diff options
| author | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 04:40:47 -0700 |
|---|---|---|
| committer | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 04:40:47 -0700 |
| commit | fbbffea5b6577f7055d6b4d1f15146ecdc2e750d (patch) | |
| tree | 196f5b9411649fc6a473f6d994fdce8b7797e2f5 | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 12824-0.txt | 5633 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12824-8.txt | 6019 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12824-8.zip | bin | 0 -> 89880 bytes | |||
| -rw-r--r-- | old/12824.txt | 6019 | ||||
| -rw-r--r-- | old/12824.zip | bin | 0 -> 90452 bytes |
8 files changed, 17687 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/12824-0.txt b/12824-0.txt new file mode 100644 index 0000000..712d0f3 --- /dev/null +++ b/12824-0.txt @@ -0,0 +1,5633 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12824 *** + +OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSÄ; LEO JA LIINA; ALMA + + +Kirj. + +Aleksis Kivi + + +1916. + + + + +OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSÄ + +Näytelmällinen osotelma neljässä osassa + + + +HENKILÖT: + +PATRIK, kapteeni. +TOMMI. +ANTON. +ARISTARKUS. +TIMOTEUS. +TITUS. +MAKS. +FUCHS. +1:N, 2:N, 3:S. +MESTARI BONIFACIUS. +FAUSTUS. +GILBERT. +MIKKEL, fäntrikki. +1:N, 2:N. +MAURA, kapakka-eukko. +MARIANA, palvelijansa. +MUORI KUNIGUNDA. +Sotamiehiä ja naisia. +Sotamiehiä. +Kapteenia. +Bayerilaisia. +Preussiläisiä. + +Tapaus: Schleusingenissä Saksanmaalla, kesällä 1866. + + + + +Ensimmäinen Osa. + + +(Avoin paikka Schleusingenissä: oikealla olvitoikka, Maura istuen sen +takana; vasemmalla huone, eräs sotamieskortteeri; samalla puolella +perempänä rahi, jossa Timoteus istuu vartijana kivääri kädessä ja +olvituoppi vieressä; perillä ja oikealla puolella on toinen rahi, jossa +vartijana istuu Titus kiväärinensä ja olvituoppinensa. Jokaiset, sekä +sotamiehet että kapteeni, ovat tavattoman lihavia miehiä kovin +punertavilla nenillä.) + +TIMOTEUS. Maura, mun frouvani! + +MAURA. Jaha, mun sankarini vieraasta maasta, mikä on toivonne? + +TIMOTEUS. Että nukkuis toverini tuolla. + +MAURA. Miksi toivotte niin? + +TIMOTEUS. Hm! + +MAURA. (Erikseen) Haa! minä jotain aavistan. No, miksi tempoellen +sykähtelet taas, mun kurja leskisydämmeni? Aina levoton, aina juonikas +ja kapinallinen! Mutta vaiti nyt, mää luulen, että toivon saari +siintää. + +TIMOTEUS. Tuhannen peeveliä, ettei hän nuku! + +MAURA. Se nukkuminen tulis hänelle kalliiksi. Ai, ai! miksi tahtoisitte +koota tuhon myrskyjä toverinne kiirehelle? + +TIMOTEUS. Tosi, ettei sotavartija saa nukkua, mutta ensimmäisen +nukahduksen vahti-ajallamme, joka kestää kaksi tuntia, saamme anteeksi, +niin on kapteenin määräys, vaihka onkin hän kiivas mies. Siis hänelle +tuossa ei paljon harmia pienestä unesta mutta muille kenties iloa ja +onnee. + +MAURA. (Eriks.) Kymmenen vasten yhtä, hän lemmestä kanssani keskustella +tahtoo. (Korkeest) Jaa, hän valvoo eikä ole voimassanne häntä nukuttaa. + +TIMOTEUS. Mutta teidän voimassanne. + +MAURA. Miten, uljas sankarini? + +TIMOTEUS. Sen tuoppi oltta matkaansaattaa. Hän on jo huikeassa +vauhdissa. + +TITUS. (Eriks.) Mitä haastelee hän tuolla eukon kanssa? Jonkun sanan +kuulen, mutta yhtään en järjestyksessä. (Korkeest) Mitä livertelet +siellä? + +TIMOTEUS. Vaiti, me saamme oltta, joka ei juuri vahingoita; sillä pitkä +on vartijan aika. + +TITUS. Totisesti. + +TIMOTEUS. Hän on hyvä muori. + +TITUS. Verraton. + +MAURA. Jaa, te mukulat siinä. Kyllä minä teidän annan. Sanosinpa +jotain, mutta olkoon nyt silläänsä. (Menee ja täyttää Tiituksen tuopin +olvella) + +TITUS. Se vasta muori on. + +TIMOTEUS. Niitä ensimmäisiä. + +MAURA. Juo nyt ja istu kiltisti rahillas. (Täyttää myös Timoteuksen +tuopin) Sinäkö myös, kanalja siinä. + +TIMOTEUS. Muori kuin kultanen heinäsuova! Hih! + +MAURA. Juo nyt ja ole vait, sanon minä. (Menee istumaan toikkansa +taakse) + +TIMOTEUS. (Laulaa) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + Hurraa! + +MAURA. (Eriks.) Hän nukuttaa toveriansa, joka jo näyttää kovin +uniseksi. (Mariana tulee Mauran huoneesta) Sinäkö siinä taas sinkoillen +mun tielläni ja hyvän tilaisuuden käsistäni saattaen pois? Mutta kyllä +sun tiedän siirtää tästä. (Korkeest) Mitä siinä pyhiittävää? Tuopit +ovat puhtaita kyllä. Mene tiehees, lunttu. Sinua en tarvitse +venyttelemässä täss' toikan nokalla. Mene tiehees, sanon minä; mene +sepältä hiivaa perään. Paikalla, sinä lunttu! + +MARIANA. (Eriks.) Sun rutto nielköön, ämmä. (Menee) + +MAURA. (Ottaa salmikirjan ja lukee, huiskutellen itseänsä) Hoh hoo! + +TIMOTEUS. Ja jumalinen myös. + +MAURA. Hoh hoo, tätä mailmaa! (Aina lukien) + +TIMOTEUS. (Eriks.) Ah sinä noita-ämmä musta niinkuin saunan raunio ja +kiukkuinen kuin ampiain! Ja hän on rakastunut minuun, sen tiedän +varmaan. Ha haa, ennen naskalisäkin kanssa morsiusvuoteeseen kuin +syleilemään tätä peikkojen patrunessaa. Mutta tahdonpa kanssas +leikitellä ja leikitessä voida niinkuin Otaheitissä sekä ruuan että +juoman puolesta. Niin; tyhmäpä on muotoni, mutta kas kuin löytyy toki, +keltään luulematta, joku mitta vikkelyyttä täällä, luun ja nahaan +välissä. (Laulaa) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + +(Titus on nukkunut) + +MAURA. No kas, toivos on nyt täyttynyt. Hän makaa makeasti. Mitä tahdot +lapsikurjalle? + +TIMOTEUS. Mitä meitistä oikein luulette, muori? + +MAURA. Olettepa hyviä vihollisija. + +TIMOTEUS. Mutta minusta erittäin? + +MAURA. Paras viholliseni. + +TIMOTEUS. Teidän ystävänne. Onneton se, joka uskaltaa päällenne vaan +katsoa karsasti! Hänen manaan heti veriseen taisteloon. + +MAURA. (Eriks.) Ihanat sanat! Mun aavistuksein visseydeksi muuttuu. + +TIMOTEUS. Mä tahdon teille kertoa erään tarinan. + +MAURA. Mä tahdon kernaasti kuultella. + +TIMOTEUS. Kävit kerran sotaa vastaan toinentoistaan kaksi heimolaista +valtakuntaa. Rynkäsipä äkisti vihollinen lauma viholliseen kaupunkiin +ja otti siinä itsellensä majan. Kaupungissa oli eräs pulski muori ja +majailipa luonansa myös eräs pulski sotamies, ja rupesitpa viimein +nämät kaksi keskenänsä vaihettelemaan armahimpia silmäniskuja. Mutta +kiiti taas joukko pois kuin leimaus ja katos kaupunkilaisilta +tietämättömiin, mutta kas, koska vihdoin jällen rauha hengitti, niin, +peijakas vie! astuipa eräänä koreana iltana sen pulskin muorin +huoneeseen se pulski sotapussikka. Noo, kuinka kävi sitten? kysyy nyt +frouva. Kuinka kävi? He ovat nyt samaa lihaa ja verta, ja sankari on +ilonen ravintolan isäntä ja muori vielä ilosempa emäntä. + +MAURA. Kas noita vaan. + +TIMOTEUS. Se on tarina vaan. Mutta tarina, eikö se todeksi muuttua +taida, muori kultasein? + +MAURA. (Erikseen) No nyt hän on tehnyt lempensä ilmoituksen. + +TIMOTEUS. Tarina, eikö se todeksi muuttua taida? + +MAURA. O jaa, o jaa. + +TIMOTEUS. (Eriks.) No nyt minä olen saanut: jaa. Toki, enpä ole mitään +luvannut, sentähdenpä taidan rauhallisella omatunnolla nauttia hänen +hyvyyttänsä ja viimein kiepasta tieheeni. + +MAURA. (Eriks.) Toki, enpä ole mitään luvannut, sentähdenpä taidan +hänen jättää taas, jos onni, ennen tämän liiton vahvistusta, saattais +helmahaani sulhasen vielä uhkeamman häntä; sillä nyt on miehiä kurjan +ympärillä kuin sääkseä.--Mutta ylistetty olkoon tämä päivä! (Korkeest) +Miksi tämä äänettömyys? Miksi muutuimme äkisti niin miettiviksi? Hei!-- +Oltta, sankarini. (Menee ja täyttää Timoteuksen tuopin) + +TIMOTEUS. Miljuunit kiitokset.--Tämä päivä on riemupäivä Timoteukselle. + +MAURA. Hi hi! Miksi niin, mun poikani? Miksi niin, mun sotasankarini? + +TIMOTEUS. Hm! + +MAURA. (Istuu toikan taakse ja ottaa kirjansa) Mutta muistelkaamme aina +loppuamme, rukoillen viisautta ja sydämmen puhtautta. Hoh ho! (Lukee +huiskutellen itseänsä) + +TIMOTEUS. Ja jumalinen myös. Ihana asia. Aina muistan emoni sanat: +»poika, katso, että nainen, jonka aviokses kerran valitset, on Herraa +pelkäävä, siinä löydät ankkurikarin, joka myrskyssä kestää.» + +MAURA. (Eriks.) Oo! tarvitseeko mun enään epäillä? + +TIMOTEUS. Niin sanoi armas emoni; ja, taivas, suo mulle tänkaltain +vaimo! + +MAURA. Hy hyh! (Lukee) + +TIMOTEUS. (Eriks.) Mutta Mariana tulee. Piki-rakas tyttöön, piki-rakas +tyttörääsyyn olen, ja jos en erehdy, niin eipä ole hänenkän +sydännippunsa kaukana minusta. Jos vaan saisin tilaisuuden muutaman +sanan vaihetukseen hänen kanssaan tuon toverini maatessa. (Mariana +tulee, panee kädestään toikalle erään potellin) + +MARIANA. Tässä, emäntä, hiivanne. + +MAURA. Käy sisään askareihis. + +TIMOTEUS. Mutta, frouvani: puoli mittaa oltta vielä. Sen saattakoon +tänne tuo tyttölunttu. + +MAURA. Onko sinulla korvia, flikka? (Mariana vie oltta Timoteukselle) + +TIMOTEUS. (Kuiskavalla äänellä Marianalle) Pari sanaa kanssas, +kaunoseni, niinkauvan kuin tuo kumppanini makaa. Mutta millä keinolla +siirrettäisi tästä hetkeksi tuo ämmä? + +MARIANA. Tahdon koettaa. (Eriks.) Hyvä! Näinpä Maalarin-Hannen +matkustavan maalle. Siis taidan sepittää pienen valheen, pelkäämättä +heti joutuvani kiin. (Korkeest) Tietkäät, emäntä, mä taidan kertoa +uusia. + +MAURA. Jaa, mene sinä kertomuksines.--Noo, mitä tiedät sitten? + +MARIANA. Minä kerron mitä kertoi mulle Hanne, jonka kohtasin +lähteissänsä maalle. Mutta enpä tiedä, jos haasteli hän totta; hän oli +niinkuin vähän päissään. + +MAURA. Sinä kiusan henki, mitä tiesi hän kertoa? + +MARIANA. Että vanha täti on tullut kotia Rothenburgista monilla +tuhansilla uutisilla kuningaista, ruhtinoista, prinsseistä ja verisistä +tappeloista. + +MAURA. (Panee korvamyssyn päähänsä) Istu tässä ja pidä tarkka räkninki +olven menekistä. Istu tässä; ja oletpa onneton jos hetkeksikin poistut +toikan äärestä. (Menee) + +TIMOTEUS. Kas sitä kanaljaa tyttöä. + +MARIANA. Minä tunnen eukkoni. Verrattoman utelias, niinkuin +piikansakin. Jaa, mitä on sinulla sanottavaa? + +TIMOTEUS. Onpa jotain. Haa! oikeestaan ja vauhdilla tahdon rynkätä +esiin kuin kävis tieni vasten kanuunan kitaa.--Mariana, minä pidän +sinusta. + +MARIANA. Kiitoksia vaan. + +TIMOTEUS. Minä pidän sinusta paljon. + +MARIANA. Kiitoksia paljon. + +TIMOTEUS. No no, ole kiltti lapsi. + +MARIANA. Jaa, kiltit lapsethan kiittää. + +TIMOTEUS. Minä kurja tarhapöllö olen rakastunut sinuun auttamattomasti. +Sentähden teen nyt tämän kysymyksen, kaikkein kysymysten kysymyksen: +Rakastatko sinä minua? + +MARIANA. Ja minä teen tämän kysymyksen: Olenko minä silmissäsi +naarastarhapöllö? + +TIMOTEUS. Sä olet kyhkynen, lupauksen lintu. + +MARIANA. Siis tahdot kurjan kyhkysen lentämään tarhapöllön kitaan, +tämän petolinnun ruuaksi? + +TIMOTEUS. Tosi; sillä niin sua rakastan, että olsin valmis syömään +sinun, pistämään kupuuni kuin voissa paistetun poimullisen +sianmakkaran. Mariana, Mariana, mun sydämmeni loiskii, kimoilee ja +särkee kuin likistelis sitä pienet perkeleet, mutta sinä taidat sen +auttaa. + +MARIANA. En taida ulos-ajaa perkeleitä. + +TIMOTEUS. Sen taidat ja yhdellä ainoalla sanalla. + +MARIANA. Mikä on tämä sana? + +TIMOTEUS. Se on: jaa. Sano: pidätkö minusta? + +MARIANA. Yhdellä ehdolla. + +TIMOTEUS. Ja tämä ehto? Sano, ja minä käyn vaihka vasten pöyreätä +karhua pieni puukko kädessä, jos niin vaadit. Sano, mikä on ehtos? + +MARIANA. Että otat minun vaimokses. + +TIMOTEUS. Kirkas tuli ja jyrinä! sehän on tarkoitukseni, sehän kultanen +meininkini. Katsos tässä. (Suutelee häntä) Katsos. Mutta minäkö +suutella uskallan? Minä! Sitä en olis uskonut. Mutta siinä, missä +klasit ja olvituopit kalisee, siinä paukahtelee myös suudelmat. + +MARIANA. Ja siinä on myös rakkautta. + +TIMOTEUS. No no, piikaseni; mikä ennen on kytenyt sydämmen pohjassa, +leimahtaa sillon voimalliseksi tuleksi. + +MARIANA. Sinisiksi liekeiksi. + +TIMOTEUS. Juuri niin; sillä sininen on rakkauden karva.--Rakkaan miehen +saat, hyvän miehen. Elä katso hänen ulkomuotoonsa, joka, ohimennessä +sanottu, on vähän niinkuin härkämäinen, vaan katso sydämmeensä, se on +hyvä.--Tahdotko seurata minua Bayeriin, Marja, minun punertava +mansikkamarjani? Tahdotko seurata sotamiestä? + +MARIANA. Moni tyttö ennen minua on ollut yhtä hullu ja iskenyt kouransa +sotamiehen patruunataskuun. + +TIMOTEUS. Oivallista! Uljas tyttö, kelpo tyttö; mutta emäntäs, luulen, +ei juuri kohtele sinua ansiotas mukaan. + +MARIANA. Saakeli ottakoon sen tattari-ämmän! Hän ei suo minulle hyvää +sanaa, ja kaikki hänen häijyn kissansa rikkomat astiat on minun +palkkani saanut kärsiä. + +TIMOTEUS. Ole suruton; minä imen häneltä kaikki takaisin kasvojen +kanssa.--Käy nyt taasen toikkas taakse. Täytyy herättää tuon makaavan +aasin. (Kovalla äänellä Titukselle) Titus! Hei! Karauul! + +TITUS. (Heräyy maristen) Mitä tahdot? + +TIMOTEUS. Huomaa, että olet maannut. + +TITUS. Tämä on ensimmäinen kerta, ja sen saan anteeksi. + +TIMOTEUS. Yksi kerta vielä, poikani, ja maksanpa lainan takasin: yhtä +armottomasti pitää kersantin saarnaman sinulle kuin äsken hän jyritteli +minun korviini. + +TITUS. Tuoppi oltta, tyttö, unen karkottajaksi! + +MARIANA. Tuossa tulee emäntäni. + +TIMOTEUS. Katso tukkas, se korea ja tumpurainen, Mariana piikasein. +(Maura tulee vihaisena) + +MAURA. Sinä naasikka, pidätkö mun narrina, sinä ilkeä harakka, pidätkö +mun narrina? + +MARIANA. Hyvä frouva, minä olen viaton; sanoin vaan mitä Maalarin-Hanne +sanoi. + +MAURA. Minä sun maalaan keltaseksi ja siniseksi. + +TIMOTEUS. Hiljaa, naiset, hiljaa, koreat naiset! + +MAURA. Elä ihmettele, Timoteus, että täytyy mun näin usein riidellä +kansaansa; sillä tiedä, hänen vertaistansa hävyttömyydessä ei löydy +maan piirin päällä. Jumala siunakkoon! on minulla ennen ollut piikoja, +mutta ei vielä tuommosta. Jaa-ah, sen sanon minä: onneton täällä se, +jonka täytyy pitää palvelusväkeä, onneton se! + +MARIANA. Ja tuhannen kertaa onneton se, jonka palvella täytyy. + +MAURA. Kitas kiinni! Sinulla ei ole tässä vapaa sanavalta. + +TIMOTEUS. Armahimmat flikat, vähempä ääni! Minä rukoilen. (Tommi, +Anton, Aristarkus ja muita sotamiehiä olvituopit käsissä tulee +huoneesta vasemmalla) Tässä tulee teidän ystäviänne. Vähempä ääni. + +TOMMI. Bir! + +ANTON. Bir, eukko! + +ARISTARKUS. Bir, eukko, bir! + +MAURA. Kaada heille oltta. (Tuopit täytetään) + +TOMMI. Onko muori äkeä? (Taputtaa Mauraa) + +MAURA. Suo mun olla rauhassa; minä pyydän. + +TOMMI. No no; onhan se se iloinen frouva Maura. + +MAURA. Nyt en ole iloinen. + +TOMMI. Hyi! Elä rumenna sun ihanata muotoas tuonkaltaisilla rypyillä. + +MAURA. Mitämä sitten tässä, villittyjen kanssa? Kun ma sanonki. + +ANTON. Villittyjen? Mekö? + +ARISTARKUS. Me olemme kuninkaan miehiä ja teidän herrojanne. Yksi +viittaus kapteenilta, ja kaupunginne on tulinen meri. + +TOMMI. Hiljaa, Aristarkus! + +MAURA. Mitä on minulla teitä vastaan? Mutta tuo vuorivuohi tuossa.-- +Minä taidan haljeta! + +TOMMI. Tyttökö? Hyvä flikka vaihka vähän vallaton; mutta veri virtaa +hänen povessansa kuin nuoren jalopeuran povessa. Hän tarvitsee miestä, +niinkuin pieni frouvammekin. (Ottaa Mauraa leuvan alta) Jaa jaa, eikö +tosi? No hymykäät nyt vähän. Kas niin. + +MAURA. Mene mene! + +TOMMI. Niin; kirkas päivänpaiste taas. Ottakaamme tuoppimme, veljet, ja +laulakaamme, että maa ja taivas huiskuu. + +MAURA. (Lukee huiskutellen itseänsä) Hoh hoo! Jumala armahtakoon tätä +mailmaa! (Timoteus nukkuu rahille) + +TOMMI. »Wenn das», sankarveljeni. (Sotamiehet laulaa) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten. + Hurra! + Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + Hurra! Hurra! + +TITUS. Herää sinä siellä, joka makaat. + +TOMMI. Makaat! Ken makaa meistä? Etkö näe, että juomme kiltisti oltta? + +ARISTARKUS. Ja uljastamme itseämme vihaisella laululla.--Sinä onneton +Preussiläinen! + +TOMMI. Huikea elämä! + +ARISTARKUS. Sinä onneton Preussiläinen! + +TITUS. Teitä ja teidän käytöstänne en moitikkaan, mutta tuota +kiusankappaletta, joka istuu ja makaa tuolla rahilla. Hän on jo +kolmannen kerran nukkunut tällä vahti-ajalla. + +ANTON. Ai ai, kolmannen kerran! + +MAURA. (Erikseen) Timoteus parka! Taivas suojelkoon hänen selkäänsä! + +MARIANA. Ja te ette herätä häntä. + +MAURA. Jaa, miksi ette sitä tee, te hänen kumppaninsa? + +ANTON. Ylös, Timoteus. + +ARISTARKUS. Ylös, ja elä istu siinä kuin huhkain ladonkatolla. + +TOMMI. Ylös ja ole iloinen; sillä kauvan elää iloinen mieli. + +ARISTARKUS. Herätä kantoa ennen. + +TITUS. Olenpa hänen tähtensä kiipaleissa. Ankaran määräyksen on +kapteenimme tehnyt, ja kuuluu se näin. Ensimmäinen nukkuminen +annettakoon anteeksi, toista seuratkoon kersantin nuhteet, mutta jos se +kolmannen kerran tapahtuu, niin tulkoon raportti hänelle, nimittäin +kapteenille. Ensimmäisen kerran on hän nukkunut, sen sai hän anteeksi, +toisen kerran on hän nukkunut, ja äsken juuri läksi tästä kersanttimme +hirmuisella kirouksella, pauhulla ja jyryllä; mutta nyt on mies +nukkunut kolmannen kerran. + +TOMMI. Ja nyt pitää sataman, sataman rakeita jyrinän perään. + +TITUS. Ei auta, vaan kapteenille tieto. (Huutaen) Kapteeni! Herra +kapteeni! Saata sana esiin, seuraava vahtimies siellä. + +ÄÄNI. (Ulkona) Herra kapteeni! + +MAURA. (Eriks.) Voi Timoteusta! + +ANTON. (Ravistaen Timoteusta) Nouse nyt ylös, muuton pähkinäkeppi +paukkuu. Nouse, hyvä toveri, nouse. + +ARISTARKUS. Elä marise, vaan avaa sun sonnisilmäs. + +TOMMI. Ylös, ja eteenpäin mars, Berliniin mars! Siellä juomme ja +makaamme, ja saammepa vielä tusinan muhkeita Preussin tyttöjä miestä +päälle. Ylös, Timoteus. + +ANTON. Kuuletko, sinä riivattu? + +ARISTARKUS. Kapteeni tulee. + +ANTON. Hyvä, Timoteus, hyvä! + +MAURA. (Eriks.) Voi sinä onneton lapsi! + +MARIANA. (Eriks.) Kuinka käynee kanssansa nyt? + +ANTON. Hän tulee, ja onpa ukolla kiiru. + +TOMMI. Hän kaapasee kuin Lunkentus, hän lentää nääveliensä siivillä, +joiden vinkuna kuuluu aina tänne asti. + +ARISTARKUS. Ja ympyrjäiset, suuret klasisilmänsä säteilee ja loistaa +kuin aurinko taivaalla. + +TOMMI. Ja nenänsä hohtaa kuin kekäle helvetissä. + +ANTON. No no, hän on kapteenimme. + +ARISTARKUS. Kapteeni kuin mies vaan. + +TOMMI. Hyvä kapteeni, hyvä! (Patrik tulee oikealta. Titus kyldrää +istuessansa rahilla. Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea +silmäkulmallensa) + +SOTAMIEHET. Eläköön kapteenimme, eläköön hän! + +ANTON. Eläköön hän kauvan, kauvan! + +TOMMI. Valaisten mailmaa! + +ARISTARKUS. Hän eläköön tuomiopäivään asti! + +TOMMI. Ja sitten taivaassa ijankaikkisesti! + +KAIKKI. Hurraa! + +PATRIK. Kiitoksia, pussikat, kiitoksia. Mutta mikä on kysymyksenä? + +ANTON. Pieni ihmisellinen heikkous, pieni komme, jonka toivomme herra +kapteenin antavan anteiksi. + +PATRIK. Mutta asia? + +TITUS. (Aina kyldräten) Kun hän makaa tuolla. + +PATRIK. Ken makaa, ken? + +TITUS. Hä Timoteus tuolla rahilla, vahtia pitäessä. + +PATRIK. Haa! Kuinka monta kertaa on hän nukkunut? + +TITUS. Kolme. + +PATRIK. Haa! Saiko kersanttimme tiedon hänen nukuttuansa toisen kerran? + +TITUS. Hetki sitten läksi hän tästä pärmänttäämästä. + +PATRIK. Kuinka monta tuoppia on hän tyhjentänyt tällä vahti-ajallansa? + +TITUS. Viisi. + +PATRIK. Viisi! Koska oli hän tyhjentänyt kolmannen, saatoitko raportin +kersantille? Sano totuus, ja kauhistu jos valehtelet. + +TITUS. Anteeksi, herra kapteeni, sitä en tehnyt. + +PATRIK. Miksi et, miksi et, sinä härkäpää? Kuinka kuuluu tuima +määräykseni, ei ainoastaan nukkumisesta, mutta myöskin olven +nauttimisesta vahdissa? Kuinka kuuluu se olvesta? + +TITUS. »Yhden tuopin oltta tyhjentäköön vahtimies vahti-ajallansa, jos +kaksi hän tyhjentää, se annettakoon hänelle anteeksi, kolmas saattakoon +nuhteita kersantilta, mutta jos hän neljännen kumoo, raportteerattakoon +asia kapteenille.» + +PATRIK. Niin, »raportteerattakoon asia kapteenille». Tämä on sääntöni. +Ja »lipparia», se tahtoo sanoo, oltta ja viinaa sekaisin, ei ollenkaan +ole lupa nauttia. Mutta jos ei tarkka katsantoni erehdy, niin viittaapa +sun silmäs vähän sitä kohden. + +TITUS. Ei, herra kapteeni, ei! + +PATRIK. Sano, etkö ole pistänyt vaksiis vähän lipparia? + +TITUS. Ei, ei! + +PATRIK. Sopiihan sitä tutkistella. (Kumartaa itsensä alas asettaen +nenänsä lähelle Tituksen suuta). Puhalla raikkaasti. (Titus puhaltaa, +mutta kovin heikeesti ja pitkään) Puhalla tuimemmin, sinä puukuva!-- +(Lyö jalkaansa) Tuimasti, hohauttaen! muuton laukee nyrkkini sun +kiireelles kuin rautamoukari. (Titus puhaltaa kolmannen kerran mutta +tuskin tuimemmin ensimmäistä) Lipparista en käy vannomaan, mutta oltta, +oltta sangen paljon, jaa, totisesti sangen paljon. Tunnusta kuinka +monta tuoppia. + +TITUS. Kolme! + +PATRIK. Haa! + +TITUS. Anteeksi korkea kapteeni; sillä asia on sitä laatua, että +rasittaa minua itsepintainen köhä, niinkuin, sen pahempi, se nyt kuulla +taittaan. + +PATRIK. Miksi saatat itselles köhää, sinä kirottu mies? Miksi pinnaat +oltta kylmänä naamaas? Miksi et lämmitä sitä? kysyn minä. Haa! kyllä +sun opetan. Miksi et lämmitä olttas? (Kääntyy Timoteusta kohden.) Ja +sinä (Ravistaa Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. (Vetää miekkansa) Haa! +jos ei uni olis pyhä, niin, sankarkunniani nimessä! sun heti +lähettäisin Karonin venoseen. + +TOMMI. Sepä olis, kantaa kehtoon lapsen torkkuvan. + +PATRIK. Mitä sanot? + +TOMMI. Sen hän olis ansainnut. Sotavartija nukkua! + +PATRIK. Niin. Sotavartija nukkua! (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös, +lapseni. Sotavartija nukkua! Mutta nyt sun pitää saaman aika +rapsauksen. + +MAURA. (Eriks.) Voi, mun sydämmeni musertuu! + +PATRIK. Viipymättä nyt saattakaat tänne Mestari Bonifacius. (Yksi +sotamiehistä menee) + +MAURA. (Eriks.) Jumal'avita! mitä jaksan nyt tahdon pyristellä vastaan. + +ANTON. Kenties on tässä vielä anteeksantamuksen sijaa, herra +kapteenimme. + +PATRIK. Ei yhtään, pussikkani. Tällä retkellä olen anteiksi antanut jo +kolme kertaa Timoteukselle; ensi kerta Nürnbergissä, toinen ja kolmas +kerta Bambergissa; Titusta olen armahtanut kaksi reisua; ensin +Erlangenissä ja sitten Bambergissa, mutta nyt pitää heidän molempaen +saada aika kropsun. (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. Haa, +sotavartija nukkua! Ylös, ylös! Mun saatat muuton vimmaan, mun saatat +vielä upottamaan kirkkaan miekkani oman maamieheni vereen. Heräy! No +pilvien leimaus, mun sappeni jo kiehuu! + +TOMMI. Tuoppi oltta herättäköön hänen. + +PATRIK. Mitä sanot? + +TOMMI. Valaus tuoppi oltta miehen kiireelle hänen kyllä herättää. + +PATRIK. He heh! Vikkelä aije; mutta olkaamme toki pilkkaamatta +jumalanlahjaa. Vettä käyttäkäämme olven sijassa, puhdasta vettä.--Muori +siellä toikan takana, tuoppi vettä tänne. (Eräs sotamiehistä valaa +tuopillisen vettä Timoteuksen päähän, joka herää pahalla marinalla, +nousee ylös pyristellen itseänsä. Patrik nauraa sydämmellisesti ja +kauvan pidellen vatsaansa) Jaa, sinä junkkari. (Timoteus kyldrää, +Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea silmänsä juurelle) Niin niin, +mutta kivääri pois ja rahi esiin. (Rahi vedetään esiin) + +MAURA. Armollinen, korkea herra! + +PATRIK. Ole rauhassa, eukko, ole rauhassa. (Mestari Bonifacius, +punapartanen ja punatukkanen mies puettuna punasiin housuin, +samankarvaseen hännystakkiin ja hattuun, joka on tavattoman korkea ja +sokeritopin kaavanen, tulee vitsakippu kainalossa) + +MAURA. Herra minun jumalani! + +PATRIK. Kas tässä tulee mies, joka sankarlaumani pitää Herran +nuhteessa.--Onko sinulla hyviä vitsoja? + +BONIFACIUS. Ihan tuoreita Thyringenin metsästä. + +PATRIK. Hyvä! Nyt tulet niitä käyttämään kuin mies; sillä tässä ei ole +leikki käsissä. + +BONIFACIUS. Missä on minun poikani? + +PATRIK. Ota takki päältäs, Timoteus, ja kumarru tänne. Sinä ensin, +Titus sitten. + +TIMOTEUS. Armoo, kapteeni, armoo! + +PATRIK. Ei, lapseni, ei. + +MAURA. (Ryhtyen kapteeniin) Armollinen, korkeasti ylistettävä herra, +teitä rukoilen heidän puolestansa. + +MARIANA. Hyvä kapteeni! + +MAURA. Kunnioitettava herra! + +PATRIK. No noo, muoriseni, nyt ei auta. Heidän täytyy saada; ei auta. + +MAURA. (Kovalla äänellä) Ei, ei! Minä rukoilen. Tänne kaikki naiset +naapureista! Tulkaat, tulkaat! (Mariana poistuu kiireesti) + +PATRIK. He heh! Turha puuha, pikku frouvani.--Käykäämme käsiin, +Bonifacius. + +BONIFACIUS. Takki pois ja taivu alas rahille, mies. + +MAURA. Kapteeni kulta, kulta kapteeni! + +PATRIK. Oikea mutta kova mies. + +BONIFACIUS. Pois, muori!--Alas rahille, mies. + +MAURA. Ah ei ei! (Hallitsee Timoteusta) Armahtakaat häntä ja +kumppaniansa tuolla. (Mariana ja seurassansa joukko naisia tulee ja +yhtyvät rukoukseen, mikä torjuvilla koikkauksilla pidellen kiinni +Timoteuksesta, mikä tarttuen Patrikin liepeisiin. Kova ääni ja meteli) + +1:N ÄÄNI. Anteeksi heille, anteeksi! + +2:N ÄÄNI. Heitä armahtakaat, niin armahtaa teitä Jumala. + +3:N ÄÄNI. Elkäät tuomitkaat, ettei viimein teitä tuomittaisi. + +PATRIK. Kas kas. + +TITUS. (Erittäin naisille) Tämä on hyvä asia, että rukoilette. Jaa, +jaa; rukoilkaat vahvasti vaan. + +MAURA. Korea herra! + +1:N ÄÄNI. Ihana herra! + +2:N ÄÄNI. Makea herra! + +TITUS. Kas niin; rukoilkaat vahvasti vaan. Tämä on hyvä asia. + +3:S ÄÄNI. Armon he saa, korkeasti kunnioitettava sankari? Jaa jaa, he +armon saa! + +PATRIK. (Erikseen) Ha haa! Onpa tämä hetki mulle ihastuksen hetki. +Kynnet pystyssä mun ympärilläni seisoo naisten kirjava lauma mua +hartaasti rukoillen kuin jyskyttäjää Olympin kiireellä. Nyt olen ukko, +ukko itse. Tuhannen taaleria tästä hetkestä! + +MAURA. Minkä tuomion kuulemme suloisilta huuliltanne? + +1:N ÄÄNI. Oi, se olkoon laupias ja rakkautta täys! + +PATRIK. Käykäät nyt siivosti kukin kotianne sekä eukot että tytöt. Mua +ette järkäytä. Asia on tärkeä ja aika ankara, sodan-aika vielä +kaupanpäälle. Ei auta, ei, vaan saakoot he nyt oivallisen saunan.-- +Derschi, mestari Bonifacius! + +BONIFACIUS. Pois tieltä, hameet! + +MARIANA. Pois itse, sinä tulipunanen saatana! + +BONIFACIUS. Tyttö! (Taputtaa kädellään vitsanippua) + +MAURA. Käy kutsumaan muori Kunigundaa. (Mariana menee, tempasten +mennessänsä Bonifaciuksen kainalosta vitsakipun, jonka kanssa hän +juoksee pois. Bonifacius kiitää julmistuneena hänen perässänsä; Mariana +viskasee vitsat teaterin perille ja katoo, Bonifacius, kippu +kainalossa, tulee takaisin hirmuisella muodolla) + +PATRIK. Kas sitä nenäkästä tyttöä. Hai djai! + +BONIFACIUS. Saakoot ämmät ensin, herra kapteeni. Olkoon se käskynne, ja +kohta pitää pläikymän. He ovat vankejamme; antakaat pläikyä. + +PATRIK. Pois se! Sankarin tulee suojella tätä heikkoa astiaa, vaan ei +sitä särkeä. Jumal' avita! mä vannon, joka hiuskarvanki heiltä +vääristää, hän kaatuu, puree ruohoa kuin nauta. + +2:N ÄÄNI. Sinä sankarten sankari. + +2:N ÄÄNI. Sinä korkea sielu! + +3:S ÄÄNI. Tuhannen kertaa korkeampi vielä, jos hän rukouksemme kuulee +nyt. + +TITUS. Niin; rukoilkaat väsymättä meidän edestämme. + +PATRIK. Ei, armaat sisaret. Te ette käsitä sitä vastausta, joka painaa +sotaherran hartioilla, painaa sillon semmenkin, koska pyrskien +juoksevat Areksen hurjat varsat, koska kanuuna jyrisee, tuima miekka +mässää ja veri vuorilta koskena virtaa, tehden alas laaksoon +purpuraisen järven. Naiset. Huu! + +PATRIK. Jaa, kristisisaret, kohta punertavat Germanian tantereet kuin +iltaruskosta hehkuva taivas. Kuolo väijyy meitä kuni kissa kurjaa +hiirtä, tahi kuni jänistä kirkassilmänen ilves. Tällä hetkellä +seisomme, toisella kaadumme miekkaen kilinään. Ja koska viimein taasen +pasuunan pauhussa ylösnousemme, sillonpa mun astua täytyy näiden +pussikkojeni kanssa sen ankaran tuomarin eteen, näin sanooden: tässä +olen minä ja se komppani, jonka minulle annoit. Ja voi minua, jos minun +kauttani heidän kallis verensä hukkaan menetettiin! Sillon kohta käyvät +tuomion enkelit, kuin mustat iilimadot, mun kämmenpäistäni imemään +takaisin kaiken tämän veren. Niin niin!--Ja vähässä paljon seisoo. +Pieni erehdys, pieni laimiinlyöminen mailman kumota taitaa. Kerran, +koska se suuri Caesar kävi Galliassa sotaa, tapahtui eräänä pimeänä +yönä, että koko Gallialaisten sotajoukko lähestyi hänen leiriänsä salaa +hiipistellen; mutta kas, eipä torkkunut sillon romalainen vahti, ei, +vaan nostipa heti hirmuisen rähinän, ja vilauksessa seisoi jalo Julius +valmiina vastustukseen, ja, pahoin kuranssattuina, pakenit pian +takaisin vaskimiekkaset miehet. Mutta _posito_, että vartija sillon olis +maannut, niinkuin Timoteus äsken tuossa rahilla, niin olispa kenties +nyt ihan toisenlainen mailman historja. Posito, että äsken, Timoteuksen +maatessa, Preussiläinen äkisti olisi karannut päällemme. Haa! ken menee +takaukseen, ettei tästä hetkestä Europan kartta muodostuisi perin +toisin? Niinpä taitaa pienimmästä kipenästä nousta hirvein tulipalo. +Sentähden tahdon nyt teille kaikille varoitukseksi asettaa tähän +eteenne muistuttavan esimerkin.--Timoteus, nyt takki koreasti päältäs +ja taivu tänne rahille. Ole närisemättä, sinä itsepintaisin kaikista +miehistäni. Alas rahille! (Muori Kunigunda, lihava, paksu eukko +suurilla ympyrjäisillä silmäklaseilla ja ryhevä korvamyssy päässä, +tulee ja Mariana) + +MAURA. Muori Kunigunda, tehkäät parastanne, tehkäät parastanne, +kultamuori. Tämän miehen ainoa rikos on, että hän pikkaraisen vaan +nukahti kuin kukko orrella. + +KUNIGUNDA. (Lankee polvillensa Patrikin eteen, pitellen hänen +sääriänsä) Korkea, laupias herra, teitä rukoilen tässä polvillani +armahtamaan näitä kahta kurjaa, heikkoa ihmislasta! + +PATRIK. Nouskaa ylös, kunnioitettava mummo; minä häpeen; nouskaat ylös. + +KUNIGUNDA. En nouse, tässä viivyn, vaihka sankarmiekkanne mun maahan +naulitsis. Tässä viivyn siksi kuin suustanne kuulen sen suloisimman +sanan tässä murheen-laaksossa, sanan, joka jumalten istuimilta kotosin +on, sanan, joka langeneelle ihmissukukunnalle uuden, ijankaikkisen +toivon toi, ja tämä sana on armo. + +PATRIK. (Lyöden kädellään vasten otsaansa) Ah! + +KUNIGUNDA. Minä varron, ystäväni vartovat, korkeuden sinertävä vahvuus +vartoo, vartoo hengittämättä. + +PATRIK. No niin: olkoon armo! Nouskaat ylös, korkeamielinen mummo. He +heh! (Suutelee Kunigundaa) He heh! Tällä suudelmalla vahvistan +lupaukseni. Kas niin.--Me olemme vihollisijanne; mutta taidatteko +sanoa, taidatteko sanoa, että käytämme itseämme teitä kohtaan kuin +viholliset? Hi hi hi! + +KUNIGUNDA. Taivas, vuorita kerran hänen kiireensä kunnian loistavalla +kruunulla! (Menee. Eukot pyhkiilevät silmiänsä) + +MAURA. Elä kauvan, elä onnellisna, sä armas sielu! + +1:N ÄÄNI. Makea sankar! + +2:N ÄÄNI. Nimes maine pian ympär mailmaa vieköön! + +PATRIK. No no no; menkäät nyt vaan, menkäät nyt vaan. + +3:S ÄÄNI. Sä kunnian helmalapsi, rakkauden sydämmellinen sulhanen! + +PATRIK. He heh! Menkäät nyt, menkäät nyt. + +TITUS. (Naisille, jotka katsovat sinnen tännen) Suur kiitost, eukot; +suur kiitost, paljon kiitoksia. (Kumartelee syvään) + +PATRIK. Ota kivääris, Timoteus, istu sijalles ja paranna itses, samoin +sinä, Titus; sillä muistakaat, jos tästälähin vielä kerran saman +kompeen teette, ei löydy teille armoni valosta kaukaisinta piirtoakaan, +vaan vihani mustat ukkospilvet teidät käärii kierroksiinsa, nielee +teidät. Sentähden ottakaat vaari. + +TITUS. Kyll' kyll'. + +PATRIK. Te toiset myös, ottakaat vaari. + +SOTAMIEHET. Kyllä me sen teemme. + +PATRIK. Niin, ja kuulkaat lupaukseni. Jos kerran vielä olven henki mun +leiriin jotain selkkausta saattaa, niin kuluessa kahdentoist pitkän +tunnin ei tulkoon huulillenne tämän nesteen pisarata. Se olkoon +tuomionne.--Mutta toivonpa teiltä kaikin tavoin oikeitten urosten +käytöstä, niin toivon ja olen taas täydessä sovinnossa kanssanne, mun +toverini ja veljeni sodan verisellä kentällä, ja mielin nyt tyhjentää +seurassanne iloisen maljan, tyhjentää sen pohjaan asti. (Tuopit +täytetään) + +ANTON. Herra kapteeni piti eilen oivallisen puheen. + +TOMMI. Vaiti vaiti! + +PATRIK. (Seisten olvituoppi kädessä, ja samoin sotamiehet) Jaa, +viritetty onpi sodan tuli, sankarjoukko kuni lohikärme ylös pohjaan +kiemartelee, tahi matelee kuin iiliskotti harjasmetsä seljässä, +harjasmetsä kirkkaista painetiista. Berlin, Berlin, sä jalo kaupunki, +mun ennustukseni kuule. »Uhrilammas vavisten seisoo seppel päässä ja +uhraaja tulee.» Niin ennustan ja kuulen korkuudesta. Kostottaren +huudon: »tule tule!» Ja hän tulee. Ylös ylös kylmään Hyperboreaan +tiemme kulkee, ja edellämme kiitää kipenöitsevissä vaunuissansa +hirmuinen Ares, tykkijyskeen ja trumpupärinän rakastaja. + +SOTAMIEHET. Eläköön Ares, eläköön Ares! Hurraa! (Heiluttavat hattujansa +ilmassa ja Bonifacius vitsakippuansa) + +PATRIK. Liehuvilla hiuksilla kiitää villityillä katsannoilla hänen +rinnallansa Eris ja Enyo, ja hänen varsojansa ohjaa Doimos se kauhea ja +Fobos toista kauheampa vielä. + +SOTAMIEHET. Eläköön Fobos, eläköön Fobos, eläköön hän! Hurraa! + +PATRIK. Hepä liehtarimme ovat pohjaan korkeaan ja jäiseen; ja +vietettyämme ankaran helavalkean siellä puolyön valtakunnassa, me taas +takasin loikerramme isiemme maahan kruutipoltetuilla poskilla, ja +sankararvet otsissamme ja rinnoissamme. Eläköön isäinmaa ja sen +uroslauma! Heidän kunnioiksensa nyt tyhjennän tämän maljan. (Juovat +tuoppinsa pohjaan) + +SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa, hurraa! (Laulu; Patrik lyö tahtia kädellään +laululle) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten. + Hurra, hurra! + Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + Hurra! + +(Sotamiehet kantavat pois Patrikin kovalla hurrauksella, Bonifacius, +heilutellen vitsakippuansa, seuraa heitä.) + +MAURA. Mikä meno, mikä huuto! Hirmuinen on sodan meteli. Oo, oo! + +TITUS. Huomaa, Timoteus, Bonifacius saa heiltä kyydin takasin. + +TIMOTEUS. Oikein hänelle! Mitä tekee hän siinä, missä kunnia kaikuu? +Mielinpä näyttää hänelle pitkän nenän; siihen on nyt kaksin kerroin +syy. + +TITUS. Elä, veljeni, vaan kiittäkäämme, että asia sammui näin. + +TIMOTEUS. Hän tulee. Sinä punapartanen Goljati!--Sano, toverini, mikä +on sun sydämmes salainen toivotus tuota miestä kohtaan? + +TITUS. Antaa hänen olla. Hän toimittaa virkaansa. + +MARIANA. Hänen virkansa. Hänelle tahtoisin antaa uuniluudasta, jaa, +teenpä hänelle jonkun keposen. + +MAURA. Lapsi lapsi, mitä haastelet! Muista muista, että on hän +Jumalalta pantu jäsen valtakunnassa, kuritukseksi syntisille ihmisille. +(Bonifacius tulee) + +BONIFACIUS. (Eriks.) Tässä pataljoonissa ei kohdella minua ansiotani +mukaan. Eikä siis tullut nytkään saunoitusta. Peeveli! useinpa tässä +kyllä uhkaillaan, mutta harvoin paukkuu, ja siitäpä tuskittelee paksu +sydämmein, vimmastelee, jaa, kasvaa, sen tunnen. Mutta nyt olkoon +päätetty: koska kaikki on sodan melske, niin tästä pois, pois toiseen +pataljooniin, jossa enemmin ruoskia kulutetaan. Sillä ihanata, käydä +kohisevassa metsässä ja leikellä suoria pähkinäkeppiä koreaan kippuun +ja sitten, sitten niitä vinkutella! Mutta tässä, peeveli vieköön! tässä +saavat he rauhassa kuivata lipeekaloiksi. Tämä ei käy laatuun, +Bonifacius. Pois toiseen pataljooniin, jossa sielus usein pääsee +uiskentelemaan oikeaan elementtiinsä: ilma, jossa vitsa kiljuu. Jaa, +tässä minua ei kohdella ansiotani mukaan, minua, joka pidätän matkan +päässä alammaisen veitsen kuninkaan kurkusta. Haa! ilman minua ei +voittoa sodassa, ilman minua mailma niinkuin vaska uisakkaa löis, +vikuroitsis kuin hurjapäinen orhi. Mutta kiittämättömyys, niin kuin +tiettään, on täällä oikean ansion palkka.--Käy komeroos, Bonifacius, +käy komeroos katselemaan ihanata pähkinäkippuas, ja sydämmes +lohdutukseksi nielköön kitas korttelin pirunpihka-viinaa. (Menee) + + + + +Toinen Osa + + +(Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä, ja sama kappaleen loppuun +asti. Timoteus ja Titus istuvat vielä vahteina, Maura toikan takana +lukien ja Mariana kutoen sukkaa.) + +TIMOTEUS. Ja ette anna meille oltta, ryhevä muori? + +MAURA. Ei ennen vahtituntinne päättymistä, ee-eh! + +TIMOTEUS. Muorimme on kova, Titus. + +TITUS. Koetetaan kärsiä, kumppanini. Eihän päivä niin pitkä, ettei yö +perässä. + +TIMOTEUS. Pitkä on päivä olla eroitettuna sydämmensä parhaasta +ystävästä. + +MAURA. Olvi sydämmes paras ystävä! No minun Jumalani, minun Jumalani! + +TIMOTEUS. Paitsi yksi toinen, jonka kätkenyt olen sydämmeni +sisimmäiseen karsinaan. + +MAURA JA MARIANA. (Molemmat erikseen) Se on minä! + +TIMOTEUS. No, muori, päästäkäät vähän suljetusta kultahelmeilevästä +patamasta. + +MAURA. Ee-eh! + +TIMOTEUS. Haastel hänelle parhaaksemme, Mariana. + +MARIANA. Sen tahdon tehdä. + +TIMOTEUS. No, kuinka sanot? + +MARIANA. Mun frouvani, heille elkäät antakaat tippaakaan; uskokaat +minua, se on heidän parhaaksensa. + +MAURA. Haasteleepa tuokin kerran viisaasti. + +TIMOTEUS. Te kaksi olette niinkuin vähän ystäviä nyt; mutta, ah Herra! +kuinka kauvan? + +MARIANA. Herran avulla aina (hiljemmällä äänellä Timoteukselle) iltaan +asti, koska ämmä leipoo. + +TIMOTEUS. Jos ei perkele tule väliin. + +MAURA. (Huokaen) Hoh hoo! (Katsahtaa korkuuteen) + +MARIANA. Perkeleitä ei ole tässä. + +TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla? + +MARIANA. Tämä on saarnastuoli, täältä puhalletaan he huokauksilla pois. + +MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sinä nenäkäs penikka. + +MARIANA. No hyvä frouva, miksi haukkuu hän huonettamme? + +TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin. Olkaat kipenöitsemättä hänen +päällensä, muorinen, hän antoi minulle vähän nuuskakammarin katolle, ja +ansiosta. + +TITUS. Ole sinä vait, Timo, minä rukoilen. Elä sekau muiden asioisiin, +minä rukoilen. + +MAURA. Minä tunnen hänen, minä: koreaksi värjätty kärme myrkyllisellä +kielellä, yksi vekama syntiä täys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja. +Mutta ah, sinä lunttu! kylläs kuultelisit vielä lukua ja sanaa. + +MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa +samentamatta nuoren immen raikasta mieltä. Kohta olen sinusta vapaa, +jaa kohta. + +MAURA. Kuultelisitpa vielä hartaastikin vaihka seinän takana +paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siitä, koska tanssii +ympärilläs perkeleitten lauma kuin laulava sääksiparvi. + +TIMOTEUS. Tässä tulee heitä kuin sääkseä vaan. + +TITUS. Tässä tulee Max ja Fuchs. + +TIMOTEUS. Ja heidän seurassansa koko joukko pieniä ukkoja, niinkuin he +kutsuvat ne muilta näkymättömät herrat.--Missä ovat pojat olleet, koska +en ole nähnyt heitä kahtena vuorokautena? + +TITUS. Lasareetissä. Sinä tiedät, he ovat juoneet yhdessä kolme +kuukautta näkemättä yhtä ainoaa selvyyden päivää. + +MAURA. Voi hirmut, voi hirmut! + +TIMOTEUS. Välskärimme on aprikoinnut, että olvi, jonka ukot tällä +ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen järven, jonka +pinnalla he molemmat vähäisellä venosella taitaisit itseänsä huvitella +tointumiseksensa, rekolligerata itseänsä, näetkös. + +TITUS. Ei siis ihme, että he nyt pitävät itsensä kenraaleina ja +killistelevät ympärillensä, löylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja. + +TIMOTEUS. Myös pitävät he itsensä veljinä vaihka eri äiteistä mutta +samasta isästä, ja toki, yksi heistä hautasi isänsä vuosi sitten ja +toinen jätti pappansa vetelemään pikilankaa.--Kas kuinka rakkaasti he +taluttavat toinentoistansa, ja tännenpä pyrkivät. + +MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna. + +TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen, +niin on välskärimme sanonut. + +MAURA. Uskaltaisinko heille antaa? + +TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella. + +MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.--Voi heidän muotojansa! + +TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella +toikalla, niin hiivaa ja ilmaa täys. + +MARIANA. Ja pieni nenä kuin punertaa kuin poltettu manteli +sokerileipojan pöydällä. + +TIMOTEUS. Hm! + +TITUS. No no, ei nenästä puhuta mitään.--Mutta tuossa kumppanimme. +(Max ja Fuchs, paljain päin, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen +eteensä, tulevat) + +FUCHS. Hänellä oli vaan yksi silmä. + +MAX. Ja senkin olisin häneltä ampunut pois ilman sinun hätäilemistäs. + +FUCHS. Parasta hänestä päästä niin kiireesti kuin taisimme; ja pois hän +kiiti kuin tuulispää, jättäen jälkeensä kovan tulikivi-sauvun. + +MAX. Haa! vieläpä karvastelee kurkkuni. Tuoppi oltta, eukko. + +FUCHS. Tuoppi oltta, arvoisa mummo. + +MAURA. Hoh hoo, kurjaa ihmislasta sentään! Kaada heille vähän. Juokaat +nyt lääkitykseksenne, mutta kohtuullisesti. + +MAX. Tietty asia. Kenraalein tulee aina käyskellä hyvillä esimerkeillä +väkensä edellä, liionki mitä kuuluu juomiseen. + +MAURA. So so soo! Niinkö on laitanne, kurjat lapset? Voi raukkoja +teitä! Ja teitäkin on kerran hellä äiti huiskutellut käsivarrellansa ja +paljastanut teille povensa. + +MARIANA. Ja sanonut: tule, pieni enkelini, tule, kultapalloni, saamaan +mammalta »eijaa». + +TIMOTEUS. (Eriks.) Ah, sinä lunttu! Teethän mun hulluksi päästäni. + +MAX. Meillä on itsellä lapsia. Minulla on yksi kohta. Kuinka monta +taasen sinulla, veli kenraali? + +FUCHS. Kyllä minulla on, Jumalan kiitos, kolme. + +MAX. Poikia vai tyttöjä? + +FUCHS. Kolme poikaa. + +Max. Kolme kenraalin-poikaa.--Tule istumaan tänne viereeni, sinulta +kysyn jotain syvimmässä salaisuudessa. (Istuvat laattialle +olvituoppinensa) Nyt kieles totta sanelkoon. Miten tuomitset sen asian, +että saatoit he meidät kenraalein arvoon ja rankiin? + +FUCHS. Paha merkki. + +MAX. Kas niin; mitä olen minä aatellut? + +FUCHS. Paha merkki. Jotain on heillä nahaassa, jotain hirveätä +sepitellään meitä kohtaan, siitä olen varmaa; ja ukko itse, se +kaviojalkanen ruhtinas, on heidän kanssansa samassa juonessa.--Ah +kuinka kuiskutteli hän mua korvaan menneenä yönä! Arvaas mitä sanoi +saakeli? »Nyt ei ole sulla muuta tietä tästä puristimesta kuin +päistikkaan syöstä itses Werran laineisiin», niin sanoi hän. + +MAX. Ahaa! + +FUCHS. Niin, toverini. Eikä ilman, ettei hän mua saata vähän kamaliin +luuloin. En miestä ole murhannut, en ryövännyt, enkä höyhentänyt +pataljoonin kassa-arkkua, mutta tuntonipa huutaa toki toisin, mua +tehden murheenlaakson suurimmaksi syntiseksi, jaa, suuremmaksi +Kukkaro-Juutasta ja Paapelin porttoa, ehkei frouvani tarvitse minua +moittia yhdestä ainoasta luvattomasta suudelmastakaan. Mutta mitä olen +minä tehnyt, suulla tai käsillä tai jaloilla? Miksi halaa kaikki mailma +meitä kynsiä, niellä kitaansa kuin nälkänen haukka? + +MAX. He tahtovat kurjaa henkeämme, mutta sitä ei heille pistetä juuri +ilmatteeksi; vaan kilpi käsivarrella, miekka kädessä seiskäämme +kannallamme yksimielisesti, selkä vasten selkää. + +FUCHS. Niin seiskäämme. Yksimielisyys antaa voimaa.--Juodaan nyt. +(Juovat. Sotamiehet tulevat takaisin) + +TOMMI. Bir! + +ANTON. Bir! + +ARISTARKUS. Bir! (Jokainen ottaa tuoppinsa) Haa! hiki virtaa joka +huokuimesta. + +ANTON. Sepä taakka oli. Jumala siunakkoon! Taakka verraton. + +ARISTARKUS. Mies painoi kuin seittemän viikkoa syötetty +seittemänvuotinen karju. + +TOMMI. Ja niin hän sylissämme röhisi. + +ANTON. Jumala siunakkoon käsivarsiani! (Max ja Fuchs kuiskuttelevat +vilkkaasti keskenänsä, sillon tällön ryypiskellen) + +ARISTARKUS. Ukko nukkui kohta makeaan uneen kuin saunasta tullut lapsi. + +TOMMI. Kuin hautaan kannettu vanhus makeasti nukkuu hienon santapeiton +alle, ja me, hänen kantajansa, nukumme pian yhtä makeasti. Kas nytpä on +tuoppi oltta niinkuin »terve, rabbi»! + +FUCHS. Hi hi hi! Olisko asia niin? Nyt ehkä erehdyt, veli kenraali. + +MAX. (Purten hammasta) Hm, hm! + +ARISTARKUS. Kuka siellä marisee? + +ANTON. Ne uskolliset toverit Max ja Fuchs, luulen minä. + +ARISTARKUS. Se onneton härkäpari. Katsos noita kahta tuossa, Tommi. +Mitä sanot heistä? + +TOMMI. Kaksi Jumalan kuvaa, jaa totisesti, jos he Atamista ovat +kotoisin. + +FUCHS. Jaa, me olemme kaksi yhdenkuvaista veljeä; kuin kaksi kaakkua, +niin yksimuotoset veljekset, vaihka eri äitien kohduista mutta samasta +isästä; juuri kuin kaksi kaakkua. + +TOMMI. Kaksi kaakkua samasta viljasta mutta eri uuneissa paistetut. +Mutta kuinka ovat he pääsneet ulos? + +ANTON. Käykäät nyt koreasti hospitaaliin takaisin, muuton annamme +teille luudasta, te viimeiset vaivaset, te ryysyt. + +TOMMI. Mutta antaa toki ryysyen tuultua. + +ANTON. Tuultua, pinnaen oltta naamaansa? + +TOMMI. Raikas ilma ja raikas olvi on paras lääkäri. + +ANTON. Tämä ei käy päisin, mummo, teillä ei ole lupa heille antaa +houreensa kannatteeksi. Me kiellämme. + +MAURA. Pidä kitas, sinä roisto. Heille annan välskärin luvalla. + +ANTON. Välskärin luvalla? + +TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen, +niin on välskärimme sanonut. + +TOMMI. Samoin lausun minä, lausun lakkaamatta. Lopetus tapahtukoon +ankaran pitkällisesti, jos siitä pikaista hyötyä varromme. +Ensimmäisellä parannuksen päivällä kymmenen tuoppia, sitten päivä +päivältä yksi luvusta pois kunnes on jäljellä viisi, johon määrään +pysäyt ja jossa seisot aina haudan partahalle. Toki olkoon laki toinen +päivinä koska vieraas kunnioittaa sun huonettas tahi koska kiivaasti +teet työtä tahi koska musta murhe tahi liekehtivä ilo sua kohtavat tahi +jos muuton päiväs tuntuu ikäväksi, sillon, senkaltaisilla päivillä, +olkoon laki toinen, sillon taasen virtakoon kihisevä neste.--Ja nuo +veljekset tuossa eivät joisi oltta koska tohtoori on käskenyt! Haa! +koska taidamme paremmalla omatunnolla oltta kitaamme kulauttaa? + +ANTON. Juokaat sitten mutta nätisti ja määrällä ja koettakaas käydä +kaakertelemaan ulos kaupunkiin. Saatattepa pian pataljoonimme pahaan +huutoon, (Max ja Fuchs juovat) + +TOMMI. Oikein! Istukaat siinä ja ryypiskelkäät koreasti, olkaat iloiset +ja karkoittakaat murhe meren syvyyteen. Iloinen mieli elää kauvan, jaa, +kauvan elää iloinen mieli. Se on Tommin päästin täällä. Eläköön ilo ja +eläköön vahtova olvi! Kosk ystäväs sä kadotat, juo oltta, kosk tyttös +sun pettää, juo oltta, kosk sodan jumala sun taistelotanterelta pieksee +verisellä päällä, juo oltta kuin ennen Olvi-Göran se suuri, ukko +Herrassa lepäävä nyt. Yhdestä suusta, toverit, laulakaamme olven +kunniaa. Heleijaa! yhdestä suusta. (Sotamiehet, paitsi Max ja Fuchs, +laulavat) + + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, jumal' kultasuu! + Sua ain tahdon kunnioittaa + Kumartuen tomuhuun, + Sulle annan + Sydämmeni, + Sulle kannan + Kiitosuhrit + Mä temppelissäs kontien. + Oi olvi ijankaikkinen! + Valvoissani, maatessani + Muistan voimaas kuohuvaa. + + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, voima kuohuva! + Kaikki menköön suren suuhun, + Kuin vaan olvi olla saa. + Mitä huolin + Vaihka iskis + Taivaan nuoli + Mailman halki + Ja polttais palleroisen maan, + Kuin mä ja olvi ollaan vaan? + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, voima kuohuva! + +FUCHS. (Katselee olvituoppiinsa ja huutaa kovalla äänellä) Kivääriin! +Tuolla on koko komppani Preussiläisiä! Karauul! Koko komppani! (Kova +meno. Sotamiehet tuijottelee vastoin toinentoistansa) + +TIMOTEUS. Kivääriin! Pataljooni Preussiläisiä karkaa päälle! + +ARISTARKUS. Missä ovat he? + +TITUS. Kivääriin! Preussiläinen tulee, viidessä pataljoonissa! + +3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kivääriin! Preussiläinen tulee! Kymmenen +pataljoonia! + +FUCHS. Koko komppani tanssivia Preussiläisiä. + +MAX. Missä, mun rakas veljeni, missä? + +FUCHS. Tuolla olvituopissa. Kas kas! Hii! Taivas varjelkoon! + +MAX. Pane kansi kiin. Pian pian! (Ottaa Fuchsilta tuopin ja painaa +kannen lujasti kiinni) Kas noin, nyt ei enään yhtään hätää. Pitää aina +kohta lyömän kannen kiin niin pian kuin jotain senlaista huomaa. Tässä +on suuri valtakunnan petos tekeillä. + +TOMMI. Missä? + +ANTON. Olkaat meitä peläättämättä turhaan. + +ARISTARKUS. Missä hiiessä on teidän Preussiläisenne? + +FUCHS. Täällä olvituopissa. + +MAX. Tosi, mutta kansi on lujasti kiinni, ja he ovat kovin pieniä. + +FUCHS. Ja niin konstillisia. + +ARISTARKUS. Halkasenko pääkollos, mies? + +TOMMI. Tunke hän olvituoppiin pää edellä pienten pirujen ruuaksi. + +ARISTARKUS. Kuul, alarmi käy. Te kirotut kappaleet! + +ANTON. Elä elä koske häneen, hän on sairas. + +ARISTARKUS. Sairas, joka kuolee paikalla. (Nostaa nyrkkinsä, Anton +pidättää häntä) + +ANTON. Hiljaa! Kapteeni tulee. + +ARISTARKUS. Exelent! + +TOMMI. Kontraraportti, kontraraportti! Kaikki hyvin. Anna käydä, mies. + +TIMOTEUS. Kaikki hyvin! + +TITUS. Kaikki hyvin! + +3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kaikki hyvin! + +ARISTARKUS. Hän tulee, äkeä ja unenpöyreä kuin keväänen karhu. + +TOMMI. Minä näen ainoastaan lähenevän pilvipatsaan. Vihansa ukkospilvi, +joka niin olentonsa on vuorittanut. + +ANTON. Makeimmasta unestansa olemme nyt herättäneet kapteenimme. +(Patrik tulee, vahtimiehet kyldrää, ja hän vastaa heille pikaisesti) + +PATRIK. Surma ja kuolema! Mikä saattoi tämän hälinän? (Vetää miekkansa) +Haa, totuus esiin, jos hengenne on teille rakas! (Antonille) Sano +paikalla, sinä onneton! + +ANTON. Herra, viaton olen minä. + +FUCHS. Kapakkamuori on keittänyt tämän sopan. Jos hän vielä voi pitää +arvossa muutaman hetken armonajasta, niin ei suinkaan hän kiellä +vetämästä samaa nuottaa Preussiläisten kanssa. + +MAURA. Oih hoih hoih! + +PATRIK. Todista sun päätökses, onneton. + +ANTON. Herrani, he ovat kovin... + +PATRIK. Kitas kiin kitas kiin! Yksi väläys ja mailma pyörii mustana +teidän ympär. Nyt olen kuin kruutitynnöri; hiisku vielä sananen ja +tästä pilkusta te kohta kimmahdatte sata syltää pois. (Huutaa kovin) +Kimmahdatte tosin ja suutelette povea syntisen maan, meidän kaikkein, +ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen kukoistavan äitimme povea. Haa, +mun sieluni silmä mustenee, aatukseni harhailee ja pyörtyy! Kitas +kiinni vaan. (Huutaa) + +TOMMI. (Eriks.) Suutella kukoistavaa povea; eipä juuri huonoin +_affair_. + +PATRIK. Te kaksi siinä, nouskaat ylös. (Nousevat) Ja sinä, Fuchs, +todista sanas. + +FUCHS. Tietkäät, että olvituoppini tuossa on täys, ihan pisipinneillään +pieniä Preussin katettia. Tässä on valtapetos kysymyksenä. + +MAX. Tosi, mutta minä, tietkäät se, kämäytin kannen kiin. Iloitkaamme! +sillä surman suu on tukettu, suljettu on sen kiukkuisen traakin kita. +Iloitkaamme! + +PATRIK. Te viheliäiset. + +MAX. Mitä sanotaan? + +PATRIK. Te viheliäiset te viheliäiset, sanon minä; sillä nytpä näen +kuinka laitanne on. + +ANTON. Korkea herra, he ovat vähän niinkuin sairaita ja erinomaisessa +houreessa näkevät he alati ympärillänsä jotain pientä kansaa, +lintukotolaisia. + +FUCHS. He ovat semmosia pikkuruhtinoita, jotka tahtovat meitä nyljetä +ja sitten viskata nahaan saunanorrelle kuivaamaan. + +PATRIK. Vai niin, vai saunanorrelle kuivaamaan. Voi viheliäiset +itseänne! Ja te, te toiset heidät sallitte tässä istua ja niellä +kuohuvaa oltta, edistäen taudin juonia ja laskein kiveä kiven niskaan +syntitaakkahansa, ja heitä kenties vielä yllytätte kiirehtimään +olentonsa perikatoon. Haa, te onnettomat! kuinka uskallatte? + +ANTON. Herra, tehkäät hyvin ja kuulkaat mitä sanoo vahtimies tuolla. + +PATRIK. Tahdonpa kuulla. Sano pian. + +TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen; +niin on välskärimme sanonut. + +PATRIK. Ryypiskelkööt sitten paranteeksensa hospitaalissa ja +olkoot käyskelemättä ulkona kaduilla ja toreilla saattaen alarmia +pääkortteeriin.--Menkät nyt siivosti kotia. + +FUCHS. Se kenties on parasta, ehkä velvollisuutemme toki sanoo toista. + +PATRIK. Mikä velvollisuutenne, te lurifaksit, mikä velvollisuutenne? + +MAX. Te ette siis tiedä, että me olemme ylennetyt kenraaleiksi? + +PATRIK. No voi minun päiviäni! Hi hi hi hi! »Että me olemme ylennetyt +kenraaleiksi»! Hi hi hi! + +MAX. Lakkaamatta tulee kenraalin ympärkiertoilla kuin kotka, vakoen +joukkonsa tilaa ja käytöstä. + +FUCHS. Lakkaamatta lakkaamatta. + +PATRIK. Te kurjat! + +FUCHS. Totisesti; sillä vaikea on virkamme harjoitus. + +MAX. Tulkoon virka-ero. Tästä korkeasta arvosta me tahdomme astua alas, +pyhkäisten jalkaamme; sillä tässä alla lepää joku musta koira +haudattuna. Haa! jos tietäisin kenen konsti tämä, että meitä, +mielessänsä kavaluus ja surmamme, nostettiin tähän korkuuteen, niin +Jumal' avita! hänen lähettäisin heti sinnen missä pippuri kasvaa. + +TOMMI. Lähetä sitten pippurimaahan tuo ministeri von Birheim. + +PATRIK. He heh! + +MAX. Onko se hän? + +TOMMI. Totisesti. + +MAX. Sinä tiedät sen? + +TOMMI. Varmaasta lähteestä. + +MAX. Häntä en tunnekkaan. + +FUCHS. En tunne minä häntä. + +MAX. Mitä hyvää vartoo hän meiltä? + +TOMMI. Että kätkette hänen sydämmihinne, ylistätte hänen kunniaansa +»kurkuill', trumpuill', symbaleill'», mutta mitä hän viimein teitä +kohtaan tarkoittaa, se olkoon nyt minulta sanomatta. + +FUCHS. Pahinta peljätkäämme. + +MAX. Kuinka tulee meidän nyt itseämme käyttää häntä kohtaan? + +TOMMI. Jyrkästi katsoa hän ylön, ei olla hänestä tietävänään, unohtaa +hän perin, ja hän pian tekee teistä taasen simppelit sotamiehet. + +PATRIK. (Tommille) Ah sinä kanalja! Oletpa minun pussikkani, koira +vieköön, sinä olet minun pussikkani!--Olvipa miehen tekee aika +hanheksi, mutta monelta taasen, sen olen huomannut, ei voi se sielun +silmää himmentää, ei, vaan kuni päinvastoin kirkastaisi sen. Ja niin on +laita Tommi-pussikkani kanssa. Totisesti! + +TOMMI. Mutta mitä tuumailet niin hartaasti, Max? + +MAX. Seuraisimmeko sun neuvoas tuota herra Birheimiä kohtaan? + +TOMMI. Tehkäät niin. + +PATRIK. Juuri niin, ja käykäät nyt koreasti kotia. + +MAX. Yksi rongi vielä, yksi ympärkäynti jokaiseen kortteeriin. + +PATRIK. Höh! + +FUCHS. Se tehkäämme. Astukaamme hevosen rattaisiin. + +Max. Vaunuisiin, vaunuisiin. Hei! Vaunut esiin jyryllä ja tärinällä! + +FUCHS. Ja vinkukoon Pikku-Hermannin piiska; sillä aika on tärkeä ja +ankara. + +PATRIK. Kotia! sanon minä. Mars! + +MAX. Silentium, kapteeni Aakusti Patrik, silentium, sanon minä! + +PATRIK. Sinä kirottu mies, kopeiletko? + +ANTON. Tule nyt siivosti kanssani. So soo! + +MAX. Elä ryhdy minuun; sillä nytpä olen voimakas, jaa kaksinkerroin. + +TOMMI. Voimakas kuin kaksinkertainen olvi. Mutta mene nyt ja kiitä +ettes saanut saparalles. + +PATRIK. Pois vilauksessa! (Huutaa) + +MAX. Tuommoinen Aakusti. + +FUCHS. Ole moittimatta sitä kapteenia. Hänen tunnen minä. Hän ei ole +mikään kämäleuka, ei mikään nurkkajulli eikä mikään likahousu, sanalla +sanoen, ei mikään lammasnahkapeitturi. + +PATRIK. Minä sinun peittoon. (Tukistaa Fuchsia) + +MAURA. Oi hirmuinen elämä! + +MAX. Olkaat häntä tukistamatta, herra Aakusti Patrik. + +PATRIK. Yksi sana vielä, Max, ja miekkani tukitsee sun kitas +ijankaikkisesti. + +MAX. Olkaat häntä tukistamatta. + +PATRIK. Haa! + +FUCHS. Anna hänen tukistaa; hän syököön sen tukan, sen valkean tukan. +(Patrik käyskelee perillä edestakaisin vinhasti ja välillä lyöden +jalkaansa) + +ANTON. Käykäät pois, mun rakkaat veljeni, minä rukoilen. + +MAX. Sinusta olen aina pitänyt, sinusta ja Pikku-Hermannista. Olis +minulla tyttäriä, niin teidät kohta valitsisin vävykseni. + +FUCHS. Olis minulla kaksi kaunista tytärtä! Saata vaunumme tänne, +Anton. + +ANTON. Ei, veljeni, ei. + +FUCHS. Sinä sydämmeni veli. Ah! olis minulla talo ja kaksi kaunista +tytärtä. + +ANTON. Ei auttais sittenkään. + +TOMMI. Ei vaihka lupaisit hänelle puolen taloas ja vanhimman tyttäres +vaimoksensa, kuin kuningas itäisellä maalla. + +FUCHS. Ei kuningas, ei; kenraalikin piisaa, ja siinäkin on liiaksi. +Haa, ne kavaltavat vintiöt! Kohta tekemään meitä näin suuriksi ukoiksi! + +TOMMI. Ja tee kohta tekemään pieniä-ukkoja, te hunsvotit! Mutta pois +nyt, muuton usutamme päällenne kaikki teidän pienet perkeleenne. + +MAX. Katso itses, mies. Me olemme paastoneet kaksi vuorokautta, ja nyt +ovat enkelit meidät piirittäneet kuin sulttaanin henkivartijat. Tässä +seisomme kuin kaksi tulista muuria. Ken uskaltaa meitä lähestyä? + +FUCHS. Ei kenkään ei kenkään. Ja mitä kuuluu siihen pieneen kansaan, +niin ovatpa meidät jo jättäneet; sen teit he tällä ijankaikkisella +hetkellä. + +MAX. Minä tiedän jotain. Suotko sanasen kuiskaavani korvaas, veli +Tommi. (Erittäin Tommille) Katso, he meiltä kiepasit teille. Ho hoo, +mies, he jo parveilevat sun ympärilläs kuin pääskösliuta ympäri haukan. +No peijakas! jopa yksi heistä on ottanut kortteerinsa punertavalle +nenälleskin. + +TOMMI. (Erittäin Maxille) Ihanata! Pääskönen on hauska korteerimies, ja +vedänpä tästälähin sieraimiini puhdasta terveyden ilmaa keskellä +höyryvää krouvii. Ihana asia! + +PATRIK. Mitä kuiskasi mies? Mitä tietää hän? Tarkan sotaherran tulee +kaikkiaalta kiehtoa tietoja, ja narrit ja hullut ovat usein +ilmoittaneet tärkeimmät salaisuudet. Mitä tiesi hän kertoa? + +TOMMI. Nyt en kernaasti tahtois... + +PATRIK. Et tahtois? Sano paikalla. + +TOMMI. (Eriks.) Jaa, mielinpä nyt ravita sun ämmäkkään uteliaisuutes. +(Ääneensä) Koko pikku-ukkoin liuta, niin lausui hän, on nyt ympäröinyt +herra kapteenin, ja yhden heistä sanoo hän jo rusottelevan itseänsä +teidän nenällännekin. Pyydän anteeksi; sillä niinpä kertoi Max. +Nokkaviisas historja. Jaa, nyt sano, että valehtelen, toverini, +puhuttuani ulos polttavan totuuden. + +MAX. Kas kas tätä ihmissukua! + +PATRIK. Jumalan tähden! saattakaat he silmistäni pois, muuton heidät +tempasen kappaleiksi kuin kiukkuinen sonnikoira. Jumalan tähden, sanon +minä. + +ANTON. Nyt pojat, eteenpäin! Muuton vankkaa. + +FUCHS. Mennään, Max, mennään. + +MAX. Kyllä me menemme, kyllä kyllä. + +FUCHS. Mennään yhdessä. + +MAX. Yhdessä, käsi kädessä! (Menevät; Anton seuraa heitä) + +PATRIK. (Toikan ääressä tyhjennettyänsä oltta) (Erikseen) Riivatut! Ei +saada heiltä unen rauhaa; ja täyttää sydämmeni näin. (Ääneensä) Enemmin +oltta, muija. (Erikseen, ja tyhjennettyänsä vielä yhden tuopin) +Riivatut! (Jättää äkisti tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) +(Ääneensä) Muistakaat lupaukseni, te kirotut, muistakaat: jos kerran +vielä olvi leirissäni häiriön saattaa, niin kuluessa kahdentoist +tunnin, jaa puolen vuorokauden aikana ei kenkään teistä maistakoon tätä +juomaa, jos hän selkäänsä tahtoo armahtaa. Sen lupauksen tein, ja +tiedänpä nyt seistä sanassani. (Hiljainen myrinä sotamiesten joukossa) +Ei yhtään morinaa! Kahtenatoista tuntina, tästä vilauksesta luettu, ei +nielköön kurkkunne luskallistakaan oltta. Se on sanottu. + +ARISTARKUS. Olkoot toki armollinen, kapteenimme. + +PATRIK. Kaksitoista tuntia!--Tässä näitte, noissa kahdessa, surkeimmat +seuraukset olven ylenpalttisesta nautinnosta. Mutta tydytänpä tämän +ohranesteen tulvan minä, ja tahdon teitä totuttaa kaipauksen ja +itsekiellon herrauteen, joka sankareita kasvattaa. Jaa, niinkuin ennen +Moses santakorvessa valmisteli kansaansa valloittajaksi luvatun maan, +niinpä sepittelin minä teitä kunnian-sankareiksi Berlinin kaupungissa. +--Nyt alkaen, tuomitsen mä teidän kaksitoista tuntia neitseelliseen +puhtauteen, ja se, joka tämän määräykseni rikkoo, se rikkoo selkänsä. +(Hän tulee päihinsä) Ja kovin erehdytte, jos luulette mua taitavanne +pettää. Haa! enpä tarvitse yhtään todistajan silmää, mun katsantoni +huomaa kohta mitä tavaraa veressänne kiehuu, se katsanto, jonka säde +läpitunkee ohkasemman laudanki. Ettekö usko sitä? + +TOMMI. Sen vahvasti uskomme, ja kohtapa hurraten saamme nähdä kuinka +Preussiläinen kaatuu lävistettynä katsantonne sädemiekalta. + +PATRIK. Ai ai! Noh, olkoon menneeksi.--»Kuinka Preussiläinen kaatuu». +Sinä kanalja pojaksi! No noh, olkoon menneeksi tämä kerta vielä.--Mutta +minä teidät lääkitsen. + +TOMMI. (Erikseen) Koska sitten käy sairas parantajana jos ei nyt? + +PATRIK. Muistakaat tuomioni. Ja te, muori! (Paukuttaa kiivaasti +miekkaansa toikalla) Jos yhden ainoan pisaran heille valotatte, niin +toikkanne ja mökkinne kukistan ylösalas. + +MAURA. Jumala siunakkoon minua! Kernaastihan tottelen teitä, kernaasti, +herrani. Heidän ei pidä saaman niin paljon kuin minun syntiseen +silmääni. + +PATRIK. Ei tuon vertaa. (Osoittaa sormellaan miekkansa kärkeen) + +MAURA. Ei ei, herra kapteeni. + +PATRIK. Jaa-ah, se muistakaat.--Huomenaamulla me murramme matkalle ylös +Schleusinkiä kohden. Kaikki täytyy olla kuin masiina.--Aristarkus, tule +tänne. (Aristarkus lähenee häntä) Eilen illalla annoin minä +helmikukkaroni leipojan piijalle. Noo, se on oma asiani. Mutta sinä +satuit näkemään. Noo, siitä en suurtakaan huoli. Mutta sinä satuit +näkemään. (Kiristää Aristarkusta kurkusta) Jumala sinua armahtakoon, +jos tästä asiasta sanaakaan hiiskut vanhimmalle sisarelleni, joka, +niinkuin tiedät, on minun emännöitsijäni. + +ARISTARKUS. Hellittäkäät! Herra! (Erikseen) Onko mies mieletön? + +PATRIK. Helmikukkaron annoin piijalle, mutta sanotaan, että se hukkui +veriselle tappotanterelle. + +ARISTARKUS. Se tapahtui jo kaksi viikkoa sitten Nürnbergissä. + +PATRIK. Häh! Nürnbergissä? Missä ollaan nyt sitten? + +ARISTARKUS. Tuli ja leimaus! Schleusingenissä! + +PATRIK. (Tuijottelee hetken ympärillensä) Mene nyt, ja--äänettä, +äänettä! (Aristarkus siirtyy hänestä) Niin; kaksitoista tuntia, pojat. +Ei auta.--Nyt lähen teistä, ja jos vielä kolmannen kerran olvi tässä +jonkun tempun tekee, niin ei tippaakaan ennenkuin ensimmäisessä +tappelossa voitamme; sillon juodaan kuin miehet; mutta jos tappelossa +alle käytte ja kiepasette häpeälliseen käpälämäkeen, niin ravistakaat +sitten kättä olven kanssa ijankaikkisiksi jäähyväisiks'. Ei pidä sen +kastaman kieltänne niinkauvan kuin minä elän ja olen päällysmiehenne. +Ei, vaan haastelettepa kerran keskenänne entisestä olvesta kuin +Mammut-eläimestä. (Käy poispäin, hoipertellen vähän, mutta kääntyy +äkisti takaisin) Te uupistentit! luuletteko, että tämä on mikään +olviretki? Ei suinkaan, vaan onpa kohta verta aina haaroja myöten. + +TOMMI. Verta, että viisisyltänen hirsi keveästi kääntyä taitaa. + +PATRIK. Mitä sanot? + +TOMMI. Verta, että mastohirsi siinä taitaa leiskua kuin pieni kiiski +valtameressä. + +PATRIK. Niin. Siis varustelkaat itseänne miehen innolla tähän suureen +kamppaukseen, kuin mies nyt kestäkäät tämä rangaistuksenne, ja +tietkäät, etten vihasta rangaise, vaan olenpa taasen teille yhtä +suosiollinen kuin ennenkin. Heh! minä olen kuin hellä äiti, joka +lastansa tahtoisi suutella yhtaikaa koska hän sitä vitsalla pieksee. +--Adjö! (Poistuu, vahtimiehet kyldrää, Patrik vastaa) + +TOMMI. (Eriks.) »Aijöö, sano ämmä.» (Ääneensä) Mutta eläköön +kapteenimme! Hurraa! + +SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa! + +PATRIK. Jaa, kaksitoista tuntia. Ei auta. (Katoo) + +MAURA. Nyt kaikki astiat ja kannut tupaan, Mariana, ja olven-ostajat +kaupungista käykööt sisään. (Menee huoneeseensa. Mariana kantelee +sisään olviastioita) + +ARISTARKUS. Kakstoista tuntia, Tommi, kakstoista tuntia! + +TOMMI. Oi ijankaikkisuus! + +ARISTARKUS. Tulimmaista tuhatta! Kapinan nostan, kaupungin hajotan! + +TOMMI. Ei, vaan tukeuta kapina sun ruumiissas, tai toisin sanoen, +leikkaa pois se jäsen, joka sinua pahentaa, se tahtoo sanoa, leikkaa +pois sun kurkkus, joka huutaa oltta, sanalla sanoen--nyt ei muuta kuin +mieheltä kurkku poikki! Ja siinäpä _summa summarum_ (Anton tulee) Me +olemme tuomitut, Anton. + +ARISTARKUS. Kahdeksitoist tunniksi. + +ANTON. Sen olen jo kuullut; mutta mennään maata ja koetetaan nukkua.-- +Kas kas, sitä kapteenia! + +ARISTARKUS. Istu ja pala! + +TOMMI. Aukene, musta maa! + +ANTON. Olkaat ärjymättä, veljeni, ja tulkaat maata. Kova on tuomiomme, +totisesti, mutta koetetaan nukkua. (Kaikki menevät huoneeseen +vasemmalla) + + + + +Kolmas Osa + + +(Tommi, Anton, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiä istuu seinien +nojalla viheliäisinä haamuina tuijotellen eteensä. 1:n ja 2:n sotamies +istuvat vahteina.) + +ARISTARKUS. Sano, vartija, mitä kello on. + +1:N SOTAMIES. Neljä lyönyt. + +ARISTARKUS. Kuinka kauvan olemme hengittäneet tätä tyhjyyttä? + +1:N SOTAMIES. Seittemän tuntia. + +ARISTARKUS. Viisi on siis jäljellä. Hyvä! Haa! Hyvä! + +ANTON. Viisi tuntia! Minä näännyn, kuolen! + +TITUS. En minä juuri kuole vielä, mutta kovin kipeä olen ja kohta +perässäs tulen. + +ARISTARKUS. Sano hänelle: terve tuloo! + +TITUS. Mitä pahaa olisin minä hänelle tehnyt, että sois hän minun +kuolevan? + +ARISTARKUS. Kerran maattuani haudassa, huolinpa vähän kuinka jaksavat +ystäväni ja viholliseni elämässä, jota itse en enään saa nauttia. +Vaihka kierittelisit heitä hirmumyrskyt sekamelskaksi, sopaksi vallan, +niin kaikkea tätä katselisin kylmällä silmällä kuin karhu +talvikonnostansa. + +TITUS. Mikä hirmuinen itsekkäisyys, mikä ääretön omahyöty! Muistelenpa +mitä aina lausui minulle Koulumestari-setäni. »Mun itseni kanssa +käyköön miten käy, mä sankarina tahdon henkeni heittää ja sieluni +paetkoon vaihka korpiin synkeisiin, kuin vaan oikeus ja hyvyys täällä +viimein voiton saa.» Niin sanoi setä. + +ARISTARKUS. Siis sanoi hän näin: »istukoon sieluni vaihka helvetin +tulessa kaiken ijankaikkisuuden yön ja paistukoon, kuin vaan viimein +täällä maapallon päällä oikeus ja hyvyys voiton saa. Ihanata!» Niinpä +siis hänen meininkinsä. + +TITUS. Elä tee pilkkaa helvetistä. + +ARISTARKUS. Ja perkeleistä. Haa! mitä sanot? Pitääkö meidän heitä +kunnioittaman, sinä anttikristus? Pitääkö heitä kunniassa pidettämän? + +TITUS. Sitä en sano. + +ARISTARKUS. Elä sano mitään, vaan ole vaiti kuin hiiri, halkasenpa +muuton tuon puupölkyn. + +TITUS. Minkä puupölkyn? + +ARISTARKUS. Sen, jonka sinä kutsut pääkses. Nyt olen kuin suola +kuumassa uunissa, minä räiskyn ja kipenöitsen. Haa! Oltta oltta! Mitä +olis Saksalainen ilman oltta! Mitä olis koko Saksanmaa ilman oltta! Mun +puhdas, viaton vereni kuivaa, haihtuu ilmaan kuin kirkas aamukaste +auringon hohteessa. (Viskelee vihaisesti jalkojansa) Tommi, lausu +jotain, sinä tiedät yhtä ja toista; sillä onpa sinua kohtanut se onni, +joka ei lankee osaksi kaikille köyhien lapsille. Sinua on, näetkös, +äitis piesnyt kouluun muutaman kerran aamusilta, ja olitpa oikein +niinkuin vähän puolvillanen herra ennenkuin puit itses harmaaseen, +täysvillaseen sinelliin. Juttele meille mailmanhistorjasta jotain +oikein sopivaa, esimerkiksi kuinka Hannibalin sankarit elelit +Syrakuusassa, tai jotain tämänkaltaista. Tommi, Tommi! + +TOMMI. Anna minun olla, minä en jaksa hyvin. + +ARISTARKUS. Enkä minä myös. Huvita minua, veljeni, huvita mun kipeätä +sydäntäni. Tommi! + +TOMMI. Miksi et suo minulle rauhaa! + +TITUS. Mitä hän huoli toisen vammoista? + +ARISTARKUS. Suus kiin, »Titus tienvieressä».--Tommi, »ilonen mieli elää +kauvan». + +TOMMI. Kaikki menköön hiiteen! + +ARISTARKUS. Tunsinpa kerran erään miehen, jonka mielilause, elämän +päästin oli tämä, »ilonen mieli elää kauvan, kauvan elää ilonen mieli». + +TOMMI. Kuinka kauvan meidän sitten pitää elämän täällä? + +ARISTARKUS. Oi, Tommi! pianpa sä peräyt istumaan epäilyksen tylsyyteen. +Mutta koe toki kerran vielä jännittää sun luontos ja elä istu siinä +vääränä kuin suutari. + +TOMMI. Kuin Jerusalmin suutari, niin huokaen kuoleman perään. + +ARISTARKUS. Vaan viisi tuntia on jälellä. + +TOMMI. Oi piina! Minä en kestä tätä. Ilma, jota hengitän, on vimmatun +ohkanen ja hieno, ja mauton kuin vesi. Ja niin on koko elämä. + +ANTON. Minä taasen tuskin taidan hengittää. Olennossani tunnen niinkuin +jotain varjommaista, kuin väikkyis ympärilläni ihmeellinen sumukierros. + +TITUS. Niin minunkin. + +TOMMI. Siis istutte korkuuden pilvissä kuin Jumala. + +ANTON. Nykyinen hetki on kuin äskönen hetki ja päinvastoin. + +TITUS. Niin minunki. + +TOMMI. Ja viisi tuntia on kuin viisi vuotta ja päinvastoin. Tuhannen +vuotta on kuin yksi vuosi, ja, päinvastoin, yksi vuosi on kuin tuhannen +vuotta. Niinpä aika Jumalanki edessä. Peijakas! kuin kaksi Jumalaa +pilvistön sumukerroksessa. + +ARISTARKUS. Kaipaus ja itsekielto, suuret ovat ihmetyös! Nämät kaksi +kumppania olet sä nostanut korkealle, että tuskin silmämme heitä +erottaa. O ihme! + +TITUS. Jos toki voisit olla äänettä, sinä omahyötynen ja ylpeä kukko. + +ARISTARKUS. Ei mallannut juuri, ei ollut oikea saksan vitsi. + +TOMMI. Tuskin tuskin.--Kukko omahyötynen? Väärä soimaus. Katsele häntä +kanaparven seassa tarhassa, katsele jaloa ja korkeamielistä käytöstänsä +kansaansa kohtaan. Hän näkee onkimadon, ei hän sitä nauti itse, vaan +kutsuu lapsensa saalinjakoon, jota ukko komjast katsahtelee. Kaikkia +hän rakastaa, kaikkia hän suosii, niin sitä vilkasta, täyshöyhenistä +kanaa, kuin sitä, jonka siivet rippuu; eikä hän ketään hylkää. Hän on +kuin Isä-Jumal itse. Suo anteeksi, taivas! tämä kuva on kovin alhanen +ja halpa, mutta todempaa en löydä sun isällisyytes huolelle. Ja +niinkuin meidän isämme meitä suojelee perkeleen juonista, niin suojelee +myös kukko laumaansa ahneen kotkan kynsistä. + +ARISTARKUS. Katso, Titus, nyt seison minä itse samassa korkuudessa kuin +te. Kiitoksia, ettäs teit mun kukoksi, se teki mun Seus Jupiteriksi. +Kukko ja Jupiter, se vertaus lyö naulaa kantaan.--Terve, itsekielto ja +selvyys! te korotatte meitä pyörryttäviin tienoisiin. Ihanata! Skool! +»Skool, sille asialle», tahdoin minä sanoa; mutta löytyykö koiran +koijussa leipää? (Timoteus tulee Mauran huoneesta) Mitä se Timoteus +siellä muorin luonna käyskelee niin ahkeraan? + +TOMMI. Luultavasti peseskelee hän muijan olviastijoita. + +ARISTARKUS. Tai peseskelee kurkkuunsa olviastiassa. + +TIMOTEUS. (Eriks.) Et ihanampaa elämätä taida aatella tämän tähtisen +taivaan alla kuin nuorenmiehen elämä rikkaassa huoneessa, jossa sekä +emäntä että piika sua rakastavat kuin hullut. Siinäpä on sinulle kaikki +yltäkyllin, siinä paistetaan sinulle kilpaa vehnä-plättyjä, emäntä +päivällä, piika yöllä, emännän nukkuessa, ja siinä lainehtii olvi. Ja +siitäpä se suuri eroitus minun ja noiden välillä tuolla seinän +juurella. Minä jaksan niinkuin Turkin keisari, he niinkuin ne kurjat, +riutuvat haamut, joista ei huoli Jumala eikä piru. Kuin nyt vaan +taitasin itseäni oikein teeskennellä. (Tekee itsensä kovin +viheliäiseksi lähestyessänsä toisia) (Ääneensä) Aih, aih! Mikä on tämä +mailma? Autio erämaa, jossa toivo alati eteemme kangastelee, kirkkaita +virtoja, vihantoja niittuja ja vuoria kultasii, mutta harvoin harvoin +kohtaamme pienen kosteikon, jossa janomme hetkeksi sammuttaa taidamme. +Sitten kahnailemme taasen eteenpäin toivon ja epäilyksen välissä. Mitä +täällä? Tule tule, sinä kurittu viikatemies! Tässä on sinulle valmis +niitto.--Mitä teette te tässä? + +TOMMI. Me filosoferaamme; sillä me olemme Saksalaisia. Me harkitsemme +tätä mailmaa ja sitä ihmeteltävää, järestyksellistä rakentoa, joka +kutsutaan elämäksi. + +TIMOTEUS. Kuinka jaksatte, minkaltaisiksi löydätte itsenne niissä +aatuksissa? + +TOMMI. Jumaliksi. Peijakas kuinka se nostattaa, ruoskia tuota +kapinoitsevaa Vanhaa-Evaa. + +TIMOTEUS. Vanhaa-Atamia, tahdoit sinä sanoa? + +TOMMI. Vanhaa-Evaa, sanon minä, häntä, joka meitä nyt viettelee ja +kiusaa nauttimaan kielttyä hedelmää. Mutta häntä peittoa, se korottaa. +Seittemiin tuntia vasta olemme kaivanneet oltta, mutta enemmin kuin +seittemän penikulmaa olemme jo ehtineet maan pinnasta ylös, joka näkyy +allamme kuin maanmittarikartta. + +TIMOTEUS. Istuttepa mielestäni nyt alempana kuin ennen. + +TOMMI. Tomu suutelee tomua, mutta henki pyöriskelee rinkitanssissa +sineydessä tuolla. Oi herraus! Nytpä näen miksi filosoofit ovat niin +taipuvat köyhyyteen ja puutokseen, ryysyin ja räpäleisiin, likaan ja +syöpäläisiin, miksi he suovat miekan alati käyskelevän läpi heidän +sydämmensä, jaa, että revittäis tuhanneksi kappaleeksi. Nyt sen näen +koettuani jotain samanlaista kuin muinoiset profeettaat ja viisaat. Oi +herraus! + +TIMOTEUS. Kilvoitellut olen minäkin, mutta toki ehtimättä niin kauvas +vielä. Nytpä tunnen asian olevan kuin sanotaan, sanotaanpa, että +ylivoittaa itsensä, on täällä kamalin ja suurin voitto. Tämä on totuus. + +TOMMI. Mutta muotos ei juur näytä kuin olsit olentellut syvässä +kaipauksessa. Katsokaat, veljet, hän punertaa ja hohtaa kuin täyskuu +kesällä. + +TIMOTEUS. Taisteloni kova ponnistus näin soittaa kaiken vereni päähän. + +TOMMI. Pelkäänpä sun nostellees aivan raskasta olvikannua, Timo, ja +siitä kenties nämät punertavat posket. + +ARISTARKUS. Tarvitseeko epäillä sitä. Timoteus, katso selkäs. + +TIMOTEUS. Selkäni? Se on jo kyllä murrettu puutaakoista ja +vessaaveista, joita olen kannellut tuolle noita-ämmälle. + +ARISTARKUS. Ken käskee herran käydä palvelijansa palvelijaksi? Emmekö +ole herroja tässä, me? + +TIMOTEUS. Mun noitusi hän muuton tähän seisomaan suolapatsaaksi, koska +te toiset käytte leikkaamaan kunnian laakeria. Ei ole juuri hyvä lyödä +leikkiä pirun-äitin kanssa, mahdatte tietää. (3:s sotamies tulee) Mutta +tuossa tulee mies, joka taitaa jotain kertoa, sen näen. + +TOMMI. Tulee niinkuin enkeli armon sanomalla tuomituille sieluille +tänne. Mutta mies, oletko uskaltanut käydä yli linjan, siirtyä tästä +kauemmas kuin kaksikymmentä syltää? + +3:S SOTAMIES. Ihan selvyytemme mailman rajalla seisoin, katsellen +kuinka eletään juopuneitten maassa. + +TOMMI. No, kuinka siellä kiiriskellään? + +3:S SOTAMIES. Olvilekkeriä sieltä kiiritetään tänne. + +TOMMI. Olvilekkeriä! + +ARISTARKUS. Mitä sanot? + +3:S SOTAMIES. Tulkaat katsomaan. (Kaikki nousevat ylös ja katsahtavat +sitä kohden, jonne 3:s sotamies osottaa) + +ARISTARKUS. Lekkeri helmeilevää oltta! Totisesti! + +ANTON. Päätäni pyörryttää. + +TITUS. Sydäntäni hiukasee. + +TOMMI. Kuinka ovat he käsittäneet tämän? + +3:S SOTAMIES. Kuulkaat, mä tahdon kertoa. He ovat miehiä toisesta +komppanista, lekkerin he ryöväsit kellarista, joka näkyy matkanpäässä +tuolla, nyt he sitä kiirittävät tästä ihan ohitsemme tuonne +kortteeriinsa, he onnelliset, ja tuhannen kertaa. Kuohuvaa oltta on +lekkeri täys, minä tiedän sen. + +ARISTARKUS. Kiusaus lähestyy, kiusaus verraton. + +TOMMI. Vähempi voima turvaa suurempaan, samanlainen etsii samanlaista; +rautavuori lähestyy manjettia ja neula käy levottomaksi, mun veressäni +on jotain heimoutta tuon lekkerin sisällyksen kanssa, ja siitäpä +sydämmeni nyt ammahtelee. + +TITUS. Jos se pieni tynnöri olis meillä. + +TOMMI. Se taitaa vielä olla meillä; sillä koska ryöväri ryöväriltä +ryövää, sitä Jumalakin nauraa. + +ARISTARKUS. Sen otamme heiltä, tempasemme kuin suret pallosen porsaan. + +ANTON. Minä protesteeraan. + +TIMOTEUS. Minä samoin. + +ARISTARKUS. Minä myönnyn. + +TOMMI. Minä samoin. + +ANTON. Onko teillä järkeä? Hullut ja villityt! Mitä sanot, Titus? + +TITUS. En päin enkä vastoin, sanonpa vaan: jos se pieni tynnöri olis +meillä. + +ANTON. Pidä nyt leukas siitä tynnöristä, kiiritpä muuton itse pienenä +tynnörinä tuolla mullassa. Sinä sammakko! + +TITUS. Koetetaanpas! Luuletko minun paljaaksi mamman-pojaksi, +elätettynä rieskalla ja simpuloilla. (Käy Antonia kohden) + +ANTON. Pysy pois minusta, minä en tahdo tapella. + +TITUS. Koetetaanpas! + +ANTON. Minä en tahdo tapella. + +TOMMI. Hiljaa, pojat! Nyt kaikki keskinäinen riita pois; sillä kohta +tarvitsemme yhdistettyjä voimia. Ja sitten--sillä kylmä tuuli käy-- +majaamme iloinen pystyvalkea, jonka ympärillä tyhjennämme lekkerin. + +ARISTARKUS. Sanotpa jotain. + +TOMMI. Ottakaamme vastaan iloinen hetki, koska se tarjona on. + +TIMOTEUS. Mutta sitten, sitten? + +TOMMI. Sitten tulkoon Bonifaciuksen vuoro. Mitä huolimme? (Titus lyö +nyrkillänsä Anttonia niskaan) + +TITUS. Koetetaanpas! + +ANTON. Kas riivattua. Ole nyt siivosti. Minä en millään muotoa tahdo +tappelusta. + +TOMMI. Saakeliko astuu Titukseen, mieheen, joka ennen tuskin rupesi +matoakaan vastaan? (Nauraa vilkkaasti) Ja Anton seisoo silmät pystyssä, +tunteeksensa Titusta. Jaa jaa, Anton, jos oikein yhteen iskisitte, niin +arvaas kenen polvet luulisin leikissä notkistuvan? Respekt, Titukselle! +sanon minä. (Nauraa) + +TITUS. Minä lyön hänen kuoliaaksi juuri paikalla. + +TOMMI. Mutta onhan Titus niinkuin järkevää miestä. + +TITUS. Niin minä teen koska kerran vihastun. + +ARISTARKUS. Nyt vihastun myös minä. Alalleen, Titus! + +1:N SOTAMIES. Alalleen kuninkaan nimessä! + +2:N SOTAMIES. (Täräyttäen kivääriinsä maahan) Alalleen +korkeakortteerissa! Kuninkaan nimessä, alalleen! + +TITUS. Tulkoon lekkeri saaliiksemme, pojat, vaihka olis meillä tuhannen +selkää tarjottavana Bonifaciukselle. + +TOMMI. Kohta on se tässä. Olkaam valmiit! + +TIMOTEUS. Tässä melakassa tahdon olla osaton ja pakenen sisään, koska +vannoa en tahdo toverieni päälle. (Menee Mauran huoneeseen) + +ANTON. Viaton olen minä. + +TOMMI. Juo kuitenkin oltta kanssamme.--He tulevat. Olkaam valmiit. +Ensin toki vähän välipuhetta, mutta jos ei hyötyä siitä, niin +väkivalta. + +1:N SOTAMIES. Taidammeko antaa tapahtua mitä tapahtuu, me, joiden tulee +suojella yleistä rauhaa? + +TOMMI. Mitä tapahtuman pitää tapahtuu, eikä auta siinä ihmislapsen +vastaanponnistus. Istukaat rauhassa vaan, niin olette viattomat kuin +lampaat. Ja tietkäät, ettemme teitäkään jätä osattomiksi. (Muutama +sotamies tulee, kiiritellen olvilekkeriä) Seis, kuninkaan nimessä, +seis! + +TITUS. Vartokaat vähän sen lekkerin kanssa. + +ARISTARKUS. Seis, muuton leimahtaa, paukahtaa ja kiljahtaa! + +4:S SOTAMIES. Mitä tahdotte? + +TOMMI. Vähän vuorotella kanssanne. Ettehän jaksa kauvemmas. Jum avita! +te ette jaksa. + +ARISTARKUS. Olvilekkeri tänne! + +4:S SOTAMIES. Mistä syystä? + +TOMMI. Me luulemme, että se on hyvää oltta. + +4:S SOTAMIES. Hyvää oltta. Onkon tämä syy? + +TOMMI. Hyvä syy. + +4:S SOTAMIES. Totisesti on se hyvää oltta ja sentähden pidämme sen. + +ARISTARKUS. Sentähden otamme sen. + +5:S SOTAMIES. Sitä emme usko. + +TOMMI. Te epä-uskoset, ette usko ennen kuin lyömme teitä sokeudella +kuin ennen Damaskuussa. + +TITUS. Antakaat nyt olvi hyvällä tänne. Tekö vaan yksin joisitte? Vai +niin! Kyllä sitten käskis.--Herrajesta! me olemme niin kauvan +oljentelleet tässä sydämmen hivennyksessä.--Jaa, kyllä teidän täytyy +antaa se meille. Luuletteko meitä pääskösen poikasiksi, tuomitut +istumaan tässä pesässämme ilman yhtään juoma-ainetta? Kyllä sitten +käskis. + +ARISTARKUS. Lekkeri tänne! + +4:S SOTAMIES. Te hävyttömät, millä oikeudella? + +ARISTARKUS. Sillä vanhimmalla oikeudella, voiman oikeudella. Sepä nyt +vallitsee Saksanmaassa.--Millä oikeudella? Millä olette sen itse +käsittäneet? Luuletteko, ettemme taida ryövätä yhtä hyvin kuin te? + +TITUS. Kyllä teidän täytyy antaa se meille. + +4:S SOTAMIES. Se on kunniallinen sotasaalimme, jota emme mieli jakaa +muiden kanssa. + +TOMMI. Jakaus ei tule kysymykseen, tynnörin otamme tykkänään. + +5:S SOTAMIES. Sä rietas vintiö, pois tieltä! Me tahdomme retkeillä +eteenpäin. + +ARISTARKUS. Heleijaa, pojat! (Tappelus lekkerin ympärillä) + +ANTON. Nähkäät, minä käteni pesen ja olen viaton tähän kahakaan. + +4:S SOTAMIES. Hengemme olven edestä! + +5:S SOTAMIES. Joka veripisara! + +TITUS. Kyllä sitten käskis. (Lekkeri ryövätään toisen komppanin +miehiltä; Tommi ja 3:s sotamies käyvät kiirittämään sitä kortteeriinsa +kohden, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiä tappelevat, torjuen +lekkeriä) + +TOMMI. Varjelkaat trossi varjelkaat trossi! Olkaat te hevosväki ja +suojelkaat retrettimme. + +ANTON. Menen sisään koettamaan kääntää kaikki parhaaksi vielä. (Menee +huoneeseen vasemmalla, jättäen oven auki) + +TOMMI. Sankarteos ihmeteltävä, mestarillinen retretti! (Lekkeri +kannetaan kortteerihuoneesen, kaikki käyvät sisään ja ovi lukitaan; +toisen komppanin miehet jäävät seisomaan ulkopuolelle) + +4:S SOTAMIES. Haa! minä tunnen kuinka silmäni kurtistuvat ja käyvät +viherjiksi. + +5:S SOTAMIES. Tämä päästäköön irti perkeleet. + +4:S SOTAMIES. Sydämmeni tahtoo haljeta kuin tuliluoti. (Sisältä kuuluu +laulu, hurraus ja ilometeli) Kuules riemupauhuansa. + +5:S SOTAMIES. Nyt tunnen mikä autuus kostossa. Emmekö kostais? + +4:S SOTAMIES. Ytimeen asti. + +5:S SOTAMIES. Että itse luonto itkee ja huokaa kuin kurja äiti, koska +veli veljeänsä veristää. + +4:S SOTAMIES. Temmasta käsistämme saalin, jonka kunnialla viholliselta +ryöväsimme vihollismaassa! + +5:S SOTAMIES. He ovat virittäneet ilovalkean majaansa ja istuvat nyt +ympär kultasen liekin, horien kitaansa kuohuvaa juomaa. + +4:S SOTAMIES. Jos toki pääsisimme sisään häiritsemään kestiänsä vähän. +(Tempoilee ovea, kierrellen avainta edestakaisin) + +1:N SOTAMIES. Ole kiertelemättä sitä avainta; ovi on kernas solaumaan, +käymään takalukkoon. + +5:S SOTAMIES. Kiertel sitä kiukkusemmin, veljeni. + +4:S SOTAMIES. Vaiti, nyt on se tehty. Nähkööt edes vähän kiusaa, +ennenkuin sieltä ulospääseevät. + +5:S SOTAMIES. Ja missä oltta juodaan, siinä ovetkin paukahtelee. Hyvä! +(Ilolaulu sisällä) + +4:S SOTAMIES. Mutta nyt--no tuhannen saakelii!