initial commit of ebook 12796HEADmain

2 files changed, 2702 insertions, 0 deletions

diff --git a/old/12796-8.txt b/old/12796-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..1d54105
--- /dev/null
+++ b/old/12796-8.txt
@@ -0,0 +1,2702 @@
+The Project Gutenberg EBook of Lea; Margareta, by Aleksis Kivi
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Lea; Margareta
+
+Author: Aleksis Kivi
+
+Release Date: July 1, 2004 [EBook #12796]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEA; MARGARETA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+LEA; MARGARETA
+
+Näytelmiä yhdessä näytöksessä
+
+
+Kirj.
+
+Aleksis Kivi
+
+
+1919.
+
+
+
+
+LEA
+
+Näytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+JÄSENET:
+
+SAKEUS (Pipliassa Zacheus), publikanien päämies Jerikossa.
+LEA, hänen tyttärensä.
+ARAM, eräs nuori saduseus.
+JOAS, eräs fariseus.
+RUBEN, publikani.
+
+Tapaus: Palestinassa Jerikon kaupungissa Kristuksen aikana.
+
+
+Sakeuksen huone; avonaisesta ovesta näkyy etäällä kallioinen seutu ja
+kallioin juurilla korkeita palmuja. Sakeus istuu pöydän ääressä lukien
+rahojansa lippaasta pöydällä.
+
+
+
+ENSIMÄINEN KOHTAUS.
+
+    Sakeus. Sitten Ruben.
+
+SAKEUS. Yksi tuhatta, kaksi tuhatta, kolme tuhatta penninkiä. Siinä
+kolme tuhatta penninkiä.
+
+(Kimmauttaa äkisti lippaansa kiini.) Ruben! Unohdanpa viikunatarhani.
+Ruben! (Ruben tulee.)
+
+RUBEN. Mitä tahdot, herra?
+
+SAKEUS. Käy kerta viikuna- ja palsamitarhani ympäri ja katso, onko
+kaikki, niinkuin oleman pitää. Muista: hedelmät rippuvat valmiina, aita
+on heikko ja varkaita monta. Tee, niinkuin sanoin.
+
+RUBEN. Teen sen heti. (Menee.)
+
+
+
+TOINEN KOHTAUS.
+
+    Sakeus (yksin).
+
+SAKEUS (Avaa taasen lippaansa ja lukee:) Kolme tuhatta, neljä tuhatta,
+viisi tuhatta penninkiä. Niin, viisi tuhatta penninkiä ja kasa ropoja
+siihen lisäksi, siinä on rikkauteni rahassa. Rikas olen, mutta miksi en
+rikkaampi? Viisi tuhatta penninkiä; miksi ei kymmenen tuhatta?--Mutta
+tuleva aika tuopi käsiini kultaa, jota Sakeus tietää ammentaa ja panna
+talteen.--Rikas olen, rikkaammaksi tulen, ja olenpa onnellinen myös,
+niin luulen. Mutta onnellisempi olisin, jos tuo kiiltävä saalis tuossa
+olisi kokonansa kunnialla pyydetty; mutta juuri niin ei ole laita. Enin
+kaikista muistelen tuota leskeä Gilgalin kaupungissa. Hän on köyhä,
+mutta häneltä pinnistin vikkelästi ulos kaksikymmentä penninkiä,--ja
+kymmenen määrää siinä kohdassa laki.--Noo, tosin puristan ja kiskon,
+»oikein ja väärin kokoon käärin»; mutta samoin teki tässä ennen minua
+toinen mies, samoin myöskin mies ennen häntä, ja niin on tapahtunut
+aina alusta Rooman vallan. Ja, suuri Jehovah! ken on Israelissa
+kylliksi luja harjoittamaan Sakeuksen virkaa, silloin tällöin
+horjumatta oikeuden tieltä pois? Tuskin joku voimallinen rabbi.--Mutta
+kuinka suuri on tuossa ropojen luku? (Lukee.--Joas tulee sisään
+Sakeuksen huomaamatta.)
+
+
+
+KOLMAS KOHTAUS.
+
+    Sakeus. Joas.
+
+JOAS (erikseen.) Tuossa istuu ukko yksin ja, niinkuin luulen, lukee
+aarteitansa. Niin, siinäpä se voima, joka minua, puhdasta fariseusta,
+vetää väkisin ylönkatsotun publikanin huoneeseen. Tästäpä saan pitää
+hyvänäni paljon nuhteita ja kylmyyttä monelta vanhurskaalta ystävältäni
+ja heimolaiseltani. Mutta ukolla tuossa on kultaa ja tavaraa, joista ei
+sydämeni mieli enään erota, ei, vaan kaiken tämän rikkauden
+perilliseksi tahdon tulla hänen tyttärensä kautta. (Katsoen yli
+Sakeuksen olan.) Haa, mitkä kiiltävät kulta-kasat!
+
+SAKEUS (huomaa Joaksen ja lyö äkisti lippaansa kiini). Mies, mitä näit?
+
+JOAS. Kultaa, kultaa!
+
+SAKEUS. No, miksi näytti?
+
+JOAS. Mullaksi, mullaksi!
+
+SAKEUS. Mullaksi? Jos niin aattelet kullasta, niin etpä koskaan pysy
+varallisena miehenä, vaikka ammentaisi onni sun arkkuusi vielä
+suuremmat perinnöt kuin ne, jotka jo saanut olet.--Multaa! Mitä? oletko
+tyttäreni ansaitseva ja hänen kauttansa viimein kaiken tämän kullan,
+jonka hiellä ja vaivalla olen koonnut vuosien kuluessa?
+
+JOAS. Älköön tämä teitä huolettako, isä. Kuitenkin pois, kauvas minusta
+se, että rakastaisin täällä ylitse kaikkea tuota maallista tavaraa,
+jonka koi syö, ruoste raiskaa ja varkaat kaivaa. Minä pelkään ja
+rakastan ainoastaan Israelin Herraa, joka tähän asti on minua varjellut
+ja tästälähin varjelee kaikesta synnin loasta. Joas ei jumaloitse
+kultaa ja rikkautta; mutta hänen säästäväinen luontonsa tekee, että
+rikkaus hänen hallussansa ei vähene, vaan enenee päivä päivältä.
+Tavaraa en katso ylön, vaan rehellisellä tavalla tahdon sitä
+lakkaamatta koota. Ja mistä syystä? Siitä syystä, että viimein kuin
+näen itseni kyllin varakkaaksi, taidan harjoitella laupeuden töitä
+Herran kunniaksi.
+
+SAKEUS. Mutta aina varovasti, aina varovasti, muistellen pahoja päiviä,
+jotka voivat meitä lähestyä.
+
+JOAS. Varovasti, sen tiedätte.
+
+SAKEUS. Minä tiedän, että toimitan Lealleni miehen, joka ei tuhlaa,
+mitä Sakeus on koonnut, vaan saattaa säästöt paisumaan yhä enemmän ja
+pitää köyhyyden kaukana siitä huoneesta, jossa tyttäreni emännöitsee.
+Joas, rakastatko lastani?
+
+JOAS. Vähemmän kuin Jehovaa, enemmän kuin itseäni.
+
+SAKEUS. Ja enemmän kuin minun kultaani?
+
+JOAS. Mitä kysytte?
+
+SAKEUS. Yhtä kysyn. Katso, jos nyt pahapäiväni tulisi, ryntäisi
+päälleni tuulen puuskana, kuin ennen Jobin onnettomuuden päivä,
+temmaisten minulta kaikki, ja minä seisoisin kerjäläissauva kädessä;
+sano, ottaisitko sittenkin tyttäreni vaimokses?
+
+JOAS. Elohimin nimessä, minä ottaisin hänet.
+
+SAKEUS. Terve sinä!
+
+JOAS. Rakkauteni häntä kohtaan ei ole kullan pyyntiä, vaan puhdas
+ihastus, niinkuin ennen Jaakopin povessa Raakkelia kohtaan.
+
+SAKEUS. Poikani, minä tahdon uskoa sen, ja olen valmis laittamaan
+häitä.
+
+JOAS. Yhtä mielin kerran vielä kysyä. Naituani tyttärenne, kuinka
+suuren huomenlahjan saan?
+
+SAKEUS. Kaksi tuhatta penninkiä.
+
+JOAS. Ei, kolme tuhatta.
+
+SAKEUS. Kaksi tuhatta, ei äyriä enemmän. Mutta mentyäni viimein isieni
+luokse, silloin tiedät saavasi kaikki; ole tyytyväinen.
+
+JOAS. Vakaasti suostun odottamaan, kun vaan kerran olen saanut
+tyttärenne. Mutta siinähän on solmu.
+
+SAKEUS. Jonka avaa isän valta.
+
+JOAS. Hänen sydämmensä on minua kohtaan kylmä, mutta Aramille aivan
+hempeä.
+
+SAKEUS. Vaan sinä hänet saat, mutta Aram saakoon sauvastani, jos kerran
+vielä hän uskaltaisi astua minun huoneeseni. Monta on minulla syytä
+hyljätä tämä mies. Katso, hän on saduseus, vaikka alhaista säätyä, ja
+siis enemmän vielä inhoittava kuin itse saduseusten päämies. Hän on
+puoleksi Kreikkalainen, lukee yhtä kevytmielisesti Moseksen lakia kuin
+pakanain saastaisia kirjoituksia. Tutkistella muukalaisten eksyttäviä
+kirjoja: rangaistuksen alainen teko!
+
+JOAS. Kivitystä ansaitseva, kivitystä.
+
+SAKEUS. Ja mikä on hän vielä? Köyhä rotta. Ja se on pykälistä pahin.
+Antaisinko siis tyttäreni hänelle? En, niin kauvan kuin elää Israelin
+Jumala!
+
+JOAS. Minä kiitän teitä. Mutta olkoon asia lujasti vahvistettu,
+vierasmiesten kuullen.
+
+SAKEUS. Se tapahtukoon, kun tyttäreni tulee.
+
+JOAS. Missä viipyy hän? Ehkä tuon kirotun saduseuksen luona taas, hänen
+viekkaan äitinsä puheilla.
+
+SAKEUS. Erehdytpä. Nyt on hän luvallani pois, mutta kadunpa toki, että
+päästin hänen. Jo eilen läksi hän erään ystävänsä seurassa katsomaan
+tuota profeettaa, näkemään hänen ihmeitänsä, joista kerrotaan
+loppumatta. Kimahtihan--ja sen mahdat tietää--eilen kaupungissamme
+suuri huuto ja maine tuosta eriskummallisesta miehestä, tuosta
+Natsarenuksesta, jota kutsutaan profeetaksi, vieläpä Messiaaksikin.
+
+JOAS. Kaikki hulluutta! Tutkistele kirjoja; niistä olet löytävä
+järkähtämättömän todistuksen, ettei tule profeettaa Natsaretin
+kaupungista, saatikka Messias, Israelin luvattu ylkä, Davidin huoneen
+herra.
+
+SAKEUS. Minä sanon: niin kertoilee kansa.
+
+JOAS. Tämä kansa, tämä viheliäinen joukko, joka ei tunne lakia eikä
+profeettoja, olkoon kirottu! Kirottu olkoon tomppelikas roistokansa!
+Ah, että laskitte neidon siihen petolliseen virtaan.
+
+SAKEUS. Toivon kuitenkin...
+
+JOAS. Vaiti! Seitsemännen rukouksen hetki on tullut. (Laskee
+polvillensa ja rukoilee.) Minä nostan käteni ylös korkeuteen ja kiitän
+sinua, Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakopin Jumala ja meidän
+isäimme Jumala! Minä kiitän sinua, etten ole ryöväri, en varas enkä
+valehtelija, etten istu siellä, missä pilkkaajat istuvat, vaan
+käyskelen kaukana jumalattomain retkiltä. Katso, minä olen kuin
+istutettu viikunapuu juoksevan virran reunalla, joka aina on kantava
+hedelmänsä oikeaan aikaan ja jonka lehdet eivät lakastu. Kaksi kertaa
+viikossa minä paastoan, kerran viikossa lahjoitan uhriarkkuhun äyrin,
+ja aina Sinua sapattina ylistän, veisaten temppelin pyhässä savussa.
+Herra, ken palvelee sinua hartaammin Benjamin maassa, ja ken on siis
+enemmän ansaitseva, että hänen hyvin kävis, niin istuessa kuin
+astuessa, niin maatessa kuin valvoessa? Herra, suojele Joasta aina,
+mutta syökse hänen vihamiehensä helvetin tuleen! Kuule rukoukseni,
+isäimme Jumala, sotajoukkojen ruhtinas, Herra Sebaot!
+
+(Nousee ylös. Tämän kuluessa on Sakeus korjannut lippaansa ja tehnyt
+yhtä ja toista siivoamista huoneessansa.--Lea tulee.)
+
+
+
+NELJÄS KOHTAUS.
+
+    Entiset. Lea.
+
+SAKEUS. Tyttäreni, sinä olet viipynyt kauvemmin, kuin lupani myönsi.
+
+LEA. Ah, isäni! lentäen kuluu aika, kun sydämmemme askartelee taivaan
+ihmetöissä.
+
+SAKEUS. Sielusi on tulessa ja liekissä, luulen minä.
+
+LEA. Oi, pyhälle tuntuu ilma, jota hengitän, pyhälle tuuli
+viikuna-tarhassamme!
+
+SAKEUS. Joko hulluttelet sinäkin?
+
+JOAS. Mitä sanoin minä? Haa, villitys on saanut vallan!
+
+LEA. Joas, ole lausumatta niin, ja sinä, mun isäni armias. (Halailee
+isäänsä.) Isä, minä olen usein ollut tottelematon lapsi; mutta anna
+minulle anteeksi, taivaan rakkauden nimessä, anna minulle anteeksi
+kaikki. Tästälähin lupaan olla kuuliainen Leasi aina.
+
+SAKEUS. Mun tyttäreni, hyvä lapsihan olet ollut aina, paitsi yhdessä
+kohdassa, mutta siinäpä tuiki itsepintainen ja vastahakoinen. Sinä
+ymmärrät?
+
+LEA. Minä ymmärrän; tämä viittaa Joakseen, mun ylkääni.
+
+JOAS (erikseen). »Ylkääni!» Sen sanan kuulen hänen suustansa ensimäisen
+kerran. Hänen mielensä on muuttunut.
+
+LEA. (Ottaa Joasta kädestä.) Joas, aivan penseä on poveni ollut sua
+kohtaan, sen tunnustan; mutta minä tahdon rukoilla itselleni taivaalta
+rakkautta, ja rakkauden hengen lapsena sua kerran vaimonasi palvelen ja
+kunnioitan. Aram, nytpä unohdan sinun ja liityn Joaksen kohtaloon;
+sillä niin on isäni tahto. Jos toisin tekisin, niin saattaisipa kenties
+murhe hautaan hänet, joka on mun siittänyt ja niin hellästi
+kasvattanut, hänenpä kenties kuolettaisin, ennenkuin aikansa on tullut,
+ja minua kohtaisi korkeuden rangaistus. Mutta jos täytän hänen
+tahtonsa, rakentaen rauhaa, niin asettuvat hyvät enkelit huoneeseni ja
+viimein kantavat mun sieluni Abrahamin helmaan. Rauhaa, sovintoa tahdon
+tehdä, niin käskee Natsarenuksen oppi, tuon Jumalan lähettämän miehen
+oppi. (Ojentaa Joakselle toisen kätensä.) Joas, katso morsiantas!
+
+SAKEUS. Tämä on somasti tehty, mun lapseni, oikein soreasti! Joas,
+oletpa nyt kihlattu mies; hän tarjoo sinulle kätensä ja sydämensä.
+
+JOAS. Ole tervehditty, soma neito!
+
+SAKEUS. Eikö ole hän oivallinen lapsi?
+
+JOAS. (Syleilee Lean päätä.) Eihän sitä voi kieltää. (Erikseen.) Täytyy
+takoa, täytyy takoa, niin kauvan kuin on rauta lämmin, takoa ja
+peitellä vielä, millä silmällä katselen sun hulluuttasi. Mutta kas, kun
+kerran olet vaimoni, laillinen aviopuolisoni, niin kyllä sun opetan
+juoksemaan narrin retkillä ja kuulemaan tyhmän Galilealaisen kirottua
+oppia. Toki nyt käskee viisaus, että hallitsen mieltäni vielä ajan
+tuonnemma, vaikka paisuukin sappi. Mutta tuleepa tästä vielä luku
+laulun perästä, tulee.
+
+SAKEUS. Rukoilitko taas? Vaan sano: ah! eikö ole hän oivallinen lapsi!
+
+JOAS. Ei voi kieltää.
+
+SAKEUS. Natsarenus on siis vaikuttanut hyvää eikä pahaa.
+
+JOAS (purren hammasta). Hmm, hmm! (Lea kääntyy isänsä puoleen.)
+
+LEA. Mun kallis isäni! hyvin tekee hän kaikki, tämä mies. Sairaat hän
+parantaa, syntisille saarnaa hän armoa ja orjille ijäistä vapautta. Oi!
