summaryrefslogtreecommitdiff
path: root/old
diff options
context:
space:
mode:
authorRoger Frank <rfrank@pglaf.org>2025-10-15 04:40:46 -0700
committerRoger Frank <rfrank@pglaf.org>2025-10-15 04:40:46 -0700
commit468d468da9093b7d1de2c1b394d0b1f3c67f0151 (patch)
tree0f72a12cafade6d21674a306121d347cba32af52 /old
initial commit of ebook 12804HEADmain
Diffstat (limited to 'old')
-rw-r--r--old/12804-8.txt5524
-rw-r--r--old/12804-8.zipbin0 -> 98515 bytes
2 files changed, 5524 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/12804-8.txt b/old/12804-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..289f487
--- /dev/null
+++ b/old/12804-8.txt
@@ -0,0 +1,5524 @@
+The Project Gutenberg EBook of Pankkiherroja, by Eino Leino
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Pankkiherroja
+
+Author: Eino Leino
+
+Release Date: July 2, 2004 [EBook #12804]
+[Date last updated: November 26, 2004]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PANKKIHERROJA ***
+
+
+
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+
+PANKKIHERROJA
+
+Kuvaus nykyaikaisesta suomalaisesta liike-elämästä
+
+Kirj.
+
+Eino Leino
+
+
+1914.
+
+
+
+
+1.
+
+
+--Antti! Miksi et tervehdi häntä?
+
+--Ketä?
+
+--Johtaja Soisaloa. Etkö näe? Hän seisoo rantalaiturilla ja heiluttaa
+hattuaan meille.
+
+--Missä? koetti Antti tirkistää. Mutta samapa se! Voinhan minäkin
+hattuani huiskahuttaa.
+
+Samalla keksivätkin hänen silmänsä pankinjohtaja Soisalon keskeltä
+sankkaa ihmisjoukkoa, joka oli tullihuoneen kahden puolen rantaan
+kokoontunut. Itse seisoi hän laivan kannella, nuori, kaunis, vaikka
+hiukan kalseahkon näköinen nainen vierellään, ja iloitsi jo edeltäkäsin
+siitä herkullisesta illallisesta, jonka hän nyt kuukauden kestäneen
+ulkomaa-matkan jälkeen aikoi vaimonsa ja parhaan ystävänsä Soisalon
+seurassa syödä Luodolla tai Kappelissa.
+
+--Terve! Terve! huusi hän yli laivanlaidan ja viittasi iloisesti
+kädellään.
+
+--Hei! huusi toinen ja kiversi siroja, lyhyiksi leikattuja viiksiään.
+Kaunis matka?
+
+Viimeinen kysymys oli Antin vaimolle tarkoitettu, kuten uudistettu,
+äskeistäkin vielä kunnioittavampi ja kohteliaampi hatunkohotus todisti.
+Rouva vastasi siihen vain ystävällisesti päätään nyykäyttelemällä.
+
+Kyllä, matka oli ollut todellakin kaunis aina Köpenhaminasta alkaen,
+Gottlannin kohdalla vain ruvennut tuulemaan hieman. Mutta sekin uhka oli
+laannut leppoisaksi ja tämä päivä oli tulla lekoteltu pitkin melkein
+peilityyntä merta, jonka rajatonta kauneutta vain joku valkoinen purje
+tai kaukaisen höyryaluksen savu olivat ikäänkuin inhimillisemmäksi
+määritelleet. Sentään tuntui niin tuiki hauskalta tulla kotiin. Eikä
+Helsingin Eteläsataman pieni, iltapäiväinen idylli suinkaan ollut omiaan
+muukalaisenkaan matkailijan mieltä tuonne takaisin Suomenlahden tällä
+hetkellä niin lempeille ja ystävällisille ulapoille käännyttämään.
+
+Viipyi jonkun verran, ennen kuin laiva, Suomen Höyrylaiva-osakeyhtiön
+uusimpia ja suurimpia, oli paikalleen tullihuoneen eteen asettunut.
+
+Antille kävi pitkäksi ystävänsä ilahtuneisiin silmiin tuijottaa. Hän
+kääntyi jälleen vaimonsa kera juttelemaan.
+
+--Katsopas! virkahti hän, viitaten kävelykepillä ympärilleen. Ei tätä
+näköalaa vain tarvitse kenenkään ulkomaalaisenkaan edessä hävetä.
+
+--Ei, vastasi toinen, seuraten silmin hänen viittaustaan. Vaikka kyllä
+minä omasta puolestani pidän enemmän Tukholman satamasta.
+
+Anttia ei oikein miellyttänyt tuo vastaus, mutta ei hän myöskään
+viitsinyt ruveta siitä kiistelemäänkään. Olkoon vain oma makunsa
+kullakin! Ja kaunishan se oli Tukholmankin satamaan tulo, raikas virta
+varsinkin, silloin kun siinä vilppaan aamupäivän aurinko silmiä
+huikaisevasti välähteli.
+
+Helsingin satama taas oli nähtävä iltapäivällä. Ja Antti antoi katseensa
+vielä hetkisen hyväillä sen hänelle niin tutunomaista ja kotoista
+ihanuutta.
+
+Kesäisen auringon paiste siivilöityi sulana kultana Tähtitornimäen
+herkkien lehdistöjen lomitse, saaden kaikki satamanvarret
+sunnuntaillista rauhaa helottamaan. Tuulta ei tuntunut ilmassa
+ollenkaan, vain loiva merenläikkä ajeli pitkiä, kimaltelevia
+maininkejaan, joiden päällä lepäilevät valkeat lokkilinnut keinuivat
+hiljaa ja kauniisti kuin vaahtokellot. Toisia kaarteli taivaan
+korkeudessa melkein ylimaailmallisina olentoina kuin jonkun oudon
+pilven tai meren jumalan lähettiläät.
+
+Viiltyi veteen suuren lastilaivan leveä, punainen raita tuolta
+Katajanokan rannasta. Mutta toisella rannalla sitä vastapäätä purettiin
+juuri toista vielä suurempaa englantilaista kivihiili-alusta, vivut
+vinkuivat, kettingit kolisivat, kantoivat notkuvin polvin raskaita
+säkkejään kumaraselkäiset, kiiltävät mustat miehet. Heidän yllään
+karkeloiva hieno kivihiilen tomu sai auringon siltä kohden hehkumaan
+aivan punertavana, niinkuin pohjolan juhannus-yössä, nähtynä yli matalan
+rimmen ja metsänrajan.
+
+Uspenskin katedrali kimalteli kaikessa byzantisessa kunniassaan
+yksinäisellä kalliopaadellaan. Mutta vielä uljaampana, alta
+synkänsinisen ukkospilven, kohosi korkean talorivin yli Nikolainkirkon
+valtava hahmo, halliten maata, merta ja koko pohjoista taivaankantta.
+Juuri tuon samaisen ukkospilven vuoksi, jonka nopea nousu oli jo kauaksi
+merelle kumottanut, mahtoikin auringonpaiste olla tällä kertaa niin
+kirpeän väkevä ja hellittävä.
+
+--Hyvä, että säästyimme tuon käsistä, huomautti Antti ukkospilveä
+osoittaen vaimolleen. Se olisi voinut meille merellä aika myräkän
+nostaa.
+
+Mutta porrassilta oli jo laivan sivuun asetettu, laiva itse seisoi
+kiltisti rannassa kiinni kuin ei olisi ikinä siitä etääntyä aikonutkaan
+ja ihmiset alkoivat jo virrata tullimiesten rakentamaa kujaa pitkin
+tarkastushuoneeseen. Siinä vielä pari kiusallista silmänräpäystä, ja he
+olivat Helsingissä.
+
+Heidän ensimmäinen tehtävänsä oli tervehtiä johtaja Soisaloa, joka
+monien kysymysten sadellessa seurasi heitä autolla heidän
+kaupunkikotiinsa. Sitten jätti hän heidät hetkeksi kaksin ja he
+päättivät tavata toisensa tunnin päästä Luodon verannalla, jossa
+Soisalon asia oli hankkia paikat ja tilata jo ennakolta illalliset
+heille.
+
+Siitä tuli täydellinen juhlahetki, kosteikko elämän erämaassa.
+Luonnollisesti puhuivat aluksi enin Antti ja hänen rouvansa, jotka
+olivat ulkomailla olleet ja joilla siis täytyikin olla paljon uutta
+kertomista. Johtaja Soisalo kuunteli vain päältä ja teki joskus jonkun
+kysymyksen, johon toiset olivat heti liiankin kärkkäät vastaamaan.
+
+--No, ja kuinka kauan teidän matkanne kesti oikein? saattoi hän esim.
+kysyä.
+
+--Vain kuusi viikkoa, alkoi Antti selittää. Mutta se on ollutkin
+kymmeneen vuoteen minun ensimmäinen loma-aikani. Kerroinhan kaiketi jo
+keväällä sinulle matkasuunnitelmani. Ensin Tukholmaan, sieltä
+Köpenhaminaan, sieltä Brysseliin, Antverpeniin ja Parisiin...
+
+--Niin, ja sieltä Rivieralle, jatkoi rouva, sieltä Genuan kautta
+laivalla Napoliin...
+
+--Vai olitte te Napolissakin? pisti Soisalo siihen väliin.
+
+--Kyllä, selitti Antti, ja olisimme käyneet Algierissakin, jos vain
+olisi aikaa ja rahaa ollut...
+
+--No, tuota jälkimmäistä syytä minä en nyt ota oikein vakavasti sinun
+kohdaltasi, hymyili Soisalo.
+
+--Älä sano, virkahti Antti, tilaten samalla uuden pullon kallista
+ranskalaista punaviiniä. Tuli maksamaan niin helkkaristi.
+
+--Eikö totta? ehätti rouva siihen sanomaan. Antin taloudellisessa
+asemassa ei miehen tarvitse surkeilla muutamia markkoja.
+
+--Varmasti ei, virkahti Soisalo lasiaan tervehdykseksi kohottaen. Kunpa
+vain kaikki suomalaiset Europa-matkustajat olisivat yhtä
+vakavaraisia!... No, te ette käyneet sitten Algierissa?
+
+--Emmehän me miten, selitti Antti, kun täytyi vielä Rooma, Firenze ja
+Venetsia nähdä, siirtyä sieltä Wieniin, Budapestiin ja Pragiin ja
+tietysti vielä tehdä lyhyt huvimatka Harzin vuoristoon...
+
+--No, nyt te tulette suoraan Berlinistä? kysyi Soisalo.
+
+--Sano pikemmin: suoraan Wertheimin makasiineista, naljaili Antti, sillä
+kyllä me siellä suurimman osan Berlini-aikaamme vietimme. Minun
+vaimollani oli niin paljon ostoksia...
+
+--Olin huomaavinani eräitä kollyja, yhtyi Soisalo pilaan.
+
+--Taas te syytätte minua tuhlaavaisuudesta, torui rouva. Niinkuin ei
+olisi juuri hyvää taloudenpitoa ostaa halvalla, mistä saa...
+
+--Tarpeetonta tavaraa, huomautti Antti filosofin tyyneydellä.
+
+--Sinun tuhmuuksiasi taas ei saa ostaa rahallakaan, nauroi rouva. Ne
+tulevat aivan ilmaiseksi.
+
+Noin he naljailivat. Soisalo katseli heitä syrjäsilmällään. Näyttivät
+todellakin olevan varsin tyytyväiset matkaansa. Ja mikäs oli ollessa,
+kun rahaa oli pantu menemään, oltiin nuoret ja terveet ja vielä mitä
+onnellisimmassa aviossa, kuten kuulsi läpi jokaisesta heidän ilmeestään
+ja eleestään.
+
+Ei Soisalo olisi aikoinaan uskonut heistä noin sopusointuista paria
+tulevan. Hän oli tuntenut Antin jo koulunpenkiltä, rouvan kanssa taas
+vasta nuorena maisterina tutustunut. Hän se oikeastaan olikin heidät
+eräissä hilpeissä ylioppilastanssijaisissa toisilleen esitellyt.
+
+Sitten oli mennyt monta vuotta, kunnes Soisalo oli kummakseen saanut
+ulkomaille heidän kihlauskorttinsa.
+
+Antti oli ollut silloin noin kolmenkymmenen korvissa, hänen rouvansa
+paria vuotta vanhempi häntä. Jo tämä oli suuresti Soisaloa arveluttanut.
+Mutta mitä enemmän hän oli miettinyt asiaa, sitä suuremmaksi oli
+kasvanut hänen epäilynsä. Noista kahdesta ei koskaan mitään kunnon paria
+tulisi! Heidän luonteensa eroavaisuudet olivat liian huomattavat ja
+vielä huomattavampi oli ero syntyperän, kasvatuksen ja kummankin
+kotoisen ympäristön välillä. Varmaankin oli Antti hyppäämässä
+onnettomaan kirnuun tuossa. Mutta mitäs tehdä, rakkaus oli sokea,
+eivätkä parhaankaan ystävän varoitukset moisissa asioissa olleet omiaan
+tulta sammuttamaan, vaan päinvastoin sytyttämään.
+
+Antti oli vaatimattomien vanhempien lapsi läheltä Helsinkiä,
+kaupustelijoita, pieniä käsityöläisiä tai mitä lienevät olleet. Hänen
+rouvansa taas oli köyhtyneen, mutta vanhan ja sukuperästään ylpeän
+aatelisperheen tytär, selkeä, kylmä ja itsetietoinen leima koko
+olennossaan, joka kyllä näytti tietävän, mitä hän teki, ja varmaankin
+oli ottanut Antin eikä Antti häntä. Tuskin oli se tapahtunut rakkaudesta
+ollenkaan, sillä tuo nainen ei juuri näyttänyt miltään tunne-ihmiseltä,
+vaan pikemmin naisellisesta vaistosta hankkia itselleen, ja ehkä
+perheelleenkin, hyvä, kiltti ja kunnollinen elättäjä. Ja siihen näytti
+Antti kuin luodulta sinisine, ihanteellisine silmineen, vaaleine
+hiuksineen ja siistine, säännöllisine kasvonpiirteineen. Eräänlaista
+sisällistä pehmeyttä, joka kuvastui hänen hiukan turvattoman suunsa
+muodoista, korvasi taas tiukka, energinen ryppy kulmakarvojen välissä.
+
+Mikään ei Antissa muistuttanut hänen talonpoikaisesta tai ainakin
+lähellä talonpoikaa olevasta syntyperästään. Sepä se juuri olikin
+ihmeellistä Antissa, että hän oli niin helposti uuteen ympäristöönsä
+sulautunut, omaksunut sen tavat ja tottumukset eikä vähimmän sen
+yhteiskunnallisia mielipiteitä ja koko vanhanaikaista, kansaa vierovaa,
+jumalaa pelkäävää, itseään rakastavaa maailmankatsomusta. Hän oli
+muutamassa vuodessa kehittynyt täydelliseksi aristokraatiksi, vieläpä
+niin täydelliseksi, että sai hakea Suomen vanhoista kartanoistakaan
+hänen vertaistaan. Soisalo itse, joka kuitenkin oli korkean virkamiehen
+poika, mutta elämänsä varrella sentään sangen kauas vasemmistolaiseksi
+muodostunut, oli usein ihmetellyt, miten tuo Antin nykyinen
+maailmankatsomus voi olla oikeastaan sielullisesti selitettävissä.
+
+Epäilemättä se oli vaimon vaikutusta. Muuhun johtopäätökseen hän ei
+ollut voinut tulla, eikä voinut vieläkään. Mutta sittenhän Antti oli
+tuiki riippuvainen vaimostaan? Epäilemättä oli, ja kävihän se niin kauan
+kuin kaikki oli hyvin ja toinen tunsi yhtä suureksi onnekseen riippua
+kuin toinen riiputtaa.
+
+Näin pitkälle oli Soisalo päässyt mietteissään, kun Antti, nähtävästi
+huomaten äkkiä hänen hetkellisen hajamielisyytensä, käänsi puheen
+toisaalle ja rupesi kyselemään heidän yhteisistä helsinkiläisistä
+tuttavuuksistaan ja tiesikö Soisalo mitään heistä, kuka mahtoi olla
+kaupungissa ja missäkin kesää viettämässä?
+
+Äkkiä mainittiin myös erään suuren liikkeen toimitusjohtajan nimi.
+
+Soisalo synkistyi ja katsoi kysyvästi Anttiin. Antti ei ollenkaan voinut
+ymmärtää hänen katsettaan.
+
+--Sinä et siis tiedä, virkahti Soisalo verkalleen, että yhteinen
+ystävämme on muutamia päiviä sitten ampunut itsensä.
+
+Antti hypähti.
+
+--Ampunut? Herran nimessä! Miksi, missä ja milloin? Selitä toki!
+
+--Kuten sanoin, muutamia päiviä sitten, omassa tyhjässä
+kaupunkikodissaan.
+
+--Mahdotonta! Siinä täytyy olla erehdys! Lauri Toivio? Kuolla voi Lauri
+Toivio, mutta ei koskaan ampua itseään.
+
+--En tiedä, virkahti Soisalo hiljaisesti. Asia seisoo niin
+sanomalehdissä.
+
+--Minä en ole nähnyt mitään sanomalehtiä. Ampunut? Ja miksi? Täytyyhän
+olla joku syy! Terve mies parhaassa ijässään, onnellinen perheen-isä,
+hyvät liikeasiat...
+
+--Jos ne nyt olivat niin hyvät, huomautti toinen yhtä hiljaisesti.
+
+Antti katsoi miltei nuhtelevasti Soisaloon.
+
+--Älä viitsi, virkahti hän sitten, edes sylkäistä hänen haudalleen, jos
+hän todellakin on kuollut, kuten sanot. Ainakin Laurin asiat minä tunnen
+ja menen niistä koko sielullani vastuuseen.
+
+--Kunhan et vain koko kukkarollasi, väitti Soisalo äskeiseen tyyneen,
+hiljaiseen, mutta juuri senvuoksi onnettomuutta-uhkaavaan tapaansa.
+Huhutaan, että siitä tulee tavallista järkyttävämpi vararikko.
+
+--Siitä? Vararikko? Laurin liikkeestä? huudahteli Antti säkenöivin
+silmin. Ei ikinä! Panen pääni pantiksi!
+
+--Älä pane, varoitti Soisalo. Vararikko sekä liikkeestä että pesästä.
+Sitäpaitsi se on jo _varma_, lisäsi hän painokkaasti.
+
+--Sitten on joku heittiö mahtanut väärinkäyttää hänen luottoaan, ärjäisi
+Antti. Mutta minua ihmetyttää, että sinäkin...
+
+Soisalo teki torjuvan liikkeen kädellään.
+
+--Älä kiivastu, sanoi hän, sillä näinä aikoina vasta on tyynenä
+pysyttäväkin. Mitä heittiöihin tulee, niin ainahan niitä on maailmassa.
+
+--Ehkä epäilet jo minuakin yhdeksi niistä? virkahti Antti
+ylenkatseellisesti.
+
+Soisalo ei vastannut mitään siihen. Seurasi hetken vaitiolo, jonka
+aikana Antti katsoi tiukasti ja suuttuneena merelle ja Soisalo puhalteli
+tyynesti savuja sikaristaan.
+
+Rouva ei ollut edellisen keskustelun aikana sanonut mitään, mutta
+kuunnellut sitä tarkkaavammin, seuraten jännitetyllä ilmeellä jokaista
+Soisalon sanaa ja äänenpainoa. Hän ei vieläkään virkkanut mitään, vaan
+näytti koko keskitetyllä tarmollaan tahtovan tunkeutua kaikkeen siihen
+hämärään, mitä toisen sanojen takana oli, eikä vähimmin niihin
+salaperäisiin syvyyksiin, joista tuon niin odottamattoman itsemurhan
+syyt olivat kummunneet.
+
+Ukkospilvi oli kohonnut ja purkautunut kaupungin päältä. Ulkona merellä
+jyrisi, satoi ja salamoi.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Seuraavana päivänä olivat kuin olivatkin Lauri Toivion hautajaiset.
+
+Ei itsemurha, yhtä vähän kuin jo yleisesti liikkeellä olevat, vainajalle
+vähemmän edulliset huhut olleet voineet haihduttaa kaupungin ja
+yhteiskunnan vanhaa sympatiaa ja luottamusta häntä kohtaan. Kaikki
+olivat siellä, ensin omaiset ja suuri sukulaisten paljous, sitten
+kaikkien niiden seurojen, yhdistysten, yhtiöiden ja liittojen edustajat,
+joiden johtokuntiin hän oli kuulunut, tai joiden tarkoitusperien hyväksi
+hän muuten oli tehokkaasti myötävaikuttanut, lopuksi lukemattomien
+ystävien ja tuttavien sarja. Kaikki kukkineen, seppeleineen, puheineen
+ja kyyneleineen. Se oli todellakin ruhtinaallinen hautasaatto, joka
+soittokunnan surumarssia soittaessa, kansan katsellessa ja kesäisen
+auringon täydeltä terältä paahtaessa eteni hiljakseen pitkin
+Pohjois-Esplanadia.
+
+Täytyi huomata syrjäisenkin, että siinä vietiin hautaan yhteiskunnan
+pylvästä ja kansan mahtimiestä, yhtä noista suurista, jonka oli suotu
+tavallista etevämmillä kansalaislahjoillaan itsensä tuhansien muiden yli
+ansioittaa. Se oli ikäänkuin yhteiskunnan vastalause sitä himmeää,
+hiipivää, arvostelevaa henkistä huliganisuutta vastaan, joka tämänkin
+kuolemantapauksen takaa oli jälleen vainuavinaan yläluokan taloudellisen
+pohjan horjuvaisuutta ja siveellistä mädännäisyyttä.
+
+Myöskin Antti ja Soisalo olivat mukana hautasaatossa. Edellinen ajoi
+rouvineen, jälkimmäinen yhdessä vanhan kamreeri Jäkälän kanssa, joka
+aikoinaan oli ollut hyvin lähellä vainajaa ja kuuluikin erääseen tämän
+perustamaan liikeyhtiöön.
+
+Ukko Jäkälä oli tunnettu pessimisti. Hän kuvaili asioidentilaa vieläkin
+synkemmillä väreillä kuin itse Soisalokaan olisi odottanut.
+
+--Minua ei miellytä tämä komeus, sanoi hän omilla omituisilla,
+kurnuttavilla kurkku-äänillään. Tästä tulee lyhyt loppu. Tänäpäivänä
+sanomalehdet vaikenevat vielä kunnioituksesta kuoleman majesteettia
+kohtaan, huomenna sensijaan...
+
+--Huomenna? kysyi Soisalo huolestuneena. Tietääkö setä jotakin?
+
+Ukko Jäkälä korjasi nenäkakkuloitaan ja rykästeli kuivaa
+kurkku-yskäänsä, joka ei koskaan luopunut hänestä.
+
+--Tiedän, mitä tiedän, sanoi hän. Sinä et tule paljoa häviämään...
+
+--Vain parikymmentä tuhatta, keskeytti Soisalo tyynesti. Heti
+kuolemantapauksesta kuultuani olen sen ottanut mukaan laskuihini.
+
+--Eikä sinun pankkisikaan, jatkoi ukko. Ei ainakaan suoranaisesti...
+
+--Eikä välillisesti, väitti Soisalo. Sillä eihän ystävämme Toivio ollut
+missään tekemisissä meidän liikkeemme kanssa.
+
+--Tosin ei, mutta eräät hänen ystävänsä, joita vielä tänään pidetään
+vakavaraisina, mutta ovat parin päivän perästä keppikerjäläisiä.
+
+--Setä tietää siis?
+
+Ukko katsoi viekkaasti häneen.
+
+--En sanoisi, rykästeli hän, vaikka tietäisinkin. Pääasia on, että sinun
+ja sinun pankkisi häviöt tulevat olemaan varsin vähäpätöisiä. Toista on
+erään toisen pankin...
+
+--Minkä?
+
+--Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, missä pankissa vainaja teki asiansa.
+Se häviää miljonia.
+
+--Miljonia? toisti Soisalo matalalla äänellä. Sehän on mahdotonta. Eihän
+Toivio toki niin laajoissa asioissa ollut.
+
+--Ei täällä, mutta ulkomailla, kärisi ukko. Siellä hän myöskin kärsi
+suuret häviönsä.
+
+--Olen aavistanut jotakin sentapaista, mutisi Soisalo.
+
+--Jos olisin sinun pankkisi pääjohtaja, pitäisin nyt tavallista
+komeammat kemut kaikille osakkaillenne. Sillä nyt on teidän asemanne
+järkkymätön.
+
+--On aina ollut, huomautti Soisalo itsetietoisesti.
+
+--Älä ole niin varma siitä! tiuvasi ukko. On ollut aikoja, jotka
+olisivat voineet käydä teille hyvinkin vaarallisiksi, jos nuo toiset
+vain olisivat osanneet oikein käyttää niitä hyväkseen.
+
+Soisalo tiesi, että kamreeri Jäkälä oli maan etevimpiä finanssimiehiä.
+Hän ei sentähden tahtonut väittää vastaan mitään, hyvin arvaten, ettei
+väittely ukon itsepintaisuuden vuoksi päättyisi vainajan haudallakaan
+ja että hänen kaikissa tapauksissa täytyisi lopulta tunnustaa itsensä
+voitetuksi.
+
+Hän sanoi senvuoksi vain yksikantaan:
+
+--He häviävät siis?
+
+--Miljonia, nyykäytti ukko päätään. Mutta pankki kestää sen, kestää
+kyllä, vaikka sen toiminta tulee pitkiksi ajoiksi olemaan lamautettu.
+Pahempi on, että niin monet yksityiset viattomat ihmiset joutuvat
+kärsimään.
+
+--Jotka eivät kestä sitä?
+
+--Saamme kuulla seuraavina päivinä. Omasta puolestani näen minä
+ympärilläni vararikkoja, pelkkiä vararikkoja.
+
+--Setä nyt maalaa kaikki niin mustaksi aina, hymyili Soisalo
+hiljaisesti.
+
+--Niin sinä luulet, ärähti ukko myrkyllisesti. Sentään minä en tee sitä
+vielä kylläksikään.
+
+--Setä tarkoittaa...?
+
+--Varkaita, pelkkiä varkaita, väärentäjiä ja vaillingintekijöitä. Niitä
+näen minä ympärilläni. Onnelliset ne, jotka vain menettävät
+omaisuutensa. Tässäkin hautasaatossa...
+
+--Sht, sht! koetti Soisalo kiivasta äijää hillitä. Eikö setä voisi puhua
+hiukan hiljempaa?
+
+--Kyllä, murisi ukko, ja haudalla minä en tule sanomaan halaistua
+sanaakaan. Mutta jos tarvitset hyvää neuvoa, niin muista yksi seikka:
+älä ole missään liikeasioissa pankinjohtaja Antti Puuhaaran kanssa!
+
+Antin kanssa! Ei liikeasioissa! Joko hänenkin päivänsä siis olivat
+luetut? Uhkasiko siis kaikenhäviö?
+
+Soisalon selkäpiitä karmi. Tuo ukko ennusti aina pahaa, mutta harvoin
+turhan tautta.
+
+--Pitääkö setä jo häntäkin epävarmana?
+
+--Tänään varma, huomenna epävarma, ärisi ukko. Mutta näin meidän kesken
+sanoen: hän tulee menettämään kaiken omaisuutensa.
+
+Samalla oltiinkin jo kirkkomaan portilla. Oli pakko loppua tämän tuskin
+ylösrakentavan hautasaatto-puheen.
+
+Soisalo katseli miltei taika-uskoisella kauhulla tuota käyrää
+ukonkääppää vierellään. Mitä kaikkea mahtoi hän tietää ja mitä vain
+aavistaa? Jos puolikin siitä oli totta, uhkasi perikato paljon laajempia
+piirejä kuin hän itse oli uskaltanut ajatellakaan.
+
+Hänenkö tulisi siis loitota Antista? Ei milloinkaan!
+
+Mahdollisesti häviäisi Anttikin jotakin, sillä olihan tämänkin omaisuus
+monenlaisiin eri osakkeisiin ja arvopapereihin sijoitettu. Mutta jos
+niin olisikin, paljon ei se missään tapauksessa voisi olla. Eiväthän
+kaikki yhtiöt voineet yht'aikaa horjua, kaikki liikkeet yht'aikaa
+romahtaa!
+
+Talo-osakkeiden täytyi ainakin olla varmoja... Hyvä, että hänen oma eikä
+aivan pieni varallisuutensa oli pääasiallisesti kiinteimistöihin
+sijoitettu.
+
+Ukko horisi honkiin! Kaikessa ei häneenkään voinut olla luottamista.
+
+Mutta niin paljon olivat vanhan kamreerin sanat kuitenkin Soisaloon
+vaikuttaneet, ettei hän nähnyt eikä kuullut juuri mitään koko
+hautatoimituksesta. Alituisesti soivat hänen korvissaan sanat: varkaita,
+varkaita, väärentäjiä ja vaillingintekijöitä!
+
+Hän heräsi hetkiseksi, kun tuli vuoro hänen astua hautakummulle
+kukkiansa laskemaan. Mutta hänen äänensä vavahteli kummallisesti, kun
+hän luki nauhoihin painetut sanat: "Rakkaalle ystävälle, rehelliselle
+kansalaiselle ja työntekijälle."
+
+Rehelliselle? Kuka voi mennä enää kenenkään rehellisyydestä takuuseen?
+
+Hän loi hätääntyneen, pöyristyneen katseen ympärilleen.
+
+Ei, ei! Olihan se vain pahaa unta. Seisoihan tuossa koko
+kunnianarvoisa, vakavarainen yhteiskunta hänen ympärillään. Kaikki
+kunnan ja valtion toimissa koeteltuja miehiä, useimmat jo kunnialla
+harmenneita, päässä moitteettomat silinterit, silmien katse ja koko
+ryhti niin luottamusta herättävät, ettei pieninkään epäluulo heihin
+nähden voinut olla mahdollinen.
+
+Soisalo tunsi rintaansa helpottavan. Onnettomuus voi kohdata ketä
+hyvänsä, salama terveenkin puun pirstota, mutta olihan sentään vielä
+lupa uskoa ihmisten kuntoon ja kunniaan.
+
+
+
+
+3.
+
+
+Ukko Jäkälä oli oikein ennustanut. Lauri Toivion liikkeen ja kuolinpesän
+vararikko vei mukanaan monta muuta, jotka jollakin tapaa olivat hänen
+laajoihin asioihinsa sekaantuneet.
+
+Pahinta oli, että esiintyi vaillinkeja, järjestelmällisesti vuosikausia
+jatkuneita kavalluksia, joiden olisi täytynyt ilmi tulla samoina päivinä
+kuin hän itse oli ehättänyt tekemään oikeutta itselleen. Oli arvoitus
+kaikille, kuinka tuo sympaattinen, aina jäntevä, aina herttainen ja
+rattoisa mies oli voinut tehdä itsensä syypääksi sellaisiin. Monet
+kirosivat hänen muistoaan. Toiset taas eivät voineet olla ihailematta
+sitä mielenlujuutta ja tahdontarmoa, jota hän viimeiseen hetkeensä
+saakka ja myöskin viimeisellä teollaan oli osoittanut.
+
+Antti kadotti kaikki, mitä hänellä oli, Soisalo myöskin jonkun verran.
+He olivat kuitenkin monien muiden joukosta onnellisimpia, sillä heillä
+oli kumpaisellakin vakinainen paikkansa ja tukeva yhteiskunnallinen
+asemansa. Kaikkien ei käynyt yhtä hyvin. Pari viatonta maanviljelijää
+Helsingin lähistöltä teki vararikon ja Antin lanko, nuori suomalainen
+liikemies Kivimäki, katsoi parhaaksi pudistaa epäkiitollisen isänmaan
+tomut jaloistaan ja livistää Etelä-Amerikaan, suruksi ja kaipaukseksi
+kaikille velkojilleen, enin kuitenkin sille pankille, missä Antti
+työskenteli.
+
+Se hävisi enimmän kaikista.
+
+Myöskin Antti oli osaksi syypää siihen. Mikäli hänen äänensä pääsi
+johtokunnassa kuuluviin, hän oli aina puoltanut luoton myöntämistä juuri
+Toiviolle ja Kivimäelle, joita hän piti aivan varmoina, kuten kaikki
+muutkin olivat heitä pitäneet. Nyt hän tunsi, että hänen asemansa
+pankissa oli järkytetty. Pääjohtaja ei enää luottanut häneen niinkuin
+ennen eikä hän itsekään enää kysyttäessä voinut esiintyä samalla
+arvovallalla.
+
+Kului sitten kesä ja syksy tuli.
+
+Johtaja Soisalo istui eräänä sunnuntaina Kappelissa. Poikamiehenä, joka
+hän oli, hän söi kaikki ateriansa ulkona, pitäen vain huoneuston ja
+vanhan siivoojatar-eukon, joka samalla laittoi aamu-teen hänelle.
+
+Hänen siinä peilin alla istuessaan ja päivän sanomalehtiä katsellessaan
+ilmestyikin Antti sisälle.
+
+--Hei!
+
+--Hei! Hei! Eipä ole pitkään aikaan tavattukaan.
+
+--Eipä kyllä. Täällä sitä vain eletään kuin talviset jänikset ja
+poljetaan omia polkujamme.
+
+Soisalo ei aluksi huomannut mitään outoa hänen olennossaan. Tavallista
+kalpeammalta hän näytti vain. Hän tilasi, hän söi, hän joi, hän jutteli,
+hän maksoi, kaikinpuolin säntillisesti, mutta teki tuon kaiken
+merkillisen hajamielisesti ja ikäänkuin itsensä ulkopuolelta.
+
+Onpa hänellä ollut surujakin, ajatteli Soisalo. Menettääpäs liki
+satatuhatta markkaa ja vielä kuolleen miehen vuoksi, jota ei voi haukkua
+edes ja jonka suhteen ei millään tavalla voi keventää sydäntään! Ei
+muuta kuin pulita rahat pois vain! Voi se johdattaakin miehen
+eriskummallisiin mietteisiin.
+
+--Tuletko luokseni päivällisille? kysyi Antti äkkiä.
+
+--Miksei, vastasi Soisalo hiukan hämmästyneenä, koska hän ei nähnyt
+mitään järjellistä syytä evätäkään kutsua. Milloin?
+
+--Heti klo 3:lta, palvelijatarten vuoksi, näetkös, näin sunnuntaina. Me
+juttelemme tässä hetkisen ja menemme täältä suoraan. Eikö niin?
+
+Soisalo ei taaskaan nähnyt mitään vastaväittämisen aihetta. Mutta hän
+kiinnitti huomiota siihen, ettei hänen ystävänsä mennyt puhelimeen eikä
+millään muullakaan tavalla näyttänyt välittävän ilmoittaa kotiinsa uuden
+päivällisvieraan saapumisesta.
+
+Noh, olenhan minä siksi tuttu talossa, lohdutteli hän itseään. Teen vain
+anteeksipyynnön rouvalle ja Antti saa hoitaa loput. Sillä peijakkaalla
+on niin hyvä kyökki!
+
+He vaihtoivat välinpitämättömästi sanasen, ottivat auton ja läksivät
+Antin luo. Rouva ei näyttänyt olevan kotona ollenkaan, yhtä vähän kuin
+lapset, koska heidän ääniänsä ei kuulunut missään. He juttelivat
+hetkisen Antin työhuoneessa, sitten ilmestyi vain palvelijatar, joka
+ilmoitti, että herrojen päivällinen oli katettu. He siirtyivät
+ruokasaliin.
+
+Oli ribinovkaa, oli tanskalaista oluttakin. Päivällinen oli
+yksinkertaisesti ensiluokkainen. Soisalo tuli heti hyvälle tuulelle eikä
+Anttikaan tuntunut antavan perään lystikkäiden kaskujen kertomisessa ja
+sattuvien vuorosanojen singahuttelemisessa. Ja kun vihdoin Antin
+tunnetut kaukasialaiset viinit tulivat esiin, kajahteli koko ruokasali
+heidän nauruaan ja toverillista hilpeyttään.
+
+Syötyään he siirtyivät jälleen Antin huoneeseen.
+
+He tupakoivat, he joivat kahvia ja konjakkia. Antin huoneessa oli
+korkeakarminen sohva, jonka molemmissa päissä oli patsaanmuotoiset
+kaapit ja niiden päällä pari kuvanveistosta. Äkkiä keksi Soisalon tarkka
+silmä toisesta riippuvan pitkän hiussuortuvan.
+
+--Mikäs tämä on? hän sanoi leikillisesti sitä Antin silmäin edessä
+pitäen. Ai, ai, ettei vaimosi vain näe! Ne ovat vaarallisia tällaiset
+viulunkielet.
+
+Oli samalla kuin olisi jotakin ratkennut Antissa. Hänen kasvonsa
+vääristyivät, hän heitti hätääntyneen katseen ystäväänsä, peitti pään
+käsiinsä ja purskahti hillittömään itkunnyyhkytykseen.
+
+Soisalo säikähti. Antti itki todellakin!
+
+Mikä miehelle tuli? Hän ei voinut käsittää ollenkaan. Eihän hänen
+leikkinsä voinut niin vaarallista olla. Ja jos olisi ollutkin, eihän
+ollut syytä itkeä aikaisen miehen ystävänsä kokkapuheen takia.
+
+--Minun vaimoni on mennyt pois, sai Antti vihdoin hiljaa sanotuksi.
+
+--Minne? kysyi Soisalo. Ja sinulla on ikävä häntä? Milloin hän palajaa?
+
+--Ei hän palaja enää milloinkaan, sanoi Antti pois kääntyneenä. Hän
+meni.
+
+--Ikuteilleen?
+
+--Niin. Eilis-iltana. Tämä on ensimmäinen päivällinen, jonka syön
+jälleen poikamiehenä. Siksi pyysin sinua tulemaan.
+
+--Ja lapset?
+
+--Hän vei lapset mukanaan.
+
+Nyt oli Soisalo kiikissä. Hän ei ollut ollenkaan tottunut tämäntapaisia
+tuokiotiloja hoitamaan. Ensiksikin pelkäsi hän omasta puolestaan kaikkea
+tunteellisuutta kuin myrkkyä ja toisakseen oli kulunut vuosia siitä
+ajasta, jolloin hän ylimalkaan oli ollut kenenkään ihmisen kanssa näin
+läheisessä ja henkilökohtaisessa kosketuksessa. Hän ei sentähden osannut
+aluksi sanoa mitään muuta kuin:
+
+--Voi saakeli!
+
+Mutta sitten säikähti hän itse omien harvojen sanojensa ytimekkäisyyttä,
+peljäten ettei ne ehkä tässä tapauksessa oikein vastanneet asian
+tunnearvoa, yhtä vähän kuin hetken tunnelmallista merkitystä. Hän nousi
+sentähden ylös, korjasi housujaan hermostuneesti, käveli pari kertaa
+edes takaisin yli lattian ja ähkäisi:
+
+--Voi sinun saksan saakeli! Mutta mistä tiedät, ettei hän tule takaisin?
+
+--Se oli kiusallinen kohtaus, selitti toinen, suoraan hänen
+kysymykseensä vastaamatta. Juristi, vieraat miehet ja kaikki! Hyvä,
+etten toki ampunut heitä.
+
+--Häh? säpsähti Soisalo. Ampunut? Jätäpäs vain se temppu tekemättä!
+
+Antti vetäisi auki kirjoituspöydän laatikon, jonka ääressä hän istui, ja
+heitti ystävänsä eteen kiiltävän, uuden-uutukaisen revolverin.
