauno, sinä et minua rakasta, et +vähääkään-- + +MAUNO. Enkö minä sinua rakasta, Anna? + +ANNA. Et, sitä et tee, koska tuskaani et sääli. + +MAUNO. Tuolla sanalla saat minun vaikka hirteen. (Menee pätevästi +aittaan.) + +ANNA (sulkee oven,--panee avaimen taskuun). Jumalan kiitos! + +(Olli ja useita miehiä tulee vasemmalta.) + +OLLI. Onko häntä nähty? Sano pian! + +ANNA. Ketä onko nähty? + +OLLI. Maunoa, tietysti, ketäs muuta. + +ANNA. Niinkö Maunoa? + +OLLI. Niin, niin, häntä juuri, veljesi murhaajaa, tuota konnaa. +Vallesmanni käski ottamaan häntä kiinni, jos vaan käsiin saadaan, ja +hetki sitten on hänen nähty kiertävän metsää tässä lähellä. + +ANNA. Vai niin! + +OLLI. Oletko kaiken aikaa oleskellut täällä kartanolla? + +ANNA. Olen. + +OLLI. Etkö ole huomannut hänen kulkevan tuosta ohitse niemeen päin? Etkö +kuullut askeleitakaan? + +ANNA. En. + +OLLI (katsoo häneen epäillen). Sepä merkillistä. + +ANNA. Merkillistä? Kuinka niin? + +OLLI. Hän on siitä kumminkin kulkenut, taikka-- + +(Roinila tulee vasemmalta.) + +ERÄS MIES. Siinähän jo Roinilakin tulee. Mihin te meistä eksyitte? + +ROINILA. Toimitin miehiä ruumista haromaan. + +OLLI. Parempi kun olisitte antanut heidän ensin auttaa meitä murhaajan +kiinni ottamisessa. + +ROINILA. Turhaa työtä. Ei suinkaan hän enää näillä meillä ole. + +OLLI. On kuin onkin. Ellei maa ole häntä niellyt, luikertelee hän joko +niemellä tuolla, taikka-- + +ROINILA. Taikka--? + +OLLI. En tiedä, onko luvallista sanoa kaikkea, mitä ajattelee. + +ROINILA. Sano sinä pois vaan! + +OLLI. Epäilen vähän tätä taloa. + +ROINILA. Mitä? + +OLLI. Jos hän olisi täällä jossakin kätkettynä. + +ROINILA. Oletkos hullu? + +ERÄS MIES. No, Olli, jopa sinä nyt peräti. + +ROINILA. Vanha Mustiko häntä täällä suojelisi? Sekö vaan! + +OLLI. Maunolla on ystävä tässä talossa. Sen tiedätte kyllä yhtä hyvin +kuin minäkin. + +ROINILA. Ystävä? Tässä talossa? Hänellä, murhaajalla? Mies, ajattele +vähän, ennenkuin puhut. Tuo on hävytöntä. + +OLLI. Mitä siitä noin kiivastutte! Itse minun pakoititte ilmoittamaan +ajatukseni. + +ROINILA. Tiesinkö sinulle tuonlaisia päähän pälkähtävän? Tiesinkö, +sanon minä, sinun tuolla tavalla tahtovan solvaista kunniallista +taloani, jossa ei vielä ikänä ole murhaajia eikä muita pahantekijöitä +suosittu? + +ENSIMMÄINEN MIES. No, sanokaas muuta. Ei muitakaan pahantekijöitä, +saatikka sitten semmoista, joka talon oman pojan on hengiltä ottanut. + +TOINEN MIES. Ei noille Ollin tuumille voi muuta kuin nauraa. + +KOLMAS MIES. Järjettömiä hän puhuu. + +ENSIMMÄINEN MIES. Mutta kuinka kauvan tässä viivyttelemme aikaa? + +TOINEN MIES. Niin, emmekö jo lähde tarkastamaan niemeä tuolla? + +ROINILA. Parasta on. Menkää edellä, minäkin tulen, kun olen nuttua +muuttanut. (Menee tupaan.) (Miehet menevät oikeaan.) + +OLLI (erikseen). En ole kuitti epäluulostani sittenkään. Melkeinpä +jäisin ennemmin tänne katsastamaan. (Astuu viivytellen miesten +jälkeen, tuon tuostakin vilkaisten taakseen Annaan.) + +ANNA. Mitä olen tehnyt? Mitä olen minä kurja tehnyt? Veljeni murhaaja +hän on, ja minä häntä suojelen oikeuden kädeltä. + +OLLI (väijyy oikealta). Minä pidän häntä silmällä kumminkin. + +ROINILA (tulee samalla tuvasta). Sielläkö sinä vielä olet, Olli? + +OLLI. Niin, jäin teitä odottamaan. + +ROINILA. No, tule sitten tänne, että saamme välimme selväksi, ennenkuin +menemme toisten pariin. + +OLLI. Olemmeko epäsovussa? + +ROINILA. Vieläkö sinä kysyt! Merkillinen mies. Viskaa mitä ilkeimmän +syytöksen taloa kohtaan, eikä ole sitten asiasta tietävinäänkään. Etkö +sitäkään minään pidä, että koetat alentaa sen mainetta, jota vaimoksesi +tahdot. + +OLLI. En tullut tuota ajatelleeksi. Anna näytti niin hätäiseltä, että +minussa heräsi epäluuloa. + +ROINILA. Minäpä tunnen ja takaan lapseni. Hän ei ole missään yhteydessä +epäiltäväin ihmisten kanssa. + +ANNA (hiljaa). Voi, minua onnetonta! + +OLLI. Enkä minä olisi Annaa ruvennut ahdistamaan, jos hän vaan puolella +sanallakaan olisi luvannut minulle tulla. Mutta sitä hän ei ole tehnyt; +päinvastoin kieltänyt. + +ROINILA. Luuletko tuommoisilla keinoilla saavasi häntä suostumaan? + +OLLI. En suinkaan häntä siihen millään saa. Anna ei kohtele ketään niin +tylysti kuin minua. Onko ihme, jos toiseltakin viimein kärsivällisyys +loppuu? Mitä siihen sanot. Anna? + +ANNA. Anteeksi, isä, anteeksi! Minä koetan olla toisenlainen. Kun vaan +tietäisin, millä voisin kaikki sovittaa. Anna anteeksi, isä!--kuule, +annathan? + +ROINILA. No, no, elähän nyt suotta noin peljästy! Kas tuota! Oikeinhan +se vapisee. Rauhoitu, rauhoitu laps'kulta! Eihän tässä mitään hätää +ole. + +ANNA. Lupaatkos antaa minulle kaikki anteeksi, isä? Minä teen, mitä +ikänä tahdot, niin kovaa ei ole, jota vastaan nyt nurkuisin. Olen valmis +menemään vaikka mihin-- + +ROINILA. Vaikka vihille? + +ANNA (hämmästyen). Niin vihillekö? + +ROINILA Nooh? + +ANNA. Vihille tai hautaan, yhdentekevä. + +ROINILA. Siinä nyt näet, Olli. Mutta lähtään jo katsomaan, mitä ne +miehet toimittavat tuolla niemellä. Taikka jos sinä menet niemelle, +niin menen minä tarkastamaan, kuinka miehet harovat. (Mutisee +mennessään.) En tiedä, miten lienee, mutta minua vieläkin epäilyttää +koko tämä juttu. + +OLLI. Tuletko sinä jo lauvantaina pappilaan, Anna? + +ANNA. Kuinka isä tahtoo. + +OLLI. Kyllä hän aina tahtoo, tietäähän sen.