diff options
Diffstat (limited to 'old/12546-8.txt')
| -rw-r--r-- | old/12546-8.txt | 25060 |
1 files changed, 25060 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/12546-8.txt b/old/12546-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1b64206 --- /dev/null +++ b/old/12546-8.txt @@ -0,0 +1,25060 @@ +The Project Gutenberg EBook of Jumalainen näytelmä I-III, by Dante + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Jumalainen näytelmä I-III + +Author: Dante + +Release Date: June 8, 2004 [EBook #12546] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAINEN NÄYTELMÄ I-III *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + + + + +JUMALAINEN NÄYTELMÄ I-III + +Kirjoittanut Dante + +Suomentanut Eino Leino + + +Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1912. + +Eino Leino sai tämän teoksen suomentamista varten avustusta suomalaisen +kirjallisuuden edistämisvaroista. + + + + +Esisana + + +Tämän runoteoksen käännös on toimitettu _Brunone Bianchin_ julkaiseman +ja selittämän »Divina Commedian» yhdennentoista painoksen mukaan, joka +ilmestyi Firenzessä v. 1896, Successori le Monnier'in kustannuksella. +Selityksiin nähden on seurattu pääasiallisesti _Otto Gildemeisterin_ +erinomaisen saksankielisen käännöksen neljättä painosta vuodella 1905, +ilmestynyt J.G. Cottan kirjakaupan kustannuksella. + +Loppusoinnut, joilla suomentaja oli työnsä alottanut, ovat jätetyt pois +osaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi ja +sananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivat +teoksen runollista arvoa saati sitten sen hartautta ja vakavaa +mahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielen +muiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon, +riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuutta +tulkitsemaan. Tämä on ollut myös »Suomalaisen kirjallisuuden +edistämisrahaston» kaunokirjallisen osaston mielipide. + +Mainitun rahaston puolesta on käännöksen tarkastanut toht. _Oiva +Tallgren_, jonka monista tunnollisista, sattuvista ja mitä herkimmällä +tyyliaistilla tehdyistä huomautuksista täten pyydän lausua sulimmat +kiitokseni. + +Saman kiitoksen pyydän osottaa Edistämisrahaston kaunokirjalliselle +osastolle kokonaisuudessaan, etenkin sen jäsenille prof. _O.E. +Tudeerille_, toht. _E.A. Tunkelolle_ ja _Juhani Aholle_, jotka kukin +ovat osia tästä käännöksestä tarkastaneet ja sen suorittajaa +erinäisillä huomautuksilla opastaneet. + +Helsingissä 17 p. kesäk. 1912 + +EINO LEINO + + + + + + +JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI + + + + +Ensimmäinen laulu + + +Elomme vaelluksen keskitiessä[1] +ma harhaelin synkkää metsämaata[2] +polulta oikealta poikenneena. + +Ah, raskasta on sanoa kuink' oli +tuo salo kolkko, autio ja sankka! +Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy. + +Ei kaameampi itse kalma liene; +mut koska hyvää myös ma löysin sieltä, +kuvata muutkin tahdon tapaamani. + +En tiedä, kuinka tuonne tullut olin; +niin horroksissa ollut lien ma silloin, +kun jätin, koito, tien ma todellisen. + +Mut päästyäni juureen kummun, missä +tuo laakso loppui, jonka kauhistukset +sydämen multa oli lävistäneet, + +ma ylös katsoin: vuoren huippu hohti +säteissä tuon jo tähden,[3] kaikki joka +jokaista tietä ohjaa oikeahan. + +Tyventyi silloin hiukan pelko multa, +mi pauhas sydämeni järvell' äsken, +kun vietin kauhun yötä kaameata. + +Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen +mereltä päässyt juur' on rantamalle +ja katsoo taapäin vettä vaarallista; + +niin sielunikin, hädissänsä vielä, +taa kääntyi katsomahan paikkaa, joka +ei salli elää kenenkään. Kun olin + +ruumistain väsynyttä virkistänyt, +taas nousin vuoren jylhän jyrkännettä +alemman aina lujaan lyöden jalan. + +Mut katso! Vuorenrinteen alkupäässä +sai siro, nopsa pantteri[4] mua vastaan, +min verho oli talja täplikkäinen. + +Ei väistynyt se eestä silmieni; +ja siihen määrään esti tieni, että +jo monta kertaa taaksepäin ma käännyin. + +Ol' aika aamun varhaisen. Nous Päivä +taivaalle kaikkein niiden tähtein kanssa, +jotk' oli seurassaan, kun ensi kerran + +loi Taivaan Rakkaus kiertoansa käymään +nää kauniit kappaleet. Siks syyn jo luulla +pedosta hyvää kaunis-karvaisesta + +soi aika armas vuorokauden, vuoden. +Mut silti ollut taas en säikkymättä, +kun näön uuden, jalopeuran, näin ma; + +tuo ilmestyi ja tuli vastahani +päin pystyin, nälästä niin raivokkaana, +tuost' että ilma tuntui vapisevan. + +Ja suden näin, mi laihuudessaan näytti +himojen kaikellaisten täyttämältä; +se monen elämän jo katkeroitti. + +Tuo niin mun toperrutti kammollansa, +näkönsä jota mulle huokui, että +kadotin toivon päästä kukkulalle. + +Ja kuin on voiton kilpa jollakulla +ja saapuu aika häviönkin hälle, +min mieli murtuu, sydän itkee silloin, + +niin mulle peto rauhaton tuo teki, +mi käyden vastahani verkallensa +mun tunki sinne, kuss' on Päivä vaiti. + +Alemma noin kun aina vierin, sattui +silmiini miesi, jolta vaitiolo +jo pitkä näytti kielen kangistaneen. + +Tuon koska erämaassa autiossa +ma näin, »Mua sääli», hälle huusin, »kuka +lienetkin, ihminen tai varjo vainen!» + +Hän vastas: »Olin ihminen, en ole, +mun oli taatto, maammo Mantovasta, +isäini luita maa Lombardian painaa. + +_Sub Julio_ ma synnyin,[5] vaikka myöhään, +näin hyvän Augustuksen aikaan Rooman +jumalten vääräin vielä vallitessa. + +Mies runon olin, lauloin hurskahasta +Ankiseen pojasta, mi jätti Troian, +kun Ilion ylväs hiiltyi raunioina. + +Mut sa miks palaat kovan onnen paikkaan? +Miks et sa nouse vuorta valoisata, +mi alku on ja aihe kaiken ilon?» + +»Vergilius olet siis, tuo lähde, josta +jokena vierii sanantaito kirkas!» +hänelle virkoin otsa ujostuen. + +»Sa valkeus, ylpeys runon valtiaiden, +lue hyväksein nyt pitkä into, rakkaus, +joll' olen teostasi tutkistellut. + +Mun mestarini oot, mun tekijäni: +sinulta yksin oppinut ma olen +sen tyylin kauniin, jok' on kunniani. + +Näe peto, jonka tähden käännyin; auta +sen ohi mua, viisas kuulu! Multa +se vapisuttaa poven ynnä ponnen.» + +»Sun paras ottaa onkin suunta toinen», +hän vastas, nähdessään mun kyynelöivän, +»jos päästä aiot erämaasta tästä. + +Näät juuri peto tuo, min vuoksi huudat, +ei laske ketään tielle oikealle, +vaan estää jokaista, sikskuin hän sortuu. + +Sen luonto on niin pahansuopa, häijy, +ett'ei sen täyty himo herja koskaan, +vaan syötyään se kaht' on nälkäisempi. + +Se moneen eläimeen on sekaantunut, +on sekaantuva vielä moneen, kunnes +tulevi jalo Koira[6] turmaks sille. + +Tää kultaa, maista mammonaa ei etsi, +vaan viisautta, rakkautta hyvää; +välillä siinnyt on hän Feltron[7] kahden. + +Italia-raukan on hän vapauttava, +maan, jonka vuoks Camilla[8] impi kuoli, +sai surman Euryalos, Turnus, Nisus. + +Ajava kaupungista kaupunkihin +hän sutta tuota on Infernoon saakka, +mist' ensi kateus sen irti päästi. + +Siks katson ynnä uskon parhaaksesi, +mua että seuraat; oppaas olla tahdon +ja johtaa sinut paikkaan ikuisehen, + +ja jossa kuulet epätoivon huudot, +näät henkein muinaisien kärsimykset, +todistavaiset toista kuolemata. + +Näet nekin, jotka tyytyväiset ovat +tulessa, koska heill' on toivo päästä +ees kerran asuntoihin autuaitten. + +Mut noihin jos sa nousta tahdot sitten, +mua arvokkaampi sinut sielu kohtaa, +min huomaan jätän sun, kun itse eroon. + +Näät Keisari, tuon korkeuden Herra, +ei salli, koska kapinalla koetin, +lakinsa väistää, mun sua sinne johtaa. + +On hänen kaupunkinsa kaikkialla +ja kaikkialla vallitsee hän; suuri +ah, autuus, tulla valituksi sinne!» + +Ma hälle: »Kautta Jumalan sen, jota +et tuntenut, sua Runoniekka, pyydän, +pahaa ja pahempaa mun välttääkseni, + +mun että johdat paikkaan, josta puhuit, +ja näytät mulle pyhän Pietron portin +ja kurjat, joiden kärsinnästä kerrot.» + +Hän lähti, hänen jäljessänsä minä. + + + + +Toinen laulu + + +Jo päivä painui, hämy illan lankes, +vapautti vaivoistansa luodut kaikki, +maan päällä jotka asuvat ja ovat. + +Ma yksin valmistauduin kestämähän +niin sotaa tien kuin säälin; nyt on muisti +mik' erhettyne ei, sen kuvaileva. + +Mua Musat auttakaa ja ylväs henki! +Oi, Muisti, joka kirjoitat, min näin ma, +on aika aateluutes ilmoittua! + +Näin aloin: »Runoniekka, oppahani, +mun katso kuntoani, liekö luja, +sa ennen kuin mun johdat yöhön jylhään. + +Sa sanot, että Silviuksen isä,[9] +näyssä ei, vaan vielä täysin aistein +vaelsi valtakuntaan ijäisehen. + +Jos Herra, vastustaja kaiken pahan, +hänt' auttoi, muistain, mitä mahtavata +hänestä johtuis, keitä, kuinka suurta, + +niin myöntää järkeni sen oikeaksi: +isäksi Rooman, Rooman vallan oli +valittu hänet Tulitaivahassa. + +Ne molemmat, mun totta haastaakseni, +pyhäksi paikaks säättiin sille, joka +suurimman Pietarin on jälkeläinen. + +Retkellä tällä, mistä kiität häntä, +hän tuta sai ne seikat, joissa piili +syy hänen voittonsa ja paavinviitan. + +Myös saapui sinne _Vas electionis_[10] +tukea noutamahan uskoon siihen, +mi juur' on alku pelastuksen polun. + +Mut ma miks sinne käyn? ja ken sen sallii? +Aineias en, en Paavali lie, heihin +en itse itseäin, ei muutkaan vertaa. + +Siks jos ma tuolle taipaleelle myönnyn, +ma pelkään, että on se taival turha; +sa viisas, enemp' ymmärrät kuin puhun.» + +Ja niinkuin se, mi tahdo ei, jot' tahtoi, +ja tuumain uutten vuoksi mieltään muuttaa, +niin että jättää koko alkamisen; + +ma niin tein rantamalla synkeällä, +näät harkiten ma aikomuksen jätin, +johonka ensin olin ollut nopsa. + +»Sanasi oikein tajunnut jos olen», +minulle vastasi tuon Suuren varjo, +»povessas pelkuruus nyt vallitsevi, + +tuo, joka usein ihmisen niin iskee, +ett' aikeen jalon jättää hän kuin eläin, +kun silmät oikein eivät nää yön tullen. + +Täst' että pääsisit sa pelvostasi, +siis kerron, miksi saavuin, minkä kuulin, +kun ensi kerran sua surkuttelin. + +Ma epäröitsevien joukoss' olin, +mua Nainen[11] kutsui autuas ja kaunis, +niin että pyysin häntä kestämähän. + +Kuin silmät sen ei aamutähti loista, +solisi sorja, enkel-kirkas kieli +näin mulle suloisesti, hiljaa haastain: + +'Oi sielu seijas sa mantovalainen, +min maine vielä maailmassa soipi +ja soipa on maailmanloppuun saakka, + +mun ystäväni, vaan ei onnen, harhaa +nyt astuessaan vuorta autiota, +niin ett' on pelko hänet käännyttänyt; + +ja pelkään, että niin on erheen vanki, +mikäli kuullut olen taivahassa, +ett' apuun lähtenyt lien liian myöhään. + +Nyt mene, käytä sanaas ynnä muuta, +mi olla saattaa pelastukseksensa, +hänt' auta niin, ma että lohduttaudun. + +Beatrice on se, joka käskee sua; +ma tulen sieltä, jonne jälleen halaan: +lähetti Lempi näin mun haastamahan. + +Kun eessä Herrani taas seison, hälle +nimeäs usein mainin ylistäen.' +Hän vaikeni, ja sitten aloin minä: + +'O nainen siveä, min kautta yksin +inehmon heimo kohoo kaiken yli +tarhoissa taivaan pieni-piirisimmän. + +Niin mua miellyttää sun määräykses, +ett' tehty jos jo ois, ois myöhää mulle; +enempi ei sun tarvis haastaa. Mutta + +syy mulle virka, minkä vuoks et säiky +sa alas tulla tähän keskuksehen +paikasta, jonka laajuuteen jo halaat?' + +'Kun tiedustaa noin tarkoin tahdot tuota', +hän lausui, 'kerron lyhyesti sulle, +ma miks en pelkää alas tulla tänne. + +Ne seikat yksin ovat peljättävät, +joill' onpi valta vahingoittaa toista; +muut seikat eivät, niit' ei säikkymistä. + +Jumala tehnyt, hälle kiitos, minut[12] +niin on, mua ettei koske kurjuutenne, +ei yllä minuun tuli tuskan tämän. + +Taivaassa Neitsyt sulo on, mi säälii +niin retkes vaivaa, johon käsken sua, +hän että lientää kovaa tuomiota. + +Lucian puolehen hän kääntyi, pyysi: +'Nyt uskollises tarvitseepi sua, +ma hänet suljen sinun suosioosi.' + +Lucia, vihollinen kaiken julman, +nous, saapui paikkaan, missä istuin minä +yhdessä Rakelin, tuon vanhan, kanssa. + +Hän näin: 'Beatrice, tosi kiitos Luojan, +miks auta häntä et, mi niin sua lempi, +hän että jätti rahvaan raa'at laumat. + +Sa etkö kuule vaikerrusta kurjan? +Nää etkö, kuin hän kera kuolon sotii +joella,[13] jost' ei kehumista meren?' + +Niin nopsa kukaan vuoks ei hyödyn maisen +tai vuoksi vaurion, mi häntä uhkaa, +kuin minä, kuultuani moiset sanat. + +Sijaltain autuaalta tänne astuin, +puheesi voimaan luottaen, mi sulle +ja kuulijoillesi on kunniaksi.' + +Noin mulle haasteli Beatrice, nosti +silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät; +se entistäin mun teki nopsemmaksi. + +Ja tulin luoksesi, niinkuin hän tahtoi, +pedolta pelastin sun tuolta, joka +ties sulki kaunihille kukkulalle. + +Siis mikä nyt? Miks, miksi viivyttelet? +Niin suuri miks on mieles arkuus? Miksi +ei sulia uljuutta, ei rohkeutta, + +kun kolme Naista armon-autuasta +sinua huoltaa kartanoissa Taivaan +ja puheeni niin paljon hyvää lupaa.» + +Kuin kukat, sulkeuneet ja kumartuneet +yökylmän alla, paistaessa päivän +taas kaikki aukee, kohoo korressansa + +niin kävi kuntoni nyt uupunehen, +ja sydämeeni uljuus moinen syöksyi, +ma että aloin vapahalla miellä: + +»Ah, armiasta, joka auttoi mua, +ja sinä, ystävä, mi kuulit heti +totuutta sanain sulle lausuttujen! + +Mun sydämessäin halun moisen matkaan +sa olet puheellasi synnyttänyt, +ma että ensi aikeeseeni palaan. + +Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin, +sa saattaja, sa Mestari, sa herra!» +Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan + +tiet' aloin vaikeaa ja vaarallista. + + + + +Kolmas laulu + + +_Ma johdan kaupunkikin kärsimyksen, +ma johdan tuskaan iankaikkisehen, +ma johdan kadotetun kansan joukkoon_. + +_Oikeutta tahtoi ylväs Tekijäni: +loi minut jumalainen Kaikkivalta +ja suurin Viisaus ja ensi Rakkaus.[14] + +Mua ennen luotua ei ollut mitään, +ijäistä vain, myös itse kestän iki: +ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää_. + +Nää sanat, synkin värein kirjoitetut, +näin päällä portin erään. Mestarille +ma lausuin: »Ankara on aatos niiden.» + +Hän mulle kokeneemman lailla haastoi: +»Epäily kaikki pitää tässä jättää +ja kuollut olkoon kaikki mielen pienuus. + +Tää on se paikka, josta sulle puhuin, +Nyt saat sä nähdä surevaiset kansat, +jotk' ymmärryksen lahjan hukkasivat.» + +Käteeni tarttui hän ja muoto tyynnä, +niin mua rohkaisten, hän johti minut +salaisten ongelmien sisäpuolle. + +Soi siellä huokaus ja huuto, parku +yön halki tähdettömän, tuska moinen, +niin että ensin puhkesin ma itkuun. + +Sekoitus kielten, kirot kauhistavat, +sävelet vaivan, äänenpainot vihan, +käheät, kirkuvat, ja kättenvääntö +sai aikaan pauhun, joka aina kiertää +tään ilman ajattoman kautta, niinkuin +käsissä rajumyrskyn hiekkapyörre. + +Ja minä, päässä side kauhun, huusin: +»Oi Mestari, mik' ääni tuo? ja keitä +nuo, jotk' on niinkuin suuren tuskan orjat?» + +Hän mulle: »Tää on tila kurja niiden +kuolleiden onnetonten,[15] jotka eivät +ansainneet moitett' eikä kiitostakaan. + +Heill' osa enkeleitten on, jotk' eivät +kapinass' olleet, eivät uskolliset, +vaan itseksensä, irti Jumalasta. + +Ei vastaan ota heitä taivas, ettei +vähenis kauneutensa, ei Inferno, +ett'eivät syntiset sais kunniata.» + +Ma hälle: »Mestari, mik' on se vaiva, +mi heidät saa näin suureen vaikerrukseen?» +Hän vastasi: »Sen lyhyesti kerron. + +Ei heillä kuolon toivoa; ja elo +sokea tää niin halpa heist' on, että +muu kaikk' on heille kadehdittavata. + +Maailma heidän mainettaan ei muista, +käy ohi heidän Oikeus ja Sääli: +he jääkööt. Katsele ja astu eespäin!» + +Ma katsoin, näin ma lipun liehu-helman +rataansa rientävän niin pikaa, että +olevan näytti lepo outo sille, + +ja jäljessä sen ihmislauma vieri +niin laaja, ett'en luullut oisi koskaan +manalan maille mennehen niin monta. + +Kun tuntenut ma olin joitakuita, +taas katsoin sekä näin sen miehen varjon, +min heikkous vei luopumukseen suureen.[16] + +Heti ma ymmärsin ja varma olin, +tää että oli piiri pelkurien, +joit' inhoo Luoja ynnä yönkin vallat. + +Nuo raukat, jotka eläneet ei koskaan, +olivat alasti, ja paljon heitä +siell' ampiaiset sekä paarmat pisti. + +Nää heidän kasvoistansa verta veti, +sen kyynel-sekaisena iljettävät +kokosi madot heidän jaloistansa. + +Etemmä katsoin, näin ma kansanjoukon +veen vankan vieremällä. Virkoin siksi: +»Oi, Mestari, mun salli tietää, keitä + +nuo ovat, mistä syystä tahtonevat +niin pian kuin suinkin päästä poikki virran, +mikäli tässä hämärässä näkee.» + +Hän mulle: »Saat sa salat ilmi kohta, +kun omat askeleemme seisahtuvat +tuon murheellisen Akeronin rantaan.» + +Häpesin silloin, alas painoin silmät, +peläten vaivaavani puhein turhin; +näin mykkinä me tultiin virran luokse. + +Ja katso, meitä vastaan venhein sousi +mies vanha, päässään aikakautten lumi, +ja huusi näin: »Voi teitä, kurjat sielut! + +Näe ette enää taivaankantta koskaan: +ma teidät saatan virran tuollepuolen +ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään. + +Ja sinä siellä, ihminen, mi elät, +pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!» +Mut kun hän näki, etten poistunutkaan, + +hän virkkoi: »Toinen valkama, tie toinen +sun viep' on virran yli; keveämpi +sua sinne kantamahan pursi sopii.» + +Näin hälle opas: »Älä suutu, Karon, +tää tahto siell' on, jossa voidaan kaikki, +mit' tahdotaan. Ja muuta ällös kysy!» + +Tyytyivät silloin posket haiveniset +suon sinitumman laineen lautturilta, +min silmäin ympäri yön liekit paloi. + +Mut sielut nämä, uupuneet ja paljaat, +värinsä vaihtain, hampain kalisevin +nuo sanat julmat kuulivat. He kiros + +Luojaansa, kiros äitiä ja isää +ja ihmisheimoa ja paikkaa, aikaa +ja siementä ja syytä syntymänsä. + +Kaikk' yhdessä he, ääneen itkein, sitten +rannalle saivat kamalalle, joka +jokaista vartoo, ken ei pelkää Herraa. + +Tulisin silmin heitä Karon tarkkaa, +kokoilee kaikki purtehensa, selkään +lyö sitä airollaan, ken vitkastelee. + +Kuin syksyn lehdet, toinen toisen jälkeen, +putoovat puusta, kunnes oksa yksin +alasti katsoo maahan, jätteisiinsä, + +niin Adamin myös siemen kehno: syösten +rannalta yksitellen, seurasivat, +kuin linnut kutsujaa, he Karonia. + +Noin kulkevat he yli aallon tumman, +ja ennen kuin on rantaan toiseen päästy, +toisella uusi odottaa jo parvi. + +»Mun poikani», soi ääni Mestarini +nyt hellä, »näinpä joka maasta saapuu +ne, jotka kuolee alla Herran vihan; + +ne valmiit lähtöön ovat virran poikki, +niin ajaa oikeus jumalainen heitä, +ett' innoks heiltä itse pelko kääntyy. + +Ei hyvä sielu koskaan kulje tästä; +ja siks jos äreä on Karon sulle, +voit tietää, mitä merkitsee se puhe.» + +Sai sanoneeksi sen, kun seutu synkkä +niin kovaan järkähti, sen muisto että +mun vielä jähmettävi tuskan hikeen. + +Maa kyyneleinen myrskynpuuskan purki +ja povestansa punaliekin lietsoi, +mi tajuttomaks minut tyrmistytti. + +Ja kaaduin niinkuin nukkuvainen kaatuu. + + + + +Neljäs laulu + + +Syvästä unesta, mi päätäin painoi, +mun nosti jyrähdys, ma pystyyn lensin +kuin mies, mi väkivaltaisesti herää. + +Taas auki levänneen loin silmäluomen +kohosin, katsoin ympärille, että +tulisin tietoon olopaikastani. + +Ja totta, seisoin kuilun jyrkänteellä, +äyräällä tuskanlaakson tuon, mi toistaa +jylisten valitusta ääretöntä. + +Niin syvä, synkkä, sumuinen ol' alho, +ett' erottaa en mitään voinut sieltä, +sen pohjaan vaikka painoin katseheni. + +»Käykäämme sokeaan yön valtakuntaan», +näin lausui Mestari, nyt kuolon-kalvas, +»ma eellä astun, sinä seuraat mua.» + +Ma hälle, nähdessäni kalpeutensa: +»Kuin voin ma seurata, jos sun on kammo, +sa ainoa, mi estät epäilyni?» + +Hän mulle: »Vaiva niiden, jotka tuolla +alhaalla ovat, kuvaa kasvoilleni +tään säälin, jonka pelvoksi sa luulet. + +Tie meill' on pitkä, siksi joutukaamme!» +Näin haastoi hän ja minut johti piiriin[17] +näin ensimmäiseen, joka kuilun kiertää. + +Niin paljon kuin voi kuulemalta päättää, +valitus siellä ei, vain huokaukset +ijäti ilmaa vapisutti; johtui + +surusta se, miss' ollut viel' ei vaivaa, +min tunsi monet suuret laumat siellä, +nuo lasten, naisten sekä miesten sarjat. + +Taas haastoi hyvä Mestari: »Et kysy, +keit' ovat henget, jotka täällä näet? +Siis tiedä, ennen kuin sa eespäin astut, + +nää ettei tehneet syntiä, mut riitä +ei hyvättyönsä, koska kaste heiltä, +sun uskos pyhä tie ja portti, puuttuu. + +Ne jotka ennen Ristin aikaa eli, +osanneet palvella ei oikein Herraa; +ja minä itse olen niistä yksi. + +Tuon puutteen tähden, emme syystä muusta, +olemme tuomitut, mut ainoastaan +toivotta ikävöimään ijäisesti.» + +Kun kuulin tuon, mun mieltäin tuska kiersi, +näät monta tunsin miestä arvokasta, +jotk' empi partailla tään esipihan.[18] + +»Oi sano, Mestarini, herra, sano», +ma virkoin, koska varmaks uskon tahdoin, +mi voittaa voisi kaikki erhetykset; + +»täält' eikö koskaan, omast' ansiostaan +tai muiden, tullut autuaaksi kukaan?» +Sanaini salamielen ymmärtäen + +hän mulle: »Tulokas tääll' uusi olin, +kun saapuvaksi tänne valtaherran[19] +näin voiton seppeleillä seppelöidyn. + +Hän täältä kantoi esitaaton varjon +ja poikans' Abelin ja Noah'n sekä +Moseksen, laille laatimalleen alttiin; + +kuningas David, Abram, patriarkka, +ja Israel kanss' isän ynnä poikain +ja Rakel, palvelunsa pitkän palkka, + +ja monta muuta, pelastuivat silloin. +Sit' ennen, tiedä, ihmishenki ykskään +ei ole täältä tullut autuaaksi.» + +Näin hänen haastaessa emme hiljaa +me seisoneet, vaan vaelsimme metsää, +tarkoitan metsää monen vaisun vainaan. + +Uneni jälkeen pitkä viel' ei taival +meilt' ollut jäänyt taa, kun näin ma tulen +mi valkas pimeyden puolipiirin. + +Olimme siitä vielä matkan päässä, +mut siksi liki, että saattoi nähdä +siin' asuvaksi kansaa arvollista. + +»Oi sinä, tieteen, taiteen kaiken tähti, +keit' ovat nää, niin kunnioitut, että +he täten muista täällä erotetaan?» + +Hän mulle: »Maine, joka maailmassa +soi heistä vielä, hankkinut on heille +tään armon taivahaisen ynnä avun.» + +Samassa kuulin äänen kaikuvaksi: +»Suur' Runoniekka, sulle kunniata! +taas varjos palajaa, mi poissa oli.» + +Kun vaiennut ol' ääni, neljän näin ma +vastaamme varjon ylvään kiirehtävän, +ei riemu eikä murhe muodossansa. + +Näin alkoi haastaa hyvä Mestarini: +»Näetkö miehen, miekka kädessänsä, +mi muiden eellä kuninkaana kulkee: + +hän on Homeros, laajin laulajoista, +tuo toinen on Horatius, pilkkakirves, +Ovidius kolmas, neljäs on Lucanus. + +Kun heille kaikille se nimi sopii, +min äsken meille ääni huusi, mua +he kunnioittavat, ja se on oikein.» + +Noin täällä koossa näin ma koulun kauniin, +näin mestarit sen ylvään tyylin laulun, +mi muista korkeinna kuin kotka lentää. + +Kun yhdess' oli haastelleet he hiukan, +niin mua päin he kääntyi tervehtien; +hymyili sille hyvä Mestarini. + +Tekivät kunnian he suuremmankin +minulle, ottivat mun joukkohonsa, +niin että kuudes olin kuulun seuran. + +Päin käytiin valon heijastusta, haastain +sanoja, joista vaieta on kaunis, +kuin oli kaunis niitä kuulla siellä. + +Tulimme linnan jalon liepehelle, +min seitsenkerroin muuri ylhä saarsi +ja puolsi joka puolin virta soma. + +Kävimme poikki sen kuin maata vahvaa, +avautui seitsenportit, ja nuo viisaat +mun veivät vihannalle nurmen nuoren. + +Totiset näin ma täällä miehet, katseet +vakaiset, kasvot arvo-valtahiset; +he harvoin haastoivat, mut äänin lempein. + +Siirryimme laitaan nurmen nuoren, siinä +ol' avoin, korkea ja kirkas kumpu, +min päältä nähdä heidät kaikki saattoi. + +Edessä aivan, kedoll' armahalla, +minulle näytettiin ne suuret sielut, +joit' iloni on olla nähnyt kerran. + +Ma näin Elektran, kera saaton suuren, +ma tunsin Hektorin ja Aineiaankin, +ja Caesar kotkasilmän aseissansa. + +Ma näin Camillan, näin Pentesileian, +ja kuningas Latinuksen, mi istui +Lavinian, tyttärensä, kanssa; oli + +Tarquiniusten turma, Brutus, siellä, +Lucretia, Julia, Martia ja Cornelia +ja Saladin, ja tämä yksin astui. + +Kun silmäni taas hiukan nostin, näin ma +viisasten mestarin,[20] mi filosofein +kehässä istui ystävällisessä; + +imehti häntä, kunnioitti kaikki. +Näin siellä myös ma Sokrateen ja Platon, +lähimmät hänen, myös Demokriton, mi + +maailman luoduks luuli sattumalta, +Anaxagoraan, Diogeneen ja Taleen, +Empedokleen ja Herakleiton, Zenon; + +ja Dioscorideen, joka luonnon lajit +kokosi ilmi, Orpheun, Tulliuksen, +Linuksen, Senecankin siveellisen, + +Euklideen, geometrin, Ptolemaion, +Hippokrateen, Galenon, Avicennan +ja selittäjän suuren, Averroeen. + +En kaikkia voi luetella tarkkaan, +kun niin mua ajaa aine pitkä, että +jää usein multa sanaa vaille tapaus. + +Kuusmiehinen nyt seura kahdeks eroo: +vie toista tietä viisas johtajani +levosta pois mun ilmaan vapisevaan; + +ja sinne saavun, miss' ei valkeutta. + + + + +Viides laulu + + +Niin läksin ensi piiristä ja astuin +ma toiseen, paikan pienemmän mi saartaa, +mut tuskan suuremman ja vaikerruksen. + +Ovella seisoo Minos[21] julma, hijoo +hammasta, tutkii synnit, tuomitsevi +ja määrää rangaistuksen hännällänsä. + +Tarkoitan: tullen tähän sielu kehno +saa kaiken tunnustaa, ja tällöin Minos, +näkijä syvä ihmissyiden, katsoo, + +mi paikka helvetissä tuolle kuuluu: +niin monta kertaa ympärilleen hännän +hän lyö kuin mones kurjan tuon on kerros. + +Ain eessä hänen monta seisoo, kukin +saa oman oikeutensa; tunnustaapi +ja tuomitaan ja syöstään syvyytehen. + +»Oi sa, ken saavut tähän tuskan majaan», +noin minut nähdessänsä Minos huusi +ja jätti tuokioksi tuomar-toimen; + +»sa katso, kehen luotat, kunne menet, +äl' anna portin avaruuden pettää!» +Mut opas hälle: »Sinäkin miks huudat? + +Äl' estä matkaa, hälle määrättyä: +tää tahto siell' on, missä voidaan kaikki +mit' tahdotaan. Äl' enempää sa kysy!» + +Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen; +näät tullut olin siihen paikkaan silloin, +miss' itku suuri mielen kiersi multa. + +Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus, +mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä, +kun sitä tuulten ristiriita pieksää. + +Tuo hirmumyrsky helvetin, mi koskaan +ei lakkaa, kantaa sielut siivillänsä +ja heitä lyö ja vierittää ja viskoo. + +Läheten kukkuloita kuilun, heitä +mi uhkaa, puhkeavat huutoon, herjaan +ja kiroavat Luojaa kaikkihyvää. + +Sain kuulla, tää ett' oli tuska niiden, +jotk' eläneet ol' lihan hekkumassa +ja järjen alistaneet alle himon. + +Kuin kottaraiset parvin laajoin, taajoin +liikkeelle ajaa sydäntalven viima, +niin tuomituita sieluja tää myrsky, + +heit' ylös, alas, sinne, tänne heittäin; +ei heille koita koskaan lohtu levon, +ei toivo rangaistuksen laupiaamman. + +Kuin kurjet korkealla lentää, laulain +riveissä pitkiss' ilmi valitustaan, +niin meitä kohden varjoin tuulen tuomain + +näin vaikeroiden vierivän. Ja kysyin: +»Keit' ovat, Mestari, nuo onnettomat, +joit' ilma valoton noin ruoskii, vaivaa?» + +Hän mulle: »Heistä ensimmäinen, joista +sa tiedot tahdot, oli valtiatar +usean kielen sekä kansakunnan. + +Hän haureuteen niin oli altis, että +sen luvalliseks sääsi laissa maansa, +päästäkseen häpeästä hankkimastaan. + +Semiramis, Ninuksen jälkeläinen +ja puoliso hän oli, niinkuin tuosta +tarina kertoo; maansa on nyt oma + +sultaanin. Toinen, Dido, rakkaudesta +itsensä tappoi, petti miehen kuolleen. +Tuo kolmas on Kleopatra aistillinen. + +Helenan näet, min vuoksi turman aikaa +niin kauan kesti, suuren näet Akilleun, +mi lemmen ottelussa kuoloon kulki. + +Tristanin, Pariin...» Enemmän kuin tuhat +nimitti, näytti varjoja hän mulle, +elosta eronneita lemmen tähden. + +Kun kuullut suulta olin Opettajan +ylhäiset naiset, miehet muinaisuuden, +ma säälist' olin miltei suunniltani, + +ja aloin: »Runoilija, noiden kanssa +puhuisin kahden,[22] jotka yhdess' uivat +niin keveästi kera tuulen tänne.» + +Hän mulle: »Kunhan ensin lähenevät, +saat nähdä heidät. Pyydä heitä lemmen +nimessä, joka heitä kantaa vielä: + +he tottelevat.» Tuul' kun tuonut liki +oli heidät, huusin: »Kovan onnen sielut, +tuskanne kertokaa, jos teill' on lupa!» + +Kuin kyyhkyt, kutsumina kaihon, lentää +avoimin, varmoin siivin ilman halki +pesäänsä suloiseen: niin tahto oma + +parvesta Didon meitä kohden kantoi +nää kaksi kautta ilman myrskypäisen; +niin vahva oli heissä lemmen muisto. + +»Olento armas, siunattu, mi etsit +ah, alta ilman punatumman meidät, +maailman jotka verin kostutimme! + +Jos meitä kuulis Herra kaikkeuden, +rukoilisimme sulle rauhaa hältä, +kun säälit kohtalomme kolkkoutta. + +Sa mistä haastaa, tietää tahtonetkin, +kuulemme, kertoilemme, tyyntyessä +tään tuulen, kuten tyyntyvän se näyttää. + +Maa, jossa synnyin, oli siellä, missä +Po-joki mereen laskee, löytääksensä +keralla lisävirtojensa levon. + +Rakkaus, mi nopsaan jalon syttää sielun, +tuon kauniin miehen mielen valtas; tapa +kuin hänet kadotin, mua vielä loukkaa. + +Rakkaus, mi vaatii rakastamaan vastaan, +hänehen liitti mun niin lujaan, että +mua vieläkään ei jätä hän, kuin näet. + +Rakkaus vei meidät samaan kuolemahan: +ken meidät murhas, hän on _Kainan_[23] oma.» +Nää sanat saapui heiltä. Loukattuja + +noin kuullen sieluja, loin silmän alas +ja pidin alhaalla, sikskunnes sanoi +minulle Runoilija: »Mik' on miettees?» + +»Oi onnetonta», vastasin ja virkoin, +»kuin suuri sulohaaveilo ja kaipuu +johdatti heidät turmaan tuskalliseen!» + +Taas heihin käännyin sekä lausuin heille: +»Francesca, tuskasi mua murhettavat, +sun tähtes itken säälin kyyneleitä. + +Mut virka: aikaan huokausten helläin +miten ja mistä salli Rakkaus teidän +havaita sydänhaaveet sanattomat?» + +Hän mulle: »Tuskaa tuimempaa ei liene +kuin kurjuudessa aikaa onnen muistaa; +sen Opettajas hyvin tietää. Mutta + +jos halus suuri niin on rakkautemme +ens alkujuuri tulla tuntemahan, +niin teen kuin se, mi kyynelöi ja puhuu. + +Luimme kerran huviksemme kirjaa, +mi kertoi Lancelotin[24] lemmentarun; +olimme yksin, vailla epäilyä. + +Tää luku usein posken kalventanut +meilt' oli, silmän vienyt kohti silmää; +mut lehti yks vain meidät langetutti: + +kun luimme, kuinka suukon sulho painoi +hymylle huulten ikävöidyn armaan, +tuo, joka minusta ei eroo enää, + +vavisten aivan suuteli mua suulle. +Syy oli kirjan ja sen kirjoittajan; +enempää emme lukeneet sill' erää.» + +Kun toinen haamuista näin haastoi, toinen +niin ääneen itki, että sääli syvä +minulta tajun vei, kuin kuolla olin, + +ja kaaduin niin kuin kuollut ruumis kaatuu. + + + + +Kuudes laulu + + +Kun toipui mieleni, mi mennyt lukkoon +ol' langon, kälyn onnettuuden vuoksi, +niin että sääli, murhe huumas minut, + +näin uudet vaivatut ja uudet vaivat: +kuhunka liikun, kunne käännyn, kunne +ma katsonkin, nään kauhut kaikkialta. + +Piirissä kolmannessa oon, miss' sade +kirottu, kylmä, ikirankka lankee: +se laatuaan ei koskaan muuksi muuta. + +Pimeyden halki sinkoo rakeet suuret, +samea vesi, hyinen hyhmä siellä, +maa märkä haisee tuosta inhuudesta. + +Ja Kerberus, tuo epäsaalas julma, +ja kolmi-kurkku, koiran lailla haukkuu +päin ihmisiä sinne uppoovia. + +Punaiset päässä silmät, takkukarva, +käpälä-kynsi, laaja-vatsa peto +tuo repii sieluja ja raataa, nylkee. + +Saa sade heidät ulvomaan kuin koirat: +sivullaan toisella he toista suojaa +ja usein kääntyvät nuo kiron omat. + +Kun Kerberus, tuo lohikäärme, meidät +havaitsi, meille hampaitaan hän näytti, +suu auki, joka jäsen jäntevänä. + +Oppaani silloin käsin kaksin otti +pivoonsa maata sekä täysin kourin +hän sitä syyti ahmatille kitaan. + +Kuin koira, joka nälässänsä haukkuu, +mut tyyntyy, saatuansa purtavata, +ja joll' on huoli vain sen nielennästä, + +niin teki Kerberus nyt leuoin levein, +tuo hirviö, min haukku huumaa vainaat, +niin että kuuroutta toivoo kukin. + +Kuljimme yli kuolleiden, joit' iskee +ikuinen sade, polkein päälle heidän +tomunsa ihmishahmoisen, mut turhan. + +Viruivat maassa kaikki, paitsi yksi, +mi heti nousi istumaan, kun meidät +hän edessänsä näki saapuviksi. + +»Oi, kulkevainen tämän turmankuilun», +näin mulle hän, »jos voit, niin tunne minut, +maailmaan tulit, ennen kuin sen jätin.» + +Ma hälle: »Tuska täällä kärsimäsi +mun mielestäni ehkä riistää sinut, +kun muista nähneeni en sua koskaan. + +Mut mulle lausu, kuka lienet, jolle +niin inha tääll' on pantu paikka vaivan, +ett' tuimempi ei tuska suurempikaan.» + +Hän mulle: »Oma kaupunkis, mi täynnä +kateutta niin on, että tulvii yli, +kotini oli elon heljän aikaan. + +Nimeni Ciacco[25] oli siellä. Tähden +nyt ahmattiuden synnin turmiokkaan +mua sade murtelevi, niinkuin näet. + +En yksin täällä ole, sielu kurja, +vaan kaikki nää on saman synnin vuoksi +samassa kiusassa.» Hän päätti puheen. + +Ma hälle vastasin: »Oi Ciacco, vaivas +mua painaa niin, siit' että silmä kastuu, +mut virka, jos sa voit, kuin käyp' on kansan + +tuon kurjan kaupungissa kiistävässä? +Vanhurskasta siell' onko yhtään? Lausu, +myös miks niin hurja riehuu riita siellä?» + +Hän mulle: »Kauan kestänyt on kauna, +pian veri virtaa. 'Metsäpuolueenne'[26] +on häpeällä toisen karkoittava. + +Se sitten sortuu vuorostaan, kun kolme +kulunut vuotta on, ja toinen nousee +avulla erään, nyt jo vaanivaisen. + +Se päänsä korkealla kauan kantaa +pitäen toista raskaan ikeen alla, +se kuinka hävennee ja huoanneekin. + +Kaks on vanhurskasta,[27] mut heit' ei kuulla: +säentä kolme, kateus, ahneus, ylpeys, +sydämet kaikki siell' on sytyttänyt.» + +Puheensa surullinen päättyi tähän. +Ma hälle: »Vielä mulle virka tieto +ja salli sananvaihto toivomani. + +Ah, suo mun tulla tuntemaan se paikka +ja kohtalo, miss' ovat miehet jalot +Tegghiajo, Farinata, Henrik, Mosca, + +Iacopo Rusticucci, muutkin, jotka +oikeutta tahtoivat. Heill' onko autuus +nyt taivahan vai tuska helvetissä?» + +Hän mulle: »Mustempien joukoss' on he, +syy moninainen heitä pohjaan painaa. +Voit heidät nähdä, jos niin alas astut. + +Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen +sua anon muille mua muistuttamaan. +En enempää ma virka enkä vastaa.» + +Hän syrjään sitten silmät käänsi, katseen +loi minuun karsaan, painoi päänsä, syöksyi +sokeiden muiden lailla maahan multa. + +Oppaani lausui: »Herää ei hän enää, +ei ennen kuin soi torvet tuomiolle. +Vihollisensa valtava kun saapuu, + +he kukin löytävät taas haudan himmeen +taas saavat lihallisen hahmon, ruumiin, +ja sanan kuulevat, mi kaikuu iki.» + +Loassa varjojen ja hyhmän hyisen +me vitkaan kahlasimme, haastain hiljaa +elosta tuonen-takaisesta. Siksi + +ma vihdoin virkoin: »Mestari, nää vaivat +kasvaako tuomion tuon suuren jälkeen +vai vähenee vai entiselleen jääkö?» + +Hän mulle: »Palaa viisautees, min mukaan +olento täydellisempi myös tuntee +syvemmin nautinnon ja kärsimyksen. + +Tää suku kadotettu, vaikk'ei koskaan +todella täydellisty, sentään vartoo +enempi olla kuin se nyt on.» Käyden + +näin tiemme kääntehesen, haastelimme +me paljon muuta, jot' en kerro; sitten +tulimme paikkaan, jost' on alasmeno: + +löysimme Pluton, suuren vainolaisen. + + + + +Seitsemäs laulu + + +»_Papé Satán,[28] papé Satán aleppe_», +äänellä käheällä alkoi Pluto, +mut jalo viisas tuo, mi kaikki tiesi, + +mua vahvistaakseen virkkoi: »Ällös säiky, +niin mahtava kuin onkin hän, ei estää +sua voi hän jyrkännettä astumasta.» + +Hän kääntyi Plutoon, jonka kuono paisui +vihasta, virkkoi: »Vaiti, kurja susi! +Syö itses itseksesi raivos kanssa! + +Me emme syyttä astu syvyytehen. +Niin tahto taivahan on, missä Mikael +suurimman kosti kerran uhmansynnin.» + +Kuin tuulen pullistamat purjeet putoo +ja kaatuu kasaan, koska murtuu masto, +niin maahan lankesi tuo julma peto. + +Astuimme alas kehään neljäntehen +edeten yhä tätä tuskan rantaa, +mi kaiken kaartavi maanpiirin vaivan. + +Vanhurskas Luoja, kuinka monta uutta +rikoksen rangaistusta täällä näin ma! +Miks täten turmioon vie synti meitä? + +Kuin aalto hyrskyää Karybdiin luona, +kun toisen kohtaa aallon tunkevaisen, +niin täällä ees ja taapäin kansa läikkyy. + +Tiheemmät näin kuin muuall' laumat täällä, +he ulvoin kuormiansa kaikkialta +väellä ryntäittensä vyöryttivät. + +Ja toinen toistaan tyrkki, kääntyi, alkoi +taas taapäin vyöryttää, ja huudot kaikui: +»Miks pidät kiinni? Miksi päästät irti?» + +Palaten kahtapuolen vastakkaiseen +taas paikkahan tuon kehän kauhistavan +he jälleen alkoivat sen soimavirren. + +Näin kukin, päästyänsä puolen kehää, +taas voimanmittelöhön kääntyi toiseen. +Ma, jolta sääli oli mielen murtaa, + +nyt lausuin: »Mestari, ah, virka mulle, +mit' on tää kansa, kaikki pappejako, +nuo paljaspäiset vasemmalla?» Virkkoi + +hän mulle: »Elämässä entisessä +he kaikki olivat niin houkat, että +he eivät hoitaa talouttansa voineet. + +Sen kyllä kuulee heidän huudoistansa, +kun päästyänsä piirin vastapäihin +vuoks syynsä vastakkaisen taas he eroo. + +Jokainen, joll' ei tukkaa kiireellänsä, +on ollut pappi, kardinaali, paavi, +ja kukin ahneutensa orja.» Lausuin: + +»Oi Mestari, mun tuntea kai tulis +eräitä heidän joukostansa, jotka +on saastuttamat saman paheen.» Mulle + +hän virkkoi: »Turha aatos! Elämässä +kun saastuivat he sokeasti, sokko +on heille myöskin silmä tuntevainen. + +Näin yhteen iskivät he ijäisesti; +nuo nousee pivot kiinni haudastansa, +nuo toiset kiirein paljain. Riisti heiltä + +maailman kauniin tuhmuus tuhlauksen +tai saituuden, toi heidät kiistaan tuohon, +min laatu sanoista ei sorjistune. + +Nyt, poikani, voit nähdä silmäis eessä +Fortunan lahjain lyhyt-aikaisuuden, +joist' ihmisheimo ikuisesti sotii. + +Näät kaikki kulta, mik' on ilman alla +ja ollut koskaan on, ei vois nyt auttaa +lepohon yhtään uupunutta noista.» + +»Oi Mestari», ma lausuin, »virka vielä: +ken on Fortuna tuo sun mainitsemas, +mi jakaa, säätelee maailman lahjat?» + +Hän mulle: »Voi, te tomun lapset houkat! +Kuin vähä onkaan teissä tieto! Kuule +siis opetukseni ja ota vastaan! + +Hän, jonka viisaus yli kaiken käypi, +loi taivaat, johtajat myös jokaisehen, +niin että kaikki kaikkialle loistaa + +ja valo virtaa tasaisesti. Samoin +asetti loistolle myös maisen elon +hän yhteisvartiattaren ja johdon, + +tää että siirtäis aina aarteet turhat +kansasta kansaan, maasta maahan, ilman +inehmon ymmärryksen yltämättä. + +Siks heimo toinen nousee, toinen vaipuu, +ja kaikki käy tuon tuomar-vallan mukaan, +niin salaisen kuin käärme ruohikossa. + +On viisautenne häntä vastaan turha, +hän huolestaa, hän tuomitsee, hän hoitaa +kuin muutkin jumalat näin hallitustaan. + +Ei lykkäystä siedä muutoksensa, +hän välttämättömyyden vuoks on nopsa, +siks sukkelaan niin vaihtuu onnen-osat. + +Hän on se, jota monet moittii aina, +ja nekin, joiden kiittää häntä tulis, +ei väärin syyttää eikä sadatella. + +Mut hänpä, autuas, ei kuule tuota, +iloisna muiden alkuluotuin kanssa +kehäänsä kehii, nauttii autuudestaan. + +Nyt vaivaan suurempaan viel' astukaamme, +jo painuu tähti jokainen, mi nousi, +kun tielle suorin. Saa en vitkastella.» + +Kävimme poikki piirin toiseen rantaan, +ylitse tulikuuman lähteen, joka +purohon läikkyy siitä johtuvaiseen. + +Ei seijas ollut aalto sen, vaan synkkä, +samea seuralainen matkallamme, +kun vaelsimme vaivaloista tietä. + +Kun puro kolkko tuo on päässyt juureen +harmaiden kauhun kallioiden, rimmen +Styx-nimisen, se siinä muodostavi. + +Ma, jonka silmä kaikkialle katsoi, +näin suossa ihmisiä mutaisia, +kaikk' alasti, ja viha kasvoillansa. + +He painivat, ei käsin vain, mut jaloin +ja päin ja ryntähin ja hampain, purren, +palalta pala toistaan rusentaen. + +Virkahti hyvä Mestarini: »Poika, +näe sielut niiden, jotka voitti viha, +ja tahdon, että uskot, kun ma sanon, + +enempi vielä alla veen on heitä, +he huokaavat, ja siitä syntyy kuplat, +nuo jotka näet, kunne silmän käännät. + +Sanovat saveen kytketyt: »Ah, synkät +olimme alla armaan päivän piirin, +sydämen kammioissa kaunan katku! + +Mudassa mustassa nyt raivoamme.» +Tuo laulu kuplii heidän kurkuistansa, +sanoiksi saada sitä eivät jaksa. + +Kävimme kaaressa suon raskaan rantaa +välillä märkyyden ja kuivan reunan, +päin silmät niihin, jotka nielee muta. + +Tulimme tornin juurelle me vihdoin. + + + + +Kahdeksas laulu + + +Ma jatkan: kauan ennen kuin jo luokse +tuon tornin korkean me saavuimmekaan, +nous silmämme sen huippuun, josta kaksi + +löi pientä liekkiä. Myös näimme, kuinka +etäältä kolmas merkkiin tuohon vastas, +niin kaukaa, että tuskin silmä kantoi. + +Ma käännyin Mestariini, tiedon mereen, +ja kysyin: »Mitä tuo on? Miksi vastaa +tuo liekki kaukaa? Ken ne iski ilmi?» + +Hän mulle: »Tuoltapuolen aallon tumman +jo nähdä voit sa, mikä vartoo täällä, +jos sumu suon ei sulta kätke sitä.» + +Ei jousenjänne nuolta ammu, joka +niin vinhaan kiitäis halki ilman koskaan, +kuin täällä näin ma purren puikovaksi + +päin meitä tuossa tuokiossa, yhden +vain saattamana soutumiehen, meille +mi huusi: »Täällä ootko, häijy henki!» + +»Phlegyas,[29] Phlegyas, sun huutos turha +on tällä kertaa», haastoi Mestarini, +»veen yli vain on valtas meidät saattaa.» + +Kuin se, mi kuulee, kuinka häijy petos +on hälle tehty, kaunaan katkeroituu, +niin Phlegyas nyt vihan jähmettämä. + +Oppaani astui purtehen ja sitten +mun käski viereensä; ja nytpä vasta, +mun tullen, pursi näytti painon saavan. + +Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha +sen emäpuu läks vettä viiltämähän, +mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. + +Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, +mutainen muudan nousi kohti mua +ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?» + +Ma hälle: »Vaikka tulen, jää en tänne, +mut kenpä itse oot, niin kamaltunut?» +Hän mulle: »Näät, ett' olen itkeväinen.» + +Ma hälle: »Henki kadotettu, tänne +jää itkuus, vaivahasi! Tunnen sinut, +mutainen vaikka koko muotos onkin.» + +Päin purtta ojentui hän kaksin käsin, +mut hänet torjui valpas Mestarini +ja virkkoi: »Joudu muiden koirain joukkoon!» + +Halasi sitten kaulaani ja otsaan +mua suuteli ja lausui: »Ylväs henki, +siunattu olkoon sinun kantajasi! + +Maan päällä tuo ol' ylpeä; ei hyvä +korista mikään hänen muistoansa, +siks varjonsa niin tääll' on raivon vanki. + +Niin moni pidetään maan mahtavana, +mi täällä vain kuin sika suossa seisoo, +jälkeensä jättäin kauhun, halveksunnan.» + +Ma hälle: »Mestari, ois toivo mulla +tuo nähdä suohon suistuvaksi, ennen +kuin maalle nousemme me purrestamme.» + +Hän mulle: »Ennen kuin jo rannan näät sa, +oleva on sun mieles tyytyväinen. +On oikein, että toivos täytetähän.» + +Ja kohta mutahahmojen ja muiden +niin häntä raastavan näin, että vielä +ma tuosta kiitän sekä siunaan Herraa. + +He kaikki huus: »Filip Argentin[30] kimppuun!» +Firenzeläinen vihan henki tuopa +nyt omin hampain itsehensä kääntyi. + +Jätimme hänet, enempää en kerro. +Mut korvaani nyt hätähuuto kohtas, +ett' eespäin käänsin katseen vaanivaisen. + +Mun hyvä Mestarini lausui: »Poika, +nyt lähestymme Diten kaupunkia,[31] +sen kansaa lukuisaa, syyn painamata.» + +Ma hälle: »Mestari, sen tornit selvään +jo tuolta laaksosta nään nouseviksi, +ne hehkuu niinkuin tulest' ois ne tulleet.» + +Hän mulle: »Tuli ijäinen, mi niitä +sisältä polttaa, saa ne puuntamahan, +kuin näät sa, tässä keski-helvetissä.» + +Nyt sousimme me vallihaudat syvät, +tät' epätoivon kylää kiertäväiset; +sen muurit rautaisilta mulle näytti. + +Ja kaarteen suuren vielä tehtyämme, +tulimme paikkaan, missä soutumiesi +tuo kovaa huus: »On tässä portti, nouskaa!» + +Sen päällä näin kai enemmän kuin tuhat +taivaasta pudonnutta, jotka uhmin +kysyivät: »Kuka on tuo valekuollut, + +mi tulee vainajien valtakuntaan?» +Mut merkin antoi viisas Mestarini, +ett' tahtoi salaa heitä haastatella. + +Vihaansa hiukan hilliten he silloin +sanoivat: »Sinä yksin tullos, menköön +hän matkaansa, mi rohjennut on tänne. + +Palatkoon yksin tietään houkkaa, sitä +hän kokekoon! Sun tänne jäädä tulee, +mi häntä ohjannut yön halki olet.» + +Lukija, arvaat, kuinka kauhistuin ma +nuo kuullen turman sanat, sill'en koskaan +nyt uskonut maan päälle osaavani. + +»Oi rakas Oppaani» ma virkoin, »sinä, +mi enemmän kuin seitsenkertaisesti +minulle hankkinut oot turvan, vaarat + +nuo suuret torjunut, mua vielä ällös +orvoksi jätä! Mahdoton jos matka +on eespäin, taapäin palatkaamme pian!» + +Ja hän, tuo Ylväs, sinne saattajani, +näin lausui: »Miksi pelkäät: Tiemme moinen +on tahto määrännyt, se ettei esty. + +Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes +väsynyt virkistä taas toivoon hyvään, +näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.» + +Hän poistui luotani, tuo armas taatto, +jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, +sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani. + +En kuulla voinut, mitä haastoi heille, +mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, +kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy. + +Porttinsa sulkevi nyt vihollinen +mun Mestarini silmäin eessä. Ulos +näin jäätyään mun luo hän vitkaan astuu. + +Päin maata silmät, katsehesta kaikki +myös poissa uljuus, hän noin huokaeli: +»Ken multa kieltänyt on tuskan suojat?» + +Mut mulle hän: »Sa ällös säiky, vaikka +ma vihastun, ma voittava oon sentään, +min tuolla keksivätkin vastustuksen. + +Tuo heidän uhmansa ei uutta ole, +sen nähnyt portti jo on julkisempi, +mi siitä saakka viel' on telkimättä. + +Palavat näit sen päällä kuolon kirjat. +Mut siitä jo käy alas muudan, astuu +piiristä piiriin oppahatta, hänen + +avullaan kaupungin tään portit aukee.» + + + + +Yhdeksäs laulu + + +Kun palas Oppahani, poisti pian +kalpeuden, hälle oudon, kasvoiltansa +mun kalpeuteni, pelon nostattama. + +Jäi siihen hän kuin miesi kuunteleva, +näät katseensa ei kauas kantaa voinut +vuoks ilman pimeän ja sumun sankan. + +»Kuitenkin meille tässä voitto kuuluu», +hän alkoi, »jos ei... Avun moinen lupas... +Oh, kuinka varron, että toinen tulee!» + +Hyvinkin huomasin, hän kuinka peitti +sanainsa alun sitten lausumillaan, +jotk' ensimmäisistä niin erosivat. + +Mun pelkoni ei tuosta pienentynyt, +näät katkosanoistansa etsin ehkä +pahemman ajatuksen kuin niiss' oli. + +»Tään murheen laakson pohjaan tokko tullee +ens ympyrästä kukaan, jonka ainoo +on rangaistus vain kadotettu toivo?» + +Näin kysyin ma. Hän vastas: »Harvoin sattuu, +ett' astuu meistä joku tietä tätä, +jot' taivallan ma nyt. On totta, kerran + +ett' olin täällä alhaalla, sen tein ma +hirmuisen Eriktonen[32] manaamana, +mi heidän ruumiisiinsa henget loihti. + +Juur' olin jättänyt ma lihan hahmon, +kun hän mun käski noiden muurein taakse +piiristä Judaan[33] tuomaan varjon erään. + +Se paikka alin on ja pimein, myöskin +etäisin taivaasta, mi kaikki kaitsee. +Tien hyvin tunnen. Siksi rauhoittuos! + +Tää suo, mi lemun levittää niin pahan, +tuon kaiken saartaa tuskan linnan, jonne +hyvällä emme päästä voine koskaan.» + +Myös muuta haastoi hän, jot'en ma muista, +kun tornin korkean tuon tulihuippu +mult' otti kaiken huomion ja katseen. + +Sielt' äkkiä nous kolme raivotarta,[34] +veristä kolme kuilun neittä, joilla +jäsenet naisen oli ynnä hahmo. + +Ja vöinä heillä oli hydrat vihreet, +kutreina kyyt ja käärmeet, jotka kiersi +kamalin kaartein heidän kulmaluitaan. + +Mut hän, mi hyvin tunsi palkkapiiat +nuo ikivaivan vallattaren, virkkoi: +»Kas, siinä on Erinnyet julmat, katso! + +Tuo tuolla vasemmalla on Megaira, +ken itkee oikealla, on Alekto, +Tisiphone on keskimmäinen heistä.» + +Repivät kynsin rintojaan he, löivät +ruumistaan kämmenillä huudoin hurjin; +peläten painauduin ma Mestariini. + +»Medusa tänne, mies tuo kivettyköön!» +he kaikki huusi alas katsoin, »lievän +sai koston kerran ryntäys Teseuksen».[35] + +»Sa käänny taapäin, silmäs peitä, sillä +jos Gorgo näyttäytyy ja jos sen näet, +on mahdoton sun paluumatkas silloin!» + +Näin lausui Mestari ja itse käänsi +mun taapäin, riittäneet ei kädet minun, +viel' omillaan hän kattoi kasvot multa. + +Te, joill' on järki terve, ymmärtäkää[36] +ja ottakaa se opetus, mi tässä +säkeiden kummain peittämänä piilee! + +Nyt yli aallon samean soi jyly, +niin kaamea, niin hirmuinen, se että +molemmat rannat saattoi vapisemaan. + +Se oli pauhun kaltainen, kun tuuli +vastaisten lämpövirtain villitsemä +päin metsää syöksyy ylivoimaisesti + +ja oksat katkoo, repii, kauas kantaa, +yleten ylpein tomupyörtein, ajain +pakohon pedot, karjat, kaitsijatkin. + +Paljasti kasvoni ja lausui Opas: +»Nyt silmähermos sinne suuntaa, missä +on sumu sankin tuolla muinaissuolla!» + +Kuin sammakot saa joka suuntaan kiireen +tullessa tuiman vesikäärmeen, kunnes +on kukin kuuristunut pohjamutaan: + +niin yli tuhannen näin vaisun vainaan +tielt' yhden karkkoovan, mi Styxin vettä +vaelsi kuivin jalkapohjin polkein. + +Hän huurun raskaan siirsi silmiltänsä +vasenta vieden usein kättä eteen, +ja siitä yksin kärsivän hän näytti. + +Tajusin taivaan airueeksi[37] hänet +ja käännyin Mestariin, mi merkin antoi +mun hälle kumartaa ja seista hiljaa. + +Ah, kuinka näyttikään hän vihaiselta! +Luo portin astui, valtaraipallansa +sen aukaisi hän estehettömästi. + +»Taivaasta karkoitettu kansa halpa», +hän huusi seisten kauhun kynnyksellä, +»mist' onkaan julkeus tuo teihin tullut? + +Miks tahtoa te vastustatte tuota, +min tie ei tunne äärtä, rajaa, joka +jo usein tuskanne on suurentanut? + +Mit' auttaa sota Sallimusta vastaan? +Käy Kerberuksenne, sen muistanette, +sen vuoksi vielä kaljuin kauloin, leuoin.» + +Palasi sitten tietään hyllyvätä, +ei meille mitään virkkanut, vaan näytti +mieheltä, joka muuta miettii, huoltaa + +kuin henkilöä, joka häll' on eessään. +Me kohden kaupunkia astumahan +aloimme noiden pyhäin sanain turvin. + +Esteettä kuljimmekin sisään sinne. +Ja minä, joka nähdä tahdoin kovin +kuria moisen linnoituksen, kerran + +portista päästen, annoin katseen kiertää, +näin kentän, joka suuntaan suuren siellä +ja täyden tuskaa, vaivaa vaikeinta. + +Kuin luona Arles'in, niissä Rhône viipyy, +ja Polan[38] luona, lähellä Quarnaron, +Italian rantaa, rajaa huuhtovaisen, + +maa kaikki kuokittu on hautakummuin, +niin täällä joka suuntaan myös, mut tapaan, +mi viel' on kahta katkerampi. Hautain + +näät ympärillä liekit liehui, joista +ne kuumentui niin hehkuviksi, rautaa +ett' tarvis kuumempaa ei sepäntaito. + +Koholla oli kunkin haudan kansi, +valitus kurja jokaisesta nousi +ja kuului tuskan, kiukun äänet. Minä + +nyt lausuin: »Mestari, nää keitä ovat, +jotk' arkkuihinsa suljettuina tiedon +huokaavat itsestään niin synkän ilmi?» + +Hän mulle: »Harha-oppisten on paikka +ja lahkolaisten. Täydemmät kuin luulet +on heistä haudat täällä. Vertaisensa + +keralla lepää vertainen, sen mukaan +vähempi, suurempi on kummun kuumuus.» +Hän kääntyi oikeaan. Me taivalsimme + +välillä vaivain ynnä muurein ylhäin. + + + + +Kymmenes laulu + + +Kaupungin muurin ynnä tuskain tuimain +välitse tietä kapeaa nyt eespäin +käy Mestari, ja minä jäljissänsä. + +»Sa korkein viisaus, mi mieles mukaan +pimeyden piirein kautta johdat mua, +mun täytä toivoni ja vastaa mulle! + +Noit' ihmisiä voiko nähdä, jotka +viruvat haudoissaan? Näät kannet kaikki +on auki eikä ketään vartiata.» + +Hän mulle: »Kaikki suljetaan, kun tänne +laaksosta Josafatin[39] palajavat +he ruumiinensa, sinne jättämineen. + +Taholla tällä Epikurus lepää +ja hänen oppilaansa, jotka uskoi, +ett' elo sielun päättyy ruumiin kera. + +Mut kysymys, min mulle teit sa, tuolla +sisällä saap' on varman vastauksen, +myös toivos salainen, sa jost' et puhu.» + +Ma hälle: »Hyvä Oppaani, en peitä +sinulta mieltäin, vaikk' en liioin haasta; +mun siihen totuttanut oot jo ammoin.» + +»Toskanan mies, mi sanoin kaunein kautta +tään tulikaupungin käyt elävänä, +sua pyydän tähän hetken seisahtumaan. + +Sun kieles ilmoittaa sun syntyneeksi +jalossa tuossa isänmaassa, jolle +lien ollut ehkä liian rasittava.» + +Eräästä hauta-arkusta tuo ääni +äkisti soi, ma siitä säikähtyen +lähenin hiukan Saattajaani. Lausui + +hän mulle: »Käänny! Mitä teet sa? Siinä +on Farinata,[40] pystyyn noussut on hän, +voit hänet nähdä aina uumaa myöten.» + +Katseeni häneen kiintynyt jo oli, +kohosi rinta tuon ja otsa ylväs +kuin ois hän halveksinut helvettiä. + +Ja Oppaan kädet uljaat viipymättä +mun hänen luokseen hautain kesken johti, +ja näin hän virkkoi: »Sanas selvät olkoot!» + +Kun tullut olin haudan tuon ma ääreen, +mua hetken katsoi ja kuin suuttuneena +hän kysyi: »Virka esivanhempasi!» + +Ma, joka kärkäs olin tottelemaan, +salannut tuota en, vaan kaikki sanoin; +hän hiukan nosti kulmakarvojansa + +ja lausui: »Vastustajat hurjat oli +he mulle, heimollein ja ystävillein, +kahdesti siksi karkoitin ma heidät.» + +»Molemmin kerroin», vastasin, »he palas +paostaan, hajaltansa, vaan tuo taito +väelles omalle jäi oudonlaiseks.» + +Viereisen haudan kannen alta haamu[41] +nyt nousi, näkyi leukaan saakka; luulen, +hän että polvin oli ponnistaunut. + +Mua katsein kiersi hän kuin kerallani +ois toisen nähdä tahtonut. Mut turhaks +sen toivon huomaten, hän itki, virkkoi: + +»Jos tähän synkkään vankilaan sa saavut +vuoks sielun ylevyyden, lausu, missä +on poikani? Miks ei sun seurassasi?» + +Ma hälle: »Tule itsestäin en tänne, +hän saattajani on, mi tuolla vartoo, +lie Guidos hänt' ei kyllin arvostanut.» + +Nimensä arvannut jo sanoistansa +ja tuskiensa laadusta ma olin, +siks täyden niin voin vastauksen antaa. + +Äkisti kohoten hän huusi: »Kuinka? +Sanoitko: arvostanut? Eikö enää +hän elä? Nää ei päivän valkeutta?» + +Kun vastausta hiukan viivyttävän +hän huomas mun, taas takaisin hän putos +päistikkaa, eikä enää ilmestynyt. + +Mut toinen, ylväs tuo, min vuoksi jäänyt +ma olin, muuttanut ei muotoansa, +ei kylkeään hän kääntänyt, ei kaulaa. + +»Ja jos», hän jatkain puhettamme lausui, +»tuo taito meille oudoks jäi, niin mua +enempi se kuin tämä vuode vaivaa. + +Mut viittäkymmentä[42] ei kertaa kasvot +säteile sen, mi tääll' on valtiatar, +kun tuta saat tuon taidon painavuuden. + +ja suloiseen jos maailmaan sa palaat, +niin virka, miks tuo kansa on niin kova +kun heimolleni[43] joka säädöksessään?» + +Ma hälle: »Teurastus ja taisto suuri,[44] +mi aallot Arbian sai punertumaan, +lakien noiden laadintaan on syynä.» + +Pudisti päätään, huokas hän ja lausui: +»En tuossa yksin ollut, enkä varmaan +myös syyttä noussut oisi muiden kera. + +Mut siinä yksin olin, missä kaikki +Firenzen tahtoivat maan päältä poistaa, +sit' yksin puolustin[45] ma pystypäisnä.» + +»Nimessä siemenenne rauhan», silloin +ma pyysin, »purkakaa tuo solmu, joka +sitovi järkeni. Jos oikein huomaan, + +te näätte ennakolta, mitä tuopa +on helmassansa tulevainen aika, +mut ette nykyisyyden kohtaloita.» + +Hän mulle: »Lailla heikkosilmäisien +etäiset erotamme seikat, sallii +sen valon meille vielä Tuomar' ylin. + +Mut kun he lähestyvät, tapahtuvat, +älymme turha on, ja tiedä emme, +jos muut ei kerro, maailmasta mitään. + +Tajunnet tuosta, että kuollut aivan +oleva tietomme on siitä saakka +kuin suljetahan vastaisuuden portti.» + +Ma silloin lausuin syyni syyttämänä: +»Siis hälle kertokaa, mi vaipui alas, +poikansa että eläviss' on vielä. + +Ja vastaukseni jos hälle viipyi, +se tapahtui, tuo hälle selittäkää, +kun mietin harhaa, min nyt haihdutitte.» + +Mua takaisin jo kutsui Mestarini, +siks kiihkeämmin pyysin vainajata +minulle virkkamaan, ken kanssaan oli. + +Hän lausui: »Enemmän kuin tuhat täällä +viruvi kanssasi, myös Fredrik toinen[46] +ja Kardinaali, puhumatta muista.» + +Hän hautaan vaipui. Mietiskellen tuota +puhetta, soipaa vihamieliseltä, +päin muinais-ajan laulajaa ma kuljin. + +Hän lähti liikkeelle ja käydessämme +hän lausui: »Miks niin olet mietteissäsi?» +Tunnustin hälle sen. Tuo viisas mua + +näin varoitteli: »Mielees kaikki paina, +mit' itsellesi vastaista liet kuullut, +ja ota vaari nyt!»--hän sormen nosti-- + +»naissilmän[47] kaikki-näkeväisen, kauniin +tuon sulosätehessä koska seisot, +elosi kulun kuuleva oot hältä.» + +Hän vasempaan nyt askeleemme johti; +jätimme muurin, kohti keskipaikkaa +tään piirin käyden, tietä laaksoon viepää, + +min katku inhoa jo kaukaa nosti. + + + + +Yhdestoista laulu + + +Nyt törmän jyrkän ulkoreunaa kiertäin, +kiviä, piirin muotoon muovattuja, +tulimme luokse vielä vaivatumpain. + +Tuon alhon kauhistava katku meidät +pakotti siellä suojaa etsimähän, +sen saimme takaa erään suuren haudan, + +min kanteen oli kirjoitettu: _Kätken +ma paavi Anastasiuksen,[48] jonka +Fotinus johti tieltä oikealta_. + +»Hitaasti tästä alas astukaamme, +ett' aistimemme ensin tottuu tähän +hajuhun pahaan; sitten siit' ei vaaraa.» + +Näin Mestari. Ma hälle: »Korvaus joku +suo mulle, ettei aika kuluis hukkaan.» +Hän siihen virkkoi: »Tuota tuumin juuri.» + +Hän sitten alkoi: »Poikani, kun päättyy +nää kalliot, tie meill' on piiriin kolmeen, +kaltaiseen edellisten, asteettainen. + +Ne kaikk' on tuomittuja täynnä. Mutta +vain näky että sulle riittäis sitten, +sa kuule, miks ja kuink' on paikka kunkin. + +Vääryyttä pahuus kaikki on, mi vihaa +taivaassa herättää, ja kaikki voiman +ja vilpin kautta toista murhettavi. + +Mut etenkin on ihmissynti vilppi, +vihattavampi myöskin jumalalle, +siks alin tääll' on paikka vilpillisten + +ja vaiva vaikein. Koko ensi piiri +on väkivaltaisten. Mut kolmenlainen +kun tuo on syy, myös ympyrää on kolme. + +On väkivaltaa vastaan Jumalata +ja itseään ja lähimmäistään: heitä +ja heidän omaansa, kuin kuulet pian. + +Inehmo murhata voi lähimmäisen +tai haavoittaa, hält' omaisuuden riistää +kiristämällä, murhapolttamalla. + +Siks murhaajat ja ryövärit ja kaikki +tekijät pahan eri laumoin kuilu +ens pyörön kätkee eri tuskain alla. + +Inehmo itseään voi vahingoittaa +ja omaansa, siks pyörö toinen sulkee +ne turhaan katuvaiset, jotka itse + +itsensä temmanneet on maailmasta, +pelanneet tavaransa, tuhlannehet +tai itkeneet, miss' oli syytä iloon. + +Inehmo loukata voi Jumaluutta +sen kieltäin, sitä herjaten ja rikkoin +lakeja luonnon hyvän. Siksi pienin + +tuo pyörö polttomerkillänsä leimaa +Sodoman ja Caorsan,[49] kaikki, jotka +herjaavat Herraa sydämensä kielin. + +Voit vilppiä, mi joka mieltä jäytää, +sa käyttää sinuun luottavaista kohtaa +tai sitä kohtaan, jok' ei sinuun luota. + +Tää vilpin tapa viimeinen vain katkoo +sitehet rakkauden luonnon-luoman, +siks pyörö toinen kätkee liehakoijat, + +lumoojat, lahjojat ja tekopyhät +ja varkaat, väärentäjät, virkain myöjät, +ja parittajat, koronkiskuritkin. + +Mut tapa edellinen jättää unhoon +niin luonnon rakkauden kuin ylemmänkin, +mi luottamuksen erikoisen luopi. + +Pyörössä pienimmässä siks, miss' istuu +Dis itse, missä maailman on keskus, +ikuinen tuli polttaa pettureita.» + +Ma hälle: »Tarkan teet sa mulle selon, +oi Mestari, ja selkeästi kuvaat +tään kuilun kansoinensa. Mutta virka, + +ne, jotka räme nielee, joita tuuli +tuoll' ajelee ja joita ruoskii sade +ja jotka yhtyvät niin kirpein kielin, + +ne miks ei tulikaupungissa kärsi +myös vaivaansa, jos Herra heitä vihaa? +Ja jos ei vihaa, miksi niin he kärsii?» + +Hän mulle: »Mieles täällä miksi harhaa +niin loitos siitä, mikä sen on tapa? +Tai muuhun johonkin se tähdänneekö? + +Sanoja etkö muista, joita käyttää +sun siveys-oppis[50] kuvatessaan luonteen +lajia kolme taivaan tuomitsemaa: + +irstailu, ilkeys, petomaisuus hullu? +Ja kuinka irstaus vähin loukkaa Luojaa +ja siksi vähimmän saa rangaistuksen? + +Tuot' oppia jos oikein tutkit sekä +palautat mielees, ketkä kärsii siellä +ja ketkä täällä, tajuat sa, miksi + +pahoista näistä on he erotetut +ja miksi oikeus jumalainen heille +on lempeämmän luonut rangaistuksen.» + +»Oi Aurinko, mi näköharhat poistat, +mua tyydyttää niin joka vastaukses, +epäily ett' on mieluinen kuin varmuus. + +Mut vielä hiukan taapäin käänny», virkoin, +»päin sanaas, että koronkisko loukkaa +hyvyyttä Jumalan. Tuo pulma päästä!» + +Hän virkkoi: »Viisaustiede näyttää sille, +ken sitä tajuaa, monin paikoin, kuinka +on luonnon synty jumalainen järki + +ja taide Jumalan. Myös Luonnon-oppis +sivuja selaillen vain muutamia, +saat saman tiedon, jos sa tutkit tarkkaan, + +taitonne että edellistä seuraa +kuin mestariaan oppilas, niin jaksaa, +ja on kuin Luojan taiteen lapsenlapsi. + +Jos muistat mitä Genesis jo sanoo, +nuo kaksi ihmisell' on elättäjää +ja kehittäjää koko heimon. Mutta + +kun koronkiskuri käy muita teitä, +hän luonnon ynnä ihmistaidon hylkää, +kosk' asettaa myös toivon toisahalle. + +Nyt mua seuraa, mull' on käydä mieli, +jo aamutähdet taivahalle nousee +otava luotehesen osoittavi, + +jo kaukana on ahde alasmenon.» + + + + +Kahdestoista laulu + + +Tulimme paikkaan alasmenon. Karu +se oli, moinen, että silmä säikkyi, +myös vuoksi sen, mi siellä asui. Kuin on + +maanvieremä, mi Trenton tälläpuolen +Etsch-virran siittänyt on, vuoksi aallon, +mi alta jäyti, tai maanjäristyksen, + +niin että huipulta, sen lähtöpäästä, +on louhta mointa, että tuskin alas +tiet tasangolle löytää voi, ei ylös: + +näin oli jyrkänteen sen polku myöskin, +ja kuilun haljennehen äyrähällä +lepäsi pitkällänsä Kretan hirmu, + +mi vatsast' oli valelehmän tullut. +Ja kun hän meidät huomas, itse puri +hän itseään kuin vihan kahlitsema. + +Oppaani viisas hälle huusi: »Ehkä +Ateenan ruhtinaaksi[51] luulet tätä, +mieheksi, joka päällä maan sun surmas? + +Pois tieltä, peto! Astu tää ei alas +sun siskos neuvomana, mutta tulee +vain katsomahan teidän vaivojanne.» + +Kuin härkä raivoaa, mi juuri saanut +on iskun kuolettavan, eikä osaa +kävellä, mutta sinne tänne hyppii, + +niin mylvivän näin Minotauron. Mutta +Oppaani huolellinen huus: »Käy alas, +nyt tie on auki, koska noin se raivoo.» + +Kivien suurten, vyöryneitten yli +kävimme, usein alla jalkojeni +ne liikkui, työntäminä taakan oudon. + +Ma kuljin miettien. Hän virkkoi: »Mietit +sa ehkä tätä vieremää, min vahti +on pedon viha, jonka lannistin ma. + +Siis tiedä, tänne ala-helvettihin +kun kerrall' eellimmäisellä ma astuin, +tuo kallio ei vielä syössyt ollut. + +Mut en ma erehdy, jos lausun: ennen +kuin tuli Hän, mi saaliin suuren otti +pimeyden herran piirist' ylemmästä, + +järisi kauttaaltaan tää synkkä syvyys, +ett' aattelin, nyt kaikkeus saanee tuta +sen sopusoinnun, jonka luullaan usein + +maailman muuttaneen jo kaaokseksi. +Samalla hetkellä tää vanha vuori +myös sieltä täältä säpäleiksi särkyi. + +Mut kuiluun katsehes nyt luo: on liki +se verivirta, missä kaikki kiehuu +toiselle väkivaltaa tehneet.» Katsoin. + +Oi, sokko ahneus! Oi, hurja viha, +elossa lyhyessä mi niin meit' ajaa +ja päättyy verilöylyyn ijäisehen! + +Näin kaarenmuotoisen ma kaivoshaudan +tasangon kaiken poikki piirtyväksi, +kuin mulle kertonut ol' Oppahani. + +Välillä sen ja kallion kentaurit +jouskädet rivityksin juoksi, niinkuin +maan päällä ennen metsään mennessänsä. + +Kun meidät näkivät, he pysähtyivät, +joukosta kolme eros jousikättä, +vasamin valmiiksi jo varustetuin. + +Yks huusi kaukaa: »Mihin rangaistukseen +te käytte, vuorta alas astuvaiset? +Seis! Vastatkaa! Jos ette, ammun nuolen.» + +Mun Mestarini: »Keironille siinä +vieressäs vastaamme. Sun tahtos aina +on ollut kiivas sekä turmiokas.» + +Mua koski hän ja jatkoi: »Tuoss' on Nessus,[52] +mi kuoli kauniin Deianeiran vuoksi +näin itsellensä verikoston tehden. + +On keskimmäinen, tuo, mi maahan katsoo, +Akilleun kasvattaja, suuri Keiron; +ja kolmas Folus, vihastansa kuulu. + +He tuhansittain kaivoshautaa kiertää +jokaisen sielun ampuen, mi nousee +verestä enemmän kuin syynsä sallii.» + +Petoja nopsia me lähestyimme. +Vasaman otti Keiron ja sen kärjin +hän käänsi taapäin parrankarvat suultaan. + +Kitansa noin kun auki sai, hän virkkoi +nyt kumppaneilleen: »Tokko näätte, että +tuon taemmaisen alla kivet kiikkuu. + +Ei tapa kuolleiden noin käydä.» Vastas +Oppaani hyvä, yltäin ryntähisin +kentaurin, kussa luontoa kaks yhtyy: + +»Elävä on hän, totta yksin hälle +mun kuilut tummat nää on näytettävä, +tuo hänet tänne Sallimus, ei huvi. + +Tään uuden tehtävän ken mulle uskoi, +hän saapui hallelujaa laulamasta; +tää mies ei rosvo ole, enkä minä. + +Mut kautta kunnon korkean, mi sallii +mun käydä polkua tään raisun rannan, +suo meille joukostasi yksi, joka + +voi meille näyttää kaahlamon ja ottaa +tään miehen selkäänsä: näät kun ei henki +hän ole, voi hän ei kautt' ilman käydä.» + +Ryntäänsä oikean nyt käänsi Keiron +ja Nessukselle virkkoi: »Saata heitä! +Jos tiellä kohtaat parven toisen, torju!» + +Kävimme saattajamme varman kanssa +nyt äärtä tulipuna-kuuman kiehun, +min keskeltä nous huudot keitettyjen. + +Näin kansaa, joka kulmiin saakka kastuu. +Kentauri suuri sanoi: »Valtiaita +he ovat, tahraamia veren, ryöstön. + +He siellä huokaa vääryyttensä vuoksi: +niin Aleksander kuin Dionysius[53] julma, +Sisilialle joka tuskaa tuotti. + +Ja otsa tuo, min tumma tukka peittää, +on Azzolinon;[54] tuo taas liinatukka +Obizzo Estin[55] on, mi murhattihin + +poikansa käden kautta luonnottoman.» +Ma käännyin Mestariin. Hän virkkoi: »Tämä +nyt olkoon ensimmäisesi, ma toinen.» + +Jäi tuonnempana seisomaan kentauri +taas lauman erään luo, mi saakka leukaan +kohosi hurme-huppelosta. Meille + +hän varjon yksinäisen näytti, virkkoi: +»Tuo Herran[56] huoneess' sydämen sen pisti, +mi viel' on kunniassa Thames'in luona. + +Näin sitten kansaa, jotka kuohun yli +kohosi paineen taikka vartaloineen, +ma niistä tunsin monta tuttavata. + +Aleni vähitellen hurmevirta, +siks kunnes kastui jalat vain, ja siitä +ol' ylimeno meillä virran poikki.» + +Kentauri virkkoi: »Niinkuin toisahalla +ain kuivuvan näät tulikuuman kuohun, +niin toisahalla alemmaksi aina + +sen pohja painuu, sikskuin sinne tullaan, +miss' ijäisesti hirmuvalta huokaa +Oikeuden jumalaisen mukaan. Siellä + +nyt Attilakin rangaistustaan kärsii, +kuningas hunnein, maiden vitsa kerran, +ja Pyrrhus,[57] Sextus; siellä kyyneleitä + +tuon tulituskan ijäisesti itkee +Rinier Cornèton mies ja Rinier Pazzo,[58] +maanteillä jotka sotaa moista kävi.» + +Hän kääntyi, yli kaahlamon taas kulki. + + + + +Kolmastoista laulu + + +Viel' ehtinyt ei virran poikki Nessus, +kun tultiin viidakkoon, miss' ollut tiestä +ei merkkiäkään. Lehvät siell' ei vihreet, + +vaan tummanharmaat, sileät ei oksat +ojentuneet, vaan ryhmyiset ja rumat, +ei heelmät maukkaat, mutta myrkkypiikit. + +Tiheiköt tuimat niin ei petojenkaan, +jotk' karttelevat maita viljeltyjä +välillä Cècinan ja Corneton.