--nyt keksin keinon heitä +kostaaksemme. + +5:S SOTAMIES. Sano. + +4:S SOTAMIES. Ho hoo! Ovi lukkoon, torvi tukkoon ja juomaleiriin sauvu +virtakoon! + +5:S SOTAMIES. Kiitos, veli kultanen! Minä riennän katolle tukkemaan +torven. Tuollapa eräs vanha niinimatto, niinkuin käsketty. (Menee) + +4:S SOTAMIES. Takalukossa niinkuin pitääkin; mutta visseyden tähden +tämä tynkö vielä vasten ovea; samoin myös Muori Mauran ovelle, ja +vartokoo hetken ennenkuin ehti heille apu. (Asettavat raskaan tukin +sekä ovelle vasemmalla että Mauran ovelle) + +TOMMI. (Huoneessa) Hyvää oltta. + +ARISTARKUS. (Huoneessa) Peijakkaan hyvää! + +TOMMI. Skool! Eläköön kuningas! + +KAIKKI. (Huoneessa) Hurraa! + +TOMMI. Skool, te siellä oven takana, skool, koko mailma! + +KAIKKI. Hurraa! (Laulu) + +4:S SOTAMIES. Hyvin tehty! Tämän pitää heitä puristaman vähän, ja +nahkansa pitää heidän jättämän, ennenkuin runsaat ruumiinsa ovat +likistetyt ulos tästä pienestä akkunasta. (5:s sotamies tulee) + +5:S SOTAMIES. Sauvutorvi on tukettu kuin viinapannu, ja kohta pitää +sieltä kuuluman toisenlainen musiiki. + +4:S SOTAMIES. Kaikki hyvin! (1:selle ja 2:selle sotamiehelle) Ja te, +jos käytte askeltakaan heitä auttamaan, niin vartokaat sitä pahinta +meiltä. + +5:S SOTAMIES. Ensimmäisen luotimme ensimmäisessä tappelossa +Preussiläisten kanssa lahjoitamme teille, olkaat varmaat siitä. + +4:S SOTAMIES. Ja toiseksi, muistakaat, että vahtimies on sidottuna +vahtipaikkaansa ankarimman rangaistuksen kautta. (Yskimistä kuuluu +huoneesta) Minä luulen, että sauvu rupee vaikuttamaan ketun poikasiin. + +TOMMI. (Huoneessa) Pelti auki! + +TITUS. Onhan se auki, niinkuin näette. + +ARISTARKUS. Helvetistäkö se sauvu tulee? + +TITUS. Sitä en totisesti ymmärrä. (Kova yskiminen. He lyövät ovelle) + +ARISTARKUS. Ulos täältä! + +TITUS. Me olemme teljetyt. Laskekaat meitä ulos, me tukahdumme sauvuun. + +4:S SOTAMIES. Juokaat oltta vaan. + +5:S SOTAMIES. Se on hyvää oltta. + +4:S SOTAMIES. Peijakkaan hyvää. + +TITUS. Mitä te sanotte? + +4:S SOTAMIES. Eläköön kuningas! + +ANTON. Mutta me kuolemme. (Kova huuto ja yskiminen) + +TITUS. Herra varjel meitä! + +4:S SOTAMIES. Juokaat oltta juokaat oltta ja laulakaat ja olkaat ilosia +poikia. + +TOMMI. He ovat tukkeneet sauvutorven katolla, nyt ymmärrän. Peijakkaan +keponen! + +ARISTARKUS. Haa! Kuulkaat siellä: niin totta kuin vaimosta syntyneet +olette, ette kostamatta pääse. Kuuletteko sanani? + +4:S SOTAMIES. Sen kuulemme ja ymmärrämme yskäs myös. + +ARISTARKUS. Hyvä! + +4:S SOTAMIES. Ja te nupisette vielä! Tässä seisomme me ihan kuivin +suin, siellä istutte te ilovalkean ympärillä parrat vahdossa; te +Onnettaren rintalapset. + +5:S SOTAMIES. Ai ai! + +ARISTARKUS. Hyvä! (Maura lyö ovellensa, pitäen kovaa ääntä) + +5:S SOTAMIES. Jo muijakin huomaitsee jotain. + +4:S SOTAMIES. Nyt lähtekäämme.--Jääkäät hyvästi, kamraatit, voikaat +hyvin ja juokaat oltta, se maistuu hyvälle saunassa. (4:s, 5:s ja muut +sotamiehet menee) + +MAURA. Mikä meteli siellä? Miksi on oveni tiljetty? Taivas siunakkoon +minua! Auttakaat, auttakaat! + +ANTON. Auttakaat meitä myös, ovi murtakaat ulkoolta, emmepä voi sitä +täältä. + +TITUS. Tulkaat nyt pian. + +ARISTARKUS. Tämä on helvetillistä. Akkuna säpäleiksi ja siitä ulos! + +ANTON. Siitä emme mahdu. + +TITUS. Mahdotonta! + +ARISTARKUS. Ulos ulos! Valkea on irti! + +ANTON. Palaa jo vähäsen! + +TITUS. Jaa, vähäsen. (Maura huutaa kovin) + +1:N SOTAMIES. Sinä kuulit? + +2:N SOTAMIES. Meidän kenties täytyy raportteerata. + +ANTON. Hätäkello soimaan, valkea on irti! + +1:N SOTAMIES. Valkea on irti!--Anna käydä. + +2:N SOTAMIES. Valkea on irti! + +ÄÄNI. (Ulkona) Valkea on irti. (Timoteus, työnästen auki Mauran oven +tuimalla vauhdilla, tulee ja jälessänsä Maura ja Mariana. Aina kova +meno ja yskiminen vasemmalla. Timoteus lykkää tynkön ovelta) + +TIMOTEUS. No tulkaat sitten ulos pesästänne, mesiäiset. + +MAURA. Valkea irti, valkea on irti leipomushuoneessani! Tänne ruiskut +ja vettä! + +TIMOTEUS. Olkaat toki kirkumatta, muori; enpä luule vaaraa juuri +suureksi.--Tulkaat ulos sieltä. + +TITUS. Ovi on takalukossa ja pitää murrettaman ulkoolta. Me emme jaksa. + +ANTON. Pian pian! + +TIMOTEUS. Ha ha haa! Mitä voin minä? + +MAURA. Kiirehtikäät tänne sieltä raheilta te. + +1:N SOTAMIES. Emme uskalla. + +MAURA. Mitä! Koska tuli riehuu ja ihmisten henget on vaarassa. + +2:N SOTAMIES. Me olemme sen jo raportteeranneet. + +1:N SOTAMIES. Vahtimies ei saa jättää vahtikoppiansa ennenkuin on se +tulelta sytytetty; niin seisoo sota-arttikkelin järkähtämättömässä +säännössä. + +MAURA. Mutta eihän ole teillä yhtään koppia, vaan istuttehan raheilla. + +2:N SOTAMIES. Siis saamme vartoa kunnes rahimme rupeaa palamaan. + +1:N SOTAMIES. Totta! + +MARIANA. Te olvipurkit, joiden killisilmistä ei paista enemmin aatoksen +valoa kuin härään silmistä. + +2:N SOTAMIES. Häh? + +MARIANA. Häh, hah, mitä, pata-kuningas siinä, sinä olvitynnöri! + +1:N SOTAMIES. Elä sinä... (Huoneesta vasemmalla kuuluu aina kovempa +yskiminen ja myrinä. Hätäkello soi) + +ARISTARKUS. Akkuna ulos! (Särkee akkunan, tunkee ulos päänsä, yskien) + +ANTON. (Huoneessa) Riennä riennä, Aristarkus, että pääsemme perässäs + +ARISTARKUS. Kuin mahtusin tästä ometan-aukosta. + +ANTON. Auta häntä, Timoteus. + +TIMOTEUS. Kuin jaksasin tässä pelon vavistuksessa. (Erikseen) Lystiä! +Kestäköön kauvan tätä! + +ANTON. Auttakaat häntä, hyvät naiset. + +MAURA. Tänne, Mariana. (Maura ja Mariana rupevat kiskomaan Aristarkusta +akkunasta ulos) Voi onnettomat! Kuka on tämän tehnyt? + +ARISTARKUS. Vetäkäät päälle ja elkä kyselkäät. (Patrik, kovin +päissänsä, tulee paljastettu miekka kädessä. Vahtimiehet kyldrää, hän +vastaa pikasesti) + +PATRIK. Vai näin! (Lyö Aristarkusta, jonka jalat vielä on sisällä +huoneessa, lappealla miekalla muutaman kerran reiteen) + +MAURA. Kapteeni kulta! (Aristarkus vedetään ulos, Anton tunkee itseänsä +akkunasta ulos) + +ANTON. Vetäkäät minua nyt koreasti. (Naiset kiskovat häntä) + +PATRIK. Onko valkea irti? + +ANTON. Ei hätää sentähden, vaihka hädän tuskissa niin luulimme. + +PATRIK. Hätäkello seisköön! + +MAURA. Voih voih! Kuka on tämän tehnyt? + +ANTON. Hä toisen komppanin miehet; tukkesivat sauvutorven katolla ja +panit oven takalukkoon. + +PATRIK. Ettekö saa häntä sieltä ulos? + +ANTON. Kärsimystä, kunnioitettava kapteeni; kyllä minä täältä +vähitellen tulen. + +PATRIK. Vai näin te tahtositte elää, tansmestarit! Kyllä sitten +kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmät on nyt teroitetut +meitä kohtaan, jotka olemme Europan... (Lyö miekallansa Anttonia +reiteen) + +MAURA. Armahtakaat häntä, herra! + +PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpä kansa. Tiedättekö siitä, te +siat? (Anton vedetään ulos) + +TITUS. (Pistää päänsä ikkunasta ulos) Nyt minä tulen. + +TIMOTEUS. (Eriks.) »Nyt tulen minä, minun Jumalani.» (Kiertelee avainta +kuin tahtoisi hän avata ovea) (Ääneensä) Se noiduttu lukko! (Naiset +kiskovat Titusta ulos) + +PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi +tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka +tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit +hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla +kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot, +että olemme ihan tätä kansaa?--Ja te nyt saattaisitte saksalaiset +häpeään? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidän maan +mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas näin minä +teille annan, näin näin, kas näin! + +TITUS. Herra kapteeni! + +MAURA. Armoo armoo armoo! + +PATRIK. Kyllä sitten kelpais. (Titus vedetään ulos. Tommi, 3:s sotamies +ja pari muuta työnäsevät oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus +kiirahtaa selällensä, ja rynkäävät ulos yskien. Hätäkello on vaijenut, +muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille) + +MAURA JA MARIANA. (Yhtaikaa) Timoteus! (Tarttuvat Timoteukseen) + +MAURA. Oletko loukkaunut? + +MARIANA. Rintas, luulen, sai kovan tärräyksen. + +TIMOTEUS. Rinta ja selkä. (Pitelee rintaansa ja selkäänsä) + +PATRIK. Jumalan kuolema! Tämä päivä olkoon teille kauhistuksen päivä, +armo poistukoon Uranuksen kaukaisuuteen ja välähtelköön rangaistuksen +miekka! Jumalan kuolema! Kuinka sai asia alkunsa? (1:selle +sotamiehelle) Kerro minulle lapsukaisen vilpittömyydellä. + +1:N SOTAMIES. Tuolta kiirittivät olvitynnöriä muutama toisen komppanin +miehistä. »Antakaat se tynnöri meille», sanoit meidän miehet, »emme +anna», vastasit toiset, »jassoo, te ette anna», sanoit taas meidän +miehet, ja sitten nousi tuima tappelus ja käskähmä... + +PATRIK. Kuinka kävi tynnörin kanssa? + +1:N SOTAMIES. Meidän miehet otit sen heiltä ja kannoit sen tuonne +tupaan. Toisetpa sitten vihoissansa tukkesit sauvutorven ja panit +suuren tynkön ovelle, ja siitäpä vasta rähinä nousi. + +ANTON. Mutta mitäs minä tein? + +1:N SOTAMIES. Kielsit kumppanias tästä juonesta, pesit kätes ennakolta +ja menit koreasti sisään. + +ANTON. Niin. + +PATRIK. Kenen neuvosta tapahtui tämä? Kuka oli siinä niinkuin +johdattaja, päämies? + +1:N SOTAMIES. Tommi ja Aristarkus, jaa totisesti; jos valehtelen, niin +niskani poikki. + +PATRIK. Onko tosi, Tommi? + +TOMMI. Tosi, herra kapteeni! + +PATRIK. Onko tosi, Aristarkus? + +ARISTARKUS. Ei sanaakaan valetta! + +PATRIK. Haa!--Ja sinä Tommi, niin nuori vielä, jonka nenä tuskin on +ehtinyt punertumaan, jaa, sinä! Pidinpä sinusta paljon, mutta nyt olet +repinnyt alas kaikki, kaikki.--Oi te pedot! Mutta nytpä tästä jotain +nousee.--Riviin, pojat, koreasti riviin, lapsiset. (Asettaa heitä +seisomaan riviin) Tämä ei ole vielä mitään, vedenpä vielä henkeäni. +Oletteko huomainnut pienen lapsen käytöstä koska se itsensä oikein +todenperään loukkaa, koska se esimerkiksi kiirahtaa portaan +ylimmäiseltä pykälältä alas tanterelle? Ensteen kuulet kolinan, sitten +on äänettömyys kauvan kauvan, mutta paraseepa se viimein, että luulisit +mailman repeevän. Niin minunkin sydämmeni tila nyt, vasta olen +kellahtanut alas, makaan vielä tanterella ja ankara kipu mojoo +äänetönnä povessani, mutta kohta remahtaa. (Käyskelee hetken +äänettä ja vinhasti edestakaisin, lyöden välillä tuimasti jalkaansa) +Kas niin, tässä seiskäät ja hävetkäät kaiken kansan edessä. Käykäät +tänne sekä nuoret että vanhat katsomaan tämänkaltaisia miehiä. Tulkaat, +tulkaat! (Taluttaa esiin erään pojan kansan joukosta sotamiesten eteen) +Tänne, poikaiseni, ja hävetköön sinunkin edessäs. Sano heille jotain +pelkäämättä; sillä seisotpa minun siipieni suojassa. Sano heille pari +sanaa, poika. + +POIKA. Tuommoisia miehiä; käykäät te sotaan sammakkoja vastaan. + +PATRIK. He heh! + +POIKA. Mikä loistava koristus-kivi on tuo yläpuolella teidän naamaanne? +Voi te kiiltomadot, voi sinä heinäsirkka-parvi eteläisiltä mailta, joka +mässäät meidän kedoilla. + +PATRIK. No noh! + +POIKA. Te sotamiehiä? Heittäkäät nyt kiväärinne nurkkaan ja käykäät +saunaan lapsen-synnyttäjän kanssa; ei, vaan saunan taakse, sillä onpa +muotonne kuin syymäkivi siellä, jonka päälle tuskin iljen sylkeä. + +PATRIK. (Katsahtaen tarkasti poikaa kohden) Kyllä vähempäkin sentähden +piisais. + +TITUS. Syymäkivi? Minussa ei ole ollut syymää sitten piennä lapsena. +Pidä suus kiin vaan, poika. + +POIKA. Tuommoisia miehiä! Mutta tässäkin käy toteen vanha sananlasku: +»Millainen ampuja, sellainen koiransa.» (Juoksee kiivaasti pois, Patrik +muutaman askeleen hänen jälessänsä) + +PATRIK. Sinä riivattu! Kyllä sinun opetan vielä. (Kääntyen kansan +puoleen) Kenen poika se oli? + +ERÄS ÄÄNI JOUKOSTA. On se raukka erään köyhän lesken ainoa vekama, +tekee tuskin muuta kuin koiranjuonia ja pelailee knappeja kaduilla; +vahinko pojasta, suuri vahinko, ettei jaksa äiti parka häntä kouluttaa; +sillä se on niin viisasta lasta. + +PATRIK. Vai »viisasta lasta», vai niin.--Menkäät hiiteen tästä! Mitä on +teillä tässä kurkisteltavaa? Pois, roistokansa! (Ajaa pois heidät) +»Viisasta lasta»! (Mauralle) Tuoppi oltta tänne, ja pian! + +MAURA. (Marianalle) Astu vähän pikemmin, sinä laiskiainen. (Mariana +menee sisään) + +PATRIK. (Eriks.) Se kirottu nallikka! (Ääneensä) Kiireesti, eukko, +kiireesti! (Huutaen) Sa saa! + +MAURA. Kohta, armollisin herra! (Mariana tuo oltta, Patrik juo) + +PATRIK. (Erikseen ja keskeyttäen äkisti juomistansa) Riivatut! +(Tyhjentää tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) Mitä pitää +minun tekemän teille? Sanokaat, mitä pitää minun tekemän? Jaa, mitä +teen? Tommi, astu esiin. (Tommi lähenee häntä, Patrik pitelee hänen +knappiansa) Sano nyt, poikani, mitä pitää minun teille tekemän? Mitä +mitä, sinä junkkari? Sanoppas; äänestä, mä mielin kuulla. + +TOMMI. Koska suotte minulle luvan äänestykseen, niin tahdonpa sanoa +sydämmeni aatoksen. Minun mielestäni olis meille yleinen armo paras. + +PATRIK. Vai armo! Ha haa! Vai armo, vai armo! Hm! Vai armo! Käske ennen +Helionin loimon astumaan istuimeltansa alas. Vai armoa!--Käy nyt riviis +taas, poikaiseni, ja kuulkaat kaikki mitä lausun. Kakstoista tuntia +teidät tuomitsin olven kaipoon, mutta rikoittepa tämän tuomion, ja +kaikki myllersi taas olven perkel ylös alas. Sääntöni rikoitte, ehkä +tiesitte millä uhkasin teitä siitä. Siis kuulkaat nyt miten uhkaus käy +todeksi. Tästälähin ei kasteen helmen verta teille oltta, ennen kuin +veressä ja voittajina palaamme ensimmäisestä tappelosta. Mutta jos +teitä sillon miellyttäis näyttää selkätaulunne voittavalle +viholliselle, niin totisesti ette näe koskaan enään olven vahtoo. Se on +sanottu. + +ANTON. Hirmuinen tuomio! + +TOMMI. Verraton! + +PATRIK. Ja siinä ei kaikki vielä. Tiedättepä mun ei millonkaan +jakelevan miehilleni pryyliä koska lähellä on synkeä yö, vaan pidätänpä +aina kättäni seuraavaan aamuun. Tällä hetkellä siis pelastutte siitä, +mutta mitä tapahtuu huomenna koitteessa ihanan päivän, sitä takaamaan +en käy, mutta visseyden tähden parkitkaat selkänne. Aavistanpa jotain. +Varmaan en ole vielä päättänyt, mutta minä pelkään. + +TOMMI. Minä uskallan sanoa: nyt on kapteenimme liian ankara. + +PATRIK. Vait, sinä kirottu kappale! Kaikki äänettä kuin muuri! Haa! jos +tietäsitte kuinka sydämmeni kiertyy ja vääntyy, kuinka se kiiriskelee, +temmeltää ja teiskaa, juuri kuin koska katselemme kirkkaassa +vesilammikossa pientä pussia eläviä kissanpoikasia täys; se kierii ja +se vierii, se liikkuu ja se kiikkuu, semmenkin jos on pussissa liian +vähän kivipainoa. Haa! oletteko nähnyt tätä leikkiä, te saatanat? +(Ravistaa Anttonia kauluksesta) Oletko nähnyt? Te kiusan henget, te +saatatte mun riiviöön, etten enään huomaa mitä teen ja lausun. +(Ravistaa Aristarkusta kauluksesta) Oletko nähnyt tätä leikkiä, sinä +peikko? Oletko nähnyt tätä? (Ravistaa Tommia) Oletko nähnyt tätä? Sano +sano, sinä onneton. + +TOMMI. Olen olen, ja vielä hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin +kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryömii +rannoille. Silloinpa täydet käsissäs; sä hätäilet ja keikahtelet, +keikahtelet etkä tiedä mihen ensin käännyt. (Patrik astuu muutaman +askeleen takaperin hoipertellen ja katsoen vissisti Tommia kohden) + +PATRIK. (Eriks.) Jassoo! (Ääneensä) Tule tännen, Tommi. (Tommi lähenee +häntä) Kukas minä olen? + +TOMMI. Kuninkaan kapteeni ja sankari. (Eriks.) Olinpa liian rohkea. + +PATRIK. Kukas sinä olet? + +TOMMI. Herra kapteenin mies. Käskekäät minua tuleen, minä menen; se on +velvollisuuteni. + +PATRIK. Mutta katsos, jos mielit käydä liian pitkälle sukkeluuksines, +niin voinpa minäkin sanoa jotain puolestani. Tiedätkös mitä taidan +tehdä? + +TOMMI. Taidattepa asettaa minun alas maahan suoraksi kuin ranka ja +käskeä Bonifaciuksen löylyttämään oikein sakramenskatusti. + +PATRIK. Jaa-ah, sen minä taidan. Käy nyt riviis taas ja kiitä onneas, +päästyäsi näin. (Erikseen ja käyskellen edestakaisin hoipertellen) +»Koska pussin-suu aukenee»... Hmm! »Poikaset rannoilla ryömii.» Hajdja! +(Ääneensä) Saattakaat paikalla Mestari Bonifacius tänne. Nyt ei auta. + +TOMMI. Herra! tässä näette viheliäisen vikkelöitsijän, oikein saksan +vizailijan, joka taasen hävetä saa. Niinpä käy.--Jo vuosia sitten tein +mä päätöksen, poisheittää kaikki kokkapuheet, mutta enpä mieletön +seisnyt siinä, ja sentähden seison nyt tässä syllän pitkällä nenällä. +Sillä se, joka täällä itseänsä edes johonkin määrin viisaasti käyttää +tahtoo, se olkoon aina mykkä, karmea ja kylmä kuin rautvuori, mutta voi +sitä, joka lyö itsensä vizsailemaan, se olkoon varmaa kerran joutuvansa +narriksi kuin Tommi nyt. Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillä +kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittää järjen +kirkkaan loimon kuin musta sauvu päivän valon; mies rynkää esiin +itsetyytyväisyydestä liekehtivällä katsannolla tietämättä ennenkuin on +narrilakki päässänsä aina korvia myöden, kuin Tommin nyt, joka on perin +lyöty, ja lyötyä miestä ette enään lyödä mahda, herra. (Eriks.) Jos ei +tämä saarna ole pelastanut selkääni, niin tahdon muuttua koiraksi. + +PATRIK. (Eriks.) Jos ei tämä liikuta sydäntäni, niin tahdon muuttua +koiraksi. (Ääneensä) Jaa, Tommi, niinpä käy. Toki, näenpä, että kytee +vielä povessas pieni kipenä johonki parempaan. Ja muista, ettes laske +sitä sammumaan, minä rukoilen sinua: elä laske sitä sammumaan. + +TOMMI. No noh. + +PATRIK. Seis rauhassa rivissäs, seis rauhassa. (Torven ääni kuuluu) +Mitä merkitsee tämä torven töräys? + +ÄÄNIÄ. (Ulkona) Preussiläinen tulee, Preussiläinen tulee! + +PATRIK. Siinä on hän. Nyt katsokaatpas kuinka käytte vastaan tätä +vierasta näin humalaisina ja silmissänne sauvun pusertamat kyyneleet. +Oi synti ja häpeä! (6:s sotamies tulee kiireesti) + +6:S SOTAMIES. Sana överstiltä. Hän käskee teitä kohta käymään esiin, +rakentaen oikean flygelin; sillä alas vuorelta, sen taidatte nähdä, jo +astuu Preussiläinen, ja mentyää muutaman minuutin, seisomme tulessa. +Kerkeä on aika. + +PATRIK. (Eriks.) Nyt tahdon olla lakoninen, sillä vastaukseni kohta +luetaan sanomissa ympär mailmaa.--(Ääneensä) _Venio_. Tämä on ylevää +roomalaiskieltä ja tahtoo sanoa niin paljon kuin, minä mielin tulla. +Tämä vastaus vie överstilles: venio. (Sotamies menee) (Patrik eriks.) +Tämä vastaus on kerran löytyvä mailmanhistorjassa ja useinkin saattava +ruoskan monen nuorukaisen kämmenelle. (Ulkona soivat torvet ja trumput +ja sekavia ääniä kuuluu) Niin lähestyy nyt kunnia ja kuoleman päivä +kuin päivä tuomion jyryllä ja pauhinalla. Nyt uljas mieli, ja kaikki +olkaat valmiit: jäntevässä kourassa tulta ja kuolemaa oksentava traaki +kirkkaalla teräskielellänsä; polvi jäykkä niinkuin kivipylväs, käsi +tukeva ja silmä kirkas, rinnassa sydän ja sydämmessä Jumalan-poika, ja +sitten eteenpäin kuin hirmumyrsky, joka mereltä rynkää ylös, laineet +kohinalla korkeuteen nostaa ja murtaa satavuotiset männyt vuorten +harjanteilla! Uljas mieli, pojat, ja kaikki viha pois, käydessämme +Bellonan häihin! Oi sinä Aristarkus-poikani! (Suutelee Aristarkusta) Ja +Tommi minun pikku-varikseni! (Suutelee Tommia)--ja Titus sitten! +(Suutelee Titusta) Jumala auta meitä! Ja minun armas Antonini myös! +(Suutelee Antonia) Niin niin! teitä kaikkia nyt mielisin syleillä ja +suutella, mutta aika on hirveän tärkki. Sotatorvi soikoon, ja nyt +eteenpäin mars! Jumala auta meitä! Jessus! (Menevät, Patrik edellä, +heilutellen miekkaa ilmassa ja hoipertellen sinnen tännen, sotamiehet +hänen jälessänsä yksi ja toinen heistä myös hoipertellen. +Komantohuudot, torvet ja trumput kuuluvat kaikkialta) + + + + +Neljäs Osa + + +(Oikealta kuuluu sotajyry: Maura istuu toikan takana, avattu kirja +helmassa, kädet ristissä ja silmät teroitettuna korkeuteen; Mariana +seisoo samalla sivulla, mutta perempänä, katsahtaen sinne, josta kuuluu +taistelon meteli.) + + +MAURA. Oi! mille näyttää taistelon tienoo nyt, Mariana tyttösein? + +MARIANA. Valkeita sauvupilviä pyörii lakkaamatta ylös laaksosta tuolla +vuorien välissä ja sillon tällön kirmasee yksinäinen ratsastaja salavan +vauhdilla yli lakeuden tuossa. + +MAURA. Oi kauheuksia, joita vielä silmäni näkemän pitää ja korvani +kuuleman!--Kuinka onpi nyt, pieni Mariana? + +MARIANA. Siinä, jossa ensteen ilmaui sauvu, se nyt haihtuu pois, mutta +kappale siitä se taasen monin kerroin sakeampana pyörähtää ylös ja +jyrinä niinkuin lähenis. Mutta nytpä näen yhdet vankkurit tätäkohden +kulkevan ja vankkureissa istuu miehiä rippuvilla päillä ja kelmeillä +kasvoilla. + +MAURA. Kaiketi haavoitettuja sankareita sodan kiihkellyksest'. + +MARIANA. Nyt seisahtavat, ja alas astuu eräs mies, joka ontuen rupeaa +käyskelemään tänne, mutta toisialle pyöriilee vaunut. + +MAURA. Ken ollee tämä mies? Ehkä Timoteus. Riennä häntä vastaan; minä +istun tässä rukoillen ja kääntämättä kasvojani kohden hirmuista sotaa. +(Mariana menee) Taivas, suo voitto oman maamme sotajoukolle, mutta +pelasta toki Timoteuksen henki! (Max ja Fuchs, paljainpäin ja taluttaen +toinentoistansa, tulevat vasemmalta) + +FUCHS. Mennään yhdessä. + +MAX. Yhdessä, veljeni, yhdessä! + +FUCHS. Nytpä ei olis terveellistä vaeltella yksin, sillä onpa heitä +taas ympärillämme oikein sakealta. Mutta liikkukaamme aina yhdessä. + +MAX. Yhdessä, käsi kädessä vaihka surenkuoppaan. + +FUCHS. Menneenä yönä uneksuin surenkuopasta, jonka olin virittänyt, ja +koska kävin sitä katsomaan, niin oli se ulvovia susia täys, jaa, olipa +harja päällä vielä. Mitä merkitsi se muuta kuin tätä hirveätä sotaa? + +MAX. Kuules, mikä meteli ja ryske. + +FUCHS. Kuka olis luullut Berlinin niin pian tuhaksi menneen? + +MAX. Se paloi kuin rohdintutti, ja onpa tuskin enään kiveä kiven päällä +siitä suuresta kaupungista. Mutta kuinka istumme tässä nyt ja missä +istumme? Olimmehan äsken juuri tulisessa taistelossa keskellä sauvuvia +raunioita. (Päivä hämärtyy) + +FUCHS. Haa! Peittäkäät meitä, tunturit ja vuoret! + +MAX. Miksi toivot niin? + +FUCHS. Oi! me olemme jo toispuolella hautaa hämäryyden maassa. +Keihästihän meidät molemmat yhtaikaa eräs partanen kranatööri siinä +kadun ristissä. + +MAX. Kaiketi olin sillon puoleksi jo kuollut haavoistani, koska en +muista tätä. Siis käyskelemme, kurjat, nyt varjoina varjojen maassa! + +FUCHS. Oo, oo! Mutta mikä on tämä seutu oikeammiten? + +MAX. Ei rautahaarut eikä kanget helise vielä. + +FUCHS. Eikä palmutkaan käsissämme liehu. + +MAX. Me jossain keskisijassa istumme, vartoen tuomioomme. + +FUCHS. Oo, oo! Tuonen synkeässä maassa! Millainen on mieles, veli? + +MAX. Ei koskaan povessamme lannistukoon miehuuden into, vaihka kulkis +tiemme kirottujen alhoon, vaan purren hammasta vastaanottakaamme mitä +tuleman pitää. (Puree hammasta) Hmm! + +FUCHS. Oi onneton! kopeiletko tässä vielä? Ylvästeletkö, hirmu mies? +Ken voi kätkeä povessansa kipenääkän miehuuden jäntevyyttä, koska pitää +hänen ainiaksi muuttaman asumaan syvyyteen tulisen meren? Ken voi sitä? +Ei kenkään maassa eikä taivaassa. + +MAX. Mutta toivo ei ole kaikki vielä. + +FUCHS. Olkoon niin! + +MAX. En kärmettäkään, vaihka olis se mua sadat kerrat pistänyt, en +vihamiestäni suurimpaa mä syöksis tähän maasuuniin, niin miksi sitten +hän tuolla pilvien päällä, jolla tiedän olevan sydämmen paljon paremman +kuin minulla, mielisi sinne viskata minua, joka en koskaan ole häntä +pistänyt, ehdolla en suinkaan, vaan itseänipä enemmitten pistellyt +olen? Sen on hän tekemättä, niin uskon ja vakavana varron mitä +annetaan, ja tähän pääni torkahtaen kallistan. (Painuu alas) + +FUCHS. Olkoon niin! Niin tahdon uskoa ja vakavana varron mitä annetaan, +ja tähän pääni torkahtaen kallistan. (Painaa päänsä alas Maxin viereen) + +MAURA. (Erikseen) Te raukat miehet, kuinka sairas mielenne nyt +kiitelee! Ihmislapset! yksi teistä verta vuodattaen täällä taistelee, +toinen vehkeilee luulokuviensa kanssa, ja aina ja kaikkialla on murhe, +sota ja surkeus. Oo! (Preussiläinen kansalaulu kuuluu oikealta) + +FUCHS. (Nostamatta päätänsä ylös) Enkelit laulaa. + +MAX. Ja perkeleet kiljuu. (Mariana ja Timoteus tulevat käsi kädessä, +jälkimmäinen ontuu) + +MAURA. Timoteus! Siis elät vielä! + +TIMOTEUS. Vaihka yksijalkasena kuin savikukko. + +MAURA. Onko se pahoin haavoitettu? + +TIMOTEUS. Ei juuri hätää; vähän nyrjäynyt vaan, mutta pakoittipa mun +kuitenkin jättämään kamppaustantereen. + +MAURA. Joka nyt hirmuisesti riehuu. + +TIMOTEUS. On siellä kuumaa; ja nytpä olvi kurkulleni kuin vaimo +miehelle niin luotu sen toisen tarpeeksi. + +MAURA. Se on kieltty, Timoteus, se on kieltty, ja sentähden en uskalla. + +TIMOTEUS. Mitä nyt? Olemmehan tapelleet kuin jalopeurat; olenhan +puhkaisnut auki kolme preussiläistä mahaa kuin kolme säkkipilliä vaan, +sen olen tehnyt, ja eivätpä toverinikaan ole juuri häväisneet itsiänsä, +totisesti ei. Aristarkus kiljuu, raivoo ja tappelee, vaihka tuntuupa +kuin tahtoisi hän tällä leiskunalla, huudolla ja käsivarsien +väsymättömällä viskelemisellä niinkuin estellä näkymästä jotain pientä +oravata, joka hyppelee hänen housuissansa, mutta tappeleepa hän toki +kuin mies; Tommi on kuin kiiski, vikkelä, ja pistelee että tuntuu, +Titus, äänetön ja huulet nipistetyt myttyyn, kulkee esiin eikä +järkähdä, ja Anton hän huokailee ja lyö. + +MARIANA. Hyvin tunnet kumppanies luonnon. + +TIMOTEUS. Etkö luule mun haastelevan totta? Sen kuulet kohta, kuulet, +että olemme itsemme käyttäneet kuin miehet. (Juo) Mutta vastahakoinen +on tänäpänä onni meitä kohtaan, ja luultakseni käymme tässä kahakassa +tappiolle, niin näytti taistelon muoto, koska sen jätin, ja +arvattavasti joutuu Timoteus Preussiläisten vangiksi; sillä tuskinpa +taidan paeta nyt. Mutta iloinen olen sentähden, että henkeni pelastui; +sillä minä olen yksinkertainen ja tyhmä sotamies enkä taida itseäni +teeskennellä. Jos olisin upseeri, niin eipä tämä juuri mallaisi, vaan +täytyis minun antaa huulen rippua ja silmän tuijotella murheellisesti +eteeni, vaihka sydän povessa salaisesti laulaa: »sull' kiitos», että +pääsin kuin madammi Bergströmska. (Sotahälinä lähenee) He lähestyvät. +Niin niin! Niinpä käy kuin ennustin. Meidän joukko pakenee ja +Preussiläinen vainoo. + +MAURA. Taivaan Herra! He rynkäävät ihan tätä kohden! (Timoteus ja +Mariana kuiskailevat keskenänsä) + +TIMOTEUS. Olkaat ilman pelkoa, muori, ilman yhtään pelkoa, armas +muorisein. He kulkevat rauhallisesti ohi; minä takaan sen. (Patrik, +ilman hattua ja miekka kädessä, juoksee yli teaterin oikealta +vasemmalle ja hänen jälessänsä Aristarkus, Tommi, Anton, Titus ja muita +sotamiehiä. Timoteus, ontuen, lähtee myös kirmasemaan samaa tietä, +häntä seuraa Mariana halliten hänen patruuna-taskustansa. Maura juoksee +muutaman askeleen heidän perässänsä huutaen kovin, mutta samassa +amputaan muutama kiväärinampaus oikealta vasemmalle, ja Maura kaatuu +kiljahtaen; Kasper, Gilbert ja preussiläisiä sotamiehiä tulee. Max ja +Fuchs kuorsavat maassa) + +KASPER. Pojat, nyt ottaa teidät peijakas, jos olette ampuneet tämän +vanhan vaimon. + +GILBERT. En usko sitä, vaan luulen, että kaatoi hänen pelko vaan ei +luoti. + +KASPER. (Ottaa Mauraa kädestä) Ylös, eukkoseni! + +MAURA. Minä olen amputtu, kuollut, ijankaikkisesti kuollut! + +KASPER. Te olette eheä ja terve, sanon minä. Ylös ja olkaat iloinen; +sillä voitto on meidän. (1:n preussiläinen sotamies tulee) + +1:N SOTAMIES. Herra kapteeni, minä saatan sanomata kenraalilta. + +KASPER. Mikä on hänen tahtonsa? + +1:N SOTAMIES. Että kortteeraatte tähän joukkonne ja jätätte pakenevaen +vainoomisen, sen toimen määrää hän arierkardillemme. + +KASPER. Hyvä! Ja jos ei ole sulia muuta sanottavaa, niin käänny ympäri +taas, ja ne miehistäni, jotka seuravat nyt vihollista kantapäissä, +palatkoot takaisin jälleen, koska toiset on heidät ehtineet. (1:n +sotamies menee) Hyvä on levätä kamppauksen vaivoista, mutta eipä toki +ollut tämä päivä kovin raskas eikä verinen. + +GILBERT. Se oli mun ensimmäinen päiväni kunnian kedolla, ja, totta +sanoen, tämän taistelon alku mun vereni saattoi niinkuin vähän +kuumeelliseen juoksuun, mutta tasoittupa se pian taas, ja nyt lopetan +tämän päivän kuumeella toista laijia, voittohorrouden kuumeen hohteella +sen lopetan. Oi kuinka kernaasti nyt tyttöäni syleillä tahtoisin! + +KASPER. Hiiteen tämä taistelo!--Oltta, muori! (Juo) + +GILBERT. Siinä pamahteli toki ja luorit vinkuit. + +KASPER. Olipa se kahakka! Vihollisemme killistelit päällemme kuin +keitetyt kravut, niin he katselit meitä läpitse juopumuksen sumun ja +kaasun ja levitit ympärillensä karvaan tikuran ja sauvuhaisun, kuin +olisit he käynneet ulos suomen-saunoista. Mutta olisit he tyhjentäneet +muutaman kannun vähemmin vahtovaa oltta, niin luulenpa, ettemme seisois +tässä juuri näin eheillä nahoilla; sillä, jos toki totuuden tunnustan, +niin eipä ollut nytkän tämä leikki juuri lasten leikki, vaikka he +humalassaan kaakertelit kuin karilla nahkahanhien lauma. Jaa, olipa se +lystillinen kuolemanleikki. Sentähden olkaamme lystillisiä ja +juokaamme, me myös, mutta kohtuudella. Juokaat, pojat! Te tappelitte +uljaasti tänäpän. Mitä sanotte? + +SOTAMIEHET. Eläköön Preussi! + +KASPER. No niin! Juokaat nyt, mutta onneton se, jonka näen käyskelevän +kylkimyyryä! Juokaat, juokaat! (Sotamiehet ottavat kukin tuoppinsa, +asettavat itsensä taaemmaksi joukkoon ja haastelevat iloisesti +keskenänsä) Minä luulen, eukko, että olvi on virtanut kaupungissanne +oikein koskena. + +MAURA. Oi hyvä herra! uskokaat minua, senkaltaista olven molskinaa ei +ole mailma kuullut vielä. Mikä meteli ja pauhu, mikä puheen mölinä ja +kiroileminen yöt ja päivät! Jaa-ah, minä sanon sen ja panen sen luoksi; +ei semmoista melakkaa ole vielä kuullut tämä syntinen mailma. Jumala +siunakkoon! + +KASPER. Oi Saksanmaa, mikä etkö olis sä ilman tätä kuohuvata juomaa! + +GILBERT. Mikä etkö olis sä ilman kaikkija synnin himoja! + +KASPER. Vaiti, luutnanttini, vaiti, poika! + +GILBERT. Anteeksi, että voiton päivänä vilaukseksi unohdin suhteeni +teitä kohtaan, mutta se ei tapahdu enään, vaan tahdonpa seistä +vaiheellanne vaiti ja oikeena kuin kynttylä. + +KASPER. Jos sen sä teet, niin katso etten niistä sua vähän nääveliistä. +Kuin kynttylä? Nyt hiiteen kaikki teeskellys ja turha kunnioitus ja +vallitkoon ilon siivitetty henki, niin kauvan kuin terästykki mykkänä +ammottaa. Nyt vapaus ja riemu! Ja anna minun perustella; sillä olenhan +käynnyt ulos tietoviisauden ankarasta linnoituksesta ja seison kuin +mies Hegel-pataljoonin vasemmassa flyygelissä. Eikö sano muotoni niin? +Kas tätä tukkaa kiemuraista, tätä jäistä, kankeata katsantoa, näitä +unipussia silmieni alla, näitä kalveita ja vähän niinkuin kohistuneita +poskia; ja viikseistäpä sitten alkaa sotamies. Enkö ole sekä +kirjallinen että sotaisa? Kaksi omaisuutta, joiden yhdistys on naiselle +ihastus suurin. + +GILBERT. Mutta eivätpä ole vielä kaikki jäljet jokapäiväisestä +ihmisestä la'astu pois. Niinpä esimerkiksi luulen huomaavani jotain +prosallista lämpymyyttä katsannossa ja huulilla kovan taipumuksen +nauruun. + +KASPER. Ne jäljet kyllä pian peitetään tuiskuilmoilta korkuudesta.-- +Mutta mihen lopetin filosofemini, tai kuinka alotin sen? Saksanmaa, +mikä etkö sä olis ilman vahtovaa juomaa, joka nyt sun tahtoo upottaa! +Mutta enpä ihmettele, ettäs mielit naukkiilla ja viettää aikas humalan +humussa. Sä olet suurin nero kaikkein kansojen joukossa tämän Telluksen +povella, mutta voi! sä olet rikkirevitty nero muserretulla sydämmellä, +ja sentähdenpä pyllistelet kannua niin ahkerasti. Oi! sä kohtuisena +hengen aikeista käyt, ja siitä tuskas, siitä runsaat rohtoryypit. Mutta +ole lohdutettu, kaikki on nyt koetukses aika, lyönyt on pääsinpäiväs +hetki. Täältäpä me, kuin pohjoisesta raikas liehaus, nyt sua +parantamaan tullaan ja teemme sinusta oikean Saksan. Ole rauhassa, me +sun lääkitsemme, puhallamme sieraimiis uuden hengen ja riemuitseepa +kerran viel saksojen maa. Ja tämän päälle tahdon tyhjentää kannun +oltta.--Kallistakas tuonne tuoppiin, muorisein. + +GILBERT. Ja tällä tavallapa, kannu kädessä, parantajana toimiilette. +Lystillistä! + +KASPER. Juuri niin, sinä veitikka; sillä pahallapa paha parannetaan. +(Juo) Mutta muori siellä toikan takana, miksi istutte niin +murheellisna, huiskutellen itseänne ja vuodattaen kyyneleitä? Näinkö +vietätte voiton päivää? + +MAURA. Taidanko minä tätä kutsua voiton päiväksi? En suinkaan, vaan +murheen ja tappion päivä on se minulle kurjalle. + +KASPER. Miksi niin? + +MAURA. Tahtoopa sydämmeni lentää kappaleiksi. Koska pakenit tästä +Bayerilaiset, seurasihan heitä karkurina piikani myös, se noiduttu +naasikka. + +KASPER. Oh, pieni asia! Niin tapahtuu aina ja joka paikassa missä +sotilasjoukko majailee, ja jos ei juuri niin, murtuupa kuitenkin yksi +ja toinen sydän ikävyydestä harmaatakkien perään.--Tyttö meni, te +otatte itsellenne toisen, asia on autettu sillä. + +MAURA. Ei ei! Kuulkaat, tahdonpa ilmoittaa kaikki, kaikki kaikki, +muuton mun tukeuttaa ikuinen kiusa ja vimma. Kuulkaat. Mies, jota +lunttu seurasi, oli mulle antanut ihanimmat lupaukset, joihin luotin +minä mieletön ja jakelin hänelle yhtäkin parhaastani, mutta koska hetki +tuli, kaapasi hän tieheensä ja vei mun tyttöni vielä. Timoteus on +peikon nimi, sotamies kapteeni Patrikin komppanissa. Oi! jos saisitte +hänen kynsiinne, niin paistinvartaassa häntä korventakaat kuin +höyhennettyä pyytä ja samoin porttoansa myös; kolme tynnöriä oltta +annan mennä palkinnoksi tämän työn. + +GILBERT. Sepä eukko, se! + +KASPER. (Eriks.) Peijakas ämmäksi. (Ääneensä) Te olette leski, +muoriseni? + +MAURA. Leski turvaton, jota kaikki sekä tutisevat vanhat että pienet +lapset ilman pelkoa hammastaa; sillä eihän ole mulla oikeuteni +puolustajaa. + +KASPER. Sen tahtoisitte itsellenne? + +MAURA. Olinpa hempeä ja pidin tästä miehestä, joka mun petti nyt. + +KASPER. Minä tiedän komppanissani erään uljaan uroon, joka eilen teki +kummallisen lupauksen. Sanokaat, muori, ettekö taitaisi pitää vielä +toisesta miehestä. + +MAURA. Hm. + +KASPER. Jaa, mitä sanotte? + +MAURA. Siihen vastakoon sydämmeni koska silmäni on tämän toisen nähnyt. + +KASPER. Saattakaat Faustus tänne. (Eräs sotamiehistä menee. Max +kuorsahtaa) Ken makaa niin makeasti ihan sodan jaloissa tässä? + +GILBERT. Onpa meillä tässä kaksi vankia. + +KASPER. Ja makavat kuorsaen! Kuinka ymmärrän tämän? + +MAURA. Oi! kaksi onnetonta siinä makaa, kaksi sotamiestä Max ja Fuchs, +jotka kuluessa kolmen kuun eivät ole nähneet yhtä ainoata selvyyden +hetkeä; mutta nyt on järki sanonut liittonsa ylös ja paennut heidän +aivonsa kammareista, ja nytpä he alati näkevät ympärillänsä ainoastaan +petosta ja kavaluutta ja pieniä olentoja, jotka väsymättä vaivaa heitä. +Äsken, koska painoit he itsensä tuohon alas ja kuulit kaukaalta sodan +jyskeen, niin luulitpa he Berlinin kaupungin jo seisovan tulessa ja +sauvussa, ja että he itse olit kaatuneet sen rynnäkössä ja oljentelit +nyt kuolleitten hämäräisessä maassa haudan toisella puolella. Oo oo! +Niinpä he uskoit, onnettomat, ja siinä uskossa lyyhistit itsensä vasten +maata kuin kaksi kurjaa jäniksenpoikasta itsensä lyyhistää ruohistoon +kuultuansa korvesta haukan äänen. + +KASPER. Ha ha ha! No siinäpä kaksi kummallista veitikkaa. + +GILBERT. Luulenpa keksiväni heitä kohtaan sukkelan juonen, herra. + +KASPER. Hyvä. Mikä on tämä? Mutta vartokaamme, tuossa tulee mies. +(Faustus tulee) + +FAUSTUS. Mitä tahtoo herra kapteeni? + +KASPER. Sano minulle kuinka kuuluu se lupaus, jonka eilen teit? + +FAUSTUS. Näin, herra: koska ehdin Schleusingenin kaupungin, niin otanpa +aviosiipakseni ensimmäisen naisen, joka vaan mielii kanssani nahista, +sen teen vaihka olis hän se viimeinen hurnakka. Niin lupasin, ja siinä +seison. + +KASPER. En tiedä syytä tähän päätöksees, mutta yhtäkaikki kuin sen vaan +täytät.--Mitä tykkäätte tästä miehestä, frouvani? + +MAURA. Hoo, uljas muoto, mutta näin vilauksessa en taida päättää +mitään. + +FAUSTUS. Vilauksessa on se tehtävä, jaa äkisti kuin leimaus. Ei yhtään +ylöslykkäystä, muori, vaan jos ei käy kauppa tässä, niin kiepoonpa +kohta toisille markkinoille kuin luoti. + +MAURA. (Eriks.) Ui! kuinka hirmuinen ja kiivas mies! Mutta miehukas +kuin Herkkules. Haa! mitä teen? + +KASPER. Tämä arveluttaa teitä kovin. + +MAURA. Ah! + +FAUSTUS. Kerran kysyn vielä: otatko minua, eukko? + +MAURA. Astukaamme edes sisään vähän keskustelemaan. Kunnioitettava +herra kapteeni, tehkäät niin hyvin ja tulkaat todistajaksemme ja +välimieheksemme tässä asiassa. + +KASPER. Frouvani, minä vaan esitän teille pojan käymättä toki +puhemieheksi, hyvin tietäen vanhastaan kuinka huonon onnen siinä annan. +Mutta sinä ja sinä, menkäät heidän kanssansa välipuheesen. (Maura, +Faustus ja kaksi sotamiestä menevät sisään) Niin, eukkoni, saatpa nyt +miehen, joka voi masentaa moninkerroin kiukkuisemman ämmän kuin sinä, +hänpä sinusta pianki tekee hiljasen hiiren, siivon karitsan, vaihka +olisit nyt itse saatana ja hänen emonsa. + +GILBERT. Tässä saamme kenties pian juoda pestiäisiä. + +KASPER. Niinpä näyttää. Mutta, poikani, mitä on mielessäs tekeillä +noita kohtaan tuolla? + +GILBERT. Suotteko mun hetki olla johtajana, ja te toiset tässä vähän +oleskella ahtööreinä? + +KASPER. Olkoon menneeksi, kuin vaan vikkelästi tehtäväs teet.--Mutta +valoa tänne, yö käy pimeäksi. + +GILBERT. Ei, herra; tämä pimeys kuuluu asiaan; sillä nyt seisomme +varjoen hämäräisessä mailmassa, Kimmeerien murheellisessa maassa. +Miellyttääkö teitä, herra, asettaa itsenne seisomaan tähän? (Osoittaa +vasemmalle sivulle Maxista ja Fuchsista) + +KASPER. (Tekee niin) Tässä seison. + +GILBERT. (2:lle ja 3:lle sotamiehelle) Te seiskäät tässä. (Asettavat +itsensä makaavien pääpuolelle) Te toiset seiskäät tässä alakuloisina +ympärillä; minä asetan itseni tähän heidän oikealle sivullensa, ja +johtaja itse pelaa teidän kanssanne.--Nyt huomakaat: koska sanon, +soikoon vaskitorvi kummeasti kuin tuomiopasuuna; he heräävät samassa +mailmassa, jossa he nukkuissansa luulit itsensä varjoina käyskelevän, +Kimmeerien synkeässä maassa; he heräävät, näkevät ympärillänsä meidät, +jotka taas olemme varjoja niiden kurjien Preussiläisten, joille he itse +annoit katkeran kuolon rynnäkönsä Berlinin portilla. Me moitimme heitä +tästä, haastelemme entisestä elämästä maan päällä ja nykyisestä täällä, +lähellä monen suuren miehen varjoo. Herra kapteeni ja minä olemme +puheen kannattajat, te kaksi siinä sanotte sanan ainoastaan sillon +tällön, koska sopii, koska katsahdan puoleenne, mutta kavahtakaamme +puhumasta itsemme säkkiin ja sillä kurilla hävittämästä koko ilveemme. + +KASPER. Pannaanpa siis nyt kokeeksi kunkin aatoksen vilkkaus. No päin +tuuleen sitten, ja auta minua, improvisationin henki! + +GILBERT. Nyt möräköön torves. Kummeasti, kovin kummeasti. (Toinen +sotamies puhaltaa vaskitorvea, Max ja Fuchs herää, nostavat vitkon +päänsä maasta ja jäävät istumaan, tuijotellen ympärillensä) + +FUCHS. Hoh hoo! + +MAX. Ketä olette te? + +GILBERT. Huu huu! Etkö minua tunne enään? Minä olen sen miehen varjo, +jonka armottomasti keihästit kuoliaaksi lähellä porttia Berlinin +kaupungin. Tähän paikkaan syöksit sinä sisään painettis, ja haava tällä +kohdalla on kuolettavainen. Minä kaaduin ja kalisit aseeni kaatuessa. + +2:N SOTAMIES. Hii haa huu, oi yötä pitkää täällä! Etkö minua tunne, +sinä Fuchs Bayerista? Olenpa sen miehen varjo, jonka pistit kuoliaaksi +kadulla lähellä nahkuri Köhlerin taloa, siinä minun tapoit, teit +leskeksi mun nuoren vaimoni, sen uskollisen, ihanan Konkordian, ja +isättömäksi kurjan lapsein. Voi sinua voi! + +FUCHS. Paras ystäväni, minun täytyi tehdä niinkuin kapteeni käski. + +3:S SOTAMIES. Voi sinua voi! Tunnetko minua, mies? Minä olen sen miehen +varjo, jonka pään sinä halkasit Berlinin palossa lähellä kasarmia, +jossa riehuit vinkuvat liekit. Voi sinä kirotun miehen kirottu varjo +täällä hämärän alhossa, voi! + +KASPER. Aih, iuh, valedikavauvau! Ei kahlekoiran talvinen yö ole niin +surkea kuin kuolleen miehen varjon elämä täällä. Tunnetko minua? +Olenhan sen sankarin sielu, jonka niskan sinä katkaisit kuin nauriilta +naatin. Etpä minua armahtanut, vaihka polvillani edessäs rukoilin, näin +sanooden: säästä henkeni, jätänpä muuton tänne suojattoman tytön, jolla +on seittemän minun siittämääni poikaa, hänen tahdon ottaa lailliseksi +vaimokseni, koska sodasta takaisin palaan. Niin rukoilin minä, mutta +etpä armahtanut sinä, vaan iskit minua tähän, ja isku siihen paikkaan +on kuolettavainen. Minä kaaduin ja kalisit kaatues aseet, ja niinkuin +unelma poisväikkyi pakeneva sielu. Tässä seison nyt helistellen +hampaitani, ja sinun kauttas, vertajanoova villi. Oi! kiitä ettäs olet +nyt tyhjä sumukuva; jos olisit vielä lihaa ja luuta, niin sydämmes nyt +povestasi kohta temmaisin, niin totta kuin olen kunniallisen sankarin +sielu. + +FUCHS. Resuun, veli kulta, resuun! Oi oi! me olemme jo kyllä +kiipaleissa. Pieniä kiusanhenkiä, kuin vihainen ampiaisparvi, tässä +kihelöitsee ympärillämme ehtimiseen ehtimiseen. + +MAX. He eivät suo meille rauhaa enemmin täällä kuin teit sen siellä. + +FUCHS. He ovat semmoisia pieniä-ruhtinoita, kovin nälkäsiä; jos tahdon +viedä luskallisen soppaa suuhuni, he kohta siitä sieppaavat osansa, ja +jos en antais, imisitpä minusta veren kuin kirput ja hyttyset. Niin on +laitamme. Sentähden katsahtakaat nyt vähän armeljaammin päällemme. Minä +tapoin sinun, sinä olsit muuton tappanut minun, niinkuin yksi teidän +miehistä viimein tekikin. Ja tässä istumme nyt, tapettuina kaikki. +Mitäs tehdään, veljeni? + +KASPER. Jaa, tässä ollaan, kaukana heimostamme ja armaista ystävistä. +Oi minun entinen elämäni! + +GILBERT. Mikä ollee tuo tähti lounaassa tuolla, jota kohden sieluni +katsanto niin kernaasti kiitää? + +KASPER. Se on Maa, veljeni, se on se kurja maamme. + +GILBERT. Mutta se on pyrstötähti tulisella hännällä. + +KASPER. Oi! maamme se on ja Berlinin ankara palo, joka kestää vielä, +sille antaa tämän tulisen hännän. + +GILBERT. Oi kärsimykseni ja iloeni armas mailma! Kuinka kaukana +mahdamme sinusta olla? + +KASPER. Kymmenen miljuunia kymmenen tuhatta kymmenen sataa +kymmenkymment ja kymmenen pääskösen päivänlentämää, niin kuiskasi +minulle eräs henki-ääni. + +GILBERT. Onpa se kappale matkaa. + +FUCHS. Kauhistava matka. + +MAX. Haa! + +FUCHS. Kuinka monta penikulmaa tehneen tämä? Mitä sanoo henki-ääni? + +KASPER. Vaiti!--Mutta hän ei sano mitään nyt. Sen tahdon toki +yhteenlaskea vahvistettuani varjoruumiini ruualla ja juomalla. + +FUCHS. Saammeko täällä kuitenkin jotain ravintoa? + +MAX. Mitä sorttia täällä murheen ja ikävyyden maassa? + +KASPER. Huhkaimen haukotuksia purtavaksi ja merituulta olveksi päälle. + +MAX. Haa! + +FUCHS. Onko tämä ruokaa ja juomaa! + +GILBERT. Aina varjoille, ystäväni. + +FUCHS. Mutta voi! missä ollaan toki? Sanokaatte, hyvät miehet; sillä +sydämmeni käy kovin murheelliseksi. Missä ollaan? Portillako tuomittuen +kaupungin tai taivaan-linnan esikartanossa? Sanokaat! + +KASPER. Vai taivaan-linnan esikartanossa! Ettäs uskallat niin +arvellakkaan. Taivaan-linnan? Mistä syystä? Sinäkö siellä siitä, ettäs +olet ammentanut kitaas oltta niinkuin valaskala, ja minäkö siellä +siitä, että naisia halaillut olen väsymättä kuin Turkkilainen? Voi +veikkosein, kuinka taidat näin aatella? + +FUCHS. Me olemme siis... + +GILBERT. Keskellä leukoja sen suuren traakin; se kohta meidät nielee +mahaansa, täys laava-virtaa, joka kuumuudesta rymisee. + +MAX. Kauhistunpa. + +FUCHS. Minä kauhistun ja vapisen. + +KASPER. Tyyntykäät toki vähän, kuultuanne totuuden. Olemmepa siinä +keskipaikassa, onnellisten ja kirottuen välillä, yhtä kaukana heistä +molemmista. Tässä täytyy meidän oljentella kunnes tuomiomme aikojen +lopussa ylitsemme langetetaan. Tässä seisomme seurassa monen muun, +seurassa monen mahtavanki miehen. + +GILBERT. Minua miellyttää kysyä ja tutkistella.--Ken on tuo jalo haamu, +joka seisoo mäen rinteellä tuolla? + +KASPER. Aleksander Magnus Macedoniasta. Katsos, mikä yhtaikaa +peloittava ja ihastuttava sankarvoima vieläkin hänen olennostansa +virtaa ulos. + +GILBERT. Minua miellyttää kysyä ja tutkistella.--Ken on tuo haamu, joka +seisoo tuolla Okeanoksen virran partaalla? Kaksi siipeä hänen +rautalakistansa korkealle kohoo, yksi kummallakin sivulla. + +KASPER. Se on Romin kauhistus, Punian ylevä sankari. Katso hänen +olentonsa vakavaa miehuutta, joka vertaistansa ei löydä uroen joukossa. +Siinä hän liikkumatta seisoo katsahtaen vapaalla silmällä öiseen, +kuohuvaan kaukaisuuteen. Siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Minua miellyttää kysyä ja tutkistella. Ken on tuolla tuo +kolmas haamu, joka kääntää kasvonsa puoleemme nyt? Minä vapisen hänen +katsantonsa edessä. + +KASPER. Jumalan vitsa, Hungarian ruhtinas, se lyhyt, palleroinen mies, +hän, muodon viivoilla niin pienoisilla; mutta niin ei kesä-aurinkoinen +säteile, niin peloittavasti ei kivääri leimahda vasten kuolemaan +tuomitun rintaa, niin voimallisesti ei iske jyristäjän nuoli kuin +katsanto tämän miehen, joka seisoo siinä, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Jaa, se on hän, mies, jonka väkevä povi on kuumempa kuin Etnan +kohtu.--Mutta vieläpä mielin kysyä ja tutkistella. Ken on tuo +kunnianarvoinen haamu pitkällä parralla ja silmällä niin liepeällä, +hän, joka seisoo alla tuon suuren ja synkeän tammen? + +KASPER. Se suuri Kaarle, Saksojen masentaja, seisoo siinä, vyöllä +ankara miekka. Siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Kerranpa vielä mielin kysyä ja tutkistella. Ken on tuo haamu +kummulla tuolla, kuin kari, niin liikkumaton? Mutta hänen tunnen nyt. + +KASPER. Etkö tuntis häntä, kolmen mailman-osan sankaria, Corsican +poikaa. Siinä käsivarret ristissä rinnoilla hän seisoo kylmä ja +äänetön, syvissä mietteissä hän seisoo kuin tahtoisi hän käsittää +elämän arvelon. Jaa, siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy.--Niinpä +täällä varjoja oljentelee lukematon paljous. Katso tuonne, ja näetpä +heitä loppumattomassa linjassa seisovan tuolla valtavirran autiolla +rannalla. Niinpä vietetään pitkä yö täällä yöseen synkeässä, +ihmeellisessä maassa. + +GILBERT. Ihmeelliseksi ihmeelliseksi kyllä taidan kutsua tämän maan. +Eihän kasva tanner täällä ruohoa ja kukkaisia, ei, vaan nahkasiipan +karvoja jalkani tallaa kuin astelisin plyyssimatolla. + +KASPER. Ja puitten murheellisesti rippuvat lehdet täällä eivät ole +tavallisia lehtiä. + +GILBERT. Ei, vaan yösiikon sulkia ja höyheniä, ja itse puu on +kamoittava peikko ja kuin kamoittavat peikot täällä kalliot ja vuoret +päällämme longottaa. Huu! tuolla näen pimeän luolan, joka ahneesti +ammottaa tänne. + +KASPER. Tartaruksen ovi, josta tie käy alas onnettomien asuntoihin. Sä +kuulet kuinka se humisee ja kiljuu. + +GILBERT. Kuin myrskyssä musta aukio hirmuisen tynnörin kyljessä.--Mutta +minkä maan, kaukaisuudessa sinertävän, näkee silmäni tuolla vuorten +tutkaimilla? Siellä kuni vallitsisi aamu lempeä ja ikuinen, niin +säteilevä ja niin ruusuhymyvä. Oi! tämä näky mun sydämmessäni herättää +riutumuksen ihmeellisen ja halun kerran päästä sinne. Mikä on tämä maa? + +KASPER. Siellähän on maa, jonne kaikki ovat aikeissa, mutta harvatpa +sen ehtii toki. Sä kaunis maa! + +GILBERT. Jos kaiken tämän ennen varmaan tiennyt olsin, niin toisinpa +olisi elämäni muodostunut. Oi! jos lievitettäis mulle vielä elon +langasta muutama vaaksa, niin kuinka tekisin? Kohta kaiken hekuman ja +turhuuden karkoittaisin kauvas, pienen majan itselleni rakentaisin +salokunnahalle viheriäiseen männistöön, jossa käyvät raikkaat tuulet, +ja siellä paastoen ja rukoillen mä aikani viettäisin, puettuna +lumivalkeaan liinakauhtanaan ja vyöllä itsekiellon anturanahkanen vyö, +ja krassiruoho ja kirkas vesi ainoa nautintoni olis. Niinpä, huolimatta +petollisesta mailmasta, elelisin siellä, vakaana aina ja totisena kuin +tuomiokirkko; eipä sillon suuni naurahtais. + +KASPER. Niinpä elelisin vaipumatta naisen helmaan, joka maanpäällä +helmasyntini oli. + +3:S SOTAMIES. Niinpä elelisin, enkä valehtelis ja vielä vähemmin +varastaisin. + +2:N SOTAMIES. Niinpä elelisin ja jos kurkkuuni pisaranki oltta +kallistaisin, niin kohtapa tyhjentäisin kannun palavaa pikiä, itseäni +rangaisten. + +MAX. Kuinka olen minä elänyt? Haa! Vetänyt kitaani oltta kuin +puutiainen verta. Haa! + +FUCHS. Voi minua! kuinka olen elänyt? Miljuunia antaisin jos vuoden +elostani takaisin saisin. Velkakirjat, kalut kappaleet ja kaikki +nuttuni aina viimeiseen siekaleeseen, kaikki antaisin mennä, kaikki. +Oo, oo! + +MAX. Minä janoon. (Kasper ottaa toikalta kaksi olvituoppia) + +FUCHS. Tippa vettä janomme sammutteeksi, kallihimmat ystävät! + +KASPER. (Antaa heille kummallekin tuopin käteen) Tässä! Nyt +sammuttakaat janonne niiden sankarten verellä, jotka te surmasitte +Berlinin kaduilla. Juokaat! + +MAX. Haa! + +FUCHS. Olkaat armelijaat! + +KASPER. Juokaat! Onpa tässä lähellä kuoppa syllän syvä, syllän leveä ja +pitkä ja täynnä verta, jonka olette ulosvuodattaneet meistä ja muista +meidän onnettomista veljistämme. Juokaat! + +MAX. Ah! + +FUCHS. Voi meitä! + +GILBERT. Juokaat! muuton teidät paikalla viskasemme tuonne syvyyden +pimeään kitaan. + +KASPER. Tahdotteko juoda! + +FUCHS. Me juomme, hyvät ystävät, me juomme. Oo, oo! (Vievät molemmat +tuopit huulillensa) + +MAX JA FUCHS. (Yhtaikaa ja vetäen suunsa suureen ilveeseen) Das ist +Bier! (Toiset nauraa. Faustus ja Maura, taluttaen toinentoistaan +käsivarresta, tulevat, ja seuraa heitä ne kaksi sotamiestä, lamput +käsissä) + +KASPER. Toivotamme onnea morsiuskunnalle. + +FAUSTUS. Kihlatut olemme. + +KASPER. Faustus, sun tiedän mieheksi, joka ei siirry sanastansa vaihka +repeisi allansa maa. + +FAUSTUS. Antakaat mulle morsian, nuori ja kaunis kuin seraaffi ja monin +kerroin rakkaampi kuin henkeni kultakipenä, ja jospa hänen lupaisin +räjäyttää ilmaan tynnörillä kruutia, kuin sihisevän raketin, sen +tekisin heti, tulenleimauksella hänen kyydittäisin pilvistöön ylös. +(Maura vetää itsensä äkisti hänestä irsi) + +MAURA. Uu! Sinä kauhea mies! + +FAUSTUS. Peräytkö?--Yhden kerran kysyn vielä ja sitten tästä niinkuin +vuoripässi. Peräytkö? + +MAURA. (Ryhtyy taasen Faustukseen) Katso sinun palvelijas. + +KASPER. Kas niin, sopii hyvin. Onni teille, kauvallinen onni! + +SOTAMIEHET. Hurraa! + +MAURA. Uskallanpa käskeä teitä kaikkia tyhjentämään kihlausmaljamme +tänä-ehtoona tässä. + +KASPER. Siihen, frouvani, emme varro toista käskyänne. (Muutama +Preussin sotamiehistä tulee taluttaen Timoteusta ja Marianaa vankeina) +Ketä tuodaan tässä? + +MAURA. Hoo! (Käy Timoteusta ja Marianaa vastaan, niiaten syvään heidän +eteensä) Nöyrin palvelijanne! No terve tuloa, terve tuloa! Ha ha haa! +Kaikin nöyrin palvelijanne! + +KASPER. Hiljaa, muoriseni! He ovat voitettuja vihollisia ja tulee siis +heitä katsella säälin silmällä, muistaen, että pyörä pian taitaa +kääntyä ympär. + +4:S SOTAMIES. Nämät kaksi otimme vangeiksi, herra kapteeni; ja +tuntuvatpa he kovin rakkaiksi. + +TIMOTEUS. Hän on minun morsiamen... + +MAURA. Ah sinä! + +TIMOTEUS. Se on hän. Minä olen invalid, siis voimaton sekä pakoon että +taisteloon ja sentähden olen nyt vanginne. Mitä tahdotte? Minun surmata +ja katkaista rakkautemme siteet? Se tehkäät, jos teitä miellyttää. + +KASPER. Miksi tekisimme sen? Preussin lähetys on nyt, ei hajottaa vaan +kokoa ja yhteenliittää, vaihka täytyykin sen tässä toimessansa tehdä +syviä leikkauksia ja pistoksii; mutta kaikki on hyvin jos loppu on +hyvin.--Sano, tyttö, onko tämä mies sun sulhases? + +MARIANA. Sitä en häpee tunnustaa. + +MAURA. Sinä mailmanlintu! + +KASPER. Frouvani, vihanne sammuttakaat ja tytykäät onneenne. Saittehan +miehen, jalon kuin salon partanen kuusi; sama onni suokaat tälle +tytölle myös. Ja sen teette, minä tiedän sen, vaihka mielenne nyt +kipenöitsee hieman.--No, käsi kädessä nyt seiskäät molemmat +kihlausparit. Soma on lemmen toimi keskellä sodan ryminää; ihanata, +katsella sireenilehtoa ja kukkastarhaa kolkossa linnassa, jonka +muureilta kanuunat irvistelee; siinä sekä taistelo että sovinto. Oi +että veljet toinentoistaan raatelevat! Mutta sovintoon he käyvät kerran +vielä, sovintoon niin rakkaaseen kuin nyt tämä Preussin impi ja tämä +uljas poika Bayerista. Pois riita ja vaino Germanian velisarjasta! +(Maxille ja Fuchsille) Te kaksi sankaria siinä, tunnetteko jo maailman +ympärillänne? + +MAX. Minun täytyy itkeä. + +FUCHS. Samoin minun. + +KASPER. Miksi niin? + +FUCHS. Olemmehan vielä elävien joukossa, vaihka äsken jo luulimme +itsemme varjoina nääntyvän kuolon maassa. + +KASPER. Olkaat lohdutetut. Kaikki on kohta hyvin taas; ja sen +tuumakansan, ne pienet-ruhtinat me teistä siirrämme kauvas kuin +pohjoinen myrsky jyvistä akanat sinkoilee. Kaikki on kohta hyvin, koska +päällämme lepää sovinnon ja rauhan taivas ja Germanian tähti kirkkaana +loistaa taas. + +MAX. Mua kuolon valtakunnan kamottava muoto on herättänyt unestani ja +kaikki käsitän nyt. Oi mennettä elämääni! Nyt se kauvas poistukoon! +Minä häpeen. (Peittää kasvonsa) + +FUCHS. Se poistukoon kauvas, kauvas! Minä häpeen. (Peittää kasvonsa, ja +istuvat niin loppuun asti) + +GILBERT. Olenpa kuullut, että niinkuin peloitus saattaa viisaan +hulluksi, niin taitaa se myös tehdä viisaaksi hullun. Sen näemme nyt. + +KASPER. Hyötyä siis matkaansaattoi ilveemme.--Jaa, kaikki hyvin! No, +emäntämme, mielimmepä kaikki nyt tyhjentää onneksenne maljan. + +MAURA. Kaikki kaikki! (Oltta annetaan ympär. Maura täyttää myös +Marianalle ja itsellensä pikarillisen oltta) + +KASPER. Juokamme! Ja soikoon vaskitorvet kihlausjuhlan kunnioiksi! +(Juovat torvien pauhinassa.) + + + + + + +LEO JA LIINA + +Näytelmä yhdessä näytökessä + + + +HENKILÖT: + +LIINA, kartanon-omistaja. +LEO, kasvate kartanossa. +ANTON, Liinan eno, vanha jääkärimestari. +ANNA, kartanon emännöitsijä. +ELIAS, palvelija kartanossa. + +(Tapaus on Suomessa lähellä Helsingin-Hämeenlinnan rautatietä.) + + + +(Tuuhea puisto, tuolla täällä viheriäinen rahi kummallakin puolella, +rahien takana tuuheita kuusia, perillä peltoja ja vuoria. Liina, Anna +ja Leo tulevat vasemmalta.) + + +LIINA. Leo, ennustakoon tämä korea aamu sinulle onnellista matkaa! + +LEO. Minä kiitän teitä! Ja eihän milloinkaan mene muistostani tämä +aamu, jona astelin kotoni pihoilla viimeisen kerran. Kohta olen teistä +kaukana ja kaukana synnyinmaasta. + +LIINA. Mutta metsähaltiamme viipyy, tuo arvokas enoni. + +LEO. Ja tahtoisinpa puristaa kerran vielä hänen kättänsä, koska heitän +nämät metsät ja vuoret; siellähän ennen, veljinä kamppaellen, ajelimme +Tapiolan karjaa. + +LIINA. Oi, hän tulee kyllä, mutta kaiketi vasta lähtöhetkelläs. Sillä +tämänkaltaisissa kohtauksissa ei ole hän koskaan paljouden tekijä. +Pitkät ja kyyneleiset jäähyväiset eivät juuri miellytä häntä. Ja +siinähän soinnummekin yhteen. (Haastelee Annan kanssa.) + +LEO. (Erikseen) Sinä korskea nainen, ole huoleton. Minä en väsytä sinua +lähtövirsillä, en kyyneleillä, vaan katsahdan aina yhtä kylmästi +puolees kuin sinäkin tänne. Niin teen, vaikka riehuisikin povessani +ikuisesti liekehtivä tuli!--Pois kauas tästä! Tule, aava valtameri, ja +viileytä sydämmeni kuume! Ole unohdukseni virta! + +LIINA. Mutta katso, hän seisoo kuin uneksuva. Leo! + +LEO. Katselenhan kalliota tuolla. Ennen usein tähtäilin sen kiireeltä +alas kohden kotokartanoa, peltoja, niittuja ja polveilevaa jokea. Oi, +mielisinpä sieltä kerran vielä katsahtaa ympärille. Mutta aikani on +lyhyt. + +LIINA. Ehdithän kyllä siihen käyntiin. Kaikkihan on jo varustettu +valmiiksi matkalles. Riennä vaan! + +LEO. Minä riennän! (Menee oikealle.) + +LIINA. Onpa hän vihdoin kuin hieman levoton. Mutta näyttääpä kuitenkin, +että mielii hän meistä pois. + +ANNA. Kuin piltti kaupunkiin ensimäisen kerran. Mutta enhän ihmettele. + +LIINA. Et ihmettele? + +ANNA. Jotain kuiskataan. + +LIINA. Mitä kuiskataan? + +ANNA. Tuossa kirjeessä, kirjeessä Leolle hänen sedältänsä Amerikasta, +löytyi eräs korea kuva, oikein hehkuvan, pulskean Mulatti-epelin, ha +ha! + +LIINA. Hoo! + +ANNA. Setä kasvatti vauvan ja viimein päätti hänen--ah!--kultakanaseksi +Leollensa. + +LIINA. Romantikas aate, ihan Leon kaltainen; hän juuri voi lemmistyä +kuviin ja varjoihin, tuo haaveksija. Lystillistä! Melkein uskon, mitä +kerroit. + +ANNA. Niin; ja tämähän kuva nyt tähtenä lännessä viittaa nuorta +sankariansa luokseen. + +LIINA. Ehkä tuhatkihara nainen on anastanut hänen katalan sydämmensä, +joka nyt liekehtii pääsön himosta. No, hän menköön ja saavuttakoon +onnensa. + +ANNA. Ah, parhaan onnensa on hän nauttinut juuri tässä teidän kätenne +alla!--Hän lähtee meistä ja jää ehkä iäksi. No, hän jääköön; mutta +ainahan kolkompaan yksinäisyyteen me itse jäämme tänne, kurjat. + +LIINA. Tottumus tasoittaa kaikki. + +ANNA. Aina kuolemaksi. Hiljaisuus on kuoleman heimoa; mutta hälinä ja +meno, siinähän elämä ja ilo.--Tehkäät häitä, fröökinäni! + +LIINA. Häitä! Minä? + +ANNA. Niin pyydän vaan häitten tähden, häitten tähden, ah niiden +hyörinän ja pyörinän tähden! (Nauraen) Tehkäät häitä! + +LIINA. Pieni voitto yhden päivän liehunnasta, oi sinä hälläkkä! + +ANNA. Laskekaa vielä lisäksi kaikki vartomuksen ja muiston armaat +päivät.--Mutta sallitteko pientä kysymystä? + +LIINA. Minä sallin. + +ANNA. Onko vänrikkimme, tuo öljyviiksinen, tuo kilisevä, helisevä +herra, nöyrästi kumartanut teille? + +LIINA. Hänen taipuva selkänsä kumartuu usein. + +ANNA. Salskea sankari pyysi teidän sydäntänne, mutta sai kiellon. + +LIINA. Miksi kantelee hän koulusta ja omalle niskallensa, narri? + +ANNA. Ehkä vimmoissansa parhaille ystävilleen. + +LIINA. Lasin ääressä kosteasilmäisenä narrina.--Mutta enintään pidinkin +hänen kumarruksensa leikkinä vaan. + +ANNA. Ei! hän teki vakuuden kysymyksen. Minä tiedän sen. + +LIINA. Ja sai siis oikean vastauksen. + +ANNA. Ja niin äveriäs mies. + +LIINA. Minun käteni ja sydämmeni! Mikä rohkea hävyttömyys! + +ANNA. Vänrikiltä? + +LIINA. Kaikilta! + +ANNA. No Jumalani! (Nauraen) Siis mielisitte kumota meiltä ihanimman +tavan ja asetuksen. Voi teitä! Sen tahtoisitteko täällä tytön työksi? + +LIINA. Pois, hupsu! Minun työkseni? (Polkien jalkaansa) Pois! + +ANNA. Mutta minä muistelen-- + +LIINA. Mitä muistelet? + +ANNA. Elämän ankaraa lakia! + +LIINA. Mitä huolin siitä?--Nämät miehet, jaa, kas nämät! Minä lahjoitan +heille jalon hylkäykseni. + +ANNA. Samasta syystä siis sai myös tuo mustatukkainen maisterimme +teiltä kiellon? + +LIINA. Mikä hulluus! Katso, eräs teikari astuu eteeni, eräs maisteri +täynnä itserakkautta, eräs vänrikki täynnä peilirakkautta; ja minäkö +nyt, niinkuin hän pyytäen vaatii, hänelle heittäisin alttiiksi kaikki, +elämäni, onneni, minä iäisyyden tytär? Minäkö hänen tavarakseen? Mikä +julkeus! Sydämmeni paisuu! + +ANNA. No kuinka sitten lähtis matkaan kelpo uros, joka, ansaiten +sydämmemme, on teihin äärettömästi rakastunut? + +LIINA. Hän olkoon vaiti kuin hauta ja vähimmin kaikista huokailkoon +hän, hikoilkoon hän, kurja mies. Jota enemmin lemmistynyt, sitä +vähemmin antakoon hän tuskansa ilmi. Kaikki hän kätkeköön ja silloin +ehkä syttyisi sydämmeni myös, kiihtyisi valta-loimoon. Mutta mitä +aattelen ja puhun minä mieletön, hullu tyttö! Minäkö lemmistyisin +noihin miehiin, minä? Vale! + +ANNA. Ja jos niin tekisimme kaikki, mihin joutuisimme viimein? +Siipoiksi Kyöpeliin! + +LIINA. Mitä huolin siitä?--Mene! Murkinan hetki on lähellä. + +ANNA. Minä riennän, fröökinäni, minä juoksen! (Poistuu vasemmalle.) + +LIINA. (Yksin) Menköön hän etsimään onneansa; niin toivon, ja toivon +kuitenkin toisin. Kasvattajanko huolta ja kaipausta? Puhkeisiko eroon +rakkaus murheenkukkaseksi nyt jäähyväisten pahteisessa ilmassa? Toki, +hänessä vaan aina ja levotonna aatokseni väikkyy, ehkä näyttääkin +toista katsantoni komea rauha. Hän ei ansaitse helleyttä, jota lapsikas +sieluni hengittää häntä kohtaan; kylmä on hänen sydämmensä. Ja mikä tuo +kunnioituksen naamari hänen kasvoillansa? Ah, tynsän teeskelyksen muoto +velvollisuuden vaatimuksesta vaan! Mene, kiittämätön poika; riennä, +riennä meistä kauas mulatti-neitojesi karkeloihin uusien maailmain +aurinkojen alle.--Niin riehuu, telmää povessani tuonne tänne taistelo +kuin maan järistessä merenrannan kuuma laine. Oi, en ymmärrä! Jos +ystävältä kysyisin, miksi sydämmeni riehuu levotonna, niin hän kenties +haastelis immen lemmestä. Hullutusta! Immen lempi? Mene jo, aatos +nurja, mieletön ja halpa, mene kauas, kätke itses vuorten alle! Ja hän +... hän poistukoon minusta kauas, kiusaamasta sieluani. (Katsoo +oikealle.) Tuolla kallion kiireellä hän seisoo, hoikka nuorukainen, ja +hänen hiuksensa uiskentelevat aamun kultaisella pilvellä. (Katoo +väikkyen pois oikealle.--Anton tulee vasemmalta) + +ANTON. (Yksin) Hän matkustaa meistä pois, hän muuttaa perin maapallomme +selkäkilvelle, asumaan ikänsä meidän antipodinamme, kurja. Kiusallinen +kohtalo! Sonnipäiset könit täällä samoilkoot ympäri, vaan älkööt +tuollaiset kainot lapset. Minunhan esimerkiksi, minun, jolla on sydän +kuin karhunpenikka, olisi pitänyt maailmoja marssiman ja keihäitä +murskaileman täällä. Mutta Leoni lähetän vallan vastakynsin ulos +hurjille retkille. Tunnenpa hänen ja pidän hänestä kuin omasta +pojastani. Mistä saan enään metsätoverin niin hauskan, tarkkamielisen +ja urhean kuin hän? Kirottu kohtalo, mi saattaa kaksi uhkeaa ystävää +täällä seisomaan antura vasten anturaa! Väärin tehty, jyrkästi väärin. +--Mutta asialla on toki painonsa. Mikä perusta on pojalla tässä? +Ainoastaan tuo kurja hyvä sydämmensä, joka ei koskaan ollutkaan täällä +rikkauden kone, vaan pikemmin päinvastoin köyhyyden. Ja mitä perisi hän +viimein minulta, metsähuhkaimelta? Muutaman ruosteisen tuliputken, +viisi tappelevaa koirasmetsoa ja yhden naaraksen. Aika perintö, ha ha +ha!--Ei! pakene kauas tyhjästä, Leo, ja ota vastaan maa-äitimme povesta +hedelmällinen viilu. (Elias tulee vasemmalta.) + +ELIAS. Herra! + +ANTON. Mitä tahdot, mies? Mitä käyskelet ja kyräilet sinä, itsepäinen +oinas? + +ELIAS. Eihän ihme, että vähän käyn ja kyräilenkin tällä hetkellä. +Herra, oletteko jo kuullut tulivaunujen ensimäistä vihellystä? + +ANTON. Hiiteen kaikki vaunut ja heidän pillisuorat tiensä! Minä en +kärsi heitä. + +ELIAS. En juuri minäkään tänään. Ah, viehän rautainen tie meidän +kalliin ystävämme kauas pois!--Herra, teitä on jo varrottu täällä +kovin. + +ANTON. Askartelin metsokukkojeni kanssa. + +ELIAS. Kas se! Kuinka jaksavat he nyt? + +ANTON. Hmmh? Heitä on viisi kappaletta. + +ELIAS. Kas se! Paljaita kukkoja? + +ANTON. Yksi naaras, tappeluksen kannattajaksi, yksi vaan. Hänpä antaa +vauhtia leikkiin. + +ELIAS. Niin, niin! + +ANTON. He tappelevat kuin kotkain kuninkaat. + +ELIAS. Kas se! + +ANTON. Kauhistuisitpa nähdessäs.--Miksi varrotaan minua tässä? + +ELIAS. Mitä! Tiedättehän nuoren Leon tänäpänä lähtevän iäksi +Amerikkaan, sinne kutsuttuna vanhan setänsä turhan maatilan +perilliseksi. + +ANTON. Huomaa: pieni, mutta oma turve! Millä naamalla näkyy hän +lähtevän? + +ELIAS. Melkein ilon naamalla, joka minua ei juuri miellytä.--Hänellä on +piljetti höyrylaivaan, joka lähtee tänä iltana Helsingistä Englantiin, +siitä Amerikkaan; ja hetken päästä siirtyy meistä tuo hyvä ja korea +Leomme, poistuu käärittynä savuun. Katoo pihoiltamme oiva nuorukainen, +joka joutui meille kerran piennä orpona, mutta kohosi tässä pian +koreaksi pojaksi. Kuitenkin, nyt hän poistuu; ja sureehan sydämmemme +tuosta, herra. + +ANTON. Mitä sanoo Liina? + +ELIAS. Aina jalo ja tyyni. Ja kuitenkin piti hän Leostamme ennen oikein +armastelevan hoidon. Mutta ellen eksy, niin on emäntä hieman kuni +kylmentynyt häneen näinä viimeisinä aikoina. Miksi? Tuota en ymmärrä. +Mutta minähän toista toivoin. Heistä olis pitänyt tuleman oivallinen +pari. + +ANTON. Mitä sanot? + +ELIAS. Eikö olis tuo käynyt päisin? + +ANTON. Sinä kölli, onhan poika hänen kasvatteensa. + +ELIAS. Sitä enemmin heillä syytä kuherrukseen. Tosin on nyt tyttö +hieman aikavampi, mutta se ei mitään meriteeraa. Kahdeksan ja +kaksikymmentä on hän, vaikka viittaakin muoto huikean matkan nuoruuteen +alas. Mutta poika pilttari on juuri näinä päivinä täysi-ikäinen mies. +Kuinka nuo vuodet kuluu! Kymmenvuotiaana nallikkana tuli hän taloon ja, +muistanhan vielä, seisahti pieni piikkinen elotuvan ovinurkkaan, +pahanen. Mutta eipä hän siinä kauan seisonut; tulihan rouva itse ja +otti hänestä kyllä äidillisen huolen. Toki, vuosi oli tuskin mennyt, ja +haudassa lepäsi leskirouva, Leon kelpo elatus-äiti. Mutta kuinka kävi +kuitenkin? Mutta kas, kuinka kävi! Astuihan silloin tytär nummeroon, ja +kasvatti ja koulutti pojasta miehen. + +ANTON. Niin teki hän. Ja naisko hän nyt koulupoikansa, hän, +korskeudessa verraton? + +ELIAS. Ja heistä tulis kuitenkin kelvollinen pari. + +ANTON. Haa! tämä nainen kantaa päätänsä korkealla, katsahtaen +tämänaikaisiin miehiin kuin apinoihin. Ja hänkö täällä kantamaan vaimon +taakkoja? Ja löytyisikö hänen ylpeässä povessansa edes kipenääkään +kohden poika-tellukkoja täällä? + +ELIAS. Ei yhtään, mutta poika itse on kovissa kiipaleissa tuon pöyhkeän +prinsessan tähden. + +ANTON. Mitä, mitä jaarittelet sinä? + +ELIAS. Tapausta, jonka todistavat omat silmäni. + +ANTON. Häh? Sinä tiedät jo siis retkiäkin. No sanoppas, mitä olet +nähnyt, ja sano pian, sillä huomaas tätä sauvaa, poika. + +ELIAS. Juuri teillepä sen sanon, vaan en kellenkään toiselle. +Katsokaat, laita on niin, että minäkin krokailen vähän kirjoittaa. + +ANTON. Haarulla? Höh! + +ELIAS. Hanhenkynällä. + +ANTON. Jolla painelet oikein hanhenjalkoja paperis täyteen, höhöh! + +ELIAS. Sanoja, herra, ja kiivaitakin, jos niin tarvitaan. + +ANTON. Hyvä, hyvä, mutta tule asiaan! + +ELIAS. Tulen kohta. Mutta kiitos olkoon pojalle siitäkin, että +kirjoittaa osaan. + +ANTON. Tule asiaan, sanon minä! + +ELIAS. Nytpä tuon sen esiin, ja kuulkaat. Tuolla istui hän kerran, Leo +nimittäin, lystihuoneen portailla, kirja kädessä ja lyijyspännä, minun +kaivellessani noin hiljakseen peltomurulla siinä läsnä. Mutta nyt hän +katosi, jätti kirjat, paperit ja kynät portahille, tomppeli. Sieltähän +nyt viskasi tuulonen melkein syliini erään paperilapun, jonka +viipymättä saatoin paikkaansa takaisin. Mutta pidellessäni sitä, +kurkkasin, kurkkasin häneen noin pikaisesti vaan. Ja mitä näin minä? No +peijakas! nimi »Liina, Liina, Liina» seisoi siinä monet kymmenet +kerrat, ja koukistelipa jok'ainoan »Liinan» ympärillä joko armahin +kukkasseppele tai tuommoinen korea piikkikiehkura. Niin, sen näin; ja +mitä tuosta aattelette? + +ANTON. (Erikseen) Rupeanpa jotain aattelemaan. (Ääneensä) Pojan +velvollisuus on kunnioittaa äitiänsä. + +ELIAS. Tässä on jotain enemmin tekeillä. Huomasinhan paperilla vielä +värsyjäkin, joissa mielestäni valitti onneton rakkaus.--Mutta pian tuli +hän taas, poltti peijakas paperin ja muutti vielä karrenkin tuhaksi. +Niin, tämän olen nähnyt. + +ANTON. Nähnyt mätäkuun houreessa! Mutta äänettä asioista, jotka eivät +koske sinuun, ja mene toimiis! + +ELIAS. Olin juuri aikeissa lähtemään. + +ANTON. Ja kerran vielä muistutan: pidä kieles hammasrivin takana noista +hulluista luuloistas. + +ELIAS. Ja heistä tulis kuitenkin oivallinen pari. + +ANTON. Pois! (Uhaten sauvallansa.) + +ELIAS. Poishan minun täytyy, saattamaan esiin kartanon vaunut. (Menee +vasemmalle.) + +ANTON. (Yksin) Suuri konna se mies, kiusallinen kuin paholainen. Mutta +kyllä hänen masennan vielä.--Lähestyyhän tuolta Leoni; ja nyt, koska +muistelen tuon jukuripään kertomuksia, niin arvelen, että Lempo on +riivannut sinun, poika. Mutta jos niin on laita, niin hyvin olet +kätkenyt kaikki, koska ei kotka-silmäni ole vainunnut vaaraa. Mutta nyt +minä huomaan, että juuri niin täällä katsahtaa suloisesti, onnettomasti +rakastava mies. Mutta ettäs halaat nyt täältä pois? Vai tämäkö juuri +sinun karkoittaa vieraille maille? Kiirehditkö, armas Leo, hakemaan +unohduksen lääkettä haavoillesi? Poika, tämä saattaa mieleni +levottomaksi ja haavoittaa minunkin karvaista, pörröistä sydäntäni! +(Leo tulee oikealta.) Jumalan rauha, Leo! Sinä matkustat pois. + +LEO. Auringot ja tähdet, kuinka joutuu aika! + +ANTON. Kohta seitsemän. Mutta millä sydämmellä siirryt? + +LEO. Tahdon ja en tahdo, kiirehdin ja viivyttelen, oi! + +ANTON. Tahdot ja et tahdo heittää tuota kultaista leiloasi. Hahaa! mitä +katsot minua? Luuletko, ett'en tiedä, mihin huokaukses lentää? + +LEO. Oi sanokaat! + +ANTON. Hämeenlinnaan! + +LEO. (Erikseen) Hän vainuu siis vääriä jälkiä. Hyvä! + +ANTON. Tiedänpä oikein! + +LEO. Niinköhän? + +ANTON. Sinä huokaat. + +LEO. Ja tämä on kehno työ. Mutta heitetään pois nuo huokaukset, +heitetään ne pois _tetrao urogallus_'ten nimessä! Kuinka jaksavat he? + +ANTON. Metsotko? + +LEO. Metsot, metsot, jöröt linnut, tulipunaiset kaaret silmien ympäri! +(Erikseen ja paimen kädellään otsaansa) Oi, oi! + +ANTON. Hehee! Viisi tetrao urogallus'ta! Urogallus, urogallus! Uhkea, +verraton _nomen_ tuolle kanalintujen taajalle taatalle. Urogallus! Ja +he tappelevat kuin sankarit.--Mutta miksi luikersit nyt metsoisiin? +Kurja poika, parastashan koetat unohtaakses kaunoistasi. + +LEO. Mutta en taida. + +ANTON. Sillä hän on korea, pulski, marjaposkinen heiskale. Ja hänen +nimensä...? (Muistelevalla muodolla) + +LEO. Oi sanokaat tuntemattoman kaunoiseni nimi! + +ANTON. Se on juuri kieleni kärjellä. Mutta istukoon hän siinä; minulla +on samalla kielellä vielä toinen kysymys sinulle. Leo, vastaa minulle +totuudella jaa tai ei, koska heitän sinulle kysymyksen, jonka +tähtäimessä hää-ilta loistaa. Lupaatko sinä? + +LEO. Minä lupaan pyhästi. Kysykäät. + +ANTON. Mutta kysyttyäni, älä seiso mykkänä edessäni, vaan anna mun +kuulla sanoista toinen. + +LEO. Kysykäät. Minä jo tiedän, mitä vastaan. + +ANTON. Lemmitkö hieman tuota meidän ylpeää impeä, kuin nuorukainen +impeä lempii? + +LEO. Ketä? + +ANTON. Liinaa. (Hetki äänettömyyttä.) Jaa vai ei? + +LEO. Mihin unohditte marjaposken kaupungissa? + +ANTON. Hoo, hän oli vaan se punainen marjaharkki, jolla viettelin +nuoren terrikukkoni koreasti paulaan, ha ha ha! Mutta mitä vastaat? + +LEO. Mitä kysytte? + +ANTON. Mitä kuulen suustas, jaa vai ei? + +LEO. Minä lemmin ja kunnioitan jaloa kasvatusäitiäni. Ja hyvin, jos +kohtalo, mun kerran tultuani uuteen kotoon, antais mulle vaimoksi juuri +hänen vertaisensa askareissa ja toimissa; ulkomuotoon paljonkaan en +katsois. Ah! johan uneksun minä monestakin siellä, kreoli-neidoista, +mulatti- ja mestiisi-immistä, joilla on hohtavat värit ja koristeet. Ja +siellä, oi siellä olkoon ensimäinen askeleeni naida näistä lännen +ruusuista yksi, mi leipäni leipoo ja lakaisee mun laattiani. Tetrao +urogallus, sehän olkoon ensimäiseni! + +ANTON. Mikä kanalja! Ha ha ha!--Noo, minä tiedän, että löytyy sinussa, +vaikkas kuleksitkin usein tuolla ylhäällä sinisalvoksissa, usein +peevelissä tuolla iltaruskos »tulisissa tauloissa»,--niin tiedän, että +löytyy sinussa jotain peijakasta, jotain, kuinka ma sanoisin, +sakramenskattua, ja sentähden pidän sinusta. Sillä ilman näitä lahjoja +olisit kyynelherkkä, imelähuulinen fröökinä. Niin juuri!--Mutta täyteen +toteen taas, mun poikani. Minä tahdon sinulta vastauksen kunnias +nimessä. + +LEO. Senhän jo annoin. Mutta mikä tuulen kierros on tuonut teille +tällaisia arveloja? Hän on mun kasvattajani vakaa! + +ANTON. Voi myös olla kultaseskin. + +LEO. Mikä on hän vielä? Hoo, vaakunoita, kilpiä, keihäitä ja +miekkojahan kiiltää ja kalisee hänen polviluvussansa. Mutta mikä olen +minä? + +ANTON. Hiiteen kaikki miekat, kilvet ja vaakunat! Tosin on hän korskea, +ei sietäis hän suinkaan miesivaltaa, ja miehen, taipuvan naisen +tohvelin alle, hylkäis hän perin. Sentähden ei ole toivoa hänestä +kellään uroolla, vaan ylpeästi katsahtelee hän Kyöpeliin.--Mutta nyt +jokin vaikutus sinusta tai sisällinen aave minussa tahtoo mulle +kuiskata sydämmesi tuskasta, tuskasta tämän naisen tähden. Kas, minä +myös olen ollut nuori ja mielin nyt puhua pienen hiukan koristettakin, +vakaassa hengessä. Kaukarannalla, kaukana toivottomasta kullastamme, +salattu lempi yhdeltä meistä sammuu vähitellen unennäkönä rinnastamme; +mutta toisessa se taasen muuttuu sielun synkeäksi paloksi ja usein +hänen elämänsä turmelee tai kuolettaa. Tässä, Leo, ehkä olet sinä tuo +toinen mies. Mutta huomaa asia. Ennen eroamme aukaise minulle povesi +täällä, ja keveämmin kannat lempes murhe-taakan siellä, tietäen, että +on sinulla kuitenkin yksi painon-jakaja.--Enhän, Leo, kummastelisi +sydämmes ahdinkoa. Sillä tämä nainen, vaikka ylpeä ja kiivas, on jo +ennenkin lumonnut monen miehen mielen. Hän on ylevä, väikkyy vapaana +korkeudessa. + +LEO. Heti poistun hänestä iäksi; ja hyvin kaikki. Eikä ole kuitenkaan +nyt kaikki hyvin! + +ANTON. Näenpä sun vimmas. Mutta päästä jo osa tuskastasi tänne, ystäväs +syliin. Ja täällä (lyö vasten rintaansa), sinä tiedät sen, lepää +kalliin salaisuutes kuin haudattuna valtameren syliin, jonka ylitse +purjehdit lännen manterelle.--Noo, sano, poika, sisimmäinen aatokses +tuosta meidän emännästä. Leo. Paljon hyvää on hän osoittanut minulle ja +siitä kiitän häntä, toivoen hänelle kaiken elomme onnen ja ilon. + +ANTON. (Polkien jalkaansa) Poika, miksi juonittelet? Kohta eroomme; ja +Jumal' avita, eihän kaukana, ett'ei hurja silmäni puserra vettä! +Hetkessähän lähdet. + +LEO. Hetkessä lähden, heittäen Edenini ihanan yrttitarhan, jossa kerran +näin autuuteni. Olinhan onnellinen, mutta juuri onneni lähteestä +kumpuili tuhoni ylös. Voi kielletty hedelmä, johon on kielletty +katsomastakin! Mutta minä tein sen ja ihastuen katsahdin häneen, +onneton, ja tämä oli syntini, jonka rangaistus nyt mun kauas +karkoittaa. Ja minä riennän, lähden hänestä ainiaaksi--ja tänä päivänä! +Ihmeellinen päivä, jona silmäni on kadottava sieluni valon, päivä +tumma, murheinen ja armas toki, juhlapäivä pilvinen! Oi! vietänpä +sydämmeni kuolinjuhlaa, ankaran vallitsijani kolkossa temppelissä +seisoen seppelöittynä uhrina sen alttarilla. Mä kerran katsahdan ylös, +mutta hänen silmiensä taivahista kylmä leimaus iskee alas minuun. Mutta +kirkas, heijaisevan kirkas toki tuo leimaus! Katso--välkkeen peittyessä +taas, väikkyy hämärtynynnä pylvässali. Haa! nyt taivaan valkeus ja +Pandemoniumin yö käyvät kiertoellen ympäri mun sielussani kuin ennen +langetessaan enkelin. Hyvästi! Avaruuteen tyhjään poistun, eikä kiillä +siellä yksikään toivon tähti. + +ANTON. Siinä helähti jänne, jota kohden tähtäsin, ja minä surkuttelen +mielesi mullerrusta. Haa! voihan tämä, Herran tieten, kumota uroon +kaiken olennon, ellei rynnistele hän, rynnistele ja miehukkaasti unohda +kaikkia. + +LEO. Mitä tehdä sitten? Kuitata kaikki viikatemiehen kanssa, tai +upottaa vimma »lohduttavaan maljaan»...? + +ANTON. Ei niin, ei niin! Oi kuule, Leo... + +LEO. Maan ja taivaan nimessä, älköön kuultako Leosta niin! Kamppailkoon +hän vieläkin elomme onnen tähden; mutta ilman elon kalliinta lahjaa +menköön hän hautaansa. + +ANTON. No, noo, mun poikani, elon tie on vaihteleva. + +LEO. Mutta minun tästälähin samankarvainen aina, samankarvainen! + +ANTON. Kuinka hyvänsä, mutta minä tunnen sinun ja näen nytkin sinun +kelpo mieheksi. Ja tästä kiitän sinua, Leoni, ravistaen kättäs kuin oma +isäs. (Ravistaa häntä kädestä.) + +LEO. Mutta oi kuolema! + +ANTON. Miksi kuolema kuitenkin? + +LEO. Muistellessani vimman kohtaa. + +ANTON. Mitä? + +LEO. Oi, hiipisi nyt pieninkin kuiskaus asiasta hänen, hänen korvaansa +--haa! + +ANTON. No mitä? + +LEO. Minä murhaisin itseni! + +ANTON. Vaiti, Leo! Ja täällä on salaisuutes tallessa, sen tiedät. Mutta +kuinkahan olet itse kätkenyt salaisen liekkis neitos huomiosta, +veitikka? + +LEO. Keltä?--Mitä tiedän minä?--Keltä neidolta? + +ANTON. Liinalta. + +LEO. Iske alas, sinä taivaan nuoli, ja polta jo maapallomme karreksi, +ett'ei enään kauemmin täällä luetella hulluuksia hulluin ihmislasten! +Kaikki olkoon tuhka ja tomu! + +ANTON. _Silentium!_ + +LEO. Kätkenyt häneltä sydämmeni salaista liekkiä! No keitä sitten? +Mutta kas, jota kiivaammin se leimui, sitä kylmemmäksi muuttui vakaa +muotoni, katseeni melkein jäätyi kohden kaunista, ankaraa naista. + +ANTON. Sinä olet kamppaillut kuin mies. + +LEO. Katkeran kamppauksen. Huomatkaa: yhä kylmettää mun tultani +tammikylmäksi vastaan toisen piinaavaa kylmyyttä! + +ANTON. Sinä katala! + +LEO. Valituksenne pois! Soisinko ma toiseksi, kuin on? Hänessähän näki +rakastava silmäni hengen niin korkean ja puhtaan kuin tämän vahvuuden +lae, koska se on kirkas; ja minähän nyt ylevämmin kuin ennen, vaikka +usein riutuenkin, katsahtelen maailmaa.--Mutta nyt ei enään sanaakaan +asiasta, ei sanaakaan, te mun vanha, kunnioitettava ystäväni. + +ANTON. Oikein! Ei sanaakaan!--Sinä matkustat meistä kauas ja kauanhan +kaipaan sinua. Mutta lausunpa kuitenkin uljaasti: matkusta, poika, +matkusta ja tartu tuumailematta onnen tarjottuun kouraan. +(Höyryvaunujen vihellys kuuluu.) Siinä on juhtamme! + +LEO. Joka temmaa mun hänestä, oi hänestä, ja kohoaa taasen mun sieluni +myrsky! + +ANTON. Seiso kannallas kuin mies, puristaen reippaasti hänen kättänsä +jäähyväisiksi. Tuollahan näen hänen, tuolla keinumäellä, ja menenpä +saattamaan häntä koruisille hyvästille, poika. Mutta riennä sinä kerta +vielä ylös kamariis, ja katso, että kaikki on rakennettu matkaan, +niinkuin pitää. (Menee oikealle.) + +LEO. Mutta te, te rientäkäät myös! (Poistuu kiivaasti ja levottomalla +muodolla vasemmalle perille.--Liina tulee oikealta periltä.) + +LIINA. (Yksin) Jo kuulin kileän äänen, mi ainiaaks' huusi meiltä Leon +kauas. Oi eron hetki, sinä kalveakasvoinen, jota lähemmäs joudut, sitä +vallattomammaksi nousee povessani levottomuus. Se kiihtyy, kasvaa +myrskyksi, ja mi ennen siellä tummasti paloi, se nyt puhalletaan +riehuvaan leimuun. Ja miksi? Oi näinkö toivoton lempi tuskittelee +uniensa tyhjässä valtakunnassa ja hyljättynä janoissansa huohottaa, +kurja! Kiukkuinen kohtalo, miksi mykkä lempeni, kuin salaisesti +koittava aamu, kohden häntä aina kätköstänsä hymyilee, kohden häntä, +kylmää, kiittämätöntä, koska moni toinen, kaunis kuin Adonis, katsoo +puoleheni turhaan säteilevällä silmällänsä?--Mutta miksi ymmärrän +sydämmeni väärin ja kuvailen hulluuksia, minä mieletön? Oi, hempeän +elatus-äidinhän murhetta on tämä, koska ennen pieni kasvatteensa äkisti +siirtyy hänestä pois, ja siitähän syntyi vimma.--(Mietiskelee hetken +äänetönnä, ottaen jalon, ylevän muodon.) Ja vaikkapa toisialtakin +kuohuisi kaikki, mitä huolisin siitä, mitä heikon sydämmeni kapinasta, +niin kauan kuin seisovat vielä valtiaina povessani järki ja tahto? Ja +mitä tahtoisin nuorukaiselta? Älköön nuorukaisen lemmen huokauksia +liehtoko tänne, ellei mieli hän virittää mun oikeutettua vihaani. Ei, +vaan kiitollisuuden viattomasti loistavalla katseella kohdelkoon hän +minua; ja asettuispa tämä ärjy. (Anton tulee oikealta, mutta +huomattuaan Liinan, jää seisomaan, jotenkin metsän peitossa.) + +ANTON. (Erikseen) Ahaa, siinähän seisot! Mutta mikä muoto! Yht'aikaa +ylpeän nais-sankarin ja pilvissä surevan seraafin. + +LIINA. Mutta kuin kaksi tähteä etäällä kylmässä pohjassa, ovat mulle +silmäs, ja äänes kuin talven tuulen ääni. + +ANTON. (Erikseen) Sinä haastelet kuusille, piikaseni!--Mutta enemmin. + +LIINA. Niin olkoon, Leo. Kylmänä tuulena tahdon minäkin vielä juuri +eronhetkenäkin hengittää sinua vastaan ja poistaa kaikki vienot +tunteet. + +ANTON. (Erikseen) Enemmin! Minä kuultelen kuin pitkäkorvainen jänis. + +LIINA. Ota helmahas, ota helmahas, oi aamun taivas, tämä lempeni +huokaus, jonka viimeisen kerran henkään hänen tähtensä rinnastani ulos! +(Huoaten) Oi Leo, Leo, miksi heität armaan kotos ja hänen, joka aina +sinua suojeli kukoistukses aikana täällä, aina tähän päivään asti? +Useinpa hän äidin liepeällä kädellä viskasi kirkkahalta lapsiotsaltasi +himmentävän hiuksen pois, ja asetteli, ojenteli olkapäilläsi tuota +valkeaa kaulustasi! Hmm, miksi muistelen noita, minä itse lapsekas +tyttö? Mutta mitä huolin? Sillä paljon tein minä, paljon; tein kaikki, +tein kaikki, mitä äidin helleys voi! Tein tuhannet kerrat ja sain +sinulta palkinnoksi, Leo, tämän tuonentoukan, joka polttaa mun +sydäntäni; se mun sydäntäni polttaa, oi laupias taivas!