--No, ja sinä olet nyt sitten +morsiameni, vai kuinka? Jeeperi, pianpa se kävikin. Kai sinä vaan totta +puhut, ettet pilkkaa. + +ANNA. Luuletko minun tällä hetkellä olevan niin leikkisellä tuulella? + +OLLI. Et siltä ainakaan näytä.--Mutta tokkohan minä maltankaan lähteä +tästä niemelle, kun olisi paljon hauskempi jäädä tänne kaunista +morsiantaan hyväilemään. Mitä sanot, Anna? Eikös se sinustakin olisi? +Tules tänne likemmäksi. + +ANNA. En--en ikinä. + +OLLI. Noo,--mitä sinä suotta ujostelet? Tule nyt vaan! + +ANNA. Mene niemelle, Olli! + +OLLI. Enpäs menekään, ennenkuin saan sinua vähän likistellä. + +ANNA. Mutta he päästävät Maunon karkuun käsistään. + +OLLI. Peijakas, sinä olet oikeassa. Sen he saattavat tehdä. Olin jo +vallan unhottaa. (Katsoo Annaan.) Kun täytyy jättää juuri hauskimmalla +hetkellä. Mutta kostoa ensin tuolle roistolle, onpa päiviä sittenkin +vielä. (Menee oikeaan.) + +ANNA. Mene,--mene iäksi! Tuhatta vertaa ennemmin hautaan kuin sinun +omaksesi. Kuinka minä häntä inhoon! + +MAUNO (koputtaa ovea). Kuinka kauvan minua kiusataan täällä? + +ANNA (kavahtaen). Nyt hän voisi päästä heidän näkemättänsä. (Aukaisee +oven.) + +MAUNO. Joko he ovat menneet? + +ANNA. He ovat niemellä tuolla. Jos kiiruhdat, niin voit heitä välttää. + +MAUNO. Sinä pidät minua siis paljon väkevämpänä Ollia, koska niin +pelkäät meidän yhteen joutumista. + +ANNA. Elä menetä aikaa turhilla puheilla! He saattavat palata milloin +hyvänsä. + +MAUNO. Yhä vaan noin kärkkäästi tahdot minusta päästä. Ja minulle ero on +niin vaikea--niin äärettömän vaikea. + +ANNA. Voi miksi viivyttelet? Tuolta luulen jo kuulevani ääniä. + +MAUNO. Ethän ole minulle enää vihainen, Anna? Sano, ethän ole! Näes, se +antaisi minulle kumminkin vähäisen lohdutusta tänlaisena hetkenä, +jolloin jätän kaikki, kotomaani, sukuni, ystäväni, tuttuni,--kaikki, +kaikki, mitä tähän saakka olen rakkaana pitänyt. + +ANNA. Mauno,--vie minut mukanasi! Vie minut pois täältä, kauvas, kauvas +pois! Tee se, nyt heti, tällä hetkellä aivan! Elä viivyttele, lähtään +pian, pian ennenkuin he palajavat tuolta niemeltä! + +MAUNO. Mitä on tuo puhe? + +ANNA (tointuen). Ooh niin, olenko järkeni menettänyt, vai paha henkikö +minua yhä syvemmälle vajottaa? + +MAUNO. Pilkkaako sinä minusta teet, vai--? + +ANNA. Niin, tietysti, etkö sitä kohta ymmärtänyt. Olen niin leikkisellä +tuulella. Todeksiko sen otit? + +MAUNO. Ei, niin hullu en kumminkaan ollut, vaikka typeryydessäni olen +toivonut sinun kylmässä sydämmessäsi löytäväni pienen pientä hellemmän +tunteen oiretta. Nyt viimeinkin huomaan sen turhaksi. Jos sinulla +sydäntä on lainkaan, on se kovempi kuin kivi tuossa. Ja nyt jätän sinun +rauhaan. Jää hyvästi--ainaaksi! (Menee kiivaasti vasempaan.) + +ANNA (vaipuu kivelle). Hän on poissa--poissa! Mennyt on nuoruus, elämä, +toivo, rakkaus. Mennyt on kaikki, kaikki! + +(Esirippu alas.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Sama paikka. Roinila vestää jotakin tarvekalua; Anna seisoo vaaleana +hänen vieressään.) + +ROINILA. Mitä kujeita sinulla taas on? Johan olet antanut Ollille +lupauksesi, et siitä enää mihinkään pääse.--Inhoot häntä, sanot? +Joutavia! Kyllä se kaikki katoo, kun naimiseen tulet. + +ANNA. Ei, ei! Se ei koskaan katoo, vaan kiihtyy kiihtymistään. +Isä--vaadi minulta kaikkea muuta,--vaadi, mitä ikänä tahdot, mutta elä +pakoita minua naimiseen vastoin tahtoani! + +ROINILA. Entä lupauksesi? + +ANNA. Niin, lupaukseni! En ollut silloin täydellä järjellä, kun sen +annoin. En totisesti ollutkaan. + +ROINILA. Luulen pikemmin, että olit järkesi menettänyt jo sitä ennen. + +ANNA. Mitä tarkoitat, isä? + +ROINILA. Arvelen vaan, että kun nuori tyttö noin kammoo miehelle +menemistä, tapahtuu se siitä syystä, että hän on mieltynyt johonkuhun +toiseen. + +ANNA. Ja jos niin olisikin? Jos kovan onnen sallimuksesta hän rakastaisi +erästä, joka iäksi on kadonnut ja jättänyt jälkeensä vaan kolkon +muiston? Eikö siinä jo surua hänelle enemmän kuin kantaa voi? Miksi +sitten kahta kauheampaa kuormaa hänelle sälytetään? + +ROINILA. Siinä se nyt oli. Tuota juuri odotinkin. Sinä onneton +rakastat veljesi murhaajaa. + +ANNA. En voi muuta. Omatunto soimaa, rintaa polttaa ja kirveltää kuin +tulessa,--enkä sittenkään voi muuta. + +ROINILA. Ohhoo sentään, mitä surua täällä annetaankin ihmisen +lapsistaan nähdä! Eikö siinä jo kylliksi, että Eero järven pohjassa +makaa, vieläko sinunkin tähtesi on minulla murheen päiviä odotettavana? + +ANNA. Iloksi tahtoisin olla sinulle, isä; mutta elämäni on kuin pimeä +pilven ranta, se varjoja vaan luo kaikkialle. + +ROINILA. Ei totta totisesti, tämä ei kelpaa. Muutos tässä tulla pitää, +lailla millä hyvänsä. Ei käy muuten laatuun. + +ANNA. Josko saisit mun multaan peittää, isä, parempaa muutosta emme +toivoa voi. + +ROINILA. Elä puhu noin! Mikä minulle, miesparalle eteen tulisi, jos +viimeisenkin lapseni kadottaisin? Ole, Herran nimessä, ennen naimatonna +vaikka kaiken ikäsi, en välitä muusta, kun vaan tulisit terveeksi taas +ja virkeäksi. + +ANNA. Sinun tähtesi tahdon koettaa, isä. + +LEENA (tulee tuvasta) Mikä ihme sille Ellille on tullut, kun ei koko +päivänä palaja kaupungista? Johan tällä