+olenhan nähnyt hänen ihmeellisen voimansa, sen näin kun talutettiin
+hänen eteensä mies, joka mykkä ja kuuro oli. Liepeästi tarttui hän
+mieheen, painoi sormensa hänen korviinsa ja katsahti laupeaasti ylös
+taivaaseen. »Hefata», hän lausui, ja kohta aukenivat miehen korvat,
+hänen kielensä siteet päästettiin, ja selvästi hän haasteli suureksi
+ihmeeksi kaikille. Millä kiitollisuuden ihastuksella silloin parannettu
+katsoi parantajaansa, ja millä jumalallisella hymyllä loi häneen
+silmänsä Natsaretin poika, rakkautta täynnä! Mikä juhlallinen hetki,
+jona kaikki kansa itkuun hyrskähti heidän ympärillään! Oi! armon-liiton
+enkeli on meitä lähestynyt matalasta majasta Galilean vuorilta, mutta
+Jumalan linnasta on hänen sielunsa lähtenyt alas. Ja siunattu olkoon se
+kohtu, joka häntä kantoi, siunatut ne kädet, jotka häntä tuuvittivat!
+Tullut on Israelin otollinen aika, nousnut on sen autuuden päivä.--
+Isäni armahin!
+
+SAKEUS. Ihmeellistä!
+
+JOAS. (Erikseen.) Saatana on karannut kahleistansa ja villitsee nyt
+maailmaa.
+
+SAKEUS. Sano, tyttäreni, millainen on miehen muoto?
+
+LEA. Isäni, kuinka voisin kuvata häntä, lähettilästä ikuisen aamun?
+Niinkuin aamun koitto paistaa hänen kirkas otsansa, ja kuin aamun
+tähteä kaksi hänen silmänsä säteilevät, lausuen maailmasta, jolla ei
+ääriä ole. Vertaisinko aamun ruskoon hänen huuliensa hohtavaa kultaa,
+joista hengittää puhtaus ja pyhyys? En tiedä, mutta kiharat hänen
+olkapäillänsä välkkyvät niinkuin muhevat pilvet, niinkuin varjoisten
+pilvien somat kierrokset Hermonin hartioilla välkkyvät. Hän halvassa
+manttelissa käyskelee, samoin hameessa, Galilean vaimoin kutomassa, ja
+purpurainen nauha vyöttää hänen hoikan miehustansa. Ah! hänen kuvansa
+juhlallinen korkeus meitä taivuttaa alas ja taasen saman kuvan lempeä
+voima vetää meitä armaasti hänen manttelinsa liepeisiin. Ja sille, joka
+hänen kasvojansa katselee, hän lainaa valoa sädeloisteestansa, niinkuin
+lähteelle valoa antaa auringon terä. Niin, jos äänetönnä hän seisoo.
+Mutta kun aukenevat hänen huulensa, silloin kaikuu ääni voimallinen
+niinä kuin Jehovan, ja kuitenkin lempeä kuin tuulen hyminä Salemissa.
+Niin kaikui hänen äänensä saarnatessansa Jumalan valtakunnasta.
+(Katsahtaen hartaudella ylös.) Sinne mua kerta saata, armias henki
+taivahan! Sinne meitä kaikkia kerta saata!
+
+JOAS (erikseen). Tosi! Saatana on pääsnyt irti ja villitseepi maailmaa
+valkeuden enkelin haamussa.
+
+SAKEUS. Lapseni, kerro mulle lyhyesti, mitä hän saarnasi.
+
+JOAS (erikseen). Kas niin!
+
+LEA. Sydämmen puhtautta, hengen siveyttä tahtoo hän meiltä ja että
+hylkäämme kaikki saastaiset ja häijyt himot. Vihan, vainon hän
+tuomitsee pois ja tahtoo, että rakastamme kaikkia, kaikkia, niin
+vihamiehiämme kuin ystäviämme. Vihamiehiämme! Isäni, huomaitkaat tämä.
+
+SAKEUS. Vihamiestämme rakastaa!--Se on uutta.
+
+LEA. Mutta jaloa, ihanata, ihanata!
+
+JOAS (erikseen). Lystillistä!
+
+LEA. Kaikki hän kutsuu liittoonsa, niin pakanat kuin Israelin lapset,
+niin publikanit kuin temppelin vartijat hän kutsuu taivaan liittoon.
+
+JOAS (erikseen). Voi taivaallista melskaa!
+
+LEA. Ei ketäkään katso hän ylön, ei syntistä suurimpaa, joka vaan katuu
+ja parantaa itsensä. Uutta, vilpitöntä henkeä hän tahtoo, ja jo täällä
+murheen laaksossa hän lupaa meille palkinnoksi omantunnon rauhan ja
+puhtaan ilon, mutta viimein kuoltuamme hän antaa sielullemme
+ijankaikkisen autuuden Jumalan pyhässä Sionissa.
+
+JOAS (erikseen). Lystillistä, lystiä! Heisaa kaikki Sionin pojat ja
+tyttäret!
+
+SAKEUS. Sano missä erosit miehestä.
+
+LEA. Kappaleen matkaa kaupungin portista, jota hän lähestyy.
+
+SAKEUS. Minä tahdon hänen nähdä!
+
+LEA. Rientäkäät häntä vastaan!
+
+JOAS. Mitä mieletöntä?
+
+LEA. Mun hyvä isäni, rientäkäät häntä vastaan!
+
+SAKEUS. Paikalla, ja seuratkoon mua Ruben. Häntä tarvitsen; sillä
+olenpa kovissa kiipaleissa vuokramiesteni kanssa toisessa talossani.
+Eipä heltiä sieltä leikiten vuokra, mutta nytpä on lähteminen
+kiristämään heitä, ja toimitan siis yhdellä tiellä kaksi asiaa, koska
+taloni on lähellä kaupunkimme porttia.--Minä tahdon nähdä tämän miehen!
+
+JOAS. Seisattukaat, malttakaat mieltänne!
+
+SAKEUS. Miksi tahdot niin?
+
+JOAS. Pysykäät hänestä kaukana, muutoin kiukkuinen perkele kiertää
+päänne hulluksi.
+
+SAKEUS. Ole pelkäämättä, poikani.
+
+LEA. Joas, tämä puheesi on taivaalle kauhistus. Oi ylkäni! lähdeppäs
+sinäkin häntä katsomaan, ja oletpa huomaitseva, toivon minä, ettei ole
+hän perkele, vaan Messias itse.
+
+JOAS. Messias! Hahaa! Missä ovat sitten hänen legionansa, siivitetty
+ratsasjoukkonsa, missä voimat, joilla kukistaisi hän Roomalaiset,
+syöksisi ne helvettiin alas ja rakentaisi uudestaan Davidin linnan?
+Näitä kaikkia ei kuulu eikä näy.
+
+LEA. Sinä et käsitä hänen oppiansa. Ei ulkonaisella tavalla, vaan
+henkensä voimalla on hän vapahtava maailman.
+
+JOAS. Mikä hulluus!
+
+LEA. Viisaus taivaallinen!
+
+JOAS. Lea, Lea, sinä olet soaistu.
+
+LEA. Nähtyäni maailman valkeuden.
+
+SAKEUS. Minä myös hänen tahdon nähdä.--Vartioitse huonettamme tarkasti,
+Leaseni, ja liiotenkin lipasta tuolla, sinä tiedät!
+
+JOAS. Kerran vielä teitä rukoilen: olkaat kaukana vaarallisesta
+miehestä!
+
+SAKEUS. Minä menen, mutta vartioitse viikuna~ ja palsamitarhaani sinä.
+Ruben astukoon jäljissäni. Käyskele yrttimaassani, kunnes palaan
+retkeltäni takasin, ja sitä, joka mielisi tunkea läpitse aidan, sitä
+iske päähän, iske konnaa sauvallasi päähän. Mutta sinä, tyttäreni,
+muista kallis arkkuni tuolla.--Tule, Joas, ja ole uskollinen vahti.
+(Menee.)
+
+
+
+VIIDES KOHTAUS.
+
+    Entiset pait Sakeus.
+
+JOAS (erikseen). Voi, etten taida sinua estää! sillä aavistanpa pahaa.
+(Menee.)
+
+
+
+KUUDES KOHTAUS.
+
+LEA (yksin). Kurja isäni, sun kulta-arkkusi on sun rakas maailmasi,
+joka painaa sinua niin päivällä kuin yöllä. Tuskallinen ompi rikkautesi
+onni, vaikka olisitkin koonnut tavarasi oikeuden mitalla. Mutta, isäni,
+oletko aina käytellyt tätä mittaa? Toista pelkään minä ja pelkään
+taivaan rangaistusta, joka taitaa kiroukseksi muuttaa huomenlahjan
+mennessäni miehelään. Rikkaasta isästä lähden rikkaalle miehelle, mutta
+luulenpa, että on heillä molemmilla syytä katsoa surun pimentämällä
+silmällä rehellisyyden kultavaakaa, ja silloin ehkä synkistyy heidän
+elämänsä päivä. Ah! heidän aarteensa ovat mun sielulleni kauhistus.
+Mutta ilon ja rauhan tarjoo sydämelleni köyhä Aram. Hän lempii Leaa
+Lean tähden, vaan ei hänen isänsä kullan tähden, ja Lea lempii häntä ja
+tahtoisi mennä hänen vaimoksensa, mutta toisin on isäni tahto. Ah,
+kuinka katkerata erota sinusta, sä päiväni lempeä! Sinua lemmin, vaikka
+oletkin Sadusealainen etkä usko, että kuolemme elämään ijankaikkisesti.
+Mutta ehkä uskot toki, vaikka et usko, ehkä epäilet, nuorukainen,
+kaunis ja ylevä. Ylevä sä olet kuin Jerikon palmupuu, joka taivaan
+korkeudessa humisee, ja kaunis sä olet; ihanata ompi sua katsella kuin
+Nebon harjalta luvattua maata. Niin sua sieluni kuvailee. Mutta
+jalompana, kirkkaampana seisoisit mun edessäni vielä, jos uskoisit
+taivaallista oppia Natsaretin profeetan suusta. (Istuu.) Oi! ei poistu
+mielestäni ihmeellinen mies, ei hänen haamunsa, ei hänen äänensä
+helinä; ja pyhänä tarinana väikkyy muistossani mennyt päivä ja mennyt
+valvottu yö. (Unisena.) Sun jalkojesi juurehen, punehtuen kainosti,
+minun sieluni vaipua tahtoo ... vaipua, nukkua ... nukkua uneksimaan
+suloisinta unta. Siitä alkaa pelastuksen tie, Jumalan valtakunnan tie.
+Sinne minua saata ... saata minua sinne, laupias Goell (Nukkuu.--Aram
+tulee.)
+
+
+
+SEITSEMÄS KOHTAUS.
+
+    Aram. Lea.
+
+ARAM (erikseen). Hän on nukuksissa; hän lepää viattomuuden rauhallista
+unta. Ihanasti sievä huntu, muodostaen monikiemuraista valkeata pilveä,
+peittää sun pääsi, ja somasti tummat kiharasi kierteleikse tämän
+valkean huivin alla. Sun hameesi, mukaellen orjantappura-kukkasen
+punertavaa pukua, sulkee sun hienoon verhoonsa, mutta ei kuitenkaan
+sulje eikä peitä käsivarsiasi kyynäspäistä sormiesi ruusuisiin päihin
+asti; vaan paljastettuina ne kimmeltävät, voittaen päivän kirkastaman
+lumen Libanonin kukkuloilla.--Tämä kuva mua viehättäen vetää publikanin
+huoneeseen, tuon miehen majaan, jota juutalaiset vihaavat. Toki; miksi
+vihattu, jos virkaansa hän toimittaa kunnialla? Mutta itsekäs ja
+taikauskoa täynnä ompi Israelin kansa. Mutta minä, muistaessani sinua,
+armahani, tahdon katkaista kaikki, mikä voisi väliämme himmentää. Sinua
+kohden aina, vaikka Gehennan yöhön saakka, tahdon rynnistää, halkaisten
+vastuksien synkeät seikat.--Lea, katsellessani sinua, uneksuneena
+tuossa, tahtoisinpa melkein uskoa, että sinussa on kuolematon sielu.
+Uskoisinko, aattelisinko niin? Löytyyhän kuitenkin myriaadeja, joiden
+rinnalla luontokappaleen ei tarvitse juuri hävetä. Missä on siis
+erotus? Olisiko se mahdollisuuden siemen ihmislapsen povessa, joka
+siirtää hänen elikosta äärettömän kauvas? Mitä aattelen? Mitä uskon?--
+En tiedä, en tiedä! mutta ihastuksella katselen impeä tuossa,
+ihastuksella ja polttavalla vaivalla; sillä hän on kaunis kuin serafim,
+ja on hän ehkä huomenna Joaksen oma. Oi, kiusallinen aatos, aatos
+tuskaa täynnä! Hänkö kerran on lepäävä povella, joka tuossa nyt huokuu
+hiljaisessa autuudessa? Hän! Sinä suloisesta pureskeleva mato, katkaise
+jo sydämmen juuret kaikki! Hänkö nauttisi näiden huulien pyörryttävää
+hekkumaa, Saaronin pyhää ruusua tuossa? Mutta, Joas, haa, minä varastan
+sun kukkaseltasi ylimmäisen hunajakasteensa pois! (Suutelee Leaa, joka
+heräyy.--Aram poistuu hänestä muutaman askeleen.)
+
+LEA. (Nousee ylös.) Aram!
+
+ARAM. Lea!
+
+LEA. Aram, mitäs teit?
+
+ARAM. Mitä tein minä, Lea?
+
+LEA. Mitä tiesin minä, mitä tiesin minä,--ah, taivaan ihanuus!--mitä
+tiesin minä?
+
+ARAM. Ja minä?
+
+LEA. Vaiti! Minä kurja punehdun ja häpeen, ja taasen häpeen ja
+punehdun. Vaiti, Aram, vaiti! Sinä ansaitset rangaistuksen.
+
+ARAM. Rankaise minua!
+
+LEA. Joaksen puolesta sen teen.
+
+ARAM. Etkö itse puolestasi?
+
+LEA. Voi! minä mieletön yht'aikaa sinua nuhtelen ja kiitän. Kiitän? Älä
+luule! Rangaista sua tahdon, rangaista! Älä luule, älä luule! Voi, mikä
+moninkertainen hulluus! Mutta katso naisen luontoa, katso äläkä
+ihmettele.--Aram, Aram, miksi teit niin ihanasti tämän pahan työsi?
+Aramin suudelmasta herätä ompi suloista niinkuin taivaan manna,
+suloista kuin taivas itse; mutta älköön niin kuitenkaan tapahtuko, ei,
+ei, mun ystäväni, ei! Aram, kuule suustani katkera sana, sinun katkera
+kuulla, mutta minun ehkä vielä katkerampi lausua. Ystäväni, älä avaa
+koskaan enään tämän huoneen ovea. Minä lemmin sinua, mutta, mutta
+vaimoksesi en tule. Joasta en lemmi, mutta vaimoksi hänelle täytyy
+minun mennä; sillä niin on isäni tahto, jonka olen Jumalan nimessä
+täyttävä. Tiedä, hän on nyt sulhaiseni; hänelle olen luvannut
+sydämmeni, eloni ja olentoni kaiken.
+
+ARAM. Tämä on päätetty siis?
+
+LEA. Ainiaaksi.
+
+ARAM. Eikä enään toivon haamettakaan löydy.
+
+LEA. Ei, ystäväni. Mutta ole kuitenkin lohdutettu, sinä unohdat minun
+pian ja valitset itsellesi Jerikon palmumetsissä toisen morsiamen.
+
+ARAM. Nyt olkoon hautani se morsian, jonka helmaan vaivun.
+
+LEA. Aram, Aram, miksi riehut?
+
+ARAM. Miksi eläisin enään?
+
+LEA. Sielusi autuuden tähden.
+
+ARAM. Hm.
+
+LEA. Älä kiellä pois, älä kiellä pois meidän taivaallista kotoamme.
+Ethän toki milloinkaan ole vahvasti vakuutettu siitä, että totisesti
+niin, kuin tahdot uskoa nyt, ovat elämän ja kuoleman asiat. Siis älä
+seiso tyytyväisenä tässä tummassa sumussa, vaan katsahda aina kauvemma
+ja rukoile taivaan isää, että avaisi hän silmäsi huomaitsemaan armonsa
+valkeutta. Käy kuulemaan Natsarenusta, käy hänen oppiansa kuulemaan.--
+Sano, mitä aattelet hänestä.
+
+ARAM. Miesi ihmeellinen, jos niin hän on kuin maine sanoo.
+
+LEA. Hän saarnaa meille autuitten evankelioa, neuvoo meitä väsymättä
+rukoilemaan ja lupaa meille viimein voiton kruunun. Hän itse, vaikka
+jalo ja puhdas niinkuin korkeuden kirkas vahvuus, rukoilee sittenkin
+usein ja hartaasti meidän isäämme, jonka asunto on taivaassa. Suotko
+minun kertoa mitä näkivät silmäni eilen, laskiessa kauniin päivän?
+
+ARAM. Kuultelenpa mieluisasti.