+
+--Niinkuin tiedät, hän sanoi, minulla on näitä useampia. Tuon minä
+latasin eilen illalla ja olisin osannut varmaan ensin vaimoni sydämeen,
+sitten omaani. Juristi sai minut hillityksi.
+
+Soisalo tarkasteli huolellisesti asetta, poimi pois luodit ja ojensi
+sen takaisin Antille.
+
+--Pistä se sinne, mistä sen otitkin, hän sanoi. Mutta äläpä viitsi jäädä
+lähimpinä vuorokausina kahden kesken tuon kalun kanssa!
+
+--Niin, sanoi Antti ja sulki pöytälaatikon. Voit olla oikeassa. Viime yö
+oli uneton helvetti minulle.
+
+--Juuri sellaisina öinä voi johtua jos jotakin mieleen, huomautti
+Soisalo. Tietysti sen piippu oli jo monta kertaa kohti kulmaluutasi.
+
+--En tahdo kieltää, etten sitä olisi pari kertaa sormitellut, hymyili
+Antti surumielisesti. Mutta mitä minusta nyt tulee? Enhän minä osaa
+alkaa enkä ajatella mitään.
+
+--Asia tuli sinulle odottamatta? kysyi Soisalo varovasti.
+
+--Aivan, vastasi Antti vilpittömällä katseella. Kaikki oli järjestetty
+valmiiksi minun selkäni takana. Pahoin pelkään, että siinä ovat hänen
+sukulaisensakin olleet pelissä mukana.
+
+--Mutta syy? Onhan täytynyt olla joku syy!
+
+--Minä en tiedä, vastasi Antti väsyneesti. Taikka oikeammin, minä en
+kehtaa sanoa sitä.
+
+--Sinä olet ollut uskoton hänelle? kysyi Soisalo, koettaen mielialan
+vakavuudesta huolimatta silmäänsä leikillisesti ja kevytmielisesti
+vilkuttaa. Antti katsoi nuhtelevasti häneen.
+
+--Minä! hän sanoi, tehden avuttoman liikkeen käsillään. Sitä et sinä
+usko itsekään.
+
+--Ei, ei, suo anteeksi...
+
+--En olisi voinut, vaikka olisin tahtonutkin. Tiedäthän kuinka
+riippuvainen minä olin hänestä. Nyt minä olen kuin haltijaton koira...
+
+Ääni tyrehtyi häneltä kurkkuun ja hän kääntyi jälleen poispäin ikkunasta
+ulos tuijottamaan. Seurasi hetken hiljaisuus.
+
+--Nyt me lähdemme! sanoi Soisalo äkkiä reippaasti ja ratkaisevasti.
+Ylös, kolme askelta kohti ovea, mars!
+
+--Minne? kysyi toinen, luoden kuitenkin kiitollisen silmäyksen häneen.
+
+--Minne hyvänsä! Kunhan vain pois tästä talosta! Hulluksihan täällä
+tulee.
+
+--Eipä ole juuri ilmankaan, myönsi Antti, nousten ylös pöydän äärestä.
+Mutta ymmärrät, etten ole aivan kapakkatuulella.
+
+--Ole vaiti! virkahti toinen. Nyt sinä olet minun vieraani. Ja nyt
+määrään minä illan ohjelman. Sinulle on pääasia, ettet jää yksin tuota
+yhtä ainoata asiaa tuumimaan, vaan näet ympärilläsi seuraa ja ihmisiä.
+
+--Olkoon sitten! vastasi Antti.
+
+Ystävykset panivat päälleen ja poistuivat nopeasti autiosta talosta,
+jonka huoneet alkoivat jo hämärtyä. Ja painaessaan kiinni paraati-oven
+tunsi Antti viiltävän tyhjyydenkammon sydämessään ja muisti samalla
+kauhistuen hetkeä, jolloin hänen jälleen olisi pakko palata sinne.
+
+Nyt ei häntä siellä enää kukaan odottanut.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Soisalo johdatti heidän askeleensa Kämpin Bariin. He istuivat hetkisen
+äänettöminä mukavissa nojatuoleissaan ja imeksivät sherrykobbeliansa.
+Soisalo koetti keksiä sopivaa puheen-ainetta, mutta onnistumatta.
+
+--Syy? kysyi hän vihdoin matalalla äänellä. Miksi vaimosi erosi sinusta?
+
+Antti tuijotti eteensä raskasmielisesti.
+
+--Voinhan minä sanoa senkin, hän virkahti huomattavalla ponnistuksella.
+Minä olen nyt köyhä mies. Ja kenties hänellä on jo katsottuna joku
+toinen varakkaampi.
+
+--Nyt sinä puhut sielusi katkeruudesta, väitti Soisalo. Eihän se voi
+mikään todellinen syy olla.
+
+--Minä en ainakaan tiedä mistään muusta. Minulle ei ole mitään
+selitetty. On vain sanottu, että on parempi näin ja että minä vien
+perheeni ja vaimoni perikatoon.
+
+--Hävisitkö sinä siis todellakin tuossa Toivion vararikossa enemmän kuin
+sinulla oli omaisuutta? kysyi Soisalo huolestuneena.
+
+--Kuka sen vielä tietää, vastasi Antti. Eihän kaikkia pesiä ole vielä
+selvitetty. Mutta kyllä niistä jotakin sentään pitäisi tulla, niin että
+minulle omien laskelmieni mukaan ei syntyisi suurempaa pulaakaan.
+
+--Pulaa! Mitä pulaa sinulle voisi syntyä? Onhan sinulla sitäpaitsi hyvä
+paikka ja palkka. Ei, aineelliset syyt eivät ikinä ole voineet vaimoasi
+avio-eroon pakottaa.
+
+Soisalolla oli yhä edelleen oma pieni epäilynsä. Ehkäpä poika sittenkin
+oli siveellisesti hairahtunut? Tullut tehneeksi tuollaisen pienen,
+viattoman tepposen, aivan viattoman ja tilapäisen luonnollisesti,
+jollaisia voi sattua kenelle hyvänsä, mutta joiden seuraukset voivat
+olla arvaamattomat, jos ne joutuvat vaimon korviin! Muutamat naiset
+olivatkin aivan turhantarkkoja noissa asioissa.
+
+--Sitten en tiedä, vastasi Antti vakavasti. Kaikki on minulle
+arvoituksentapaista.
+
+--Taikka jos niin on, jatkoi Soisalo, niin hän ei ole sinua ikinä
+rakastanut.
+
+--Olen itsekin ruvennut sitä epäilemään. Antti sanoi sen niin raskaasti,
+että Soisalo päätti toistaiseksi lopettaa tämän keskustelun. Syntyi
+jälleen syvä äänettömyys.
+
+--Lähdemmekö? kysyi Antti äkkiä.
+
+Hän oli nähtävästi hyvin hermostunut.
+
+Soisalo maksoi nopeasti. Juuri heidän Esplanadille astuessaan kulki eräs
+tumma, pitkä nainen heidän ohitseen, heittäen omituisen, tutkivan ja
+samalla ilkamoivan katseen heihin.
+
+Antti tervehti, Soisalo seurasi hänen esimerkkiään.
+
+--Eikös se ollut rouva Sorvi? kysyi Soisalo.
+
+--Kyllä, vastasi Antti. Vaimoni parhaita ystävättäriä.
+
+--Se on totta! muisti Soisalo. Enkö ole kerran tavannut häntä sinun
+luonasi?
+
+--Arvattavasti useitakin kertoja. Hehän olivat ennen joka päivä yksissä.
+
+--Eivätkö viime aikoina enää?
+
+--Mahdollisesti. Ei ole sattunut vain minun silmäini eteen... Eilen
+hän kyllä oli siellä, lisäsi Antti katkerasti.
+
+--Todistajana? kysyi Soisalo korviansa heristäen.
+
+--Juuri niin, vastasi Antti. Etkö nähnyt hänen katsettaan?
+
+--Kyllä, myönsi Soisalo, viekkaasti silmiään siristäen. Senpä vuoksi
+minä kyselen juuri.
+
+--Tietysti hän on vaimoni puolella, väitti Antti väsyneesti. Tietysti
+näkee hän minussa vihollisen.
+
+--Sitä en usko oikein, väitti Soisalo. Tuossa katseessa oli jotakin
+muuta.
+
+--Mitä sitten?
+
+--Mielenkiintoa ja vahingon-iloa, eritteli Soisalo miettivästi saamaansa
+vaikutusta. Kenties rakkauttakin.
+
+--Rakkautta? kysyi Antti hämmästyneenä. Ja ketä kohtaan?
+
+--Tietysti sinua kohtaan.
+
+Antin täytyi väkisinkin hymyillä ystävälleen, joka vakavana ja otsa
+rypyssä kulki hänen rinnallaan.
+
+--Sinä olet hullu! hän sanoi. Mainitsinhan jo, että hän on vaimoni
+parhaita ystävättäriä.
+
+Nyt oli vuoro Soisalon hymähtää.
+
+--Ole vaiti! hän sanoi. Sinä olet lapsi näissä asioissa. Niinkuin se
+joku este olisi! Mitä enemmän asiaa ajattelen...
+
+--Älä ajattele! keskeytti Antti. Se on aivan turhaa. Siinä ei
+todellakaan ole mitään ajattelemista.
+
+--Ole vaiti! pyysi Soisalo uudelleen, ajaen takaa kerran vilahtanutta
+ajatus-yhtymäänsä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän varmistuu
+minussa vakaumus, että juuri tuo nainen on sinut vaimostasi erottanut.
+
+--Käärme paratiisissa siis! ivasi Antti.
+
+--Voit säästää kompasanasi. Minä en ole näissä asioissa erehtynyt vielä
+milloinkaan.
+
+Antti näki turhaksi riidellä hänen kanssaan. Myöskin Soisalo vaikeni
+kotvan itsepintaisesti.
+
+--Eikö hänkin ole eronnut? hän kysyi äkkiä. Antti oli jo välillä ollut
+aivan toisissa ajatuksissa.
+
+--Kuka? hän kysyi vilpittömästi. Ah, sinä tarkoitat edelleen rouva
+Sorvia? Ei, mutta hän elää erossa miehestään.
+
+--Arvasinhan minä sen, sanoi Soisalo päätään nyykähyttäen. Ja sinä
+vakuutat, ettei sinulla ole koskaan ollut mitään tekemistä tuon naisen
+kanssa?
+
+--Minä vakuutan.
+
+--Hm. Tahdonpa kaikissa tapauksissa ottaa pohdin hänestä. Huomenna
+kutsun minä hänet illalliselle.
+
+--Miksi et tänään jo? pilkkasi Antti. Minkäs teet...
+
+--Sen edestäs löydät, päätti Soisalo. Sitäpaitsi hän on kaunis, joten
+asia ei suinkaan ole mikään uhraus minun puoleltani.
+
+Esplanadi oli täynnä hitaasti aaltoilevaa, harmaata sunnuntai-yleisöä,
+joka oli saapunut esikaupungeista siihen tuhatlukuisin laumoin
+torvisoittoa kuulemaan. Ei ollut jakamaton ilo kävellä siinä.
+
+Antti ehdotteli, että he poikkeisivat jollekin syrjäkadulle.
+
+Soisalo oli yhtä mieltä hänen kanssaan. Mutta kun he juuri olivat
+Esplanaadin päässä, Ruotsalaisen teatterin kohdalla, he päättivät
+sittenkin poiketa Bulevardille.
+
+--Se on rauhallinen, sanoi Antti. Muutenkin pidän minä aivan erikoisesti
+siitä kadusta. Juuri tällaisena lämpimänä syyskesän iltana vaikuttavat
+sen suuret puut aivan erikoisen tarumaisilta ja eteläisiltä.
+
+--Se on taas Vanhan kirkkopuiston ansio, huomautti Soisalo. Kaunein
+kaikista meidän puistoistamme.
+
+Mutta he eivät olleet vielä montakaan askelta Bulevardilla ottaneet, kun
+he tulivat huomaamaan, ettei se varhaisesta iltahetkestä huolimatta
+niinkään rauhallinen ollut. Juuri Vanhan kirkkopuiston kohdalla seisoi
+nainen, joka uhkasi jotakin tunkeilevaa, hävyttömän näköistä
+mieshenkilöä päivänvarjostimellaan.
+
+Mies livisti Antin ja Soisalon lähestyessä. He katsoivat tarkemmin
+naista ja huomasivat, että se oli rouva Sorvi.
+
+--Hyvää iltaa! tervehti tämä, hilpeästi kätensä ojentaen. Hyvä, että
+tulitte. Ei tiedä, kuinka kauan tuo miesroikale olisi muuten minua
+ahdistanut.
+
+--Niin, hymyili Soisalo. Hän näytti hiukan itsepintaiselta rakastajalta.
+Asutteko täälläpäin muuten?
+
+--Kyllä, vastasi rouva Sorvi. Tuolla Albertinkadun kulmassa. Mutta
+olisin minä hänestä sentään omin voiminkin suoriutunut.
+
+--Ehkä on kuitenkin paras, että saatamme teitä, ehdotteli Soisalo. Kuten
+näette, olemme mekin matkalla sinnepäin.
+
+He kääntyivät rinnakkain kävelemään.
+
+Antti oli tervehtinyt jäykästi, kättä antamatta, vain täsmällisesti
+silinteriään kohottaen. Eilisillan muisto, johon myös rouva Sorvin kuva
+läheisesti liittyi, oli vielä liian tuores ja epämiellyttävä hänelle.
+Eikä häntä olisi ollenkaan huvittanut tämä kotiinsaattaminen.
+
+Siksi hän muutamia askeleita äänettömänä kuljettuaan kääntyikin ja
+kohotti jälleen yhtä jäykästi silinteriään jäähyväisiksi.
+
+--Anteeksi, hän sanoi. Olen unohtanut erään asian. Minunhan piti tavata
+juuri tällä hetkellä erästä henkilöä Catanissa.
+
+--Näkemiin, vastasi Soisalo. Me tapaamme vielä tänä iltana. Minäkin
+tulen kohta sinne.
+
+Hän meni rouva Sorvin kanssa. Mutta kun Antti vaistomaisesti kääntyi
+kadunkulmassa heidän jälkeensä katsomaan, hän näki heidänkin kääntyneen
+ja tulevan rinnakkain hänen jäljessään.
+
+Katsos peijakasta, ajatteli hän. Houkuttelihan se nähtävästi tuon naisen
+mukaansa, mihin sitten vieneekin.
+
+Asia ei häntä sen enempää huvittanut. Hänellä oli nyt tarpeeksi
+tekemistä itsensä kanssa.
+
+
+
+
+5.
+
+
+Catanissa oli vähän väkeä. Antti sai istua yksin rauhassa ja ajatella.
+
+Hänen täytyi tunnustaa itselleen, ettei hänen nykyinen olotilansa
+ollut juuri kehuttava. Onnellisesta, vaikutusvaltaisesta,
+varakkaasta perheenisästä ja yhteiskunnan tukipylväästä hän oli
+muutamissa kuukausissa suistunut avuttomaksi, perheettömäksi
+itsemurha-kandidaatiksi, jolla tosin vielä oli virkansa ja palkkansa,
+mutta ei paljon muutakaan. Sitäpaitsi hän tunsi kyllin hyvin pankkinsa
+pääjohtajan, tiukan vanhuksen, ettei hän tämänkesäisten kolttosten
+jälkeen, joista ukko mielessään syytti häntä, pitänyt asemaansa
+sielläkään enää pitkä-ikäisenä.
+
+Kuinka oli tämä kaikki tapahtunut, kuinka kaikki voinut näin äkkiä
+tapahtua? Miten paljon siihen oli syytä hänellä itsellään ja miten
+paljon muilla? Ja mihin tämä johtaisi? Ja kuinka tämä kaikki päättyisi?
+Kannattiko elää enää todellakaan vai eikö ollutkin parempi tehdä jo
+kerralla loppu kaikesta ja siirtyä johonkin toiseen olotilaan, jos
+sellaista ylimalkaan oli olemassa?
+
+Moiset ajatukset askarruttelivat hänen sieluaan. Välillä haihtui taas
+kaikki häneltä kuin pilveen ja hän unohti pitkiksi tuokioiksi itsensä,
+Catanin, siellä istujat ja koko maailman, herätäkseen jälleen
+hämmästyneeseen tietoisuuteen ja luodakseen säikähtyneen katseen
+ympärilleen, tokko joku oli kiinnittänyt huomiota hänen sielulliseen
+poissa-oloonsa.
+
+Ei kukaan. Hän saattoi istua, ajatella tai olla ajattelematta aivan
+rauhallisesti.
+
+Kului kotvasen, ennen kuin Soisalo tuli. Antti oli ehtinyt hänet jo
+melkein unohtaa.
+
+--Täytyihän minun sen turkasen kanssa syödä nopea illallinen Apollossa,
+sanoi hän Antin pöytään istahtaen ja tervehtien päännyykäyksellä paria
+tuttavaansa poikki salin.
+
+--Nopea? hymyili Antti katsoen kelloaan. Taisit pari tuntia syödä.
+
+--Täsmälleen puolitoista, oikaisi toinen. Luuletko hänestä minuutissa
+selviäväsi? Hän tuntuu olevan viisaampi kuin mitä osasin aavistaakaan.
+
+--Katso vain, ettei hän kiedo sinuakin pauloihinsa, naljaili Antti.
+
+--Minua? oli toinen hämmästyvinään. Tiedäthän, että minun ainoa
+intohimoni vain ovat tämäntapaiset pienet psykologiset erittelyt.
+
+--Tiedän, vastasi Antti äskeiseen keveään äänilajiinsa, tiedän, että se
+intohimo on vaarallisin kaikista. Sillä se johdattaa sinut aina uusiin
+suhteisiin ja seikkailuihin.
+
+Tämä oli totta, sillä Soisalo oli tunnettu Don Juan. Hänet nähtiin
+miltei useammin naisten kuin miesten kanssa, ja jos joku hänen
+naistuttavistaan vain tuli vastaan Esplanadilla, hän oli heti valmis
+miehiselle kanssakävelijälleen lyhyet hyvästit sanomaan. Olipa toisia,
+jotka väittivät hänen seurustelevan naisten kanssa vielä paljon enemmän
+salassa kuin julkisuudessa.
+
+Itse väitti hän näitä suhteitaan yksinomaan platoonisiksi ja johtuneiksi
+juuri tuosta sangen älyllisestä intohimosta, johon hän äskenkin oli
+vedonnut. Kukaan järkevä ihminen ei tietysti ottanut vakavalta kannalta
+sitä. Mutta kun hän oli myöskin miesten piireissä iloinen seuramies,
+tunnettu hyväksi kortinpelaajaksi, täsmälliseksi pankkimieheksi ja
+tavallista työteliäämmäksi valtuuston jäseneksi, olivat hänen
+sympatiansa taatut silläkin taholla. Hän oli siis siinä harvinaisessa ja
+kadehdittavassa asemassa, että niin miehet kuin naiset pitivät hänestä.
+
+Antti kuului myös kaupungin valtuustoon. Mutta myöhemmin tulleena ja
+kortinpeliä taitamattomana, kenties myöskin raskaamman luonteensa takia,
+ei hänen tyypillisesti helsinkiläinen, kunnallinen kansansuosionsa
+ollut läheskään yhtä suuri.
+
+--Tällä kertaa oli kysymys kokonaan sinusta, väitti Soisalo, viitaten
+tarjoilijan luokseen ja tehden tilauksensa. Enkös arvannut, hänen
+mielenkiintonsa on aivan erikoisella tavalla sinuun kohdistunut.
+
+--Siis millä tavalla? kysyi Antti hajamielisesti.
+
+--Kysy sitä, nauroi Soisalo, silloin kun on naisista kysymys!
+Luonnollisesti eroottisella tavalla. Luuletko hänen muuten olleen niin
+kärkäs perheessäsi seurustelemaan?
+
+--Voi sekin erehtyä, joka tahtoo kaikki eroottiselta kannalta selittää.
+Arvattavasti hän piti vaimostani.
+
+Antti olisi jo mieluummin jutellut jostakin muusta. Mutta Soisalo piti
+itsepintaisesti puoliaan.
+
+--En huoli ruveta tässä selostamaan sinulle kaikkea, mitä me puhuimme,
+sanoi hän, koettaen turhaan toisen uteliaisuutta ärsyttää. Mutta minä
+sain hänestä sen varman vakaumuksen, ettet ole hänelle samantekevä.
+
+--Minulle hän on samantekevä, huomautti Antti.
+
+--Vahinko kyllä, virkahti Soisalo ulkokullatusti, samalla
+tervehdykseksi lasiaan kohottaen. Mielestäni sinä nyt oikeastaan olisit
+rakastajattaren tarpeessa...
+
+--Pyydän, ei mitään kyynillisyyksiä, vaati Antti vakavasti. Minun
+vaimoni lähti vasta eilen. Tiedät, tai ainakin arvaat, ettei minun ole
+niin helppo unohtaa.
+
+--Arvaan, oli Soisalo heti valmis vastaamaan, vakavaksi, miltei
+sydämelliseksi äänensä alentaen. Mutta sinä tiedät yhtä hyvin kuin
+minäkin, ettei rakkautta voi tappaa muuten kuin toisella rakkaudella.
+
+--Entä minä en tahtoisikaan sitä tappaa? Entä minä tahtoisinkin elää
+tästedes vain vanhoissa muistoissani?
+
+--Silloin sinä olet mennyttä miestä. Ja silloin jää minun tehtäväkseni
+vain surkutella sinua kaikesta sydämestäni.
+
+Soisalo puhui totta. Hän tarkoitti, mitä hän sanoi, vaikka hän ei
+itsekään voinut oikein ymmärtää, mikä merkillinen halu häneen oli mennyt
+holhota ja tukea Anttia, kohottaa häntä taas jaloilleen ja ikäänkuin
+kainaloista kannattaa. Eipä se juuri ollut hänen tapaistaan. Ei hän
+mielellään puuttunut muiden asioihin, yhtä vähän kuin hän salli muiden
+hänen omiinsa sekautuvan. Mutta osaksi piti hän todellakin hyvin paljon
+Antista, osaksi huvitti häntä, itsekästä, nautiskelevaa poikamiestä,
+näin ensi kerran elämässään leikkiä toisen sielunlääkäriä ja melkein
+kuin hyväntekijää.
+
+Anttia puolestaan liikutti suuresti ystävänsä harvinainen osan-otto,
+jota hän kaipasi juuri ja johon hänestä oli sangen suloista nojautua.
+Oli hänkin tottunut omilla jaloillaan seisomaan eikä hän olisi koskaan
+luullut tulevansa niin heikoksi, että hän olisi valmis käyttämään muiden
+tarmoa ja tahdonvoimaa tukenaan. Mutta nyt hän tunsi olevansa
+täydellisesti lapsentilassa. Kun vain ei tuo toinen äkkiarvaamatta
+jättäisi häntä, kun hänen vain ei olisi pakko jäädä yksin eikä
+varsinkaan heti astua tuohon kolkkoon, autioon huoneustoon, jossa
+menneet muistot vielä niin tuoreina joka taholla kummittelivat ja jossa
+hiljaisuus tulisi olemaan tästälähtien niin ehdoton, pilkkopimeä ja
+kammottava!
+
+--Mitä tarkoitat sinä siis rakastajattarella? hän kysyi, vaihtaen
+äänilajinsa samalla melkein epäluonnollisen keveäksi. Sellaistako, jonka
+aion naida, sitten kun avio-eroni on lopullisesti järjestetty, vai
+sellaista, jonka kanssa käyn joskus teatterissa ja sirkuksessa, mutta
+jota minä tuskin voin tuoda Cataniin? Taikka ehkä sellaista, jonka
+kanssa en esiinny julkisuudessa ensinkään, vuokraan vain oman kamarin
+hänelle...
+
+Soisalo nauroi.
+
+--Puhutpa aivan kuin et olisikaan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä,
+sanoi hän. Toden sanoen, tarkoitan juuri sellaista kuin hän, rouva Sorvi
+nimittäin. Reipasta, sivistynyttä, pyöreäpovista, ennakkoluuloista
+vapautunutta naista, josta sinulle ei ole suurempia ikävyyksiä, jos
+hänet jätätkin, mutta jonka kanssa voit myöskin rakentaa oikean
+avioliiton, jos se sinua huvittaa. Sitäpaitsi se olisi juuri sopiva
+rangaistus hänelle.
+
+--Rangaistus? kysyi Antti, hullunkurisesti kulmakarvojaan kohottaen. Sen
+kyllä uskon, jos oikein itseni tunnen. Mutta kuinka niin sinun
+mielestäsi?
+
+--Sanoinhan sinulle, että juuri hän on sinut vaimostasi erottanut,
+huomautti Soisalo. Aavistukseni oli oikea, sillä äskeisen keskustelun
+kuluessa tulin varmuuteen siitä, että hän on kuiskannut vaimosi korvaan
+jotakin...
+
+--Mitä? kysyi Antti, jännitettynä korviaan heristäen. Mitä _hän_ on
+voinut kuiskata?
+
+--Jotakin, josta avio-ero on aiheutunut, jatkoi Soisalo, lyöden kuin
+lukkoon asian. Jotakin sinulle epäedullista.
+
+--Tiedän ja tunnen itseni viattomaksi.
+
+--Mutta sinä et tunne naisia. He voivat tehdä tyhjästä asian, keksiä
+mitä hyvänsä... Vain joku varomaton sana, joku vartioimattomalla
+hetkellä päässyt huokaus tai tunnustuksen tapainen...
+
+Soisalo vaikeni äkisti, sillä hän säikähti itsekin Antin kasvojen
+ilmettä. Ne olivat kalvenneet ja niiden piirteistä puhui niin
+häikäilemätön julmuus ja synkkä totisuus, että hän tuskin tunsi äskeistä
+surumielistä, hajoamistilassa olevaa ystäväänsä.
+
+--Ei tässä ole mitään varomattomia sanoja, ei huokauksia eikä
+tunnustuksia, sanoi hän harvakseen. Jos niin on, kuten sanot, on tässä
+rikos tapahtunut. _Mitä_ hän on sanonut? Et ole ystäväni, jos nyt et
+lausu koko totuutta minulle.
+
+Soisalo huomasi, että se nyt oli lausuttava. Mutta koska hän ei itsekään
+koko totuutta tiennyt, täytyi hänen sovittaa sanansa varovammin kuin hän
+olisi tahtonut oikeastaan katsoen omaan sisälliseen varmuuteensa, johon
+hän tällaisissa tapauksissa oli tottunut ehdottomasti luottamaan.
+
+--Nähtävästi hän on kuiskannut sinun vaimollesi, sanoi hän matalalla
+äänellä, että sinä et ollenkaan rakasta häntä...
+
+--Se on valhe, keskeytti Antti kiivaasti. Minä olen vaimoani sekä
+rakastanut että kunnioittanut.
+
+--Uskon sen, tyynnytteli Soisalo. Kaikissa tapauksissa hän nähtävästi on
+juorunnut jotain sentapaista. Sitäpaitsi hän on voinut myrkyttää vaimosi
+mielen sillä ajatuksella, että sinä rakastatkin ehkä häntä, rouva
+Sorvia, ja vain yhteiskunnallisesta pakosta ja ennakkoluulosta pysyt
+avioliitossa vaimosi kanssa...
+
+Ja että petät häntä jo hänen, rouva Sorvin kanssa, olisi Soisalo vielä
+voinut lisätä. Mutta hän ei tahtonut, tietäen senkin, minkä hän oli
+sanonut, jo koskevan kyllin syvästi Anttiin.
+
+Kuitenkaan hän ei ollut voinut täysin aavistaa sanojensa vaikutusta.
+
+Antti nousi päättävästi.
+
+--Mutta sittenhän hän on roisto, täysi roisto tuo nainen, sanoi hän,
+kuolemankalpeana pöydän yli kumartuen. Minulle hän on teeskennellyt
+pelkkää ystävyyttä. Tahdon heti tavata tuon naisen!...
+
+--Nyt? Yöllä?
+
+Soisalokin jo kauhistui.
+
+--Juuri nyt! Heti paikalla. Minä tiedän, missä hän asuu. Hyvästi! Maksa
+sinä minun puolestani.
+
+--Kysyisit toki ensin puhelimella, koetti Soisalo rauhoittaa myrskyä,
+jonka hän itse oli päästänyt irralleen.
+
+--Se on totta! Hänelle on puhelin. Pyydän heti audiensin tuolta
+armolliselta rouvalta...
+
+Antti juoksi jo puhelimeen.
+
+Mitähän tuhmuuksia se nyt taas tekee! tuumi Soisalo hänen poissa
+ollessaan. Kunhan ei vain karkaisi suoraan tuon naisen kurkkuun! Mies,
+joka edellisenä yönä on ollut itsemurhan partaalla, voi seuraavana myös
+naisen kuristaa! Mutta ei! Mitä hullua! Eihän sellaista tapahdu muuta
+kuin romaaneissa.
+
+Ja jos minä rouva Sorvin oikein tunnen, jatkoi hän vielä mietteitään,
+niin saa Antti pian itse varoa kaulaansa. Rouva Sorvi on hänet lujilla,
+kiinteillä käsivarsillaan henkihieveriin kuristava. Se olisikin paras
+loppu tuolle, kaikesta päättäen myrskyisäksi muodostuvalle
+kohtaukselle... Taikka jos ei heti niinkään kävisi, onhan hyvä, että
+Antti on saanut muuta ajattelemista. Silloin hän ei tee enää itsemurhaa.
+Ja silloin en minäkään ole hukkaan käyttänyt tätä iltaa ja iltapäivää.
+
+Ja Soisalo tunsi itsensä oikein elämän hämähäkiksi, oikein kohtalon
+salaperäisten lankojen keskeiseksi ohjaajaksi, kun hän noin ajatteli,
+vaikka häntä itseään hiukan hirvittikin ne voimat, jotka hän nähtävästi
+oli Antissa manannut esille.
+
+Antti palasi loistavin kasvoin puhelimesta. Hänellä näkyi olevan niin
+kiire, ettei hän ehtinyt edes ystävänsä luo poikki salin tulemaan,
+viittasi vain tälle ja rupesi heti palttoota päälleen vetämään. Soisalon
+oli pakko mennä hänen luokseen.
+
+--Kuinka kävi? hän kysyi.
+
+--Hän ottaa vastaan! vastasi Antti. Mutta minulla on kiire. Hän sanoi
+olevansa juuri maata menemässä.
+
+--Onnittelen sinua, hymyili Soisalo. Mutta mitä sanoit hänelle? Kuinka
+hän suostui sinut näin myöhäisellä hetkellä vastaan-ottamaan?
+
+--Sanoin, että minulla oli jotakin hyvin tärkeätä, jotakin
+elämän-tärkeätä hänelle puhuttavaa. Eikä hän silloin voinut evätä. Ja
+jos hän olisi evännytkin, olisin minä sittenkin mennyt sinne.
+
+--Bravo! sanoi Soisalo. Oletpa kuin toinen mies nyt. Näytät energiseltä
+ja päättäväiseltä.
+
+--Niin olenkin, vastasi Antti itsetietoisesti. Minä en aio jättää kesken
+tätä asiaa. Ken kerran on kätensä aurankurkeen laskenut...
+
+--Sen on myös vako loppuun kynnettävä, jatkoi Soisalo. Bravo,
+bravissimo! Toivottavasti minä en tapaa enää sinua tänä iltana.
+
+--Et, vastasi Antti, hymyillen hyväntahtoisesti toisen toivomukselle.
+Kiitos vain hyvästä vahtipalveluksesta! Mutta me syömme huomenna yhdessä
+aamiaista.
+
+--Missä? Täällä vai Kämpissä?
+
+--Mieluummin jossakin, missä saamme rauhassa jutella keskenämme. Esim.
+Pörssissä. Sopiiko?
+
+--Mainiosti. Näkemiin ja onnea matkalle siis!
+
+--Ole huoleti, kerskasi Antti. Hän _on_ jo minun kostoni uhri.
+
+Hän meni menojaan. Unohtipa vielä antaa juomarahaa ovenvartiallekin.
+
+Tuo mies ei ikinä itseään menetä, ajatteli Soisalo, katsoen
+flegmaattisesti hänen jälkeensä ja puhaltaen hiukan kaihomielisen sauhun
+sikaristaan. Hyvä on, vaara on ohitse. Ystävän olen pelastanut, mutta
+kadottanut itse ehkä parhaan ystävättären, joka koskaan olisi voinut
+tulla omakseni.
+
+Omasta mielestään hän alkoi olla liiankin hyvin onnistunut.
+
+Turhia! karkoitti hän kuitenkin kohta mokomat ajatukset aivoistaan.
+Olihan hänellä itsellään nainen, suloinen nainen, ja kylläksi naisia,
+että hänen olisi ollut tarvis parhaan ystävänsä ainoaa karitsaa
+kadehtia.
+
+Lähtisikö hän jo kotiinsa? Kenties ei aivan vielä. Hän katsoi kelloaan,
+joka näytti 1/2 12. Voisihan hän vielä istua hetkisen tuolla hyvien
+ystävien parissa, jotka juuri näyttivät kiihkeästi jostakin heille
+kaikille mielenkiintoisesta seikasta keskustelevan.
+
+Hän jäi vielä hetkeksi Cataniin.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Rouva Sorvi oli todellakin ollut jo maata menemäisillään, kun Antti
+soitti hänelle. Hän oli jo napittanut auki pukunsa ja riisunut
+korsettinsa ja seisonut peilin edessä, miettien tiukasti eilisen ja
+tämän päivän tapahtumia.
+
+Hän mietti, mietti ja tunsi itsensä tyytyväiseksi ja voitonriemuiseksi.
+
+Epäilemättä hänellä oli oma vahingon-iloinen osansa niihin.
+
+Hän itse oli erään viipurilaisen pankinjohtajan rouva, vaikka hän
+Helsingistä kotoisin olevana oli jo heti avioliittonsa alusta ruvennut
+kaipaamaan kovasti pääkaupungin laajempia oloja ja vuosi vuodelta
+loisteliaammaksi käyvää, huvitteluhaluista elämää. Sitä varten hän
+milloin milläkin tekosyyllä oli hankkinut itselleen tilaisuuksia
+pistäytyä edes pariksi kolmeksi viikoksi tuota kiellettyä hedelmää
+haistelemaan, joskaan ei vielä maistelemaan. Viime kerralla
+hammaslääkärimatkalla ollessaan hänelle kuitenkin jo oli sattunut pieni
+seikkailukin, joka häntä oli suuresti viehättänyt. Hän oli viettänyt
+iltahetken taiteilijan, todellisen taiteilijan atelierissa!
+
+Mutta hänen seikkailunsa olivat, ikävä kyllä, päättyneet sangen lyhyeen.
+Hänen miehensä, joka oli kunnollinen, rehellinen ja hyväntahtoinen,
+mutta liian yksinkertainen ymmärtämään nykyisen maailman meininkejä, oli
+saanut kuulla niistä ja ruvennut siitä saakka pitämään häntä melkein
+kotiarestissa. Tietysti se oli juuri huonoimmin valittu keino moista
+villivarsaa taltuttaa, jos kerran tarkoituksena oli taltuttaminen. Se
+kävi aina hurjemmaksi ja eräänä kauniina päivänä se karkasi kokonaan
+Helsinkiin.
+
+Aluksi se oli ollut oikku, sitten siitä oli muodostunut piintynyt
+päähänpisto hänelle. Aluksi hän oli luullut nimittäin, että hänen
+karkumatkansa kestäisi vain pari päivää, tai viikon korkeintaan, joiden
+kuluessa hänen miehelleen varmaan jo tulisi niin ikävä, että tämän
+väkisinkin täytyisi kirjoittaa rukouskirje tai tulla ja polvillaan
+pyytää häntä takaisin pala jamaan. Mutta päiviä ja viikkoja oli kulunut
+eikä kirjettä, vielä vähemmän miestä, ollut ilmestynyt. Silloin oli
+rajaton viha täyttänyt hänet.
+
+Tuo kelvoton, silläkö tavoin hän rakasti vaimoaan! Tuo kupetsi, tuo
+kamasaksa, niinkö hän palkitsi kaiken sen hyvän, jota hänen uskollinen
+vaimonsa vuosien kuluessa oli tarjonnut ja tarjonnut vielä aivan
+ilmaiseksi hänelle! Näinkö kohdeltiin naista, näinkö arvosteltiin naisen
+lempeä, korkeinta ja kalleinta asiaa koko maailmassa? Ei, tuo mies ei
+nähtävästi ymmärtänyt muuta arvokasta maailmassa kuin raha! Ja hänkö,
+Anna Sofia Sorvi, filosofian kandidaatti ja entinen opettajatar, tuon
+raakalaisen luokse takaisin? Ei ikinä! Ennen kuolema maantien ojassa
+kuin häpeä tuon miehen vuoteessa!
+
+Niinä aikoina ei hänen mieleensä ollut juuri juolahtanut, että hänen
+miehensä oli luonut, hänen omiin syntyperäisiin kotioloihinsa verraten,
+aivan ruhtinaallisen kodin hänelle, yhtä vähän kuin sekään, että hän
+kihlautuessaan oli ollut vähintään yhtä väsynyt opettajatartoimeensa
+kuin nyt kuuliaisena aviovaimona elämään. Hän katsoi vain uhrautuneensa,
+vain tuhrautuneensa tuon miehen vuoksi. Ja samalla oli hänen päätöksensä
+valmis. Hän tahtoi elää yksin, vapaana naisena, ja tulla toimeen
+omillaan.
+
+Hän asui ensin eräitä viikkoja sukulaistensa luona ja koetti kuulostella
+sopivaa paikkaa itselleen. Sen saanti ei ollut helppoa, mutta hän
+onnistui siinä kuitenkin hyvien suhteittensa, akateemisen tutkintonsa,
+ehkä kuitenkin enimmän miehensä nimen avulla, paremmin kuin monet muut.
+Hän sai hyvän kassöörskapaikan eräässä suuressa teollisuusliikkeessä,
+josta hänellä oli kaksi ja puoli sataa kuussa. Nyt vuokrasi hän oman
+huoneuston itselleen, kamarin, keittiön ja alkovin, joka oli melkein
+kuin toinen huone, hankki huonekalut ja oli nyt todellakin vapaa nainen,
+joka voi itse määrätä tekonsa ja kohtalonsa.
+
+Kaksi vuotta oli nyt jo kestänyt hänen sankarillinen kamppailunsa.
+
+Usein oli hänen jo niiden kuluessa täytynyt myöntää itselleen, ettei
+tämäkään elämä ilman varjopuolia ollut. Olihan hänellä nyt vapaus, oli
+tietystikin, mutta monena iltana, kun hän väänsi sähkövalon sammuksiin
+ja hautautui yksinäiseen leskisänkyynsä, hän oli jo tavannut itsensä
+tuumimasta, mitä hän oikeastaan teki tällä vapaudella. Hänen täytyi
+käydä paljon vaatimattomammin puettuna kuin ennen, syödä automaateissa
+ja ruokapaikoissa, sen jälkeen kuin hän oli väsynyt itse laittamaan
+ruokansa ja piian kanssa riitelemään, sekä jäädä pois monesta
+huvitilaisuudesta jo sopivain kavaljeerienkin puutteessa, jotka eivät
+osoittaneet minkäänlaista erikoista merkkiä parveilla hänen ympärillään.
+Tuo kaikki ikävystytti ja hermostutti häntä. Joskus oli jo hänen päänsä
+läpi kulkenut salainen, syntinen ajatus palata takaisin miehensä luo,
+mutta toistaiseksi hänen vielä oli onnistunut se inholla ja kauhulla
+luotaan karkoittaa.