--Mutta +kaikesta, vaikka halkeisi poveni, ällös, Leo, saako tietoa kipenänkään +vertaa. Vaan johan avaruuden sylihin mä puhalsinkin ulos hohteeni ja +sijahan astukoon viileys ja rauha; ja voimallisesti tahdon katsahtaa +taas, käydessäni jouduttamaan hänen lähtöänsä. (Poistuu kiivaasti +vasemmalle. Anton astuu esiin.) + +ANTON. (Yksin) Onko ukkosen vasama iskenyt alas mun päähäni? Tai onko +noidannuoli, sinkoellen sinne tänne, hurmannut pilan piian mielen? Ei, +vaan rakkauden nuoli on tehnyt tässä työnsä, hahaa! Hän lempii sinua, +poika, ja sinä lemmit häntä! Hyvä! Mutta ken olis sitä uskonut sinusta, +hälläkkä? Seisoithan edessäni, mitä koskee täällä miehiin, kuin +pyörryttävä taivaanvuori,--ja nyt riutuu sydämmesi tuon köyhän +nuorukaisen tähden, palaa tuskan tulessa! Mutta kuitenkin tiedän +sinussa löytyvän ylpeätä lujuutta, joka ei juuri leikin lannistu, koska +se kerran on määrätty seisomaan. Ja sen tiedän, ettäs nytkin antaisit +laskea ainiaaksi tämän aurinkos, näyttämättä silmän-iskullakaan sen +kalleutta sydämmelles'. Sen tekisit, ellei nyt tuo metsän partainen +uros astuis eteesi armollisena kohtalonas, haa! Ensiksihän nyt +seisautan pojan lähdön ja panen takavarikkoon hänen matkasäkkinsä, joka +tulee tuossa. (Elias tulee vasemmalta, kantaen matkasäkkiä.) Mihin +säkkiä? + +ELIAS. Tuostahan lystihuoneesta tien vierestä astutaan vaunuihin, jotka +tulevat kujan kautta. Matti, peeveli, tappeli itsensä kyytiin! No, no! + +ANTON. Jääköön säkki tähän. + +ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen käskyn mukaan. Ehkä pannaan sinne +vielä jokin kylänkaakku. Mitä minä tiedän? + +ANTON. Laske se paikalla maahan, muutoin paukahtaa sakarasauva! + +ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen. + +ANTON. Elias! + +ELIAS. Minun täytyy, ei auta. + +ANTON. (Korkealla äänellä) Pyydänpä koreasti: laske se maahan! Minä +vastaan sen edestä. (Kovin vihaisena) Heitä se säkki, se nahkasäkki, +haa! + +ELIAS. Olkoon sitten niin korealle rukoukselle; kun ma sanonkin. Tuohon +hänen heitän. Mutta mitähän sille teette, mitä vaankin? Pistätte mar +sinne jonkin salalahjan muistoksi, hähhäh! + +ANTON. Sinä musta peikko! + +ELIAS. Minäkö? + +ANTON. Sinä killisilmä pakana! + +ELIAS. Minäkö? + +ANTON. Rukoilla sinua! Mutta ellei toimeni tällä hetkellä vaatisi +minulta tasaista humöriä, niin paikalla sinun vetäisin alas tuohon +nahkasäkille ja kurikoitsisin tuon kirotun selkäs simpulaksi! Niin minä +sinun plakaisin! + +ELIAS. Kun antaisin. + +ANTON. Sinä sonnipää! + +ELIAS. Kun antaisin. + +ANTON. Sinä härkäpää! + +ELIAS. Kun antaisin ... plakata. + +ANTON. Käy tiehes! Sano Leolle ja emännälles, että varron heitä +jäähyväisille tässä, juuri tässä. Mene! + +ELIAS. Minä teen sen. (Menee vasemmalle.) + +ANTON. (Yksin) Verraton konna, verraton konna! Saattoipa hän silmäni +mustenemaan.--Mutta voihan köntti olla vaiti kuin muuri. Peijakas! +hänpä juuri parahin mies kätkemään asian, joka paikalla on tekevä +ihmeitä. Saihan se kyteä vuosia rauhassa heidän povessaan, kyteä +kypsäksi äänettömyyden mujussa ja lemahtaa nyt ylös selkeään ilmaan, +koska hetki on tullut. Haa, ilmaisitpa sen parhaiksi juuri, Elias!-- +Tuoltahan tulevat nuo kaksi nuorta. Ahaa! onpa tytön poski hieman +vaalennut; jaa, jaa, Liina, tahdon uskoa, ett'ei se olekkaan juuri +keveätä. Mutta Leo? Hoo, hän astelee kuin mies, kuin sellainen mies, +joka tuskittelee tuhon meitä lähetessä, mutta koska on se tullut, +sylkee häntä vasten partaa.--Tulkaat, te kaksi; minä tahdon tehdä +teidät yhdeksi; ja tunnenpa jo ihanan esima'un toimestani; ja +rieppaasti se tapahtukoon. Mutta kuinkahan käyttäis tämän tempun jokin +toinen, kuinka teikari, kuinka pastoorillinen mies? Ah, kuin ämmä, kuin +ämmä! Mutta Anton? Suoraan ja pyrstöt pystyssä kuin ahvena! (Leo ja +Liina tulevat vasemmalta periltä.) + +LIINA. Tuossahan eno! + +ANTON. Vartoen teitä. No nythän tulitte, ja minä tervehdin teitä: niin, +ole tervehditty, sinä sorea pari! + +LIINA. (Erikseen) Kiusallinen taas. + +ANTON. Oivallista! + +LIINA. Eno, miksi näin sopimaton, tyhmä ilve juuri jäähyväishetkellä? + +ANTON. Ah, anteeksi! Minä luulin tuon toisen henkilön vänrikiksi. + +LIINA. Tahdotteko seurata poikaa rautatielle? + +ANTON. Ketä poikaa? + +LIINA. Leoa. + +ANTON. Tuota kurjaa lastas, jonka saatat nyt tyköäsi maankulkeuteen +pois? + +LIINA. Tahdotteko seurata häntä? + +ANTON. No no, ilman vihastumista! Minä seuraan häntä kuin sureva isä.-- +Kas niin, lapsemme, ota hyvästi hellästä mammastas, halaten häntä +koruisesti. Täyttäkäät pian tämä viimeinen velvollisuutenne; sillä +aikaa joutuu. Rientäkäät! Minä käyn syrjään. (Poistuu heistä hieman +taemmas, käyskelee vinhasti edes takaisin, hieroen käsiänsä.) + +LIINA. Hyvästi, Leo! Muista aina Luojaas, pidä hänen käskynsä ja hän +siunaa sinun päiväs. + +LEO. Minä kiitän teitä, kiitän kaikesta, kaikesta, ja toivon teille +ikuisen onnen ja rauhan! Oi, enemmin en jaksa nyt lausua, mitä +kiitollinen sydämmeni kuiskaa! + +LIINA. Olkoon jo kylliksi. Kas tässä mun käteni. (Leo suutelee kättä.) +Jää hyvästi, ja elämäsi matkalla ole aina mies! Hyvästi! + +LEO. Ikuisesti hyvästi, ylistettävä nainen! (Lähtee kiivaasti poispäin, +lausuen Antonille) Tulkaat! + +ANTON. Varro, mies! (Vetää häntä takaisin kohden Liinaa.) + +LEO. Mitä aiotte? + +ANTON. Älä rynnistele vastaan. (Halliten Leoa ryhtyy hän myös Liinaan +ja vetää häntä kohden Leoa.) Poika lempii tyttöä ja tyttö lempii +poikaa, hei! + +LIINA. (Tempoilee) Siivosti, eno! + +LEO. (Tempoilee) Hellittäkäät! + +ANTON. Ystäväni, turhaan pyristelette vastaan, sillä nyt on itse +»metsän halliparta» naittajanne. + +LEO. Te mieletön! + +LIINA. Te hullu! Päästäkäät minua! + +ANTON. Hahaa, kuinka temmoilevatkin nuo Amorin kiiskit hänen +nuotassansa; sillä poika lempii tyttöä ja tyttö lempii poikaa. + +LIINA. Suuri Jumala, mitä on tämä! Eno, eno! + +LEO. Ovatko metsän peikot hänen panneet raivoon? + +LIINA. Minun saattaa hän hulluksi! (Kovalla äänellä) Eno! + +ANTON. Käsi käteen vaan! + +LIINA. Pois! (Lyö hatun hänen päästään ja Anton hellittää äkisti +molemmat. Hetki äänettömyyttä; he tuijottelevat toinen toiseensa, Liina +painaen kättä vasten sydäntänsä ja huohottaen kovin.) + +ANTON. (Ottaen ylös hattunsa) Kaunista kyllä, lyödä hattua päästäni. +Mitä aattelen sinusta? Voinhan tuskin uskoa sinua sisareni Maijan +tyttäreksi, itse hyvyyden ja laupeuden lapseksi; mutta tämä on heitto +isältä, heitto isältä, näen minä. (Erikseen ja riemuiten) Minä +onnistun, onnistunpa! Ah, tämä mursi hänen korskeutensa rautapaidan! +(Ääneensä) Iskeä hattu päästäni! Ja juuri armaan lemmittynsä edessä! +Leo, huomaa se merkki. + +LIINA. Mitä hävytöntä ilvettä on tämä? + +ANTON. Se oli vähän rakkauden pöllytystä. + +LEO. (Antonille) Kirous! Te olette minun pettänyt, ilkeästi pettänyt! + +ANTON. Jumal' avita, minä kuulin ja näin! Hän tunnusti juuri tässä +taivaan korkeudelle rakkautensa sinuun, mutta hän sen manasi +rinnastansa ulos tuulien haltuun, tuomiten sinun kylmyyttäs; sillä +kylmyyden naamarin alla te kätkitte yhä suloisen helteenne molemmat. +Mutta niin hän manasi, ja minä, seisoen tuolla sireenipensaalla, minä +ilahduin kovin, tietäen sinunkin tuskas, ja kävin mielestäni +viattomaan, onnelliseen petokseen; mutta erehdyinpä onnestas huomaten, +mikä epeli hän on: se epeli, josta päästen on paras. Lyödä hattuni alas +maahan! Näithän sinä? + +LEO. Mitä näin, mitä kuulin minä? Oi hämmensihän tämä teidän raaka, +hullu leikkinne meidän näkömme, kaiken meidän mielemme! + +ANTON. Mitä? Sinä puolustat häntä vielä ja ehkä lemmitkin häntä vielä +tuikeammin? Ha ha ha! Ei yhtään närkkiä miestä siinä, ei yhtään. Ja +minä kun luulin tuon salaisen pihinän jo rykäyneen tuhkaan ja pöllyyn. +(Erikseen) Mutta nythän otti se, tiedän minä, oikein pyörryttävän +vauhdin. (Ääneensä) Toki temppu on tehty ja nyt heitän teidät +katselemaan silmuksia ja nokittelemaan. Hyvästi, poika! Matti +löylyttäköön sinun höyrytarhaan. (Erikseen) Mutta piankin tullessani +takaisin taas, enköhän näe tässä hieman lauhkeampaa leikkiä? Hmmh! +(Menee vasemmalle perille. Äänettömyyttä. Leo ja Liina seisovat +hämmästyneinä, tuskallisina.) + +LEO. (Erikseen) Tule, kuolema ja pimeys! + +LIINA. (Erikseen) Ah, missä olen? Mikä myrskyn vihainen kierros toi +minun tänne? + +LEO. (Erikseen) Ukko, oletko sä pettäjä vai houriiko jo vanha aivos? +Lausuithan tuosta naisesta mahdottomuuden asian, mahdottomuuden. + +LIINA. (Kiivaudella) Te herjät, mitä pilkkaa, mitä hävytöntä ilvettä, +teidän molempain mua kohtaan kutomaa? Oi sinä kiittämätön villi, joka +juuri eron hetkellä kumoat ylös-alaisin kaikki, kuin tahtoisit täältä +myötäsi matkalle kirouksen painon sen siunaukseni sijaan, jonka jo +sinulle annoin, sinulle, hurja henki! + +LEO. Jalo neiti, kuulkaat sana, vilpitön tunnustus. Mun täytyy se +tehdä, seisoisinpa muutoin teidän muistossanne kummallisena peikkona, +jos niin te uskoisitte minusta, kuin lausuitte; ja aatokseni tästä +teidän uskostanne olisi jo matkallani mulle kuolon taakka. Ja mitä nyt +teille tunnustan, sen sai hän, arvoisa enonne, äsken ulos mun surevasta +sydämmestäni, ja salaisuutena sen annoin hänelle; mutta ah! sen ehdon +unohti hän. En tiedä muusta. Minä vannon. Mutta kaikki tahdon +tunnustaa. + +LIINA. (Erikseen) Mitä mielii hän tunnustaa? (Istuu penkille.) + +LEO. Oi, tämä hurja kohtaus, jolla hän oli jo meitä villitä, on, +kummakseni kyllä, poistanut kaiken entisen kainouteni ja pukenut +olentoni teräkseen tässä teidän edessänne. Ja viskaisen ulos povestani +tulen, kuin pahteensa ukkospilvi; hän kerran leimahtaa, jylisee ja +huojennettuna näin jatkaa tiensä pois maailmojen ääriin. Niin minäkin +nyt, ja kuulkaat sana. Oi ylevä impi, minä lemmin teitä, lemmin +nuorukaisen puhtaalla, mutta voimallisella hohteella. Minä kiroon +suloisen-katkeraa mielialaani; mutta sydämmeni ei huoli huulteni +tuomiosta, vaan alati se liekehtii, oi, liekehtii vaan! Tämän +salaisuuteni ukko sai, koska vainuten tuskaani hän ystävällisellä +vikkelyydellä sen vietteli mun suustani ulos ja minun petti. Siis +tietäkää: kaun olen teitä lempinyt ja lemmin vielä; mutta, ihanin +neito, älkää vihastuko; nythän lähden teistä iäksi pois. Minä lemmin; +ja mitä taidan tehdä? (Äänettömyys.) + +LIINA. (Nousee kiivaasti ylös.) Mitä taidat, sen huomaan nyt. Sinä +uskallat tehdä tämän tunnustuksen! + +LEO. Siihen saattoi minun herra Anton, korkea impi.--Mutta sanoohan +toki tarina, että kerran laakson kaino kukkanen täällä lemmistyi +korkeuden tähteen. + +LIINA. Haa, mitä korkeutta tarkoitan minä? Muista, että olen sinun +kasvattanut. + +LEO. Mutta ettehän... + +LIINA. Vaiti!--Ja muistele vielä vuosia välillämme ja anna iälle +kunniansa. + +LEO. Oi te armas! Siitähän käy lempeni aina juhlaisessa, +hämärän-kauniissa puvussa, koska pelko ja kunnioitus on sen +kaksois-sisar. + +LIINA. (Hetken äänetönnä.) Mitä haastelet sinä? Pois! + +LEO. Kohta poistun. (Erikseen) Oi kuinka kaunis hän on tässä +vihassansa! + +LIINA. (Erikseen) Mun otsallani mi kuumeen hohde! + +LEO. (Erikseen) Mun mieleni eksyy! + +LIINA. (Kuin havaten) No'o, sinä viivyt vielä? + +LEO. Mihin on siis mentäväni? Mutta ah, nyt muistelen, kuin olisi mun +hetken päästä lähdettävä. + +LIINA. Ja viivyt kuitenkin. + +LEO. Vartoen teidän silmästänne liepeämpää eron katsantoa. + +LIINA. Silmässähän sydämmen aatos. + +LEO. Oi kylmä lähtölause! (Höyryvaunujen vihellys.) Jo varoittaa minua +toinen vihellys. (Lähtee käymään.) + +LIINA. Kuule vielä kolmas. + +LEO. Mahdotonta! Silloin en ehtisi enään! + +LIINA. Kuule sitten vielä yksi sananen. + +LEO. Sanokaa. + +LIINA. Me eroomme siis? + +LEO. Iankaikkiseksi! + +LIINA. No hyvästi iankaikkiseksi, armas Leo! + +LEO. Ah! tästä kiitän teitä iankaikkisesti ja niin poistun sydämmen +riemulla. Hyvästi, soma nainen, sinä taivaallinen Liina! (Rientää +poispäin.) + +LIINA. (Huutaen häntä) Viivy hetki vielä! (Kiljahtavalla äänellä) Oi +viivy, Leo, viivy! + +LEO. Ei! mun täytyy rientää, kohta lähtevät vaunut. + +LIINA. Ne lähtekööt, vierikööt vaikka Onnelan satamaan, mutta sinua en +milloinkaan päästä! Taivaan nimessä, minä lemmin sinua! (Peittää +kasvonsa ja katoo kiiruusti vasemmalle.) + +LEO. (Yksin) Ah! minkä äänen kuulin, mihin katosi enkelihaamu? Tule, +ilo ja riemu; sillä muuttihan tämä hetki leimahtaen pimeän, tyhjän +aavikon ympärilläni, muutti sen aamun kultaiseksi lehdoksi! Oi hetki, +mi, juuri tullessa kuoleman yön, äkkiin temmasi peloittavan enkelin +huulilta tuomiotorven pois ja lausui: »olkoon vaikeus uusi!» Niin +lausui autuuteni hetki ja valkeuteni astui ylös ihanaksi päiväkseni, +eilen uneksuen houri minä, kurja. Vimman aatos!--Mutta enhän koskaan +unissani epäillyt untani tyhjäksi kuvaksi; mutta nyt pelkään, ett'en +pettyis, ja tiedän siis nähneeni oikean onneni kuvan, ja itse kuva on +tämä onni, jonka taasen silmäni näkee, tuolla, tuolla puettuna hameesen +kuin yösen huntu, ja kiharansa liehuvat alla valkean paimenhatun. Niin +hän väikkyy tuolla jalona, keveänä haamuna ja, sireenikukkanen kädessä, +nyt hän kääntyy ympäri ja palajaa. (Rientäen kohden Liinaa, joka tulee +esiin) Oi, Liina, Liina! + +LIINA. Alallas, Leo, alallas ja hiljaa! Älä askeltakaan likene minua +nyt, vaan seiso ja kuultele järjen sanaa. + +LEO. (Erikseen) Nyt tahtoo hän luonnistaa asian. + +LIINA. (Nyppii yhä kukkasta nostamatta ylös silmiänsä.) Hm! Kauan olen +tutkistellut, kysellyt itseltäni sydämmeni tunteita kohden sinua. +Ovatko he unohtaneet kasvinlapseni ja saattaneet poveni sun tähtesi +tuimempaan tuleen? Mitä tiedän minä? Ja mitä tiedän, kuinka loisin nyt +katsantoni sinuun? Kuinka? Morsiamenako? Sinuun? Hohoo! Ja mitä +morsiuskruunulla minä, kruunulla ja seppeleellä mun kulmillani? No me +katsomme toinen toiseemme tyyneydellä aina kuin ennenkin; ja samoin +olkoon tässä myös asuntos ja toimes ajan tuonnemmas. Ja muista: +sanaakaan ei kihlauksesta ja vielä vähemmin häistä. Häistä! Hm, siinäpä +saamme vartoa, luulen minä. Ja ensin kaikista muista: olkoon kaukana +meidän vaiheiltamme nuo kiemailukset, silmän-iskut ja syleilykset, se +muista. + +LEO. Ken voi estää minua, ken minua vastustaa? + +LIINA. Pois! Mitä tahdot? + +LEO. Syleillä sinua tahdon! (Syleilee häntä.) + +LIINA. (Temmoilee, kääntäen hänen kasvonsa.) Me onnettomat, mitä olemme +tehneet! Minä kuolen häiriöstä, häpeästä, menen upottamaan itseni alas +pyörteen syvyyteen tuolla, minä lapsi katala! + +LEO. Upotat itses! + +LIINA. Sinun helmas syvyyteen. (Kääntyen äkkiin hänen puoleensa ja +painaen otsansa vasten hänen rintaansa.) + +LEO. Ah! syleilenkö morsiamenani komeata Liinaa? Onko tämä hänen ihana +päänsä, joka autuaasti painaa mun poveani?--Elämämme on Elysium!--Oi +Liina! + +LIINA. (Nostamatta päätänsä) Mitä tahdot? + +LEO. Tahdot! Mitä tahdon enään, koska taivastani syleilen? (Liina +vetäytyy vähitellen pois hänen rinnoiltansa, peittäen silmänsä.) Pois +tämä hämminki ja raukeus kasvoiltas, ja tule, tässä on meille istuin. +(Istuvat penkille oikealla.) + +LIINA. Tässähän levätkäämme, armahin Leoni, heittäen kaualliset, +salatut tuskamme pois! Ooh! + +LEO. Tässä levätkäämme kuusiston tummassa yössä. + +LIINA. Oi, vielähän äsken katselin minä levotonna luontoa. + +LEO. Mutta nyt, nyt olkaat tervehdityt, te partaiset, kohisevat kuuset; +sillä nyt on meillä rauha teidän kanssanne! + +LIINA. Ja ole tervehditty, sinä kirkas aamu! Nyt on meillä kanssasi +rauha. + +LEO. Ja sinä vahvuuden pilvetön kumo, aina tyyni ja valtias! + +LIINA. Tyyni, valtias ja puhdas kuin Jumalan aatos itse. Ah mun +ystäväni! minä hengitän vapaasti; sillä pudotinhan valtikkani alas ja +rauhan tein minä, rauhan, rauhan, rauhan! Voi, tuskallinen, kuluttava +uhka oli mun valtani, oli aina taistelo sydämmeni portailla. Mutta nyt +pois tuo sotaisa muoto; pois myrskyn jännitys mun elämäni laivan +purjeesta. Miksi en valitsisi oikeaa satamaani? + +LEO. (Vetää häntä povellensa.) Ja tässähän oikea satamas. + +LIINA. Haa! Oletko varma siitä? + +LEO. Sun satamas, sun temppelis, ja sinä olet mun epäjumalani. + +LIINA. Ja »sinä» sä sanoit, »sinä», ah voi! + +LEO. Niin sanoin, emmehän teitittele jumalaamme. + +LIINA. Mutta ah, ei korkeuden väljyydessä, vaan tomuisen maamme +pahteessa häpee ja hohtaa sun jumalattares tässä. (Kääntäen kasvonsa +Leosta) Minä mieletön, mitä olen minä tehnyt, mitä olen tehnyt? + +LEO. Ihanaisin Liina! + +LIINA. Vaiti, poika, vaiti! + +LEO. Sinä ihanaisin taivaan alla! + +LIINA. Minä narri! + +LEO. Kaukana, Uranon piirissä, on sinusta kehno narri. + +LIINA. Narri, narri, narri, narri ja hullu! + +LEO. Jalo ja viisas! + +LIINA. Narrien narri! + +LEO. Ja minä olen sinun uljas sulhases. + +LIINA. Vaiti sinä! Mikä olit sinä silmissäni äsken? Poika, poika vaan! +Ja miksi mä kutsuisin sinua nyt? Sulhasekseni? Oi kohtalo, mikä +nöyrytys, mikä nöyrytys! (Katsahtaen tarkasti Leoon) Sulhaseni sinä? +Sinä? Hahaa! (Kätkien kasvonsa Leon rinnoille.) + +LEO. Kätkehän itses, lintuseni, koska lähestyy jääkärimme, itse +jääkärimestarimme, ja vihaisena, vihaisena! + +LIINA. (Kohottaen päätänsä ja katsoen vasemmalle) Ja jääkäriä seuraa +korven karhu, tuo meidän arvoisa Elias. (Naurahtaa.) Ah, kaksin, kolmin +kerroinhan vuotaa nyt päällemme autuutemme sarvi! + +LEO. Mutta voi minua kurjaa poikaa, nyt punehdun kovin; istua tässä +rinnallas heidän lähetessään! Minä riennän heitä vastaan. (Aikoen +mennä, mutta Liina estää hänen.) + +LIINA. (Kiivaudella) Istu paikallas! Mitä huolimme? Tässä istumme kuin +ruhtinaspari kunniassaan; sillä ansaitseehan arvon lemmenliitto.--Mutta +kas tuota metsäkyöpeliä, Leo! (Anton tulee.) + +LEO. Hirveänä lähestyy hän, kulmakarvat painettuina oikein äkeästi +alas. + +LIINA. Ja mikä pörrötetty parta sitten, jonka peitossa kuitenkin hänen +huulosensa myhäilevät niin makeasti, niin makeasti. + +ANTON. (Eliaalle) Kas tuossa! Ota säkki selkääs ja saata se vaunuihin +ja siitä tuonne höyryvään kartanoon sekä säkki että mies. Pian! (Elias, +säkkineen, lähtee oikealle perille.) + +LIINA. Ei, Elias! vaan kotia takaisin, kotia takaisin saatettakoon +säkki! (Elias kääntyy vasemmalle.) + +ANTON. (Vasta havaitsevanaan Liinan ja Leon) Mitä! Jäähyväistenkö +halailuksessa vielä? (Eliaalle, paukuttaen sauvallansa maahan) Mihin +kömpit, sinä tonttu? Höyrytaloon pussit ja passit, muutoin kallos +halkee nyt paikalla! (Elias lähtee taasen käymään oikealle.) + +LIINA. Ei, vaan takaisin kultaiseen kotihin--oi taivaan riemu!--se +saatettakoon takaisin taas. + +ELIAS. (Viskaisee säkin vihaisesti maahan.) Menköön peeveliin koko +säkki! Luuletteko, hyvä herrasväkeni, tässä karhua tanssittavanne? + +ANTON. (Leolle ja Liinalle) Mitä hulluutta! + +LIINA. Pois jo teeskelys ja ilve. (Lähenee häntä nöyrällä muodolla.) +Sille perustalle, jonka te itse juuri äsken laskitte meille etehemme, +tahdomme nyt rakentaa. Sentähden siunatkaa liittomme ja unohtakaa, oi +unohtakaa se kiivauteni työ, jonka osoitin teitä kohtaan tässä +vimmoissani, minä vallaton! Ah, vimmoissanihan tein sen, armas enoni! + +ANTON. Niin, niin, sinä hattara, löithän päästäni hatun ja annoit +minulle melkein laillisen puustin. + +LIINA. (Lankee polvillensa.) Antakaa se anteeksi, anteeksi! + +LEO. (Polvillaan myös) Minä liityn samaan rukoukseen. Anteeksi, ja +suokaa meille siunauksenne! + +ELIAS. (Erikseen) Hmmh! Mitä riivattuja? + +ANTON. Ylös, lapset, ylös! Muutoin vuotavat mun silmäni vesihelmet ja +juuri teidän tähtenne. (Nostaa heidät ylös ja syleilee.) No iskekäät, +iskekäät päänne yhteen ja olkaat onnelliset! + +ELIAS. (Ääneensä) Mitä? + +ANTON. Onnelliset aina! + +LIINA. Teitä, eno, onnestamme kiitämme! + +LEO. Teitähän kiitämme! + +ANTON. Eliasta myös. Totisesti! Ja sentähden nyt hurraa, Elias, hurraa! + +ELIAS. No hurratkaamme sitten, hurratkaamme huikeasti huutaen: hurraa! +(Kuuluu vihellystä ja tavallinen kolina ja huohotus höyryvaunujen +lähteissä.) Ja mene, mene tiehes, sinä musta sonni! Jäljellähän seisoo +mies ja omanamme aina. Ah, hän unohti, poikanen, koreasti lähtöhetken, +syleillessään meidän nuorta emäntäämme. No siihen hurratkaamme, +hurratkaamme! Hih! (Viskelee lakkiansa ilmaan.) + +[1867] + + + + + + +ALMA + + + +HENKILÖT: + +ELINA. +ALMA, hänen tyttärensä. +MAURA. +KASPER, Alman isoisä. +CONON. + + + +Avara sali vanhanaikasilla huonekaluilla; ovi perillä ja kummallakin +sivulla. Vasemman oven kynnyksellä seisoo Elina, katsahdellen kohden +avonaista ovea perillä, josta Alma, käsi otsalla ja kovin aattelevana, +astuu sisään. + + +ELINA. (Erikseen) Tuossa astelee hän, toki toisialla +Hänen aatoksensa haaveksien käyvät. +(Ääneensä) Alma, missä loukos olet aikaellut +Tämän ehtopäivän seurastani kaukan? + +ALMA. Tuolla partahalla polveilevan virran +Olen illan kuluessa viipynyt. + +ELINA. Onpa tosin kaunis tämä ilta. + +ALMA. Kirkkahaana kiirii aurinkoinen länteen. + +ELINA. Kirkkahaana mieles kuitenkan ei paista. +Miks noin synkeästi katsahtelee silmäs? + +ALMA. (Kohottaen rintaansa ja ottaen päällensä uljaamman muodon) +Katsantomme usein hetkes vaihettelee; +Mutta raittiina ja vapaana mä seison: +Sointuenpa veri suonissani virtaa +Kuni lehdistössä tämän illan tuuli. + +ELINA. Kuitenkin: oi, oletko sä onnellinen? + +ALMA. Äitini, mä olen onnellinen. + +ELINA. Toki tarkoin katsoo aina äitin silmä; +Erhety ei nytkän, vaihk' noin korskeasti +Yhä kohottelet poveasi kurjaa, +Niinpä koetellet siellä peittää tulta, +Tulta synkeätä, sydämmesi polttoo. +Turhaan. Minä kaikki huomaan.--Tyttäreni, +Eiko ole ollut, eiko ole aina +Himonani, onnes luoda, katsahdella +Olennossas immen puhtahimpaa kuvaa? +Himo taivaallinen! Soma, armas toimi, +Tulithan sä elämäni aatteheeksi, +Tuoden uutta elaketta sielulleni +Murheen päiväl, kuolon niittäessä tässä. +Mut nyt onni kova ehkä toisin tahtoo, +Pyhän pyrkimisein tyhjäks tehdä tahtoo. + +ALMA. Minä tiedän sydämmenne murheen syyn. + +ELINA. Sinun sydämmesi ikävöitsemys, +Salasuudes olentoas polttava. + +ALMA. Olkaat rauhas, äiti! Voinpa tämän liekin +Viimein sammuttaa, sen tiedän, puhallanpa +Hänen aina meren syvyyteheen alas, +Vaikka sallinkin viel hänen aikaella +Tuolla muiston tummal, riutuvalla niemel. + +ELINA. Kuinka lapsekkaasti lausut! Miksi enään +Viivytellä? Mutta sinun sielus pohjaan +Turmijokses juurtunut on miehen kuva, +Joka lempeäsi palkitse ei koskaan. + +ALMA. Olkoon niin, ja mahdottomuus välillämme +Olkoon mahdottomuutta viel korkeampa, +Kuitenkan ei tämä pimittäköön +Näkömerkkiäni tuolla, jota kohden +Aina viittasitte, tarkotusta pyhää, +Joka sydämmeni rautapaitaan pukee +Kamppailemaan täällä. Minä melkein huudan: +Tulkaat vastukset ja myrskyt tuikeammat +Menneitä, ja minä tahdon teille näyttää, +Kasvattajani, minkaltahinen he'elmä, +Mikä tuote teidän kädestänne olen. +Enkohan ma toivois niin? Ja tämän toivon +Lähde ylpeys ei ole. Niinpä toivon, +Koska taasen puhtauden jalo aate +Jumalallinen mua korkeuteen nostaa. + +ELINA. Ole ilman huolta, tyttö; sillä tiedä: +Missä täällä voima, siinä aina myöskin +Löytyy lähellä sen koetuksen-kivi. +Onpa meille kylliks kovan onnen päivii +Voimiemme koetteeksi. Toki luotan +Sielus vahvuuteheen aina. Pois siis varjo, +Ikävyyden iltavarjo silmästäs. + +ALMA. Oi mun äitiin! sehän murheen mulle saattaa, +Koska onnetonta veljeäni muistan. +Kaksi vuotta, kaksi pitkää on jo mennyt +Laivan lähtiessä kotimaamme rannalt, +Mutta vielä viipyvät niin hän kuin laiva +Ilman sanomata lintusenkan pienen. + +ELINA. Siinä taasen ilosinta aavistan, +Ennustanpa, että kohta on hän meidän. + +ALMA. Suokoon taivas teidän ennustavan totta!-- +Mutta nythän muistan hurskaan sairaan tuolla +Matalassa majassansa, vaimon vanhan. +Kuinka ollee hänen laitans? + +ELINA. Kohta on hän +Tuonen vieras. Hänen luonnans kävin, +Ottain hänest kyynelhaikeet jäähyväiset. + +ALMA. Oi! miks viivyn minä näkemästä vielä +Elon aurinkoa hänen silmissänsä? + +ELINA. Sentähden jo riennä häntä katsomaan +Ennen päivän laskuu. + + * * * * * +[Käsikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteä.] + +[ALMA.] Taivaallinen kuva! Tuossa hänen näen, +Selvemmästi kuni millonkana ennen, +Tuossa, tuossa ihan kuvattuna ilmaan, +Lempeyttä täys; ja niin hän katoo taasen. +Kilian, sun kauneuttas ihmettelen! + +ELINA. (Eriks.) Mitä! Miksi seisot tirkistellen tuossa? +Miksi haparoitsee sormes huivin niemis? + +[Käsikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteä.]--tä otsaa painaa? + + * * * * * + [Käsikirjoituksesta leikattu pois lehti.] + +[MAURA.] Sielun kevät, ja niin taivaan voiman kautta +Tiellä hurskasten me vaelsimme.-- +Mutta kohta meistä yksi lopettaavi +Elinkautensa ja heittää tomun kahleet, +Samoin kohta minäkin ja samoin kerran +Sinä myös, sä vaimoist ylevin. Mut kauvas +Olkoon toki kuolonkellos kolkahdukseen, +Nähköön silmäs vielä monta armast aikaa, +Liekehtien lemmen ihanissa töissä; +Mutta koska viimein kutsutaan sua täältä +Palkintoas saamaan, sillon paistavimmas +Korkeudes loistakoon sun istuimesi! + +ELINA. Vaimo, mitä haastelet sä palkinnosta +Enään suuremmast kuin onpi mulle onni +Tämä, jota kuulen teidän majastanne? + +MAURA. Korkeimmalla kerran hymyköön sun sielus, +Kaupungissa kunnian!--Mut jää nyt hyväst! +Kuoleva mua odottaa, ja rientää täytyy. + +ELINA. Hyvästi! ja muista, koska taasen tulet, +Tule kertomahaan kuinka läksi täältä +Onnellisna matkamies. + +MAURA. Mä pian tulen. + +(Poistuvat, Maura perä-oven kautta, Elina vasemmalle.-- +Kasper ja Conon tulevat periltä) + +KASPER. Haa! mä tuskin tahdon uskoo mitä kerrot. +Leonard on tullut? + +CONON. Hän on huoneessani, +Ilonen ja raitis, sama kuni ennen, +Mutta ilosempa toki hetkel tällä. + +KASPER. Sen mä luulen, sen mä luulen, Leonard, +Päästyäsi monest kiljuvasta myrskyst +Yli monen ammottavan kuolon kidan. +Haa, sä poika! Mille tuntui mailman kierros?-- +Conon, Conon, urhee sotaveljeni! +Sinun lähetti hän edellensä tänne +Meitä laittelemaan mahtaviksi käymään +Vastaan tuota ilon ankarata puuskaa; +Mutta sinä tiedät, ettei olla täällä +Juuri vesikelloja, sen tiedät sinä. +Miks et tuonut häntä kanssas? Mieltäin polttaa! (Huutaa vasemmalle) +Mutta kuulkas tänne, naiset! + +CONON. (Hilliten häntä) Malta hieman! +Olkoon asja vielä salattuna hetken +Naisiltasi. + +KASPERr. Miksi? + +CONON. Kuule mitä sanon. +Kohta on hän tässä, uljas nuorukainen +Mereltä, ja Kilian häll' kumppanina +Mut he eivät tule ennen kuni palaan +Täältä taasen heitä vastaan sanomalla +Kuinka luonnistui tääl eräs toinen asja. +Jos se onnistui, niin ilosina tullaan, +Tullaan niinkuin voittoriemuitsijaa kolme; +Mutta jos tääl toimeni käy kumoon, sillon +Kaksi vaan me tullaan, Leonard ja minä; +Murheisena siirtyy meistä Kilian. + +KASPER. Mitä sommaelet, miesi? Rynkää esiin, +Esiin oikapäätä sotilasten taval! + +CONON. Kuulkoot sitten korvas mielusasti. Huomaa: +Kilian, mun vainaan ystäväni poika, +Oiva miesi, puhtahimmal mainiolla... + +KASPER. Kyhkynen! niin puhdas, äänetön ja kaino, +Ilman yhtään miehen karmeata roimaa +Naamalla ja leukaperil; niinpä on hän, +Mutta niin hän olkoon; imehdinpä häntä, +Hänen tyyneyttänsä ja vakuuttansa, +Kuulet sinä. Mutta mitä tahdot hänest? + +CONON. Hän sun Almaas lempii.--Miksi hämmästyt? + +KASPER. Alma jalona kuin aurinkoinen loistaa! +Sano: kenpä uskaltaisi yritellä +Temmasemaan huoneestani taivaan-loimoo?-- +Toki yksi uskaltakoon sankartyöhön, +Yksi ainokainen vaan maan pallerolla. +Terve, sinä oivallinen Kilian! + +CONON. Sinä myönnyt siis? + +KASPER. Ahaa, vai niin, sä poika! +Mutta mitä sanoo hän, tuo peijakas, +Joka ryöstäis meiltä hyvän enkelimme? + +CONON. Kovinpa hän lempii; mutta saattaa asja +Omilt huuliltansa kaunokaisen korviin, +Semä mahdotonta. Tänäpänä toki +Loimahtelee villi päättävyyden tuli +Miehen poves, ja nyt kitkeä hän tahtoo +Syämmens tuon epätiedon hämärästä. +Mutta mahdotonta hänen itse käydä +Tässä toimintoon. Sentähden tulen minä. + +KASPER. Ja nyt tulkoon loppu epätiedollensa. +Astutaanpas! Joko sitten kourissamme +Kantaa tahi katkee nuoren miehen toivo. +Astutaanpas likan luoksi. + +CONON. Varro toki. +Viipykäämme vielä kysymyksinemme +Neidolta, ja ensin tutkistele äiti, +Joka hänen parhain tuntee. Antakoon hän +Meille tiedoksi,--jos itse hän sen tietää-- +Olisko jo ihanaisen lempilapsens +Sydän himostunut täällä toiseen mieheen. + +KASPER. Himostunut toiseen mieheen? Kirkas tuli! +Pitääkö siis hänen sydämmensä käymän +Väkivalloin meistä pois ja vierauman? +He mun kalleutein veisit? Kilianko +Häntä kiemailisi hänen sydämmensä +Hempuna ja kateheena valtijaana? +Mene hiiteen maalinkeines, töhertäjä! + +CONON. Mitä hulluttelet, sinä ukko? + +KASPER. Vaiti sinä!--Mutta kas jos häntä lemmit, +Tyttäreni, ja hän tehdä voi sun onnes, +Niin ei mailman aarteet käykööt siinä tielles. +Ota hän sun kullaksesi, jalo miesi, +Mutta maalaa tuohon seinään yksi kuva, +Kesä-illan kukkasniitulle sä maalaa +Eräs impi aatoksissaan, jonka muoto, +Juhlallinen, kunnioitustamme vaatii, +Mutta jonka silmän lempee riutumus +Lausuu, että viimein toki perintömme +Onpi ilon ilta rauhan satamassa. +Maalaa tämä, mutta samaan tauluun kohta +Immen taivallinen kasvattaja maalaa, +Vaimo, kasvot kirkkaan kelmeyden loistees. +Tarkasti ja vakavasti katsahtaa hän, +Kuitenk' huomaa ihanilla huulillansa +Myhäilys tuo salanen ja laupeas +Ja tuo kasvohilla puhdas gloria. +Haa, mun veljein! katso tuossa mikä taulu +Verraton, ha haa! Mut ettes naura mulle? + +CONON. Enpä juuri vaihka viehkeileekin mieles +Kuni hiljan rakastuneen nuorukaisen. + +KASPER. Nuori olen uudestaan. Nuo kaksi tähtee, +Tähtee kultahista täällä naisten joukos +Ovat kirkastaneet vanhuuteni päivät. +Onnellinen sinä, joka immen lemmen +Saavutat ja elos valkeudeks viet! +Mutta ken on miesi? Lieko Kilian? +Jumal' avita! sen soisin ennen kaikist. +Toki tulkoonpa jo siitä vissi tieto; +Varro hieman, äitin luoksi tahdon käydä.-- +Totta kaiketi myös hälle ilmi-annan +Heti yksin tein tuon sanomasi armaan, +Että meri meille takasin taas antoi +Leonardin ilosen? + +CONON. Tee se, mutta kätke asja neitoselta +Vielä hetki tuonnemmaksi. + +KASPER. Niinkuin tahdot. +Mutta iloitseepa sanomasta äiti; +Onhan sydämmensä lemmen-aarniosta +Virtanut myös poikaiselle täällä runsin, +Vaihkei piehtaroinnut nalliainen koskaan +Hänen helmalapsenansa. Pentuksipa +Isäns emoselle hellälle hän joutui +Koska Tuoni ensimmäisen miniäni +Äiti-poven paadutti, ja kaksi pientä +Kuikuttelit, kantajaansa kaivatessa. +Mutta ilmestyipä sillon äiti toinen +Heille armastelijaksi, äiti vieras, +Jonka moista päivän tähti ei viel nähnyt. +Niin, mun toverini.--Mutta riemu nousee +Huoneesemme tänä iltan! Varro hetki, +Käynpä hieman tirkistämään Kilianis +Esi-ajan kurkistimeen. (Menee vasemmalle) + +CONON. (Yksin) Kilian, +Onni suosiva nyt tehköön parastansa; +Sillä tietystihän nostais jyrkkä kielto +Neitoselta, temmellystä poveheesi. +Enkä tuota ihmettelis. Kuitenkin, +Mitä luontoasi tunnen, luulen minä, +Ettes olekkan tuo viheljäinen narri, +Joka, halveksien elämämme lahjaa, +Kohta viskaseevi yli partaan kaikki +Yhden naisen tähden, eikä huomaa +Kuinka löyhä, kuinka yhä petollinen +Onpi onni, joka himoistamme syntyy, +Imettäjät monen tuhon. Mutta katso: +Viisaan tyyneydel aina täyttää velvons +Päivät täällä, siinä onni ainoa. (Kasper tulee, nauraen, hieroen käsiänsä) + +KASPER. Ha ha ha, sä Conon, peeveli on irki! + +CONON. Sano. + +KASPER. Peeveli on irti, sanon minä! + +CONON. Mitä päätän tämänkaltasesta lauseest? + +KASPER. Mitä tahdot. Mutta riennä, Elinani!-- +Älä, veljein, toki ylvästele liion. +Mikä konsti, mikä kunnia on siinä, +Käydä esiin valmiiksi tallotulla tiellä? (Elina tulee) +Mutta sano hälle vasten partaa, vaimo! + +ELINA. Conon, iloitsenpa kovin sanomasta, +Että saapunut on uljas Leonard; +Siitä kiitän sinua ja annan sulle +Vasta-lahjaksi nyt lupauksen sanan, +Sanan, joka vielä ihanemmin kaikuu +Kilianin korvas. Tiedä, Conon: +Tämän miehen kuva kaunis on jo ammon +Nuoren immen sydämmessä kapinoinnut, +Kuluttaen hohteheena synkeänä; +Sillä eihän Kilianin ulkohaamu, +Eihän sana huuliltans, ei silmän isku +Ole tähänasti juuri osoittanut +Povessansa lemmen armotonta valtaa. + +CONON. Niin on miehen mieli; kovin suljettuna +Muilta. Mutta että vallitsevat siellä +Hyvät henget, sehän sydämmeni ijäks +Onpi häneen kahlehtinut. + +KASPER. Oiva miesi! + +CONON. Hänen ulkohaamuns? Mutta katsoisitte +Tällä hetkellä nyt hänen sisustaansa, +Siellä huomaisitte myrskyn. Levotonna +Astelee nyt poika vartoessaan täältä +Tuomioonsa. Mutta onnen tuomion +Kohta kuulee hän, ja mailmans kirkastuu. + +KASPER. Onnen myyri on hän. Taivas, mikä tyttö! +Enkeli maan päällä, Herran enkeli, +Sanon mä, ja vannon: joka toisin sanoo, +Hänpä tulee tekemisiin minun kanssain.-- +Mutta mitä? Seraaffi on rakastellut +Poikanallia! Haijaj! Ja iso-isäs +Arvoisa ei ole saanut tuosta +Vallattomuudestasi tiedon-tipparaa! + +ELINA. Tuota ällös ihmettelkö. Vaivoin vallan +Saipa tästä äitinsäkin tiedon. Vihdoin +Koska moni karkulainen huokaus, +Monen yöseen valvominen tuskaa täys, +Enin toki katsantonsa synkee liekki +Mulle kantelivat kuinka hänen mielens +Ympärviehkeili, ja sillon häntä päädyin +Kysymyksilläni ahdistelemahaan, +Rukouksillani, mutta kauvan turhaan. +Kerran toki povelleni kallistui hän, +Tyttö, uiskennellen kyyneleitten virras, +Ja nyt korvahaani salasuuden kuiskas. + +KASPER. Sinä lemmenkukka iltakasteen alla, +Missä viivyt kuulemasta onnes arpaa? + +ELINA. Majasessa tuolla ahon liepehellä +Luona vaimon, käypä Tuonelaan, hän viipyy; +Hetken päästä, tiedän, takaisin hän joutuu. + +KASPER. Annas hänen tulla, annas hänen kuulla +Uutisemme valtaset, ja emmekohan +Näe tässä kilttii kiikahdusta hieman? +Voisitkohan, likka, ensileimahtaissa +Seistä, vaipumatta tämän onnes alle? + +ELINA. Hänkö olisi niin heikko? Mitä voisin +Kerskata mä enään? Toki uskon toista, +Ehkä pahemminkin sanomamme kaikuis, +Vaihka hänen korvahaansa viskaisimme +Sanat, että ainoo veljens Leonard +Käy luurankana nyt meren kolkos helmas +Hirmukasten joukos, että Kilian +Onpi kihlaunut komeahaan neitoon +Kartanossa komeassa tuolla. + +KASPER. Kamalia sanomia! + +ELINA. Mutta vielä: +Että iso-isäns, likan silmäterä, +Lupauksen täyttääksensä, pyhän valan, +Lähtee keral kumppaninsa Conon'in +Taistelemaan Kreikalaisten sankarina +Vastoin Turkkilaista rumaa, joka taasen-- +Kuni kertoisimme--vihasena karkaa, +Vertajanoovana kohden Hellaksen maata. + +KASPER. Perin armottomat, hirveen kovat sanat! + +ELINA. Ne hän toki ensin huuliltamme kuulkoon. + +KASPER. Rohkeutes tunnen. Mutta kuitenkin, +Tuotako me uskaltaisim? + +ELINA. Niinpä teemme. +Ensin nämät murheelliset kertoelmat, +Jotka hältä syämmen rakkahimmat riistää, +Kuulkoon hän, mut samas hetkes kaikki riemu +Takasin taas virtakoon, ja kalliimpana +Kuni ennen. Sulhasena lähestyköön +Kilian kuin toivon saari, ennen nähty +Ainoastaan äärettömäs kaukaisuudes. +Niinpä hänen ensin tässä piiritämme +Kuolon koljol sumul, mutta pian taasen +Sumun synkeen poistamme, ja Alma +Seisoo onnellisimpana lemmittynä. +Siinä vimman pimeys ja taivaan valo, +Siinä korkeus ja syvyys yhteenkarkaa. + +KASPER. Mahdotonta, Elinani, mahdotonta! + +CONON. Vaimo, vaarallinen leikki, vaarallinen. + +ELINA. Siinä olkoon hälle koetuksen myrsky; +Senpä kaltahista hän nyt melkein tahtois, +Niin hän, tulisesti innostuen, lausui +Hetki sitten. Nyt hän ottakoon sen vastaan. + +KASPER. Mitä! Voiko Alman sydämmestä käydä +Toivotus niin mieletön ja julkea? + +ELINA. Ei; vaan sielun korkeassa ihastukses +Lensi tämä lause hänen huuliltansa. + +KASPER. Mutta huomaa: ellei hän nyt voisi kantaa +Tuota koetuksen myrskyy? + +Conon. Huomaa tämä. + +KASPER. Vaan me hänen sydämmensä musertaisim? + +ELINA. Ilman huolta! Minä tunnen hänen sydämmensä. +Nytkö vaipuisi hän alas, tullessansa +Kammiosta hurskaan, joka tällä hetkel +Täältä lähtee perimähään kruunuansa? +Hänkö vaipuis alas, vaihka pyörteliskin +Tuhon tuulispäät nyt hänen ympärillään? +Ei; vaan ilo vakaa, korkea ja tyyni +Hänessä nyt vallitsee, ja kantaa voi hän +Kovan onnen painon maahan kaatumatta, +Kaatumatta alle verrattoman riemun. +Ylivoitettuna taasen tämä myrsky +Lahjoittavi hänen sielullensa mahdin, +Korottehen ankaran, ja ihastuen +Muistelee hän aina lemmen leikkilöitä. +Vielä elon syksysiltä vainioilta, +Koska uneksuen takasin hän katsoo +Samotulle tielle kohden entisyyttä, +Aina tämä ihanainen ilta +Hymyvänä helavalkeana loistaa +Hälle muiston riutuvasta kesä-yöstä. +Oi mi hetki toki! Kuvailkaatte +Etehenne juhlallista näytelmää: +Vilaukseksi vaan peittää hänen murhe, +Mutta halki mustan, uhkailevan pilven +Liepeästi leimahtaen aukaseevi +Ilon taivas kultahelottavan helmans +Helinäl, ja impi seisoo morsianna. + +KASPER. Verratonta, verratonta vallan! Ah! +Iske tulta, kiiriköhöön maa ja taivas, +Jalonahan seisoo aina Alma, kaunis, +Kuni pyhäin kuva tulen välkkynässä! +Olkoon menneeksi ja tulkoon tuosta melske. +Conon, Conon! + +ELINA. Cononille ilmestyköön +Alma hänen ylevyytens ankarimmas +Pukimessa, Alma, Kilianin onni. + +CONON. Teiltä parhain tunnettu on immen luonto; +Rakentakaat leikki, mä en estää tahdo. + +KASPER. Oiva leikki, koska lempi takoo juonii +Lemmen korotteeksi ilon iltana, +Leikki jumalten, »Divina comedia»! + +ELINA. Hänen näen minä. Tuolta lähestyy hän +Pitkin pellonpientaretta astellen. + +KASPER. Olkam valmiit. Elinani, kuinka määräät +Meidän kohtamme täs leikkinäytelmässä? + +ELINA. Minä tiedoks hälle annan haaksirikon, +Jossa meri kohtuuns Leonardin temmas; +Te, mun appeni, te hälle ilmoitatte +Sotaretkenne pois etäisille maille, +Jonne, ennen nousuu kolmen auringon, +On jo teidän lähdettävä. + +KASPER. Hyvä hyvä! +Sitten Conon tuossa. Huomaa, poika, läksys. + +ELINA. Conon luokseen meitä kutsuu viettämähään +Lähtöjuhlaa, viettämähään samoin retkin +Kilianin kihlausta. + +CONON. Tiedän siis nyt +Kohtani, ja miten voin sen tahdon täyttää. + +KASPER. Siinähän on meillä ensimmäinen näytös, +Tulee sitten toinen riemun remunalla; +Ja nyt myöskin tämän juoni-asemasta +Suoppas ahtööreilles pieni viittaus. + +ELINA. Samas järjestykses toimintomme juoskoon: +Minä veljens hälle kuolemasta annan, +Tepä sodan hirveästä pauhinasta +Oman itsenne taas ilosena tuotte +Hälle päiviensä huviks, mutta Conon +Hältä armahaasti kysyy jos hän tahtois +Tulla kauniin Kilianin avioksi; +Sitten nouskoon tämä ilovalkeamme +Vallatonna korkeuteen pilvien. + +KASPER. Perin oivallista! Kaikki liittyy lukkoon +Ilman yhtään räminätä koneissamme. +Mutta jymiseehän porras! Olkam valmiit +Tuikeahaan ilveesen. Nyt koetellaan +Keinol koval, myrskyl vallan kiivahalla +Nuoren tyttäreni ryhtiä. No noo, +Onhan suonissasi ukko Kasperin verta. (Alma tulee) + +ELINA. Almani, sun katsantosi meille lausuu, +Ettäs kuvauksen korkeen nähnyt olet. + +ALMA. Minkä ihanuuden täällä nähdä saamme +Hänen kasvoillansa, joka autuaana kuolee, +Koska sielu, itseänsä peilaellen +Valkeuden lähteen paistees hymysuin, +Odottavi kelmeältä enkeliltä +Suutelmaa, mi kovan solmun helläst päästää! +Minkä pyhän rauhan, minkä viisauden +Korkean, kuin kirkastuisit elämämme +Himmeydet kaikki, sinä sillon näet +Hänen otsallansa! Näet kuni koitteen, +Koitteen heljän ijankaikkisuuden päiväst. +Niinpä vaimo kuolon kaunoisena +Lepäsi mun edessäni, tyyven tyyven! + +ELINA. Ja nyt on hän elämänsä päättänyt? + +ALMA. Vielä ei; vaan hänen hengittämään heitin +Koska hänest läksin, läksin käskystänsä; +Sillä äkisti hän katsoi puoleheeni, +Lausui kuni ennustaen: »hyvästi, +Hyvästi nyt, armas neito! Jätä huone +Kuolevan ja kohden kotoasi riennä, +Jossa hetki ankara sua odottaavi», +Niin hän lausui ihanasti myhäellen. + +ELINA. Ja sä tulit. Mutta katsahtihan tarkoin +Vaimo pian sammuvalla silmällänsä. + +ALMA. Mitä on siis teillä tiedokseni antaa? +Tosiaankin tärkeätä, huomaan minä. +Toki murheen pimeyttä enemmin +Kuni iloa mä muodoistanne varron. + +ELINA. Muistele siis näkyäsi taivaallista +Ja nyt seiso lujana, mun tyttäreni, +Koska kuulet syvän murheen sanoman.-- +Leonard jo heittänyt on päivän valon +Ainiaaksi; meren povessa hän lepää +Peittämänä sammalhienon kääreen, +Unohtaen kaikki. + +KASPER. (Eriks.) Sydäntäni louhii; +Mutta en sua tahdo pettää, Elinain. + +ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein, saanut hautas +Meren syvyyteheen kauhistavaan, kylmään. +Korkeuden Herra, ole armollinen +Hänen sielullensa! Mitä tiesi hän, +Nuoruutensa hourees aina ilon lapsi? +Kauvan häntä murehdin ja itken, itken! +Leonard, oi Leonard, mun veljeni kurja! + +ELINA. Onnellinen on hän, ota lohdutusta. + +ALMA. Oikeutensa myös ottaa kuolon murhe! + +KASPER. Lapsein, kuule vielä toinen murheen sana, +Joka, tiedän minä, lisää taakkas painoo; +Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.-- +Sinä tiedät meidät, Cononin ja minun, +Vannoneeksi kerran nuorna pyhän valan. +Katso, nyt on tullut meille vissi tieto, +Että villi, partaposki Turkkilainen +Maata Hellaksen taas tahtoo valtahaansa +Temmata, ja niin on käsissämme hetki, +Jona lupauksemme on täytettävä, +Vala: käydä puolustamaan Kreikalaista. +Siis aloo! Me ylihuomenna jo mennään. + +ALMA. Armas iso-isäni, te, harmaapäinen +Kahden vihollisen valtakunnan ryskees +Murhatanterella! Mitä aattelette? + +KASPER. Että pyhä lupaus on täytettävä. +Mahdotonta Kasperin on toisin tehdä, +Mahdotonta! Älä vaivaa itsees turhaan. + +ALMA. Mikä vimman vihuri! Oi Leonard! +Sinä kuollut olet, isäni mun heittää; +Haaksi vanhettunut, heikko, mi jo kauvan +Lepäs tyynees satamassa, odotellen +Loppuansa hiljaista, nyt rynkää ulos, +Rynkää hurjapäisnä mailman kaikkein tuulten +Valtahaan, ja vaipuu ensimmäises myrskys. +Oi! mä nauttisinko enään yöseen unta +Tahi päivän iloo, aina muistellessain +Teidän kiharia hopeehohtavia +Vainon verisellä pellol? Sydän kätkee! +Conon, teihin minä vetoon. Aatelkaatte! + +CONON. Neitonen, mun aatoksein ja askeleeni +Kasperia seuraavat nyt samaa tietä; +Se on kunniamme vaade; ei siis tilaa +Tinkimiseen, vaan on edessämme retki. +Mutta juhla komja toki vietettäköön +Ennen lähtöämme Suomesta. Ja meillä, +Minun huoneessani tapahtukoon tämä. +Ystäväni, huomenna siis tulkaat kaikki +Vieraiksemme. Teitä Kilian myös käskee; +Sillä eihän ole ainoastaan juhla +Vakaa lähtöjuhla, vaan myös riemun päivä, +Koska kaksi onnellista nuorta lempens +Kihlauksen sinetillä vahvistavat. +Niinpä Kilian teit iloitsemaan käskee +Kanssansa ja kauniin lemmittynsä kanssa. + +ELINA. Conon, mitä kuulen? + +CONON. Nuorten kihlausta. + +KASPER. (Eriks.) Haa! miks lumivalkeaksi käy sun poskes, +Likkasein? + +ALMA. Hän kihlaa itsens; kehen sitten? + +CONON. Tämä olkoon salaisuus viel huomiseksi. + +ALMA. Mutta kehen kihlauu hän? + +CONON. Minä pyydän, +Olkoon tämä kätkös juhlahetkeen asti. + +ALMA. Olkoon niin. Mut tietkäät, teidän sanomanne +Kaikuu korvissani kuolon tuomiona +Sielulleni. + +KASPER. Tyttäreni, mitä sanot? + +ALMA. Totuudenpa sanon. + +CONON. Suokaat mulle anteeks, +Jos mä saatoin syämmellenne jonkun iskun. + +ALMA. Uskotteko, että rakastan mä häntä? + +CONON. Enpä toki. + +ALMA. Uskottepa väärin, väärin! + +CONON. Enhän usko, että häntä rakastatte. + +ALMA. Erhetytte. Minä häntä rakastan. + +KASPER. Alma, Alma, sinä saatat meidän kaikkein +Silmät vaipumahaan alas. + +ALMA. Kätkisinko tämän, ja niin teeskennellen, +Kehnomielisesti valehdellen tässä +Teidän edessänne, vierittäisin tuskan, +Katkerimman kaikist, Leonardin kuoloon, +Iso-isäin poistumiseen surman kitaan, +Tuskan, jonka lähde toisialla kuohuu? +Ei! vaan hetkes ulosliehtoa mun täytyy +Sydämmeni ahdistuksen.--Kilian! +Unohtaa sun tahdon, ja niin kaiken riemun +Täällä elämämme kannikalla kaidal!-- +Miehet, uskottepa, että olen hullu +Teille avatessain sydämmeni näin. +Mutta näiden kierrostuulten kiljuessa! + +KASPER. Minä seison ihan kierrostuulen keskel. + +ALMA. (Eriks.) Tahtoisinpa itseäni tyyventää. + +KASPER. Tyttäreni, nosta pääsi korkealle! + +ALMA. Miehet, uskotteko, että olen hullu? + +ELINA. Ei; he kyllä käsittävät toivottoman +Lemmen hurjat, huohottavat karkelot. + +ALMA. Käsittäkööt he ja tietäkööt he kaikki, +Kaikki myös he salakoot, ja nähkööt tässä +Kuinka heitän pois nyt turhan toivon, +Toivon päiviemme onni-autuudesta. +Mikä on se? Virvatuli elon suolla, +Houkutellen meitä petolliseen pyyntiin. +Tuonne tänne sinkoilee se, tuonne tänne +Sitä vainoten me turhaan ajelemme, +Kunnes hetteen musta loka meidät nielee.-- +Rakenna siis ikikalliolle +Toivos linna, jota myrskyt eivät kaada, +Mutta perintönäs ikuisena seisoo +Vartoen sua morsianna. Rakenna! +Koska sulle etu kallis tämä suotiin, +Koska saimme toki osan ankarimman. +Katso: kennen onni ihmislapsen voittaa, +Kennen miekkoisen? Hän taistelkoon tääl hetken, +Ristiin rastiin leimahtelkoon jyrinällä +Hänen ympärillään kamppauksen tiellä; +Sillä--huomaa huomaa!--iltaväsyneenä +Vaipua hän saapi Isän armaan helmaan.-- +Miksi vaikertelsin? Tiedä: vielä kantaa +Mulle elon päiväkin tääl kohdussansa +Voittoo monta vaihka kadot suuret tein. +Tuossahan mun emoseni armas vielä +Aina omanani, omanani aina +Etäisihin aikoin! Oi mi onni, onni! (Halailee häntä) + +ELINA. En sua koskaan heitä, kaunis tyttärein. + +ALMA. En sua koskaan heitä, kallis kallis äiti! +Yhdessä me suremme ja iloitsemme, +Yhdessä me elämämme kiirastamme +Pyhäin kaltaseksi alla rauhan viirin. +Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi, +Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme, +Meitä kutsuen, ja seuraammepa häntä +Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla, +Valkeuteen ihmeelliseen käärittyinä. + +KASPER. Oi mun Elinain, jo käännä lehti, käännä! + +ELINA. Minä teen sen, sillä sydämmeni tahtoo +Kauvas pois jo heittää teeskellyksen peiton.-- +Tyttäreni, anna anteeks tämä ilve; +Yksi aate lemmen helleydest oil se, +Yksi aate, joka ilon kirkasteeksi +Murheen teki, läpikäytäväksi laaksoks +Pyhän vuoren kiirehelle päivän loistoon. +Oilpa syy viel tärkeämpi kiihotteena +Leikkiin: koetella tämän myrskyn kautta +Miltä voimas näyttivät; ja niinpä toivos, +Joinkin rohkean, nyt saavuttanut olet. +Kuitenkin viel karkaa päälles myrsky toinen, +Toki lentäenpä uljaal vinkunalla +Toivon kulta-kyhkysparvena se rientää, +Mutta ehkä tuimempana ensimmäistä; +Sillä ääretön on kimmeltävä parvi. + +ALMA. Mitä, äiti?--Kuinka ymmärtäisin tämän? +Pian! Päästäkäät mua tästä häiriöstä! + +ELINA. Mitä äsken tuhona me kertoilimme, +Tämä kaikki myötäkäymiseksi muuttuu, +Koska totuus leikitsevän valheen siirtää. +Kuule siis ja usko mitä ilmoitamme: +Leonard viel elää; kohta hänen näet, +Tulleheena lainehitten karkeloista. + +KASPER. Kaikkialla rauha mailman tantereilla; +Turkki makaa kuorsaten ja Hellas nousee. + +CONON. Minä rakkauden lähettiläs olen, +Minä vanha; mutta kaino on tuo nuori. +Auta, Amor, huuliltani tämä sana: +Ihanaista Almaa lempii Kilian. + +ALMA. Hurjat miehet, hurjat vaimot! mitä juonta, +Mitä mieletöntä narritusta teiltä, +Armottomat, kohtaan Almaa katalaa? + +ELINA. Totuus kaikki! + +KASPER. Totuus kirkas! + +ALMA. Pyörtyvänä vuoren jyrkällä mä seison, +Ja mun joko nielee hirvittävä hauta, +Tahi ottavat mua helmaans enkelit! +Laupeutta, ystäväni, laupeutta! + +ELINA. Sinä todeks pelkäät uskoo mitä kuulit, +Eikä ihme, koskenahan onnes vuotaa. +Toki mietiskele, ja sä huomat kohta, +Että autuutes on vissi. Eihän taida +Ystävyyden pilaleikki murheel päättää +Mitä ilolla hän alkoi, mahdotonta; +Vaan päinvastoin varjost valkeuteen käy hän, +Eikä ystäväänsä haavotuksi heitä. +Älä aattele niin hirveätä meistä! +Sillä jos nyt valheeks muuttaisimme tämän +Mitä ihaninta sulle lupasimme, +Pyöveleitäs oltas me, ei ystäviäs. +Alma, usko mitä ilmoitamme! + +ALMA. Jumal'! mitä uskoisin ja aattelisin? + +ELINA. Mitä sulle sanomme ja vakuutamme. + +ALMA. Mitä mulle sanotte ja vakuutatte? +Sankaat, sankaat sanomanne uudestaan! + +ELINA. Mereltä on Leonard, sun veljes, tullut. + +KASPER. Rauhassahan rakentelee Kreikalainen +Näkemättä haamettakan Turkin parrast. + +ALMA. Mitä lausui Conon? Sanan, joka tuntui +Kaiken taivaan kohtuhuunsa sulkenneeks! + +CONON. Kilian nyt Alman kullaksensa tahtoo. + +ALMA. Mitä tahdon minä? + +CONON. Lupauksen sai hän +Varhain kyllä, onnellinen Kilian. + +ALMA. Mikä päivä tämä? Oi! mun ympärilläin +Mikä hämärän ja valkeuden valhe! +Nytpä: millon taasen silmä kauvas kantaa +Halki avaruuden äärettömän helman, +Jossa kultapallot hymiseväs pauhus +Ympärsinkoilevat, ylistäen luojaans; +Mutta katso: taasenpa nyt hämäräinen +Pyhä peittää mun, ja vaipua sen kohtuun +Tahtoisin mä uneksumaan ainiaaksi +Ijankaikkisuuden autuasta unta.-- +Mutta pois jo kauvas tämä houre +Vallaton ja jalosti nyt iloitkamme, +Sillä ankarahan toki tämä hetki. +Ystävät, nyt iloitkamme, iloitkamme! + +KASPER. Iloitkamme kaikki ilon iltana! + +ALMA. Armahin mun isäni, mun äitini! (Ottaa heitä molempia kädestä) + +ELINA. Alma, sinua mä kiitän. + +KASPER. Seppel tänne! +Seppel koristeeksi hänen kulmillensa! +Alma, sydämmeni ihastus ja aarre, +Kalliona seisoit koetuksen myrskys. + +ELINA. Alma, kaikki palkinnut on tämä ilta +Nähdyt vaivani; jos niitä nähnyt olen +Tähtes sinun, joka sieväst ylenit. + +KASPER. Niin hän kasvoi, hyöstyi, tässä hän nyt seisoo +Edessämme valmihiina miehelään. +Conon, eikö ole tässä emännäksi +Uroollesi? Mitä! Sinä seisot tuossa +Kuni vanha, tietoviisas tarhapöllö +Aatoksissas, miesi. + +CONON. Tiedä, tämä hetki +Ihanasti hengittää mun sieluhuuni.-- +Korkeaksi katson Kilianin onnen. + +KASPER. Siis jo saata huoneesemme sankaris, +Sekä ylkä että meren uljas peikko. + +CONON. Käynpä täyttämiseen tämän illan riemun. + +KASPER. Riennä, että lyömme kerran naulaa kantaan! + +CONON. Minä menen. (Menee) + +KASPER. Riennä! + +ALMA. Toki viipykäätte! + +KASPER. Miksi viipyisi hän enään poikinensa, +Miksi, likkaseni? (Ottaa häntä kädestä) + +ALMA. (Laskien toisen kätensä Elinan olalle) Oi mun äitini, +Anna mulle jalo tyyneytes, anna! + +KASPER. Ole rauhas, tyttö, näiden kahden tynkön +Nojalla kuin kahden vuoren. + +ALMA. Ei! He tulkoot. +Minä jalona ja uneksuen seison. + +(1869-70) + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Olviretki Schleusingenissä; Leo ja +Liina; Alma, by Aleksis Kivi + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12824 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d1a6a73 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #12824 (https://www.gutenberg.org/ebooks/12824) diff --git a/old/12824-8.txt b/old/12824-8.txt new file mode 100644 index 0000000..a0a10aa --- /dev/null +++ b/old/12824-8.txt @@ -0,0 +1,6019 @@ +The Project Gutenberg EBook of Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; +Alma, by Aleksis Kivi + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma + +Author: Aleksis Kivi + +Release Date: July 5, 2004 [EBook #12824] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OLVIRETKI SCHLEUSINGENISS *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSÄ; LEO JA LIINA; ALMA + + +Kirj. + +Aleksis Kivi + + +1916. + + + + +OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSÄ + +Näytelmällinen osotelma neljässä osassa + + + +HENKILÖT: + +PATRIK, kapteeni. +TOMMI. +ANTON. +ARISTARKUS. +TIMOTEUS. +TITUS. +MAKS. +FUCHS. +1:N, 2:N, 3:S. +MESTARI BONIFACIUS. +FAUSTUS. +GILBERT. +MIKKEL, fäntrikki. +1:N, 2:N. +MAURA, kapakka-eukko. +MARIANA, palvelijansa. +MUORI KUNIGUNDA. +Sotamiehiä ja naisia. +Sotamiehiä. +Kapteenia. +Bayerilaisia. +Preussiläisiä. + +Tapaus: Schleusingenissä Saksanmaalla, kesällä 1866. + + + + +Ensimmäinen Osa. + + +(Avoin paikka Schleusingenissä: oikealla olvitoikka, Maura istuen sen +takana; vasemmalla huone, eräs sotamieskortteeri; samalla puolella +perempänä rahi, jossa Timoteus istuu vartijana kivääri kädessä ja +olvituoppi vieressä; perillä ja oikealla puolella on toinen rahi, jossa +vartijana istuu Titus kiväärinensä ja olvituoppinensa. Jokaiset, sekä +sotamiehet että kapteeni, ovat tavattoman lihavia miehiä kovin +punertavilla nenillä.) + +TIMOTEUS. Maura, mun frouvani! + +MAURA. Jaha, mun sankarini vieraasta maasta, mikä on toivonne? + +TIMOTEUS. Että nukkuis toverini tuolla. + +MAURA. Miksi toivotte niin? + +TIMOTEUS. Hm! + +MAURA. (Erikseen) Haa! minä jotain aavistan. No, miksi tempoellen +sykähtelet taas, mun kurja leskisydämmeni? Aina levoton, aina juonikas +ja kapinallinen! Mutta vaiti nyt, mää luulen, että toivon saari +siintää. + +TIMOTEUS. Tuhannen peeveliä, ettei hän nuku! + +MAURA. Se nukkuminen tulis hänelle kalliiksi. Ai, ai! miksi tahtoisitte +koota tuhon myrskyjä toverinne kiirehelle? + +TIMOTEUS. Tosi, ettei sotavartija saa nukkua, mutta ensimmäisen +nukahduksen vahti-ajallamme, joka kestää kaksi tuntia, saamme anteeksi, +niin on kapteenin määräys, vaihka onkin hän kiivas mies. Siis hänelle +tuossa ei paljon harmia pienestä unesta mutta muille kenties iloa ja +onnee. + +MAURA. (Eriks.) Kymmenen vasten yhtä, hän lemmestä kanssani keskustella +tahtoo. (Korkeest) Jaa, hän valvoo eikä ole voimassanne häntä nukuttaa. + +TIMOTEUS. Mutta teidän voimassanne. + +MAURA. Miten, uljas sankarini? + +TIMOTEUS. Sen tuoppi oltta matkaansaattaa. Hän on jo huikeassa +vauhdissa. + +TITUS. (Eriks.) Mitä haastelee hän tuolla eukon kanssa? Jonkun sanan +kuulen, mutta yhtään en järjestyksessä. (Korkeest) Mitä livertelet +siellä? + +TIMOTEUS. Vaiti, me saamme oltta, joka ei juuri vahingoita; sillä pitkä +on vartijan aika. + +TITUS. Totisesti. + +TIMOTEUS. Hän on hyvä muori. + +TITUS. Verraton. + +MAURA. Jaa, te mukulat siinä. Kyllä minä teidän annan. Sanosinpa +jotain, mutta olkoon nyt silläänsä. (Menee ja täyttää Tiituksen tuopin +olvella) + +TITUS. Se vasta muori on. + +TIMOTEUS. Niitä ensimmäisiä. + +MAURA. Juo nyt ja istu kiltisti rahillas. (Täyttää myös Timoteuksen +tuopin) Sinäkö myös, kanalja siinä. + +TIMOTEUS. Muori kuin kultanen heinäsuova! Hih! + +MAURA. Juo nyt ja ole vait, sanon minä. (Menee istumaan toikkansa +taakse) + +TIMOTEUS. (Laulaa) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + Hurraa! + +MAURA. (Eriks.) Hän nukuttaa toveriansa, joka jo näyttää kovin +uniseksi. (Mariana tulee Mauran huoneesta) Sinäkö siinä taas sinkoillen +mun tielläni ja hyvän tilaisuuden käsistäni saattaen pois? Mutta kyllä +sun tiedän siirtää tästä. (Korkeest) Mitä siinä pyhiittävää? Tuopit +ovat puhtaita kyllä. Mene tiehees, lunttu. Sinua en tarvitse +venyttelemässä täss' toikan nokalla. Mene tiehees, sanon minä; mene +sepältä hiivaa perään. Paikalla, sinä lunttu! + +MARIANA. (Eriks.) Sun rutto nielköön, ämmä. (Menee) + +MAURA. (Ottaa salmikirjan ja lukee, huiskutellen itseänsä) Hoh hoo! + +TIMOTEUS. Ja jumalinen myös. + +MAURA. Hoh hoo, tätä mailmaa! (Aina lukien) + +TIMOTEUS. (Eriks.) Ah sinä noita-ämmä musta niinkuin saunan raunio ja +kiukkuinen kuin ampiain! Ja hän on rakastunut minuun, sen tiedän +varmaan. Ha haa, ennen naskalisäkin kanssa morsiusvuoteeseen kuin +syleilemään tätä peikkojen patrunessaa. Mutta tahdonpa kanssas +leikitellä ja leikitessä voida niinkuin Otaheitissä sekä ruuan että +juoman puolesta. Niin; tyhmäpä on muotoni, mutta kas kuin löytyy toki, +keltään luulematta, joku mitta vikkelyyttä täällä, luun ja nahaan +välissä. (Laulaa) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + +(Titus on nukkunut) + +MAURA. No kas, toivos on nyt täyttynyt. Hän makaa makeasti. Mitä tahdot +lapsikurjalle? + +TIMOTEUS. Mitä meitistä oikein luulette, muori? + +MAURA. Olettepa hyviä vihollisija. + +TIMOTEUS. Mutta minusta erittäin? + +MAURA. Paras viholliseni. + +TIMOTEUS. Teidän ystävänne. Onneton se, joka uskaltaa päällenne vaan +katsoa karsasti! Hänen manaan heti veriseen taisteloon. + +MAURA. (Eriks.) Ihanat sanat! Mun aavistuksein visseydeksi muuttuu. + +TIMOTEUS. Mä tahdon teille kertoa erään tarinan. + +MAURA. Mä tahdon kernaasti kuultella. + +TIMOTEUS. Kävit kerran sotaa vastaan toinentoistaan kaksi heimolaista +valtakuntaa. Rynkäsipä äkisti vihollinen lauma viholliseen kaupunkiin +ja otti siinä itsellensä majan. Kaupungissa oli eräs pulski muori ja +majailipa luonansa myös eräs pulski sotamies, ja rupesitpa viimein +nämät kaksi keskenänsä vaihettelemaan armahimpia silmäniskuja. Mutta +kiiti taas joukko pois kuin leimaus ja katos kaupunkilaisilta +tietämättömiin, mutta kas, koska vihdoin jällen rauha hengitti, niin, +peijakas vie! astuipa eräänä koreana iltana sen pulskin muorin +huoneeseen se pulski sotapussikka. Noo, kuinka kävi sitten? kysyy nyt +frouva. Kuinka kävi? He ovat nyt samaa lihaa ja verta, ja sankari on +ilonen ravintolan isäntä ja muori vielä ilosempa emäntä. + +MAURA. Kas noita vaan. + +TIMOTEUS. Se on tarina vaan. Mutta tarina, eikö se todeksi muuttua +taida, muori kultasein? + +MAURA. (Erikseen) No nyt hän on tehnyt lempensä ilmoituksen. + +TIMOTEUS. Tarina, eikö se todeksi muuttua taida? + +MAURA. O jaa, o jaa. + +TIMOTEUS. (Eriks.) No nyt minä olen saanut: jaa. Toki, enpä ole mitään +luvannut, sentähdenpä taidan rauhallisella omatunnolla nauttia hänen +hyvyyttänsä ja viimein kiepasta tieheeni. + +MAURA. (Eriks.) Toki, enpä ole mitään luvannut, sentähdenpä taidan +hänen jättää taas, jos onni, ennen tämän liiton vahvistusta, saattais +helmahaani sulhasen vielä uhkeamman häntä; sillä nyt on miehiä kurjan +ympärillä kuin sääkseä.--Mutta ylistetty olkoon tämä päivä! (Korkeest) +Miksi tämä äänettömyys? Miksi muutuimme äkisti niin miettiviksi? Hei!-- +Oltta, sankarini. (Menee ja täyttää Timoteuksen tuopin) + +TIMOTEUS. Miljuunit kiitokset.--Tämä päivä on riemupäivä Timoteukselle. + +MAURA. Hi hi! Miksi niin, mun poikani? Miksi niin, mun sotasankarini? + +TIMOTEUS. Hm! + +MAURA. (Istuu toikan taakse ja ottaa kirjansa) Mutta muistelkaamme aina +loppuamme, rukoillen viisautta ja sydämmen puhtautta. Hoh ho! (Lukee +huiskutellen itseänsä) + +TIMOTEUS. Ja jumalinen myös. Ihana asia. Aina muistan emoni sanat: +»poika, katso, että nainen, jonka aviokses kerran valitset, on Herraa +pelkäävä, siinä löydät ankkurikarin, joka myrskyssä kestää.» + +MAURA. (Eriks.) Oo! tarvitseeko mun enään epäillä? + +TIMOTEUS. Niin sanoi armas emoni; ja, taivas, suo mulle tänkaltain +vaimo! + +MAURA. Hy hyh! (Lukee) + +TIMOTEUS. (Eriks.) Mutta Mariana tulee. Piki-rakas tyttöön, piki-rakas +tyttörääsyyn olen, ja jos en erehdy, niin eipä ole hänenkän +sydännippunsa kaukana minusta. Jos vaan saisin tilaisuuden muutaman +sanan vaihetukseen hänen kanssaan tuon toverini maatessa. (Mariana +tulee, panee kädestään toikalle erään potellin) + +MARIANA. Tässä, emäntä, hiivanne. + +MAURA. Käy sisään askareihis. + +TIMOTEUS. Mutta, frouvani: puoli mittaa oltta vielä. Sen saattakoon +tänne tuo tyttölunttu. + +MAURA. Onko sinulla korvia, flikka? (Mariana vie oltta Timoteukselle) + +TIMOTEUS. (Kuiskavalla äänellä Marianalle) Pari sanaa kanssas, +kaunoseni, niinkauvan kuin tuo kumppanini makaa. Mutta millä keinolla +siirrettäisi tästä hetkeksi tuo ämmä? + +MARIANA. Tahdon koettaa. (Eriks.) Hyvä! Näinpä Maalarin-Hannen +matkustavan maalle. Siis taidan sepittää pienen valheen, pelkäämättä +heti joutuvani kiin. (Korkeest) Tietkäät, emäntä, mä taidan kertoa +uusia. + +MAURA. Jaa, mene sinä kertomuksines.--Noo, mitä tiedät sitten? + +MARIANA. Minä kerron mitä kertoi mulle Hanne, jonka kohtasin +lähteissänsä maalle. Mutta enpä tiedä, jos haasteli hän totta; hän oli +niinkuin vähän päissään. + +MAURA. Sinä kiusan henki, mitä tiesi hän kertoa? + +MARIANA. Että vanha täti on tullut kotia Rothenburgista monilla +tuhansilla uutisilla kuningaista, ruhtinoista, prinsseistä ja verisistä +tappeloista. + +MAURA. (Panee korvamyssyn päähänsä) Istu tässä ja pidä tarkka räkninki +olven menekistä. Istu tässä; ja oletpa onneton jos hetkeksikin poistut +toikan äärestä. (Menee) + +TIMOTEUS. Kas sitä kanaljaa tyttöä. + +MARIANA. Minä tunnen eukkoni. Verrattoman utelias, niinkuin +piikansakin. Jaa, mitä on sinulla sanottavaa? + +TIMOTEUS. Onpa jotain. Haa! oikeestaan ja vauhdilla tahdon rynkätä +esiin kuin kävis tieni vasten kanuunan kitaa.--Mariana, minä pidän +sinusta. + +MARIANA. Kiitoksia vaan. + +TIMOTEUS. Minä pidän sinusta paljon. + +MARIANA. Kiitoksia paljon. + +TIMOTEUS. No no, ole kiltti lapsi. + +MARIANA. Jaa, kiltit lapsethan kiittää. + +TIMOTEUS. Minä kurja tarhapöllö olen rakastunut sinuun auttamattomasti. +Sentähden teen nyt tämän kysymyksen, kaikkein kysymysten kysymyksen: +Rakastatko sinä minua? + +MARIANA. Ja minä teen tämän kysymyksen: Olenko minä silmissäsi +naarastarhapöllö? + +TIMOTEUS. Sä olet kyhkynen, lupauksen lintu. + +MARIANA. Siis tahdot kurjan kyhkysen lentämään tarhapöllön kitaan, +tämän petolinnun ruuaksi? + +TIMOTEUS. Tosi; sillä niin sua rakastan, että olsin valmis syömään +sinun, pistämään kupuuni kuin voissa paistetun poimullisen +sianmakkaran. Mariana, Mariana, mun sydämmeni loiskii, kimoilee ja +särkee kuin likistelis sitä pienet perkeleet, mutta sinä taidat sen +auttaa. + +MARIANA. En taida ulos-ajaa perkeleitä. + +TIMOTEUS. Sen taidat ja yhdellä ainoalla sanalla. + +MARIANA. Mikä on tämä sana? + +TIMOTEUS. Se on: jaa. Sano: pidätkö minusta? + +MARIANA. Yhdellä ehdolla. + +TIMOTEUS. Ja tämä ehto? Sano, ja minä käyn vaihka vasten pöyreätä +karhua pieni puukko kädessä, jos niin vaadit. Sano, mikä on ehtos? + +MARIANA. Että otat minun vaimokses. + +TIMOTEUS. Kirkas tuli ja jyrinä! sehän on tarkoitukseni, sehän kultanen +meininkini. Katsos tässä. (Suutelee häntä) Katsos. Mutta minäkö +suutella uskallan? Minä! Sitä en olis uskonut. Mutta siinä, missä +klasit ja olvituopit kalisee, siinä paukahtelee myös suudelmat. + +MARIANA. Ja siinä on myös rakkautta. + +TIMOTEUS. No no, piikaseni; mikä ennen on kytenyt sydämmen pohjassa, +leimahtaa sillon voimalliseksi tuleksi. + +MARIANA. Sinisiksi liekeiksi. + +TIMOTEUS. Juuri niin; sillä sininen on rakkauden karva.--Rakkaan miehen +saat, hyvän miehen. Elä katso hänen ulkomuotoonsa, joka, ohimennessä +sanottu, on vähän niinkuin härkämäinen, vaan katso sydämmeensä, se on +hyvä.--Tahdotko seurata minua Bayeriin, Marja, minun punertava +mansikkamarjani? Tahdotko seurata sotamiestä? + +MARIANA. Moni tyttö ennen minua on ollut yhtä hullu ja iskenyt kouransa +sotamiehen patruunataskuun. + +TIMOTEUS. Oivallista! Uljas tyttö, kelpo tyttö; mutta emäntäs, luulen, +ei juuri kohtele sinua ansiotas mukaan. + +MARIANA. Saakeli ottakoon sen tattari-ämmän! Hän ei suo minulle hyvää +sanaa, ja kaikki hänen häijyn kissansa rikkomat astiat on minun +palkkani saanut kärsiä. + +TIMOTEUS. Ole suruton; minä imen häneltä kaikki takaisin kasvojen +kanssa.--Käy nyt taasen toikkas taakse. Täytyy herättää tuon makaavan +aasin. (Kovalla äänellä Titukselle) Titus! Hei! Karauul! + +TITUS. (Heräyy maristen) Mitä tahdot? + +TIMOTEUS. Huomaa, että olet maannut. + +TITUS. Tämä on ensimmäinen kerta, ja sen saan anteeksi. + +TIMOTEUS. Yksi kerta vielä, poikani, ja maksanpa lainan takasin: yhtä +armottomasti pitää kersantin saarnaman sinulle kuin äsken hän jyritteli +minun korviini. + +TITUS. Tuoppi oltta, tyttö, unen karkottajaksi! + +MARIANA. Tuossa tulee emäntäni. + +TIMOTEUS. Katso tukkas, se korea ja tumpurainen, Mariana piikasein. +(Maura tulee vihaisena) + +MAURA. Sinä naasikka, pidätkö mun narrina, sinä ilkeä harakka, pidätkö +mun narrina? + +MARIANA. Hyvä frouva, minä olen viaton; sanoin vaan mitä Maalarin-Hanne +sanoi. + +MAURA. Minä sun maalaan keltaseksi ja siniseksi. + +TIMOTEUS. Hiljaa, naiset, hiljaa, koreat naiset! + +MAURA. Elä ihmettele, Timoteus, että täytyy mun näin usein riidellä +kansaansa; sillä tiedä, hänen vertaistansa hävyttömyydessä ei löydy +maan piirin päällä. Jumala siunakkoon! on minulla ennen ollut piikoja, +mutta ei vielä tuommosta. Jaa-ah, sen sanon minä: onneton täällä se, +jonka täytyy pitää palvelusväkeä, onneton se! + +MARIANA. Ja tuhannen kertaa onneton se, jonka palvella täytyy. + +MAURA. Kitas kiinni! Sinulla ei ole tässä vapaa sanavalta. + +TIMOTEUS. Armahimmat flikat, vähempä ääni! Minä rukoilen. (Tommi, +Anton, Aristarkus ja muita sotamiehiä olvituopit käsissä tulee +huoneesta vasemmalla) Tässä tulee teidän ystäviänne. Vähempä ääni. + +TOMMI. Bir! + +ANTON. Bir, eukko! + +ARISTARKUS. Bir, eukko, bir! + +MAURA. Kaada heille oltta. (Tuopit täytetään) + +TOMMI. Onko muori äkeä? (Taputtaa Mauraa) + +MAURA. Suo mun olla rauhassa; minä pyydän. + +TOMMI. No no; onhan se se iloinen frouva Maura. + +MAURA. Nyt en ole iloinen. + +TOMMI. Hyi! Elä rumenna sun ihanata muotoas tuonkaltaisilla rypyillä. + +MAURA. Mitämä sitten tässä, villittyjen kanssa? Kun ma sanonki. + +ANTON. Villittyjen? Mekö? + +ARISTARKUS. Me olemme kuninkaan miehiä ja teidän herrojanne. Yksi +viittaus kapteenilta, ja kaupunginne on tulinen meri. + +TOMMI. Hiljaa, Aristarkus! + +MAURA. Mitä on minulla teitä vastaan? Mutta tuo vuorivuohi tuossa.-- +Minä taidan haljeta! + +TOMMI. Tyttökö? Hyvä flikka vaihka vähän vallaton; mutta veri virtaa +hänen povessansa kuin nuoren jalopeuran povessa. Hän tarvitsee miestä, +niinkuin pieni frouvammekin. (Ottaa Mauraa leuvan alta) Jaa jaa, eikö +tosi? No hymykäät nyt vähän. Kas niin. + +MAURA. Mene mene! + +TOMMI. Niin; kirkas päivänpaiste taas. Ottakaamme tuoppimme, veljet, ja +laulakaamme, että maa ja taivas huiskuu. + +MAURA. (Lukee huiskutellen itseänsä) Hoh hoo! Jumala armahtakoon tätä +mailmaa! (Timoteus nukkuu rahille) + +TOMMI. »Wenn das», sankarveljeni. (Sotamiehet laulaa) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten. + Hurra! + Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + Hurra! Hurra! + +TITUS. Herää sinä siellä, joka makaat. + +TOMMI. Makaat! Ken makaa meistä? Etkö näe, että juomme kiltisti oltta? + +ARISTARKUS. Ja uljastamme itseämme vihaisella laululla.--Sinä onneton +Preussiläinen! + +TOMMI. Huikea elämä! + +ARISTARKUS. Sinä onneton Preussiläinen! + +TITUS. Teitä ja teidän käytöstänne en moitikkaan, mutta tuota +kiusankappaletta, joka istuu ja makaa tuolla rahilla. Hän on jo +kolmannen kerran nukkunut tällä vahti-ajalla. + +ANTON. Ai ai, kolmannen kerran! + +MAURA. (Erikseen) Timoteus parka! Taivas suojelkoon hänen selkäänsä! + +MARIANA. Ja te ette herätä häntä. + +MAURA. Jaa, miksi ette sitä tee, te hänen kumppaninsa? + +ANTON. Ylös, Timoteus. + +ARISTARKUS. Ylös, ja elä istu siinä kuin huhkain ladonkatolla. + +TOMMI. Ylös ja ole iloinen; sillä kauvan elää iloinen mieli. + +ARISTARKUS. Herätä kantoa ennen. + +TITUS. Olenpa hänen tähtensä kiipaleissa. Ankaran määräyksen on +kapteenimme tehnyt, ja kuuluu se näin. Ensimmäinen nukkuminen +annettakoon anteeksi, toista seuratkoon kersantin nuhteet, mutta jos se +kolmannen kerran tapahtuu, niin tulkoon raportti hänelle, nimittäin +kapteenille. Ensimmäisen kerran on hän nukkunut, sen sai hän anteeksi, +toisen kerran on hän nukkunut, ja äsken juuri läksi tästä kersanttimme +hirmuisella kirouksella, pauhulla ja jyryllä; mutta nyt on mies +nukkunut kolmannen kerran. + +TOMMI. Ja nyt pitää sataman, sataman rakeita jyrinän perään. + +TITUS. Ei auta, vaan kapteenille tieto. (Huutaen) Kapteeni! Herra +kapteeni! Saata sana esiin, seuraava vahtimies siellä. + +ÄÄNI. (Ulkona) Herra kapteeni! + +MAURA. (Eriks.) Voi Timoteusta! + +ANTON. (Ravistaen Timoteusta) Nouse nyt ylös, muuton pähkinäkeppi +paukkuu. Nouse, hyvä toveri, nouse. + +ARISTARKUS. Elä marise, vaan avaa sun sonnisilmäs. + +TOMMI. Ylös, ja eteenpäin mars, Berliniin mars! Siellä juomme ja +makaamme, ja saammepa vielä tusinan muhkeita Preussin tyttöjä miestä +päälle. Ylös, Timoteus. + +ANTON. Kuuletko, sinä riivattu? + +ARISTARKUS. Kapteeni tulee. + +ANTON. Hyvä, Timoteus, hyvä! + +MAURA. (Eriks.) Voi sinä onneton lapsi! + +MARIANA. (Eriks.) Kuinka käynee kanssansa nyt? + +ANTON. Hän tulee, ja onpa ukolla kiiru. + +TOMMI. Hän kaapasee kuin Lunkentus, hän lentää nääveliensä siivillä, +joiden vinkuna kuuluu aina tänne asti. + +ARISTARKUS. Ja ympyrjäiset, suuret klasisilmänsä säteilee ja loistaa +kuin aurinko taivaalla. + +TOMMI. Ja nenänsä hohtaa kuin kekäle helvetissä. + +ANTON. No no, hän on kapteenimme. + +ARISTARKUS. Kapteeni kuin mies vaan. + +TOMMI. Hyvä kapteeni, hyvä! (Patrik tulee oikealta. Titus kyldrää +istuessansa rahilla. Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea +silmäkulmallensa) + +SOTAMIEHET. Eläköön kapteenimme, eläköön hän! + +ANTON. Eläköön hän kauvan, kauvan! + +TOMMI. Valaisten mailmaa! + +ARISTARKUS. Hän eläköön tuomiopäivään asti! + +TOMMI. Ja sitten taivaassa ijankaikkisesti! + +KAIKKI. Hurraa! + +PATRIK. Kiitoksia, pussikat, kiitoksia. Mutta mikä on kysymyksenä? + +ANTON. Pieni ihmisellinen heikkous, pieni komme, jonka toivomme herra +kapteenin antavan anteiksi. + +PATRIK. Mutta asia? + +TITUS. (Aina kyldräten) Kun hän makaa tuolla. + +PATRIK. Ken makaa, ken? + +TITUS. Hä Timoteus tuolla rahilla, vahtia pitäessä. + +PATRIK. Haa! Kuinka monta kertaa on hän nukkunut? + +TITUS. Kolme. + +PATRIK. Haa! Saiko kersanttimme tiedon hänen nukuttuansa toisen kerran? + +TITUS. Hetki sitten läksi hän tästä pärmänttäämästä. + +PATRIK. Kuinka monta tuoppia on hän tyhjentänyt tällä vahti-ajallansa? + +TITUS. Viisi. + +PATRIK. Viisi! Koska oli hän tyhjentänyt kolmannen, saatoitko raportin +kersantille? Sano totuus, ja kauhistu jos valehtelet. + +TITUS. Anteeksi, herra kapteeni, sitä en tehnyt. + +PATRIK. Miksi et, miksi et, sinä härkäpää? Kuinka kuuluu tuima +määräykseni, ei ainoastaan nukkumisesta, mutta myöskin olven +nauttimisesta vahdissa? Kuinka kuuluu se olvesta? + +TITUS. »Yhden tuopin oltta tyhjentäköön vahtimies vahti-ajallansa, jos +kaksi hän tyhjentää, se annettakoon hänelle anteeksi, kolmas saattakoon +nuhteita kersantilta, mutta jos hän neljännen kumoo, raportteerattakoon +asia kapteenille.» + +PATRIK. Niin, »raportteerattakoon asia kapteenille». Tämä on sääntöni. +Ja »lipparia», se tahtoo sanoo, oltta ja viinaa sekaisin, ei ollenkaan +ole lupa nauttia. Mutta jos ei tarkka katsantoni erehdy, niin viittaapa +sun silmäs vähän sitä kohden. + +TITUS. Ei, herra kapteeni, ei! + +PATRIK. Sano, etkö ole pistänyt vaksiis vähän lipparia? + +TITUS. Ei, ei! + +PATRIK. Sopiihan sitä tutkistella. (Kumartaa itsensä alas asettaen +nenänsä lähelle Tituksen suuta). Puhalla raikkaasti. (Titus puhaltaa, +mutta kovin heikeesti ja pitkään) Puhalla tuimemmin, sinä puukuva!-- +(Lyö jalkaansa) Tuimasti, hohauttaen! muuton laukee nyrkkini sun +kiireelles kuin rautamoukari. (Titus puhaltaa kolmannen kerran mutta +tuskin tuimemmin ensimmäistä) Lipparista en käy vannomaan, mutta oltta, +oltta sangen paljon, jaa, totisesti sangen paljon. Tunnusta kuinka +monta tuoppia. + +TITUS. Kolme! + +PATRIK. Haa! + +TITUS. Anteeksi korkea kapteeni; sillä asia on sitä laatua, että +rasittaa minua itsepintainen köhä, niinkuin, sen pahempi, se nyt kuulla +taittaan. + +PATRIK. Miksi saatat itselles köhää, sinä kirottu mies? Miksi pinnaat +oltta kylmänä naamaas? Miksi et lämmitä sitä? kysyn minä. Haa! kyllä +sun opetan. Miksi et lämmitä olttas? (Kääntyy Timoteusta kohden.) Ja +sinä (Ravistaa Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. (Vetää miekkansa) Haa! +jos ei uni olis pyhä, niin, sankarkunniani nimessä! sun heti +lähettäisin Karonin venoseen. + +TOMMI. Sepä olis, kantaa kehtoon lapsen torkkuvan. + +PATRIK. Mitä sanot? + +TOMMI. Sen hän olis ansainnut. Sotavartija nukkua! + +PATRIK. Niin. Sotavartija nukkua! (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös, +lapseni. Sotavartija nukkua! Mutta nyt sun pitää saaman aika +rapsauksen. + +MAURA. (Eriks.) Voi, mun sydämmeni musertuu! + +PATRIK. Viipymättä nyt saattakaat tänne Mestari Bonifacius. (Yksi +sotamiehistä menee) + +MAURA. (Eriks.) Jumal'avita! mitä jaksan nyt tahdon pyristellä vastaan. + +ANTON. Kenties on tässä vielä anteeksantamuksen sijaa, herra +kapteenimme. + +PATRIK. Ei yhtään, pussikkani. Tällä retkellä olen anteiksi antanut jo +kolme kertaa Timoteukselle; ensi kerta Nürnbergissä, toinen ja kolmas +kerta Bambergissa; Titusta olen armahtanut kaksi reisua; ensin +Erlangenissä ja sitten Bambergissa, mutta nyt pitää heidän molempaen +saada aika kropsun. (Ravistelee Timoteusta) Nouse ylös, lapseni. Haa, +sotavartija nukkua! Ylös, ylös! Mun saatat muuton vimmaan, mun saatat +vielä upottamaan kirkkaan miekkani oman maamieheni vereen. Heräy! No +pilvien leimaus, mun sappeni jo kiehuu! + +TOMMI. Tuoppi oltta herättäköön hänen. + +PATRIK. Mitä sanot? + +TOMMI. Valaus tuoppi oltta miehen kiireelle hänen kyllä herättää. + +PATRIK. He heh! Vikkelä aije; mutta olkaamme toki pilkkaamatta +jumalanlahjaa. Vettä käyttäkäämme olven sijassa, puhdasta vettä.--Muori +siellä toikan takana, tuoppi vettä tänne. (Eräs sotamiehistä valaa +tuopillisen vettä Timoteuksen päähän, joka herää pahalla marinalla, +nousee ylös pyristellen itseänsä. Patrik nauraa sydämmellisesti ja +kauvan pidellen vatsaansa) Jaa, sinä junkkari. (Timoteus kyldrää, +Patrik vastaa häntä, pannen kaksi sormea silmänsä juurelle) Niin niin, +mutta kivääri pois ja rahi esiin. (Rahi vedetään esiin) + +MAURA. Armollinen, korkea herra! + +PATRIK. Ole rauhassa, eukko, ole rauhassa. (Mestari Bonifacius, +punapartanen ja punatukkanen mies puettuna punasiin housuin, +samankarvaseen hännystakkiin ja hattuun, joka on tavattoman korkea ja +sokeritopin kaavanen, tulee vitsakippu kainalossa) + +MAURA. Herra minun jumalani! + +PATRIK. Kas tässä tulee mies, joka sankarlaumani pitää Herran +nuhteessa.--Onko sinulla hyviä vitsoja? + +BONIFACIUS. Ihan tuoreita Thyringenin metsästä. + +PATRIK. Hyvä! Nyt tulet niitä käyttämään kuin mies; sillä tässä ei ole +leikki käsissä. + +BONIFACIUS. Missä on minun poikani? + +PATRIK. Ota takki päältäs, Timoteus, ja kumarru tänne. Sinä ensin, +Titus sitten. + +TIMOTEUS. Armoo, kapteeni, armoo! + +PATRIK. Ei, lapseni, ei. + +MAURA. (Ryhtyen kapteeniin) Armollinen, korkeasti ylistettävä herra, +teitä rukoilen heidän puolestansa. + +MARIANA. Hyvä kapteeni! + +MAURA. Kunnioitettava herra! + +PATRIK. No noo, muoriseni, nyt ei auta. Heidän täytyy saada; ei auta. + +MAURA. (Kovalla äänellä) Ei, ei! Minä rukoilen. Tänne kaikki naiset +naapureista! Tulkaat, tulkaat! (Mariana poistuu kiireesti) + +PATRIK. He heh! Turha puuha, pikku frouvani.--Käykäämme käsiin, +Bonifacius. + +BONIFACIUS. Takki pois ja taivu alas rahille, mies. + +MAURA. Kapteeni kulta, kulta kapteeni! + +PATRIK. Oikea mutta kova mies. + +BONIFACIUS. Pois, muori!--Alas rahille, mies. + +MAURA. Ah ei ei! (Hallitsee Timoteusta) Armahtakaat häntä ja +kumppaniansa tuolla. (Mariana ja seurassansa joukko naisia tulee ja +yhtyvät rukoukseen, mikä torjuvilla koikkauksilla pidellen kiinni +Timoteuksesta, mikä tarttuen Patrikin liepeisiin. Kova ääni ja meteli) + +1:N ÄÄNI. Anteeksi heille, anteeksi! + +2:N ÄÄNI. Heitä armahtakaat, niin armahtaa teitä Jumala. + +3:N ÄÄNI. Elkäät tuomitkaat, ettei viimein teitä tuomittaisi. + +PATRIK. Kas kas. + +TITUS. (Erittäin naisille) Tämä on hyvä asia, että rukoilette. Jaa, +jaa; rukoilkaat vahvasti vaan. + +MAURA. Korea herra! + +1:N ÄÄNI. Ihana herra! + +2:N ÄÄNI. Makea herra! + +TITUS. Kas niin; rukoilkaat vahvasti vaan. Tämä on hyvä asia. + +3:S ÄÄNI. Armon he saa, korkeasti kunnioitettava sankari? Jaa jaa, he +armon saa! + +PATRIK. (Erikseen) Ha haa! Onpa tämä hetki mulle ihastuksen hetki. +Kynnet pystyssä mun ympärilläni seisoo naisten kirjava lauma mua +hartaasti rukoillen kuin jyskyttäjää Olympin kiireellä. Nyt olen ukko, +ukko itse. Tuhannen taaleria tästä hetkestä! + +MAURA. Minkä tuomion kuulemme suloisilta huuliltanne? + +1:N ÄÄNI. Oi, se olkoon laupias ja rakkautta täys! + +PATRIK. Käykäät nyt siivosti kukin kotianne sekä eukot että tytöt. Mua +ette järkäytä. Asia on tärkeä ja aika ankara, sodan-aika vielä +kaupanpäälle. Ei auta, ei, vaan saakoot he nyt oivallisen saunan.-- +Derschi, mestari Bonifacius! + +BONIFACIUS. Pois tieltä, hameet! + +MARIANA. Pois itse, sinä tulipunanen saatana! + +BONIFACIUS. Tyttö! (Taputtaa kädellään vitsanippua) + +MAURA. Käy kutsumaan muori Kunigundaa. (Mariana menee, tempasten +mennessänsä Bonifaciuksen kainalosta vitsakipun, jonka kanssa hän +juoksee pois. Bonifacius kiitää julmistuneena hänen perässänsä; Mariana +viskasee vitsat teaterin perille ja katoo, Bonifacius, kippu +kainalossa, tulee takaisin hirmuisella muodolla) + +PATRIK. Kas sitä nenäkästä tyttöä. Hai djai! + +BONIFACIUS. Saakoot ämmät ensin, herra kapteeni. Olkoon se käskynne, ja +kohta pitää pläikymän. He ovat vankejamme; antakaat pläikyä. + +PATRIK. Pois se! Sankarin tulee suojella tätä heikkoa astiaa, vaan ei +sitä särkeä. Jumal' avita! mä vannon, joka hiuskarvanki heiltä +vääristää, hän kaatuu, puree ruohoa kuin nauta. + +2:N ÄÄNI. Sinä sankarten sankari. + +2:N ÄÄNI. Sinä korkea sielu! + +3:S ÄÄNI. Tuhannen kertaa korkeampi vielä, jos hän rukouksemme kuulee +nyt. + +TITUS. Niin; rukoilkaat väsymättä meidän edestämme. + +PATRIK. Ei, armaat sisaret. Te ette käsitä sitä vastausta, joka painaa +sotaherran hartioilla, painaa sillon semmenkin, koska pyrskien +juoksevat Areksen hurjat varsat, koska kanuuna jyrisee, tuima miekka +mässää ja veri vuorilta koskena virtaa, tehden alas laaksoon +purpuraisen järven. Naiset. Huu! + +PATRIK. Jaa, kristisisaret, kohta punertavat Germanian tantereet kuin +iltaruskosta hehkuva taivas. Kuolo väijyy meitä kuni kissa kurjaa +hiirtä, tahi kuni jänistä kirkassilmänen ilves. Tällä hetkellä +seisomme, toisella kaadumme miekkaen kilinään. Ja koska viimein taasen +pasuunan pauhussa ylösnousemme, sillonpa mun astua täytyy näiden +pussikkojeni kanssa sen ankaran tuomarin eteen, näin sanooden: tässä +olen minä ja se komppani, jonka minulle annoit. Ja voi minua, jos minun +kauttani heidän kallis verensä hukkaan menetettiin! Sillon kohta käyvät +tuomion enkelit, kuin mustat iilimadot, mun kämmenpäistäni imemään +takaisin kaiken tämän veren. Niin niin!--Ja vähässä paljon seisoo. +Pieni erehdys, pieni laimiinlyöminen mailman kumota taitaa. Kerran, +koska se suuri Caesar kävi Galliassa sotaa, tapahtui eräänä pimeänä +yönä, että koko Gallialaisten sotajoukko lähestyi hänen leiriänsä salaa +hiipistellen; mutta kas, eipä torkkunut sillon romalainen vahti, ei, +vaan nostipa heti hirmuisen rähinän, ja vilauksessa seisoi jalo Julius +valmiina vastustukseen, ja, pahoin kuranssattuina, pakenit pian +takaisin vaskimiekkaset miehet. Mutta _posito_, että vartija sillon olis +maannut, niinkuin Timoteus äsken tuossa rahilla, niin olispa kenties +nyt ihan toisenlainen mailman historja. Posito, että äsken, Timoteuksen +maatessa, Preussiläinen äkisti olisi karannut päällemme. Haa! ken menee +takaukseen, ettei tästä hetkestä Europan kartta muodostuisi perin +toisin? Niinpä taitaa pienimmästä kipenästä nousta hirvein tulipalo. +Sentähden tahdon nyt teille kaikille varoitukseksi asettaa tähän +eteenne muistuttavan esimerkin.--Timoteus, nyt takki koreasti päältäs +ja taivu tänne rahille. Ole närisemättä, sinä itsepintaisin kaikista +miehistäni. Alas rahille! (Muori Kunigunda, lihava, paksu eukko +suurilla ympyrjäisillä silmäklaseilla ja ryhevä korvamyssy päässä, +tulee ja Mariana) + +MAURA. Muori Kunigunda, tehkäät parastanne, tehkäät parastanne, +kultamuori. Tämän miehen ainoa rikos on, että hän pikkaraisen vaan +nukahti kuin kukko orrella. + +KUNIGUNDA. (Lankee polvillensa Patrikin eteen, pitellen hänen +sääriänsä) Korkea, laupias herra, teitä rukoilen tässä polvillani +armahtamaan näitä kahta kurjaa, heikkoa ihmislasta! + +PATRIK. Nouskaa ylös, kunnioitettava mummo; minä häpeen; nouskaat ylös. + +KUNIGUNDA. En nouse, tässä viivyn, vaihka sankarmiekkanne mun maahan +naulitsis. Tässä viivyn siksi kuin suustanne kuulen sen suloisimman +sanan tässä murheen-laaksossa, sanan, joka jumalten istuimilta kotosin +on, sanan, joka langeneelle ihmissukukunnalle uuden, ijankaikkisen +toivon toi, ja tämä sana on armo. + +PATRIK. (Lyöden kädellään vasten otsaansa) Ah! + +KUNIGUNDA. Minä varron, ystäväni vartovat, korkeuden sinertävä vahvuus +vartoo, vartoo hengittämättä. + +PATRIK. No niin: olkoon armo! Nouskaat ylös, korkeamielinen mummo. He +heh! (Suutelee Kunigundaa) He heh! Tällä suudelmalla vahvistan +lupaukseni. Kas niin.