diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 13063-0.txt | 13746 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13063-8.txt | 14134 | ||||
| -rw-r--r-- | old/13063-8.zip | bin | 0 -> 128099 bytes |
6 files changed, 27896 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/13063-0.txt b/13063-0.txt new file mode 100644 index 0000000..9603d8d --- /dev/null +++ b/13063-0.txt @@ -0,0 +1,13746 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13063 *** + +KOOTUT TEOKSET I: EDELLINEN OSA + +Runoelmia + + +Kirj. + +J. H. Erkko + + +1908 (1868-1885). + + + +SISÄLLYSLUETTELO: + +Vuodet 1868-1870. + +Lukijalle 1 +Kun vaan laulaa saan 2 +Nyt mä laulan 3 +Suomalaiselle 4 +Kohtalosi, Suomi 7 +Pohjan maalla 8 +Itku laaksossa 9 +Voitto 10 +Hämäläisen laulu 11 +Lapset kesällä 12 +Hevospaimenet yömajalla 14 +Maalleni 17 +Aika 17 +Jäiden lähtö 18 +Taistele! 19 +Palkattoman palkka 19 +Vanhus 21 +Lähtö 22 +Juhannus 23 +Sotilaan muisto 23 +Ihmis-onni 25 +Mainen kosto 26 +Kiehkura 27 +Kukalle 28 +Siksi itken 28 +Kaipaus 29 +Etsin 30 +Löysin toisen 31 +Yhtyessä ja erotessa 31 +Laula, kultani! 32 +Nyt hän nukkuu 33 +Silloinpa kesä minulla 34 +Kahden tahto 34 +Min' en huoli 35 +Maailma ja sydämeni 35 +Kahdenlaisia kukkia 36 +Nuorelle taidemaalarille 37 +Rukoukseni 37 +Viinimalja 38 +Pieni Katri 39 + +Paimenelta. + +1 40 +2 Paimenen laulu 41 +3 42 +4 Poikana 43 +5-9 44-45 +10 Kompastus 46 +11-22 46-50 + +Vuodet 1870-1872. + +Paimenelta. + +23 Paimenet tulilla 51 +24 53 +25 Myrskyinen ja tyyni lampi 53 +26 Marjatyttö 54 +27-28 54-55 +29 Paimentyttö 55 +30-32 57 +33 Armaani syntyaika 57 +34 57 +35 El' aina 58 +36 Kevätlaulu 58 +37 Tammen varjossa 59 +38-43 60-61 +44 Erhetyksiä 62 +45 Pakeneva lohdutus 63 +46 63 +47 Kevytmieli 64 +48-49 64 +50 Äiti ja tytär 64 +51-52 65 +53 Paimen lähteelle 66 +54 67 +55 Murrettu seppeli 67 +56 Viimeinen toivo 68 +57 68 +58 Tyytymättömät 69 +59 70 +60 Paimenen surma 70 +61 71 +62 72 +63 Lyhyt kesä 72 +64 Yön kuu ja tähdet 72 +Lauluni 73 +Silmäyksiä 74 +Kullan luona 74 +Sointu ja lempi 75 +Yksin 76 +Äiti ja morsian 76 +Rakkahat laaksossa 77 +Tytön muistikirjaan 79 +Viina ja rakkaus 79 +Perintömalja 80 +Kuningatar 84 +Pojari 90 +Kärsin aikani 94 +Kalju luoto 94 +Enkel'-laulu 95 +Perheen Jouluhartaus 97 +Äidin haudalla 98 +Lipulle kirkossa 99 +Takkavalkean ääressä 100 +Kamppiaiset 102 +Olvilaulu 106 +Toukokuun 1:nä päivänä v. 1870 107 +Manaus 108 + +Vuodet 1872-1878. + +Viimeistä päivää 110 +Urhoin haudalla 111 +Isänmaani 112 +Palava kansa 113 +Herännyt Suomi 114 +Laulu Vuoksella 116 +Tunnethan impeni? 117 +Vangittu äiti 118 +Neiti Iisa Asp'in haudalla 123 +Lyhyt kesä 124 +Tohtori R. Polén'ille 124 +Armaansa kadottanut 125 +Enkel' armahani 126 +Helmin lähtö 127 +Helmi 128 +Yön kuu ja tähdet 129 +Surevalle sulholle 129 +Kuvan vaan 130 +Eräs matka pohjanmaalta 130 +Kesämuisto Lohjalta 132 +Lempi 133 +Pojan laulu 134 +Hän 134 +Syksyn tullen I. II. 135 +Pohjatuulelle 136 +Pohjatuulen tuomiset 138 +Häilyvät saaret 139 +Lemminkäisen laulu 141 +Eloni 142 +Joulutähti 142 +Tähtien tanssi 143 +Maapallo 144 +Ei--jos 146 +Tomussa 146 +Hukka ja lintu 147 +Pikku Ilma 148 +Lapsen osa 149 +Äiti lapselle 150 +Kodista kotiin 150 +Kuun sammuttajat 151 +Taikavoide 152 +Viinanpolttajan sanat 153 +Hurjan viisastelua 154 +Vyyhtynyt 155 +Loisen poika 157 +Määssääville suunsoittajille 158 +Syrjähdys 159 +Suku-etu 159 +Uusi maailma 159 +Päivän säde 161 +Matka aurinkoon 162 +Laulajan lapset 164 +Kun kerta väsyn 165 +Kas nyt en laula 166 +Maantyttö 167 +Mokoma lempi 168 +Niittypuro 169 +Tuettu pää 170 +Vasen puoli 170 +Kultaa 171 +Aattehet 171 + +Paimenet. + +Ensimäinen jakso + +On ilta, pirtin istujat 172 +Kun voisin 178 +Aamulla 180 +Kesäaika 181 +Iltalaulu 185 +Paimenten talvilaulu 186 + +Toinen jakso + +Matkalla syysyössä 190 +Karhun saarto 194 +Palaus 197 + +Kolmas jakso + +Pyhän aatto 200 +Uneton 200 +Valonsäteitä yöhön 201 +Valvojaiset 202 + +Vuodet 1878-1881. + +Maan ja taivaan tähdet 205 +Tytöt lintuja 206 +Elohon maan 206 +Muutos 207 +Kirkkomatka 207 +Viipurin vapaaehtoisen + palosammutuskunnan marssi 208 +Käyntini immen haudalla 209 +Runo, lausuttu suomalaisen + lyseon perustamiskokouksessa 211 +Turhako elämä? 215 +Siellä ja täällä 216 +Luomisen kevät 217 +Puro 219 +Syyslaulu vuonna 1879 220 +Nuori vieras 221 +Korkein 222 +Nuori luistaja 224 +Tulta lainaamaan 225 +Laupeuden enkeli 226 +Pikku Elli 227 +Myllypuro 228 +Ukonsyötti 230 +Pöllön viisaus 230 +Keisari Aleksander II + riemujuhlassa 232 +Kesäkirje maalta 237 +Häpeissäni 239 +Jumalan vika 239 +Pettynyt 240 +Anni 241 +Uno Cygnaeus'en täytettyä + 70 vuotta 242 +Pietari Brahen juhlassa 244 +Joulukuun 10 päivänä 1880 246 +Isällemme 249 +Leppärukki 250 +Väinämöisen palaus 252 +Surut 264 +Leivän tähden 264 +Paarmat 267 +Haaksirikko maalla 267 +Kielestä 270 +J. V. Snellman'in juhlassa 270 +Kevätlaulu 273 +Onneton nenä 274 +Puhdas tosi 275 +Moinen maa 276 +Pöytäpuhe 277 +Nöyristy, ihminen 279 +Rukous 281 +Runovirtani 282 +Kotoinen sydän 283 +Kyyhkyn pojat 284 +Konnan synty 286 +Ei viisastunut 288 +Matkakuvia 289 +Kukkatarhassa 293 +Niin mieti 295 +Runottarelleni 295 +Kuvain palvelus 296 +Pettyneen lohdutus 297 +Rakkaus 299 +Sairaana 300 +Tuoni ja elämä 301 + +Kesäpoimintoja + +I Saimaan rannalta Karjalan ruusulle + +Ruusun luonne 302 +Taivaskuvat 303 +Rauhaiset rannat 304 +Louhipellot 304 +Karjalan kukkulat 305 +Kelle seppeltä 305 +Kalastaja 306 +Sinne jäitte 307 + +II. + +Kevät aamu 308 +Sade 309 +Eräässä puutarhassa 310 +Kaksi kosijaa 311 +Kotilammen soutajat 311 +Niinhän ennen 312 +Niittäjälle 313 +Nyt ja silloin 313 +Siit asti 314 +Yksinäinen 314 +Muistoksi 315 +Sinikaunokki 316 +Hernekukka 316 +Tuoksuheinä 316 +Sopu luonnossa 317 +Tyyni lampi 318 + +Vuosi 1882. + +Elias Lönnrot 319 +Kustavi Aadolfin muistojuhlassa 322 +Kerran 325 +Salon Silja 325 + +Vuosi 1883. + +Tuutiessa 327 +Pettäväistä 328 +Varoitus 328 +Ihme 329 +Ihailua 329 +Kuustoistavuotiaan laulu 329 +Kalamies 330 +Kansalaislaulu 332 +Häälahja 334 +Taivahasi 338 +Äiti 338 +Poimulehti 342 +Oppia 343 +Tuo iloa! 343 +Maamiehenlaulu 343 +Jouluaatto 344 + +Vuosi 1884. + +Timanttipuikkonen 346 +Onnellinen 347 +Kaksin 347 +Dresdenin lammilla 348 +Elben luona 348 +Mokoma lokomotiivi 349 +Utelias kuu 349 +Avutoin 350 +Elääkö Jumalas? 351 +Herttuata nähdessä 351 +Peipolle Elbellä 352 +Kukkien mieleen 353 +Miks eletään? 354 +Kaivatessa 354 +Lapseni nukkuu 355 +Valheita 355 +Hän jääpi 356 +Onneton 357 +Vaan kaksi 357 +Nenistä aatelin 358 +Huoleti 358 +Eläintarhassa I-III 359 +Unkarin tyttö 360 +Kahlitulle 361 +Itsenäiselle 361 +Päivänruusu 362 +Tytön muistiinpanoista 362 +Kaksi kirsikkaa 363 +Vastahakaan 364 +Pikku tuikkehet 364 +Salaisuus 365 +Kerran itse 366 +Onkimista 366 +Häiriö 366 +Ensi kemujen jälkeen 367 +Risumummo 367 +Vaihdos 368 +Laula, murheeton! 369 +Luona keisarin hovin 369 +"Tiki tak" 370 +Spartan nuorukaiset 370 +Tapa 371 +Syyskeväällä 371 +Sukutuskat 372 +Kulkija 373 +Kadun varrella 374 +Pelissä 375 +Poikanen 375 +Kansien tähden 376 +Vanha mummo 377 +Köyhä runsaus 378 +Epäsointua 378 +Nuoret 379 +Kolme lintua 380 + +Vuosi 1885. + +Nyt ja sitten 382 +Peipolle Iisarilla 382 +Pieni 383 +Iisar 384 +Suomenlahdella 384 +Lapsonen 385 +Runottarelle 385 +Ensin ja nyt 386 +Kiertokulku 387 +Mikko 388 +Laulun tosi 389 +Henki 390 +Egypti 391 +Kukat Pinciolla 392 + + + + +VUODET 1868-1870. + + +LUKIJALLE. + +Täss' on virteni vähäiset, +Lapselliset laulelmani! +Suosit niitä vai vihannet, +Ethän polkene poroksi. +Kun et viihdy kuulemahan, +Ohi korvaisi kuleta, +Salli ilmoja samota, +Koetella korkeutta: +Kyll' on taivaalla tiloja +Sävelille suuremmille, +Saati pienen lehtolinnun, +Lauluille vähäväkisen. + + + + +KUN VAAN LAULAA SAAN. + + +Vaikka minne joutunen, +Sitä toivon, rukoilen, +Että laulaa saan. + +Onnellisna eläisin, +Hyv' ois mökki pienoisin, +Kun vaan laulaa saan. + +Sodan pauhinassa ois +Multa kuolon pelko pois, +Kun vaan laulaa saan. + +Mun jos kahlein vangittais, +Vapaus rinnan valloittais, +Kun vaan laulaa saan. + +Sairaana jos vaikeroin, +Silloinkin iloita voin, +Kun vaan laulaa saan. + +Haahmoin kanssa taistellen +Murran henget manallen, +Kun vaan laulaa saan. + +Vietkö, Luoja, luokses mun, +Soitan, tanssin eessä Sun, +Kun vaan laulaa saan. + +Vaikka minne joutunen, +Sitä toivon, rukoilen, +Että laulaa saan. + + + + +NYT MÄ LAULAN. + + +Nyt mä laulan! Kuunnelkaatte, +Kuunnelkaatte kummallista!-- +Täss' on seinät särkynehet, +Katot maahan murtunehet, +Lattiat lovistunehet, +Rikki ruudut ikkunoista: +Laulan seinät seisomahan, +Katon päälle kaartamahan, +Laulan lattian lujimman, +Ruudut ikkunan ihanat.-- + +Viel' on seinät siivotonna, +Katto noen karvallisna, +Lattia lakaisematta, +Peite puuttuu ikkunoilta: +Seinät laulan loistaviksi, +Katon kullan kiiltäväksi, +Laulan silkit lattialle, +Taivon ikkunan etehen. + +Vielä laulan pitkän pöydän, +Siihen peiton purppuraisen, +Siihen kukkaset koreat, +Kaunihimmat luonnon kaiken; +Siihen mettä maljat täynnä +Mehuisinta, makuisinta, +Mit' on luonto lypsynynnä, +Antanunna äidin rinta. + +Vielä laulan lempilinnut: +Sulhon sorjan, neidon nuoren. +Kuvastinna katto heille, +Seinät loistavat sulona, +Leikiksensä lattiainen, +Heille ikkunat iloksi, +Pöytä kaunis kunniaksi. +Kukkia min katselevat, +Senpä taivon enkeliä; +Minkä mettä maistelevat, +Senp' on autuus sielussansa. + + + + +SUOMALAISELLE. + + +Vieläkö on urhoutta +Suomalaisen suonissa? +Saiko suku raikkautta, +Saiko miehet miehuutta, +Niinkuin oli isiemme +Rinnan alla urhous: +Armahalle +Isänmaalle +Kuolema tai vapaus! + +Katso, kuinka sankaruutta +Sukusi vaan kuvailee! +Muista vielä muinoisuutta, +Siellä kuva loistelee! +Katso, kuinka kirkkahana +Diamantti tirkistää, +Luolastansa +Kunniansa +Taivahia kaunistaa! + +Kuule kuinka sulokielin +Laaksoin hongat laulelee, +Hengäten ja hellämielin +Toisillensa kertoilee: +Oi kuin tässä verta vuoti, +Sankarit kun sortuili, +Tässä kansa +Eestä maansa +Kunnialla taisteli. + +Astu tuolla ahoillamme!-- +Siellä ruoho ruskottaa, +Siellä veri isiemme +Kukissakin kuiskuttaa: +Kenen maa ja kenen valta? +Eikö sen, min vuotanut +Veri siihen +Viimeisehen +Pisaraan on pudonnut? + +Katso, kuule koskiamme,-- +Rauhaton on riehuna! +Virroissamme, puroissamme +Virtaa vesi kiehuna. +Kaikkialla--koko luonto +Sama sull' on muistutus: +Elämälle, +Kuolemalle +Sankaruus on kaunistus. + + + + +KOHTALOSI, SUOMI. + + +Oletko jo löytänyt, sä Suomi, +Satamasi, tyynen landekkehen, +Miss' ei läiky laineet myrskyisinä, +Rannoiltasi lyöden lohkareita, +Sortamalla sulot suojastosi? +Oletko jo löytänyt, sä Suomi, +Laakson, missä kukkain, pensahitten +Varjostossa vietät vapautta, +Nautit ilon, elon hekumata, +Mettinen kuin nurmen-kukkasista +Mettä imee, ihaa kauneutta? +Vaiko, Suomi, seisot kukkulalla, +Kirjavana mihin kuvastaapi +Onnesi sun taivas tähtinensä, +Selvinnynnä epäilyksen säistä? + +Mutta muista: meren tyynimmänki +Syvyydess' on kätkyt kuohutarten, +Petollisna mitkä mellastaapi, +Kunnes tuovat myrskyn toivottoman +Hävittämään rantas rauhalliset. +Muista myöskin, miten mettiäinen, +Uupunut mi onpi unehensa +Mesikannun kultakupehilla, +Tallatahan usein astujoilta +Tahi ryöstää vieras väijyväinen +Puhtahaksi parhaat aartehensa. +Niinpä muista, koska kukkulalla +Lujimpana luulet seisovasi, +Selvinnynnä epäilyksen säistä: +Vaara onpi silloin vaarallisin, +Tuulet uhkaa yhä tuimempina, +Vihurina puuskat vinguttaapi, +Honkiakin ahtain alankohon. + +Siispä taukoo unen horroksista, +Jo nyt katso, ettei oikeutes, +Oikea sun kätes kärventyisi +Roviolla rojutavarana, +Kuni kannel kultakielinensä +Suomalaisen oli sortumillaan +Muukalaisen mustakoppeliksi. +Siispä nouse, silmää ympärilles, +Suomalainen, tilaas tarkastele, +Milloinki mi lienee kohtalosi! +Vaappumatta seiso vastuksissa, +Tyyvennessä aina torkkumatta +Kuni vahti, maasi varjelia, +Suojelia kansas, kunniasi! + + + + +POHJAN MAILLA. + + +Miksi täällä pohjan mailla +Elon myrskyt mellastaa, +Vaikka luonto laakson lailla +Tyynen rauhan tarjoaa? + +Suotta tänne muilta mailta +Raatolinnut lentelee, +Jalot joutsenet kun noilta +Maamme soilta soutelee. + +Suotta mustat korpit kauhun, +Kavaluuden kantaa saa, +Koska käet suoran laulun +Lempi-äänin ilmoittaa.-- + +Näyttää kuin tää kallis kansa +Orjuutehen poljettais, +Näyttää kuin ei kunniaansa +Suuremmaksi arvattais. + +Ei niin--kuulkaa korven hongat!-- +Isäin lahjaa tuhlata! +Vielä seisoo seinät, tolpat, +Käsivarret kahleitta! + +Vielä huutaa hurme maasta, +Kummut kutsuu vannomaan, +Ääni toinen taivahasta +Iskee tulen leimumaan. + +Niinkun tomu tuulen tieltä, +Väärät maasta haihtukoon! +Ken se käyttää kyitten kieltä, +Surma hänet sortakoon! + + + + +ITKU LAAKSOSSA. + + +Mä itkin laaksolossa, +Keskellä kukkia: +Ol' kukat kuivamassa, +Ei noussut nuppia. + +Ne kaatui kuihtumalla, +Kuin korsi kuivunut, +Mi poudan polttamalla +On maahan murtunut. + +Siin' istuin--ympärillä +Ei linnut laulaneet, +Kuin ennen kesäisellä, +Käköiset kukkuneet. + +Mun kieri kasvoilleni +Taas kylmät kyyneleet, +Kun katsoin kukkiani +Eik' enää hymyilleet. + +Ma Luojan laaksostani +Jo luulin luopuneen, +Sen lemmen kukistani +Peräti poikenneen. + +Vaan kuulin epäillessä +Mä vienon hyminän, +Ja näin, kun lemmitessä +Loi enkel' elämän. + +Nyt nurmi taaskin loisti, +Kukatkin laaksossa +Ne toisillensa toisti: +On lempi Luojassa! + + + + +VOITTO. + + +Kuka voittaa vaivat kaikki, +Kenpä kokee kuoleman?-- +Taaskin maailmalle loisti, +Niinkuin tähti Pohjolan: +Kirkkahana, +Karkaistuna, +Kuin on kulta tulessa. + +Se on armas Suomen kansa, +Jolle apu Jumalan +Mahtavalla voimallansa +Tuopi voiton loistavan +Taistelusta, +Tuonelasta +Kultakruunun kalleimman! + +Kärsimykset kansan muuri, +Taivaskin sen todistaa; +Myrskyissäpä hongan juuri +Haarojansa vahvistaa; +Niinpä Luoja, +Maamme suoja, +Kansoamme kasvattaa. + +Koska sitte kulta-aamu +Meille koittaa kuoloton, +Silloin soipi riemulaulu: +Kansallamme voitto on, +Toivottumme, +Kaivattumme +Päivä kirkas, sumuton. + + + + +HÄMÄLÄISEN LAULU. + + +On mulle Suomi suloisin, +Vaan Häme siitäi kallihin! +Sen tuskin tiedän vertaista, +Niin kaunista, niin herttaista, +Kuin kulta Hämeen maa. + +Lempeitä laaksoin lehtoja +Ja lintuin laulupuistoja, +Ja marjaisia kankaitaan +En unhoittaa voi milloinkaan, +Oi Hämeen kallis maa! + +Oi Hämeen pellot viljavat, +Ja kasket kullan loistavat, +Ja tuhannet sen tuomistot, +Sen niityt, norot, varjostot, +Ei maata vertaistaan. + +Kuin taivas tääll' on loistoisa +Ja iltatähti kultaisa, +Ja ruskot yhtä runsahat, +Syys-öiden sähköt leimuvat, +Ja talvet suojaiset! + +Ei impee missään rakkaampaa, +Ei siveempää, ei jalompaa, +Kuin Hämeen valkotukkainen, +Tuo sinisilmä neitonen +On ruskoposkineen. + +Ja kansaa kussa löytänen +Niin jäykkää kuin on Hämehen, +Niin vakavaa, mi' auraltaan +Ei suotta siirry milloinkaan, +Halveksi säätyään. + +Kun miestä missä tarvitaan, +Maan eestä vaikka kaatumaan, +Niin uljaita on uroita, +On järkeä, on kuntoa, +Jos toimeen tartutaan. + +On mulle Suomi suloisin, +Vaan Häme siitäi kallihin! +Sen tuskin tiedän vertaista, +Niin kaunista, niin herttaista +Kuin kulta Hämeen maa. + +5. V. 1869. + + + + +LAPSET KESÄLLÄ. + + +Kesätaisteluissahan pienet +Viatonna vaan vierivät; +He täyttävät kukkaiset niemet, +Mesikankaita kierivät. + +Ja lintujen kanssa he kilvan +Vapavirttähän veisaavat, +Varahin ja iltasin hiljan +Tuoll' ulkona tanssivat. + +He huutelevat hymyhuulin, +Kuin Lemmetär armahallen, +Ja virvaten vinkuvat tuuliin, +Min kaiku kuin kantelehen. + +Kuin ehtoisen auringon loisto +Kesätaivahan kuvaelee, +Niin laps'ajan lauhkea muisto +Sydämessäni sykkäelee: + +Se kultainen aika jos vielä +Olis mullakin muinoinen, +Niin saisin nyt nauttia siellä +Sulolempeä lapsuuden. + +Vaan mennyt se on kuni varjo, +Se kuivunut kukkakin on; +Sen taivas ei loistoa tarjoo, +Muu mennyt--muisto vaan on. + +Mut toivon tok' kevähän toisen +Ja toisenkin lapsuuden, +Kun saan kera kukkain moisten +Ilon, onnen ja autuuden. + + + + +HEVOSPAIMENET YÖMAJALLA. + + +Useissa paikoin maatamme on yleisenä tapana vartioida synkeinä +syys-öinä hevosia kaukaisemmilla niitty- ja hakalaitumilla. + + +Kuunteles mi kumma melske +Kuuluu korvessa! + +Sydänyö on--äänten helske +Sointuu korvissa. +Hongat jyskää, +Vuoret ryskää, +Kallioilla louhet kaikuu, +Äänen aallot raivot raikuu: +On kuin telme korkeain +Tapiolan jumalain. + +Lähemmäksi astukaamme +Syytä tutkimaan, +Miksi luonto levot +Yökkö riehtoo, +Siivin liehtoo + +Vastahamme; huuhka huutaa, +Kamalasti korpeen kuutaa +Tuike tulen kalpean, +Liekkiväisen valkean. + +Tähdet tuikkaa taivahalla, +Pohjo leimuaa; +Sähkön tulet korkealla +Säihkyin remuaa. +Soitto torven +Läpi korven +Kuusen latvast' äänen antaa +Kohti taivon kaukorantaa: +Poika puussa toitottaa, +Torvi korven kai'uttaa. + +Havumaja kuusen alla +Tuossa tehty on. +Majan eessä polttaa puita +Poika pelvoton. +Liekki liehuu!-- +Veri kiehuu +Suoniss' urhon rauhatonna, +Huutaa hän vaan vallatonna, +Niinkuin toinen torvellaan, +Kuusessa mi raikuttaa. + +Kuluu hetki; huutaminen, +Torvi taukoaa, +Mutta kellot hevosien +Soipi sekavaan.---- +Susi ulvoo! +Hirmu valvoo! +Vaara uhkaa elukoita!-- +Syöksee päälle, vaan ei voita! +Hevot hyppii hirnuen, +Tulvaa pojan tulillen. + +"Nouse!" huutaa puussa toinen, +"Riennä tappohon! +Luotiani täältä voinen +Syöstä petohon!"-- +"Nousta voinen", +Virkkoi toinen. +"Ei nyt tässä pelko auta-- +Onhan tuossa vahva rauta; +Sillä koen vastustaa, +Minkä peto puolustaa." + +Silloin sieppaa majastansa +Poika kirvehen, +Juosten rientää rohkeasti +Suden jälkehen. +Ähkää, puhkaa!-- +Peto uhkaa +Raatain pojan muserrella, +Vaan jo kaatui ulvehella: +Luoti lensi kuusesta, +Kirvehestä iskuja. + +Ylpehinä oiva työstä, +Pojat saalistaan +Rientävät nyt keskiyössä +Kilvan kuorimaan.-- +"Korpimaahan +Karheahan +Luusi, peto, lasketahan-- +Tapporahat maksetahan +Meille kihlakunnalta," +Kuului hautasaarnansa. + +Aamun tullen aurinkoinen +Loisti taivaaltaan. + +Väsyneinä pojat nautti +Unta vuoteellaan. +Hampaan luske, +Ruohon ruske +Nurmell' äänen saada koitti, +Puut ne huokui, linnut soitti, +Juhla tyyn' ol' luonnossa, +Melske öinen tauonna. + + + + +MAALLENI. + +Nuotti: Ur svenska hjärtans djup en gÃ¥ng. + + +Oi Suomi, isän, äidin maa! +Ei sua vieras sortaa saa, +Ei vallat vääryyden: +Kun olen jäsen kansasi, +Sull' elän, kuolen, Suomeni, +Tää ota heikko uhrini, +Sä maani armainen. + + + + +AIKA. + + +Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä: +Kun aamua odotan, puoless' onpi jo päivä, +Kun puolehen odotan, ehtivi kohta jo ilta; +Vaan illoin siintävi silmiin aamuinen taivas. +Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä. + + + + +JÄIDEN LÄHTÖ. + + +Koska rannan ruohot nousee +Talven kolkon haudoista, +Silloin järvet jäänsä laskee, +Virrat purkaa kahleensa. + +Koska linnut rannan hiekkaa +Suutelee ja tervehtää, +Koska koski riehuu, pauhaa-- +Silloin sulaa järven jää. + +Silloin laine loiskii rantaa, +Tuuli jäitä järkyttää, +Virran vesi sillat sortaa, +Koneet kaataa, hävittää. + +Vaan kun vesi vallatonna, +Työnsä täyttäin, mellastaa, +Taisto taukoo, kahleetonna +Kulkee laine laidoissaan. + +Niinpä kansa, noustuansa, +Vallat väärät masentaa, +Sydän samoin taistollansa +Aaltosensa rauhoittaa. + + + + +TAISTELE! + + +Jos mikä vaivaa sieluasi, +Jos mikä polttaa keuhkojasi: + Taistele vaan! +Jos rumat henget raivoten ryöstää, +Tahtoen surmaan sielusi syöstää: + Taistele vaan! + +Jos koko taivas tummenisi, +Ei tulet tähtein tuikkelisi: + Taistele vaan! +Vaikkapa kaikki kostoa kiehuu, +Maailma pauhaa, raivoten riehuu: + Taistele vaan! +Taistelu sankarin voittohon vie, +Taistelun kautta on taivahan tie: + Taistele vaan! + + + + +PALKATTOMAN PALKKA. + + +Mon' ei ihmislapsi tässä +Elämässä +Nauttia saa suloista +Kukkiensa +Kylvämäinsä +Kauneutta, tuoksua: + +Useasti äiti hellä, +Kätkyellä +Lapsillens kun laulann' on, +Korjatahan +Tuonelahan-- +Kalm' on kolkko, armoton. + +Usein isä aurallansa, +Kuokallansa +Pellon perkaa pojalleen. +Maat kun vääntää, +Korvet kääntää-- +Hautaan horjuu levolleen. + +Moni, maansa parahinta, +Kallihinta +Etsein, uhraa voimansa: +Puuhailtuaan, +Taisteltuaan-- +Jälkeen jättää aarteensa. + +--Kehno oiskin palkka mainen, +Haihtuvainen: +Saatu taikka saamaton! +Työn ja kunnon, +Jalon tunnon +Oma on taivas verraton. + + + + +VANHUS. + + +Lasna huokaelin näin, +Miesten töitä nähdessäin: +"Ah, jos lapskin mies jo ois, +Miehen töitä tehdä vois!" + +Kuulin töitä urhojen, +Rauhan, sodan sangarten, +Ajattelin: "Onneton +Olen kurja, kunnoton." + +Nousi päivä nuoruuden, +Hyörin, pyörin, puuhaillen, +Vaan ne, mitkä aikaan sain, +Kaikk' ol' lasten töitä vain. + +Rintani nyt raivostui, +Elon päivät halventui, +Huusin: "Enkö nuornakaan +Mies voi olla toimissaan?" + +Maltuin. Toivoin miehuutta. +Tuli miehuus, mainetta. +Vaan se, minkä tehdä voin, +Kaikk' on kehno, arvotoin. + +Tyydyin, vaikka hämmästyin. +Vanhennuin ja nöyristyin. +Maani alttarille vein +Heikon uhrin, minkä tein. + +Nyt ei voimat työhön käy. +Toista toivon, jok' ei näy. +Iloitsen, kun kuntoni +Kaikki kannoin maalleni. + + + + +LÄHTÖ. + + +Lähtö, lähtö seuraa ihmislasta +Äidin helmast' asti hautahan; +Tuhat ilon, tuskan kyyneleitä +Kylvänyt on lähtö hiekkahan. + +Lähtö onpi synty ihmislapsen,-- +Alku surun ensi kyyneleen,-- +Jokahinen askel ottamansa, +Lähtö vaan on monin vaiheineen. + +Huolen, toivon, ilon kyyneleitä +Vaikuttavi jättö vanhempain: +Lemmen laiho taikka tuskan tähkä +Tiedossa on päiväin tulevain. + +Lähtö, lähtö onpi ihmisriento, +Vanhuuteen kun vaipuu voimansa; +Haudassa on vanhan harmaahapsen +Lähdön loppu, uusi maailma. + + + + +JUHANNUS. + + +Oi sä kallis juhla Juhannuksen! +Toivon silmät sulle aukeaa, +Korvat kuulee soiton kaikutuksen, +Kiitollisna sydän kohoaa; +Kyyneleitä pyyhkein poskiltansa +Huojentelet köyhäin huoliansa. + +Kedon kukat, linnut lauluinensa, +Vainioilla viljat laihoineen +Kaunistaapi luonnon riemuinensa, +Lohdutuksen luopi sydämmeen; +Tuhat nousee toivon huokausta +Taivahalle, tuhat rukousta. + +Terve, terve, juhla Juhannuksen! +Maa ja taivas sulle aukeaa, +Toivon tuot ja kannat kaipauksen, +Kaipauksen uutta maailmaa: +Kaikk' on kaunis maassa muuttuvainen, +Täm' on kuva, tosi tulevainen. + + + + +SOTILAAN MUISTO. + + +Nyt kuules, kulta neitonen, +Kun eilen ammuin joutsenen, +Sisästä löysin timantin, +Tuon loistokiven kallihin! + +Kuin joutsen, lempilintuni, +Sä olet puhdas enkeli, +Mi syämen lennät taivaalla, +Ja laulat lemmen riemua. + +Kuin kivi kallis, kalliimpi +On hellä silmänluontisi; +Ei kristallit, ei timantit +Sen vertaiset, niin kallihit. + +Siis, sydämeni ruhtinas, +Sen voittaja, sen valtias, +On halpa sulle loistoni, +Vaan ota sentään uhrini! + +Se muistoks olkoon minulta, +Kuin hiekka kalman kankaalta. +Se kanna kiehkurassasi-- +Sen nähden, muista kultasi. + +Jos petän maani, mustukoon +Tää timantti! niin sammukoon +Myös muistoni! Vaan taistellen +Jos kuolen--näet sä loistehen. + +Ja vereni kun vuotaa maan +Edestä viime pisaraan, +Sä tähtimaihin katsahtain +Mun näet ja loistat sielussain. + +Kun nurmi, nostain kukkia, +Tuo haudalleni kruunua, +Sä lemmen kyynel siihen luo, +Jon levännehet luuni juo. + +Tää maa jos sortuu kansoineen, +Jos syöstään kurja orjuuteen, +Niin luokseni sä lennä pois, +Sull orjan kahleita en sois. + + + + +IHMIS-ONNI. + + +Niinkö täällä ihmis-onni, +Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, +Hautaan hoippuu, hajoaa?-- + +Moni kantaa, kiskoo, raataa, +Kituin kärsii, kuolo kaataa, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Moni perheen, lapset laittaa, +Leivän leipoo, paistaa, taittaa, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Moni toimii, riehuu, rientää. +Hyvän toivoo, huonon niittää, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Moni kurja kerjää, kiertäin, +Pyrkii, pyytää, samoo sieltäin, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Monen sielu, ruumis runtuu, +Itkein elää, maahan murtuu, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Niinkö täällä ihmis-onni, +Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, +Hautaan hoippuu, hajoaa? + +Ei!--Ken kyisen korven kulkee, +Petoin keskelt' turvaan tunkee: +Kunnialla kruunataan. + +Niin on maisen matkan laita. +Tääll' on toivoin toukoaika: +Hauta onnen tarjoo. + + + + +MAINEN KOSTO. + + +Kosto, kelvoton, jo viihdy! +Elä kiihdy! +Rinnan runneltaisit jalon, +Hengen valon +Pyhän saisit sortumaan; +Kosto, viihdy, viihdy vaan! + +Sydän, salli koston kuolla! +Tuolla, tuolla +Koston kalpa korkealla +Taivahalla! +Parhain kosto päällä maan: +Kiitä kelvotonta vaan. + + + + +KIEHKURA. + + +Suloseppeleisen laittoi +Neito kukkasista niemen, +Istui, allens oksan taittoi, +Varjostohon vesan pienen. + +Unelmihin siihen uupui, +Kultaistansa kaipaellen, +Metsäinen kun soitto kuului, +Käki kukkui kaikutellen. + +Unetarpa hempukkansa +Laski lemmen taisteloihin: +Siinä sortui kiehkuransa, +Muiston-kukka murennoihin. + +Niin nyt herättyään, neito +Lintuin lauluja ei kuullut, +Päivääkään ei nähnyt, keito, +Kukkain tuoksukaan ei tuullut. + +"Kirottu!" soi huuliltansa, +Sydän sykki toivotonna; +"Kuka onnen kiehkuransa +Hukkaapi, on onnetonna." + + + + +KUKALLE. + + +Väistä, kukka kaunokainen, +Ettei outo ampiainen +Myrkyin sua surmoais! +Väistä, ettei mehiläinen, +Laulavainen, kiertäväinen +Huuhdo mettä huuliltais! + +Mutta katso perhon silmään, +Kuin hän lemmen kyynelillään +Lehtiäsi lämmittää. +Hälle hellä suusi suikkaa, +Suusi suikkaile ja kuiskaa: +Tule mulle, _mulle jää_! + + + + +SIKSI ITKEN. + + +"Miksi itket, poikaseni, +Valittelet illat, aamut?"-- +Siksi itken illat, aamut, +Siksi vaivainen valitan: +Olen ilman impyettä, +Aivan onnetta elelen, +Vailla neidon näppäryyttä, +Soreutta sievän varren, +Vailla kasvojen valoa, +Suun suloisen suuteloita, +Säihkyä sinisen silmän, +Kiiltoa kiharahiuksen. +Siksi itken illat, aamut, +Siksi vaivainen valitan. + + + + +KAIPAUS. + + +Ah! kaipaus täyttää rintani nyt, +Kun Lemmetär onpi mun eksytellyt: +Se enkeliänsä tok' nähdäni tuo, +Mut siipiäns mull' ei varjoksi suo. + +Tult' isken, kirpovi kipeniä, +Vaan yöhön ne haihtuvi höytyvinä: +Niin Lemmetär hempeät lapsensa vie, +Se menness' on heillä mi tullessa tie. + +Nyt taaskin taivahan impyen nään! +Kah tulta kuin tuiskuvi höyhenistään! +Suur kiitos, lahjasi maalle kun tuot!-- +Mut miks ne vaan harvoin kukkia suot? + +Ah! aina jos rinta hehkuvainen +Sais kiihtäjän, palkehen liehtovaisen, +Ja saisko sydämmeni vaipuessaan +Ain' untua helmaan rakkahimpaan. + +Mull' laaksosi, enkeli, tuo toki, voi! +Nyt kuuntele!--huoleni kantele soi! +Jos pakenet, toivoni riutuva on, +On taivaan riemuki tuikkeheton. + + + + +ETSIN. + + +Kauan etsin kankahalta +Mansikkata mieluisata, +Kauan puron partahalta +Kukkaa lemmen liehuvata. + +Etsin taivon purppuroista +Lemmen punaa loistavata, +Mustan yönki haamustoista +Onnen kultakiehkurata. + +Etsin tyyntä lemmen silmää +Sinipilvein pieleksistä, +Tutkin tähtein tulta selvää +Kiiltohelmein hettehistä. + +Etsin. Kuulin äänen vienon, +Löysin kukan kultapäisen, +Punaposket, hiuksen hienon-- +Löysin silmän säihkyväisen. + + + + +LÖYSIN TOISEN. + + +Ah! en huolis, +Vaikka kuolis +Eilinen mun impyeni! +Löysin toisen +Ruusunmoisen, +Kauniimman kuin kastehelmen: +Elän hällen. + +Niinpä pyöri, +Hypi, hyöri, +Leiki, lempilintuseni! +Kah, tää vasta +Autuasta! +Taivas, niinkuin enkeleillä, +Maass' on meillä! + + + + +YHTYESSÄ JA EROTESSA. + + +Kun viimeks yhdyin sun, +Ol' uhka pakkanen, +Kuin hangen selkä mun +Myös sydän talvinen. + +Vaan tuike silmäsi +Mun mielen virkisti, +Ja huulen-hohtosi +Mun rinnan hauteli. + +Myös lempi-silmillä +Meit' taivas katseli, +Ja eron hetkellä +Kasvomme kasteli. + + + + +LAULA, KULTANI! + + +Laulapas, mun kultasen', +Nurmi vihannoi! +Kuules kuinka kerttunen +Pensastossa soi! +Laulus on +Lempe'in, +Soittos on +Suloisin, +Kuulla kuin voi. + +Kuules, kultaseni, kuin +Kosket pauhajaa, +Hongat laulaa huimistuin, +Ilma vinkuaa! +Laulus on +Lempe'in, +Soittos on +Suloisin +Kuulla kuin saa. + +Laula, hellä kultani, +Kerttu vaikenee, +Kuni pensas kuihtuvi, +Ruusus raukenee! +Lempi mun +Rintani +Täyttää, kun +Laulusi +Vaan helisee. + + + + +NYT HÄN NUKKUU. + + +Nyt hän vaipui vuotehelle, +Huokaa--huoatkoon. +Hymy nousee huulosille, +Pyhä hohde poskusille, +Nukkuu--nukkukoon. + +Kuu jo valaa kiehkuroihin +Kiiltohelmiään; +Sielu taivaan asunnoihin, +Loistaviin ja vihannoihin +Lentää leikkimään. + +Keveästi sydän sykkii, +Rinta kohoilee; +Veri soutaa, suonet tykkii, +Enkel' häijyt henget lykkii, +Tuonen torjuilee. + +Nyt hän nukkuu; henki häilyy +Lemmen lehdoissa; +Mulle sydämensä säilyy, +Mulle silmä kirkas päilyy +Aamun koittaissa. + + + + +SILLOINPA KESÄ MINULLA. + + +Konsa peippo piipottavi, +Kesä lapsille tulevi; +Konsa leivo laulahtavi, +Nuoret hyppivi norolla; +Konsa kukkuvi käkönen, +Vanhuksetkin virkoavi. + +Milloin on kesä minulla?-- +Silloinpa kesä minulla, +Kun on kultani kotona, +Joutsen hellä helmassani, +Vaikka talvella tulisi, +Lumisäällä laulahtaisi. + + + + +KAHDEN TAHTO. + + +Suuteloista äiti kieltää. +Pitäneekö noutaa mieltään? +Sydämeni sanoo toisin. +Kumpaakin jos noutaa voisin! + +Rinta kiehuu, kuohuu--oi! +Ken nyt viihdyttää sen voi? + +Äidillä on vanhan mieli, +Vanhan mieli, vanhan kieli; +Sydämen sain Jumalalta, +Tahtoni lie Taivahalta: + +Joudu, kultaseni, jo, +Jo on valmis suutelo! + + + + +MIN' EN HUOLI. + + +Eikös neito naida sais, +Ketä rinta rakastais? +Kaikki miehet naivat niin-- +Miksi mua kiellettiin? + +Mulle Matti tarjotaan, +Jot' en huoli milloinkaan. +Muut sen kyllä ottaa vois, +Min' en huoli, viekää pois! + + + + +MAAILMA JA SYDÄMENI. + + +Miksi sydämeni töitä moitin? +Maailmallakaan ei toimet toisin. +Missä kaikuu sopu sointuisalta? +Kuohua vaan kaikk' on, aaltoin valtaa: + +Pouta-ilma uhkaa ahavalla, +Ahavainen myrskyn pauhinalla; +Niin on melske, niinpä mellastukset, +Salamat ja luonnon liikutukset. + +En mä töitä sydämeni soimaa: +Maailmallakaan ei kyllin voimaa +Estämähän eripuraisuutta, +Sotaa, sortoa ja kavaluutta. +Mistä lahkot, eriseuraisuudet, +Vainon valta, surman hirmuisuudet? +Kaikk' on koston, turmeluksen tuoma +Maailmassa karvas myrkkyjuoma. + +Sydämeni täynn' on tuhansia +Maailmaisen elon tuntehia,-- +Ihmekö jos telmäilee, jos riehuu, +Toisinaan niin polttavaisna kiehuu, +Voimia kun voimat vastustellen +Polkevi ja raataa raivoellen. +Miksi sydämeni töitä moitin? +Maailmallakaan ei toimet toisin. + + + + +KAHDENLAISIA KUKKIA. + + +Kukkii kylmä jää, +Kukkii nurmi nukkapää. +Mut miks, kun on päivän paiste, +Sulaa jäisten kukkain loiste? + +Siksi--nytpä nään-- +Sulaa loiste kylmän jään, +Silmäns kirkkautt' ei kestä: +Lempi puuttuu sydämestä. + + + + +NUORELLE TAIDEMAALARILLE. + + +Toivon Sulle, nuori Taideniekka, +Että taitos kasvais kukoistaen, +Kesällä kuin Suomen kankahilla +Kasvaa koivut, tuomet tuoksuavi, +Lehdot kaikki leyhkää lähistölle, +Paistehessa kesä-aurinkoisen! +Niin Sun taitos, kuntos kasvakohon +Kuvailemaan kummut, kukkulamme, +Laaksot, lammet, kosket kuohuinensa, +Hyrskyinensä virrat vahvimmatkin, +Maalaamahan maamme mahtipaikat +Sekä sodan, rauhan sankarimme, +Loihtimahan tummat loistaviksi. +Niin Sä kasva, kartu kansallemme, +Kunniasi olkoon kunniamme! + + + + +RUKOUKSENI. + + + _Luojani!_ + +Jos nuorna mun viet pois maasta, jos nuorna, +Niin helpota ensin lähtöni kuorma: +Mun kaks elon maljaa juoda ens anna,-- +Sä, Kuolema, sitten maljasi kanna. + + Runotar, tuo ensiksi + Mulle mehumaljasi! + Nesteet maasta, taivaasta + Salli siihen kumpuilla, + Sulattele nesteesen + Aarteet ihmissydänten: + Rinnoiss' elon virrat saan + Laulaa sitte kuohumaan. + + Lemmetär, tuo toiseksi + Mulle herkkumaljasi! + Loihdi lemmen ruusuista + Siihen viina vahtoisa, + Sulattele viinahan + Riemuhelmet taivahan: + Autuaana sitte voin + Elää, kuolla, huoletoin. + + _Luojani!_ + +Näin juotua, tuon viel' uhrini Sulle, +Ja helppo on silloin kuoloki mulle: +Niin seisota silloin tykkivä suoni, +Niin maasta mun tuokoon luoksesi Tuoni. + + + + +VIINIMALJA. + +(Suomennos). + +Nuotti: Upp genom luften j.n.e. + + +Veikot, kun vuotavi kultaset maljat, +Niin kevät sieluhun virkoavi; +Murheita murtavi hehkuvat marjat, +Riemujen laakso on maalimaki. +Henki jo nousevi tähtien luo; +Sumutkin sammuvi, maljan kun juo. +Löydy ei pilviä otsalla meidän, +Joit' ei sais viini pois, haihdutellen, +Siispä sen vaahtohon huoleni heitän,-- +Riennä jo maljojen kalkkehesen! + + + + +PIENI KATRI. + +Ruotsalaisen kansanlaulun mukaan. + + +Kuninkaan eli hovissa pien' Katri piikana +Kuin taivahalla tähtinen, ihana, loistava. + +Hän loisti lailla tähtyen ylitse neitojen, +Kuningas nuori näki sen ja lausui hymyillen: + +"Jos tahdot olla kultani, sinulle, Katrisen, +Hevoisen annan parhaimman, satulan kultaisen." + +"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne, +Äläkä kunniatani minulta viettele!" + +"Jos tahdot olla kultani, sinulle lahjoitan +Punaisen kultakruununi, helmistä hohtavan." + +"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna se, +Äläkä kunniatani minulta viettele." + +"Jos tahdot olla kultani, jo saatki, Katrini, +Sä puolen valtakuntaani ja puolen maatani." + +"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne, +Äläkä kunniatani minulta viettele." + +"Ja jos et kullakseni mun ruvenne sittenkään, +Niin piikkitynnyrihin sä hirmuiseen syöksetään." + +"Jos kuolla piikkitynnyriin mun nuorna täytyisi, +Näkevät taivaan enkelit mun viattomuuteni." + +Syöksetti piikkitynnyriin kuningas Katrisen, +Ja orjan käski pyörittää, vihasta vapisten. + +Kaks sitte valkokyyhkyä lens alas taivaasta, +Takaisin taivahasen ne lennähti kolmena. + + + + +PAIMENELTA. + + +1. + +Muistan kuinka paimenessa +Immen kanssa iloitsin, +Muistan kuinka iloitessa +Toisinaan myös suutelin, +Suutelin ja suudellessa +Neiti hymyi hempehin. + +Aika kului lehdikossa +Leikiten ja lemmiten, +Kaikk' ol' leikki viatonta, +Tointa luonnon lapsien. +Kaksitellen, joukotellen, +Kaikk' ol' yhtä vapaisuus, +Viatonna vieretellen-- +Se on soma suloisuus! + +Miks et vielä veri kiehu, +Niinkuin lasna, lemmiten? +Miks et hyöri, liiku, liehu, +Laulaen ja leikiten? +Niin, mä tiedän, miks et liehu: +Tunto suree turmeltu; +Viallinen ver' ei kiehu, +Luonto itkee loukattu. + + +2. + +PAIMENEN LAULU. + + +Täällä koira karjoineen, +Täällä karja kelloineen, +Hui, huhu huu! +Täällä nurmi ruohokas, +Aho, mäki marjakas, +Hui, huhu huu, +Korpi kajahuu! + +Salot suuret salini, +Mätäs pieni pöytäni, +Hui, huhu huu! +Eväskontti aittani, +Lähde kaljakannuni, +Hui, huhu huu, +Korpi kajahuu! + +Tyynet lehdot leikkini, +Linnut soittoseurani, +Hui, huhu huu! +Joutohetket juhlani, +Luojan luonto pappini, +Hui, huhu huu, +Korpi kajahuu! + + +3. + +Lauloipa mullekin laakson lintu +Taivahan kaunihill' äänellänsä; +Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, +Kukkaset suuteli toisiansa, +Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, +Kuusia syleili hempeä henki, +Minäkin lintua lempiä sain. + +Autuas aika ja kultanen kehto!-- +Laakson lintua lempiä sain! +Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, +Luonto kaikk' oli lempeä vain. + + +Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu. +Onni tääll' on kuin tuulessa rahtu.-- +Kulkeva kotka mun lintuni vei! + + +4. + +POIKANA. + + + Kerran, poikana, + Vuoren harjulta +Katselin koskehen rientoa ankara aaltoin. + Silloin toivoni + Vyöryi, virtaili, +Miettehet taivohon, pilviä ohaten, lensi. + Vuoren korkeus, + Virran vilppaus +Kilvass' ei kyllin kestää voinut. + + Läksin laaksohon, + Kosken kalttohon, +Kukkia, Vellamon hopeahelmiä, katsoin. + Nautin tuoksua, + Lintuin laulua, +Maistelin marjoja, suutelin ruusuja rannan. + Näin sai untumaan + Luonto helmassaan-- +Vaan jopa kutsuva kaikui soitto. + + Käki vietellen + Sai mun vuorellen, +Siellä mä kuuntelin kukkua, pauhua kosken. + Päivät riemuiten + Vietin laulellen, +Muistelin laaksoa, ihmehin huokuja honkain. + Aika riensi vaan, + Riensi rientoaan-- +Viel' en ol' entänyt toivoin maata. + + +5. + +Mikä olenki utala?-- +Olen höyhen tuulosessa, +Rae raju-ilmasessa, +Vene vieno vaahtopäissä, +Lastu aaltojen ajolla. +Kuhun kulkenen katala, +Kuhun oksahan osannen, +Kuhun jäähän jäätynenki, +Missä löytänen leponi, +Rannan tyynen, rauhallisen? + + +6. + +Kuin himmeä on helmi hohtavaisin, +Timanttihin verraten. +Kuin tumma vaan on tähti tuikkavaisin, +Aurinkohon verraten. +Niin vienosti ja tummaan välkkyväinen +On ihmishenki, korkein käskyläinen, +Luojahansa verraten. + + +7. + +Kun päiv' on kirkas, paisteinen, +Niin pääsky pilviin entää, +Vaan kun on taivas pilvinen, +Se läsnä maata lentää. +Niin toivot, riennot ihmisen +Ne nousee, laskee jällehen. + + +8. + +Kah, punapilvet mustain alle tunkee! +Kah, ruskonenkin yöhön uppoaa! +Vaan rintani tok' riemun, rauhan tuntee: +Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa! +En näe vaan, mut tunnenkin sen palon, +Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon +Jok' yli maan ja kansan kuumoittaa. + + +9. + +Kuka iloitseepi kukast' auran, +Päivän kukasta ken punoo paulan, +Vaan on mulle mieluisampi varmaan +Kämmekkäinen Maariani armaan. + + +10. + +KOMPASTUS. + + +Useesti, kun ma kompastuin, +Niin häpesin ja tuskastuin; +Mut kerta sattui onnikin: +Mä neidon helmaan horjahdin! +Ah, kuinka silloin ihastuin! + + +11. + +Peippo pesii puuhun, +Sorsa salmen suuhun, +Minne pesin neito raukka, +Kun on katkottuna kauppa +Kanssa Kaarloni?-- + +Pesin turpeen alle +Kauas korpimaalle, +Sinne tuudin turvattoman, +Laitan liekun onnettoman +Lapsi-laittoni. + + +12. + +Kukkaa monta kasvaa kunnahalla. +Muuan kaunis, kiiltävä ja kirkas +Tuoksutonna luopi loistoansa: +Sille paimen hymyy huoletonna. +Kukka toinen, vailla kauneutta, +Lähettävi tuoksun taivahille: +Sitä paimen katsoo kainostellen. +Kukka kolmas, kaunis, tuoksuvainen: +Sille paimen hymyy hiljallensa, +Suutelee ja ottaa rinnoillensa. + + +13. + +Missä kukka, +Siellä kesä, +Missä tähti, +Siellä taivas, +Missä lempi, +Siellä autuus. + + +14. + +Puhjetessa kukka puhtahin, +Lehti tuorein hiirenkorvallisna. +Kevähästä kesä kaunihin, +Lintuin laulu silloin suloisinta. +Aamusella päivä armahin, +Kastehelmen kukkaa suudellessa. +Lemmen kukan ensin puhjetessa +Sydän sulin onpi neitosessa. + + +15. + +Oi, jos oisit sydämeni: +Raitis kuni uusi oras, +Puhdas kuni kehdon lapsi, +Kirkas kuni lähteen silmä-- +Niin jos oisit sydämeni! + + +16. + +Missä köyhän kujerrus?-- +Kankahilla kuivilla. +Missä reuhtoo rikkaus?-- +Korpisoilla kolkoilla. + +Entäs maine, kunnia?-- +Tuolla vuorten harjuilla. +Mutta missä lempi?--Ai! +Rauhan ruusulaaksot sai! + + +17. + +Kuin kukka rannan hiekassa, +Mun sydämeni Liisassa +Niin kiinni riippuvi. +Mut myrsky jos vaan kohtaapi, +Ja toinen kukka hohtaapi, +Niin jätän Liisani. + + +18. + +Lapsen kyynel kirkkahin + Äidin rinnoilla, +Lemmen kyynel lämpimin + Neidon poskilla, +Kaipuun kyynel katkerin + Haudan reunalla. + + +19. + +Virta! ah kuin kiehut, kuohut! +Suli' on taivas loiston suonut: +Näin sun hyppys hauska ois. +Vaan jop' uhkaa vaahdon vyörre, +Tuoss' sun peittää, miss' on pyörre: +Kiiltohelmet haihtui pois! + + +20. + +Neidolta sai poika suuta. +Paimentyttö kuuli sen, +Kertoi emännällehen. +Koko kaupunki nyt huutaa: +"Neidolta sai poika suuta!" + + +21. + +Jos ma sirkkana sirisen: +Kuuntelevi kukkatarha. +Soittelenko sirkkusena: +Lehdet puissa leikitsevi. +Pensaskerttuna pajatan: +Paimen seisovi polulla. +Laulelenko leivon lailla: +Kyntömieskin kuuntelevi. +Satakielisnä sanelen: +Vaipunutkin virkoavi. +Kukun kuululla käkösen: +Kajahtaapi korpimetsä, +Neidon rinta riemahtaapi. + + +22. + +Käki nauraa kukkuessa: +"Kohta sataa vettä!" +Neito hymyy nukkuessa: + +Sataa aamun koittaessa +Hunajaa ja mettä! + Kelle vesi?-- + Paimenelle. + Kelle mesi?-- + Sulhaselle. + + + + + +VUODET 1870-1872. + + + + +PAIMENELTA. + + +23. + +PAIMENET TULILLA. + + +Kaikki leikkihin nyt! +Nautinto on karjan työ, +Kuin liekki tuo +Roviolta rangat syö +Ja ilmaa juo. +Kaikki leikkihin nyt! +Yhtykäämme rinkihin, +Kädet käsihin: +Riemu leikin liekki on, +Jossa murheet kortuu, +Leikki karsas, riemuton +Kylmenee ja sortuu. +Laulumme +Leikille +On kuin tuuli liekille. + +Leikkivät lehdotkin, +Laulavat linnutkin +Lehdikoissa; +Niinpä me +Laulain leikimme +Nurmen kukastoissa.-- +No, no, no! +Nyt loppukohon jo! +Leikki niinkuin laulukin +Lyhyest' on kaunihin.-- + +Miss' on torvet, +Virkasarvet? +Niihin kynnet, sormet! +Kukin soittamaan, +Posket palkehina liehtomaan, +Että metsä raikaa! +Nytp' on meill' oikein aikaa. + +Koko soittosarja +Juur ammoo kuin karja; +Toiset pärrittää ja tärrittää, +Niinkuin ratas tiellä täräjaä; +Toisten torvi voimakas +Raikuu raivokkaasti, +Kuulee korven kuningas +Louhilinnaans' asti. +Ei tästä säiky maailma-- +Pedot säikähtyy, +Ei mielly ihmiskuuntelja-- +Karjat mielistyy. + +Vaan hengästyyhän orhitkin, +Uupuu härjät ammomasta, +Niin miks'ei heikko paimenkin +Torveansa soittamasta. +Hoho, hoho hoi! +Koirat haukkuu, karjan kellot soi. + + +24. + +Ellös kadehtiko onneani, +Paimenellakin on pahat henget: +Paarmat käskee kiroelemahan, +Närhi räiskyttävi ruokotonta, +Korppi kavaluutta ylistääpi, +Varkautehenkin pyytää vares, +Kotka kiihoittavi murhatöihin, +Viel' on yksi pahin kiusanhenki, +Joka täyttää koko sydämeni: +Se on, näet, tuo Nella nilkosilmä. + + +25. + +MYRSKYINEN JA TYYNI LAMPI. + + +Kun kylmänlintu myrskyn ennustaa, +Ei muut kuin tuuli silloin uskaltaa +Kuohutella lammen lainehia, +Liikutella rannan lehtosia. + +Vaan taivasta kun lampi kuvailee, +Niin sorsat siinä kilvan uiskelee, +Sulho soutaa kanssa impyensä, +Taivas täyttää heidän sydämensä. + +Näin vaihetellen sydän vallatoin +On usein riehuvainen, rauhatoin; +Vaan kun lohdutus tuo rauhoituksen, +Tyyntyy rinta, löytää virvoituksen. + + +26. + +MARJATYTTÖ. + + +"Oi te maasta mansikkaiset, +Saatte kyllin suudella: +Teitä etsii ihmislapset, +Teitä lintu laulava; +Vaan ken etsii minua, +Kenen silmä mulle tuikkaa, +Ken se mulle suuta suikkaa?" + +Näin se neito suulla soitti, +Mansikoita poimien; +Vuoret kaikui, vaikka koitti +Neito laulaa hymisten: +Metsämiespä hiipien +Suunsa tarjosi,--mut kuuli: +"Pois sä, käärme, myrkkyhuuli!" + + +27. + +Kuuluu kellot, kalkkanat, +Ulkon' orhit kuopivat, +Talohon käy kosijoita: + +Tyttö, säpsähtäen noita, +Heräjääpi aitastaan +Ylkävierait' ottamaan: +Silmäns' unen sikkarassa, +Korvans' unen kokkarassa, +Pääns' on turrin tarrillaan, +Suunsa mirrin marrillaan: +Kosiotpa peljästyvät, +Ovest' ulos peräyvät, +Ratsuin kellot helkähtää:-- +Tyttö parka yksin jää. + + +28. + +Miksi viheltääpi Vilho, +Miksi ilon itsestänsä +Ottaa aina iltasella?-- +Siks kun päiv' on päähän päästy, +Päivä päästy, työt on tehty, +Kulku viepi kullan luokse, +Asunnolle armahansa. + + +29. + +PAIMENTYTTÖ. + + +Mättähältä mättähälle +Poika seuras neitoa: +"Annathan sä suuta mulle, +Ethän poista huulia? +Eihän torju kukkakaan +Perhosia huuliltaan!" + +Mättähältä mättähälle +Neito juoksi allapäin: +"Enpä kuule kuiskujasi, +Elän paimenessa näin: +Satakieltä kuultelen, +Mansikoita suutelen." + + +30. + +Havahduin kevät-aamulla. +Juur ehti korvan' aueta: +Niin kuulin soittavan +Kuin lehtolintusen; +Juur ehti silmän' aueta: +Näin aamun koittavan, +Kuin kasvoist' enkelin. + +Ei laulu lehtolintusen, +Ei koite kevätpäivyen: +Ol' laulu oman lintuni +Ja koite kasvot kultani. + + +31. + +Likisti neito kättäni: +Vavahti silloin rintani; +Sivelsi sormin poskeain: +Kuohahti veri rinnassain; +Syleillen vaipui kaulalleni: +Jo luulin jättäväni maan; +Huulensa liitti huulilleni: +En tiennyt mitä luulinkaan. + + +32. + +Sin' et usko tarua, +Ett' ois ruusupensasta +Luotu puiden kuninkaaksi; +Vaan kyll' uskot, poika, sen, +Ett' on luotu neitonen +Sydämesi valtiaaksi. + + +33. + +ARMAANI SYNTYAIKA. + + +Silloinpa syntyi minun kultani, +Kun kirkas päivä nousi taivahalle: +--Siitä sielun kirkkaus. +Ja kuu kun riensi lempeänä länteen: +--Siitä syämen lempeys. +Koi kaunihisti silloin vilkutteli: +--Siitä silmäin ihanuus. +Ja ruusut juuri puhkeilivat silloin: +--Siitä kasvoin kauneus. +Ja lemmenkukkaa kevät kasvatteli: +--Siitä lempi rinnassaan. +Sen Luoja käski mulle kasvamaan. + + +34. + +Miks aholla mansikkainen?-- +Kun vihertää nurmen nukka. +Miks vihertää nurmen nukka?-- +Kun lehottaa lemmen lehti. +Miks aholla lemmen lehti?-- +Kun heloittaa immen vuode. +Milloin siihen impi untui? +Kaivatessa kultoansa. + + +35. + +EL' AINA. + + +El' aina kerro keväimestä, +El' aina kevät-aamusta, +El' aina kuisku kukkasesta, +El' aina laula lemmestä! +Vaan mistä nuorna laulaisin, +Kun kevät nuoruuteni on? +Ja oisko kukka-aikakin +Ja lemmenpäivä lauluton? + + +36. + +KEVÄTLAULU. + + +Vihertää viljasarka +Ja hyppii lammas arka +Edellä paimenen, +Ja vuohet vainiolla +Vipeltää vallatonna, +Kuin hurja poikanen. + +Ja tuulten kanssa pillit +Viheltää: pedot villit +Kavahtaa kankailta; + +Kaikk' ilkipeikot kuiluun +Pujahtaa, kuullen huilun +Sävelten sointua. + +Hyvästi, murhe musta! +Nyt rinnan tahrausta +Kev'-aallot puhdistaa, +Ja kukkain kanssa mieli +Havahtuu: sydän, kieli, +Kuin linnut, laulahtaa. + + +37. + +TAMMEN VARJOSSA. + + +Mä kesä-iltan' uuvuin +Unehen nurmikolle, +Varjohon vahvan tammen, +Keskellä tuoksukukkain: + +Mun luoksen' astui impi +Utuisin hienohelmoin +Ja hapsin hajannaisin, +Valosta välkkyväisin, +Kuin säikehinä kullan. +Kasvonsa loiste hehkui +Kuin helle aamupäivän, +Ja siniliekin lailla +Myös säihkyi silmäsensä. +Mun luoksen' astui impi +Ja taittoi tammen lehvän +Ja kukkakimpun taittoi, +Tul' itse kolmanneksi. + +Hän lehvin peitti pääni: +Niin järki raukan sulki. +Kukilla täytti rinnan: +Niin sydämeni ryösti. +Ja tuosta rohkeasti +Syliini itse hiipi:-- +Näin kerrassaan mun voitti. +Ei, totta, neito viekas +Näin valvoissan' ois tehnyt. + + +38. + +Kukka rinnoillani on +Kuva lemmen-ruususta; +Lemmen-ruusun varjossa +Säilyy kuva kultani, +Mutta kullan rinnassa +Säilyy oma kuvani. + + +39. + +On jotkut tulleet näkyihin +Ja silloin nähneet enkelin, +Vaan selvälläpä päällä minä +Sain suudellakin enkeliä. + + +40. + +Kaikk' ihmein oudoksuu, kun Katri rohkenee +Levätä aitassa, joss' aavet hoippuilee, +Vaan lujastihan Katri uskoo sen, +Ett' aaveheks ei muutu sulhanen. + + +41. + + Kukka nukkui-- +Neito valvoi vieläkin; + Linnut nukkui,-- +Neito lauloi vieläkin! + Sulho nukkui,-- +Nytpä nukkui neitokin! + + +42. + +Etelä-Hämeestä löydetyn kansanlaulun mukaan. + + +Yleni vuori kaunis kaukana, +Puu kaunis kasvoi vuoren kupeella, +Puuss' ihanainen oksa viherti, +Ja oksa kantoi pesän ihanan, +Pesässä linnun munan korean, +Munasta sievä lintu liverti, +Linnussa kasvoi höyhen hienonen, +Ja höyhenestä tehtiin tyynynen, +Tyynylle kaunis neito nukahti. +Niin nukahti, vaan siit' ei mainittais, +Jos onnellisen unt' ei uinahtais. + + +43. + +Niin muinen lauloin lemmestä, +Kuin oudon kukan tuoksusta, +Jon tuuli toi +Ja huokua mun soi. + +Nyt löysin lempiruusun, nyt +Voin laulaa myös kuin lempinyt, +Ken hunajaan +Kastaapi huuliaan. + + +44. + +ERHETYKSIÄ. + + +Me ihmislapset usein erhetymme +(Vaikk' erhetyksiä en ylistä): +Kas, äsken janossa mä vettä etsin, +Mut vahingossa tartuin viinahan; +Nyt neitonen toi mulle kukkakimpun, +Mä erhetyin ja tartuin--neitohon. + + +45. + +PAKENEVA LOHDUTUS. + + +Pisarainen, +Loistavainen +Lehden poimessa: +Kuiskaellos hiljaa mulle, +Mistä löydän vertaa sulle +Kirkkaudessa. + +Näin kun lausuin,--tuima tuuli +Kukkaa häilytti, +Hiljaa vavahti sen huuli,-- +Helmi hälveni. +Kukka rannan! +Kelle annan +Sinut muistoksi? +Kell' on huulet samanlaiset, +Kasvot, kuin sun, ihanaiset, +Ken on kultani? + +Laine läikkyi,--rannan sorti, +Ryösti kukkasen, +Niin mun mielenikin murti, +Jätti murheesen. + +Hellä rastas! +Mieli raskas +Multa virvoita! +Lausu voinko toista kuulla +Ääntä suloista, kuin sulla, +Kuulla armasta! + +Rastas lauloi--mutta haukka +Hänet karkoitti! +Yksin siinä seisoin, raukka-- +Kyynel vierähti. + + +46. + +Tuskan kuumuus liekillään +Murhemaljan kuohuttaa, +Mutta kyynelhelmillään +Kuohut liekin sammuttaa: +Murhemalja vailentuu, +Tuskanliekit laimentuu. + + +47. + +KEVYTMIELI. + + +Mik' oisi parhain elon malli?-- +Tuo kevytsydän kimmopalli. +Mitenkä parhain kuolla ois?-- +Lennähtää tuulispäässä pois. + + +48. + +En tiedä miksi laulaa lintunen +Ja miksi jyräjääpi ukkonen, +Vaan itse tiedän siksi laulavani, +Kun sävelehet soivat rinnassani. + + +49. + +Kun sulhoist' impiseura haastelee, +Yks siinä naurahtaa, yks hymyilee +Ja toinen raskahasti huoahtaa, +Salassa kolmas itkuun tillahtaa. + +Ken arvaa, miksi näin he kujeilee?-- +Ken naurahtaa, sen toivo vahva on, +Ken huoahtaa, sen toiveet horjuilee, +Ken itkevi, se raukk' on toivoton. + + +50. + +_Äiti_. +Rakas tyttöin, kuulepas! +Kun sä kitket kukkasarkaa, +Ellös kitke kukkias. + +_Tytär_. +Kas, kuink' äiti näiss' on arka, +Vaan ei sääli ruusuja +Sydämeni pellolla. + + +51. + +Kukahti käkö kolme ennustusta +Kes'-yön sydännä talon tanhuvilla: +Kukahti emännälle kuolinvuotta, +Ja leskivuotta lauloi isännälle, +Vaan tyttärelle kuiskui sulhovuotta, +Niin, sulhovuotta sekä naimavuotta. + +Tuost' aamusella miel'-aloja syntyi: +Emäntä itki lähdön katkeruutta, +Isäntä armastansa sureksivi, +Vaan tytärtäpä lohduttavi sulho. + + +52. + +Tyttö kaunis ja korea, +Hienohelmainen, sorea +Tuli tanssihin ilolla, +Toivorintana remahti; +Etsi sulhonsa suloa, +Kaihomielin kultoansa, +Etsi silmin, kuuli korvin, +Kuni lintua lehosta. + +Vaan ei kuullunna käköä, +Nähnyt ei hunajahuulta, +Kuuli vierahan vikinän, +Sävellykset oudon linnun: +Murhe mielensä pimenti, +Huolia herätti harmi. +Tyttö kaunis ja korea, +Hienohelmainen, sorea +Läksi seurasta surulla, +Kaihoten keraltä joukon. + + +53. + +PAIMEN LÄHTEELLE. + + +Niin on paimenen elämä, +Kuin on lähtehen lirinä +Läikkyväisen lehdikossa: +Kuuset sulle kunniaksi, +Rannan kukkaset ratoksi +Rengastavat reunojasi, +Hongat huolias puhuvi, +Koko metsä murheitasi; +Lehtolintujen lirinä +Tunnot syämesi sanovi; +Kuun kuvat ja päivän paiston +Kalvosi kimaltelevi; +Tähdet tuikkavan tulensa +Yö-sydännä sylkyttävi +Pintasi pimentehelle. +Lemmeksi sinulle luonto, +Ihmisist' ilo vähempi: + +Jos ken juo heleän helmen +Silmäsi sirottamasta, +Kasvonsa ken kaunistavi +Pohjasi pusertamasta, +Niin jo matkalleen menevi, +Sun uralle unhoittavi. +Niin on lähtehen lirinä, +Kuin on paimenen elämä: +Lemmeksi sinulle luonto, +Ihmisist' ilo vähempi. + + +54. + +Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, +Kun kohta puhkee ruusunsa, +Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, +Kun nyt jo kukkii ruusunsa. +Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, +Kun toivoo naimavuottansa, +Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, +Kun nyt jo löysi sulhonsa. + + +55. + +MURRETTU SEPPELI. + + +Tyttö tanssi nurmikolla, +Päässä kukkaseppeli; +Poikajoukko vainiolla +Vallatonna hyppeli. + +Tyttö istui nurmikolle, +Nauraen ja ilkkuen; +Poikajoukko ruusustolle +Riensi luokse tyttösen. + +Poikajoukko liehakoi:-- +Tyttö seppeleensä soi: +Vaan sen ruusu murtui rikki:-- +Tyttö vaikerti ja itki: +"Voi, mun seppeleeni, voi!" + + +56. + +VIIMEINEN TOIVO. + + +Kevät kului kesää toivoen. +Kesä rankka myrskyn raatama. +Tule syyskin, keltahiuksinen, +Haudalleni hapses hajoita, +Käske kukkas saattovierahaksi, +Nurmi haudalleni nukkujaksi, +Iltarusko haudan siunatkoon, +Tuulen viima virren veisatkoon, +Talvi tulkoon, hautapeittoni, +Senpä all' on viime toivoni! + + +57. + +Mik' on kuulla kaunihin?-- +Korpin laulu ja vareksen. + +Mik' on nähdä ihanin?-- +Suden silmät ja ilveksen. +Tuntea mik' armahin?-- +Surman sormet ja suukkonen. + + +58. + +TYYTYMÄTTÖMÄT. + + +_Pisara_: +Miksi mä kurja +Pisarana? +Miksi ei suotu +Virtana vierrä +Viitojen halki +Järvehen mun? + +_Virta_: +Miksi mä halpa +Virtana vain? +Miksi en järven +Lainehin loiski, +Kuohuen kauas +Merehen käy? + +_Järvi_: +Miksi mä mieto +Järvenä näin? +Enkö mä aalloin +Vyöryvin voisi +Merenä maita +Valtaella? + +_Meri_: +Miksi mä hurja +Rantoja lyön? +Miksi en taivon +Pilvenä päily, +Taikkapa loista-- +Helmenä vaan? + + +59. + +Maa yksi, joss' on kukkia, +On mulle herttaisin; +Kukista yksi nurmella +On muista armahin; +Yks impi neitoparvessa +Muist' onpi rakkahin. + + +60. + +PAIMENEN SURMA. + + +Pelvotonna paimen leikki +Rannalla, joss' aallot vyöryi; +Lainehille lastun heitti, +Venheesen hän itse vieryi-- +Aalloistapa äänsi tuuli: +"Paimen, ellös eksy harhaan, +Käänny Tapiolan tarhaan!"-- +Leikiksi sen paimen luuli. +Ärjy-aallot mylleröivät, +Kuohutellen vetten karjaa, +Suuret pienempänsä söivät. +Vaan kun hirmun vaahtoharjan +Herkkuihin nyt syttyi mieli, +Kurkkuns' ahnehen se aukas, +Suuretkin, kuin pienet, haukkas,-- +Paimenenkin silloin nieli. + + +61. + +Akka raiska käyssäleuka väijyi +Kadehtien kiharoita immen. +Kevät-yösen kuutamossa hiipi +Harvahammas immen vuotehelle; +Siinäpä hän säkkäräiset ryösti, +Iloissahan tuosta ilkkuellen. + +Aamullapa auringon valossa +Peilihin nyt silmäs impi rukka, +Hämmästynnä lausuin kyynelissä: +"Unissani kultan' ylisteli +Ihmetellen pääni kiharoita, +Liehuivat kuin tuulen lainehissa, +Päivyen keväisen kullatessa: +Iloitsinpa tuosta ujostellen.-- +Vaan nyt ikän' itken ilkityötä, +Kujertelen kurja kiharoita, +Hävetenpä katson kultahani, +Uskallan hänt' tuskin toivoella." +Kevähän ja kesän suri neito +Häpeällä kultasäkkäräänsä: +Kesäiset kun rusoitteli ruusut, +Poskuetpa vaalenivat immen; +Lakastui kun syksyn kukkasarja, +Sammuneena vaipui neidon silmä. + + +62. + +Et suosioa voittavan +Sä näy vaimos rakkahan;-- +Mik' ihme, jos en vois mä siis +Mieliksi laulaa maailman, +Jok' on kuin tuhatpäinen hiis? + + +63. + +LYHYT KESÄ. + + +On lyhyt kesä Pohjolassa, on, +Sit' usein täytyy, usein surkutella: +Töin tuskin lintu ehtii lentohon, +Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, +Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän +On nähty kuolevan tai nääntyvän. + + +64. + +YÖN KUU JA TÄHDET. + + +Yön kuu ja tähdet miksi noin +Hääjoukon lailla loistavat? +Mä mietin.--Arvata jo voin: +Unissaan henget hurskahat +Taivaassa käyvät vieraisilla, +Siit' ilo syttyy taivahilla: +Yön kuu ja tähdet loistavat. + + + + +LAULUNI. + + +Mun lauluin halvat kaikumaan +On alttarilta isänmaan. +Ehk' oiskin parhain jäädä pois, +Kun tehdä vois +Sen poika-innoltaan. + +Puhunko tuulta turhanpäin? +Tai voinko peikot peljättäin, +Kuin paimen-torvi toitottaa, +Niin raikuttaa +Ratoksi maamme ystäväin? + +Se liikaa ois!--Mä laulan vaan +Kuin paimen kulkein polkujaan +Hyräillen hyppii mielissään, +Vaikk' yksikään +Ei lainais hälle korviaan. + + + + +SILMÄYKSIÄ. + + +Se silmäys, jonk' ensin sulta sain +Ol' liekki maasta jumalain, +Kuin aarnitulten liekki lehkuva, +Niin luoksehen se lumos sielua. + +Ja silmäykses toinen polttavan +Löi rintahani vasaman, +Kuin noidannuolen sinipilvistä,-- +Se pois on polttaa puoli sydäntä. + +Vaan silmäykses kolmas loisti kuin +Salama-pilvet suutasuin +Kun sähkön säkeniä vaihtavat:-- +Maa, taivas silloin suuta antoivat. + + + + +KULLAN LUONA. + + +Vaikk' on ilta noin +Synkkä, valotoin +Nips, naps, +Luona kultani +Haihtuu huoleni +Yks, kaks. + +Vaikk' on ulkona +Myrsky raivoisa, +Nips, naps, + +Luona kultani +Sointuu syämeni +Yks, kaks. + +Vaikka taistelun +Kuulen juurikun +Nips, naps, +Vaivun herttaisiin +Lemmen unelmiin +Yks, kaks. + +Vaikka maailman +Tiedän murtuvan +Nips, naps, +Kaksi lempivää +Taivas yhdistää +Yks, kaks. + + + + +SOINTU JA LEMPI. + + +Ja neitonen soittaa; +Ja sulho laulaa vieressään, +Hyväillen neittä silmillään: +Kuin soitto liittyy lauluhun, +Niin sielu sulaa sieluhun +Ja syntyy sointuisuus. + +Ja neitonen soittaa; +Sulhonsa laulaa, kiertäen +Kahleensa immen kaulallen: + +Kuin soinnut äsken tauonneet +Niin taivahasen kohonneet +On sielut lempiväin. + + + + +YKSIN. + + +Kun yksin laulelen, +Näin aina aattelen: +Ah jos kultani +Yhtyis kanssani +Laulamaan! + +Kun huulein kosketan +Taas maljan laitahan, +Soisin silloinkin +Huulet huulihin +Yhtyvän. + +Ja illan tultua +En muuta toivota, +Kuin: jos nukkuvan +Immen helmahan +Nukkuisin. + + + + +ÄITI JA MORSIAN. + + +Yö myrskyilevä merellä +Upotti poikasen, +Niin turvan ryösti äidiltä, +Tytöltä sulhasen. + +Tuost' äiti raukka itkien +Odotti iltoaan: +Hän toivoi hautaturpehen +Levoksi murheistaan! + +Mut tyttöp' ei vaan viihtynyt +Hautaansa toivomaan: +Luo kultansa hän riensi nyt-- +Merehen kuohuvaan. + + + + +RAKKAHAT LAAKSOSSA. + + +Nyt tarinan Kaiman kalliolta +Surulla kertoilen katkeran; +Sen koski kallion alangolta +On kuiskunut kansan korvahan. + +Kuleksi neitonen notkelmissa: +Se vattu-marjoja poimien, +Kutoili seppelen kukkasista: +Sill' aikoi kruunata kultasen. + +Vipelsi kallion hartehille +Se neito--kuunteli kuohuja, +Jotk' iloiten vuoren; alkamille +Valoivat hopean hohtoa. + +Alhaalla aaltojen kaltehella +Hyräili lauluja poikanen; +Sen soinnut hajoili taivahalle, +Kuin iltasen ruske kultainen. + +Tään neito, katsoen kalliolta, +Het' omaks äkkäsi kullakseen: +Kuin kotkan siivet ois hartiolla, +Hän viepi sulholle seppeleen. + +Hän juoks, ei muistanut turmioita, +Hän luokse armahan riensi vaan. +Ja alas kiiveten kallioita, +Hän--loukahti surmaan kamalaan. + +Ja sulho, silmäten äyrähällä, +Näk' oman armahans' turmion: +"Mik arvo onpi nyt elämällä?-- +Sen tuiki sammunut valo on." + +Hyvästit otti hän maailmalta +Ja painoi seppelen päähänsä: +Näin syöksihe kuohuin partahalta, +Syvyyteen päättäen päivänsä. + +Oili' usein kuullahan aina vielä +Sen kosken huolella huokaavan, +Ja jylhän kallion murhemieliä +Suloista neitoa kaipaavan. + +Vaan kevätpäivyen lämpimillä +On nähty rakkahat laaksossa: +Siell' laulavat riemu-sydämillä +Nuoruuden ihanat muistonsa. + + + + +TYTÖN MUISTIKIRJAAN. + + +Runoilijat ne vertaavat +Sun silmiäsi, neitonen, +Sinehen taivahan; +Ja poskillesi laulavat +He sulanneeksi pilvien +Punervan purppuran; +Ja, imarrellen, huulias +Vertaavat pilven reunuksiin, +Joist' annat vuotaa hunajas +Janoovain sulhoin sydämiin: +Ah, neito, ällös vuodata +Siis sielustasi sappea! + + + + +VIINA JA RAKKAUS. + + +Maan päällä kaks on voimakasta, +Jotk' onneen ihmislapset muuttaa: +Yks ydinmehu kuolon maasta, +Jok' ajaks hengen riemastuttaa, +Ja huolet pyörryksihin nukkuvat: +Maan asukkaat sen _viinaks_ kutsuvat. +Vaan toinen taivaan viinapuusta +On ydinneste, vuodatettu +Sammuttamahan kaipausta, +Kun paratiis' on kadotettu; +Maass' autuaita sillä juotetaan +Ja _rakkaudeksi_ se kutsutaan.-- +Ken "maast' on tullut", nauttii viinoja, +Ken taivaan tahtoo, etsii rakkautta. + + + + +PERINTÖMALJA. + + +On sata kosinnut jo Rusillaa, +Mont' tarjottu on kihlaa kalleimpaa, +Vaan rukkasill' on tulleet palkituiksi +Ja kotiansa sulhot neuvotuiksi: +Sill' isävainajansa tahtoa +Kuink' unhottaiskaan kaunis Rusilla. + +Näin isä: "Mun jo pääni kallistuu, +Sun, rakas Rusillani, kohouu; +Sä perinnöksi jäät ja perijäksi, +Sua sulhosarjat etsii ystäväksi,-- +Vaan kihloiksi heilt' ano pikari, +Jonk' isäs sotavuonna hukkasi! + +Se, Rusillani, vaadi sulholta, +Ett' töissänsä hän näyttää urholta +Ja maljan vuorenhaltialta tuopi, +Sen tehtyään vast' onnen viinaa juopi. +Tuoli' onkalossa vuoren takamaan +Se malja löytyväksi kerrotaan." + +Näin isä lausui, päänsä kallisti, +Vaan tyttärensä ensin siunasi: +Ja tytär vannoi lemmen-hunajansa, +Ken maljan tuopi, sille antavansa; +Ja sulhoja tää saalis lennätti +Nyt maljaa etsimään, mink' enätti. + +On sata kosinnut jo Rusillaa, +Ei kenkään voita vuorenhaltiaa, +Viel' ykskään heist' ei niellä uskaltanut +Sit' ihmejuomaa, jonk' on ehdoks pannut +Se vuoren-ukko, antaaksensa sen +Rusillan maljan sekä sydämen. + +Jo neidon ruusut luullaan kuihtuvan, +Eik' ikänään sen lemmen koittavan,-- +Vaan silloinpa, juur silloin ryöpähyttää +Kalpaavo kartanolle, välkähyttää +Soturi miekkaansa ja vaahtosuun +Oriinsa kytkee oksaan tammipuun. + +Niin reipas ei, eik' uljas, voimakas +Muut sulhoist' olleet, kuin tää sotilas: +Pukunsa pulska silmät häikäsytti, +Katseensa valloitti ja peljästytti: +Sill' urhouden kanssa lempeys +On maassa voimallisin väkevyys. + +Luo impyen nyt urho lähestyy; +Povestaan kultapikar ilmestyy, +Kivillä kalleimmilla koristeltu +Ja ympäriinsä kauniiks kirjaeltu: +Sen Rusillalle nöyrästi hän tuo +Ja säkenöivät silmäykset luo. + +"Teit', armas neito, kauan rakastin +Jo salassa; nyt julki uskalsin, +Kun sallimus teit' antanut ei muille +Ja onni vastakynttä valituille +Osoitti urhoillen, jotk' ensisti, +Kosissa käyden, teitä rakasti! + +Kun haltioit' ei nähdä päivällä, +Mä yössä ratsastin kuin pilvessä, +Ja aattelin: kun taistelussa kuolla +Urholle kunniaksi lie, niin tuolla, +Jos voittoa en löydä, kuoleman +Suloisen löydän eestä Rusillan. + +Näin, valmis kuolohon kuin voittohon, +Mä ratsastin ja löysin onkalon, +Niin jylhän kuin on kerrottukin noissa +Saduissa haltioiden asunnoista; +Vaan vasta kylmenin ja kuumenin, +Kun vuoren-ukon itse äkkäsin. + +Voi hirmua, kun muistan muotoaan, +En ihmislapsiin vertaa suuruuttaan: +Hän pienest' äkkipikaa suurentui ja +Kädessään häälyi vankka rautanuija, +Silmänsä synkät, suunsa ammollaan, +Partansa harmaa, hiukset narrillaan! + +Tepastain kuorskui valko ratsuni, +Vaahdossaan vapis, maata tallusti: +Ukolla vaippa pilven-harmajainen +Peljätti niinkuin sota pauhaavainen, +Ja tuskin orhi ehti talttua, +Kun vuorest' alkoi tulta suitsua. + +'Saap' impi maljan, urho impyen, +Ken surmajuoman nielee tulisen!' +Näin huutaen hän myrkkyviinaa laski +Sen maljan täyteen, josta juomaan käski. +Ens-hetkeksi tuost' aivan ällistyin, +Mut, keinon keksittyä, selvennyin. + +Tein päätöksen--työ seuraa päätöstä:-- +Otinpa maljan ukon kädestä, +Tuon maljan, joka silloin tulta hohti,-- +Jost' ilkein myrkky ärsyttää mua tohti, +Sen myrkyn paiskasin, kuin salaman, +Silmille julman vuorenhaltian. + +Pois ratsastin, kuin tuulten siivillä, +Maa järkyili, soi parku jäljessä: +Mua murhatakseen ukko haperoiten +Ja koston-vimmass' etsi vaikeroiten: +Mut päiväkullan juuri noustua, +Mä kiitin Herraa tuolla kirkossa. + +Mä kiitin Herraa, Hän kun kaunisti +Mun voitolla ja neidon lahjoitti +Noin jalon--ah vaan anteeksi tok' suokaa +Tää rohkeuteni ja kaksi tuokaa +Viel' urhotyötä!--ne kun täyttäisin, +Ehk' ansainneeni teidät näyttäisin." + +Täst' ihastuu nyt impi sankariin, +Punaisen viinan kaataa pikariin, +Sen hymyhuulin sulholleen hän näyttää: +"Nyt toisen urhotyösi voinet täyttää, +Ja kolmannen teet, kun tään kultaisen +Kädestäin painat sormees sormuksen!" + +Näin tarina.--Vaan loppu lausutaan: +"Sokeentui vuoren-ukko viinastaan, +Ja tuskissaan hän tulivuoreen syöksyi, +Niin henkensä ja valtansakin ryöstyi: +Mut tuli tukehtui ja vallita +Nyt ihmislapset voivat vuoria." + + + + +KUNINGATAR. + + +Kuningas armast' itselleen +Yhä etsii ympäri maata, +Ei mielly yksin ylhäiseen, +Jalon impyen tahtoo saada. + +Hovissa silmin ahnahin +Kyll' immet hänehen tähtää, +Vaan tytöt kreivin, paronin +Kaikk' katkerin mielin nähdään. + +Kuningas vaatteiss' sotilaan +Alhaisten parvehen astuu, +Näin lausuu: "Mökkiin matalaan +Sydän kaunihin, suurin mahtuu." + +Hän neittä kolme kuulee--kas!-- +Salavihkaa haastelemassa: +"Ken lie se neito, kuningas +Jonk' käypä on kosimassa?" + +Yks jatkaa: "Tulkoon naimahan +Hän mun, jok' kutoa taidan +Yhdestä kuidust' aivinan +Joka miehelleen soman paidan." + +Vaan toinen näin: "Jos mun hän nais, +Jyväst' ohran laatisin oltta, +Jok' urhot intoon kuohuttais, +Sotaliekkinä vois näin polttaa." + +Näin kolmas: "Tää mua hauskuttaa, +Lupa leikkihin, vaikk' ei toivoon, +Jos leikki toiveet ilmoittaa, +Ne haudatkoon tosi kaivoon. + +Jos kuningas tänlaisen nais, +Niin poikapa syntyis multa: +Kuut kulmilta sen kumottais, +Kasvoilta auringon kulta." + +Kuningas tämän kuultua +Nyt liekkihin leimaht' aivan: +"Ei toista kanna maailma, +Jok' etsiä maksais vaivan!" + +Hoviinpa neito saatetaan, +Kuin kruunuhun timantiksi, +Pääs puolisoksi kuninkaan, +Kuin päivytär paisteheksi. + +Kuohahti sota surmaava, +Sota karsas, rikkoja rauhan: +Kuningas miekkaan.--Armaansa +Hänt' itkein kaipasi kauan. + +Minister' ohjat rauhaisat +Sai hovissa hallitakseen, +Sai käskyt kovin ankarat +Kuningatart' totellakseen. + +Unhottain käskyt, himonsa +Hän iski irstahin mielin +Armaasen uljaan herransa, +Vietellen viekkahin kielin. + +Pois kuningatar inhoten +Luotansa työntävi häijyn, +Vaan kostoa tää vannoen +Näin miettii: henkeäs väijyn! + +Mut ennustettu syntyiki:-- +Kuninkaall' ihana poika: +Kulmansa kuita kuvasti, +Kasvonsa auringon koita. + +Ja hovi riemulaululla +Nyt liekkihin leimaht' aivan: +"Ei toista kanna maailma, +Jok' etsiä maksais vaivan!" + +Ilonsa tahtoo ilmoittaa +Nyt puoliso armaallensa; +Siis tiedon kalliin kirjoittaa +Hän synnystä poikasensa. + +Voi tuskaa, voi kun kirveltää! +Kun minister' viestin ryöstää: +Hän valhekirjeen lähettää, +Totuuden jalkoihin syöstää. + +Näin kirjoittaa: "Nyt puolisos, +Kuin konnan, synnytti lapsen; +Mun työn' on täyttää tuomios, +Sun tahtos teen, sitä käsken." + +Kuningas tät' ei uskonut, +Vakuutta hän vaati tarkkaa: +Minister', keinon huomannut, +Heti väärät vannojat palkkaa. + +Nää vannovat, ett' ilkiön +Laill' armas on elänynnä, +Niin synnyttänyt sikiön, +Jost' on kovin hämmästynnä. + +Voi tuskaa, voi kun tuomitaan +Päiviltään puoliso surmaan; +Syyt' ei hän tiedä, vaivassaan, +Ei ymmärrä kehen turvaa!-- + +Suur' tynnyr', kolme vannetta +Sen laitain ympäri kiertyy: +Sinn' äiti syöstään, lapsensa,-- +Sen kanssa merehen viertyy. + +Voi tuskaa, voi ja itkua +Hovissa ja kaupungissa, +Voi äitiä ja lastansa +Laineiss' ylen kuohuvissa. + + * * * * * + +Vaan kokko ilmass' uikselee-- +Se laskihe tynnyrille, +Se vanteen siitä katkaisee-- +Taas lentävä taivahalle. + +Kun toinen kokko kiljahtaa, +Niin äitipä rukoilevi: +Taas vanne poikki paukahtaa +Ja ranta jo lähenevi. + +Viel' yltyy äidin rukous, +Ja kolmas kokko jo viiltää +Halk' ilmojen: kuin laukaus, +Pois kolmannen vanteen siirtää. + + * * * * * + +Kuninkaalt' onnen ryöstänyt +Ylen surkee kohtalo ompi, +Miesjoukot henkens heittänyt, +Taikk' on vihamiehen vanki. + +Pien' ympärillään joukkonen +Hän piileksii pakoteillä, +Rannalla meren vaahtoisen +Sotalaivat turvan' on heillä. + +Ei tiedä tuskaa armaansa +Kuningas, vaan mure miellä +Kadonneeks uskoo toivonsa-- +Mut koittaapas valo vielä: + +Yht'äkkiä rannall' ilmestyy +Kuu valvas, aurinko kirkas: +Kaikk' ihmetellen ällistyy,-- +Kuningas toivohon virkas. + +Hän rantaan astuu innolla, +Hän löytävi puolisonsa; +Sen syliss' armaan poikansa, +Kuuvalon ja aurinkonsa. + +Ken kertoa voi riemua +Kuninkaan, kuin sotilaitten: +Kun hurraa kaikui kilvalla +Läp' ilmain, merien, maitten. + +Kaikk' urhokkaina ryntäävät +Nyt lyömähän vihollista, +Ja voitolla sen pyörtävät +Meren aaltoihin aluksista. + +Taas voitto uuden riemun toi +Ja hurraa-huutoja kuullaan, +Ylistys taivahille soi, +Maan, meren sortuvan luullaan. + +Ja voittoretkin juhlaisin +Kuningas maillehen kulkee, +Kerallaan armas rakkahin +Syliinsä poikasen sulkee. + +Ja riemulaulut raikuvat +Hovissa ja kaupungissa: +"Kiitoksen saakoon taivahat, +Taas onni on maakunnissa!" + +Vaan minister' saa surmansa +Ja kansakin kuninkaansa, +Saa kuningatar loistonsa, +Jalo poikanen kunniansa. + + + + +POJARI. + + +Tässä kuvatun tapauksen kertoo kansa toteutuneen Kiteellä +Alakarjalassa. Salmi, jonka yli Pojari pakeni, nimitetään +Syrjänsalmeksi. + +"Kosta, kosta korkea Luoja, +Kosta Pojarin ilkeät työt! +Morsiuskammarista hän ryösti +Nuorikon, ainoan tyttäreni. +Mieheni tyttöä takaisin tahtoi, +Pojari surmas miehenikin. +Kyösti nyt itkee, Jumalan suoma, +Armastaan yli kaivaten yöt. +Kosta, kosta, korkea Luoja, +Kosta Pojarin ilkeät työt! + +Jumalan kiitos! tyttöni kuoli, +Järven aaltoihin hyppäsi hän. +Paremp' on toki järvehen kuolla, +Kuin himo-uhrina Pojarillen.-- +Hauta, jo vie tää kauhtunut korsi, +Vahvankin sekä vehreän veit! +Auta jo leskeä miehensä luokse, +Äitiä johdata tyttären luo!-- +Kosta ensin, korkea Luoja, +Kosta Pojarin ilkeät työt! + +Tuossa on hauta, mieheni vuode: +Siihenpä vuotaa kyyneleni. +Tuolla on taivas, tyttöni tarha: +Sinne nyt äidin huokaus käy. +Kyynelet näin sanan Tuonehen saattaa: +Kohta jo lähtee puoliso pois. +Huokaus, kuin tulikypenet, nousee, +Siittäen koston salamata. +Välkytä miekkaas, taivahan Herra, +Salamas iske Pojarihin!"-- + +Äiti näin haudan partahall' itkee. +Kyöstipä kalman kalpeana +Huolet kätkevi vain povehensa, +Lohduttaapi hän leskeä näin: +"Odota aikaas, itkevä äiti, +Noussut ihana päivä jo on! +Noussut on tämä Juhanin päivä, +Jolloin kultainen morsiuspuu +Kruunasi kaunihin tyttäres otsaa,-- +Taivahan kosto nyt Pojarin lyö + +Morsiot kullan hetalehissa +Kulkevat temppelin kumuhun taas. +Tok' ei heitä nyt Pojari ryöstä, +Vaikka hän, kuin susi, väijyelee. +Niin todentotta kuin päivä nyt Herran +Noussut on kunnaita kultailemaan, +Niinp' on koittanut Pojarin kosto, +Koston kellot kohta jo soi: +Hällepä kauhistusta ne vonkuu, +Meille ne lohdun hetkeä lyö."-- + +Juuripa kellot kirkkohon kutsui, +Kirkkohon kannusti Pojarikin: +Seljäss' orhin karjuvan kulki +Keskell' uljast' temppeliä. +Korskast' iski hän kekälesilmäns +Ympäri kirkon morsiomiin: +Morsiot vapisi, vaan vihan vimma +Sulhojen rintoja karsi ja söi. +Saarna kun kaikui, Pojarin orhi +Sanoja kuunteli--Pojari ei. + +Ylpeäll' orhill' ylpeä herra +Hopeasatulall' istuvi vaan, +Kultapa suitsist' orihin hohtaa. +Kiireest' ain' alas kannuksihin +Herra on kullan ompelehissa.-- +Kasvot, kuin sydän, synkkä on yö! +Silmät hehkuvat kuin tulikuulat, +Valmihit saalist' ampuamaan: +Niinp' on Pojari, huikeahattu, +Kuin peto keskell' lampahia. + +Kyynelin kuumin rukous nöyrä +Kansan rinnast' uhkuelee. +Saarnan tulisen pappi jo päätti, +Kuultokseen kajos äkkiä hän: +"On kuninkaalta näin kuuluva käsky: +Oikeuden jos ryöstävi ken +Teilt', alamaiset--kostohon käykää +Nimessä Herran ja kuninkahan: +Näin omin kourin oikeus tuokaa, +On majesteetin tahto nyt näin." + +Kuin tulivirran kuohuva koski, +Kansa nyt, raivoon yltyen, nous. +Temppeli, kuin ois liekkiä täynnä, +Hehkui koston palavasta. +Kalman hiki nyt Pojarin kastoi, +Kannustaissahan orhia pois. +Koston kiukkua takana kiehui, +Herran huoneest' aaltoellen. +Tuonn' yli salmen Pojari uittaa, +Kansa, kuin verkkona, vastahan käy. + +"Verrytä varsaas, verrytä, häijy!" +Pojarin jälkehen huutavi yks. +"Nyt vihan liekkiä saat sitä niellä, +Jot' olet kauan liehtoellut!"-- +Takana salmen Pojarin orhi +Maahan kuorskahtaa vahasuin. +Kansa jo Pojarin ympäri kiertyy, +Lennättäin kiven lohkoja: "Näin +Herrallemme nyt lahjoja tuomme, +Täyttäen viimeisen verotyön". + +--"Tuossa on ylpeän Pojarin hauta, +Haudan merkkinä roukkio on. +Ravakan orhin vierehen vaipui +Korskean herran rotevat luut. +Vääryydellepä oikeus kosti, +Säätyisyys pyhä rikkojalleen. +Sorrettuin tuhat huokaus-ääntä +Salamaks yhtyi, liekkiä löi, +Rakeina koston kyynelet lankes." +Tämä on siunaus Pojarillen. + + + + +KARSIN AIKANI. + + +Mua revitään ja mua raastetaan, +Kuin korpit raatelevat saalistaan. +En sanaa virki, vaikka kirveltää, +Vaikk' kappaleita koirat häyheltää, +En sanaa virki, kärsin aikani, +Vaan aikani. + +Te välttäkää!--nyt teitä varoitan-- +Mä tuliterän miekan sivallan! +Te välttäkää, jos ruuti kuuman saa, +Niin kellarikin ilmaan paukahtaa. +En sanaa virki, kärsin aikani, +Vaan aikani. + + + + +KALJU LUOTO. + + +Miksi luotonen merestä +Pinnalle pilaksi nousit, +Kaljupääksi katsellaita, +Kun et nurmena kohonna, +Kuni neitonen, kukilla +Meren soutajan suloksi, +Kunniaks oman elosi, +Tahi maannut maan omana, +Venynyt veden povessa? + +Ellös vain mokoma moiti! +Luoto on Jumalan luoma +Ihmislapsien iloksi: +Jos olis syvälle syösty, +Piiloteltu pinnan alle, +Ehk' ois surma soutajalle, +Kuolema meren kululle, +Kuni kahlehet salassa +Väijyväiset vainolaisen. +Vaan nyt, tultua tukalan, +Yön myrskyisen mylleröivän, +Voitpa väistyä pulasta +Luodolle lakeapäälle, +Kuni kultasi sylihin, +Rinnoille oman emosi. + + + + +ENKEL'-LAULU. + + +Nukutti äiti lapsosen +Puun varjoon liinaliekkuhun; +Suut' antoi hälle siunaten, +Riens' itse töitten humuhun. + +Laps ääneti vaan nukkuikin, +Kuin lintu oksall' yötähän, +Ja äiti voimin ahkerin +Iloisna riehui töissähän. + +Nyt tuuti turvatonta se, +Ken löyhytteli lehtoja; +Se virren lauloi lapselle, +Ken kai'utteli korpea. + +Se lämpimän, se valon soi, +Ken kukat aamuin aukaisee; +Se suloiset unelmat toi, +Ken kevätluonnon kultailee.