ajalla olisi ennättänyt sen +seitsemän kertaa siellä käydä. + +ROINILA. Tosiaankin! Hän viipyy merkillisen kauvan. Mutta ehkei hän ole +saanut maitoa pikemmin kaupaksi menemään. + +LEENA. Semmoista erää! Olisi hänellä ollut edes kuormallinen, mutta +kaksi pientä putinaa vaan. + +ROINILA. Maltas, tuoltapa jo luulen kuulevanikin hänen äänensä. + +ELLI (kulissien takana). Ptruu! Kas niin. Kiitoksia nyt vaan, Paavo. +Teitpä oikein hyvän työn kun otit minua kärryihisi. Mitä sanot? Eikö +kestä kiittää? Kestääpä hyvinkin, sillä vähintään tuntia ennemmin pääsin +sillä tavalla kotiini. Ptruu! Pidä, herran tähden, ohjaksista, Paavo, +meneehän hevosesi maantien yli. Enemmän vielä oikealle! Noin. Hyvästi, +hyvästi! (Tulee esiin, kantaen molemmissa käsissään maitohinkkuja.) + +LEENA. Hevosessa pääsit ja sittenkin olet näin kauvan viipynyt. + +ELLI. Elkää riidelkö, Leena, minulla on hyviä uutisia. + +ROINILA. Onko Mauno saatu kiinni? + +ELLI. Maunosta ei puhettakaan. Mutta tiedättekö mitä! Eero elää. Niin +totta kuin tässä seison: Eero elää. + +ROINILA. Mitä sanot? + +ANNA. Tapahtuuko ihmeitä! + +LEENA. Eero elää! No, ei tässä maailmassa! + +ELLI. Niin, voitteko ajatella kummempaa! Minä seison torilla ja mittaan +parastaikaa maitoa eräälle vaimolle, kun sattumalta luon silmäni torin +toiseen päähän ja näen Eeron juuri samassa pujahtavan kulmasta eräälle +kadulle. Totta totisesti, hinkku oli kerrassa pudota käsistäni, niin +minä sekä hämmästyin että ihastuin yhtä haavaa. Olisin heti juossut +hänen jäljessään, mutta täytyihän mun ottaa rahat maidosta ensin; ja +suurimmaksi kiusakseni oli vaimon kukkaronnauha päälle päätteeksi +mennyt umpisolmuun. Kun sitten vihdoin ja viimein pääsin rientämään +sinne päin, johon Eeron näin menneen, oli hän jo kadonnut,--ei missään +merkkiäkään enää koko miehestä, vaikka kuinka olisin tähystellyt. + +ANNA. Mutta olikohan se Eero! Voi--ellet vaan erehtynyt. + +ELLI. Erehtynyt? Enkö minä Eeroa tuntisi, vaikka virstan päässä! Kasvoja +en tosin nähnyt, mutta vartalo, pituus, käynti ja koko ryhti oli juuri +kuin Eeron, ja hän se oli, siitä ei mihinkään pääse. + +LEENA. Kun et sentään kuulustellut paremmin. + +ELLI. Enkö sitä tehnyt sitten! Juoksinhan kuin mieletön kadulta toiselle +ja kyselin kyselemistäni ihmisiltä, jotka vastaani tulivat. Yksi luuli +nähneensä ihka semmoisen miehen siellä, toinen täällä, ja minä lensin +paikasta paikkaan, mutta aina vaan turhaan. Viimein olin jo +nääntymäisilläni ja tuskin olisinkaan kotvalle aikaa jaksanut kotia +tulla, ellei Paavo onneksi olisi minua hevoseensa ottanut. Niin--tässä +on rahat maidosta, isäntä, neljäkymmentä penniä kannulta,--en saanut +enempää, vaikka olisin itkenyt. + +ROINILA (panee rahat liivinsä taskuun). Ja sinä olet varma siitä, että +se oli Eero, jonka näit kadun kulmassa? + +ELLI. No aivan. Ei siinä epäilemistä ollenkaan. Eero se oli, saatte +luottaa siihen. (Ottaa kinkut, jotka on laskenut maahan, ja vie ne +penkille tuvan luokse.) Näissä ei enää ole pesemistä; kaupungissa ne jo +huuhdoin hyväksi. + +LEENA (kaataa niihin ämpäristä kylmää vettä). Pannaan sentään kylmää +vettä niihin, etteivät tule happamiksi. + +ELLI. Mitä hyvää saisimmekaan päivällisiksi, Anna? Ehkä on hän jo kohta +täällä. Laitetaan nyt mitä parasta. + +LEENA. Voipuurosta hän eniten pitää. Jokohan menen panemaan tulelle, +Anna? + +ANNA. Elkäämme hätäilkö! En luule kiirettä olevan. + +ROINILA (panee kirveensä ja työnsä pois). Mutta minä en saa rauhaa, +ennenkuin lähden tästä kaupunkiin. Eihän mahda niin hullusti olla, +etten siellä pojasta selkoa saa. + +ANNA. Elä rupea, isä, turhia toivomaan! Pelkään Ellin pettyneen. + +LEENA. Niin,--että jos hyvinkin on kaikki erehdystä vaan. Eihän sitä +tiedä. Minuakin asia vähän arveluttaa. Kuinka olisi Eero koskesta +elävänä kaupunkiin päässyt! + +ROINILA. Mutta jos hän ei ole koskessa ollutkaan. Minusta on koko ajan +tuo murhajuttu tuntunut niin eriskummalliselta ja nyt rupean sitä +tykkänään epäilemään. Entä kun onkin kaikki vaan akkaväen loruja. +Hullu, kun ollenkaan otin sitä korviini. (Puuhailee edes takaisin, panee +liivinsä nappiin, hakee nuttunsa aitasta.) + +LEENA. Akkaväen loruja? Eikö tässä jutussa miehet liene yhtä paljon +suutansa pieksäneet kuin akatkin. Mutta tapahtukoon mitä hyvänsä, aina +siitä vaimoväkeä syytetään. + +ROINILA. Akka se kumminkin oli, joka tään huhun alkuun pani, sitä ei +kukaan voi kieltää. + +ANNA. Voi, isä kulta, elä päätä sitä ennen aikojaan tyhjäksi huhuksi +vaan! + +ROINILA. Ja mitä syytä sinulla on epäillä Ellin puhetta? + +ANNA. Kun Mauno itse minulle tunnusti asian, kovissa tunnon vaivoissa +kuin oli. + +ELLI. Mauno itse? Mitä hän puhuu? + +LEENA. Milloin olisit häntä sen jälkeen tavannut? + +ROINILA. Hän hourii. + +ANNA. Niin, te ette tiedäkään. Silloin kuin miehet tältä tienoolta +etsivät Maunoa, tuli hän luokseni ja minä--niin, en tiedä, mikä minun +oli, mutta minun täytyi koettaa pelastaa häntä heidän käsistään. +Puoliväkisen sain hänen menemään tuonne aittaan ja vasta sitten kuin +miehet olivat niemelle päin lähteneet, päästin hänet sieltä pois. + +LEENA. Herra hyvästi siunaa! Suojeliko hän veljensä murhaajaa? + +ROINILA (jamaten). Niin, suojeliko! Kaikki sen Leenankin päähän menee. +Etkö näe, että