+
+LEA. Katso, kun seurassa monilukuisen kansan tulimme erään korkean
+vuoren juurelle, katosi joukostamme äkisti vieraamme Galilean maasta,
+katosi eikä kenkään tietänyt mihin. Mutta pianpa minä ja kaksi
+matkakumppaniani näimme hänen astelevan vuoren varjokasta rinnettä ylös
+himmeitten öljypuiden suojassa. Rupesimmepa kohta kilvan ja kaartaen
+juoksemaan ylös; ehdimme viimein, kovin hengästyneinä, vuoren
+harjanteelle, jossa tuuhean seeterin verhossa katselimme jumalallista
+miestä, joka rukoili, kauniina ja kirkastuneena. Milloin heleässä
+korkuudessa viipyivät kauvan hänen ihanat silmänsä, ja koko hänen
+olentonsa hengitti vakavuutta ja hurskautta, milloin vaivutti hän
+taasen katsantonsa alas kohden itäisiä maita ja seisoi salaisesti
+hymyten ja niinkuin uneksuen unta pyhää. Ja näkyi siellä Jordanin
+laakso, Gileadin vuoret kuin sinertävä savu, ja vuorten välistä
+Rabat-Ammonin kaupunki etäällä, mutta tuonnempana vielä, ihan ilman
+reunalla, haamotti Arabian hietainen, kellahtava maa. Sinne hän
+katseli, mutta katseli kohden kirkasta korkeutta taas, ja hänen
+silmissänsä leimusi suloisin tuli, otsa paistoi kuin juhlapäivän puhdas
+taivas, ja hänen hivuskierteittensä ympäriltä--niinkuin tuntui meistä
+kaikista, jotka tähtäilimme häntä--säteili valo ihmeellinen ja kirkas,
+antaen aavistusta pyhien kunniasta ja kirkkaudesta. Tämänkaltaisen
+näimme olennon harjulla huimaavan vuoren. Ja kun läksi hän taasen
+käyskelemään alas, asui hänen kasvoillansa ijankaikkinen rauha. Niin
+hän poistui, auringon vaipuessa Efraimin kukkulain taakse iltaruskon
+purpuraiseen mereen ja seeteripuiden peittyessä hämärään. Kaunis,
+juhlallinen oli tämä näky.
+
+ARAM. Armas Lea, oletpa maalannut sieluni eteen ankaran kuvan
+rukoilevasta miehestä.
+
+LEA. Tätä älä unohda sinä, joka hurjasti riehut, kun sydäntäsi kohtaa
+täällä vastoinkäyminen.
+
+ARAM. Olithan mun sydämeni korkein kalleus sinä.
+
+LEA. Mutta perintö kalliimpi on sinulla jälellä vielä: kultainen istuin
+Jehovan kaikuvassa pylvässalissa, jossa enkelien kanteleet soivat.
+Rukoile, Aram, rukoile voimaa sielullesi.
+
+ARAM. Totisesti! oletpa kohottanut masennettua mieltäni, että kerran
+vielä tahdon nostaa otsani ylös, vaikka nyt kuvautuukin eteheni elämäni
+päivä kuin Kyynelten-laaksossa illan nukkuva paiste. Mutta onhan kova
+osani pakoittanut eroamaan sinusta. Siis hyvästi jää. (Ottaa Leaa
+kädestä.)
+
+LEA. Voi murheen hetkeä!
+
+ARAM. Ole onnellinen!
+
+LEA. Onnellinen ilman sinua? Ah!
+
+ARAM. Seisothan lujana uskossasi Natsaretin mieheen.
+
+LEA. Haasteletko vakaasta mielestä?
+
+ARAM. En ilkastele suinkaan.
+
+LEA. No, minä ymmärrän sun aatoksesi. Mutta tiedä, me voimme olla
+onnettomat ja kuitenkin onnelliset, toivossa onnelliset, vaikka
+kärsiikin sydän kuluessa päivän hetken. Onnellinen, onnellinen! vaikka
+sun jäähyväis-kätesi tempaiseekin kaiken kukkaismehun elämäni kasvoilta
+pois, että kuoleman kalveilla poskilla onneni seisoo, kääntäen silmänsä
+nykyisyydestä pois, mutta katsoen ihanaiseen kaukaiseen tulevaisuuteen.
+Onnellinen! Silmä toivon riemua täynnä, mä tähtäilen taivaan reunaa,
+vaeltaissani halki ohdakkeisen maan.--Hyvästi, ystäväni!
+
+ARAM. Hyvästi! Minä menen.
+
+LEA. Viivy hetki vielä.
+
+ARAM. Hetken päästä on isäsi tässä.
+
+LEA. Hän viipyy hetken vielä.
+
+ARAM. Joas tässä kiertelee ympäri kuin koira.
+
+LEA. Se on mun kurja tuleva mieheni.
+
+ARAM. Unohdinpa.
+
+LEA. Hyvästi, hyvästi!
+
+ARAM. Niin, ja erotkaamme.
+
+LEA. Suo minun uneksua vielä povellasi lyhykäinen aika, lyhykäinen, ei
+kauvemmin kuin kameli henkeänsä vetää. (Vaipuu Aramin rintaan.) Aram,
+usko Kristukseen, sillä hän on Israelin Messias. Usko häneen ja sinä
+olet onnellinen. Aram! (Äänettömyyttä.--Joas tulee perältä.)
+
+
+
+KAHDEKSAS KOHTAUS.
+
+    Entiset. Joas.
+
+JOAS (erikseen). Haa! Mikä saatanallinen näky! (Ääneensä.) Kirous! (Lea
+vavahtaa ja poistuu Aramista kiljahtaen.) Iske alas, Sebaotin tulinen
+nuoli!
+
+LEA. Joas, kuule minua!
+
+JOAS. Pois, kavala kärme, pois!
+
+ARAM. Siivosti!
+
+JOAS. Siivostiko? Vai niin. Manaatko minua vielä siivosti nielemään
+kaikkea tätä, sinä perkele? Ruhjokoon sauvani sun tuomitun pääsi.
+(Uhkaa häntä sauvallansa.)
+
+LEA. Joas, Joas!
+
+JOAS. Kuole, ja syökööt sinun korpit!
+
+ARAM. (Ryhtyy häneen ja hillitsee häntä.) Enpä mieli juuri ottaa
+vastaan iskuja sun sauvastasi. Hillitse mieltäsi, sinä vääräsäärinen
+fariseus!
+
+LEA. Voi meitä, voi!
+
+JOAS. Pois kirotut kyntesi hurskaan Abrahamin lapsen puhtaasta
+ruumiista! Hellitä, sä kirottu!
+
+LEA. Aram! Joas! Minä rukoilen teitä. (Sakeus ja Ruben tulevat ja
+erottavat riitelijät.)
+
+
+
+YHDEKSÄS KOHTAUS.
+
+    Entiset. Sakeus. Ruben.
+
+SAKEUS. Mitä on tämä? Miksi tappelua rauhallisessa huoneessani?
+Erotkaat ja tyyntykäät, te kurjat vihan lapset! Noo, hiljaa Joas! Haa!
+olisin nyt sama kuin äsken tästä mentyäni, niin viskaamalla teidät
+lähettäisin ulos ja vilauksessapa molemmat pyöriskelisitte tuolla
+kivisellä tantereella. Mutta nyt--kiitos Herran--nytpä surkuttelen
+teitä vihanne vallassa.--Joas, Joas, tukeuta kiukkusi; sillä tuo
+muotosi, kalvea ja pedollinen, meitä kauhistaa. Puhallathan, sinä
+hirmuinen, niinkuin lohikärme sylkien myrkkyä. Joas!
+
+JOAS. Eikö ... eikö ole minulla syytä? Ah! Tietäkäät, vihani on oikea.
+
+SAKEUS. Poikani, viha ei ole täällä oikea milloinkaan. Mutta kerro,
+mitä vääryyttä ja loukkausta olet kärsinyt. Sanokaat, mikä saattoi
+matkaan riita-telmeen, ja sanokaat totuus, että tiedän lausua oikean
+tuomion.
+
+LEA. Mun hyvä isäni...
+
+JOAS. Sallippas minun, tyttö sinä, lausua totuus ensin. Minäpä tässä
+kannustaja olen, minäpä loukattu mies.
+
+SAKEUS. Sano.
+
+JOAS. Mutta tullut on kahdeksannen rukoukseni hetki, ja Jehovalle
+olkoon kunnia ylitse kaikkein. (Lankee polvillensa ja rukoilee.) O
+Herra Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakopin Jumala, kuule minua!
+Varjele minua aina saduseusten saastaisuudesta, siitä spitalitaudista,
+joka meitä polttomerkillä merkitsee helvetin varmaksi saaliiksi ja
+vaivuttaa meidät viimein alas tuliseen pätsiin! Siitä synnin loasta
+minua varjele, sinä kaiken kirkkauden lähde! Ah! kuule minua! Minä
+paastoan, niinkuin määrää isäimme laki; minä lakkaamatta sinua rukoilen
+ja palvelen. Sentähden kuule minua, tue minua, ja vihdoin, kun hetki on
+tullut, saata minua pyhiesi majoihin! Aseta niin; mutta masenna kavalat
+sortajani, jotka, niinkuin kiljuvat jalopeurat, käyskelevät
+kantapäissäni, tahtoen minua niellä. Mutta korvenna heidän ruumiinsa ja
+sielunsa vihasi tulella ijankaikkisessa pimeydessä! Kuule minua, Herra,
+Herra, kuule minua isäimme voimallinen Jumala! Amen. (Nousee ylös.)
+
+SAKEUS. Mutta mitä on sinulla valittamista?
+
+JOAS. Minä kysyn teiltä: oletteko koskaan luvanneet tytärtänne
+Joakselle avioksi?
+
+SAKEUS. Sen olen tehnyt ja sanassani pysyn vielä.
+
+JOAS. Hyvä! Minä kysyn sinulta, Lea: oletko koskaan luvannut sydäntäsi
+Joakselle?
+
+LEA. Hetki sitten vakaasti sen lupasin.
+
+JOAS. Ja vapaasti?
+
+LEA. Tosi.
+
+JOAS. Olemme siis kihlatut?
+
+LEA. Olemme niin.
+
+JOAS. Mutta näinpä julistit oman tuomiosi, piikaseni.
+
+LEA. Isä, tosin kerran vielä tahdoin kallistua hänen rintahansa...
+(Joas keskeyttää hänen, karastellen kurkkuansa kovasti.)
+
+JOAS. Herran nimessä ja taivaan! kuulkaat mitä näkivät silmäni,
+astuessani sisään palsami-tarhasta. Ih! makeimmassa, oikein Babelin
+hekkumallisessa kiemailuksessa he seisoivat tässä rinta vasten rintaa,
+syleillen ja halaillen. Ellei tämä ole tosi, niin revetköön manner mun
+jalkani alla, ja vesikellona kadotkoon Joas!
+
+SAKEUS. Suuri Abraham! pitääkö mun uskoman semmoista petollisuutta
+lapsestani? Oletko niin kevytmielinen ja huikentelevainen tytär? Onko
+tämä totta?
+
+LEA. Kallistuin hänen rintaansa, se on tosi; mutta petoksesta oli
+sydämmeni kaukana, vaikka tuntuiskin katkeralta jäähyväishetki. Niin,
+jäähyväishetki tämä oli, ja sentähden tahdoin vielä kerran painaa
+otsani vasten hänen poveansa ja sitten erota hänestä ijäksi. Niin oli
+asia, ei suurempi eikä vähempi.
+
+JOAS. Ah, tyttöseni! jos vaan taitaisimme uskoa naisen sanaa, viekkaan
+Eevan tyttären puhetta.
+
+SAKEUS. Tyttäreni, minä uskon sinua, ja sieluni saa rauhan taas.
+(Aramille.) Toki; tahdonpa hiukan tutkistella sinuakin, nuorukainen.
+
+JOAS. Tutkistella häntä! Mitä vielä? Hän heitettäköön ulos, että koivet
+ryskää. Siinähän jo rikosta kyllä, että on hän teidän huoneessanne
+vastoin kovinta kieltoanne.
+
+SAKEUS. Aram, minä toivon kuulevani totuuden sun huuliltasi.
+
+ARAM. Totuuden teille lausui tyttärenne.--Kun jo siirryitte pois,
+riensin minä huoneesenne, huolimatta kiellostanne; sillä väkisin mua
+viehätti puoleensa soman immen kuva sydämessäni, tämän ruskean silmän
+tulinen ja lempeä paiste.--Mutta nytpä toki mun näette tässä viimeisen
+kerran, kun tiedän, että kaikki toivoni on mennyt, koska kerran Lea
+itse on vapaasti tarjonnut kätensä Joakselle, ja he ovat siis kihlattu
+pari. Ja tämän tunnusti hän minulle kohta, kieltäen mua koskaan enään
+kiehtomasta sydäntänsä ja pyytäen hellästi, etten avaisi enään tämän
+huoneen ovea. Minä lupasin hänelle, mitä hän pyysi, lupasin, yön pimeä
+murhe kasvoillani. Silloin rupesi hän minua suloisesti lohduttamaan, ja
+minä vakuutin hänelle viimein ottavani tyyneydellä vastaan kohtaloni,
+ja tarjosin hänelle jäähyväisiksi käteni. Mutta silloin tahtoi hän
+vielä kerran kallistua povelleni, ja minä sallin tapahtua niin; sillä
+se oli ihanata, enkä katsonut sitä rikokseksi. Siinä hän lepäsi, kun
+hiljaa, niinkuin varjo, lähestyi meitä kiukkuinen Joas, uhaten
+sauvallansa. Minä päädyin puolustukseen, ja tästä telme, jonka
+keskeyttäjäksi riensitte itse. (Sakeus ottaa Aramia kädestä.)
+
+SAKEUS. Terve sinä, joka niin jalosti itseäs taivutat Herran tahdon
+mukaan! Mutta sanonpa sinulle kuitenkin: unohda tämä huone ja kavahda
+myös tuota toista huonetta, jossa Leani kohta askartelee emäntänä;
+sillä läsnä-olosi saattaisi vaan kiusausta tyttäreni perheelliseen
+elämään. Me eroamme nyt, mutta erotkaamme ystävinä, taivaan nimessä
+erotkaamme niin! Toki: älä poistu juuri vielä, vaan viivy hetki ja
+huomaa, mitäs näet, ja iloitse kanssani; sillä tänäpänä on tapahtunut
+Sakeuksen huoneelle autuus.--Oi, Ruben! etkö lausu sinä samoin?
+
+RUBEN. Ah, nytpä Ruben, niinkuin hänen isäntänsäki, aattelee maailmasta
+toisin, kuin valetessa tämän päivän. Ylistetty olkoon Herra Sebaotin
+armo!
+
+SAKEUS. Ylistetty ainiaan! Hyvin meille, Ruben, että olemme nähneet
+rauhan ruhtinaan ja kuulleet hänen suustansa autuuden sanoman taivasten
+taivahista! Sentähden vuotaa nyt silmistäni lapsen kyyneleet. (Peittää
+silmiänsä.)
+
+Joas (erikseen). Mitä merkitsee tämä?
+
+LEA. (Lähestyy isäänsä.) Isäni, pyhä aavistus panee sydämeni
+vapisemaan. Onko, niinkuin salaisesti toivon? Sano: miksi itket?
+
+SAKEUS. Korkeuden hallitsija, mikä olen minä, ettäs minua muistelet?
+Tomussa mateleva mato ja kuitenkin sun lapsesi. Äskenpä vielä ryömin
+kurja mammonan taakan alla, ja ympärilläni vallitsi levoton yö; nyt
+rohkenen katsoa ylös, ja avoinna on edessäni taivas, avoinna isä
+Abrahamin helma!
+
+LEA. Eijaa! mun isäni on valinnut parhaan osan, on astunut hurskasten
+tielle. Eijaa! nyt soikoot kanteleet ja huilut, ilon pauhinasta
+vapiskoot perustat kaikki, ja pyhällä savulla ja tuoksulla täyttyköön
+huoneemme, niinkuin Jesaias profeetan riemun ja kunnian juhlana ennen.
+Iloitkaamme! Iloitse, Joas, mun armahani!
+
+JOAS. (Karastellen kurkkuansa.) Hiljaa, nainen, hiljaa!
+
+LEA. Iloitse kanssamme autuuden päivänä! (Lankee isänsä syliin.) Terve,
+isä, terve! Ah, Aram! heitä murheen muoto kauvas pois ja anna henkesi
+lentää leimausten kotihin saakka. Nyt ilo-myrskyn aalto korkealle
+käyköön, nouskoon laine laineen hartioille suutelemaan siipiä kultaisen
+pilven, ja asettukoon sitten myrsky taas, asettukoon rauhan tyyneksi
+mereksi, jonka syvyydessä itseänsä kuvailee pyhä, kaartava taivas.--
+Mutta kerro, isä, kerro meille onnesi retki.
+
+SAKEUS. Armas tyttäreni, riemulla sen teen. Ankara oli hetki,
+ijankaikkisesti ankara ja kaunis.--Kaupungin portilla, lähellä taloani
+seisoin, ja ihmisjoukko, niinkuin juhlallisesti kohiseva virta, likeni
+meitä, ja sen keskellä Galilean matkamies. Mutta kun kansan paljous mun
+esti pääsemästä tielle, astuinpa erääseen puuhun ylös, ja sieltä
+toivoin häntä nähdäkseni. Helteisesti hohti päivä, ja puhtaana ja
+sinisenä kaarteli taivas vuorten kukkulain ylitse. Hän viimein ilmestyi
+esiin tuon punertavan kallion ja vanhan palmun välistä pitkin hietaista
+tietä.--Hän tuli; nuori mies, puettuna liehuvaan mantteliin, lähestyi
+ihanasti kalveilla kasvoilla, ja ruskeat kiharat häilyivät hänen
+olkapäillään. Niin hän lähestyi ja ihastuksella seurasivat häntä kansan
+silmät. Mutta nytpä huomasi hän puussa miehen, katsoi ylös, ja
+tuntuipa, kuin pyhä laine olisi valellut minun ruumistani. Lempeä tosin
+oli tämä katsanto, mutta vakava ja ylevyyttä täynnä, ja terävästi
+säteilevä niinkuin päivänpaiste, peilin heleästä pinnasta välähtäessä.