+
+Paremman puutteessa hän oli ruvennut vehkeilemään. Siihen oli tarjonnut
+hänelle hyvän aiheen ja tilaisuuden juuri pankinjohtaja Antti Puuhaaran
+perhe, johon hän heti Helsinkiin muutettuaan oli päässyt rouvan vanhana
+koulutoverina pujahtamaan.
+
+Hän oli heti terävällä psykologisella silmällään, jota hän tosin oli
+vähemmän tottunut käyttämään omaan itseensä nähden, huomannut että tässä
+talossa mies rakasti vaimoaan vilpittömästi, vaimo ei. Jo se oli omiaan
+hänen seikkailuhaluista mieltään kiinnittämään. Sitten hän oli monista
+rouvan pienistä huomautuksista ja pistosanoista oivaltanut, että tämä
+oikeastaan kaikessa hiljaisuudessa halveksi miestään, pitäen tätä
+auttamattomasti naivina ja typeränä. Naivi oli Antti rouva Sorvinkin
+mielestä, mutta ei typerä ollenkaan. Pikemmin oli juuri Antin rouva
+typerä ja varsinkin tuhman-ylpeä hänestä, kun tämä ei ollenkaan
+näyttänyt onneaan Antin rinnalla tajuavan eikä arvostavan.
+
+Naisellisella vaistolla ja ennen kaikkea aitonaisellisella
+epäloogillisuudella hän siis heti alussa asettui tuon perheen
+keskuudessa Antin puolelle, vaikka tämän osa avioliitossa oli niin
+monessa suhteessa hänen oman miehensä sielullisiin arvoihin
+verrattavissa ja vaikka hän omaa miestään niin täydestä sydämestään
+vihasikin. Mahdollisesti vaikutti siihen myös Antin edullinen ulkomuoto,
+jonka rinnalla hänen miehensä oma hahmo muistui mieleen kovin karkeana
+ja kömpelönä. Mutta enimmän vaikutti tietysti tähän odottamattomaan,
+vaikka jokaisen ystävättären kannalta arvattavasti aivan luonnolliseen
+lopputulokseen, se seikka että Antti oli mies ja hänen rouvansa nainen,
+ja vielä nainen, josta hän ei pitänyt niinkään paljon kuin tavallisesta
+lähimmäisestään, saati sitten omasta itsestään.
+
+Helposti hän viisaampana ja viekkaampana oli saavuttanut Antin vaimon
+täydellisen ystävyyden, jopa ihailunkin. Jo koulussa oli rouva Sorvi
+ollut häntä etevämpi tiedoiltaan ja taidoiltaan, saati sitten kun hän
+oli tullut ylioppilaaksi ja filosofian kandidaatiksi. Vaikka Antin vaimo
+olikin ylpeä omasta aatelisesta sukuperästään, kunnioitti hän kuitenkin
+salassa opillista sivistystä ja varsinkin sitä uuden-aikaista
+naisellista itsenäisyyttä, jota hän näki rouva Sorvin koettavan
+elämässään niin tarmokkaasti toteuttaa. Siksi hän aivan huomaamattaan
+kasvoi sokeasti kiinni ystävättäreensä ja kertoi kaikki hänelle, mitä
+vain tapahtui tai jäi tapahtumatta hänen avioliitossaan.
+
+Siten oli tuon avioliiton pohja jo oikeastaan ontoksi koverrettu. Mutta
+kaikki olisi vielä voinut käydä hyvin, jos Antti olisi ollut hiukan
+kevytmielisempi tai rouva Sorvi vähemmän vahingonhaluinen.
+
+Rouva Sorvi oli vähitellen oppinut vihaamaan ja kadehtimaan Antin vaimoa
+jo tämän hyvän yhteiskunnallisen aseman vuoksi, mikäli hänen oman
+nykyisen asemansa epäkohdat olivat hänelle selvenneet. Tuollako
+tuhmalla, sivistymättömällä aatelisella kananpäällä oli muka oikeus
+suurempaan maalliseen onneen ja nautintoon kuin hänellä? Tuoko ansaitsi
+paremman miehen, tuoko ylhäisemmät ystävät ja hienommat, valikoidummat
+huvitukset? Tuonko elämän oli lupa vieriä niin tyynenä ja
+sopusointuisena, silloin kun hänen omansa oli niin keskeltä katkennut ja
+äkkiä niin karuksi ja rosopintaiseksi muodostunut, tuonko kulkea
+yhteiskunnan kukkuloilla, silloin kun hän itse tunsi jo laaksonpohjaa
+pitkin kulkevansa? Ei! Särkeä tahtoi hän kaiken tuon niin hempeän,
+ärsyttävän ja poroporvarillisen onnellisuuden, polkea muruiksi alle
+pienen kantapäänsä tai--anastaa itselleen!
+
+Niin hän oli alkanut hiljakseen ja salassa keimailla Antille, vaikka
+huonolla menestyksellä. Antti ei ollut ollenkaan huomannut hänen
+keimailuaan! Hän oli varovasti suurentanut keinojaan, käynyt
+rohkeammaksi, päälletunkevammaksi, pitäen kaiken aikaa kuitenkin visusti
+silmällä, ettei Antin vaimo vain saisi vähäisintäkään aavistusta hänen
+tarkoitusperistään. Kaikki oli kilpistynyt Antin epägalantiin olentoon
+kuin kallioon. Silloin oli rouva Sorvi suuttunut ja tehnyt kuin
+potifarin emäntä ennen muinoin: hän oli syyttänyt Anttia tämän vaimolle
+juuri samasta synnistä, johon hän itse olisi langennut niin mielellään.
+
+Hän oli onnistunut! Hän oli onnistunut! kaikui nyt riemulauluna hänen
+sydämessään. Itse hän oli ollut tänä aamuna Antin ulkomaille matkustavaa
+vaimoa junalle saattamassa, samoin kuin hän eilen oli ollut todistajana
+heidän virallisessa erokohtauksessaan. Ja nyt oli Antti itse soittanut
+hänelle! Ja juuri äsken oli Antin paras ystävä, joka nähtävästi ei ollut
+niin tuhma kuin miksi hän tekeytyi, turhaan koettanut tutkia häneltä
+tätä hänen elämänsä suurta salaisuutta.
+
+Antin käynti koski luonnollisesti sitä samaa. Hän oli tärkeä, hän oli
+tapausten keskipisteessä! Tuhmat, tuhmat miehet! Heitä voi sitten
+nähtävästi vaikka haavilla kalastaa.
+
+Mutta missä puvussa hän sitten ottaisi Antin vastaan? Tuo kysymys vaati
+hetkisen osakseen hänen koko huomionsa!
+
+Ei suinkaan tässä! Hän oikein säikähti, kun hän muisti, että Antti voisi
+missä tuokiossa hyvänsä olla täällä. Mutta aamunuttuko? Ilta vaippako?
+Ei, ei, tietysti hänen tuli esiintyä tavallisessa kävelypuvussaan. Mutta
+ehtisikö hän enää saada sitä päälleen? Eikö tulla hurissutkin tuolla jo
+auto hänen ikkunansa alle.
+
+Tuli, hurisi. He olivat sopineet puhelimessa niin, että rouva Sorvi
+heittäisi paraati-ovensa avaimen ikkunasta kadulle, josta Antti
+noukkaisisi sen.
+
+Rouva Sorvi avasi varovasti ikkunan ja katsoi kadulle. Se oli Antti.
+
+--Nyt minä heitän! helähti rouva Sorvin ääni, samalla kuin valkoinen
+käsivarsi ojentui ulos ikkunasta. Ottakaa vastaan!
+
+--Kaikki, mitä tarjotaan! kuului alhaalta luonnottoman reippaalla
+äänellä. Kaikki, mitä _te_ tarjoatte.
+
+Avain kilahti kadulle. Rouva Sorvi ehti tuskin heittämään ylleen kepeän
+iltapukunsa, kun jo kärsimätön ovikellon soitto todisti tulijan olevan
+hänestä vain parin askeleen päässä.
+
+
+
+
+7.
+
+
+Antti heitti nopeasti palttoon ja silinterin yltään ja astui
+kursailematta sisälle. Hänen silmänsä paloivat, hänen äänensä värähteli,
+hän näytti olevan mitä suurimmassa sielunjännityksessä.
+
+--Anteeksi, hän sanoi, että näin myöhään illalla vaivasin teitä.
+
+--Sanokaa pikemmin keski-yöllä, hymyili rouva Sorvi, osoittaen kelloa
+peilipiirongin päällä. Kohta kummitukset esiintyvät.
+
+--Voi olla, virkkoi Antti, tuijottaen yhä tiukasti silmiin häntä. Mutta
+asia, josta tahdoin puhua teille, oli siksi tärkeä, etten todellakaan
+olisi voinut pitää sitä sisälläni edes yhtä yötä enää.
+
+--Ja siksikö te äsken kadulla pakenitte minua? kysyi rouva Sorvi
+veitikkamaisesti. Pakenitte ja jätitte minut ystävänne saateltavaksi?
+
+--Juuri siksi, vastasi Antti silmää räpäyttämättä. Olin liian suuressa
+mielenkiihkossa. Olen vieläkin, kuten näette, vaikka toivon voivani
+jotakuinkin hillitä itseni.
+
+Rouva Sorvi näki sen ja nautti siitä sanomattomasti mielessään. Mies
+mielenkiihkossa! Hänen edessään! Juuri se näkyhän oli ollut hänen
+ijäinen unelmansa.
+
+Samalla tunsi hän itsensä kuitenkin hiukan levottomaksi. Tuo mies toivoi
+voivansa pysyä tyynenä, mutta ei ollut sanottu, ei voinut itsekään
+sanoa, onnistuiko hän siinä. Turhaa pelkoa! Hän, rouva Sorvi, oli kyllä
+oikea nainen, oikea pedonkesyttäjätär hänet hillitsemään.
+
+--Istukaa, sanoi hän sentähden äkkiä virallisimmalla, täsmällisimmällä
+äänellään. Tiedän, että tahdoitte puhua minulle vaimostanne.
+
+Sensijaan että olisi istunut, tarttui Antti kaksin käsin hänen
+ranteisiinsa ja veti hänet kohti itseään.
+
+--Ei, minä tahdoin puhua teistä, sanoi hän matalalla, tukahtuneella
+äänellä. Teistä, yksinomaan teistä!
+
+--Minusta? kuiskasi rouva Sorvi.
+
+--Teistä, sopersi Antti, jota minä rakastan, jota minä vihdoinkin,
+vihdoinkin tohdin tunnustaa rakastavani.
+
+Rouva Sorvin silmät leimahtivat ja sammuivat jälleen kuin hienon pilven
+taa. Hetkiseksi imeytyivät heidän katseensa toisiinsa. Rouva Sorvin
+poskille oli noussut tumma puna, hänen korvanlehtensäkin helottivat
+aivan ruusuisina.
+
+--Te olette hullu! Päästäkää minut!
+
+Antti päästi siinä silmänräpäyksessä hänen kätensä. Seurasi syvä
+äänettömyys.
+
+Tuhannet ajatukset risteilivät tuokion kummankin heidän aivoissaan.
+Rouva Sorvi ei tietänyt oikein, pitikö hänen itkeä vai nauraa tuon
+onnettoman miehen mielettömyydelle. Oikeastaan hän oli vihainen Antin
+muodottoman tungettelevaisuuden vuoksi, mutta toiselta puolen hurmasi
+häntä ajatus, että tämä niin pian oli voinut unohtaa vaimonsa ja oli
+valmis näin päätäpahkaa hänen syliinsä syöksymään. Sen että Antti oli
+häntä jo kauvan rakastanut, vaikka ei nai visuudessaan ollut sitä
+vaimonsa vuoksi uskaltanut hänelle tunnustaa, uskoi hän mielellään ja
+oli uskonut siinä silmänräpäyksessä kuin se oli Antin huulilta ilmi
+singahtanut. Mies oli naivi, auttamattomasti naivi! Se oli hänen
+puolustuksensa, mutta samalla hänen naurettavaisuutensa.
+
+Luulla voivansa noin vain väkirynnäköllä voittaa nykyaikaisen,
+sivistyneen ja itsenäisen naisen, joka ei suinkaan mikään
+ensikertalainen tytöntyllykkä ollut, vaan jo yli kolmekymmentä oleva,
+maailmaa kokenut rouva ja kahden lapsen äiti, päällepäätteeksi entinen
+opettajatar ja filosofian kandidaatti! Täytyi olla Antti niin
+ajatellakseen. Jos hän, rouva Sorvi, joskus ... kerran ... jossakin
+kaukaisessa tulevaisuudessa ehkä vastaisikin hänen tunteisiinsa, täytyi
+sen tapahtua aivan toisin ja aivan toisten muotojen mukaan...
+
+Rouva Sorvi hymyili. Hymyili koko kypsän naisellisuutensa äärettömällä
+ylemmyydellä, voitollisesti ja äidillisesti tuolle lapselliselle
+miehelle, joka ei nähtävästi ollut normaalitilassa ja jolle juuri
+senvuoksi olisi ollut turha suuttuakin. Täytyi antaa anteeksi hänelle ja
+kuunnella, mitä hänellä siis lopultakin oli asiallista sanomista.
+
+Antti ei huomannut hänen hymyään.
+
+Hän kysyi itseltäänkin, oliko hän enää täysissä järjissään. Mielikuvat
+vilahtelivat kuin virvatulet hänen sielunsilmiensä ohi. Yhdessä
+sekunnissa muisti hän vaimonsa, muisti määrättömällä murheella ja
+rakkaudella, joka jälleen oli valmis vaihtumaan yhtä määrättömäksi
+vihaksi ja pakkaseksi häntä kohtaan siinä silmänräpäyksessä, kun hän
+ajatteli, että tämä oli uskonut ystävättäreensä enemmän kuin häneen eikä
+viitsinyt edes neuvotella hänen kanssaan, ennen lopullista
+avioero-päätöstään. Toisessa sekunnissa hän tunsi taas yhtä rajattomasti
+vihaavansa ja halveksivansa tuota toista, jota hän oli suudellut juuri,
+ja tahtovansa väkivaltaisesti raiskata, herjata ja häväistä häntä,
+mikäli tämä nimittäin oli ollut syynä heidän aviolliseen
+onnettomuuteensa. Mutta eihän hän tiennyt sitä vielä. Täytyihän hänen
+saada tietää se, ennen kuin hän voisi valita tunne-asteikkonsa, kuulla
+asia tuon naisen omasta suusta eikä vain ystävänsä Soisalon, joka
+saattoi, jonka täytyi olla erehtynyt!
+
+Huomaamattaan hän jo mielessään puolusteli rouva Sorvia, vaikka hän
+äsken oli rientänyt tänne täysin vakuutettuna hänen syyllisyydestään.
+Mutta tämän poskien tumma puna, tämän pehmeän, täyteläisen ruumiin
+ärsyttävä kosketus oli jo ehtinyt tehdä vaikutuksen häneen.
+Luonnollisesti kuului hänen henkensä vieläkin sinne, missä hänen
+vaimonsa oli. Mutta hänen aistinsa ojentuivat jo toiseen, hänen hermonsa
+väreilivät jo toista kohden ja hänen äkkiä valloille päässyt, synkäksi,
+raskaaksi, tulikuumaksi kiehahtanut verensä tykki jo tahtiin niiden
+suonten kanssa, joiden hän oli aavistanut suihkavan tuon ohuen,
+tähtikirjaillun vaipan alla.
+
+Hän oli jo kadotettu. Mutta hän ei vielä tiennyt siitä mitään, vaan
+hymyili itsetietoisesti ja voitollisesti ... yhtä miehekkäästi ja
+isällisesti kuin rouva Sorvi naisellisesti ja äidillisesti ... hymyili
+oman voimansa tunnossa tuolle naiselle, joka nähtävästi ei ollenkaan
+aavistanut, että hänellä, Antilla, vielä oli täysi vaalinvalta, ja joka
+luonnollisesti oli ottanut täytenä totena hänen sydämettömän,
+häikäilemättömän rakkaudentunnustuksensa. Nyt oli hän täysin itsensä
+herra mielestään. Nyt tunsi hän voivansa vallita myös tuokiotilaa.
+
+He kääntyivät päin toisiinsa melkein yht'aikaa ja näkivät toistensa
+hymyilevän.
+
+Se oli suuri hämmästys heille molemmille.
+
+He olivat kumpikin luulleet toistensa kasvoilla aivan toisen ilmeen
+näkevänsä. Antti oli luullut kohtaavansa rouva Sorvin katseen vihaisena,
+suuttuneena, kyyneltyneenä tai loukattuna, rouva Sorvi taas Antin
+nöyränä, anteeksipyytävänä tai puolihulluna ja hämmästyneenä. Ja nyt
+äkkiä tuo hymy, joka paistoi suusta, silmistä ja koko katsannosta! Mistä
+se tuli? Mitä se merkitsi? Mitä sen alla asui? Oliko se totta vai
+teeskentelyä?
+
+Tällä hetkellä he eivät kumpikaan ymmärtäneet toisiaan. Hymyilivät vain
+pari sekuntia hymyilemistään ja toivoivat, että toinen lakkaisi siitä
+lopultakin ja vaihtaisi sen joksikin muuksi helpommin käsitettäväksi.
+
+Turha toivo! He hymyilivät vain edelleen, sillä se vastasi parhaiten
+heidän kummankin hetkellistä mielentilaansa.
+
+Antti vaihtoi ensin ilmettään.
+
+--Anteeksi, hän sanoi ystävällisesti ja sydämellisesti kätensä ojentaen.
+Minä en tiennyt, mitä tein. Toivon, etten ole loukannut teitä.
+
+--Kyllä, vastasi rouva Sorvi. Epäilemättä te loukkasitte minua. Mutta
+minä olen tottunut antamaan anteeksi loukkauksia.
+
+Viimeisen lauseen lausui hän kuitenkin pienellä, tekopyhällä
+huokauksella, joka jälleen houkutteli äskeisen, itsetietoisen hymyn
+Antin huulille.
+
+--Istutaan, hän sanoi, ja jutellaan. Arvaattehan, etten ole tänne turhan
+kautta tullut. Meidän on selittäydyttävä.
+
+--Meidän? oli rouva Sorvi hämmästyvinään. Luulin, että te aiotte...?
+
+--Luulen, jatkoi Antti lujasti, että meillä kummallakin on jotakin
+sanomista toisillemme.
+
+Hän viittasi, aivan kuin hän olisi ollut isäntä talossa, rouva Sorvia
+leposohvalle istumaan. Tämä katsoi häneen, ei sanonut mitään, vaan
+istahti hiljaisena.
+
+Antti istui hänen vierelleen.
+
+--Uskotteko, että rakastan teitä? hän kysyi matalalla äänellä.
+
+--Uskon, kun sanotte niin, vastasi rouva Sorvi häneen katsomatta. En näe
+mitään syytä, miksi ette puhuisi totta minulle.
+
+--En minäkään, jatkoi Antti. Ja te...?
+
+--Mitä tarkoitatte? kysyi rouva Sorvi hiljaa.
+
+--Olenko minä teille ehdottomasti vastenmielinen?
+
+--Ette suinkaan, vastasi rouva Sorvi, pienen tohvelinsa kärkeä
+pyöritellen. Päinvastoin pidän minä hyvin paljon teistä.
+
+Antti kävi hänen käteensä. Rouva Sorvi veti sen vitkaan pois hänen
+kädestään.
+
+--Hyvä, sanoi Antti. Vaihtakaamme puheenainetta! Tiedättekö, missä minun
+vaimoni on?
+
+--Tiedän, vastasi toinen. Mutta minua on kielletty teille sitä
+sanomasta.
+
+--Onko hän sukulaistensa luona?
+
+--Sitäkään minulla ei ole lupa sanoa teille. Jälleen lyhyt äänettömyys.
+
+--Tiedättekö, miksi hän lähti? kysyi Antti suoraan, taivuttaen samalla
+itsensä eteenpäin ja koettaen katsoa silmiin häntä.
+
+Rouva Sorvi vältti hänen katsettaan.
+
+--Te itse sen parhaiten tietänette, vastasi hän.
+
+Antti tarttui jälleen kiinteästi hänen käteensä. Tällä kertaa ei rouva
+Sorvi vetänyt pois sitä.
+
+--Te ymmärrätte kyllä, huohotti Antti hänen korvansa juuressa, että
+minun täytyy saada tietää se, kuuletteko, minun täytyy. Te olette ainoa
+ihminen maailmassa, joka voitte siitä minulle jotakin selittää.
+
+Hän puhui harvinaisen vilpittömästi tällä hetkellä. Mutta se oli
+samalla täydellisen aseettomuuden tunnustus, jota toinen ei ollut heti
+käyttämättä hyväkseen.
+
+--Kuinka? sanoi rouva Sorvi, käännähtäen nyt kokonaan Anttiin päin.
+Teidän vaimonne ei olisi teille siis mitään selittänyt?
+
+Sisällinen raivonpuuska pudistutti Anttia tuon teeskentelevän,
+ärsyttävän kysymyksen kuullessaan. Mutta hän jaksoi vielä hillitä
+itsensä.
+
+--Ei, vastasi hän, yhä edelleen yhtä vilpittömästi. Te tiedätte sen. Te
+olette hänen paras ystävättärensä.
+
+--Minä en tiedä mitään. Minut oli kutsuttu vain todistajaksi.
+
+Vielä tuokion katsoi Antti häneen avuttomasti ja rukoilevasti. Sitten
+pullistuivat hänen otsasuonensa ja hän puri hampaansa yhteen, niin että
+huulensa olivat kuin valkea viiva hetken aikaa.
+
+Nyt sanoi hän toisella, aivan muuttuneella äänellä:
+
+--Hyvä! Vaihtakaamme jälleen puheenainetta.
+
+Mutta hän ei itse kestänyt enää omaa sisällistä jännitystään. Hän
+hellitti äkkiä rouva Sorvin käden, painoi päänsä käsiinsä ja sanoi
+kummallisilla, korahtelevilla äänenpainoilla:
+
+--Minä olen lopussa! Minä olen aivan lopussa!
+
+Rouva Sorvi katsoi säikähtyneenä häneen. Samalla täytti hänen sydämensä
+rajaton hellyys tuota miestä kohtaan, jonka kohtalon hän oli määrännyt
+ja joka nyt näkyi kärsivän niin kovasti siitä. Eikä hän osannut muuta
+kuin ruveta hiljaa hivelemään hänen kulmaluitaan.
+
+--Antti! kuiskasi hän tuskin kuuluvasti. Antti painoi päänsä hänen
+rinnoilleen. Hänen toinen kätensä etsi hänen kättään, samalla kuin
+toinen pyrki hänen poskeaan hyväilemään.
+
+--Sinä rakas, rakas...! kuiskasi hän samalla.
+
+Rouva Sorvi salli hänen tehdä niin. Täytyihän lapsen saada, mitä se
+tahtoi, jos sen mieli tyyntyä ja lakata itkemästä.
+
+Mutta kun Antin hyväilyt kävivät yhä rohkeammiksi, lausui rouva Sorvi
+päättävästi:
+
+--Antti, tule järkiisi!
+
+Siinä silmänräpäyksessä oli Antti polvillaan hänen edessään.
+
+--Kyllä, juuri _minä_ saan tehdä niin, hän huusi leimuavin silmin, juuri
+minä, juuri minä!
+
+--Miksi? ehti rouva Sorvi kysyä.
+
+--Siksi, että sinä olet tehnyt minulle enemmän vääryyttä kuin kukaan
+ihminen maailmassa. Ja siksi on minulla oikeus kohdella sinua niinkuin
+koiraa, niinkuin huonomaineista naista...
+
+Rouva Sorvi nousi siinä silmänräpäyksessä. Eikä hän huomannut, että
+myöskin Antti nousi ja ettei tämä suinkaan ollut hellittänyt otettaan
+hänen vaippansa liepeestä, kun hän taapäin taipuen huusi eläimellisellä,
+epäinhimillisellä julmuudella ja voitonriemulla:
+
+--Hyvä! Siispä tiedä, että juuri minä, juuri minä olen sinut vaimostasi
+erottanut!
+
+Hän ei ennättänyt sanoa enempää. Tuokiossa oli Antti kietaissut hänen
+vaippansa kuin verkon hänen ympärilleen...
+
+ * * * * *
+
+Kun rouva Sorvi aamulla saattoi ovelle hänet, ei hän vielä tiennyt
+itsekään, vihasiko ja pelkäsikö vai rakastiko hän enemmän tuota miestä,
+joka oli kohdellut häntä kuin ei kukaan muu ja jonka hän kuitenkin oli
+suuteloilla ja syleilyillä toivottanut luokseen tervetulleeksi taas tänä
+iltana. Hän tiesi vain, että käännekohta oli tapahtunut hänen elämässään
+ja ettei hänen tarvinnut enää uusia seikkailuja itselleen ikävöidä.
+Samalla kuin hän tunsi äärettömästi siitä nauttivansa, kärsi hän yhtä
+paljon kaiken loukatun itsenäisen naisellisuutensa ja akateemisen
+oppiarvonsa puolesta, joista tuolla kirotulla, rakastetulla miehellä ei
+tuntunut olevan aavistustakaan.
+
+Mutta hän hämmästyi itsekin, kun hän astui peilin eteen. Hänen poskensa
+punersivat, hänen silmänsä säteilivät, hänen huulensa hymyilivät
+puoli-avoimina. Hän oli omasta mielestään tullut kymmentä vuotta
+nuoremmaksi.
+
+
+
+
+8.
+
+
+Kun Antti parturissa käytyään sinä aamuna täsmälleen klo 10 astui
+pankkinsa johtokunnan huoneesen, katsoi hän jotakuinkin pöllämystynein
+silmin ympärilleen. Hänelle oli niin paljon uutta tapahtunut parin
+vuorokauden kuluessa, että kului parin sekunnin aika, ennen kuin hän
+ehti tottua taas tavalliseen virka-ympäristöönsä.
+
+Hänen virkatoverinsa apulaisjohtajat olivat siellä jo. Toinen heistä,
+pitkä, hirmuisen pitkä, laiha, luiseva ja vaitelias herra, Manner
+nimeltään, jota yleensä kaupungilla sanottiin suureksi äänettömäksi, oli
+tunnettu etupäässä rikkaan avioliittonsa ja sen henkilökohtaisen
+luottamuksen vuoksi, jota katsottiin hänen pääjohtajan puolelta
+nauttivan ja jota hän ei myöskään pitänyt minään salaisuutena. Yleensä
+katsottiin häntä ja hän itsekin esiintyi pääjohtajan, tuon ankaran
+vanhuksen, itse-oikeutettuna jälkeläisenä.
+
+Toinen heistä oli pankin pyöveli, sellainen kuin joka pankissa on ja
+täytyy olla, hän, jonka tehtävä on karkoittaa jo töykeydellään ja
+häikäilemättömällä käytöksellään kaikki epävarmat kundit. Hänen nimensä
+oli Tyrväälä. Hänen punainen, pyöreähkö naamansa, ruokkoamattomat,
+törröttävät viiksensä, potaattinenänsä ja pienet, vaanivat silmänsä
+olisivat jo sellaisinaan olleet omiaan levittämään inhoa ja pelkoa missä
+maailman paikassa hyvänsä. Hän itse tiesi olevansa vihattu ja koetti
+sentähden laittaa itsensä vielä vihatummaksi. Epäilemättä hän siinä
+onnistuikin. Kaikki, jotka eivät olleet suoranaisia kapitalisteja,
+tiesivät asiansa kadotetuksi heti, jos se joutui hänen käsiinsä.
+
+Antti tervehti heitä lyhyesti ja istui pöytänsä ääreen papereitaan sekä
+muistiinpanojaan selailemaan. Mutta hän tunsi itsensä hermostuneeksi,
+väsyneeksi ja haluttomaksi. Viime yön kuvat vilahtelivat vielä hänen
+silmiensä edessä ja hän ajatteli kaipauksella jo lyhyttä
+aamiaistuntiaan, jolloin hän tapaisi Soisalon ja saisi vaihtaa tämän
+kanssa ajatuksia aivan toisista asioista.
+
+Pankki-aika alkoi. Ovi rupesi käymään, ihmisiä ulos ja sisälle
+virtailemaan.
+
+Tuli ensin peräkkäin pari pientä suomalaista liikemiestä armoa
+rukoilemaan. Pankki ahdisti, pankki kiristi heitä, väittivät he... Jos
+he vain vielä voisivat saada kolmenkaan kuukauden luoton, olisi heidän
+liikkeensä pelastettu...
+
+Ei voitu, ei voitu antaa, selitti Antti koneellisesti. Ahtaat ajat,
+ihmiset tarvitsivat rahansa! Elleivät he suorittaisi huomenna ja
+ylihuomenna lankeavia sitoumuksiaan, olisi pankin velvollisuus vaatia
+heidät vararikkoon.
+
+Toinen meni pois allapäin. Mutta toinen, jolla oli kirkkaampi luonto,
+jäi vielä ovipieleen ja sanoi:
+
+--Pankki kiristää aina, kun on ahtaat ajat. Ja kuitenkin tiedetään, että
+pankissa _on_ rahaa...
+
+Nyt oli vuoro pyövelin esiintyä.
+
+--Mistä te sen niin tarkkaan tiedätte? hän kysyi terävästi. Vai oletteko
+käynyt meidän kassaholveissamme?
+
+--Tietää sen käymättäkin, rehenteli toinen.
+
+--Aivan kuin täällä tiedetään teidän liiketilanne käymättä
+liikkeessänne, hymyili toinen myrkyllisesti. Jos tahdotte muuten, että
+juttelemme pääjohtajan kanssa, voitte odottaa toisessa huoneessa.
+
+Mies meni paukauttaen oven jälkeensä kiinni vihaisesti.
+
+Seurasi toisia rahanpyytäjiä, nuoria maistereita, tohtoreita ja
+taiteilijoita, jotka kaikki yrittivät kohti Anttia, mutta joista
+useimmat joutuivat pyövelin armottomiin kouriin. Hänen pöytänsä olikin
+ikäänkuin vartavasten asetettu ensimmäiseksi ovesta lähtien, ettei
+pieninkään kala pääsisi hänen ohitsensa vahingossa livahtamaan.
+
+Nyt tuli iso kala. Saapui nimittäin suuri tehtailija ja tunnettu
+miljonääri, joka pyysi heti puhutella pääjohtajaa.
+
+Manner ilmoitti hänet. Pääjohtaja tuli itse huoneensa kynnykselle,
+kätteli sydämellisesti häntä ja ohjasi hänet kaikkein pyhimpään. Vähän
+ajan perästä kutsuttiin myös Manner sinne.
+
+Oli nähtävästi kysymyksessä tavallista tärkeämpi finanssineuvottelu.
+
+Ulkona johtokunnan huoneessa jatkui kaikki entistä menoaan. Ihmisiä tuli
+ja meni, kaikkia pyydettiin odottamaan kohtaloaan suuressa salissa,
+siksi kuin oli katsottu heidän tilinsä ja heidät saatu susien tai
+lampaiden joukkoon sijoitetuksi. Tuli rikkaita, jotka eivät olleet
+rikkaita, ja köyhiä, joilla oli jo taattu toimeentulonsa. Täytyi tutkia,
+täytyi pohtia, täytyi tietää kunkin heidän taloudellinen asemansa, eikä
+vain sitä, vaan myöskin heidän yksityis-asiansa ja perhesuhteensa,
+kenellä oli rikas isä tai äiti, kuka oli saava periä sedältään tai
+tädiltään ja kuka taas oli jo sekä perinyt että tuhlannut
+perintö-osuutensa.
+
+Yksityisen luoton määritteleminen oli kuitenkin vain leikintekoa sen
+kokemuksen ja tietämyksen rinnalla, mitä yhtiöiden ja muiden liikkeiden
+raha-asiat vaativat osakseen. Varsinkin nykyään, jolloin rahansaanti oli
+käynyt niin vaikeaksi ja jolloin liike toisensa perästä oli pakotettu
+toimintansa lopettamaan, tunsi paraskin pankkimies tulevansa milloin
+hyvänsä nenästä vedetyksi. Yhtiö voi kyllä itsessään olla varma, mutta
+jumala ties minkä muiden yhtiöiden kanssa se oli tekemisissä, missä sen
+osakkeet olivat panttina ja olivatko sen saatavat varmoja vai
+epävarmoja. Täytyi olla varovainen, täytyi kiristää luottoa, vaatia
+yksityisiä takauksia ja pitää täydellistä vakoilujärjestelmää.
+
+Nyt juuri oli pankin johtokunnalla pohdittavana sellainen tapaus. Eräs
+graafillinen yhtiö, jonka johtajana oli toiminut samainen Antin maasta
+poistunut lanko Veikko Kivimäki ja jonka asiat varatuomari Lauri Toivion
+itsemurha ynnä siihen yhtyneet selkkaukset olivat saattaneet
+epäjärjestykseen, oli pyytänyt pankilta suurehkoa kassa-kreditiviä,
+kaikki johtokunnan jäsenet takaajina. Epäilemättä he kaikki olivat
+varmoja miehiä, mutta ei kukaan tunnettu kapitalisti. Kun he sitäpaitsi
+olivat saman yhtiön puolesta takaajina parissa muussa lainassa, jotka
+pankki jo ennen toimitusjohtajan karkaamista oli myöntänyt sille, oli
+pankki ottanut itselleen miettimis-aikaa. Tänään oli asia saatettava
+päätökseen.
+
+Yhtiön johtokunnan puheenjohtaja, hyväntahtoinen jättiläinen Tuomas
+Valio oli itse pankissa. Hän selitti laajasti asiansa, näytti liikkeen
+tilan, kukaties kuinka monennen kerran, ja osoitti numeroilla, että
+liike itsessään kyllä kannatti, että sitä oli jatkettava ja että pankki
+kyllä pääsisi omilleen, ellei se nyt äkkiä keskeyttäisi luoton-antoaan.
+Lopuksi hän suorastaan vetosi pankin liikemoraaliin ja väitti, että oli
+aivan epäsiveellistä pakottaa kannattavia liikkeitä vararikkoon, kun oli
+niin paljon kannattamattomiakin, joita väkipakoin ylläpidettiin.
+
+Hän sai puhua rauhassa. Sillä pankin vastaus, johon pääjohtaja itse oli
+ottanut osaa, oli jo ennakolta määritelty.
+
+--Pankin täytyy seurata omia periaatteitaan, huomautti Antti, ja pitää
+pystyssä niitä liikkeitä, joista se pelkää liian paljon kärsivänsä, jos
+se nyt ne päästäisi vararikkoon, mutta...
+
+--Vahinko, ettei meidän yhtiömme ole enempi velkaa siis pankille,
+virkkoi Valio katkerasti.
+
+--Ette kuullut lauseeni toista puolta, jatkoi Antti. Mutta ... tahdoin
+sanoa, ... joista pankki toivoo vielä hyötyvänsä, kun ne vain ovat
+päässeet tilapäisestä ahdingostaan. Suonette anteeksi, ettei pankilla
+teidän liikkeenne suhteen ole samaa luottamusta.
+
+--Kuinka ei? kivahti Valio. Te epäilette siis numeroltani.
+
+--Nehän voivat olla oikeat, tyynnytteli Antti. Mutta kaikki riippuu
+miehestä, joka ne toteuttaa. Eikähän teillä ole edes mitään
+toimitusjohtajaa.
+
+Se oli tosi sana, jota ei kunnon Valiokaan voinut evätä.
+
+--Ei tosin, hän sanoi hiukan alakuloisesti, me emme ole parhaalla
+tahdollammekaan vielä onnistuneet ketään sopivaa löytämään. Mutta
+ajattelimme, että siihen saakka johtokunta...
+
+Antti hymyili hyväntahtoisesti.
+
+--Te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, sanoi hän, ettei mikään
+johtokunta voi hoitaa sellaisia asioita. Toimitusjohtaja teillä täytyy
+olla, ja toimitusjohtaja, johon pankilla on luottamusta. Sitten voimme
+ottaa asian uuden käsittelyn alaiseksi.
+
+--Ja silloin on yhtiö jo ehkä kumossa! huomautti Valio.
+
+--Sille me emme voi mitään. Meidän täytyy pitää kiinni periaatteistamme.
+
+Antti teki pienen kumarruksen ikäänkuin osoittaakseen toiselle, että
+vastaan-otto oli lopussa. Mutta kun Tuomas Valio oli häntä paljon
+vanhempi mies, hän kuitenkin jäi kohteliaasti seisomaan kuullakseen,
+mitä tällä vielä ehkä voisi olla sanomista.
+
+--Pankki ei siis tahdo myöntää tätä kreditiviä meidän niinillämme? kysyi
+Valio vihdoin ratkaisevalla äänellä hetken äänettömyyden jälkeen.
+
+--Tjah, jos se olisi teidän yksityinen lainanne, hymyili Antti, voisi
+asia ehkä olla toista...
+
+--No niin, se on meidän yksityinen lainamme...
+
+--Mutta kun me nyt tässä tapauksessa sattumalta tiedämme, että se tulee
+yhtiön hyväksi, emme tosiaankaan ole halukkaat siihen.
+
+Valio mietti vielä hetken.
+
+--Entä jos minä hakisin pari vankkaa nimeä lisää? hän kysyi.
+
+--Siinä tapauksessa on ehkä parasta, jatkoi Antti järkähtämättömästi,
+että he ottavat yksityisen lainan, jonka kanssa heillä luonnollisesti on
+oikeus menetellä kuinka hyvänsä, vaikka maantielle heittäisivät.
+
+Tuomas Valio kumarsi.
+
+--Kiitän 'maantien' puolesta, hän sanoi ja meni menojaan.
+
+Tyrväälä oli mielihyvällä kuunnellut edellistä sananvaihtoa. Tällä
+kertaa hän oli Antin täsmälliseen, vääjäämättömään hylkäämistapaan
+erittäin tyytyväinen.
+
+--Eivät he kuitenkaan uskalla liikettään vararikkoon päästää, sanoi hän
+Valion mentyä sarkastisesti. Pankki ei sentähden tule myöskään heidän
+liikevekseleistään häviämään penniäkään.
+
+--Päästäköötpä, jos tahtovat, virkkoi Antti väsyneesti, istahtaen
+jälleen oman pöytänsä ääreen. Liike, jonka toimitusjohtaja katsoo
+parhaaksi livistää tiehensä, ei ole koskaan mikään kunnon liike.
+
+Hänellä ei ollut oikeastaan koskaan ollut hyvä silmä karannutta lankoaan
+Veikko Kivimäkeä kohtaan, vaikka hän tosin oli pitänyt tätä
+taloudellisesti vakavaraisena. Poikahuippari se oli aina ollut hänen
+mielestään, vekkuli kekkuli, ilman sitä mielen vakavuutta ja luonteen
+järjestelmällistä säntillisyyttä, jota liikealalla tarvittiin. Sievoisen
+summan hän oli yksityisesti saanut maksaa myös lankonsa edestä, olipa
+tämä vielä houkutellut hänet ottamaan joukon osakkeita yhtiössään,
+joiden nimellishinnasta hän nähtävästi tulisi nyt enemmän kuin puolet
+häviämään. Tuosta hän ei kuitenkaan vielä olisi niin vihannut miestä,
+ellei tämä väärillä numeroilla ja bilanseilla olisi keplotellut
+itselleen ja yhtiölleen suurempaa luottoa pankista kuin mihin hän olisi
+kaiken kohtuuden nimessä ollut oikeutettu ja täten saattanut myös Anttia
+hyvänä pankkimiehenä pääjohtajan edessä varjonalaiseksi.
+
+Karata sitten, paeta sitten yhtiön päiväkassa mukanaan Etelä-Amerikaan!