[59] Siellä + +pesivät Harpyiat, nuo häijyt, jotka +tulevan turman entein karkoittivat +Strofadein[60] luota kerran troijalaiset. + +Leveät siivet, laajat sulkavatsat, +varpaissa kynnet, pää ja kaula naisen, +näin puissa oudoissa ne istuu, parkuu. + +Oppaani lausui: »Ennen kuin käyt eespäin, +sa tiedä, että piirin seitsemännen +pyörässä toisess' olet, siinä pysyt, + +hirmuisen kunnes hiekka-aavan huomaat. +Siks katso tarkkaan! Asioita olet +näkevä, joit' et uskois, jos ma kerron.» + +Ma kaikkialta valitusta kuulin, +mut nähnyt ketään kun en vaikertajaa, +pysähdyin hämmästyen. Luulen, että + +hän luuli minun luulevan nuo äänet +ääniksi vainajien, joita muka +takana puitten piili meidän vuoksi. + +Siks Mestari: »Jos taitat lehvän jonkun +kasveista näistä, tyhjiin raukeneva +on aatos aivoissasi piileväinen.» + +Ojensin käden silloin, oksan otin +isosta piikkipensahasta; runko +rupes huutamaan: »Mua miksi viillät?» + +Ja oksa peittyin vereen ruskeahan, +taas huusi: »Miksi leikkelet sa mua? +Oletko kadottanut kaiken säälin? + +Inehmot oltiin, pensahiksi tultiin; +kätesi olla sopis laupiaampi, +vaikk' oltais sieluja me käärmehien.» + +Kuin tuores halko, jonka sytytetty +pää toinen on ja toinen huokaa, tippuu, +sihisten ilmaa, siitä lähtevätä, + +niin kasvi katkonainen vuosi verta +ja sanoja yht'aikaa. Oksan heitin +ma siks ja seisoin niinkuin mies, mi pelkää. + +»Oi, sielu loukattu», noin Viisas virkkoi, +»jos ennen, vain mun säkeistäni, voinut +hän ois sen uskoa, min nyt hän näki, + +ei kättään ois hän sinuun satuttanut: +asia uskomaton sai mun hänet +tekohon johtamaan, jot' itse suren. + +Mut hälle virka, kuka olit, mainees +ett' uudistais hän, pahas lieventäen +maan päällä, jonne takaisin hän palaa.» + +Ja runko: »Niin mua sulopuhees hurmaa, +ett'en voi vaieta; te älkää panko +pahaksi myös, jos pakinoimaan kiinnyn. + +Avainta kahta Fredrik II:sen tahdon[61] +ma kerran pidin, käänsin keveästi, +sen sulkein, avaten, niin että kaikki + +muut miltei poistin hänen neuvostostaan. +Virassa kunniakkaass' altis olin, +ett' unen kadotin ja hengen melkein. + +Tuo portto,[62] jok' ei keisar-palatsista +irstaita koskaan käännä silmiänsä, +hovien turmio ja kansain kuolo, + +mua vastaan sytti kaikkein muiden mielet +ja syttyneet Augustuksen taas sytti, +niin että kunniani murheeks kääntyi. + +Mun sieluni, nyt ylenkatseen vanki, +mi luuli kuolon siitä päästäjäksi, +mua, oikeata, vastaan väärin teki. + +Tään puuni kummain juurten kautta vannon, +ett' ollut uskoton en herralleni +ma arvon-ansiokkahalle koskaan. + +Ja maailmaan jos joku teistä palaa, +mun muistoni, mi vielä maassa makaa +kateuden lyömänä, hän kohottakoon.» + +Oppaani hetken vartoi, lausui sitten: +»Hän koska vaikenee, sa aikaas käytä +ja kysy, mitä kuulla mielit lisää.» + +Ma hälle: »Sinä hältä kysy sitä, +min luulet vielä olevan mun mieleen, +en itse voi: niin sääli valtaa minut.» + +»Sidottu sielu», alkoi Mestarini, +»jos mies tuo täyttää pyyntös alttihisti, +sanonet vielä, kuinka solmitahan + +inehmon henki noihin pahkapuihin. +Jos voit, myös virka, koskaan vapautuuko +ikeestä näiden jäsentensä kukaan.» + +Puhalsi runko silloin tuulen tuiman, +mi ihmis-ääneks sitten muuttui, puhui: +»Vastaava olen lyhyesti teille. + +Kun sielu itsens' irti ruumihista +vihassa riistää, siitä eroo, Minos +lähettää hänet kuiluun seitsemänteen. + +Hän putoo metsään, miss' ei paikkaa varmaa, +vaan minne sattumalta sinkoo, siinä +hän itää siemenenä, kasvaa, versoo + +vesaksi, piikkipensahaks. Harpyiat, +jotk' elää lehvistämme, tuskaa tuottaa, +mut iskee ikkunat myös tuskallemme. + +Kuin muutkin, samme ruumihimme noutaa, +mut emme enää siihen pukeutua: +omata oikein ei, min itse hylkää. + +Ne tänne tuotava on meidän; metsään +ruumiimme ripustetaan synkkään, kukin +varjonsa oman oksaan vihaisehen.» + +Viel' ääntä rungon kuuntelimme, luullen +se että enempikin ilmoittaisi, +kun äkkihäly hämmästytti meidät. + +Kuin se, mi villisian kohti saavan +ja ajoseuran paikaltansa näkee, +petojen ynnä puiden ryskeen kuullen, + +kaks miestä vasemmalta, alastonta +ja raadeltua, ryntäävän me näimme +niin vinhasti, ett' eessä metsä halkes. + +Huus etummainen: »Apuun, apuun, kuolo!» +Ja toinen, joka hitaammalta näytti, +huus: »Lano,[63] noin ei nopsat jalkas olleet + +kalskeessa kalpain Toppon luona.» Sitten +hän, ehkä hengästynyt ollen, piili +pensaasen, itse puuksi tekeytyen. + +Mut heidän takanansa piskit mustat +ja ahnaat metsän täytti juoksullansa +kuin ajokoirat, kahleistansa päässeet. + +Ne hampain iski kätkeyneesen kiinni, +palalta pala hänet rikki purren, +jäsenet kurjat sitten kanssaan kantain. + +Käteeni tarttui silloin Oppahani +ja johti mun luo pensahan, mi turhaan +veristen haavojensa kautta itki. + +Puu puhui: »Jakob, Sant' Andrean miesi,[64] +mit' auttoi, oi, ett' turvasit sa minuun? +Mi mulla syy on elämääsi huonoon?» + +Puun yli kumartuen Mestarini: +»Ken olet sa, mi moisten haavain kautta +valitat verin ynnä äänin haikein?» + +Hän meille: »Sielut, oi, te näkemähän +satuitte tihutyön tään mulle tehdyn, +mi riistänyt näin kaikk' on lehvät multa! + +Juurelle pensaan poloisen ne kootkaa! +Laps olin kaupungin,[65] mi Kastajahan +ens suoja-isäntänsä, Marsin, vaihtoi: + +tää siksi sodalla sit' aina kiusaa. +Ja jos ei siinä, miss' on Arnon silta, +seisoisi enää Marsin patsas, turhan + +työn tehneet ois ne kansalaiset, jotka +sen jälleen raunioista rakensivat, +kun Attila sen muurit maahan mursi. + +Mut minä talostain tein hirsipuuni.»[66] + + + + +Neljästoista laulu + + +Niin rakkaus synnyinkaupunkiin mun valtas, +ma että heti poimin lehvät maasta +ja hälle annoin, min jo ääni sortui. + +Tulimme rajalle nyt, missä toinen +eroopi kolmannesta pyörö; siellä +oikeuden kauhistava käyttö nähdään. + +Asiat oudot oikein kertoakseni, +ma virkan, että kankahalle tultiin, +mi yhtään kasvia ei yllään kärsi. + +Tuo murheen metsä ympäri sen saartaa +ja metsän saartaa kaivoshauta synkkä; +me pysähdyimme nummen äärtä liki. + +Maaperä oli soraa kuivaa, nuivaa, +senkaltaista kuin olla maassa mahtoi, +min pintaa polki kerran Caton[67] jalat. + +Oi, taivaan kosto, kuinka peljättävän +sun pitäis olla jokaiselle, joka +lukevi, mitä silmin siellä näin ma! + +Näin siellä sieluin alastonten sarjat, +kaikk' itkemässä kurjuuttaan; ja näytti +kuin ollut kullekin ois eri laki. + +Makasi maassa selällänsä eräät, +taas toiset kyyryllänsä istui, toiset +käveli lakkaamatta, taukoomatta. + +Lukuisin lauma oli kävelijäin +ja pienin vaivoissansa makaavien, +mut herkin heillä kieli vaikerrukseen. + +Tään yli hiekkameren satoi tulta +hitaasti, suurin hiutalein, kuin sataa +alpeilla lunta levätessä tuulen. + +Kuin Aleksander kuumass' Intiassa +satavan näki sotajoukkons' yli +maan päällä vielä palavaisten liekkein, + +min vuoks hän käski sotilaansa maata +kovasti polkea, ett' yksitellen +tuliset lieskat jalan alla sammuis: + +näin siellä lankes ikiliekki alas, +mi hiekan hehkutti kuin taula hehkuu +tulusten työstä, lisäten näin vaivaa. + +Siell' lakkaamaton kävi kätten tanssi, +nuo kurjat milloin sieltä, milloin täältä, +kun tulta tuoresta pois karistivat. + +Ma lausuin: »Mestari, mi kaikki voitat, +piruja noita paatuneita paitsi, +me jotka kohtasimme portin luona, + +sa virka, ken on pitkä tuo, mi torju +ei tulta, tuimass' uhmassansa maaten, +kuin sade tää ei häntä korventaiskaan!» + +Hän itse,[68] kuullen, mitä Mestarilta +hänestä kysyin, huusi: »Kuolemassa +ma sama oon kuin elämässä olin. + +Zeus uuvuttakoon seppoansa, jolta +hän vihoissansa vaajan tuiman tempas, +mi minuun iski viime hetkelläni. + +Hän muutkin yksitellen uuvuttakoon +ääressä Mongibellon[69] mustan ahjon, +noin huutain: 'Auta, auta, oi Vulcanus!' + +niinkuin hän teki Flegran[70] taistelossa. +Mua vastaan iskeköön hän voimin kaikin, +iloa vaan hän ei saa kostostansa!» + +Oppaani silloin voimakkaasti lausui, +moist' etten ennen häitä ääntä kuullut: +»Oi Capaneus, sun rangaistukses juuri + +se on, ett' ylpeytes ei koskaan raukee. +Tuot' ilman raivoas ei vaiva mikään +riittäisi rankaisemaan mieles uhmaa!» + +Suin vienommin hän mulle virkkoi: »Teban +kuningassaartajasta seitsemästä +tuo oli yks. Hän herjas Jumalata + +ja vielä samaa herjamieltä näyttää. +Mut niinkuin hälle lausuin, uhman juuri +tuo miesi ansaitsikin rintanauhaks. + +Mua seuraa nyt, ja varo, ettet jalkaas +aseta hietikolle hehkuvalle, +vaan aina tarkoin metsän äärtä poljet.» + +Tulimme vaieten nyt siihen, missä +metsästä puro pieni pursuu esiin; +mua vielä pöyristää sen punaväri. + +Kuin hetteestä Viterbon hersyy oja, +min veden portot keskenänsä jakaa, +niin yli hietikon tää virta vieri. + +Sen pohja kivettynyt oli, samoin +sen rannat ja sen rantain töyräät; tuosta +ma huomasin sen paikaks ylimenon. + +»Kaikesta, minkä näyttänyt oon sulle +senjälkeen kuin jäi meiltä taakse portti, +min kynnys kielletty ei keltään ole, + +niin merkittävää mitään nähnyt vielä +et silmilläs kuin puro tää sun eessäs, +mi yllään liekit kaikki sammuttavi.» + +Nää sanat mulle lausui Oppahani. +Siks anoin, että tiedon yhtä runsaan +hän antais kuin jo antoi tiedonhalun. + +»Keskellä merta maa on autioitu», +hän puhui, »Kreta nimeltään, min päämies[71] +syytöntä vielä johti ihmiskuntaa. + +On siellä vuori, muinoin virkistämä +purojen, puiden, nimeltänsä Ida; +nyt autio kuin jäännös entis-ajan. + +Kehdoksi varmaksi sen Rea[72] kerran +valitsi pojalleen, ja kätkeäkseen +tuon itkut, käski huutaa, laulaa, soittaa. + +Vuoressa seisoo pitkä, pysty vanhus,[73] +päin Damiataa[74] selkä, silmänluonti +päin Roomaa niinkuin kuvastintaan omaa. + +Sen pää on kultaa hienoimpaa, sen rinta +ja käsivarret pelkkää hopeata, +muu vaskea taas varren haarautumaan, + +siit' asti rautaa, paitsi että hällä +savesta oikea on jalka, johon +hän kovemmin kuin toiseen jalkaan nojaa. + +Jokaisen osan, paitsi kullan, kautta +käy rako, josta kyyneleitä tippuu; +ne kokoontuvat, luolan kovertavat + +ja muodostavat laaksoon tähän juosten +joet Akeronin, Styxin, Flegetonin; +käy niiden kulku sitten kuiluun tuohon + +ahtaasen, niissä loppuu alasmeno, +Kokyton muodostain; en sitä sulle +kuvailla tahdo, saat sen itse nähdä.» + +Ma hälle: »Jos tuo joki juoksee tänne, +kuin kerroit, meidän maailmasta, miksi +se vasta näkyy tämän törmän alta?» + +Hän mulle: »Tiedät, pyöreä on paikka, +ja joskin kauaksi jo tullut olet, +vasenta äärtä pohjaa kohti pyrkein, + +et koko ympyrää sa käynyt ole; +siks sulle uusi joku jos on seikka, +sun tuost' ei tarvis hämmästystä näyttää.» + +Ma hälle vielä: »Mestari, miss' ovat +Lete ja Flegeton? Sa toisen sanot +tulevan kyynelistä? Mutta toinen?» + +»Iloni ovat kysymykses kaikki», +hän lausui, »vaan tuon punakuohu-virran +ois luullut vastaavan jo toiseen sulle. + +Letenkin näät: et alangossa täällä, +vaan siellä, missä sielut peseytyvät, +kaduttu, poistunut kun syy on kaikki.» + +Hän vielä virkkoi: »Nyt on aika meillä +tää metsä jättää. Seuraa jälkiäni, +tien antaa äyräs meille, jok' ei hehku, + +ja jonka yllä tulihuurut sammuu.» + + + + +Viidestoista laulu + + +Nyt eespäin kovaa rantatörmää käydään, +sen ylle virran usma varjon heittää, +tulelta turvaten näin veen ja äyräät. + +Kuin välillä Wissentin ynnä Brüggen +patoja luovat flanderlaiset, että +pakenis meri sekä viihtyis vuoksi; + +kuin Brentan varrella padovalaiset +suojaavat huviloitaan, linnojansa, +kesäisen Chiarentanan vuorivuolta; + +myös täällä moiset oli muurit, vaikka +niin korkeiks, suuriks niit' ei tehnyt ollut +rakennusmestari, ken ollut liekään. + +Niin kauas metsästä jo käyty oltiin, +sen paikkaa etten enää nähnyt oisi, +ma vaikka kääntynytkin oisin taapäin, + +kun kohtasimme parven vainajia, +patoa käyvän; kukin katsoi meitä +kuin katsoo illan tullen toinen toistaan + +kuun uuden kajastaissa taivahalta, +ja niin he tiukkaan meitä tähtäsivät +kuin sihtaa räätäl'-ukko neulan silmään. + +Noin tyysti tunnusteltuaan mun tunsi +yks heistä, tarttui mua takinhihaan +ja huus: »Mi ihme!» Minä samaan aikaan + +kuin kätensä hän mua kohden suuntas, +kasvoihin palaneisiin kiinsin katseen, +siks kunnes piirteet tulen turmelemat, + +mua estäneet ei häntä tuntemasta. +Ja hänen puoleensa nyt kallistuen +ma kysyin: »Tekö täällä, Ser Brunetto?»[75] + +Hän mulle: »Poikani, sa sallit ehkä, +ett' taapäin kääntyy kerallas Brunetto +Latini, antain ohi mennä jonon.» + +Ma hälle: »Tuota teiltä pyydän juuri; +jos tahdotte, ett' istahdamme, teen sen, +jos vain tuo mies, mun Oppaani, sen sallii.» + +Hän mulle: »Poikani, jos meistä joku +pysähtyy, saa hän sata vuotta maata +liekeissä tulen tuiman liikkumatta. + +Siks eespäin käy: sua liepehestä pidän, +siks kunnes seurani taas etsin kurjan, +mi itkee ijäisiä turmioitaan.» + +En tohtinut ma hänen luokseen alas, +vaan kuljin kumarassa törmän tietä +kuin mies, mi kunnioittavaisna astuu. + +Hän alkoi: »Mikä sallimus sun johtaa +näin tänne alas, ennen kuolinpäivääs, +ja ken on hän, mi sulle tietä näyttää?» + +Ma hälle: »Eksyin erämaahan tuolla +ylhäällä, elämässä kirkkahassa, +ma ennen kuin ol' ijän mitta täysi. + +Mun siitä auttoi vasta eilis-aamu: +tää ilmestyi näät eteen eksynehen, +hän mua kotiin tätä tietä johtaa.» + +Hän mulle: »Jos sa seuraat tähteäsi, +sataman saavutat sa kunniakkaan, +mikäli näin ma eloss' autuaassa. + +Niin varhain jos en kuollut oisi, työhös +sua öisin vahvistanut, nähden, että +sinulle suopea niin Taivas oli. + +Mut kansas oma,[76] paha, kiittämätön, +mi muinen Fiesolesta lähti, vieläi +sen vuorten kovan hengen kolkostama, + +vihaava on sua hyväin töittes tähden; +ja syystä, sill' ei viikunoitten sulo +sovellu karun korpimetsän keskeen. + +Sokeuden maine maailmass' on heillä, +he ovat heimo kade, ahnas, korska; +sa heidän tavoistansa puhdistuos! + +Niin suuren kunnian suo Taivas sulle, +molemmat että puolueet sua isoo, +mut loitos jääpi raavaan suusta ruoho. + +He olkoot itse heinä itsellensä, +Fiesolen karja syödä saa ei kukkaa-- +jos joku kasvaa vielä heidän suossaan-- + +miss' elää jälleen pyhän Rooman rotu, +jälelle sinne silloin jäänyt, koska +pesäksi moisen pahuuden se tehtiin.» + +Ma vastasin: »Jos täyttynyt ois toivo +jokainen tämän sydämen, te ette +viel' oisi ihmisluonnon ulkopuolia. + +Ma muistan--ja se muisto nyt mun murtaa +kuvanne hyvän, rakkaan, isällisen, +kun eloss' ennen opetitte mulle + +inehmon kulun kuolemattomuuteen. +Ma kuinka teitä tuosta kiitän, soipa +on kieleltäin, niin kauan kuin ma elän. + +Mut mitä elämästäin ennustatte, +kirjoitan, kätken naista[77] varten, joka +sen selittää, jos hänen luokseen saavun. + +Niin paljon sentään virkkaa voin ma teille, +jos omatunto vain ei vaivaa mua, +ma olen valmis joka kohtalohon. + +Ei outo korvallein tuo ennus enää; +siks onnen pyörä pyöriköön kuin tahtoo +ja kuokka heilukohon peltomiehen!» + +Mun Mestarini silloin taapäin kääntyi, +mua oikealta katsoi, lausui: »Hyvin +se kuuntelee, ken neuvon viisaan huomaa.» + +Ma silti kuljin keskustellen kanssa +Brunetton, kysyin, ketkä tunnetuimmat +ja suurimmat ol' hänen seurastansa. + +Hän mulle: »Hyvä tuntea on eräät, +toisista sopivampi vaieta on: +tarina pitkä, aika lyhyt. Tiedä + +siis vain, ett' olivat he kaikki kirkon +ja kirjan miehiä, maan-mainioita, +mut kaikki saman synnin saastuttamat.[78] + +Käy noiden kurjain kera Priscianus,[79] +Francesco d'Accorso myös, ja nähdä voisit, +niin likaiseen jos sulia oisi halu, + +hänetkin,[80] jonka Arnon rantamilta +lähetti paavi luokse Bacchiglionen; +hän sinne jätti huonon miehuutensa. + +Enemmän puhuisin, mut pitemmältä +en haastaa enkä käydä voi, kun uuden +nään nousevan taas hietikolta savun. + +Tavata saa en sieltä saapuvia. +Mut sulle suositan _Tesoroani_, +ma jossa elän. Enkä muuta ano.» + +Hän sitten kääntyi, juoksi pois kuin juostaan +viherjän viirin vuoksi kilpaa[81] pitkin +Veronan kenttää; eikä ollut näkö + +hänellä häviön, vaan voiton saajan. + + + + +Kuudestoista laulu + + +Jo olin siinä, johon kuuluu pauhu +ens piiriin syöksyväisen veen kuin kuuluu +surina summa mehiläisten pesän, + +kun kolmen varjon juoksull' eroavan +näin joukosta, mi eespäin kulki alla +tuon tuiman rangaistuksen rankkasateen. + +Tulivat kohti, kaikki meille huutain: +»Sa seis! ken puvustasi päättäin näytät +olevan kaupungin tuon kehnon[82] lapsi!» + +O, mitkä haavat jäsenissä heidän +näin uudet, vanhat, tulen syömät. Vieläi, +kun niitä muistan, sääli valtaa minut! + +Oppaani kuuli heidät huutaviksi, +puoleeni kääntyi, lausui: »Varro, näille +sopivi meidän suoda kunniata. + +Ja tulta jos vaan tuon ei paikan luonto +niin purkaisi, ma sulle mainitsisin: +paremmin sopis sun kuin heidän juosta.» + +Kun pysähdyimme, alkoivat he jälleen +tuon vanhan virren, kunnes päästen liki +he rattaan rakensivat askelistaan.[83] + +Kuin vaanii otettaan ja voittoansa +öljyiset, paljaat painijat, siks kunnes +heill' alkaa iskut ynnä vasta-iskut, + +näin pyörien he kukin katsoi minuun, +niin että kaula aina kääntyi suuntaan +päinvastaiseen kuin jalat. Yksi virkkoi: + +»Hätämme, tien tään auhdon luoma, sekä +näkömme häijy, alaston jos meitä +ja pyyntöjämme saa sun halveksumaan, + +maineemme mieles taivuttakoon, että +sanoisit, kuka oot, kun kuljet jaloin +elävin Tuonen maata turvallisna. + +Hän, jonka jälkiin näät mun polkevaksi, +paljaana, hapsin palanein mi hyppii, +on ollut ylhäisempi kuin sa luulet. + +Gualdradan[84] hyvän pojanpoika oli, +nimeltä Guido Guerra,[85] maailmassa +suurtöitä miekoin hän ja miettein teki. + +Tää toinen, vierelläin mi hietaa polkee, +on Tegghiaio Aldobrandi,[86] ääntä +min vielä tulis kansain kunnioittaa. + +Ja minä, joll' on sama vaiva, olin +Iacopo Rusticucci:[87] vahingoittaa +mua varmaan enin nurja puolisoni.» + +Tulelta turvassa jos ollut oisin, +ma heidän luokseen alas oisin syössyt, +ja luulen, oisi sallinut sen Opas. + +Mut koska kärventynyt, korventunut +tuoll' oisin, voitti pelko tahdon hyvän, +mi vaati mua syleilemään heitä. + +Niin virkoin: »Tuska eikä halveksunta +tilanne piirsi niin mun mieleheni, +se että myöhään sieltä haihtuu, heti + +kun mulle äsken lausui Mestarini +sanoja, joista päättää saatoin, että +näkisin täällä teidän arvoisia. + +Laps olen synnyinkaupunkinne, aina +nimenne kunnioitetut ja työnne +ma kuullut, maininnut oon rakkaudella. + +Yön piirit jätän, oikean tään Oppaan +lupaamat heelmät hyvät poimiaksein, +mut ensin tie maan keskukseen on mulla.» + +»Nimessä sielusi», hän mulle lausui, +»mi kauan johtakoon sun jäseniäs, +ja maineesi, mi jälkees loistakohon, + +sa virka, viipyvätkö vielä meidän +maassamme uljuus, jalous kuin ennen +vai kokonaanko siirtyneet on sieltä? + +Näät Wilhelm Borsiere,[88] äsken tullut, +mi tuolla kumppaneimme kanssa kulkee, +kiduttaa meitä tuosta kertomalla.» + +»Uus kansa ynnä äkkirikkaus ovat, +Firenze, häijyks, ylimieliseksi +niin tehneet sun, sa että itse itket!» + +Näin kasvoin kohotetuin huusin. Uskoi +nuo kolme vastanneen mun heille, katsoi +kuin toistaan katsotaan, kun totuus kuullaan. + +He vastasivat: »Jos on yhtä helppo +sun aina muita tyydyttää, mies olet +miekkoinen vapaa-puheisuudessasi! + +Pimeät nää jos paikat kerran jätät +ja palaat alle kauniin tähtitaivaan +ja sull' on ilo virkkaa: olin siellä, + +sa meistä kerro joskus kansan kuulla.» +Nyt piirin murtaen he pakenevan +kuin siivin eikä jaloin nopsin näytti. + +Niin pian ei ois virkkaa voinut: amen, +kuin pois he riensivät. Siks Mestarini +myös sopivaksi katsoi lähdön meille. + +Ma seurasin; ja hetken käytyämme +niin läheltä jo virran pauhu kuului, +ett'ei ois puhettamme erottanut. + +Kuin joki tuo, mi juoksevi Monvison +juurelta ilmoja päin itäisiä +vasenta viertä Apenninein, jonka + +siell' ylhäällä on nimi Acquacheta, +mi sitten vaipuu alangolle, toisen +jo nimen saavuttaen Forlin luona: + +San Benedetton yläpuolia syöksyy +jylisten alas alppijyrkännettä, +tuhanten turva joss' ois olla voinut. + +Niin kuului pauhaavan se tiemme päässä: +punainen, pystysuora vetten vyöry, +mi kohta kuuroks oisi korvan tehnyt. + +Mull' oli köysi[89] köytty uumenillein, +ma jolla joskus pedon kirjokarvan +lien pyytää aikonut: sen kokonansa + +kun olin vyöltäni ma irroittanut +Oppaani määräyksen mukaan, hälle +ojensin sen ma niinkuin kootun kimpun. + +Sivulle oikealle käännähtäen +hän hiukan taantui äyrähältä, heitti +sen alas kuiluun ankaraan. Ma sanoin + +näin itselleni: Mahtaa merkki uusi +tää aiheuttaa uuden ihmehenkin, +kun mestari noin silmin seuraa sitä. + +Ah, kuinka varovainen olla tulis +seurassa niiden, jotk'ei ainoastaan +tekoa nää, vaan mietteen salaisimman! + +Hän mulle virkkoi: »Mitä varron, pian +on nouseva, ja mitä aatoksesi +nyt aavistaa, sun silmäs nähdä saavat.» + +Totuutta, joka valheen kasvot kantaa, +inehmo huulin kiintein säilyttäköön, +häpeä syytön koska tuosta tulee. + +Mut minä vaieta en voi; ja kautta +tään kirjan säkeiden, jos eivät ehkä +ne vaille kestävää jää suosiota, + +lukija, vannon, että näin ma hahmon, +sydäntä uljaintakin säikyttävän, +siin' uivan halki ilman paksun, mustan, + +kuin mies, mi mereen mennyt päästämähän +on ankkuria, joka kiinni riuttaan +tai muuhun tarttunut on, pintaan pyrkii + +pään oikaisten ja jalat kokoon vetäin. + + + + +Seitsemästoista laulu + + +»Kas siinä hirviö[90] tuo huippuhäntä, +mi vuoret nousee, murtaa muurit, aseet, +kas, siinä hän, mi saastuttaa maanpiirin!» + +Näin Oppahani mulle virkkoi: viittas +petoa saapumahan äärimmälle +äyräälle, päähän tiemme marmorisen. + +Ja vilpin kuva saastainen tuo tuli, +kohotti ylös pään ja vartalonsa, +mut hännän jätti alle rannan raisun. + +Sill' oli kasvot miehen rehellisen, +niin hyvänsuopa yläpuolen pinta, +mut muulta kaikeltaan se käärme oli. + +Käpälät karvaiset ol' olkaan asti +ja rinta, selkä sekä kirjokyljet +ryhmyiset ynnä kilpisuomuksiset: + +ei värikkäämmin kuteet, loimet kulje +tataarien, turkkilaisten kankahissa, +ei moista kutonut myös lie Arakne. + +Kuin ruuhet usein rantamalla viruu +puoleksi veessä, maalla toinen puoli; +kuin virransuilla Saksan syömärien + +majava istuu kalanpyynnissänsä; +niin peto ilkeä tuo pysytteli +äyräällä paatisella hiekka-aavan. + +Sen häntä tyhjyydessä kiemurteli +kivertäin ylös myrkkyhaarukkaansa, +hän jolla iskee skorpionein tapaan. + +Oppaani lausui: »Tiemme kaarrettava +nyt meidän tästä tuonnepäin on, missä +viruvi, vartovi tuo vilpin peto.» + +Astuimme alas äärtä oikeata +askelta kymmenkunta, pitkin törmää, +näin tulta ynnä hiekkaa välttääksemme. + +Sen luokse tultua ma hietikolla +näin jonkun matkan päässä ihmisiä, +jotk' istui liki kuilun jyrkännettä. + +Oppaani lausui: »Että täyden saisit +sa tiedon tästä suppilosta, mene +ja katso, mik' on olomuoto heillä. + +Mut puhees heidän kanssaan lyhvet olkoot! +Sill'aikaa haastan pedon kanssa, että +se meille myöntäis vahvat hartiansa.» + +Näin vielä kielekkeelle viimeiselle +tään piirin seitsemännen, missä suku +tuo synkkä istui, aivan yksin menin. + +Pusertui tuska heidän silmistänsä, +he sieltä täältä käsin torjuella +kokivat tulta ynnä hiekkaa kuumaa. + +Kesällä koirat tekevät myös samoin +jalalla taikka kuonollaan, kun heitä +purevat kirput, kärpäset ja paarmat. + +Eräiden kasvoja nyt katsoin heidän, +tuon tulen tuskallisen kalvamien; +en ketään tuntenut. Mut ripustetun + +näin kunkin kaulaan kukkaron, min väri +ja merkki kullakin ol' erikoinen; +näkyivät silmin nauttivan he siitä. + +Kun tuossa tutkin, sattui silmähäni +keltainen kukkaro, min päältä kuva +sininen siinsi jalopeuran.[91] Eespäin + +kun tuosta katseheni käänsin, toisen +näin veripunaisen ja siihen hanhen +kuvatun, valkeamman norsunluuta. + +Ja yks, min valkolaukku kantoi kuvaa +sinisen, tiineen emäsian, lausui +minulle: »Mitä teet tään kuilun yössä? + +Käy pois! Mut koska vielä elät, tiedä, +on naapurini mun, Vitaliano, +sijansa saapa tässä vierelläni. + +Firenzeläisten kesken padualaisna +täss' istun, kuulen, kuinka korvahani +he huutaa: Tulkoon ylin valtaherra, + +min kukkaross' on pukin kolmen kuva!» +Hän siinä suuta mursi, kieltä näytti +kuin härkä, joka kuonoansa nuolee. + +Mut minä, etten viipymällä mieltä +sen pahoittais, mi nopsa olla käski, +palasin luota varjoin uupuneiden. + +Oppaani kohtasin, mi pedon julman +selässä istui jo ja virkkoi mulle: +»Nyt ole uljas, täss' ei pelko sovi! + +Käy kulku alas moista porrastietä: +sa eteen nouse, minä keskell' istun, +ettei se pyrstöllään sua vahingoittais.» + +Kuin mies, mi kuumeväristysten tulon +jo tuntee, jonka kalpenee jo kynnet +ja joka vapisee, kun varjon näkee; + +niin minä kuullen sanat nuo. Mut niiden +myös uhka sai mun häpeemään, mi tunne +rohkaisee orjan isäntänsä eessä. + +Ma istuin hartioille hirmuisille +ja tahdoin sanoa: »Mua kiinni pidä!» +mut kieleni ei totellut kuin luulin. + +Mut hän, mi auttanut mua aikaisemmin +hädässä oli, heti noustuani +lujasti kädellään mun vyötti, tuki. + +Ja virkkoi: »Geryon, nyt lähde matkaan! +Hitaasti laskeu, laajoin kaartein, muista, +ett' outo on nyt sulia kuorma kantaa!» + +Kuin pursi, joka taapäin tyrkätähän +rannasta ensin, niin hän lähti; sitten +kun tunsi vapaa olevansa, käänsi + +hän hännän sinne, miss' ol' ennen rinta, +ja käytti sitä lailla ankeriaan +käpälin kaksin ilman halki soutain. + +En luule, että pelko suuremp' oli, +Phaëton[92] koska päivän ohjat jätti, +min vuoksi vieläi taivaankansi palaa; + +ei myös, kun vahan sulaessa raukka +Ikarus[93] tunsi siipein irtautuvan +ja isä hälle huus: On turma eessä! + +kuin pelkoni nyt nähdessäin, ett' tyhjyys +mua kaikkialta ympäröi ja kaikki +silmistä häipyi, paitsi selkä pedon. + +Hitaasti laskeuu se, uiden vitkaan +ja loivin kaartein; huomaa tuost' en mitään, +vain että alhaalta mua vastaan tuulee. + +Jo oikealta kuulin vetten kuohun +allamme ukkosena jymisevän; +kumarsin päätä sinne katsoaksein. + +Pelästyin kuilua nyt kaksin verroin, +tulia näin ja valitusta kuulin, +vavisten ojentausin taas ma taapäin. + +Näin sitten--mit' en ollut ennen nähnyt-- +kuink' alas kaartein kuljettiin ja eri +tahoilta kuinka näkyi suuret kauhut. + +Kuin haukka kauan ollut lentimillään, +mi nää ei lintua, ei houkutinta, +saa metsästäjän sanomaan: Sa painut, + +ja vaipuu sinne, mistä nousi nopsaan, +sataisin kaartein, istuu isännästään +etäälle uupuneena, tympeänä; + +Niin Geryon myös meidät maahan laski +juurelle jyrkän ryhmyriutan, sitten +kun näki meistä päässehensä, kiiti + +pois niinkuin nuoli, jonka jousi viskaa. + + + + +Kahdeksastoista laulu + + +On paikka helvetissä, Malebolge, +kivestä tehty, teräsharmaa, niinkuin +myös kalliotkin, jotka saartaa sitä. + +Tuon kentän pahan keskuksessa juuri +syvänne laaja, synkkä ammottavi; +sen rakenteen ma kohdallansa kerron. + +Se vyöhyke, mi jää kuin renkahaksi +välille syvänteen ja vuoriseinän, +jaettu kymmeneen on uurtehesen. + +Kuin siellä, missä muurein suojaks linnaa +alati uudet vallihaudat kaartaa, +on paikan muoto, silmään sattuvainen, + +sen mukaisen myös kuvan tarjoo tämä. +Ja niinkuin moisten linnain kynnyksiltä +vie pienet sillat rantaan äärimmäiseen, + +niin täällä kallioiden alta johti +kiviset polut poikki muurein, hautain +luo syvänteen, ne johon päättyy, katkee. + +Tää oli paikka, johon meidät jätti +Geryon; Runoniekka kulkemahan +vasenta puolta läks, ma jäljessänsä. + +Näin oikealla uutta surkeutta +ja uudet vaivat, uudet kiusanhenget, +joit' oli ensi kuilu tulvillansa. + +Pohjalla syntiset nuo alastomat +tulivat toista puolta vastahamme, +taas toista myötämme, mut nopeammin: + +kuin roomalaiset Riemuvuonna[94] sillan +jakoivat kansan vuoksi kahteen osaan, +niin että toista puolta toiset kulki + +päin linnaa Angelon--ne, joilla matka +vei kirkkoon Pyhän Pietarin--ja toiset +sivua toista vuorta kohden kävi. + +Molemmin puolin kuilunpohjaa synkkää +pirujen pieksävän ma sarvekkaiden +näin heitä takaa vinhoin raippavitsoin. + +Ah, kuinka heiltä sääret nopsaan nousi +jo ensi iskulla! Ei toista eikä +kolmatta kukaan jäänyt vartomahan. + +Näin käydessäni yhteen syntisistä +katseeni kiintyi, ja ma virkoin heti: +»En tuota varmaan näe ensi kertaa.» + +Siks viivähdin ma häntä tunteaksein, +pysähtyi lempeä myös Saattajani +ja salli, että hiukan taapäin käännyin. + +Salata kasvonsa tuo raipan-saaja +koetti maahan katsomalla, mutta +ma hälle virkoin: »Sa, mi painat katsees, + +jos piirteet kantamas ei väärät liene, +oot Venedico Caccianimico.[95] +Mut mistä kirpeä tää kipu sulle?» + +Hän virkkoi: »Tuota mielelläin en kerro, +mut kirkas kielesi mun pakottavi +muinaista muistamahan maailmaani. + +Ma olin se, mi kaunihin Ghisolan +sain myöntymään Markiisin lemmenleikkiin, +kuin tuosta kertoneekin tuhina taru. + +Tääll' yksin itke en bolognalaisna: +päinvastoin paikka tää niin täys on meitä, +ett' enemmän ei kaiu murtehemme + +välillä Savenan ja Renon virtain. +Jos tuosta todistusta tahdot tarkkaa, +palauta mielees ahneutemme muisto.» + +Näin hänen haastaessa, selkään häntä +löi piru vitsallaan ja virkkoi: »Eespäin, +sa parittaja! Tääll' ei naisten kauppa!» + +Ma jälleen liityin seuralaiseheni. +Tulimme askelilla muutamilla +nyt kielekkeelle kallioisen rannan. + +Sen päälle helposti me kiipesimme +ja käyden oikeaan sen harjaa pitkin, +ijäiset jätimme nää kauhun kuilut. + +Kun siihen päästiin, missä paasipolun +on alla aukko käydä ruoskittujen, +Oppaani lausui: »Varro, että silmääs + +sattuisi muoto näiden muiden kurjain, +sa joiden kasvoja et vielä nähnyt, +kun kanssamme he samaa suuntaa kulki.» + +Portaalta ijäiseltä katselimme +jonoa toista, meitä kohden käyvää, +samalla tapaa raipoin rangaistua. + +Mun kysymättä hyvä Mestarini +nyt lausui: »Katso, kuka suuri tulee, +mi tuskassaan ei itke kyyneltäkään! + +Näöltä kuink' on kuningas hän vielä! +Hän Iason on, jot' uljuus, lempi johti, +Kolkiista kerran viemään kultataljan. + +Hän kulki ohi Lemnos-saaren, jossa +sen naiset rohkeat ja julmat oli +jokaisen miehenpuolen surmannehet. + +Hän siellä sanoin sekä elein siroin +Hypsipylen, tuon neidon nuoren, petti, +mi itse ensin petti[96] naiset saaren; + +ja jätti immen yksin, raskahana. +Syy moinen hälle moisen tuskan tuottaa +ja tuska tuo on myös Medean kosto. + +Käy hänen kanssaan kaikki viettelijät. +Tää tieto asukkaista ensi kuilun +ja heidän rikoksistaan riittäköhön!» + +Nyt oltiin siinä, missä ahdas kuja +käy ristiin toisen kivisillan kanssa +ja siitä kaartuu kaaren toisen muotoon. + +Näimme kansaa siellä kuilun toisen, +jotk' ähkyy, korskuttavi kuonoansa +ja itseänsä iskee käsin omin. + +Sen äyräät home peitti, synnyttämä +alhaalta kohoavan kolkon huurun, +mi silmän niinkuin nenänkin on kiusa. + +Niin syvä on sen pohja, ettei sinne +voi nähdä nousematta kaaren selkään, +miss' uloin kallion on kieli. Tuonne + +tulimme, näin ma kuilun pohjan täynnä +sukua, uppoovata saastaisuuteen, +min laatu oli niinkuin ihmislantaa. + +Mun tuota silmin tutkiessa, yhden +pään näin niin likaisen, siit' ettei päättää +oliko mallikko vai pappi, voinut. + +Hän mulle huusi: »Miks niin ahnahasti +mun enemmän kuin muiden tilaa tarkkaat?» +Ma hälle: »Siksi, että muistan sinut, + +sun oli silloin hiukses kuivat, oothan +Alessio Intermini,[97] Luccan miesi; +siks sua enemmän kuin muita katson.» + +Hän mulle silloin, lyöden otsaluutaan: +»Mun tänne upottivat mairitukset, +jost' ei tää kieli koskaan saanut kyllin.» + +Nyt lausui Mestarini: »Hiukan eespäin +ojenna kasvosi, ett' oikein nähdä +voit silmilläs tuon porton pörrötukan + +ja hänen irstaan olentonsa; kynsin +likaisin ruumistaan hän ruopii, milloin +käy kyyryhyn ja milloin pystyyn nousee. + +Thaïs[98] hän on, tuo irstas, lemmitylleen +mi lausui, kysyvälle: 'Suurta saanko +kiitosta lahjastain?'--'Ah, ääretöntä!' + +Ja tämä riittäköhön silmillemme.» + + + + +Yhdeksästoista laulu + + +Oi Simon Magus,[99] oi sun kurja joukkos, +te, jotka taivaan tavaraa[100]--min olla +hyvehen morsion vain pitäis--myötte, + +hopean portoks ahnahasti kullan! +Nyt teidän häpeänne julki soikoon, +näät teidän paikkanne on kolmas kuilu. + +Seuraavan haudan keskikohtaan tulleet +olimme siihen, missä paasisilta +syvyyden päällä pystysuoraan nousee. + +O, Kaikkiviisaus, kuink' on suuri taitees +taivaassa, maassa, helvetissä vielä +kuink' oikein voimas kaikki jakaa, säätää. + +Näin kuilun seiniä ja pohjaa pitkin +tuon tumman kiven poratuksi reikiin, +kaikk' yhtä laajat, yhtä ymmyrkäiset. + +Ei pienemmät, ei suuremmat ne olleet +kuin kauniin San Giovannin[101] templin kolot, +paikaksi kastajien tehdyt sinne. + +Niist' yhden mursin, joku vuosi sitten, +kun siihen hukkua ol' lapsi muudan; +ja minkä kerron nyt, se uskottakoon. + +Jokaisen kolon suusta pisti esiin +syntisten jalat ynnä sääret, pohkeet; +muu kaikki piili reikään pistettynä. + +Paloivat kunkin jalkapohjat tuosta, +nivelet nykki niin, ett' oisi varmaan +katkennut siinä side, vitsasköysi. + +Kuin öljyttyjä esineitä liekki +vain päältä syö ja pinnalt' äärimmältä, +niin heitä kantapäistä varpaan-neniin. + +»Ken tuo on, Mestari», ma lausuin, »muita +enemmän joka vääntelee ja potkii +ja jota punaisin myös liekki kalvaa?» + +Hän mulle: »Jos sa tahdot, että kannan +sun tuonne alas, miss' on törmä loivin, +hän itsestään ja synneistänsä kertoo.» + +Ma hälle: »Mik' on mielees sun, on munkin. +Sa herra oot ja tiedät, ett'en eroo +sun tahdostas, myös tiedät, mit' en sano.» + +Tulimme harjalle nyt neljännelle, +käännyimme vasempaan, ja kuilunpohjaan +astuimme ahtahasen, reiäkkääsen. + +Mua Mestarini lantehellaan kantoi +ja saattoi aina reiän suulle, josta +tuon oudon tuska säärin sätkyi ilmi. + +»Ken kurja lienetkin, mi päälläs seisot +kuin paalu, maahan upotettu, siinä», +ma hälle haastoin nyt, »jos voit, niin puhu?» + +Kuin munkki, murhamiestä ripittävä, +min kutsuu kuolemata viivyttääkseen +tää ääreen kuoppansa, ma tuossa seisoin. + +Hän huusi:[102] »Bonifacius, tääll' ootko, +sa ootko, Bonifacius, jo täällä? +Siis erehtynyt kolme vuott' on ennus? + +Noin nopsaan kyllästyitkö rikkauteesi, +min vuoksi peljännyt et neittä pyhää +sa pettää etkä raiskata myös häntä?» + +Niin olin kuin on mies, mi ymmärtele +ei vastausta hälle annettua, +vaan häpee eikä virkkaa taida mitään. + +Vergilius lausui silloin: »Sano, sano, +ett'et sa ole miksi hän sun luulee!» +Ja minä haastoin määräyksen mukaan. + +Nyt jalat kurjan koukistuivat aivan, +hän äänell' itkevällä, huokaellen +noin virkkoi: »Mitä pyydät siis sa multa? + +Jos tietää tahdot niin, ken olen, että +tuon rannan raisun astunut oot alas, +sa tiedä, kannoin paavin viittaa kerran. + +Orsini olin, poika karhun, ahnas +niin vuoksi heimoni, siell' että kultaa +kokosin, täällä itse jouduin säkkiin. + +Jo pääni alle painuneet on toiset +edeltäjäni simonian orjat; +tään purnun aukeamaan puristuivat. + +Mun sinne alas myös on matka, koska +hän saapuu, joksi sua luulin äsken, +kun kysymyksen pikaisen tuon tein ma. + +Mut kauemmin jo tässä seison päälläin +ja poltan jalkojani kuin hän jaloin +punaisin paistuva on paikassani. + +Näät hänen jälkeensä on laiton paimen[103] +lännestä saapuva, syin saastaisemmin, +mi meidät molemmat maan alle peittää. + +Uus on hän Josua, Makkabean miesi:[104] +kuin tällä kuninkaansa armo oli, +niin hällä suopeus Ranskan hallitsijan.» + +En tiedä, lienkö liian nopsa ollut, +kun hälle vastasin vain tähän tapaan: +»Siis virka, kuinka paljon rahaa pyysi + +Pyhältä Pietarilta Herra meidän, +tään käteen avaimensa uskoessaan? +Hän varmaan tuota vaati vain: _Mua seuraa_! + +Ei Pietari, ei muutkaan Matteukselta +veroa vaatineet, kun arvan kautta +tää sijan sai, mi petturin ol' ennen. + +Jää tänne, oikea on rangaistukses! +Ja hyvin kaitse pahoin koottu rahas,[105] +mi rohkaisi sun riitaan Kaarlen kanssa. + +Ja ellei estäisi mua kunnioitus +avainta ankarinta kohtaan, jota +sa kannoit elämässä kaunoisessa, + +käyttäisin kieltä vielä kirpeämpää; +näät ahneutenne on maanpiirin murhe, +te hyvät polkein kohotatte huonot. + +Evankelista teit' on tarkoittanut, +te paimenet, kun näki vetten päällä +hän ruhtinaiden porton istuvaksi: + +tuon saman, joka seitsenpäisnä[106] syntyi, +sai mahdin kymmensarvisen, niin kauan +kuin miehellensä mieluinen ol' hyve. + +Te Jumalaksi tehneet ootte rahan, +kurjimmat ootte kuvain kumartajat: +pakana yhtä palvelee, te sataa. + +Ah, Constantinus, pahaa kuinka paljon +perusti, kääntymykses ei, vaan lahjas, +tuo saama ensimmäisen rikkaan paavin!» + +Mun moista virttä vierittäissä hälle, +hän kovin jalkapohjiansa potki +vihasta taikka omantunnon syystä. + +Ma luulen, että mielellänsä kuuli +nuo sanat Mestari, niin tyydyttävän +puheeni vakaa näytti piirteitänsä, + +Hän sitten käsin kaksin tarttui minuun, +mun nosti ryntäilleen ja kantoi ylös +taas tietä, äsken alas astumaansa. + +Väsynyt ei mua hoivaamaan hän ennen +kuin kaaren kukkulalla, neljänneltä +mi päälle viidennen vie harjantehen. + +Sievästi siihen laski taakan rakkaan, +varoen, vuoksi törmän tuiman, jyrkän, +jot' tuskin pukki oisi nousta voinut. + +Ja siitä toinen alho mulle aukes. + + + + +Kahdeskymmenes laulu + + +Uus vaiva uudet säkeet vaatii multa +ja laulun kahdenkymmenennen tätä +ens virttä, joka kirotuista kertoo. + +Jo vallan valmis olin katsomahan +ma kuiluun, allani mun ammottavaan, +mi kyynelistä tuskaisista tulvi. + +Näin kansaa syvänteessä pyöreässä +ma käyvän ääneti ja itkein, kuten +käy hautasaatot maailmassa meidän. + +Alemma katsoin, kunkin hahmo näytti +kuin iki-ihmeen kautta vääntyneeltä +leuasta asti varren alkamahan: + +päin lanteita näät kasvot heillä katsoi +ja taapäin heidän käydä täytyi, koska +evätty heiltä oli nähdä eespäin. + +Kenties halvaus noin nurinkurin +voi jonkun vääntää väkivalloin, vaikka +en tuota nähnyt ole enkä usko. + +Lukija, hyödykses jos Luoja kirjan +tään kätees suo, sa arvaa itsestäsi, +saatoinko kuivin katsein nähdä tuota, + +kuvamme kuolevaisen vääntyneenä +kun näin ma niin, ett' isku silmiensä +rakoa pitkin peräpuolen kastoi. + +Ma totta itkin, kiven kielekkeesen +nojaten kovaan, kunnes saattajani +noin virkkoi: »Ootko niinkuin muutkin houkat? + +Tääll' elää sääli olla säälimättä. +Ken syyllisempi on kuin se, ken suree +oikeuden jumalaisen voittotöitä? + +Pääs nosta pystyyn, miesi nää min alla +maa aukes eessä Teban kansan silmäin, +ja kaikki huusivat: 'Sa minne syöksyt + +Amphiaraus?[107] Miksi taiston jätät?' +Mut laannut ei hän vierimästä ennen +kuin luona Minoksen, mi kaikki korjaa. + +Kas, kuinka rintanaan hän selkää käyttää: +kun liian kauas eespäin nähdä tahtoi, +hän taapäin katsoo nyt ja taapäin astuu. + +Nää myös Teiresias,[108] min muoto muuttui, +kun naisen hahmon sai mieshahmon sijaan +ja jäsenet hän kaikki toiset aivan. + +Ja vasta sauvall' lyötyänsä noita +käärmettä kahta, yhteen kääriynyttä, +sai Teiresias miehuutensa jälleen. + +Tuo, jonka selkä päin on vatsaa hänen, +on Aruns Lunin[109] vuoristosta, missä +Carraran miesi laaksonpohjaa kyntää. + +Valkoisten marmorpaatten keskell' asui +siell' luolassaan hän, josta nähdä laajan +hän meren voi ja taivaan tähtikirjat. + +Ja tuo, mi nännejänsä, joit' et näe, +hajalle päässein hapsin peittää, kääntäin +pois meistä kaiken, missä karva kasvaa, + +on Manto,[110] joka maata monta kulki +ja sitten siihen jäi, miss' synnyin minä; +sanella tuosta hiukan mielin sulle. + +Kun kuollut häitä oli taatto, koska +kaupunki Bakkos-jumalan ol' orja, +hän kauan harhaeli maailmalla. + +Italiassa ihanass' on järvi, +juurella alppein, jotka sulkee Saksan +Tirollin linnasta: Benaco on se. + +Tuhansin lähtehin, Penninon päältä, +välillä Valcamonican ja Gardan +veet pursuu, jotka jäävät järveen tähän. + +Keskellä sen on paikka, jossa piispat +Trientin, Brescian ja Veronan yhteen +vois tulla siunaamahan piiriänsä. + +Varustus vahva, kaunis on Peschiera, +tuo torjuu Bresciaa sekä Bergamoa, +miss' alimpana ranta kaartuu. Sinne + +veet järven liiat kaikki virtaa, joita +ei jaksa säilyttää Benaco, juosten +jokena sitten kautta kukkaniittuin. + +Mut heti vierimään kun laine lähtee, +Benaco ei, vaan Mincio on sen nimi +Governoon saakka, missä Po sen nielee. + +Alangon kohtaa alkujuoksussansa, +nevaksi aukee, suoksi suurentuvi, +suvisin ilman epäterveen huokuu. + +Vaelsi impi hurja tuosta, näki +suon keskellä hän kaistan maata kovaa, +asumatonta, auran käymätöntä. + +Jäi sinne, välttääksensä ihmisseuraa, +hän orjineen ja taikatemppuinensa +ja eli siellä, siks kuin kuolo saapui. + +Inehmot, jotka ympärillä hajan +asuivat, kokoutuivat paikkaan, minkä +suomuuri turvas joka suunnan saartain. + +Kaupunki nousi vainaan kunnahalle, +ja ensi keksijänsä mukaan, ilman +muut' arpaa, mainittihin Mantovaksi. + +Enempi kansaa oli siinä ennen +kuin Pinamonte[111] Casalodin petti, +tuon houkan, viekkahalla neuvollansa. + +Siks sulle kerron näitä, että koskaan +jos kuulet toisin maani syntytarun, +sen valhe totuutta ei vahingoittais.» + +Ma hälle: »Mestari, sun sanas ovat +minulle varmat niin ja luotettavat, +muut ett' on hiiliä vain sammuneita. + +Mut sano mulle, samoojista noista +erota etkö ketään mainittavaa, +näät moista vaan nyt miettii aatokseni.» + +Hän mulle: »Tuo, min leukaparta hajoo +ruskeille hartioille, augur' oli +ajalla, jolloin Kreikka miehist' tyhjä, + +niin oli että joku jäi vaan kehtoon. +Hän Kalkaan kanssa määräs hetken hyvän +Auliissa päästää ensi laivatouvin. + +Nimeltä ol' Eurupylus[112] hän; laulaa +Runoni ylväs jossakin myös häntä, +kuin tiedät sa, mi kauttaaltaan sen taidat. + +Tuo toinen, lanteiltaan niin laiha, oli +Mikael Scotus,[113] jolle outo mikään +ei ollut temppu velhotaidon turhan. + +Tuo on Guido Bonatti,[114] tuo Asdente, +min mieli nyt ois pikilankaan, nahkaan, +mut joka myöhään täällä katuu. Kurjat + +nuo naiset nää myös, jotka jätti neulan +ja värttinänsä tullen taitureiksi +ja tehden pahaa yrtein ynnä kuvin. + +Nyt eespäin käyös, sillä Kainin tähti[115] +rajalla seisoo pallonpuoliskoiden +jo merta koskettain Sevillan alla, + +ja viime yönä täys jo kuudan oli; +sen varmaan muistat, sill' ei vahingoksi +kuu sulle ollut syvyydessä korven.» + +Noin puhui hän, me astuimme sill'aikaa. + + + + +Yhdeskolmatta laulu + + +Sillalta sillalle näin haasteloissa, +joit' ei mun Näytelmäni laulaa mieli, +tulimme kaaren kukkulalle, jääden + +syvyyttä uutta Malebolgen ynnä +tuon turhaa vaikerrusta katsomahan; +se mulle synkkää synkemmältä näytti. + +Kuin Venezian veistämöllä talvin +tulinen, sitkas piki kiehuu, jolla +taas kiinnitetään haahdet haurastuneet, + +merille kelpaamattomat, ja toinen +sill'aikaa uutta laittaa, toinen korjaa +sivuja laivan paljon-purjehtineen; + +ja yksi keulaa, toinen kokkaa takoo, +tuo tekee airoja, tuo köyttä vääntää, +tuo pikkupurjetta, tuo suurta parsii; + +niin tuolla alla tiivis tahdas kiehui, +ei tulen voimasta, vaan Luojan parskuin +partaille, tahmistuen joka kiveen. + +Näin sen, mut nähnyt siitä en ma muuta +kuin kuplat, jotka pintaan kuohu nosti, +ja kuinka kauttaaltaan se nous ja vaipui. + +Kun tuota tarkasti ma katsoin, Opas +minulle huusi: »Varo itseäsi!» +ja pois mun tempas siitä, missä seisoin. + +Ma käännähdin kuin mies, mi nähdä halaa +paettavansa vaaranpaikan, mutta +min mieltä kauhu äkkinäinen karsii, + +niin että pois hän rientää, vaikka katsoo: +ja takanamme pirun mustan näin ma +tulevan juosten pitkin paasisiltaa. + +Ah, kuinka julma hahmoltaan hän oli, +eleensä kaikki kuinka kauhistavat, +levällä siivet, alla jalka nopsa! + +Terävin, korkein hartioin hän kantoi +syntistä, kahareisin istuvata, +min pohkeisiin hän oli kiinni käynyt. + +Hän sillaltamme huus: »Te kynsipirut, +kas, tässä Luccan raatimies on muudan! +Hän alas painakaa! Ma muita palaan + +hakemahan, maa siell' on täysi heitä: +Bonturo[116] ei, muut kaikk' on orjat rahan, +saa raha siellä valkoiseksi mustan.» + +Hän sinne heitti miehen, kääntyi, eikä +varasta aja koira irtipäässyt +niin nopsaan kuin hän kiisi paatta kovaa. + +Mies uppos, sitten näkyi selkäpuolta. +Mut pirut sillan alta huusi hälle: +»Ei tässä auta kuvain kumarrukset! + +Tääll' uidaan toisin näät kuin Serchion[117] veessä! +Jos haarukoitamme et tahdo tuta, +sa älä kellu pitkin pintaa siinä!» + +He iskivät nyt sadoin hangoin häneen, +sanoivat: »Täss' et tanssi julki, saatpa +kalastaa sameassa nyt, jos voinet!» + +Ei toisin kokit eivät kokkipoiat +lihoja kahvelilla kattilahan +syvemmä pistä pintaan nousevia. + +Oppaani armas lausui: »Ettei näkyis +olosi heille, piiloon käy nyt taakse +tuon kallion, mi sulle turvan tarjoo! + +Ja kuinka kuuletkin mua loukattavan, +sa ällös pelkää, sillä tunnen seikat, +jo kerran ollut oon täss' ottelossa.» + +Hän sitten kulki sillan päähän, pääsi +jo harjanteelle kuudennelle, siinä +olikin paikka pitää otsa tyyni. + +Kuin koirat, jotka haukkuhampain huimin +ja raivoten käy kerjäläisen kimppuun, +äkisti pysähtyvän, tyytyväisen, + +nuo pahat henget sillan alta syöksyi, +päin häntä kääntäin hangot kaikki, hänpä +noin huus: »Te kaikki tyyntykäätte! Ennen + +kuin minuun keksinenne kiinni käytte; +yks ensin astukoon, mua kuulkoon, sitten +te päättää saatte, oonko iskettävä.» + +Kirkuivat kaikki: »Malacoda[118] menköön!» +Muut jäivät paikalleen, yks lähti, tuli +ja virkkoi: »Mitä tahdot?» Mestarini + +noin hälle: »Luuletko sa, Malacoda, +mi näät mun tulleen turvallisna kautta +eteenne kaikkien, tuon tapahtuneen + +sanatta sallimuksen Herran? Anna +mun mennä, sillä Taivahan on tahto, +ett' toiselle tään tien ma synkän näytän.» + +Niin hänen silloin haihtui ylpeytensä, +hält' että hanko maahan vaipui, muille +hän virkkoi: »Loukkaamaton olkoon tämä!» + +Nyt mulle Mestari: »Sa, piileväinen +välillä sillanpaatten siellä, tule +tyköni pelvotta ja turvallisna!» + +Ma silloin riensin hänen luokseen, mutta +pirutkin kaikki eespäin lähti, josta +pelästyin, että sanansa he pettäis. + +Noin pelkäävän näin kerran antauneitten,[119] +jotk' astui linnasta Capronan ulos +vihollisparven sankan saartaessa. + +Ma liityin koko olennolla kiinni +Oppaasen, enkä kääntänyt pois silmää +näöstä noiden paha-enteisestä. + +Jo hangot nousi, kuulin kuiskittavan: +»Jos iskis tuota takapäähän?» Toinen +noin vastas: »Anna hälle aimo pisto!» + +Mut piru tuo, mi kanssa Mestarini +puhetta piti, kiirehesti kääntyi +ja lausui: »Hiljaa, hiljaa, Scarmiglione!» + +Hän sitten meille: »Kauemmas ei käydä +tät' törmää voi, näät koko kuudes kaari +pohjalla kuilun raunioina viruu. + +Mut eespäin jos on teillä mieli, käykää +alista tietä, tämän luolan kautta, +pian teille toinen paasipolku aukee. + +On eilen, tuntia viis[120] tästä vielä, +kulunut vuotta tuhat kaksisataa +kuuskymmentä ja kuus siit' asti, koska + +tuo särkyi tie. Ma sinne jotkut näistä +lähetän pikimerta pistelemään; +te heitä seuratkaa, he teit' ei vaivaa.» + +»Esihin Alichino, Calcabrina», +hän heille jatkoi, »myöskin sa, Cagnazzo, +ja Barbariccia joukon johdattakoon! + +Myös tulkoot Libicocco, Draghignazzo, +Cèriatto hampaineen ja Graffiacane +ja Farfarello, Rubicante hullu! + +Se iskekää, ken nousee pintaan! Nämä +rauhassa pääskööt päälle törmän toisen, +mi poikki kaartuu kaikkein syvyyksien.» + +»Ah, Mestari, mit' on tää?» virkoin. »Yksin +menkäämme sinne, ilman saattajia, +jos tien sa tunnet vaan, en niitä kaipaa. + +Jos olet varoillas kuin muuten olet, +näät etkö, kuinka hampaitaan ne puree, +puhuen pahaa kulmakarvoillansa?» + +Hän mulle: »Tarvis sun ei säikähtyä, +sa heidän anna suuta murtaa, meitä +se koske ei, vaan niitä, jotka kiehuu.» + +Patoa pitkin vasempaa he lähti. +Mut ensin kukin heistä kielen painoi +päin hampahia, merkiks johtajalleen, + +mi soitti lähtöön perätorvellansa. + + + + +Kahdeskolmatta laulu + + +Oon nähnyt ratsumiesten lähtömarssit +ja rynnäköt ja aseharjoitukset +ja joskus myöskin pakomatkat nopsat; + +Arezzon maassa miekkamiest' oon nähnyt +ja sotarosvoja ja kulkureita, +myös turnajaisten, aseleikin menot, + +soidessa torven, rummun, kirkonkellon +tai linnan merkkitulten loimottaissa, +tapahan kotoiseen tai muukalaiseen; + +en nähnyt ratsaita, en jalkamiestä +humussa moisen huilun viel', en laivaa, +mi tähteä tai maata etsii. Eespäin + +pirujen kymmenparven kanssa käytiin. +Mi saatto! Mut on seura paikan mukaan: +kirkossa pyhät, kapakassa juopot. + +Mut pikimerta päin ol' huomioni, +ma nähdä tahdoin kuilun kaikki tilat +ja varjojen myös siinä kiehuvaisten. + +Delfinein lailla, jotka selkäkaartaan +kohottamalla merimiestä neuvoo +tuholta myrskyn purtta pelastamaan, + +nuo syntisetkin lievikkeeksi vaivan +myös joskus pintaan selän kohottivat, +salaman-nopeasti taas sen peittäin. + +Ja niinkuin ojanvieremällä näkyy +päät sammakoiden, mutta jalkojansa +ja muuta ruumistaan he eivät näytä, + +niin täällä kaikkialla syntisiä. +Mut lähestyissä Barbariccian, heti +jokainen joutui porepinnan alle. + +Ma näin--ja sydän tuosta kiertyy vielä-- +heist' yhden viipyvän, kuin tapahtua +voi sammakolle sukeltaissa muiden. + +Ja Graffiacàn, mi lähin häntä oli, +löi keksin tukkaan pikiseen ja nosti +näin ylös hänet niinkuin saukon. Kaikki + +nimeltä tunsin heidät jo, niin tarkkaan +ma kuuntelin kun heitä valittihin, +ja kuinka sitten toisiaan he kutsui. + +»Oh, Rubicante, iske kyntes häneen, +käy kiinni, nylje hältä selkänahka!» +noin kuorossa nuo pahathenget huusi. + +Ma lausuin: »Mestari, jos voit, niin tietää +koeta saada, ken hän on, tuo kurja, +mi käsiin joutunut on vainoojainsa.» + +Oppaani astui liki häntä aivan +ja kysyi, mistä oli hän. Hän vastas: +»Navarran[121] valtiossa synnyin kerran. + +Isäni oli huono mies, mi tuhlas +itsensä, tavaransa! Äiti minut +erästä herraa pani palvelemaan. + +Tebaldo-kuningasta hyvää sitten +ma palvelin, siell' aloin vilpistellä, +se syy mun saattoi tähän kuumaan paikkaan.» + +Nyt Ciriatto, jonka suusta, puolin +molemmin, pisti torahampaat sian, +jo antoi tietää, miltä toinen tuntui: + +käsissä kissain pahojen ol' hiiri. +Mut Barbariccia hänet kiersi käsin +ja virkkoi: »Hiljaa, siks kun päästän hänet!» + +Ja Mestariini kääntyen hän lausui: +»Mit tietää tahdot häitä, kysy ennen +kuin toiset nuo lyö kappaleiksi hänet!» + +Oppaani näin: »Nyt muista sulta kysyn. +Latinalaista[122] ketään tuntenetko +pien alla tuon?» Hän vastas: »Juuri jätin + +ma erään, joka lähimaasta oli. +Josp' öisin vielä seurassansa siellä, +en pelkäis kynsiä, en hankojakaan!» + +Huus Libicocco: »Liiaks saamme uottaa!» +Ja iski kurjan käsivarteen keksin +reväisten pois sen kyynärpäätä myöten. + +Myös Draghignazzo tahtoi reittä hältä +kokea kynsin, tuosta päällysmiesi +käännähti ympär' äkein silmäkulmin. + +Kun taas he hiukan oli rauhoittuneet, +Oppaani viipymättä kysyi häntä, +mi vielä haavaa kädessänsä katsoi: + +»Ken oli hän, jost' erosit, kuin sanot, +sa vahingokses maalle nousten?» Hänpä +noin vastas: »Pappi oli hän, Gomita,[123] + +Galluran[124] mies, tuo lipas vilpin kaiken, +mi isäntänsä vihamiehet hoiti +niin hyvin, että kukin häntä kiittää. + +Hän rahaa otti, antoi pois 'niin sievään', +kuin sanoi hän. Myös muissa toimissansa +hän oli konna, pieni ei, vaan suuri. + +On hällä seurassaan Don Mikael Zanche,[125] +mies Logodoron, eikä sanelemaan +Sardiniasta heillä uuvu kieli. + +Voi mua! Vielä puhuisit, mut pelkään +ma tuota, joka hampaitansa hijoo +ruumiini syyhyn varmaan ruopiakseen.» + +Pääpiru kääntyi puoleen Farfarellon, +min silmät pyöri halust' iskemisen, +ja sanoi: »Tiehes, pahan ilman lintu!» + +»Jos nähdä tahdotte tai kuulla», alkoi +tuo peljästynyt taas, »Toskanan taikka +Lombardian miehiä, ne tänne käsken. + +Mut vähän väistykööt nuo kynsipirut, +pelätä ettei tarvis kostoansa, +ja minä, paikalleni jääden tähän, + +sijaani yhden kuusi muuta laitan: +vihellän vain, mi meill' on merkkitapa, +kun joku tahtoo pintahan.» Gagnazzo + +tuon kuuli, kuonoansa nosti, päätään +pudisti, virkkoi: »Tuopa viekas temppu, +min hän nyt mietti alas syöstäksensä!» + +Mut hän, mi monet taisi temput, lausui: +»Se muka viekkautta, koska kiusan +pahemman hankin vaiva-veljilleni!» + +Alichin pysynyt ei tyynnä, vastaan +hän muiden mieltä virkkoi: »Jos sa alas +sukellat, en sua juosten kiinni ota, + +vaan siivin saavutan sun päältä pien. +Pois kaikki! Olkoon äyräs taattu hälle! +Saat nähdä, voitatko sa yksin meitä.» + +Lukija, nyt sa leikin uuden kuulet. +Jokainen heistä poispäin kääntyi, ensin +Gagnazzo, hän, min mieli julmin oli. + +Navarralainen ajast' otti vaarin, +hän polkas vain ja äkkiarvaamatta +sukelsi, pääsi heidän paulastansa. + +Syvästi kaikki katuivat, hän enin, +mi moisen tappion ol' aikaan saanut, +hän sitten nousi, kirkas: »Saan sun kiinni!» + +Se vähän auttoi: nopeammin pelko +kun siivet samoo. Alas sinkos toinen, +nous toinen, rinta ylöspäin taas lentäin. + +Noin haukan kohti havistessa, sotka +sukeltaa äkin pinnan alle, jättäin +noloksi, äkeäksi vainoojansa. + +Nyt pilaan suuttui Calcabrina, nousi, +lens, ajoi takaa häntä, mielissänsä +paosta miehen, toraa toivoellen. + +Kun pikeen tuskin oli päässyt konna, +tuo kynsin iski kumppaniinsa, alkoi +tään kanssa kuilun päällä taiston tuiman. + +Mut toinenkaan ei haukka ollut huono, +vaan kynsi vastaan, kunnes kumpainenkin +putosi pataan kiehuvaan. Sen kuumuus + +rakensi rauhan pikaisesti, mutta +nyt ylös nousta enää eivät siivin +piestä tahmein taistoveikot voineet. + +Murheusi Barbariccia muiden kera, +lähetti neljä avuks heille, keksit +kädessä, rantaan toisehen, ja kaikki + +hajausi paikoillensa pitkin törmää +hädässä oleville ojentamaan +jo pahoin palaneille haarukoitaan. + +Jätimme heidät tuohon toimehensa. + + + + +Kolmaskolmatta laulu + + +Vait, yksin, vailla saattoseuraa, toinen +toisensa askelia astuttihin +me nyt kuin minoriitti-munkit käyvät. + +Äskeinen riita vienyt aatokseni +taruhun oli Aisopoksen, jossa +hiirestä hän ja sammakosta[126] kertoo. + +Lähemmät eivät toistaan sanat samat +kuin tapaukset nuo, jos tarkkaavasti +ken vertaa niiden alun ynnä lopun. + +Ja niinkuin aatos toisen siittää, syntyi +jo ensimmäisestäni toinen mulla, +ens pelkoni mi kaksinkertaistutti. + +Noin mietin: Nuo niin pahan pilkan saaneet +on meidän vuoks, ja vaurion ja herjan, +mi varmaan heidän mieltään katkeroittaa. + +Jos viha ilkeyteen nyt heissä yhtyy, +he meitä himoitsevat hirmuisemmin +kuin koira, joka jänön jäljen löytää. + +Pelosta nousevan jo tunsin tukan +ja aatos aivoissani askarteli, +kun virkoin: »Mestari, jos meitä pian + +et piilota, ma pelkään, kynsipirut +tekevät pahaa meille; jäljessämme +he ovat, tunnen heidät, nään jo heidät.» + +Ja hän: »Jos peili oisin, ulkonaista +en kuvaas nopeammin heijastaisi +kuin sisäiset nyt kiinnän mielikuvas. + +Nyt juuri aatoksesi sattui seuraan +mun aatosteni, saman hahmoisien, +niin että saman niistä tuuman tein ma. + +Jos ranta oikea on kyllin loiva, +ett' alas toiseen voimme käydä kuiluun, +pelätyn vältämme me vainon varmaan.» + +Tuon neuvon tuskin sai hän antaneeksi, +tulevan näin jo heidän tuiki liki, +levällä siivet, meihin tarttuakseen. + +Oppaani äkkiä nyt otti minut +kuin äiti, joka tulenpauhuun herää +ja näkee ympärillään ilmiliekit, + +ja pojan tempaa, pakenee, ei viivy +sen vertaa, että paidan saisi päälleen, +kun itse ei, vaan laps on huolenansa. + +Jo äyrähältä rannan raisun äkin +hän syöksyi pitkin vuorta viettävätä, +mi kuilun seuraavan on toinen parras. + +Ei myllyn-uraa myöten juokse vesi +ratasta pyörittämähän niin nopsaan, +ei rattaan siipihinkään syöstessänsä, + +kuin pitkin palletta nyt Mestarini +mun kantain polvellansa niinkuin lastaan, +ei enää niinkuin seuralaista saattain. + +Hän jaloin tuskin pohjaa polki kuilun, +kun vainoajat päämme päällä näkyi, +huipulla törmän; vaan ei tuosta vaaraa. + +Näät Taivaan tahto, joka pannut heidät +viidennen kuilun vartioiksi oli, +sen ulommaks ei heille voimaa suonut. + +Alhaalla siinä lauma maali-iho +se kiersi hitain askelin ja itkein +ja ulkomuodoin murtunein ja raukein. + +Heill' oli viitat, niiden niskapussit +vedetyt silmäin yli, kaikki kuosiin, +mi Kölnin munkeilla on käytännössä. + +Ne päält' on kullatut ja huikaisevat, +sisältä lyijyä, niin raskaat, että +sen rinnall' olkiset vain Fredrik keksi,[127] + +voi viittaa, joka ijäisesti painaa! +Kävimme jälleen suuntaan vasempahan, +kuin hekin, katsoin vaikerrusta vaivan. + +Mut tautta taakkansa tuo lauma raukee +niin hiljaa kulki, että seura uusi +meill' oli joka jaksannalla jalan. + +Siks sanoin Mestarille: »Etkö löytäis +jotakin, jonk' ois tuttu työ tai nimi, +jos käydessämme silmin sinne vaanit?» + +Eräspä, kieltä nyt Toskanan kuullen, +huus takanamme: »Hiukan hidastukaa, +te rientäväiset halki ilman synkän! + +Kentiesi multa saat sa pyytämäsi.» +Oppaani minuun kääntyi, virkkoi: »Varro, +ja hänen askeltensa mukaan astu!» + +Pysähdyin, näin ma kahden katsannossa +palavan pyyteen päästä seurahani, +vaikk' esti ahdas tie ja taakka heitä. + +Luo tultuaan he silmin suurin, kieroin +mua kauan, vaiti katsoivat, ja sitten +toisiinsa kääntyivät ja virkahtivat: + +»Tuon kurkku näyttää liikkuvan, hän elää; +ja jos he kuolleit' on, mik' oikeus heillä +on käydä lyijyviittaa kantamatta?» + +Minulle sitten: »Mies Toskanan, tullut +suruisten teeskentelijöiden seuraan, +äl' ylenkatso lausua, ken olet.» + +Ma heille: »Synnyin, kasvoin kaupungissa +suuressa luona kauniin Arno-virran, +ja asun ruumiissa, miss' aina asuin. + +Mut keitä itse, joiden poskipäille +niin suuren tuskan nään ma tippuvaksi? +Ja mikä päällänne tuo kiusa kiiltää?» + +Yks heistä virkkoi: »Nämä keltaviitat +lyijyiset ovat ja niin raskaat, että +näin vaakojansa vapisuttelevat. + +Hilpeitä munkkeja[128] Bolognan oltiin, +ma Catalano, Loderingo tämä, +valitut kumpikin sun kaupungistas, + +kuin tapa ottaa rauhan vartiaksi +mies yksinäinen on; ja moiset oltiin, +viel' että näkyy se Gardingon luona.» + +Ma aloin: »Munkit, teidän työnne pahat...» +etemmä päässyt en, kun maassa miehen +näin paalun kolmen ristiin-naulitseman. + +Mun nähdessään hän kokonansa kääntyi, +puhalsi, huokas partahansa. Huomas +sen munkki Catalano, virkkoi mulle: + +»Tuo lävistetty,[129] jota katsot, kerran +sen painoi farisealaisten mieliin, +ett' yhden sopii kansan eestä kuolla. + +Paljaana poikki tien, kuin näät, hän lepää, +ja tuta saa hän, kuinka paljon painaa +täst' yli kulkevainen kukin. Sama + +on tuska hänen apellaan[130] myös täällä +ja jäsenillä kaikilla sen Raadin, +mi oli juutalaisten turman siemen.» + +Ma hämmästyvän näin Vergiliuksen +tuon tähden, joka ristiin-naulittuna +noin kurjaa kärsi ikirangaistustaan. + +Hän sitten munkin puoleen kääntyi, lausui: +»Suvaitkaa virkkaa, jos on teillä lupa, +täst' onko oikeahan tietä mitään, + +jota me kaksi voimme täältä päästä +avutta enkelien mustain: pakko +on heillä tulla saattamaan, jos tahdon.» + +Hän virkkoi: »Lähempänä kuin sa toivot +käy harju suuren piirin reunast' asti, +mi kaikki nämä kauhun laaksot leikkaa, + +se vaikk' on haljennut tään kuilun päällä; +te voitte nousta röykkiöitä, jotka +sivuja alhon ynnä pohjaa peittää.» + +Pää painuksissa Opas hetken seisoi, +noin haastoi: »Huonot saimme ohjeet hältä, +mi tuolla syntisiä hangoin kiusaa.» + +Ja munkki: »Kuulin Bolognassa, kuinka +pahetta mont' on Saatanalla, myöskin +hän että viekas on ja valheen isä.» + +Jo Opas suurin askelin pois astui +näöltään jonkun verran suuttuneena;[131] +siks erosin nyt kuorman-kantajista + +rakasta seuraten taas Mestaria. + + + + +Neljäskolmatta laulu + + +Kun nuor' on vuos ja Päivä kutrejansa +merkissä Vesimiehen[132] lämmittävi +ja lyhenee yöt päivän pituisiksi; + +kun kuura maahan maalaelee kuvaa +siskonsa valkean,[133] mut kesken aivan +siveltimestä loppuu tempra-väri; + +maamiesi, jolta rehu puuttuu, nousee +ja katsoo, näkee valkeoiksi kedot +kaikk' ympärillään, lyöden lanteisiinsa; + +kotihin palaa, kaikkialla voihkii +kuin raukka, neuvoa mi nää ei mitään; +taas ulos käy ja toivon uuden tuntee, + +kun huomaa maailman hän muuttuneeksi +vähällä aikaa, paimensauvaan tarttuu +ja ajaa lampahansa laitumelle. + +Näin minä säikähdyin myös Mestaria, +kun näin ma synkistyvän otsan hältä, +ja yhtä pian myös pelko haihtui. + +Näät sillalle kun tultiin murtuneelle, +niin Opas kääntyi minuun katsein lempein, +min tunsin vuoren tuiman juurelt' asti. + +Murrosta katsoi, sitten neuvon jonkun +valitsi, tutki tarkoin röykkiöitä +ja vihdoin nopeasti tarttui minuun. + +Ja niinkuin se, mi askartaa ja miettii +ja näyttää aina kauas katsovalta, +hän minut nostain kivenlohkareelle + +jo toista tutki ryhmypaatta, lausui: +»Tään päälle sitten kiipeä, mut ensin +koeta, kantaako se sun.» Ei ollut + +tie tehty kaapumiesten käydä. Tuskin +me päästiin, keveästi hän, ma hänen +avulla, järkäleeltä järkäleelle. + +Ja ellei rinne tässä ollut oisi +lyhyempi toisen rannan reunaa, ehkä +mun, vaikk' ei häntä, voittanut ois taival. + +Mut koska koko Malebolge viettää +alimman alhon suuta kohti, johtuu +näin kuilun kunkin asemasta, että + +ylempi sen on toinen seinä, toinen +alempi: huipulle siks vihdoin tultiin, +min viime paasi ulos pistää. Tuonne + +kun päässyt olin, tunsin keuhkojeni +niin hengästyneen, etemmäksi että +en jaksanut, vaan alas istuin heti. + +Nyt Mestari: »Sun aik' on tarmostua, +ei istuen näät untuvilla eikä +matolla maaten maine saavu koskaan. + +Ja maineetta ken elämänsä elää, +hänestä moinen jää vain jälki maahan +kuin savu ilmaan, vaahto veteen jättää. + +Siks nouse, voita uupumukses, hengen +väellä, joka kaikki esteet raivaa, +jos vain ei heity ruumiin raskaan valtaan! + +Pitemmät meill' on portaat nousevina, +ei riitä, ett' on tultu nää. Jos minut +tajunnut oot, sa tuosta vahvistunet.» + +Nyt nousin, näytin keuhko-kelpoiselta, +mun vaikka hengästynyt puskui povi, +ja virkoin: »Käy, ma vankka, uljas olen!» + +Kuljimme harjaa kukkulan, mi oli +pahempi käydä, paasi-rikkoisempi, +kaidempi, jyrkempi kuin edellinen. + +Puhelin, ett'en uupuneelta näyttäis; +nyt ensi kuilusta soi ääni vastaan +puhetta purkain katkonaista. Mitä + +hän haastoi, tiedä en, ma vaikka olin +jo kaarell' yli kuilun kulkevalla, +mut sanat soivat soperrusta vihan. + +Ma alas kumarruin, mut nähdä silmin +elävin pimeäss' en voinut pohjaan, +siks sanoin: »Mestari, nyt rientäkäämme + +rannalle toiselle, sen äärtä alas! +Niinkuin täss' ymmärrä en, vaikka kuulen, +niin nää en mitään, vaikka katson alas.» + +Hän virkkoi: »Muut' en vastausta anna +kuin teon, sillä toivomusta selvää +työn sanattoman ain on seurattava.» + +Kävimme alas sillan päästä, missä +se rantaan kahdeksanteen johtaa; siinä +minulle aukes uuden kuilun syvyys. + +Niin kauhistavan siellä käärmeläjän +ja lajeiltaan niin erilaisen näin ma, +sen muisto että veren vielä hyytää. + +Ei erämaassa Libyan niin paljon +lie kyitä, käärmehiä piston, polton, +ei matajoita purun myrkyllisen; + +ei koko Etiopia lie luonut +niin paljon saalahia saastaisia, +Punaisen meren ääret eivät myöskään. + +Keskellä käärmejoukon synkän, julman +alastomat ja arat juoksi vainaat, +toivotta tulla näkymättömiksi + +tai päästä piiloon. Kädet käärmein selkään +sidotut oli, eessä kiemurtavin, +päät, purstot, joiden takaa pisti heitä. + +Ja katso, yhtä, meihin päin mi seisoi, +läheni käärme muudan, pisti häntä +välihin kaulan ynnä hartioiden. + +Ei O:n, ei I:n niin nopsaan merkki piirry +kuin syttyi hän ja paloi; pakko hänen +pudota maahan, tulla tuhkaks oli. + +Ja kun hän maassa hajonneena makas, +kokousi tuhka itsestänsä jälleen, +samana että taas hän seisoi heti. + +Noin kertoo suuret viisaat, että kuolee +myös Feniks-lintu, syntyäkseen jälleen, +kun viidessadas saapuu vuosi. Sitä + +elätä eivät yrtit eikä vilja, +vaan suitsutuksen tipat, kardemumma, +ja myrrha, nardus sen on viime vuode. + +Kuin mies, mi kaatuu, eikä tiedä, kuinka, +vetikö maahan pirun voima hänet +vai verenseisahdusko äkillinen; + +ja nousee tuiki typerryksissänsä +ja katsoo, katsoessaan huokaa, tuskan +tuon kärsimänsä vielä vanki ollen; + +niin näytti syntinen tuo noustuansa. +Oi, oikeutta Jumalan, kuink' olet +sa ankara ja kuinka kostos iskee! + +Nyt Opas kysyi hältä, ken hän oli. +»Tipahdin», vastasi hän, »hetki sitten +Toskanan maasta tähän kuiluun kolkkoon. + +Äpärä olin, ihmisen ei elo, +vaan eläimen mua miellytti: oon eläin +Pistoian pesästä, oon Vanni Fucci.»