+»Sakeus», hän sanoi, »astu alas, sillä tänäpänä tahdon vierailla sun
+huoneessasi». Kernaasti, vaikka kovin hämmästyen, minä riensin alas;
+iloisena hän seurasi minua ja astui huoneeseni; minun, publikanin
+huoneeseen! Mikä kunnia!
+
+JOAS. Kunnia?
+
+SAKEUS. Kunnia suuri, mutta suurempi vielä onni, onni taivaallinen!
+Kiireesti valmistin atrian, jota veljellisesti nautitsimme yhdessä:
+hän, hänen opetuslapsensa, Ruben ja minä. Mutta atrioitessamme, mitä
+pyhää ja korkeata oppia lähti hänen suustansa, suloisimman äänen
+siivillä korvahani kannettuna! Hän saarnasi rakkauden laupiaasta
+Jumalasta, joka ei tahdo täällä suurimmankaan syntisen kuolemata, ei
+pahimmankaan ihmisen turmiota, vaan tahtoo häntä kääntää, parantaa ja
+puhdistaa omaksi lapseksensa. Paastoaminen ja rukouksen ulkonainen
+puuha on hänen edessänsä mitätön, mutta puhtautta, puhtautta, sielun
+puhtautta hän tahtoo meiltä. Ja kaikille maan päällä, jotka
+vilpittömällä sydämmellä käyskelevät täällä, tunnustaen ainoasti
+Jumalaa korkeudessa, niille kaikille hän lupaa ijankaikkisen
+autuuden.--Niin hän opetti, ja oppiansa hartaasti kuuntelin seurassa
+hurskasten miesten. Sydämeni vavahteli, kuumeni ja syttyi lopulta
+kaikki-voittavaan paloon. Ylös, läpi silmieni kyynelvirran, minä
+katsahdin pyhään mieheen, ja hän katsahti minua, niinkuin kirkas taivas
+satavan pilven ääreltä meihin katsahtaa, lähettäen toivon valoa. Niin
+katsahti hän, ja hänen poskensa hohtivat kuin tulinen hiili. Ah!
+silloinpa mun käsitti Jumalan kaikkivaltias henki, mä nousin ylös,
+todistin hänen Messiaaksi, lupasin uskoa häneen ja hänen voimansa
+kautta kantaa vanhurskauden hedelmiä. Ja mitä lupasin vielä?--Se
+nähkäät kohta omilla silmillänne, rakkahimmat ystävät. (Menee ottamaan
+lipastansa.)
+
+LEA. Ylistys olkoon Jehovalle, ylistys ja kunnia!
+
+JOAS (erikseen). Hmk! Mitä tahtoo hän lippaastansa? (Sakeus on kantanut
+lippaansa pöydälle.)
+
+SAKEUS. Nyt, mun tyttäreni, älä punehdu, kun kuulet totuuden, vaan
+katsahda jalosti maailmaan. Siis kuulkaat: Suurin osa tästä aarteestani
+on vääryydellä koottu.
+
+LEA. Sentähden viskatkaa se paino poveltanne pois; vaipukoon se köyhien
+uhri-arkkuun.
+
+SAKEUS. Oikein sanottu!--Joas, nyt älä punehdu, Jumalan nimessä, älä
+punehdu.
+
+JOAS. Sakeus! Malttakaat mieltänne, ihminen, malttakaat mieltänne
+Herran tähden!
+
+SAKEUS. Juuri Herralle täytän lupaukseni nyt, uhraten aarteeni köyhille
+ja kaikille, jotka ovat kärsineet vääryyttä minun kauttani; sillä
+kalliimpi kuin kaiken maailman aarteet ompi mun sieluni. Nyt, arkkuni,
+on mieleni iloisempi sinusta erotessani, kuin koskaan ennen, sinua
+täyttäessäni. Ruben, sinä aina uskollinen Ruben, ota halttuusi rahat,
+lue kohta siitä vaivaisille puolet, kahdeksankymmentä penninkiä
+leskelle Gilgalissa ja neljäkymmentä eräälle miehelle Bet-Haramissa, ja
+vielä monille muille...
+
+JOAS. Heretkäät, hullut! Heretkää jo!
+
+SAKEUS. Älä estele!--Niin; ja monille muille, sitä myöden kuinka
+muistooni johtuu veijausteni uhrit; ja ne, jotka muistostani ovat
+kadonneet, ne astukoot esiin, todistaen tekoni, ja minä maksan heille
+takaisin neljänkertaisesti, niinkuin käskee Moseksen laki. Kaikki,
+kaikki tahdon heille maksaa, niin kauan kuin kestää arkkuni sisällys.
+Ja kun on se tyhjennetty--ja tämä on tapahtuva pian--he älkööt
+kuitenkaan heittäkö toivoansa, vaan odottakoot vielä tulevaisuuteni
+varoista kärsityn vahinkonsa takaisin. Tämä oli lupaukseni Galilean
+profeetalle, ja nyt sen täytän.--Rikas olin siis, mutta nyt olen köyhä
+ja kuitenkin rikkaampi kuin koskaan ennen. Kiitetty olkoon Herran nimi!
+
+LEA. Kiitetty, ylistetty tällä hetkellä ihanalla!
+
+SAKEUS. Ota arkku ja tee minun tahtoni.
+
+RUBEN. Että niin on tapahtuva, se tietäkäät, herra!
+
+SAKEUS. Minä tunnen sinun. Mene ja tee niinkuin sanoin. (Ruben lähtee
+käymään, mutta Joas, ryhtyen arkkuun, estää hänen kulkunsa.)
+
+JOAS. Seisahdu mies, seisahdu!
+
+RUBEN. Mitä ai'ot?
+
+JOAS. (Likistää arkkua vimmatusti vasten rintaansa.) Arkustani pois!
+Aarteet ovat minun, minun, minun ne ovat! Minulle ovat ne määrätyt ja
+pyhästi luvatut, ja tämä on totinen tosi. Pois!
+
+RUBEN. Hellitä, sinä villitty, ja anna minun mennä! (Joas ja Ruben
+tempailevat arkkua kukin puolellensa.)
+
+SAKEUS. Joas, Joas, oletko mieletön?
+
+LEA. Joas, älä viritä mun isäni vihaa!
+
+JOAS. Huomenlahja, huomenlahja, haa!
+
+RUBEN. Mene helvettiin!
+
+JOAS. Auttakaat minua, hyvät naapurit ja kansalaiset! Sakeus on
+kadottanut järkensä, eikä tiedä, mitä hän tekee. Rientäkäät, rientäkäät
+apuun!
+
+SAKEUS. Sinä saatat mun sydämmeni paisumaan.
+
+JOAS. Hän ei tiedä, mitä hän tekee!
+
+LEA. Hän tekee työn otollisen Jumalan ja ihmisten edessä.
+
+JOAS. Kulta on minun!
+
+RUBEN. Sinä valehtelet!
+
+JOAS. Minun ihan totisesti!
+
+SAKEUS. Mitä? (Ottaa Joasta käsivarresta ja viskaisee hänen kiivaasti
+sivulle.) Mene matkaasi, kiusan henki.
+
+LEA. Kiitoksia, isäni! (Ruben vie arkun pois.)
+
+SAKEUS. Tässä on tapahtuva minun tahtoni, vaan ei sinun.
+
+LEA. Kiitoksia, isäni, kiitoksia!--Mutta mitä haastelen minä? Ei
+suinkaan sovinnon ja rauhan kieltä. Toki: anna anteeksi, armas
+Joakseni, lause, jossa puhkesi ilmiin Lean entinen mieli, iloiten
+toisen vahingosta. Mutta sitä pyytää hän sun unohtamaan taas.--Niin
+teki mun isäni sua kohtaan, kun ei voinut toisin tehdä, osoittamatta
+karmeutta. Tiedä, että ovat hänen silmänsä auvenneet näkemään, minkä
+ihanan oikeuden työn hän nyt rikkaudellansa tekee, työn, josta
+riemuitsee Jumala ja enkelit. Sen sanot myös kerran sinäkin, kuultuasi
+taivaan oppia, joka on sovinnon ja rakkauden evankelio.
+
+JOAS. Saatana sun kielesi naulitkoon kiini, muuttakoon sun vaikka
+suolapatsaaksi. Huolisinko siitä? Minäkö ottaisin vaimokseni tuon
+suuren väärintekijän, koronkiskojan ja varkaan tyttären? Siitä
+varjelkoon minua armollinen Elohim. Se on sanani.
+
+LEA (erikseen). Mikä ihana sana!
+
+JOAS. Koronkiskoja ja varas, sen on hän tunnustanut itse.
+
+SAKEUS. Ja kuitenkin vielä jälkeen tämän tunnustukseni likistit aivan
+rakkaasti mun kultaani sydäntäsi vastaan. Mitä aattelisin tästä?
+
+JOAS. Mitä tahdot. Tyttäresi heitän hiiteen!
+
+LEA. Sinua kiitän, Joas, ettäs päästät minun näistä kylmistä kahleista.
+Sua kiitän, vuodattaen ilon lämpöisiä kyyneleitä, kiitän sinua siitä,
+että aukenee jo täällä vienon neitosen etehen vapauden maailma. Mikä
+kultainen päivä!
+
+SAKEUS. Suokoon Jumala, ettei Joas, enentäessään rikkauttansa, olisi
+ennättänyt Sakeuksen vertaiseksi luvattomain keinoin harjoituksessa,
+sen suokoon Jumala! Tosi! väärin olen tehnyt, mutta niin ja ehkä
+julkeammin vielä on tässä tehty aina kaukaisesta entisyydestä saakka.
+Kuitenkaan tämä ei rahtuakaan puolusta minua, ei Jumalan, eikä ihmisten
+edessä. Ainoastaan katumus ja parannus ja tämän, sekä oikein että
+väärin kootun, kultani uhraus voi saattaa tehdyn tekemättömäksi jälleen
+ja lahjoittaa sielulleni rauhan. Ja niin on tapahtuva tänä päivänä,
+tällä hetkellä taivaan äärettömän armon ja voiman kautta. Ja onpa,
+Herran tieten, tämä päivä tehnyt monella tavalla onnen työn. Se
+voimallisena viskaimena jo ajoissa poisti suvustani vaarallisen
+ohdakkeen, joka tahtoi juurtua mun tyttäreni tulevaisuuden peltoon.
+Tämä päivä on selvästi näyttänyt, että ainoastaan huoneeni tavarat ja
+kulta oli se morsian, jota kohden Joas pyrki yli Lean poven riettailla
+askeleilla. Mutta tänään on hän näyttänyt oikean nahkansa. Hän nyt, kun
+Sakeuksen rikkaus on mennyt, hylkää köyhän publikanin ja hänen
+tyttärensä. Mutta kaikki on hyvin!
+
+LEA. Ah! tämä hylkääminen on onneksemme.
+
+SAKEUS. Sen tiedän. Häntä et rakasta, vaan Aramia, Aramia. Mutta älä
+katso enään hänenkään puoleensa; sillä sinä olet köyhän miehen tytär.
+Niin, nytpä nähdään, mikä taivutteli poikien sydämiä huonettani kohden.
+Oliko se rakkaus? Oliko se ahneus? Sinäpä, mun lapsi raukkani, olet nyt
+se koetus-kivi, joka näyttää, kumpaisestako metallista ovat heidän
+sydämensä.
+
+ARAM. Hän on se kallis kivi, jota sieluni lakkaamatta halaa. Oi, jos
+hänen omakseni voittaisin, niin kätkisin hänet sydämmeni syvyyteen!
+
+SAKEUS. Tässä on hän! Kallistu hänen syliinsä, mun Leani, ja ole hänen
+omansa aina. (Vetää häntä Aramia kohden.)
+
+LEA. Mun isäni armahin! (Kallistuu Aramin rintaan.) Aram, sä ihanainen!
+
+ARAM. Lea, mun onneni luoja!
+
+LEA. Mitä? Lepäänkö vasten sinun rintaasi omana lemmittynäsi nyt?
+
+ARAM. Lepää, ijankaikkisesti lepää siinä!
+
+LEA. Enhän usko onneani, ja tiedän sen varmaksi kuitenkin. Mikä
+suloisuus, mikä huimaava tuoksu pyhien lehtimaja-juhlasta!
+
+ARAM. Sydämiemme juhla!
+
+SAKEUS. Aram, tämä neito sun ansaitsee ja sinä myöskin hänen, vaikka
+katoaakin sinun sielusi katsanto maan mustahan multaan.
+
+ARAM. Maan multaan? Väärin luultu, vallan väärin! Minä uskon tätä
+Natsaretin miestä Jumalan valituksi mieheksi; ja tietäkäät, että puhun
+sydämen vilpitöntä kieltä! Ah! en teeskentele, en teeskentele, niinkuin
+petollinen konna. Miksi tekisin niin? Olihan jo Lea omani, ennenkuin
+tunnustin tämän.--Niin, minä uskon häneen.
+
+SAKEUS. Riemuitkaamme!
+
+LEA. Riemuitkaamme kaksinkertaisesti!
+
+ARAM. Katso, Israelin voimallinen Messias on siinä.--Minkä pidän
+suurimpana ihmeenä täällä? Sen, että saita viskaisee kaiken rikkautensa
+pois niinkuin saastaisen loan. Sitä ei saata aikaan ihmisvoima.
+
+SAKEUS. Totisesti ei! Jumalan armo on tehnyt tässä ihmetyönsä.
+
+ARAM. Kuitenkin; ken poisti mun silmistäni sokeuden sumun? Terve sinä
+kaunoinen Lea! Sun olennostasi on virrannut mun puoleheni pyhä valkeus,
+jonka loistaessa henkeni silmä on tunkeunut kauvas Jumalamme
+valtakuntaan.
+
+SAKEUS. Selam, mun lapseni, selam! Sinä saatoit mun näkemään autuutemme
+auringon. Hänen näin ja ikuisen rauhan sain.
+
+LEA. Hänen näin ja tämän kaiken sain. Me kaikkihan nyt kuulumme tuon
+oikean paimenen lammaslaumaan, ja minä itse, minä olen vielä Aramin
+iloinen, iloinen, kultainen karitsa! Oi ihanata iltaa! Mun sieluni
+karkeleepi kuin soidessa tuhannen simbalin, karkelee ja väräjää,
+niinkuin viikunalehto humisee. Kuulkaamme ... kuulkaamme hiljaista
+kohinaa, kuin ennen hyminä Eliaan tuulen, joka Herran toi! Ah! koska
+olen nähnyt illan näin armahan? Jos sen nähnyt olen, niin olinpa
+silloin vienoinen lapsi. Ulkona tuolla, toisella puolen kaupungin
+muureja, mä kesäpäivänä viivyin, leikiten palmistossa. Alas pitkin
+taivaan lakea vieri säteilevä aurinkoinen lännen kultapilvihin päin, ja
+lounainen liehtoi ihanasti, liehtoi ja humisi palmujen latvoissa.
+Niiden varjossa mä hyppelin ja leikittelin iloisena lapsena, kun kaikui
+mun korviini ääni, kaikui läpi tuulen liepeän virran, huudellen Leaa,
+Leaa ja Leaa taas. Ken huuteli siinä? Kenen oli tämä suloisesti
+helisevä ääni? Ah! silloinpa emoni lemmekäs sisar, nainen
+mustakiharainen ja hehkuva kuin punertava ruusu, lähestyi, huudellen
+lempilastaan. Hän tuli, kääri mun helmaansa ja lausui: »riennä jo
+kotihis, riennä mun kanssani, kultaseni; siellähän vieraita Mahanaimin
+kaupungista huoneessamme riemuitsee, ja sinua halaavat he nähdä,
+syleillä ja suudella. Tule, mun lapseni, tule!» Niin hän lausui, mua
+manttelinsa suojassa kantaen vasten viileää, ihanata tuulta; ja näkyipä
+viimein armas koto. Me astuimme sisään, ja lehtien pyhästä tuoksusta
+täyttyi sabatin iltana huone. Sisään me astuimme, ja hymyten avasivat
+mulle helmansa Mahanaimin suloiset vieraat; ja nytpä sylistä syliin mä
+kuljin kuin kultainen hempu. Niinpä armasteltuna lintusena mä naisten
+varjoisilta povilta urosten rinnoille ihanassa pyörteessä kiertelin,
+kunnes lepäsin viimein tuojani liepeässä helmassa jälleen. Siinä
+autuaasti mä lepäsin ja katsahdin akkunasta läntehen kauvas, ja näin
+siellä auringon sammuvan loimon, joka, pyhästi hymyten, vaipui
+hohtavien vuorten taakse.--Tämänkaltainen lapsuuteni ihanin päivä. Ah!
+siihenpä tahdon verrata päivän tämän.
+
+SAKEUS. Oi mun lapseni, oi kallis sielu! Mikä sydän tykkyy sun
+povessasi! Tunnenpa äärettömän riemun, katsellessani liekkiä, joka
+meitä kohtaan silmistäsi leimuaa, lämmittäen herttaisesti. Aram, kuule
+minua. Aram! (Pidellen Leaa kädestä.) Tämä lapsi tuopi sinulle ikuisen
+onnen.
+
+ARAM. (Tarttuu Lean toiseen käteen.) Sen tuopi hän, ja siitäpä voin
+itseäni kutsua onnen pojaksi.
+
+LEA. Kaikki hyvä annetaan meille ylhäältä.--Mutta iloitkaamme!
+
+ARAM. Riemuitkaamme!--Joas, minä tiedän, ettet mielly yhdistymään
+iloomme nyt, vaan siirryt meistä kernaammin pois.
+
+JOAS (erikseen). Niin; miksi seison tässä ja tuijottelen, minä hullu?