--Me olemme vihollisijanne; mutta taidatteko +sanoa, taidatteko sanoa, että käytämme itseämme teitä kohtaan kuin +viholliset? Hi hi hi! + +KUNIGUNDA. Taivas, vuorita kerran hänen kiireensä kunnian loistavalla +kruunulla! (Menee. Eukot pyhkiilevät silmiänsä) + +MAURA. Elä kauvan, elä onnellisna, sä armas sielu! + +1:N ÄÄNI. Makea sankar! + +2:N ÄÄNI. Nimes maine pian ympär mailmaa vieköön! + +PATRIK. No no no; menkäät nyt vaan, menkäät nyt vaan. + +3:S ÄÄNI. Sä kunnian helmalapsi, rakkauden sydämmellinen sulhanen! + +PATRIK. He heh! Menkäät nyt, menkäät nyt. + +TITUS. (Naisille, jotka katsovat sinnen tännen) Suur kiitost, eukot; +suur kiitost, paljon kiitoksia. (Kumartelee syvään) + +PATRIK. Ota kivääris, Timoteus, istu sijalles ja paranna itses, samoin +sinä, Titus; sillä muistakaat, jos tästälähin vielä kerran saman +kompeen teette, ei löydy teille armoni valosta kaukaisinta piirtoakaan, +vaan vihani mustat ukkospilvet teidät käärii kierroksiinsa, nielee +teidät. Sentähden ottakaat vaari. + +TITUS. Kyll' kyll'. + +PATRIK. Te toiset myös, ottakaat vaari. + +SOTAMIEHET. Kyllä me sen teemme. + +PATRIK. Niin, ja kuulkaat lupaukseni. Jos kerran vielä olven henki mun +leiriin jotain selkkausta saattaa, niin kuluessa kahdentoist pitkän +tunnin ei tulkoon huulillenne tämän nesteen pisarata. Se olkoon +tuomionne.--Mutta toivonpa teiltä kaikin tavoin oikeitten urosten +käytöstä, niin toivon ja olen taas täydessä sovinnossa kanssanne, mun +toverini ja veljeni sodan verisellä kentällä, ja mielin nyt tyhjentää +seurassanne iloisen maljan, tyhjentää sen pohjaan asti. (Tuopit +täytetään) + +ANTON. Herra kapteeni piti eilen oivallisen puheen. + +TOMMI. Vaiti vaiti! + +PATRIK. (Seisten olvituoppi kädessä, ja samoin sotamiehet) Jaa, +viritetty onpi sodan tuli, sankarjoukko kuni lohikärme ylös pohjaan +kiemartelee, tahi matelee kuin iiliskotti harjasmetsä seljässä, +harjasmetsä kirkkaista painetiista. Berlin, Berlin, sä jalo kaupunki, +mun ennustukseni kuule. »Uhrilammas vavisten seisoo seppel päässä ja +uhraaja tulee.» Niin ennustan ja kuulen korkuudesta. Kostottaren +huudon: »tule tule!» Ja hän tulee. Ylös ylös kylmään Hyperboreaan +tiemme kulkee, ja edellämme kiitää kipenöitsevissä vaunuissansa +hirmuinen Ares, tykkijyskeen ja trumpupärinän rakastaja. + +SOTAMIEHET. Eläköön Ares, eläköön Ares! Hurraa! (Heiluttavat hattujansa +ilmassa ja Bonifacius vitsakippuansa) + +PATRIK. Liehuvilla hiuksilla kiitää villityillä katsannoilla hänen +rinnallansa Eris ja Enyo, ja hänen varsojansa ohjaa Doimos se kauhea ja +Fobos toista kauheampa vielä. + +SOTAMIEHET. Eläköön Fobos, eläköön Fobos, eläköön hän! Hurraa! + +PATRIK. Hepä liehtarimme ovat pohjaan korkeaan ja jäiseen; ja +vietettyämme ankaran helavalkean siellä puolyön valtakunnassa, me taas +takasin loikerramme isiemme maahan kruutipoltetuilla poskilla, ja +sankararvet otsissamme ja rinnoissamme. Eläköön isäinmaa ja sen +uroslauma! Heidän kunnioiksensa nyt tyhjennän tämän maljan. (Juovat +tuoppinsa pohjaan) + +SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa, hurraa! (Laulu; Patrik lyö tahtia kädellään +laululle) + + »Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten. + Hurra, hurra! + Wenn das die Preussen vüsten, + Das sie morgen sterben müsten.» + Hurra! + +(Sotamiehet kantavat pois Patrikin kovalla hurrauksella, Bonifacius, +heilutellen vitsakippuansa, seuraa heitä.) + +MAURA. Mikä meno, mikä huuto! Hirmuinen on sodan meteli. Oo, oo! + +TITUS. Huomaa, Timoteus, Bonifacius saa heiltä kyydin takasin. + +TIMOTEUS. Oikein hänelle! Mitä tekee hän siinä, missä kunnia kaikuu? +Mielinpä näyttää hänelle pitkän nenän; siihen on nyt kaksin kerroin +syy. + +TITUS. Elä, veljeni, vaan kiittäkäämme, että asia sammui näin. + +TIMOTEUS. Hän tulee. Sinä punapartanen Goljati!--Sano, toverini, mikä +on sun sydämmes salainen toivotus tuota miestä kohtaan? + +TITUS. Antaa hänen olla. Hän toimittaa virkaansa. + +MARIANA. Hänen virkansa. Hänelle tahtoisin antaa uuniluudasta, jaa, +teenpä hänelle jonkun keposen. + +MAURA. Lapsi lapsi, mitä haastelet! Muista muista, että on hän +Jumalalta pantu jäsen valtakunnassa, kuritukseksi syntisille ihmisille. +(Bonifacius tulee) + +BONIFACIUS. (Eriks.) Tässä pataljoonissa ei kohdella minua ansiotani +mukaan. Eikä siis tullut nytkään saunoitusta. Peeveli! useinpa tässä +kyllä uhkaillaan, mutta harvoin paukkuu, ja siitäpä tuskittelee paksu +sydämmein, vimmastelee, jaa, kasvaa, sen tunnen. Mutta nyt olkoon +päätetty: koska kaikki on sodan melske, niin tästä pois, pois toiseen +pataljooniin, jossa enemmin ruoskia kulutetaan. Sillä ihanata, käydä +kohisevassa metsässä ja leikellä suoria pähkinäkeppiä koreaan kippuun +ja sitten, sitten niitä vinkutella! Mutta tässä, peeveli vieköön! tässä +saavat he rauhassa kuivata lipeekaloiksi. Tämä ei käy laatuun, +Bonifacius. Pois toiseen pataljooniin, jossa sielus usein pääsee +uiskentelemaan oikeaan elementtiinsä: ilma, jossa vitsa kiljuu. Jaa, +tässä minua ei kohdella ansiotani mukaan, minua, joka pidätän matkan +päässä alammaisen veitsen kuninkaan kurkusta. Haa! ilman minua ei +voittoa sodassa, ilman minua mailma niinkuin vaska uisakkaa löis, +vikuroitsis kuin hurjapäinen orhi. Mutta kiittämättömyys, niin kuin +tiettään, on täällä oikean ansion palkka.--Käy komeroos, Bonifacius, +käy komeroos katselemaan ihanata pähkinäkippuas, ja sydämmes +lohdutukseksi nielköön kitas korttelin pirunpihka-viinaa. (Menee) + + + + +Toinen Osa + + +(Sama paikka kuin ensimmäisessä näytöksessä, ja sama kappaleen loppuun +asti. Timoteus ja Titus istuvat vielä vahteina, Maura toikan takana +lukien ja Mariana kutoen sukkaa.) + +TIMOTEUS. Ja ette anna meille oltta, ryhevä muori? + +MAURA. Ei ennen vahtituntinne päättymistä, ee-eh! + +TIMOTEUS. Muorimme on kova, Titus. + +TITUS. Koetetaan kärsiä, kumppanini. Eihän päivä niin pitkä, ettei yö +perässä. + +TIMOTEUS. Pitkä on päivä olla eroitettuna sydämmensä parhaasta +ystävästä. + +MAURA. Olvi sydämmes paras ystävä! No minun Jumalani, minun Jumalani! + +TIMOTEUS. Paitsi yksi toinen, jonka kätkenyt olen sydämmeni +sisimmäiseen karsinaan. + +MAURA JA MARIANA. (Molemmat erikseen) Se on minä! + +TIMOTEUS. No, muori, päästäkäät vähän suljetusta kultahelmeilevästä +patamasta. + +MAURA. Ee-eh! + +TIMOTEUS. Haastel hänelle parhaaksemme, Mariana. + +MARIANA. Sen tahdon tehdä. + +TIMOTEUS. No, kuinka sanot? + +MARIANA. Mun frouvani, heille elkäät antakaat tippaakaan; uskokaat +minua, se on heidän parhaaksensa. + +MAURA. Haasteleepa tuokin kerran viisaasti. + +TIMOTEUS. Te kaksi olette niinkuin vähän ystäviä nyt; mutta, ah Herra! +kuinka kauvan? + +MARIANA. Herran avulla aina (hiljemmällä äänellä Timoteukselle) iltaan +asti, koska ämmä leipoo. + +TIMOTEUS. Jos ei perkele tule väliin. + +MAURA. (Huokaen) Hoh hoo! (Katsahtaa korkuuteen) + +MARIANA. Perkeleitä ei ole tässä. + +TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla? + +MARIANA. Tämä on saarnastuoli, täältä puhalletaan he huokauksilla pois. + +MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sinä nenäkäs penikka. + +MARIANA. No hyvä frouva, miksi haukkuu hän huonettamme? + +TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin. Olkaat kipenöitsemättä hänen +päällensä, muorinen, hän antoi minulle vähän nuuskakammarin katolle, ja +ansiosta. + +TITUS. Ole sinä vait, Timo, minä rukoilen. Elä sekau muiden asioisiin, +minä rukoilen. + +MAURA. Minä tunnen hänen, minä: koreaksi värjätty kärme myrkyllisellä +kielellä, yksi vekama syntiä täys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja. +Mutta ah, sinä lunttu! kylläs kuultelisit vielä lukua ja sanaa. + +MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa +samentamatta nuoren immen raikasta mieltä. Kohta olen sinusta vapaa, +jaa kohta. + +MAURA. Kuultelisitpa vielä hartaastikin vaihka seinän takana +paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siitä, koska tanssii +ympärilläs perkeleitten lauma kuin laulava sääksiparvi. + +TIMOTEUS. Tässä tulee heitä kuin sääkseä vaan. + +TITUS. Tässä tulee Max ja Fuchs. + +TIMOTEUS. Ja heidän seurassansa koko joukko pieniä ukkoja, niinkuin he +kutsuvat ne muilta näkymättömät herrat.--Missä ovat pojat olleet, koska +en ole nähnyt heitä kahtena vuorokautena? + +TITUS. Lasareetissä. Sinä tiedät, he ovat juoneet yhdessä kolme +kuukautta näkemättä yhtä ainoaa selvyyden päivää. + +MAURA. Voi hirmut, voi hirmut! + +TIMOTEUS. Välskärimme on aprikoinnut, että olvi, jonka ukot tällä +ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen järven, jonka +pinnalla he molemmat vähäisellä venosella taitaisit itseänsä huvitella +tointumiseksensa, rekolligerata itseänsä, näetkös. + +TITUS. Ei siis ihme, että he nyt pitävät itsensä kenraaleina ja +killistelevät ympärillensä, löylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja. + +TIMOTEUS. Myös pitävät he itsensä veljinä vaihka eri äiteistä mutta +samasta isästä, ja toki, yksi heistä hautasi isänsä vuosi sitten ja +toinen jätti pappansa vetelemään pikilankaa.--Kas kuinka rakkaasti he +taluttavat toinentoistansa, ja tännenpä pyrkivät. + +MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna. + +TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen, +niin on välskärimme sanonut. + +MAURA. Uskaltaisinko heille antaa? + +TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella. + +MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.--Voi heidän muotojansa! + +TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella +toikalla, niin hiivaa ja ilmaa täys. + +MARIANA. Ja pieni nenä kuin punertaa kuin poltettu manteli +sokerileipojan pöydällä. + +TIMOTEUS. Hm! + +TITUS. No no, ei nenästä puhuta mitään.--Mutta tuossa kumppanimme. +(Max ja Fuchs, paljain päin, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen +eteensä, tulevat) + +FUCHS. Hänellä oli vaan yksi silmä. + +MAX. Ja senkin olisin häneltä ampunut pois ilman sinun hätäilemistäs. + +FUCHS. Parasta hänestä päästä niin kiireesti kuin taisimme; ja pois hän +kiiti kuin tuulispää, jättäen jälkeensä kovan tulikivi-sauvun. + +MAX. Haa! vieläpä karvastelee kurkkuni. Tuoppi oltta, eukko. + +FUCHS. Tuoppi oltta, arvoisa mummo. + +MAURA. Hoh hoo, kurjaa ihmislasta sentään! Kaada heille vähän. Juokaat +nyt lääkitykseksenne, mutta kohtuullisesti. + +MAX. Tietty asia. Kenraalein tulee aina käyskellä hyvillä esimerkeillä +väkensä edellä, liionki mitä kuuluu juomiseen. + +MAURA. So so soo! Niinkö on laitanne, kurjat lapset? Voi raukkoja +teitä! Ja teitäkin on kerran hellä äiti huiskutellut käsivarrellansa ja +paljastanut teille povensa. + +MARIANA. Ja sanonut: tule, pieni enkelini, tule, kultapalloni, saamaan +mammalta »eijaa». + +TIMOTEUS. (Eriks.) Ah, sinä lunttu! Teethän mun hulluksi päästäni. + +MAX. Meillä on itsellä lapsia. Minulla on yksi kohta. Kuinka monta +taasen sinulla, veli kenraali? + +FUCHS. Kyllä minulla on, Jumalan kiitos, kolme. + +MAX. Poikia vai tyttöjä? + +FUCHS. Kolme poikaa. + +Max. Kolme kenraalin-poikaa.--Tule istumaan tänne viereeni, sinulta +kysyn jotain syvimmässä salaisuudessa. (Istuvat laattialle +olvituoppinensa) Nyt kieles totta sanelkoon. Miten tuomitset sen asian, +että saatoit he meidät kenraalein arvoon ja rankiin? + +FUCHS. Paha merkki. + +MAX. Kas niin; mitä olen minä aatellut? + +FUCHS. Paha merkki. Jotain on heillä nahaassa, jotain hirveätä +sepitellään meitä kohtaan, siitä olen varmaa; ja ukko itse, se +kaviojalkanen ruhtinas, on heidän kanssansa samassa juonessa.--Ah +kuinka kuiskutteli hän mua korvaan menneenä yönä! Arvaas mitä sanoi +saakeli? »Nyt ei ole sulla muuta tietä tästä puristimesta kuin +päistikkaan syöstä itses Werran laineisiin», niin sanoi hän. + +MAX. Ahaa! + +FUCHS. Niin, toverini. Eikä ilman, ettei hän mua saata vähän kamaliin +luuloin. En miestä ole murhannut, en ryövännyt, enkä höyhentänyt +pataljoonin kassa-arkkua, mutta tuntonipa huutaa toki toisin, mua +tehden murheenlaakson suurimmaksi syntiseksi, jaa, suuremmaksi +Kukkaro-Juutasta ja Paapelin porttoa, ehkei frouvani tarvitse minua +moittia yhdestä ainoasta luvattomasta suudelmastakaan. Mutta mitä olen +minä tehnyt, suulla tai käsillä tai jaloilla? Miksi halaa kaikki mailma +meitä kynsiä, niellä kitaansa kuin nälkänen haukka? + +MAX. He tahtovat kurjaa henkeämme, mutta sitä ei heille pistetä juuri +ilmatteeksi; vaan kilpi käsivarrella, miekka kädessä seiskäämme +kannallamme yksimielisesti, selkä vasten selkää. + +FUCHS. Niin seiskäämme. Yksimielisyys antaa voimaa.--Juodaan nyt. +(Juovat. Sotamiehet tulevat takaisin) + +TOMMI. Bir! + +ANTON. Bir! + +ARISTARKUS. Bir! (Jokainen ottaa tuoppinsa) Haa! hiki virtaa joka +huokuimesta. + +ANTON. Sepä taakka oli. Jumala siunakkoon! Taakka verraton. + +ARISTARKUS. Mies painoi kuin seittemän viikkoa syötetty +seittemänvuotinen karju. + +TOMMI. Ja niin hän sylissämme röhisi. + +ANTON. Jumala siunakkoon käsivarsiani! (Max ja Fuchs kuiskuttelevat +vilkkaasti keskenänsä, sillon tällön ryypiskellen) + +ARISTARKUS. Ukko nukkui kohta makeaan uneen kuin saunasta tullut lapsi. + +TOMMI. Kuin hautaan kannettu vanhus makeasti nukkuu hienon santapeiton +alle, ja me, hänen kantajansa, nukumme pian yhtä makeasti. Kas nytpä on +tuoppi oltta niinkuin »terve, rabbi»! + +FUCHS. Hi hi hi! Olisko asia niin? Nyt ehkä erehdyt, veli kenraali. + +MAX. (Purten hammasta) Hm, hm! + +ARISTARKUS. Kuka siellä marisee? + +ANTON. Ne uskolliset toverit Max ja Fuchs, luulen minä. + +ARISTARKUS. Se onneton härkäpari. Katsos noita kahta tuossa, Tommi. +Mitä sanot heistä? + +TOMMI. Kaksi Jumalan kuvaa, jaa totisesti, jos he Atamista ovat +kotoisin. + +FUCHS. Jaa, me olemme kaksi yhdenkuvaista veljeä; kuin kaksi kaakkua, +niin yksimuotoset veljekset, vaihka eri äitien kohduista mutta samasta +isästä; juuri kuin kaksi kaakkua. + +TOMMI. Kaksi kaakkua samasta viljasta mutta eri uuneissa paistetut. +Mutta kuinka ovat he pääsneet ulos? + +ANTON. Käykäät nyt koreasti hospitaaliin takaisin, muuton annamme +teille luudasta, te viimeiset vaivaset, te ryysyt. + +TOMMI. Mutta antaa toki ryysyen tuultua. + +ANTON. Tuultua, pinnaen oltta naamaansa? + +TOMMI. Raikas ilma ja raikas olvi on paras lääkäri. + +ANTON. Tämä ei käy päisin, mummo, teillä ei ole lupa heille antaa +houreensa kannatteeksi. Me kiellämme. + +MAURA. Pidä kitas, sinä roisto. Heille annan välskärin luvalla. + +ANTON. Välskärin luvalla? + +TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen, +niin on välskärimme sanonut. + +TOMMI. Samoin lausun minä, lausun lakkaamatta. Lopetus tapahtukoon +ankaran pitkällisesti, jos siitä pikaista hyötyä varromme. +Ensimmäisellä parannuksen päivällä kymmenen tuoppia, sitten päivä +päivältä yksi luvusta pois kunnes on jäljellä viisi, johon määrään +pysäyt ja jossa seisot aina haudan partahalle. Toki olkoon laki toinen +päivinä koska vieraas kunnioittaa sun huonettas tahi koska kiivaasti +teet työtä tahi koska musta murhe tahi liekehtivä ilo sua kohtavat tahi +jos muuton päiväs tuntuu ikäväksi, sillon, senkaltaisilla päivillä, +olkoon laki toinen, sillon taasen virtakoon kihisevä neste.--Ja nuo +veljekset tuossa eivät joisi oltta koska tohtoori on käskenyt! Haa! +koska taidamme paremmalla omatunnolla oltta kitaamme kulauttaa? + +ANTON. Juokaat sitten mutta nätisti ja määrällä ja koettakaas käydä +kaakertelemaan ulos kaupunkiin. Saatattepa pian pataljoonimme pahaan +huutoon, (Max ja Fuchs juovat) + +TOMMI. Oikein! Istukaat siinä ja ryypiskelkäät koreasti, olkaat iloiset +ja karkoittakaat murhe meren syvyyteen. Iloinen mieli elää kauvan, jaa, +kauvan elää iloinen mieli. Se on Tommin päästin täällä. Eläköön ilo ja +eläköön vahtova olvi! Kosk ystäväs sä kadotat, juo oltta, kosk tyttös +sun pettää, juo oltta, kosk sodan jumala sun taistelotanterelta pieksee +verisellä päällä, juo oltta kuin ennen Olvi-Göran se suuri, ukko +Herrassa lepäävä nyt. Yhdestä suusta, toverit, laulakaamme olven +kunniaa. Heleijaa! yhdestä suusta. (Sotamiehet, paitsi Max ja Fuchs, +laulavat) + + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, jumal' kultasuu! + Sua ain tahdon kunnioittaa + Kumartuen tomuhuun, + Sulle annan + Sydämmeni, + Sulle kannan + Kiitosuhrit + Mä temppelissäs kontien. + Oi olvi ijankaikkinen! + Valvoissani, maatessani + Muistan voimaas kuohuvaa. + + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, voima kuohuva! + Kaikki menköön suren suuhun, + Kuin vaan olvi olla saa. + Mitä huolin + Vaihka iskis + Taivaan nuoli + Mailman halki + Ja polttais palleroisen maan, + Kuin mä ja olvi ollaan vaan? + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, voima kuohuva! + +FUCHS. (Katselee olvituoppiinsa ja huutaa kovalla äänellä) Kivääriin! +Tuolla on koko komppani Preussiläisiä! Karauul! Koko komppani! (Kova +meno. Sotamiehet tuijottelee vastoin toinentoistansa) + +TIMOTEUS. Kivääriin! Pataljooni Preussiläisiä karkaa päälle! + +ARISTARKUS. Missä ovat he? + +TITUS. Kivääriin! Preussiläinen tulee, viidessä pataljoonissa! + +3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kivääriin! Preussiläinen tulee! Kymmenen +pataljoonia! + +FUCHS. Koko komppani tanssivia Preussiläisiä. + +MAX. Missä, mun rakas veljeni, missä? + +FUCHS. Tuolla olvituopissa. Kas kas! Hii! Taivas varjelkoon! + +MAX. Pane kansi kiin. Pian pian! (Ottaa Fuchsilta tuopin ja painaa +kannen lujasti kiinni) Kas noin, nyt ei enään yhtään hätää. Pitää aina +kohta lyömän kannen kiin niin pian kuin jotain senlaista huomaa. Tässä +on suuri valtakunnan petos tekeillä. + +TOMMI. Missä? + +ANTON. Olkaat meitä peläättämättä turhaan. + +ARISTARKUS. Missä hiiessä on teidän Preussiläisenne? + +FUCHS. Täällä olvituopissa. + +MAX. Tosi, mutta kansi on lujasti kiinni, ja he ovat kovin pieniä. + +FUCHS. Ja niin konstillisia. + +ARISTARKUS. Halkasenko pääkollos, mies? + +TOMMI. Tunke hän olvituoppiin pää edellä pienten pirujen ruuaksi. + +ARISTARKUS. Kuul, alarmi käy. Te kirotut kappaleet! + +ANTON. Elä elä koske häneen, hän on sairas. + +ARISTARKUS. Sairas, joka kuolee paikalla. (Nostaa nyrkkinsä, Anton +pidättää häntä) + +ANTON. Hiljaa! Kapteeni tulee. + +ARISTARKUS. Exelent! + +TOMMI. Kontraraportti, kontraraportti! Kaikki hyvin. Anna käydä, mies. + +TIMOTEUS. Kaikki hyvin! + +TITUS. Kaikki hyvin! + +3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kaikki hyvin! + +ARISTARKUS. Hän tulee, äkeä ja unenpöyreä kuin keväänen karhu. + +TOMMI. Minä näen ainoastaan lähenevän pilvipatsaan. Vihansa ukkospilvi, +joka niin olentonsa on vuorittanut. + +ANTON. Makeimmasta unestansa olemme nyt herättäneet kapteenimme. +(Patrik tulee, vahtimiehet kyldrää, ja hän vastaa heille pikaisesti) + +PATRIK. Surma ja kuolema! Mikä saattoi tämän hälinän? (Vetää miekkansa) +Haa, totuus esiin, jos hengenne on teille rakas! (Antonille) Sano +paikalla, sinä onneton! + +ANTON. Herra, viaton olen minä. + +FUCHS. Kapakkamuori on keittänyt tämän sopan. Jos hän vielä voi pitää +arvossa muutaman hetken armonajasta, niin ei suinkaan hän kiellä +vetämästä samaa nuottaa Preussiläisten kanssa. + +MAURA. Oih hoih hoih! + +PATRIK. Todista sun päätökses, onneton. + +ANTON. Herrani, he ovat kovin... + +PATRIK. Kitas kiin kitas kiin! Yksi väläys ja mailma pyörii mustana +teidän ympär. Nyt olen kuin kruutitynnöri; hiisku vielä sananen ja +tästä pilkusta te kohta kimmahdatte sata syltää pois. (Huutaa kovin) +Kimmahdatte tosin ja suutelette povea syntisen maan, meidän kaikkein, +ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen kukoistavan äitimme povea. Haa, +mun sieluni silmä mustenee, aatukseni harhailee ja pyörtyy! Kitas +kiinni vaan. (Huutaa) + +TOMMI. (Eriks.) Suutella kukoistavaa povea; eipä juuri huonoin +_affair_. + +PATRIK. Te kaksi siinä, nouskaat ylös. (Nousevat) Ja sinä, Fuchs, +todista sanas. + +FUCHS. Tietkäät, että olvituoppini tuossa on täys, ihan pisipinneillään +pieniä Preussin katettia. Tässä on valtapetos kysymyksenä. + +MAX. Tosi, mutta minä, tietkäät se, kämäytin kannen kiin. Iloitkaamme! +sillä surman suu on tukettu, suljettu on sen kiukkuisen traakin kita. +Iloitkaamme! + +PATRIK. Te viheliäiset. + +MAX. Mitä sanotaan? + +PATRIK. Te viheliäiset te viheliäiset, sanon minä; sillä nytpä näen +kuinka laitanne on. + +ANTON. Korkea herra, he ovat vähän niinkuin sairaita ja erinomaisessa +houreessa näkevät he alati ympärillänsä jotain pientä kansaa, +lintukotolaisia. + +FUCHS. He ovat semmosia pikkuruhtinoita, jotka tahtovat meitä nyljetä +ja sitten viskata nahaan saunanorrelle kuivaamaan. + +PATRIK. Vai niin, vai saunanorrelle kuivaamaan. Voi viheliäiset +itseänne! Ja te, te toiset heidät sallitte tässä istua ja niellä +kuohuvaa oltta, edistäen taudin juonia ja laskein kiveä kiven niskaan +syntitaakkahansa, ja heitä kenties vielä yllytätte kiirehtimään +olentonsa perikatoon. Haa, te onnettomat! kuinka uskallatte? + +ANTON. Herra, tehkäät hyvin ja kuulkaat mitä sanoo vahtimies tuolla. + +PATRIK. Tahdonpa kuulla. Sano pian. + +TITUS. Vähän täytyy heidän saada; sillä jyrkkä lopetus on vaarallinen; +niin on välskärimme sanonut. + +PATRIK. Ryypiskelkööt sitten paranteeksensa hospitaalissa ja +olkoot käyskelemättä ulkona kaduilla ja toreilla saattaen alarmia +pääkortteeriin.--Menkät nyt siivosti kotia. + +FUCHS. Se kenties on parasta, ehkä velvollisuutemme toki sanoo toista. + +PATRIK. Mikä velvollisuutenne, te lurifaksit, mikä velvollisuutenne? + +MAX. Te ette siis tiedä, että me olemme ylennetyt kenraaleiksi? + +PATRIK. No voi minun päiviäni! Hi hi hi hi! »Että me olemme ylennetyt +kenraaleiksi»! Hi hi hi! + +MAX. Lakkaamatta tulee kenraalin ympärkiertoilla kuin kotka, vakoen +joukkonsa tilaa ja käytöstä. + +FUCHS. Lakkaamatta lakkaamatta. + +PATRIK. Te kurjat! + +FUCHS. Totisesti; sillä vaikea on virkamme harjoitus. + +MAX. Tulkoon virka-ero. Tästä korkeasta arvosta me tahdomme astua alas, +pyhkäisten jalkaamme; sillä tässä alla lepää joku musta koira +haudattuna. Haa! jos tietäisin kenen konsti tämä, että meitä, +mielessänsä kavaluus ja surmamme, nostettiin tähän korkuuteen, niin +Jumal' avita! hänen lähettäisin heti sinnen missä pippuri kasvaa. + +TOMMI. Lähetä sitten pippurimaahan tuo ministeri von Birheim. + +PATRIK. He heh! + +MAX. Onko se hän? + +TOMMI. Totisesti. + +MAX. Sinä tiedät sen? + +TOMMI. Varmaasta lähteestä. + +MAX. Häntä en tunnekkaan. + +FUCHS. En tunne minä häntä. + +MAX. Mitä hyvää vartoo hän meiltä? + +TOMMI. Että kätkette hänen sydämmihinne, ylistätte hänen kunniaansa +»kurkuill', trumpuill', symbaleill'», mutta mitä hän viimein teitä +kohtaan tarkoittaa, se olkoon nyt minulta sanomatta. + +FUCHS. Pahinta peljätkäämme. + +MAX. Kuinka tulee meidän nyt itseämme käyttää häntä kohtaan? + +TOMMI. Jyrkästi katsoa hän ylön, ei olla hänestä tietävänään, unohtaa +hän perin, ja hän pian tekee teistä taasen simppelit sotamiehet. + +PATRIK. (Tommille) Ah sinä kanalja! Oletpa minun pussikkani, koira +vieköön, sinä olet minun pussikkani!--Olvipa miehen tekee aika +hanheksi, mutta monelta taasen, sen olen huomannut, ei voi se sielun +silmää himmentää, ei, vaan kuni päinvastoin kirkastaisi sen. Ja niin on +laita Tommi-pussikkani kanssa. Totisesti! + +TOMMI. Mutta mitä tuumailet niin hartaasti, Max? + +MAX. Seuraisimmeko sun neuvoas tuota herra Birheimiä kohtaan? + +TOMMI. Tehkäät niin. + +PATRIK. Juuri niin, ja käykäät nyt koreasti kotia. + +MAX. Yksi rongi vielä, yksi ympärkäynti jokaiseen kortteeriin. + +PATRIK. Höh! + +FUCHS. Se tehkäämme. Astukaamme hevosen rattaisiin. + +Max. Vaunuisiin, vaunuisiin. Hei! Vaunut esiin jyryllä ja tärinällä! + +FUCHS. Ja vinkukoon Pikku-Hermannin piiska; sillä aika on tärkeä ja +ankara. + +PATRIK. Kotia! sanon minä. Mars! + +MAX. Silentium, kapteeni Aakusti Patrik, silentium, sanon minä! + +PATRIK. Sinä kirottu mies, kopeiletko? + +ANTON. Tule nyt siivosti kanssani. So soo! + +MAX. Elä ryhdy minuun; sillä nytpä olen voimakas, jaa kaksinkerroin. + +TOMMI. Voimakas kuin kaksinkertainen olvi. Mutta mene nyt ja kiitä +ettes saanut saparalles. + +PATRIK. Pois vilauksessa! (Huutaa) + +MAX. Tuommoinen Aakusti. + +FUCHS. Ole moittimatta sitä kapteenia. Hänen tunnen minä. Hän ei ole +mikään kämäleuka, ei mikään nurkkajulli eikä mikään likahousu, sanalla +sanoen, ei mikään lammasnahkapeitturi. + +PATRIK. Minä sinun peittoon. (Tukistaa Fuchsia) + +MAURA. Oi hirmuinen elämä! + +MAX. Olkaat häntä tukistamatta, herra Aakusti Patrik. + +PATRIK. Yksi sana vielä, Max, ja miekkani tukitsee sun kitas +ijankaikkisesti. + +MAX. Olkaat häntä tukistamatta. + +PATRIK. Haa! + +FUCHS. Anna hänen tukistaa; hän syököön sen tukan, sen valkean tukan. +(Patrik käyskelee perillä edestakaisin vinhasti ja välillä lyöden +jalkaansa) + +ANTON. Käykäät pois, mun rakkaat veljeni, minä rukoilen. + +MAX. Sinusta olen aina pitänyt, sinusta ja Pikku-Hermannista. Olis +minulla tyttäriä, niin teidät kohta valitsisin vävykseni. + +FUCHS. Olis minulla kaksi kaunista tytärtä! Saata vaunumme tänne, +Anton. + +ANTON. Ei, veljeni, ei. + +FUCHS. Sinä sydämmeni veli. Ah! olis minulla talo ja kaksi kaunista +tytärtä. + +ANTON. Ei auttais sittenkään. + +TOMMI. Ei vaihka lupaisit hänelle puolen taloas ja vanhimman tyttäres +vaimoksensa, kuin kuningas itäisellä maalla. + +FUCHS. Ei kuningas, ei; kenraalikin piisaa, ja siinäkin on liiaksi. +Haa, ne kavaltavat vintiöt! Kohta tekemään meitä näin suuriksi ukoiksi! + +TOMMI. Ja tee kohta tekemään pieniä-ukkoja, te hunsvotit! Mutta pois +nyt, muuton usutamme päällenne kaikki teidän pienet perkeleenne. + +MAX. Katso itses, mies. Me olemme paastoneet kaksi vuorokautta, ja nyt +ovat enkelit meidät piirittäneet kuin sulttaanin henkivartijat. Tässä +seisomme kuin kaksi tulista muuria. Ken uskaltaa meitä lähestyä? + +FUCHS. Ei kenkään ei kenkään. Ja mitä kuuluu siihen pieneen kansaan, +niin ovatpa meidät jo jättäneet; sen teit he tällä ijankaikkisella +hetkellä. + +MAX. Minä tiedän jotain. Suotko sanasen kuiskaavani korvaas, veli +Tommi. (Erittäin Tommille) Katso, he meiltä kiepasit teille. Ho hoo, +mies, he jo parveilevat sun ympärilläs kuin pääskösliuta ympäri haukan. +No peijakas! jopa yksi heistä on ottanut kortteerinsa punertavalle +nenälleskin. + +TOMMI. (Erittäin Maxille) Ihanata! Pääskönen on hauska korteerimies, ja +vedänpä tästälähin sieraimiini puhdasta terveyden ilmaa keskellä +höyryvää krouvii. Ihana asia! + +PATRIK. Mitä kuiskasi mies? Mitä tietää hän? Tarkan sotaherran tulee +kaikkiaalta kiehtoa tietoja, ja narrit ja hullut ovat usein +ilmoittaneet tärkeimmät salaisuudet. Mitä tiesi hän kertoa? + +TOMMI. Nyt en kernaasti tahtois... + +PATRIK. Et tahtois? Sano paikalla. + +TOMMI. (Eriks.) Jaa, mielinpä nyt ravita sun ämmäkkään uteliaisuutes. +(Ääneensä) Koko pikku-ukkoin liuta, niin lausui hän, on nyt ympäröinyt +herra kapteenin, ja yhden heistä sanoo hän jo rusottelevan itseänsä +teidän nenällännekin. Pyydän anteeksi; sillä niinpä kertoi Max. +Nokkaviisas historja. Jaa, nyt sano, että valehtelen, toverini, +puhuttuani ulos polttavan totuuden. + +MAX. Kas kas tätä ihmissukua! + +PATRIK. Jumalan tähden! saattakaat he silmistäni pois, muuton heidät +tempasen kappaleiksi kuin kiukkuinen sonnikoira. Jumalan tähden, sanon +minä. + +ANTON. Nyt pojat, eteenpäin! Muuton vankkaa. + +FUCHS. Mennään, Max, mennään. + +MAX. Kyllä me menemme, kyllä kyllä. + +FUCHS. Mennään yhdessä. + +MAX. Yhdessä, käsi kädessä! (Menevät; Anton seuraa heitä) + +PATRIK. (Toikan ääressä tyhjennettyänsä oltta) (Erikseen) Riivatut! Ei +saada heiltä unen rauhaa; ja täyttää sydämmeni näin. (Ääneensä) Enemmin +oltta, muija. (Erikseen, ja tyhjennettyänsä vielä yhden tuopin) +Riivatut! (Jättää äkisti tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) +(Ääneensä) Muistakaat lupaukseni, te kirotut, muistakaat: jos kerran +vielä olvi leirissäni häiriön saattaa, niin kuluessa kahdentoist +tunnin, jaa puolen vuorokauden aikana ei kenkään teistä maistakoon tätä +juomaa, jos hän selkäänsä tahtoo armahtaa. Sen lupauksen tein, ja +tiedänpä nyt seistä sanassani. (Hiljainen myrinä sotamiesten joukossa) +Ei yhtään morinaa! Kahtenatoista tuntina, tästä vilauksesta luettu, ei +nielköön kurkkunne luskallistakaan oltta. Se on sanottu. + +ARISTARKUS. Olkoot toki armollinen, kapteenimme. + +PATRIK. Kaksitoista tuntia!--Tässä näitte, noissa kahdessa, surkeimmat +seuraukset olven ylenpalttisesta nautinnosta. Mutta tydytänpä tämän +ohranesteen tulvan minä, ja tahdon teitä totuttaa kaipauksen ja +itsekiellon herrauteen, joka sankareita kasvattaa. Jaa, niinkuin ennen +Moses santakorvessa valmisteli kansaansa valloittajaksi luvatun maan, +niinpä sepittelin minä teitä kunnian-sankareiksi Berlinin kaupungissa. +--Nyt alkaen, tuomitsen mä teidän kaksitoista tuntia neitseelliseen +puhtauteen, ja se, joka tämän määräykseni rikkoo, se rikkoo selkänsä. +(Hän tulee päihinsä) Ja kovin erehdytte, jos luulette mua taitavanne +pettää. Haa! enpä tarvitse yhtään todistajan silmää, mun katsantoni +huomaa kohta mitä tavaraa veressänne kiehuu, se katsanto, jonka säde +läpitunkee ohkasemman laudanki. Ettekö usko sitä? + +TOMMI. Sen vahvasti uskomme, ja kohtapa hurraten saamme nähdä kuinka +Preussiläinen kaatuu lävistettynä katsantonne sädemiekalta. + +PATRIK. Ai ai! Noh, olkoon menneeksi.--»Kuinka Preussiläinen kaatuu». +Sinä kanalja pojaksi! No noh, olkoon menneeksi tämä kerta vielä.--Mutta +minä teidät lääkitsen. + +TOMMI. (Erikseen) Koska sitten käy sairas parantajana jos ei nyt? + +PATRIK. Muistakaat tuomioni. Ja te, muori! (Paukuttaa kiivaasti +miekkaansa toikalla) Jos yhden ainoan pisaran heille valotatte, niin +toikkanne ja mökkinne kukistan ylösalas. + +MAURA. Jumala siunakkoon minua! Kernaastihan tottelen teitä, kernaasti, +herrani. Heidän ei pidä saaman niin paljon kuin minun syntiseen +silmääni. + +PATRIK. Ei tuon vertaa. (Osoittaa sormellaan miekkansa kärkeen) + +MAURA. Ei ei, herra kapteeni. + +PATRIK. Jaa-ah, se muistakaat.--Huomenaamulla me murramme matkalle ylös +Schleusinkiä kohden. Kaikki täytyy olla kuin masiina.--Aristarkus, tule +tänne. (Aristarkus lähenee häntä) Eilen illalla annoin minä +helmikukkaroni leipojan piijalle. Noo, se on oma asiani. Mutta sinä +satuit näkemään. Noo, siitä en suurtakaan huoli. Mutta sinä satuit +näkemään. (Kiristää Aristarkusta kurkusta) Jumala sinua armahtakoon, +jos tästä asiasta sanaakaan hiiskut vanhimmalle sisarelleni, joka, +niinkuin tiedät, on minun emännöitsijäni. + +ARISTARKUS. Hellittäkäät! Herra! (Erikseen) Onko mies mieletön? + +PATRIK. Helmikukkaron annoin piijalle, mutta sanotaan, että se hukkui +veriselle tappotanterelle. + +ARISTARKUS. Se tapahtui jo kaksi viikkoa sitten Nürnbergissä. + +PATRIK. Häh! Nürnbergissä? Missä ollaan nyt sitten? + +ARISTARKUS. Tuli ja leimaus! Schleusingenissä! + +PATRIK. (Tuijottelee hetken ympärillensä) Mene nyt, ja--äänettä, +äänettä! (Aristarkus siirtyy hänestä) Niin; kaksitoista tuntia, pojat. +Ei auta.--Nyt lähen teistä, ja jos vielä kolmannen kerran olvi tässä +jonkun tempun tekee, niin ei tippaakaan ennenkuin ensimmäisessä +tappelossa voitamme; sillon juodaan kuin miehet; mutta jos tappelossa +alle käytte ja kiepasette häpeälliseen käpälämäkeen, niin ravistakaat +sitten kättä olven kanssa ijankaikkisiksi jäähyväisiks'. Ei pidä sen +kastaman kieltänne niinkauvan kuin minä elän ja olen päällysmiehenne. +Ei, vaan haastelettepa kerran keskenänne entisestä olvesta kuin +Mammut-eläimestä. (Käy poispäin, hoipertellen vähän, mutta kääntyy +äkisti takaisin) Te uupistentit! luuletteko, että tämä on mikään +olviretki? Ei suinkaan, vaan onpa kohta verta aina haaroja myöten. + +TOMMI. Verta, että viisisyltänen hirsi keveästi kääntyä taitaa. + +PATRIK. Mitä sanot? + +TOMMI. Verta, että mastohirsi siinä taitaa leiskua kuin pieni kiiski +valtameressä. + +PATRIK. Niin. Siis varustelkaat itseänne miehen innolla tähän suureen +kamppaukseen, kuin mies nyt kestäkäät tämä rangaistuksenne, ja +tietkäät, etten vihasta rangaise, vaan olenpa taasen teille yhtä +suosiollinen kuin ennenkin. Heh! minä olen kuin hellä äiti, joka +lastansa tahtoisi suutella yhtaikaa koska hän sitä vitsalla pieksee. +--Adjö! (Poistuu, vahtimiehet kyldrää, Patrik vastaa) + +TOMMI. (Eriks.) »Aijöö, sano ämmä.» (Ääneensä) Mutta eläköön +kapteenimme! Hurraa! + +SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa! + +PATRIK. Jaa, kaksitoista tuntia. Ei auta. (Katoo) + +MAURA. Nyt kaikki astiat ja kannut tupaan, Mariana, ja olven-ostajat +kaupungista käykööt sisään. (Menee huoneeseensa. Mariana kantelee +sisään olviastioita) + +ARISTARKUS. Kakstoista tuntia, Tommi, kakstoista tuntia! + +TOMMI. Oi ijankaikkisuus! + +ARISTARKUS. Tulimmaista tuhatta! Kapinan nostan, kaupungin hajotan! + +TOMMI. Ei, vaan tukeuta kapina sun ruumiissas, tai toisin sanoen, +leikkaa pois se jäsen, joka sinua pahentaa, se tahtoo sanoa, leikkaa +pois sun kurkkus, joka huutaa oltta, sanalla sanoen--nyt ei muuta kuin +mieheltä kurkku poikki! Ja siinäpä _summa summarum_ (Anton tulee) Me +olemme tuomitut, Anton. + +ARISTARKUS. Kahdeksitoist tunniksi. + +ANTON. Sen olen jo kuullut; mutta mennään maata ja koetetaan nukkua.-- +Kas kas, sitä kapteenia! + +ARISTARKUS. Istu ja pala! + +TOMMI. Aukene, musta maa! + +ANTON. Olkaat ärjymättä, veljeni, ja tulkaat maata. Kova on tuomiomme, +totisesti, mutta koetetaan nukkua. (Kaikki menevät huoneeseen +vasemmalla) + + + + +Kolmas Osa + + +(Tommi, Anton, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiä istuu seinien +nojalla viheliäisinä haamuina tuijotellen eteensä. 1:n ja 2:n sotamies +istuvat vahteina.) + +ARISTARKUS. Sano, vartija, mitä kello on. + +1:N SOTAMIES. Neljä lyönyt. + +ARISTARKUS. Kuinka kauvan olemme hengittäneet tätä tyhjyyttä? + +1:N SOTAMIES. Seittemän tuntia. + +ARISTARKUS. Viisi on siis jäljellä. Hyvä! Haa! Hyvä! + +ANTON. Viisi tuntia! Minä näännyn, kuolen! + +TITUS. En minä juuri kuole vielä, mutta kovin kipeä olen ja kohta +perässäs tulen. + +ARISTARKUS. Sano hänelle: terve tuloo! + +TITUS. Mitä pahaa olisin minä hänelle tehnyt, että sois hän minun +kuolevan? + +ARISTARKUS. Kerran maattuani haudassa, huolinpa vähän kuinka jaksavat +ystäväni ja viholliseni elämässä, jota itse en enään saa nauttia. +Vaihka kierittelisit heitä hirmumyrskyt sekamelskaksi, sopaksi vallan, +niin kaikkea tätä katselisin kylmällä silmällä kuin karhu +talvikonnostansa. + +TITUS. Mikä hirmuinen itsekkäisyys, mikä ääretön omahyöty! Muistelenpa +mitä aina lausui minulle Koulumestari-setäni. »Mun itseni kanssa +käyköön miten käy, mä sankarina tahdon henkeni heittää ja sieluni +paetkoon vaihka korpiin synkeisiin, kuin vaan oikeus ja hyvyys täällä +viimein voiton saa.» Niin sanoi setä. + +ARISTARKUS. Siis sanoi hän näin: »istukoon sieluni vaihka helvetin +tulessa kaiken ijankaikkisuuden yön ja paistukoon, kuin vaan viimein +täällä maapallon päällä oikeus ja hyvyys voiton saa. Ihanata!» Niinpä +siis hänen meininkinsä. + +TITUS. Elä tee pilkkaa helvetistä. + +ARISTARKUS. Ja perkeleistä. Haa! mitä sanot? Pitääkö meidän heitä +kunnioittaman, sinä anttikristus? Pitääkö heitä kunniassa pidettämän? + +TITUS. Sitä en sano. + +ARISTARKUS. Elä sano mitään, vaan ole vaiti kuin hiiri, halkasenpa +muuton tuon puupölkyn. + +TITUS. Minkä puupölkyn? + +ARISTARKUS. Sen, jonka sinä kutsut pääkses. Nyt olen kuin suola +kuumassa uunissa, minä räiskyn ja kipenöitsen. Haa! Oltta oltta! Mitä +olis Saksalainen ilman oltta! Mitä olis koko Saksanmaa ilman oltta! Mun +puhdas, viaton vereni kuivaa, haihtuu ilmaan kuin kirkas aamukaste +auringon hohteessa. (Viskelee vihaisesti jalkojansa) Tommi, lausu +jotain, sinä tiedät yhtä ja toista; sillä onpa sinua kohtanut se onni, +joka ei lankee osaksi kaikille köyhien lapsille. Sinua on, näetkös, +äitis piesnyt kouluun muutaman kerran aamusilta, ja olitpa oikein +niinkuin vähän puolvillanen herra ennenkuin puit itses harmaaseen, +täysvillaseen sinelliin. Juttele meille mailmanhistorjasta jotain +oikein sopivaa, esimerkiksi kuinka Hannibalin sankarit elelit +Syrakuusassa, tai jotain tämänkaltaista. Tommi, Tommi! + +TOMMI. Anna minun olla, minä en jaksa hyvin. + +ARISTARKUS. Enkä minä myös. Huvita minua, veljeni, huvita mun kipeätä +sydäntäni. Tommi! + +TOMMI. Miksi et suo minulle rauhaa! + +TITUS. Mitä hän huoli toisen vammoista? + +ARISTARKUS. Suus kiin, »Titus tienvieressä».--Tommi, »ilonen mieli elää +kauvan». + +TOMMI. Kaikki menköön hiiteen! + +ARISTARKUS. Tunsinpa kerran erään miehen, jonka mielilause, elämän +päästin oli tämä, »ilonen mieli elää kauvan, kauvan elää ilonen mieli». + +TOMMI. Kuinka kauvan meidän sitten pitää elämän täällä? + +ARISTARKUS. Oi, Tommi! pianpa sä peräyt istumaan epäilyksen tylsyyteen. +Mutta koe toki kerran vielä jännittää sun luontos ja elä istu siinä +vääränä kuin suutari. + +TOMMI. Kuin Jerusalmin suutari, niin huokaen kuoleman perään. + +ARISTARKUS. Vaan viisi tuntia on jälellä. + +TOMMI. Oi piina! Minä en kestä tätä. Ilma, jota hengitän, on vimmatun +ohkanen ja hieno, ja mauton kuin vesi. Ja niin on koko elämä. + +ANTON. Minä taasen tuskin taidan hengittää. Olennossani tunnen niinkuin +jotain varjommaista, kuin väikkyis ympärilläni ihmeellinen sumukierros. + +TITUS. Niin minunkin. + +TOMMI. Siis istutte korkuuden pilvissä kuin Jumala. + +ANTON. Nykyinen hetki on kuin äskönen hetki ja päinvastoin. + +TITUS. Niin minunki. + +TOMMI. Ja viisi tuntia on kuin viisi vuotta ja päinvastoin. Tuhannen +vuotta on kuin yksi vuosi, ja, päinvastoin, yksi vuosi on kuin tuhannen +vuotta. Niinpä aika Jumalanki edessä. Peijakas! kuin kaksi Jumalaa +pilvistön sumukerroksessa. + +ARISTARKUS. Kaipaus ja itsekielto, suuret ovat ihmetyös! Nämät kaksi +kumppania olet sä nostanut korkealle, että tuskin silmämme heitä +erottaa. O ihme! + +TITUS. Jos toki voisit olla äänettä, sinä omahyötynen ja ylpeä kukko. + +ARISTARKUS. Ei mallannut juuri, ei ollut oikea saksan vitsi. + +TOMMI. Tuskin tuskin.--Kukko omahyötynen? Väärä soimaus. Katsele häntä +kanaparven seassa tarhassa, katsele jaloa ja korkeamielistä käytöstänsä +kansaansa kohtaan. Hän näkee onkimadon, ei hän sitä nauti itse, vaan +kutsuu lapsensa saalinjakoon, jota ukko komjast katsahtelee. Kaikkia +hän rakastaa, kaikkia hän suosii, niin sitä vilkasta, täyshöyhenistä +kanaa, kuin sitä, jonka siivet rippuu; eikä hän ketään hylkää. Hän on +kuin Isä-Jumal itse. Suo anteeksi, taivas! tämä kuva on kovin alhanen +ja halpa, mutta todempaa en löydä sun isällisyytes huolelle. Ja +niinkuin meidän isämme meitä suojelee perkeleen juonista, niin suojelee +myös kukko laumaansa ahneen kotkan kynsistä. + +ARISTARKUS. Katso, Titus, nyt seison minä itse samassa korkuudessa kuin +te. Kiitoksia, ettäs teit mun kukoksi, se teki mun Seus Jupiteriksi. +Kukko ja Jupiter, se vertaus lyö naulaa kantaan.--Terve, itsekielto ja +selvyys! te korotatte meitä pyörryttäviin tienoisiin. Ihanata! Skool! +»Skool, sille asialle», tahdoin minä sanoa; mutta löytyykö koiran +koijussa leipää? (Timoteus tulee Mauran huoneesta) Mitä se Timoteus +siellä muorin luonna käyskelee niin ahkeraan? + +TOMMI. Luultavasti peseskelee hän muijan olviastijoita. + +ARISTARKUS. Tai peseskelee kurkkuunsa olviastiassa. + +TIMOTEUS. (Eriks.) Et ihanampaa elämätä taida aatella tämän tähtisen +taivaan alla kuin nuorenmiehen elämä rikkaassa huoneessa, jossa sekä +emäntä että piika sua rakastavat kuin hullut. Siinäpä on sinulle kaikki +yltäkyllin, siinä paistetaan sinulle kilpaa vehnä-plättyjä, emäntä +päivällä, piika yöllä, emännän nukkuessa, ja siinä lainehtii olvi. Ja +siitäpä se suuri eroitus minun ja noiden välillä tuolla seinän +juurella. Minä jaksan niinkuin Turkin keisari, he niinkuin ne kurjat, +riutuvat haamut, joista ei huoli Jumala eikä piru. Kuin nyt vaan +taitasin itseäni oikein teeskennellä. (Tekee itsensä kovin +viheliäiseksi lähestyessänsä toisia) (Ääneensä) Aih, aih! Mikä on tämä +mailma? Autio erämaa, jossa toivo alati eteemme kangastelee, kirkkaita +virtoja, vihantoja niittuja ja vuoria kultasii, mutta harvoin harvoin +kohtaamme pienen kosteikon, jossa janomme hetkeksi sammuttaa taidamme. +Sitten kahnailemme taasen eteenpäin toivon ja epäilyksen välissä. Mitä +täällä? Tule tule, sinä kurittu viikatemies! Tässä on sinulle valmis +niitto.--Mitä teette te tässä? + +TOMMI. Me filosoferaamme; sillä me olemme Saksalaisia. Me harkitsemme +tätä mailmaa ja sitä ihmeteltävää, järestyksellistä rakentoa, joka +kutsutaan elämäksi. + +TIMOTEUS. Kuinka jaksatte, minkaltaisiksi löydätte itsenne niissä +aatuksissa? + +TOMMI. Jumaliksi. Peijakas kuinka se nostattaa, ruoskia tuota +kapinoitsevaa Vanhaa-Evaa. + +TIMOTEUS. Vanhaa-Atamia, tahdoit sinä sanoa? + +TOMMI. Vanhaa-Evaa, sanon minä, häntä, joka meitä nyt viettelee ja +kiusaa nauttimaan kielttyä hedelmää. Mutta häntä peittoa, se korottaa. +Seittemiin tuntia vasta olemme kaivanneet oltta, mutta enemmin kuin +seittemän penikulmaa olemme jo ehtineet maan pinnasta ylös, joka näkyy +allamme kuin maanmittarikartta. + +TIMOTEUS. Istuttepa mielestäni nyt alempana kuin ennen. + +TOMMI. Tomu suutelee tomua, mutta henki pyöriskelee rinkitanssissa +sineydessä tuolla. Oi herraus! Nytpä näen miksi filosoofit ovat niin +taipuvat köyhyyteen ja puutokseen, ryysyin ja räpäleisiin, likaan ja +syöpäläisiin, miksi he suovat miekan alati käyskelevän läpi heidän +sydämmensä, jaa, että revittäis tuhanneksi kappaleeksi. Nyt sen näen +koettuani jotain samanlaista kuin muinoiset profeettaat ja viisaat. Oi +herraus! + +TIMOTEUS. Kilvoitellut olen minäkin, mutta toki ehtimättä niin kauvas +vielä. Nytpä tunnen asian olevan kuin sanotaan, sanotaanpa, että +ylivoittaa itsensä, on täällä kamalin ja suurin voitto. Tämä on totuus. + +TOMMI. Mutta muotos ei juur näytä kuin olsit olentellut syvässä +kaipauksessa. Katsokaat, veljet, hän punertaa ja hohtaa kuin täyskuu +kesällä. + +TIMOTEUS. Taisteloni kova ponnistus näin soittaa kaiken vereni päähän. + +TOMMI. Pelkäänpä sun nostellees aivan raskasta olvikannua, Timo, ja +siitä kenties nämät punertavat posket. + +ARISTARKUS. Tarvitseeko epäillä sitä. Timoteus, katso selkäs. + +TIMOTEUS. Selkäni? Se on jo kyllä murrettu puutaakoista ja +vessaaveista, joita olen kannellut tuolle noita-ämmälle. + +ARISTARKUS. Ken käskee herran käydä palvelijansa palvelijaksi? Emmekö +ole herroja tässä, me? + +TIMOTEUS. Mun noitusi hän muuton tähän seisomaan suolapatsaaksi, koska +te toiset käytte leikkaamaan kunnian laakeria. Ei ole juuri hyvä lyödä +leikkiä pirun-äitin kanssa, mahdatte tietää. (3:s sotamies tulee) Mutta +tuossa tulee mies, joka taitaa jotain kertoa, sen näen. + +TOMMI. Tulee niinkuin enkeli armon sanomalla tuomituille sieluille +tänne. Mutta mies, oletko uskaltanut käydä yli linjan, siirtyä tästä +kauemmas kuin kaksikymmentä syltää? + +3:S SOTAMIES. Ihan selvyytemme mailman rajalla seisoin, katsellen +kuinka eletään juopuneitten maassa. + +TOMMI. No, kuinka siellä kiiriskellään? + +3:S SOTAMIES. Olvilekkeriä sieltä kiiritetään tänne. + +TOMMI. Olvilekkeriä! + +ARISTARKUS. Mitä sanot? + +3:S SOTAMIES. Tulkaat katsomaan. (Kaikki nousevat ylös ja katsahtavat +sitä kohden, jonne 3:s sotamies osottaa) + +ARISTARKUS. Lekkeri helmeilevää oltta! Totisesti! + +ANTON. Päätäni pyörryttää. + +TITUS. Sydäntäni hiukasee. + +TOMMI. Kuinka ovat he käsittäneet tämän? + +3:S SOTAMIES. Kuulkaat, mä tahdon kertoa. He ovat miehiä toisesta +komppanista, lekkerin he ryöväsit kellarista, joka näkyy matkanpäässä +tuolla, nyt he sitä kiirittävät tästä ihan ohitsemme tuonne +kortteeriinsa, he onnelliset, ja tuhannen kertaa. Kuohuvaa oltta on +lekkeri täys, minä tiedän sen. + +ARISTARKUS. Kiusaus lähestyy, kiusaus verraton. + +TOMMI. Vähempi voima turvaa suurempaan, samanlainen etsii samanlaista; +rautavuori lähestyy manjettia ja neula käy levottomaksi, mun veressäni +on jotain heimoutta tuon lekkerin sisällyksen kanssa, ja siitäpä +sydämmeni nyt ammahtelee. + +TITUS. Jos se pieni tynnöri olis meillä. + +TOMMI. Se taitaa vielä olla meillä; sillä koska ryöväri ryöväriltä +ryövää, sitä Jumalakin nauraa. + +ARISTARKUS. Sen otamme heiltä, tempasemme kuin suret pallosen porsaan. + +ANTON. Minä protesteeraan. + +TIMOTEUS. Minä samoin. + +ARISTARKUS. Minä myönnyn. + +TOMMI. Minä samoin. + +ANTON. Onko teillä järkeä? Hullut ja villityt! Mitä sanot, Titus? + +TITUS. En päin enkä vastoin, sanonpa vaan: jos se pieni tynnöri olis +meillä. + +ANTON. Pidä nyt leukas siitä tynnöristä, kiiritpä muuton itse pienenä +tynnörinä tuolla mullassa. Sinä sammakko! + +TITUS. Koetetaanpas! Luuletko minun paljaaksi mamman-pojaksi, +elätettynä rieskalla ja simpuloilla. (Käy Antonia kohden) + +ANTON. Pysy pois minusta, minä en tahdo tapella. + +TITUS. Koetetaanpas! + +ANTON. Minä en tahdo tapella. + +TOMMI. Hiljaa, pojat! Nyt kaikki keskinäinen riita pois; sillä kohta +tarvitsemme yhdistettyjä voimia. Ja sitten--sillä kylmä tuuli käy-- +majaamme iloinen pystyvalkea, jonka ympärillä tyhjennämme lekkerin. + +ARISTARKUS. Sanotpa jotain. + +TOMMI. Ottakaamme vastaan iloinen hetki, koska se tarjona on. + +TIMOTEUS. Mutta sitten, sitten? + +TOMMI. Sitten tulkoon Bonifaciuksen vuoro. Mitä huolimme? (Titus lyö +nyrkillänsä Anttonia niskaan) + +TITUS. Koetetaanpas! + +ANTON. Kas riivattua. Ole nyt siivosti. Minä en millään muotoa tahdo +tappelusta. + +TOMMI. Saakeliko astuu Titukseen, mieheen, joka ennen tuskin rupesi +matoakaan vastaan? (Nauraa vilkkaasti) Ja Anton seisoo silmät pystyssä, +tunteeksensa Titusta. Jaa jaa, Anton, jos oikein yhteen iskisitte, niin +arvaas kenen polvet luulisin leikissä notkistuvan? Respekt, Titukselle! +sanon minä. (Nauraa) + +TITUS. Minä lyön hänen kuoliaaksi juuri paikalla. + +TOMMI. Mutta onhan Titus niinkuin järkevää miestä. + +TITUS. Niin minä teen koska kerran vihastun. + +ARISTARKUS. Nyt vihastun myös minä. Alalleen, Titus! + +1:N SOTAMIES. Alalleen kuninkaan nimessä! + +2:N SOTAMIES. (Täräyttäen kivääriinsä maahan) Alalleen +korkeakortteerissa! Kuninkaan nimessä, alalleen! + +TITUS. Tulkoon lekkeri saaliiksemme, pojat, vaihka olis meillä tuhannen +selkää tarjottavana Bonifaciukselle. + +TOMMI. Kohta on se tässä. Olkaam valmiit! + +TIMOTEUS. Tässä melakassa tahdon olla osaton ja pakenen sisään, koska +vannoa en tahdo toverieni päälle. (Menee Mauran huoneeseen) + +ANTON. Viaton olen minä. + +TOMMI. Juo kuitenkin oltta kanssamme.--He tulevat. Olkaam valmiit. +Ensin toki vähän välipuhetta, mutta jos ei hyötyä siitä, niin +väkivalta. + +1:N SOTAMIES. Taidammeko antaa tapahtua mitä tapahtuu, me, joiden tulee +suojella yleistä rauhaa? + +TOMMI. Mitä tapahtuman pitää tapahtuu, eikä auta siinä ihmislapsen +vastaanponnistus. Istukaat rauhassa vaan, niin olette viattomat kuin +lampaat. Ja tietkäät, ettemme teitäkään jätä osattomiksi. (Muutama +sotamies tulee, kiiritellen olvilekkeriä) Seis, kuninkaan nimessä, +seis! + +TITUS. Vartokaat vähän sen lekkerin kanssa. + +ARISTARKUS. Seis, muuton leimahtaa, paukahtaa ja kiljahtaa! + +4:S SOTAMIES. Mitä tahdotte? + +TOMMI. Vähän vuorotella kanssanne. Ettehän jaksa kauvemmas. Jum avita! +te ette jaksa. + +ARISTARKUS. Olvilekkeri tänne! + +4:S SOTAMIES. Mistä syystä? + +TOMMI. Me luulemme, että se on hyvää oltta. + +4:S SOTAMIES. Hyvää oltta. Onkon tämä syy? + +TOMMI. Hyvä syy. + +4:S SOTAMIES. Totisesti on se hyvää oltta ja sentähden pidämme sen. + +ARISTARKUS. Sentähden otamme sen. + +5:S SOTAMIES. Sitä emme usko. + +TOMMI. Te epä-uskoset, ette usko ennen kuin lyömme teitä sokeudella +kuin ennen Damaskuussa. + +TITUS. Antakaat nyt olvi hyvällä tänne. Tekö vaan yksin joisitte? Vai +niin! Kyllä sitten käskis.--Herrajesta! me olemme niin kauvan +oljentelleet tässä sydämmen hivennyksessä.--Jaa, kyllä teidän täytyy +antaa se meille. Luuletteko meitä pääskösen poikasiksi, tuomitut +istumaan tässä pesässämme ilman yhtään juoma-ainetta? Kyllä sitten +käskis. + +ARISTARKUS. Lekkeri tänne! + +4:S SOTAMIES. Te hävyttömät, millä oikeudella? + +ARISTARKUS. Sillä vanhimmalla oikeudella, voiman oikeudella. Sepä nyt +vallitsee Saksanmaassa.--Millä oikeudella? Millä olette sen itse +käsittäneet? Luuletteko, ettemme taida ryövätä yhtä hyvin kuin te? + +TITUS. Kyllä teidän täytyy antaa se meille. + +4:S SOTAMIES. Se on kunniallinen sotasaalimme, jota emme mieli jakaa +muiden kanssa. + +TOMMI. Jakaus ei tule kysymykseen, tynnörin otamme tykkänään. + +5:S SOTAMIES. Sä rietas vintiö, pois tieltä! Me tahdomme retkeillä +eteenpäin. + +ARISTARKUS. Heleijaa, pojat! (Tappelus lekkerin ympärillä) + +ANTON. Nähkäät, minä käteni pesen ja olen viaton tähän kahakaan. + +4:S SOTAMIES. Hengemme olven edestä! + +5:S SOTAMIES. Joka veripisara! + +TITUS. Kyllä sitten käskis. (Lekkeri ryövätään toisen komppanin +miehiltä; Tommi ja 3:s sotamies käyvät kiirittämään sitä kortteeriinsa +kohden, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiä tappelevat, torjuen +lekkeriä) + +TOMMI. Varjelkaat trossi varjelkaat trossi! Olkaat te hevosväki ja +suojelkaat retrettimme. + +ANTON. Menen sisään koettamaan kääntää kaikki parhaaksi vielä. (Menee +huoneeseen vasemmalla, jättäen oven auki) + +TOMMI. Sankarteos ihmeteltävä, mestarillinen retretti! (Lekkeri +kannetaan kortteerihuoneesen, kaikki käyvät sisään ja ovi lukitaan; +toisen komppanin miehet jäävät seisomaan ulkopuolelle) + +4:S SOTAMIES. Haa! minä tunnen kuinka silmäni kurtistuvat ja käyvät +viherjiksi. + +5:S SOTAMIES. Tämä päästäköön irti perkeleet. + +4:S SOTAMIES. Sydämmeni tahtoo haljeta kuin tuliluoti. (Sisältä kuuluu +laulu, hurraus ja ilometeli) Kuules riemupauhuansa. + +5:S SOTAMIES. Nyt tunnen mikä autuus kostossa. Emmekö kostais? + +4:S SOTAMIES. Ytimeen asti. + +5:S SOTAMIES. Että itse luonto itkee ja huokaa kuin kurja äiti, koska +veli veljeänsä veristää. + +4:S SOTAMIES. Temmasta käsistämme saalin, jonka kunnialla viholliselta +ryöväsimme vihollismaassa! + +5:S SOTAMIES. He ovat virittäneet ilovalkean majaansa ja istuvat nyt +ympär kultasen liekin, horien kitaansa kuohuvaa juomaa. + +4:S SOTAMIES. Jos toki pääsisimme sisään häiritsemään kestiänsä vähän. +(Tempoilee ovea, kierrellen avainta edestakaisin) + +1:N SOTAMIES. Ole kiertelemättä sitä avainta; ovi on kernas solaumaan, +käymään takalukkoon. + +5:S SOTAMIES. Kiertel sitä kiukkusemmin, veljeni. + +4:S SOTAMIES. Vaiti, nyt on se tehty. Nähkööt edes vähän kiusaa, +ennenkuin sieltä ulospääseevät. + +5:S SOTAMIES. Ja missä oltta juodaan, siinä ovetkin paukahtelee. Hyvä! +(Ilolaulu sisällä) + +4:S SOTAMIES. Mutta nyt--no tuhannen saakelii!--nyt keksin keinon heitä +kostaaksemme. + +5:S SOTAMIES. Sano. + +4:S SOTAMIES. Ho hoo! Ovi lukkoon, torvi tukkoon ja juomaleiriin sauvu +virtakoon! + +5:S SOTAMIES. Kiitos, veli kultanen! Minä riennän katolle tukkemaan +torven. Tuollapa eräs vanha niinimatto, niinkuin käsketty. (Menee) + +4:S SOTAMIES. Takalukossa niinkuin pitääkin; mutta visseyden tähden +tämä tynkö vielä vasten ovea; samoin myös Muori Mauran ovelle, ja +vartokoo hetken ennenkuin ehti heille apu. (Asettavat raskaan tukin +sekä ovelle vasemmalla että Mauran ovelle) + +TOMMI. (Huoneessa) Hyvää oltta. + +ARISTARKUS. (Huoneessa) Peijakkaan hyvää! + +TOMMI. Skool! Eläköön kuningas! + +KAIKKI. (Huoneessa) Hurraa! + +TOMMI. Skool, te siellä oven takana, skool, koko mailma! + +KAIKKI. Hurraa! (Laulu) + +4:S SOTAMIES. Hyvin tehty! Tämän pitää heitä puristaman vähän, ja +nahkansa pitää heidän jättämän, ennenkuin runsaat ruumiinsa ovat +likistetyt ulos tästä pienestä akkunasta. (5:s sotamies tulee) + +5:S SOTAMIES. Sauvutorvi on tukettu kuin viinapannu, ja kohta pitää +sieltä kuuluman toisenlainen musiiki. + +4:S SOTAMIES. Kaikki hyvin! (1:selle ja 2:selle sotamiehelle) Ja te, +jos käytte askeltakaan heitä auttamaan, niin vartokaat sitä pahinta +meiltä. + +5:S SOTAMIES. Ensimmäisen luotimme ensimmäisessä tappelossa +Preussiläisten kanssa lahjoitamme teille, olkaat varmaat siitä. + +4:S SOTAMIES. Ja toiseksi, muistakaat, että vahtimies on sidottuna +vahtipaikkaansa ankarimman rangaistuksen kautta. (Yskimistä kuuluu +huoneesta) Minä luulen, että sauvu rupee vaikuttamaan ketun poikasiin. + +TOMMI. (Huoneessa) Pelti auki! + +TITUS. Onhan se auki, niinkuin näette. + +ARISTARKUS. Helvetistäkö se sauvu tulee? + +TITUS. Sitä en totisesti ymmärrä. (Kova yskiminen. He lyövät ovelle) + +ARISTARKUS. Ulos täältä! + +TITUS. Me olemme teljetyt. Laskekaat meitä ulos, me tukahdumme sauvuun. + +4:S SOTAMIES. Juokaat oltta vaan. + +5:S SOTAMIES. Se on hyvää oltta. + +4:S SOTAMIES. Peijakkaan hyvää. + +TITUS. Mitä te sanotte? + +4:S SOTAMIES. Eläköön kuningas! + +ANTON. Mutta me kuolemme. (Kova huuto ja yskiminen) + +TITUS. Herra varjel meitä! + +4:S SOTAMIES. Juokaat oltta juokaat oltta ja laulakaat ja olkaat ilosia +poikia. + +TOMMI. He ovat tukkeneet sauvutorven katolla, nyt ymmärrän. Peijakkaan +keponen! + +ARISTARKUS. Haa! Kuulkaat siellä: niin totta kuin vaimosta syntyneet +olette, ette kostamatta pääse. Kuuletteko sanani? + +4:S SOTAMIES. Sen kuulemme ja ymmärrämme yskäs myös. + +ARISTARKUS. Hyvä! + +4:S SOTAMIES. Ja te nupisette vielä! Tässä seisomme me ihan kuivin +suin, siellä istutte te ilovalkean ympärillä parrat vahdossa; te +Onnettaren rintalapset. + +5:S SOTAMIES. Ai ai! + +ARISTARKUS. Hyvä! (Maura lyö ovellensa, pitäen kovaa ääntä) + +5:S SOTAMIES. Jo muijakin huomaitsee jotain. + +4:S SOTAMIES. Nyt lähtekäämme.--Jääkäät hyvästi, kamraatit, voikaat +hyvin ja juokaat oltta, se maistuu hyvälle saunassa. (4:s, 5:s ja muut +sotamiehet menee) + +MAURA. Mikä meteli siellä? Miksi on oveni tiljetty? Taivas siunakkoon +minua! Auttakaat, auttakaat! + +ANTON. Auttakaat meitä myös, ovi murtakaat ulkoolta, emmepä voi sitä +täältä. + +TITUS. Tulkaat nyt pian. + +ARISTARKUS. Tämä on helvetillistä. Akkuna säpäleiksi ja siitä ulos! + +ANTON. Siitä emme mahdu. + +TITUS. Mahdotonta! + +ARISTARKUS. Ulos ulos! Valkea on irti! + +ANTON. Palaa jo vähäsen! + +TITUS. Jaa, vähäsen. (Maura huutaa kovin) + +1:N SOTAMIES. Sinä kuulit? + +2:N SOTAMIES. Meidän kenties täytyy raportteerata. + +ANTON. Hätäkello soimaan, valkea on irti! + +1:N SOTAMIES. Valkea on irti!--Anna käydä. + +2:N SOTAMIES. Valkea on irti! + +ÄÄNI. (Ulkona) Valkea on irti. (Timoteus, työnästen auki Mauran oven +tuimalla vauhdilla, tulee ja jälessänsä Maura ja Mariana. Aina kova +meno ja yskiminen vasemmalla. Timoteus lykkää tynkön ovelta) + +TIMOTEUS. No tulkaat sitten ulos pesästänne, mesiäiset. + +MAURA. Valkea irti, valkea on irti leipomushuoneessani! Tänne ruiskut +ja vettä! + +TIMOTEUS. Olkaat toki kirkumatta, muori; enpä luule vaaraa juuri +suureksi.--Tulkaat ulos sieltä. + +TITUS. Ovi on takalukossa ja pitää murrettaman ulkoolta. Me emme jaksa. + +ANTON. Pian pian! + +TIMOTEUS. Ha ha haa! Mitä voin minä? + +MAURA. Kiirehtikäät tänne sieltä raheilta te. + +1:N SOTAMIES. Emme uskalla. + +MAURA. Mitä! Koska tuli riehuu ja ihmisten henget on vaarassa. + +2:N SOTAMIES. Me olemme sen jo raportteeranneet. + +1:N SOTAMIES. Vahtimies ei saa jättää vahtikoppiansa ennenkuin on se +tulelta sytytetty; niin seisoo sota-arttikkelin järkähtämättömässä +säännössä. + +MAURA. Mutta eihän ole teillä yhtään koppia, vaan istuttehan raheilla. + +2:N SOTAMIES. Siis saamme vartoa kunnes rahimme rupeaa palamaan. + +1:N SOTAMIES. Totta! + +MARIANA. Te olvipurkit, joiden killisilmistä ei paista enemmin aatoksen +valoa kuin härään silmistä. + +2:N SOTAMIES. Häh? + +MARIANA. Häh, hah, mitä, pata-kuningas siinä, sinä olvitynnöri! + +1:N SOTAMIES. Elä sinä... (Huoneesta vasemmalla kuuluu aina kovempa +yskiminen ja myrinä. Hätäkello soi) + +ARISTARKUS. Akkuna ulos! (Särkee akkunan, tunkee ulos päänsä, yskien) + +ANTON. (Huoneessa) Riennä riennä, Aristarkus, että pääsemme perässäs + +ARISTARKUS. Kuin mahtusin tästä ometan-aukosta. + +ANTON. Auta häntä, Timoteus. + +TIMOTEUS. Kuin jaksasin tässä pelon vavistuksessa. (Erikseen) Lystiä! +Kestäköön kauvan tätä! + +ANTON. Auttakaat häntä, hyvät naiset. + +MAURA. Tänne, Mariana. (Maura ja Mariana rupevat kiskomaan Aristarkusta +akkunasta ulos) Voi onnettomat! Kuka on tämän tehnyt? + +ARISTARKUS. Vetäkäät päälle ja elkä kyselkäät. (Patrik, kovin +päissänsä, tulee paljastettu miekka kädessä. Vahtimiehet kyldrää, hän +vastaa pikasesti) + +PATRIK. Vai näin! (Lyö Aristarkusta, jonka jalat vielä on sisällä +huoneessa, lappealla miekalla muutaman kerran reiteen) + +MAURA. Kapteeni kulta! (Aristarkus vedetään ulos, Anton tunkee itseänsä +akkunasta ulos) + +ANTON. Vetäkäät minua nyt koreasti. (Naiset kiskovat häntä) + +PATRIK. Onko valkea irti? + +ANTON. Ei hätää sentähden, vaihka hädän tuskissa niin luulimme. + +PATRIK. Hätäkello seisköön! + +MAURA. Voih voih! Kuka on tämän tehnyt? + +ANTON. Hä toisen komppanin miehet; tukkesivat sauvutorven katolla ja +panit oven takalukkoon. + +PATRIK. Ettekö saa häntä sieltä ulos? + +ANTON. Kärsimystä, kunnioitettava kapteeni; kyllä minä täältä +vähitellen tulen. + +PATRIK. Vai näin te tahtositte elää, tansmestarit! Kyllä sitten +kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmät on nyt teroitetut +meitä kohtaan, jotka olemme Europan... (Lyö miekallansa Anttonia +reiteen) + +MAURA. Armahtakaat häntä, herra! + +PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpä kansa. Tiedättekö siitä, te +siat? (Anton vedetään ulos) + +TITUS. (Pistää päänsä ikkunasta ulos) Nyt minä tulen. + +TIMOTEUS. (Eriks.) »Nyt tulen minä, minun Jumalani.» (Kiertelee avainta +kuin tahtoisi hän avata ovea) (Ääneensä) Se noiduttu lukko! (Naiset +kiskovat Titusta ulos) + +PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi +tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka +tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit +hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla +kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot, +että olemme ihan tätä kansaa?--Ja te nyt saattaisitte saksalaiset +häpeään? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidän maan +mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas näin minä +teille annan, näin näin, kas näin! + +TITUS. Herra kapteeni! + +MAURA. Armoo armoo armoo! + +PATRIK. Kyllä sitten kelpais. (Titus vedetään ulos. Tommi, 3:s sotamies +ja pari muuta työnäsevät oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus +kiirahtaa selällensä, ja rynkäävät ulos yskien. Hätäkello on vaijenut, +muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille) + +MAURA JA MARIANA. (Yhtaikaa) Timoteus! (Tarttuvat Timoteukseen) + +MAURA. Oletko loukkaunut? + +MARIANA. Rintas, luulen, sai kovan tärräyksen. + +TIMOTEUS. Rinta ja selkä. (Pitelee rintaansa ja selkäänsä) + +PATRIK. Jumalan kuolema! Tämä päivä olkoon teille kauhistuksen päivä, +armo poistukoon Uranuksen kaukaisuuteen ja välähtelköön rangaistuksen +miekka! Jumalan kuolema! Kuinka sai asia alkunsa? (1:selle +sotamiehelle) Kerro minulle lapsukaisen vilpittömyydellä. + +1:N SOTAMIES. Tuolta kiirittivät olvitynnöriä muutama toisen komppanin +miehistä. »Antakaat se tynnöri meille», sanoit meidän miehet, »emme +anna», vastasit toiset, »jassoo, te ette anna», sanoit taas meidän +miehet, ja sitten nousi tuima tappelus ja käskähmä... + +PATRIK. Kuinka kävi tynnörin kanssa? + +1:N SOTAMIES. Meidän miehet otit sen heiltä ja kannoit sen tuonne +tupaan. Toisetpa sitten vihoissansa tukkesit sauvutorven ja panit +suuren tynkön ovelle, ja siitäpä vasta rähinä nousi. + +ANTON. Mutta mitäs minä tein? + +1:N SOTAMIES. Kielsit kumppanias tästä juonesta, pesit kätes ennakolta +ja menit koreasti sisään. + +ANTON. Niin. + +PATRIK. Kenen neuvosta tapahtui tämä? Kuka oli siinä niinkuin +johdattaja, päämies? + +1:N SOTAMIES. Tommi ja Aristarkus, jaa totisesti; jos valehtelen, niin +niskani poikki. + +PATRIK. Onko tosi, Tommi? + +TOMMI. Tosi, herra kapteeni! + +PATRIK. Onko tosi, Aristarkus? + +ARISTARKUS. Ei sanaakaan valetta! + +PATRIK. Haa!--Ja sinä Tommi, niin nuori vielä, jonka nenä tuskin on +ehtinyt punertumaan, jaa, sinä! Pidinpä sinusta paljon, mutta nyt olet +repinnyt alas kaikki, kaikki.--Oi te pedot! Mutta nytpä tästä jotain +nousee.--Riviin, pojat, koreasti riviin, lapsiset. (Asettaa heitä +seisomaan riviin) Tämä ei ole vielä mitään, vedenpä vielä henkeäni. +Oletteko huomainnut pienen lapsen käytöstä koska se itsensä oikein +todenperään loukkaa, koska se esimerkiksi kiirahtaa portaan +ylimmäiseltä pykälältä alas tanterelle? Ensteen kuulet kolinan, sitten +on äänettömyys kauvan kauvan, mutta paraseepa se viimein, että luulisit +mailman repeevän. Niin minunkin sydämmeni tila nyt, vasta olen +kellahtanut alas, makaan vielä tanterella ja ankara kipu mojoo +äänetönnä povessani, mutta kohta remahtaa. (Käyskelee hetken +äänettä ja vinhasti edestakaisin, lyöden välillä tuimasti jalkaansa) +Kas niin, tässä seiskäät ja hävetkäät kaiken kansan edessä. Käykäät +tänne sekä nuoret että vanhat katsomaan tämänkaltaisia miehiä. Tulkaat, +tulkaat! (Taluttaa esiin erään pojan kansan joukosta sotamiesten eteen) +Tänne, poikaiseni, ja hävetköön sinunkin edessäs. Sano heille jotain +pelkäämättä; sillä seisotpa minun siipieni suojassa. Sano heille pari +sanaa, poika. + +POIKA. Tuommoisia miehiä; käykäät te sotaan sammakkoja vastaan. + +PATRIK. He heh! + +POIKA. Mikä loistava koristus-kivi on tuo yläpuolella teidän naamaanne? +Voi te kiiltomadot, voi sinä heinäsirkka-parvi eteläisiltä mailta, joka +mässäät meidän kedoilla. + +PATRIK. No noh! + +POIKA. Te sotamiehiä? Heittäkäät nyt kiväärinne nurkkaan ja käykäät +saunaan lapsen-synnyttäjän kanssa; ei, vaan saunan taakse, sillä onpa +muotonne kuin syymäkivi siellä, jonka päälle tuskin iljen sylkeä. + +PATRIK. (Katsahtaen tarkasti poikaa kohden) Kyllä vähempäkin sentähden +piisais. + +TITUS. Syymäkivi? Minussa ei ole ollut syymää sitten piennä lapsena. +Pidä suus kiin vaan, poika. + +POIKA. Tuommoisia miehiä! Mutta tässäkin käy toteen vanha sananlasku: +»Millainen ampuja, sellainen koiransa.» (Juoksee kiivaasti pois, Patrik +muutaman askeleen hänen jälessänsä) + +PATRIK. Sinä riivattu! Kyllä sinun opetan vielä. (Kääntyen kansan +puoleen) Kenen poika se oli? + +ERÄS ÄÄNI JOUKOSTA. On se raukka erään köyhän lesken ainoa vekama, +tekee tuskin muuta kuin koiranjuonia ja pelailee knappeja kaduilla; +vahinko pojasta, suuri vahinko, ettei jaksa äiti parka häntä kouluttaa; +sillä se on niin viisasta lasta. + +PATRIK. Vai »viisasta lasta», vai niin.--Menkäät hiiteen tästä! Mitä on +teillä tässä kurkisteltavaa? Pois, roistokansa! (Ajaa pois heidät) +»Viisasta lasta»! (Mauralle) Tuoppi oltta tänne, ja pian! + +MAURA. (Marianalle) Astu vähän pikemmin, sinä laiskiainen. (Mariana +menee sisään) + +PATRIK. (Eriks.) Se kirottu nallikka! (Ääneensä) Kiireesti, eukko, +kiireesti! (Huutaen) Sa saa! + +MAURA. Kohta, armollisin herra! (Mariana tuo oltta, Patrik juo) + +PATRIK. (Erikseen ja keskeyttäen äkisti juomistansa) Riivatut! +(Tyhjentää tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) Mitä pitää +minun tekemän teille? Sanokaat, mitä pitää minun tekemän? Jaa, mitä +teen? Tommi, astu esiin. (Tommi lähenee häntä, Patrik pitelee hänen +knappiansa) Sano nyt, poikani, mitä pitää minun teille tekemän? Mitä +mitä, sinä junkkari? Sanoppas; äänestä, mä mielin kuulla. + +TOMMI. Koska suotte minulle luvan äänestykseen, niin tahdonpa sanoa +sydämmeni aatoksen. Minun mielestäni olis meille yleinen armo paras. + +PATRIK. Vai armo! Ha haa! Vai armo, vai armo! Hm! Vai armo! Käske ennen +Helionin loimon astumaan istuimeltansa alas. Vai armoa!--Käy nyt riviis +taas, poikaiseni, ja kuulkaat kaikki mitä lausun. Kakstoista tuntia +teidät tuomitsin olven kaipoon, mutta rikoittepa tämän tuomion, ja +kaikki myllersi taas olven perkel ylös alas. Sääntöni rikoitte, ehkä +tiesitte millä uhkasin teitä siitä. Siis kuulkaat nyt miten uhkaus käy +todeksi. Tästälähin ei kasteen helmen verta teille oltta, ennen kuin +veressä ja voittajina palaamme ensimmäisestä tappelosta. Mutta jos +teitä sillon miellyttäis näyttää selkätaulunne voittavalle +viholliselle, niin totisesti ette näe koskaan enään olven vahtoo. Se on +sanottu. + +ANTON. Hirmuinen tuomio! + +TOMMI. Verraton! + +PATRIK. Ja siinä ei kaikki vielä. Tiedättepä mun ei millonkaan +jakelevan miehilleni pryyliä koska lähellä on synkeä yö, vaan pidätänpä +aina kättäni seuraavaan aamuun. Tällä hetkellä siis pelastutte siitä, +mutta mitä tapahtuu huomenna koitteessa ihanan päivän, sitä takaamaan +en käy, mutta visseyden tähden parkitkaat selkänne. Aavistanpa jotain. +Varmaan en ole vielä päättänyt, mutta minä pelkään. + +TOMMI. Minä uskallan sanoa: nyt on kapteenimme liian ankara. + +PATRIK. Vait, sinä kirottu kappale! Kaikki äänettä kuin muuri! Haa! jos +tietäsitte kuinka sydämmeni kiertyy ja vääntyy, kuinka se kiiriskelee, +temmeltää ja teiskaa, juuri kuin koska katselemme kirkkaassa +vesilammikossa pientä pussia eläviä kissanpoikasia täys; se kierii ja +se vierii, se liikkuu ja se kiikkuu, semmenkin jos on pussissa liian +vähän kivipainoa. Haa! oletteko nähnyt tätä leikkiä, te saatanat? +(Ravistaa Anttonia kauluksesta) Oletko nähnyt? Te kiusan henget, te +saatatte mun riiviöön, etten enään huomaa mitä teen ja lausun. +(Ravistaa Aristarkusta kauluksesta) Oletko nähnyt tätä leikkiä, sinä +peikko? Oletko nähnyt tätä? (Ravistaa Tommia) Oletko nähnyt tätä? Sano +sano, sinä onneton. + +TOMMI. Olen olen, ja vielä hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin +kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryömii +rannoille. Silloinpa täydet käsissäs; sä hätäilet ja keikahtelet, +keikahtelet etkä tiedä mihen ensin käännyt. (Patrik astuu muutaman +askeleen takaperin hoipertellen ja katsoen vissisti Tommia kohden) + +PATRIK. (Eriks.) Jassoo! (Ääneensä) Tule tännen, Tommi. (Tommi lähenee +häntä) Kukas minä olen? + +TOMMI. Kuninkaan kapteeni ja sankari. (Eriks.) Olinpa liian rohkea. + +PATRIK. Kukas sinä olet? + +TOMMI. Herra kapteenin mies. Käskekäät minua tuleen, minä menen; se on +velvollisuuteni. + +PATRIK. Mutta katsos, jos mielit käydä liian pitkälle sukkeluuksines, +niin voinpa minäkin sanoa jotain puolestani. Tiedätkös mitä taidan +tehdä? + +TOMMI. Taidattepa asettaa minun alas maahan suoraksi kuin ranka ja +käskeä Bonifaciuksen löylyttämään oikein sakramenskatusti. + +PATRIK. Jaa-ah, sen minä taidan. Käy nyt riviis taas ja kiitä onneas, +päästyäsi näin. (Erikseen ja käyskellen edestakaisin hoipertellen) +»Koska pussin-suu aukenee»... Hmm! »Poikaset rannoilla ryömii.» Hajdja! +(Ääneensä) Saattakaat paikalla Mestari Bonifacius tänne. Nyt ei auta. + +TOMMI. Herra! tässä näette viheliäisen vikkelöitsijän, oikein saksan +vizailijan, joka taasen hävetä saa. Niinpä käy.--Jo vuosia sitten tein +mä päätöksen, poisheittää kaikki kokkapuheet, mutta enpä mieletön +seisnyt siinä, ja sentähden seison nyt tässä syllän pitkällä nenällä. +Sillä se, joka täällä itseänsä edes johonkin määrin viisaasti käyttää +tahtoo, se olkoon aina mykkä, karmea ja kylmä kuin rautvuori, mutta voi +sitä, joka lyö itsensä vizsailemaan, se olkoon varmaa kerran joutuvansa +narriksi kuin Tommi nyt. Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillä +kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittää järjen +kirkkaan loimon kuin musta sauvu päivän valon; mies rynkää esiin +itsetyytyväisyydestä liekehtivällä katsannolla tietämättä ennenkuin on +narrilakki päässänsä aina korvia myöden, kuin Tommin nyt, joka on perin +lyöty, ja lyötyä miestä ette enään lyödä mahda, herra. (Eriks.) Jos ei +tämä saarna ole pelastanut selkääni, niin tahdon muuttua koiraksi. + +PATRIK. (Eriks.) Jos ei tämä liikuta sydäntäni, niin tahdon muuttua +koiraksi. (Ääneensä) Jaa, Tommi, niinpä käy. Toki, näenpä, että kytee +vielä povessas pieni kipenä johonki parempaan. Ja muista, ettes laske +sitä sammumaan, minä rukoilen sinua: elä laske sitä sammumaan. + +TOMMI. No noh. + +PATRIK. Seis rauhassa rivissäs, seis rauhassa. (Torven ääni kuuluu) +Mitä merkitsee tämä torven töräys? + +ÄÄNIÄ. (Ulkona) Preussiläinen tulee, Preussiläinen tulee! + +PATRIK. Siinä on hän. Nyt katsokaatpas kuinka käytte vastaan tätä +vierasta näin humalaisina ja silmissänne sauvun pusertamat kyyneleet. +Oi synti ja häpeä! (6:s sotamies tulee kiireesti) + +6:S SOTAMIES. Sana överstiltä. Hän käskee teitä kohta käymään esiin, +rakentaen oikean flygelin; sillä alas vuorelta, sen taidatte nähdä, jo +astuu Preussiläinen, ja mentyää muutaman minuutin, seisomme tulessa. +Kerkeä on aika. + +PATRIK. (Eriks.) Nyt tahdon olla lakoninen, sillä vastaukseni kohta +luetaan sanomissa ympär mailmaa.--(Ääneensä) _Venio_. Tämä on ylevää +roomalaiskieltä ja tahtoo sanoa niin paljon kuin, minä mielin tulla. +Tämä vastaus vie överstilles: venio. (Sotamies menee) (Patrik eriks.) +Tämä vastaus on kerran löytyvä mailmanhistorjassa ja useinkin saattava +ruoskan monen nuorukaisen kämmenelle. (Ulkona soivat torvet ja trumput +ja sekavia ääniä kuuluu) Niin lähestyy nyt kunnia ja kuoleman päivä +kuin päivä tuomion jyryllä ja pauhinalla. Nyt uljas mieli, ja kaikki +olkaat valmiit: jäntevässä kourassa tulta ja kuolemaa oksentava traaki +kirkkaalla teräskielellänsä; polvi jäykkä niinkuin kivipylväs, käsi +tukeva ja silmä kirkas, rinnassa sydän ja sydämmessä Jumalan-poika, ja +sitten eteenpäin kuin hirmumyrsky, joka mereltä rynkää ylös, laineet +kohinalla korkeuteen nostaa ja murtaa satavuotiset männyt vuorten +harjanteilla! Uljas mieli, pojat, ja kaikki viha pois, käydessämme +Bellonan häihin! Oi sinä Aristarkus-poikani! (Suutelee Aristarkusta) Ja +Tommi minun pikku-varikseni! (Suutelee Tommia)--ja Titus sitten! +(Suutelee Titusta) Jumala auta meitä! Ja minun armas Antonini myös! +(Suutelee Antonia) Niin niin! teitä kaikkia nyt mielisin syleillä ja +suutella, mutta aika on hirveän tärkki. Sotatorvi soikoon, ja nyt +eteenpäin mars! Jumala auta meitä! Jessus! (Menevät, Patrik edellä, +heilutellen miekkaa ilmassa ja hoipertellen sinnen tännen, sotamiehet +hänen jälessänsä yksi ja toinen heistä myös hoipertellen. +Komantohuudot, torvet ja trumput kuuluvat kaikkialta) + + + + +Neljäs Osa + + +(Oikealta kuuluu sotajyry: Maura istuu toikan takana, avattu kirja +helmassa, kädet ristissä ja silmät teroitettuna korkeuteen; Mariana +seisoo samalla sivulla, mutta perempänä, katsahtaen sinne, josta kuuluu +taistelon meteli.) + + +MAURA. Oi! mille näyttää taistelon tienoo nyt, Mariana tyttösein? + +MARIANA. Valkeita sauvupilviä pyörii lakkaamatta ylös laaksosta tuolla +vuorien välissä ja sillon tällön kirmasee yksinäinen ratsastaja salavan +vauhdilla yli lakeuden tuossa. + +MAURA. Oi kauheuksia, joita vielä silmäni näkemän pitää ja korvani +kuuleman!--Kuinka onpi nyt, pieni Mariana? + +MARIANA. Siinä, jossa ensteen ilmaui sauvu, se nyt haihtuu pois, mutta +kappale siitä se taasen monin kerroin sakeampana pyörähtää ylös ja +jyrinä niinkuin lähenis. Mutta nytpä näen yhdet vankkurit tätäkohden +kulkevan ja vankkureissa istuu miehiä rippuvilla päillä ja kelmeillä +kasvoilla. + +MAURA. Kaiketi haavoitettuja sankareita sodan kiihkellyksest'. + +MARIANA. Nyt seisahtavat, ja alas astuu eräs mies, joka ontuen rupeaa +käyskelemään tänne, mutta toisialle pyöriilee vaunut. + +MAURA. Ken ollee tämä mies? Ehkä Timoteus. Riennä häntä vastaan; minä +istun tässä rukoillen ja kääntämättä kasvojani kohden hirmuista sotaa. +(Mariana menee) Taivas, suo voitto oman maamme sotajoukolle, mutta +pelasta toki Timoteuksen henki! (Max ja Fuchs, paljainpäin ja taluttaen +toinentoistansa, tulevat vasemmalta) + +FUCHS. Mennään yhdessä. + +MAX. Yhdessä, veljeni, yhdessä! + +FUCHS. Nytpä ei olis terveellistä vaeltella yksin, sillä onpa heitä +taas ympärillämme oikein sakealta. Mutta liikkukaamme aina yhdessä. + +MAX. Yhdessä, käsi kädessä vaihka surenkuoppaan. + +FUCHS. Menneenä yönä uneksuin surenkuopasta, jonka olin virittänyt, ja +koska kävin sitä katsomaan, niin oli se ulvovia susia täys, jaa, olipa +harja päällä vielä. Mitä merkitsi se muuta kuin tätä hirveätä sotaa? + +MAX. Kuules, mikä meteli ja ryske. + +FUCHS. Kuka olis luullut Berlinin niin pian tuhaksi menneen? + +MAX. Se paloi kuin rohdintutti, ja onpa tuskin enään kiveä kiven päällä +siitä suuresta kaupungista. Mutta kuinka istumme tässä nyt ja missä +istumme? Olimmehan äsken juuri tulisessa taistelossa keskellä sauvuvia +raunioita. (Päivä hämärtyy) + +FUCHS. Haa! Peittäkäät meitä, tunturit ja vuoret! + +MAX. Miksi toivot niin? + +FUCHS. Oi! me olemme jo toispuolella hautaa hämäryyden maassa. +Keihästihän meidät molemmat yhtaikaa eräs partanen kranatööri siinä +kadun ristissä. + +MAX. Kaiketi olin sillon puoleksi jo kuollut haavoistani, koska en +muista tätä. Siis käyskelemme, kurjat, nyt varjoina varjojen maassa! + +FUCHS. Oo, oo! Mutta mikä on tämä seutu oikeammiten? + +MAX. Ei rautahaarut eikä kanget helise vielä. + +FUCHS. Eikä palmutkaan käsissämme liehu. + +MAX. Me jossain keskisijassa istumme, vartoen tuomioomme. + +FUCHS. Oo, oo! Tuonen synkeässä maassa! Millainen on mieles, veli? + +MAX. Ei koskaan povessamme lannistukoon miehuuden into, vaihka kulkis +tiemme kirottujen alhoon, vaan purren hammasta vastaanottakaamme mitä +tuleman pitää. (Puree hammasta) Hmm! + +FUCHS. Oi onneton! kopeiletko tässä vielä? Ylvästeletkö, hirmu mies? +Ken voi kätkeä povessansa kipenääkän miehuuden jäntevyyttä, koska pitää +hänen ainiaksi muuttaman asumaan syvyyteen tulisen meren? Ken voi sitä? +Ei kenkään maassa eikä taivaassa. + +MAX. Mutta toivo ei ole kaikki vielä. + +FUCHS. Olkoon niin! + +MAX. En kärmettäkään, vaihka olis se mua sadat kerrat pistänyt, en +vihamiestäni suurimpaa mä syöksis tähän maasuuniin, niin miksi sitten +hän tuolla pilvien päällä, jolla tiedän olevan sydämmen paljon paremman +kuin minulla, mielisi sinne viskata minua, joka en koskaan ole häntä +pistänyt, ehdolla en suinkaan, vaan itseänipä enemmitten pistellyt +olen? Sen on hän tekemättä, niin uskon ja vakavana varron mitä +annetaan, ja tähän pääni torkahtaen kallistan. (Painuu alas) + +FUCHS. Olkoon niin! Niin tahdon uskoa ja vakavana varron mitä annetaan, +ja tähän pääni torkahtaen kallistan. (Painaa päänsä alas Maxin viereen) + +MAURA. (Erikseen) Te raukat miehet, kuinka sairas mielenne nyt +kiitelee! Ihmislapset! yksi teistä verta vuodattaen täällä taistelee, +toinen vehkeilee luulokuviensa kanssa, ja aina ja kaikkialla on murhe, +sota ja surkeus. Oo! (Preussiläinen kansalaulu kuuluu oikealta) + +FUCHS. (Nostamatta päätänsä ylös) Enkelit laulaa. + +MAX. Ja perkeleet kiljuu. (Mariana ja Timoteus tulevat käsi kädessä, +jälkimmäinen ontuu) + +MAURA. Timoteus! Siis elät vielä! + +TIMOTEUS. Vaihka yksijalkasena kuin savikukko. + +MAURA. Onko se pahoin haavoitettu? + +TIMOTEUS. Ei juuri hätää; vähän nyrjäynyt vaan, mutta pakoittipa mun +kuitenkin jättämään kamppaustantereen. + +MAURA. Joka nyt hirmuisesti riehuu. + +TIMOTEUS. On siellä kuumaa; ja nytpä olvi kurkulleni kuin vaimo +miehelle niin luotu sen toisen tarpeeksi. + +MAURA. Se on kieltty, Timoteus, se on kieltty, ja sentähden en uskalla. + +TIMOTEUS. Mitä nyt? Olemmehan tapelleet kuin jalopeurat; olenhan +puhkaisnut auki kolme preussiläistä mahaa kuin kolme säkkipilliä vaan, +sen olen tehnyt, ja eivätpä toverinikaan ole juuri häväisneet itsiänsä, +totisesti ei. Aristarkus kiljuu, raivoo ja tappelee, vaihka tuntuupa +kuin tahtoisi hän tällä leiskunalla, huudolla ja käsivarsien +väsymättömällä viskelemisellä niinkuin estellä näkymästä jotain pientä +oravata, joka hyppelee hänen housuissansa, mutta tappeleepa hän toki +kuin mies; Tommi on kuin kiiski, vikkelä, ja pistelee että tuntuu, +Titus, äänetön ja huulet nipistetyt myttyyn, kulkee esiin eikä +järkähdä, ja Anton hän huokailee ja lyö. + +MARIANA. Hyvin tunnet kumppanies luonnon. + +TIMOTEUS. Etkö luule mun haastelevan totta? Sen kuulet kohta, kuulet, +että olemme itsemme käyttäneet kuin miehet. (Juo) Mutta vastahakoinen +on tänäpänä onni meitä kohtaan, ja luultakseni käymme tässä kahakassa +tappiolle, niin näytti taistelon muoto, koska sen jätin, ja +arvattavasti joutuu Timoteus Preussiläisten vangiksi; sillä tuskinpa +taidan paeta nyt. Mutta iloinen olen sentähden, että henkeni pelastui; +sillä minä olen yksinkertainen ja tyhmä sotamies enkä taida itseäni +teeskennellä. Jos olisin upseeri, niin eipä tämä juuri mallaisi, vaan +täytyis minun antaa huulen rippua ja silmän tuijotella murheellisesti +eteeni, vaihka sydän povessa salaisesti laulaa: »sull' kiitos», että +pääsin kuin madammi Bergströmska. (Sotahälinä lähenee) He lähestyvät. +Niin niin! Niinpä käy kuin ennustin. Meidän joukko pakenee ja +Preussiläinen vainoo. + +MAURA. Taivaan Herra! He rynkäävät ihan tätä kohden! (Timoteus ja +Mariana kuiskailevat keskenänsä) + +TIMOTEUS. Olkaat ilman pelkoa, muori, ilman yhtään pelkoa, armas +muorisein. He kulkevat rauhallisesti ohi; minä takaan sen. (Patrik, +ilman hattua ja miekka kädessä, juoksee yli teaterin oikealta +vasemmalle ja hänen jälessänsä Aristarkus, Tommi, Anton, Titus ja muita +sotamiehiä. Timoteus, ontuen, lähtee myös kirmasemaan samaa tietä, +häntä seuraa Mariana halliten hänen patruuna-taskustansa. Maura juoksee +muutaman askeleen heidän perässänsä huutaen kovin, mutta samassa +amputaan muutama kiväärinampaus oikealta vasemmalle, ja Maura kaatuu +kiljahtaen; Kasper, Gilbert ja preussiläisiä sotamiehiä tulee. Max ja +Fuchs kuorsavat maassa) + +KASPER. Pojat, nyt ottaa teidät peijakas, jos olette ampuneet tämän +vanhan vaimon. + +GILBERT. En usko sitä, vaan luulen, että kaatoi hänen pelko vaan ei +luoti. + +KASPER. (Ottaa Mauraa kädestä) Ylös, eukkoseni! + +MAURA. Minä olen amputtu, kuollut, ijankaikkisesti kuollut! + +KASPER. Te olette eheä ja terve, sanon minä. Ylös ja olkaat iloinen; +sillä voitto on meidän. (1:n preussiläinen sotamies tulee) + +1:N SOTAMIES. Herra kapteeni, minä saatan sanomata kenraalilta. + +KASPER. Mikä on hänen tahtonsa? + +1:N SOTAMIES. Että kortteeraatte tähän joukkonne ja jätätte pakenevaen +vainoomisen, sen toimen määrää hän arierkardillemme. + +KASPER. Hyvä! Ja jos ei ole sulia muuta sanottavaa, niin käänny ympäri +taas, ja ne miehistäni, jotka seuravat nyt vihollista kantapäissä, +palatkoot takaisin jälleen, koska toiset on heidät ehtineet. (1:n +sotamies menee) Hyvä on levätä kamppauksen vaivoista, mutta eipä toki +ollut tämä päivä kovin raskas eikä verinen. + +GILBERT. Se oli mun ensimmäinen päiväni kunnian kedolla, ja, totta +sanoen, tämän taistelon alku mun vereni saattoi niinkuin vähän +kuumeelliseen juoksuun, mutta tasoittupa se pian taas, ja nyt lopetan +tämän päivän kuumeella toista laijia, voittohorrouden kuumeen hohteella +sen lopetan. Oi kuinka kernaasti nyt tyttöäni syleillä tahtoisin! + +KASPER. Hiiteen tämä taistelo!--Oltta, muori! (Juo) + +GILBERT. Siinä pamahteli toki ja luorit vinkuit. + +KASPER. Olipa se kahakka! Vihollisemme killistelit päällemme kuin +keitetyt kravut, niin he katselit meitä läpitse juopumuksen sumun ja +kaasun ja levitit ympärillensä karvaan tikuran ja sauvuhaisun, kuin +olisit he käynneet ulos suomen-saunoista. Mutta olisit he tyhjentäneet +muutaman kannun vähemmin vahtovaa oltta, niin luulenpa, ettemme seisois +tässä juuri näin eheillä nahoilla; sillä, jos toki totuuden tunnustan, +niin eipä ollut nytkän tämä leikki juuri lasten leikki, vaikka he +humalassaan kaakertelit kuin karilla nahkahanhien lauma. Jaa, olipa se +lystillinen kuolemanleikki. Sentähden olkaamme lystillisiä ja +juokaamme, me myös, mutta kohtuudella. Juokaat, pojat! Te tappelitte +uljaasti tänäpän. Mitä sanotte? + +SOTAMIEHET. Eläköön Preussi! + +KASPER. No niin! Juokaat nyt, mutta onneton se, jonka näen käyskelevän +kylkimyyryä! Juokaat, juokaat! (Sotamiehet ottavat kukin tuoppinsa, +asettavat itsensä taaemmaksi joukkoon ja haastelevat iloisesti +keskenänsä) Minä luulen, eukko, että olvi on virtanut kaupungissanne +oikein koskena. + +MAURA. Oi hyvä herra! uskokaat minua, senkaltaista olven molskinaa ei +ole mailma kuullut vielä. Mikä meteli ja pauhu, mikä puheen mölinä ja +kiroileminen yöt ja päivät! Jaa-ah, minä sanon sen ja panen sen luoksi; +ei semmoista melakkaa ole vielä kuullut tämä syntinen mailma. Jumala +siunakkoon! + +KASPER. Oi Saksanmaa, mikä etkö olis sä ilman tätä kuohuvata juomaa! + +GILBERT. Mikä etkö olis sä ilman kaikkija synnin himoja! + +KASPER. Vaiti, luutnanttini, vaiti, poika! + +GILBERT. Anteeksi, että voiton päivänä vilaukseksi unohdin suhteeni +teitä kohtaan, mutta se ei tapahdu enään, vaan tahdonpa seistä +vaiheellanne vaiti ja oikeena kuin kynttylä. + +KASPER. Jos sen sä teet, niin katso etten niistä sua vähän nääveliistä. +Kuin kynttylä? Nyt hiiteen kaikki teeskellys ja turha kunnioitus ja +vallitkoon ilon siivitetty henki, niin kauvan kuin terästykki mykkänä +ammottaa. Nyt vapaus ja riemu! Ja anna minun perustella; sillä olenhan +käynnyt ulos tietoviisauden ankarasta linnoituksesta ja seison kuin +mies Hegel-pataljoonin vasemmassa flyygelissä. Eikö sano muotoni niin? +Kas tätä tukkaa kiemuraista, tätä jäistä, kankeata katsantoa, näitä +unipussia silmieni alla, näitä kalveita ja vähän niinkuin kohistuneita +poskia; ja viikseistäpä sitten alkaa sotamies. Enkö ole sekä +kirjallinen että sotaisa? Kaksi omaisuutta, joiden yhdistys on naiselle +ihastus suurin. + +GILBERT. Mutta eivätpä ole vielä kaikki jäljet jokapäiväisestä +ihmisestä la'astu pois. Niinpä esimerkiksi luulen huomaavani jotain +prosallista lämpymyyttä katsannossa ja huulilla kovan taipumuksen +nauruun. + +KASPER. Ne jäljet kyllä pian peitetään tuiskuilmoilta korkuudesta.