tyttö on sekaisin vallan? Ja ihmekö se on? Kuinka hänen +heikko verensä voisi tätä kaikkea kestää? Lämmittäkää sauna ja +kylvettäkää ja hierokaa häntä, minä lähden nyt. (Menee kiirein askelin +vasempaan, mutta töyttää Sannaan, joka juoksujalkaa tulee samalta +suunnalta) Herran poika! + +SANNA (läähättäen). Hän tulee! Hän tulee! + +ROINILA. Joko? Missä? Sano pian! + +SANNA. Tuolla, tuolla! Voi pahanen päivä, kuinka olen hengästynyt! +(Puhaltelee ja pitelee sivuistaan.) + +ROINILA. Näitkö häntä? + +SANNA. Totta kai, mistä sen muuten tietäisin. Puuh--puuh--puuh! + +ROINILA. Maantietäkö hän tulee, vai oikotietäkö? + +SANNA. Maantietä, maantietä. Tuossa paikassa hän on täällä. Minä juoksin +edeltäpäin teille sanaa tuomaan. + +ROINILA. Hän on jo sitten varsin likellä. Kaupungista päin hän, +tiedämmä, tulee? + +SANNA. Eikä,--ei! Tuolta ne tuovat häntä järveltä päin. + +ROINILA. Ne tuovat? Järveltä? Eeroa? Mitä sinä horajat? + +SANNA. Eeroa? Herra siunaa, kuka tässä vainaasta puhuu? Ei--Maunoa +siellä tuodaan, Maunoa--entistä renkiänne, murhaajaa,--ymmärrättekö +nyt? Pystyykö päähänne? + +ROINILA. Kyllä, kyllä.--Soo--vai hän siellä tuleekin. No, se on toinen +asia. + +ANNA. Tuovatko he Maunoa? Hän on siis kuitenkin joutunut kiinni? + +SANNA. On kuin onkin, se koijari. Takaan minä Ollin. Hän minkä +päähänsä panee, sen myöskin perille vie. Ilman häntä nyt Mauno +kauniisti seilailisi vapaana miehenä tuolla merellä. + +ROINILA. Kas poikaa. Sinnekö hän aikoi? + +SANNA. No, sinne vaan. Ei hänellä pienet tuumat olleetkaan. Mutta Olli +arvasi kaikki. Viisas mies, mahdottoman viisas mies, tuo Olli. Sanotaan +hänen täällä Annaa friiastelevan. Kuinka sen asian laita lienee? Niin, +niin, tyttö! Elä yhtään ujostele! On niitä naitu rumempiakin, saati +tuommoista ruusun kukkaa. Jesta varjele! Kyllä sen arvaan, kuinka +miesten mieli sinuun palaa. + +ROINILA. Mitä joutavia! Tyhjää puhetta kaikki tyyni. Ei siinä jutussa +perää ole. + +SANNA. No, en minä tiedä, mutta niin kuulin vaan kerrottavan tuolla +kylällä. Eikähän sitä minulle tarvitsekaan tunnustaa, ei suinkaan. +Vaikka--ei sillä--kyllä se minulla salassa pysyisi, jos tietäisinkin, +siitä ei epäilemistä. Vai kuinka? Luuletteko, että rummuttaisin sitä +ympäri kylää? + +ROINILA. Eihän toki, mistä meille semmoinen epäluulo mieleen johtuisi? + +SANNA. Sitähän minäkin. + +LEENA. No, ja Olli se sitten sieppasi Maunon kiinni? + +SANNA. Niin, Ollihan sen teki. Kovasti oli mies riehunut ja tehnyt +vastarintaa, mutta mitä auttoi hänen, aseettoman, viittä, kuutta +aseellista vastaan,--ei ikinäs mitään. Paiskattiin maahan vaan, että +kellahti. + +ELLI. Ja Mauno? Tunnustaako hän tehneensä tuon rikoksen? + +SANNA. Tunnustaa? Johan nyt. Kaikkia sinä kysytkin. Koska ennen on +rikoksen tekijä rikostaan tunnustanut? Ei, häntä pitää ensin +peloitettaman, houkuteltaman, kyseltämän ristiin, rastiin ja +piinattaman. Kyllä minä tietäisin--kuulkaas, nyt ne tulevat. (Töminää +kuuluu.) + +LEENA. Huuh,--oikein kylmät väreet käyvät läpi ruumiini. + +ANNA (vavisten). Auta taivas! + +OLLI. Ole päristelemättä siinä! Et sinä meidän kynsistämme pääse, +vaikka mikä olisi. + +ERÄS MIES. Näin koreasti me vaan miestä viemme, näin. + +(Mauno, Olli ja muutamia miehiä tulee esiin.) + +OLLI. No, Roinila, mitäs sanotte? Eikös tuo peto ole meillä kiinni nyt? + +MAUNO. Peto sinä olet itse ja petoja olette kaikki, jotka salassa +väijytte ja karkaatte monissa miehin yhden kimppuun. + +OLLI. Niin, kyllä sen uskon. Sinun mielestäsi olisi, tiedämmä, ollut +parempi, jos murhaajan olisimme antaneet rauhassa karkuun päästä. Näes, +Anna, kuinka ohraisesti tuon veijarin kävi. Et taida kauppojasi katua, +vai mitä? Kyllä saisit nyt aika lailla itkua pusertaa, jos olisit hänen +kanssaan komplottiin ruvennut. + +MAUNO. Kiusa ja kuolema! Ilkutko vielä? Katso, etten vimmastu! + +OLLI. Ja sinun vimmaasiko me pelkäisimme. Ha, ha, ha, oikein naurattaa. +Mutta arvatkaas, hyvä väki, kuinka vallesmanninkin silmät pystyyn +käyvät, kun näkee, että peri perältäkin saimme tuon roiston kiinni. Ei +hän sitä enää ollenkaan toivonut. + +MAUNO. Luulet nyt suurenkin urotyön tehneesi. Varjele meitä! Ehkä saat +tästä vielä kunniamerkin rintaasi. + +ROINILA. Mauno, ilmoita meille totuus? Oletko tehnyt sen työn, josta +sinua syytetään? + +MAUNO. Ettekö sitä tiedä te, jotka minun kiinni panette ja revitte minua +pahemmin kuin koiraa? + +OLLI. Miks'emme sitä tietäisi? + +SANNA. Samaa minäkin sanon, miks'emme sitä tietäisi. + +MAUNO. No, mitäs sitten kysytte? + +LEENA. Siinä sen nyt kuulit, Elli. + +SANNA. Ja minä olen valmis vaikka tällä hetkellä panemaan kaksi sormea +kirjalle-- + +MAUNO. Pane kaikki kymmenen yksin tein. + +SANNA. No, vaikka kaksikymmentä, jos niin vaaditaan ja jos Luoja olisi +minulle niin monta antanut. + +MAUNO. Käytä varpaitasi lisänä, sillä siitä pulasta pääset. + +SANNA. Hyi, jumalaton sinua! Ettet vähän häpeä! Varpaitaniko minä +kirjalle panisin! Kuulkaa päälle te kaikki, vieraitten miesten puolesta! +Hän herjaa lakia ja korkeaa oikeutta. Käskee minua vannomaan +varpaillani. Mutta malta sinä, sen vietävä! Kun tämä rotakollaan +pannaan, niin muistat sinä ne sanat sanoneesi, niin, muistat vaan. +Nauratko siinä vielä? Totta totisesti, hän sietäisi