+(Ääneensä.) Minä riennän teistä pois ja jätän teille kirouksen. Katso,
+Jehovan rangaistus!--Astukoon sisäänne perkeleiden kiljuva lauma,
+polttava rutto ja spitalitauti, joka kuluttaa ja syö hamaan luihin
+asti! (Kovalla möräävällä äänellä, ja paukutellen sauvaa lattiaan.)
+Hamaan luihin asti, hamaan luihin asti! Haa!
+
+SAKEUS. Mutta ole onnellinen sinä!
+
+LEA. Iloinen ja onnellinen ainiaan, veljemme rakas!
+
+ARAM. Onnellinen, ja viimein kuollessasi autuas!
+
+JOAS. (Hämmästyen.) Mitä?
+
+ARAM. Onnea sinulle toivon, kaikesta sydämestäni toivon sitä.
+
+LEA. Kuin kesän lempeä sade, niin vuotakoon onni ja rauha sinulle ja
+viimein Jumalan kunnian loiste!
+
+SAKEUS. Jalosti lausuttu, mun tyttäreni! Ah! sun ylevä sielusi meitä
+kohottaa maan tomusta taivasten korkeuteen!--Niin, onni, autuus ja
+rauha olkoon viimein meidän kaikkein perintö-osa, kaikkein, kaikkein!
+(Syleilee Leaa ja Aramia. Joas poistuu kovin aattelevana ja käsi
+otsalla.)
+
+
+
+
+
+
+MARGARETA
+
+Näytelmä yhdessä näytöksessä
+
+
+
+Alkulause ensimmäiseen painokseen
+ (1871).
+
+
+Meidän historiamme mustin muisto pimentää tätä nerosta säkenöivää
+runoelmaa, ja sen pimennon on runoniekan oma synkimmän synkkä kohtalo
+tehnyt vielä mustemmaksi sumullaan. Hänen voimallisen henkensä
+viimeinen luoma on tässä tarjona aikalaisille ja polville
+nousevaisille. Se ei ole hautakummun päältä tarjottu muistiais-lahja;
+se vielä olisi lohdutusta. Mutta rinnatusten niiden kammioin kanssa,
+missä Suomen pääkaupungin väsyneet henget saavat rauhassa levätä, on
+saman Lappvikin rannalla toisiakin kammioita, jotka, vaikka
+valoisammat, eivät kuitenkaan saata usein luoda valoa hautojen sivuitse
+eksyneiden henkien pimentyneisiin ajatussyvyyksiin.
+
+Yhdessä näistä kamottavista kammioista, jotka ovat aiotut meiltä
+poistemmatuille, vaan ei vielä kuitenkaan kirkontarhan asujiksi
+päässeille, on kätketty meidän näkyvistämme, vaikk'ei sentään meidän
+säälistämme.--_Stenvall, Kivi_. Hänen likeisenä naapurinansa on siellä
+samassa paikassa, samassa mielentilassa, _Daniel Hjort'in_ nerokas
+luoja. Se ei ole aivan vähäinen asia niin vähäiselle maalle kuin Suomi,
+että se saattaa kadottaa kerrassaan kaksi niin rikaslahjaista
+runoilijaa.
+
+Mutta jos onkin meidän maamme ollut niin rikas, että siltä on voinut
+kadota kaksi senvertaista runollista henkeä, niin se kuitenkin on
+toiselta puolen kovin köyhä ollaksensa tuntematta katkeraa kaipausta.
+Se hämärä, johon nämät molemmat runoniekat ovat hukkuneet, tekee tämän
+kaipauksen vielä tuntuvammaksi; sillä se ikäänkuin ennustaa ja uhkaa,
+että se ihmeellisesti loistava päivä, jonka Suomen kansan runohenki on
+viettänyt ja elänyt viimekuluneina vuosikymmeninä, nyt on yleiseenkin
+muuttuva hämäräksi. Mitä Suomen kansalla oli saatavaa vanhemmalta
+runoniekkapolveltaan, sen se on melkein viimeiseen tähteesen asti
+saanut. Ja koska nyt uudetkin kanteleet murtuvat nuoremman polvikunnan
+voimallisimmissa käsissä, niin on aika, että täälläkin valmistautaan
+vastaan-ottamaan tuota runouden rauta-aikaa, joka jo kaikissa muissa
+maissa sekä kansoissa on kohonnut jalompain aikakausien sijaan.
+Erittäin väkevähenkisissä kansoissa on yhtä hyvin nähty ihmeellinen
+voima, joka lakastuneista runovainioista taas tuottaa ilmiin uuden,
+rehoittavaisen viljan. Ruotsissakin, jonka esimerkki meitä niin
+likeisesti kajoaa, on tämä yleinen kokemus käynyt toteen. Kenpä siis
+uskaltaisi väittää, että Kalevalan ja Franzénin maassa ei tule
+nähtäväksi uutta todistusta siihen? Mutta varmemmalla kuin toivolla me
+emme kuitenkaan saattane sitä odottaa.
+
+Mutta ennen kuin muisto hänestä, josta minä nämät rivit kirjoitan,
+ennen kuin Kiven nimi voisi pimentyä hänen maanmiehillensä
+selittämättömäksi, sitä ennen olisi meidän tulevainen kohtalomme
+pimentyvä paljon synkemmäksi hämäräksi, kuin siksi, joka nyt on alkuun
+päässyt. Enemmin kuin tähän asti tulee vasta myönnettäväksi, että hänen
+runointonsa useampaan kuin yhteen tiehen on jättänyt umpeenmenemättömiä
+jälkiä runovoimansa voittoretkestä. Ja semmoiseen päätökseen kumminkin
+epäilemättä kaikki yhdistyvät, että Kivelle, siinä runouden lajissa,
+johon tämäkin teos kuuluu, nimittäin näytelmärunoudessa, meidän maassa
+näille päivin saakka ei ole kohonnut vertaista, jos vaan arvostelija
+suopi täyden arvon kaiken dramallisen runouden pääperusteelle,
+runoilijan monipuolisille luonnonlahjoille. Minä puolestani tunnustan
+peittelemättä, etten näytelmäkirjallisuuden sankareissa tunne kovin
+monta, jotka voittaisivat Kiven siinä suhteessa. Näin päättäessäni en
+ole muistamatta, että varsinkin dramallisessa runoudessa sivistys on
+välttämättömän tarpeellinen, sivistys, joka valmistelee runoniekan
+luonnonlahjan luomia ja valaa ne täydelliseen, taiteelliseen muotoon.
+Mutta sen tiedän myös, että »i tusen former trifs det sköna»; minä
+tiedän, että Belvederen Apollonin ja Laokoonin kuvat ovat keskenänsä
+yhtä erimuotoiset, kuin Pindaron ja Sofokleen runoelmat erimuotoiset.
+Ja etenkin tahtoisin tässä huomauttaa tuota aivan epäilemätöntä
+seikkaa, että runoniekan suuri luonnonlahja, silloin kun sen on
+täytynyt tulla toimeen ilman sitä sivistystä, jonka kirja-oppi sekä
+seurallinen kanssakäynti suovat onnen syli-lapsille, yksinkin joskus on
+luonut nerollisia teoksia, joiden vertaa ei paljas sivistys ja oppi
+koskaan olisi saaneet aikaan. Yhtä hyvin kuin Kalevalan nimettömiä
+runoilijoita vedetään esiin tämän lauseen todisteeksi, yhtä hyvin sopii
+siihen Kivenkin nimi. Katsokaamme, kuinka paljon hänen runohenkensä on
+luonut kovimmassakin maallisessa ahdistuksessaan, niin tottapa meidän,
+jotka olemme kasvatuksemme avuksi saaneet käyttää kaikkia sivistyksen
+suomia keinoja, tulee vielä nöyremmin kuin muulloin tunnustaa, että me
+olemme sangen vähässä määrässä tehneet, mitä meiltä olisi ollut oikeus
+vaatia.
+
+Kiven ulkonainen tila tässä maailmassa on kuitenkin säilyttänyt hänen
+runohengelleen ehtymättömän voiman lähteen, joka meiltä muilta enemmän
+tai vähemmän puuttuu. Hänen henkensä ei ollut vieraantunut pois
+kansasta; siitä syystä tuntui hänen runoelmissansa, samoin kuin
+jaloimmissa viini-lajeissa, voimallisesti kasvinpaikan tuore haju.
+Hämmästyttävä on nähdä millä sanain voimalla hän usein luopi elävää
+henkeä runoelmihinsa, ei ainoasti luonnonkuvausten, vaan myös
+ihmissydämen tunteitten suhteen. Tämä viehättävä dramallinen
+sanain-voima ilmoittaa itsensä myös tässä Margaretassa kohta
+ensimäisissä sanoissa, ja samallaisia tavataan tiheässä edempänäkin.
+Nämät voimalliset sanat ja niin myös koko se mieli-ala, joka tästä
+runoelmasta puhuu, on kaiku Suomen kansan syvimmästä sydämestä,
+sydämestä, jonka rakkaus on yhtä voimallinen kuin sen vihakin.
+
+Muutenkin on tämä runoelman koko peri-aatos samallaista kaikua. Siitä
+syystä ei ole helppo päättää, mihin luokkaan näytelmäkirjallisuudessa
+se on asetettava. Tuossa kammottavassa teossa, joka tässä liikkuvien
+henkilöiden mieltä kuohuttaa, ei heillä ole mitään osallisuutta--paitsi
+yhdellä ainoalla--vieläpä on se teko jo tapahtunut ja tehty. Eipä voi
+oikeastaan olla tässä puhe sisällisestäkään teosta, s.o. muuttumisista
+näytelmän henkilöiden mielentilassa, vaikka kyllä tuimia tunteita
+tragillisella tavalla heissä on riehumassa. Kenties voivat kuitenkin
+todellisesti dramalliset kanssapuheet, joista tuon sydäntä-sortavaisen
+ulkonaisen tapahtuman vaikutus kajahtelee, olla jonkunlaisena
+vastapainona niille puutteille, jotka drama-taiteen tieteellinen silmä
+on havaitseva tässä merkillisessä runoelmassa. Totisesti dramallinen
+paitsi sitä on varmaan kumminkin se ihana pyrintö sovitukseen tässäkin
+hirveässä tilassa, joka myös muissa Kiven teoksissa kajastaa kaikkien
+sumujen läpi. Kuinka onnellinen olisin, jos samallainen tulevaisuuden
+kajastus sallisi toivoa vielä jotain Kiven voimallisen neron luomaa.
+Mutta synkkä sumu on meiltä kaiken toivon ijankaikkiseksi peittänyt.
+
+Fredr. Cygnaeus.
+
+
+
+HENKILÖT:
+
+CONON, vanha evesti.
+MARGARETA,  |  hänen tyttärensä.
+KARIN,      |
+ANIAN, nuori upseeri.
+MATTI, Cononin palvelija.
+
+Tapaus on Suomessa, Tampereen tienoilla, Toukokuussa 1808.
+
+
+
+Maantie ja metsänen seutu. Perillä kivinen ja kantonen mäki ja mäen
+harjulla männistö.--Karin tulee oikealta.
+
+
+KARIN (yksin). Margareta! Missä viivyt? Minä en voi enään vartoa
+turhaan, eihän kuulu miestä sanominensa kaupungista.--Oi sisareni,
+kuinka taidat viipyä, kuinka astella noin huoletonna sinä, koska en saa
+hetkeksikään rauhaa minä? Ihailetko tämän illan kauneutta? Onhan se
+ihana ja laulelevat pienet linnut, mikä metsän tutkaimilla, mikä
+lennellen kirkkaan taivaan alla. Ah! iloitsinpa minäkin ennen, kilvan
+laulelin ilman siivitetyn lauman kanssa, koska tyyni aurinko aleni,
+pallistaen valkeita hattaria kultaruskollansa. Mutta kolkot ovat päivät
+nyt, murehtien kallistaa päänsä Suomen kansa, että kärsii kallis
+synnyinmaa; ja siitähän ei löydä sydämmeni rauhaa.--Margareta!
+
+MARGARETA (ulkopuolella). Tässä olen, sinä levoton.
+
+KARIN. Hän tulee. Kas, enkö tahtoisi omakseni tuota sun lempeää
+tyynnettäs, oi likka? (Margareta tulee vasemmalta.) Oi Margareta!
+
+MARGARETA. Miksi tuskittelet?
+
+KARIN. Miksi kysyt? Sinunhan povesi syvemmin kuin toisen täällä pitäisi
+tunteman vavistuksen vaarasta, joka uhkaa meitä. Minulla ei kuitenkaan
+yhtään kultasta sodan kidassa. Mutta sinun Anianis, missä on hän?
+
+MARGARETA. Lujassa linnassa Suomenlahden liepeillä, jossa tykkien
+ukkoset pauhaa ja rautasia rakeita lankee. Kaunis Anian, jos toki
+näkisin kasvoes välkkynän kerran sauvun hämärässä tulisateen
+paistaessa!
+
+KARIN (tarttuen molemmilla käsillänsä Margaretan käteen). Ja minäkö
+torelisin? Enhän torelekkaan vaan hieman tuiskahtelen, armas Marketani,
+tuiskahtelen minä hälläkkä; mutta ah näissä murheissamme! Ja minäkö
+torelisin sinua, joka lemmit ja suosit minua kuin äiti; ja kaikkiahan
+täällä suosit. Mutta ainapa toki ylevämmin ja lempeämmin katsahtelee
+kuvas siitä päivästä asti, jona lempesi tunsit ja annoit urollesi
+kätesi--ahaa, eikö huomaa mun silmäni?
+
+MARGARETA. Ah, sinä luulet, että tunsin lempeni vasta sillon. Ei niin.
+Se liekehti jo povessani vuosia, mutta kätkettynä kaikilta ja tarkin
+häneltä, joka itse liekehti, hän nuori Anian, mun tähteni toivon ja
+epäilyksen välillä. Sen silmäni kyllä näkemättä näki, en toki antanut
+hänelle toivon piirtoakaan, päättäneenä etten sitä koskaan anna. Kas
+kun minua pidätti kummallisten tunteitten jäykät kahleet. Mutta sodan
+ilmoitus tuli, loimo ihana sielussani mun voitti väkivalloin, ja minä
+tunnustin mun lempeni. Ah, en ymmärrä kuinka oli laitani! Mutta minä
+tahdoin antaa korkeimpani täällä uhriksi isäinmaalleni; sillä Suomi ja
+Anian he olivat minusta yhtä ja minä olin sankarin morsian. (Peittää
+kainolla hymyllä silmänsä.) Ah minä itsehän lempeni tunnustin!
+
+KARIN. Mi soma, ihmeellinen hetki; se oli sitten aamu tahi päivä tahi
+illan hämäränaika!
+
+MARGARETA. Eräs Pohjolan talvi-ehtoo ihanampana kesän iltaa Edenissä
+aina muistossani väikkyy, ja teki sen lemmen jumala, koska Anianin
+silmä sädehtien mulle onnensa ilmasi; ja me syleilimme kihlattuna
+toinentoistamme. Kerran, vielä kaksi me kohtauimme, mutta emmehän
+kolmatta enään; häntä kutsui pian vartijaksi kotomaan porteille uhkaava
+sota.
+
+KARIN. Minä muistan jäähyväishetken. Ja sillon hän, kuinka rakkauden
+palava ja kuitenkin kuinka olentonsa, käytöksensä jalon sankarin! Ja
+lujasti syleillen hän heitti sun äitimme helmaan; mutta ah, te
+mahdatteko vielä kerran syleillä!
+
+MARGARETA. Niin toivokamme.
+
+KARIN. Mutta voi jos hän kaatuu!
+
+MARGARETA. Jos hän kaatuis, niin itkisinpä, kaiken elämäni häntä
+kaipaisin, mutta kaipaukseni henkäisi kuin suvilehdossa länsituuli;
+sillä hän kuoli urojen kuoleman.
+
+KARIN. Mutta elääpä hän kuitenkin ja on kerran viettävä häänsä meidän
+kartanossa, häänsä riemuisat, hän komeana sulhona ja sinä morsianna
+ihmeen kaunihina. (Paukuttaen käsiänsä.) Ah, ah, kuinka lystiä sillon,
+sisareni, kuinka lystiä!--Mutta ah ja voi! Koska hulluttelen toivossa
+näin, minä vallaton, juuri sillon, juuri sillon kärsii hän piinan
+kuolemaa kovemman, raukka nuorukainen!
+
+MARGARETA. Mikä paha taas kummittelee aivossas?
+
+KARIN. Kentiesi hän kituu nälän vaivassa!
+
+MARGARETA. Ole ilman huolta. Elonvaraa, kuin olemme kuulleet, ei puutu
+vielä heiltä linnassa. Kohta aukenee myös meri, ja sillon viipymättä
+saattaa Ruotsin laivasto saarretuille miehille sekä miestä että ruokaa.
+(Conon tulee vasemmalta, Karin juoksee häntä vastaan.)
+
+KARIN. Oi isämme, teidän muotonne lohduttaa! Olette ehkä saanut ilosia
+sanomia?
+
+CONON. Enhän, mun lapseni. Täältähän ilmasta varron uusia minäkin.
+Mutta Mattia ei kuulu?
+
+KARIN. Ei häntä kuulu.
+
+MARGARETA. Katselinpa äsken tuolta käänteestä kohden kaupunkia matkan,
+mutta en nähnyt siellä ketään.
+
+CONON. Esteitä on ehkä astunut hänen eteensä; mutta eihän ole hänen
+liikuntonsakaan juuri kärpän. Tuskin, luulen minä, panisi hän
+tallukkansa travaamaan, vaihka leimuisi tupansa tulessa, kuin raukka
+maamme nyt.