+Roisto se oli sellainen mies, konna se oli, jolle kuritushuone olisi
+ollut oikea asuinsija!
+
+Mutta sitä ankarammin katsoi hän nyt olevansa pakotettu tuon
+graafillisen yhtiön suhteen esiintymään. Ei saanut tulla sanomaan kukaan
+hänen erikoisesti sitä senvuoksi hellivän, että hänellä itsellään sattui
+olemaan siinä melkoinen määrä osakkeita.
+
+Tyrväälä jatkoi äskeistä ajatusjuoksuaan.
+
+--Eivät päästä, eivät päästä, sanoi hän, käsiään vahingon-iloisella
+intohimolla hykerrellen. Muuten he pian kaikki istuvat linnassa. Kuuluu
+olevan puutteita kirjanpidossa ja tilinpäätöksissä, vuosikausia
+kestäneitä epäkohtia ja rikoksia vasten yhtiöjärjestystä, joista
+johtokunta on vastuussa...
+
+--Minä uskon mielelläni mitä hyvänsä liikkeestä, jonka johtajana kerran
+Veikko Kivimäki on ollut, virkkoi Antti happamesti.
+
+Tyrväälä tuli aivan hänen lähelleen.
+
+--Huhutaanpa myös, kuiskasi hän, että on väärinkäytetty yhtiön prokuraa
+ja diskontattu suoranaisia väärennettyjä tunnusteita...
+
+--Ei ainakaan Tuomas Valion aikana, väitti Antti varmasti.
+
+--Sitä en tahdo sanoa, myönsi Tyrvääläkin. Mutta kaikissa tapauksissa
+voi niistä koitua ikävyyksiä johtokunnallekin.
+
+Antti katsoi kelloaan ja huomasi, että oli aamutunnin aika.
+
+--Minä menen nyt, hän sanoi. Sinä ehkä jäät tänne siksi aikaa, koska
+Manner näkyy yhä viipyvän sisällä.
+
+--Hätäkös sinun on! huokasi Tyrväälä. Menet kotiin einehtimään suloisen
+rouvasi kanssa. Toista se on meidän poikamiesten laita. Samahan se on,
+milloin me syömme ja niissä kapakassa syömme.
+
+Antti katsoi häneen terävästi, laskiko toinen ehkä hänestä pahaa pilaa.
+Ei, ei laskenut, nähtävästi puhui hän sydämensä kyllyydestä. Hänen
+avio-eronsa ei siis ollut tullut tunnetuksi vielä.
+
+Hän aikoi juuri lähteä, kun kuului kiivaita ääniä pääjohtajan huoneesta,
+jonka ovi samalla temmattin auki. Ensimmäisenä tuli sieltä Manner aivan
+tukka pystyssä ja lääpästyneenä, hänen jäljestään taas tuo
+monimiljonääri, joka äsken niin erikoisella kohteliaisuudella oli sinne
+johdatettu. Ukko piti kiinni vielä ovenrivasta ja haukkui sisällepäin:
+
+--Ja te tulette minulle neuvoja antamaan, te! Hoitakaa oma liikkeenne!
+Kyllä minä pidän huolen omastani.
+
+--No, mutta veli, hyvä veli, kuului sisältä pääjohtajan tyynnyttelevä
+ääni. Saathan sinä nuo kolme miljonaa...
+
+--Minä en enää huoli niistä! huusi ukko. Kohta kolmekymmentä vuotta minä
+olen tehnyt kaikki asiani tässä pankissa ja sitten tullaan antamaan
+ohjeita, kuinka minun on käytettävä rahani. Hävytöntä, sakramenskatun
+hävytöntä!
+
+--Sehän oli vain hyvää tarkoittava neuvo, kuului johtaja-vanhus
+puhelevan. Kolme miljonaa on näinä aikoina suuri raha ja...
+
+--Ne miljonat minä saan mistä pankista tahansa! jyrisi vimmahinen. Ja
+tänä päivänä minä ylössanon kaikki tilini tässä pankissa. Ja tänä
+päivänä minä siirrän kaikki asiani toiseen pankkiin...
+
+--Veli on suotta kiivastunut...
+
+--Kiivastunut kyllä, mutta en suotta. Minä tiedän, että ihmisiä
+kohdellaan hävyttömästi tässä pankissa, mutta kohdelkaa muita, älkää
+minua. Sillä minä en ole teistä riippuvainen!
+
+Viimeiset sanat hän huusi jalkaa polkien ja äänellä, joka sai
+ikkunalasit täräjämään. Sen täytyi kuulua jo suureen saliinkin, joka oli
+täynnä ihmisiä.
+
+Jo kimmastui pääjohtajakin.
+
+--Minä en pyydä jäämään kahta kertaa, hän sanoi uhkaavasti.
+
+--Enkä minä mene kahta kertaa, vastasi toinen. Ja tänä päivänä minä myön
+polkuhinnasta kaikki tämän pankin osakkeeni ja kuulutan koko maailmalle,
+kuinka täällä pankin vanhoja perustajia kohdellaan. Ja olkaa varmat
+siitä, että ne tulevat alenemaan arvossa, kun kuullaan, että minun
+miljonani eivät ole enää täällä teitä rikastuttamassa.
+
+Pääjohtaja oli tulipunainen kasvoiltaan. Hän tuskin sai enää ääntä
+kurkustaan.
+
+--Tuossa on viisi hirttä poikki! kähisi hän ovea osoittaen. Mene! Ulos!
+
+--Minä menen, silloin kun minä tahdon tästä talosta, sai hän
+vastineeksi. Minun vaihtoni on täällä tehnyt keskimäärin 100 miljonaa
+vuosittain. Laskekaa itse, mitä pankki on ansainnut siitä!
+
+--Ulos!
+
+--Hyvästi! Ja hyvästi ijäksi, vanha juhtinahka! Minun saappaallani on
+enemmän liikeneroa kuin sinulla. Hyvästi!
+
+Hän siirtyi kotkottaen ja motkottaen yleisöhuoneesen. Sieltäkin kuului
+yhä hänen äänensä, kun hän kulki luukulta luukulle, haukkuen
+henkilökuntaa ja julistaen koko kundijoukolle tämän pankin olevan
+vararikon partaalla, josta jokaisen pitäisi heti rientää talletuksensa
+pois ottamaan.
+
+Manner ja Tyrväälä olivat kuunnelleet kalpeina kauhistuksesta, sillä he
+tiesivät, mikä kolaus pankille oli oleva tästä riidasta seurauksena.
+Pääjohtaja puolestaan oli kiskaissut oman kammionsa oven kiinni
+rämähtäen.
+
+Antti pelastautui aamiaistunnilleen. Hän melkein juoksi alas portaita,
+hänen korvissaan kaikuivat vielä ukkojen vihaiset äänet, hän näki vielä
+silmiensä edessä näiden pullistuneet, verestävät silmät ja laihat,
+luisevat nyrkit pitkien käsivarsien päässä, ja hänestä oli kuin hän
+olisi ollut todistamassa kahden vedenalaisen, hirvittävän meripedon
+ottelua valtameren syvyydessä.
+
+Hän hengähti päästyään kadulle. Nyt sai taas olla ihminen, vaikka vain
+tunnin ajan.
+
+
+
+
+9.
+
+
+Soisalo istui jo eräässä Pörssin avaran ruokasalin rauhallisessa
+kulmassa, kun Antti tuli kiirehtien ja pyytäen anteeksi mahdollista
+myöhästymistään. Hän puolestaan oli ollut eilis-illan jälkeen erittäin
+huvitettu tapaamaan Anttia. Tällä hetkellä kiinnittivät hänen mieltään
+kuitenkin aivan toiset asiat.
+
+--Oletko lukenut? hän kysyi hät'hätää kätensä tervehdykseksi ojentaen.
+
+--Lukenut? Mitä? kysyi Antti istahtaen ja vilaisten ruokalistaa. Mitä
+sinä olet tilannut?
+
+Soisalo ei välittänyt vastata hänen viime kysymykseensä.
+
+--Sanomalehtiä, päivän sanomalehtiä! sanoi hän. Suuria uutisia!
+
+--En ole lukenut kahteen päivään mitään lehtiä, vastasi Antti. Mitä
+uutisia?
+
+--Lue! Tuossa on! Minä kuulin siitä jo eilen illalla Catanissa.
+
+Antti otti lehden hajamielisesti käsiinsä. Mutta kun hän jo kaukaa näki
+lihavilla kirjaimilla otsakkeen ja aliotsakkeen: "Vaillinki ja
+vararikko, toimitusjohtaja ampunut itsensä" sekä heti sen perästä:
+"Suuria petkutuksia, petkuttaja vangittu, uusia paljastuksia
+odotettavissa," hän laski hämmästyneenä lehden hetkeksi polvelleen.
+
+--Täällä paukkaa, hän sanoi yksinkertaisesti. Paukkaa vähän liiaksikin.
+
+--Tanskanmaassa on jotakin mätää, jatkoi Soisalo vakavasti. Jälleen hyvä
+tuttu, kolmas jo tänä syksynä!
+
+--Kuka? kysyi Antti vavahtaen.
+
+--Luehan itse, pyysi Soisalo. Jälleen mies, joka vie kerällään kymmeniä
+pikku-eläjiä ja josta ei itse isä jumala taivaassa olisi voinut
+sellaista aavistaa.
+
+Antti luki. Se oli eräs suuri liikkeenharjoittaja, joka täysin
+itsevaltiaasti oli hallinnut yhtiötään. Johtokunnan kokoukset,
+tilintarkastukset, kaikki oli pidetty vuosittain säännöllisesti,
+vuosikertomukset luettu ja tilinpäästöt myönnetty, mutta kaikki
+ikäänkuin muodon vuoksi ja leikitellen, sillä tiedettiinhän asioiden
+olevan järjestyksessä, kun liikkeen johdossa oli mies, joka nautti niin
+yleistä luottamusta ja joka olisi voinut panna pahakseen, jos hänen
+suhteensa olisi kaikkein pikkumaisimpia muodottomuuksia sovitettu.
+Viimeinen tilintarkastus oli ollut eilen ja jonkun uuden,
+ensikertalaisen tilintarkastajan päähän oli pistänyt toisten
+kauhistukseksi vaatia selitystä erääsen hänestä hämärältä näyttävään
+asiaan.
+
+Toimitusjohtaja oli pyytänyt saada poistua hetkeksi huoneesta. Muut
+olivat jääneet odottamaan luullen hänen menneen etsimään ehkä jotakin
+todistetta. Hetken perästä oli kuultu laukaus, syösty sinne ja tavattu
+hänet hengettömänä. Vaillingin suuruutta ei vielä voitu tarkemmin
+määritellä, mutta sellaisen olemassa-olo oli todettu samana päivänä.
+
+--Entäs tuo toinen juttu sitten? kysyi Antti.
+
+--Se on oikeastaan vielä kamalampi, vastasi Soisalo. Mutta luehan itse!
+Sitten voin minä kertoa eräitä yksityisseikkoja.
+
+--En viitsi, sanoi Antti heittäen lehden luotaan sohvalle, en viitsi
+pilata silmiäni ainakaan näin yhteen menoon.
+
+--Enkä minä hyvää ruokahaluani, jatkoi Soisalo siihen.
+
+Heidän tilauksensa tulivat juuri. Syödessä kertoi Soisalo, kuinka oli
+laita tuon toisen häväistysjutun.
+
+Sen päähenkilö oli eräs kunnallinen viranomainen, kaupunginvaltuuston
+jäsen ja käytetty monissa yleisissä luottamustoimissa. Oli jo kerran
+ennen todettu, etteivät hänen tilinsä olleet järjestyksessä, mutta kun
+hän oli täyttänyt vajauksensa, oli asia painettu villaisella ja hän
+saanut pitää sekä virkansa että rehellisen miehen maineen. Myöskin tästä
+uudesta oli tiedetty jo viikkoja sitten ja hänelle ystävällisesti
+huomautettu siitä toivossa, että hän jälleen voisi hankkia puuttuvat
+rahat.
+
+Tällä kertaa se kuitenkin oli kohdannut vaikeuksia. Ajat olivat kireät,
+hänellä itsellään ei ollut muuta kuin velkoja eivätkä hyvätkään toverit
+olleet enää yhtä auliita kuin ennen kukkaronsa nauhoja hellittämään.
+Niin oli armon-aika kulunut umpeen ja vangitsemiskäsky annettu
+eilenillalla.
+
+--Ja nyt hän istuu vangittuna? kysyi Antti koneellisesti.
+
+--Epäilemättä, vastasi Soisalo. Lukkojen ja telkien takana. Sääli
+perhettä, joka tähän saakka on pitänyt itseään yhtenä kaupungin
+arvokkaimmista.
+
+--Sääli myös häntä itseään, lisäsi Antti, muistutellen mieleensä tuon
+tupsupartaisen, kirkassilmäisen, pyöreävatsaisen kelpomiehen kuvaa, joka
+nyt istui kiinni tavallisena rikollisena. On se sentään kovaa! Päästä jo
+sille ijälle, harmeta valtion ja yhteiskunnan palveluksessa ja sitten
+äkkiä tulla paljastetuksi.
+
+--Sanopas muuta! myönsi Soisalo. Mutta hän on ansainnut kohtalonsa.
+
+--Sikäli kuin jokainen ihminen on ansainnut sen, tuumi Antti
+miettiväisenä. Minä en vain voi ymmärtää sellaisia ihmisiä. Heillä
+täytyy olla hermot kuin laivantouvit.
+
+--Minä taas käsitän varsin hyvin heidät, väitti Soisalo. Jos tilaisuus
+tekee varkaan, kuten sanotaan, tekee tottumus vielä enemmän. Ensin pieni
+rikos, joka ei ole vielä oikeastaan rikos ollenkaan, ainoastaan
+vähäpätöinen epäsäännöllisyys. Sitten suurempi, sitten sitä suurempi...
+
+Hän ei ehtinyt jatkaa loppuun opettavaista esitystään, kun vanha
+kamreeri Jäkälä äkkiä ilmestyi ovesta, kulkien hitain, hiihtävin askelin
+heidän ohitseen. Hänen kotkansilmänsä keksi heti keskustelevat
+ystävykset ja hän ohjasi suuntansa heidän kohden.
+
+--Tuokin turman lintu! mutisi Soisalo. Tietysti saapuu hän jälleen
+vaakkumaan uusia onnettomuuksia.
+
+--Tai nauttimaan vanhoista, lisäsi Antti. Mutta missä raato on, siihen
+korpit kokoontuvat.
+
+Ukko seisoi jo heidän edessään kohteliaasti, liian kohteliaasti
+kumarrellen ja suu messingillä.
+
+--Palvelijanne, nöyrin palvelijanne, sanoi hän. Herrat syövät, näen ma,
+täällä herkullista aamiaistaan, lisäsi hän vielä leikillisesti.
+
+--Aivan tavallista vain, virkahti Soisalo hiukan harmistuneena. Mutta
+kenties setä tahtoo myös maistaa meidän kanssamme?
+
+--Kiitoksia, tuhansia kiitoksia, kumarteli ukko. En ole juonut viiniä
+enää kymmeneen vuoteen, vain vettä, vain vettä... Terveys, hyvät herrat,
+terveys nähkääs ... lääkärit eivät salli...
+
+Ja hän rykästeli, painaen samalla rintaansa, osoittaakseen, kuinka
+heikko oikeastaan hänen terveytensä oli.
+
+Hänen saituutensa ei salli, kuiskasi Soisalo ystävälleen.
+
+Mutta ääneen hän virkkoi:
+
+--Setä istuu ehkä sitten muuten vain meidän seuraamme. Kenties minä saan
+tilata kupin kahvia sedälle?
+
+Ukko teki torjuvan liikkeen kädellään:
+
+--Ei, ei, en voinut vain olla ohimennen tervehtimättä vanhoja tuttavia,
+hän sanoi. Meillä on täällä pieni neuvottelu eräässä yksityishuoneessa.
+
+--Arvattavasti liikeasioista? kysyi Soisalo.
+
+--Niin, niin, huokasi ukko. Ja sietäähän niistä neuvotella, puhuen asiat
+selvenevät... Toisesta toiseen, ovatko herrat lukeneet päivän
+sanomalehtiä? lisäsi hän sitten toisella, aivan vilkkaalla ja
+nuorekkaalla äänellä.
+
+--Tutkimme tässä juuri niitä, virkkoi Soisalo.
+
+--Mitäs sanotte? Häh? Tokko riittää? kyseli ukko ilmeisellä
+tyytyväisyydellä. Kaksi vaillinkia samana päivänä, vangitseminen ja
+itsemurha! Mitä minä sanoin? Isku iskun jälkeen!
+
+--Meille se ainakin alkaisi riittää, lausui Soisalo.
+
+--Ei riitä, ei riitä vielä, kurnutti ukko. Lisää, lisää, paljon lisää!
+Vaillinkeja, ja väärennyksiä, petkutuksia ja vararikkoja, vangitsemisia
+ja itsemurhia! Mutta niin se on, kun kansa kääntää mielensä pois
+jumalasta...
+
+Nyt tapasi todellinen yskänkohtaus hänet. Hän kääntyi poispäin sitä
+hillitäkseen ja nenäänsä niistääkseen.
+
+--Hän on vielä uskonnollinen? kysyi Antti sillä aikaa puoli-ääneen
+Soisalolta.
+
+--Etkö sitä tiedä? kummasteli toinen. Hän käy joka sunnuntai kirkossa ja
+lukee joka aamu ja ilta rukouksensa. Siksi hän katsookin, että Herra
+aivan erikoisesti on palkinnut häntä maallisella hyvällä kaikissa hänen
+edesottamisissaan.
+
+--Itse kullakin on sellainen jumala, jonka hän ansaitsee, hymyili Antti.
+Ja hänen Herransa on tietysti suuri liikemies.
+
+--Kyllä, muhoili Soisalo, mutta ei hänen Kristuksensa. Olihan kerran
+eräs köyhä leski tullut hänen luokseen rukoilemaan poikansa puolesta,
+joka oli velkaa hänelle eikä voinut maksaa ajoissa korkojaan... Sht! Hän
+kuuntelee?
+
+--Mitä vielä! Hän vain aivastaa. Prosit!
+
+--No niin, leski oli sanonut, että Kristuskin antoi anteeksi
+seitsemänkymmentä kertaa, mutta ukko oli keskeyttänyt hänet hyvin
+lyhyeen ja sanonut: Totta kyllä, mutta Kristus ei ollut mikään
+liikemies.
+
+He nauroivat kumpikin, mutta hiljaa ja varovaisesti.
+
+Mutta ukkokin oli nyt saanut kuntoon maallisen majansa ja kääntynyt
+heihin päin. Hän huomasi heti heidän äkillisen hilpeytensä.
+
+--Herroilla on hauskaa, näen minä, lausui hän kuivakiskoisesti, enkä
+tahdo enempää häiritä hauskuuttanne. Onnelliset ne, jotka voivat iloita
+näinä aikoina. Se todistaa viatonta sydäntä ja puhdasta omaatuntoa.
+
+Näiden painavien sanojen jälkeen hän jo yritti lähteä ja kumarsi
+jäähyväisiksi. Mutta sitten hän näytti äkkiä muistavan jotakin.
+
+--Teille minulla olisi asiaa, sanoi hän Antin puoleen kääntyen. Mutta ei
+vielä, ei vielä! Minä ilmoitan kyllä lähemmin, sitten kun tahdon puhua
+teille siitä.
+
+--Olen kokonaan palvelukseksenne, vastasi Antti. Jokainen herra
+kamreerin minulle osoittama huomio on suuri kunnia minulle.
+
+--Soh, soh, ei mitään kohteliaisuuksia, pyyteli ukko, samalla
+tarkastellen häntä kiireestä kantapäähän... Niin, niin, teillehän on
+sattunut ikävyyksiä...
+
+--Kyllä, vastasi Antti kylmästi. Minä menetin Lauri Toivion liikkeiden
+vararikoissa koko omaisuuteni.
+
+--Niin, niin, huokasi ukko osan-otolla. Ja siihen lisäksi
+perhe-ikävyydet!
+
+Antti säpsähti. Tiesikö tuo lemmon ukko todella jo senkin, mitä ei vielä
+tiedetty edes hänen omassa pankissaan.
+
+--Kuinka kamreeri sanoi? hän kysyi, saadakseen hetken aikaa hengittää.
+
+--Tarkoitan avio-eroa, lausui ukko suoraan. Menettää ensin omaisuutensa,
+sitten vaimonsa! Se ei mahda olla helppoa noin nuorella ijällä.
+
+--Mahtaisi olla vielä vaikeampaa vanhemmalla, sutkautti Antti vastaan
+hymyillen väkinäisesti.
+
+--Minua ilahduttaa, että otatte asian noin urhoollisesti, jatkoi ukko,
+kuuntelematta hänen kompasanojaan. No niin, hyvää voimista vaan!...
+Toivottavasti te ette tule enää mitään muuta kadottamaan...
+
+--Hyi saakeli! sanoi Antti hänen poistuttuaan. Sehän ei ole mikään
+ihminen, sehän on piru! Kuulitko sinä hänen viimeistä toivotustaan?
+
+--Kuulin, hymyili Soisalo. Mutta siinähän ei mitään pahaa ollut.
+
+--Eikö mielestäsi? sanoi, katsoen samalla hullunkurisesti ja
+nuhtelevasti häneen. Sanoa köyhälle miehelle jotakin sellaista! Prrr!
+Minulla puolestani kulki kylmät väreet pitkin selkäpiitä.
+
+Soisalo nauroi.
+
+--Taidat tuntea itsesi oikein merkityksi mieheksi tämän jälkeen, sanoi
+hän. Tottahan se on, että hän on turman lintu. Ja kehen hän kerran
+silmänsä iskee...
+
+--Siinäpä se! Ja mitä minulla enää sitten muka olisi kadotettavaa?
+Leipäni ja toimeentuloni...?
+
+Nyt katsoi Soisalo ajan tulleen muistuttaa häntä hiukan myös
+eilis-illasta.
+
+--Ja rakastajattaresi? hymyili hän, lasiaan kohottaen.
+
+--Se on totta, vastasi Antti huomattavalla itsetyytyväisyydellä. Voit
+onnitella. Se päättyi hyvin.
+
+--Se päättyi niinkuin sen pitikin päättyä, lisäsi Soisalo. Onneksi
+olkoon! Ei ole ihmisen hyvä olla yksin.
+
+He katsoivat kelloaan samassa ja huomasivat, että aamiaistunti oli
+loppunut. Heidän oli aika lähteä taas pankkiin asioita hoitamaan.
+
+--Tapaammeko tänä iltana? kysyi Soisalo vielä pilanpäiten heidän
+erotessaan.
+
+--Tuskin, vastasi Antti samaan äänilajiin. Minulla on tointa toisella
+haaralla.
+
+
+
+
+10.
+
+
+Antti vietti nyt jonkun aikaa kuin kahta elämää. Toinen elämä oli
+aamupäivisin tuolla pankissa, keskellä ihmistouhua ja hälinää, toinen
+illoin rouva Sorvin hiljaisessa kammiossa. Ja tuntui usein kuin ne
+olisivat olleet aivan erikseen ja ollut niin syvä juopa niiden välille
+kiinnitetty, ettei mikään säije hänen sielustaan kyennyt niitä enää
+toisiinsa yhdistämään.
+
+Pankissa hän oli sama säntillinen, täsmällinen virkamies kuin ennenkin,
+mutta päivä päivältä aina haluttomampi ja ikävystyneempi, toimien yhä
+enemmän ikäänkuin ulkopuolelta itseään. Hänen henkinen painopisteensä
+alkoi siirtyä vitkaan ja varmasti sinne, minne jo heti oli siirtynyt
+hänen aistillisensa. Erotiikka sai yhä suuremman vallan hänessä. Hän,
+joka oli ollut niin monta vuotta naimisissa, huomasi nyt vasta, ettei
+hän vielä tähän saakka ollut tiennyt, mitä todellinen, hillitön,
+pakanallinen rakkausnautinto olikaan. Mitään sellaista ei ollut koskaan
+ollut hänen ja hänen viileän vaimonsa välillä, ainoastaan tasaista,
+järkevästi hoidettua ja melkein kuin velvollisuudentapaista avio-elämää.
+Sen sijalle oli nyt tullut eroottinen nautinnonhimo, sitä hurjempi ja
+väkivaltaisempi, mitä kauemmin se oli uinunut kahlehdittuna hänen
+olentonsa tuntemattomissa onkaloissa.
+
+Jospa se edes olisi ollut rakkautta rouva Sorvia kohtaan tai ylimalkaan
+henkilökohtaista kiintymystä johonkin määrättyyn, määriteltyyn yksilöön!
+Mutta sitä se ei ollut. Se oli ennemmin aivan ylimalkaista
+aistinautinnon, aistihuumauksen tarvetta, jota tyydyttämään olisi voinut
+kelvata kuka tahansa muukin kuin hänen nykyinen rakastajattarensa. Ja
+kelpasikin, sillä kauan ei Antti suinkaan pysynyt rouva Sorville
+uskollisena, vaikka hän aina uudestaan alistuvaisena palasi tämän luokse
+jonkun uuden seikkailun tai lemmenkohtauksen suoritettuaan.
+
+Hän rupesi yhä enemmän näkymään pääkaupungin nautiskelevassa yö- ja
+ravintola-elämässä. Se tarjosi paljon uutta hänelle, sillä eihän hän
+ollut ottanut siihen osaa sitten ylioppilasvuosiensa, eikä hän voinut
+olla hämmästymättä muutosta, mikä siinä oli vajaassa parissakymmenessä
+vuodessa tapahtunut. Kaikki oli käynyt niin paljon loisteliaammaksi,
+ylellisemmäksi, kalliimmaksi ja suurkaupunkilaisemmaksi. Ennen oli
+naamiohuveja ja julkisia tanssijaisia ollut vain pari vuodessa, nyt
+niitä oli melkein joka ilta, aina jossakin noista uusista, upeista
+ravintolahuoneustoista, jotka olivat aina täynnä väkeä ja joissa Antti
+tunsi itsensä alussa sangen oudostuneeksi. Ja mitä oli tanssittu, kuinka
+oli hakkailtu silloin? Tanssittu vain polkkaa, valssia, saksanpolkkaa ja
+ranseesia, korkeintaan masurkkaa lisäksi, joka osasi sitä, sensijaan
+kuin nyt oli jokaiselle gentlemannille välttämätöntä taitaa sekä tangot
+että matshikset, joita ei parhaissakaan piireissä pidetty sopimattomina.
+
+Enin kuitenkin ihmetteli Antti sitä muutosta, joka Helsingin
+huvittelevassa, kepeäkenkäisessä naismaailmassa oli tapahtunut.
+
+Porttolat oli tosin poistettu, mutta porttous levinnyt sitä laajemmalle,
+syvemmälle ja korkeammalle. Oli syntynyt todellinen, suurkaupunkilainen
+demi-monde, epämääräinen ja kansainvälinen kuin kaikkialla, ulkonaisesti
+moitteeton, muodikas ja hyvinpuettu, mutta oikeastaan nuorempi,
+tuoreempi ja kauniimpi kuin monessa ulkomaisessa sivistyskeskuksessa.
+Siellä se joka tapauksessa oli enemmän varjossa ja syrjässä, täällä se
+keikkui pinnalla ja antoi suoranaisesti leimaa kaupungille. Oli vaikea
+kilpailla heidän kanssaan niin naisellisen yläluokan kuin alaluokan,
+niin siistien, sivistyneiden perhetyttärien ja nais-ylioppilasten kuin
+kaduilla kuljeksivien työväen tytärten ja elinkeinostaan elävien
+haureuden ammattiharjoittajien. Edellisten täytyi isosti höllentää
+siveellisiä siteitään, jos heidän ollenkaan mieli enää miestä
+miellyttää, jälkimmäisten taas käydä julkeammiksi ja rohkeammiksi,
+elleivät he aikoneet jäädä aivan alakynteen tässä hirvittävässä,
+epätasaisessa olemassa-olon taistelussa.
+
+Miehet olivat nimittäin entisestään paljon blaseerautuneet. Kuka nyt
+enää viitsi nähdä vaivaa naisten takia, kun niitä oli kymmenen joka
+sormelle saatavissa? Eihän kysymys ollut enää rakkaudesta, oli kysymys
+vain rahasta ja yksinomaan rahasta. Oli tullut ikäänkuin tunnuslauseeksi
+Helsingin elämänhaluisen miesmaailman kesken, että jokainen nainen oli
+vieteltävissä, kun vain oli kyllin rahaa kukkarossa. Jokainenko?
+ihmetteli Antti. Jokainen, vastattiin varmasti ja samalla
+säälinsekaisella ylemmyydellä hänelle. Myöskin perhenaiset? kysyi hän
+vielä. Niitä varten täytyy tietysti olla vielä enemmän rahaa,
+vastattiin, niitä täytyy kutsua päivällisille, aamiaisille ja
+illallisille, käydä niiden kanssa teattereissa, konserteissa,
+sirkuksessa ja oopperassa, yhden kanssa ehkä viikon, toisen kanssa
+kuukauden, kolmannen kanssa ehkä puolenvuoden ajan, joka oikeastaan
+menee jo kaikkien mahdollisuuksien rajojen ulkopuolelle. Lopuksi se
+kuitenkin muodostuu miehelle rahakysymykseksi. Kuka viitsisi niin paljon
+vaivaa nähdä? On paljon mukavampaa vietellä joku pieni konttorityttö,
+jos tahtoo hiukankaan pysyvämmän suhteen perustaa, tai viettää hauska
+ilta mustasilmäisen, korkeapovisen operettinaisen kanssa. Tosin se tulee
+maksamaan jonkun verran, mutta silloin tietää ainakin olevansa irti
+hänestä aamun koittaessa.
+
+Tähän tapaan haastelivat Helsingin nykyiset herrat oman voimansa
+tunnossa, sillä heillä oli yhä vieläkin enemmän rahaa kuin naisilla ja
+he olivat jo oppineet sen mahdin myös naisten maailmassa. He eivät
+ihannoineet naista enää rajattomasti ja romantisesti kuin ennen eivätkä
+olleet taipuvaiset hänen vuokseen järjettömästi tuhlaamaan, vaan
+maksoivat siitä, mitä saivat, tekivät sen lasketusti, täsmällisesti ja
+tarkoituksenmukaisesti, vaatien siitä itselleen vastaavia hedelmiä ja
+tuloksia. Se oli kyynillisyyttä pantuna järjestelmään, naishalveksuntaa
+kehitettynä menettelytavaksi ja elämänkatsomukseksi. Oli aivan kuin
+miehet olisivat eroottisella alalla ottaneet käsiinsä sen vallan, josta
+naiset yhteiskunnalliseen arvoon ja kunniaan kohoten olivat tahtoen tahi
+tahtomattaan luopuneet.
+
+Antti ei kysynyt enempää.
+
+Mutta salaa ja itsekseen hän teki monta muuta yhtä mieltäkiinnittävää
+huomiota. Hän huomasi, että entiset, kodikkaat bodegat viattomine
+viineineen olivat kokonaan kuihtuneet ja surkastuneet, mutta niiden
+sijaan tulleet barit väkevine, sekoitettuine, myrkyllisine juomineen.
+Samoin ettei suurinkaan teatteri-ilta, ei kuuluisimmankaan taiturin
+konsertti, kauneinkaan taidenäyttely tai parhaankaan kirjan ilmestyminen
+ollut enää mikään merkkitapaus Helsingissä, vaan ennemmin jonkun uuden
+atleetin, uuden ulkomaisen tanssijattaren tai oopperatenorin
+esiintyminen. Isänmaasta ja isänmaan politiikasta ei kukaan puhunut
+enää. Se oli haihtunut kuin pilveen, kuin yleiseen, aisteja huumaavaan
+juopumukseen, jossa ei kukaan ajatellut eikä tuntenut mitään ja jossa
+olisi ollut naivia yrittääkään ottaa ketään tai mitään syvällisemmin.
+
+Myöskin luonnottomista sukupuoli-vieteistä kuuli Antti puhuttavan,
+jotka näyttivät tässä yleisen hävityksen ja kadotuksen ilmakehässä
+hirvittävän laajalle levinneen. Olihan niitä ollut pederasteja ennenkin,
+mutta vain muutamia ja poikkeus-ilmiöitä, jotka koko kaupunki tunsi ja
+joita sormella osoitettiin. Nyt niitä sensijaan näytti nousseen maasta
+kuin sieniä sateen jälkeen. Samoin naisia, joiden sanottiin pitävän
+enemmän omasta sukupuolestaan kuin toisesta. Olipa ilmestynyt vielä pari
+aivan uutta tyyppiä, ei uutta Berlinissä eikä Parisissa, mutta uutta
+meidän pienissä oloissamme, miehiä, jotka elivät epäsiveellisten naisten
+ansioista, ja toisia, nuoria poikasia, jotka itseään miehille kaupaksi
+tarjottelivat. Pari sellaista oli Anttikin jo kohdannut öisin
+kotimatkallaan, naisista puhumattakaan, joilta sai tuskin katuristeystä
+siihen vuorokauden aikaan rauhassa kulkea.
+
+Muuten oli kaupan olevien naisten keski-ikä viimeisen kymmenen vuoden
+kuluessa arveluttavasti alentunut. Ei ollut enää mikään harvinainen näky
+nähdä kaduilla keskenkasvuisia, neljän-, viidentoista vanhoja tyttöjä
+toistensa käsipuolessa kieppumassa ja heittelemässä irstaita silmäyksiä
+ympärilleen. Erään sellaisen, joka oli niin hutikassa, ettei hän
+pysynyt jaloillaan, vaan olisi varmaan poliisin käsiin joutunut, oli
+Antti kerran korjannut kotiinsa seinää vasten seisomasta.
+
+Tähän mädätyksen maailmaan, tähän saastaisten intohimojen pohjattomaan
+kuiluun ja pyörteesen syöksyi Antti nyt kaikkine irtipäässeine
+aisteineen ja nautintohaluineen aina syvemmälle.
+
+Aluksi kummastui, aluksi kauhistui hän kaikkea sitä siveellistä
+velttoutta, jota hän näki ympärillään n.s. yläluokassakin ja n.s.
+sivistyneiden miesten ja naisten keskuudessa. Kaikki nuo hienot herrat
+ja heidän enemmän tai vähemmän hienot daaminsa elivät hänen mielestään
+kuin viimeistä päivää, kukaan ei pitänyt huolta huomisesta. Millä
+varoilla, millä rahoilla? ajatteli Antti usein. Hän voi melkein
+matemaattisesti laskea, kuinka paljon noista kullakin voi olla vuotuisia
+tuloja, kuinka paljon huoneustot ja välttämättömät elintarpeet maksoivat
+ja mikä minimalinen summa heille voi jäädä jäljelle huvitteluun. Heidän
+täytyi siis elää yli varojensa. Mutta mistä tulivat tarvittavat
+täyterahat? Luonnollisesti pankeista, niin kauan kuin nimet kävivät ja
+ne antoivat luottoa. Mutta sitten? Mutta ahtaina aikoina, kuten nyt?
+Silloin tuli välttämätön katastrofi.
+
+Eivätkä naineet ihmiset olleet tässä suhteessa sen onnellisemmassa
+asemassa. Useimpien heidänkin oli jo säätynsä ja virka-arvonsa vuoksi
+pakko elää yli varojensa, oli jo kauan ollut pakko elää niin. Vanhoina
+hyvinä aikoina se oli käynyt erinomaisesti päinsä, luotto oli ollut
+rajaton ja kilpailu vähäinen sekä valtion että kunnan tuottavimpiinkin
+toimiin nähden. Nyt olivat kaikki olosuhteet käyneet ahtaammiksi, ilman
+että tuolla n.s. vakavaraisella yläluokalla oli ollut siveellistä
+rohkeutta katsoa totuutta silmiin ja tinkiä hituistakaan entisistä
+elämänvaatimuksistaan. Päinvastoin oli yleinen nautinnonhalu tarttunut
+siihenkin ja se eli päivästä päivään, kädestä suuhun, aina yhä
+nopeammassa tahdissa, aina yhä sokeammiksi silmänsä ummistaen uhkaavalta
+perikadolta.
+
+Antti alkoi nyt ymmärtää, mistä vaillingit ja vararikot tulivat, mistä
+maanalaisista lähdesuonista väärennykset, petkutukset ja itsemurhat
+kumpusivat.
+
+Hänestä tuntui usein kuin olisi koko yhteiskunnan perustus ollut mätä ja
+koko kansa täällä tanssinut omia hautajaisiaan. Eihän sitä voinut kauan
+kestää. Elihän koko kansa täällä jo ulkomaisten lainojen armosta.
+Silloin kun niitä saatiin, oli maassa hyvät ajat. Kun ne loppuivat ja
+ulkomaiset rahamarkkinat kiristyivät, alkoi jälleen sama kurjuus ja
+viheliäisyys. Eikä ihmekään, sillä koko kansa eli yli varojensa. Tuonti
+kasvoi vuosi vuodelta aivan suunnattomasti eikä vienti osoittanut
+ollenkaan samoja merkkejä noustakseen.
+
+Omasta puolestaan tunsi Antti itsensä vielä sangen tyyneksi ja
+turvalliseksi. Jos hän ei omistanutkaan enää mitään, ei hän ollut
+velkaakaan kenellekään, ja sitäpaitsi hänellä oli vakinainen paikka ja
+toimeentulo, jota helsinkiläisiin olosuhteisiin nähden voi pitää vallan
+ruhtinaallisena. Tosin hän alustavassa avioero-sopimuksessa oli
+luovuttanut osan siitä vaimonsa ja lastensa elatukseksi, mutta se, mikä
+jäi hänelle itselleen, oli enemmän kuin kylläksi, että hän sen avulla
+voi velkaantumatta viettää huolettomia, jopa tuhlaavaisiakin
+nuorenmiehen päiviä. Hän viettikin niitä täysin siemauksin. Tuntui niin
+kummalliselta olla jälleen vapaa ja pilkistää minkä verhon tai esiripun
+taakse hyvänsä ilman vähintäkään pahan omantunnon soimausta. Kun hän oli
+nuori, hyvännäköinen, hilpeä ja elämänhaluinen, ja ennen kaikkea, koska
+hänellä oli rahaa ja maksoi aina itsensä ja usein toisten puolesta,
+hänestä tuli pian leijona Helsingin modernissa seura-elämässä, mies,
+jolle kaikki ovet ja sydämet olivat selkoselällään, eivätkä vähimmin
+naisten, jotka suorastaan häntä jumaloivat. Itse Soisalo, joka tähän
+saakka oli ollut heidän ehdoton lemmikkinsä, sai nyttemmin usein
+katkeruudekseen havaita saaneensa uuden voitollisen ja onnellisen
+kilpailijan.
+
+Se ei kuitenkaan ollut omiaan mitään syvempää kaunaa veljesten välillä
+synnyttämään, sillä eihän kumpainenkaan heistä ottanut liian vakavalta
+kannalta noita asioita.
+
+Pahinta oli, että hänen mielenkiintonsa pankkia ja pankkiasioita kohtaan
+väheni vähenemistään ja ettei hän nähnyt mitään keinoa, millä sitä
+ylläpitää. Hänellä oli niin paljon hauskempaa tekemistä ja
+toimittamista. Usein aamuisin, kun hän yöllisten seikkailujensa jälkeen
+tunsi itsensä liian väsyneeksi ja haluttomaksi, hän ilmoittautui
+sairaaksi, ja jos hän pankkiin meni, hän suoritti siellä vain
+välttämättömimmät työnsä ja odotti kärsimättömyydellä vapautumisensa
+hetkeä sieltä autuaammille metsästysmaille livistääkseen. Tunnit, jotka
+hän vietti siellä, tuntuivat hänestä hukkaan heitetyiltä.