-- +Mutta mihen lopetin filosofemini, tai kuinka alotin sen? Saksanmaa, +mikä etkö sä olis ilman vahtovaa juomaa, joka nyt sun tahtoo upottaa! +Mutta enpä ihmettele, ettäs mielit naukkiilla ja viettää aikas humalan +humussa. Sä olet suurin nero kaikkein kansojen joukossa tämän Telluksen +povella, mutta voi! sä olet rikkirevitty nero muserretulla sydämmellä, +ja sentähdenpä pyllistelet kannua niin ahkerasti. Oi! sä kohtuisena +hengen aikeista käyt, ja siitä tuskas, siitä runsaat rohtoryypit. Mutta +ole lohdutettu, kaikki on nyt koetukses aika, lyönyt on pääsinpäiväs +hetki. Täältäpä me, kuin pohjoisesta raikas liehaus, nyt sua +parantamaan tullaan ja teemme sinusta oikean Saksan. Ole rauhassa, me +sun lääkitsemme, puhallamme sieraimiis uuden hengen ja riemuitseepa +kerran viel saksojen maa. Ja tämän päälle tahdon tyhjentää kannun +oltta.--Kallistakas tuonne tuoppiin, muorisein. + +GILBERT. Ja tällä tavallapa, kannu kädessä, parantajana toimiilette. +Lystillistä! + +KASPER. Juuri niin, sinä veitikka; sillä pahallapa paha parannetaan. +(Juo) Mutta muori siellä toikan takana, miksi istutte niin +murheellisna, huiskutellen itseänne ja vuodattaen kyyneleitä? Näinkö +vietätte voiton päivää? + +MAURA. Taidanko minä tätä kutsua voiton päiväksi? En suinkaan, vaan +murheen ja tappion päivä on se minulle kurjalle. + +KASPER. Miksi niin? + +MAURA. Tahtoopa sydämmeni lentää kappaleiksi. Koska pakenit tästä +Bayerilaiset, seurasihan heitä karkurina piikani myös, se noiduttu +naasikka. + +KASPER. Oh, pieni asia! Niin tapahtuu aina ja joka paikassa missä +sotilasjoukko majailee, ja jos ei juuri niin, murtuupa kuitenkin yksi +ja toinen sydän ikävyydestä harmaatakkien perään.--Tyttö meni, te +otatte itsellenne toisen, asia on autettu sillä. + +MAURA. Ei ei! Kuulkaat, tahdonpa ilmoittaa kaikki, kaikki kaikki, +muuton mun tukeuttaa ikuinen kiusa ja vimma. Kuulkaat. Mies, jota +lunttu seurasi, oli mulle antanut ihanimmat lupaukset, joihin luotin +minä mieletön ja jakelin hänelle yhtäkin parhaastani, mutta koska hetki +tuli, kaapasi hän tieheensä ja vei mun tyttöni vielä. Timoteus on +peikon nimi, sotamies kapteeni Patrikin komppanissa. Oi! jos saisitte +hänen kynsiinne, niin paistinvartaassa häntä korventakaat kuin +höyhennettyä pyytä ja samoin porttoansa myös; kolme tynnöriä oltta +annan mennä palkinnoksi tämän työn. + +GILBERT. Sepä eukko, se! + +KASPER. (Eriks.) Peijakas ämmäksi. (Ääneensä) Te olette leski, +muoriseni? + +MAURA. Leski turvaton, jota kaikki sekä tutisevat vanhat että pienet +lapset ilman pelkoa hammastaa; sillä eihän ole mulla oikeuteni +puolustajaa. + +KASPER. Sen tahtoisitte itsellenne? + +MAURA. Olinpa hempeä ja pidin tästä miehestä, joka mun petti nyt. + +KASPER. Minä tiedän komppanissani erään uljaan uroon, joka eilen teki +kummallisen lupauksen. Sanokaat, muori, ettekö taitaisi pitää vielä +toisesta miehestä. + +MAURA. Hm. + +KASPER. Jaa, mitä sanotte? + +MAURA. Siihen vastakoon sydämmeni koska silmäni on tämän toisen nähnyt. + +KASPER. Saattakaat Faustus tänne. (Eräs sotamiehistä menee. Max +kuorsahtaa) Ken makaa niin makeasti ihan sodan jaloissa tässä? + +GILBERT. Onpa meillä tässä kaksi vankia. + +KASPER. Ja makavat kuorsaen! Kuinka ymmärrän tämän? + +MAURA. Oi! kaksi onnetonta siinä makaa, kaksi sotamiestä Max ja Fuchs, +jotka kuluessa kolmen kuun eivät ole nähneet yhtä ainoata selvyyden +hetkeä; mutta nyt on järki sanonut liittonsa ylös ja paennut heidän +aivonsa kammareista, ja nytpä he alati näkevät ympärillänsä ainoastaan +petosta ja kavaluutta ja pieniä olentoja, jotka väsymättä vaivaa heitä. +Äsken, koska painoit he itsensä tuohon alas ja kuulit kaukaalta sodan +jyskeen, niin luulitpa he Berlinin kaupungin jo seisovan tulessa ja +sauvussa, ja että he itse olit kaatuneet sen rynnäkössä ja oljentelit +nyt kuolleitten hämäräisessä maassa haudan toisella puolella. Oo oo! +Niinpä he uskoit, onnettomat, ja siinä uskossa lyyhistit itsensä vasten +maata kuin kaksi kurjaa jäniksenpoikasta itsensä lyyhistää ruohistoon +kuultuansa korvesta haukan äänen. + +KASPER. Ha ha ha! No siinäpä kaksi kummallista veitikkaa. + +GILBERT. Luulenpa keksiväni heitä kohtaan sukkelan juonen, herra. + +KASPER. Hyvä. Mikä on tämä? Mutta vartokaamme, tuossa tulee mies. +(Faustus tulee) + +FAUSTUS. Mitä tahtoo herra kapteeni? + +KASPER. Sano minulle kuinka kuuluu se lupaus, jonka eilen teit? + +FAUSTUS. Näin, herra: koska ehdin Schleusingenin kaupungin, niin otanpa +aviosiipakseni ensimmäisen naisen, joka vaan mielii kanssani nahista, +sen teen vaihka olis hän se viimeinen hurnakka. Niin lupasin, ja siinä +seison. + +KASPER. En tiedä syytä tähän päätöksees, mutta yhtäkaikki kuin sen vaan +täytät.--Mitä tykkäätte tästä miehestä, frouvani? + +MAURA. Hoo, uljas muoto, mutta näin vilauksessa en taida päättää +mitään. + +FAUSTUS. Vilauksessa on se tehtävä, jaa äkisti kuin leimaus. Ei yhtään +ylöslykkäystä, muori, vaan jos ei käy kauppa tässä, niin kiepoonpa +kohta toisille markkinoille kuin luoti. + +MAURA. (Eriks.) Ui! kuinka hirmuinen ja kiivas mies! Mutta miehukas +kuin Herkkules. Haa! mitä teen? + +KASPER. Tämä arveluttaa teitä kovin. + +MAURA. Ah! + +FAUSTUS. Kerran kysyn vielä: otatko minua, eukko? + +MAURA. Astukaamme edes sisään vähän keskustelemaan. Kunnioitettava +herra kapteeni, tehkäät niin hyvin ja tulkaat todistajaksemme ja +välimieheksemme tässä asiassa. + +KASPER. Frouvani, minä vaan esitän teille pojan käymättä toki +puhemieheksi, hyvin tietäen vanhastaan kuinka huonon onnen siinä annan. +Mutta sinä ja sinä, menkäät heidän kanssansa välipuheesen. (Maura, +Faustus ja kaksi sotamiestä menevät sisään) Niin, eukkoni, saatpa nyt +miehen, joka voi masentaa moninkerroin kiukkuisemman ämmän kuin sinä, +hänpä sinusta pianki tekee hiljasen hiiren, siivon karitsan, vaihka +olisit nyt itse saatana ja hänen emonsa. + +GILBERT. Tässä saamme kenties pian juoda pestiäisiä. + +KASPER. Niinpä näyttää. Mutta, poikani, mitä on mielessäs tekeillä +noita kohtaan tuolla? + +GILBERT. Suotteko mun hetki olla johtajana, ja te toiset tässä vähän +oleskella ahtööreinä? + +KASPER. Olkoon menneeksi, kuin vaan vikkelästi tehtäväs teet.--Mutta +valoa tänne, yö käy pimeäksi. + +GILBERT. Ei, herra; tämä pimeys kuuluu asiaan; sillä nyt seisomme +varjoen hämäräisessä mailmassa, Kimmeerien murheellisessa maassa. +Miellyttääkö teitä, herra, asettaa itsenne seisomaan tähän? (Osoittaa +vasemmalle sivulle Maxista ja Fuchsista) + +KASPER. (Tekee niin) Tässä seison. + +GILBERT. (2:lle ja 3:lle sotamiehelle) Te seiskäät tässä. (Asettavat +itsensä makaavien pääpuolelle) Te toiset seiskäät tässä alakuloisina +ympärillä; minä asetan itseni tähän heidän oikealle sivullensa, ja +johtaja itse pelaa teidän kanssanne.--Nyt huomakaat: koska sanon, +soikoon vaskitorvi kummeasti kuin tuomiopasuuna; he heräävät samassa +mailmassa, jossa he nukkuissansa luulit itsensä varjoina käyskelevän, +Kimmeerien synkeässä maassa; he heräävät, näkevät ympärillänsä meidät, +jotka taas olemme varjoja niiden kurjien Preussiläisten, joille he itse +annoit katkeran kuolon rynnäkönsä Berlinin portilla. Me moitimme heitä +tästä, haastelemme entisestä elämästä maan päällä ja nykyisestä täällä, +lähellä monen suuren miehen varjoo. Herra kapteeni ja minä olemme +puheen kannattajat, te kaksi siinä sanotte sanan ainoastaan sillon +tällön, koska sopii, koska katsahdan puoleenne, mutta kavahtakaamme +puhumasta itsemme säkkiin ja sillä kurilla hävittämästä koko ilveemme. + +KASPER. Pannaanpa siis nyt kokeeksi kunkin aatoksen vilkkaus. No päin +tuuleen sitten, ja auta minua, improvisationin henki! + +GILBERT. Nyt möräköön torves. Kummeasti, kovin kummeasti. (Toinen +sotamies puhaltaa vaskitorvea, Max ja Fuchs herää, nostavat vitkon +päänsä maasta ja jäävät istumaan, tuijotellen ympärillensä) + +FUCHS. Hoh hoo! + +MAX. Ketä olette te? + +GILBERT. Huu huu! Etkö minua tunne enään? Minä olen sen miehen varjo, +jonka armottomasti keihästit kuoliaaksi lähellä porttia Berlinin +kaupungin. Tähän paikkaan syöksit sinä sisään painettis, ja haava tällä +kohdalla on kuolettavainen. Minä kaaduin ja kalisit aseeni kaatuessa. + +2:N SOTAMIES. Hii haa huu, oi yötä pitkää täällä! Etkö minua tunne, +sinä Fuchs Bayerista? Olenpa sen miehen varjo, jonka pistit kuoliaaksi +kadulla lähellä nahkuri Köhlerin taloa, siinä minun tapoit, teit +leskeksi mun nuoren vaimoni, sen uskollisen, ihanan Konkordian, ja +isättömäksi kurjan lapsein. Voi sinua voi! + +FUCHS. Paras ystäväni, minun täytyi tehdä niinkuin kapteeni käski. + +3:S SOTAMIES. Voi sinua voi! Tunnetko minua, mies? Minä olen sen miehen +varjo, jonka pään sinä halkasit Berlinin palossa lähellä kasarmia, +jossa riehuit vinkuvat liekit. Voi sinä kirotun miehen kirottu varjo +täällä hämärän alhossa, voi! + +KASPER. Aih, iuh, valedikavauvau! Ei kahlekoiran talvinen yö ole niin +surkea kuin kuolleen miehen varjon elämä täällä. Tunnetko minua? +Olenhan sen sankarin sielu, jonka niskan sinä katkaisit kuin nauriilta +naatin. Etpä minua armahtanut, vaihka polvillani edessäs rukoilin, näin +sanooden: säästä henkeni, jätänpä muuton tänne suojattoman tytön, jolla +on seittemän minun siittämääni poikaa, hänen tahdon ottaa lailliseksi +vaimokseni, koska sodasta takaisin palaan. Niin rukoilin minä, mutta +etpä armahtanut sinä, vaan iskit minua tähän, ja isku siihen paikkaan +on kuolettavainen. Minä kaaduin ja kalisit kaatues aseet, ja niinkuin +unelma poisväikkyi pakeneva sielu. Tässä seison nyt helistellen +hampaitani, ja sinun kauttas, vertajanoova villi. Oi! kiitä ettäs olet +nyt tyhjä sumukuva; jos olisit vielä lihaa ja luuta, niin sydämmes nyt +povestasi kohta temmaisin, niin totta kuin olen kunniallisen sankarin +sielu. + +FUCHS. Resuun, veli kulta, resuun! Oi oi! me olemme jo kyllä +kiipaleissa. Pieniä kiusanhenkiä, kuin vihainen ampiaisparvi, tässä +kihelöitsee ympärillämme ehtimiseen ehtimiseen. + +MAX. He eivät suo meille rauhaa enemmin täällä kuin teit sen siellä. + +FUCHS. He ovat semmoisia pieniä-ruhtinoita, kovin nälkäsiä; jos tahdon +viedä luskallisen soppaa suuhuni, he kohta siitä sieppaavat osansa, ja +jos en antais, imisitpä minusta veren kuin kirput ja hyttyset. Niin on +laitamme. Sentähden katsahtakaat nyt vähän armeljaammin päällemme. Minä +tapoin sinun, sinä olsit muuton tappanut minun, niinkuin yksi teidän +miehistä viimein tekikin. Ja tässä istumme nyt, tapettuina kaikki. +Mitäs tehdään, veljeni? + +KASPER. Jaa, tässä ollaan, kaukana heimostamme ja armaista ystävistä. +Oi minun entinen elämäni! + +GILBERT. Mikä ollee tuo tähti lounaassa tuolla, jota kohden sieluni +katsanto niin kernaasti kiitää? + +KASPER. Se on Maa, veljeni, se on se kurja maamme. + +GILBERT. Mutta se on pyrstötähti tulisella hännällä. + +KASPER. Oi! maamme se on ja Berlinin ankara palo, joka kestää vielä, +sille antaa tämän tulisen hännän. + +GILBERT. Oi kärsimykseni ja iloeni armas mailma! Kuinka kaukana +mahdamme sinusta olla? + +KASPER. Kymmenen miljuunia kymmenen tuhatta kymmenen sataa +kymmenkymment ja kymmenen pääskösen päivänlentämää, niin kuiskasi +minulle eräs henki-ääni. + +GILBERT. Onpa se kappale matkaa. + +FUCHS. Kauhistava matka. + +MAX. Haa! + +FUCHS. Kuinka monta penikulmaa tehneen tämä? Mitä sanoo henki-ääni? + +KASPER. Vaiti!--Mutta hän ei sano mitään nyt. Sen tahdon toki +yhteenlaskea vahvistettuani varjoruumiini ruualla ja juomalla. + +FUCHS. Saammeko täällä kuitenkin jotain ravintoa? + +MAX. Mitä sorttia täällä murheen ja ikävyyden maassa? + +KASPER. Huhkaimen haukotuksia purtavaksi ja merituulta olveksi päälle. + +MAX. Haa! + +FUCHS. Onko tämä ruokaa ja juomaa! + +GILBERT. Aina varjoille, ystäväni. + +FUCHS. Mutta voi! missä ollaan toki? Sanokaatte, hyvät miehet; sillä +sydämmeni käy kovin murheelliseksi. Missä ollaan? Portillako tuomittuen +kaupungin tai taivaan-linnan esikartanossa? Sanokaat! + +KASPER. Vai taivaan-linnan esikartanossa! Ettäs uskallat niin +arvellakkaan. Taivaan-linnan? Mistä syystä? Sinäkö siellä siitä, ettäs +olet ammentanut kitaas oltta niinkuin valaskala, ja minäkö siellä +siitä, että naisia halaillut olen väsymättä kuin Turkkilainen? Voi +veikkosein, kuinka taidat näin aatella? + +FUCHS. Me olemme siis... + +GILBERT. Keskellä leukoja sen suuren traakin; se kohta meidät nielee +mahaansa, täys laava-virtaa, joka kuumuudesta rymisee. + +MAX. Kauhistunpa. + +FUCHS. Minä kauhistun ja vapisen. + +KASPER. Tyyntykäät toki vähän, kuultuanne totuuden. Olemmepa siinä +keskipaikassa, onnellisten ja kirottuen välillä, yhtä kaukana heistä +molemmista. Tässä täytyy meidän oljentella kunnes tuomiomme aikojen +lopussa ylitsemme langetetaan. Tässä seisomme seurassa monen muun, +seurassa monen mahtavanki miehen. + +GILBERT. Minua miellyttää kysyä ja tutkistella.--Ken on tuo jalo haamu, +joka seisoo mäen rinteellä tuolla? + +KASPER. Aleksander Magnus Macedoniasta. Katsos, mikä yhtaikaa +peloittava ja ihastuttava sankarvoima vieläkin hänen olennostansa +virtaa ulos. + +GILBERT. Minua miellyttää kysyä ja tutkistella.--Ken on tuo haamu, joka +seisoo tuolla Okeanoksen virran partaalla? Kaksi siipeä hänen +rautalakistansa korkealle kohoo, yksi kummallakin sivulla. + +KASPER. Se on Romin kauhistus, Punian ylevä sankari. Katso hänen +olentonsa vakavaa miehuutta, joka vertaistansa ei löydä uroen joukossa. +Siinä hän liikkumatta seisoo katsahtaen vapaalla silmällä öiseen, +kuohuvaan kaukaisuuteen. Siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Minua miellyttää kysyä ja tutkistella. Ken on tuolla tuo +kolmas haamu, joka kääntää kasvonsa puoleemme nyt? Minä vapisen hänen +katsantonsa edessä. + +KASPER. Jumalan vitsa, Hungarian ruhtinas, se lyhyt, palleroinen mies, +hän, muodon viivoilla niin pienoisilla; mutta niin ei kesä-aurinkoinen +säteile, niin peloittavasti ei kivääri leimahda vasten kuolemaan +tuomitun rintaa, niin voimallisesti ei iske jyristäjän nuoli kuin +katsanto tämän miehen, joka seisoo siinä, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Jaa, se on hän, mies, jonka väkevä povi on kuumempa kuin Etnan +kohtu.--Mutta vieläpä mielin kysyä ja tutkistella. Ken on tuo +kunnianarvoinen haamu pitkällä parralla ja silmällä niin liepeällä, +hän, joka seisoo alla tuon suuren ja synkeän tammen? + +KASPER. Se suuri Kaarle, Saksojen masentaja, seisoo siinä, vyöllä +ankara miekka. Siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Kerranpa vielä mielin kysyä ja tutkistella. Ken on tuo haamu +kummulla tuolla, kuin kari, niin liikkumaton? Mutta hänen tunnen nyt. + +KASPER. Etkö tuntis häntä, kolmen mailman-osan sankaria, Corsican +poikaa. Siinä käsivarret ristissä rinnoilla hän seisoo kylmä ja +äänetön, syvissä mietteissä hän seisoo kuin tahtoisi hän käsittää +elämän arvelon. Jaa, siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy.--Niinpä +täällä varjoja oljentelee lukematon paljous. Katso tuonne, ja näetpä +heitä loppumattomassa linjassa seisovan tuolla valtavirran autiolla +rannalla. Niinpä vietetään pitkä yö täällä yöseen synkeässä, +ihmeellisessä maassa. + +GILBERT. Ihmeelliseksi ihmeelliseksi kyllä taidan kutsua tämän maan. +Eihän kasva tanner täällä ruohoa ja kukkaisia, ei, vaan nahkasiipan +karvoja jalkani tallaa kuin astelisin plyyssimatolla. + +KASPER. Ja puitten murheellisesti rippuvat lehdet täällä eivät ole +tavallisia lehtiä. + +GILBERT. Ei, vaan yösiikon sulkia ja höyheniä, ja itse puu on +kamoittava peikko ja kuin kamoittavat peikot täällä kalliot ja vuoret +päällämme longottaa. Huu! tuolla näen pimeän luolan, joka ahneesti +ammottaa tänne. + +KASPER. Tartaruksen ovi, josta tie käy alas onnettomien asuntoihin. Sä +kuulet kuinka se humisee ja kiljuu. + +GILBERT. Kuin myrskyssä musta aukio hirmuisen tynnörin kyljessä.--Mutta +minkä maan, kaukaisuudessa sinertävän, näkee silmäni tuolla vuorten +tutkaimilla? Siellä kuni vallitsisi aamu lempeä ja ikuinen, niin +säteilevä ja niin ruusuhymyvä. Oi! tämä näky mun sydämmessäni herättää +riutumuksen ihmeellisen ja halun kerran päästä sinne. Mikä on tämä maa? + +KASPER. Siellähän on maa, jonne kaikki ovat aikeissa, mutta harvatpa +sen ehtii toki. Sä kaunis maa! + +GILBERT. Jos kaiken tämän ennen varmaan tiennyt olsin, niin toisinpa +olisi elämäni muodostunut. Oi! jos lievitettäis mulle vielä elon +langasta muutama vaaksa, niin kuinka tekisin? Kohta kaiken hekuman ja +turhuuden karkoittaisin kauvas, pienen majan itselleni rakentaisin +salokunnahalle viheriäiseen männistöön, jossa käyvät raikkaat tuulet, +ja siellä paastoen ja rukoillen mä aikani viettäisin, puettuna +lumivalkeaan liinakauhtanaan ja vyöllä itsekiellon anturanahkanen vyö, +ja krassiruoho ja kirkas vesi ainoa nautintoni olis. Niinpä, huolimatta +petollisesta mailmasta, elelisin siellä, vakaana aina ja totisena kuin +tuomiokirkko; eipä sillon suuni naurahtais. + +KASPER. Niinpä elelisin vaipumatta naisen helmaan, joka maanpäällä +helmasyntini oli. + +3:S SOTAMIES. Niinpä elelisin, enkä valehtelis ja vielä vähemmin +varastaisin. + +2:N SOTAMIES. Niinpä elelisin ja jos kurkkuuni pisaranki oltta +kallistaisin, niin kohtapa tyhjentäisin kannun palavaa pikiä, itseäni +rangaisten. + +MAX. Kuinka olen minä elänyt? Haa! Vetänyt kitaani oltta kuin +puutiainen verta. Haa! + +FUCHS. Voi minua! kuinka olen elänyt? Miljuunia antaisin jos vuoden +elostani takaisin saisin. Velkakirjat, kalut kappaleet ja kaikki +nuttuni aina viimeiseen siekaleeseen, kaikki antaisin mennä, kaikki. +Oo, oo! + +MAX. Minä janoon. (Kasper ottaa toikalta kaksi olvituoppia) + +FUCHS. Tippa vettä janomme sammutteeksi, kallihimmat ystävät! + +KASPER. (Antaa heille kummallekin tuopin käteen) Tässä! Nyt +sammuttakaat janonne niiden sankarten verellä, jotka te surmasitte +Berlinin kaduilla. Juokaat! + +MAX. Haa! + +FUCHS. Olkaat armelijaat! + +KASPER. Juokaat! Onpa tässä lähellä kuoppa syllän syvä, syllän leveä ja +pitkä ja täynnä verta, jonka olette ulosvuodattaneet meistä ja muista +meidän onnettomista veljistämme. Juokaat! + +MAX. Ah! + +FUCHS. Voi meitä! + +GILBERT. Juokaat! muuton teidät paikalla viskasemme tuonne syvyyden +pimeään kitaan. + +KASPER. Tahdotteko juoda! + +FUCHS. Me juomme, hyvät ystävät, me juomme. Oo, oo! (Vievät molemmat +tuopit huulillensa) + +MAX JA FUCHS. (Yhtaikaa ja vetäen suunsa suureen ilveeseen) Das ist +Bier! (Toiset nauraa. Faustus ja Maura, taluttaen toinentoistaan +käsivarresta, tulevat, ja seuraa heitä ne kaksi sotamiestä, lamput +käsissä) + +KASPER. Toivotamme onnea morsiuskunnalle. + +FAUSTUS. Kihlatut olemme. + +KASPER. Faustus, sun tiedän mieheksi, joka ei siirry sanastansa vaihka +repeisi allansa maa. + +FAUSTUS. Antakaat mulle morsian, nuori ja kaunis kuin seraaffi ja monin +kerroin rakkaampi kuin henkeni kultakipenä, ja jospa hänen lupaisin +räjäyttää ilmaan tynnörillä kruutia, kuin sihisevän raketin, sen +tekisin heti, tulenleimauksella hänen kyydittäisin pilvistöön ylös. +(Maura vetää itsensä äkisti hänestä irsi) + +MAURA. Uu! Sinä kauhea mies! + +FAUSTUS. Peräytkö?--Yhden kerran kysyn vielä ja sitten tästä niinkuin +vuoripässi. Peräytkö? + +MAURA. (Ryhtyy taasen Faustukseen) Katso sinun palvelijas. + +KASPER. Kas niin, sopii hyvin. Onni teille, kauvallinen onni! + +SOTAMIEHET. Hurraa! + +MAURA. Uskallanpa käskeä teitä kaikkia tyhjentämään kihlausmaljamme +tänä-ehtoona tässä. + +KASPER. Siihen, frouvani, emme varro toista käskyänne. (Muutama +Preussin sotamiehistä tulee taluttaen Timoteusta ja Marianaa vankeina) +Ketä tuodaan tässä? + +MAURA. Hoo! (Käy Timoteusta ja Marianaa vastaan, niiaten syvään heidän +eteensä) Nöyrin palvelijanne! No terve tuloa, terve tuloa! Ha ha haa! +Kaikin nöyrin palvelijanne! + +KASPER. Hiljaa, muoriseni! He ovat voitettuja vihollisia ja tulee siis +heitä katsella säälin silmällä, muistaen, että pyörä pian taitaa +kääntyä ympär. + +4:S SOTAMIES. Nämät kaksi otimme vangeiksi, herra kapteeni; ja +tuntuvatpa he kovin rakkaiksi. + +TIMOTEUS. Hän on minun morsiamen... + +MAURA. Ah sinä! + +TIMOTEUS. Se on hän. Minä olen invalid, siis voimaton sekä pakoon että +taisteloon ja sentähden olen nyt vanginne. Mitä tahdotte? Minun surmata +ja katkaista rakkautemme siteet? Se tehkäät, jos teitä miellyttää. + +KASPER. Miksi tekisimme sen? Preussin lähetys on nyt, ei hajottaa vaan +kokoa ja yhteenliittää, vaihka täytyykin sen tässä toimessansa tehdä +syviä leikkauksia ja pistoksii; mutta kaikki on hyvin jos loppu on +hyvin.--Sano, tyttö, onko tämä mies sun sulhases? + +MARIANA. Sitä en häpee tunnustaa. + +MAURA. Sinä mailmanlintu! + +KASPER. Frouvani, vihanne sammuttakaat ja tytykäät onneenne. Saittehan +miehen, jalon kuin salon partanen kuusi; sama onni suokaat tälle +tytölle myös. Ja sen teette, minä tiedän sen, vaihka mielenne nyt +kipenöitsee hieman.--No, käsi kädessä nyt seiskäät molemmat +kihlausparit. Soma on lemmen toimi keskellä sodan ryminää; ihanata, +katsella sireenilehtoa ja kukkastarhaa kolkossa linnassa, jonka +muureilta kanuunat irvistelee; siinä sekä taistelo että sovinto. Oi +että veljet toinentoistaan raatelevat! Mutta sovintoon he käyvät kerran +vielä, sovintoon niin rakkaaseen kuin nyt tämä Preussin impi ja tämä +uljas poika Bayerista. Pois riita ja vaino Germanian velisarjasta! +(Maxille ja Fuchsille) Te kaksi sankaria siinä, tunnetteko jo maailman +ympärillänne? + +MAX. Minun täytyy itkeä. + +FUCHS. Samoin minun. + +KASPER. Miksi niin? + +FUCHS. Olemmehan vielä elävien joukossa, vaihka äsken jo luulimme +itsemme varjoina nääntyvän kuolon maassa. + +KASPER. Olkaat lohdutetut. Kaikki on kohta hyvin taas; ja sen +tuumakansan, ne pienet-ruhtinat me teistä siirrämme kauvas kuin +pohjoinen myrsky jyvistä akanat sinkoilee. Kaikki on kohta hyvin, koska +päällämme lepää sovinnon ja rauhan taivas ja Germanian tähti kirkkaana +loistaa taas. + +MAX. Mua kuolon valtakunnan kamottava muoto on herättänyt unestani ja +kaikki käsitän nyt. Oi mennettä elämääni! Nyt se kauvas poistukoon! +Minä häpeen. (Peittää kasvonsa) + +FUCHS. Se poistukoon kauvas, kauvas! Minä häpeen. (Peittää kasvonsa, ja +istuvat niin loppuun asti) + +GILBERT. Olenpa kuullut, että niinkuin peloitus saattaa viisaan +hulluksi, niin taitaa se myös tehdä viisaaksi hullun. Sen näemme nyt. + +KASPER. Hyötyä siis matkaansaattoi ilveemme.--Jaa, kaikki hyvin! No, +emäntämme, mielimmepä kaikki nyt tyhjentää onneksenne maljan. + +MAURA. Kaikki kaikki! (Oltta annetaan ympär. Maura täyttää myös +Marianalle ja itsellensä pikarillisen oltta) + +KASPER. Juokamme! Ja soikoon vaskitorvet kihlausjuhlan kunnioiksi! +(Juovat torvien pauhinassa.) + + + + + + +LEO JA LIINA + +Näytelmä yhdessä näytökessä + + + +HENKILÖT: + +LIINA, kartanon-omistaja. +LEO, kasvate kartanossa. +ANTON, Liinan eno, vanha jääkärimestari. +ANNA, kartanon emännöitsijä. +ELIAS, palvelija kartanossa. + +(Tapaus on Suomessa lähellä Helsingin-Hämeenlinnan rautatietä.) + + + +(Tuuhea puisto, tuolla täällä viheriäinen rahi kummallakin puolella, +rahien takana tuuheita kuusia, perillä peltoja ja vuoria. Liina, Anna +ja Leo tulevat vasemmalta.) + + +LIINA. Leo, ennustakoon tämä korea aamu sinulle onnellista matkaa! + +LEO. Minä kiitän teitä! Ja eihän milloinkaan mene muistostani tämä +aamu, jona astelin kotoni pihoilla viimeisen kerran. Kohta olen teistä +kaukana ja kaukana synnyinmaasta. + +LIINA. Mutta metsähaltiamme viipyy, tuo arvokas enoni. + +LEO. Ja tahtoisinpa puristaa kerran vielä hänen kättänsä, koska heitän +nämät metsät ja vuoret; siellähän ennen, veljinä kamppaellen, ajelimme +Tapiolan karjaa. + +LIINA. Oi, hän tulee kyllä, mutta kaiketi vasta lähtöhetkelläs. Sillä +tämänkaltaisissa kohtauksissa ei ole hän koskaan paljouden tekijä. +Pitkät ja kyyneleiset jäähyväiset eivät juuri miellytä häntä. Ja +siinähän soinnummekin yhteen. (Haastelee Annan kanssa.) + +LEO. (Erikseen) Sinä korskea nainen, ole huoleton. Minä en väsytä sinua +lähtövirsillä, en kyyneleillä, vaan katsahdan aina yhtä kylmästi +puolees kuin sinäkin tänne. Niin teen, vaikka riehuisikin povessani +ikuisesti liekehtivä tuli!--Pois kauas tästä! Tule, aava valtameri, ja +viileytä sydämmeni kuume! Ole unohdukseni virta! + +LIINA. Mutta katso, hän seisoo kuin uneksuva. Leo! + +LEO. Katselenhan kalliota tuolla. Ennen usein tähtäilin sen kiireeltä +alas kohden kotokartanoa, peltoja, niittuja ja polveilevaa jokea. Oi, +mielisinpä sieltä kerran vielä katsahtaa ympärille. Mutta aikani on +lyhyt. + +LIINA. Ehdithän kyllä siihen käyntiin. Kaikkihan on jo varustettu +valmiiksi matkalles. Riennä vaan! + +LEO. Minä riennän! (Menee oikealle.) + +LIINA. Onpa hän vihdoin kuin hieman levoton. Mutta näyttääpä kuitenkin, +että mielii hän meistä pois. + +ANNA. Kuin piltti kaupunkiin ensimäisen kerran. Mutta enhän ihmettele. + +LIINA. Et ihmettele? + +ANNA. Jotain kuiskataan. + +LIINA. Mitä kuiskataan? + +ANNA. Tuossa kirjeessä, kirjeessä Leolle hänen sedältänsä Amerikasta, +löytyi eräs korea kuva, oikein hehkuvan, pulskean Mulatti-epelin, ha +ha! + +LIINA. Hoo! + +ANNA. Setä kasvatti vauvan ja viimein päätti hänen--ah!--kultakanaseksi +Leollensa. + +LIINA. Romantikas aate, ihan Leon kaltainen; hän juuri voi lemmistyä +kuviin ja varjoihin, tuo haaveksija. Lystillistä! Melkein uskon, mitä +kerroit. + +ANNA. Niin; ja tämähän kuva nyt tähtenä lännessä viittaa nuorta +sankariansa luokseen. + +LIINA. Ehkä tuhatkihara nainen on anastanut hänen katalan sydämmensä, +joka nyt liekehtii pääsön himosta. No, hän menköön ja saavuttakoon +onnensa. + +ANNA. Ah, parhaan onnensa on hän nauttinut juuri tässä teidän kätenne +alla!--Hän lähtee meistä ja jää ehkä iäksi. No, hän jääköön; mutta +ainahan kolkompaan yksinäisyyteen me itse jäämme tänne, kurjat. + +LIINA. Tottumus tasoittaa kaikki. + +ANNA. Aina kuolemaksi. Hiljaisuus on kuoleman heimoa; mutta hälinä ja +meno, siinähän elämä ja ilo.--Tehkäät häitä, fröökinäni! + +LIINA. Häitä! Minä? + +ANNA. Niin pyydän vaan häitten tähden, häitten tähden, ah niiden +hyörinän ja pyörinän tähden! (Nauraen) Tehkäät häitä! + +LIINA. Pieni voitto yhden päivän liehunnasta, oi sinä hälläkkä! + +ANNA. Laskekaa vielä lisäksi kaikki vartomuksen ja muiston armaat +päivät.--Mutta sallitteko pientä kysymystä? + +LIINA. Minä sallin. + +ANNA. Onko vänrikkimme, tuo öljyviiksinen, tuo kilisevä, helisevä +herra, nöyrästi kumartanut teille? + +LIINA. Hänen taipuva selkänsä kumartuu usein. + +ANNA. Salskea sankari pyysi teidän sydäntänne, mutta sai kiellon. + +LIINA. Miksi kantelee hän koulusta ja omalle niskallensa, narri? + +ANNA. Ehkä vimmoissansa parhaille ystävilleen. + +LIINA. Lasin ääressä kosteasilmäisenä narrina.--Mutta enintään pidinkin +hänen kumarruksensa leikkinä vaan. + +ANNA. Ei! hän teki vakuuden kysymyksen. Minä tiedän sen. + +LIINA. Ja sai siis oikean vastauksen. + +ANNA. Ja niin äveriäs mies. + +LIINA. Minun käteni ja sydämmeni! Mikä rohkea hävyttömyys! + +ANNA. Vänrikiltä? + +LIINA. Kaikilta! + +ANNA. No Jumalani! (Nauraen) Siis mielisitte kumota meiltä ihanimman +tavan ja asetuksen. Voi teitä! Sen tahtoisitteko täällä tytön työksi? + +LIINA. Pois, hupsu! Minun työkseni? (Polkien jalkaansa) Pois! + +ANNA. Mutta minä muistelen-- + +LIINA. Mitä muistelet? + +ANNA. Elämän ankaraa lakia! + +LIINA. Mitä huolin siitä?--Nämät miehet, jaa, kas nämät! Minä lahjoitan +heille jalon hylkäykseni. + +ANNA. Samasta syystä siis sai myös tuo mustatukkainen maisterimme +teiltä kiellon? + +LIINA. Mikä hulluus! Katso, eräs teikari astuu eteeni, eräs maisteri +täynnä itserakkautta, eräs vänrikki täynnä peilirakkautta; ja minäkö +nyt, niinkuin hän pyytäen vaatii, hänelle heittäisin alttiiksi kaikki, +elämäni, onneni, minä iäisyyden tytär? Minäkö hänen tavarakseen? Mikä +julkeus! Sydämmeni paisuu! + +ANNA. No kuinka sitten lähtis matkaan kelpo uros, joka, ansaiten +sydämmemme, on teihin äärettömästi rakastunut? + +LIINA. Hän olkoon vaiti kuin hauta ja vähimmin kaikista huokailkoon +hän, hikoilkoon hän, kurja mies. Jota enemmin lemmistynyt, sitä +vähemmin antakoon hän tuskansa ilmi. Kaikki hän kätkeköön ja silloin +ehkä syttyisi sydämmeni myös, kiihtyisi valta-loimoon. Mutta mitä +aattelen ja puhun minä mieletön, hullu tyttö! Minäkö lemmistyisin +noihin miehiin, minä? Vale! + +ANNA. Ja jos niin tekisimme kaikki, mihin joutuisimme viimein? +Siipoiksi Kyöpeliin! + +LIINA. Mitä huolin siitä?--Mene! Murkinan hetki on lähellä. + +ANNA. Minä riennän, fröökinäni, minä juoksen! (Poistuu vasemmalle.) + +LIINA. (Yksin) Menköön hän etsimään onneansa; niin toivon, ja toivon +kuitenkin toisin. Kasvattajanko huolta ja kaipausta? Puhkeisiko eroon +rakkaus murheenkukkaseksi nyt jäähyväisten pahteisessa ilmassa? Toki, +hänessä vaan aina ja levotonna aatokseni väikkyy, ehkä näyttääkin +toista katsantoni komea rauha. Hän ei ansaitse helleyttä, jota lapsikas +sieluni hengittää häntä kohtaan; kylmä on hänen sydämmensä. Ja mikä tuo +kunnioituksen naamari hänen kasvoillansa? Ah, tynsän teeskelyksen muoto +velvollisuuden vaatimuksesta vaan! Mene, kiittämätön poika; riennä, +riennä meistä kauas mulatti-neitojesi karkeloihin uusien maailmain +aurinkojen alle.--Niin riehuu, telmää povessani tuonne tänne taistelo +kuin maan järistessä merenrannan kuuma laine. Oi, en ymmärrä! Jos +ystävältä kysyisin, miksi sydämmeni riehuu levotonna, niin hän kenties +haastelis immen lemmestä. Hullutusta! Immen lempi? Mene jo, aatos +nurja, mieletön ja halpa, mene kauas, kätke itses vuorten alle! Ja hän +... hän poistukoon minusta kauas, kiusaamasta sieluani. (Katsoo +oikealle.) Tuolla kallion kiireellä hän seisoo, hoikka nuorukainen, ja +hänen hiuksensa uiskentelevat aamun kultaisella pilvellä. (Katoo +väikkyen pois oikealle.--Anton tulee vasemmalta) + +ANTON. (Yksin) Hän matkustaa meistä pois, hän muuttaa perin maapallomme +selkäkilvelle, asumaan ikänsä meidän antipodinamme, kurja. Kiusallinen +kohtalo! Sonnipäiset könit täällä samoilkoot ympäri, vaan älkööt +tuollaiset kainot lapset. Minunhan esimerkiksi, minun, jolla on sydän +kuin karhunpenikka, olisi pitänyt maailmoja marssiman ja keihäitä +murskaileman täällä. Mutta Leoni lähetän vallan vastakynsin ulos +hurjille retkille. Tunnenpa hänen ja pidän hänestä kuin omasta +pojastani. Mistä saan enään metsätoverin niin hauskan, tarkkamielisen +ja urhean kuin hän? Kirottu kohtalo, mi saattaa kaksi uhkeaa ystävää +täällä seisomaan antura vasten anturaa! Väärin tehty, jyrkästi väärin. +--Mutta asialla on toki painonsa. Mikä perusta on pojalla tässä? +Ainoastaan tuo kurja hyvä sydämmensä, joka ei koskaan ollutkaan täällä +rikkauden kone, vaan pikemmin päinvastoin köyhyyden. Ja mitä perisi hän +viimein minulta, metsähuhkaimelta? Muutaman ruosteisen tuliputken, +viisi tappelevaa koirasmetsoa ja yhden naaraksen. Aika perintö, ha ha +ha!--Ei! pakene kauas tyhjästä, Leo, ja ota vastaan maa-äitimme povesta +hedelmällinen viilu. (Elias tulee vasemmalta.) + +ELIAS. Herra! + +ANTON. Mitä tahdot, mies? Mitä käyskelet ja kyräilet sinä, itsepäinen +oinas? + +ELIAS. Eihän ihme, että vähän käyn ja kyräilenkin tällä hetkellä. +Herra, oletteko jo kuullut tulivaunujen ensimäistä vihellystä? + +ANTON. Hiiteen kaikki vaunut ja heidän pillisuorat tiensä! Minä en +kärsi heitä. + +ELIAS. En juuri minäkään tänään. Ah, viehän rautainen tie meidän +kalliin ystävämme kauas pois!--Herra, teitä on jo varrottu täällä +kovin. + +ANTON. Askartelin metsokukkojeni kanssa. + +ELIAS. Kas se! Kuinka jaksavat he nyt? + +ANTON. Hmmh? Heitä on viisi kappaletta. + +ELIAS. Kas se! Paljaita kukkoja? + +ANTON. Yksi naaras, tappeluksen kannattajaksi, yksi vaan. Hänpä antaa +vauhtia leikkiin. + +ELIAS. Niin, niin! + +ANTON. He tappelevat kuin kotkain kuninkaat. + +ELIAS. Kas se! + +ANTON. Kauhistuisitpa nähdessäs.--Miksi varrotaan minua tässä? + +ELIAS. Mitä! Tiedättehän nuoren Leon tänäpänä lähtevän iäksi +Amerikkaan, sinne kutsuttuna vanhan setänsä turhan maatilan +perilliseksi. + +ANTON. Huomaa: pieni, mutta oma turve! Millä naamalla näkyy hän +lähtevän? + +ELIAS. Melkein ilon naamalla, joka minua ei juuri miellytä.--Hänellä on +piljetti höyrylaivaan, joka lähtee tänä iltana Helsingistä Englantiin, +siitä Amerikkaan; ja hetken päästä siirtyy meistä tuo hyvä ja korea +Leomme, poistuu käärittynä savuun. Katoo pihoiltamme oiva nuorukainen, +joka joutui meille kerran piennä orpona, mutta kohosi tässä pian +koreaksi pojaksi. Kuitenkin, nyt hän poistuu; ja sureehan sydämmemme +tuosta, herra. + +ANTON. Mitä sanoo Liina? + +ELIAS. Aina jalo ja tyyni. Ja kuitenkin piti hän Leostamme ennen oikein +armastelevan hoidon. Mutta ellen eksy, niin on emäntä hieman kuni +kylmentynyt häneen näinä viimeisinä aikoina. Miksi? Tuota en ymmärrä. +Mutta minähän toista toivoin. Heistä olis pitänyt tuleman oivallinen +pari. + +ANTON. Mitä sanot? + +ELIAS. Eikö olis tuo käynyt päisin? + +ANTON. Sinä kölli, onhan poika hänen kasvatteensa. + +ELIAS. Sitä enemmin heillä syytä kuherrukseen. Tosin on nyt tyttö +hieman aikavampi, mutta se ei mitään meriteeraa. Kahdeksan ja +kaksikymmentä on hän, vaikka viittaakin muoto huikean matkan nuoruuteen +alas. Mutta poika pilttari on juuri näinä päivinä täysi-ikäinen mies. +Kuinka nuo vuodet kuluu! Kymmenvuotiaana nallikkana tuli hän taloon ja, +muistanhan vielä, seisahti pieni piikkinen elotuvan ovinurkkaan, +pahanen. Mutta eipä hän siinä kauan seisonut; tulihan rouva itse ja +otti hänestä kyllä äidillisen huolen. Toki, vuosi oli tuskin mennyt, ja +haudassa lepäsi leskirouva, Leon kelpo elatus-äiti. Mutta kuinka kävi +kuitenkin? Mutta kas, kuinka kävi! Astuihan silloin tytär nummeroon, ja +kasvatti ja koulutti pojasta miehen. + +ANTON. Niin teki hän. Ja naisko hän nyt koulupoikansa, hän, +korskeudessa verraton? + +ELIAS. Ja heistä tulis kuitenkin kelvollinen pari. + +ANTON. Haa! tämä nainen kantaa päätänsä korkealla, katsahtaen +tämänaikaisiin miehiin kuin apinoihin. Ja hänkö täällä kantamaan vaimon +taakkoja? Ja löytyisikö hänen ylpeässä povessansa edes kipenääkään +kohden poika-tellukkoja täällä? + +ELIAS. Ei yhtään, mutta poika itse on kovissa kiipaleissa tuon pöyhkeän +prinsessan tähden. + +ANTON. Mitä, mitä jaarittelet sinä? + +ELIAS. Tapausta, jonka todistavat omat silmäni. + +ANTON. Häh? Sinä tiedät jo siis retkiäkin. No sanoppas, mitä olet +nähnyt, ja sano pian, sillä huomaas tätä sauvaa, poika. + +ELIAS. Juuri teillepä sen sanon, vaan en kellenkään toiselle. +Katsokaat, laita on niin, että minäkin krokailen vähän kirjoittaa. + +ANTON. Haarulla? Höh! + +ELIAS. Hanhenkynällä. + +ANTON. Jolla painelet oikein hanhenjalkoja paperis täyteen, höhöh! + +ELIAS. Sanoja, herra, ja kiivaitakin, jos niin tarvitaan. + +ANTON. Hyvä, hyvä, mutta tule asiaan! + +ELIAS. Tulen kohta. Mutta kiitos olkoon pojalle siitäkin, että +kirjoittaa osaan. + +ANTON. Tule asiaan, sanon minä! + +ELIAS. Nytpä tuon sen esiin, ja kuulkaat. Tuolla istui hän kerran, Leo +nimittäin, lystihuoneen portailla, kirja kädessä ja lyijyspännä, minun +kaivellessani noin hiljakseen peltomurulla siinä läsnä. Mutta nyt hän +katosi, jätti kirjat, paperit ja kynät portahille, tomppeli. Sieltähän +nyt viskasi tuulonen melkein syliini erään paperilapun, jonka +viipymättä saatoin paikkaansa takaisin. Mutta pidellessäni sitä, +kurkkasin, kurkkasin häneen noin pikaisesti vaan. Ja mitä näin minä? No +peijakas! nimi »Liina, Liina, Liina» seisoi siinä monet kymmenet +kerrat, ja koukistelipa jok'ainoan »Liinan» ympärillä joko armahin +kukkasseppele tai tuommoinen korea piikkikiehkura. Niin, sen näin; ja +mitä tuosta aattelette? + +ANTON. (Erikseen) Rupeanpa jotain aattelemaan. (Ääneensä) Pojan +velvollisuus on kunnioittaa äitiänsä. + +ELIAS. Tässä on jotain enemmin tekeillä. Huomasinhan paperilla vielä +värsyjäkin, joissa mielestäni valitti onneton rakkaus.--Mutta pian tuli +hän taas, poltti peijakas paperin ja muutti vielä karrenkin tuhaksi. +Niin, tämän olen nähnyt. + +ANTON. Nähnyt mätäkuun houreessa! Mutta äänettä asioista, jotka eivät +koske sinuun, ja mene toimiis! + +ELIAS. Olin juuri aikeissa lähtemään. + +ANTON. Ja kerran vielä muistutan: pidä kieles hammasrivin takana noista +hulluista luuloistas. + +ELIAS. Ja heistä tulis kuitenkin oivallinen pari. + +ANTON. Pois! (Uhaten sauvallansa.) + +ELIAS. Poishan minun täytyy, saattamaan esiin kartanon vaunut. (Menee +vasemmalle.) + +ANTON. (Yksin) Suuri konna se mies, kiusallinen kuin paholainen. Mutta +kyllä hänen masennan vielä.--Lähestyyhän tuolta Leoni; ja nyt, koska +muistelen tuon jukuripään kertomuksia, niin arvelen, että Lempo on +riivannut sinun, poika. Mutta jos niin on laita, niin hyvin olet +kätkenyt kaikki, koska ei kotka-silmäni ole vainunnut vaaraa. Mutta nyt +minä huomaan, että juuri niin täällä katsahtaa suloisesti, onnettomasti +rakastava mies. Mutta ettäs halaat nyt täältä pois? Vai tämäkö juuri +sinun karkoittaa vieraille maille? Kiirehditkö, armas Leo, hakemaan +unohduksen lääkettä haavoillesi? Poika, tämä saattaa mieleni +levottomaksi ja haavoittaa minunkin karvaista, pörröistä sydäntäni! +(Leo tulee oikealta.) Jumalan rauha, Leo! Sinä matkustat pois. + +LEO. Auringot ja tähdet, kuinka joutuu aika! + +ANTON. Kohta seitsemän. Mutta millä sydämmellä siirryt? + +LEO. Tahdon ja en tahdo, kiirehdin ja viivyttelen, oi! + +ANTON. Tahdot ja et tahdo heittää tuota kultaista leiloasi. Hahaa! mitä +katsot minua? Luuletko, ett'en tiedä, mihin huokaukses lentää? + +LEO. Oi sanokaat! + +ANTON. Hämeenlinnaan! + +LEO. (Erikseen) Hän vainuu siis vääriä jälkiä. Hyvä! + +ANTON. Tiedänpä oikein! + +LEO. Niinköhän? + +ANTON. Sinä huokaat. + +LEO. Ja tämä on kehno työ. Mutta heitetään pois nuo huokaukset, +heitetään ne pois _tetrao urogallus_'ten nimessä! Kuinka jaksavat he? + +ANTON. Metsotko? + +LEO. Metsot, metsot, jöröt linnut, tulipunaiset kaaret silmien ympäri! +(Erikseen ja paimen kädellään otsaansa) Oi, oi! + +ANTON. Hehee! Viisi tetrao urogallus'ta! Urogallus, urogallus! Uhkea, +verraton _nomen_ tuolle kanalintujen taajalle taatalle. Urogallus! Ja +he tappelevat kuin sankarit.--Mutta miksi luikersit nyt metsoisiin? +Kurja poika, parastashan koetat unohtaakses kaunoistasi. + +LEO. Mutta en taida. + +ANTON. Sillä hän on korea, pulski, marjaposkinen heiskale. Ja hänen +nimensä...? (Muistelevalla muodolla) + +LEO. Oi sanokaat tuntemattoman kaunoiseni nimi! + +ANTON. Se on juuri kieleni kärjellä. Mutta istukoon hän siinä; minulla +on samalla kielellä vielä toinen kysymys sinulle. Leo, vastaa minulle +totuudella jaa tai ei, koska heitän sinulle kysymyksen, jonka +tähtäimessä hää-ilta loistaa. Lupaatko sinä? + +LEO. Minä lupaan pyhästi. Kysykäät. + +ANTON. Mutta kysyttyäni, älä seiso mykkänä edessäni, vaan anna mun +kuulla sanoista toinen. + +LEO. Kysykäät. Minä jo tiedän, mitä vastaan. + +ANTON. Lemmitkö hieman tuota meidän ylpeää impeä, kuin nuorukainen +impeä lempii? + +LEO. Ketä? + +ANTON. Liinaa. (Hetki äänettömyyttä.) Jaa vai ei? + +LEO. Mihin unohditte marjaposken kaupungissa? + +ANTON. Hoo, hän oli vaan se punainen marjaharkki, jolla viettelin +nuoren terrikukkoni koreasti paulaan, ha ha ha! Mutta mitä vastaat? + +LEO. Mitä kysytte? + +ANTON. Mitä kuulen suustas, jaa vai ei? + +LEO. Minä lemmin ja kunnioitan jaloa kasvatusäitiäni. Ja hyvin, jos +kohtalo, mun kerran tultuani uuteen kotoon, antais mulle vaimoksi juuri +hänen vertaisensa askareissa ja toimissa; ulkomuotoon paljonkaan en +katsois. Ah! johan uneksun minä monestakin siellä, kreoli-neidoista, +mulatti- ja mestiisi-immistä, joilla on hohtavat värit ja koristeet. Ja +siellä, oi siellä olkoon ensimäinen askeleeni naida näistä lännen +ruusuista yksi, mi leipäni leipoo ja lakaisee mun laattiani. Tetrao +urogallus, sehän olkoon ensimäiseni! + +ANTON. Mikä kanalja! Ha ha ha!--Noo, minä tiedän, että löytyy sinussa, +vaikkas kuleksitkin usein tuolla ylhäällä sinisalvoksissa, usein +peevelissä tuolla iltaruskos »tulisissa tauloissa»,--niin tiedän, että +löytyy sinussa jotain peijakasta, jotain, kuinka ma sanoisin, +sakramenskattua, ja sentähden pidän sinusta. Sillä ilman näitä lahjoja +olisit kyynelherkkä, imelähuulinen fröökinä. Niin juuri!--Mutta täyteen +toteen taas, mun poikani. Minä tahdon sinulta vastauksen kunnias +nimessä. + +LEO. Senhän jo annoin. Mutta mikä tuulen kierros on tuonut teille +tällaisia arveloja? Hän on mun kasvattajani vakaa! + +ANTON. Voi myös olla kultaseskin. + +LEO. Mikä on hän vielä? Hoo, vaakunoita, kilpiä, keihäitä ja +miekkojahan kiiltää ja kalisee hänen polviluvussansa. Mutta mikä olen +minä? + +ANTON. Hiiteen kaikki miekat, kilvet ja vaakunat! Tosin on hän korskea, +ei sietäis hän suinkaan miesivaltaa, ja miehen, taipuvan naisen +tohvelin alle, hylkäis hän perin. Sentähden ei ole toivoa hänestä +kellään uroolla, vaan ylpeästi katsahtelee hän Kyöpeliin.--Mutta nyt +jokin vaikutus sinusta tai sisällinen aave minussa tahtoo mulle +kuiskata sydämmesi tuskasta, tuskasta tämän naisen tähden. Kas, minä +myös olen ollut nuori ja mielin nyt puhua pienen hiukan koristettakin, +vakaassa hengessä. Kaukarannalla, kaukana toivottomasta kullastamme, +salattu lempi yhdeltä meistä sammuu vähitellen unennäkönä rinnastamme; +mutta toisessa se taasen muuttuu sielun synkeäksi paloksi ja usein +hänen elämänsä turmelee tai kuolettaa. Tässä, Leo, ehkä olet sinä tuo +toinen mies. Mutta huomaa asia. Ennen eroamme aukaise minulle povesi +täällä, ja keveämmin kannat lempes murhe-taakan siellä, tietäen, että +on sinulla kuitenkin yksi painon-jakaja.--Enhän, Leo, kummastelisi +sydämmes ahdinkoa. Sillä tämä nainen, vaikka ylpeä ja kiivas, on jo +ennenkin lumonnut monen miehen mielen. Hän on ylevä, väikkyy vapaana +korkeudessa. + +LEO. Heti poistun hänestä iäksi; ja hyvin kaikki. Eikä ole kuitenkaan +nyt kaikki hyvin! + +ANTON. Näenpä sun vimmas. Mutta päästä jo osa tuskastasi tänne, ystäväs +syliin. Ja täällä (lyö vasten rintaansa), sinä tiedät sen, lepää +kalliin salaisuutes kuin haudattuna valtameren syliin, jonka ylitse +purjehdit lännen manterelle.--Noo, sano, poika, sisimmäinen aatokses +tuosta meidän emännästä. Leo. Paljon hyvää on hän osoittanut minulle ja +siitä kiitän häntä, toivoen hänelle kaiken elomme onnen ja ilon. + +ANTON. (Polkien jalkaansa) Poika, miksi juonittelet? Kohta eroomme; ja +Jumal' avita, eihän kaukana, ett'ei hurja silmäni puserra vettä! +Hetkessähän lähdet. + +LEO. Hetkessä lähden, heittäen Edenini ihanan yrttitarhan, jossa kerran +näin autuuteni. Olinhan onnellinen, mutta juuri onneni lähteestä +kumpuili tuhoni ylös. Voi kielletty hedelmä, johon on kielletty +katsomastakin! Mutta minä tein sen ja ihastuen katsahdin häneen, +onneton, ja tämä oli syntini, jonka rangaistus nyt mun kauas +karkoittaa. Ja minä riennän, lähden hänestä ainiaaksi--ja tänä päivänä! +Ihmeellinen päivä, jona silmäni on kadottava sieluni valon, päivä +tumma, murheinen ja armas toki, juhlapäivä pilvinen! Oi! vietänpä +sydämmeni kuolinjuhlaa, ankaran vallitsijani kolkossa temppelissä +seisoen seppelöittynä uhrina sen alttarilla. Mä kerran katsahdan ylös, +mutta hänen silmiensä taivahista kylmä leimaus iskee alas minuun. Mutta +kirkas, heijaisevan kirkas toki tuo leimaus! Katso--välkkeen peittyessä +taas, väikkyy hämärtynynnä pylvässali. Haa! nyt taivaan valkeus ja +Pandemoniumin yö käyvät kiertoellen ympäri mun sielussani kuin ennen +langetessaan enkelin. Hyvästi! Avaruuteen tyhjään poistun, eikä kiillä +siellä yksikään toivon tähti. + +ANTON. Siinä helähti jänne, jota kohden tähtäsin, ja minä surkuttelen +mielesi mullerrusta. Haa! voihan tämä, Herran tieten, kumota uroon +kaiken olennon, ellei rynnistele hän, rynnistele ja miehukkaasti unohda +kaikkia. + +LEO. Mitä tehdä sitten? Kuitata kaikki viikatemiehen kanssa, tai +upottaa vimma »lohduttavaan maljaan»...? + +ANTON. Ei niin, ei niin! Oi kuule, Leo... + +LEO. Maan ja taivaan nimessä, älköön kuultako Leosta niin! Kamppailkoon +hän vieläkin elomme onnen tähden; mutta ilman elon kalliinta lahjaa +menköön hän hautaansa. + +ANTON. No, noo, mun poikani, elon tie on vaihteleva. + +LEO. Mutta minun tästälähin samankarvainen aina, samankarvainen! + +ANTON. Kuinka hyvänsä, mutta minä tunnen sinun ja näen nytkin sinun +kelpo mieheksi. Ja tästä kiitän sinua, Leoni, ravistaen kättäs kuin oma +isäs. (Ravistaa häntä kädestä.) + +LEO. Mutta oi kuolema! + +ANTON. Miksi kuolema kuitenkin? + +LEO. Muistellessani vimman kohtaa. + +ANTON. Mitä? + +LEO. Oi, hiipisi nyt pieninkin kuiskaus asiasta hänen, hänen korvaansa +--haa! + +ANTON. No mitä? + +LEO. Minä murhaisin itseni! + +ANTON. Vaiti, Leo! Ja täällä on salaisuutes tallessa, sen tiedät. Mutta +kuinkahan olet itse kätkenyt salaisen liekkis neitos huomiosta, +veitikka? + +LEO. Keltä?--Mitä tiedän minä?--Keltä neidolta? + +ANTON. Liinalta. + +LEO. Iske alas, sinä taivaan nuoli, ja polta jo maapallomme karreksi, +ett'ei enään kauemmin täällä luetella hulluuksia hulluin ihmislasten! +Kaikki olkoon tuhka ja tomu! + +ANTON. _Silentium!_ + +LEO. Kätkenyt häneltä sydämmeni salaista liekkiä! No keitä sitten? +Mutta kas, jota kiivaammin se leimui, sitä kylmemmäksi muuttui vakaa +muotoni, katseeni melkein jäätyi kohden kaunista, ankaraa naista. + +ANTON. Sinä olet kamppaillut kuin mies. + +LEO. Katkeran kamppauksen. Huomatkaa: yhä kylmettää mun tultani +tammikylmäksi vastaan toisen piinaavaa kylmyyttä! + +ANTON. Sinä katala! + +LEO. Valituksenne pois! Soisinko ma toiseksi, kuin on? Hänessähän näki +rakastava silmäni hengen niin korkean ja puhtaan kuin tämän vahvuuden +lae, koska se on kirkas; ja minähän nyt ylevämmin kuin ennen, vaikka +usein riutuenkin, katsahtelen maailmaa.--Mutta nyt ei enään sanaakaan +asiasta, ei sanaakaan, te mun vanha, kunnioitettava ystäväni. + +ANTON. Oikein! Ei sanaakaan!--Sinä matkustat meistä kauas ja kauanhan +kaipaan sinua. Mutta lausunpa kuitenkin uljaasti: matkusta, poika, +matkusta ja tartu tuumailematta onnen tarjottuun kouraan. +(Höyryvaunujen vihellys kuuluu.) Siinä on juhtamme! + +LEO. Joka temmaa mun hänestä, oi hänestä, ja kohoaa taasen mun sieluni +myrsky! + +ANTON. Seiso kannallas kuin mies, puristaen reippaasti hänen kättänsä +jäähyväisiksi. Tuollahan näen hänen, tuolla keinumäellä, ja menenpä +saattamaan häntä koruisille hyvästille, poika. Mutta riennä sinä kerta +vielä ylös kamariis, ja katso, että kaikki on rakennettu matkaan, +niinkuin pitää. (Menee oikealle.) + +LEO. Mutta te, te rientäkäät myös! (Poistuu kiivaasti ja levottomalla +muodolla vasemmalle perille.--Liina tulee oikealta periltä.) + +LIINA. (Yksin) Jo kuulin kileän äänen, mi ainiaaks' huusi meiltä Leon +kauas. Oi eron hetki, sinä kalveakasvoinen, jota lähemmäs joudut, sitä +vallattomammaksi nousee povessani levottomuus. Se kiihtyy, kasvaa +myrskyksi, ja mi ennen siellä tummasti paloi, se nyt puhalletaan +riehuvaan leimuun. Ja miksi? Oi näinkö toivoton lempi tuskittelee +uniensa tyhjässä valtakunnassa ja hyljättynä janoissansa huohottaa, +kurja! Kiukkuinen kohtalo, miksi mykkä lempeni, kuin salaisesti +koittava aamu, kohden häntä aina kätköstänsä hymyilee, kohden häntä, +kylmää, kiittämätöntä, koska moni toinen, kaunis kuin Adonis, katsoo +puoleheni turhaan säteilevällä silmällänsä?--Mutta miksi ymmärrän +sydämmeni väärin ja kuvailen hulluuksia, minä mieletön? Oi, hempeän +elatus-äidinhän murhetta on tämä, koska ennen pieni kasvatteensa äkisti +siirtyy hänestä pois, ja siitähän syntyi vimma.--(Mietiskelee hetken +äänetönnä, ottaen jalon, ylevän muodon.) Ja vaikkapa toisialtakin +kuohuisi kaikki, mitä huolisin siitä, mitä heikon sydämmeni kapinasta, +niin kauan kuin seisovat vielä valtiaina povessani järki ja tahto? Ja +mitä tahtoisin nuorukaiselta? Älköön nuorukaisen lemmen huokauksia +liehtoko tänne, ellei mieli hän virittää mun oikeutettua vihaani. Ei, +vaan kiitollisuuden viattomasti loistavalla katseella kohdelkoon hän +minua; ja asettuispa tämä ärjy. (Anton tulee oikealta, mutta +huomattuaan Liinan, jää seisomaan, jotenkin metsän peitossa.) + +ANTON. (Erikseen) Ahaa, siinähän seisot! Mutta mikä muoto! Yht'aikaa +ylpeän nais-sankarin ja pilvissä surevan seraafin. + +LIINA. Mutta kuin kaksi tähteä etäällä kylmässä pohjassa, ovat mulle +silmäs, ja äänes kuin talven tuulen ääni. + +ANTON. (Erikseen) Sinä haastelet kuusille, piikaseni!--Mutta enemmin. + +LIINA. Niin olkoon, Leo. Kylmänä tuulena tahdon minäkin vielä juuri +eronhetkenäkin hengittää sinua vastaan ja poistaa kaikki vienot +tunteet. + +ANTON. (Erikseen) Enemmin! Minä kuultelen kuin pitkäkorvainen jänis. + +LIINA. Ota helmahas, ota helmahas, oi aamun taivas, tämä lempeni +huokaus, jonka viimeisen kerran henkään hänen tähtensä rinnastani ulos! +(Huoaten) Oi Leo, Leo, miksi heität armaan kotos ja hänen, joka aina +sinua suojeli kukoistukses aikana täällä, aina tähän päivään asti? +Useinpa hän äidin liepeällä kädellä viskasi kirkkahalta lapsiotsaltasi +himmentävän hiuksen pois, ja asetteli, ojenteli olkapäilläsi tuota +valkeaa kaulustasi! Hmm, miksi muistelen noita, minä itse lapsekas +tyttö? Mutta mitä huolin? Sillä paljon tein minä, paljon; tein kaikki, +tein kaikki, mitä äidin helleys voi! Tein tuhannet kerrat ja sain +sinulta palkinnoksi, Leo, tämän tuonentoukan, joka polttaa mun +sydäntäni; se mun sydäntäni polttaa, oi laupias taivas!--Mutta +kaikesta, vaikka halkeisi poveni, ällös, Leo, saako tietoa kipenänkään +vertaa. Vaan johan avaruuden sylihin mä puhalsinkin ulos hohteeni ja +sijahan astukoon viileys ja rauha; ja voimallisesti tahdon katsahtaa +taas, käydessäni jouduttamaan hänen lähtöänsä. (Poistuu kiivaasti +vasemmalle. Anton astuu esiin.) + +ANTON. (Yksin) Onko ukkosen vasama iskenyt alas mun päähäni? Tai onko +noidannuoli, sinkoellen sinne tänne, hurmannut pilan piian mielen? Ei, +vaan rakkauden nuoli on tehnyt tässä työnsä, hahaa! Hän lempii sinua, +poika, ja sinä lemmit häntä! Hyvä! Mutta ken olis sitä uskonut sinusta, +hälläkkä? Seisoithan edessäni, mitä koskee täällä miehiin, kuin +pyörryttävä taivaanvuori,--ja nyt riutuu sydämmesi tuon köyhän +nuorukaisen tähden, palaa tuskan tulessa! Mutta kuitenkin tiedän +sinussa löytyvän ylpeätä lujuutta, joka ei juuri leikin lannistu, koska +se kerran on määrätty seisomaan. Ja sen tiedän, ettäs nytkin antaisit +laskea ainiaaksi tämän aurinkos, näyttämättä silmän-iskullakaan sen +kalleutta sydämmelles'. Sen tekisit, ellei nyt tuo metsän partainen +uros astuis eteesi armollisena kohtalonas, haa! Ensiksihän nyt +seisautan pojan lähdön ja panen takavarikkoon hänen matkasäkkinsä, joka +tulee tuossa. (Elias tulee vasemmalta, kantaen matkasäkkiä.) Mihin +säkkiä? + +ELIAS. Tuostahan lystihuoneesta tien vierestä astutaan vaunuihin, jotka +tulevat kujan kautta. Matti, peeveli, tappeli itsensä kyytiin! No, no! + +ANTON. Jääköön säkki tähän. + +ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen käskyn mukaan. Ehkä pannaan sinne +vielä jokin kylänkaakku. Mitä minä tiedän? + +ANTON. Laske se paikalla maahan, muutoin paukahtaa sakarasauva! + +ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen. + +ANTON. Elias! + +ELIAS. Minun täytyy, ei auta. + +ANTON. (Korkealla äänellä) Pyydänpä koreasti: laske se maahan! Minä +vastaan sen edestä. (Kovin vihaisena) Heitä se säkki, se nahkasäkki, +haa! + +ELIAS. Olkoon sitten niin korealle rukoukselle; kun ma sanonkin. Tuohon +hänen heitän. Mutta mitähän sille teette, mitä vaankin? Pistätte mar +sinne jonkin salalahjan muistoksi, hähhäh! + +ANTON. Sinä musta peikko! + +ELIAS. Minäkö? + +ANTON. Sinä killisilmä pakana! + +ELIAS. Minäkö? + +ANTON. Rukoilla sinua! Mutta ellei toimeni tällä hetkellä vaatisi +minulta tasaista humöriä, niin paikalla sinun vetäisin alas tuohon +nahkasäkille ja kurikoitsisin tuon kirotun selkäs simpulaksi! Niin minä +sinun plakaisin! + +ELIAS. Kun antaisin. + +ANTON. Sinä sonnipää! + +ELIAS. Kun antaisin. + +ANTON. Sinä härkäpää! + +ELIAS. Kun antaisin ... plakata. + +ANTON. Käy tiehes! Sano Leolle ja emännälles, että varron heitä +jäähyväisille tässä, juuri tässä. Mene! + +ELIAS. Minä teen sen. (Menee vasemmalle.) + +ANTON. (Yksin) Verraton konna, verraton konna! Saattoipa hän silmäni +mustenemaan.--Mutta voihan köntti olla vaiti kuin muuri. Peijakas! +hänpä juuri parahin mies kätkemään asian, joka paikalla on tekevä +ihmeitä. Saihan se kyteä vuosia rauhassa heidän povessaan, kyteä +kypsäksi äänettömyyden mujussa ja lemahtaa nyt ylös selkeään ilmaan, +koska hetki on tullut. Haa, ilmaisitpa sen parhaiksi juuri, Elias!-- +Tuoltahan tulevat nuo kaksi nuorta. Ahaa! onpa tytön poski hieman +vaalennut; jaa, jaa, Liina, tahdon uskoa, ett'ei se olekkaan juuri +keveätä. Mutta Leo? Hoo, hän astelee kuin mies, kuin sellainen mies, +joka tuskittelee tuhon meitä lähetessä, mutta koska on se tullut, +sylkee häntä vasten partaa.--Tulkaat, te kaksi; minä tahdon tehdä +teidät yhdeksi; ja tunnenpa jo ihanan esima'un toimestani; ja +rieppaasti se tapahtukoon. Mutta kuinkahan käyttäis tämän tempun jokin +toinen, kuinka teikari, kuinka pastoorillinen mies? Ah, kuin ämmä, kuin +ämmä! Mutta Anton? Suoraan ja pyrstöt pystyssä kuin ahvena! (Leo ja +Liina tulevat vasemmalta periltä.) + +LIINA. Tuossahan eno! + +ANTON. Vartoen teitä. No nythän tulitte, ja minä tervehdin teitä: niin, +ole tervehditty, sinä sorea pari! + +LIINA. (Erikseen) Kiusallinen taas. + +ANTON. Oivallista! + +LIINA. Eno, miksi näin sopimaton, tyhmä ilve juuri jäähyväishetkellä? + +ANTON. Ah, anteeksi! Minä luulin tuon toisen henkilön vänrikiksi. + +LIINA. Tahdotteko seurata poikaa rautatielle? + +ANTON. Ketä poikaa? + +LIINA. Leoa. + +ANTON. Tuota kurjaa lastas, jonka saatat nyt tyköäsi maankulkeuteen +pois? + +LIINA. Tahdotteko seurata häntä? + +ANTON. No no, ilman vihastumista! Minä seuraan häntä kuin sureva isä.-- +Kas niin, lapsemme, ota hyvästi hellästä mammastas, halaten häntä +koruisesti. Täyttäkäät pian tämä viimeinen velvollisuutenne; sillä +aikaa joutuu. Rientäkäät! Minä käyn syrjään. (Poistuu heistä hieman +taemmas, käyskelee vinhasti edes takaisin, hieroen käsiänsä.) + +LIINA. Hyvästi, Leo! Muista aina Luojaas, pidä hänen käskynsä ja hän +siunaa sinun päiväs. + +LEO. Minä kiitän teitä, kiitän kaikesta, kaikesta, ja toivon teille +ikuisen onnen ja rauhan! Oi, enemmin en jaksa nyt lausua, mitä +kiitollinen sydämmeni kuiskaa! + +LIINA. Olkoon jo kylliksi. Kas tässä mun käteni. (Leo suutelee kättä.) +Jää hyvästi, ja elämäsi matkalla ole aina mies! Hyvästi! + +LEO. Ikuisesti hyvästi, ylistettävä nainen! (Lähtee kiivaasti poispäin, +lausuen Antonille) Tulkaat! + +ANTON. Varro, mies! (Vetää häntä takaisin kohden Liinaa.) + +LEO. Mitä aiotte? + +ANTON. Älä rynnistele vastaan. (Halliten Leoa ryhtyy hän myös Liinaan +ja vetää häntä kohden Leoa.) Poika lempii tyttöä ja tyttö lempii +poikaa, hei! + +LIINA. (Tempoilee) Siivosti, eno! + +LEO. (Tempoilee) Hellittäkäät! + +ANTON. Ystäväni, turhaan pyristelette vastaan, sillä nyt on itse +»metsän halliparta» naittajanne. + +LEO. Te mieletön! + +LIINA. Te hullu! Päästäkäät minua! + +ANTON. Hahaa, kuinka temmoilevatkin nuo Amorin kiiskit hänen +nuotassansa; sillä poika lempii tyttöä ja tyttö lempii poikaa. + +LIINA. Suuri Jumala, mitä on tämä! Eno, eno! + +LEO. Ovatko metsän peikot hänen panneet raivoon? + +LIINA. Minun saattaa hän hulluksi! (Kovalla äänellä) Eno! + +ANTON. Käsi käteen vaan! + +LIINA. Pois! (Lyö hatun hänen päästään ja Anton hellittää äkisti +molemmat. Hetki äänettömyyttä; he tuijottelevat toinen toiseensa, Liina +painaen kättä vasten sydäntänsä ja huohottaen kovin.) + +ANTON. (Ottaen ylös hattunsa) Kaunista kyllä, lyödä hattua päästäni. +Mitä aattelen sinusta? Voinhan tuskin uskoa sinua sisareni Maijan +tyttäreksi, itse hyvyyden ja laupeuden lapseksi; mutta tämä on heitto +isältä, heitto isältä, näen minä. (Erikseen ja riemuiten) Minä +onnistun, onnistunpa! Ah, tämä mursi hänen korskeutensa rautapaidan! +(Ääneensä) Iskeä hattu päästäni! Ja juuri armaan lemmittynsä edessä! +Leo, huomaa se merkki. + +LIINA. Mitä hävytöntä ilvettä on tämä? + +ANTON. Se oli vähän rakkauden pöllytystä. + +LEO. (Antonille) Kirous! Te olette minun pettänyt, ilkeästi pettänyt! + +ANTON. Jumal' avita, minä kuulin ja näin! Hän tunnusti juuri tässä +taivaan korkeudelle rakkautensa sinuun, mutta hän sen manasi +rinnastansa ulos tuulien haltuun, tuomiten sinun kylmyyttäs; sillä +kylmyyden naamarin alla te kätkitte yhä suloisen helteenne molemmat. +Mutta niin hän manasi, ja minä, seisoen tuolla sireenipensaalla, minä +ilahduin kovin, tietäen sinunkin tuskas, ja kävin mielestäni +viattomaan, onnelliseen petokseen; mutta erehdyinpä onnestas huomaten, +mikä epeli hän on: se epeli, josta päästen on paras. Lyödä hattuni alas +maahan! Näithän sinä? + +LEO. Mitä näin, mitä kuulin minä? Oi hämmensihän tämä teidän raaka, +hullu leikkinne meidän näkömme, kaiken meidän mielemme! + +ANTON. Mitä? Sinä puolustat häntä vielä ja ehkä lemmitkin häntä vielä +tuikeammin? Ha ha ha! Ei yhtään närkkiä miestä siinä, ei yhtään. Ja +minä kun luulin tuon salaisen pihinän jo rykäyneen tuhkaan ja pöllyyn. +(Erikseen) Mutta nythän otti se, tiedän minä, oikein pyörryttävän +vauhdin. (Ääneensä) Toki temppu on tehty ja nyt heitän teidät +katselemaan silmuksia ja nokittelemaan. Hyvästi, poika! Matti +löylyttäköön sinun höyrytarhaan. (Erikseen) Mutta piankin tullessani +takaisin taas, enköhän näe tässä hieman lauhkeampaa leikkiä? Hmmh! +(Menee vasemmalle perille. Äänettömyyttä. Leo ja Liina seisovat +hämmästyneinä, tuskallisina.) + +LEO. (Erikseen) Tule, kuolema ja pimeys! + +LIINA. (Erikseen) Ah, missä olen? Mikä myrskyn vihainen kierros toi +minun tänne? + +LEO. (Erikseen) Ukko, oletko sä pettäjä vai houriiko jo vanha aivos? +Lausuithan tuosta naisesta mahdottomuuden asian, mahdottomuuden. + +LIINA. (Kiivaudella) Te herjät, mitä pilkkaa, mitä hävytöntä ilvettä, +teidän molempain mua kohtaan kutomaa? Oi sinä kiittämätön villi, joka +juuri eron hetkellä kumoat ylös-alaisin kaikki, kuin tahtoisit täältä +myötäsi matkalle kirouksen painon sen siunaukseni sijaan, jonka jo +sinulle annoin, sinulle, hurja henki! + +LEO. Jalo neiti, kuulkaat sana, vilpitön tunnustus. Mun täytyy se +tehdä, seisoisinpa muutoin teidän muistossanne kummallisena peikkona, +jos niin te uskoisitte minusta, kuin lausuitte; ja aatokseni tästä +teidän uskostanne olisi jo matkallani mulle kuolon taakka. Ja mitä nyt +teille tunnustan, sen sai hän, arvoisa enonne, äsken ulos mun surevasta +sydämmestäni, ja salaisuutena sen annoin hänelle; mutta ah! sen ehdon +unohti hän. En tiedä muusta. Minä vannon. Mutta kaikki tahdon +tunnustaa. + +LIINA. (Erikseen) Mitä mielii hän tunnustaa? (Istuu penkille.) + +LEO. Oi, tämä hurja kohtaus, jolla hän oli jo meitä villitä, on, +kummakseni kyllä, poistanut kaiken entisen kainouteni ja pukenut +olentoni teräkseen tässä teidän edessänne. Ja viskaisen ulos povestani +tulen, kuin pahteensa ukkospilvi; hän kerran leimahtaa, jylisee ja +huojennettuna näin jatkaa tiensä pois maailmojen ääriin. Niin minäkin +nyt, ja kuulkaat sana. Oi ylevä impi, minä lemmin teitä, lemmin +nuorukaisen puhtaalla, mutta voimallisella hohteella. Minä kiroon +suloisen-katkeraa mielialaani; mutta sydämmeni ei huoli huulteni +tuomiosta, vaan alati se liekehtii, oi, liekehtii vaan! Tämän +salaisuuteni ukko sai, koska vainuten tuskaani hän ystävällisellä +vikkelyydellä sen vietteli mun suustani ulos ja minun petti. Siis +tietäkää: kaun olen teitä lempinyt ja lemmin vielä; mutta, ihanin +neito, älkää vihastuko; nythän lähden teistä iäksi pois. Minä lemmin; +ja mitä taidan tehdä? (Äänettömyys.) + +LIINA. (Nousee kiivaasti ylös.) Mitä taidat, sen huomaan nyt. Sinä +uskallat tehdä tämän tunnustuksen! + +LEO. Siihen saattoi minun herra Anton, korkea impi.--Mutta sanoohan +toki tarina, että kerran laakson kaino kukkanen täällä lemmistyi +korkeuden tähteen. + +LIINA. Haa, mitä korkeutta tarkoitan minä? Muista, että olen sinun +kasvattanut. + +LEO. Mutta ettehän... + +LIINA. Vaiti!--Ja muistele vielä vuosia välillämme ja anna iälle +kunniansa. + +LEO. Oi te armas! Siitähän käy lempeni aina juhlaisessa, +hämärän-kauniissa puvussa, koska pelko ja kunnioitus on sen +kaksois-sisar. + +LIINA. (Hetken äänetönnä.) Mitä haastelet sinä? Pois! + +LEO. Kohta poistun. (Erikseen) Oi kuinka kaunis hän on tässä +vihassansa! + +LIINA. (Erikseen) Mun otsallani mi kuumeen hohde! + +LEO. (Erikseen) Mun mieleni eksyy! + +LIINA. (Kuin havaten) No'o, sinä viivyt vielä? + +LEO. Mihin on siis mentäväni? Mutta ah, nyt muistelen, kuin olisi mun +hetken päästä lähdettävä. + +LIINA. Ja viivyt kuitenkin. + +LEO. Vartoen teidän silmästänne liepeämpää eron katsantoa. + +LIINA. Silmässähän sydämmen aatos. + +LEO. Oi kylmä lähtölause! (Höyryvaunujen vihellys.) Jo varoittaa minua +toinen vihellys. (Lähtee käymään.) + +LIINA. Kuule vielä kolmas. + +LEO. Mahdotonta! Silloin en ehtisi enään! + +LIINA. Kuule sitten vielä yksi sananen. + +LEO. Sanokaa. + +LIINA. Me eroomme siis? + +LEO. Iankaikkiseksi! + +LIINA. No hyvästi iankaikkiseksi, armas Leo! + +LEO. Ah! tästä kiitän teitä iankaikkisesti ja niin poistun sydämmen +riemulla. Hyvästi, soma nainen, sinä taivaallinen Liina! (Rientää +poispäin.) + +LIINA. (Huutaen häntä) Viivy hetki vielä! (Kiljahtavalla äänellä) Oi +viivy, Leo, viivy! + +LEO. Ei! mun täytyy rientää, kohta lähtevät vaunut. + +LIINA. Ne lähtekööt, vierikööt vaikka Onnelan satamaan, mutta sinua en +milloinkaan päästä! Taivaan nimessä, minä lemmin sinua! (Peittää +kasvonsa ja katoo kiiruusti vasemmalle.) + +LEO. (Yksin) Ah! minkä äänen kuulin, mihin katosi enkelihaamu? Tule, +ilo ja riemu; sillä muuttihan tämä hetki leimahtaen pimeän, tyhjän +aavikon ympärilläni, muutti sen aamun kultaiseksi lehdoksi! Oi hetki, +mi, juuri tullessa kuoleman yön, äkkiin temmasi peloittavan enkelin +huulilta tuomiotorven pois ja lausui: »olkoon vaikeus uusi!» Niin +lausui autuuteni hetki ja valkeuteni astui ylös ihanaksi päiväkseni, +eilen uneksuen houri minä, kurja. Vimman aatos!--Mutta enhän koskaan +unissani epäillyt untani tyhjäksi kuvaksi; mutta nyt pelkään, ett'en +pettyis, ja tiedän siis nähneeni oikean onneni kuvan, ja itse kuva on +tämä onni, jonka taasen silmäni näkee, tuolla, tuolla puettuna hameesen +kuin yösen huntu, ja kiharansa liehuvat alla valkean paimenhatun. Niin +hän väikkyy tuolla jalona, keveänä haamuna ja, sireenikukkanen kädessä, +nyt hän kääntyy ympäri ja palajaa. (Rientäen kohden Liinaa, joka tulee +esiin) Oi, Liina, Liina! + +LIINA. Alallas, Leo, alallas ja hiljaa! Älä askeltakaan likene minua +nyt, vaan seiso ja kuultele järjen sanaa. + +LEO. (Erikseen) Nyt tahtoo hän luonnistaa asian. + +LIINA. (Nyppii yhä kukkasta nostamatta ylös silmiänsä.) Hm! Kauan olen +tutkistellut, kysellyt itseltäni sydämmeni tunteita kohden sinua. +Ovatko he unohtaneet kasvinlapseni ja saattaneet poveni sun tähtesi +tuimempaan tuleen? Mitä tiedän minä? Ja mitä tiedän, kuinka loisin nyt +katsantoni sinuun? Kuinka? Morsiamenako? Sinuun? Hohoo! Ja mitä +morsiuskruunulla minä, kruunulla ja seppeleellä mun kulmillani? No me +katsomme toinen toiseemme tyyneydellä aina kuin ennenkin; ja samoin +olkoon tässä myös asuntos ja toimes ajan tuonnemmas. Ja muista: +sanaakaan ei kihlauksesta ja vielä vähemmin häistä. Häistä! Hm, siinäpä +saamme vartoa, luulen minä. Ja ensin kaikista muista: olkoon kaukana +meidän vaiheiltamme nuo kiemailukset, silmän-iskut ja syleilykset, se +muista. + +LEO. Ken voi estää minua, ken minua vastustaa? + +LIINA. Pois! Mitä tahdot? + +LEO. Syleillä sinua tahdon! (Syleilee häntä.) + +LIINA. (Temmoilee, kääntäen hänen kasvonsa.) Me onnettomat, mitä olemme +tehneet! Minä kuolen häiriöstä, häpeästä, menen upottamaan itseni alas +pyörteen syvyyteen tuolla, minä lapsi katala! + +LEO. Upotat itses! + +LIINA. Sinun helmas syvyyteen. (Kääntyen äkkiin hänen puoleensa ja +painaen otsansa vasten hänen rintaansa.) + +LEO. Ah! syleilenkö morsiamenani komeata Liinaa? Onko tämä hänen ihana +päänsä, joka autuaasti painaa mun poveani?--Elämämme on Elysium!--Oi +Liina! + +LIINA. (Nostamatta päätänsä) Mitä tahdot? + +LEO. Tahdot! Mitä tahdon enään, koska taivastani syleilen? (Liina +vetäytyy vähitellen pois hänen rinnoiltansa, peittäen silmänsä.) Pois +tämä hämminki ja raukeus kasvoiltas, ja tule, tässä on meille istuin. +(Istuvat penkille oikealla.) + +LIINA. Tässähän levätkäämme, armahin Leoni, heittäen kaualliset, +salatut tuskamme pois! Ooh! + +LEO. Tässä levätkäämme kuusiston tummassa yössä. + +LIINA. Oi, vielähän äsken katselin minä levotonna luontoa. + +LEO. Mutta nyt, nyt olkaat tervehdityt, te partaiset, kohisevat kuuset; +sillä nyt on meillä rauha teidän kanssanne! + +LIINA. Ja ole tervehditty, sinä kirkas aamu! Nyt on meillä kanssasi +rauha. + +LEO. Ja sinä vahvuuden pilvetön kumo, aina tyyni ja valtias! + +LIINA. Tyyni, valtias ja puhdas kuin Jumalan aatos itse. Ah mun +ystäväni! minä hengitän vapaasti; sillä pudotinhan valtikkani alas ja +rauhan tein minä, rauhan, rauhan, rauhan! Voi, tuskallinen, kuluttava +uhka oli mun valtani, oli aina taistelo sydämmeni portailla. Mutta nyt +pois tuo sotaisa muoto; pois myrskyn jännitys mun elämäni laivan +purjeesta. Miksi en valitsisi oikeaa satamaani? + +LEO. (Vetää häntä povellensa.) Ja tässähän oikea satamas. + +LIINA. Haa! Oletko varma siitä? + +LEO. Sun satamas, sun temppelis, ja sinä olet mun epäjumalani. + +LIINA. Ja »sinä» sä sanoit, »sinä», ah voi! + +LEO. Niin sanoin, emmehän teitittele jumalaamme. + +LIINA. Mutta ah, ei korkeuden väljyydessä, vaan tomuisen maamme +pahteessa häpee ja hohtaa sun jumalattares tässä. (Kääntäen kasvonsa +Leosta) Minä mieletön, mitä olen minä tehnyt, mitä olen tehnyt? + +LEO. Ihanaisin Liina! + +LIINA. Vaiti, poika, vaiti! + +LEO. Sinä ihanaisin taivaan alla! + +LIINA. Minä narri! + +LEO. Kaukana, Uranon piirissä, on sinusta kehno narri. + +LIINA. Narri, narri, narri, narri ja hullu! + +LEO. Jalo ja viisas! + +LIINA. Narrien narri! + +LEO. Ja minä olen sinun uljas sulhases. + +LIINA. Vaiti sinä! Mikä olit sinä silmissäni äsken? Poika, poika vaan! +Ja miksi mä kutsuisin sinua nyt? Sulhasekseni? Oi kohtalo, mikä +nöyrytys, mikä nöyrytys! (Katsahtaen tarkasti Leoon) Sulhaseni sinä? +Sinä? Hahaa! (Kätkien kasvonsa Leon rinnoille.) + +LEO. Kätkehän itses, lintuseni, koska lähestyy jääkärimme, itse +jääkärimestarimme, ja vihaisena, vihaisena! + +LIINA. (Kohottaen päätänsä ja katsoen vasemmalle) Ja jääkäriä seuraa +korven karhu, tuo meidän arvoisa Elias. (Naurahtaa.) Ah, kaksin, kolmin +kerroinhan vuotaa nyt päällemme autuutemme sarvi! + +LEO. Mutta voi minua kurjaa poikaa, nyt punehdun kovin; istua tässä +rinnallas heidän lähetessään! Minä riennän heitä vastaan. (Aikoen +mennä, mutta Liina estää hänen.) + +LIINA. (Kiivaudella) Istu paikallas! Mitä huolimme? Tässä istumme kuin +ruhtinaspari kunniassaan; sillä ansaitseehan arvon lemmenliitto.--Mutta +kas tuota metsäkyöpeliä, Leo! (Anton tulee.) + +LEO. Hirveänä lähestyy hän, kulmakarvat painettuina oikein äkeästi +alas. + +LIINA. Ja mikä pörrötetty parta sitten, jonka peitossa kuitenkin hänen +huulosensa myhäilevät niin makeasti, niin makeasti. + +ANTON. (Eliaalle) Kas tuossa! Ota säkki selkääs ja saata se vaunuihin +ja siitä tuonne höyryvään kartanoon sekä säkki että mies. Pian! (Elias, +säkkineen, lähtee oikealle perille.) + +LIINA. Ei, Elias! vaan kotia takaisin, kotia takaisin saatettakoon +säkki! (Elias kääntyy vasemmalle.) + +ANTON. (Vasta havaitsevanaan Liinan ja Leon) Mitä! Jäähyväistenkö +halailuksessa vielä? (Eliaalle, paukuttaen sauvallansa maahan) Mihin +kömpit, sinä tonttu? Höyrytaloon pussit ja passit, muutoin kallos +halkee nyt paikalla! (Elias lähtee taasen käymään oikealle.) + +LIINA. Ei, vaan takaisin kultaiseen kotihin--oi taivaan riemu!--se +saatettakoon takaisin taas. + +ELIAS. (Viskaisee säkin vihaisesti maahan.) Menköön peeveliin koko +säkki! Luuletteko, hyvä herrasväkeni, tässä karhua tanssittavanne? + +ANTON. (Leolle ja Liinalle) Mitä hulluutta! + +LIINA. Pois jo teeskelys ja ilve. (Lähenee häntä nöyrällä muodolla.) +Sille perustalle, jonka te itse juuri äsken laskitte meille etehemme, +tahdomme nyt rakentaa. Sentähden siunatkaa liittomme ja unohtakaa, oi +unohtakaa se kiivauteni työ, jonka osoitin teitä kohtaan tässä +vimmoissani, minä vallaton! Ah, vimmoissanihan tein sen, armas enoni! + +ANTON. Niin, niin, sinä hattara, löithän päästäni hatun ja annoit +minulle melkein laillisen puustin. + +LIINA. (Lankee polvillensa.) Antakaa se anteeksi, anteeksi! + +LEO. (Polvillaan myös) Minä liityn samaan rukoukseen. Anteeksi, ja +suokaa meille siunauksenne! + +ELIAS. (Erikseen) Hmmh! Mitä riivattuja? + +ANTON. Ylös, lapset, ylös! Muutoin vuotavat mun silmäni vesihelmet ja +juuri teidän tähtenne. (Nostaa heidät ylös ja syleilee.) No iskekäät, +iskekäät päänne yhteen ja olkaat onnelliset! + +ELIAS. (Ääneensä) Mitä? + +ANTON. Onnelliset aina! + +LIINA. Teitä, eno, onnestamme kiitämme! + +LEO. Teitähän kiitämme! + +ANTON. Eliasta myös. Totisesti! Ja sentähden nyt hurraa, Elias, hurraa! + +ELIAS. No hurratkaamme sitten, hurratkaamme huikeasti huutaen: hurraa! +(Kuuluu vihellystä ja tavallinen kolina ja huohotus höyryvaunujen +lähteissä.) Ja mene, mene tiehes, sinä musta sonni! Jäljellähän seisoo +mies ja omanamme aina. Ah, hän unohti, poikanen, koreasti lähtöhetken, +syleillessään meidän nuorta emäntäämme. No siihen hurratkaamme, +hurratkaamme! Hih! (Viskelee lakkiansa ilmaan.) + +[1867] + + + + + + +ALMA + + + +HENKILÖT: + +ELINA. +ALMA, hänen tyttärensä. +MAURA. +KASPER, Alman isoisä. +CONON. + + + +Avara sali vanhanaikasilla huonekaluilla; ovi perillä ja kummallakin +sivulla. Vasemman oven kynnyksellä seisoo Elina, katsahdellen kohden +avonaista ovea perillä, josta Alma, käsi otsalla ja kovin aattelevana, +astuu sisään. + + +ELINA. (Erikseen) Tuossa astelee hän, toki toisialla +Hänen aatoksensa haaveksien käyvät. +(Ääneensä) Alma, missä loukos olet aikaellut +Tämän ehtopäivän seurastani kaukan? + +ALMA. Tuolla partahalla polveilevan virran +Olen illan kuluessa viipynyt. + +ELINA. Onpa tosin kaunis tämä ilta. + +ALMA. Kirkkahaana kiirii aurinkoinen länteen. + +ELINA. Kirkkahaana mieles kuitenkan ei paista. +Miks noin synkeästi katsahtelee silmäs? + +ALMA. (Kohottaen rintaansa ja ottaen päällensä uljaamman muodon) +Katsantomme usein hetkes vaihettelee; +Mutta raittiina ja vapaana mä seison: +Sointuenpa veri suonissani virtaa +Kuni lehdistössä tämän illan tuuli. + +ELINA. Kuitenkin: oi, oletko sä onnellinen? + +ALMA. Äitini, mä olen onnellinen. + +ELINA. Toki tarkoin katsoo aina äitin silmä; +Erhety ei nytkän, vaihk' noin korskeasti +Yhä kohottelet poveasi kurjaa, +Niinpä koetellet siellä peittää tulta, +Tulta synkeätä, sydämmesi polttoo. +Turhaan. Minä kaikki huomaan.--Tyttäreni, +Eiko ole ollut, eiko ole aina +Himonani, onnes luoda, katsahdella +Olennossas immen puhtahimpaa kuvaa? +Himo taivaallinen! Soma, armas toimi, +Tulithan sä elämäni aatteheeksi, +Tuoden uutta elaketta sielulleni +Murheen päiväl, kuolon niittäessä tässä. +Mut nyt onni kova ehkä toisin tahtoo, +Pyhän pyrkimisein tyhjäks tehdä tahtoo. + +ALMA. Minä tiedän sydämmenne murheen syyn. + +ELINA. Sinun sydämmesi ikävöitsemys, +Salasuudes olentoas polttava. + +ALMA. Olkaat rauhas, äiti! Voinpa tämän liekin +Viimein sammuttaa, sen tiedän, puhallanpa +Hänen aina meren syvyyteheen alas, +Vaikka sallinkin viel hänen aikaella +Tuolla muiston tummal, riutuvalla niemel. + +ELINA. Kuinka lapsekkaasti lausut! Miksi enään +Viivytellä? Mutta sinun sielus pohjaan +Turmijokses juurtunut on miehen kuva, +Joka lempeäsi palkitse ei koskaan. + +ALMA. Olkoon niin, ja mahdottomuus välillämme +Olkoon mahdottomuutta viel korkeampa, +Kuitenkan ei tämä pimittäköön +Näkömerkkiäni tuolla, jota kohden +Aina viittasitte, tarkotusta pyhää, +Joka sydämmeni rautapaitaan pukee +Kamppailemaan täällä. Minä melkein huudan: +Tulkaat vastukset ja myrskyt tuikeammat +Menneitä, ja minä tahdon teille näyttää, +Kasvattajani, minkaltahinen he'elmä, +Mikä tuote teidän kädestänne olen. +Enkohan ma toivois niin? Ja tämän toivon +Lähde ylpeys ei ole. Niinpä toivon, +Koska taasen puhtauden jalo aate +Jumalallinen mua korkeuteen nostaa. + +ELINA. Ole ilman huolta, tyttö; sillä tiedä: +Missä täällä voima, siinä aina myöskin +Löytyy lähellä sen koetuksen-kivi. +Onpa meille kylliks kovan onnen päivii +Voimiemme koetteeksi. Toki luotan +Sielus vahvuuteheen aina. Pois siis varjo, +Ikävyyden iltavarjo silmästäs. + +ALMA. Oi mun äitiin! sehän murheen mulle saattaa, +Koska onnetonta veljeäni muistan. +Kaksi vuotta, kaksi pitkää on jo mennyt +Laivan lähtiessä kotimaamme rannalt, +Mutta vielä viipyvät niin hän kuin laiva +Ilman sanomata lintusenkan pienen. + +ELINA. Siinä taasen ilosinta aavistan, +Ennustanpa, että kohta on hän meidän. + +ALMA. Suokoon taivas teidän ennustavan totta!-- +Mutta nythän muistan hurskaan sairaan tuolla +Matalassa majassansa, vaimon vanhan. +Kuinka ollee hänen laitans? + +ELINA. Kohta on hän +Tuonen vieras. Hänen luonnans kävin, +Ottain hänest kyynelhaikeet jäähyväiset. + +ALMA. Oi! miks viivyn minä näkemästä vielä +Elon aurinkoa hänen silmissänsä? + +ELINA. Sentähden jo riennä häntä katsomaan +Ennen päivän laskuu. + + * * * * * +[Käsikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteä.] + +[ALMA.] Taivaallinen kuva! Tuossa hänen näen, +Selvemmästi kuni millonkana ennen, +Tuossa, tuossa ihan kuvattuna ilmaan, +Lempeyttä täys; ja niin hän katoo taasen. +Kilian, sun kauneuttas ihmettelen! + +ELINA. (Eriks.) Mitä! Miksi seisot tirkistellen tuossa? +Miksi haparoitsee sormes huivin niemis? + +[Käsikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteä.]--tä otsaa painaa? + + * * * * * + [Käsikirjoituksesta leikattu pois lehti.] + +[MAURA.] Sielun kevät, ja niin taivaan voiman kautta +Tiellä hurskasten me vaelsimme.-- +Mutta kohta meistä yksi lopettaavi +Elinkautensa ja heittää tomun kahleet, +Samoin kohta minäkin ja samoin kerran +Sinä myös, sä vaimoist ylevin. Mut kauvas +Olkoon toki kuolonkellos kolkahdukseen, +Nähköön silmäs vielä monta armast aikaa, +Liekehtien lemmen ihanissa töissä; +Mutta koska viimein kutsutaan sua täältä +Palkintoas saamaan, sillon paistavimmas +Korkeudes loistakoon sun istuimesi! + +ELINA. Vaimo, mitä haastelet sä palkinnosta +Enään suuremmast kuin onpi mulle onni +Tämä, jota kuulen teidän majastanne? + +MAURA. Korkeimmalla kerran hymyköön sun sielus, +Kaupungissa kunnian!--Mut jää nyt hyväst! +Kuoleva mua odottaa, ja rientää täytyy. + +ELINA. Hyvästi! ja muista, koska taasen tulet, +Tule kertomahaan kuinka läksi täältä +Onnellisna matkamies. + +MAURA. Mä pian tulen. + +(Poistuvat, Maura perä-oven kautta, Elina vasemmalle.-- +Kasper ja Conon tulevat periltä) + +KASPER. Haa! mä tuskin tahdon uskoo mitä kerrot. +Leonard on tullut? + +CONON. Hän on huoneessani, +Ilonen ja raitis, sama kuni ennen, +Mutta ilosempa toki hetkel tällä. + +KASPER. Sen mä luulen, sen mä luulen, Leonard, +Päästyäsi monest kiljuvasta myrskyst +Yli monen ammottavan kuolon kidan. +Haa, sä poika! Mille tuntui mailman kierros?-- +Conon, Conon, urhee sotaveljeni! +Sinun lähetti hän edellensä tänne +Meitä laittelemaan mahtaviksi käymään +Vastaan tuota ilon ankarata puuskaa; +Mutta sinä tiedät, ettei olla täällä +Juuri vesikelloja, sen tiedät sinä. +Miks et tuonut häntä kanssas? Mieltäin polttaa! (Huutaa vasemmalle) +Mutta kuulkas tänne, naiset! + +CONON. (Hilliten häntä) Malta hieman! +Olkoon asja vielä salattuna hetken +Naisiltasi. + +KASPERr. Miksi? + +CONON. Kuule mitä sanon. +Kohta on hän tässä, uljas nuorukainen +Mereltä, ja Kilian häll' kumppanina +Mut he eivät tule ennen kuni palaan +Täältä taasen heitä vastaan sanomalla +Kuinka luonnistui tääl eräs toinen asja. +Jos se onnistui, niin ilosina tullaan, +Tullaan niinkuin voittoriemuitsijaa kolme; +Mutta jos tääl toimeni käy kumoon, sillon +Kaksi vaan me tullaan, Leonard ja minä; +Murheisena siirtyy meistä Kilian. + +KASPER. Mitä sommaelet, miesi? Rynkää esiin, +Esiin oikapäätä sotilasten taval! + +CONON. Kuulkoot sitten korvas mielusasti. Huomaa: +Kilian, mun vainaan ystäväni poika, +Oiva miesi, puhtahimmal mainiolla... + +KASPER. Kyhkynen! niin puhdas, äänetön ja kaino, +Ilman yhtään miehen karmeata roimaa +Naamalla ja leukaperil; niinpä on hän, +Mutta niin hän olkoon; imehdinpä häntä, +Hänen tyyneyttänsä ja vakuuttansa, +Kuulet sinä. Mutta mitä tahdot hänest? + +CONON. Hän sun Almaas lempii.--Miksi hämmästyt? + +KASPER. Alma jalona kuin aurinkoinen loistaa! +Sano: kenpä uskaltaisi yritellä +Temmasemaan huoneestani taivaan-loimoo?-- +Toki yksi uskaltakoon sankartyöhön, +Yksi ainokainen vaan maan pallerolla. +Terve, sinä oivallinen Kilian! + +CONON. Sinä myönnyt siis? + +KASPER. Ahaa, vai niin, sä poika! +Mutta mitä sanoo hän, tuo peijakas, +Joka ryöstäis meiltä hyvän enkelimme? + +CONON. Kovinpa hän lempii; mutta saattaa asja +Omilt huuliltansa kaunokaisen korviin, +Semä mahdotonta. Tänäpänä toki +Loimahtelee villi päättävyyden tuli +Miehen poves, ja nyt kitkeä hän tahtoo +Syämmens tuon epätiedon hämärästä. +Mutta mahdotonta hänen itse käydä +Tässä toimintoon. Sentähden tulen minä. + +KASPER. Ja nyt tulkoon loppu epätiedollensa. +Astutaanpas! Joko sitten kourissamme +Kantaa tahi katkee nuoren miehen toivo. +Astutaanpas likan luoksi. + +CONON. Varro toki. +Viipykäämme vielä kysymyksinemme +Neidolta, ja ensin tutkistele äiti, +Joka hänen parhain tuntee. Antakoon hän +Meille tiedoksi,--jos itse hän sen tietää-- +Olisko jo ihanaisen lempilapsens +Sydän himostunut täällä toiseen mieheen. + +KASPER. Himostunut toiseen mieheen? Kirkas tuli! +Pitääkö siis hänen sydämmensä käymän +Väkivalloin meistä pois ja vierauman? +He mun kalleutein veisit? Kilianko +Häntä kiemailisi hänen sydämmensä +Hempuna ja kateheena valtijaana? +Mene hiiteen maalinkeines, töhertäjä! + +CONON. Mitä hulluttelet, sinä ukko? + +KASPER. Vaiti sinä!--Mutta kas jos häntä lemmit, +Tyttäreni, ja hän tehdä voi sun onnes, +Niin ei mailman aarteet käykööt siinä tielles. +Ota hän sun kullaksesi, jalo miesi, +Mutta maalaa tuohon seinään yksi kuva, +Kesä-illan kukkasniitulle sä maalaa +Eräs impi aatoksissaan, jonka muoto, +Juhlallinen, kunnioitustamme vaatii, +Mutta jonka silmän lempee riutumus +Lausuu, että viimein toki perintömme +Onpi ilon ilta rauhan satamassa. +Maalaa tämä, mutta samaan tauluun kohta +Immen taivallinen kasvattaja maalaa, +Vaimo, kasvot kirkkaan kelmeyden loistees. +Tarkasti ja vakavasti katsahtaa hän, +Kuitenk' huomaa ihanilla huulillansa +Myhäilys tuo salanen ja laupeas +Ja tuo kasvohilla puhdas gloria. +Haa, mun veljein! katso tuossa mikä taulu +Verraton, ha haa! Mut ettes naura mulle? + +CONON. Enpä juuri vaihka viehkeileekin mieles +Kuni hiljan rakastuneen nuorukaisen. + +KASPER. Nuori olen uudestaan. Nuo kaksi tähtee, +Tähtee kultahista täällä naisten joukos +Ovat kirkastaneet vanhuuteni päivät. +Onnellinen sinä, joka immen lemmen +Saavutat ja elos valkeudeks viet! +Mutta ken on miesi? Lieko Kilian? +Jumal' avita! sen soisin ennen kaikist. +Toki tulkoonpa jo siitä vissi tieto; +Varro hieman, äitin luoksi tahdon käydä.