+
+KARIN. Ah, niin on siis jo laitamme!
+
+MARGARETA. Isämme, nyt maalaatte liian karkeasti ja meidän kurjain
+levottomuus kiihtyy.
+
+CONON. Seisot toki vakaana vallan, tyttöni.
+
+MARGARETA. vaihka vavahteleekin sydän. Mutta enemmin vielä kärsii
+pieni, kurja sisareni tässä.
+
+KARIN. Ah mun isäni! tämä hurja vihollinenko voittaisi ja tulisi meidän
+herraksemme? Eivätkö nouse jo voimalla Suomen joukot, karkottamaan
+ääristämme villin miehen, ja eikö seiso aina lujana vastoin
+luotisateita ja rynnäkköjä tuo ympärimainittu linna, Sveapori, »Suomen
+lukko ja telki»?
+
+CONON. Mun pieni kuoposeni, muista mitä sanoi kerran isäs: Sveapori
+seisoo, niinkauvan kuin on se kourissa uskollisen miehen.
+
+KARIN. Mutta jos tämä uskollinen nyt äkisti muuttuisi petturiksi.
+
+MARGARETA. Miksi aattelet niin?
+
+KARIN. Mahdanko aavistaa pahaa? En tiedä, mutta hyvältä ei tunnu
+mielessäni nyt. Kuinka olleekkin niin aattelin.
+
+CONON. Mutta erään linnan, vallankin tärkeän linnan päämiehen virkaa ei
+anneta muille kuin kauvan koetetulle ja kauvan kokeneelle miehelle.
+
+KARIN. Mutta uskollisuus itse on langennut ja saattanut ihmisyyden
+itkemään.
+
+CONON. Totuus, mun tyttäreni, surullinen totuus!
+
+MARGARETA. Jos löytyisikin nyt tuon eljen miestä, niin löytyisihän aina
+taasen joukossa toisia miehiä, jotka asettaisit rintansa urhollisesti
+vastaan verratonta pimeyden työtä. Eipä Anianin sielu, tiedän minä, ei
+tuhannen mailman, ei tuhannen hengen edestä sietäisi tuota häväistystä;
+ennen menisi hän kuolemaan.
+
+CONON. Toki, heittäkämme nämät synkeät mietteet.
+
+KARIN. Ne heittäkämme kauvas. Mutta yhtä, isäni, kysyn vielä kuitenkin.
+Onko meiltä kaikki kadotettu, koska on kadotettu Sveapori?
+
+CONON. Paljon, paljon on kadotettu, ehkei juuri kaikki. Sillon
+vihamiehemme selkä on vapaa, hän seisoo kiinteästi Suomen ohimilla ja
+vallitsee merillä.--Mutta miksi haastelemme epäillen tuosta
+karileiristämme kuohuvassa meressä, joka on perin kukistettamaton,
+perin mahdoton voittaa? Niin vahvasti, niin viisaasti hänen rakensi
+miehen nero. Te olette nähnyt hänen kuvansa, kreivi Ehrensvärdin kuvan,
+lapseni?
+
+KARIN. Minä muistan sen. Kaunoisena kuin vieno enkeli hän katseli, hän
+joka rakenteli täällä hirviöitä.
+
+MARGARETA. Ilosena, viatonna kuin lapsi hän seisoi tulipeikkonsa
+nojalla, katsahtaen ihmetöistänsä avaruuteen ulos.
+
+CONON. Juuri sillä puhtahalla, taivaanheleällä katsannolla loi hän
+Sveaporin linnan: katsasti sen asemakaavan, kohotti muurit ja tornit,
+kaikki valmisti, kruunaten suuren mestarityönsä. Katso, mikä Briareus,
+sodan satakäsinen hiisi! Kaikkialta kaikkialle kohtaa hän. Lennä pieni
+peronenkin hänen ohitsensa mistä mielit, ja hänen tuhannet rautakitansa
+kaikki voivat vilauksessa kääntyä sua kohden, voivat leimahtaa ja
+sillon runtoa vaihka vaskisen miehen, mi kerran, kuni tarina kertoilee,
+nousi merestä, ja ulettui ylös taivahalle tuon kauhean pää.
+
+KARIN. Ja vielä olen kuullut löytyvän salakaivantoja linnoituksen alla,
+joiden kautta suurimmassa hädässä voidaan kaikki viskata ylös ilmaan,
+hävittäen elävät ja kuolleet. Kuinka uskotte, isämme?
+
+CONON. Uskon että niin on laita johonkin määrin, mutta ei suinkaan
+yleisesti kaiken varustuksen alla. Sen keskellä, eräässä paikassa on,
+niinkuin olen kuullut, peloittava virite. Laukaseppas tämä, sytytä sata
+tynnöriä, ja Susisaaristossa ei hengitä yhtä olentoa sen tempun perään.
+Hirveästi vaikuttaa kruuti ylös ja alas ja ympärillensä koska syttyy
+hän ponnahtaen tuleen. Niinpä on hänehen varoiksi nerokkaita keinoja,
+konsteja keksitty. Senkaltainen on kuuluisa linna: voittaa mahdoton!
+
+KARIN. Mieliistihän uskomme.
+
+MARGARETA. Sillä se lohduttaa meitä.
+
+CONON. Se uskokaat ja olkaat linnastamme ilman yhtään murhetta. Toki
+yksi on hänellä vihollinen, min kanssa ei auta voimat eikä konstit, ja
+on se tuo kalvea nälkä. Mutta hänestähän ei ole vielä kuulunut hätää
+suljetuilta poijiltamme. Kohta heittää myös meri peittonsa, ja sillon
+purjehtii heille leipä.--Niin kasvaa toivomme. Linnamme on vahvin
+pohjassa, sen nykyinen haltija, kreivi Kronstedt, urhea ja viisas mies
+ja sen miehistö oivallinen. Ken uskaltaa häntä lähetä? Eivät legionat
+enkeleitä! Ja tuolla maamme sydämmessä käyvät jo uroomme vastarintaan
+kuin karhut ja ovat jo useinkin antaneet Moskovalle verisen pään; ja
+viimein hänen soittakoot tienoistamme kuuksi päiväksi. Niin toivomme ja
+huudamme: eläköön Suomenmaa ja sen rohkeat poijat, eläköön armollinen
+kuninkaamme! (Heilauttaa kerran hattuansa.--Matti tulee vasemmalta
+periltä.)
+
+KARIN. Matti!
+
+CONON. Siinähän mies.
+
+MARGARETA. Mutta hän saattaa murheen sanoman.
+
+KARIN. Sano kiireesti mitä tiedät, sano kiireesti?
+
+CONON. Mitä kuuluu, Matti?
+
+MATTI. (Kyhnien päätänsä.) Ei yhtään hyvää, herra.
+
+KARIN. Minä ouneksin hirveintä!
+
+CONON. Hän sanokoon sitten että Suomen armeija pohjassa on hävitetty ja
+valloitettu Sveaporin linna. Mitä? Sveaporin linna? Ei koskaan!
+
+KARIN. Sano pian, muuton sydämmeni kätkee! Sano hyvä Matti!
+
+MATTI. Sanon niin pian kuin ehdin. Ja kuulkaat nyt. Sen ijäkkään
+herran, jolle saatoin teidän kirjeenne, isäntäni, kohtasin kovassa
+tilassa, sillä tieto tuhosta oli hiljan tullut. Toki, viimein luettuaan
+kirjeen, kääntyi hän puoleeni vavisten ja lausui: sano isännälles,
+mies,--sillä kirjoittaa en voi tällä erällä--että syy on nyt itkeä:
+Sveapori on langennut.
+
+NE TOISET. Langennut!
+
+MATTI. Mutta kunnialla.
+
+CONON. Haa, vai kunnialla! Mahdotonta!
+
+MATTI. Vartokaat hieman. Eräänä myrsky-yönä rynkäsivät Venäjän laumat
+västinkiimme sisään. Nousi tuosta hirveä meteli, ja Suomen miehet nyt
+vimmoissaan tekivät verrattoman työn. Kas, vilauksessahan lensi suurin
+osa linnoituksesta tulen siivillä ylös ilmaan pamauksella, jolla ei
+vielä ole ollut määriä täällä taivaan alla. Niin räjähti hän
+avaruuksiin ylös yynnä kaikkein ystävien ja vihamiesten kanssa, ja
+jälellä on varusteesta ainoastaan muutama raunio.--Niin käski minua
+ystävänne teille kertomaan. (Hetki äänettömyyttä.)
+
+CONON. Ja sinä kerroit kauhistuksen näytelmän. Olipa siinä laukausta!
+
+KARIN. Oi Jumala, että kesti maa ja taivas!
+
+MARGARETA. Että kesti korkeuden vahvuus ammahdusta verrattoman tulen!
+
+CONON. Ah! tuima linna, kampatessaan kuolon kanssa, antoi mennessänsä
+mailmalle niin voimallisen potkauksen, jossa itse Vesuvius ei
+kilvastele.
+
+MARGARETA. Voi ilmiötä pimeässä yössä tuhansien kuolemien tähden!
+
+KARIN. Tuhansien kuolemien tähden ah ja voi!
+
+CONON. Kuoli siis Anian.
+
+KARIN. Margaretan kihlattu!
+
+MARGARETA. Oo!
+
+CONON. Pidinpä häntä omana poikanani, mutta sai hän murheellisen lopun!
+
+MARGARETA. Hän taivaaseen astui, tulisissa vaunuissa hän kohosi, ja
+aukenivat pilvet. Tämä kunnia miehelle, mi kaatui maansa vartijana!--
+Hän on siis kuollut! Mun Aniani kuollut? Hän se kaunis?--Hyvästi!
+
+KARIN. Myhäillen katselet ylös taivaan kumoon, mutta poskesi on
+lumivalkea, ja sehän ahdistaa mun sydäntäni, ahdistaa! Oi Margareta!
+(Painaa otsansa vasten hänen rintaansa.)
+
+MARGARETA (silitellen hänen päätään). Älä itke, armas sisareni!
+
+KARIN. Kuolihan sun kaunoises!
+
+MARGARETA. Siitähän nyt sieluni autuaasti riutuu.
+
+CONON. Katkera autuus, kurja tyttäreni.
+
+MARGARETA. Hänen kuolemaansa katselen kuin tuo lehtinen viita idän
+partahalta päivän tulista laskua lännessä nyt katselee. Sinä lempeästi
+hymyilevä viita vaisun, valkean taivaskaton alla!--Mitä huolitte
+minusta ja hänestä, jonka kerran kadotin? Muistelkaatte katoa valtasen
+linnan, maamme laivaston kilpeä.
+
+CONON. Oikeinhan nuhtelet sinä meitä. Ensin kaikistahan kuningas ja
+isäinmaa! Mutta ah! heitä kohtasi nyt kova isku tuon kalliin, kalliin
+kivikartanomme kaatuessa, joka, ikivuorelle rakettuna, lujaksi kuin
+vuori itse, komeana, aaltoin syleilemänä seisoi Suomenlahden
+valtijaana.--Tuliluotina nyt halkeisi vanhan sydän, elleivät itse
+muurit ja kiviset kastarit olisi ajoissa leimahtaneet ylös pelasteeksi
+kunnian ja minun poveni lievitteeksi nyt.
+
+MARGARETA. Tämä kantakoon siis murhettanne, muistaissanne kuvaa
+toisesta Numantiasta.
+
+KARIN. Mutta kiivaasti liehtoo rintanne, mun isäni. Te voitte pahoin!
+
+CONON. Ooh ei vaaraa! Tunnenpa vaan kuuman janon ja joisin vaihka
+verta, Moskoviitan verta.--Taluta minua, likka, tuonne lähteelle;
+hämmentäähän näköäni verinen, verinen hämärä. Ah olisin nyt kymmenen
+vuotta nuorempi!--Osota minulle polku. (He ovat menossa vasemmalle.
+Matti on tämän kohtauksen kestäessä seissyt taampana murheellisella,
+mutta lopulta vihasella muodolla.)
+
+MATTI. Herra, kuulkaat minua.
+
+CONON. Mitä tahdot?
+
+MATTI. Minä olen teitä nuorempi kolmekymmentä vuotta, minäkin voin
+surra ja viimein vihastua, sillä Suomi on minunkin kotoni. Katsokaat,
+olenpa nyt kulkeissani tiellä aatellut ja tuumiskellut tuonne tänne, ja
+vihdoin pyhästi päättänyt käydä tuikeaan työhön ja toimeen, olla
+liesussa jo ennen puolyön pimeyttä, jos te, mun isäntäni, suotte
+minulle lupanne ja vielä muutaman rivin mun kouraani, noin niinkuin
+pieneksi puhemiehekseni antaakseni jollenkin teidän tuttavalle
+miekkaherrallenne tuolla ylhäällä. Te ymmärrätte? Mitä sanotte?
+
+CONON. Kuuluuhan tuo uljaalta. Poika, minä arvaan mihen mieles touvaa.
+
+MATTI. Tappelemaan Pohjanmaalle! Siellä kuuluvat he iskeilevän yhteen
+joteskin.
+
+CONON. Juuri sinne, Matti! Siellä taistellaan kuin miehet, ja
+kernaastihan annan sinulle lupani ja vielä pienen kirjotetun
+lumouskalunkin mukaas. Mene ja pue päälles tuon vainaan korpraalimme
+vanha takki ja hattu; tulenpa kohta itse ja annan sulle jykevän
+kiväärini myötäs. Mars, mies!
+
+MATTI. Minä riennän! (Menee oikialle.)
+
+CONON. Koreata kyllä tämänkaltainen esimerkki; ja moni sahransankari on
+tehnyt jo samoin kuin hän, etsinyt taistelevat joukkomme ja vapain
+mielin ottanut päällensä sodan taakat. Hyväähän tuo todistaa,
+sisällistä ydintä ja voimaa, uskollisuutta ja velvontuntoa; ja semä
+kansa raivaa itsellensä viimein tien.--Mutta mitä kuuli äsken, mitä
+näki mun sieluni? Haa! kaukana yössähän punertaen leimahti sankarten
+kuolema.--Lähteelle, lapseni!
+
+KARIN. Tänne, mun isäni! (Menevät vasemmalle.)
+
+MARGARETA (yksin). Kaunis Anian, niin pakeni sun kirkastettu henkes
+ylös maihin, joissa viha, vaino, sota ja kuolema ei ole. Siellähän nyt
+autuaana säteilet ja unohdat isiesi veritahratun maan täällä allas.
+Mutta ei! Ethän unohda ihanata synnyinmaatas, etkä ystävääs sen
+kumajavilla nummilla täällä. Ethän lemmittyäs unohda, häntä kurjaa, mi
+täällä honkain hyminässä kainosti murehtien käyskelee, aina muistain
+sinua, kantaen kuvaasi povessansa. Ja kuule mun valani, Anian! Älköön
+millonkaan, niin vannon, sydämmestäni himmentäkö pyhää aarrettani, sun
+lempeää haamuas, toisen miehen katse. Se kuule! ja tässä heitän nyt
+kauvas elon kehnot riemut vaiheiltani pois, tähän sammukoon nuoruuteni
+lyhykäinen kevät, kuin sammuu tuolla päivän tähti nyt, ja kuolleen
+kultaseni muisto olkoon synkeä iloni aina. (Anian astuu alas
+mäntymäestä perillä, lähestyy hitaasti ja alakuloisena. Margareta
+katselee häntä kummastuen ja haastelee erikseen.) Mitä näen minä? Erään
+nuorukaisen, jonka pituus ja koko olento muistuttavat ihmeellisesti
+häntä, häntä! Tai oletko hänen haamunsa Tuonen maasta? Se ole, minä
+käyn sua rohkeasti vastaan ja syleilen lemmittyni varjoa, jonka oma,
+sureva sieluni synnytti. (Ääneensä.) Toki ei! Sinä olet mun oikea
+sulhaseni lihoin ja verin, mun Anianiin! (Rientää syleilemään häntä,
+mutta Anian kääntää kasvonsa toisialle.)
+
+ANIAN. Oi kuolema!
+
+MARGARETA (ammahtaen hänestä äkkiin pois ja kiljahtaen kovin). Jumal'
+armahda, mitä aavistan minä!
+
+ANIAN. Margareta, katso laupeaasti puoleeni!
+
+MARGARETA. Onneton, sun muotos ilmasee kaikki, oi Jumala!
+
+ANIAN. Jaa, petos on tehnyt tehtävänsä lujimmassa linnassa.
+
+MARGARETA. Haa, mitä sanoit!
+
+ANIAN. Petos on heittänyt Svean linnan.
+
+MARGARETA. Ota sanas takasin, minä rukoilen, ota se takasin! Oi, älä
+sano petos!
+
+ANIAN. Hahaa! jos toisin sanon, niin valehtelen.
+
+MARGARETA. Ole ennen tavallinen valehtelija kuin vihelijäinen, pelokas
+valtakunnan petturi. Oi korkeuden Jumala!
+
+ANIAN (tuskallisesti, mutta kiukun äänellä). En minä häntä myynyt!
+
+MARGARETA. Myynyt!--Myynyt!--Ken on hänen sitten myynyt?
+
+ANIAN. Itse herra sodanpäämies.
+
+MARGARETA. Ja sinä, mitä teit sinä sillon?
+
+ANIAN. Astuin ulos joukon seassa kuni käskettiin.