saada vähän +selkäänsä. + +OLLI. Ehkä annamme hänelle pienen löylytyksen hyväksi aluksi. + +ANNA. Katala! + +ROINILA. Se on vastoin lakia ja oikeutta! + +OLLI. Ei ole ketään vierasta miestä, jos jokainen lyö. Ja minä aloitan. +Tuokaa ruoska tänne, sormieni päitä jo kutiaa. + +SANNA. Kas, se minulle mieleen. Kyllä minä--(Aikoo lähteä ruoskaa +hakemaan.) + +ROINILA. Ei yhtään ruoskaa, sanon minä. Sinä et tiedä. Olli, että Elli +tässä väittää kaupungissa nähneensä Eeron ihka elävänä. + +OLLI (peljästyy). Eeronko? Loruja! + +MIEHET. Kuinkahan tuon on? (Hellittävät kätensä Maunosta.) + +OLLI. Elkää helsingissä! Minkätähden hellitätte? Hän karkaa käsistämme. + +MIEHET. Mutta jos Eero elää? + +OLLI. Vielä vain. Eihän se ole mahdollista. Tyttö on pettynyt ja luulee +jotakin toista Eeroksi. + +SANNA. Niin, taikka on vainaja kummitellut hänen silmissään. Kerrankos +semmoista tapahtuu, että kuolleet näyttäytyvät jälkeen jääneille, +varsinkin, jos tavattomalla kuolemalla ovat täältä erinneet. Muistan +vielä kuin eilisen päivän, miten Maija vainaja, jonka härkä puski, +käveli jäljessäni metsäpolkua ja seuloi seulomistaan--näin--näin, tällä +lailla--tällä lailla, ja ihan oikealla seulalla, tiedättekö, hän seuloi. +Minä pelkäsin, että polveni vapisivat ja koetin rientää eteenpäin, +taakseni katsomatta. Mutta silloinkos vainaja alkoi huokaella, jotta +metsässä semmoinen outo humina kuului: uuh, uuh, uuh--kyllä on sielun +seulomista ruumiin rumissa töissä. Hyi, selkääni vieläkin pöyristelee, +kun sitä ajattelen. + +LEENA. Vai sillä tavalla hän sanoi. »Kyllä on sielun seulomista ruumiin +rumissa töissä.» Niin, niin, kai se niin on--on kai. Hyvä Jumala +sentään, meitä syntisparkoja! + +ELLI. Mutta se ei ollut mikään kummitus, jonka minä näin,--vaan Eero +itse, elävänä ihmisenä, uskokaa tai ei. + +SANNA. Herra siunaa,--niin, eläviksi ihmisiksi heitä ihan voisi luulla, +--sen minä parhaiten tiedän. Ellen omilla silmilläni olisi nähnyt +Maijaa ruumiina laudoilla, olisin totta maarin vannonut hänen--. Mutta +kuules! Katsoitko jalkoja? Niissä on aina paras merkki. Kummituksella +on toinen jalka kumminkin kaviona, ellei molemmat. + +ROINILA. Olkaa jo vaiti! En viitsi kuunnella enempää. Kaupunginko +kaduilla, keskellä päivää, kummitukset liikkuisivat? Jopa nyt jotakin. + +SANNA. No, kas! Etteikö semmoista ihmettä ennen ole tapahtunut. Voi, +voi, paljon suurempiakin voisin teille kertoa, jos niiksi tulee. Kun +kerrankin-- + +OLLI. Olkoon kuinka hyvänsä, mutta siitä vaan panen pääni pantiksi, +ettei Elli kaupungissa Eeroa nähnyt. Mitä hän siellä tekisi, jos +olisikin elossa vielä? + +ROINILA (kynsäisee korvallistaan). Sepä se juuri on, jota en minäkään +ymmärrä. + +ENSIMMÄINEN MIES. Eikös jo jatketa matkaa vallesmanniin? Kuullaan, mitä +hän asiasta arvelee. + +TOINEN MIES. Olli lupasi meille ryypyt, jos tähän taloon poikkeisimme. + +ROINILA. Vai niin. No, käykää sitten tupaan kaikki, kyllä minä Maunosta +huolen pidän sill'aikaa. Anna, mene sinne antamaan heille ryypyt! + +ANNA (tekee vastenmielisen liikkeen). + +LEENA. Antakaa, minä sen teen. Ja tule pois, Elli, sinäkin jo työhön, +ettei koko päivä tässä hukkaan mene. + +(Leena, Elli ja miehet menevät tupaan.) + +SANNA (erikseen). Eikös minua käsketäkään? (Rykii ääneen.) Äh--äh--kieli +oikein kuivaa suulakeen näin kuumalla ilmalla;--äh--äh--ja kurkkukin on +niin karhea, että kirpelehtelee, äh, äh! + +ROINILA. Mene sinäkin, Olli, saamaan vähän virvoitusta! + +OLLI. Enpä vaan jätäkään teitä tänne yksin tuon veijarin kanssa. Kun +semmoisella vaivalla hänen kiinni sain, niin totta myöskin katson, ettei +hän samalla irti pääse. Ehkä olisikin viisaampaa, jos panisimme hänen +köysiin. Tiesi, mitä hänellä lie mielessä. + +ROINILA. Suotta se on. Kyllähän kaksi miestä aina voi yhden hallita. + +SANNA (hiipielee aitan luo). Minä täällä katselen ja katselen, mutta +hakee menneenvuotista lunta. Ei mahda olla köyttä koko talossa? Kas +tuossa kumminkin löysin. Eiköhän tämä kestäisi? + +MAUNO. Se on oivallinen. Pitäisipä muorin nyt saada edes ryyppy kaikista +vaivoistaan. + +SANNA. Niin, hi, hi, hi, ei maar' pieni ryyppy pahaa tekisi, hi, hi, +hi,--aina se vähän priskaa kun sydäntä hiukaisee, vaikka en minä juuri +muuten viinaan menevä ole. + +ROINILA. Kyllä Leena antaa, jos menette tupaan. + +SANNA. Suuri kiitos, hi, hi, hi, paljon kiitoksia! (Erikseen.) Ei tuolla +Mauno pahalla hullumpi sydän sentään olisi. (Menee tupaan.) + +OLLI (on koetellut köyden vahvuutta). Jos sitten köyttäisimme miestä. + +ANNA. Antakaa hänen olla! Miksi noin menettelette hänen kanssaan? + +MAUNO. Köyttäkää päälle vaan, ja pankaa vaikka rautoihin, jos mielenne +tekee. Ei haittaa yhtään. + +OLLI. Ei haittaakaan. (Sitoo.) + +ANNA. Isä, elä salli! Muista kuinka monta vuotta Mauno sinua +uskollisesti palveli! + +ROINILA. Niin, Olli, onkohan tuo tarpeellista? + +OLLI. Mitä se Anna puhuu? Uskollisesti? Vaivaista uskollisuutta. Kun ei +saanut tytärtä itselleen viekoitelluksi, niin ottaa pojan hengiltä. +Kannattaa sitten vielä uskollisuudesta puhua. + +MAUNO. Sanos muuta. Sido kovempaan! + +ROINILA. Mutta yhtäkaikki--elä, elä pane, Olli! + +OLLI. Mitä tyhjää. Parempi kuin auttaisitte minua. + +ANNA. Sitokaa sitten minut myöskin! On minussa yhtä