-- +Totta kaiketi myös hälle ilmi-annan +Heti yksin tein tuon sanomasi armaan, +Että meri meille takasin taas antoi +Leonardin ilosen? + +CONON. Tee se, mutta kätke asja neitoselta +Vielä hetki tuonnemmaksi. + +KASPER. Niinkuin tahdot. +Mutta iloitseepa sanomasta äiti; +Onhan sydämmensä lemmen-aarniosta +Virtanut myös poikaiselle täällä runsin, +Vaihkei piehtaroinnut nalliainen koskaan +Hänen helmalapsenansa. Pentuksipa +Isäns emoselle hellälle hän joutui +Koska Tuoni ensimmäisen miniäni +Äiti-poven paadutti, ja kaksi pientä +Kuikuttelit, kantajaansa kaivatessa. +Mutta ilmestyipä sillon äiti toinen +Heille armastelijaksi, äiti vieras, +Jonka moista päivän tähti ei viel nähnyt. +Niin, mun toverini.--Mutta riemu nousee +Huoneesemme tänä iltan! Varro hetki, +Käynpä hieman tirkistämään Kilianis +Esi-ajan kurkistimeen. (Menee vasemmalle) + +CONON. (Yksin) Kilian, +Onni suosiva nyt tehköön parastansa; +Sillä tietystihän nostais jyrkkä kielto +Neitoselta, temmellystä poveheesi. +Enkä tuota ihmettelis. Kuitenkin, +Mitä luontoasi tunnen, luulen minä, +Ettes olekkan tuo viheljäinen narri, +Joka, halveksien elämämme lahjaa, +Kohta viskaseevi yli partaan kaikki +Yhden naisen tähden, eikä huomaa +Kuinka löyhä, kuinka yhä petollinen +Onpi onni, joka himoistamme syntyy, +Imettäjät monen tuhon. Mutta katso: +Viisaan tyyneydel aina täyttää velvons +Päivät täällä, siinä onni ainoa. (Kasper tulee, nauraen, hieroen käsiänsä) + +KASPER. Ha ha ha, sä Conon, peeveli on irki! + +CONON. Sano. + +KASPER. Peeveli on irti, sanon minä! + +CONON. Mitä päätän tämänkaltasesta lauseest? + +KASPER. Mitä tahdot. Mutta riennä, Elinani!-- +Älä, veljein, toki ylvästele liion. +Mikä konsti, mikä kunnia on siinä, +Käydä esiin valmiiksi tallotulla tiellä? (Elina tulee) +Mutta sano hälle vasten partaa, vaimo! + +ELINA. Conon, iloitsenpa kovin sanomasta, +Että saapunut on uljas Leonard; +Siitä kiitän sinua ja annan sulle +Vasta-lahjaksi nyt lupauksen sanan, +Sanan, joka vielä ihanemmin kaikuu +Kilianin korvas. Tiedä, Conon: +Tämän miehen kuva kaunis on jo ammon +Nuoren immen sydämmessä kapinoinnut, +Kuluttaen hohteheena synkeänä; +Sillä eihän Kilianin ulkohaamu, +Eihän sana huuliltans, ei silmän isku +Ole tähänasti juuri osoittanut +Povessansa lemmen armotonta valtaa. + +CONON. Niin on miehen mieli; kovin suljettuna +Muilta. Mutta että vallitsevat siellä +Hyvät henget, sehän sydämmeni ijäks +Onpi häneen kahlehtinut. + +KASPER. Oiva miesi! + +CONON. Hänen ulkohaamuns? Mutta katsoisitte +Tällä hetkellä nyt hänen sisustaansa, +Siellä huomaisitte myrskyn. Levotonna +Astelee nyt poika vartoessaan täältä +Tuomioonsa. Mutta onnen tuomion +Kohta kuulee hän, ja mailmans kirkastuu. + +KASPER. Onnen myyri on hän. Taivas, mikä tyttö! +Enkeli maan päällä, Herran enkeli, +Sanon mä, ja vannon: joka toisin sanoo, +Hänpä tulee tekemisiin minun kanssain.-- +Mutta mitä? Seraaffi on rakastellut +Poikanallia! Haijaj! Ja iso-isäs +Arvoisa ei ole saanut tuosta +Vallattomuudestasi tiedon-tipparaa! + +ELINA. Tuota ällös ihmettelkö. Vaivoin vallan +Saipa tästä äitinsäkin tiedon. Vihdoin +Koska moni karkulainen huokaus, +Monen yöseen valvominen tuskaa täys, +Enin toki katsantonsa synkee liekki +Mulle kantelivat kuinka hänen mielens +Ympärviehkeili, ja sillon häntä päädyin +Kysymyksilläni ahdistelemahaan, +Rukouksillani, mutta kauvan turhaan. +Kerran toki povelleni kallistui hän, +Tyttö, uiskennellen kyyneleitten virras, +Ja nyt korvahaani salasuuden kuiskas. + +KASPER. Sinä lemmenkukka iltakasteen alla, +Missä viivyt kuulemasta onnes arpaa? + +ELINA. Majasessa tuolla ahon liepehellä +Luona vaimon, käypä Tuonelaan, hän viipyy; +Hetken päästä, tiedän, takaisin hän joutuu. + +KASPER. Annas hänen tulla, annas hänen kuulla +Uutisemme valtaset, ja emmekohan +Näe tässä kilttii kiikahdusta hieman? +Voisitkohan, likka, ensileimahtaissa +Seistä, vaipumatta tämän onnes alle? + +ELINA. Hänkö olisi niin heikko? Mitä voisin +Kerskata mä enään? Toki uskon toista, +Ehkä pahemminkin sanomamme kaikuis, +Vaihka hänen korvahaansa viskaisimme +Sanat, että ainoo veljens Leonard +Käy luurankana nyt meren kolkos helmas +Hirmukasten joukos, että Kilian +Onpi kihlaunut komeahaan neitoon +Kartanossa komeassa tuolla. + +KASPER. Kamalia sanomia! + +ELINA. Mutta vielä: +Että iso-isäns, likan silmäterä, +Lupauksen täyttääksensä, pyhän valan, +Lähtee keral kumppaninsa Conon'in +Taistelemaan Kreikalaisten sankarina +Vastoin Turkkilaista rumaa, joka taasen-- +Kuni kertoisimme--vihasena karkaa, +Vertajanoovana kohden Hellaksen maata. + +KASPER. Perin armottomat, hirveen kovat sanat! + +ELINA. Ne hän toki ensin huuliltamme kuulkoon. + +KASPER. Rohkeutes tunnen. Mutta kuitenkin, +Tuotako me uskaltaisim? + +ELINA. Niinpä teemme. +Ensin nämät murheelliset kertoelmat, +Jotka hältä syämmen rakkahimmat riistää, +Kuulkoon hän, mut samas hetkes kaikki riemu +Takasin taas virtakoon, ja kalliimpana +Kuni ennen. Sulhasena lähestyköön +Kilian kuin toivon saari, ennen nähty +Ainoastaan äärettömäs kaukaisuudes. +Niinpä hänen ensin tässä piiritämme +Kuolon koljol sumul, mutta pian taasen +Sumun synkeen poistamme, ja Alma +Seisoo onnellisimpana lemmittynä. +Siinä vimman pimeys ja taivaan valo, +Siinä korkeus ja syvyys yhteenkarkaa. + +KASPER. Mahdotonta, Elinani, mahdotonta! + +CONON. Vaimo, vaarallinen leikki, vaarallinen. + +ELINA. Siinä olkoon hälle koetuksen myrsky; +Senpä kaltahista hän nyt melkein tahtois, +Niin hän, tulisesti innostuen, lausui +Hetki sitten. Nyt hän ottakoon sen vastaan. + +KASPER. Mitä! Voiko Alman sydämmestä käydä +Toivotus niin mieletön ja julkea? + +ELINA. Ei; vaan sielun korkeassa ihastukses +Lensi tämä lause hänen huuliltansa. + +KASPER. Mutta huomaa: ellei hän nyt voisi kantaa +Tuota koetuksen myrskyy? + +Conon. Huomaa tämä. + +KASPER. Vaan me hänen sydämmensä musertaisim? + +ELINA. Ilman huolta! Minä tunnen hänen sydämmensä. +Nytkö vaipuisi hän alas, tullessansa +Kammiosta hurskaan, joka tällä hetkel +Täältä lähtee perimähään kruunuansa? +Hänkö vaipuis alas, vaihka pyörteliskin +Tuhon tuulispäät nyt hänen ympärillään? +Ei; vaan ilo vakaa, korkea ja tyyni +Hänessä nyt vallitsee, ja kantaa voi hän +Kovan onnen painon maahan kaatumatta, +Kaatumatta alle verrattoman riemun. +Ylivoitettuna taasen tämä myrsky +Lahjoittavi hänen sielullensa mahdin, +Korottehen ankaran, ja ihastuen +Muistelee hän aina lemmen leikkilöitä. +Vielä elon syksysiltä vainioilta, +Koska uneksuen takasin hän katsoo +Samotulle tielle kohden entisyyttä, +Aina tämä ihanainen ilta +Hymyvänä helavalkeana loistaa +Hälle muiston riutuvasta kesä-yöstä. +Oi mi hetki toki! Kuvailkaatte +Etehenne juhlallista näytelmää: +Vilaukseksi vaan peittää hänen murhe, +Mutta halki mustan, uhkailevan pilven +Liepeästi leimahtaen aukaseevi +Ilon taivas kultahelottavan helmans +Helinäl, ja impi seisoo morsianna. + +KASPER. Verratonta, verratonta vallan! Ah! +Iske tulta, kiiriköhöön maa ja taivas, +Jalonahan seisoo aina Alma, kaunis, +Kuni pyhäin kuva tulen välkkynässä! +Olkoon menneeksi ja tulkoon tuosta melske. +Conon, Conon! + +ELINA. Cononille ilmestyköön +Alma hänen ylevyytens ankarimmas +Pukimessa, Alma, Kilianin onni. + +CONON. Teiltä parhain tunnettu on immen luonto; +Rakentakaat leikki, mä en estää tahdo. + +KASPER. Oiva leikki, koska lempi takoo juonii +Lemmen korotteeksi ilon iltana, +Leikki jumalten, »Divina comedia»! + +ELINA. Hänen näen minä. Tuolta lähestyy hän +Pitkin pellonpientaretta astellen. + +KASPER. Olkam valmiit. Elinani, kuinka määräät +Meidän kohtamme täs leikkinäytelmässä? + +ELINA. Minä tiedoks hälle annan haaksirikon, +Jossa meri kohtuuns Leonardin temmas; +Te, mun appeni, te hälle ilmoitatte +Sotaretkenne pois etäisille maille, +Jonne, ennen nousuu kolmen auringon, +On jo teidän lähdettävä. + +KASPER. Hyvä hyvä! +Sitten Conon tuossa. Huomaa, poika, läksys. + +ELINA. Conon luokseen meitä kutsuu viettämähään +Lähtöjuhlaa, viettämähään samoin retkin +Kilianin kihlausta. + +CONON. Tiedän siis nyt +Kohtani, ja miten voin sen tahdon täyttää. + +KASPER. Siinähän on meillä ensimmäinen näytös, +Tulee sitten toinen riemun remunalla; +Ja nyt myöskin tämän juoni-asemasta +Suoppas ahtööreilles pieni viittaus. + +ELINA. Samas järjestykses toimintomme juoskoon: +Minä veljens hälle kuolemasta annan, +Tepä sodan hirveästä pauhinasta +Oman itsenne taas ilosena tuotte +Hälle päiviensä huviks, mutta Conon +Hältä armahaasti kysyy jos hän tahtois +Tulla kauniin Kilianin avioksi; +Sitten nouskoon tämä ilovalkeamme +Vallatonna korkeuteen pilvien. + +KASPER. Perin oivallista! Kaikki liittyy lukkoon +Ilman yhtään räminätä koneissamme. +Mutta jymiseehän porras! Olkam valmiit +Tuikeahaan ilveesen. Nyt koetellaan +Keinol koval, myrskyl vallan kiivahalla +Nuoren tyttäreni ryhtiä. No noo, +Onhan suonissasi ukko Kasperin verta. (Alma tulee) + +ELINA. Almani, sun katsantosi meille lausuu, +Ettäs kuvauksen korkeen nähnyt olet. + +ALMA. Minkä ihanuuden täällä nähdä saamme +Hänen kasvoillansa, joka autuaana kuolee, +Koska sielu, itseänsä peilaellen +Valkeuden lähteen paistees hymysuin, +Odottavi kelmeältä enkeliltä +Suutelmaa, mi kovan solmun helläst päästää! +Minkä pyhän rauhan, minkä viisauden +Korkean, kuin kirkastuisit elämämme +Himmeydet kaikki, sinä sillon näet +Hänen otsallansa! Näet kuni koitteen, +Koitteen heljän ijankaikkisuuden päiväst. +Niinpä vaimo kuolon kaunoisena +Lepäsi mun edessäni, tyyven tyyven! + +ELINA. Ja nyt on hän elämänsä päättänyt? + +ALMA. Vielä ei; vaan hänen hengittämään heitin +Koska hänest läksin, läksin käskystänsä; +Sillä äkisti hän katsoi puoleheeni, +Lausui kuni ennustaen: »hyvästi, +Hyvästi nyt, armas neito! Jätä huone +Kuolevan ja kohden kotoasi riennä, +Jossa hetki ankara sua odottaavi», +Niin hän lausui ihanasti myhäellen. + +ELINA. Ja sä tulit. Mutta katsahtihan tarkoin +Vaimo pian sammuvalla silmällänsä. + +ALMA. Mitä on siis teillä tiedokseni antaa? +Tosiaankin tärkeätä, huomaan minä. +Toki murheen pimeyttä enemmin +Kuni iloa mä muodoistanne varron. + +ELINA. Muistele siis näkyäsi taivaallista +Ja nyt seiso lujana, mun tyttäreni, +Koska kuulet syvän murheen sanoman.-- +Leonard jo heittänyt on päivän valon +Ainiaaksi; meren povessa hän lepää +Peittämänä sammalhienon kääreen, +Unohtaen kaikki. + +KASPER. (Eriks.) Sydäntäni louhii; +Mutta en sua tahdo pettää, Elinain. + +ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein, saanut hautas +Meren syvyyteheen kauhistavaan, kylmään. +Korkeuden Herra, ole armollinen +Hänen sielullensa! Mitä tiesi hän, +Nuoruutensa hourees aina ilon lapsi? +Kauvan häntä murehdin ja itken, itken! +Leonard, oi Leonard, mun veljeni kurja! + +ELINA. Onnellinen on hän, ota lohdutusta. + +ALMA. Oikeutensa myös ottaa kuolon murhe! + +KASPER. Lapsein, kuule vielä toinen murheen sana, +Joka, tiedän minä, lisää taakkas painoo; +Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.-- +Sinä tiedät meidät, Cononin ja minun, +Vannoneeksi kerran nuorna pyhän valan. +Katso, nyt on tullut meille vissi tieto, +Että villi, partaposki Turkkilainen +Maata Hellaksen taas tahtoo valtahaansa +Temmata, ja niin on käsissämme hetki, +Jona lupauksemme on täytettävä, +Vala: käydä puolustamaan Kreikalaista. +Siis aloo! Me ylihuomenna jo mennään. + +ALMA. Armas iso-isäni, te, harmaapäinen +Kahden vihollisen valtakunnan ryskees +Murhatanterella! Mitä aattelette? + +KASPER. Että pyhä lupaus on täytettävä. +Mahdotonta Kasperin on toisin tehdä, +Mahdotonta! Älä vaivaa itsees turhaan. + +ALMA. Mikä vimman vihuri! Oi Leonard! +Sinä kuollut olet, isäni mun heittää; +Haaksi vanhettunut, heikko, mi jo kauvan +Lepäs tyynees satamassa, odotellen +Loppuansa hiljaista, nyt rynkää ulos, +Rynkää hurjapäisnä mailman kaikkein tuulten +Valtahaan, ja vaipuu ensimmäises myrskys. +Oi! mä nauttisinko enään yöseen unta +Tahi päivän iloo, aina muistellessain +Teidän kiharia hopeehohtavia +Vainon verisellä pellol? Sydän kätkee! +Conon, teihin minä vetoon. Aatelkaatte! + +CONON. Neitonen, mun aatoksein ja askeleeni +Kasperia seuraavat nyt samaa tietä; +Se on kunniamme vaade; ei siis tilaa +Tinkimiseen, vaan on edessämme retki. +Mutta juhla komja toki vietettäköön +Ennen lähtöämme Suomesta. Ja meillä, +Minun huoneessani tapahtukoon tämä. +Ystäväni, huomenna siis tulkaat kaikki +Vieraiksemme. Teitä Kilian myös käskee; +Sillä eihän ole ainoastaan juhla +Vakaa lähtöjuhla, vaan myös riemun päivä, +Koska kaksi onnellista nuorta lempens +Kihlauksen sinetillä vahvistavat. +Niinpä Kilian teit iloitsemaan käskee +Kanssansa ja kauniin lemmittynsä kanssa. + +ELINA. Conon, mitä kuulen? + +CONON. Nuorten kihlausta. + +KASPER. (Eriks.) Haa! miks lumivalkeaksi käy sun poskes, +Likkasein? + +ALMA. Hän kihlaa itsens; kehen sitten? + +CONON. Tämä olkoon salaisuus viel huomiseksi. + +ALMA. Mutta kehen kihlauu hän? + +CONON. Minä pyydän, +Olkoon tämä kätkös juhlahetkeen asti. + +ALMA. Olkoon niin. Mut tietkäät, teidän sanomanne +Kaikuu korvissani kuolon tuomiona +Sielulleni. + +KASPER. Tyttäreni, mitä sanot? + +ALMA. Totuudenpa sanon. + +CONON. Suokaat mulle anteeks, +Jos mä saatoin syämmellenne jonkun iskun. + +ALMA. Uskotteko, että rakastan mä häntä? + +CONON. Enpä toki. + +ALMA. Uskottepa väärin, väärin! + +CONON. Enhän usko, että häntä rakastatte. + +ALMA. Erhetytte. Minä häntä rakastan. + +KASPER. Alma, Alma, sinä saatat meidän kaikkein +Silmät vaipumahaan alas. + +ALMA. Kätkisinko tämän, ja niin teeskennellen, +Kehnomielisesti valehdellen tässä +Teidän edessänne, vierittäisin tuskan, +Katkerimman kaikist, Leonardin kuoloon, +Iso-isäin poistumiseen surman kitaan, +Tuskan, jonka lähde toisialla kuohuu? +Ei! vaan hetkes ulosliehtoa mun täytyy +Sydämmeni ahdistuksen.--Kilian! +Unohtaa sun tahdon, ja niin kaiken riemun +Täällä elämämme kannikalla kaidal!-- +Miehet, uskottepa, että olen hullu +Teille avatessain sydämmeni näin. +Mutta näiden kierrostuulten kiljuessa! + +KASPER. Minä seison ihan kierrostuulen keskel. + +ALMA. (Eriks.) Tahtoisinpa itseäni tyyventää. + +KASPER. Tyttäreni, nosta pääsi korkealle! + +ALMA. Miehet, uskotteko, että olen hullu? + +ELINA. Ei; he kyllä käsittävät toivottoman +Lemmen hurjat, huohottavat karkelot. + +ALMA. Käsittäkööt he ja tietäkööt he kaikki, +Kaikki myös he salakoot, ja nähkööt tässä +Kuinka heitän pois nyt turhan toivon, +Toivon päiviemme onni-autuudesta. +Mikä on se? Virvatuli elon suolla, +Houkutellen meitä petolliseen pyyntiin. +Tuonne tänne sinkoilee se, tuonne tänne +Sitä vainoten me turhaan ajelemme, +Kunnes hetteen musta loka meidät nielee.-- +Rakenna siis ikikalliolle +Toivos linna, jota myrskyt eivät kaada, +Mutta perintönäs ikuisena seisoo +Vartoen sua morsianna. Rakenna! +Koska sulle etu kallis tämä suotiin, +Koska saimme toki osan ankarimman. +Katso: kennen onni ihmislapsen voittaa, +Kennen miekkoisen? Hän taistelkoon tääl hetken, +Ristiin rastiin leimahtelkoon jyrinällä +Hänen ympärillään kamppauksen tiellä; +Sillä--huomaa huomaa!--iltaväsyneenä +Vaipua hän saapi Isän armaan helmaan.-- +Miksi vaikertelsin? Tiedä: vielä kantaa +Mulle elon päiväkin tääl kohdussansa +Voittoo monta vaihka kadot suuret tein. +Tuossahan mun emoseni armas vielä +Aina omanani, omanani aina +Etäisihin aikoin! Oi mi onni, onni! (Halailee häntä) + +ELINA. En sua koskaan heitä, kaunis tyttärein. + +ALMA. En sua koskaan heitä, kallis kallis äiti! +Yhdessä me suremme ja iloitsemme, +Yhdessä me elämämme kiirastamme +Pyhäin kaltaseksi alla rauhan viirin. +Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi, +Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme, +Meitä kutsuen, ja seuraammepa häntä +Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla, +Valkeuteen ihmeelliseen käärittyinä. + +KASPER. Oi mun Elinain, jo käännä lehti, käännä! + +ELINA. Minä teen sen, sillä sydämmeni tahtoo +Kauvas pois jo heittää teeskellyksen peiton.-- +Tyttäreni, anna anteeks tämä ilve; +Yksi aate lemmen helleydest oil se, +Yksi aate, joka ilon kirkasteeksi +Murheen teki, läpikäytäväksi laaksoks +Pyhän vuoren kiirehelle päivän loistoon. +Oilpa syy viel tärkeämpi kiihotteena +Leikkiin: koetella tämän myrskyn kautta +Miltä voimas näyttivät; ja niinpä toivos, +Joinkin rohkean, nyt saavuttanut olet. +Kuitenkin viel karkaa päälles myrsky toinen, +Toki lentäenpä uljaal vinkunalla +Toivon kulta-kyhkysparvena se rientää, +Mutta ehkä tuimempana ensimmäistä; +Sillä ääretön on kimmeltävä parvi. + +ALMA. Mitä, äiti?--Kuinka ymmärtäisin tämän? +Pian! Päästäkäät mua tästä häiriöstä! + +ELINA. Mitä äsken tuhona me kertoilimme, +Tämä kaikki myötäkäymiseksi muuttuu, +Koska totuus leikitsevän valheen siirtää. +Kuule siis ja usko mitä ilmoitamme: +Leonard viel elää; kohta hänen näet, +Tulleheena lainehitten karkeloista. + +KASPER. Kaikkialla rauha mailman tantereilla; +Turkki makaa kuorsaten ja Hellas nousee. + +CONON. Minä rakkauden lähettiläs olen, +Minä vanha; mutta kaino on tuo nuori. +Auta, Amor, huuliltani tämä sana: +Ihanaista Almaa lempii Kilian. + +ALMA. Hurjat miehet, hurjat vaimot! mitä juonta, +Mitä mieletöntä narritusta teiltä, +Armottomat, kohtaan Almaa katalaa? + +ELINA. Totuus kaikki! + +KASPER. Totuus kirkas! + +ALMA. Pyörtyvänä vuoren jyrkällä mä seison, +Ja mun joko nielee hirvittävä hauta, +Tahi ottavat mua helmaans enkelit! +Laupeutta, ystäväni, laupeutta! + +ELINA. Sinä todeks pelkäät uskoo mitä kuulit, +Eikä ihme, koskenahan onnes vuotaa. +Toki mietiskele, ja sä huomat kohta, +Että autuutes on vissi. Eihän taida +Ystävyyden pilaleikki murheel päättää +Mitä ilolla hän alkoi, mahdotonta; +Vaan päinvastoin varjost valkeuteen käy hän, +Eikä ystäväänsä haavotuksi heitä. +Älä aattele niin hirveätä meistä! +Sillä jos nyt valheeks muuttaisimme tämän +Mitä ihaninta sulle lupasimme, +Pyöveleitäs oltas me, ei ystäviäs. +Alma, usko mitä ilmoitamme! + +ALMA. Jumal'! mitä uskoisin ja aattelisin? + +ELINA. Mitä sulle sanomme ja vakuutamme. + +ALMA. Mitä mulle sanotte ja vakuutatte? +Sankaat, sankaat sanomanne uudestaan! + +ELINA. Mereltä on Leonard, sun veljes, tullut. + +KASPER. Rauhassahan rakentelee Kreikalainen +Näkemättä haamettakan Turkin parrast. + +ALMA. Mitä lausui Conon? Sanan, joka tuntui +Kaiken taivaan kohtuhuunsa sulkenneeks! + +CONON. Kilian nyt Alman kullaksensa tahtoo. + +ALMA. Mitä tahdon minä? + +CONON. Lupauksen sai hän +Varhain kyllä, onnellinen Kilian. + +ALMA. Mikä päivä tämä? Oi! mun ympärilläin +Mikä hämärän ja valkeuden valhe! +Nytpä: millon taasen silmä kauvas kantaa +Halki avaruuden äärettömän helman, +Jossa kultapallot hymiseväs pauhus +Ympärsinkoilevat, ylistäen luojaans; +Mutta katso: taasenpa nyt hämäräinen +Pyhä peittää mun, ja vaipua sen kohtuun +Tahtoisin mä uneksumaan ainiaaksi +Ijankaikkisuuden autuasta unta.-- +Mutta pois jo kauvas tämä houre +Vallaton ja jalosti nyt iloitkamme, +Sillä ankarahan toki tämä hetki. +Ystävät, nyt iloitkamme, iloitkamme! + +KASPER. Iloitkamme kaikki ilon iltana! + +ALMA. Armahin mun isäni, mun äitini! (Ottaa heitä molempia kädestä) + +ELINA. Alma, sinua mä kiitän. + +KASPER. Seppel tänne! +Seppel koristeeksi hänen kulmillensa! +Alma, sydämmeni ihastus ja aarre, +Kalliona seisoit koetuksen myrskys. + +ELINA. Alma, kaikki palkinnut on tämä ilta +Nähdyt vaivani; jos niitä nähnyt olen +Tähtes sinun, joka sieväst ylenit. + +KASPER. Niin hän kasvoi, hyöstyi, tässä hän nyt seisoo +Edessämme valmihiina miehelään. +Conon, eikö ole tässä emännäksi +Uroollesi? Mitä! Sinä seisot tuossa +Kuni vanha, tietoviisas tarhapöllö +Aatoksissas, miesi. + +CONON. Tiedä, tämä hetki +Ihanasti hengittää mun sieluhuuni.-- +Korkeaksi katson Kilianin onnen. + +KASPER. Siis jo saata huoneesemme sankaris, +Sekä ylkä että meren uljas peikko. + +CONON. Käynpä täyttämiseen tämän illan riemun. + +KASPER. Riennä, että lyömme kerran naulaa kantaan! + +CONON. Minä menen. (Menee) + +KASPER. Riennä! + +ALMA. Toki viipykäätte! + +KASPER. Miksi viipyisi hän enään poikinensa, +Miksi, likkaseni? (Ottaa häntä kädestä) + +ALMA. (Laskien toisen kätensä Elinan olalle) Oi mun äitini, +Anna mulle jalo tyyneytes, anna! + +KASPER. Ole rauhas, tyttö, näiden kahden tynkön +Nojalla kuin kahden vuoren. + +ALMA. Ei! He tulkoot. +Minä jalona ja uneksuen seison. + +(1869-70) + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Olviretki Schleusingenissä; Leo ja +Liina; Alma, by Aleksis Kivi + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OLVIRETKI SCHLEUSINGENISS *** + +***** This file should be named 12824-8.txt or 12824-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/8/2/12824/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/12824-8.zip b/old/12824-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..aaa3f16 --- /dev/null +++ b/old/12824-8.zip diff --git a/old/12824.txt b/old/12824.txt new file mode 100644 index 0000000..c9b2bba --- /dev/null +++ b/old/12824.txt @@ -0,0 +1,6019 @@ +The Project Gutenberg EBook of Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; +Alma, by Aleksis Kivi + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Olviretki Schleusingenissae; Leo ja Liina; Alma + +Author: Aleksis Kivi + +Release Date: July 5, 2004 [EBook #12824] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ASCII + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OLVIRETKI SCHLEUSINGENISS *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSAe; LEO JA LIINA; ALMA + + +Kirj. + +Aleksis Kivi + + +1916. + + + + +OLVIRETKI SCHLEUSINGENISSAe + +Naeytelmaellinen osotelma neljaessae osassa + + + +HENKILOeT: + +PATRIK, kapteeni. +TOMMI. +ANTON. +ARISTARKUS. +TIMOTEUS. +TITUS. +MAKS. +FUCHS. +1:N, 2:N, 3:S. +MESTARI BONIFACIUS. +FAUSTUS. +GILBERT. +MIKKEL, faentrikki. +1:N, 2:N. +MAURA, kapakka-eukko. +MARIANA, palvelijansa. +MUORI KUNIGUNDA. +Sotamiehiae ja naisia. +Sotamiehiae. +Kapteenia. +Bayerilaisia. +Preussilaeisiae. + +Tapaus: Schleusingenissae Saksanmaalla, kesaellae 1866. + + + + +Ensimmaeinen Osa. + + +(Avoin paikka Schleusingenissae: oikealla olvitoikka, Maura istuen sen +takana; vasemmalla huone, eraes sotamieskortteeri; samalla puolella +perempaenae rahi, jossa Timoteus istuu vartijana kivaeaeri kaedessae ja +olvituoppi vieressae; perillae ja oikealla puolella on toinen rahi, jossa +vartijana istuu Titus kivaeaerinensae ja olvituoppinensa. Jokaiset, sekae +sotamiehet ettae kapteeni, ovat tavattoman lihavia miehiae kovin +punertavilla nenillae.) + +TIMOTEUS. Maura, mun frouvani! + +MAURA. Jaha, mun sankarini vieraasta maasta, mikae on toivonne? + +TIMOTEUS. Ettae nukkuis toverini tuolla. + +MAURA. Miksi toivotte niin? + +TIMOTEUS. Hm! + +MAURA. (Erikseen) Haa! minae jotain aavistan. No, miksi tempoellen +sykaehtelet taas, mun kurja leskisydaemmeni? Aina levoton, aina juonikas +ja kapinallinen! Mutta vaiti nyt, maeae luulen, ettae toivon saari +siintaeae. + +TIMOTEUS. Tuhannen peeveliae, ettei haen nuku! + +MAURA. Se nukkuminen tulis haenelle kalliiksi. Ai, ai! miksi tahtoisitte +koota tuhon myrskyjae toverinne kiirehelle? + +TIMOTEUS. Tosi, ettei sotavartija saa nukkua, mutta ensimmaeisen +nukahduksen vahti-ajallamme, joka kestaeae kaksi tuntia, saamme anteeksi, +niin on kapteenin maeaeraeys, vaihka onkin haen kiivas mies. Siis haenelle +tuossa ei paljon harmia pienestae unesta mutta muille kenties iloa ja +onnee. + +MAURA. (Eriks.) Kymmenen vasten yhtae, haen lemmestae kanssani keskustella +tahtoo. (Korkeest) Jaa, haen valvoo eikae ole voimassanne haentae nukuttaa. + +TIMOTEUS. Mutta teidaen voimassanne. + +MAURA. Miten, uljas sankarini? + +TIMOTEUS. Sen tuoppi oltta matkaansaattaa. Haen on jo huikeassa +vauhdissa. + +TITUS. (Eriks.) Mitae haastelee haen tuolla eukon kanssa? Jonkun sanan +kuulen, mutta yhtaeaen en jaerjestyksessae. (Korkeest) Mitae livertelet +siellae? + +TIMOTEUS. Vaiti, me saamme oltta, joka ei juuri vahingoita; sillae pitkae +on vartijan aika. + +TITUS. Totisesti. + +TIMOTEUS. Haen on hyvae muori. + +TITUS. Verraton. + +MAURA. Jaa, te mukulat siinae. Kyllae minae teidaen annan. Sanosinpa +jotain, mutta olkoon nyt sillaeaensae. (Menee ja taeyttaeae Tiituksen tuopin +olvella) + +TITUS. Se vasta muori on. + +TIMOTEUS. Niitae ensimmaeisiae. + +MAURA. Juo nyt ja istu kiltisti rahillas. (Taeyttaeae myoes Timoteuksen +tuopin) Sinaekoe myoes, kanalja siinae. + +TIMOTEUS. Muori kuin kultanen heinaesuova! Hih! + +MAURA. Juo nyt ja ole vait, sanon minae. (Menee istumaan toikkansa +taakse) + +TIMOTEUS. (Laulaa) + + "Wenn das die Preussen vuesten, + Das sie morgen sterben muesten." + Hurraa! + +MAURA. (Eriks.) Haen nukuttaa toveriansa, joka jo naeyttaeae kovin +uniseksi. (Mariana tulee Mauran huoneesta) Sinaekoe siinae taas sinkoillen +mun tiellaeni ja hyvaen tilaisuuden kaesistaeni saattaen pois? Mutta kyllae +sun tiedaen siirtaeae taestae. (Korkeest) Mitae siinae pyhiittaevaeae? Tuopit +ovat puhtaita kyllae. Mene tiehees, lunttu. Sinua en tarvitse +venyttelemaessae taess' toikan nokalla. Mene tiehees, sanon minae; mene +sepaeltae hiivaa peraeaen. Paikalla, sinae lunttu! + +MARIANA. (Eriks.) Sun rutto nielkoeoen, aemmae. (Menee) + +MAURA. (Ottaa salmikirjan ja lukee, huiskutellen itseaensae) Hoh hoo! + +TIMOTEUS. Ja jumalinen myoes. + +MAURA. Hoh hoo, taetae mailmaa! (Aina lukien) + +TIMOTEUS. (Eriks.) Ah sinae noita-aemmae musta niinkuin saunan raunio ja +kiukkuinen kuin ampiain! Ja haen on rakastunut minuun, sen tiedaen +varmaan. Ha haa, ennen naskalisaekin kanssa morsiusvuoteeseen kuin +syleilemaeaen taetae peikkojen patrunessaa. Mutta tahdonpa kanssas +leikitellae ja leikitessae voida niinkuin Otaheitissae sekae ruuan ettae +juoman puolesta. Niin; tyhmaepae on muotoni, mutta kas kuin loeytyy toki, +keltaeaen luulematta, joku mitta vikkelyyttae taeaellae, luun ja nahaan +vaelissae. (Laulaa) + + "Wenn das die Preussen vuesten, + Das sie morgen sterben muesten." + +(Titus on nukkunut) + +MAURA. No kas, toivos on nyt taeyttynyt. Haen makaa makeasti. Mitae tahdot +lapsikurjalle? + +TIMOTEUS. Mitae meitistae oikein luulette, muori? + +MAURA. Olettepa hyviae vihollisija. + +TIMOTEUS. Mutta minusta erittaein? + +MAURA. Paras viholliseni. + +TIMOTEUS. Teidaen ystaevaenne. Onneton se, joka uskaltaa paeaellenne vaan +katsoa karsasti! Haenen manaan heti veriseen taisteloon. + +MAURA. (Eriks.) Ihanat sanat! Mun aavistuksein visseydeksi muuttuu. + +TIMOTEUS. Mae tahdon teille kertoa eraeaen tarinan. + +MAURA. Mae tahdon kernaasti kuultella. + +TIMOTEUS. Kaevit kerran sotaa vastaan toinentoistaan kaksi heimolaista +valtakuntaa. Rynkaesipae aekisti vihollinen lauma viholliseen kaupunkiin +ja otti siinae itsellensae majan. Kaupungissa oli eraes pulski muori ja +majailipa luonansa myoes eraes pulski sotamies, ja rupesitpa viimein +naemaet kaksi keskenaensae vaihettelemaan armahimpia silmaeniskuja. Mutta +kiiti taas joukko pois kuin leimaus ja katos kaupunkilaisilta +tietaemaettoemiin, mutta kas, koska vihdoin jaellen rauha hengitti, niin, +peijakas vie! astuipa eraeaenae koreana iltana sen pulskin muorin +huoneeseen se pulski sotapussikka. Noo, kuinka kaevi sitten? kysyy nyt +frouva. Kuinka kaevi? He ovat nyt samaa lihaa ja verta, ja sankari on +ilonen ravintolan isaentae ja muori vielae ilosempa emaentae. + +MAURA. Kas noita vaan. + +TIMOTEUS. Se on tarina vaan. Mutta tarina, eikoe se todeksi muuttua +taida, muori kultasein? + +MAURA. (Erikseen) No nyt haen on tehnyt lempensae ilmoituksen. + +TIMOTEUS. Tarina, eikoe se todeksi muuttua taida? + +MAURA. O jaa, o jaa. + +TIMOTEUS. (Eriks.) No nyt minae olen saanut: jaa. Toki, enpae ole mitaeaen +luvannut, sentaehdenpae taidan rauhallisella omatunnolla nauttia haenen +hyvyyttaensae ja viimein kiepasta tieheeni. + +MAURA. (Eriks.) Toki, enpae ole mitaeaen luvannut, sentaehdenpae taidan +haenen jaettaeae taas, jos onni, ennen taemaen liiton vahvistusta, saattais +helmahaani sulhasen vielae uhkeamman haentae; sillae nyt on miehiae kurjan +ympaerillae kuin saeaekseae.--Mutta ylistetty olkoon taemae paeivae! (Korkeest) +Miksi taemae aeaenettoemyys? Miksi muutuimme aekisti niin miettiviksi? Hei!-- +Oltta, sankarini. (Menee ja taeyttaeae Timoteuksen tuopin) + +TIMOTEUS. Miljuunit kiitokset.--Taemae paeivae on riemupaeivae Timoteukselle. + +MAURA. Hi hi! Miksi niin, mun poikani? Miksi niin, mun sotasankarini? + +TIMOTEUS. Hm! + +MAURA. (Istuu toikan taakse ja ottaa kirjansa) Mutta muistelkaamme aina +loppuamme, rukoillen viisautta ja sydaemmen puhtautta. Hoh ho! (Lukee +huiskutellen itseaensae) + +TIMOTEUS. Ja jumalinen myoes. Ihana asia. Aina muistan emoni sanat: +"poika, katso, ettae nainen, jonka aviokses kerran valitset, on Herraa +pelkaeaevae, siinae loeydaet ankkurikarin, joka myrskyssae kestaeae." + +MAURA. (Eriks.) Oo! tarvitseeko mun enaeaen epaeillae? + +TIMOTEUS. Niin sanoi armas emoni; ja, taivas, suo mulle taenkaltain +vaimo! + +MAURA. Hy hyh! (Lukee) + +TIMOTEUS. (Eriks.) Mutta Mariana tulee. Piki-rakas tyttoeoen, piki-rakas +tyttoeraeaesyyn olen, ja jos en erehdy, niin eipae ole haenenkaen +sydaennippunsa kaukana minusta. Jos vaan saisin tilaisuuden muutaman +sanan vaihetukseen haenen kanssaan tuon toverini maatessa. (Mariana +tulee, panee kaedestaeaen toikalle eraeaen potellin) + +MARIANA. Taessae, emaentae, hiivanne. + +MAURA. Kaey sisaeaen askareihis. + +TIMOTEUS. Mutta, frouvani: puoli mittaa oltta vielae. Sen saattakoon +taenne tuo tyttoelunttu. + +MAURA. Onko sinulla korvia, flikka? (Mariana vie oltta Timoteukselle) + +TIMOTEUS. (Kuiskavalla aeaenellae Marianalle) Pari sanaa kanssas, +kaunoseni, niinkauvan kuin tuo kumppanini makaa. Mutta millae keinolla +siirrettaeisi taestae hetkeksi tuo aemmae? + +MARIANA. Tahdon koettaa. (Eriks.) Hyvae! Naeinpae Maalarin-Hannen +matkustavan maalle. Siis taidan sepittaeae pienen valheen, pelkaeaemaettae +heti joutuvani kiin. (Korkeest) Tietkaeaet, emaentae, mae taidan kertoa +uusia. + +MAURA. Jaa, mene sinae kertomuksines.--Noo, mitae tiedaet sitten? + +MARIANA. Minae kerron mitae kertoi mulle Hanne, jonka kohtasin +laehteissaensae maalle. Mutta enpae tiedae, jos haasteli haen totta; haen oli +niinkuin vaehaen paeissaeaen. + +MAURA. Sinae kiusan henki, mitae tiesi haen kertoa? + +MARIANA. Ettae vanha taeti on tullut kotia Rothenburgista monilla +tuhansilla uutisilla kuningaista, ruhtinoista, prinsseistae ja verisistae +tappeloista. + +MAURA. (Panee korvamyssyn paeaehaensae) Istu taessae ja pidae tarkka raekninki +olven menekistae. Istu taessae; ja oletpa onneton jos hetkeksikin poistut +toikan aeaerestae. (Menee) + +TIMOTEUS. Kas sitae kanaljaa tyttoeae. + +MARIANA. Minae tunnen eukkoni. Verrattoman utelias, niinkuin +piikansakin. Jaa, mitae on sinulla sanottavaa? + +TIMOTEUS. Onpa jotain. Haa! oikeestaan ja vauhdilla tahdon rynkaetae +esiin kuin kaevis tieni vasten kanuunan kitaa.--Mariana, minae pidaen +sinusta. + +MARIANA. Kiitoksia vaan. + +TIMOTEUS. Minae pidaen sinusta paljon. + +MARIANA. Kiitoksia paljon. + +TIMOTEUS. No no, ole kiltti lapsi. + +MARIANA. Jaa, kiltit lapsethan kiittaeae. + +TIMOTEUS. Minae kurja tarhapoelloe olen rakastunut sinuun auttamattomasti. +Sentaehden teen nyt taemaen kysymyksen, kaikkein kysymysten kysymyksen: +Rakastatko sinae minua? + +MARIANA. Ja minae teen taemaen kysymyksen: Olenko minae silmissaesi +naarastarhapoelloe? + +TIMOTEUS. Sae olet kyhkynen, lupauksen lintu. + +MARIANA. Siis tahdot kurjan kyhkysen lentaemaeaen tarhapoelloen kitaan, +taemaen petolinnun ruuaksi? + +TIMOTEUS. Tosi; sillae niin sua rakastan, ettae olsin valmis syoemaeaen +sinun, pistaemaeaen kupuuni kuin voissa paistetun poimullisen +sianmakkaran. Mariana, Mariana, mun sydaemmeni loiskii, kimoilee ja +saerkee kuin likistelis sitae pienet perkeleet, mutta sinae taidat sen +auttaa. + +MARIANA. En taida ulos-ajaa perkeleitae. + +TIMOTEUS. Sen taidat ja yhdellae ainoalla sanalla. + +MARIANA. Mikae on taemae sana? + +TIMOTEUS. Se on: jaa. Sano: pidaetkoe minusta? + +MARIANA. Yhdellae ehdolla. + +TIMOTEUS. Ja taemae ehto? Sano, ja minae kaeyn vaihka vasten poeyreaetae +karhua pieni puukko kaedessae, jos niin vaadit. Sano, mikae on ehtos? + +MARIANA. Ettae otat minun vaimokses. + +TIMOTEUS. Kirkas tuli ja jyrinae! sehaen on tarkoitukseni, sehaen kultanen +meininkini. Katsos taessae. (Suutelee haentae) Katsos. Mutta minaekoe +suutella uskallan? Minae! Sitae en olis uskonut. Mutta siinae, missae +klasit ja olvituopit kalisee, siinae paukahtelee myoes suudelmat. + +MARIANA. Ja siinae on myoes rakkautta. + +TIMOTEUS. No no, piikaseni; mikae ennen on kytenyt sydaemmen pohjassa, +leimahtaa sillon voimalliseksi tuleksi. + +MARIANA. Sinisiksi liekeiksi. + +TIMOTEUS. Juuri niin; sillae sininen on rakkauden karva.--Rakkaan miehen +saat, hyvaen miehen. Elae katso haenen ulkomuotoonsa, joka, ohimennessae +sanottu, on vaehaen niinkuin haerkaemaeinen, vaan katso sydaemmeensae, se on +hyvae.--Tahdotko seurata minua Bayeriin, Marja, minun punertava +mansikkamarjani? Tahdotko seurata sotamiestae? + +MARIANA. Moni tyttoe ennen minua on ollut yhtae hullu ja iskenyt kouransa +sotamiehen patruunataskuun. + +TIMOTEUS. Oivallista! Uljas tyttoe, kelpo tyttoe; mutta emaentaes, luulen, +ei juuri kohtele sinua ansiotas mukaan. + +MARIANA. Saakeli ottakoon sen tattari-aemmaen! Haen ei suo minulle hyvaeae +sanaa, ja kaikki haenen haeijyn kissansa rikkomat astiat on minun +palkkani saanut kaersiae. + +TIMOTEUS. Ole suruton; minae imen haeneltae kaikki takaisin kasvojen +kanssa.--Kaey nyt taasen toikkas taakse. Taeytyy heraettaeae tuon makaavan +aasin. (Kovalla aeaenellae Titukselle) Titus! Hei! Karauul! + +TITUS. (Heraeyy maristen) Mitae tahdot? + +TIMOTEUS. Huomaa, ettae olet maannut. + +TITUS. Taemae on ensimmaeinen kerta, ja sen saan anteeksi. + +TIMOTEUS. Yksi kerta vielae, poikani, ja maksanpa lainan takasin: yhtae +armottomasti pitaeae kersantin saarnaman sinulle kuin aesken haen jyritteli +minun korviini. + +TITUS. Tuoppi oltta, tyttoe, unen karkottajaksi! + +MARIANA. Tuossa tulee emaentaeni. + +TIMOTEUS. Katso tukkas, se korea ja tumpurainen, Mariana piikasein. +(Maura tulee vihaisena) + +MAURA. Sinae naasikka, pidaetkoe mun narrina, sinae ilkeae harakka, pidaetkoe +mun narrina? + +MARIANA. Hyvae frouva, minae olen viaton; sanoin vaan mitae Maalarin-Hanne +sanoi. + +MAURA. Minae sun maalaan keltaseksi ja siniseksi. + +TIMOTEUS. Hiljaa, naiset, hiljaa, koreat naiset! + +MAURA. Elae ihmettele, Timoteus, ettae taeytyy mun naein usein riidellae +kansaansa; sillae tiedae, haenen vertaistansa haevyttoemyydessae ei loeydy +maan piirin paeaellae. Jumala siunakkoon! on minulla ennen ollut piikoja, +mutta ei vielae tuommosta. Jaa-ah, sen sanon minae: onneton taeaellae se, +jonka taeytyy pitaeae palvelusvaekeae, onneton se! + +MARIANA. Ja tuhannen kertaa onneton se, jonka palvella taeytyy. + +MAURA. Kitas kiinni! Sinulla ei ole taessae vapaa sanavalta. + +TIMOTEUS. Armahimmat flikat, vaehempae aeaeni! Minae rukoilen. (Tommi, +Anton, Aristarkus ja muita sotamiehiae olvituopit kaesissae tulee +huoneesta vasemmalla) Taessae tulee teidaen ystaeviaenne. Vaehempae aeaeni. + +TOMMI. Bir! + +ANTON. Bir, eukko! + +ARISTARKUS. Bir, eukko, bir! + +MAURA. Kaada heille oltta. (Tuopit taeytetaeaen) + +TOMMI. Onko muori aekeae? (Taputtaa Mauraa) + +MAURA. Suo mun olla rauhassa; minae pyydaen. + +TOMMI. No no; onhan se se iloinen frouva Maura. + +MAURA. Nyt en ole iloinen. + +TOMMI. Hyi! Elae rumenna sun ihanata muotoas tuonkaltaisilla rypyillae. + +MAURA. Mitaemae sitten taessae, villittyjen kanssa? Kun ma sanonki. + +ANTON. Villittyjen? Mekoe? + +ARISTARKUS. Me olemme kuninkaan miehiae ja teidaen herrojanne. Yksi +viittaus kapteenilta, ja kaupunginne on tulinen meri. + +TOMMI. Hiljaa, Aristarkus! + +MAURA. Mitae on minulla teitae vastaan? Mutta tuo vuorivuohi tuossa.-- +Minae taidan haljeta! + +TOMMI. Tyttoekoe? Hyvae flikka vaihka vaehaen vallaton; mutta veri virtaa +haenen povessansa kuin nuoren jalopeuran povessa. Haen tarvitsee miestae, +niinkuin pieni frouvammekin. (Ottaa Mauraa leuvan alta) Jaa jaa, eikoe +tosi? No hymykaeaet nyt vaehaen. Kas niin. + +MAURA. Mene mene! + +TOMMI. Niin; kirkas paeivaenpaiste taas. Ottakaamme tuoppimme, veljet, ja +laulakaamme, ettae maa ja taivas huiskuu. + +MAURA. (Lukee huiskutellen itseaensae) Hoh hoo! Jumala armahtakoon taetae +mailmaa! (Timoteus nukkuu rahille) + +TOMMI. "Wenn das", sankarveljeni. (Sotamiehet laulaa) + + "Wenn das die Preussen vuesten, + Das sie morgen sterben muesten. + Hurra! + Wenn das die Preussen vuesten, + Das sie morgen sterben muesten." + Hurra! Hurra! + +TITUS. Heraeae sinae siellae, joka makaat. + +TOMMI. Makaat! Ken makaa meistae? Etkoe naee, ettae juomme kiltisti oltta? + +ARISTARKUS. Ja uljastamme itseaemme vihaisella laululla.--Sinae onneton +Preussilaeinen! + +TOMMI. Huikea elaemae! + +ARISTARKUS. Sinae onneton Preussilaeinen! + +TITUS. Teitae ja teidaen kaeytoestaenne en moitikkaan, mutta tuota +kiusankappaletta, joka istuu ja makaa tuolla rahilla. Haen on jo +kolmannen kerran nukkunut taellae vahti-ajalla. + +ANTON. Ai ai, kolmannen kerran! + +MAURA. (Erikseen) Timoteus parka! Taivas suojelkoon haenen selkaeaensae! + +MARIANA. Ja te ette heraetae haentae. + +MAURA. Jaa, miksi ette sitae tee, te haenen kumppaninsa? + +ANTON. Yloes, Timoteus. + +ARISTARKUS. Yloes, ja elae istu siinae kuin huhkain ladonkatolla. + +TOMMI. Yloes ja ole iloinen; sillae kauvan elaeae iloinen mieli. + +ARISTARKUS. Heraetae kantoa ennen. + +TITUS. Olenpa haenen taehtensae kiipaleissa. Ankaran maeaeraeyksen on +kapteenimme tehnyt, ja kuuluu se naein. Ensimmaeinen nukkuminen +annettakoon anteeksi, toista seuratkoon kersantin nuhteet, mutta jos se +kolmannen kerran tapahtuu, niin tulkoon raportti haenelle, nimittaein +kapteenille. Ensimmaeisen kerran on haen nukkunut, sen sai haen anteeksi, +toisen kerran on haen nukkunut, ja aesken juuri laeksi taestae kersanttimme +hirmuisella kirouksella, pauhulla ja jyryllae; mutta nyt on mies +nukkunut kolmannen kerran. + +TOMMI. Ja nyt pitaeae sataman, sataman rakeita jyrinaen peraeaen. + +TITUS. Ei auta, vaan kapteenille tieto. (Huutaen) Kapteeni! Herra +kapteeni! Saata sana esiin, seuraava vahtimies siellae. + +AeAeNI. (Ulkona) Herra kapteeni! + +MAURA. (Eriks.) Voi Timoteusta! + +ANTON. (Ravistaen Timoteusta) Nouse nyt yloes, muuton paehkinaekeppi +paukkuu. Nouse, hyvae toveri, nouse. + +ARISTARKUS. Elae marise, vaan avaa sun sonnisilmaes. + +TOMMI. Yloes, ja eteenpaein mars, Berliniin mars! Siellae juomme ja +makaamme, ja saammepa vielae tusinan muhkeita Preussin tyttoejae miestae +paeaelle. Yloes, Timoteus. + +ANTON. Kuuletko, sinae riivattu? + +ARISTARKUS. Kapteeni tulee. + +ANTON. Hyvae, Timoteus, hyvae! + +MAURA. (Eriks.) Voi sinae onneton lapsi! + +MARIANA. (Eriks.) Kuinka kaeynee kanssansa nyt? + +ANTON. Haen tulee, ja onpa ukolla kiiru. + +TOMMI. Haen kaapasee kuin Lunkentus, haen lentaeae naeaeveliensae siivillae, +joiden vinkuna kuuluu aina taenne asti. + +ARISTARKUS. Ja ympyrjaeiset, suuret klasisilmaensae saeteilee ja loistaa +kuin aurinko taivaalla. + +TOMMI. Ja nenaensae hohtaa kuin kekaele helvetissae. + +ANTON. No no, haen on kapteenimme. + +ARISTARKUS. Kapteeni kuin mies vaan. + +TOMMI. Hyvae kapteeni, hyvae! (Patrik tulee oikealta. Titus kyldraeae +istuessansa rahilla. Patrik vastaa haentae, pannen kaksi sormea +silmaekulmallensa) + +SOTAMIEHET. Elaekoeoen kapteenimme, elaekoeoen haen! + +ANTON. Elaekoeoen haen kauvan, kauvan! + +TOMMI. Valaisten mailmaa! + +ARISTARKUS. Haen elaekoeoen tuomiopaeivaeaen asti! + +TOMMI. Ja sitten taivaassa ijankaikkisesti! + +KAIKKI. Hurraa! + +PATRIK. Kiitoksia, pussikat, kiitoksia. Mutta mikae on kysymyksenae? + +ANTON. Pieni ihmisellinen heikkous, pieni komme, jonka toivomme herra +kapteenin antavan anteiksi. + +PATRIK. Mutta asia? + +TITUS. (Aina kyldraeten) Kun haen makaa tuolla. + +PATRIK. Ken makaa, ken? + +TITUS. Hae Timoteus tuolla rahilla, vahtia pitaeessae. + +PATRIK. Haa! Kuinka monta kertaa on haen nukkunut? + +TITUS. Kolme. + +PATRIK. Haa! Saiko kersanttimme tiedon haenen nukuttuansa toisen kerran? + +TITUS. Hetki sitten laeksi haen taestae paermaenttaeaemaestae. + +PATRIK. Kuinka monta tuoppia on haen tyhjentaenyt taellae vahti-ajallansa? + +TITUS. Viisi. + +PATRIK. Viisi! Koska oli haen tyhjentaenyt kolmannen, saatoitko raportin +kersantille? Sano totuus, ja kauhistu jos valehtelet. + +TITUS. Anteeksi, herra kapteeni, sitae en tehnyt. + +PATRIK. Miksi et, miksi et, sinae haerkaepaeae? Kuinka kuuluu tuima +maeaeraeykseni, ei ainoastaan nukkumisesta, mutta myoeskin olven +nauttimisesta vahdissa? Kuinka kuuluu se olvesta? + +TITUS. "Yhden tuopin oltta tyhjentaekoeoen vahtimies vahti-ajallansa, jos +kaksi haen tyhjentaeae, se annettakoon haenelle anteeksi, kolmas saattakoon +nuhteita kersantilta, mutta jos haen neljaennen kumoo, raportteerattakoon +asia kapteenille." + +PATRIK. Niin, "raportteerattakoon asia kapteenille". Taemae on saeaentoeni. +Ja "lipparia", se tahtoo sanoo, oltta ja viinaa sekaisin, ei ollenkaan +ole lupa nauttia. Mutta jos ei tarkka katsantoni erehdy, niin viittaapa +sun silmaes vaehaen sitae kohden. + +TITUS. Ei, herra kapteeni, ei! + +PATRIK. Sano, etkoe ole pistaenyt vaksiis vaehaen lipparia? + +TITUS. Ei, ei! + +PATRIK. Sopiihan sitae tutkistella. (Kumartaa itsensae alas asettaen +nenaensae laehelle Tituksen suuta). Puhalla raikkaasti. (Titus puhaltaa, +mutta kovin heikeesti ja pitkaeaen) Puhalla tuimemmin, sinae puukuva!-- +(Lyoe jalkaansa) Tuimasti, hohauttaen! muuton laukee nyrkkini sun +kiireelles kuin rautamoukari. (Titus puhaltaa kolmannen kerran mutta +tuskin tuimemmin ensimmaeistae) Lipparista en kaey vannomaan, mutta oltta, +oltta sangen paljon, jaa, totisesti sangen paljon. Tunnusta kuinka +monta tuoppia. + +TITUS. Kolme! + +PATRIK. Haa! + +TITUS. Anteeksi korkea kapteeni; sillae asia on sitae laatua, ettae +rasittaa minua itsepintainen koehae, niinkuin, sen pahempi, se nyt kuulla +taittaan. + +PATRIK. Miksi saatat itselles koehaeae, sinae kirottu mies? Miksi pinnaat +oltta kylmaenae naamaas? Miksi et laemmitae sitae? kysyn minae. Haa! kyllae +sun opetan. Miksi et laemmitae olttas? (Kaeaentyy Timoteusta kohden.) Ja +sinae (Ravistaa Timoteusta) Nouse yloes, lapseni. (Vetaeae miekkansa) Haa! +jos ei uni olis pyhae, niin, sankarkunniani nimessae! sun heti +laehettaeisin Karonin venoseen. + +TOMMI. Sepae olis, kantaa kehtoon lapsen torkkuvan. + +PATRIK. Mitae sanot? + +TOMMI. Sen haen olis ansainnut. Sotavartija nukkua! + +PATRIK. Niin. Sotavartija nukkua! (Ravistelee Timoteusta) Nouse yloes, +lapseni. Sotavartija nukkua! Mutta nyt sun pitaeae saaman aika +rapsauksen. + +MAURA. (Eriks.) Voi, mun sydaemmeni musertuu! + +PATRIK. Viipymaettae nyt saattakaat taenne Mestari Bonifacius. (Yksi +sotamiehistae menee) + +MAURA. (Eriks.) Jumal'avita! mitae jaksan nyt tahdon pyristellae vastaan. + +ANTON. Kenties on taessae vielae anteeksantamuksen sijaa, herra +kapteenimme. + +PATRIK. Ei yhtaeaen, pussikkani. Taellae retkellae olen anteiksi antanut jo +kolme kertaa Timoteukselle; ensi kerta Nuernbergissae, toinen ja kolmas +kerta Bambergissa; Titusta olen armahtanut kaksi reisua; ensin +Erlangenissae ja sitten Bambergissa, mutta nyt pitaeae heidaen molempaen +saada aika kropsun. (Ravistelee Timoteusta) Nouse yloes, lapseni. Haa, +sotavartija nukkua! Yloes, yloes! Mun saatat muuton vimmaan, mun saatat +vielae upottamaan kirkkaan miekkani oman maamieheni vereen. Heraey! No +pilvien leimaus, mun sappeni jo kiehuu! + +TOMMI. Tuoppi oltta heraettaekoeoen haenen. + +PATRIK. Mitae sanot? + +TOMMI. Valaus tuoppi oltta miehen kiireelle haenen kyllae heraettaeae. + +PATRIK. He heh! Vikkelae aije; mutta olkaamme toki pilkkaamatta +jumalanlahjaa. Vettae kaeyttaekaeaemme olven sijassa, puhdasta vettae.--Muori +siellae toikan takana, tuoppi vettae taenne. (Eraes sotamiehistae valaa +tuopillisen vettae Timoteuksen paeaehaen, joka heraeae pahalla marinalla, +nousee yloes pyristellen itseaensae. Patrik nauraa sydaemmellisesti ja +kauvan pidellen vatsaansa) Jaa, sinae junkkari. (Timoteus kyldraeae, +Patrik vastaa haentae, pannen kaksi sormea silmaensae juurelle) Niin niin, +mutta kivaeaeri pois ja rahi esiin. (Rahi vedetaeaen esiin) + +MAURA. Armollinen, korkea herra! + +PATRIK. Ole rauhassa, eukko, ole rauhassa. (Mestari Bonifacius, +punapartanen ja punatukkanen mies puettuna punasiin housuin, +samankarvaseen haennystakkiin ja hattuun, joka on tavattoman korkea ja +sokeritopin kaavanen, tulee vitsakippu kainalossa) + +MAURA. Herra minun jumalani! + +PATRIK. Kas taessae tulee mies, joka sankarlaumani pitaeae Herran +nuhteessa.--Onko sinulla hyviae vitsoja? + +BONIFACIUS. Ihan tuoreita Thyringenin metsaestae. + +PATRIK. Hyvae! Nyt tulet niitae kaeyttaemaeaen kuin mies; sillae taessae ei ole +leikki kaesissae. + +BONIFACIUS. Missae on minun poikani? + +PATRIK. Ota takki paeaeltaes, Timoteus, ja kumarru taenne. Sinae ensin, +Titus sitten. + +TIMOTEUS. Armoo, kapteeni, armoo! + +PATRIK. Ei, lapseni, ei. + +MAURA. (Ryhtyen kapteeniin) Armollinen, korkeasti ylistettaevae herra, +teitae rukoilen heidaen puolestansa. + +MARIANA. Hyvae kapteeni! + +MAURA. Kunnioitettava herra! + +PATRIK. No noo, muoriseni, nyt ei auta. Heidaen taeytyy saada; ei auta. + +MAURA. (Kovalla aeaenellae) Ei, ei! Minae rukoilen. Taenne kaikki naiset +naapureista! Tulkaat, tulkaat! (Mariana poistuu kiireesti) + +PATRIK. He heh! Turha puuha, pikku frouvani.--Kaeykaeaemme kaesiin, +Bonifacius. + +BONIFACIUS. Takki pois ja taivu alas rahille, mies. + +MAURA. Kapteeni kulta, kulta kapteeni! + +PATRIK. Oikea mutta kova mies. + +BONIFACIUS. Pois, muori!--Alas rahille, mies. + +MAURA. Ah ei ei! (Hallitsee Timoteusta) Armahtakaat haentae ja +kumppaniansa tuolla. (Mariana ja seurassansa joukko naisia tulee ja +yhtyvaet rukoukseen, mikae torjuvilla koikkauksilla pidellen kiinni +Timoteuksesta, mikae tarttuen Patrikin liepeisiin. Kova aeaeni ja meteli) + +1:N AeAeNI. Anteeksi heille, anteeksi! + +2:N AeAeNI. Heitae armahtakaat, niin armahtaa teitae Jumala. + +3:N AeAeNI. Elkaeaet tuomitkaat, ettei viimein teitae tuomittaisi. + +PATRIK. Kas kas. + +TITUS. (Erittaein naisille) Taemae on hyvae asia, ettae rukoilette. Jaa, +jaa; rukoilkaat vahvasti vaan. + +MAURA. Korea herra! + +1:N AeAeNI. Ihana herra! + +2:N AeAeNI. Makea herra! + +TITUS. Kas niin; rukoilkaat vahvasti vaan. Taemae on hyvae asia. + +3:S AeAeNI. Armon he saa, korkeasti kunnioitettava sankari? Jaa jaa, he +armon saa! + +PATRIK. (Erikseen) Ha haa! Onpa taemae hetki mulle ihastuksen hetki. +Kynnet pystyssae mun ympaerillaeni seisoo naisten kirjava lauma mua +hartaasti rukoillen kuin jyskyttaejaeae Olympin kiireellae. Nyt olen ukko, +ukko itse. Tuhannen taaleria taestae hetkestae! + +MAURA. Minkae tuomion kuulemme suloisilta huuliltanne? + +1:N AeAeNI. Oi, se olkoon laupias ja rakkautta taeys! + +PATRIK. Kaeykaeaet nyt siivosti kukin kotianne sekae eukot ettae tytoet. Mua +ette jaerkaeytae. Asia on taerkeae ja aika ankara, sodan-aika vielae +kaupanpaeaelle. Ei auta, ei, vaan saakoot he nyt oivallisen saunan.-- +Derschi, mestari Bonifacius! + +BONIFACIUS. Pois tieltae, hameet! + +MARIANA. Pois itse, sinae tulipunanen saatana! + +BONIFACIUS. Tyttoe! (Taputtaa kaedellaeaen vitsanippua) + +MAURA. Kaey kutsumaan muori Kunigundaa. (Mariana menee, tempasten +mennessaensae Bonifaciuksen kainalosta vitsakipun, jonka kanssa haen +juoksee pois. Bonifacius kiitaeae julmistuneena haenen peraessaensae; Mariana +viskasee vitsat teaterin perille ja katoo, Bonifacius, kippu +kainalossa, tulee takaisin hirmuisella muodolla) + +PATRIK. Kas sitae nenaekaestae tyttoeae. Hai djai! + +BONIFACIUS. Saakoot aemmaet ensin, herra kapteeni. Olkoon se kaeskynne, ja +kohta pitaeae plaeikymaen. He ovat vankejamme; antakaat plaeikyae. + +PATRIK. Pois se! Sankarin tulee suojella taetae heikkoa astiaa, vaan ei +sitae saerkeae. Jumal' avita! mae vannon, joka hiuskarvanki heiltae +vaeaeristaeae, haen kaatuu, puree ruohoa kuin nauta. + +2:N AeAeNI. Sinae sankarten sankari. + +2:N AeAeNI. Sinae korkea sielu! + +3:S AeAeNI. Tuhannen kertaa korkeampi vielae, jos haen rukouksemme kuulee +nyt. + +TITUS. Niin; rukoilkaat vaesymaettae meidaen edestaemme. + +PATRIK. Ei, armaat sisaret. Te ette kaesitae sitae vastausta, joka painaa +sotaherran hartioilla, painaa sillon semmenkin, koska pyrskien +juoksevat Areksen hurjat varsat, koska kanuuna jyrisee, tuima miekka +maessaeae ja veri vuorilta koskena virtaa, tehden alas laaksoon +purpuraisen jaerven. Naiset. Huu! + +PATRIK. Jaa, kristisisaret, kohta punertavat Germanian tantereet kuin +iltaruskosta hehkuva taivas. Kuolo vaeijyy meitae kuni kissa kurjaa +hiirtae, tahi kuni jaenistae kirkassilmaenen ilves. Taellae hetkellae +seisomme, toisella kaadumme miekkaen kilinaeaen. Ja koska viimein taasen +pasuunan pauhussa yloesnousemme, sillonpa mun astua taeytyy naeiden +pussikkojeni kanssa sen ankaran tuomarin eteen, naein sanooden: taessae +olen minae ja se komppani, jonka minulle annoit. Ja voi minua, jos minun +kauttani heidaen kallis verensae hukkaan menetettiin! Sillon kohta kaeyvaet +tuomion enkelit, kuin mustat iilimadot, mun kaemmenpaeistaeni imemaeaen +takaisin kaiken taemaen veren. Niin niin!--Ja vaehaessae paljon seisoo. +Pieni erehdys, pieni laimiinlyoeminen mailman kumota taitaa. Kerran, +koska se suuri Caesar kaevi Galliassa sotaa, tapahtui eraeaenae pimeaenae +yoenae, ettae koko Gallialaisten sotajoukko laehestyi haenen leiriaensae salaa +hiipistellen; mutta kas, eipae torkkunut sillon romalainen vahti, ei, +vaan nostipa heti hirmuisen raehinaen, ja vilauksessa seisoi jalo Julius +valmiina vastustukseen, ja, pahoin kuranssattuina, pakenit pian +takaisin vaskimiekkaset miehet. Mutta _posito_, ettae vartija sillon olis +maannut, niinkuin Timoteus aesken tuossa rahilla, niin olispa kenties +nyt ihan toisenlainen mailman historja. Posito, ettae aesken, Timoteuksen +maatessa, Preussilaeinen aekisti olisi karannut paeaellemme. Haa! ken menee +takaukseen, ettei taestae hetkestae Europan kartta muodostuisi perin +toisin? Niinpae taitaa pienimmaestae kipenaestae nousta hirvein tulipalo. +Sentaehden tahdon nyt teille kaikille varoitukseksi asettaa taehaen +eteenne muistuttavan esimerkin.--Timoteus, nyt takki koreasti paeaeltaes +ja taivu taenne rahille. Ole naerisemaettae, sinae itsepintaisin kaikista +miehistaeni. Alas rahille! (Muori Kunigunda, lihava, paksu eukko +suurilla ympyrjaeisillae silmaeklaseilla ja ryhevae korvamyssy paeaessae, +tulee ja Mariana) + +MAURA. Muori Kunigunda, tehkaeaet parastanne, tehkaeaet parastanne, +kultamuori. Taemaen miehen ainoa rikos on, ettae haen pikkaraisen vaan +nukahti kuin kukko orrella. + +KUNIGUNDA. (Lankee polvillensa Patrikin eteen, pitellen haenen +saeaeriaensae) Korkea, laupias herra, teitae rukoilen taessae polvillani +armahtamaan naeitae kahta kurjaa, heikkoa ihmislasta! + +PATRIK. Nouskaa yloes, kunnioitettava mummo; minae haepeen; nouskaat yloes. + +KUNIGUNDA. En nouse, taessae viivyn, vaihka sankarmiekkanne mun maahan +naulitsis. Taessae viivyn siksi kuin suustanne kuulen sen suloisimman +sanan taessae murheen-laaksossa, sanan, joka jumalten istuimilta kotosin +on, sanan, joka langeneelle ihmissukukunnalle uuden, ijankaikkisen +toivon toi, ja taemae sana on armo. + +PATRIK. (Lyoeden kaedellaeaen vasten otsaansa) Ah! + +KUNIGUNDA. Minae varron, ystaevaeni vartovat, korkeuden sinertaevae vahvuus +vartoo, vartoo hengittaemaettae. + +PATRIK. No niin: olkoon armo! Nouskaat yloes, korkeamielinen mummo. He +heh! (Suutelee Kunigundaa) He heh! Taellae suudelmalla vahvistan +lupaukseni. Kas niin.--Me olemme vihollisijanne; mutta taidatteko +sanoa, taidatteko sanoa, ettae kaeytaemme itseaemme teitae kohtaan kuin +viholliset? Hi hi hi! + +KUNIGUNDA. Taivas, vuorita kerran haenen kiireensae kunnian loistavalla +kruunulla! (Menee. Eukot pyhkiilevaet silmiaensae) + +MAURA. Elae kauvan, elae onnellisna, sae armas sielu! + +1:N AeAeNI. Makea sankar! + +2:N AeAeNI. Nimes maine pian ympaer mailmaa viekoeoen! + +PATRIK. No no no; menkaeaet nyt vaan, menkaeaet nyt vaan. + +3:S AeAeNI. Sae kunnian helmalapsi, rakkauden sydaemmellinen sulhanen! + +PATRIK. He heh! Menkaeaet nyt, menkaeaet nyt. + +TITUS. (Naisille, jotka katsovat sinnen taennen) Suur kiitost, eukot; +suur kiitost, paljon kiitoksia. (Kumartelee syvaeaen) + +PATRIK. Ota kivaeaeris, Timoteus, istu sijalles ja paranna itses, samoin +sinae, Titus; sillae muistakaat, jos taestaelaehin vielae kerran saman +kompeen teette, ei loeydy teille armoni valosta kaukaisinta piirtoakaan, +vaan vihani mustat ukkospilvet teidaet kaeaerii kierroksiinsa, nielee +teidaet. Sentaehden ottakaat vaari. + +TITUS. Kyll' kyll'. + +PATRIK. Te toiset myoes, ottakaat vaari. + +SOTAMIEHET. Kyllae me sen teemme. + +PATRIK. Niin, ja kuulkaat lupaukseni. Jos kerran vielae olven henki mun +leiriin jotain selkkausta saattaa, niin kuluessa kahdentoist pitkaen +tunnin ei tulkoon huulillenne taemaen nesteen pisarata. Se olkoon +tuomionne.--Mutta toivonpa teiltae kaikin tavoin oikeitten urosten +kaeytoestae, niin toivon ja olen taas taeydessae sovinnossa kanssanne, mun +toverini ja veljeni sodan verisellae kentaellae, ja mielin nyt tyhjentaeae +seurassanne iloisen maljan, tyhjentaeae sen pohjaan asti. (Tuopit +taeytetaeaen) + +ANTON. Herra kapteeni piti eilen oivallisen puheen. + +TOMMI. Vaiti vaiti! + +PATRIK. (Seisten olvituoppi kaedessae, ja samoin sotamiehet) Jaa, +viritetty onpi sodan tuli, sankarjoukko kuni lohikaerme yloes pohjaan +kiemartelee, tahi matelee kuin iiliskotti harjasmetsae seljaessae, +harjasmetsae kirkkaista painetiista. Berlin, Berlin, sae jalo kaupunki, +mun ennustukseni kuule. "Uhrilammas vavisten seisoo seppel paeaessae ja +uhraaja tulee." Niin ennustan ja kuulen korkuudesta. Kostottaren +huudon: "tule tule!" Ja haen tulee. Yloes yloes kylmaeaen Hyperboreaan +tiemme kulkee, ja edellaemme kiitaeae kipenoeitsevissae vaunuissansa +hirmuinen Ares, tykkijyskeen ja trumpupaerinaen rakastaja. + +SOTAMIEHET. Elaekoeoen Ares, elaekoeoen Ares! Hurraa! (Heiluttavat hattujansa +ilmassa ja Bonifacius vitsakippuansa) + +PATRIK. Liehuvilla hiuksilla kiitaeae villityillae katsannoilla haenen +rinnallansa Eris ja Enyo, ja haenen varsojansa ohjaa Doimos se kauhea ja +Fobos toista kauheampa vielae. + +SOTAMIEHET. Elaekoeoen Fobos, elaekoeoen Fobos, elaekoeoen haen! Hurraa! + +PATRIK. Hepae liehtarimme ovat pohjaan korkeaan ja jaeiseen; ja +vietettyaemme ankaran helavalkean siellae puolyoen valtakunnassa, me taas +takasin loikerramme isiemme maahan kruutipoltetuilla poskilla, ja +sankararvet otsissamme ja rinnoissamme. Elaekoeoen isaeinmaa ja sen +uroslauma! Heidaen kunnioiksensa nyt tyhjennaen taemaen maljan. (Juovat +tuoppinsa pohjaan) + +SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa, hurraa! (Laulu; Patrik lyoe tahtia kaedellaeaen +laululle) + + "Wenn das die Preussen vuesten, + Das sie morgen sterben muesten. + Hurra, hurra! + Wenn das die Preussen vuesten, + Das sie morgen sterben muesten." + Hurra! + +(Sotamiehet kantavat pois Patrikin kovalla hurrauksella, Bonifacius, +heilutellen vitsakippuansa, seuraa heitae.) + +MAURA. Mikae meno, mikae huuto! Hirmuinen on sodan meteli. Oo, oo! + +TITUS. Huomaa, Timoteus, Bonifacius saa heiltae kyydin takasin. + +TIMOTEUS. Oikein haenelle! Mitae tekee haen siinae, missae kunnia kaikuu? +Mielinpae naeyttaeae haenelle pitkaen nenaen; siihen on nyt kaksin kerroin +syy. + +TITUS. Elae, veljeni, vaan kiittaekaeaemme, ettae asia sammui naein. + +TIMOTEUS. Haen tulee. Sinae punapartanen Goljati!--Sano, toverini, mikae +on sun sydaemmes salainen toivotus tuota miestae kohtaan? + +TITUS. Antaa haenen olla. Haen toimittaa virkaansa. + +MARIANA. Haenen virkansa. Haenelle tahtoisin antaa uuniluudasta, jaa, +teenpae haenelle jonkun keposen. + +MAURA. Lapsi lapsi, mitae haastelet! Muista muista, ettae on haen +Jumalalta pantu jaesen valtakunnassa, kuritukseksi syntisille ihmisille. +(Bonifacius tulee) + +BONIFACIUS. (Eriks.) Taessae pataljoonissa ei kohdella minua ansiotani +mukaan. Eikae siis tullut nytkaeaen saunoitusta. Peeveli! useinpa taessae +kyllae uhkaillaan, mutta harvoin paukkuu, ja siitaepae tuskittelee paksu +sydaemmein, vimmastelee, jaa, kasvaa, sen tunnen. Mutta nyt olkoon +paeaetetty: koska kaikki on sodan melske, niin taestae pois, pois toiseen +pataljooniin, jossa enemmin ruoskia kulutetaan. Sillae ihanata, kaeydae +kohisevassa metsaessae ja leikellae suoria paehkinaekeppiae koreaan kippuun +ja sitten, sitten niitae vinkutella! Mutta taessae, peeveli viekoeoen! taessae +saavat he rauhassa kuivata lipeekaloiksi. Taemae ei kaey laatuun, +Bonifacius. Pois toiseen pataljooniin, jossa sielus usein paeaesee +uiskentelemaan oikeaan elementtiinsae: ilma, jossa vitsa kiljuu. Jaa, +taessae minua ei kohdella ansiotani mukaan, minua, joka pidaetaen matkan +paeaessae alammaisen veitsen kuninkaan kurkusta. Haa! ilman minua ei +voittoa sodassa, ilman minua mailma niinkuin vaska uisakkaa loeis, +vikuroitsis kuin hurjapaeinen orhi. Mutta kiittaemaettoemyys, niin kuin +tiettaeaen, on taeaellae oikean ansion palkka.--Kaey komeroos, Bonifacius, +kaey komeroos katselemaan ihanata paehkinaekippuas, ja sydaemmes +lohdutukseksi nielkoeoen kitas korttelin pirunpihka-viinaa. (Menee) + + + + +Toinen Osa + + +(Sama paikka kuin ensimmaeisessae naeytoeksessae, ja sama kappaleen loppuun +asti. Timoteus ja Titus istuvat vielae vahteina, Maura toikan takana +lukien ja Mariana kutoen sukkaa.) + +TIMOTEUS. Ja ette anna meille oltta, ryhevae muori? + +MAURA. Ei ennen vahtituntinne paeaettymistae, ee-eh! + +TIMOTEUS. Muorimme on kova, Titus. + +TITUS. Koetetaan kaersiae, kumppanini. Eihaen paeivae niin pitkae, ettei yoe +peraessae. + +TIMOTEUS. Pitkae on paeivae olla eroitettuna sydaemmensae parhaasta +ystaevaestae. + +MAURA. Olvi sydaemmes paras ystaevae! No minun Jumalani, minun Jumalani! + +TIMOTEUS. Paitsi yksi toinen, jonka kaetkenyt olen sydaemmeni +sisimmaeiseen karsinaan. + +MAURA JA MARIANA. (Molemmat erikseen) Se on minae! + +TIMOTEUS. No, muori, paeaestaekaeaet vaehaen suljetusta kultahelmeilevaestae +patamasta. + +MAURA. Ee-eh! + +TIMOTEUS. Haastel haenelle parhaaksemme, Mariana. + +MARIANA. Sen tahdon tehdae. + +TIMOTEUS. No, kuinka sanot? + +MARIANA. Mun frouvani, heille elkaeaet antakaat tippaakaan; uskokaat +minua, se on heidaen parhaaksensa. + +MAURA. Haasteleepa tuokin kerran viisaasti. + +TIMOTEUS. Te kaksi olette niinkuin vaehaen ystaeviae nyt; mutta, ah Herra! +kuinka kauvan? + +MARIANA. Herran avulla aina (hiljemmaellae aeaenellae Timoteukselle) iltaan +asti, koska aemmae leipoo. + +TIMOTEUS. Jos ei perkele tule vaeliin. + +MAURA. (Huokaen) Hoh hoo! (Katsahtaa korkuuteen) + +MARIANA. Perkeleitae ei ole taessae. + +TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla? + +MARIANA. Taemae on saarnastuoli, taeaeltae puhalletaan he huokauksilla pois. + +MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sinae nenaekaes penikka. + +MARIANA. No hyvae frouva, miksi haukkuu haen huonettamme? + +TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin. Olkaat kipenoeitsemaettae haenen +paeaellensae, muorinen, haen antoi minulle vaehaen nuuskakammarin katolle, ja +ansiosta. + +TITUS. Ole sinae vait, Timo, minae rukoilen. Elae sekau muiden asioisiin, +minae rukoilen. + +MAURA. Minae tunnen haenen, minae: koreaksi vaerjaetty kaerme myrkyllisellae +kielellae, yksi vekama syntiae taeys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja. +Mutta ah, sinae lunttu! kyllaes kuultelisit vielae lukua ja sanaa. + +MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa +samentamatta nuoren immen raikasta mieltae. Kohta olen sinusta vapaa, +jaa kohta. + +MAURA. Kuultelisitpa vielae hartaastikin vaihka seinaen takana +paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siitae, koska tanssii +ympaerillaes perkeleitten lauma kuin laulava saeaeksiparvi. + +TIMOTEUS. Taessae tulee heitae kuin saeaekseae vaan. + +TITUS. Taessae tulee Max ja Fuchs. + +TIMOTEUS. Ja heidaen seurassansa koko joukko pieniae ukkoja, niinkuin he +kutsuvat ne muilta naekymaettoemaet herrat.--Missae ovat pojat olleet, koska +en ole naehnyt heitae kahtena vuorokautena? + +TITUS. Lasareetissae. Sinae tiedaet, he ovat juoneet yhdessae kolme +kuukautta naekemaettae yhtae ainoaa selvyyden paeivaeae. + +MAURA. Voi hirmut, voi hirmut! + +TIMOTEUS. Vaelskaerimme on aprikoinnut, ettae olvi, jonka ukot taellae +ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen jaerven, jonka +pinnalla he molemmat vaehaeisellae venosella taitaisit itseaensae huvitella +tointumiseksensa, rekolligerata itseaensae, naeetkoes. + +TITUS. Ei siis ihme, ettae he nyt pitaevaet itsensae kenraaleina ja +killistelevaet ympaerillensae, loeylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja. + +TIMOTEUS. Myoes pitaevaet he itsensae veljinae vaihka eri aeiteistae mutta +samasta isaestae, ja toki, yksi heistae hautasi isaensae vuosi sitten ja +toinen jaetti pappansa vetelemaeaen pikilankaa.--Kas kuinka rakkaasti he +taluttavat toinentoistansa, ja taennenpae pyrkivaet. + +MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna. + +TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen, +niin on vaelskaerimme sanonut. + +MAURA. Uskaltaisinko heille antaa? + +TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella. + +MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.--Voi heidaen muotojansa! + +TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella +toikalla, niin hiivaa ja ilmaa taeys. + +MARIANA. Ja pieni nenae kuin punertaa kuin poltettu manteli +sokerileipojan poeydaellae. + +TIMOTEUS. Hm! + +TITUS. No no, ei nenaestae puhuta mitaeaen.--Mutta tuossa kumppanimme. +(Max ja Fuchs, paljain paein, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen +eteensae, tulevat) + +FUCHS. Haenellae oli vaan yksi silmae. + +MAX. Ja senkin olisin haeneltae ampunut pois ilman sinun haetaeilemistaes. + +FUCHS. Parasta haenestae paeaestae niin kiireesti kuin taisimme; ja pois haen +kiiti kuin tuulispaeae, jaettaeen jaelkeensae kovan tulikivi-sauvun. + +MAX. Haa! vielaepae karvastelee kurkkuni. Tuoppi oltta, eukko. + +FUCHS. Tuoppi oltta, arvoisa mummo. + +MAURA. Hoh hoo, kurjaa ihmislasta sentaeaen! Kaada heille vaehaen. Juokaat +nyt laeaekitykseksenne, mutta kohtuullisesti. + +MAX. Tietty asia. Kenraalein tulee aina kaeyskellae hyvillae esimerkeillae +vaekensae edellae, liionki mitae kuuluu juomiseen. + +MAURA. So so soo! Niinkoe on laitanne, kurjat lapset? Voi raukkoja +teitae! Ja teitaekin on kerran hellae aeiti huiskutellut kaesivarrellansa ja +paljastanut teille povensa. + +MARIANA. Ja sanonut: tule, pieni enkelini, tule, kultapalloni, saamaan +mammalta "eijaa". + +TIMOTEUS. (Eriks.) Ah, sinae lunttu! Teethaen mun hulluksi paeaestaeni. + +MAX. Meillae on itsellae lapsia. Minulla on yksi kohta. Kuinka monta +taasen sinulla, veli kenraali? + +FUCHS. Kyllae minulla on, Jumalan kiitos, kolme. + +MAX. Poikia vai tyttoejae? + +FUCHS. Kolme poikaa. + +Max. Kolme kenraalin-poikaa.--Tule istumaan taenne viereeni, sinulta +kysyn jotain syvimmaessae salaisuudessa. (Istuvat laattialle +olvituoppinensa) Nyt kieles totta sanelkoon. Miten tuomitset sen asian, +ettae saatoit he meidaet kenraalein arvoon ja rankiin? + +FUCHS. Paha merkki. + +MAX. Kas niin; mitae olen minae aatellut? + +FUCHS. Paha merkki. Jotain on heillae nahaassa, jotain hirveaetae +sepitellaeaen meitae kohtaan, siitae olen varmaa; ja ukko itse, se +kaviojalkanen ruhtinas, on heidaen kanssansa samassa juonessa.--Ah +kuinka kuiskutteli haen mua korvaan menneenae yoenae! Arvaas mitae sanoi +saakeli? "Nyt ei ole sulla muuta tietae taestae puristimesta kuin +paeistikkaan syoestae itses Werran laineisiin", niin sanoi haen. + +MAX. Ahaa! + +FUCHS. Niin, toverini. Eikae ilman, ettei haen mua saata vaehaen kamaliin +luuloin. En miestae ole murhannut, en ryoevaennyt, enkae hoeyhentaenyt +pataljoonin kassa-arkkua, mutta tuntonipa huutaa toki toisin, mua +tehden murheenlaakson suurimmaksi syntiseksi, jaa, suuremmaksi +Kukkaro-Juutasta ja Paapelin porttoa, ehkei frouvani tarvitse minua +moittia yhdestae ainoasta luvattomasta suudelmastakaan. Mutta mitae olen +minae tehnyt, suulla tai kaesillae tai jaloilla? Miksi halaa kaikki mailma +meitae kynsiae, niellae kitaansa kuin naelkaenen haukka? + +MAX. He tahtovat kurjaa henkeaemme, mutta sitae ei heille pistetae juuri +ilmatteeksi; vaan kilpi kaesivarrella, miekka kaedessae seiskaeaemme +kannallamme yksimielisesti, selkae vasten selkaeae. + +FUCHS. Niin seiskaeaemme. Yksimielisyys antaa voimaa.--Juodaan nyt. +(Juovat. Sotamiehet tulevat takaisin) + +TOMMI. Bir! + +ANTON. Bir! + +ARISTARKUS. Bir! (Jokainen ottaa tuoppinsa) Haa! hiki virtaa joka +huokuimesta. + +ANTON. Sepae taakka oli. Jumala siunakkoon! Taakka verraton. + +ARISTARKUS. Mies painoi kuin seittemaen viikkoa syoetetty +seittemaenvuotinen karju. + +TOMMI. Ja niin haen sylissaemme roehisi. + +ANTON. Jumala siunakkoon kaesivarsiani! (Max ja Fuchs kuiskuttelevat +vilkkaasti keskenaensae, sillon taelloen ryypiskellen) + +ARISTARKUS. Ukko nukkui kohta makeaan uneen kuin saunasta tullut lapsi. + +TOMMI. Kuin hautaan kannettu vanhus makeasti nukkuu hienon santapeiton +alle, ja me, haenen kantajansa, nukumme pian yhtae makeasti. Kas nytpae on +tuoppi oltta niinkuin "terve, rabbi"! + +FUCHS. Hi hi hi! Olisko asia niin? Nyt ehkae erehdyt, veli kenraali. + +MAX. (Purten hammasta) Hm, hm! + +ARISTARKUS. Kuka siellae marisee? + +ANTON. Ne uskolliset toverit Max ja Fuchs, luulen minae. + +ARISTARKUS. Se onneton haerkaepari. Katsos noita kahta tuossa, Tommi. +Mitae sanot heistae? + +TOMMI. Kaksi Jumalan kuvaa, jaa totisesti, jos he Atamista ovat +kotoisin. + +FUCHS. Jaa, me olemme kaksi yhdenkuvaista veljeae; kuin kaksi kaakkua, +niin yksimuotoset veljekset, vaihka eri aeitien kohduista mutta samasta +isaestae; juuri kuin kaksi kaakkua. + +TOMMI. Kaksi kaakkua samasta viljasta mutta eri uuneissa paistetut. +Mutta kuinka ovat he paeaesneet ulos? + +ANTON. Kaeykaeaet nyt koreasti hospitaaliin takaisin, muuton annamme +teille luudasta, te viimeiset vaivaset, te ryysyt. + +TOMMI. Mutta antaa toki ryysyen tuultua. + +ANTON. Tuultua, pinnaen oltta naamaansa? + +TOMMI. Raikas ilma ja raikas olvi on paras laeaekaeri. + +ANTON. Taemae ei kaey paeisin, mummo, teillae ei ole lupa heille antaa +houreensa kannatteeksi. Me kiellaemme. + +MAURA. Pidae kitas, sinae roisto. Heille annan vaelskaerin luvalla. + +ANTON. Vaelskaerin luvalla? + +TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen, +niin on vaelskaerimme sanonut. + +TOMMI. Samoin lausun minae, lausun lakkaamatta. Lopetus tapahtukoon +ankaran pitkaellisesti, jos siitae pikaista hyoetyae varromme. +Ensimmaeisellae parannuksen paeivaellae kymmenen tuoppia, sitten paeivae +paeivaeltae yksi luvusta pois kunnes on jaeljellae viisi, johon maeaeraeaen +pysaeyt ja jossa seisot aina haudan partahalle. Toki olkoon laki toinen +paeivinae koska vieraas kunnioittaa sun huonettas tahi koska kiivaasti +teet tyoetae tahi koska musta murhe tahi liekehtivae ilo sua kohtavat tahi +jos muuton paeivaes tuntuu ikaevaeksi, sillon, senkaltaisilla paeivillae, +olkoon laki toinen, sillon taasen virtakoon kihisevae neste.--Ja nuo +veljekset tuossa eivaet joisi oltta koska tohtoori on kaeskenyt! Haa! +koska taidamme paremmalla omatunnolla oltta kitaamme kulauttaa? + +ANTON. Juokaat sitten mutta naetisti ja maeaeraellae ja koettakaas kaeydae +kaakertelemaan ulos kaupunkiin. Saatattepa pian pataljoonimme pahaan +huutoon, (Max ja Fuchs juovat) + +TOMMI. Oikein! Istukaat siinae ja ryypiskelkaeaet koreasti, olkaat iloiset +ja karkoittakaat murhe meren syvyyteen. Iloinen mieli elaeae kauvan, jaa, +kauvan elaeae iloinen mieli. Se on Tommin paeaestin taeaellae. Elaekoeoen ilo ja +elaekoeoen vahtova olvi! Kosk ystaevaes sae kadotat, juo oltta, kosk tyttoes +sun pettaeae, juo oltta, kosk sodan jumala sun taistelotanterelta pieksee +verisellae paeaellae, juo oltta kuin ennen Olvi-Goeran se suuri, ukko +Herrassa lepaeaevae nyt. Yhdestae suusta, toverit, laulakaamme olven +kunniaa. Heleijaa! yhdestae suusta. (Sotamiehet, paitsi Max ja Fuchs, +laulavat) + + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, jumal' kultasuu! + Sua ain tahdon kunnioittaa + Kumartuen tomuhuun, + Sulle annan + Sydaemmeni, + Sulle kannan + Kiitosuhrit + Mae temppelissaes kontien. + Oi olvi ijankaikkinen! + Valvoissani, maatessani + Muistan voimaas kuohuvaa. + + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, voima kuohuva! + Kaikki menkoeoen suren suuhun, + Kuin vaan olvi olla saa. + Mitae huolin + Vaihka iskis + Taivaan nuoli + Mailman halki + Ja polttais palleroisen maan, + Kuin mae ja olvi ollaan vaan? + Terve, ruskee ohranneste, + Terve, voima kuohuva! + +FUCHS. (Katselee olvituoppiinsa ja huutaa kovalla aeaenellae) Kivaeaeriin! +Tuolla on koko komppani Preussilaeisiae! Karauul! Koko komppani! (Kova +meno. Sotamiehet tuijottelee vastoin toinentoistansa) + +TIMOTEUS. Kivaeaeriin! Pataljooni Preussilaeisiae karkaa paeaelle! + +ARISTARKUS. Missae ovat he? + +TITUS. Kivaeaeriin! Preussilaeinen tulee, viidessae pataljoonissa! + +3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kivaeaeriin! Preussilaeinen tulee! Kymmenen +pataljoonia! + +FUCHS. Koko komppani tanssivia Preussilaeisiae. + +MAX. Missae, mun rakas veljeni, missae? + +FUCHS. Tuolla olvituopissa. Kas kas! Hii! Taivas varjelkoon! + +MAX. Pane kansi kiin. Pian pian! (Ottaa Fuchsilta tuopin ja painaa +kannen lujasti kiinni) Kas noin, nyt ei enaeaen yhtaeaen haetaeae. Pitaeae aina +kohta lyoemaen kannen kiin niin pian kuin jotain senlaista huomaa. Taessae +on suuri valtakunnan petos tekeillae. + +TOMMI. Missae? + +ANTON. Olkaat meitae pelaeaettaemaettae turhaan. + +ARISTARKUS. Missae hiiessae on teidaen Preussilaeisenne? + +FUCHS. Taeaellae olvituopissa. + +MAX. Tosi, mutta kansi on lujasti kiinni, ja he ovat kovin pieniae. + +FUCHS. Ja niin konstillisia. + +ARISTARKUS. Halkasenko paeaekollos, mies? + +TOMMI. Tunke haen olvituoppiin paeae edellae pienten pirujen ruuaksi. + +ARISTARKUS. Kuul, alarmi kaey. Te kirotut kappaleet! + +ANTON. Elae elae koske haeneen, haen on sairas. + +ARISTARKUS. Sairas, joka kuolee paikalla. (Nostaa nyrkkinsae, Anton +pidaettaeae haentae) + +ANTON. Hiljaa! Kapteeni tulee. + +ARISTARKUS. Exelent! + +TOMMI. Kontraraportti, kontraraportti! Kaikki hyvin. Anna kaeydae, mies. + +TIMOTEUS. Kaikki hyvin! + +TITUS. Kaikki hyvin! + +3:S VAHTIMIES. (Ulkona) Kaikki hyvin! + +ARISTARKUS. Haen tulee, aekeae ja unenpoeyreae kuin kevaeaenen karhu. + +TOMMI. Minae naeen ainoastaan laehenevaen pilvipatsaan. Vihansa ukkospilvi, +joka niin olentonsa on vuorittanut. + +ANTON. Makeimmasta unestansa olemme nyt heraettaeneet kapteenimme. +(Patrik tulee, vahtimiehet kyldraeae, ja haen vastaa heille pikaisesti) + +PATRIK. Surma ja kuolema! Mikae saattoi taemaen haelinaen? (Vetaeae miekkansa) +Haa, totuus esiin, jos hengenne on teille rakas! (Antonille) Sano +paikalla, sinae onneton! + +ANTON. Herra, viaton olen minae. + +FUCHS. Kapakkamuori on keittaenyt taemaen sopan. Jos haen vielae voi pitaeae +arvossa muutaman hetken armonajasta, niin ei suinkaan haen kiellae +vetaemaestae samaa nuottaa Preussilaeisten kanssa. + +MAURA. Oih hoih hoih! + +PATRIK. Todista sun paeaetoekses, onneton. + +ANTON. Herrani, he ovat kovin... + +PATRIK. Kitas kiin kitas kiin! Yksi vaelaeys ja mailma pyoerii mustana +teidaen ympaer. Nyt olen kuin kruutitynnoeri; hiisku vielae sananen ja +taestae pilkusta te kohta kimmahdatte sata syltaeae pois. (Huutaa kovin) +Kimmahdatte tosin ja suutelette povea syntisen maan, meidaen kaikkein, +ijankaikkisuudesta ijankaikkisuuteen kukoistavan aeitimme povea. Haa, +mun sieluni silmae mustenee, aatukseni harhailee ja pyoertyy! Kitas +kiinni vaan. (Huutaa) + +TOMMI. (Eriks.) Suutella kukoistavaa povea; eipae juuri huonoin +_affair_. + +PATRIK. Te kaksi siinae, nouskaat yloes. (Nousevat) Ja sinae, Fuchs, +todista sanas. + +FUCHS. Tietkaeaet, ettae olvituoppini tuossa on taeys, ihan pisipinneillaeaen +pieniae Preussin katettia. Taessae on valtapetos kysymyksenae. + +MAX. Tosi, mutta minae, tietkaeaet se, kaemaeytin kannen kiin. Iloitkaamme! +sillae surman suu on tukettu, suljettu on sen kiukkuisen traakin kita. +Iloitkaamme! + +PATRIK. Te viheliaeiset. + +MAX. Mitae sanotaan? + +PATRIK. Te viheliaeiset te viheliaeiset, sanon minae; sillae nytpae naeen +kuinka laitanne on. + +ANTON. Korkea herra, he ovat vaehaen niinkuin sairaita ja erinomaisessa +houreessa naekevaet he alati ympaerillaensae jotain pientae kansaa, +lintukotolaisia. + +FUCHS. He ovat semmosia pikkuruhtinoita, jotka tahtovat meitae nyljetae +ja sitten viskata nahaan saunanorrelle kuivaamaan. + +PATRIK. Vai niin, vai saunanorrelle kuivaamaan. Voi viheliaeiset +itseaenne! Ja te, te toiset heidaet sallitte taessae istua ja niellae +kuohuvaa oltta, edistaeen taudin juonia ja laskein kiveae kiven niskaan +syntitaakkahansa, ja heitae kenties vielae yllytaette kiirehtimaeaen +olentonsa perikatoon. Haa, te onnettomat! kuinka uskallatte? + +ANTON. Herra, tehkaeaet hyvin ja kuulkaat mitae sanoo vahtimies tuolla. + +PATRIK. Tahdonpa kuulla. Sano pian. + +TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen; +niin on vaelskaerimme sanonut. + +PATRIK. Ryypiskelkoeoet sitten paranteeksensa hospitaalissa ja +olkoot kaeyskelemaettae ulkona kaduilla ja toreilla saattaen alarmia +paeaekortteeriin.--Menkaet nyt siivosti kotia. + +FUCHS. Se kenties on parasta, ehkae velvollisuutemme toki sanoo toista. + +PATRIK. Mikae velvollisuutenne, te lurifaksit, mikae velvollisuutenne? + +MAX. Te ette siis tiedae, ettae me olemme ylennetyt kenraaleiksi? + +PATRIK. No voi minun paeiviaeni! Hi hi hi hi! "Ettae me olemme ylennetyt +kenraaleiksi"! Hi hi hi! + +MAX. Lakkaamatta tulee kenraalin ympaerkiertoilla kuin kotka, vakoen +joukkonsa tilaa ja kaeytoestae. + +FUCHS. Lakkaamatta lakkaamatta. + +PATRIK. Te kurjat! + +FUCHS. Totisesti; sillae vaikea on virkamme harjoitus. + +MAX. Tulkoon virka-ero. Taestae korkeasta arvosta me tahdomme astua alas, +pyhkaeisten jalkaamme; sillae taessae alla lepaeae joku musta koira +haudattuna. Haa! jos tietaeisin kenen konsti taemae, ettae meitae, +mielessaensae kavaluus ja surmamme, nostettiin taehaen korkuuteen, niin +Jumal' avita! haenen laehettaeisin heti sinnen missae pippuri kasvaa. + +TOMMI. Laehetae sitten pippurimaahan tuo ministeri von Birheim. + +PATRIK. He heh! + +MAX. Onko se haen? + +TOMMI. Totisesti. + +MAX. Sinae tiedaet sen? + +TOMMI. Varmaasta laehteestae. + +MAX. Haentae en tunnekkaan. + +FUCHS. En tunne minae haentae. + +MAX. Mitae hyvaeae vartoo haen meiltae? + +TOMMI. Ettae kaetkette haenen sydaemmihinne, ylistaette haenen kunniaansa +"kurkuill', trumpuill', symbaleill'", mutta mitae haen viimein teitae +kohtaan tarkoittaa, se olkoon nyt minulta sanomatta. + +FUCHS. Pahinta peljaetkaeaemme. + +MAX. Kuinka tulee meidaen nyt itseaemme kaeyttaeae haentae kohtaan? + +TOMMI. Jyrkaesti katsoa haen yloen, ei olla haenestae tietaevaenaeaen, unohtaa +haen perin, ja haen pian tekee teistae taasen simppelit sotamiehet. + +PATRIK. (Tommille) Ah sinae kanalja! Oletpa minun pussikkani, koira +viekoeoen, sinae olet minun pussikkani!--Olvipa miehen tekee aika +hanheksi, mutta monelta taasen, sen olen huomannut, ei voi se sielun +silmaeae himmentaeae, ei, vaan kuni paeinvastoin kirkastaisi sen. Ja niin on +laita Tommi-pussikkani kanssa. Totisesti! + +TOMMI. Mutta mitae tuumailet niin hartaasti, Max? + +MAX. Seuraisimmeko sun neuvoas tuota herra Birheimiae kohtaan? + +TOMMI. Tehkaeaet niin. + +PATRIK. Juuri niin, ja kaeykaeaet nyt koreasti kotia. + +MAX. Yksi rongi vielae, yksi ympaerkaeynti jokaiseen kortteeriin. + +PATRIK. Hoeh! + +FUCHS. Se tehkaeaemme. Astukaamme hevosen rattaisiin. + +Max. Vaunuisiin, vaunuisiin. Hei! Vaunut esiin jyryllae ja taerinaellae! + +FUCHS. Ja vinkukoon Pikku-Hermannin piiska; sillae aika on taerkeae ja +ankara. + +PATRIK. Kotia! sanon minae. Mars! + +MAX. Silentium, kapteeni Aakusti Patrik, silentium, sanon minae! + +PATRIK. Sinae kirottu mies, kopeiletko? + +ANTON. Tule nyt siivosti kanssani. So soo! + +MAX. Elae ryhdy minuun; sillae nytpae olen voimakas, jaa kaksinkerroin. + +TOMMI. Voimakas kuin kaksinkertainen olvi. Mutta mene nyt ja kiitae +ettes saanut saparalles. + +PATRIK. Pois vilauksessa! (Huutaa) + +MAX. Tuommoinen Aakusti. + +FUCHS. Ole moittimatta sitae kapteenia. Haenen tunnen minae. Haen ei ole +mikaeaen kaemaeleuka, ei mikaeaen nurkkajulli eikae mikaeaen likahousu, sanalla +sanoen, ei mikaeaen lammasnahkapeitturi. + +PATRIK. Minae sinun peittoon. (Tukistaa Fuchsia) + +MAURA. Oi hirmuinen elaemae! + +MAX. Olkaat haentae tukistamatta, herra Aakusti Patrik. + +PATRIK. Yksi sana vielae, Max, ja miekkani tukitsee sun kitas +ijankaikkisesti. + +MAX. Olkaat haentae tukistamatta. + +PATRIK. Haa! + +FUCHS. Anna haenen tukistaa; haen syoekoeoen sen tukan, sen valkean tukan. +(Patrik kaeyskelee perillae edestakaisin vinhasti ja vaelillae lyoeden +jalkaansa) + +ANTON. Kaeykaeaet pois, mun rakkaat veljeni, minae rukoilen. + +MAX. Sinusta olen aina pitaenyt, sinusta ja Pikku-Hermannista. Olis +minulla tyttaeriae, niin teidaet kohta valitsisin vaevykseni. + +FUCHS. Olis minulla kaksi kaunista tytaertae! Saata vaunumme taenne, +Anton. + +ANTON. Ei, veljeni, ei. + +FUCHS. Sinae sydaemmeni veli. Ah! olis minulla talo ja kaksi kaunista +tytaertae. + +ANTON. Ei auttais sittenkaeaen. + +TOMMI. Ei vaihka lupaisit haenelle puolen taloas ja vanhimman tyttaeres +vaimoksensa, kuin kuningas itaeisellae maalla. + +FUCHS. Ei kuningas, ei; kenraalikin piisaa, ja siinaekin on liiaksi. +Haa, ne kavaltavat vintioet! Kohta tekemaeaen meitae naein suuriksi ukoiksi! + +TOMMI. Ja tee kohta tekemaeaen pieniae-ukkoja, te hunsvotit! Mutta pois +nyt, muuton usutamme paeaellenne kaikki teidaen pienet perkeleenne. + +MAX. Katso itses, mies. Me olemme paastoneet kaksi vuorokautta, ja nyt +ovat enkelit meidaet piirittaeneet kuin sulttaanin henkivartijat. Taessae +seisomme kuin kaksi tulista muuria. Ken uskaltaa meitae laehestyae? + +FUCHS. Ei kenkaeaen ei kenkaeaen. Ja mitae kuuluu siihen pieneen kansaan, +niin ovatpa meidaet jo jaettaeneet; sen teit he taellae ijankaikkisella +hetkellae. + +MAX. Minae tiedaen jotain. Suotko sanasen kuiskaavani korvaas, veli +Tommi. (Erittaein Tommille) Katso, he meiltae kiepasit teille. Ho hoo, +mies, he jo parveilevat sun ympaerillaes kuin paeaeskoesliuta ympaeri haukan. +No peijakas! jopa yksi heistae on ottanut kortteerinsa punertavalle +nenaelleskin. + +TOMMI. (Erittaein Maxille) Ihanata! Paeaeskoenen on hauska korteerimies, ja +vedaenpae taestaelaehin sieraimiini puhdasta terveyden ilmaa keskellae +hoeyryvaeae krouvii. Ihana asia! + +PATRIK. Mitae kuiskasi mies? Mitae tietaeae haen? Tarkan sotaherran tulee +kaikkiaalta kiehtoa tietoja, ja narrit ja hullut ovat usein +ilmoittaneet taerkeimmaet salaisuudet. Mitae tiesi haen kertoa? + +TOMMI. Nyt en kernaasti tahtois... + +PATRIK. Et tahtois? Sano paikalla. + +TOMMI. (Eriks.) Jaa, mielinpae nyt ravita sun aemmaekkaeaen uteliaisuutes. +(Aeaeneensae) Koko pikku-ukkoin liuta, niin lausui haen, on nyt ympaeroeinyt +herra kapteenin, ja yhden heistae sanoo haen jo rusottelevan itseaensae +teidaen nenaellaennekin. Pyydaen anteeksi; sillae niinpae kertoi Max. +Nokkaviisas historja. Jaa, nyt sano, ettae valehtelen, toverini, +puhuttuani ulos polttavan totuuden. + +MAX. Kas kas taetae ihmissukua! + +PATRIK. Jumalan taehden! saattakaat he silmistaeni pois, muuton heidaet +tempasen kappaleiksi kuin kiukkuinen sonnikoira. Jumalan taehden, sanon +minae. + +ANTON. Nyt pojat, eteenpaein! Muuton vankkaa. + +FUCHS. Mennaeaen, Max, mennaeaen. + +MAX. Kyllae me menemme, kyllae kyllae. + +FUCHS. Mennaeaen yhdessae. + +MAX. Yhdessae, kaesi kaedessae! (Menevaet; Anton seuraa heitae) + +PATRIK. (Toikan aeaeressae tyhjennettyaensae oltta) (Erikseen) Riivatut! Ei +saada heiltae unen rauhaa; ja taeyttaeae sydaemmeni naein. (Aeaeneensae) Enemmin +oltta, muija. (Erikseen, ja tyhjennettyaensae vielae yhden tuopin) +Riivatut! (Jaettaeae aekisti tuopin ja kaeaentyy kiivaasti sotamiehiae kohden) +(Aeaeneensae) Muistakaat lupaukseni, te kirotut, muistakaat: jos kerran +vielae olvi leirissaeni haeirioen saattaa, niin kuluessa kahdentoist +tunnin, jaa puolen vuorokauden aikana ei kenkaeaen teistae maistakoon taetae +juomaa, jos haen selkaeaensae tahtoo armahtaa. Sen lupauksen tein, ja +tiedaenpae nyt seistae sanassani. (Hiljainen myrinae sotamiesten joukossa) +Ei yhtaeaen morinaa! Kahtenatoista tuntina, taestae vilauksesta luettu, ei +nielkoeoen kurkkunne luskallistakaan oltta. Se on sanottu. + +ARISTARKUS. Olkoot toki armollinen, kapteenimme. + +PATRIK. Kaksitoista tuntia!