+
+MARGARETA. (Vyöttää käsivartensa ympär kuusen, joka seisoo oikealla,
+painaen otsansa vasten sen rankaa.) Nyt tahdon kuolla, kaatua kuin
+tumma kuusi metsän huomaan; ja unohduksen arpa olkoon täällä kaiken,
+kaiken päätös ja kruunu! Ah nyt ylös-alasin on mailma käynyt, on pimeys
+ja kauhistus vaan. Kehnostellen peittelee Suomi kasvojansa päivän
+edessä ja ylkäni, mi lähti ulos puhtaana kuin joutsen auringon
+paisteessa, nyt väikkyy, huojuu esiin mustana kaarneena ja katsahtaa
+kuin se mies, joka teki täällä suurimman, suurimman synnin: murhasi
+oman armaan äitinsä. Niin olen uneksunut, Anian, ja uneksun
+lakkaamatta. (Käy vinhasti kohden Aniania, silmät ummessa.) Minä
+uneksun, uneksun, uneksun aina vielä! (Niin ehdittyään teaterin
+keskelle seisahtaa hän äkisti, avaa silmänsä ja vaipuu alas kovin
+kiljahtaen. Nojaa hän itseänsä oikealla kädellään maahan, mutta painaa
+vasempansa vasten ohaustaan.) Enhän uneksunut, lapsi raukka, kosken
+herännytkään langetessain, en herännyt. Ja toki tahtoisin uneksua,
+uneksua vaan. Siis tule, soma kuusi ja viihdytä mua nukkumaan. Tule,
+kultahinen kuusi ja saata mua uneksumaan kuolon unta, ja sitten
+hiljaisesti haudallani hymise.--(Hiljaisella äänellä.) Tule viileä
+kuusi! (Hetken mentyä tulevat Conon ja Karin vasemmalta.)
+
+CONON. Mitä on tekeillä ja miksi kuulin valitushuutoja?
+
+KARIN. Anian!
+
+CONON. Haa!
+
+KARIN. Ja Margareta tuossa!
+
+CONON. Ojennellen tomussa?
+
+KARIN. Miksi näin? Oi nouse ylös, mun kulta sisareni! (Ryhtyy häneen,
+Margareta nouse ylös huoaten.)
+
+CONON. (Eriks.) Mitä aattelisin?
+
+KARIN. Ja tuossa Anian niin kalvea kuin kuolema. Kuinka ymmärrän kaiken
+tämän?
+
+CONON. (Eriks.) Samoin kysyn minä.
+
+KARIN. Kuinka on laitas, Margareta?
+
+MARGARETA. Enhän tiedä.
+
+CONON. (Eriks.) Kummallista!
+
+ANIAN. (Eriks). Tiedänpä, että nousee nyt tässä hälinä; mutta sydämmeni
+on karastunut käydessäni tänne halki ylenkatseen kovan ja kylmän
+kivistön, ja syöksenpä nyt ilman huolta ulos suustani tuiman totuuden
+kuin louhikärme kidastansa syöksee vihan liekkiä.
+
+KARIN. Ah! miksi tuijotamme kohden toinentoistamme näin? Anian, sinä
+elät, mutta miksi katsahdat niin synkeästi? Voi!
+
+CONON. Hän katsahtaa kuin karkuri.--Kerro mies.
+
+MARGARETA. Isäni, nyt olkaat luja kuullessanne pahinta, koska
+ensimmäinen murheemme, niin korkea, nyt muuttuu ikuiseksi häpeäksi.
+
+CONON. Hän kertokoon.
+
+ANIAN. Mitä pitää minun kertoman?
+
+CONON. Kenen luvalla olet tässä? Onko sota loppunut?
+
+ANIAN. Onhan kuitenkin rauha Sveaporin linnassa.
+
+CONON. Ehkä rauha, joka ei ole meidän?
+
+MARGARETA. Oi Anian!
+
+CONON. Sano!
+
+ANIAN. Tahdotte siis kuulla pimeyden sanoman?
+
+CONON. Sen tahdon. Kerro!
+
+ANIAN. No kuulkaat. Sveapori on langennut, langennut ilman taisteloa,
+ilman vallanpakkoa päällysmiesten petoksen kautta; ja julkeasti meuhaa
+nyt Venäläinen huoneessansa.
+
+CONON. Haa! ette siis lähteneetkään koreasti ylös lintuen luoksi
+niinkuin täällä kerrotaan?
+
+ANIAN. Hulluja maineita kaikki. Kuin meren helmi eheänä seisoo linna ja
+hänen otsallansa liehuu idän viiri.
+
+CONON. Ole ijankaikkisesti kirottu sinä, jonka huulilta kuulin tämän,
+sinä, joka vakaana katselit helvetinteosta vetämättä miekkaas!
+
+ANIAN. Totta, miekkaani en vetänyt.
+
+CONON. Sentähden ole kirottu!
+
+KARIN. Voi sinua, Anian, kuinka taisit olla niin miehuuton, niin
+unohtaa isäinmaan onnen. Oi, minä en tahdo sinua nähdä enään!
+
+CONON. Mene, ja älä koskaan enään toivo mun tytärtäni.
+
+MARGARETA. Toki on hän vimman mies ja haastelee katkerretusta
+sydämmestä. Mutta miksi tuomitsisimme häntä kuulematta? Puolustakoon
+hän itseänsä ennenkuin ilman armoa viskaamme nimen pettäjän vasten
+hänen armasta päätänsä.
+
+CONON. Tyttäreni, sun äänes tunkee syvälle mun rintaani, läpi vihan
+villin myrskyn, ja mun täytyy huovahtaa. Anian, minä otan tuomioni
+takasin, kunnes selvästi ja totuuden kielellä olet kuvannut mun eteeni
+kamalan asias. Sano kaikki, ja sitämyöden langetkoon tuomios.
+
+ANIAN. Neidon ihmeellinen ääni on sulattanut sydämmeni jäisen puvun,
+ynseyden, kirouksen tekemä aina sitten Svea linnan murheellista
+päivää.--Mutta lankesi luja linna.
+
+CONON. Surma ja kuolema! miksi lankesi hän?
+
+MARGARETA. Minä rukoilen, lainatkaat hänelle hetkeksi kärsivällinen
+korva.
+
+ANIAN. Niin hän lankesi, vaihka uskallusta ei puuttunut miehistössä,
+vaan ampuili uljaasti, vartoen vakaalla mielellä meren aukeemista ja
+lännestä Ruotsin laivastoa.
+
+CONON. Ja jo kaiketi on meri auennut.
+
+ANIAN. Sen kyllä uskon.
+
+CONON. Ja lännen laivat kuni joutsenet jo olisivat purjehtineet
+satamaanne sisään, tuoden mitä puuttui. Oi kirous!--Mutta kuinka
+luonnistui tilanne?
+
+ANIAN. Ilmestyihän vähitellen esimiestemme piiriin eräs synkkä,
+eriskummallinen henki, ja yhtä ja toista kuiskaeltiin. Toki lujana aina
+seisoi alajohtokunta ja sotamies vallilla. Mutta ylhäältä yhä leveni
+aatoksia, perustelmia, epätoivon lauseita Ruotsin vallasta.
+
+CONON. Niin syntyi myrkyllinen ajos, vähitellen paisui, valmistui,
+kunnes puhkesi hän surman päivänä.--Mutta mitä haastelivat hyvät
+herrat, halventaissaan Ruotsin valtaa?
+
+ANIAN. Tämän maan, he lausuilivat, on mahdotonta varjella Suomea
+kauvemmin alta idän lakkaamatta paisuvan voiman. Ja vallan toivoton on
+tilamme tässä linnassa nyt. Sotajoukkomme ovat meistä kaukana kylmässä
+pohjassa, karkutiellään omasta maastansa pois.
+
+CONON. Ei juuri niin, te hyvät herrat. Sankartemme pieni lauma teki
+»vasemmalle ympär» ja kirkasti kunniansa Venäläisten veressä.
+
+MARGARETA. (Eriks.) Samaan kiirastuleen, Anian, nyt sinäkin riennä, oi
+riennä ja kuole kunnialla!
+
+ANIAN. Ah, nämät muistot ovat hämmentäneet aivoni! Kuinka kertoa? Toki,
+niinhän mietiskeltiin, ja lisäiltihin vielä: turhaan apua lännestä me
+odotamme, kunnes nälkä on heittävä niin linnamme kuin sen miehet
+vihoitetun vihollisen mielivaltaan. Mikä järjettömyys siis, vuodattaa
+verta tuon viheliäisen kuninkaan, tuon hullun tyrannin tähden.
+
+CONON. Rutto heidän päällensä! Kuningastamme häväistä? Huutaa häntä
+hulluksi ja hirmuvaltijaksi, häntä hieman itsepintaista, mutta
+hurskasta miestä? Olkoon heidän kielensä kirottu! Hän on meidän
+kuninkaamme, eläköön hän!
+
+ANIAN. Suuri narri oli Kusta Adolf, mutta Venäjän istuimella istui jalo
+ja lempeä ruhtinas.
+
+CONON. Hmmh!
+
+ANIAN. Pian maineet kuljit ympär koko johtokunnan, mutta kätkössä oli
+yhä miehistöltä kaikki.--Tuli toki viimein tuulispäänä varma tieto:
+heitetty on linna!
+
+MARGARETA. Taivaan Jumala!
+
+KARIN. Mi kammon sanoma!
+
+CONON. Ettei sammunehet aurinko ja tähdet!
+
+ANIAN. Ja ulos marssimahan käskettiin Suomen vartijaväki. Sotilas
+tuijotteli, ja pian mi kiukusta ja vimmasta itki, mi hammasta kiristäen
+iski vasten jäykkää vallia kiväärinsä pirstaleiksi, koska asteli hän
+kiroten ulos. Nyt ainoastaan yksi sana ja yhteen lyöneet olisivat
+helvetti ja taivas. Mutta eihän kaikunut ääni!
+
+CONON. Ei kaikunut!
+
+MARGARETA. Ei kaikunut sankarin ääni! Ah!
+
+ANIAN. Mi hetki äänetön kuin tuomiolla! Tuonne tänne risteili aatoksia
+kiehuvassa aivossani, mutta ulos tuliseen toimintoon ei yksikään
+ehtinyt. Ah ken voi kaaoksessa käsittää mikä parhain tehty mikä pahin?
+Mitä taisin minä, alajohtokunnan joukossa nuori, kokematon jäsen?
+Voinut olis syntyä hirveä hulluus, noustessani vastaan harmaapäätä
+päällysmiestäni; ehkä turhaan olisin laskenut petoksen mustalle
+taakalle vielä velimurhan painon. Ja niinpä kuni kadotuksen pahteisessa
+häiriössä, minä vietiin virrassa ulos kuin houriva mies. Niin läksimme
+linnastamme.
+
+CONON. Miksi läksitte? Loppuiko leipä?
+
+ANIAN. Leipää varahuoneet täys!
+
+CONON. Puuttuiko kuulia ja kruutia?
+
+ANIAN. Jynkät kellarit ampuvaroja täys!
+
+CONON. Te tunnottomat peikot! Ja sinä Kronstedt, haa sinä musta
+perkele!
+
+ANIAN. Hän oli onnellinen hän ja muutama herroistamme vielä. Heidän
+vikoissansa helähteli kultasia tynnöriä, ja sentähden astui Venäjä niin
+mukaisesti ja ilon pauhinalla itärannalta sisään.
+
+CONON. Mutta te?
+
+ANIAN. Me äänettöminä, alakuloisina ja vitkon niinkuin kilpikonnat
+länsipartahalta astelimme ulos kohden mannermaata. Siinä iltahetkenä,
+murheen veljinä erosimme mikä minnekkin, päin kaikkia ilmoja, kuin
+suden poijat, joilta surmattiin emä.
+
+KARIN. Synkkä iltahetki!
+
+MARGARETA. Oi kylmien kyynelten hetki!
+
+CONON. Niin erositte häväistyksen päivänne hämäränhetkenä, o, o!
+
+ANIAN. Olenpa kärsinytkin retkelläni tuosta kolkosta päivästä aina
+tähän hetkeen asti. Tämä päivä alat vainosi mun sieluani kuin öinen
+saamumtuuli, koska polkien tuhansia harhateitä, kohden kodon ilmaa
+samoilin ja pohjan reunaa alat etsi mun silmäni. Siellähän pakolaisen
+kurja kuvailus katseli lemmittynsä haamua; ja käyskeli aina pyhä haamu
+pohjan kaukasten metsien sinisellä harjalla; ja käyskeli hän usein
+pilven himmeän vaipan nojalla. Mutta murheisena siellä väikkyi hän
+aina, heljinä helminä välähtelit hänen kyyneleensä hattarien vuoteilta
+alas.
+
+MARGARETA. (Eriks.) Ah, sinä halkaset mun sydämmeni, kärsivä, onneton
+ylkäni! Oi, minä kuolisin! (Karin itkee.)
+
+ANIAN. Itkevänä häntä kuvailin. Sillä myrsky yhä ukkosena korvissani
+jyrisi, ja nythän kohtailin myös kotomaani laaksoissa lakkaamatta
+ylenkatsetta ja kirousta, ja kuohui sielussani karvaus ja kuolettava
+tuska. Hirmuisestihan painaa meitä kansan viha ja kammo!--niin kaahasi
+minua merestä kamala myrsky, niin hengitti mua vastaan kylmä katkera
+sumu, ja vimman uhaksi muuttui viimein rinnassani murhe.--Toki näin
+vihdoin tuttavat pellot, muiston pyhät vainiot, mutta näinpä sillon
+ikävyyden pellot ja niitut, ja pian en mitäkään nähnyt, vaan kurjan
+silmäni sumeaksi näin. Ah, kuinka toisin ennen, piennä poikaisena ennen
+tullessani koulun helteisestä ilmasta, koska kuulin kohinan lapsuuteni
+kuusistosta ja kodon katto kuumotti mua vastaan tuolta kantosen kunnaan
+kaltehelta kuin pyhäinmiesten kaupunki!--Mutta miksi samea ja synkeä
+sauvu nyt? Miksi pimitetään eteheni maa ja taivas? Mitä taisin minä?
+(Karin juoksee itkien Anianin luo.)
+
+KARIN. Armas Anian, anna anteeksi, unohda mitä lausuin äsken minä
+sokea, minä vallaton liekkiö? Mitä tiedän minä mitä kärsitään ja
+kilvoitellaan täällä mailman reitillä, minä kurja hempilapsi? Ah,
+kärsinyt olet sinä hirmuisesti! Mutta siirrä kuitenkin jo pois nuo
+pilvet otsaltasi. Minä lohdutan sinua; me kaikki, kaikki sinua
+lohdutamme! (Kääntyen kohden isäänsä.) Isäni!
+
+CONON. Anian, minä en tuomitse sinua, muistaen kuuliaisuuden tärkeyttä
+sodassa. Yksi pää, viisas pää ja sillä jäsenet nöyrät ja lujat tekemään
+mitä määrää tämä pää, siinä ikuisesti seisova sääntö. Anna siis mieles
+tyyntyä, nuorukainen. Sinä täytit valas ja velvos vaateen, totellen sun
+herraas, ja samoin tekivät sun veljes ja kumppanis. Mutta olisi
+parvessanne löytynyt yksi jalopeura-sankari, silmällä syöksevä
+toiminnon tulta, niin olisipa nousnut siinä melskettä, tiedän minä.
+Mutta niin ei tapahtunut, vaan toteltiin peikkoa, ja himmentyi Suomen
+kunnian kilpi. Toki, rauhassa, mun Anian, me olemme jo tehneet
+sovinnon, ja hän tekee väärin, joka sinua soimaa ja kiroo.--Anian, ota
+Margaretas ja elä onnellisna, jos niin taidat. (Eriks.) Mutta voi, maan
+mullassa nyt ennen makaisin mä itse! (Ääneensä.) Anian, tule
+vieraakseni tänä iltana ja nauti, jos taidat; murheisena kuitenkin
+kohtaat isäntäsi, tiedät sinä. Sillä nyt on hänen elämänsä kylmä ja
+tyhjä ja hänen ilons on kuolema, o! (Poistuu vinhasti oikealle.--
+Margareta on seisnyt ja seisoo vielä hetken eteenpäin ylevästi
+innostuneena kuin näyssä.)
+
+ANIAN. (Eriks.) Kurja vanhus, mun sydämmeni kärsii sun murheestas.--
+Mutta katso: seisoohan tuossa Margareta eriskummallisna, kirkkahana,
+korkeana kuin olento ylhäältä. Miksi katselet noin tummaan ilmaan?
+
+KARIN (Anianille, pyhkäisten kyyneleet poskiltansa pois). Niin, tule
+vieraaksemme ja heitä mielestäsi kaikki pimeät asiat. Kaikki ei
+kadotettu vielä!--Terve tuloa! (Lähenee sisartansa.)
+
+ANIAN. (Eriks.) Sinä hyvä Karin!
+
+KARIN. Lähtekämme, sisar.
+
+MARGARETA. Mitä tahdot?
+
+KARIN. Mitä? Uneksutko? Nyt mennään.
+
+MARGARETA. (Kärsimättömyydellä.) Jätä minä.
+
+KARIN. No tulkaat sitten käsi kädessä, te kaksi kultasta, kuiskaellen
+sovinnon ja lemmen kieltä. Minä riennän edellä ja askartelen,
+tyttö-leijo, emäntänänne. Tulkaat! (Poistuu kiirehtien oikealle.--Tieno
+on vähittäin muuttunut kuun valkasemaksi.)
+
+MARGARETA. (Eriks.) Tämä oliko unelma?--Ah, eihän ollut tämä unelma,
+vaan pyhä, ihmeellinen henkinäky.