[134] + +Ma Mestarille: »Pyydä häntä jäämään +ja kysy, syy mi tänne syöksi hänet, +minulle tutun veren, vainon miehen.» + +Sen kuuli syntinen, ei teeskennellyt, +kohotti päänsä, sielunsa mun puoleen, +häpeän häijyn ilme kasvoillansa; + +ja virkkoi: »Koskee kipeämmin minuun, +mun että näät nyt tässä kurjuudessa, +kuin ero toisest' elämästä äsken. + +Evätä en voi vastausta sulta. +Siis kuule: oon näin alas syösty, ollen +pyhien astioiden kirkkovaras. + +Ja toista väärin tuosta syytettihin. +Mut ettei näky tää ois sulle ilo,[135] +jos joskus paikan pimeydestä pääset, + +avaja korvas sanallein, ja kuule: +Pistoiass' ensin 'Mustat' murtuu, sitten +Firenze uuden kansan saa ja tavat. + +Mars Magra-laaksosta[136] on tuova tulen, +mi peittyy pilveen pimeään, ja myrskyn +kohisten, käyden tuiman pyörretuulen, + +Picenon kentällä on soipa sota; +se tuli silloin pilvest' iskee, sattuu +jokaiseen 'Valkeaan' sen vaaja tuima. + +Tään tuskaksesi kertonut ma olen.» + + + + +Viideskolmatta laulu + + +Puheensa päätti rosvo, nosti kädet +molemmat, näyttäin kahta viikunata,[137] +ja huus: »Ne sulle, Taivas, tarjoon, ota!» + +Siit' asti käärmeitä ma suosin, niistä +näät yksi kaulan häitä kiersi, niinkuin +sanoa oisi tahtonut: Jo riittää! + +Ja toinen käsivarret väänsi hältä +niin eespäin koukistuen vangiksensa, +hän että liikuttaa ei niitä voinut. + +Pistoia, voi Pistoia! Miks et muutu +jo tuhkaksi ja olemasta lakkaa, +pahassa kun jo kantaheimos voitat? + +Pimeissä piireissä Infernon kaiken +niin suurt' en nähnyt paatumusta, vaikka +hänetkin[138] näin, mi muurilt' Teeban syöksyi. + +Pakeni sanaa sanomatta kurja, +näin rientävän kentaurin raivoissansa, +mi huus: »Miss' on tuo Taivaan vihollinen?» + +Maremma-suossa[139] luule en niin paljon +pesivän kyitä kuin ol' lautasilla, +mist' alkaa ihmishahmo hällä. Virui + +takana niskan hänen hartehillaan +levällä siivin lohikäärme, joka +poroksi polttaa jokaisen, min kohtaa. + +Noin mulle Mestarini: »Tuo on Cacus,[140] +mi alla Aventinus-vuoren usein +on verta vuodattanut virrat suuret. + +Ei käy hän kera muiden ryövärien, +kun viekkahasti karjan Herkuleelta +varasti kerran saman vuoren luona. + +Mut siksi päättyivätkin konnantyönsä +sadasta iskusta tuon urhon nuijan, +jost' tuskin kymmentä hän tunsi enää.» + +Hävisi hänkin haastaessa Oppaan. +Nyt kolme henkeä päin meitä tuli +mun ynnä Mestarini huomaamatta, + +siks kuin he huusivat: »Te keitä ootte?» +Jo kanssapuhe meiltä katkes, heihin +vain kaiken huomiomme jännitimme. + +En heitä tuntenut, mut tapahtuipa +kuin usein sattua voi moinen, että +nimeltä eräs toisen mainitsikin, + +sanoen: »Cianfa[141] minne jäikään?» Tuosta +Opasta huomauttaa tahdoin, panin +vait'olon merkiks sormen huulilleni. + +Jos hidas uskomaan nyt kertomustain, +lukija, oot, en tuota ihmettele, +kun tuskin silmiäni itse uskoin. + +Katseeni heitä tähdätessä käärme +kuusjalkainen näät erään eteen heittyi +ja kokonansa hänet kiersi. Jaloin + +se keskimmäisin hältä vatsan väänsi +ja etummaisin käsivarret, sitten +tuon poskeen hampaat puri kumpaiseenkin; + +ojensi jalat takimmaiset reisiin, +väliltä niiden purston pisti, veti +sen ylös lantehia pitkin jälleen. + +Puun ympäri ei köynnöskasvi kiinny +niin lujaan kuin tuo peto kauhistava +omansa jäsenihin toisen liitti. + +Sulivat kumpikin kuin kuuma vaha +värinsä vaihtain yhtehen: ei toinen, +ei toinen enää ollut entisensä. + +Niin syttyvällä paperilla rientää +edellä liekin väri ruskee, vielä +ei musta, vaikka valkoinen jo kuolee. + +Nuo toiset kaksi tuota katsoi, huusi: +»Voi sua, Agnel, sa kuinka muutut! Näytä +et enää yhdeltä, et kahdeltakaan.» + +Päät molempain jo tulleet yhdeks oli, +kun kaksi hahmoa me näimme yhden +kasvoissa, jotka oli kahden hauta. + +Kädeksi kahdeks suli neljä tynkää +ja jalat, reidet, vatsa, varsi muuttui +muodoiksi ennen näkemättömiksi. + +Poiss' oli alkuperä kumpaisenkin; +kuvatus näytti näköiseltä kahden +eik' yhdenkään, kun pois se kulki hiljaa. + +Kuin sisilisko mätäkuulla, päivin +paahteisin, viidakosta viidakkohon +livahtaa salamana poikki polun; + +niin käärmehyinen häijy, lyijyntumma +kuin siemen pippurin, nyt kohti vatsaa +valahti kahden päältä-katsovaisen + +lävisti yhdeltä sen ruumiin-osan, +jost' ensi ravintomme saamme, hänen +eteensä sitten putos pitkäksensä. + +Vait häntä haavoitettu katsoi, alkoi +jo hiljaa seisten haukotella tuosta +kuin uni hällä ollut ois tai kuume. + +Hän käärmettä ja käärme häntä katsoi; +haavasta toisen, toisen suusta savu +sakosi vahva, yhteen kiemurrellen. + +Nyt vaietkoon Lucanus kertomasta +Sabelluksen, Nassidiuksen[142] hätää +ja kuulkoon kuvaa tätä kummempata! + +Ja vaietkoon Ovidius kohtaloista +Kadmuksen,[143] Aretusan: kyyksi toisen, +lähteeksi toisen jos hän muuttaa, häntä + +kadehdi en. Ei otsatusten muuta +kaht' eri luontoa hän, että muotoin +molempain aine vaihtumaan ois valmis. + +Tuo muutos tapahtui tään mallin mukaan: +purstonsa halkas ensin käärme, veti +jalkansa yhteen haavoitettu. Reidet + +ja sääret tarttuivat nyt itsestänsä +niin yhteen, että liitoksesta pian +vähintä jälkeä ei nähdä voinut. + +Halaistu pursto hahmon otti, joka +toisaalta haihtui, ihon norjan saaden, +sill' aikaa pinnan kovan haavoitettu. + +Näin, kuinka kuoppihinsa painui hältä +käsvarret, kuinka käärmeen etujalat +jatkuivat sen, min typistyivät toisen. + +Kyyn takajalat yhteen kiertyneinä +jäseneks muuttuivat, min peittää miesi, +mut toinen omastaan sai kaksi osaa. + +Nyt savu kumpaisenkin verhos uuteen +värihin, luoden karvankasvun tuolle +ja tuolta pois sen pintaa myöten kitkein. + +Nous ylös toinen, toinen maahan lankes, +mut kääntämättä myrkkylamppujansa, +valossa joiden heiltä muoto muuttui. + +Sen, joka seisoi, hahmo haihtui siten, +ett' aine liika ohimoihin liikkui, +ja kohta korvaa kaks sai posket paljaat. + +Se aine, jok' ei taapäin juossut, mutta +jäljelle jäi, nyt nenävarreks varttui, +hupeni huuliks inhimillisiksi. + +Mut sen, mi makas, kuono eespäin kasvoi +ja korvat painuivat pään sisään, kuten +etana tehdä saattaa sarvillansa. + +Ja kieli, ennen sanavalmis, ehyt, +jakautui toisen, toisen haarakieli +savuamasta laaten yhdeks yhtyi. + +Se sielu, joka kyyksi tullut oli, +kähisten riensi pois nyt kuilunpohjaa, +mut toinen puhui ja sen jälkeen sylkäs. + +Käärmeelle käänsi uudet hartiansa, +toiselle virkkoi: »Buoso madelkohon +kuin minä ennen tuota taivaltansa.» + +Noin kuilun seitsemännen hylkykansan +ma muotojaan näin muuttavan, jos liioin +lien viivähtänyt, syy on seikan oudon. + +Jos hiukan seonneetkin silmät multa +lie tuossa, tyrmistynyt sielun kyky, +pakenijoista tuntematta olla + +Puccio Sciancatoa en voinut sentään: +kolmesta toverista, jotka ensin +tulivat, muuttumaton hän ol' ainoo. + +Ja toista vielä, sa Gaville,[144] itket. + + + + +Kuudeskolmatta laulu + + +Iloitse suuruudestas, oi Firenze! +Käy siipes yli maiden, merten, tuttu +on nimes kautta helvetinkin kuiluin. + +Viis löysin rosvoa, sun kansalaistas, +sellaista, että häpeän ma, eikä +myös sulia kunniaa lie suurta heistä. + +Mut totta jos on unet aamuhetken, +saat pian tuntea sa, Prato[145] mitä +sinulle toivoo, puhumatta muista. + +Jos kävis niin, ei varhaist' ois se. Jospa +jo käynyt ois, kun niin on käydä pakko! +Enemmän suren, jos oon vanha silloin. + +Poistuimme, jälleen porrastietä, äsken +pimeyden vuoksi alas astumaamme, +Oppaani nous ja minut kanssaan veti. + +Astuimme autiota uraa, paatten, +kivien, kallioiden kaartamata, +miss' ilman kättä eestynyt ei jalka. + +Ma tunsin tuskaa silloin, tunnen vielä, +kun muistan, mitä siellä näin, ja mieltäin +enemmän ohjaan kuin on mulla tapa, + +se ettei juoksis ohjaksitta hyveen +ja etten tuhlais, mitä ennen tähti +minulle soi tai valta valkeampi. + +Kuin maamies, siihen vuoden-aikaan, jolloin +maailman valo kasvojansa meiltä +vähimmän kätkee, kunnahalla istuu, + +lepäilee suristessa iltasääsken +ja näkee allaan laakson kiiltomadot +pelloiltaan taikka viinitarhoistansa; + +niin tuohon tultuani, kunne näkyi +jo pohja kuilun kahdeksannen, täynnä +näin tulenliekkejä sen tuikehtivan. + +Ja niinkuin hän,[146] mi karhuin kosti kerran, +Eliaan vaunut näki viereviksi +hevosten kohotessa korkeutehen, + +mut silmin, seurata ei niitä voinut, +vaan näki liekin pelkän leimuavan +ja haihtuvan kuin pilvi taivahille; + +niin liekit täällä läpi kuilun kulki +jokainen sulkein sylihinsä vainaan, +mut varkauttaan julki näyttämättä. + +Sillalla seisoin, tarkoin nähdä tahdoin, +ja jos en tarttunut ois kiveen kiinni, +pudonnut oisin suoraan syvyytehen. + +Oppaani, nähden mun niin tarkkaavaisna, +nyt virkkoi: »Henget liekkilöissä piilee, +jokainen omassaan, mi häntä polttaa.» + +Ma hälle: »Mestari, sen suita kuullen +varmempi oon, mut aavistin jo itse +asian ynnä tietää vielä tahdoin, + +ken vanki tuon on tulen, huipussansa +kaksjakoisen, kuin roviolta nousis, +joll' Eteokles veljinensä[147] paloi.» + +Hän mulle: »Helmassa sen liekin kärsii +Odysseus ynnä Diomedes: veljet +olivat vilpin, nyt sen koston veljet. + +Ja heidän liekissään nyt huoatahan +vuoks hevon viekkahan, mi aukas portin, +jost' ulos astui jalo Rooman siemen. + +Siin' ilkityö, min vuoksi vielä suree +Akilleusta kuollut Deidamia,[148] +ja ryöstö Pallaan kuvan[149] rangaistahan.» + +Ma virkoin: »Mestari, jos haastaa voivat +tulesta he, sua tuhannesti pyydän, +rukoilen, pyydän vielä uudellensa, + +mua ettet tässä vartomasta epäis, +siks kuin tuo tuli kaksipäinen saapuu; +näät, kuinka halu kallistaa mun heihin.» + +Hän mulle: »Kiitost' ansaitsee sun pyyntös +ja pyytehesi, siksi myönnyn siihen, +mut näytä, että osaat kieles suistaa. + +Mun haastaa suo, kun kyllin oivaltanut +jo tahtos oon, he ollen helleenejä +sun puhettas ehk' ylenkatsoisivat.» + +Kun liekki saapui siihen, missä oli +Oppaani mielest' aika, paikka parhain, +ma hänen kuulin haastavaksi täten: + +»Te kaksi, liekin yhden kätkemätä, +jos joku ansio on mulla, olkoon +se suuri taikka pieni, teidän eessä, + +siit' että lauloin kerran laulun ylhän, +pysähtykää! Ja toinen virkkakohon, +hän kussa kuoli harharetkillänsä.» + +Pitempi pää tuon liekin vanhan alkoi +nyt räiskyä ja roihahdella, aivan +kuin oisi tuuli tutjutellut sitä. + +Se sinne tänne karkeansa käänsi +kuin ois se ollut kieli haasteleva +ja vihdoin viskas sanat nää ja puhui: + +[150]»Kun jätin Kirken, mua kahlehtivan +jo toista vuotta saaressaan, mi sitten +sai Aineiaalta nimekseen Gaëta, + +ei rakkaus poikaani, ei hartaus kohtaan +isääni vanhaa, lempi ei, jot' olin +ma velkaa vaimon ilon alttarille, + +minussa voineet kaukomieltä voittaa +avara tulla tuntemaan maailma +ja paheet ihmisten ja ihmiskunta. + +Ma lähdin kyntämähän merta laajaa +vain yhdell' laivalla ja ystävien +kerallä harvain vielä uskollisten. + +Molemmat rannat näin Marokkoon saakka +ja Espanjaan, Sardinian myös saaren, +ja muutkin, joita meri siellä huuhtoo. + +Olimme vanhat, seurani kuin minä, +ja verkat, salmeen saavuttaissa, johon +Herakles kerran pani merkkipatsaat, + +inehmo ettei etemmäksi pyrkis; +ja sitten oikealle jäi Sevilla +ja vasemmalle ohi jäänyt Ceuta. + +'Oi veljet', virkoin, 'sadan vaaran suitse +samonneet saakka päivänlaskuun, älkää +lyhyttä iltavartiota iän + +kun vielä valveilla on aistimenne, +kieltäykö käyttämästä tutkimahan +kanss' Auringon maan-osaa kansatonta. + +Sukunne alkujuurta muistakaatte: +ei luotu teitä elämään kuin pedot, +vaan tietä kunnon ynnä tiedon käymään.' + +Puheella tällä lyhyellä lietsoin +ma seurani niin innokkaaksi matkaan, +heit' ettei hillitä ois voinut enää. + +Päin itää peräkeula pursi juoksi, +airoista saimme siivet lentoon hurjaan +vasenta aina suuntaa suosiellen. + +Yö näki tähdet jo maanpiirin toisen +ja niin ol' alhaalla jo pohjantähti, +pinnasta meren ettei noussut enää. + +Viis kertaa syttyi, viisi kertaa sammui +kuun alakairan valkeus sillä aikaa +kuin oli rannatonta purjehdittu. + +Nous silloin näköpiiriin vuori tumma,[151] +etäinen, näyttävä niin korkealta, +sen vertaist' etten ollut ennen nähnyt. + +Iloittiin, mutta ilo kääntyi murheeks: +uudelta maalta pyörremyrsky tuli, +mi purren kokkaan iski. Kertaa kolme + +se pyöri meren kaikkein vetten kanssa, +mut neljännellä perä nousi ilmaan +ja kokka painui--Toisen tahdon mukaan + +sikskunnes meidät meri aava peitti.» + + + + +Seitsemäskolmatta laulu + + +Jo liekki tyynnä, pystysuorass' seisoi +taas vaieten ja meistä etääntyen +luvalla lempeen Runoniekan, koska + +läheni toinen liekki jälleen meitä +katseemme kääntäin kohti kärkeänsa, +mi haastoi sanoin epäselvin, oudoin. + +Kuin äänell' oman tekijänsä mylvi +Sisilian härkä[152] ensi kertaa (oikein +se oli viilarille vasken julman), + +ja kaikui kauttaaltaan tuon kurjan tuskaa, +niin että elävältä tuntui aivan +ja kärsivältä kuva kuparinen; + +noin liekin ääniks, sähinäksi tulen +sulivat ensin sanat surulliset +kuin tietä, väylää löytämättä. Sitten + +kun olivat ne liekin päähän päässeet +sen saaden samaan väreilyyn, min niille +nielussa antanut ol' ihmiskieli, + +tuon kuulimme: »Oi sinä, jolle puhun, +lombardian-kieltäni ken haastoit äsken, +sanoen: 'Mene, en sua enää härnää', + +ma joskin myöhästynyt hiukan lienen, +äl' epää jäädä puhumaan mun kanssain, +näät, etten itse epää, vaikka palan! + +Jos juur' oot tähän tummaan piiriin tuotu +latinalaisten maasta suloisesta +mi kaiken syyni kehto on, niin virka, + +sodassa vaiko rauhass' on Romagna?[153] +Ma olin vuorten laps Urbinon luota, +Tiberin lähtehitten tienohilta.» + +Tähystin alas tarkkaavaisna vielä, +kun Mestarini mua koski, virkkoi: +»Latinalainen on hän, haasta sinä!» + +Ja minä, valmihina vastaamahan, +näin virkoin viipymättä nyt: »Oi sielu +mi siellä piilet syvyydessä, koskaan + +ei ollut eikä ole maa Romagnan +sodaton sydämissä ruhtinainsa; +mut ollut julki sotaa ei, kun läksin. + +Ravenna seisoo kuin jo vuodet seisoi; +sen päällä valvovi Polentan[154] kotka, +min siipi koko Cerviankin[155] peittää. + +Se kaupunki,[156] mi kerran kauan kesti, +ja monta ranskalaista suisti surmaan, +nyt kyntten vihreäin on vallitsema. + +Verrucchion[157] Hurtat, vanha ynnä nuori, +nuo, jotka pitivät Montagnan[158] pahoin, +hampaitaan käyttää, miss' on käyttäneetkin. + +Lamonen[159] ja Santernon kaupunkeja +tuon kentän valkeen jalopeura johtaa, +mi vaihtaa karvaa joka vuoden-aikaan. + +Ja se, min äärtä Savio huuhtoo,[160] samoin +kuin välill' on se tasangon ja vuoren, +välillä vapaan ynnä orjan vaappuu. + +Nyt pyydän sua kertomaan, ken olet; +kovempi muita jos et liene tässä, +nimesi maailmassa säilyköhön.» + +Humisi hetken liekki, niinkuin tulen +on tapa, sitten sinne tänne kieli +tuo liikkui, lausui sanat seuraavaiset: + +»Jos uskoa ma voisin vastaavani +miehelle, joka päälle maan taas pääsee, +tään liekin tutkain eipä liikkuis enää. + +Mut koska, jos ma oikein kuullut olen, +elossa päässyt viel' ei täältä kukaan, +en pelkää häpeää, vaan sulle vastaan. + +Mies olin miekan, sitten munkkiköyden; +noin vyötettynä sovitusta toivoin +ja varmaan täyttynyt tuo toivo oisi, + +jos Ylipappi--hälle turma!--syössyt +mua ei ois rikoksiini entisihin; +tuo miks ja kuinka tapahtui, saat kuulla. + +Niin kauan kuin ma olin luuta, lihaa +ja mulla muoto emon suoma oli, +en tehnyt töitä leijonan, vaan ketun. + +Tiet tunsin salaiset ja juonet kaikki +ja vilpin taitehen niin tarkoin taisin, +maan ääriin että maine tuosta kulki. + +Kun tulleeni näin tuohon ikään, jossa +jokaisen pitäis purjehensa alas +jo laskea ja koota laivatouvit, + +minulle inhoks kääntyi mielutyöni, +ma kaduin syntejäin, sain munkkikaavun-- +mua raukkaa, ah! Ois auttanut se kyllä. + +Mut päämies uutten farisealaisten,[161] +mi kävi sotaa Lateranon luona, +(ei kera saraseenein, juutalaisten, + +vaan kanssa vihollisten kristittyjen, +joiss' yhtään ollut voittajaa ei Acren, +ei kaupankävijää sulttaanin maiden) + +ylintä tointaan, arvoansa pyhää +ei kunnioittanut, ei kaapuani, +mi muinoin laihtumaan sai kantajansa; + +vaan kuin Sylvester-paavin[162] Constantinus +valitsi auttajaksi rohtumistaan, +hän minut kutsui lääkärikseen, että + +hän parantuisi vihan-kuumeestansa; +ma vaikenin, kun pyys hän neuvoani +sanoilla haastain humalaisen. Sitten + +hän mulle virkkoi: 'Älä pelkää mitään! +Sun päästän synneistäs, ja mulle neuvot, +ma kuinka Penestrino-linnan valtaan. + +Avata voin ja sulkea myös taivaan +kuin tiedät: tuohon avaimet on mulla, +edeltäjäni hylkimät.' Nuo vakaat + +todistuskappaleet mua kannustivat, +siks että vaieta en voinut enää, +vaan virkoin: 'Isä, koska siis mun peset + +synnistä, johon nyt ma syöksyn, kuule: +luvata paljon, vähän pitää! Siinä +se keino, jolla voitat linnan ylvään!' + +Kun kuolin, noutamaan mua sai Franciscus,[163] +mut hälle virkkoi kerubini musta: +'Äl' ota sitä, väärin teet sa mulle! + +Mun orjieni joukkohon hän kuuluu, +kun vilppiin neuvoi; siitä asti minä +tukasta pidellyt oon miestä sitä. + +Ei synninpäästöä voi saada, joka +ei kadu; eikä kadu, joll' on himo, +sen kieltää käsitteiden ristiriita!' + +Voi, mua kurjaa, kuinka säikähdin ma, +kun minuun tarttui hän ja virkkoi: 'Ehkä +et luullut logiikkaa mun ymmärtävän!' + +Luo Minoksen mun vei, mi kahdeksasti +selkäänsä tuimaan hännän kiersi, virkkoi +sit' ensin purtuansa raivoisasti! + +'Tää vilpin tuleen vikapää on!' Niinpä +nyt kadotettuna sa näät mun täällä, +puvussa tässä, jossa kuljen, kärsin.» + +Puheensa näin kun päättänyt hän oli, +pois liekki vaikeroiden väistyi, kääntäin +ja vääntäin karkeansa terävätä. + +Nyt kera Oppahani paasisiltaa +kävimme kohti kaarta kuilun, missä +ne palkan saa, jotk' eripuraa kylväin, + +sydämet särkein, syntikuormaa kasaa. + + + + +Kahdeksaskolmatta laulu + + +Ken voisi sanoin suorasukaisinkaan +kuvata, vaikka monta kertaa koettais, +sen hurmeen ja ne haavat, jotka näin nyt? + +Ois liian heikko joka kieli siihen +niin vuoksi muistomme kuin ihmispuheen, +jotk' eivät säilyttää voi niin paljon. + +Jos koossa oisi koko kansa, joka +Apulian aukeassa maassa surrut +on vertaan, vuodattamaa roomalaisten + +ja Hannibalin sodan pitkän, jolloin +niin suuri saatiin saalis[164] sormuksien +kuin Livius kertoo, jok' ei väärin kerro; + +lisäksi kansa, joka tuskat tunsi +Robert Guiscardin[165] iskujen, ja sekin, +min[166] luita kootaan Ceperanon luota-- + +jokainen joss' apulialainen petti-- +ja luota Tagliacozzon, jossa vanha +Allard[167] sai voiton asehitta: kaikki + +nää jos ois koossa, jäsentensä tyngät +jos näyttää vois he, ei se vertaa vetäis +kauhuille kuilun yhdeksännen sentään. + +Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, +niin ammota kuin näin ma auki erään +leuasta saakka peräreikään. Suolet + +välissä jalkain häitä riippui, auki +ammotti luusto ja se rapasäkki, +mi tekee saastaa meidän ruoastamme. + +Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, +mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs +sanoen: »Katso, kuinka itseänsä + +Muhammed rikko-ruumis raatelevi! +Ali[168] mun eelläni käy itkein, halki +päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki + +nää muutkin, jotka näet, kylväjiä +olivat ristiriitojen ja kiistain +maan päällä, siks he täällä halki ovat. + +On takanamme piru kauhistava, +min kunkin meistä miekallansa leikkaa +ja jälleen saman silpo-iskun iskee, + +kun päähän päässeet oomme tuskantiemme; +näät haavamme käy aina umpeen ennen +kuin palata tuon eteen taas on pakko. + +Mut ken oot sa, mi kalliolta kurkit +kentiesi vitkastellen käydä kuiluun, +min sulle määränneet on syysi omat?» + +Oppaani lausui: »Kuljeta ei kuolo, +ei rikos häntä vielä kiusan paikkaan, +vaan minä, vainaa, häntä tänne alas + +piiristä piiriin helvetin nyt johdan, +hän että täyden saisi tiedon; totta +on tämä niinkuin että sulle puhun.» + +Tuon kuullen varmaan sata heistä kääntyi, +jäi seisomaan ja mua tuijottamaan +unohtain tuskansa sen ihmeen vuoksi. + +»Jos pian siis sa päivän maille päässet, +Fra Doleinolle[169] virka: ellei muonaa +hän varaa itselleen, mua kohta seuraa + +hän kuolemaan, hän lumihankiin saartuu, +lyö hänet voittoisa Novaralainen, +mi muuten helposti ei häntä murtais.» + +Muhammed mulle lausui sanat nämä, +kun oli jalan nostanut jo lähtöön; +sen sitten maahan painoi hän ja poistui. + +Toinenkin, jonka oli kurkku puhki +ja nenä halki kulmaluihin saakka +ja jolle vain ol' yksi korva jäänyt, + +mua muiden kanssa ihmetellen aukas +nyt toisten eessä nielunsa, mi oli +punainen koko pinnaltaan, ja virkkoi: + +»Oi, sinä, jot' ei syytä syy, jonk' olen +latinalaisessa ma maassa nähnyt, +ellei mua yhdennäköisyys nyt petä, + +mieleesi johda Pier da Medicina,[170] +jos joskus näät taas alangon sen armaan,[171] +Vercellistä mi Marcabòhon viettää. + +Ja tietää Fanon[172] kahden parhaan anna, +niin herra Guidon kuin myös Angiolellon, +he että--jos on meillä ennuskyky-- + +tulevat heitetyiksi haahdestansa +tyrannin viekkaan[173] vilpin kautta mereen, +Cattolican maan äärtä huuhtovahan. + +Rikosta sellaista Neptunus nähnyt +Mallorcasta ei Kypron saareen saakka, +mies Argoon ei, ei merirosvo tehnyt. + +Tuo petturi ykssilmäinen, maan herra, +sen maan,[174] jot' eräs seuralaisistani +ei tahtois olla koskaan nähnyt, heidät + +näät kutsuva on neuvotteluun, sitten +niin toimiva, ett' tarvis heidän enää +ei purjetuulta paluumatkallensa.» + +Ma hälle: »Virka vielä, jos sa tahdot, +sinusta että päällä maan ma kerron, +ken on hän, jota kaupungin tuon näkö + +niin katkeroittaa?» Silloin laski käden +hän erään suulle ja sen leuat aukas, +näin huutain: »Hän se on tää mykkäkieli! + +Hän, pakolaisna, poisti Caesarilta +epäilyn, virkkain, että vitkastelee +mies varustettu aina vauriokseen.» + +Oi, kuinka näytti hän nyt pelkäävältä, +tuo Curio, niin nopsa sanaan ennen, +nyt kielin kurkkuun saakka haljenneisin! + +Ja yksi, kädetön, nuo tyngät tylpät +kohotti ilmaan pimeään ja huusi +hurmeessa, kasvoillensa kuohuvassa: + +»Mieleesi johda Mosca[175] myös, mi sanoi: +työn pää on teko! Turman kylvön tuosta +mun sanastani sai Toskanan kansa.» + +Ma hälle: »Sai myös siitä heimos surman.» +Nyt tuntein tuskaa tuskan päälle riensi +hän pois kuin murheen lyömä mielipuoli. + +Nyt minä katsomaan jäin joukkiota +ja seikan näin, jot' epäröisin yksin +ja ilman muuta todistusta virkkaa, + +jos turvanain ei omatunto oisi, +tuo hyvä seura, joka miehen puhtaan +tekevi suoraks syyttömyydellänsä. + +Näin varmaan--nään sen vielä silmissäni +ma varren käyvän vailla päätä, aivan +kuin kulki muukin joukko synkkä tämä. + +Tukasta kantoi päätä irtonaista +hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin +loi katsehen ja virkahti: »Voi mua!» + +Omalle näytti tietä kantajalleen: +olivat kaks ja yks he sentään; kuinka +tuo käy, Hän tietää, joka kaikki säätää. + +Hän tultuansa sillan alle juuri +kohotti käden, joka päätä kantoi, +sen sanat että lähempää nyt kuuluis. + +Pää puhui: »Nähnet vaivan vaikeimman, +inehmo, kuolon maita kulkevainen; +näin suurta lie et kohdannut sa ennen. + +Minusta että viestin veisit, tiedä, +ett' oon Bertrand de Born,[176] se mies, mi antoi +nuorelle kuninkaalle neuvot huonot. + +Isäänsä vastaan yllytin ma pojan; +pahemmin ei Akitofel lie tehnyt +erottain Davidin ja Absalonin. + +Niin läheiset kun suhteet särjin, siksi +nyt kannan päätäni ma, katkaistua +juuresta, jok' on tässä vartalossa. + +Niin kärsin samaa, minkä muille tein ma.» + + + + +Yhdeksäskolmatta laulu + + +Tuon joukon paljous ynnä haavat heidän +olivat multa silmät sumentaneet, +ne että itkeä vain ikävöivät. + +Vergilius virkkoi: »Mitä katsot vielä? +Miks silmäs vielä syvyydessä viipyy, +joukossa raukkain raajarikkoisien? + +Noin tehnyt muissa et sa onkaloissa. +Lukea jos sa heidät tahdot, muista, +kakskolmatta on peninkulmaa laakso; + +ja kuu jo ehti alle jalkojemme. +On aika lyhyt, mikä meille suodaan, +ja muuta näkemistä viel' on sulia.» + +Ma hälle: »Huomannut jos oisit syytä, +min vuoksi tuonne tuijotin ma alas, +mun ehkä suonut viivähtää sa oisit.» + +Mut pois hän kulki, minä jäljessänsä, +noin hälle vastaten ja tuohon virkkain +lisäksi: »Siinä syvänteessä, johon + +tähystin silmin niin ma tarkkaavaisin, +ma luulen, kärsii joku heimostani +syyn vuoksi, josta siell' on palkka paha.» + +Hän mulle: »Älköön tästä lähtein enää +hänessä ajatukses askaroiko; +sa hänet jätä, muuhun mieles käännä. + +Näät pikkusillan alla näin ma hänen +sua sormin uhkaavan ja osoittavan; +hän nimelt' on Geri del Bello,[177] kuulin. + +Niin olit silloin kiintynyt sa toiseen, +mi muinoin oli Altaforten herra, +hänt' ettet huomannut, ja niin hän poistui.» + +»Oi, Mestari», ma virkoin, »kuolemansa +verinen, kostamaton vielä, vaikka +häpeä sama kohtas toisiakin, + +lie häntä suututtanut, siks hän poistui +minulle puhumatta, luulen; minä +sit' enemmän nyt häntä surkuttelen.» + +Näin haastain saavuimme me paikkaan, josta +seuraava kuilu kalliolle näkyis, +jos valoisampi oisi, pohjaan saakka. + +Seisoimme päällä Malebolgen majan +viimeisen, näimme käytävät sen kaikki +ja munkit mustat luostarin tään lujan. + +Mua vastaan silloin valitukset satoi +kuin nuolet, sääli kirkas kärkenänsä, +niin että käsin peitin korvat kiinni. + +Soi tuska, kuin jos heinäkuun ja syyskuun +välillä sairaaloista ois Maremman, +Sardinian ja Valdichianan kaikki + +kipu ja kurjuus koottu yhteen kuiluun; +ja löyhkä moinen onkalosta huurui +kuin raatoin mätäneväin, haisevien. + +Astuimme alas viime törmää pitkin +tuon töyryjonon, vasent' aina suuntaa, +ja nyt ma nähdä saatoin kuiluun, jossa + +tuo palvelija Herran ylvään, Oikeus +erehtymätön, iskee väärentäjät, +jotk' ovat kirjoitetut siihen kirjaan. + +En luule, että kamalampi näky +Aiginan kansan kaiken sairaan oli, +kun ilma täys niin oli taudin saastaa, + +ett' eläimetkin kuoli, maankin madot, +ja saaren vanha sukukunta jälleen, +mikäli runoniekat vakuuttavat, + +pääs eloon siemenestä muurahaisten;[178] +niin kurja nähdä oli kuilu synkkä +läjittäin voihkivine vainajineen. + +Yks virui toisen vatsan päällä, toinen +taas hänen harteillansa, kolmas koki +tietänsä tummaa nelinkontin käydä. + +Astuimme askel askeleelta, hiljaa, +vait katsoen ja kuullen sairahia, +jotk' eivät jaksanehet jaloin seista. + +Nojaavan kaks näin toisihinsa, niinkuin +patoja kylitysten lämmitetään, +ruvessa ruumis kaikki kummallakin. + +Ja viel' en nähnyt tallirengin sukaa +niin nopsaan käyttävän, kun herra vartoo, +tai sen, mi tahtoo päästä nukkumahan. + +kuin kumpikin he kynnenkärjillänsä +repivät ruumistansa raivokkaina +tuon syyhyn vuoksi, jok' ei koskaan lakkaa. + +Ja kynnet kyntivät niin ruvettumaa +kuin perkkaa veitsi pintaa lahnan taikka +muun kalan vielä suuri-suomuisemman. + +»Oi sa, ken sormin kuorit itseäsi», +eräälle heistä virkkoi Oppahani, +»taas niillä nipistäin kuin pihtiraudoin, + +niin totta kuin sun kyntes kestäköhön +ijäti työssä tuossa, lausu, onko, +latinalainen joku joukossanne!» + +»Latinalaiset kurjat kumpainenkin +olemme tässä», valittain hän vastas, +»mut sinä ken, mi meiltä kysyit sitä?» + +Oppaani hälle: »Olen saattelija +tään miehen, joka vielä elää, hälle +kaikk' kuilut helvetin ma näyttää aion.» + +Yhteinen murtui tuki heiltä silloin, +vavisten kumpikin nyt kääntyi minuun, +ja muutkin, jotka sanain kaiun kuuli. + +Minulle aukes mieli Mestarini, +hän lausui: »Haasta, mitä tahdot, heille!» +Ja minä haastoin, koska hän niin tahtoi: + +»Niin totta kuin maan päällä muisto teidän +muretko älköön mielist' ihmisien, +vaan säilyköön all' auringon se monen, + +keit' ootte, virkkakaa, ja kansaa mitä? +Minulle tuota kertomasta älköön +kipunne inho teitä kauhistako.» + +Näin toinen: »Olin mies Arezzon,[179] saattoi +mun roviolle Albero da Siena, +mut syy ei surmani mua tänne tuonut. + +Hänelle lausuin tosin leikilläni, +ett' ilmaan nousta muka siivin voisin, +ja hän, tuo tuhma, mutta utelias, + +mun taitoani tahtoi nähdä; minä +ruvennut kun en Daidaloksen virkaan, +hän tuosta poltatti mun piispallansa. + +Mut kuiluun viimeisehen, kymmenenteen, +vuoks alkemian, jota harjoitin ma, +tuomitsi minut Minos pettymätön.» + +Ma Mestarille: »Onko ollut koskaan +niin tuhmaa, turhaa kansaa kuin on Sienan? +Ei riitä siinä edes ranskalainen!» + +Sen toinen spitalinen kuuli, lausui: +»Pois lue Stricca[180] toki, hän, mi taisi +niin hyvin panna tavaransa talteen! + +Ja Niccolo, mi ensin keksi, että +saa neilikasta hyvän ruokahöysteen; +sen sitten omaksuikin Siena kaikki. + +Pois lue joukko[181] myöskin, jossa tuhlas +Caccia d' Asciano viinitarhat, metsät, +ja Abbagliato aivojensa älyn. + +Mut että tietäisit, ken kanssas yhtä +niin mielt' on Sienan miesten kesken, katso +mua tarkoin, etkö tunne kasvojani. + +Capocchion[182] varjo olen, alkemistin, +metallin-väärentäjän; muistat minut, +jos oikein katson sua, muistat, että + +apina aimo olin luonnon suuren.» + + + + +Kolmaskymmenes laulu + + +Ajalla Junon vihan, jolloin raivos +vuoks' Semelen hän Teeban kansaa vastaan +kuin usein ennen raivonnut hän oli, + +hän Atamaan[183] niin teki hulluks, että +kun puolisonsa näki käyvän, kantain +käsvarsin poikaa kahta, huusi hurja: + +»Virittäkäämme verkot, saamme saaliin, +kas, naarasjalopeuraa poikinensa!» +Kohotti sitten kynnet julmat, tempas + +sen, joka nimeltään Learco oli, +pyöritti, iski kallioon; mut vaimo +merehen juoksi kera poian toisen. + +Ja kun Fortuna mursi maahan Troian +ylpeyden, kaikkea jo uhmaavaisen, +sen vallan sortaen ja valtiaankin, + +Hekuba kurja, orpo, vanki, jolta, +jo kuollut oli Polyxena-tytär, +hän merenrantaan mennen, nähden siinä + +surulla Polydorus-poian ruumiin, +kuin koira haukkui mielipuolisena; +niin murhe häitä mielen käänsi nurin. + +Mut nähty Teebass' ei, ei Troiassakaan +niin julman raivon koskaan riehahtavan, +ei eläimissä eikä ihmisissä, + +kuin varjon kahden, valjun, alastoman +näin juoksevan nyt, joka suuntaan purren +kuin sika irti päässyt läävästänsä. + +Capocchion niskaluuhun toinen iski +ja veti, tonki torahampaillansa, +niin että toisen maha maata raapi. + +Jäi vapisemaan mies Arezzon, virkkoi +minulle: »Peikko tuo on Gianni Schicchi,[184] +hän raivoissaan noin muita raatelevi!» + +Ma hälle: »Oh, niin totta kuin tuo toinen +sua älköön purko, virkkaa viitsi mulle, +ken on hän, ennen kuin hän meiltä katoo.» + +Hän mulle: »Myrrhan[185] on se varjo vanha +tuon rutsaisen, mi isää omaa lempi +enemmän kuin ois luvallista ollut. + +Tään kanssa synnin tekemään hän pääsi +kun muu hän olevansa valehteli, +niinkuin tuo toinen, joka poistuu, muutti + +itsensä muotohon Buoso Donatin +ja laillisen näin testamentin teki, +sai aarteita ja tallin tamman parhaan.» + +Kun poistuivat nuo raivokasta kaksi, +ma joihin olin silmän kiinnittänyt, +sen käänsin muihin turmansyntyisihin. + +Eräällä muuten luutun muoto oli, +jos poikki ollut vain ois vartalonsa +läheltä masmalon, mi vaarat jakaa. + +Ves'tauti vaikea, mi ruumiin muodot +noin runtelevi nestein mätänevin, +ett'eivät soinnu pään ja vatsan suhteet, + +sai hänet seisomaan suu ammollansa +kuin keuhkosairas, janoissansa joka +päin leukaa huulen toisen painaa, toisen + +päin seinää nostavi. Hän meille virkkoi: +»Oi, maahan synkkään saapuvaiset, ilman +rikosten syytä, katsokaa ja kuulkaa + +kurjuutta mestar' Aadamin. Mull' oli +elossa kyllin kaikkea, mit' tahdoin, +ja vedenpisaraa, ah, nyt ma himoon. + +Puroset, Arno-virtaan vieriväiset +vihreiltä kukkuloilta Gasentinon, +nuo, joiden rannat vilppaat on ja vehmaat, + +mun mielessäin on aina, eikä suotta; +enempi mua kuva niiden kaivaa +kuin tauti tää, mi kalvaa kasvojani. + +Se Oikeus ankara, mi vainoo mua, +mun syntipaikastani ottaa aiheen, +näin hurjentamaan huokauksiani. + +Siell' on Romena,[186] missä väärää rahaa +tein käyttäin kastajamme leimakuvaa, +siks sinne ruumiin poltetun ma jätin + +Mut jospa, nähdä Guidon kurjan sielun +tai Aleksanderin tai veljen[187] saisin, +näkyä tuot' en Brandan veteen vaihtais. + +Yks on jo täällä, jos nää hurjat varjot +mun ympärilläni vain totta haastaa: +mit' auttaa se, kun kulkemaan en pääse? + +Jos vielä liikkua ma voisin edes +sadassa vuodessa vain tuuman verran, +jo matkall' oisin häntä etsimässä + +seasta kansan tämän muodottoman, +vaikk' yksitoist' on peninkulmaa kuilun +tään piiri ja sen läpimitta puoli. + +Vuoks heidän tässä seurass' olen; saivat +mun lyömään kultarahaa alle arvon, +näät siitä puuttui kolme karaattia.» + +Ma hälle: »Keit' on kaks nuo kurjaa, jotka +viruvat vierelläs ja huuruavat +kuin käsi märkä talvipakkasessa?» + +»Tuoss' ovat», sanoi, »siitä saakka maanneet +kuin tähän kuiluun jouduin, liikkumatta, +ja maannevatkin ijäisesti. Toinen + +tuo kerran väärin syytti Josefia, +tuo taas on Sinon, Troian viekastaja; +he höyryävät kuumeen häijyn löyhkää.» + +Tuo toinen suuttui, ehkä kuullen, kuinka +nimensä mainittiin niin herjaisesti, +ja häntä nyrkillään löi vatsan kumpuun; + +se kumahti kuin rumpukalvo. Tuosta +taas mestar' Aadam iski naamaan häntä +kädellä yhtä kovakouraisella, + +sanoen: »Joskin kyky multa poissa +jäsenin liikkua on liian raskain, +on käsi kääntymähän mulla vapaa!» + +Ja toinen: »Kun sa roviolle kuljit, +kätevä näin et ollut lie, mut varmaan +kai kätevämpikin, kun löit sa rahaa.» + +Nyt vesitautinen: »Sen totta sanot; +mut niin ei tosi todistukses ollut, +kun Troiassa ne totta sulta kysyi.» + +Ja Sinon taas: »Jos väärin puhuin, väärää +sa rahaa teit, syy yks mun tänne saattoi, +sun useammat kuin on perkeleillä.» + +»Sa valapatto», sanoi pullomaha, +»hepoas muistele niin karvaudekses, +sen että maailma sais kaikki tietää!» + +Ja kreikkalainen: »Sulle karvas olkoon +janosi, josta kieles halkee, ynnä +nuo nesteet mädät, jotka vatsaas vääntää!» + +Ja siihen Aadam: »Niinpä aukee suusi +tapansa mukaan pahaa puhumahan; +jos janoan ja myrkkynestein paisun, + +päänsärky sull' on sekä kuume, eikä +sua tarvis paljon pyytää latkimahan +Narcissuksen[188] ois kuvastinta myöskään.» + +Tuon kiistan kuunteluun ma aivan kiinnyin; +nyt mulle Mestari: »Ma mitä näen? +Ei paljon puutu, ett'en suutu sinuun.» + +Vihalla hänen haastavan ma kuulin, +häveten niin siks häntä kohti käännyin, +sen muisto että vielä vaivaa mua. + +Ja niinkuin mies, mi nähden unta pahaa +unessa toivoo näkevänsä unta +ja halaa olemattomaks, mik' onpi, + +niin minä, jok' en haastaa voinut, mutta +halasin pyytää anteheks ja pyysin +kuitenkin, vaikk' en luullut pyytäväni. + +Nyt Mestari: »Syyn suuremman jo pesee +häpeän pienempi kuin nyt on sulla, +siks suru kaikki luotas luo ja muista, + +ma että aina astun vierelläsi, +jos sattumalta saapunetkin paikkaan +sellaisten riitapukarein kuin nämä; + +mut moista kuuntelee vain tahto halpa.» + + + + +Yhdesneljättä laulu + + +Puraisi mua sama kieli ensin, +niin että punehtuivat poskipääni, +ja sama antoi sitten rohdon myöskin. + +Noin kuulin kerrottavan, että keihäs[189] +Akilleun ynnä tämän taaton syynä +ol' ensin tuskaan, sitten tuskan lohtuun. + +Nyt selin käännyimme me kiusan laaksoon +ja pitkin rantaa, sitä kaartavata, +astuimme äänetönnä kumpainenkin. + +Yö ollut siellä ei, ei myöskään päivä, +niin ettei paljon eteen nähdä voinut; +ma silloin kuulin torven äänen kovan. + +Se vaientanut oisi ukkosenkin; +ja tietä äänen, suuntaan vastakkaiseen, +nyt katseeni sen alkukohtaa etsi. + +Ei jälkeen tappion sen tuiman, jossa +työ pyhä hukkui Kaarlo Suuren, Roland +niin hirveästi torveen toitottanut. + +Ma sinne pääni käänsin, näytti niinkuin +ois sieltä häämöittäneet tornit ylväät. +»Mik' on tuo kaupunki?» ma kysyin silloin. + +Ja Mestarini: »Liian kauas koska +pimeyden halki nähdä tahdot, sattuu +myös harhaan iskemään sun mielikuvas. + +Saat sinne tultuasi nähdä, kuinka +erehtyy aisti matkan pitkän päästä; +siks hiukan käyntiäsi kiirehtäös!» + +Käteeni hellästi hän sitten tarttui +ja lausui: »Ennen kuin me käymme eespäin-- +vähemmän että kauhistuisit tuolla-- + +sa tiedä: tornit ei, vaan jättiläiset +näkyvät sulle, suossa seisovaiset +napahan saakka, pitkin äärtä rannan.» + +Kuin usman haihtuessa katse alkaa +taas vähitellen tuta, minkä siltä +salasi terhen, ilmaa tihentävä, + +niin lähestyissäni tuon rimmen reunaa +pimeyden halki sankan, synkän, poistui +mun harhani, mut pelko sijaan tuli. + +Näät niinkuin tornit ylväät seppelöivät +Montereggionen muurikehän harjaa, +niin rannasta, mi rapalammen saartaa, + +kohosi puolivarteen saakka jätit +nuo kauhistavat, joita uhkaa vielä +Zeus ukonjyrinässä taivahalta. + +Erotin eräältä jo kasvot, rinnan, +käs'varret jotka pitkin kylkiluita +riippuivat, olkapäät ja vatsaa osan. + +Varmaankin hyvin teit, sa luonto, moista +lakaten sukukuntaa siittämästä +ja riistäin mahdin tuon Mars-jumalalta. + +Ja että norsut ynnä valaskalat +maan päälle loit ja luot, sit' oikeana +pitävi mieli oikein katsovainen, + +näät missä pahaan tahtohon ja voimaan +myös yhtyy järjen täyden käyttökyky, +inehmo siinä aseeton on aivan. + +Leveät, pitkät oli kasvot hällä +kuin Rooman Pietar-kirkon pronssipiinja, +ja samansuhteinen myös muukin ruumis. + +Ja vaikka ranta puoli vartta peitti, +vyöliinan tapaan, sentään pisti esiin +niin paljon, ettei friisiläistä kolme + +ois päällekkäin hänt' tukkaan yltänehet; +hyvinkin vaaksaa kolmekymment' oli +näät kaulaan saakka yläpuoli varren. + +»Rafel mai amech izabi almi»,[190] +noin huutaa alkoi suu tuo julma, joka +ei luotu ollut virsiin lempeämpiin. + +Oppaani hälle virkkoi: »Tuhma sielu, +puhalla torvees, siihen vaivas purkain, +kun vihas paisuu tai muu intohimos! + +Kaulaasi kopeloi, sa hullu henki, +niin hihnan löydät, jossa torves killuu +kuin laatta poikki laajain ryntähitten.» + +Ja mulle: »Itsensä hän ilmi antaa, +hän Nimrod on, min älyn huonon vuoksi +maailma nyt ei kieltä yhtä puhu. + +Hän siinä seiskoon, suotta hälle haastat, +kaikk' kielet ovat yhtä oudot hälle +kuin muille hänen, jot' ei taida kenkään.» + +Niin käytiin eespäin, vasemmalle aina, +ja kohtasimme jousen kantamalta +ja toisen julmemman, myös suuremmankin. + +En tiedä, ken lie vyöttänytkin hänet, +mut käsi toinen eteen kahlehdittu +häneltä oli sekä toinen taaksi + +vitjoilla, joita kaulassaan hän kantoi, +niin että viidesti ne vartta kiersi +mudasta nousevaa. Nyt lausui Opas: + +»Uhmaaja tuo Zeun suuren kanssa tahtoi +koettaa voimiaan ja siitä palkan +sai tään. On nimi Efialtes hällä; + +jumalten peljätessä jättein vihaa +hän näytti uljuuttaan, mut käyttämänsä +käs'varret eivät enää koskaan liiku.» + +Ma hälle: »Jos on mahdollista, silmin +halaisin ensin nähdä hirvittävän +myös Briareus-jättiläisen.» Tuohon + +hän vastas: »Saat sa nähdä Anteuksen, +hän lähell' on, voi puhua, on vapaa, +syyn kaiken pohjaan viepä on hän meidät. + +Se, jota nähdä tahdot, kauempana, +kahleissa on ja luotu on kuin tämä, +pait' että kamalammat häll' on kasvot.» + +Mut koskaan tornia ei huojuttanut +maanjäristys niin hurja kuin nyt alkoi +täristä Efialtes. Pelko valtas + +mun suurempi kuin suussa kuolemankin, +ja ellen nähnyt kahleitansa oisi, +tuo kauhu riittänyt ois surman syyksi. + +Kävimme eespäin, Anteus[191] jo näkyi, +mi kymmenkyynäräisnä, päätä tuohon +viel' lukematta, notkon suosta nousi. + +»Oi sa, ken laaksoss' onnen oikullisen, +Scipio missä mainehensa voitti +ja pakoon Hannibal läks joukkoinensa, + +sait saaliiksesi jalopeuraa tuhat; +ken voiton itse jumalista oisit, +kuin luullaan, saanut kera veljiesi, + +jos oisit sotaan yhtynyt Maan poikain: +sa meidät nosta, mutta suuttumatta +Kokytos-virran viluiselle jäälle, + +mut älä Titiuksen luo tai Tyfeun; +tää täyttää halun voi, mi tääll' on hartain, +siks taivu, jätä nyrpistykset nenän! + +Maan päällä voi hän vielä mainees nostaa; +hän elää näät, viel' ikää pitkää toivoo, +jos ennen aikaa hänt' ei korjaa Herra.» + +Näin haastoi Mestari. Ja Anteus joutuin +ojensi kourat, joiden voiman tunsi +Herakles jo, ja tarttui kiinni häneen. + +Vergilius, tuntien tuon kourauksen, +minulle virkkoi: »Tule, nostan sinut, +hän sitten meidät niinkuin kimpun kantaa.» + +Niinkuin on nähdä Carisenda-torni[[193] +kalteensa alta, koska pilvi kulkee +sen yli suuntaan vastaiseen kuin vinous, + +niin näytti Anteus, kun katsoin, kuinka +hän kallistui, ja tuolla hetkell' oisin +halunnut mennä tietä toista varmaan. + +Mut keveästi kuiluun Luciferin +ja Juudaan meidät laski hän; ei kauan +noin kumarassa viipynyt hän enää, + +vaan nousi jälleen niinkuin laivan masto. + + + + +Kahdesneljättä laulu + + +Niin karut, kolkot jos mull' oisi säkeet +kuin kuuluis kuvailuun tuon luolan tumman +min päällä kalliot muut kaikki painaa, + +paremmin pusertaisin aineestani +ma mehun; vaan kun mull' ei niitä ole, +vavisten nyt ma lähden laulun työlle. + +Näät ei oo lastenleikki laulaa pohjaa +maailman kaikkeuden; kieli siihen, +mi »mammaa, pappaa» sopertaa, ei sovi. + +Mut auttakoot mua Neiet armaat,[194] joiden +avulla Teeban piiritti Amphion, +sanani ettei asiasta erois! + +Oi, rahvas kurjaa kurjempi tään paikan, +jost' on niin virkkaa vaikeaa: ois ollut +parempi syntyä sun raavahina. + +Olimme onkalossa kaivon synkän +jo jätin jalkain alapuolla, katsoin +ma vielä vuoriseinää korkeata, + +kun sanat kuulin: »Askeleitas varo, +sa ettet tallaa jalkapohjillasi +pään päälle meitä, kahta veljesraukkaa!» + +Siks käännyin, eessä näin ja jalkain alla +ma järven, joka jäätyneenä näytti +lasia olevankin eikä vettä. + +Niin paksuun kanteen vettään talvin kata +Tonava ei, mi Itävaltaa leikkaa, +ei myös Don-virta alla taivaan kylmän, + +kuin tässä oli; jos sen päälle syössyt +ois Tambernik[195] tai vielä Pietrapana, +se ei ois rannastansa rauskahtanut. + +Kuin sammakko, mi seisoo kurnuttaen, +veen päällä kuono, siihen vuoden-aikaan, +kuin tähkäpäitä maalaisvaimo tuumii: + +niin jäässä seisoi sinivaljut varjot, +siit' esiin pisti vain päät häpeävät, +kalisi hampaat haikaroiden nuottiin. + +Jokainen katsoi alaspäin; suu kantoi +kylmyyden todistusta, silmä kertoi +sydämen todistusta murheellisen. + +Hain silmin haastajaa, näin jalkojeni +juuressa kaks niin lähekkäistä päätä, +ett' yhteen kietouneet ol' hapset heiltä. + +»Keit' ootte, virkkakaa, te seisovaiset +noin rinta vasten rintaa?» lausuin. Kaulaa +he taivuttivat, sitten silmät minuun + +he suuntasivat kyyneleitä täydet; +veet virtas huulille, mut kylmyys kohta +ne hyyti, sulkein silmäluomet jälleen: + +puu puuta ei niin kiinteästi salpaa. +Kuin pukit puskemaan nyt toisiansa +tuost' alkoivat nuo vihan villitsemät. + +Ja yks, min korvat pakkanen pois oli +puraissut, lausui alasluoduin katsein: +»Miks meissä kauan niin sa kuvastelet? + +Jos tietää tahdot, ketkä on nuo kaksi, +se laakso, josta Bisenzio-virta[196] vierii, +isänsä Alberton ja heidän[197] oli. + +Samasta äidist' ovat he; ja _Kainan_ +voit kaiken etsiä, et löydä ketään, +mi jäässä jäätyä niin ansaitsisi; + +ei hän,[198] jolt' Arthur rinnan ynnä varjon +samalla puhkas peitsenpistollansa; +Focaccia[199] ei, ei tuo, mi häiritsevi + +mua päällään, peittäin multa näköalan, +ja jonk' on nimi Sassol Mascheroni;[200] +jos mies Toskanan lienet, tunnet hänet. + +Ja ettet haastattais mua enää, tiedä, +oon Camicion de' Pazzi,[201] varron tässä, +Carlinoa syyn-sovituksekseni.» + +Tuhannet sitten näin ma kasvot, roudan +niin runtelemat, että kauhu karsi +ja karsii aina mua, kun jäätä näen. + +Päin keskikohtaa käydessämme, jossa +jokainen paino pyrkii yhtymähän, +mun väristessä ikipakkasesta, + +en tiedä, sattuma vai sallimusko +vai tahto Jumalan lie ollut, mutta +noin päiden kesken käyden yhtä poljin. + +Se huusi[202] valittain: »Mua miksi tallaat? +Jos saavu kostoa et suurentamaan +vuoks Montapertin, mua miksi kiusaat?» + +Ma Mestarille: »Nyt mua varro, erään +tuo että epäilyni haihduttaisi; +mua sitten kiirehdi kuin paljon tahdot.» + +Pysähtyi Opas, minä virkoin tuolle +mua vielä tuimin sanoin soimaavalle: +»Ken olet sa, mi muita haukut täten?» + +»Ken itse oot», hän vastasi, »mi astut +kautt' Antenoran,[203] muilta posket polkein? +Jos oisit eläväkin, ois se liikaa!» + +»Elävä oon», ma virkoin, »mainehesen +jos halaat, mieluista voi olla sulle, +jos nimes muiden kuuluin kanssa kerron.» + +Hän mulle: »Juuri vastakkaista toivon. +Siks poistu kauemmin mua kiusaamatta, +sun turhat tääll' on mairitukses kaikki.» + +Ma silloin tartuin häntä tukkapäähän +ja virkoin: »Itses nimittää sun täytyy, +tai jää ei karvaakaan nyt kallohosi!» + +Ja mulle hän: »Jos teet mun kaljupääksi, +en sano, näytä sittenkään, ken olen, +en, tuhat kertaa vaikka pääni tallaat.» + +Jo käsin kiersin hänen hapsiansa +ja moni irtautui jo tuhkatupsu; +hän haukkui, silmin alasluoduin yhä. + +Nyt toinen huus: »Mik' on sun, Bocca? Eikö +sinulle riitä leukaloukun lyönti, +kun vielä haukut? Ken on kiusahenkes?» + +Ma virkoin: »Tahdo sult' en enää sanaa, +kavala petturi, vaan häpeäkses +sinusta vien maan päälle tiedot todet.» + +Ja hän: »Jo poistu! Mitä tahdot, kerro! +Mut älä vaikene, jos täältä pääset +hänestäkään, mi noin on nopsa-kieli + +ja ranskalaisten rahan vuoksi kärsii. +Voit virkkaa: 'Näin Dueran miehen[204] siellä, +miss' syntisillä kylmä on.' Jos tietää + +myös tahdot muista asukkaista paikan, +sun vierelläs on Beccherian miesi,[205] +Firenze jolta kaulahuivin katkas. + +Gianni del Soldanier[206] lie tuonnempana, +ja Ganellone,[207] lisäks Tribaldello, +mi unen aikana Faenzan aukas.» + +Olimme hänet jättäneet, kun kaksi +lovessa yhdessä näin jäätynyttä, +niin että toisen pää ol' hattu toisen. + +Ja niinkuin puree leipää nälkähinen, +ylempi hampaat toiseen iski, siihen, +miss' yhtyy takaraivo selkärankaan. + +Ja niinkuin Tydeus,[208] mi raivoissansa +myös Menalippon ohimoita raatoi, +pään kuorta tää ja sisällystä puri. + +»Oi, sa mi vihaas eläimellisesti +osoitat häneen, jota syöt», ma virkoin, +»miks teet sen: lausu! Lupaan sulle, että + +jos jostakin sa syyllä syytät häntä, +ja kerrot syntinsä ja keitä ootte, +sen sulle korvaan ylämaailmassa, + +ellei mun kuivunut lie kieli silloin.» + + + + +Kolmasneljättä laulu + + +Nyt suunsa nosti julmast' atriastaan +tuo syypää, kuivaten sen suortuvihin +pään saman, jonka niskaa purrut oli. + +Hän alkoi: »Tahdot, että uudistaisin +sydämen toivottoman tuskan, jonka +luo pelkkä aatos, ennen kuin sen lausun. + +Mut sanaini jos siemenestä itää +häpeä petturille, jota jyrsin, +sa miehen näät, mi kyynelöi ja haastaa. + +En tiedä, ken sa olet, kuinka tullut +liet tänne, vaan kun sua kuulen, varmaan +firenzeläiseksi sun arveleisin. + +Siis tiedä: olin kreivi Ugolino,[209] +tää taas Ruggieri arkkipiispa. Sanon +myös syyni tähän huonoon naapuruuteen. + +Ma että hänen juoniensa Kautta, +kun häneen luotin, ensin vangiks jouduin +ja sitten surman sain, lie turha virkkaa. + +Mut siitä, jot' et tietää voi, ma kerron: +kuink' oli kuolemani julma. Sitten +saat päättää, onko loukannut hän mua. + +Kuun päivän kierrot monet nähnyt olin +jo aukost' ahtaasta tuon kolkon kopin, +mi minusta sai 'nälkätornin' nimen + +ja jonne toinen kohta suljetahan, +kun kerran unta uneksuin ma pahaa, +mi mulle nosti vastaisuuden hunnun. + +Tään[210] näin ma herrana ja mestarina +ajavan koirin laihoin, harjoitetuin, +ja kiihkein sutta ja sen poikuetta + +päin vuorta, Luccalta mi Pisan[211] kaihtaa, +Gualandin ja Sismondin ja Lanfranchin[212] +hän oli eelleen eturintaan pannut. + +Väsyvän lyhyen matkan juostuansa +jo näytti susi poikineen, ja hampaat +terävät heiltä kyljet aukaisevan. + +Heräsin ennen aamunkoita, kuulin +kuink' uness' itki, pyysi leipää pojat +omani, jotka kanssain torniss' oli. + +Oot julma, ellet sure aavistusta, +mi mulle silloin sydämeeni astui! +Ja jos et itke, milloin sitten itket? + +He heräsivät. Läsnä hetki oli +jo meidän saada päivä-annoksemme, +ja kukin untaan miettein synkin seuloi. + +Ma silloin kuulin kiinni naulittavan +alaista usta kauhun tornin; katsoin +ma poikiani sanomatta sanaa. + +En itkenyt: niin olin jähmettynyt. +He itkivät, ja pieni Anshelm virkkoi: +'Sa katsot niin! Mik' on sun, isä? Mikä?' + +En kyynelt' itkenyt, en vastannutkaan, +ma koko päivään, yöhön, kunnes toinen +kohosi aurinko maanpiirin yli. + +Pistäytyi säde pieni vankilaamme +tuskaisaan, ja kasvot neljät näytti +kuvani oman mulle onnettoman. + +Surusta silloin kättä kahta purin, +nää luullen, että minun nälkä oli, +äkisti nousivat ja virkahtivat: + +'Ah, isä meitä syö, se meille tuska +vähempi on! Sa meille suonet olet +lihamme kurjan, siis se riistä myöskin!' + +Ma tyynnyin, etten heitä murhettaisi; +sen päivän, toisenkin me vaikenimme. +Ah, kova maa, miks auennut et silloin? + +Pääsimme päivään neljänteen; nyt syöksyi +jalkaini juureen pitkällensä Gaddo +ja sanoi: 'Isä, etkö auta mua?' + +Hän kuoli siihen. Ja kuin näät mun tässä, +ma näin, kun päivä viides, kuudes koitti, +raukeevan heidän, toinen toisen jälkeen. + +Sokeena hoipuin yli kuollehien; +kaks päivää heidän nimiänsä huusin, +niin nälkä teki, mit' ei voinut tuska.» + +Näin sanoneeksi sai, ja katsein hurjin +tuon kurjan kalloon taas hän iski hampaat, +kuin koira purren niillä luuta lujaa. + +Voi, Pisa, tahrapilkku kansain kesken +maan kauniin, missä soi _si_-kieli[213] kirkas! +Kun viipyy naapureisi kosto, nouskoon + +Capraia ja Gorgona[214] kansoinensa +ja padon pankoon Arnon suulle, että +sun kaupungissas joka henki hukkuis! + +Näät vaikka kreivi Ugolino oiskin +sun linnas pettänyt, kuin kertoi huhu, +ois hänen poikiaan sun tullut säästää. + +Sa uusi Teeba![215] Syyttömät ja nuoret +olivat Uguccione ja Brigata +ja kaks nuo muuta ennen mainittua. + +Kävimme eespäin, sinne, missä kytkee +iljanne kansaa toista, jonka kasvot +ei alaspäin, vaan taa on taivutetut. + +Siell' itse itku itkemästä estää +ja tuska, jot' ei silmä päästä ilmi, +takaisin palajaa ja vaivaa lisää; + +ens kyyneleet näät kiinni jäätyy ripsiin +ja lailla kristallisten silmikkojen +ne täyttää laakson alla silmälautain. + +Ja tapahtui, vaikk' kylmyys kaiken oli +mun kasvoiltani vienyt tuntokyvyn +ja niinkuin känsäks ihon kovettanut, + +ma että tuntevani luulin tuulta. +Siks virkoin: »Mestari, mit' on tää liike? +Tääll' eikö ole höyryt kaikki laanneet?» + +Hän mulle: »Pian sinne saavut, missä +sun oma silmäs sulle vastaa, nähden +sen syyn, mi tuulenleyhkän synnyttävi.» + +Nyt kurja muudan huus jääkuorestansa: +»Oi sielut, joiden niin on julma rikos, +ett' teille määrätty on viime paikka! + +Nää kovat kohottakaa silmän hunnut, +ett' itkisin ma sydäntuskaa tuimaa +ees vähän, ennen kuin taas kyynel hyytyy.» + +Ma hälle: »Jos mua anot apuun, lausu, +ken olet! Ellen sua auta, itse +ma joudun alas jäässä jähmettymään.» + +Hän silloin: »Olen Frate Alberigo,[216] +mi tarjos heelmät huonon tarhan, saaden +sijahan viikunain nyt taateleita.» + +»Oh», hälle lausuin, »sa jo kuollut ootko?» +Hän mulle: »Kuink' on laita ruumihini +maan päällä, siitä en ma tiedä mitään. + +Tään Ptolemean[217] etu näät on moinen, +ett' usein tänne sielu putoo ennen +kuin Atropos[218] on häneen koskenutkaan. + +Ja että kyyneleeni lasittuneet +mieluummin siirtäisit sa silmistäni, +sa tiedä, sielun, heti kun se pettää, + +kuin minä tehnyt olen, ottaa piru, +mi sitä siihen saakka hallitsevi +kuin päättyy siltä elon päiväin määrä. + +Tällaiseen onkalohon sielu syöksyy; +maan päällä ehkä vielä näkyy ruumis +sen varjon, takanain mi talvehtivi. + +Sa tiennet sen, jos tänne juur' oot tullut; +hän Branca d'Oria[219] on, ja vuotta monta +on vierryt siitä kuin hän tänne joutui.» + +Ma hälle: »Luulen, että petät mua, +näät kuollut viel' ei Branca d'Oria ole, +hän syö ja juo ja pukeutuu ja nukkuu.» + +Hän mulle: »Kuiluun kynsi-perkeleiden, +miss' sitkas kiehuu piki, viel' ei ollut, +Mikael Zanche tullut, ennen kuin hän + +jo ruumiiseensa pirun päästi, sijaan +itsensä, ja myös sukulaiseen siihen, +mi hänen kanssaan pattotyön sen teki. + +Ojenna kätes tänne nyt ja silmät +mult' aukaise!» En tuota tehnyt, sillä +hänelle oikein tein, kun häntä petin. + +Ah, Genualaiset, kaiken hyvän tavan +viholliset ja pahan kaiken kuomat, +miks teit' ei vielä syösty maailmasta? + +Näät luona huonoimman Romagnan sielun +teist' erään kohtasin, mi hengessänsä +jo kylpevi Kokyton vettä, vaikka + +maan päällä vielä ruumihinsa elää. + + + + +Neljäsneljättä laulu + + +»_Vexilla Regis prodeunt Inferni_[220] +päin meitä» virkkoi Mestari, »siks eespäin +sa katso, etkö häntä nää jo ehkä.» + +Kuin sumun paksun painuessa taikka +yön hämärtäissä yli maamme piirin +on kaukaa katsottuna tuulimylly, + +rakennus kangastui nyt moinen mulle, +samalla tuulen vuoks taa Oppahani +vetäysin; ollut siin' ei suojaa muuta. + +Vavisten laulan sitä: siellä olin, +jää kokonaan jo kussa varjot kattaa, +ne että siitä kuultavat kuin oljet + +lasista; toiset lepää, toiset seisoo +nuo päällään, nuo taas jaloillaan, nuo säärin +päin kasvoja, kuin kaari koukistunein. + +Kävimme eespäin, sikskuin Mestarini +otolliseksi näki mulle näyttää +sen olennon, mi kerran kaunis oli. + +Mun työnsi eteensä ja seisahutti +sanoen: »Tuon on Dis ja tuoss' on paikka, +mi suita vaativa on miehen mieltä.» + +Lukija, ällös kysy, kuinka silloin +vapisin, jähmetyin, näät sit' en sanoin +ma kirjoita, kun sanat kaikk' ei riittäisi + +En kuollut, enkä jäänyt henkiin itse, +lukija, tuumi, jos on järki sulla, +kuink' olin vailla tilaa kumpaistakin. + +Kohosi päästä puolirintaan saakka +tuon tuskan valtakunnan Imperator; +ja ennen itse jätti lien kuin hänen + +ees käsivartten kokoiset on jätit. +Nyt näät, kuink' olla suuren täytyy ruumiin, +mi suhtainen on osan moisen kanssa. + +Jos oli hän niin kaunis kuin nyt ruma, +ja sentään Luojaa vastaan nosti otsan, +hänestä varmaan kaikki kurjuus tulee. + +Ah, kuinka minusta ol' ihme suuri, +kun kasvot kolmet näin ma päässä hänen! +Punainen yks, se etupuolia puunsi + +ja toiset kaksi siihen liittyi olan +kummankin[221] keskikohdall', yhtyin yhteen +päälakeen. Se, jok' oikealla oli + +valkoisen kellervältä paistoi; väri +vasemman oli niinkuin niiden, jotka +tulevat Niilin virran vieremiltä. + +Läks siipi alta kasvon kumpaisenkin +niin suuri kuin ol' lintukin; en nähnyt +merellä moisia ma purjehia. + +Ne eivät olleet sulkaiset, vaan niinkuin +lepakon siivet; niillä niin hän lietsoi, +hänestä että kolme tuulta tuli. + +Tuost' oli jäätynyt Kokytos kaikki. +Hän itki silmin kuusin, veet ja vaahto +verinen tippui kolmen leuan alta. + +Hän joka suunsa hampain syntist' yhtä +kuin loukuin louskutti, niin että tuskaa +hän tuottaa kolmelle yht'aikaa saattoi. + +Mut etummaista pahemmin kuin hampain +hän kynsin raastoi, niin ett' usein iho +poiss' oli aivan päältä selkärangan. + +»Se sielu, joll' on tuossa suurin tuska», +näin Oppaani, »on Judas Iskariotin; +pää hältä suuhun uppoo, sääret näkyy. + +Ja noista, jotka nurinpäin noin riippuu, +suun mustan murtelema tuo on Brutus; +kas, kuin hän kärsii, vaan ei ääntä päästä. + +On toinen Cassius, tuo vankka-raaja. +Mut yö taas ylenee, on aika lähdön, +jo nähneet, katsoneet me kaiken oomme.» + +Kuin käski hän, ma kaulahansa tartuin; +hän otti vaarin ajan, paikan suhteet +ja koska siivet kyllin aukenivat, + +hän kiipes kiinni kylkiin karvaisihin +ja mätäs mättäält' alas astui sitten, +jääjärkälein ja karvankasvun väliin. + +Kun kohdall' oltiin lanteen laajan, juuri +paikassa, josta reisi kaartuu, Opas +nyt vaivoin, ahdistuksin päänsä käänsi + +päin suuntaa, jossa oli hällä jalat, +ja tarttui karvoihin kuin mies, mi kiipee: +ma luulin noustavan taas helvettihin. + +»Lujasti kiinni pidä», lausui Opas +nyt läähättäin laill' uupuneen, »käy matka +pahasta tästä moista porraspuuta!» + +Lovesta kallion hän astui ulos, +sen partahalle istumaan mun pani +ja itse viereen jalan johti varman. + +Kohotin katseeni ja luulin, että +näkyisi Lucifer kuin ennen yllä, +mut sääret pystyssä nyt näinkin hänet. + +Jos tuosta kovin kömmähdin, sen saattaa +tajuta tuhma kansa, jok' ei tiedä, +min pisteen[222] kautta tieni käynyt oli. + +Oppaani lausui: »Nouse jaloillesi! +On matka pitkä, polku huono, päivä +ens neljännestään kiertänyt jo puoli. + +Ei linnan juhlasali ollut paikka, +miss' olimme, vaan luola luonnonluoma, +hämärä, himmi, rosopohja.» Lausuin + +ma ylös noustuani Mestarille: +»Tään ennen kuin ma jätän kuilun, poista +minulta harha sekä haasta hiukan! + +Miss' on nyt jää? Kuinka tuo nyt päälleen +noin keikahti? Ja kuinka on niin äkin +Aurinko illan aamuks saada voinut?» + +Hän mulle: »Tuollapuolen keskipisteen +viel luulet olevas, ma jossa killuin +karvoista madon,[223] maata puhkaisevan. + +Siell' olit alas astuttaissa, mutta +kun käännyin, kuljit läpi pisteen, johon +taholta jokaiselta painot painuu. + +Nyt päälläs on maanpiiri toinen, sille +vastainen, jota manner laaja kattaa +ja jonka kukkulalla surmattihin + +Hän, joka syntyi, eli synnitönnä. +Sun jalkas lepää päällä piirin pienen, +min toinen puolisko on paikka Judaan. + +Tääll' aamu silloin on, kun siellä ilta; +ja hän, min karvat tikapuumme oli, +on paikoillaan ja seisoo niinkuin ennen. + +Hän tältä puolen taivahasta putos, +ja maa,[224] mi ennen siinä kaartui, häntä +peläten peittyi mereen, nousten siitä + +taas meidän pallonpuoliskolla, ehkä +paeten häntä myös tään onton paikan +maa muodosti sen päälle vuoren nostain.» + +On paikka siellä alahalla, yhtä +etäällä kuin on Belzebubin hauta, +mi näy ei silmin, mutta tiedon josta + +tuo puron ääni, sinne pulputtavan +raosta kallion, min syönyt siihen +se juoksullaan on hiljaa kaartuvalla. + +Salaista tietä tuota Mestarini +ja minä läksimme taas nousemahan +maailmaan valoisaan, hän eellä, minä + +jälessä, uupumatta, lepäämättä, +sikskunnes aukosta näin pyöreästä +ne kauniit kappaleet, joit' Taivas kantaa; + +tulimme tuosta, jälleen näimme tähdet. + + + + +VIITESELITYKSET + + +1. laulu + +[1] Psalmistan mukaan ihmiselämä kestää 70 vuotta. »Elomme vaelluksen +keskitiessä» merkitsee tällöin 35 vuoden ikää. Vuonna 1265 syntynyt +Dante määrää siis toivioretkensä tapahtuneeksi vuonna 1300, joka samalla +oli kirkollinen riemuvuosi. + +[2] Synkkä metsämaa = synnin pimeys ja erehdykset. + +[3] Tähti = aurinko, totuuden valo. + +[4] Vertauskuvalliset villipedot ovat raamatusta, Jer. 5:6. Pantteri on +hekuma, jalopeura ylpeys ja susi ahneus. + +[5] Vergilius, jota aikanaan pidettiin kaikkien runoilijain ja +ajattelijain etevimpänä, merkitsee Danten runoelmassa ylintä hyvettä ja +viisautta. + +[6] Koira, joka voittaa ahneuden suden (paavinvallan) on Can Grande +(suuri koira) della Scala, Veronan herra, joka vuonna 1300 tosin oli +vielä lapsi, mutta herätti myöhemmin ruhtinashyveillään Danten huomiota. + +[7] »Feltron kahden», kaksi Feltro-nimistä paikkakuntaa. + +[8] Camilla, Euryalos, Turnus, Nisus, neljä Vergiliuksen +Aeneis-runoelman henkilöä. + + +2. laulu + +[9] »Silviuksen isä» on Aineias. + +[10] »Vas electionis» = Paavali kuten häntä apostolien teoissa (9:15) +nimitetään. + +[11] Beatrice, Danten varhain kuollut nuoruuden rakastettu, joka +Jumalaisessa näytelmässä esiintyy Vergiliuksen, inhimillisen viisauden, +vastakohtana, jumalallisen viisauden ja armon edustajana. + +[12] Neitsyt Maria, Lucia ja Beatrice edustavat Jumalan armon kolmea eri +lajia, kuten skolastinen teologia oli ne määritellyt. + +[13] »Joella, jost' ei...»: syntisen elämän virta, jonka kanssa ei edes +meri voi kilpailla. + + +3. laulu + +[14] Kolmiyhteinen Jumala. + +[15] »Tää on tila kurja niiden...»: pelkurit, jotka eivät ole +uskaltaneet olla sen enempää hyviä kuin pahoja, on pantu helvetin portin +ja ensimmäisen helvetinpiirin väliin, samoin kuin ne enkelit, jotka +Saatanan luopuessa Jumalasta eivät pitäneet kummankaan puolta. + +[16] Tarkoittanee paavi Celestinus V:tä, joka luopui virastaan ja jonka +jälkeen Danten perivihollinen Bonifacius VIII valittiin paaviksi. + + +4. laulu + +[17] Danten helvetti on suuren suppilon kaltainen ja jaettu yhdeksään +piiriin, kukin eri jyrkänteellä. Suppilon kärki on sama kuin maapallon +keskipiste (vanhan maailmankäsityksen mukaan kaikkeuden keskipiste). +Suppilon kannen muodostaa maanpäällinen piiri, jonka keskipisteessä on +Jerusalem ja ympyräviivalla mm. Firenze. + +[18] »Esipiha» on vanhan teologian Limbus patrum, jossa vanhan liiton +vanhurskaille oli sija valmistettu. + +[19] »Valtaherra» on Kristus, joka ristinpuulla kuoltuaan astui alas +tänne. + +[20] »Viisasten mestari» on Aristoteles, jolle koko keskiaika osoitti +melkein jumaloivaa kunnioitusta. Muut tunnettuja antiikin ajattelijoita, +tiedemiehiä ja runoilijoita. + + +5. laulu + +[21] Minos, Kreetan tarukuningas oli oikeamielisen tuomarin ja +lainsäätäjän maineessa ja sen vuoksi vanhan ajan mytologia oli asettanut +hänet manalan tuomariksi. Dante sallii hänen pitää osan +tuomarinvaltaansa, mutta muuttaa hänet keskiaikaiseen tapaan piruksi. + +[22] Kaksi lähenevää varjoa ovat Francesca da Riminin ja hänen miehensä +Gianciotto Verucchion veljen Paolon. Francesca itse oli Guido Polentan, +Ravennan herran tytär, joka valtiollisista syistä oli naitettu Riminin +herran Malatestan vanhemmalle pojalle. Gianciotto huomasi vuonna 1285 +että hänen puolisonsa ja Paolon välillä oli lemmensuhde, yllätti ja +pisti kuoliaaksi heidät. + +[23] »Kaina» on sukumurhaajien helvetti. + +[24] Lancelot, kelttiläisen Arthur-kuninkaan tarupiiriin kuuluva sankari +ja rakastaja. + + +6. laulu + +[25] Tunnettu firenzeläinen herkkusuu ja elostelija, jolta Boccaccion +mukaan ei näytä henkevyyttäkään puuttuneen. + +[26] »Metsäpuolue» on »valkeat», toinen Firenzen taistelevista +perhepuolueista. Vastapuolue oli »mustat». Molempien puolueiden johtajat +ajettiin vuonna 1300 maanpakoon. Mustat pääsivät kuitenkin paavi +Bonifacius VIII:n ja Ranskan kuninkaan veljen Kaarle Valoislaisen avulla +jälleen valtaan ja karkoittivat vuonna 1302 kaupungista mm. Danten, joka +silloin kuului valkeiden puolueeseen. + +[27] »Kaks on vanhurskasta...» Toinen heistä on Dante itse, toista ei +varmasti tiedetä. + + +7. laulu + +[28] »Papé Satán...» Kenties hebreankielestä vääristeltyä manausta, joka +voisi merkitä jotakin sentapaista kuin »sylje, Saatanan suu, sylje +Saatanan suu tulta». + + +8. laulu + +[29] Phlegyas, antiikin taruvaltias, joka poltti Delphoin temppelin +kostoksi siitä, että Apollo oli vietellyt hänen tyttärensä. + +[30] Filip Argenti, Danten poliittinen vastustaja, tunnettu +raakuudestaan ja ylpeydestään. + +[31] »Diten kaupunki»: Dis oli yksi antiikin ajan Tuonelan herran nimiä, +jota Dante käytti merkitsemään itse pimeyden ruhtinasta. + + +9. laulu + +[32] Eriktone oli muuan antiikin taruston velhonaisista, jonka Lucanus +mainitsee. + +[33] »Juudaan piiri», alin helvetinkuilu, Judas Iskariotin mukaan +nimitetty. + +[34] Kolme raivotarta, omantunnontuskien vertauskuvat. + +[35] Theseus oli tarun mukaan yrittänyt ryöstää manalan valtiaan +puolison Proserpinan. + +[36] Dante itse huomauttaa tässä esityksessä vertauskuvallisuudesta. +Medusa on sydäntä kivettävä epäily. + +[37] Enkeli, joka taivaan armosta tulee auttamaan Vergiliusta +(inhimillistä viisautta), palauttaa kuulijainsa muistiin, miten Herakles +kerran oli tullut pelastamaan Theseusta ja kohdellut väkivaltaisesti +tuonen koiraa. + +[38] Pola, kaupunki Istrialla. + + +10. laulu + +[39] Profeetta Joelin mukaan (3:2 ja 12) viimeinen tuomio oli tapahtuva +Josafatin laaksossa lähellä Jerusalemia. + +[40] Farinata (degli Uberti), jo kuudennessa laulussa mainittu +firenzeläinen ghibelliinijohtaja. + +[41] Haamu, joka nyt näkyy, on Cavalcante Cavalcanti, Guido Cavalcantin +isä, joka oli Danten aikainen kirjailija eikä nähtävästi ollut osannut +kyllin kunnioittaa Vergiliusta. + +[42] Antiikin mukaan oli manalan valtiatar Hekate samalla myös kuun, +erittäinkin uudenkuun jumalatar. Viisikymmentä kuukautta laskettuna +eteenpäin kevätpäivän tasauksesta vuonna 1300, jolloin Danten +helvetinmatka tapahtui, merkitsee vuoden 1304 alkupuolta. Sinä vuonna +Dante teki valkeiden kanssa epäonnistuneen yrityksen palata Firenzeen. + +[43] Farinata heimoineen oli julistettu ikuiseen maanpakoon. + +[44] »Taisto suuri», Montapertin taistelu vuonna 1260, jossa Farinata +oli firenzeläisten ghibelliinien johtaja. + +[45] Saman taistelun jälkeen tahtoivat voittoisat ghibelliinit polttaa +koko Firenzen, mutta Farinata esti aikeen. + +[46] Keisari Fredrik II, ateisminsa vuoksi. »Kardinaali» on Ottaviano +degli Ubaldini, Bolognan piispa ja merkittävä valtiomies 1200-luvun +keskivaiheilla. + +[47] Beatrice. + + +11. laulu + +[48] Anastasius oli paavina vuosina 496-498. Fotinus oli Tessalonikin +harhaoppinen diakoni. + +[49] Caorsa on ranskalainen Cahorsin kaupunki, jonka asukkaat olivat +kuuluisia koronkiskonnastaan. + +[50] »Sun siveys-oppis», samoin myöhemmin »sun luonnon-oppis», +Aristoteleen oppeja. + + +12. laulu + +[51] »Ateenan ruhtinas», Theseus. + +[52] Nessus, joka tahtoi ryöstää Herakleen lemmityn Deaneiran. + +[53] Dionysios, Syrakusan tyranni noin vuonna 400 eKr. + +[54] Azzolino, Lombardian herra vuosina 1230-60, kuulu julmuudestaan. + +[55] Obizzo Esti, Ferraran herra, Danten aikalainen. + +[56] Monfortin herra, englantilainen ylimys, joka vuonna 1291 surmasi +Cornwallin prinssin Henrikin. Tämän sydän vietiin palsamoituna +Westminster Abbeyyn. + +[57] Pyrrhus, Epeiroksen kuningas; Sextus Pompeius. + +[58] Kaksi ylhäistä rosvoritaria 1200-luvulta. + + +13. laulu + +[59] Seutu Firenzestä etelään päin. + +[60] Strofadit, saaria Joonian meressä. Viittaa erääseen Vergiliuksen +Aeneis-runoelman taruun. + +[61] Fredrik II:n kansleri Pietro delle Vigne, joka joutui epäsuosioon +vuonna 1248 ja surmasi itsensä. + +[62] »Portto» on kateus. + +[63] Lano Sienalainen, joka tuhlasi omaisuutensa ja etsi tahallisen +kuoleman kotikaupunkinsa taistelussa aretinolaisia vastaan. + +[64] Tunnettu firenzeläinen elostelija. + +[65] Firenze, jonka suojelusjumala pakanuuden aikana oli Mars, sitten +Johannes Kastaja. + +[66] Puhuja on joku tuntematon itsemurhaaja. + + +14. laulu + +[67] Cato nuorempi, joka marssitti sotajoukkonsa Libyan erämaan halki. + +[68] Capaneus, antiikin taruhenkilö. Theban piirittäjä. + +[69] Mongibello = Etna. + +[70] Flegra, laakso Tessaliassa, jossa Zeus kukisti ryntäävät +jättiläiset Vulcanuksen takomilla ukonvaajoilla. + +[71] »Päämies», Saturnus, jonka aikana vielä koko ihmiskunnalla oli +kultakausi. Samalla vertauskuvallisesti käsitettynä Aika. + +[72] Rea oli maanjumalatar, Zeun äiti. + +[73] »Vuoressa seisoo...». Nebukadnesarin unikuvan (Daniel 2:31-33) +mukaan muodostettu. Tarkoittaa Dantella maailmanhistorian neljää +aikakautta, kulta-, hopea-, vaski- ja rauta-aikaa. Savijalka merkitsee +Rooman keisarikuntaa, jonka heikkoutta Dante syvästi suree. + +[74] Damiata = Egypti. + + +15. laulu + +[75] Brunetto Latini, (1220-1294), Danten kunnioitettu opettaja, suuri +filosofi, runoilija ja kaunopuhuja. Hänen pääteoksensa oli Tesoro. + +[76] Dante ja yleensä Firenzen ylhäisö katsoivat olevansa vanhojen +roomalaisten jälkeläisiä vastakohtana Fiesolen vuoristosta kaupunkiin +myöhemmin muuttaneille raaoille nousukkaille. + +[77] »Nainen», Beatrice. + +[78] Sodomiitteja. + +[79] Priscianus, latinalainen oppinut 500-luvulta. Francesco d'Accorso, +bolognalainen lainoppinut, kuollut vuonna 1293. + +[80] Tarkoittaa piispa Andrea dei Mozzia, jonka paavi Bonifacius VIII +siirsi hänen huonon elämänsä takia Firenzestä Bacchiglione-joen varrella +sijaitsevaan Vicenzaan.