-- + +Vaan sävel outo illalla, +Kuin veisu, kaikui korvihin; +Siit' aateltiin: "se laulua +Lie lapsoselle enkelin!" + +Jo päivyt sammui. Lapsen luo +Riens äiti riemuin kukkineen: +Hän syleilee, vaan--kylm' on tuo! +Tukehtui raukka ryysyilleen! + +Niin:--"enkel'-laulu" äskeinen +Vuoteella lapsen veisattiin: +Hän kanssa kultapäivyen +Valoisiin maihin muutettiin. + + + + +PERHEEN JOULUHARTAUS. + + +Tervakset takassa loimotteli, +Juhlapöydäll' loisti kynttiläinen, +Takan ympär' istui perheväki, +Äsken noussut atrialta. Lapset +Kulta-oljill' iloisesti leikki, +Iloisesti muistoks' ilon tuojan. + +Katkaisipa sävel lapsileikin: +Perhe veisull' alkoi ylevällä +Ylistellä juhlan sankaria; +Autuaasti sointui sävelvirrat +Leimuavan liekin ympärillä. + +Juhlavirren kuminakin taukos, +Niinkuin koski lampehen laseikse +Kuulemahan hongikon humua: +Perhe-vanhin äänell' arvoisalla +Pöydän äärell' luki Raamatusta +Jaloimmasta Isän armotyöstä. +Kiitokset ja rukouspa päätti +Vanhuksen vakavan palveluksen. + +Äiti nyt kuus-vuotiasta lasta +Lauluhun kehoitti kunniaksi +Jumal-lapsen, valon ruhtinahan. +Niinkuin kukkareunuksinen virta, +Kulta-aalloin heleästi helkkyy, +Puhdistellen juuret rantapuiden,-- +Niinpä lapsen viattoman veisu +Virvoitusta valoi kuulijoihin: + +Vavahteli huulet vanhojenkin, +Silmät kiilsi kyynelkarpaleina, +Rauhanvilja solui sydämihin, +Rauhanvilja, joulun jalo lahja. + +Lapsi lakkas. Äänetönnä perhe +Tunsi, mit' ei kertoella tainnut:-- +Povessansa tunsi jumaluuden. + + + + +ÄIDIN HAUDALLA. + + +Pois äiti läks, jäi tänne lapsensa! +Nyt kuinka maksan huolet, vaivansa +Ja monet kyyneleensä kylvetyt +Mun sairasvuoteheni vierellä? +En maksaa voi niit' itkullani nyt, +En katkeralla murhemielellä. + +Oi, kallis äiti, lahja armias, +Useesti lasna nukuin rinnoillasi +Voi, silmäykses, sielus huokaus, +Ne sydämeni pohjaan tunkevat! +Ah, muistutukses, rintas rukous-- +Ijäti sielussan' ne valvovat! + +Läks äiti pois! Ei itku haudallaan, +Eik' kultapatsas maksa vaivojaan,-- +Vaan multa tää, jon nukut helmassa +Odottain suuren päivän pasunaa, +Se mullekin on maassa kalleinta-- +Ah, vanhempain ja--munki hautuumaa! + +Oisinko maalleni kuin kukkapuu, +Jok' kummun kunniaksi versostuu, +Jaellen ympär' ruusut tuoksuineen: +Niin hautas kunniana loistaisin; +Kuin kukka turpeesen, kuin keväinen, +Niin luokses, riemuksesi raukeisin! + + + + +LIPULLE KIRKOSSA. + + +Sä uljas lippu urho-aikojen, +Sä voitonviiri töitten veristen! +Mik' on sun tuonut aikain telmehistä +Tänn' urkuparven juhlasoitelmiin? +Siell' ennen liehuit kiihoitellen, mistä +Soi sotatorvet saloin sydämiin. + +Siell' ennen liehuit, missä parkua +Vaan kuultihin, ei juhlaveisua, +Ja kuulain pauke rummun räminähän +Sekaantui siellä kuolon kutsuna,-- +Vaan täällä taivas vuotaa elämähän, +Täält' ilon, rauhan raikuu sanoma. + +Siell' ennen liehuit, missä sankarten +Vuos' hurmehet kuin koski höyryten,-- +Nyt kyynelvirrat vuotaa hurmehena, +Täält' uhrisauhuna käy rukous; +Et liehu, lippu, seisot vakaisena, +Isäimme töitten jalo muistutus! + +Sä sodan muisto rauhan temppelissä. +Sä tänne johdat aikain telmehistä: +Tääll' innostutat rauhan sankareita, +Kun kerrot ihmeit', iki muistojas, +Vaan kiroukses polttava on heitä, +Jos halpan' unhoittavat toiveitas. + + + + +TAKKAVALKEAN ÄÄRESSÄ. + + +Teräksellä piistä voin +Iskeä liekin noin, +Niinkuin silmä silmästä +Iskee lemmen liekkiä. +Kipunat +Polttavat +Ympärille räiskyy; +Kaikki väistyy. +Liekki syöksyy huminalla +Kiukkuisalla +Hormihin.-- +Intokin +Nuoruudessa riehuu, reuhaa, +Vaarat ympäriltään peuhaa: +Kohouu, +Kirkastuu. + +Liesi tyyntyy, talttuu; +Perhe ympärille käy, +Rauha vaan on, tuult' ei näy. +Näin ne raivomielet malttuu; +Miehuus seuraa nuoruutta, +Järjen johto hurjuutta; +Näin kuin takka perheellen +Vanhemmat on lapsillen: +Valo, lämpö virvoittava, +Karkoittava +Järjen taudin tyhmyyden, +Syämen kolkon kylmyyden. +Niinpä vanhemmat +Taivaan töitä auttavat, +Juurkuin iltatuike on +Apulainen auringon. + +Katso yöhön, +Kuinka valhekuvan tuolla +Ikkunaisen ulkopuolia +Lieden työhön +Melkein voisit verrata! +Petos vältä, +Tutki lähemmältä! +Usein tyhjä valon varjo +Kolkon pimeyden tarjoo, +Vaikk' ens näyttää loistoa. + +Puutkin riutuu, räytyy, +Niinkuin ihmis-elämä +Täytyy +Vanhuutehen nääntyä. +Liekki puhdas, sinervä, +Niinkuin senki +Jalo henki, +Jok' on juuri lähtevä. +Mutta raitis lämpö jää +Huoneellen, +Perheellen;-- +Miks ei siis ylevämpää. +Maansa ja +Kansansa +Sydämiin +Kätke ihmishengen lyhtykin, +Muuttaissaan +Taivaalle loistamaan. + + + + +KAMPPIAISET. + + + Tuuli huojuttavi hiljaa + Pellon viljaa + Valmista. + Isäntä tuo väkensä: + Sirpit viuhkaa niittäissä + Kilvalla. + Päivät vierii. Kuhilaat + Vainioll' on mahdikkaat. + Syletysten jyväkkäät + Tähkäpäät + Suutelevat toisiaan: + +Kas nyt isäntää, kuink' ilo +Kasvoilla sen väreilee, +Silmistänsä lemmen valo +Emännälleen säteilee. + + "Kiitos Herran! + Ilmat sääsi, voimat säästi, + Niiton loppuhun näin päästi, + Hetken verran + Suopi huoata.-- + Ravinnolla pöytä täytä, + Vaimoni, nyt voimme uhrata! + Täytä pullot, kannut, näytä, + Ett' on voimaa viljalta! + Kutsu miehet, käske naiset, + Sano, ett' on kamppiaiset, + Ett' on aika riemuita!" + +Emäntä nyt olvet laatii, +Keittää, paistaa, höyryttää; +Naapurit pitoihin vaatii, +Toimi töitä pyörittää. + + Pidot alkaa. + Vieraiks' entää joka henki, + Suurempi kuin pienoinenki, + Jolla vaan on kaksi jalkaa. + Lup' on syödä, juoda, niellä + Mielin määrin: + Käskee antajat, ei kiellä. + Vaan ei väärin + Vapauttaan käytä kenkään.-- + +Syöty on ja loppuun liitos +Pantu: antajille kiitos. + + Leikiten + Lapsiparvi kirskuu lattialla, + Pojat, tytöt toisialla + Naureksivat, silmät tulta iskien. + Äidit, emännät + Lapsiaan ja miehiänsä tähtäävät, + Haastaen + Lehmistä ja lampahista, + Villoista ja pellavista: + Työnsä kullai huolena. + Mutta miesten huulilla + Kunto on ja toimekkuus, + Voimakkuus: + Miesten avuja. + Ukot taas, nuo harmaapäiset, + Miettiväiset, + Ylistellen Luojan tuomioita, + Muistelevat tekoja, + Joill' on kiitos, ansioita, + Halveksivat kaikkea, + Jok' on tuonut turmioita. + +Käsistä käy käsiin olvikannut; +Tuo on juonut, toinen aloittanut. + + Ilta lähestyy, + Töitten päätös, pitoin jatko. + Lepoon lähtee, joll' on pakko. + Kannut pintaralleen vielä täydentyy. + Vanhus, huulensa kun kastaa, + Suoraksi selkänsä nyt nostaa, + Toivottaa: + + "Maasta nouskoon kyntäjälle kyllin + Tavaraa, + Syötävää ja juotavaa!-- + Hänellä, jost' on meill' apu hellin + Ja ken suojannut on tähkät, korret + Pellolla,-- + Hänelläp' on voima aitat, orret + Täyttää riistalla: + Palkita niin talon + Juhlapidon jalon." + + --Vanhat pois! + Haittaa ois + Heistä nuorten kesken.-- + Hyppy alkaa! + Joka jalkaa + Nostelee + Viulu, tullut äsken; + Hiki virtailee + Kautta ruskoisen posken. + Suku nuori kun nuokkuu, + Hartiot, + Vartalot + Verevyyttä huokuu. + +Jokainen nyt yhtä sorja, +Kuin on viljan niitossa +Ponteva; +Tanssiss' yhtä nopsas, norja, +Kuin on työssä, toimessa +Tukeva. + +Hauskaa on totta +Puristaa tytön kättä, +Tuon ottaa, +Tään jättää; +Riemuss' uiden kaiken iltaa +Polkea salin siltaa, +Kunnes ilta yöhön vie: +Tanssi taukoo, pois on tie, +Viulun kielet sorahtaa-- +Kamppiaiset lopun saa. + + + + +OLVILAULU. + + +Tää olvi, kas tää on herkkua vasta! +Jos tynnyr' ois oltta, en katoamasta +Maailmoja kieltäis, olvi kun jäis, +Sill' olvipa huolet hornahan veis. + +Muun unhoittakoon tää nouseva polvi, +Mut muistossaan pyhän' olkohon olvi: +Ken unhoittaa, sen parempi ois, +Ett' astuisi maailmastakin pois. + +Kas viisas Väinämö, oltta hän nieli, +Ja siitäpä virkos lauluhun kieli; +Ja Lemminkäinen, se urhokas mies, +Myös olven arvoa parahin ties. + +Muit' urhoja paits' iloll' lausunen senki, +Ett' ois mun täytynyt hyljätä henki, +Jos oltta en juonut, mutta kas nyt +Olen syntymäst' alkaen vaan elänyt. + + + + +TOUKOKUUN 1:NÄ PÄIVÄNÄ V. 1870. + + +Jo Pohjan taivas pisaroihin puhkeaa, +Jo lämmönmalja loistaessaan läikkyy +Ja maalle terveen elonvoiman vuodattaa, +Jo talvenvalta kesän tieltä väistyy. + +Ja linnut, jalon juhla-aamun kaunistain, +Jo tänne rientää matkoiltaan ja laulaa +Nyt kunniata Korkeimman, nyt toivottain +Myös menestystä maallemme ja rauhaa. + +Kuin luontohon, niin sydämihin ihmisten +Myös kevään lemmen taivas vuodatteli, +Ja enkel'seuran suojelijaks lintujen +Maan lapsist' ihanaisen valitseli. + +Ei murhaten, mut iloisina tervehtäin +Nyt lapset rientää lintulaumain luokse, +Ei niinkuin vihollisten luo, vaan ystäväin +He tästäpäivin merkittyinä juoksee. + +Siis terve, Suomen lapset, "Kevätseuroihin"! +Näin luonnon juhla-aamu kuiskuttaapi. +Siis terve linnut tänne Pohjan laaksoihin, +Tääll' ystävien joukko odottaapi! + + + + +MANAUS. + + +Meill' olkoon ansiona työ, +Työ kunniallinen, +Ja totuus vahva rintavyö, +Jok' ei sydäntä syö, +Vaan kantaa miehuuden. + +Tuo kumarrusten kunnia +On halpain ansio; +Ei nöyryys kiellä miehuutta. +Vaan koirain tapana +Imarrus olkohon. + +Ken möisi maansa onnea!-- +Nuo henget irstaiset: +He vieraan jalkapohjia +Nuoleevat raukkoina, +Kuin ruotuvaivaiset. + +Hävetköön häijyt!--häpyä +Jos verimadoill' ois: +Ei elonvoimaa, henkeä, +Eik' ihmissydäntä +He kansallemme sois. + +Nuo tunnottomat uskaltaa +Viel' luunsa saastaiset +Tän maamme poveen tallentaa, +Hyväillä kunniaa, +Jot' ovat häväisseet! + +Vaan maamme multa rauhoa +Ei anna raukoillen; +Uus uljas polvi nouseva +Kiroilee muistoa +Maan kurjain semmoisten. + +Työ olkoon ansiomme vaan, +Työ kunniallinen! +Jos nostetaan tai poljetaan, +On onni synnyinmaan +Työmm' alku, loppu sen. + + + + + +VUODET 1872-1878. + + + + +VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ. + + +Niin muistot mieluisat, +Kuin katkerat, +Niin muistot riemujen, +Kuin murheitten: +Ne yhteen maljahan +Nyt kaikki liuennan +Ja juon. + +Niin muistot lemmekkäät, +Kuin tuimapäät, +Niin rakkauden-yöt, +Kuin kostontyöt: +Totia teistä teen, +Suu kutsuu huulilleen +Ja juon. + +Ja toivon maailman, +Kuin rakkulan, +Näen vaahtoharjahan +Nyt hukkuvan: +Niin helmen, kalliimman +Kuin Krasso, sulatan +Ja juon. + +1872 + + + + +URHOIN HAUDALLA. + + +Vallan tuntuvi kuin Jumal' its' olis ollunna tässä; +Niin pyhä, juhlahinen, jalo on koko tää ketokumpu. +On isäsankarten pyhä, rauhallinen lepoturve, +Jost' ylös käy satavuotiset harmaat kunniahongat, +Tai viherjöitsee huojuen, aaltoellen elonvilja. +Nyt pojat laihoa leikkaa, miss' isät toukoja kynti, +Miss' isät toukoja kynti ja hurmeen kallihin kylvi. +Tass' ilo on eleskellä ja armas huolia kantaa. +Ken tyly tahtoiskaan lopen unhoittaa pyhän haudan, +Tunnoton ken isäarmasten hi'en, työn, veren hylkää-- +Ruhjoilkoot ihanasti hänt' isänmaan kiroukset, +Hänt' isänmaan pyhä taivas uhkailkoon vihasilmin!-- +Ah! sano miss' suloisempi ja arvokkaamp' elon tanner? +Tass' elon kunniakenttä ja kuolokin autuas tässä. +Täst' en järkähtää taho viimeiseen verentilkkaan. +Kamppailut, sodat, rauha ja vastukset palavimmat +Tass' sukuhaudallaan hyv' on kestää versovan polven. +Ken, isänmaani, ken julma ja tapparakainalo tohtii, +Raivoellen rajupäissään katkertaa ilopäiväs, +Katkertaa ilopäiväsi, lannistaa jalot rientos? +Ah, Jumal' aut'! suo koston kalpojen välkkyä silloin! +Haamut haudoistaan nykypolvehen taas pukeutkoot. +Kuin tuli tauloa jäytää, sortajat syö tuli koston; +Hurmeetkin sadevihmana virvoittaa sulon haudan. +Nouskohon näin vapauskin ruskona, kuin sulo aamu, +Päiv' elon auetkoon tahi haut', isänmaan povi armas! + + + + +ISÄNMAANI. + + +Jos minne kuljen, mistä lähden, +Tää maani mulle kallis on, +Mut kallis on se vaan sentähden, +Sen kansa kun niin armas on. +Sen kansa taas on armas siksi, +Se maansa kun tek' kallihiksi +Verellään, kärsimyksillään. + +Salomme vaikk' ois täynnä kultaa, +Hopeita hyrskyis aaltomme; +Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa, +Vaan konnan toit' ois muistomme, +Kansamme kulkis hylkyteitä,-- +Ah! silloin maamme varjo meitä +Kuin musta haamu vainoais. + +Vaan nyt ei synkät syyt, ei hallat +Meit' isäin haudoilt' eroita, +Ei taistelut, eik' ilkivallat +Maast' armaimmasta vieroita, +Niin korvet synkät, kallioiset, +Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset-- +Kaikk' ovat kalliit, rakkahat. + +Takana soitten, kallioissa +Sai äidit piilon lapsineen, +Kun urhot kaatui taisteloissa, +Tai voiton toivat armailleen. +Niin korpea kuin vainioita +Luut isäin peitti, veri noita +Kostutti kallis kaikkia. + +Vakaana niinkuin vuoren seinä +Kansamme puolsi maatansa; +Ei huikennellut niinkuin heinä, +Säilytti pyhät tapansa. +Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa +Hyljätty, halp' on tavoiltansa-- +Maan kalliin ostanut se on! + +Muun riemun jos ken ryöstäis multa. +Maan' armahan kun muistot jäis: +Ne rinnassani voiman tulta +Ja innon liekin virittäis. +Oi urhoin kehto, isänmaani! +Suojelkoon Herra armastani, +Siunatkoon hautaa urhojen! + + + + +PALAVA KANSA. + + +Nyt rovioihin kansa kootkaa +Ja sytyttäkää tulehen +Ja palavina päästäkäätte +Taas liekkiväiset valloilleen. + +Kuin lentäväiset tulisoihdut +He vihollista säikyttää +Ja ilkimykset, niinkuin sääsket, +Pois joukostamme häviää. + +Ja silmät tippuu peikkoin päästä +Valoa vastustaessaan, +Ja huuhkat lakkaa huutamasta +Ja sudet nääntyy luolissaan. + +Ja salomme, nuo syksyn synkät +Ja talven kolkot, valkenee,-- +Ne lämpiää ja ruusut puhkee +Ja urhoin haudat aukenee. + +Ja isäin henget poikiansa +Taas siunaten käy johtamaan, +Jo kansa kuohuu innoissansa, +Kohoten tähtein kunniaan. + + + + +HERÄNNYT SUOMI. + + +Pois sortajan valta ja ansa +Saloilta mun Suomeni maan! +Tult', intoa täynnä on kansa, +Pojat valmihit taistelemaan. + +Et, Suomeni, nyt unisilmin +Saalistasi kaapata suo; +Siis voimasi nostaos ilmiin, +Etukyntehen kuntosi tuo! + +Ken ties, vihamiehesi uhkaa +Sun silmäsi puhkoa pois, +Tai työntäis täytehen ruhkaa, +Hämärään sinut eksyvän sois. + +Vaan syys-yön tonttujen kanssa +Voit rynnätä taistelohon, +Et peljätä voi petokansaa, +Kun vaan valo lippunas on. + +Jalo kansani ei kitukasvi, +Mut voimakas orhi on vaan, +Joka kytkyess' innoten puhkaa, +Yhä kaivaten valjahiaan. + +Siis valjahat orhini ylle +Ja kansojen kilpaeluun! +Ei lainatut konkarit tälle +Vedä vertoja päivinä kuun. + +Niin surraten vaapsiaisparvet +Ja paarmat karkavi pois, +Ja vastukset ei satasarvet +Hätäpäiviä tiellesi tois. + +Pala, kansani voimakas henki, +Valon leimua Pohjahan luo! +Läpi vuorien vaskisienki +Etukyntehen kuntosi tuo! + + + + +LAULU VUOKSELLA. + + +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. +Vuori nostaa poikiaan +Veden voimaa kiusaamaan, +Synnytellen salakaria. +Leikitenpä hypähtää +Niistä aalto kuohupää. +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. + +Virran raisun +Mahti paisuu, +Vuoren vastuksista vimmastuu. +Jäykkäpäisen kallion +Kylki vastassa nyt on-- +Ahdistettu aalto rajustuu! +Kuohut uppiniskoissaan +Eespäin työntää toisiaan. +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. + +Aaltoin vimman +Kiukkuisimman +Tieltä särkyy voimat kallion: +Kas, kuin ähkymähän jää +Vuori jyrkkä, härkäpää, +Syrjin katsoo virran voittohon. +Metsä, äänetön kuin yö, +Näkee aaltoin ihmetyön. +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. + +Maalle sullen, +Kiusatullen, +Voitonvirttä laulaa Imatra. +Saimaan aallot uneljaat +Vuoksessa on voimakkaat, +Kalliot niit' ei voi kahlita. +Niinp' on kansa Suomenmaan, +Herättyään, noustuaan, +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Ilkivaltain muurit murtava. + + + + +TUNNETHAN IMPENI? + + +Tunnethan impeni kaunoisen? +Hänethän tuntevi jokainen! +No niin, yht' armas on synnyinmaani, +Yht' armas on se ja ihana. + +Kuin vuorten metsistö lehväinen +On neito kukkiva, keväinen, +Jonk' otsa-kumpua seppel suojaa +Ja tukka tuulessa lainehtii. + +Tuo aalto on sinisilmäinen, +Kuin neito helmassa sulhasen, +Ja rannat aalloillen suuta suikkaa, +Kuin sulho kultansa huulillen. + +Jok' aamu kultaavi ruskollaan, +Jok' ilta painavi ruusujaan +Tuon sinisilmäisen poskipäihin, +Tuon aallon armahan kalvohon. + +Tääll' armas on koti kultani, +Jonk' isät taistellen perkasi; +Ja tuoli' on kirkko, jonk' kainalossa +On hautakumpu mun vanhempain. + +On maani kaunis ja kansalla +On voima tenhokas tallella. +Oi kallis maani ja jalo kansa, +Oi kansa uljas ja voimakas! + +Tunnethan impeni kaunoisen? +Hänethän tuntevi jokainen! +No niin, yht' armas on synnyinmaani, +Yht' armas on se ja ihana. + + + + +VANGITTU ÄITI. + + +Yöll' istui vangittuna linnassa +Murheinen äiti, lapsi rinnoilla, +Sodassa, verta niellehessä, jo +Kuol' isä lapsen, äidin puoliso, +Suomelleen sortuen, +Sen onnellen. + +Hirmuisna karjui vihollinen, kuin +Hirmuinen tiiker', etsein sakkasuin +Uutt' ydintä ja verenvaahtoa. +Niin äidin luo ja lapsen julmana +Vihollissoturi +Käy, lausuvi: + +"Sun pääsinpäiväs, vaimo, lähestyy! +Iloitse! Kas kuin poikas ällistyy! +Armosta olet vangiks' otettu, +Sä muutoin paikall' oisit tapettu, +Kun miehes kuollehen +Näit pyörtyen. + +Kun suoritat nuo helpot lunnahat, +Ett' aseman ja piilon ilmoitat, +Mihinkä piili sotajoukko se, +Jok 'äsken syöksyi päälle joukkomme-- +Koht' astut vapaana +Pois linnasta. + +Kavahda! Kuule linnan tornista +Vapaitten petolintuin kirkuna. +No, eikös koske korvarumpuhus +Kahleitten kalke, vankein uikutus? +Ne maasi lapsia +On kurjia!" + +Vavahti äiti, lapsi parkasi, +Kun julmur' raaka sisään karkasi. +Vaan pelko ensi kyynelissä jo +Valahti pois. Vaikk' uhkas turmio, +Vakaasti äiti vaan +Käy lausumaan: + +"Voin olla vanki, kuolla vankina, +Kun säilyssä on maani kunnia! +Vaan uhrata en verta urhojen +Voi edestä näin halpain, heikkojen, +Kuin äiti lapsineen +On kansalleen. + +Oi sotilas! jos sydän rinnassas +Sun onpi, eikä kiven kannikas, +Et vainotöilläs veren vikoja +Niskoilles etsi viattomilta! +Ne tahra sotilaan +On kunniaan.-- + +Ja kaunihin mun oiskin ollunna +Tään lapsen kanssa silloin sortua, +Kun armahani hurmevirrat mun +Löi pyörryksiin kuin sieluun ammutun. +Mä siitä virkosin +Vaan--kahleihin!" + +Irvistäin nauroi julma sotamies: +"Sun kahlees katkeaa ja loppuu ties +Tää maallinen. Nyt surman satulaan +Saat kohta istua ja ratsastaa +Kuolleitten kamalaan +Yömaailmaan. + +Sun silmäs kirkastuu! ja riemusta +Suu muhoilee myös tuolla lapsella! +Te kuolost' iloitsette? Malttakaa! +Voin lähtöhelvetin ma valmistaa. +Se riemut hälventää, +Vaan tuskat jää. + +Tuon poikas ensin näet paistuvan, +Sun hiilloksilla sitten korvennan. +Yks sana vaan sun tästä pelastaa: +"Tahdotko sotajoukon ilmoittaa? +Lupaatko tehdä sen?"-- +Vaan äiti: "En!" + +Mies myrkkyinen pois läksi. Äitipä +Polvilleen vaipui, lapsi sylissä: +"Nyt, taivaan Herra, tahtos pyhän näin, +Sä armosilmin katsot meihin päin:-- +Suot kuolla kansallein +Mun lapsinein. + +Vaan lapseni, jos tahdot, pelasta: +Se miehenä vois maataan palvella! +Viaton säästä! Kunnialla mun +Suo kuolla, urhoin edest' uhratun: +Niin lapsen isänmaa, +Mun kuolo, saa." + +Näin äiti rukoili ja silmänsä +Nyt muuriss' aukon löysi--äkkiä +Siit' ulos laski lapsen itkevän +Kuin suuhun surman kaikki nielevän, +Vaikk' antoi enkelten +Sen kätehen. + +Taas julmur' raaka sisään karkasi, +Kädestä miekanterä irvisti. +Ja jäljessä toi toinen kattilaa +Tulisten hiilten alla hehkuvaa: +Näin ilmi helvetti +Nyt uhkasi. + +Härnistäin miekkaa toinen karjahti: +"Nyt tänne lapses!"--"Sen vei enkeli! +Kun armoa ei teiltä riittänyt, +Sit' olen taivahalta pyytänyt."-- +"Vait! istu kattilaan +Nyt kiehumaan!" + +Näin komentaen, nilkosilmiään +Hän toverilleen paahtoi ähmissään.-- +Kas silloinpa, kuin iskein valkeaa, +Uroolta vaimo miekan sivaltaa!-- +Rintaansa syöksee sen +Nyt--kaatuen. + +Yö kirkastui ja kahleet helskähti, +Ään' outo vankein keskelt' tärähti: +"Oi, jalo vaimo, maasi kunnia, +Sä sankar-arvon ostit vankina! +Vapaina urhot maan +Nyt puoltakaan!" + + + + +NEITI IISA ASP'IN HAUDALLA. + +k. 12/11 1872. + +Lausuttu vainajan hautakiven nostettua Jyväskylän hautausmaalla +kesäkuun 7 päivänä 1874. + + +Tuoll' aina, missä Pohjantulten palo +Yön synkeydeltä rauhan valloittaa, +Siell' yleni se ihmishenki jalo, +Jon ruumista tuo hauta tallentaa. + +Siell' yleni hän, siellä syttyi koitto +Sieluunsa Pohjan taivaspalosta, +Ja isänmaalle kunnia ja voitto +Säteili vienosti sen valosta. + +Ja siellä hälle sielun hartautta +Herätti salon syvä huokaus; +Siell' antoi rauhan, riemun runsautta +Kotoisen lammen tyyni kirkkaus. + +Mut Pohjan tuli, kerta syttyneenä, +Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista, +Kun päiväks' yön se näkis muuttuneena, +Silloinpa vasta löytäis lepoa. + +Se Pohjan neiden rauhatonna syöksi +Valoa isänmaalle kantamaan, +Se rinnastansa levonlaulut ryösti, +Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan. + +Vaan taivaan tult' on kauan mahdotonta +Maan lapsen kestää, tomu-asunnon: +Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta +Taivaisten tulten asuinpaikka on. + +Kas sinne Pohjan leimuna myös lenti +Kukinto-ajallansa neitonen; +Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, +Kotoisen lammen tyyntä nauttien. + +Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne +Jäi ystävät ja siskot suremaan. +Vaan hautakumpu kuiskaa: Elämänne +Valoksi loistakohon synnyinmaan. + + + + +LYHYT KESÄ. + + +On lyhyt kesä Pohjolassa, on, +Sit' usein täytyy, usein surkutella: +Töin tuskin lintu ehtii lentohon, +Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, +Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän +On nähty kuolevan ja nääntyvän. + + + + +TOHTORI R. POLÉN'ILLE + +50:nä syntymäpäivänä 23/4 1873. + + +Taivas, ota kiitos meiltä, +Kiitoksemme lahjoistas: +Miehiä suot Suomellemme +Jotka johtaa kansoas! + +Niinpä puolen sataa vuotta +Tästä taakse syntyi mies, +Taimi puhkes, puuksi paisui-- +Myrskyt torjua se ties. + +Moni nyt jo viikset kantaa +Jok' on lasna kuullunna +Miehestä, jok' kaikki antaa +Kansalleen ja maallensa. + +Jos ken suomenkieltä sortaa, +Esill' on hän aseillaan, +Valmis aina valon teitä +Kansallensa avaamaan. + +Ja jos kansaa tunnet, sieltä +Kuulet rintain huokuvan: +Suomenkielen puoltajata +Kiittävän ja siunaavan. + +Sydän sulaa, silmät vettyy, +Korvillaan kun kuulla saa +Kansan suusta nimet urhoin, +Jotka maataan rakastaa. + +Nimihinpä niihin sulkee +Suomen kansa armaakseen +Kunnialla kunnon miehen, +Nimen--Rietrikki Polén. + + + + +ARMAANSA KADOTTANUT. + + +Ykstoista vuotiaana vasta +Kisailin, kun jo taivahasta +Kuiskaili mulle rakkaus. +Kakstoista täytin töin ja tuskin, +Niin sammui tuo ens' rakkauskin,-- +Sen tukahdutti kateus. + +Lie viidestoista vuosi tullut: +Taas rakastuin--voi ihmishullut! +Me palamme kuin rohtimet!-- +Vaan pian sammui rohdintutta: +Mä kylmenin ja etsin uutta, +Näin vierauntui sydämet. + +Vuos' yhdeskolmatt' ehti tulla: +Kuin teräksellä karkaistulla +Mä iskin lemmen valkean: +Voi tuhat, voi sit' armautta, +Sit' ihmissielun kirkkautta!-- +Vaan sen vei surma hautahan. + +Hän kuoli! Ken vois ihmetellä, +Jos, synkeällä sydämellä, +Suon kyynelvirran vuotavan? +Vei kateus--ei murhe siitä; +Söi halla--tapahtuuhan niitä;-- +Vaan surma vie mun surmahan! + + + + +ENKEL'ARMAHANI. + + +Mä enkeliksi tulla himoitsin, +Kun enkel' oli armahanikin. +Mut tomussa mun ollessani, jo +Hän loisti kirkasna kuin aurinko. +Kun siipiänsä tahdoin sukostella, +Ne välkkyivät jo Luojan istuimella. +"Tee, Luoja, minut enkeliksi, tee!" +Niin sieluni viel' aina huokailee. +Himoitsen yhä armahani luo, +Ja kerran hetki koittaneekin tuo. +Maan mustan tomut päältäni kun puistan, +Mä rinnoill' enkel'armahani loistan. + + + + +HELMIN LÄHTÖ. + + +Syys itki kesän lähtemistä, +Vaan syksy raukan kyynelistä +Ei kesä kulta huolinut-- +Ol' elämä sen sammunut. + +Ja kesän sammuessa impi, +Keväistä kukkaa kaunihimpi, +Pois lähti maailmasta: hän +Taivaasen näkyi rientävän. + +Hän iltaruskon rauetessa +Vaaleena lepäs vuotehessa, +Ja noustess' aamuauringon +Vierellään kyynelseura on. + +Uus päivä katsoi kyyneleitä, +Ja taivas parven enkeleitä +Lähetti immen noutamaan,-- +Maan lapsille jäi muisto vaan. + +Vaan muisto kasvoi kukkasiksi, +Haudalla immen loistaviksi; +Niit' ystävien kyyneleet +On illoin, aamuin kastelleet. + + + + +HELMI. + + +Sairas on Helmi: +Sen rusoposkien +Ruusuinen seppel +Kuihtunut on. + +Kuoliko ruusut? +Ei--mut on enkeli +Autuain maahan +Kantanut ne. + +Sairas on Helmi: +Sen sulosilmien +On palo armas +Himmeä jo. + +Sammuiko liekki? +Ei--mut on enkeli +Autuain maahan +Kantanut sen. + +Kuollut on Helmi: +Sen jalo henki jo +Kalpean haamun +Jättänyt on. + +Kuoliko Helmi? +Ei--mut on enkeli +Kantanut sen. +Autuain maahan + +Purppuraposkin, +Leimuva-silmänä +Autuain maass' on +Helmeni nyt. + + + + +YÖN KUU JA TÄHDET. + + +Yön kuu ja tähdet miksi noin +Hääjoukon lailla loistavat? +Mä mietin.--Arvata jo voin: +Unissaan henget hurskahat +Taivaassa käyvät vieraisilla, +Siit' ilo syttyy taivahilla: +Yön kuu ja tähdet loistavat. + + + + +SUREVALLE SULHOLLE. + +Kansanlaulun tapaan. + + +Ellös surko nuorukainen, ellös huolko ylkä! +Eihän sua armahasi ikänänsä hylkää. + +Hänkö sinut unhottaisi? Kuinka taidat luulla? +Ennen aallot järvissämme jäätyis kesäkuulla. + +Voishan kukat kuihtua ja syys ja talvi tulla, +Immen sydän liekkiväinen säilöss' ain' on sulia. + +Muut jos kaikki unhoittais sun, eihän Suomen impi: +Hälle maansa, armahansa muit' on kallihimpi. + + + + +KUVAN VAAN. + + +Ja viimeksi +Hän katsahti +Kultansa kuvaa illalla. +Ja noustuaan +Sen povestaan +Taas ensin otti aamulla. +Hän siunasi +Ja rukoili +Tuo kullan kuva rinnoillaan-- +Ja muistanpa, kun kuollessaan +Hän vaipui, kuva huulillaan. +Vaan tiedetään, +Ett' eläissään +Hän muut' ei nähnyt kullastaan, +Kuin--kuvan vaan. + + + + +ERÄS MATKA POHJANMAALTA. + + +Ah, kuink' armas muistilleni +Matk' on Pohjanmaalta pois: +Neiti istui vierelläni, +Ah, jos vielä siinä ois! + +"Kerro, kerro!" kuiskui neiti.-- +"Sano mitä kertoisin!"-- +"Jokos murhe muistos peitti?"-- +"Ei, mä eksyin toiveihin."-- + +"Mitäs toivot?"--"Enpä jaksa +Toivoa tät' enempää! +Toivoisinpa, ett' tää matka +Meill' ois ijät' kestävää."-- + +"Päivästäkin tulee loppu, +Illan ruskot lähestyy! +Matkan päähän meill' on hoppu, +Aika-kulta tärkistyy." + +Näin se neiti,--mut kas täältä +Mäki kuvettansa tuo; +Taivas nousee mäen päältä-- +Onkos kaikki totta nuo? + +"Eihän taivas maahan riitä!"-- +"Riittääpäs, kun koskee noin! +Parahin sen tunnen siitä, +Autuas kun olla voin." + +Vaan nyt silmiin astuu maamme! +Tuolta järvet aukeaa, +Tuolla vuoren nähdä saamme, +Hartioitaan kohoittaa. + +Oi te laaksot, niemet, saaret, +Kenpä helmassanne ois, +Vierell' armas lemmen aarre, +Koskaan sielt' ei pyrkis pois! + +Näin ma lauloin, ratas kulki, +Läpi seutuin armaitten, +Vaan en lempeäni julki +Voinut laulaa immellen. + +Päivä hämärään jo vaipui, +Minä unelmihin jäin: +Käten' immen vyölle taipui, +Pääni rinnoillensa päin. + +Ah, kuin armasta!--"No varsa! +Juokse, ethän seistä saa!"-- +Käten' impi varreltansa +Päästi--pääni kohoaa. + +Sydämeni sulaa aivan, +Koht' on matka päättynyt. +Suutakaan en saanut! taivaan +Kadotan!--Jo päättyi nyt! + + + + +KESÄMUISTO LOHJALTA. + + +Maantietkin auhdot Lohjan nummella +Mun silmissäni näytti kukkivan, +Ja taivas loisti Lohjan aalloista +Mun rintahani onnen rauhaisan. + +Ja laaksojen ja saarten kukastot +Mä hymyhuulin kuulin kuiskuneen: +Maan nurmet, metsät, vuoret, vainiot +On lemmen tulta nousseet tulvilleen. + +Miss' oli lintuin laulut vaienneet, +Siell' oksat puun sai lehdet kielikseen, +Ja, kuin ois tuulet sormin soitelleet, +Mä luulin suvilintuin laulelleen. + +Ja öillä soudellessa, vaikka kuu +Ja tähdet piili pilven peitossa, +Venheessä taivas mulle kirkastuu-- +Näin aurinkoni immen kasvoissa. + +Nyt pois on impi, poissa aurinko +Ja nurmi vaan nyt hiekkaa tuoksuttaa, +Ei kukkain hymy, lintuin laulelo +Voi Lohjan maita mulle sulostaa. + +Jäi Lohja, jäi. Nyt rinta rauhaton +Vaan kaipausta hiljaa laulelee: +Ah, armas neiti! onni, rauha on +Sun luonasi--sun kanssas pakenee. + + + + +LEMPI. + + +Mun elämäni aamuruskona +Sä, lempi, loistat, palat tulena. +Vaan päivän valjetessa laajenet +Ja sydämeni joka sopukan +Sä puhdistat kuin kesätaivahan, +Niin koko elämäni valaiset. + +Vaan illan tullen, ilman viileten +Ja lempipäivän maassa sammuen, +Mik' onpi silloin iltarusko tuo? +Ikuisen lemmen aamukoi se on, +On juhla-aamu, joka lepohon +Tomusta kutsuu meidät Luojan luo. + + + + +POJAN LAULU. + + +En lempiä mä tahtois +Teater'lavalla, +En kihloja myös kantais +Tytöllen kirkossa. +Vaan laaksossa, kun kaksi +Sydäntä kaksin on, +Kuullessa lehtolintuin, +Nähdessä ruususton-- +Siell' armahani huulet +Sais' ensi suutelon. +Kas sieltä linnut kantais +Taivaille sanoman, +Ja ruusuin tuoksu täyttäis +Lemmellä maailman. + + + + +HÄN. + + +Kuin hoikka Pohjan neiti +Hän onpi varreltaan, +Pelloilla kasvatettu +Viljaisen Pohjanmaan. +Ja kasvot Hämeen immen +On hällä kainommat +Kuin laaksot, metsälammet +Hämeessä hohtavat. +Silmäinsä sulo, säihky +Kuin Savon tyttären, +Saimaalla päivän nousu +Ei niin lie herttainen. +Jo mainitsenko tukkaa +Niin tumman ruskeaa, +Kuin salohon syys-ilta +Sulattais purppuraa. +Vaan armain aartehista +On sydän kultani, +Kuin Suomen naisen sydän: +Sulouden temppeli. + + + + +SYKSYN TULLEN. + + +I. + +Jos olet mun, +Tuo syyskin kevähäksi käy. +Jos olet mun, +Ei myrskyt taivahalta näy. +Ei ruoho lakastu, +Ei lehti kellastu, +Ei jäädy aallotkaan, +Hymyilee taivas vaan, +Ei tule talvi, vaikka näyttää, +Vaan kevät sydämeni täyttää, +Jos olet mun. + + +II. + +Syys lähestyy. +Jok' aamu kukat kyynelehtii, +Jok' ilta heist' yks surkastuu. +Pois linnut laaksoistamme lähti, +Nyt laulaa tuuli hallasuu; +Pois lähti linnut, veivät kanssa +Mun armahani parvessansa-- +Kauniisen kaikki ihastuu.-- +Tuoll' on hän, merten tuolla puolla. +Kun jätti, antoi rukkasensa +Lähteissään mulle kullallensa +Ja käski syksyn tullen kuolla. +Mutt' enpäs kuole kiusoinkaan! +Syys tullut on, mä elän vaan-- +Mä elän! Ja kun kevät koittaa +Kun uudet ruusut puhkeaa, +Voin uuden armahan mä voittaa, +Voin riemuita ja rakastaa. + + + + +POHJATUULELLE. + + +Syys muita uhkaa Pohjolasta, +Syyshallat muita peljättää, +Mä pohjatuulten huo'unnasta +Kevättä toivon lempeää. +Mä kenties aivan syyttä luulen +Niin lempeäksi pohjatuulen. + +Et vaan, oi tuuli vankkasiipi, +"Ei"-sanaa immeltäni tuo! +Sen tuotko--koht' yöhallat hiipii +Viluisna sydämeni luo. +Mä kenties sentään suotta luulen +Niin ankaraksi pohjatuulen. + +Mä toivon pohjatuulen tuovan +Simaisen lemmen sanelman, +Niin ruusut rintahani luovan, +Niin luovan kukkamaailman. +Mä kenties sentään syyttä luulen +Niin lempeäksi pohjatuulen. + +Nupussaan kukat sydämeni +Uneksii puhjetaksensa; +Oi, tuuli, säästä kukkaseni, +Ett'eivät kuole kehdossa! +Mä kenties sentään suotta luulen +Niin ankaraksi pohjatuulen. + +Puhalla, armas pohjatuuli, +Rintaani lemmen sanelma: +Kun impen' ei lie hallahuuli, +Hän kukkani suo puhjeta. +Mä kenties sentään syystä luulen +Niin armahaksi pohjatuulen. + + + + +POHJATUULEN TUOMISET. + + +Oi ruusut rintani, +Oi vilustunehet, +Oi surkastunehet!-- +Oi ruusut rintani, +Kuink' ovat kuollehet! + +Kuink' uskalsin ja voin +Hyyn, hallan tuulelta +Rukoilla rakkautta! +Kuink' uskalsin ja voin-- +Toi talven pohjola! + +Toi talven, linnut vei +Ohitse etelään. +Ne lauloi mennessään: +"Ei tyttös lemmi, ei"-- +Jäi kannel itkemään. + +El' itke, kannel, noin, +El' itke ruusujas, +Sureksi lintujas! +Viel' et lie onnetoin: +Voit soida Suomestas. + +Pois lempi kieliltäs, +Pois kaiu kuolemaan!-- +Vaan Suomi ainiaan +On lempityttönäs: +Soi kannel synnyinmaan! + + + + +HÄILYVÄT SAARET. + + +Oi maailma, mun mereni, +Kuin häilyvät on saaresi! +Kas valtameri saariansa +Ei kuohuttele juuriltansa-- +Sun saares yhä häilyvi. + +Sun aaltois ajoll' ihmiset +On saaret tuhatlukuiset. +Kun luokse toistensa he rientää, +Sun mielijohtos heitä kieltää-- +Heit' aavikolle viskelet. + +Mä pieni luoto tahdoin vaan +Liittäidä saareen kukkivaan; +Sun kitas silloin, ahnasmieli +Kurimus, kukkasaaren nieli-- +Mä aaltoihin jäin huojumaan. + +Taas toinen, saarten ruhtinas, +Niin keväinen, niin loistokas!-- +"Sun ruusu-rinnoilles mä liityn, +Saan rauhan autuaan, kun piityn +Ihailemaan sun tuoksuas!" + +Niin uneksin ja toivotin, +Mä saari saarta hyväilin,-- +Vaan silloin aalto raisu kiskoi +Mun saareni, sen kauas viskoi: +Taas yksin jäin yömyrskyihin. + +Yön epätoivo, hämmästys +Ja ulapalla eksymys +Mun syöksi kurimusta kohti; +Vaan silloin taivahalta hohti +Valoisan tähden välkähdys. + +Nuo tähdet Jumal-asunnoista +Meist' epätoivon tuskat poistaa. +Ja kukkasaaret saarta vasten +Uneksuu lailla autuasten, +On meri hetkeks tyyntynyt. + +Kupeesta saaren liittyneen +Näen pikku saarten syntyneen: +Ne kasvaa, kukkii, riemuitseepi, +Vaan kurimus ain' ahmaileepi-- +Se nielee saaret lapsineen. + +Oi, tähti, johda kulkevaa, +Äl' aaltoin anna johdattaa! +Kas tuolla luoksein saari kiitää, +Sä, taivas, voit mun siihen liittää, +Kaks yhdeksi voit sulattaa! + +Jo kuulen lintuin laulua, +Jo tunnen kukkain tuoksua, +Jo nautin, taivas, sointuisuuttas, +Syleilen, saari, kauneuttas-- +Jo rauhoittuupi maailma. + + + + +LEMMINKÄISEN LAULU. + + +Ei lampea välkkynyt rauhaisaa +Mun kotini ikkunan alla, +Vaan koskipa vaahtosi vallaton-- +Siit' aina on rintani rauhaton, +Kuin aallolla taistelevalla. + +Ei vakainen huo'unta hongikon, +Vaan lietopa lehtojen helke +Mun heijaili lapsuen kehtohon-- +Siit' aina mun mieleni lieto on +Kuin tuulessa lehtien väike. + +Ja en lepovuonna mä syntynyt, +Vaan sota oli ankara silloin: +Sen pauhussa viettelin vuosia-- +Siit' ain' ilotyöni on taistella, +Kun on sota myrskyisä milloin. + +Näin kuohun mä aikani koskena +Ja lemminpä lietona hetken. +Mä taistelen--toivonpa voittoa, +Kun armahan äitini helmassa +Olen päättänyt melskeisen retken. + + + + +ELONI. + + +Mun eloni tääll' on kuin astunta +Petollisella haudan kannella, +Jok' usein upottaa +Ja uhkaa vajottaa +Povehen mustan kirkkomullan. + +Niin maassa riemu mulle pilkahtuu +Kuin pilvitaivahalta valju kuu, +Ja immen rakkaus, +Kuin tähden kirkkaus, +Vaan kaukaa hohtaa kaipausta. + +On elon kukat tomumajassa +Kuin Lapin kevät hetken loistava, +Ja harvoin kypsyvät +Tääll' ehjät hedelmät: +Ne toivon maa voi valmistella. + + + + +JOULUTÄHTI. + + +Taivaalla muinen tähti kiilsi, +Kuningas tähtiparvien. +Sen sydänt' usein murhe viilsi, +Nähdessä vaivat ihmisten; +Ja, surren synkeyttä maan, +Hän jätti riemun ylhäisen +Ja astui maata loistamaan. + +Majaanpa pienehen täht' ensin +Valonsa pyhän vuodatti; +Siit' ympär' ihmiskunnan lensi, +Sydämet, mielet lämmitti. +Hän kuoleman ja varjoin maan +Elämän maaksi kirkasti, +Ja rauhan toi sit' asumaan. + +Tuo tähti synkeästä yöstä +Valoisan armopäivän loi, +Ja ihmissielut harhatyöstä +Totuuden tielle viedä voi. +Hän, taivahinen kirkkaus, +Joul'-aamuhun tuon valon toi, +On _>maan ja taivaan valkeus_. + + + + +TÄHTEIN TANSSI. + + +Pihalla taivaan tanssivan ma nään +Tuon tähtiparven ringissään. +Sen keskell' loiste auringon +On valonsoihtu summaton. + +Hymyillen katsoo tanssiseuroja +Auringon silmä valvova; +Vaan surunsätein himme'in +Vilahtaa tähtiin eksyviin. + +Oi onneton, ken tähtyeistä vaan +Vieraantuu alkuvalostaan: +Se jähmettyen, sammuen, +Musertuu avaruutehen! + +Vaan toiset, "Herran kehrää" kiertäen, +Radallaan riemuin tanssien, +Valoa juovat, loistavat-- +Rinnoille päivän nukkuvat. + +Maan lapset, tomun sikiötkin me +Valolla Luojan loistamme: +Elämä riemujansa tuo, +Kun Herran Henki valons' suo. + +Vaan onneton, ken Luojast' eksynee: +Sen sielun soinnut vaikenee, +Sydämen liekit sammuu--hän +Rintansa tuntee jäähtyvän! + +Oi taivaan soihtu tanssiseuroines! +Ken onnellisna rinnoilles +Tuikahtaa vois ja ken sais sun, +Sun luonas soinnun kaivatun! + + + + +MAAPALLO. + + +Mun sydämeni kiveä lie raskahinta varmaan, +Kun toisinaan pois puhkaista on rintakehäni. +Ei kovaa tok', ei jähmeää kuin kylki vuoren harmaan, +Kosk' useasti kuohulähteen lailla läikkyvi. + +Maapallon nuorna kerrotaan myös tulikehrä olleen, +Joss' aaltoeli kalliot ja vuoret virtana; +Kun hiukan vanhui, kerrotaan maan kuoren kovaks' tulleen, +Vaikk' ydin malmivuorineen viel' uhkui kuumana. + +Vaan ydin kuuma pintahan kuohutti kukkatarhat, +Loi maahan avull' auringon puut, ruohot, pensastot, +Eläimet--riemuks' toisilleen niin halvimmat kuin parhaat, +Täynn' elämää, täynn' onnea viherti vainiot! + +Näin kevätloistossansa maa heloitti nuorna ollen, +Vaan joskus rinta pakahtui nuort' tulta kuohumaan, +Kun kirousta nousnehen näk' elon-vainiollen-- +Sen poltti, rankaisi--ja taas sävystyi innostaan. + +Mon' ennustaa, ett' ydin, maan vanhaksi tullen, jäähtyy-- +Tuot' ennustusta, rintani, el' usko kauheaa! +Kun ain' on liekit valveilla, elämä maassa viihtyy, +Maa autioksi kallioks' ei kohmettua saa! + +Maapallo ihmissydän on, joss' aaltoelee tulta, +Tult' aaltoilee, kun nuoruutta sen ydin uhkuaa. +Ah, sydän, hedelmöitse myös, kuin kukkii kevätmulta, +Jos puhkeat, niin rankaise vaan _pahaa_ maailmaa! + + + + +EI--JOS. + + +Ei purjelaivat nähdä + sais aaltoin huojuvan, +Jos tuulet aina torkkuis, + ei näyttäis valvovan. +Vaan myrsky-yöt on Herran hallussa. + +Maan valkeat ei koskaan + valaisten ruskottais, +Jos hiilihin ne hiipuis, + ei leimuks' lekahtais. +Vaan vaaratulta Herra torjukoon. + +Ei elämä, ei henki + maailmaa valloittais, +Jos haltioiss' ei koskaan + maan lapset touhuais. +Vaan torju, Herra, murhan enkelit! + + + + +TOMUSSA. + + +Mudassa uivat helmisimpukat, +Hiekasta virran kulta huuhdellaan, +Timantit erämaasta nousevat-- +Tomussa kaikk' on kalleudet maan. + +Vaan ihmisrinnan mutalähtehestä +Maan arvoisimmat löytyy aartehet. +Jos kaivaa voisin, kirkkaiksi ne pestä, +Tuhannet loisin maalle loistehet. + +Ma loisin valot, jotka lämmittäis +Ja elonvoimaa paistais maailmaan; +Ei Pohjan jäätkään kukkimatta jäis, +Ja Pohjan kansa hehkuis loistossaan. + +Niin, loisin, loisin--moinen raukka luoja! +Omatkin kalleuteni uppoais, +jos aarteitten ei korkein ilmituoja +Rintani tomuun joskus puhaltais. + + + + +KUKKA JA LINTU. + + +Kukan ympäri +Leikki lapsia, +Lapset kiitteli: +Kah kuin kaunista! +Kukka tuoksui vaan +Eikä tauonnut, +Kukka loisti vaan +Eikä kuihtunut-- +Kuihtui vasta syksyn tultua. + +Linnun ympäri +Leikki lapsia, +Lapset kiitteli +Linnun laulua. +Lintu lauloi vaan +Eikä tauonnut, +Lauloi innoissaan, +Pois ei muuttanut-- +Muutti vasta syksyn tultua. + +Kukka kaunihin +Lienet, lapsonen, +Lienet lintukin +Laulu-lahjainen: +Kiihdy tuoksumaan, +Konsa hyväillään, +Laula parhailtaan, +Konsa kiitellään-- +Tauota voit syksyn tultua. + + + + +PIKKU ILMA. + + +Helmass' äidin, suojass' isän +Pikku Ilma iloitsee, +Aamupäivän, kevätkesän +Riemuja hän nautitsee. + +Rauhan laakso äidin helma, +Jossa sadut kukoistaa, +Isän sylissä taas Ilma +Hongan turviss' istahtaa. + +Päivyt hellä hymyileepi +Isän, äidin kasvoista, +Joka silmä tuikkeleepi +Hälle tähtivalona. + +Ilman kyynelkin on armas, +Kuin yön kyynel kesäisen; +Raitis on se eikä karvas, +Ei kuin myrskyt murheitten. + +Taas kun riemuita hän saapi, +Enkelitkin riemastuu, +Ja ken häntä katsahtaapi, +Siltä murhe surkastuu. + +Taivas, ellös viekö maasta +Tuota viatonta pois! +Tääll' ois monta autuasta, +Monta puhdasta jos ois. + + + + +LAPSEN OSA. + + +Naapurihin Tuomo aamull' astui +Iloissahan, hyppyhynkin valmis; +Vuorotellen vihellys ja laulu +Tuomon suusta hilpeästi raikkui. + +"Miksi, Tuomo"--emäntä näin kysyi-- +"Läikkyvi nyt ilos' yli laitain? +Joko onni lapsilles soi leivän, +Puuttehessa ennen itkeneille, +Vaiko otti osan heistä Tuoni +Majoillensa riistarikkahille?" + +"Eipä Tuoni ottanut, mut leipä +Taivahasta putosi, kun kuuteen +Lapsehen loi Luoja seitsemännen. +Hälle "hengen antaja suo leivän", +Leivän, jot' ei nauti vielä lapsi; +Toisillenpa osansa siis jääpi. +Työtä anon, emäntä, nyt sulta +Iloissani Luojan antimista." + + + + +ÄITI LAPSELLE. + + +Nyt, Herran lahja, lepäät helmassani, +Vaan kerta lepäät Luojan helmassa; +Nyt imet elon voimaa rinnoistani, +Ikuisen elon imet taivaasta; +Nyt leikkielet halvoin heppeleisi, +Taivaassa voitonpalmu tarjotaan; +Hymyillen katselet nyt kasvojani, +Sun kerta Herran kasvot kirkastaa. +Ja äänes heikko, usein murheellinen, +On riemulaulu seuroiss' enkelten: +Viaton unimaailmasi viimein +On ilmestyvä riemuks' autuuden. + + + + +KODISTA JA KOTIIN. + + +Kun jätin kodin hyvästi, +Syntypaikkani parahan, +Taivas pilvihin pimeni, +Ilma heltyi itkemähän; +Ihmissydämet syvästi +Huokaeli, huolten pilvi +Niistä synnytti satehen. + +Kun kodista matkustelin, +Tiepä pystyhyn pysähti, +Vastamaaksi vainiotkin, +Matkan tuuletkin tukalti, + +Vinkui vastahan vihuri; +Kaikki ihmiset ivalla +Tiepuolista tirkisteli, +Mua pilkaten poloista. + +Käännyinpä kotihin koito: +Nytpä vainiot viherti, +Myötätuulet tuuditteli, +Maat mäelti mennessäni, +Kulkeissan' alamäkeä +Kodin kultaisen pihalle: +Taivas kiilsi kirkkahana +Päivän paistavan valossa, +Luonto riemussa rehoitti, +Ihmiset ilon väessä +Mun syliinsä sieppaeli. + +Niinp' on vierahisin kulku, +Kuin syksyllä surman suuhun; +Niinpä on kotihin kulku, +Kuin keväällä kullan luokse. + + + + +KUUN SAMMUTTAJAT. + + +Kiiruusti apuhun kaikki jo! +Miss' ovat kiulut ja ammehet, +Ves'-ruiskut, rattahat, hevoset? +Tuoll' yltyy valkean vahinko, +Sen leimu väikkyvi kauhuna: +Kohoontuu, näettekös, pilvihin +Hivuksin liekki nyt punaisin, +Kuin orhin kaulakin kaareva! + +Näin talost' äkkiä tuoksahti +Nyt väki valkean vaarahan, +Ja vuoren taakse se kiiruhti, +Sielt' uskoi tult' ylös kuohuvan. +Syys-illan riensivät hämärää, +Jop' aukas' huutoihin hätä suun; +Vaan silmät vuorella selviää, +Kun nähdä saavat he hellän--kuun. + + + + +TAIKAVOIDE. + + +Kolme kertaa kolme +Koston rauhoittaa, +Kolme kertaa kolme +Surman karkoittaa, +Kolme kertaa kolme +Haavat parantaa. + +Ruoste kirkonkellon, +Tuhka kyisen pellon, +Lähdevettä lemmon +Kanna kiehumaan. + +Ydinpihka puusta, +Vaahto karjun suusta, +Hammas hiiden suusta +Tunge kattilaan. + +Ihmisverta nuorta, +Muru ikivuorta, +Lemmon leivän kuorta +Työnnä hautumaan. + +Kiehuvi, +Kuohuvi,-- +Kypsyy. + +Jäähtynyt, +Pentynyt,-- +Haavaan. + +Kirvelee, +Paranee,-- +Terves! + +Kolme kertaa kolme +Koston rauhoittaa, +Kolme kertaa kolme +Surman karkoittaa, +Kolme kertaa kolme +Haavat parantaa. + + + + +VIINANPOLTTAJAN SANAT. + + +Kiehu kattila, +Si'itä sappea, +Jolla pyörrytä +Ihmishenkeä. + +Höyry polttavin, +Liity liekkihin, +Niinpä vimmahan +Syökset maailman. + +Liemi vaahtoinen, +Loitsi ihmisten +Himot nielemään +Neste höyrynään. + +Maistanut ken on, +Olkoon rauhaton, +Siks' kun juodessaan +Kurkku sauhuaa. + +Pää kun selviää, +Sydän kirveltää, +Kunnes suitsuvi +Niinkuin helvetti. + + + + +HURJAN VIISASTELUA. + + +Ken moittii, sano, ken, +Jos viiniss' uiskelen? +Maailma tukehtuis +Ja ain' ois tomuinen, +Jos viinissä ei uis. + +Ken moittii, sano, ken, +Jos syöksyn tulehen? +Kun viin' ei puhdistaa +Voi saastaa sydämen, +Sen liekit kirkastaa. + +Näin vuoroin uiskelen +Ja syöksyn tulehen: +Mä viinissä vaan uin +Ja lemmen tulehen +Mä syöksyn päin ja suin. + + + + +VYYHTYNYT. + + +Yöt päivät yhtä mittaa nyt +Tuo lapsi park' on itkenyt +Rinnoilla äitiarmaan: +Sairasna pieni vaikeroi, +Kertoilla kipujaan ei voi, +Kun sanoiksi sen ään' ei soi-- +Hän kenties kuolee varmaan. + +Yöt päivät äit' on valvonut, +On rukoellut, toivonut +Herralta lahjaa kahta: +"Laps' armas terveheksi luo, +Kotihin lapsen isä tuo, +Selkeenä häntä nähdä suo!"-- +Ken noita kieltää mahtaa? + +Yöt päivät isä juonut vaan +On kapakassa raivossaan, +Ei muista kotiparkaa; +Vaan kaikk' kun tuhlannut hän on, +Järkeensä niellyt turmion, +Niin koti johtuu muistohon-- +Hän sinne vihdoin karkaa. + +On äiti vuotehella nyt +Ja laps' on hiukan vyyhtynyt, +Kun haamu tulla horjuu: +Ov' aukenee ja lonkahtaa, +Sisälle haamu horjahtaa, +Vaan taas laps' sairas kirahtaa-- +Tuost' isä hurja karjuu. + +Last' äiti heijaa polvillaan, +Mut pieni kiihtyy itkussaan, +Ei saa hän unt', ei rauhaa. +Äit' itkee myös ja vapisee, +On hiljaisna ja rukoilee, +Mies mieletön kun kiroilee +Ja huimapäisnä pauhaa. + +Juur' äiti lasta siunasi, +Vaan kohta huone tärähti, +Kun kirous soi raskas: +Sylissä pieni säpsähti, +Sen kyynelvirrat vaikeni, +Hän riutui, sydän seisahti-- +Nyt Herra korjaa lastas! + +Yö rauhoittui. Mut aamulla +Sairasti äiti vuoteella, +Kalpeena nukkui lapsi. +Vaan isä huokaa tuskissaan, +Valittaa, itkee polvillaan, +Kun lapsi hänt' ei milloinkaan +Tunnusta vanhemmaksi. + + + + +LOISEN POIKA. + + +Pimeessä synnyit pirtissä +Sä mustaan maailmaan; +Vaan äitis päivän rinteellä +Sun kantoi kasvamaan. + +Loispoika pirtin pimeään +Jäi yksin äitineen; +Häll' ehk' ei äidin silmäkään +Paistellut sydämeen. + +Sinulle äiti lauloi näin: +"Valosta puhkeaa +Maan ruusut--valost' ystäväin +Myös sydän aukeaa." + +Loispoika pirtin nurkassa +Peikoista kuuli vaan. +Häll' äiti lauloi: "Petoja +On asuvaiset maan." + +Näin tunteet julmat, katkerat +Poik' imi äidistään; +Sai pedon kynnet, hampahat, +Pirtistä lähteissään. + +Nyt loisen poika maailmaa +Hurjasti raatelee: +Yöt murhaten hän rosvoaa, +Korvessa karkelee. + +Ja kylän kansa vapisee +Nyt loisen pojasta, +Hänt' etsii, häntä vainoilee +Kuin metsän petoa. + +Oi kylän kansa, laskekaa +Valoa pirttihin, +Ja loisen poikaa muistakaa, +Sen hirmutöitäkin! + + + + +MÄSSÄÄVILLE SUUNSOITTAJILLE. + + +Tulta kurkkuhun +Työnnän teille, kun +Huutaa hoikotatte! +Milloin isänmaa +Teistä miehen saa?-- +Kieltänne vaan sille palpatatte! + +Ja kun synnyinmaa +Teiltä parhaaltaan +Vaatii uhrianne, +Mielen katkeran, +Jäisen Gehennan +Tarjoatte sille rinnastanne. + +Herra hengestäs +Iske liekkiäs +Noihin rahkasoihin! +Tunge rintoihin +Tulta Horebin, +Sielut että syttyis salamoihin! + + + + +SYRJÄHDYS. + + +No, väitelkää min väittelette, +Jos uskotte sen taikka ette-- +Vaan sydän luotiin ihmiselle +Ens oikealle kupehelle. +Mut syntihin kun langettiin, +Niin vasemmalle kaaduttiin, +Myös sinne sortui sydänpalli-- +Siit' asti kaikk' on mullin mallin. + + + + +SUKU-ETU. + + +Jaloa on sukua +Sander'; ei siis lukua, +Vaikka juo ja huilaa suotta: +Esi-isäin töihin luottaa. + + + + +UUSI MAAILMA. + + +Ma noitur' olla tahdon nyt, +Lumooja, velho verraton-- +Ma riidan irvihampahan +Pois manaan tieltä maailman-- +Luon rauhan sulo-sovinnon. + +Ma vihan, kateuden työt +Ja kostonhimon alhaisen +Pois loitsin--rakkauden vaan +Ma kutsun maata asumaan, +Maan lapsill' luomaan autuuden. + +Nuo himot, surman siittämät, +Ja kaiken vainon, vääryyden +Sanalla ruhjon syvyyteen: +Totuuden päästän valloilleen, +Perintöön valta-istuimen. + +Yön maasta kadotan mä pois, +Ja kärsimys ja vaivaisuus +Lieventyy suloisuutehen: +Näin valonmaahan uutehen +Jää puhdas kuolemattomuus. + +Maailman mikä rumentaa, +Mi saastuttavi elämän, +Sen avaruuden rajoista +Pois karkoitan--maa ihana, +Kuin taivas, nähdään välkkyvän. + +Maa autuain näin valmis on-- +Maan lapset siihen joutukaa! +Vaan kenpä joutuu, hyljätkään +Hän rumat henget syämestään: +Hääkauneutta vaaditaan. + +Siipenne tomust' irrottain +Siis nouskaa kilpalennossa! +Kohotkaa valon sydämeen, +Unelmain iki totuuteen, +Ihaillen jumal'-istuinta! + + + + +PÄIVÄN SÄDE. + + +Oi, jos päivän säde öisin, +Niin sun silmäis kautta voisin +Tunkeutua sieluhus! +Valona siell' lämmittäisin, +Mit' ois mustaa, hävittäisin: +Vallan voittais sulous. + +Vaan mä, ollen itse musta, +Kaipaelen valaistusta-- +Sinä sieluhuni käyt. +Siellä loistat puhtautta, +Kauneutta, hurskautta-- +Toivon-tähtenäni näyt. + +Olet päivän säde hellä, +Joka lemmell' ijäisellä +Johdat mun luo auringon, +Josta rauhaa autuasta, +Josta--itse Jumalasta-- +Vuotaa voima elohon. + + + + +MATKA AURINKOON. + + +Maast' ihminen luo auringon +Matkustaa kuoltuansa. +Sä tiedät, siellä Luoja on, +Odottain lapsiansa. +Vaan tähdissä Hän matkalla +Suo lasten huo'ata. + +Hän lemmen säteill' lähettää +Autuutta matkaajille, +Vaan valo kirkkain yllättää +Tähdille lähemmille. +Siks' usein Venus-tähtehen +Halaapi ihminen. + +Maass' onni vaan suo _vaskihäät_ +Riemulla viettääksemme. +Häät juomme--kohta myrskysäät +Jo pauhaa etehemme. +Ei kauan kestä onni maan, +Kuin maistimiksi vaan. + +Väsynyt taistelosta jo +Nyt puuhaa lähtöänsä. +Maan jättää. Kirkas aurinko +Vaan loistaa silmissänsä. +Taas väsyy tiellä, poikkeaa-- +Venukseen seisahtaa. + +Kas riemua, min nostattaa +Uus tulokas nyt siellä, +Vaikk' itse matkan vaivoista +Hän itkusilm' on vielä! +Vaan toivo pyyhkii kyyneleet, +Maan muistot viimeiset. + +Nyt lempi satakertainen +Heloittaa auringosta, +_Hopeahäitä_ tanssien +Saat laulaa Merkuriosta: +Kas sinne Venus-tähdestä +Himoitset lähteä. + +Maan lasten lemmen-jumala, +Tuo Venus, meit' ei voita: +Henkemme etsii korkeinta, +Himoitsee auringoita. +Kas sinne--lempiviikot vaan +Kun loppuu--matkataan! + +Sä sanot: "Lentotähtiä!" +Ei, nuot on enkeleitä. +Kautt' ilman, Luojan käskystä, +Noin kaitsevat he meitä. +Oi riemua, kun astutaan +Merkurion satamaan! + +Nyt lempi tuhatkertainen +Vastaamme tulvaileepi, +Ja _kultahäitä_ tanssien +Nyt sielu riemuitseepi. +Ja meri, täynnä hekkumaa, +Eteemme aukeaa. + +Vaan tuonne, ah maa autuain! +Oi tuonne Luojan luokse +Nyt henki siivin innokkain +Halk' avaruuden juoksee. +Hän valloittaa tuon uuden maan, +Totuus on miekkanaan. + +_Timanttihäitä_ oi ken vois +Kuvailla luotu kieli! +On murhe, tuska, vaiva poiss', +Autuutta täynn' on mieli. +Auringost' auringoihin päin +Me matkustamme näin. + + + + +LAULAJAN LAPSET. + + +Sun lapses, laulaja, on kummanlaiset: +Jo synnyttyään täysikasvuiset, +Ja lausehet on suussa sointuvaiset, +On usein purevaiset hampahaiset, +Vaan joskus huulet leikinlaskuiset. + +Vakaasti toisinaan kuin hongan humu +Nuo lapset haastavat, ja otsallaan +Heill' useast' on surun synkkä sumu; +Vaan suru tuo on maasta noussut tomu, +Mi lemmen valkealla poltetaan. + +Niin, lempisilmin, täynnä rakkautta +On laulajani lapset ainiaan. +He leikitellen suosii viisautta, +Vaan välttävät sen yliherrautta +Ja kauneutta luovat maailmaan. + +Vaan, Herran tähden, jospa suuttumahan +Nuo jumal'-lapset syntyissään jo saat: +Lemmenkin liekit vihan valkeahan +Vaihtuupi silloin, syttäin kapinahan +Ja kukistaen kaupungit ja maat. + +Ikuiset kuin nuo tähdet korkeuden +On laulajani _jalot_ siittämät. +Maan yöhön paistavat he kirkkauden +Ja lämmittävät jäisen kolkkouden, +Maan äärist' äärihin näin lentävät. + + + + +KUN KERTA VÄSYN. + + +Kun kerta väsyn enkä jaksa laulaa, +Kas silloin kastan kuolemaksein kaulaa, +Ja lähden pois maat' isäin kiusaamasta, +Vaan kuoltuani laulan taivahasta. + +Suo anteeks' silloin, armas maani, mulle, +Runoilijalle surmaan tuomitulle! +Sun häpeäkses eläisin; kun kuolen, +Sun kunniasi kasvaa toisen puolen. + +Mä taivahille mainetöitäs soitan, +Sielt' arvoseppeleitä sulle voitan; +Ja kevätpäivän paistaessa sieltä +Tuon saloillesi tuhat satakieltä. + +Ja taivahasta laulan maailmalle, +Runoillen sanat metsän huminalle, +Ja lainehille loiskiville rannan +Syvyyden suusta sanoja mä kannan. + +Kun myrsky-yö on, meuruaa kun tuulet, +Sanani niiden säveleissä kuulet, +Ja ukkosenpa tulen pauhinassa +Sanoja lausun voiman Jumalasta. + + + + +KAS NYT EN LAULA. + + +Kas nyt en laula, en! +Kun paimen, hyppelen +Mäillä, kunnahilla, +Kukkivilla. + +Keväällä laulelin, +Kun lauloi linnutkin: +Nyt hoitaa pääsky pieniään, +Niin, kenties, peippo, kerttunen, +Töin tuskin kuulet leivosen, +Ja rastas sata säveltään +Jo vaihtoi tiukkuvirtehen; +Huus käki ammoin: "hoiloilo", +Ja päätti laulun jo. + +Joukossa laulais huonoinkin, +Ja yksin, kun ei kuultaisin; +Vaan kuullen monen kultasuun, +Pilannen ehkä laulupuun, +Halvennan virretkin: +Siis kesän vietän näin ja noin, +Vaan syksyll' yhtyä mä voin +Taas lähtövirsihin. + +Kas nyt en laula, en! +Kuin paimen, hyppelen +Mäillä, kunnahilla, +Kukkivilla. + + + + +MAANTYTTÖ. + + +Maantyttö syntyi kotonaan, +Hän syntyi laulamaan: +Hän lauloi kotikunnailla +Ja riemastutti rintoja, +Ja kansa riensi kuohuna +Nyt häntä kuulemaan. + +Maantyttö kulki kaupunkiin +Ja lauloi tielläkin: +Hän kiitti koti armastaan, +Ylisti leikkikumpujaan-- +Kaikk' kansa juoksi kuulemaan, +Kun tyttö lauloi niin. + +Ja tyttö kaupungille sai +Hän lauluvallan sai: +Nyt korvansa kun aukaisi, +Sen sydänsuonet hehkuili-- +Vaan kateus viel' ylpeili, +Maantytön halventain. + +Maantyttö salon sydämmeen +Palasi lauluineen: +Hän hetken korven rinnasta +Kuunnella tahtoi rastasta, +Sen säveleitä seurata-- +Taas läksi lauluilleen. + +Nyt ken sen laulun kuuli vaan, +Sen sydän palamaan! +Maa, kaupunki nyt riemastui +Ja häijyt henget kukistui, +Ja korvat kaikkein auentui +Maantytön laulantaan. + + + + +MOKOMA LEMPI. + + +Keväällä kun kihlasin +Syksyllä sain rukkaset, +Näinkös luonnon kuollessa +Kuolee lemmen kukkaset? + +Syksyllä taas kihlasin-- +Keväällä sain rukkaset, +Näinkös vasten luontoa +Kuolee lemmen kukkaset? +Tuost' en valheesta nyt huolis, +Ettei muka lempi kuolis. + + + + +NIITTYPURO. + + +Näin moititaan: voi kuink' on murheinen +Ja synkän musta niittypuron juoksu, +Vaikk' onkin niityn metsä lehväinen +Ja partahilla kukkain tuhat tuoksu. + +Ei muisteta: tuo puro kotoisin +On synkältä ja hallaiselta suolta, +Ja korven kautta juosten, kuulikin +Se näljänhätää, itkua ja huolta. + +Nyt, kukkaniityn läpi kulkeissaan, +Vilkastui puro, iloisammin hyppii, +Vaan murhe kuvastuupi muodossaan, +Kun rinnassa viel' entismuistot sykkii. + + + + +TUETTU PÄÄ. + + +"On mulla sydän vasemmalla, +Vaan jotain puuttuu oikealta, +Sen vuoksi elo kaikkialla +Niin tuntuu heikolt', ontuvalta: +Tuo syrjäpaino laitaan kiskoo, +Useesti vasemmalle viskoo, +Pois eksyttää tielt' oikealta." + +Niin nurkui mies. Vaan naisen kainon +Kun puolelleen löys' oikealle, +Hän tunsi kohta tasapainon +Ja toisin lauloi maailmalle: +"Mies naisen pää on, pappi lukee! +Niin, kyllä--sydän kun vaan tukee +Sen, ettei eksy hunningalle." + + + + +VASEN PUOLI. + + +Kun kunniamerkkejä annetaan, +Ne pannaan rintahan vasempaan, +On tähdetön oikea puoli. +Ja morsiusneito, kun kukkasen +Istuttaa rintahan poikasen, +Oikeesta puolest' ei huoli. + +Kas pappia--kelle hän paukuttaa? +Hän vaan sydänpohjia kuohuttaa +Ja järjen syrjähän käyttää. +Ja laulaja--kelle hän laulelee? +Hän syäntäsi ruusuilla kiehtoelee +Ja kukkien tuoksulla täyttää. + +Ken liittyisi kylmähän järkehen? +Vasemmallapa on sydän lämpöinen, +Se valtias kenpä sen voittaa: +Hän järkesi mykkänä seisottaa +Ja maailmoita hän valloittaa-- +Se valtias kenpä sen voittaa. + + + + +KULTAA. + + +Kultaa, tyttöni, kultaa sulta mä kaipaan, +Rikkaudetta ja aarteitt' en tule aikaan. +Kultaa täytesi! ulkokulta ei kelpaa, +Ontto jos sisus on tai täynn' iki velkaa. + +Onkin, tyttöni kalliimp' onpi kuin kulta, +Verrakseen minä halp' olen tuhka ja multa. +Vaan ken köyhä on, rikkautt' etsivi silloin, +Rikkaall' ei rikas tarpeeseen ole milloin. + + + + +AATTEHET. + + +Oi, jalot aattehet, +Tähtyet taivahan! +Tuulet jos myrskyiset +Puskevat laivahan, +Tähtien johtohon +Luottaen tie +Aukevi, aavikon +Halki mi vie, +Luo levon valkaman. + +Oi, jalot aattehet, +Voittajat kuoleman! +Maass' elonkukkaset +Näyttävät kuihtuvan, +Vaan säde aattehen +Taas elon luo, +Taas kevät ruusujen +Tuoksua tuo, +Vallaten maailman. + + + + +PAIMENET. + +ENSIMAINEN JAKSO. + + +On ilta. Pirtin istujat +Näyttääpi rauhaisalle, +Vaan ikkunasta ikkunaan +Käy levotonna Kalle. +Rinnassa häll' ei katumus-- +Poskilla kevät-tuoreus +Toist', aivan toista todistaa, +Ja silmiensä palon +Sä luulet luovan, loitsivan +Tähdille uuden valon. + +Hän harteva ja varteva, +Häll' otsa kirkas hohtaa; +Tuo otsa kirkas, kaareva +Pelvotta vaarat kohtaa. +Syys-yölle vastakohtana +On tukka liinan valkea. +Mut huolta kantaa rinnassaan +Ja rauhatonna kulkee, +Kun laulut äidin lauhkean +Tiet, ovet häitä sulkee. + +"Et mallassaunaan mennä saa +Tän' iltana, se muista! +Nuo miettehet nyt mielestäis +Vaan, poika parka, poista! +Syys-illat on ja pitkät yöt, +Vaan viel' ei lopu iltatyöt: +Voit veistää re'en kaplaita +Tai pärehiä vuolla-- +Niin, luulen, isäs tahtoo--yöks' +On sulle sänky tuolla. + +Ei muulloin iltavalkea +Niin hauskuta kuin silloin, +Kun perhe kaikk' on kotona +Ja takan ympär' illoin. +Myös silloin vanha rukkini +Voi pyörähdellä helposti, +Ja huolet, joita kantaa saa +Lapsestaan vanhin aina, +Ei silloin muistu mielehen, +Ei höyhentäkään paina." + +Näin äiti, polkein rukkiaan, +Pojalle lauleskeli, +Puut paukkuen kun takassa +Ratosti leimueli. +Vaan Kalle yöhön synkeään +Tähysti--terässilmistään +Hän ehkä syys-yön pilvihin +Valoa luoda tahtoi.-- +Tuost' äidill' outo aavistus +Rinnassa piillä mahtoi. + +Sisälle isä astui nyt, +Mies lyhyt, vankka varsi. +Entistä käskevämpi on +Nyt hällä käytösparsi. +Hän poikahan kun katsahtaa, +Sen käskyksi het' oivaltaa: +"Sä otat eväskontin nyt, +Kirveen ja pyssyn parhaan! +Kuin nuoli nopsa, kiiruhtaa +Saat Villin niittytarhaan! + +On karhut, kuulin, kaataneet +Kylästä orhin nuoren. +Muu hevosparvi paennut +On turviin Räihävuoren. +Kylässä kaiken nuorison +On hanke karhun-ajohon. +Mä häpeän, jos poikani +Ei siell' ois' joukon kanssa; +Kun nuoremp' oisin, nuolena +Saapuisin seuranansa." + +Kuin päivän silmäterältä +Pois pilvet pyyhkii tuuli, +Niin Kallen yö nyt kirkastui, +Tuon sanoman kun kuuli.-- +"Tult' iskee nuorten kantapäät, +Vaan vanhain pohkeissa on jäät! +Kun korven herran turkki vaan +Silmiini vilkahtaapi, +Niin metsän rinta raikahtaa +Ja karhu kellahtaapi!" + +Mut tuohon isä: "Maitosuut +Noin kerskaa ennen työtä. +Kun voiton toisit kotihin, +Muut kiitoksen tois myötä." +Vaan näitä Kalle kuulisko? +Hän valmis lähtöhön on jo. +Mut lähteissään mit' etsii hän?-- +Hän säästömakeisensa +Kokoopi kontin pohjahan-- +Ne viepi kullallensa. + +Kylässä matkan varrella +On Kallen Mari kulta. +Keväästä asti kummankin +Rinnassa hehkui tulta. +Kuustoista täytti kumpikin, +Kun kevät puhkes kukkihin. +On syys--se kesän kuihdutti, +Vaan loistaa nuorukaiset; +Rehoittaa ruusut poskien, +On rinnat paisuvaiset. + +Syys-ilt' on, tähtein silm' ei näy, +Kuu hallava ei paista. +Keveesti Kalle kiiruhtaa, +Yön synkeytt' ei muista. +Syys vaikk' on kolkko, kukaton, +Vaan tähtitarhan, ruususton +Rinnassaan poika säilyttää +Ja laulaa riemuisasti; +Noin vuoroin laulaa, viheltää +Hän mallassaunaan asti. + +Kas, höyry sauhun sekainen +Ovesta tupruaapi. +Käy joutuin, Kalle, kiiruhda, +Jo Mari odottaapi! +Ah, makeata lämmintä! +Oi Maria, kuin lempeä! +Sen tukka liekin leimuna +Harteilla lainehtiipi; +Kuin lintunen hän liikkuvi, +Kuin pääsky sirkosiipi. + +Uunissa hiillos punoittaa, +Kas Marin poskipäitä! +Oi, sulho, aamun koittavan +Sä luulet, nähden näitä. +Sinervä liekki hiilloksen +On leimu Marin silmien. +Oi, poika, etsi taivahas +Ja joudu tyttös luokse! +Oi, muista aamuruskoas +Ja kiiruisammin juokse! + +Kuin tulen kieli tuikuttaa +Pihdissä pärevalo, +Ja viulu-Aapran sävel soi, +Rehoittaa nuorten ilo. +He permannolla pelmuaa, +Ken laulelee, ken rallattaa.-- +Kupeessa uunin yksinään +Ei sirkan virsi soinut, +Ei soinut sirkan--Mari ei +Myös laulella nyt voinut. + +"Pois, Aapra, viulu! laulut pois! +Syys-yöll' ei leikki sovi!-- +Vaan ken se kopsii ulkona? +Aukeeko saunan ovi? +Oi, soita, Aapra! laulakaa! +Nyt vallan vaikka tanssi saa! +Ah, oisko seinät, katto pois, +Sais hyppiä kuin hullut! +Taas Mari onnen lapsi on: +On Kalle kulta tullut."-- + +"Oi, Mari, katso konttihin-- +Kas siellä ispinöitä! +Tuo suukkosi!"--"Oi, Kalle, noin +Sä kuljet yksin öitä! +Kas täältä naurispaistikkaat +Ja ohra-pannukaakut saat. +Tääll' ystäväs' ja kultas' on, +Et yksin lähde varmaan; +Voit hetken hellän viipyä +Ja laulaa luona armaan." + +Niin kuiskuivat, ja Aapra taas +Viritti viuluansa; +Sai Kalle, Mari rinnakkain +Taas laulaa muistojansa. +Hymyili huulimansikat +Ja silmätähdet loistivat. +Syys synkkä vaihtui riemuhun, +Neidoiksi karhut vaihtui; +Loi lempi sielut kahleihin +Ja vaaran pelko haihtui. + +He ylistellen lauloivat +Suloa paimenmuistoin, +Kuin kautt' ois rinnan kulkeneet +Purojen, metsäpuistoin:-- +Kuink' kevät uhkui armautta, +Kuink' kesä kantoi kukkia, +Syys kuink' on runsas lahjoistaan, +Syys-illat rauhaisia, +Ja talven jäillä leikitkin +Kuink' ovat raittihia. + + + + +KUN VOISIN. + + +Ylhäinen metsästäjä +Näin lauloi kulkeissaan: +"Oi teitä laakson lehdot, +Kanervat kangasmaan, +Puut pienet, puolan varret +Ja korven mökkinen! + +Teilt' ei vie myrskyt rauhaa, +Ei tuiske tuulien; +Teill' aina kaste kirkas +Otsalla loistelee, +Luonanne perhot pyörii +Ja linnut laulelee. +Niin tyyness' aina oisin, +Kun voisin." + +Vaan köyhä mieron poika +Tien varrell' lauloi näin: +"Te hongat uljaslatvat +Taivaasen käytte päin; +Palatsit teistä paisuu +Valoisat aina vaan-- +Mit' on nuo laakson lehvät +Pimeessä piilossaan!-- +Te tuulten juhlavirttä +Synnyitte laulamaan, +Saleina loistollisna +Soitollen kaikumaan.-- +Niin ylhäinen ain' oisin, +Kun voisin." + +Vaan paimen huiluhuuli +Polulla soitti noin: +"Kuin raitis kevättuuli, +Vapaana laulaa voin: +Kuin kuuset huokaa, silloin +Hartaammin laulelen, +Ja myrskyll' entis-aikain +Murheita muistelen. + +Ja kosken pauhu kertoo +Kuink' ennen taisteltiin, +Vaan laakso tuolla kutsuu +Iloihin nykyisiin. +Tällaisna aina oisin, +Kun voisin. + +Kas täällä lintu laulaa +Ilonsa, huolensa, +Ja kukka armas kuiskaa +Suloimmat toivonsa. +Mä rinnassani tunnen +Purojen helkkehen, +Ja aamukaste kirkas +Mik' on, sen tuntenen: +On paimentytön silmä, +Jok' etsii kukkia +Laaksossa--poika poimii +Aholla marjoja.-- +Tällaisna aina oisin, +Kun voisin." + + + + +AAMULLA. + + +Tutu, tuu, jo päivä koittaa, +Tutu, tuu, jo paimen soittaa +Laitumelle laumojaan: +Laajan laakson, ruohomaan, +Virran vieremille, +Miss' on paimenille +Kukkakumpu, marjamaa, +Missä lauma rauhan saa +Rehoittaa. + +Ahdas laidun, lauma nälkäinen +Syy on paimenten.-- +Tutu, tuu, jo kellot kaikuu, +Tutu, tuu, jo torvet raikuu: +Riemu aamun, rauha illallen. + + + + +KESÄAIKA. + + +On kevät. Paimentorvi soi +Ja soipi karjan kellot. +Jo nurmen nukka vihannoi, +Vihoittaa viljapellot. +Purosen partailla vilppahan +Puut puhkeaapi jo lehteen, +Ja paimentyttö hän kirkkahan +Istuupi laidalla lähteen. + +Ja tuores kevätvesa on +Purosen luona poika; +On raitis hän ja huoleton, +Kuin toivon-, riemun-aika. +On puhdas lähde se tyttönen +Ja poika kuin kevättuuli, +Ei heitä hallan ja myrskyjen +Viel' ole koskenut huuli. + +Heill' elämä on aavistus, +Kuin toivon aamurusko: +On haaveksiva rukous, +On murtumaton usko. +Min kevät kätkevi kohdussaan, +Sen kesä kukkina kantaa; +Ja syys kun joutuvi, tultuaan +Se lahjat runsahat antaa. + +Sai toiste nurmi kukkihin, +Heräsi tunnot nuorten, +Puroset niinkuin ilmihin +Rinnoista puhkee vuorten; +Niin sammalmättähäll' istahtaa +Luo tytön poika nyt tohti.-- +Vaan luudat, siivilät singoittaa +Tuo tyttö poikasta kohti! + +Ei poika suutu--poimi vaan +Ropeisen mansikoita: +Nyt tyttö ylväs nauramaan +Ja huolinut ei noita! +Vaan sitten suolla kun luutineen +Hän karjan jälkiä astui-- +Jo vaipui multahan, lietteeseen, +Ja tyttö parka nyt kastui! + +Poik' avuks' ehti, ryntäillään +Kummulle tytön kantoi: +Nyt kiitokset jo mielissään +"Marjoista" tyttö antoi. +Ja sammalmättähäll' istua +Luo tytön poika nyt tohti; +Nyt silmät säihkyivät riemua, +Nyt posket ruusuja hohti. + + * * * * * + +On kesä. Kummut kukkivat, +Aholla marjat hohtaa, +Ja paimenlapset iloisat +Nyt usein toistaan kohtaa. +He marjat kukkihin vaihtavat +Ja missä kulkevat, siellä +Jo vuortenrinnatkin huokuvat +Ja laaksot on ilomieliä. + +On päivä kuuma, helteinen +Ja harvoin käki kukkuu; +Niin paimentyttö kukkien +Keskelle väsyi--nukkuu. +Kuin metsäruusujen haltijaa +Nyt kesän hengetär suojaa, +On tyyni rauha, on pyhä maa +Ja luonto kiittävi Luojaa. + +Katveesta paimenpoika vaan +Tuon näkee suloisuuden; +On hiljaa, tuskin huokuikaan-- +Hän havahtuu vois muuten! +Vaan silloin kellot soi karjojen, +Jotk' eellä paarmojen kiili:-- + +Heräsi tyttö ja--poikanen +Nyt taakse pensahan piili! + + * * * * * + +Vaan kevät, kesä lyhyinen +Kuin siivin ohi kulkee. +Syys saapuu, suru paimenten +Ja riemun laaksot sulkee. +Jo laumast' on susi kaatanut +Parasta hiehoa kaksi: +Nyt paimentyttö on muuttunut, +On käynyt murheisemmaksi. + +Vaan paimenpoika lohduttaa: +"Kas pellon kuhilaita!-- +Ne hiehoja taas kasvattaa!-- +Ja muista niittymaita. +Suo syksyn tulla! ja talvi tuo +Paimenten juhlivan joulun, +Talv'-illat raittihin riemun suo, +Kun viulu soi kera laulun." + +Niin kesä vierii paimenten +Ja muistot hellät painaa; +Yks' etsii toista kaivaten, +Yhdessä oisvat aina. +Kun sitten näin kesät vuorottain +On mennyt, toisia tullut, +Niin poika, tyttönen rinnakkain +On vihkityynyllä ollut. + + + + +ILTALAULU. + + +Ukon ilmaa, sadetta, +Tyyntä, päivän paistetta-- +Ken niit' aamull' aatteli! +Vaan kun päivä mennyt on, +Kaikki johtuu muistohon, +Ilta kaikki muistavi. + +Päivän silmä sammuva +Luopi iltaruskonsa +Vainioille, metsillen. +Väsyttää jos paimenta, +Vielä soittaa torvea +Hyvästiksi saloillen. + +Kylä viljavainion +Keskelt' aukee; laaksohon +Rauhaisaan se viettelee. +Sauhut kohden taivasta +Nousee ilta-uhrina, +Laakson virta vilisee. + +Kylän lapset laulaen +Rientävät luo paimenen: +"Missä metsän tuomiset?" +Karja ammoo, kellot soi: +Päivän voiton ilta toi, +Kylän lapset riemuiset. + +Sinne lauma kylläinen +Edellä käy paimenen. +Heltehestä väsyneet +Siellä virvoitusta saa. +Paiment' innoll' odottaa +Siellä kasvot kaivanneet. + +Petoin kanssa kamppailla, +Myrskyss' olla, ukkoista +Kokea jos päivän saa, +Kunhan illan tultua +Löytyy koti rauhaisa-- +Taistella se kannattaa. + + + + +PAIMENTEN TALVILAULU. + + +On kesä mennyt paimenten, +Ja kuihtui kesän kukka; +Syys ohitse on myrskyinen, +Pois metsän keltatukka. +Ne mennehet, +Vaan paimenet +On talven pakkasissa +Viel' iloiset, +Kuin tähtyet +Tuoll' ylätaivosissa. + +Vaan kukkalaaksot muistoineen +Ei heitä paimenlasta: +Ne piilee paimensydämeen +Viluhun kuolemasta. +Viel' lauluja +Kuin niitulla +Saat kuulla paimenelta! +On ruusuja +Sen poskilla, +Ei poistu pakkaselta. + +Nyt paimen metsäst' ajelee +Vaan havuja ja multaa, +Ja mieli täynnä hehkuilee +Vaan hunajaa ja kultaa! +Hän muistelee, +Kuink' kutelee +Nyt tyttö kangastansa, +Tai neulonee +Ja kehräilee +Hän äitimummon kanssa. + +Ja hän, jok' kutoo palttinaa, +Hän ketä aatteleepi? +Hän muistaa mullan-ajajaa, +Hänestä lauleleepi. +Oi, poikanen +Jos tyttösen +Kädestä paidan saisi-- +Ois lämpöinen! +Vaan noin nyt ken +Toivottaa uskaltaisi! + +Saas jouluaamun joutua, +Voi hauskaa, riemullista! +Kun tervaslyhtyin loistossa +On kylät juhlallisna. +Ja kilvassa +Kun kelloissa +Kirkolle varsat juoksee!-- +On tullunna +Nyt valoa +Maan paimenlasten luokse. + +On Hiivanuutti, Laskiain +Kaks suurta talven juhlaa. +Oi, niistä kieli laula vain, +Et turhan päiten tuhlaa! +Kun illoilla +Soi raitilla +Tuhatta kellokaulaa! +Kun varsat vaan +On vaahdossaan +Ja nuorikansa laulaa! + +Mont' talven jouto-illoista +Kuluupi leikkijöissä +Ja monta tanssin tahtia +On soinut tähtiöissä. +Ei murheitaan +Suo kaikumaan +Tää raitis paimen-elo. +On talvi vaan +Kuin tarinaan +Puettu kesän sulo. + + * * * * * + +Syys-illall' istuessa noin +Soi viulu, laulut luisti: +Ken miehentöitä, vaaroja +Yön hekkumassa muisti? +Vaan kopse kuuluu ulkona, +Ov' aukenee ja--ovesta +Sisälle vanhus keikahtaa, +Muut' yllä ei kuin paita; +Hän säärin seisoo paljahin +Ja katsoo "kuink' on laita". + +Pään harmajan ken nosti noin +Yövuotehelta varhain, +Kun kukko viel' ei laulanut, +Tuo aamun virkku parhain?-- +No, eihän koske kukkohon, +Min soitto, laulu tehnyt on.-- +Hän vakavaan kun silmäilee, +Ujoina seisoo naiset +Ja vaiti miehet tuijottaa-- +Niin kaikk' on kummanlaiset. + +"Kun elin nuorna", ukko näin +Nyt laukes' lausumahan, +"Ei tyttö kättäns' antanut, +En mennyt ottamahan-- +Ma kunnes töissä olin mies, +Niin että muut, kuin tyttö, ties +Mun urhoseuraan kelpaavan,-- +Nyt tyttäreni tässä +On valmis kätens' antamaan, +Vaikk' ken ois pyytämässä!" + +Tuo soimaus kuin käsky soi +Ja kaivoi nuorten mieltä. +Asehet nousi olallen, +Ei kuultu äänt', ei kieltä. +Kätellen jäivät tyttöset.-- +Marilta vieri kyynelet.-- +Kuin päivä ukkoispilvehen, +Niin riemu peittyi yöhön. +Viel' lähtöviulu vingahti-- +Ja sulhot riensi työhön. + + + + +TOINEN JAKSO. + +MATKALLA SYYSYÖSSÄ. + + +I. + +On metsätiellä poikajoukko +Niin reipas astumaan. +Ken myrskyss' itkisi, ois' houkko, +Vaan mies ei milloinkaan. +Vaikk' usein hongat vuorten +Saa tuuli sortumaan, +On selkä notkee nuorten, +Ei sorru kuitenkaan. + +Jos riemu runsas tyttötarhaan +Jäi poikaparvesta, +El' eksy toki nuorna harhaan, +Vaan kestä urhona! +Saas tulla taisteluita, +Ne meistä miehen saa, +Yön petoja tai muita-- +Ne voimme karkoittaa! + +Yö must' on, kesän kiiltomato +Ei loista ruohosta; +Vaan aamun voitto, runsas sato +On meillä toivona. +Pois nimen poikanalkki +Me kauas suljemme: +Kuin urho uljas halki +Maailman kuljemme. + + +II. + +Syysviima vinkuu puusta puuhun +Ja metsä huokuu raskahasti. +Yön pilvet varjonsa luo kuuhun +Ja taivas katsoo surevasti. +Vaan vaikk' on luonnossa +Syys-yö ja kuolema, +Ain' nuorten rinnoissa +Elämän virrat pauhaa: +Ne rauhaa +Ei suo--ne jalohon vie taisteloon. + +Nyt itkee luonto kyynelsilmin, +Syys kun sen riisuu kukat yltä; +Noin rinnan huokaus käy ilmi, +Kun kuihtuu ruusut lemmityltä. +Mut poikaparv' on vaan, +Kuin kevät, riemuissaan, +Ja toukolauluillaan +Se ennustaa: syysvallan +Ja hallan +Taas nuori kevät kerran karkoittaa. + +Hitaasti valtansa yö heittää, +Pimeys ei sois' päivän tulla; +Yön varjot aamun otsaa peittää, +On usva luonnon hartiolla. +Vaan nuoret rinnoistaan +Saa usvat poistumaan +Ja aamun koittamaan, +Vaikk' keskell' luonnon yötä-- +Miestyötä +On poikaparvi uljas alkamaan! + + + + +LAULU HEVOSPAIMENISTA. + + +Annas kuulla kertomusta +Poikaparven keskeltä, +Kuinka ennen hevospaimen +Eli syys-yön metsässä: +Kuinka alla kuusien +Luona niittylähtehen, +Havumajan edustalla +Roihui liekki korkealla, +Yötä mustaa valaisten. + +Kuinka koivukannon päähän +Tulinuijaa jyskittiin, +Taikka paimentorven rai'ull' +Ilmanranta halkaistiin: +Metsät, vuoret vastasi, +Sudet, karhut pakeni. +Kellot vaan soi hevoskarjan, +Hirnu kuului liinaharjan-- +Paimentaan se muisteli. + +Satuja jos kerrottihin, +Peljätty ei peikkoja; +Painittiin jos toisinansa, +Aina oltiin veikkoja. +Nukkua jos tohti ken, +Jalat ilmaan nousi sen, +Vettä kylmää satoi päähän.-- +Ken nyt, jos ei käynyt jäähän, +Taas ei tuost' ois virkkuinen? + +Valvoa ja hoitaa tulta +Tääll' on virka paimenten; +Huuto, pauke, torven raiku, +Niissä pelko petojen. +Niin he lauman säilyttää, +Vaikk' on yö ja myrskysää, +Kunnes kultaotsa aamu +Koittaa--poistuu yö kuin haamu, +Rauha maille leviää. + + + + +KARHUN SAARTO. + + +Ryöstösaalist' usein rauhassa +Kun par'aikaa nautitaan, +Mehu mieless' on ja huulilla, +Rangaistust' ei aavistetakaan,-- +Silloin saapuu nuolet kostajan, +Päättää päivät, matkat maailman, +Tilin vaatii ankaran. + +Niinpä osmon, korven herran, +Kohtas kosto kerran, +Saalistaan kun aamusella +Räihävuoren kupehella +Ahmi parhaillaan. +Silloin saapui parvi nuorten, +Sulki tiet ja polut vuorten +Jahtiverkoillaan. + +Joukko uljas ties: +Niinkuin yksi mies +Kuulat laskettava on-- +Petohon. + +Vaan ken käskyn ankarimman +Sai, ja toivon suloisimman +Tallentaa, ja kellä tahdon ponsi +Luja on, ei mielenhaave onsi,-- +Valmis on hän mielellänsä +Täyttämähän tehtävänsä, +Säästämättä henkeänsä. +Semmoinen +Nuor' on joukoss' sulhanen. + +"Kättä neidon enkö voittais, +Kun sen miehen työllä saa? +Nuorukaisna enkö koittais +Vanhain toivot vahvistaa? +Mik' on miesten työksi luotu, +Lie se mun myös tehdä suotu!" +Näinpä sulho rohkeasti. +Silloin joukko vakavasti +Tähtäsi-- +Paukahti! +Huuto hurja raikui, +Vuoren rinta kaikui! + +Vaan nyt nousi kämmenilleen +Korven herra kauhea; +Ennustaen vainojilleen +Kuolemaa ja kostoa.-- +Päälle karkaskin +Kaksin kämmenin, +Irvihampahin, +Karjunalla +Hirmuisalla! + +Pyssyn ponsi, kirveslapa, +Minkä kukin löytää! +Paeta ei ole tapa, +Päälle parvi töytää. +Ensi miesnä ken on siellä, +Jonk' on peto melkein niellä? +Hän, tuo nuorin, +Pulskin, suorin, +Sulho parven parhain! +Hänpä viskaa +Lailla huiman +Pedon niskaan +Iskun tuiman-- +Mutta sortuu varhain +Maahan alle kämmenten, +Raivoisten. + +Avuks' ehtii toiset. +Silloin sinkuu iskut julmat, +Lyönnit rajunmoiset: +Puhkoo pedon otsakulmat, +Verihinsä sulloo, sortaa, +Maahan murtaa +Urhokkaan +Korven kuulun valtiaan. + +Miks ei kuulu riemun raiku, +Miks ei kaiku +Kajahtele vuoresta? +Voittoparv' on synkkä aivan, +Lailla taivaan, +Jok' on pilvivaipassa. +Siit' on päivä pilvessänsä, +Poikaparvi murheissaan: +Urhon alku, ystävänsä, +Tainnoksiss' on haavoistaan. +Vaan ei hädäst' auta voivotus,-- +Työstä, toimesta on lohdutus. + +Kotihin nyt vaan on tie. +Heinäreki, valjahat +Niityll' on. Siell' uljahat +Ruunat syö;--kas niistä pari +Reippahasti kyllä vie +Saalihit ja sairahat, +Vaikk' ois tie kuin hiekkakari.