paljon syytä Eeron +kuolemaan kuin Maunollakin. + +OLLI. Sinullako? Ole, herran nimessä, hiljaa, etteivät kuule tuonne +tupaan semmoista puhetta! + +ROINILA. Hän on sairas ja hourii. Minä pöllö, kun en antanut Ellin tuoda +rohtoja kaupungista. Eivätkä naisetkaan pitäneet hänestä huolta, vaikka +pyysin. (Huutaa) Elli! Leena! + +ANNA. Kuulkaa ensin, mitä sanon. Minä se olin, joka oikuillani ja +ylpeydelläni Maunoa kiihoitin ja sain häntä semmoiseen mielenvimmaan, +ettei hän tiennyt mitä teki. Olen siis alku ja juuri koko +onnettomuuteen, eikä häntä yksin saa rangaista, vaan minua silloin +myöskin. + +OLLI. Senkö verran sinulla syytä olikin? Ha, ha, ha, en voi sinulle +muuta kuin nauraa. Ole huoletta, tyttöseni. Vaikka olisit vielä kahta +vertaa ylpeämpi ollut hänelle, ei sinua laki siitä nuhtele, enkä minä +liioin. + +MAUNO. Sen uskon. + +ANNA. Eikö sitä miksikään lueta? No, hyvä! Ehk'ette välitä siitäkään, +että taiten ja tahallani kätkin Maunon tuonne aittaan ja säilytin häntä +siellä, sillä välin kuin te turhaan etsitte häntä tältä niemeltä. + +MAUNO. Ah--siitäkö syystä siis! Nyt silmäni aukenevat. + +OLLI. Tuhannen tuhatta! Valehteletko sinä, vai oletko järkesi +menettänyt? Taikka Jumal'avita--olisiko aavistukseni kumminkin ollut +oikea! + +ROINILA. Elä nyt tyhjästä tuommoista meteliä nosta! Tyttö on vallan +sekaisin, onhan se selvää. + +ANNA. Mauno voi todistaa puheeni. + +OLLI. Ja mitä siihen sanot, sinä? + +MAUNO. Hm.--Totta on alku ja loppu, mutta keskiväliä en takaa. + +OLLI. Puhu selvemmin. + +MAUNO. Totta on, että Anna minua kiihoitti, totta myöskin, että hän +kätki minut aittaan. + +OLLI. Ja suojeli sinua minulta. Tulimmainen helvetti! Mitä ajattelit +silloin, Anna? Hyvästä lykystä suosit häntä vieläkin ja olet minua vaan +narrinasi pitänyt. Haa--silloin sinun paha perii, tyttö,--ei armoa +yhtään. Sano totuus! Tunnusta kohta kaikki,--taikka--herra +varjele--tästä ei hyvä seuraa. Taidat rakastaa häntä, vai? + +ANNA. Niin on,--minä rakastan häntä. + +MAUNO. Pettivätkö korvani? (Irroittaa itsensä ja hyppää Annan rinnalle.) +Anna--ethän voi, ethän vaan pilkkaa taaskin? + +ANNA. Kuinka voisin pilkata tänlaisena hetkenä? + +MAUNO. Ja sinä siis rakastat minua totisesti? Anna, sano vielä kerran +nuo sanat. + +ANNA. Sinua rakastan, Mauno,--kaikesta huolimatta rakastan sinua +kuitenkin. Niin, kuta onnettomampi olet, sitä enemmän sinua rakastan. +Näes, turhasta ylpeydestä sinua ennen karkoitin luotani, kun häpesin +tunnustaa rakkauttani köyhään renkimieheen. Mutta nyt julistan vaikka +koko maailmalle; tätä vainottua vankia minä rakastan, hänen kanssaan +tahdon jakaa häpeän ja kärsimiset, hänen omansa tahdon olla, häntä +seurata mihin ikinä tiensä vieneekin,--olkoonpa vaikka Siperian +äärimmäisiin kolkkiin. Eikö totta, Mauno, yhdessä kestämme kaikki kovan +onnen iskut, eikä mikään valta maailmassa saa meitä toisistamme +eroittaa. + +MAUNO. Suuri Jumala, onko tämä kaikki totta? Anna--rakas tyttö--sano, +etten ole järjeltäni, ettei tämä ole unta eikä mielenhourausta, vaan +että sinä, sinä itse nyt lepäät rintaani vasten? Ooh, kuinka silmiäni +huikaisee, onpa toden totta, kuin olisi taivas äkkiä auvennut eteeni. + +OLLI. Kyllä sen pian hornaksi muutan. + +ROINILA. Mikä, herran nimessä, tästä lopuksi tulee? + +MAUNO. No, mikäs muu kuin onnellinen avioliitto, jos siihen suostutte, +isäntä. Uskokaa minua, ei mikään rikos tahraa nimeäni eikä rasita +omaatuntoani, vaan puhdas on käsi, jolla Annan nyt syliini suljen. + +ANNA. Mitä sanot, Mauno? Etkö olisikaan Eeroa-- + +MAUNO. Eeron suhteen olen viaton, luota siihen tyttöseni. + +ANNA. Kuinka? Miksi sitten toisin sanoit? + +MAUNO. Erehdystä kaikki. Luulin sinun tarkoittaneesi vallan toista. +Tiedäthän--tuota rajua elämääni sunnuntai-iltana, ja Ollin taas arvelin +silloin tappelemisen tähden minua hakevan. + +ANNA. Jumalan kiitos! Nythän siis on kaikki hyvin. Isä, kuulitko, Mauno +on viaton. + +ROINILA. Ja Eero elossa, olenhan sen jo aikaa sanonut. + +OLLI. Se ei ole totta, ei ikipäivinä. Saadaan vielä nähdä--(Aukaisee +tuvan ovea.) Miehet, hoi! Ettekö ole jo kulahuttaneet ryyppyä +kurkkuunne siellä? + +SANNA. Jo ollaan, jo! (Tulee juosten, voileipä kädessä, jota syödä +ahmii.) Mikä täällä on hätänä? + +OLLI. Nuo kaksi ovat vietävät vallesmanniin. He ovat liitossa keskenään +ja saadakseen talon haltuunsa ovat he yksissä neuvoin ottaneet Eeron +hengiltä. + +ROINILA. Mikä hävytön syytös. + +SANNA. Elä heikkarissa! Nuoko molemmat? Anna ja Mauno? Nytpä minä vasta +kummia kuulen. (Pistää viimeisen palan suuhunsa, nuolee sormiaan ja +hieroo niitä pyyhkien kupeihinsa.) No, ei kiitetä. Vai semmoisia +peijuoneja te olettekin! + +OLLI (tarttuu Annan käsivarteen). Matkalle pian! + +MAUNO. Minua yksinäni viekää; antakaa Annan olla! + +OLLI. Molemmat, sanon minä. Mitä ne miehet siellä kuhnivat, +kun eivät tule? + +SANNA. Tupakoimaan jäivät. Eiväthän ne pahukset kesken henno piipusta +erota, kun sen vaan hampaihinsa saavat. + +MAUNO. Ei tässä miehiä tarvitakaan. Vapaaehtoisesti lähden kanssanne +vallesmanniin, jos Annan vaan rauhaan jätätte. + +OLLI. Hänen sinne kumminkin vien, jos en ketään muuta. + +ROINILA. Minun lastaniko sinä julma viet herrojen säikytettäväksi? + +OLLI. Ei auta, vaikka hän olisi