--»Jätti...», kuoli (vuonna 1296). + +[81] Ensimmäisenä paastosunnuntaina joka vuosi pidettiin Veronassa +kilpajuoksut, joiden palkintona oli palanen vihreää verkaa. + + +16. laulu + +[82] »Kaupunki kehno», Firenze. + +[83] »Rattaan rakensivat...», pyörivät piirissä. + +[84] Kauneudestaan ja siveydestään kuulu firenzeläinen nainen, joka eli +vuoden 1200 paikkeilla. + +[85] Firenzeläinen ylimys, guelfi, kuollut vuonna 1292. + +[86] Viisas mies, jonka neuvoa noudattamalla firenzeläiset olisivat +säästyneet hirvittävältä verilöylyltä Arbia-joella vuonna 1260. + +[87] Sukuperältään alhainen, mutta arvossapidetty kunnian mies +1200-luvun keskivaiheilta. Hän näyttää antautuneen sodomian paheeseen +puolisonsa ilkeyden takia. + +[88] Juuri ennen vuotta 1300 kuollut älykäs firenzeläinen. + +[89] Köysi (munkkiköysi) merkinnee ulkonaista elämänkuria, jolla Dante +oli tahtonut voittaa aistillisuuden pedon. Itsekin hän lienee +nuoruusvuosinaan ollut fransiskaani. + + +17. laulu + +[90] Geryon, Herakleen surmaama antiikin tarukuningas on tässä vilpin +vertauskuvana ja keskiaikaisen mielikuvituksen mukaan muodosteltu. + +[91] Luettelemalla vaakunoita Dante leimaa polttomerkillään eräitä +firenzeläisiä nousukassukuja heidän koronkiskontansa vuoksi. + +[92] Phaëton, Auringon poika, sai antiikin tarun mukaan kerran +aurinkovaunut ohjattavakseen, mutta ei osannutkaan ajaa. Pelastaakseen +maapallon joka oli palaa poroksi Zeus löi hänet salamalla. + +[93] Dedalus (Daidalos), taruston keksijänero oli oppinut lentämään +siivin, jotka oli ommeltu vahalla kiinnitetyistä linnunsulista. Hänen +poikansa Ikarus lensi uhmaten liian lähelle aurinkoa, jolloin vaha suli +ja hän putosi mereen. + + +18. laulu + +[94] »Riemuvuosi» oli vuonna 1300. »Vuori» josta muutama säe myöhemmin +puhutaan on Ianiculum. + +[95] Arvossapidetty 1200-luvun bolognalainen, joka paritti sisarensa +ruhtinas Azzo VIII Estelle. + +[96] Kuningas Thoaan oli hänen tyttärensä Hypsipyle viekkaudella +pelastanut. + +[97] Muuan lipeväkielinen demagogi. + +[98] Roomalaisen huvinäytelmän henkilö, joka Terentiuksen »Eunukeissa» +esiintyy Thrason rakastajattarena. + + +19. laulu + +[99] Simon Magus, joka Apostolien tekojen (8:9-20) mukaan tahtoi ostaa +Pyhän hengen lahjat. Hänestä sai kirkonviroilla käyty kauppa nimen +simonia. + +[100] Dante vertaa kirkollisen viran ottamista siveellisen avioliiton +pyhyyteen. + +[101] Kastekappeli Firenzessä. Sen vesialtaan vieressä oli pyöreitä +koloja lattiassa pappeja varten, jotka niissä seisten ylettivät veteen. + +[102] Puhuja on paavi Nikolaus III (1277-80). Bonifacius VIII, joka +vielä eli vuonna 1300 oli taas Danten perivihollinen. + +[103] Tarkoittaa paavi Klemens V:tä, Ranskan kuninkaan Filip Kauniin +kätyriä, jonka tämä pakotti muuttamaan vuonna 1309 Avignoniin. + +[104] II Makk. 4:7-26 ja 5:5-10. + +[105] Paavi Nikolaus oli lahjottuna ollut mukana niissä vehkeilyissä, +joiden tuloksena oli ns. Sisilian iltamessu vuonna 1282. Napolin +kuningas Kaarle Anjoulainen menetti sen johdosta Sisilian. + +[106] Päät tarkoittavat seitsemää sakramenttia, sarvet kymmentä käskyä, +jotka olivat olleet nyttemmin portoksi alentuneen katolisen kirkon voima +niinkauan kuin sen »mies», paavi, oli palvellut hyvettä. + + +20. laulu + +[107] Tietäjä, joka tiesi ennakolta kuolevansa »seitsemän sodassa» +Thebaa vastaan ja jonka maa nieli siinä. + +[108] Thebalainen tietäjä. + +[109] Etrurialainen velho, tunnettu Lucanuksen »Pharsaliasta». + +[110] Teiresiaan tytär, Mantovan, Vergiliuksen syntymäkaupungin +perustaja. + +[111] Kansanvillitsijä Pinamonte yllytti Mantovan herran Casalodin +ajamaan maanpakoon monta Mantovan ylhäistä sukua, minkä jälkeen hän itse +anasti vallan. + +[112] Troijan sodan aikainen kreikkalainen tietäjä, jonka Vergiliuksen +Aeneis mainitsee. + +[113] Fredrik II:n lääkäri ja tähdistäennustaja, myös alkemian, +kiromantian ym. harrastaja. + +[114] Guido Bonatti, tähdistäennustaja Forlista. Asdente, ennustajana +tunnettu suutari Parman kaupungista. + +[115] »Kainin tähti» = kuu. Kansantarun mukaan oli kuun ukko yhtä kuin +Kain. + + +21. laulu + +[116] Käsitettävä ivana, sillä Bonturo lienee ollut kaikkein pahimpia +lahjusten ottajia. + +[117] Pieni joki Luccan lähistöllä. + +[118] Malacoda, niinkuin muutkin seuraavat pirunnimet on Dante vapaasti +muodostanut ja ne ovat vaikeasti suomennettavissa, joskin niiden +merkitys on usein selvä. + +[119] Liittoutuneet Firenze ja Lucca olivat valloittaneet Pisalta +Capronan linnan vuonna 1290. Linnan väelle oli luvattu vapaa lähtö, +mutta heidän astuessaan ulos portista oli valloittajien joukosta +kuulunut huutoja »hirsipuuhun! hirsipuuhun!» Dante oli omin silmin +nähnyt tapauksen. + +[120] Tarkoittaa Kristuksen kuollessa tapahtunutta maanjäristystä. + + +22. laulu + +[121] Eräs Navarran kuninkaan Thibaut II:n uskoton palvelija +1200-luvulta. + +[122] »Latinalaista», italialaista. + +[123] Gomita, joka lahjottuna vapautti isäntänsä vangit. + +[124] Gallura, paikkakunta Sardiniassa. + +[125] Sardinian kuninkaan Enzion seneshalkki, surmattu vuonna 1275. + + +23. laulu + +[126] Sekä hiiren että sammakon nieli kotka. + +[127] Tarun mukaan oli Fredrik II rankaissut eräitä pettureita +heitättämällä heidät lyijykaapuihin puettuina roviolle. + +[128] »Hilpeät munkit», Frati godenti, oli paavi Urbanus IV:n aikana +Bolognassa perustettu maallikkoveljeskunta. Puolueiden ulkopuolelle +kuuluvina oli molemmat kutsuttu Firenzeen sovittamaan riitapuolia, mutta +he ottivat lahjuksia ja sallivat Ubertien, ylhäisimpien ghibelliinien +talojen hävityksen Guardingon kaupunginosassa. + +[129] Kaifas. + +[130] Hannas. + +[131] Suuttuneena Malacodan valheellisuudesta kun hän oli osoittanut +heille väärän tien. + + +24. laulu + +[132] Italian alkavassa keväässä, helmikuun alussa, jolloin aurinko on +vesimiehen tähtimerkissä. + +[133] Kuuran »valkea sisko» = lumi. + +[134] Kiivas mustien puoluemies. + +[135] Murheettaakseen Dantea, joka oli valkeiden puoluetta lähempänä, +Vanni Fucci ennustaa, että joskin mustat murtuvat Pistoiassa (1301) ja +Firenzen hallitus muuttuu Kaarle Valoislaisen avulla, niin myös +valkeiden perikato on lähellä. + +[136] Magra-laaksossa olivat ruhtinas Malespinan maa-alueet; Malespinan +johdolla mustat jälleen voittivat vastustajansa (1302). + + +25. laulu + +[137] Ikimuistoinen herjaamisen merkki, jossa peukalo pistettiin etu- ja +keskisormen väliin ja koko käsi ojennettiin kohti herjattavaa. + +[138] Capaneus. + +[139] Maremma oli soinen rantakaistale Toscanan lounaisosassa. + +[140] Herakleen tappama ryöväri ja hirviö, Vulcanuksen poika. + +[141] Cianfa ja muita nimeltä tunnettuja, mutta muuten merkityksettömiä +firenzeläisiä. + +[142] Caton sotilaita, joita käärme pisti Libyan erämaassa. Toinen +muuttui tuhkaksi, toinen ratkesi pöhötyksestä. + +[143] Kadmus, tarun mukaan Theban perustaja. Aretusa, nymfi. + +[144] Gaville, paikkakunta Arno-joen laaksossa, jossa Guercio Cavalcanti +oli saanut surmansa. Murhasta seurasi verinen sukukosto Gavillen +asukkaille. + + +26. laulu + +[145] Prato, yksi Firenzen kateellisista naapurikaupungeista. + +[146] Profeetta Elisa. + +[147] Eteokles ja Polyneikes, Theban onnettoman kuninkaan Oidipuksen +pojat, jotka olivat surmanneet toisensa veljesvihassa. Tarun mukaan +jakautui liekki kahtia kun heidän ruumiinsa poltettiin. + +[148] Deidamia, Akilleuksen morsian. + +[149] Pallaan kuva oli suojellut Troijaa siihen asti kun Odysseus ja +Diomedes ryöstivät sen pois sieltä. + +[150] Nyt alkava kaunis tarina on Danten omaa keksintöä. + +[151] Tarkoittaa Kiirastulen vuorta. + + +27. laulu + +[152] Sisilialainen tyranni Phalaris oli ateenalaisella taidesepällä +Perilloksella teettänyt vaskisen härän, joka voitiin kuumentaa ja jonka +ontelo voitiin täten muuttaa kidutuspaikaksi. Koetellakseen mihin kuva +kelpasi heitätti Phalaris ensin sen sisälle härän tekijän. + +[153] Romagna, osa Adrian meren puolista Keski-Italiaa. Puhuja on +Montefeltron kreivi Guido. + +[154] Ruhtinassuku Polenta kantoi kotkaa vaakunassaan. + +[155] Kaupunki Ravennasta eteläänpäin. + +[156] Forlin kaupunki oli vuonna 1282 juuri saman Guido Montefeltron +johdolla lyönyt perinpohjin paavin lähettämän ranskalaisen armeijan. +Vuonna 1300 oli vallan Forlissa anastanut muuan Ordelaffi, jonka +sukuvaakunassa oli vihreä jalopeura. + +[157] Verrucchio oli Francesca da Riminin yhteydessä mainitun +Malatesta-suvun linna. »Vanha» on Malatesta da Rimini, »nuori» hänen +poikansa Malatestino, Paolon ja Gianciotton vanhin veli. + +[158] Ghibelliinien puoluepäällikkö, joka vuonna 1295 joutui Malatestan +vangiksi ja sai surmansa vankeudessa. + +[159] Lamone-joen varrella on Imola ja Santerno-joen varrella Faenza. +Puolueväriltään vaihteleva ruhtinas Magninardo Pagani da Susinana +hallitsi näitä kaupunkeja. Hänen vaakunassaan oli punainen jalopeura +valkealla pohjalla. + +[160] Cesenan kaupunki, jossa vallitsivat vuoroin Malatestat, vuoroin +Montefeltrot niin ettei sinne tahtonut kotiutua sen enempää tyrannia +kuin kansalaisvapauskaan. + +[161] Danten perivihollinen, paavi Bonifacius VIII, joka oli joutunut +riitaan ylhäisen roomalaisen Colonna-suvun kanssa. + +[162] Tarun mukaan oli paavi Sylvester parantanut Konstantinuksen +spitaalin kastamalla hänet. + +[163] Pyhä Franciscus, sen munkkikunnan perustaja, johon puhuja oli +kuulunut. + + +28. laulu + +[164] Cannaen taistelussa vuonna 216 e.Kr. + +[165] Normannilainen sotapäällikkö, joka 1000-luvun keskivaiheilla +valloitti Etelä-Italian. + +[166] Tarkoittaa Kaarle Anjoulaisen ja viimeisten Hohenstaufien välisiä +taisteluita. + +[167] Allard oli ranskalainen ritari, jonka viekasta neuvoa seuraamalla +Kaarle Anjoulainen voitti Konradinin, viimeisen Hohenstaufin. + +[168] Ali perusti muhamettilaisen lahkokunnan ja kylvi siten +eripuraisuutta ihmismieliin aivan kuten Muhammed Danten käsityksen +mukaan oli tehnyt omalla opillaan. + +[169] Fra Doleino oli erään apostolista yksinkertaisuutta harrastavan +lahkon johtaja. Hän piileskeli kannattajineen Novaran lähistöllä +Piemontin vuoristossa. Nälkä pakotti heidät antautumaan ja heidän +johtajansa kuoli polttoroviolla vuonna 1307. + +[170] Medicinan (pieni kaupunki Bolognan lähistöllä) mies, joka oman +etunsa vuoksi lienee lietsonut eripuraisuutta Malatestan ja Polentan +sukujen välillä. + +[171] Tarkoittaa Lombardian tasankoa. + +[172] Kaupunki Adrian meren rannalla, Riminin eteläpuolella. Sen »kaksi +parasta» olivat Guido del Cassero ja Angiolello da Carignano. + +[173] Jo edellisessä laulussa mainittu »Verrucchion hurtta», nuori +Malatestino, joka Fanon herraksi päästäkseen kutsui kaksi kaupungin +arvokkainta kansalaista neuvotteluun Cattolicaan, Riminin ja Fanon +välillä sijaitsevaan kaupunkiin. Palkatut merimiehet surmasivat heidät +kuitenkin matkalla, kuten Dante ennustuksen muodossa esittää. + +[174] Tarkoittaa Riminiä (roomalaisten Ariminium), jonka lähellä Caesar +kulki Rubiconin yli. + +[175] Mosca Lamberti, joka oli yllyttänyt Amidein suvun murhaamaan erään +Buondelmonten, koska tämä oli ensin kihlannut tytön Amidein suvusta, +mutta sitten mennyt naimisiin Donati-sukuun kuuluvan tyttären kanssa. +Murhasta olivat seurauksena monet sukukostot. + +[176] Tunnettu ranskalainen ritari ja trubaduuri, joka yllytti Englannin +kuninkaan Henrik II:n vanhimman pojan nousemaan isäänsä vastaan. + + +29. laulu + +[177] Danten äidin setä, josta kerrotaan paljon pahaa, muun muassa että +hän olisi tehnyt väärää rahaa. Hänen väkivaltainen kuolemansa kostettiin +vasta 30 vuotta myöhemmin. + +[178] Zeus muutti edellämainitun sukupuuton jälkeen muurahaiset (myrmex) +ihmisiksi, jotka saivat nimen myrmidonit. + +[179] Arezzon mies, Griffolino. + +[180] Ivallisessa mielessä. + +[181] Kaksitoista nuorta elostelijaa, jotka vuoden kuluessa tuhlasivat +kaiken omaisuutensa. + +[182] Danten firenzeläinen tuttava, jonka sienalaiset olivat polttaneet +alkemian vuoksi. + + +30. laulu + +[183] Atamas, Semelen sisaren Inon mies. + +[184] Gianni Schicci asettui jäljempänä mainitun Buoso Dynatin +vuoteeseen, missä tämä makasi erään sukulaisensa murhaamana, ja saneli +murhatun ääntä jäljitellen notaarille testamentin, joka tuotti hänelle +kallisarvoisen tamman ja muita aarteita. + +[185] Paphoksen kuninkaan Cinyraan tytär, joka synnytti isälleen pojan +nimeltä Adonis. + +[186] Kaupunki Arno-joen lähteillä, jossa Adam Brescialainen oli tehnyt +vääriä Johannes Kastajan kuvilla varustettuja firenzeläisiä kultarahoja. + +[187] Hänen apulaisiaan. Branda oli kirkasvetinen kaivo Sienassa. + +[188] »Narcissuksen kuvastin», lähdevesi. + + +31. laulu + +[189] Tarun mukaan paransi tämän keihään ruoste haavat, jotka keihäs oli +tehnyt. + +[190] Linna Sienan lähistöllä. + +[191] Tahallista sekakieltä, sopivaa Babylonin kielensekoituksen +aikaansaajalle. + +[192] Tarun jättiläinen Anteus oli elättänyt itseään pyydystämällä +leijonia Pohjois-Afrikassa, niillä tienoin, missä Scipio vuonna 202 +e.Kr. voitti Hannibalin. + +[193] Vino torni Bolognassa. + + +32. laulu + +[194] »Neiet armaat», runottaret. + +[195] Tambernik, vuori Slavoniassa. Pietrapana, vuori Toscanassa. + +[196] Joki Firenzen lähistöllä. + +[197] Puheenaolevat veljekset, jotka kuuluivat Alberto da Mangonan +kreivilliseen sukuun, olivat 1200-luvun loppupuolella surmanneet +toisensa puolue- ja perintöriitojen vuoksi. + +[198] Kuningas Arthurin kapinallinen äpäräpoika Mordrec, jonka isä +lävisti peitsellään niin että päivä paistoi hänen lävitseen, »rinnan +ynnä varjon». Kuollessaan hän ehti kuitenkin vielä antaa surmaniskun +isälleen. + +[199] Foccaccia Cancellieri, joka puoluesyistä surmasi sukulaisensa +Detto Cancellierin. + +[200] Muuan firenzeläinen sukumurhaaja. + +[201] Muuan toinen firenzeläinen, joka oli petollisesti surmannut +sukulaisensa Ubertinon. Hän odottaa serkkunsa Carlino de' Pazzin tuloa, +jonka rinnalla hän muka näyttää varsin viattomalta. Carlino oli +petoksella saattanut erään pistoialaisten ghibelliinien hänelle uskoman +linnan firenzeläisten haltuun ja aiheuttanut siten nuorten sukulaistensa +ja ystäviensä kuoleman. + +[202] Huutaja on firenzeläinen Bocca degli Abati, joka Montapertin +taistelussa vuonna 1260 oli oman puolueensa guelfit pettämällä auttanut +ghibelliinit voittoon. + +[203] »Antenora», isänmaanpetturien ja puoluekavaltajien helvetti. +Saanut nimensä Antenorista, joka tarun mukaan kavalsi Troijan +kreikkalaisille. + +[204] Buoso, Dueran mies, otti Kaarle Anjoulaisen aikaan lahjoja +ranskalaisilta ja helpotti heidän marssiaan Keski-Italiaan. + +[205] Valombrosan apotti, joka vuonna 1258 Firenzessä mestattiin +vehkeilijänä. + +[206] Petti firenzeläisten ghibelliinien asian kuningas Manfredin +tappion jälkeen vuonna 1266. + +[207] Ganellone, Rolandin laulussa mainittu petturi Ganelon; Tribaldello +päästi bolognalaiset viholliset synnyinkaupunkiinsa Faenzaan. + +[208] Yksi Theban seitsemästä piirittäjästä, joka tarun mukaan vielä +kuollessaan oli purrut vihollisensa Menalippon päätä. + + +33. laulu + +[209] Ugolino oli guelfi, Ruggieri ghibelliini, molemmat Pisan +kaupungista. Hirvittävä tarina, jonka Dante kertoo, on tosi ja +tapahtunut vuonna 1289. + +[210] »Tään», Ruggierin. + +[211] Lucca ja Pisa ovat vain kolmen peninkulman päässä toisistaan. +Niiden välillä on Monte Giulianon vuori. + +[212] Pisan ylhäisiä ghibelliinisukuja, Ruggierin kannattajia. + +[213] Romaaniset kielet jaettiin myöntävän partikkelin muodon mukaan, +joka italiankielessä on si. + +[214] Saaria Arno-joen suulla, Pisan edustalla. + +[215] Theban taruhistoria on tulvillaan luonnottomia rikoksia. + +[216] Alberigo de' Manfredi surmautti omassa pöydässään erään +sukulaisensa juuri kun tarjottiin hedelmiä. »Alberigon hedelmistä» tuli +sen vuoksi sananparsi. + +[217] »Ptolemea», niiden helvetti, jotka olivat käyttäneet ystävyyden +naamaria vilppiinsä. Nimi on luultavasti muodostettu raamatussa mainitun +Ptolemaioksen (I Makk. 16:11-17) mukaan. + +[218] Kohtalotar, joka leikkasi poikki elon langan. + +[219] Genovalainen ylimys, joka vuonna 1290 oli pitopöydässään +murhauttanut appensa ja kutsuvieraansa Mikael Zanchen. + + +34. laulu + +[220] »Vexilla Regis prodeunt...» alkaa muuan vanha kirkkohymni. +Vergilius lisää siihen sanan »Inferni» ja koko säe merkitsee siis +»helvetin kuninkaan sotamerkit lähestyvät meitä». + +[221] Brutus ja Cassius, Caesarin murhaajat. Caesar oli Danten +valtiollisen ihanteen, pyhän Rooman keisarikunnan perustaja. Siksi +murhaajien rangaistus oli yhtä suuri kuin Juudas Iskariotin. + +[222] Maan keskipisteen. + +[223] Luciferin. + +[224] Danten kuvittelema mannermaa läntisellä pallonpuoliskolla. + + + + + + +JUMALAINEN NÄYTELMÄ: KIIRASTULI + + +Ensimmäinen painos ilmestyi 1913 + + + + +Ensimmäinen laulu + + +Älyni pursi purjeensa nyt nostaa +vesiä vienompia juostaksensa +ja jättääksensä meret julmat[1] taakseen: + +Nyt toista laulaa tahdon valtakuntaa, +miss' ihmishenki puhdistuu ja tulee +taivaisen tien ja armon arvoiseksi. + +Mut runous kuollut haudastansa nouskoon! +Omanne olla tahdon, Musat pyhät, +ja auttakoon mua armas Kalliope,[2] + +sävelin moisin säestellen mua +kuin tuta saivat tytöt Pieroksen,[3] +harakat, jotka teitä haastoi kilpaan! + +Suloinen niinkuin itämaan safiirin +ol' ilman hohto ylläni, ja seesnä +ens piiriin[4] saakka taivas puhdas päilyi. + +Taas silmäni sai halun nähdä, koska +nyt olin jättänyt ma ilman kuolleen, +mi murheutti katsehen ja mielen. + +Tuo tähti[5] kaunis, joka lempeen lietsoo, +hymyhyn hurmas idän ääret kaikki, +Kalojen tähtimerkin kalventaen. + +Ma oikealle käännyin tarkastamaan +etelän äärtä: tähteä näin neljä,[6] +jotk' oli nähty vain ens ihmis-aikaan. + +Iloitsi taivas niiden tulkinnasta. +Oi, pohjan puoli, kuinka orpo olet, +kun saa et nähdä moista kirkkautta! + +Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa +katseeni toista taivaankantta kohti, +otava josta kadonnut jo oli: + +Näin vierelläni ukon[7] yksinäisen, +niin arvokkaan, niin kunnioitettavan +kuin isä lapsellensa lienee kukaan. + +Partansa pitkä oli, harmahtava, +ja yhden-näköinen kuin tukka, joka +povella heilui kaksijakoisena. + +Sätehet noiden neljän tähden pyhän +valoivat valkeudellaan kasvot häitä, +hän että eessäni kuin Päivä seisoi. + +»Keit' ootte, jotka vasten virtaa tummaa +tulette vankilasta ijäisestä?» +hän virkkoi, päätään arvokasta puistain. + +»Ken teitä johti? Ken ol' lyhty teille +yön syvyydestä päästäksenne, joka +ijäti synkistää nuo kuolon kuilut? + +Lait helvetin siis joko juurin järkkyy? +Uus onko taivahassa tahto, koska +käy kadotetut minun kallioitain?» + +Oppaani silloin mua koski, sanoin +ja käsin ynnä elein polvet multa +ja kasvot painoi kunnioittaviksi. + +Hän sitten näin: »En saavu itsestäni, +taivaasta Nainen[8] alas astui, pyysi +mun tämän miehen tietä johtamahan. + +Mut kosk' on tahtos, että meistä tietää +enempi saisit sekä matkastamme, +ei olla toinen voi mun tahtonikaan. + +Tää viel' ei nähnyt viime iltaa, mutta +niin liki sitä hulluus vei jo hänet, +ett' tuskin oli aikaa kääntymykseen. + +Niin on kuin sanoin; lähetetty olin +hänt' auttamaan, eik' ollut tietä muuta +kuin tämä, jota tänne lähdin käymään. + +Hän nähnyt on jo kaikki kadotetut; +nyt näyttää aion hälle henget, jotka +sun vartioiminasi valkenevat. + +Kuin hänet tuonut oon, ois pitkä haastaa; +soi taivas voiman mulle, että hänet +sua kuulemaan ja näkemään voin johtaa. + +Suvaitse suosia siis tuloansa! +Vapautta etsii hän: sen arvon arvaa +se vasta, ken sen eestä uhras elon. + +Sa tiedät sen, sa, jolle tervetullut +ol' Utikassa kuolema, kun jätit +pois verhon, jonka kirkastaa Suur' päivä. + +Lakeja luonnon loukanneet me emme, +hän elää näät, ja Minos ei mua estä; +piirissä asun, jossa Martiasi[9] + +sua vielä rukoilevi silmin sivein, +o pyhä povi, että ois hän omas: +vuoks lempensä nyt meihin mielly vihdoin! + +Suo seitsemän nyt valtaas nähdä meidän; +sua hälle kiittää tahdon, jos sa sallit +alhaalla tuolla sua mainittavan.» + +»Martia niin ol' armas nähdä mulle», +hän vastasi, »niin kauan kuin ma elin, +ma että toivehensa täytin kaikki. + +Mut tuon kun virran pahan[10] tuollapuolla +hän on, mun[11] muistaa hänt' ei salli laki, +mi mulle säättiin sieltä päästessäni. + +Vaan Nainen taivainen jos ohjaa sua +kuin sanot, tarvis sua ei sievistellä; +on kyllin, hänen nimessään kun pyydät. + +Sileä katkaise siis kaisla,[12] vyötä +hän sillä, myös hän kasvot pesköön, niistä +pois että haihtuis joka jälki loan. + +Näät sovi kenenkään ei silmin samein +tavata ensi vartiaa[13] tään paikan; +kas, paratiisin heimohon hän kuuluu. + +Mudassa pehmeässä, pitkin rantaa[14] +tään saaren pienen, kasvaa kaislametsä +siell' alahalla, aallon häilyttämä. + +Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka +kovempi-runkoinen voi siellä elää, +kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan. + +Takaisin tänne sitten älkää tulko! +Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä +on loivin pääsy vuoren kukkulalle.» + +Katosi hän. Ma puhumatta sanaa +nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin +niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon. + +Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa; +takaisin käymme sinne, missä painuu +tasanko tää päin ala-ääriänsä. + +Jo aamun rusko voitti aamun varjon, +mi eellä pakeni, niin että kaukaa +ma meren läikän erottaa jo taisin. + +Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle +ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta, +niin kuljimme me yksinäistä kenttää. + +Me sinne tultiin, missä kaste soti +kerällä Päivän, haihtuen vain verkkaan, +kun sitä siimes auttoi viileydellään. + +Levitti kädet kumpaisetkin silloin +mun Mestarini nurmikolle hiljaa; +ma tietäin aikehensa, kohden häntä + +kohotin poskipääni itkettyneet: +taas ilmi sai hän kasvoin kaunovärin, +jok' oli Helvetissä himmentynyt.[15] + +Tulimme tuosta rantaan autiohon, +min merta purjehtinut mies[16] ei koskaan, +ken oisi palausta ymmärtänyt. + +Mun vyötti hän tuon toisen[17] tahdon mukaan. +Oi ihme! Heti kun hän kumartuen +valitsi kasvin nöyrän tuon, jo kasvoi + +samalla toinen toisen kaislan sijaan. + + + + +Toinen laulu + + +Jo Päivä painui[18] taivaanrantaan, jonka +meridianin piste korkein päällä +Jerusalemin päilyvi, ja yöhyt, + +sen vastakehää kiertäväinen, jätti +jo Ganges-virran, kerallansa Vaaka, +min pudottaa se kädestään, kun voittaa; + +niin että siinä, missä olin, posket +Auroran armaan punavalkeuiset +jo kellahtui, kuin ollut ois hän vanha. + +Me vielä seistiin merenrantamalla +kuin miehet, jotka askeltansa miettii, +kun mieli vaeltaa, mut ruumis seisoo. + +Ja katso, niinkuin usein aamun suussa +Mars punertavi halki usman sankan +alhaalla lännen puolla, päällä meren, + +niin mulle näkyi--jospa näkyis vieläi!-- +nopea valo, merta kiitäväinen; +sen kanss' ei lintu lentänyt ois kilpaa. + +Kun tuosta silmän käänsin tuokioksi +ja Oppaaltani tiedustella tahdoin, +se oli suureksi jo seijastunut. + +Sivulla kumpaisellakin sen näin ma +jotakin valkeaa, ja alempana +taas toista valkeaa, mi siitä välkkyi. + +Avannut suutaan viel' ei Mestarini, +kun sivuvalkeat jo siiviks muuttui; +hän silloin tunsi merta matkaavaisen + +ja huusi: »Joudu, joudu polvillesi! +Kätesi risti! Enkel' on hän Luojan, +saat nähdä moisia nyt toimijoita. + +Kas, kuink' on halvat hälle ihmiskeinot, +ei kelpaa airo eikä purje hälle, +vain siivet soutimiksi kaukorantain. + +Kas, kuinka hän ne taivahalle nostaa +ijäisin sulin ilmaa halkoellen; +ei muutu ne kuin sulat luonnon-luomat. + +Läheten meitä kirkkaammalta aina +Jumalan lintu näytti tuo, siks kunnes +sen valkeutt' ei silmä voinut sietää. + +Ma maahan katsoin. Nyt hän saapui rantaan, +sous pursin nopsin ja niin kevein, että +ei vedenpintaan tullut piirtoakaan. + +Perässä seisoi ruorimies tuo taivaan, +autuuden tulikirjat kasvoillansa, +satainen saattueena henkiparvi. + +_In exitu Israel de Aegypto_[19] +lauloivat kaikki yksi-äänisesti +ja loppuun saakka virren veisasivat. + +Hän sitten ristinmerkin tehtyänsä +pois kiisi nopsaan niinkuin tullut oli; +mut kaikki rantaan syöksyivät nyt vainaat. + +Olevan outo näytti paikka heille, +katsoivat kaikki ympärilleen, niinkuin +se katsoo, jonka silmä uutta kohtaa. + +Aurinko valkeutta kaikkialle +nyt ampui, karkoitettuansa Kauriin +vasamin varmoin keskitaivahalta. + +Tulijat nuo kun meidät huomasivat, +sanoivat: »Tien jos tietänette, meitä +te neuvokaa nyt vuoren kukkulalle.» + +Vergilius vastasi: »Te uskonette +meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme +me myöskin matkalaisia kuin tekin. + +Tulimme juuri, hetki teitä ennen, +mut tietä toista, jyrkkää niin ja jylhää, +meist' että leikiltä tää nousu näyttää.» + +Ja sielut, jotka hengityksestäni +näkivät, että vielä eloss' olin, +nyt kalpenivat iki-ihmetellen. + +Kuin juostaan kuulemahan uutisia +viestiltä, lehvää öljypuun mi kantaa, +välittämättä väen tyrkinnästä, + +niin sielut onnelliset nuo nyt kiintyi +mun kasvoihini, melkein unhottaen, +heill' että kulku oli kaunistumaan. + +Näin erään heistä eespäin käyvän, mua +syleilläkseen niin suurell' armaudella, +ma että tahdoin saman tehdä hälle. + +O, varjot turhat harha-hahmoinenne! +Kolmasti hänet käsivarsin kiersin, +kolmasti rintaani vain omaa painoin! + +Vuoks ihmeen, luulen, väri multa muuttui, +mut varjo hymyili ja taapäin siirtyi +mun häntä kiihkeästi seuratessa. + +Mua pysähtymään pyys hän lempeästi; +ma silloin tunsin hänet, sanoin hälle, +hän että hetken haasteleis ja viipyis. + +Hän vastasi: »Kuin rakastin ma sua +ruumiissa, niin nyt siitä vapaanakin. +Siks viivähdän. Mut sa miks kuljet, minne?» + +»Casella,[20] ystävä, teen matkan tämän +ma palataksein paikkaan, mistä olen», +näin minä. »Mut miss' ollut oot niin kauan?» + +Hän virkkoi: »Vääryyttä ei mulle tehty, +tään pääsyn vaikka monta kertaa kielsi +hän, joka henkilön ja hetken määrää. + +Tahtonsa[21] näät on tahdost' oikeasta. +Mut kuut' on kolme nyt hän tänne tulla +sovussa suonut jokaisen, ken tahtoi. + +Minäkin, joka meren äärell' olin, +miss' suolaiseksi Tiberin käy aalto, +sain armon hältä päästä purtehensa. + +Taas suulle virran tuon hän siivet suuntaa. +Näät sinne aina keräytyy ne, jotka +ei suistu raisun Akeronin rantaan.» + +Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta +ei muistoa ja ääntä laulun lempeen, +mi mieltäni niin usein viihdytteli, + +suvaitse virkistää taas sieluani, +mi tänne tullut ruumihinsa raskaan +keralla on ja uuvuksissa ihan.» + +_Rakkaus, mi hengessäni haastelevi_,[22] +noin alkoi laulun hän niin suloisesti, +se että vielä sisälläin nyt soipi. + +Mun Oppaani ja minä, muukin seura, +mi siinä oli, nauttivan niin näytti +kuin kaikk' ois ollut poissa mielen paino. + +Kun lauluansa hartahasti tuossa +me kuuntelimme, silloin arvon vanhus +jo huusi: »Mitä tää on, henget hitaat? + +Mi hullu seisahdus! Mi huolettomuus! +Vuorelle rientäkää, pois suomut saakaa, +jotk' eivät Luojaa teidän nähdä salli!» + +Kuin kyyhkyt syömätouhussansa nokkii +jyviä, ruohonpäitä rauhallisna, +vaill' ylpeyttään tavallista,--äkin + +eväänsä jättävät, kun ilmestyvi +jotakin, joka säikähyttää heitä +ja huolella myös suuremmalla uhkaa; + +niin joukko äsken saapunut tuo jätti +nyt laulun sekä kohti vuorta riensi +kuin rientää mies, mi tiedä viel' ei, minne; + +ja mekin oltiin yhtä nopsat lähtöön. + + + + +Kolmas laulu + + +Muut vaikka paossansa hätäisessä +hajosivatkin pitkin kenttää, rientäin +päin vuorta, minne järki[23] meitä ajaa, + +ma liityin Oppaaseeni uskolliseen. +Kuink' oisinkaan hänt' ilman juossut? Kuka +mua auttanut ois vuoren kukkulalle? + +Hän näytti suuttuneelta itsellensä. +Oi, omatunto jalo, puhdas, kuinka +sua katkerasti erhe pienin[24] kalvaa! + +Mut jalkansa kun jättivät tuon kiireen, +mi joka liikkeen arvokkuutta haittaa, +mun mielenikin, äsken ahdistettu, + +avartui, ahmi ympäristöänsä; +ja katsoin kukkulaa, mi korkeimpana +merestä kohti taivaankantta pyrkii. + +Takana Päivän punaloisto leimus, +mut eessä varjo peitti sen, jok' oli +kuin kuva ruumiini, mi säteet taittoi. + +Sivulle silloin käännyin peljästyen +ja itseni jo hyljätyksi luullen, +kun vain mun eessäni maa musta oli. + +»Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja +tuo lausui puoleheni käännähtäen, +»kerallas enkö käy ja johda sua! + +Jo siell' on ilta, jonne haudattihin +se ruumis, millä varjoa loin minä; +on Brindisistä[25] Napoliin se viety. + +Se ettei eessäni nyt varjo synny, +ei ole kummempaa kuin ettei taivaat +säteitä estä[26] toinen toiseltansa. + +Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa +ruumiille näillekin suo voima, joka +ei tahdo keinojansa ilmi tuoda. + +On hullu, joka järjellänsä koettaa +mitata äärettömän tien sen, jota +Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen. + +Totea seikka[27] siis vain, ihmisheimo! +Jos nähdä kaiken oisit voinut, tarpeen +ei ollut oisi synnytys Marian. + +Halusta hedelmättömästä hehkui +monikin, joka tyydyttää sen tahtoi, +mut saakin ikävöidä ijäisesti. + +Niin Aristoteles ja Plato ynnä +muut monet...» Tässä puhe katkes hältä, +hän päänsä painoi, jääden mietteisiinsä. + +Sill' aikaa vuoren juurelle me tultiin; +siin' eessä oli kallio niin karu, +turhalta että jalka altis tuntui. + +Sen rinnall' autioin ja raisuin polku, +mi Lericin Turbian[28] kanssa liittää, +on porras avoin, helppo-askelinen. + +»Ken tietänee, miss' on tää törmä loivin», +nyt seisahtuen lausui Mestarini, +»sit' että nousta voisi siivetönnä.» + +Sill' aikaa kuin hän maahan katsoi, tuumi +tienpohjaa, hengessänsä tutkistellen, +ja minä vuorta silmin vaeltelin, + +näin sieluparven[29] vasemmalta saavan +niin vitkaan meitä kohden, että tuskin +havaita saattoi heidän liikkumistaan. + +Ma virkoin Mestarille: »Silmäs nosta, +kas, siinä joukko, joka neuvon antaa, +jos itsestäs et keksiä voi sitä.» + +Hän katsoi, kasvoin kirkkahin ja vastas: +»He viipyvät, me sinne rientäkäämme! +Nyt toivos vahva olkoon, poikaseni.» + +Kun käyty tuhat askelta ehk' oltiin, +niin kaukana tuo oli kansa vielä +kuin kivi kiitää hyvän heittomiehen. + +He silloin kaikki painautuivat paasiin +tuon vuoren jyrkän, seisten liikkumatta +kuin se, mi säikähtää ja kummaa katsoo. + +»Valitut, oi! Te hyvän kuolon saaneet!» +Vergilius alkoi, »kautta rauhan, jonka +ma luulen kaikkia teit' odottavan, + +te virkkakaa, miss' on tää vuori loivin, +sit' että nousta vois; näät ajanhukkaa +se enin pelkää, ken jo jotain tietää.» + +Kuin lampaat lähtee läävästänsä, ensin +yks, sitten toinen, kolmas, mutta maahan +muut painaa aran silmän ynnä kuonon, + +ja tekee niinkuin ensimmäinen: tuo jos +pysähtyy, taa sen yksinkertaisina, +pyhinä tunkee muut, ei syytä kysy; + +niin vastanamme näin ma liikkuviksi +nyt päät tuon lauman autuaan ja hurskaan, +ujoina kasvot, arvo astunnassaan. + +Mut nuo kun ensimmäiset huomas, että +puoll' oikealla valon maassa mursin +ja että varjoni mun vuoreen piirtyi, + +he seisahtuivat, hiukan taapäin käyden; +ja kaikki toiset, jotka seuras heitä +tekivät samoin, tietämättä miksi. + +»Tunnustan teille kysymättä: ruumis +tää kuolevainen on, min näätte, siksi +jaettu maass' on valo päivänpaisteen. + +Te älkää ihmetelkö! Uskokaatte, +ett' ei hän ilman Taivaan voimaa tahdo +tään vuoriseinän jylhän päälle päästä.» + +Näin Mestari. Ja jalo lauma vastas: +»Takaisin kääntykää ja eellä käykää!» +He kädenselin tietä viittasivat. + +»Ken lienetkin», yks heistä virkkoi sitten, +»mua katso käydessäsi, muistoos johda, +maan päällä etkö ennen nähnyt mua.» + +Ma käännyin, katsoin tarkkaan; kaunis oli +hän katsannolta, jalo keltakutri, +mut toinen kulma miekan halkaisema. + +Selitin nöyrästi, ma etten koskaan +hänt' ollut kohdannut. Hän sanoi: »Katso!» +ja näytti haavan ylärinnassansa. + +Hymyillen virkki sitten: »Manfred[30] olen, +Costanza-keisarinnan pojanpoika; +siks pyydän, takaisin kun palaat, käyös + +luo kauniin tyttärein,[31] mi äidiks tuli +Sisilian ja Aragonian maineen, +ja kerro totuus, muut jos toisin haastaa.[32] + +Kaks haavaa saatuani kuolettavaa, +Hänelle itseni ma itkein uskoin, +mi mielellänsä anteheksi antaa. + +Olivat synkät syntini. Mut helma +Hyvyyden äärettömän on niin laaja, +siin' että lepää, ken vain siihen turvaa. + +Jos tään ois oivaltanut Luojan armon +Cosenzan paimen, jonka kimppuhuni +kiihdytti Klemens, silloin oisi vieläi + +mun maiset luuni Beneventon luona, +korvassa sillan, missä niitä suojais +yhäti raskaan kivikummun kuorma. + +Nyt niitä sade huuhtoo, tuuli viskoo +rannalla Verden, maani ulkopuolia, +ne jonne vietiin kynttilöitä ilman.[33] + +Mut niin ei sentään kiro paavin sido, +ijäinen ettei voisi päästää Rakkaus, +kun vihryt vielä vain on toivon kukka. + +On totta: joka kirkon kirouksessa +elosta, vaikka katuvaisna, eroo, +saa seisoa tään vuoren ulkopuolia + +tuon kauden kolmenkymmen-kertaisesti, +min kesti kiro, ellei ehkä aikaa +lyhennä häitä rukoukset hyvät. + +Nyt arvaat, kuinka teet mun iloiseksi, +jos kerrot hyvälle Constanzalleni, +mun missä näit ja mikä tääll' on laki; + +näät paljon täällä apu heidän auttaa.» + + + + +Neljäs laulu + + +Kun sielun täyttää tuska taikka riemu +ja jonkun voimistamme jännittävi, +päin sitä sielu kaikki siukoo, muita + +nyt muistamatta mahtimuotojansa; +siks väärin on kuin eräät luulee, että +meiss' sielu sielun päälle kerrostuisi.[34] + +Ja siks kun jotain näkyy taikka kuuluu, +mi mielen voimakkaasti kiinnittävi, +me emme huomaa, että aika rientää. + +On voima toinen se, mi kuuntelevi, +ja toinen, joka sielun muun on summa; +sidottu tää on, vapaa edellinen. + +Totuuden täyden siitä sain, kun kuulin +sanoja vainaan kummastellen; Päivä +näät varmaan viisikymment' astemittaa + +mun huomaamattani ol' edistynyt, +kun tultiin paikkaan, missä sielut meille +huus yhteen ääneen: »Tuosta kulkee tienne!» + +Isomman täyttää usein aidan aukon +vain hangollinen orjantappuroita +maamiehen tarhassa, kun viini tummuu, + +kuin oli vuorisola, josta käytiin +Oppaani kanssa nyt me kaksin; lauma +muu meidät jätti näät. Voi Noliin[35] mennä, + +San Leoon[36] kiivetä, Bismantovankin +kavuta kukkulalle jaloin pelkin. +Mut täällä pakko ihmisen ol' lentää, + +ma väitän, kaihon suuren siivin nopsin, +jos mieli seurata mun Saattajaani, +mi tieni valaisija toivon antoi. + +Me vaivoin kiipesimme louhten lomaan +ja joka puolla vuori uhkas meitä +ja jalkaa, kättä vaati nousu jyrkkä. + +Kun oltiin ylä-äyrähällä kuilun, +rinteellä vuoren avoimella, kysyin: +»Mun Mestarini, mitä tietä mennään?» + +Hän mulle: »Alaspäin ei askeltakaan! +Mua seuraa, vuorta nouse, sikskuin joku +näkyvi, joka tiemme varman tietää.» + +Huipulle vuoren kantanut ei katse +ja jyrkemp' oli rinne sen kuin viiva, +mi osoittavi puolet suoraakulmaa. + +Väsynyt olin, siksi lausuin: »Isä, +ah armas, käänny, katso, kuinka jälkees +ma yksin jään, jos käy et hitaammasti!» + +Hän vastas: »Poikani, koe kestää tuonne!» +ja viittas reunaa vähän matkan päässä,[37] +mi koko vuorta vyönä kiersi. Mua + +sanansa nuo niin innostutti, että +kapusin kaikin voimin jäljessänsä, +sikskuin ma seisoin paasiparvekkeella. + +Istuimme tuohon kumpainenkin, kasvot +päin itää, josta oli käynyt kulku; +on usein ilo katsoa näät taakseen. + +Loin silmän ensin ala-äyrähille, +ja sitten ylös, sekä ihmettelin, +kun vasemmalta meihin paistoi Päivä. + +Vergilius näki, kuinka tyrmistytti +mua vaunut valkeuden nuo, kun siinä +ne edessämme pohjan äärtä vieri, + +ja virkkoi: »Jospa Castor ynnä Pollux[38] +ois seurassa tuon suuren kuvastimen, +min valo ylös niinkuin alas virtaa,[39] + +näkisit Eläinpiirin punertuvan +viel' lähempänä Karhuja, jos suistu +ei Päivä radaltansa muinaiselta. + +Tää kuink' on mahdollista, selviääpi, +kun mieles kooten muistat, ett' tää vuori +ja Zion, eri pallonpuoliskoilla, + +omaavat silti horisontin saman; +jos järkeäs nyt kirkkahasti käytät, +sa johdat siitä, että rata, jota + +osannut Phaëton[40] ei oikein ajaa, +näkyisi sieltä nähden käyvän toiseen +ja toiseen suuntaan täältä katsottuna.» + +»Varmasti, Mestari», ma virkoin, »koskaan +niin selvään nähnyt en kuin nyt ma näen +asiat, joissa paljon puutuin ennen. + +Näen, että keskikehä taivasliikkeen, +jot' tiede kutsuu Päiväntasaajaksi +ja etelästä talven erottavi, + +syyn vuoks, min sanot, täältä yhtä paljon +käy pohjoiseen kuin juutalaiset näkee +sen heistä käyvän ilmansuuntaan kuumaan. + +Mut tietää tahtoisin, jos sallit, matka +kuin pitkä meill' on eessämme; näät vuori +ylemmä nousevi kuin katse kantaa.» + +Hän mulle: »Moinen on tään vuoren laatu, +ett' alhaalt' on se vaivaloinen, mutta +sen helpompi, mit' ylemmäksi noustaan. + +Siks kun se sulle suloiselta tuntuu, +niin että kevyt on sun käydä sitä +kuin laivan mennä purjetuulen mukaan, + +sa silloin huomaa, määränpäässä seisot; +levätä siell' on aika uupunehen. +En vastaa enempää. Tään totta tiedän.» + +Sai sanat nuo hän lausuneeksi, silloin +läheltä ääni meille soi: »Kentiesi +sit' ennen istahtaa on pakko sinun.» + +Käännyimme ääntä kohden, äkkäsimme +kädellä vasemmalla paaden suuren, +jot' emme ennen olleet huomannehet. + +Menimme sinne, näimme ihmisiä, +jotk' istuivat tuon kiven siimeksessä +lojuen tapaan laiskojen. Ja eräs, + +mi mielestäni uupuneelta näytti, +syleili käsivarsin polviansa, +välillä niiden päätään riiputtaen. + +»Ah, armas Mestari», ma lausuin, »katso, +tuo kuinka näyttää kuhnurilta aivan +kuin oisi hänen sisarensa laiskuus.» + +Hän silloin meihin kääntyi, katsoi meitä, +kohotti kasvot sääristään ja virkkoi: +»Sa mene, astu ylöspäin, kun jaksat!» + +Ma silloin tunsin hänet. Eikä tuska, +mi vielä hieman salpas henkeäni, +mua pidättänyt menemästä luokseen. + +Kun liki päässyt olin, tuskin päätään +hän nosti, lausui: »Nähnyt ootko, kuinka +vasenta puolta Päivän vaunut vierii?» + +Sanansa lyhyet, asenteensa laiskat +hymyhyn kiersi hiukan huuliani. +Ma sitten virkoin: »Enää en, Belacqua,[41] + +sua surkuttele. Mutta lausu, täällä +miks istut? Seuraa odotatko? Taikka +sun vanha laiskuutesi langettiko?» + +Hän mulle: »Veikko, ylöspäin miks nousta? +Ei päästäis sentään puhdistuksen piinaan +mua Luojan enkeli, mi portill' istuu. + +Kun viime hetkeen katumuksen jätin, +sen ulkopuolla kiertää täytyy Päivän +niin monta kertaa kuin ol' ikävuotein,[42] + +mua ellei ennen sitä auta rukous +sydämen armoitetun. Muita Taivas +kun kuule ei, muut eivät hyödyks mulle.» + +Jo edelläni Runoniekka kiipes +ja sanoi: »Tule, ehtinyt on Päivä[43] +jo korkeimmalle kohdalleen, ja tumma + +yön jalka astuu jo Marokkon rantaa.» + + + + +Viides laulu + + +Nuo varjot jättänyt jo olin, jälleen +jälessä Oppahani astuin eespäin, +kun takanani, sormell' osoittaen, + +yks huusi: »Katsokaapa, vasemmalla +alemman tuon[44] ei valo päivän paista, +elävän lailla kulkevan hän näyttää.» + +Kun sanain noiden kaiun kuulin, käännyin +ja heidän katsovan näin kummastuksin +vain mua, mua ynnä varjoani. + +»Mi niin sun sielus hämmentää, sa että +hidastat käyntiäs?» näin Mestarini. +»Sua liikuttaako, mitä moiset suhkaa? + +Mua seuraa, heidän laverrella anna! +Lujana seiso niinkuin torni, jonka +ei huippu taivu myötä tuulenhumun. + +Näät mies, joll' aate aatteen päällä kuohuu, +päämäärästänsä loittonee, kun toinen +vie aatos hältä aina toisen voiman.» + +Mitä ma saatoin sanoa kuin: »tulen»? +Sen sanoin, puna poskillain, min vuoksi +me anteeks-annon joskus ansaitsemme. + +Mut nytpä, meitä hiukan ylempänä, +vaelsi poikki vuorta joukko,[45] jonka +huulilta säkeet _Misereren_[46] kaikui. + +Kun huomasivat, ettei ruumihini +lävitse paistaa päivä voinut, huuto +käheä, pitkä: »Oh!» tuon laulun särki. + +Ja kaksi heistä airueiden lailla +päin meitä juoksi, pyysi: »Selittäkää, +keit' ootte ynnä mikä on tää tapaus?» + +Näin Mestarini: »Palata te voitte +ja virkkaa niille, jotka vartoo teitä, +tään ruumis ett' on todellista lihaa. + +Jos häntä nähdäkseen he seisahtuivat, +niinkuin ma luulen, vastaus tää riittää; +he häntä kunnioittakoot, hän heitä + +voi hyödyttää.»[47] Niin nopsaan tähdenlennon, +kalevan tulten elokuisin illoin +en nähnyt taivast' ole halkaisevan + +kuin nuo nyt nousi ylös vuorta jälleen +ja muihin yhdyttyään meitä kohden +taas rajun ratsasparven lailla syöksyi. + +»On noita monta, jotka tänne ryntää +sua pyytämään», nyt virkkoi Mestarini, +»mut mene vain ja käyden kuule heitä!» + +Tulivat huutain: »Sielu oi, mi samoot +jäsenin syntymässä saaduin tietä +autuuden, askelias hiljentäös! + +Ja katso, tokko meistä tunnet jonkun, +hänestä että viedä viestin voisit! +Mut miksi menet? Miks et seisahdukaan? + +Me kaikki oomme murhan kautta kuolleet +ja olleet syntisiä viime hetkeen; +silmämme silloin valo taivaan aukas, + +niin että katuen ja anteeks antain +elosta erosimme, luottain Luojaan, +mi meille suo nyt kaipuun nähdä häntä.» + +Ma virkoin: »Vaikka kuinka katson teitä, +en ketään tunne, vaan jos suvaitsette, +te puhukaa, ja vannon kautta rauhan, + +jota ma maailmasta maailmahan +tään Oppahani johdoll' etsin, että +teen minkä taidan, sielut onnelliset!» + +Ja eräs[48] alkoi: »Kukin meistä luottaa +myös valattakin lupaukseesi hyvään, +kun tahtos vain ei mahdotonta kohtais. + +Ma siis, ken yksin ennen muita puhun, +sua pyydän, maan jos koskaan nähnyt lienet +välillä Kaarlen maiden ja Romagnan,[49] + +sa että kehoittaisit Fanon kansaa +mun puolestani rukoilemaan paljon; +näin saisin anteheksi synnit raskaat. + +Ma sieltä olin. Mutta haavat syvät, +joist' tippui veri--siinä asuin silloin-- +sain alueella Antenorin poikain,[50] + +ma varmin missä luulin olevani. +Sen teki Esten miehet. Kauan kantoi +hän vihaa mulle, mutta kohtuutonta. + +Paennut jospa Miraan[51] oisin silloin, +kun tavattiin ma Oriacon luona, +viel' oisin siellä, missä hengitetään. + +Mut suolle juoksin, jossa kaaduin mutaan +ja kaislikkoon, ja kohta järven näin ma +jo hurmeestani maahan muodostuvan.» + +Näin toinen nyt: »Niin totta kuin sun toivees +tään vuoren päälle päästä täyttyköhön, +minulle ollos armias ja auta! + +Buonconte[52] olen, Montefeltron Kreivi; +Giovanna ei, ei muutkaan huolta pidä +minusta, siksi allapäin nyt astun.» + +Ma hälle: »Turma, väkivalta mikä +niin kauas vei sun Campaldinon luota, +sun hautas paikkaa ettei tiedä kukaan?» + +»Oh!» vastasi hän, »Gasentinon juurta +käy joki, Archiano, jonka lähteet +on Apennineilla, pääll' luostar-talon.[53] + +Nimensä missä muuksi muuttuu,[54] sinne +pakenin jalan, haava kurkussani, +punaten verelläni virran rantaa. + +Mun siinä sumentuivat silmät, viime +sanani oli nimi Neitseen; siihen +ma kaaduin, jäi vain sinne ruumis kuollut. + +Ma totta puhun, eläville kertaa: +Jumalan enkel' otti mun, mut piru +pimeyden huus: 'Miks viet sa saalihini? + +Ijäisen hänestä, laps Taivaan, saanet +vuoks kyyneleen, mi hänet multa riistää, +mut muuhun nähden mull' on toiset tuumat.' + +Sa hyvin tiedät, että höyryt kosteet, +joit' ilmaan kertyy, jälleen veeksi jäähtyy, +kun ovat nousseet kylmiin kerroksihin. + +Tajusi paha-tahto[55] tuo, mi pahaa +vain miettii, keinotkin, ja tuulen nosti +ja usman voimallansa luontaisella. + +Hän päivän päättyessä laakson peitti +ain Pratomagnost'[56] asti vuoriin suuriin +sumulla, tihentäin niin taivaan kaiken, + +veeks että muuttui ilma kohdullinen, +ja sade lankesi, ja mit' ei juoda +maa voinut, vieri virroin ynnä puroin, + +ja kun ne suistui jokiin suuriin, syöksyi +nää vihdoin kymiin kuninkaallisehen[57] +vauhdilla vastaan-pitämättömällä. + +Ruumiini kylmän Archiano hurja +löys alajuoksustaan, sen heitti Arnoon, +ja hajos rinnaltani risti, jonka + +tein käsistäin, kun tuska voitti minut; +näin pitkin rantoja ja pohjaa vierin, +mun kunnes peitti muta virran tuoma.» + +»Palannut päälle maan kun olet jälleen +ja tiestäs pitkästä taas levähtänyt», +näin kolmas alkoi heti toisen jälkeen, + +»mua silloin muistele, ma Pia[58] olen, +Siena siitti, murhas mun Maremma; +sen tietää hän, mi hohtokivellänsä + +mun, kerran ennen kihlatun jo, kihlas.» + + + + +Kuudes laulu + + +Kun päättyy noppapeli, paikallensa +hävinnyt tuskaisena jää ja toistaa +taas heittojaan ja murhemielin tutkii. + +Mut voittajaa muu seura kaikki seuraa: +takana tuo, tuo eellä käy, tuo kolmas +sivulta sulkeuupi suosiohon. + +Pysähdy ei hän, kuulee tuota, tätä; +kenelle kättä antaa hän, se tyytyy, +näin ahdingosta pelastuu hän vihdoin. + +Samaten minä joukon sankan kesken +nyt käänsin kasvojani sinne tänne +ja luotain heitä lupauksin torjuin. + +Näin siellä tuon Arrezzon miehen,[59] jonka +Ghino di Tacco käsin julmin tappoi, +ja toisen,[60] joka paetessaan hukkui. + +Ojensi siellä käsiänsä Fredrik +Novello[61] sekä Pisan mies,[62] min kuolo +toi ilmi lempeän Marzuccon voiman. + +Näin kreivi Orson, ja sen sielun,[63] jonka +ol' erottanut ruumihista kateus +ja viha, ei syy oma--niin hän kertoi-- + +Pier dalla Broccian[64] nimittäin. Ja olkoon +varuilla eläissään Brabantin nainen, +hän että joukkoon pahempaan ei joutuis! + +Kun vapaa varjoista ma noista olin, +mua jotka pyysi muita pyytämähän, +ett' eestyis heidän pyhyytensä polku, + +ma aloin: »Muistan jonkun lauselmasi,[65] +Valoni oi, sa jossa kiellät, että +päätöstä Taivaan muuttaa voisi rukous. + +Ja sitä vain nää sielut pyytelevät. +Siis onko turha toivehensa? Vaiko +en sanojas lie oikein ymmärtänyt?» + +Hän mulle: »Säkeheni selvät ovat, +mut silti toivo noidenkaan ei petä, +jos seikkaa tutkistelet järjin tervein. + +Alene ylin oikeus ei siitä +jos polttaa rakkaus pois synnin jonkun, +mi sovitettava ois tänne-tulleen. + +Ja siellä, missä lauseen tuon ma laadin, +ei sovittanut sydän-syytä rukous; +se näät ei päässyt Luojan luokse asti. + +Mut tosiaan, niin korkeaan sa ällös +epäilyyn eksy, jos ei virka sitä +hän, jok' on valos totuuteen ja tietoon. + +Beatricea tarkoitan, sa ymmärtänet. +Näkevä olet hänet autuaana, +hymyileväisnä kukkulalla vuoren.» + +Ma hälle: »Rientäkäämme, Opas hyvä! +En enää väsynyt ma ole lainkaan, +ja huomaan, että vuori luo jo varjon.» + +Hän vastasi: »Me tänään kiipeämme +niin paljon kuin vain jalka jaksaa; mutta +on asemamme toinen kuin sa luulet. + +Taas Päivän, joka törmän taa nyt peittyy, +niin ettet enää säteitänsä taita, +saat nähdä ennen kuin me vuorell' ollaan. + +Mut katso, sielu ypö yksinäinen +nyt meitä tuolta kiinteästi katsoo; +lyhimmän meille näyttäköön hän tiemme.» + +Päin käytiin. Sielu oi lombardialainen, +kuink' oli ryhtis ylväs ynnä korska +ja silmänluontis arvokas ja tyyni! + +Sanonut ei hän ensin mitään, antoi +vain tulla meidän, katsoi vain ja katsoi +kuin korven jalopeura, kun se lepää. + +Läheni häntä Mestari ja pyysi, +tien että parhaimman hän meille näyttäis; +hän vastannut ei tiedusteluun tuohon, + +vaan kysyi maatamme ja vaiheitamme. +Suloinen Oppahani alkoi haastaa: +»Mantova...» Silloin varjo umpimieli + +tuo paikaltansa ponnahti päin häntä +ja sanoi: »Mantova! Ma oon Sordello,[66] +sun kansalaises!» Ja he syleilivät. + +Italia orja ah, sa tuskan koti, +sa laiva myrskyss' ilman ruorimiestä, +et maiden valtiatar, mutta portto! + +Niin valmis, kas, tuo oli sielu hieno, +kun maansa vain hän sulosoinnun kuuli, +sylihin syöksymään sen kansalaisen. + +Mut sun on asukkaillas aina sota, +ja toinen toistaan siellä syö ja kalvaa +sisällä saman muurin, kaivoshaudan. + +Sa katso, kurja, mertes rannikoita +ja sitten silmää maasi sydämehen, +siell' onko paikkaa rauhallista yhtään. + +Mit' auttaa, että Justinianus[67] ohjiin +opetti sun, kun satulass' ei ketään? +Hänt' ilman häpeämme pienemp' oisi! + +Voi teitä, joiden olla pitäis hurskaat +ja suoda satulansa keisarille, +jos tietäisitte, mik' on tahto Luojan![68] + +Te nähkää, kuink' on käynyt hurjaks hepo +siit' asti kuin te suitset[69] saitte käteen, +kun siltä puuttuu kahle kannuksien. + +O, Saksan Albert,[70] joka orhin jätit, +niin että villiks, vihaiseks se muuttui, +vaikk' ois sun ollut sitä hillittävä, + +vanhurskas tähtein tuomio sun heimos +ylitse tulkoon, ennen tuntematon +ja selvä, että jälkeläises säikkyy! + +vuoks sun ja isäs, jotka ahmailitte +mait' Alppein tuoltapuolen, autioksi +on jäänyt valtakunnan yrttitarha![71] + +Käy, katso, huoleton, kuink' on Montecchit, +Monaldit, Filippeschit, Cappelletit,[72] +surussa toiset, toiset pelvon alla! + +Tule ja katso, julma, ahdistusta +sun ylhäistes ja hätää kuule heidän, +ja nää, mik' on nyt suoja Santafioran![73] + +Käy, katso, Roomas nää, mi yksin itkee +nyt leskenä ja yötä päivää huutaa: +'Mun keisarini, miks et luonain ole?' + +Käy, katso kansaas, sovussansa sorjaa! +Ja jos ei liikkeelle sua sääli saane, +sa tule mainettasi häpeämään! + +Lupa jos kysyä on mulla, Luoja, +mi edestämme ristinpuulla kuolit, +pois ootko kääntänyt vanhurskaat silmäs? + +Tai viisautesi syvyydessä ehkä +jotakin hyvää valmistatko, vaikka +se kaukana on meidän katseeltamme? + +Italian maa näät hirmuvaltiaita +on täys, ja moukka jokainen, mi rupee +pukariks puolueiden, on Marcellus![74] + +Firenzeni, voit tyytyväinen olla, +kun ei sua nämä ajanharhat koske; +voit siitä kiittää järjellistä kansaas! + +Monell' on oikeus mielessään, mi nuolen +varoen ampuu, ettei iskis harhaan; +mut sun on kansallas se kielellänsä! + +Monikin välttää tointa valtiossa; +mut sunpa kevyt kansas kutsumatta +jo vastaa, huutaa: 'Mulle, mulle taakka!' + +Siis iloitse, sull' onhan syytä siihen, +sa, joll' on varaa, viisautta, rauhaa! +Jos totta puhun, näyttäytyy sen seuraus. + +Ateena, Sparta, jotka muinen laati +lakeja yhteiskunnan ylvään, hienon, +niin pitkälle ei edistykseen päässeet + +kuin sa, mi laadit säännökset niin sorjat +ett' usein puoliväliin marraskuuta +ei kestä, minkä lokakuussa punoit! + +Kuink' usein muuttanut miesmuistiin yhteen +sa ootkaan lakis, rahas, virkas, tapas +ja vaihtanut myös kansalaisiasi![75] + +Jos muistat tään ja sull' on järki selvä, +sa huomaat itses naisen kaltaiseksi, +mi sairaana ei vuoteellaan saa rauhaa, + +vaan käännehtien tuskiansa torjuu. + + + + +Seitsemäs laulu + + +Kun kolme, neljä kertaa syleillehet +he oli riemuiten ja kunnioittain, +Sordello taantui, kysyi: »Keitä ootte?» + +»Jo ennen kuin tää vuori sielut näki +luo Luojan pääsemähän ansiokkaat, +mun luuni hautasi Octavianus. + +Vergilius olen. Kadotin ma taivaan, +syyn vuoks en muun, vain uskon puuttuvaisen.» +Noin hälle silloin vastas Oppahani. + +Kuin se, mi eessään jonkun seikan äkkää +niin oudon, ettei tiedä, uskoako +vai ei, ja virkkaa: »Totta on! Ei totta», + +näin nyt Sordello. Sitten päänsä painoi +tää nöyrästi ja kohti astui, halas +alemman lailla hänen polviansa. + +»Oi kunnia Latiumin!» hän lausui, »sinä, +latinankielen kirkkain laulu-mahti, +ijäinen kaune synnyinkaupunkini! + +Mink' ansion tai armon vuoks sun kohtaan? +Sua kuulemaan jos lienen arvollinen, +sa virka, miltä tulet teiltä Manan!» + +»Kaikk' käyden piirit tuskan valtakunnan», +näin Mestari, »ma tänne tullut olen, +mua auttoi, seuraa yhä voima Taivaan. + +Tekoni ei, vaan mit' en tehnyt, multa +epäsi ikävöimäs Päivän ylvään, +kun liian myöhään tuntemaan sen tulin. + +Alhaalla siell' on paikka,[76] jota painaa +yö vain, ei tuska; jossa vaikerrukset +soi huudoin ei, vaan huokauksin haikein. + +Siell' asun syyttömien lasten kanssa, +jotk' kuolon hammas ennen ehti purra +kuin kaste heistä perisynnin pestä. + +Siell' asuu kanssa niiden, joille oudot +ol' hyveet pyhät kolme nuo, mut jotka +muut kaikki tunsi, täytti vailla vikaa. + +Mut jos sa tiedät ja voit virkkaa, virka, +mist' alkaa oikein polku Kiirastulen, +nopeemmin että ehtisimme sinne.» + +Hän vastas: »Paikkaa tääll' ei pantu varmaa; +mun ylös, ympäri on käydä lupa, +niin kauas kuin ma voin, sua tahdon saattaa. + +Mut katso, kuinka alenee jo päivä! +On yöllä käydä mahdotonta, siksi +tyyssija hyvä nyt on tuumittava. + +Eräitä tääll' on oikealla, heidän +luo sinut johdan, jos niin tahdot; luulen, +kun heihin tutustut, sun ilahtuvan.» + +»Kuink' oli?» kysyi Mestari. »Jos joku +yletä yöllä tahtois, estäisikö +hänt' toinen? Vaiko hältä voima puuttuis?» + +Sordello maata[76] sormellansa piirsi +ja sanoi: »Katso, et ees viivan yli +tään päästä voisi päivänlaskun jälkeen. + +Muu kyllä ei, vain pimeys öinen estää +mäkeä nousemasta, mutta sepä +vie voiman kaiken, vaikk' ois tahto altis. + +Sen sijaan alaspäin voi astuskella +ja vuorenrintehiä pitkin kiertää, +vaikk' kammitsoikin taivaanranta valon.» + +Kuin kummastellen virkkoi Mestarini: +»Vie meidät sinne siis, sa jossa sanot +iloa tuottaa voivan viipymyksen!» + +Vain vähän matkaa käytyämme siitä, +näin että halki oli vuori, kuten +maan päällä rotkopaikat muodostuvat. + +»Kas tuonne», varjo lausui, »astukaamme, +miss' ontto näkyy luola uurtuvaksi; +me siellä vartokaamme uutta päivää.» + +Vei alhon suulle meidät polku kiero, +ei jyrkkä eikä tasainenkaan; siinä +puolt' alemmaksi painui rotkon seinä. + +Hopea, kulta, puna-, valkoväri, +puu Intian, mi kirkkahasti kiiltää, +smaragdi, saatu juuri louhimosta, + +kaikk' kalvenneet ois eessä kasvein, kukkain, +joit' oli täys tää laakso kirjavia, +kuin aina pienempänsä suuri voittaa. + +Eik' yksin maalannut siell' ollut luonto, +vaan tuoksuin tuhantisin, vienoin, oudoin +sen hyvähajuiseksi suitsuttanut. + +_Salve Regina_[77] kaikui kaikkialta, +kukista, kentiltä, miss' istui sielut, +näkyen vasta sisäpuolle laakson. + +»Kun painunut on päivänkehrä», virkkoi +mies Mantovan, mi meidät tänne johti, +»on aika käydä heidän joukkohonsa.» + +Äyräältä tältä liikkeet, kasvot kaikki +paremmin nähdä voitte te kuin ollen +alhaalla laaksossa, miss' itse ovat. + +Tuo, joka ylimpänä istuu, näyttäin +kuin oisi tehtävänsä unhottanut +eik' yhdy huulillansa muiden lauluun, + +ol' Rudolf keisari, mi voinut hoitaa +Italian sairaan haavat ois, ne jotka +nyt myöhään muiden kautta paranevat. + +Tuo, joka näyttää häntä lohduttavan, +kuningas maan sen, josta pursuu vesi, +min Moldau Elbeen, Elbe mereen kantaa, + +on Ottokar.