-- +Elävän ja kuolevaisen, +Vanhuksen ja nuorukaisen +Koti, armas koti saa +Rauhoittaa. + + + + +PALAUS. + + +Himmeesti pärevalkea +Valaisee uuninkorvalla +Nokisen orren alla. +Sen luona, käsi poskellaan, +Uneksii tyttö valveillaan +Kuin illan kuutamalla. + +Innosta mieli hehkuaa, +Se silmäin kautta soimuaa, +Kuin joskus pohjan palo. +Ja kyyhky kotkan rohkean +Saa siivet--sulhon seurahan +Se kiiruhtaa kuin valo. + +"Oi, armas, joukost' uljahin +Sä ollos!--tullen kotihin +Saat miehen-arvon kantaa. +Ja tyttös, juosten vastahas, +Sukostaa huulin poskeas, +Kätensä sulle antaa. + +Koi, anna aamun joutua, +Hän saapuu, saalis seurassa +Ja voittolaulut raikuu. +Niin nuoret, vanhat riemuitsee, +Ett' ilmanranta kohisee +Ja kylän kummut kaikuu."-- + +Sai vihdoin päivä puolehen, +Syyspäivä tumma, sumuinen, +Kuin murhevaipassansa. +Vaan silloin hetkeks' aurinko +Pilkahti--pilvilouhisto +Sen laski luolastansa. + +Nyt kansa kulki kujallen +Ja voittajille riemuiten +Se kiitoslaulut kantaa. +Ylinnä Kallen nimi soi: +"Hänestä urho tulla voi, +Kun Luoja elää antaa." + +Kas silloin hapsin hajonnein +Keskelle nuorten kumppalein +Riens' innoissansa Mari. +Siell' luona korven kuninkaan +Nyt kansa kiehui riemuissaan, +Syleili nuori pari. + +Vaan päivä väistyi pilvehen, +Syys saapui taasen sumuinen---- +Vait synkistyi nyt kansa; +Ja Mari hämmästyksissään +Syvästi heltyi itkemään-- +Hän itki sulhoansa. + +"El' itke!" Kalle aprikoi, +"Näin nuorna syys ei tulla voi, +Sen kevätlempi voittaa. +Sun nähtyän' en kuolla saa, +Sinussa lemmin maailmaa, +Sun kauttas taivas koittaa!" + +Taas uljasta kaks' orhia +Otusta kiskoi vaahtoisna-- +Reen tallat tulta tuiski! +Kelmeenä sairas verinen +Taas istui karhun kupeellen +Ja armastaan vaan muisti. + +Vaan Mari toivon, epäilyn +Välillä horjuu--lemmityn +Hän suree onnetuutta: +Syys kadehtiiko nuoruuden +Keväältä ruusuin, liljojen +Suloa, tuoksuisuutta? + + + + +KOLMAS JAKSO. + +PYHÄN AATTO. + + +On ilta, Herran päivän aatto +Ja kirkon kellot kumisee: +Näin päivän töistä väsyneille +Ne juhlalevon julkaisee. + +Vakaana, tyynnä, hartahana +Käy kansa töiltään kotihin. +Ken täyttänyt on tehtävänsä, +Sill' ain' on rauha suloisin. + +Pois arkitomut iltasilla +Saa päivämies nyt puhdistaa. +Kirkkailla juhlavaattehilla +Hän Herran päivää odottaa. + +Yö vihdoin, hiljainen kuin hauta, +Syliinsä sulkee nukkuneen. +Hän nukkuu, kunnes aamun koitto +Herättää Herran huoneeseen. + + + + +UNETON. + + +Unessa muut on autuaassa, +Ken yksin valvoo, rukoilee? +Ken juhlan valko-vaattehissa +Taivasta kohti huokailee? + +Hän onko tunnon tuskissansa +Ja etsii sielun lepoa? +Tai rauhan-enkel', Luojaltansa +Jok' anoo maalle armoa? + +On ihminen, on luonnon lapsi, +Keväimen tytär nuhteeton; +Ylkänsä pelkää luopuvaksi-- +Siit' on hän valpas, rauhaton. + +Ei unta saa, hän hiipii yöhön, +Hän etsii kullan kotoa: +"Oi, jospa aamun koittehessa +Ylkääni voisin kohdata!" + +Ei kuu, ei tähdet taivahalta +Valaise tietä tyttösen, +Epäilys häitä toivon peitti, +Kuin taivahan yö pilvinen. + +Ei pettäjää hän yljässänsä, +Mut valoansa etsii vaan; +Hän etsii kevätlempeänsä +Ja toivon aamuruskoaan. + + + + +VALONSÄTEITÄ YÖHÖN. + + +Tyyn' ilma on kuin hallayönä, +Kuin taistelust' ois uupunut; +Pimeys murhekapaloonsa +On luonnon kaiken verhonnut. + +Ja neito sulhon kartanolle +Nyt hiipii valko-vaatteissaan; +Hän lohdutusta, virvoitusta +Tuo sairahalle rinnassaan. + +Vaan vastahan mik' outo loiste +Sielt' ikkunoista hohtelee? +"Hän ehk' on terves--voiton vuoksi +Nyt nuoret siellä riemuitsee! + +Siell' lauletaan ja viulu soipi, +Mä saavuin voittojuhlahan! +Tääll' yöss' en viihdy harhaellen, +Kosk' avata voin taivahan." + + + + +VALVOJAISET. + + +Siell' laajan pöydän ympärillä +Nuor' istuu parvi paimenten, +Ja korven saalis, karhun jalka, +On olvikannun viereinen. + +Vaan alla orren honkapuisen +Ei riemunkannel kaiukaan, +Ja reunall' ei nyt honkapöydän +Juo nuoret riemumaljojaan. + +Ei viulu-Aapran virret vieri +Nyt lailla hyppysoitelman, +Ja laulu nuorten metsämiesten +On sävel surun haikean: + +On parvest' uljain miehentoivo, +On ylkä sorja sortunut. +Hän, jonka luoti karhun löysi, +On kylmäks' aivan kalvennut. + +Siin' äiti istuu kyynelsilmin +Pään luona poikavainajan, +Ja isä, vailla lohdutusta, +Myös sortuvans' sois hautahan. + +"Miks' omiaan ei syksy riistä, +Vaan kevätvesat katkaisee? +Tääll' elänyt ken kyllin onpi, +Hän hautahan jo joutanee." + +Näin kaikuu virret kaipausta +Ja viulun kielet surua. +Niin ilmestyypi valko-impi +Sisällen yöstä mustasta. + +Hän kirkastui--vaan haamun lailla +Kasvonsa kohta vaaleni: +Kuin kuolon enkel', armahansa +Hän vuotehen luo lankesi. + +Nyt kynttilätkin kirkkahammin +Valaisi kuolinvuotehen +Ja sävelvirrat suruisammin +Soluivat kautta sydänten. + +Yön kaiken voimakkaasti kaikui +Näin murhevirret ahkeraan, +Vaan ylkänsä luo impi vaipui-- +Ja siit' ei noussut milloinkaan. + +Syysluonto armotonko voitti +Näin ihmis-elon kevähän? +Kun kukka puhkes, päivä koitti-- +Jo hallayö vei hedelmän. + +Vaan varro! Herran päivän tullen +Saat kuulla kelloin kaikuvan, +Saat kuulla täältä kutsutullen +Ikuisen kevään koittavan. + + + + + +VUODET 1878-1881. + + + + +MAAN JA TAIVAAN TÄHDET. + + +Talvi-illalla +Kulki kaupunkiin +Matkamies. +Maassa kirkkahan +Lyhtytähdistön +Näki mies. +Vaan ne myöhempään +Synkkään pimeään +Sammuivat. + +Maa kun musteni, +Siitä synkistyi +Matkamies. +Lyhtytähdet maan +Vihdoin sammuvan +Nyt hän ties.-- +Vaan ei taivahan +Tähtein sammuvan +Nähnyt mies. + +Pain. 6/2 1878. + + + + +TYTÖT LINTUJA. + + +Tottakin, hitto jos vie, +Tyttöset lintuja lie, +Lentäviä, +Koska ei saavuta Matti, +Heit' ikänä. +Taas Simo sen tytön otti, +Lintunen tuo hänet vei +Taivahan seitsemännen +Kynnyksellen. +Nyt ilojaan Simo laulaa +Matti kun nurmella maan +Murheisna vaan +Kastavi kaulaa. + +Pain. 13/2 1878. + + + + +ELOHON MAAN. + + +Himojen liekki +Lekahti maassa, +Poroksi poltti +Maan asujat. +Jumalan kosto +Taivaalla syttyi, +Lakaisi maasta +Turmelijat. + +Siunaus lailla +Taivahan kasteen +Virtaili taasen +Elohon maan. +Paisteella armon +Luojamme nosti +Henkensä maassa +Hallitsemaan. + +Elämän henki +Kukoista maassa, +Kohoita luonto +Korkeuteen! +Himojen liekki +Tomuhun paina, +Säilytä luotus +Ikuisuuteen. + +Pain. 9/3 1878. + + + + +MUUTOS. + + +Kukka kukalt' ennen aina lemmin, leikitsin, +Mutta sataa lempiessä yhden unhoitin; +Vaan nyt yhtä armastellen ainoata +Unhoitan mä joka päivä sata. + +Pain. 8/6 l878. + + + + +KIRKKOMATKA. + + +Kun halki seljan aaltoisen +Mies souti kirkkohon, +Jäi venhe kirkkorannallen, +Hän itse templiss' on. +Hän siellä kuulee, ett' on maan +Elämä kirkkomatka vaan +Ja hauta kirkkoranta. + +Elämän venhe matkalla +Kun särkyy, sill' on tarjona +Satama: haudan santa. +Hän, henki, kirkkomatkallaan +On valmistettu, nostetaan +Pois sovun maihin sointuisiin, +Ikuisen rauhan temppeliin. + +29/8 1878. + + + + +VIIPURIN VAPAAEHTOISEN PALOSAMMUTUSKUNNAN MARSSI. + +Säveleen näille sanoille on sepittänyt R. Kajanus. + + +Niinkuin rientää uljas urho vasten vainojaa +Innoll' aina isänmaansa puoltohon, +Niinpä pojat, rauhanmiehet, leiju nostakaa, +Kosk' on noussut luonnonvoimat raivohon! +Yksin mielin lannistamme luonnonvoimat vimmastaan, +Rauhantöitten palveljaks' se kahlitaan. +Päivä taikka yö, +Lepo taikka työ, +Valmis ollos vasten tulta taistelemaan! + +Ahkeruus ja työ ja toimi rikkautta luo, +Kartanot ja kaupungit se nostattaa, +Kansakunnan karttua se mahtavaksi suo, +Rauhantöitä, rauhanpojat, suojelkaa! +Vapaina työ, voima, henki uhriks' yhteiskunnallen +Antakaamme lailla jaloin isien! +Päivä taikka yö, +Lepo taikka työ, +Valmis ollos vasten tulta taistelemaan! + +Leijumme, sun ympärilläs into liekitsee, +Into nuori, valmis vaarat voittamaan. +Vaikka myrskytuulet murhatulta auttelee, +Meill' on käsky: avuks' lähimmäisen vaan! +Usko uljas, tahto tuima, altis itseuhraus, +Niist' on vaarass' apu, voitto, lohdutus. +Työ ja taisto vaan +Meille Suomenmaan +Luonnonvoimat aarteita saa antelemaan. + +15/11 1878. + + + + +KÄYNTINI IMMEN HAUDALLA. + + +On ilta, kesä-ilta, +Jo päiv' on mailleen mennyt, +On tyyni rauha vaan. +Keveä kukkain tuoksu +Metsässä viimehtii. + +Maa vaikk' on täynnä rauhaa, +Mun sielussan' on myrsky, +Katumus katkera. +Mä haudall' immen hurskaan +Käyn ahdistuksessa. + +Tuo impi kerran kutsui +Mun "toivoks' synnyinmaani"-- +Niin kallihiksi mun! +Mä hurja unhoitinko +Tuon toivon siunatun? + +Tomuinen sielu parka +Nyt täynn' on ahdistusta +Ja huokaa tuskissaan, +Ett' turhuus alttarilleen +Mun viettel' uhraamaan. + +Oi, maani, kallis maani, +Oi, milloin velkas vaadit +Ja täytän toivosi? +Oi, hauta, kallis hauta, +Suo tulla luoksesi! + +Partaalla virran pauhun +Rauhainen hautakumpu +On immen hurskahan. +Katuen synninlapsi +Ma sinne uskallan. + +Oi, ruusut, valkoruusut, +On haudall' immen armaan +Teill' onni kukoistaa. +Häpeestä tuskin tohdin +Ma teihin katsahtaa. + +Eteenne maahan vaivun, +Hartaasti voimaa uutta +Taivaalta rukoilen: +Pyhitä, Luojan henki, +Tomua ihmisen! + +Ja helmet, kuumat helmet +Mun silmistäni tulvi +Armaalle haudallen. +Kuin immen sielun, silloin +Näin iltatähtyen. + +Nyt lohdutus ja rauha, +Nyt toivonvirrat vuoti +Taas sieluhuni mun. +Sain uutta voiman tulta +Haudalta kaivatun. + +Jos virta, elonvirta +Mun vasta uhkaa niellä, +Mutaansa upottaa: +Kun muistan immen hurskaan, +Uus' henki virkoaa. + +1878. + + + + +RUNO, + +lausuttu Suomalaisen lyseon perustamiskokouksessa, +Viipurissa, Tammikuun 15 p. 1879. + + +Ei vaan leiväst' elä ihmissuku: +Sana Luojan, aate, hengenmahti +Maailman loi, muodostaa ja johtaa. +Ja kun aate, rakkauden luoma, +Ihmisrinnan nytkin valtaa, valmis +Hän sentähden uhraamaan on leivän, +Hengellensä voitoks' elääksensä. + +Moinen aate, kansallinen aate, +Kansan itsetunto on, jok' ohjaa +Kansakunnan omast' itsestänsä, +Omist' oloista ja keskuksista +Etsimään ja kasvattamaan suurta, +Korkeaa ja arvon-ansioista, +Omituista, uutta ihmiskunnan +Ihailuksi, elinrakenteeksi, +Palvellen näin kukin kulmallansa +Ihmiskunnan suurta tornintyötä, +Taivahasen ylttyväistä kerran: +Sivistystä suuren ihmissuvun. + +Moinen aate, kansallinen aate, +Suomen kansan elimihin uhkui, +Kuohutellen luonnon lähtehestä, +Kansan hengest', ennen nukkuneesta, +Vilppahan ja valvovaisen virran, +Virran vastuksia murtavaisen, +Laajenevan, taajenevan tulvan-- +Kansalliset riennot, oudot ennen, +Hartauden, innon uppo uuden, +Itse-uhrauksen ihmevoiman, +Opin-innon, valon valloituksen-- +Kunnes aaltoaapi kaikkialla, +Kaikkialla kansan henkivalta, +Kansan henki kansaa vartioipi. + +Moinen aate, kansallinen aate, +Läpi Suomen etelän ja pohjan, +Kautta Suomen sydämen nyt käypi, +Nostatellen, luoden loitsimalla +Kansallisen hengen oppitarhat, +Joissa ajan tulevaisen toivot, +Kansan lapset, kansan rakkauden +Päivänpaistehessa versostuvat, +Siunauksesta rakkauden töiden. + +Moinen aate, kansallinen aate +Myös loi innon Suomen itämaille, +Hartauden, toimen tänne tuotti, +Kansan kutsui avuks itsellensä, +Oman toivehensa täyttäjäksi: +Päästämähän kansan kasvavaisen +Tiedon-tarhaan oman kielen kautta. + +Kansallisen omantunnon ääni +Kajahtaa nyt kautta Itä-Suomen, +Rajojenkin tuolla puolen tuntuu: +Nouse, kansa, valvo vanha suku, +Kauan kaihoksissa unteloinut +Alla vitsan vierahan ja vallan! +Tunne lippus, uhris ilmi kanna, +Hengenvalta, kaiken vapauden +Alku-ehto, itsellesi hanki, +Maallisella uhrill' osta kallein, +Maassa kallein, suurin taivahassa, +Jälkipolven perintö ja aarre: +Hengenvalta, vapauden mahti. +Nouse, kansa, valvo vanha suku, +Itä-Suomi, Karjalainen kanta! +Muistojesi hiilloksesta lietso +Toivojesi toinnutteeksi tulta: + +Täältähän, kas täältä Suomen suku +Mainehensa maailmalle nosti, +Täällä kuulun kunniamme lähde: +Kansallisen hengen ikihelmet, +Laulut suuret Kalevalan kansan +Täällä syntyi kansan sydämestä, +Sydäntenpä sytteheksi lähti.-- +Nytkös, koittaessa ajan uuden, +Piilloksissa tääll' ois luonnon-lähde, +Kansan henki, nukkuis hangen alla +Virtomatta maata vihannaksi, +Kansallisen viljelyksen maata? +Koteloonko särkyis hengenhelmet, +Ilmestymätt' iloks' ihmisille, +Maalle kuuluksi ja kunniaksi? +Nouse, kansa, valvo vanha suku, +Itä-Suomi, Karjalainen kanta! +Lahjat suli' on muita muhkeammat, +Henki herkempi ja herttaisempi, +Muistot mainioimmat maailmassa, +Kalevalan kaukahiset muistot. +Kunpa nouset, nouse notkeasti +Oman toivehesi täyttäjäksi: +Laittaos pääkaupunkisi kuulu +Kansallisen koulun kaupungiksi, +Oppitarhaks' omankieliseksi, +Josta opin korkeamman tähkät-- +Niinkuin muinen valkeuden oppi +Karjalan pääkaupungista kulki, +Valtavasti laajeni ja voitti-- +Puhkeaa ja singahtaapi kauas +Suuren Suomen, kaunon Karjalamme + +Iloks', ihmeheks' ja ihanteeksi; +Jossa lapset täältä sekä tuolta, +Itä-Suomen suuren ilman alta +Versostuvat maansa mainioiksi, +Haltijoiksi Kalevalan hengen, +Laulajoiksi sekä loitsijoiksi, +Loitsijoiksi uuden aikakauden, +Sankar'-ajan kunniasta kuulun. +Itä-Suomi, Karjalainen kanta, +Laittaos pääkaupunkisi kuulu +Kansallisen koulun kaupungiksi! + +Näenhän jo isät Itä-Suomen, +Kasvattajat kansallisen toivon, +Näen silmät toivon säihkehessä: +Rinnass' innon kansallisen hehku +Kertyvät he avuks' asiansa.-- +Pyhittää jo kansallinen aate, +Rakkauden aate, Suomen kansan. + + + + +TURHAKO ELÄMÄ? + + +Turhapa tääll' elo ihmisen on, +Hyörintä houkkoin: +Erhettymään, katumaan tekojaan +Syntyvät tänne; +Erhetyksistään kärsimähän tuhat tuskaa +Katkerata; +Syntyvät vaan kokemaan--ylen harvoin ja myöhään +Viisastumaan. + +Leikinkö vuoks', ivan tähdenkö vaan +Ihminen luotiin, +Jos elämää tämän täytteheks' ei +Luotuna hälle? +Ihminen en, niin tietäen, olla ma tahtois, +Hukkuva pois. +Ei! elämää, elämää iki henkeni kaipaa, +Uutt' elämää! + +23/4 1879. + + + + +SIELLÄ JA TÄÄLLÄ. + + +Jo taasen pääsin kotoisehen luontoon +Pois kaupungista rauhattomasta, +Taas ihmiskeskustahan hyvänsuontoon +Pois tomupilvest' onnettomasta. +Siell' ihmistelme ja pauhu vaan, +Tääll' onni, rauha on työssä maan. + +Sot'-asehissa siell' liehuu kansa +Ja soittaa vaan sotatorviansa; +Tääl' luonnon helmahan sointuisaan +Vaan paimen laskevi laulujaan. +Ja runon hengetär täällä kohtaa-- +Maantyttö kaino hän syntyjään-- +Hän kukkalaaksojen kautta johtaa, +Lumoten maailman ihmeillään. + +Pääkaupungin tomupilven tanner +Voi sota-urhoja miellyttää, +Vaan rauhan töille on maalla manner +Ja salo lauluja synnyttää. + +25/7 1879. + + + + +LUOMISEN KEVÄT. + + +Ensi kevätpäivä loisti +Yli kaiken luomistyön; +Valon Herra varjot poisti, +Tunnettu ei valtaa yön. + +Herran kirkkautta kohti +Kaikki luodut nosti pään, +Lemmen voimaa luonto hohti, +Mielt' ei karsast' yhtäkään. + +Toisen onni toista nosti, +Riemun syyn soi runsahan, +Lempi lemmen töitä kosti +Halki kevätmaailman. + +Kukat--ennen varsissansa +Aattehina piilivät,-- +Loistivat nyt, tuoksullansa +Maailmata täyttivät. + +Leijonakin kukkaseensa +Mieltyi--naarasleijonaan; +Uroskyyhky kultasensa +Lauloi--kukkaseksi vaan. + +Luonnon morsiamet täytti +Aamukaste keväinen.-- +Miehen sydämessä näytti +Aatehelmet piillehen. + +Yksin, varsi kukkaa vailla, +Kaipion hän tunsi vaan; +Onnen keskelt' orvon lailla +Viel' ei löydä onneaan. + +Luonnon Herra, luotu maata +Eedeniksi hoitamaan, +Itse riemuita ei saata,-- +Varsi kaipaa kukkastaan. + +Silloin luonnon hekkumasta +Vuoti tunne suloisin, +Ylin aate taivahasta-- +Mies ne nautti sydämin. + +Kaunihinta nähden, vaipuu +Sankar' ihme-unelmiin. +Näkee unta--vihdoin toipuu-- +Kukkansa luo Eedeniin. + +Tunne suloisin ja ylin +Aate, uni kaunihin +Miehen sydämen ja sylin +Täytti--nainen luotihin. + +Ihminen, jot' onnen hukka +Peljätti, nyt nousta voi. +Luomiskevään viime kukka +Vasta täyden kesän toi. + +12/8 1879. + + + + +PURO. + + +Puronen niityn liepehellä +On pieni virraks', ojaks' suuri, +Sen oppineetkin hylkää juuri, +Ei tiedä kirjat nimitellä. + +Ei tehdas eikä mylly pyöri +Sen juoksussa, niin vienoisessa; +Sen matalassa lainehessa +Ei höyrylaivain liike hyöri. + +Se suurt' ei voi, ei tiedä, toivo, +Vaan kukkanientä, vainiota +Se virvoittaa--sen tyyni sota +On vapaa rauhantyö, ei raivo. + +Tien vastukset silt' usein sulkee +Ja nöyrtyen se väistyy, kaivaa, +Niin kokee monta matkavaivaa, +Vaan valtavirtahan tok' kulkee. + +Niin virta paisuu mahtavaksi +Ja laivat, tehdastyöt se käyttää +Se voiman, rikkauden näyttää +Purojen pienten nostamaksi. + +19/8 1879. + + + + +SYYSLAULU VUONNA 1879. + +Viipurin lyseon avajaisissa 2 päivänä syyskuuta. + + +Miehen into ilmoitaksen +Töissä, ei vaan sanoissaan. +Niin soi ääni sydämissä +Kautta suuren Suomenmaan, +Kevätkylvöjään kun kansa +Lapsensa tuo niittämään +Hellin mielin, riemurinnoin, +Valmis Luojaa kiittämään. + +Rakkaudella toivon touko +Kevätsäällä kylvettiin +Seitsemähän peltosarkaan: +Suomen kansan kaupunkiin. +Vilj' on valmis--hengenvilja +Maisest' ainekylvöstä. +Syy on lasten, poikain, naisten, +Rientää, koota, niitellä. + +Kevät-touon syksysato +Kylvetähän uudelleen +Nuoren kansan hengen peltoon, +Lasten sydän-uumeneen. +Vasta versoo siellä siemen +Uuden ajan tähkäpään, +Jonk' on jyvä kaiken kansan, +Ei vaan harvan, itsekkään. + +Äidin, isän veri hehkuu, +Kuumenee, kun armaitaan +Tuovat kansan lemmen luomaan +Tiedon satusaarelmaan. +Rakkaus, rukous ja toivo +Kuohuu kansan silmihin; +Uskot: syys jo kevähäksi +Vaihtuu vallan väkisin. + +Kevät onkin: Kansallinen +Aate luopi maailmaa; +Kansa, kuullen ääntä aatteen, +Tottelee vaan Jumalaa. +Hehku, intoellos, kansa! +Mutta muista ainiaan: +Miehen into ilmoitaksen +Töissä, ei vaan sanoissaan. + + + + +NUORI VIERAS. + + +"Tuo nuori vieras pöydässä +Ei syö", niin moittii emäntä. +Eihän syö, no tietää sen-- +Vastapäätä tyttären. + +On poissa tytär pöydästä. +"Ei vieras syö", niin emäntä. +Eihän syö, no tietää sen-- +Ikävissä, kaivaten. + +Taas emännäll' on vieraita +Niin paljon--häät on talossa! +Jo syö vieras entinen-- +Vierell' istuu tyttären. + + + + +KORKEIN. + + +Halki laajan +Metsälaakson +Lensi perho. +"Onhan ihme", +Kuiski kukka, +"Lennät noin!" + +Halki ilman, +Tuulten teitse +Kiiti kotka. +"Luojan luokse", +Huokui honka, +"Nouset noin!" + +Niinkuin taivaan +Tanssitanner +Leijui pilvi. +"Ilman ääret", +Voihkui vuori, +"Täytät noin!" + +Yllä tähtein +Tanssiseuran +Paistoi päivä. +"Suurin, korkein!" +Huokas kuu, "kun +Nouset noin!" + +Asui maassa, +Voitti taivaan +Ihmishenki. +"Yli luotuin", +Haastoi Koitar, +"Nouset noin!" + +Maan ja taivaan +Kautta huokuu, +Henkii Luoja. +"Suurin, korkein!" +Kaikki luodut +Tunnustaa. + +22/9 1879. + + + + +NUORI LUISTAJA. + + +On kirkas, liukas luistinjää. +On nuorten raitis riemu tää! +Jää kannattaa. +Siis luikukaa! +Mies uljain ensin ennättää! + +Jää läikkyy, väikkyy, ruskailee, +Jää vongahtaa ja tuskailee, +Kun pelvotta +Sen kannella +Nuor', uljas parvi kilpailee. + +Kaks innon poikaa kiitämään +Nyt lähtee saareen siintävään: +Yks jälkeen jää, +Yks ennättää-- +"Kas, taivas välkkyy alta jään!" + +Jää viekas virtapaikalla +On tyynenkirkas, loistoisa. +Ken aavistaa, +Ett' ennustaa +Sen taivasloiste kuoloa? + +Vaan nuoren posket ruskoittaa +Ja silmät riemuin hehkuaa. +Ken aavistaa +Voi kuolemaa, +Kun rinta toivost' aaltoaa? + +Ja nuorukaisen silmissä +On saari kaunis, siintävä. +Jää ruskailee, +Jää tuskailee-- +Vaan virran jää on pettävä ... + +Jää petti taivasloistollaan. +On rannall' itku, parku vaan. +Oi, lohtukaa! +Ei surra saa! +Jään all' on taivas loistossaan. + +12/11 1879. + + + + +TULTA LAINAAMAAN. + + +"Äsken tulit--nyt jo pois? +Paremp' ettet tullut ois! +Tulit tänne niinkuin vaan +Tulta lainaamaan." + +"Oikein arvasit! Sen tein: +Pyhää tulta luotas vein. +Auta, armas, aina vaan +Liekki leimumaan!" + +1879. + + + + +LAUPEUDEN ENKELI. + + +Nälkävuonna hallasuolla torpan väki sairastui. +Lopuss' oli pettuleipä, taudin tuskat tuimentui. +Kylä kaukana. Nyt mistä hoiva, huojennus? +Luojallenpa yksin kuului köyhän rukous. + +Silloin orpo mierontyttö saapui suolle torppahan; +Hänestä tek' itselleen nyt Herra pyhän palveljan. +Lähtehestä toi hän vettä, leipää laukussaan, +Sieluillen hän lohdutusta lauloi rinnastaan. + +Lieventyi nyt taudin tuskat, mieli virkos sairasten, +Henki huokas sanattoman kiitoksensa Luojallen. +Orpo kiitti onneansa, lohduttaa kun saa, +Iloks' olla ihmisille, heitä rakastaa. + +Viikot vieri, leipä loppui--tauti yltyi uudelleen; +Houreihinsa torpan väki taasen vaipui vuoteelleen. +Ken nyt virvoitusta tuopi? Orpo valvontaan, +Nälkähän on nääntyneenä eikä jaksakaan. + +Tuoni tuopi rauhoitusta--vanhemmat ja lapset vei. +Taudin tuskaa, vaikerrusta äsken kuului--nytpä ei. +Orvon kyynel loistaa vainen, kuuluu huokaus: +Onni loppui häitä: olla muiden lohdutus. + +"Vanhemmistani jäin ensin, nyt mun jätti maailma. +Kelle voin nyt onneks' olla, lohdutusta tarjota? +Kylässä--ken sinne jaksais!--ihmisiä ois,-- +Tarpeheton lienen maassa, joudan täältä pois." + +Näin kun toivoi mieron orpo, silmät kohti taivasta, +Ilmestyi het' outo, vieras matkustaja ulkoa: +"Rukoukses kaikk' on kuultu, tahtos toimitan, +Riemun rakkauden töistä sulle valmistan. + +Kun sä kaipaat puhtahinta palvelusta Jumalan, +Kuolemata maistamatta autuaaks' sun koroitan: +Laupeuden enkel' olla saat sä ainiaan, +Tuskain lohdutusta kantaa asuville maan. + +Missä sairas on ja missä sota, vainot ahdistaa, +Siellä laupeuden enkel' lohdutusta tarjoaa. +Täynnä Luojan rakkautta maljas olkohon, +Onnesi on, lohdutusta kun saa onneton." + + + + +PIKKU EELI. + + +Usein ihmisiä maan +Enkeleihin verrataan-- +Turhaan tosiaan! +Vaan jos pikku Ellillen +Luoja antais siipyen, +Muut' ei puuttuiskaan. + +Rafaelin, Murillon +Enkeleitten viaton +Katse hällä on. +Mutta Ellin tyyneys, +Armas ihmelempeys-- +Muille mahdoton! + +Nyt jo jaksaa uskoa +Enkeleitten varjella +Voivan pahasta. +Miss' on puhdas kauneus, +Siell' ei synnin-ajatus +Mieltä valloita. + + + + +MYLLYPURO. + + +Ei rikas--köyhä myllär' vaan +Tuoli' asuu mökki-huonossaan +Purosen pienen partahalla. +Puroa talvi kahlehtii +Ja myllär'-ukko huolehtii, +Ja metsä huokuu korkealla. + +On mylly luoman laskussa +Niin jäykkä, jäinen, kankea, +Ei tullia sen työ nyt anna. +Purosen ääni alta jään +Ei kuulu tuuless' ensinkään-- +Ei heikon ääni kauas kanna. + +Kun metsä huokuu, humisee, +Mies rannall' usein käyskelee +Ja korvansa hän alas painaa: +Niin silloin soitto heloisa +Purosen pienen rinnasta +Suo hälle toivon, lohdun lainaa. + +Mies lastensa luo kiiruhtaa, +Ja vaimo heille valmistaa +Nyt suurusviljan viimeisensä. +Kun viel' on tuulta, tuiskua, +Niin sekoittaa hän pettua.-- +Jos joutuis kevät lämpöinensä! + +Niin metsän tuuli lämpiää +Ja rannan lumet heltiää, +Puronen tulvillaan jo pauhaa. +On mylly valmis pyörimään +Ja myllär'-ukko mielissään, +Kun mylly tullin tuo ja jauhaa. + +On rannan louhten lomihin +Jo noussut lemmenkukkakin, +Jot' armastelee luoman laine. +Kuin ranta ruokkii kukkiaan, +Niin myllär'-äiti lapsiaan +Ja molemmill' on riemun-aine. + +Viel' itse myllär'-ukko on, +Purosen lailla, kolkkohon +Nyt vyötty talvikuorehensa. +Vaan, läsnä kuullen, sydän sen +On rinnass' armas: keväimen +Se toivoo, tahtoo lapsillensa. + +5/1 1880. + + + + +UKONSYÖTTI. + + +On vuorell' uljas temppeli, +Sen torni nousee rohkeasti, +Kuin tahtois taivahille asti, +Maan arkihuolet hylkisi. + +Jos ukkonen, jos myrsky-yö +Lyö sydämihin honkapuitten, +Voi rikkoa se rinnat muitten, +Sen liekki temppeliin ei lyö. + +On ihmisrakkauden työ +Siell' ukonsyötti--lemmenvalta +Voi vihan lientää taivahalta, +Vaikk' oiskin maassa synnin yö. + +7/1 1880. + + + + +PÖLLÖN VIISAUS. + + +Tarhapöllöllen kun kerrottiin, +Että hänen sukulaisensa, +Uljas kotka, läsnä taivasta +Asustaapi hongan latvassa-- +Riemust' innostui hän pyörryksiin. + +Virkosi. Nyt jahtihaukan luo, +Vanhan hoviherran, kiiruhti, +Häntä pyysi, oikein rukoili: +Haasta, serkku, että herrasi +Mulle armon edessänsä suo! + +Loistaessa tähtituohusten +Valta-istuimen luo saavuttiin. +Kotka mieltyi pöllön palaviin +Silmiin, vaikka hullunkurisiin, +Ennushenkeä niist' arvaten. + +Pöllö lintuin valtiossa niin +Nostettiin profeetan kunniaan. +Öisin onnistui hän virassaan: +Pelkoa ja vapistusta vaan +Levitti hän lintuin sydämiin. + +Yöllä uskottiin, kun peljättiin. +Aamu totta virkki valollaan: +Avosilmin neuvoi liikkumaan, +Valoa ja taivast' uskomaan. +Pöllön viisautta naurettiin. + +Häpeissänsä pöllö sittemmin +Pimeässä vaan nyt vaikuttaa.-- +Päiväst' ennustaa hän kuolemaa.-- +Vaan nyt käki, rastas, leivo saa +Lauluin täyttää lintuin temppelin. + +7/1 1880. + + + + +KEISARIN, SUOMEN SUURIRUHTINAAN ALEKSANDER TOISEN + +viidenkolmatta hallitusvuoden riemujuhlana + +Maaliskuun 2 p. 1880. + + +I. + +Kansa, viel' on muistossas +Nuori, uljas Ruhtinas, +Mieli täynnä jaloja +Aatteita ja toivoja. +Sydän nuori aaltoeli +Rakkautta tulvillaan: +Kansain toivot Häness' eli, +Kansain onni kalleinnaan. + +Vaikk'ei silloin valtikkaa +Kantanut, loi suloisaa +Lohtua jo kärsiviin. +Valoi kansain elimiin, +Aamuruskon lailla, uutta +Elonvoimaa, tenhoa; +Suojaeli vapautta, +Hellitteli kahleita. + +Itse jalo kevät, Hän +Kantoi kansain kevähän: +Tallensi sen povessaan +Suuriss' aatteiss', aikeissaan. +Paljon suurta nuorukainen +Kantanut lie rinnassaan, +Mies kun jalotöillä maineen +Kiitosta sai kaikumaan. + + +II. + +Kun toivottu nous valta-istuimelle +Ja tarttui kansakuntain valtikkaan, +Kohosi miljonien sydämelle +Rukous, nousten uumenista maan, +Ja toivonriemu aavistuksen lailla +Sit' ennusti, mit' oli oltu vailla.. + +Ja niinkuin kevätpäivä noustuansa +Maan kaiken täyttää siunauksellaan +Ja salot, salmet laskee kahleistansa +Ja kukkaseppeleillä kiehtoo maan, +Niin valtiaankin rakkaus, mahti kansat +Pimeestä päästi, laukoi orjain ansat. + +Nyt miljonat, jotk' ennen iestä kantoi, +Vapaina nosti päänsä painuneen. +Ja vapaus se ihmis-arvon antoi +Kuin kevät elonmerkin kukkaseen. +Ja kansakunnan ydin voitti uutta +Nyt sisällistä voimaa, mahtavuutta. + +Nuo uudet voimat viisas valta sääsi +Työn, toimen, aatteen palveluksehen: +Tiet korpeen kasvoi, höyrynvoima pääsi +Maat halki;--sydämihin kansojen +Myös tiedontiet ja opinsuonet johti, +Vei maat ja kansat edistystä kohti. + +Työt jalot, suuret rajoja ei tunne, +Vaikk' oman maan ja kansan kehdokseen +Ne kaipaa--muuten rientävät ne kunne +Vaan tosi tarve etsii avukseen. +Sen tunsi Ruhtinaamme kansoinensa, +Kun Balkan-niemi kutsui avuksensa. + +Nyt kansa vieras läpi vaiheittensa +Ain' ylistellen muistaa Valtiaan, +Jok' ihmiskunnan voitoks uhriensa +Kautt' osti orjuudesta Balkan-maan. +Niin kansa, ennen poljettu, nyt siellä +On kansallisen edistyksen tiellä. + +Näin ihmis-arvon, vapauden aiheet, +Näin edistystä maille, kansoillen +On valtiaamme luonut, kansain vaiheet +Uutt' aikakautta kohti ohjaten. +Mutt' itsessään on kansoiss' onnen ponsi, +Jos sampo heill' on eikä tyhjä kansi. + +Vaan vaikea ois laulun luetella +Mit' ihmiskunnan sankar' tehnyt on, +Sill' aikakirjain lehdet arvostella +Vaan voipi töitä moisen urohon. +Maa palkintoa niist' ei jaksa antaa, +Sen rinnass' omassansa sankar' kantaa. + + +III. + +Öin usein raaka, jylhä suo +Maan yli ruttohuurut luo +Ja ilman saastuttaa. +Ja sielt' öin hiipii, väijyy hiljaa +Myös hallan henki pellon viljaa +Ja tahtoo tähkät kuolettaa. + +Niin noussut keisar'valtion +On sivistyksen peltohon +Myös rutto myrkkyinen. +Sen liitoss' on kaikk' ilkivallat, +Kaikk' inhoittavat surmat, hallat-- +Niin ihmiskuntaa häväisten. + +Ja valtakunnan kunniaa, +Sen kruunua, maan jaloimpaa +Työt mustat vainoaa. +Hänt', uuden aikakauden luojaa, +Maan edistyksen, onnen suojaa +Pimeys vaanii, ahdistaa. + +Mut Korkein kaitsee omiaan. +Niin tuhat juonta julmaa vaan +On turhaks' rauennut. +Ja valtias Hän vaaroissansa +On kirkastunut, kunniansa +On kansain suussa kaikunut. + +Niinkauan kuin voi seistä maa, +Ain' ihmiskunta kiroaa +Työn julman, kavalan. +Vaan järjestystä, oikeutta +Ken suojaa, voittaa rakkautta +Ja voittaa jälkimaailman. + + +IV. + +Suomen, synnyinmaamme, kansa mist' on riemuissaan? +Harras kiitosjuhlan henki huokuu halki maan. +Tuntuu niinkuin kautta honkain pyhät tuulet puhaltais, +Kansan elonkorju-juhlaan temppeleihin kokoais. + +Neljänneksen vuosisadan saaliist' iloitaan, +Kantain uhrikymmenykset alttarille maan. +Riemu raikuu, kiitos kasvaa, ylttyy ylle pilvien: +Luojallen ja Ruhtinaallen kantaa kansa kiitoksen: + +Kansallisen hengen sato meill' on voittona. +Sit' ei koi syö, ruoste, mato ei voi turmella. +Ruhtinaamme sanan voima on sen kasvun suojellut, +Kansan työ ja itsetunto hedelmän on kantanut. + +Valistuksen juhlasoihtu koittaa kansallen, +Torjuu mustat työt, kuin hallat, poistaa vääryyden. +Kansa, niinkuin kallis aarre, kätköstänsä kohoaa; +Siit' on riemu Ruhtinaalle, siitä Suomi kukoistaa. + +Hänpä armas valtioomme uuden elon loi, +Korvilleen kun kansan äänen jälleen nousta soi. +Niin nyt Suomi, templin lailla, juuristansa rakentuu, +Ruhtinaan ja kansan tahto siinä yhteen tajountuu. + +Viel' oi' aarre vartioitta, templi turvatta, +Kansa, niinkuin lapsi, ilman miehen aseitta. +Silloin Valtiaamme tahto liittyi kansan tahtohon: +Ruhtinaan ja maansa suojaks' Suomi nosti vartion. + +Täysi-miehen vyölle vyötti miekan Ruhtinas, +Löi kuin ritariksi kansan jalo Valtias. +Miehen uskollisen rinta kiitoksest' on täyttynyt. +Rakkautta Ruhtinaansa Suomen kansa kuohuu nyt. + +Siksi palatsit ja mökit, kylät, kaupungit +Juhlariemua on täynnä niinkuin temppelit: +Kaikkialla kiitos kaikuu, kiitos harras Luojallen, +Henki jalo voitossaan kun loistaa yli vehkeitten. + +Mitkä myötä-, vasta-vaiheet kohtaa Suomenmaan, +Kansa kiitollinen muistaa jalon Ruhtinaan: +Suku suvun, lapsi lasten kuulla kertoo, siunaten +Suurta ruhtinasta, joka täytti kansan toivehen. + +Niinkuin elonjuhlaa Suomi viettää riemuiten, +Ruhtinaansa töitten muistoks' lyhteit' uhraten: +Valistuksen, hyvän, pyhän voitoks' uhraa Suomenmaa. +ALEKSANDER Toisen muisto niistä aina loiston saa. + + + + +KESÄKIRJE MAALTA. + + +Ma täällä maalla käyskelen "pääll' kukkaisten ja ruusuin", +En maailman murheit' tunne ollenkaan, +Mut tunnustan: jos yksinään vaikk' Eedenissä öisin +Mun helposti nälkä tappais oitistaan. + +En muuta tee kuin kukkien ja lintuin kieltä kuulen +Ja vahvasti syön ja juon, kun annetaan: +Vaan onneksi on isäntä niin ahkera ja reima, +Mies pyyt, kalat, sorsat, kyyhkyt kantamaan. + +Ja emäntä on herttainen, on hyvä niin ett' oikein, +Hän paistit ja ruohotkin saa maistumaan, +Hän lapsiparvess' askaroi, hän toimittaa ja hyörii, +Kuin lempeä mettis-emo huoneissaan. + +Tääll' ympärill' on hongikko, joss' oravia juoksee. +Mä istun ja kuulen:--teiret kukertaa. +Kas, tuolla kerttu ahkera kuin käenpoikaa ruokkii, +Tuo joutilas minua noin muistuttaa! + +Vaan mont' on puolta elämäss': yks' ensin ampuu linnun, +Sen toinen syö, kun on kolmas paistanut. +Niin vaatii järjestys--mun syönti osaksen' on tullut, +Mut luonto on mun ja käen laittanut. + +Siis asetun taas hongikkoon ja aattehia poimin, +Ne tippuvat täällä oksilt' otsallen, +Kuin aamukaste kukkihin, niin virvoitusta luoden +Ja huojentaen maan raskaan heltehen. + +Voi sentään kuin nyt kevyt on ja raitis metsän henki +Ja tuo lemu, joka ilmass' aaltoilee! +Ja isäntä ja emäntä on hyvä niin ett' oikein-- +Vaan rintani yhtä yhä kaipailee. + +21/7 1880. + + + + +HÄPEISSÄNI. + + +Hyi häpeää! +Hänt' ensin jumaloin. +Nyt tuomitako voin? +Jo särkyi jumala, +On ihmisheikkona +Hän kaunis vieläkin, +On kyllin kaunis vieläkin. + +Hyi häpeää! +Mä muilta vaadin vaan, +Ja tuskin muistankaan, +Ett' itse syntisin +Maan lapsist' olenkin: +Ma yö, hän kuutamo, +Vaan Luojamme on aurinko. + +17/8 1880. + + + + +JUMALAN VIKA. + + +On pikku porsahat niin ihmeen sievät, +Ett' emäntää ne oikein viehättää, +Niin puhtahat ja kaunihit! Ei uskois, +Ett' aika sikoja niist' tulla voi. +On kissanpojat leikkisät ja somat; +Niist' usein koko peihe ihastuu. +Ken uskoisi, kun suuriks' sukeuvat, +Ett' ovat häijyt, salakavalat? +Ja koiranpentu vast' on itse hyvyys, +Aik'ihmisten ja lasten lellimä; +Ja kuitenkin, kun hammas karkeneepi, +Se kyllin haukkua ja purra voi. +Niin moni ihminenkin lasna lammas +On lauhkea, ett' oikein ihmettää. +Sua lohdutan, kun olit lapsest' aikain +Niin häijy, että oikein hävettää: +Jos susi, koira, kissa taikka sika +Sa nyt et lie--se Jumalan on vika. + +17/8 1880. + + + + +PETTYNYT. + + +Jo kauan kaiveli aarretta +Hän Paulan rinnasta, +Ei uhrannut kukkoja, kanoja, +Vaan lempilauluja. + +Muut, valvoen keyri- ja juhannus-yöt, +Jo löytää aartehen; +Hän kaikki yöt valvoi ja päivän työt +Jäi usein unheesen. + +Hän silmänliekkiä vartioi, +Tuot' aarnitultansa; +Ei arvaakaan miten pettää voi +Myös virvan valkea. + +Ois luullut jo aartehen löytyneen +Ja vaivat maksavan, +Mut tyhjän löysi hän: ruostuneen +Ja "heikon astian". + +19/8 1880. + + + + +ANNI. + + +Tuo Toivolan pikku Anni, +Tuo kahdeksan-vuotias, +On vieraita nähdess' ensin +Niin reipas ja haastelias. + +Ei teeskele: aukomielin +Hän tietonsa kertoilee +Ja ääniä sydämensä +Hän kielellä säestelee. + +Mut vuosia vuodet seuraa, +Niin Anni on muuttunut: +Hän nyt yhä yksin laulaa, +Vaan muille on vaiennut. + +Nyt vuoret ja lahden laine +Vaan tyttöä kuuntelee: +Hän luontohon vielä luottaa, +Mut ihmistä "epäilee. + +On tyttö kuin rannan sorsa, +Jok' ensin on pelvoton: +Kun ampujan silmä säihkyy, +Niin lintu on rauhaton. + +22/9 1880. + + + + +UNO CYGNAEUS'EN TÄYTETTYÄ 70 VUOTTA + +Lokakuun 12 p. 1880. + + +Kun kääntänyt ol' itse suuri Snellman +Jo kansallisen hengen kesannosta; +Kun Lönnrot uuden touon siemenjyvät +Toi kansan muinaisuuden hinkalosta, + +Ja Koskinen, kuin kevät-ouru, uursi +Par'aikaa pellon valtakaivannoita: +Loi Suomen muistot eri sarkahansa-- +Maa vaati vielä paljon muokkaajoita. + +Maa vaati kaiken kansan nostamista +Tuost' ynseästä tainnos-unestansa; +Sill' itse jumalainkin tahto raukee, +Jos heidän hengestään ei syty kansa. + +Siks' opin-auran kaikkialla käydä +Pit' ihmissydämiä penkomassa, +Ett' alttihiksi, kylvökelpoiseksi +Maa kypsyis ajan hengen tuoksinassa. + +Mies silloin kokemusten koulutieltä, +Elämän aartehisto rinnassansa, +Esille astui: armast' oli kaksi +Vaan hällä: valistus ja Suomen kansa. + +Ne vihkiä hän tahtoi toisihinsa +Ja kutsui kaikki Suomen nuorukaiset +Häävierahiksi; sulhaspojat niistä +Hän valitsi ja etsi nuodenaiset. + +Niin auraltaan ja rukin luota läksi +Mon' itsepäinen, jäykkä nuorukainen, +Ja jalon innon tunsi, niinkuin tuntee +Se, jonka maata vaanii vainolainen. + +Ken rakkaudellaan ja laitoksillaan +Näist' innokkaista luonnontuottehista +Tek' isänmaalle hengen auramiehet +Ja kansan äidit Suomen neitosista? + +Ken rinnan rikkahan ja köyhän lasta +Yht'-arvoisina koulutielle johti, +Ett' yhtä kirkas heille toivontähti +Elämän aamutaivahalta hohti? + +Ken halki syytösten ja soimausten +Viel' innoll' aina johti joukkoansa +Ja leijussansa kantaa vaihtumatta +Nuo toivonsanat: "Valistus ja kansa"? + +Ei kysytä. Työ seitsenkymmenisen +On rakkauden uhri kansallensa, +Ja tunne jalo, jonka povessansa +Hän kantaa, seuraa häntä haudallensa. + +Vaan kansallisen hengen kukkiessa +Ja hedelmiä kantaessa kerran, +Ken silloin kieltäis, ett' on ansioita +Myös Uno Cygnaeolla suurten verran? + +Kun mahtihenget silloin kansaa johtaa, +Heit' tukee sankat joukot takanansa, +Ja jumalainkin tahto vasta täyttyy, +Kun heidän hengestänsä syttyy kansa. + + + + +PIETARI BRAHEN + +juhlassa Viipurissa 31 p. Lokak. 1880. + + +Ei suomalainen syntyään, +Mut meidän maata lempimään +Hän oppi omanansa. +Ja Suomen toivot, tarpehet +Hän tutki, täytti puuttehet +Kuin isä lapseltansa. + +Ol' isä maalle tosiaan. +Ja säästämättä vaivojaan +Hän hoiti armastansa, +Vaikk' ylhäisen ain' arvonsa +Hän muisti--"kreivin aikana" +Ei unhoittanut kansa. + +Ja Suomen suloutta hän +Niin mielin, kielin lempivän +Kuin maamme lapsi, näytti. +Ei ylistellen innoissaan +Hän toivotuilla aarteillaan +Jo silloin Suomen täytti. + +Kuin ennushenki, Suomenmaan +Hän kuningasten kunniaan +Jo aikanansa nosti. +Ja minkä toivoi, tahtoi, sen +Hän valtavasti puuhaten +Töin, toimin meille osti. + +Hän missä kulki, kukkaseen +Maa puhkes hänen muistokseen, +Niin tiukkui askeleensa. +Vaan tiedon valolähtehen +Tuon kukkienkin kukkasen +Sai Aura rannallensa. + +Kun kerran jätti meidän maan +Sen rakkahana rinnassaan +Tok' ijän kaiken kantoi; +Ja Suomen kansa omakseen +Myös hänen sulki sydämeen +Ja isän nimen antoi. + +On vieraskin meill' omainen, +Kun Suomeamme palvellen +Hän yhtyy henkehemme; +Ja toivojamme aikanaan +Ken valmis onpi valvomaan +Hän on kuin omaisemme. + +Ei Suomen mies hän syntyään, +Mut meitä oppi lempimään +Ja johti rientojamme; +Siks ylistää ja rakastaa +Ain' omanansa Suomenmaa +Nyt _Pietar-Braheamme_. + + + + +JOULUKUUN 10 PÄIVÄNÄ 1880. + + +En sano kestä laulelen, +Kun tuntee hänet jokainen: +Niin köyhin, jok' on valveillaan +Jo mökki-huonossansa, +Kuin rikas, jolle onni maan +On kallis ja sen kansa. +Jo "Nuijasotaa" lukeissaan +He miehen oppi tuntemaan. + +Hän kansaan, kansa hänehen +Jo silloin kiinsi sydämen. +Siit' asti hyvin tajunneet +He ovat toisiansa, +On käsi kädess' seuranneet +Ja tehneet voittojansa. +Ja kansalla on historia +Nyt toivon tiellä soihtuna. + +Ja historiaan tää aimo mies +Niin kansan hengen luoda ties, +Ett' oman muinoiskuvansa +Siell' löytää suomalainen, +Ja toivo kasvaa voimassa, +Jos on se horjuvainen. +Sielt' innon uuden kansa saa +Ja työhön, työhön kiiruhtaa. + +Nyt monta muiston helmeä, +Joit' ennen unho synkeä +Tai harhatieto tunsi vaan, +On noussut valohonsa; +On tosi noussut kunniaan, +Sai varjot tuomionsa. +Ja uudet aatesäkeneet +On kansan tielle singonneet. + +Niin valaissut on historiaa. +Ja nykyaikan' arvoisaa +Mit' etsii, kaipaa Suomenmaa, +Hän ensi mies on kohta, + +Jok' onnen-airot ohjaltaa +Ja Sampolaivaa johtaa: +On Louhen vallan kauhistus, +Vaan kansan ilo, ihastus. + +Työ, sana häll' on aseinaan +Ja kansan henki purjeissaan: +Tuo henki, joka yltä maan +Nyt huokuu kaikkialla, +Tuo innostus, jok' aallollaan, +Kuin koski, valtavalla +Kaikk' esteet tieltä kumoaa, +Maan onnenmurut kokoaa. + +Viiskymment' on hän vuosiltaan, +Vaan kansa toivois ainiaan +Elävän moisen miehensä.-- +Elääkin totta varmaan +Hän aina kansan mielessä +Kuin kuva oman armaan. +Kuin aika nuortuu vanheten, +Niin muisto miesten semmoisten. + +Kun suomenkieli sointujaan +Jo luopi kautta kaiken maan; +Kun kaiku Suomen kanteleen +Yli idän, lännen soipi, +Ken silloin voittoseppeleen +Myös häitä kieltää voipi? +On Suomen kansan kilvessä +Hän aina loistohelmenä. + + + + +ISÄLLEMME. + + +Oi, isä armas, +Taivasten Herra! +Henkesi luodut +Uudistelee: +Kun sulo lempes +Maan yli huokuu, +Kuoleman varjot +Pois pakenee. + +Maammekin silloin +Yön, lumivallan +Kahleista nousee +Kukkimahan; +Siunaus silloin +Virtoina vuotaa, +Päivänä paistaa +Maailmahan. + +Talviyön kahleet +Kansakin katkoo, +Henkensä voiman +Herra kun suo: +Saa valo voiton, +Rakkaus vallan: +Niin jalot urhot, +Kuin kukat, luo. + +Ihminen tääll' on +Vaan tomu, tuhka, +Tok' isä meit' ain +Etsiskelee: +Henkensä lahjoill' +Luo elon uuden, +Kuvansa meissä +Kirkastelee. + +Aut', Isä, meit' ain +Altisna Sulle, +Oikeudessas +Vaeltamaan: +Niin sulo Suomi, +Kansasi kallis, +Sun ilos on ja +Kaunistus maan! + +1881 + + + + +LEPPÄRUKKI. + + +Miks sinusta ei, leppä lauhkea, +Miks sinusta ei huoli laulaja? +Jos tietäis sorvarin hän laittaneen +Sun varrestasi rukin rullineen, +Sill' iltakaudet tytön kehränneen, +Jos tietäis sen! + +Ja kelle kiersi paitarihmoja +Ja mihin lointa, mihin kudetta, +Ja kuka täytti tytön sydämen, +Kun tullon täytti rihma hienoinen, +Ja ken sai omakseen sen tyttösen, +Jos tietäis sen! + +Jos tietäis laulaja, kuin lapsiaan +Se tyttö, emännäksi tultuaan, +Tuon leppärukin ääress' opetti +Ja kuinka heitä neuvoi, nuhteli +Ja usein yötkin istui, kehräsi, +Jos tietäis sen! + +Ja kuinka vaimo, miehen kuoltua, +Jäi lasten hoivaks', itse turvatta, +Vaan luotti Luojahan ja rukkiseen +Ja mökki-huonoss' asui lapsineen, +Joi leivän särpimeksi kyyneleen, +Jos tietäis sen! + +Kun lapset lintusina lentohon +Jo pääsi, väsyksissä äiti on. +Vaan lapsilleen viel' antoi aartehet +Hän, sydämensä neuvot, ohjehet: +Työn arvon, Luojan armoantimet, +Ne neuvoi hän. + +Ja sitten nukkui. Mutta laulaja +Sai kuulla leppärukin vaiheista, +Ett' äidiltänsä tytär peri sen, +Sen peri hän ja puhtaan sydämen: +Ne aartehet ken voitti poikanen, +On onni sen. + +Jo tunnet, laulu, lepän vaiheita, +Se halpa on, sai paljon kokea: +Jos muistojen ja toivon kyynelet, +Kaikk' ilon, sulon, surun tuntehet +Tuon leppärukin luota poiminet: +Saat helmivyön. + + + + +VÄINÄMÖISEN PALAUS. + +ALKUSANAT. + + +Yli-Ukon luota ilman impi +Muinen alas laskeusi, luoden +Olot uudet, uuden aikakauden; +Maata, maailmata muodosteli, +Tyhjän täytti, autioon loi elon, +Synnyttäen vihdoin viisahimman +Kalevalan kansan luopaneron, +Suuren suku-isän Väinämöisen, +Kansallisen hengen kanta-urhon. + +Lailla immen aattehetkin maahan, +Luojan lapset, laskeuvat, syttäin +Sydämissä lemmen liehaukset, +Oudon innostuksen ihmisissä; +Synnyttäen suuret mahtimiehet, +Olot muuttaen ja muovaellen, +Kasvatellen kelvollista uutta +Olevaisen vanhan olkapäille +Kansakunnan onnen oksapuuksi. + +Lailla immen laskeusi maahan, +Suomen kansan sydänmaahan, kerran +Aate, oppi taivahasta tullut, +Kaikkivallan neuvokammiosta. +Vaikeasti täällä mielet voitti, +Vaan kun voitti, otti omiksensa +Ikuisesti, niinkuin impi yljän +Uskollisen rinnoillensa riistää, +Kuolemassakaan ei luopuakseen. + +Vaan se impi, tullessansa tänne +Suomen rannan sulostuttajaksi, +Oppahan sai oudon matkallansa, +Jalon, vaikka meille muukalaisen, +Tuomisien tuojan kyllä kalliin: +Järjestyksen, oikeuden miehen. +Mutta vierashenkinen sen valta +Työlästytti vanhan Väinämöisen, +Kansallisen hengen kanta-urhon. + +Tuota surren, tuskaellen tuota, +Immen oudon suojass' istujalle, +Vierahalle, mielin murretuisin +Väinämöinen valtikkansa jätti; +Jätti kansallensa kanteleensa, +Lapsiensa lohdutteeksi laulut, +Uuden aikakauden ihmetellä, +Ett'ei sorru suruihinsa Suomi, +Kaihotessa valtaa Väinämöisen. + +Läksi vanha, jätti valvattinsa +Vierahalle valvateltavaksi, +Ihastelijaksi uuden immen, +Läksi vanha Yli-Ukon luokse, +Kaikkivallan neuvokammiohon +Oppimahan uutta aikakautta +Syvimmästä syitten lähtehestä, +Tullaksensa viittä viisahammin, +Kuutta kuuluisammin kansallensa. + +Kerran, kuuluessa kaipauksen +Suomen lasten suusta, sydämestä; +Kerran, kaikuvi kun vanha kannel, +Kalevalan kannel, kaikkialla, +Laulut Väinämön kun vierehtivi +Suomen lasten suusta, sydämestä-- +Silloin saapunut on Väinämöinen, +Silloin valloittanut valtikkansa +Kansallisen hengen kanta-urho. + + + + +ENSIMÄINEN RUNO. + + +Astui impi taivahasta tänne: +Valon impi, rakkauden aate +Rinnassa, tuo autuaisen tunnon +Tulikerä, josta Suomen lasten +Sydämihin, ennen synkeöihin, +Paistoi päivä, loisti lemmen hehku, +Sytytteli lemmen liehaukset, +Oudon innostuksen ihmisissä, +Luoden järjestyksen uppo uuden, +Olot muuttaen ja muovaellen, +Uuden taivahan loi, maanki uuden-- +Sotkan munist' ei, kuin ilman impi +Muinen loi, mutt' uusist' aatoksista-- +Suomen kansan mielehen ne muutti. + +Näin kun Suomen kansan kaikkialla +Valon impi, rakkauden aate, +Valtasi ja suli Suomettaren, +Suomen kansan hengettären, kanssa +Yhdeks' sieluksi ja sydämeksi, +Silloin aika, suurten synty-aika: +Hedelmänä kypsynehen lemmen +Syntyi suuret immen ihmelapset, +Uuden aikakauden toukomiehet,-- +Syntyneet ei ansiotta sentään, +Mitään suurt' ei synny vaivan vailla, +Ilman neron sormi-nimetöntä:-- +Kantoi äiti, aikakauden henki, +Itse kykenivät kynsillensä, +Itse sormillensa suoriuivat +Aikakaudellensa johtajiksi, +Viittojiksi Kalevalan kansan.-- +Niinpä suurten luotujensa kautta +Edellensä Luoja maata luopi, +Olot muuttaen ja muovaellen. + +Hedelmänä kypsynehen lemmen +Syntyi urhot, aikanansa kuulut, +Kaunisteeksi kansakunnallensa, +Vielä suuret Suomen historiassa +Rakkautensa tähden tähän maahan, +Tähden intonsa ja toimiensa +Kohoitteeksi kansan lemmittynsä. +Hedelmänä kypsynehen lemmen +Syntyi silloin _Maunut_, mainioimmat +Suomen kansan katoliset miehet, +Aikanansa isät Suomen kansan, +Väinämöisen lasten lohduttajat, +Valon pilkoittajat pimeähän, +Yksin yöhön tuohuksien tuojat. +Moiset syntyi suuret toukomiehet, +Jotka uuden viljelyksen maalle, +Suomen kansan sydänmaalle, kylvi +Aattehia uuden aikakauden, +Kylvivät kuin Luojan kahmaloitse +Siunausta tuottavaisen touon, +Niinkuin muinen Väinämöinen vanha, +Maalle puuttomalle noustuansa, +Kautta palveljansa Pellervoisen, +Siihen kasvun kaikellaisen kylvi, +Vaikka vastuksen toi Luojan tammi. + +Tammen lailla tänne kylvettihin +Uhrausten, vaivain halmehelle, +Opin kirkollinen yksinvalta; +Toivottihin kauan kasvavaksi +Suomen kansan onnen oksapuuna. +Kasvoi iloks' ensi aikojansa, +Nuorna ollen kukki kunnioiksi, +Kunnes ylentihe ylpeäksi, +Suoriaikse suureks' yli suurten, +Kuun ja päivän otti oksihinsa: +Tiedon maallisen ja taivahisen +Kätki valtikkansa vahvikkeeksi, +Levitteeksi oman lehvistönsä, +Että ikävissä istuskellen, +Kaiutellen surukanneltansa +Kaipasi jo kansa Väinämöisen +Syvempien syitten lausujata, +Valon päästäjätä paistamahan, +Jakajata tammijättiläisen, +Opin kirkollisen yksivallan, +Kansakunnan onneks' yhteiseksi. + +Maalta meren takaiselta silloin +Aate saapui, aikakauden ilme, +Parannuksen, puhdistuksen aate: +Ensin halveksittu, pienen pieni, +Yhden toisen sydämessä sykki; +Kirveskin sen ensin pienen pieni, +Sanankirves, Luojan tapparainen, +Yhden toisen sydämehen iski. +Vaan jo aate, vaan jo sanan valta +Suureks sukesi ja mahtavaksi +Sydämessä urhon suomalaisen, +Urhon, joka kansan kanteleesta, +Sitä oppien ja kuulustellen, +Heltyi hehkumahan rakkautta +Kalevalan kansahan ja maahan. +Kansallisehen kun rakkauteen +Liittyi häness' aikakauden aate, +Suureks' sukesi ja voimakkaaksi, +Tenhoisaksi sanan tapparalla +Kaatamahan tammijättiläisen, +Opin kirkollisen yksivallan. + +Suvehenpa kaatui taikatammi: +Valistuksen koittavahan kesään +Runsahinta loi se rikkautta. +Itähän sen tyvi työnnältihe: +Valon puolell' ain' on onnen tyvi. +Osan-ottajillensa se onnen +Kaikenlaisen kartutti kuin aina +Luojan lahjat taiten tasottuina. +Vihdoin päivän päästi kaikkialle +Kautta pilvienki pilkkimähän. +Aavistuksiansa kaukaisia +Lohdutuksen rastas raksutteli. +Suomen kansan toivon kevätkäki +Elpyi kukkumahan kunnahilla. + +Moinen uuden aikakauden urho, +Väinämöisen lapsi laatuansa, +Oli _Mikkel Agrikola_ meillä, +Suomen kansan suuri kasvattaja. +Synkeyttä suojelevan metsän, +Katoliset kirkkolaitoksemme, +Kaskeksi hän kaasi viljavalle +Rakkauden sanan siemenelle, +Jonka Luojan kahmaloitse kylvi-- +Luojan käsi johti ihmiskättä-- +Siunausta tuottavaksi touoks' +Uuden polvikunnan kasvatella, +Niinkuin muinen Väinämöinen vanha +Kalevalan vainioille kylvi, +Kasken kaatun poltettua, ohran +Koivahaisen yhden ympärille. + +Moisen koivun Suomen kunnahalle +Agrikola kaatamatta jätti: +Kirkon, kihlakunnan kukkaseksi, +Josta toivon-käki kukkuaapi, +Voiman-henki kokkolinnun lailla +Innon-liekin iskee ihmisihin. +Niin on koivahainen kunnahalla +Suomen kansan onnen oksapuuna, +Kaunisteena kaiken viljelyksen. + +Kaikkivallan neuvokammiosta-- +Sydänkammiosta Suomen kansan-- +Katsahtavi silloin Väinämöinen, +Kansallisen hengen kanta-urho, +Edistystä uuden viljelyksen: +Rukoellen kasvun runsautta, +Toivottavi ajan ehtiväksi +Asettua vanhan valtahansa. + +Nouse kansa, niinhän virkki vanha, +Heräjä jo hengen horroksista, +Niinkuin nukka kevätnurmen alta, +Päivän helliväisen paistehessa! +Hyösty sydämissä hengen-touko, +Tohisevan toukopellon lailla, +Toivon kevätkäen kukkuessa +Kirkonpuusta kultaa kunnahille, +Tehden Suomen rannat rakkahiksi, +Mettä mairemmiksi manteremme, +Kasvattaen kansan uskollisen, +Vastasäillä, vaivojenki tullen +Kestäväksi, kaikkivoittavaksi, +Voittavaksi vihdoin valtikkansa! + + + + +TOINEN RUNO. + + +Usein maassa kateuden mahti +Astuu suurten aattehien tielle, +Tarkoitusten suurten sullojaksi, +Niinkuin muinen tielle Lemminkäisen +Satasilmä, tuhatkieli käärme-- +Vaikk'ei moista säiky miehen mieli. + +Kansallisen voiman kasvannolle +Ylpeästi vastahangan veti, +Joukahaisen lailla, pohjan luonto: +Uljas, uhkea kuin nuorukainen, +Karsasmieli, paljon pauhaavainen, +Tieltä työntymätön, itsepäinen. + +Mutta moisen luonnon mahdillansa +Syyti suohon--valtahansa vaati-- +Suomen kansa, kunnes kallihimman +Aartehensa vannoi antavansa +Saita vanki--vaikka pettäväiset +Pohjanmaill' on luonnon lupaukset: + +Usein kevät morsianna loistaa, +Vaan ei kesä häitä heilimöitse, +Luonnolt' ottaa morsiushelmet halla; +Syksy sulhollen ei armast' anna: +Kättä koskee kylmä saalis--suistuu +Sekin sulotonna mannun maihin, +Luonnon uhriks ihmis-onnen aihe; +Niinkuin Väinämöiselt' armas Aino +Alle aallon unhovallan vaipui, +Jätti äitikullan itkusuulle, +Surupäälle sulhon kaihomielen. + +Usein itkusuulla Suomen luonto +Suri kadonnutta kalleuttaan, +Vuoden toivottua tähkäpäätä; +Usein kaihomielin Suomen kansa +Olkisella, hernevartisella +Hevosella--nälkävuotten varsa-- +Läksi etsingolle onnen linnun +Miehen vierahansa varpehilta, +Immen luojan, uuden ystävänsä, +Niinkuin Väinämöinen morsianta +Päätyi etsimähän Pohjolasta, +Mutta Joukahaisen jousen tiestä +Myrkkynuoli matkan vaivaloitsi, +Urhon kurjillen vei kohtaloillen. + +Myrkkynuolet: rutto, sodan surma +Suomen kansan tielle työnteliiksen, +Alta ampui nälkävuotten varsan, +Kovihin löi kansan kohtaloihin, +Monen vaahtomyrskyn vaivaella, +Että ainoasti Luojan kokko-- +Sisällinen suuri hengenvoima-- +Kirkonpuusta aina kiitollisna, +Pelastuksen pengerelle kantoi +Kansan, vaivojansa vaikeroivan: +Luonnon kuolettavan vainovallan +Valvovainen henkivalta voitti, +Niinkuin voipunehen Väinämöisen +Kokko kantoi Pohjan pengerelle, +Pohjan vahakansan valvatella, +Kuljetella urhon kotihinsa. + +Vaan ei vieras auta ilmaiseksi: +Päänsä päästimeksi Väinämöinen +Uhras Ilmarisen Louhen luokse +Sammon, onnen tuojan, takojaksi, +Pohjan kansan vallan vahvikkeeksi. + +Ansioilla eikä armon tullen +Asemansa osti Suomen kansa: +Työn ja vaivan, kunnon kansallisen +Antoi oppi-ahjon laitannaksi, +Taonnaksi tiedon taika-Sammon, +Valtakansan hengen vahvikkeeksi, +Hengen kanneltamme karsovaisen. +Monta miestä, Sammon sankaria, +Ilmarisen lasta laatuansa, +Antoi Suomi vahakansallensa +Sammon, onnen tuojan, takojaksi. +Asemamme maksoi mainetöillään +Kuulut _Fleming'it_ ja jalot _Horn'it_, +Monet muutkin heidän vertaisensa.-- +Usein ehkä loiston lumokuusi +Heitä johti mainematkallansa, +Niinkuin pettynyttä Ilmarista +Valhe-kuuhut vietti Louhen luokse; +Usein ehkä onnen aamutähti +Heille hiilui toivon taivahalta, +Niinkuin Kalevalan sankareille +Pohjan impi kultaniitten luota.-- +Heidän työnsä, vaivojensa voitto +Valtakansallen loi vahviketta, +Mutta meille vahvuus valtakansan +Henkivallan muutti muukalaisen, +Kansan hengen katvehesen jätti +Soittamahan surukanneltansa, +Äänin vienoin, kielin sorretuisin. + +Niinkuin Väinämöinen, Pohjan neittä +Mielistellen, kotimatkallansa +Kärsi kovan onnen kohtaloita, +Vuodatellen voimaa miehuutensa, +Hurmemettä, sydämensä simaa +Koti-onnen linnun ostimeksi-- +Niinpä nouti Väinämöisen kansa +Kaikki valtakansan vaatimukset, +Ostimeksi Suomen koti-onnen, +Ehdon valloin edistyäksensä +Kansallista kutsumusta kohti: +Rauhan ruuhet, sotasoimet siksi +Veisti valtakansan suosioksi, +Suomalaisen kunnon kuulutteeksi. +Mutta vierahilla veikkatöillä +Voimat ehtyi, kansan elinvoimat, +Kunnes vihdoin rauhan kotiukko, +Kooten sankarimme suojahansa, +Parantavat syntysanat muisti. + +Niinhän monta kertaa Suomen urhot +Valtakansan vainotöiltä kulki +Kotihinsa ehtynehin rinnoin, +Onnen vailla onnen etsingolta, +Parantuakseen, kuin Väinämöinen +Venheveiston hurmehaavoistansa, +Kansallisen taidon taikomalla. + +Pain. 15/1-15/7 1881. + + + + +SURUT. + +(E. Geibel.) + + +Nuo surut lailla nokkosten +Ne polttaa, hiljaa pidellen; +Vaan rohkeasti tarttuen +Ei pistä ne niin kirvelien. + +Pain. 15/2 1881. + + + + +LEIVÄN TÄHDEN. + + +Elämä on pelkän leivän tähden: +Kerjäläisest' aikain ruhtinaasen +Kaikki hikoaa ja ähkää, puhkaa +Niukan taikka runsaan ruuan vuoksi. + +Maamies kuokkii, kyntää, kylvää, niittää, +Korjaa viljan--kiittää leivän tähden. +Tai, kun halla vie, hän päänsä painaa +Alas, katkerasti surren, anoo +Anteiks syntejänsä--leivän tähden. +Vaan kun leipä runsas on, hän kuorsaa +Kirkoss' ajan ratoks istuessaan. + +Mitä kielt' ei haastais leivän tähden +Kaupungissa, maalla kauppasuku? +Tosi, valhe, oikea ja väärä, +Käsi liukas, kieli lipeäinen +Tuusin luusin kiehtoo tuhansia, +Leipää, viinaleipää ansaitakseen. + +Merimieskin aaltoin kimpuss' etsii +Leipää vaan ja suolaa leipähänsä. +Sotamies senvuoksi puoltaa maataan, +Kun mies maaton leivätön myös onpi. + +Papit sitten, suuri hengensääty! +Leivättäkö lähtis sana suusta? +Vaativatpa vielä voit ja juustot, +Lammasjalat leivän höysteheksi: +Henki heissä vaan on leivän tähden. + +Virkaviisaat kirjan-oppineetkin +Viisaudestansa leipää syövät, +Todest' ei, vaan leiväst' ottelevat, +Osan saanut vasta rauhoittuupi: +Nauttii viisaan lepoa ja leipää. + +Leivällen kaikk' ihmistaito nöyrtyy: +Ericsson'it sekä Edison'it +Keksintöjen kilpajuoksuansa +Kiiruhtavat--leipää huojentaakseen. +Kirjasepät--Scott ja Cooper--kilvan +Sekoittavat mustett' ajatuksiin, +Tapauksiin, ansaitakseen leivän, +Kenties hiukka hienomman kuin toiset. +Runosepät--Cervantes ja Kivi-- +Näljissänsä suurta soinnuttavat, +Näljissään he, toiset täynnä ollen, +Mutta kaikki, kaikki leivän tähden. + +Joskus keino keksijänsä pettää, +Lasten itkuks isän leipä särkyy, +Viinakoppi vaihtuu velkakoppiin: +Usko silloin loppuu, sammuu toivo: +Myrkky, nuora, ruuti, teräs--teiltä +Kurja henki pelastusta ruinii +Loppuluovutusta suorittaakseen-- +Kaikki, totta varmaan, leivän tähden. + +Annas, kaikki kun käy Luojan luokse: +Jokainen ois sankar' mielestänsä, +Parhainta ei palkkaa paljoksuisi +Jaloist', ylevistä--leipätöistään! + +Niinhän nykyaika lauleleepi. +Lienee totta puolet leikissäkin. + +Mutta Luoja leivänjyväsistä +Löytää jonkun lemmen jalokiven, + +Tunnon puhtahan ja vilpittömän, +Hyvän tahdon--poimii aittahansa +Kaiken, mikä kukki elämässä, +Lausuu: nuo on siemeneni sato. + +Pain. 15/2 1881. + + + + +PAARMAT. + + +Ei ihme jos paarmat sokeat +Noin kilvassa surmaan juoksevat, +Kun monta nähty on näkevää, +Jotk' eivät ymmärrä enempää. + +Pain. 15/3 1881. + + + + +HAAKSIRIKKO MAALLA. + +(Kirje ystävälle.) + + +Oi, armas veli, onnellinen veli! +Nyt ehkä juuri pullin ääress' istut +Ja kuulet soitantoja Turhalassa +Ja katsot kaunotarten hepan keppaa, +--On silmänruoka myöskin nautintoa-- +Tai väsyneenä, nokka vasten pyötää, +Vaan unta näet "syviss' aatoksissa" +Niinkauan kunnes kätten paukkehesta +Taas heräjät ja kutsut täyden pullon, +Ja kallistat--oi onnellinen veli! + +Ei pojat äitini niin armahia +Lie mulle, kuin sä, kallis ryyppyveli! +Meit' yhdistävät riennot yhtehiset: +Mont' iloist' iltaa, yötä liekkumaista. +Vaan aamut pisteli ja kiroilutti, +Siks että uusi ryyppy untuvilla +Taas kietoi sydämen--oi onnen aikaa! + +Vaan nyt mun toisin: Asun, tiedät, maalla, +Joss' on vaan tuhmaa moukkaseuruetta. +Ja isäntäni, aika itseviisas! +Hän kansallisill' asioilla kiusaa +Ja ärsyttää kuin pistäis neulasilla +(Mun lakimieheksi hän näet tietää). +Ei siinä kyllin--saarnaa raittiutta: +Ei itse juo ja hammastaapi muita. +Siit', armas veli, tunnet asemani. +Hän olkoon se, kun mun suo olla tämän. + +Jo arvaat, että etsin lohdutusta +Ja seuraa hauskempaa. Niin rautatiellä +Ma löysin hotellin ja ystäviä. +Siin' iltaa istuttiin ja juotiin yöhön +Ja aamuhun niin hauskast', iloisesti +Kuin ennen muinen. Mutta piru vieköön! +Sun vertaistas ei monta ystävätä! +Kuin tunnet, olen arka kunniasta, +Niin loukattuna suutuin kauheasti: +Löin pirstoiks ikkunat ja tuolit, pöydät, +Yörauhan rikoin.--Olen lakimies ja +Nuo seikat tunnen--kuule armas veli! +Ei armo auta tässä, jos ei raha. + +Jos itsemurhan teen, te, virkaveljet, +Kun rakkaudella lain lievennätte, +Mun kunnialla voitte hautauttaa. +Vaan nyt, kun virkamies on valtiolle +Syyn-alainen, on julki rikollinen, +Kun oikeus on vasten valvojaansa, +Jok' elää vielä eikä tahtois kuolla-- +Oi, armas veli, täm' on kauheata! +Ja mikä hirmuisinta: pääni, pääni +Ja tyhjä kukkaroni! Auta veli +Ja muista onnetonta veljeäsi! +Oi muista rahalla! Kautt' ystävyyden +Ja yhteisien rientojemme kautta +Mä vannon, että onnekses juon maljan! +Ja sitten saavun kohta kaupunkihin +Ja sovitan----no, itse kyllä arvaat! +Vaan eikö kaiken kovan onnen syynä, +Kun mietin taakse, ollut isäntäni? +Niin tuottaa tuhmat vaivaa viisahille. +Oi, armas veli, onnellinen veli, +Oi, auta onnetonta veljeäsi! + +Vaan vielä sana. Kuulehan! Jo horjuu +Mun vanha uskoni ja aavistuttaa +Kuin olis isäntäni oikeassa. +Täm' oire, pelkään, muutost' ennustaapi. + +Pain. 15/4 1881. + + + + +KIELESTÄ. + +(Th. Körner.) + + +Nuo sanat muukalaiset kielen kautta +Myös vierashenkiseksi muuttaa mielen. +Niin moni korska sokeudessansa +On äidinkielellensä häpeäksi, +Kun mongerrellen kieltä muukalaista +Omalle kielellensä kahleet takoo, +Niin kansan voimaa oppii hylkimähän +Niin pettäin luopuu kansastaan. + +Pain. 15/4 1881. + + + + +J. V. SNELLMANIN JUHLASSA + +Viipurissa Toukokuun 12 p. 1881. + + +Tienhaarass' seisten Suomi arpaa heitti, +Kääns' itä silmät, länsi sydämen. +Vaan vastaisuuden epätieto peitti, +Kuin ruudinsauhu sotatanteren. +Vaikk' oli ammoin käyty sota Suomen, +Ei vielä valjenneena uusi huomen. + +Ken Suomenkansan voittaa omaksensa? +Tai hukkumaanko meidät tuomittiin? +Niin tutkailtiin. Vaan silloin paistehensa +Loi järjen soihtu Suomen toivelmiin. +Uus aamu luki sädeotsaltansa: +On Suomellensa voitettava kansa. + +Uus sota syttyi, uusi Suomen sota +Ja Johan Vilhelm Snellman johtamaan. +Kun kansan hengen kuolemalta ota +On särjettävä, siksi taistellaan. +Niin teräs-innon, rautatahdon taika +Nyt nosti kansan--koitti uusi aika. + +Niin Kallaveden kainalosta nousi +Maan halki "Saimaan" sananvasamat, +Ei syrjähtänyt jäykkä järjen jousi, +Vaan oikeaanpa aatteet sattuivat: +Sai epäilyksen Goljath kuolinhaavan +Ja kansa näytti oman tahdon saavan. + +Ja vanhat kaavat vankkui, herrat horjui, +Kun sananpuuskat tuimat tuiskuivat. +Uutt' urhoa nyt mahtimiehet torjui, +Vaan Joukahaisna suohon sortuivat. +Sill' uros uusi vanhan Väinön tunsi, +Se Suomalaisen paras tiedonponsi. + +Ja tiedon tiellä käyvä nuorukainen +Kun innotonna tutki kirjojaan-- +Kun leipä, virka hälle kuivanlainen +On hengen palavuutta nostamaan-- +Soi silloin korviss' isänmaa ja kansa: +Työ luisti, sydän syttyi, poistui ansa. + +Niin Saimaan aallot, Kallaveden vuoksi, +Kuin kevätulva, kansan sydämeen +Tien uursi, hengen ytimehen juoksi +Ja sielun nurmet nosti kukkaseen. +Ja kansan miehet sankar' ympärilleen +On nähnyt yhdistyvän sankimmilleen. + +Heit' ylhinnä hän valppahasti johtaa +Ja ruorissa on käsi voimakas. +Kuin nuori, myrskyt vanhanakin kohtaa +Ja taisteluiss' on voiton valtias. +Vaan kesken kirkuville huutajille +Hän hillitys on: Kauko-kumppanille. + +Ja Iku-Turson, kansan hengen turman, +Hän alle aallon syöksi syöveriin: +Hän torjui Suomen kansan iki surman, +Kun oman hengen nosti valvoksiin. +Ei Louhen luoma vieras vainovalta +Voi onnen-aarrett' ottaa valvovalta. + +Mies suuri, mutta suurin kansallensa +On Johan Vilhelm Snellman tosiaan. +Hän mihin koski tenhotaikoinensa, +Sen suomalaiseks muutti kerrassaan: +Maailman lasta, rahaa, hetken kantoi, +Niin suomalaisen tunnon sille antoi! + +Hän vanhana viel' on kuin urho nuorin, +Tult' täynnä sydän, järki valveillaan. +Ei ihmis-arka: sanoissansa suorin +Hän aina on, kun totta tarvitaan. +Siks ihmetykseen innostuttaa nuoret +Tää vanha sankar', juuriltansa tuoret. + +Ja siksi Suomi kilpakiitoksilla +Nyt vanhukselle kantaa kunniaa. +On Suomen kevätjuhla. Kukkasilla +Siis seppelöimme touon alkajaa. +Nuo kukat, jotka Suomi hälle laittaa, +Se sydämensä lähteneitä taittaa. + +Se sama sydän, lämmin, suomalainen, +Niinkauan kuin tää kansa hengittää, +On hälle ijankaiken kukkivainen +Ja hänet muistaen taas lämpiää. +Niin nuortuu aina uudelleen tää kansa, +Kun muistaa suuren henkiin-nostajansa. + +Nyt Suomen silmät tähtää kotirantaa +Ja kansan sydän Suomen oma on. +Mies, jost' on alku, johtoa viel' antaa +Ja uusi polvi jatkaa taistelon. +Vaan alkuaate: kansa Suomellensa, +On vallattava--se on johtehensa. + + + + +KEVÄTLAULU. + + +Päiväsi, oi isänmaani, jo koittaa, +Tullut jo sun keväthetkesi on! +Kunnian, mainehen maa jalo voittaa, +Kansa on astunut taistelohon. +Henkensä haittoja Suomi jo ratkoo, +Kielensä sointuja sommittelee, +Kuin kevät järvien kahleita katkoo, +Salomme lauluilla lumoelee. + +Pain. 15/5 1881. + + + + +ONNETON NENÄ. + + +Eli muinen morsian, +Joka kantoi maailman +Kaunihinta nenää. +Siitä kääntyi sulhojen +Pää ja sydän pyöräilen. +Onnetonta nenää! + +Vaan se neiti kukkasiin +Mieltyi kaikellaatuisiin, +Vei ne lähes nenää. +Ken ois voinut ymmärtää, +Että kukka myrkyttää? +Onnetonta nenää! + +Kukan kupu aueten +Päästi myrkkyhyönteisen, +Joka pisti nenää: +Tuhansien sydänten +Polte nousi nokallen. +Onnetonta nenää! + +Kylä itkee säälien +Tähden nenän kaunoisen, +Jok' ei loista enää. +Mutta onhan tervehet +Sulhoin päät ja sydämet. +Onnetonta nenää! + +11/7 1881. + + + + +PUHDAS TOSI. + + +Espanjanpa kruunu kantaa +Timanttia kalleinta, +Arvellaan, mut ei sit' antaa +Hijottavaks' tohdita: +Peljätään, ett' tulis ilmiin +Valhekivi ihmissilmiin. + +Moni kullaks uskotellen +Kiiltävätä tallentaa +Eikä tohdi tutkiellen +Uskoansa vahvistaa: +Kenties kultasepän luona +Kätehen jää kehno kuona. + +Ihaellen piiloittaapi +Moni mielihauteitaan, +Muitten korvaa kammoaapi, +Ett'ei tuomittaisi vaan: +Puhdas tosi peljättääpi, +Epätietohon siis jääpi. + +Milloin tosi kallihinna +Ihmismielet kirkastaa? +Milloin sana julkisinna +Maailmalle todistaa: +Parempi on jyvä kultaa, +Kuin on kuorma kuonaa, multaa? + +16/7 1881. + + + + +MOINEN MAA. + + +Maa, jossa jotkut jahtiseurat jaksaa +Variksen, korpin, haukan hengen maksaa +Ja sitten yhtyy ilmaan ampumaan +Ja syömään, juomaan voittoriemussaan-- +On sekin voitto olla voittamatta +Ja jättää sudet, karhut tappamatta!-- +Maan semmoisen ma tiedän: Suomenmaan. + +Tääll' laki vainoo koiraa uskollista, +Sit' elättää ei köyhän mahdollista. +Kuus kuuta jänistäkin suojellaan, +Vaan lapset sutten suuhun lahjotaan. +Niin jäniksiä suojaa jänissuku, +Vaan miehen tehtävist' on vähä luku +Ja urhokas on susikunta vaan. + +Ja pedoist' esivalta palkinnoita +Jos tarjoaa--et huoli pyytää noita, +Jos tapettuas ihmisverta vaan +Ei susi vuoda, että huomataan +Ett' on se syönyt lasta kymmenkunnan +Ja kauhistuksiin saanut ihmiskunnan-- +Kun näytät sen, niin tappos palkitaan. + +Kun äidit itkee verta lapsiensa, +Niin urhot nostaa maljan huulillensa +Ja ruutiaan taas ilmaan ampuaa. +Vaan sudet silloin riemust' ulvahtaa. +Ja kosto viattoman verilaineen +On tahra maamme kunnian ja maineen-- +On moinen maa tää armas Suomen maa. + +Pain. 15/10 1881. + + + + +PÖYTÄPUHE. + + +Mun juhlapöytähäni tulkaa, +Te Suomen pulskat nuorukaiset, +Ja, neidot armahimmat, olkaa +Nyt kutsulleni kuuliaiset. +Vaan, vanhukset, te seurassamme +Olette harmaa kunniamme. + +Kas teille annan juhlajuomat +Jaeltaviksi nuorisolle, +Ett'ei nuo voimat Luojan luomat +Sais sukuamme turmiolle: +Te viisain, kokenehin käsin +Täytätte parhain juhlalasin. + +Nyt siunatkaatte Luojan vilja +Nimenen urhovainajitten +Ja heille juokaa ensi malja, +Vaan toinen pöytäonneks sitten. +Uus suku entistä näin kiittää +Ja työnsä muinaistöihin liittää. + +Nyt ruokahan!--vaan jäniksiä +Me emme suosi paisteissamme. +Meiss' ei lie arkain ystäviä, +Sill' urhous on kunniamme: +Siis tänne karhun pää ja jalat, +Nuo miesten parhaat makupalat. + +Vaan lammas lienee naisten ruokaa, +Karitsa itsens' uhraavainen-- +Se paisti pöytähän siis tuokaa! +Ett' ain' ois altis hurskas nainen, +Ois onni perehen ja lasten, +Ois seuraenkel' autuasten. + +Myös kyyhkyspaistin voitte kantaa +Armaille lemmen kyyhkysille. +Se pyhää kainoutta antaa +Ja helleyttä sydämille: +Niin suojaavat he kodin tulta, +Niin ovat perheen kallis kulta. + +Saas tänne kalaa, lohta kanna, +Tuo vedenkarjaa voimakasta! +Se vastavirtojen ei anna +Matkaansa estää joutumasta. +Meill' olkoon myös sen verran mieltä, +Ett'emme kesken käänny tieltä. + +Suun levätessä oltta juokaa. +Siin' uikoon karhu sekä kala. +Vaan sitten sopan tulla suokaa, +Ei yksin kulje kuiva pala. +On elämä vaan aika soppaa, +Mies se, ken parhaat palat koppaa. + +Nyt puuttuu ispinät, ei muuta. +Makeat sanat niiks on oivat. +Siis, vieraat, käyttäkäätte suuta, +Nuo herkut maistuvat ja soivat. +Vaan muistakaa: ken leikkiin suuttuu, +Imelä väkiviinaks muuttuu. + +Jos elämä ois ruokaa, juomaa, +Ei loppuiskaan tää pöytäsaarna. +Vaan eipä niin, sen parhain huomaa +Se, jonka leipänä on kaarna. +Senvuoksi usein henki huokaa +Jotakin pysyväistä ruokaa. + +Pain. 15/11 1881. + + + + +NÖYRISTY, IHMINEN. + + +Paisutko, ihminen, +Kyynärän kunniaa, +Mainetta vakkasen +Voitettuas? + +Jos yli honkien +Kunnias nousikin, +Ei edes pilvihin +Leijata voi. + +Maan tämän äärihin +Maine jos lentelee, +Siivet jo raukenee +Voimattomiin. + +Nousisko kunnia +Ain' yli tähtien, +Halk' avaruuksien +Mainehemme! + +Voittaisko ihminen +Yhdeksän taivahan +Kunnialoistehen-- +Voittaisko sen! + +--Heimoa Luojan on +Henk' ijankaikkinen, +Täydellisyytehen +Siks ikävöi.-- + +Vaan lelu tyhjä on +Kunnia kultineen, +Mainekin mahtineen +Maailmassa. + +Kunnian, mainehen +Ainoa lohdutus, +Ainoa siunaus +On isänmaa. + +Sen povi nouskohon, +Sen nimi soikohon! +Sen onni ainoa +Onnemme on. + +Nöyristy, ihminen! +Liittäy Luojahas, +Mainehes, kunnias, +Unhoittaen! + +1881. + + + + +RUKOUS. + + +Oi, Jumal' auta miestä minusta! +Ma yhä syvemmälle vaivun +Ja uppoan kuin lapsi liejussa. +Sun luokses hetkeksi jos taivun, +Kun nostat aatteill', aikehilla +Ja hyvän henkes tuulelmilla---- +Taas niinkuin malmi syöksyn syvyyksiin. +Ja ahdistusten alhossa +Ma tunnen tuskaa, puutetta, +Kuin miekka pistäis hengen ytimiin: +Totuuden miekka minut vapahda, +Omakses olentoni valloita! + +Mit' auttaa ulkosiivous, +Kun sisäll' asuu kirous? +Mit' auttaa vaikka varjelet +Mua töistä jumalattomista, +Ja joskus juomaan johtelet +Mua lähtehistäs puhtahista? +On sydämeni täynnä saastaa, +Se omaatuntoani raastaa. + +Mua pese, puhdista! +Mua auta, armahda! +Mua nosta luokses, laskeu minuhun, +Mun henkeni suo sulaa Sinuhun! +Tee minut kaltaisekses, täytä +Mun vajavuuteni ja näytä, +Ett' olen kuvas, josta heijastaa +Sun valos muihinkin ja nostattaa +Heit' ylhäisiin Sun taivas-ilmoihis! +Tee mua poikas parhaan kaltaiseksi, +Tee vimein luonas jumal'ihmiseksi, +Tääll' avukseni laita enkelisi + +1881. + + + + +RUNOVIRTANI. + + +Ei mun runovirtani +Juoksu seiso siitä, +Jos sä moitit töitäni +Taikka kiität niitä. + +Min' en laula--luonto vaan +Rinnassani laulaa: +Eihän luonut lintukaan +Itse laulukaulaa. + +Eikä virta laaksossa +Väsy vieremästä, +Kunnes lähde vuoressa +Ehtyy päilymästä. + +Lähde, laakso, virta vaan +Kaikk' on Luojan töitä,-- +Hänpä laululahjoillaan +Muistelee myös meitä. + + + + +KOTOINEN SYDÄN. + + +Mä sydänt' etsin sieltä, täältä, +Maan mustan multapallon päältä, +Vaan silkin, kultakuoren alta +En löydä vertaa maailmalta, +Sydämen vertaa kotoisen. + +Kotoni köyh' on mökki vainen, +Salossa Suomen seisovainen. +Vaan matalan sen orren alta +Petäjä maistuu mairemmalta +Kuin voit ja vehnät vierahan. + +Siell' äidin ääni hellän soiva +On omantunnon rauhan hoiva, +Ja isän sana, lemmen laki, +Paremmin tuntoon tiensä haki +Kuin runne vitsan vierahan. + +Jos erhetyn--kun paljon puuttuu +Maailma mulle tiuskoo, suuttuu; +Vaan kotonani armas nainen +On kaikki anteiks antavainen, +Hän sylihinsä sulkee mun. + +Kun väsyn, ken niin virvoittaisi, +Jos kotimökk' ei aukeaisi? +Ken sairasna ja murhemiellä +Niin ohjais uskon, toivon tiellä, +Jos kodin sydän auk' ei ois? + +Sydäntä etsin sieltä, täältä, +Maan, mustan multapallon, päältä, +Vaan silkin, kultakuoren alta +En löydä vertaa maailmalta, +Sydämen vertaa kotoisen. + + + + +KYYHKYN POJAT. + + +Kuusi suojas oksillansa +Kyyhkylinnun pesää, +Jossa emo poikiansa +Hoiti kaiken kesää, +Hoiti niinkuin äiti aivan, +Näki yöt ja päivät vaivan. + +Kasvoi pojat, viel' ei lennä-- +Kuherrusta kuultiin: +"Pakohon täst' ei nyt mennä", +Pesässä niin luultiin, +Vaikka usein pesän luoksi +Kalle Villen kanssa juoksi. + +"Häkkilinnut siivot noista +Kyyhkysistä saisi; +Oispa hauskaa kaikenmoista, +Kun nuo kasvattaisi." +Vaan ei poikain päähän lennä, +Mit' ois häkkiin itse mennä. + +Poiss' on emo. Pienet puusta +Häkkiin työnnetähän; +Nähdäkään ne ei saa kuusta-- +Kylään riennetähän. +Siellä kauhistuvat uutta +Rautahäkin vankeutta. + +Ville, Kalle ylpeästi +Voitto-riemuissansa +Äidilleen nyt kiireisesti +Näytti saalistansa: +"Onhan saalis kumma saatu, +Äiti, huomaapas sen laatu!" + +Murehtui nyt äidin mieli, +Kasvot synkistyivät, +Nuhteihin sai hellä kieli, +Silmät kyyneltyivät: +"Ah, ett'ei vaan voima Herran +Sois teit' orjuutehen kerran! + +Joutuin linnut paikkahansa +Viekää! Rukoilkaatte, +Että vapauden kansa +Aina olla saatte, +Eikä häkkilinnun lailla, +Orja, vapautta vailla." + + + + +KONNAN SYNTY. + + +Tarulla tyttölasta +On kaksi: toisella +On sydän taivahasta +Ja muoto toisella. + +Vierekkäin tyttölapset +Lähteelle läksivät, +Kun kuu ja illan tähdet +Kilvassa välkkyivät. + +Toinenpa lähtehellä +Ihastui muodostaan. +Sydämell' ylpeällä +Hän puhkes lausumaan: + +"Oi, kuinka, lähde halpa, +Kuvastaa tohdit mun? +Kyll' iloita nyt kelpaa +Tuon veden riivatun," + +Vaan toinen tyttö aivan +Siell' löysi aartehet: +Lähteessä tähtitaivaan, +Reunoilla kukkaset. + +"Jos kirkas lähde öisin", +Hän puhkes lausumaan, +"Kuvastaa tähdet voisin +Ja taivahan ja maan! + +Mun rinnastani autuus +Maan lapsill' aukeais, +Maailman myrskyin suuruus +Sameeksi sit' ei sais." + +Nyt puhdas sielu nousi +Kasvoille tyttösen +Ja enkel'haamu sousi +Kalvolle lähtehen. + +Vaan toinen tyttö: "Miksi +Mä yhä rumennun, +Sä muutut enkeliksi? +Hyi, lähde, sotken sun!" + +Punastui tyttö toinen +Nyt kauneudestaan, +Mut toinen, häijynmoinen +Lähdettä sotki vaan. + +Ja tyttö onnetonna +Nyt parkui sotkeissaan, +Kun ruma rupikonna +Hän on kuin onkin vaan. + +Kateisna aina siellä +Tuo konna kurnuttaa, +Jalompaa kun hän vielä +Vaan maassa nähdä saa. + + + + +EN VIISASTUNUT. + + +Suopursuin keskelt' ennen aikaan +Kun lakkamarjoja ma poimin, +Pään pakoituksen pahan sain; +Vaan siit' en liioin viisastunut-- +Kun löysin, poimin aina vain. + +Taas maljan laidalt' ennen aikaan +Kun riemua join vaahtoisata, +Pään pakoituksen pahan sain; +Vaan tuost' en liioin viisastunut-- +Kun seura sattui, joinpa vain. + +Niin tyttöin keskelt' ennen aikaan, +Kun sydänt' etsin lempiväistä, +Sydämen tuskan tuiman sain; +Vaan milloin viisastuin ma, milloin?-- +Kun vanhat jäi, taas uutta hain. + +Muut kenties viisastuu, kentiesi, +Mun älyni vaan luonto voittaa-- +Tää katkeraa on tunnustaa.-- +Tiet' oikeaa on turha koittaa +Mun omin neuvoin vaeltaa. + + + + +MATKAKUVIA. + + +Mies tomuisesta kaupungista astui +Maaniityn laajan kukkatanterelle. +Siell' ilopuvussansa kukkaneitseet, +Hääkauneuksin verhottuina, loisti, +Iloa luoden tuhatlukuisille +Maaniityn perhosille, hyttysille. +Ja lemun heistä tuuli tuoksutteli +Ylt' ympäriinsä vuorten rintehille, +Joilt' ylevinä kuuset, hongat katsoi +Kuin urhot niityn neitsytkauneutta, +Tai kuuli jokirannan kerttukieltä. +Niin yhtyi kukkien ja metsän sohu-- +Kun heissä sama salon henki huokui-- +Niin yhtyivät ne kosken kohinahan, +Jok' alla niityn vuoren juurell' ähkyi +Ja neuvoi, ett' on elämä vaan taisto +Ja työ, kuin kosken, joka jyskää, jauhaa +Ja myllärin, jok' ohjaa, takoo myllyn +Ja miehen, joka pellollaan par'aikaa +Hik' otsassaan maan muokkaa, kyntää, kylvää, +Ett' taisto ja työ pysyvää luo yksin. +Tuon kosken uurto auk' on läpi aikain +Ja pellon viljelys, kun jatkuu työtä, +Ain' antaa uutta, uutta hedelmätä. +Ja myllärin, maamiehen omatunto +Saa rauhan kestävän ja sopusoinnun, +Kuin ruumiskin yön unen, terveyden. +Niin kukkakunnahat ja metsän rinta, +Niin virran vapaus ja linnun laulu +Ain' uudistuvat luonnon toiminnoista, +Siis työstä, työst' on salon rinta raitis, +Kuin kansakin, jok' uurtaa ahkerasti +Suon kuivaks, salon viljavaksi pelloks: +On raitis peltopoika piikkopaita +Ja paimen paljasjalka paitaressu. +Oi, peltopoika, paimentyttö, teissä +On tulevaisen Suomensuvun väki! + +Mies tomuisehen kaupunkihin lensi +Nyt aatostensa siivin: sieltä löysi +Hän pensastot ja kukat käytävillä, +Vaan kaikki nuokkui pölyst' uuvuksissa. +Ei kesälintuja, vaan soittosarjan +Hän kuuli, pensaiss' ei, vaan Turhalassa. +Ja kiihko-äänill' intohimoisilla +Se veltot hermot nosti tuntoihinsa +Tuon seurakunnan, jok' ei virran vilppaan, +Vaan viinalasiensa ääress' istui +Ja imi suin ja korvin "virvoitusta", +Yön lopettaen aamun uupumukseen. + +Siin' istui jäykät virkakonehetkin, +Nyt voiteit' ääress', istui moittimassa +Tät' ihmiskuntaa, jok' ain' uutta, uutta +Vaan toivoo, vaatii, himoaa ja tahtoo +Eik' anna asiain ja ajan mennä +Vaan itsestään, noin kauniist' itsestänsä, +Kuin vierii virkatie tai palkka korkoo. + +Siin' istui kuivettunut kirjaviisas, +Mies, jonka viisautta luonto nauraa, +Jonk' aattehet vaan asuu kammioissa, +Ei ulkona, kun siell' on raitist' ilmaa. +Ja vasten häntä näkee nälkä-unta +Myös laulaja:--on näillä ruumisrukka +Vaan leivän pelko, hengen hätävara, +Suu sydämen, ei paljo vatsan tähden. + +Viel' istuu siellä kielas liikekansa, +Joll' on suu vatsaa, vatsa päätä varten. +Ja kumma! Nyt par'aikaa keskusteltiin +Juur' Runebergist'. Ehkä teoksistaan, +Noist' ihmishengen aarteist'? Eikö mitä! +Pää-omast', ukon raha-aartehista +On juttu seurassa.