--Taessae naeitte, noissa kahdessa, surkeimmat +seuraukset olven ylenpalttisesta nautinnosta. Mutta tydytaenpae taemaen +ohranesteen tulvan minae, ja tahdon teitae totuttaa kaipauksen ja +itsekiellon herrauteen, joka sankareita kasvattaa. Jaa, niinkuin ennen +Moses santakorvessa valmisteli kansaansa valloittajaksi luvatun maan, +niinpae sepittelin minae teitae kunnian-sankareiksi Berlinin kaupungissa. +--Nyt alkaen, tuomitsen mae teidaen kaksitoista tuntia neitseelliseen +puhtauteen, ja se, joka taemaen maeaeraeykseni rikkoo, se rikkoo selkaensae. +(Haen tulee paeihinsae) Ja kovin erehdytte, jos luulette mua taitavanne +pettaeae. Haa! enpae tarvitse yhtaeaen todistajan silmaeae, mun katsantoni +huomaa kohta mitae tavaraa veressaenne kiehuu, se katsanto, jonka saede +laepitunkee ohkasemman laudanki. Ettekoe usko sitae? + +TOMMI. Sen vahvasti uskomme, ja kohtapa hurraten saamme naehdae kuinka +Preussilaeinen kaatuu laevistettynae katsantonne saedemiekalta. + +PATRIK. Ai ai! Noh, olkoon menneeksi.--"Kuinka Preussilaeinen kaatuu". +Sinae kanalja pojaksi! No noh, olkoon menneeksi taemae kerta vielae.--Mutta +minae teidaet laeaekitsen. + +TOMMI. (Erikseen) Koska sitten kaey sairas parantajana jos ei nyt? + +PATRIK. Muistakaat tuomioni. Ja te, muori! (Paukuttaa kiivaasti +miekkaansa toikalla) Jos yhden ainoan pisaran heille valotatte, niin +toikkanne ja moekkinne kukistan yloesalas. + +MAURA. Jumala siunakkoon minua! Kernaastihan tottelen teitae, kernaasti, +herrani. Heidaen ei pidae saaman niin paljon kuin minun syntiseen +silmaeaeni. + +PATRIK. Ei tuon vertaa. (Osoittaa sormellaan miekkansa kaerkeen) + +MAURA. Ei ei, herra kapteeni. + +PATRIK. Jaa-ah, se muistakaat.--Huomenaamulla me murramme matkalle yloes +Schleusinkiae kohden. Kaikki taeytyy olla kuin masiina.--Aristarkus, tule +taenne. (Aristarkus laehenee haentae) Eilen illalla annoin minae +helmikukkaroni leipojan piijalle. Noo, se on oma asiani. Mutta sinae +satuit naekemaeaen. Noo, siitae en suurtakaan huoli. Mutta sinae satuit +naekemaeaen. (Kiristaeae Aristarkusta kurkusta) Jumala sinua armahtakoon, +jos taestae asiasta sanaakaan hiiskut vanhimmalle sisarelleni, joka, +niinkuin tiedaet, on minun emaennoeitsijaeni. + +ARISTARKUS. Hellittaekaeaet! Herra! (Erikseen) Onko mies mieletoen? + +PATRIK. Helmikukkaron annoin piijalle, mutta sanotaan, ettae se hukkui +veriselle tappotanterelle. + +ARISTARKUS. Se tapahtui jo kaksi viikkoa sitten Nuernbergissae. + +PATRIK. Haeh! Nuernbergissae? Missae ollaan nyt sitten? + +ARISTARKUS. Tuli ja leimaus! Schleusingenissae! + +PATRIK. (Tuijottelee hetken ympaerillensae) Mene nyt, ja--aeaenettae, +aeaenettae! (Aristarkus siirtyy haenestae) Niin; kaksitoista tuntia, pojat. +Ei auta.--Nyt laehen teistae, ja jos vielae kolmannen kerran olvi taessae +jonkun tempun tekee, niin ei tippaakaan ennenkuin ensimmaeisessae +tappelossa voitamme; sillon juodaan kuin miehet; mutta jos tappelossa +alle kaeytte ja kiepasette haepeaelliseen kaepaelaemaekeen, niin ravistakaat +sitten kaettae olven kanssa ijankaikkisiksi jaeaehyvaeisiks'. Ei pidae sen +kastaman kieltaenne niinkauvan kuin minae elaen ja olen paeaellysmiehenne. +Ei, vaan haastelettepa kerran keskenaenne entisestae olvesta kuin +Mammut-elaeimestae. (Kaey poispaein, hoipertellen vaehaen, mutta kaeaentyy +aekisti takaisin) Te uupistentit! luuletteko, ettae taemae on mikaeaen +olviretki? Ei suinkaan, vaan onpa kohta verta aina haaroja myoeten. + +TOMMI. Verta, ettae viisisyltaenen hirsi keveaesti kaeaentyae taitaa. + +PATRIK. Mitae sanot? + +TOMMI. Verta, ettae mastohirsi siinae taitaa leiskua kuin pieni kiiski +valtameressae. + +PATRIK. Niin. Siis varustelkaat itseaenne miehen innolla taehaen suureen +kamppaukseen, kuin mies nyt kestaekaeaet taemae rangaistuksenne, ja +tietkaeaet, etten vihasta rangaise, vaan olenpa taasen teille yhtae +suosiollinen kuin ennenkin. Heh! minae olen kuin hellae aeiti, joka +lastansa tahtoisi suutella yhtaikaa koska haen sitae vitsalla pieksee. +--Adjoe! (Poistuu, vahtimiehet kyldraeae, Patrik vastaa) + +TOMMI. (Eriks.) "Aijoeoe, sano aemmae." (Aeaeneensae) Mutta elaekoeoen +kapteenimme! Hurraa! + +SOTAMIEHET. Hurraa, hurraa! + +PATRIK. Jaa, kaksitoista tuntia. Ei auta. (Katoo) + +MAURA. Nyt kaikki astiat ja kannut tupaan, Mariana, ja olven-ostajat +kaupungista kaeykoeoet sisaeaen. (Menee huoneeseensa. Mariana kantelee +sisaeaen olviastioita) + +ARISTARKUS. Kakstoista tuntia, Tommi, kakstoista tuntia! + +TOMMI. Oi ijankaikkisuus! + +ARISTARKUS. Tulimmaista tuhatta! Kapinan nostan, kaupungin hajotan! + +TOMMI. Ei, vaan tukeuta kapina sun ruumiissas, tai toisin sanoen, +leikkaa pois se jaesen, joka sinua pahentaa, se tahtoo sanoa, leikkaa +pois sun kurkkus, joka huutaa oltta, sanalla sanoen--nyt ei muuta kuin +mieheltae kurkku poikki! Ja siinaepae _summa summarum_ (Anton tulee) Me +olemme tuomitut, Anton. + +ARISTARKUS. Kahdeksitoist tunniksi. + +ANTON. Sen olen jo kuullut; mutta mennaeaen maata ja koetetaan nukkua.-- +Kas kas, sitae kapteenia! + +ARISTARKUS. Istu ja pala! + +TOMMI. Aukene, musta maa! + +ANTON. Olkaat aerjymaettae, veljeni, ja tulkaat maata. Kova on tuomiomme, +totisesti, mutta koetetaan nukkua. (Kaikki menevaet huoneeseen +vasemmalla) + + + + +Kolmas Osa + + +(Tommi, Anton, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiae istuu seinien +nojalla viheliaeisinae haamuina tuijotellen eteensae. 1:n ja 2:n sotamies +istuvat vahteina.) + +ARISTARKUS. Sano, vartija, mitae kello on. + +1:N SOTAMIES. Neljae lyoenyt. + +ARISTARKUS. Kuinka kauvan olemme hengittaeneet taetae tyhjyyttae? + +1:N SOTAMIES. Seittemaen tuntia. + +ARISTARKUS. Viisi on siis jaeljellae. Hyvae! Haa! Hyvae! + +ANTON. Viisi tuntia! Minae naeaennyn, kuolen! + +TITUS. En minae juuri kuole vielae, mutta kovin kipeae olen ja kohta +peraessaes tulen. + +ARISTARKUS. Sano haenelle: terve tuloo! + +TITUS. Mitae pahaa olisin minae haenelle tehnyt, ettae sois haen minun +kuolevan? + +ARISTARKUS. Kerran maattuani haudassa, huolinpa vaehaen kuinka jaksavat +ystaevaeni ja viholliseni elaemaessae, jota itse en enaeaen saa nauttia. +Vaihka kierittelisit heitae hirmumyrskyt sekamelskaksi, sopaksi vallan, +niin kaikkea taetae katselisin kylmaellae silmaellae kuin karhu +talvikonnostansa. + +TITUS. Mikae hirmuinen itsekkaeisyys, mikae aeaeretoen omahyoety! Muistelenpa +mitae aina lausui minulle Koulumestari-setaeni. "Mun itseni kanssa +kaeykoeoen miten kaey, mae sankarina tahdon henkeni heittaeae ja sieluni +paetkoon vaihka korpiin synkeisiin, kuin vaan oikeus ja hyvyys taeaellae +viimein voiton saa." Niin sanoi setae. + +ARISTARKUS. Siis sanoi haen naein: "istukoon sieluni vaihka helvetin +tulessa kaiken ijankaikkisuuden yoen ja paistukoon, kuin vaan viimein +taeaellae maapallon paeaellae oikeus ja hyvyys voiton saa. Ihanata!" Niinpae +siis haenen meininkinsae. + +TITUS. Elae tee pilkkaa helvetistae. + +ARISTARKUS. Ja perkeleistae. Haa! mitae sanot? Pitaeaekoe meidaen heitae +kunnioittaman, sinae anttikristus? Pitaeaekoe heitae kunniassa pidettaemaen? + +TITUS. Sitae en sano. + +ARISTARKUS. Elae sano mitaeaen, vaan ole vaiti kuin hiiri, halkasenpa +muuton tuon puupoelkyn. + +TITUS. Minkae puupoelkyn? + +ARISTARKUS. Sen, jonka sinae kutsut paeaekses. Nyt olen kuin suola +kuumassa uunissa, minae raeiskyn ja kipenoeitsen. Haa! Oltta oltta! Mitae +olis Saksalainen ilman oltta! Mitae olis koko Saksanmaa ilman oltta! Mun +puhdas, viaton vereni kuivaa, haihtuu ilmaan kuin kirkas aamukaste +auringon hohteessa. (Viskelee vihaisesti jalkojansa) Tommi, lausu +jotain, sinae tiedaet yhtae ja toista; sillae onpa sinua kohtanut se onni, +joka ei lankee osaksi kaikille koeyhien lapsille. Sinua on, naeetkoes, +aeitis piesnyt kouluun muutaman kerran aamusilta, ja olitpa oikein +niinkuin vaehaen puolvillanen herra ennenkuin puit itses harmaaseen, +taeysvillaseen sinelliin. Juttele meille mailmanhistorjasta jotain +oikein sopivaa, esimerkiksi kuinka Hannibalin sankarit elelit +Syrakuusassa, tai jotain taemaenkaltaista. Tommi, Tommi! + +TOMMI. Anna minun olla, minae en jaksa hyvin. + +ARISTARKUS. Enkae minae myoes. Huvita minua, veljeni, huvita mun kipeaetae +sydaentaeni. Tommi! + +TOMMI. Miksi et suo minulle rauhaa! + +TITUS. Mitae haen huoli toisen vammoista? + +ARISTARKUS. Suus kiin, "Titus tienvieressae".--Tommi, "ilonen mieli elaeae +kauvan". + +TOMMI. Kaikki menkoeoen hiiteen! + +ARISTARKUS. Tunsinpa kerran eraeaen miehen, jonka mielilause, elaemaen +paeaestin oli taemae, "ilonen mieli elaeae kauvan, kauvan elaeae ilonen mieli". + +TOMMI. Kuinka kauvan meidaen sitten pitaeae elaemaen taeaellae? + +ARISTARKUS. Oi, Tommi! pianpa sae peraeyt istumaan epaeilyksen tylsyyteen. +Mutta koe toki kerran vielae jaennittaeae sun luontos ja elae istu siinae +vaeaeraenae kuin suutari. + +TOMMI. Kuin Jerusalmin suutari, niin huokaen kuoleman peraeaen. + +ARISTARKUS. Vaan viisi tuntia on jaelellae. + +TOMMI. Oi piina! Minae en kestae taetae. Ilma, jota hengitaen, on vimmatun +ohkanen ja hieno, ja mauton kuin vesi. Ja niin on koko elaemae. + +ANTON. Minae taasen tuskin taidan hengittaeae. Olennossani tunnen niinkuin +jotain varjommaista, kuin vaeikkyis ympaerillaeni ihmeellinen sumukierros. + +TITUS. Niin minunkin. + +TOMMI. Siis istutte korkuuden pilvissae kuin Jumala. + +ANTON. Nykyinen hetki on kuin aeskoenen hetki ja paeinvastoin. + +TITUS. Niin minunki. + +TOMMI. Ja viisi tuntia on kuin viisi vuotta ja paeinvastoin. Tuhannen +vuotta on kuin yksi vuosi, ja, paeinvastoin, yksi vuosi on kuin tuhannen +vuotta. Niinpae aika Jumalanki edessae. Peijakas! kuin kaksi Jumalaa +pilvistoen sumukerroksessa. + +ARISTARKUS. Kaipaus ja itsekielto, suuret ovat ihmetyoes! Naemaet kaksi +kumppania olet sae nostanut korkealle, ettae tuskin silmaemme heitae +erottaa. O ihme! + +TITUS. Jos toki voisit olla aeaenettae, sinae omahyoetynen ja ylpeae kukko. + +ARISTARKUS. Ei mallannut juuri, ei ollut oikea saksan vitsi. + +TOMMI. Tuskin tuskin.--Kukko omahyoetynen? Vaeaerae soimaus. Katsele haentae +kanaparven seassa tarhassa, katsele jaloa ja korkeamielistae kaeytoestaensae +kansaansa kohtaan. Haen naekee onkimadon, ei haen sitae nauti itse, vaan +kutsuu lapsensa saalinjakoon, jota ukko komjast katsahtelee. Kaikkia +haen rakastaa, kaikkia haen suosii, niin sitae vilkasta, taeyshoeyhenistae +kanaa, kuin sitae, jonka siivet rippuu; eikae haen ketaeaen hylkaeae. Haen on +kuin Isae-Jumal itse. Suo anteeksi, taivas! taemae kuva on kovin alhanen +ja halpa, mutta todempaa en loeydae sun isaellisyytes huolelle. Ja +niinkuin meidaen isaemme meitae suojelee perkeleen juonista, niin suojelee +myoes kukko laumaansa ahneen kotkan kynsistae. + +ARISTARKUS. Katso, Titus, nyt seison minae itse samassa korkuudessa kuin +te. Kiitoksia, ettaes teit mun kukoksi, se teki mun Seus Jupiteriksi. +Kukko ja Jupiter, se vertaus lyoe naulaa kantaan.--Terve, itsekielto ja +selvyys! te korotatte meitae pyoerryttaeviin tienoisiin. Ihanata! Skool! +"Skool, sille asialle", tahdoin minae sanoa; mutta loeytyykoe koiran +koijussa leipaeae? (Timoteus tulee Mauran huoneesta) Mitae se Timoteus +siellae muorin luonna kaeyskelee niin ahkeraan? + +TOMMI. Luultavasti peseskelee haen muijan olviastijoita. + +ARISTARKUS. Tai peseskelee kurkkuunsa olviastiassa. + +TIMOTEUS. (Eriks.) Et ihanampaa elaemaetae taida aatella taemaen taehtisen +taivaan alla kuin nuorenmiehen elaemae rikkaassa huoneessa, jossa sekae +emaentae ettae piika sua rakastavat kuin hullut. Siinaepae on sinulle kaikki +yltaekyllin, siinae paistetaan sinulle kilpaa vehnae-plaettyjae, emaentae +paeivaellae, piika yoellae, emaennaen nukkuessa, ja siinae lainehtii olvi. Ja +siitaepae se suuri eroitus minun ja noiden vaelillae tuolla seinaen +juurella. Minae jaksan niinkuin Turkin keisari, he niinkuin ne kurjat, +riutuvat haamut, joista ei huoli Jumala eikae piru. Kuin nyt vaan +taitasin itseaeni oikein teeskennellae. (Tekee itsensae kovin +viheliaeiseksi laehestyessaensae toisia) (Aeaeneensae) Aih, aih! Mikae on taemae +mailma? Autio eraemaa, jossa toivo alati eteemme kangastelee, kirkkaita +virtoja, vihantoja niittuja ja vuoria kultasii, mutta harvoin harvoin +kohtaamme pienen kosteikon, jossa janomme hetkeksi sammuttaa taidamme. +Sitten kahnailemme taasen eteenpaein toivon ja epaeilyksen vaelissae. Mitae +taeaellae? Tule tule, sinae kurittu viikatemies! Taessae on sinulle valmis +niitto.--Mitae teette te taessae? + +TOMMI. Me filosoferaamme; sillae me olemme Saksalaisia. Me harkitsemme +taetae mailmaa ja sitae ihmeteltaevaeae, jaerestyksellistae rakentoa, joka +kutsutaan elaemaeksi. + +TIMOTEUS. Kuinka jaksatte, minkaltaisiksi loeydaette itsenne niissae +aatuksissa? + +TOMMI. Jumaliksi. Peijakas kuinka se nostattaa, ruoskia tuota +kapinoitsevaa Vanhaa-Evaa. + +TIMOTEUS. Vanhaa-Atamia, tahdoit sinae sanoa? + +TOMMI. Vanhaa-Evaa, sanon minae, haentae, joka meitae nyt viettelee ja +kiusaa nauttimaan kielttyae hedelmaeae. Mutta haentae peittoa, se korottaa. +Seittemiin tuntia vasta olemme kaivanneet oltta, mutta enemmin kuin +seittemaen penikulmaa olemme jo ehtineet maan pinnasta yloes, joka naekyy +allamme kuin maanmittarikartta. + +TIMOTEUS. Istuttepa mielestaeni nyt alempana kuin ennen. + +TOMMI. Tomu suutelee tomua, mutta henki pyoeriskelee rinkitanssissa +sineydessae tuolla. Oi herraus! Nytpae naeen miksi filosoofit ovat niin +taipuvat koeyhyyteen ja puutokseen, ryysyin ja raepaeleisiin, likaan ja +syoepaelaeisiin, miksi he suovat miekan alati kaeyskelevaen laepi heidaen +sydaemmensae, jaa, ettae revittaeis tuhanneksi kappaleeksi. Nyt sen naeen +koettuani jotain samanlaista kuin muinoiset profeettaat ja viisaat. Oi +herraus! + +TIMOTEUS. Kilvoitellut olen minaekin, mutta toki ehtimaettae niin kauvas +vielae. Nytpae tunnen asian olevan kuin sanotaan, sanotaanpa, ettae +ylivoittaa itsensae, on taeaellae kamalin ja suurin voitto. Taemae on totuus. + +TOMMI. Mutta muotos ei juur naeytae kuin olsit olentellut syvaessae +kaipauksessa. Katsokaat, veljet, haen punertaa ja hohtaa kuin taeyskuu +kesaellae. + +TIMOTEUS. Taisteloni kova ponnistus naein soittaa kaiken vereni paeaehaen. + +TOMMI. Pelkaeaenpae sun nostellees aivan raskasta olvikannua, Timo, ja +siitae kenties naemaet punertavat posket. + +ARISTARKUS. Tarvitseeko epaeillae sitae. Timoteus, katso selkaes. + +TIMOTEUS. Selkaeni? Se on jo kyllae murrettu puutaakoista ja +vessaaveista, joita olen kannellut tuolle noita-aemmaelle. + +ARISTARKUS. Ken kaeskee herran kaeydae palvelijansa palvelijaksi? Emmekoe +ole herroja taessae, me? + +TIMOTEUS. Mun noitusi haen muuton taehaen seisomaan suolapatsaaksi, koska +te toiset kaeytte leikkaamaan kunnian laakeria. Ei ole juuri hyvae lyoedae +leikkiae pirun-aeitin kanssa, mahdatte tietaeae. (3:s sotamies tulee) Mutta +tuossa tulee mies, joka taitaa jotain kertoa, sen naeen. + +TOMMI. Tulee niinkuin enkeli armon sanomalla tuomituille sieluille +taenne. Mutta mies, oletko uskaltanut kaeydae yli linjan, siirtyae taestae +kauemmas kuin kaksikymmentae syltaeae? + +3:S SOTAMIES. Ihan selvyytemme mailman rajalla seisoin, katsellen +kuinka eletaeaen juopuneitten maassa. + +TOMMI. No, kuinka siellae kiiriskellaeaen? + +3:S SOTAMIES. Olvilekkeriae sieltae kiiritetaeaen taenne. + +TOMMI. Olvilekkeriae! + +ARISTARKUS. Mitae sanot? + +3:S SOTAMIES. Tulkaat katsomaan. (Kaikki nousevat yloes ja katsahtavat +sitae kohden, jonne 3:s sotamies osottaa) + +ARISTARKUS. Lekkeri helmeilevaeae oltta! Totisesti! + +ANTON. Paeaetaeni pyoerryttaeae. + +TITUS. Sydaentaeni hiukasee. + +TOMMI. Kuinka ovat he kaesittaeneet taemaen? + +3:S SOTAMIES. Kuulkaat, mae tahdon kertoa. He ovat miehiae toisesta +komppanista, lekkerin he ryoevaesit kellarista, joka naekyy matkanpaeaessae +tuolla, nyt he sitae kiirittaevaet taestae ihan ohitsemme tuonne +kortteeriinsa, he onnelliset, ja tuhannen kertaa. Kuohuvaa oltta on +lekkeri taeys, minae tiedaen sen. + +ARISTARKUS. Kiusaus laehestyy, kiusaus verraton. + +TOMMI. Vaehempi voima turvaa suurempaan, samanlainen etsii samanlaista; +rautavuori laehestyy manjettia ja neula kaey levottomaksi, mun veressaeni +on jotain heimoutta tuon lekkerin sisaellyksen kanssa, ja siitaepae +sydaemmeni nyt ammahtelee. + +TITUS. Jos se pieni tynnoeri olis meillae. + +TOMMI. Se taitaa vielae olla meillae; sillae koska ryoevaeri ryoevaeriltae +ryoevaeae, sitae Jumalakin nauraa. + +ARISTARKUS. Sen otamme heiltae, tempasemme kuin suret pallosen porsaan. + +ANTON. Minae protesteeraan. + +TIMOTEUS. Minae samoin. + +ARISTARKUS. Minae myoennyn. + +TOMMI. Minae samoin. + +ANTON. Onko teillae jaerkeae? Hullut ja villityt! Mitae sanot, Titus? + +TITUS. En paein enkae vastoin, sanonpa vaan: jos se pieni tynnoeri olis +meillae. + +ANTON. Pidae nyt leukas siitae tynnoeristae, kiiritpae muuton itse pienenae +tynnoerinae tuolla mullassa. Sinae sammakko! + +TITUS. Koetetaanpas! Luuletko minun paljaaksi mamman-pojaksi, +elaetettynae rieskalla ja simpuloilla. (Kaey Antonia kohden) + +ANTON. Pysy pois minusta, minae en tahdo tapella. + +TITUS. Koetetaanpas! + +ANTON. Minae en tahdo tapella. + +TOMMI. Hiljaa, pojat! Nyt kaikki keskinaeinen riita pois; sillae kohta +tarvitsemme yhdistettyjae voimia. Ja sitten--sillae kylmae tuuli kaey-- +majaamme iloinen pystyvalkea, jonka ympaerillae tyhjennaemme lekkerin. + +ARISTARKUS. Sanotpa jotain. + +TOMMI. Ottakaamme vastaan iloinen hetki, koska se tarjona on. + +TIMOTEUS. Mutta sitten, sitten? + +TOMMI. Sitten tulkoon Bonifaciuksen vuoro. Mitae huolimme? (Titus lyoe +nyrkillaensae Anttonia niskaan) + +TITUS. Koetetaanpas! + +ANTON. Kas riivattua. Ole nyt siivosti. Minae en millaeaen muotoa tahdo +tappelusta. + +TOMMI. Saakeliko astuu Titukseen, mieheen, joka ennen tuskin rupesi +matoakaan vastaan? (Nauraa vilkkaasti) Ja Anton seisoo silmaet pystyssae, +tunteeksensa Titusta. Jaa jaa, Anton, jos oikein yhteen iskisitte, niin +arvaas kenen polvet luulisin leikissae notkistuvan? Respekt, Titukselle! +sanon minae. (Nauraa) + +TITUS. Minae lyoen haenen kuoliaaksi juuri paikalla. + +TOMMI. Mutta onhan Titus niinkuin jaerkevaeae miestae. + +TITUS. Niin minae teen koska kerran vihastun. + +ARISTARKUS. Nyt vihastun myoes minae. Alalleen, Titus! + +1:N SOTAMIES. Alalleen kuninkaan nimessae! + +2:N SOTAMIES. (Taeraeyttaeen kivaeaeriinsae maahan) Alalleen +korkeakortteerissa! Kuninkaan nimessae, alalleen! + +TITUS. Tulkoon lekkeri saaliiksemme, pojat, vaihka olis meillae tuhannen +selkaeae tarjottavana Bonifaciukselle. + +TOMMI. Kohta on se taessae. Olkaam valmiit! + +TIMOTEUS. Taessae melakassa tahdon olla osaton ja pakenen sisaeaen, koska +vannoa en tahdo toverieni paeaelle. (Menee Mauran huoneeseen) + +ANTON. Viaton olen minae. + +TOMMI. Juo kuitenkin oltta kanssamme.--He tulevat. Olkaam valmiit. +Ensin toki vaehaen vaelipuhetta, mutta jos ei hyoetyae siitae, niin +vaekivalta. + +1:N SOTAMIES. Taidammeko antaa tapahtua mitae tapahtuu, me, joiden tulee +suojella yleistae rauhaa? + +TOMMI. Mitae tapahtuman pitaeae tapahtuu, eikae auta siinae ihmislapsen +vastaanponnistus. Istukaat rauhassa vaan, niin olette viattomat kuin +lampaat. Ja tietkaeaet, ettemme teitaekaeaen jaetae osattomiksi. (Muutama +sotamies tulee, kiiritellen olvilekkeriae) Seis, kuninkaan nimessae, +seis! + +TITUS. Vartokaat vaehaen sen lekkerin kanssa. + +ARISTARKUS. Seis, muuton leimahtaa, paukahtaa ja kiljahtaa! + +4:S SOTAMIES. Mitae tahdotte? + +TOMMI. Vaehaen vuorotella kanssanne. Ettehaen jaksa kauvemmas. Jum avita! +te ette jaksa. + +ARISTARKUS. Olvilekkeri taenne! + +4:S SOTAMIES. Mistae syystae? + +TOMMI. Me luulemme, ettae se on hyvaeae oltta. + +4:S SOTAMIES. Hyvaeae oltta. Onkon taemae syy? + +TOMMI. Hyvae syy. + +4:S SOTAMIES. Totisesti on se hyvaeae oltta ja sentaehden pidaemme sen. + +ARISTARKUS. Sentaehden otamme sen. + +5:S SOTAMIES. Sitae emme usko. + +TOMMI. Te epae-uskoset, ette usko ennen kuin lyoemme teitae sokeudella +kuin ennen Damaskuussa. + +TITUS. Antakaat nyt olvi hyvaellae taenne. Tekoe vaan yksin joisitte? Vai +niin! Kyllae sitten kaeskis.--Herrajesta! me olemme niin kauvan +oljentelleet taessae sydaemmen hivennyksessae.--Jaa, kyllae teidaen taeytyy +antaa se meille. Luuletteko meitae paeaeskoesen poikasiksi, tuomitut +istumaan taessae pesaessaemme ilman yhtaeaen juoma-ainetta? Kyllae sitten +kaeskis. + +ARISTARKUS. Lekkeri taenne! + +4:S SOTAMIES. Te haevyttoemaet, millae oikeudella? + +ARISTARKUS. Sillae vanhimmalla oikeudella, voiman oikeudella. Sepae nyt +vallitsee Saksanmaassa.--Millae oikeudella? Millae olette sen itse +kaesittaeneet? Luuletteko, ettemme taida ryoevaetae yhtae hyvin kuin te? + +TITUS. Kyllae teidaen taeytyy antaa se meille. + +4:S SOTAMIES. Se on kunniallinen sotasaalimme, jota emme mieli jakaa +muiden kanssa. + +TOMMI. Jakaus ei tule kysymykseen, tynnoerin otamme tykkaenaeaen. + +5:S SOTAMIES. Sae rietas vintioe, pois tieltae! Me tahdomme retkeillae +eteenpaein. + +ARISTARKUS. Heleijaa, pojat! (Tappelus lekkerin ympaerillae) + +ANTON. Naehkaeaet, minae kaeteni pesen ja olen viaton taehaen kahakaan. + +4:S SOTAMIES. Hengemme olven edestae! + +5:S SOTAMIES. Joka veripisara! + +TITUS. Kyllae sitten kaeskis. (Lekkeri ryoevaetaeaen toisen komppanin +miehiltae; Tommi ja 3:s sotamies kaeyvaet kiirittaemaeaen sitae kortteeriinsa +kohden, Aristarkus, Titus ja muita sotamiehiae tappelevat, torjuen +lekkeriae) + +TOMMI. Varjelkaat trossi varjelkaat trossi! Olkaat te hevosvaeki ja +suojelkaat retrettimme. + +ANTON. Menen sisaeaen koettamaan kaeaentaeae kaikki parhaaksi vielae. (Menee +huoneeseen vasemmalla, jaettaeen oven auki) + +TOMMI. Sankarteos ihmeteltaevae, mestarillinen retretti! (Lekkeri +kannetaan kortteerihuoneesen, kaikki kaeyvaet sisaeaen ja ovi lukitaan; +toisen komppanin miehet jaeaevaet seisomaan ulkopuolelle) + +4:S SOTAMIES. Haa! minae tunnen kuinka silmaeni kurtistuvat ja kaeyvaet +viherjiksi. + +5:S SOTAMIES. Taemae paeaestaekoeoen irti perkeleet. + +4:S SOTAMIES. Sydaemmeni tahtoo haljeta kuin tuliluoti. (Sisaeltae kuuluu +laulu, hurraus ja ilometeli) Kuules riemupauhuansa. + +5:S SOTAMIES. Nyt tunnen mikae autuus kostossa. Emmekoe kostais? + +4:S SOTAMIES. Ytimeen asti. + +5:S SOTAMIES. Ettae itse luonto itkee ja huokaa kuin kurja aeiti, koska +veli veljeaensae veristaeae. + +4:S SOTAMIES. Temmasta kaesistaemme saalin, jonka kunnialla viholliselta +ryoevaesimme vihollismaassa! + +5:S SOTAMIES. He ovat virittaeneet ilovalkean majaansa ja istuvat nyt +ympaer kultasen liekin, horien kitaansa kuohuvaa juomaa. + +4:S SOTAMIES. Jos toki paeaesisimme sisaeaen haeiritsemaeaen kestiaensae vaehaen. +(Tempoilee ovea, kierrellen avainta edestakaisin) + +1:N SOTAMIES. Ole kiertelemaettae sitae avainta; ovi on kernas solaumaan, +kaeymaeaen takalukkoon. + +5:S SOTAMIES. Kiertel sitae kiukkusemmin, veljeni. + +4:S SOTAMIES. Vaiti, nyt on se tehty. Naehkoeoet edes vaehaen kiusaa, +ennenkuin sieltae ulospaeaeseevaet. + +5:S SOTAMIES. Ja missae oltta juodaan, siinae ovetkin paukahtelee. Hyvae! +(Ilolaulu sisaellae) + +4:S SOTAMIES. Mutta nyt--no tuhannen saakelii!--nyt keksin keinon heitae +kostaaksemme. + +5:S SOTAMIES. Sano. + +4:S SOTAMIES. Ho hoo! Ovi lukkoon, torvi tukkoon ja juomaleiriin sauvu +virtakoon! + +5:S SOTAMIES. Kiitos, veli kultanen! Minae riennaen katolle tukkemaan +torven. Tuollapa eraes vanha niinimatto, niinkuin kaesketty. (Menee) + +4:S SOTAMIES. Takalukossa niinkuin pitaeaekin; mutta visseyden taehden +taemae tynkoe vielae vasten ovea; samoin myoes Muori Mauran ovelle, ja +vartokoo hetken ennenkuin ehti heille apu. (Asettavat raskaan tukin +sekae ovelle vasemmalla ettae Mauran ovelle) + +TOMMI. (Huoneessa) Hyvaeae oltta. + +ARISTARKUS. (Huoneessa) Peijakkaan hyvaeae! + +TOMMI. Skool! Elaekoeoen kuningas! + +KAIKKI. (Huoneessa) Hurraa! + +TOMMI. Skool, te siellae oven takana, skool, koko mailma! + +KAIKKI. Hurraa! (Laulu) + +4:S SOTAMIES. Hyvin tehty! Taemaen pitaeae heitae puristaman vaehaen, ja +nahkansa pitaeae heidaen jaettaemaen, ennenkuin runsaat ruumiinsa ovat +likistetyt ulos taestae pienestae akkunasta. (5:s sotamies tulee) + +5:S SOTAMIES. Sauvutorvi on tukettu kuin viinapannu, ja kohta pitaeae +sieltae kuuluman toisenlainen musiiki. + +4:S SOTAMIES. Kaikki hyvin! (1:selle ja 2:selle sotamiehelle) Ja te, +jos kaeytte askeltakaan heitae auttamaan, niin vartokaat sitae pahinta +meiltae. + +5:S SOTAMIES. Ensimmaeisen luotimme ensimmaeisessae tappelossa +Preussilaeisten kanssa lahjoitamme teille, olkaat varmaat siitae. + +4:S SOTAMIES. Ja toiseksi, muistakaat, ettae vahtimies on sidottuna +vahtipaikkaansa ankarimman rangaistuksen kautta. (Yskimistae kuuluu +huoneesta) Minae luulen, ettae sauvu rupee vaikuttamaan ketun poikasiin. + +TOMMI. (Huoneessa) Pelti auki! + +TITUS. Onhan se auki, niinkuin naeette. + +ARISTARKUS. Helvetistaekoe se sauvu tulee? + +TITUS. Sitae en totisesti ymmaerrae. (Kova yskiminen. He lyoevaet ovelle) + +ARISTARKUS. Ulos taeaeltae! + +TITUS. Me olemme teljetyt. Laskekaat meitae ulos, me tukahdumme sauvuun. + +4:S SOTAMIES. Juokaat oltta vaan. + +5:S SOTAMIES. Se on hyvaeae oltta. + +4:S SOTAMIES. Peijakkaan hyvaeae. + +TITUS. Mitae te sanotte? + +4:S SOTAMIES. Elaekoeoen kuningas! + +ANTON. Mutta me kuolemme. (Kova huuto ja yskiminen) + +TITUS. Herra varjel meitae! + +4:S SOTAMIES. Juokaat oltta juokaat oltta ja laulakaat ja olkaat ilosia +poikia. + +TOMMI. He ovat tukkeneet sauvutorven katolla, nyt ymmaerraen. Peijakkaan +keponen! + +ARISTARKUS. Haa! Kuulkaat siellae: niin totta kuin vaimosta syntyneet +olette, ette kostamatta paeaese. Kuuletteko sanani? + +4:S SOTAMIES. Sen kuulemme ja ymmaerraemme yskaes myoes. + +ARISTARKUS. Hyvae! + +4:S SOTAMIES. Ja te nupisette vielae! Taessae seisomme me ihan kuivin +suin, siellae istutte te ilovalkean ympaerillae parrat vahdossa; te +Onnettaren rintalapset. + +5:S SOTAMIES. Ai ai! + +ARISTARKUS. Hyvae! (Maura lyoe ovellensa, pitaeen kovaa aeaentae) + +5:S SOTAMIES. Jo muijakin huomaitsee jotain. + +4:S SOTAMIES. Nyt laehtekaeaemme.--Jaeaekaeaet hyvaesti, kamraatit, voikaat +hyvin ja juokaat oltta, se maistuu hyvaelle saunassa. (4:s, 5:s ja muut +sotamiehet menee) + +MAURA. Mikae meteli siellae? Miksi on oveni tiljetty? Taivas siunakkoon +minua! Auttakaat, auttakaat! + +ANTON. Auttakaat meitae myoes, ovi murtakaat ulkoolta, emmepae voi sitae +taeaeltae. + +TITUS. Tulkaat nyt pian. + +ARISTARKUS. Taemae on helvetillistae. Akkuna saepaeleiksi ja siitae ulos! + +ANTON. Siitae emme mahdu. + +TITUS. Mahdotonta! + +ARISTARKUS. Ulos ulos! Valkea on irti! + +ANTON. Palaa jo vaehaesen! + +TITUS. Jaa, vaehaesen. (Maura huutaa kovin) + +1:N SOTAMIES. Sinae kuulit? + +2:N SOTAMIES. Meidaen kenties taeytyy raportteerata. + +ANTON. Haetaekello soimaan, valkea on irti! + +1:N SOTAMIES. Valkea on irti!--Anna kaeydae. + +2:N SOTAMIES. Valkea on irti! + +AeAeNI. (Ulkona) Valkea on irti. (Timoteus, tyoenaesten auki Mauran oven +tuimalla vauhdilla, tulee ja jaelessaensae Maura ja Mariana. Aina kova +meno ja yskiminen vasemmalla. Timoteus lykkaeae tynkoen ovelta) + +TIMOTEUS. No tulkaat sitten ulos pesaestaenne, mesiaeiset. + +MAURA. Valkea irti, valkea on irti leipomushuoneessani! Taenne ruiskut +ja vettae! + +TIMOTEUS. Olkaat toki kirkumatta, muori; enpae luule vaaraa juuri +suureksi.--Tulkaat ulos sieltae. + +TITUS. Ovi on takalukossa ja pitaeae murrettaman ulkoolta. Me emme jaksa. + +ANTON. Pian pian! + +TIMOTEUS. Ha ha haa! Mitae voin minae? + +MAURA. Kiirehtikaeaet taenne sieltae raheilta te. + +1:N SOTAMIES. Emme uskalla. + +MAURA. Mitae! Koska tuli riehuu ja ihmisten henget on vaarassa. + +2:N SOTAMIES. Me olemme sen jo raportteeranneet. + +1:N SOTAMIES. Vahtimies ei saa jaettaeae vahtikoppiansa ennenkuin on se +tulelta sytytetty; niin seisoo sota-arttikkelin jaerkaehtaemaettoemaessae +saeaennoessae. + +MAURA. Mutta eihaen ole teillae yhtaeaen koppia, vaan istuttehan raheilla. + +2:N SOTAMIES. Siis saamme vartoa kunnes rahimme rupeaa palamaan. + +1:N SOTAMIES. Totta! + +MARIANA. Te olvipurkit, joiden killisilmistae ei paista enemmin aatoksen +valoa kuin haeraeaen silmistae. + +2:N SOTAMIES. Haeh? + +MARIANA. Haeh, hah, mitae, pata-kuningas siinae, sinae olvitynnoeri! + +1:N SOTAMIES. Elae sinae... (Huoneesta vasemmalla kuuluu aina kovempa +yskiminen ja myrinae. Haetaekello soi) + +ARISTARKUS. Akkuna ulos! (Saerkee akkunan, tunkee ulos paeaensae, yskien) + +ANTON. (Huoneessa) Riennae riennae, Aristarkus, ettae paeaesemme peraessaes + +ARISTARKUS. Kuin mahtusin taestae ometan-aukosta. + +ANTON. Auta haentae, Timoteus. + +TIMOTEUS. Kuin jaksasin taessae pelon vavistuksessa. (Erikseen) Lystiae! +Kestaekoeoen kauvan taetae! + +ANTON. Auttakaat haentae, hyvaet naiset. + +MAURA. Taenne, Mariana. (Maura ja Mariana rupevat kiskomaan Aristarkusta +akkunasta ulos) Voi onnettomat! Kuka on taemaen tehnyt? + +ARISTARKUS. Vetaekaeaet paeaelle ja elkae kyselkaeaet. (Patrik, kovin +paeissaensae, tulee paljastettu miekka kaedessae. Vahtimiehet kyldraeae, haen +vastaa pikasesti) + +PATRIK. Vai naein! (Lyoe Aristarkusta, jonka jalat vielae on sisaellae +huoneessa, lappealla miekalla muutaman kerran reiteen) + +MAURA. Kapteeni kulta! (Aristarkus vedetaeaen ulos, Anton tunkee itseaensae +akkunasta ulos) + +ANTON. Vetaekaeaet minua nyt koreasti. (Naiset kiskovat haentae) + +PATRIK. Onko valkea irti? + +ANTON. Ei haetaeae sentaehden, vaihka haedaen tuskissa niin luulimme. + +PATRIK. Haetaekello seiskoeoen! + +MAURA. Voih voih! Kuka on taemaen tehnyt? + +ANTON. Hae toisen komppanin miehet; tukkesivat sauvutorven katolla ja +panit oven takalukkoon. + +PATRIK. Ettekoe saa haentae sieltae ulos? + +ANTON. Kaersimystae, kunnioitettava kapteeni; kyllae minae taeaeltae +vaehitellen tulen. + +PATRIK. Vai naein te tahtositte elaeae, tansmestarit! Kyllae sitten +kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmaet on nyt teroitetut +meitae kohtaan, jotka olemme Europan... (Lyoe miekallansa Anttonia +reiteen) + +MAURA. Armahtakaat haentae, herra! + +PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpae kansa. Tiedaettekoe siitae, te +siat? (Anton vedetaeaen ulos) + +TITUS. (Pistaeae paeaensae ikkunasta ulos) Nyt minae tulen. + +TIMOTEUS. (Eriks.) "Nyt tulen minae, minun Jumalani." (Kiertelee avainta +kuin tahtoisi haen avata ovea) (Aeaeneensae) Se noiduttu lukko! (Naiset +kiskovat Titusta ulos) + +PATRIK. Te rahjut! kaesittaekaeaet olevamme sitae kansaa, joka mailmalle toi +tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka +tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeaen entisyyden kalliit +hengenaarteet, sitae kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla +kaikuu, idaessae, laennessae, pohjassa ja meress'. Tiedaettekoe, roistot, +ettae olemme ihan taetae kansaa?--Ja te nyt saattaisitte saksalaiset +haepeaeaen? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidaen maan +mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas naein minae +teille annan, naein naein, kas naein! + +TITUS. Herra kapteeni! + +MAURA. Armoo armoo armoo! + +PATRIK. Kyllae sitten kelpais. (Titus vedetaeaen ulos. Tommi, 3:s sotamies +ja pari muuta tyoenaesevaet oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus +kiirahtaa selaellensae, ja rynkaeaevaet ulos yskien. Haetaekello on vaijenut, +muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille) + +MAURA JA MARIANA. (Yhtaikaa) Timoteus! (Tarttuvat Timoteukseen) + +MAURA. Oletko loukkaunut? + +MARIANA. Rintas, luulen, sai kovan taerraeyksen. + +TIMOTEUS. Rinta ja selkae. (Pitelee rintaansa ja selkaeaensae) + +PATRIK. Jumalan kuolema! Taemae paeivae olkoon teille kauhistuksen paeivae, +armo poistukoon Uranuksen kaukaisuuteen ja vaelaehtelkoeoen rangaistuksen +miekka! Jumalan kuolema! Kuinka sai asia alkunsa? (1:selle +sotamiehelle) Kerro minulle lapsukaisen vilpittoemyydellae. + +1:N SOTAMIES. Tuolta kiirittivaet olvitynnoeriae muutama toisen komppanin +miehistae. "Antakaat se tynnoeri meille", sanoit meidaen miehet, "emme +anna", vastasit toiset, "jassoo, te ette anna", sanoit taas meidaen +miehet, ja sitten nousi tuima tappelus ja kaeskaehmae... + +PATRIK. Kuinka kaevi tynnoerin kanssa? + +1:N SOTAMIES. Meidaen miehet otit sen heiltae ja kannoit sen tuonne +tupaan. Toisetpa sitten vihoissansa tukkesit sauvutorven ja panit +suuren tynkoen ovelle, ja siitaepae vasta raehinae nousi. + +ANTON. Mutta mitaes minae tein? + +1:N SOTAMIES. Kielsit kumppanias taestae juonesta, pesit kaetes ennakolta +ja menit koreasti sisaeaen. + +ANTON. Niin. + +PATRIK. Kenen neuvosta tapahtui taemae? Kuka oli siinae niinkuin +johdattaja, paeaemies? + +1:N SOTAMIES. Tommi ja Aristarkus, jaa totisesti; jos valehtelen, niin +niskani poikki. + +PATRIK. Onko tosi, Tommi? + +TOMMI. Tosi, herra kapteeni! + +PATRIK. Onko tosi, Aristarkus? + +ARISTARKUS. Ei sanaakaan valetta! + +PATRIK. Haa!--Ja sinae Tommi, niin nuori vielae, jonka nenae tuskin on +ehtinyt punertumaan, jaa, sinae! Pidinpae sinusta paljon, mutta nyt olet +repinnyt alas kaikki, kaikki.--Oi te pedot! Mutta nytpae taestae jotain +nousee.--Riviin, pojat, koreasti riviin, lapsiset. (Asettaa heitae +seisomaan riviin) Taemae ei ole vielae mitaeaen, vedenpae vielae henkeaeni. +Oletteko huomainnut pienen lapsen kaeytoestae koska se itsensae oikein +todenperaeaen loukkaa, koska se esimerkiksi kiirahtaa portaan +ylimmaeiseltae pykaelaeltae alas tanterelle? Ensteen kuulet kolinan, sitten +on aeaenettoemyys kauvan kauvan, mutta paraseepa se viimein, ettae luulisit +mailman repeevaen. Niin minunkin sydaemmeni tila nyt, vasta olen +kellahtanut alas, makaan vielae tanterella ja ankara kipu mojoo +aeaenetoennae povessani, mutta kohta remahtaa. (Kaeyskelee hetken +aeaenettae ja vinhasti edestakaisin, lyoeden vaelillae tuimasti jalkaansa) +Kas niin, taessae seiskaeaet ja haevetkaeaet kaiken kansan edessae. Kaeykaeaet +taenne sekae nuoret ettae vanhat katsomaan taemaenkaltaisia miehiae. Tulkaat, +tulkaat! (Taluttaa esiin eraeaen pojan kansan joukosta sotamiesten eteen) +Taenne, poikaiseni, ja haevetkoeoen sinunkin edessaes. Sano heille jotain +pelkaeaemaettae; sillae seisotpa minun siipieni suojassa. Sano heille pari +sanaa, poika. + +POIKA. Tuommoisia miehiae; kaeykaeaet te sotaan sammakkoja vastaan. + +PATRIK. He heh! + +POIKA. Mikae loistava koristus-kivi on tuo ylaepuolella teidaen naamaanne? +Voi te kiiltomadot, voi sinae heinaesirkka-parvi etelaeisiltae mailta, joka +maessaeaet meidaen kedoilla. + +PATRIK. No noh! + +POIKA. Te sotamiehiae? Heittaekaeaet nyt kivaeaerinne nurkkaan ja kaeykaeaet +saunaan lapsen-synnyttaejaen kanssa; ei, vaan saunan taakse, sillae onpa +muotonne kuin syymaekivi siellae, jonka paeaelle tuskin iljen sylkeae. + +PATRIK. (Katsahtaen tarkasti poikaa kohden) Kyllae vaehempaekin sentaehden +piisais. + +TITUS. Syymaekivi? Minussa ei ole ollut syymaeae sitten piennae lapsena. +Pidae suus kiin vaan, poika. + +POIKA. Tuommoisia miehiae! Mutta taessaekin kaey toteen vanha sananlasku: +"Millainen ampuja, sellainen koiransa." (Juoksee kiivaasti pois, Patrik +muutaman askeleen haenen jaelessaensae) + +PATRIK. Sinae riivattu! Kyllae sinun opetan vielae. (Kaeaentyen kansan +puoleen) Kenen poika se oli? + +ERAeS AeAeNI JOUKOSTA. On se raukka eraeaen koeyhaen lesken ainoa vekama, +tekee tuskin muuta kuin koiranjuonia ja pelailee knappeja kaduilla; +vahinko pojasta, suuri vahinko, ettei jaksa aeiti parka haentae kouluttaa; +sillae se on niin viisasta lasta. + +PATRIK. Vai "viisasta lasta", vai niin.--Menkaeaet hiiteen taestae! Mitae on +teillae taessae kurkisteltavaa? Pois, roistokansa! (Ajaa pois heidaet) +"Viisasta lasta"! (Mauralle) Tuoppi oltta taenne, ja pian! + +MAURA. (Marianalle) Astu vaehaen pikemmin, sinae laiskiainen. (Mariana +menee sisaeaen) + +PATRIK. (Eriks.) Se kirottu nallikka! (Aeaeneensae) Kiireesti, eukko, +kiireesti! (Huutaen) Sa saa! + +MAURA. Kohta, armollisin herra! (Mariana tuo oltta, Patrik juo) + +PATRIK. (Erikseen ja keskeyttaeen aekisti juomistansa) Riivatut! +(Tyhjentaeae tuopin ja kaeaentyy kiivaasti sotamiehiae kohden) Mitae pitaeae +minun tekemaen teille? Sanokaat, mitae pitaeae minun tekemaen? Jaa, mitae +teen? Tommi, astu esiin. (Tommi laehenee haentae, Patrik pitelee haenen +knappiansa) Sano nyt, poikani, mitae pitaeae minun teille tekemaen? Mitae +mitae, sinae junkkari? Sanoppas; aeaenestae, mae mielin kuulla. + +TOMMI. Koska suotte minulle luvan aeaenestykseen, niin tahdonpa sanoa +sydaemmeni aatoksen. Minun mielestaeni olis meille yleinen armo paras. + +PATRIK. Vai armo! Ha haa! Vai armo, vai armo! Hm! Vai armo! Kaeske ennen +Helionin loimon astumaan istuimeltansa alas. Vai armoa!--Kaey nyt riviis +taas, poikaiseni, ja kuulkaat kaikki mitae lausun. Kakstoista tuntia +teidaet tuomitsin olven kaipoon, mutta rikoittepa taemaen tuomion, ja +kaikki myllersi taas olven perkel yloes alas. Saeaentoeni rikoitte, ehkae +tiesitte millae uhkasin teitae siitae. Siis kuulkaat nyt miten uhkaus kaey +todeksi. Taestaelaehin ei kasteen helmen verta teille oltta, ennen kuin +veressae ja voittajina palaamme ensimmaeisestae tappelosta. Mutta jos +teitae sillon miellyttaeis naeyttaeae selkaetaulunne voittavalle +viholliselle, niin totisesti ette naee koskaan enaeaen olven vahtoo. Se on +sanottu. + +ANTON. Hirmuinen tuomio! + +TOMMI. Verraton! + +PATRIK. Ja siinae ei kaikki vielae. Tiedaettepae mun ei millonkaan +jakelevan miehilleni pryyliae koska laehellae on synkeae yoe, vaan pidaetaenpae +aina kaettaeni seuraavaan aamuun. Taellae hetkellae siis pelastutte siitae, +mutta mitae tapahtuu huomenna koitteessa ihanan paeivaen, sitae takaamaan +en kaey, mutta visseyden taehden parkitkaat selkaenne. Aavistanpa jotain. +Varmaan en ole vielae paeaettaenyt, mutta minae pelkaeaen. + +TOMMI. Minae uskallan sanoa: nyt on kapteenimme liian ankara. + +PATRIK. Vait, sinae kirottu kappale! Kaikki aeaenettae kuin muuri! Haa! jos +tietaesitte kuinka sydaemmeni kiertyy ja vaeaentyy, kuinka se kiiriskelee, +temmeltaeae ja teiskaa, juuri kuin koska katselemme kirkkaassa +vesilammikossa pientae pussia elaeviae kissanpoikasia taeys; se kierii ja +se vierii, se liikkuu ja se kiikkuu, semmenkin jos on pussissa liian +vaehaen kivipainoa. Haa! oletteko naehnyt taetae leikkiae, te saatanat? +(Ravistaa Anttonia kauluksesta) Oletko naehnyt? Te kiusan henget, te +saatatte mun riivioeoen, etten enaeaen huomaa mitae teen ja lausun. +(Ravistaa Aristarkusta kauluksesta) Oletko naehnyt taetae leikkiae, sinae +peikko? Oletko naehnyt taetae? (Ravistaa Tommia) Oletko naehnyt taetae? Sano +sano, sinae onneton. + +TOMMI. Olen olen, ja vielae hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin +kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryoemii +rannoille. Silloinpa taeydet kaesissaes; sae haetaeilet ja keikahtelet, +keikahtelet etkae tiedae mihen ensin kaeaennyt. (Patrik astuu muutaman +askeleen takaperin hoipertellen ja katsoen vissisti Tommia kohden) + +PATRIK. (Eriks.) Jassoo! (Aeaeneensae) Tule taennen, Tommi. (Tommi laehenee +haentae) Kukas minae olen? + +TOMMI. Kuninkaan kapteeni ja sankari. (Eriks.) Olinpa liian rohkea. + +PATRIK. Kukas sinae olet? + +TOMMI. Herra kapteenin mies. Kaeskekaeaet minua tuleen, minae menen; se on +velvollisuuteni. + +PATRIK. Mutta katsos, jos mielit kaeydae liian pitkaelle sukkeluuksines, +niin voinpa minaekin sanoa jotain puolestani. Tiedaetkoes mitae taidan +tehdae? + +TOMMI. Taidattepa asettaa minun alas maahan suoraksi kuin ranka ja +kaeskeae Bonifaciuksen loeylyttaemaeaen oikein sakramenskatusti. + +PATRIK. Jaa-ah, sen minae taidan. Kaey nyt riviis taas ja kiitae onneas, +paeaestyaesi naein. (Erikseen ja kaeyskellen edestakaisin hoipertellen) +"Koska pussin-suu aukenee"... Hmm! "Poikaset rannoilla ryoemii." Hajdja! +(Aeaeneensae) Saattakaat paikalla Mestari Bonifacius taenne. Nyt ei auta. + +TOMMI. Herra! taessae naeette viheliaeisen vikkeloeitsijaen, oikein saksan +vizailijan, joka taasen haevetae saa. Niinpae kaey.--Jo vuosia sitten tein +mae paeaetoeksen, poisheittaeae kaikki kokkapuheet, mutta enpae mieletoen +seisnyt siinae, ja sentaehden seison nyt taessae syllaen pitkaellae nenaellae. +Sillae se, joka taeaellae itseaensae edes johonkin maeaerin viisaasti kaeyttaeae +tahtoo, se olkoon aina mykkae, karmea ja kylmae kuin rautvuori, mutta voi +sitae, joka lyoe itsensae vizsailemaan, se olkoon varmaa kerran joutuvansa +narriksi kuin Tommi nyt. Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillae +kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittaeae jaerjen +kirkkaan loimon kuin musta sauvu paeivaen valon; mies rynkaeae esiin +itsetyytyvaeisyydestae liekehtivaellae katsannolla tietaemaettae ennenkuin on +narrilakki paeaessaensae aina korvia myoeden, kuin Tommin nyt, joka on perin +lyoety, ja lyoetyae miestae ette enaeaen lyoedae mahda, herra. (Eriks.) Jos ei +taemae saarna ole pelastanut selkaeaeni, niin tahdon muuttua koiraksi. + +PATRIK. (Eriks.) Jos ei taemae liikuta sydaentaeni, niin tahdon muuttua +koiraksi. (Aeaeneensae) Jaa, Tommi, niinpae kaey. Toki, naeenpae, ettae kytee +vielae povessas pieni kipenae johonki parempaan. Ja muista, ettes laske +sitae sammumaan, minae rukoilen sinua: elae laske sitae sammumaan. + +TOMMI. No noh. + +PATRIK. Seis rauhassa rivissaes, seis rauhassa. (Torven aeaeni kuuluu) +Mitae merkitsee taemae torven toeraeys? + +AeAeNIAe. (Ulkona) Preussilaeinen tulee, Preussilaeinen tulee! + +PATRIK. Siinae on haen. Nyt katsokaatpas kuinka kaeytte vastaan taetae +vierasta naein humalaisina ja silmissaenne sauvun pusertamat kyyneleet. +Oi synti ja haepeae! (6:s sotamies tulee kiireesti) + +6:S SOTAMIES. Sana oeverstiltae. Haen kaeskee teitae kohta kaeymaeaen esiin, +rakentaen oikean flygelin; sillae alas vuorelta, sen taidatte naehdae, jo +astuu Preussilaeinen, ja mentyaeae muutaman minuutin, seisomme tulessa. +Kerkeae on aika. + +PATRIK. (Eriks.) Nyt tahdon olla lakoninen, sillae vastaukseni kohta +luetaan sanomissa ympaer mailmaa.--(Aeaeneensae) _Venio_. Taemae on ylevaeae +roomalaiskieltae ja tahtoo sanoa niin paljon kuin, minae mielin tulla. +Taemae vastaus vie oeverstilles: venio. (Sotamies menee) (Patrik eriks.) +Taemae vastaus on kerran loeytyvae mailmanhistorjassa ja useinkin saattava +ruoskan monen nuorukaisen kaemmenelle. (Ulkona soivat torvet ja trumput +ja sekavia aeaeniae kuuluu) Niin laehestyy nyt kunnia ja kuoleman paeivae +kuin paeivae tuomion jyryllae ja pauhinalla. Nyt uljas mieli, ja kaikki +olkaat valmiit: jaentevaessae kourassa tulta ja kuolemaa oksentava traaki +kirkkaalla teraeskielellaensae; polvi jaeykkae niinkuin kivipylvaes, kaesi +tukeva ja silmae kirkas, rinnassa sydaen ja sydaemmessae Jumalan-poika, ja +sitten eteenpaein kuin hirmumyrsky, joka mereltae rynkaeae yloes, laineet +kohinalla korkeuteen nostaa ja murtaa satavuotiset maennyt vuorten +harjanteilla! Uljas mieli, pojat, ja kaikki viha pois, kaeydessaemme +Bellonan haeihin! Oi sinae Aristarkus-poikani! (Suutelee Aristarkusta) Ja +Tommi minun pikku-varikseni! (Suutelee Tommia)--ja Titus sitten! +(Suutelee Titusta) Jumala auta meitae! Ja minun armas Antonini myoes! +(Suutelee Antonia) Niin niin! teitae kaikkia nyt mielisin syleillae ja +suutella, mutta aika on hirveaen taerkki. Sotatorvi soikoon, ja nyt +eteenpaein mars! Jumala auta meitae! Jessus! (Menevaet, Patrik edellae, +heilutellen miekkaa ilmassa ja hoipertellen sinnen taennen, sotamiehet +haenen jaelessaensae yksi ja toinen heistae myoes hoipertellen. +Komantohuudot, torvet ja trumput kuuluvat kaikkialta) + + + + +Neljaes Osa + + +(Oikealta kuuluu sotajyry: Maura istuu toikan takana, avattu kirja +helmassa, kaedet ristissae ja silmaet teroitettuna korkeuteen; Mariana +seisoo samalla sivulla, mutta perempaenae, katsahtaen sinne, josta kuuluu +taistelon meteli.) + + +MAURA. Oi! mille naeyttaeae taistelon tienoo nyt, Mariana tyttoesein? + +MARIANA. Valkeita sauvupilviae pyoerii lakkaamatta yloes laaksosta tuolla +vuorien vaelissae ja sillon taelloen kirmasee yksinaeinen ratsastaja salavan +vauhdilla yli lakeuden tuossa. + +MAURA. Oi kauheuksia, joita vielae silmaeni naekemaen pitaeae ja korvani +kuuleman!--Kuinka onpi nyt, pieni Mariana? + +MARIANA. Siinae, jossa ensteen ilmaui sauvu, se nyt haihtuu pois, mutta +kappale siitae se taasen monin kerroin sakeampana pyoeraehtaeae yloes ja +jyrinae niinkuin laehenis. Mutta nytpae naeen yhdet vankkurit taetaekohden +kulkevan ja vankkureissa istuu miehiae rippuvilla paeillae ja kelmeillae +kasvoilla. + +MAURA. Kaiketi haavoitettuja sankareita sodan kiihkellyksest'. + +MARIANA. Nyt seisahtavat, ja alas astuu eraes mies, joka ontuen rupeaa +kaeyskelemaeaen taenne, mutta toisialle pyoeriilee vaunut. + +MAURA. Ken ollee taemae mies? Ehkae Timoteus. Riennae haentae vastaan; minae +istun taessae rukoillen ja kaeaentaemaettae kasvojani kohden hirmuista sotaa. +(Mariana menee) Taivas, suo voitto oman maamme sotajoukolle, mutta +pelasta toki Timoteuksen henki! (Max ja Fuchs, paljainpaein ja taluttaen +toinentoistansa, tulevat vasemmalta) + +FUCHS. Mennaeaen yhdessae. + +MAX. Yhdessae, veljeni, yhdessae! + +FUCHS. Nytpae ei olis terveellistae vaeltella yksin, sillae onpa heitae +taas ympaerillaemme oikein sakealta. Mutta liikkukaamme aina yhdessae. + +MAX. Yhdessae, kaesi kaedessae vaihka surenkuoppaan. + +FUCHS. Menneenae yoenae uneksuin surenkuopasta, jonka olin virittaenyt, ja +koska kaevin sitae katsomaan, niin oli se ulvovia susia taeys, jaa, olipa +harja paeaellae vielae. Mitae merkitsi se muuta kuin taetae hirveaetae sotaa? + +MAX. Kuules, mikae meteli ja ryske. + +FUCHS. Kuka olis luullut Berlinin niin pian tuhaksi menneen? + +MAX. Se paloi kuin rohdintutti, ja onpa tuskin enaeaen kiveae kiven paeaellae +siitae suuresta kaupungista. Mutta kuinka istumme taessae nyt ja missae +istumme? Olimmehan aesken juuri tulisessa taistelossa keskellae sauvuvia +raunioita. (Paeivae haemaertyy) + +FUCHS. Haa! Peittaekaeaet meitae, tunturit ja vuoret! + +MAX. Miksi toivot niin? + +FUCHS. Oi! me olemme jo toispuolella hautaa haemaeryyden maassa. +Keihaestihaen meidaet molemmat yhtaikaa eraes partanen kranatoeoeri siinae +kadun ristissae. + +MAX. Kaiketi olin sillon puoleksi jo kuollut haavoistani, koska en +muista taetae. Siis kaeyskelemme, kurjat, nyt varjoina varjojen maassa! + +FUCHS. Oo, oo! Mutta mikae on taemae seutu oikeammiten? + +MAX. Ei rautahaarut eikae kanget helise vielae. + +FUCHS. Eikae palmutkaan kaesissaemme liehu. + +MAX. Me jossain keskisijassa istumme, vartoen tuomioomme. + +FUCHS. Oo, oo! Tuonen synkeaessae maassa! Millainen on mieles, veli? + +MAX. Ei koskaan povessamme lannistukoon miehuuden into, vaihka kulkis +tiemme kirottujen alhoon, vaan purren hammasta vastaanottakaamme mitae +tuleman pitaeae. (Puree hammasta) Hmm! + +FUCHS. Oi onneton! kopeiletko taessae vielae? Ylvaesteletkoe, hirmu mies? +Ken voi kaetkeae povessansa kipenaeaekaen miehuuden jaentevyyttae, koska pitaeae +haenen ainiaksi muuttaman asumaan syvyyteen tulisen meren? Ken voi sitae? +Ei kenkaeaen maassa eikae taivaassa. + +MAX. Mutta toivo ei ole kaikki vielae. + +FUCHS. Olkoon niin! + +MAX. En kaermettaekaeaen, vaihka olis se mua sadat kerrat pistaenyt, en +vihamiestaeni suurimpaa mae syoeksis taehaen maasuuniin, niin miksi sitten +haen tuolla pilvien paeaellae, jolla tiedaen olevan sydaemmen paljon paremman +kuin minulla, mielisi sinne viskata minua, joka en koskaan ole haentae +pistaenyt, ehdolla en suinkaan, vaan itseaenipae enemmitten pistellyt +olen? Sen on haen tekemaettae, niin uskon ja vakavana varron mitae +annetaan, ja taehaen paeaeni torkahtaen kallistan. (Painuu alas) + +FUCHS. Olkoon niin! Niin tahdon uskoa ja vakavana varron mitae annetaan, +ja taehaen paeaeni torkahtaen kallistan. (Painaa paeaensae alas Maxin viereen) + +MAURA. (Erikseen) Te raukat miehet, kuinka sairas mielenne nyt +kiitelee! Ihmislapset! yksi teistae verta vuodattaen taeaellae taistelee, +toinen vehkeilee luulokuviensa kanssa, ja aina ja kaikkialla on murhe, +sota ja surkeus. Oo! (Preussilaeinen kansalaulu kuuluu oikealta) + +FUCHS. (Nostamatta paeaetaensae yloes) Enkelit laulaa. + +MAX. Ja perkeleet kiljuu. (Mariana ja Timoteus tulevat kaesi kaedessae, +jaelkimmaeinen ontuu) + +MAURA. Timoteus! Siis elaet vielae! + +TIMOTEUS. Vaihka yksijalkasena kuin savikukko. + +MAURA. Onko se pahoin haavoitettu? + +TIMOTEUS. Ei juuri haetaeae; vaehaen nyrjaeynyt vaan, mutta pakoittipa mun +kuitenkin jaettaemaeaen kamppaustantereen. + +MAURA. Joka nyt hirmuisesti riehuu. + +TIMOTEUS. On siellae kuumaa; ja nytpae olvi kurkulleni kuin vaimo +miehelle niin luotu sen toisen tarpeeksi. + +MAURA. Se on kieltty, Timoteus, se on kieltty, ja sentaehden en uskalla. + +TIMOTEUS. Mitae nyt? Olemmehan tapelleet kuin jalopeurat; olenhan +puhkaisnut auki kolme preussilaeistae mahaa kuin kolme saekkipilliae vaan, +sen olen tehnyt, ja eivaetpae toverinikaan ole juuri haevaeisneet itsiaensae, +totisesti ei. Aristarkus kiljuu, raivoo ja tappelee, vaihka tuntuupa +kuin tahtoisi haen taellae leiskunalla, huudolla ja kaesivarsien +vaesymaettoemaellae viskelemisellae niinkuin estellae naekymaestae jotain pientae +oravata, joka hyppelee haenen housuissansa, mutta tappeleepa haen toki +kuin mies; Tommi on kuin kiiski, vikkelae, ja pistelee ettae tuntuu, +Titus, aeaenetoen ja huulet nipistetyt myttyyn, kulkee esiin eikae +jaerkaehdae, ja Anton haen huokailee ja lyoe. + +MARIANA. Hyvin tunnet kumppanies luonnon. + +TIMOTEUS. Etkoe luule mun haastelevan totta? Sen kuulet kohta, kuulet, +ettae olemme itsemme kaeyttaeneet kuin miehet. (Juo) Mutta vastahakoinen +on taenaepaenae onni meitae kohtaan, ja luultakseni kaeymme taessae kahakassa +tappiolle, niin naeytti taistelon muoto, koska sen jaetin, ja +arvattavasti joutuu Timoteus Preussilaeisten vangiksi; sillae tuskinpa +taidan paeta nyt. Mutta iloinen olen sentaehden, ettae henkeni pelastui; +sillae minae olen yksinkertainen ja tyhmae sotamies enkae taida itseaeni +teeskennellae. Jos olisin upseeri, niin eipae taemae juuri mallaisi, vaan +taeytyis minun antaa huulen rippua ja silmaen tuijotella murheellisesti +eteeni, vaihka sydaen povessa salaisesti laulaa: "sull' kiitos", ettae +paeaesin kuin madammi Bergstroemska. (Sotahaelinae laehenee) He laehestyvaet. +Niin niin! Niinpae kaey kuin ennustin. Meidaen joukko pakenee ja +Preussilaeinen vainoo. + +MAURA. Taivaan Herra! He rynkaeaevaet ihan taetae kohden! (Timoteus ja +Mariana kuiskailevat keskenaensae) + +TIMOTEUS. Olkaat ilman pelkoa, muori, ilman yhtaeaen pelkoa, armas +muorisein. He kulkevat rauhallisesti ohi; minae takaan sen. (Patrik, +ilman hattua ja miekka kaedessae, juoksee yli teaterin oikealta +vasemmalle ja haenen jaelessaensae Aristarkus, Tommi, Anton, Titus ja muita +sotamiehiae. Timoteus, ontuen, laehtee myoes kirmasemaan samaa tietae, +haentae seuraa Mariana halliten haenen patruuna-taskustansa. Maura juoksee +muutaman askeleen heidaen peraessaensae huutaen kovin, mutta samassa +amputaan muutama kivaeaerinampaus oikealta vasemmalle, ja Maura kaatuu +kiljahtaen; Kasper, Gilbert ja preussilaeisiae sotamiehiae tulee. Max ja +Fuchs kuorsavat maassa) + +KASPER. Pojat, nyt ottaa teidaet peijakas, jos olette ampuneet taemaen +vanhan vaimon. + +GILBERT. En usko sitae, vaan luulen, ettae kaatoi haenen pelko vaan ei +luoti. + +KASPER. (Ottaa Mauraa kaedestae) Yloes, eukkoseni! + +MAURA. Minae olen amputtu, kuollut, ijankaikkisesti kuollut! + +KASPER. Te olette eheae ja terve, sanon minae. Yloes ja olkaat iloinen; +sillae voitto on meidaen. (1:n preussilaeinen sotamies tulee) + +1:N SOTAMIES. Herra kapteeni, minae saatan sanomata kenraalilta. + +KASPER. Mikae on haenen tahtonsa? + +1:N SOTAMIES. Ettae kortteeraatte taehaen joukkonne ja jaetaette pakenevaen +vainoomisen, sen toimen maeaeraeae haen arierkardillemme. + +KASPER. Hyvae! Ja jos ei ole sulia muuta sanottavaa, niin kaeaenny ympaeri +taas, ja ne miehistaeni, jotka seuravat nyt vihollista kantapaeissae, +palatkoot takaisin jaelleen, koska toiset on heidaet ehtineet. (1:n +sotamies menee) Hyvae on levaetae kamppauksen vaivoista, mutta eipae toki +ollut taemae paeivae kovin raskas eikae verinen. + +GILBERT. Se oli mun ensimmaeinen paeivaeni kunnian kedolla, ja, totta +sanoen, taemaen taistelon alku mun vereni saattoi niinkuin vaehaen +kuumeelliseen juoksuun, mutta tasoittupa se pian taas, ja nyt lopetan +taemaen paeivaen kuumeella toista laijia, voittohorrouden kuumeen hohteella +sen lopetan. Oi kuinka kernaasti nyt tyttoeaeni syleillae tahtoisin! + +KASPER. Hiiteen taemae taistelo!--Oltta, muori! (Juo) + +GILBERT. Siinae pamahteli toki ja luorit vinkuit. + +KASPER. Olipa se kahakka! Vihollisemme killistelit paeaellemme kuin +keitetyt kravut, niin he katselit meitae laepitse juopumuksen sumun ja +kaasun ja levitit ympaerillensae karvaan tikuran ja sauvuhaisun, kuin +olisit he kaeynneet ulos suomen-saunoista. Mutta olisit he tyhjentaeneet +muutaman kannun vaehemmin vahtovaa oltta, niin luulenpa, ettemme seisois +taessae juuri naein eheillae nahoilla; sillae, jos toki totuuden tunnustan, +niin eipae ollut nytkaen taemae leikki juuri lasten leikki, vaikka he +humalassaan kaakertelit kuin karilla nahkahanhien lauma. Jaa, olipa se +lystillinen kuolemanleikki. Sentaehden olkaamme lystillisiae ja +juokaamme, me myoes, mutta kohtuudella. Juokaat, pojat! Te tappelitte +uljaasti taenaepaen. Mitae sanotte? + +SOTAMIEHET. Elaekoeoen Preussi! + +KASPER. No niin! Juokaat nyt, mutta onneton se, jonka naeen kaeyskelevaen +kylkimyyryae! Juokaat, juokaat! (Sotamiehet ottavat kukin tuoppinsa, +asettavat itsensae taaemmaksi joukkoon ja haastelevat iloisesti +keskenaensae) Minae luulen, eukko, ettae olvi on virtanut kaupungissanne +oikein koskena. + +MAURA. Oi hyvae herra! uskokaat minua, senkaltaista olven molskinaa ei +ole mailma kuullut vielae. Mikae meteli ja pauhu, mikae puheen moelinae ja +kiroileminen yoet ja paeivaet! Jaa-ah, minae sanon sen ja panen sen luoksi; +ei semmoista melakkaa ole vielae kuullut taemae syntinen mailma. Jumala +siunakkoon! + +KASPER. Oi Saksanmaa, mikae etkoe olis sae ilman taetae kuohuvata juomaa! + +GILBERT. Mikae etkoe olis sae ilman kaikkija synnin himoja! + +KASPER. Vaiti, luutnanttini, vaiti, poika! + +GILBERT. Anteeksi, ettae voiton paeivaenae vilaukseksi unohdin suhteeni +teitae kohtaan, mutta se ei tapahdu enaeaen, vaan tahdonpa seistae +vaiheellanne vaiti ja oikeena kuin kynttylae. + +KASPER. Jos sen sae teet, niin katso etten niistae sua vaehaen naeaeveliistae. +Kuin kynttylae? Nyt hiiteen kaikki teeskellys ja turha kunnioitus ja +vallitkoon ilon siivitetty henki, niin kauvan kuin teraestykki mykkaenae +ammottaa. Nyt vapaus ja riemu! Ja anna minun perustella; sillae olenhan +kaeynnyt ulos tietoviisauden ankarasta linnoituksesta ja seison kuin +mies Hegel-pataljoonin vasemmassa flyygelissae. Eikoe sano muotoni niin? +Kas taetae tukkaa kiemuraista, taetae jaeistae, kankeata katsantoa, naeitae +unipussia silmieni alla, naeitae kalveita ja vaehaen niinkuin kohistuneita +poskia; ja viikseistaepae sitten alkaa sotamies. Enkoe ole sekae +kirjallinen ettae sotaisa? Kaksi omaisuutta, joiden yhdistys on naiselle +ihastus suurin. + +GILBERT. Mutta eivaetpae ole vielae kaikki jaeljet jokapaeivaeisestae +ihmisestae la'astu pois. Niinpae esimerkiksi luulen huomaavani jotain +prosallista laempymyyttae katsannossa ja huulilla kovan taipumuksen +nauruun. + +KASPER. Ne jaeljet kyllae pian peitetaeaen tuiskuilmoilta korkuudesta.-- +Mutta mihen lopetin filosofemini, tai kuinka alotin sen? Saksanmaa, +mikae etkoe sae olis ilman vahtovaa juomaa, joka nyt sun tahtoo upottaa! +Mutta enpae ihmettele, ettaes mielit naukkiilla ja viettaeae aikas humalan +humussa. Sae olet suurin nero kaikkein kansojen joukossa taemaen Telluksen +povella, mutta voi! sae olet rikkirevitty nero muserretulla sydaemmellae, +ja sentaehdenpae pyllistelet kannua niin ahkerasti. Oi! sae kohtuisena +hengen aikeista kaeyt, ja siitae tuskas, siitae runsaat rohtoryypit. Mutta +ole lohdutettu, kaikki on nyt koetukses aika, lyoenyt on paeaesinpaeivaes +hetki. Taeaeltaepae me, kuin pohjoisesta raikas liehaus, nyt sua +parantamaan tullaan ja teemme sinusta oikean Saksan. Ole rauhassa, me +sun laeaekitsemme, puhallamme sieraimiis uuden hengen ja riemuitseepa +kerran viel saksojen maa. Ja taemaen paeaelle tahdon tyhjentaeae kannun +oltta.--Kallistakas tuonne tuoppiin, muorisein. + +GILBERT. Ja taellae tavallapa, kannu kaedessae, parantajana toimiilette. +Lystillistae! + +KASPER. Juuri niin, sinae veitikka; sillae pahallapa paha parannetaan. +(Juo) Mutta muori siellae toikan takana, miksi istutte niin +murheellisna, huiskutellen itseaenne ja vuodattaen kyyneleitae? Naeinkoe +vietaette voiton paeivaeae? + +MAURA. Taidanko minae taetae kutsua voiton paeivaeksi? En suinkaan, vaan +murheen ja tappion paeivae on se minulle kurjalle. + +KASPER. Miksi niin? + +MAURA. Tahtoopa sydaemmeni lentaeae kappaleiksi. Koska pakenit taestae +Bayerilaiset, seurasihan heitae karkurina piikani myoes, se noiduttu +naasikka. + +KASPER. Oh, pieni asia! Niin tapahtuu aina ja joka paikassa missae +sotilasjoukko majailee, ja jos ei juuri niin, murtuupa kuitenkin yksi +ja toinen sydaen ikaevyydestae harmaatakkien peraeaen.--Tyttoe meni, te +otatte itsellenne toisen, asia on autettu sillae. + +MAURA. Ei ei! Kuulkaat, tahdonpa ilmoittaa kaikki, kaikki kaikki, +muuton mun tukeuttaa ikuinen kiusa ja vimma. Kuulkaat. Mies, jota +lunttu seurasi, oli mulle antanut ihanimmat lupaukset, joihin luotin +minae mieletoen ja jakelin haenelle yhtaekin parhaastani, mutta koska hetki +tuli, kaapasi haen tieheensae ja vei mun tyttoeni vielae. Timoteus on +peikon nimi, sotamies kapteeni Patrikin komppanissa. Oi! jos saisitte +haenen kynsiinne, niin paistinvartaassa haentae korventakaat kuin +hoeyhennettyae pyytae ja samoin porttoansa myoes; kolme tynnoeriae oltta +annan mennae palkinnoksi taemaen tyoen. + +GILBERT. Sepae eukko, se! + +KASPER. (Eriks.) Peijakas aemmaeksi. (Aeaeneensae) Te olette leski, +muoriseni? + +MAURA. Leski turvaton, jota kaikki sekae tutisevat vanhat ettae pienet +lapset ilman pelkoa hammastaa; sillae eihaen ole mulla oikeuteni +puolustajaa. + +KASPER. Sen tahtoisitte itsellenne? + +MAURA. Olinpa hempeae ja pidin taestae miehestae, joka mun petti nyt. + +KASPER. Minae tiedaen komppanissani eraeaen uljaan uroon, joka eilen teki +kummallisen lupauksen. Sanokaat, muori, ettekoe taitaisi pitaeae vielae +toisesta miehestae. + +MAURA. Hm. + +KASPER. Jaa, mitae sanotte? + +MAURA. Siihen vastakoon sydaemmeni koska silmaeni on taemaen toisen naehnyt. + +KASPER. Saattakaat Faustus taenne. (Eraes sotamiehistae menee. Max +kuorsahtaa) Ken makaa niin makeasti ihan sodan jaloissa taessae? + +GILBERT. Onpa meillae taessae kaksi vankia. + +KASPER. Ja makavat kuorsaen! Kuinka ymmaerraen taemaen? + +MAURA. Oi! kaksi onnetonta siinae makaa, kaksi sotamiestae Max ja Fuchs, +jotka kuluessa kolmen kuun eivaet ole naehneet yhtae ainoata selvyyden +hetkeae; mutta nyt on jaerki sanonut liittonsa yloes ja paennut heidaen +aivonsa kammareista, ja nytpae he alati naekevaet ympaerillaensae ainoastaan +petosta ja kavaluutta ja pieniae olentoja, jotka vaesymaettae vaivaa heitae. +Aesken, koska painoit he itsensae tuohon alas ja kuulit kaukaalta sodan +jyskeen, niin luulitpa he Berlinin kaupungin jo seisovan tulessa ja +sauvussa, ja ettae he itse olit kaatuneet sen rynnaekoessae ja oljentelit +nyt kuolleitten haemaeraeisessae maassa haudan toisella puolella. Oo oo! +Niinpae he uskoit, onnettomat, ja siinae uskossa lyyhistit itsensae vasten +maata kuin kaksi kurjaa jaeniksenpoikasta itsensae lyyhistaeae ruohistoon +kuultuansa korvesta haukan aeaenen. + +KASPER. Ha ha ha! No siinaepae kaksi kummallista veitikkaa. + +GILBERT. Luulenpa keksivaeni heitae kohtaan sukkelan juonen, herra. + +KASPER. Hyvae. Mikae on taemae? Mutta vartokaamme, tuossa tulee mies. +(Faustus tulee) + +FAUSTUS. Mitae tahtoo herra kapteeni? + +KASPER. Sano minulle kuinka kuuluu se lupaus, jonka eilen teit? + +FAUSTUS. Naein, herra: koska ehdin Schleusingenin kaupungin, niin otanpa +aviosiipakseni ensimmaeisen naisen, joka vaan mielii kanssani nahista, +sen teen vaihka olis haen se viimeinen hurnakka. Niin lupasin, ja siinae +seison. + +KASPER. En tiedae syytae taehaen paeaetoeksees, mutta yhtaekaikki kuin sen vaan +taeytaet.--Mitae tykkaeaette taestae miehestae, frouvani? + +MAURA. Hoo, uljas muoto, mutta naein vilauksessa en taida paeaettaeae +mitaeaen. + +FAUSTUS. Vilauksessa on se tehtaevae, jaa aekisti kuin leimaus. Ei yhtaeaen +yloeslykkaeystae, muori, vaan jos ei kaey kauppa taessae, niin kiepoonpa +kohta toisille markkinoille kuin luoti. + +MAURA. (Eriks.) Ui! kuinka hirmuinen ja kiivas mies! Mutta miehukas +kuin Herkkules. Haa! mitae teen? + +KASPER. Taemae arveluttaa teitae kovin. + +MAURA. Ah! + +FAUSTUS. Kerran kysyn vielae: otatko minua, eukko? + +MAURA. Astukaamme edes sisaeaen vaehaen keskustelemaan. Kunnioitettava +herra kapteeni, tehkaeaet niin hyvin ja tulkaat todistajaksemme ja +vaelimieheksemme taessae asiassa. + +KASPER. Frouvani, minae vaan esitaen teille pojan kaeymaettae toki +puhemieheksi, hyvin tietaeen vanhastaan kuinka huonon onnen siinae annan. +Mutta sinae ja sinae, menkaeaet heidaen kanssansa vaelipuheesen. (Maura, +Faustus ja kaksi sotamiestae menevaet sisaeaen) Niin, eukkoni, saatpa nyt +miehen, joka voi masentaa moninkerroin kiukkuisemman aemmaen kuin sinae, +haenpae sinusta pianki tekee hiljasen hiiren, siivon karitsan, vaihka +olisit nyt itse saatana ja haenen emonsa. + +GILBERT. Taessae saamme kenties pian juoda pestiaeisiae. + +KASPER. Niinpae naeyttaeae. Mutta, poikani, mitae on mielessaes tekeillae +noita kohtaan tuolla? + +GILBERT. Suotteko mun hetki olla johtajana, ja te toiset taessae vaehaen +oleskella ahtoeoereinae? + +KASPER. Olkoon menneeksi, kuin vaan vikkelaesti tehtaevaes teet.--Mutta +valoa taenne, yoe kaey pimeaeksi. + +GILBERT. Ei, herra; taemae pimeys kuuluu asiaan; sillae nyt seisomme +varjoen haemaeraeisessae mailmassa, Kimmeerien murheellisessa maassa. +Miellyttaeaekoe teitae, herra, asettaa itsenne seisomaan taehaen? (Osoittaa +vasemmalle sivulle Maxista ja Fuchsista) + +KASPER. (Tekee niin) Taessae seison. + +GILBERT. (2:lle ja 3:lle sotamiehelle) Te seiskaeaet taessae. (Asettavat +itsensae makaavien paeaepuolelle) Te toiset seiskaeaet taessae alakuloisina +ympaerillae; minae asetan itseni taehaen heidaen oikealle sivullensa, ja +johtaja itse pelaa teidaen kanssanne.--Nyt huomakaat: koska sanon, +soikoon vaskitorvi kummeasti kuin tuomiopasuuna; he heraeaevaet samassa +mailmassa, jossa he nukkuissansa luulit itsensae varjoina kaeyskelevaen, +Kimmeerien synkeaessae maassa; he heraeaevaet, naekevaet ympaerillaensae meidaet, +jotka taas olemme varjoja niiden kurjien Preussilaeisten, joille he itse +annoit katkeran kuolon rynnaekoensae Berlinin portilla. Me moitimme heitae +taestae, haastelemme entisestae elaemaestae maan paeaellae ja nykyisestae taeaellae, +laehellae monen suuren miehen varjoo. Herra kapteeni ja minae olemme +puheen kannattajat, te kaksi siinae sanotte sanan ainoastaan sillon +taelloen, koska sopii, koska katsahdan puoleenne, mutta kavahtakaamme +puhumasta itsemme saekkiin ja sillae kurilla haevittaemaestae koko ilveemme. + +KASPER. Pannaanpa siis nyt kokeeksi kunkin aatoksen vilkkaus. No paein +tuuleen sitten, ja auta minua, improvisationin henki! + +GILBERT. Nyt moeraekoeoen torves. Kummeasti, kovin kummeasti. (Toinen +sotamies puhaltaa vaskitorvea, Max ja Fuchs heraeae, nostavat vitkon +paeaensae maasta ja jaeaevaet istumaan, tuijotellen ympaerillensae) + +FUCHS. Hoh hoo! + +MAX. Ketae olette te? + +GILBERT. Huu huu! Etkoe minua tunne enaeaen? Minae olen sen miehen varjo, +jonka armottomasti keihaestit kuoliaaksi laehellae porttia Berlinin +kaupungin. Taehaen paikkaan syoeksit sinae sisaeaen painettis, ja haava taellae +kohdalla on kuolettavainen. Minae kaaduin ja kalisit aseeni kaatuessa. + +2:N SOTAMIES. Hii haa huu, oi yoetae pitkaeae taeaellae! Etkoe minua tunne, +sinae Fuchs Bayerista? Olenpa sen miehen varjo, jonka pistit kuoliaaksi +kadulla laehellae nahkuri Koehlerin taloa, siinae minun tapoit, teit +leskeksi mun nuoren vaimoni, sen uskollisen, ihanan Konkordian, ja +isaettoemaeksi kurjan lapsein. Voi sinua voi! + +FUCHS. Paras ystaevaeni, minun taeytyi tehdae niinkuin kapteeni kaeski. + +3:S SOTAMIES. Voi sinua voi! Tunnetko minua, mies? Minae olen sen miehen +varjo, jonka paeaen sinae halkasit Berlinin palossa laehellae kasarmia, +jossa riehuit vinkuvat liekit. Voi sinae kirotun miehen kirottu varjo +taeaellae haemaeraen alhossa, voi! + +KASPER. Aih, iuh, valedikavauvau! Ei kahlekoiran talvinen yoe ole niin +surkea kuin kuolleen miehen varjon elaemae taeaellae. Tunnetko minua? +Olenhan sen sankarin sielu, jonka niskan sinae katkaisit kuin nauriilta +naatin. Etpae minua armahtanut, vaihka polvillani edessaes rukoilin, naein +sanooden: saeaestae henkeni, jaetaenpae muuton taenne suojattoman tytoen, jolla +on seittemaen minun siittaemaeaeni poikaa, haenen tahdon ottaa lailliseksi +vaimokseni, koska sodasta takaisin palaan. Niin rukoilin minae, mutta +etpae armahtanut sinae, vaan iskit minua taehaen, ja isku siihen paikkaan +on kuolettavainen. Minae kaaduin ja kalisit kaatues aseet, ja niinkuin +unelma poisvaeikkyi pakeneva sielu. Taessae seison nyt helistellen +hampaitani, ja sinun kauttas, vertajanoova villi. Oi! kiitae ettaes olet +nyt tyhjae sumukuva; jos olisit vielae lihaa ja luuta, niin sydaemmes nyt +povestasi kohta temmaisin, niin totta kuin olen kunniallisen sankarin +sielu. + +FUCHS. Resuun, veli kulta, resuun! Oi oi! me olemme jo kyllae +kiipaleissa. Pieniae kiusanhenkiae, kuin vihainen ampiaisparvi, taessae +kiheloeitsee ympaerillaemme ehtimiseen ehtimiseen. + +MAX. He eivaet suo meille rauhaa enemmin taeaellae kuin teit sen siellae. + +FUCHS. He ovat semmoisia pieniae-ruhtinoita, kovin naelkaesiae; jos tahdon +viedae luskallisen soppaa suuhuni, he kohta siitae sieppaavat osansa, ja +jos en antais, imisitpae minusta veren kuin kirput ja hyttyset. Niin on +laitamme. Sentaehden katsahtakaat nyt vaehaen armeljaammin paeaellemme. Minae +tapoin sinun, sinae olsit muuton tappanut minun, niinkuin yksi teidaen +miehistae viimein tekikin. Ja taessae istumme nyt, tapettuina kaikki. +Mitaes tehdaeaen, veljeni? + +KASPER. Jaa, taessae ollaan, kaukana heimostamme ja armaista ystaevistae. +Oi minun entinen elaemaeni! + +GILBERT. Mikae ollee tuo taehti lounaassa tuolla, jota kohden sieluni +katsanto niin kernaasti kiitaeae? + +KASPER. Se on Maa, veljeni, se on se kurja maamme. + +GILBERT. Mutta se on pyrstoetaehti tulisella haennaellae. + +KASPER. Oi! maamme se on ja Berlinin ankara palo, joka kestaeae vielae, +sille antaa taemaen tulisen haennaen. + +GILBERT. Oi kaersimykseni ja iloeni armas mailma! Kuinka kaukana +mahdamme sinusta olla? + +KASPER. Kymmenen miljuunia kymmenen tuhatta kymmenen sataa +kymmenkymment ja kymmenen paeaeskoesen paeivaenlentaemaeae, niin kuiskasi +minulle eraes henki-aeaeni. + +GILBERT. Onpa se kappale matkaa. + +FUCHS. Kauhistava matka. + +MAX. Haa! + +FUCHS. Kuinka monta penikulmaa tehneen taemae? Mitae sanoo henki-aeaeni? + +KASPER. Vaiti!--Mutta haen ei sano mitaeaen nyt. Sen tahdon toki +yhteenlaskea vahvistettuani varjoruumiini ruualla ja juomalla. + +FUCHS. Saammeko taeaellae kuitenkin jotain ravintoa? + +MAX. Mitae sorttia taeaellae murheen ja ikaevyyden maassa? + +KASPER. Huhkaimen haukotuksia purtavaksi ja merituulta olveksi paeaelle. + +MAX. Haa! + +FUCHS. Onko taemae ruokaa ja juomaa! + +GILBERT. Aina varjoille, ystaevaeni. + +FUCHS. Mutta voi! missae ollaan toki? Sanokaatte, hyvaet miehet; sillae +sydaemmeni kaey kovin murheelliseksi. Missae ollaan? Portillako tuomittuen +kaupungin tai taivaan-linnan esikartanossa? Sanokaat! + +KASPER. Vai taivaan-linnan esikartanossa! Ettaes uskallat niin +arvellakkaan. Taivaan-linnan? Mistae syystae? Sinaekoe siellae siitae, ettaes +olet ammentanut kitaas oltta niinkuin valaskala, ja minaekoe siellae +siitae, ettae naisia halaillut olen vaesymaettae kuin Turkkilainen? Voi +veikkosein, kuinka taidat naein aatella? + +FUCHS. Me olemme siis... + +GILBERT. Keskellae leukoja sen suuren traakin; se kohta meidaet nielee +mahaansa, taeys laava-virtaa, joka kuumuudesta rymisee. + +MAX. Kauhistunpa. + +FUCHS. Minae kauhistun ja vapisen. + +KASPER. Tyyntykaeaet toki vaehaen, kuultuanne totuuden. Olemmepa siinae +keskipaikassa, onnellisten ja kirottuen vaelillae, yhtae kaukana heistae +molemmista. Taessae taeytyy meidaen oljentella kunnes tuomiomme aikojen +lopussa ylitsemme langetetaan. Taessae seisomme seurassa monen muun, +seurassa monen mahtavanki miehen. + +GILBERT. Minua miellyttaeae kysyae ja tutkistella.--Ken on tuo jalo haamu, +joka seisoo maeen rinteellae tuolla? + +KASPER. Aleksander Magnus Macedoniasta. Katsos, mikae yhtaikaa +peloittava ja ihastuttava sankarvoima vielaekin haenen olennostansa +virtaa ulos. + +GILBERT. Minua miellyttaeae kysyae ja tutkistella.--Ken on tuo haamu, joka +seisoo tuolla Okeanoksen virran partaalla? Kaksi siipeae haenen +rautalakistansa korkealle kohoo, yksi kummallakin sivulla. + +KASPER. Se on Romin kauhistus, Punian ylevae sankari. Katso haenen +olentonsa vakavaa miehuutta, joka vertaistansa ei loeydae uroen joukossa. +Siinae haen liikkumatta seisoo katsahtaen vapaalla silmaellae oeiseen, +kuohuvaan kaukaisuuteen. Siinae haen seisoo, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Minua miellyttaeae kysyae ja tutkistella. Ken on tuolla tuo +kolmas haamu, joka kaeaentaeae kasvonsa puoleemme nyt? Minae vapisen haenen +katsantonsa edessae. + +KASPER. Jumalan vitsa, Hungarian ruhtinas, se lyhyt, palleroinen mies, +haen, muodon viivoilla niin pienoisilla; mutta niin ei kesae-aurinkoinen +saeteile, niin peloittavasti ei kivaeaeri leimahda vasten kuolemaan +tuomitun rintaa, niin voimallisesti ei iske jyristaejaen nuoli kuin +katsanto taemaen miehen, joka seisoo siinae, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Jaa, se on haen, mies, jonka vaekevae povi on kuumempa kuin Etnan +kohtu.--Mutta vielaepae mielin kysyae ja tutkistella. Ken on tuo +kunnianarvoinen haamu pitkaellae parralla ja silmaellae niin liepeaellae, +haen, joka seisoo alla tuon suuren ja synkeaen tammen? + +KASPER. Se suuri Kaarle, Saksojen masentaja, seisoo siinae, vyoellae +ankara miekka. Siinae haen seisoo, huulilla katkera hymy. + +GILBERT. Kerranpa vielae mielin kysyae ja tutkistella. Ken on tuo haamu +kummulla tuolla, kuin kari, niin liikkumaton? Mutta haenen tunnen nyt. + +KASPER. Etkoe tuntis haentae, kolmen mailman-osan sankaria, Corsican +poikaa. Siinae kaesivarret ristissae rinnoilla haen seisoo kylmae ja +aeaenetoen, syvissae mietteissae haen seisoo kuin tahtoisi haen kaesittaeae +elaemaen arvelon. Jaa, siinae haen seisoo, huulilla katkera hymy.--Niinpae +taeaellae varjoja oljentelee lukematon paljous. Katso tuonne, ja naeetpae +heitae loppumattomassa linjassa seisovan tuolla valtavirran autiolla +rannalla. Niinpae vietetaeaen pitkae yoe taeaellae yoeseen synkeaessae, +ihmeellisessae maassa. + +GILBERT. Ihmeelliseksi ihmeelliseksi kyllae taidan kutsua taemaen maan. +Eihaen kasva tanner taeaellae ruohoa ja kukkaisia, ei, vaan nahkasiipan +karvoja jalkani tallaa kuin astelisin plyyssimatolla. + +KASPER. Ja puitten murheellisesti rippuvat lehdet taeaellae eivaet ole +tavallisia lehtiae. + +GILBERT. Ei, vaan yoesiikon sulkia ja hoeyheniae, ja itse puu on +kamoittava peikko ja kuin kamoittavat peikot taeaellae kalliot ja vuoret +paeaellaemme longottaa. Huu! tuolla naeen pimeaen luolan, joka ahneesti +ammottaa taenne. + +KASPER. Tartaruksen ovi, josta tie kaey alas onnettomien asuntoihin. Sae +kuulet kuinka se humisee ja kiljuu. + +GILBERT. Kuin myrskyssae musta aukio hirmuisen tynnoerin kyljessae.--Mutta +minkae maan, kaukaisuudessa sinertaevaen, naekee silmaeni tuolla vuorten +tutkaimilla? Siellae kuni vallitsisi aamu lempeae ja ikuinen, niin +saeteilevae ja niin ruusuhymyvae. Oi! taemae naeky mun sydaemmessaeni heraettaeae +riutumuksen ihmeellisen ja halun kerran paeaestae sinne. Mikae on taemae maa? + +KASPER. Siellaehaen on maa, jonne kaikki ovat aikeissa, mutta harvatpa +sen ehtii toki. Sae kaunis maa! + +GILBERT. Jos kaiken taemaen ennen varmaan tiennyt olsin, niin toisinpa +olisi elaemaeni muodostunut. Oi! jos lievitettaeis mulle vielae elon +langasta muutama vaaksa, niin kuinka tekisin? Kohta kaiken hekuman ja +turhuuden karkoittaisin kauvas, pienen majan itselleni rakentaisin +salokunnahalle viheriaeiseen maennistoeoen, jossa kaeyvaet raikkaat tuulet, +ja siellae paastoen ja rukoillen mae aikani viettaeisin, puettuna +lumivalkeaan liinakauhtanaan ja vyoellae itsekiellon anturanahkanen vyoe, +ja krassiruoho ja kirkas vesi ainoa nautintoni olis. Niinpae, huolimatta +petollisesta mailmasta, elelisin siellae, vakaana aina ja totisena kuin +tuomiokirkko; eipae sillon suuni naurahtais. + +KASPER. Niinpae elelisin vaipumatta naisen helmaan, joka maanpaeaellae +helmasyntini oli. + +3:S SOTAMIES. Niinpae elelisin, enkae valehtelis ja vielae vaehemmin +varastaisin. + +2:N SOTAMIES. Niinpae elelisin ja jos kurkkuuni pisaranki oltta +kallistaisin, niin kohtapa tyhjentaeisin kannun palavaa pikiae, itseaeni +rangaisten. + +MAX. Kuinka olen minae elaenyt? Haa! Vetaenyt kitaani oltta kuin +puutiainen verta. Haa! + +FUCHS. Voi minua! kuinka olen elaenyt? Miljuunia antaisin jos vuoden +elostani takaisin saisin. Velkakirjat, kalut kappaleet ja kaikki +nuttuni aina viimeiseen siekaleeseen, kaikki antaisin mennae, kaikki. +Oo, oo! + +MAX. Minae janoon. (Kasper ottaa toikalta kaksi olvituoppia) + +FUCHS. Tippa vettae janomme sammutteeksi, kallihimmat ystaevaet! + +KASPER. (Antaa heille kummallekin tuopin kaeteen) Taessae! Nyt +sammuttakaat janonne niiden sankarten verellae, jotka te surmasitte +Berlinin kaduilla. Juokaat! + +MAX. Haa! + +FUCHS. Olkaat armelijaat! + +KASPER. Juokaat! Onpa taessae laehellae kuoppa syllaen syvae, syllaen leveae ja +pitkae ja taeynnae verta, jonka olette ulosvuodattaneet meistae ja muista +meidaen onnettomista veljistaemme. Juokaat! + +MAX. Ah! + +FUCHS. Voi meitae! + +GILBERT. Juokaat! muuton teidaet paikalla viskasemme tuonne syvyyden +pimeaeaen kitaan. + +KASPER. Tahdotteko juoda! + +FUCHS. Me juomme, hyvaet ystaevaet, me juomme. Oo, oo! (Vievaet molemmat +tuopit huulillensa) + +MAX JA FUCHS. (Yhtaikaa ja vetaeen suunsa suureen ilveeseen) Das ist +Bier! (Toiset nauraa. Faustus ja Maura, taluttaen toinentoistaan +kaesivarresta, tulevat, ja seuraa heitae ne kaksi sotamiestae, lamput +kaesissae) + +KASPER. Toivotamme onnea morsiuskunnalle. + +FAUSTUS. Kihlatut olemme. + +KASPER. Faustus, sun tiedaen mieheksi, joka ei siirry sanastansa vaihka +repeisi allansa maa. + +FAUSTUS. Antakaat mulle morsian, nuori ja kaunis kuin seraaffi ja monin +kerroin rakkaampi kuin henkeni kultakipenae, ja jospa haenen lupaisin +raejaeyttaeae ilmaan tynnoerillae kruutia, kuin sihisevaen raketin, sen +tekisin heti, tulenleimauksella haenen kyydittaeisin pilvistoeoen yloes. +(Maura vetaeae itsensae aekisti haenestae irsi) + +MAURA. Uu! Sinae kauhea mies! + +FAUSTUS. Peraeytkoe?--Yhden kerran kysyn vielae ja sitten taestae niinkuin +vuoripaessi. Peraeytkoe? + +MAURA. (Ryhtyy taasen Faustukseen) Katso sinun palvelijas. + +KASPER. Kas niin, sopii hyvin. Onni teille, kauvallinen onni! + +SOTAMIEHET. Hurraa! + +MAURA. Uskallanpa kaeskeae teitae kaikkia tyhjentaemaeaen kihlausmaljamme +taenae-ehtoona taessae. + +KASPER. Siihen, frouvani, emme varro toista kaeskyaenne. (Muutama +Preussin sotamiehistae tulee taluttaen Timoteusta ja Marianaa vankeina) +Ketae tuodaan taessae? + +MAURA. Hoo! (Kaey Timoteusta ja Marianaa vastaan, niiaten syvaeaen heidaen +eteensae) Noeyrin palvelijanne! No terve tuloa, terve tuloa! Ha ha haa! +Kaikin noeyrin palvelijanne! + +KASPER. Hiljaa, muoriseni! He ovat voitettuja vihollisia ja tulee siis +heitae katsella saeaelin silmaellae, muistaen, ettae pyoerae pian taitaa +kaeaentyae ympaer. + +4:S SOTAMIES. Naemaet kaksi otimme vangeiksi, herra kapteeni; ja +tuntuvatpa he kovin rakkaiksi. + +TIMOTEUS. Haen on minun morsiamen... + +MAURA. Ah sinae! + +TIMOTEUS. Se on haen. Minae olen invalid, siis voimaton sekae pakoon ettae +taisteloon ja sentaehden olen nyt vanginne. Mitae tahdotte? Minun surmata +ja katkaista rakkautemme siteet? Se tehkaeaet, jos teitae miellyttaeae. + +KASPER. Miksi tekisimme sen? Preussin laehetys on nyt, ei hajottaa vaan +kokoa ja yhteenliittaeae, vaihka taeytyykin sen taessae toimessansa tehdae +syviae leikkauksia ja pistoksii; mutta kaikki on hyvin jos loppu on +hyvin.--Sano, tyttoe, onko taemae mies sun sulhases? + +MARIANA. Sitae en haepee tunnustaa. + +MAURA. Sinae mailmanlintu! + +KASPER. Frouvani, vihanne sammuttakaat ja tytykaeaet onneenne. Saittehan +miehen, jalon kuin salon partanen kuusi; sama onni suokaat taelle +tytoelle myoes. Ja sen teette, minae tiedaen sen, vaihka mielenne nyt +kipenoeitsee hieman.--No, kaesi kaedessae nyt seiskaeaet molemmat +kihlausparit. Soma on lemmen toimi keskellae sodan ryminaeae; ihanata, +katsella sireenilehtoa ja kukkastarhaa kolkossa linnassa, jonka +muureilta kanuunat irvistelee; siinae sekae taistelo ettae sovinto. Oi +ettae veljet toinentoistaan raatelevat! Mutta sovintoon he kaeyvaet kerran +vielae, sovintoon niin rakkaaseen kuin nyt taemae Preussin impi ja taemae +uljas poika Bayerista. Pois riita ja vaino Germanian velisarjasta! +(Maxille ja Fuchsille) Te kaksi sankaria siinae, tunnetteko jo maailman +ympaerillaenne? + +MAX. Minun taeytyy itkeae. + +FUCHS. Samoin minun. + +KASPER. Miksi niin? + +FUCHS. Olemmehan vielae elaevien joukossa, vaihka aesken jo luulimme +itsemme varjoina naeaentyvaen kuolon maassa. + +KASPER. Olkaat lohdutetut. Kaikki on kohta hyvin taas; ja sen +tuumakansan, ne pienet-ruhtinat me teistae siirraemme kauvas kuin +pohjoinen myrsky jyvistae akanat sinkoilee. Kaikki on kohta hyvin, koska +paeaellaemme lepaeae sovinnon ja rauhan taivas ja Germanian taehti kirkkaana +loistaa taas. + +MAX. Mua kuolon valtakunnan kamottava muoto on heraettaenyt unestani ja +kaikki kaesitaen nyt. Oi mennettae elaemaeaeni! Nyt se kauvas poistukoon! +Minae haepeen. (Peittaeae kasvonsa) + +FUCHS. Se poistukoon kauvas, kauvas! Minae haepeen. (Peittaeae kasvonsa, ja +istuvat niin loppuun asti) + +GILBERT. Olenpa kuullut, ettae niinkuin peloitus saattaa viisaan +hulluksi, niin taitaa se myoes tehdae viisaaksi hullun. Sen naeemme nyt. + +KASPER. Hyoetyae siis matkaansaattoi ilveemme.