[78] Hän kapaloissa oli +parempi jo kuin parrallisna Wentzel, +poikansa, torkku, toimeton ja irstas. + +Ja Nykänenä[79] tuo, ken neuvottelee +keralla tuon niin kaunis-katsantoisen, +paeten kuoli, polkein Ranskan liljan. + +Kas, kuinka lyö hän rintoihinsa! Toista +myös katsokaa, mi huokaellen tehnyt +on poskellensa vuoteen kämmenestään! + +Isä ja appi on he 'Ranskan turman'. +Sen riettaaksi ja likaiseks he tietää, +ja siit' on tuska, heitä tutjuttava. + +Tuo vankka-vartinen,[80] mi rinnan laulaa +kerällä tuon, joll' on niin suuri nokka, +hyveillä kaikill' oli sonnustettu. + +Jos kuninkaaks ois hänen jälkeen jäänyt +tuo nuori mies,[81] mi istuu taempana, +ois hyve käynyt porras portahalta. + +Sanoa samaa ei voi veljistänsä. +Jakob ja Fredrik peri valtakunnan, +mut kumpikaan ei sitä, mik' on paras.[82] + +Harvoinpa haarautuvi ihmiskunto +tyvestä oksiin; tuo on tahto Hänen, +mi antaa sen: se Hält' on rukoiltava. + +Mitä ma puhunut oon Pietarista, +suur-nenäistä myös koskee kumppaliaan, +min vuoks Provence, Apuliakin itkee. + +Niin paljon pahemp' oli juurta vesa +kuin paremp' olla voi Constanzan[83] miesi +Beatricen sekä Margaretan miestä.[84] + +Englannin Henrik,[85] tavoiltansa karu, +te nähkää myös, hän tuolla yksin istuu; +paremmat hälle vesat versoi puusta. + +Ja tuo,[86] mi alempana muit' on tuolla, +mut ylös katsoo, on markiisi Wilhelm, +min sota vastaan Alessandriata + +sai suruun Monferraton, Canavesen. + + + + +Kahdeksas laulu + + +Jo oli hetki, jolloin kaiho herää +ja sydän heltyy merimiehen, koska +on ollut päivä armaan hyvästelyn, + +ja jolloin uuden pyhiinvaeltajan +sulavi mieli kaukokellon soiden, +mi murehtivi päivää kuolevata. + +Nyt melkein kuurousin ma laulannalle +ja katsomaan jäin yhtä vainajista, +mi seisten viittas häntä kuuntelemaan. + +Kätensä risti, nosti hän ja siirsi +päin itää silmänsä kuin Jumalalle +ois virkkaa tahtonut: ma muust' en huoli! + +_Te lucis ante_[87] nyt niin hartahasti +ja suloisesti hänen suustaan kaikui, +ett' unohtamaan sai se itsenikin. + +Myös toiset hurskaina ja lempeästi +yhtyivät hymniin, loppuhun sen laulain, +päin katse taivaan iki-tähtivöitä. + +Lukija, totuuteen nyt järkes hijo; +sen huntu tosin niin on hieno, että +lie helppoa sen läpi nähdä varmaan. + +Tuon joukon jalon, valjun, nöyrän yhä +näin ylös katsovan ma äänetönnä +kuin ois se odottanut sieltä jotain. + +Ja kaksi enkeliä[88] taivahilta +näin alas käyvän, kädessänsä miekat +tuliset, mutta tylsät, kärjettömät. + +Viherjät niinkuin urpulehdet heillä +olivat vaatteet, joita siivet vihreet +takana hulmuttivat ilman alla. + +Pysähtyi yks meit' ylemmäksi hiukan +ja toinen päälle äyrään vastapäisen, +niin että joukko heidän välill' oli. + +Erotin hyvin kultakutrit heidän, +mut kasvot huikaisivat katseheni +kuin liika aina aistivoiman murtaa. + +»He saapuu helmasta Marian», sanoi +Sordello, »laakson vartioiksi tämän +kyykärmeeltä, mi kohta, koht' on täällä.» + +Kun tiennyt en, se mistä, milloin tulis, +ma jääksi jähmettyen käännyin, liityin +likemmä ystävääni uskolliseen. + +Sordello näin: »Luo varjoin suurten noiden +nyt astukaamme, haastakaamme heille; +he teitä mielellänsä tervehtävät.» + +Askelta kolme astuneeni luulen, +niin olin pohjalla, ja yhden näin ma, +mi mua niinkuin tunteakseen katsoi. + +Pimennyt oli ilta jo, mut silmä +näin vasten silmää vielä nähdä saattoi, +mit' erottaa ei ennen ollut voinut. + +Kuin hän mua päin, päin häntä kuljin minä: +»Ylevä tuomari, oi Nino,[89] kuinka +iloitsen, ettet kadotettu ole!» + +Vaihdoimme tervehdykset kohteliaat, +Hän sitten kysyi: »Milloin vuoren juureen +vesiltä saavuit etäisiltä sinä?» + +»Oi», vastasin, »kautt' tuskan paikkain tulin +tän' aamuna ja eloon ensimmäiseen +ma kuulun, vaikka toista käyden tutkin.» + +Kun vastaukseni he kuuli tämän, +hän ja Sordello taapäin astahtivat +kuin joku, jonka äkki-seikka iskee. + +Yks kääntyi Mestariini, toinen huusi +eräälle istuvalle: »Kuule, Konrad, +käy katsomahan Luojan armotyötä!» + +Ja mulle näin: »Kautt' ihmeen, josta kiittää +saat Häntä, joka alkusyynsä salaa, +niin ettei siihen tunge tutkiminen, + +kun pääset tuollepuolen laajan laineen, +kehoita tytärtäin,[90] ett' eestäin sinne +rukoilis, miss' on syyttömille korva. + +En luule, että rakastaa mua enää +emonsa, heitettyään leskenhunnun,[91] +takaisin toivova jot' on hän kurja. + +Hänestä havaita on helppo varsin, +kuin kauan kestää naisen lemmenliekki, +jos silmä, kosketus ei lietso sitä. + +Niin hänen hautaansa ei kaunistane +kyykäärme Viscontin, Milanon herran, +kuin kaunistanut kukko ois Galluran.» + +Näin puhui hän, ja kasvoillansa oli +tuo leima harmin oikean, mi palaa +rajusti voi, mut kahleitaan ei katko. + +Ma silmilläin sit' ahmin taivaankantta, +miss' ovat tähdet hitaisemmat, niinkuin +on pyörä hitain liki akseliaan. + +Nyt Oppaani: »Mit' ylös katsot, poika?» +Ma hälle: »Soihtua nään kolme siellä, +joist' eteläinen taivas kaikki palaa.» + +Hän mulle: »Painuneet on tähdet kirkkaat +nuo neljä,[92] näkemäsi aamun suussa, +nää kolme nousseet ovat niiden sijaan.» + +Sordello haastajan nyt luokseen veti +ja sanoi: »Katso, siin' on vainoojamme!» +Samalla sitä sormellaan hän näytti. + +Puolelta alhon avoimelta käärme +esihin luikerti, sen kaltahinen, +mi Eevan syödä palan karvaan antoi. + +Lomitse kukkain kulki juova häijy; +se silloin tällöin päätä käänsi, nuoli +selkäänsä niinkuin peto peseytyvä. + +En nähnyt enkä voi siis kertoakaan, +kuin siivilleen nous haukat taivahiset, +mut kummankin näin kohonneena lentoon. + +Pakeni kyy, kun huomas, että ilmaa +viherjät siivet halkoi; paikoillensa +palasi silloin enkelitkin heti. + +Mut varjo, joka Nino tuomaria +totellut oli, kun tää kutsui häntä, +sill' aikaa mua katsomast' ei laannut. + +Hän alkoi: »Kautta lampun, joka johtaa +sua korkeuteen, ja kautta tahtos öljyn, +mi kestäköhön Taivaan saliin saakka, + +jos Valdimagrasta tai lähistöltä +sa tiedon tiennet toden, virka mulle! +Mies olin merkitsevä siellä kerran. + +Nimeni oli Konrad Malaspina,[93] +tuo vanhemp' en, vaan jälkeläinen hänen; +sovitan täällä sukurakkautta.»[94] + +»Oi», virkoin, »maissanne en ollut koskaan +ma ole, mutta koko Europassa +ei paikkaa, missä mainittais ei niitä! + +Sukunne suuri maine kuuluttanut +on kauas seudun tuon ja seudun herrat, +se että oudollekin onpi tuttu. + +Kautt' ylvään määränpääni vannon, että +vähennyt heimonne ei kunniasta +lie kiitos miekan eikä kukkaronkaan. + +Sit' tottumus ja luonto suosii, tietä +se suoraa käy ja väärää välttää, vaikka +maailman kuinka pahan Päämies[95] kääntää.» + +Ja hän: »No niin, ei käypä seitsemästi[96] +Aurinko ole vuotehelle, jonka +pääll' Oinas neljin hajasorkin seisoo, + +kun kohtelias mielipitees tämä +tuleva on sun päähäs isketyksi +jo nauloin vankemmin kuin muiden puhe, + +jos pysähdy ei pyörä oikeuden.» + + + + +Yhdeksäs laulu + + +Titonen[97] vanhan jalkavaimo sylin +jo jättänyt ol' armaan ystävänsä +itäistä vaalentaen taivonkantta. + +Sen kulmaluilla hohtokivet kiilsi +eläintä kylmää[98] tuota hahmotellen, +mi ihmisiä pyrstöllänsä pistää. + +Kaks askeltansa[99] astunut jo oli +yö siinä, missä oli paikka meidän, +ja kolmannen jo siivet siirtyi alas. + +Ma, jossa Aadam vielä jäljell' oli, +nukahdin silloin ruohikolle, minne +olimme kaikki viisi[100] istunehet. + +Ol' hetki, jolloin aamun suussa alkaa +jo pääsky[101] laulaa murhevirsiänsä +ehk' ensi tuskiensa muiston vuoksi; + +ja silloin ruumihista kauimpana +on sielumme ja vähin vanki järjen, +sen nä'yt[102] että jumalaistuu melkein. + +Unessa näin ma silloin liitelevän +taivaalla kotkan kultahöyhenisen +avoimin siivin alas laskeakseen. + +Minusta tuntui kuin ma ollut öisin +kedolla, jolta keskelt' omaistensa +jumalten pöytään Ganymedes vietiin. + +Ma mietin: Ehk' on tapa vaakalinnun +vain täällä erästää, ehk' ylenkatsoo +muualta mitään kynsissään se kantaa. + +Näin sitten, liideltyään, laadeltuaan +se kuinka salamana iski alas, +mun tempas, kohotti mun tulen kotiin.[103] + +Ja tuntui kuin ois tuli meidät syönyt; +ja niin nuo liekit kuvitellut poltti, +ett' tuokiossa unen valta päättyi. + +Niin mahtoi herätä Akilleus kerran +haralla silmin, sieluin säikähtynein +ja tietämättä paikkaa, missä oli, + +kun Keironilta[104] hänet nukkuvana +äitinsä kantoi sylissänsä Skyroon, +pois mistä sitten hänet vei helleenit. + +Ma ylös ponnahdin, pois kasvoiltani +pakeni uni, tuli kauhu sijaan, +ja kalpenin kuin miesi jähmettyvä. + +Vain Lohduttaja vierelläin mun seisoi; +kolmatta hetkeään jo paistoi Päivä +ja meri siinsi eessä silmieni. + +»Ei pelkäämistä!» lausui Mestarini. +»Pois epäily! On asiamme hyvin; +syy kasvaa voimas on, ei surkastua. + +Ovelle tullut olet Kiirastulen; +kas, tuoss' on seinä sitä kaartavainen, +ja mist' on halki se, on siinä kynnys. + +Rusossa aamun, ennen aurinkoa, +kun sielu ruumiissasi nukkui päällä +tuon laakson kukkasien, jossa oltiin, + +läheni nainen, lausui: 'Oon Lucia,[105] +mun suokaa viedä se, mi tuossa nukkuu, +ma häntä auttaa tiellä tällä tahdon.' + +Sordello jäi ja muutkin varjot jalot. +Hän otti sun ja päivän koittaessa +näin tänne nousi, jäljessänsä minä. + +Sun tuohon laski, ensin silmin kaunein +osoitti ovea hän aukinaista; +samalla haihtui pois kuin unesikin.» + +Kuin mies, mi pääsee levottuudestansa +ja pelvostaan, mi turvan tunteeks vaihtuu, +kun totuus täys on hälle ilmoitettu, + +niin muutuin ma; ja kun mun huolta vailla +oleva näki Oppaani, hän läksi +nyt vuorta astumaan, ma jäljessänsä. + +Lukija huomaa, kuinka kohoo aihe +runoni tään, siks ällös ihmettele, +jos ylhemmän myös olla täytyy taiteen!-- + +Me paikkaa lähestyimme, loitommaksi +mi näytti ensin muurin-murrokselta +tai vuorelta, mi oli mennyt halki, + +Nyt siinä portin näin ja portaat: kolme[106] +niit' oli, kaikki eri värein välkkyi, +näin myöskin portinvahdin, vielä mykän. + +Kun silmä aukes aukeemistaan, näin ma, +hän että portaall' ylimmällä istui, +mut katsantoaan kestää en ma voinut. + +Kädessä hällä paljas miekka oli, +mi säteet säihkytti niin meitä kohden, +ma että turhaan tuonne nähdä mielin. + +»Ei etemmäks!» hän loihe lausumahan. +»Mit' tahdotte? Miss' onkaan saattajanne? +Tulonne teille vahingoks voi olla.» + +Hänelle Mestarini: »Nainen Taivaan, +mi hyvin tuntee nämä seikat, juuri +näin sanoi: 'Tuonne menkää, siin' on portti!'» + +»Hän teidän askeleenne siunatkohon», +nyt lausui laupiaasti portinvahti, +»siis tulkaa, nouskaa meidän portaitamme!» + +Niin teimme. Valkeata marmoria +ens porras olija niin kirkas, puhdas, +ett' itseni näin siinä kuvastuvan. + +Mut toinen tumma, punatumma oli, +kiveä karkeaa, kuin poltettua +ja rosopintaa pitkin ynnä poikin. + +Ja kolmas, muita ylin, näytti tehdyn +porfyyrista niin punahehkuvasta +kuin veri, joka valtimosta syöksyy. + +Nojaten siihen jalkapohjin kaksin +Jumalan enkel' istui kynnyksellä, +mi näytti kuin ois timantista ollut. + +Nuo kolme porrasta ma johdoll' Oppaan +alttiisti astuin. Näin hän virkkoi: »Pyydä +nyt nöyrästi, hän että avaa lukon.» + +Hartaana heityin pyhän jalkain juureen, +löin kolme kertaa rintaani ja anoin +hält' armoa, ett' aukaisis hän mulle. + +Otsaani P:tä seitsemän[107] hän piirsi +odalla miekkansa ja lausui: »Pese +nää haavat, päästyäsi sisään tuonne!» + +Pukunsa alta, jonka väri oli +kuin tuhka tai maa lapioitu, kuiva, +avainta kaks[108] hän sitten otti; toinen + +kultainen oli, hopeainen toinen. +Nyt ensin valkeaa hän koetti lukkoon +ja sitten keltaista, näin pyynnön täyttäin + +Hän meille: »Jos vain toinen avain pettää +eik' oikein käänny reiässänsä, silloin +tää portti pysyy pyytävälle kiinni. + +On toinen kalliimpi, mut toinen vaatii +älyä, taitoa taas käyttäjältään, +näät siitä riippuu, tokko pulma aukee. + +Ne Pietarilta sain. Hän käski, että +pikemmin erehtyisin avaamahan +kuin sulkemahan polvin pyytäville.» + +Nyt pyhän aukaisi hän portin meille +ja sanoi: »Sisään! Mutta muistakaatte, +ken taakseen katsoo, palajaa taas ulos.» + +Kun puolet aukenivat kaksois-oven +ja kääntyi haat tuon pyhän portin, jotka +olivat vankat, vaskiset ja soivat, + +jyminä kaikui kauemmaks kuin kerran +Tarpeian vuoren,[109] koska turhaan hyvä +Metellus puolusti sen aartehia. + +Ma tarkkaan kuuntelin tuot' ensi ääntä, +mut sitten tuntui kuin _Te Deum laudamus_[110] +ois sieltä soinut sulosoiton kanssa. + +Se minuun moisen teki vaikutuksen +kuin kulkee kuvat kuulijalla, koska +kanss' urkuin laulu soi, niin että sanat + +välistä kuuluu, väliin taas ei kuulu. + + + + +Kymmenes laulu + + +Olimme sisäpuolia portin, jonka +saa unhoon sielun huono aistirakkaus, +min silmin nähden kiertotie on suora. + +Sen sulkeutuvan jyminällä kuulin. +Jos nyt ma taakse oisin katsahtanut, +ma miten anteeks oisin voinut pyytää? + +Nousimme halkinaista vuorenrintaa, +mi milloin sinne, milloin tänne kääntyi +kuin aalto ees ja taakse lainehtiva. + +»On tässä liikuttava taitavasti», +näin virkkoi Mestari, »ja pysyttävä +likellä paasiseinää mutkikasta.» + +Se askeleemme hidastutti; jälleen +kuunkaira ehtinyt jo vuoteellensa +ol' lempeähän lepohonsa, ennen + +kuin päästy oltiin onkalosta tuosta. +Mut koska taivaan avon alla seistiin, +miss' sola takanamme kiinni meni, + +tasanko eessä aukes, autiompi +kuin korpipolku; uupunut ma olin, +molemmat tiestä epävarmat aivan. + +Äyräältä, jota avaruus vain saarsi +juurelle törmän jyrkän, jylhän, leveys +sen oli kolme ihmisruumiin mittaa. + +Ja kauas niin kuin katseen siivet kantoi +vasempaan taikka puoleen oikeahan, +tuo kallas näytti samankaltaiselta. + +Viel' emme käyneet olleet askeltakaan, +kun huomasin ma vuoriseinän pystyn +ja nousta mahdottoman, marmoria + +olevan valkeaa ja kirjaellun, +niin ettei yksin Polykletus,[111] mutta +myös luonto kadehtia tuot' ois voinut. + +Se enkeli,[112] mi kera rauhanviestin +niin kauan kaivatun maan päälle saapui +ja mursi Taivaan pitkän pääsykiellon, + +hän asenteessa suloisessa siinä +nyt oli eessämme niin elävänä +kuin kuva mykkä ollut ei hän oiskaan. + +Ois voinut vannoa, hän sanois _Ave_! +Näät vuoreen piirretty myös Nainen oli,[113] +min avain aukas meille Luojan lemmen. + +Ja hänen asenteessaan näkyi sanat +_Ecce Ancilla Dei_, niin selkeästi +kuin kuvio, min leima piirtyy vahaan. + +»Yhtäänne yksin ällös mieltäs suuntaa», +näin lausui Opas lempeä, jost' olin +samalla puolla ma kuin ihmissydän. + +Ma siksi siirsin katsettain ja näinpä +takana Maarian, puoll' oikealla, +samalla, jolla seisoi Oppahani, + +hakatun kiveen toisen korkokuvan. +Sivuutin Mestarini siks ja liki +sit' astuin, että erottaisin tarkkaan. + +Kuvattu siinä samaan marmor-paateen +ol' härjät, vankkurit ja Liiton arkki, +mi viran väärält' ottajalta epää.[114] + +Sen eessä näkyi kansa seitsen-kuoro, +mi kaksi aistintain sai kiistelemään: +Yks sanoi: »Laulavat!» »Ei!» toinen sanoi, + +Samalla tapaa savu suitsutusten, +kuvattu vain, myös nenän ynnä silmät +välillä ei:n ja jaa:n sai riitelemään. + +Edessä arkin siunatun sen tanssi, +koholla liepeet, nöyrä psalmin-seppo,[115] +täll' erää enemp' ollen valtiasta + +ja vähempi. Mut akkunasta suuren +palatsin katsoi, vastapäätä sitä, +Mikhal[116] kuin nainen synkkä, halveksuva. + +Sijalta, missä seisoin, siirryin sitten +ma nähdäkseni kuvan toisen, joka +Mikhalin takaa paistoi valkeana. + +Esitti kunniaa se korkeata +tuon Rooman ruhtinaan, min suuren kunnon +Gregorius saattoi voiton kukkulalle. + +Trajanus-keisarista kerron.[117] Seisoi +lähellä ratsun ohjain leski raukka, +kuvattu asenteessa itkun, surun. + +Tunkeili ympär' raisu ratsasparvi, +min päällä kultahiset kotkat kaarsi +kuin oisi tuulessa ne liikkunehet. + +Ja kesken kaikkien tuo vaimo kurja +sanovan näytti: »Herra, kosta, kosta +mun kuollut poikani, min vuoksi näännyin!» + +Vastaavan hälle valtias: »Siis varro, +ma kunnes palajan!» Ja vaimo, lailla +sanovan sen, jot' tuska kiirehtivi: + +»Mut ellet palaja?» Ja toinen: »Tekee +sen joku sijastain.» Ja vaimo: »Mitä +sua auttaa sijaises, jos laiminlyöt sen?» + +Ja valtias: »Siis ollos lohdutettu, +ma työni täytän, ennen kuin ma lähden; +niin oikein on, mua pidättää vain sääli.» + +Hän, ken ei koskaan mitään uutta nähnyt, +tuon kuvakielen oli luonut, meille +niin uuden, kun ei moista täällä voida. + +Mun katsellessa tuota taidetyötä, +niin monen nöyryys-esimerkin kuvaa, +jotk' oli rakkaat Tekijän jo tähden, + +Oppaani kuiskas: »Katso, kansaa paljon +tulevi tänne verkkaan vaeltaen; +he meille neuvoo asteet korkeammat.» + +Mun silmäni, jotk' ahnaat katsomahan +olivat uutta, siinä harhaellen, +nopeesti kääntyivät nyt häntä kohden. + +En tahdo, lukija, sa että säikyt +hyvästä aikeestas, kun kuulet, kuinka +syy sovitetaan Luojan tahdon mukaan. + +Sa ällös kiinny kiusan muotoon, muista, +mit' tulee sitten! Muista: päättyy vaiva +pahinkin ennen Tilinpäivää suurta. + +Ma virkoin: »Mestari, min meitä kohti +nään liikkuvaks, ei ihmisiltä näytä. +Mitä se lie? Niin tuijotan ma turhaan.» + +Hän mulle: »Painaa kohti maata heitä[118] +niin laatu vaivan vaikean, mun että +myös ensin silmäni ol' erehtyä. + +Mut katso tarkkaan, silmin seivästäös, +ken tulee painamana paatten noiden; +nyt nähdä voit jo, kukin kuink' on kuuru.» + +Oi, ylväät kristityt, oi, kurjat raukat, +sokeat sielun-silmiltänne, jotka +uskotte kulkuhun, mi johtaa taapäin! + +Matoja oomme, ettekö jo huomaa? +On työmme luoda perho taivahinen, +mi vanhurskauteen suojatonna lentää. + +Miks sielunne siis ylvästellen kerskaa? +Elikot oottehan niin puutteelliset +kuin toukat, joilta muodon-muutos puuttuu. + +Kuin katon taikka räystään kannattava +kuvio, jonka nähneet ootte varmaan, +useinkin rintaan saakka polvet vetää, + +ja vaikk' ei tosi, todellista tuskaa +herättää näkijässä; niin ma heidät +näin vaivatuiksi, kun ma katsoin tarkkaan. + +Sen mukaan olivat he kuurut, kuinka +syy vähempi tai vaikeampi painoi; +ja kyynelöiden kärsivällisinkin + +sanovan näytti: »Enempää en jaksa!» + + + + +Yhdestoista laulu + + +»O, Isä meidän, jonk' on koti taivas, +ei siks, ett' ois se rajas, vaan kun siellä +rakastat enin ensi tekojasi. + +Nimeäs, voimaas ylistäköön luotu +jokainen, koska kiitos sorja sopii +Sun suloiselle henkäyksellesi. + +Lähestyköön sun valtakuntas rauha, +näät jos se tulis ei, me emme koskaan +vois koko järjellämme päästä sinne. + +Kuin enkelisi, hosiannaa laulain, +sinulle tuovat oman tahtons' uhrin, +niin ihmisetkin ihmistahtoinensa. + +Mannamme jokapäiväinen suo meille, +jot' ilman erämaassa autiossa +vain taapäin kulku käy, vaikk' eespäin pyrkii. + +Ja kuin me anteeks suomme jokaiselle +vääryydet karsimamme, anna Sinä +myös armo katsomatta synteihimme. + +Hyveemme lankee helposti; sit' älä +vanhalla vainoojallamme sa kiusaa, +vaan päästä tuosta, joka kietoo pahaan. + +Tää viime rukous, rakas Herra, nouse +ei meidän vuoks, kun ei se meille tarpeen, +vaan niiden, jotka meidän taakse jäivät.» + +Noin hyvää matkaa itselleen ja meille +rukoillen kulki varjot kuorman alla +senkaltaisen, kuin uness' usein tutaan. + +Lajinsa mukaan kukin lastattuna +ja uupuneena kiersi ensi kehää +maailman usmista näin puhdistuen. + +Siell' aina eestämme jos rukoillahan, +mit' eestä heidän täällä tehdä voivat +ne, joiden tahdolla on juuret hyvät! + +Heit' auttaa tulee pesemään pois tahrat +mukana menneet, että puhtahina, +keveinä tähtitarhoihin he nousis. + +»Kautt' oikeuden ja säälin, jotka pian +kuormanne keventäköön, että voitte +halunne mukaan siivet nostaa lentoon, + +osoittakaa, miss' suorin portahille +on polku, ja jos tiet' on monta sinne, +te meille loivin niistä näyttäkäätte! + +Näät häntä, joka kanssain kulkee, painaa +viel' liha Aadamin, siks nousemahan +hän vastoin tahtoaan on hidas varsin.» + +Nää sanat Saattajani suusta läksi, +mut vastaus, min niihin sai hän, vielä +ei selvään puhujaansa ilmi tuonut. + +Mut näin se kuului: »Oikealle törmää +kerällä meidän käykää, siell' on sola, +min kautta kiivetä voi kuolevainen. + +Ja jos ei estäis mua paasi, joka +niskaani ylpeää niin pahoin painaa, +ett' täytyy kasvot maata kohden käydä, + +katsoisin häntä, joka vielä elää +eik' itseänsä nimitä: ehk' oisi +hän tuttu, säälisi mun tuskiani. + +Latinalainen olin, poika suuren +toskanalaisen, Vilhelm Aldobrandescon; +en tiedä, liekö nimi tuttu teille. + +Vereni vanha ja työt kuulut isäin +mun tekivät niin ylpeäksi, että +emoa yhteistä en muistanutkaan. + +Jok' ihmistä niin ylenkatsoin, että +sen vuoksi kuolin, kuten Siena tietää +ja Campagnaticossa lapset kaikki. + +Ma Humbert[119] oon; eik' ole turmaks ollut +vain mulle ylpeys, myös muille: kaikki +sukuni joutui samaan onnettuuteen. + +Kun tehnyt eloss' en, nyt kuolemassa +mun siksi täytyy tätä kuormaa kantaa +niin kauan kuin on lepytetty Luoja.» + +Ma pääni painoin häntä kuunnellessain; +ja heistä yks (ei hän mi puhui) kiersi +nyt varttaan alla taakan tuskallisen, + +ja näki mun ja tunsi huudahtaen; +katseensa vaivoin nyt hän kiinti minuun, +mi kuljin kuuruna kuin muutkin siinä. + +»Oh!» sanoin, »etkö Oderisi[120] ole, +Agubbion kunnia ja taidon, jonka +'_enluminer_' on Parisissa nimi?» + +Hän vastas: »Veikko, liedommat on lehdet +ne, joita Franco Bolognese maalaa; +on hänen koko kunnia, mun osa. + +En elossani ehkä ollut oisi +näin vaatimaton, koska kaihoin kaikin +ja sydänpyytein maineesen ma pyrin. + +Tuost' ylpeydestä tää on sakko; enkä +ehk' oisi täälläkään, jos synnin aikaan +en oisi kääntynyt ma Jumalahan. + +Oi turha maine ihmistaidon, kuinka +nopeesti kuihtuu kukoistukses korkein, +jos sit' ei seuraa huonon taiteen kausi! + +Kyll' uskoi Cimabue maalareista +etevin olevansa; nyt jo tummuu +maineensa, koska huudossa on Giotto.[121] + +Yks Guido toiselta[122] näin vienyt myöskin +on kielen kunnian, ja kenties elää +jo mies, mi pesän molemmilta valtaa. + +On maine maailman vain tuulenhumu, +mi milloin sieltä, milloin täältä tulee, +ja muuttaa nimeä, kun muuttaa suuntaa. + +Mit' oisit kuulumpi, jos harmaapäänä +lihasi riisuisit tai mennyt hautaan +olisit piimäsuuna pikkaraisna, + +kun kuluu vuosituhat? Ijäisyyteen +se nähden sentään on' kuin räpäys silmän +on taivaan piiriin hidas-käänteisimpään. + +Tuon mainetta, mi eelläni niin verkkaan +vaeltaa, soi Toskana kaikki kerran; +nyt sitä Siena tuskin kuiskii enää. + +Siell' oli herra hän, kun kukistettiin +Firenzen raivo, joka siihen aikaan +ol' yhtä ylpeä kuin nyt on halpa. + +On kuuluisuutenne kuin ruoho kedon, +mi kukkii, kuihtuu, ja sen paahtaa sama +aurinko, mi sen maasta nosti nuorna.» + +Ma hälle: »Sydämeeni sanas todet +nöyryyttä valaa, puhkaisten sen paiseen; +mut virka, ketä tarkoitit sa juuri.» + +Hän mulle: »Mies on Provenzan Salvani;[123] +hän täällä on, kosk' upeudessaan tahtoi +ikeensä alle Sienan kaiken saada. + +Levähtämättä noin hän käy ja käynyt +on kuolinhetkestään; saa siten maksaa +se täällä, jok' on siellä ylväs liian.» + +Ma hälle näin: »Jos sielu, jok' ei kadu, +vaan jättävi sen viime hetkehensä, +jää alhaalle eik' ylös pääse aikaan + +niin pitkään kuin ol' elämänsä mitta, +hänt' ellei hurskaat rukoukset auta; +kuink' auennut on tuolle armon ovi?» + +Hän vastas: »Aikaan kunniansa kerran +torille Sienan asettui hän, aivan +vapaasti, häpeästä huolimatta, + +ja pelastaakseen ystävän, mi kitui +tyrmässä Kaarlen,[124] teki moista, että +se joka valtimon saa vapisemaan. + +En kerro enempää, vaikk' epäselvää +puheeni on; mut pian kansalaises +niin laittaa, että selvittää sen voit sa.[125] + +Tuo teko teljet hälle aukas tänne.» + + + + +Kahdestoista laulu + + +Kuin härjät parittain käy alla ikeen +ma kuljin kera sielun kuormitetun, +luvalla Opettajan arinaan. Mutta + +jo sanoi hän: »Nyt jätä tuo ja joudu, +näät täss' on purjein sekä airoin paras +voimainsa takaa purttaan hoitaa kunkin.» + +Ma silloin suoristausin käynnin ryhtiin +taas tavalliseen, mutta mietteheni +ne jäivät nöyriksi ja kuurupäiksi. + +Niin astuin, seuraellen mielelläni +Oppaani askelia; kumpainenkin +nyt näytti, kuinka nopsat olla voitiin. + +Hän mulle: »Tänne silmäs käännä! Hyvä +voi olla taivaltasi keventämään, +jos katsot maata kantapäittes alla.» + +Kuin kantaa kirjoitusta maiset haudat +ja kertoo vainajasta, ken hän oli, +ett'ei tuon muisto mureneisi, joten + +tapahtuu, että kyynel kuuma virtaa +haavasta haikeen jälleen-muistamisen, +mut tuosta hurskaille vain kannus koituu; + +niin näin ma kuvakirjoitusta täynnä,[126] +mut taidetyöltään kaunihimpaa, kaiken +sen vuorenpinnan, joka tieksi jouti. + +Näin sen, mi luotu oli kaikkein muiden +edellä jaloksi, ma taivahasta +lankeevan alas ukonvaajan lailla. + +Ja Briareuksen näin ma toisahalla, +salaman taivahisen satuttaman, +makaavan maassa, jäisnä niinkuin kuolo. + +Näin Tymbreuksen, näin ma Marsin, Pallaan, +aseissa vielä, isän ympärillä +imehtimässä jätti-jäseniä. + +Näin Nimrodin ma tornin juurell' ylhän +kuin hourupäisnä katsomassa kansaa, +mi Sinearissa myötä ylvästeli. + +Oi, Niobe, oi kuinka murhesilmin +sun näin ma kesken lastes surmattujen; +kaks kertaa seitsemäst' ei jäänyt ketään! + +Oi, Saul, sa kuollut omaan miekkaas, miltä +sa näytit Gilboassa, jok' ei sitten +sadetta, kastett' ole saanut tuta! + +Arakne hullu oi, sun myöskin näin ma +jo puoleks hämähäkkinä; sa olit +omihin käynyt turman verkkoihisi! + +Oi, Rehabeam, ei kuvas täällä ole +uhkaava, mutta sentään kauhistava, +vaunuissa, joita vainoojat ei tapaa! + +Esitti vielä kova paasi, kuinka +Alkmeon äidillensä kallihiksi +tuon turmaa-tuovan kaulanauhan teki. + +Kuvasi, kuinka Sanheribin pojat +isänsä kimppuun kävi temppelissä +ja hänet kuollehena jätti sinne. + +Kuvasi voitollisen, julma-töisen +Tomyriksen, mi sanoi Kyrokselle: +»Joit verta, saat nyt juoda kylläksesi.» + +Kuvasi, kuinka parvin pakenivat +assyrialaiset Holoferneen kuollen, +ja heidän tappionsa kauhut kaikki. + +Näin Troijan tuhkana ja raunioina. +Oi, Ilion, kuink' olit halpa, vähä +kuvassa, jok' on siellä nähtävänä! + +Mik' oli mestari se maalin, kynän, +jok' oli luonut asenteet ja varjot, +ett' ihmetteli joka hieno sielu? + +Elävät eli, kuolleit' oli kuolleet; +näin kaikki niinkuin olleet oisi totta +ma siinä kuuru-selin kulkiessa. + +Siis ylvästelkää, pystypäinä käykää, +te Eevan lapset, katsomatta alas, +tuo ettei näkyis elontienne huono! + +Olimme enemmän jo vuorta nousseet, +enemmän vaatinut tuo Päivän rataa +kuin luullut aatoksein ois askartava. + +Hän, jonka sielu aina eespäin tähtäs, +nyt lausui: »Pääsi ylös nosta, aika +ei enää ole aprikoiden käydä. + +Kas, tuolla enkel' eräs aikoo tulla +päin meitä: katso, Päivän kuudes piika[127] +jo palaa armahilta askareiltaan. + +Sa kunnioittavainen ryhti ota, +ett' ylös meidät suvaitseis hän päästää; +tää päivä, muista, uudestaan ei koita.» + +Ma olin tottunut jo neuvoihinsa, +hukata ettei aikaa saanut; siksi +sanansa heti oli selvät mulle. + +Läheni meitä nyt tuo luotu kaunis +valkeissa vaatteissa, ja kasvoiltansa +hän oli kuin on hohde aamutähden. + +Sylinsä aukas hän ja aukas siivet +ja sanoi: »Tulkaa! Liki täss' on portaat, +nyt helppo teille niit' on nousta ylös.» + +Mut harva hänen kutsuansa seuraa. +Oi, ihmisheimo, luotu taivas-lentoon, +miks heikoin tuuli noin sun maahan painaa? + +Hän meidät johti suulle vuorensolan; +otsaani sitten siivellään hän koski +luvaten mulle vaelluksen varman. + +Kuin vuorta nousten,[128] jonka kirkko yli +kohoopi hyvin-hallitun tuon paikan-- +tarkoitan paikkaa Rubaconten luona!-- + +puoll' oikealla jyrkkä nousu kätkee +portaiksi, jotka siihen aikaan tehtiin, +kun varmat oli mitat, pöytäkirjat. + +Näin mukavustuu portahiksi täällä +myös muuten jyrkkä törmä toisen piirin, +mut sentään seinät kahdenpuolin hipoo. + +Kun käännyimme nyt noita kulkemahan, +_Beati pauperes spiritu_[129] niin kaikui +kauniisti, ettei kertoa voi kieli. + +Ah, kuink' on ovet erilaiset täällä +ja helvetissä! Täällä lauluin käydään +sisälle, siellä tuskan huudoin hurjin. + +Pyhiä nousimme jo portahia, +ja keveämmältä mun tuntui olla +kuin äsken tuntui tasaisella maalla. + +Siks kysyin: »Mestari, mi paino multa +otettu pois on, kun en juuri mitään +ma tunne rasitusta taivaltaissa?» + +Hän vastasi: »Kun kaikki P:t nuo, jotka +jäi otsalles, jo puoli-hävinnehet, +poiss' ovat aivan, kuten nyt on yksi, + +niin jalkas voittava on tahto hyvä, +ne ettei yksin väsymättä ole, +vaan vielä iloitsevat nousennastaan.» + +Nyt tein kuin mies, mi kulkee, kummallista +jotakin päässänsä, jot' ei hän tiedä, +mut min hän toisten viittauksist' arvaa, + +ja siksi hällä käsi nousee, etsii +varmuutta, löytää sen ja täten täyttää +sen toimen, jot' ei täyttää silmä voinut: + +levitin sormet kädess' oikeassa +ja löysin kuus vain kirjaimista niistä, +jotk' avain-enkel' oli kirjoittanut. + +Tuon nähden Opas veti suunsa nauruun. + + + + +Kolmastoista laulu + + +Olimme yläpäässä portahien, +miss' uusi piirtyy kaarros vuoren pintaan, +tuon, joka nousevalta synnit poistaa. + +Myös täällä kiertää reuna kukkulata +kuin piiriss' ensimmäisessä; se ero +on vain, tää että nopeammin kaartuu. + +Näy tääll' ei varjoa, ei kuulla kuvaa; +sileä seinä on ja polku samaa +väriä lyijyntummaa[130] kuin on kivi. + +Nyt Mestari: »Jos odotamme kansaa, +joit' tietä tiedustaa, ma pelkään, liian +on kauan valintamme viivähtävä.» + +Hän sitten aurinkohon kiinsi katseen; +sivunsa oikean hän keskukseksi +nyt otti, sitä vasemmalla kiertäin. + +»Oi, armas valo, jota luottavaisna +lähestyn tiellä oudolla, sa johda +kuin tääll' on kulkijata johdettava. + +Valaiset maailman, suot lämmön sille; +muu syy jos suuntaan vastaiseen ei aja, +säteesi meille aina johdon antaa.» + +Niin pitkän kuin maan pääll' on peninkulma +olimme kulkeneet me siellä matkan +vähässä aikaa, tahdoll' alttihilla. + +Tulevan tuntui, vaikk' ei nähty mitään, +päin meitä lentäin sieluja; ne meitä +pyys lempeästi rakkaus-atrialle. + +Ens ääni ohi lentäin selkeästi +_Vinum non habent_[131] lausui ynnä meidän +taas takanamme toisti samat sanat. + +Ja ennen kuin sen kaiku laannut oli, +»Orestes olen»,[132] ääni toinen huusi, +kuin edellinen ohi mennen meistä. + +»Oi, Isä», lausuin, »mit' on äänet nämä?» +Ja juur' kun kysyin, kolmas puhui: »Hyvää +te niille tehkää, jotka teille pahaa.» + +Näin Mestari: »Tää piiri rankaisevi +kateuden synnin, siksi rakkaudesta +punotut täällä ovat piiskan säikeet. + +On kurin oltava näät vastakkaisen +kuin syyn, ja luulen, sen sa ennen huomaat +kuin päästään päähän sovituksen polun.[133] + +Mut katso kiinteästi nyt sa ilmaan, +ja eessämme näät istuvan sa kansaa, +jokainen joista nojaa kalliohon.» + +Teroitin silmäni nyt oikein, katsoin, +näin edessämme varjot vaippoinensa, +jotk' oli samankarvaiset kuin vuori. + +Ja vähän tuonnemmas kun tultu oli, +ma kuulin: »Maaria, meit' auta!» Pyhää +Mikaelia, Pietaria huudettavan + +ja muita. Luule en, maan päällä että +käy ihminen niin kova, jok' ei sääliin +sulaisi siitä, mitä sitten näin ma. + +Näät niin kun liki heitä tullut olin, +ett' erottaa voin asenteensa tarkkaan, +suur' tuska silmistäni kiersi veden. + +Puetut halpaan karva-kankahasen +he oli, toinen toisen olkaa tuki +ja heitä kaikkia taas vuorenseinä. + +Noin sokeat, kun heiltä kaikki puuttuu, +kerjäävät kirkkoin luona elatustaan +ja toinen päänsä yli toisen pistää, + +ett' ihmisiss' ei sääli nopsa heräis +vain sanain kaiunnasta, mutta myöskin +näöstä, joka vähemmän ei pyydä. + +Ja kuin luo sokeain ei Päivä tule, +niin luokse varjoin, joista haastan juuri, +ei taivaan valo tahdo virtaella; + +siks silmäluomet kunkin rautalangoin[134] +on kiinni ommeltu kuin jahtihaukan, +mi osannut ei muuten olla hiljaa. + +Ma luulin tekeväni väärin heitä +läheten nähden enkä nähdyks tullen, +siks käännyin Neuvojaani viisahasen. + +Hän hyvin ties, mit' tahdoin mykkänäkin; +siks ei hän varonut mun kysymystäin, +vaan sanoi: »Puhu, mutta lyhyeen, selvään!» + +Vergilius sillä puolen seisoi mua +äärellä, joit' on putoominen helppo, +kun mikään kaide sit' ei kaarra, estä. + +Mun toisell' oli puolellani varjot +nuo hurskaat, jotka vuoksi neuleen julman +niin itki, että heiltä posket kastui. + +Ma heihin käännyin, lausuin: »Oi te, joilla +on varmuus nähdä valo korkein kerran, +päämäärä ainoo ikävöimisenne! + +Kautt' armon, joka tunnon vaahdot teiltä +niin pois on valistava, että kirkas +sen läpi virtaava on muiston kymi, + +nyt virkkakaa--ois mieluisaa se mulle-- +tääll' onko ketään lasta Latiumin; +vois häntä hyödyttää, jos saan sen tietää.» + +»Oi, veikko, kukin tääll' on kansalainen +vain ainoon toden kaupungin;[135] kai kysyt, +ken matkamies Italian meist' oli?» + +Nuo sanat kuulevani luulin kaukaa +ja siitä kauempaa, miss' seisoin; siksi +lähenin, lähempää ne kuullakseni. + +Näin muiden kesken varjon, vartovalta +mi näytti, ja jos kuka kysyy, kuinka: +hän nosti leuan sokeoiden tapaan. + +»Oi, sielu, joka kohotakses kärsit», +ma lausuin, »jos sa äsken sanoit jotain, +ilmoita nimes taikka maasi mulle!» + +»Ma Sienast' olin», vastas hän, »ja näiden +kerällä pesen elonsyytä synkkää, +Hänt' itkein, joka itsens' suo, kun saapuu. + +En viisas ollut, vaikka tais Sapia[136] +nimeni olla; vahingosta muiden +enemmän iloitsin kuin onnestani. + +Ja ettet uskois, että valhettelen, +sa kuule, olinko, kuin sanoin, hullu! +Jo alas vaipui kaari vuosieni, + +kun luona Collen miehet kaupunkini +olivat vainolaista vastaan menneet +ja minä rukoilin, mit' tahtoi Luoja. + +Väkemme lyötiin, syöstiin synkän paon +poluille, ja kun näin tuon metsästyksen, +iloa suurempaa kuin koskaan tunsin. + +Kohotin kasvot julkeat ma ylös +ja huusin: 'Luoja, en sua pelkää enää!' +kuin teki rastas hyvän ilman tullen. + +Ma etsin rauhaa kanssa Jumalani +eloni päättyessä, mutta vielä +katuen ei ois sovitettu syyni, + +mua ellei muistanut Pier Pettinagno[137] +pyhissä oisi rukouksissansa, +kun hän mua rakkaudesta surkutteli. + +Mut sa ken oot, mi asemaamme meidän +kyselet, käyden täällä silmin avoin, +kuin luulen, ynnä hengität, kun puhut?» + +Ma hälle: »Kerran kadotan kai näön, +mut vähäks aikaa vain, kun vähän syypäät +nää silmät syntiin kateuden lie olleet. + +Siks pelko suurempi mun sieluani +alemman piirin vaivan vuoksi painaa, +kun nyt jo tunnen tuon ma taakan kuorman.» + +Hän mulle: »Ken siis sinut tänne saattoi, +kun palata sa alas aiot sinne?» +Ja minä: »Hän, mi vait on vierelläni. + +Elävä olen, siksi virka, sielu +valittu, tahdotko, ma että eestäs +maan päällä jotain kuolevaista toimin.» + +Hän vastas: »Oh, tää kuulla on niin uutta! +Se suur' on merkki Luojan rakkaudesta +sua kohtaan; rukoile mun eestäin joskus. + +Ja kaiken nimessä, mit' toivot, pyydän, +jos milloinkaan Toskanan maata poljet: +maineeni korjaa luona omaisteni! + +Sa heitä tapaat kesken kansan turhan +min toivo Talamone[138] on, mut tuossa +enempi hävii kuin Dianaa[139] etsein; + +mut amiraaleille se maksaa enin.» + + + + +Neljästoista laulu + + +»Ken kukkulaamme ennen kiertelevi +kuin kuolema on hälle siivet suonut +ja mielen mukaan silmät avaa, sulkee?» + +»En tiedä; tiedän vain, ei käy hän yksin. +Sa hältä kysy, jok' oot häntä lähin, +ja tee se kiltisti, hän että puhuu.» + +Kaks vainajaa näin, olka vasten olkaa, +minusta oikealla haastoi; sitten +he päänsä nosti puhuakseen mulle. + +Yks virkkoi: »Sielu oi, mi sidottuna +ruumiiseen vielä taivas-tietä kuljet! +Jumalan tähden lohduksemme lausu, + +ken olet, mistä; ihmetyttää meitä +niin armo sulle osoitettu, kuten +se ihmetyttää, jot' ei ollut koskaan.» + +Ja minä: »Keskitse Toskanan virtaa +vuo pieni,[140] Falteronan synnyttämä, +pitempi kuin on peninkulmaa sata. + +Sen rantamalta saavun elävänä; +ois turhaa sanoa, ken olen, koska, +vähäinen vielä nimelläin on kaiku.» + +»Jos tarkoituksesi nyt tajullani +lävistän oikein», haastajista virkkoi +nyt ensimmäinen, »Arnosta sa puhut.» + +Ja toinen hälle: »Miksi meiltä salas +tuon virran nimen hän kuin tehdä tapa +on seikkain suhteen pöyristyttävien?» + +Ja varjo, jolta tätä tiedusteltiin, +selitti näin: »En tiedä, mutta oikein +on, että katoaa tuon laakson nimi. + +Näät alustansa asti, kussa vuoret, +joist' irti on Pelorus, vesirikkaat +niin ovat, muuall' että tuskin missään, + +ain siihen saakka, vedellänsä kussa +merelle korvaa se, min pilvet imee, +ja joilta taas sen joet, virrat saavat, + +hyvettä vihataan niin kaikkialla +kuin käärmettä, lie sitten syynä seudun +tään onnettuus tai kansan paha tapa. + +Ja siks niin muuttunut on myöskin luonto +tään laakson kurjan asukkaiden, että +vois luulla Kirken[141] heitä paimentavan. + +Keskeltä röhky-sikain,[142] joiden sopis +rehua syödä eikä ihmisruokaa, +se vähää vettään ensin vierittävi. + +Eteenpäin käy se, kohtaa piskit[143] pienet, +räkyttäväiset yli voimiensa, +ja heistä halveksuen kuonon kääntää. + +Käy kulku alaspäin, ja kasvaessaan +susiksi[144] näkee koirain muuttunehen +tuo kiron kuoppa, turman tuiman kymi. + +Kun alas syössyt syvin on se kuiluin, +se tapaa kettuja[145] niin viekkahia, +älyä ettei pyytäjän ne pelkää. + +En vaikene, ken mua kuulkohonkin; +voi hyväks olla hälle, jos hän muistaa, +min mulle henki totuuden toi ilmi. + +Nään pojanpoikas,[146] kuinka pitkin rantaa +tuon joen ylpeän hän metsästävi +susia noita, kaikki kauhull' lyöden; + +myö heidän lihansa viel' elävänä, +ne sitten teurastaa kuin vanhat raavaat, +muilt' elon riistää, arvon itseltänsä; + +metsästä turman hurmehisna tulee, +jälkeensä sellaiseks sen jättää, että +ei tuhatvuoteen ennalleen se verso.» + +Kuin kuullen turmioita tulevia +mies kuunteleva hahmoltansa muuttuu, +taholta miltä uhanneekin vaara; + +niin näin tuon varjon toisen, kääntyneenä +mi kuuli, kauhistuvan, murhettuvan, +kun ilmi saanut oli sanain mielen. + +Herätti puhe toisen, toisen kasvot +minussa halun nimet tietää heidän, +siks niitä kysyin, vastausta pyy täin. + +Ja sielu, joka mulle ensin haastoi, +nyt jatkoi: »Tahdot tekemään mun sulle, +mit' itse mulle tahtonut et tehdä. + +Mut koska Luoja tahtoo, että loistais +sun kauttas armonsa niin suuri, teen sen; +siis tiedä, että oon Guido del Duca. + +Kateus niin mun hiilsi hurmettani, +iloisen että ihmisen kun näin ma, +se kasvoni löi kalman-karvaisiksi. + +Nyt viljan tään ma niitän kylvöstäni. +Oi, ihmisheimo,[147] miksi mieles hehkuu +sellaiseen, jossa esteheks on toinen? + +Tää Rinier on; hän kunnia ja maine +huoneelle Calbolin on, miss' ei kukaan +perinyt sitten hänen kuntoansa. + +Eik' yksin hänen heimoltansa mennyt +välillä vuoren, Pon, ja meren, Renon +perintö totuuden ja tosi ilon. + +Maa näillä äärillä niin täynnä kasvaa +näät myrkkyputkia, ett' tuskin koskaan +ees viljelys voi tehdä niistä lopun. + +Miss' on Pier Traversaro, kunnon Lizio, +Henrik Manardi, Guido di Carpigna?[148] +Romagnalaiset epatoiks on tulleet! + +Milloin Bologna synnyttää taas Fabbron! +Milloin Faenza Bernardin di Foscon,[149] +vähästä siemenestä vesan uljaan? + +Äl' ihmety, Toskanalainen, vaikka +ma itken, muistain aikalaiset jalot, +Guido da Pratan, Ugolino d'Azzon, + +Fredrik Tignoson seuralaisinensa +ja Traversaran, Anastagein perheet--[150] +jo molempain on niiden kunto kuollut-- + +ritarit, naiset, ilot, murheet, joista +jalous ynnä lempi sieluun syttyi; +nyt siell' on sydämet vain kylmät, pahat. + +Ah, Brettinoro, kuinka pois et karkkoo, +kun pois on heimos karkonnut ja muita +myös paljon, synnin-syytä välttääksensä? + +On oikein, kun Bagnacaval ei heelmöi, +mut väärin, että Castrocaro, Conio[151] +lukua lisää moisten ruhtinaiden. + +Pagani-heimo,[152] kun sen poiss' on Piru, +on hyvin hallitseva, vaan ei koskaan +niin, että siitä muisto kirkas jäisi. + +Oi, Ugolin de' Fantoli! On varma +nimesi, odottaa kun tarvis ketään +ei ole perijääs, ei pimentäjääs. + +Mut tietäs käy, Toskanan mies, jo itkuun +haluni suuremp' on kuin haastelohon: +niin maamme järkyttänyt mult' on mielen.» + +Tiesimme, että askeleemme kuuli +nuo sielut kalliit, vaan kun vaikenivat, +se meidät sai tien suuntaan uskomahan. + +Kun kaksin taas me astuimme, nyt ääni +kuin ukkosen, kun halkaisee se taivaan, +taholta vastaiselta soija sanoi: + +»Mun murhatkoon, ken minut kohdanneekin!»[153] +Ja pakeni kuin jyly loittoneva +äkisti pilven puhki iskettyään. + +Ja kun se laannut oli korvistamme, +jo toinen tuossa pauhinalla tuli +kuin ukkos-säällä jymy seuraa toistaan: + +»Ma oon, ma oon Aglauros[154] kivettynyt!» +Nyt hiipiäksein Runoniekan turviin +taa enkä eteen askeleen ma otin. + +Ol' ilma hiljennyt jo kaikkialla. +Hän mulle virkkoi: »Tuo ol' ohja kova, +min tulis riittää rajaks ihmiselle. + +Mut te, te syötte syötin, niin ett' onkeen +te käytte vanhan vainoojanne; siksi +ei teille auta suksutus, ei suitsi. + +Teit' taivas kutsuu, päilyy päänne päällä +ja näyttää, tarjoo ikikauneutensa, +mut teidän silmänne vain maahan katsoo; + +siks teitä lyö Hän, joka kaikki tutkii.» + + + + +Viidestoista laulu + + +Niin paljon kuin voi hetki kolmas[155] näyttää +alusta päivän käyneen valoradan, +mi maata kiertävi kuin lapsi leikkii; + +niin paljon Auringon nyt astumatta +olevan näytti tietä illan suussa: +maan päällä keski-yö, mut täällä 'vesper'. + +Löi vasten kasvoja sen säteet meitä; +niin olimme näät vuorta kiertänehet, +nyt että suoraan länttä kohti käytiin. + +Valosta vaivan tunsin silmissäni +ma suuremman kuin ennen ollut oli, +ja jokin uusi mua oudoksutti. + +Käteni siks ma päälle kulmakarvain +kohotin, tehden niistä varjostimen +valoa liian voimakasta vastaan. + +Kuin vesi taikka peili heittää säteet +taholle vastaiselle, ja ne nousee +lakien samain mukaan kuin ne lankes, + +ja ne taas yhtä paljon etääntyvät +molemmin puolin kiven putousviivaa, +kuin todistavat kokemus ja tiede; + +näin tunsin kuin ois heijastettu valo +edestäpäin mua iskenyt, siks pakoon +olikin nopsa kohta katseheni. + +»Isäni armas», kysyin, »ken hän lienee, +ma joit' en kaihtaa katsettain voi kyllin? +Hän meitä kohden näyttää kiirehtivän.» + +»Äl' ihmety», hän vastas, »silmiäsi +jos vielä huikaiseekin heimo Taivaan; +hän airut on, on hällä viesti: 'nouskaa!' + +Kuluva kauan ei, kun et sa karsein, +vaan riemuin näkevä oot seikat nämä, +mikäli luonto sun on luonut siihen.» + +Kun eessä pyhän Enkelin me oltiin, +soi sulo-ääni: »Tästä nouskaa, portaat +täss' ovat loivemmat jo entisiä.» + +Me nousimme, hän meiltä haihtui, kuului +nyt takanamme _Beati Misericordes_,[156] +ja sitten laulu _Iloitse, ken voitat_. + +Oppaani kanssa kahden kiipesimme +nyt ylöspäin, ja minä mietin käyden +etua saada hänen sanoistansa. + +Kysyen käännyin hänen puolehensa: +»Mit' tarkoitti Romagnan henki tuolla, +kun puhui 'toisesta' ja 'estehestä'?» + +Hän mulle: »Syynsä suurimman hän tunsi, +sen turman myös; siks ihmekö, jos meitä +hän moittii, vähemp' ett' ois ihmis-itku? + +Kun pyytehenne kiinnitätte moiseen, +min osat, muille jakain, hupenevat, +on kateus palje huokauksienne. + +Mut rakkaus jos kaarten korkeampain +vois ylös johtaa ikävöimisenne, +ei painais poveanne pelko tämä. + +Näät hyvän mitä useampi omaa, +sit' enemmän vain kullakin on hyvää, +sen palavampi majan moisen rakkaus.» + +»Enemmän nyt ma selitystä halaan», +ma virkoin, »kuin jos vaiennut ma oisin +ja enempää ma kannan epäilyä. + +Jaettu hyvä kuinka omaajansa +voi useammat tehdä rikkaammiksi +kuin jos sen harvat yksin omistavat?» + +Hän mulle: »Siksi että mieles jälleen +sa kiinnät asioihin maallisihin, +pimeyttä saat sa tosi valkeudesta. + +Tuo hyvyys ääretön ja sanomaton, +mi ylhääll' on, päin rakkautta rientää +kuin päivänsäde kohti heijastintaan. + +Niin paljon antaa se kuin toinen ahmii, +niin että kuinka laajentuiskin lempi, +enempi aina kasvaa ikihyvyys. + +Ja mitä useammat pyrkii ylös, +sen suurempi on hyvyys ynnä rakkaus +ja toinen toistansa ne heijastavat. + +Ja jos ei sanani sua tyydyttäne, +Beatricen näät, mi sulle täysin tämän +on toivees täyttävä kuin kaikki muutkin. + +Huolehdi vain, pois että otsaltasi +nuo haihtuis haavaa viis kuin nyt jo kaksi; +näät kärsimällä vain ne sulkeutuvat.» + +»Mua tyynnytät sa», sanoa ma tahdoin +mut äkkäsin, ol' eessä kolmas piiri, +ja vaikenin, kun silmä vaani uutta. + +Minusta tuntui siellä, että näkyyn +ma mystilliseen haltioiduin;[157] templin +ma nain ja siinä paljon ihmisiä. + +Sen kynnyksellä nainen seisoi, äidin +sulous asenteessansa, ja sanoi: +»Miks, poikani, tään olet tehnyt meille? + +Näät surren taattosi ja minä oomme +sua etsineet.» Ja heti vaiettuaan +tuo esiintyjä ensimmäinen haihtui. + +Mut sitten toinen näkyi, poskillansa +veet moisen tuskan tuottamat, mi syntyy, +kun toista vastaan suuri kauna kasvaa. + +Hän sanoi:[158] »Herra kaupungin jos olet, +nimestä jonka jumalat niin kiistas +ja josta tieteet kaikki säteilevät, + +Peisistratus, nuo käsivarret kosta +herjaiset, jotka tytärtämme kauloi.» +Ja valtias noin lempeästi vastas + +hänelle kasvoin hiljaisin ja vienoin: +»Mit' teemme sille siis, ken vihaa meitä, +jos tuomitsemme sen, ken meitä lempii?» + +Näin sitten kansaa vihan-villitsemää +kivittämässä nuorukaista, huutain +kovasti toisilleen: »Hänt' iske, iske!» + +Ja hänet näin ma kuolon painamana +jo kumartuvan maata kohden, silmäin +vain ovi auki taivahalle oli. + +Ett' anteeks antais vainoojille Herra, +rukoilevan hän näytti vaivassansa, +näöllä, jot' ei vastustaa voi sääli. + +Kun sieluni taas unestansa kääntyi +totuuteen, jok' on unen ulkopuolia, +näin harhani, mut totuuden myös niissä. + +Oppaani, jolle ihmiseltä näytin +ma unestansa juuri heräävältä, +nyt sanoi: »Mik' on sun, kun noin sa hoiput? + +Oot yli puolen peninkulmaa käynyt +sa silmät kiinni, kompuroivin jaloin +kuin mies, mi unen on tai viinin vanki.» + +»Isäni armas», hälle virkoin, »mua +jos kuulet, kerron, mitä mulle näkyi, +kun jalkani niin oli multa poissa.» + +Ja hän: »Vaikk' kantais sata naamiota +sun kasvos, eivät vähimmätkään oisi +minulle salatut sun miettehesi. + +Näkysi näit, siks ettei sydämesi +vesiltä rauhan sulkeutuisi, jotka +lähteestä ijäisestä virtailevat. + +En kysynyt: 'Mik' on sun?' kuin se tekee, +mi katsoo silmin vain, jotk' eivät näe, +kun hengetönnä kuollut ruumis lepää. + +Mut kysyin vahvistaaksein jalkojasi; +näin kannustettava on kuhnureita, +kun heräävät, he ettei aikaa tuhlais.» + +Astuimme illan suussa, tarkkaavaisna +niin kauas kuin voi silmä kantaa, kohti +säteitä kirkkahia päivänlaskun. + +Mut katso, silloin savu[159] sankka nousi +päin meitä, pimeämpi yötä, eikä +paeta paikkaa meille ollut missään. + +Se meiltä näön vei ja ilman puhtaan. + + + + +Kuudestoista laulu + + +Ei pimeys helvetin, ei yö, miss' ykskään +ei tähti loista alla soukan taivaan, +min kokonansa pilvet synkät kattaa, + +niin paksuun, raakaan peittoon hunnuttanut +näköä multa ei, ei aistimia, +kuin savu tuo, mi täällä päälle lankes. + +Ei silmää sietänyt ees auki pitää; +siks Oppahani viisas, uskollinen +läheni, tarjos tueks olkapäänsä. + +Kuin sokko seuraa saattajaansa tarkkaan +ett' eksyis ei, ei esineihin töytäis, +joist' olla vaara vois tai tulla turma. + +Niin halki ilman kitkerän ja tuiman +ma kuljin, kuullen Opastain, mi sanoi: +»Vain varo, ettet minusta sa eroo!» + +Älysin ääniä, ja kukin tuntui +anovan rauhaa ynnä armahdusta +Jumalan Karitsan, mi synnit pesee. + +Siks _Agnus Dei_[160] oli alku kunkin; +samoja sanat oli, nuotti sama, +näin heillä oli sopusointu suurin. + +»Kuulenko henkiä vai keitä?» kysyin +Oppaalta. Mulle hän: »Sa oikein kuulet, +ne täällä käyvät vihan paulaa päästäin.» + +»Ken olet, savun halki samoovainen, +mi meistä puhut niinkuin oisit vielä +sa maailmassa ajallisten mittain?» + +Näin huusi ääni eräs. Lausui mulle +nyt Mestarini: »Vastaa hälle, kysy +häneltä, viekö ylöspäin tää polku!» + +Ja minä: »Luotu oi, mi puhdistaudut +kauniina palatakses Luojas luokse, +saat kuulla ihmehen, jos seuraat mua.» + +»Niin kauas seuraan kuin on mulla lupa», +hän vastas, »ja jos savu silmät peittää, +on korvakuulo meitä yhdistävä.» + +Ma hälle: »Vielä tässä hahmossani, +min kuolo poistaa, ylöspäin ma kiipeen +ja käynyt kauhut helvetin ma olen. + +Kun ottanut mun laupeuteensa Luoja +niin on, ett' tahtoo kartanonsa näyttää +tavalla nykyisestä poikkeevalla, + +sa ällös salaa, kuka ennen olit, +vaan nimes virka, suunta suora neuvo, +solalle että sanas meitä johtais!» + +»Ma Marcus[161] olin, mies lombardialainen; +maailman tunsin, pyrin kuntoon, johon +nyt enää joustaan jännitä ei kukaan. + +Tiell' olet oikealla noustaksesi.» +Näin vastas, lisäs hän: »Ma pyydän, että +rukoilet eestäni, kun ylhääll' olet.» + +Ma hälle: »Mitä multa pyydät, täyttää +lujasti lupaan; vaan mun halkaisevi +epäily muuan, jos en pääse siitä. + +Se ensin oli yksi-syinen, nyt se +on kaksi-syinen; sanas varmentavat +sen, mitä kuullut oon[162] ja itse tunnen. + +Maailma tosiaan on tuiki tyhjä +hyveestä kaikesta, niinkuin sa sanot, +ja alta, päältä pahaa tulvillansa. + +Mut pyydän, että virkat syyn, sen että +näkisin itse, näyttäisin myös muille; +yks syyttää taivasta[163] ja toinen maata.» + +Hän huokas syvän, tuskan pusertaman +»ah»-huudon ensin, sitten lausui: »Veli, +maailma sokko on, sa sieltä tulet. + +Te lapset maan, te joka seikan syyksi +taivaita luulette, kuin kaikki liike +ois pakkoseuraus niiden liikunnasta. + +Jos oisi niin, ois vapaa tahto teiltä +myös temmattu, eik' oikein ois, ett' ilo +on palkka hyvän, pahan palkka tuska. + +Sysäyksen antaa liikkeisiinne tähdet, +en sano: kaikkiin; vaan jos sanoisinkin, +on suotu teille tieto hyvän, pahan. + +Ja tahto vapaa, kun se urheasti +ens taistelonsa tähtein kanssa kestää, +voi hyvin hoidettuna kaikki voittaa. + +Paremman luonnon, voiman korkeamman +te vapaat ootte alammaiset; teihin +se sielun luo, jot' eivät tähdet määrää. + +Siks jos on maailma nyt mennyt harhaan, +syy teidän on, on teistä etsittävä, +ja siitä sulle totuuden nyt sanon. + +Kädestä Luojan, joka silmin sitä +hyväilee ennen syntymistä, sielu +kuin laps, mi itkee, nauraa, naljaelee, + +käy viatonna eikä tiedä mitään, +vain ett' on Isän iloisen hän luoma +ja mielellänsä huvitusta etsii. + +Sen himo ensin pienehen on hyvään, +jälestä pettäväisen tuon se juoksee, +jos suitsi, ohjaus ei mieltä muuta. + +Siks ohjaks täytynyt on panna laki, +omata kuningas, min silmä nähdä +totuuden kaupungin[164] ees tornit voisi. + +On laki, mutta kuka käyttää sitä? +Ei kukaan; sillä esipaimen hyvin +märehtii, mut on hällä sorkat huonot.[165] + +Siks kansa, joka oppahansa näkee +moist' etsivän, mit' ikävöi se itse, +vain siitä syö eik' enää muuta pyydä. + +Tajuta taidat siis, ett' ohjaus huono +on syynä syntiin maailman, ei luonto, +mi teissä tullut oisi turmelluksi. + +Loi Rooma hyvän maailman; mut kaksi +sill' oli Aurinkoa,[166] jotka kahta +valaisi rataa: maailman ja Luojan. + +On toinen sammuttanut toisen, miekka +on pantu saattajaksi paimensauvan; +ne kaks ei koskaan hyvin yhteen sovi. + +Näät yhtyneinä ei ne pelkää toistaan; +jos mua et usko, katso tähkäpäitä, +kun joka kasvi siemenestä tutaan. + +Tienoilla Pon ja Etschin[167] kastamilla +vallitsi kunto, tapa kaunis, ennen +kuin Fredrik joutui tasapäähän taistoon. + +Nyt taivaltaa voi turvallisna siellä +jokainen, joka puhutella kehtaa +ei kunnon ihmistä, ei lähestyä, + +Viel' ukon kolmen kautta uutta aikaa +muinainen nuhtelee; mut hekin nurkuu, +kun eloon parempaan ei kutsu Luoja. + +On Konrad da Palazzo, Gerhard hyvä +ja Guido da Castel,[168] hän, jota 'kunnon +lombardialaiseks' ranskalaiset kutsuu. + +Siks sanottakoon, että Rooman kirkko, +sekoitus kahden hallituksen, lokaan +on langennut ja kumpaisetkin tahraa.» + +»Oi kelpo Marcus», lausuin, »haastat hyvin, +ja nyt ma huomaan, miksi pelto-osuus +pojilta Levin[169] kerran kiellettihin. + +Mut ken on Gerhard, jonka kerrot jääneen +näytteeksi aikain entisten ja nuhteeks +tään vuosisadan häijyn, hurjistuneen?» + +»Mua pettää taikka koettelee sun puhees», +hän vastasi; »toskanankieltä puhut, +et muka tunne hyvää Gerhardia! + +Nimeä muut' ei mulla hälle; toisen +on ehkä luonut tyttärensä Gaia.[170] +Jumalan haltuun! Etemmäks en tule. + +Kas, kirkkaus jo läpi usman loistaa, +yö valkenee; mun täst' on erottava, +en eteen Enkelin tuon tulla saata.» + +Pois kääntyi, kuunnellut ei enää mua. + + + + +Seitsemästoista laulu + + +Lukija, muista, koskaan vuoristossa +jos sumuun jouduit, jonka halki nähnyt +et enempää kuin myyrä luomen läpi, + +kuink' auetessa usmain kosteoiden +ja sankkain alkoi niiden puhki Päivän +kuvastin ensin himmeästi kiiltää, + +ja mielessäs on kuvitella, nähdä +sun helppo, kuinka Auringon ma ensin +näin jälleen, ehtoolle jo painuvaisen. + +Opasta seuraten näin uskollista +sumusta tulin, sädemereen menin, +jo sammuneesen alavilta mailta. + +Oi, mielikuvitus, mi meidät tempaat +niin usein ulkomaailmasta, että +tuhannen torven ääntä emme huomais! + +Sua mikä lennättää, kun aistit lepää? +Valoko, taivahilla valmistuva, +vai tahto Tuon, ken sitä siellä johtaa? + +Mieleeni kangastui[171] nyt julmuudessaan +hän,[172] joka muuttui muotoiseks sen linnun, +mi laulamaan on halukkain ja hartain. + +Ja tässä sieluni niin painui umpeen, +ett' ulkopuolelta ei tullut mitään, +jot' ois se tahtonut nyt vastaan ottaa. + +Syvyyteen kuvausvoiman syöksyi miesi[173] +nyt ristiin-naulittu ja ylväs, yrmy +näöltään, sama saakka kuolemahan. + +Vierellä seisoi Ahasverus suuri, +tuon vaimo Esther, Mardokai myös jalo +ja nuhteheton sanoissa ja töissä. + +Ja kun tuo kuva itsestänsä särkyi +kuin kupla särkyy puuttehessa veden, +se josta luotu on, näyn toisen näin ma. + +Nous sielun-silmän eteen tyttö pieni,[174] +mi ääneen itki, huus: »Oi valtiatar, +vihassa miks sa tahdoit tuhkaks tulla? + +Sa itses tapoit, ettet kadottaisi +Laviniaa; nyt kadotit mun, äiti! +Sun surmaas enemmän kuin sulhon itken.» + +Kuin uni särkyy, uuden äkkivalon +lyödessä luomehen, mut särkyneenäi +viel' leikkii, ennen kuin se täysin haihtuu, + +katosi niin tuo kangastus nyt multa, +kun valonleimaus nyt kasvojani +kirkkaampi löi kuin päällä maan on nähty. + +Ma käännyin katsomaan, miss' olin; silloin +soi ääni: »Täss' on ylöspääsyn paikka!» +Tuo aikeet muut nyt kaikki poisti multa + +ja teki tahtoni niin nopsaks häntä, +ken haastoi, katsomaan ja löytämähän, +se ettei lepää, ennen kuin se täyttyy. + +Mut niinkuin Päivä silmät huikaisevi +ja hunnuttaupi valohonsa liikaan, +niin tämä multa näkövoiman otti. + +»Taivainen henki on hän, ohjoava +meit' ylös pyytämättä, tietä suoraa, +mut piileväinen valkeuteensa itse. + +Hän tekee meille,[175] me mink' itsellemme; +ken vartoo pyyntöä, kun näkee tarpeen, +näät viekkahasti valmistuu jo kieltoon. + +Siis kutsuansa jaloin seuratkaamme! +Nouskaamme nopsaan, ennen kuin yö lankee, +tai estyy tiemme aamunkoittoon asti.» + +Noin puhui Oppaani; nyt askeleemme +päin portahia yhdess' ohjasimme, +ja heti ensi asteella kun olin, + +ma tunsin lähelläin kuin siivenlyönnin,[176] +kuin leyhkän kasvoillain, ja soi: _Beati +Pacifici_,[177] jotk' ovat vailla vihaa. + +Niin paljon nousseet oli päämme päälle +jo viime säteet, joita pimeys seuraa, +ett' tuolla täällä tähtönen jo syttyi. + +»Ah, voimani, miks multa niin sa menet?» +ma sanoin itseksein, kun tunsin, että +jalkaini kunto kangistui jo kovin. + +Olimme siinä, missä nousseet portaat +ei enää; seisoimme jo liikkumatta +kuin laiva, joka laskenut on rantaan. + +Nyt hiukan kuullostin ma kuullakseni +jotakin pyöröstä tään piirin uuden, +mut sitten käännyin Mestariin ja lausuin: + +»Isäni armas, virka, mitkä synnit +pois pestään piirissä, miss' oomme? Jalka +jos seisahtuikin, jatkukoon sun puhees.» + +Hän mulle:[178] »Hyvän rakkaus, mi niukka +tekoihin oli, täällä täydellistyy, +ja sounti liian hidas rangaistahan. + +Mut että selvemmin viel' ymmärtäisit, +minuhun mieles käännä; ehkä heelmän +hyvänkin saat sa tästä viivykistä.» + +Ja jatkoi: »Luoja ei, ei luotu kukaan +vaill' ole ollut rakkautta luonnon +tai sielu, poikani, sen tiedät hyvin. + +Erehdy rakkaus ei luonnollinen; +esine huono toisen harhauttaa +tai into liian suuri, liian pieni. + +Jos suuntauu se hyvään taivahiseen +eik' kiinny liiaks hyvään halvempahan, +ei syynä voi se olla synninhimon. + +Mut kun se pahaan kääntyy, ahnehtien +liiaksi taikka liian vähän hyvää, +niin Luojaa vastaan luomakunta sotii. + +Sa tästä ymmärrät, ett' teissä rakkaus +on joka hyveen alkusyy, ja siemen +jokaisen myöskin teon rangaistavan. + +Mut kun ei rakkaus voi omaajansa +onnesta kääntää kasvojansa, luodut +kaikk' itsevihaltaan on varjeltuja. + +Ja kun ei kuvitella olentoa +voi itsekseen, ei Jumalasta irti, +evätty Tuot' on vihaamasta myöskin. + +Jälelle jää, jos oikein jaoittelen, +rakastaa turmaa lähimmäisen; teissä +tavalla kolmella tuo rakkaus syntyy. + +Yks naapurinsa turmiosta toivoo +etuja itselleen ja siksi soisi, +tää että kukistuisi korkeudestaan. + +Yks pelkää vallan, kunnian ja maineen +kadottavansa, jos vain toinen nousee, +siks synkistyy ja hälle suopi pahaa. + +Yks loukkauksesta niin vihaan syttyy, +hän että kostoa vain himoo; moinen +tietysti toivoo toisen onnettuutta. + +Vuoks rakkauden tään kolminaisen alla +tuoll' itketään. Nyt kuule toisestakin, +mi hyvään pyrkii, mutta nurinkurin. + +Jokainen himmeästi aavistelee +ja toivoo hyvää, jossa sielu lepäis, +ja sitä saavuttaakseen ponnistelee. + +Mut hidas jos on rakkaus, mi teitä +vetävi tuohon pyrkimään, tää piiri +katujan hurskaan siitä rankaisevi. + +On vielä hyvää,[179] jost' ei onni koidu +inehmon; onni ei, ei hyvä olo +lie kaiken hyvän heelmä eikä juuri. + +Se rakkaus, mi sille liiaks hehkuu, +kehässä kolmess' ylemmässä surraan, +mut kuinka kolmeen jakautuu se osaan, + +en sano, että keksisit sen itse.» + + + + +Kahdeksastoista laulu + + +Ol' esityksensä nyt lopettanut +tuo syvä Tietäjä ja tarkkaan katsoi +mua silmiin, tokko tyytyväinen olin. + +Ma, jota poltti jano uus jo, kielen +vait pidin, mutta mietin mielessäni: +»Kysellen liikaa ehkä häntä vaivaan.» + +Mut tosi taatto tuo, mi huomas hyvin +mun aran tahtoni, min peittää aioin, +puhuen rohkaisi mua puhumahan. + +Siis virkoin: »Mestari, sun valostasi +niin silmä selkenee, ma että selvään +tajuan puhees kuvauksen ja ponnen. + +Siks sua pyydän, Isä armas, mulle +ett' esittäisit rakkauden, sa josta +jokaisen hyvän työn ja huonon johdat.» + +»Minuhun», lausui, »järjen silmät tarkat +teroita, huomaa sokeoiden haira, +kun ryhtyvät he muiden oppahiksi. + +On sielu luotu rakastamaan; kaikkeen +se huvittavaan herkkä on, ja pian +sen tekoon tempaisevi mielihyvä. + +Älynne tosi olevaisuudesta +saa vasta kuvan, kehittää sen teissä, +siks kunnes sitä kohden kääntyy sielu. + +Ja jos näin kääntyen se siihen taipuu, +tuo rakkautt' on, luonnon rakkautta, +min teihin jälleen sitoo mielihyvä. + +Kuin korkeuteen vuoks olentonsa kohoo +tuli, mi luotu nousemaan on sinne,[180] +kauemmin missä ainehensa kestää, + +niin sielu hurmautunut syttyy haluun,[181] +mi hengen liike on, eik' ennen lepää +kuin nautinnon suo rakastettu seikka. + +Nyt huomaat, kuinka piilotettu totuus +on niiltä, jotka väittää, että rakkaus +jokainen itsessään ois kiitettävää. + +Kentiesi siks, ett' ainehensa näyttää +olevan aina hyvää; vaan ei leima +jokainen hyvä, vaikk' on hyvää vaha.» + +»Sanasi ynnä tarkka huomioni», +ma näin, »on rakkauden nyt selittäneet, +mut myöskin suurentaneet epäilyni. + +Jos ulkoa näät rakkaus meihin tulee +ja ainoo on se sielun jalka, syytön +on sielu, käyköön oikeaan tai väärään.» + +Hän mulle: »Kaikki, minkä järki näkee, +voin sulle virkkaa; muuhun nähden toivees +Beatriceen kiinnä, jok' on uskon seikka. + +Jokainen muoto henkinen,[182] mi eri +kuin aine on, mut ainehessa kiinni, +sisässään voiman erikoisen kätkee, + +mi näy ei muualla kuin työssä eikä +käy ilmi muun kuin tulostensa kautta +kuin lehdin vihrein näkyy kasvin elo. + +Siks ihminen ei tunne, mistä tullut +on häneen tieto ensi selviöiden +ja ensi pyytehien vaistovalta, + +mi teiss' on, niinkuin mehiläisess' into +on mettä tehdä; ja tuo ensi tahto +siis ulkopuoli' on kiitoksen ja moitteen. + +Mut että tuohon kaikki muukin yhtyis, +on teille synnynnäistä määräyskyky, +min tulee kynnys hyväksynnän olla. + +Tuo alku on, ja siitä kumpuavi +syy edesvastuunne, sen mukaan, kuinka +se hyvää, pahaa hyväksyy tai seuloo. + +Ne, joiden aatos pohjaan tunki, tahdon +vapauden luojan-luoman huomas tämän, +ja heistä syntyi maailmalle siveys. + +Vaikk' otaksumme, ett' on joka halu, +mi teissä syttyy, teille pakollinen, +siis sitä vastustaa on teissä voima. + +'Kyvyllä ylhäisellä' Beatrice +vapautta tahdon tarkoittaa; tuo mielees +visusti paina, jos hän siitä puhuis.» + +Kuu, myöhästynyt melkein keski-yöhön, +nyt nousi niinkuin kulho, kauttaaltansa +palava, harventaen tähdet meiltä. + +Ja vastapäivää rataa kiersi, jota +käy Aurinko, kun laskevan sen näkee +Sardein ja Korsein saarten väliin Rooma. + +Tuo jalo hahmo, jonka vuoks Pietola[183] +kuulumpi Mantovan on kaupunkia, +nyt vapaa kuormast' oli kyselyni. + +Ma, saatuani vastauksen selvän +ja kirkkaan joka ongelmaani, seisoin +kuin ihminen, mi horroksessa tuumii. + +Mut poistui multa horros tuo, kun kansaa +äkisti huomasin ma hartiaimme +takana, jäljestämme saapunutta. + +Kuin rannoillaan Ismenus ja Asopus[184] +näkivät öisen, hurjan ihmisvilkkeen, +kun apuun Bakkos-luojan Teba turvas, + +niin heidän, joita hyvä tahto ajoi +ja rakkaus oikea, näin askeliaan +kehässä tässä sirpiks koukistavan. + +Pian meidät saavuttivat, koska juosten[185] +tuo liikkui koko suuri kansanjoukko; +kaks heistä muiden eellä huusi itkein: + +»Maria nopsaan juoksi vuoristohon!»