--"Vai köyhä, hänkö? +Ei sitten maksa muistamisen vaivaa!" + +On siinä sitten seuraa kaikenlaista, +Niin löysää, keveää kuin itse turhuus +Tai tuulen tuiskittava niittyvilla, +Niin kiiltävää kuin ontot lasihelmet, +Niin murtuvaa kuin ne--mut sisus löyhkää. +Vaan pohjass' sokur', lopuss' armautta: +Nuo heinävarret, hennot kaunottaret, +Ja uuden kaunotaidon mallikuvat, +Nuo tuulen-arat ansar-ruusut, jotka +Ain' innostuvat muodist' uusimmista, +Joit' imeläiset kirjat ihastuttaa +Ja korvat kutkuu mairekieltä kuullen; +Vaan kansaa, luontoa ja kansan kieltä +Niin kammovat, ett' ennen ahtahassa +He pulloss' asuvat, jos muoti vaatii, +Kuin kansan keskess'; ennen auringossa +He jouten liukenevat palsamiksi +Turhuuden alttarilla haihtuvaksi, +Kuin töin ja toimin, askareinsa ruumiin +Ja hengen jänttä terästyttäisivät. +Voi kukkaa, joka elää haihtuakseen +Ja hedelmää ei kanna elämälle! + +Jos kysyt, mik' on oikeaa ja totta +Näilt' itseviisailt': uusin päivälehti. +Mink' edest' elää tahtovat ja kuolla? +Ei kuolla minkään edestä, mutt' elää +Niin ett' on elämä jo kuolemata. + +Vaan tuolla astuu urho pystörinta! +Jumalan kiitos, että sodan henki +Viel' ihmiskuntaa asevelvoituttaa! +Niin lahoamast' estää ihmisyyden, +Jok' eksyy luonnosta ja Luojastansa. +Pois väistyi mies. Niin saapui Armonlaaksoon. +Siell' ihanasti päilyi luonnonlähde, +Bethesdana se kuohui terveyttä. +Sen läsnä läikkyi Pohjanlahden laine. +Ja ihmisetkin, luonnost' eksynehet. +Tääll' emonsa luo hoippuellen horjui: +Elämä luonnoton taas luonnon helmaan +Ja epäjärki järjestyäksensä +Maan alkuvoiman aallon kylpehissä. +Josp' aalto myöskin huuhtois ihmishengen! + +Vaan kirkas luoma luikui lähtehestä, +Vei vettä nöyräst' aaltoisehen mereen +Ja olemistansa se tuskin muisti: +Kuin tuolla vainiolla kyntömieskin, +Jok' elää, kuolee unhoituksen lasna +Ja kylvää maalle siunausta sentään; +Kuin merimies, jok' elinpäivät soutaa +Maailman aarteit' esi-isäin rantaan +Ja itse unhoittuu kuin lahden laine +Vaan sodassakin raittius ja rauha +On heillä elämässä--kuolemassa +On heidän suuruutensa Jumalassa. + + + + +KUKKATARHASSA. + + +Mielelläni istun täällä +Rannan kukkatarhassa; +Omenoit' on pääni päällä, +Ympär' ruusuin tuoksua. + +Tyynnä, rauhallisna noita +Ruusuja ma katselen, +Mieli ei tee omenoita-- +Muuta, muuta aattelen. + +Saapuu ruusujen luo kukka, +Alle omenaisen puun: +Terässilmä, tummatukka, +Sanat soivat ruususuun. + +Silloin rauha rinnassani +Vaihtuu outoon tuskahan: +Kukkaseksi muuttuvani +Soisin--neidon poimivan. + +Tai jos omenainen öisin,-- +Vaikk' ei sentään kieltyn puun +Neidon hyppysihin voisin +Sutkahtaa--luo ruususuun! + +--Hiljaa, sydän! eihän korsi +Kukan kohtaloa saa, +Halvan laulajan ei varsi +Kanna onnen omenaa! + +Laula lemmen tuskiasi +Kärsien kuin kyyhkynen, +Mutta jatka lentoasi +Kotkan lailla korkeellen! + + + + +NIIN MIETTI. + + +Niin näyttää, ett'et lemmi laulajaa, +Vaikk' kanneltaan hän sulle soinnuttaa. +Sä mietit, ett' on hänen laulunsa +Vaan ilmalinna, kukkamaailma, +Jok' usvan lailla tuulen tullen haihtuu, +Elämän halloiss' itkuvirteen vaihtuu +Ja laulaja jää kalliolle +Autiolle. + +Niin mieti! Mutta laulunhenki luo +Taas uudet linnat, kukkamaailmat, +Sydänten kurjain, onnetonten suo +Se maassa maistaa toivon taivahat. +Jos ryysyissäkin hyljättynä kuljen, +Poveeni aarteen kallihimman suljen, +Ikuisen lemmen synnyinmaalle +Muistokkaalle. + + + + +RUNOTTARELLENI. + + +Runotar, oi ethän päästä +Mua luotasi, +Vaikka toinen tyttö kiehtoo +Usein mieleni. +Kutsutko mun tähtiyöhön +Aattehia etsimään? +Yö on Lyylin tumma tukka, +Tähdet tuikkaa silmistään. +Lahjoittaako tahdot mulle +Aamu-auringon? +Lyylin kauneus ja katse +Suloisempi on. +Rinnoilleni kantaisitko +Kukkatarhat keväiset? +Kukat Eedenin ei oisi +Impyeni vertaiset. +Vaiko viet mun syys-yön hallan +Usvaan synkeään? +Oi, sen tunnen--epäillessä +Hänen lempeään: +Liehun, liikun levotonna +Niinkuin tuuli lehdossa, +Etsin, Runotar, sun luonas +Taasen tyyntä, lepoa. + + + + +KUVAIN PALVELUS. + + +Lie synninteko onnetoin +Tuo kuvain palvelus: +Ma Luojan kuvaa jumaloin, +Siit' uhkaa kadotus. + +Ma uskoin: tuoss' on kaikki maan +Ja taivaan kauneus; +Hän jalon, armahan on vaan +Ihana asumus. + +Ja sydämeni pyhimpään +Jo kuvan ylensin, +Luo alttarin, ja edessään, +Kuin pappi, suitsutin. + +Vaan kuva kauan mykkä on, +Ei sydänt' ollenkaan; +Kun vastaa, kylm' on, tunnoton +"En lemmi" huulillaan. + +Jumala ilman lempeä, +Jääpatsas kylmä vaan! +Kuin marmor'kuva, henkeä +Jok' ei saa luojaltaan. + +Voi kauheaa! jo temppelin +Nyt seinät vavahtaa: +Jumala särkyy pirstoihin +Ja maahan ramahtaa. + +Niin mielen alttarille vaan +Jäi huurut katkerat. +Pois!--Luoja vaatii istuintaan, +Pois valhejumalat! + + + + +PETTYNEEN LOHDUTUS. + + +Tuo poika neittä jumaloi ja laulaa +Ja toivontuskiss' istuu illat, yöt, +Jää tekemättä halvat arkityöt-- +Hän muistaa kutoa vaan lemmen paulaa. + +Mit' ihanaa ja suloista maa kantaa, +Sen omistaa hän yksin neidolleen: +Maan kastehelmet, kukat keväineen +Ja lintuin laulut--tahtoo hälle antaa. + +Mit' ylevää ja jaloa on maassa, +Sen yhteen nimenen hän sisältää, +Ja taivast', isänmaata ylistää +Hän armahansa nimess' autuaassa. + +Hän mielellänsä taisteluja kohtaa, +On valmis voittohon tai kuolemaan. +Ja ideaalein tähtimaailmaan +Hänt' impi Beatricen lailla johtaa. + +Vaan rakkaus jos epätoivoks raukee +Ja toivo häviää kuin kangastus: +Maan kaiken silloin kuihtuu kukoistus-- +Maailma kolkoks erämaaksi aukee. + +Ja missä äsken maa ja taivas valvoi, +Siell' asuu häviö ja hiutumus, +Ei tuskaa lievittänyt valitus, +Vaan hengen jänttä mykkä kuolo kalvoi. + +Mut silloin aatos nuorukaisen rintaan +Lens' istuimelta pyhän Jumalan: +Kun altis rakkaus on taivahan, +Ei kuolla sovi maisen lemmen hintaan. + +Hän erämaassa löysi kosteikkonsa, +Jost' elonvoimaa uutta ammentaa: +Se kosteikko on hälle synnyinmaa-- +Se antaa onnen, tarjoo taistelonsa. + +Mit' ihanaa ja suloista maa kantaa +Ja jaloa mink' ihmisrinnass' on, +Työn hedelmät ja voitot taistelon-- +Ne nöyrästi hän synnyinmaalle antaa. + + + + +RAKKAUS. + + +Jumalan kirous +On pyhä rakkaus: +Kun sydän hyljättynä halkeaa, +Elämä kuihtuu, toivo katoaa, +Yön rauha poistuu, päivän kirkkaus +Ja katkeraa on joka tuulahdus: +On autio, on tyhjä silloin maa. + +Jumalan siunaus +On pyhä rakkaus: +Kun sydän sydämelle aukeaa, +Elämä viinin lailla kuohuaa +Ja toivonhelmet loistaa, kirkkaus +Maan, taivaan täyttää, niinkuin heijastus +Maast' autuain, ja aarteit' täynn' on maa. + + + + +SAIRAANA. + + +Oi, Jumalani, ellös ota pois +Mua maailmasta ennen aikojaan! +Niin armasta tääll' asustella ois, +Kun mieli täynn' on toiveit', aatteitaan +Ja sydän vasten rintaa painaltaa +Kun tahtois ihmistä jok' ainoaa. +Mun mieleni vaan luokses nostata, +Suo täällä työtä, anna voimia. +Oi, Jumalani, ellös ota pois +Mua maailmasta ennen aikojaan! + + + + +TUONI JA ELÄMÄ. + + +_Tuoni_: +Kauan sä kylvät, +Kauan sä kynnät, +Toukoa teet omaks hallan. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Ei kevät kestä kauan. + +_Tuoni_: +Kauan sä toimit, +Kukkia poimit-- +Surkastuu kesän kukka. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Ei kesä kestä kauan. + +_Tuoni_: +Kauan sä hyörit, +Niität ja pyörit, +Teet elonkorjua kauan. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Etsin jo hoivaa sauvan. + +_Tuoni_: +Kauan sä horjut, +Myrskyjä torjut, +On elo kaikk' oma haudan. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Syys tuli, murtaa sauvan. + +_Tuoni_: +Halla vei toukos, +Viikate toivos, +Syyssato on oma tuonen. + +_Ääni haudalla_: +Tuonenko--tuonen! +Elä sano tuonen, +Kaikk' elo ei oma tuonen: +Taas valo voittaa, +Uus kevät koittaa, +Nousevi uus elonhuomen! + + + + +KESÄPOIMINTOJA. + +I. SAIMAAN RANNALTA KARJALAN RUUSULLE. + + + + +RUUSUN LUONNE. + + +Voi armasta, voi veitikkaa! +Semmoista harvoin nähdä saa: +Kun suuttuu, posket ruskoittaa, +Hän sukkaneulat viskaa pois +Ja joukosta pois keikahtaa.-- +Ei päivää silloin nähdä vois, +Sen ukkospilvet karkoittaa. + +Vaan varropas: kun hetkisen +Siell' istuu lisko murheinen-- +Taas ruusu päivänpaisteinen +Huoneeseen tulla heilahtaa: +Hymyilee, sukkaa neuloen. +Voi armasta, voi veitikkaa, +Yön päiväks muuttaa semmoinen! + +Hän täynn' on tulta, lempeä, +Vihastuu taikk' on hempeä-- +Ei ruusu, jollei piikkiä. +Ken mieltyis valhekukkaseen?-- +Hän tuores on ja viehkeä, +Kuin hehku viinin rypäleen-- +Sen moist' on harvoin nähtynä! + + + + +TAIVASKUVAT. + + +Saimaalla souti poikanen +Kanss' immen iltasilla. +Kuvastui iltatähtönen +Sen rannan matalilla. +Vaan sorsasiskot uidessaan +Sen kuvan sotki kerrassaan. + +Niin suistui venhe salmellen, +Syvälle seljänteelle; +Taas taivas, iltatähtönen +Lask' illan tyynen veelle: +Ui nytkin sorsat sotkuineen, +Vaan kuva selkis uudelleen. + +On täynnä taivaskuvia +Ihana Saimaan ranta. +Useesti venhe aalloilla +Pyhimmät tunteet kantaa. +Niit' ehkä melske häiritsee, +Vaan uudelleen ne selkenee. + + + + +RAUHAISET RANNAT. + + +Hämeessä paimen seuraa laumojaan +Kedolla, rohkaisten niit' torvellaan. +Vaan Saimaan rannan laumat rauhalliset +Öin, päivin yksin liikkuu laitumilla; +Ei niitä pedot väijy vaaralliset, +Ei huolt', ei puuhaa niistä paimenilla. +Sovussa versoo lauma luonnon kanssa +Ja paimen laulaa kotikummullansa. +Niin suojass' ollos, kansa Karjalan, +Pedoista myrkkyisistä maailman! + + + + +LOUHIPELLOT. + + +Voi sentään, kuink' on pellot Karjalan +Niin louhiset ja viljan vaivaloiset. +On toista Hämehen ja Pohjolan +Satoisat pellot, järviemme moiset! +Vaan sittenkin nuo louhipellot mulle +Niin tuntuu metisiltä, mieluisilta, +Kun tiedän, ett' on leikkikentät sulle +Ne olleet lapsiajoilt' armahilta. +Voi sentään, kuink' on esi-isäs kauan +Hikoillen työtä tehneet ankaraa, +Ennenkuin moisen hellän kukkavauvan +Nuo louhipellot jaksoi kasvattaa. + + + + +KARJALAN KUKKULAT. + + +Minne kiipeätte, Karjalan +Kukkulat, oi minne kiipeätte? +Niinkuin vuonat lauman iloisan +Ylös hyppien te yllätätte. + +Rinnoillanne viljavainion +Povi uhkuvainen aaltoileepi, +Otsaltanne laulut nuorison +Väinönkielin laaksot vallitseepi. + +Kiivetkäätte, vuoret Karjalan, +Taivahalle asti kummutkaatte! +Väinön laulut, henki Kalevan +Maailmalle kauas kaikukaatte! + + + + +KELLE SEPPELTÄ. + + +Kun kukkasia poimi poika, +Siteli neito seppeltä. +Oi, kelle palmikoivat noita +Niin onnellisna, hellinä? + +Sitooko impi sulhollensa +Suloisen tuoksuseppeleen, +Vai poika kutrit kultasensa +Noin kattaa kukkasiimekseen? + +Ei niin! On juhla Karjalassa +Ja kansa joukoin riemuitsee, +Ja nimet suuret kaikuvassa +Se laulussansa mainitsee. + +Nimeä laulunlöytäjänsä +Kuvailee kansa kukkihin: +Sitoopi nuoret seppeltänsä +Työn kunniaksi Lönnrot'in. + +Siit' otsat onnellisna loistaa +Ja nuorten kasvot kirkastuu: +Maan onni hetken huolet poistaa +Ja kansan henki raitistuu. + + + + +KALASTAJA. + + +Asusti poika saarella +Lähellä kirkkonientä. +Kalahan lähti illoilla, +Vaan kiiskin päät' ei pientä +Tuo aamulla hän kotihin-- +Iloisna saapuu kuitenkin. + +"On poika pahan noituma," +Kotona kuiskaa väki, +"Toi kaloja, toi lintuja +Hän ennen kyllältäki. +Nyt, vaikk' yön halk' on kalassa, +On aamuin tyhjä kontissa." + +Vaan lintu kirkkoniemessä +Soreesti laulaa illoin. +Unohtuu verkot mielestä +Kalastajalta silloin: +Hän öiksi viihtyy linnun luo. +Kaloja siks ei aamuin tuo. + +Se lintu tarttui pyydykseen, +Kaloja kallihimpi, +Kun saaren sulhon venheeseen +Istahti niemen impi: +Nyt saarenväki ihmeissään +Ei noidanjuonta syytäkään. + +Rannalta saaren vastakin +Kalahan venhe lähti; +Se lähti illoin, kuitenkin +Kotihin yöksi ehti,-- +Vaan saalista toi enemmän +Kuin sulhon' olless' isännän. + + + + +SINNE JÄITTE. + + +Sinne jäitte, immet Karjalan, +Jäitte järven kirkkorantahan +Louhipellon kukkakaunisteeksi. +Muistan loistehesta silmienne +Taivaskuvat tyynten järvienne, +Muisto mieleeni jäi ihanteeksi. + +Sinne jäitte, sulhot Karjalan, +Soutajiksi seljän aaltoisan, +Jäitte louhipellon perkaajiksi. +Intonne ja työnne, toimintanne, +Niiss' on toivo, turva Karjalanne +Ollut ja on päiviks ikuisiksi. + +Sinne jäitte, vanhat Karjalan, +Kasvattajat polven nousevan, +Jäitte toivon tainten hoitajoiksi. +Siellä lempi äidin Lemminkäisen, +Viisas henki vanhan Väinämöisen +Nuoret nostaa maansa kunnioiksi. + +Halla voipi viljat kylmentää, +Koti Karjalan ei kylmäks jää: +Siellä hehkuu lempi hellän naisen, +Urhoihin se lietsoo sankaruutta, +Taisteluun ja työhön intoisuutta, +Onneks maan ja vaaraks vainolaisen. + + + + +II. + +KEVÄT-AAMU. + + +On kevät-aamu, Suomen kevät-aamu +Ja kaikki nousee kohden taivasta. +Ei yksin kuusi, honka lehväslatva +Tavata tahdo pilven pengertä-- +Matokin nostaa päänsä mullan alta +Ja ruohoin tutkain nousee nurmesta. +Myös kohden taivast' aukee lehden korva, +Kuin kuulla tahtois kieltä rastahan +Tai leivoparven, joka liiteleikse +Ain' ylös silmin siintämättömiin, +Kuin laulujaan veis istuimelle Luojan. +Niin kaikki nousee kohden taivasta. +Nuo mettisten ja perhoin lemmityiset, +Tuo kevät-aamun kukkanuoriso, +Avaapi nousevalle auringolle +Nyt hellin silmin tuoksuhuulensa; +Ja päivän koitto kansan nukkunehen +Jo nostaa töille kevätvainion. +Elämä, henki huokuu kaikkialla +Ja kaikki nousee kohden taivasta. +Niin käen kukku korven liepehellä +Viel' lausuu toivon kaukotuntehet. +Ja silloin neito kanssa nuorukaisen +Myös astuu kevätjuhlan temppeliin. +On kevät-aamu, Suomen kevät-aamu +Ja kaikki nousee kohden taivasta. + + + + +SADE. + + +Maa halkeili jo poudan heltehestä, +Työvoimat kuihtui luonnon elimistä. +Jo linnun laulu kuivi kurkkuhun +Ja kukka laakson rinteell' lakastui. +Niin ihminenkin, luonnon valtaherra, + +Käy allapäin ja mielin murretuin.-- +Vaan luonnon työstä, elintoiminnoista +Kohosi pilvet paksut taivahalle: +Maan elimiin taas vuoti virvoitus, +Maan jäsenet ja suonet sykki taas. +Vireemmin lauloi lintu, liikkui lehto, +Hymyili laakson kukka auringolle. +Ja ruohot, lehdet kiilsi kiitoksen +Elämän kaiken alkulähteellen. +Niin ihminenkin epätoivostansa +Taas virkosi: hän luotuin keskellä +Nyt loistaa heltyneenä, kyynelsilmin, +Hän riemunkyynelt' elpyi uhkumaan. + + + + +ERÄÄSSÄ PUUTARHASSA. + + +Tääll' oisi luonto kanssa Luojansa +Niin suloisessa sopusoinnussa +Ja taide helmoja sen kaunistais, +Jos halpa käs' ei työtä jaloa +Sais ihmishäpeäksi tahrata, +Jos kaunist' ilkitöill' ei soaistais.-- +Vaan opi, armahani, poimimaan +Maan päältä, mik' on taivahista, +Ne kuvat paina sieluhusi vaan-- +On täällä paljon, paljon poimimista. + + + + +KAKSI KOSIJAA. + + +Perhonen ja mehiläinen kosimahan lähti, +Molemmilla mielessänsä loisti lemmen tähti: +Tuuli heitä johti +Kukkanientä kohti. + +Perho viihtyi niittyvillan hienohelman luokse, +Mehiläistä miellytteli apilahan tuokse. +Kumpainenkin sai sen +Kullan omanlaisen. + +Häitä kevät vietettihin; kesä elon jatkaa. +Mutta perho puolisonsa kanssa mietti matkaa: +Tuuli sai ne viedä, +Minne--emme tiedä. + +Mehiläinen mesihuulin puolisoinens' eli, +Kotinurmen kaunisteeksi, toimi, tuoksueli, +Kunnes syksy elon +Päätti, antoi levon. + + + + +KOTILAMMEN SOUTAJAT. + + +Oi teitä, kotilammen soutajat, +Oi, kotilammen lapset rauhaisat! +Te valtameren aarteit' ette tunne, +Sen ette myrskyaaltoja. +On kotilammen laine suosittunne, +Se vaikk'ei anna herkkuja: +On souto helppo, myrskyt pienoiset +Ja matkalla ei suuret toivehet; +On illan tullen rauhan valkama, +Isien ranta, tyyni tarjona. +Oi teitä, kotilammen soutajat, +Oi, kotilammen lapset rauhaisat! + + + + +NIINHÄN ENNEN. + + +Kotoisen tien varrella +Ohdakkeenkin latvassa +Kasvoi kukkasato. +Polttiaisten juurella +Loisti kesä-illalla +Usein kiiltomato. +Niinhän ennen kotona, +Kuin lie sitten matkalla. + +Kotimurhe mukanaan +Riemun ruusun latvassaan +Kaunihimman kantoi. +Äiti vihmoi vitsallaan, +Vaan hän silmänluonnillaan +Lohdutusta antoi. +Niinhän ennen kotona, +Kuin lie sitten matkalla. + + + + +NIITTÄJÄLLE. + + +Kauanko, niittäjä armoton, niität, +Kukka kuin korsikin tieltäsi kaatuu, +Kauanko niität? +Sääli et pienintä rinnalla suuren, +Nuorta et vanhan vierellä säästä, +Miksi et säästä? +Kun suret lapsias, naistasi nuorta, +Tuoni jos armoton heilt' elon leikkaa, +Miksi et säästä?-- +En kysy. Luonnon sääntöä täytyy, +Kuulla sun täytyy: +Korjaat näin elomailtasi viljaa, +"Luonnon herrana", kunneka hiljaa +Lyö sinut vuorollaan terä tuonen-- +Huomenna kenties. + + + + +NYT JA SILLOIN. + + +Kedolla paimen etsi kukkia. +Hän kotiinsa sielt' yhden valitsi. +Sen helläst' istutti ja hoiti hän, +Ei muille sois sen hymyilevänkään, +Ja huulten vierasten ei koskevan! +Vaan eihän paimen tiedä, eihän vain, +Kuink' usein ennen perhot kedolla +Sai suudella tuon kukan huulia. + + + + +SIIT' ASTI. + + +Teist' ei lie kaunis Luhtavaaran rinne, +Kun louhinen se on ja kallioinen; +Vaan mieleni mun aina hehkuu sinne, +Kun sielt' on mulla paimenmuisto moinen: +Siell' ennen istuin kanssa paimen-immen, +Siit' asti muistan sieltä kukat lemmen; +Ja missä kasvaa lemmenkukka, siellä +On elinvoimaa, suloutta vielä. + + + + +YKSINÄINEN. + + +I. + +Oi, kukkaseni, armas kukkani, +Sä olet ainoa mun riemuni! +Mua maailma kun soimaa, tuomitsee, +Sä siit' et huoli, mulle hymyilet +Ja tuoksull' asuntoni täyttelet-- +Mua tuskin muut maan päällä muistelee. +Tuoll' oisi impi kirkkorannalla, +Vaan häntä tuskin tohdin aatella, +Hän kenties millä, millä rankaisee! +Oi, kukkaseni, armas kukkani, +Sä olet ainoa mun riemuni. + + +II. + +Kevähällä ruusuni +Kukki kaksitellen, +Syksyllä on yksi, +Vaan yksi kukkanen. + +Kevähällä lintuni +Lauloi kaksitellen, +Syksyllä on yksi, +Vaan yksi lintunen. + +Yksinäinen kukkani +Vaill' on viehätystä, +Lintu yksinäinen +On aivan vaiennut. + + + + +MUISTOKSI. + + +Saas tästä tyttö, muistoksi +Tää sinikukka, lemmikki! +Suo hetkinen sen riemuita +Sun silmiesi valossa.-- +Voi, kuin se siit' on autuas!-- +Kun kyllästyt, niin heitä pois +Tuo joutokasvi lasistas-- +Se muutoin toisten tiellä ois: +Hän sen voi tehdä kukallen, +Ken polkea voi sydämen. + + + + +SINIKAUNOKKI. + + +Kysytte, miks' elokaunokki +Kasvoi pellon leipäviljahan, +Kyntömies vaikk' ei ois tahtonut?-- +Taivassinellään se muistuttaa, +Että on maan päällä muutakin-- +Taivahista, pyhää, ihanaa-- +Paljon muutakin kuin leipä vaan. + + + + +HERNEKUKKA. + + +Mist' eksynyt lie ohrapellollen +Tuo hernekukka perhosiipinen, +Vaan ihastuinpa, kun sen siellä näin; +Vaikk' aikaharvoin hernepellolla +Ma silmiäni käänsin sinne päin, +Kun siellä niit' on ylen viljalta. +Jos mikä miss' on harvinaista vaan, +Se kiitoksella usein mainitaan; +Vaan viljalt' ollen moni unhoittaa +Ihailla kaunista ja arvoisaa. + + + + +TUOKSUHEINÄ. + + +Tuoksuheinä tuskin vaan +Kukkaseksi huomataan; +Niin sen muoto kaino on, +Vaatimaton, loistoton. +Usein lähin ruohonen +Nuokkuu vaan sen tuoksullen, +Muut ei tunne, tiedäkään. +Kukkaseuraan loistavaan +Tuoksua sen kaivataan, +Mutta harvoin löydetään. +Useammin löytää sen +Halpa paimentyttönen. + + + + +SOPU LUONNOSSA. + + +Tääll' ei etsi riitoja +Honka kuusen rinnalla. +Koivu tuomen, pihlajan +Luona näyttää suostuvan. +Niityn kukat tuhansin +Rinnan on ja sekaisin, +Sovuss' elää kuitenkin. +Peippo sekä kerttunen +Usein täyttää lauluillaan +Saman lehdon liepehen-- +Kiistele ei kumpikaan. +Rastahalle leivonen +Kosk' on ollut kateinen? +Milloin taivas kuvansa +Kielsi lammen kalvolta? +Oi, kosk' ihmismaailman, +Niinkuin luonnon sointuisan +Täyttää sopu taivahan! + + + + +TYYNI LAMPI. + + +En usko, ett' on hongat vuorella, +Tuoll' läsnä taivast' onnellisemmat +Kuin kukkaset ja lehdot laaksossa +Joit' tuskin vuorihongat huomaavat. +Näenhän, ett' on laaksoss' alhaisin +Tuo tyyni lampi--siihen kuitenkin +Maa kuvastuu ja taivas parhaimmin. + + + + + +VUOSI 1882. + + + + +ELIAS LÖNNROT. + +Lausuttu Viipurissa 17 p. Huhtik. 1882. + + + Lönnrot on kuin Suomen kansa, + Suomen kansa on kuin Lönnrot. + +"Mitä vaadit, suomalainen? Vapautta, valtikkaa! +Köyhä, halpa mökkiläinen vaatiako uskaltaa! +Vapauden valtakirja nosta ensin ilmoillen: +Miehen voima, hengenponsi, millä osoittaa voit sen?" + +Voima? Eikö miehuuttamme Runeberg soi lauluissaan? + +Sankareimme urhotöitä maine kantaa maailmaan. +Missä uljas miehen kunto, jalo voima loistaa niin, +Kuin ne kukkii puhjenneina Vänrik Stoolin laulelmiin? + +Väitettiin: "Ne vaan on laina, vieras kouluanti vaan, +Jost' on Suomi kiitostansa luotu aina laulamaan. +Palveluun tää kansa kelpaa, sill'ei voimaa hallintoon, +Oman hengen ponsi puuttuu,--ilmoillen sen nostakoon!" + +Työ ja kunto silloin nosti mökin pojan piilostaan, +Ajan henki hänet kutsui kalleukset kaivamaan: +Vaatimaton niinkuin hyve, ahkera kuin kuntoisuus, +Kaino metsälammen lailla, tyyni niinkuin rauhaisuus. + +Sellainen tuo ajan urho, kalleusten kaivaja, +Aluss' unhoitettu, halpa, nyt jo tuntee maailma; +Kätketty kuin Suomen kansa salon synkän unheeseen, +Mutta työllään sieltä nousi, niinkuin kansa aarteineen. + +Vaatimaton sanoissansa, kaino käytöksessä hän, +Mutta työnsä hedelmillä vaati ehkä enemmän: +Vaati kansallensa arvon rikkahitten rinnalla, +Laittoi, että Suomen laulun kuulee kaukomaailma. + +Suomen vaaroille hän nousi, näki järvet metsien, +Loistavat kuin kiiltohelmet tummuudessa kutrien. +Maansa järvillä hän kuuli laulun hellän helkkävän, +Luonto kiehtoi kuulijata, vaan tuo laulu enemmän. + +Laulun helmet poimi urho kielilt' iki kanteleen, +Niistä punoi Suomettaren päähän jalon seppeleen: +Laulut liittyi toisihinsa niinkuin järvet Suomenmaan, +Sinijärvet luotu maata, laulut kansaa kultaamaan. + +Niin nyt välkkyi maailmalle _Kalevalan_ tähtivyö, +Kertoi vanha sankar'-aikaa kansan hengen ihmetyö: +Entisyyden muistolaulut, ase ajan nykyisen, +Aatemeri ammennella aukes Suomen kansallen. + +Vanha _Kanteletar_ kaikui syvät Suomen tuntehet, +Virvoitti kuin laakson virta uuden laulun kukkaset. +Vihdoin tietäjämme käsi isäin _Loitsut_ ilmi toi, +Neuvomaan, ett' aate, sana, henki muodot muuttaa voi. + +Elias Lönnrot, Suomen kansa,--sanat kauas kuuluvat, +Suomen hengen sullojilta ase, voimat vaipuvat. +Snellmanin jo ääntä kuullaan, Runeberg jo uskotaan, +Suomen kansan hengenvoimiin enemmän jo luotetaan. + +Rauhan-aikaa kansa kaipaa, vaan tok' ensin voittoa: +Kansan henki kotonansa tahtoo johtaa, hallita. +Vasta sitte rauha koittaa, aika suurten hedelmäin, +Lönnrotimme toivon-aika, päivät rauhan-ystäväin. + +Silloin suurten töitten touko kauneutta kukoistaa, +Isäin sankar'ajan henki pojilt' uudet muodot saa; +Suomi loistaa, Suomen yllä nimi laulun löytäjän, +Soiton suorijan ja uuden päiväkullan päästäjän. + +Seppeltä nyt Suomi sitoo, viettää päivän nousuaan, +Harmaapäisen kunniata kaikkialla lauletaan. +Seppelehet viheriöivät polvi polvelt' uudelleen, +Niiksi Suomi kukat kylvää lapsiensa sydämeen. + +Seppelehet viheriöivät kunniaksi suuren työn, +Kukkasia kylvetty on poistajalle unhoyön. +Joudu sampo suvantohon, sammon sankar' eläköön! +Suomen onnen kultapäivä paistakohon, yletköön! + + + + +KUSTAVI AADOLFIN MUISTOJUHLASSA + +Viipurissa 18 päivänä marraskuuta 1882. + + +Hän noussut onko? Taasko valtavasti +Hän miekkaa käyttää, johtaa maailmata? +Kuin aamurusko maitten ääriin asti +Hän säteilee--ja herää vuosisata. + +Ja mitkä kirjat miekanterä kantaa? +Vapaus, totuus kuvastuu kuin taivas. +Ne lahjat urho ihmiskunnall' antaa +Ja niille uskonvoimin tietä raivas. + +Se usko voimaa, urhoutta luopi, +Se valtaa kansoja ja maailmoita, +Se tunnonrauhan, vapauden suopi-- +Ken taisteluissakin ei etsis noita! + +Hän ilmestyi, hän rannallemme nousi, +Kuin joulujuhla, ain' yht' uusi, suuri, +Kuin kevät, jonka länsituuli sousi, +Kuin rakkaus, tuo voimain alkujuuri! + +Niin muistossa nyt suurena hän loistaa, +Kun astuu Suomen rantain syleilyksiin. +Hän katsoo--silmän valo varjot poistaa-- +On kuin hän katsois Suomen sydämyksiin. + +Mit' etsii? Ehkä poikaa ohjatonta, +Jot' ennen ohjasi kuin ratsuansa? +Tai sotavanhust' ehkä voimatonta, +Jok' orjan lailla kantaa kahleitansa? + +Ei oppipoik', ei vanha sotavanki-- +Edessäs seisoo Suomi-nuorukainen, +Miestöihin valmis, raitis niinkuin hanki, +Vaan sydän lämmin kevät sointuvainen. + +Tääll' into aaltoaa sun innostasi, +Sun aattehilles hehkuu kansan rinta; +Kuin ennen taistelee se johdossasi, +Vaan sananmiekkaa käyttää mahtavinta. + +Kuin ennen, nyt se hengenkahleet laukoo +Ja Suomen voiman nostaa nähtäville, +Se hengenlennolleen nyt teitä aukoo +Ja voitonseppel tarjona on sille. + +Me ihmisyyden valtaa nostatamme, +Sen alttarilla Suomen viiri liehuu, +Sen voitoks Suomen voimaa kasvatamme, +Siks into kansallinen täällä kiehuu. + +Oi, terve, suuri Kustav Aadolfimme! +Sua muistossakin maamme sylin sulkee. +Me rinnan suurist' aatteist' ottelimme, +Nyt viittomaasi tietä Suomi kulkee. + +Vaan vait! Tuo suuri muiston haamu haastaa, +Silm' iskee tulta, paisuu sankar'rinta, +Maa kirkastuu ja Suomen hongat vastaa, +Kuin kuunteleisi armas armahinta. + +"Oi, kiitos, suuruuden ja voiman henki! +Sun käsivartes kansat vapauttaa! +Kun tahdot, toimii suurta pienonenki +Ja ihmisyyden kruunun kirkastuttaa. + +Tää Demmin'in ja Lytsin urhoin kansa +Nyt kohoaa kuin honkametsä sankka; +Mies johtamaan se nyt on taistojansa, +Kuin Hakkapäällit, murtumaton, vankka. + +Pois oudot ohjat!--loppunut se aika: +Ohjattu itse ohjaa kulkuansa. +Mies kunniaa nyt tuottaa--kelpo poika, +Ken kohtaloistaan vastaa vaiheissansa. + +En kiitä--olit kiitoksille kaino-- +Et urhotöistäs ollut koskaan ylväs. +Ja milloin kohtas kärsimysten paino, +Et valittanut, suuruutemme pylväs. + +Ain' uskollinen, sodassakin tyyni, +Asemas ansaitsit kuin vahva muuri. +Iloita voin, ett' on myös minun syyni, +Ett' täällä kansaa johtaa aate suuri." + +Noin lausui suuri muiston sankar'haamu +Ja salon rinta liekehti kuin tuli, +Valaisi juhlaa Suomen uusi aamu +Ja Lytsin urho Suomen omaks suli. + + + + +KERRAN. + + +Käyskelin kerran käärmesuota,-- +Suo oli onneks jäässä. +Astelin käärmeittenkin päälle,-- +Onneksi näin vaan unta. +Vaan Jumalan jos paistaa päivä, +Käärmehet tointuu taasen, +Jos uni vaihtuu valvonnaksi, +Voi toki silloin, silloin! + + + + +SALON SILJA. + + +Niinkuin leivin-uuni hehkui keskikesä helteinen, +Tuulenliekka häirinnyt ei rauhaa lammen pienosen. +Sorsanlapsi turvallisna kaislikossa ui, +Uskoi rauhaa maassa, kunnes kyttä ilmaantui. + +Lammen luona peltotyössä Silja hyöri hiessään. +Silloin tällöin loiskahtihen aallon syliin kylpemään. +Vastarannall' Antin Paavo loiski--siitä viis: +Kun on sama saunanlöyly, miksei lampi siis? + +Aaltoon Silja laskee, nousee väliin rannan viitahan, +Juoksee, että tuulta syntyis, loiskahtaa taas uimahan, +Kun on uinut, peltoa hän käypi kuokkimaan. +Kuokkii, laulaa--Paavo lauluun liittyy rannaltaan. + +Niin on Silja usein uinut, juossut nähden naapurin, +Vaan ei hovinherran nähden, jok' on kansaa kaupungin. + +Tuskin torpantytön mieleen herrat johtuiskaan, +Jollei hovissa heit' asuis kesänvietollaan. + +Useasti lammen rantaan kalvas herra astelee. +Astuu kerrankin, niin näkee kuinka Silja uiskelee, +Kuinka viitahan hän juoksee eikä huomaakaan, +Että herra viidakossa väijyy piilossaan. + +Hovinherr' on paljon nähnyt, matkustaja monen maan, +Vaan naiskuvaa viel' ei moista, neitsyeinnään, puhtainnaan. +Niinkuin ihmiseksi luotu salon kauneus, +Josta puuttuu himon liekki, vaan ei armaus. + +Mutta hovinherran rinta syttyi, palaa roihunaan, +Polttopuikseen kultakutrin tytön tahtois kiihkossaan. +Vaan jo ruokakello kutsuu, tyttö vaatehtii. +Hoviin herra astuu, yhä rinta liekehtii. + +Vierii viikko, kaksi, niin ei Silja lammess' enään ui. +Turhaan Antin Paavon ääni kaipausta kajahui. +Hovinherralt' otti Silja pestin kaupunkiin, +Maalle Paavokaan ei jäänyt, vaikka kiusattiin. + + + + +VUOSI 1883. + + + + +TUUTIESSA. + + +Tuuditan tulisoroista, +Kipenäistä kiikuttelen, +Vaalin pientä valkeaista, +Luojan lasta liikuttelen. + +Taivahast' on lahja tullut, +Taivahan tulen kisoista, +Luojan lemmen liekinnöistä, +Ei vahingon valkeoista. + +Tuudin lasta maan valoksi, +En vahingon valkeaksi, +Tuudin toivojen tuleksi, +Työn jaloisen jatkajaksi. + +Senpä tuudin tuikkeheksi, +Tähdeksi tähän talohon, +Maan hyväksi maineheksi, +Suurionnisten ilohon. + +19/2 + + + + +PETTÄVÄISTÄ. + + +Uskoa täytyy mun, mitä kertovi tietäjä-vanhat: +Vaahdostaan meri loi rakkauden jumalan. +Siks' yhä vaahtona teutuuttaa omiaan, yhä heittää +Rannalt' toisellen rakkauden kisamiin, +Niin kuni Lemminkäistäki lietoa niemeltä saareen, +Sielt' takasin kotihin, Sariolahan kodistaan. +Surra ja suuttua vaan, jopa uskoa, toivoa antaa, +Onnen tarjotun taas tempaa pettäen pois. + +20/2 + + + + +VAROITUS. + + +Aisopos kun sanasutkia Delfin toi pyhämaalle, +Syntipä keksittiin, surman sai pilamies. + +Muistaos, ystävä: temppelin palvelijoit' elä pilkkaa, +Kiittele vaan miten voit, peittele myös pahojaan. +Tai pahan tietäen vaan ole vait, pysy tyhmänä, tollo, +Jos valo, jos tosi niin kärsii, niin sinä et. +Viisait' ei sovi neuvoa, nousevat niin rasavilliin, +Seppää jos opetat, päähäsi saat vasaran. +Ylpeät leimoistaan ovat valtion puntarit aina, +Heidän huulilta vaan viisaudet putoaa. + +27/2 + + + + +IHME. + + +Kaikki katsoo Ellin armautta: +Leikkii tuossa hiekan heltehessä, +Läikkyy lainehina kultakutrit, +Liehuellen tuulen tuttavina, +Päilyy ihmelähtehenä silmä +Tumman ripsiverhon siimeksessä, +Kuvastaapi taivahan kuvia, +Tyynen, pilvisaihottoman taivaan, +Kajastaapi kasvojen kukoistus +Vienon, puhtahimman aamupuhteen; +Mut on kaiken kauneuden ihme, +Ett'ei Elli tiedä ihmettänsä. + + + + +IHAILUA. + + +"Ah, ihanaa! Miten on Sulonen! Ihan ihmehen lapsi! +Ainoa onnettomuus: kuuro kun on polonen!" +Hurskahat naiset noin, ihastusta ja sääliä huutain, +Kiertävät last' ihanaa,--onneksi kuuro hän on. + + + + +KUUSTOISTAVUOTISEN LAULU. + + +Mieltäni mun, miekkoisen, ei murhepilvet paina, +Täytin vuotta kuusitoista viime helluntaina. + +Siit' on asti mieleni kuin hunajaa ja mettä, +Tunnen toivot rinnassani, vaan en kyynelettä. + +Tuntisin jos kaipausta, siit' ei hiiskausta! +Eihän aika-ihminen voi päästää valitusta. + +Nouse riemu rinnassani, kaiu korkealle! +Kylvä onnen-omenoita tälle maailmalle! + +Auki tiesi, maailma, ja anna työtä, aika! +Toimitan kuin tohtori ja parannan kuin taika. + +Kauas hehkuu mieleni ja kunniani palaa, +Liekö tässä Suomessamme tarpeheksi alaa? + +Voinhan alkukaunisteeksi kotimaassa koittaa, +Kansalleni seppeleitä solmita ja voittaa. + +6/7 + + + + +KALAMIES. + + +Kalamies laskee verkkonsa, +Verkkonsa aaltohon. +Kalamies ei voi arvata +Mitä käy verkkohon. +Jumalaan luotetaan, +Hänen on vallassaan. +Kalamies laskee verkkonsa, +Verkkonsa aaltohon. + +Moni on yökin valvottu, +Kala ei tartu vaan; +Aamu kun nousee siunattu, +Kalakin nostetaan. +Ahkeruus, luottamus, +Niissä on siunaus. +Moni on yökin valvottu, +Kala ei tartu vaan. + +Moni mies voihkaa, oihkailee +Murheen-tuskissaan. +Suru ei auta, työtä tee, +Siit' apu lähtee vaan. +Työtä tee tyytyen, +Onni käy onkehen. +Moni mies voihkaa, oihkailee +Murheen-tuskissaan. + +Kalamies hän on uskonmies, +Kalamies kunnokas. +Omat hän neuvot turhaks ties, +Herra on laupias. +Hänen vaan neuvollaan +Saalihit nostetaan. +Kalamies hän on uskonmies, +Kalamies kunnokas. + +14/7 + + + + +KANSALAISLAULU. + + +Olet maamme, armahin Suomenmaa, +Ihanuuksien ihmemaa! +Joka niemeen, notkohon, saarelmaan +Kodin tahtoisin nostattaa. + +Kodin ympäri viljavat vainiot +Kalarantoja kaunistais, +Jalon kansan kuntoa laulelmat +Yli aaltojen kuljettais. + +Saisi kuulla maailma kummakseen +Miten täälläkin taistellaan, +Pyhän, kauniin, oikean voitollen +Ilojuhlina riemuitaan. + +Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin, +Edistyksellen uhria toi, +Ihanteen, jalon aatteen alttariin +Rovon viimeisen kantaa voi + +Kuinka uskaltaa sekä toivoa +Tämä kansa on tohtinut, +Vaikka vallitsi nälkä, kuolema, +Valo maast' oli sammunut. + +Tohti toivoa sekä voittaakin, +Valon temmata soihdukseen; +Omat laulunsa nostaa kuultaviin, +Ihanimmaksi oppaakseen. + +Ja se kuinka nyt kuohuu nuoruuttaan, +Kuni kihlattu morsian. +Vapautta se häiksensä valmistaa, +Tulevaisuuden juhlahan. + +Sitä varten kansa nyt kilvan käy +Isänmaallensa uhraamaan, +Valon liedellä nuoriso valmistuu +Toivon-aikoja ohjaamaan. + +Nosta, nosta jo henkesi kahleistaan, +Satavuosia sortunut! +Kansa yksi on Suomessa, yhdellen +Voiton-arpa on langennut. + +Työhön, työhön yhtenä kansana siis, +Rehellisehen, arvoisaan! +Saman maan, saman kansan onnellen +Joka korsikin kannetaan. + +Kuka kurja hylkien silmäilee +Suuriarvoinen alhempaan? +Saman arvon, kunnian ansaitsee, +Joka mies on paikallaan! + +Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt +Suomen onnea valvomaan! +Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, +Isänmaahan ja maailmaan. + +18/7 + + + + +HÄÄLAHJA. + + +Jo herra viettää häitänsä, +Hovissa juhlaillaan. +On tanssi, soiton helkkinä, +Ja maljaa maistellaan. +Siell' asustaa vaan valkeus +Ja kirkas riemun runsaus. +Vaan ulkona--ken?--Ken? +On kansa murheinen. + +Saa murhe yössä hoippua, +Hääjoukko riemuitsee. +On onni keskitaivaalla +Ja varjot väistelee. +Nyt silkit, helmet helskyvät +Ja kultavitjat välkkyvät, +Vaan--tuskanhuutoja!... +On läänin rahvasta. + +Saa huuto yöhön vaipua, +Hääjoukko hyppelee. +Ei riemu kuule tuskia, +Sen korvat lumpenee. +Niin kaunihisti notkutaan +Ja soitto kaikuu, kaikuu vaan. +Mut--kostonhuutoja!... +Ne herran orjia. + +Saa kosto yöhön hukkua, +Nyt valvoo rakkaus. +On onnellisten seurassa +Vaan armo, laupeus. +Vaan miksi tanssi taukoaa? +Miks soiton kielet seisahtaa? +Kirous julma vaan +Nyt nostaa kauhujaan! + +Ja niinkuin myrskyn pauhaten +Ei linnut laulakaan, +Hääjoukkokin on jähmeinen, +Sen riemu kahleissaan. +On morsian nyt kalpea +Ja pilvi sulhon otsalla. +Kirous yöstä vaan +Nyt nostaa kauhujaan. + +"Juo sappea sun riemussas, +Isies kylvämää! +Maan meiltä riisti vanhempas, +Sun valtaas henki jää. +Vaan myrkynputket nouseva +On lapsiesi niitulla, +Ja onnentähkäs syö +Kirottu hallayö!" + +Uh julmaa! Mistä kylvöstä +Tuo vilja kasvoikaan? +Hääjoukko kuuli mykkänä +Ja sulho tuskissaan.-- +Hänehen kääntyy morsian +Ja näyttää kuin rukoilevan.-- +Taas päivä paistaako?---- +Jo väistyy pilvi, jo! + +Iloa sulhon silmiss' on, +Ne säihkyy uudestaan, +Ja syttyi poski morsion +Taas onnen-purppuraan. +Suhaus käy hääjoukossa +Kuin tuulen kuiske lehdossa. +"Mit' aikoo tehdä hän? +Hän näytti päättävän!" + +Niin nousi, astui portaillen +Nyt sulho, morsian. +Valoa läikkyi kansallen +Yön mustan helmahan. +Ja nuorikot on ylevät, +Kuin kaksoistähti lempeät. +Ja kansa kuiskuttaa: +"Hän haastaa, kuunnelkaa!" + +"Pois muistot!" sulho lausahtaa, +"Pois muistot katkerat! +Nyt onnenkevät aaltoaa +Sen laineet loiskuvat. +Häähuoneesta ne ouruaa +Ja vapautta lahjoittaa."-- +"Vapaus!--kuulitko?" +Keskeytti kansa jo. + +"Mun hovi, teidän lääni on," +Niin herra jatkoi nyt. +"Isäntä kukin olkohon +Kuin maat ois perityt. +Jumala vaan ja ruhtinas +Meill' yhteinen on valtias. +Ja rakkaus veljyyden +On side sydänten." + +Jo lausuikin hän tarpeeksi. +Vaan kansa vait on myös! +Niin kuunteleeko kylmästi +Tuo joukko jalon työs? +Ei! lämpimyyttään vait on se, +Suun sulkee kuuma kyynele. +Vavahtaa huulet vaan, +Ei lähde sanaakaan. + +Niin hetkinen.--Jo raikuu maa +Ja kaikuu kiitokset: +Kun kevätpäivä armahtaa, +On virrat kuohuiset. +Yö kirkastui, kun loistivat +Iloja kokko valkeat. +Maat, järvet riemujaan +Sai kansa kaikumaan. + +Ja kansa yhtyi häihin nyt, +Hääjoukko kansahan, +Niin riemu, äsken särkynyt, +Nyt täytti maailman. +Taas soitetaan ja tanssitaan, +Heräsi päivä vuoteeltaan, +Vaan onnellisten häät +Viel' iloitsevan näät. + + + + +TAIVAHASI. + + +Turhaan etsit, tutkivainen, taivahalta tähteä, +Johon maasta matkustajan täältä tulis lähteä. +Et voi eikä tarvis täältä matkustella kauemmas, +Läsnä loistaa tähtyesi, etsittävä taivahas. +Käänny lapsikammiohon, katso pientä kehdossaan: +Puhtahin sen silmän palo, +Herttaisin sen hengen valo,-- +Kadotettu taivahasi siinä loistaa kirkkainnaan. + + + + +ÄITI. + + +"Jokivartta pitkin +Kävelin ja itkin: +Lapseni aaltoon hukkunut lie. +Löysin lumenpäljen, +Siinä jalan jäljen,-- +Siit' oli surmaan lapseni tie. + +Mieheni läks ensin, +Häntä etsin, lensin, +Lintuna, joit' on puoliso pois. +Hän jos hukkui, kuoli, +Elämästä puoli +Mult' ikipäiviksi riistetty ois. + +Hukkunut ei vainen, +Kurja,--armahainen,-- +Pois paken' aaltoisen meren taa. +Käännyin rantalehtoon, +Mökkihini, kehtoon,-- +Kaikkialt' etsin last' ihanaa. + +Lasta, lohdutusta, +Etsin,--mökki musta +Hautaan upposi silmissäni: +Laps on poissa;--meni +Koko elämäni! +Synkk' on hauta nyt mökkiseni. + +Vaivuin ... jälleen nousin, +Juoksin minkä jousin.-- +Juoksun' ei kauan kestänyt lie: +Löysin lumenpäljen, +Siinä jalan jäljen,-- +Siit' oli surmaan lapseni tie!"-- + +Näin hän lauloi yksin +Päivät pääksytyksin, +Murheess' uitellen sydäntään. +Polki rukkiansa, +Leipää suolahansa +Painoi, kasteli kyynelillään. + +Elikö tai kuoli, +Almusta ei huoli: +"Armoleip' ei mun armottoman." +Tyhjää kehtoansa +Tuutii toisinansa, +Toivoa laulaa toivottoman: + +"Isä, kanna lasta, +Vaikka tuonelasta, +Suo hänet äidin viel' omistaa!" +Muutpa moittii vainen: +"Hullu, hullu nainen, +Soimata uskaltaa Jumalaa!" + +"Tuuti, tuuti lasta, +Vaikka tuonelasta!" +Äit' yhä laulaa yöt yliten. +"Minut hälle anna +Tai hän mulle kanna!-- +Kuukin nousee yön laellen. + +Kuukin kuoltuansa +Nousee uudestansa, +Läntisen päivänkin itä tuo. +Öisen valon luoja, +Uuden päivän tuoja, +Äidin murheesen ilo luo! + +Tuuti, tuuti lasta, +Vaikka tuonelasta, +Muutoin ei isä anteeks saa."-- +Yö on. Kumma valo, +Äitilemmen palo, +Vaimon kasvoja kirkastaa. + +Kuu jo kultaa yötä, +Herra armotyötä +Näyttää aikovan maass' alottaa. +Lähenee jo aamu, +Mökiss' outo haamu +Last' ihanaa sylin kannattaa. + +Ihmekö nyt kohtaa? +Äidin silmät hohtaa +Kuin valo koittavan auringon. +Juoksee haamun vastaan, +Syleileepi lastaan.-- +Murheesen ilo vuotanut on. + +"Kiitokset, mies kulta! +Anteeksi sait multa!" +Autuas äiti näin huudahtaa. +Päivä koitti yöstä, +Herran armotyöstä +Rakkaus koston sai sovittaa. + +Tuuti, tuuti lasta, +Lahjaa taivahasta. +Vaan vait!--tuutija vaiennut on. +Seis nyt, rukki, kehto, +Tyynny, rantalehto! +Äitikin tyyntynyt on lepohon. + +Lepää lautehillaan, +Kasvot kirkkaimmillaan, +Rakkaus loistaa kuolematon. +Missä? mikä pauhaa! +Mökissä on rauhaa; +Äiti jo lapsensa löytänyt on. + + + + +POIMULEHTI. + +_Alchemilla vulgáris_. Kevät-aamuina näkee tämän kasvin +lehdillä kastehelmen kaltaisia pisaroita, jotka ovat juuripainon +vaikutuksesta lehden sisästä pusertuneet. + + +Poimulehti, olet minun +Kaltaiseni: luonto sinun +Sydänjuurias kun painaa, +Lehdillesi helmet lainaa. +Helmet päilyy päivän alla, +Mieli viehtyy katsojalla. + +Painaa myös mun sydäntäni, +Mikä oikein painaneekin, +Vaan se paino mielessäni, +Helmiäpä nostaa sekin, +Nostaa milloin kyyneleitä, +Milloin laulun helmyeitä: +Miellyt niitä silmätessä, +Rakkauden säteillessä. + + + + +OPPIA. + + +Ruista kuin riiheen, oppia otsaan ei sovi ahtaa: +Kuivettumaan sitä ei nosteta, vaan itämään. + + + + +TUO ILOA! + +Säveleesen. + + +Leivosen laihin +Taivahilta, +Mieleni, maihin +Tuo iloja! +Sielt' ilo kanna, +Kuin mesi tuo, +Muille sit' anna, +Itsekin juo. +Tuo ilo sieltä +Murheellisiin, +Luo kevätmieltä +Maan asujiin! +Niin joka rinta +Lempeä soi, +Maa ihaninta +Kukkia voi. + + + + +MAAMIEHENLAULU. + +Kansan säveleesen. + + +Pois nyt Suomen taivahalta +Mustat pilven saihot! +Suomen kansan vainioilla +Lainehtii jo laihot. + +Valistuksen vahva touko +Hengen viljaa tuottaa, +Voithan, Suomi, nousevahan +Nuorisohon luottaa. + +Poistu, halla, meidän maasta, +Vainiomme säästä, +Toivon touot kukkimahan, +Kypsymähän päästä! + +Herran voima, auta meitä, +Nosta korkealle! +Ja kun nostat, anna meidän +Paistaa maailmalle! + + + + +JOULUAATTO. + + +No, onko tullut kesä +Nyt talven keskellen? +Ja laitetaanko pesä +Myös pikkulinnuillen? + +Jo kuusi kynttilöitä +On käynyt kukkimaan, +Pimeitä talven öitä +Näin ehkä valaistaan. + +Ja vanhakin nyt nuortuu +Kuin lapsi leikkimään. +Ja koukkuselkä suortuu-- +Niin kaikk' on mielissään. + +Ja hyvä, lämmin, hellä +On mieli jokaisen: +Oi, jospa ihmisellä +Ois joulu ainainen! + + + + + +VUOSI 1884. + + + + +TIMANTTIPUIKKONEN. + + +Mitähän tarkoitti +Tyttö, kun kirjoitti +Nimensä ikkunaan? +Syvähän piirsi sen +Timanttipuikkonen,-- +Lasi ei tunne vaan. + +Timanttipuikkonen +Oletkin, tyttönen, +Sydäntä säästä vaan! +Miksi et säästänyt? +Sydäntä särkee nyt, +Polttaa hullunaan. + +Vaan sinä, tyttönen, +Timanttipuikkonen, +Hymyilet, naureksit. +Työtäsi jaloa, +Kuin tulipaloa, +Ihaillen silmäilet. + + + + +ONNELLINEN. + + +Olit onnellinen, äitini, +Kehdossa kun nukkui poikasi: +Paljon pojastasi uneksit, +Paljon rukoilit ja toivotit. + +Onnellinen hänkin, poikasi, +Poikavuosinaan kun juokseli, +Jaksoi uskoa ja toivoa, +Jaksoi riemuita. + +Onnellinen nytkin äitini, +Vuorostaan kun hänkin nukkuvi, +Nukkuu nousematta milloinkaan +Näkemähän turhaa toivoaan. + +Dresden 9/4 + + + + +KAKSIN. + + +Kaks asteleepi nyt nuorukaista, +Tietysti tyttö ja poikanen,-- +Ihailla kevätmaailmaista +He tahtovat,--no arvaa sen. +Parastaan luonto tehdä koittaa, +Maailma kukkii, linnut soittaa; +Nuo kaks ei nää, ei kuule muuta +Kuin kahta silmää ja yhtä suuta. + +26/4 + + + + +DRESDENIN LAMMILLA. + + +On täällä järviä niitä, noita, +Kuin Suomen paunia, lammikoita, +Joilla joutsenet uivat. +Oi, joutsenet, jos tietäisitte +Te Suomen järvien kauneutta, +Joilla joutsenet uivat, +Niin sinne kilvaten rientäisitte, +Siell' uiden, laulaen suloutta, +Kuin Suomen joutsenet uivat. +Niin luulisin, mut mieluisin +Lie kotiaaltonen teillekin. + + + + +ELBEN LUONA. + + +Elben luona lauloi lintu harmaa; +Kuulin, luulin Suomen rastahaksi. +Mutta mik' on maailmassa varmaa? +Saman-uskoista on tuskin kaksi. +Toista mietti saksalaisen mieli: +"Tuo on Elben rannan satakieli." + +Kumpi meistä lienee oikeassa? +Toinen polvi uskoa voi toisin. +Kaikki vaihtuvaist' on maailmassa. +Suomen rastaan satakieleks soisin, +Sen on sävel herttaisin ja sulin.-- +(Liiaks ehkä lausuneeksi tulin.) + +8/5 + + + + +MOKOMA LOKOMOTIVI. + + +Mokoma lokomotivi! +Ohikulkien viskasi hiilosen, +Näki siitä syttyvän sydämen, +Mutta ei pysähtynyt, +Hiilonen hehkuu nyt, +Poroksi polttelee vihannan, +Ihanan lempirannan, +Kyyneleistä ei sammu tuli, +Kevähän elementit suli.-- +Mokoma lokomotivi, +Viskasi hiilosen! + +9/5 + + + + +UTELIAS KUU. + + +No, onpas kumma vasta: +Kuu katsoo akkunasta! +Sen varmaan taivahankappaleet +Uteliaist' ovat naisista oppineet,-- +Paljonhan oppii heistä, +Luomisen enkeleistä. +Kas, mitähän mahtaa kurkistaa, +Viattomuuttako nukkuvaa? +Kuu kulta, olit myöhäinen: +Viattomuus jo kauvan +Täält' otti matkasauvan, +Palauttaa jos voisit sen!-- +No, voi nyt mitä huokailen. + +Dresden 9/5 + + + + +AVUTOIN. + + +On aivan yksin se mökki +Ja kylä on kaukana +Ja mökissä sairas vaimo +Makaapi hoidotta. + +Ei nousta hän, vaimo raukka, +Voi sairasvuoteeltaan, +Ei puuta takkahan kylmään +Saa heikko nousemaan. + +Ja viimeisen palasensa +Jo jakoi hän koirineen; +Niin ristihin liitti sormet +Ja vaipui vuoteelleen. + +Oi, astu jo ihmisjalka! +Ei;--pakkanen paukahtaa. +Soi, lempeä ihmiskieli! +Ei;--koirapa haukahtaa. + +Niin sairas huokaa ja huokaa,-- +Jo taukoo huokaus, +Ja haikeastipa silloin +Soi koiran ulvahdus. + +Pien' ikkuna päivän päästää +Nyt kasvoihin ryppyisiin: +Suu jäykkänä auk' on, paiste +Käy jäisihin valkuisiin. + +Vaan koira kun ulvoo, ulvoo, +Mies tulla kehjottaa, +Mies vainajan.--Vaimo on kuollut, +Siis koiran hän pelastaa. + +11/6 + + + + +ELÄÄKÖ JUMALAS? + + +Ihailet Venusveistoas! +Elääkö sulle jumalas? +Valaiset häntä tuohuksella, +Niin onkin parhain tarkastella: +Hämärähetkin Venuksen +Voi tunnustella parhaiten. + +13/6 + + + + +HERTTUATA NÄHDESSÄ. + + +Oli kerran herttua,--onhan noita +Paljonkin vielä herttuoita. +Kylähän kulki herttua kerran, +Niin kansakin näki suuren herran. +Ja vanha koulumestari vastaan +Kuljetti myös sata oppilastaan. +Iloisna lapset leipakoivat: +Nyt toki ihmeen nähdä voivat! +Mestari herra vaan vapiseepi, +Kun hattuvanhustaan piteleepi. +Myös jälkijoukkona vanha kansa +Suo tuulen huuhtoa tukkiansa. +Niin lähestyvät kuin jumaluutta. +"No, lapset, näättekös korkeutta?" +Niin mestari. Lapset: "Taivas tuolla!"-- +"Teill' onkohan silmät etupuolla? +Pää painakaatte tok' alas maahan!"-- +"Ah, ihanaisehen kukkamaahan!"-- +"Ei! kohti herttuan ylhäisyyttä! +Hän suopi teille nyt ystävyyttä!"-- +"Niin, herra tuossako!"--Lasta sata +Tähysteleepi nyt herttuata. +Ja nähden vanhojen vapistusta, +Jo nuoret tuntevat vaikutusta. + +Dresden 26/6 + + + + +PEIPOLLE ELBELLÄ. + + +Oi, sinäkö täällä, peipponen! +No, kiitetty olkohon Luoja! +Ja pihlajassako laulaen, +Kotoni kevähän tuoja? +Kaks ystäväistäkö yhtehen +Ja kolmas pohjatuulonen! + +Mua neljänneksi tok' ottakaa, +Niin yhdessä laulelemme +Ja, kummastuttaen kuulijaa, +Keväästä kuiskelemme: +Keväästä Suomen rantojen,-- +Se kuullaan täällä epäillen. + +Epäiltäköön, kun kuunnellaan, +Usko on töitä Herran; +Hän Suomen puolehen aikanaan, +On kääntävä kansat kerran. +Ja silloin, peippo, sun laulusi +Ei rauennut ole turhaksi. + +29/6 + + + + +KUKKIEN MIELEEN. + + +Minua kukkaset miellyttää, +Hyväilen oikein heitä, +Ja lemmin, oikein rakastan +Kuin hyviä enkeleitä. +Tekisi mieleni poimimaan, +Mutta en henno kuitenkaan. + +"Voi sua tuhmaa Jussia! +Sehän on kukkien mieleen, +Heitä kun lempii, rakastaa, +Asettaen rintapieleen, +Heitä kun riipoo rinnoilleen, +Ottakoon vaikka juurineen." + +/6 + + + + +MIKS ELETÄÄN? + + +On joutsen harmaa lapsena, +Vaan vanhempana valkea. +Min' olin lasna valkoinen, +Vaan vanhetessa tummenen. +Miks eletään? +Miks eletään, +Kun ruostutaan vaan yhtenään? +Kentiesi aivan siksi, +Ett' tunnettaisiin selvempään +Itsemme ruosteisiksi. + +Dresden 5/7 + + + + +KAIVATESSA. + + +Käki aamuin kukkuaa,-- +Tok' ei käki kotoinen. +Rastas aamuin raksuttaa,-- +Tok' ei kotirastainen. +Aamuin ruusut puhkeaa, +Tupaseeni tuoksahtaa, +Lemu tuulelmassa, +Tapaa laulamassa: +Tupasessa vierahassa, +Kukkasista vierahista. + +--Tuuli, lennä Suomehen, +Tuothan pikku sävelen +Suomen lintusilta! +Tuuli, lennä Suomehen, +Tuothan hienon tuoksusen +Suomen kukkasilta!-- +Tuossa orvonkukkanen, +Minä tässä kaivaten, +Vierahassa keväimessä, +Kotikevät sydämessä. + +Dresden 5/7 + + + + +LAPSENI NUKKUU. + + +Lapseni nukkuu, nukkuu,-- +Iäksi nukkukoon! +Taikka jos herää, herää,-- +Aina hän valvokoon! +Aina jos nukkuu, välttää +Pahoja maailman, +Aina jos valvoo, voittaa +Pahuudet maailman. + +13/7 + + + + +VALHEITA: + + +Valo heijastuu, +Esineestä esineesen singahtaa, +Tyynnä kuvastuu +Veden alla valhetaivas, valhemaa,-- +Valon valhekin on ihanaa. + +Sointu heijastuu, +Kalliosta kalliohon kimmahtaa, +Korva hairahtuu, +Valhevastaus kun kajahtaa,-- +Soinnun petoskin on sointuisaa. + +Lempi vaihettuu, +Esineestä esineesen singahtaa, +Sydän hairahtuu, +Valhesoinnun, valheonnen kuvastaa: +Alku armas, loppu katkeraa. + +Dresden 13/7 + + + + +HÄN JÄÄPI. + + +Siin' istuu tyttö yksinään, +Ja lukee, kirje edessään. +Vaan kissa litkii takana +Pois kermakullan maidosta, +Voi kissaa vallatonta! + +Ja tyttö, ennen punakka, +On nyt kuin kerma vaalea. +Tuo kirje mitä merkitsee? +Se posken ruskot nuolaisee,-- +Voi kirje vallatonta! + +Tupahan paista, aurinko! +Kevääsen astu, tyttö, jo! +Suo luonnon poskes ruskottaa. +Oi neittä hallan puremaa,-- +Hän jääpi vaaleaksi. + +Dresden 14/7 + + + + +ONNETON. + + +Sappho ihana ja onneton,-- +Onneton ken etsii onneaan,-- +Jospa muistit lyyriäsi vaan, +Tuntematta mitä lempi on! +Mutta lempi tuimin tuskineen +Kiedottu on kieliin kanteleen, +Siksi, ihana ja onneton, +Syöksyit kalliolta aaltohon, +Myrskymieli mereen myrskyiseen. + +Dresden 15/7 + + +VAAN KAKSI. + +Meitä on nyt vaan kaksi, +Minä ja koirani. +Mieheni petti ja juoksi, +Vierahan vaimon luoksi. +Lapset--kaks oli heitä-- +Kulkevat mieron teitä, +Vierasta palvellen. +Meitä on nyt vaan kaksi, +Minä ja koirani. + +15/7 + + + + +NENISTÄ AATELIN. + + +Nenistä aatelin ja kuninkaan +Nyt useasti vielä haastellaan, +Ne osoittavat muka mahtavuutta +Ja valtaa, voimaa, mielenjaloutta. +Niin vanhaa virttä yhä lauletaan, +Sisällys vaikk' on tyhjiin kulunutta. +Ei huomata, kuink' usein Heikkilällä +On nenä aatelin tai kuninkaan, +Ja suvustansa ylvästelevällä +On nenä aivan tavallinen vaan. + +Dresden 20/7 + + + + +HUOLETI. + + +"Poika, oi poikanen, +Elelet leikkien, +Ruusuja painelet +Tyttösi rintahan, +Toisia suutelet +Poskilta pois!"-- +"Huoleti!--sydämeen +Jäävät ne iäkseen, +Muuten ei onneni +Kestävä ois!" + +Dresden 25/7 + + + + +ELÄINTARHASSA. + + +I + +No, onpas täällä eläintarha suuri! +Vapaina toiset, toisill' orjanmuuri +Tai häkki, niinkuin noilla apinoilla. +Ravintolassa tuolla vapahammin +Apinan jälkeiset on pakinoilla. +Niin luulisi! vaan viittä viekkahammin +Jumalanvilja kahlehtii tok' heitä. +Oi, Diogenes, etsipäs jos keitä +Täält' ihmisiä voisit kohdata! +Jos Darwinia pettänyt ei harha, +Niin maailma on suuri eläintarha. + + +II. + +Noin ennen aina toivotin: "oi naiset, +Te tallennelkaa kyyhkyn untuvaiset, +Ja jääkää aina hentolintusiksi! +Te miksi vapautte kalkkuniksi, +Noin kartanoilla julki kotkotellen +Ja ruusunpunaiselle vimmastellen!"-- +Vaan voi kuin pettää ulkountuvat, +Ne huuhkalla kun ovat hienoimmat! + + +III. + +Vapaana ollen nauroi kyyhkynen, +Elämän-onnestansa riemuiten, +Nauroi ja sai metsän nauramaan. +Nytkin, eläintarhan orjana, +Naureksii hän, vaikka tuskissa; +Ymmärtää ken hänen nauruaan? +Nauraa katkerasti maailmalle, +Itse vapautta kaihovalle, +Joka muita kytkee kahleillaan. + +Dresden + + + + +UNKARIN TYTTÖ. + + +Alas Elbeä Tonavan mailta +Tuli tyttönen Unkarin. +Ja hän laivan helmenä loisti, +Oli tähtönen kirkkahin. + +Muut tähdet kiertävät päivää, +Kukat huomaavat auringon, +Niin laivalla kaikkien ihme +Tuo Unkarin tyttönen on. + +Ja nyt Unkarin taivahan auki +Näki maa hänen silmissään, +Ja tukka kuin Tokain tarhat +Yli varjosi ylpeän pään. + +Kevyt Elben aaltonen läikkyy, +Soma vartalo heilahtaa, +Vene seisoo: Unkarin ylväs +Myös rantahan astahtaa. + +Väki tulvii, tyttönen väistyy. +Mihin?--Suurehen maailmaan. +Yhä siellä hän rintoja hurmaa, +Kuin viinikin Unkarinmaan. + +Elbellä 26/7 + + + +KAHLITULLE. + + +Sua säälin, joutsen jalolentoinen, +Kun rajoittuu nyt liikkees lampehen. +Vaikk' ennen korkealla lentelit, +Kun joskus miellytti, niin uiskelit. +Nyt ken sun--siipesi on leikannut, +Niin leikikseen sun lampeen kahlinnut? +Liet yksi niitä, joilta maailma +Vaan huvikseen on siivet katkaisna. + +Teplitz 1/8 + + + +ITSENÄISELLE. + + +Olet itsenäinen? No kaikkia vaan +On luotu maailma kuulemaan! +Olet ympäristöä, hengit sitä. +Sitä aattelet ja sit' uskot, mitä +Esivanhempas sekä kansalaises. +Ja toista mieltä jos huomataan, +Sua kohta syrjästä kolhitaan, +Ja kahleesi on omat uskolaises. +Kuin tuskaloiselta tuntuukaan, +Jäät ennelleen yhä istumaan, +Ja yhteiskuntasi vitjassa +Olet ruostuvaisena rengasna, +Joka uutena välkkyy kilkahtain, +Mut vanhana soi kuin muutkin vain. + +Teplitz 3/8 + + + + +PÄIVÄNRUUSU. + + +Moni kukka on kaunis tarhassaan, +Yli aidan ei näy kuitenkaan. +Vaan päivänruusu on loistava, +On kukkavaltion herrana, +Yli muurin katsovi maailmaan, +Lumoustaan luo ohikulkijaan, +Ja toiset kukkaset mielellään +Hänelle nyökäyttävät pään. +Hän vastaa nöyränä toisia: +"Mitä onkaan kukkien kauneus! +On suuri kuin pienikin luontoa, +Jota kirkastaa valon rakkaus." + +6/8 + + + + +TYTÖN MUISTIINPANOISTA. + + +Siell' istui hän mua silmäten, +Ma naureksin vaan ilveillen. +Pois päänsä käänsi hän kainosti, +Taas vaikenin,--hän silmäsi. +Ja syvää tuota silmäystä +En unhoittaa voi milloinkaan, +Mut puhkesin toki nauramaan. +Hän tunsi tuskaa, häväistystä, +Sen luin hänen kasvoistaan. +Niin poistui, silmää nostamatta, +Katosi puiston varjoihin.-- +Katunut olen sittemmin. + +Teplitz 10/8 + + + + +KAKSI KIRSIKKAA. + +Katolisissa maissa näkee vähän väliä pystytettynä ristiinnaulitun kuvia. + + +Poika puistossa +Poimi marjoja, +Noita kypsiä, ruskeoita +Böhmilaaksojen kirsikoita. + +Näki tuonnempaa +Kaksi kirsikkaa, +Näki tyttösen silmää kaksi, +Halu leimahti polttavaksi. + +Vesi seisauttaa +Kulovalkeaa, +Pojan kiihkoa tyttösestä +Purot, viinitarhat ei estä. + +Veri kiehahtaa +Ja hän kiiruhtaa,-- +Tytön painavi rinnoillensa, +Tytön huuloset huulillensa. + +Poika, tarkasta!-- +Risti vuorella!-- +Mitä tehnyt poika ois muuta, +Jos nähnyt ei ristinpuuta? + +Teplitz 11/8 + + + + +VASTAHAKAAN. + + +Päivä alkoi laskuaan, +Mielenipä nousuaan. +Sammui silmä auringon, +Syttynytpä sydän on. +Päivä painui syvimmilleen, +Ihastuin jo ylimmilleen. +Päivän vuoro valjeta, +Mielenipä laimeta. +Koitti aamun aurinko,-- +Mieltymyspä loppui jo! +Mieleni ei luonnoton, +Vaikka lyhytlentoinen: +Iltatähden, kuutamon +Kanssa nousten, laskien. + +Teplitz l4/8 + + + + +PIKKU TUIKKEHET. + + +Poimin sinut, pienoinen +Kiiltohiekan jyvänen,-- +Halveksittu, heikkokiiltoinen. +Poimin piilevänkin kukkasen,-- +Kainous on helmi sydämen. +Laulan kastehelmyestä,-- +Hetken helmi kaunoinen! +Silmästä ja kyynelestä,-- +Lähde tuo ja puronen! +Illan kiiltomatosesta, +Jok' ei valoaan +Peitä, pienoistaan, +Asunnosta loistaa alhaisesta: +Yhdessä te, pikku tuikkehet, +Välkytte kuin kaukotähtyet,-- +Monivärisemmin vaan. + +Teplitz 15/8 + + + + +SALAISUUS. + + +"Mulla on pieni salaisuus. +Asia on vielä aivan uus. +Siskoni! äsken kirjeen sain, +Siit' elä hiisku muille vain! +Täällä voin metsässä kuiskata: +Kuulehan!--olen kihloissa!" +"Kihloissa!--kylässä huudettiin, +Että jo menet naimisiin!" + +5/9 + + + + +KERRAN ITSE. + + +Venehessä vanhempasi +Istuskelet, pienoinen, +Heitä pidät turvanasi, +Heihin luotat uskoen. +Kerran tartut airoihin, +Kerran itse soutelet. +Kehen silloin luottanet,-- +Omihinko voimihin? + +Berlin 5/9 + + + + +ONKIMISTA. + + +Oikein istut ongellen, +Mustalaisen poikanen. +Mit' on elämäsi rata?-- +Onnen-onkimista vaan. +Edessäsi uipi sata, +Onkehes käy harva vaan: +Onnen tunnet etsiessä, +Vaan et sitä löytäessä. + +Berlin 6/9 + + + + +HÄIRIÖ. + + +Vaimopa suuttui mieheensä, +Uhkasi koskehen juosta, +Mies paha tuost' oli ihmeissä, +Aikoipa koskehen juosta: +Vaimonsa kosken partaalta +Löysikin nauramasta. +Siitäpä riemu vasta! +Alkoivatpa nyt kilvassa +Rannalta kotihin juosta. + +Berlin 6/9 + + + + +ENSI KEMUJEN JÄLKEEN. + + +Voi, kuinka kaunis on maailma +Kotoni ulkopuolia! +Ja tänä iltana tanssissa, +Kuink' onnellist' oli tuolla! + +Ne nuoret herrat niin herttaiset, +Ett' aivan mieleni suli! +Ja syttyi heilläkin sydämet, +Kun kuka luokseni tuli. + +On kukan vaikea valita, +Kun noin on perhoja monta; +Suon heidän luonani tanssia,-- +Odotan verratonta. + +Berlin 8/9 + + + + +RISUMUMMO. + + +Risutaakkani alla nyt horjun, +Ei ainoat' auttajaa; +Vilukuoloa tuskin torjun, +Jopa nälkäkin ahdistaa. + +Oli ennen auttelijoita-- +Oli poskeni ruskoiset--, +Silloin ei tarvinnut noita +Käsivarteni valkoiset. + +Nyt:--ryppyinen vaimo rukka, +Vene aaltojen murtama, +Sydän särkynyt, harmaa tukka +Ja autio maailma. + +Berlin 8/9 + + + + +VAIHDOS. + + +Piti paljon tyttönen koirastaan: +Kun koira itki, niin hänkin, +Kun koira sairasti, hänkin, +Kun kuoli,--eipä se kuollutkaan. +Näki itse nälkää mielellään, +Kun koiransa sai tyytymään, +Ja parhain tyttönen riemuitsi, +Kun koira haukkui, reuhasi. +Mut muuttunut on hän kokonaan. +Nyt tuskin koiraa muistaakaan: +On pentu raukan paikallen +Hän päästänyt poikasen. + +Berlin 8/9 + + + + +LAULA, MURHEETON! + + +Laula, laula, murheeton! +Sydämesi on niin raikas, +Viel' on riemuella aikas, +Henkesi on saastaton. +Tunnen jotain riemustas: +Kuin se kaukaa kajastaisi, +Kaipaukseni toteuttaisi,-- +Tarttuu puhtaudestas. + +Berlin 18/9 + + +LUONA KEISARIN HOVIN. + +Luona keisarin hovin +On lähde kaunoinen, +Ylös kuohuvin povin +Se silmää taivaasen. + +Luonnon lähtehen lailla, +Se purkaa helmiään, +Luonnon alkua vailla +Tok' ehtyy yhtenään. + +Berlin 21/9. + + + + +"TIKI TAK". + + +"Tiki tak" käy kello, lapsonen, +Tiki tak, se lapsia miellyttää. +Mut hyötyä siit' ei, lapsonen, +Et viisareita voi ymmärtää. +Niin virran kuuntelet kohinaa +Ja kuulet kello kun naksuttaa, +Vaan kulje et virran seurassa, +Ja tunne et aikaa arvata.-- +Tiki tak vaan lapsia hauskuttaa, +Kohu virran pieniä uinuttaa. + +Berlin 27/9 + + + + +SPARTAN NUORUKAISET. + + +Helooteja pyysivät aikoinaan +Nuo Spartan nuorukaiset. +Ken mies oli oikein ampumaan, +Ken tarkkaan tähtäsi nuoliaan, +Sitä kiitteli kansalaiset. + +Helootien on nimi vaihtunna-- +Niin muoto on vaihtuvaista--, +Mut nuorukaiset nyt Spartassa, +Kuin ennen, juoksevat jahtia: +He pyytelevät nyt naista. + +Ei pyytäjä ammu nyt jousella, +Vaan kättä ja silmää käyttää, +Ja valtava on hänen voimansa, +Hän ansaitsee nimen leijona, +Niin urhokkaalta hän näyttää. + +Berlin 8/10 + + + + +TAPA. + + +Näen sarjan noita +jaloja sotijoita: +Ken kaatui voitolla, ken tappiolla, +Ken eli tappion, ken voiton jälkeen. +Mut kunniapa yhteinen on heillä, +Ett' ovat vakuutustaan puoltaneet, +Ei veltost' aina "jaa, jaa" laulaneet, +Kuin kurja tapa vaatii meillä. + +Wien 11/10 + + + + +SYYS KEVÄÄLLÄ. + + +Kaunihisti kuolet, kukkanen, +Syksyn tuulehen kun lakastut, +Kaunihisti syksyn koivunen +Aivan aikanasi kellastut. +Lakastutte uudistuaksenne: +Ennätitte jättää siemenenne. + +Toist' on kuolla kesken kevättään, +Kuolla nuorna kevätkoivuna, +Toivonmaailmahan viheriään +Aivan toivotonna vaaleta, +Täynnä haikeata tutkimusta, +Syyntutkimusta--ilman lohdutusta. + +Wien 23/10 + + + + +SUKUTUSKAT. + + +Tarinan muistan veljeksistä, +Joit' ahdisti käärme yhteinen, +Ja tuskaa tuottaen kauheata, +Pit' orjanansa se jokaisen. + +Ja veli toinen jos toista syytti, +Niin käärme vaivasi uhmemmin, +Vaan julmaa yhdessä vastustellen +Myös tuskat huojeni kultakin. + +Mut vapahiksi ken tiesi milloin +He päässevät sukutuskistaan; +Kentiesi silloin, niin, ehkä silloin, +Kun kukin vuoronsa haudataan. + +Wien 11/11 + + + + +KULKIJA. + + +Miks, äiti, pientäsi ohjasit +Pois kotikullasta maailmaan? +Oli kirkas aamu kun talutit +Hänt' ulos luontohon kukkivaan. + +Ja poikas silmissä toivo koitti, +Sun silmyeissäsi kyyneleet, +Ja rakkautesi kaikki voitti, +Te ette turmia peljänneet. + +Ja käärme, uinuva kukkasissa, +Ei silmiänne viel' auaissut, +Ja pahan voimia kuolevissa +Ei sydän nuori viel' uskonut. + +Niin kauas pienesi sitten kulki +Ja kasvoi suureksi matkallaan, +Vaikk' käärme montakin katkeruutta +On hälle ehtinyt tuottamaan. + +Miks ei jo loppunut käärmevalta, +Sen pää kun poljettu kerran on? +Sen myrkky kiehuvi kaikkialta, +Pää kaipaa kultakin poljennon. + +Wien 11/11 + + + + +KADUN VARRELLA. + + +Istua ikkunassa, +Katsoa maailmaan:-- +Maailma kaunis kulkee +Lainavaunuissaan. + +Kulkee, virtana kulkee +Joukkoa kirjavaa. +Vaunuparvessa vaunu +Muita on oudompaa: + +Loistava lainavaunu, +Enkeli yllä sen, +Enkelin alla arkku, +Verhossa kukkien. + +Kukkaset arkkua seuraa, +Elämä kuolemaa. +Elämä kuolemaako?-- +Kuolema maailmaa. + +Laina on kaiken aikaa +Auttanut vainajaa. +Viimeisen teki lainan, +Maasta kun matkustaa. + +Raskas laina on kaikki, +Elämä kaikkineen, +Loppulaskua tehden +Päättyvä tyhjyyteen. + +Wien 27/11 + + + + +PELISSÄ. + + +Pelataan, ystävä, pannaan +Elämä kortin kulmaan: +Mieltyisi ken elin-aikaan, +Kiusauksehen julmaan! + +Peliä, onnenkauppaa, +Juonta ja keinotusta, +Harvoin rehtiä, totta +On tää elämä musta. + +Voititko?--naura, naura +Tuttavas tappiota, +Naurua ansaitseekin +Elämän tyhjä sota! + +Tyhjäkö?--jotakin voittaa, +Päättänyt ken on pelin: +Maailman tappioista +Kylläisnä--kääntyy selin. + +Wien 28/11 + + + + +POIKANEN. + + +Poikanen, astuit puikkosen +Pienehen jalkahasi. +Siit' elä itke, haavasen +Hoitavat vanhempasi. +Montakin vielä puikkoa +Maailmassa voit astua. + +Poikanen juoksi maailmaan, +Jättäen vanhempansa; +Äiti ei siellä ollutkaan, +Haavojen-hoitajansa. +Vaan moni pitkä puikkonen +Haavoitti siellä poikasen. + +Kyynelin voiti haavojaan +Poikanen ensimmältä, +Mutta kun tottui astumaan, +Tuntunut ei kipeältä: +Jalka ei ollut milläänkään, +Päästänyt silm' ei kyyneltään. + +Wien 11/12 + + + + +KANSIEN TÄHDEN. + + +Nykyaikaan kaunihit kannet +Ovat muodissaan,-- +Kirja ostetaan. +Ja kauniskantiset ihmiset +Jokaisen ovat mieleiset. +Min' en myös hylji kumpaakaan, +Toki kansien tähden kirjaa vaan +En lähtisi ostamaan. + +Wien 12/12 + + + + +VANHA MUMMO. + + +Kasteli kukkaa vanha mummo, +Kukkaa ikkunalla. +"Missä on tyttösi, vanha mummo?" +--"Kaukana maailmalla." + +"Tiedätkö millä hän kulkee tiellä, +Vaivainen mummo kulta?"-- +"Tiedä en,--maailma taisi niellä, +Taikka jo peittää multa: + +Kastelen kukkaa, armastani, +Muistelen tyttölasta, +Tuskinpa jälleen puhdastani +Löytänen maailmasta." + +Wien + + + + +KÖYHÄ RUNSAUS. + + +Oi runsasta,--oi köyhää maailmaa! +Niin paljon ja niin vähän lahjoittaa: +Maa mulle vuotaa viiniä, +Mut vettä vaan on veljellä. +Syön hekkumoiden herkkuja, +Mut veljyt kalvaa pettua. +Ma uinun höyhenpatjoilla, +Ja veljeni puulla paljahalla, +Tai kulkee mieron matkoilla, +Yöt kärsien usein taivas-alla. + +Kun mulle taitehen kukkaset +Jaloa luovat virvoitusta, +Niin veljyt raukalle lapsoset +Soi puutevirttä ja ruikutusta.-- +Ja kuitenkin, voi kuitenkin! +Se tuhlannut on paljonkin, +Ken hukkasi helmen parhaimpansa: +Mielt' onnellista, unta rauhaisaa +Ei aarteet maailman voi lahjoittaa,-- +Oi, veljeni!--hällä on parhaimpansa! + + + + +EPÄSOINTUA. + + +Kuulinpa mainion konsertin: +Sata viulua vinkumassa. +Toki tuskastui moni sittenkin +Sävelpiinassa kauheassa: +Kun puolet aikaa tuhlattiin +Virityksihin epäsointuisiin. + +Epäsointujen aika on tottakin, +Virityksien vuosisata, +Sopusointu jos kohtaa korvihin, +Se on onnea, sattumata. +Ja kiusankieliä kuullessaan +Jo maailma voihkaa tuskiaan. + +Mut tuskia toivo lieventää, +Kuin synnytyksien alla: +Voi soinnunlapsonen hengittää +Ajan koittavan rintamalla; +Ja lapsonen miehistyttyään +Saa kielet sointuhun yhtymään. + + + + +NUORET. + + +Ylös vuorta kahden kulkivat, +Eri puolta tiestä astuivat, +Käyden riitelivät keskenään, +Koira haukkui heidän välillään. + +Raskahasti kaiku vastaltaa, +Raskas kulkea on vastamaa, +Toki poika, toki tyttönen +Koirinensa nousee vuorellen: + +Ta'ustalla metsän siintävän +Näytti taivas maata etsivän, +Taivas maata etsi, vettä maa,-- +Sydäntäkin sydän halajaa. + +Ah, kuin kaunihisti soveltuu +Havumetsän luona lehtipuu, +Veden luona maa ja taivas maan, +Miehelläkin nainen rinnoillaan. + +Nuoret lähenevät toisiaan. +Niinkuin metsä yhtyy oksistaan, +Kättä lyöden, silmää silmäten, +Liittyy poika nyt ja tyttönen. + +Koira huomaa, kääntyy laaksohon, +Maata suutelee ja leuto on. +Mutta taivassilmin, käsikkäin +Nuoret kiiruhtavat laaksoon päin. + +Taivassilmin, uppo onnessaan, +Kuvaellen kultalaksi maan, +Kerjuvanhust' eivät oivalla, +Jonk' on koira tieltä haukkunna. + +Kerjuvanhus seisten tarkastaa: +"Nuorten myötä-, vanhan vastamaa. +Vaan kun kohtalo tuo kokkaran, +Näette taivaan maahan tarttuvan." + + + + +KOLME LINTUA. + + +On viljapellolla kuhilaat +Ja varpuset kuhiloissa, +Mut yllä laulavi leivonen +Ihannemaailmoissa. + +Sen siipi pyrkivi aurinkoon +Ja sydämiin sulo kieli, +Ja aavistuksihin kaukaisiin +Sen kuullen puhkevi mieli. + +Mut pääsky laulavi lapsilleen: +"Pois hurjankorkea lento! +Ken viihtyy laulaen pesällään, +Ei väsy eik' ole vento." + +Niin ruokavirsihin varpu jäi +Ja pääskynen pesähuoleen, +Mut leivo pyrkivi yhtenään +Valohon, taivahan puoleen. + + + + + +VUOSI 1885. + + + + +NYT JA SITTEN. + + +Astele, armas pienoinen, +Äitisi ohjaa lastaan; +Et voi langeta, lintunen, +Äitisi ottaa vastaan. +Lankeatko, no, nostetaan, +Luonas on auttajoita. +Mutta kun joudut maailmaan, +Turhaan huutelet noita: +Siellä ne töykkii toisiaan, +Harva on valmis nostamaan. + +München 19/1 + + + + +PEIPOLLE IISARILLA. + + +Kerran Suomen metsämaalla +Lauloit, peippo, muistelen; +Sama lintu, samat laulut, +Hyvin vielä muistan sen. + +Oksalla nyt vierahalla +Soitat Suomen laulua, +Rannall' Iisarin vaikk' istut, +Muistat Vuoksen aaltoja. + +Muistathan, kun synnyit, kasvoit +Suomen keväthengessä, +Laulathan, kun lasna kuulit +Suomess' äitis virsiä. +Siellä herännyt on henkes, +Siellä syttyi ensi lempes: +Vaihtukoonkin paikka, aika, +Laulussas on Suomen taika. + +München 2/4 + + + +PIENI. + + +Verhossa hennon harson +Pieni nyt nukkuu vaan, +Silmät ei auenneina +Viel' ole maailmaan. +Silmät jos aukeaakin, +Harso ne verhoaa, +Harso jos poistuneekin, +Ilma tok' auertaa. +Vuosia viettyy vielä, +Auerkin siirtyy pois, +Maailma kirkas loistaa, +Jos silmäsi terveet ois! + +München 16/4 + + + + +IISAR. + + +Miks riennät, Iisari kiiruissas +Ja juokset vaahtokierroksissa? +Suo kuvain syntyä povessas, +Ihaile kaunista rannoillas +Ja opi sointua lintusissa! + +"Ei aikaa!" lausut ja juokset vaan, +"On paljon työtä ja kantamista." +Ja rupaa raskasta aallossaan +Vie Iisar merehen valtavaan,-- +Sit' aina liikenee kaupungista. + +Vaan rannat Iisarin kukoistaa +Ja kaunis kaupunki loistaa, +Käy herrat jouten tai ratsastaa,-- +Työmies vaan uurtaa ja puurtaa. + +München /4 + + + + +SUOMENLAHDELLA. + + +Lainehet Suomenlahtosen, +Länsimailta kun vyörytten, +Lempeä kantakaatte, +Suven lahjoja rannoillen +Suomen, orpotyttösen! + +Lainehet Suomenlahtosen, +Pohjosesta kun vyörytten, +Mainetta kantakaatte, +Suloa orpotyttösen +Mailla etelän kiittäen! + +Lainehet Suomenlahtosen, +Vierahista kun vyörytten, +Vihoja haudatkaatte! +Suomen rantoja kohdaten +Suudelkaatte te siunaten! + +9/5 + + + + +LAPSONEN. + + +Sä päivin istut säteiss' auringon: +Onnen-auringoisen. +Öin kuunvalo sun verhonasi on: +Lemmenkuutamoisen. +Ja kyyhky povessasi kuhertaa: +Viattomuuden kyyhkynen. +Mit' etsit vielä armaampaa, +Oi, lapsonen? + +28/5 + + + + +RUNOTTARELLE. + + +Aate puhjennut Vatikanissa Raffaelin kirkastuskuvan +(la Trasfigurazione) johdosta. + +Runotar vuorelle kirkastuksen +Vei ennen aattehen maailmaan, +Ja loitsi onnen ja ihastuksen, +Ett' into puhkesi laulamaan. + +Nyt, seisten alhossa, kauhistumme, +Kun lempo tempoopi uhriaan, +Apostoleihimme kumarrumme, +Vaan heist' ei terveeksi loitsimaan. + +Runotar, riennä jo loitsuinesi, +Ett' inhahenkiset parantuis, +Ja paina maailma rinnoillesi, +Se armaudestasi uudistuis! + +Ja temppeliisi vie sitten meitä-- +Ei hetken kirkkausvuorellen--, +Pois ihanteilta yön verho heitä +Ja luonto kirkasta taiteesen! + +30/7 + + + + +ENSIN JA NYT. + + +Ensin mairekukkasin sun pääs ja rintas kaunistin, +--Katselit niin säihkysilmin.-- +Ylistelin avujasi, kauneuttas kiittelin, +--Kuuntelit niin herkkäkorvin.-- +Mettä luulin antavani, annoin myrkkyä; +Tein niin heikkouden synnin, tein sen lemmestä. + +Nyt sua ohdakkeilla tuikin, polttiaisin hautelen, +--Katselet niin karsosilmin.-- +Vasten mieltän' ivansuolaa sydämeesi kylvelen, +--Kuuntelet niin kammokorvin.-- +Kuumeesen jos sairastuisit, myrkky hiestyis pois, +Vaan jos tuskaan kuolisit, niin syy mun lempen' ois. + +30/7 + + + + +KIERTOKULKU. + + +Mit' on pienet kiiltomadot noille +Suuren sähkövalon vartojoille, +Mitä laulu kevätpeipposen +Vartojoille torvisoitinten? + +Joka ilta uudistaapi muistoon: +Pitäis tulla sähköliekit puistoon! +"Toiste, toiste," laulaa peipponen, +"Tänään vilkkuu kiiltomatonen." + +Kansa kaipaa, kaipaa lumousta, +Luonnon pienet ei tee vaikutusta; +Vaikka iltasilla nousee kuu, +Senkin valo nyt jo vanhentuu. + +Kevät kulki, tuotti satakielen, +Hetkeksi sen laulu lumos mielen. +Kyllästyttiin. Ennen kuultua! +Sehän vaan on vanhaa luontoa! + +Kaasuvalon keksi eräs ilta, +Niinkuin tähdet, nouttu taivahilta. +Saksan soittokunta ilmauu. +Nähdään niitä viikko, kuullaan kuu. + +Vanhentuu! "Oi, sähkövalo missä! +Autuus Italian on sävelissä!" +Huutaa kansa. Juoksee keksijät, +Sointujen ja valon etsijät. + +Kansa kaipaa, rauhatonna harhaa, +Harva etsii luonnon sointutarhaa. +Vihdoin neron nuppi puhkeaa,-- +Sähkövalo puiston valloittaa. + +Soitto kaikuu, tuotu Italiasta, +Kiihkeä kuin nuoruus hekkumasta. +Vuoden kaks, on kansa kummissaan, +Niin jo alkaa uutta kaipaamaan. + +Liian huikeaa ja konstikasta! +Hervaisee! Oi, luonto, ota lasta, +Syliis eksynyttä painalla, +Että koituis uutta tarmoa! + +Miellyttää nyt peippo, kiiltomato, +Luonnonkauneuden runsas sato; +Alkaa kiertokulku uudestaan, +Mutta päättyy konstimaailmaan. + +6/8 + + + + +MIKKO. + + +Mikko marjass' ollen lapsena +Poimi ropehensa harjalleen, +Mutta palatessa kotia +Syödä noppi hän sen tyhjilleen. +Kotona kun siitä soimataan, +Itkuvirsiä hän veisaamaan. + +Nyt, kun kasvanut on suureksi, +Jouluviinoja käy ostamaan. +Ostaa leilinsä hän täydeksi, +Lähtee kotihinsa kulkemaan. +Ajaa, saapuu kotilaaksohon,-- +Leili tyhjä, Mikko täynnä on. + +Joulu joutuu, kantaa kakkuja, +Juustoja ja raavasjalkojaan. +Miehet äissään moittii Mikkoa, +Jouluviinatonna, kuivillaan. +Mikko turvaa salakyynelin +Tupakkaan ja jouluvirsihin. + +31/8 + + + + +LAULUN TOSI. + + +Et, laulu, totta ehdotonta +Sä aina pyrji lausumaan, +Myös puolitotta, valhettakin monta +On kaunista, ne kun on ehjää vaan. +Voi lukujenkin valhe, nolla, +Se kun on ehjä, kaunis olla, +Vaikk' ynnä toisten kanssa vasta +Se lakkaa valhe olemasta. +Niin vertaukset, varjot, kuvat,-- +Myös itse kuva Jumalan,-- +Vaan totuudesta kangastuvat, +Niin luoden valhemaailman. +Mut kuvat, vaikka valheita, +Vakuuttavat tok' oikeasta, +Ja vertauksest' ontuvasta +Totuuden myös voi tuntea, +Ja Luojan valhekuvast' ihmisestä +Viel' löytyy merkit alkulähtehestä. + +Viipuri 14/9 + + + + +HENKI. + + +Peittyy jos kirkkaus taivahan +Yön ja pilvien vaippahan, +Peity ei sydämen +Tähtönen. +Sammuu jos valkeus maailman +Syliin kuoleman, +Sammu ei henkeni valkeus, +Rakkaus. + +Pauhaos, luonto ja maailma, +Rauhanhaaksesi hukuta, +Sydämen valkamaan +Pääse et vaan! +Onnen ja kunnian kukkaset +Maasta jos surmannet, +Henki ne luova on helmastaan +Uudestaan. + +Särkee myrsky jos maailman, +Vankeuslaitoksen, orjalan, +Hengenpä valta jää, +Heräjää: +Jumala ihmishaahmossaan +Raunioista maan +Elämää luo ja muotoja, +Vapautta. + +9/11 + + + + +EGYPTI. + + +Voi Egyptiä onnetonta! +Kuin monta vuosisataa, monta +Verinen on sun taivahas? +Kuin kauan sorto Niilin mailla, +Hedelmäisillä, voimakkailla, +Kuin kauan polkee muistojas? + +Kuin kauan lapses kahlehissa +On voimatonna, hervoksissa, +Mies itseään ei auttamaan? +Vapaus saatu vierahalta +Vaan uuden orjuuden on valta, +Vapaus etsi povestas! + +Kentiesi kurjuudesta tuosta, +Sotien julmain hurmevuosta, +Egypti syntyy uudestaan; +Niin hurme, Niilin tulvan lailla, +Luo vapauden viljaa mailla, +Miss' ennen versoi orjuus vaan. + +Oi, nouse, kansa, uinuksista, +Kuin päivä yöseen kahlehista, +Tiet' ihmisyyden astumaan! +Alota itsenäinen rata, +Luo kansoillen uus vuosisata, +Ett' ohjaa kukin kotonaan! + + + + +KUKAT PINCIOLLA. + + +Ah, te kukat helmikuun, +Kukat Pinciolla! +Suomehen jos voisin +Teidät tuoda,--toisin, +Että maamme pohjoinen +Aina kantais keväimen, +Toisin tuoksun kiihkeän, +Vuoren aina vehreän,-- +Ah, te kukat helmikuun, +Kukat Pinciolla! + +Vaan te hennot kukkaset, +Kukat Pinciolla, +Ette kestä noita +Pohjan taisteloita. +Kotianne varten vaan +Synnyitte te kukkimaan. +Eihän viinirypäleet +Pohjanmaille eksyneet, +Eikä kukat helmikuun, +Kukat Pinciolla. + +Vaan jos henki kukkimaan +Puhkee Pinciolla, +Sen ei kukkain kuolla +Tarvis pohjan puolla. +Kesken talvipakkasta +Voipi kansa kukkia, +Kesken hankien ja jään +Kantaa henki tähkäpään, +Kantaa kukat helmikuun, +Niinkuin Pinciolla. + +31/10 + + + + + + +End of Project Gutenberg's Kootut teokset I: Edellinen osa, by J. H. Erkko + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 13063 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d43c979 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #13063 (https://www.gutenberg.org/ebooks/13063) diff --git a/old/13063-8.txt b/old/13063-8.txt new file mode 100644 index 0000000..068c2fb --- /dev/null +++ b/old/13063-8.txt @@ -0,0 +1,14134 @@ +Project Gutenberg's Kootut teokset I: Edellinen osa, by J. H. Erkko + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kootut teokset I: Edellinen osa + +Author: J. H. Erkko + +Release Date: July 30, 2004 [EBook #13063] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOOTUT TEOKSET I: EDELLINEN OSA *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + + + + +KOOTUT TEOKSET I: EDELLINEN OSA + +Runoelmia + + +Kirj. + +J. H. Erkko + + +1908 (1868-1885). + + + +SISÄLLYSLUETTELO: + +Vuodet 1868-1870. + +Lukijalle 1 +Kun vaan laulaa saan 2 +Nyt mä laulan 3 +Suomalaiselle 4 +Kohtalosi, Suomi 7 +Pohjan maalla 8 +Itku laaksossa 9 +Voitto 10 +Hämäläisen laulu 11 +Lapset kesällä 12 +Hevospaimenet yömajalla 14 +Maalleni 17 +Aika 17 +Jäiden lähtö 18 +Taistele! 