+
+ANIAN. (Eriks.) Kuinka ihastuneena seisoo hän tuossa kuin katselis hän
+jumalten kokousta. Kauniina hän seisoo, ja kuitenkin pelkään häntä
+lähestyä, mutta kuitenkin vetää hän minua puoleensa taas, vaihka olis
+hän kuolemani. En kultatynnörien tähden pettäisi täällä kerjäläistä,
+mutta palkintona tämä taivaanolento--oi kiusaus verraton! Kuinka
+tekisin sillon?--Mutta nyt tahdon liketä ja herättää hänen unehen
+vaipunutta korvaansa, ehkä kammoonkin. (Ääneen.) Margareta!
+
+MARGARETA. Anian, oi Anian!
+
+ANIAN. Sinä käännät pois sun kasvos, sinä hylkäät minun!
+
+MARGARETA. Miksi, onneton?
+
+ANIAN. Onnettomuuteni tähden. Mutta älä heitä minua, minä vaipuisin
+pimeyteen! (Margareta kääntyy äkisti ympär ja syleilee häntä.)
+
+MARGARETA. Lemminhän sinua, mun armas ystäväni. Mutta,--korkeuden
+Jumala!--nyt mun lemmessäni, voi mikä ahdistus ja tuska, Anian, tuska
+ijankaikkinen! (Kääntyy pois hänestä.)
+
+ANIAN. Älä poistu minusta, sä ihanin! Kuin jumalilmestys sä väikyt
+tässä edessäni, loistaen kuutamon kelmeässä päivässä!
+
+MARGARETA. Anian, oi Anian!
+
+ANIAN. Miksi käännät pois sun kasvos?
+
+MARGARETA. Miksi antavat he kamalan varjon?
+
+ANIAN. (Eriks.) Mitä meinaa hän?
+
+MARGARETA. Oi katala Anian!
+
+ANIAN. Pimeä, tuskista menehtynnä.
+
+MARGARETA. Tuskan pimeys tämän rinnalla on halpa.
+
+ANIAN. Minkä sitten? Sano, ja poista se pimeys, sinä taivaan kiiltävä
+haamu tämän kuutamon kelmeessä päiväs!
+
+MARGARETA. Ah! niin heljänä ennen kiilsi myös Anian lempivän silmäni
+edessä. Mutta voi tuota kehnoa sumua hänen otsallansa nyt!
+
+ANIAN. Näkösi harhailee!
+
+MARGARETA. Jos niin olis! Oi, lemminhän sinua; mutta äkistihän taasen
+kauhistuen ammahtaa sinusta sydämmeni pois. Ah! mun rakkauteni, äsken
+lämmin, nyt heti jälleen kylmenee, ja tämä on vaikeampi kuolon tuskaa.
+Sillä huomaa, huomaa mikä pimeyden pilvi, kiukkuinen varjo häväistyksen
+päivästä vainoo sinua lakkaamatta,--laupeuden Jumala!--vainoo,
+hämärtäen sieluas.
+
+ANIAN. (Eriks). Surma ja kuolema! Siinähän muutaman rikoksesta meille
+mustin, poistumaton perintö; ja alas tämän päälle hän katsahtaa nyt,
+puhtahana jalosta korkuudesta. (Ääneensä ja tuskallisna.)
+Tämänkaltaisena seison tässä: mitä tahdot? Sinä tahdot että siirryn
+sinusta aina maitten ääriin? Minä teen sen; ylös Pohjanmaalle
+kamppailemaan urostemme kanssa; ja kuuleman sinun pitää kuinka
+taistelen, säästämättä vertani ja henkeäni! Mutta sano kaunoinen, jos
+sodasta viimein voittajana palajan, minä saanko sinua kokonaan kutsua
+omakseni taas?
+
+MARGARETA. Mitä tekisit, sen tekisit vimmasta, saattaakses tuon pilkun
+kilvestäsi pois. Sinä taistelisit siellä minun tähteni, vaan et meidän
+maamme tähden, jonka olet kerran unohtanut. Mutta riennä sotaan ja
+kaadu kuin sankari maan ja taivaan otollisna uhrina. Sillon tekee
+meidän henkemme ikuisen sovinnon ja kohtaavat toinentoisensa viimein
+tuolla yllä pilvein.
+
+ANIAN. Mutta heittää lemmittynsä, kaunihimman ihanimman, kuin taivas
+koskaan loi! Ah! senkaltaisena katselen häntä nyt, ja hänenkö
+heittäisin ijäksi? Mahdotonta taivastani!
+
+MARGARETA. Koska hänen heität, sillon hänen voitat; mutta tiedä, jos
+tässä viivyt, sumuhaamuna aikailet, sillon hänen kadotat ainiaaksi.--
+Sun taivaas! Oi, tahtoisinhan se olla, mutta enhän enään täällä, vaan
+tuolla. Toki pelkäänpä nyt, ettei millonkaan ollut lempesi täällä
+kohonnut ylemmäksi maamme piiriä.
+
+ANIAN. Eikö ollut hän? Sinä loukkaat uskollista lempeä, jonka siivet
+syleilevät ijankaikkisuutta! Margareta!
+
+MARGARETA. (Ryhtyy häneen.) Oi Anian, anna anteeksi! Ijäisyyteen
+pyrkivät siis meidän molempain lemmet. Kuitenkin, nyt avara juopa on
+laskettu heidän välillensä niin täällä kuin siellä, elles sinä
+kuolemalla kuole. Siis kuole, Anian, kuin sankari, muuta sinne ikuisen
+kesän pyhille kunnahille, ja kuolemas, mi täällä meidän erotti, siellä
+taasen kerran meidän yhdistää, lyöden yli kolkon juopan eteheni
+kultasen sillan sun luokses.
+
+ANIAN. Oi ääni lempeä, täysi helleyden armautta, kuin tähden
+kyyneleinen kiilto etäisestä sumusta! Minäkö sen äänen soinnussa en
+kuolisi kultani edestä ja edestä mun maani! Margareta, miksi lausuin
+kehnon sanan? Sen tein minä hourien, katsellessani taivastani, koska
+kuulin pyövelin äänen kutsuvan minua kuoleman kitaan. Mutta kas: kuolon
+öisestä kohdusta nousen minä sinua aina kirkkahampana katselemaan
+taasen. Ja kuolla kunnialla synnyinmaamme edestä, oi ankaruus!
+
+MARGARETA. Sinä haastelet kuin sankari ja sieluni ihastuu!
+
+ANIAN. Taisteloon ja kuolemaan! Ja enkö tiedä että nuorena urona
+kuolen? Mitä sanoi hän poikaiselle kerran pimeäsilmänen vaimo?
+»Varahinpa sinä pienoiseni kuoletkin, kylmenethän nuorukaisna kauvas
+jylisevään jylhistöön.» Haa, siinähän sankarin kuolema!
+
+MARGARETA. Niin hän sanoi, synkeä, vakaa vaimo.
+
+ANIAN. Ja niin nyt aavistaa sieluni, jännittäen kaiken olentoni sodan
+veriseen temmellykseen. Ennen päivän koittoa lähden, mun lemmittyni!
+(Vetää häntä rinnoillensa.)
+
+MARGARETA. Ah alas kyynelten virtaan minä tahtoisin vaipua! Mutta
+kuule, kuule mitä näin minä näyssä juuri tässä, tällä hetkellä, tuossa
+isäni poistuessa.
+
+ANIAN. Sinä olet siis näkijä?
+
+MARGARETA. Näinpä sinun kuolemas!--Oi Aniani onhan tämä lakkaamaton
+murheen yö. Mustat, veren pallistamat pilvet sen taivahalla yhä
+ylitsemme kiirii, toinentoistaan kaahaten kuin hurjat kotkat ja korpit.
+Kauhistuksen henki vallitsee, luonnon rakennot syrjähtyvät ja moni
+halpa, kaino tyttö ennustaa tulevista päivistä. Järistys läpi sielun
+tunkee, sielua kuvottaa, ja se rupeaa tuskissaan tirkistelemähän ulos
+ruumiinsa peitteestä. Oi mitkä aijat!
+
+ANIAN. Mutta kerro mitä näit.
+
+MARGARETA. Ankaran näyn. Eteheni avettiin kappale aution Pohjanmaan
+rantaa, jossa riehui sodan liekki jynkän vuoren liepeillä ja lähellä
+laakeaa merta. Kiivas oli kamppaus, ja tekivät siinä ihmeitä Suomen
+sankarit. Toki ensimmäisnä, ylimmäisnä aina taistelit sinä, sodan
+tulessa hehkuen kuin kilvoitteleva enkeli. Niin taistelit, kunnes
+monesta haavasta kaikki veres ja voimas olit virranneet ulos; ja sun
+henkes raukeni. Mutta ympärilläs huudettiin kuin Juuttaan jalopeuralle:
+»ah että sankari kaatuu!» Ja nyt, kuoleman sinua suudelles, sinä
+myhäilit kuin myhäilee autuas sielu riemun ja kunnian pauhussa. Ah mikä
+näky! Kuin taivaan tulesta mun sydämmeni leimahteli koska katselin
+kunnian hetkeäs meren aavalla rannal.
+
+ANIAN. Sun sanas, sun äänes pyhä tuliseen rautapaitaan kietovat mun
+ruumiin, ja tuimasti himoon että kuulisin jo tappelon jylinän; ah, heti
+rynkäisin sen pyrskivään kitaan, sen hurjimpaan Urian-leikkiin!
+
+MARGARETA. Oi sä jalo sotilas! Kunnias retkelle lähde ja ota myötäs mun
+lempeni aarre ja rukousteni taivaanlauma.
+
+ANIAN. Heidänpä kanssaan halkasen Suomen salot ja vuoret, kunnes
+vasamana ehdin sodan pauhinan ja sen tulta-tuiskivat louhikärmeet.
+
+MARGARETA. Ja taistelet kuin sankar; ja koska kuolet...
+
+ANIAN. (Äkisti.) Ja koska kuolen--
+
+MARGARETA. Sillon sädehtien sielus sodan liekistä väikkyy ylös
+puhtahana, viatonna kuin foeniks, jälleen syntyneenä kuolemastaan.
+
+ANIAN. Ja kiidän ylös korkeuden salihin, sen heljjässä ilmas onnellisna
+sinkoilen, mutta kaukana sinusta, kaukana morsiusseppelis tuoksusta!
+
+MARGARETA. Minä sillon tämän elämäni lyhykäisen iltapäivän täällä
+pyhitän sinulle: lumivalkeaan itseni vaatehdin ja kukkaskedoilla
+seppelöittynä morsiamenasi käyn. Niin käyn minä monena kesän
+raukenevana ehtoona, kunnes pian toki riennän sun luokses ja ilosena
+helmani avaan.
+
+ANIAN. Ja sillonhan häitämme vietettäköön, sillon taivaan tuulet,
+pyhiltä vuorilta tullen, jalosti ravisitelkoot morsiushuntuasi
+korkeassa luhdis.--Oi suo mun lempeni houria, sillä minä kiirehdin
+kohden kuolemaa!
+
+MARGARETA. Ja kuolemasta elämään taasen.
+
+ANIAN. Sinä kelmeä yöseen ruusu! sinä täytät mun poveni voimalla,
+pyhillä aavisteilla, ja, kuin omihin häihimme, nyt riennän sotaan ja
+kuolemaan. Valani on vannottu ja lähtöni lähestyy; älköön nähkö tässä
+nuorta sotilasta enään tulevan aamun koitto. Hetken vielä tuolla
+armaassa kodossani viivyn, lyhyen hetken viivyn.--Hyvästi, mun impeni!
+
+MARGARETA. Ah eihän vielä! Vaan vielä viivy hetki lyhyt tässä ystäväsi
+kanssa ja yhtä lyhyt kodolles jäähyväisilläsi uhraa, ja sinua
+kuitenkaan ei saavuta aamun koi. Kuullelkamme kerran vielä kuinka
+synnyinlaaksom kevätyönä soi, eron viimeisenä yönä, kuun paistaessa
+kirkkahasti.
+
+ANIAN. Kuullelkamme, ystäväni.
+
+MARGARETA. Kuullelkamme!
+
+ANIAN. Tyyni, ihmeellinen yö!
+
+MARGARETA. Kaikkialla hiljaisuus; ainoastaan männistössä yölintu
+ääntää.
+
+ANIAN. Ja rauhallisna pauhaa kaukahinen koski.
+
+MARGARETA. Kaimalan koski pauhaa ja kultana kuumottaa kuu.
+
+ANIAN. Ja tuolla hongisto helottaa alla kultasen kuun.
+
+MARGARETA. Ja joki sinivyönä välkkyy tuolla niitun helmas.
+
+ANIAN. Ja aavistaen kajastaavi tuolla vuoren komeroinen jyrkkä.
+
+MARGARETA. Ja tähdet taivahalla hymyilee.
+
+ANIAN. Kas, tuossahan jalona kuin sota-orhi loistaa seitsentähti ja
+pohjaan viittaa levotonna kaulansa, alas kohden sodan valkeita hän
+viittaa, sinne mihen retkeni on kulkeva nyt. Minä tahdon rientää.
+Hyvästi, mun lemmittyni!
+
+MARGARETA. Hyvästi mun sankarsulhasein!
+
+ANIAN. Kyyneleissä myhäilet sä taivaallinen!
+
+MARGARETA. Valkeuden ja pimeyden häiriössä vaikyn. Oi viivy vielä,
+Anian!
+
+ANIAN. Minua huutaa isäinmaa.
+
+MARGARETA. Riennä, riennä!
+
+ANIAN. Hyvästi sä armas! (Tahtoo mennä, mutta Margareta vetää häntä
+takaisin.)
+
+MARGARETA. Viivy hetki vielä, sinä kaunoinen, jota sydämmeni tahtoo
+poistaa kauvas ja taasen takasin temmata.
+
+ANIAN. Kuitenkin, mun täytyy lähteä.
+
+MARGARETA. Kuolemaan! (Viskaa vinhasti kiharansa poskeltansa taaemmas.)
+Kuolemaan!
+
+ANIAN. Oi, tuskastako viskelet sä kiharias kuutamon kiillossa?
+
+MARGARETA. Ah, mun laupeuteni riutuu, mutta älköön käyttäkö hän
+valtaansa.
+
+ANIAN. Ei; vaan miekkaani minä. Hyvästi! (Pyrkii poispäin, mutta
+Margareta vetää häntä puoleensa.)
+
+MARGARETA. (Haastellen vaikertelevalla, melkein kiljuvalla mutta
+hiljaisella äänellä.) Anian, sinä kuolet uhrina, seppelöittynä uhrina
+sinä kuolet!
+
+ANIAN. Ilman murhetta, mun tyttöni; minä kuolen kuin mies. (He
+tempoilevat hetken molemmat puoleensa, mutta hellästi.)
+
+MARGARETA (aina samalla äänellä). Ylevänä uhrinahan kuolet edestä
+isiesi maan!
+
+ANIAN. Sankarina verratonna! Mutta päästä minua, armas!
+
+MARGARETA. Ei! Vaan kunnian ylkänä vaivut, kallistaen pääs kuin syksyn
+kukkanen! Mutta voi, siinä oli verta! Voi, tuhannen kertaa voi, ja
+valita korkeasti, sydämmeni kurja! Sinä vaivut kuin syksyn kukkanen!
+
+ANIAN. Sun rinnoilles kuin lapsi, jos kauvemmin ma viivyn. Sentähden
+kuin villi aalto minä kiirehdin merelleni ja vaivun myrskyyn. (Lähtee
+vauhdilla, mutta Margareta, pitäen häntä kädestä, temmasee hänen kerran
+vielä takasin.)
+
+MARGARETA. Toki temmaa sun vieläkin syliinsä toinen aalto. (Syleillen
+häntä.) Nyt hyvästi ainiaaksi!
+
+ANIAN. Ei! vaan sulje mua ainiaaksi helmahas, sinä kirkas laine,
+kimmeltävä liehaus hopea-kuutamos.
+
+MARGARETA. Ei! vaan tässä näit sinä naisheikkouteni viimeisen
+liehauksen. Nyt taas kuin voimallisin laine sun viskaan ulos
+kuolemattomuuden mereen, Sieltähän sä ijankaikkisuuden otsalta mun
+sydämmeen aina heleänä aamutähtenä säteilet.
+
+ANIAN. Mi autuas onni!--Hyvästi siis viimein! (Anian poistuu.)
+
+MARGARETA. Hyvästi, kunnes tervehdin sua tuolla ylähällä Tähtelässä!
+(Lankee polvillensa.)--Vallitsija korkuudessa, tee hänen tiensä
+ankaraksi kuolon-tieksi kilvoituksen vainiolla, että kunnian hänestä
+saapi isäimme maa ja mun orpo-lempeni uneksua rauhas!--Taivaan
+ruhtinas, kuule Suomen naisten rukoileva ääni: Oi, mitä etelässä vaipui
+meren synkeään kohtuun, se nouskoon pohjan tuntureilta ylös pilvihin,
+moninkerroin kirkastettuna taas!--Jaa, mun sieluni jo ihanuuden näkee,
+jo loistaa korkealla sankar-kunniamme; ja mailma on imehtivä
+urostöitämme Suomen autioilla ahoilla.
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Lea; Margareta, by Aleksis Kivi
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEA; MARGARETA ***
+
+***** This file should be named 12796-8.txt or 12796-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/2/7/9/12796/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/12796-8.zip b/old/12796-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e767504
--- /dev/null
+++ b/old/12796-8.zip