itse pääenkelin lapsi. + +ANNA. Mauno, lähtekäämme! Tehkäämme niinkuin hän tahtoo! Elä ole +milläsikään, isä, kyllä asia pian selvenee. + +ROINILA. Ja tuolle konnalle minä aioin tyttäreni antaa. + +OLLI. Kyllä minä näytän, ketä tässä pilkkana pidetään. Mars, tielle nyt! + +SANNA. Ja minä lähden mukaan. + +EERO (laulaa kulissien takana). [Kansanlaulu.] + + "Nuoren miehen elämä, se on niin moness' vaarass', + Niinkuin ihana omenapuu on valtamaantien haarass'." + +ELLI (tulee kiireesti tuvasta). Eero tulee! Eero tulee! Minä näin hänen +jo kammarin ikkunasta. + +LEENA (tulee myöskin). Mutta olkaapas vaiti! Kyllä se minunkin +silmissäni oli aivan kuin Eero. + +ELLI. Minä juoksen häntä vastaan. + +ROINILA. Pysy alallasi! Pian se nähdään, onko Eero vai joku muu. + +EERO (niinkuin ennen). [Kansanlaulu.] + + "Nuoren miehen elämä on häilyväinen täällä, + Niinkuin veden pisarainen haavan lehden päällä." + +EERO (tulee iloisesti esiin; huutaa aidan takana). Heleijaa! Terve +taloon! + +(Matti tulee Eeron jäljessä). + +ELLI (riemulla). Eero! + +OLLI. Kirottu! + +LEENA. Hyvä Jumala, tuossa hän nyt on ihka elävänä! Kiireesti vaan +voipuuro tulelle! (Rientää tupaan.) + +SANNA (avosuin Eeroa kohden, joka vielä on aidan takana. Ottaa sitten +kauhistuen monta askelta taapäin). Kummitus. Herra siunatkoon ja +varjelkoon, kummitus se on, ettekö näe. Pappia! Tuokaa pappia häntä +manaamaan! Pappia, pappia, pappia! + +EERO (pysähtyy). Mikä eukkoa vaivaa? (Äkkiä totisena nostaa kätensä +pystyyn, ottaa hitaita askelia Sannaa kohden ja lausuu kumealla +äänellä.) Hoh--hoo! Hoh--hoo! Vaikea on maata maan alla ja odottaa +tuomiopäivää. + +SANNA (poistuu takaperin, silmät pyöreänä pelvosta). Auttakaa, hyvät +ihmiset, auttakaa, hän tappaa minut! + +MAUNO. Koeta manausta! + +SANNA. Thyi kolmasti, thyi, thyi! Seis, ja mene tiehes, sinä manalan +asukas! Mitä meistä tahdot, me olemme kristityitä ihmisiä. Pakene täältä +ja mene takaisin koskeen, josta tullutkin olet, siksi kuin naaromisella +sinun ylös saavat! Thyi, thyi, ei se mene, thyi, thyi, thyi! Tulkaa +avuksi; minulta uupuu voimat. Sydän pamputtaa kuin vasaralla ja polveni +vapisevat,--en jaksa enää. + +ROINILA. Eero, mitä vehkeilet siinä, junkkari! Oletkos siivolla, taikka +minä sinun opetan. + +EERO (kääntyy nauraen Sannasta ja lausuu luonnollisella äänellään). +Terveisiä kaupungista, isä! + +ROINILA. Sinä hulivili, kun olet meille semmoista surua ja harmia +saattanut. Pitäisipä sinua nyt torua aika lailla, sietäisit sen. + +EERO. Elä puhu mitään, isä, ennenkuin kuulet asian laidan. + +SANNA (hiipielee varovasti Eeroa kohden). Totta toisen kerran--eihän +sillä, näemmä, kavioita olekaan, vaan oikeat, ihan oikeat ihmisen jalat +ja tavalliset miehen saappaat. + +ROINILA. Onpa aivan kuin sadan leiviskän paino olisi hartioilta +nostettu. + +ELLI. Ja meitä kerrassa olisi viskattu maailman huolista taivaan iloon. + +EERO. Ja enkelitten pariin. Juuri niin minustakin tuntui, kun näin +sinut, Elli. Oliko sinulla edes ikävä minua, tyttö? + +ELLI. Vielä vain. Ei vähääkään. + +EERO. Onkohan tuo totta? Näytäpä silmiäsi vähäisen! No, arvasinhan sen, +--ne puhuvat ihan toista. + +ELLI. Vähät niistä. Mutta kuka käski sinua tuolla tavalla lähtemään +kotoa ja monta päivää maata maailmaa vaeltamaan, selitäpäs se! + +EERO. Mies on luotu liikkuvaksi, vaimo pirtin vartijaksi, etkö sitä +tiedä, Elli? + +ELLI. Ja oletko sinäkin jo muka mies olevinasi? + +EERO. Katsopa minua vähäisen, tyttö--enköstä jo mieheltä näytä? + +ELLI. Miehen mitta, miehen määrä, mutta ei vielä miehen mieltä päässä. + +EERO. Mistä sen tiedät? + +ELLI. Siitä kun et ollenkaan meidän huoliamme ajatellut matkalle +lähteissäsi. + +EERO. Turhaa huolta. Jumala suojelee kaikkia matkamiehiä, paitsi viinan +vetäjiä. + +ROINILA. Mutta leikkipuhe sikseen ja tee meille tiliä töistäsi, poika. +Mitä oli sinulla kaupungissa tekemistä? + +EERO. No, kas! Ojala vainajan testamentin kävin sieltä hakemassa. +Tuossa se on. + +ROINILA. Mitäs sanot! + +MAUNO. Onko testamentti löydetty? + +OLLI. Valhetta, petosta! Tänne tuo paperi! + +ROINILA (panee testamentin taskuunsa). Ei, kyllä se minun huostassani +nyt pysyy. + +OLLI. Tuhat tulimmaista! Mitä on teillä sen asian kanssa tekemistä? + +ROINILA. Ellin isäntänä tulee minun hänen etuansa valvoa. Kuinka sait +tämän käsiisi, Eero? + +EERO. Mattia meidän tulee siitä kiittää oikeastaan. + +OLLI. Enkö sitä arvannut! Sinä olet minun pettänyt, sinä--sinä--sinä +hiiden sikiö. + +MATTI. Hynttäntyy ja purjetuuli, merimiehiä ollaan. Ei ole kultaa +kummallaan, vaan toimeenhan me tullaan. + +OLLI. Sanoit sen polttaneesi? + +MATTI. Ei se ollut ensimmäinen vale, eikä viimeinenkään. + +OLLI. Hunsvotti! + +MATTI. Olisin minä sen polttanutkin, jos vaan olisit paremmin maksanut. + +OLLI. Kaksikymmentä markkaa sinulle annoin-- + +MATTI. Liian vähän. Hynttäntyy ja purjetuuli--Hynttäntyy ja purjetuuli-- + +SANNA (on uteliaana kuunnellut keskustelua). Kuulitteko--kuulitteko, +hyvät ihmiset! Hän oli palkinnut Mattia hävittämään testamenttia-- + +OLLI (Matille). Lurjus, heittiö! Minä sinut tapan. + +MATTI. Olehan vait, ja kuule ensin, mitä sanon. Itse annoit minulle +rahaa viinaan ja sitä kun join, tulin humalaan. Ehk'en selvällä päällä +olisi siitä