19 +Palkattoman palkka 19 +Vanhus 21 +Lähtö 22 +Juhannus 23 +Sotilaan muisto 23 +Ihmis-onni 25 +Mainen kosto 26 +Kiehkura 27 +Kukalle 28 +Siksi itken 28 +Kaipaus 29 +Etsin 30 +Löysin toisen 31 +Yhtyessä ja erotessa 31 +Laula, kultani! 32 +Nyt hän nukkuu 33 +Silloinpa kesä minulla 34 +Kahden tahto 34 +Min' en huoli 35 +Maailma ja sydämeni 35 +Kahdenlaisia kukkia 36 +Nuorelle taidemaalarille 37 +Rukoukseni 37 +Viinimalja 38 +Pieni Katri 39 + +Paimenelta. + +1 40 +2 Paimenen laulu 41 +3 42 +4 Poikana 43 +5-9 44-45 +10 Kompastus 46 +11-22 46-50 + +Vuodet 1870-1872. + +Paimenelta. + +23 Paimenet tulilla 51 +24 53 +25 Myrskyinen ja tyyni lampi 53 +26 Marjatyttö 54 +27-28 54-55 +29 Paimentyttö 55 +30-32 57 +33 Armaani syntyaika 57 +34 57 +35 El' aina 58 +36 Kevätlaulu 58 +37 Tammen varjossa 59 +38-43 60-61 +44 Erhetyksiä 62 +45 Pakeneva lohdutus 63 +46 63 +47 Kevytmieli 64 +48-49 64 +50 Äiti ja tytär 64 +51-52 65 +53 Paimen lähteelle 66 +54 67 +55 Murrettu seppeli 67 +56 Viimeinen toivo 68 +57 68 +58 Tyytymättömät 69 +59 70 +60 Paimenen surma 70 +61 71 +62 72 +63 Lyhyt kesä 72 +64 Yön kuu ja tähdet 72 +Lauluni 73 +Silmäyksiä 74 +Kullan luona 74 +Sointu ja lempi 75 +Yksin 76 +Äiti ja morsian 76 +Rakkahat laaksossa 77 +Tytön muistikirjaan 79 +Viina ja rakkaus 79 +Perintömalja 80 +Kuningatar 84 +Pojari 90 +Kärsin aikani 94 +Kalju luoto 94 +Enkel'-laulu 95 +Perheen Jouluhartaus 97 +Äidin haudalla 98 +Lipulle kirkossa 99 +Takkavalkean ääressä 100 +Kamppiaiset 102 +Olvilaulu 106 +Toukokuun 1:nä päivänä v. 1870 107 +Manaus 108 + +Vuodet 1872-1878. + +Viimeistä päivää 110 +Urhoin haudalla 111 +Isänmaani 112 +Palava kansa 113 +Herännyt Suomi 114 +Laulu Vuoksella 116 +Tunnethan impeni? 117 +Vangittu äiti 118 +Neiti Iisa Asp'in haudalla 123 +Lyhyt kesä 124 +Tohtori R. Polén'ille 124 +Armaansa kadottanut 125 +Enkel' armahani 126 +Helmin lähtö 127 +Helmi 128 +Yön kuu ja tähdet 129 +Surevalle sulholle 129 +Kuvan vaan 130 +Eräs matka pohjanmaalta 130 +Kesämuisto Lohjalta 132 +Lempi 133 +Pojan laulu 134 +Hän 134 +Syksyn tullen I. II. 135 +Pohjatuulelle 136 +Pohjatuulen tuomiset 138 +Häilyvät saaret 139 +Lemminkäisen laulu 141 +Eloni 142 +Joulutähti 142 +Tähtien tanssi 143 +Maapallo 144 +Ei--jos 146 +Tomussa 146 +Hukka ja lintu 147 +Pikku Ilma 148 +Lapsen osa 149 +Äiti lapselle 150 +Kodista kotiin 150 +Kuun sammuttajat 151 +Taikavoide 152 +Viinanpolttajan sanat 153 +Hurjan viisastelua 154 +Vyyhtynyt 155 +Loisen poika 157 +Määssääville suunsoittajille 158 +Syrjähdys 159 +Suku-etu 159 +Uusi maailma 159 +Päivän säde 161 +Matka aurinkoon 162 +Laulajan lapset 164 +Kun kerta väsyn 165 +Kas nyt en laula 166 +Maantyttö 167 +Mokoma lempi 168 +Niittypuro 169 +Tuettu pää 170 +Vasen puoli 170 +Kultaa 171 +Aattehet 171 + +Paimenet. + +Ensimäinen jakso + +On ilta, pirtin istujat 172 +Kun voisin 178 +Aamulla 180 +Kesäaika 181 +Iltalaulu 185 +Paimenten talvilaulu 186 + +Toinen jakso + +Matkalla syysyössä 190 +Karhun saarto 194 +Palaus 197 + +Kolmas jakso + +Pyhän aatto 200 +Uneton 200 +Valonsäteitä yöhön 201 +Valvojaiset 202 + +Vuodet 1878-1881. + +Maan ja taivaan tähdet 205 +Tytöt lintuja 206 +Elohon maan 206 +Muutos 207 +Kirkkomatka 207 +Viipurin vapaaehtoisen + palosammutuskunnan marssi 208 +Käyntini immen haudalla 209 +Runo, lausuttu suomalaisen + lyseon perustamiskokouksessa 211 +Turhako elämä? 215 +Siellä ja täällä 216 +Luomisen kevät 217 +Puro 219 +Syyslaulu vuonna 1879 220 +Nuori vieras 221 +Korkein 222 +Nuori luistaja 224 +Tulta lainaamaan 225 +Laupeuden enkeli 226 +Pikku Elli 227 +Myllypuro 228 +Ukonsyötti 230 +Pöllön viisaus 230 +Keisari Aleksander II + riemujuhlassa 232 +Kesäkirje maalta 237 +Häpeissäni 239 +Jumalan vika 239 +Pettynyt 240 +Anni 241 +Uno Cygnaeus'en täytettyä + 70 vuotta 242 +Pietari Brahen juhlassa 244 +Joulukuun 10 päivänä 1880 246 +Isällemme 249 +Leppärukki 250 +Väinämöisen palaus 252 +Surut 264 +Leivän tähden 264 +Paarmat 267 +Haaksirikko maalla 267 +Kielestä 270 +J. V. Snellman'in juhlassa 270 +Kevätlaulu 273 +Onneton nenä 274 +Puhdas tosi 275 +Moinen maa 276 +Pöytäpuhe 277 +Nöyristy, ihminen 279 +Rukous 281 +Runovirtani 282 +Kotoinen sydän 283 +Kyyhkyn pojat 284 +Konnan synty 286 +Ei viisastunut 288 +Matkakuvia 289 +Kukkatarhassa 293 +Niin mieti 295 +Runottarelleni 295 +Kuvain palvelus 296 +Pettyneen lohdutus 297 +Rakkaus 299 +Sairaana 300 +Tuoni ja elämä 301 + +Kesäpoimintoja + +I Saimaan rannalta Karjalan ruusulle + +Ruusun luonne 302 +Taivaskuvat 303 +Rauhaiset rannat 304 +Louhipellot 304 +Karjalan kukkulat 305 +Kelle seppeltä 305 +Kalastaja 306 +Sinne jäitte 307 + +II. + +Kevät aamu 308 +Sade 309 +Eräässä puutarhassa 310 +Kaksi kosijaa 311 +Kotilammen soutajat 311 +Niinhän ennen 312 +Niittäjälle 313 +Nyt ja silloin 313 +Siit asti 314 +Yksinäinen 314 +Muistoksi 315 +Sinikaunokki 316 +Hernekukka 316 +Tuoksuheinä 316 +Sopu luonnossa 317 +Tyyni lampi 318 + +Vuosi 1882. + +Elias Lönnrot 319 +Kustavi Aadolfin muistojuhlassa 322 +Kerran 325 +Salon Silja 325 + +Vuosi 1883. + +Tuutiessa 327 +Pettäväistä 328 +Varoitus 328 +Ihme 329 +Ihailua 329 +Kuustoistavuotiaan laulu 329 +Kalamies 330 +Kansalaislaulu 332 +Häälahja 334 +Taivahasi 338 +Äiti 338 +Poimulehti 342 +Oppia 343 +Tuo iloa! 343 +Maamiehenlaulu 343 +Jouluaatto 344 + +Vuosi 1884. + +Timanttipuikkonen 346 +Onnellinen 347 +Kaksin 347 +Dresdenin lammilla 348 +Elben luona 348 +Mokoma lokomotiivi 349 +Utelias kuu 349 +Avutoin 350 +Elääkö Jumalas? 351 +Herttuata nähdessä 351 +Peipolle Elbellä 352 +Kukkien mieleen 353 +Miks eletään? 354 +Kaivatessa 354 +Lapseni nukkuu 355 +Valheita 355 +Hän jääpi 356 +Onneton 357 +Vaan kaksi 357 +Nenistä aatelin 358 +Huoleti 358 +Eläintarhassa I-III 359 +Unkarin tyttö 360 +Kahlitulle 361 +Itsenäiselle 361 +Päivänruusu 362 +Tytön muistiinpanoista 362 +Kaksi kirsikkaa 363 +Vastahakaan 364 +Pikku tuikkehet 364 +Salaisuus 365 +Kerran itse 366 +Onkimista 366 +Häiriö 366 +Ensi kemujen jälkeen 367 +Risumummo 367 +Vaihdos 368 +Laula, murheeton! 369 +Luona keisarin hovin 369 +"Tiki tak" 370 +Spartan nuorukaiset 370 +Tapa 371 +Syyskeväällä 371 +Sukutuskat 372 +Kulkija 373 +Kadun varrella 374 +Pelissä 375 +Poikanen 375 +Kansien tähden 376 +Vanha mummo 377 +Köyhä runsaus 378 +Epäsointua 378 +Nuoret 379 +Kolme lintua 380 + +Vuosi 1885. + +Nyt ja sitten 382 +Peipolle Iisarilla 382 +Pieni 383 +Iisar 384 +Suomenlahdella 384 +Lapsonen 385 +Runottarelle 385 +Ensin ja nyt 386 +Kiertokulku 387 +Mikko 388 +Laulun tosi 389 +Henki 390 +Egypti 391 +Kukat Pinciolla 392 + + + + +VUODET 1868-1870. + + +LUKIJALLE. + +Täss' on virteni vähäiset, +Lapselliset laulelmani! +Suosit niitä vai vihannet, +Ethän polkene poroksi. +Kun et viihdy kuulemahan, +Ohi korvaisi kuleta, +Salli ilmoja samota, +Koetella korkeutta: +Kyll' on taivaalla tiloja +Sävelille suuremmille, +Saati pienen lehtolinnun, +Lauluille vähäväkisen. + + + + +KUN VAAN LAULAA SAAN. + + +Vaikka minne joutunen, +Sitä toivon, rukoilen, +Että laulaa saan. + +Onnellisna eläisin, +Hyv' ois mökki pienoisin, +Kun vaan laulaa saan. + +Sodan pauhinassa ois +Multa kuolon pelko pois, +Kun vaan laulaa saan. + +Mun jos kahlein vangittais, +Vapaus rinnan valloittais, +Kun vaan laulaa saan. + +Sairaana jos vaikeroin, +Silloinkin iloita voin, +Kun vaan laulaa saan. + +Haahmoin kanssa taistellen +Murran henget manallen, +Kun vaan laulaa saan. + +Vietkö, Luoja, luokses mun, +Soitan, tanssin eessä Sun, +Kun vaan laulaa saan. + +Vaikka minne joutunen, +Sitä toivon, rukoilen, +Että laulaa saan. + + + + +NYT MÄ LAULAN. + + +Nyt mä laulan! Kuunnelkaatte, +Kuunnelkaatte kummallista!-- +Täss' on seinät särkynehet, +Katot maahan murtunehet, +Lattiat lovistunehet, +Rikki ruudut ikkunoista: +Laulan seinät seisomahan, +Katon päälle kaartamahan, +Laulan lattian lujimman, +Ruudut ikkunan ihanat.-- + +Viel' on seinät siivotonna, +Katto noen karvallisna, +Lattia lakaisematta, +Peite puuttuu ikkunoilta: +Seinät laulan loistaviksi, +Katon kullan kiiltäväksi, +Laulan silkit lattialle, +Taivon ikkunan etehen. + +Vielä laulan pitkän pöydän, +Siihen peiton purppuraisen, +Siihen kukkaset koreat, +Kaunihimmat luonnon kaiken; +Siihen mettä maljat täynnä +Mehuisinta, makuisinta, +Mit' on luonto lypsynynnä, +Antanunna äidin rinta. + +Vielä laulan lempilinnut: +Sulhon sorjan, neidon nuoren. +Kuvastinna katto heille, +Seinät loistavat sulona, +Leikiksensä lattiainen, +Heille ikkunat iloksi, +Pöytä kaunis kunniaksi. +Kukkia min katselevat, +Senpä taivon enkeliä; +Minkä mettä maistelevat, +Senp' on autuus sielussansa. + + + + +SUOMALAISELLE. + + +Vieläkö on urhoutta +Suomalaisen suonissa? +Saiko suku raikkautta, +Saiko miehet miehuutta, +Niinkuin oli isiemme +Rinnan alla urhous: +Armahalle +Isänmaalle +Kuolema tai vapaus! + +Katso, kuinka sankaruutta +Sukusi vaan kuvailee! +Muista vielä muinoisuutta, +Siellä kuva loistelee! +Katso, kuinka kirkkahana +Diamantti tirkistää, +Luolastansa +Kunniansa +Taivahia kaunistaa! + +Kuule kuinka sulokielin +Laaksoin hongat laulelee, +Hengäten ja hellämielin +Toisillensa kertoilee: +Oi kuin tässä verta vuoti, +Sankarit kun sortuili, +Tässä kansa +Eestä maansa +Kunnialla taisteli. + +Astu tuolla ahoillamme!-- +Siellä ruoho ruskottaa, +Siellä veri isiemme +Kukissakin kuiskuttaa: +Kenen maa ja kenen valta? +Eikö sen, min vuotanut +Veri siihen +Viimeisehen +Pisaraan on pudonnut? + +Katso, kuule koskiamme,-- +Rauhaton on riehuna! +Virroissamme, puroissamme +Virtaa vesi kiehuna. +Kaikkialla--koko luonto +Sama sull' on muistutus: +Elämälle, +Kuolemalle +Sankaruus on kaunistus. + + + + +KOHTALOSI, SUOMI. + + +Oletko jo löytänyt, sä Suomi, +Satamasi, tyynen landekkehen, +Miss' ei läiky laineet myrskyisinä, +Rannoiltasi lyöden lohkareita, +Sortamalla sulot suojastosi? +Oletko jo löytänyt, sä Suomi, +Laakson, missä kukkain, pensahitten +Varjostossa vietät vapautta, +Nautit ilon, elon hekumata, +Mettinen kuin nurmen-kukkasista +Mettä imee, ihaa kauneutta? +Vaiko, Suomi, seisot kukkulalla, +Kirjavana mihin kuvastaapi +Onnesi sun taivas tähtinensä, +Selvinnynnä epäilyksen säistä? + +Mutta muista: meren tyynimmänki +Syvyydess' on kätkyt kuohutarten, +Petollisna mitkä mellastaapi, +Kunnes tuovat myrskyn toivottoman +Hävittämään rantas rauhalliset. +Muista myöskin, miten mettiäinen, +Uupunut mi onpi unehensa +Mesikannun kultakupehilla, +Tallatahan usein astujoilta +Tahi ryöstää vieras väijyväinen +Puhtahaksi parhaat aartehensa. +Niinpä muista, koska kukkulalla +Lujimpana luulet seisovasi, +Selvinnynnä epäilyksen säistä: +Vaara onpi silloin vaarallisin, +Tuulet uhkaa yhä tuimempina, +Vihurina puuskat vinguttaapi, +Honkiakin ahtain alankohon. + +Siispä taukoo unen horroksista, +Jo nyt katso, ettei oikeutes, +Oikea sun kätes kärventyisi +Roviolla rojutavarana, +Kuni kannel kultakielinensä +Suomalaisen oli sortumillaan +Muukalaisen mustakoppeliksi. +Siispä nouse, silmää ympärilles, +Suomalainen, tilaas tarkastele, +Milloinki mi lienee kohtalosi! +Vaappumatta seiso vastuksissa, +Tyyvennessä aina torkkumatta +Kuni vahti, maasi varjelia, +Suojelia kansas, kunniasi! + + + + +POHJAN MAILLA. + + +Miksi täällä pohjan mailla +Elon myrskyt mellastaa, +Vaikka luonto laakson lailla +Tyynen rauhan tarjoaa? + +Suotta tänne muilta mailta +Raatolinnut lentelee, +Jalot joutsenet kun noilta +Maamme soilta soutelee. + +Suotta mustat korpit kauhun, +Kavaluuden kantaa saa, +Koska käet suoran laulun +Lempi-äänin ilmoittaa.-- + +Näyttää kuin tää kallis kansa +Orjuutehen poljettais, +Näyttää kuin ei kunniaansa +Suuremmaksi arvattais. + +Ei niin--kuulkaa korven hongat!-- +Isäin lahjaa tuhlata! +Vielä seisoo seinät, tolpat, +Käsivarret kahleitta! + +Vielä huutaa hurme maasta, +Kummut kutsuu vannomaan, +Ääni toinen taivahasta +Iskee tulen leimumaan. + +Niinkun tomu tuulen tieltä, +Väärät maasta haihtukoon! +Ken se käyttää kyitten kieltä, +Surma hänet sortakoon! + + + + +ITKU LAAKSOSSA. + + +Mä itkin laaksolossa, +Keskellä kukkia: +Ol' kukat kuivamassa, +Ei noussut nuppia. + +Ne kaatui kuihtumalla, +Kuin korsi kuivunut, +Mi poudan polttamalla +On maahan murtunut. + +Siin' istuin--ympärillä +Ei linnut laulaneet, +Kuin ennen kesäisellä, +Käköiset kukkuneet. + +Mun kieri kasvoilleni +Taas kylmät kyyneleet, +Kun katsoin kukkiani +Eik' enää hymyilleet. + +Ma Luojan laaksostani +Jo luulin luopuneen, +Sen lemmen kukistani +Peräti poikenneen. + +Vaan kuulin epäillessä +Mä vienon hyminän, +Ja näin, kun lemmitessä +Loi enkel' elämän. + +Nyt nurmi taaskin loisti, +Kukatkin laaksossa +Ne toisillensa toisti: +On lempi Luojassa! + + + + +VOITTO. + + +Kuka voittaa vaivat kaikki, +Kenpä kokee kuoleman?-- +Taaskin maailmalle loisti, +Niinkuin tähti Pohjolan: +Kirkkahana, +Karkaistuna, +Kuin on kulta tulessa. + +Se on armas Suomen kansa, +Jolle apu Jumalan +Mahtavalla voimallansa +Tuopi voiton loistavan +Taistelusta, +Tuonelasta +Kultakruunun kalleimman! + +Kärsimykset kansan muuri, +Taivaskin sen todistaa; +Myrskyissäpä hongan juuri +Haarojansa vahvistaa; +Niinpä Luoja, +Maamme suoja, +Kansoamme kasvattaa. + +Koska sitte kulta-aamu +Meille koittaa kuoloton, +Silloin soipi riemulaulu: +Kansallamme voitto on, +Toivottumme, +Kaivattumme +Päivä kirkas, sumuton. + + + + +HÄMÄLÄISEN LAULU. + + +On mulle Suomi suloisin, +Vaan Häme siitäi kallihin! +Sen tuskin tiedän vertaista, +Niin kaunista, niin herttaista, +Kuin kulta Hämeen maa. + +Lempeitä laaksoin lehtoja +Ja lintuin laulupuistoja, +Ja marjaisia kankaitaan +En unhoittaa voi milloinkaan, +Oi Hämeen kallis maa! + +Oi Hämeen pellot viljavat, +Ja kasket kullan loistavat, +Ja tuhannet sen tuomistot, +Sen niityt, norot, varjostot, +Ei maata vertaistaan. + +Kuin taivas tääll' on loistoisa +Ja iltatähti kultaisa, +Ja ruskot yhtä runsahat, +Syys-öiden sähköt leimuvat, +Ja talvet suojaiset! + +Ei impee missään rakkaampaa, +Ei siveempää, ei jalompaa, +Kuin Hämeen valkotukkainen, +Tuo sinisilmä neitonen +On ruskoposkineen. + +Ja kansaa kussa löytänen +Niin jäykkää kuin on Hämehen, +Niin vakavaa, mi' auraltaan +Ei suotta siirry milloinkaan, +Halveksi säätyään. + +Kun miestä missä tarvitaan, +Maan eestä vaikka kaatumaan, +Niin uljaita on uroita, +On järkeä, on kuntoa, +Jos toimeen tartutaan. + +On mulle Suomi suloisin, +Vaan Häme siitäi kallihin! +Sen tuskin tiedän vertaista, +Niin kaunista, niin herttaista +Kuin kulta Hämeen maa. + +5. V. 1869. + + + + +LAPSET KESÄLLÄ. + + +Kesätaisteluissahan pienet +Viatonna vaan vierivät; +He täyttävät kukkaiset niemet, +Mesikankaita kierivät. + +Ja lintujen kanssa he kilvan +Vapavirttähän veisaavat, +Varahin ja iltasin hiljan +Tuoll' ulkona tanssivat. + +He huutelevat hymyhuulin, +Kuin Lemmetär armahallen, +Ja virvaten vinkuvat tuuliin, +Min kaiku kuin kantelehen. + +Kuin ehtoisen auringon loisto +Kesätaivahan kuvaelee, +Niin laps'ajan lauhkea muisto +Sydämessäni sykkäelee: + +Se kultainen aika jos vielä +Olis mullakin muinoinen, +Niin saisin nyt nauttia siellä +Sulolempeä lapsuuden. + +Vaan mennyt se on kuni varjo, +Se kuivunut kukkakin on; +Sen taivas ei loistoa tarjoo, +Muu mennyt--muisto vaan on. + +Mut toivon tok' kevähän toisen +Ja toisenkin lapsuuden, +Kun saan kera kukkain moisten +Ilon, onnen ja autuuden. + + + + +HEVOSPAIMENET YÖMAJALLA. + + +Useissa paikoin maatamme on yleisenä tapana vartioida synkeinä +syys-öinä hevosia kaukaisemmilla niitty- ja hakalaitumilla. + + +Kuunteles mi kumma melske +Kuuluu korvessa! + +Sydänyö on--äänten helske +Sointuu korvissa. +Hongat jyskää, +Vuoret ryskää, +Kallioilla louhet kaikuu, +Äänen aallot raivot raikuu: +On kuin telme korkeain +Tapiolan jumalain. + +Lähemmäksi astukaamme +Syytä tutkimaan, +Miksi luonto levot +Yökkö riehtoo, +Siivin liehtoo + +Vastahamme; huuhka huutaa, +Kamalasti korpeen kuutaa +Tuike tulen kalpean, +Liekkiväisen valkean. + +Tähdet tuikkaa taivahalla, +Pohjo leimuaa; +Sähkön tulet korkealla +Säihkyin remuaa. +Soitto torven +Läpi korven +Kuusen latvast' äänen antaa +Kohti taivon kaukorantaa: +Poika puussa toitottaa, +Torvi korven kai'uttaa. + +Havumaja kuusen alla +Tuossa tehty on. +Majan eessä polttaa puita +Poika pelvoton. +Liekki liehuu!-- +Veri kiehuu +Suoniss' urhon rauhatonna, +Huutaa hän vaan vallatonna, +Niinkuin toinen torvellaan, +Kuusessa mi raikuttaa. + +Kuluu hetki; huutaminen, +Torvi taukoaa, +Mutta kellot hevosien +Soipi sekavaan.---- +Susi ulvoo! +Hirmu valvoo! +Vaara uhkaa elukoita!-- +Syöksee päälle, vaan ei voita! +Hevot hyppii hirnuen, +Tulvaa pojan tulillen. + +"Nouse!" huutaa puussa toinen, +"Riennä tappohon! +Luotiani täältä voinen +Syöstä petohon!"-- +"Nousta voinen", +Virkkoi toinen. +"Ei nyt tässä pelko auta-- +Onhan tuossa vahva rauta; +Sillä koen vastustaa, +Minkä peto puolustaa." + +Silloin sieppaa majastansa +Poika kirvehen, +Juosten rientää rohkeasti +Suden jälkehen. +Ähkää, puhkaa!-- +Peto uhkaa +Raatain pojan muserrella, +Vaan jo kaatui ulvehella: +Luoti lensi kuusesta, +Kirvehestä iskuja. + +Ylpehinä oiva työstä, +Pojat saalistaan +Rientävät nyt keskiyössä +Kilvan kuorimaan.-- +"Korpimaahan +Karheahan +Luusi, peto, lasketahan-- +Tapporahat maksetahan +Meille kihlakunnalta," +Kuului hautasaarnansa. + +Aamun tullen aurinkoinen +Loisti taivaaltaan. + +Väsyneinä pojat nautti +Unta vuoteellaan. +Hampaan luske, +Ruohon ruske +Nurmell' äänen saada koitti, +Puut ne huokui, linnut soitti, +Juhla tyyn' ol' luonnossa, +Melske öinen tauonna. + + + + +MAALLENI. + +Nuotti: Ur svenska hjärtans djup en gång. + + +Oi Suomi, isän, äidin maa! +Ei sua vieras sortaa saa, +Ei vallat vääryyden: +Kun olen jäsen kansasi, +Sull' elän, kuolen, Suomeni, +Tää ota heikko uhrini, +Sä maani armainen. + + + + +AIKA. + + +Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä: +Kun aamua odotan, puoless' onpi jo päivä, +Kun puolehen odotan, ehtivi kohta jo ilta; +Vaan illoin siintävi silmiin aamuinen taivas. +Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä. + + + + +JÄIDEN LÄHTÖ. + + +Koska rannan ruohot nousee +Talven kolkon haudoista, +Silloin järvet jäänsä laskee, +Virrat purkaa kahleensa. + +Koska linnut rannan hiekkaa +Suutelee ja tervehtää, +Koska koski riehuu, pauhaa-- +Silloin sulaa järven jää. + +Silloin laine loiskii rantaa, +Tuuli jäitä järkyttää, +Virran vesi sillat sortaa, +Koneet kaataa, hävittää. + +Vaan kun vesi vallatonna, +Työnsä täyttäin, mellastaa, +Taisto taukoo, kahleetonna +Kulkee laine laidoissaan. + +Niinpä kansa, noustuansa, +Vallat väärät masentaa, +Sydän samoin taistollansa +Aaltosensa rauhoittaa. + + + + +TAISTELE! + + +Jos mikä vaivaa sieluasi, +Jos mikä polttaa keuhkojasi: + Taistele vaan! +Jos rumat henget raivoten ryöstää, +Tahtoen surmaan sielusi syöstää: + Taistele vaan! + +Jos koko taivas tummenisi, +Ei tulet tähtein tuikkelisi: + Taistele vaan! +Vaikkapa kaikki kostoa kiehuu, +Maailma pauhaa, raivoten riehuu: + Taistele vaan! +Taistelu sankarin voittohon vie, +Taistelun kautta on taivahan tie: + Taistele vaan! + + + + +PALKATTOMAN PALKKA. + + +Mon' ei ihmislapsi tässä +Elämässä +Nauttia saa suloista +Kukkiensa +Kylvämäinsä +Kauneutta, tuoksua: + +Useasti äiti hellä, +Kätkyellä +Lapsillens kun laulann' on, +Korjatahan +Tuonelahan-- +Kalm' on kolkko, armoton. + +Usein isä aurallansa, +Kuokallansa +Pellon perkaa pojalleen. +Maat kun vääntää, +Korvet kääntää-- +Hautaan horjuu levolleen. + +Moni, maansa parahinta, +Kallihinta +Etsein, uhraa voimansa: +Puuhailtuaan, +Taisteltuaan-- +Jälkeen jättää aarteensa. + +--Kehno oiskin palkka mainen, +Haihtuvainen: +Saatu taikka saamaton! +Työn ja kunnon, +Jalon tunnon +Oma on taivas verraton. + + + + +VANHUS. + + +Lasna huokaelin näin, +Miesten töitä nähdessäin: +"Ah, jos lapskin mies jo ois, +Miehen töitä tehdä vois!" + +Kuulin töitä urhojen, +Rauhan, sodan sangarten, +Ajattelin: "Onneton +Olen kurja, kunnoton." + +Nousi päivä nuoruuden, +Hyörin, pyörin, puuhaillen, +Vaan ne, mitkä aikaan sain, +Kaikk' ol' lasten töitä vain. + +Rintani nyt raivostui, +Elon päivät halventui, +Huusin: "Enkö nuornakaan +Mies voi olla toimissaan?" + +Maltuin. Toivoin miehuutta. +Tuli miehuus, mainetta. +Vaan se, minkä tehdä voin, +Kaikk' on kehno, arvotoin. + +Tyydyin, vaikka hämmästyin. +Vanhennuin ja nöyristyin. +Maani alttarille vein +Heikon uhrin, minkä tein. + +Nyt ei voimat työhön käy. +Toista toivon, jok' ei näy. +Iloitsen, kun kuntoni +Kaikki kannoin maalleni. + + + + +LÄHTÖ. + + +Lähtö, lähtö seuraa ihmislasta +Äidin helmast' asti hautahan; +Tuhat ilon, tuskan kyyneleitä +Kylvänyt on lähtö hiekkahan. + +Lähtö onpi synty ihmislapsen,-- +Alku surun ensi kyyneleen,-- +Jokahinen askel ottamansa, +Lähtö vaan on monin vaiheineen. + +Huolen, toivon, ilon kyyneleitä +Vaikuttavi jättö vanhempain: +Lemmen laiho taikka tuskan tähkä +Tiedossa on päiväin tulevain. + +Lähtö, lähtö onpi ihmisriento, +Vanhuuteen kun vaipuu voimansa; +Haudassa on vanhan harmaahapsen +Lähdön loppu, uusi maailma. + + + + +JUHANNUS. + + +Oi sä kallis juhla Juhannuksen! +Toivon silmät sulle aukeaa, +Korvat kuulee soiton kaikutuksen, +Kiitollisna sydän kohoaa; +Kyyneleitä pyyhkein poskiltansa +Huojentelet köyhäin huoliansa. + +Kedon kukat, linnut lauluinensa, +Vainioilla viljat laihoineen +Kaunistaapi luonnon riemuinensa, +Lohdutuksen luopi sydämmeen; +Tuhat nousee toivon huokausta +Taivahalle, tuhat rukousta. + +Terve, terve, juhla Juhannuksen! +Maa ja taivas sulle aukeaa, +Toivon tuot ja kannat kaipauksen, +Kaipauksen uutta maailmaa: +Kaikk' on kaunis maassa muuttuvainen, +Täm' on kuva, tosi tulevainen. + + + + +SOTILAAN MUISTO. + + +Nyt kuules, kulta neitonen, +Kun eilen ammuin joutsenen, +Sisästä löysin timantin, +Tuon loistokiven kallihin! + +Kuin joutsen, lempilintuni, +Sä olet puhdas enkeli, +Mi syämen lennät taivaalla, +Ja laulat lemmen riemua. + +Kuin kivi kallis, kalliimpi +On hellä silmänluontisi; +Ei kristallit, ei timantit +Sen vertaiset, niin kallihit. + +Siis, sydämeni ruhtinas, +Sen voittaja, sen valtias, +On halpa sulle loistoni, +Vaan ota sentään uhrini! + +Se muistoks olkoon minulta, +Kuin hiekka kalman kankaalta. +Se kanna kiehkurassasi-- +Sen nähden, muista kultasi. + +Jos petän maani, mustukoon +Tää timantti! niin sammukoon +Myös muistoni! Vaan taistellen +Jos kuolen--näet sä loistehen. + +Ja vereni kun vuotaa maan +Edestä viime pisaraan, +Sä tähtimaihin katsahtain +Mun näet ja loistat sielussain. + +Kun nurmi, nostain kukkia, +Tuo haudalleni kruunua, +Sä lemmen kyynel siihen luo, +Jon levännehet luuni juo. + +Tää maa jos sortuu kansoineen, +Jos syöstään kurja orjuuteen, +Niin luokseni sä lennä pois, +Sull orjan kahleita en sois. + + + + +IHMIS-ONNI. + + +Niinkö täällä ihmis-onni, +Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, +Hautaan hoippuu, hajoaa?-- + +Moni kantaa, kiskoo, raataa, +Kituin kärsii, kuolo kaataa, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Moni perheen, lapset laittaa, +Leivän leipoo, paistaa, taittaa, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Moni toimii, riehuu, rientää. +Hyvän toivoo, huonon niittää, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Moni kurja kerjää, kiertäin, +Pyrkii, pyytää, samoo sieltäin, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Monen sielu, ruumis runtuu, +Itkein elää, maahan murtuu, +Hautaan hoippuu, hajoaa. + +Niinkö täällä ihmis-onni, +Niinkö katoo, kuihtuu, kuolee, +Hautaan hoippuu, hajoaa? + +Ei!--Ken kyisen korven kulkee, +Petoin keskelt' turvaan tunkee: +Kunnialla kruunataan. + +Niin on maisen matkan laita. +Tääll' on toivoin toukoaika: +Hauta onnen tarjoo. + + + + +MAINEN KOSTO. + + +Kosto, kelvoton, jo viihdy! +Elä kiihdy! +Rinnan runneltaisit jalon, +Hengen valon +Pyhän saisit sortumaan; +Kosto, viihdy, viihdy vaan! + +Sydän, salli koston kuolla! +Tuolla, tuolla +Koston kalpa korkealla +Taivahalla! +Parhain kosto päällä maan: +Kiitä kelvotonta vaan. + + + + +KIEHKURA. + + +Suloseppeleisen laittoi +Neito kukkasista niemen, +Istui, allens oksan taittoi, +Varjostohon vesan pienen. + +Unelmihin siihen uupui, +Kultaistansa kaipaellen, +Metsäinen kun soitto kuului, +Käki kukkui kaikutellen. + +Unetarpa hempukkansa +Laski lemmen taisteloihin: +Siinä sortui kiehkuransa, +Muiston-kukka murennoihin. + +Niin nyt herättyään, neito +Lintuin lauluja ei kuullut, +Päivääkään ei nähnyt, keito, +Kukkain tuoksukaan ei tuullut. + +"Kirottu!" soi huuliltansa, +Sydän sykki toivotonna; +"Kuka onnen kiehkuransa +Hukkaapi, on onnetonna." + + + + +KUKALLE. + + +Väistä, kukka kaunokainen, +Ettei outo ampiainen +Myrkyin sua surmoais! +Väistä, ettei mehiläinen, +Laulavainen, kiertäväinen +Huuhdo mettä huuliltais! + +Mutta katso perhon silmään, +Kuin hän lemmen kyynelillään +Lehtiäsi lämmittää. +Hälle hellä suusi suikkaa, +Suusi suikkaile ja kuiskaa: +Tule mulle, _mulle jää_! + + + + +SIKSI ITKEN. + + +"Miksi itket, poikaseni, +Valittelet illat, aamut?"-- +Siksi itken illat, aamut, +Siksi vaivainen valitan: +Olen ilman impyettä, +Aivan onnetta elelen, +Vailla neidon näppäryyttä, +Soreutta sievän varren, +Vailla kasvojen valoa, +Suun suloisen suuteloita, +Säihkyä sinisen silmän, +Kiiltoa kiharahiuksen. +Siksi itken illat, aamut, +Siksi vaivainen valitan. + + + + +KAIPAUS. + + +Ah! kaipaus täyttää rintani nyt, +Kun Lemmetär onpi mun eksytellyt: +Se enkeliänsä tok' nähdäni tuo, +Mut siipiäns mull' ei varjoksi suo. + +Tult' isken, kirpovi kipeniä, +Vaan yöhön ne haihtuvi höytyvinä: +Niin Lemmetär hempeät lapsensa vie, +Se menness' on heillä mi tullessa tie. + +Nyt taaskin taivahan impyen nään! +Kah tulta kuin tuiskuvi höyhenistään! +Suur kiitos, lahjasi maalle kun tuot!-- +Mut miks ne vaan harvoin kukkia suot? + +Ah! aina jos rinta hehkuvainen +Sais kiihtäjän, palkehen liehtovaisen, +Ja saisko sydämmeni vaipuessaan +Ain' untua helmaan rakkahimpaan. + +Mull' laaksosi, enkeli, tuo toki, voi! +Nyt kuuntele!--huoleni kantele soi! +Jos pakenet, toivoni riutuva on, +On taivaan riemuki tuikkeheton. + + + + +ETSIN. + + +Kauan etsin kankahalta +Mansikkata mieluisata, +Kauan puron partahalta +Kukkaa lemmen liehuvata. + +Etsin taivon purppuroista +Lemmen punaa loistavata, +Mustan yönki haamustoista +Onnen kultakiehkurata. + +Etsin tyyntä lemmen silmää +Sinipilvein pieleksistä, +Tutkin tähtein tulta selvää +Kiiltohelmein hettehistä. + +Etsin. Kuulin äänen vienon, +Löysin kukan kultapäisen, +Punaposket, hiuksen hienon-- +Löysin silmän säihkyväisen. + + + + +LÖYSIN TOISEN. + + +Ah! en huolis, +Vaikka kuolis +Eilinen mun impyeni! +Löysin toisen +Ruusunmoisen, +Kauniimman kuin kastehelmen: +Elän hällen. + +Niinpä pyöri, +Hypi, hyöri, +Leiki, lempilintuseni! +Kah, tää vasta +Autuasta! +Taivas, niinkuin enkeleillä, +Maass' on meillä! + + + + +YHTYESSÄ JA EROTESSA. + + +Kun viimeks yhdyin sun, +Ol' uhka pakkanen, +Kuin hangen selkä mun +Myös sydän talvinen. + +Vaan tuike silmäsi +Mun mielen virkisti, +Ja huulen-hohtosi +Mun rinnan hauteli. + +Myös lempi-silmillä +Meit' taivas katseli, +Ja eron hetkellä +Kasvomme kasteli. + + + + +LAULA, KULTANI! + + +Laulapas, mun kultasen', +Nurmi vihannoi! +Kuules kuinka kerttunen +Pensastossa soi! +Laulus on +Lempe'in, +Soittos on +Suloisin, +Kuulla kuin voi. + +Kuules, kultaseni, kuin +Kosket pauhajaa, +Hongat laulaa huimistuin, +Ilma vinkuaa! +Laulus on +Lempe'in, +Soittos on +Suloisin +Kuulla kuin saa. + +Laula, hellä kultani, +Kerttu vaikenee, +Kuni pensas kuihtuvi, +Ruusus raukenee! +Lempi mun +Rintani +Täyttää, kun +Laulusi +Vaan helisee. + + + + +NYT HÄN NUKKUU. + + +Nyt hän vaipui vuotehelle, +Huokaa--huoatkoon. +Hymy nousee huulosille, +Pyhä hohde poskusille, +Nukkuu--nukkukoon. + +Kuu jo valaa kiehkuroihin +Kiiltohelmiään; +Sielu taivaan asunnoihin, +Loistaviin ja vihannoihin +Lentää leikkimään. + +Keveästi sydän sykkii, +Rinta kohoilee; +Veri soutaa, suonet tykkii, +Enkel' häijyt henget lykkii, +Tuonen torjuilee. + +Nyt hän nukkuu; henki häilyy +Lemmen lehdoissa; +Mulle sydämensä säilyy, +Mulle silmä kirkas päilyy +Aamun koittaissa. + + + + +SILLOINPA KESÄ MINULLA. + + +Konsa peippo piipottavi, +Kesä lapsille tulevi; +Konsa leivo laulahtavi, +Nuoret hyppivi norolla; +Konsa kukkuvi käkönen, +Vanhuksetkin virkoavi. + +Milloin on kesä minulla?-- +Silloinpa kesä minulla, +Kun on kultani kotona, +Joutsen hellä helmassani, +Vaikka talvella tulisi, +Lumisäällä laulahtaisi. + + + + +KAHDEN TAHTO. + + +Suuteloista äiti kieltää. +Pitäneekö noutaa mieltään? +Sydämeni sanoo toisin. +Kumpaakin jos noutaa voisin! + +Rinta kiehuu, kuohuu--oi! +Ken nyt viihdyttää sen voi? + +Äidillä on vanhan mieli, +Vanhan mieli, vanhan kieli; +Sydämen sain Jumalalta, +Tahtoni lie Taivahalta: + +Joudu, kultaseni, jo, +Jo on valmis suutelo! + + + + +MIN' EN HUOLI. + + +Eikös neito naida sais, +Ketä rinta rakastais? +Kaikki miehet naivat niin-- +Miksi mua kiellettiin? + +Mulle Matti tarjotaan, +Jot' en huoli milloinkaan. +Muut sen kyllä ottaa vois, +Min' en huoli, viekää pois! + + + + +MAAILMA JA SYDÄMENI. + + +Miksi sydämeni töitä moitin? +Maailmallakaan ei toimet toisin. +Missä kaikuu sopu sointuisalta? +Kuohua vaan kaikk' on, aaltoin valtaa: + +Pouta-ilma uhkaa ahavalla, +Ahavainen myrskyn pauhinalla; +Niin on melske, niinpä mellastukset, +Salamat ja luonnon liikutukset. + +En mä töitä sydämeni soimaa: +Maailmallakaan ei kyllin voimaa +Estämähän eripuraisuutta, +Sotaa, sortoa ja kavaluutta. +Mistä lahkot, eriseuraisuudet, +Vainon valta, surman hirmuisuudet? +Kaikk' on koston, turmeluksen tuoma +Maailmassa karvas myrkkyjuoma. + +Sydämeni täynn' on tuhansia +Maailmaisen elon tuntehia,-- +Ihmekö jos telmäilee, jos riehuu, +Toisinaan niin polttavaisna kiehuu, +Voimia kun voimat vastustellen +Polkevi ja raataa raivoellen. +Miksi sydämeni töitä moitin? +Maailmallakaan ei toimet toisin. + + + + +KAHDENLAISIA KUKKIA. + + +Kukkii kylmä jää, +Kukkii nurmi nukkapää. +Mut miks, kun on päivän paiste, +Sulaa jäisten kukkain loiste? + +Siksi--nytpä nään-- +Sulaa loiste kylmän jään, +Silmäns kirkkautt' ei kestä: +Lempi puuttuu sydämestä. + + + + +NUORELLE TAIDEMAALARILLE. + + +Toivon Sulle, nuori Taideniekka, +Että taitos kasvais kukoistaen, +Kesällä kuin Suomen kankahilla +Kasvaa koivut, tuomet tuoksuavi, +Lehdot kaikki leyhkää lähistölle, +Paistehessa kesä-aurinkoisen! +Niin Sun taitos, kuntos kasvakohon +Kuvailemaan kummut, kukkulamme, +Laaksot, lammet, kosket kuohuinensa, +Hyrskyinensä virrat vahvimmatkin, +Maalaamahan maamme mahtipaikat +Sekä sodan, rauhan sankarimme, +Loihtimahan tummat loistaviksi. +Niin Sä kasva, kartu kansallemme, +Kunniasi olkoon kunniamme! + + + + +RUKOUKSENI. + + + _Luojani!_ + +Jos nuorna mun viet pois maasta, jos nuorna, +Niin helpota ensin lähtöni kuorma: +Mun kaks elon maljaa juoda ens anna,-- +Sä, Kuolema, sitten maljasi kanna. + + Runotar, tuo ensiksi + Mulle mehumaljasi! + Nesteet maasta, taivaasta + Salli siihen kumpuilla, + Sulattele nesteesen + Aarteet ihmissydänten: + Rinnoiss' elon virrat saan + Laulaa sitte kuohumaan. + + Lemmetär, tuo toiseksi + Mulle herkkumaljasi! + Loihdi lemmen ruusuista + Siihen viina vahtoisa, + Sulattele viinahan + Riemuhelmet taivahan: + Autuaana sitte voin + Elää, kuolla, huoletoin. + + _Luojani!_ + +Näin juotua, tuon viel' uhrini Sulle, +Ja helppo on silloin kuoloki mulle: +Niin seisota silloin tykkivä suoni, +Niin maasta mun tuokoon luoksesi Tuoni. + + + + +VIINIMALJA. + +(Suomennos). + +Nuotti: Upp genom luften j.n.e. + + +Veikot, kun vuotavi kultaset maljat, +Niin kevät sieluhun virkoavi; +Murheita murtavi hehkuvat marjat, +Riemujen laakso on maalimaki. +Henki jo nousevi tähtien luo; +Sumutkin sammuvi, maljan kun juo. +Löydy ei pilviä otsalla meidän, +Joit' ei sais viini pois, haihdutellen, +Siispä sen vaahtohon huoleni heitän,-- +Riennä jo maljojen kalkkehesen! + + + + +PIENI KATRI. + +Ruotsalaisen kansanlaulun mukaan. + + +Kuninkaan eli hovissa pien' Katri piikana +Kuin taivahalla tähtinen, ihana, loistava. + +Hän loisti lailla tähtyen ylitse neitojen, +Kuningas nuori näki sen ja lausui hymyillen: + +"Jos tahdot olla kultani, sinulle, Katrisen, +Hevoisen annan parhaimman, satulan kultaisen." + +"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne, +Äläkä kunniatani minulta viettele!" + +"Jos tahdot olla kultani, sinulle lahjoitan +Punaisen kultakruununi, helmistä hohtavan." + +"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna se, +Äläkä kunniatani minulta viettele." + +"Jos tahdot olla kultani, jo saatki, Katrini, +Sä puolen valtakuntaani ja puolen maatani." + +"Nuorelle puolisollesi, kuningas, anna ne, +Äläkä kunniatani minulta viettele." + +"Ja jos et kullakseni mun ruvenne sittenkään, +Niin piikkitynnyrihin sä hirmuiseen syöksetään." + +"Jos kuolla piikkitynnyriin mun nuorna täytyisi, +Näkevät taivaan enkelit mun viattomuuteni." + +Syöksetti piikkitynnyriin kuningas Katrisen, +Ja orjan käski pyörittää, vihasta vapisten. + +Kaks sitte valkokyyhkyä lens alas taivaasta, +Takaisin taivahasen ne lennähti kolmena. + + + + +PAIMENELTA. + + +1. + +Muistan kuinka paimenessa +Immen kanssa iloitsin, +Muistan kuinka iloitessa +Toisinaan myös suutelin, +Suutelin ja suudellessa +Neiti hymyi hempehin. + +Aika kului lehdikossa +Leikiten ja lemmiten, +Kaikk' ol' leikki viatonta, +Tointa luonnon lapsien. +Kaksitellen, joukotellen, +Kaikk' ol' yhtä vapaisuus, +Viatonna vieretellen-- +Se on soma suloisuus! + +Miks et vielä veri kiehu, +Niinkuin lasna, lemmiten? +Miks et hyöri, liiku, liehu, +Laulaen ja leikiten? +Niin, mä tiedän, miks et liehu: +Tunto suree turmeltu; +Viallinen ver' ei kiehu, +Luonto itkee loukattu. + + +2. + +PAIMENEN LAULU. + + +Täällä koira karjoineen, +Täällä karja kelloineen, +Hui, huhu huu! +Täällä nurmi ruohokas, +Aho, mäki marjakas, +Hui, huhu huu, +Korpi kajahuu! + +Salot suuret salini, +Mätäs pieni pöytäni, +Hui, huhu huu! +Eväskontti aittani, +Lähde kaljakannuni, +Hui, huhu huu, +Korpi kajahuu! + +Tyynet lehdot leikkini, +Linnut soittoseurani, +Hui, huhu huu! +Joutohetket juhlani, +Luojan luonto pappini, +Hui, huhu huu, +Korpi kajahuu! + + +3. + +Lauloipa mullekin laakson lintu +Taivahan kaunihill' äänellänsä; +Päiv' oli silloin lämmin ja leuto, +Kukkaset suuteli toisiansa, +Kukkaset suuteli, lehtoset lempi, +Kuusia syleili hempeä henki, +Minäkin lintua lempiä sain. + +Autuas aika ja kultanen kehto!-- +Laakson lintua lempiä sain! +Kukkaset lempivät, lempivät lehdot, +Luonto kaikk' oli lempeä vain. + + +Vaan ijäks taivas ei maillemme mahdu. +Onni tääll' on kuin tuulessa rahtu.-- +Kulkeva kotka mun lintuni vei! + + +4. + +POIKANA. + + + Kerran, poikana, + Vuoren harjulta +Katselin koskehen rientoa ankara aaltoin. + Silloin toivoni + Vyöryi, virtaili, +Miettehet taivohon, pilviä ohaten, lensi. + Vuoren korkeus, + Virran vilppaus +Kilvass' ei kyllin kestää voinut. + + Läksin laaksohon, + Kosken kalttohon, +Kukkia, Vellamon hopeahelmiä, katsoin. + Nautin tuoksua, + Lintuin laulua, +Maistelin marjoja, suutelin ruusuja rannan. + Näin sai untumaan + Luonto helmassaan-- +Vaan jopa kutsuva kaikui soitto. + + Käki vietellen + Sai mun vuorellen, +Siellä mä kuuntelin kukkua, pauhua kosken. + Päivät riemuiten + Vietin laulellen, +Muistelin laaksoa, ihmehin huokuja honkain. + Aika riensi vaan, + Riensi rientoaan-- +Viel' en ol' entänyt toivoin maata. + + +5. + +Mikä olenki utala?-- +Olen höyhen tuulosessa, +Rae raju-ilmasessa, +Vene vieno vaahtopäissä, +Lastu aaltojen ajolla. +Kuhun kulkenen katala, +Kuhun oksahan osannen, +Kuhun jäähän jäätynenki, +Missä löytänen leponi, +Rannan tyynen, rauhallisen? + + +6. + +Kuin himmeä on helmi hohtavaisin, +Timanttihin verraten. +Kuin tumma vaan on tähti tuikkavaisin, +Aurinkohon verraten. +Niin vienosti ja tummaan välkkyväinen +On ihmishenki, korkein käskyläinen, +Luojahansa verraten. + + +7. + +Kun päiv' on kirkas, paisteinen, +Niin pääsky pilviin entää, +Vaan kun on taivas pilvinen, +Se läsnä maata lentää. +Niin toivot, riennot ihmisen +Ne nousee, laskee jällehen. + + +8. + +Kah, punapilvet mustain alle tunkee! +Kah, ruskonenkin yöhön uppoaa! +Vaan rintani tok' riemun, rauhan tuntee: +Näen yölläkin kuin Pohjo leimuaa! +En näe vaan, mut tunnenkin sen palon, +Se sydämeen luo pyhän lämmön, valon +Jok' yli maan ja kansan kuumoittaa. + + +9. + +Kuka iloitseepi kukast' auran, +Päivän kukasta ken punoo paulan, +Vaan on mulle mieluisampi varmaan +Kämmekkäinen Maariani armaan. + + +10. + +KOMPASTUS. + + +Useesti, kun ma kompastuin, +Niin häpesin ja tuskastuin; +Mut kerta sattui onnikin: +Mä neidon helmaan horjahdin! +Ah, kuinka silloin ihastuin! + + +11. + +Peippo pesii puuhun, +Sorsa salmen suuhun, +Minne pesin neito raukka, +Kun on katkottuna kauppa +Kanssa Kaarloni?-- + +Pesin turpeen alle +Kauas korpimaalle, +Sinne tuudin turvattoman, +Laitan liekun onnettoman +Lapsi-laittoni. + + +12. + +Kukkaa monta kasvaa kunnahalla. +Muuan kaunis, kiiltävä ja kirkas +Tuoksutonna luopi loistoansa: +Sille paimen hymyy huoletonna. +Kukka toinen, vailla kauneutta, +Lähettävi tuoksun taivahille: +Sitä paimen katsoo kainostellen. +Kukka kolmas, kaunis, tuoksuvainen: +Sille paimen hymyy hiljallensa, +Suutelee ja ottaa rinnoillensa. + + +13. + +Missä kukka, +Siellä kesä, +Missä tähti, +Siellä taivas, +Missä lempi, +Siellä autuus. + + +14. + +Puhjetessa kukka puhtahin, +Lehti tuorein hiirenkorvallisna. +Kevähästä kesä kaunihin, +Lintuin laulu silloin suloisinta. +Aamusella päivä armahin, +Kastehelmen kukkaa suudellessa. +Lemmen kukan ensin puhjetessa +Sydän sulin onpi neitosessa. + + +15. + +Oi, jos oisit sydämeni: +Raitis kuni uusi oras, +Puhdas kuni kehdon lapsi, +Kirkas kuni lähteen silmä-- +Niin jos oisit sydämeni! + + +16. + +Missä köyhän kujerrus?-- +Kankahilla kuivilla. +Missä reuhtoo rikkaus?-- +Korpisoilla kolkoilla. + +Entäs maine, kunnia?-- +Tuolla vuorten harjuilla. +Mutta missä lempi?--Ai! +Rauhan ruusulaaksot sai! + + +17. + +Kuin kukka rannan hiekassa, +Mun sydämeni Liisassa +Niin kiinni riippuvi. +Mut myrsky jos vaan kohtaapi, +Ja toinen kukka hohtaapi, +Niin jätän Liisani. + + +18. + +Lapsen kyynel kirkkahin + Äidin rinnoilla, +Lemmen kyynel lämpimin + Neidon poskilla, +Kaipuun kyynel katkerin + Haudan reunalla. + + +19. + +Virta! ah kuin kiehut, kuohut! +Suli' on taivas loiston suonut: +Näin sun hyppys hauska ois. +Vaan jop' uhkaa vaahdon vyörre, +Tuoss' sun peittää, miss' on pyörre: +Kiiltohelmet haihtui pois! + + +20. + +Neidolta sai poika suuta. +Paimentyttö kuuli sen, +Kertoi emännällehen. +Koko kaupunki nyt huutaa: +"Neidolta sai poika suuta!" + + +21. + +Jos ma sirkkana sirisen: +Kuuntelevi kukkatarha. +Soittelenko sirkkusena: +Lehdet puissa leikitsevi. +Pensaskerttuna pajatan: +Paimen seisovi polulla. +Laulelenko leivon lailla: +Kyntömieskin kuuntelevi. +Satakielisnä sanelen: +Vaipunutkin virkoavi. +Kukun kuululla käkösen: +Kajahtaapi korpimetsä, +Neidon rinta riemahtaapi. + + +22. + +Käki nauraa kukkuessa: +"Kohta sataa vettä!" +Neito hymyy nukkuessa: + +Sataa aamun koittaessa +Hunajaa ja mettä! + Kelle vesi?-- + Paimenelle. + Kelle mesi?-- + Sulhaselle. + + + + + +VUODET 1870-1872. + + + + +PAIMENELTA. + + +23. + +PAIMENET TULILLA. + + +Kaikki leikkihin nyt! +Nautinto on karjan työ, +Kuin liekki tuo +Roviolta rangat syö +Ja ilmaa juo. +Kaikki leikkihin nyt! +Yhtykäämme rinkihin, +Kädet käsihin: +Riemu leikin liekki on, +Jossa murheet kortuu, +Leikki karsas, riemuton +Kylmenee ja sortuu. +Laulumme +Leikille +On kuin tuuli liekille. + +Leikkivät lehdotkin, +Laulavat linnutkin +Lehdikoissa; +Niinpä me +Laulain leikimme +Nurmen kukastoissa.-- +No, no, no! +Nyt loppukohon jo! +Leikki niinkuin laulukin +Lyhyest' on kaunihin.-- + +Miss' on torvet, +Virkasarvet? +Niihin kynnet, sormet! +Kukin soittamaan, +Posket palkehina liehtomaan, +Että metsä raikaa! +Nytp' on meill' oikein aikaa. + +Koko soittosarja +Juur ammoo kuin karja; +Toiset pärrittää ja tärrittää, +Niinkuin ratas tiellä täräjaä; +Toisten torvi voimakas +Raikuu raivokkaasti, +Kuulee korven kuningas +Louhilinnaans' asti. +Ei tästä säiky maailma-- +Pedot säikähtyy, +Ei mielly ihmiskuuntelja-- +Karjat mielistyy. + +Vaan hengästyyhän orhitkin, +Uupuu härjät ammomasta, +Niin miks'ei heikko paimenkin +Torveansa soittamasta. +Hoho, hoho hoi! +Koirat haukkuu, karjan kellot soi. + + +24. + +Ellös kadehtiko onneani, +Paimenellakin on pahat henget: +Paarmat käskee kiroelemahan, +Närhi räiskyttävi ruokotonta, +Korppi kavaluutta ylistääpi, +Varkautehenkin pyytää vares, +Kotka kiihoittavi murhatöihin, +Viel' on yksi pahin kiusanhenki, +Joka täyttää koko sydämeni: +Se on, näet, tuo Nella nilkosilmä. + + +25. + +MYRSKYINEN JA TYYNI LAMPI. + + +Kun kylmänlintu myrskyn ennustaa, +Ei muut kuin tuuli silloin uskaltaa +Kuohutella lammen lainehia, +Liikutella rannan lehtosia. + +Vaan taivasta kun lampi kuvailee, +Niin sorsat siinä kilvan uiskelee, +Sulho soutaa kanssa impyensä, +Taivas täyttää heidän sydämensä. + +Näin vaihetellen sydän vallatoin +On usein riehuvainen, rauhatoin; +Vaan kun lohdutus tuo rauhoituksen, +Tyyntyy rinta, löytää virvoituksen. + + +26. + +MARJATYTTÖ. + + +"Oi te maasta mansikkaiset, +Saatte kyllin suudella: +Teitä etsii ihmislapset, +Teitä lintu laulava; +Vaan ken etsii minua, +Kenen silmä mulle tuikkaa, +Ken se mulle suuta suikkaa?" + +Näin se neito suulla soitti, +Mansikoita poimien; +Vuoret kaikui, vaikka koitti +Neito laulaa hymisten: +Metsämiespä hiipien +Suunsa tarjosi,--mut kuuli: +"Pois sä, käärme, myrkkyhuuli!" + + +27. + +Kuuluu kellot, kalkkanat, +Ulkon' orhit kuopivat, +Talohon käy kosijoita: + +Tyttö, säpsähtäen noita, +Heräjääpi aitastaan +Ylkävierait' ottamaan: +Silmäns' unen sikkarassa, +Korvans' unen kokkarassa, +Pääns' on turrin tarrillaan, +Suunsa mirrin marrillaan: +Kosiotpa peljästyvät, +Ovest' ulos peräyvät, +Ratsuin kellot helkähtää:-- +Tyttö parka yksin jää. + + +28. + +Miksi viheltääpi Vilho, +Miksi ilon itsestänsä +Ottaa aina iltasella?-- +Siks kun päiv' on päähän päästy, +Päivä päästy, työt on tehty, +Kulku viepi kullan luokse, +Asunnolle armahansa. + + +29. + +PAIMENTYTTÖ. + + +Mättähältä mättähälle +Poika seuras neitoa: +"Annathan sä suuta mulle, +Ethän poista huulia? +Eihän torju kukkakaan +Perhosia huuliltaan!" + +Mättähältä mättähälle +Neito juoksi allapäin: +"Enpä kuule kuiskujasi, +Elän paimenessa näin: +Satakieltä kuultelen, +Mansikoita suutelen." + + +30. + +Havahduin kevät-aamulla. +Juur ehti korvan' aueta: +Niin kuulin soittavan +Kuin lehtolintusen; +Juur ehti silmän' aueta: +Näin aamun koittavan, +Kuin kasvoist' enkelin. + +Ei laulu lehtolintusen, +Ei koite kevätpäivyen: +Ol' laulu oman lintuni +Ja koite kasvot kultani. + + +31. + +Likisti neito kättäni: +Vavahti silloin rintani; +Sivelsi sormin poskeain: +Kuohahti veri rinnassain; +Syleillen vaipui kaulalleni: +Jo luulin jättäväni maan; +Huulensa liitti huulilleni: +En tiennyt mitä luulinkaan. + + +32. + +Sin' et usko tarua, +Ett' ois ruusupensasta +Luotu puiden kuninkaaksi; +Vaan kyll' uskot, poika, sen, +Ett' on luotu neitonen +Sydämesi valtiaaksi. + + +33. + +ARMAANI SYNTYAIKA. + + +Silloinpa syntyi minun kultani, +Kun kirkas päivä nousi taivahalle: +--Siitä sielun kirkkaus. +Ja kuu kun riensi lempeänä länteen: +--Siitä syämen lempeys. +Koi kaunihisti silloin vilkutteli: +--Siitä silmäin ihanuus. +Ja ruusut juuri puhkeilivat silloin: +--Siitä kasvoin kauneus. +Ja lemmenkukkaa kevät kasvatteli: +--Siitä lempi rinnassaan. +Sen Luoja käski mulle kasvamaan. + + +34. + +Miks aholla mansikkainen?-- +Kun vihertää nurmen nukka. +Miks vihertää nurmen nukka?-- +Kun lehottaa lemmen lehti. +Miks aholla lemmen lehti?-- +Kun heloittaa immen vuode. +Milloin siihen impi untui? +Kaivatessa kultoansa. + + +35. + +EL' AINA. + + +El' aina kerro keväimestä, +El' aina kevät-aamusta, +El' aina kuisku kukkasesta, +El' aina laula lemmestä! +Vaan mistä nuorna laulaisin, +Kun kevät nuoruuteni on? +Ja oisko kukka-aikakin +Ja lemmenpäivä lauluton? + + +36. + +KEVÄTLAULU. + + +Vihertää viljasarka +Ja hyppii lammas arka +Edellä paimenen, +Ja vuohet vainiolla +Vipeltää vallatonna, +Kuin hurja poikanen. + +Ja tuulten kanssa pillit +Viheltää: pedot villit +Kavahtaa kankailta; + +Kaikk' ilkipeikot kuiluun +Pujahtaa, kuullen huilun +Sävelten sointua. + +Hyvästi, murhe musta! +Nyt rinnan tahrausta +Kev'-aallot puhdistaa, +Ja kukkain kanssa mieli +Havahtuu: sydän, kieli, +Kuin linnut, laulahtaa. + + +37. + +TAMMEN VARJOSSA. + + +Mä kesä-iltan' uuvuin +Unehen nurmikolle, +Varjohon vahvan tammen, +Keskellä tuoksukukkain: + +Mun luoksen' astui impi +Utuisin hienohelmoin +Ja hapsin hajannaisin, +Valosta välkkyväisin, +Kuin säikehinä kullan. +Kasvonsa loiste hehkui +Kuin helle aamupäivän, +Ja siniliekin lailla +Myös säihkyi silmäsensä. +Mun luoksen' astui impi +Ja taittoi tammen lehvän +Ja kukkakimpun taittoi, +Tul' itse kolmanneksi. + +Hän lehvin peitti pääni: +Niin järki raukan sulki. +Kukilla täytti rinnan: +Niin sydämeni ryösti. +Ja tuosta rohkeasti +Syliini itse hiipi:-- +Näin kerrassaan mun voitti. +Ei, totta, neito viekas +Näin valvoissan' ois tehnyt. + + +38. + +Kukka rinnoillani on +Kuva lemmen-ruususta; +Lemmen-ruusun varjossa +Säilyy kuva kultani, +Mutta kullan rinnassa +Säilyy oma kuvani. + + +39. + +On jotkut tulleet näkyihin +Ja silloin nähneet enkelin, +Vaan selvälläpä päällä minä +Sain suudellakin enkeliä. + + +40. + +Kaikk' ihmein oudoksuu, kun Katri rohkenee +Levätä aitassa, joss' aavet hoippuilee, +Vaan lujastihan Katri uskoo sen, +Ett' aaveheks ei muutu sulhanen. + + +41. + + Kukka nukkui-- +Neito valvoi vieläkin; + Linnut nukkui,-- +Neito lauloi vieläkin! + Sulho nukkui,-- +Nytpä nukkui neitokin! + + +42. + +Etelä-Hämeestä löydetyn kansanlaulun mukaan. + + +Yleni vuori kaunis kaukana, +Puu kaunis kasvoi vuoren kupeella, +Puuss' ihanainen oksa viherti, +Ja oksa kantoi pesän ihanan, +Pesässä linnun munan korean, +Munasta sievä lintu liverti, +Linnussa kasvoi höyhen hienonen, +Ja höyhenestä tehtiin tyynynen, +Tyynylle kaunis neito nukahti. +Niin nukahti, vaan siit' ei mainittais, +Jos onnellisen unt' ei uinahtais. + + +43. + +Niin muinen lauloin lemmestä, +Kuin oudon kukan tuoksusta, +Jon tuuli toi +Ja huokua mun soi. + +Nyt löysin lempiruusun, nyt +Voin laulaa myös kuin lempinyt, +Ken hunajaan +Kastaapi huuliaan. + + +44. + +ERHETYKSIÄ. + + +Me ihmislapset usein erhetymme +(Vaikk' erhetyksiä en ylistä): +Kas, äsken janossa mä vettä etsin, +Mut vahingossa tartuin viinahan; +Nyt neitonen toi mulle kukkakimpun, +Mä erhetyin ja tartuin--neitohon. + + +45. + +PAKENEVA LOHDUTUS. + + +Pisarainen, +Loistavainen +Lehden poimessa: +Kuiskaellos hiljaa mulle, +Mistä löydän vertaa sulle +Kirkkaudessa. + +Näin kun lausuin,--tuima tuuli +Kukkaa häilytti, +Hiljaa vavahti sen huuli,-- +Helmi hälveni. +Kukka rannan! +Kelle annan +Sinut muistoksi? +Kell' on huulet samanlaiset, +Kasvot, kuin sun, ihanaiset, +Ken on kultani? + +Laine läikkyi,--rannan sorti, +Ryösti kukkasen, +Niin mun mielenikin murti, +Jätti murheesen. + +Hellä rastas! +Mieli raskas +Multa virvoita! +Lausu voinko toista kuulla +Ääntä suloista, kuin sulla, +Kuulla armasta! + +Rastas lauloi--mutta haukka +Hänet karkoitti! +Yksin siinä seisoin, raukka-- +Kyynel vierähti. + + +46. + +Tuskan kuumuus liekillään +Murhemaljan kuohuttaa, +Mutta kyynelhelmillään +Kuohut liekin sammuttaa: +Murhemalja vailentuu, +Tuskanliekit laimentuu. + + +47. + +KEVYTMIELI. + + +Mik' oisi parhain elon malli?-- +Tuo kevytsydän kimmopalli. +Mitenkä parhain kuolla ois?-- +Lennähtää tuulispäässä pois. + + +48. + +En tiedä miksi laulaa lintunen +Ja miksi jyräjääpi ukkonen, +Vaan itse tiedän siksi laulavani, +Kun sävelehet soivat rinnassani. + + +49. + +Kun sulhoist' impiseura haastelee, +Yks siinä naurahtaa, yks hymyilee +Ja toinen raskahasti huoahtaa, +Salassa kolmas itkuun tillahtaa. + +Ken arvaa, miksi näin he kujeilee?-- +Ken naurahtaa, sen toivo vahva on, +Ken huoahtaa, sen toiveet horjuilee, +Ken itkevi, se raukk' on toivoton. + + +50. + +_Äiti_. +Rakas tyttöin, kuulepas! +Kun sä kitket kukkasarkaa, +Ellös kitke kukkias. + +_Tytär_. +Kas, kuink' äiti näiss' on arka, +Vaan ei sääli ruusuja +Sydämeni pellolla. + + +51. + +Kukahti käkö kolme ennustusta +Kes'-yön sydännä talon tanhuvilla: +Kukahti emännälle kuolinvuotta, +Ja leskivuotta lauloi isännälle, +Vaan tyttärelle kuiskui sulhovuotta, +Niin, sulhovuotta sekä naimavuotta. + +Tuost' aamusella miel'-aloja syntyi: +Emäntä itki lähdön katkeruutta, +Isäntä armastansa sureksivi, +Vaan tytärtäpä lohduttavi sulho. + + +52. + +Tyttö kaunis ja korea, +Hienohelmainen, sorea +Tuli tanssihin ilolla, +Toivorintana remahti; +Etsi sulhonsa suloa, +Kaihomielin kultoansa, +Etsi silmin, kuuli korvin, +Kuni lintua lehosta. + +Vaan ei kuullunna käköä, +Nähnyt ei hunajahuulta, +Kuuli vierahan vikinän, +Sävellykset oudon linnun: +Murhe mielensä pimenti, +Huolia herätti harmi. +Tyttö kaunis ja korea, +Hienohelmainen, sorea +Läksi seurasta surulla, +Kaihoten keraltä joukon. + + +53. + +PAIMEN LÄHTEELLE. + + +Niin on paimenen elämä, +Kuin on lähtehen lirinä +Läikkyväisen lehdikossa: +Kuuset sulle kunniaksi, +Rannan kukkaset ratoksi +Rengastavat reunojasi, +Hongat huolias puhuvi, +Koko metsä murheitasi; +Lehtolintujen lirinä +Tunnot syämesi sanovi; +Kuun kuvat ja päivän paiston +Kalvosi kimaltelevi; +Tähdet tuikkavan tulensa +Yö-sydännä sylkyttävi +Pintasi pimentehelle. +Lemmeksi sinulle luonto, +Ihmisist' ilo vähempi: + +Jos ken juo heleän helmen +Silmäsi sirottamasta, +Kasvonsa ken kaunistavi +Pohjasi pusertamasta, +Niin jo matkalleen menevi, +Sun uralle unhoittavi. +Niin on lähtehen lirinä, +Kuin on paimenen elämä: +Lemmeksi sinulle luonto, +Ihmisist' ilo vähempi. + + +54. + +Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, +Kun kohta puhkee ruusunsa, +Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, +Kun nyt jo kukkii ruusunsa. +Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, +Kun toivoo naimavuottansa, +Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, +Kun nyt jo löysi sulhonsa. + + +55. + +MURRETTU SEPPELI. + + +Tyttö tanssi nurmikolla, +Päässä kukkaseppeli; +Poikajoukko vainiolla +Vallatonna hyppeli. + +Tyttö istui nurmikolle, +Nauraen ja ilkkuen; +Poikajoukko ruusustolle +Riensi luokse tyttösen. + +Poikajoukko liehakoi:-- +Tyttö seppeleensä soi: +Vaan sen ruusu murtui rikki:-- +Tyttö vaikerti ja itki: +"Voi, mun seppeleeni, voi!" + + +56. + +VIIMEINEN TOIVO. + + +Kevät kului kesää toivoen. +Kesä rankka myrskyn raatama. +Tule syyskin, keltahiuksinen, +Haudalleni hapses hajoita, +Käske kukkas saattovierahaksi, +Nurmi haudalleni nukkujaksi, +Iltarusko haudan siunatkoon, +Tuulen viima virren veisatkoon, +Talvi tulkoon, hautapeittoni, +Senpä all' on viime toivoni! + + +57. + +Mik' on kuulla kaunihin?-- +Korpin laulu ja vareksen. + +Mik' on nähdä ihanin?-- +Suden silmät ja ilveksen. +Tuntea mik' armahin?-- +Surman sormet ja suukkonen. + + +58. + +TYYTYMÄTTÖMÄT. + + +_Pisara_: +Miksi mä kurja +Pisarana? +Miksi ei suotu +Virtana vierrä +Viitojen halki +Järvehen mun? + +_Virta_: +Miksi mä halpa +Virtana vain? +Miksi en järven +Lainehin loiski, +Kuohuen kauas +Merehen käy? + +_Järvi_: +Miksi mä mieto +Järvenä näin? +Enkö mä aalloin +Vyöryvin voisi +Merenä maita +Valtaella? + +_Meri_: +Miksi mä hurja +Rantoja lyön? +Miksi en taivon +Pilvenä päily, +Taikkapa loista-- +Helmenä vaan? + + +59. + +Maa yksi, joss' on kukkia, +On mulle herttaisin; +Kukista yksi nurmella +On muista armahin; +Yks impi neitoparvessa +Muist' onpi rakkahin. + + +60. + +PAIMENEN SURMA. + + +Pelvotonna paimen leikki +Rannalla, joss' aallot vyöryi; +Lainehille lastun heitti, +Venheesen hän itse vieryi-- +Aalloistapa äänsi tuuli: +"Paimen, ellös eksy harhaan, +Käänny Tapiolan tarhaan!"-- +Leikiksi sen paimen luuli. +Ärjy-aallot mylleröivät, +Kuohutellen vetten karjaa, +Suuret pienempänsä söivät. +Vaan kun hirmun vaahtoharjan +Herkkuihin nyt syttyi mieli, +Kurkkuns' ahnehen se aukas, +Suuretkin, kuin pienet, haukkas,-- +Paimenenkin silloin nieli. + + +61. + +Akka raiska käyssäleuka väijyi +Kadehtien kiharoita immen. +Kevät-yösen kuutamossa hiipi +Harvahammas immen vuotehelle; +Siinäpä hän säkkäräiset ryösti, +Iloissahan tuosta ilkkuellen. + +Aamullapa auringon valossa +Peilihin nyt silmäs impi rukka, +Hämmästynnä lausuin kyynelissä: +"Unissani kultan' ylisteli +Ihmetellen pääni kiharoita, +Liehuivat kuin tuulen lainehissa, +Päivyen keväisen kullatessa: +Iloitsinpa tuosta ujostellen.-- +Vaan nyt ikän' itken ilkityötä, +Kujertelen kurja kiharoita, +Hävetenpä katson kultahani, +Uskallan hänt' tuskin toivoella." +Kevähän ja kesän suri neito +Häpeällä kultasäkkäräänsä: +Kesäiset kun rusoitteli ruusut, +Poskuetpa vaalenivat immen; +Lakastui kun syksyn kukkasarja, +Sammuneena vaipui neidon silmä. + + +62. + +Et suosioa voittavan +Sä näy vaimos rakkahan;-- +Mik' ihme, jos en vois mä siis +Mieliksi laulaa maailman, +Jok' on kuin tuhatpäinen hiis? + + +63. + +LYHYT KESÄ. + + +On lyhyt kesä Pohjolassa, on, +Sit' usein täytyy, usein surkutella: +Töin tuskin lintu ehtii lentohon, +Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, +Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän +On nähty kuolevan tai nääntyvän. + + +64. + +YÖN KUU JA TÄHDET. + + +Yön kuu ja tähdet miksi noin +Hääjoukon lailla loistavat? +Mä mietin.--Arvata jo voin: +Unissaan henget hurskahat +Taivaassa käyvät vieraisilla, +Siit' ilo syttyy taivahilla: +Yön kuu ja tähdet loistavat. + + + + +LAULUNI. + + +Mun lauluin halvat kaikumaan +On alttarilta isänmaan. +Ehk' oiskin parhain jäädä pois, +Kun tehdä vois +Sen poika-innoltaan. + +Puhunko tuulta turhanpäin? +Tai voinko peikot peljättäin, +Kuin paimen-torvi toitottaa, +Niin raikuttaa +Ratoksi maamme ystäväin? + +Se liikaa ois!--Mä laulan vaan +Kuin paimen kulkein polkujaan +Hyräillen hyppii mielissään, +Vaikk' yksikään +Ei lainais hälle korviaan. + + + + +SILMÄYKSIÄ. + + +Se silmäys, jonk' ensin sulta sain +Ol' liekki maasta jumalain, +Kuin aarnitulten liekki lehkuva, +Niin luoksehen se lumos sielua. + +Ja silmäykses toinen polttavan +Löi rintahani vasaman, +Kuin noidannuolen sinipilvistä,-- +Se pois on polttaa puoli sydäntä. + +Vaan silmäykses kolmas loisti kuin +Salama-pilvet suutasuin +Kun sähkön säkeniä vaihtavat:-- +Maa, taivas silloin suuta antoivat. + + + + +KULLAN LUONA. + + +Vaikk' on ilta noin +Synkkä, valotoin +Nips, naps, +Luona kultani +Haihtuu huoleni +Yks, kaks. + +Vaikk' on ulkona +Myrsky raivoisa, +Nips, naps, + +Luona kultani +Sointuu syämeni +Yks, kaks. + +Vaikka taistelun +Kuulen juurikun +Nips, naps, +Vaivun herttaisiin +Lemmen unelmiin +Yks, kaks. + +Vaikka maailman +Tiedän murtuvan +Nips, naps, +Kaksi lempivää +Taivas yhdistää +Yks, kaks. + + + + +SOINTU JA LEMPI. + + +Ja neitonen soittaa; +Ja sulho laulaa vieressään, +Hyväillen neittä silmillään: +Kuin soitto liittyy lauluhun, +Niin sielu sulaa sieluhun +Ja syntyy sointuisuus. + +Ja neitonen soittaa; +Sulhonsa laulaa, kiertäen +Kahleensa immen kaulallen: + +Kuin soinnut äsken tauonneet +Niin taivahasen kohonneet +On sielut lempiväin. + + + + +YKSIN. + + +Kun yksin laulelen, +Näin aina aattelen: +Ah jos kultani +Yhtyis kanssani +Laulamaan! + +Kun huulein kosketan +Taas maljan laitahan, +Soisin silloinkin +Huulet huulihin +Yhtyvän. + +Ja illan tultua +En muuta toivota, +Kuin: jos nukkuvan +Immen helmahan +Nukkuisin. + + + + +ÄITI JA MORSIAN. + + +Yö myrskyilevä merellä +Upotti poikasen, +Niin turvan ryösti äidiltä, +Tytöltä sulhasen. + +Tuost' äiti raukka itkien +Odotti iltoaan: +Hän toivoi hautaturpehen +Levoksi murheistaan! + +Mut tyttöp' ei vaan viihtynyt +Hautaansa toivomaan: +Luo kultansa hän riensi nyt-- +Merehen kuohuvaan. + + + + +RAKKAHAT LAAKSOSSA. + + +Nyt tarinan Kaiman kalliolta +Surulla kertoilen katkeran; +Sen koski kallion alangolta +On kuiskunut kansan korvahan. + +Kuleksi neitonen notkelmissa: +Se vattu-marjoja poimien, +Kutoili seppelen kukkasista: +Sill' aikoi kruunata kultasen. + +Vipelsi kallion hartehille +Se neito--kuunteli kuohuja, +Jotk' iloiten vuoren; alkamille +Valoivat hopean hohtoa. + +Alhaalla aaltojen kaltehella +Hyräili lauluja poikanen; +Sen soinnut hajoili taivahalle, +Kuin iltasen ruske kultainen. + +Tään neito, katsoen kalliolta, +Het' omaks äkkäsi kullakseen: +Kuin kotkan siivet ois hartiolla, +Hän viepi sulholle seppeleen. + +Hän juoks, ei muistanut turmioita, +Hän luokse armahan riensi vaan. +Ja alas kiiveten kallioita, +Hän--loukahti surmaan kamalaan. + +Ja sulho, silmäten äyrähällä, +Näk' oman armahans' turmion: +"Mik arvo onpi nyt elämällä?-- +Sen tuiki sammunut valo on." + +Hyvästit otti hän maailmalta +Ja painoi seppelen päähänsä: +Näin syöksihe kuohuin partahalta, +Syvyyteen päättäen päivänsä. + +Oili' usein kuullahan aina vielä +Sen kosken huolella huokaavan, +Ja jylhän kallion murhemieliä +Suloista neitoa kaipaavan. + +Vaan kevätpäivyen lämpimillä +On nähty rakkahat laaksossa: +Siell' laulavat riemu-sydämillä +Nuoruuden ihanat muistonsa. + + + + +TYTÖN MUISTIKIRJAAN. + + +Runoilijat ne vertaavat +Sun silmiäsi, neitonen, +Sinehen taivahan; +Ja poskillesi laulavat +He sulanneeksi pilvien +Punervan purppuran; +Ja, imarrellen, huulias +Vertaavat pilven reunuksiin, +Joist' annat vuotaa hunajas +Janoovain sulhoin sydämiin: +Ah, neito, ällös vuodata +Siis sielustasi sappea! + + + + +VIINA JA RAKKAUS. + + +Maan päällä kaks on voimakasta, +Jotk' onneen ihmislapset muuttaa: +Yks ydinmehu kuolon maasta, +Jok' ajaks hengen riemastuttaa, +Ja huolet pyörryksihin nukkuvat: +Maan asukkaat sen _viinaks_ kutsuvat. +Vaan toinen taivaan viinapuusta +On ydinneste, vuodatettu +Sammuttamahan kaipausta, +Kun paratiis' on kadotettu; +Maass' autuaita sillä juotetaan +Ja _rakkaudeksi_ se kutsutaan.-- +Ken "maast' on tullut", nauttii viinoja, +Ken taivaan tahtoo, etsii rakkautta. + + + + +PERINTÖMALJA. + + +On sata kosinnut jo Rusillaa, +Mont' tarjottu on kihlaa kalleimpaa, +Vaan rukkasill' on tulleet palkituiksi +Ja kotiansa sulhot neuvotuiksi: +Sill' isävainajansa tahtoa +Kuink' unhottaiskaan kaunis Rusilla. + +Näin isä: "Mun jo pääni kallistuu, +Sun, rakas Rusillani, kohouu; +Sä perinnöksi jäät ja perijäksi, +Sua sulhosarjat etsii ystäväksi,-- +Vaan kihloiksi heilt' ano pikari, +Jonk' isäs sotavuonna hukkasi! + +Se, Rusillani, vaadi sulholta, +Ett' töissänsä hän näyttää urholta +Ja maljan vuorenhaltialta tuopi, +Sen tehtyään vast' onnen viinaa juopi. +Tuoli' onkalossa vuoren takamaan +Se malja löytyväksi kerrotaan." + +Näin isä lausui, päänsä kallisti, +Vaan tyttärensä ensin siunasi: +Ja tytär vannoi lemmen-hunajansa, +Ken maljan tuopi, sille antavansa; +Ja sulhoja tää saalis lennätti +Nyt maljaa etsimään, mink' enätti. + +On sata kosinnut jo Rusillaa, +Ei kenkään voita vuorenhaltiaa, +Viel' ykskään heist' ei niellä uskaltanut +Sit' ihmejuomaa, jonk' on ehdoks pannut +Se vuoren-ukko, antaaksensa sen +Rusillan maljan sekä sydämen. + +Jo neidon ruusut luullaan kuihtuvan, +Eik' ikänään sen lemmen koittavan,-- +Vaan silloinpa, juur silloin ryöpähyttää +Kalpaavo kartanolle, välkähyttää +Soturi miekkaansa ja vaahtosuun +Oriinsa kytkee oksaan tammipuun. + +Niin reipas ei, eik' uljas, voimakas +Muut sulhoist' olleet, kuin tää sotilas: +Pukunsa pulska silmät häikäsytti, +Katseensa valloitti ja peljästytti: +Sill' urhouden kanssa lempeys +On maassa voimallisin väkevyys. + +Luo impyen nyt urho lähestyy; +Povestaan kultapikar ilmestyy, +Kivillä kalleimmilla koristeltu +Ja ympäriinsä kauniiks kirjaeltu: +Sen Rusillalle nöyrästi hän tuo +Ja säkenöivät silmäykset luo. + +"Teit', armas neito, kauan rakastin +Jo salassa; nyt julki uskalsin, +Kun sallimus teit' antanut ei muille +Ja onni vastakynttä valituille +Osoitti urhoillen, jotk' ensisti, +Kosissa käyden, teitä rakasti! + +Kun haltioit' ei nähdä päivällä, +Mä yössä ratsastin kuin pilvessä, +Ja aattelin: kun taistelussa kuolla +Urholle kunniaksi lie, niin tuolla, +Jos voittoa en löydä, kuoleman +Suloisen löydän eestä Rusillan. + +Näin, valmis kuolohon kuin voittohon, +Mä ratsastin ja löysin onkalon, +Niin jylhän kuin on kerrottukin noissa +Saduissa haltioiden asunnoista; +Vaan vasta kylmenin ja kuumenin, +Kun vuoren-ukon itse äkkäsin. + +Voi hirmua, kun muistan muotoaan, +En ihmislapsiin vertaa suuruuttaan: +Hän pienest' äkkipikaa suurentui ja +Kädessään häälyi vankka rautanuija, +Silmänsä synkät, suunsa ammollaan, +Partansa harmaa, hiukset narrillaan! + +Tepastain kuorskui valko ratsuni, +Vaahdossaan vapis, maata tallusti: +Ukolla vaippa pilven-harmajainen +Peljätti niinkuin sota pauhaavainen, +Ja tuskin orhi ehti talttua, +Kun vuorest' alkoi tulta suitsua. + +'Saap' impi maljan, urho impyen, +Ken surmajuoman nielee tulisen!' +Näin huutaen hän myrkkyviinaa laski +Sen maljan täyteen, josta juomaan käski. +Ens-hetkeksi tuost' aivan ällistyin, +Mut, keinon keksittyä, selvennyin. + +Tein päätöksen--työ seuraa päätöstä:-- +Otinpa maljan ukon kädestä, +Tuon maljan, joka silloin tulta hohti,-- +Jost' ilkein myrkky ärsyttää mua tohti, +Sen myrkyn paiskasin, kuin salaman, +Silmille julman vuorenhaltian. + +Pois ratsastin, kuin tuulten siivillä, +Maa järkyili, soi parku jäljessä: +Mua murhatakseen ukko haperoiten +Ja koston-vimmass' etsi vaikeroiten: +Mut päiväkullan juuri noustua, +Mä kiitin Herraa tuolla kirkossa. + +Mä kiitin Herraa, Hän kun kaunisti +Mun voitolla ja neidon lahjoitti +Noin jalon--ah vaan anteeksi tok' suokaa +Tää rohkeuteni ja kaksi tuokaa +Viel' urhotyötä!--ne kun täyttäisin, +Ehk' ansainneeni teidät näyttäisin." + +Täst' ihastuu nyt impi sankariin, +Punaisen viinan kaataa pikariin, +Sen hymyhuulin sulholleen hän näyttää: +"Nyt toisen urhotyösi voinet täyttää, +Ja kolmannen teet, kun tään kultaisen +Kädestäin painat sormees sormuksen!" + +Näin tarina.--Vaan loppu lausutaan: +"Sokeentui vuoren-ukko viinastaan, +Ja tuskissaan hän tulivuoreen syöksyi, +Niin henkensä ja valtansakin ryöstyi: +Mut tuli tukehtui ja vallita +Nyt ihmislapset voivat vuoria." + + + + +KUNINGATAR. + + +Kuningas armast' itselleen +Yhä etsii ympäri maata, +Ei mielly yksin ylhäiseen, +Jalon impyen tahtoo saada. + +Hovissa silmin ahnahin +Kyll' immet hänehen tähtää, +Vaan tytöt kreivin, paronin +Kaikk' katkerin mielin nähdään. + +Kuningas vaatteiss' sotilaan +Alhaisten parvehen astuu, +Näin lausuu: "Mökkiin matalaan +Sydän kaunihin, suurin mahtuu." + +Hän neittä kolme kuulee--kas!-- +Salavihkaa haastelemassa: +"Ken lie se neito, kuningas +Jonk' käypä on kosimassa?" + +Yks jatkaa: "Tulkoon naimahan +Hän mun, jok' kutoa taidan +Yhdestä kuidust' aivinan +Joka miehelleen soman paidan." + +Vaan toinen näin: "Jos mun hän nais, +Jyväst' ohran laatisin oltta, +Jok' urhot intoon kuohuttais, +Sotaliekkinä vois näin polttaa." + +Näin kolmas: "Tää mua hauskuttaa, +Lupa leikkihin, vaikk' ei toivoon, +Jos leikki toiveet ilmoittaa, +Ne haudatkoon tosi kaivoon. + +Jos kuningas tänlaisen nais, +Niin poikapa syntyis multa: +Kuut kulmilta sen kumottais, +Kasvoilta auringon kulta." + +Kuningas tämän kuultua +Nyt liekkihin leimaht' aivan: +"Ei toista kanna maailma, +Jok' etsiä maksais vaivan!" + +Hoviinpa neito saatetaan, +Kuin kruunuhun timantiksi, +Pääs puolisoksi kuninkaan, +Kuin päivytär paisteheksi. + +Kuohahti sota surmaava, +Sota karsas, rikkoja rauhan: +Kuningas miekkaan.--Armaansa +Hänt' itkein kaipasi kauan. + +Minister' ohjat rauhaisat +Sai hovissa hallitakseen, +Sai käskyt kovin ankarat +Kuningatart' totellakseen. + +Unhottain käskyt, himonsa +Hän iski irstahin mielin +Armaasen uljaan herransa, +Vietellen viekkahin kielin. + +Pois kuningatar inhoten +Luotansa työntävi häijyn, +Vaan kostoa tää vannoen +Näin miettii: henkeäs väijyn! + +Mut ennustettu syntyiki:-- +Kuninkaall' ihana poika: +Kulmansa kuita kuvasti, +Kasvonsa auringon koita. + +Ja hovi riemulaululla +Nyt liekkihin leimaht' aivan: +"Ei toista kanna maailma, +Jok' etsiä maksais vaivan!" + +Ilonsa tahtoo ilmoittaa +Nyt puoliso armaallensa; +Siis tiedon kalliin kirjoittaa +Hän synnystä poikasensa. + +Voi tuskaa, voi kun kirveltää! +Kun minister' viestin ryöstää: +Hän valhekirjeen lähettää, +Totuuden jalkoihin syöstää. + +Näin kirjoittaa: "Nyt puolisos, +Kuin konnan, synnytti lapsen; +Mun työn' on täyttää tuomios, +Sun tahtos teen, sitä käsken." + +Kuningas tät' ei uskonut, +Vakuutta hän vaati tarkkaa: +Minister', keinon huomannut, +Heti väärät vannojat palkkaa. + +Nää vannovat, ett' ilkiön +Laill' armas on elänynnä, +Niin synnyttänyt sikiön, +Jost' on kovin hämmästynnä. + +Voi tuskaa, voi kun tuomitaan +Päiviltään puoliso surmaan; +Syyt' ei hän tiedä, vaivassaan, +Ei ymmärrä kehen turvaa!-- + +Suur' tynnyr', kolme vannetta +Sen laitain ympäri kiertyy: +Sinn' äiti syöstään, lapsensa,-- +Sen kanssa merehen viertyy. + +Voi tuskaa, voi ja itkua +Hovissa ja kaupungissa, +Voi äitiä ja lastansa +Laineiss' ylen kuohuvissa. + + * * * * * + +Vaan kokko ilmass' uikselee-- +Se laskihe tynnyrille, +Se vanteen siitä katkaisee-- +Taas lentävä taivahalle. + +Kun toinen kokko kiljahtaa, +Niin äitipä rukoilevi: +Taas vanne poikki paukahtaa +Ja ranta jo lähenevi. + +Viel' yltyy äidin rukous, +Ja kolmas kokko jo viiltää +Halk' ilmojen: kuin laukaus, +Pois kolmannen vanteen siirtää. + + * * * * * + +Kuninkaalt' onnen ryöstänyt +Ylen surkee kohtalo ompi, +Miesjoukot henkens heittänyt, +Taikk' on vihamiehen vanki. + +Pien' ympärillään joukkonen +Hän piileksii pakoteillä, +Rannalla meren vaahtoisen +Sotalaivat turvan' on heillä. + +Ei tiedä tuskaa armaansa +Kuningas, vaan mure miellä +Kadonneeks uskoo toivonsa-- +Mut koittaapas valo vielä: + +Yht'äkkiä rannall' ilmestyy +Kuu valvas, aurinko kirkas: +Kaikk' ihmetellen ällistyy,-- +Kuningas toivohon virkas. + +Hän rantaan astuu innolla, +Hän löytävi puolisonsa; +Sen syliss' armaan poikansa, +Kuuvalon ja aurinkonsa. + +Ken kertoa voi riemua +Kuninkaan, kuin sotilaitten: +Kun hurraa kaikui kilvalla +Läp' ilmain, merien, maitten. + +Kaikk' urhokkaina ryntäävät +Nyt lyömähän vihollista, +Ja voitolla sen pyörtävät +Meren aaltoihin aluksista. + +Taas voitto uuden riemun toi +Ja hurraa-huutoja kuullaan, +Ylistys taivahille soi, +Maan, meren sortuvan luullaan. + +Ja voittoretkin juhlaisin +Kuningas maillehen kulkee, +Kerallaan armas rakkahin +Syliinsä poikasen sulkee. + +Ja riemulaulut raikuvat +Hovissa ja kaupungissa: +"Kiitoksen saakoon taivahat, +Taas onni on maakunnissa!" + +Vaan minister' saa surmansa +Ja kansakin kuninkaansa, +Saa kuningatar loistonsa, +Jalo poikanen kunniansa. + + + + +POJARI. + + +Tässä kuvatun tapauksen kertoo kansa toteutuneen Kiteellä +Alakarjalassa. Salmi, jonka yli Pojari pakeni, nimitetään +Syrjänsalmeksi. + +"Kosta, kosta korkea Luoja, +Kosta Pojarin ilkeät työt! +Morsiuskammarista hän ryösti +Nuorikon, ainoan tyttäreni. +Mieheni tyttöä takaisin tahtoi, +Pojari surmas miehenikin. +Kyösti nyt itkee, Jumalan suoma, +Armastaan yli kaivaten yöt. +Kosta, kosta, korkea Luoja, +Kosta Pojarin ilkeät työt! + +Jumalan kiitos! tyttöni kuoli, +Järven aaltoihin hyppäsi hän. +Paremp' on toki järvehen kuolla, +Kuin himo-uhrina Pojarillen.-- +Hauta, jo vie tää kauhtunut korsi, +Vahvankin sekä vehreän veit! +Auta jo leskeä miehensä luokse, +Äitiä johdata tyttären luo!-- +Kosta ensin, korkea Luoja, +Kosta Pojarin ilkeät työt! + +Tuossa on hauta, mieheni vuode: +Siihenpä vuotaa kyyneleni. +Tuolla on taivas, tyttöni tarha: +Sinne nyt äidin huokaus käy. +Kyynelet näin sanan Tuonehen saattaa: +Kohta jo lähtee puoliso pois. +Huokaus, kuin tulikypenet, nousee, +Siittäen koston salamata. +Välkytä miekkaas, taivahan Herra, +Salamas iske Pojarihin!"-- + +Äiti näin haudan partahall' itkee. +Kyöstipä kalman kalpeana +Huolet kätkevi vain povehensa, +Lohduttaapi hän leskeä näin: +"Odota aikaas, itkevä äiti, +Noussut ihana päivä jo on! +Noussut on tämä Juhanin päivä, +Jolloin kultainen morsiuspuu +Kruunasi kaunihin tyttäres otsaa,-- +Taivahan kosto nyt Pojarin lyö + +Morsiot kullan hetalehissa +Kulkevat temppelin kumuhun taas. +Tok' ei heitä nyt Pojari ryöstä, +Vaikka hän, kuin susi, väijyelee. +Niin todentotta kuin päivä nyt Herran +Noussut on kunnaita kultailemaan, +Niinp' on koittanut Pojarin kosto, +Koston kellot kohta jo soi: +Hällepä kauhistusta ne vonkuu, +Meille ne lohdun hetkeä lyö."-- + +Juuripa kellot kirkkohon kutsui, +Kirkkohon kannusti Pojarikin: +Seljäss' orhin karjuvan kulki +Keskell' uljast' temppeliä. +Korskast' iski hän kekälesilmäns +Ympäri kirkon morsiomiin: +Morsiot vapisi, vaan vihan vimma +Sulhojen rintoja karsi ja söi. +Saarna kun kaikui, Pojarin orhi +Sanoja kuunteli--Pojari ei. + +Ylpeäll' orhill' ylpeä herra +Hopeasatulall' istuvi vaan, +Kultapa suitsist' orihin hohtaa. +Kiireest' ain' alas kannuksihin +Herra on kullan ompelehissa.-- +Kasvot, kuin sydän, synkkä on yö! +Silmät hehkuvat kuin tulikuulat, +Valmihit saalist' ampuamaan: +Niinp' on Pojari, huikeahattu, +Kuin peto keskell' lampahia. + +Kyynelin kuumin rukous nöyrä +Kansan rinnast' uhkuelee. +Saarnan tulisen pappi jo päätti, +Kuultokseen kajos äkkiä hän: +"On kuninkaalta näin kuuluva käsky: +Oikeuden jos ryöstävi ken +Teilt', alamaiset--kostohon käykää +Nimessä Herran ja kuninkahan: +Näin omin kourin oikeus tuokaa, +On majesteetin tahto nyt näin." + +Kuin tulivirran kuohuva koski, +Kansa nyt, raivoon yltyen, nous. +Temppeli, kuin ois liekkiä täynnä, +Hehkui koston palavasta. +Kalman hiki nyt Pojarin kastoi, +Kannustaissahan orhia pois. +Koston kiukkua takana kiehui, +Herran huoneest' aaltoellen. +Tuonn' yli salmen Pojari uittaa, +Kansa, kuin verkkona, vastahan käy. + +"Verrytä varsaas, verrytä, häijy!" +Pojarin jälkehen huutavi yks. +"Nyt vihan liekkiä saat sitä niellä, +Jot' olet kauan liehtoellut!"-- +Takana salmen Pojarin orhi +Maahan kuorskahtaa vahasuin. +Kansa jo Pojarin ympäri kiertyy, +Lennättäin kiven lohkoja: "Näin +Herrallemme nyt lahjoja tuomme, +Täyttäen viimeisen verotyön". + +--"Tuossa on ylpeän Pojarin hauta, +Haudan merkkinä roukkio on. +Ravakan orhin vierehen vaipui +Korskean herran rotevat luut. +Vääryydellepä oikeus kosti, +Säätyisyys pyhä rikkojalleen. +Sorrettuin tuhat huokaus-ääntä +Salamaks yhtyi, liekkiä löi, +Rakeina koston kyynelet lankes." +Tämä on siunaus Pojarillen. + + + + +KARSIN AIKANI. + + +Mua revitään ja mua raastetaan, +Kuin korpit raatelevat saalistaan. +En sanaa virki, vaikka kirveltää, +Vaikk' kappaleita koirat häyheltää, +En sanaa virki, kärsin aikani, +Vaan aikani. + +Te välttäkää!--nyt teitä varoitan-- +Mä tuliterän miekan sivallan! +Te välttäkää, jos ruuti kuuman saa, +Niin kellarikin ilmaan paukahtaa. +En sanaa virki, kärsin aikani, +Vaan aikani. + + + + +KALJU LUOTO. + + +Miksi luotonen merestä +Pinnalle pilaksi nousit, +Kaljupääksi katsellaita, +Kun et nurmena kohonna, +Kuni neitonen, kukilla +Meren soutajan suloksi, +Kunniaks oman elosi, +Tahi maannut maan omana, +Venynyt veden povessa? + +Ellös vain mokoma moiti! +Luoto on Jumalan luoma +Ihmislapsien iloksi: +Jos olis syvälle syösty, +Piiloteltu pinnan alle, +Ehk' ois surma soutajalle, +Kuolema meren kululle, +Kuni kahlehet salassa +Väijyväiset vainolaisen. +Vaan nyt, tultua tukalan, +Yön myrskyisen mylleröivän, +Voitpa väistyä pulasta +Luodolle lakeapäälle, +Kuni kultasi sylihin, +Rinnoille oman emosi. + + + + +ENKEL'-LAULU. + + +Nukutti äiti lapsosen +Puun varjoon liinaliekkuhun; +Suut' antoi hälle siunaten, +Riens' itse töitten humuhun. + +Laps ääneti vaan nukkuikin, +Kuin lintu oksall' yötähän, +Ja äiti voimin ahkerin +Iloisna riehui töissähän. + +Nyt tuuti turvatonta se, +Ken löyhytteli lehtoja; +Se virren lauloi lapselle, +Ken kai'utteli korpea. + +Se lämpimän, se valon soi, +Ken kukat aamuin aukaisee; +Se suloiset unelmat toi, +Ken kevätluonnon kultailee.