--Jaa, kaikki hyvin! No, +emaentaemme, mielimmepae kaikki nyt tyhjentaeae onneksenne maljan. + +MAURA. Kaikki kaikki! (Oltta annetaan ympaer. Maura taeyttaeae myoes +Marianalle ja itsellensae pikarillisen oltta) + +KASPER. Juokamme! Ja soikoon vaskitorvet kihlausjuhlan kunnioiksi! +(Juovat torvien pauhinassa.) + + + + + + +LEO JA LIINA + +Naeytelmae yhdessae naeytoekessae + + + +HENKILOeT: + +LIINA, kartanon-omistaja. +LEO, kasvate kartanossa. +ANTON, Liinan eno, vanha jaeaekaerimestari. +ANNA, kartanon emaennoeitsijae. +ELIAS, palvelija kartanossa. + +(Tapaus on Suomessa laehellae Helsingin-Haemeenlinnan rautatietae.) + + + +(Tuuhea puisto, tuolla taeaellae viheriaeinen rahi kummallakin puolella, +rahien takana tuuheita kuusia, perillae peltoja ja vuoria. Liina, Anna +ja Leo tulevat vasemmalta.) + + +LIINA. Leo, ennustakoon taemae korea aamu sinulle onnellista matkaa! + +LEO. Minae kiitaen teitae! Ja eihaen milloinkaan mene muistostani taemae +aamu, jona astelin kotoni pihoilla viimeisen kerran. Kohta olen teistae +kaukana ja kaukana synnyinmaasta. + +LIINA. Mutta metsaehaltiamme viipyy, tuo arvokas enoni. + +LEO. Ja tahtoisinpa puristaa kerran vielae haenen kaettaensae, koska heitaen +naemaet metsaet ja vuoret; siellaehaen ennen, veljinae kamppaellen, ajelimme +Tapiolan karjaa. + +LIINA. Oi, haen tulee kyllae, mutta kaiketi vasta laehtoehetkellaes. Sillae +taemaenkaltaisissa kohtauksissa ei ole haen koskaan paljouden tekijae. +Pitkaet ja kyyneleiset jaeaehyvaeiset eivaet juuri miellytae haentae. Ja +siinaehaen soinnummekin yhteen. (Haastelee Annan kanssa.) + +LEO. (Erikseen) Sinae korskea nainen, ole huoleton. Minae en vaesytae sinua +laehtoevirsillae, en kyyneleillae, vaan katsahdan aina yhtae kylmaesti +puolees kuin sinaekin taenne. Niin teen, vaikka riehuisikin povessani +ikuisesti liekehtivae tuli!--Pois kauas taestae! Tule, aava valtameri, ja +viileytae sydaemmeni kuume! Ole unohdukseni virta! + +LIINA. Mutta katso, haen seisoo kuin uneksuva. Leo! + +LEO. Katselenhan kalliota tuolla. Ennen usein taehtaeilin sen kiireeltae +alas kohden kotokartanoa, peltoja, niittuja ja polveilevaa jokea. Oi, +mielisinpae sieltae kerran vielae katsahtaa ympaerille. Mutta aikani on +lyhyt. + +LIINA. Ehdithaen kyllae siihen kaeyntiin. Kaikkihan on jo varustettu +valmiiksi matkalles. Riennae vaan! + +LEO. Minae riennaen! (Menee oikealle.) + +LIINA. Onpa haen vihdoin kuin hieman levoton. Mutta naeyttaeaepae kuitenkin, +ettae mielii haen meistae pois. + +ANNA. Kuin piltti kaupunkiin ensimaeisen kerran. Mutta enhaen ihmettele. + +LIINA. Et ihmettele? + +ANNA. Jotain kuiskataan. + +LIINA. Mitae kuiskataan? + +ANNA. Tuossa kirjeessae, kirjeessae Leolle haenen sedaeltaensae Amerikasta, +loeytyi eraes korea kuva, oikein hehkuvan, pulskean Mulatti-epelin, ha +ha! + +LIINA. Hoo! + +ANNA. Setae kasvatti vauvan ja viimein paeaetti haenen--ah!--kultakanaseksi +Leollensa. + +LIINA. Romantikas aate, ihan Leon kaltainen; haen juuri voi lemmistyae +kuviin ja varjoihin, tuo haaveksija. Lystillistae! Melkein uskon, mitae +kerroit. + +ANNA. Niin; ja taemaehaen kuva nyt taehtenae laennessae viittaa nuorta +sankariansa luokseen. + +LIINA. Ehkae tuhatkihara nainen on anastanut haenen katalan sydaemmensae, +joka nyt liekehtii paeaesoen himosta. No, haen menkoeoen ja saavuttakoon +onnensa. + +ANNA. Ah, parhaan onnensa on haen nauttinut juuri taessae teidaen kaetenne +alla!--Haen laehtee meistae ja jaeae ehkae iaeksi. No, haen jaeaekoeoen; mutta +ainahan kolkompaan yksinaeisyyteen me itse jaeaemme taenne, kurjat. + +LIINA. Tottumus tasoittaa kaikki. + +ANNA. Aina kuolemaksi. Hiljaisuus on kuoleman heimoa; mutta haelinae ja +meno, siinaehaen elaemae ja ilo.--Tehkaeaet haeitae, froeoekinaeni! + +LIINA. Haeitae! Minae? + +ANNA. Niin pyydaen vaan haeitten taehden, haeitten taehden, ah niiden +hyoerinaen ja pyoerinaen taehden! (Nauraen) Tehkaeaet haeitae! + +LIINA. Pieni voitto yhden paeivaen liehunnasta, oi sinae haellaekkae! + +ANNA. Laskekaa vielae lisaeksi kaikki vartomuksen ja muiston armaat +paeivaet.--Mutta sallitteko pientae kysymystae? + +LIINA. Minae sallin. + +ANNA. Onko vaenrikkimme, tuo oeljyviiksinen, tuo kilisevae, helisevae +herra, noeyraesti kumartanut teille? + +LIINA. Haenen taipuva selkaensae kumartuu usein. + +ANNA. Salskea sankari pyysi teidaen sydaentaenne, mutta sai kiellon. + +LIINA. Miksi kantelee haen koulusta ja omalle niskallensa, narri? + +ANNA. Ehkae vimmoissansa parhaille ystaevilleen. + +LIINA. Lasin aeaeressae kosteasilmaeisenae narrina.--Mutta enintaeaen pidinkin +haenen kumarruksensa leikkinae vaan. + +ANNA. Ei! haen teki vakuuden kysymyksen. Minae tiedaen sen. + +LIINA. Ja sai siis oikean vastauksen. + +ANNA. Ja niin aeveriaes mies. + +LIINA. Minun kaeteni ja sydaemmeni! Mikae rohkea haevyttoemyys! + +ANNA. Vaenrikiltae? + +LIINA. Kaikilta! + +ANNA. No Jumalani! (Nauraen) Siis mielisitte kumota meiltae ihanimman +tavan ja asetuksen. Voi teitae! Sen tahtoisitteko taeaellae tytoen tyoeksi? + +LIINA. Pois, hupsu! Minun tyoekseni? (Polkien jalkaansa) Pois! + +ANNA. Mutta minae muistelen-- + +LIINA. Mitae muistelet? + +ANNA. Elaemaen ankaraa lakia! + +LIINA. Mitae huolin siitae?--Naemaet miehet, jaa, kas naemaet! Minae lahjoitan +heille jalon hylkaeykseni. + +ANNA. Samasta syystae siis sai myoes tuo mustatukkainen maisterimme +teiltae kiellon? + +LIINA. Mikae hulluus! Katso, eraes teikari astuu eteeni, eraes maisteri +taeynnae itserakkautta, eraes vaenrikki taeynnae peilirakkautta; ja minaekoe +nyt, niinkuin haen pyytaeen vaatii, haenelle heittaeisin alttiiksi kaikki, +elaemaeni, onneni, minae iaeisyyden tytaer? Minaekoe haenen tavarakseen? Mikae +julkeus! Sydaemmeni paisuu! + +ANNA. No kuinka sitten laehtis matkaan kelpo uros, joka, ansaiten +sydaemmemme, on teihin aeaerettoemaesti rakastunut? + +LIINA. Haen olkoon vaiti kuin hauta ja vaehimmin kaikista huokailkoon +haen, hikoilkoon haen, kurja mies. Jota enemmin lemmistynyt, sitae +vaehemmin antakoon haen tuskansa ilmi. Kaikki haen kaetkekoeoen ja silloin +ehkae syttyisi sydaemmeni myoes, kiihtyisi valta-loimoon. Mutta mitae +aattelen ja puhun minae mieletoen, hullu tyttoe! Minaekoe lemmistyisin +noihin miehiin, minae? Vale! + +ANNA. Ja jos niin tekisimme kaikki, mihin joutuisimme viimein? +Siipoiksi Kyoepeliin! + +LIINA. Mitae huolin siitae?--Mene! Murkinan hetki on laehellae. + +ANNA. Minae riennaen, froeoekinaeni, minae juoksen! (Poistuu vasemmalle.) + +LIINA. (Yksin) Menkoeoen haen etsimaeaen onneansa; niin toivon, ja toivon +kuitenkin toisin. Kasvattajanko huolta ja kaipausta? Puhkeisiko eroon +rakkaus murheenkukkaseksi nyt jaeaehyvaeisten pahteisessa ilmassa? Toki, +haenessae vaan aina ja levotonna aatokseni vaeikkyy, ehkae naeyttaeaekin +toista katsantoni komea rauha. Haen ei ansaitse helleyttae, jota lapsikas +sieluni hengittaeae haentae kohtaan; kylmae on haenen sydaemmensae. Ja mikae tuo +kunnioituksen naamari haenen kasvoillansa? Ah, tynsaen teeskelyksen muoto +velvollisuuden vaatimuksesta vaan! Mene, kiittaemaetoen poika; riennae, +riennae meistae kauas mulatti-neitojesi karkeloihin uusien maailmain +aurinkojen alle.--Niin riehuu, telmaeae povessani tuonne taenne taistelo +kuin maan jaeristessae merenrannan kuuma laine. Oi, en ymmaerrae! Jos +ystaevaeltae kysyisin, miksi sydaemmeni riehuu levotonna, niin haen kenties +haastelis immen lemmestae. Hullutusta! Immen lempi? Mene jo, aatos +nurja, mieletoen ja halpa, mene kauas, kaetke itses vuorten alle! Ja haen +... haen poistukoon minusta kauas, kiusaamasta sieluani. (Katsoo +oikealle.) Tuolla kallion kiireellae haen seisoo, hoikka nuorukainen, ja +haenen hiuksensa uiskentelevat aamun kultaisella pilvellae. (Katoo +vaeikkyen pois oikealle.--Anton tulee vasemmalta) + +ANTON. (Yksin) Haen matkustaa meistae pois, haen muuttaa perin maapallomme +selkaekilvelle, asumaan ikaensae meidaen antipodinamme, kurja. Kiusallinen +kohtalo! Sonnipaeiset koenit taeaellae samoilkoot ympaeri, vaan aelkoeoet +tuollaiset kainot lapset. Minunhan esimerkiksi, minun, jolla on sydaen +kuin karhunpenikka, olisi pitaenyt maailmoja marssiman ja keihaeitae +murskaileman taeaellae. Mutta Leoni laehetaen vallan vastakynsin ulos +hurjille retkille. Tunnenpa haenen ja pidaen haenestae kuin omasta +pojastani. Mistae saan enaeaen metsaetoverin niin hauskan, tarkkamielisen +ja urhean kuin haen? Kirottu kohtalo, mi saattaa kaksi uhkeaa ystaevaeae +taeaellae seisomaan antura vasten anturaa! Vaeaerin tehty, jyrkaesti vaeaerin. +--Mutta asialla on toki painonsa. Mikae perusta on pojalla taessae? +Ainoastaan tuo kurja hyvae sydaemmensae, joka ei koskaan ollutkaan taeaellae +rikkauden kone, vaan pikemmin paeinvastoin koeyhyyden. Ja mitae perisi haen +viimein minulta, metsaehuhkaimelta? Muutaman ruosteisen tuliputken, +viisi tappelevaa koirasmetsoa ja yhden naaraksen. Aika perintoe, ha ha +ha!--Ei! pakene kauas tyhjaestae, Leo, ja ota vastaan maa-aeitimme povesta +hedelmaellinen viilu. (Elias tulee vasemmalta.) + +ELIAS. Herra! + +ANTON. Mitae tahdot, mies? Mitae kaeyskelet ja kyraeilet sinae, itsepaeinen +oinas? + +ELIAS. Eihaen ihme, ettae vaehaen kaeyn ja kyraeilenkin taellae hetkellae. +Herra, oletteko jo kuullut tulivaunujen ensimaeistae vihellystae? + +ANTON. Hiiteen kaikki vaunut ja heidaen pillisuorat tiensae! Minae en +kaersi heitae. + +ELIAS. En juuri minaekaeaen taenaeaen. Ah, viehaen rautainen tie meidaen +kalliin ystaevaemme kauas pois!--Herra, teitae on jo varrottu taeaellae +kovin. + +ANTON. Askartelin metsokukkojeni kanssa. + +ELIAS. Kas se! Kuinka jaksavat he nyt? + +ANTON. Hmmh? Heitae on viisi kappaletta. + +ELIAS. Kas se! Paljaita kukkoja? + +ANTON. Yksi naaras, tappeluksen kannattajaksi, yksi vaan. Haenpae antaa +vauhtia leikkiin. + +ELIAS. Niin, niin! + +ANTON. He tappelevat kuin kotkain kuninkaat. + +ELIAS. Kas se! + +ANTON. Kauhistuisitpa naehdessaes.--Miksi varrotaan minua taessae? + +ELIAS. Mitae! Tiedaettehaen nuoren Leon taenaepaenae laehtevaen iaeksi +Amerikkaan, sinne kutsuttuna vanhan setaensae turhan maatilan +perilliseksi. + +ANTON. Huomaa: pieni, mutta oma turve! Millae naamalla naekyy haen +laehtevaen? + +ELIAS. Melkein ilon naamalla, joka minua ei juuri miellytae.--Haenellae on +piljetti hoeyrylaivaan, joka laehtee taenae iltana Helsingistae Englantiin, +siitae Amerikkaan; ja hetken paeaestae siirtyy meistae tuo hyvae ja korea +Leomme, poistuu kaeaerittynae savuun. Katoo pihoiltamme oiva nuorukainen, +joka joutui meille kerran piennae orpona, mutta kohosi taessae pian +koreaksi pojaksi. Kuitenkin, nyt haen poistuu; ja sureehan sydaemmemme +tuosta, herra. + +ANTON. Mitae sanoo Liina? + +ELIAS. Aina jalo ja tyyni. Ja kuitenkin piti haen Leostamme ennen oikein +armastelevan hoidon. Mutta ellen eksy, niin on emaentae hieman kuni +kylmentynyt haeneen naeinae viimeisinae aikoina. Miksi? Tuota en ymmaerrae. +Mutta minaehaen toista toivoin. Heistae olis pitaenyt tuleman oivallinen +pari. + +ANTON. Mitae sanot? + +ELIAS. Eikoe olis tuo kaeynyt paeisin? + +ANTON. Sinae koelli, onhan poika haenen kasvatteensa. + +ELIAS. Sitae enemmin heillae syytae kuherrukseen. Tosin on nyt tyttoe +hieman aikavampi, mutta se ei mitaeaen meriteeraa. Kahdeksan ja +kaksikymmentae on haen, vaikka viittaakin muoto huikean matkan nuoruuteen +alas. Mutta poika pilttari on juuri naeinae paeivinae taeysi-ikaeinen mies. +Kuinka nuo vuodet kuluu! Kymmenvuotiaana nallikkana tuli haen taloon ja, +muistanhan vielae, seisahti pieni piikkinen elotuvan ovinurkkaan, +pahanen. Mutta eipae haen siinae kauan seisonut; tulihan rouva itse ja +otti haenestae kyllae aeidillisen huolen. Toki, vuosi oli tuskin mennyt, ja +haudassa lepaesi leskirouva, Leon kelpo elatus-aeiti. Mutta kuinka kaevi +kuitenkin? Mutta kas, kuinka kaevi! Astuihan silloin tytaer nummeroon, ja +kasvatti ja koulutti pojasta miehen. + +ANTON. Niin teki haen. Ja naisko haen nyt koulupoikansa, haen, +korskeudessa verraton? + +ELIAS. Ja heistae tulis kuitenkin kelvollinen pari. + +ANTON. Haa! taemae nainen kantaa paeaetaensae korkealla, katsahtaen +taemaenaikaisiin miehiin kuin apinoihin. Ja haenkoe taeaellae kantamaan vaimon +taakkoja? Ja loeytyisikoe haenen ylpeaessae povessansa edes kipenaeaekaeaen +kohden poika-tellukkoja taeaellae? + +ELIAS. Ei yhtaeaen, mutta poika itse on kovissa kiipaleissa tuon poeyhkeaen +prinsessan taehden. + +ANTON. Mitae, mitae jaarittelet sinae? + +ELIAS. Tapausta, jonka todistavat omat silmaeni. + +ANTON. Haeh? Sinae tiedaet jo siis retkiaekin. No sanoppas, mitae olet +naehnyt, ja sano pian, sillae huomaas taetae sauvaa, poika. + +ELIAS. Juuri teillepae sen sanon, vaan en kellenkaeaen toiselle. +Katsokaat, laita on niin, ettae minaekin krokailen vaehaen kirjoittaa. + +ANTON. Haarulla? Hoeh! + +ELIAS. Hanhenkynaellae. + +ANTON. Jolla painelet oikein hanhenjalkoja paperis taeyteen, hoehoeh! + +ELIAS. Sanoja, herra, ja kiivaitakin, jos niin tarvitaan. + +ANTON. Hyvae, hyvae, mutta tule asiaan! + +ELIAS. Tulen kohta. Mutta kiitos olkoon pojalle siitaekin, ettae +kirjoittaa osaan. + +ANTON. Tule asiaan, sanon minae! + +ELIAS. Nytpae tuon sen esiin, ja kuulkaat. Tuolla istui haen kerran, Leo +nimittaein, lystihuoneen portailla, kirja kaedessae ja lyijyspaennae, minun +kaivellessani noin hiljakseen peltomurulla siinae laesnae. Mutta nyt haen +katosi, jaetti kirjat, paperit ja kynaet portahille, tomppeli. Sieltaehaen +nyt viskasi tuulonen melkein syliini eraeaen paperilapun, jonka +viipymaettae saatoin paikkaansa takaisin. Mutta pidellessaeni sitae, +kurkkasin, kurkkasin haeneen noin pikaisesti vaan. Ja mitae naein minae? No +peijakas! nimi "Liina, Liina, Liina" seisoi siinae monet kymmenet +kerrat, ja koukistelipa jok'ainoan "Liinan" ympaerillae joko armahin +kukkasseppele tai tuommoinen korea piikkikiehkura. Niin, sen naein; ja +mitae tuosta aattelette? + +ANTON. (Erikseen) Rupeanpa jotain aattelemaan. (Aeaeneensae) Pojan +velvollisuus on kunnioittaa aeitiaensae. + +ELIAS. Taessae on jotain enemmin tekeillae. Huomasinhan paperilla vielae +vaersyjaekin, joissa mielestaeni valitti onneton rakkaus.--Mutta pian tuli +haen taas, poltti peijakas paperin ja muutti vielae karrenkin tuhaksi. +Niin, taemaen olen naehnyt. + +ANTON. Naehnyt maetaekuun houreessa! Mutta aeaenettae asioista, jotka eivaet +koske sinuun, ja mene toimiis! + +ELIAS. Olin juuri aikeissa laehtemaeaen. + +ANTON. Ja kerran vielae muistutan: pidae kieles hammasrivin takana noista +hulluista luuloistas. + +ELIAS. Ja heistae tulis kuitenkin oivallinen pari. + +ANTON. Pois! (Uhaten sauvallansa.) + +ELIAS. Poishan minun taeytyy, saattamaan esiin kartanon vaunut. (Menee +vasemmalle.) + +ANTON. (Yksin) Suuri konna se mies, kiusallinen kuin paholainen. Mutta +kyllae haenen masennan vielae.--Laehestyyhaen tuolta Leoni; ja nyt, koska +muistelen tuon jukuripaeaen kertomuksia, niin arvelen, ettae Lempo on +riivannut sinun, poika. Mutta jos niin on laita, niin hyvin olet +kaetkenyt kaikki, koska ei kotka-silmaeni ole vainunnut vaaraa. Mutta nyt +minae huomaan, ettae juuri niin taeaellae katsahtaa suloisesti, onnettomasti +rakastava mies. Mutta ettaes halaat nyt taeaeltae pois? Vai taemaekoe juuri +sinun karkoittaa vieraille maille? Kiirehditkoe, armas Leo, hakemaan +unohduksen laeaekettae haavoillesi? Poika, taemae saattaa mieleni +levottomaksi ja haavoittaa minunkin karvaista, poerroeistae sydaentaeni! +(Leo tulee oikealta.) Jumalan rauha, Leo! Sinae matkustat pois. + +LEO. Auringot ja taehdet, kuinka joutuu aika! + +ANTON. Kohta seitsemaen. Mutta millae sydaemmellae siirryt? + +LEO. Tahdon ja en tahdo, kiirehdin ja viivyttelen, oi! + +ANTON. Tahdot ja et tahdo heittaeae tuota kultaista leiloasi. Hahaa! mitae +katsot minua? Luuletko, ett'en tiedae, mihin huokaukses lentaeae? + +LEO. Oi sanokaat! + +ANTON. Haemeenlinnaan! + +LEO. (Erikseen) Haen vainuu siis vaeaeriae jaelkiae. Hyvae! + +ANTON. Tiedaenpae oikein! + +LEO. Niinkoehaen? + +ANTON. Sinae huokaat. + +LEO. Ja taemae on kehno tyoe. Mutta heitetaeaen pois nuo huokaukset, +heitetaeaen ne pois _tetrao urogallus_'ten nimessae! Kuinka jaksavat he? + +ANTON. Metsotko? + +LEO. Metsot, metsot, joeroet linnut, tulipunaiset kaaret silmien ympaeri! +(Erikseen ja paimen kaedellaeaen otsaansa) Oi, oi! + +ANTON. Hehee! Viisi tetrao urogallus'ta! Urogallus, urogallus! Uhkea, +verraton _nomen_ tuolle kanalintujen taajalle taatalle. Urogallus! Ja +he tappelevat kuin sankarit.--Mutta miksi luikersit nyt metsoisiin? +Kurja poika, parastashan koetat unohtaakses kaunoistasi. + +LEO. Mutta en taida. + +ANTON. Sillae haen on korea, pulski, marjaposkinen heiskale. Ja haenen +nimensae...? (Muistelevalla muodolla) + +LEO. Oi sanokaat tuntemattoman kaunoiseni nimi! + +ANTON. Se on juuri kieleni kaerjellae. Mutta istukoon haen siinae; minulla +on samalla kielellae vielae toinen kysymys sinulle. Leo, vastaa minulle +totuudella jaa tai ei, koska heitaen sinulle kysymyksen, jonka +taehtaeimessae haeae-ilta loistaa. Lupaatko sinae? + +LEO. Minae lupaan pyhaesti. Kysykaeaet. + +ANTON. Mutta kysyttyaeni, aelae seiso mykkaenae edessaeni, vaan anna mun +kuulla sanoista toinen. + +LEO. Kysykaeaet. Minae jo tiedaen, mitae vastaan. + +ANTON. Lemmitkoe hieman tuota meidaen ylpeaeae impeae, kuin nuorukainen +impeae lempii? + +LEO. Ketae? + +ANTON. Liinaa. (Hetki aeaenettoemyyttae.) Jaa vai ei? + +LEO. Mihin unohditte marjaposken kaupungissa? + +ANTON. Hoo, haen oli vaan se punainen marjaharkki, jolla viettelin +nuoren terrikukkoni koreasti paulaan, ha ha ha! Mutta mitae vastaat? + +LEO. Mitae kysytte? + +ANTON. Mitae kuulen suustas, jaa vai ei? + +LEO. Minae lemmin ja kunnioitan jaloa kasvatusaeitiaeni. Ja hyvin, jos +kohtalo, mun kerran tultuani uuteen kotoon, antais mulle vaimoksi juuri +haenen vertaisensa askareissa ja toimissa; ulkomuotoon paljonkaan en +katsois. Ah! johan uneksun minae monestakin siellae, kreoli-neidoista, +mulatti- ja mestiisi-immistae, joilla on hohtavat vaerit ja koristeet. Ja +siellae, oi siellae olkoon ensimaeinen askeleeni naida naeistae laennen +ruusuista yksi, mi leipaeni leipoo ja lakaisee mun laattiani. Tetrao +urogallus, sehaen olkoon ensimaeiseni! + +ANTON. Mikae kanalja! Ha ha ha!--Noo, minae tiedaen, ettae loeytyy sinussa, +vaikkas kuleksitkin usein tuolla ylhaeaellae sinisalvoksissa, usein +peevelissae tuolla iltaruskos "tulisissa tauloissa",--niin tiedaen, ettae +loeytyy sinussa jotain peijakasta, jotain, kuinka ma sanoisin, +sakramenskattua, ja sentaehden pidaen sinusta. Sillae ilman naeitae lahjoja +olisit kyynelherkkae, imelaehuulinen froeoekinae. Niin juuri!--Mutta taeyteen +toteen taas, mun poikani. Minae tahdon sinulta vastauksen kunnias +nimessae. + +LEO. Senhaen jo annoin. Mutta mikae tuulen kierros on tuonut teille +taellaisia arveloja? Haen on mun kasvattajani vakaa! + +ANTON. Voi myoes olla kultaseskin. + +LEO. Mikae on haen vielae? Hoo, vaakunoita, kilpiae, keihaeitae ja +miekkojahan kiiltaeae ja kalisee haenen polviluvussansa. Mutta mikae olen +minae? + +ANTON. Hiiteen kaikki miekat, kilvet ja vaakunat! Tosin on haen korskea, +ei sietaeis haen suinkaan miesivaltaa, ja miehen, taipuvan naisen +tohvelin alle, hylkaeis haen perin. Sentaehden ei ole toivoa haenestae +kellaeaen uroolla, vaan ylpeaesti katsahtelee haen Kyoepeliin.--Mutta nyt +jokin vaikutus sinusta tai sisaellinen aave minussa tahtoo mulle +kuiskata sydaemmesi tuskasta, tuskasta taemaen naisen taehden. Kas, minae +myoes olen ollut nuori ja mielin nyt puhua pienen hiukan koristettakin, +vakaassa hengessae. Kaukarannalla, kaukana toivottomasta kullastamme, +salattu lempi yhdeltae meistae sammuu vaehitellen unennaekoenae rinnastamme; +mutta toisessa se taasen muuttuu sielun synkeaeksi paloksi ja usein +haenen elaemaensae turmelee tai kuolettaa. Taessae, Leo, ehkae olet sinae tuo +toinen mies. Mutta huomaa asia. Ennen eroamme aukaise minulle povesi +taeaellae, ja keveaemmin kannat lempes murhe-taakan siellae, tietaeen, ettae +on sinulla kuitenkin yksi painon-jakaja.--Enhaen, Leo, kummastelisi +sydaemmes ahdinkoa. Sillae taemae nainen, vaikka ylpeae ja kiivas, on jo +ennenkin lumonnut monen miehen mielen. Haen on ylevae, vaeikkyy vapaana +korkeudessa. + +LEO. Heti poistun haenestae iaeksi; ja hyvin kaikki. Eikae ole kuitenkaan +nyt kaikki hyvin! + +ANTON. Naeenpae sun vimmas. Mutta paeaestae jo osa tuskastasi taenne, ystaevaes +syliin. Ja taeaellae (lyoe vasten rintaansa), sinae tiedaet sen, lepaeae +kalliin salaisuutes kuin haudattuna valtameren syliin, jonka ylitse +purjehdit laennen manterelle.--Noo, sano, poika, sisimmaeinen aatokses +tuosta meidaen emaennaestae. Leo. Paljon hyvaeae on haen osoittanut minulle ja +siitae kiitaen haentae, toivoen haenelle kaiken elomme onnen ja ilon. + +ANTON. (Polkien jalkaansa) Poika, miksi juonittelet? Kohta eroomme; ja +Jumal' avita, eihaen kaukana, ett'ei hurja silmaeni puserra vettae! +Hetkessaehaen laehdet. + +LEO. Hetkessae laehden, heittaeen Edenini ihanan yrttitarhan, jossa kerran +naein autuuteni. Olinhan onnellinen, mutta juuri onneni laehteestae +kumpuili tuhoni yloes. Voi kielletty hedelmae, johon on kielletty +katsomastakin! Mutta minae tein sen ja ihastuen katsahdin haeneen, +onneton, ja taemae oli syntini, jonka rangaistus nyt mun kauas +karkoittaa. Ja minae riennaen, laehden haenestae ainiaaksi--ja taenae paeivaenae! +Ihmeellinen paeivae, jona silmaeni on kadottava sieluni valon, paeivae +tumma, murheinen ja armas toki, juhlapaeivae pilvinen! Oi! vietaenpae +sydaemmeni kuolinjuhlaa, ankaran vallitsijani kolkossa temppelissae +seisoen seppeloeittynae uhrina sen alttarilla. Mae kerran katsahdan yloes, +mutta haenen silmiensae taivahista kylmae leimaus iskee alas minuun. Mutta +kirkas, heijaisevan kirkas toki tuo leimaus! Katso--vaelkkeen peittyessae +taas, vaeikkyy haemaertynynnae pylvaessali. Haa! nyt taivaan valkeus ja +Pandemoniumin yoe kaeyvaet kiertoellen ympaeri mun sielussani kuin ennen +langetessaan enkelin. Hyvaesti! Avaruuteen tyhjaeaen poistun, eikae kiillae +siellae yksikaeaen toivon taehti. + +ANTON. Siinae helaehti jaenne, jota kohden taehtaesin, ja minae surkuttelen +mielesi mullerrusta. Haa! voihan taemae, Herran tieten, kumota uroon +kaiken olennon, ellei rynnistele haen, rynnistele ja miehukkaasti unohda +kaikkia. + +LEO. Mitae tehdae sitten? Kuitata kaikki viikatemiehen kanssa, tai +upottaa vimma "lohduttavaan maljaan"...? + +ANTON. Ei niin, ei niin! Oi kuule, Leo... + +LEO. Maan ja taivaan nimessae, aelkoeoen kuultako Leosta niin! Kamppailkoon +haen vielaekin elomme onnen taehden; mutta ilman elon kalliinta lahjaa +menkoeoen haen hautaansa. + +ANTON. No, noo, mun poikani, elon tie on vaihteleva. + +LEO. Mutta minun taestaelaehin samankarvainen aina, samankarvainen! + +ANTON. Kuinka hyvaensae, mutta minae tunnen sinun ja naeen nytkin sinun +kelpo mieheksi. Ja taestae kiitaen sinua, Leoni, ravistaen kaettaes kuin oma +isaes. (Ravistaa haentae kaedestae.) + +LEO. Mutta oi kuolema! + +ANTON. Miksi kuolema kuitenkin? + +LEO. Muistellessani vimman kohtaa. + +ANTON. Mitae? + +LEO. Oi, hiipisi nyt pieninkin kuiskaus asiasta haenen, haenen korvaansa +--haa! + +ANTON. No mitae? + +LEO. Minae murhaisin itseni! + +ANTON. Vaiti, Leo! Ja taeaellae on salaisuutes tallessa, sen tiedaet. Mutta +kuinkahan olet itse kaetkenyt salaisen liekkis neitos huomiosta, +veitikka? + +LEO. Keltae?--Mitae tiedaen minae?--Keltae neidolta? + +ANTON. Liinalta. + +LEO. Iske alas, sinae taivaan nuoli, ja polta jo maapallomme karreksi, +ett'ei enaeaen kauemmin taeaellae luetella hulluuksia hulluin ihmislasten! +Kaikki olkoon tuhka ja tomu! + +ANTON. _Silentium!_ + +LEO. Kaetkenyt haeneltae sydaemmeni salaista liekkiae! No keitae sitten? +Mutta kas, jota kiivaammin se leimui, sitae kylmemmaeksi muuttui vakaa +muotoni, katseeni melkein jaeaetyi kohden kaunista, ankaraa naista. + +ANTON. Sinae olet kamppaillut kuin mies. + +LEO. Katkeran kamppauksen. Huomatkaa: yhae kylmettaeae mun tultani +tammikylmaeksi vastaan toisen piinaavaa kylmyyttae! + +ANTON. Sinae katala! + +LEO. Valituksenne pois! Soisinko ma toiseksi, kuin on? Haenessaehaen naeki +rakastava silmaeni hengen niin korkean ja puhtaan kuin taemaen vahvuuden +lae, koska se on kirkas; ja minaehaen nyt ylevaemmin kuin ennen, vaikka +usein riutuenkin, katsahtelen maailmaa.--Mutta nyt ei enaeaen sanaakaan +asiasta, ei sanaakaan, te mun vanha, kunnioitettava ystaevaeni. + +ANTON. Oikein! Ei sanaakaan!--Sinae matkustat meistae kauas ja kauanhan +kaipaan sinua. Mutta lausunpa kuitenkin uljaasti: matkusta, poika, +matkusta ja tartu tuumailematta onnen tarjottuun kouraan. +(Hoeyryvaunujen vihellys kuuluu.) Siinae on juhtamme! + +LEO. Joka temmaa mun haenestae, oi haenestae, ja kohoaa taasen mun sieluni +myrsky! + +ANTON. Seiso kannallas kuin mies, puristaen reippaasti haenen kaettaensae +jaeaehyvaeisiksi. Tuollahan naeen haenen, tuolla keinumaeellae, ja menenpae +saattamaan haentae koruisille hyvaestille, poika. Mutta riennae sinae kerta +vielae yloes kamariis, ja katso, ettae kaikki on rakennettu matkaan, +niinkuin pitaeae. (Menee oikealle.) + +LEO. Mutta te, te rientaekaeaet myoes! (Poistuu kiivaasti ja levottomalla +muodolla vasemmalle perille.--Liina tulee oikealta periltae.) + +LIINA. (Yksin) Jo kuulin kileaen aeaenen, mi ainiaaks' huusi meiltae Leon +kauas. Oi eron hetki, sinae kalveakasvoinen, jota laehemmaes joudut, sitae +vallattomammaksi nousee povessani levottomuus. Se kiihtyy, kasvaa +myrskyksi, ja mi ennen siellae tummasti paloi, se nyt puhalletaan +riehuvaan leimuun. Ja miksi? Oi naeinkoe toivoton lempi tuskittelee +uniensa tyhjaessae valtakunnassa ja hyljaettynae janoissansa huohottaa, +kurja! Kiukkuinen kohtalo, miksi mykkae lempeni, kuin salaisesti +koittava aamu, kohden haentae aina kaetkoestaensae hymyilee, kohden haentae, +kylmaeae, kiittaemaetoentae, koska moni toinen, kaunis kuin Adonis, katsoo +puoleheni turhaan saeteilevaellae silmaellaensae?--Mutta miksi ymmaerraen +sydaemmeni vaeaerin ja kuvailen hulluuksia, minae mieletoen? Oi, hempeaen +elatus-aeidinhaen murhetta on taemae, koska ennen pieni kasvatteensa aekisti +siirtyy haenestae pois, ja siitaehaen syntyi vimma.--(Mietiskelee hetken +aeaenetoennae, ottaen jalon, ylevaen muodon.) Ja vaikkapa toisialtakin +kuohuisi kaikki, mitae huolisin siitae, mitae heikon sydaemmeni kapinasta, +niin kauan kuin seisovat vielae valtiaina povessani jaerki ja tahto? Ja +mitae tahtoisin nuorukaiselta? Aelkoeoen nuorukaisen lemmen huokauksia +liehtoko taenne, ellei mieli haen virittaeae mun oikeutettua vihaani. Ei, +vaan kiitollisuuden viattomasti loistavalla katseella kohdelkoon haen +minua; ja asettuispa taemae aerjy. (Anton tulee oikealta, mutta +huomattuaan Liinan, jaeae seisomaan, jotenkin metsaen peitossa.) + +ANTON. (Erikseen) Ahaa, siinaehaen seisot! Mutta mikae muoto! Yht'aikaa +ylpeaen nais-sankarin ja pilvissae surevan seraafin. + +LIINA. Mutta kuin kaksi taehteae etaeaellae kylmaessae pohjassa, ovat mulle +silmaes, ja aeaenes kuin talven tuulen aeaeni. + +ANTON. (Erikseen) Sinae haastelet kuusille, piikaseni!--Mutta enemmin. + +LIINA. Niin olkoon, Leo. Kylmaenae tuulena tahdon minaekin vielae juuri +eronhetkenaekin hengittaeae sinua vastaan ja poistaa kaikki vienot +tunteet. + +ANTON. (Erikseen) Enemmin! Minae kuultelen kuin pitkaekorvainen jaenis. + +LIINA. Ota helmahas, ota helmahas, oi aamun taivas, taemae lempeni +huokaus, jonka viimeisen kerran henkaeaen haenen taehtensae rinnastani ulos! +(Huoaten) Oi Leo, Leo, miksi heitaet armaan kotos ja haenen, joka aina +sinua suojeli kukoistukses aikana taeaellae, aina taehaen paeivaeaen asti? +Useinpa haen aeidin liepeaellae kaedellae viskasi kirkkahalta lapsiotsaltasi +himmentaevaen hiuksen pois, ja asetteli, ojenteli olkapaeillaesi tuota +valkeaa kaulustasi! Hmm, miksi muistelen noita, minae itse lapsekas +tyttoe? Mutta mitae huolin? Sillae paljon tein minae, paljon; tein kaikki, +tein kaikki, mitae aeidin helleys voi! Tein tuhannet kerrat ja sain +sinulta palkinnoksi, Leo, taemaen tuonentoukan, joka polttaa mun +sydaentaeni; se mun sydaentaeni polttaa, oi laupias taivas!--Mutta +kaikesta, vaikka halkeisi poveni, aelloes, Leo, saako tietoa kipenaenkaeaen +vertaa. Vaan johan avaruuden sylihin mae puhalsinkin ulos hohteeni ja +sijahan astukoon viileys ja rauha; ja voimallisesti tahdon katsahtaa +taas, kaeydessaeni jouduttamaan haenen laehtoeaensae. (Poistuu kiivaasti +vasemmalle. Anton astuu esiin.) + +ANTON. (Yksin) Onko ukkosen vasama iskenyt alas mun paeaehaeni? Tai onko +noidannuoli, sinkoellen sinne taenne, hurmannut pilan piian mielen? Ei, +vaan rakkauden nuoli on tehnyt taessae tyoensae, hahaa! Haen lempii sinua, +poika, ja sinae lemmit haentae! Hyvae! Mutta ken olis sitae uskonut sinusta, +haellaekkae? Seisoithan edessaeni, mitae koskee taeaellae miehiin, kuin +pyoerryttaevae taivaanvuori,--ja nyt riutuu sydaemmesi tuon koeyhaen +nuorukaisen taehden, palaa tuskan tulessa! Mutta kuitenkin tiedaen +sinussa loeytyvaen ylpeaetae lujuutta, joka ei juuri leikin lannistu, koska +se kerran on maeaeraetty seisomaan. Ja sen tiedaen, ettaes nytkin antaisit +laskea ainiaaksi taemaen aurinkos, naeyttaemaettae silmaen-iskullakaan sen +kalleutta sydaemmelles'. Sen tekisit, ellei nyt tuo metsaen partainen +uros astuis eteesi armollisena kohtalonas, haa! Ensiksihaen nyt +seisautan pojan laehdoen ja panen takavarikkoon haenen matkasaekkinsae, joka +tulee tuossa. (Elias tulee vasemmalta, kantaen matkasaekkiae.) Mihin +saekkiae? + +ELIAS. Tuostahan lystihuoneesta tien vierestae astutaan vaunuihin, jotka +tulevat kujan kautta. Matti, peeveli, tappeli itsensae kyytiin! No, no! + +ANTON. Jaeaekoeoen saekki taehaen. + +ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen kaeskyn mukaan. Ehkae pannaan sinne +vielae jokin kylaenkaakku. Mitae minae tiedaen? + +ANTON. Laske se paikalla maahan, muutoin paukahtaa sakarasauva! + +ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen. + +ANTON. Elias! + +ELIAS. Minun taeytyy, ei auta. + +ANTON. (Korkealla aeaenellae) Pyydaenpae koreasti: laske se maahan! Minae +vastaan sen edestae. (Kovin vihaisena) Heitae se saekki, se nahkasaekki, +haa! + +ELIAS. Olkoon sitten niin korealle rukoukselle; kun ma sanonkin. Tuohon +haenen heitaen. Mutta mitaehaen sille teette, mitae vaankin? Pistaette mar +sinne jonkin salalahjan muistoksi, haehhaeh! + +ANTON. Sinae musta peikko! + +ELIAS. Minaekoe? + +ANTON. Sinae killisilmae pakana! + +ELIAS. Minaekoe? + +ANTON. Rukoilla sinua! Mutta ellei toimeni taellae hetkellae vaatisi +minulta tasaista humoeriae, niin paikalla sinun vetaeisin alas tuohon +nahkasaekille ja kurikoitsisin tuon kirotun selkaes simpulaksi! Niin minae +sinun plakaisin! + +ELIAS. Kun antaisin. + +ANTON. Sinae sonnipaeae! + +ELIAS. Kun antaisin. + +ANTON. Sinae haerkaepaeae! + +ELIAS. Kun antaisin ... plakata. + +ANTON. Kaey tiehes! Sano Leolle ja emaennaelles, ettae varron heitae +jaeaehyvaeisille taessae, juuri taessae. Mene! + +ELIAS. Minae teen sen. (Menee vasemmalle.) + +ANTON. (Yksin) Verraton konna, verraton konna! Saattoipa haen silmaeni +mustenemaan.--Mutta voihan koentti olla vaiti kuin muuri. Peijakas! +haenpae juuri parahin mies kaetkemaeaen asian, joka paikalla on tekevae +ihmeitae. Saihan se kyteae vuosia rauhassa heidaen povessaan, kyteae +kypsaeksi aeaenettoemyyden mujussa ja lemahtaa nyt yloes selkeaeaen ilmaan, +koska hetki on tullut. Haa, ilmaisitpa sen parhaiksi juuri, Elias!-- +Tuoltahan tulevat nuo kaksi nuorta. Ahaa! onpa tytoen poski hieman +vaalennut; jaa, jaa, Liina, tahdon uskoa, ett'ei se olekkaan juuri +keveaetae. Mutta Leo? Hoo, haen astelee kuin mies, kuin sellainen mies, +joka tuskittelee tuhon meitae laehetessae, mutta koska on se tullut, +sylkee haentae vasten partaa.--Tulkaat, te kaksi; minae tahdon tehdae +teidaet yhdeksi; ja tunnenpa jo ihanan esima'un toimestani; ja +rieppaasti se tapahtukoon. Mutta kuinkahan kaeyttaeis taemaen tempun jokin +toinen, kuinka teikari, kuinka pastoorillinen mies? Ah, kuin aemmae, kuin +aemmae! Mutta Anton? Suoraan ja pyrstoet pystyssae kuin ahvena! (Leo ja +Liina tulevat vasemmalta periltae.) + +LIINA. Tuossahan eno! + +ANTON. Vartoen teitae. No nythaen tulitte, ja minae tervehdin teitae: niin, +ole tervehditty, sinae sorea pari! + +LIINA. (Erikseen) Kiusallinen taas. + +ANTON. Oivallista! + +LIINA. Eno, miksi naein sopimaton, tyhmae ilve juuri jaeaehyvaeishetkellae? + +ANTON. Ah, anteeksi! Minae luulin tuon toisen henkiloen vaenrikiksi. + +LIINA. Tahdotteko seurata poikaa rautatielle? + +ANTON. Ketae poikaa? + +LIINA. Leoa. + +ANTON. Tuota kurjaa lastas, jonka saatat nyt tykoeaesi maankulkeuteen +pois? + +LIINA. Tahdotteko seurata haentae? + +ANTON. No no, ilman vihastumista! Minae seuraan haentae kuin sureva isae.-- +Kas niin, lapsemme, ota hyvaesti hellaestae mammastas, halaten haentae +koruisesti. Taeyttaekaeaet pian taemae viimeinen velvollisuutenne; sillae +aikaa joutuu. Rientaekaeaet! Minae kaeyn syrjaeaen. (Poistuu heistae hieman +taemmas, kaeyskelee vinhasti edes takaisin, hieroen kaesiaensae.) + +LIINA. Hyvaesti, Leo! Muista aina Luojaas, pidae haenen kaeskynsae ja haen +siunaa sinun paeivaes. + +LEO. Minae kiitaen teitae, kiitaen kaikesta, kaikesta, ja toivon teille +ikuisen onnen ja rauhan! Oi, enemmin en jaksa nyt lausua, mitae +kiitollinen sydaemmeni kuiskaa! + +LIINA. Olkoon jo kylliksi. Kas taessae mun kaeteni. (Leo suutelee kaettae.) +Jaeae hyvaesti, ja elaemaesi matkalla ole aina mies! Hyvaesti! + +LEO. Ikuisesti hyvaesti, ylistettaevae nainen! (Laehtee kiivaasti poispaein, +lausuen Antonille) Tulkaat! + +ANTON. Varro, mies! (Vetaeae haentae takaisin kohden Liinaa.) + +LEO. Mitae aiotte? + +ANTON. Aelae rynnistele vastaan. (Halliten Leoa ryhtyy haen myoes Liinaan +ja vetaeae haentae kohden Leoa.) Poika lempii tyttoeae ja tyttoe lempii +poikaa, hei! + +LIINA. (Tempoilee) Siivosti, eno! + +LEO. (Tempoilee) Hellittaekaeaet! + +ANTON. Ystaevaeni, turhaan pyristelette vastaan, sillae nyt on itse +"metsaen halliparta" naittajanne. + +LEO. Te mieletoen! + +LIINA. Te hullu! Paeaestaekaeaet minua! + +ANTON. Hahaa, kuinka temmoilevatkin nuo Amorin kiiskit haenen +nuotassansa; sillae poika lempii tyttoeae ja tyttoe lempii poikaa. + +LIINA. Suuri Jumala, mitae on taemae! Eno, eno! + +LEO. Ovatko metsaen peikot haenen panneet raivoon? + +LIINA. Minun saattaa haen hulluksi! (Kovalla aeaenellae) Eno! + +ANTON. Kaesi kaeteen vaan! + +LIINA. Pois! (Lyoe hatun haenen paeaestaeaen ja Anton hellittaeae aekisti +molemmat. Hetki aeaenettoemyyttae; he tuijottelevat toinen toiseensa, Liina +painaen kaettae vasten sydaentaensae ja huohottaen kovin.) + +ANTON. (Ottaen yloes hattunsa) Kaunista kyllae, lyoedae hattua paeaestaeni. +Mitae aattelen sinusta? Voinhan tuskin uskoa sinua sisareni Maijan +tyttaereksi, itse hyvyyden ja laupeuden lapseksi; mutta taemae on heitto +isaeltae, heitto isaeltae, naeen minae. (Erikseen ja riemuiten) Minae +onnistun, onnistunpa! Ah, taemae mursi haenen korskeutensa rautapaidan! +(Aeaeneensae) Iskeae hattu paeaestaeni! Ja juuri armaan lemmittynsae edessae! +Leo, huomaa se merkki. + +LIINA. Mitae haevytoentae ilvettae on taemae? + +ANTON. Se oli vaehaen rakkauden poellytystae. + +LEO. (Antonille) Kirous! Te olette minun pettaenyt, ilkeaesti pettaenyt! + +ANTON. Jumal' avita, minae kuulin ja naein! Haen tunnusti juuri taessae +taivaan korkeudelle rakkautensa sinuun, mutta haen sen manasi +rinnastansa ulos tuulien haltuun, tuomiten sinun kylmyyttaes; sillae +kylmyyden naamarin alla te kaetkitte yhae suloisen helteenne molemmat. +Mutta niin haen manasi, ja minae, seisoen tuolla sireenipensaalla, minae +ilahduin kovin, tietaeen sinunkin tuskas, ja kaevin mielestaeni +viattomaan, onnelliseen petokseen; mutta erehdyinpae onnestas huomaten, +mikae epeli haen on: se epeli, josta paeaesten on paras. Lyoedae hattuni alas +maahan! Naeithaen sinae? + +LEO. Mitae naein, mitae kuulin minae? Oi haemmensihaen taemae teidaen raaka, +hullu leikkinne meidaen naekoemme, kaiken meidaen mielemme! + +ANTON. Mitae? Sinae puolustat haentae vielae ja ehkae lemmitkin haentae vielae +tuikeammin? Ha ha ha! Ei yhtaeaen naerkkiae miestae siinae, ei yhtaeaen. Ja +minae kun luulin tuon salaisen pihinaen jo rykaeyneen tuhkaan ja poellyyn. +(Erikseen) Mutta nythaen otti se, tiedaen minae, oikein pyoerryttaevaen +vauhdin. (Aeaeneensae) Toki temppu on tehty ja nyt heitaen teidaet +katselemaan silmuksia ja nokittelemaan. Hyvaesti, poika! Matti +loeylyttaekoeoen sinun hoeyrytarhaan. (Erikseen) Mutta piankin tullessani +takaisin taas, enkoehaen naee taessae hieman lauhkeampaa leikkiae? Hmmh! +(Menee vasemmalle perille. Aeaenettoemyyttae. Leo ja Liina seisovat +haemmaestyneinae, tuskallisina.) + +LEO. (Erikseen) Tule, kuolema ja pimeys! + +LIINA. (Erikseen) Ah, missae olen? Mikae myrskyn vihainen kierros toi +minun taenne? + +LEO. (Erikseen) Ukko, oletko sae pettaejae vai houriiko jo vanha aivos? +Lausuithan tuosta naisesta mahdottomuuden asian, mahdottomuuden. + +LIINA. (Kiivaudella) Te herjaet, mitae pilkkaa, mitae haevytoentae ilvettae, +teidaen molempain mua kohtaan kutomaa? Oi sinae kiittaemaetoen villi, joka +juuri eron hetkellae kumoat yloes-alaisin kaikki, kuin tahtoisit taeaeltae +myoetaesi matkalle kirouksen painon sen siunaukseni sijaan, jonka jo +sinulle annoin, sinulle, hurja henki! + +LEO. Jalo neiti, kuulkaat sana, vilpitoen tunnustus. Mun taeytyy se +tehdae, seisoisinpa muutoin teidaen muistossanne kummallisena peikkona, +jos niin te uskoisitte minusta, kuin lausuitte; ja aatokseni taestae +teidaen uskostanne olisi jo matkallani mulle kuolon taakka. Ja mitae nyt +teille tunnustan, sen sai haen, arvoisa enonne, aesken ulos mun surevasta +sydaemmestaeni, ja salaisuutena sen annoin haenelle; mutta ah! sen ehdon +unohti haen. En tiedae muusta. Minae vannon. Mutta kaikki tahdon +tunnustaa. + +LIINA. (Erikseen) Mitae mielii haen tunnustaa? (Istuu penkille.) + +LEO. Oi, taemae hurja kohtaus, jolla haen oli jo meitae villitae, on, +kummakseni kyllae, poistanut kaiken entisen kainouteni ja pukenut +olentoni teraekseen taessae teidaen edessaenne. Ja viskaisen ulos povestani +tulen, kuin pahteensa ukkospilvi; haen kerran leimahtaa, jylisee ja +huojennettuna naein jatkaa tiensae pois maailmojen aeaeriin. Niin minaekin +nyt, ja kuulkaat sana. Oi ylevae impi, minae lemmin teitae, lemmin +nuorukaisen puhtaalla, mutta voimallisella hohteella. Minae kiroon +suloisen-katkeraa mielialaani; mutta sydaemmeni ei huoli huulteni +tuomiosta, vaan alati se liekehtii, oi, liekehtii vaan! Taemaen +salaisuuteni ukko sai, koska vainuten tuskaani haen ystaevaellisellae +vikkelyydellae sen vietteli mun suustani ulos ja minun petti. Siis +tietaekaeae: kaun olen teitae lempinyt ja lemmin vielae; mutta, ihanin +neito, aelkaeae vihastuko; nythaen laehden teistae iaeksi pois. Minae lemmin; +ja mitae taidan tehdae? (Aeaenettoemyys.) + +LIINA. (Nousee kiivaasti yloes.) Mitae taidat, sen huomaan nyt. Sinae +uskallat tehdae taemaen tunnustuksen! + +LEO. Siihen saattoi minun herra Anton, korkea impi.--Mutta sanoohan +toki tarina, ettae kerran laakson kaino kukkanen taeaellae lemmistyi +korkeuden taehteen. + +LIINA. Haa, mitae korkeutta tarkoitan minae? Muista, ettae olen sinun +kasvattanut. + +LEO. Mutta ettehaen... + +LIINA. Vaiti!--Ja muistele vielae vuosia vaelillaemme ja anna iaelle +kunniansa. + +LEO. Oi te armas! Siitaehaen kaey lempeni aina juhlaisessa, +haemaeraen-kauniissa puvussa, koska pelko ja kunnioitus on sen +kaksois-sisar. + +LIINA. (Hetken aeaenetoennae.) Mitae haastelet sinae? Pois! + +LEO. Kohta poistun. (Erikseen) Oi kuinka kaunis haen on taessae +vihassansa! + +LIINA. (Erikseen) Mun otsallani mi kuumeen hohde! + +LEO. (Erikseen) Mun mieleni eksyy! + +LIINA. (Kuin havaten) No'o, sinae viivyt vielae? + +LEO. Mihin on siis mentaevaeni? Mutta ah, nyt muistelen, kuin olisi mun +hetken paeaestae laehdettaevae. + +LIINA. Ja viivyt kuitenkin. + +LEO. Vartoen teidaen silmaestaenne liepeaempaeae eron katsantoa. + +LIINA. Silmaessaehaen sydaemmen aatos. + +LEO. Oi kylmae laehtoelause! (Hoeyryvaunujen vihellys.) Jo varoittaa minua +toinen vihellys. (Laehtee kaeymaeaen.) + +LIINA. Kuule vielae kolmas. + +LEO. Mahdotonta! Silloin en ehtisi enaeaen! + +LIINA. Kuule sitten vielae yksi sananen. + +LEO. Sanokaa. + +LIINA. Me eroomme siis? + +LEO. Iankaikkiseksi! + +LIINA. No hyvaesti iankaikkiseksi, armas Leo! + +LEO. Ah! taestae kiitaen teitae iankaikkisesti ja niin poistun sydaemmen +riemulla. Hyvaesti, soma nainen, sinae taivaallinen Liina! (Rientaeae +poispaein.) + +LIINA. (Huutaen haentae) Viivy hetki vielae! (Kiljahtavalla aeaenellae) Oi +viivy, Leo, viivy! + +LEO. Ei! mun taeytyy rientaeae, kohta laehtevaet vaunut. + +LIINA. Ne laehtekoeoet, vierikoeoet vaikka Onnelan satamaan, mutta sinua en +milloinkaan paeaestae! Taivaan nimessae, minae lemmin sinua! (Peittaeae +kasvonsa ja katoo kiiruusti vasemmalle.) + +LEO. (Yksin) Ah! minkae aeaenen kuulin, mihin katosi enkelihaamu? Tule, +ilo ja riemu; sillae muuttihan taemae hetki leimahtaen pimeaen, tyhjaen +aavikon ympaerillaeni, muutti sen aamun kultaiseksi lehdoksi! Oi hetki, +mi, juuri tullessa kuoleman yoen, aekkiin temmasi peloittavan enkelin +huulilta tuomiotorven pois ja lausui: "olkoon vaikeus uusi!" Niin +lausui autuuteni hetki ja valkeuteni astui yloes ihanaksi paeivaekseni, +eilen uneksuen houri minae, kurja. Vimman aatos!--Mutta enhaen koskaan +unissani epaeillyt untani tyhjaeksi kuvaksi; mutta nyt pelkaeaen, ett'en +pettyis, ja tiedaen siis naehneeni oikean onneni kuvan, ja itse kuva on +taemae onni, jonka taasen silmaeni naekee, tuolla, tuolla puettuna hameesen +kuin yoesen huntu, ja kiharansa liehuvat alla valkean paimenhatun. Niin +haen vaeikkyy tuolla jalona, keveaenae haamuna ja, sireenikukkanen kaedessae, +nyt haen kaeaentyy ympaeri ja palajaa. (Rientaeen kohden Liinaa, joka tulee +esiin) Oi, Liina, Liina! + +LIINA. Alallas, Leo, alallas ja hiljaa! Aelae askeltakaan likene minua +nyt, vaan seiso ja kuultele jaerjen sanaa. + +LEO. (Erikseen) Nyt tahtoo haen luonnistaa asian. + +LIINA. (Nyppii yhae kukkasta nostamatta yloes silmiaensae.) Hm! Kauan olen +tutkistellut, kysellyt itseltaeni sydaemmeni tunteita kohden sinua. +Ovatko he unohtaneet kasvinlapseni ja saattaneet poveni sun taehtesi +tuimempaan tuleen? Mitae tiedaen minae? Ja mitae tiedaen, kuinka loisin nyt +katsantoni sinuun? Kuinka? Morsiamenako? Sinuun? Hohoo! Ja mitae +morsiuskruunulla minae, kruunulla ja seppeleellae mun kulmillani? No me +katsomme toinen toiseemme tyyneydellae aina kuin ennenkin; ja samoin +olkoon taessae myoes asuntos ja toimes ajan tuonnemmas. Ja muista: +sanaakaan ei kihlauksesta ja vielae vaehemmin haeistae. Haeistae! Hm, siinaepae +saamme vartoa, luulen minae. Ja ensin kaikista muista: olkoon kaukana +meidaen vaiheiltamme nuo kiemailukset, silmaen-iskut ja syleilykset, se +muista. + +LEO. Ken voi estaeae minua, ken minua vastustaa? + +LIINA. Pois! Mitae tahdot? + +LEO. Syleillae sinua tahdon! (Syleilee haentae.) + +LIINA. (Temmoilee, kaeaentaeen haenen kasvonsa.) Me onnettomat, mitae olemme +tehneet! Minae kuolen haeirioestae, haepeaestae, menen upottamaan itseni alas +pyoerteen syvyyteen tuolla, minae lapsi katala! + +LEO. Upotat itses! + +LIINA. Sinun helmas syvyyteen. (Kaeaentyen aekkiin haenen puoleensa ja +painaen otsansa vasten haenen rintaansa.) + +LEO. Ah! syleilenkoe morsiamenani komeata Liinaa? Onko taemae haenen ihana +paeaensae, joka autuaasti painaa mun poveani?--Elaemaemme on Elysium!--Oi +Liina! + +LIINA. (Nostamatta paeaetaensae) Mitae tahdot? + +LEO. Tahdot! Mitae tahdon enaeaen, koska taivastani syleilen? (Liina +vetaeytyy vaehitellen pois haenen rinnoiltansa, peittaeen silmaensae.) Pois +taemae haemminki ja raukeus kasvoiltas, ja tule, taessae on meille istuin. +(Istuvat penkille oikealla.) + +LIINA. Taessaehaen levaetkaeaemme, armahin Leoni, heittaeen kaualliset, +salatut tuskamme pois! Ooh! + +LEO. Taessae levaetkaeaemme kuusiston tummassa yoessae. + +LIINA. Oi, vielaehaen aesken katselin minae levotonna luontoa. + +LEO. Mutta nyt, nyt olkaat tervehdityt, te partaiset, kohisevat kuuset; +sillae nyt on meillae rauha teidaen kanssanne! + +LIINA. Ja ole tervehditty, sinae kirkas aamu! Nyt on meillae kanssasi +rauha. + +LEO. Ja sinae vahvuuden pilvetoen kumo, aina tyyni ja valtias! + +LIINA. Tyyni, valtias ja puhdas kuin Jumalan aatos itse. Ah mun +ystaevaeni! minae hengitaen vapaasti; sillae pudotinhan valtikkani alas ja +rauhan tein minae, rauhan, rauhan, rauhan! Voi, tuskallinen, kuluttava +uhka oli mun valtani, oli aina taistelo sydaemmeni portailla. Mutta nyt +pois tuo sotaisa muoto; pois myrskyn jaennitys mun elaemaeni laivan +purjeesta. Miksi en valitsisi oikeaa satamaani? + +LEO. (Vetaeae haentae povellensa.) Ja taessaehaen oikea satamas. + +LIINA. Haa! Oletko varma siitae? + +LEO. Sun satamas, sun temppelis, ja sinae olet mun epaejumalani. + +LIINA. Ja "sinae" sae sanoit, "sinae", ah voi! + +LEO. Niin sanoin, emmehaen teitittele jumalaamme. + +LIINA. Mutta ah, ei korkeuden vaeljyydessae, vaan tomuisen maamme +pahteessa haepee ja hohtaa sun jumalattares taessae. (Kaeaentaeen kasvonsa +Leosta) Minae mieletoen, mitae olen minae tehnyt, mitae olen tehnyt? + +LEO. Ihanaisin Liina! + +LIINA. Vaiti, poika, vaiti! + +LEO. Sinae ihanaisin taivaan alla! + +LIINA. Minae narri! + +LEO. Kaukana, Uranon piirissae, on sinusta kehno narri. + +LIINA. Narri, narri, narri, narri ja hullu! + +LEO. Jalo ja viisas! + +LIINA. Narrien narri! + +LEO. Ja minae olen sinun uljas sulhases. + +LIINA. Vaiti sinae! Mikae olit sinae silmissaeni aesken? Poika, poika vaan! +Ja miksi mae kutsuisin sinua nyt? Sulhasekseni? Oi kohtalo, mikae +noeyrytys, mikae noeyrytys! (Katsahtaen tarkasti Leoon) Sulhaseni sinae? +Sinae? Hahaa! (Kaetkien kasvonsa Leon rinnoille.) + +LEO. Kaetkehaen itses, lintuseni, koska laehestyy jaeaekaerimme, itse +jaeaekaerimestarimme, ja vihaisena, vihaisena! + +LIINA. (Kohottaen paeaetaensae ja katsoen vasemmalle) Ja jaeaekaeriae seuraa +korven karhu, tuo meidaen arvoisa Elias. (Naurahtaa.) Ah, kaksin, kolmin +kerroinhan vuotaa nyt paeaellemme autuutemme sarvi! + +LEO. Mutta voi minua kurjaa poikaa, nyt punehdun kovin; istua taessae +rinnallas heidaen laehetessaeaen! Minae riennaen heitae vastaan. (Aikoen +mennae, mutta Liina estaeae haenen.) + +LIINA. (Kiivaudella) Istu paikallas! Mitae huolimme? Taessae istumme kuin +ruhtinaspari kunniassaan; sillae ansaitseehan arvon lemmenliitto.--Mutta +kas tuota metsaekyoepeliae, Leo! (Anton tulee.) + +LEO. Hirveaenae laehestyy haen, kulmakarvat painettuina oikein aekeaesti +alas. + +LIINA. Ja mikae poerroetetty parta sitten, jonka peitossa kuitenkin haenen +huulosensa myhaeilevaet niin makeasti, niin makeasti. + +ANTON. (Eliaalle) Kas tuossa! Ota saekki selkaeaes ja saata se vaunuihin +ja siitae tuonne hoeyryvaeaen kartanoon sekae saekki ettae mies. Pian! (Elias, +saekkineen, laehtee oikealle perille.) + +LIINA. Ei, Elias! vaan kotia takaisin, kotia takaisin saatettakoon +saekki! (Elias kaeaentyy vasemmalle.) + +ANTON. (Vasta havaitsevanaan Liinan ja Leon) Mitae! Jaeaehyvaeistenkoe +halailuksessa vielae? (Eliaalle, paukuttaen sauvallansa maahan) Mihin +koempit, sinae tonttu? Hoeyrytaloon pussit ja passit, muutoin kallos +halkee nyt paikalla! (Elias laehtee taasen kaeymaeaen oikealle.) + +LIINA. Ei, vaan takaisin kultaiseen kotihin--oi taivaan riemu!--se +saatettakoon takaisin taas. + +ELIAS. (Viskaisee saekin vihaisesti maahan.) Menkoeoen peeveliin koko +saekki! Luuletteko, hyvae herrasvaekeni, taessae karhua tanssittavanne? + +ANTON. (Leolle ja Liinalle) Mitae hulluutta! + +LIINA. Pois jo teeskelys ja ilve. (Laehenee haentae noeyraellae muodolla.) +Sille perustalle, jonka te itse juuri aesken laskitte meille etehemme, +tahdomme nyt rakentaa. Sentaehden siunatkaa liittomme ja unohtakaa, oi +unohtakaa se kiivauteni tyoe, jonka osoitin teitae kohtaan taessae +vimmoissani, minae vallaton! Ah, vimmoissanihan tein sen, armas enoni! + +ANTON. Niin, niin, sinae hattara, loeithaen paeaestaeni hatun ja annoit +minulle melkein laillisen puustin. + +LIINA. (Lankee polvillensa.) Antakaa se anteeksi, anteeksi! + +LEO. (Polvillaan myoes) Minae liityn samaan rukoukseen. Anteeksi, ja +suokaa meille siunauksenne! + +ELIAS. (Erikseen) Hmmh! Mitae riivattuja? + +ANTON. Yloes, lapset, yloes! Muutoin vuotavat mun silmaeni vesihelmet ja +juuri teidaen taehtenne. (Nostaa heidaet yloes ja syleilee.) No iskekaeaet, +iskekaeaet paeaenne yhteen ja olkaat onnelliset! + +ELIAS. (Aeaeneensae) Mitae? + +ANTON. Onnelliset aina! + +LIINA. Teitae, eno, onnestamme kiitaemme! + +LEO. Teitaehaen kiitaemme! + +ANTON. Eliasta myoes. Totisesti! Ja sentaehden nyt hurraa, Elias, hurraa! + +ELIAS. No hurratkaamme sitten, hurratkaamme huikeasti huutaen: hurraa! +(Kuuluu vihellystae ja tavallinen kolina ja huohotus hoeyryvaunujen +laehteissae.) Ja mene, mene tiehes, sinae musta sonni! Jaeljellaehaen seisoo +mies ja omanamme aina. Ah, haen unohti, poikanen, koreasti laehtoehetken, +syleillessaeaen meidaen nuorta emaentaeaemme. No siihen hurratkaamme, +hurratkaamme! Hih! (Viskelee lakkiansa ilmaan.) + +[1867] + + + + + + +ALMA + + + +HENKILOeT: + +ELINA. +ALMA, haenen tyttaerensae. +MAURA. +KASPER, Alman isoisae. +CONON. + + + +Avara sali vanhanaikasilla huonekaluilla; ovi perillae ja kummallakin +sivulla. Vasemman oven kynnyksellae seisoo Elina, katsahdellen kohden +avonaista ovea perillae, josta Alma, kaesi otsalla ja kovin aattelevana, +astuu sisaeaen. + + +ELINA. (Erikseen) Tuossa astelee haen, toki toisialla +Haenen aatoksensa haaveksien kaeyvaet. +(Aeaeneensae) Alma, missae loukos olet aikaellut +Taemaen ehtopaeivaen seurastani kaukan? + +ALMA. Tuolla partahalla polveilevan virran +Olen illan kuluessa viipynyt. + +ELINA. Onpa tosin kaunis taemae ilta. + +ALMA. Kirkkahaana kiirii aurinkoinen laenteen. + +ELINA. Kirkkahaana mieles kuitenkan ei paista. +Miks noin synkeaesti katsahtelee silmaes? + +ALMA. (Kohottaen rintaansa ja ottaen paeaellensae uljaamman muodon) +Katsantomme usein hetkes vaihettelee; +Mutta raittiina ja vapaana mae seison: +Sointuenpa veri suonissani virtaa +Kuni lehdistoessae taemaen illan tuuli. + +ELINA. Kuitenkin: oi, oletko sae onnellinen? + +ALMA. Aeitini, mae olen onnellinen. + +ELINA. Toki tarkoin katsoo aina aeitin silmae; +Erhety ei nytkaen, vaihk' noin korskeasti +Yhae kohottelet poveasi kurjaa, +Niinpae koetellet siellae peittaeae tulta, +Tulta synkeaetae, sydaemmesi polttoo. +Turhaan. Minae kaikki huomaan.--Tyttaereni, +Eiko ole ollut, eiko ole aina +Himonani, onnes luoda, katsahdella +Olennossas immen puhtahimpaa kuvaa? +Himo taivaallinen! Soma, armas toimi, +Tulithan sae elaemaeni aatteheeksi, +Tuoden uutta elaketta sielulleni +Murheen paeivael, kuolon niittaeessae taessae. +Mut nyt onni kova ehkae toisin tahtoo, +Pyhaen pyrkimisein tyhjaeks tehdae tahtoo. + +ALMA. Minae tiedaen sydaemmenne murheen syyn. + +ELINA. Sinun sydaemmesi ikaevoeitsemys, +Salasuudes olentoas polttava. + +ALMA. Olkaat rauhas, aeiti! Voinpa taemaen liekin +Viimein sammuttaa, sen tiedaen, puhallanpa +Haenen aina meren syvyyteheen alas, +Vaikka sallinkin viel haenen aikaella +Tuolla muiston tummal, riutuvalla niemel. + +ELINA. Kuinka lapsekkaasti lausut! Miksi enaeaen +Viivytellae? Mutta sinun sielus pohjaan +Turmijokses juurtunut on miehen kuva, +Joka lempeaesi palkitse ei koskaan. + +ALMA. Olkoon niin, ja mahdottomuus vaelillaemme +Olkoon mahdottomuutta viel korkeampa, +Kuitenkan ei taemae pimittaekoeoen +Naekoemerkkiaeni tuolla, jota kohden +Aina viittasitte, tarkotusta pyhaeae, +Joka sydaemmeni rautapaitaan pukee +Kamppailemaan taeaellae. Minae melkein huudan: +Tulkaat vastukset ja myrskyt tuikeammat +Menneitae, ja minae tahdon teille naeyttaeae, +Kasvattajani, minkaltahinen he'elmae, +Mikae tuote teidaen kaedestaenne olen. +Enkohan ma toivois niin? Ja taemaen toivon +Laehde ylpeys ei ole. Niinpae toivon, +Koska taasen puhtauden jalo aate +Jumalallinen mua korkeuteen nostaa. + +ELINA. Ole ilman huolta, tyttoe; sillae tiedae: +Missae taeaellae voima, siinae aina myoeskin +Loeytyy laehellae sen koetuksen-kivi. +Onpa meille kylliks kovan onnen paeivii +Voimiemme koetteeksi. Toki luotan +Sielus vahvuuteheen aina. Pois siis varjo, +Ikaevyyden iltavarjo silmaestaes. + +ALMA. Oi mun aeitiin! sehaen murheen mulle saattaa, +Koska onnetonta veljeaeni muistan. +Kaksi vuotta, kaksi pitkaeae on jo mennyt +Laivan laehtiessae kotimaamme rannalt, +Mutta vielae viipyvaet niin haen kuin laiva +Ilman sanomata lintusenkan pienen. + +ELINA. Siinae taasen ilosinta aavistan, +Ennustanpa, ettae kohta on haen meidaen. + +ALMA. Suokoon taivas teidaen ennustavan totta!-- +Mutta nythaen muistan hurskaan sairaan tuolla +Matalassa majassansa, vaimon vanhan. +Kuinka ollee haenen laitans? + +ELINA. Kohta on haen +Tuonen vieras. Haenen luonnans kaevin, +Ottain haenest kyynelhaikeet jaeaehyvaeiset. + +ALMA. Oi! miks viivyn minae naekemaestae vielae +Elon aurinkoa haenen silmissaensae? + +ELINA. Sentaehden jo riennae haentae katsomaan +Ennen paeivaen laskuu. + + * * * * * +[Kaesikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteae.] + +[ALMA.] Taivaallinen kuva! Tuossa haenen naeen, +Selvemmaesti kuni millonkana ennen, +Tuossa, tuossa ihan kuvattuna ilmaan, +Lempeyttae taeys; ja niin haen katoo taasen. +Kilian, sun kauneuttas ihmettelen! + +ELINA. (Eriks.) Mitae! Miksi seisot tirkistellen tuossa? +Miksi haparoitsee sormes huivin niemis? + +[Kaesikirjoituksesta leikattu pois puoli lehteae.]--tae otsaa painaa? + + * * * * * + [Kaesikirjoituksesta leikattu pois lehti.] + +[MAURA.] Sielun kevaet, ja niin taivaan voiman kautta +Tiellae hurskasten me vaelsimme.-- +Mutta kohta meistae yksi lopettaavi +Elinkautensa ja heittaeae tomun kahleet, +Samoin kohta minaekin ja samoin kerran +Sinae myoes, sae vaimoist ylevin. Mut kauvas +Olkoon toki kuolonkellos kolkahdukseen, +Naehkoeoen silmaes vielae monta armast aikaa, +Liekehtien lemmen ihanissa toeissae; +Mutta koska viimein kutsutaan sua taeaeltae +Palkintoas saamaan, sillon paistavimmas +Korkeudes loistakoon sun istuimesi! + +ELINA. Vaimo, mitae haastelet sae palkinnosta +Enaeaen suuremmast kuin onpi mulle onni +Taemae, jota kuulen teidaen majastanne? + +MAURA. Korkeimmalla kerran hymykoeoen sun sielus, +Kaupungissa kunnian!--Mut jaeae nyt hyvaest! +Kuoleva mua odottaa, ja rientaeae taeytyy. + +ELINA. Hyvaesti! ja muista, koska taasen tulet, +Tule kertomahaan kuinka laeksi taeaeltae +Onnellisna matkamies. + +MAURA. Mae pian tulen. + +(Poistuvat, Maura perae-oven kautta, Elina vasemmalle.-- +Kasper ja Conon tulevat periltae) + +KASPER. Haa! mae tuskin tahdon uskoo mitae kerrot. +Leonard on tullut? + +CONON. Haen on huoneessani, +Ilonen ja raitis, sama kuni ennen, +Mutta ilosempa toki hetkel taellae. + +KASPER. Sen mae luulen, sen mae luulen, Leonard, +Paeaestyaesi monest kiljuvasta myrskyst +Yli monen ammottavan kuolon kidan. +Haa, sae poika! Mille tuntui mailman kierros?-- +Conon, Conon, urhee sotaveljeni! +Sinun laehetti haen edellensae taenne +Meitae laittelemaan mahtaviksi kaeymaeaen +Vastaan tuota ilon ankarata puuskaa; +Mutta sinae tiedaet, ettei olla taeaellae +Juuri vesikelloja, sen tiedaet sinae. +Miks et tuonut haentae kanssas? Mieltaein polttaa! (Huutaa vasemmalle) +Mutta kuulkas taenne, naiset! + +CONON. (Hilliten haentae) Malta hieman! +Olkoon asja vielae salattuna hetken +Naisiltasi. + +KASPERr. Miksi? + +CONON. Kuule mitae sanon. +Kohta on haen taessae, uljas nuorukainen +Mereltae, ja Kilian haell' kumppanina +Mut he eivaet tule ennen kuni palaan +Taeaeltae taasen heitae vastaan sanomalla +Kuinka luonnistui taeael eraes toinen asja. +Jos se onnistui, niin ilosina tullaan, +Tullaan niinkuin voittoriemuitsijaa kolme; +Mutta jos taeael toimeni kaey kumoon, sillon +Kaksi vaan me tullaan, Leonard ja minae; +Murheisena siirtyy meistae Kilian. + +KASPER. Mitae sommaelet, miesi? Rynkaeae esiin, +Esiin oikapaeaetae sotilasten taval! + +CONON. Kuulkoot sitten korvas mielusasti. Huomaa: +Kilian, mun vainaan ystaevaeni poika, +Oiva miesi, puhtahimmal mainiolla... + +KASPER. Kyhkynen! niin puhdas, aeaenetoen ja kaino, +Ilman yhtaeaen miehen karmeata roimaa +Naamalla ja leukaperil; niinpae on haen, +Mutta niin haen olkoon; imehdinpae haentae, +Haenen tyyneyttaensae ja vakuuttansa, +Kuulet sinae. Mutta mitae tahdot haenest? + +CONON. Haen sun Almaas lempii.--Miksi haemmaestyt? + +KASPER. Alma jalona kuin aurinkoinen loistaa! +Sano: kenpae uskaltaisi yritellae +Temmasemaan huoneestani taivaan-loimoo?-- +Toki yksi uskaltakoon sankartyoehoen, +Yksi ainokainen vaan maan pallerolla. +Terve, sinae oivallinen Kilian! + +CONON. Sinae myoennyt siis? + +KASPER. Ahaa, vai niin, sae poika! +Mutta mitae sanoo haen, tuo peijakas, +Joka ryoestaeis meiltae hyvaen enkelimme? + +CONON. Kovinpa haen lempii; mutta saattaa asja +Omilt huuliltansa kaunokaisen korviin, +Semae mahdotonta. Taenaepaenae toki +Loimahtelee villi paeaettaevyyden tuli +Miehen poves, ja nyt kitkeae haen tahtoo +Syaemmens tuon epaetiedon haemaeraestae. +Mutta mahdotonta haenen itse kaeydae +Taessae toimintoon. Sentaehden tulen minae. + +KASPER. Ja nyt tulkoon loppu epaetiedollensa. +Astutaanpas! Joko sitten kourissamme +Kantaa tahi katkee nuoren miehen toivo. +Astutaanpas likan luoksi. + +CONON. Varro toki. +Viipykaeaemme vielae kysymyksinemme +Neidolta, ja ensin tutkistele aeiti, +Joka haenen parhain tuntee. Antakoon haen +Meille tiedoksi,--jos itse haen sen tietaeae-- +Olisko jo ihanaisen lempilapsens +Sydaen himostunut taeaellae toiseen mieheen. + +KASPER. Himostunut toiseen mieheen? Kirkas tuli! +Pitaeaekoe siis haenen sydaemmensae kaeymaen +Vaekivalloin meistae pois ja vierauman? +He mun kalleutein veisit? Kilianko +Haentae kiemailisi haenen sydaemmensae +Hempuna ja kateheena valtijaana? +Mene hiiteen maalinkeines, toehertaejae! + +CONON. Mitae hulluttelet, sinae ukko? + +KASPER. Vaiti sinae!--Mutta kas jos haentae lemmit, +Tyttaereni, ja haen tehdae voi sun onnes, +Niin ei mailman aarteet kaeykoeoet siinae tielles. +Ota haen sun kullaksesi, jalo miesi, +Mutta maalaa tuohon seinaeaen yksi kuva, +Kesae-illan kukkasniitulle sae maalaa +Eraes impi aatoksissaan, jonka muoto, +Juhlallinen, kunnioitustamme vaatii, +Mutta jonka silmaen lempee riutumus +Lausuu, ettae viimein toki perintoemme +Onpi ilon ilta rauhan satamassa. +Maalaa taemae, mutta samaan tauluun kohta +Immen taivallinen kasvattaja maalaa, +Vaimo, kasvot kirkkaan kelmeyden loistees. +Tarkasti ja vakavasti katsahtaa haen, +Kuitenk' huomaa ihanilla huulillansa +Myhaeilys tuo salanen ja laupeas +Ja tuo kasvohilla puhdas gloria. +Haa, mun veljein! katso tuossa mikae taulu +Verraton, ha haa! Mut ettes naura mulle? + +CONON. Enpae juuri vaihka viehkeileekin mieles +Kuni hiljan rakastuneen nuorukaisen. + +KASPER. Nuori olen uudestaan. Nuo kaksi taehtee, +Taehtee kultahista taeaellae naisten joukos +Ovat kirkastaneet vanhuuteni paeivaet. +Onnellinen sinae, joka immen lemmen +Saavutat ja elos valkeudeks viet! +Mutta ken on miesi? Lieko Kilian? +Jumal' avita! sen soisin ennen kaikist. +Toki tulkoonpa jo siitae vissi tieto; +Varro hieman, aeitin luoksi tahdon kaeydae.-- +Totta kaiketi myoes haelle ilmi-annan +Heti yksin tein tuon sanomasi armaan, +Ettae meri meille takasin taas antoi +Leonardin ilosen? + +CONON. Tee se, mutta kaetke asja neitoselta +Vielae hetki tuonnemmaksi. + +KASPER. Niinkuin tahdot. +Mutta iloitseepa sanomasta aeiti; +Onhan sydaemmensae lemmen-aarniosta +Virtanut myoes poikaiselle taeaellae runsin, +Vaihkei piehtaroinnut nalliainen koskaan +Haenen helmalapsenansa. Pentuksipa +Isaens emoselle hellaelle haen joutui +Koska Tuoni ensimmaeisen miniaeni +Aeiti-poven paadutti, ja kaksi pientae +Kuikuttelit, kantajaansa kaivatessa. +Mutta ilmestyipae sillon aeiti toinen +Heille armastelijaksi, aeiti vieras, +Jonka moista paeivaen taehti ei viel naehnyt. +Niin, mun toverini.--Mutta riemu nousee +Huoneesemme taenae iltan! Varro hetki, +Kaeynpae hieman tirkistaemaeaen Kilianis +Esi-ajan kurkistimeen. (Menee vasemmalle) + +CONON. (Yksin) Kilian, +Onni suosiva nyt tehkoeoen parastansa; +Sillae tietystihaen nostais jyrkkae kielto +Neitoselta, temmellystae poveheesi. +Enkae tuota ihmettelis. Kuitenkin, +Mitae luontoasi tunnen, luulen minae, +Ettes olekkan tuo viheljaeinen narri, +Joka, halveksien elaemaemme lahjaa, +Kohta viskaseevi yli partaan kaikki +Yhden naisen taehden, eikae huomaa +Kuinka loeyhae, kuinka yhae petollinen +Onpi onni, joka himoistamme syntyy, +Imettaejaet monen tuhon. Mutta katso: +Viisaan tyyneydel aina taeyttaeae velvons +Paeivaet taeaellae, siinae onni ainoa. (Kasper tulee, nauraen, hieroen kaesiaensae) + +KASPER. Ha ha ha, sae Conon, peeveli on irki! + +CONON. Sano. + +KASPER. Peeveli on irti, sanon minae! + +CONON. Mitae paeaetaen taemaenkaltasesta lauseest? + +KASPER. Mitae tahdot. Mutta riennae, Elinani!-- +Aelae, veljein, toki ylvaestele liion. +Mikae konsti, mikae kunnia on siinae, +Kaeydae esiin valmiiksi tallotulla tiellae? (Elina tulee) +Mutta sano haelle vasten partaa, vaimo! + +ELINA. Conon, iloitsenpa kovin sanomasta, +Ettae saapunut on uljas Leonard; +Siitae kiitaen sinua ja annan sulle +Vasta-lahjaksi nyt lupauksen sanan, +Sanan, joka vielae ihanemmin kaikuu +Kilianin korvas. Tiedae, Conon: +Taemaen miehen kuva kaunis on jo ammon +Nuoren immen sydaemmessae kapinoinnut, +Kuluttaen hohteheena synkeaenae; +Sillae eihaen Kilianin ulkohaamu, +Eihaen sana huuliltans, ei silmaen isku +Ole taehaenasti juuri osoittanut +Povessansa lemmen armotonta valtaa. + +CONON. Niin on miehen mieli; kovin suljettuna +Muilta. Mutta ettae vallitsevat siellae +Hyvaet henget, sehaen sydaemmeni ijaeks +Onpi haeneen kahlehtinut. + +KASPER. Oiva miesi! + +CONON. Haenen ulkohaamuns? Mutta katsoisitte +Taellae hetkellae nyt haenen sisustaansa, +Siellae huomaisitte myrskyn. Levotonna +Astelee nyt poika vartoessaan taeaeltae +Tuomioonsa. Mutta onnen tuomion +Kohta kuulee haen, ja mailmans kirkastuu. + +KASPER. Onnen myyri on haen. Taivas, mikae tyttoe! +Enkeli maan paeaellae, Herran enkeli, +Sanon mae, ja vannon: joka toisin sanoo, +Haenpae tulee tekemisiin minun kanssain.-- +Mutta mitae? Seraaffi on rakastellut +Poikanallia! Haijaj! Ja iso-isaes +Arvoisa ei ole saanut tuosta +Vallattomuudestasi tiedon-tipparaa! + +ELINA. Tuota aelloes ihmettelkoe. Vaivoin vallan +Saipa taestae aeitinsaekin tiedon. Vihdoin +Koska moni karkulainen huokaus, +Monen yoeseen valvominen tuskaa taeys, +Enin toki katsantonsa synkee liekki +Mulle kantelivat kuinka haenen mielens +Ympaerviehkeili, ja sillon haentae paeaedyin +Kysymyksillaeni ahdistelemahaan, +Rukouksillani, mutta kauvan turhaan. +Kerran toki povelleni kallistui haen, +Tyttoe, uiskennellen kyyneleitten virras, +Ja nyt korvahaani salasuuden kuiskas. + +KASPER. Sinae lemmenkukka iltakasteen alla, +Missae viivyt kuulemasta onnes arpaa? + +ELINA. Majasessa tuolla ahon liepehellae +Luona vaimon, kaeypae Tuonelaan, haen viipyy; +Hetken paeaestae, tiedaen, takaisin haen joutuu. + +KASPER. Annas haenen tulla, annas haenen kuulla +Uutisemme valtaset, ja emmekohan +Naee taessae kilttii kiikahdusta hieman? +Voisitkohan, likka, ensileimahtaissa +Seistae, vaipumatta taemaen onnes alle? + +ELINA. Haenkoe olisi niin heikko? Mitae voisin +Kerskata mae enaeaen? Toki uskon toista, +Ehkae pahemminkin sanomamme kaikuis, +Vaihka haenen korvahaansa viskaisimme +Sanat, ettae ainoo veljens Leonard +Kaey luurankana nyt meren kolkos helmas +Hirmukasten joukos, ettae Kilian +Onpi kihlaunut komeahaan neitoon +Kartanossa komeassa tuolla. + +KASPER. Kamalia sanomia! + +ELINA. Mutta vielae: +Ettae iso-isaens, likan silmaeterae, +Lupauksen taeyttaeaeksensae, pyhaen valan, +Laehtee keral kumppaninsa Conon'in +Taistelemaan Kreikalaisten sankarina +Vastoin Turkkilaista rumaa, joka taasen-- +Kuni kertoisimme--vihasena karkaa, +Vertajanoovana kohden Hellaksen maata. + +KASPER. Perin armottomat, hirveen kovat sanat! + +ELINA. Ne haen toki ensin huuliltamme kuulkoon. + +KASPER. Rohkeutes tunnen. Mutta kuitenkin, +Tuotako me uskaltaisim? + +ELINA. Niinpae teemme. +Ensin naemaet murheelliset kertoelmat, +Jotka haeltae syaemmen rakkahimmat riistaeae, +Kuulkoon haen, mut samas hetkes kaikki riemu +Takasin taas virtakoon, ja kalliimpana +Kuni ennen. Sulhasena laehestykoeoen +Kilian kuin toivon saari, ennen naehty +Ainoastaan aeaerettoemaes kaukaisuudes. +Niinpae haenen ensin taessae piiritaemme +Kuolon koljol sumul, mutta pian taasen +Sumun synkeen poistamme, ja Alma +Seisoo onnellisimpana lemmittynae. +Siinae vimman pimeys ja taivaan valo, +Siinae korkeus ja syvyys yhteenkarkaa. + +KASPER. Mahdotonta, Elinani, mahdotonta! + +CONON. Vaimo, vaarallinen leikki, vaarallinen. + +ELINA. Siinae olkoon haelle koetuksen myrsky; +Senpae kaltahista haen nyt melkein tahtois, +Niin haen, tulisesti innostuen, lausui +Hetki sitten. Nyt haen ottakoon sen vastaan. + +KASPER. Mitae! Voiko Alman sydaemmestae kaeydae +Toivotus niin mieletoen ja julkea? + +ELINA. Ei; vaan sielun korkeassa ihastukses +Lensi taemae lause haenen huuliltansa. + +KASPER. Mutta huomaa: ellei haen nyt voisi kantaa +Tuota koetuksen myrskyy? + +Conon. Huomaa taemae. + +KASPER. Vaan me haenen sydaemmensae musertaisim? + +ELINA. Ilman huolta! Minae tunnen haenen sydaemmensae. +Nytkoe vaipuisi haen alas, tullessansa +Kammiosta hurskaan, joka taellae hetkel +Taeaeltae laehtee perimaehaeaen kruunuansa? +Haenkoe vaipuis alas, vaihka pyoerteliskin +Tuhon tuulispaeaet nyt haenen ympaerillaeaen? +Ei; vaan ilo vakaa, korkea ja tyyni +Haenessae nyt vallitsee, ja kantaa voi haen +Kovan onnen painon maahan kaatumatta, +Kaatumatta alle verrattoman riemun. +Ylivoitettuna taasen taemae myrsky +Lahjoittavi haenen sielullensa mahdin, +Korottehen ankaran, ja ihastuen +Muistelee haen aina lemmen leikkiloeitae. +Vielae elon syksysiltae vainioilta, +Koska uneksuen takasin haen katsoo +Samotulle tielle kohden entisyyttae, +Aina taemae ihanainen ilta +Hymyvaenae helavalkeana loistaa +Haelle muiston riutuvasta kesae-yoestae. +Oi mi hetki toki! Kuvailkaatte +Etehenne juhlallista naeytelmaeae: +Vilaukseksi vaan peittaeae haenen murhe, +Mutta halki mustan, uhkailevan pilven +Liepeaesti leimahtaen aukaseevi +Ilon taivas kultahelottavan helmans +Helinael, ja impi seisoo morsianna. + +KASPER. Verratonta, verratonta vallan! Ah! +Iske tulta, kiirikoehoeoen maa ja taivas, +Jalonahan seisoo aina Alma, kaunis, +Kuni pyhaein kuva tulen vaelkkynaessae! +Olkoon menneeksi ja tulkoon tuosta melske. +Conon, Conon! + +ELINA. Cononille ilmestykoeoen +Alma haenen ylevyytens ankarimmas +Pukimessa, Alma, Kilianin onni. + +CONON. Teiltae parhain tunnettu on immen luonto; +Rakentakaat leikki, mae en estaeae tahdo. + +KASPER. Oiva leikki, koska lempi takoo juonii +Lemmen korotteeksi ilon iltana, +Leikki jumalten, "Divina comedia"! + +ELINA. Haenen naeen minae. Tuolta laehestyy haen +Pitkin pellonpientaretta astellen. + +KASPER. Olkam valmiit. Elinani, kuinka maeaeraeaet +Meidaen kohtamme taes leikkinaeytelmaessae? + +ELINA. Minae tiedoks haelle annan haaksirikon, +Jossa meri kohtuuns Leonardin temmas; +Te, mun appeni, te haelle ilmoitatte +Sotaretkenne pois etaeisille maille, +Jonne, ennen nousuu kolmen auringon, +On jo teidaen laehdettaevae. + +KASPER. Hyvae hyvae! +Sitten Conon tuossa. Huomaa, poika, laeksys. + +ELINA. Conon luokseen meitae kutsuu viettaemaehaeaen +Laehtoejuhlaa, viettaemaehaeaen samoin retkin +Kilianin kihlausta. + +CONON. Tiedaen siis nyt +Kohtani, ja miten voin sen tahdon taeyttaeae. + +KASPER. Siinaehaen on meillae ensimmaeinen naeytoes, +Tulee sitten toinen riemun remunalla; +Ja nyt myoeskin taemaen juoni-asemasta +Suoppas ahtoeoereilles pieni viittaus. + +ELINA. Samas jaerjestykses toimintomme juoskoon: +Minae veljens haelle kuolemasta annan, +Tepae sodan hirveaestae pauhinasta +Oman itsenne taas ilosena tuotte +Haelle paeiviensae huviks, mutta Conon +Haeltae armahaasti kysyy jos haen tahtois +Tulla kauniin Kilianin avioksi; +Sitten nouskoon taemae ilovalkeamme +Vallatonna korkeuteen pilvien. + +KASPER. Perin oivallista! Kaikki liittyy lukkoon +Ilman yhtaeaen raeminaetae koneissamme. +Mutta jymiseehaen porras! Olkam valmiit +Tuikeahaan ilveesen. Nyt koetellaan +Keinol koval, myrskyl vallan kiivahalla +Nuoren tyttaereni ryhtiae. No noo, +Onhan suonissasi ukko Kasperin verta. (Alma tulee) + +ELINA. Almani, sun katsantosi meille lausuu, +Ettaes kuvauksen korkeen naehnyt olet. + +ALMA. Minkae ihanuuden taeaellae naehdae saamme +Haenen kasvoillansa, joka autuaana kuolee, +Koska sielu, itseaensae peilaellen +Valkeuden laehteen paistees hymysuin, +Odottavi kelmeaeltae enkeliltae +Suutelmaa, mi kovan solmun hellaest paeaestaeae! +Minkae pyhaen rauhan, minkae viisauden +Korkean, kuin kirkastuisit elaemaemme +Himmeydet kaikki, sinae sillon naeet +Haenen otsallansa! Naeet kuni koitteen, +Koitteen heljaen ijankaikkisuuden paeivaest. +Niinpae vaimo kuolon kaunoisena +Lepaesi mun edessaeni, tyyven tyyven! + +ELINA. Ja nyt on haen elaemaensae paeaettaenyt? + +ALMA. Vielae ei; vaan haenen hengittaemaeaen heitin +Koska haenest laeksin, laeksin kaeskystaensae; +Sillae aekisti haen katsoi puoleheeni, +Lausui kuni ennustaen: "hyvaesti, +Hyvaesti nyt, armas neito! Jaetae huone +Kuolevan ja kohden kotoasi riennae, +Jossa hetki ankara sua odottaavi", +Niin haen lausui ihanasti myhaeellen. + +ELINA. Ja sae tulit. Mutta katsahtihan tarkoin +Vaimo pian sammuvalla silmaellaensae. + +ALMA. Mitae on siis teillae tiedokseni antaa? +Tosiaankin taerkeaetae, huomaan minae. +Toki murheen pimeyttae enemmin +Kuni iloa mae muodoistanne varron. + +ELINA. Muistele siis naekyaesi taivaallista +Ja nyt seiso lujana, mun tyttaereni, +Koska kuulet syvaen murheen sanoman.-- +Leonard jo heittaenyt on paeivaen valon +Ainiaaksi; meren povessa haen lepaeae +Peittaemaenae sammalhienon kaeaereen, +Unohtaen kaikki. + +KASPER. (Eriks.) Sydaentaeni louhii; +Mutta en sua tahdo pettaeae, Elinain. + +ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein, saanut hautas +Meren syvyyteheen kauhistavaan, kylmaeaen. +Korkeuden Herra, ole armollinen +Haenen sielullensa! Mitae tiesi haen, +Nuoruutensa hourees aina ilon lapsi? +Kauvan haentae murehdin ja itken, itken! +Leonard, oi Leonard, mun veljeni kurja! + +ELINA. Onnellinen on haen, ota lohdutusta. + +ALMA. Oikeutensa myoes ottaa kuolon murhe! + +KASPER. Lapsein, kuule vielae toinen murheen sana, +Joka, tiedaen minae, lisaeae taakkas painoo; +Mutta olkoonpa nyt ilmoitettu kaikki.-- +Sinae tiedaet meidaet, Cononin ja minun, +Vannoneeksi kerran nuorna pyhaen valan. +Katso, nyt on tullut meille vissi tieto, +Ettae villi, partaposki Turkkilainen +Maata Hellaksen taas tahtoo valtahaansa +Temmata, ja niin on kaesissaemme hetki, +Jona lupauksemme on taeytettaevae, +Vala: kaeydae puolustamaan Kreikalaista. +Siis aloo! Me ylihuomenna jo mennaeaen. + +ALMA. Armas iso-isaeni, te, harmaapaeinen +Kahden vihollisen valtakunnan ryskees +Murhatanterella! Mitae aattelette? + +KASPER. Ettae pyhae lupaus on taeytettaevae. +Mahdotonta Kasperin on toisin tehdae, +Mahdotonta! Aelae vaivaa itsees turhaan. + +ALMA. Mikae vimman vihuri! Oi Leonard! +Sinae kuollut olet, isaeni mun heittaeae; +Haaksi vanhettunut, heikko, mi jo kauvan +Lepaes tyynees satamassa, odotellen +Loppuansa hiljaista, nyt rynkaeae ulos, +Rynkaeae hurjapaeisnae mailman kaikkein tuulten +Valtahaan, ja vaipuu ensimmaeises myrskys. +Oi! mae nauttisinko enaeaen yoeseen unta +Tahi paeivaen iloo, aina muistellessain +Teidaen kiharia hopeehohtavia +Vainon verisellae pellol? Sydaen kaetkee! +Conon, teihin minae vetoon. Aatelkaatte! + +CONON. Neitonen, mun aatoksein ja askeleeni +Kasperia seuraavat nyt samaa tietae; +Se on kunniamme vaade; ei siis tilaa +Tinkimiseen, vaan on edessaemme retki. +Mutta juhla komja toki vietettaekoeoen +Ennen laehtoeaemme Suomesta. Ja meillae, +Minun huoneessani tapahtukoon taemae. +Ystaevaeni, huomenna siis tulkaat kaikki +Vieraiksemme. Teitae Kilian myoes kaeskee; +Sillae eihaen ole ainoastaan juhla +Vakaa laehtoejuhla, vaan myoes riemun paeivae, +Koska kaksi onnellista nuorta lempens +Kihlauksen sinetillae vahvistavat. +Niinpae Kilian teit iloitsemaan kaeskee +Kanssansa ja kauniin lemmittynsae kanssa. + +ELINA. Conon, mitae kuulen? + +CONON. Nuorten kihlausta. + +KASPER. (Eriks.) Haa! miks lumivalkeaksi kaey sun poskes, +Likkasein? + +ALMA. Haen kihlaa itsens; kehen sitten? + +CONON. Taemae olkoon salaisuus viel huomiseksi. + +ALMA. Mutta kehen kihlauu haen? + +CONON. Minae pyydaen, +Olkoon taemae kaetkoes juhlahetkeen asti. + +ALMA. Olkoon niin. Mut tietkaeaet, teidaen sanomanne +Kaikuu korvissani kuolon tuomiona +Sielulleni. + +KASPER. Tyttaereni, mitae sanot? + +ALMA. Totuudenpa sanon. + +CONON. Suokaat mulle anteeks, +Jos mae saatoin syaemmellenne jonkun iskun. + +ALMA. Uskotteko, ettae rakastan mae haentae? + +CONON. Enpae toki. + +ALMA. Uskottepa vaeaerin, vaeaerin! + +CONON. Enhaen usko, ettae haentae rakastatte. + +ALMA. Erhetytte. Minae haentae rakastan. + +KASPER. Alma, Alma, sinae saatat meidaen kaikkein +Silmaet vaipumahaan alas. + +ALMA. Kaetkisinko taemaen, ja niin teeskennellen, +Kehnomielisesti valehdellen taessae +Teidaen edessaenne, vierittaeisin tuskan, +Katkerimman kaikist, Leonardin kuoloon, +Iso-isaein poistumiseen surman kitaan, +Tuskan, jonka laehde toisialla kuohuu? +Ei! vaan hetkes ulosliehtoa mun taeytyy +Sydaemmeni ahdistuksen.--Kilian! +Unohtaa sun tahdon, ja niin kaiken riemun +Taeaellae elaemaemme kannikalla kaidal!-- +Miehet, uskottepa, ettae olen hullu +Teille avatessain sydaemmeni naein. +Mutta naeiden kierrostuulten kiljuessa! + +KASPER. Minae seison ihan kierrostuulen keskel. + +ALMA. (Eriks.) Tahtoisinpa itseaeni tyyventaeae. + +KASPER. Tyttaereni, nosta paeaesi korkealle! + +ALMA. Miehet, uskotteko, ettae olen hullu? + +ELINA. Ei; he kyllae kaesittaevaet toivottoman +Lemmen hurjat, huohottavat karkelot. + +ALMA. Kaesittaekoeoet he ja tietaekoeoet he kaikki, +Kaikki myoes he salakoot, ja naehkoeoet taessae +Kuinka heitaen pois nyt turhan toivon, +Toivon paeiviemme onni-autuudesta. +Mikae on se? Virvatuli elon suolla, +Houkutellen meitae petolliseen pyyntiin. +Tuonne taenne sinkoilee se, tuonne taenne +Sitae vainoten me turhaan ajelemme, +Kunnes hetteen musta loka meidaet nielee.-- +Rakenna siis ikikalliolle +Toivos linna, jota myrskyt eivaet kaada, +Mutta perintoenaes ikuisena seisoo +Vartoen sua morsianna. Rakenna! +Koska sulle etu kallis taemae suotiin, +Koska saimme toki osan ankarimman. +Katso: kennen onni ihmislapsen voittaa, +Kennen miekkoisen? Haen taistelkoon taeael hetken, +Ristiin rastiin leimahtelkoon jyrinaellae +Haenen ympaerillaeaen kamppauksen tiellae; +Sillae--huomaa huomaa!--iltavaesyneenae +Vaipua haen saapi Isaen armaan helmaan.-- +Miksi vaikertelsin? Tiedae: vielae kantaa +Mulle elon paeivaekin taeael kohdussansa +Voittoo monta vaihka kadot suuret tein. +Tuossahan mun emoseni armas vielae +Aina omanani, omanani aina +Etaeisihin aikoin! Oi mi onni, onni! (Halailee haentae) + +ELINA. En sua koskaan heitae, kaunis tyttaerein. + +ALMA. En sua koskaan heitae, kallis kallis aeiti! +Yhdessae me suremme ja iloitsemme, +Yhdessae me elaemaemme kiirastamme +Pyhaein kaltaseksi alla rauhan viirin. +Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi, +Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme, +Meitae kutsuen, ja seuraammepa haentae +Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla, +Valkeuteen ihmeelliseen kaeaerittyinae. + +KASPER. Oi mun Elinain, jo kaeaennae lehti, kaeaennae! + +ELINA. Minae teen sen, sillae sydaemmeni tahtoo +Kauvas pois jo heittaeae teeskellyksen peiton.-- +Tyttaereni, anna anteeks taemae ilve; +Yksi aate lemmen helleydest oil se, +Yksi aate, joka ilon kirkasteeksi +Murheen teki, laepikaeytaevaeksi laaksoks +Pyhaen vuoren kiirehelle paeivaen loistoon. +Oilpa syy viel taerkeaempi kiihotteena +Leikkiin: koetella taemaen myrskyn kautta +Miltae voimas naeyttivaet; ja niinpae toivos, +Joinkin rohkean, nyt saavuttanut olet. +Kuitenkin viel karkaa paeaelles myrsky toinen, +Toki lentaeenpae uljaal vinkunalla +Toivon kulta-kyhkysparvena se rientaeae, +Mutta ehkae tuimempana ensimmaeistae; +Sillae aeaeretoen on kimmeltaevae parvi. + +ALMA. Mitae, aeiti?--Kuinka ymmaertaeisin taemaen? +Pian! Paeaestaekaeaet mua taestae haeirioestae! + +ELINA. Mitae aesken tuhona me kertoilimme, +Taemae kaikki myoetaekaeymiseksi muuttuu, +Koska totuus leikitsevaen valheen siirtaeae. +Kuule siis ja usko mitae ilmoitamme: +Leonard viel elaeae; kohta haenen naeet, +Tulleheena lainehitten karkeloista. + +KASPER. Kaikkialla rauha mailman tantereilla; +Turkki makaa kuorsaten ja Hellas nousee. + +CONON. Minae rakkauden laehettilaes olen, +Minae vanha; mutta kaino on tuo nuori. +Auta, Amor, huuliltani taemae sana: +Ihanaista Almaa lempii Kilian. + +ALMA. Hurjat miehet, hurjat vaimot! mitae juonta, +Mitae mieletoentae narritusta teiltae, +Armottomat, kohtaan Almaa katalaa? + +ELINA. Totuus kaikki! + +KASPER. Totuus kirkas! + +ALMA. Pyoertyvaenae vuoren jyrkaellae mae seison, +Ja mun joko nielee hirvittaevae hauta, +Tahi ottavat mua helmaans enkelit! +Laupeutta, ystaevaeni, laupeutta! + +ELINA. Sinae todeks pelkaeaet uskoo mitae kuulit, +Eikae ihme, koskenahan onnes vuotaa. +Toki mietiskele, ja sae huomat kohta, +Ettae autuutes on vissi. Eihaen taida +Ystaevyyden pilaleikki murheel paeaettaeae +Mitae ilolla haen alkoi, mahdotonta; +Vaan paeinvastoin varjost valkeuteen kaey haen, +Eikae ystaevaeaensae haavotuksi heitae. +Aelae aattele niin hirveaetae meistae! +Sillae jos nyt valheeks muuttaisimme taemaen +Mitae ihaninta sulle lupasimme, +Pyoeveleitaes oltas me, ei ystaeviaes. +Alma, usko mitae ilmoitamme! + +ALMA. Jumal'! mitae uskoisin ja aattelisin? + +ELINA. Mitae sulle sanomme ja vakuutamme. + +ALMA. Mitae mulle sanotte ja vakuutatte? +Sankaat, sankaat sanomanne uudestaan! + +ELINA. Mereltae on Leonard, sun veljes, tullut. + +KASPER. Rauhassahan rakentelee Kreikalainen +Naekemaettae haamettakan Turkin parrast. + +ALMA. Mitae lausui Conon? Sanan, joka tuntui +Kaiken taivaan kohtuhuunsa sulkenneeks! + +CONON. Kilian nyt Alman kullaksensa tahtoo. + +ALMA. Mitae tahdon minae? + +CONON. Lupauksen sai haen +Varhain kyllae, onnellinen Kilian. + +ALMA. Mikae paeivae taemae? Oi! mun ympaerillaein +Mikae haemaeraen ja valkeuden valhe! +Nytpae: millon taasen silmae kauvas kantaa +Halki avaruuden aeaerettoemaen helman, +Jossa kultapallot hymisevaes pauhus +Ympaersinkoilevat, ylistaeen luojaans; +Mutta katso: taasenpa nyt haemaeraeinen +Pyhae peittaeae mun, ja vaipua sen kohtuun +Tahtoisin mae uneksumaan ainiaaksi +Ijankaikkisuuden autuasta unta.-- +Mutta pois jo kauvas taemae houre +Vallaton ja jalosti nyt iloitkamme, +Sillae ankarahan toki taemae hetki. +Ystaevaet, nyt iloitkamme, iloitkamme! + +KASPER. Iloitkamme kaikki ilon iltana! + +ALMA. Armahin mun isaeni, mun aeitini! (Ottaa heitae molempia kaedestae) + +ELINA. Alma, sinua mae kiitaen. + +KASPER. Seppel taenne! +Seppel koristeeksi haenen kulmillensa! +Alma, sydaemmeni ihastus ja aarre, +Kalliona seisoit koetuksen myrskys. + +ELINA. Alma, kaikki palkinnut on taemae ilta +Naehdyt vaivani; jos niitae naehnyt olen +Taehtes sinun, joka sievaest ylenit. + +KASPER. Niin haen kasvoi, hyoestyi, taessae haen nyt seisoo +Edessaemme valmihiina miehelaeaen. +Conon, eikoe ole taessae emaennaeksi +Uroollesi? Mitae! Sinae seisot tuossa +Kuni vanha, tietoviisas tarhapoelloe +Aatoksissas, miesi. + +CONON. Tiedae, taemae hetki +Ihanasti hengittaeae mun sieluhuuni.-- +Korkeaksi katson Kilianin onnen. + +KASPER. Siis jo saata huoneesemme sankaris, +Sekae ylkae ettae meren uljas peikko. + +CONON. Kaeynpae taeyttaemiseen taemaen illan riemun. + +KASPER. Riennae, ettae lyoemme kerran naulaa kantaan! + +CONON. Minae menen. (Menee) + +KASPER. Riennae! + +ALMA. Toki viipykaeaette! + +KASPER. Miksi viipyisi haen enaeaen poikinensa, +Miksi, likkaseni? (Ottaa haentae kaedestae) + +ALMA. (Laskien toisen kaetensae Elinan olalle) Oi mun aeitini, +Anna mulle jalo tyyneytes, anna! + +KASPER. Ole rauhas, tyttoe, naeiden kahden tynkoen +Nojalla kuin kahden vuoren. + +ALMA. Ei! He tulkoot. +Minae jalona ja uneksuen seison. + +(1869-70) + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Olviretki Schleusingenissae; Leo ja +Liina; Alma, by Aleksis Kivi + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK OLVIRETKI SCHLEUSINGENISS *** + +***** This file should be named 12824.txt or 12824.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/8/2/12824/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/12824.zip b/old/12824.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..03b1df2 --- /dev/null +++ b/old/12824.zip |