+Kaupunginvaltuustossa ei hän käynyt enää kuukausiin. Kaikki entiset
+elämänarvot olivat hänessä ylös-alaisin kääntyneet, kaikki
+yhteiskunnallinen alkanut karista hänestä. Sen sijalle oli astunut
+puhtaasti yksilöllinen elämänriemu ja elämäntutkistelu.
+
+Se painoi leimansa myös koko hänen olentoonsa, jossa ennen oli ollut
+jotakin pakotettua, pinnistettyä arvokkaisuutta, jotakin teeskenneltyä,
+tekopyhää koskemattomuutta ja samalla ehkä jotakin arkailevaa ja
+ympärilleen pälyvää, ikäänkuin hän olisi peljännyt, että joku sittenkin
+voisi nähdä hänen lävitseen ja keksiä hänen oikean, väärentämättömän
+minuutensa. Kaikki tuo oli nyt kuin poispuhallettu. Hän alkoi päivä
+päivältä yhä enemmän muistuttaa huoletonta, päivänpaisteista
+sunnuntai-lasta, hänen otsansa oli kirkas ja pilvetön, hänen silmänsä
+suorat, koko hänen olentonsa reipas, vapaa ja valoisa, niin että teki
+sydämelle hyvää nähdä häntä. Jokainen, joka tuli hänen kanssaan
+kosketukseen, huomasi heti, että hänen edessään oli mies, joka oli
+onnensa kukkulalla.
+
+Epäilemättä hän nyt oli paljon uskollisempi itselleen kuin ennen.
+
+Mutta eihän näinkään voinut kauan jatkua. Eihän hän ijät kaiket voinut
+tätäkään kaksoiselämää elää. Täytyihän seurata jonkun loppuratkaisun,
+millaisen hyvänsä, joka heittäisi hänet jommallekummalle puolen sitä
+juopaa, mikä nyt niin ylipääsemättömänä jakoi kahtia, joskaan ei enää
+hänen sisäistä olentoaan, niin hänen ulkonaisen elämänsä.
+
+
+
+
+11.
+
+
+Oli joulu ovella. Antti oli juuri saman päivän raastuvan-oikeuden
+istunnossa saanut laillisen avio-eron ja vietti sitä hilpeillä
+poikamiehen päivällisillä eräässä Fennian yksityishuoneessa Soisalon ja
+parin muun ystävänsä kanssa, jotka olivat olleet oikeudessa todistajina.
+Viinit olivat hyvät, mieliala mitä hilpein ja rattoisat kokkapuheet
+risteilivät yli pöydän, useimmilla Antin tuores, vasta saavutettu vapaus
+maalitaulunaan.
+
+--Onnittelen, ilvehti Soisalo. Pääsit hyvällä kaupalla. Nyt ei sinulla
+ole enää muuta huolta kuin ruveta etsimään uutta vaimoa itsellesi.
+
+--Tahdonpa ottaa ensin pienen yleiskatsauksen kaikista tarjona olevista
+mahdollisuuksista, jatkoi Antti samaan nuottiin. Ei sikaa säkissä enää.
+
+--Kaikki mahdollisuudet ovat sinulle tarjona, huomautti Soisalo hiukan
+vakavammin. Mutta muistakin, että sen täytyy olla rikas, määrättömän
+rikas. Ei kukaan hullu mene enää köyhän kanssa naimisiin näinä aikoina.
+
+--Kuinka paljon hänellä pitää olla? hymyili Antti.
+
+--Vähintään miljona, väitti Soisalo. Sen koroilla vasta voi siisti ja
+vaatimaton gentlemanni viettää säätynsä mukaista elämää.
+
+--Onko sinulla monta sellaista minulle tarjottavana? naljaili Antti.
+
+--Ainakin kymmenkunta, väitti Soisalo järkähtämättömästi. Nuoria ja
+vanhoja, rumia ja kauniita, muutamia myöskin siltä väliltä. Kehoittaisin
+sinua valitsemaan jonkun siltä väliltä.
+
+--Miksi niin? kysyi Antti, kohottaen lasinsa ja kehoittaen vieraita
+maistamaan. Miksi et soisi nuorta ja kaunista minulle?
+
+--Hän pettäisi sinua, vastasi Soisalo varmasti, tai hän riitelisi ja
+kiusaisi sinua muistuttamalla aamusta iltaan, mistä ja keneltä rahat
+tulevat. Keski-ikäiset ja varsinkin keskikauniit naiset ovat
+järkevämpiä. He uskovat mielellään olevansa vielä kyllin nuoria ja
+kauniita, ettei sinun ole ollut välttämätöntä heihin pelkästään rahan
+vuoksi rakastua, mutta samalla he ovat kyllin viisaita ja kokeneita
+tietääkseen, mitä ihmis-elämä yleensä voi tarjota heille. He ovat
+parhaat, kuten sanoin.
+
+--Mutta vanhoista ja rumista sinä varoitat? nauroi Antti.
+
+--En niistäkään erikoisesti, selitti Soisalo. Vanhoilla on ainakin se
+etu, että heistä pääsee pian, ja rumilla se, että he ovat kiitollisia
+pienimmästäkin kohteliaisuudesta. Sitäpaitsi jos kerran tahtoo tulla
+rikkaaksi, täytyy syrjäyttää kaikki muut näkökohdat ja keskittyä vain
+tuohon yhteen ainoaan tarkoitusperään. Ei voi kukaan kaikkea saada,
+täytyy voida täsmällistyttää tahtonsa ja rajoittua. Tämä koskee kaikkia
+aloja, mutta enin ehkä juuri rikkaita avioliittoja. Mutta se on kaikissa
+tapauksissa nopein keino miehelle niinkuin naisellekin tulla rikkaaksi
+tässä maailmassa.
+
+Kaikki nauroivat Soisalon innostukselle, joka kuitenkin oli pelkistä
+järjenkipinöistä kokoonpantu.
+
+--Mutta itse sinä et ole tahtonut rikastua? jatkoi Antti äskeistä
+leikkipuhetta.
+
+--E-en, vastasi Soisalo, vetäen pitkään sanojaan. En tähän asti. Minulla
+on aina ollut kyllin, mitä olen tarvinnut, eikä rikkaus luullakseni
+minua oikein pukisikaan. Sinulle sitävastoin se on aivan välttämätön.
+
+--Kuinka niin? ihmetteli Antti. Pidätkö minun elämäntapaani ja
+taipumuksiani niin paljon ylellisempinä?
+
+--En suinkaan, vastasi Soisalo, mutta rikkaus antaisi juuri sinulle sen
+henkilökohtaisen grand-seigneurin vapauden, joka piilee olennossasi.
+
+--Kiitos kohteliaisuudesta! hymyili Antti. Maljasi! Ja maljanne hyvät
+herrat!
+
+Niistä kahdesta, jotka edellisen keskustelun aikana olivat vaieten
+istuneet, oli toinen nimeltään Usko Sarvas, filosofian tohtori ja
+tunnettu idealisti. Ei ollut sitä yleishyödyllistä yritystä, ei sitä
+maan ja kansan parasta tarkoittavaa uutta alotetta, kokousta,
+yhdistystä, lehteä tai rahankeräystä, jossa hän ei olisi jollakin tapaa
+ollut mukana. Hänen taskunsa olivat aina keräyslistoja pullollaan,
+milloin minkin avustettavan kansakoulun, kansanopiston, maakunta-museon,
+aikakauskirjan tai kiertävän esitelmäsarjan hyväksi, jonka vuoksi eräät
+hänen tuttavistaan hiukan häntä kammosivat. Varsinkin hän oli taitava
+kansallisia pilvilinnoja rakentelemaan.
+
+Hänen ulkomuotonsa vastasi hänen korkealentoisia unelmiaan. Hänellä oli
+kotkannenä, suuret, säkenöivät silmät, pikimusta tukka ja jotakin
+ruhtinaallista koko olennossaan. Se, joka hänet kerran näki ja kuuli
+hänen puhuvan, ei voinut missään tapauksessa jäädä epätietoisuuteen
+siitä, kuka noiden pilvilinnain haltijaksi olisi tuleva.
+
+Toinen, jonka nimi oli Juuso Mieslahti, oli sosialisti, ei suinkaan
+mitään repaleista, analfabeettista tyyppiä, vaan kakkulanenäinen,
+puhdasposkinen, hieno herra, arvoltaan varatuomari, asianajaja ja
+entinen valtiopäivämies. Hän oli vankan länsisuomalaisen talokkaan
+poika, joka oli ruvennut sosialistiksi, osittain vakaumuksesta, osittain
+kiivetäkseen nopeammin yhteiskunnallisessa asteikossa. Porvarillisissa
+puolueissa olisi hänen älykkäisyytensä, josta hän itse ei ollut koskaan
+ollut epätietoinen, saanut odottaa vuosikymmeniä päästäkseen
+oikeuksiinsa, täällä tuli hänestä ensi hetkessä yksi puolueen
+johtajista. Nuoresta ijästään huolimatta--hän oli vasta muutamia vuosia
+yli kolmenkymmenen--hän oli ehtinyt jo olla viisillä valtiopäivillä,
+istua perustuslaki-valiokunnan puheenjohtajana, laatia monta tärkeää
+laki-ehdotusta ja kiertää vielä maat ja mantereet puolueen kenties
+peljätyimpänä agitaattorina. Nyt hän ei viitsinyt enää ottaa osaa
+valtiopäivä-työhön muuten kuin sen tai tämän valiokunnan sihteerinä.
+Siitä sai paremman palkan ja se oli sitäpaitsi kaikin puolin
+arvokkaampaa.
+
+Idealisti, joka halveksui sydämensä pohjasta rahaa, vaikka hänellä
+itsellään oli yli korvien velkoja ja vekseleitä, puuttui nyt puheesen:
+
+--Omasta puolestani, sanoi hän, minä en hyväksy mitään ennakolta
+laskettuja rikkaita avioliittoja, ellei niitä solmita täysin
+epäitsekkäästi ja yleishyödyllisessä tarkoituksessa. Jos minä olisin
+Antin sijassa, minä menisin suoraa päätä jonkun miljonan-omistajattaren
+luokse ja sanoisin hänelle: 'Hyvä neiti tai armollinen rouva, teillä on
+rahaa, minä osaan käyttää ne oikein. Menkäämme naimisiin!'
+
+--Ja saisit niin varmasti rukkaset, nauroi Soisalo. Ei, veljeni, kyllä
+on parasta, ettet kosi! Kuulen heti, että sinun on heitettävä asia Antin
+valistuneesen huolenpitoon. Ehkäpä siitä sitten rippoo joku kolikko
+sinunkin listoillesi.
+
+--Sama minulle, kuka tytön nai, lausui tohtori Sarvas, vetäen samalla
+taskustaan uhkaavan listapinkan. Pääasia, että se vain tapahtuu.
+Ajatelkaahan, mitä jo miljonan koroilla yksin voisi saada aikaan tässä
+maassa!
+
+--Kas, kas, pilkkasi sosialisti. Joko velikin alkaa rahan arvon
+ymmärtää?
+
+Hän itse ei suinkaan halveksinut pääomaa, vaikka hän joskus oli sen
+valtaa vasten saarnannutkin ja vaikka hän itse oli ja oli aina ollutkin
+hyvissä varoissa. Päinvastoin oli hänen elämänunelmansa kerran päästä
+niin rikkaaksi, että hän voisi elää koroillaan ja vetäytyä rauhassa
+omaa, nyttemmin jaettua kotitaloaan hoitamaan.
+
+--Raha olisi oikeastaan maan päältä hävitettävä, ärisi idealisti. Siinä
+suhteessa minä olen täysin tolstoilainen.
+
+--Pankit sinä ehkä säästäisit sentään? pisti Antti väliin.
+
+--En, yhtä vähän kuin pankinjohtajiakaan, jatkoi idealisti. Ne ne vasta
+oikeita verenimijöitä ovatkin. Minä ihmettelen, ettei sosialistien
+huomio ole heihin enemmän kiintynyt. He vihaavat vain kauppiaita ja
+tehtailijoita. Mutta kauppias uskaltaa ja panee vielä alttiiksi jotakin,
+tehtailija tuottaa jotakin, kun pankit sensijaan...
+
+--Vai eivät, keskeytti Soisalo. Vähäkö tässä on kärsitty vahinkoja
+tänäkin syksynä? Sinä et ymmärrä hyvä veli, nykyaikaista kansantaloutta.
+Taitaisi monenkin tehtaan pyörät pysähtyä...
+
+Keskustelu vilkastui nyt tuokioksi niin, että kaikki ottivat osaa
+siihen, mutta kukaan tuskin ehti toista kuuntelemaan. Hyvät havannat,
+jotka juuri tulivat pöytään, tekivät kuitenkin rauhoittavan
+vaikutuksensa. Syntyi syvä äänettömyys, jonka aikana kukin nautti
+hetkisen vain pelkästä olemassa-olostaan.
+
+Soisalo keksi vapauttavan sanan.
+
+--Naisia meillä pitää olla! huudahti hän äkkiä. Mikä symposion se on,
+josta puuttuu Aspasia?
+
+--Sellaisen tiedän minä vain yhden, hymyili Antti, mutta hän tuskin
+lähtee yksin näin suureen miesseuraan.
+
+--Ja mitä me sitäpaitsi vain yhdellä tekisimmekään! jatkoi Soisalo
+hilpeästi, arvaten Antin rouva Sorvia tarkoittavan. Monta meillä pitää
+olla, niin monta kuin meitä miestäkin on!
+
+--Yhden voin minä aina luvata, lausui sosialisti hiukan
+raskasmielisesti. Mutta herrat saavat luvan antaa anteeksi, jos se on
+minun oma vihitty aviovaimoni.
+
+--Sinä olet porvarillisin meistä kaikista, nauroi Antti. Ettes häpeä!
+
+--Minulla puolestani ei ole mitään sellaisia naistuttavuuksia, joita
+minä voisin tuoda tänne, huomautti idealisti hiukan ylenkatseellisesti.
+Mutta voin minä vaunujen viidentenäkin pyöränä olla.
+
+--Niinkuin se olisi joku ilo meille muille! ilvehti Soisalo. Top,
+päätetty, minä hankin siis kaksi naista! Mutta ketkä?
+
+Hän jäi hetkeksi tuumimaan, muistutellen mieleensä tähän tarkoitukseen
+sopivia naistuttavuuksiaan. Niiden luku oli legio.
+
+--Tuo nyt joku niistä rikkaista perijättäristäsi! pisti Antti
+piloillaan.
+
+Soisalo sai valoisan ajatuksen.
+
+--Saat kaksi, hän huudahti vallattomasti, saat kaksi. Kumpikin heistä
+perii vähintään miljonan, mutta ehkä enempikin. Lyödäänkö vetoa, niin he
+ovat täällä tunnin kuluessa, ellei mitään voittamatonta estettä satu?
+
+--Tuossa on käsi, sanoi Antti. Erottakaa! Toiset erottivat, ja Soisalo
+mainitsi samalla pankkinsa pääjohtajan nimen, jolla oli kolme tytärtä,
+nuorin tosin vasta lyhyissä hameissa, mutta molemmat vanhemmat, hekin
+vasta parissakymmenissä, jo tunnettuja helsinkiläisiä esplanadi-kukkasia
+ja tanssijaiskeijukaisia.
+
+Kaikki kauhistuivat, sillä he eivät olleet luulleet Soisalon niin
+korkealle tähtäilevän. Perhe, josta oli kysymys, oli Helsingin
+hienoimpia, isä itse, paitsi että hän oli suuren pankin pääjohtaja,
+kaupungin määrääviä mahtimiehiä, entisiä porvarissäädyn pylväitä ja
+nykyään Suomen laajimpien teollisuusliikkeiden tosiasiallinen ohjaaja,
+vanha, valkopartainen herra, jonka koko olennossa kuvastui sivistynyt,
+sukupolvien kehittämä urbaniteetti. Äiti oli vanhaa ruotsalaista
+ylimyssukua. Heidän kotinsa oli kuin linna ja heidän suurissa
+kutsuissaan nähtiin koolla kaikki se kerma, mitä pääkaupungin raha-,
+virka-, sivistys- tai sukuaateli vain oli kykenevä pinnalleen nostamaan.
+
+Heillä oli oma autonsa, omat vaununsa ja parivaljakkonsa, oma
+teatteri-aitionsa, huvipurtensa ja höyrylaivansa. Tytöillä oli omat
+ratsuhevosensa. Missä ikinä isä, äiti tai joku lapsista liikkui,
+mainittiin heitä nimeltä ja käännyttiin heidän jälkeensä katsomaan. He
+olivat kuin korkeampia olentoja. Soisalo oli arvioinut sangen
+vaatimattomaksi heidän omaisuutensa. Yleinen mielipide arvioi sen monin
+verroin korkeammalle.
+
+--Oletko hullu? kysyi Antti peljästyneenä, tarttuen ystävänsä
+takinhihaan. Sehän on mahdotonta, eivätkä he tule!
+
+--Sepähän nähdään! virkkoi Soisalo päättävästi. Niinkuin he eivät olisi
+tuhat kertaa tämäntapaisissa istunnoissa mukana olleet!
+
+--Myös sinun kanssasi? kysyi sosialisti varovasti.
+
+--Juuri minun kanssani, vastasi Soisalo pienellä, huomattavalla
+itsetietoisuudella. Hauskoja tyttöjä! Ja sitäpaitsi, minähän löin vetoa,
+että hankkisin tänne pari rikasta perijätärtä.
+
+Hän oli jo menossa, käsi ovenrivassa.
+
+--Älä hemmetissä! varoitti Antti vielä. Mihin sinä menet?
+
+--Puhelimeen tietysti, vastasi Soisalo. Täytyyhän meidän ensin saada
+selko, ovatko he kotona.
+
+--Ja mitä sanoo heidän isänsä tästä kaikesta?
+
+--Hän! hymyili Soisalo. Hän on tietysti vain hyvillään siitä, että hänen
+tyttäriään hakkaillaan. Ei suinkaan hän ole aikonut vanhoiksi piioiksi
+heitä.
+
+--Ja äiti?
+
+--Hän on typerä ja vanhanaikainen! Siksi hänen tyttärensä myös niin
+armottomasti vetävätkin nenästä häntä.
+
+Hän meni. Seurasi hetken jännitetty äänettömyys.
+
+--Tietysti he _eivät_ ole kotona, lausui sosialisti epäilevästi. Soisalo
+kehastelee!
+
+--Tuskin, vastasi Antti. Ei hänen puheensa juuri siltä kuulostanut.
+
+--Minusta meillä oli varsin hyvä näinkin olla, huomautti idealisti.
+
+--Minulla puolestani ei ole mitään kahta rikasta perijätärtä vastaan,
+lasketteli Antti. Ikävä vain, että heitä on ainoastaan kaksi, ja meitä
+on tässä kolme kilpakosijaa.
+
+--Minut voit jättää pois laskuista, virkahti idealisti.
+
+Soisalo tuli takaisin samassa. Kaikki katsoivat kysyvästi häneen.
+
+--Tytöt tulevat puolentunnin kuluttua, ilmoitti hän tyynesti, aivan kuin
+se olisi ollut mitä luonnollisin asia maailmassa.
+
+Yleinen hämmästys.
+
+--Sinun täytyy kaiketikin mennä heitä hakemaan, huomautti Antti hiukan
+katkonaisesti.
+
+--Turhaa vaivaa! hymyili Soisalo ylimielisesti. Herättäisi vain liikaa
+huomiota. Sitäpaitsi he tulevat omalla autollaan.
+
+--Mutta kuinka he löytävät tänne?
+
+--Minä huomautin ovenvartialle. Ja nyt, hyvät herrat, kuinka on teidän
+naistenne laita?
+
+Siihen tarvittiin vain pari puhelinkeskustelua. Ja sitten he istuivat
+kaikki odottamaan kuin Turkin pashat niitä naisia, jotka he armossaan
+olivat esiin kutsuneet Helsingiksi nimitetyn haareminsa pimennoista.
+
+
+
+
+12.
+
+
+Perijättäret tulivat ensin.
+
+Ruoka oli korjattu pois, tilattu lisää shampanjalaseja ja shampanjaa.
+Vierasten kunniaksi oli huonetta myös hiukan tuuletettu ja kaikessa
+kiireessä tuoreita ruusuja pöydälle asetettu.
+
+Tytöt koputtivat jo ovelle, mutta ennen kuin kukaan ehti avaamaan tai
+mitään vastaamaan, pistivät he jo päänsä sisälle nauraen ja ilakoiden.
+Heidän takanaan näkyi vaitelias hovimestari kunnioittavasti kumartavana.
+
+--Täälläpä vasta näyttää hauskalta! huudahti käsiään taputtaen toinen
+tytöistä. Hyvä, että muistitte meitä.
+
+--Meillä olikin niin äärettömän ikävä! valitti toinen. Emme tienneet,
+miten kuluttaa pitkää iltapäivää. Ja juuri silloin soi puhelin!
+
+Kaikki olivat nousseet tervehtimään. Soisalo esitteli. Antti ja tohtori
+Sarvas olivatkin heille jo hyvänpäivän tutuja entuutestaan, sosialisti
+yksin tuntematon.
+
+--Ystäväni, tuomari Mieslahti, esitteli Soisalo. Valtiopäivämies,
+sosialisti ja tunnettu poli-tikoitsija.
+
+--Hauskaa tutustua.
+
+Nuoret perijättäret tervehtivät häntä päännyykäyksellä, heittäen
+samalla uteliaan, tarkastelevan silmäyksen häneen. Politiikasta heillä
+ei luonnollisesti ollut käsitystäkään. Mutta sana 'valtiopäivämies'
+herätti heissä kuitenkin eräänlaista vaistomaista kunnioitusta, sillä
+olihan heidänkin isänsä valtiopäivillä ollut ja he käyneet
+porvarissäädyn lehterillä pikkutyttöinä häntä kuulemassa.
+
+Vanhempi heistä, Margit nimeltään, oli todellinen kaunotar, pitkine,
+solakoine vartaloineen, tummine suortuvineen ja markeerattuine, kenties
+hiukan liiaksikin markeerattuine kasvonpiirteineen, joista varsinkin
+leuan tarmokas viiva oli isää muistuttava. Samaa ei voinut nuoremmasta,
+Betty-nimisestä tyttärestä sanoa. Hän oli pieni, vaaleaverinen,
+pystynenäinen, pyöreähkö tytöntyllykkä, punainen ja valkea kuin maitoon
+leivottu sämpylä, ja jo varsin kehittynyt muodoiltaan, vaikka hän tuskin
+oli vielä kahdeksaatoista täyttänyt. Vanhempi koetti säilyttää toki
+jonkinlaista arvokkaisuutta. Siitä taas ei nuoremmalla näyttänyt olevan
+kaukaisintakaan aavistusta.
+
+Tytöt heittivät boansa ja päällysvaatteensa, jotka hovimestari korjasi,
+ja istuivat kursailematta pöytään alituisesti nauraen, puhuen ja
+pajattaen. Tuli eloa seuraan, oli aivan mahdotonta pysyä noiden
+ilolintujen läheisyydessä jöröjukkana.
+
+He saivat kumpikin lasinsa ja kilistivät.
+
+--Me vietämme tässä oikeastaan, huomautti Soisalo, ystävämme Antti
+Puuhaaran läksijäisiä.
+
+--Niinkö? Te lähdette? kysyi Betty mielenkiinnolla. Te matkustatte? Minä
+olin myös Sveitsissä viime kesänä.
+
+--Hän on tänä päivänä lähtenyt kunnianarvoisasta aviosäädystä, jatkoi
+Soisalo koomillisella vakavuudella, ja liittynyt jälleen meihin
+poikamiehiin, joista hänen ei olisi pitänyt koskaan erotakaan. Se on
+siis samalla myös ikäänkuin tupaantulijaisten ja rakkaan
+jälleen-näkemisen pyhä hetki.
+
+--Ja me saamme olla sellaisessa mukana? nauroi Margit. Mikä onni ja
+kunnia!
+
+He kilistivät hilpeästi Antin kanssa, joka moitteettomin elein otti
+vastaan heidän onnentoivotuksensa.
+
+--Te olette tänään eronnut vaimostanne? kysyi Betty äskeistä vielä
+suuremmalla mielenkiinnolla ja tutkien silminnähtävällä hyväksymisellä
+Antin älykkäitä kasvonpiirteitä ja reipasta, hienoa olemusta.
+
+--Saanut laillisen eron, oikaisi Antti. Niin, jo aamupäivällä, ja
+vaikka kello näkyy olevan jo 7, en ole ehtinyt vielä toista sydänkäpyä
+itselleni hankkimaan.
+
+--Joka etsii, se löytää, pilaili Betty hilpeästi.
+
+Koputettiin ovelle. Rouva Sorvi saapui.
+
+Hän nyrpisti hiukan nenäänsä nähdessään Antin ja Bettyn istuvan
+vierekkäin, vaikka hän kyllä oli jo puhelimessa kuullutkin seuran
+kokoonpanon. Bettyllä, joka samoin kuin sisarensakin näkyi hyvin
+tuntevan hänet jumala ties mistä entisistä huvitilaisuuksista, ei
+näyttänyt olevan aavistustakaan hänen ja Antin välisestä
+lemmensuhteesta. Hän säilytti sentähden rauhallisesti paikkansa eikä
+Anttikaan mielestään voinut tehdä itseään naurettavaksi häntä pois
+ajamalla tai rouva Sorvin viereen siirtymällä. Rouva Sorvi jäi siten
+idealistin hoidettavaksi.
+
+Myöskin sosialistin rouva saapui. Hän oli pieni, hiljainen, vaatimaton
+ihminen, mutta silmät suuret, syvät ja sielukkaat ynnä koko olennossa
+sellainen ihmeellinen rauha, joka tuli kuin tuoksahdus jostakin toisesta
+maailmasta. Antti ei aluksi voinut siirtää silmiään hänestä ja hän
+olisikin mielellään siirtynyt hänen vierelleen, ellei tämä heti olisi
+pianon ääreen istahtanut.
+
+--Hyvä, hyvä! huusivat kaikki. Soittakaa meille jotakin! Laulakaa
+meille jotakin!
+
+Rouva Mieslahti olikin entinen laulajatarkokelas, joka Helsingin
+Musiikkiopiston käytyään oli saanut valtion matkarahan ja opiskellut jo
+pari vuotta ulkomaillakin. Arvattavasti hänestä ei olisi tullut sen
+huonompaa eikä parempaa taiteilijatarta kuin niin monista kymmenistä
+hänen kaltaisistaan, mutta hän oli äkkiä saanut järkevän ajatuksen mennä
+naimisiin, jättää kaikki korkealentoiset primadonna-unelmansa ja
+ilahduttaa taiteellaan, mikäli sitä todella oli olemassa, vain pieniä
+perhepiirejä. Siihen se olikin riittävä ja hän lauloi varsin
+tyylikkäästi Schubertia ja vanhoja saksalaisia ja ranskalaisia
+kansanlauluja.
+
+Siitä tuli oikein tunnelmarikas ilta. Miehet vaipuivat haaveisiinsa ja
+naiset eräänlaiseen surunsuloiseen tunteellisuuteen, jotka hyvin
+vastasivat ja täydensivät toisiaan. Rouva Sorvin tummat silmät etsivät
+aina silloin tällöin Antin katsetta, joka tahallaan vältti niitä, sillä
+hän ei tuntenut tällä hetkellä omaatuntoaan oikein rauhalliseksi eikä
+olisi varsinkaan tässä mielentilassa tahtonut suurin surmin katsoa
+niihin. Eikä kummakaan, sillä hän tunsi jonkun vierellään aina
+vähäväliä pusertavan hänen kättään ja kuuli kuiskattavan:
+
+--Minä pidän niin paljon teistä, minä pidän.
+
+Vasta illallinen tempasi heidät irti tuosta lumouksesta. Se syötiin
+jälleen hyvien viinien kanssa ja mitä rattoisimman mielialan vallitessa.
+Äänet alkoivat kohota, naurunremahdukset käydä aina vapaammiksi. Äkkiä
+kuuli Antti kiihkeän ja itsepintaisen äänen kuiskaavan vierellään:
+
+--Me menemme! Eikö totta?
+
+--Minne? kysyi Antti hämmästyneenä.
+
+--Pois! Tulkaa! Nyt heti! Minä selitän sitten teille kaikki tuolla
+käytävässä.
+
+Antti ei tiennyt mitä tehdä oikein. Seuratako tyttöä ja jättää rouva
+Sorvi vai pudistaako heti tuo kana kainalostaan ja siirtyä sinne, missä
+idealisti koetti turhan herättää rouva Sorvin mielenkiintoa
+esitelmöimällä hänelle uusimmista menettelytavoista kotiteollisuuden ja
+erikoisesti tuohiteollisuuden alalla.
+
+Antti ei edes uskaltanut katsoa sinnepäin. Hän tunsi, että rouva Sorvin
+tarkastelevat silmät seurasivat jokaista hänen elettään ja liikettään.
+
+Betty teki lyhyen lopun hänen silmänräpäyksellisestä epäröimisestään,
+nousemalla ylös nimittäin ja suorastaan vetämällä hänet kädestä
+mukaansa käytävään. Mutta sielläkään hän ei selittänyt sen enempää,
+vaan johdatti Antin vaatesäiliön luokse ja viittasi vahtimestarille,
+joka siinä tuokiossa löysi heidän päällysvaatteensa ja kalossinsa.
+
+--Tuotte sen huoneen laskun sitten minulle, huomautti Antti ohimennen.
+
+Vahtimestari nyökäytti päätään ymmärtävästi.
+
+Samassa olivatkin he jo kadulla, hiljaisessa, talvisessa kuutamossa.
+Antti vihelsi auton, auttoi tytön siihen, nousi itsekin ja odotti
+määräystä, minne ajettaisiin. Hänen päähänsä pälkähti jo sekin ajatus,
+että tyttö ehkä oli ruvennut voimaan pahoin ja tahtoi häntä
+kotiin-saattajakseen.
+
+--Minne ajetaan? hän kysyi.
+
+--Minne? kysyi Betty, ikäänkuin kummastuneena niin typerästä ja
+yksinkertaisesta kysymyksestä. Tietysti teidän luoksenne.
+
+Antti antoi osotteensa autonkuljettajalle. Tyttö painautui kiinni häneen
+eikä puhunut koko matkalla mitään.
+
+Mitähän tästäkin tulee? ajatteli Antti. Hänen jo sangen kehittyneestä
+elämänkokemuksestaan huolimatta oli tuokiotila outo hänelle eikä hän
+tuntenut sitä täysin vallitsevansa.
+
+Auto pysähtyi. Antti aukaisi paraati-oven, maksoi ja kiirehti tytön
+perästä, joka jo oli ehtinyt vääntää sähkön palamaan ja kuului
+juoksujalkaa rientävän ylös portaita. Hän saavutti hänet vasta ovensa
+ulkopuolella.
+
+--Mikä vuorikauris! kehaisi Antti.
+
+Betty ei vastannut mitään, vaan viittasi kärsimättömästi lukkoon, joka
+samassa aukeni, ja pujahti kuin sisilisko eteiseen. Antti väänsi sähkön
+palamaan, auttoi hänen yltään ja johdatti hänet saliin, jonka
+permannolle heleä kuutamo loi sinervänvihreitä kuvioitaan.
+
+Antti yritti sielläkin sytyttää sähkön.
+
+--Ei, ei, lausui tyttö nopeasti. On hyvä näin.
+
+Myöskään Antista se ei ollut epämiellyttävää.
+
+--Odottakaa hiukan! hän sanoi. Siirrämme nojatuolit tähän ikkunan
+eteen...
+
+Betty viipyi pari tuntia hänen luonaan.
+
+Kun Antti oli saattanut hänet kotiinsa ja jälleen päässyt omaan
+huoneustoonsa, täytti rajaton, pakanallinen riemu hänet. Hän väänsi
+sähköt palamaan joka huoneessa, astuskeli edestakaisin vihellellen ja
+jaksoi tuskin käsittää tätä uutta onneaan, joka kuin taivaasta oli hänen
+syliinsä tipahtanut. Tyttö, kaunis kuin Herran enkeli, ja vielä lisäksi
+miljonanperijätär! Hän ei vain tiennyt, pitikö hänen heti huomenna
+pukeutua hännystakkiin ja mennä hänen kättään kaikkien muotojen mukaan
+omakseen pyytämään, vaiko antaa tytön mieluummin järjestää kaikki
+valmiiksi ja sitten vasta odotettuna, vaatimattomana kosijana esiintyä.
+
+Vielä kun hän meni levollekin, uneksi hän pelkistä miljonista, joita
+joka taholta vyöryi hänen ylitseen, niin että ne tahtoivat viedä hengen
+häneltä ja hänet tukahduttaa... Mutta kun Antti unessa katsoi tarkemmin,
+mikä se niin ahdisti hänen kurkkuaan, hän huomasi, ettei siihen syynä
+olleetkaan rahapussit, vaan pehmeät, valkeat käsivarret... Ja sitten hän
+näki unta jälleen, että hän seisoi korkealla vuorella, ja hänen edessään
+levisi ihmeellisiä kangastuksia kaukaisista eteläisistä maista, joissa
+hiljaiset, suurisilmäiset naiset liukuivat kantotuoleissa pitkin
+autioita, äänettömiä, kuutamoisia katuja, valkeiden, tasakattoisten
+talojen välitse, ja hyräilivät muukalaisia lauluja, jotka kaikuivat niin
+kaihomielisiltä ja surunvoittoisilta.
+
+--Mitä lauluja ne ovat? hän oli unessa kysyvinään.
+
+--Ne ovat kuolleiden kansojen lauluja, vastattiin, kansojen, jotka ovat
+eläneet niinkuin nykyisetkin ja laulu yksin on jäänyt jälelle
+helkkymään.
+
+Hän heräsi tavantakaa ja nukahti oikein vasta kauan senjälkeen kuin hän
+oli kuullut ruokasalin kellon lyövän viittä.
+
+
+
+
+13.
+
+
+Seuraavana aamuna myöhästyi Antti pankista puolituntia, jota ei ollut
+hänelle vielä koskaan ennen tapahtunut. Kun hän saapui apulaisjohtajien
+huoneesen, ilmoitti Manner hänelle kuivakiskoisesti, että pääjohtaja oli
+pyytänyt hänet puheilleen.
+
+Antille sanoi paha aavistus, ettei se ollut tapahtunut missään hyvässä
+tarkoituksessa. Ei hänen aavistuksensa häntä pettänytkään.
+
+Vanhus istui pää käden varassa nojatuolissaan. Kun hän kuuli oven
+narahtavan, hän kääntyi, silti muuten muuttamatta asentoaan.
+
+--Istukaa, olkaa hyvä, hän sanoi, viitaten tuoliin pöydän
+toisellapuolen.
+
+Antti istui.
+
+--Herra johtaja on tahtonut puhua kanssani? hän kysyi.
+
+--Kyllä, vastasi ukko happamen näköisenä. Te ette ole osoittanut
+tarpeellista mielenkiintoa pankkia kohtaan viime-aikoina.
+
+--Tarkoittaako johtaja, että minä en olisi täyttänyt minulle uskottuja
+tehtäviä? kysyi Antti.
+
+--En, sitä minä en tarkoita, puhui ukko ohuiden, verettömien huultensa
+lomasta. En luonnollisesti mitään varsinaista laiminlyöntiä, jollainen
+ei saakaan tulla kysymykseen. Mutta pankki vaatii miehen koko
+harrastuksen, koko mielenkiinnon. Hän ei saa ajatella, ei edes kuvitella
+mitään muuta, hänen täytyy kokonaan, kerrassaan antautua pankille,
+käyttää vapaa-aikansa eläytyäkseen sisälle kaikkiin mahdollisuuksiin ja
+pankki-aikansa niitä toteuttaakseen. Hän on pankin oma, niin sanoakseni.
+Siitä hänelle palkka maksetaan eikä suinkaan tuosta juoksevasta
+konttorityöstä, jonka mikä prokuristi hyvänsä voi suorittaa... Ja suokaa
+anteeksi, mutta sellaista mielenkiintoa en minä todellakaan ole
+viime-aikoina huomannut teissä.
+
+Antti tunnusti sielussaan, että tuossa puheessa oli järkeä, ja tunsi
+itsensä tuolta kannalta hyvinkin syylliseksi.
+
+--Se on mahdollista, sanoi hän sentähden vain yksinkertaisesti. Minulla
+on tänä syksynä todellakin ollut selvitettävänä eräitä yksityisasioita,
+jotka kenties ovat vahingollisesti pankkityöhöni vaikuttaneet.
+
+--Hyvä, että myönnätte sen, nyykäytti ukko päätään. Teidän
+yksityis-asioihinne ei tarkoitukseni suinkaan ole tunkeutua. Mutta jos
+te kerran otatte ne puheeksi, täytyy minun kertoa teistä huhuttavan,
+että olette tänä syksynä ruvennut viettämään epäsäännöllistä elämää.
+
+Antti tunsi verensä kiehahtavan. Pirun ukko! ajatteli hän. Jokaisen
+uuden käänteen se osasi käyttää hyväkseen. Tässä täytyikin nähtävästi
+pitää kieli keskellä suuta ja olla jokaisen sanansa suhteen varoillaan.
+
+--Minä puhuin yksityis-asioistani enkä yksityis-_elämästäni_, oikaisi
+hän ylpeästi. Toivon, että se todellakin jää tämän keskustelun
+ulkopuolelle.
+
+--Aivan kuin suvaitsette, virkkoi ukko partaansa pujoen ja hellittämättä
+hetkeksikään hänestä tutkivia, pistäviä silmäyksiään. Mutta suonette
+jälleen anteeksi, jos minä kaikesta tästä olen tullut tuumineeksi,
+taikka oikeammin, päässyt siihen varmaan vakaumukseen, että te kenties
+ette ole oikealla alalla täällä pankissa ja että joku muu ala ehkä
+paremmin vastaisi teidän synnynnäisiä taipumuksianne.
+
+Antti ymmärsi. Siinä se nyt oli, se epäsuosio, se neuvo poistua, se
+_consilium abeundi_, jota hän jo kesästä saakka oli aavistanut. Jos se
+olisi tullut jonakin muuna hetkenä, se olisi ollut täydellinen
+ukkosen-isku hänelle. Nyt sitävastoin, kun hän vielä oli
+voitonhurmauksessa viime-öisen valloituksensa jälkeen, merkitsi se
+hänelle verrattain vähän. Täytyihän sen kuitenkin tulla! Olihan hän
+vapaa, terve, työkykyinen mies, kyllä hän aina jostakin paikan saisi. Ja
+mitä merkitsivät ylimalkaan kaikki maailman virat ja paikat hänelle,
+jonka tarvitsi vain ojentaa kätensä poimiakseen miljonia!
+
+Silloin soittaisi ukkokin uutta kelloa. Ja silloin saisi hän niinkuin
+monet muutkin nähdä, ketä he oikeastaan olivat pistäneet.
+
+Hän nousi virallisesti.
+
+--Tajuan täydellisesti, mitä herra johtaja tarkoittaa, sanoi hän
+kuivasti. Paikkani on tästä päivästä saakka vapaasti käytettävissä.
+
+Ukko painoi hänet takaisin tuolille.
+
+--Ei niin, ei niin, sanoi hän, nyt jo paljon ystävällisemmin.