-- + +Vaan sävel outo illalla, +Kuin veisu, kaikui korvihin; +Siit' aateltiin: "se laulua +Lie lapsoselle enkelin!" + +Jo päivyt sammui. Lapsen luo +Riens äiti riemuin kukkineen: +Hän syleilee, vaan--kylm' on tuo! +Tukehtui raukka ryysyilleen! + +Niin:--"enkel'-laulu" äskeinen +Vuoteella lapsen veisattiin: +Hän kanssa kultapäivyen +Valoisiin maihin muutettiin. + + + + +PERHEEN JOULUHARTAUS. + + +Tervakset takassa loimotteli, +Juhlapöydäll' loisti kynttiläinen, +Takan ympär' istui perheväki, +Äsken noussut atrialta. Lapset +Kulta-oljill' iloisesti leikki, +Iloisesti muistoks' ilon tuojan. + +Katkaisipa sävel lapsileikin: +Perhe veisull' alkoi ylevällä +Ylistellä juhlan sankaria; +Autuaasti sointui sävelvirrat +Leimuavan liekin ympärillä. + +Juhlavirren kuminakin taukos, +Niinkuin koski lampehen laseikse +Kuulemahan hongikon humua: +Perhe-vanhin äänell' arvoisalla +Pöydän äärell' luki Raamatusta +Jaloimmasta Isän armotyöstä. +Kiitokset ja rukouspa päätti +Vanhuksen vakavan palveluksen. + +Äiti nyt kuus-vuotiasta lasta +Lauluhun kehoitti kunniaksi +Jumal-lapsen, valon ruhtinahan. +Niinkuin kukkareunuksinen virta, +Kulta-aalloin heleästi helkkyy, +Puhdistellen juuret rantapuiden,-- +Niinpä lapsen viattoman veisu +Virvoitusta valoi kuulijoihin: + +Vavahteli huulet vanhojenkin, +Silmät kiilsi kyynelkarpaleina, +Rauhanvilja solui sydämihin, +Rauhanvilja, joulun jalo lahja. + +Lapsi lakkas. Äänetönnä perhe +Tunsi, mit' ei kertoella tainnut:-- +Povessansa tunsi jumaluuden. + + + + +ÄIDIN HAUDALLA. + + +Pois äiti läks, jäi tänne lapsensa! +Nyt kuinka maksan huolet, vaivansa +Ja monet kyyneleensä kylvetyt +Mun sairasvuoteheni vierellä? +En maksaa voi niit' itkullani nyt, +En katkeralla murhemielellä. + +Oi, kallis äiti, lahja armias, +Useesti lasna nukuin rinnoillasi +Voi, silmäykses, sielus huokaus, +Ne sydämeni pohjaan tunkevat! +Ah, muistutukses, rintas rukous-- +Ijäti sielussan' ne valvovat! + +Läks äiti pois! Ei itku haudallaan, +Eik' kultapatsas maksa vaivojaan,-- +Vaan multa tää, jon nukut helmassa +Odottain suuren päivän pasunaa, +Se mullekin on maassa kalleinta-- +Ah, vanhempain ja--munki hautuumaa! + +Oisinko maalleni kuin kukkapuu, +Jok' kummun kunniaksi versostuu, +Jaellen ympär' ruusut tuoksuineen: +Niin hautas kunniana loistaisin; +Kuin kukka turpeesen, kuin keväinen, +Niin luokses, riemuksesi raukeisin! + + + + +LIPULLE KIRKOSSA. + + +Sä uljas lippu urho-aikojen, +Sä voitonviiri töitten veristen! +Mik' on sun tuonut aikain telmehistä +Tänn' urkuparven juhlasoitelmiin? +Siell' ennen liehuit kiihoitellen, mistä +Soi sotatorvet saloin sydämiin. + +Siell' ennen liehuit, missä parkua +Vaan kuultihin, ei juhlaveisua, +Ja kuulain pauke rummun räminähän +Sekaantui siellä kuolon kutsuna,-- +Vaan täällä taivas vuotaa elämähän, +Täält' ilon, rauhan raikuu sanoma. + +Siell' ennen liehuit, missä sankarten +Vuos' hurmehet kuin koski höyryten,-- +Nyt kyynelvirrat vuotaa hurmehena, +Täält' uhrisauhuna käy rukous; +Et liehu, lippu, seisot vakaisena, +Isäimme töitten jalo muistutus! + +Sä sodan muisto rauhan temppelissä. +Sä tänne johdat aikain telmehistä: +Tääll' innostutat rauhan sankareita, +Kun kerrot ihmeit', iki muistojas, +Vaan kiroukses polttava on heitä, +Jos halpan' unhoittavat toiveitas. + + + + +TAKKAVALKEAN ÄÄRESSÄ. + + +Teräksellä piistä voin +Iskeä liekin noin, +Niinkuin silmä silmästä +Iskee lemmen liekkiä. +Kipunat +Polttavat +Ympärille räiskyy; +Kaikki väistyy. +Liekki syöksyy huminalla +Kiukkuisalla +Hormihin.-- +Intokin +Nuoruudessa riehuu, reuhaa, +Vaarat ympäriltään peuhaa: +Kohouu, +Kirkastuu. + +Liesi tyyntyy, talttuu; +Perhe ympärille käy, +Rauha vaan on, tuult' ei näy. +Näin ne raivomielet malttuu; +Miehuus seuraa nuoruutta, +Järjen johto hurjuutta; +Näin kuin takka perheellen +Vanhemmat on lapsillen: +Valo, lämpö virvoittava, +Karkoittava +Järjen taudin tyhmyyden, +Syämen kolkon kylmyyden. +Niinpä vanhemmat +Taivaan töitä auttavat, +Juurkuin iltatuike on +Apulainen auringon. + +Katso yöhön, +Kuinka valhekuvan tuolla +Ikkunaisen ulkopuolia +Lieden työhön +Melkein voisit verrata! +Petos vältä, +Tutki lähemmältä! +Usein tyhjä valon varjo +Kolkon pimeyden tarjoo, +Vaikk' ens näyttää loistoa. + +Puutkin riutuu, räytyy, +Niinkuin ihmis-elämä +Täytyy +Vanhuutehen nääntyä. +Liekki puhdas, sinervä, +Niinkuin senki +Jalo henki, +Jok' on juuri lähtevä. +Mutta raitis lämpö jää +Huoneellen, +Perheellen;-- +Miks ei siis ylevämpää. +Maansa ja +Kansansa +Sydämiin +Kätke ihmishengen lyhtykin, +Muuttaissaan +Taivaalle loistamaan. + + + + +KAMPPIAISET. + + + Tuuli huojuttavi hiljaa + Pellon viljaa + Valmista. + Isäntä tuo väkensä: + Sirpit viuhkaa niittäissä + Kilvalla. + Päivät vierii. Kuhilaat + Vainioll' on mahdikkaat. + Syletysten jyväkkäät + Tähkäpäät + Suutelevat toisiaan: + +Kas nyt isäntää, kuink' ilo +Kasvoilla sen väreilee, +Silmistänsä lemmen valo +Emännälleen säteilee. + + "Kiitos Herran! + Ilmat sääsi, voimat säästi, + Niiton loppuhun näin päästi, + Hetken verran + Suopi huoata.-- + Ravinnolla pöytä täytä, + Vaimoni, nyt voimme uhrata! + Täytä pullot, kannut, näytä, + Ett' on voimaa viljalta! + Kutsu miehet, käske naiset, + Sano, ett' on kamppiaiset, + Ett' on aika riemuita!" + +Emäntä nyt olvet laatii, +Keittää, paistaa, höyryttää; +Naapurit pitoihin vaatii, +Toimi töitä pyörittää. + + Pidot alkaa. + Vieraiks' entää joka henki, + Suurempi kuin pienoinenki, + Jolla vaan on kaksi jalkaa. + Lup' on syödä, juoda, niellä + Mielin määrin: + Käskee antajat, ei kiellä. + Vaan ei väärin + Vapauttaan käytä kenkään.-- + +Syöty on ja loppuun liitos +Pantu: antajille kiitos. + + Leikiten + Lapsiparvi kirskuu lattialla, + Pojat, tytöt toisialla + Naureksivat, silmät tulta iskien. + Äidit, emännät + Lapsiaan ja miehiänsä tähtäävät, + Haastaen + Lehmistä ja lampahista, + Villoista ja pellavista: + Työnsä kullai huolena. + Mutta miesten huulilla + Kunto on ja toimekkuus, + Voimakkuus: + Miesten avuja. + Ukot taas, nuo harmaapäiset, + Miettiväiset, + Ylistellen Luojan tuomioita, + Muistelevat tekoja, + Joill' on kiitos, ansioita, + Halveksivat kaikkea, + Jok' on tuonut turmioita. + +Käsistä käy käsiin olvikannut; +Tuo on juonut, toinen aloittanut. + + Ilta lähestyy, + Töitten päätös, pitoin jatko. + Lepoon lähtee, joll' on pakko. + Kannut pintaralleen vielä täydentyy. + Vanhus, huulensa kun kastaa, + Suoraksi selkänsä nyt nostaa, + Toivottaa: + + "Maasta nouskoon kyntäjälle kyllin + Tavaraa, + Syötävää ja juotavaa!-- + Hänellä, jost' on meill' apu hellin + Ja ken suojannut on tähkät, korret + Pellolla,-- + Hänelläp' on voima aitat, orret + Täyttää riistalla: + Palkita niin talon + Juhlapidon jalon." + + --Vanhat pois! + Haittaa ois + Heistä nuorten kesken.-- + Hyppy alkaa! + Joka jalkaa + Nostelee + Viulu, tullut äsken; + Hiki virtailee + Kautta ruskoisen posken. + Suku nuori kun nuokkuu, + Hartiot, + Vartalot + Verevyyttä huokuu. + +Jokainen nyt yhtä sorja, +Kuin on viljan niitossa +Ponteva; +Tanssiss' yhtä nopsas, norja, +Kuin on työssä, toimessa +Tukeva. + +Hauskaa on totta +Puristaa tytön kättä, +Tuon ottaa, +Tään jättää; +Riemuss' uiden kaiken iltaa +Polkea salin siltaa, +Kunnes ilta yöhön vie: +Tanssi taukoo, pois on tie, +Viulun kielet sorahtaa-- +Kamppiaiset lopun saa. + + + + +OLVILAULU. + + +Tää olvi, kas tää on herkkua vasta! +Jos tynnyr' ois oltta, en katoamasta +Maailmoja kieltäis, olvi kun jäis, +Sill' olvipa huolet hornahan veis. + +Muun unhoittakoon tää nouseva polvi, +Mut muistossaan pyhän' olkohon olvi: +Ken unhoittaa, sen parempi ois, +Ett' astuisi maailmastakin pois. + +Kas viisas Väinämö, oltta hän nieli, +Ja siitäpä virkos lauluhun kieli; +Ja Lemminkäinen, se urhokas mies, +Myös olven arvoa parahin ties. + +Muit' urhoja paits' iloll' lausunen senki, +Ett' ois mun täytynyt hyljätä henki, +Jos oltta en juonut, mutta kas nyt +Olen syntymäst' alkaen vaan elänyt. + + + + +TOUKOKUUN 1:NÄ PÄIVÄNÄ V. 1870. + + +Jo Pohjan taivas pisaroihin puhkeaa, +Jo lämmönmalja loistaessaan läikkyy +Ja maalle terveen elonvoiman vuodattaa, +Jo talvenvalta kesän tieltä väistyy. + +Ja linnut, jalon juhla-aamun kaunistain, +Jo tänne rientää matkoiltaan ja laulaa +Nyt kunniata Korkeimman, nyt toivottain +Myös menestystä maallemme ja rauhaa. + +Kuin luontohon, niin sydämihin ihmisten +Myös kevään lemmen taivas vuodatteli, +Ja enkel'seuran suojelijaks lintujen +Maan lapsist' ihanaisen valitseli. + +Ei murhaten, mut iloisina tervehtäin +Nyt lapset rientää lintulaumain luokse, +Ei niinkuin vihollisten luo, vaan ystäväin +He tästäpäivin merkittyinä juoksee. + +Siis terve, Suomen lapset, "Kevätseuroihin"! +Näin luonnon juhla-aamu kuiskuttaapi. +Siis terve linnut tänne Pohjan laaksoihin, +Tääll' ystävien joukko odottaapi! + + + + +MANAUS. + + +Meill' olkoon ansiona työ, +Työ kunniallinen, +Ja totuus vahva rintavyö, +Jok' ei sydäntä syö, +Vaan kantaa miehuuden. + +Tuo kumarrusten kunnia +On halpain ansio; +Ei nöyryys kiellä miehuutta. +Vaan koirain tapana +Imarrus olkohon. + +Ken möisi maansa onnea!-- +Nuo henget irstaiset: +He vieraan jalkapohjia +Nuoleevat raukkoina, +Kuin ruotuvaivaiset. + +Hävetköön häijyt!--häpyä +Jos verimadoill' ois: +Ei elonvoimaa, henkeä, +Eik' ihmissydäntä +He kansallemme sois. + +Nuo tunnottomat uskaltaa +Viel' luunsa saastaiset +Tän maamme poveen tallentaa, +Hyväillä kunniaa, +Jot' ovat häväisseet! + +Vaan maamme multa rauhoa +Ei anna raukoillen; +Uus uljas polvi nouseva +Kiroilee muistoa +Maan kurjain semmoisten. + +Työ olkoon ansiomme vaan, +Työ kunniallinen! +Jos nostetaan tai poljetaan, +On onni synnyinmaan +Työmm' alku, loppu sen. + + + + + +VUODET 1872-1878. + + + + +VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ. + + +Niin muistot mieluisat, +Kuin katkerat, +Niin muistot riemujen, +Kuin murheitten: +Ne yhteen maljahan +Nyt kaikki liuennan +Ja juon. + +Niin muistot lemmekkäät, +Kuin tuimapäät, +Niin rakkauden-yöt, +Kuin kostontyöt: +Totia teistä teen, +Suu kutsuu huulilleen +Ja juon. + +Ja toivon maailman, +Kuin rakkulan, +Näen vaahtoharjahan +Nyt hukkuvan: +Niin helmen, kalliimman +Kuin Krasso, sulatan +Ja juon. + +1872 + + + + +URHOIN HAUDALLA. + + +Vallan tuntuvi kuin Jumal' its' olis ollunna tässä; +Niin pyhä, juhlahinen, jalo on koko tää ketokumpu. +On isäsankarten pyhä, rauhallinen lepoturve, +Jost' ylös käy satavuotiset harmaat kunniahongat, +Tai viherjöitsee huojuen, aaltoellen elonvilja. +Nyt pojat laihoa leikkaa, miss' isät toukoja kynti, +Miss' isät toukoja kynti ja hurmeen kallihin kylvi. +Tass' ilo on eleskellä ja armas huolia kantaa. +Ken tyly tahtoiskaan lopen unhoittaa pyhän haudan, +Tunnoton ken isäarmasten hi'en, työn, veren hylkää-- +Ruhjoilkoot ihanasti hänt' isänmaan kiroukset, +Hänt' isänmaan pyhä taivas uhkailkoon vihasilmin!-- +Ah! sano miss' suloisempi ja arvokkaamp' elon tanner? +Tass' elon kunniakenttä ja kuolokin autuas tässä. +Täst' en järkähtää taho viimeiseen verentilkkaan. +Kamppailut, sodat, rauha ja vastukset palavimmat +Tass' sukuhaudallaan hyv' on kestää versovan polven. +Ken, isänmaani, ken julma ja tapparakainalo tohtii, +Raivoellen rajupäissään katkertaa ilopäiväs, +Katkertaa ilopäiväsi, lannistaa jalot rientos? +Ah, Jumal' aut'! suo koston kalpojen välkkyä silloin! +Haamut haudoistaan nykypolvehen taas pukeutkoot. +Kuin tuli tauloa jäytää, sortajat syö tuli koston; +Hurmeetkin sadevihmana virvoittaa sulon haudan. +Nouskohon näin vapauskin ruskona, kuin sulo aamu, +Päiv' elon auetkoon tahi haut', isänmaan povi armas! + + + + +ISÄNMAANI. + + +Jos minne kuljen, mistä lähden, +Tää maani mulle kallis on, +Mut kallis on se vaan sentähden, +Sen kansa kun niin armas on. +Sen kansa taas on armas siksi, +Se maansa kun tek' kallihiksi +Verellään, kärsimyksillään. + +Salomme vaikk' ois täynnä kultaa, +Hopeita hyrskyis aaltomme; +Vaikk' ois meill' loistoa ja valtaa, +Vaan konnan toit' ois muistomme, +Kansamme kulkis hylkyteitä,-- +Ah! silloin maamme varjo meitä +Kuin musta haamu vainoais. + +Vaan nyt ei synkät syyt, ei hallat +Meit' isäin haudoilt' eroita, +Ei taistelut, eik' ilkivallat +Maast' armaimmasta vieroita, +Niin korvet synkät, kallioiset, +Kuin laaksot, järvet tuhatmoiset-- +Kaikk' ovat kalliit, rakkahat. + +Takana soitten, kallioissa +Sai äidit piilon lapsineen, +Kun urhot kaatui taisteloissa, +Tai voiton toivat armailleen. +Niin korpea kuin vainioita +Luut isäin peitti, veri noita +Kostutti kallis kaikkia. + +Vakaana niinkuin vuoren seinä +Kansamme puolsi maatansa; +Ei huikennellut niinkuin heinä, +Säilytti pyhät tapansa. +Parjatkoot tyhmät, ett' tää kansa +Hyljätty, halp' on tavoiltansa-- +Maan kalliin ostanut se on! + +Muun riemun jos ken ryöstäis multa. +Maan' armahan kun muistot jäis: +Ne rinnassani voiman tulta +Ja innon liekin virittäis. +Oi urhoin kehto, isänmaani! +Suojelkoon Herra armastani, +Siunatkoon hautaa urhojen! + + + + +PALAVA KANSA. + + +Nyt rovioihin kansa kootkaa +Ja sytyttäkää tulehen +Ja palavina päästäkäätte +Taas liekkiväiset valloilleen. + +Kuin lentäväiset tulisoihdut +He vihollista säikyttää +Ja ilkimykset, niinkuin sääsket, +Pois joukostamme häviää. + +Ja silmät tippuu peikkoin päästä +Valoa vastustaessaan, +Ja huuhkat lakkaa huutamasta +Ja sudet nääntyy luolissaan. + +Ja salomme, nuo syksyn synkät +Ja talven kolkot, valkenee,-- +Ne lämpiää ja ruusut puhkee +Ja urhoin haudat aukenee. + +Ja isäin henget poikiansa +Taas siunaten käy johtamaan, +Jo kansa kuohuu innoissansa, +Kohoten tähtein kunniaan. + + + + +HERÄNNYT SUOMI. + + +Pois sortajan valta ja ansa +Saloilta mun Suomeni maan! +Tult', intoa täynnä on kansa, +Pojat valmihit taistelemaan. + +Et, Suomeni, nyt unisilmin +Saalistasi kaapata suo; +Siis voimasi nostaos ilmiin, +Etukyntehen kuntosi tuo! + +Ken ties, vihamiehesi uhkaa +Sun silmäsi puhkoa pois, +Tai työntäis täytehen ruhkaa, +Hämärään sinut eksyvän sois. + +Vaan syys-yön tonttujen kanssa +Voit rynnätä taistelohon, +Et peljätä voi petokansaa, +Kun vaan valo lippunas on. + +Jalo kansani ei kitukasvi, +Mut voimakas orhi on vaan, +Joka kytkyess' innoten puhkaa, +Yhä kaivaten valjahiaan. + +Siis valjahat orhini ylle +Ja kansojen kilpaeluun! +Ei lainatut konkarit tälle +Vedä vertoja päivinä kuun. + +Niin surraten vaapsiaisparvet +Ja paarmat karkavi pois, +Ja vastukset ei satasarvet +Hätäpäiviä tiellesi tois. + +Pala, kansani voimakas henki, +Valon leimua Pohjahan luo! +Läpi vuorien vaskisienki +Etukyntehen kuntosi tuo! + + + + +LAULU VUOKSELLA. + + +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. +Vuori nostaa poikiaan +Veden voimaa kiusaamaan, +Synnytellen salakaria. +Leikitenpä hypähtää +Niistä aalto kuohupää. +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. + +Virran raisun +Mahti paisuu, +Vuoren vastuksista vimmastuu. +Jäykkäpäisen kallion +Kylki vastassa nyt on-- +Ahdistettu aalto rajustuu! +Kuohut uppiniskoissaan +Eespäin työntää toisiaan. +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. + +Aaltoin vimman +Kiukkuisimman +Tieltä särkyy voimat kallion: +Kas, kuin ähkymähän jää +Vuori jyrkkä, härkäpää, +Syrjin katsoo virran voittohon. +Metsä, äänetön kuin yö, +Näkee aaltoin ihmetyön. +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Saimaan aallot vyöryy Vuoksessa. + +Maalle sullen, +Kiusatullen, +Voitonvirttä laulaa Imatra. +Saimaan aallot uneljaat +Vuoksessa on voimakkaat, +Kalliot niit' ei voi kahlita. +Niinp' on kansa Suomenmaan, +Herättyään, noustuaan, +Mahtavasti, +Voimakkaasti +Ilkivaltain muurit murtava. + + + + +TUNNETHAN IMPENI? + + +Tunnethan impeni kaunoisen? +Hänethän tuntevi jokainen! +No niin, yht' armas on synnyinmaani, +Yht' armas on se ja ihana. + +Kuin vuorten metsistö lehväinen +On neito kukkiva, keväinen, +Jonk' otsa-kumpua seppel suojaa +Ja tukka tuulessa lainehtii. + +Tuo aalto on sinisilmäinen, +Kuin neito helmassa sulhasen, +Ja rannat aalloillen suuta suikkaa, +Kuin sulho kultansa huulillen. + +Jok' aamu kultaavi ruskollaan, +Jok' ilta painavi ruusujaan +Tuon sinisilmäisen poskipäihin, +Tuon aallon armahan kalvohon. + +Tääll' armas on koti kultani, +Jonk' isät taistellen perkasi; +Ja tuoli' on kirkko, jonk' kainalossa +On hautakumpu mun vanhempain. + +On maani kaunis ja kansalla +On voima tenhokas tallella. +Oi kallis maani ja jalo kansa, +Oi kansa uljas ja voimakas! + +Tunnethan impeni kaunoisen? +Hänethän tuntevi jokainen! +No niin, yht' armas on synnyinmaani, +Yht' armas on se ja ihana. + + + + +VANGITTU ÄITI. + + +Yöll' istui vangittuna linnassa +Murheinen äiti, lapsi rinnoilla, +Sodassa, verta niellehessä, jo +Kuol' isä lapsen, äidin puoliso, +Suomelleen sortuen, +Sen onnellen. + +Hirmuisna karjui vihollinen, kuin +Hirmuinen tiiker', etsein sakkasuin +Uutt' ydintä ja verenvaahtoa. +Niin äidin luo ja lapsen julmana +Vihollissoturi +Käy, lausuvi: + +"Sun pääsinpäiväs, vaimo, lähestyy! +Iloitse! Kas kuin poikas ällistyy! +Armosta olet vangiks' otettu, +Sä muutoin paikall' oisit tapettu, +Kun miehes kuollehen +Näit pyörtyen. + +Kun suoritat nuo helpot lunnahat, +Ett' aseman ja piilon ilmoitat, +Mihinkä piili sotajoukko se, +Jok 'äsken syöksyi päälle joukkomme-- +Koht' astut vapaana +Pois linnasta. + +Kavahda! Kuule linnan tornista +Vapaitten petolintuin kirkuna. +No, eikös koske korvarumpuhus +Kahleitten kalke, vankein uikutus? +Ne maasi lapsia +On kurjia!" + +Vavahti äiti, lapsi parkasi, +Kun julmur' raaka sisään karkasi. +Vaan pelko ensi kyynelissä jo +Valahti pois. Vaikk' uhkas turmio, +Vakaasti äiti vaan +Käy lausumaan: + +"Voin olla vanki, kuolla vankina, +Kun säilyssä on maani kunnia! +Vaan uhrata en verta urhojen +Voi edestä näin halpain, heikkojen, +Kuin äiti lapsineen +On kansalleen. + +Oi sotilas! jos sydän rinnassas +Sun onpi, eikä kiven kannikas, +Et vainotöilläs veren vikoja +Niskoilles etsi viattomilta! +Ne tahra sotilaan +On kunniaan.-- + +Ja kaunihin mun oiskin ollunna +Tään lapsen kanssa silloin sortua, +Kun armahani hurmevirrat mun +Löi pyörryksiin kuin sieluun ammutun. +Mä siitä virkosin +Vaan--kahleihin!" + +Irvistäin nauroi julma sotamies: +"Sun kahlees katkeaa ja loppuu ties +Tää maallinen. Nyt surman satulaan +Saat kohta istua ja ratsastaa +Kuolleitten kamalaan +Yömaailmaan. + +Sun silmäs kirkastuu! ja riemusta +Suu muhoilee myös tuolla lapsella! +Te kuolost' iloitsette? Malttakaa! +Voin lähtöhelvetin ma valmistaa. +Se riemut hälventää, +Vaan tuskat jää. + +Tuon poikas ensin näet paistuvan, +Sun hiilloksilla sitten korvennan. +Yks sana vaan sun tästä pelastaa: +"Tahdotko sotajoukon ilmoittaa? +Lupaatko tehdä sen?"-- +Vaan äiti: "En!" + +Mies myrkkyinen pois läksi. Äitipä +Polvilleen vaipui, lapsi sylissä: +"Nyt, taivaan Herra, tahtos pyhän näin, +Sä armosilmin katsot meihin päin:-- +Suot kuolla kansallein +Mun lapsinein. + +Vaan lapseni, jos tahdot, pelasta: +Se miehenä vois maataan palvella! +Viaton säästä! Kunnialla mun +Suo kuolla, urhoin edest' uhratun: +Niin lapsen isänmaa, +Mun kuolo, saa." + +Näin äiti rukoili ja silmänsä +Nyt muuriss' aukon löysi--äkkiä +Siit' ulos laski lapsen itkevän +Kuin suuhun surman kaikki nielevän, +Vaikk' antoi enkelten +Sen kätehen. + +Taas julmur' raaka sisään karkasi, +Kädestä miekanterä irvisti. +Ja jäljessä toi toinen kattilaa +Tulisten hiilten alla hehkuvaa: +Näin ilmi helvetti +Nyt uhkasi. + +Härnistäin miekkaa toinen karjahti: +"Nyt tänne lapses!"--"Sen vei enkeli! +Kun armoa ei teiltä riittänyt, +Sit' olen taivahalta pyytänyt."-- +"Vait! istu kattilaan +Nyt kiehumaan!" + +Näin komentaen, nilkosilmiään +Hän toverilleen paahtoi ähmissään.-- +Kas silloinpa, kuin iskein valkeaa, +Uroolta vaimo miekan sivaltaa!-- +Rintaansa syöksee sen +Nyt--kaatuen. + +Yö kirkastui ja kahleet helskähti, +Ään' outo vankein keskelt' tärähti: +"Oi, jalo vaimo, maasi kunnia, +Sä sankar-arvon ostit vankina! +Vapaina urhot maan +Nyt puoltakaan!" + + + + +NEITI IISA ASP'IN HAUDALLA. + +k. 12/11 1872. + +Lausuttu vainajan hautakiven nostettua Jyväskylän hautausmaalla +kesäkuun 7 päivänä 1874. + + +Tuoll' aina, missä Pohjantulten palo +Yön synkeydeltä rauhan valloittaa, +Siell' yleni se ihmishenki jalo, +Jon ruumista tuo hauta tallentaa. + +Siell' yleni hän, siellä syttyi koitto +Sieluunsa Pohjan taivaspalosta, +Ja isänmaalle kunnia ja voitto +Säteili vienosti sen valosta. + +Ja siellä hälle sielun hartautta +Herätti salon syvä huokaus; +Siell' antoi rauhan, riemun runsautta +Kotoisen lammen tyyni kirkkaus. + +Mut Pohjan tuli, kerta syttyneenä, +Ei rauhaa suo, se tahtoo valaista, +Kun päiväks' yön se näkis muuttuneena, +Silloinpa vasta löytäis lepoa. + +Se Pohjan neiden rauhatonna syöksi +Valoa isänmaalle kantamaan, +Se rinnastansa levonlaulut ryösti, +Kamppaavan kosken nosti pauhaamaan. + +Vaan taivaan tult' on kauan mahdotonta +Maan lapsen kestää, tomu-asunnon: +Tuo toivon maa, tuo tähtein valtakunta +Taivaisten tulten asuinpaikka on. + +Kas sinne Pohjan leimuna myös lenti +Kukinto-ajallansa neitonen; +Tääll' lepää ruumis, siell' on puhdas henki, +Kotoisen lammen tyyntä nauttien. + +Jäi laulun ruusut haudalleen ja tänne +Jäi ystävät ja siskot suremaan. +Vaan hautakumpu kuiskaa: Elämänne +Valoksi loistakohon synnyinmaan. + + + + +LYHYT KESÄ. + + +On lyhyt kesä Pohjolassa, on, +Sit' usein täytyy, usein surkutella: +Töin tuskin lintu ehtii lentohon, +Töin tuskin kevätlaulut lauleskella, +Niin myrsky jo sen lannistaa, ja hän +On nähty kuolevan ja nääntyvän. + + + + +TOHTORI R. POLÉN'ILLE + +50:nä syntymäpäivänä 23/4 1873. + + +Taivas, ota kiitos meiltä, +Kiitoksemme lahjoistas: +Miehiä suot Suomellemme +Jotka johtaa kansoas! + +Niinpä puolen sataa vuotta +Tästä taakse syntyi mies, +Taimi puhkes, puuksi paisui-- +Myrskyt torjua se ties. + +Moni nyt jo viikset kantaa +Jok' on lasna kuullunna +Miehestä, jok' kaikki antaa +Kansalleen ja maallensa. + +Jos ken suomenkieltä sortaa, +Esill' on hän aseillaan, +Valmis aina valon teitä +Kansallensa avaamaan. + +Ja jos kansaa tunnet, sieltä +Kuulet rintain huokuvan: +Suomenkielen puoltajata +Kiittävän ja siunaavan. + +Sydän sulaa, silmät vettyy, +Korvillaan kun kuulla saa +Kansan suusta nimet urhoin, +Jotka maataan rakastaa. + +Nimihinpä niihin sulkee +Suomen kansa armaakseen +Kunnialla kunnon miehen, +Nimen--Rietrikki Polén. + + + + +ARMAANSA KADOTTANUT. + + +Ykstoista vuotiaana vasta +Kisailin, kun jo taivahasta +Kuiskaili mulle rakkaus. +Kakstoista täytin töin ja tuskin, +Niin sammui tuo ens' rakkauskin,-- +Sen tukahdutti kateus. + +Lie viidestoista vuosi tullut: +Taas rakastuin--voi ihmishullut! +Me palamme kuin rohtimet!-- +Vaan pian sammui rohdintutta: +Mä kylmenin ja etsin uutta, +Näin vierauntui sydämet. + +Vuos' yhdeskolmatt' ehti tulla: +Kuin teräksellä karkaistulla +Mä iskin lemmen valkean: +Voi tuhat, voi sit' armautta, +Sit' ihmissielun kirkkautta!-- +Vaan sen vei surma hautahan. + +Hän kuoli! Ken vois ihmetellä, +Jos, synkeällä sydämellä, +Suon kyynelvirran vuotavan? +Vei kateus--ei murhe siitä; +Söi halla--tapahtuuhan niitä;-- +Vaan surma vie mun surmahan! + + + + +ENKEL'ARMAHANI. + + +Mä enkeliksi tulla himoitsin, +Kun enkel' oli armahanikin. +Mut tomussa mun ollessani, jo +Hän loisti kirkasna kuin aurinko. +Kun siipiänsä tahdoin sukostella, +Ne välkkyivät jo Luojan istuimella. +"Tee, Luoja, minut enkeliksi, tee!" +Niin sieluni viel' aina huokailee. +Himoitsen yhä armahani luo, +Ja kerran hetki koittaneekin tuo. +Maan mustan tomut päältäni kun puistan, +Mä rinnoill' enkel'armahani loistan. + + + + +HELMIN LÄHTÖ. + + +Syys itki kesän lähtemistä, +Vaan syksy raukan kyynelistä +Ei kesä kulta huolinut-- +Ol' elämä sen sammunut. + +Ja kesän sammuessa impi, +Keväistä kukkaa kaunihimpi, +Pois lähti maailmasta: hän +Taivaasen näkyi rientävän. + +Hän iltaruskon rauetessa +Vaaleena lepäs vuotehessa, +Ja noustess' aamuauringon +Vierellään kyynelseura on. + +Uus päivä katsoi kyyneleitä, +Ja taivas parven enkeleitä +Lähetti immen noutamaan,-- +Maan lapsille jäi muisto vaan. + +Vaan muisto kasvoi kukkasiksi, +Haudalla immen loistaviksi; +Niit' ystävien kyyneleet +On illoin, aamuin kastelleet. + + + + +HELMI. + + +Sairas on Helmi: +Sen rusoposkien +Ruusuinen seppel +Kuihtunut on. + +Kuoliko ruusut? +Ei--mut on enkeli +Autuain maahan +Kantanut ne. + +Sairas on Helmi: +Sen sulosilmien +On palo armas +Himmeä jo. + +Sammuiko liekki? +Ei--mut on enkeli +Autuain maahan +Kantanut sen. + +Kuollut on Helmi: +Sen jalo henki jo +Kalpean haamun +Jättänyt on. + +Kuoliko Helmi? +Ei--mut on enkeli +Kantanut sen. +Autuain maahan + +Purppuraposkin, +Leimuva-silmänä +Autuain maass' on +Helmeni nyt. + + + + +YÖN KUU JA TÄHDET. + + +Yön kuu ja tähdet miksi noin +Hääjoukon lailla loistavat? +Mä mietin.--Arvata jo voin: +Unissaan henget hurskahat +Taivaassa käyvät vieraisilla, +Siit' ilo syttyy taivahilla: +Yön kuu ja tähdet loistavat. + + + + +SUREVALLE SULHOLLE. + +Kansanlaulun tapaan. + + +Ellös surko nuorukainen, ellös huolko ylkä! +Eihän sua armahasi ikänänsä hylkää. + +Hänkö sinut unhottaisi? Kuinka taidat luulla? +Ennen aallot järvissämme jäätyis kesäkuulla. + +Voishan kukat kuihtua ja syys ja talvi tulla, +Immen sydän liekkiväinen säilöss' ain' on sulia. + +Muut jos kaikki unhoittais sun, eihän Suomen impi: +Hälle maansa, armahansa muit' on kallihimpi. + + + + +KUVAN VAAN. + + +Ja viimeksi +Hän katsahti +Kultansa kuvaa illalla. +Ja noustuaan +Sen povestaan +Taas ensin otti aamulla. +Hän siunasi +Ja rukoili +Tuo kullan kuva rinnoillaan-- +Ja muistanpa, kun kuollessaan +Hän vaipui, kuva huulillaan. +Vaan tiedetään, +Ett' eläissään +Hän muut' ei nähnyt kullastaan, +Kuin--kuvan vaan. + + + + +ERÄS MATKA POHJANMAALTA. + + +Ah, kuink' armas muistilleni +Matk' on Pohjanmaalta pois: +Neiti istui vierelläni, +Ah, jos vielä siinä ois! + +"Kerro, kerro!" kuiskui neiti.-- +"Sano mitä kertoisin!"-- +"Jokos murhe muistos peitti?"-- +"Ei, mä eksyin toiveihin."-- + +"Mitäs toivot?"--"Enpä jaksa +Toivoa tät' enempää! +Toivoisinpa, ett' tää matka +Meill' ois ijät' kestävää."-- + +"Päivästäkin tulee loppu, +Illan ruskot lähestyy! +Matkan päähän meill' on hoppu, +Aika-kulta tärkistyy." + +Näin se neiti,--mut kas täältä +Mäki kuvettansa tuo; +Taivas nousee mäen päältä-- +Onkos kaikki totta nuo? + +"Eihän taivas maahan riitä!"-- +"Riittääpäs, kun koskee noin! +Parahin sen tunnen siitä, +Autuas kun olla voin." + +Vaan nyt silmiin astuu maamme! +Tuolta järvet aukeaa, +Tuolla vuoren nähdä saamme, +Hartioitaan kohoittaa. + +Oi te laaksot, niemet, saaret, +Kenpä helmassanne ois, +Vierell' armas lemmen aarre, +Koskaan sielt' ei pyrkis pois! + +Näin ma lauloin, ratas kulki, +Läpi seutuin armaitten, +Vaan en lempeäni julki +Voinut laulaa immellen. + +Päivä hämärään jo vaipui, +Minä unelmihin jäin: +Käten' immen vyölle taipui, +Pääni rinnoillensa päin. + +Ah, kuin armasta!--"No varsa! +Juokse, ethän seistä saa!"-- +Käten' impi varreltansa +Päästi--pääni kohoaa. + +Sydämeni sulaa aivan, +Koht' on matka päättynyt. +Suutakaan en saanut! taivaan +Kadotan!--Jo päättyi nyt! + + + + +KESÄMUISTO LOHJALTA. + + +Maantietkin auhdot Lohjan nummella +Mun silmissäni näytti kukkivan, +Ja taivas loisti Lohjan aalloista +Mun rintahani onnen rauhaisan. + +Ja laaksojen ja saarten kukastot +Mä hymyhuulin kuulin kuiskuneen: +Maan nurmet, metsät, vuoret, vainiot +On lemmen tulta nousseet tulvilleen. + +Miss' oli lintuin laulut vaienneet, +Siell' oksat puun sai lehdet kielikseen, +Ja, kuin ois tuulet sormin soitelleet, +Mä luulin suvilintuin laulelleen. + +Ja öillä soudellessa, vaikka kuu +Ja tähdet piili pilven peitossa, +Venheessä taivas mulle kirkastuu-- +Näin aurinkoni immen kasvoissa. + +Nyt pois on impi, poissa aurinko +Ja nurmi vaan nyt hiekkaa tuoksuttaa, +Ei kukkain hymy, lintuin laulelo +Voi Lohjan maita mulle sulostaa. + +Jäi Lohja, jäi. Nyt rinta rauhaton +Vaan kaipausta hiljaa laulelee: +Ah, armas neiti! onni, rauha on +Sun luonasi--sun kanssas pakenee. + + + + +LEMPI. + + +Mun elämäni aamuruskona +Sä, lempi, loistat, palat tulena. +Vaan päivän valjetessa laajenet +Ja sydämeni joka sopukan +Sä puhdistat kuin kesätaivahan, +Niin koko elämäni valaiset. + +Vaan illan tullen, ilman viileten +Ja lempipäivän maassa sammuen, +Mik' onpi silloin iltarusko tuo? +Ikuisen lemmen aamukoi se on, +On juhla-aamu, joka lepohon +Tomusta kutsuu meidät Luojan luo. + + + + +POJAN LAULU. + + +En lempiä mä tahtois +Teater'lavalla, +En kihloja myös kantais +Tytöllen kirkossa. +Vaan laaksossa, kun kaksi +Sydäntä kaksin on, +Kuullessa lehtolintuin, +Nähdessä ruususton-- +Siell' armahani huulet +Sais' ensi suutelon. +Kas sieltä linnut kantais +Taivaille sanoman, +Ja ruusuin tuoksu täyttäis +Lemmellä maailman. + + + + +HÄN. + + +Kuin hoikka Pohjan neiti +Hän onpi varreltaan, +Pelloilla kasvatettu +Viljaisen Pohjanmaan. +Ja kasvot Hämeen immen +On hällä kainommat +Kuin laaksot, metsälammet +Hämeessä hohtavat. +Silmäinsä sulo, säihky +Kuin Savon tyttären, +Saimaalla päivän nousu +Ei niin lie herttainen. +Jo mainitsenko tukkaa +Niin tumman ruskeaa, +Kuin salohon syys-ilta +Sulattais purppuraa. +Vaan armain aartehista +On sydän kultani, +Kuin Suomen naisen sydän: +Sulouden temppeli. + + + + +SYKSYN TULLEN. + + +I. + +Jos olet mun, +Tuo syyskin kevähäksi käy. +Jos olet mun, +Ei myrskyt taivahalta näy. +Ei ruoho lakastu, +Ei lehti kellastu, +Ei jäädy aallotkaan, +Hymyilee taivas vaan, +Ei tule talvi, vaikka näyttää, +Vaan kevät sydämeni täyttää, +Jos olet mun. + + +II. + +Syys lähestyy. +Jok' aamu kukat kyynelehtii, +Jok' ilta heist' yks surkastuu. +Pois linnut laaksoistamme lähti, +Nyt laulaa tuuli hallasuu; +Pois lähti linnut, veivät kanssa +Mun armahani parvessansa-- +Kauniisen kaikki ihastuu.-- +Tuoll' on hän, merten tuolla puolla. +Kun jätti, antoi rukkasensa +Lähteissään mulle kullallensa +Ja käski syksyn tullen kuolla. +Mutt' enpäs kuole kiusoinkaan! +Syys tullut on, mä elän vaan-- +Mä elän! Ja kun kevät koittaa +Kun uudet ruusut puhkeaa, +Voin uuden armahan mä voittaa, +Voin riemuita ja rakastaa. + + + + +POHJATUULELLE. + + +Syys muita uhkaa Pohjolasta, +Syyshallat muita peljättää, +Mä pohjatuulten huo'unnasta +Kevättä toivon lempeää. +Mä kenties aivan syyttä luulen +Niin lempeäksi pohjatuulen. + +Et vaan, oi tuuli vankkasiipi, +"Ei"-sanaa immeltäni tuo! +Sen tuotko--koht' yöhallat hiipii +Viluisna sydämeni luo. +Mä kenties sentään suotta luulen +Niin ankaraksi pohjatuulen. + +Mä toivon pohjatuulen tuovan +Simaisen lemmen sanelman, +Niin ruusut rintahani luovan, +Niin luovan kukkamaailman. +Mä kenties sentään syyttä luulen +Niin lempeäksi pohjatuulen. + +Nupussaan kukat sydämeni +Uneksii puhjetaksensa; +Oi, tuuli, säästä kukkaseni, +Ett'eivät kuole kehdossa! +Mä kenties sentään suotta luulen +Niin ankaraksi pohjatuulen. + +Puhalla, armas pohjatuuli, +Rintaani lemmen sanelma: +Kun impen' ei lie hallahuuli, +Hän kukkani suo puhjeta. +Mä kenties sentään syystä luulen +Niin armahaksi pohjatuulen. + + + + +POHJATUULEN TUOMISET. + + +Oi ruusut rintani, +Oi vilustunehet, +Oi surkastunehet!-- +Oi ruusut rintani, +Kuink' ovat kuollehet! + +Kuink' uskalsin ja voin +Hyyn, hallan tuulelta +Rukoilla rakkautta! +Kuink' uskalsin ja voin-- +Toi talven pohjola! + +Toi talven, linnut vei +Ohitse etelään. +Ne lauloi mennessään: +"Ei tyttös lemmi, ei"-- +Jäi kannel itkemään. + +El' itke, kannel, noin, +El' itke ruusujas, +Sureksi lintujas! +Viel' et lie onnetoin: +Voit soida Suomestas. + +Pois lempi kieliltäs, +Pois kaiu kuolemaan!-- +Vaan Suomi ainiaan +On lempityttönäs: +Soi kannel synnyinmaan! + + + + +HÄILYVÄT SAARET. + + +Oi maailma, mun mereni, +Kuin häilyvät on saaresi! +Kas valtameri saariansa +Ei kuohuttele juuriltansa-- +Sun saares yhä häilyvi. + +Sun aaltois ajoll' ihmiset +On saaret tuhatlukuiset. +Kun luokse toistensa he rientää, +Sun mielijohtos heitä kieltää-- +Heit' aavikolle viskelet. + +Mä pieni luoto tahdoin vaan +Liittäidä saareen kukkivaan; +Sun kitas silloin, ahnasmieli +Kurimus, kukkasaaren nieli-- +Mä aaltoihin jäin huojumaan. + +Taas toinen, saarten ruhtinas, +Niin keväinen, niin loistokas!-- +"Sun ruusu-rinnoilles mä liityn, +Saan rauhan autuaan, kun piityn +Ihailemaan sun tuoksuas!" + +Niin uneksin ja toivotin, +Mä saari saarta hyväilin,-- +Vaan silloin aalto raisu kiskoi +Mun saareni, sen kauas viskoi: +Taas yksin jäin yömyrskyihin. + +Yön epätoivo, hämmästys +Ja ulapalla eksymys +Mun syöksi kurimusta kohti; +Vaan silloin taivahalta hohti +Valoisan tähden välkähdys. + +Nuo tähdet Jumal-asunnoista +Meist' epätoivon tuskat poistaa. +Ja kukkasaaret saarta vasten +Uneksuu lailla autuasten, +On meri hetkeks tyyntynyt. + +Kupeesta saaren liittyneen +Näen pikku saarten syntyneen: +Ne kasvaa, kukkii, riemuitseepi, +Vaan kurimus ain' ahmaileepi-- +Se nielee saaret lapsineen. + +Oi, tähti, johda kulkevaa, +Äl' aaltoin anna johdattaa! +Kas tuolla luoksein saari kiitää, +Sä, taivas, voit mun siihen liittää, +Kaks yhdeksi voit sulattaa! + +Jo kuulen lintuin laulua, +Jo tunnen kukkain tuoksua, +Jo nautin, taivas, sointuisuuttas, +Syleilen, saari, kauneuttas-- +Jo rauhoittuupi maailma. + + + + +LEMMINKÄISEN LAULU. + + +Ei lampea välkkynyt rauhaisaa +Mun kotini ikkunan alla, +Vaan koskipa vaahtosi vallaton-- +Siit' aina on rintani rauhaton, +Kuin aallolla taistelevalla. + +Ei vakainen huo'unta hongikon, +Vaan lietopa lehtojen helke +Mun heijaili lapsuen kehtohon-- +Siit' aina mun mieleni lieto on +Kuin tuulessa lehtien väike. + +Ja en lepovuonna mä syntynyt, +Vaan sota oli ankara silloin: +Sen pauhussa viettelin vuosia-- +Siit' ain' ilotyöni on taistella, +Kun on sota myrskyisä milloin. + +Näin kuohun mä aikani koskena +Ja lemminpä lietona hetken. +Mä taistelen--toivonpa voittoa, +Kun armahan äitini helmassa +Olen päättänyt melskeisen retken. + + + + +ELONI. + + +Mun eloni tääll' on kuin astunta +Petollisella haudan kannella, +Jok' usein upottaa +Ja uhkaa vajottaa +Povehen mustan kirkkomullan. + +Niin maassa riemu mulle pilkahtuu +Kuin pilvitaivahalta valju kuu, +Ja immen rakkaus, +Kuin tähden kirkkaus, +Vaan kaukaa hohtaa kaipausta. + +On elon kukat tomumajassa +Kuin Lapin kevät hetken loistava, +Ja harvoin kypsyvät +Tääll' ehjät hedelmät: +Ne toivon maa voi valmistella. + + + + +JOULUTÄHTI. + + +Taivaalla muinen tähti kiilsi, +Kuningas tähtiparvien. +Sen sydänt' usein murhe viilsi, +Nähdessä vaivat ihmisten; +Ja, surren synkeyttä maan, +Hän jätti riemun ylhäisen +Ja astui maata loistamaan. + +Majaanpa pienehen täht' ensin +Valonsa pyhän vuodatti; +Siit' ympär' ihmiskunnan lensi, +Sydämet, mielet lämmitti. +Hän kuoleman ja varjoin maan +Elämän maaksi kirkasti, +Ja rauhan toi sit' asumaan. + +Tuo tähti synkeästä yöstä +Valoisan armopäivän loi, +Ja ihmissielut harhatyöstä +Totuuden tielle viedä voi. +Hän, taivahinen kirkkaus, +Joul'-aamuhun tuon valon toi, +On _>maan ja taivaan valkeus_. + + + + +TÄHTEIN TANSSI. + + +Pihalla taivaan tanssivan ma nään +Tuon tähtiparven ringissään. +Sen keskell' loiste auringon +On valonsoihtu summaton. + +Hymyillen katsoo tanssiseuroja +Auringon silmä valvova; +Vaan surunsätein himme'in +Vilahtaa tähtiin eksyviin. + +Oi onneton, ken tähtyeistä vaan +Vieraantuu alkuvalostaan: +Se jähmettyen, sammuen, +Musertuu avaruutehen! + +Vaan toiset, "Herran kehrää" kiertäen, +Radallaan riemuin tanssien, +Valoa juovat, loistavat-- +Rinnoille päivän nukkuvat. + +Maan lapset, tomun sikiötkin me +Valolla Luojan loistamme: +Elämä riemujansa tuo, +Kun Herran Henki valons' suo. + +Vaan onneton, ken Luojast' eksynee: +Sen sielun soinnut vaikenee, +Sydämen liekit sammuu--hän +Rintansa tuntee jäähtyvän! + +Oi taivaan soihtu tanssiseuroines! +Ken onnellisna rinnoilles +Tuikahtaa vois ja ken sais sun, +Sun luonas soinnun kaivatun! + + + + +MAAPALLO. + + +Mun sydämeni kiveä lie raskahinta varmaan, +Kun toisinaan pois puhkaista on rintakehäni. +Ei kovaa tok', ei jähmeää kuin kylki vuoren harmaan, +Kosk' useasti kuohulähteen lailla läikkyvi. + +Maapallon nuorna kerrotaan myös tulikehrä olleen, +Joss' aaltoeli kalliot ja vuoret virtana; +Kun hiukan vanhui, kerrotaan maan kuoren kovaks' tulleen, +Vaikk' ydin malmivuorineen viel' uhkui kuumana. + +Vaan ydin kuuma pintahan kuohutti kukkatarhat, +Loi maahan avull' auringon puut, ruohot, pensastot, +Eläimet--riemuks' toisilleen niin halvimmat kuin parhaat, +Täynn' elämää, täynn' onnea viherti vainiot! + +Näin kevätloistossansa maa heloitti nuorna ollen, +Vaan joskus rinta pakahtui nuort' tulta kuohumaan, +Kun kirousta nousnehen näk' elon-vainiollen-- +Sen poltti, rankaisi--ja taas sävystyi innostaan. + +Mon' ennustaa, ett' ydin, maan vanhaksi tullen, jäähtyy-- +Tuot' ennustusta, rintani, el' usko kauheaa! +Kun ain' on liekit valveilla, elämä maassa viihtyy, +Maa autioksi kallioks' ei kohmettua saa! + +Maapallo ihmissydän on, joss' aaltoelee tulta, +Tult' aaltoilee, kun nuoruutta sen ydin uhkuaa. +Ah, sydän, hedelmöitse myös, kuin kukkii kevätmulta, +Jos puhkeat, niin rankaise vaan _pahaa_ maailmaa! + + + + +EI--JOS. + + +Ei purjelaivat nähdä + sais aaltoin huojuvan, +Jos tuulet aina torkkuis, + ei näyttäis valvovan. +Vaan myrsky-yöt on Herran hallussa. + +Maan valkeat ei koskaan + valaisten ruskottais, +Jos hiilihin ne hiipuis, + ei leimuks' lekahtais. +Vaan vaaratulta Herra torjukoon. + +Ei elämä, ei henki + maailmaa valloittais, +Jos haltioiss' ei koskaan + maan lapset touhuais. +Vaan torju, Herra, murhan enkelit! + + + + +TOMUSSA. + + +Mudassa uivat helmisimpukat, +Hiekasta virran kulta huuhdellaan, +Timantit erämaasta nousevat-- +Tomussa kaikk' on kalleudet maan. + +Vaan ihmisrinnan mutalähtehestä +Maan arvoisimmat löytyy aartehet. +Jos kaivaa voisin, kirkkaiksi ne pestä, +Tuhannet loisin maalle loistehet. + +Ma loisin valot, jotka lämmittäis +Ja elonvoimaa paistais maailmaan; +Ei Pohjan jäätkään kukkimatta jäis, +Ja Pohjan kansa hehkuis loistossaan. + +Niin, loisin, loisin--moinen raukka luoja! +Omatkin kalleuteni uppoais, +jos aarteitten ei korkein ilmituoja +Rintani tomuun joskus puhaltais. + + + + +KUKKA JA LINTU. + + +Kukan ympäri +Leikki lapsia, +Lapset kiitteli: +Kah kuin kaunista! +Kukka tuoksui vaan +Eikä tauonnut, +Kukka loisti vaan +Eikä kuihtunut-- +Kuihtui vasta syksyn tultua. + +Linnun ympäri +Leikki lapsia, +Lapset kiitteli +Linnun laulua. +Lintu lauloi vaan +Eikä tauonnut, +Lauloi innoissaan, +Pois ei muuttanut-- +Muutti vasta syksyn tultua. + +Kukka kaunihin +Lienet, lapsonen, +Lienet lintukin +Laulu-lahjainen: +Kiihdy tuoksumaan, +Konsa hyväillään, +Laula parhailtaan, +Konsa kiitellään-- +Tauota voit syksyn tultua. + + + + +PIKKU ILMA. + + +Helmass' äidin, suojass' isän +Pikku Ilma iloitsee, +Aamupäivän, kevätkesän +Riemuja hän nautitsee. + +Rauhan laakso äidin helma, +Jossa sadut kukoistaa, +Isän sylissä taas Ilma +Hongan turviss' istahtaa. + +Päivyt hellä hymyileepi +Isän, äidin kasvoista, +Joka silmä tuikkeleepi +Hälle tähtivalona. + +Ilman kyynelkin on armas, +Kuin yön kyynel kesäisen; +Raitis on se eikä karvas, +Ei kuin myrskyt murheitten. + +Taas kun riemuita hän saapi, +Enkelitkin riemastuu, +Ja ken häntä katsahtaapi, +Siltä murhe surkastuu. + +Taivas, ellös viekö maasta +Tuota viatonta pois! +Tääll' ois monta autuasta, +Monta puhdasta jos ois. + + + + +LAPSEN OSA. + + +Naapurihin Tuomo aamull' astui +Iloissahan, hyppyhynkin valmis; +Vuorotellen vihellys ja laulu +Tuomon suusta hilpeästi raikkui. + +"Miksi, Tuomo"--emäntä näin kysyi-- +"Läikkyvi nyt ilos' yli laitain? +Joko onni lapsilles soi leivän, +Puuttehessa ennen itkeneille, +Vaiko otti osan heistä Tuoni +Majoillensa riistarikkahille?" + +"Eipä Tuoni ottanut, mut leipä +Taivahasta putosi, kun kuuteen +Lapsehen loi Luoja seitsemännen. +Hälle "hengen antaja suo leivän", +Leivän, jot' ei nauti vielä lapsi; +Toisillenpa osansa siis jääpi. +Työtä anon, emäntä, nyt sulta +Iloissani Luojan antimista." + + + + +ÄITI LAPSELLE. + + +Nyt, Herran lahja, lepäät helmassani, +Vaan kerta lepäät Luojan helmassa; +Nyt imet elon voimaa rinnoistani, +Ikuisen elon imet taivaasta; +Nyt leikkielet halvoin heppeleisi, +Taivaassa voitonpalmu tarjotaan; +Hymyillen katselet nyt kasvojani, +Sun kerta Herran kasvot kirkastaa. +Ja äänes heikko, usein murheellinen, +On riemulaulu seuroiss' enkelten: +Viaton unimaailmasi viimein +On ilmestyvä riemuks' autuuden. + + + + +KODISTA JA KOTIIN. + + +Kun jätin kodin hyvästi, +Syntypaikkani parahan, +Taivas pilvihin pimeni, +Ilma heltyi itkemähän; +Ihmissydämet syvästi +Huokaeli, huolten pilvi +Niistä synnytti satehen. + +Kun kodista matkustelin, +Tiepä pystyhyn pysähti, +Vastamaaksi vainiotkin, +Matkan tuuletkin tukalti, + +Vinkui vastahan vihuri; +Kaikki ihmiset ivalla +Tiepuolista tirkisteli, +Mua pilkaten poloista. + +Käännyinpä kotihin koito: +Nytpä vainiot viherti, +Myötätuulet tuuditteli, +Maat mäelti mennessäni, +Kulkeissan' alamäkeä +Kodin kultaisen pihalle: +Taivas kiilsi kirkkahana +Päivän paistavan valossa, +Luonto riemussa rehoitti, +Ihmiset ilon väessä +Mun syliinsä sieppaeli. + +Niinp' on vierahisin kulku, +Kuin syksyllä surman suuhun; +Niinpä on kotihin kulku, +Kuin keväällä kullan luokse. + + + + +KUUN SAMMUTTAJAT. + + +Kiiruusti apuhun kaikki jo! +Miss' ovat kiulut ja ammehet, +Ves'-ruiskut, rattahat, hevoset? +Tuoll' yltyy valkean vahinko, +Sen leimu väikkyvi kauhuna: +Kohoontuu, näettekös, pilvihin +Hivuksin liekki nyt punaisin, +Kuin orhin kaulakin kaareva! + +Näin talost' äkkiä tuoksahti +Nyt väki valkean vaarahan, +Ja vuoren taakse se kiiruhti, +Sielt' uskoi tult' ylös kuohuvan. +Syys-illan riensivät hämärää, +Jop' aukas' huutoihin hätä suun; +Vaan silmät vuorella selviää, +Kun nähdä saavat he hellän--kuun. + + + + +TAIKAVOIDE. + + +Kolme kertaa kolme +Koston rauhoittaa, +Kolme kertaa kolme +Surman karkoittaa, +Kolme kertaa kolme +Haavat parantaa. + +Ruoste kirkonkellon, +Tuhka kyisen pellon, +Lähdevettä lemmon +Kanna kiehumaan. + +Ydinpihka puusta, +Vaahto karjun suusta, +Hammas hiiden suusta +Tunge kattilaan. + +Ihmisverta nuorta, +Muru ikivuorta, +Lemmon leivän kuorta +Työnnä hautumaan. + +Kiehuvi, +Kuohuvi,-- +Kypsyy. + +Jäähtynyt, +Pentynyt,-- +Haavaan. + +Kirvelee, +Paranee,-- +Terves! + +Kolme kertaa kolme +Koston rauhoittaa, +Kolme kertaa kolme +Surman karkoittaa, +Kolme kertaa kolme +Haavat parantaa. + + + + +VIINANPOLTTAJAN SANAT. + + +Kiehu kattila, +Si'itä sappea, +Jolla pyörrytä +Ihmishenkeä. + +Höyry polttavin, +Liity liekkihin, +Niinpä vimmahan +Syökset maailman. + +Liemi vaahtoinen, +Loitsi ihmisten +Himot nielemään +Neste höyrynään. + +Maistanut ken on, +Olkoon rauhaton, +Siks' kun juodessaan +Kurkku sauhuaa. + +Pää kun selviää, +Sydän kirveltää, +Kunnes suitsuvi +Niinkuin helvetti. + + + + +HURJAN VIISASTELUA. + + +Ken moittii, sano, ken, +Jos viiniss' uiskelen? +Maailma tukehtuis +Ja ain' ois tomuinen, +Jos viinissä ei uis. + +Ken moittii, sano, ken, +Jos syöksyn tulehen? +Kun viin' ei puhdistaa +Voi saastaa sydämen, +Sen liekit kirkastaa. + +Näin vuoroin uiskelen +Ja syöksyn tulehen: +Mä viinissä vaan uin +Ja lemmen tulehen +Mä syöksyn päin ja suin. + + + + +VYYHTYNYT. + + +Yöt päivät yhtä mittaa nyt +Tuo lapsi park' on itkenyt +Rinnoilla äitiarmaan: +Sairasna pieni vaikeroi, +Kertoilla kipujaan ei voi, +Kun sanoiksi sen ään' ei soi-- +Hän kenties kuolee varmaan. + +Yöt päivät äit' on valvonut, +On rukoellut, toivonut +Herralta lahjaa kahta: +"Laps' armas terveheksi luo, +Kotihin lapsen isä tuo, +Selkeenä häntä nähdä suo!"-- +Ken noita kieltää mahtaa? + +Yöt päivät isä juonut vaan +On kapakassa raivossaan, +Ei muista kotiparkaa; +Vaan kaikk' kun tuhlannut hän on, +Järkeensä niellyt turmion, +Niin koti johtuu muistohon-- +Hän sinne vihdoin karkaa. + +On äiti vuotehella nyt +Ja laps' on hiukan vyyhtynyt, +Kun haamu tulla horjuu: +Ov' aukenee ja lonkahtaa, +Sisälle haamu horjahtaa, +Vaan taas laps' sairas kirahtaa-- +Tuost' isä hurja karjuu. + +Last' äiti heijaa polvillaan, +Mut pieni kiihtyy itkussaan, +Ei saa hän unt', ei rauhaa. +Äit' itkee myös ja vapisee, +On hiljaisna ja rukoilee, +Mies mieletön kun kiroilee +Ja huimapäisnä pauhaa. + +Juur' äiti lasta siunasi, +Vaan kohta huone tärähti, +Kun kirous soi raskas: +Sylissä pieni säpsähti, +Sen kyynelvirrat vaikeni, +Hän riutui, sydän seisahti-- +Nyt Herra korjaa lastas! + +Yö rauhoittui. Mut aamulla +Sairasti äiti vuoteella, +Kalpeena nukkui lapsi. +Vaan isä huokaa tuskissaan, +Valittaa, itkee polvillaan, +Kun lapsi hänt' ei milloinkaan +Tunnusta vanhemmaksi. + + + + +LOISEN POIKA. + + +Pimeessä synnyit pirtissä +Sä mustaan maailmaan; +Vaan äitis päivän rinteellä +Sun kantoi kasvamaan. + +Loispoika pirtin pimeään +Jäi yksin äitineen; +Häll' ehk' ei äidin silmäkään +Paistellut sydämeen. + +Sinulle äiti lauloi näin: +"Valosta puhkeaa +Maan ruusut--valost' ystäväin +Myös sydän aukeaa." + +Loispoika pirtin nurkassa +Peikoista kuuli vaan. +Häll' äiti lauloi: "Petoja +On asuvaiset maan." + +Näin tunteet julmat, katkerat +Poik' imi äidistään; +Sai pedon kynnet, hampahat, +Pirtistä lähteissään. + +Nyt loisen poika maailmaa +Hurjasti raatelee: +Yöt murhaten hän rosvoaa, +Korvessa karkelee. + +Ja kylän kansa vapisee +Nyt loisen pojasta, +Hänt' etsii, häntä vainoilee +Kuin metsän petoa. + +Oi kylän kansa, laskekaa +Valoa pirttihin, +Ja loisen poikaa muistakaa, +Sen hirmutöitäkin! + + + + +MÄSSÄÄVILLE SUUNSOITTAJILLE. + + +Tulta kurkkuhun +Työnnän teille, kun +Huutaa hoikotatte! +Milloin isänmaa +Teistä miehen saa?-- +Kieltänne vaan sille palpatatte! + +Ja kun synnyinmaa +Teiltä parhaaltaan +Vaatii uhrianne, +Mielen katkeran, +Jäisen Gehennan +Tarjoatte sille rinnastanne. + +Herra hengestäs +Iske liekkiäs +Noihin rahkasoihin! +Tunge rintoihin +Tulta Horebin, +Sielut että syttyis salamoihin! + + + + +SYRJÄHDYS. + + +No, väitelkää min väittelette, +Jos uskotte sen taikka ette-- +Vaan sydän luotiin ihmiselle +Ens oikealle kupehelle. +Mut syntihin kun langettiin, +Niin vasemmalle kaaduttiin, +Myös sinne sortui sydänpalli-- +Siit' asti kaikk' on mullin mallin. + + + + +SUKU-ETU. + + +Jaloa on sukua +Sander'; ei siis lukua, +Vaikka juo ja huilaa suotta: +Esi-isäin töihin luottaa. + + + + +UUSI MAAILMA. + + +Ma noitur' olla tahdon nyt, +Lumooja, velho verraton-- +Ma riidan irvihampahan +Pois manaan tieltä maailman-- +Luon rauhan sulo-sovinnon. + +Ma vihan, kateuden työt +Ja kostonhimon alhaisen +Pois loitsin--rakkauden vaan +Ma kutsun maata asumaan, +Maan lapsill' luomaan autuuden. + +Nuo himot, surman siittämät, +Ja kaiken vainon, vääryyden +Sanalla ruhjon syvyyteen: +Totuuden päästän valloilleen, +Perintöön valta-istuimen. + +Yön maasta kadotan mä pois, +Ja kärsimys ja vaivaisuus +Lieventyy suloisuutehen: +Näin valonmaahan uutehen +Jää puhdas kuolemattomuus. + +Maailman mikä rumentaa, +Mi saastuttavi elämän, +Sen avaruuden rajoista +Pois karkoitan--maa ihana, +Kuin taivas, nähdään välkkyvän. + +Maa autuain näin valmis on-- +Maan lapset siihen joutukaa! +Vaan kenpä joutuu, hyljätkään +Hän rumat henget syämestään: +Hääkauneutta vaaditaan. + +Siipenne tomust' irrottain +Siis nouskaa kilpalennossa! +Kohotkaa valon sydämeen, +Unelmain iki totuuteen, +Ihaillen jumal'-istuinta! + + + + +PÄIVÄN SÄDE. + + +Oi, jos päivän säde öisin, +Niin sun silmäis kautta voisin +Tunkeutua sieluhus! +Valona siell' lämmittäisin, +Mit' ois mustaa, hävittäisin: +Vallan voittais sulous. + +Vaan mä, ollen itse musta, +Kaipaelen valaistusta-- +Sinä sieluhuni käyt. +Siellä loistat puhtautta, +Kauneutta, hurskautta-- +Toivon-tähtenäni näyt. + +Olet päivän säde hellä, +Joka lemmell' ijäisellä +Johdat mun luo auringon, +Josta rauhaa autuasta, +Josta--itse Jumalasta-- +Vuotaa voima elohon. + + + + +MATKA AURINKOON. + + +Maast' ihminen luo auringon +Matkustaa kuoltuansa. +Sä tiedät, siellä Luoja on, +Odottain lapsiansa. +Vaan tähdissä Hän matkalla +Suo lasten huo'ata. + +Hän lemmen säteill' lähettää +Autuutta matkaajille, +Vaan valo kirkkain yllättää +Tähdille lähemmille. +Siks' usein Venus-tähtehen +Halaapi ihminen. + +Maass' onni vaan suo _vaskihäät_ +Riemulla viettääksemme. +Häät juomme--kohta myrskysäät +Jo pauhaa etehemme. +Ei kauan kestä onni maan, +Kuin maistimiksi vaan. + +Väsynyt taistelosta jo +Nyt puuhaa lähtöänsä. +Maan jättää. Kirkas aurinko +Vaan loistaa silmissänsä. +Taas väsyy tiellä, poikkeaa-- +Venukseen seisahtaa. + +Kas riemua, min nostattaa +Uus tulokas nyt siellä, +Vaikk' itse matkan vaivoista +Hän itkusilm' on vielä! +Vaan toivo pyyhkii kyyneleet, +Maan muistot viimeiset. + +Nyt lempi satakertainen +Heloittaa auringosta, +_Hopeahäitä_ tanssien +Saat laulaa Merkuriosta: +Kas sinne Venus-tähdestä +Himoitset lähteä. + +Maan lasten lemmen-jumala, +Tuo Venus, meit' ei voita: +Henkemme etsii korkeinta, +Himoitsee auringoita. +Kas sinne--lempiviikot vaan +Kun loppuu--matkataan! + +Sä sanot: "Lentotähtiä!" +Ei, nuot on enkeleitä. +Kautt' ilman, Luojan käskystä, +Noin kaitsevat he meitä. +Oi riemua, kun astutaan +Merkurion satamaan! + +Nyt lempi tuhatkertainen +Vastaamme tulvaileepi, +Ja _kultahäitä_ tanssien +Nyt sielu riemuitseepi. +Ja meri, täynnä hekkumaa, +Eteemme aukeaa. + +Vaan tuonne, ah maa autuain! +Oi tuonne Luojan luokse +Nyt henki siivin innokkain +Halk' avaruuden juoksee. +Hän valloittaa tuon uuden maan, +Totuus on miekkanaan. + +_Timanttihäitä_ oi ken vois +Kuvailla luotu kieli! +On murhe, tuska, vaiva poiss', +Autuutta täynn' on mieli. +Auringost' auringoihin päin +Me matkustamme näin. + + + + +LAULAJAN LAPSET. + + +Sun lapses, laulaja, on kummanlaiset: +Jo synnyttyään täysikasvuiset, +Ja lausehet on suussa sointuvaiset, +On usein purevaiset hampahaiset, +Vaan joskus huulet leikinlaskuiset. + +Vakaasti toisinaan kuin hongan humu +Nuo lapset haastavat, ja otsallaan +Heill' useast' on surun synkkä sumu; +Vaan suru tuo on maasta noussut tomu, +Mi lemmen valkealla poltetaan. + +Niin, lempisilmin, täynnä rakkautta +On laulajani lapset ainiaan. +He leikitellen suosii viisautta, +Vaan välttävät sen yliherrautta +Ja kauneutta luovat maailmaan. + +Vaan, Herran tähden, jospa suuttumahan +Nuo jumal'-lapset syntyissään jo saat: +Lemmenkin liekit vihan valkeahan +Vaihtuupi silloin, syttäin kapinahan +Ja kukistaen kaupungit ja maat. + +Ikuiset kuin nuo tähdet korkeuden +On laulajani _jalot_ siittämät. +Maan yöhön paistavat he kirkkauden +Ja lämmittävät jäisen kolkkouden, +Maan äärist' äärihin näin lentävät. + + + + +KUN KERTA VÄSYN. + + +Kun kerta väsyn enkä jaksa laulaa, +Kas silloin kastan kuolemaksein kaulaa, +Ja lähden pois maat' isäin kiusaamasta, +Vaan kuoltuani laulan taivahasta. + +Suo anteeks' silloin, armas maani, mulle, +Runoilijalle surmaan tuomitulle! +Sun häpeäkses eläisin; kun kuolen, +Sun kunniasi kasvaa toisen puolen. + +Mä taivahille mainetöitäs soitan, +Sielt' arvoseppeleitä sulle voitan; +Ja kevätpäivän paistaessa sieltä +Tuon saloillesi tuhat satakieltä. + +Ja taivahasta laulan maailmalle, +Runoillen sanat metsän huminalle, +Ja lainehille loiskiville rannan +Syvyyden suusta sanoja mä kannan. + +Kun myrsky-yö on, meuruaa kun tuulet, +Sanani niiden säveleissä kuulet, +Ja ukkosenpa tulen pauhinassa +Sanoja lausun voiman Jumalasta. + + + + +KAS NYT EN LAULA. + + +Kas nyt en laula, en! +Kun paimen, hyppelen +Mäillä, kunnahilla, +Kukkivilla. + +Keväällä laulelin, +Kun lauloi linnutkin: +Nyt hoitaa pääsky pieniään, +Niin, kenties, peippo, kerttunen, +Töin tuskin kuulet leivosen, +Ja rastas sata säveltään +Jo vaihtoi tiukkuvirtehen; +Huus käki ammoin: "hoiloilo", +Ja päätti laulun jo. + +Joukossa laulais huonoinkin, +Ja yksin, kun ei kuultaisin; +Vaan kuullen monen kultasuun, +Pilannen ehkä laulupuun, +Halvennan virretkin: +Siis kesän vietän näin ja noin, +Vaan syksyll' yhtyä mä voin +Taas lähtövirsihin. + +Kas nyt en laula, en! +Kuin paimen, hyppelen +Mäillä, kunnahilla, +Kukkivilla. + + + + +MAANTYTTÖ. + + +Maantyttö syntyi kotonaan, +Hän syntyi laulamaan: +Hän lauloi kotikunnailla +Ja riemastutti rintoja, +Ja kansa riensi kuohuna +Nyt häntä kuulemaan. + +Maantyttö kulki kaupunkiin +Ja lauloi tielläkin: +Hän kiitti koti armastaan, +Ylisti leikkikumpujaan-- +Kaikk' kansa juoksi kuulemaan, +Kun tyttö lauloi niin. + +Ja tyttö kaupungille sai +Hän lauluvallan sai: +Nyt korvansa kun aukaisi, +Sen sydänsuonet hehkuili-- +Vaan kateus viel' ylpeili, +Maantytön halventain. + +Maantyttö salon sydämmeen +Palasi lauluineen: +Hän hetken korven rinnasta +Kuunnella tahtoi rastasta, +Sen säveleitä seurata-- +Taas läksi lauluilleen. + +Nyt ken sen laulun kuuli vaan, +Sen sydän palamaan! +Maa, kaupunki nyt riemastui +Ja häijyt henget kukistui, +Ja korvat kaikkein auentui +Maantytön laulantaan. + + + + +MOKOMA LEMPI. + + +Keväällä kun kihlasin +Syksyllä sain rukkaset, +Näinkös luonnon kuollessa +Kuolee lemmen kukkaset? + +Syksyllä taas kihlasin-- +Keväällä sain rukkaset, +Näinkös vasten luontoa +Kuolee lemmen kukkaset? +Tuost' en valheesta nyt huolis, +Ettei muka lempi kuolis. + + + + +NIITTYPURO. + + +Näin moititaan: voi kuink' on murheinen +Ja synkän musta niittypuron juoksu, +Vaikk' onkin niityn metsä lehväinen +Ja partahilla kukkain tuhat tuoksu. + +Ei muisteta: tuo puro kotoisin +On synkältä ja hallaiselta suolta, +Ja korven kautta juosten, kuulikin +Se näljänhätää, itkua ja huolta. + +Nyt, kukkaniityn läpi kulkeissaan, +Vilkastui puro, iloisammin hyppii, +Vaan murhe kuvastuupi muodossaan, +Kun rinnassa viel' entismuistot sykkii. + + + + +TUETTU PÄÄ. + + +"On mulla sydän vasemmalla, +Vaan jotain puuttuu oikealta, +Sen vuoksi elo kaikkialla +Niin tuntuu heikolt', ontuvalta: +Tuo syrjäpaino laitaan kiskoo, +Useesti vasemmalle viskoo, +Pois eksyttää tielt' oikealta." + +Niin nurkui mies. Vaan naisen kainon +Kun puolelleen löys' oikealle, +Hän tunsi kohta tasapainon +Ja toisin lauloi maailmalle: +"Mies naisen pää on, pappi lukee! +Niin, kyllä--sydän kun vaan tukee +Sen, ettei eksy hunningalle." + + + + +VASEN PUOLI. + + +Kun kunniamerkkejä annetaan, +Ne pannaan rintahan vasempaan, +On tähdetön oikea puoli. +Ja morsiusneito, kun kukkasen +Istuttaa rintahan poikasen, +Oikeesta puolest' ei huoli. + +Kas pappia--kelle hän paukuttaa? +Hän vaan sydänpohjia kuohuttaa +Ja järjen syrjähän käyttää. +Ja laulaja--kelle hän laulelee? +Hän syäntäsi ruusuilla kiehtoelee +Ja kukkien tuoksulla täyttää. + +Ken liittyisi kylmähän järkehen? +Vasemmallapa on sydän lämpöinen, +Se valtias kenpä sen voittaa: +Hän järkesi mykkänä seisottaa +Ja maailmoita hän valloittaa-- +Se valtias kenpä sen voittaa. + + + + +KULTAA. + + +Kultaa, tyttöni, kultaa sulta mä kaipaan, +Rikkaudetta ja aarteitt' en tule aikaan. +Kultaa täytesi! ulkokulta ei kelpaa, +Ontto jos sisus on tai täynn' iki velkaa. + +Onkin, tyttöni kalliimp' onpi kuin kulta, +Verrakseen minä halp' olen tuhka ja multa. +Vaan ken köyhä on, rikkautt' etsivi silloin, +Rikkaall' ei rikas tarpeeseen ole milloin. + + + + +AATTEHET. + + +Oi, jalot aattehet, +Tähtyet taivahan! +Tuulet jos myrskyiset +Puskevat laivahan, +Tähtien johtohon +Luottaen tie +Aukevi, aavikon +Halki mi vie, +Luo levon valkaman. + +Oi, jalot aattehet, +Voittajat kuoleman! +Maass' elonkukkaset +Näyttävät kuihtuvan, +Vaan säde aattehen +Taas elon luo, +Taas kevät ruusujen +Tuoksua tuo, +Vallaten maailman. + + + + +PAIMENET. + +ENSIMAINEN JAKSO. + + +On ilta. Pirtin istujat +Näyttääpi rauhaisalle, +Vaan ikkunasta ikkunaan +Käy levotonna Kalle. +Rinnassa häll' ei katumus-- +Poskilla kevät-tuoreus +Toist', aivan toista todistaa, +Ja silmiensä palon +Sä luulet luovan, loitsivan +Tähdille uuden valon. + +Hän harteva ja varteva, +Häll' otsa kirkas hohtaa; +Tuo otsa kirkas, kaareva +Pelvotta vaarat kohtaa. +Syys-yölle vastakohtana +On tukka liinan valkea. +Mut huolta kantaa rinnassaan +Ja rauhatonna kulkee, +Kun laulut äidin lauhkean +Tiet, ovet häitä sulkee. + +"Et mallassaunaan mennä saa +Tän' iltana, se muista! +Nuo miettehet nyt mielestäis +Vaan, poika parka, poista! +Syys-illat on ja pitkät yöt, +Vaan viel' ei lopu iltatyöt: +Voit veistää re'en kaplaita +Tai pärehiä vuolla-- +Niin, luulen, isäs tahtoo--yöks' +On sulle sänky tuolla. + +Ei muulloin iltavalkea +Niin hauskuta kuin silloin, +Kun perhe kaikk' on kotona +Ja takan ympär' illoin. +Myös silloin vanha rukkini +Voi pyörähdellä helposti, +Ja huolet, joita kantaa saa +Lapsestaan vanhin aina, +Ei silloin muistu mielehen, +Ei höyhentäkään paina." + +Näin äiti, polkein rukkiaan, +Pojalle lauleskeli, +Puut paukkuen kun takassa +Ratosti leimueli. +Vaan Kalle yöhön synkeään +Tähysti--terässilmistään +Hän ehkä syys-yön pilvihin +Valoa luoda tahtoi.-- +Tuost' äidill' outo aavistus +Rinnassa piillä mahtoi. + +Sisälle isä astui nyt, +Mies lyhyt, vankka varsi. +Entistä käskevämpi on +Nyt hällä käytösparsi. +Hän poikahan kun katsahtaa, +Sen käskyksi het' oivaltaa: +"Sä otat eväskontin nyt, +Kirveen ja pyssyn parhaan! +Kuin nuoli nopsa, kiiruhtaa +Saat Villin niittytarhaan! + +On karhut, kuulin, kaataneet +Kylästä orhin nuoren. +Muu hevosparvi paennut +On turviin Räihävuoren. +Kylässä kaiken nuorison +On hanke karhun-ajohon. +Mä häpeän, jos poikani +Ei siell' ois' joukon kanssa; +Kun nuoremp' oisin, nuolena +Saapuisin seuranansa." + +Kuin päivän silmäterältä +Pois pilvet pyyhkii tuuli, +Niin Kallen yö nyt kirkastui, +Tuon sanoman kun kuuli.-- +"Tult' iskee nuorten kantapäät, +Vaan vanhain pohkeissa on jäät! +Kun korven herran turkki vaan +Silmiini vilkahtaapi, +Niin metsän rinta raikahtaa +Ja karhu kellahtaapi!" + +Mut tuohon isä: "Maitosuut +Noin kerskaa ennen työtä. +Kun voiton toisit kotihin, +Muut kiitoksen tois myötä." +Vaan näitä Kalle kuulisko? +Hän valmis lähtöhön on jo. +Mut lähteissään mit' etsii hän?-- +Hän säästömakeisensa +Kokoopi kontin pohjahan-- +Ne viepi kullallensa. + +Kylässä matkan varrella +On Kallen Mari kulta. +Keväästä asti kummankin +Rinnassa hehkui tulta. +Kuustoista täytti kumpikin, +Kun kevät puhkes kukkihin. +On syys--se kesän kuihdutti, +Vaan loistaa nuorukaiset; +Rehoittaa ruusut poskien, +On rinnat paisuvaiset. + +Syys-ilt' on, tähtein silm' ei näy, +Kuu hallava ei paista. +Keveesti Kalle kiiruhtaa, +Yön synkeytt' ei muista. +Syys vaikk' on kolkko, kukaton, +Vaan tähtitarhan, ruususton +Rinnassaan poika säilyttää +Ja laulaa riemuisasti; +Noin vuoroin laulaa, viheltää +Hän mallassaunaan asti. + +Kas, höyry sauhun sekainen +Ovesta tupruaapi. +Käy joutuin, Kalle, kiiruhda, +Jo Mari odottaapi! +Ah, makeata lämmintä! +Oi Maria, kuin lempeä! +Sen tukka liekin leimuna +Harteilla lainehtiipi; +Kuin lintunen hän liikkuvi, +Kuin pääsky sirkosiipi. + +Uunissa hiillos punoittaa, +Kas Marin poskipäitä! +Oi, sulho, aamun koittavan +Sä luulet, nähden näitä. +Sinervä liekki hiilloksen +On leimu Marin silmien. +Oi, poika, etsi taivahas +Ja joudu tyttös luokse! +Oi, muista aamuruskoas +Ja kiiruisammin juokse! + +Kuin tulen kieli tuikuttaa +Pihdissä pärevalo, +Ja viulu-Aapran sävel soi, +Rehoittaa nuorten ilo. +He permannolla pelmuaa, +Ken laulelee, ken rallattaa.-- +Kupeessa uunin yksinään +Ei sirkan virsi soinut, +Ei soinut sirkan--Mari ei +Myös laulella nyt voinut. + +"Pois, Aapra, viulu! laulut pois! +Syys-yöll' ei leikki sovi!-- +Vaan ken se kopsii ulkona? +Aukeeko saunan ovi? +Oi, soita, Aapra! laulakaa! +Nyt vallan vaikka tanssi saa! +Ah, oisko seinät, katto pois, +Sais hyppiä kuin hullut! +Taas Mari onnen lapsi on: +On Kalle kulta tullut."-- + +"Oi, Mari, katso konttihin-- +Kas siellä ispinöitä! +Tuo suukkosi!"--"Oi, Kalle, noin +Sä kuljet yksin öitä! +Kas täältä naurispaistikkaat +Ja ohra-pannukaakut saat. +Tääll' ystäväs' ja kultas' on, +Et yksin lähde varmaan; +Voit hetken hellän viipyä +Ja laulaa luona armaan." + +Niin kuiskuivat, ja Aapra taas +Viritti viuluansa; +Sai Kalle, Mari rinnakkain +Taas laulaa muistojansa. +Hymyili huulimansikat +Ja silmätähdet loistivat. +Syys synkkä vaihtui riemuhun, +Neidoiksi karhut vaihtui; +Loi lempi sielut kahleihin +Ja vaaran pelko haihtui. + +He ylistellen lauloivat +Suloa paimenmuistoin, +Kuin kautt' ois rinnan kulkeneet +Purojen, metsäpuistoin:-- +Kuink' kevät uhkui armautta, +Kuink' kesä kantoi kukkia, +Syys kuink' on runsas lahjoistaan, +Syys-illat rauhaisia, +Ja talven jäillä leikitkin +Kuink' ovat raittihia. + + + + +KUN VOISIN. + + +Ylhäinen metsästäjä +Näin lauloi kulkeissaan: +"Oi teitä laakson lehdot, +Kanervat kangasmaan, +Puut pienet, puolan varret +Ja korven mökkinen! + +Teilt' ei vie myrskyt rauhaa, +Ei tuiske tuulien; +Teill' aina kaste kirkas +Otsalla loistelee, +Luonanne perhot pyörii +Ja linnut laulelee. +Niin tyyness' aina oisin, +Kun voisin." + +Vaan köyhä mieron poika +Tien varrell' lauloi näin: +"Te hongat uljaslatvat +Taivaasen käytte päin; +Palatsit teistä paisuu +Valoisat aina vaan-- +Mit' on nuo laakson lehvät +Pimeessä piilossaan!-- +Te tuulten juhlavirttä +Synnyitte laulamaan, +Saleina loistollisna +Soitollen kaikumaan.-- +Niin ylhäinen ain' oisin, +Kun voisin." + +Vaan paimen huiluhuuli +Polulla soitti noin: +"Kuin raitis kevättuuli, +Vapaana laulaa voin: +Kuin kuuset huokaa, silloin +Hartaammin laulelen, +Ja myrskyll' entis-aikain +Murheita muistelen. + +Ja kosken pauhu kertoo +Kuink' ennen taisteltiin, +Vaan laakso tuolla kutsuu +Iloihin nykyisiin. +Tällaisna aina oisin, +Kun voisin. + +Kas täällä lintu laulaa +Ilonsa, huolensa, +Ja kukka armas kuiskaa +Suloimmat toivonsa. +Mä rinnassani tunnen +Purojen helkkehen, +Ja aamukaste kirkas +Mik' on, sen tuntenen: +On paimentytön silmä, +Jok' etsii kukkia +Laaksossa--poika poimii +Aholla marjoja.-- +Tällaisna aina oisin, +Kun voisin." + + + + +AAMULLA. + + +Tutu, tuu, jo päivä koittaa, +Tutu, tuu, jo paimen soittaa +Laitumelle laumojaan: +Laajan laakson, ruohomaan, +Virran vieremille, +Miss' on paimenille +Kukkakumpu, marjamaa, +Missä lauma rauhan saa +Rehoittaa. + +Ahdas laidun, lauma nälkäinen +Syy on paimenten.-- +Tutu, tuu, jo kellot kaikuu, +Tutu, tuu, jo torvet raikuu: +Riemu aamun, rauha illallen. + + + + +KESÄAIKA. + + +On kevät. Paimentorvi soi +Ja soipi karjan kellot. +Jo nurmen nukka vihannoi, +Vihoittaa viljapellot. +Purosen partailla vilppahan +Puut puhkeaapi jo lehteen, +Ja paimentyttö hän kirkkahan +Istuupi laidalla lähteen. + +Ja tuores kevätvesa on +Purosen luona poika; +On raitis hän ja huoleton, +Kuin toivon-, riemun-aika. +On puhdas lähde se tyttönen +Ja poika kuin kevättuuli, +Ei heitä hallan ja myrskyjen +Viel' ole koskenut huuli. + +Heill' elämä on aavistus, +Kuin toivon aamurusko: +On haaveksiva rukous, +On murtumaton usko. +Min kevät kätkevi kohdussaan, +Sen kesä kukkina kantaa; +Ja syys kun joutuvi, tultuaan +Se lahjat runsahat antaa. + +Sai toiste nurmi kukkihin, +Heräsi tunnot nuorten, +Puroset niinkuin ilmihin +Rinnoista puhkee vuorten; +Niin sammalmättähäll' istahtaa +Luo tytön poika nyt tohti.-- +Vaan luudat, siivilät singoittaa +Tuo tyttö poikasta kohti! + +Ei poika suutu--poimi vaan +Ropeisen mansikoita: +Nyt tyttö ylväs nauramaan +Ja huolinut ei noita! +Vaan sitten suolla kun luutineen +Hän karjan jälkiä astui-- +Jo vaipui multahan, lietteeseen, +Ja tyttö parka nyt kastui! + +Poik' avuks' ehti, ryntäillään +Kummulle tytön kantoi: +Nyt kiitokset jo mielissään +"Marjoista" tyttö antoi. +Ja sammalmättähäll' istua +Luo tytön poika nyt tohti; +Nyt silmät säihkyivät riemua, +Nyt posket ruusuja hohti. + + * * * * * + +On kesä. Kummut kukkivat, +Aholla marjat hohtaa, +Ja paimenlapset iloisat +Nyt usein toistaan kohtaa. +He marjat kukkihin vaihtavat +Ja missä kulkevat, siellä +Jo vuortenrinnatkin huokuvat +Ja laaksot on ilomieliä. + +On päivä kuuma, helteinen +Ja harvoin käki kukkuu; +Niin paimentyttö kukkien +Keskelle väsyi--nukkuu. +Kuin metsäruusujen haltijaa +Nyt kesän hengetär suojaa, +On tyyni rauha, on pyhä maa +Ja luonto kiittävi Luojaa. + +Katveesta paimenpoika vaan +Tuon näkee suloisuuden; +On hiljaa, tuskin huokuikaan-- +Hän havahtuu vois muuten! +Vaan silloin kellot soi karjojen, +Jotk' eellä paarmojen kiili:-- + +Heräsi tyttö ja--poikanen +Nyt taakse pensahan piili! + + * * * * * + +Vaan kevät, kesä lyhyinen +Kuin siivin ohi kulkee. +Syys saapuu, suru paimenten +Ja riemun laaksot sulkee. +Jo laumast' on susi kaatanut +Parasta hiehoa kaksi: +Nyt paimentyttö on muuttunut, +On käynyt murheisemmaksi. + +Vaan paimenpoika lohduttaa: +"Kas pellon kuhilaita!-- +Ne hiehoja taas kasvattaa!-- +Ja muista niittymaita. +Suo syksyn tulla! ja talvi tuo +Paimenten juhlivan joulun, +Talv'-illat raittihin riemun suo, +Kun viulu soi kera laulun." + +Niin kesä vierii paimenten +Ja muistot hellät painaa; +Yks' etsii toista kaivaten, +Yhdessä oisvat aina. +Kun sitten näin kesät vuorottain +On mennyt, toisia tullut, +Niin poika, tyttönen rinnakkain +On vihkityynyllä ollut. + + + + +ILTALAULU. + + +Ukon ilmaa, sadetta, +Tyyntä, päivän paistetta-- +Ken niit' aamull' aatteli! +Vaan kun päivä mennyt on, +Kaikki johtuu muistohon, +Ilta kaikki muistavi. + +Päivän silmä sammuva +Luopi iltaruskonsa +Vainioille, metsillen. +Väsyttää jos paimenta, +Vielä soittaa torvea +Hyvästiksi saloillen. + +Kylä viljavainion +Keskelt' aukee; laaksohon +Rauhaisaan se viettelee. +Sauhut kohden taivasta +Nousee ilta-uhrina, +Laakson virta vilisee. + +Kylän lapset laulaen +Rientävät luo paimenen: +"Missä metsän tuomiset?" +Karja ammoo, kellot soi: +Päivän voiton ilta toi, +Kylän lapset riemuiset. + +Sinne lauma kylläinen +Edellä käy paimenen. +Heltehestä väsyneet +Siellä virvoitusta saa. +Paiment' innoll' odottaa +Siellä kasvot kaivanneet. + +Petoin kanssa kamppailla, +Myrskyss' olla, ukkoista +Kokea jos päivän saa, +Kunhan illan tultua +Löytyy koti rauhaisa-- +Taistella se kannattaa. + + + + +PAIMENTEN TALVILAULU. + + +On kesä mennyt paimenten, +Ja kuihtui kesän kukka; +Syys ohitse on myrskyinen, +Pois metsän keltatukka. +Ne mennehet, +Vaan paimenet +On talven pakkasissa +Viel' iloiset, +Kuin tähtyet +Tuoll' ylätaivosissa. + +Vaan kukkalaaksot muistoineen +Ei heitä paimenlasta: +Ne piilee paimensydämeen +Viluhun kuolemasta. +Viel' lauluja +Kuin niitulla +Saat kuulla paimenelta! +On ruusuja +Sen poskilla, +Ei poistu pakkaselta. + +Nyt paimen metsäst' ajelee +Vaan havuja ja multaa, +Ja mieli täynnä hehkuilee +Vaan hunajaa ja kultaa! +Hän muistelee, +Kuink' kutelee +Nyt tyttö kangastansa, +Tai neulonee +Ja kehräilee +Hän äitimummon kanssa. + +Ja hän, jok' kutoo palttinaa, +Hän ketä aatteleepi? +Hän muistaa mullan-ajajaa, +Hänestä lauleleepi. +Oi, poikanen +Jos tyttösen +Kädestä paidan saisi-- +Ois lämpöinen! +Vaan noin nyt ken +Toivottaa uskaltaisi! + +Saas jouluaamun joutua, +Voi hauskaa, riemullista! +Kun tervaslyhtyin loistossa +On kylät juhlallisna. +Ja kilvassa +Kun kelloissa +Kirkolle varsat juoksee!-- +On tullunna +Nyt valoa +Maan paimenlasten luokse. + +On Hiivanuutti, Laskiain +Kaks suurta talven juhlaa. +Oi, niistä kieli laula vain, +Et turhan päiten tuhlaa! +Kun illoilla +Soi raitilla +Tuhatta kellokaulaa! +Kun varsat vaan +On vaahdossaan +Ja nuorikansa laulaa! + +Mont' talven jouto-illoista +Kuluupi leikkijöissä +Ja monta tanssin tahtia +On soinut tähtiöissä. +Ei murheitaan +Suo kaikumaan +Tää raitis paimen-elo. +On talvi vaan +Kuin tarinaan +Puettu kesän sulo. + + * * * * * + +Syys-illall' istuessa noin +Soi viulu, laulut luisti: +Ken miehentöitä, vaaroja +Yön hekkumassa muisti? +Vaan kopse kuuluu ulkona, +Ov' aukenee ja--ovesta +Sisälle vanhus keikahtaa, +Muut' yllä ei kuin paita; +Hän säärin seisoo paljahin +Ja katsoo "kuink' on laita". + +Pään harmajan ken nosti noin +Yövuotehelta varhain, +Kun kukko viel' ei laulanut, +Tuo aamun virkku parhain?-- +No, eihän koske kukkohon, +Min soitto, laulu tehnyt on.-- +Hän vakavaan kun silmäilee, +Ujoina seisoo naiset +Ja vaiti miehet tuijottaa-- +Niin kaikk' on kummanlaiset. + +"Kun elin nuorna", ukko näin +Nyt laukes' lausumahan, +"Ei tyttö kättäns' antanut, +En mennyt ottamahan-- +Ma kunnes töissä olin mies, +Niin että muut, kuin tyttö, ties +Mun urhoseuraan kelpaavan,-- +Nyt tyttäreni tässä +On valmis kätens' antamaan, +Vaikk' ken ois pyytämässä!" + +Tuo soimaus kuin käsky soi +Ja kaivoi nuorten mieltä. +Asehet nousi olallen, +Ei kuultu äänt', ei kieltä. +Kätellen jäivät tyttöset.-- +Marilta vieri kyynelet.-- +Kuin päivä ukkoispilvehen, +Niin riemu peittyi yöhön. +Viel' lähtöviulu vingahti-- +Ja sulhot riensi työhön. + + + + +TOINEN JAKSO. + +MATKALLA SYYSYÖSSÄ. + + +I. + +On metsätiellä poikajoukko +Niin reipas astumaan. +Ken myrskyss' itkisi, ois' houkko, +Vaan mies ei milloinkaan. +Vaikk' usein hongat vuorten +Saa tuuli sortumaan, +On selkä notkee nuorten, +Ei sorru kuitenkaan. + +Jos riemu runsas tyttötarhaan +Jäi poikaparvesta, +El' eksy toki nuorna harhaan, +Vaan kestä urhona! +Saas tulla taisteluita, +Ne meistä miehen saa, +Yön petoja tai muita-- +Ne voimme karkoittaa! + +Yö must' on, kesän kiiltomato +Ei loista ruohosta; +Vaan aamun voitto, runsas sato +On meillä toivona. +Pois nimen poikanalkki +Me kauas suljemme: +Kuin urho uljas halki +Maailman kuljemme. + + +II. + +Syysviima vinkuu puusta puuhun +Ja metsä huokuu raskahasti. +Yön pilvet varjonsa luo kuuhun +Ja taivas katsoo surevasti. +Vaan vaikk' on luonnossa +Syys-yö ja kuolema, +Ain' nuorten rinnoissa +Elämän virrat pauhaa: +Ne rauhaa +Ei suo--ne jalohon vie taisteloon. + +Nyt itkee luonto kyynelsilmin, +Syys kun sen riisuu kukat yltä; +Noin rinnan huokaus käy ilmi, +Kun kuihtuu ruusut lemmityltä. +Mut poikaparv' on vaan, +Kuin kevät, riemuissaan, +Ja toukolauluillaan +Se ennustaa: syysvallan +Ja hallan +Taas nuori kevät kerran karkoittaa. + +Hitaasti valtansa yö heittää, +Pimeys ei sois' päivän tulla; +Yön varjot aamun otsaa peittää, +On usva luonnon hartiolla. +Vaan nuoret rinnoistaan +Saa usvat poistumaan +Ja aamun koittamaan, +Vaikk' keskell' luonnon yötä-- +Miestyötä +On poikaparvi uljas alkamaan! + + + + +LAULU HEVOSPAIMENISTA. + + +Annas kuulla kertomusta +Poikaparven keskeltä, +Kuinka ennen hevospaimen +Eli syys-yön metsässä: +Kuinka alla kuusien +Luona niittylähtehen, +Havumajan edustalla +Roihui liekki korkealla, +Yötä mustaa valaisten. + +Kuinka koivukannon päähän +Tulinuijaa jyskittiin, +Taikka paimentorven rai'ull' +Ilmanranta halkaistiin: +Metsät, vuoret vastasi, +Sudet, karhut pakeni. +Kellot vaan soi hevoskarjan, +Hirnu kuului liinaharjan-- +Paimentaan se muisteli. + +Satuja jos kerrottihin, +Peljätty ei peikkoja; +Painittiin jos toisinansa, +Aina oltiin veikkoja. +Nukkua jos tohti ken, +Jalat ilmaan nousi sen, +Vettä kylmää satoi päähän.-- +Ken nyt, jos ei käynyt jäähän, +Taas ei tuost' ois virkkuinen? + +Valvoa ja hoitaa tulta +Tääll' on virka paimenten; +Huuto, pauke, torven raiku, +Niissä pelko petojen. +Niin he lauman säilyttää, +Vaikk' on yö ja myrskysää, +Kunnes kultaotsa aamu +Koittaa--poistuu yö kuin haamu, +Rauha maille leviää. + + + + +KARHUN SAARTO. + + +Ryöstösaalist' usein rauhassa +Kun par'aikaa nautitaan, +Mehu mieless' on ja huulilla, +Rangaistust' ei aavistetakaan,-- +Silloin saapuu nuolet kostajan, +Päättää päivät, matkat maailman, +Tilin vaatii ankaran. + +Niinpä osmon, korven herran, +Kohtas kosto kerran, +Saalistaan kun aamusella +Räihävuoren kupehella +Ahmi parhaillaan. +Silloin saapui parvi nuorten, +Sulki tiet ja polut vuorten +Jahtiverkoillaan. + +Joukko uljas ties: +Niinkuin yksi mies +Kuulat laskettava on-- +Petohon. + +Vaan ken käskyn ankarimman +Sai, ja toivon suloisimman +Tallentaa, ja kellä tahdon ponsi +Luja on, ei mielenhaave onsi,-- +Valmis on hän mielellänsä +Täyttämähän tehtävänsä, +Säästämättä henkeänsä. +Semmoinen +Nuor' on joukoss' sulhanen. + +"Kättä neidon enkö voittais, +Kun sen miehen työllä saa? +Nuorukaisna enkö koittais +Vanhain toivot vahvistaa? +Mik' on miesten työksi luotu, +Lie se mun myös tehdä suotu!" +Näinpä sulho rohkeasti. +Silloin joukko vakavasti +Tähtäsi-- +Paukahti! +Huuto hurja raikui, +Vuoren rinta kaikui! + +Vaan nyt nousi kämmenilleen +Korven herra kauhea; +Ennustaen vainojilleen +Kuolemaa ja kostoa.-- +Päälle karkaskin +Kaksin kämmenin, +Irvihampahin, +Karjunalla +Hirmuisalla! + +Pyssyn ponsi, kirveslapa, +Minkä kukin löytää! +Paeta ei ole tapa, +Päälle parvi töytää. +Ensi miesnä ken on siellä, +Jonk' on peto melkein niellä? +Hän, tuo nuorin, +Pulskin, suorin, +Sulho parven parhain! +Hänpä viskaa +Lailla huiman +Pedon niskaan +Iskun tuiman-- +Mutta sortuu varhain +Maahan alle kämmenten, +Raivoisten. + +Avuks' ehtii toiset. +Silloin sinkuu iskut julmat, +Lyönnit rajunmoiset: +Puhkoo pedon otsakulmat, +Verihinsä sulloo, sortaa, +Maahan murtaa +Urhokkaan +Korven kuulun valtiaan. + +Miks ei kuulu riemun raiku, +Miks ei kaiku +Kajahtele vuoresta? +Voittoparv' on synkkä aivan, +Lailla taivaan, +Jok' on pilvivaipassa. +Siit' on päivä pilvessänsä, +Poikaparvi murheissaan: +Urhon alku, ystävänsä, +Tainnoksiss' on haavoistaan. +Vaan ei hädäst' auta voivotus,-- +Työstä, toimesta on lohdutus. + +Kotihin nyt vaan on tie. +Heinäreki, valjahat +Niityll' on. Siell' uljahat +Ruunat syö;--kas niistä pari +Reippahasti kyllä vie +Saalihit ja sairahat, +Vaikk' ois tie kuin hiekkakari.-- +Elävän ja kuolevaisen, +Vanhuksen ja nuorukaisen +Koti, armas koti saa +Rauhoittaa. + + + + +PALAUS. + + +Himmeesti pärevalkea +Valaisee uuninkorvalla +Nokisen orren alla. +Sen luona, käsi poskellaan, +Uneksii tyttö valveillaan +Kuin illan kuutamalla. + +Innosta mieli hehkuaa, +Se silmäin kautta soimuaa, +Kuin joskus pohjan palo. +Ja kyyhky kotkan rohkean +Saa siivet--sulhon seurahan +Se kiiruhtaa kuin valo. + +"Oi, armas, joukost' uljahin +Sä ollos!