Eerolle kertonutkaan, mutta silloin sen tein. Oikeastaan +onkin vaan oma syysi, että kaikki joutui ilmi. Hynttäntyy ja purjetuuli, +hynttän tynttän-- + +OLLI. Oletkos huutamatta siinä, taikka minä sinun opetan--! + +SANNA. Herra ihme, nyt minun silmäni aukenevat. Mutta lakki, Eero, +lakki, kuinka se koskeen joutui? + +EERO. Tuuli sen sinne puhalsi, kun Matin kanssa sillan yli ajoimme. + +ROINILA. Ja sinne sen jätit? + +EERO. Minkäs sille tein. Riensimmehän sillan reunalle katsomaan sen +jälkeen, mutta ei sitä enää kuulunut, ei näkynyt. + +SANNA. Ja sinäkö sanoit: »sinne se meni eikä takaisin tule», johon Matti +vastasi: »kyllä siitä pahasta nyt pääsit». + +EERO. Aivan oikein. Niinhän me muistaakseni juttelimme. + +MATTI. Niin se oli. Juuri niin. + +SANNA. Näette nyt, olenko minä valehdellut. + +ROINILA. Et yhtään. Et tippaakaan. Ha, ha, ha. + +SANNA. Ihan sanasta sanaan muistin heidän puheensa. + +OLLI. Niin, sanasta sanaan! Tekisipä nyt mieleni lämähyttää sinua +vasten suuta, niin että tuntuisi. (Matille.) Ja sinua myös! + +SANNA. Minuako? Minuako suuta vasten lämähyttäisit, sinä mullisaukko? +Uskaltaisitpas vaan sen tehdä. + +MATTI. Niin, uskaltaisitpas vaan minunkin kimppuuni tulla. + +SANNA (astuu Ollia kohden, joka takaperin väistyy perälle päin). Vai +suuta vasten sinä minulle antaisit, vai suuta vasten sinä kelvoton! +Mutta entä kun saitkin nyt itse lämähdyksen, joka tuntuu. Maistuuko +hyvälle, sanopas! Ähä kutti, se oli sinulle parahiksi! Ähä kutti! Piti, +piti, pitkää nenää, noin pitkää, noin pitkää! Piti, piti, piti, piti! + +OLLI (yhä väistyen). Kitasi kiinni, sinä hurja akka! + +MATTI. Kutti, kutti, kutti, kutti, katsopas tätäkin nenää! + +SANNA. Olenko minä hurja? Sanopas, olenko minä hurja? Kies avita, minä +revin sinulta silmät päästä. + +MATTI. Ja minä autan. Varos nyt, mies, silmäkultiasi. + +OLLI. Elkäähän päälleni tulko, te riiviöt! + +SANNA. Olenko minä riiviö, sano, olenko minä riiviö? Päästä vielä kerran +se sana suustasi, jos uskallat, sinä jolppi, hylky, lurjus,--sinä-- + +OLLI. Pelastakaa! He ovat kuin raatelevat sudet kimpussani. (Pakenee +vasempaan.) + +SANNA (jäljessä). Muistat sinä, ketä olet lyödä uhannut, sen lupaan. +Vielä minä haukun sinua kirkonmäelläkin, mokoma, mokoma-- + +MATTI (samoin kuin Sanna). Entä minä sitten, entä minä. Haukun vielä +kahta hullummin. Muistat sinä, Olli, muistat. (Hänkin vasempaan.) + +EERO. Ha, ha, ha. Olli parka joutui pahempaan kuin pulaan. Mutta, Elli, +kuulehan! Nyt vaadin sinulta palkintoa hyvästä työstäni. + +ELLI. No, elähän mitään. Vai vaadit sinä palkintoa siitä? + +EERO. Se on tietty. Palkinnon ja hyvän. Mitäs annat? + +ELLI. Odotas kun mietin. Niin, oikein, nyt sen jo tiedän. Sinä saat-- +sinä saat--sanonkohan? + +EERO. Sano, Sano! Kuiskaa tuohon korvaan! + +ELLI (huutaa hänen korvaansa). Saat tyhjää kouran täydeltä. + +EERO. Eipä ole paljon. Mutta jos tekisin toisen kysymyksen,-- +antaisitkohan siihen paremman vastauksen? + +ELLI. Kysy, niin saat kuulla! + +EERO. [Kansanlaulu.] + + Lausupa mulle kerran totta, lausu Elli kulta, + Ootko koskaan tuntenut sa rakkauden tulta. + + Onkohan poian silmäykset vielä eläissäsi + Koskaan saaneet lämpimäksi nuorta sydäntäsi? + +ELLI. + + Yhden mä tiedän sorjan ja sievän, josta ma hiukan tykkään. + Saisko tuota rakastaa, en ole kysynytkään. + + Ei ole tullut isännältä tuota kysytyksi, + Saisko ottaa ystävää, vai täytyykö olla yksin. + +EERO. Ja kuka se on, jonka ystäväksesi otat, jos isä luvan antaa? + +ELLI. Sen sanon sitten vasta huomenna tai ylihuomenna, tai jonakuna +muuna päivänä. Ei kaikkea hyvää saa yhtä aikaa tietää. + +ROINILA (on tarkastanut testamenttia). Niin, Ellille tässä näkyy olevan +kaikki määrätty, sekä kiinteä että irtain, aivan niinkuin Mäki-Matti ja +Alatalon Kustaa ovat sen todistaneet. Hm--sinä olet nyt rikas tyttö, +Elli. + +ELLI. Paras rikkaus on kuitenkin, jos saan tulla teille tyttäreksi. + +ANNA. Ja sinä, Mauno,--sinä annat anteeksi, että olen ollut niin paha. + +MAUNO. Elä puhu turhia, Anna. Sinä et ole koskaan ollut paha, et +koskaan. Mutta minä sitä vastaan olin semmoinen tuittupää, että +totisesti olisin ansainnut sinulta ikuiset vihat. Ja kuitenkin sinä +osoitat minulle vaan rakkautta, joka yli ymmärryksen käy. Sinä olet +enkeli, Anna, ja minä, syntisparka, olen kohta hurjana ilosta, kun +sinut omakseni saan.--Kuinka on, isäntä, eihän ole liittomme teille +vastenmielinen? Ettehän kiellä minulta tytärtänne? + +ROINILA. Ota hänet, herran nimessä, elköönkä kuuna kullan valkeana +tuonlaiset juonet ja erehdykset enää väliänne rikkoko. + +MAUNO. Niitä emme enää laske likellekään. + +ANNA. Ja jos äkkiarvaamatta eteemme tulevat, niin sovitamme ne +rakkauden ja luottamuksen aseilla. + +(Esirippu alas.) + +[1885.] + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Murtovarkaus; Roinilan talossa, by Minna Canth + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MURTOVARKAUS; ROINILAN TALOSSA *** + +***** This file should be named 13164-8.txt or 13164-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/1/6/13164/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13164-8.zip b/old/13164-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..7ec9af7 --- /dev/null +++ b/old/13164-8.zip |