[186] +Ja sitten: »Caesar, voittaakseen Ilerdan,[187] +Massilian saarsi ja Espanjaan riensi.» + +»Ees, eespäin, ettei aika kuluis vuoksi +rakkauden liian pienen!» huusi toiset, +»aherrus hyvä armon uudistavi!» + +»Oi te, joiss' ehkä nykykiihko kiivas +hitauden korvaa ynnä penseyden +hyvihin töihin, jotka laiminlöitte, + +tää, joka elää--en ma haasta turhaa-- +tahtoisi nousta, taas kun Päivä koittaa; +siks virkkakaa, miss' ovat vuoriportaat!» + +Nuo sanat suulta soivat Oppahani; +ja eräs sieluista noin vastas hälle: +»Käy jäljessämme, niin sa löydät solan! + +Niin meidät täyttää tahto rientämisen, +ett' emme saata seisahtaa; siks anteeks, +jos karkeutena oikeuttamme pidät. + +San Zenon apotti[188] Veronass' olin; +hallitsi hyvä Barbarossa silloin, +Milano josta vielä surren puhuu. + +Eräällä haudass' on jo toinen jalka, +mi pian luostarin tuon vuoksi itkee +ja murehtii, ett' ollut on sen herra, + +kun pannut tosi paimenen on sijaan +hän poikansa, tuon ruumiiltansa ruman, +rumemman sielultaan ja halpa-synnyn.» + +En tiedä, vaikeniko, vaiko vielä +hän puhui, niin jo kauas juossut oli, +mut tämän kuulin sekä päätin muistaa. + +Hän, Auttajani joka pulman tullen, +nyt lausui: »Tänne käänny, katso kahta, +jotk' kiroo hitautta jo kiireellänsä!» + +Ja takaa kaikkein kuului: »Ennen täytyi +sen kansan kuolla, jolle aukes meri, +kuin lapset[189] sen sai nähdä Jordan-joen.» + +Ja sitten: »Kansa,[190] mi Ankiseen pojan +kerällä kestänyt ei loppuun saakka, +elämän itselleen loi maineettoman.» + +Kun meistä loitonneet nuo varjot oli +niin paljon, ettei näkyneet ne enää, +mun sisälläni aatos uusi syntyi, + +ja siitä muita eri miettehiä; +yhdestä toisehen näin harhaelin, +sikskunnes nautinnolla silmät suljin + +ja uneks vaihtui mielen mietiskely. + + + + +Yhdeksästoista laulu + + +Hetkellä, jolloin lämpö Päivän jaksa +kuun kylmyyttä ei enää vastustella, +kun haittaa sitä Maa tai myös Saturnus,[191] + +ja jolloin, ennen aamukoita, velhot[192] +idässä näkee 'Suuren Onnen' merkin +radalle nousevan, mi tummuu pian, + +unessa luoksein nainen[193] sammalkieli +ja kierosilmä, vääräsääri tuli, +ja käsirikko ynnä kalman-karva. + +Ma häntä katsoin; ja kuin Päivän alla +jäsenet virkoaa yön jähmettämät, +niin alla katseeni tuon kieli kirpos + +ja sitten varren koko ryhti nousi +vähässä ajassa ja kasvot valjut +sai värin, jota niille toivoo rakkaus. + +Kun irti saanut kielenkannat oli, +hän alkoi laulaa niin, ett' tuskin kääntää +hänestä huomiotain voin ma enää. + +»Ma oon», hän lauloi, »oon seireeni armas, +mi merimiehet ulapalla hurmaan, +niin olen kuulla suloinen ja lempee. + +Ma laulullani harhaisalta tieltään +Odysseun käänsin, ja ken minuun tottuu, +ei pyri pois, niin hänet laulan lepoon.» + +Viel' ehtinyt ei sulkea hän suutaan, +kun nainen pyhä[194] nopeasti näkyi +tulevan luoksein, tuota häväisemään. + +»Vergilius, Vergilius, ken tuo on?» +hän kysyi suuttuen; tää esiin astui +ja kiinti katseensa vain naiseen jaloon, + +mi toiseen tarttui, eestä aukas hänet, +repäisi rikki vaatteet, vatsan näytti; +sen hajuun heräsin ma hirveähän. + +Loin silmäni ma Mestariini hyvään, +mi lausui: »Kolme kertaa kutsuin sua, +käy, joudu, etsikäämme sisäänkäyntis!» + +Ma nousin; kaikki pyhän vuoren piirit +säteili uutta, korkeaa jo Päivää, +mi meille selkään paistoi matkallamme. + +Nyt häntä seuraten mun otsa oli +kuin sen, min päätä miettehet niin painaa, +ett' taipuu puoliskoks hän sillankaaren. + +Ma silloin kuulin: »Tulkaa, tästä noustaan!» +Sen sanoi ääni suloinen ja armas, +min moista kuule ei tää kuolon alho. + +Avoimin, valkein joutsen-siivin johti +se, joka puhui noin, nyt meidät ylös +välitse ankarien vuoriseinäin. + +Hän sitten siivin meitä viuhkoi, virkkoi: +»On autuaat ne, jotka murehtivat, +näät heidän sielunsa saa lohdutuksen.» + +»Mik' on sun, että maahan vain sa katsot?» +Oppaani loihe mulle lausumahan, +kun oli päästy ohi Enkelistä. + +Ma hälle: »Mietin niin ma käydessäni +näkyä äskeistä, mi kiehtoo mua, +niin ettei aatokseni siitä eroo.» + +»Tuon näit», hän lausui, »velhon vanhan, jonka +vuoks yksin ylhäällä tääll' itketähän; +myös näitkö, kuinka inhast' irti päästään? + +Sa siihen tyydy, maahan kantas iske, +luo silmäs lumoon, jota pyörittävi +ijäinen valta taajoin tähtitarhoin.» + +Kuin haukka ensin kynsiänsä katsoo +ja sitten, kutsun kuullen, jännittyvi +halusta saaliin, sitä houkuttavan; + +niin minä, yhtä innokkaana, nousin +niin ylös kuin tuo kesti vuorisola, +sikskunnes tie taas kiemurrella alkoi. + +Kun edessäni piiri viides aukes, +sen täynnä kansaa näin ma itkeväistä[195] +ja maassa kasvoillansa makaavata. + +_Adhaesit pavimento anima mea_,[196] +ma kuulin siellä ilmi ähkyttävän +niin vaivoin, että sanat tuskin kuului. + +»Oi, Luojan valitut, te, joiden tuskaa +oikeus ja toivo toki lievittävät, +meit' opastakaa nousuun korkeahan!» + +»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata +ja tahdotte tien nopeimmin te löytää, +te aina käykää käteen oikeahan!» + +Näin pyys Vergilius, näin vastattihin +vain vähän matkan päästä; siksi tunsin +puheesta puhujan ma piilevänkin. + +Katseeni käänsin sitten Mestariini; +hän merkill' iloisella siihen suostui, +mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani. + +Kun oma herrani siis olin, astuin +luo luodun tuon, mi puhunut ol' äsken +ja johon kiintynyt ol' huomioni. + +Ma lausuin: »Henki, joka kypsyt karsein +ja teet, mit' ilman Luojan luo ei tulla, +mun vuoksein hetkeks huoles suuri heitä! + +Ken olit, virka, ylöspäin miks selät +makaatte, ynnä voinko eestäs mitään +ma maassa, josta lähdin elävänä?» + +Hän mulle:[197] »Selkämme päin itseänsä +miks taivas käänsi, tietää saat; mut ensin: +_Scias quod ego fui successor Petri_.[198] + +Välillä Chiaverin ja Sestrin joki[199] +kaunoinen juoksee, jonka mukaan nimen +sukuni saanut on, mi tuost' on ylpee. + +Kuukauden tunsin paavinviitan taakkaa; +jos tahtoo säilyttää sen saastumasta, +sen rinnalla muu kaikki on kuin höyhen. + +Voi mua, myöhään synnin tieltä käännyin! +Mut tultuani Rooman Paimeneksi, +elämän valheen vasta näin ma pohjaan. + +Näin, ettei siellä sydän saanut rauhaa +eik' ylemmäksi enää nousta voinut; +minussa siksi syntyi rakkaus tähän. + +Mut siihen saakka kurja, kaiken ahnas +ja irti Luojast' oli sydämeni; +nyt, niinkuin näät, ma siitä täällä kärsin. + +Mit' ahneus aikaan saa, käy täällä ilmi, +miss' sielut kääntynehet puhdistuvat; +ei tuskaa tuimempaa tää vuori tunne. + +Kuin sammui rakkautemme hyvään kaikkeen +vuoks ahneuden, mi työmme turhaks teki, +niin meidät täällä orjuuttaa nyt oikeus, + +kädet ja jalat meiltä kahlehtien; +niin kauan kuin vanhurskas Herra tahtoo +makaamme tässä liikkumattomina.» + +Puhua tahdoin, olin polvistunut; +mut kun ma yritin ja hän sen huomas, +vain korvin kuullen kunnioitukseni, + +hän lausui: »Mistä syystä maahan vaivuit?» +Ma hälle: »Soimas omatunto mua, +kun eessä Teidän arvonne ma seisoin.» + +»Oikaise jalkasi ja nouse, veli!» +hän vastas, »huomaa, oomme palvelijat +ma, sa ja muutkin, saman valtaherran. + +Jos joskus evankeliumin sanat +nuo _Neque nubent_[200] olet ymmärtänyt, +tajuta myös sa voit, miks näin ma puhun. + +Nyt mene! Tahdo en, ett' enää viivyt, +näät viipymykses estää itkuani, +min kautta kypsyy hyvä mainitsemas.[201] + +Maan päällä heimoa mull' on, Alagia,[202] +siveä luonnostaan, jos huonehemme +hänt' turmele ei esimerkillänsä; + +mut hän on ainoo multa sinne jäänyt.» + + + + +Kahdeskymmenes laulu + + +On tahto[203] turha parempaansa vastaan; +siks vasten mieltäin, myöten mieltä hänen, +ma veestä vedin sienen, viel' ei täyden. + +Niin lähdin sieltä, samoin Mestarini; +vapaata äärtä pitkin vuorta käytiin +kuin liki harjain muureill' astutahan. + +Ne, jotka pisar pisaralta pahan,[204] +mi vaivaa koko maailmaa, pois itkee, +näät ulko-äärtä ovat liian liki. + +Kirottu ollos, susi vanha,[205] joka +enempi erästät kuin peto mikään +vuoks nälkäsi, mi milloinkaan ei täyty! + +Oi taivaat, joiden kierto, niinkuin luullaan +myös maankin olot, elin-ehdot muuttaa, +tuon suden milloin saapuu karkoittaja? + +Hitaasti käytiin, varovasti; pidin +silmällä vainajia, joiden kuulin +ma ähkyn kurjan, itkun säälittävän. + +Ja kuulin käydessäni: »Maaria armas!» +niin itkein edessämme huoattavan +kuin nainen huokaa synnytyksillänsä. + +Ja sitten: »Köyhä siihen määrään olit +kuin meille näyttää soppi seimen, jonne +sa pyhän kätkit kerran saalahasi.» + +Ja sitten seuras: »Oi, Fabricius[206] kelpo, +mi ennen tahdoit hyveen köyhän pitää +kuin pahein saada suurta rikkautta!» + +Nuo sanat minua niin miellyttivät, +ett' astuin luo ja tuta tahdoin sielun, +mi näytti olleen niiden lähtökohta. + +Hän vielä puhui auliudesta, jota +osoitti Nikolaus[207] impyeille, +hyveeseen johtain heidän nuoruutensa. + +»Oi sielu», lausuin, »joka haastat hyvää +niin paljon, virka, kuka oot, miks yksin +tuot' ylistystä toistat ansaittua![208] + +Puheesi palkatta ei jääpä ole, +jos pääsen päättämähän tietä elon +tään lyhyen, joka loppuhunsa kiitää.» + +Ja hän: »Sen kerron, en siks että maista +vartoisin lohdutusta, vaan kun armo +niin suuri paistaa sulle ennen surmaas. + +Tuon olin kasvin huonon[209] kantajuuri, +mi koko kristillisen maan niin varjoo, +siit' että harvoin hyvä heelmä kypsyy. + +Mut jos Douai ja Lille ja Gent ja Brügge[210] +ois vankat, pian kosto kohtais; Hältä, +ken kaikki tuomitsee, ma tuota anon. + +Hugo Capet[211] mun oli siellä nimi; +minusta johtuu Ranskan valtaheimo, +tuo sarja Filipein ja Ludvigien. + +Parisist' olin, poika teurastajan. +Kun kuoli heimo kuningasten[212] vanhain, +pait' yhtä, joka otti munkinviitan, + +käteeni kiertyi hallituksen ohjat +ja valtakunnassa niin paljon mahdoin +ma ystävin ja uusin rikkauksin, + +mun poikan' että korotettiin kruunun +tuon herrattoman haltiaks; näin alun +sai sukupolvet muiden voideltujen. + +Niin kauan kuin Provencen myötäjäiset[213] +siveyttä heimoni ei olleet vieneet, +se vähän mahtoi, mut ei tehnyt pahaa. + +Siit' alkoi väkivalloin ynnä valhein +se ryöstämään, ja kohta syynsä lunnaiks +Normandian otti,[214] ja Ponthieun, Gascognen. + +Karl sai Italiaan; ja syynsä lunnaiks +tapatti Konradinon se, ja Tomaan +lähetti taivahasen,[215] syynsä lunnaiks! + +Nään ajan, joka etäinen ei liene, +kun saapuu toinen Ranskan Karl,[216] min kautta +enemmän vielä heimon maine kasvaa. + +Hän tulee aseetonna, peistä kantaa +vain sitä, jolla soti Judas; iskee +sen niin, Firenzen että halkee rinta. + +Siit' ei hän maata saa, vaan häpeätä, +rikosta vain, sen raskahampaa hälle, +min keveämp' on aatoksensa tuosta. + +Tulevan toisen nään ma, laiva-vangin,[217] +mi tyttärensä myö ja kauppaa hieroo +kuin merirosvot kauppaa orjatarten. + +Voi, ahneus, mit' enempää voit tehdä, +kun vereni niin kiehtonut sa olet, +lihaansa omaa ettei enää helli! + +Syyt että vanhat, uudet vaipuis, liljain +nään liehuvan Alagnassa ja kuinka +on Kristus vanki hahmoss' sijaisensa.[218] + +Nään, kuinka herjataan hän vielä kerran, +juo sappea ja etikkaa hän jälleen +ja kuolee keskell' uutten ryövärien.[219] + +Nään, kuinka julma, uus Pilatus[220] tyydy +ei tuohonkaan, vaan oikeus-perusteitta +himoisin purjein ohjaa Temppelihin.[221] + +Oi, Herra, milloin nähdä riemukseni +saan koston, vielä kätketyn, mi vihaas +sun salaneuvossasi viihdyttävi? + +Mit' äsken Pyhän Hengen morsiosta +ainoosta sanoin ja mi johti sinut +mua kohti saamaan selitystä jotain, + +on sitä säätty rukoella meidän +niin kauan kuin on päivä; mutta öisin +sen sijaan toiset viritämme soinnut.[222] + +Pygmalionia toistelemme silloin, +min varkaaks, rosvoks, sukumurhaajaksi +keltaisen kullan himo häijy teki.[223] + +Kurjuudet kuvailemme Midaan[224] ahnaan, +mi seuras haluaan niin suunnatonta, +ett' iki joutui naurun-alaiseksi. + +Myös muistelonsa Akan[225] hullu saapi, +mi saaliist' osan vei, niin että viha +Josuan vieläi häntä siitä vainoo. + +Saffiraa[226] ynnä miestään syyttelemme; +soi kiitos, että Heliodorus[227] estyi, +häpeä kaikuu kautta vuoren kaiken, + +kun Polydoruksen löi Polymnestor.[228] +Ja viimeks huudamme: 'Sa, Crassus,[229] joka +sen tiedät, virka, miltä kulta maistuu!' + +Yks milloin kovaa, toinen hiljaa haastaa, +ja mukaan tunteen, meitä kannustavan, +hitaampi tahti on tai kiihkeämpi. + +Ma yksin siis en hyvää kuuluttanut, +mi päivin täällä soi; mut lähelläni +ei ääntään kohottanut kukaan toinen.» + +Olimme hänen jättäneet jo, eespäin +nyt käydä polkua me ponnistimme, +mikäli salli voimamme, kun tunsin + +ma vuoren järkähtävän, niinkuin jotain, +mi putoaa, ja kylmä karsi mua +kuin miestä, joka kuolemaansa kulkee. + +Niin liikkunut ei Delos[230] liene ennen +kuin sinne pesänsä Latona laittoi +nuo synnyttääkseen kaksois-silmät taivaan. + +Tahoilta kaikilta nyt huuto nousi; +mua kohden painui Mestari ja virkkoi: +»Äl' epäile, sa nääthän, johdan sua!» + +_Gloria in excelsis Deo!_[231] lauloi +ne kaikki, joita olin tullut liki, +niin että kuulla voin ma virren sanat. + +Seisoimme epäröiden, liikkumatta +kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat, +sikskunnes jyrinä ja laulu loppui. + +Jatkoimme sitten vaellusta pyhää +ohitse varjoin, jotka maassa maaten +taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen. + +Mua tietämättömyys ei liene mikään +niin tiedonhaluiseksi tehnyt eikä +niin mua vaivannut, jos muistan oikein, + +kuin silloin polton tunsin povessani: +kysyä tohtinut en vuoksi kiireen, +en itse asiaa ma ymmärtänyt. + +Näin astuin arkana ja miettiväisnä. + + + + +Yhdeskolmatta laulu + + +Tuo jano luontainen[232] ja sammumaton, +jos emme vettä saa, min armolahjaa +aneli kerran Samarian vaimo, + +mua kiusasi, mut eespäin kiire ajoi +jälestä Oppaan, varjo-täyttä tietä; +ja säälitti mua kosto oikeakin. + +Ja katso, niinkuin kirjoittaapi Lukas, +ett' tiellä Kristuksen he kaksi näki +jo nousnehena luolahaudastansa, + +niin meille varjo näkyi, seuras meitä +silmäillen joukkoa, mi maassa makas; +hänt' emme huomanneet, hän ensin puhui + +ja virkkoi: »Veljet, Luojan rauha teille!» +Me äkin käännyimme; Vergilius vastas +tuon tervehdykseen niinkuin vaati hienous + +ja lausui: »Pyhäin yhteyteen ja rauhaan +sun päästäköön se tosi oikeus-istuin, +mi minut ikuiseen maanpakoon säätää!» + +»Miten?» hän kysyi, meidän kiirehtäissä, +»jos Luoja teit' ei taivoon huoli, kuka +sen portaita niin ylös johti teidät?» + +Ja Mestarini: »Merkkejä jos katsot +tään otsalla, joit' Enkel' yksin piirtää, +sa näät, hän että hyväin joukkoon kuuluu. + +Mut hän,[233] ken yötä päivää kehrää, päässyt +viel' ei tään miehen elonlangan mittaan, +min kullekin suo Kloto värttinästään. + +Siks sielunsa, mi sisar sun on sielus +ja mun, ei nousta ylös yksin voinut, +kun nää ei maailmaa hän meidän tavoin. + +Kidasta Tuonen avarasta tuotiin +ma niin hänt' ohjaamaan, ja ohjaelen, +niin kauas kuin mun taitoni voi kantaa. + +Mut virka, jos sa tiedät, miksi järkkyi +niin äsken vuori ja miks kaikki, aina +sen juureen märkään asti, huus yht' aikaa?» + +Kysyen noin hän naulanpäähän osas +minunkin kaihoni, ja vain vuoks toivon +janoni paljon sammui äskeisestään. + +Tuo vastasi: »Ei mitään täällä ole, +jok' ilman järjestystä kuuluis vuoren +tään pyhyyteen tai tavatonta oisi. + +Tääll' ikivapaat vaihteloista ollaan; +mit' itsestään luo itsellensä Taivas, +ei muu, voi olla täällä syy tai tapaus. + +Siks lankee tääll' ei sade, rakeet, lumi, +ei kaste, härmä yläpuolia portaan +tuon pienen, lyhven, kolmi-astehisen.[234] + +Näy tääll' ei pilviä, ei hattaroita, +ei salamaa, ei tytärtä myös Taumaan,[235] +mi päällä maan niin usein muuttaa majaa. + +Ei kuiva höyry myöskään nouse yli +tuon portaan äsken mainitun, min päässä +sijainen Pietarin on vartiana. + +Kai alempaa se joskus järkähtelee;[236] +mut tuulen vuoks, mi maassa syntyy--kuinka, +en tiedä--täällä ei se järky koskaan. + +Se täällä järisee, kun sielu joku +on puhdas nousemaan tai liikkumahan +taas ylöspäin; nuo huudot häntä seuraa. + +Puhtauden todistaapi tahto yksin, +vapaana seuraa vaihtamaan, kun sielun +se valtaa ja sen ilahduttaa intoon. + +Se ensin tahtois, vaan ei salli halu, +min sille tuskaan tahdon-vastaisehen, +kuin ennen syntiin, säätää Luojan oikeus. + +Ja ma, ken maannut vuotta viisisataa +täss' olen vaivassa, nyt vasta tunsin +tyyssijaan parempahan tahdon vapaan. + +Siks tunsit, että järkkyi maa, ja Herraa +ylisti kautta vuoren sielut hurskaat, +hän että heidät pian kutsuis kotiin.» + +Näin hän; ja koska janon mukaan juoman +on nautinto, en sanoa ma saata, +se mulle minkä teki mielihyvän. + +Ja viisas Mestari: »Nyt verkon näen, +mi teitä kietoo, ja kuin siitä päästään, +miks vuori järkkyy ja miks iloitsette. + +Suvaitse virkkaa mulle nyt, ken olit; +sanoihis sisältyköön myös, miks täällä +niin monta maannut olet vuosisataa.» + +»Ma olin kuulu», vastas toinen,[237] »aikaan, +kun hyvä Titus[238] kosti naulanreiät +ne, joista juoksi Judaan myömä veri. + +Sen salli Korkein. Maailmassa maine +mull' oli tuo, mi kunniaa suo enin +ja enin kestää, vaan mult' usko puuttui.[239] + +Niin suloisesti lauloin, mies Toulousen, +mun että Rooma omaksensa otti +ja myrtein kulmaluuni seppelöitsi. + +Nimeni päällä maan on vielä Statius; +ma Tebaa lauloin, suurt' Akilleusta, +mut taakka toinen tää mun tielle mursi. + +Se runohenki, joka paahtoi mua, +sai alun kipinästä taivas-tulen, +mi syttänyt on enemmän kuin tuhat. + +Mainitsen 'Aeneiin', mi äiti mulle +ja imettäjä runo-innon oli; +sit' ilman en ma painais drakman vertaa. + +Ja että elänyt ma oisin aikaan +Vergiliuksen, tuosta mielelläni +tääll' oisin vuoden enemmän kuin tarvis!» + +Nuo sanat kuullen mua Vergilius katsoi +kuin virkkaa oisi aikonut: vait ole! +Mut tahtokaan ei ole kaikkivoipa; + +näät nauru ynnä itku aina seuraa +niin liki tunnetta, mi syy on niiden, +ett' tahto voimaton on suoran luonteen. + +Hymyilin vain ma vilaukselta vähän; +mut varjo vaikeni, mua katsoi silmiin, +miss' aatos aina kirkkahinna näkyy. + +»Niin totta kuin työs suuren käyköön hyvin», +hän virkkoi, »miks nyt juuri kasvoiltasi +salama naurun mua kohden sinkos?» + +Taholta kummaltai nyt kiinni olen: +mua toinen vaientaa ja toinen vaatii +mua puhumaan; siks huokaan. Mestarini + +tuon tajuu, virkkaa: »Puhu, ällös pelkää, +puhuhan toki ynnä kerro hälle, +mit' innokkaasti niin hän tiedustavi!» + +Ma siis: »Ehk' ihmettelet, muinaishenki, +mun nauruani, jonka äsken nauroin; +mut kohta suuremman saat kummastuksen. + +Näät tää, mi ylös ohjaa katseheni, +on tuo Vergilius, sa jolta voiman +sait laulaa jumalia, ihmisiä. + +Syyn muun jos naurussani näit, se hylkää, +ei totta se; mua nauratti vain sanat, +jotk' itse hänestä sa juuri lausuit.» + +Kumartui polvia jo palvomahan +hän Mestarin, mut tämä virkkoi: »Veli, +ei niin, sa varjo oot, on varjo eessäs.» + +Hän nous ja lausui: »Siitä ymmärtänet, +kuin suurta tunnen rakkautta sinuun, +kosk' unohdan tään tyhjän turhuutemme, + +lujiksi kappaleiksi varjot luullen.» + + + + +Kahdeskolmatta laulu + + +Jo Enkeli, mi piiriin kuudentehen +meit' oli ohjannut, ol' seisahtunut, +minulta merkin ohimoilta poistain. + +Sanonut oli 'Autuaiksi' niitä,[240] +jotk' oikeutta halas; toisen sanan, +ei muuta, vielä oli tainnut: 'jano'. + +Ja minä, päästen helpommin kuin muiden +solien kautta, vaivatonna nousin, +nopeita seuraten näin vainajia. + +Vergilius virkkoi: »Rakkaus, min hyve +on syttänyt, myös aina toisen syttää, +jos vain sen liekki ulkopuolle näkyy. + +Siit' asti siks kuin esikartanohon +Manalan astui Juvenalis,[241] joka +ilmaisi mulle kiintymykses ylvään, + +sua kohtaan samaa tunsin niin, ett' outoon +se tunne henkilöön vain harvoin syttyy; +ja siks nää portaat nyt on lyhyet mulle. + +Mut lausu, anteeks anna ystävänä, +jos liika rohkeus multa ohjat ottaa, +ja ystävyksin nyt me haastelkaamme: + +Kuink' olla saattoi sijaa ahneudelle +sun sielussas, min oma huoles oli +niin täyteen luonut viisautta syvää?» + +Nuo sanat ensin hymyilytti hiukan +Statiusta, vaan hän vastas: »Kallis merkki +rakkauden mulle on sun joka sanas. + +Esiintyy, totta, asioita usein, +jotk' antaa aiheen moneen harhaluuloon, +salassa kun syyt oikeat on niiden. + +Tuo kysymykses ilmi, että uskot +elossa toisessa mun olleen ahnaan, +kai vuoksi piirin tuon, miss' ollut olen. + +Siis tiedä, että liian loitoll' oli +minusta ahneus, ja tuopa liika +tuhannet kuut nyt kiusannut on mua. + +Ja jos en ohjannut ois oikein mieltäin, +kun luin sen kohdan, missä huudat sinä +kuin ihmisluontehelle suuttuneena: + +'Kirottu kullan nälkä, kunne johdat +maan päällä, ah, sa kuolevaisten himot!'[242] +vihaista vieläi taakkaa vyöryttäisin.[243] + +Ma silloin huomasin, ett' antamaankin +käs' olla liian auki voi, ja kaduin +tuon synnin sitten kaikkein muiden kanssa. + +Kuin moni ylösnousee kaljupäänä, +kun tietämättömyys heilt' esti synnin +tään katumisen kuolinhetkelläkin! + +Ja tiedä, että syy, mi vastakkainen +on suoraan syylle jollekin, sen kanssa +yhdessä täällä kuihtuu, kuivatetaan. + +Siis puhdistuaksein jos joukoss' ollut +ma olen ahneuttaan itkeväisten, +sen vastakohta mulle tuon on tehnyt.» + +Ja Laulaja nyt paimenvirtten virkkoi: +»Mut julmat kun sa taistot lauloit ynnä +Iokasteen myös murheet kaksipäiset,[244] + +ei siitä, jota kanssas haastaa Klio, +näy viel', ett' ollut ois se usko sulla, +jot' ilman eivät kevättyömme riitä. + +Jos niin on, mikä aurinko, mi soihtu +niin poisti pimeytes, ett' tohdit purjees +suuntailla suoraan jälkeen Kalastajan?»[245] + +Näin hälle toinen: »Sa mua kutsuit ensin +Parnasson luolain lähtehistä juomaan +ja sitten valaisit mua Luojan luokse. + +Teit niinkuin se, mi kulkee öin ja kantaa +takana lyhtyä eik' itseänsä +valaisekaan, vaan jälkeentulevia, + +kun sanoit: 'Vuosisata uudistuvi; +taas palaa oikeus ja ens ihmiskausi, +ja alas astuu heimo uuden taivaan.'[246] + +Sa teit mun laulajaks, sa kristityksi; +mut että käsittäisit piirrokseni, +sen kädelläni värittää nyt tahdon. + +Jo hedelmöittänyt maailman kaiken +ol' usko tosi, jonka kylvi kerran +ijäisen valtakunnan kuuluttajat; + +ja sanas, jotka äsken toistin, sattui +niin yhteen uutten saarnamiesten kanssa, +ett' usein heitä kuulemassa kävin. + +Pyhiltä niin he minuun vaikuttivat, +ett' itkin, nähden heidän kyyneleitään, +kun heitä vainosi Domitianus. + +Ja ollessain maan päällä aina autoin +ma heitä, ja muut lahkot kaikki multa +he himmensivät tapain-puhtaudellaan. + +Sain kasteen, ennen kuin ma kreikkalaiset +jo'ille Teban johdin laulussani; +mut kauan, pakanuutta teeskennellen, + +pelosta pysyin salakristittynä; +ja penseys tää mun kiertämään sai kehää +neljättä yli neljä vuosisataa. + +Nyt sa, ken poistit multa verhon, joka +niin paljon peitti hyvää kertomaani-- +kun aikaa meill' on noustessamme--virka, + +jos tiedät, missä on Terentius vanha, +Cecilius, Plautus, Varro; virka, onko[247] +he tuomitut ja mihin kuolonkuiluun?» + +Oppaani näin: »He ynnä Persius, ma, ja monta muuta +tuon oomme kera kreikkalaisen,[248] jota +imetti enemmän kuin muita Musat; + +ens ympyrässä tyrmän tumman oomme. +Siell' usein haastelemme kukkulasta,[249] +joll' aina asuu ruokkijamme armaat. + +Euripides ja Antiphon on siellä, +Simonides ja Agaton ja monta +myös muuta seppelpäistä poikaa Hellaan.[250] + +Runoutes henkilöistä siellä ovat +Antigone, Deïphile, Argia, +Ismene myös, kuin muinen murheellinen. + +On hän,[251] mi osoitti Langia-lähteen, +tytärkin on Teiresiaan[252] ja Tetis +ja Deidamia sisaruksinensa.» + +Molemmat vaikeni nyt runoilijat, +taas tahtoivat he nähdä ympärilleen +vapaina noususta ja seinämistä. + +Ja neljä oli Päivän neittä[253] jäänyt +jo taakse, viides vehmarolla oli +ja ylös päätä palavaa sen ohjas. + +Oppaani lausui: »Luulen, reunan puoleen +on olka oikea nyt käännettävä +ja vuorta kierrettävä niinkuin ennen.» + +Näin tapa entinen nyt meitä johti; +ja tietä taivalsimme rohkeammin, +kun suonut oli sen tuo sielu ylväs. + +He eellä kulkivat, ma yksin astuin +takana, kuullen heidän haasteloaan, +mi mulle antoi runoudesta opin. + +Mut kesken armahan tuon keskustelun +polulla näimme puun,[254] mi hedelmiä +hyviä kantoi, sulotuoksuisia. + +Kuin kuusi kapenee päin latvaa oksa +oksalta, tämä pienentyi päin juurta; +siks, luulen, ettei kiivettäisi siihen. + +Taholla, jolta tiemme kiinni oli, +äyräältä korkealta neste kirkas +solisi läikkyen sen lehtein yli. + +Läheni puuta Runoniekat; silloin +sen lehväin läpi ääni huusi muudan: +»Puun tämän ruoka teiltä puuttukohon!» + +Noin sitten: »Enempi Maria[255] muisti, +häät kuinka kunnollisiks sais ja suuriks +kuin suutaan, mi nyt puolestanne pyytää. + +Ja vanhat roomattaret tyytyi juomaan +vain vettä;[256] halveksuipa herkkupöytää +myös Daniel[257] ja viisahaksi tuli. + +Ens kausi kaunis oli niinkuin kulta; +makeiksi nälkä tammenterhot teki +ja jano nektariksi joka puron. + +Hunaja ynnä heinäsirkat oli +eväänä erämaassa Kastajalla;[258] +siks niin on suuri hän ja kunniassa + +kuin evankelium sen teille kertoo.» + + + + +Kolmaskolmatta laulu + + +Kun puun tuon vehmastohon vehreähän +upotin silmäni laill' lintumiehen, +mi vaanintahan elämänsä tuhlaa, + +näin lausui hän, mi isää enemp' oli: +»Nyt tule, poikasein! On jaettava +paremmin aika, mik' on meille suotu.» + +Ma käänsin kasvoni ja nopsin jaloin +lähenin Viisahia, joiden puhe +minulta poisti matkan vaivat tyysti. + +Kas, silloin kuului itku ynnä laulu +_Labia mea, Domine!_ niin että +se ilahdutti sekä murhetutti. + +»Ah, isä armas, mit' on tuo?» ma kysyin. +Hän vastas:[259] »Varjoja vain kulkevia; +kenties näin kirvoittaa he synnin kuormaa.» + +Kuin pyhiinvaeltajat mietteissänsä, +jos jonkun oudon kohtaavat he tiellä, +pysähdy eivät, jälkeen katsahtavat, + +niin takanamme, kiirehemmin käyden, +tuli ja meni, kasvoi, kulki ohi +nyt hurskas, vaikeneva varjojoukko. + +Syvällä silmät oli heillä, synkät, +ja kasvot kalpeat ja ruumis laiha, +niin että nahka luita myöten liittyi. + +En luule, että Erysikton[260] oli +niin nihki laiha nikamiinsa saakka, +kun enimmän hän nälän tunsi tuskaa. + +Ma sanoin itsekseni: Tää kai kansa +on se mi kadotti Jerusalemin, +kun lihaa poikansa Maria nokki.[261] + +Olivat silmäkuopat heillä niinkuin +kivetön sormus; ja ken lukee _omo_[262] +kasvoilta ihmisen, nyt m:n näki. + +Ken uskois, että halun suuren nostain +niin vaikuttais veen näky, heelmän tuoksu, +joll' ei hän tietäis, kuinka tapahtuu se? + +Ma siinä kummeksuin, mi heitä kalvoi, +näät vielä mulle syy ei selvä ollut +laihuuden tuon eik' ihon kuivanehen? + +Kas, silloin päänsä syvyydestä silmät +mua kohden varjo muudan käänsi, katsoi +mua tarkkaan, huus: »Mik' on tää armo mulle?» + +En koskaan tuntenut ois kasvojansa; +mut hänen äänensä toi ilmi mulle, +mik' oli haihtunutta hahmossansa. + +Kipuna tuo mun kokonansa sytti, +niin että alta muodon muuttuneenkin +taas muistaa voin Foresen kasvonpiirteet. + +»Äl' ällistele», pyys hän, »kuivanutta +kanahkaa ihon valjun, vaisun tämän, +äläkä liikaa lihanpuutettani, + +vaan virka mulle totuus itsestäsi +ja keit' on sielut kaks nuo seuralaises; +äläkä enää vaikene, vaan puhu!» + +Ma hälle: »Kasvos, joita kuollehina +jo itkin, yhtä tuskaisasti mua +taas itkettää, kun nään ne vääntyneinä. + +Siks lausu Luojan tähden, teitä mikä +noin kuorii! Kummastelen; voi ei haastaa, +ken muuta miettii, siks en vastatakaan.» + +Hän mulle: »Luojan ikineuvo luonut +taaksemme jäänehesen puuhun, veteen +on voiman, josta niin me näivetymme. + +Tää kansa kaikki, joka itkee, laulaa, +janoa ynnä nälkää nähden täällä +taas pyhittyy vuoks kurkun ahmattiuden. + +Herättää halun syödä, juoda tuoksu +tuon heelmän ynnä vesisuihkun vihma, +mi pirskuu yli lehtein vihreöiden. + +Eik' yhtä kertaa vain, tät' uraa kiertäin, +uudistu meille tuska tuo--ei 'tuska' +mun tulis sanoa, vaan 'onni korkein'-- + +näät meidät saa puun luokse tahto sama, +mi ilohuutohon _Eli_ sai Hänet, +ken verellänsä vapautti meidät.» + +Ma vastasin: »Forese, vierähtänyt +ei viittä vuotta siitä päiväst' ole, +kun maisen elon parempaan sa vaihdoit. + +Jos ennen tuskan hyvän tuokiota, +mi meidät Luojaan liittää, voima loppui +sinulla syntiin enempään, kuink' olet + +sa tänne ylös tullut jo? Ma luulin +tuoll' alhaalla sun vielä näkeväni, +ajalla aika kussa korvatahan.» + +Hän mulle: »Nopsaan näin mun tänne tuonut +suloista tuskan mettä maistelemaan +on Nellani,[263] mi eestäin paljon itki. + +Hän hurskahilla huokauksillansa +mun otti odotuksen rantamalta +ja lunasti mun[264] muista kiertoteistä. + +Sen kallihimmin Jumalalle kelpaa +mun lempimäni pikku, leino leski, +min yksinäisemp' on hän kainoudessaan. + +Näät siveämmät on Sardiniassa +Barbagian[265] naiset kuin on naiset siinä +Barbagiassa, jonne jätin hänet. + +Ah, veljyein, mit' ois mun lausuttava? +Tuleva kangastuu jo aika eessäin, +etäinen jolle ei tää hetki ole, + +kun saarnastuolista Firenzen naiset +nuo riettaat kielletähän näyttämästä +niin rintojansa, että nännit näkyy. + +Barbaarein, Saraseenein naiset koska +kuria tarvinneet on hengellistä +tai muuta verhottuina käydäksensä! + +Mut jos nuo julkeat jo tietäisivät, +mit' Taivas nopsa valmistaapi heille, +suut heillä auki ois jo ulvomahan. + +Näät ennustaitoni jos ei mua petä, +he ennen huolta saa kuin parroittuvat +nyt laulateltavien lasten posket. + +No, veli! Mutta ällös piile enää! +Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki +tää sinne katsoo, missä Päivän peität.» + +Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä +elimme yhdessä ja haastelimme, +sen muisto vieläi sua murhetuttaa. + +Elosta tuosta mun tää käänsi, joka +käy eelläin, joku ilta sitten; silloin +tuon sisar»--ja ma näytin Aurinkoa--[266] + +»pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti +pimeyteen synkkään tosi kuollehien +lihassa tässä, joka häntä seuraa. + +Sielt' tänne nosti sanoin valmistavin +hän minut, vuorta kiiveten ja kiertäin, +jok' oikaisee, min elo väänsi väärään. + +Niin kauas hän mua seuraavansa sanoo +kuin pääsen sinne, missä nään Beatricen; +mun siellä hänestä on erottava. + +Vergilius on se, mi moista sanoo +ja toinen tää on varjo se, min vuoksi +vapisi äsken kaikki vuoren äyräät, + +kun hänet luotaan nyt se kirvoittavi.» + + + + +Neljäskolmatta laulu + + +Suu meill' ei käyntiä, ei käynti suuta +hidastanut, vaan haastain kiirehdimme +me eteenpäin kuin pursi purjetuuleen. + +Ja varjot, jotka näytti kaksikertaa +kuolleilta, kummastuvin silmäkuopin +mua ahmi, huomattuaan, että elin. + +Ja minä, jatkain puhettain, nyt lausuin: +»Hitaammin ehkä nousee hän kuin nousis +hän yksin; vaan on siihen syy tuo toinen.[267] + +Mut virka, tiedätkö, miss' on Piccarda[268] +ja onko huomattavaa henkilöä +tään kansan joukossa, mi niin mua katsoo?» + +Hän vastas: »Sisareni kaunis, hyvä-- +en tiedä, kumpaa enemp' ollut lie hän-- +Olympon korkeudessa riemuitsevi + +jo kruunustaan.» Ja lisäs: »Suotu täällä +on julki tuoda nimi kunkin, koska +näkömme kuihduttanut niin on paasto. + +Ja tää»[269]--hän näytti sormellansa--»Luccan +on Buonagiunta, ja tuo lähin,[270] jolta +enempi muit' on kasvot kaventuneet, + +käsivarsin kantoi Pyhää kirkkoamme; +mies Tours'in oli, ja hän paastoo vuoksi +Bolsenan viinin nyt ja ankeriaan.» + +Nimitti monta yksittäin hän muuta, +ja kaikki näytti tuosta iloitsevan, +niin etten yhtään yrmykästä nähnyt. + +Pureksi nälkäisenä tyhjää ilmaa +Ubaldin dalla Pil'[271] ja Bonifacius,[272] +mi kansaa paljon kaitsi sauvallansa. + +Marchese-herran[273] näin, nyt janoisemman +kuin muinen juodessaan Forlissa, jossa +hän kuitenkaan ei koskaan kylläks saanut. + +Mut niinkuin se mi valikoiden katsoo, +valitsin nyt ma Luccan miehen, joka +mua enemmän kuin toiset tirkisteli. + +Hän kuiski jotakin; ja kuin 'Gentucca'[274] +ma kuulin sieltä, missä kärsi vaivaa +hän oikeuden, tuon heitä kalvavaisen. + +»Oi sielu», sanoin, »sa, mi kiihkeältä +niin näytät kanssain haastamaan, nyt äänes +kohota, puhu iloks kumpaisenkin!» + +»On nainen, vielä hunnuton», hän vastas, +»min kautta mieltyvä oot kaupunkiini, +sit' ihmiset vaikk' kuinka moittineekin. + +Tää ennus myötä ota matkallesi; +ja jos mun kuiskeeni sun harhautti, +sen tosiseikat sulle selvittävät. + +Mut virka, näänkö edessäin sen miehen, +mi säkeet uudet loi, näin alkavaiset: +_Ah, naiset, joill' on tieto lemmen taian_.»[275] + +Ma hälle: »Olen mies, mi vaarin otan +kun lempi haltioi, ja minkä sydän +edellä sanelee, sen panen kirjaan.» + +»Oi veikko», virkkoi hän, »nyt nään sen solmun, +mi sulki mun, Notarion, Guittonen[276] +tuon uuden, armaan tyylin suloudesta. + +Ma hyvin huomaan, kuinka sanelijaa +kynänne tarkkaan, liki saattelevat; +mut niin ei varmaan kynät tehneet meidän. + +Ja syvemmin jos katsoo, aavat alat +on meidän tyylistämme teidän tyyliin.» +Ja nyt hän vaikeni kuin tyytyväisnä. + +Kuin linnut, Niilin virran talvivieraat, +keräytyy parviin joskus taivahalle +ja rivitysten nopeammin lentää, + +niin koko joukko varjo-vainajien +pois kääntyi, kiirehtäen askeleitaan, +keveinä tahdon vuoks ja laihuutensa. + +Ja niinkuin mies, mi juoksemaan jo väsyi, +jää jälkeen seurastaan ja harvaan astuu, +siks kunnes rauhoittuvat rinnan palkeet, + +niin päästi eellensä nyt lauman pyhän +Forese, jäljessä mun kanssain tullen, +ja virkkoi: »Milloin nähdä saan sun jälleen?» + +»En tiedä», vastasin, »kuink' kauan elän; +mut niin ei paluuni lie nopsa, että +sit' ennen tahtoni ei rannall' oisi. + +Näät paikka,[277] johon asumaan oon pantu, +käy päivä päivältä vain kurjemmaksi +ja näyttää tuomitulta perikatoon.» + +Hän mulle:[278] »Heistä syyllisimmän näen +hevosen hännässä ma laahautuvan +päin laaksoa, miss' sovitust' ei synnin. + +Rutommin aina joka askeleella +elikko rientää, kunnes murskaa hänet +ja jättää ruumiin rujon, muodottoman. + +Nää kierrä kauan kappaleet ei taivaan»-- +täss' ylös katsoi hän--»kun selväks sulle +se käy, jot' en voi selvemmin nyt virkkaa. + +Sa jälkeen jääös nyt! Näät niin on kallis +tääll' aika, että kadotan ma liikaa, +jos tasajalkaa taivallan sun kanssas.» + +Kuin joskus joukost' eroo ratsahien +ritari joku laskein täyttä laukkaa, +ens ryntäyksen kunniaa näin etsein, + +erosi meistä askelin hän pitkin; +jäin tielle minä noiden kahden kanssa, +elämän suurten entispäälliköiden. + +Kun päässyt eellemme niin kauas oli, +hänt' ettei enää silmä erottanut +kuin järkeni ei sanojansa äsken, + +läheltä mulle raskahat ja tuoreet +näkyivät oksat heelmäpuun, nyt toisen, +kun sinnepäin juur' kääntynyt ma olin. + +Koholla kourat kansaa näin sen alla, +mi huusi lehdille, en tiedä, mitä, +kuin lapset kiihkeät ja turhakielet + +rukoilevat ja rukoiltu ei vastaa, +vaan oikein heitä himoon yllyttääkseen +ylhäällä pitää, näyttää makupalan. + +He sitten poistuivat kuin pettyneinä; +ja me nyt lähestyimme puuta suurta, +mi kyyneleet ja pyynnöt parhaat torjuu. + +»Ohitse käykää liki astumatta! +Puu korkeammall' on, jost' Eeva puri, +ja tää on kasvanut sen siemenestä.» + +Väliltä lehvien näin lausui joku; +siks sivu lähekkäin Vergilius, Statius +ja minä käytiin äärtä nousevata. + +Se jatkoi: »Kirotuita muistakaatte +te pilven poikia,[279] jotk' kaksin rinnoin +Teseusta vastaan juopuneina soti; + +ja juutalaisia, vuoks juomatavan +joit' ottanut ei Gideon, kun kulki +hän vuoriltansa sotaan Midianin.»[280] + +Tien puoleen toiseen tungettuina käytiin +näin kuullen syntejä nyt kurkun, joita +mokomat seuraa saavutukset kurjat. + +Ja laajetessa ladun yksinäisen +taas tuhat askelt' ehkä astuttihin +vait ollen, vaipuneina mietteisiimme. + +»Te kolme, mitä miettien te käytte?» +äkisti ääni soi; ma siitä säikyin +kuin pelkuri tai hepo pillastunut. + +Ojennuin katsomaan, ken olla saattoi, +eik' koskaan puunna metalli tai lasi +sulatus-uunissa niin punaisena + +kuin näin ma erään, joka virkkoi: »Nousta +jos tahdotte, on tänne käännyttävä; +ken rauhaa etsii, tätä tietä kulkee,» + +Näkönsä häikäisi niin silmät multa, +ma että käännyin jälkeen opettajain +kuin mies, mi kulkee korvakuulon mukaan. + +Ja niinkuin airueena aamunkoiton +tuoksahtaa tuulen toukokuisen henkäys, +lemulla kukkain, ruohon kyllästetty, + +niin tunsin otsallani tuulenleyhkän[281] +ja sulan huomasin ma suihkavaksi, +mi tuoksui Taivahan ambrosialta, + +ja sanat kuulin: »Autuaat, joit' armo +niin valistaa, heili' ettei kurkun ilot +halua liikaa lietso rintaluihin, + +vaan että korkein heille ain on kohtuus!»[282] + + + + +Viideskolmatta laulu + + +Ol' aika nousta nopeasti: jäänyt +jo Härjän haltuun Auringolta oli +meridiani, Yöltä Skorpionin.[283] + +Siks niinkuin mies, mi viivy ei, vaan samoo +tietänsä eespäin, mitä sattuneekin, +kun häntä ajaa pakkotarpeen tutkain, + +niin solaan astuimme me soukkaan, yksi +edellä toisen, nousten portahia, +jotk' on niin kaidat, ettei kaksin pääse. + +Kuin pikku haikara, mi halais lentää +ja nostaa siipeä, mut tohdi jättää +pesäänsä ei, ja alas taas sen painaa, + +kyselyn halu mulla syttyi, sammui, +siks kuin se päättyi liikkeesen, min tekee +mies valmistauva jotain virkkamahan. + +Vaikk' oli nopsa käyntimme, näin lausui +Isäni armas mulle: »Joutsi sanan, +jonk' olet jännittänyt, jouahuta!» + +Aukaisin suuni silloin turvallisna +ja aloin: »Kuinka siellä laihdutahan, +miss' ole tarvetta ei syödä, juoda?» + +»Jos muistaisit sa, kuinka Meleagros[284] +palossa lieden itse paloi loppuun, +tajuisit varmaan seikan tään», hän vastas. + +»Ja jos sa muistaisit, kuink' oma kuvas +kuvastimessa liikahtaa, kun liikut, +ois sulle helppo tämä pulma päästää. + +Mut että tahtosi sais tyydytyksen, +on tässä Statius, jota pyydän, anon, +hän että haavais haavuriksi ryhtyis.» + +»Ijäisistä jos hälle haastan, missä +sa oot, mun olkoon anteeks-anteheni, +evätä etten suita voi», näin Statius. + +Ja alkoi: »Poikani, jos painat mielees +sanani, tarkasti ne tallettaen, +ne valon luovat kysymyksehesi. + +Täys veri, jota juo ei koskaan suonet +janoiset, vaan mi jälelle on jääpää +kuin ruoka, pöydältä mi korjatahan, + +saa sydämessä luomisvoiman luoda +jäsenet kaikki, niinkuin niiden veri +vain siltä muoto-luovan mahdin saapi. + +Se vielä hienostuu ja painuu paikkaan +nimettömään ja siitä vereen toiseen +se sekoittuvi luonnon astiassa.[285] + +Ne kaksi yhteen yhtyvät, ja toinen +on luotu saamahan ja toinen luomaan, +niin täydellinen tuoss on alkulähde. + +Se toiseen liittyneenä työnsä alkaa, +tiivistää ensin, elähyttää sitten, +mink' oli aineksensa muodostanut. + +Kun luomisvoima elon saa,[286] min laatu +kuin kasvin on (vaikk' erilainen siinä, +se ett' on tiellä, toinen tien jo päässä), + +se luo jo liikunnon ja tuntokyvyn, +mi merisienell' on, ja tehdä alkaa +kyvyille kylvämilleen elimiä. + +Nyt, huomaa, laajentuvi, taajentuvi +se voima, jok' on sydämestä luojan, +elimet luonnon miss' on ennen valmiit. + +Mut kuinka ihmistyy se eläimestä, +et vielä ymmärrä; ja seikka sama +sua viisahammankin[287] on vienyt harhaan, + +kun opissaan hän yleisjärjen irti +erotti sielusta, siks ettei sille +elintä omaa löytänyt hän mitään. + +Tulolle totuuden luo auki mieles +ja tiedä, että heti kun on valmiit +sikiön aivot sielun-elimineen, + +iloiten tuosta luonnon taitehesta +ens-Luoja saapuu, siihen puhaltaen +nyt hengen uuden, ikivoimaa täyden, + +mi kaiken siinä toimivaisen ottaa +olentohonsa, _yhden_ sielun siittäin, +mi elää, tuntee, tietoiseksi tulee. + +Sa ettet sanojani kummeksuisi, +Auringon katso lämpöä, mi muuttuu +viiniksi yhtyessään köynnösmehuun. + +Kun lanka loppuu Lakesiin, se eroo +ruumiista, kanssaan vieden kaiken, mikä +siin' ihmisen ja Jumalan on voimaa. + +Muut kyvyt[288] kaikki silloin mykistyvät, +mut muisto, järki ynnä tahto tulee +entistä ehommaksi toiminnassaan. + +Kuin ihmeen kautta, itsestään se putoo +nyt heti rantaan toiseen taikka toiseen,[289] +miss' ensi tiedot saa se tuonen-teistään. + +Kun paikka sille säätty on, sen samoin +säteilee jälleen muoto-luova voima +kuin ennen eläessä jäsenien. + +Ja niinkuin ilma, sade-usmaa sankka, +sätehen sattuen, mi siihen taittuu, +väreillä koristaupi kirjavilla, + +niin ilma lähin kuolleen ympärillä +muodoksi muuttuu, jonka siihen painaa +elävän sielun muoto-luova voima. + +Ja sitten lailla liekin liikkuvaisen, +mi tulta seuraa, kunne vaan se kulkee, +myös seuraa sielua sen muoto uusi. + +Kun tuossa ilmestyy nyt sielu, sitä +varjoksi kutsutaan, ja tuosta kaikki +se itsellensä aistit luo, myös näön. + +Me sillä haastamme ja hymyilemme, +huokaamme sillä, kyynelöimme sillä, +kuin kautta vuoren tään sa nähnyt lienet. + +Ja varjo muodostuu sen mukaan, kuinka +halut ja vaistot siihen vaikuttavat; +se syy on seikan, jota ihmettelit.»[290] + +Olimme tulleet viime piinanpiiriin,[291] +kädelle oikealle kääntynehet, +miss' uudet huolet huomiomme vaati. + +Yl' äyrään siellä törmä liekin lyöpi, +mut äyrähältä ylöspäin käy tuuli, +mi taapäin ajaa sen ja luotaan torjuu. + +Siis yksitellen avonaista reunaa +ol' astuttava; tuolla puolen mua +pelotti tuli, tällä puolen syvyys. + +Oppaani lausui: »Silmät ohjaksissa +paikalla täll' on tarkkaan pidettävä, +voi pienin askel täällä syöstä harhaan.» + +»_Summae Deus clementiae_»[292] ma kuulin +palosta suuresta nyt kaikuvaksi, +niin että innokkaana sinne käännyin. + +Ja varjojen näin läpi liekin käyvän; +siks vuoroin täytyi heidän askeliaan, +omia vuoroin nyt mun tarkastella. + +Lopussa laulun pyhän kaikki kovaa +noin huusivat he: »_Virum non cognosco_!»[293] +ja jälleen alottivat hymnin hiljaa. + +Taas huusivat he: »Jäi Diana lehtoon,[294] +mut sieltä karkoitti Helicen, koska +tää maistanut Venuksen myrkyn oli.» + +Taas laulu soi, ja sitten huus he kovaa +nimiä siveellisten naisten, miesten, +avio-uskollisten, kunnollisten. + +Ja näin he jatkavat, ma luulen, koko +sen ajan, jonka tuli polttaa heitä; +on moiset keinot, moinen muona tarpeen, + +jos mieli umpeen mennä viime haavan. + + + + +Kuudeskolmatta laulu + + +Näin käyden äärtä, yksi eellä toisen, +mun hyvä Mestarini usein virkkoi: +»Varo, ja sanoistani oppi ota!» + +Mua olkaan oikeaan jo paistoi Päivä, +min säteet koko lännen taivaan sinen +olivat vaihtaneet jo valkoiseksi. + +Ja varjoni mun aikaan sai, ett' tuli +punaisemmalta puunsi; mutta senkin +vähäisen merkin monet sielut huomas. + +Sen syyksi muodostui, min vuoks he alkoi +minusta puhua ja toisillensa +noin haastaa: »Tuo ei varjoruumis liene.» + +Mua kohden eräät lähestyi niin liki, +kuin voivat, mutta aina vaarinottain, +ett' tuli tuima heitä polttais yhä. + +»Sa, joka kunnioittavalta näytät etkä +hitaalta, vaikka jäless' astut, vastaa +minulle, jota jano, liekki vaivaa; + +enk' yksin minä vastaustas halaa, +vaan kaikki muutkin niinkuin vettä kylmää +mies Intian tai Etiopiankin. + +Sa virka, mistä johtuu, että seinän +teet itsestäsi vasten aurinkoa, +kuin käynyt vielä et ois kuolon verkkoon?» + +Näin virkkoi yks, ja varmaan ilmoittanut +ma oisin itseni, jos uus ei kumma, +juur' esiintyvä, ois mua kiinnittänyt. + +Näät kansaa keskeltä tien leimuavan +nyt saapui, kasvot kohti entisiä, +ja tuota olin katsomaan ma kärkäs. + +Taholta kummaltakin näin ma varjoin +päin käyvän toisiaan ja suutelevan +äkisti, tyytyen näin lyhyeen juhlaan. + +Noin kuonojansa, käyden parvin ruskein, +myös muurahaiset vastatusten hieroo, +kysellen ehkä vointiaan ja tietään. + +Kun ensi askel tuskin erottanut +ol' heidät kohtauksesta herttaisesta, +he äänin voittaa toisiansa tahtoi. + +Huus uudet noin: »Sodoma ja Gomorrha!» +Ja toiset: »Lehmähän Pasiphae[295] piilee, +ett' etsis härkä hänen irstauttaan.» + +Kuin kurkein parvest' tuntureille Turjan, +peläten Päivää, toiset lentäis, toiset +etelän aavikoille jäätä pakoon, + +yks joukko sinne, toinen tänne riensi, +viritti itkien taas virren saman +ja huudon, mikä sopivin ol' heille. + +Ja niinkuin äsken lähestyi taas mua +nuo samat pyytäjät ja tarkkaavilta +he näyttivät nyt mua kuuntelemaan. + +Kaks kertaa nähtyäni moisen kaipuun, +ma virkoin: »Oi, te sielut, joilla varmuus +on ikirauhan, milloin valjenneekin! + +Ei jääneet tuoreina, ei turtuneina[296] +jäsenet multa päälle maan, vaan käyvät +mun kanssain suonineen ja nivelineen. + +Ma kiipeen, etten sokea ois enää; +ylhäällä nainen on, min armon kautta +ma maailmaanne kuolevaisna tulen. + +Mut totta niin kuin teissä toivo korkein +pian täyttyköön ja kodiksenne tulkoon +Rakkauden taivas, laajin taivahista, + +te lausukaa, sen että kirjoittaisin, +keit' ootte te ja mikä on tuo lauma, +mi selkä kohden selkäänne nyt poistuu?» + +Mykisty enemmän, ei hämmästele +asukas vuoriston tuo arka, juro, +kun kömpelönä kaupunkiin hän tulee, + +kuin kummastuvan joka varjo näytti; +mut toivuttuaan tuosta hämmingistä, +mi pian mieliss' ylevissä tyyntyy, + +alotti taas mun ensi kysyjäni: +»Miekkoinen sa, ken kokemusta kokoot +näin mailta meidän, eloon hurskahampaan. + +Ne, jotka meistä poistuu, synnin teki, +min vuoksi Caesar voittosaatossansa +sai kuulla huudettavan: 'kuningatar!'[297] + +Siks huutain 'Sodomaa!' he loittonevat, +näin syyttäin itseään, kuin kuulit, ynnä, +häveten auttain ahjon hehkumista. + +Me kahden sukupuolen synnin teimme; +ja koska ihmislait me loukkasimme +eläinten lailla hekkumaamme etsein, + +etääntyessä omaks herjaksemme +nimeä huutelemme tuon, mi tuli +eläimen puisen hahmoss' eläimeksi. + +Nyt tiedät syntimme ja työmme pahat; +nimeltä tuta jos sa tahdot meidät, +en niitä tietäis eikä meillä aikaa. + +Itseeni nähden täyttää voin sun toivees: +oon Guido Guinicelli,[298] puhdistaudun, +kun kaduin ennen kuolinhetkeäni.» + +Kuin tuskassa Lykurguksen kaks poikaa[299] +nuo tuta mahtoi, kun he äidin näki, +niin tunsin, vaikk' en ehkä heidän verroin, + +nimeltä kun nyt kuulin tuon, ken oli +mun isäni ja muiden meikäläisten, +joilt' armas syntynyt on lemmenlaulu. + +En kuunnellut, en puhunut, vaan kuljin +näin kauan miettien ja katsoin häntä, +mut lähemmäks en tulen tähden tullut. + +Ravinnut katseeni kun kyllin olin, +hänelle tarjosin ma palvelustani +nyt vakuutuksin, joita uskoo toinen. + +Ja mulle hän: »Mit' olen kuullut suita, +niin selvän jättää minuun jäljen, Lete,[300] +sit' ettei saata himmentää, ei poistaa. + +Mut jos sun sanas äsken totta vannoi, +syy virka, miksi sanoin ynnä silmin +ilmoitat, että olen sulle kallis.» + +Ma hälle: »Syy on sulolaulujenne; +mikäli kielenkäyttö uus tää kestää, +ne kalliiks tekee teidän musteennekin.» + +»Ah veikko», virkkoi hän, »tuo, jonka sulle +osoitan sormellain»--hän näytti yhtä--[301] +»parempi seppä oli äidinkielen. + +Säkehet lemmen, tarun suorat sanat +hän kaikki voitti; väittää anna houkkain, +ett' etevämpi ois Limoges'in miesi,[302] + +on heille maine enemmän kuin totuus; +näin kanta heill' on valmis kuulematta +sit' ennen taitehen tai järjen syitä. + +Näin tehtiin muinen myös Guittonen[303] suhteen, +soi suusta suuhun kunniansa, siksi +kuin hänet voittanut on totuus monen. + +Jos niin on laajat sulle suotu edut, +sun että lupa luostariin on mennä, +miss' yhdyskunnan apotti on Kristus, + +mun puolestani 'paternoster'[304] lue +niin pitkälle kuin sit' on tarvis täällä, +miss' emme syntiä voi tehdä enää.» + +Nyt toiselle ehk' antaaksensa tilaa +lähellä seisovalle, tuleen katos +hän niinkuin veteen kala sukeltava. + +Luo astuin varjon viitatun ja virkoin, +ett' toivoni jo oli paikan armaan +nimeä moista varten valmistanut. + +Sanella alkoikin hän alttihisti: +»Pyyntönne miellyttää mua kohtelias, +en voi, en tahdo edessänne piillä. + +Arnaut ma olen, joka itken, laulan; +nään miettiväisnä hulluudet ma menneet, +mut iloisna myös päivän toivomani. + +Nimessä voiman, joka teitä johtaa +huipulle, ilman kuuman, kylmän kiusaa, +tuskaani joskus muistakaa, ma pyydän.» + +Näin haastoi, haihtui tuleen puhdistavaan. + + + + +Seitsemäskolmatta laulu + + +Ol' hetki, jolloin Auringon ens säteet +käy sinne, missä veri vuos sen Luojan, +ja jolloin Ebron yli vaaka nousee + +ja Ganges hehkuu keskipäivän alla;[305] +noin seisoi Aurinko, ja päivä painui, +kun Enkel' Luojan edessämme seisoi. + +Iloisna äyrääll' liekin ulkopuolla +se lauloi noin: »_Beati mundo corde_»,[306] +äänellä ihmis-ääntä kirkkaammalla. + +Ja sitten: »Ette pääse, sielut pyhät, +etemmä tulta tuntematta; siihen +siis käykää, kuulkaa laulut sieltä soivat!» + +Noin lausui meidän liki tultuamme; +mun muuttui mieli tuota kuullen niinkuin +ma öisin elävänä pantu hautaan. + +Käteni ristin, katsoin tulta, syntyi +minussa kuvat ihmisruumihista, +joit' olin ennen nähnyt poltettavan. + +Oppaani hyvät mua kohden kääntyi. +»Mun rakas poikani», Vergilius virkkoi, +»asua täällä vaiva voi, ei kuolo. + +Sa muista, muistahan ... ah, enkö turvaan +sua vienyt seläss' itse Geryonin![307] +Lähellä Luojaa näin mit' aikaan saankaan? + +Siis usko varmaan, tuhat vuotta vaikka +sisällä seisoisit tuon liekin, päästäs +ei karvaa yhtään korventaa se voisi. + +Ja jos sa luulet ehkä, että petän, +lähesty sitä, omin kourin koe +tee vaattees liepehellä varmuudekses. + +Nyt poista pelko, poista pelko kaikki, +käy tänne, eespäin, tule turvallisna!» +Ma siinä seisoin, vaikka tunto käski. + +Jurona jäävän paikallein mun näki, +ja lausui hiukan suuttuneena: »Muista, +Beatricesta ett' erottaa se sinut!» + +Kuin Pyramus, mi kuullen Tisben nimen,[308] +loi häneen silmän vielä kuolemassa, +kun heelmät silkkipuun sai veripunan, + +niin taipui myös mun jyrkkyytein; ma käännyin +viisaasen saattajaan, kun kuulin nimen, +mi aina kumpuaa mun mielessäni. + +Pudisti päätään hän ja virkkoi: »Kuinka? +Tähänkö jäämme?» ja kuin lasta mua +hymyili, jota heelmin houkutellaan. + +Mun eellä sitten tulehen hän astui +ja pyys, ett' tulis viime miesnä Statius, +mi meidät koko tien ol' erottanut. + +Tulehen tultuani sulaan lasiin +ma syössyt oisin viileyttä etsein, +niin suunnaton tuon palon paahde oli. + +Isäni lempeä mua vahvistaakseen +Beatricesta vain puhui käydessänsä; +»On niinkuin näkisin jo silmät hänen.» + +Meit' ääni johti, tulen tuolta puolen +mi lauloi; ja me tarkaten vain sitä +tulimme liekeistä nyt nousukohtaan. + +»_Venite benedicti patris mei_»[309] +sisältä valon soi niin kirkkaan, että +mun voitti se, ei sietää silmä voinut. + +Soi vielä: »Päivä painuu, ilta lankee; +siks älkää viipykö, vaan kiirehtikää +niin kauan kuin ei tummu lännen taivas.» + +Nous suoraan polku läpi paaden, suuntaan +sellaiseen, että eessäni ma kaihdoin +sätehet Auringon jo alenevan. + +Vain harvat noustu oli porras-asteet, +kun varjo haihtui; tuosta oivalsimme, +ma ynnä viisaat, painuneeksi Päivän. + +Ja ennen kuin ol' yhdenlaiseks tullut +yön taivas kaikin avaruuksinensa +ja pimeys näköpiirin piirittänyt, + +valitsi kukin vuoteeksensa portaan; +näät enempi kuin halun nousta mursi +tään vuoren luonto meissä voiman siihen. + +Kuin vuohet märehtien hiljenevät, +vaikk' oli äsken vilkkaat kallioillaan +ja nopsat, ennen kuin ne kyllin söivät; + +varjossa vait, kun Päivä paahtaa, lepää +ne kaitsemina paimenen, mi sauvaan +nojauten täyttää tehtäväänsä siten; + +ja niinkuin lammaspaimen, yöpyväinen +loitolle kodistansa, luokse lauman, +pedoilta metsän sitä varjellakseen; + +olimme sellaiset nyt kaikki kolme: +he niinkuin paimenet, ma niinkuin vuohi, +molemmin puolin vuoren saartamina. + +Vain vähän näkyi ulkomaailmata, +mut siitä vähästä näin tähdet, paljon +suuremmat, kirkkahammat tavallista. + +Noin tuumien ja tähtiin tuijotellen +mun uni valtas, uni ennustava +useinkin uutta, joka viel' ei totta. + +Ol' hetki, luulen, jolloin sattui vuoreen +idästä ensi säteet Venus-tähden, +mi näyttää hehkuvan ain lemmen tulta. + +Unessa näin ma naisen nuoren, kauniin, +mi kulki nurmikolla kasteisella +ja poimi kukkia ja laulun lauloi: + +»Jokainen tietäköön, ken tietää tahtoo, +ett' olen Lea[310] ja nää sormet sorjat +vain liikkuu seppeltäni solmiaksein. + +Kuvastimessa kaunis olla tahdon, +siks kaunistaun, ja Rakel-sisko jätä +ei koskaan peiliään, vaan päivät istuu. + +Kauniita nähdä silmiään hän kaipaa +kuin minä soristauta sormin omin; +ilonsa nähdä on, mun toimess' olla.» + +Jo hohto, huomenruskon eellä käyvä, +mi pyhiinvaeltajaa riemastuttaa, +kun palajaa hän kotiin lähenevään, + +pimeyden poisti joka ilmansuuntaan, +uneni myös sen kera; siksi nousin, +ja nousseet oli suuret mestaritkin. + +»Se suloheelmä,[311] jota kuolevaiset +monelta oksalta niin huolell' etsii, +sun nälkäsi on tänään tyydyttävä.» + +Vergilius nää sanat mulle virkkoi, +eik' ollut koskaan ole antimia +senvertaisia mieltä miellyttämään. + +Niin tuonne päästä halu päälle halun +minussa syntyi, että siivet lentoon +jok' askeleella kasvaviksi tunsin.[312] + +Kun käyty oli koko porras-polku +allamme aina viime astehesen, +katseensa kiinnitti Vergilius minuun + +ja virkkoi: »Nähnyt tulen ajallisen +nyt oot ja ijäisen; sa paikass' olet, +miss' omin voimin voi en enää mitään. + +Älyllä, taidoll' oon sun tänne tuonut; +huvisi oma oppaakses nyt ota, +tiet jyrkät ohi on, on ohi ahtaat. + +Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa, +kas ruohoa, kas puita, kukkasia, +joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee! + +Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein +sun mulle uskoi, tulee iloisina, +voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain. + +Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro; +on tahtosi nyt vapaa, suora, terve, +ja väärin ois sit' olla seuraamatta; + +suon sulle itses yli kruunun, mitran.»[313] + + + + +Kahdeksaskolmatta laulu + + +Nyt tahdoin tutkia ma tarkkaan metsän +tuon jumalaisen, kirjavan ja sankan, +mi kaihti katsehelta aamun uuden. + +Siks viipymättä jätin reunan jyrkän +ja verkkaan, verkkaan, tasamaata kuljin +taholta jokaiselta tuoksuvata. + +Suloinen ilma, jok' ei muutu koskaan, +otsaani onnellista leyhytteli +hyväillen, hiljaa, niinkuin tuuli lempee, + +min tietä lehdet herkät, väreilevät +taholle sille kaikki taipui, jonne +ens varjonsa tuo pyhä vuori heittää; + +sijaltaan siirtyneet ne eivät sentään +niin paljon, että pikkulinnut laanneet +ois oksapuilla laulutaitehestaan, + +vaan vastaan ottivat ne riemurinnoin +ja laulain ensi leyhkät lehvästöhön, +min basso säesteli heidän virttään, + +kuin puulta puulle piinjametsän humu +rannalla Chiassin[314] kasvaa, koska irti +sirocco[315] sinkoo kädest' Aeoluksen. + +Niin kauas ikimetsän helmaan käynyt +jo olin verkkaan vaeltain, ett' enää +tuloni kohtaa löytää ois en voinut. + +Kas, silloin puro askeleeni esti, +min aallot armaat rantojensa heinää +taholle vasemmalle huojutteli. + +Muu vesi puhtain meidän maailmassa +sekoitetulta tuntunut ois varmaan +tuon rinnalla, mi mitäkään ei salaa, + +sen vaikk' on juoksu tumma, tumma iki, +ainaisen alla siimeksen, mi päästä +säteitä sinne kuun, ei päivän koskaan. + +Ma seisahduin ja silmän juosta annoin +yl' aaltojen ja moninaista katsoin +ma kukkeutta puiden toukokuisten. + +Ja mulle sieltä näkyi, niinkuin näkyy +äkisti seikka, jonka kummastelu +muut kaikki karkoittavi mielen mietteet, + +nyt Nainen,[316] joka yksin kulki, lauloi +ja taittoi kukan taas ja toisen taittoi +polultaan, joka niitä täynnä kukki. + +»Oi, kaunis Nainen, joka lämmittelet +säteissä lemmen, kuten kertoo piirtees, +jotk' olla tapaa sielun heijastajat, + +suvaitse tulla lähemmäksi rantaa +ja edetä niin paljon, että kuulen, +sa mitä laulat.» Noin ma hälle lausuin. + +Ja jatkoin: »Muistutat Proserpinasta,[317] +millainen, missä oli hän, kun äiti +kadotti hänet, hän taas kukkakevään.» + +Kuin nainen karkeloiva kohti liukuu +likellä jalat toisiaan ja maata +ja tuskin toista eteen toisen siirtää, + +niin punakelta-kukkain päällä kulki +mua kohti hän nyt lailla nuoren neitseen, +mi ujot painaa alas silmäluomet; + +ja täysin tyydytti hän toiveheni +lähelle tullen niin, ett' ääni lempee +minulle soi ja sanat laulun kantoi. + +Kun ehtinyt hän oli siihen, missä +jo heinää aallot puron kauniin huuhtoi, +mun palkitsi hän nostamalla katseen. + +En luule, että moinen hohti valo +alt' Aphroditen luomen, koska häntä +haavoitti Amor-poika vasten tapaa.[318] + +Hymyili rannalta hän oikealta +ja sormi kukkasia kirjavia, +ylänkö joita siemenettä kasvaa. + +Vain kolme askelt' oli poikki puron, +mut Hellespontoa, mi tautta Xerxeen[319] +on vieläi tutkain ihmis-ylpeyden, + +enempi vihannut ei lie Leander,[320] +kun erotti se Sestoon ja Abydoon, +kuin minä vettä, jota tieni esti. + +Hän lausui: »Oudot täällä ootte, ehkä +kun hymyilen ma tienohossa, joka +pesäksi valittu on ihmiskunnan, + +te kummastutte, epäröitte hiukan; +mut valon antaa psalmi '_Delectasti_',[321] +mi teiltä ymmärryksen pilvet poistaa. + +Ja sa, mi eellä käyt ja pyysit mua, +sa lausu, muuta mitä kuulla halaat +ja heti vastaan sulle, sikskuin tyydyt.» + +Ma hälle: »Vesi ynnä metsän humu +sotivat vastaan uutta uskoani, +min sain ma jotain vastakkaista kuullen.»[322] + +Hän siks: »Ma sanon, mikä syy saa aikaan +sen seikan, joka kummastuttaa sua; +näin poistan pilven sua kaihtavaisen. + +Loi Hyvyys korkein, joka itsellensä +vain kelpaa, hyväks ihmisen, ja hälle +tään paikan pantiks ikirauhan antoi. + +Syyn oman vuoks hän tääll' ei kauan ollut; +syyn oman vuoksi itkuun, vaivaan vaihtoi +hän leikit liedot, naurun viattoman. + +Ett'eivät häiriöt, joit' alla vuoren +luo huurut veen ja maan, nuo pyrkiväiset +takaisin lämpöön voimiensa mukaan, + +tekisi haittaa ihmiselle, vuori +tää nous niin ylös korkeuteen, sit' että +ei mikään häiritse, miss' on se kiinni. + +Kun kuitenkin maanpiirin kaiken kautta[323] +ens taivaan kanssa liikkuu ilmakehä, +mikäli ei sen esty kiertokulku, + +päin tätä kukkulaa, mi taivahille +vapaana nousee, ilman liike sattuu, +niin että siitä soipi metsä sankka. + +Ja kasvin voima, satutettu tälleen, +nyt hedelmöittää itse ilman jaksaa, +mi sitten kaartuen sen kauas kylvää. + +Ja toinen pallonpuoli, ilmastonsa +ja maansa laadun mukaan, luo ja siittää +näin eri voimin eri puut ja yrtit. + +Tään kuultuasi ällös ihmettele +maan päällä siis, jos näkyväistä vailla +siementä siellä juurtuu kasvi joku. + +Ja tiedä, että pyhä niittu tämä, +täys siementä on kaiken-kasvullista +ja heelmää kantaa, maan mi pääll' ei heili. + +Puroa tätä pulputa ei suoni, +min huurut täyttäis hallan muuntelemat +kuin virrat kuivaen tai kasvain vierii, + +vaan ikilähteestä se ilmi läikkyy, +Jumalan tahdosta taas saaden vettä +niin paljon kuin se kadottaa suin kaksin. + +Sen toinen haara voimaa vierittävi, +mi poistaa kaiken synnin muiston, toinen +jokaisen hyvän työn taas mieleen johtaa. + +Toisaalla nimi sen on Lete, toisaall' +Eunoë, vaan ei vaikuta sen voima, +jos juoda sit' ei vuosta kummastakin, + +ja maku sen muut herkut kaikki voittaa; +nyt vaikka tiedonjanos tyydytetty +jo olla voi ja vaieta mun aika, + +suon sulle erään johtoväitteen vielä; +et ehkä haasteloain halveksune, +jos yli lupauksen se yltäneekin. + +Ne, jotka muinoin kultakautta lauloi, +sen olotilaa onnellista, varmaan +tään paikan Parnassolle uneksivat. + +Tääll' oli syytön ensi ihmispari; +tääll' ain on kevät, heelmät kaikkinaiset, +on nektar myöskin, josta kaikki puhuu.» + +Nyt taaksepäin ma Mestareihin käännyin, +ja huomasin, he että kuunnellehet +hymyillen oli viime lausehia; + +taas sitten käänsin kasvot Naiseen sorjaan. + + + + +Yhdeksäskolmatta laulu + + +Äänellä laulain immen rakastuneen +hän jatkoi vielä sanojaan ja virkkoi: +»_Beati, quorum tecta sunt peccata!_»[324] + +Kuin nymfit, jotka yksin käyskelevät +välillä metsän varjojen, ja toinen +paeta tahtoo, toinen nähdä Päivää, + +niin rannallaan nyt vasten virtaa liikkui +hän eteenpäin; ja minä askeleeni +sovitin askeltensa pienten mukaan. + +Ei luku niiden vielä ollut sata, +kun rannat kaartui yhdenmukaisesti, +niin että itää kohden nyt ma kuljin. + +Eik' oltu paljon vielä tietä käyty, +kun Nainen kokonaan mua kohden kääntyi +ja virkkoi: »Veli, kuuntele ja katso!» + +Ja kas, nyt leimaus läpi metsän suuren +väkevä välkähti niin kaikkialta, +epäillä että aloin ukkos-ilmaa. + +Mut koska ukontuli tulee, menee, +mut tämä jäi ja kasvamistaan kasvoi, +ma mietin itsekseni: 'Tää mit' onkaan?' + +Ja kautta ilman hohtavan tuon kulki +suloinen sävel; tuosta into hyvä +mun moittimaan sai Eevan julkeutta, + +kun juuri luotu vailla kilpanaista, +hän siellä verhoa ei voinut sietää,[325] +maa, taivas missä Luojaa tottelivat. + +Jos hurskahana hunnuttaunut oisi, +nää sanomattomat ma oisin onnet +jo ennen tuntenut ja sitten iki. + +Näin aivan hurmauneena käyden kesken +ijäisen auvon ensi esikkojen, +iloja muita ikävöiden vielä, + +kaikk' ilma alla oksain vihreöiden +nyt hehkui niinkuin tulta ollut oisi +ja sävel suloinen jo lauluks sointui. + +Oi, pyhät Runottaret, nälkää, kylmää +jos teidän vuoks ma näin tai valvoin koskaan, +syy mull' on vaatia nyt siitä palkka! + +Vetensä mulle Helikon[326] nyt suokoon, +Urania auttakoon mua kuorollansa +säkeihin saamaan seikat aate-raskaat! + +Näkyipä seitsemän nyt kultapuuta +minulle kangastuen matkan takaa, +mi meistä vielä niihin asti oli. + +Mut kun ma totuutta niin pääsin liki, +ett' aistiharha, etäisyyden luoma, +pois haihtui ynnä seikat selvät näkyi, + +opetti mulle kyky arvostelun, +ett' oli seitsemät ne tuohusjalat,[327] +ja että äänet lauloi _Hosiannaa_. + +Ylhäältä leimus kandelabrit kauniit +kirkkaammin täysikuuta, kun se noussut +on keski-yöllä taivon selvän sineen. + +Ihaillen käännyin Mestariini hyvään, +mut tämä vastasi vain ilmehellään, +mi kertoi kummastusta yhtä suurta. + +Mut taas mua kiehtoi esineet nuo ylväät, +niin vitkaan meitä kohden liikkuvaiset, +ett' ohi morsian ois käynyt kirkkoon. + +Huus Nainen mulle: »Miksi tuleen sytyt +näöstä kynttiläin vain kirkkahien, +takana tulevia katsomatta?» + +Näin sitten kansaa, joka seuras niitä +kuin saattajina, kaikki valkovaattein; +maan päällä moist' ei valkeutta koskaan. + +Veet puron välkkyi vasemmalla; siihen +jos katsoin, näin, se että kuvasteli +vasenta sivuain kuin peili ikään. + +Lähelle niin kun rantaa tullut olin, +mun että heistä vieroitti vain virta, +paremmin nähdäkseni seisahduin ma, + +ja eellä näin ma liekit liikkuviksi; +takana niiden ilma värein välkkyi +kuin kulkeneet ois suuret siveltimet, + +ja eri juovaa seitsemän[328] jäi jälkeen +ja kunkin oli värit moiset, mistä +kaarensa Päivä, vyönsä kuutar kutoo. + +Nuo väriviirit loitommaksi liehui +kuin kantoi silmäni, ja luulen, väli +ett' oli niiden kymmen-askelinen.[329] + +Tuon taivaan kauniin alla kaksi telien, +vanhinta neljäkolmatt'[330] astui, päässä +jokaisen tuores valkolilja seppel. + +»Ah, siunattu», he kaikki lauloi,[331] »sinä +Aadamin tyttäristä! Olkoon myöskin +siunattu kauneutesi ijäst'ikään!» + +Kun kukat ynnä muutkin yrtit nuoret +tuon rannan vastapäisen vapaat oli +valiosaattueen sen astunnasta, + +kuin tähdet seuraa taivahalla toistaan, +eläintä neljä[332] noiden jälkeen tuli +ja kukin seppelöity lehvin vihrein + +ja luotu lentoon siivin kuusin oli, +ja siivet täynnä silmiä: jos Argus[333] +eläisi, moiset sen ois silmät varmaan. + +Säkeitä niiden kuvaukseen en tuhlaa, +lukija oi! Mua menot toiset ahtaa, +niin etten aulis olla saata tähän. + +Mut lue Hesekiel, mi heidät näki +ja kuvas saapuvina pohjoisesta +kerällä tuulen, pilvien ja tulen! + +Ja sellaiset kuin hänen kirjassansa, +he täällä oli, paitsi että siivet +ma samoin kuin Johannes kuudeks laskin. + +Välillä neljän noiden voittovaunut[334] +upeat vieri päällä pyörän kahden +ja niitä aarnikotkan[335] kaula veti. + +Sen siivet nousi ylös keskijuovan +väliltä ynnä sivujuovan kolmen, +niit' ettei loukannut ois siivenlyönti. + +Ne katos silmän kantamattomihin; +mik' oli lintua, se kultaa oli, +muu kaikki valkeaa ja veripunaa. + +Ei Africanusta, ei Augustusta +niin ylpein vaunuin saattanut lie Rooma; +ei kestä kilpaa vaunut Auringonkaan, + +nuo,[336] jotka suistui radaltaan ja paloi +Maan nöyrän rukouksesta, koska oli +Zeus salaisessa mielessään vanhurskas. + +Ratasta oikeata kolme naista +kisaten kiersi; punainen ol' yksi, +tulesta ettei erottaa ois voinut. + +Ja toinen oli niinkuin luut ja lihat +ois hällä luodut smaragdista olleet; +mut kolmas valkea kuin vitilumi. + +Ja vuoroin valkea se johti heitä +ja vuoroin punainen, tään laulun tahtiin +kisaansa hidastain tai kiirehtien. + +Taas vasemmalla neljä neittä[337] tanssi, +puetut purppuraan, ja heitä johti +yks,[338] jolla oli päässä kolme silmää. + +Takana kaikkein tässä kuvattujen +kaks tuli vanhust' erilaisin vaattein, +mut liikkein yhtä arvokkain ja varmoin. + +Yks heistä[339] oppilaalta näytti suuren +Hippokrateen, min luonto luonut oli +iloksi olioinsa armahimpain. + +Toisessa[340] pyyde vastakkainen näkyi: +kirkasta, terävää hän kantoi kalpaa, +jok' yli puronkin mua peljästytti. + +Näin sitten neljä hahmoltansa nöyrää,[341] +ja sitten ukon,[342] joka yksin astui +kuin unessa, mut kasvoin aate-syvin. + +Ja puku näillä seitsemällä sama +kuin ensi sarjall' oli, vaikka päässä +ei olleet liljaseppeleet,[343] vaan ruusut + +ja muut yht' armaat punaheljä-kukat; +läheltä vielä vannoa ois voinut, +he että kaikki hehkui päältä kulmain. + +Ja kun mua vastaan vaunut tulleet oli, +jylinä kuului, ja tuo joukko jalo +etemmä näyttänyt ei saavan mennä, + +vaan seisahtui luo johtokynttiläinsä. + + + + +Kolmaskymmenes laulu + + +Kun taivaan ensimmäinen seitsentähti,[344] +mi koskaan vaipunut, ei noussut eikä +verhonnut muuhun, ellei synnin pilveen, + +ja jokaiselle tehtävänsä näytti +kuin osoittaa sen sisko alhaisempi[345] +tien soutajalle varmaan valkamahan; + +kun pysähtyi tuo seitsentähti, sanon, +vaunuihin kääntyi niinkuin kohti rauhaa +totuuden kansa, niiden eellä tullut. + +Ja eräs heistä kuni viesti Taivaan +»_Veni, sponsa, de Libano_»[346] nyt laulain +huus kolmasti ja samoin muutkin kaikki. + +Kuin autuaat nuo viime tuomiolla +nopeesti nousee kukin haudastansa +keveinä kirkkaudessa hahmon uuden, + +pyhistä nosti vankkureista Taivaan +tuon vanhan ääni sata varmaan elon +ijäisen airutta ja Enkeliä. + +»_Benedictus, qui venis_»,[347] kaikki lauloi, +ja yltäpäältä kylväin kukkasia +näin: »_Manibus o date lilia plenis!