+Tarkoitukseni ei suinkaan ole ollut teitä noin päätäpahkaa maantielle
+ajaa. Ajattelin, että istuisitte tässä nyt vielä eräitä kuukausia,
+tekisitte töitänne, kuten ennenkin, ja katselisitte jotakin sopivaa
+tointa itsellenne...
+
+--Minä en joudu maantielle, sanoi Antti, torjuen kylmästi luotaan hänen
+ystävällisyytensä. Herra johtajan ei ole todellakaan tarvis sillä
+ajatuksella vaivautua.
+
+--Teillä on toimi katsottuna? kysyi ukko.
+
+--Ei, vastasi Antti, mutta minulla on sitä, mikä on hyvää tointakin
+kallisarvoisempi.
+
+--Mitä se on? kysyi ukko silmiään siristäen.
+
+--Se on sitä mitä sanotaan miehen itseluottamukseksi, vastasi Antti ja
+meni menojaan.
+
+Ukko jäi hänen jälkeensä miettiväisenä katsomaan.
+
+Antti söi omituisella mielellä sinä päivänä aamiaista Ala-Kämpissä. Hän
+tunsi tehneensä suuren ja ratkaisevan päätöksen, joka tulisi hänen
+elämänsä purren aivan uusille ja tuntemattomille urille suuntaamaan.
+Kuitenkin hän oli tyytyväinen käytökseensä tuolla pääjohtajan huoneessa.
+Juuri niin täytyi hänen menetellä, jos hänen mieli olla mies, joka
+ansaitsi kunnioitusta myös itsensä edessä.
+
+Ravintola oli ollut melkein tyhjä, kun hän tuli tänne. Vähitellen alkoi
+se täyttyä ja klo 12:n jälkeen oli tuskin yhtään pöytää enää saatavissa.
+Oli pankkien ja konttorien yleinen ruokatunti. Yleisö olikin enimmäkseen
+liikemiehiä, joukossa myös joku asianajaja, lääkäri tai arkkitehti.
+Viinurit juoksivat, veitset ja kahvelit kalisivat, kuka soitti
+kärsimättömästi pöytäkelloa, kuka huusi kovalla äänellä unohdettua tai
+hänen mielestään liian kauan viipynyttä tilaustaan. Kaikilla näytti
+olevan kuumeentapainen kiire, kaiken piti tapahtua kuin tulipalossa.
+
+Mutta tämä ei ollut ainoastaan liikemaailman ruokatunti, vaan nähtävästi
+myöskin pörssitunti. Joka pöydässä kävi keskustelu kiihkeänä, toisia
+seisoi keskellä lattiaa puhuen matalalla äänellä ja tehden vilkkaita
+kädenliikkeitä. Silloin tällöin ilmestyi myös ovelle joku turkkiaan ja
+lakkiaan riisumatta, kääntyi hovimestarin puoleen, kysyi jotakin ja meni
+menojaan. Hän ei nähtävästi tavannut tavattavaansa. Koko sali surisi
+kuin ampiaispesä. Mitä surisseekaan? ajatteli Antti. Mitähän
+osakekauppoja tuollakin tehdään, mitä tontteja myydään, mistä uusista
+vararikoista tai epävarmoista saatavista päätetään? Ja äkkiä lensi hänen
+aivojensa läpi ajatus, että kenties heistä useimmat olivatkin vain
+ilmitulemattomia varkaita, jotka jo huominen päivä mahdollisesti
+paljastaisi.
+
+Joukossa oli monta Antin hyvää tuttuakin, vaikka kukaan ei sattunut
+hänen pöytäänsä istahtamaan. Tuntui niin omituiselta ajatella, että hän
+kaikkien noiden silmissä yhä edelleen oli nuori, lahjakas pankkiherra,
+jota eräänlainen sädekehä ympäröi, sentähden että hän niin nuorella
+ijällä oli kohonnut niin vaikuttavaan asemaan. Hän, joka ei enää ollut
+mitään, jolle tuo kaikki ei enää merkinnyt mitään, senjälkeen kuin hän
+oli nähnyt onnensa temppelien häämöttävän! Huomenna he ehkä kaikki jo
+olisivat saaneet tietää, että hän oli virkaheitto. Mutta he saisivat
+pian tietää myös jotakin muuta, joka saisi tämänkin salin vielä enemmän
+ampiaispesänä surisemaan.
+
+Äkkiä piirtyi Bettyn kuva ilmi-elävänä hänen sielunsa silmien eteen.
+Herra siunatkoon! Täytyihän hänen tavata tyttö, tietää, itkikö tämä
+eilisen kohtauksensa perästä vai nauroi, vai oliko ehkä kokonaan
+murtunut ja muserrettu. Mutta eihän hän voinut noin vain hänen kotiinsa
+tunkeutua.
+
+Jumalan kiitos, olihan toki puhelin olemassa!
+
+Antti syöksyi tuulispäänä puhelimeen. Hänelle vastasi joku outo,
+karkeahko nais-ääni, arvattavasti emännöitsijän, että niin rouva kuin
+tyttäret olivat heti aamiaisen syötyään lähteneet kaupungille.
+
+Se hiukan jäähdytti Antin tulistuneita tunteita. Ja hän tyytyi tällä
+kertaa toisella, paljon levollisemmalla äänellä soittamaan kukkakauppaan
+ja pyytämään, että he lähettäisivät sieltä kimpun punaisia ruusuja ja
+kirjeen osoitteella, jonka hän Fix-toimiston pojalla pian sinne
+toimittaisi.
+
+Sitten hän palasi pöytäänsä, tilasi mustepullon, kynän, kuoren ja
+paperia ja ryhtyi kaikesta ympärillään hälisevästä ihmisjoukosta
+huolimatta kirjettä kirjoittamaan.
+
+
+
+
+14.
+
+
+Hän ei ollut vielä päässyt pitkällekään tässä työssään, kun hän äkkiä
+tunsi olkapäätään keveästi kosketettavan. Harmistuneena siitä, että
+häntä näin tärkeällä hetkellä häirittiin, hän käännähti ja etsi jotenkin
+tiukalla katseella tuntematonta vihollistaan.
+
+Mutta samassa silmänräpäyksessä hän nousi ylös kunnioittavasti.
+
+Olihan se itse vanha kamreeri Jäkälä, joka ystävällisesti, melkein
+liian ystävällisesti hymyillen seisoi siinä hänen vierellään.
+
+--Hyvää päivää, hyvää päivää, sanoi hän, puristaen Antin kättä kaikella
+sillä sydämellisyydellä, johon hänen laihat sormensa suinkin kykenivät.
+Vaistoni ei sittenkään pettänyt minua. Arvasin teidät täällä tapaavani.
+
+--Herra kamreeri on etsinyt minua? kysyi Antti, muistaen samalla heidän
+edellisen keskustelunsa Pörssin ruokasalissa.
+
+--Kyllä, vastasi vanha kamreeri. Sallitteko?
+
+Antti teki kädellään niin kohteliaan liikkeen kuin osasi. Mikä tuon
+ukkelin jälleen lähetti hänen tielleen ja jälleen juuri hänen elämänsä
+käännekohdassa? Tällä kertaa hän ei ainakaan voinut tietää mitään, sillä
+olihan Antti vasta pari tuntia sitten virastaan irtisanoutunut.
+
+Ukko Jäkälä istui ja viittasi leikillisesti pöydällä oleviin
+kirjoitusneuvoihin.
+
+--Johtaja tekee nähtävästi laskelmiaan, huomautti hän, tekee keskellä
+ruokatuntiaankin. Niin on, niin on, aika on rahaa, ei ole hyvä
+hetkeäkään turhanpäiten kadottaa...
+
+Hän tilasi itselleen teetä ja voileivän. Hänen siinä hampaattomalla
+suullaan purressaan ja pergamenttihuulin kuumaa hörppiessään oli Antilla
+hyvä tilaisuus kerrankin koettaa syventyä tuon äijän kasvonjuonteisiin
+ja koko olentoon, joka niin täydellisesti erosi hänen nykyaikaisesta
+liikemies-ympäristöstään.
+
+Palttootaan hän ei katsonut ollenkaan vaivakseen tämäntapaisessa
+paikassa riisua, yhtä vähän kuin kalossejaan tai korkean, suipon
+piippalakin muotoista talvipäähinettään. Sen alla näytti hänen päänsä
+luonnottoman pieneltä ja vähäpätöiseltä. Hänen ihonsa oli aivan
+kellertävä, silmäluomet kuopallaan, leuka ja ylähuuli paljaiksi
+ajeltuja, suun ympärillä epälukuinen määrä sarkastisia viivoja ja
+syvennyksiä. Kapea, laiha kotkannenä täydensi petolintumaista
+vaikutusta. Hän oli kuin haamu entisiltä ajoilta, jolloin koottiin eikä
+tuhlattu ja tultiin rikkaaksi, ei suurilla tuloilla, vaan pienillä
+menoilla. Sanottiin hänen nuoruutensa päivinä harjoittaneen myös
+koronkiskomista.
+
+Antti siirsi nopeasti syrjään alottamansa rakkauskirjeen ja odotti nyt,
+mitä tuolla tuomiokirkon-tontulla mahtoi olla hänelle sanomista.
+
+--Asia, josta aioin puhua teille, virkkoi vanha kamreeri vihdoin
+verkalleen, ei ole ehkä teille uusi eikä merkillinen, mutta sitä oudompi
+on ehdotus, jonka aion tehdä teille. Epäilemättä se tulee teitä
+hämmästyttämään, kenties loukkaamaankin...
+
+--Oh, ei siitä pelkoa! hymyili Antti. Minä kestän kuulla kyllä mitä
+hyvänsä. Ja sitäpaitsi, onhan se vain ehdotus.
+
+--Juuri niin, juuri niin, ehätti vanha kamreeri vahvistamaan. Huomaan,
+että te otatte oikealta kannalta asian. Kysymys on siitä graafillisesta
+yhtiöstä, jonka hyvin tunnette ja jonka toimitusjohtajana oli teidän
+lankonne Kivimäki...
+
+--Niin, se heittiö, jupisi Antti. Hän tuli minullekin kauniit rahat
+maksamaan.
+
+--Olen kuullut, olen kuullut, nyykytteli päätään vanha mies. Hän on
+nykyään Etelä-Amerikassa?
+
+--Minulle on kerrottu niin, vastasi Antti. Mutta olkoon hän missä
+tahansa, se on minulle jotakuinkin samantekevää.
+
+--Myöskin minulle, virkkoi vanha kamreeri. Eikä nyt olekaan kysymys
+hänestä, vaan tuosta graafillisesta yhtiöstä. Voinko pyytää teitä
+lausumaan siitä rehellisen mielipiteenne? Mitä te ajattelette siitä?
+
+--Se on resuperällä, sanoi Antti suoraan.
+
+--Mutta jos sen järjestäisi? kysyi äijä, katsoen kiinteästi ja
+kallellapäin silmiin häntä. Mitä ajattelette sen mahdollisesta
+kannattavaisuudesta?
+
+--Mitä parasta, vastasi Antti hetkeäkään miettimättä. Ja kannattihan se
+jo lankonikin aikana, vaikka hän sotki asiat.
+
+--Minua ilahduttaa, virkkoi äijä käsiään hykerrellen, että olemme yhtä
+mieltä siitä asiasta. Te tiedätte ehkä, että minäkin tavallani olen
+intresseerattu tuosta yhtiöstä...
+
+--En, sitä en ole tiennyt, sanoi Antti vilpittömästi. Eihän herra
+kamreerilla suinkaan ole siinä osakkeita?
+
+--Onpa niinkin, onpa niinkin, muhoili ukko. Eikä olekaan vähän, vaan
+noin satakunta.
+
+Antti hämmästyi. Tiedettiin, ettei vanha kamreeri Jäkälä yleensä
+kevytmielisesti rahojaan sijoittanut. Aina kun kuultiin, että hän vain
+oli ottanut osakkeita jossakin yhtiössä, uudessa tai vanhassa, nousi
+niiden arvo heti ja kaikki rupesivat niistä kilpailemaan. Lempoko häntä
+nyt oli riivannut! Oliko tuon hiiden Kivimäen onnistunut itse
+pääpeijakastakin petkuttaa?
+
+--Siitä ei minulla ole ollut aavistustakaan! ihmetteli hän. Eikä
+kamreerin nimeä ole koskaan edes mainittu tuon liikkeen yhteydessä.
+
+--Olenkin hankkinut nuo osakkeet vasta vihoviimeisinä aikoina, hymyili
+vanha kamreeri ohuesti. Te pidätte sitä hullutuksena. Minä puolestani
+katson, että juuri nyt on oikea hetki tehdä niillä afääriä.
+
+--Hm, tuumi Antti miettiväisenä. Jos se onnistuu, se on nerokas temppu,
+juuri sellainen, joka voi ainoastaan herra kamreerin päähän pälkähtää.
+Tuota liikettä on yleensä pidetty jo kuolemaantuomittuna, eikä se eläisi
+enää hetkeäkään, ilman johtokunnan jäsenten yksityisiä ponnistuksia.
+
+--Tiedän, tiedän, puheli vanha kamreeri. Mutta sen _täytyy_ onnistua!
+Liike on vain saatava käyntiin, asiat järjestykseen...
+
+--Kyllä, kyllä, myönsi Antti. Mutta kaikki riippuu siitä, kuka sen
+tekee! Täytyy olla ensin tarpeellista liike-pääomaa ja sitten oikea mies
+toimitusjohtajana.
+
+--Taikka päinvastoin, pisti ukko väliin.
+
+--Taikka päinvastoin, myönteli Antti jälleen. Liike-pääomaa kyllä tulee,
+jos vain on oikea mies toimitusjohtajana.
+
+--Niin minäkin arvelen, virkkoi ukko, luoden luppasilmistään terävän,
+läpitunkevan katseen häneen. Ja tiedättekö, minulla on jo oikea ehdokas
+tuohon toimeen?
+
+--Kuka?
+
+--Juuri te, herra johtaja. Älkää hämmästykö, älkää heti evätkö
+tarjoustani! Sallikaa minun selittää.
+
+Nyt vasta hän puhkesi oikein puhumaan. Hän huomautti, ettei hänen
+ehdotuksensa ehkä sentään niinkään hullu ollut kuin sitä voi ensi
+hetkessä luulla eikä ehkä Antille niinkään epäedullinen kuin se oli
+edullinen yhtiölle. Luonnollisesti ei yhtiö voinut suorittaa
+lähestulkoonkaan samaa palkkaa kuin mikä hänellä pankinjohtajana oli,
+tuskin puoltakaan siitä, mutta sehän olisi nyt vain alussa ja siitähän
+olisi varaa myöhemmin nostaa summaa. Pantaisiin aluksi vakinaista
+palkkaa esim. 6,000 mk. ja loput palkkiota. Olisihan siinä kaikissa
+tapauksissa itsenäinen asema...
+
+--Mutta ehkä minä myöhästytän teitä pankista? kysäisi hän välillä. Kello
+on nyt juuri yksi, huomaan, ja kenties teidän on oltava siellä.
+
+--Ei hätää, vastasi Antti rauhallisesti. Vaikka en menisi koko päivänä,
+ei se niin vaarallista olisi, varsinkaan siinä tapauksessa, että voin
+ilmoittaa olleeni finansineuvotteluissa herra kamreerin kanssa.
+
+Vanha kamreeri kumarsi päätään kohteliaisuudelle.
+
+--Sangen imartelevaa minulle, sanoi hän. Mutta ainakin pääjohtaja tietää
+jo siitä. Kysyin juuri puhelimitse teitä häneltä, soitettuani ensin
+turhaan teidän kotiinne ja Pörssiin...
+
+--Herra kamreeri on soittanut pankkiin? kysyi Antti, ikäänkuin
+saadakseen vahvistusta epäluulolleen.
+
+--Kyllä, vastasi vanha kamreeri viattomasti. Ilmoitin, että minulla
+olisi tärkeätä asiaa.
+
+Eikös se ole ollut jo sielläkin nuuskimassa? ajatteli Antti. Ja saanut
+arvattavasti tietää pääjohtajalta tai arvannut hänen äänestään minun
+nykyisen asemani. Se äijä tulee aina oikealla hetkellä! Ja ehkä hän on
+jo ennenkin tietänyt siitä? Hän ja pääjohtaja ovat vanhoja ystäviä,
+kenties he ovat neuvotelleetkin siitä keskenään, kenties on asia jo
+aikoja sitten ollut päätetty heidän välillään... Niin se oli! Ellei hän
+olisi tiennyt Antin jo eronneen pankista, hän ei olisi ikinä iljennyt
+tarjota hänelle niin pieniä palkkaetuja...
+
+Sillä aikaa kehitteli ukko Jäkälä hänelle lähemmin ehdotustaan. Jos
+Antti suostuisi siihen, hänen olisi jo uudeltavuodelta liikkeen johtoon
+astuttava. Varsinainen yhtiökokous pidettäisiin vasta keväällä, jossa
+hänet vakinaiseksi toimitusjohtajaksi valittaisiin. Hän esitti myös
+tarkoin liikkeen tilan, näytti sen vastaavan ja vastattavan, osoitti,
+paljonko liike-pääomaa tarvittaisiin ennen kesää ja paljonko siitä
+menisi lankeavien velkojen suoritukseksi...
+
+Antti kuunteli vain toisella korvallaan. Hän oli päättänyt joka
+tapauksessa ottaa tuon toimen vastaan, sillä mitäpä hän muutakaan voi
+nykyisessä olotilassaan. Eihän voinut virattomaksi heittäytyä, täytyihän
+joku toimi olla jo siltäkin varalta, että hänen ehkä piakkoin olisi
+kosittava ja pyydettävä Bettyn kättä hänen isältään, jolloin hänen
+täytyisi voida mainita jotakin uusista tulevaisuudensuunnitelmistaan.
+Virkaheitolle pankinjohtajalle ei kukaan hullu antaisi tytärtään, mutta
+kyllä sensijaan liikkeen toimitusjohtajalle, jonka osakkeista sata oli
+kamreeri Jäkälän käsissä.
+
+--Mitä arvelette? kysyi ukko vihdoin. Miellyttääkö ehdotukseni teitä?
+Asialla olisi kiire, sillä liikkeen asiat eivät siedä enää tätä
+välitilaa.
+
+Antti otti näön vuoksi päivän miettimis-aikaa.
+
+
+
+
+15.
+
+
+Uudenvuoden aamuna luettiin kaikissa pääkaupungin lehdissä seuraava
+välike-uutinen:
+
+--_Liikealalta_. Pankinjohtaja Antti Puuhaara on irtisanoutunut
+nykyisestä toimestaan ryhtyäkseen graafillisen yhtiön 'Kuvan'
+toimitusjohtajaksi. Hra Puuhaara astuu heti virkaansa.
+
+Antti katseli uutista puolelta jos toiseltakin, piti lehteä kauempana ja
+lähempänä silmiään sekä nautti sanomattomasti huomiosta, minkä se
+epäilemättä kaikissa liikemies-piireissä, mutta myöskin koko Helsingissä
+herättäisi. Useimmille tulisi se varmaan yllätyksenä niinkuin pommi,
+eikä vähimmän suinkaan tuon yhtiön velkojille, joista monet jo
+luultavasti olivat suuriinkin tappioihin valmistuneet.
+
+Hän kyllä osaisi heidät lohduttaa! Ja hän näyttäisi kyllä jo huomisesta
+päivästä saakka olevansa oikea mies paikallaan.
+
+Juuri työtä hän tunsikin kaipaavansa, vapaata, itsenäistä työtä, joka
+jännittäisi kaikki hänen hengenvoimansa eikä jättäisi hänelle joutoaikaa
+enempää kuin mitä uneen ja tarpeelliseen terveydenhoitoon oli
+välttämätöntä. Heti pankista erottuaan hän oli tuntenut ikäänkuin
+suuremman edesvastuun-tunteen ja itsesäilytysvietin paisuttavan
+poveaan. Pankki oli ollut, kuten vielä enemmän ehkä avioliitto, toki
+jonkinlainen korkkivyö, jonkinlainen tuki ja suojaava aita hänelle,
+jonka varassa aina voi pysyä pystyssä ja pinnalla, omia voimiaan paljon
+ollenkaan rasittamatta. Nyt oli toisin, nyt hän oli yksinomaan itsensä
+varassa, nyt olisi hän auttamattomasti mennyttä miestä, jos hänen
+jalkansa livettäisi tai kätensä herpautuisi. Nyt oli varustauduttava
+ensi kerran täydellä todella elämäntaisteluun, nyt oli hoidettava
+terveyttään ja työkykyään, ainoata pääomaa, mikä hänellä oli tässä
+maailmassa.
+
+Olihan hän kerran ennenkin vain samalla pääomalla alottanut. Mutta hän
+oli ollut nuori silloin, alle kahdenkymmenen ja valmis mitä puutteita ja
+itsekieltäymyksiä hyvänsä kärsimään toivotun päämääränsä
+saavuttamiseksi. Nyt hän oli jo keski-ikäinen mies ja tottunut mukavaan,
+huolettomaan elämään. Olisiko hänellä tarmoa alkaa vielä kerran alusta
+ja käydä jälleen vanhalla voimalla aurankurkeen?
+
+Antti ojensi käsivarsiaan itsetietoisesti. Hän lepäsi vielä vuoteessaan,
+mutta tuli paloi jo uunissa, talvinen aurinko paistoi sisälle ikkunasta,
+ja hänen suuri makuuhuoneensa, joka häneen oli niin usein kylmältä ja
+kolkolta vaikuttanut, tuntui nyt ensi kerran pitkien aikojen perästä
+ympäröivän hänet ystävällisyyden ja kodikkaisuuden turvallisella
+ilmakehällä. Hän oli viettänyt eilisen illan, samoin kuin joulu-aatonkin
+rouva Sorvin luona, mutta lähtenyt jo ennen keski-yötä sieltä ja mennyt
+heti nukkumaan. Siksi tunsikin hän nyt itsensä oikein levänneeksi
+mieheksi, mikään ei hänen mieltään painostanut, ei naiset eikä
+raha-asiat, jotka viime syksynä olivat häntä niin usein valvottaneet.
+Hän oli, toisin sanoen, onnellinen mies kiireestä kantapäähän.
+
+Tässä mielentilassa sopi hänen sentään hyvin kumpiakin ajatella.
+
+Mitä naisiin tuli, oli hänen suhteensa rouva Sorviin nykyään mitä
+parhain, huolimatta hänen pienistä syrjähypyistään, jotka hänen oli
+vähällä vaivalla onnistunut selittää tyydyttävästi. Mikäli hän oli ollut
+huomaavinaan, uskoi rouva Sorvi aivan sokeasti häneen ja rakasti häntä
+päivä päivältä yhä enemmän, jonka vuoksi hän jo usein oli tavannut
+itsensä tuumimasta mennä hänen kanssaan oikeaan lailliseen avioliittoon.
+Siitä esti häntä kuitenkin taas hänen suhteensa Bettyyn, johon tosin ei
+ollut heidän viime tapaamisensa jälkeen mitään asiallista jatkoa tullut,
+mutta joka juuri siitä syystä askarrutti sitä enemmän hänen ajatuksiaan
+ja mielikuvitustaan. Kaikista ponnisteluistaan huolimatta hän ei ollut
+tänä aikana nähnyt koko tyttöä, vain kerran sattumalta kadulla tavannut,
+jolloin tämä oli hymysuin kiittänyt häntä kirjeestä sekä kukkasista ja
+Antti eräistä kauniista muistoista, jotka hän oli säilyttävä sydämensä
+syvimmässä. Näin he olivat jälleen nauraen ja ilkamoiden eronneet, eikä
+Antti, jos olisi kysytty häneltä, olisi vielä tälläkään hetkellä voinut
+vastata, oliko hänen otettava asia leikin päältä vai totisesti. Hän
+olikin siihen nähden päättänyt antaa ajan kulua ja odottaa sopivaa
+tilaisuutta...
+
+Mutta hänen ajatuksensa lähtivät jälleen liitelemään niitä latuja,
+joiden päästä hänen kovan lapsuutensa ja ankaran puutteenalaisen
+nuoruutensa kohisevat korpimetsät ystävällisine, vilkkuvine
+mökinvaloineen häämöttivät. Ne sointuivat tällä kertaa parhaiten yhteen
+hänen yleisen mielentilansa kanssa.
+
+Hänen isänsä oli köyhä räätäli Korsosta, hänen äitinsä torpparin tytär
+samalta paikkakunnalta. Kouluun ne kuitenkin olivat hänet toimittaneet,
+ensin kansakouluun, sitten jo pääkaupungin oppikouluun. Kovaa oli hänen
+koulunkäyntinsä ollut, nähnyt oli hän usein suoranaista nälkääkin,
+asunut Sörnääsissä pihanperällä, saaden kotoaan hiukan kuivaa ruokaa,
+mutta pitäen itse jo alaluokilta saakka huolta särpimestään ja muista
+tarpeistaan. Niin oli hänestä vihdoin tullut ylioppilas. Jo samana
+kesänä hän oli saanut omasta mielestään ruhtinaallisen paikan ja palkan
+eräässä sanomalehdessä, kiivennyt siitä vähitellen lehden
+aputoimittajaksi, lueskellut siinä sivussa ja suorittanut
+kandidaattinsa. Mutta hänen aikomuksensa ei ollut suinkaan ollut jäädä
+sanomalehden toimittajaksi tai ruveta vähäpalkkaisia tuntiopettajan tai
+kollegan virkoja etsimään. Hänen halunsa paloi liikealalle. Hän tahtoi
+tulla rikkaaksi ja ansaita rahaa, sillä hän oli kärsinyt poikavuosinaan
+aivan liian paljon köyhyydestään. Niin oli hän ottanut lainan, johon hän
+oli saanut eräitä lehden johtokunnan jäseniä takuusen, matkustanut
+Saksaan ja suorittanut siellä kurssin eräässä kauppa-korkeakoulussa.
+Tutkittuaan siellä vielä jonkun aikaa nykyaikaisia liiketapoja ja
+harjoiteltuaan vuoden eräässä englantilaisessa pankissa, hän oli
+palannut kotiin ja tehnyt heti pari onnistunutta talonkauppaa, joilla
+hän oli voittanut kymmeniä tuhansia. Kun hän samalla oli tehnyt itsensä
+tunnetuksi myös teoreetikkona kirjoittelemalla ulkomailta
+ammattilehteen ja myös jokapäiväisten sanomalehtien kauppa-osastoihin,
+ei hänen tiensä ollut enää ollut siitä pitkä pankkiherraksi.
+
+Ja nyt hänen jälleen olisi pakko uuteen alaan tutustua! Mutta hän ei
+epäillyt hetkeäkään, ettei hän siinäkin onnistuisi. Kaikki alat olivat
+siihen nähden samanlaiset hänen mielestään, että ne vaativat vain hiukan
+tervettä järkeä ja tarmoa sitä käyttämään. Pahempi oli tuon tarvittavan
+liike-pääoman laita...
+
+Antti hymyili voitollisesti. Mitä hullua! Mitä hän tässä oikeastaan
+hassuttelikaan, että hänen jälleen olisi alusta alotettava ja jälleen
+uusi yhteiskunnallinen kilpatantereensa pala palalta vallattava? Olihan
+hänellä nimi! Olihan hänellä koko Helsinki täynnä vaikutusvaltaisia
+tuttavuuksia. Toista se oli siihen aikaan...
+
+Ovikello helähti. Piika kuului menevän avaamaan ja ilmoittavan, ettei
+herraa vielä voinut tavata, mutta ehkä tuntia myöhemmin.
+
+--Nukkuuko hän? kysyttiin.
+
+--Ei, mutta hän on vielä vuoteessaan.
+
+--Se ei mitään tee! Minä menen sisälle.
+
+Antti oli jo tuntenut ystävänsä Soisalon äänen ja huusi hilpeästi
+'tervetulemaan!' hänelle. Soisalo tulikin siinä samassa ja istui hänen
+keinutuoliinsa.
+
+--Hei! Sinähän olet luopunut pankista? sanoi hän. Ja olet jaksanut sen
+pitää niin salassa, että minäkin sain vasta lukea sanomalehdestä.
+
+--Minulla on ollut omat syyni siihen, hymyili Antti.
+
+--Ja ottanut niskoillesi tuon kaatuvatautisen liikkeen, josta minä vielä
+eilen en olisi maksanut huutokauppa-hintaakaan. Mutta nykyoloissa: mistä
+saa ostaa sen osakkeita?
+
+--Jos aiot sijoittaa siihen osankin pää-omastasi, jatkoi Antti samaan
+iloiseen äänilajiin, täytyy sinun pitää kiirettä, pyhä veli. Sillä minä
+voin kuiskata sinulle näin meidän kesken erään salaisuuden.
+
+--Minkä? kysyi Soisalo, hänkin leikillä ääntään alentaen. Kas vain,
+miten avomieliseksi sinä olet tullut! Seinillä on korvat. No niin...?
+
+--Kamreeri Jäkälä on jo ostanut sata osaketta.
+
+Soisalo vihelsi, eikä se tällä kertaa enää aivan leikkiä ollut.
+
+--Todella?
+
+--Niin totta kuin sinä istut siinä. Luuletko minun muuten lähteneen
+hulluttelemaan?
+
+Soisalo sytytti savukkeen.
+
+--Pelkäsin tosiaan, hän sanoi nyt aivan toisella, sydämellisellä
+äänellä, että joku oli vetänyt nenästä sinua, mutta huomaan ilokseni,
+että sinulla on ollut omat laskelmasi.
+
+--Varmasti, sanoi Antti. Enhän minä vielä ole sentään tullut
+hajamieliseksi.
+
+Sitten hän esitti avomielisesti laskelmansa. Soisalo kuunteli
+tarkkaavasti häntä. Kun toinen oli lopettanut, hän nousi ylös, käveli
+sängyn luo ja ojensi kätensä hänelle:
+
+--Onneksi olkoon! sanoi hän. Jos sinun laskelmasi pitävät paikkansa, et
+sinä tarvitse mitään muuta kuin liike-pääomaa. Jätä se minun huolekseni!
+Siihen saakka on minun pieni omaisuuteni kokonaan sinun käytettävissäsi.
+Hyvästi!
+
+--Menetkö jo?
+
+--Menen. Minulla on jo varhaisesta aamupäivästä yhtä ja toista
+toimittamista... Sukulaisia kaupungissa, sinä ymmärrät... Mutta
+päivällistä me voimme syödä yksissä.
+
+--Top! Se on päätetty, sanoi Antti. Siinä tapauksessa minä syönkin
+aamiaista kotona.
+
+--Hyvä! Ja näkemiin! Tahdoinkin vain olla ensimmäinen onnittelemaan
+sinua uuteen asemaasi.
+
+Siinä on oikea ystävä, ajatteli Antti hänen mentyään, minun ainoa oikea
+ystäväni!
+
+Hän nousi ylös, kylpi, voimisteli ja pukeutui vitkalleen. Merkillinen
+hyvinvoinnin tunne täytti koko hänen olentonsa. Samalla kuuli hän
+jälleen ovikellon helähtävän.
+
+--Hanna ei laske sisälle ketään, hän ehti emännöitsijälleen sanomaan.
+Minä en ole kotona kenellekään.
+
+Hän ei tahtonut pilata hyvää tuultaan, sillä hän tiesi, ettei sieltä
+Soisaloa miellyttävämpää vierasta kuitenkaan tulisi. Kuitenkin kuunteli
+hän eräänlaisella jännityksellä, mitä tapahtuisi eteisen ovella.
+
+Hän kuuli oven aukeavan, mutta ei sanaakaan siitä, mitä hän oli käskenyt
+Hannan sanomaan, ainoastaan jonkinlaista epäselvää kuiskutusta...
+Kuinka? Eiköhän hän erehtynyt? Kuuluihan sieltä aivan selvään iloisia,
+heleitä lasten-ääniä.
+
+--Ei tee mitään, kuuli hän sitten kirkkaan, hiukan kovan nais-äänen
+soinnahtavan. Me tulemme kuitenkin sisälle. Meillä on kyllä aikaa
+odottaa.
+
+Kylmät väreet kävivät pitkin Antin selkäpiitä. Olihan se Elnan, hänen
+entisen vaimonsa ääni! Ja siinä tapauksessa nuo lapset ... niidenhän
+täytyi olla hänen omiaan...!
+
+Aivan oikein, siinä oli Elna, hiukan laihtuneena ja ulkomaalaistuneena,
+mutta muuten terveenä ja hyvinvoivana, vieläpä nuortuneena entisestään.
+Ja siinä olivat hänen lapsensa, Jukka ja Inka, jotka jo hälisivät hänen
+ympärillään ja pyrkivät hänen käsivarsilleen kapuamaan.
+
+Heitäkään ei Antti ollut nähnyt siitä kohtalokkaasta syyskuun illasta
+saakka kuin he äitinsä kanssa olivat jättäneet talon.
+
+Hän otti heidät syliinsä, ensin toisen, sitten toisen, suuteli heitä ja
+kääntyi vasta senjälkeen heidän äitinsä puoleen, joka vaieten oli
+ovensuuhun pysähtynyt.
+
+--Tervetulemaan, lausui hän kylmästi ja virallisesti, sillä hän muisti
+vihollisen kanssa puhuvansa. Olethan palannut ulkomailta.
+
+--Jo jouluksi, vastasi Elna hiljaisesti. Arvelin, ettet panisi ehkä
+pahaksi, jos tulisimme sinulle onnellista uutta vuotta toivottamaan.
+
+--Se on totta, lausui Antti painokkaasti. Myöskin minä pyydän toivottaa
+sinulle joka suhteessa onnellista uuttavuotta.
+
+He kattelivat ja katsoivat suoraan silmiin toisiaan. Elnan katse
+hämärtyi, hän käänsi päänsä pois ja sai äkkiä jotakin kiireellistä
+hommaa hattuneulansa kanssa.
+
+Hän on muuttunut! ajatteli Antti. Hän on käynyt ikäänkuin
+naisellisemmaksi ja pehmeämmäksi. Mutta onko hän muuttunut todellakin?
+Kenties se on vain joku uusi temppu, jota hän tahtoo käyttää
+houkutellakseen minut itselleen hyvin edulliseen? _Timeo Danaos_...
+Täytyy olla varuillaan, aina varuillaan sen naisen suhteen...
+
+--Etkö riisu? hän kysyi tyynesti. Pyydän, että olet kuin kotonasi.
+
+Vasta sen sanottuaan huomasi Antti, mikä verinen iva voi piillä hänen
+sanoissaan. Hänen tarkoituksensa ei suinkaan ollut loukata tuota naista,
+kaikkein vähimmän muistuttaa häntä mistään entisestä. Heidän suhteensa,
+mikäli he maailmassa toisiaan tapaisivat, täytyi hänen mielestään olla
+yksinomaan moitteeton, virallinen ja täsmällinen. Omasta puolestaan hän
+oli valmis kaikki loukkaukset ja karsimansa vääryydet unohtamaan ja
+kaikkein mieluimmin ollut sekä antamatta että saamatta mitään uusia
+vaikutuksia. Jos ei tuo nainen sitä itsestään ymmärtäisi, täytyi häntä
+siitä huomauttaa.
+
+Hän auttoi Elnan päältä ja ohjasi saliin hänet. Lapset olivat ehtineet
+jo heidän edelleen, juosseet keittiöön Hannan luo, aukoneet kylpyhuoneen
+ja säiliöiden ovia, tehneet remuisan toivioretken kautta kaikkien
+huoneiden ja päätyneet vihdoin lastenkamariin, johon Antti ei ollut
+astunut jalallaan heidän lähtönsä jälkeen. Erinomainen Hanna oli
+kuitenkin pitänyt kaikki siistinä ja tomuttomana.
+
+--Tietysti te syötte täällä aamiaista? kysyi Antti.
+
+Elna nyykäytti päätään myöntävästi ja hajamielisesti. Kaikesta päättäen
+teki entisen kodin näkeminen syvän ja järkyttävän vaikutuksen häneen.
+Mutta Antti ei vieläkään ollut varma, teeskentelikö tuo nainen vai ei.
+Hän oli kerran tullut tuntemaan tiikerin kynnet ja epäili nyt petoa sen
+pehmeimmässä, suloisimmassa levossakin.
+
+Antti painoi sähkönappulaa ja antoi määräyksen Hannalle, joka
+hymyilevänä ja onnellisena kiirehti sitä täyttämään. Sitten seurasi hän
+lasten kutsua, jotka olivat vanhat leikkinurkkansa keksineet ja vaativat
+nyt isää omiin päähänpistoihinsa osaa ottamaan.
+
+Myöskin Elna ilmestyi ennen pitkää kynnykselle.
+
+Mutta hän ei ollut seisonut siinä montakaan sekuntia, ennen kuin hän
+kalpeni, horjahti ja olisi kaatunut, ellei hän olisi saanut tukea
+pihtipielestä. Antin täytyi rientää häntä auttamaan.
+
+--Ei minun olisi pitänyt tulla tänne, hän sanoi puoli-ääneen, painaen
+tuskallisesti sydäntään. Ei tänne, ei tänne!
+
+Antti johdatti hänet istumaan ja toi lasin vettä hänelle. Elna tyyntyi
+vähitellen. Sitten alkoivat he virallisesti ja rauhallisesti jutella
+heidän välisistä käytännöllisistä asioistaan.
+
+Oli sovittu silloin syksyllä, että heidän irtaimistonsa jaettaisiin
+tasan heidän välillään, siten nimittäin, että kumpikin ottaisi omansa,
+minkä oli tuonut taloon, vaikka kaikki saisi toistaiseksi tai siihen
+saakka kuin Elna ulkomailta palajaisi jäädä entiselleen. Nyt ilmoitti
+hän vuokranneensa oman huoneustonsa Katajanokalla ja kysyi, olisiko
+Antilla mitään sitä vastaan, että hän vähitellen rupeisi siirtämään
+täältä sinne kapineitaan.
+
+Luonnollisesti ei Antilla voinut olla mitään sitä vastaan. Olihan se
+kaikin puolin välipuheen mukaista eikä hänellekään ollut mikään ilo elää
+vieraiden huonekalujen välissä täällä.
+
+--Vieraiden? kysyi Elna, kohottaen nuhtelevan, enkelimäisen katseen
+häneen.
+
+--Juuri niin, vastasi antti. Ne kävivät minulle vieraiksi sen jälkeen
+kuin sinä olit lähtenyt täältä.
+
+--Ja minä? kysyi Elna vielä hiljaisesti. Vaikutanko minäkin vieraalta
+sinuun?
+
+--Pyydän, että vältämme kaikkia tunneasioita, vastasi Antti. Me emme
+kuitenkaan voisi tyynesti keskustella niistä.
+
+--Olet ehkä oikeassa, myönsi Elna alistuvasti.
+
+Kaikki kävi sitten erinomaisesti siihen saakka kuin vieraiden oli
+lähdettävä. Aamiainen oli maukas, lapset reippaita ja älykkäitä, Elna
+hiukan alakuloinen, Antti sitä puheliaampi ja pirteämpi. Mutta kun he
+kaikki olivat sitten eteisessä ja lapset jo oven ulkopuolelle ehtineet,
+lankesi Elna äkkiä Antin kaulaan ja purskahti hillittömästi itkemään:
+
+--Antti! sai hän vain soperretuksi kesken kyyneltensä. Antti!
+
+Antti ei vastannut mitään, vaan koetti hellävaroin irroittaa kaulastaan
+hänen käsivarsiaan.
+
+--Antti! parahti Elna vielä kerran. Minä juoksen järveen, ellen saa
+jäädä sinun luoksesi, ijäisesti sinun luoksesi!