--tullen kotihin +Saat miehen-arvon kantaa. +Ja tyttös, juosten vastahas, +Sukostaa huulin poskeas, +Kätensä sulle antaa. + +Koi, anna aamun joutua, +Hän saapuu, saalis seurassa +Ja voittolaulut raikuu. +Niin nuoret, vanhat riemuitsee, +Ett' ilmanranta kohisee +Ja kylän kummut kaikuu."-- + +Sai vihdoin päivä puolehen, +Syyspäivä tumma, sumuinen, +Kuin murhevaipassansa. +Vaan silloin hetkeks' aurinko +Pilkahti--pilvilouhisto +Sen laski luolastansa. + +Nyt kansa kulki kujallen +Ja voittajille riemuiten +Se kiitoslaulut kantaa. +Ylinnä Kallen nimi soi: +"Hänestä urho tulla voi, +Kun Luoja elää antaa." + +Kas silloin hapsin hajonnein +Keskelle nuorten kumppalein +Riens' innoissansa Mari. +Siell' luona korven kuninkaan +Nyt kansa kiehui riemuissaan, +Syleili nuori pari. + +Vaan päivä väistyi pilvehen, +Syys saapui taasen sumuinen---- +Vait synkistyi nyt kansa; +Ja Mari hämmästyksissään +Syvästi heltyi itkemään-- +Hän itki sulhoansa. + +"El' itke!" Kalle aprikoi, +"Näin nuorna syys ei tulla voi, +Sen kevätlempi voittaa. +Sun nähtyän' en kuolla saa, +Sinussa lemmin maailmaa, +Sun kauttas taivas koittaa!" + +Taas uljasta kaks' orhia +Otusta kiskoi vaahtoisna-- +Reen tallat tulta tuiski! +Kelmeenä sairas verinen +Taas istui karhun kupeellen +Ja armastaan vaan muisti. + +Vaan Mari toivon, epäilyn +Välillä horjuu--lemmityn +Hän suree onnetuutta: +Syys kadehtiiko nuoruuden +Keväältä ruusuin, liljojen +Suloa, tuoksuisuutta? + + + + +KOLMAS JAKSO. + +PYHÄN AATTO. + + +On ilta, Herran päivän aatto +Ja kirkon kellot kumisee: +Näin päivän töistä väsyneille +Ne juhlalevon julkaisee. + +Vakaana, tyynnä, hartahana +Käy kansa töiltään kotihin. +Ken täyttänyt on tehtävänsä, +Sill' ain' on rauha suloisin. + +Pois arkitomut iltasilla +Saa päivämies nyt puhdistaa. +Kirkkailla juhlavaattehilla +Hän Herran päivää odottaa. + +Yö vihdoin, hiljainen kuin hauta, +Syliinsä sulkee nukkuneen. +Hän nukkuu, kunnes aamun koitto +Herättää Herran huoneeseen. + + + + +UNETON. + + +Unessa muut on autuaassa, +Ken yksin valvoo, rukoilee? +Ken juhlan valko-vaattehissa +Taivasta kohti huokailee? + +Hän onko tunnon tuskissansa +Ja etsii sielun lepoa? +Tai rauhan-enkel', Luojaltansa +Jok' anoo maalle armoa? + +On ihminen, on luonnon lapsi, +Keväimen tytär nuhteeton; +Ylkänsä pelkää luopuvaksi-- +Siit' on hän valpas, rauhaton. + +Ei unta saa, hän hiipii yöhön, +Hän etsii kullan kotoa: +"Oi, jospa aamun koittehessa +Ylkääni voisin kohdata!" + +Ei kuu, ei tähdet taivahalta +Valaise tietä tyttösen, +Epäilys häitä toivon peitti, +Kuin taivahan yö pilvinen. + +Ei pettäjää hän yljässänsä, +Mut valoansa etsii vaan; +Hän etsii kevätlempeänsä +Ja toivon aamuruskoaan. + + + + +VALONSÄTEITÄ YÖHÖN. + + +Tyyn' ilma on kuin hallayönä, +Kuin taistelust' ois uupunut; +Pimeys murhekapaloonsa +On luonnon kaiken verhonnut. + +Ja neito sulhon kartanolle +Nyt hiipii valko-vaatteissaan; +Hän lohdutusta, virvoitusta +Tuo sairahalle rinnassaan. + +Vaan vastahan mik' outo loiste +Sielt' ikkunoista hohtelee? +"Hän ehk' on terves--voiton vuoksi +Nyt nuoret siellä riemuitsee! + +Siell' lauletaan ja viulu soipi, +Mä saavuin voittojuhlahan! +Tääll' yöss' en viihdy harhaellen, +Kosk' avata voin taivahan." + + + + +VALVOJAISET. + + +Siell' laajan pöydän ympärillä +Nuor' istuu parvi paimenten, +Ja korven saalis, karhun jalka, +On olvikannun viereinen. + +Vaan alla orren honkapuisen +Ei riemunkannel kaiukaan, +Ja reunall' ei nyt honkapöydän +Juo nuoret riemumaljojaan. + +Ei viulu-Aapran virret vieri +Nyt lailla hyppysoitelman, +Ja laulu nuorten metsämiesten +On sävel surun haikean: + +On parvest' uljain miehentoivo, +On ylkä sorja sortunut. +Hän, jonka luoti karhun löysi, +On kylmäks' aivan kalvennut. + +Siin' äiti istuu kyynelsilmin +Pään luona poikavainajan, +Ja isä, vailla lohdutusta, +Myös sortuvans' sois hautahan. + +"Miks' omiaan ei syksy riistä, +Vaan kevätvesat katkaisee? +Tääll' elänyt ken kyllin onpi, +Hän hautahan jo joutanee." + +Näin kaikuu virret kaipausta +Ja viulun kielet surua. +Niin ilmestyypi valko-impi +Sisällen yöstä mustasta. + +Hän kirkastui--vaan haamun lailla +Kasvonsa kohta vaaleni: +Kuin kuolon enkel', armahansa +Hän vuotehen luo lankesi. + +Nyt kynttilätkin kirkkahammin +Valaisi kuolinvuotehen +Ja sävelvirrat suruisammin +Soluivat kautta sydänten. + +Yön kaiken voimakkaasti kaikui +Näin murhevirret ahkeraan, +Vaan ylkänsä luo impi vaipui-- +Ja siit' ei noussut milloinkaan. + +Syysluonto armotonko voitti +Näin ihmis-elon kevähän? +Kun kukka puhkes, päivä koitti-- +Jo hallayö vei hedelmän. + +Vaan varro! Herran päivän tullen +Saat kuulla kelloin kaikuvan, +Saat kuulla täältä kutsutullen +Ikuisen kevään koittavan. + + + + + +VUODET 1878-1881. + + + + +MAAN JA TAIVAAN TÄHDET. + + +Talvi-illalla +Kulki kaupunkiin +Matkamies. +Maassa kirkkahan +Lyhtytähdistön +Näki mies. +Vaan ne myöhempään +Synkkään pimeään +Sammuivat. + +Maa kun musteni, +Siitä synkistyi +Matkamies. +Lyhtytähdet maan +Vihdoin sammuvan +Nyt hän ties.-- +Vaan ei taivahan +Tähtein sammuvan +Nähnyt mies. + +Pain. 6/2 1878. + + + + +TYTÖT LINTUJA. + + +Tottakin, hitto jos vie, +Tyttöset lintuja lie, +Lentäviä, +Koska ei saavuta Matti, +Heit' ikänä. +Taas Simo sen tytön otti, +Lintunen tuo hänet vei +Taivahan seitsemännen +Kynnyksellen. +Nyt ilojaan Simo laulaa +Matti kun nurmella maan +Murheisna vaan +Kastavi kaulaa. + +Pain. 13/2 1878. + + + + +ELOHON MAAN. + + +Himojen liekki +Lekahti maassa, +Poroksi poltti +Maan asujat. +Jumalan kosto +Taivaalla syttyi, +Lakaisi maasta +Turmelijat. + +Siunaus lailla +Taivahan kasteen +Virtaili taasen +Elohon maan. +Paisteella armon +Luojamme nosti +Henkensä maassa +Hallitsemaan. + +Elämän henki +Kukoista maassa, +Kohoita luonto +Korkeuteen! +Himojen liekki +Tomuhun paina, +Säilytä luotus +Ikuisuuteen. + +Pain. 9/3 1878. + + + + +MUUTOS. + + +Kukka kukalt' ennen aina lemmin, leikitsin, +Mutta sataa lempiessä yhden unhoitin; +Vaan nyt yhtä armastellen ainoata +Unhoitan mä joka päivä sata. + +Pain. 8/6 l878. + + + + +KIRKKOMATKA. + + +Kun halki seljan aaltoisen +Mies souti kirkkohon, +Jäi venhe kirkkorannallen, +Hän itse templiss' on. +Hän siellä kuulee, ett' on maan +Elämä kirkkomatka vaan +Ja hauta kirkkoranta. + +Elämän venhe matkalla +Kun särkyy, sill' on tarjona +Satama: haudan santa. +Hän, henki, kirkkomatkallaan +On valmistettu, nostetaan +Pois sovun maihin sointuisiin, +Ikuisen rauhan temppeliin. + +29/8 1878. + + + + +VIIPURIN VAPAAEHTOISEN PALOSAMMUTUSKUNNAN MARSSI. + +Säveleen näille sanoille on sepittänyt R. Kajanus. + + +Niinkuin rientää uljas urho vasten vainojaa +Innoll' aina isänmaansa puoltohon, +Niinpä pojat, rauhanmiehet, leiju nostakaa, +Kosk' on noussut luonnonvoimat raivohon! +Yksin mielin lannistamme luonnonvoimat vimmastaan, +Rauhantöitten palveljaks' se kahlitaan. +Päivä taikka yö, +Lepo taikka työ, +Valmis ollos vasten tulta taistelemaan! + +Ahkeruus ja työ ja toimi rikkautta luo, +Kartanot ja kaupungit se nostattaa, +Kansakunnan karttua se mahtavaksi suo, +Rauhantöitä, rauhanpojat, suojelkaa! +Vapaina työ, voima, henki uhriks' yhteiskunnallen +Antakaamme lailla jaloin isien! +Päivä taikka yö, +Lepo taikka työ, +Valmis ollos vasten tulta taistelemaan! + +Leijumme, sun ympärilläs into liekitsee, +Into nuori, valmis vaarat voittamaan. +Vaikka myrskytuulet murhatulta auttelee, +Meill' on käsky: avuks' lähimmäisen vaan! +Usko uljas, tahto tuima, altis itseuhraus, +Niist' on vaarass' apu, voitto, lohdutus. +Työ ja taisto vaan +Meille Suomenmaan +Luonnonvoimat aarteita saa antelemaan. + +15/11 1878. + + + + +KÄYNTINI IMMEN HAUDALLA. + + +On ilta, kesä-ilta, +Jo päiv' on mailleen mennyt, +On tyyni rauha vaan. +Keveä kukkain tuoksu +Metsässä viimehtii. + +Maa vaikk' on täynnä rauhaa, +Mun sielussan' on myrsky, +Katumus katkera. +Mä haudall' immen hurskaan +Käyn ahdistuksessa. + +Tuo impi kerran kutsui +Mun "toivoks' synnyinmaani"-- +Niin kallihiksi mun! +Mä hurja unhoitinko +Tuon toivon siunatun? + +Tomuinen sielu parka +Nyt täynn' on ahdistusta +Ja huokaa tuskissaan, +Ett' turhuus alttarilleen +Mun viettel' uhraamaan. + +Oi, maani, kallis maani, +Oi, milloin velkas vaadit +Ja täytän toivosi? +Oi, hauta, kallis hauta, +Suo tulla luoksesi! + +Partaalla virran pauhun +Rauhainen hautakumpu +On immen hurskahan. +Katuen synninlapsi +Ma sinne uskallan. + +Oi, ruusut, valkoruusut, +On haudall' immen armaan +Teill' onni kukoistaa. +Häpeestä tuskin tohdin +Ma teihin katsahtaa. + +Eteenne maahan vaivun, +Hartaasti voimaa uutta +Taivaalta rukoilen: +Pyhitä, Luojan henki, +Tomua ihmisen! + +Ja helmet, kuumat helmet +Mun silmistäni tulvi +Armaalle haudallen. +Kuin immen sielun, silloin +Näin iltatähtyen. + +Nyt lohdutus ja rauha, +Nyt toivonvirrat vuoti +Taas sieluhuni mun. +Sain uutta voiman tulta +Haudalta kaivatun. + +Jos virta, elonvirta +Mun vasta uhkaa niellä, +Mutaansa upottaa: +Kun muistan immen hurskaan, +Uus' henki virkoaa. + +1878. + + + + +RUNO, + +lausuttu Suomalaisen lyseon perustamiskokouksessa, +Viipurissa, Tammikuun 15 p. 1879. + + +Ei vaan leiväst' elä ihmissuku: +Sana Luojan, aate, hengenmahti +Maailman loi, muodostaa ja johtaa. +Ja kun aate, rakkauden luoma, +Ihmisrinnan nytkin valtaa, valmis +Hän sentähden uhraamaan on leivän, +Hengellensä voitoks' elääksensä. + +Moinen aate, kansallinen aate, +Kansan itsetunto on, jok' ohjaa +Kansakunnan omast' itsestänsä, +Omist' oloista ja keskuksista +Etsimään ja kasvattamaan suurta, +Korkeaa ja arvon-ansioista, +Omituista, uutta ihmiskunnan +Ihailuksi, elinrakenteeksi, +Palvellen näin kukin kulmallansa +Ihmiskunnan suurta tornintyötä, +Taivahasen ylttyväistä kerran: +Sivistystä suuren ihmissuvun. + +Moinen aate, kansallinen aate, +Suomen kansan elimihin uhkui, +Kuohutellen luonnon lähtehestä, +Kansan hengest', ennen nukkuneesta, +Vilppahan ja valvovaisen virran, +Virran vastuksia murtavaisen, +Laajenevan, taajenevan tulvan-- +Kansalliset riennot, oudot ennen, +Hartauden, innon uppo uuden, +Itse-uhrauksen ihmevoiman, +Opin-innon, valon valloituksen-- +Kunnes aaltoaapi kaikkialla, +Kaikkialla kansan henkivalta, +Kansan henki kansaa vartioipi. + +Moinen aate, kansallinen aate, +Läpi Suomen etelän ja pohjan, +Kautta Suomen sydämen nyt käypi, +Nostatellen, luoden loitsimalla +Kansallisen hengen oppitarhat, +Joissa ajan tulevaisen toivot, +Kansan lapset, kansan rakkauden +Päivänpaistehessa versostuvat, +Siunauksesta rakkauden töiden. + +Moinen aate, kansallinen aate +Myös loi innon Suomen itämaille, +Hartauden, toimen tänne tuotti, +Kansan kutsui avuks itsellensä, +Oman toivehensa täyttäjäksi: +Päästämähän kansan kasvavaisen +Tiedon-tarhaan oman kielen kautta. + +Kansallisen omantunnon ääni +Kajahtaa nyt kautta Itä-Suomen, +Rajojenkin tuolla puolen tuntuu: +Nouse, kansa, valvo vanha suku, +Kauan kaihoksissa unteloinut +Alla vitsan vierahan ja vallan! +Tunne lippus, uhris ilmi kanna, +Hengenvalta, kaiken vapauden +Alku-ehto, itsellesi hanki, +Maallisella uhrill' osta kallein, +Maassa kallein, suurin taivahassa, +Jälkipolven perintö ja aarre: +Hengenvalta, vapauden mahti. +Nouse, kansa, valvo vanha suku, +Itä-Suomi, Karjalainen kanta! +Muistojesi hiilloksesta lietso +Toivojesi toinnutteeksi tulta: + +Täältähän, kas täältä Suomen suku +Mainehensa maailmalle nosti, +Täällä kuulun kunniamme lähde: +Kansallisen hengen ikihelmet, +Laulut suuret Kalevalan kansan +Täällä syntyi kansan sydämestä, +Sydäntenpä sytteheksi lähti.-- +Nytkös, koittaessa ajan uuden, +Piilloksissa tääll' ois luonnon-lähde, +Kansan henki, nukkuis hangen alla +Virtomatta maata vihannaksi, +Kansallisen viljelyksen maata? +Koteloonko särkyis hengenhelmet, +Ilmestymätt' iloks' ihmisille, +Maalle kuuluksi ja kunniaksi? +Nouse, kansa, valvo vanha suku, +Itä-Suomi, Karjalainen kanta! +Lahjat suli' on muita muhkeammat, +Henki herkempi ja herttaisempi, +Muistot mainioimmat maailmassa, +Kalevalan kaukahiset muistot. +Kunpa nouset, nouse notkeasti +Oman toivehesi täyttäjäksi: +Laittaos pääkaupunkisi kuulu +Kansallisen koulun kaupungiksi, +Oppitarhaks' omankieliseksi, +Josta opin korkeamman tähkät-- +Niinkuin muinen valkeuden oppi +Karjalan pääkaupungista kulki, +Valtavasti laajeni ja voitti-- +Puhkeaa ja singahtaapi kauas +Suuren Suomen, kaunon Karjalamme + +Iloks', ihmeheks' ja ihanteeksi; +Jossa lapset täältä sekä tuolta, +Itä-Suomen suuren ilman alta +Versostuvat maansa mainioiksi, +Haltijoiksi Kalevalan hengen, +Laulajoiksi sekä loitsijoiksi, +Loitsijoiksi uuden aikakauden, +Sankar'-ajan kunniasta kuulun. +Itä-Suomi, Karjalainen kanta, +Laittaos pääkaupunkisi kuulu +Kansallisen koulun kaupungiksi! + +Näenhän jo isät Itä-Suomen, +Kasvattajat kansallisen toivon, +Näen silmät toivon säihkehessä: +Rinnass' innon kansallisen hehku +Kertyvät he avuks' asiansa.-- +Pyhittää jo kansallinen aate, +Rakkauden aate, Suomen kansan. + + + + +TURHAKO ELÄMÄ? + + +Turhapa tääll' elo ihmisen on, +Hyörintä houkkoin: +Erhettymään, katumaan tekojaan +Syntyvät tänne; +Erhetyksistään kärsimähän tuhat tuskaa +Katkerata; +Syntyvät vaan kokemaan--ylen harvoin ja myöhään +Viisastumaan. + +Leikinkö vuoks', ivan tähdenkö vaan +Ihminen luotiin, +Jos elämää tämän täytteheks' ei +Luotuna hälle? +Ihminen en, niin tietäen, olla ma tahtois, +Hukkuva pois. +Ei! elämää, elämää iki henkeni kaipaa, +Uutt' elämää! + +23/4 1879. + + + + +SIELLÄ JA TÄÄLLÄ. + + +Jo taasen pääsin kotoisehen luontoon +Pois kaupungista rauhattomasta, +Taas ihmiskeskustahan hyvänsuontoon +Pois tomupilvest' onnettomasta. +Siell' ihmistelme ja pauhu vaan, +Tääll' onni, rauha on työssä maan. + +Sot'-asehissa siell' liehuu kansa +Ja soittaa vaan sotatorviansa; +Tääl' luonnon helmahan sointuisaan +Vaan paimen laskevi laulujaan. +Ja runon hengetär täällä kohtaa-- +Maantyttö kaino hän syntyjään-- +Hän kukkalaaksojen kautta johtaa, +Lumoten maailman ihmeillään. + +Pääkaupungin tomupilven tanner +Voi sota-urhoja miellyttää, +Vaan rauhan töille on maalla manner +Ja salo lauluja synnyttää. + +25/7 1879. + + + + +LUOMISEN KEVÄT. + + +Ensi kevätpäivä loisti +Yli kaiken luomistyön; +Valon Herra varjot poisti, +Tunnettu ei valtaa yön. + +Herran kirkkautta kohti +Kaikki luodut nosti pään, +Lemmen voimaa luonto hohti, +Mielt' ei karsast' yhtäkään. + +Toisen onni toista nosti, +Riemun syyn soi runsahan, +Lempi lemmen töitä kosti +Halki kevätmaailman. + +Kukat--ennen varsissansa +Aattehina piilivät,-- +Loistivat nyt, tuoksullansa +Maailmata täyttivät. + +Leijonakin kukkaseensa +Mieltyi--naarasleijonaan; +Uroskyyhky kultasensa +Lauloi--kukkaseksi vaan. + +Luonnon morsiamet täytti +Aamukaste keväinen.-- +Miehen sydämessä näytti +Aatehelmet piillehen. + +Yksin, varsi kukkaa vailla, +Kaipion hän tunsi vaan; +Onnen keskelt' orvon lailla +Viel' ei löydä onneaan. + +Luonnon Herra, luotu maata +Eedeniksi hoitamaan, +Itse riemuita ei saata,-- +Varsi kaipaa kukkastaan. + +Silloin luonnon hekkumasta +Vuoti tunne suloisin, +Ylin aate taivahasta-- +Mies ne nautti sydämin. + +Kaunihinta nähden, vaipuu +Sankar' ihme-unelmiin. +Näkee unta--vihdoin toipuu-- +Kukkansa luo Eedeniin. + +Tunne suloisin ja ylin +Aate, uni kaunihin +Miehen sydämen ja sylin +Täytti--nainen luotihin. + +Ihminen, jot' onnen hukka +Peljätti, nyt nousta voi. +Luomiskevään viime kukka +Vasta täyden kesän toi. + +12/8 1879. + + + + +PURO. + + +Puronen niityn liepehellä +On pieni virraks', ojaks' suuri, +Sen oppineetkin hylkää juuri, +Ei tiedä kirjat nimitellä. + +Ei tehdas eikä mylly pyöri +Sen juoksussa, niin vienoisessa; +Sen matalassa lainehessa +Ei höyrylaivain liike hyöri. + +Se suurt' ei voi, ei tiedä, toivo, +Vaan kukkanientä, vainiota +Se virvoittaa--sen tyyni sota +On vapaa rauhantyö, ei raivo. + +Tien vastukset silt' usein sulkee +Ja nöyrtyen se väistyy, kaivaa, +Niin kokee monta matkavaivaa, +Vaan valtavirtahan tok' kulkee. + +Niin virta paisuu mahtavaksi +Ja laivat, tehdastyöt se käyttää +Se voiman, rikkauden näyttää +Purojen pienten nostamaksi. + +19/8 1879. + + + + +SYYSLAULU VUONNA 1879. + +Viipurin lyseon avajaisissa 2 päivänä syyskuuta. + + +Miehen into ilmoitaksen +Töissä, ei vaan sanoissaan. +Niin soi ääni sydämissä +Kautta suuren Suomenmaan, +Kevätkylvöjään kun kansa +Lapsensa tuo niittämään +Hellin mielin, riemurinnoin, +Valmis Luojaa kiittämään. + +Rakkaudella toivon touko +Kevätsäällä kylvettiin +Seitsemähän peltosarkaan: +Suomen kansan kaupunkiin. +Vilj' on valmis--hengenvilja +Maisest' ainekylvöstä. +Syy on lasten, poikain, naisten, +Rientää, koota, niitellä. + +Kevät-touon syksysato +Kylvetähän uudelleen +Nuoren kansan hengen peltoon, +Lasten sydän-uumeneen. +Vasta versoo siellä siemen +Uuden ajan tähkäpään, +Jonk' on jyvä kaiken kansan, +Ei vaan harvan, itsekkään. + +Äidin, isän veri hehkuu, +Kuumenee, kun armaitaan +Tuovat kansan lemmen luomaan +Tiedon satusaarelmaan. +Rakkaus, rukous ja toivo +Kuohuu kansan silmihin; +Uskot: syys jo kevähäksi +Vaihtuu vallan väkisin. + +Kevät onkin: Kansallinen +Aate luopi maailmaa; +Kansa, kuullen ääntä aatteen, +Tottelee vaan Jumalaa. +Hehku, intoellos, kansa! +Mutta muista ainiaan: +Miehen into ilmoitaksen +Töissä, ei vaan sanoissaan. + + + + +NUORI VIERAS. + + +"Tuo nuori vieras pöydässä +Ei syö", niin moittii emäntä. +Eihän syö, no tietää sen-- +Vastapäätä tyttären. + +On poissa tytär pöydästä. +"Ei vieras syö", niin emäntä. +Eihän syö, no tietää sen-- +Ikävissä, kaivaten. + +Taas emännäll' on vieraita +Niin paljon--häät on talossa! +Jo syö vieras entinen-- +Vierell' istuu tyttären. + + + + +KORKEIN. + + +Halki laajan +Metsälaakson +Lensi perho. +"Onhan ihme", +Kuiski kukka, +"Lennät noin!" + +Halki ilman, +Tuulten teitse +Kiiti kotka. +"Luojan luokse", +Huokui honka, +"Nouset noin!" + +Niinkuin taivaan +Tanssitanner +Leijui pilvi. +"Ilman ääret", +Voihkui vuori, +"Täytät noin!" + +Yllä tähtein +Tanssiseuran +Paistoi päivä. +"Suurin, korkein!" +Huokas kuu, "kun +Nouset noin!" + +Asui maassa, +Voitti taivaan +Ihmishenki. +"Yli luotuin", +Haastoi Koitar, +"Nouset noin!" + +Maan ja taivaan +Kautta huokuu, +Henkii Luoja. +"Suurin, korkein!" +Kaikki luodut +Tunnustaa. + +22/9 1879. + + + + +NUORI LUISTAJA. + + +On kirkas, liukas luistinjää. +On nuorten raitis riemu tää! +Jää kannattaa. +Siis luikukaa! +Mies uljain ensin ennättää! + +Jää läikkyy, väikkyy, ruskailee, +Jää vongahtaa ja tuskailee, +Kun pelvotta +Sen kannella +Nuor', uljas parvi kilpailee. + +Kaks innon poikaa kiitämään +Nyt lähtee saareen siintävään: +Yks jälkeen jää, +Yks ennättää-- +"Kas, taivas välkkyy alta jään!" + +Jää viekas virtapaikalla +On tyynenkirkas, loistoisa. +Ken aavistaa, +Ett' ennustaa +Sen taivasloiste kuoloa? + +Vaan nuoren posket ruskoittaa +Ja silmät riemuin hehkuaa. +Ken aavistaa +Voi kuolemaa, +Kun rinta toivost' aaltoaa? + +Ja nuorukaisen silmissä +On saari kaunis, siintävä. +Jää ruskailee, +Jää tuskailee-- +Vaan virran jää on pettävä ... + +Jää petti taivasloistollaan. +On rannall' itku, parku vaan. +Oi, lohtukaa! +Ei surra saa! +Jään all' on taivas loistossaan. + +12/11 1879. + + + + +TULTA LAINAAMAAN. + + +"Äsken tulit--nyt jo pois? +Paremp' ettet tullut ois! +Tulit tänne niinkuin vaan +Tulta lainaamaan." + +"Oikein arvasit! Sen tein: +Pyhää tulta luotas vein. +Auta, armas, aina vaan +Liekki leimumaan!" + +1879. + + + + +LAUPEUDEN ENKELI. + + +Nälkävuonna hallasuolla torpan väki sairastui. +Lopuss' oli pettuleipä, taudin tuskat tuimentui. +Kylä kaukana. Nyt mistä hoiva, huojennus? +Luojallenpa yksin kuului köyhän rukous. + +Silloin orpo mierontyttö saapui suolle torppahan; +Hänestä tek' itselleen nyt Herra pyhän palveljan. +Lähtehestä toi hän vettä, leipää laukussaan, +Sieluillen hän lohdutusta lauloi rinnastaan. + +Lieventyi nyt taudin tuskat, mieli virkos sairasten, +Henki huokas sanattoman kiitoksensa Luojallen. +Orpo kiitti onneansa, lohduttaa kun saa, +Iloks' olla ihmisille, heitä rakastaa. + +Viikot vieri, leipä loppui--tauti yltyi uudelleen; +Houreihinsa torpan väki taasen vaipui vuoteelleen. +Ken nyt virvoitusta tuopi? Orpo valvontaan, +Nälkähän on nääntyneenä eikä jaksakaan. + +Tuoni tuopi rauhoitusta--vanhemmat ja lapset vei. +Taudin tuskaa, vaikerrusta äsken kuului--nytpä ei. +Orvon kyynel loistaa vainen, kuuluu huokaus: +Onni loppui häitä: olla muiden lohdutus. + +"Vanhemmistani jäin ensin, nyt mun jätti maailma. +Kelle voin nyt onneks' olla, lohdutusta tarjota? +Kylässä--ken sinne jaksais!--ihmisiä ois,-- +Tarpeheton lienen maassa, joudan täältä pois." + +Näin kun toivoi mieron orpo, silmät kohti taivasta, +Ilmestyi het' outo, vieras matkustaja ulkoa: +"Rukoukses kaikk' on kuultu, tahtos toimitan, +Riemun rakkauden töistä sulle valmistan. + +Kun sä kaipaat puhtahinta palvelusta Jumalan, +Kuolemata maistamatta autuaaks' sun koroitan: +Laupeuden enkel' olla saat sä ainiaan, +Tuskain lohdutusta kantaa asuville maan. + +Missä sairas on ja missä sota, vainot ahdistaa, +Siellä laupeuden enkel' lohdutusta tarjoaa. +Täynnä Luojan rakkautta maljas olkohon, +Onnesi on, lohdutusta kun saa onneton." + + + + +PIKKU EELI. + + +Usein ihmisiä maan +Enkeleihin verrataan-- +Turhaan tosiaan! +Vaan jos pikku Ellillen +Luoja antais siipyen, +Muut' ei puuttuiskaan. + +Rafaelin, Murillon +Enkeleitten viaton +Katse hällä on. +Mutta Ellin tyyneys, +Armas ihmelempeys-- +Muille mahdoton! + +Nyt jo jaksaa uskoa +Enkeleitten varjella +Voivan pahasta. +Miss' on puhdas kauneus, +Siell' ei synnin-ajatus +Mieltä valloita. + + + + +MYLLYPURO. + + +Ei rikas--köyhä myllär' vaan +Tuoli' asuu mökki-huonossaan +Purosen pienen partahalla. +Puroa talvi kahlehtii +Ja myllär'-ukko huolehtii, +Ja metsä huokuu korkealla. + +On mylly luoman laskussa +Niin jäykkä, jäinen, kankea, +Ei tullia sen työ nyt anna. +Purosen ääni alta jään +Ei kuulu tuuless' ensinkään-- +Ei heikon ääni kauas kanna. + +Kun metsä huokuu, humisee, +Mies rannall' usein käyskelee +Ja korvansa hän alas painaa: +Niin silloin soitto heloisa +Purosen pienen rinnasta +Suo hälle toivon, lohdun lainaa. + +Mies lastensa luo kiiruhtaa, +Ja vaimo heille valmistaa +Nyt suurusviljan viimeisensä. +Kun viel' on tuulta, tuiskua, +Niin sekoittaa hän pettua.-- +Jos joutuis kevät lämpöinensä! + +Niin metsän tuuli lämpiää +Ja rannan lumet heltiää, +Puronen tulvillaan jo pauhaa. +On mylly valmis pyörimään +Ja myllär'-ukko mielissään, +Kun mylly tullin tuo ja jauhaa. + +On rannan louhten lomihin +Jo noussut lemmenkukkakin, +Jot' armastelee luoman laine. +Kuin ranta ruokkii kukkiaan, +Niin myllär'-äiti lapsiaan +Ja molemmill' on riemun-aine. + +Viel' itse myllär'-ukko on, +Purosen lailla, kolkkohon +Nyt vyötty talvikuorehensa. +Vaan, läsnä kuullen, sydän sen +On rinnass' armas: keväimen +Se toivoo, tahtoo lapsillensa. + +5/1 1880. + + + + +UKONSYÖTTI. + + +On vuorell' uljas temppeli, +Sen torni nousee rohkeasti, +Kuin tahtois taivahille asti, +Maan arkihuolet hylkisi. + +Jos ukkonen, jos myrsky-yö +Lyö sydämihin honkapuitten, +Voi rikkoa se rinnat muitten, +Sen liekki temppeliin ei lyö. + +On ihmisrakkauden työ +Siell' ukonsyötti--lemmenvalta +Voi vihan lientää taivahalta, +Vaikk' oiskin maassa synnin yö. + +7/1 1880. + + + + +PÖLLÖN VIISAUS. + + +Tarhapöllöllen kun kerrottiin, +Että hänen sukulaisensa, +Uljas kotka, läsnä taivasta +Asustaapi hongan latvassa-- +Riemust' innostui hän pyörryksiin. + +Virkosi. Nyt jahtihaukan luo, +Vanhan hoviherran, kiiruhti, +Häntä pyysi, oikein rukoili: +Haasta, serkku, että herrasi +Mulle armon edessänsä suo! + +Loistaessa tähtituohusten +Valta-istuimen luo saavuttiin. +Kotka mieltyi pöllön palaviin +Silmiin, vaikka hullunkurisiin, +Ennushenkeä niist' arvaten. + +Pöllö lintuin valtiossa niin +Nostettiin profeetan kunniaan. +Öisin onnistui hän virassaan: +Pelkoa ja vapistusta vaan +Levitti hän lintuin sydämiin. + +Yöllä uskottiin, kun peljättiin. +Aamu totta virkki valollaan: +Avosilmin neuvoi liikkumaan, +Valoa ja taivast' uskomaan. +Pöllön viisautta naurettiin. + +Häpeissänsä pöllö sittemmin +Pimeässä vaan nyt vaikuttaa.-- +Päiväst' ennustaa hän kuolemaa.-- +Vaan nyt käki, rastas, leivo saa +Lauluin täyttää lintuin temppelin. + +7/1 1880. + + + + +KEISARIN, SUOMEN SUURIRUHTINAAN ALEKSANDER TOISEN + +viidenkolmatta hallitusvuoden riemujuhlana + +Maaliskuun 2 p. 1880. + + +I. + +Kansa, viel' on muistossas +Nuori, uljas Ruhtinas, +Mieli täynnä jaloja +Aatteita ja toivoja. +Sydän nuori aaltoeli +Rakkautta tulvillaan: +Kansain toivot Häness' eli, +Kansain onni kalleinnaan. + +Vaikk'ei silloin valtikkaa +Kantanut, loi suloisaa +Lohtua jo kärsiviin. +Valoi kansain elimiin, +Aamuruskon lailla, uutta +Elonvoimaa, tenhoa; +Suojaeli vapautta, +Hellitteli kahleita. + +Itse jalo kevät, Hän +Kantoi kansain kevähän: +Tallensi sen povessaan +Suuriss' aatteiss', aikeissaan. +Paljon suurta nuorukainen +Kantanut lie rinnassaan, +Mies kun jalotöillä maineen +Kiitosta sai kaikumaan. + + +II. + +Kun toivottu nous valta-istuimelle +Ja tarttui kansakuntain valtikkaan, +Kohosi miljonien sydämelle +Rukous, nousten uumenista maan, +Ja toivonriemu aavistuksen lailla +Sit' ennusti, mit' oli oltu vailla.. + +Ja niinkuin kevätpäivä noustuansa +Maan kaiken täyttää siunauksellaan +Ja salot, salmet laskee kahleistansa +Ja kukkaseppeleillä kiehtoo maan, +Niin valtiaankin rakkaus, mahti kansat +Pimeestä päästi, laukoi orjain ansat. + +Nyt miljonat, jotk' ennen iestä kantoi, +Vapaina nosti päänsä painuneen. +Ja vapaus se ihmis-arvon antoi +Kuin kevät elonmerkin kukkaseen. +Ja kansakunnan ydin voitti uutta +Nyt sisällistä voimaa, mahtavuutta. + +Nuo uudet voimat viisas valta sääsi +Työn, toimen, aatteen palveluksehen: +Tiet korpeen kasvoi, höyrynvoima pääsi +Maat halki;--sydämihin kansojen +Myös tiedontiet ja opinsuonet johti, +Vei maat ja kansat edistystä kohti. + +Työt jalot, suuret rajoja ei tunne, +Vaikk' oman maan ja kansan kehdokseen +Ne kaipaa--muuten rientävät ne kunne +Vaan tosi tarve etsii avukseen. +Sen tunsi Ruhtinaamme kansoinensa, +Kun Balkan-niemi kutsui avuksensa. + +Nyt kansa vieras läpi vaiheittensa +Ain' ylistellen muistaa Valtiaan, +Jok' ihmiskunnan voitoks uhriensa +Kautt' osti orjuudesta Balkan-maan. +Niin kansa, ennen poljettu, nyt siellä +On kansallisen edistyksen tiellä. + +Näin ihmis-arvon, vapauden aiheet, +Näin edistystä maille, kansoillen +On valtiaamme luonut, kansain vaiheet +Uutt' aikakautta kohti ohjaten. +Mutt' itsessään on kansoiss' onnen ponsi, +Jos sampo heill' on eikä tyhjä kansi. + +Vaan vaikea ois laulun luetella +Mit' ihmiskunnan sankar' tehnyt on, +Sill' aikakirjain lehdet arvostella +Vaan voipi töitä moisen urohon. +Maa palkintoa niist' ei jaksa antaa, +Sen rinnass' omassansa sankar' kantaa. + + +III. + +Öin usein raaka, jylhä suo +Maan yli ruttohuurut luo +Ja ilman saastuttaa. +Ja sielt' öin hiipii, väijyy hiljaa +Myös hallan henki pellon viljaa +Ja tahtoo tähkät kuolettaa. + +Niin noussut keisar'valtion +On sivistyksen peltohon +Myös rutto myrkkyinen. +Sen liitoss' on kaikk' ilkivallat, +Kaikk' inhoittavat surmat, hallat-- +Niin ihmiskuntaa häväisten. + +Ja valtakunnan kunniaa, +Sen kruunua, maan jaloimpaa +Työt mustat vainoaa. +Hänt', uuden aikakauden luojaa, +Maan edistyksen, onnen suojaa +Pimeys vaanii, ahdistaa. + +Mut Korkein kaitsee omiaan. +Niin tuhat juonta julmaa vaan +On turhaks' rauennut. +Ja valtias Hän vaaroissansa +On kirkastunut, kunniansa +On kansain suussa kaikunut. + +Niinkauan kuin voi seistä maa, +Ain' ihmiskunta kiroaa +Työn julman, kavalan. +Vaan järjestystä, oikeutta +Ken suojaa, voittaa rakkautta +Ja voittaa jälkimaailman. + + +IV. + +Suomen, synnyinmaamme, kansa mist' on riemuissaan? +Harras kiitosjuhlan henki huokuu halki maan. +Tuntuu niinkuin kautta honkain pyhät tuulet puhaltais, +Kansan elonkorju-juhlaan temppeleihin kokoais. + +Neljänneksen vuosisadan saaliist' iloitaan, +Kantain uhrikymmenykset alttarille maan. +Riemu raikuu, kiitos kasvaa, ylttyy ylle pilvien: +Luojallen ja Ruhtinaallen kantaa kansa kiitoksen: + +Kansallisen hengen sato meill' on voittona. +Sit' ei koi syö, ruoste, mato ei voi turmella. +Ruhtinaamme sanan voima on sen kasvun suojellut, +Kansan työ ja itsetunto hedelmän on kantanut. + +Valistuksen juhlasoihtu koittaa kansallen, +Torjuu mustat työt, kuin hallat, poistaa vääryyden. +Kansa, niinkuin kallis aarre, kätköstänsä kohoaa; +Siit' on riemu Ruhtinaalle, siitä Suomi kukoistaa. + +Hänpä armas valtioomme uuden elon loi, +Korvilleen kun kansan äänen jälleen nousta soi. +Niin nyt Suomi, templin lailla, juuristansa rakentuu, +Ruhtinaan ja kansan tahto siinä yhteen tajountuu. + +Viel' oi' aarre vartioitta, templi turvatta, +Kansa, niinkuin lapsi, ilman miehen aseitta. +Silloin Valtiaamme tahto liittyi kansan tahtohon: +Ruhtinaan ja maansa suojaks' Suomi nosti vartion. + +Täysi-miehen vyölle vyötti miekan Ruhtinas, +Löi kuin ritariksi kansan jalo Valtias. +Miehen uskollisen rinta kiitoksest' on täyttynyt. +Rakkautta Ruhtinaansa Suomen kansa kuohuu nyt. + +Siksi palatsit ja mökit, kylät, kaupungit +Juhlariemua on täynnä niinkuin temppelit: +Kaikkialla kiitos kaikuu, kiitos harras Luojallen, +Henki jalo voitossaan kun loistaa yli vehkeitten. + +Mitkä myötä-, vasta-vaiheet kohtaa Suomenmaan, +Kansa kiitollinen muistaa jalon Ruhtinaan: +Suku suvun, lapsi lasten kuulla kertoo, siunaten +Suurta ruhtinasta, joka täytti kansan toivehen. + +Niinkuin elonjuhlaa Suomi viettää riemuiten, +Ruhtinaansa töitten muistoks' lyhteit' uhraten: +Valistuksen, hyvän, pyhän voitoks' uhraa Suomenmaa. +ALEKSANDER Toisen muisto niistä aina loiston saa. + + + + +KESÄKIRJE MAALTA. + + +Ma täällä maalla käyskelen "pääll' kukkaisten ja ruusuin", +En maailman murheit' tunne ollenkaan, +Mut tunnustan: jos yksinään vaikk' Eedenissä öisin +Mun helposti nälkä tappais oitistaan. + +En muuta tee kuin kukkien ja lintuin kieltä kuulen +Ja vahvasti syön ja juon, kun annetaan: +Vaan onneksi on isäntä niin ahkera ja reima, +Mies pyyt, kalat, sorsat, kyyhkyt kantamaan. + +Ja emäntä on herttainen, on hyvä niin ett' oikein, +Hän paistit ja ruohotkin saa maistumaan, +Hän lapsiparvess' askaroi, hän toimittaa ja hyörii, +Kuin lempeä mettis-emo huoneissaan. + +Tääll' ympärill' on hongikko, joss' oravia juoksee. +Mä istun ja kuulen:--teiret kukertaa. +Kas, tuolla kerttu ahkera kuin käenpoikaa ruokkii, +Tuo joutilas minua noin muistuttaa! + +Vaan mont' on puolta elämäss': yks' ensin ampuu linnun, +Sen toinen syö, kun on kolmas paistanut. +Niin vaatii järjestys--mun syönti osaksen' on tullut, +Mut luonto on mun ja käen laittanut. + +Siis asetun taas hongikkoon ja aattehia poimin, +Ne tippuvat täällä oksilt' otsallen, +Kuin aamukaste kukkihin, niin virvoitusta luoden +Ja huojentaen maan raskaan heltehen. + +Voi sentään kuin nyt kevyt on ja raitis metsän henki +Ja tuo lemu, joka ilmass' aaltoilee! +Ja isäntä ja emäntä on hyvä niin ett' oikein-- +Vaan rintani yhtä yhä kaipailee. + +21/7 1880. + + + + +HÄPEISSÄNI. + + +Hyi häpeää! +Hänt' ensin jumaloin. +Nyt tuomitako voin? +Jo särkyi jumala, +On ihmisheikkona +Hän kaunis vieläkin, +On kyllin kaunis vieläkin. + +Hyi häpeää! +Mä muilta vaadin vaan, +Ja tuskin muistankaan, +Ett' itse syntisin +Maan lapsist' olenkin: +Ma yö, hän kuutamo, +Vaan Luojamme on aurinko. + +17/8 1880. + + + + +JUMALAN VIKA. + + +On pikku porsahat niin ihmeen sievät, +Ett' emäntää ne oikein viehättää, +Niin puhtahat ja kaunihit! Ei uskois, +Ett' aika sikoja niist' tulla voi. +On kissanpojat leikkisät ja somat; +Niist' usein koko peihe ihastuu. +Ken uskoisi, kun suuriks' sukeuvat, +Ett' ovat häijyt, salakavalat? +Ja koiranpentu vast' on itse hyvyys, +Aik'ihmisten ja lasten lellimä; +Ja kuitenkin, kun hammas karkeneepi, +Se kyllin haukkua ja purra voi. +Niin moni ihminenkin lasna lammas +On lauhkea, ett' oikein ihmettää. +Sua lohdutan, kun olit lapsest' aikain +Niin häijy, että oikein hävettää: +Jos susi, koira, kissa taikka sika +Sa nyt et lie--se Jumalan on vika. + +17/8 1880. + + + + +PETTYNYT. + + +Jo kauan kaiveli aarretta +Hän Paulan rinnasta, +Ei uhrannut kukkoja, kanoja, +Vaan lempilauluja. + +Muut, valvoen keyri- ja juhannus-yöt, +Jo löytää aartehen; +Hän kaikki yöt valvoi ja päivän työt +Jäi usein unheesen. + +Hän silmänliekkiä vartioi, +Tuot' aarnitultansa; +Ei arvaakaan miten pettää voi +Myös virvan valkea. + +Ois luullut jo aartehen löytyneen +Ja vaivat maksavan, +Mut tyhjän löysi hän: ruostuneen +Ja "heikon astian". + +19/8 1880. + + + + +ANNI. + + +Tuo Toivolan pikku Anni, +Tuo kahdeksan-vuotias, +On vieraita nähdess' ensin +Niin reipas ja haastelias. + +Ei teeskele: aukomielin +Hän tietonsa kertoilee +Ja ääniä sydämensä +Hän kielellä säestelee. + +Mut vuosia vuodet seuraa, +Niin Anni on muuttunut: +Hän nyt yhä yksin laulaa, +Vaan muille on vaiennut. + +Nyt vuoret ja lahden laine +Vaan tyttöä kuuntelee: +Hän luontohon vielä luottaa, +Mut ihmistä "epäilee. + +On tyttö kuin rannan sorsa, +Jok' ensin on pelvoton: +Kun ampujan silmä säihkyy, +Niin lintu on rauhaton. + +22/9 1880. + + + + +UNO CYGNAEUS'EN TÄYTETTYÄ 70 VUOTTA + +Lokakuun 12 p. 1880. + + +Kun kääntänyt ol' itse suuri Snellman +Jo kansallisen hengen kesannosta; +Kun Lönnrot uuden touon siemenjyvät +Toi kansan muinaisuuden hinkalosta, + +Ja Koskinen, kuin kevät-ouru, uursi +Par'aikaa pellon valtakaivannoita: +Loi Suomen muistot eri sarkahansa-- +Maa vaati vielä paljon muokkaajoita. + +Maa vaati kaiken kansan nostamista +Tuost' ynseästä tainnos-unestansa; +Sill' itse jumalainkin tahto raukee, +Jos heidän hengestään ei syty kansa. + +Siks' opin-auran kaikkialla käydä +Pit' ihmissydämiä penkomassa, +Ett' alttihiksi, kylvökelpoiseksi +Maa kypsyis ajan hengen tuoksinassa. + +Mies silloin kokemusten koulutieltä, +Elämän aartehisto rinnassansa, +Esille astui: armast' oli kaksi +Vaan hällä: valistus ja Suomen kansa. + +Ne vihkiä hän tahtoi toisihinsa +Ja kutsui kaikki Suomen nuorukaiset +Häävierahiksi; sulhaspojat niistä +Hän valitsi ja etsi nuodenaiset. + +Niin auraltaan ja rukin luota läksi +Mon' itsepäinen, jäykkä nuorukainen, +Ja jalon innon tunsi, niinkuin tuntee +Se, jonka maata vaanii vainolainen. + +Ken rakkaudellaan ja laitoksillaan +Näist' innokkaista luonnontuottehista +Tek' isänmaalle hengen auramiehet +Ja kansan äidit Suomen neitosista? + +Ken rinnan rikkahan ja köyhän lasta +Yht'-arvoisina koulutielle johti, +Ett' yhtä kirkas heille toivontähti +Elämän aamutaivahalta hohti? + +Ken halki syytösten ja soimausten +Viel' innoll' aina johti joukkoansa +Ja leijussansa kantaa vaihtumatta +Nuo toivonsanat: "Valistus ja kansa"? + +Ei kysytä. Työ seitsenkymmenisen +On rakkauden uhri kansallensa, +Ja tunne jalo, jonka povessansa +Hän kantaa, seuraa häntä haudallensa. + +Vaan kansallisen hengen kukkiessa +Ja hedelmiä kantaessa kerran, +Ken silloin kieltäis, ett' on ansioita +Myös Uno Cygnaeolla suurten verran? + +Kun mahtihenget silloin kansaa johtaa, +Heit' tukee sankat joukot takanansa, +Ja jumalainkin tahto vasta täyttyy, +Kun heidän hengestänsä syttyy kansa. + + + + +PIETARI BRAHEN + +juhlassa Viipurissa 31 p. Lokak. 1880. + + +Ei suomalainen syntyään, +Mut meidän maata lempimään +Hän oppi omanansa. +Ja Suomen toivot, tarpehet +Hän tutki, täytti puuttehet +Kuin isä lapseltansa. + +Ol' isä maalle tosiaan. +Ja säästämättä vaivojaan +Hän hoiti armastansa, +Vaikk' ylhäisen ain' arvonsa +Hän muisti--"kreivin aikana" +Ei unhoittanut kansa. + +Ja Suomen suloutta hän +Niin mielin, kielin lempivän +Kuin maamme lapsi, näytti. +Ei ylistellen innoissaan +Hän toivotuilla aarteillaan +Jo silloin Suomen täytti. + +Kuin ennushenki, Suomenmaan +Hän kuningasten kunniaan +Jo aikanansa nosti. +Ja minkä toivoi, tahtoi, sen +Hän valtavasti puuhaten +Töin, toimin meille osti. + +Hän missä kulki, kukkaseen +Maa puhkes hänen muistokseen, +Niin tiukkui askeleensa. +Vaan tiedon valolähtehen +Tuon kukkienkin kukkasen +Sai Aura rannallensa. + +Kun kerran jätti meidän maan +Sen rakkahana rinnassaan +Tok' ijän kaiken kantoi; +Ja Suomen kansa omakseen +Myös hänen sulki sydämeen +Ja isän nimen antoi. + +On vieraskin meill' omainen, +Kun Suomeamme palvellen +Hän yhtyy henkehemme; +Ja toivojamme aikanaan +Ken valmis onpi valvomaan +Hän on kuin omaisemme. + +Ei Suomen mies hän syntyään, +Mut meitä oppi lempimään +Ja johti rientojamme; +Siks ylistää ja rakastaa +Ain' omanansa Suomenmaa +Nyt _Pietar-Braheamme_. + + + + +JOULUKUUN 10 PÄIVÄNÄ 1880. + + +En sano kestä laulelen, +Kun tuntee hänet jokainen: +Niin köyhin, jok' on valveillaan +Jo mökki-huonossansa, +Kuin rikas, jolle onni maan +On kallis ja sen kansa. +Jo "Nuijasotaa" lukeissaan +He miehen oppi tuntemaan. + +Hän kansaan, kansa hänehen +Jo silloin kiinsi sydämen. +Siit' asti hyvin tajunneet +He ovat toisiansa, +On käsi kädess' seuranneet +Ja tehneet voittojansa. +Ja kansalla on historia +Nyt toivon tiellä soihtuna. + +Ja historiaan tää aimo mies +Niin kansan hengen luoda ties, +Ett' oman muinoiskuvansa +Siell' löytää suomalainen, +Ja toivo kasvaa voimassa, +Jos on se horjuvainen. +Sielt' innon uuden kansa saa +Ja työhön, työhön kiiruhtaa. + +Nyt monta muiston helmeä, +Joit' ennen unho synkeä +Tai harhatieto tunsi vaan, +On noussut valohonsa; +On tosi noussut kunniaan, +Sai varjot tuomionsa. +Ja uudet aatesäkeneet +On kansan tielle singonneet. + +Niin valaissut on historiaa. +Ja nykyaikan' arvoisaa +Mit' etsii, kaipaa Suomenmaa, +Hän ensi mies on kohta, + +Jok' onnen-airot ohjaltaa +Ja Sampolaivaa johtaa: +On Louhen vallan kauhistus, +Vaan kansan ilo, ihastus. + +Työ, sana häll' on aseinaan +Ja kansan henki purjeissaan: +Tuo henki, joka yltä maan +Nyt huokuu kaikkialla, +Tuo innostus, jok' aallollaan, +Kuin koski, valtavalla +Kaikk' esteet tieltä kumoaa, +Maan onnenmurut kokoaa. + +Viiskymment' on hän vuosiltaan, +Vaan kansa toivois ainiaan +Elävän moisen miehensä.-- +Elääkin totta varmaan +Hän aina kansan mielessä +Kuin kuva oman armaan. +Kuin aika nuortuu vanheten, +Niin muisto miesten semmoisten. + +Kun suomenkieli sointujaan +Jo luopi kautta kaiken maan; +Kun kaiku Suomen kanteleen +Yli idän, lännen soipi, +Ken silloin voittoseppeleen +Myös häitä kieltää voipi? +On Suomen kansan kilvessä +Hän aina loistohelmenä. + + + + +ISÄLLEMME. + + +Oi, isä armas, +Taivasten Herra! +Henkesi luodut +Uudistelee: +Kun sulo lempes +Maan yli huokuu, +Kuoleman varjot +Pois pakenee. + +Maammekin silloin +Yön, lumivallan +Kahleista nousee +Kukkimahan; +Siunaus silloin +Virtoina vuotaa, +Päivänä paistaa +Maailmahan. + +Talviyön kahleet +Kansakin katkoo, +Henkensä voiman +Herra kun suo: +Saa valo voiton, +Rakkaus vallan: +Niin jalot urhot, +Kuin kukat, luo. + +Ihminen tääll' on +Vaan tomu, tuhka, +Tok' isä meit' ain +Etsiskelee: +Henkensä lahjoill' +Luo elon uuden, +Kuvansa meissä +Kirkastelee. + +Aut', Isä, meit' ain +Altisna Sulle, +Oikeudessas +Vaeltamaan: +Niin sulo Suomi, +Kansasi kallis, +Sun ilos on ja +Kaunistus maan! + +1881 + + + + +LEPPÄRUKKI. + + +Miks sinusta ei, leppä lauhkea, +Miks sinusta ei huoli laulaja? +Jos tietäis sorvarin hän laittaneen +Sun varrestasi rukin rullineen, +Sill' iltakaudet tytön kehränneen, +Jos tietäis sen! + +Ja kelle kiersi paitarihmoja +Ja mihin lointa, mihin kudetta, +Ja kuka täytti tytön sydämen, +Kun tullon täytti rihma hienoinen, +Ja ken sai omakseen sen tyttösen, +Jos tietäis sen! + +Jos tietäis laulaja, kuin lapsiaan +Se tyttö, emännäksi tultuaan, +Tuon leppärukin ääress' opetti +Ja kuinka heitä neuvoi, nuhteli +Ja usein yötkin istui, kehräsi, +Jos tietäis sen! + +Ja kuinka vaimo, miehen kuoltua, +Jäi lasten hoivaks', itse turvatta, +Vaan luotti Luojahan ja rukkiseen +Ja mökki-huonoss' asui lapsineen, +Joi leivän särpimeksi kyyneleen, +Jos tietäis sen! + +Kun lapset lintusina lentohon +Jo pääsi, väsyksissä äiti on. +Vaan lapsilleen viel' antoi aartehet +Hän, sydämensä neuvot, ohjehet: +Työn arvon, Luojan armoantimet, +Ne neuvoi hän. + +Ja sitten nukkui. Mutta laulaja +Sai kuulla leppärukin vaiheista, +Ett' äidiltänsä tytär peri sen, +Sen peri hän ja puhtaan sydämen: +Ne aartehet ken voitti poikanen, +On onni sen. + +Jo tunnet, laulu, lepän vaiheita, +Se halpa on, sai paljon kokea: +Jos muistojen ja toivon kyynelet, +Kaikk' ilon, sulon, surun tuntehet +Tuon leppärukin luota poiminet: +Saat helmivyön. + + + + +VÄINÄMÖISEN PALAUS. + +ALKUSANAT. + + +Yli-Ukon luota ilman impi +Muinen alas laskeusi, luoden +Olot uudet, uuden aikakauden; +Maata, maailmata muodosteli, +Tyhjän täytti, autioon loi elon, +Synnyttäen vihdoin viisahimman +Kalevalan kansan luopaneron, +Suuren suku-isän Väinämöisen, +Kansallisen hengen kanta-urhon. + +Lailla immen aattehetkin maahan, +Luojan lapset, laskeuvat, syttäin +Sydämissä lemmen liehaukset, +Oudon innostuksen ihmisissä; +Synnyttäen suuret mahtimiehet, +Olot muuttaen ja muovaellen, +Kasvatellen kelvollista uutta +Olevaisen vanhan olkapäille +Kansakunnan onnen oksapuuksi. + +Lailla immen laskeusi maahan, +Suomen kansan sydänmaahan, kerran +Aate, oppi taivahasta tullut, +Kaikkivallan neuvokammiosta. +Vaikeasti täällä mielet voitti, +Vaan kun voitti, otti omiksensa +Ikuisesti, niinkuin impi yljän +Uskollisen rinnoillensa riistää, +Kuolemassakaan ei luopuakseen. + +Vaan se impi, tullessansa tänne +Suomen rannan sulostuttajaksi, +Oppahan sai oudon matkallansa, +Jalon, vaikka meille muukalaisen, +Tuomisien tuojan kyllä kalliin: +Järjestyksen, oikeuden miehen. +Mutta vierashenkinen sen valta +Työlästytti vanhan Väinämöisen, +Kansallisen hengen kanta-urhon. + +Tuota surren, tuskaellen tuota, +Immen oudon suojass' istujalle, +Vierahalle, mielin murretuisin +Väinämöinen valtikkansa jätti; +Jätti kansallensa kanteleensa, +Lapsiensa lohdutteeksi laulut, +Uuden aikakauden ihmetellä, +Ett'ei sorru suruihinsa Suomi, +Kaihotessa valtaa Väinämöisen. + +Läksi vanha, jätti valvattinsa +Vierahalle valvateltavaksi, +Ihastelijaksi uuden immen, +Läksi vanha Yli-Ukon luokse, +Kaikkivallan neuvokammiohon +Oppimahan uutta aikakautta +Syvimmästä syitten lähtehestä, +Tullaksensa viittä viisahammin, +Kuutta kuuluisammin kansallensa. + +Kerran, kuuluessa kaipauksen +Suomen lasten suusta, sydämestä; +Kerran, kaikuvi kun vanha kannel, +Kalevalan kannel, kaikkialla, +Laulut Väinämön kun vierehtivi +Suomen lasten suusta, sydämestä-- +Silloin saapunut on Väinämöinen, +Silloin valloittanut valtikkansa +Kansallisen hengen kanta-urho. + + + + +ENSIMÄINEN RUNO. + + +Astui impi taivahasta tänne: +Valon impi, rakkauden aate +Rinnassa, tuo autuaisen tunnon +Tulikerä, josta Suomen lasten +Sydämihin, ennen synkeöihin, +Paistoi päivä, loisti lemmen hehku, +Sytytteli lemmen liehaukset, +Oudon innostuksen ihmisissä, +Luoden järjestyksen uppo uuden, +Olot muuttaen ja muovaellen, +Uuden taivahan loi, maanki uuden-- +Sotkan munist' ei, kuin ilman impi +Muinen loi, mutt' uusist' aatoksista-- +Suomen kansan mielehen ne muutti. + +Näin kun Suomen kansan kaikkialla +Valon impi, rakkauden aate, +Valtasi ja suli Suomettaren, +Suomen kansan hengettären, kanssa +Yhdeks' sieluksi ja sydämeksi, +Silloin aika, suurten synty-aika: +Hedelmänä kypsynehen lemmen +Syntyi suuret immen ihmelapset, +Uuden aikakauden toukomiehet,-- +Syntyneet ei ansiotta sentään, +Mitään suurt' ei synny vaivan vailla, +Ilman neron sormi-nimetöntä:-- +Kantoi äiti, aikakauden henki, +Itse kykenivät kynsillensä, +Itse sormillensa suoriuivat +Aikakaudellensa johtajiksi, +Viittojiksi Kalevalan kansan.-- +Niinpä suurten luotujensa kautta +Edellensä Luoja maata luopi, +Olot muuttaen ja muovaellen. + +Hedelmänä kypsynehen lemmen +Syntyi urhot, aikanansa kuulut, +Kaunisteeksi kansakunnallensa, +Vielä suuret Suomen historiassa +Rakkautensa tähden tähän maahan, +Tähden intonsa ja toimiensa +Kohoitteeksi kansan lemmittynsä. +Hedelmänä kypsynehen lemmen +Syntyi silloin _Maunut_, mainioimmat +Suomen kansan katoliset miehet, +Aikanansa isät Suomen kansan, +Väinämöisen lasten lohduttajat, +Valon pilkoittajat pimeähän, +Yksin yöhön tuohuksien tuojat. +Moiset syntyi suuret toukomiehet, +Jotka uuden viljelyksen maalle, +Suomen kansan sydänmaalle, kylvi +Aattehia uuden aikakauden, +Kylvivät kuin Luojan kahmaloitse +Siunausta tuottavaisen touon, +Niinkuin muinen Väinämöinen vanha, +Maalle puuttomalle noustuansa, +Kautta palveljansa Pellervoisen, +Siihen kasvun kaikellaisen kylvi, +Vaikka vastuksen toi Luojan tammi. + +Tammen lailla tänne kylvettihin +Uhrausten, vaivain halmehelle, +Opin kirkollinen yksinvalta; +Toivottihin kauan kasvavaksi +Suomen kansan onnen oksapuuna. +Kasvoi iloks' ensi aikojansa, +Nuorna ollen kukki kunnioiksi, +Kunnes ylentihe ylpeäksi, +Suoriaikse suureks' yli suurten, +Kuun ja päivän otti oksihinsa: +Tiedon maallisen ja taivahisen +Kätki valtikkansa vahvikkeeksi, +Levitteeksi oman lehvistönsä, +Että ikävissä istuskellen, +Kaiutellen surukanneltansa +Kaipasi jo kansa Väinämöisen +Syvempien syitten lausujata, +Valon päästäjätä paistamahan, +Jakajata tammijättiläisen, +Opin kirkollisen yksivallan, +Kansakunnan onneks' yhteiseksi. + +Maalta meren takaiselta silloin +Aate saapui, aikakauden ilme, +Parannuksen, puhdistuksen aate: +Ensin halveksittu, pienen pieni, +Yhden toisen sydämessä sykki; +Kirveskin sen ensin pienen pieni, +Sanankirves, Luojan tapparainen, +Yhden toisen sydämehen iski. +Vaan jo aate, vaan jo sanan valta +Suureks sukesi ja mahtavaksi +Sydämessä urhon suomalaisen, +Urhon, joka kansan kanteleesta, +Sitä oppien ja kuulustellen, +Heltyi hehkumahan rakkautta +Kalevalan kansahan ja maahan. +Kansallisehen kun rakkauteen +Liittyi häness' aikakauden aate, +Suureks' sukesi ja voimakkaaksi, +Tenhoisaksi sanan tapparalla +Kaatamahan tammijättiläisen, +Opin kirkollisen yksivallan. + +Suvehenpa kaatui taikatammi: +Valistuksen koittavahan kesään +Runsahinta loi se rikkautta. +Itähän sen tyvi työnnältihe: +Valon puolell' ain' on onnen tyvi. +Osan-ottajillensa se onnen +Kaikenlaisen kartutti kuin aina +Luojan lahjat taiten tasottuina. +Vihdoin päivän päästi kaikkialle +Kautta pilvienki pilkkimähän. +Aavistuksiansa kaukaisia +Lohdutuksen rastas raksutteli. +Suomen kansan toivon kevätkäki +Elpyi kukkumahan kunnahilla. + +Moinen uuden aikakauden urho, +Väinämöisen lapsi laatuansa, +Oli _Mikkel Agrikola_ meillä, +Suomen kansan suuri kasvattaja. +Synkeyttä suojelevan metsän, +Katoliset kirkkolaitoksemme, +Kaskeksi hän kaasi viljavalle +Rakkauden sanan siemenelle, +Jonka Luojan kahmaloitse kylvi-- +Luojan käsi johti ihmiskättä-- +Siunausta tuottavaksi touoks' +Uuden polvikunnan kasvatella, +Niinkuin muinen Väinämöinen vanha +Kalevalan vainioille kylvi, +Kasken kaatun poltettua, ohran +Koivahaisen yhden ympärille. + +Moisen koivun Suomen kunnahalle +Agrikola kaatamatta jätti: +Kirkon, kihlakunnan kukkaseksi, +Josta toivon-käki kukkuaapi, +Voiman-henki kokkolinnun lailla +Innon-liekin iskee ihmisihin. +Niin on koivahainen kunnahalla +Suomen kansan onnen oksapuuna, +Kaunisteena kaiken viljelyksen. + +Kaikkivallan neuvokammiosta-- +Sydänkammiosta Suomen kansan-- +Katsahtavi silloin Väinämöinen, +Kansallisen hengen kanta-urho, +Edistystä uuden viljelyksen: +Rukoellen kasvun runsautta, +Toivottavi ajan ehtiväksi +Asettua vanhan valtahansa. + +Nouse kansa, niinhän virkki vanha, +Heräjä jo hengen horroksista, +Niinkuin nukka kevätnurmen alta, +Päivän helliväisen paistehessa! +Hyösty sydämissä hengen-touko, +Tohisevan toukopellon lailla, +Toivon kevätkäen kukkuessa +Kirkonpuusta kultaa kunnahille, +Tehden Suomen rannat rakkahiksi, +Mettä mairemmiksi manteremme, +Kasvattaen kansan uskollisen, +Vastasäillä, vaivojenki tullen +Kestäväksi, kaikkivoittavaksi, +Voittavaksi vihdoin valtikkansa! + + + + +TOINEN RUNO. + + +Usein maassa kateuden mahti +Astuu suurten aattehien tielle, +Tarkoitusten suurten sullojaksi, +Niinkuin muinen tielle Lemminkäisen +Satasilmä, tuhatkieli käärme-- +Vaikk'ei moista säiky miehen mieli. + +Kansallisen voiman kasvannolle +Ylpeästi vastahangan veti, +Joukahaisen lailla, pohjan luonto: +Uljas, uhkea kuin nuorukainen, +Karsasmieli, paljon pauhaavainen, +Tieltä työntymätön, itsepäinen. + +Mutta moisen luonnon mahdillansa +Syyti suohon--valtahansa vaati-- +Suomen kansa, kunnes kallihimman +Aartehensa vannoi antavansa +Saita vanki--vaikka pettäväiset +Pohjanmaill' on luonnon lupaukset: + +Usein kevät morsianna loistaa, +Vaan ei kesä häitä heilimöitse, +Luonnolt' ottaa morsiushelmet halla; +Syksy sulhollen ei armast' anna: +Kättä koskee kylmä saalis--suistuu +Sekin sulotonna mannun maihin, +Luonnon uhriks ihmis-onnen aihe; +Niinkuin Väinämöiselt' armas Aino +Alle aallon unhovallan vaipui, +Jätti äitikullan itkusuulle, +Surupäälle sulhon kaihomielen. + +Usein itkusuulla Suomen luonto +Suri kadonnutta kalleuttaan, +Vuoden toivottua tähkäpäätä; +Usein kaihomielin Suomen kansa +Olkisella, hernevartisella +Hevosella--nälkävuotten varsa-- +Läksi etsingolle onnen linnun +Miehen vierahansa varpehilta, +Immen luojan, uuden ystävänsä, +Niinkuin Väinämöinen morsianta +Päätyi etsimähän Pohjolasta, +Mutta Joukahaisen jousen tiestä +Myrkkynuoli matkan vaivaloitsi, +Urhon kurjillen vei kohtaloillen. + +Myrkkynuolet: rutto, sodan surma +Suomen kansan tielle työnteliiksen, +Alta ampui nälkävuotten varsan, +Kovihin löi kansan kohtaloihin, +Monen vaahtomyrskyn vaivaella, +Että ainoasti Luojan kokko-- +Sisällinen suuri hengenvoima-- +Kirkonpuusta aina kiitollisna, +Pelastuksen pengerelle kantoi +Kansan, vaivojansa vaikeroivan: +Luonnon kuolettavan vainovallan +Valvovainen henkivalta voitti, +Niinkuin voipunehen Väinämöisen +Kokko kantoi Pohjan pengerelle, +Pohjan vahakansan valvatella, +Kuljetella urhon kotihinsa. + +Vaan ei vieras auta ilmaiseksi: +Päänsä päästimeksi Väinämöinen +Uhras Ilmarisen Louhen luokse +Sammon, onnen tuojan, takojaksi, +Pohjan kansan vallan vahvikkeeksi. + +Ansioilla eikä armon tullen +Asemansa osti Suomen kansa: +Työn ja vaivan, kunnon kansallisen +Antoi oppi-ahjon laitannaksi, +Taonnaksi tiedon taika-Sammon, +Valtakansan hengen vahvikkeeksi, +Hengen kanneltamme karsovaisen. +Monta miestä, Sammon sankaria, +Ilmarisen lasta laatuansa, +Antoi Suomi vahakansallensa +Sammon, onnen tuojan, takojaksi. +Asemamme maksoi mainetöillään +Kuulut _Fleming'it_ ja jalot _Horn'it_, +Monet muutkin heidän vertaisensa.-- +Usein ehkä loiston lumokuusi +Heitä johti mainematkallansa, +Niinkuin pettynyttä Ilmarista +Valhe-kuuhut vietti Louhen luokse; +Usein ehkä onnen aamutähti +Heille hiilui toivon taivahalta, +Niinkuin Kalevalan sankareille +Pohjan impi kultaniitten luota.-- +Heidän työnsä, vaivojensa voitto +Valtakansallen loi vahviketta, +Mutta meille vahvuus valtakansan +Henkivallan muutti muukalaisen, +Kansan hengen katvehesen jätti +Soittamahan surukanneltansa, +Äänin vienoin, kielin sorretuisin. + +Niinkuin Väinämöinen, Pohjan neittä +Mielistellen, kotimatkallansa +Kärsi kovan onnen kohtaloita, +Vuodatellen voimaa miehuutensa, +Hurmemettä, sydämensä simaa +Koti-onnen linnun ostimeksi-- +Niinpä nouti Väinämöisen kansa +Kaikki valtakansan vaatimukset, +Ostimeksi Suomen koti-onnen, +Ehdon valloin edistyäksensä +Kansallista kutsumusta kohti: +Rauhan ruuhet, sotasoimet siksi +Veisti valtakansan suosioksi, +Suomalaisen kunnon kuulutteeksi. +Mutta vierahilla veikkatöillä +Voimat ehtyi, kansan elinvoimat, +Kunnes vihdoin rauhan kotiukko, +Kooten sankarimme suojahansa, +Parantavat syntysanat muisti. + +Niinhän monta kertaa Suomen urhot +Valtakansan vainotöiltä kulki +Kotihinsa ehtynehin rinnoin, +Onnen vailla onnen etsingolta, +Parantuakseen, kuin Väinämöinen +Venheveiston hurmehaavoistansa, +Kansallisen taidon taikomalla. + +Pain. 15/1-15/7 1881. + + + + +SURUT. + +(E. Geibel.) + + +Nuo surut lailla nokkosten +Ne polttaa, hiljaa pidellen; +Vaan rohkeasti tarttuen +Ei pistä ne niin kirvelien. + +Pain. 15/2 1881. + + + + +LEIVÄN TÄHDEN. + + +Elämä on pelkän leivän tähden: +Kerjäläisest' aikain ruhtinaasen +Kaikki hikoaa ja ähkää, puhkaa +Niukan taikka runsaan ruuan vuoksi. + +Maamies kuokkii, kyntää, kylvää, niittää, +Korjaa viljan--kiittää leivän tähden. +Tai, kun halla vie, hän päänsä painaa +Alas, katkerasti surren, anoo +Anteiks syntejänsä--leivän tähden. +Vaan kun leipä runsas on, hän kuorsaa +Kirkoss' ajan ratoks istuessaan. + +Mitä kielt' ei haastais leivän tähden +Kaupungissa, maalla kauppasuku? +Tosi, valhe, oikea ja väärä, +Käsi liukas, kieli lipeäinen +Tuusin luusin kiehtoo tuhansia, +Leipää, viinaleipää ansaitakseen. + +Merimieskin aaltoin kimpuss' etsii +Leipää vaan ja suolaa leipähänsä. +Sotamies senvuoksi puoltaa maataan, +Kun mies maaton leivätön myös onpi. + +Papit sitten, suuri hengensääty! +Leivättäkö lähtis sana suusta? +Vaativatpa vielä voit ja juustot, +Lammasjalat leivän höysteheksi: +Henki heissä vaan on leivän tähden. + +Virkaviisaat kirjan-oppineetkin +Viisaudestansa leipää syövät, +Todest' ei, vaan leiväst' ottelevat, +Osan saanut vasta rauhoittuupi: +Nauttii viisaan lepoa ja leipää. + +Leivällen kaikk' ihmistaito nöyrtyy: +Ericsson'it sekä Edison'it +Keksintöjen kilpajuoksuansa +Kiiruhtavat--leipää huojentaakseen. +Kirjasepät--Scott ja Cooper--kilvan +Sekoittavat mustett' ajatuksiin, +Tapauksiin, ansaitakseen leivän, +Kenties hiukka hienomman kuin toiset. +Runosepät--Cervantes ja Kivi-- +Näljissänsä suurta soinnuttavat, +Näljissään he, toiset täynnä ollen, +Mutta kaikki, kaikki leivän tähden. + +Joskus keino keksijänsä pettää, +Lasten itkuks isän leipä särkyy, +Viinakoppi vaihtuu velkakoppiin: +Usko silloin loppuu, sammuu toivo: +Myrkky, nuora, ruuti, teräs--teiltä +Kurja henki pelastusta ruinii +Loppuluovutusta suorittaakseen-- +Kaikki, totta varmaan, leivän tähden. + +Annas, kaikki kun käy Luojan luokse: +Jokainen ois sankar' mielestänsä, +Parhainta ei palkkaa paljoksuisi +Jaloist', ylevistä--leipätöistään! + +Niinhän nykyaika lauleleepi. +Lienee totta puolet leikissäkin. + +Mutta Luoja leivänjyväsistä +Löytää jonkun lemmen jalokiven, + +Tunnon puhtahan ja vilpittömän, +Hyvän tahdon--poimii aittahansa +Kaiken, mikä kukki elämässä, +Lausuu: nuo on siemeneni sato. + +Pain. 15/2 1881. + + + + +PAARMAT. + + +Ei ihme jos paarmat sokeat +Noin kilvassa surmaan juoksevat, +Kun monta nähty on näkevää, +Jotk' eivät ymmärrä enempää. + +Pain. 15/3 1881. + + + + +HAAKSIRIKKO MAALLA. + +(Kirje ystävälle.) + + +Oi, armas veli, onnellinen veli! +Nyt ehkä juuri pullin ääress' istut +Ja kuulet soitantoja Turhalassa +Ja katsot kaunotarten hepan keppaa, +--On silmänruoka myöskin nautintoa-- +Tai väsyneenä, nokka vasten pyötää, +Vaan unta näet "syviss' aatoksissa" +Niinkauan kunnes kätten paukkehesta +Taas heräjät ja kutsut täyden pullon, +Ja kallistat--oi onnellinen veli! + +Ei pojat äitini niin armahia +Lie mulle, kuin sä, kallis ryyppyveli! +Meit' yhdistävät riennot yhtehiset: +Mont' iloist' iltaa, yötä liekkumaista. +Vaan aamut pisteli ja kiroilutti, +Siks että uusi ryyppy untuvilla +Taas kietoi sydämen--oi onnen aikaa! + +Vaan nyt mun toisin: Asun, tiedät, maalla, +Joss' on vaan tuhmaa moukkaseuruetta. +Ja isäntäni, aika itseviisas! +Hän kansallisill' asioilla kiusaa +Ja ärsyttää kuin pistäis neulasilla +(Mun lakimieheksi hän näet tietää). +Ei siinä kyllin--saarnaa raittiutta: +Ei itse juo ja hammastaapi muita. +Siit', armas veli, tunnet asemani. +Hän olkoon se, kun mun suo olla tämän. + +Jo arvaat, että etsin lohdutusta +Ja seuraa hauskempaa. Niin rautatiellä +Ma löysin hotellin ja ystäviä. +Siin' iltaa istuttiin ja juotiin yöhön +Ja aamuhun niin hauskast', iloisesti +Kuin ennen muinen. Mutta piru vieköön! +Sun vertaistas ei monta ystävätä! +Kuin tunnet, olen arka kunniasta, +Niin loukattuna suutuin kauheasti: +Löin pirstoiks ikkunat ja tuolit, pöydät, +Yörauhan rikoin.--Olen lakimies ja +Nuo seikat tunnen--kuule armas veli! +Ei armo auta tässä, jos ei raha. + +Jos itsemurhan teen, te, virkaveljet, +Kun rakkaudella lain lievennätte, +Mun kunnialla voitte hautauttaa. +Vaan nyt, kun virkamies on valtiolle +Syyn-alainen, on julki rikollinen, +Kun oikeus on vasten valvojaansa, +Jok' elää vielä eikä tahtois kuolla-- +Oi, armas veli, täm' on kauheata! +Ja mikä hirmuisinta: pääni, pääni +Ja tyhjä kukkaroni! Auta veli +Ja muista onnetonta veljeäsi! +Oi muista rahalla! Kautt' ystävyyden +Ja yhteisien rientojemme kautta +Mä vannon, että onnekses juon maljan! +Ja sitten saavun kohta kaupunkihin +Ja sovitan----no, itse kyllä arvaat! +Vaan eikö kaiken kovan onnen syynä, +Kun mietin taakse, ollut isäntäni? +Niin tuottaa tuhmat vaivaa viisahille. +Oi, armas veli, onnellinen veli, +Oi, auta onnetonta veljeäsi! + +Vaan vielä sana. Kuulehan! Jo horjuu +Mun vanha uskoni ja aavistuttaa +Kuin olis isäntäni oikeassa. +Täm' oire, pelkään, muutost' ennustaapi. + +Pain. 15/4 1881. + + + + +KIELESTÄ. + +(Th. Körner.) + + +Nuo sanat muukalaiset kielen kautta +Myös vierashenkiseksi muuttaa mielen. +Niin moni korska sokeudessansa +On äidinkielellensä häpeäksi, +Kun mongerrellen kieltä muukalaista +Omalle kielellensä kahleet takoo, +Niin kansan voimaa oppii hylkimähän +Niin pettäin luopuu kansastaan. + +Pain. 15/4 1881. + + + + +J. V. SNELLMANIN JUHLASSA + +Viipurissa Toukokuun 12 p. 1881. + + +Tienhaarass' seisten Suomi arpaa heitti, +Kääns' itä silmät, länsi sydämen. +Vaan vastaisuuden epätieto peitti, +Kuin ruudinsauhu sotatanteren. +Vaikk' oli ammoin käyty sota Suomen, +Ei vielä valjenneena uusi huomen. + +Ken Suomenkansan voittaa omaksensa? +Tai hukkumaanko meidät tuomittiin? +Niin tutkailtiin. Vaan silloin paistehensa +Loi järjen soihtu Suomen toivelmiin. +Uus aamu luki sädeotsaltansa: +On Suomellensa voitettava kansa. + +Uus sota syttyi, uusi Suomen sota +Ja Johan Vilhelm Snellman johtamaan. +Kun kansan hengen kuolemalta ota +On särjettävä, siksi taistellaan. +Niin teräs-innon, rautatahdon taika +Nyt nosti kansan--koitti uusi aika. + +Niin Kallaveden kainalosta nousi +Maan halki "Saimaan" sananvasamat, +Ei syrjähtänyt jäykkä järjen jousi, +Vaan oikeaanpa aatteet sattuivat: +Sai epäilyksen Goljath kuolinhaavan +Ja kansa näytti oman tahdon saavan. + +Ja vanhat kaavat vankkui, herrat horjui, +Kun sananpuuskat tuimat tuiskuivat. +Uutt' urhoa nyt mahtimiehet torjui, +Vaan Joukahaisna suohon sortuivat. +Sill' uros uusi vanhan Väinön tunsi, +Se Suomalaisen paras tiedonponsi. + +Ja tiedon tiellä käyvä nuorukainen +Kun innotonna tutki kirjojaan-- +Kun leipä, virka hälle kuivanlainen +On hengen palavuutta nostamaan-- +Soi silloin korviss' isänmaa ja kansa: +Työ luisti, sydän syttyi, poistui ansa. + +Niin Saimaan aallot, Kallaveden vuoksi, +Kuin kevätulva, kansan sydämeen +Tien uursi, hengen ytimehen juoksi +Ja sielun nurmet nosti kukkaseen. +Ja kansan miehet sankar' ympärilleen +On nähnyt yhdistyvän sankimmilleen. + +Heit' ylhinnä hän valppahasti johtaa +Ja ruorissa on käsi voimakas. +Kuin nuori, myrskyt vanhanakin kohtaa +Ja taisteluiss' on voiton valtias. +Vaan kesken kirkuville huutajille +Hän hillitys on: Kauko-kumppanille. + +Ja Iku-Turson, kansan hengen turman, +Hän alle aallon syöksi syöveriin: +Hän torjui Suomen kansan iki surman, +Kun oman hengen nosti valvoksiin. +Ei Louhen luoma vieras vainovalta +Voi onnen-aarrett' ottaa valvovalta. + +Mies suuri, mutta suurin kansallensa +On Johan Vilhelm Snellman tosiaan. +Hän mihin koski tenhotaikoinensa, +Sen suomalaiseks muutti kerrassaan: +Maailman lasta, rahaa, hetken kantoi, +Niin suomalaisen tunnon sille antoi! + +Hän vanhana viel' on kuin urho nuorin, +Tult' täynnä sydän, järki valveillaan. +Ei ihmis-arka: sanoissansa suorin +Hän aina on, kun totta tarvitaan. +Siks ihmetykseen innostuttaa nuoret +Tää vanha sankar', juuriltansa tuoret. + +Ja siksi Suomi kilpakiitoksilla +Nyt vanhukselle kantaa kunniaa. +On Suomen kevätjuhla. Kukkasilla +Siis seppelöimme touon alkajaa. +Nuo kukat, jotka Suomi hälle laittaa, +Se sydämensä lähteneitä taittaa. + +Se sama sydän, lämmin, suomalainen, +Niinkauan kuin tää kansa hengittää, +On hälle ijankaiken kukkivainen +Ja hänet muistaen taas lämpiää. +Niin nuortuu aina uudelleen tää kansa, +Kun muistaa suuren henkiin-nostajansa. + +Nyt Suomen silmät tähtää kotirantaa +Ja kansan sydän Suomen oma on. +Mies, jost' on alku, johtoa viel' antaa +Ja uusi polvi jatkaa taistelon. +Vaan alkuaate: kansa Suomellensa, +On vallattava--se on johtehensa. + + + + +KEVÄTLAULU. + + +Päiväsi, oi isänmaani, jo koittaa, +Tullut jo sun keväthetkesi on! +Kunnian, mainehen maa jalo voittaa, +Kansa on astunut taistelohon. +Henkensä haittoja Suomi jo ratkoo, +Kielensä sointuja sommittelee, +Kuin kevät järvien kahleita katkoo, +Salomme lauluilla lumoelee. + +Pain. 15/5 1881. + + + + +ONNETON NENÄ. + + +Eli muinen morsian, +Joka kantoi maailman +Kaunihinta nenää. +Siitä kääntyi sulhojen +Pää ja sydän pyöräilen. +Onnetonta nenää! + +Vaan se neiti kukkasiin +Mieltyi kaikellaatuisiin, +Vei ne lähes nenää. +Ken ois voinut ymmärtää, +Että kukka myrkyttää? +Onnetonta nenää! + +Kukan kupu aueten +Päästi myrkkyhyönteisen, +Joka pisti nenää: +Tuhansien sydänten +Polte nousi nokallen. +Onnetonta nenää! + +Kylä itkee säälien +Tähden nenän kaunoisen, +Jok' ei loista enää. +Mutta onhan tervehet +Sulhoin päät ja sydämet. +Onnetonta nenää! + +11/7 1881. + + + + +PUHDAS TOSI. + + +Espanjanpa kruunu kantaa +Timanttia kalleinta, +Arvellaan, mut ei sit' antaa +Hijottavaks' tohdita: +Peljätään, ett' tulis ilmiin +Valhekivi ihmissilmiin. + +Moni kullaks uskotellen +Kiiltävätä tallentaa +Eikä tohdi tutkiellen +Uskoansa vahvistaa: +Kenties kultasepän luona +Kätehen jää kehno kuona. + +Ihaellen piiloittaapi +Moni mielihauteitaan, +Muitten korvaa kammoaapi, +Ett'ei tuomittaisi vaan: +Puhdas tosi peljättääpi, +Epätietohon siis jääpi. + +Milloin tosi kallihinna +Ihmismielet kirkastaa? +Milloin sana julkisinna +Maailmalle todistaa: +Parempi on jyvä kultaa, +Kuin on kuorma kuonaa, multaa? + +16/7 1881. + + + + +MOINEN MAA. + + +Maa, jossa jotkut jahtiseurat jaksaa +Variksen, korpin, haukan hengen maksaa +Ja sitten yhtyy ilmaan ampumaan +Ja syömään, juomaan voittoriemussaan-- +On sekin voitto olla voittamatta +Ja jättää sudet, karhut tappamatta!-- +Maan semmoisen ma tiedän: Suomenmaan. + +Tääll' laki vainoo koiraa uskollista, +Sit' elättää ei köyhän mahdollista. +Kuus kuuta jänistäkin suojellaan, +Vaan lapset sutten suuhun lahjotaan. +Niin jäniksiä suojaa jänissuku, +Vaan miehen tehtävist' on vähä luku +Ja urhokas on susikunta vaan. + +Ja pedoist' esivalta palkinnoita +Jos tarjoaa--et huoli pyytää noita, +Jos tapettuas ihmisverta vaan +Ei susi vuoda, että huomataan +Ett' on se syönyt lasta kymmenkunnan +Ja kauhistuksiin saanut ihmiskunnan-- +Kun näytät sen, niin tappos palkitaan. + +Kun äidit itkee verta lapsiensa, +Niin urhot nostaa maljan huulillensa +Ja ruutiaan taas ilmaan ampuaa. +Vaan sudet silloin riemust' ulvahtaa. +Ja kosto viattoman verilaineen +On tahra maamme kunnian ja maineen-- +On moinen maa tää armas Suomen maa. + +Pain. 15/10 1881. + + + + +PÖYTÄPUHE. + + +Mun juhlapöytähäni tulkaa, +Te Suomen pulskat nuorukaiset, +Ja, neidot armahimmat, olkaa +Nyt kutsulleni kuuliaiset. +Vaan, vanhukset, te seurassamme +Olette harmaa kunniamme. + +Kas teille annan juhlajuomat +Jaeltaviksi nuorisolle, +Ett'ei nuo voimat Luojan luomat +Sais sukuamme turmiolle: +Te viisain, kokenehin käsin +Täytätte parhain juhlalasin. + +Nyt siunatkaatte Luojan vilja +Nimenen urhovainajitten +Ja heille juokaa ensi malja, +Vaan toinen pöytäonneks sitten. +Uus suku entistä näin kiittää +Ja työnsä muinaistöihin liittää. + +Nyt ruokahan!--vaan jäniksiä +Me emme suosi paisteissamme. +Meiss' ei lie arkain ystäviä, +Sill' urhous on kunniamme: +Siis tänne karhun pää ja jalat, +Nuo miesten parhaat makupalat. + +Vaan lammas lienee naisten ruokaa, +Karitsa itsens' uhraavainen-- +Se paisti pöytähän siis tuokaa! +Ett' ain' ois altis hurskas nainen, +Ois onni perehen ja lasten, +Ois seuraenkel' autuasten. + +Myös kyyhkyspaistin voitte kantaa +Armaille lemmen kyyhkysille. +Se pyhää kainoutta antaa +Ja helleyttä sydämille: +Niin suojaavat he kodin tulta, +Niin ovat perheen kallis kulta. + +Saas tänne kalaa, lohta kanna, +Tuo vedenkarjaa voimakasta! +Se vastavirtojen ei anna +Matkaansa estää joutumasta. +Meill' olkoon myös sen verran mieltä, +Ett'emme kesken käänny tieltä. + +Suun levätessä oltta juokaa. +Siin' uikoon karhu sekä kala. +Vaan sitten sopan tulla suokaa, +Ei yksin kulje kuiva pala. +On elämä vaan aika soppaa, +Mies se, ken parhaat palat koppaa. + +Nyt puuttuu ispinät, ei muuta. +Makeat sanat niiks on oivat. +Siis, vieraat, käyttäkäätte suuta, +Nuo herkut maistuvat ja soivat. +Vaan muistakaa: ken leikkiin suuttuu, +Imelä väkiviinaks muuttuu. + +Jos elämä ois ruokaa, juomaa, +Ei loppuiskaan tää pöytäsaarna. +Vaan eipä niin, sen parhain huomaa +Se, jonka leipänä on kaarna. +Senvuoksi usein henki huokaa +Jotakin pysyväistä ruokaa. + +Pain. 15/11 1881. + + + + +NÖYRISTY, IHMINEN. + + +Paisutko, ihminen, +Kyynärän kunniaa, +Mainetta vakkasen +Voitettuas? + +Jos yli honkien +Kunnias nousikin, +Ei edes pilvihin +Leijata voi. + +Maan tämän äärihin +Maine jos lentelee, +Siivet jo raukenee +Voimattomiin. + +Nousisko kunnia +Ain' yli tähtien, +Halk' avaruuksien +Mainehemme! + +Voittaisko ihminen +Yhdeksän taivahan +Kunnialoistehen-- +Voittaisko sen! + +--Heimoa Luojan on +Henk' ijankaikkinen, +Täydellisyytehen +Siks ikävöi.-- + +Vaan lelu tyhjä on +Kunnia kultineen, +Mainekin mahtineen +Maailmassa. + +Kunnian, mainehen +Ainoa lohdutus, +Ainoa siunaus +On isänmaa. + +Sen povi nouskohon, +Sen nimi soikohon! +Sen onni ainoa +Onnemme on. + +Nöyristy, ihminen! +Liittäy Luojahas, +Mainehes, kunnias, +Unhoittaen! + +1881. + + + + +RUKOUS. + + +Oi, Jumal' auta miestä minusta! +Ma yhä syvemmälle vaivun +Ja uppoan kuin lapsi liejussa. +Sun luokses hetkeksi jos taivun, +Kun nostat aatteill', aikehilla +Ja hyvän henkes tuulelmilla---- +Taas niinkuin malmi syöksyn syvyyksiin. +Ja ahdistusten alhossa +Ma tunnen tuskaa, puutetta, +Kuin miekka pistäis hengen ytimiin: +Totuuden miekka minut vapahda, +Omakses olentoni valloita! + +Mit' auttaa ulkosiivous, +Kun sisäll' asuu kirous? +Mit' auttaa vaikka varjelet +Mua töistä jumalattomista, +Ja joskus juomaan johtelet +Mua lähtehistäs puhtahista? +On sydämeni täynnä saastaa, +Se omaatuntoani raastaa. + +Mua pese, puhdista! +Mua auta, armahda! +Mua nosta luokses, laskeu minuhun, +Mun henkeni suo sulaa Sinuhun! +Tee minut kaltaisekses, täytä +Mun vajavuuteni ja näytä, +Ett' olen kuvas, josta heijastaa +Sun valos muihinkin ja nostattaa +Heit' ylhäisiin Sun taivas-ilmoihis! +Tee mua poikas parhaan kaltaiseksi, +Tee vimein luonas jumal'ihmiseksi, +Tääll' avukseni laita enkelisi + +1881. + + + + +RUNOVIRTANI. + + +Ei mun runovirtani +Juoksu seiso siitä, +Jos sä moitit töitäni +Taikka kiität niitä. + +Min' en laula--luonto vaan +Rinnassani laulaa: +Eihän luonut lintukaan +Itse laulukaulaa. + +Eikä virta laaksossa +Väsy vieremästä, +Kunnes lähde vuoressa +Ehtyy päilymästä. + +Lähde, laakso, virta vaan +Kaikk' on Luojan töitä,-- +Hänpä laululahjoillaan +Muistelee myös meitä. + + + + +KOTOINEN SYDÄN. + + +Mä sydänt' etsin sieltä, täältä, +Maan mustan multapallon päältä, +Vaan silkin, kultakuoren alta +En löydä vertaa maailmalta, +Sydämen vertaa kotoisen. + +Kotoni köyh' on mökki vainen, +Salossa Suomen seisovainen. +Vaan matalan sen orren alta +Petäjä maistuu mairemmalta +Kuin voit ja vehnät vierahan. + +Siell' äidin ääni hellän soiva +On omantunnon rauhan hoiva, +Ja isän sana, lemmen laki, +Paremmin tuntoon tiensä haki +Kuin runne vitsan vierahan. + +Jos erhetyn--kun paljon puuttuu +Maailma mulle tiuskoo, suuttuu; +Vaan kotonani armas nainen +On kaikki anteiks antavainen, +Hän sylihinsä sulkee mun. + +Kun väsyn, ken niin virvoittaisi, +Jos kotimökk' ei aukeaisi? +Ken sairasna ja murhemiellä +Niin ohjais uskon, toivon tiellä, +Jos kodin sydän auk' ei ois? + +Sydäntä etsin sieltä, täältä, +Maan, mustan multapallon, päältä, +Vaan silkin, kultakuoren alta +En löydä vertaa maailmalta, +Sydämen vertaa kotoisen. + + + + +KYYHKYN POJAT. + + +Kuusi suojas oksillansa +Kyyhkylinnun pesää, +Jossa emo poikiansa +Hoiti kaiken kesää, +Hoiti niinkuin äiti aivan, +Näki yöt ja päivät vaivan. + +Kasvoi pojat, viel' ei lennä-- +Kuherrusta kuultiin: +"Pakohon täst' ei nyt mennä", +Pesässä niin luultiin, +Vaikka usein pesän luoksi +Kalle Villen kanssa juoksi. + +"Häkkilinnut siivot noista +Kyyhkysistä saisi; +Oispa hauskaa kaikenmoista, +Kun nuo kasvattaisi." +Vaan ei poikain päähän lennä, +Mit' ois häkkiin itse mennä. + +Poiss' on emo. Pienet puusta +Häkkiin työnnetähän; +Nähdäkään ne ei saa kuusta-- +Kylään riennetähän. +Siellä kauhistuvat uutta +Rautahäkin vankeutta. + +Ville, Kalle ylpeästi +Voitto-riemuissansa +Äidilleen nyt kiireisesti +Näytti saalistansa: +"Onhan saalis kumma saatu, +Äiti, huomaapas sen laatu!" + +Murehtui nyt äidin mieli, +Kasvot synkistyivät, +Nuhteihin sai hellä kieli, +Silmät kyyneltyivät: +"Ah, ett'ei vaan voima Herran +Sois teit' orjuutehen kerran! + +Joutuin linnut paikkahansa +Viekää! Rukoilkaatte, +Että vapauden kansa +Aina olla saatte, +Eikä häkkilinnun lailla, +Orja, vapautta vailla." + + + + +KONNAN SYNTY. + + +Tarulla tyttölasta +On kaksi: toisella +On sydän taivahasta +Ja muoto toisella. + +Vierekkäin tyttölapset +Lähteelle läksivät, +Kun kuu ja illan tähdet +Kilvassa välkkyivät. + +Toinenpa lähtehellä +Ihastui muodostaan. +Sydämell' ylpeällä +Hän puhkes lausumaan: + +"Oi, kuinka, lähde halpa, +Kuvastaa tohdit mun? +Kyll' iloita nyt kelpaa +Tuon veden riivatun," + +Vaan toinen tyttö aivan +Siell' löysi aartehet: +Lähteessä tähtitaivaan, +Reunoilla kukkaset. + +"Jos kirkas lähde öisin", +Hän puhkes lausumaan, +"Kuvastaa tähdet voisin +Ja taivahan ja maan! + +Mun rinnastani autuus +Maan lapsill' aukeais, +Maailman myrskyin suuruus +Sameeksi sit' ei sais." + +Nyt puhdas sielu nousi +Kasvoille tyttösen +Ja enkel'haamu sousi +Kalvolle lähtehen. + +Vaan toinen tyttö: "Miksi +Mä yhä rumennun, +Sä muutut enkeliksi? +Hyi, lähde, sotken sun!" + +Punastui tyttö toinen +Nyt kauneudestaan, +Mut toinen, häijynmoinen +Lähdettä sotki vaan. + +Ja tyttö onnetonna +Nyt parkui sotkeissaan, +Kun ruma rupikonna +Hän on kuin onkin vaan. + +Kateisna aina siellä +Tuo konna kurnuttaa, +Jalompaa kun hän vielä +Vaan maassa nähdä saa. + + + + +EN VIISASTUNUT. + + +Suopursuin keskelt' ennen aikaan +Kun lakkamarjoja ma poimin, +Pään pakoituksen pahan sain; +Vaan siit' en liioin viisastunut-- +Kun löysin, poimin aina vain. + +Taas maljan laidalt' ennen aikaan +Kun riemua join vaahtoisata, +Pään pakoituksen pahan sain; +Vaan tuost' en liioin viisastunut-- +Kun seura sattui, joinpa vain. + +Niin tyttöin keskelt' ennen aikaan, +Kun sydänt' etsin lempiväistä, +Sydämen tuskan tuiman sain; +Vaan milloin viisastuin ma, milloin?-- +Kun vanhat jäi, taas uutta hain. + +Muut kenties viisastuu, kentiesi, +Mun älyni vaan luonto voittaa-- +Tää katkeraa on tunnustaa.-- +Tiet' oikeaa on turha koittaa +Mun omin neuvoin vaeltaa. + + + + +MATKAKUVIA. + + +Mies tomuisesta kaupungista astui +Maaniityn laajan kukkatanterelle. +Siell' ilopuvussansa kukkaneitseet, +Hääkauneuksin verhottuina, loisti, +Iloa luoden tuhatlukuisille +Maaniityn perhosille, hyttysille. +Ja lemun heistä tuuli tuoksutteli +Ylt' ympäriinsä vuorten rintehille, +Joilt' ylevinä kuuset, hongat katsoi +Kuin urhot niityn neitsytkauneutta, +Tai kuuli jokirannan kerttukieltä. +Niin yhtyi kukkien ja metsän sohu-- +Kun heissä sama salon henki huokui-- +Niin yhtyivät ne kosken kohinahan, +Jok' alla niityn vuoren juurell' ähkyi +Ja neuvoi, ett' on elämä vaan taisto +Ja työ, kuin kosken, joka jyskää, jauhaa +Ja myllärin, jok' ohjaa, takoo myllyn +Ja miehen, joka pellollaan par'aikaa +Hik' otsassaan maan muokkaa, kyntää, kylvää, +Ett' taisto ja työ pysyvää luo yksin. +Tuon kosken uurto auk' on läpi aikain +Ja pellon viljelys, kun jatkuu työtä, +Ain' antaa uutta, uutta hedelmätä. +Ja myllärin, maamiehen omatunto +Saa rauhan kestävän ja sopusoinnun, +Kuin ruumiskin yön unen, terveyden. +Niin kukkakunnahat ja metsän rinta, +Niin virran vapaus ja linnun laulu +Ain' uudistuvat luonnon toiminnoista, +Siis työstä, työst' on salon rinta raitis, +Kuin kansakin, jok' uurtaa ahkerasti +Suon kuivaks, salon viljavaksi pelloks: +On raitis peltopoika piikkopaita +Ja paimen paljasjalka paitaressu. +Oi, peltopoika, paimentyttö, teissä +On tulevaisen Suomensuvun väki! + +Mies tomuisehen kaupunkihin lensi +Nyt aatostensa siivin: sieltä löysi +Hän pensastot ja kukat käytävillä, +Vaan kaikki nuokkui pölyst' uuvuksissa. +Ei kesälintuja, vaan soittosarjan +Hän kuuli, pensaiss' ei, vaan Turhalassa. +Ja kiihko-äänill' intohimoisilla +Se veltot hermot nosti tuntoihinsa +Tuon seurakunnan, jok' ei virran vilppaan, +Vaan viinalasiensa ääress' istui +Ja imi suin ja korvin "virvoitusta", +Yön lopettaen aamun uupumukseen. + +Siin' istui jäykät virkakonehetkin, +Nyt voiteit' ääress', istui moittimassa +Tät' ihmiskuntaa, jok' ain' uutta, uutta +Vaan toivoo, vaatii, himoaa ja tahtoo +Eik' anna asiain ja ajan mennä +Vaan itsestään, noin kauniist' itsestänsä, +Kuin vierii virkatie tai palkka korkoo. + +Siin' istui kuivettunut kirjaviisas, +Mies, jonka viisautta luonto nauraa, +Jonk' aattehet vaan asuu kammioissa, +Ei ulkona, kun siell' on raitist' ilmaa. +Ja vasten häntä näkee nälkä-unta +Myös laulaja:--on näillä ruumisrukka +Vaan leivän pelko, hengen hätävara, +Suu sydämen, ei paljo vatsan tähden. + +Viel' istuu siellä kielas liikekansa, +Joll' on suu vatsaa, vatsa päätä varten. +Ja kumma! Nyt par'aikaa keskusteltiin +Juur' Runebergist'. Ehkä teoksistaan, +Noist' ihmishengen aarteist'? Eikö mitä! +Pää-omast', ukon raha-aartehista +On juttu seurassa.