_»[348] + +Itäisen ilmankannen kaiken nähnyt +oon usein aamunkoissa ruskottavan, +kun sinikirkkaat muut on kannet taivaan + +ja päivänkoiton kasvot hunnutetut, +niin että huurun niitä himmentäissä +voi kauan sietää paljas silmä sitä; + +niin näkyi keskeltä tuon kukkaspilven, +mi nousi käsist' enkelein ja lankes +sateena vaunuihin jo ulkopuolle, + +viherjä-viitta, valko-liina Nainen,[349] +puettu väriin liekin liikkuvimman +ja seppelöity lehdin öljypuisin. + +Ja sieluni, mi niin ei pitkään aikaan +vavissut ollut hänen läheisyyttään, +ei tuosta tuntehesta järkähtänyt, + +sai tuta lemmen vanhan suurta valtaa, +hänestä käyvän salavoiman kautta, +vaikk' eivät silmäni hänt' tuntenehet. + +Mut heti kun tuon Naisen näin ma, voima +ylhäinen, joka vallannut mun oli +jo ennen kuin ma olin mieheks tullut, + +mun käänsi vasempaan niin luottavaisna +kuin lapsi kohden äitiänsä rientää +suruinen ollen taikka pelkääväinen, + +ja näin Vergiliukselle virkoin: »Joka +vereni pisar vapisee nyt vallan; +ma tunnen merkit vanhan lemmenliekin.»[350] + +Mut ah, Vergilius jo poissa oli, +Vergilius, tuo isä armain, lempein, +Vergilius, jolle kaikkeni ma uskoin! + +Ei kaikki paratiisin riemut voineet +mun poskiani, jotka kastehella +jo pestyt oli, kyynelistä estää. + +»Dante, vaikk' on Vergilius nyt poissa, +viel' älä itke, vielä ällös itke; +vuoks säilän toisen itkeä saat vielä.» + +Kuin amiraali kulkee kokkaan, keulaan, +väkeä tarkastaa, mi miehittävi +muut laivat, heitä työhön kehoittaen, + +niin vaunuin vasemmalla puolla, koska +nimeni soinnun kuullen sinne käännyin +(min välttämättömyyden vuoksi kerron), + +näin Naisen tuon, mi mulle ensin näkyi +verhossa enkelien kukkasateen, +mua kohden puron poikki katseen luovan. + +Ja vaikka huntu tuo, mi päästä aaltos, +Minervan lehdin[351] kaunistettu, suonut +näkyä hänen viel' ei varsin selvään, + +viel' liikkein ylväin, valtiattarena +hän jatkoi lailla puhujan, mi jättää +sanansa lämpimimmät viimeiseksi: + +»Mua katsohan, ma oon, ma oon Beatrice. +Kuink' olet viitsinyt tään vuoren nousta? +Sa etkö tiennyt, ett' on täällä onni?» + +Katseeni peiliin puron loin, mut siinä, +kun näin ma itseni, sen siirsin ruohoon; +niin suuri häpeä mun päätäin painoi. + +Niin ylväältä kuin lapsellensa äiti +hän mulle näytti; kitkerältä maistui +näät ankaran tuon laupeutensa kuri. + +Hän vaikeni, ja Enkelit nyt laulaa +alkoivat: »_In te, Domine, speravi_»,[352] +sanoilla lopettaen: »_pedes meos_». + +Kuin lumi elävässä hirsistössä +Italian selkärankaa pitkin jäätyy, +Slavonian tuulten[353] tuonne ahtamana, + +sulaen sitten itsehensä tiukkuu +maan varjottoman tuulten tuulahtaissa +kuin tulen tullen kynttilän on kuolo; + +näin itkemättä, huokaamatta seisoin, +siks kuin he laulaa alkoi, joiden äänet +ain yhteen soivat kera tähtitarhain; + +mut sulovirressä kun kuulin tuossa +mua kohtaan sääliä, se enemp' oli +kuin sanat: »Nainen, miks niin häntä kiusaat?» + +Jää sydämeni ympäriltä muuttui +vedeksi, tuuleksi ja tuskan kera +suun, silmän kautta pursui povestani. + +Samalla puolen vaunuin seisten yhä +ja yhä paikallaan, hän hurskahille +nyt Enkeleille loihe lausumahan: + +»Te päiväss' ijäisyyden valvokaatte, +ett' yö, ei uni peitä askeltakaan, +min astuu radoillansa vuosisadat. + +Siks vastaukseni vain huolta kantaa, +ett' ymmärtäis mua hän, mi tuolla itkee +näin näyttäin yhtä suuriks syyn ja tuskan. + +Ei kautta yksin taivaspiirein, jotka +johonkin joka idun ohjaa määrään +sen mukaan, kuinka tähdet häntä saattaa,[355] + +vaan myös kautt' Armo-Luojan suurten lahjain, +jotk' ovat sataneet niin korkealta, +ett' eivät yllä sinne silmät meidän, + +elossaan uudess'[356] oli kyvyiltänsä +hän moinen, että joka kunnon tapa +hänessä oisi hyvin heilimöinyt. + +Mut sitä karumpi ja ilkeämpi +on pelto huono-kylvö, perkkaamaton, +mit' enemmän on maassa kasvuvoimaa. + +Hänt' ensin kannatin ma katseellani: +kun nuoret näytin hälle silmät, siten +hänt' oikeahan kerallain ma johdin. + +Kun nuoruuteni kynnyksellä olin +ja muutin elämäni, otti multa +hän itsensä ja muille pois sen antoi. + +Lihasta hengeks nousin, kasvoi hyve +minussa ynnä kauneus, mut hälle +en ollut enää yhtä kallis, rakas. + +Hän käänsi käyntinsä päin tietä väärää, +ajaen takaa hyvän kangastusta, +mi pettää eikä lupaustaan pidä. + +Näyt haltioidut turhaan hankin, joilla +unessa, valvehilla vaadin häntä +takaisin; hänpä huolinut ei tuosta. + +Niin syvään lankes, ettei ollut muuta +hänelle enää pelastuksen tietä +kuin näyttää kuilut kansan kadotetun. + +Siks kävin Tuonen tuiman kynnyksellä +ja käännyin rukoillen ja kyynelöiden +sen puoleen, jok' on tänne tuonut hänet. + +Jumalan järjestys ja sääntö rikkuis, +jos käytäis Leten yli, maistettaisi +iloa moista maksamatta hintaa + +katuen ynnä kyynelöiden siitä.» + + + + +Yhdesneljättä laulu + + +»Oi sinä, tuolla puolen virran pyhän!» +sanainsa kärjen nyt hän käänsi minuun, +jot' oli terät leikanneet jo niiden, + +ja jatkoi viipymättä: »Virka, virka, +tää totta onko! Moinen syytös vaatii +sun tunnustustas välttämättömästi.» + +Mun voimani niin voivuksissa oli, +ett' ääni tyrehtyi, kun koetti, ennen +kuin pääsi elintensä pälkähästä. + +Hän hetken vartoi, virkkoi: »Miksi emmit? +Minulle vastaa, sillä Leten vesi +pahoja viel' ei vienyt muisteloitas.» + +Häpeä ynnä pelko yhtyneinä +pakotti suuni myöntymään niin hiljaa, +sit' että ymmärtää voi silmä yksin. + +Kuin joutsi liian viritetty laukee +ja katkee kaari, jänne sen, niin että +vasama voimatonna lentää maaliin, + +niin puhkesin tään taakan raskaan alla +ma huokauksihin ja kyyneleihin +ja ääni vitkastui jo väylähänsä. + +Hän taas: »Kun toivoni sa tahdoit täyttää, +mi sua johti rakastamaan Hyvää, +jok' onkin ainoo pyyteen arvollinen, + +mitk' etees sattui kaivoshaudat, kahleet, +kun turhaks sulle matkan määrä tuli +ja jätit kaiken pyhän pyrkimyksen? + +Ja mitkä edut, mitkä viehätykset +näkyivät muiden kulmaluilla, koska +sun täytyi kulkus heitä kohden kääntää?» + +Ma syvään huokasin ja katkerasti +ja vastaamaan mull' ääntä tuskin oli +ja vaivoin huuleni sen muodostivat. + +Näin lausuin itkein: »Seikat ajalliset +mun tieni käänsi viehätyksin viekkain, +heti kun nähnyt en ma kasvojanne.» + +Ja hän: »Sa vaikka vaikenisit taikka +kieltäisit, mitä myönnät, syntis sentään +ois selvä: Tuomari sen moinen tietää. + +Mut suusta omasta kun synnin syytös +tuo puhkee, kääntyy vasten miekan terää +kovasin meidän oikeutemme eessä. + +Kuitenkin että erehdyksiäsi +häpeisit sekä voimakkaampi oisit, +kun toiste sulle soi seireeni-laulu,[357] + +nyt kuivaa kyynellähtehes ja kuule; +saat tietää, kuinka suuntaan vastakkaiseen +ois kuoltuain sun ollut kuljettava. + +Suloa moist' ei sulle luonto, taide +tarjonnut kuin sen ruumiin kauniin verho, +joss' elin ma ja jok' on maaksi tullut. + +Jos kautta kuoloni tää korkein kauneus +katosi suita, mikä houkutella +sua enää saattoi seikka kuolevainen? + +Kun sattui sinuun ensi nuoli turhan +ajallisuuden, ois sun tullut nousta +mun jäljestäin, mi ijäinen jo olin. + +Sopinut painua ei siipes, lisää +näin saamaan haavoja, ne neito taikka +muu antoi turhuus lyhyt-auvollinen. + +Kaks, kolme kertaa linnunpoika pettyy; +mut kun sen kasvanut on sulka, turhaan +virität verkon,[358] nuolin noudat sitä.» + +Kuin lapset häpeissänsä mykistyvät +ja kuuntelevat silmät maahan luoden +ja katuvat ja syynsä tunnustavat, + +niin minä nyt. Mut hänpä jatkoi: »Koska +niin suret kuulemias, nosta partas, +syvemmin surren sitä, mitä näet!». + +Helpommin nousee maasta tammi, koska +Italian tuuli sitä irti tempoo +tai rajumyrsky Iarban valtakunnan[358] + +kuin leukani nous hänen käskystänsä; +näät kun hän kasvojani 'parraks' sanoi, +ma hyvin tunsin myrkyn tarkoitetun. + +Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma, +nuo että ensimmäiset luodut Luojan +lepäsi kukkiensa kylvännästä; + +ja silmäni, viel' epävarmat, huomas +Beatricen kääntyneenä pedon puoleen, +mi olio yks on kaksin luontoinensa. + +Hän alla hunnun tuollapuolen virran +viherjän sentään kauniimp' entistänsä +niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita. + +Mua katumuksen nokkonen niin poltti, +muut' että kaikkea, mi houkutellut +ol' lempeni, nyt tunsin vihaavani. + +Niin mursi itsetuntemus mun mieltäin, +ett' taintuneena maahan kaaduin; kuinka +mun sitten kävi, tietää seikan syypää. + +Kun sydän taas toi mulle voimaa, Naisen[359] +tuon yksin-laulavaisen näin; hän yllein +kumartui, virkkoi: »Tartu, tarraa minuun!» + +Mun puroon pannut kaulaa myöten oli +ja vetäen mua takanaan hän kulki +veen päällä köykäisnä kuin sukkulainen. + +Kun liki päässyt olin rantaa pyhää, +»_Asperges me_»[360] niin suloisesti soivan +ma kuulin, ettei kynä, aatos riitä. + +Sylinsä aukas Nainen kaunis, otti +käsiinsä pääni ja sen painoi puroon +niin syvälle, ett' täytyi vettä niellä. + +Mun sitten nosti, pestyn johti minut +kisahan noiden neljän kauniin neitseen, +ja kaikki sulkivat mun syleilyynsä. + +»Taivaalla tähdet, täällä immet oomme; +jo ennen kuin Beatrice astui alas, +olimme säätyt häntä palvelemaan. + +Silmäinsä eteen viemme sun; mut niiden +valolle armahalle hijoo katsees +muut kolme, jotka syvemmälle näkee.» + +Lauloivat noin; ja sitten kanssaan veivät +mun kohti jalopeura-kotkan rintaa, +miss' seisoi meihin päin Beatrice. Siinä + +virkkoivat: »Älköön levätkö nyt silmäs! +Olemme tuoneet sun smaragdein[361] eteen, +sua vastaan joista aseet otti Amor.» + +Halua tuhat, kuumempaa kuin tuli, +mun painoi silmät silmiin loistavihin, +jotk' yhä katsoi kohti aarnikotkaa. + +Kuin peiliin kuvastuvi Päivä, samoin +näin siinä kaksoispedon kangastuvan, +muodoissa molemmissa vuoron perään. + +Lukija, ymmärrät, ett' ihmettelin, +kun itsensä sen seisovan näin hiljaa, +mut valhekuvassansa vaihtelevan.[362] + +Iloisin hämmästyksin tuossa nautti +mun sieluni nyt sitä mannaa, joka +samalla nälkää luo kuin kyllästyttää. + +Läheni silloin neittä kolme, tahtiin +ihanan enkel-laulun karkeloiden, +mut liikkein arvokkaammin, ylhäisemmin. + +»Beatrice, käännä pyhät silmäs, käännä», +he lauloivat, »päin uskollistas, joka +sua nähdäkseen niin pitkät tiet on tullut. + +Armosta meitä kohtaan, häntä kohtaan +suus aukaise, ett' ilmestyisi hälle +kauneutes toinen, jonka kätket vielä.» + +Oi, heijastus sa ikivalkeuden! +Ken kalpeni Parnasson lehtoloissa, +syvältä niin sen lähtehistä juoden, + +ett' ei ois heikko henkensä, jos tahtoo +kuvata sellaisena sun kuin olit, +kun varjos soitollaan sua tarhat Taivaan + +ja kun sa ilmi alta hunnun astuit! + + + + +Kahdesneljättä laulu + + +Niin oli kiihkeät vuosikymmenien[363] +janoa silmäni nyt sammuttamaan, +muut että turtuneet ol' aistit kaikki. + +Ja katseitteni kahden puolen oli +kuin seinät välinpitämättömyyden; +niin hymy pyhä vei ne verkkoon vanhaan. + +Nyt vasempahan väkivalloin käänsi +minulta kasvoni nuo taivas-immet, +ja kuulin heidän virkkavan: »_Jo riittää!_» + +Ja jouduin siihen silmäteräin tilaan +kuin juuri niihin paistanut ois Päivä, +niin etten tuokioon ma nähnyt mitään. + +Mut valoon vähempään kun silmä tottui +(vähempään, sanon, muistain suurempata +valoa, josta väistyä mun täytyi), + +näin joukon kunniakkaan kääntynehen +kätehen oikeaan ja palajavan, +nyt eessäin Aurinko ja seitsenliekki. + +Kuin alla kilpein, vaaraa välttääksensä, +miesparvi kääntyy: lippu ensin liikkuu, +muun joukon sitten vasta vaihtuu suunta; + +niin Taivaan sotajoukko tää, mi astui +edellä,[364] ehti ohitsemme ennen +kuin kääntynyt ees oli vaununtanko. + +Palasi pyöräin luo nyt naiset, veti +kuormaansa autuasta aarnikotka, +niin ettei häiriytynyt höyhen ykskään. + +Sulotar, joka yli virran vei mun, +ja Statius ja minä pyörän puolla +kävimme, kaarta pienempää mi kieri.[365] + +Astuimme metsää vanhaa, autiota +vuoks hänen syynsä, jonka petti käärme, +ja jalat kulki enkel-laulun tahtiin. + +Kentiesi käyty oli taival, jonka +jous kolme kertaa jännitetty kantaa, +kun vaunuistaan Beatrice astui alas. + +Kuiskaavan kaikkien nyt kuulin: »_Aadam!_» +näin sitten puuta[366] kiertävän, min oksat +ei kukkaa kantaneet, ei lehteäkään. + +Sen latva, joka laajemmaksi lautui, +mikäli nous, ois Intiankin mailla +ihailtu ollut vuoksi korkeutensa. + +»Siunattu kotka, jok' et puusta tästä +puraise,[367] vaikk' ois suloinen sen maku; +näät jälkeenpäin se pahoin vatsaa vääntää!» + +Näin toiset riemuitsi puun alla vankan. +Ja peto kaksisyntyinen tuo virkkoi: +»Niin kaiken oikeuden siemen säilyy.»[368] + +Ja vetotankohonsa kääntyi, tarttui +ja siirsi juurelle sen puun tuon paljaan; +sen sillä sitoi, siihen kiinni jätti.[369] + +Kuin kasvit päällä maan--kun suuri valo +säteilee alas valoon yhtyneenä,[370] +mi loistaa takaa Kalain tähtimerkin-- + +ne pursuu, paisuu, sitten uudistaen +värinsä kukin, ennen kuin on Päivän +hevoset päässeet toiseen tähtimerkkiin; + +niin uudistui puu äsken paljas-oksa, +nyt väriin vaatehtihe himmeämpään +kuin ruusun, kirkkaampahan orvokkien. + +Tajunnut tuota en, ei myös maan päällä +soi hymni, jota olennot nää lauloi; +säveltä sen en sietää loppuun voinut. + +Jos voisin kertoa, kuink' uneen painoi +nuo silmät julmat Syrinx-immen taru,[371] +nuo silmät, turmiokseen valvonehet; + +kuin maalari, mi mallin mukaan maalaa, +kuvaisin, kuinka uuvahdin ma itse, +mut kuvatkoon, ken osaa, nukkumisen. + +Heräjämisen hetkeen siirryn siksi +ja kerron, että unen hunnun kirkkaus[372] +repäisi, joku huus: »Mit' teet sa, nouse!» + +Kuin nähdä omenapuun[373] kukkasia, +joist' enkeleill' on ilo ynnä juhlat +ijäiset taivahassa, saivat kerran + +Johannes ynnä Pietari ja Jakob +ja toipuivat taas kuullessaan tuon sanan, +mi murtanut ol' unen raskahamman,[374] + +ja harvenneeksi näkivät he seuran: +Elias poissa oli, poissa Moses +ja Mestarin myös vaatteet muuttunehet; + +näin toinnuin minäkin ja näin tuon Hurskaan,[375] +mi mua saattoi puron äärtä pitkin; +kumartuneena ylitsein hän seisoi. + +Ma kysyin arkana: »Miss' on Beatrice?» +Hän vastas: »Katso, alla puun hän istuu, +varjossa lehtein juuri puhjenneiden. + +Näe seura myös, mi häntä ympäröipi; +muut ylös kanssa aarnikotkan nousi +viel' ihanamman laulun, soiton soiden.» + +En tiedä, haastoiko hän muuta, sillä +jo eessä silmäini _hän_ seisoi, joka +mun estänyt ol' aistimasta muuta. + +Totuuden maalla[376] yksinään hän istui, +jätetty vaunuin vartiaksi, jotka +kaks-hahmo peto puuhun kiinni köytti. + +Piiritti häntä parvi seitsen-neito[377] +käsissä kynttilät, nuo jotka varmat +etelän tuuliss' on ja pohjanperän. + +»Asukas metsän täällä ollos hetki +ja sitten kanssain kansalainen Rooman, +sen, jonk' on ensi kansalainen Kristus. + +Hyödyksi maailman, mi pahoin elää, +nyt katso vaunuja, ja mitä näet, +se kirjoita, kun palajat maan päälle!» + +Beatrice näin. Ja minä, orja ollen +vain hänen käskyjensä, käänsin katseen +ja mielen, minne ihanainen tahtoi.[378] + +Pimeestä pilvestä ei lyönyt tuli +niin rutto koskaan, saapuessa sateen +etäisimmästä ilmankartanosta, + +kuin Juppiterin linnun[379] liitäväksi +näin alas puuhun, raadellen sen kuoren +ja kauniit kukkaset ja uudet lehdet. + +Ja vaunuja hän voimain takaa iski; +ne taipuivat kuin laiva myrskysäässä, +jot' aallot kahtahanne keinuttavat. + +Näin sitten kuinka vaunukoriin kettu[380] +sujahti suurten voittovankkurien, +se näyttänyt ei ruokaa hyvää syöneen. + +Mut rangaisten nyt hänen syynsä häijyt +pois hänet ajoi valtiattareni +niin nopsaan kuin luut kesti lihattomat. + +Ja sitten sieltä, mistä ensin iski, +laskeusi kotka vaunun-istuimelle +ja jätti jälkehensä sulkasateen.[381] + +Kuin sydämestä, joka vaikeroipi, +nyt ääni Taivahasta soi, mi sanoi: +»Voi, laivani, kuin sull' on huono lasti!» + +Ja oli kuin maa auennut nyt oisi, +väliltä pyöräin lohikäärme[382] noussut, +mi purstollansa vaununpohjan puhkas. + +Ja niinkuin ampiainen vetää taapäin +otansa, purston perettäin hän pohjaa +myös osan otti, vaipui syvyytehen. + +Mi jäi, sen kuin maan hyvän heinä peittää +nuo peitti höyhenet, jotk' ehkä suodut +hyvässä, siveässä mieless' oli, + +ja peittyi vaunut, peittyi pyörät kaksi, +ja vehmar, kaikki tuo niin nopsaan, että +kauemmin pitää suuta auki huokaus. + +Rakennus pyhä,[383] muuttuneena siten, +ulotti päitä itsestään: yks kasvoi +kuhunkin kulmaan, kolme vehmarohon. + +Kuin härjänsarvet oli jälkimmäiset, +mut muiden otsass' oli vain yks sarvi; +ei moista hirviötä nähty koskaan. + +Niin varmana kuin linna kukkulalla +sen päällä istui portto[384] häpeemätön, +kuin silmät oli joka suuntaan alttiit. + +Ja hänen vierellään, kuin ettei naista +häneltä vietäis, seisoi peikko[385] suuri, +he silloin tällöin toistaan suutelivat. + +Mut kun tuo harhaileva, ahnas katse +minuhun kääntyi, julma rakastaja +kiireestä kantapäähän ruoski häntä; + +vihassa sitten, mustasukkaisena +irroitti hirviön ja kiskoi kanssaan +niin kauas, että metsä suojas minut + +jo portolta ja kummitukseltakin. + + + + +Kolmasneljättä laulu + + +»_Deus, venerunt gentes_»[386] itkein alkoi +suloista virttä vuorotella naiset, +ja milloin kolme, milloin neljä lauloi. + +Beatrice hellä, huokaavainen heitä +niin kuuli kalpeana, että surrut +enempi Maaria ei ristin alla. + +Mut koska vaikenivat toiset neitseet, +hän nousi korkeana, kasvoiltansa +kuin tulenleimaus, ja sanat virkkoi: + +»_Modicum, et non videbitis me, +et iterum_,[387] ah, siskot armahaiset, +_modicum, et vos videbitis me_.» + +Hän sitten eellään heidät käski käymään, +vain viittas seuraamahan mun ja Naisen[388] +ja Viisaan, joka joukkoon jäänyt oli. + +Näin kulki eespäin, enkä usko, että +hän kymment' astunut ol' askeltakaan, +kun silmänsä hän iski silmihini + +ja tyynnä hahmoltansa mulle haastoi: +»Nopeemmin riennä, että valmis olet +sa kuuntelemaan, jos ma kanssas puhun!» + +Kun olin siinä, missä olla piti, +hän virkkoi: »Veli, miks et tohdi mitään +kysyä, vaikka kuljet vierelläni?» + +Kuin joskus eessä esimiesten haastaa +on pakko liikaa kunnioittavaisten +eik' ääni lähde läpi hampainen, + +niin kävi mun, mi sammalkielin loime +nyt lausumaan: »Madonna, tarpeheni +te hyvin tunnette ja niihin avun.» + +Hän mulle: »Tahdon, että pelkos ynnä +häpeäs poistat, etkä enää puhu +minulle lailla miehen uneksivan. + +Sa huomaa: kulho, jonka käärme särki, +ei ole, oli;[389] mutta tietköön syypää, +ett' Taivaan kostoa ei torju mikään. + +Jää iki ilman perillist' ei kotka, +mi heitti höyhenensä vankkureihin, +ne täten tehden hirviöks ja saaliiks. + +Ma näen selvään, ja siks siitä kerron: +lähellä tähtimerkki on, mi antaa +viel' ajan maailmalle varman, vapaan. + +Ja mies tuo _viisisataa viisitoista_,[390] +Jumalan ase, porton ahnaan tappaa +ja peikon, joka hänen kanssaan rikkoo. + +Puheeni, himmeä kuin Temiin,[391] Sfinksin, +vain vähän sua vakuuttaa kentiesi, +kun noiden tapaan kärkensä se kätkee. + +Pian tosiseikat todistaa ja päästää +tään pulman pahan, lailla vellamoiden, +mut ilman karjan taikka viljan vaaraa. + +Sa huomaa: niinkuin sanat nää ma sanon, +ne kirjoita ja eläville kerro +elämän sen, mi juoksua on kuoloon. + +Ja kun ne kirjoitat, sa muista, että +et salaa, millaisna puun nähnyt olet, +mi täällä ryöstetty on kaksi kertaa.[392] + +Jokainen, ken sen heelmän, oksan ottaa, +hän työllä herjaisella loukkaa Luojaa, +mi pyhään luonut on sen palveluunsa. + +Kun siitä söi ens sielu, vuotta viisi +tuhatta tuost' on tuska, kaiho soinut +Hänelle, joka syyn sen otti päälleen. + +Sun henkes nukkuu, ellei huomaa, miksi +niin erikoisen korkeaks se kasvoi +ja miksi nurinpäin sen latva lautui. + +Ja jos kuin Elsan[393] veet, ei turhat aatteet +ois mieltäs saartaneet sen muuttain, kuten +Pyramus[394] silkkipuunsa, hekkumallaan, + +monesta niin jo merkist' ymmärtänyt +puun tarkoituksen oisit siveellisen +ja Luojan mielen, kiellossaan vanhurskaan. + +Mut koska nään sun järkes kivettyneen +ja käyneen kivenkarvaiseks, niin että +sanaini valkeus sun huikaisevi, + +kuvina tahdon, vaikk' en kirjaimina, +tään että kanssas kantaisit kuin sauvaa +pilgriimi palmulehvin kierrettyä.» + +Ma hälle: »Niinkuin leimasin lyö vahaan +sinetin vaihtumattoman ja lujan, +sananne aivoni nyt samoin leimaa. + +Mut miks niin yli silmänkantamani +sananne ikävöity lentää, että +se katoaa, mit' enemmän ma katson?» + +»Siks että huomaisit», hän virkkoi, »suunnan,[395] +jot' olet seurannut, ja oivaltaisit, +kuink' oppis soveltuu mun sanoihini, + +ja näkisit, ett' eroo Luojan teistä +elonne niin kuin erotettu kauas +on maasta alhaisesta taivas korkein.» + +Ma hälle vastasin: »En muista, että +ma oudoks oisin teille tullut koskaan, +ei tuosta mua omatunto soimaa.» + +»Ja jos et sitä nyt sa jaksa muistaa», +hymyillen virkkoi hän, »sa mielees johda, +ett' olet tänään Leten[396] vettä juonut. + +Ja savusta jos todistaa voi tulen, +todistaa unhotus tuo juuri syypääks +sun tahtos, jännitetyn toisahanne. + +Sanani totisesti tästälähtein +niin selvät olkohot kuin järjellesi +jäykälle niitä ilmoitella sopii.» + +Hitaammin kulki kultaloistossansa +Aurinko kautta puolipäivä-piirin, +mi muuttaa paikkaa näkökulman mukaan, + +kun seitsemän nuo neittä seisahtuivat-- +kuin seisahtuu se, joll' on joukon johto, +jos tiellä outoa hän jotain äkkää-- + +äärelle metsän varjon kuolon-valjun, +min moista Alppein purot kylmät heittää +all' oksain mustien ja lehväin nuorten. + +Ja oli kuin ois heidän eessään juossut +samasta lähteestä Euphrat ja Tigris, +eroten verkkaan, ystävällisesti. + +»Oi kunnia, oi valkeus ihmisheimon! +Mit' on nää veet, jotk' alkuhettehestä +samana hersyy, haarautuu ja katoo?» + +Sain vastaukseksi: »Mateldaa pyydä, +hän että selittäis sen sulle.» Lausui +nyt niinkuin se, mi syytä luotaan torjuu, + +tuo kaunis Nainen: »Tään ja paljon muuta +sanonut hälle oon ja varma olen, +hält' ettei vienyt sitä Leten vesi.» + +Beatrice näin: »Hält' ehk' on sielun silmät +huolesta suuremmasta sumentuneet, +mi usein uuvuttavi muiston kaiken. + +Mut kas, Eunoë tuolla vieno virtaa; +vie sinne hänet, siellä virkistäös +voimansa voipunehet kuin on tapas.» + +Kuin kursaile ei sielu ylväs, jalo, +vaan toisen tahdosta luo tahdon oman, +kun viittaus tuon vain on selvittänyt, + +niin tarttui kätehein tuo kaunis Nainen, +läks liikkumaan ja Statiukselle virkkoi +hän lailla vallattaren: »Myötä tule!» + +Lukija oi, jos kirjoittaa ois tilaa +minulla vielä, laulaisin ma juomaa[397] +suloista, jot' en kyllin juoda voinut. + +Mut koska täydet ovat lehdet kaikki +mun aikomani tähän toiseen Lauluun, +ei taiteen lait mun salli laajentua. + +Palasin luota pyhäin lainehien +ja olin uudistunut, niinkuin nuortuu +puu nuori saatuansa lehdet uudet, + +ja puhdas, altis nousemaan nyt tähtiin. + + + + +VIITESELITYKSET + + +1. laulu + +[1] »Meret julmat», Helvetin pimeys ja kauhut, joita näkemästä Dante +Vergiliuksen opastamana nyt on tullut taas kirkkaan avoimen taivaan +alle, Kiirastulen vuoren juurelle. + +[2] Kalliope, yksi runottarista, ylevämmän (eeppisen) laulurunouden +edustaja. + +[3] Thessalian kuninkaan Pieroksen yhdeksän tytärtä, jotka haastoivat +runottaret kilpalaulantaan kanssaan, mutta hävisivät kilvan ja +röyhkeytensä rangaistukseksi muutettiin harakoiksi. + +[4] Ensi piiri = kuun piiri. + +[5] Venus, tässä aamutähtenä. + +[6] »Tähteä näin neljä». Nähtävästi Dante tarkoittaa tällä +tähtisikermällä neljää kardinaalihyvettä (viisaus, oikeus, urhoollisuus +ja kohtuullisuus). Ainoastaan ensimmäinen ihmispari on paratiisissa +olonsa aikana, viattomuuden tilassa nähnyt sen loistavan. Maallisen +paratiisin ajateltiin näet sijaitsevan Kiirastulen vuoren huipulla. + +[7] Ukko on Cato Utikalainen, joka surmasi itsensä vuonna 46 eKr. (ks. +S. 8, s. 5.) päästäkseen näkemästä Rooman tasavallan kukistumista +Caesarin voiton jälkeen. Itsemurhaajana ja pakanana hänen olisi pitänyt +olla Limbuksessa, Helvetin esipihassa, mutta Dante kunnioitti suuresti +Catoa hänen miehekkäitten hyveittensä takia ja asetti hänet sen vuoksi +sopivana miehenä Kiirastulen vuoren vartijaksi. Viimeisellä tuomiolla, +jolloin sielut jälleen saavat kirkastetut ruumiinsa ja puhdistuminen +kiirastulessa lakkaa, Catokin pääsee nauttimaan taivaan riemusta. + +[8] »Nainen», Beatrice, Danten nuoruuden lemmitty, joka runoelmassa +edustaa korkeinta, jumalallista viisautta ja armoa. + +[9] Martia, Caton puoliso, joka Vergiliuksen ja muiden kanssa, joiden +ainoana syntinä on ollut uskon puute, asustaa Limbuksessa.--Minos, +manalan tuomari, tuomitsee ainoastaan niitä, joiden olinpaikka on +Limbuksen alapuolella. + +[10] »Virran pahan», Akeronin, tuonelan joen. + +[11] Danten tunnustus: hän ei tunne itseään täysin vapaaksi kateudesta, +mutta enemmän ylpeyden, alemman piirin syntiin syypääksi. + +[12] Kaisla, nöyryyden ja kärsivällisyyden vertauskuva. + +[13] »Ensi vartia», enkeli, joka vartioi pääsyä vuoren ensimmäiseen +puhdistuspiiriin. + +[14] Danten Kiirastuli on korkea, kartion muotoinen vuori, joka +sijaitsee pyöreällä, kaislojen ympäröimällä saarella. Saaren ajateltiin +olevan ainoa maa läntisellä pallonpuoliskolla. Itse vuori, alhaalta +jyrkempi, ylhäältä loiva, on jaettu seitsemään vyönä kiertävään +penkereeseen eli piiriin, jotka vastaavat katolisen opin seitsemää +kuolemansyntiä, ylpeyttä, kateutta, vihaa, (henkistä) laiskuutta, +ahneutta, mässäystä ja lihan himoa. + +[15] Helvetin huuruista ja hänen omista kyyneleistään. + +[16] Vihjaus Odysseukseen, joka ei koskaan palannut. + +[17] »Tuon toisen», Caton. + + +2. laulu + +[18] Dante olettaa, että Kiirastulen vuori ja Jerusalem ovat toistensa +antipodit, joten niillä on yhteinen horisontti, ja kun aurinko laskee +Jerusalemissa on Kiirastulen vuorella auringon nousu. Ganges-virralla, +joka Danten maantieteen mukaan sijaitsee 90 astetta Jerusalemista itään, +on keskiyö. Vaa'an tähtikuvio kulkee tällöin meridiaanin poikki, mutta +syksyn alussa, kun yö tulee pitemmäksi, »kun voittaa», »putoaa se sen +kädestä»--joutuu päivällä auringon kanssa taivaalle ja on näkymätön. + +[19] Daavidin 114:n psalmin alkusanat »Kun Israel Egyptistä läksi», +sovitettuina tässä niitä sieluja varten, jotka pelastettuina maallisesta +orjuudesta pyrkivät vapautta kohti. + +[20] Casella, firenzeläinen laulaja ja säveltäjä, Danten ystävä, joka +kuoli paljon ennen vuotta 1300. Casella selittää etteivät kaikki +pelastetut sielut pääse heti kuolemansa jälkeen kiirastuleen. He +kokoontuvat silloin tosin Tiberin alajuoksun varrelle, mutta laivuri ei +ota heitä kaikkia veneeseen: syyllisyytensä mukaan heidän täytyy odottaa +lyhempi tai pitempi aika rannalla. + +[21] Vuoden 1300 alussa, kolme kuukautta ennen kyseessä olevaa päivää +antoi paavi Bonifacius panna toimeen riemujuhlat. Niiden mukana tuli +muutamia anejulistuksia, jotka kumosivat ajalliset rangaistukset ja +helpottivat pääsyä kiirastuleen. + +[22] »Amor, che nella mente mi ragiona», näin alkaa yksi Danten +kauneimpia canzoneja, johon Casella luultavasti sävelsi musiikin. + + +3. laulu + +[23] Järki, oman syyllisyyden tunne, ajaa meitä puhdistukseen ja +parannukseen, jota Kiirastulen vuori merkitsee. + +[24] »Erhe pienin», se vielä maallinen halu, joka oli houkutellut häntä +kuuntelemaan Casellan laulua. + +[25] Vergilius kuoli Brindisissä, mutta keisari Augustus antoi kaivaa +hänen luunsa haudasta ja viedä ne Napoliin. + +[26] Danten käsityksen mukaan taivaan muodosti yhdeksän päällekkäin +kerrostuvaa, läpinäkyvää kaarta, jotka eivät pimitä toistensa tähtien +valoa. + +[27] Skolastiikka erottaa kaksi tietämisen lajia, »scire quia», tietää, +että jokin seikka on, ja »scire propter quid», tietää, minkätähden jokin +seikka on.--Jos me siis olisimme voineet nähdä (tietää) kaiken, eivät +esivanhempamme olisi langenneet syntiin eikä Sanan lihaksi tuleminen +olisi ollut tarpeen. + +[28] Lerici ja Turbia merkitsevät Genovan lahden ääripisteitä, Lerici +Genovasta itään, Piazza-lähden rannalla, Turbia lännen puolella, Monacon +lähellä. + +[29] Niiden sieluja, jotka ovat kuolleet kirkon kiroissa eivätkä vielä +pääse varsinaiseen kiirastuleen. + +[30] Manfred, Fredrik II:n poika, Sisilian kuningas, hohenstaufi, joka +kuoli Beneventossa vuonna 1266, taistelussa Anjoun Kaarlea vastaan. +Hänen ruumiinsa haudattiin Beneventon sillan korvaan ja ranskalaiset +sotilaat rakensivat kiviröykkiön sen päälle. Mutta Cosenzan arkkipiispa +kaivautti ruumiin haudasta ja käski heittää sen Verde-joen rannalle, +jottei se lepäisi kirkolle kuuluvassa maassa. + +[31] Manfredin kaunis tytär oli Constanza, Pietari Aragonialaisen +puoliso, Fredrikin ja Jaakon, Sisilian ja Aragonian kuninkaitten äiti. + +[32] »Muut jos toisin haastaa», nimittäin, että hän pannaan julistettuna +olisi kadotettujen eikä pelastettujen parissa. + +[33] Ilman kirkollisia juhlamenoja (koska hän kuoli paavin kiroissa). + + +4. laulu + +[34] Platonikot opettivat, että ihmisessä on kolme itsenäistä, +eritoimintoista sielua, joilla on paikkansa eri ruumiinosissa. + +[35] Noli, kaupunki Genovan lahden rannalla. + +[36] San Leo, kaupunki Urbinon herttuakunnassa. Bismantova, korkea vuori +Lombardiassa Modenan tienoilla. + +[37] Ensimmäinen kiirastulen vuoren ensimmäisestä horisontaalisesta +piiristä. + +[38] Castor ja Pollux, Kaksosten tähtikuvio. Jos se olisi ollut +auringon, »suuren kuvastimen» seurassa, merkitsee: jos oltaisiin kaksi +kuukautta tuonnempana ajassa, joksi nyt oletetaan kevätpäivän tasauksen +aikaa. + +[39] Koska Ptolemaioksen järjestelmän mukaan auringon paikka maasta +katsoen oli kuun, Merkuriuksen ja Venuksen yläpuolella ja Marsin, +Saturnuksen ja Jupiterin alapuolella. + +[40] Phaeton, auringon poika, sai antiikin tarun mukaan kerran auringon +vaunut ajettavikseen, muttei osannut ohjata, vaan oli vähällä polttaa +maan, jolloin Zeus surmasi hänet salamalla. + +[41] Belacqua Firenzestä oli taitava kitarojen ja luuttujen valmistaja, +mutta »ylen laiska ihminen sekä maallisissa että henkisissä asioissa». + +[42] Niiden, jotka olivat viivyttäneet katumuksentekoaan kuolinhetkeensä +asti, täytyy odottaa elämänsä pituisen ajan ennen kuin he pääsevät +puhdistumaan. + +[43] Koska Kiirastulen vuorella, jonka oletetaan sijaitsevan Tyynessä +valtameressä Etelä-Amerikan ja Australian välillä, on nyt keskipäivä, +täytyy Jerusalemissa olla keskiyö ja Marokossa yö. + + +5. laulu + +[44] »Alemman tuon», Danten, joka kulki Vergiliuksen takana ylös vuorta. + +[45] Nämä ovat niiden sieluja, jotka ovat saaneet surmansa +väkivaltaisesti saamatta synninpäästöä, mutta kuollessaan vielä katuneet +ja antaneet anteeksi vihamiehilleen. + +[46] Miserere, Daavidin 51. psalmi: »Armahda minua, Jumala». + +[47] »Voi hyödyttää», kehoittamalla heidän maan päällä olevia omaisiaan +ja sukulaisiaan esirukouksiin heidän puolestaan. + +[48] Puhuja on Fanosta kotoisin oleva Jakob del Cassero, joka +toimiessaan Bolognan podestana (1297) joutui rajakreivi Azzo III +Esteläisen vihoihin, kun tämä halusi anastaa Bolognan. Azzo surmautti +Casseron hänen oleskellessaan pari vuotta myöhemmin Padovassa, Oriacon +luona. + +[49] Maa, jota tarkoitetaan, on Marc Antona, jossa Fano sijaitsee. + +[50] »Antenorin poikain», padovalaisten, joiden kaupungin troijalaisen +Antenorin kerrotaan perustaneen. Antenor taas oli tarun mukaan +isänmaanpetturi, joka kavalsi Troijan kreikkalaisille. [51] Mira, +kaupunki Brenta-joen varrella, Padovasta hiukan itään. + +[52] Buonconte, Helvetin XXVII laulussa mainitun kreivi Guido da +Montefeltron poika. Hän kaatui Campaldinon luona vuonna 1289 +taistellessaan Arezzon ghibelliinien kanssa Firenzen guelfejä vastaan. +Hänen ruumistaan ei löydetty taistelukentältä. Giovanna, hänen +puolisonsa ei liene siitä välittänyt eikä myöskään huolinut toimittaa +sielunmessua hänelle. + +[53] Luostar-talo, Camaldolin luostari. + +[54] Siinä, missä Archiano laskee Arno-jokeen. + +[55] Danten aikana uskottiin pahojen henkien voivan synnyttää myrskyjä +ja muita luonnonilmiöitä. + +[56] Pratomagno, nykyään Pratovecchio, erottaa Arnon laakson +Gasentinosta. + +[57] »Kymiin kuninkaallisehen», Arno-jokeen. + +[58] Pia Guastelloni, jalo sienalaisnainen, toisissa naimisissa +varakkaan aatelismiehen Nello della Pietran kanssa. Nello epäili +vaimoaan aviorikoksesta ja surmautti hänet eräässä linnassaan +Maremmassa, huhun mukaan paiskauttamalla hänet ikkunasta. + + +6. laulu + +[59] Benincasa, Arezzosta kotoisin oleva oikeusoppinut 1200-luvun +loppuvaiheilla. Hän antoi Sienan podestana tuomita kuolemaan ja +mestauttaa muutamia rosvoritareita, jonka jälkeen Ghino di Tacco, yhden +mestatun veli surmasi hänet. + +[60] Tarkoittanee firenzeläistä Giacco de' Tarlatia joka joko paetessaan +tai ajaessaan takaa joutui Arno-jokeen ja hukkui. + +[61] Fredrik Novello, toscanalainen, kreivi Guido Novellon poika, jonka +jokin vihamies surmasi vuonna 1291. Eräissä vanhoissa kommenteissa +sanotaan: »Hän oli hyvä mies, sentähden Dante hänet mainitsee». + +[62] Pisan mies, Farinata de' Scornigiani, joka surmattiin 1200-luvun +lopulla. Joidenkin tietojen mukaan hänet murhasi kreivi Ugolino, josta +puhutaan Helvetin XXXIII laulussa. + +[63] Marzucco, edellämainitun Farinatan isä, jonka tiedetään vuonna 1287 +ruvenneen fransiskaanimunkiksi. Poikansa murhan jälkeen kerrotaan hänen +kehoittaneen sukuja sovintoon, jopa suudelleen murhaajan kättä. Toisten +mukaan hän kuuluu miehekkäästi astuneen poikansa murhaajan kreivi +Ugolinon eteen ja taivuttaneen tämän sallimaan haudata murhatun. [64] +Pier dalla Broccia, Ranskan kuninkaan Filip III:n kamariherra ja +suosikki 1270-luvulla. Kuningatar Maria Brabantilainen syytti häntä +petoksesta ja hirtätti hänet. + +[65] Tarkoittanee säettä Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa: Desine fata +deum flecti sperare precando--Älä toivo voivasi rukouksin muuttaa +jumalten päätöstä. + +[66] Sordello, kuulu mantovalainen trubaduuri, joka 1200-luvulla runoili +provencen kielellä. + +[67] Keisari Justinianuksen aikana (527-565) pääsi roomalainen oikeus +korkeimpaan täydellisyyteen. Sentähden Justinianus oli Dantelle +lainsäädännön ja laillisuuden esikuva anarkismia vastaan. + +[68] »Antakaa keisarille, mikä keisarin on». + +[69] »Hepo», Italia. + +[70] Keisari Albert I, habsburgilainen, jonka hänen veljenpoikansa +surmasi vuonna 1308. Hänen isänsä oli Rudolf Habsburgilainen, jota Dante +soimaa siitä, että hän oli lyönyt laimin roomalaisen keisarin +velvollisuudet ja jättänyt Italian ilman hallitusta puolueriitojen +uhriksi. + +[71] »Valtakunnan yrttitarha», Italia. + +[72] Italialaisia aatelissukuja. + +[73] Santafiora, muuan Sienan seudulla sijaitseva linna, jonka omistajat +olivat riidassa sienalaisten kanssa. + +[74] Luultavasti Marcellus, joka asettui Caesaria vastaan. + +[75] Viitannee siihen, että puolueet usein vuorottain karkoittivat +toisensa kaupungista. + + +7. laulu + +[76] Helvetin esipiha, Limbus, jossa pakanat ja kastamattomat lapset +oleskelivat. He eivät tunteneet kristillisiä eli ns. teologisia hyveitä, +mutta harjoittivat kyllä omia moraalisia hyveitään. + +[77] Salve Regina, kirkollinen hymni neitsyt Marialle. + +[78] Ottokar, Böömin kuningas (1253-1278) oli Rudolf Habsburgilaisen +vastustaja, mutta joutui pian alakynteen. Danten arvostelu Ottokarista +ja hänen pojastaan Venzel IV:stä näyttää perustuvan vääriin huhuihin +heidän kunnostaan. Venzelin hallitusta (1278-1305) pidetään yleensä +parempana kuin Ottokarin. + +[79] »Nykänenä», Filip III Rohkea, Ranskan kuningas (1270--1285). Hän +puhuu Navarran kuninkaan Henrik III:n Paksun kanssa, joka oli Danten +vihaaman Filip Kauniin appi. Sodassa Pietari III:ta Aragonialaista +vastaan täytyi Filip III:n paeta, koska hänen laivastonsa oli lyöty. Hän +kuoli tällä pakoretkellä Perpignanissa.--Kumpikin on murheissaan Filip +Kauniista, joka oli edellisen poika, jälkimmäisen vävy. [80] +»Vankkavartinen», Pietari III Aragonialainen, Manfredin vävy, joka +riisti Ranskalta jälleen Sisilian. Hän kuoli vuonna 1285. +»Suurinokkainen» on Anjoun Kaarle, Napolin kuningas, jota paavi käytti +tuhoamaan Hohenstaufien keisarihuonetta. Se että Dante, joka oli +Hohenstaufien suuri ihailija, asettaa hänet Kiirastuleen eikä +Helvettiin, johtunee siitä, että Dante näki hänen +hallitsijanominaisuuksissaan ja tavoissaan lieventäviä +asianhaaroja.--Huomattava on myös kuinka entiset vihamiehet kuten Rudolf +ja Ottokar, Pietari Aragonialainen ja Anjoun Kaarle täällä seurustelevat +ystävällisessä sovussa--merkki siitä, että kaikki riidat ovat täällä +tauonneet. + +[81] Alfons I Aragonialainen, Pietarin vanhin poika ja seuraaja vuonna +1285. Hän kuoli 20-vuotiaana vuonna 1290. Dante suosi häntä, kun taas +Pietarin kaksi muuta poikaa, Jaakob ja Fredrik olivat hänelle +vastenmielisiä. Nämä kyllä perivät isänsä valtakunnan, mutta eivät sitä +mikä oli parasta, isän avuja. + +[82] Samoinkuin Jaakobin ja Fredrikin kohdalla Pietari III:n suku oli +huonontunut, samoin oli Anjoun Kaarlen seuraajien Kaarle II:n ja +Provencen kreivin Raimundin kohdalla asian laita. + +[83] Constanzan mies, ks. S. 21, s. 4 ja seur. + +[84] Margaretan ja Beatricen, kreivi Raimundin tyttärien puolisot olivat +Ranskan kuningas Ludvig IX ja Anjoun Kaarle. + +[85] Henrik III, Englannin heikko ja hurskasmielinen kuningas, joka +kuoli 1272. Hänen urhealla pojallaan Edvard I:llä (1272-1307) on +maineikas sija Englannin historiassa. + +[86] Vilhelm, Monferraton rajakreivi oli sotainen ghibelliinipäällikkö, +mutta joutui vankeuteen koettaessaan pitää kurissa Alessandrian +kaupunkia. Hän kuoli vankilassa 1292. Hänen tappionsa johdosta joutuivat +hänen omistamansa maat Monferrato ja Canavese (Pon varrella) kärsimään. + + +8. laulu + +[87] Kirkollisen hymnin alkusanat: »Ennenkuin valot sammuvat rukoilemme +me sinua». + +[88] Enkelit ovat paratiisin vartijoita, keruubeja. Heidän miekkansa +merkitsee Jumalan vanhurskautta, mutta niiden kärjet ovat hänen armonsa +katkaisemat. Niitä ei ole tarkoitettu hyökkäykseen, vaan ainoastaan +puolustukseen. + +[89] Pisalainen Nino Visconti, Helvetissä mainitun kreivi Ugolinon +tyttärenpoika, oli jonkun aikaa Galluran kihlakunnan tuomarina +Sardiniassa. Hänet karkoitettiin myöhemmin guelfinä Pisasta ja hän otti +sitten Firenzen ja Luccan guelfien kanssa osaa eri sotaretkiin +kotikaupunkiaan vastaan. Kuoli vuonna 1296. + +[90] Johanna, Ninon tytär. + +[91] Ninon leski Beatrice d'Este, meni uusiin naimisiin milanolaisen +Galeazzo Viscontin kanssa vuonna 1300. Tässä avioliitossa häntä kohtasi +joukko onnettomuuksia, mm. maastakarkoitus 1302-11, eikä hänen suhteensa +mieheensä liene ollut kovin hyvä.--Viscontin suvun vaakunassa oli +kuvattuna käärme, Galluran vaakunassa kukko. + +[92] Neljä tähteä, neljä kardinaalihyvettä. Kolme tähteä, kristilliset +hyveet. + +[93] Konrad Malaspina nuorempi, Valdimagran rajakreivi. Valdimagra on +laakso Luccan ja Genovan välillä. Dante tunsi Malaspinan vain maineelta. + +[94] Malaspina-suvun ylistys johtunee siitä, että Dante sai maanpakonsa +(1306) aikana nauttia tämän talon vieraanvaraisuutta, luultavasti +Moroello Malaspinan luona, jolle Danten kerrotaan omistaneen +Kiirastulensa. + +[95] »Pahan päämies», paavi Bonifacius VIII. + +[96] Tässä ja seuraavissa säkeissä Konrad Malaspina ennustaa Danten +maanpaon, seitsemän vuotta vuodesta 1300 laskien, jollei Jumalan oikeus +päätä toisin. + + +9. laulu + +[97] Titone oli tarun mukaan aamuruskon, Auroran puoliso. Mutta koska +tässä on kysymys yön tulosta lienee Dante, kuten monet otaksuvat, +tarkoittanut Titonen jalkavaimolla sitä sarastusta, joka näyttäikse +ennen kuun nousua. + +[98] Kylmä eläin, Skorpioni, jota sanotaan kylmäksi joko siksi että se +on kylmäverinen eläin tai siksi, että aurinko vasta myöhään syksyllä on +Skorpionin tähtikuviossa. + +[99] Yön askel = tunti. + +[100] Kaikki viisi: Dante, Vergilius, Sordello, Nino ja Konrad +Malaspina. + +[101] Viittaus onnettoman Proknen taruun; jumalat muuttivat hänet +pääskyseksi. + +[102] Aamu-unien uskottiin yleensä toteutuvan. + +[103] »Tulen kotiin», tulen piiriin, jonka senaikuinen fysiikka sijoitti +maan ja kuun piirin välille. [104] Kentauri Keiron kasvatti Akilleusta +Thessaliassa, mutta kun puhkesi Troijan sota, jossa Akilleuksen +ennustuksen mukaan piti kaatuman, hänen äitinsä vei hänet unessa +Skyros-saarelle ja puki tytöksi. Odysseus keksi hänet kuitenkin ja vei +Troijaan. + +[105] Lucia, Jumalan ilmoittava armo. Dante näki unessa Lucian kotkan +hahmossa. + +[106] Kolme porrasta merkitsee katumuksen kolmea astetta: ensimmäinen +aste on itsensä (oman syyllisyytensä) tuntemus; toinen on katuvan +sydämen masennustila; kolmas merkitsee katumusvalmiutta hyvityksen +(hyvien tekojen) kautta. + +[107] »P:tä seitsemän», katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä, jotka +yksi kerrallaan pestään pois Kiirastulen vuoren seitsemässä piirissä. +P = latinan peccatum (synti) -sanan alkukirjain. + +[108] Skolastiikan mukaan on taivaan valtakunnan avaimia kaksi: toinen, +hopeinen avain merkitsi taitoa erottaa arvoton arvottomasta (scientia +discernendi), toinen, kultainen Kristuksesta lähtevää valtaa vapauttaa +tai tuomita kadotukseen (potestas judicandi). + +[109] Tarpeian vuorella (Capitoliumilla) säilytettiin Rooman valtion +aarteita. Caesar antoi murtaa auki aarrekamarin huolimatta tribuuni +Metelluksen urhoollisesta vastustuksesta. Lucanuksen mukaan kumahti koko +vuori tällöin raskaan oven jysähdyksestä. + +[110] Ns. Ambrosiuksen kiitosvirsi: »Me kiitämme sinua, Jumala...». + + +10. laulu + +[111] Polykletus (Polykleitos), kuuluisa kreikkalainen kuvanveistäjä, +syntynyt n. 480 eKr. + +[112] Enkeli Gabriel, joka ilmoitti Marialle, että tämä oli synnyttävä +Vapahtajan. + +[113] »Nainen», Neitsyt Maria, joka tunnustautuu Jumalan piiaksi (Ecce +ancilla dei). + +[114] Ks. 2. Samuelin kirja 6:6-7. + +[115] »Psalmin-seppo», kuningas Daavid. Vrt. 2. Sam. 6:14. + +[116] Mikhal, Saulin tytär, Daavidin puoliso. Vrt. 2. Sam. 6:16. + +[117] Tarina siitä, kuinka keisari Trajanus keskeytti sotaretkensä +siksi, kunnes oli kostanut erään köyhän lesken pojan surman, esiintyy +Paavali Diakonilaisen kirjoittamassa Gregorius Suuren elämäkerrassa. +Kerrotaan lisäksi, että kun paavi Gregorius kulki kerran Forum +Trajanumin yli, hänen mieleensä muistui tuo tarina ja rukouksen voimalla +hän sai hyvän keisarin vapautetuksi Helvetistä. + +[118] Tässä piirissä katuvat ylpeät. Heidän rangaistuksensa on heidän +synneillensä vastakkainen. Nöyrässä, kyyryssä asennossa kulkien he +tuntevat kuinka vähän heillä oli maailmassa ylpeilemisen syytä. + + +11. laulu + +[119] Humbert l. Omberto Aldobrandeschi, Santafioren kreivi, jonka +ylpeys herätti sienalaisissa sellaisen vihan, että he surmauttivat hänet +Campagnaticon linnassa 1259. + +[120] Oderisi, kuuluisa miniatyyrimaalari Agubbiosta (Gubbiosta) oli +Danten ja Giotton ystävä. Benvenuto Imola kertoo, että hän oli omasta +taiteestaan niin ylpeä, että ylenkatsoi muita taiteilijoita. »Enluminer» +(it. miniare), taito maalata vesiväreillä norsunluulle tai +pergamentille. Vähän myöhemmin esiintyvää Franco Bolognalaista pidetään +yleensä Oderisia etevämpänä. + +[121] Cimabue ja Giotto, kuuluisia Danten aikaisia taidemaalareita. + +[122] Edellinen Guido lienee Guido Cavalcanti (kuollut v. 1302), aikansa +huomattavimpia runoilijoita. Hänet voitti Guido Guinicelli Bolognasta +(eli vuosina 1230-1276), uuden koulun (dolce stil nuovon) edelläkävijä, +joka kuoli maanpaossa. Miehellä, joka voittaa molempien kunnian Dante +tarkoittaa ilmeisesti itseään. + +[123] Provenzan Salvani, mahtava sienalainen porvari 1260-luvulla, johti +ghibelliiniläisen Sienan joukkoja Montapertin taistelussa, jossa +Firenzen guelfit kärsivät verisen tappion. Vuonna 1269 hän joutui +firenzeläisten käsiin ja muuan hänelle vihamielinen sienalainen surmasi +hänet. + +[124] Anjoun Kaarle oli ottanut erään Salvanin ystävän vangiksi. Kun +Kaarlen vaatima lunastussumma oli liian korkea Salvanin maksaa, Salvani +kerjäsi Sienan torilla kokoon vaaditun summan. + +[125] Viittaa Danten maanpakolaisuuteen, jolloin hänen itsensä oli +turvauduttava toisten hyväntahtoisuuteen. + + +12. laulu + +[126] Tässä seuraavat kuvat ovat esimerkkejä rangaistusta ylpeydestä: +saatana, joka syöksyy alas taivaasta; satakätinen Briareus (gigantti), +joka soti Jupiteria vastaan ja jonka Jupiter antoi salamansa sinkauttaa +manalaan; muita gigantteja Olympian jumalten voittamina; Nimrod Baabelin +tornin juurella; Niobe neljäntoista lapsensa keskellä, joista hän +ylpeili ja jotka jumalat kostoksi surmasivat; Saul Gilboan vuorilla, +joista Daavid lauloi: »älköön tulko kastetta eikä sadetta teidän +päällenne»; Arakne hämähäkiksi muutettuna, koska hän rohkeni kehruussa +kilvoitella Minervan kanssa; Rehabeam, joka ruoskien sijasta tahtoi +kurittaa kansaa skorpioneilla ja jonka kapinan noustua täytyi paeta (I +Kun. 12:11 ja 18.); Alkmeon, joka tappoi äitinsä Eriphylen, koska tämä +kaulavitjojen takia oli antanut ilmi puolisonsa Amphiaroksen; Sanherib, +jonka hänen poikansa tappoivat Niniven temppelissä (2. Kun. 19:37); +skyyttiläiskuningatar Tomyris, joka voitettuaan Kyyroksen pisti tämän +poikkihakatun pään ihmisverellä täytettyyn nahkasäkkiin; Holoferneen +pakeneva sotajoukko päällikkönsä päätön ruumis mukanaan (Juuditin kirja +13). + +[127] »Päivän kuudes piika», kuudes tunti auringonnoususta laskettuna, +siis tässä keskipäivä. + +[128] Dante vertaa polkua, joka johtaa hänet ensimmäisestä piiristä +toiseen nykyään hävinneihin portaihin, jotka lähellä »hyvin hallittua +paikkaa» (ivallisessa mielessä Firenzeä) johtivat Ponte Rubacontelta San +Miniaton vuorikirkkoon. + +[129] »Autuaita ovat hengessään köyhät», Kristuksen vuorisaarnan +ensimmäiset sanat sovitettuna ylpeyden synnistä puhdistuneille. Joka +kerta siirryttäessä piiristä toiseen mainitsee Dante jonkin vuorisaarnan +autuaaksijulistuksista, joka on vastakkainen taakse jääneen piirin +synnille. + + +13. laulu + +[130] Lyijyntumma väri merkitsee kateuden syntiä. + +[131] »Heillä ei ole viiniä», Marian sanat Kaanan häissä. + +[132] »Orestes olen», viittaus Oresteen ja Pyladeksen uhrautuvaiseen +ystävyyteen. Kun Pyrrhos tahtoi rangaista Orestesta, Pylades ilmaisi +itsensä Oresteeksi, mutta samassa astui Orestes esiin ja huusi: »Minä +olen Orestes». + +[133] »Päähän sovituksen polun», kateuden piirin uloskäytävään. + +[134] Kateelliset saavat tuta rangaistuksen silmissään, koska he ovat +kierosti katselleet toisten onnea. + +[135] »Toden kaupungin», taivaan. + +[136] Saphia, muuan arvossapidetty sienalaisnainen. Hän eli maanpaossa +kun Sienan ghibelliinit kärsivät vuonna 1269 vaikean tappion. Linnassaan +Pigeziossa, joka oli lähellä taistelukenttää, kerrotaan hänen seuranneen +kamppailua ja iloinneen suuresti sienalaisten tappiosta. Sentähden Dante +vertaa häntä hupsuun mustarastaaseen, joka tammikuussa kun ilma tuli +leudoksi huudahti: »Talvi on ohitse, minä en pelkää sinua enää, Jumala!» + +[137] Pier Pettinagno (Pettinajo), hurskas sienalainen erakko, jota jo +eläessään kunnioitettiin pyhimyksenä. + +[138] Talamone, linna ja satama Maremmassa, jonka hankittuaan +sienalaiset vuonna 1305 yrittivät perustaa mahtavan merivallan. Paikka +oli kuitenkin niin epäsuotuisa, että yritys raukesi. Suuret rahasummat +olivat menneet hukkaan ja monet ihmiset, mm. monet sienalaiset amiraalit +menettäneet henkensä. + +[139] »Dianaa etsein». Toinen typerä teko, josta Dante syyttää +sienalaisia, oli seuraava: kaupungin alitse piti juokseman muuan +Diana-jumalattarelle pyhitetty lähde. Sienalaiset tahtoivat löytää sen +ja uhrasivat suuria summia kaivaustöihin, toisin sanoen pelkkään satuun. + + +14. laulu + +[140] »Vuo pieni», Arno-joki, joka saa alkunsa Falteronen vuorelta +Apenniineilta ja laskee n. 120 ital. peninkulman päässä alkulähteestään +mereen. Firenze on Arnon varrella. + +[141] Kirke muutti Odysseuksen seuralaiset sioiksi. + +[142] »Röhkysiat» (ital. porci), Casentinossa, Arnon alkujuoksun +varrella olevan Porciano-linnan omistajat, jotka olivat kuuluja +eläimellisestä ahmattiudestaan. Danten kerrotaan istuneen vankina +mainitun linnan tornissa. + +[143] »Piskit pienet», Arezzon porvarit. Vaikka Arezzo oli Toscanan +vähemmän mahtavia kaupunkeja, sillä oli kuitenkin huomattava osuus +ghibelliinipuolueen riidoissa guelfien kanssa.--Arno, jota Dante vertaa +tässä koiraan, kääntää Arezzon kohdalla ikäänkuin halveksuen suuntaansa. + +[144] »Sudet», firenzeläiset, joita Dante usein soimaa ahneudesta. + +[145] »Ketut», viekkaat pisalaiset. + +[146] Brettinorolainen Guido del Duca puhuu Rinieri da' Calbolin kanssa. +Jälkimmäisen sanotaan olleen Parman podestana vuonna 1252. Hänen +pojanpoikansa Fulcieri da'Calboli oli podestana Firenzessä (»metsässä +turman»), jossa hän voitokkaan mustan puolueen lahjomana otatti vangiksi +ja julmasti surmautti useita valkeita. + +[147] »O ihmisheimo...». Tämä kysymys selitetään seuraavassa laulussa, +s. 91-92. + +[148] Jaloluontoisia, anteliaita romagnalaisia 1200-luvulla. [149] +Fabbro Lambertaccio Bolognasta, toisten mukaan seppä, toisten +sotilas.--Bernardino Fosco Faerzasta, talonpojan poika, mutta +viisautensa ja miellyttävien puheittensa tähden suuresti arvostettu. + +[150] Anteliaita ja arvossa pidettyjä aatelissukuja Brettinoron +kaupungissa Romagnassa. 1200-luvun lopulla kaupunki menetti jaloimmat +sukunsa (ks. S. 87, s. 7-9). Traversarit ja Anastagit loistivat +Ravennassa. + +[151] Romagnan kaupunkeja, joilla siihen aikaan oli omat kreivinsä. + +[152] Mainardo Pagani, Imolan ja Faenzan herra, jota kavaluutensa ja +pahuutensa takia kutsuttiin »piruksi». Kuoli v. 1302.--Ugolino +de'Fantoli, tunnettu hyvyydestään, viisaudestaan ja urhoollisuudestaan. + +[153] Kainin sanat (I Moos. 4:14). + +[154] Aglauros, tarun mukaan ateenalaisten kuninkaan Erekhteusin tytär. +Kadehti sisartaan, jonka Merkurius tahtoi ottaa puolisokseen, jonka +tähden hänet muutettiin kiveksi. + + +15. laulu + +[155] Auringonlaskuun oli vielä kolme tuntia aikaa, kello oli siis noin +kolme iltapäivällä ja samaan aikaan oli Italiassa keskiyö. + +[156] »Autuaita ovat laupiaat» (Matteuksen evankeliumi 5:7).--»Iloitse, +ken voitat», vrt. Matteuksen evankeliumi 5:12. »Iloitkaa ja riemuitkaa, +sillä palkkanne on suuri taivaassa». + +[157] Lempeyden ja sovituksen esimerkkejä: Maria tapaa temppelissä +kadonneen Jeesuslapsen etsittyään häntä Johanneksen kanssa kolme päivää +(Luuk. 2:48); Peisistratos, Ateenan lempeämielinen tyranni hylkää +puolisonsa pyynnön, että hän kostaisi nuorelle kreikkalaiselle, joka oli +julkisesti suudellut heidän tytärtään; Pyhä Stefanus rukoilee +vihollistensa puolesta, jotka kivittävät häntä. + +[158] Poseidon ja Athene kiistelivät siitä kumman nimen kaupunki oli +saava. Poseidon lahjoitti kaupungin asukkaille hevosen, mutta öljypuu, +joka oli Athenen lahja, ratkaisi riidan Athenen hyväksi. + +[159] Savu, jonka runoilijat näkevät, peittää seuraavan piirin, jossa +vihan synnistä puhdistutaan. + + +16. laulu + +[160] Agnus Dei--Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Joh. +ev. 1:29. + +[161] Marcus Lombardialainen, joidenkin mukaan syntynyt Venetsiassa, oli +arvossa pidetty hovimies, antelias, mutta pikavihainen. + +[162] »Sen mitä kuullut oon»--mitä Guido del Duca oli 14. laulussa +sanonut hyveen häviämisestä maailmasta. + +[163] Taivas, so. tähtien vaikutus antaa ihmisten--vaikkei +kaikkien--teoille ensi sysäyksen, mutta se ei tee tyhjäksi tahdon +vapautta. Tahdolla on kunkin taisteltava pahan viettelystä vastaan. Jos +siinä voittaa, niin korkeampi voima, Jumalan myötävaikuttava armo luo +ihmiselle sielun, joka on tähtien vaikutuksesta vapaa. Alusta pitäen +tämä sielu pyrkii siihen, mikä tuottaa sille huvia ja onnea, mutta se +voi erehtyä oikeasta päämäärästä ellei mikään ole sitä ohjaamassa. + +[164] »Totuuden kaupunki», taivas (pyhäin yhteys); sen »torni» on +Jumala. + +[165] Tämä vertaus kohdistunee siihen, että Mooseksen lain mukaan +pidettiin puhtaina (syötävinä) ainoastaan niitä eläimiä, jotka +märehtivät hyvin ja »hajoittavat» sorkkansa. Dante siis vertaa paavia +(esipaimenta) saastaisiin eläimiin. + +[166] »Kaksi Aurinkoa», paavi ja keisari. + +[167] Tarkoittaa Lombardiaa ja Romagnaa, joissa ennen keisari Fredrik +II:n ja paavin välisiä riitoja vallitsivat kuntoja hyveet. + +[168] 1) Konrad da Palazzo Bresciasta oli niin arvossapidetty, että +monet kaupungit valitsivat hänet podestakseen, Siena v. 1279. 2) Gerhard +Camminolainen, Trevison oikeamielinen herra, Toscanassakin tunnettu +nimellä »hyvä Gerhard». 3) Guido da Castello, rehellisyydestään, +viisaudestaan ja anteliaisuudestaan tunnettu porvari +Reggiossa.--Ranskalaiset kutsuivat siihen aikaan kaikkia italialaisia +»lombardialaisiksi». + +[169] Kaanan maanjaossa eivät leeviläiset saaneet mitään osuutta. +Ainoastaan jumalanpalveluksen hoito jätettiin heidän osakseen. (5. Moos. +18.) + +[170] Gaia, Gerhard Camminolaisen tytär, josta kommentoijat ovat eri +mieltä: toiset moittivat häntä irstaaksi, toiset ylistävät hänen +kauneuttaan ja kunniallisuuttaan. + + +17. laulu + +[171] Seuraavat kuvat ovat esimerkkejä vihan turmiollisista +vaikutuksista. + +[172] Prokhne, Traakian kuninkaan Tereuksen puoliso. Kun Tereus oli +häpäissyt kälynsä Philomelan, niin kostoksi tästä surmasivat siskot +Tereuksen pojan Ityksen ja panivat hänen lihansa pöydälle isän +syötäväksi. Jumalat muuttivat sitten Prokhnen pääskyseksi +(satakieleksi). + +[173] Haman, juutalaisten vainooja. Kun Haman näki ettei Mardokai +kunnioittanut häntä kuten Jumalaa, hän tahtoi kiukuissaan hävittää +kaikki juutalaiset kuningas Ahasveruksen valtakunnasta. Mutta Ahasverus, +jonka apuun Haman luotti, antoikin Ester-kuningattaren taivuttamana +hirttää Hamanin (ks. Esterin kirja). + +[174] Lavinia valittaa äitiään Amataa, joka (Vergiliuksen mukaan) +epätoivoisena hirtti itsensä, koska huhu kertoi, että hänen tyttärensä +sulhanen, kuningas Turnus oli kuollut. + +[175] Enkeli auttaa matkamiehiä nousemaan seuraavaan piiriin yhtä +nopeasti kuin ihmisillä on yleensä tapana tyydyttää omat toiveensa. + +[176] Tällä siivenlyönnillä enkeli poistaa kolmannen P:n, synninmerkin +Danten otsalta. + +[177] »Beati pacifi», autuaita ovat rauhantekijät (Matt. ev. 5:9) + +[178] Seuraavassa opinkappaleessa syntien luonteesta Dante seuraa +pääasiassa Tuomas Akvinolaisen teoriaa. Luonnon (luonnollinen) rakkaus +on välttämätön, se ei voi erehtyä, sielun rakkaus taas on vapaa ja voi +joutua harhaan. Se voi valita huonon kohteen tai tavoitella liian +innokkaasti maallista hyvää tai etsiä liian hitaasti todellista hyvää +(Jumalaa). Rakkaus on siis sekä hyveen että paheen äiti.--Yksikään +ihminen ei voi vihata itseään, sillä jokaisella on oma onni +silmämääränään. Sentähden ei myöskään voi vihata Jumalaa, joka on kaiken +elämän alku ja ehto (sine qua non). Rakkaus pahaan ilmenee siten vain +suhteessa lähimmäiseen. Tästä erehdyksestä johtuvat ne kolme syntiä, +joista puhdistutaan Kiirastulen alemmissa piireissä: ylpeys, joka toisen +kukistamisesta toivoo itse nousevansa; kateus, joka pelkää kadottavansa +kun toinen voittaa; viha, joka kostoksi tahtoo vahingoittaa toista. + +[179] Tarkoittaa maallista rikkautta, ruokaa ja juomaa ja aistillista +rakkautta. Näistä johtuvat kolme syntiä ahneus, mässäys ja hekuma +kuuluvat kolmeen ylempään puhdistuspiiriin. + + +18. laulu + +[180] »Sinne», tulen piiriin, ks, S. 53, s. 12. + +[181] Viittaus niihin kolmeen asteeseen, joihin skolastinen sielutiede +jakaa hyvään suunnatut intohimot: »rakkaus, halu ja nautinto» (amor, +desiderium, delectatio). + +[182] »Muoto henkinen», skolastikkojen »forma substantialis». Forma +merkitsee heillä sitä, minkä kautta jokin siirtyy pelkästä +mahdollisuudesta todellisuuteen; se on substantiaalinen, jos se +määräajonkin olemuksen yleensä. Sellainen on esimerkiksi sielu, jonka +ansiosta ihminen on. Se on taas aksidentaalinen, jos se ilmaisee, että +jollakin on jokin ominaisuus, esimerkiksi viisaus. + +[183] Pietola, luultavasti muinainen Andes, Mantovan lähistöllä oleva +kylä, jossa Vergilius syntyi. + +[184] Ismenus ja Asopus, kaksi jokea Boiotiassa Theban lähellä. +Statiuksen mukaan juoksivat thebalaiset Bakkhoksen apua tarvitessaan +suurina laumoina palavat soihdut mukanaan näiden jokien rantoja pitkin +ja huusivat suureen ääneen jumalaa sen eri nimillä. + +[185] Täällä henget juoksevat ja kiirehtävät saavuttamaan sitä +todellista hyvää, jota he eläessään liian laiskasti tavoittelivat. + +[186] Vrt. Luukk. ev. 1:39: »Niinä päivinä Maria nousi ja kulki +kiireesti vuorimaahan, Juudaan kaupunkiin» jne. + +[187] Ilerda (Lerida), kaupunki Espanjassa, jossa Caesar pakotti +Pompeijuksen sotajoukon antautumaan. + +[188] Puhuja on Albertus, Fredrik Barbarossan hallitessa San Zenon +luostarin apotti (kuoli 1178). Albert della Scala oli vastoin kirkon +lakeja asettanut aviottoman poikansa, ruumiiltaan ja sielultaan rujon +Josefin mainitun luostarin apotiksi. Albert kuoli pian tässä oletetun +ajan jälkeen v. 1301, mutta Josef jäi paheellisesta elämästään +huolimatta apotiksi kuolemaansa saakka (1314). + +[189] Israelin lapset, joille Punainen meri aukeni, kuolivat kaikki +paitsi Joosua ja Kaleb ennen luvatun maan näkemistä rangaistukseksi +siitä, että olivat niin hitaita noudattamaan Jumalan käskyjä. + +[190] Ne troijalaiset, jotka matkasta ja seikkailuista väsyneinä jäivät +Sisiliaan ja osattomiksi johtajansa Aeneaan (Ankiseen pojan) ja +tovereittensa maineesta. + + +19. laulu + +[191] Dante kuvaa näissä säkeissä hetkeä (tuntia) ennen auringon nousua. +Siihen aikaan uskottiin, että aamun kylmyys johtuu osaksi maan +luontaisesta kylmyydestä, joka voittaa ilmaan jääneen auringonlämmön, +osaksi myös kuusta ja Saturnuksesta, joita pidettiin kylmää synnyttävinä +taivaankappaleina. + +[192] »Velhot», geomantit: he ennustivat lyömällä umpimähkään puikolla +hiekkaan tai papereille pisteitä, joiden muodostamilla kuvioilla sitten +oli omat merkityksensä tavallisesti sen tähtikuvion mukaan, jota ne +muistuttivat. [193] »Nainen» (seireeni), maallisen onnen ja +aistinautinnon vertauskuva. + +[194] »Nainen pyhä», korkeamman hyvän, Jumalan tahdon vertauskuva +(gratia cooperans). + +[195] Tässä piirissä ahneet puhdistuvat: he makaavat kasvoillaan maassa, +koska he eläessään etsivät silmillään maan aarteita. + +[196] »Sieluni on tomuun vaipunut», Psalmit 119:25. + +[197] Puhuja on paavi Hadrianus V (kuoli 1276), Lavagnan kreivi, +kuuluisaa Fiesco-sukua. Oli paavina vain 40 päivää. + +[198] »Tiedä, että olin Pietarin seuraaja». + +[199] »Joki», Lavagna Genovan alueella. + +[200] »Neque nubent», »eivätkä mene naimisiin». Matteuksen evank. 22:30 +mukaan (»Sillä ylösnousemuksessa eivät miehet nai eivätkä naiset mene +miehelle») kuolema katkaisee jokaisen avioliiton, siis myös +kuvaannollisen avioliiton paavin ja kirkon välillä. + +[201] »Hyvä mainitsemas», ks. S. 117, s. 5. + +[202] Alagia, Hadrianuksen veljentytär, joidenkin mukaan Moroello +Malaspinan puoliso. + + +20. laulu + +[203] Dante, joka olisi tahtonut vielä enemmän udella sielulta +(Hadrianukselta), antaa tahtonsa väistyä katujan paremman tahdon edestä, +nimittäin tahdon huolehtia sielunsa pelastuksesta. + +[204] »Paha», ahneus, jota Dante pitää aikansa turmiollisimpana paheena. +Kuten Helvetissä on sitä tässäkin kutsuttu sudeksi. + +[205] Viittaa Can grande della Scalaan, Veronan herraan, josta puhutaan +Helvetissä S. 11, s. 9. + +[206] Fabricius, roomalainen sotapäällikkö ja censori 280- ja +270-luvulla eKr. Rooman viholliset eivät voineet lahjoa häntä puolelleen +suurimmillakaan lahjoilla. Hänen kerrotaan kuolleen niin köyhänä, että +valtion täytyi kustantaa hänen hautauksensa. + +[207] Pyhä Nikolaus, piispa Vähässä Aasiassa 300-luvun alussa. +Kerrotaan, että hän lahjoitti myötäjäiset erään köyhän miehen kolmelle +tyttärelle, jotka isä aikoi myydä häpeällisessä tarkoituksessa. + +[208] Ks. vastausta S. 123, s. 10 ja seur. + +[209] »Kasvi huono», ranskalainen kuningassuku, Kapetingien sukupuu. +[210] 1290-luvulla Filip Kaunis oli ottanut valtaansa Flanderin +kreivikunnan, jossa mainitut kaupungit sijaitsevat. Mutta v. 1302 löivät +flanderilaiset ranskalaisen sotajoukon Courtrayn luona ja pakottivat +kuninkaan luovuttamaan takaisin suuren osan anastamaansa maata. Tämä on +se kosto, jota Hugo Capetin henki nyt, vuonna 1300, näyttää +profeetallisesti anovan. + +[211] Danten aikana oli taru, että Hugo Capet muka oli rikkaan +pariisilaisen teurastajan poika ja ettei hän itse vaan hänen poikansa +kantoi kruunua. + +[212] Kaarle Suuren (karolingien) suku. Kun suvun viimeinen kuningas +Ludvig V kuoli vuonna 987, julistutti Hugo Capet itsensä kuninkaaksi, +minkä jälkeen hän voitti ja otti vangiksi Ludvigin sedän Kaarlen, joka +oli tavoitellut kruunua.