+
+Nyt uskoi Antti. Mutta hänen sydämensä pysyi kylmänä, jääkylmänä. Jospa
+tuo hellyys olisi tullut hänen osakseen joskus ennen! Silloin se varmaan
+olisi tehnyt tärisyttävän vaikutuksen häneen. Olihan tietysti nytkin,
+liikuttavaa, että Elna, hänen kova, järkevä, viileä Elnansa itki. Mutta
+se oli vain hermovaikutus. Hän ei tuntenut pienimmänkään
+henkilökohtaisen hellyyden oireen nousevan sydämestään, ainoastaan
+jonkun verran ylimalkaista, yleis-inhimillistä sääliä ja myötätuntoa.
+
+--Eihän se voi käydä päinsä, sanoi hän tyynnyttävästi kuin lapselle.
+Ethän sinä missään tapauksessa voi tänne jäädä, sillä onhan nyt kaikki
+ohitse.
+
+Elna pyyhki kyyneleensä ja poistui vitkalleen.
+
+Antti hengähti helpotuksesta ja astui takaisin saliin, avasi ikkunan ja
+veti keuhkojen täydeltä raikasta, päivänpaisteista talvi-ilmaa. Niin
+todellakin! Kaikki entinen oli ohitse, uusi terveempi ja voimakkaampi
+ajanjakso alkamassa...
+
+
+
+
+16.
+
+
+Ensimmäisestä arkipäivästä, saakka ahkeroi Antti sitten O. Y. 'Kuvan'
+konttoripöydän ääressä. Ja sietikin ahkeroida, sillä liikkeentila oli
+huonompi kuin kukaan oli osannut aavistaakaan, kirjanpito hutiloitu ja
+kaikki asiat niin epäjärjestyksessä kuin ne saattoivat olla
+huolimattoman toimitusjohtajan jäljeltä, joka hänkin jo monta kuukautta
+oli ollut teillä tietymättömillä. Vaikeinta oli kuitenkin välttämättömän
+liikepääoman hankkiminen. Yhtiöllä itsellään ei ollut luottoa
+nimeksikään, täytyi turvautua yksityisiin, hankkia takuita ja
+varatakuita, tunnusteita, ja vastatunnusteita. Monta kertaa näytti jo
+siltä kuin ei mikään auttaisi, kuin joku laina tai vekseli välttämättä
+lankeaisi ja koko yhtiö jo seuraavana päivänä romahtaisi. Mutta Antti
+teki ihmeitä. Hän juoksi, hän puuhasi, hän käytti puhelinta ja ihmiset
+luottivat häneen, sillä olihan hän tunnettu pankkikyky ja hän osasi
+esittää asiansa sekä vakaumuksella että innostuksella. Mahdollisesti
+teki myös kamreeri Jäkälän nimi vaikutuksensa. Pääasia oli, että hän loi
+rahaa kuin tyhjästä, aikana, jolloin paljon vakavaraisempienkin
+liikkeiden täytyi yleisen rahapulan vuoksi lyödä kintaat pöytään, yhtiön
+sopimukset lunastettiin päivälleen ja liikkeen menekki kasvoi muutamassa
+kuukaudessa suuremmaksi kuin mitä se oli ollut sen ensimmäisinä,
+raharikkaina loistoaikoinakaan.
+
+Ukko Jäkälä ei antanut penniäkään, yhtä vähän kuin hän pisti nimeään
+mihinkään yhtiön papereihin. Hän katsoi tehneensä jo enemmän kuin kyllin
+hankkiessaan nuo sata osaketta.
+
+Omansa ja Soisalon luoton oli Antti heti alussa käyttänyt loppuun, olipa
+pantannut vielä erääseen pankkiin joukon ystävänsä hänelle ojentamia
+talo-osakkeita.
+
+Hänen oma pankkinsa pysyi vain entisellä nyrpeällä kannallaan. Siinähän
+ne yhtiön entiset sitoumukset pääasiallisesti olivatkin, ja vaikka he
+näkivät, että niistä toinen toisensa perästä suoritettiin, he eivät
+suostuneet vähimpiinkään myönnytyksiin, ei edes vekselilyhennyksiin. Tuo
+kävi usein kovasti Antin sapelle ja hän mainitsi kerran ystävälleen
+Soisalolle siitä.
+
+--Tule meille! sanoi tämä empimättä. Siirry kokonaan meille, niin saat
+nähdä toisenlaista kohtelua.
+
+--Niinkö luulet? epäröi Antti. Mahtaisikohan se käydä päinsä? Täytyy
+myöntää, että sama ajatus on joskus omien aivojenikin kammioissa
+tuikahtanut.
+
+--Se käy kuin tanssi, vakuutti Soisalo. Minä puhun itse ensin vanhan
+herran kanssa ja sitten saat sinä hoitaa loput.
+
+Hän piti lupauksensa. Ja eräänä päivänä hän ilmoitti Antille, että asia
+oli tarpeeksi valmistettu ja että vanha herra odotti hänen käyntiään.
+
+Antti lähti siinä silmänräpäyksessä, vaikka hänen sydämensä vähän
+pamppailikin, sillä eipä hän mennyt puhuttelemaan ainoastaan Helsingin
+rahakkaimman pankin pääjohtajaa, vaan myöskin Bettyn isää, johon hän ei
+ollut koskaan edes ohimennen tutustunut.
+
+Vanha herra otti sangen ystävällisesti vastaan hänet.
+
+--Vai niin, sanoi hän, kohteliaalla, hyväntahtoisella hymyllään, jolla
+hän yleensä voitti kaikki ihmiset. Tekö olette johtaja Antti Puuhaara?
+Olen kuullut, olen kuullut paljon hyvää teistä...
+
+Ja isällisesti käsipuoleen tarttuen hän ohjasi Antin omaan huoneeseensa.
+
+Antti esitti uuden yhtiönsä tilan, sen suuret mahdollisuudet, mutta
+myöskin liike-pääoman puutteen. Vanha herra teki sillä aikaa ahkerasti
+muistiinpanojaan. Äkkiä katkaisi hän Antin puhetulvan ja kysyi
+yksinkertaisesti:
+
+--Paljonko luottoa te tarvitsette päästäksenne vuoden eteenpäin?
+
+--Satatuhatta, vastasi Antti hetkeäkään arvelematta, sillä hän tiesi,
+että jos vanha herra kerran luotti hänen laskelmiinsa, olisi satatuhatta
+yhtä helppo saada kuin viisikymmentäkin tuhatta.
+
+--Te saatte satatuhatta, vastasi vanha herra. Hän nousi ylös.
+Vastaan-otto oli nähtävästi lopussa ja Antti ojensi kätensä
+jäähyväisiksi.
+
+--No, ja te itse? kysyi vanha herra sydämellisimmällä
+maailmanmiehen-äänellään. Mistä johtuu, etten ole koskaan nähnyt teitä
+kodissani? Kuitenkin tiedän, että tunnette varsin hyvin tyttäreni...
+
+Antti tunsi korvanlehtiensä kuumenevan. Mitähän peijakasta tästä
+tulisikaan? Aikoo ehkä ottaa rokinmitat minusta...
+
+Hän katsoi parhaaksi puhua siitä asiasta tällä kertaa niin vähän kuin
+suinkin. Ja hän lausui vain lyhyesti:
+
+--Minulla on se kunnia.
+
+--Niin, he ovat teistä minulle joskus puhuneet, jatkoi hymyillen vanha
+herra. Kuulkaa, meillä on tänä iltana pienet pidot. Uskallanko toivoa
+saavani nähdä teidät vieraanani?
+
+Eikä Antti voinut siihen muuta kuin kiittää ja kumartaa.
+
+Hän tuli jotakuinkin hämmästyneenä tuosta omituisesta pankista, jossa
+satojentuhansien jutut ratkaistiin parissa minuutissa ja yksityiset
+asiat käsiteltiin niin vaivattomasti rinnan puhtaiden liike-asiain
+kanssa. Aivan toisiin menettelytapoihin hän oli tottunut omassa
+pankissaan, eikä hän niitä vielä nytkään voinut täydellisesti halveksia
+mielessään, vaikka hänen ihailuansa ei ollut herättämättä tuo
+kummallinen vanha herra, joka tuntui aivan liian suurelta meidän pieniin
+oloihimme. Oliko hän narri vai yli-ihminen? Kaikki merkit, mutta ennen
+kaikkea hänen pankkinsa tosiasiallinen menestys, viittasivat
+jälkimmäiseen.
+
+Antti oli sitten sen illan pidoissa, joita vanha herra oli 'pieniksi'
+nimittänyt, mutta joissa oli läsnä vähintään viisikymmentä henkeä
+Helsingin kaksikielisestä hienostosta, suomalaiset kuitenkin tuntuvasti
+vähemmistönä. Hän tapasi myös siellä Bettyn, jonka kanssa hänellä oli
+pitkä keskustelu.
+
+Hän tahtoi vihdoinkin saada selville suhteensa tuohon naiseen tai
+ainakin tietää, oliko hänellä suhdetta tähän ollenkaan. Betty torjui
+ensin nauraen kaikki Antin yritykset siihen suuntaan, mutta kun ei tämä
+hellittänyt, kävi hän vihdoin jonkun verran vakavammaksi ja
+tarkkaavaisemmaksi.
+
+--Mitä te oikeastaan tarkoitatte? kysyi hän, kohottaen Anttia kohden
+viattomat, taivaansiniset silmäteränsä.
+
+--Tarkoitan vain, että joku selitys meidän välillämme ei ehkä olisi
+aivan poissa paikaltaan, vastasi Antti.
+
+--Omasta puolestani minä en näe mitään syytä siihen.
+
+Antti kokosi ajatuksiaan. Tuon tytön kanssa ei nähtävästi näillä keinoin
+voinut päästä puuhun, ei petäjään. Täytyi käyttää tepsivämpiä, täytyi
+mennä suoraan asian ytimeen...
+
+--Ettekö? Ettekö todellakaan? kysyi hän, koettaen turhaan etsiä Bettyn
+katsetta tämän jälleen maahanluotujen silmäluomien alta. Ette tuon
+yöllisen hetkenkään vuoksi, jonka vietitte minun luonani?
+
+--Oh, hymyili tyttö. Sehän oli vain hetkinen.
+
+--Mutta ... mutta, sammalsi Antti avuttomana. Mutta ... minähän
+viettelin teidät!
+
+Betty purskahti kaikuvaan nauruun.
+
+--Suokaa anteeksi, koki hän naurunsa keskeltä sopertaa, suokaa
+tuhannesti anteeksi. Ja minä kun luulin, että minä olin teidät
+vietellyt!...
+
+Sitten nauroi hän jälleen hillittömästi. Antti puri huultaan ja
+tunnusti itselleen saaneensa tarpeellisen ojennuksen.
+
+--Te olette oikeassa, sanoi hän.
+
+Mutta nyt tarttui tyttö hänen käteensä ja katsoi ystävällisesti silmiin
+häntä.
+
+--Te loukkaudutte? sanoi hän. Se on turhaa, sillä enhän minäkään ole
+edes yhdellä sanalla tahtonut vetää teitä tilille tuosta yöstä. Mikä on
+ollut, se on mennyt, ja pitäkäämme se suloisena muistonamme.
+
+Antti ei ollut vielä koskaan kuullut naisen puhuvan noin. Hän tarttui
+tytön käteen, ja he katsoivat nyt suoraan silmiin toisiaan.
+
+--Te ette siis ollenkaan rakasta minua? kysyi hän.
+
+--Kyllä, pidän paljonkin teistä, vastasi tyttö, enkä minä muuten
+olisikaan teille antautunut. Mutta rakkaus? Se on niin suuri sana...
+
+--Sitä on kuitenkin maailmassa, vakuutti Antti.
+
+--Mahdollista kyllä, myönsi tyttö vienosti... Mutta jos rakastaisinkin
+teitä, eihän se silti olisi mikään syy minulle mennä teidän kanssanne
+avioliittoon, lisäsi hän sitten toisella, aivan hilpeällä äänellä.
+
+--Eikö? kysyi Antti yhä enemmän ihmeissään.
+
+--Epäilemättä ei ... mikäli te nimittäin äskeisellä puheellanne
+tarkoititte avioliittoa.
+
+--No niin, minä tarkoitin avioliittoa.
+
+--Se tuottaa kunniaa teidän jalolle luonteellenne, lausui
+tyttö ilkamoiden. No niin, minä vapautan teidät viettelijän
+avioliitto-velvollisuudesta.
+
+--Betty! sanoi Antti nuhtelevasti.
+
+--Ja pyydän myös itselleni samaa vapautusta! lisäsi Betty nauraen ja
+yritti juosta pois.
+
+Mutta Antti piti vielä kädestä kiinni häntä.
+
+--Sanokaa minulle vielä yksi asia, pyysi hän, vain yksi, ennen kuin
+kuljemme kumpikin omalle tahollemme.
+
+--Vaikka sata, naljaili tyttö. Kysykää!
+
+--_Miksi_ te tulitte minun luokseni, kun teidän tunteenne minua kohtaan
+eivät olleet kerran sen vakavammat?
+
+Betty mietti hetken.
+
+--Se huvitti minua, sanoi hän sitten yksinkertaisesti. Eikö teidän
+praktiikassanne ole koskaan tapahtunut, että olette ottanut naisen
+joksikin yöhetkeksi mitään niinsanottuja syvempiä tunteita häntä kohtaan
+tuntematta?
+
+Antti päästi hänen kätensä siinä silmänräpäyksessä. Nyt hän oli
+todellakin sydämeen saakka loukkaantunut.
+
+Olihan tuo tyttö verrannut häntä huvinaiseen, jonka kanssa on hauska
+herkutella yksi yö, mutta josta ei sen koommin tahdota tietää tuon
+enempää! Todellakin imartelevaa hänelle, Antille. Mutta epäilemättä hän
+oli hyvin ansainnut tämänkin katkeran ojennuksen, sillä muuten hän ei
+arvattavasti olisi koskaan parantunut miljonahoureistaan.
+
+Näin miettien nousi hän Bettyn huoneen nurkasta, jossa heidän
+selittäytymisensä oli tapahtunut ja siirtyi muiden vieraiden joukkoon,
+missä heidän poissa-olonsa ei ollut herättänyt vähintäkään huomiota.
+Soisalo yksin oli pannut merkille sen.
+
+--Noh? kysyi Soisalo, tyrkäten hiljaa kylkeen häntä. Kuinka käy?
+
+--Minkä? kysyi Antti vastaan happamesti.
+
+--Tietysti sinun naimapuuhiesi, lausui toinen. Tuleeko niistä mitään?
+
+--Saa nähdä, virkkoi Antti nyreästi. Oletpa sinä utelias.
+
+--Minulla on omat syyni siihen, kuiskasi Soisalo salaperäisesti.
+Laitakin, että tulemme langoiksi!
+
+--Häh? kysyi Antti silmät ymmyrkäisinä.
+
+--Saatpahan kuulla vielä tänä iltana, muhoili Soisalo. Kihlauksemme
+julkaistaan illallispöydässä.
+
+--Kihlauksesi? Kenen?... Bettyn kanssa?
+
+--Eipä suinkaan, nauroi Soisalo, silloinhan meidän olisikin vaikea
+päästä langoiksi. Margit on hänen nimensä. Meillä on jo kauan ollut
+vähän niinkuin vispilänkauppaa keskenämme.
+
+Antti oli kuin pilvistä pudonnut. Sepä uutinen vasta!
+
+--Onneksi olkoon! sai hän vihdoin esille soperretuksi. Oletpa sinä
+voinut salaisuutesi säilyttää, kun ei edes minulla ole ollut siitä
+aavistustakaan.
+
+--Salaisuus salaisuudesta! hymyili Soisalo. Etpä sinäkään tuosta
+paikanmuutoksestasi minulle liikoja laverrellut.
+
+Illallispöydässä nousi ylös todellakin talon isäntä täysi shampanjalasi
+kädessä ja julisti, että hänellä oli ilo ilmoittaa vanhimman tyttärensä
+Margitin kihlaus pankinjohtaja Soisalon kanssa.
+
+Alkoi yleinen onnittelu ja kilistäminen. Kaikki naimattomat nuoret
+miehet tunsivat kalvavaa kateutta tuota miekkoista kohtaan, joka niin
+sievästi oli miljonan ja vielä sen lisäksi täydellisen kaunottaren
+itselleen napannut ynnä yhdellä iskulla astunut yhteiskunnan määräävien
+arvohenkilöiden joukkoon. Naiset puolestaan, sekä naidut että
+naimattomat, katselivat Soisaloa entistä suuremmalla mielenkiinnolla ja
+tulivat siihen yksimieliseen lopputulokseen, että tyylikkäämpää miestä
+olisi Margit turhaan saanut Helsingin seurapiireistä etsiä... Kun hän
+sitäpaitsi oli hyvää sukua, ei asiata vastaan siitäkään kannalta voinut
+olla mitään muistuttamista.
+
+Antti ei tuntenut tapauksen johdosta kateutta, yhtä vähän kuin erikoista
+tyytyväisyyttäkään. Hän totesi olevansa aivan poskeinen sen suhteen. Hän
+ei edes olisi voinut sanoa itselleen, pitikö hän sitä Soisalolle onnena
+vai onnettomuutena. Mutta jos se oli onni, ei hän todellakaan tiennyt
+ketään miestä, joka olisi paremmin ansainnut onnensa, ja sillä mielellä
+meni hänkin muiden mukana kilistämään nuoren parin kanssa.
+
+
+
+
+17.
+
+
+Antti oli ollut mielestään hyvinkin sukkelan liikesommitelman
+keksivinään. Hän oli tullut yhteyteen erään toisen rappiolla olevan
+liikkeen johtokunnan jäsenten kanssa, jotka olivat taipuvaiset myömään
+koko yhtiönsä omaisuuden polkuhinnasta saadakseen edes jotakin takaisin
+siihen uhraamistaan pääomista.
+
+Se oli kirjapaino-liike, jolla oli oma talokin erään syrjäkadun
+varrella, mutta lähellä kaupungin keskustaa. Liike oli vasta muutamia
+vuosia vanha, sen koneet nykyaikaiset ja uuden-uutukaiset. Liitettynä
+O.Y. 'Kuvaan' siitä olisi muodostunut jättiläisliike, jolle ei olisi
+ollut vertaista koko Helsingissä. Nyt juuri oli edullinen hetki. Senkin
+johtokunnan puheenjohtajana oli ennen toiminut niin surullisella tavalla
+päivänsä päättänyt Lauri Toivio, sekin oli saanut kärsiä hänen
+tekemistään vaillingeista, johtokunnan jäsenet olivat koettaneet sitä
+talvikauden eteenpäin kitkuttaa, mutta nyt olivat mahdollisuudet
+lopussa, kaikki tiet tukossa eikä rahaa mistään saatavissa. Kun yhtiön
+omistajat sitäpaitsi olivat valmiit ottamaan vastaan suurimman osan
+kauppahintaa O.Y. 'Kuvan' osakkeina, ei Antin mielestä voinut olla
+olemassa kuin yksi ainoa katsantokanta asian suhteen.
+
+Hän puhui siitä Soisalolle, joka piti tuumaa aivan nerokkaana. Hän
+keskusteli siitä vanhan kamreeri Jäkälän kanssa, mutta kohtasikin tältä
+taholta aivan odottamattoman kiinteää vastustusta.
+
+--Ai, ai, sanoi ukko, se on vaarallinen ajatus! Kehoittaisin herra
+johtajaa siitä ajoissa luopumaan.
+
+--Luopumaan? ihmetteli Antti. Miksi? Katsooko herra kamreeri, että
+liiaksi laajennamme liikettä vai...?
+
+--En, en mitään senkaltaista, pudisti ukko päätään. Mutta siinä on
+kuitenkin eräs niksi.
+
+--Mikä niksi?
+
+--Pyydän, että herra johtaja itse ottaa selvän siitä. Mutta siihen
+mennessä toivoisin jo johtajan oman edun kannalta, ett'ette liikaa tätä
+suunnitelmaanne julki kuuluttaisi.
+
+Antti ei tietysti totellut neuvoa, sillä hän oli aivan varma tuumansa
+onnistumisesta. Myöskin useimmat hänen oman johtokuntansa jäsenistä
+olivat siitä suorastaan haltioissaan. Mutta hän ei myöskään voinut olla
+huomaamatta, että tuo suunnitelma kaikille, joille hän mainitsi siitä,
+ollut niinkään tervetullut. Monet pudistelivat päätään yhtä epäilevästi
+kuin vanha kamreeri Jäkäläkin, silti mitään tosiasiallista syytä
+mainitsematta.
+
+Tässä täytyi piillä joku salaisuus. Mutta mikä?
+
+Antti sai sen pian selville. Oli olemassa eräs toinen rappiolla oleva
+yhtiö, eräs kirjakauppaliike, joka oli vararikon partaalla ja jolla oli
+paljon sitoumuksia hänen omassa entisessä pankissaan. Pankki taas ei
+tahtonut mitenkään vaatia sitä vararikkoon, sillä paitsi sitä, että se
+itse olisi hävinnyt tuntuvia summia siinä, oli koko tuo liike pantu
+alkuun pankkia lähellä olevista piireistä, joihin siis myöskin kuuluivat
+sen pää-osakkaat. Tätäkin yhtiötä oli siten talvikausi keinotekoisesti
+pystyssä pönkitetty, mutta se tietysti ei voinut ijät kaiket käydä
+päinsä. Täytyi tulla joku loppusuoritus, ja siihen oli yhtiön
+osakkailla, kuten pankillakin suunnitelmansa.
+
+He tahtoivat saada haltuunsa O.Y. 'Kuvan', joka oli kannattava liike ja
+jolla oli kaikki mahdollisuudet, lyödä sen yhteen mainitun
+kirjakauppa-osakeyhtiön kanssa ja pelastaa edellisen avulla
+jälkimmäisenkin. Tämä olisi siten käypä päinsä, että kyseenalaisen
+kirjakaupan varasto oli arvioitava mahdollisimman korkeaan, mutta O.Y.
+'Kuvan' omaisuus mahdollisimman alaiseen hintaan, ja edellisen osakkeet
+säilytettävä täydessä nimellis-arvossaan, mutta jälkimmäisen noin
+kolmanteen osaansa alennettavat. Silloin ei pankki, yhtä vähän kuin
+sitä lähellä olevat piirit, tulisi häviämään penniäkään. Ainoat, jotka
+tulisivat häviämään, olisivat ne O.Y. 'Kuvan' osakkaat, jotka olivat
+ostaneet osakkeensa nimellis-arvosta tai yleensä kolmatta osaa
+korkeammasta hinnasta.
+
+Antti tunsi heti leijonan kynnen tuossa suunnitelmassa. Se ei ollut
+voinut syntyä kenenkään muun älypään aivoissa kuin hänen oman entisen
+pankkinsa pääjohtajan, tuon "vuorenvanhuksen", joka juuri oli mestari
+moisia sommitelmia tekemään. Samalla ymmärsi hän niin kamreeri Jäkälän
+kuin muidenkin epäilykset hänen oman aivan toisaalle tähtäävän
+suunnitelmansa suhteen. Kukaan ei tahtonut turhan vuoksi tuon
+pankkipomon kanssa riitautua. Jos hän kerran oli asian niin päättänyt
+mielessään, oli se myöskin menevä niin, se näkyi olevan ihmisten yleinen
+mielipide, niidenkin, jotka tuon järjestelyn kautta tulisivat tuhansia
+ja kymmeniä tuhansia häviämään.
+
+Mutta nyt juuri tahtoi Antti näyttää, ettei se sentään vielä ollut sillä
+päätetty ja että voi olla toisiakin tahtoja maailmassa kuin
+"vuorenvanhuksen". Jos ei kukaan muu uskaltanut, uskaltaisi hän, Antti,
+ainakin ruveta tarjottua sormikoukkua vetämään. Hän tiesi kyllä, mitä
+vastavoimia hän siten manaisi esille ja että siitä tulisi taistelu,
+jonka laajuudesta ja kiihkeydestä hänellä ei vielä voinut olla
+aavistustakaan. Mutta hän oli nuori, hän luotti omiin voimiinsa ja
+liikkeensä osake-enemmistöön, jonka hän aina katsoi saavansa puolelleen.
+Ja sitäpaitsi: olihan hänellä vielä käyttämättömänä se sadantuhannen
+luotto, jonka tuon toisen, kilpailevan pankin pääjohtaja oli luvannut
+hänelle.
+
+Hän alkoi taistelun. Ja hän ryhtyi O.Y. 'Kuvan' puolesta virallisiin
+keskusteluihin ennen mainitun kirjapaino-liikkeen ja sen omistaman talon
+ostamisesta.
+
+Mutta samassa tunsi hän kuin olisi nuotta kierretty hänen ympärilleen ja
+hänen henkilökohtainen liikuntavapautensa tullut äkkiä kummallisella
+tavalla rajoitetuksi. Yhtiön asiat menivät kyllä entistä menoaan, mutta
+hänen omat yksityiset asiansa alkoivat sotkeutua ja käydä yhä
+monimutkaisemmiksi. Rupesi lankeilemaan yksityisiä lainoja ja
+kassakreditivejä, joissa hän oli takaajana, vekseleitä, joita hän
+pankista erottuaan oli joskus köyhemmille tovereilleen kirjoittanut,
+joku päästi jo hänen nimensä protestiinkin ja puolusteli itseään sillä,
+ettei hän ollut voinut asialle mitään, kun hänen oma entinen pankkinsa
+juuri viime tingassa oli kieltänyt vekseliä hänen nimellään
+uudistamasta. Liikkeelle hankkimaansa luottoa hän ei luonnollisesti
+voinut käyttää omiin tarpeisiinsa ja oman yksityisluottonsa hän oli taas
+käyttänyt enemmän kuin loppuun yhtiönsä hyväksi. Kun hän täksi
+kevättalveksi oli tyytynyt sitäpaitsi aivan vaatimattomaan palkkaan
+toimitusjohtajana, tuottivat nuo pienet neulanpistot hänelle monta
+kiusallista hetkeä ja tuokiotilaa. Hän olisi mielestään nyt tarvinnut
+kaiken aikansa parempaan.
+
+Muissakin suhteissa huomasi Antti joutuneensa sotakannalle joidenkin
+hänelle tuntemattomien voimien kanssa. Ystäviensä kautta hän sai kuulla,
+että hänestä oli mitä hirveimpiä huhuja liikkeellä ja että häntä
+pidettiin monissa piireissä rappiolle joutuneena hulttiona, joka oli
+suoranainen häpeä ja siveysvaara koko sivistyneelle yhteiskunnalle.
+Kaivettiin esille hänen avio-eronsakin ja hänen viimesyksyinen, kylläkin
+sangen vapaa yksityis-elämänsä, kerrottiin, että hänen vaimonsa oli
+antanut anteeksi jos jotakin, mutta ei sentään sitä, että eräs outo
+työläisnainen oli ilmestynyt vastasyntynyt lapsi käsivarrellaan Antin
+luo ruokkoa pyytämään, huhuiltiinpa vielä hämäristä, sameista
+liiketempuista, jotka lankesivat jo rikoslain sen ja sen pykälän
+piiriin. Aluksi halveksi Antti täydellisesti niitä, vastaten ystäviensä
+huolestuneisiin selontekoihin pelkällä naurulla ja olkapäiden
+kohotuksella. Mutta häntä ei naurattanut enää, kun hän huomasi, että
+monet hänen vanhoista tuttavistaankin lakkasivat häntä tervehtimästä ja
+hän oli toisten silmissä lukevinaan tuon sanattoman, epämääräisen,
+tuhatpäisen epäilyn, jota vastaan ei voinut taistella, sillä olisihan se
+heti ensi iskulla haihtunut ilmaan, jälleen entistä sankemmaksi ja
+uhkaavammaksi ukkospilveksi kokoontuakseen.
+
+Enin hermostutti Anttia, että nuo typerät huhut kulkeutuivat myös
+naisten korviin. Eräänä päivänä tuli hänen entinen vaimonsa itkien hänen
+luokseen ja tahtoi vahvistusta siihen, ettei Antti ollut
+vekselinväärentäjä, kuten hänestä oli kerrottu eräässä seurassa. Toisena
+päivänä kysyi rouva Sorvi häneltä varovasti, oliko totta, että Antti
+rakasteli ala-ikäisiä tyttölapsia. Kun Antti katsoi hämmästyneenä
+häneen, hän selitti silmät vesissä, ettei hän Antilta mitään ehdotonta
+uskollisuutta vaatinutkaan, mutta kyllä hänen mielestään sentään oli
+liikaa, kun hänelle oli kerrottu, että Antin oli myöhään yöllä nähty
+käyvän käsikynkkää erään keskenkasvuisen kanssa...
+
+Ahaa, se oli tuo juopunut lapsi, jonka hän kerran oli poliisin kynsistä
+pelastanut! Kaikki pengottiin siis esille, kaikki käytettiin hänen
+mustaamisekseen.
+
+Näiden olosuhteiden vallitessa läheni yhtiökokous.
+
+Antti arvasi jo edeltäpäin, että siinä tulisi tapahtumaan rynnäkkö hänen
+kukistamisekseen. Myöskin Soisalo oli häntä siitä varoittanut. Mutta
+Antti oli hyvässä turvassa, sillä hän tiesi juuri Soisalon, ukko Jäkälän
+ja omien osakkeittensa avulla olevansa varmassa enemmistössä. Eikä hän
+sitäpaitsi uskonut muidenkaan yhtiön osakkaiden päästävän häntä niinkään
+hevillä menemään kaiken sen jälkeen, mitä hän oli yhtiön hyväksi tehnyt,
+ja varsinkaan siihen nähden, että sen osakkeita jo alettiin noteerata
+yli nimellisarvon.
+
+Tässä pettivät hänen laskelmansa.
+
+Ukko Jäkälää ei ollenkaan näkynyt yhtiökokouksessa. Hän oli siirtänyt
+osakkeensa toiselle, vihollisleiriin kuuluvalle henkilölle, ja kun
+äänestyksen aika tuli, jäi Antti loistavasti tappiolle. Hänet ja kaikki
+ne johtokunnan jäsenet, jotka olivat hänen suunnitelmaansa kannattaneet,
+äänestettiin pois koko johtokunnasta ja heidän tilalleen tuli pelkkiä
+vastapuolueen miehiä. Kaikki tapahtui muutamassa silmänräpäyksessä.
+
+Näin oli Antti jälleen puilla paljailla. Mutta melkein enemmän kuin se
+jo sellaisenaan kylläkin arveluttava seikka suututti ja suretti häntä,
+että hänen tähtensä niin monet viattomat ihmiset tulisivat niin paljon
+kärsimään.
+
+Enin Soisalo. Antti lähti häntä etsimään.
+
+
+
+
+18.
+
+
+Antti ei tahtonut löytää Soisaloa mistään. Hän soitti tämän kotiin, hän
+soitti kaikkiin kapakoihin, soitti tämän morsiamen kotiinkin, saamatta
+kuitenkaan mitään vastausta. Lopuksi lähti hän neuvottomana pitkin
+Pohjois-Esplanadia astelemaan.
+
+Oli lauhkea toukokuun ilta ja ihmisiä tavallista enemmän liikkeessä.
+Mutta Antti tuskin huomasi heitä. Hän oli sydämensä pohjasta äkäinen,
+hänen mielensä oli kuohuksissa, hänen keppinsä vingahti aina silloin
+tällöin vihaisesti ikäänkuin hän olisi lyönyt jotakin näkymätöntä
+vastustajaa. Olihan hän hävinnyt, perinpohjin hävinnyt! Mikä hänelle nyt
+eteen tulisi? Ja kuinka selittäisi hän asian ystävilleen, mutta ennen
+kaikkea Soisalolle, joka niin oli häneen uskonut ja uhrannut siinä
+uskossa koko omaisuutensa?
+
+Mutta sitten hän muisti äkkiä, että Soisalo oli kihloissa Margitin isän,
+tuon toisen pankkipomon, kanssa ja että hänestä vielä ennen kesää tulisi
+miljonan-omistaja. Jumalan kiitos! Ehk'ei hän sentään niinkään pahaksi
+panisi eikä jäisi hänelle ikikaunaa kantamaan. Tulisihan hänen Antin
+vuoksi häviämänsä summa olemaan vain kuin pisara meressä siihen
+jättiläis-omaisuuteen verraten, joka hänellä pian oli oleva käsissään.
+
+Hänen ajatuksensa kääntyivät taas kaksinkertaisella voimalla äskeiseen
+yhtiökokoukseen.
+
+Hänet oli petetty! Se oli heti äänestyksen jälkeen ollut hänen
+ensimmäinen järkevä ajatuksensa. Mutta kuka oli pettänyt hänet
+oikeastaan? Eikö vanha kamreeri Jäkälä, joka hänet oli tuohon lemmon
+yhtiöön houkutellut, ostanut summakaupalla sen osakkeita ja nyt
+nähtävästi myönyt suurella voitolla ne, kun Antin viholliset välttämättä
+tarvitsivat niitä?
+
+Kostoa, kostoa! huusivat kaikki hänen sisälmyksensä. Mutta kuinka kostaa
+miehelle, jota vain obligatsionit ja arvopaperit enää elämään
+kiinnittävät, ja mikä kostaja oli varsinkaan hän, keppikerjäläinen?
+
+Äkkiä muisti hän käyttämättömän sadantuhannen luottonsa tuossa toisessa
+pankissa. Yhtiötään varten hän tosin sen oli hankkinut, mutta nythän
+hänellä ei ollut enää mitään yhtiötä, ja jos hän kävisi puhumassa
+jälleen tuon ystävällisen vanhan herran kanssa, suostuisi tämä
+epäilemättä siirtämään ainakin jonkun osan siitä johonkin toiseen hänen
+alkuunpanemaansa yritykseen. Täytyi vain keksiä jotakin. Siinä oli
+kaikissa tapauksissa selkänoja, jota ei sopinut halveksia.
+
+Mihinkään kosto-toimenpiteisiin ukko Jäkälää tai ketään muutakaan
+vastaan se ei riittänyt luonnollisesti. Mutta se riitti auttamaan hänet
+jaloilleen jälleen ja varustamaan hänet aseilla johonkin uuteen
+kamppailuun.
+
+Mikä se oli oleva, sitä hän ei vielä osannut tässä kiireessä määritellä.
+Tällä kertaa oli pääasia, ett'eivät hänen vihollisensa päässeet
+ylenmäärin hänen tappiostaan riemuitsemaan eivätkä sylkemään hänen
+yhteiskunnalliselle hautakummulleen.
+
+Ja jo isosti reippaampana mieleltään hän kääntyi poikki torin,
+Vallgrenin suihkulähteen ohitse, Kaivopuistoon johtavalle Länsi-Rannalle
+kulkemaan. Mutta siinä kulmassa tulikin Soisalo häntä vastaan.
+
+--Terve! lausui Antti. Juuri sinut minä tahdoinkin saada käsiini.
+
+--Terve, terve, vastasi Soisalo harvakseen. Myöskin minä olisin antanut
+vielä tänä iltana sinulle jonkun elämänmerkin itsestäni.
+
+Antti katsoi ystäväänsä. Tämä näytti kovin tiukalta ja vakavalta. Hänen
+kasvonsa olivat oudon harmaat, hänen silmälautansa tulehtuneet ja hänen
+suupielensä värähtelivät silloin tällöin kuin olisi hänen ollut vaikeata
+omaa sisällistä liikutustaan pidättää.
+
+Mitähän tuolle on tapahtunut? ajatteli Antti. Onkohan mies ollut aika
+rymyllä eilen? Siinä tapauksessa tulen minä sangen sopimattomaan aikaan
+jobinviesteineni.
+
+Mutta täytyihän sen kuitenkin esille. Antti rykästeli.
+
+--Olisiko sinulla pari hetkeä aikaa uhrata minulle? hän sanoi. Menisimme
+johonkin.
+
+--Minne me menisimme? kysyi Soisalo väsyneesti.
+
+--Mihin hyvänsä, mutta mieluimmin johonkin yksityishuoneesen. Sillä
+asia, josta aion puhua sinulle, ei siedä ketään syrjästäkuulijoita.
+
+--Ei oikeastaan minunkaan asiani sinulle, virkahti Soisalo omituisesti
+hymyillen. Vie minut siis, minne tahdot vain!
+
+--Hyvä on. Siinä tapauksessa pistäydyn minä Kappelin puhelimeen.
+
+Hän meni ja palasi hetken perästä ilmoittaen, että Catanin rococo-huone
+oli vapaa. Hän oli tilannut sen ja samalla heille molemmille illallisen.
+
+--Syödään sitten yhteinen Herran ehtoollinen, sanoi Soisalo.
+
+Hän oli jäänyt suihkukaivon luo ystäväänsä odottamaan. Ja jälleen
+hämmästyi Antti hänen kasvojensa kummallista harmautta ja hänen
+tuijottelevia, lasittuneita silmäteriään.
+
+He kulkivat pitkin Pohjois-Esplanadia, pujotellen vaivoin taajojen
+ihmisjoukkojen lomitse. Juuri kun he olivat Catanin ovesta sisälle
+astumaisillaan, huomasi Antti Heikinkadun kulmassa myötävän joitakin
+lisälehtiä ja kuuli sanomalehtipoikien tuolla taempana ryntäävän
+suurella vauhdilla eteenpäin ja huutavan kimakasti kaupan tavaraansa.
+Hän pysähtyi käsi ovenrivassa.
+
+--Lisälehti! sanoi hän. Odota, minä ostan yhden.
+
+--Joutavia! ärähti Soisalo odottamattomalla tuimuudella. Tietysti taas
+jotakin prinssi Wiedistä ja Albanian kapinasta.
+
+--Älä sano! väitti Antti. Etkö näe, kuinka ihmiset huitovat käsiään ja
+tappelevat niistä? Se mahtaa olla joku suuri uutinen.
+
+Mihinkään enempään sananvaihtoon antautumatta aukaisi Soisalo oven ja
+lykkäsi Antin puoli väkivalloin sisälle. Antti ihmetteli hiukan hänen
+omituista käytöstapaansa, mutta päätteli sen johtuvan tuosta yleisestä
+hermostumisesta, jonka hän oli ensi hetkestä saakka todennut
+ystävässään.
+
+Puolen minuutin kuluttua he istuivat kahdenkesken rococo-huoneessa.
+
+Ulkona oli vielä valoisa eivätkä he sallineet tarjoilijan täällä
+sisälläkään tulia sytyttää. He sanoivat tahtovansa syödä vasta
+myöhempään.
+
+--Niin, hyvä ystävä, alotti Antti. Minulla on sinulle kerrottavana
+ikäviä uutisia.
+
+--Uutisia? säpsähti Soisalo. Ikäviä? Sinulla? Mitä tarkoitat? Selitä
+nopeasti!
+
+--Sanalla sanoen, meillä oli tänään tuo yhtiökokouksemme.
+
+--No niin? keskeytti Soisalo kärsimättömästi. Ja siellä mainittiin...?
+
+--Ei siellä puhuttu eikä mainittu juuri mitään, kertoi Antti. Siellä
+erotettiin minut yksinkertaisesti. Minä en ole enää toimitusjohtaja.
+
+--Jumalan kiitos! Vainko se!
+
+Hän näytti todellakin hengähtävän helpotuksesta. Antti katsoi
+huvitettuna ystäväänsä.
+
+--Kiitätkö sinä jumalaa, pannahinen, kysyi hän, siitä että minut on
+erotettu toimitusjohtajan paikasta? Muistahan toki, mitä kaikkea siitä
+on oleva seurauksena. Sinäkin menetät koko omaisuutesi.