--"Vai köyhä, hänkö? +Ei sitten maksa muistamisen vaivaa!" + +On siinä sitten seuraa kaikenlaista, +Niin löysää, keveää kuin itse turhuus +Tai tuulen tuiskittava niittyvilla, +Niin kiiltävää kuin ontot lasihelmet, +Niin murtuvaa kuin ne--mut sisus löyhkää. +Vaan pohjass' sokur', lopuss' armautta: +Nuo heinävarret, hennot kaunottaret, +Ja uuden kaunotaidon mallikuvat, +Nuo tuulen-arat ansar-ruusut, jotka +Ain' innostuvat muodist' uusimmista, +Joit' imeläiset kirjat ihastuttaa +Ja korvat kutkuu mairekieltä kuullen; +Vaan kansaa, luontoa ja kansan kieltä +Niin kammovat, ett' ennen ahtahassa +He pulloss' asuvat, jos muoti vaatii, +Kuin kansan keskess'; ennen auringossa +He jouten liukenevat palsamiksi +Turhuuden alttarilla haihtuvaksi, +Kuin töin ja toimin, askareinsa ruumiin +Ja hengen jänttä terästyttäisivät. +Voi kukkaa, joka elää haihtuakseen +Ja hedelmää ei kanna elämälle! + +Jos kysyt, mik' on oikeaa ja totta +Näilt' itseviisailt': uusin päivälehti. +Mink' edest' elää tahtovat ja kuolla? +Ei kuolla minkään edestä, mutt' elää +Niin ett' on elämä jo kuolemata. + +Vaan tuolla astuu urho pystörinta! +Jumalan kiitos, että sodan henki +Viel' ihmiskuntaa asevelvoituttaa! +Niin lahoamast' estää ihmisyyden, +Jok' eksyy luonnosta ja Luojastansa. +Pois väistyi mies. Niin saapui Armonlaaksoon. +Siell' ihanasti päilyi luonnonlähde, +Bethesdana se kuohui terveyttä. +Sen läsnä läikkyi Pohjanlahden laine. +Ja ihmisetkin, luonnost' eksynehet. +Tääll' emonsa luo hoippuellen horjui: +Elämä luonnoton taas luonnon helmaan +Ja epäjärki järjestyäksensä +Maan alkuvoiman aallon kylpehissä. +Josp' aalto myöskin huuhtois ihmishengen! + +Vaan kirkas luoma luikui lähtehestä, +Vei vettä nöyräst' aaltoisehen mereen +Ja olemistansa se tuskin muisti: +Kuin tuolla vainiolla kyntömieskin, +Jok' elää, kuolee unhoituksen lasna +Ja kylvää maalle siunausta sentään; +Kuin merimies, jok' elinpäivät soutaa +Maailman aarteit' esi-isäin rantaan +Ja itse unhoittuu kuin lahden laine +Vaan sodassakin raittius ja rauha +On heillä elämässä--kuolemassa +On heidän suuruutensa Jumalassa. + + + + +KUKKATARHASSA. + + +Mielelläni istun täällä +Rannan kukkatarhassa; +Omenoit' on pääni päällä, +Ympär' ruusuin tuoksua. + +Tyynnä, rauhallisna noita +Ruusuja ma katselen, +Mieli ei tee omenoita-- +Muuta, muuta aattelen. + +Saapuu ruusujen luo kukka, +Alle omenaisen puun: +Terässilmä, tummatukka, +Sanat soivat ruususuun. + +Silloin rauha rinnassani +Vaihtuu outoon tuskahan: +Kukkaseksi muuttuvani +Soisin--neidon poimivan. + +Tai jos omenainen öisin,-- +Vaikk' ei sentään kieltyn puun +Neidon hyppysihin voisin +Sutkahtaa--luo ruususuun! + +--Hiljaa, sydän! eihän korsi +Kukan kohtaloa saa, +Halvan laulajan ei varsi +Kanna onnen omenaa! + +Laula lemmen tuskiasi +Kärsien kuin kyyhkynen, +Mutta jatka lentoasi +Kotkan lailla korkeellen! + + + + +NIIN MIETTI. + + +Niin näyttää, ett'et lemmi laulajaa, +Vaikk' kanneltaan hän sulle soinnuttaa. +Sä mietit, ett' on hänen laulunsa +Vaan ilmalinna, kukkamaailma, +Jok' usvan lailla tuulen tullen haihtuu, +Elämän halloiss' itkuvirteen vaihtuu +Ja laulaja jää kalliolle +Autiolle. + +Niin mieti! Mutta laulunhenki luo +Taas uudet linnat, kukkamaailmat, +Sydänten kurjain, onnetonten suo +Se maassa maistaa toivon taivahat. +Jos ryysyissäkin hyljättynä kuljen, +Poveeni aarteen kallihimman suljen, +Ikuisen lemmen synnyinmaalle +Muistokkaalle. + + + + +RUNOTTARELLENI. + + +Runotar, oi ethän päästä +Mua luotasi, +Vaikka toinen tyttö kiehtoo +Usein mieleni. +Kutsutko mun tähtiyöhön +Aattehia etsimään? +Yö on Lyylin tumma tukka, +Tähdet tuikkaa silmistään. +Lahjoittaako tahdot mulle +Aamu-auringon? +Lyylin kauneus ja katse +Suloisempi on. +Rinnoilleni kantaisitko +Kukkatarhat keväiset? +Kukat Eedenin ei oisi +Impyeni vertaiset. +Vaiko viet mun syys-yön hallan +Usvaan synkeään? +Oi, sen tunnen--epäillessä +Hänen lempeään: +Liehun, liikun levotonna +Niinkuin tuuli lehdossa, +Etsin, Runotar, sun luonas +Taasen tyyntä, lepoa. + + + + +KUVAIN PALVELUS. + + +Lie synninteko onnetoin +Tuo kuvain palvelus: +Ma Luojan kuvaa jumaloin, +Siit' uhkaa kadotus. + +Ma uskoin: tuoss' on kaikki maan +Ja taivaan kauneus; +Hän jalon, armahan on vaan +Ihana asumus. + +Ja sydämeni pyhimpään +Jo kuvan ylensin, +Luo alttarin, ja edessään, +Kuin pappi, suitsutin. + +Vaan kuva kauan mykkä on, +Ei sydänt' ollenkaan; +Kun vastaa, kylm' on, tunnoton +"En lemmi" huulillaan. + +Jumala ilman lempeä, +Jääpatsas kylmä vaan! +Kuin marmor'kuva, henkeä +Jok' ei saa luojaltaan. + +Voi kauheaa! jo temppelin +Nyt seinät vavahtaa: +Jumala särkyy pirstoihin +Ja maahan ramahtaa. + +Niin mielen alttarille vaan +Jäi huurut katkerat. +Pois!--Luoja vaatii istuintaan, +Pois valhejumalat! + + + + +PETTYNEEN LOHDUTUS. + + +Tuo poika neittä jumaloi ja laulaa +Ja toivontuskiss' istuu illat, yöt, +Jää tekemättä halvat arkityöt-- +Hän muistaa kutoa vaan lemmen paulaa. + +Mit' ihanaa ja suloista maa kantaa, +Sen omistaa hän yksin neidolleen: +Maan kastehelmet, kukat keväineen +Ja lintuin laulut--tahtoo hälle antaa. + +Mit' ylevää ja jaloa on maassa, +Sen yhteen nimenen hän sisältää, +Ja taivast', isänmaata ylistää +Hän armahansa nimess' autuaassa. + +Hän mielellänsä taisteluja kohtaa, +On valmis voittohon tai kuolemaan. +Ja ideaalein tähtimaailmaan +Hänt' impi Beatricen lailla johtaa. + +Vaan rakkaus jos epätoivoks raukee +Ja toivo häviää kuin kangastus: +Maan kaiken silloin kuihtuu kukoistus-- +Maailma kolkoks erämaaksi aukee. + +Ja missä äsken maa ja taivas valvoi, +Siell' asuu häviö ja hiutumus, +Ei tuskaa lievittänyt valitus, +Vaan hengen jänttä mykkä kuolo kalvoi. + +Mut silloin aatos nuorukaisen rintaan +Lens' istuimelta pyhän Jumalan: +Kun altis rakkaus on taivahan, +Ei kuolla sovi maisen lemmen hintaan. + +Hän erämaassa löysi kosteikkonsa, +Jost' elonvoimaa uutta ammentaa: +Se kosteikko on hälle synnyinmaa-- +Se antaa onnen, tarjoo taistelonsa. + +Mit' ihanaa ja suloista maa kantaa +Ja jaloa mink' ihmisrinnass' on, +Työn hedelmät ja voitot taistelon-- +Ne nöyrästi hän synnyinmaalle antaa. + + + + +RAKKAUS. + + +Jumalan kirous +On pyhä rakkaus: +Kun sydän hyljättynä halkeaa, +Elämä kuihtuu, toivo katoaa, +Yön rauha poistuu, päivän kirkkaus +Ja katkeraa on joka tuulahdus: +On autio, on tyhjä silloin maa. + +Jumalan siunaus +On pyhä rakkaus: +Kun sydän sydämelle aukeaa, +Elämä viinin lailla kuohuaa +Ja toivonhelmet loistaa, kirkkaus +Maan, taivaan täyttää, niinkuin heijastus +Maast' autuain, ja aarteit' täynn' on maa. + + + + +SAIRAANA. + + +Oi, Jumalani, ellös ota pois +Mua maailmasta ennen aikojaan! +Niin armasta tääll' asustella ois, +Kun mieli täynn' on toiveit', aatteitaan +Ja sydän vasten rintaa painaltaa +Kun tahtois ihmistä jok' ainoaa. +Mun mieleni vaan luokses nostata, +Suo täällä työtä, anna voimia. +Oi, Jumalani, ellös ota pois +Mua maailmasta ennen aikojaan! + + + + +TUONI JA ELÄMÄ. + + +_Tuoni_: +Kauan sä kylvät, +Kauan sä kynnät, +Toukoa teet omaks hallan. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Ei kevät kestä kauan. + +_Tuoni_: +Kauan sä toimit, +Kukkia poimit-- +Surkastuu kesän kukka. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Ei kesä kestä kauan. + +_Tuoni_: +Kauan sä hyörit, +Niität ja pyörit, +Teet elonkorjua kauan. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Etsin jo hoivaa sauvan. + +_Tuoni_: +Kauan sä horjut, +Myrskyjä torjut, +On elo kaikk' oma haudan. + +_Elämä_: +Kauanko--kauan! +Elä sano kauan, +Syys tuli, murtaa sauvan. + +_Tuoni_: +Halla vei toukos, +Viikate toivos, +Syyssato on oma tuonen. + +_Ääni haudalla_: +Tuonenko--tuonen! +Elä sano tuonen, +Kaikk' elo ei oma tuonen: +Taas valo voittaa, +Uus kevät koittaa, +Nousevi uus elonhuomen! + + + + +KESÄPOIMINTOJA. + +I. SAIMAAN RANNALTA KARJALAN RUUSULLE. + + + + +RUUSUN LUONNE. + + +Voi armasta, voi veitikkaa! +Semmoista harvoin nähdä saa: +Kun suuttuu, posket ruskoittaa, +Hän sukkaneulat viskaa pois +Ja joukosta pois keikahtaa.-- +Ei päivää silloin nähdä vois, +Sen ukkospilvet karkoittaa. + +Vaan varropas: kun hetkisen +Siell' istuu lisko murheinen-- +Taas ruusu päivänpaisteinen +Huoneeseen tulla heilahtaa: +Hymyilee, sukkaa neuloen. +Voi armasta, voi veitikkaa, +Yön päiväks muuttaa semmoinen! + +Hän täynn' on tulta, lempeä, +Vihastuu taikk' on hempeä-- +Ei ruusu, jollei piikkiä. +Ken mieltyis valhekukkaseen?-- +Hän tuores on ja viehkeä, +Kuin hehku viinin rypäleen-- +Sen moist' on harvoin nähtynä! + + + + +TAIVASKUVAT. + + +Saimaalla souti poikanen +Kanss' immen iltasilla. +Kuvastui iltatähtönen +Sen rannan matalilla. +Vaan sorsasiskot uidessaan +Sen kuvan sotki kerrassaan. + +Niin suistui venhe salmellen, +Syvälle seljänteelle; +Taas taivas, iltatähtönen +Lask' illan tyynen veelle: +Ui nytkin sorsat sotkuineen, +Vaan kuva selkis uudelleen. + +On täynnä taivaskuvia +Ihana Saimaan ranta. +Useesti venhe aalloilla +Pyhimmät tunteet kantaa. +Niit' ehkä melske häiritsee, +Vaan uudelleen ne selkenee. + + + + +RAUHAISET RANNAT. + + +Hämeessä paimen seuraa laumojaan +Kedolla, rohkaisten niit' torvellaan. +Vaan Saimaan rannan laumat rauhalliset +Öin, päivin yksin liikkuu laitumilla; +Ei niitä pedot väijy vaaralliset, +Ei huolt', ei puuhaa niistä paimenilla. +Sovussa versoo lauma luonnon kanssa +Ja paimen laulaa kotikummullansa. +Niin suojass' ollos, kansa Karjalan, +Pedoista myrkkyisistä maailman! + + + + +LOUHIPELLOT. + + +Voi sentään, kuink' on pellot Karjalan +Niin louhiset ja viljan vaivaloiset. +On toista Hämehen ja Pohjolan +Satoisat pellot, järviemme moiset! +Vaan sittenkin nuo louhipellot mulle +Niin tuntuu metisiltä, mieluisilta, +Kun tiedän, ett' on leikkikentät sulle +Ne olleet lapsiajoilt' armahilta. +Voi sentään, kuink' on esi-isäs kauan +Hikoillen työtä tehneet ankaraa, +Ennenkuin moisen hellän kukkavauvan +Nuo louhipellot jaksoi kasvattaa. + + + + +KARJALAN KUKKULAT. + + +Minne kiipeätte, Karjalan +Kukkulat, oi minne kiipeätte? +Niinkuin vuonat lauman iloisan +Ylös hyppien te yllätätte. + +Rinnoillanne viljavainion +Povi uhkuvainen aaltoileepi, +Otsaltanne laulut nuorison +Väinönkielin laaksot vallitseepi. + +Kiivetkäätte, vuoret Karjalan, +Taivahalle asti kummutkaatte! +Väinön laulut, henki Kalevan +Maailmalle kauas kaikukaatte! + + + + +KELLE SEPPELTÄ. + + +Kun kukkasia poimi poika, +Siteli neito seppeltä. +Oi, kelle palmikoivat noita +Niin onnellisna, hellinä? + +Sitooko impi sulhollensa +Suloisen tuoksuseppeleen, +Vai poika kutrit kultasensa +Noin kattaa kukkasiimekseen? + +Ei niin! On juhla Karjalassa +Ja kansa joukoin riemuitsee, +Ja nimet suuret kaikuvassa +Se laulussansa mainitsee. + +Nimeä laulunlöytäjänsä +Kuvailee kansa kukkihin: +Sitoopi nuoret seppeltänsä +Työn kunniaksi Lönnrot'in. + +Siit' otsat onnellisna loistaa +Ja nuorten kasvot kirkastuu: +Maan onni hetken huolet poistaa +Ja kansan henki raitistuu. + + + + +KALASTAJA. + + +Asusti poika saarella +Lähellä kirkkonientä. +Kalahan lähti illoilla, +Vaan kiiskin päät' ei pientä +Tuo aamulla hän kotihin-- +Iloisna saapuu kuitenkin. + +"On poika pahan noituma," +Kotona kuiskaa väki, +"Toi kaloja, toi lintuja +Hän ennen kyllältäki. +Nyt, vaikk' yön halk' on kalassa, +On aamuin tyhjä kontissa." + +Vaan lintu kirkkoniemessä +Soreesti laulaa illoin. +Unohtuu verkot mielestä +Kalastajalta silloin: +Hän öiksi viihtyy linnun luo. +Kaloja siks ei aamuin tuo. + +Se lintu tarttui pyydykseen, +Kaloja kallihimpi, +Kun saaren sulhon venheeseen +Istahti niemen impi: +Nyt saarenväki ihmeissään +Ei noidanjuonta syytäkään. + +Rannalta saaren vastakin +Kalahan venhe lähti; +Se lähti illoin, kuitenkin +Kotihin yöksi ehti,-- +Vaan saalista toi enemmän +Kuin sulhon' olless' isännän. + + + + +SINNE JÄITTE. + + +Sinne jäitte, immet Karjalan, +Jäitte järven kirkkorantahan +Louhipellon kukkakaunisteeksi. +Muistan loistehesta silmienne +Taivaskuvat tyynten järvienne, +Muisto mieleeni jäi ihanteeksi. + +Sinne jäitte, sulhot Karjalan, +Soutajiksi seljän aaltoisan, +Jäitte louhipellon perkaajiksi. +Intonne ja työnne, toimintanne, +Niiss' on toivo, turva Karjalanne +Ollut ja on päiviks ikuisiksi. + +Sinne jäitte, vanhat Karjalan, +Kasvattajat polven nousevan, +Jäitte toivon tainten hoitajoiksi. +Siellä lempi äidin Lemminkäisen, +Viisas henki vanhan Väinämöisen +Nuoret nostaa maansa kunnioiksi. + +Halla voipi viljat kylmentää, +Koti Karjalan ei kylmäks jää: +Siellä hehkuu lempi hellän naisen, +Urhoihin se lietsoo sankaruutta, +Taisteluun ja työhön intoisuutta, +Onneks maan ja vaaraks vainolaisen. + + + + +II. + +KEVÄT-AAMU. + + +On kevät-aamu, Suomen kevät-aamu +Ja kaikki nousee kohden taivasta. +Ei yksin kuusi, honka lehväslatva +Tavata tahdo pilven pengertä-- +Matokin nostaa päänsä mullan alta +Ja ruohoin tutkain nousee nurmesta. +Myös kohden taivast' aukee lehden korva, +Kuin kuulla tahtois kieltä rastahan +Tai leivoparven, joka liiteleikse +Ain' ylös silmin siintämättömiin, +Kuin laulujaan veis istuimelle Luojan. +Niin kaikki nousee kohden taivasta. +Nuo mettisten ja perhoin lemmityiset, +Tuo kevät-aamun kukkanuoriso, +Avaapi nousevalle auringolle +Nyt hellin silmin tuoksuhuulensa; +Ja päivän koitto kansan nukkunehen +Jo nostaa töille kevätvainion. +Elämä, henki huokuu kaikkialla +Ja kaikki nousee kohden taivasta. +Niin käen kukku korven liepehellä +Viel' lausuu toivon kaukotuntehet. +Ja silloin neito kanssa nuorukaisen +Myös astuu kevätjuhlan temppeliin. +On kevät-aamu, Suomen kevät-aamu +Ja kaikki nousee kohden taivasta. + + + + +SADE. + + +Maa halkeili jo poudan heltehestä, +Työvoimat kuihtui luonnon elimistä. +Jo linnun laulu kuivi kurkkuhun +Ja kukka laakson rinteell' lakastui. +Niin ihminenkin, luonnon valtaherra, + +Käy allapäin ja mielin murretuin.-- +Vaan luonnon työstä, elintoiminnoista +Kohosi pilvet paksut taivahalle: +Maan elimiin taas vuoti virvoitus, +Maan jäsenet ja suonet sykki taas. +Vireemmin lauloi lintu, liikkui lehto, +Hymyili laakson kukka auringolle. +Ja ruohot, lehdet kiilsi kiitoksen +Elämän kaiken alkulähteellen. +Niin ihminenkin epätoivostansa +Taas virkosi: hän luotuin keskellä +Nyt loistaa heltyneenä, kyynelsilmin, +Hän riemunkyynelt' elpyi uhkumaan. + + + + +ERÄÄSSÄ PUUTARHASSA. + + +Tääll' oisi luonto kanssa Luojansa +Niin suloisessa sopusoinnussa +Ja taide helmoja sen kaunistais, +Jos halpa käs' ei työtä jaloa +Sais ihmishäpeäksi tahrata, +Jos kaunist' ilkitöill' ei soaistais.-- +Vaan opi, armahani, poimimaan +Maan päältä, mik' on taivahista, +Ne kuvat paina sieluhusi vaan-- +On täällä paljon, paljon poimimista. + + + + +KAKSI KOSIJAA. + + +Perhonen ja mehiläinen kosimahan lähti, +Molemmilla mielessänsä loisti lemmen tähti: +Tuuli heitä johti +Kukkanientä kohti. + +Perho viihtyi niittyvillan hienohelman luokse, +Mehiläistä miellytteli apilahan tuokse. +Kumpainenkin sai sen +Kullan omanlaisen. + +Häitä kevät vietettihin; kesä elon jatkaa. +Mutta perho puolisonsa kanssa mietti matkaa: +Tuuli sai ne viedä, +Minne--emme tiedä. + +Mehiläinen mesihuulin puolisoinens' eli, +Kotinurmen kaunisteeksi, toimi, tuoksueli, +Kunnes syksy elon +Päätti, antoi levon. + + + + +KOTILAMMEN SOUTAJAT. + + +Oi teitä, kotilammen soutajat, +Oi, kotilammen lapset rauhaisat! +Te valtameren aarteit' ette tunne, +Sen ette myrskyaaltoja. +On kotilammen laine suosittunne, +Se vaikk'ei anna herkkuja: +On souto helppo, myrskyt pienoiset +Ja matkalla ei suuret toivehet; +On illan tullen rauhan valkama, +Isien ranta, tyyni tarjona. +Oi teitä, kotilammen soutajat, +Oi, kotilammen lapset rauhaisat! + + + + +NIINHÄN ENNEN. + + +Kotoisen tien varrella +Ohdakkeenkin latvassa +Kasvoi kukkasato. +Polttiaisten juurella +Loisti kesä-illalla +Usein kiiltomato. +Niinhän ennen kotona, +Kuin lie sitten matkalla. + +Kotimurhe mukanaan +Riemun ruusun latvassaan +Kaunihimman kantoi. +Äiti vihmoi vitsallaan, +Vaan hän silmänluonnillaan +Lohdutusta antoi. +Niinhän ennen kotona, +Kuin lie sitten matkalla. + + + + +NIITTÄJÄLLE. + + +Kauanko, niittäjä armoton, niität, +Kukka kuin korsikin tieltäsi kaatuu, +Kauanko niität? +Sääli et pienintä rinnalla suuren, +Nuorta et vanhan vierellä säästä, +Miksi et säästä? +Kun suret lapsias, naistasi nuorta, +Tuoni jos armoton heilt' elon leikkaa, +Miksi et säästä?-- +En kysy. Luonnon sääntöä täytyy, +Kuulla sun täytyy: +Korjaat näin elomailtasi viljaa, +"Luonnon herrana", kunneka hiljaa +Lyö sinut vuorollaan terä tuonen-- +Huomenna kenties. + + + + +NYT JA SILLOIN. + + +Kedolla paimen etsi kukkia. +Hän kotiinsa sielt' yhden valitsi. +Sen helläst' istutti ja hoiti hän, +Ei muille sois sen hymyilevänkään, +Ja huulten vierasten ei koskevan! +Vaan eihän paimen tiedä, eihän vain, +Kuink' usein ennen perhot kedolla +Sai suudella tuon kukan huulia. + + + + +SIIT' ASTI. + + +Teist' ei lie kaunis Luhtavaaran rinne, +Kun louhinen se on ja kallioinen; +Vaan mieleni mun aina hehkuu sinne, +Kun sielt' on mulla paimenmuisto moinen: +Siell' ennen istuin kanssa paimen-immen, +Siit' asti muistan sieltä kukat lemmen; +Ja missä kasvaa lemmenkukka, siellä +On elinvoimaa, suloutta vielä. + + + + +YKSINÄINEN. + + +I. + +Oi, kukkaseni, armas kukkani, +Sä olet ainoa mun riemuni! +Mua maailma kun soimaa, tuomitsee, +Sä siit' et huoli, mulle hymyilet +Ja tuoksull' asuntoni täyttelet-- +Mua tuskin muut maan päällä muistelee. +Tuoll' oisi impi kirkkorannalla, +Vaan häntä tuskin tohdin aatella, +Hän kenties millä, millä rankaisee! +Oi, kukkaseni, armas kukkani, +Sä olet ainoa mun riemuni. + + +II. + +Kevähällä ruusuni +Kukki kaksitellen, +Syksyllä on yksi, +Vaan yksi kukkanen. + +Kevähällä lintuni +Lauloi kaksitellen, +Syksyllä on yksi, +Vaan yksi lintunen. + +Yksinäinen kukkani +Vaill' on viehätystä, +Lintu yksinäinen +On aivan vaiennut. + + + + +MUISTOKSI. + + +Saas tästä tyttö, muistoksi +Tää sinikukka, lemmikki! +Suo hetkinen sen riemuita +Sun silmiesi valossa.-- +Voi, kuin se siit' on autuas!-- +Kun kyllästyt, niin heitä pois +Tuo joutokasvi lasistas-- +Se muutoin toisten tiellä ois: +Hän sen voi tehdä kukallen, +Ken polkea voi sydämen. + + + + +SINIKAUNOKKI. + + +Kysytte, miks' elokaunokki +Kasvoi pellon leipäviljahan, +Kyntömies vaikk' ei ois tahtonut?-- +Taivassinellään se muistuttaa, +Että on maan päällä muutakin-- +Taivahista, pyhää, ihanaa-- +Paljon muutakin kuin leipä vaan. + + + + +HERNEKUKKA. + + +Mist' eksynyt lie ohrapellollen +Tuo hernekukka perhosiipinen, +Vaan ihastuinpa, kun sen siellä näin; +Vaikk' aikaharvoin hernepellolla +Ma silmiäni käänsin sinne päin, +Kun siellä niit' on ylen viljalta. +Jos mikä miss' on harvinaista vaan, +Se kiitoksella usein mainitaan; +Vaan viljalt' ollen moni unhoittaa +Ihailla kaunista ja arvoisaa. + + + + +TUOKSUHEINÄ. + + +Tuoksuheinä tuskin vaan +Kukkaseksi huomataan; +Niin sen muoto kaino on, +Vaatimaton, loistoton. +Usein lähin ruohonen +Nuokkuu vaan sen tuoksullen, +Muut ei tunne, tiedäkään. +Kukkaseuraan loistavaan +Tuoksua sen kaivataan, +Mutta harvoin löydetään. +Useammin löytää sen +Halpa paimentyttönen. + + + + +SOPU LUONNOSSA. + + +Tääll' ei etsi riitoja +Honka kuusen rinnalla. +Koivu tuomen, pihlajan +Luona näyttää suostuvan. +Niityn kukat tuhansin +Rinnan on ja sekaisin, +Sovuss' elää kuitenkin. +Peippo sekä kerttunen +Usein täyttää lauluillaan +Saman lehdon liepehen-- +Kiistele ei kumpikaan. +Rastahalle leivonen +Kosk' on ollut kateinen? +Milloin taivas kuvansa +Kielsi lammen kalvolta? +Oi, kosk' ihmismaailman, +Niinkuin luonnon sointuisan +Täyttää sopu taivahan! + + + + +TYYNI LAMPI. + + +En usko, ett' on hongat vuorella, +Tuoll' läsnä taivast' onnellisemmat +Kuin kukkaset ja lehdot laaksossa +Joit' tuskin vuorihongat huomaavat. +Näenhän, ett' on laaksoss' alhaisin +Tuo tyyni lampi--siihen kuitenkin +Maa kuvastuu ja taivas parhaimmin. + + + + + +VUOSI 1882. + + + + +ELIAS LÖNNROT. + +Lausuttu Viipurissa 17 p. Huhtik. 1882. + + + Lönnrot on kuin Suomen kansa, + Suomen kansa on kuin Lönnrot. + +"Mitä vaadit, suomalainen? Vapautta, valtikkaa! +Köyhä, halpa mökkiläinen vaatiako uskaltaa! +Vapauden valtakirja nosta ensin ilmoillen: +Miehen voima, hengenponsi, millä osoittaa voit sen?" + +Voima? Eikö miehuuttamme Runeberg soi lauluissaan? + +Sankareimme urhotöitä maine kantaa maailmaan. +Missä uljas miehen kunto, jalo voima loistaa niin, +Kuin ne kukkii puhjenneina Vänrik Stoolin laulelmiin? + +Väitettiin: "Ne vaan on laina, vieras kouluanti vaan, +Jost' on Suomi kiitostansa luotu aina laulamaan. +Palveluun tää kansa kelpaa, sill'ei voimaa hallintoon, +Oman hengen ponsi puuttuu,--ilmoillen sen nostakoon!" + +Työ ja kunto silloin nosti mökin pojan piilostaan, +Ajan henki hänet kutsui kalleukset kaivamaan: +Vaatimaton niinkuin hyve, ahkera kuin kuntoisuus, +Kaino metsälammen lailla, tyyni niinkuin rauhaisuus. + +Sellainen tuo ajan urho, kalleusten kaivaja, +Aluss' unhoitettu, halpa, nyt jo tuntee maailma; +Kätketty kuin Suomen kansa salon synkän unheeseen, +Mutta työllään sieltä nousi, niinkuin kansa aarteineen. + +Vaatimaton sanoissansa, kaino käytöksessä hän, +Mutta työnsä hedelmillä vaati ehkä enemmän: +Vaati kansallensa arvon rikkahitten rinnalla, +Laittoi, että Suomen laulun kuulee kaukomaailma. + +Suomen vaaroille hän nousi, näki järvet metsien, +Loistavat kuin kiiltohelmet tummuudessa kutrien. +Maansa järvillä hän kuuli laulun hellän helkkävän, +Luonto kiehtoi kuulijata, vaan tuo laulu enemmän. + +Laulun helmet poimi urho kielilt' iki kanteleen, +Niistä punoi Suomettaren päähän jalon seppeleen: +Laulut liittyi toisihinsa niinkuin järvet Suomenmaan, +Sinijärvet luotu maata, laulut kansaa kultaamaan. + +Niin nyt välkkyi maailmalle _Kalevalan_ tähtivyö, +Kertoi vanha sankar'-aikaa kansan hengen ihmetyö: +Entisyyden muistolaulut, ase ajan nykyisen, +Aatemeri ammennella aukes Suomen kansallen. + +Vanha _Kanteletar_ kaikui syvät Suomen tuntehet, +Virvoitti kuin laakson virta uuden laulun kukkaset. +Vihdoin tietäjämme käsi isäin _Loitsut_ ilmi toi, +Neuvomaan, ett' aate, sana, henki muodot muuttaa voi. + +Elias Lönnrot, Suomen kansa,--sanat kauas kuuluvat, +Suomen hengen sullojilta ase, voimat vaipuvat. +Snellmanin jo ääntä kuullaan, Runeberg jo uskotaan, +Suomen kansan hengenvoimiin enemmän jo luotetaan. + +Rauhan-aikaa kansa kaipaa, vaan tok' ensin voittoa: +Kansan henki kotonansa tahtoo johtaa, hallita. +Vasta sitte rauha koittaa, aika suurten hedelmäin, +Lönnrotimme toivon-aika, päivät rauhan-ystäväin. + +Silloin suurten töitten touko kauneutta kukoistaa, +Isäin sankar'ajan henki pojilt' uudet muodot saa; +Suomi loistaa, Suomen yllä nimi laulun löytäjän, +Soiton suorijan ja uuden päiväkullan päästäjän. + +Seppeltä nyt Suomi sitoo, viettää päivän nousuaan, +Harmaapäisen kunniata kaikkialla lauletaan. +Seppelehet viheriöivät polvi polvelt' uudelleen, +Niiksi Suomi kukat kylvää lapsiensa sydämeen. + +Seppelehet viheriöivät kunniaksi suuren työn, +Kukkasia kylvetty on poistajalle unhoyön. +Joudu sampo suvantohon, sammon sankar' eläköön! +Suomen onnen kultapäivä paistakohon, yletköön! + + + + +KUSTAVI AADOLFIN MUISTOJUHLASSA + +Viipurissa 18 päivänä marraskuuta 1882. + + +Hän noussut onko? Taasko valtavasti +Hän miekkaa käyttää, johtaa maailmata? +Kuin aamurusko maitten ääriin asti +Hän säteilee--ja herää vuosisata. + +Ja mitkä kirjat miekanterä kantaa? +Vapaus, totuus kuvastuu kuin taivas. +Ne lahjat urho ihmiskunnall' antaa +Ja niille uskonvoimin tietä raivas. + +Se usko voimaa, urhoutta luopi, +Se valtaa kansoja ja maailmoita, +Se tunnonrauhan, vapauden suopi-- +Ken taisteluissakin ei etsis noita! + +Hän ilmestyi, hän rannallemme nousi, +Kuin joulujuhla, ain' yht' uusi, suuri, +Kuin kevät, jonka länsituuli sousi, +Kuin rakkaus, tuo voimain alkujuuri! + +Niin muistossa nyt suurena hän loistaa, +Kun astuu Suomen rantain syleilyksiin. +Hän katsoo--silmän valo varjot poistaa-- +On kuin hän katsois Suomen sydämyksiin. + +Mit' etsii? Ehkä poikaa ohjatonta, +Jot' ennen ohjasi kuin ratsuansa? +Tai sotavanhust' ehkä voimatonta, +Jok' orjan lailla kantaa kahleitansa? + +Ei oppipoik', ei vanha sotavanki-- +Edessäs seisoo Suomi-nuorukainen, +Miestöihin valmis, raitis niinkuin hanki, +Vaan sydän lämmin kevät sointuvainen. + +Tääll' into aaltoaa sun innostasi, +Sun aattehilles hehkuu kansan rinta; +Kuin ennen taistelee se johdossasi, +Vaan sananmiekkaa käyttää mahtavinta. + +Kuin ennen, nyt se hengenkahleet laukoo +Ja Suomen voiman nostaa nähtäville, +Se hengenlennolleen nyt teitä aukoo +Ja voitonseppel tarjona on sille. + +Me ihmisyyden valtaa nostatamme, +Sen alttarilla Suomen viiri liehuu, +Sen voitoks Suomen voimaa kasvatamme, +Siks into kansallinen täällä kiehuu. + +Oi, terve, suuri Kustav Aadolfimme! +Sua muistossakin maamme sylin sulkee. +Me rinnan suurist' aatteist' ottelimme, +Nyt viittomaasi tietä Suomi kulkee. + +Vaan vait! Tuo suuri muiston haamu haastaa, +Silm' iskee tulta, paisuu sankar'rinta, +Maa kirkastuu ja Suomen hongat vastaa, +Kuin kuunteleisi armas armahinta. + +"Oi, kiitos, suuruuden ja voiman henki! +Sun käsivartes kansat vapauttaa! +Kun tahdot, toimii suurta pienonenki +Ja ihmisyyden kruunun kirkastuttaa. + +Tää Demmin'in ja Lytsin urhoin kansa +Nyt kohoaa kuin honkametsä sankka; +Mies johtamaan se nyt on taistojansa, +Kuin Hakkapäällit, murtumaton, vankka. + +Pois oudot ohjat!--loppunut se aika: +Ohjattu itse ohjaa kulkuansa. +Mies kunniaa nyt tuottaa--kelpo poika, +Ken kohtaloistaan vastaa vaiheissansa. + +En kiitä--olit kiitoksille kaino-- +Et urhotöistäs ollut koskaan ylväs. +Ja milloin kohtas kärsimysten paino, +Et valittanut, suuruutemme pylväs. + +Ain' uskollinen, sodassakin tyyni, +Asemas ansaitsit kuin vahva muuri. +Iloita voin, ett' on myös minun syyni, +Ett' täällä kansaa johtaa aate suuri." + +Noin lausui suuri muiston sankar'haamu +Ja salon rinta liekehti kuin tuli, +Valaisi juhlaa Suomen uusi aamu +Ja Lytsin urho Suomen omaks suli. + + + + +KERRAN. + + +Käyskelin kerran käärmesuota,-- +Suo oli onneks jäässä. +Astelin käärmeittenkin päälle,-- +Onneksi näin vaan unta. +Vaan Jumalan jos paistaa päivä, +Käärmehet tointuu taasen, +Jos uni vaihtuu valvonnaksi, +Voi toki silloin, silloin! + + + + +SALON SILJA. + + +Niinkuin leivin-uuni hehkui keskikesä helteinen, +Tuulenliekka häirinnyt ei rauhaa lammen pienosen. +Sorsanlapsi turvallisna kaislikossa ui, +Uskoi rauhaa maassa, kunnes kyttä ilmaantui. + +Lammen luona peltotyössä Silja hyöri hiessään. +Silloin tällöin loiskahtihen aallon syliin kylpemään. +Vastarannall' Antin Paavo loiski--siitä viis: +Kun on sama saunanlöyly, miksei lampi siis? + +Aaltoon Silja laskee, nousee väliin rannan viitahan, +Juoksee, että tuulta syntyis, loiskahtaa taas uimahan, +Kun on uinut, peltoa hän käypi kuokkimaan. +Kuokkii, laulaa--Paavo lauluun liittyy rannaltaan. + +Niin on Silja usein uinut, juossut nähden naapurin, +Vaan ei hovinherran nähden, jok' on kansaa kaupungin. + +Tuskin torpantytön mieleen herrat johtuiskaan, +Jollei hovissa heit' asuis kesänvietollaan. + +Useasti lammen rantaan kalvas herra astelee. +Astuu kerrankin, niin näkee kuinka Silja uiskelee, +Kuinka viitahan hän juoksee eikä huomaakaan, +Että herra viidakossa väijyy piilossaan. + +Hovinherr' on paljon nähnyt, matkustaja monen maan, +Vaan naiskuvaa viel' ei moista, neitsyeinnään, puhtainnaan. +Niinkuin ihmiseksi luotu salon kauneus, +Josta puuttuu himon liekki, vaan ei armaus. + +Mutta hovinherran rinta syttyi, palaa roihunaan, +Polttopuikseen kultakutrin tytön tahtois kiihkossaan. +Vaan jo ruokakello kutsuu, tyttö vaatehtii. +Hoviin herra astuu, yhä rinta liekehtii. + +Vierii viikko, kaksi, niin ei Silja lammess' enään ui. +Turhaan Antin Paavon ääni kaipausta kajahui. +Hovinherralt' otti Silja pestin kaupunkiin, +Maalle Paavokaan ei jäänyt, vaikka kiusattiin. + + + + +VUOSI 1883. + + + + +TUUTIESSA. + + +Tuuditan tulisoroista, +Kipenäistä kiikuttelen, +Vaalin pientä valkeaista, +Luojan lasta liikuttelen. + +Taivahast' on lahja tullut, +Taivahan tulen kisoista, +Luojan lemmen liekinnöistä, +Ei vahingon valkeoista. + +Tuudin lasta maan valoksi, +En vahingon valkeaksi, +Tuudin toivojen tuleksi, +Työn jaloisen jatkajaksi. + +Senpä tuudin tuikkeheksi, +Tähdeksi tähän talohon, +Maan hyväksi maineheksi, +Suurionnisten ilohon. + +19/2 + + + + +PETTÄVÄISTÄ. + + +Uskoa täytyy mun, mitä kertovi tietäjä-vanhat: +Vaahdostaan meri loi rakkauden jumalan. +Siks' yhä vaahtona teutuuttaa omiaan, yhä heittää +Rannalt' toisellen rakkauden kisamiin, +Niin kuni Lemminkäistäki lietoa niemeltä saareen, +Sielt' takasin kotihin, Sariolahan kodistaan. +Surra ja suuttua vaan, jopa uskoa, toivoa antaa, +Onnen tarjotun taas tempaa pettäen pois. + +20/2 + + + + +VAROITUS. + + +Aisopos kun sanasutkia Delfin toi pyhämaalle, +Syntipä keksittiin, surman sai pilamies. + +Muistaos, ystävä: temppelin palvelijoit' elä pilkkaa, +Kiittele vaan miten voit, peittele myös pahojaan. +Tai pahan tietäen vaan ole vait, pysy tyhmänä, tollo, +Jos valo, jos tosi niin kärsii, niin sinä et. +Viisait' ei sovi neuvoa, nousevat niin rasavilliin, +Seppää jos opetat, päähäsi saat vasaran. +Ylpeät leimoistaan ovat valtion puntarit aina, +Heidän huulilta vaan viisaudet putoaa. + +27/2 + + + + +IHME. + + +Kaikki katsoo Ellin armautta: +Leikkii tuossa hiekan heltehessä, +Läikkyy lainehina kultakutrit, +Liehuellen tuulen tuttavina, +Päilyy ihmelähtehenä silmä +Tumman ripsiverhon siimeksessä, +Kuvastaapi taivahan kuvia, +Tyynen, pilvisaihottoman taivaan, +Kajastaapi kasvojen kukoistus +Vienon, puhtahimman aamupuhteen; +Mut on kaiken kauneuden ihme, +Ett'ei Elli tiedä ihmettänsä. + + + + +IHAILUA. + + +"Ah, ihanaa! Miten on Sulonen! Ihan ihmehen lapsi! +Ainoa onnettomuus: kuuro kun on polonen!" +Hurskahat naiset noin, ihastusta ja sääliä huutain, +Kiertävät last' ihanaa,--onneksi kuuro hän on. + + + + +KUUSTOISTAVUOTISEN LAULU. + + +Mieltäni mun, miekkoisen, ei murhepilvet paina, +Täytin vuotta kuusitoista viime helluntaina. + +Siit' on asti mieleni kuin hunajaa ja mettä, +Tunnen toivot rinnassani, vaan en kyynelettä. + +Tuntisin jos kaipausta, siit' ei hiiskausta! +Eihän aika-ihminen voi päästää valitusta. + +Nouse riemu rinnassani, kaiu korkealle! +Kylvä onnen-omenoita tälle maailmalle! + +Auki tiesi, maailma, ja anna työtä, aika! +Toimitan kuin tohtori ja parannan kuin taika. + +Kauas hehkuu mieleni ja kunniani palaa, +Liekö tässä Suomessamme tarpeheksi alaa? + +Voinhan alkukaunisteeksi kotimaassa koittaa, +Kansalleni seppeleitä solmita ja voittaa. + +6/7 + + + + +KALAMIES. + + +Kalamies laskee verkkonsa, +Verkkonsa aaltohon. +Kalamies ei voi arvata +Mitä käy verkkohon. +Jumalaan luotetaan, +Hänen on vallassaan. +Kalamies laskee verkkonsa, +Verkkonsa aaltohon. + +Moni on yökin valvottu, +Kala ei tartu vaan; +Aamu kun nousee siunattu, +Kalakin nostetaan. +Ahkeruus, luottamus, +Niissä on siunaus. +Moni on yökin valvottu, +Kala ei tartu vaan. + +Moni mies voihkaa, oihkailee +Murheen-tuskissaan. +Suru ei auta, työtä tee, +Siit' apu lähtee vaan. +Työtä tee tyytyen, +Onni käy onkehen. +Moni mies voihkaa, oihkailee +Murheen-tuskissaan. + +Kalamies hän on uskonmies, +Kalamies kunnokas. +Omat hän neuvot turhaks ties, +Herra on laupias. +Hänen vaan neuvollaan +Saalihit nostetaan. +Kalamies hän on uskonmies, +Kalamies kunnokas. + +14/7 + + + + +KANSALAISLAULU. + + +Olet maamme, armahin Suomenmaa, +Ihanuuksien ihmemaa! +Joka niemeen, notkohon, saarelmaan +Kodin tahtoisin nostattaa. + +Kodin ympäri viljavat vainiot +Kalarantoja kaunistais, +Jalon kansan kuntoa laulelmat +Yli aaltojen kuljettais. + +Saisi kuulla maailma kummakseen +Miten täälläkin taistellaan, +Pyhän, kauniin, oikean voitollen +Ilojuhlina riemuitaan. + +Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin, +Edistyksellen uhria toi, +Ihanteen, jalon aatteen alttariin +Rovon viimeisen kantaa voi + +Kuinka uskaltaa sekä toivoa +Tämä kansa on tohtinut, +Vaikka vallitsi nälkä, kuolema, +Valo maast' oli sammunut. + +Tohti toivoa sekä voittaakin, +Valon temmata soihdukseen; +Omat laulunsa nostaa kuultaviin, +Ihanimmaksi oppaakseen. + +Ja se kuinka nyt kuohuu nuoruuttaan, +Kuni kihlattu morsian. +Vapautta se häiksensä valmistaa, +Tulevaisuuden juhlahan. + +Sitä varten kansa nyt kilvan käy +Isänmaallensa uhraamaan, +Valon liedellä nuoriso valmistuu +Toivon-aikoja ohjaamaan. + +Nosta, nosta jo henkesi kahleistaan, +Satavuosia sortunut! +Kansa yksi on Suomessa, yhdellen +Voiton-arpa on langennut. + +Työhön, työhön yhtenä kansana siis, +Rehellisehen, arvoisaan! +Saman maan, saman kansan onnellen +Joka korsikin kannetaan. + +Kuka kurja hylkien silmäilee +Suuriarvoinen alhempaan? +Saman arvon, kunnian ansaitsee, +Joka mies on paikallaan! + +Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt +Suomen onnea valvomaan! +Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, +Isänmaahan ja maailmaan. + +18/7 + + + + +HÄÄLAHJA. + + +Jo herra viettää häitänsä, +Hovissa juhlaillaan. +On tanssi, soiton helkkinä, +Ja maljaa maistellaan. +Siell' asustaa vaan valkeus +Ja kirkas riemun runsaus. +Vaan ulkona--ken?--Ken? +On kansa murheinen. + +Saa murhe yössä hoippua, +Hääjoukko riemuitsee. +On onni keskitaivaalla +Ja varjot väistelee. +Nyt silkit, helmet helskyvät +Ja kultavitjat välkkyvät, +Vaan--tuskanhuutoja!... +On läänin rahvasta. + +Saa huuto yöhön vaipua, +Hääjoukko hyppelee. +Ei riemu kuule tuskia, +Sen korvat lumpenee. +Niin kaunihisti notkutaan +Ja soitto kaikuu, kaikuu vaan. +Mut--kostonhuutoja!... +Ne herran orjia. + +Saa kosto yöhön hukkua, +Nyt valvoo rakkaus. +On onnellisten seurassa +Vaan armo, laupeus. +Vaan miksi tanssi taukoaa? +Miks soiton kielet seisahtaa? +Kirous julma vaan +Nyt nostaa kauhujaan! + +Ja niinkuin myrskyn pauhaten +Ei linnut laulakaan, +Hääjoukkokin on jähmeinen, +Sen riemu kahleissaan. +On morsian nyt kalpea +Ja pilvi sulhon otsalla. +Kirous yöstä vaan +Nyt nostaa kauhujaan. + +"Juo sappea sun riemussas, +Isies kylvämää! +Maan meiltä riisti vanhempas, +Sun valtaas henki jää. +Vaan myrkynputket nouseva +On lapsiesi niitulla, +Ja onnentähkäs syö +Kirottu hallayö!" + +Uh julmaa! Mistä kylvöstä +Tuo vilja kasvoikaan? +Hääjoukko kuuli mykkänä +Ja sulho tuskissaan.-- +Hänehen kääntyy morsian +Ja näyttää kuin rukoilevan.-- +Taas päivä paistaako?---- +Jo väistyy pilvi, jo! + +Iloa sulhon silmiss' on, +Ne säihkyy uudestaan, +Ja syttyi poski morsion +Taas onnen-purppuraan. +Suhaus käy hääjoukossa +Kuin tuulen kuiske lehdossa. +"Mit' aikoo tehdä hän? +Hän näytti päättävän!" + +Niin nousi, astui portaillen +Nyt sulho, morsian. +Valoa läikkyi kansallen +Yön mustan helmahan. +Ja nuorikot on ylevät, +Kuin kaksoistähti lempeät. +Ja kansa kuiskuttaa: +"Hän haastaa, kuunnelkaa!" + +"Pois muistot!" sulho lausahtaa, +"Pois muistot katkerat! +Nyt onnenkevät aaltoaa +Sen laineet loiskuvat. +Häähuoneesta ne ouruaa +Ja vapautta lahjoittaa."-- +"Vapaus!--kuulitko?" +Keskeytti kansa jo. + +"Mun hovi, teidän lääni on," +Niin herra jatkoi nyt. +"Isäntä kukin olkohon +Kuin maat ois perityt. +Jumala vaan ja ruhtinas +Meill' yhteinen on valtias. +Ja rakkaus veljyyden +On side sydänten." + +Jo lausuikin hän tarpeeksi. +Vaan kansa vait on myös! +Niin kuunteleeko kylmästi +Tuo joukko jalon työs? +Ei! lämpimyyttään vait on se, +Suun sulkee kuuma kyynele. +Vavahtaa huulet vaan, +Ei lähde sanaakaan. + +Niin hetkinen.--Jo raikuu maa +Ja kaikuu kiitokset: +Kun kevätpäivä armahtaa, +On virrat kuohuiset. +Yö kirkastui, kun loistivat +Iloja kokko valkeat. +Maat, järvet riemujaan +Sai kansa kaikumaan. + +Ja kansa yhtyi häihin nyt, +Hääjoukko kansahan, +Niin riemu, äsken särkynyt, +Nyt täytti maailman. +Taas soitetaan ja tanssitaan, +Heräsi päivä vuoteeltaan, +Vaan onnellisten häät +Viel' iloitsevan näät. + + + + +TAIVAHASI. + + +Turhaan etsit, tutkivainen, taivahalta tähteä, +Johon maasta matkustajan täältä tulis lähteä. +Et voi eikä tarvis täältä matkustella kauemmas, +Läsnä loistaa tähtyesi, etsittävä taivahas. +Käänny lapsikammiohon, katso pientä kehdossaan: +Puhtahin sen silmän palo, +Herttaisin sen hengen valo,-- +Kadotettu taivahasi siinä loistaa kirkkainnaan. + + + + +ÄITI. + + +"Jokivartta pitkin +Kävelin ja itkin: +Lapseni aaltoon hukkunut lie. +Löysin lumenpäljen, +Siinä jalan jäljen,-- +Siit' oli surmaan lapseni tie. + +Mieheni läks ensin, +Häntä etsin, lensin, +Lintuna, joit' on puoliso pois. +Hän jos hukkui, kuoli, +Elämästä puoli +Mult' ikipäiviksi riistetty ois. + +Hukkunut ei vainen, +Kurja,--armahainen,-- +Pois paken' aaltoisen meren taa. +Käännyin rantalehtoon, +Mökkihini, kehtoon,-- +Kaikkialt' etsin last' ihanaa. + +Lasta, lohdutusta, +Etsin,--mökki musta +Hautaan upposi silmissäni: +Laps on poissa;--meni +Koko elämäni! +Synkk' on hauta nyt mökkiseni. + +Vaivuin ... jälleen nousin, +Juoksin minkä jousin.-- +Juoksun' ei kauan kestänyt lie: +Löysin lumenpäljen, +Siinä jalan jäljen,-- +Siit' oli surmaan lapseni tie!"-- + +Näin hän lauloi yksin +Päivät pääksytyksin, +Murheess' uitellen sydäntään. +Polki rukkiansa, +Leipää suolahansa +Painoi, kasteli kyynelillään. + +Elikö tai kuoli, +Almusta ei huoli: +"Armoleip' ei mun armottoman." +Tyhjää kehtoansa +Tuutii toisinansa, +Toivoa laulaa toivottoman: + +"Isä, kanna lasta, +Vaikka tuonelasta, +Suo hänet äidin viel' omistaa!" +Muutpa moittii vainen: +"Hullu, hullu nainen, +Soimata uskaltaa Jumalaa!" + +"Tuuti, tuuti lasta, +Vaikka tuonelasta!" +Äit' yhä laulaa yöt yliten. +"Minut hälle anna +Tai hän mulle kanna!-- +Kuukin nousee yön laellen. + +Kuukin kuoltuansa +Nousee uudestansa, +Läntisen päivänkin itä tuo. +Öisen valon luoja, +Uuden päivän tuoja, +Äidin murheesen ilo luo! + +Tuuti, tuuti lasta, +Vaikka tuonelasta, +Muutoin ei isä anteeks saa."-- +Yö on. Kumma valo, +Äitilemmen palo, +Vaimon kasvoja kirkastaa. + +Kuu jo kultaa yötä, +Herra armotyötä +Näyttää aikovan maass' alottaa. +Lähenee jo aamu, +Mökiss' outo haamu +Last' ihanaa sylin kannattaa. + +Ihmekö nyt kohtaa? +Äidin silmät hohtaa +Kuin valo koittavan auringon. +Juoksee haamun vastaan, +Syleileepi lastaan.-- +Murheesen ilo vuotanut on. + +"Kiitokset, mies kulta! +Anteeksi sait multa!" +Autuas äiti näin huudahtaa. +Päivä koitti yöstä, +Herran armotyöstä +Rakkaus koston sai sovittaa. + +Tuuti, tuuti lasta, +Lahjaa taivahasta. +Vaan vait!--tuutija vaiennut on. +Seis nyt, rukki, kehto, +Tyynny, rantalehto! +Äitikin tyyntynyt on lepohon. + +Lepää lautehillaan, +Kasvot kirkkaimmillaan, +Rakkaus loistaa kuolematon. +Missä? mikä pauhaa! +Mökissä on rauhaa; +Äiti jo lapsensa löytänyt on. + + + + +POIMULEHTI. + +_Alchemilla vulgáris_. Kevät-aamuina näkee tämän kasvin +lehdillä kastehelmen kaltaisia pisaroita, jotka ovat juuripainon +vaikutuksesta lehden sisästä pusertuneet. + + +Poimulehti, olet minun +Kaltaiseni: luonto sinun +Sydänjuurias kun painaa, +Lehdillesi helmet lainaa. +Helmet päilyy päivän alla, +Mieli viehtyy katsojalla. + +Painaa myös mun sydäntäni, +Mikä oikein painaneekin, +Vaan se paino mielessäni, +Helmiäpä nostaa sekin, +Nostaa milloin kyyneleitä, +Milloin laulun helmyeitä: +Miellyt niitä silmätessä, +Rakkauden säteillessä. + + + + +OPPIA. + + +Ruista kuin riiheen, oppia otsaan ei sovi ahtaa: +Kuivettumaan sitä ei nosteta, vaan itämään. + + + + +TUO ILOA! + +Säveleesen. + + +Leivosen laihin +Taivahilta, +Mieleni, maihin +Tuo iloja! +Sielt' ilo kanna, +Kuin mesi tuo, +Muille sit' anna, +Itsekin juo. +Tuo ilo sieltä +Murheellisiin, +Luo kevätmieltä +Maan asujiin! +Niin joka rinta +Lempeä soi, +Maa ihaninta +Kukkia voi. + + + + +MAAMIEHENLAULU. + +Kansan säveleesen. + + +Pois nyt Suomen taivahalta +Mustat pilven saihot! +Suomen kansan vainioilla +Lainehtii jo laihot. + +Valistuksen vahva touko +Hengen viljaa tuottaa, +Voithan, Suomi, nousevahan +Nuorisohon luottaa. + +Poistu, halla, meidän maasta, +Vainiomme säästä, +Toivon touot kukkimahan, +Kypsymähän päästä! + +Herran voima, auta meitä, +Nosta korkealle! +Ja kun nostat, anna meidän +Paistaa maailmalle! + + + + +JOULUAATTO. + + +No, onko tullut kesä +Nyt talven keskellen? +Ja laitetaanko pesä +Myös pikkulinnuillen? + +Jo kuusi kynttilöitä +On käynyt kukkimaan, +Pimeitä talven öitä +Näin ehkä valaistaan. + +Ja vanhakin nyt nuortuu +Kuin lapsi leikkimään. +Ja koukkuselkä suortuu-- +Niin kaikk' on mielissään. + +Ja hyvä, lämmin, hellä +On mieli jokaisen: +Oi, jospa ihmisellä +Ois joulu ainainen! + + + + + +VUOSI 1884. + + + + +TIMANTTIPUIKKONEN. + + +Mitähän tarkoitti +Tyttö, kun kirjoitti +Nimensä ikkunaan? +Syvähän piirsi sen +Timanttipuikkonen,-- +Lasi ei tunne vaan. + +Timanttipuikkonen +Oletkin, tyttönen, +Sydäntä säästä vaan! +Miksi et säästänyt? +Sydäntä särkee nyt, +Polttaa hullunaan. + +Vaan sinä, tyttönen, +Timanttipuikkonen, +Hymyilet, naureksit. +Työtäsi jaloa, +Kuin tulipaloa, +Ihaillen silmäilet. + + + + +ONNELLINEN. + + +Olit onnellinen, äitini, +Kehdossa kun nukkui poikasi: +Paljon pojastasi uneksit, +Paljon rukoilit ja toivotit. + +Onnellinen hänkin, poikasi, +Poikavuosinaan kun juokseli, +Jaksoi uskoa ja toivoa, +Jaksoi riemuita. + +Onnellinen nytkin äitini, +Vuorostaan kun hänkin nukkuvi, +Nukkuu nousematta milloinkaan +Näkemähän turhaa toivoaan. + +Dresden 9/4 + + + + +KAKSIN. + + +Kaks asteleepi nyt nuorukaista, +Tietysti tyttö ja poikanen,-- +Ihailla kevätmaailmaista +He tahtovat,--no arvaa sen. +Parastaan luonto tehdä koittaa, +Maailma kukkii, linnut soittaa; +Nuo kaks ei nää, ei kuule muuta +Kuin kahta silmää ja yhtä suuta. + +26/4 + + + + +DRESDENIN LAMMILLA. + + +On täällä järviä niitä, noita, +Kuin Suomen paunia, lammikoita, +Joilla joutsenet uivat. +Oi, joutsenet, jos tietäisitte +Te Suomen järvien kauneutta, +Joilla joutsenet uivat, +Niin sinne kilvaten rientäisitte, +Siell' uiden, laulaen suloutta, +Kuin Suomen joutsenet uivat. +Niin luulisin, mut mieluisin +Lie kotiaaltonen teillekin. + + + + +ELBEN LUONA. + + +Elben luona lauloi lintu harmaa; +Kuulin, luulin Suomen rastahaksi. +Mutta mik' on maailmassa varmaa? +Saman-uskoista on tuskin kaksi. +Toista mietti saksalaisen mieli: +"Tuo on Elben rannan satakieli." + +Kumpi meistä lienee oikeassa? +Toinen polvi uskoa voi toisin. +Kaikki vaihtuvaist' on maailmassa. +Suomen rastaan satakieleks soisin, +Sen on sävel herttaisin ja sulin.-- +(Liiaks ehkä lausuneeksi tulin.) + +8/5 + + + + +MOKOMA LOKOMOTIVI. + + +Mokoma lokomotivi! +Ohikulkien viskasi hiilosen, +Näki siitä syttyvän sydämen, +Mutta ei pysähtynyt, +Hiilonen hehkuu nyt, +Poroksi polttelee vihannan, +Ihanan lempirannan, +Kyyneleistä ei sammu tuli, +Kevähän elementit suli.-- +Mokoma lokomotivi, +Viskasi hiilosen! + +9/5 + + + + +UTELIAS KUU. + + +No, onpas kumma vasta: +Kuu katsoo akkunasta! +Sen varmaan taivahankappaleet +Uteliaist' ovat naisista oppineet,-- +Paljonhan oppii heistä, +Luomisen enkeleistä. +Kas, mitähän mahtaa kurkistaa, +Viattomuuttako nukkuvaa? +Kuu kulta, olit myöhäinen: +Viattomuus jo kauvan +Täält' otti matkasauvan, +Palauttaa jos voisit sen!-- +No, voi nyt mitä huokailen. + +Dresden 9/5 + + + + +AVUTOIN. + + +On aivan yksin se mökki +Ja kylä on kaukana +Ja mökissä sairas vaimo +Makaapi hoidotta. + +Ei nousta hän, vaimo raukka, +Voi sairasvuoteeltaan, +Ei puuta takkahan kylmään +Saa heikko nousemaan. + +Ja viimeisen palasensa +Jo jakoi hän koirineen; +Niin ristihin liitti sormet +Ja vaipui vuoteelleen. + +Oi, astu jo ihmisjalka! +Ei;--pakkanen paukahtaa. +Soi, lempeä ihmiskieli! +Ei;--koirapa haukahtaa. + +Niin sairas huokaa ja huokaa,-- +Jo taukoo huokaus, +Ja haikeastipa silloin +Soi koiran ulvahdus. + +Pien' ikkuna päivän päästää +Nyt kasvoihin ryppyisiin: +Suu jäykkänä auk' on, paiste +Käy jäisihin valkuisiin. + +Vaan koira kun ulvoo, ulvoo, +Mies tulla kehjottaa, +Mies vainajan.--Vaimo on kuollut, +Siis koiran hän pelastaa. + +11/6 + + + + +ELÄÄKÖ JUMALAS? + + +Ihailet Venusveistoas! +Elääkö sulle jumalas? +Valaiset häntä tuohuksella, +Niin onkin parhain tarkastella: +Hämärähetkin Venuksen +Voi tunnustella parhaiten. + +13/6 + + + + +HERTTUATA NÄHDESSÄ. + + +Oli kerran herttua,--onhan noita +Paljonkin vielä herttuoita. +Kylähän kulki herttua kerran, +Niin kansakin näki suuren herran. +Ja vanha koulumestari vastaan +Kuljetti myös sata oppilastaan. +Iloisna lapset leipakoivat: +Nyt toki ihmeen nähdä voivat! +Mestari herra vaan vapiseepi, +Kun hattuvanhustaan piteleepi. +Myös jälkijoukkona vanha kansa +Suo tuulen huuhtoa tukkiansa. +Niin lähestyvät kuin jumaluutta. +"No, lapset, näättekös korkeutta?" +Niin mestari. Lapset: "Taivas tuolla!"-- +"Teill' onkohan silmät etupuolla? +Pää painakaatte tok' alas maahan!"-- +"Ah, ihanaisehen kukkamaahan!"-- +"Ei! kohti herttuan ylhäisyyttä! +Hän suopi teille nyt ystävyyttä!"-- +"Niin, herra tuossako!"--Lasta sata +Tähysteleepi nyt herttuata. +Ja nähden vanhojen vapistusta, +Jo nuoret tuntevat vaikutusta. + +Dresden 26/6 + + + + +PEIPOLLE ELBELLÄ. + + +Oi, sinäkö täällä, peipponen! +No, kiitetty olkohon Luoja! +Ja pihlajassako laulaen, +Kotoni kevähän tuoja? +Kaks ystäväistäkö yhtehen +Ja kolmas pohjatuulonen! + +Mua neljänneksi tok' ottakaa, +Niin yhdessä laulelemme +Ja, kummastuttaen kuulijaa, +Keväästä kuiskelemme: +Keväästä Suomen rantojen,-- +Se kuullaan täällä epäillen. + +Epäiltäköön, kun kuunnellaan, +Usko on töitä Herran; +Hän Suomen puolehen aikanaan, +On kääntävä kansat kerran. +Ja silloin, peippo, sun laulusi +Ei rauennut ole turhaksi. + +29/6 + + + + +KUKKIEN MIELEEN. + + +Minua kukkaset miellyttää, +Hyväilen oikein heitä, +Ja lemmin, oikein rakastan +Kuin hyviä enkeleitä. +Tekisi mieleni poimimaan, +Mutta en henno kuitenkaan. + +"Voi sua tuhmaa Jussia! +Sehän on kukkien mieleen, +Heitä kun lempii, rakastaa, +Asettaen rintapieleen, +Heitä kun riipoo rinnoilleen, +Ottakoon vaikka juurineen." + +/6 + + + + +MIKS ELETÄÄN? + + +On joutsen harmaa lapsena, +Vaan vanhempana valkea. +Min' olin lasna valkoinen, +Vaan vanhetessa tummenen. +Miks eletään? +Miks eletään, +Kun ruostutaan vaan yhtenään? +Kentiesi aivan siksi, +Ett' tunnettaisiin selvempään +Itsemme ruosteisiksi. + +Dresden 5/7 + + + + +KAIVATESSA. + + +Käki aamuin kukkuaa,-- +Tok' ei käki kotoinen. +Rastas aamuin raksuttaa,-- +Tok' ei kotirastainen. +Aamuin ruusut puhkeaa, +Tupaseeni tuoksahtaa, +Lemu tuulelmassa, +Tapaa laulamassa: +Tupasessa vierahassa, +Kukkasista vierahista. + +--Tuuli, lennä Suomehen, +Tuothan pikku sävelen +Suomen lintusilta! +Tuuli, lennä Suomehen, +Tuothan hienon tuoksusen +Suomen kukkasilta!-- +Tuossa orvonkukkanen, +Minä tässä kaivaten, +Vierahassa keväimessä, +Kotikevät sydämessä. + +Dresden 5/7 + + + + +LAPSENI NUKKUU. + + +Lapseni nukkuu, nukkuu,-- +Iäksi nukkukoon! +Taikka jos herää, herää,-- +Aina hän valvokoon! +Aina jos nukkuu, välttää +Pahoja maailman, +Aina jos valvoo, voittaa +Pahuudet maailman. + +13/7 + + + + +VALHEITA: + + +Valo heijastuu, +Esineestä esineesen singahtaa, +Tyynnä kuvastuu +Veden alla valhetaivas, valhemaa,-- +Valon valhekin on ihanaa. + +Sointu heijastuu, +Kalliosta kalliohon kimmahtaa, +Korva hairahtuu, +Valhevastaus kun kajahtaa,-- +Soinnun petoskin on sointuisaa. + +Lempi vaihettuu, +Esineestä esineesen singahtaa, +Sydän hairahtuu, +Valhesoinnun, valheonnen kuvastaa: +Alku armas, loppu katkeraa. + +Dresden 13/7 + + + + +HÄN JÄÄPI. + + +Siin' istuu tyttö yksinään, +Ja lukee, kirje edessään. +Vaan kissa litkii takana +Pois kermakullan maidosta, +Voi kissaa vallatonta! + +Ja tyttö, ennen punakka, +On nyt kuin kerma vaalea. +Tuo kirje mitä merkitsee? +Se posken ruskot nuolaisee,-- +Voi kirje vallatonta! + +Tupahan paista, aurinko! +Kevääsen astu, tyttö, jo! +Suo luonnon poskes ruskottaa. +Oi neittä hallan puremaa,-- +Hän jääpi vaaleaksi. + +Dresden 14/7 + + + + +ONNETON. + + +Sappho ihana ja onneton,-- +Onneton ken etsii onneaan,-- +Jospa muistit lyyriäsi vaan, +Tuntematta mitä lempi on! +Mutta lempi tuimin tuskineen +Kiedottu on kieliin kanteleen, +Siksi, ihana ja onneton, +Syöksyit kalliolta aaltohon, +Myrskymieli mereen myrskyiseen. + +Dresden 15/7 + + +VAAN KAKSI. + +Meitä on nyt vaan kaksi, +Minä ja koirani. +Mieheni petti ja juoksi, +Vierahan vaimon luoksi. +Lapset--kaks oli heitä-- +Kulkevat mieron teitä, +Vierasta palvellen. +Meitä on nyt vaan kaksi, +Minä ja koirani. + +15/7 + + + + +NENISTÄ AATELIN. + + +Nenistä aatelin ja kuninkaan +Nyt useasti vielä haastellaan, +Ne osoittavat muka mahtavuutta +Ja valtaa, voimaa, mielenjaloutta. +Niin vanhaa virttä yhä lauletaan, +Sisällys vaikk' on tyhjiin kulunutta. +Ei huomata, kuink' usein Heikkilällä +On nenä aatelin tai kuninkaan, +Ja suvustansa ylvästelevällä +On nenä aivan tavallinen vaan. + +Dresden 20/7 + + + + +HUOLETI. + + +"Poika, oi poikanen, +Elelet leikkien, +Ruusuja painelet +Tyttösi rintahan, +Toisia suutelet +Poskilta pois!"-- +"Huoleti!--sydämeen +Jäävät ne iäkseen, +Muuten ei onneni +Kestävä ois!" + +Dresden 25/7 + + + + +ELÄINTARHASSA. + + +I + +No, onpas täällä eläintarha suuri! +Vapaina toiset, toisill' orjanmuuri +Tai häkki, niinkuin noilla apinoilla. +Ravintolassa tuolla vapahammin +Apinan jälkeiset on pakinoilla. +Niin luulisi! vaan viittä viekkahammin +Jumalanvilja kahlehtii tok' heitä. +Oi, Diogenes, etsipäs jos keitä +Täält' ihmisiä voisit kohdata! +Jos Darwinia pettänyt ei harha, +Niin maailma on suuri eläintarha. + + +II. + +Noin ennen aina toivotin: "oi naiset, +Te tallennelkaa kyyhkyn untuvaiset, +Ja jääkää aina hentolintusiksi! +Te miksi vapautte kalkkuniksi, +Noin kartanoilla julki kotkotellen +Ja ruusunpunaiselle vimmastellen!"-- +Vaan voi kuin pettää ulkountuvat, +Ne huuhkalla kun ovat hienoimmat! + + +III. + +Vapaana ollen nauroi kyyhkynen, +Elämän-onnestansa riemuiten, +Nauroi ja sai metsän nauramaan. +Nytkin, eläintarhan orjana, +Naureksii hän, vaikka tuskissa; +Ymmärtää ken hänen nauruaan? +Nauraa katkerasti maailmalle, +Itse vapautta kaihovalle, +Joka muita kytkee kahleillaan. + +Dresden + + + + +UNKARIN TYTTÖ. + + +Alas Elbeä Tonavan mailta +Tuli tyttönen Unkarin. +Ja hän laivan helmenä loisti, +Oli tähtönen kirkkahin. + +Muut tähdet kiertävät päivää, +Kukat huomaavat auringon, +Niin laivalla kaikkien ihme +Tuo Unkarin tyttönen on. + +Ja nyt Unkarin taivahan auki +Näki maa hänen silmissään, +Ja tukka kuin Tokain tarhat +Yli varjosi ylpeän pään. + +Kevyt Elben aaltonen läikkyy, +Soma vartalo heilahtaa, +Vene seisoo: Unkarin ylväs +Myös rantahan astahtaa. + +Väki tulvii, tyttönen väistyy. +Mihin?--Suurehen maailmaan. +Yhä siellä hän rintoja hurmaa, +Kuin viinikin Unkarinmaan. + +Elbellä 26/7 + + + +KAHLITULLE. + + +Sua säälin, joutsen jalolentoinen, +Kun rajoittuu nyt liikkees lampehen. +Vaikk' ennen korkealla lentelit, +Kun joskus miellytti, niin uiskelit. +Nyt ken sun--siipesi on leikannut, +Niin leikikseen sun lampeen kahlinnut? +Liet yksi niitä, joilta maailma +Vaan huvikseen on siivet katkaisna. + +Teplitz 1/8 + + + +ITSENÄISELLE. + + +Olet itsenäinen? No kaikkia vaan +On luotu maailma kuulemaan! +Olet ympäristöä, hengit sitä. +Sitä aattelet ja sit' uskot, mitä +Esivanhempas sekä kansalaises. +Ja toista mieltä jos huomataan, +Sua kohta syrjästä kolhitaan, +Ja kahleesi on omat uskolaises. +Kuin tuskaloiselta tuntuukaan, +Jäät ennelleen yhä istumaan, +Ja yhteiskuntasi vitjassa +Olet ruostuvaisena rengasna, +Joka uutena välkkyy kilkahtain, +Mut vanhana soi kuin muutkin vain. + +Teplitz 3/8 + + + + +PÄIVÄNRUUSU. + + +Moni kukka on kaunis tarhassaan, +Yli aidan ei näy kuitenkaan. +Vaan päivänruusu on loistava, +On kukkavaltion herrana, +Yli muurin katsovi maailmaan, +Lumoustaan luo ohikulkijaan, +Ja toiset kukkaset mielellään +Hänelle nyökäyttävät pään. +Hän vastaa nöyränä toisia: +"Mitä onkaan kukkien kauneus! +On suuri kuin pienikin luontoa, +Jota kirkastaa valon rakkaus." + +6/8 + + + + +TYTÖN MUISTIINPANOISTA. + + +Siell' istui hän mua silmäten, +Ma naureksin vaan ilveillen. +Pois päänsä käänsi hän kainosti, +Taas vaikenin,--hän silmäsi. +Ja syvää tuota silmäystä +En unhoittaa voi milloinkaan, +Mut puhkesin toki nauramaan. +Hän tunsi tuskaa, häväistystä, +Sen luin hänen kasvoistaan. +Niin poistui, silmää nostamatta, +Katosi puiston varjoihin.-- +Katunut olen sittemmin. + +Teplitz 10/8 + + + + +KAKSI KIRSIKKAA. + +Katolisissa maissa näkee vähän väliä pystytettynä ristiinnaulitun kuvia. + + +Poika puistossa +Poimi marjoja, +Noita kypsiä, ruskeoita +Böhmilaaksojen kirsikoita. + +Näki tuonnempaa +Kaksi kirsikkaa, +Näki tyttösen silmää kaksi, +Halu leimahti polttavaksi. + +Vesi seisauttaa +Kulovalkeaa, +Pojan kiihkoa tyttösestä +Purot, viinitarhat ei estä. + +Veri kiehahtaa +Ja hän kiiruhtaa,-- +Tytön painavi rinnoillensa, +Tytön huuloset huulillensa. + +Poika, tarkasta!-- +Risti vuorella!-- +Mitä tehnyt poika ois muuta, +Jos nähnyt ei ristinpuuta? + +Teplitz 11/8 + + + + +VASTAHAKAAN. + + +Päivä alkoi laskuaan, +Mielenipä nousuaan. +Sammui silmä auringon, +Syttynytpä sydän on. +Päivä painui syvimmilleen, +Ihastuin jo ylimmilleen. +Päivän vuoro valjeta, +Mielenipä laimeta. +Koitti aamun aurinko,-- +Mieltymyspä loppui jo! +Mieleni ei luonnoton, +Vaikka lyhytlentoinen: +Iltatähden, kuutamon +Kanssa nousten, laskien. + +Teplitz l4/8 + + + + +PIKKU TUIKKEHET. + + +Poimin sinut, pienoinen +Kiiltohiekan jyvänen,-- +Halveksittu, heikkokiiltoinen. +Poimin piilevänkin kukkasen,-- +Kainous on helmi sydämen. +Laulan kastehelmyestä,-- +Hetken helmi kaunoinen! +Silmästä ja kyynelestä,-- +Lähde tuo ja puronen! +Illan kiiltomatosesta, +Jok' ei valoaan +Peitä, pienoistaan, +Asunnosta loistaa alhaisesta: +Yhdessä te, pikku tuikkehet, +Välkytte kuin kaukotähtyet,-- +Monivärisemmin vaan. + +Teplitz 15/8 + + + + +SALAISUUS. + + +"Mulla on pieni salaisuus. +Asia on vielä aivan uus. +Siskoni! äsken kirjeen sain, +Siit' elä hiisku muille vain! +Täällä voin metsässä kuiskata: +Kuulehan!--olen kihloissa!" +"Kihloissa!--kylässä huudettiin, +Että jo menet naimisiin!" + +5/9 + + + + +KERRAN ITSE. + + +Venehessä vanhempasi +Istuskelet, pienoinen, +Heitä pidät turvanasi, +Heihin luotat uskoen. +Kerran tartut airoihin, +Kerran itse soutelet. +Kehen silloin luottanet,-- +Omihinko voimihin? + +Berlin 5/9 + + + + +ONKIMISTA. + + +Oikein istut ongellen, +Mustalaisen poikanen. +Mit' on elämäsi rata?-- +Onnen-onkimista vaan. +Edessäsi uipi sata, +Onkehes käy harva vaan: +Onnen tunnet etsiessä, +Vaan et sitä löytäessä. + +Berlin 6/9 + + + + +HÄIRIÖ. + + +Vaimopa suuttui mieheensä, +Uhkasi koskehen juosta, +Mies paha tuost' oli ihmeissä, +Aikoipa koskehen juosta: +Vaimonsa kosken partaalta +Löysikin nauramasta. +Siitäpä riemu vasta! +Alkoivatpa nyt kilvassa +Rannalta kotihin juosta. + +Berlin 6/9 + + + + +ENSI KEMUJEN JÄLKEEN. + + +Voi, kuinka kaunis on maailma +Kotoni ulkopuolia! +Ja tänä iltana tanssissa, +Kuink' onnellist' oli tuolla! + +Ne nuoret herrat niin herttaiset, +Ett' aivan mieleni suli! +Ja syttyi heilläkin sydämet, +Kun kuka luokseni tuli. + +On kukan vaikea valita, +Kun noin on perhoja monta; +Suon heidän luonani tanssia,-- +Odotan verratonta. + +Berlin 8/9 + + + + +RISUMUMMO. + + +Risutaakkani alla nyt horjun, +Ei ainoat' auttajaa; +Vilukuoloa tuskin torjun, +Jopa nälkäkin ahdistaa. + +Oli ennen auttelijoita-- +Oli poskeni ruskoiset--, +Silloin ei tarvinnut noita +Käsivarteni valkoiset. + +Nyt:--ryppyinen vaimo rukka, +Vene aaltojen murtama, +Sydän särkynyt, harmaa tukka +Ja autio maailma. + +Berlin 8/9 + + + + +VAIHDOS. + + +Piti paljon tyttönen koirastaan: +Kun koira itki, niin hänkin, +Kun koira sairasti, hänkin, +Kun kuoli,--eipä se kuollutkaan. +Näki itse nälkää mielellään, +Kun koiransa sai tyytymään, +Ja parhain tyttönen riemuitsi, +Kun koira haukkui, reuhasi. +Mut muuttunut on hän kokonaan. +Nyt tuskin koiraa muistaakaan: +On pentu raukan paikallen +Hän päästänyt poikasen. + +Berlin 8/9 + + + + +LAULA, MURHEETON! + + +Laula, laula, murheeton! +Sydämesi on niin raikas, +Viel' on riemuella aikas, +Henkesi on saastaton. +Tunnen jotain riemustas: +Kuin se kaukaa kajastaisi, +Kaipaukseni toteuttaisi,-- +Tarttuu puhtaudestas. + +Berlin 18/9 + + +LUONA KEISARIN HOVIN. + +Luona keisarin hovin +On lähde kaunoinen, +Ylös kuohuvin povin +Se silmää taivaasen. + +Luonnon lähtehen lailla, +Se purkaa helmiään, +Luonnon alkua vailla +Tok' ehtyy yhtenään. + +Berlin 21/9. + + + + +"TIKI TAK". + + +"Tiki tak" käy kello, lapsonen, +Tiki tak, se lapsia miellyttää. +Mut hyötyä siit' ei, lapsonen, +Et viisareita voi ymmärtää. +Niin virran kuuntelet kohinaa +Ja kuulet kello kun naksuttaa, +Vaan kulje et virran seurassa, +Ja tunne et aikaa arvata.-- +Tiki tak vaan lapsia hauskuttaa, +Kohu virran pieniä uinuttaa. + +Berlin 27/9 + + + + +SPARTAN NUORUKAISET. + + +Helooteja pyysivät aikoinaan +Nuo Spartan nuorukaiset. +Ken mies oli oikein ampumaan, +Ken tarkkaan tähtäsi nuoliaan, +Sitä kiitteli kansalaiset. + +Helootien on nimi vaihtunna-- +Niin muoto on vaihtuvaista--, +Mut nuorukaiset nyt Spartassa, +Kuin ennen, juoksevat jahtia: +He pyytelevät nyt naista. + +Ei pyytäjä ammu nyt jousella, +Vaan kättä ja silmää käyttää, +Ja valtava on hänen voimansa, +Hän ansaitsee nimen leijona, +Niin urhokkaalta hän näyttää. + +Berlin 8/10 + + + + +TAPA. + + +Näen sarjan noita +jaloja sotijoita: +Ken kaatui voitolla, ken tappiolla, +Ken eli tappion, ken voiton jälkeen. +Mut kunniapa yhteinen on heillä, +Ett' ovat vakuutustaan puoltaneet, +Ei veltost' aina "jaa, jaa" laulaneet, +Kuin kurja tapa vaatii meillä. + +Wien 11/10 + + + + +SYYS KEVÄÄLLÄ. + + +Kaunihisti kuolet, kukkanen, +Syksyn tuulehen kun lakastut, +Kaunihisti syksyn koivunen +Aivan aikanasi kellastut. +Lakastutte uudistuaksenne: +Ennätitte jättää siemenenne. + +Toist' on kuolla kesken kevättään, +Kuolla nuorna kevätkoivuna, +Toivonmaailmahan viheriään +Aivan toivotonna vaaleta, +Täynnä haikeata tutkimusta, +Syyntutkimusta--ilman lohdutusta. + +Wien 23/10 + + + + +SUKUTUSKAT. + + +Tarinan muistan veljeksistä, +Joit' ahdisti käärme yhteinen, +Ja tuskaa tuottaen kauheata, +Pit' orjanansa se jokaisen. + +Ja veli toinen jos toista syytti, +Niin käärme vaivasi uhmemmin, +Vaan julmaa yhdessä vastustellen +Myös tuskat huojeni kultakin. + +Mut vapahiksi ken tiesi milloin +He päässevät sukutuskistaan; +Kentiesi silloin, niin, ehkä silloin, +Kun kukin vuoronsa haudataan. + +Wien 11/11 + + + + +KULKIJA. + + +Miks, äiti, pientäsi ohjasit +Pois kotikullasta maailmaan? +Oli kirkas aamu kun talutit +Hänt' ulos luontohon kukkivaan. + +Ja poikas silmissä toivo koitti, +Sun silmyeissäsi kyyneleet, +Ja rakkautesi kaikki voitti, +Te ette turmia peljänneet. + +Ja käärme, uinuva kukkasissa, +Ei silmiänne viel' auaissut, +Ja pahan voimia kuolevissa +Ei sydän nuori viel' uskonut. + +Niin kauas pienesi sitten kulki +Ja kasvoi suureksi matkallaan, +Vaikk' käärme montakin katkeruutta +On hälle ehtinyt tuottamaan. + +Miks ei jo loppunut käärmevalta, +Sen pää kun poljettu kerran on? +Sen myrkky kiehuvi kaikkialta, +Pää kaipaa kultakin poljennon. + +Wien 11/11 + + + + +KADUN VARRELLA. + + +Istua ikkunassa, +Katsoa maailmaan:-- +Maailma kaunis kulkee +Lainavaunuissaan. + +Kulkee, virtana kulkee +Joukkoa kirjavaa. +Vaunuparvessa vaunu +Muita on oudompaa: + +Loistava lainavaunu, +Enkeli yllä sen, +Enkelin alla arkku, +Verhossa kukkien. + +Kukkaset arkkua seuraa, +Elämä kuolemaa. +Elämä kuolemaako?-- +Kuolema maailmaa. + +Laina on kaiken aikaa +Auttanut vainajaa. +Viimeisen teki lainan, +Maasta kun matkustaa. + +Raskas laina on kaikki, +Elämä kaikkineen, +Loppulaskua tehden +Päättyvä tyhjyyteen. + +Wien 27/11 + + + + +PELISSÄ. + + +Pelataan, ystävä, pannaan +Elämä kortin kulmaan: +Mieltyisi ken elin-aikaan, +Kiusauksehen julmaan! + +Peliä, onnenkauppaa, +Juonta ja keinotusta, +Harvoin rehtiä, totta +On tää elämä musta. + +Voititko?--naura, naura +Tuttavas tappiota, +Naurua ansaitseekin +Elämän tyhjä sota! + +Tyhjäkö?--jotakin voittaa, +Päättänyt ken on pelin: +Maailman tappioista +Kylläisnä--kääntyy selin. + +Wien 28/11 + + + + +POIKANEN. + + +Poikanen, astuit puikkosen +Pienehen jalkahasi. +Siit' elä itke, haavasen +Hoitavat vanhempasi. +Montakin vielä puikkoa +Maailmassa voit astua. + +Poikanen juoksi maailmaan, +Jättäen vanhempansa; +Äiti ei siellä ollutkaan, +Haavojen-hoitajansa. +Vaan moni pitkä puikkonen +Haavoitti siellä poikasen. + +Kyynelin voiti haavojaan +Poikanen ensimmältä, +Mutta kun tottui astumaan, +Tuntunut ei kipeältä: +Jalka ei ollut milläänkään, +Päästänyt silm' ei kyyneltään. + +Wien 11/12 + + + + +KANSIEN TÄHDEN. + + +Nykyaikaan kaunihit kannet +Ovat muodissaan,-- +Kirja ostetaan. +Ja kauniskantiset ihmiset +Jokaisen ovat mieleiset. +Min' en myös hylji kumpaakaan, +Toki kansien tähden kirjaa vaan +En lähtisi ostamaan. + +Wien 12/12 + + + + +VANHA MUMMO. + + +Kasteli kukkaa vanha mummo, +Kukkaa ikkunalla. +"Missä on tyttösi, vanha mummo?" +--"Kaukana maailmalla." + +"Tiedätkö millä hän kulkee tiellä, +Vaivainen mummo kulta?"-- +"Tiedä en,--maailma taisi niellä, +Taikka jo peittää multa: + +Kastelen kukkaa, armastani, +Muistelen tyttölasta, +Tuskinpa jälleen puhdastani +Löytänen maailmasta." + +Wien + + + + +KÖYHÄ RUNSAUS. + + +Oi runsasta,--oi köyhää maailmaa! +Niin paljon ja niin vähän lahjoittaa: +Maa mulle vuotaa viiniä, +Mut vettä vaan on veljellä. +Syön hekkumoiden herkkuja, +Mut veljyt kalvaa pettua. +Ma uinun höyhenpatjoilla, +Ja veljeni puulla paljahalla, +Tai kulkee mieron matkoilla, +Yöt kärsien usein taivas-alla. + +Kun mulle taitehen kukkaset +Jaloa luovat virvoitusta, +Niin veljyt raukalle lapsoset +Soi puutevirttä ja ruikutusta.-- +Ja kuitenkin, voi kuitenkin! +Se tuhlannut on paljonkin, +Ken hukkasi helmen parhaimpansa: +Mielt' onnellista, unta rauhaisaa +Ei aarteet maailman voi lahjoittaa,-- +Oi, veljeni!--hällä on parhaimpansa! + + + + +EPÄSOINTUA. + + +Kuulinpa mainion konsertin: +Sata viulua vinkumassa. +Toki tuskastui moni sittenkin +Sävelpiinassa kauheassa: +Kun puolet aikaa tuhlattiin +Virityksihin epäsointuisiin. + +Epäsointujen aika on tottakin, +Virityksien vuosisata, +Sopusointu jos kohtaa korvihin, +Se on onnea, sattumata. +Ja kiusankieliä kuullessaan +Jo maailma voihkaa tuskiaan. + +Mut tuskia toivo lieventää, +Kuin synnytyksien alla: +Voi soinnunlapsonen hengittää +Ajan koittavan rintamalla; +Ja lapsonen miehistyttyään +Saa kielet sointuhun yhtymään. + + + + +NUORET. + + +Ylös vuorta kahden kulkivat, +Eri puolta tiestä astuivat, +Käyden riitelivät keskenään, +Koira haukkui heidän välillään. + +Raskahasti kaiku vastaltaa, +Raskas kulkea on vastamaa, +Toki poika, toki tyttönen +Koirinensa nousee vuorellen: + +Ta'ustalla metsän siintävän +Näytti taivas maata etsivän, +Taivas maata etsi, vettä maa,-- +Sydäntäkin sydän halajaa. + +Ah, kuin kaunihisti soveltuu +Havumetsän luona lehtipuu, +Veden luona maa ja taivas maan, +Miehelläkin nainen rinnoillaan. + +Nuoret lähenevät toisiaan. +Niinkuin metsä yhtyy oksistaan, +Kättä lyöden, silmää silmäten, +Liittyy poika nyt ja tyttönen. + +Koira huomaa, kääntyy laaksohon, +Maata suutelee ja leuto on. +Mutta taivassilmin, käsikkäin +Nuoret kiiruhtavat laaksoon päin. + +Taivassilmin, uppo onnessaan, +Kuvaellen kultalaksi maan, +Kerjuvanhust' eivät oivalla, +Jonk' on koira tieltä haukkunna. + +Kerjuvanhus seisten tarkastaa: +"Nuorten myötä-, vanhan vastamaa. +Vaan kun kohtalo tuo kokkaran, +Näette taivaan maahan tarttuvan." + + + + +KOLME LINTUA. + + +On viljapellolla kuhilaat +Ja varpuset kuhiloissa, +Mut yllä laulavi leivonen +Ihannemaailmoissa. + +Sen siipi pyrkivi aurinkoon +Ja sydämiin sulo kieli, +Ja aavistuksihin kaukaisiin +Sen kuullen puhkevi mieli. + +Mut pääsky laulavi lapsilleen: +"Pois hurjankorkea lento! +Ken viihtyy laulaen pesällään, +Ei väsy eik' ole vento." + +Niin ruokavirsihin varpu jäi +Ja pääskynen pesähuoleen, +Mut leivo pyrkivi yhtenään +Valohon, taivahan puoleen. + + + + + +VUOSI 1885. + + + + +NYT JA SITTEN. + + +Astele, armas pienoinen, +Äitisi ohjaa lastaan; +Et voi langeta, lintunen, +Äitisi ottaa vastaan. +Lankeatko, no, nostetaan, +Luonas on auttajoita. +Mutta kun joudut maailmaan, +Turhaan huutelet noita: +Siellä ne töykkii toisiaan, +Harva on valmis nostamaan. + +München 19/1 + + + + +PEIPOLLE IISARILLA. + + +Kerran Suomen metsämaalla +Lauloit, peippo, muistelen; +Sama lintu, samat laulut, +Hyvin vielä muistan sen. + +Oksalla nyt vierahalla +Soitat Suomen laulua, +Rannall' Iisarin vaikk' istut, +Muistat Vuoksen aaltoja. + +Muistathan, kun synnyit, kasvoit +Suomen keväthengessä, +Laulathan, kun lasna kuulit +Suomess' äitis virsiä. +Siellä herännyt on henkes, +Siellä syttyi ensi lempes: +Vaihtukoonkin paikka, aika, +Laulussas on Suomen taika. + +München 2/4 + + + +PIENI. + + +Verhossa hennon harson +Pieni nyt nukkuu vaan, +Silmät ei auenneina +Viel' ole maailmaan. +Silmät jos aukeaakin, +Harso ne verhoaa, +Harso jos poistuneekin, +Ilma tok' auertaa. +Vuosia viettyy vielä, +Auerkin siirtyy pois, +Maailma kirkas loistaa, +Jos silmäsi terveet ois! + +München 16/4 + + + + +IISAR. + + +Miks riennät, Iisari kiiruissas +Ja juokset vaahtokierroksissa? +Suo kuvain syntyä povessas, +Ihaile kaunista rannoillas +Ja opi sointua lintusissa! + +"Ei aikaa!" lausut ja juokset vaan, +"On paljon työtä ja kantamista." +Ja rupaa raskasta aallossaan +Vie Iisar merehen valtavaan,-- +Sit' aina liikenee kaupungista. + +Vaan rannat Iisarin kukoistaa +Ja kaunis kaupunki loistaa, +Käy herrat jouten tai ratsastaa,-- +Työmies vaan uurtaa ja puurtaa. + +München /4 + + + + +SUOMENLAHDELLA. + + +Lainehet Suomenlahtosen, +Länsimailta kun vyörytten, +Lempeä kantakaatte, +Suven lahjoja rannoillen +Suomen, orpotyttösen! + +Lainehet Suomenlahtosen, +Pohjosesta kun vyörytten, +Mainetta kantakaatte, +Suloa orpotyttösen +Mailla etelän kiittäen! + +Lainehet Suomenlahtosen, +Vierahista kun vyörytten, +Vihoja haudatkaatte! +Suomen rantoja kohdaten +Suudelkaatte te siunaten! + +9/5 + + + + +LAPSONEN. + + +Sä päivin istut säteiss' auringon: +Onnen-auringoisen. +Öin kuunvalo sun verhonasi on: +Lemmenkuutamoisen. +Ja kyyhky povessasi kuhertaa: +Viattomuuden kyyhkynen. +Mit' etsit vielä armaampaa, +Oi, lapsonen? + +28/5 + + + + +RUNOTTARELLE. + + +Aate puhjennut Vatikanissa Raffaelin kirkastuskuvan +(la Trasfigurazione) johdosta. + +Runotar vuorelle kirkastuksen +Vei ennen aattehen maailmaan, +Ja loitsi onnen ja ihastuksen, +Ett' into puhkesi laulamaan. + +Nyt, seisten alhossa, kauhistumme, +Kun lempo tempoopi uhriaan, +Apostoleihimme kumarrumme, +Vaan heist' ei terveeksi loitsimaan. + +Runotar, riennä jo loitsuinesi, +Ett' inhahenkiset parantuis, +Ja paina maailma rinnoillesi, +Se armaudestasi uudistuis! + +Ja temppeliisi vie sitten meitä-- +Ei hetken kirkkausvuorellen--, +Pois ihanteilta yön verho heitä +Ja luonto kirkasta taiteesen! + +30/7 + + + + +ENSIN JA NYT. + + +Ensin mairekukkasin sun pääs ja rintas kaunistin, +--Katselit niin säihkysilmin.-- +Ylistelin avujasi, kauneuttas kiittelin, +--Kuuntelit niin herkkäkorvin.-- +Mettä luulin antavani, annoin myrkkyä; +Tein niin heikkouden synnin, tein sen lemmestä. + +Nyt sua ohdakkeilla tuikin, polttiaisin hautelen, +--Katselet niin karsosilmin.-- +Vasten mieltän' ivansuolaa sydämeesi kylvelen, +--Kuuntelet niin kammokorvin.-- +Kuumeesen jos sairastuisit, myrkky hiestyis pois, +Vaan jos tuskaan kuolisit, niin syy mun lempen' ois. + +30/7 + + + + +KIERTOKULKU. + + +Mit' on pienet kiiltomadot noille +Suuren sähkövalon vartojoille, +Mitä laulu kevätpeipposen +Vartojoille torvisoitinten? + +Joka ilta uudistaapi muistoon: +Pitäis tulla sähköliekit puistoon! +"Toiste, toiste," laulaa peipponen, +"Tänään vilkkuu kiiltomatonen." + +Kansa kaipaa, kaipaa lumousta, +Luonnon pienet ei tee vaikutusta; +Vaikka iltasilla nousee kuu, +Senkin valo nyt jo vanhentuu. + +Kevät kulki, tuotti satakielen, +Hetkeksi sen laulu lumos mielen. +Kyllästyttiin. Ennen kuultua! +Sehän vaan on vanhaa luontoa! + +Kaasuvalon keksi eräs ilta, +Niinkuin tähdet, nouttu taivahilta. +Saksan soittokunta ilmauu. +Nähdään niitä viikko, kuullaan kuu. + +Vanhentuu! "Oi, sähkövalo missä! +Autuus Italian on sävelissä!" +Huutaa kansa. Juoksee keksijät, +Sointujen ja valon etsijät. + +Kansa kaipaa, rauhatonna harhaa, +Harva etsii luonnon sointutarhaa. +Vihdoin neron nuppi puhkeaa,-- +Sähkövalo puiston valloittaa. + +Soitto kaikuu, tuotu Italiasta, +Kiihkeä kuin nuoruus hekkumasta. +Vuoden kaks, on kansa kummissaan, +Niin jo alkaa uutta kaipaamaan. + +Liian huikeaa ja konstikasta! +Hervaisee! Oi, luonto, ota lasta, +Syliis eksynyttä painalla, +Että koituis uutta tarmoa! + +Miellyttää nyt peippo, kiiltomato, +Luonnonkauneuden runsas sato; +Alkaa kiertokulku uudestaan, +Mutta päättyy konstimaailmaan. + +6/8 + + + + +MIKKO. + + +Mikko marjass' ollen lapsena +Poimi ropehensa harjalleen, +Mutta palatessa kotia +Syödä noppi hän sen tyhjilleen. +Kotona kun siitä soimataan, +Itkuvirsiä hän veisaamaan. + +Nyt, kun kasvanut on suureksi, +Jouluviinoja käy ostamaan. +Ostaa leilinsä hän täydeksi, +Lähtee kotihinsa kulkemaan. +Ajaa, saapuu kotilaaksohon,-- +Leili tyhjä, Mikko täynnä on. + +Joulu joutuu, kantaa kakkuja, +Juustoja ja raavasjalkojaan. +Miehet äissään moittii Mikkoa, +Jouluviinatonna, kuivillaan. +Mikko turvaa salakyynelin +Tupakkaan ja jouluvirsihin. + +31/8 + + + + +LAULUN TOSI. + + +Et, laulu, totta ehdotonta +Sä aina pyrji lausumaan, +Myös puolitotta, valhettakin monta +On kaunista, ne kun on ehjää vaan. +Voi lukujenkin valhe, nolla, +Se kun on ehjä, kaunis olla, +Vaikk' ynnä toisten kanssa vasta +Se lakkaa valhe olemasta. +Niin vertaukset, varjot, kuvat,-- +Myös itse kuva Jumalan,-- +Vaan totuudesta kangastuvat, +Niin luoden valhemaailman. +Mut kuvat, vaikka valheita, +Vakuuttavat tok' oikeasta, +Ja vertauksest' ontuvasta +Totuuden myös voi tuntea, +Ja Luojan valhekuvast' ihmisestä +Viel' löytyy merkit alkulähtehestä. + +Viipuri 14/9 + + + + +HENKI. + + +Peittyy jos kirkkaus taivahan +Yön ja pilvien vaippahan, +Peity ei sydämen +Tähtönen. +Sammuu jos valkeus maailman +Syliin kuoleman, +Sammu ei henkeni valkeus, +Rakkaus. + +Pauhaos, luonto ja maailma, +Rauhanhaaksesi hukuta, +Sydämen valkamaan +Pääse et vaan! +Onnen ja kunnian kukkaset +Maasta jos surmannet, +Henki ne luova on helmastaan +Uudestaan. + +Särkee myrsky jos maailman, +Vankeuslaitoksen, orjalan, +Hengenpä valta jää, +Heräjää: +Jumala ihmishaahmossaan +Raunioista maan +Elämää luo ja muotoja, +Vapautta. + +9/11 + + + + +EGYPTI. + + +Voi Egyptiä onnetonta! +Kuin monta vuosisataa, monta +Verinen on sun taivahas? +Kuin kauan sorto Niilin mailla, +Hedelmäisillä, voimakkailla, +Kuin kauan polkee muistojas? + +Kuin kauan lapses kahlehissa +On voimatonna, hervoksissa, +Mies itseään ei auttamaan? +Vapaus saatu vierahalta +Vaan uuden orjuuden on valta, +Vapaus etsi povestas! + +Kentiesi kurjuudesta tuosta, +Sotien julmain hurmevuosta, +Egypti syntyy uudestaan; +Niin hurme, Niilin tulvan lailla, +Luo vapauden viljaa mailla, +Miss' ennen versoi orjuus vaan. + +Oi, nouse, kansa, uinuksista, +Kuin päivä yöseen kahlehista, +Tiet' ihmisyyden astumaan! +Alota itsenäinen rata, +Luo kansoillen uus vuosisata, +Ett' ohjaa kukin kotonaan! + + + + +KUKAT PINCIOLLA. + + +Ah, te kukat helmikuun, +Kukat Pinciolla! +Suomehen jos voisin +Teidät tuoda,--toisin, +Että maamme pohjoinen +Aina kantais keväimen, +Toisin tuoksun kiihkeän, +Vuoren aina vehreän,-- +Ah, te kukat helmikuun, +Kukat Pinciolla! + +Vaan te hennot kukkaset, +Kukat Pinciolla, +Ette kestä noita +Pohjan taisteloita. +Kotianne varten vaan +Synnyitte te kukkimaan. +Eihän viinirypäleet +Pohjanmaille eksyneet, +Eikä kukat helmikuun, +Kukat Pinciolla. + +Vaan jos henki kukkimaan +Puhkee Pinciolla, +Sen ei kukkain kuolla +Tarvis pohjan puolla. +Kesken talvipakkasta +Voipi kansa kukkia, +Kesken hankien ja jään +Kantaa henki tähkäpään, +Kantaa kukat helmikuun, +Niinkuin Pinciolla. + +31/10 + + + + + + +End of Project Gutenberg's Kootut teokset I: Edellinen osa, by J. H. Erkko + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOOTUT TEOKSET I: EDELLINEN OSA *** + +***** This file should be named 13063-8.txt or 13063-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/3/0/6/13063/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/13063-8.zip b/old/13063-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..5d48a13 --- /dev/null +++ b/old/13063-8.zip |