+
+Soisalo näkyi jälleen tulevan tuntoihinsa.
+
+--Suo anteeksi, sanoi hän hiljaisesti. En minä nyt itseäni ajatellut.
+
+--Mutta minua ehkä? virkahti Antti humoristisesti.
+
+--Enkä sinua, myönsi Soisalo. Minulla oli mielessä aivan toiset asiat.
+
+Antti ei ryhtynyt ystävänsä salaisuuksia sen syvemmältä tutkimaan, vaan
+rupesi tekemään asiallisesti selkoa yhtiökokouksen menosta, häntä
+vastaan käydystä sotaretkestä ja sen tappion suuruudesta, minkä O.Y.
+'Kuvan' osakkaat tulisivat kärsimään. Hän huomasi kyllä, että Soisalo
+tuskin kuunteli häntä, mutta hän jatkoi kuitenkin esitystään, pitäen
+velvollisuutenaan ystäväänsä kohtaan esittää asiat hänelle heti suoraan
+ja peittelemättä. Mutta enemmän kuin Soisalon hajamielisyys häiritsi
+häntä se melu ja hälinä, joka äkkiä oli ruvennut tuolta ulkoa kadulta
+kuulumaan.
+
+Antti silmäsi sinne ohuiden, harvojen ikkunaverhojen läpi ja kauhistui.
+Ihmiset huusivat ja huitoivat käsiään, lukivat lisälehtiä ja hyökkäsivät
+jälleen mielipuolisina eteenpäin. Jos siellä äsken oli ollut paljon
+väkeä, oli koko katu nyt muutamissa tuokioissa tungokseen saakka
+ahtautunut. Toiset seisoivat ryhmissä kiihkeästi keskustellen ja lyöden
+aina väliin kädenselällä lukemaansa lisälehteä. Toiset heiluttivat sitä
+korkealla ilmassa ja näyttivät protesteeraavan sydämensä pohjasta sitä
+vastaan. Eikä se ollut enää mitään tavallista esplanadien ilta-yleisöä,
+joukossa näkyi jo vanhoja, valkopäitä herroja ja hienoston naisiakin,
+jotka eivät ollenkaan sen järkevämmällä tavalla käyttäytyneet. Oli kuin
+olisi myrsky päässyt irti, vallankumous puhjennut, meri ärjähtänyt yli
+äyräittensä...
+
+--On siellä sittenkin tapahtunut jotakin, sanoi Antti hätäisesti.
+Menenkö ja otan selvän siitä?
+
+Vastauksen asemasta painoi Soisalo hänet takaisin tuoliin istumaan.
+
+--Mutta...? kysyi Antti yhä enemmän hämmentyneenä. _Onhan_ siellä
+tapahtunut jotakin. Ja juuri äsken olin minä venttiilistä kuulevinani...
+
+--Sulje venttiili! huusi Soisalo kiihtyneenä.
+
+Se nyt on ihme ja kumma, ettei saa olla rauhassa täällä sisälläkään
+tuolta katu-yleisöltä. Tietysti on Hannes Kolehmainen taas juossut
+jonkun uuden maailman-ennätyksen.
+
+Mutta myrsky oli ehtinyt jo rauhalliseen Cataniinkin. Äsken oli sen
+suuri sali tuossa seinän takana ollut melkein tyhjä, nyt kuului jo
+sieltäkin kiihkeiden, toisiaan risteilevien äänten kohina. Kuului
+korkeita huutoja ja nopeita askeleita, puhelimen helinää ja sisälle
+ryntäävien ihmisten hätäisiä kysymyksiä. Äkkiä kiskaistiin auki myös
+heidän huoneensa ovi.
+
+--Kuka perkele? kirosi Soisalo aivan poissa suunniltaan.
+
+Se olikin vain tarjoilija.
+
+--Anteeksi, sanoi hän nopeasti kumartaen. Mutta herrat eivät tiedä ehkä,
+herrat eivät ole kuulleet ehkä...
+
+Hän heitti lisälehden pöydälle ja yritti poistua samalla vauhdilla kuin
+oli tullutkin.
+
+Antti yritti tarttua siihen, mutta ei ehtinyt, sillä Soisalo oli jo
+salaman-nopeasti temmannut sen käteensä ja puristi
+kouristuksentapaisestl sitä.
+
+--Seis! huusi hän hirvittävällä äänellä tarjoilijalle, joka pysähtyi
+tyrmistyneenä. Valoa!
+
+Tarjoilija väänsi sähkön palamaan.
+
+--Ei, komensi Soisalo. Kandelaberit esille! Juhlallista sen olla pitää.
+Ja verhot alas! Luuletteko, että me olemme tässä millään näyttämöllä?
+
+Tarjoilija teki työtä käskettyä. Soisalo reikelöi oven hänen jälkeensä,
+ojensi lehden Antille ja heittäytyi itse huolettomasti nojatuoliin.
+
+--Lue! sanoi hän lyhyesti.
+
+Hän oli jälleen aivan tyyni ja rauhallinen, mutta lumivalkea
+kasvoiltaan.
+
+Antti tarttui tuohon vielä kosteaan, äsken kirjapainosta tulleesen
+paperilippuun vapisevin käsin, sillä hän aavisti jo vaistomaisesti, että
+jotakin kamalaa oli tapahtunut ja muuta ehkä vielä vielä kamalampaa oli
+tapahtumassa. Hän oli arvannut oikein. Jo otsakkeista hänen silmänsä
+pimenivät.
+
+Niissä sanottiin, että Soisalon morsiamen isä, hänen pankkinsa
+pääjohtaja, tuo ystävällinen vanha herra, oli joku tunti sitten vangittu
+syypäänä kavalluksiin, väärennyksiin, kassanvaillinkiin ja petolliseen
+kirjanpitoon. Vaillingin suuruutta ei voitu vielä tarkemmin arvioida,
+mutta kysymys oli kymmenistä miljonista.
+
+Antti painoi pään käsiinsä. Se oli kaikenhäviö.
+
+
+
+
+19.
+
+
+--Noh, miksi et lue? kysyi Soisalo kummallisen ohuella, soinnuttomalla
+äänellä. Jatka!
+
+--Minun ei ole tarvis lukea enempää, virkkoi Antti tuskin kuuluvasti. Ja
+se on totta siis?
+
+--Kaikki, mikä on painettu, on totta, sanoi Soisalo äskeisellä
+kammottavalla äänenpainollaan.
+
+--Ei kaikki, mutta tämä ... onko _tämä totta_? kysyi Antti raskaasti
+lisälehteä kädessään osoittaen. _Onko_ hän syypää?
+
+--Siitä ei voi olla mitään epäilyä olemassa, vastasi Soisalo lyhyesti ja
+täsmällisesti.
+
+Antti painoi pään jälleen käsiinsä. Syntyi syvä äänettömyys.
+
+Kuinka pieniksi hupenivatkaan siinä silmänräpäyksessä kaikki hänen
+henkilökohtaiset surunsa ja onnettomuutensa tämän jättiläisromahduksen
+rinnalla, joka koski koko maata ja kansakuntaa! Se tuskin mahtui hänen
+aivoihinsa. Tuoko herttaisesti, älykkäästi hymyilevä vanha herra, jota
+hän oli pitänyt suorastaan yli-ihmisenä, siis konna ja petkuttaja, eilen
+vielä koko kaupungin napa, tänään lukkojen ja telkien takana?
+Mahdotonta! Yhtä hyvinhän voi kuu pudota maahan tai aurinko lähteä maan
+ympäri kiertämään. Tämä tulisi kylvämään epäluulon ja epävarmuuden
+tunnetta koko yhteiskuntaan.
+
+--Miesparka! huusi hän vihdoin. Hänen sijassaan minä olisin ennemmin
+ampunut itseni kuin elävältä antautunut.
+
+--Hän on koettanut tehdä niin, selitti Soisalo harvakseen, mutta hänet
+on estetty siitä. Miesparka! sanon minäkin. Mutta vielä enemmän kuin
+häntä itseään säälin minä hänen perhettään.
+
+--Niin, se on totta, myönsi Antti. Perheen olin minä aivan unohtanut.
+
+Hän muisti samalla, että Soisalo nyttemmin myös tavallaan kuului tuohon
+onnettomuuden perheeseen. Ja vielä johtui hänen mieleensä, että Soisalo
+kuului samaan pankkiin, jonka pääjohtajasta oli kysymys, ja ettei hänen
+asemansa siinäkään suhteessa mahtanut olla kovin kadehdittava. Hänen
+teki mieli sanoa jotakin lohduttavaa ja rohkaisevaa, mutta hän ei
+voinut. Mitäpä hän olisi sanonutkaan? Olihan kuin olisi kuolema kulkenut
+läpi huoneen, eikä vain kuolema, vaan rikos, häpeä ja kunniattomuus!...
+
+Syntyi jälleen syvä, pitkä vaitiolo.
+
+--Täytyyhän meidän syödä kuitenkin, virkahti Soisalo vihdoin raukeasti.
+
+Hän avasi oven, painoi sähkönappulaa ja antoi määräyksensä. Sitten he
+istuivat jälleen äänettöminä kuin kuvapatsaat.
+
+Tarjoilija sai tulla ja mennä. He eivät paikaltaan liikahtaneet eivätkä
+ääntä päästäneet, ennen kuin tarjoilija ilmoitti, että pöytä oli katettu
+ja kysyi, mitä herrat tahtoivat juotavaksi.
+
+--Viinaa ja olutta! käski Antti.
+
+--Ja shampanjaa, lisäsi Soisalo. Kaksi pulloa ... te tiedätte, minun
+merkkiäni. Voitte tuoda ne jo nyt pöytään.
+
+--Oletko sillä tuulella? hymähti Antti hiukan kummastellen. Mutta
+samantekevä!
+
+Soisalo katsoi häneen omituisen pyytävällä kasvojen-ilmeellä.
+
+--Anna nyt minunkin kerran hullutella! sanoi hän. Vain tämän yhden
+ainoan kerran!
+
+He maistoivat voileipä-pöytää ja ottivat ryypyt ja oluet saman
+painostavan äänettömyyden vallitessa. Antti pani vain merkille, että
+hänen ystävänsä otti tavallista useampia ryyppyjä, ilman että ne
+näyttivät tehoavan häneen hituistakaan.
+
+Vasta shampanjaan tultua kirposi Soisalon kielenkannin.
+
+--Terve! lausui hän lasinsa kohottaen. Kiitos nyt hyvästä toveruudesta!
+
+Antti tunsi jotakin kosteata kihoavan silmäkulmaansa.
+
+--Kiitos itsellesi! sanoi hän. Ja suo nyt anteeksi kaikki ne ikävyydet,
+jotka olen tuottanut sinulle. Ei se ole ollut tarkoitus oikeastaan...
+
+Hän oli niin liikutettu, että hän tuskin taisi puhua... Tuo mies kiitti
+vielä häntä, tuo, joka oli aina ollut häntä kohtaan kuin toveruus itse
+ja joutunut hänen tähtensä niin suuriin vahinkoihin!...
+
+He kilistivät ja rupesivat hiljakseen juttelemaan päivän suuresta
+tapauksesta, josta Soisalo luonnollisesti oli tiennyt jo ennen kuin
+mitkään sanomalehtimiehet. Hän kertoi myös yksityiskohtaisesti, kuinka
+epäluulo oli herännyt pankin hallitusneuvostossa, kuinka ne olivat
+vähitellen kasvaneet ja täsmällisemmiksi kehittyneet, miten oli
+heidänkin apulaisjohtajien mieltä kysytty ja he vastanneet
+omantunnonmukaisesti, että jotakin oli heidänkin mielestään vinossa,
+mutta että laitoksen patriarkallinen johtotapa esti heiltä kaiken
+tarkemman kontrollin harjoittamisen. Myöskin mainitsi hän kaikessa
+salaisuudessa toimeenpannusta tilintarkastuksesta, joka oli päättynyt
+tunnettuun tulokseen. Pankki pitäisi ovensa kiinni toistaiseksi. Milloin
+ne jälleen avattaisiin, riippui asianhaaroista, mutta niin paljon
+voitiin jo nyt sanoa varmuudella, että pankki tulisi tämänkin
+hirvittävän kolauksen kestämään.
+
+Antti kyseli ja Soisalo vastasi, tehden sen kuitenkin kummallisen
+koneellisesti ja ulkopuolelta itseään ikäänkuin koko asia ei häntä
+ollenkaan lähemmin liikuttaisi. Äkkiä katsoi hän kelloaan.
+
+--Suo anteeksi, sanoi hän. Minun täytyy nyt poistua. Näkemiin! Ja vielä
+kerran kiitos hyvästä toveruudesta.
+
+Hän ojensi kätensä jäähyväisiksi.
+
+Mutta hänen äänensä soinnahti tällä kertaa niin särkyneesti, että kamala
+aavistus äkkiä lensi Antin aivojen läpi. Yksi silmäys Soisalon kasvoihin
+riitti hänelle sen todeksi vahvistamaan.
+
+--Ethän...? kysyi hän matalalla äänellä. Ethän aio...?
+
+Soisalo huomasi myöskin Antin muuttuneesta ilmeestä olevansa
+paljastettu.
+
+--Kyllä, vastasi hän rauhallisesti. Enhän minä voi elää enää. Tänä yönä
+sen täytyy tapahtua.
+
+--Mieti asiaa! Minä olen itse ollut samanlaisessa mielentilassa. Silloin
+sinä pelastit minut.
+
+--Se oli toista, hymyili Soisalo surumielisesti. Sinullahan oli ja on
+vieläkin koko maailma edessäsi. Minun maailmani sensijaan on nyt
+lukossa, umpilukossa.
+
+--Sinä ehkä vain kuvittelet niin. Anna edes huomisen aamun valjeta,
+ennen kuin teet jotakin ratkaisevaa.
+
+--Ja huomenna minut jo ehkä raastettaisiin alustavaan
+poliisikuulusteluun. Joudun joko itse syytteenalaiseksi tai on minun
+pakko todistaa vasten morsiameni isää, jota kohtaan olen aina tuntenut
+kunnioitusta ja ihailua. Ei! Sitä ei saa tapahtua. Ennemmin selkä
+suorana ja kilpi puhtaana ... sinne ... tyhjyyteen...
+
+--Ja juuri siitä tullaankin päättämään, että olet ollut rikostoveri!
+
+--Tutkimus tulee kaikki selvittämään. Minun paperini ovat
+järjestyksessä. Mutta minä en saata olla toisenlainen kuin olen. Tässä
+on minun rajani.
+
+Antti pyysi ja rukoili. Soisalo pysyi järkähtämättömänä.
+
+--Hukkaat suotta aikaa minun suhteeni, sanoi hän vihdoin. Minä olen
+punninnut kaikki mahdollisuudet. Teen tämän täydellä järjellä ja täysin
+harkitusti.
+
+--Ei koskaan voi kyllin harkita sellaista asiaa, huomautti Antti
+voimattomasti.
+
+Soisalo ei vastannut siihen, vaan katsoi jälleen kelloaan.
+
+--Aika rientää, sanoi hän, ja minulla on vielä paljon toimittamista
+tänä iltana. Kahta asiaa minä kuitenkin vielä pyytäisin sinulta...
+
+--Pyydä sataa! virkahti Antti.
+
+--Ensiksikin, että saan tarjota sinulle tämän illallisen ja toiseksi,
+että jäät tänne vielä vähäksi aikaa etkä yritäkään etsiä jälkiäni.
+Lupaatko?
+
+--Lupaan, vastasi Antti.
+
+Hän oli huomannut, ettei tässä inhimillisesti nähden ollut mitään
+tekemistä.
+
+--Kiitos, sanoi Soisalo. Ja nyt hyvästi! Kun huomen-aamulla heräät, ei
+minua ole enää olemassa.
+
+--Luuletko minun voivan nukkua tänä yönä? kysyi Antti hiljaa.
+
+Hän jäi yksin. Hän käveli kotvasen edestakaisin ja koetti järjestää
+ajatuksiaan. Suuri, ylpeä, hieno Soisalo! Kuinka se oli hänen
+tapaistaan, kuinka tuo päätös kumpusi hänen sisimmästä, omaperäisimmästä
+olennostaan!
+
+Mutta sitten säikähti hän jälleen ajatuksiaan. Aikoiko tuo mies
+todellakin kuolla? Eikö häntä siis todellakaan olisi enää huomenna
+olemassa? Mahdotonta, mahdotonta! Mutta olihan hän sanonut niin. Ja
+Antti tunsi kyllin Soisalon tietääkseen, ettei hän turhia laverrellut ja
+ettei hänen kätensä ollenkaan vapisisi, silloin kun hän ojentaisi
+murhaavan aseen kohti ohimoaan.
+
+Soisalo poissa! Milloin tulisi hänen vuoronsa?
+
+Antti tunsi, ettei hänelläkään tämän jälkeen ollut enää juuri paljoa
+maan pinnalla toimittamista.
+
+Toisakseen johtui hänen mieleensä, ettei hän ollut ehkä tarpeeksi
+manannut ystäväänsä ja pyytänyt tätä vielä Herran nimessä henkeään edes
+jonkun päivän säästämään. Mitä jos vielä juoksisi hänen jälkeensä, jos
+yhdyttäisi hänet kadunkulmassa ja saisi hänet jollakin keinoin iloisten
+ystävien pariin palautetuksi? Mutta hänhän oli luvannut pysyä
+paikoillaan. Ja toiselta puolen oli hänen koko olennossaan ollut
+sellainen rauha ja ylemmyys, että Antti vieläkin tunsi itsensä sen
+edessä aivan pieneksi ja vähäpätöiseksi.
+
+Hän päätti mennä suoraan kotiin, vaikka hän tiesikin menevänsä unetonta
+yötä viettämään. Ja hän meni takaoven kautta, sillä hän ei tahtonut
+tavata tällä hetkellä ketään tuttavia. Hänellä oli kuin pyhä salaisuus
+huomen-aamuun saakka säilytettävänään, aarre, joka ei kestänyt ihmisten
+katseita ja joka oli syvälle sydämen aarnihautoihin kätkettävä, ettei
+sen hohde häviäisi ja arkipäiväistyisi...
+
+
+
+
+20.
+
+
+Kävi aivan kuin Antti oli arvellutkin. Hän ei saanut unen tippaa
+silmiinsä sinä yönä, vaan käveli edestakaisin kuin kummitus, odottaen
+aamun valkenemista.
+
+Oikeastaan ei hänellä enää mitään kotia ollutkaan, vaikka hän yhä vielä
+vanhasta tottumuksesta sitä nimitti niin. Oli vain huoneusto, oli vain
+sarja kolkkoja, puolityhjiä huoneita, jotka suojasivat häntä tuulelta ja
+sateelta, mutta eivät mitään mielen turvaa tarjonneet. Myöskin hänen
+huonekalustonsa oli arveluttavasti supistunut. Hänen entinen vaimonsa
+oli korjannut omansa, sen mitä hän oli tuonut yhteiseen pesään, pöytä
+pöydältä, tuoli tuolilta, aina keittiökalustoa ja ikkunaverhoja myöten,
+jättäen jäljelle vain sen, mikä oli seurannut Anttia sinne hänen
+vanhasta poikamies-asunnostaan. Hänen silloisiin pieniin huoneisiinsa ne
+olivat hyvin riittäneet. Täällä ne näyttivät pitkin seiniä siellä täällä
+seisten omaa orpouttaan valittavan ja ihmettelevän, mitä heillä tässä
+erämaassa oli oikeastaan tekemistä.
+
+Onneksi nousi aurinko jo varhain näin toukokuulla, kaikki yön peikot
+kultaisilla nuolillaan pakoon karkoittaen. Antista tuli heti kuin toinen
+mies. Hänestä tuntui kuin olisi kulunut vuorokausia eilisestä illasta
+ja hän käsitteli mielessään Soisalon itsemurhaakin jo ammoin
+tapahtuneena asiana. Nukkumaan hän ei kuitenkaan viitsinyt enää mennä.
+Hän heittäytyi sohvalleen, hän otti ensimmäisen eteen sattuvan kirjan
+käteensä ja luki hetkisen. Sitten hän sytytti sikarin ja katsoi
+kelloaan. Se näytti täsmälleen kuutta. Hän heitti palttoon hartioilleen
+ja lähti kaunista kevät-aamua katselemaan.
+
+Kadut olivat melkein tyhjät vielä, mutta ilmassa oli ihmeellinen
+tuoreus, puiden urvut tuoksuivat ja Esplanadin vihannat nurmikentät
+kiilsivät jo työssä olevien kasteli jäin siunaavien suihkujen jäljeltä.
+Hänen askeleensa johtivat hänet Kauppatorille. Siellä oli kauppa jo
+täydessä käynnissä, suuret, punaiset lihakimpaleet loistivat kilpaa
+kukkurapäisten kukkapensastojen rinnalla ja toinen sievä piikainen
+toisensa perästä näkyi sinne jo ruokakoreineen kepsuttelevan.
+Länsi-Rannalla oli kahvila, jossa torimatamit, maalta tulleet
+tavarankauppaajat ja myöhästyneet helsinkiläiset ilonpitäjät
+virkistäytyivät kahvilla, teellä ja ranskanleivällä. Myöskin Antti
+pistäytyi sinne.
+
+Siellä sai hän myös käteensä ensimmäiset aamulehdet, jotka hän aukaisi
+kuumeentapaisesti, etsien tietoa yön kaameasta tapauksesta. Eihän siitä
+niissä ollut riviäkään, eikä voinutkaan vielä olla, sillä ei Soisalo
+suinkaan ollut kutsunut sanomalehtimiestä mukaan elämänsä suuren
+tilinteon hetkelle. Oli vain suurilla kahden palstan otsakkeilla,
+ali-otsakkeilla ja väli-otsakkeilla kerrottu seikkaperäisesti
+eilis-illan äkkiarvaamattomasta vangitsemisesta, joka oli saattanut koko
+kaupungin kuohuksiin.
+
+Vasta iltalehdistä luki Antti lyhyen uutisen, että pankinjohtaja Soisalo
+oli surmannut itsensä kotonaan ampumalla luodin sydämeensä. Teon syyn
+sanottiin olevan tuntemattoman, mutta asetettiin se kuitenkin yhteyteen
+hänen pankkiaan kohdanneen suuren onnettomuuden kanssa.
+
+Varmaan monet pitivät häntäkin rikollisena.
+
+Vaikka Antti oli valmistunut tuota uutista vastaan-ottamaan
+perusteellisemmin kuin kukaan, vaikutti se kuitenkin kummallisesti
+häneen, aivan kuin hautajaistilaisuus kuolemantapauksen jälkeen. Eihän
+se oikeastaan enää ollut mitään, olihan kuolema itse tietysti pääasia,
+mutta oli se sentään jotakin tuo toinenkin, oli kuin piste jo lopetetun
+lauseen jälkeen, kuin muistuttaja, että kaikki nyt todella oli
+auttamattomasti ohitse...
+
+Antti tunsi itsensä Soisalon kuoleman jälkeen jotakuinkin yksinäiseksi.
+Hänestä oli kuin hän äkkiä olisi siirtynyt elämän ulkopuolelle.
+
+Ainoa, joka vielä kiinnitti häntä syvemmin siihen, oli rouva Sorvi,
+jonka kanssa Antti seurustelikin entistä enemmän. Kun hänellä ei mitään
+vakinaista työtäkään enää ollut, hän vietti usein vuorokausi-määriä
+rouva Sorvin luona, lepäillen ja lueskellen, ja kiitollisena siitä, että
+hänellä oli edes tällainen piilopirtti. Oli aivan kuin hänen henkensä
+jousi olisi lauennut ja hänen elämäntarmonsa kieltäytynyt
+palveluksestaan. Kadulle mennessään hän tunsi suorastaan kammoavansa
+ihmisiä. Onneksi ei kukaan kiinnittänyt sen suurempaa huomiota häneen,
+sillä tuo kymmenien miljonien petosjuttu oli muutamiksi viikoiksi
+kiinnittänyt kaikkien ajatukset.
+
+Rouva Sorvi oivalsi kyllä hänen mielentilansa ja murehti sitä itsekseen.
+Mitä Antista nyt tulisi? Käytännöllisesti hän ei sitä niinkään syvästi
+surrut, sillä tiesihän hän Antin kyvykkääksi mieheksi, joka kyllä
+ansaitsisi leipänsä maailmassa, mutta sitä enemmän sielullisessa
+suhteessa. Äkkiä pisti hänen päähänsä, että Antilla oli rahahuolia.
+
+--Sinä olet nyttemmin aina niin surullinen, sanoi hän hellästi eräänä
+iltana, kun Antti jälleen oli tuntikauden vaieten poltellut ja
+tuijottanut sohvankulmassa. Enkö minä voi missään suhteessa auttaa
+sinua?
+
+--Tuskin, lausui Antti. Ne ovat miesten asioita. Ja sitäpaitsi pelkään,
+ettei minun taudilleni ole enää mitään parannusta.
+
+Rouva Sorvi säpsähti. Eihän mies vain aikonut seurata Soisalon
+esimerkkiä? Noinhan puhui itsemurha-kandidaatti.
+
+Hän päätti tehdä mitä tahansa pelastaakseen Antin.
+
+--Painavatko raha-asiat sinua? kysyi hän varovasti.
+
+--Nekin, myönsi Antti harvakseen. Huomennakin lankeaa eräs vekseli.
+
+--Kuinka suuri?
+
+--Suuri, tuhat markkaa, eivätkä pankit suostu enää mihinkään
+uudistuksiin minun nimelläni.
+
+--Mitä aiot tehdä sitten? kysyi rouva Sorvi levottomana.
+
+--En mitään. Antaa langeta! Mitä he minulta saavat? Pari pöytää ja
+tuolia.
+
+--Mutta sinun kirjastosi, sinun kallis kirjastosi?
+
+--Viekööt! En minä tarvitse mitään kirjoja enää. Jos tarvitsen jonkun,
+voinhan aina saada sen kirjakaupastakin.
+
+Rouva Sorvi vaikeni. Ja yöllä Antin nukkuessa hän kamppaili vaikean
+taistelun sydämessään.
+
+Aamulla konttoriin mennessään hän pyysi tavata Anttia kahvitunnilla
+Fazerissa. Kun Antti tuli sinne, ojensi rouva Sorvi hänelle kaksi
+viidensadan markan seteliä ja sanoi:
+
+--Siinä on! Mene ja lunasta vekseli! Antti ei tahtonut uskoa silmiään.
+
+--Sinä? virkahti hän hämmästyksissään. Mistä sinulla on rahaa?
+
+--Onhan minulla omat säästörahani, hymyili rouva Sorvi.
+
+Antti ei olisi mitenkään tahtonut ottaa vastaan, mutta rouva Sorvi
+pakotti hänet siihen. Sama uudistui sitten vielä pari kertaa. Toisella
+kertaa oli kysymys kuudesta, toisella kertaa kahdeksasta sadasta. Rouva
+Sorvi toimitti nekin hänelle täsmällisesti. Mutta eräänä aamuna, yön
+jälkeen, jonka Antti jälleen oli rakastajattarensa luona viettänyt, soi
+ovikello.
+
+Antti loikoi vielä vuoteessa. Rouva Sorvi, joka jo oli pukeutunut
+konttoriin lähteäkseen, meni avaamaan.
+
+Hän palasi sieltä takaisin aivan tyynenä, silmät säteilevinä, ja sanoi:
+
+--Armaani! Minun täytyy mennä. Se on vain eräs minun tuttavani, joka on
+tullut hakemaan minua ulos. Jää sinä vain rauhassa vuoteesen!
+
+Hän painoi pitkän palavan suudelman Antin suulle ja meni. Eikä Antti
+huomannut siinä mitään ihmeellistä.
+
+Mutta saman päivän iltalehdistä hän luki, että rouva Sorvi oli pidätetty
+2,500 mkan kassavaillingista.
+
+Se oli juuri sama summa, jonka hän oli Antille antanut. Antin
+ensimmäinen ajatus oli juosta suoraa päätä poliisikamariin, ilmiantaa
+itsensä rahojen vastaanottajana ja koettaa saada rouva Sorvi
+vapautetuksi. Mutta heti seuraavassa hetkessä hän sen hylkäsi
+epäkäytännöllisenä. Eihän rouva Sorvi sillä vapaaksi pääsisi, että hän
+ilmiantaisi itsensä, korkeintaan voisi se oikeuden edessä vaikuttaa
+lieventävänä asianhaarana. Mutta nythän ei ollut kysymys vielä
+oikeus-istunnosta, vaan poliisikuulustelusta, ei vangitsemisesta, vaan
+pidättämisestä. Täytyi koettaa tämän päivän kuluessa hommata nuo rahat
+vaikka silmästä. Silloin rouva Sorvin päällystö varmaan jättäisi asian
+silleen eikä yleinen syyttäjäkään ehkä puuttuisi siihen.
+
+Antti juoksi kuin hippaheikki sen iltapäivän. Alotti lähimmistä
+ystävistään, siirtyi etäisempiin, käytti jo lopuksi osotekalenteriakin
+entisiä hyvänpäivän tuttuja mieleen muistutellakseen. Kaikki turhaan!
+Yhdeltä hän sai sata, toiselta viisikymmentä markkaa, mutta siihen se
+loppuikin kuin seinään. Haukattuaan Kappelissa pari voileipää hän alotti
+uudelleen.
+
+Nyt koetti hän vippailla jo kadullakin. Missä hän vain tuttavan näki,
+syöksyi hän sitä kohden hiki päässä, silmät harallaan ja kaikkea muuta
+kuin luottamusta herättävän näköisenä. Luonnollisesti sai hän kiellon
+kiellon perästä. Mutta se vain kannusti, se vain kiihdytti häntä hänen
+hurjassa, järjettömässä ajojahdissaan.
+
+Eräässä kadunkulmauksessa hän oli äjähtää yhteen erään pitkän, hilpeän
+näköisen miesheiskaleen kanssa, jonka hän suurimmalla hämmästyksellä
+tunsi langokseen Kivimäeksi.
+
+--Ohoh! ennätti hän vain sanoa.
+
+--Mihin kiire? kysyi toinen nauraen. Terveisiä Parisista!
+
+--Parisista? ihmetteli Antti. Etkö sinä siis ole Etelä-Amerikassa
+ollutkaan?
+
+--Kaikkea muuta! hihitti Kivimäki. Parisissa minä olen kaiken aikaa
+ollut! Et usko, kuinka hauskaa olen pitänyt. Lentänytkin olen.
+
+--Ettes pudonnut edes! ähkäisi Antti harmissaan, muistaen samalla niitä
+vahinkoja, joita hän oli tuon juukelin vuoksi joutunut kärsimään.
+
+--Olin jättänyt kaikki jumalan haltuun, virkkoi Kivimäki iloisesti,
+vaikka hän ei nähtävästi sallinut syntisen kuolemaa. Mutta tunnustaa
+täytyy, että minä hiukan sillä mielellä nousin tuohon kojeesen...
+
+Antti katkaisi hyvin lyhyeen hänen sanatulvansa, katsoi suoraan silmiin
+häntä ja kysyi jyrkästi:
+
+--Onko sinulla rahaa?
+
+--Paljonko tarvitset?
+
+--Kaksituhatta viisisataa!
+
+Kivimäki vihelsi.
+
+--Luuletko sinä, sanoi hän kylläkin vakuuttavasti, että minä niin vain
+olisin kotimaahan palannut, jos minulla vielä olisi ollut tuollainen
+summa taskussani?...
+
+Hän siirsi keskustelun jälleen toisaalle ja rupesi tekemään laajalti
+selkoa uusista tulevaisuussuunnitelmistaan. Liikealalla hän aikoi pysyä,
+mutta ei itsenäisenä liikkenharjoittajana, vaan kaupparatsuna...
+
+Antti keskeytti jälleen jyrkästi hänet.
+
+--Siis sinulla ei ole rahaa? kysyi hän.
+
+--Vain muutamia kymmeniä!
+
+--Pulita ne tänne siinä silmänräpäyksessä! Ja mene sitten hiiden
+kattilaan!
+
+Kivimäki aukaisi lompakkonsa ja luki eräitä kymmenen markan seteleitä
+Antin käteen.
+
+--Saastanpa tämän viitosen sentään itselleni! sanoi hän
+veitikkamaisesti.
+
+--Säästä! sanoi Antti. Ja hyvästi ijäksi!
+
+Hyvä, ettei toki kaikkia vienyt, hymyili Kivimäki, hänen jälkeensä
+päätään nyykäyttäen. Jäihän minulle sentään vielä tänne pari sataa.
+
+Jos sitä olisi ihmisellä tuommoinen luonto kuin tuolla Kivimäellä,
+ajatteli Antti, niin hätäkö sitten olisi tulla toimeen maailmassa!
+
+Illan tullen hän oli nihki väsynyt eikä hänen asiansa ollut sen
+pitemmälle edistynyt. Ajatus rouva Sorvista, jonka samaan aikaan oli
+käytävä nukkumaan vanginsänkyyn, oli tehdä hulluksi hänet. Sen verran
+hän kuitenkin oli saanut rahaa, että hän voi ottaa hyvän hutikan sillä.
+
+Mutta sitä ennen kävi hän hakemassa kotoaan revolverin.
+
+Uusi tuuma oli syntynyt hänen sielussaan. Koska hän ei ollut saanut
+kokoon tarvittavia rahoja, hän ampuisi itsensä tänä yönä ja jättäisi
+jälkeensä kirjeen, jossa hän ottaisi kaiken syyn kassavaillingista
+omille niskoilleen. Se oli ainoa, mitä hän voi tehdä enää. Kuolleen
+sanaa uskottaisiin. Jos se olisi omiaan rouva Sorvin kohtaloa
+lievittämään, voisikin hän mennä maata tyynellä omallatunnolla.
+
+Hän istui yksin ja tyhjensi whiskylasin toisensa perästä. Sitten
+kirjoitti hän kirjeen ja pisti sen huolellisesti palttoonsa taskuun.
+Sitten söi hän vankasti, joi päälle kahvia ja konjakkia ja otti vielä
+puolikkaan konjakkia mukaansa luontoaan karaistakseen. Hän lähti se
+taskussaan kaupungille harhailemaan ja joutui sattumalta kulkemaan erään
+valaistun ikkunan alitse, jonka hän heti muisti kuuluvan vanhan kamreeri
+Jäkälän huoneustoon.
+
+Mitä jos kävisimme katsomassa ukkelia? hymähti hän itsekseen. Varmaan on
+hän juuri laskemassa rahojaan.
+
+Hän katsoi kelloaan. Eihän se ollut vielä kymmentäkään.
+
+Hän aukaisi paraati-oven ja nousi ylös portaita oikeastaan ilman mitään
+erikoista tarkoitusta, vain huvin vuoksi, ja samalla asiattomalla
+mielellä painoi hän myöskin sähkökelloa. Ukko tuli itse hänelle
+avaamaan.
+
+--Minun piikani näkyy livistäneen taas Esplanadiin soittoa kuulemaan,
+lausui hän oven raosta kuin anteeksi-pyytävästi. Kah, tekö se olette?
+Mikä tuottaa minulle kunnian?
+
+Antti astui sisälle hiukan hämillään, sillä eihän hänellä oikeastaan
+mitään asiaa ollut. Mutta heti kun hän ukon työhuoneesen tultuaan näki
+jälleen edessään tuon kellahtaneen ihon, nuo siristelevät luppasilmät,
+nuo sarkastiset viivat suun pielissä, täytti sammumaton viha hänet tuota
+diabolista äijää kohtaan, joka oli niin petollisesti hänen suhteensa
+menetellyt. Kostoa, kostoa! Ja nyt oli hänellä housunsa taskussa myös
+tarpeellinen kosto-ase.
+
+Jos hänen kerran itsensä täytyi kuolla tänä yönä, ei hänestä ollut
+mikään synti ottaa tuota vanhaa veijaria mukaansa helvettiin.
+
+--Tulin kysymään, miksi kamreeri juuri ratkaisevalla hetkellä möi
+osakkeensa, kysyi hän uhkaavasti.
+
+--Tietysti siksi, että sain korkean hinnan niistä, virkahti ukko
+olkapäitään kohauttaen.
+
+--Paljonko yli nimellis-arvon? tiukkasi Antti.
+
+--Koko joukon, muhoili ukko. Toivon, ettei siitä tullut teille mitään
+ikävyyksiä?
+
+Vastauksen asemasta veti Antti revolverinsa ja ampui häntä suoraan
+ohimoon.
+
+Ukko kaatui maahan sanaa sanomatta. Antti pisti revolverin taskuunsa,
+juoksi ulos, hyppäsi ensimmäiseen autoon ja käski ajaa pitkin Töölön
+tietä. Heti kaupungin ulkopuolelle päästyä ojensi Antti parikymmentä
+markkaa kuljettajalle:
+
+--Ja nyt, anna mennä! sanoi hän.
+
+--Mihin me ajamme? kysyi kuljettaja.
+
+--Mihin hyvänsä! Pääasia, että joutuu. Mars!
+
+Auto lähti kohona kierimään.
+
+Antti istui perässä ja maisteli konjakkiaan. Vähäväliä hän ojensi aina
+uuden setelin kuljettajalle, vaatien tätä parantamaan vauhtia. Talot ja
+kylät lensivät heidän ohitseen. Kuljettaja, joka piti häntä tavallisena
+hutikkaisena herrasmiehenä, kääntyi vihdoin noin Korson aseman kohdalle
+tultuaan autonsa oikealle päästäkseen sitten takaisin Itäistä
+Viertotietä.
+
+--Seis! huusi Antti äkkiä.
+
+He olivat eräällä sillalla, joka vaikutti häneen kovin tutunomaiselta.
+Olihan tuossa virta ja koski, tuossa mylly, tuossa punainen mökki virran
+reunalla ja tuolla korkeammalla toisia suurempia taloja, kaikki
+himmeästi hämärtyvän, kultahohteisen kevät-yön kajossa kuvastuen. Suuri
+jumala! Olihan se hänen kotinsa. Olihan hän kerran syntynyt tässä,
+kiikkunut noilla kivillä, polskinut tuon kosken kuohuissa... Ja
+elivätköhän tuossa töllissä vielä hänen vanhempansa...!
+
+--Aja! komensi hän ja ojensi uuden setelin kuljettajalle. Aja kuin
+hengen edestä!
+
+Laukaus pamahti. Auton helvetillinen vauhti ja jyrinä esti äänen
+kuulumasta. Vasta kaupunkiin tultuaan huomasi kuljettaja kuollutta
+miestä kyyditsevänsä.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Pankkiherroja, by Eino Leino
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PANKKIHERROJA ***
+
+***** This file should be named 12804-8.txt or 12804-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+ https://www.gutenberg.org/1/2/8/0/12804/
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties. Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research. They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement. See
+paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works. See paragraph 1.E below.
+
+1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States. If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed. Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work. You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change. If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges. If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form. However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+ the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+ you already use to calculate your applicable taxes. The fee is
+ owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+ has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+ Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments
+ must be paid within 60 days following each date on which you
+ prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+ returns. Royalty payments should be clearly marked as such and
+ sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+ address specified in Section 4, "Information about donations to
+ the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+ you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+ does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+ License. You must require such a user to return or
+ destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+ and discontinue all use of and all access to other copies of
+ Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+ money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+ electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+ of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+ distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from. If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation. The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund. If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations. Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+ Dr. Gregory B. Newby
+ Chief Executive and Director
+ gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment. Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements. We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance. To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+ https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/12804-8.zip b/old/12804-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..04ae93a
--- /dev/null
+++ b/old/12804-8.zip
Binary files differ