--Epähistoriallinen on se Danten tiedonanto, +että tämä viimeinen karolingi olisi ruvennut munkiksi, pukeutunut +harmaaseen pukuun. + +[213] Anjoun Kaarle meni 1200-luvun keskivaiheilla naimisiin Provencen +viimeisen kreivin Raimundin tyttären Beatrixin kanssa. Beatrix oli sitä +ennen luvattu puolisoksi Toulousen kreiville Raimundille. + +[214] Filip Kaunis riisti Englannilta Ponthieun ja Gascognen, mutta ei +Normandiaa, kuten Dante erehdyksessä sanoo. Normandia oli jo pitkän +aikaa ollut ranskalainen. + +[215] Anjoun Kaarle mestautti v. 1268 viimeisen Hohenstaufin, +Konradinon. Hänen kerrotaan sitäpaitsi antaneen myrkyttää (1274) Tuomas +Akvinolaisen, skolastiikan suurimman teologin, koska pelkäsi hänestä +valtiollista vastustajaa. + +[216] »Toinen Ranskan Karl», Valoisin Kaarle, Danten vihamies ja +vastustaja. Bonifacius VIII kutsui hänet v. 1301 Italiaan kukistamaan +Firenzen ghibelliinit ja Sisilian kuninkaan Fredrik Aragonialaisen. +»Juudaksen miekalla», viekkaudella hän pääsi voitolle Firenzessä, mutta +Sisiliassa hänen piti suostua häpeälliseen rauhantekoon. + +[217] »Laivavanki», Napolin kuningas Kaarle II, Anjoun Kaarlen poika. +Kun ranskalaiset oli kukistettu Sisiliassa v. 1282, joutui Kaarle +meritaistelussa Pietari Aragonialaisen vangiksi. Oltuaan kuusi vuotta +vankeudessa hän palasi valtakuntaansa ja naitti v. 1305 tyttärensä kuten +kerrotaan suuresta summasta vanhalle ja huonomaineiselle Azzo d'Estelle, +Ferraran rajakreiville. + +[218] Vuonna 1303 antoi Filip Kaunis Alagnassa (Anagnissa) vangita +iäkkään paavi Bonifacius VIII:n, joka kuoli pian sen jälkeen. Vaikka +Dante suuresti halveksi Bonifaciusta, katsoi hän kuitenkin tätä +väkivallantekoa ikäänkuin se olisi tehty itse Kristukselle, sitäkin +enemmän kun paavi arvokkaasti kärsi nöyryytyksen. + +[219] Filipin tuumien toteuttajina olivat etenkin ranskalainen Nogaret +sekä ylhäistä roomalaista sukua oleva Sciarra Colonna, jota paavi +herkeämättä vainosi. + +[220] Pilatus = Filip Kaunis. + +[221] Tässä säkeessä Dante ennustaa Temppeliherrain ritarikunnan tuhon. +Paavi Klemens V:n suostumuksella Filip Kaunis antoi vuosina 1307--14 +vangita ja surmata temppeliherrat ja anasti heidän omaisuutensa. + +[222] Päivällä elvytetään mieliin hyveen (pyhän köyhyyden) kannustavia +esimerkkejä, yöllä ahneuden synnin peloittavia esimerkkejä. + +[223] Pygmalion, Tyroksen kuningas, surmasi lankonsa Sikeuksen, Didon +puolison, ottaakseen haltuunsa hänen aarteensa. + +[224] Midas, fryygialainen tarukuningas, joka pyysi, että kaikki mitä +hän koskettaisi muuttuisi kullaksi. Jumalat täyttivät hänen pyyntönsä. +Mutta hän kuoli pian, koska ruokakin muuttui kullaksi. + +[225] Akan, joka anasti varkain osan Jerikosta saatua saalista, jonka +tähden Joosua antoi kivittää hänet Akorin laaksossa (Joosua 7). + +[226] Safira ja Ananias möivät maatilansa (joka alkukristittyjen lakien +mukaan oli kaikkien yhteistä), mutta pidättivät itselleen osan hinnasta +ja kaatuivat sitten kuolleina apostoli Pietarin jalkojen juureen. +(Apostolien teot 5:1--6.) + +[227] Syyrian kuningas Seleukis lähetti Heliodoruksen Jerusalemiin +ryöstämään temppelin aarteita, mutta Jumalan lähettämä ratsu polki hänet +matkalla kuoliaaksi. + +[228] Polymnestor, Traakian kuningas, surmasi Troijan kuninkaan +Priamoksen pojan Polydorin, joka oli jätetty hänen hoidettavakseen, ja +anasti tämän aarteita. + +[229] Crassus, roomalainen triumviri, rikkaudestaan kuuluisa. Hän kaatui +v. 53 jKr. sodassa partheja vastaan, jotka tarun mukaan hakkasivat hänen +päänsä poikki, heittivät sen sulatettuun kultaan ja sanoivat: »kultaa +olet sinä janonnut, juo nyt sitä». + +[230] Delos-saari uiskenteli tarun mukaan meressä, kunnes se pysähtyi +lujalle pohjalle kun Latona, jota mustasukkainen Juno vainosi, pakeni +sinne ja synnytti siellä Apollon ja Dianan (auringon ja kuun). + +[231] »Kunnia Jumalalle korkeudessa». + + +21. laulu + +[232] »Jano luontainen», totuuden jano, tässä etenkin Danten halu saada +tietää maanjäristyksen ja henkien huudon syy. Dante vertaa tätä janoa +samarialaisen naisen pyyntöön saada herralta ikuisen elämän vettä (Joh. +ev. 4:15). + +[233] »Hän», Lakhesis, joka kehräsi ihmisen elonlankaa, Kloto piteli +värttinää. + +[234] Vasta Kiirastulen portin sisäpuolella alkaa ikuinen järjestys. + +[235] »Tytär Taumaan», Iris, sateenkaari. + +[236] Maanjäristyksen uskottiin johtuvan maan sisällä syntyvien höyryjen +(tuulten) vaikutuksesta. + +[237] Roomalainen runoilija Statius, joka tässä puhuu, oli kotoisin +Napolista eikä Toulousesta niinkuin Danten aikana luultiin (ks. s. 10). +Hän on kirjoittanut sankarirunoelman »Thebais». Toista Eeposta +»Akilleista» valmistaessaan hän kuoli. Hänen runoelmiensa herätteiden +antajana oli Vergilius.--Statius oli syntynyt n. 1200 vuotta ennen +Danten tuloa Kiirastuleen; tästä ajasta hän oli viettänyt 4000 vuotta +hitaiden ja 5000 vuotta ahneitten piirissä, loput joko muissa piireissä +tai Kiirastulen ulkopuolella. + +[238] Kun Tiitus v. 70 jKr. hävitti Jerusalemin. + +[239] »Maine, mi kunniaa suo enin...», runoilijan maine. + + +22. laulu + +[240] »Autuaita ovat ne, jotka janoavat vanhurskautta», vastakohtana +rahanjanolle. Vasta kuudennessa eli ahmijain piirissä toistetaan tämä +autuaaksijulistus kokonaisuudessaan. (Matt. ev. 5:6.) + +[241] Juvenalis, roomalainen runoilija, Statiuksen aikainen satiirikko. + +[242] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa (3:56): Quid non mortalia pectora +cogis, auri sacra fames. + +[243] Helvetin neljännessä piirissä, jossa ahneet ja tuhlaajat +rintoinensa vyöryttävät raskaita taakkoja. + +[244] Statius kertoo Thebaidissaan Iokasteen poikain Eteokleen ja +Polynikeen välisestä kaksintaistelusta, jossa molemmat kaatuivat. + +[245] »Kalastaja», apostoli Pietari. + +[246] Nämä säkeet (muistuma Vergiliuksen neljännestä eklogista), joita +Statius kiittää uskonsa heräämisestä, tulkittiin keskiajalla +ennustukseksi Kristuksen syntymästä ja ne vaikuttivat epäilemättä +suuresti siihen melkein jumaloivaan kunnioitukseen, jota Vergilius +nautti. + +[247] Terentius, Cecilius, Plautus, roomalaisia +huvinäytelmänkirjoittajia.--Varro oli runoilija ja suuri oppinut. + +[248] »Kreikkalainen», Homeros. + +[249] »Kukkula», Helikon, pyhitetty Apollonille ja muusoille, +runottarille. + +[250] Kreikkalaisia näytelmäkirjailijoita ja runoilijoita. + +[251] »Hän», Hypsipyle, mainitaan tavallisesti argonauttien retken +yhteydessä. + +[252] »Tytär Teiresiaan», Manto, ennustaja kuten isänsäkin. + +[253] Jokainen Päivän neiti vetää tunnin aurinkovaunuja. Kello oli siis +n. 10 ja aurinko nousemassa. + +[254] Merkinnee ikuisen elämän puuta paratiisissa. Puun lehväin lomitse +kuuluu ääniä, jotka ylistävät kohtuullisen elämän esimerkkejä. + +[255] Kaanaan häissä Maria huolehti enemmän vieraittensa nautinnosta +kuin omastaan. + +[256] Viini oli Rooman naisilta kielletty. + +[257] Kun Daniel oli kolmen muun pojan kanssa kuningas Nebukadnesarin +vankina he halveksivat kuninkaan ruokia ja juomia. Mutta »näille +neljälle nuorukaiselle antoi Jumala taitoa ja ymmärrystä kaikissa +kirjoituksissa ja viisaudessa; ja Daniel ymmärsi kaikenlaisia näkyjä ja +unia» (Daniel 1). + +[258] Markuksen evankeliumin 1:6 mukaan Johannes Kastaja »söi +heinäsirkkoja ja metsähunajaa».--Kristus sanoo hänestä Matt. ev. 11:11: +»Ei ole vaimoista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes +Kastaja». + + +23. laulu + +[259] Psalmit 51:17: »Herra, (avaa) minun huuleni, (että minun sieluni +ilmoittaisi sinun kiitostasi»). + +[260] Tarun mukaan Erysikton halveksi Ceres-jumalatarta, joka rankaisi +häntä sammumattomalla nälällä niin, että hän lopulta söi itsensä. + +[261] Nälänhädässä, joka raivosi Jerusalemissa Tiituksen piirityksen +aikana, muuan Maria-niminen juutalaisnainen söi oman lapsensa. + +[262] »OMO», vanha muoto sanasta uomo, ihminen. Keskiajan +mystikkoteologit olivat keksivinään, että ihmiskasvoissa on tämä sana +luettavana (oikeastaan kaksi sanaa: [H]OMO DEI, jumalan ihminen). +Molemmat O:t merkitsevät tällöin silmiä, M nenää ja kulmakarvoja. +[263] Nella (Annella), Foresan hyveellinen puoliso. + +[264] Forese Donati, kuuluisan puoluejohtajan Corso Donatin veli, Danten +ystävä ja sukulainen. + +[265] Barbagia, Sardinian seutu, jonka asukkaat ovat puolivillejä, +elivät ilman avioliittoa, naiset kulkivat puolialastomina jne. Sen +vuoksi Dante antaa tämän nimen Firenzelle, jossa useat kerrat +julistettiin sekä maallisia että kirkollisia kieltoja naisten pukuja +vastaan. + +[266] »Auringon sisar», kuu. + + +24. laulu + +[267] »Tuo toinen», Statius, joka tahtoi pitkittää käyntiään saadakseen +kauemmin olla Vergiliuksen seurassa. + +[268] Piccarda Donati, Foresen sisar, esiintyy myöhemmin Paratiisissa. + +[269] Buonagiunta Urbicciani, Luccan kaupungista kotoisin oleva +runoilija 1200-luvun lopulta. + +[270] »Tuo lähin», paavi Martin IV Toursista (kuoli 1285). Hänen +kerrotaan olleen ylen perso Bolsena-järven ankeriaille, jotka hän +keitätti viinissä saadakseen niihin siten erikoisen hyvän maun. + +[271] Ubaldino della Pila, firenzeläinen aatelismies 1300-luvun +keskivaiheilla, suuri herkkusuu. + +[272] Bonifacius, Ravennan arkkipiispa (1274--95), genovalaista +Fiesco-sukua. + +[273] Forlilainen Marchese, iloinen juomari. Kun häntä moitittiin, ettei +hän tee mitään muuta kuin juo, hän vastasi: »Minulla on aina jano!» + +[274] Gentucca.--Buonagiunta ennustaa, että Dante on maanpakonsa aikana +Luccassa mieltyvä suuresti jaloon nuoreen naiseen, jonka nimi on +Gentucca. + +[275] Erään canzonen ensi säe Danten teoksessa Vita nuova, italiaksi: +Donne che avete intelletto di amore. + +[276] Notario, sisilialaisen runoilijan Giacomo da Lentinon +lisänimi.--Fra Guittone, Arezzosta, huomattava nimi italialaisen +runouden kehityksessä. + +[277] Firenze. + +[278] Tässä Forese ennustaa veljensä Corso Donatin, mustien mahtavan +johtajan perikadon. Kun valkeat oli karkoitettu Firenzestä, Corso +riitaantui omien puoluelaistensa kanssa ja surmattiin v. 1307 +kansanmellakassa. Toisten mukaan laahasi hevonen hänet pakomatkallaan +kuoliaaksi. + +[279] »Pilven pojat», kentaurit, joilla oli ihmisen ja hevosen rinta. +Heidät oli kutsuttu Pirithouksen ja Hippodamian häihin, mutta kesken +hääilon he alkoivat pitää pahaa elämää, olivatpa ryöstää morsiamenkin, +kunnes Theseus vihdoin taltutti heidät. + +[280] Ks. Tuomarien kirja 7:5-7. + +[281] Enkelin siivenleyhkä, joka taas poistaa yhden P:n Danten otsalta. + +[282] Vrt. Matt. ev. 5:6. + + +25. laulu + +[283] Tässä kuvatun tähtikuvioiden asennon mukaan oli kello Kiirastulen +vuorella n. 14. + +[284] Meleagros, antiikin taruhenkilö. Kohtalottaret olivat ennustaneet, +että hän oli kuoleva niin pian kuin halko, joka hänen syntyessään oli +heitetty lieteen palaisi tuhkaksi. Äiti otti silloin halon ja pani sen +säilöön. Mutta kun Meleagros sittemmin Kolydonin metsästysretken jälkeen +surmasi kaksi veljeänsä, niin äiti ensi tuskassaan heitti halon jälleen +tuleen ja sitä mukaa kun se paloi, Meleagros tunsi sisäisesti +riutuvansa, kuolevansa. + +[285] »Vereen toiseen», naisen vereen.--»Luonnon astiassa», kohdussa. + +[286] Sikiön ensimmäinen animaalisen elämän muoto muistuttaa kasvin +elämää, sillä on kasvisielu (anima vegetativa) joka ei kuitenkaan kuten +kasvilla pysähdy tähän, vaan kehittyy edelleen eläinsieluksi (a. +sensitiva), joka aluksi on samalla alhaisella tasolla kuin esimerkiksi +merisieni, polyyppi. + +[287] »Sua viisahamman», Aristoteleen, joka opettaa, että yleisjärki +(intelletto) on ruumiista kokonaan riippumaton, koska sillä ei ole +mitään ruumiillista elintä. + +[288] »Muut kyvyt», kasvi- ja eläinsielulle kuuluvat kyvyt.--Muisti, +järki ja tahto ovat Jumalan »puhaltamia» voimia. + +[289] Joko Tuonelan joen Akeronin rantaan tai Tiberin rannalle, jossa +Kiirastuleen aikovat astuvat laivaan. + +[290] Nimittäin kuinka sielu joka ei tarvitse ravintoa, kuitenkin voi +laihtua? + +[291] Seitsemänteen piiriin, jossa hekkuman synnistä puhdistutaan. + +[292] »Korkeimman laupeuden Jumala», niin alkaa muuan kirkollinen hymni, +jossa Jumalaa pyydetään valamaan sydämeen pyhää tultansa ja sammuttamaan +kaikki syntiset hehkut. + +[293] »En tiedä miehestä», Marian sanat enkelille, joka ilmoitti +hänelle, että hän on synnyttävä maailman Vapahtajan (Luuk. 1:34). + +[294] Kun Diana tuli lehtoon, jossa Jupiter oli vietellyt nymfi Helicen +(Kalliston), ja sai tietää sen, hän ajoi tämän pois seurastaan. + + +26. laulu + +[295] Pasiphae, Kreetan kuninkaan Minoksen puoliso, rakastuttuaan +erääseen härkään, kätkeytyi puisen lehmän kuvaan. Hän synnytti sitten +Minotauros-hirviön, joka oli puoleksi ihminen puoleksi härkä ja jonka +Theseus sittemmin surmasi. + +[296] Ei nuorena eikä vanhana (hän kuollut). + +[297] Julius Caesar oli, kertoo Suetonius, nuoruudessaan ollut Bithynian +kuninkaan Nikomedeen »vaimonsijaisena». Tästä häpeästä ei häntä voinut +puhdistaa edes Gallian voitto, vaan sotilaat laulavat hänestä +pilkkalaulua ja kutsuvat häntä »kuningattareksi». + +[298] Bolognalainen Guido Guinicelli, Danten edeltäjä +canzone-runoudessa. + +[299] Lykurgos Nemealainen tahtoi surmata Hypsipylen, Jasonin entisen +puolison, koska hänen pieni poikansa oli kuollut tämän huolimattomuuden +takia. Hän oli juuri täyttämäisillään aikeensa, kun Hypsipylen kaksi +poikaa, jotka olivat häntä kauan etsineet, nyt löysivät hänet ja +liikuttuneina heittäytyivät hänen kaulaansa. + +[300] Lethe, yksi antiikin tuonelan joista, josta vainajat joivat +unohdusta maallisesta elämästään. + +[301] Se, jota Guido osoittaa, on provencelainen runoilija Arnaut +(Arnault) Daniel (kuoli 1189). + +[302] Limogesin miesi, Giraut de Borneil (kuoli 1220), aikanaan kuuluisa +runoilija ja trubaduuri. + +[303] Mainittu jo edellä kohdassa [276]. + +[304] »Isä meidän» kaksi viimeistä pyyntöä »Äläkä saata meitä +kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta» ovat sieluille täällä +tarpeettomia. + + +27. laulu + +[305] Kun Jerusalemissa aurinko nousi, Espanjassa (Ebro-joella) oli +keskiyö ja Intiassa (Ganges-virralla) keskipäivä, oli Kiirastulen +vuorella siis Danten laskutavan mukaan auringonlaskun aika. + +[306] »Autuaita ovat puhdassydämiset» (Matt. ev. 5:8). + +[307] Geryon, helvetissä esiintyvä hirviö, viekkaitten piirin vartija, +alunperin mytologinen tarukuningas. + +[308] Antiikin taru, johon Dante usein viittaa. Pyramus oli luullut, +että leijona oli tappanut Thisben, ja epätoivoissaan lävistänyt itsensä +miekalla. Mutta samassa tuli Thisbe paikalle ja kun hän huusi nimensä, +Pyramus avasi viimeisen kerran silmänsä häntä kohti, minkä jälkeen +tyttökin surmasi itsensä. Tämä tapahtui silkkiäispuun juurella, jonka +valkeat kukat muuttuivat tulipunaisiksi. + +[309] »Tulkaa, minun Isäni siunatut.» Matt. ev. 25:34. + +[310] Lea merkitsee kirkollisessa symboliikassa toimivaa elämää, Raakel +(s. 17) katselevaa. + +[311] Suloheelmä = tosi onni. + +[312] Dante ja Vergilius ovat nyt käyneet lävitse kiirastulen kaikki +puhdistuspiirit ja saapuneet maalliseen paratiisiin. Tässä Vergilius +puhuu Dantelle viimeisen kerran, mutta seuraa häntä kuitenkin vielä +jonkun matkaa. + +[313] Kruunu ja mitra (hiippa), maallisen ja hengellisen hallitusmahdin +merkit. Päämaaliin saapuneet eivät enää ole paavin eivätkä keisarin +käskettäviä, he ovat nyt omia herrojaan. + + +28. laulu + +[314] Chiassin rannalla lähellä Ravennaa oli muinoin kuuluisa +pinjametsä, joka nykyään on hävinnyt. + +[315] »Sirocco», kuuma kaakkoistuuli.--Aeolus, tuulten jumala. + +[316] Nainen jota myöhemmin on kutsuttu Mateldaksi, merkinnee jotakin +sen nimistä henkilöä, joka on todella elänyt mutta jota ei kuitenkaan +ole tarkemmin tunnettu. + +[317] Proserpina (Persephone), Ceres-jumalattaren tytär. Kun hän oli +kerran eräällä niityllä Sisiliassa kukkia poimimassa, Pluto ryösti hänet +ja vei Manalaan. + +[318] Tarun mukaan syttyi Afroditen rakkaus Adonikseen siitä, että häntä +vahingossa (»vasten tapaa») riipaisi muuan nuoli, joka putosi Amorin +viinestä. + +[319] Xerxes lähti Hellespontoon yli hyökkäysretkelle Kreikkaa vastaan. +Hän oli ylpeästi uskonut ylivoimaansa, mutta saikin palata takaisin +täydellisesti nöyryytettynä. + +[320] Leander (Leandros) joka asui Abydoossa Aasian rannalla, ui kuten +taru kertoo joka yö Hellespontoon yli kohdatakseen Sestossa Euroopan +puolella rakastettunsa Heron, mutta eräänä myrskyisenä yönä hän hukkui +aaltoihin. + +[321] Delectasti (me Domine) = »Sillä sinä ilahutat minua, Herra, +töilläsi.» Psalmit 92:5. Autuaille suotu Jumalan ihanuuksien näkeminen +voittaa kaiken murheen synnistä ja kuolemasta. + +[322] Ks. S. 127, s. 10 ja seur. + +[323] Maan uskottiin seisovan paikallaan ja taivaan ajateltiin kiertävän +sitä idästä länteen ja vievän maan ilmakehän mukaansa kiertokulkuun. + + +29. laulu + +[324] Psalmit 32:1. »Autuas se (jonka rikokset ovat anteeksi annetut), +jonka synti on peitetty»., + +[325] »Verhoa ei voinut sietää», toisin sanoen tahtoi nähdä enemmän kuin +mitä Jumala oli sallinut. + +[326] Nimittäin Hippokrene-lähde Helikonilla.--Urania, tähtitieteen +runotar. + +[327] »Seitsemät tuohusjalat» merkitsevät useimpien Dante-selittäjäin +mukaan Pyhän Hengen seitsemää armolahjaa, joista profeetta Jesaja puhuu +11:2. Ne ovat viisaus, ymmärrys, neuvo, väkevyys, taito, hurskaus ja +Herran pelko. + +[328] »Juovaa seitsemän» merkitsevät luultavasti katolisen kirkon +seitsemää sakramenttia. + +[329] »Väli kymmen-askelinen», Jumalan kymmenen käskyä. + +[330] »Vanhinta neljäkolmatta», Vanhan Testamentin 24 kirjaa, joita +Pyhän Hieronymuksen mukaan edustavat ne 24 vanhinta, jotka Johanneksen +ilmestyksessä (4:4) ylistävät Herraa. + +[331] Ylistyslaulu on tarkoitettu Neitsyt Marialle, toisten mukaan +Beatricelle. + +[332] »Eläintä neljä», joista puhutaan Hesekielissä (1:4-6) ja +Johanneksen ilmestyksessä (4:8), merkitsevät neljää evankeliumia. +Edellinen mainitsee kullakin eläimellä olleen neljä, jälkimmäinen kuusi +siipeä. + +[333] Argus, tarun satasilmäinen jättiläinen, jonka Hermes uuvutti +huilun soitolla uneen ja sitten tappoi. [334] »Voittovaunut», kirkon +vertauskuva. + +[335] »Aarnikotka», jolla tässä tarkoitetaan puoliksi kotkan, puoliksi +leijonan hahmoista tarueläintä (grifone), merkitsee Kristusta +jumalallisine ja inhimillisine luontoineen; edellistä kuvaa kullan väri, +jälkimmäistä valkea ja veripuna, viattomuuden (uskon) ja rakkauden +värit. + +[336] »Kolme naista», kristilliset hyveet: usko, toivo, rakkaus, joiden +värit ovat valkea, vihreä ja punainen. + +[337] »Neljä neittä», neljä kardinaalihyvettä. + +[338] Viisaus joka katselee menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. + +[339] Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, joka oli lääkäri (ks. +Kolossalaiskirje 4:14).--Hippokrates, antiikin suurin lääkäri (n. +460-370 eKr.). + +[340] Tarkoittaa isompien apostolisten kirjeitten tekijää Paavalia, +hengen miekan kantajaa. + +[341] Pienemmät apostoliset kirjeet tai niiden kirjoittajat Pietari, +Johannes, Jaakob ja Juudas. + +[342] Ilmestyskirjan tekijä Johannes. + +[343] »Liljaseppeleet», puhtauden vertauskuva.--Ruusut ja punaheljäkukat +merkinnevät rakkautta, joka on elähdyttävänä voimana Uudessa +testamentissa. + + +30. laulu + +[344] »Taivaan ensimmäisen» = jumaltaivaan, nk. +empyreumin.--Seitsentähti, seitsemän kynttilänjalkaa. + +[345] »Sisko alhaisempi», joko Plejadit tai Otava. + +[346] »Tule minun kanssani Libanonista, morsiameni.» Korkea veisu 4:8. + +[347] »Siunattu Sinä, joka tulet.» Enkelit tervehtivät Beatricea, joka +ilmestyy pian, samoilla sanoilla kuin Kristusta tavallisesti +tervehdittiin hänen tullessaan Jerusalemiin. + +[348] »Siroittakaa liljoja täysin käsin.» Säe lainattu Vergiliuksen +Aeneis-runoelmasta. + +[349] »Nainen», Beatrice uskon, toivon ja rakkauden väreissä. Öljypuun +lehti, rauhansanoman merkki. + +[350] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa esiintyy sama säe: _Agnosco +veteris vestigia flammae_. + +[351] »Minervan lehdin», öljypuun lehdin. + +[352] Enkelit lauloivat Daavidin 31. psalmin: »Herra, Sinuun minä +turvaan», lopettaen yhdeksännellä säkeistöllä: »vaan asetit jalkani +(_pedes meos_) avaralle». + +[353] »Slavonian tuulten», pohjatuulten. + +[354] Astrologian mukaan tähtien asento ihmisen syntyessä vaikutti hänen +luonteeseensa ja kohtaloihinsa. + +[355] »Elossaan uudess'», alkutekstissä »nella sua vita nuova», +tarkoittanee vain »Danten nuoruudessa» eikä »hänen teoksessaan 'Vita +Nuova' (Uusi elämä)», kuten muutamat ovat arvelleet. + + +31. laulu + +[356] »Seireeni-laulu», maallisten huvien houkutukset. + +[357] Vrt. Sananlaskut 1:17. »Sillä verkko on viritetty kaikille +siivekkäille, niin että ne sen näkevät.--Mutta turhaan.» + +[358] »Rajumyrsky Iarban valtakunnan», etelätuuli.--Iarba, +afrikkalainen tarukuningas. + +[359] »Naisen», Mateldan. + +[360] »Asperges me», »Puhdista minut iisopilla jne.». Psalmit 51:9. + +[361] »Smaragdein eteen», Beatricen silmien eteen. + +[362] Kristus, jonka oppia Beatrice merkitsee, näyttäytyi milloin +inhimillisessä, milloin jumalallisessa luonteessaan. + + +32. laulu + +[363] Beatrice kuoli vuonna 1290, mistä siis nyt oli kulunut kymmenen +vuotta. + +[364] Se osa kulkuetta, joka oli käynyt aarnikotkan edellä ja ollut +Danten takana hänen seisoessaan vaunuun päin kääntyneenä aarnikotkan +rinnalla. + +[365] Matelda, Statius ja Dante astelivat vaunun oikealla puolella +seuraten kristillisiä (teologisia) hyveitä. + +[366] Mainittu puu on tiedon puu, mutta se merkitsee tässä yhteydessä +myös Rooman valtakuntaa, joka ennen Kristusta oli vailla tosi +hengellistä elämää. + +[367] Kristus ei nauttinut tiedon puusta eikä tavoitellut maallista +valtaa ja rikkautta. + +[368] Noudattamalla Jumalan käskyä olla maistamatta tiedon puun +hedelmiä, mikä tässä erityisesti tarkoittaa kirkonmiesten pidättyvyyttä +maallisesta hallitusvallasta. »Antakaa keisarille, mikä keisarin on.» + +[369] Kristus yhdistää kirkon ja valtion, jolloin maallinen yhteiskunta +saa uutta elämää. + +[370] »Valoon yhtyneenä», Oinaan tähtikuvioon, jossa aurinko on +keväällä ja joka seuraa Kalojen tähtimerkkiä. + +[371] »Syrinx-immen taru». Merkurius nukutti satasilmäisen Arguksen, +jonka yksi silmä aina valvoi, tarulla Panista ja Syrinx-immestä, joka +muutettiin ruokoputkeksi. + +[372] »Hunnun kirkkaus», taivaaseen kohoavan kotkan loiste; viittaa +Kristuksen kirkastukseen. + +[373] »Omenapuu», Kristus. Vrt. Korkea veisu 2:3. Sen kukkaset +merkitsevät autuuden esimakua, jota Pietari, Jaakob ja Johannes olivat +kirkastusvuorella nauttineet. + +[374] »Unen raskahamman», kuolonunen josta Kristus oli herättänyt. + +[375] »Tuon hurskaan», Mateldan. + +[376] »Totuuden maa», Rooman keisarikunta. + +[377] »Parvi seitsen-neito», 3 kristillistä ja 4 moraalista +(kardinaali-) hyvettä. + +[378] Seuraavassa näyssään Dante esittää kuvaannollisesti kirkon +kohtalon pääpiirteet siihen saakka kun paavinistuin siirrettiin +Avignoniin (1309), mikä Dantelle merkitsee kirkon suurinta alennustilaa. +Koska Danten vaellus henkivaltakuntien läpi tapahtui vuonna 1300, näyn +jälkimmäinen osa on käsitettävä ennustuksena. + +[379] »Jupiterin lintu», kotka, merkitsee tässä Rooman keisarimahtia, +joka vainosi ensimmäistä kristillistä kirkkoa samalla vahingoittaen +omaakin valtakuntaansa, kuten tekstistä käynee ilmi. + +[380] »Kettu», harhaoppi, kerettiläisyys (gnostisismi, areiolaisuus +tms.), jonka Beatrice karkoittaa, tässä Jumalan puhtaan opin +vertauskuvana. + +[381] Tultuaan kristityiksi roomalaiset keisarit alkoivat lahjoittaa +kirkolle maatiloja ja omaisuutta, mikä Danten mielestä oli alkuna kirkon +rappeutumiselle. + +[382] »Lohikäärme», luultavasti Muhammed, joka riisti ison osan kirkon +aluetta. + +[383] Maallisen rikkauden turmelemana kirkko (vaunu) muuttuu hirviöksi, +joka muistuttaa Johanneksen ilmestyksen petoa 13:1. »Ja minä näin pedon +nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä.» On +epävarmaa, mitä nuo päät merkitsevät, ehkä seitsemää kuolemansyntiä. + +[384] »Portto», vrt. Joh. ilm. 17:2, merkitsee paavinistuinta +(1200-luvun loppu- ja 1300-luvun alkupuolella), joka oli julkeasti +sekaantunut maalliseen politiikkaan. + +[385] »Peikko», Ranskan kuningassuku, etenkin Filip Kaunis, jonka kanssa +Danten perivihollinen Bonifacius VIII oli jonkun aikaa ollut hyvissä +väleissä. Mutta sitten paavi oli ruvennut pelkäämään Filipiä ja etsimään +turvaa muualta. Tästä julmistuneena Filip Kaunis vangitutti +Bonifaciuksen, minkä jälkeen paavinistuin erotettiin Roomasta ja +karkotettiin Avignoniin. + + +33. laulu + +[386] »Jumala, pakanat ovat perikuntaasi karanneet jne.» Psalmit 79. + +[387] »Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin +näette minut», Joh. ev. 16:16. Näillä säkeillä Dante ennustaa paavin +paluun Avignonista jälleen Roomaan. + +[388] »Nainen», Matelda.--»Viisas», Statius. + +[389] Kirkon kristillisyys oli kokonaan tuhoutunut. Vrt. Joh. ilm. 17:8. +»Peto, jonka näit, on ollut eikä enää ole.» + +[390] »Viisisataa viisitoista», luvun merkitys on yhä pysynyt hämäränä. +Useimmat Dante-selittäjät otaksuvat, että se kirjoitettuna +latinalaisilla numeroilla DVX, siis johtaja, merkitsee jotakuta suurta +sotapäällikköä, tulevaa keisaria. Vrt. Joh. ilm. 13:18. Luultavasti +Danten DVX on yhtä kuin Helvetin 1. laulussa mainittu »koira», Can +grande della Scala, joka siihen aikaan kun Dante kirjoitti runoelmansa +oli huomattava ghibelliinijohtaja ja Danten suuren kunnioituksen kohde. + +[391] Themis, oikeuden jumalatar, joka antoi vaikeatajuisia +oraakkeleita. Kun najadit uskalsivat arvata hänen arvoituksiaan, +suuttunut jumalatar antoi villipedon hävittää karjan ja vainiot. + +[392] Ensimmäisen kerran Aatami syödessään kiellettyä hedelmää. Hänen on +sentähden täytynyt viettää viisituhatta vuotta helvetissä, kunnes +Kristus »otti hänen syynsä päälleen» ja vapautti hänet.--Toinen ryöstö +tarkoittaa vaunujen irroittamista puusta, pyhän istuimen erottamista +Roomasta. + +[393] Elsa, pieni joki Toscanassa. Sen vesi on niin kalkkipitoista, että +siihen heitetyn esineen ympärille muodostuu kivikuori. + +[394] »Pyramus», ks. viite [308]. + +[395] »Että huomaisit suunnan jne.», että huomaisit, kuinka seuraamasi +maallinen (skolastinen) viisaus on alapuolella jumalallisen opin. + +[396] Lethe saa unohtamaan ainoastaan synnit. Dante oli siis erotessaan +Beatricesta, puhtaasta opista, joutunut harhateille; paitsi syntisiä +huvituksia hän oli filosofisissa mietiskelyissään seurannut Averroesia, +Aristoteleen arabialaista tulkkia, kunnes Tuomas Akvinolainen tuli hänen +oppaakseen. + +[397] »Juomaa», Eunoen vettä. + + + + + + +JUMALAINEN NÄYTELMÄ: PARATIISI + + +Ensimmäinen painos ilmestyi 1914. + + + + +Ensimmäinen laulu[1] + + +Hän, kaiken alkuliike, kunniallaan +maailmat täyttää, sitä sädehtien +eriävästi eri osain mukaan. + +Taivaassa, jolle valo suurin virtaa, +oon ollut, nähnyt seikat, joit' ei kenkään +voi kertoa, ken sieltä astuu alas. + +Näät lähestyissä toivojensa määrää +niin sielu siihen syventyy, ett' taida +palata muistomme ei taapäin enää. + +Mut mitä koota mielen aarre-aittaan +pyhästä voinut valtakunnast' olen, +se olkoon lauluni nyt aihe ainoo. + +Hyvä Apollo, viime työtäin varten +tee minut astiaksi arvovaltas, +niin että antaa laakeris voit kalliin. + +Parnasson toinen huippu kylläks ollut +on mulle, mut on tarvis molempia, +jos mieli jatkaa tietä alkamaani. + +Poveeni astu, sinne mahti loihdi, +min tunsit silloin, koska jäsentensä +tupesta Marsyaan[2] sa ilmi vedit! + +Oi, jumal-voima, jos niin vaihdut minuun, +ett' ilmi tuoda pyhän valtakunnan +ees varjon voin, mi mielehein on jäänyt, + +tulevan näät mun lempipuusi luokse, +sen lehdin pääni laakeroivan, jotka +ansaitsen aiheellain ja suopeudellas. + +Niin harvoin, Taatto, niitä korjatahan +voittoihin caesarin tai lauluniekan +(häpeä, rikos ihmistahtojemme), + +iloa että tuottaa iloiselle +kai Delphoin jumalalle lehvä Peneun,[3] +kun siihen kurkoittaa ees muudan meistä. + +Säentä pientä tuli suuri seuraa: +paremmin äänin rukoillaan ehk' kerran +mun jälkeheni, että Cirra vastais.[4] + +Maailman lamppu[5] eri liesi-aukoin +kohoopi kuoleville; mutta siitä, +mi kolmeen ristiin kehää neljä liittää, + +parempaan rataan, tähteen parempahan +taas yhtyin lämmittämään käy se vahaa +maailman, sille luonteen, leiman antain. + +Näin tänne aamu, tuonne ilta tullut +juur' oli kautta aukon moisen; tummui +jo toinen, toinen seestyi pallonpuoli. + +Beatricen näin ma kääntyneenä käteen +vasempaan, katsomassa kohti Päivää; +niin sit' ei tähdännyt lie kotka koskaan.[6] + +Ja niinkuin ensi sätehestä säde +taas toinen lähtee, ylös läikähtäen, +pilgrimin lailla kotiin palaavaisen; + +niin hänen asenteestaan, jonka silmä +sieluuni heitti, syntyi omanikin: +enempi kuin on tapa katsoin Päivään. + +Näät paljon siell' on mahdollista,[7] jota +ei mahda mainen voima, vuoksi paikan +tuon tehdyn juuri ihmisheimollemme. + +En kauan sitä sietänyt, vain kotvan, +mut ympärilleen räiskyvän sen näin ma +kuin raudan, jonk' on ahjo kuumentanut. + +Ja näytti äkkiä kuin päivä päivään +ois liittynyt ja Hän, mi voi, ois taivaan +toisella koristanut Auringolla. + +Beatrice seisoi kaikin katsein pyöröön +ijäiseen[8] kiintyneenä; mutta minä +pois siitä silmät siirsin, katsoin häneen. + +Mun muuttui hänen katsannostaan mieli +kuin ruoko-ruoastansa muuttui Glaucus,[9] +jumalten kumppaniksi mennen mereen. + +Ei yli-ihmisyyttä sanoin saata +kuvailla; siksi vertaukseen se tyytyy, +kokea moista joll' on ollut armo. + +Olinko vain se itsestäin, min viimeks +loit, Rakkaus, sa taivaan vallitsija? +Sa tiedät sen, mi valollas mun nostit.[10] + +Kun nyt tuo kehä, joka ikuisesti +sua ikävöi, mun kiinti huomioni +sävelin,[11] joita sinä jaat ja suistat, + +niin paljon palavaa näin kantta taivaan +tulesta Auringon, ett' eivät sade +ja virrat järveä niin laajaa laita. + +Tuo suuri valkeus ja soinnun uutuus +mun sytti syytä niiden tietämähän; +halua moista tuntenut en koskaan. + +Siks hän, mi näki mieleni kuin minä, +tuon myrskyn tyynnyttääkseen suunsa aukas +ja vastasi jo ennen kuin ma kysyin + +ja alkoi: »Itse väärin mielikuvin +teet itses tuhmaksi, niin ettet huomaa, +mitä sa huomaisit ne luotas heittäin. + +Et ole päällä maan kuin luulet, mutta +salama kiidä kodist' oikeasta +niin nopsaan ei kuin sinne kiidät sinä.» + +Ens epäilyni haihduttain nää sanat +hymyili lyhvet mulle hän; mut uusi +pahemmin jo mun vietti verkkohonsa. + +Siks lausuin: »Lepään kummastuksestani +jo suuresta, mut nyt ma ihmettelen, +mua kuinka keveät nää aineet kantaa.» + +Hän huoahtaen hurskahasti silmät +mua kohden suuntas äidin kaltaisena, +mi lapsukaistaan hourivaista katsoo. + +Ja virkkoi: »Kaikki seikat keskenänsä +on järjestyksessä, ja tää on muoto,[12] +mi Luojan kuvaks luomakunnan tekee. + +Olennot ylväät täällä nähdä saavat +sen ikivoiman merkit, jok' on mitta, +min mukaan sääntö tuo on luotu kerran. + +Ja järjestykseen, josta puhun, liittyy +jokainen luonto eri lajeinensa +ens syytään lähemmä tai loitommaksi. + +Siks eri valkamia päin ne liikkuu +merellä suurell' olevaisuutemme; +jokaista vaisto synnynnäinen ajaa. + +Sepä se tulen kuuta kohden nostaa, +se ihmissydämen saa sykkimähän, +maanpiirin piirittää ja koossa pitää. + +Eik' yksin luomakuntaa järjetöntä +tään jousen nuoli nouda, mutta niitäi +joill' omanaan on rakkaus ja äly. + +Kaitselmus, joka järjestää tuon kaiken, +myös valkeudellaan taivaan tyynnyttävi +tään, jossa kiertää kehä kiireellisin. + +Ja niinkuin paikkaan ennakolta säättyyn +vie meidät voima jousen tuon, mi kantaa +jokaisen, jonka kohtaa, autuaihin. + +On totta, niinkuin aina muoto yhdy +ei taideniekan[289] tarkoituksen kanssa, +kun siihen taipumaan ei aine altis; + +niin tältä radaltaan myös joskus luotu +pois poikkeaa, kun siihen saa se vallan, +sen suunta vaikka oisi toinen aivan. + +Ja niinkuin nähdään pilvilöistä tulen +putoovan, niin ens aikehestaan painuu +päin maata sielu huvin huonon vuoksi. + +Syy suurempi ei sulia ihmetellä +nyt nousuasi kuin jos korkealta +vuorelta joen juoksevan näät alas. + +Sinussa ihme ois, jos estehistä +vapaana tuonne alas jäänyt oisit, +kuin liekki vilkas maahan jäisi hiljaa.»[13] + +Ja kohden taivasta hän kasvot käänsi. + + + + +Toinen laulu + + +Te kaikki, joita kaipuu kuulemisen +ajanut seuraamaan on pursin pienin +mun laivaani, mi laulain merta kulkee, + +takaisin kääntykää, oi, rannoillenne +ja älkää ulapalle uskaltako; +kenties, mun kadottain, te eksyisitte! + +Vesillä vierin, joill' ei käynyt kukaan; +Minerva tuulen suo, Apollo johdon +ja Musat mulle Karhun merkin näyttää. + +Te toiset harvat, jotka kurkoititte +jo varhain leipää Enkelein, mi täällä +elättää, mutta kyllästä ei koskaan, + +te hyvin voitte aavan aallot soutaa +ja vanaveessäin seuraella, ennen +kuin sulkeuu se eessä kokkapuunne. + +Niin kummastuneet matkamiehet Kolkiin +ei mainehikkaat nähden, kuinka kynti +vakoja Jason,[14] kuin te kummastutte. + +Janomme ainainen ja synnynnäinen, +mi meiss' on valtakuntaan luojan-luomaan +vei meitä kiireesti kuin taivas kiertää. + +Beatrice ylös katsoi, häneen minä; +ja tuokiossa, jossa tuskin nuoli +levähtää, lentää, jättää liipasimen, + +jo siellä olin, missä seikat kummat +kiinnitti katseeni; ja siks hän, jolle +mun huoleni ei outo olla voinut, + +kauniina, lempeänä kääntyi minuun: +»Luo Luojan nosta mielen kiitos», lausui, +»hän ensi tähteen saattanut on meidät.» + +Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi +sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin +timantti, johon silmä Päivän sattuu. + +Tuo ikihelmi sisähänsä meidät +näin sulki, kuten vastaan ottaa vesi +säteitä valon, silti särkymättä. + +Jos olin kappale--ett' toinen toiseen +ulottuvainen mennä voi, min pakko +on olla niin, kaks kappalta jos yhtyy, + +tajua sit' ei täällä järki--pitäis +halumme palaa näkemään se ydin, +miss' yhtyy meidän luontomme ja Luoja. + +Mit' uskomme, se siellä ilmi käypi, +ei todistettuna, vaan selviönä +kuin ensi totuus, johon uskoo luotu. + +»Madonna», vastasin, »niin hartahasti +kuin voinen vain ma Häntä kiitän, joka +mun nosti maailmasta kuolevien. + +Mut lausukaa, mitk' ovat merkit synkät[15] +tään tähden, jotk' on aikaan saaneet, että +maan päällä Kainin taru liittyy siihen.» + +Hymyili, haastoi hän: »Jos kuolevaisten +erehtyy mielipide siinä, missä +ei telkimiä avain aistin avaa, + +sua haavoittaa ei ihmetyksen nuolten +tulisi enää, koska näät, kuin lyhvin +jää siivin järki jälkeen aistimien. + +Mut virka, mitä itse tuumit tuosta.» +Ma näin: »Mi täällä meist' on ihme, aikaan +sen saa kai kappaleiden tiheys, ohuus.» + +Hän näin:[16] »Sa varmaan huomaat hairahduksen +tuoss' uskossasi, jos vain kuulet, mitä +ma sitä vastaan todistella mielin. + +Osoittaa kiintotähtein taivas monta +valoa, jotka laadultaan ja kooltaan +esiintyy teille erikaltaisina. + +Jos tiheys, ohuus tämän aikaan saisi, +yks voima ainoo jokaisessa asuis, +jaettu suhtein, suuri taikka pieni. + +Mut eri voimain täytyy olla tulos +aineiden alkumuotojen, ja niistä +jäis yksi vain, jos oikea ois väittees. + +Jos ohuus taas ois syynä seikan himmeen, +min juurta etsit, ois tää tähti joko +niin aines-ontto jostain kohdastansa, + +kuin uskonet, tai niinkuin ruumihissa +lihava laihaan liittyvi, tään tähden +volyymi vaihtuisi kuin kirjanlehdet. + +Jos edellinen totta ois, se näkyis +Auringon-pimennyksissä: kuun läpi, +kuin kaiken ohuen, sen säteet paistais. + +Mut niin ei käy; siis toinen vaihto-ehto +on tutkittava, ja jos sen ma murskaan, +sun väittees vääräksi on todistettu. + +Jos läpinäkyvä ole tää ei ohuus, +sill' olla täytyy raja, jonka yli +sen vastakohta salli ei sen mennä, + +ja siksi toiset säteet taapäin taittuu +kuin säteet värilliset heijastuvat +lasista, jonk' on alla lyijynpinta. + +Nyt virkkaa voit, ett' tuolla tummempana +näkyvi säde kuin taas toisin paikoin, +kun syvempää se siellä heijastuvi. + +Harhasta tuosta vapauttaa sun voipi +kokemus, jos sa joskus koetat sitä, +mi lähde lienee tietovirtojenne. + +Sa ota kolme peiliä; kaks siirrä +itsestäs yhtä kauas, kolmas niiden +väliltä, kauimpaa, sun silmääs käyköön. + +Päin niitä kasvot selkäs taakse valon +sytytät, sattuvaisen peiliin kolmeen, +ja jokaisesta vastaas välkkyväisen. + +Vaikk' etäisimmän heijastus ei ole +niin laaja kuin on muiden, silti huomaat +sen hohteen samanlaiseksi kuin muiden. + +Ja nyt--kuin paljastuu mit' all' on lumen, +säteiden lämpimien singahtaissa +väristään, kylmyydestään entisestä-- + +kun niin oot paljastunut järjessäsi, +valolla valistaa niin kirkkahalla +sun tahdon, että totuus siitä tuikkii. + +Jumalanrauhan taivaan[17] alla kaartuu +yks kappale, min voimaan perustuvi +olemus kaiken siihen sisältyvän. + +Seuraava taivas, joll' on silmää monta, +tuon voiman jakaa eri tähtiin, jotka +sen alle kuuluu, erilaisna kukin. + +Muut taivas-piirit eri keinoin käyttää +päämääräkseen ja siemenekseen voimat, +ne erilaiset, jotka niissä piilee. + +Elimet maailman nää vaikuttavat, +kuin nähnet nyt, ain astehittain, että +alempaan ylemmästä voima virtaa. + +Nyt huomaa tarkkaan, mitä tietä kuljen +totuuteen tullakseni etsimääsi, +ett' yksin sitten kaahlata sa voisit. + +Pyhien piirein liike, voima tulee +ahjoista liikuttajain autuaiden +kuin rautiolta vasaran on varmuus. + +Ja taivas, valoin monin kaunistettu, +kuvastaa, jäljentää kuin leimamerkki +tuon syvän aatteen,[18] joka vierittää sen. + +Ja niinkuin sielu, tomuhunne säätty, +jakautuu eri jäseniin, jotk' ovat +taas eri tarkoitusta varten luodut; + +näin ylin järki hyvyytensä jakaa +ja monistaa sen eri tähtiin, mutta +ijäti kiertää omaa yhteyttänsä. + +Jokainen voima eri lailla yhtyy +kalliisiin kappaleihin, antaa elon +ja niissä asuu niinkuin sielu teissä. + +Laps luonnon liedon, voima sekoitettu +tuo loistavi nyt läpi kappaleiden +kuin ilo kautta ihmis-silmäterän. + +Se aikaan saa, ei tiheys eikä ohuus, +ett' eri lailla eri valot välkkyy: +se muoto-aate on, mi hyvyytensä + +mukahan kirkkaan luo ja himmeänkin.» + + + + +Kolmas laulu + + +Se Aurinko, mi lemmell' ensin sytti +mun sydämein, syin, vastasyin ol' ilmi +totuuden kauniin kasvot tuonut mulle. + +Ja minä, näyttääkseni vakaumustain +tät' uutta, varmaa, kohotin nyt pääni, +mikäli sopi, puhuaksein hälle. + +Mut näky ilmestyi, mi itsehensä +niin kiinsi katseheni kaiken halun, +tuo tunnustus ett' unohtuikin multa. + +Kuin läpi lasin kuultavan ja kirkkaan +tai vetten välkkyväin ja hiljaisien, +mut ei niin syväin, ettei pohja paistais, + +näkyvät kasvojemme ääriviivat +niin vienot, ettei valko-otsan helmi +nopeemmin satu meille silmäterään; + +niin näin ma hahmoja, ne haastaa tahtoi, +ja minä jouduin harhaan vastakkaiseen +kuin poika tuo,[19] min lähde loitsi lempeen. + +Siks heti kuin ma heidät nähnyt olin, +vain valhekuviks heitä luullen, käännyin +ma katsomaan, ken moiset heijastutti. + +En mitään nähnyt; suuntasin nyt katseen +valohon armaan saattajattareni, +mi hymyellen pyhin silmin loisti. + +»Äl' ihmety, jos hymyilen ma hiukan», +hän virkkoi, »lapsellista luuloasi, +mi jaloin käydä viel' ei totta tohdi, + +vaan työntää tyhjyyteen sun nyt kuin aina. +On tosi olennoita, jotka näet, +vuoks sanan syödyn tänne määrättyjä. + +Puhele heille, kuuntele ja usko! +Totuuden valo, jok' on onni heidän, +pois päästä enää heit' ei liukahtamaan.» + +Ja haamuun päin, mi haastelemaan näytti +heist' innokkaimmalta, ma käännyin, lausuin +kuin mies, mi hämmentyy vuoks liian kiihkon: + +»Oi henki, luotu onneen, nauttivainen +suloutta ijäis-elon suuren hohteen, +jot' arvaa ei, ken tuntenut ei sitä! + +Sua kiittäisin, jos ilmoittaisit mulle +nimesi ynnä autuutenne laadun.» +Hän heti vastas silmin hymyilevin: + +»Tahdolle oikealle rakkautemme +on ovi auki kuin on rakkauden, mi +itsensä kaltaisiksi kaikki tahtoo. + +Maan päällä nunna olin; ja jos mieles +mua tarkkaan muistelee, en oudoks sulle +jää siksi, että oon nyt kaunihimpi. + +Minussa tunteva oot taas Piccardan;[20] +on mulla, seurass' autuaiden muiden, +nyt autuus taivahassa hitaimmassa. + +Tunteemme, joita sytyttää voi tuleen +vain Pyhän Hengen riemu, alistuvat +ilolla hänen järjestyksehensä. + +Tää onni vähäiseltä näyttää; suotu +se meille on, kun osaks laiminlöimme +lupauksemme tai kokonansa joskus.» + +Ma hälle: »Jotain jumalaista loistaa +ihmeellisillä kasvoillanne, joka +kuvanne kuolevaiset himmentävi. + +Siks vitkaan vasta mulle muisto palas; +mut nyt mua auttaa, mitä virkoit, siksi +helpompi mieleen palauttaa on kuvas. + +Mut lausu: Te, tääll' iki-autuahat, +kai kaihoatte paikkaa korkeampaa, +enemmän nähdä, enemp' ystäviä?» + +Hymyili hän ja muutkin varjot ensin;[21] +hän sitten vastasi niin iloisena +kuin hehkunut ois ensi lemmen tulta: + +»Ah veli, tahtojamme viihdyttävi +rakkauden voima, joka pyytää sallii +vain omaamme, ei ikävöidä muuta. + +Jos toivoisimme ylemmäks, nuo toiveet +sotisi vastaan Hänen tahtoansa, +mi täällä määrännyt on meille sijan. + +Tapahdu moist' ei taivahissa näissä; +elämä rakkaudessa välttämätön +on täällä, jos sen luonnon oikein huomaat. + +On olennaista tälle autuudelle +Jumalan tahtoon liittyä niin liki, +ett' yhdeks yhtyy kaikkein meidän tahdot. + +Asujat asteettaiset valtakunnan +tään oomme, ja se kaikille on mieleen, +myös Hälle, jok' on tahto tahtojemme. + +Ja Hänen tahdossaan on meillä rauha: +Hän meri on, päin jota kaikki liikkuu, +min itse luo Hän ja min luonto muovaa.» + +Tajusin nyt ma, kuink' on kaikkialla +taivaassa paratiisi, vaikka samoin +ylimmän hyvän armo siell' ei sada. + +Mut kuin yks ruokalaji kyllästyttää +ja toiseen viel' on himo ihmisellä +ja tään hän ottaa, tuon hän kiittäin torjuu; + +niin tein nyt minä sanoin ynnä liikkein +tuon kankaan tullakseni tuntemahan, +joss' ei hän sukkulaa viel' lyönyt loppuun.[22] + +»Elämä pyhä, ansiot myös suuret», +hän lausui, »nostanehet naisen[23] ovat, +min mukaan päällä maan on huntu, puku, + +ett' yljän luona, joka ottaa valat, +jotk' antaa rakkaus hänen mieliksensä, +ois kuoloon saakka valvonta ja uni. + +Ma häntä seurataksein maailmasta +jo nuorna luovuin, otin hunnun pyhän, +sitouduin hänen sisarkuntahansa. + +Mut miehet, pahaan tottuneet, ei hyvään,[24] +mun ryösti luostarista lempeästä; +eloni muuttunehen Luoja tuntee. + +Ja hohde toinen tää, min oikealla +minusta näät ja joka säteilevi +valolla kaikella tään taivas-piirin, + +voi saman virkkaa itsestään kuin minä: +hän oli nunna, hänen päästään samoin +pyhäisen hunnun varjo temmattihin. + +Mut maailmaan kun takaisin hän tuotiin +näin vasten tahtoaan ja tapaa hyvää, +sydämen hunnun säilytti hän iki. + +Se valo on Constanzan[25] suuren, hänen, +mi Suevian toisen myrskytuulen kanssa +kolmannen[26] synnytti sen viime mahdin.» + +Hän haastoi näin ja laulaa alkoi: _Ave, +Maria_, haihtui laulaen kuin raskas +katoopi kappale veenpinnan alle. + +Niin kauas seuras häntä katseheni +kuin saattoi; vaan kun hänt' en nähnyt enää, +ylimmän kaihoni taas neittä etsin + +ja käännyin kokonaan Beatricen puoleen; +mut salamat hän sinkos silmähäni, +niin ettei ensin sietää voinut näkö; + +siks viivähdin ma kysymyksineni. + + + + +Neljäs laulu + + +Välillä ruoan kahden, yhtä maukkaan +ja läheisen, mies vapaa ennen nälkään +nääntyisi kuin hän panis suuhun toisen. + +Välillä suden kahden ahnaan lammas +näin seisois, pelkäis yhtä paljon niitä; +näin koira keskellä myös kahden kauriin. + +Siks moiti en, en kiitä itseäni, +jos vaikenin, kun oli pakko, kahden +epäilyn yhtä paljon raastamana. + +Ma vaikenin; mut kasvot kuvastivat +toiveeni, kysymyksein lämpimämmin +kuin sanoin tulkita ne tainnut öisin. + +Beatrice teki niinkuin Daniel, koska +Nebukadnezarin hän viihti vihan, +mi väärin tämän julmaks saanut oli.[27] + +Ja virkkoi: »Nään, kuink' kaksi toivettasi +sua viskoo niin, ett' oma huoles sitoo +itsensä eikä ilmi päästä tahdo. + +Sa mietit näin: Jos hyvä tahto pysyy, +syyn minkä vuoksi väkivalta muiden +mun ansioini mitan pienentävi? + +Se viel' on sulle epäilyksen aihe, +kun sielu näyttää tähtiin palajavan +niinkuin on mielipide Platon[28] juuri. + +Nää kysymykset yhtä paljon painaa +sun tahtoas, ja siksi käsittelen +sit' ensin, jok' on sapekkaampi[29] niistä. + +Serafi ei, mi enin Luojaan liittyy, +ei Moses, Samuel, Johannes (kumman +kahdesta ottanet), ei myös Maria + +taivaassa toisess' istu istuimillaan +kuin nämä henget, jotka näit sa juuri, +eik' ole rajoitettu aika heidän. + +He kaikki kaunistavat ensi kehää, +mut eri autuus heillä on sen mukaan +kuin kukin tuntee Luojan henkäyksen. + +Nuo äsken näyttäytyivät merkitäkseen +sen autuus-asteen, jok' on muista alin,[30] +ei kuin sen heille määrännyt ois arpa. + +Näin onhan puhuttava järjellenne, +kun aistimuksista se yksin oppii, +min sitten nostaa arvoon aattehien. + +Siks Raamattukin tasollenne teidän +alentuu, kun se Jumalalle kädet +ja jalat antaa, muuta tarkoittaen.[31] + +Ja Pyhä Kirkko ihmishahmoon teille +Gabrielin, Mikaelin kuvaa ynnä +sen, jolta Tobias sai näön jälleen.[32] + +Sieluista mitä Timeus[33] haastaa, pidä +sen kanssa yhtä ei, mit' täällä näet, +kun sanan mukaan uskonee hän seikat. + +Hän sanoo: sielu tähtehensä palaa, +ja uskoo, että irtautui se siitä, +kun luonto antoi sille ihmismuodon. + +Kentiesi oppinsa on toinen sentään +kuin sanat sanovat, kentiesi siinä +on tarkoitus, ei niinkään naurettava.[34] + +Jos tähdille, vuoks niiden vaikutuksen, +hän jakaa tahtoo kunniaa tai herjaa, +ehk' ampuu joutsellaan hän totta jotain. + +Tuo aate, väärin tajuttu, niin kerran +harhautti maailman, ett' tähdet saada +nimiä voi Mars, Jupiter, Merkurius. + +Epäilys toinen,[35] joka vaivaa sua, +vähemmän myrkyllinen on; sen pahuus +minusta voi ei sua etäännyttää. + +Jos oikeutemme vääryydeltä näyttää +useinkin silmään kuolevaisten, uskon +todistus on se eikä harha-uskon. + +Mut koska ymmärryksenne voi tähän +totuuteen täysin tunkea, ma tahdon +sun tyydyttää nyt sydäntoivehesi. + +Jos väkivaltaa on se, ettei uhri +tavalla millään tekijää sen suosi, +ei anteeks saaneet oo nuo sielut silloin. + +Näät tahto, jos se tahdo ei, ei kuole, +vaan tulen lailla ylös nousee, vaikka +painaisi tuhatkerroin voima raaka. + +Mut jos se taipuu vähänkin, se seuraa +jo väkivaltaa; ja niin teki nämä, +palata jotka luostariin ois voineet. + +Jos täydellinen heiss' ois tahto ollut +kuin halsterill' Laurentius Pyhän[36] oli +tai Muciuksen,[37] kättään kohtaan jyrkän, + +ajanut ois se, heti kuin he pääsi, +palaamaan elontielleen entiselle; +mut harvinaist' on moinen tahdon tarmo. + +Sanojen näiden kautta, jos ne olet +tajunnut oikein, murtuu mielipide, +mi muuten vaivannut sua usein oisi. + +Mut toinen ahdinko[38] nyt tiesi sulkee +niin eessä silmäis, ettet pääse siitä +omilla voimillas, vaan ennen väsyt. + +Totuuden tuon ma painanut oon mielees, +voi ettei valehdella sielu täällä, +ain liki ollen totta ensimmäistä. + +Ja kuitenkin Piccarda kertoi sulle +Constanzan huntuaan ain rakastaneen; +sopivan näytä ei se sanoihini. + +Jo usein, veli, sattunut on, että +on vaaran välttämiseks tehty vastoin +mielt' omaa, mitä ei ois tullut tehdä. + +Niinkuin Alkmeon,[39] isän pyytämänä, +emonsa oman murhas: täyttääksensä +tunteita lapsen tunnottomaks tuli. + +Täss' on sun huomattava, että tahtoon +sekoittuu väkivalta, jonka vuoksi +rikosta moist' ei voida anteeks antaa. + +Vapaasti vaikk' ei tahto[40] suostu pahaan, +se siihen suostuu sikäli kuin pelkää, +jos kieltäytyy se, pahaa suurempata. + +Jos nyt Piccarda sanaa tuota käyttää, +vapaata tahtoa hän tarkoittavi, +ma toista taas, mut totta kumpainenkin.» + +Näin kuului laineläikkä äänen pyhän, +mi lähti lähtehestä kaiken toden, +jokaisen toiveheni tyydytellen. + +»Oi ensi yljän armas, jumalainen», +ma virkoin, »sa, min sanat sielun täyttää +niin lämmittäin, ma yhä että virkoon! + +Niin syvät ei mull' ole sielunkyvyt, +ne että korvata vois suosionne; +mut Hän sen tehköön, joka voi ja näkee. + +Tajuan hyvin, ettei hengen jano +asetu, ellei sitä neuvo Totuus, +jonk' ulkopuoll' ei ole totta mitään. + +Kuin peto luolassaan se siinä lepää +sen löydettyään; ja se voi sen löytää, +ois muuten turhaa kaikki hengen kaipuu. + +Totuuden juurella kuin vesa versoo +siks epäily, ja luonto meitä ajaa +korkeuteen kukkulalta kukkulalle. + +Kehoittaa, rohkaisee se kysymähän +mun teiltä, Donna, kunnioittavasti +totuutta toista, jok' on mulle himmee. + +Inehmo voiko, tietää tahdon, muilla +hyvillä, jotka vaa'assanne painais, +lupaukset rikkomansa täällä maksaa?» + +Beatrice katsoi minuun silmin, joista +niin jumalaiset lemmenliekit hohti, +mult' että voima voipui, pois ma käännyin, + +loin maahan silmät tajutonna melkein. + + + + +Viides laulu + + +»Jos sulle rakkaus olennostain paistaa +sen mitan yli, päällä maan mi nähdään, +niin ettei silmäsi voi kestää sitä, + +tuot' ällös ihmettele! Täydellinen +sen tieto[41] aikaan saa, mi oppiessaan +opitun hyvyydenkin tietä jatkaa. + +Nään hengessäs jo heijastuksen tästä +valosta ijäisestä, jonka näkö, +vain kerran nähty, ikilempeen lietsoo. + +Ja muu jos rakkautenne viettelevi, +se vain on tuike valon tuon, mi väärin +tajuttunakin läpi loistaa siitä. + +Sa tietää tahdot, sanan syödyn voiko +teolla muulla korvata, niin että +vapaaksi sielu pääsis kantehestaan.» + +Näin alkoi laulun tään Beatrice; niinkuin +se, jok' ei puhettansa paloittele; +hän sitten jatkoi esitystään pyhää:[42] + +»Lahjoista suurin, jonka luova Luoja +soi auliudessaan, joka hyvyytensä +mukaisin on, jot' arvostaa hän enin, + +ol' lahja tahdon vapaan;[43] omistavat +sen kaikki järjelliset luodut, heille +vain antoi Hän sen sekä antaa yhä. + +Käy ilmi sulle, jos nyt tuumit tuota, +lupauksen arvo kallis, jos sen laatu +niin on, ett' Taivas suostuu, kun sa suostut. + +Liitossa ihmisen ja Luojan aarre +tuo suuri uhrataan, ja niinkuin sanon, +se tapahtuu juur' tahdon toiminnalla. + +Mit' tarjota siis korvaukseksi voitais? +Jos luulet hyvin käyttäväs, mink' annoit, +hyväksi kääntäväs työn luulet pahan. + +Pääseikasta nyt sull' on selvä tieto; +mut kun tään Pyhä Kirkko anteeks antaa, +sanaani vastaan sotivan mi näyttää, + +sun viel' on hetki pöydäss' istuttava; +näät ruoka ankara, min saanut olet, +apua vielä sulaaksensa vaatii. + +Aukaise sielus siis mun puheelleni +ja hyvin kätke se; ei tiedoks riitä +tajuta vain, myös täytyy panna talteen. + +Kaks seikkaa kuuluu tämän uhrin luontoon: +se ensin, mikä uhrataan, ja toinen +on itse lupaus, joka annetahan. + +Tää toinen kestää voimassansa, siks kuin +se täytetään, ja siitä täsmällisen +edellä saanut jo sa tiedon lienet. + +Siks juutalaisille ol' uhrin käsky +niin ehdoton, vaikk' uhri itse voitiin +toiseksi vaihtaa, kuten tiedät varmaan. + +Näät toinen seikka: esine tään uhrin +voi moinen olla, ettei synti mikään +tapahdu, jos se muuksi muutetahan. + +Mut älköön kukaan ominvalloin taakkaa +harteinsa vaihtako, jos kääntynehet +ei avain valkoinen, ei keltainenkaan.[44] + +Ja houkaks usko joka muutos, missä +suhtaudu korvaus ei korvattavaan +ens uhrin lupaukseen kuin kuusi neljään! + +Siks mikä arvollaan niin paljon painaa, +se että vaa'at kaikki vaaputtavi, +ei vaihdettaviss' ole muuhun hintaan. + +Inehmot, pitäkää siis lupauksenne +ja vakaat olkaa, vaan ei nopsat niihin +kuin Jefta[45] lupaamaan ens antimensa! + +Ois hänen tullut sanoa: 'Tein pahoin,' +kuin tehdä pahempaa sen pitäin; päämies +helleenien[46] myös yhtä houkka oli, + +kun itki kauneuttaan Iphigeneia +ja saattoi itkemähän tuhmat, viisaat, +jotk' kuuli huhun moisest' uskonnosta. + +Te kristityt, siks olkaa verkkaisemmat +ja älkää niinkuin höyhen tuulen tullen; +ei joka vesi teitä pestä saata. + +On teillä uus ja vanha Testamentti +ja Kirkon paimen, joka teitä johtaa: +se riittäköhön pelastukseksenne. + +Jos himo häijy teille toista huutaa, +te olkaa ihmisiä, älkää karjaa, +ett' teille nauraisi ei juutalainen![47] + +Laill' lampaan älkää tehkö, äidin maidon +mi jättää, huvikseen käy leikkiin lietoon, +itsensä kanssa ilon kamppaeluun.» + +Kuin kirjoitan, Beatrice mulle puhui; +hän sitten kääntyi ikävöiden sinne, +maailman muoto[48] miss' on vilkkahampi. + +Vait'olonsa ja vaihdos kasvon-ilmeen +mun hengen-himoni myös hiljensivät, +vaikk' uudet pyrki kysymykset esiin. + +Ja niinkuin nuoli, joka maaliin sattuu +jo ennen kuin on jänne päässyt lepoon, +me toiseen jouduimme nyt taivas-piiriin. + +Niin iloisena valtiattareni +tään taivaan valkeuteen näin astuvaksi, +ett' tähti itse kirkkahammin kiilsi. + +Ja tähden tään jos muoto muuttui, hymyi, +ma kuink' en silloin, jonka luonto tehnyt +on joka suhtehessa muuttuvaksi! + +Kuin kalat pienet lammen tyynen, kirkkaan +keräytyy katsomaan, jos heitetähän +jotakin, jonka ruoaks luulla voivat; + +niin tuhat hohdetta näin kiirehtivän +päin meitä nyt, ja jokaisesta kuului: +»Kas, siinä rakkautemme kartuttaja!»[49] + +Ja kun ne luoksemme sai tulleheksi, +iloa kuultavan ne näkyi kukin +hohteessa kirkkaassa, mi niistä paistoi. + +Lukija, aattele, jos alku tämä +ei jatkuis, kuinka sulia tuskallinen +ois lisää tietämähän mielenkaipuu! + +Tajuat itsestäsi siis, mi kaiho +minulla oli tila tietää noiden, +jotk' oli eteheni ilmestyneet. + +»Oi siunattu, sa, jolle armo suotu +ijäisen voiton istuimet[50] on nähdä +jo ennen kuin sa sodan maisen jätit! + +Valoa, joka taivaat kaikki kaartaa, +me hehkumme; ja siks, jos meiltä halaat +sa tietoja, saat mielinmäärin syödä.» + +Näin mulle puhui muuan henki hurskas, +ja näin Beatrice: »Haasta, haasta heille +vakaasti, usko niinkuin jumalihin!» + +»Nään kyllä, kuinka asut valkeudessas +omassa, jota heijastaa sun silmäs, +kun hymyillessäs niin ne tuikahtavat. + +Mut tiedä en, ken olet, sielu pyhä, +en myös, miks asut tässä taivahassa, +min kuolevilta säteet toiset verhoo.» + +Valolle virkoin näin, mi ensin mulle +puhunut oli, ja se tuosta tuli +viel' entistäkin kirkkaammaksi paljon. + +Kuin Aurinko, mi joskus hunnuttaupi +valoonsa liikaan, koska usmat sankat +ja hillitsevät haihtuneet on lämpöön; + +näin säteisiinsä pyhä hahmo peittyi +minulta vuoksi ilon suurentuneen, +ja näin hän verhouneena vastas mulle + +sen, mitä seuraava nyt laulu laulaa. + + + + +Kuudes laulu + + +»Kun Konstantinus[51] kotkan vastenpäivää +radalta käänsi kantataaton, joka +Lavinian otti, vuosisataa kaksi + +ja yli pysyi Luojan lintu hiljaa +sopessa Europan[52] ja kukkuloita +lähellä, joilta ensin lähti lentoon. + +Vallitsi pyhäin sulkain varjon alla, +kädestä käteen mennen, maailmata; +näin vaihtui valta, joutui käteen minun. + +Ma keisar' olin, oon Justinianus,[53] +mi vuoks ens Rakkauden, jonka tunnen, +laeista otin liian pois ja turhan. + +Jo ennen kuin ma työhön tuohon ryhdyin, +ma yhteen luontoon Kristuksessa uskoin, +en enempään, ja tyydyin uskohoni. + +Mut Agapetus siunattu, mi silloin +ol' ylipaimen, sanoillansa minut +sai ohjatuksi oppiin oikeahan. + +Hänt' uskoin ma ja selvään nyt ma näen +oppinsa laadun, kuin sa nähnet toisen +todeksi, vääräks toisen vastakohdan. + +Kun tielle Kirkon nyt ma tullut olin, +suvaitsi antaa mulle Luojan armo +työn suuren aatteen, siihen antauduin ma + +ja jätin aseet Belisariukselle,[54] +jot' turvasi niin käsivarsi Taivaan, +se että mulle oli merkki levon. + +Tää vastaus ensi kysymyksees liittyy; +mut laatu vastauksen pakottavi +jotakin lisäämään mun vielä siihen, + +ett' oivaltaisit, kuinka väärin tekee[55] +ne, jotka nousee keisar-kotkaa vastaan +sen anastain tai sitä uhmaellen. + +Näe, mikä voima kunnioitettavaks +sen tehnyt on!» Hän tuokiosta alkoi, +kun Pallas kuoli kotkan vallan vuoksi.[56] + +»Sa tiedät, Albass'[57] asui vuosisataa +se sitten kolme, sikskuin taistelohon +sai kolme vastaan kolmea sen vuoksi. + +Myös tiedät, ryöstöstä sabinitarten +Lucretian tuskaan saakka, kuinka voitti +se lähi kansat kuninkaiden aikaan. + +Ja tiedät, kuinka sitä kantoi Rooman +jaloimmat, koska ryntäs Brennus,[58] Pyrrhus +ja muutkin kansanpäät ja liittolaiset. + +Niin sai Torquatus, Quinctius takku-tukka +ja Deciukset, Fabiukset[59] maineen +sen, jota mielelläin ma kunnioitan. + +Se maahan löi arabialaiset[60] ylpeet, +nuo, jotka Hannibalin johdoll' yli +menivät alppein, mistä Pon on juoksu. + +Sen kanssa nuorna Scipio ja Pompeius +voittonsa voittivat, ja tuimaks tuli +se kummulle,[61] min alla synnyit sinä. + +Lähellä aikaa,[62] jolloin Taivas tahtoi +lepoonsa lempeään maailman kaiken, +sen Caesar otti Rooman mielen mukaan. + +Työt kotkan silloiset Rhein-virta näki +ja Var, Isère ja Saône ja Seine ja laakso +jokainen, josta Rhônen uoma täyttyy.[63] + +Ravennan jätti, Rubiconin yli +se kulki, vaan tuo tapahtui niin nopsaan, +sit' ettei seurata voi kieli, kynä. + +Espanjaan viskas legionat, sitten +Durazzoon, iskun niiltä sai Farsalus,[64] +min tuska tuntui kuumaan Niiliin saakka. + +Antandroon[65] taas ja Simoiin se näki, +jost' oli noussut, Hektorin myös haudan, +ja lens ja turmaks Ptolemaion tuli. + +Taas salamana Juban[66] päähän iski, +päin kääntyi länsimaailmaanne, josta +Pompeiuksen jo sotatorvi soitti. + +Seuraavan[67] johdolla mit' aikaan sai se, +sit' Tuonelassa Brutus, Cassius ulvoo +ja murehtii Modena ja Perugia. + +Sit' itkee vieläi Kleopatra tumma, +mi kotkaa paeten sai käärmeheltä +niin äkillisen ynnä synkän surman.[68] + +Punaiseen mereen saakka kaarsi kotka +tuon johdolla ja maailmaan loi rauhan, +niin että Janus-templi suljettihin. + +Mut kaikki edelliset työt sen, joista +nyt puhun, ynnä myöhäisemmät, piiriss' +elämän maisen, sille alistetun, + +vähäksi jää ja himmeäks sen rinnan, +mit' teki sillä kolmas Caesar,[69] silmin +jos kirkkain katsotaan ja mielin puhtain. + +Jumalan oikeus, joka haltioi mun, +näät hälle myönsi, käteen sen, min sanoin, +suuruuden olla kosto Taivaan vihan. + +Nyt hämmästy, ma mitä virkan vielä: +Tituksen kanssa sitten kostamahan +se riensi verisyytä synnin vanhan. + +Ja koska Longobardin hammas[70] puri +taas Pyhää Kirkkoa, sen siipein alla +apuhun, voittoon Kaarle Suuri saapui. + +Nyt näistä päättää saatat niiden suhteen, +joit' yllä syytin, ynnä syntiensä, +jotk' ovat turmionne kaiken lähde. + +Yks yhteismerkin puolueesen sitoo, +sen sijaan toinen keltaliljat keksii:[71] +on nähdä vaikeaa, ken suurin syypää. + +Muun merkin alla ghibellinit tehkööt +temppunsa; sillä pahoin seuraa kotkaa, +ken sen ja oikeuden erottavi. + +Eik' uusi Kaarle[72] guelfinensä sitä +lyö maahan, mutta peljätköön sen kynttä, +mi leijonat jo suuremmatkin nylki. + +Jo usein itki isän syytä pojat, +älköönkä luulko, että vaakunaansa +Jumala vaihtaa vuoksi Ranskan liljain! + +Tään pienen tähden[73] kaunehena henget +on hyvät, jotka niin on toiminehet, +heit' että kunnia ja maine seuraa. + +Ja kun näin harhautuen sinne lentää +halumme, luonnollista on, ett' toden +rakkauden säteet hitaammasti nousee. + +Mut juuri palkan ynnä ansiomme +vertailu onpi ilostamme osa, +kun ovat kummatkin ne yhtä suuret. + +Elävä oikeus näin meissä tunteet +niin puhdistaa, ne ettei pääse pahaan +mihinkään kääntymähän enää koskaan. + +Kuin eri äänin sointu kaunis syntyy, +niin eri asteet elämässä täällä +luo tähtitarhain sopusoinnun armaan. + +Sisällä päärlyn tämän päilyväisen +palavi valo Romeon,[74] min suuret +ja kauniit työt niin pahoin palkittihin. + +Mut ei Provence, mi häntä vastaan oli, +nyt siitä nauti; näät se väärään kulkee, +ken toisen onnen turmionaan pitää. + +Tytärtä neljä kuningattariksi +Raimondo Berlinghieri naitti, tämän +sai aikaan Romeo, mies vieras, halpa. + +Sai hänet pyytämähän sanat kateet +tiliä sitten tuolta vanhurskaalta, +mi kymmenestä kaksitoista antoi. + +Läks sitten köyhänä ja harmaapäänä +palalta pala kerjäämään hän; miehen +tuon mielen maailma jos tuntis, sitä + +enempi kiittäis, vaikka nytkin kiittää.» + + + + +Seitsemäs laulu + + +_Hosianna, Pyhä Herra Zebaoth, +mi valkeudellas valtakunnissasi +ylitse loistat tulten onnellisten!_[75] + +Näin syventyen sävelmäänsä alkoi +olento tuo nyt laulaa, kahden valon[76] +kauniisti hänen päätään kaarrellessa. + +Hän muiden kanssa liittyi karkelohon +ja kipinöitä nopsemmin he multa +äkisti peittyi välimatkan taakse. + +Epäilin, itsekseni tuumin: »Virkan, +tuon virkan kuulla valtiattareni, +mi juomin vienoin sammuttaa tään janon.» + +Mut kunnioitus, joka täyttää minut, +kun kuulen vain ma äänet _B_ ja _ice_[77] +pään multa painoi niinkuin nukkuvalta. + +Mua moisna sietää voinut ei Beatrice, +vaan lausui, hymyn säteillen, mi tehdä +tulessa miekkoiseks ois miehen voinut: + +»Mikäli erehtyä en ma saata, +sa mietit, kuinka rangaistuksi tulla +voi kosto oikeakin oikeudella. + +Pian sun ma päästän tuosta pulmastasi:[78] +ja sinä kuuntele, näät sanat nämä +ijäisen opin sulle lahjaks antaa. + +Ei tahdon ohjaa omaks hyödyksensä +inehmo, jok' ei siinnyt,[79] voinut sietää, +siks itse heimoineen hän kirottihin. + +Ja ihmisheimo heikko harhassansa +näin virui monta vuosisataa, kunnes +Jumalan Sana alas astui sinne, + +hän missä luonnon, joka Luojastansa +eronnut oli, henkilöönsä liitti +teolla pelkäll' ikirakkautensa. + +Älysi suuntaa siihen nyt, min sanon! +Luojaansa yhtyneenä luonto oli +kuin alkujansa hyvä ynnä puhdas. + +Mut paratiisista vuoks syynsä oman +se karkoitettiin, koska kääntyi tieltä +totuuden ynnä totuus-elämästä. + +Otettu jos on luonnon mukaan mitta +tuon rangaistuksen ristinpuulla, koskaan +niin oikea ei mikään olla voinut. + +Mut myöskään niin ei väärä ollut mikään +suhteessa henkilöön, sen kärsineesen, +jok' yhtyneenä oli luontoon tuohon. + +Yks työ siis tuotti eri tuloksia; +kun mieleen Jumalan ja Judan oli +tuo kuolo, vapis maa ja Taivas aukes. + +Nyt sulle outoa ei olle enää, +kun sanotaan, ett' oikeus-istuin ylin +sittemmin kosti koston oikeankin. + +Mut nyt ma näen, kuinka mieles mennyt +on aatos aatokselta solmuun, josta +se kaikin kaipuin irti päästä tahtoo. + +Sa sanot: 'Tarkoin tajuan, min kuulen; +mut miks tään tavan lunastuksellemme +valitsi Luoja, viel' on pulma mulle.' + +Tää päätös, veli, lepää haudattuna +jokaisen silmiltä, min äly ole +tulessa rakkauden ei kasvatettu. + +Todella, koska tuohon kohtaan monen +käy katse, vaikka sen vain harvat huomaa, +ma kerron, miks ol' arvokkain tää tapa.[80] + +Jumalan hyvyys, jolle kaikki karsaus +on vierasta, niin hehkussansa palaa, +ett' ikikaunis siitä siroittuvi. + +Välittömästi mikä siitä virtaa, +loputon on, näät sen ei laatu muutu, +kun itse on se laadun leiman lyönyt. + +Välittömästi mikä siitä virtaa, +vapaata on, kun siihen vaikuttaneet +ei ole eikä voineet seikat uudet. + +Ja sitä miellyttää, mi hänt' on lähin; +näät pyhä hehku tuo, mi kaikki kultaa, +parhaiten palaa samankaltaisessa. + +Näill' etuoikeuksilla varustettu +ol' ihmisluonto, ja jos yks vain puuttuu, +sen pakko langeta on korkeudestaan. + +Vain synti sitä orjuuttaa ja tekee +sen erilaiseksi kuin suurin Hyvyys, +valosta tään kun vähän vain se seestyy. + +Eik' arvoonsa se koskaan pääse, ellei +se täytä onttoutta, min synti teki, +vanhurskain rangaistuksin harhateistään. + +Luontonne koska siemenessään rikkoi, +näist' erotettiin etuoikeuksistaan +kuin Paratiisista se karkoitettiin. + +Ja ettei niitä jälleen voinut voittaa +kuin kahta tietä, tajuat, jos siihen +nyt järkes jännität, ma mitä puhun: + +Tie yks: ett' anteeks antanut ois Luoja +vain armostaan; tie toinen, että itse +inehmo korvannut ois hulluutensa. + +Nyt katsees syökse ikisyvyytehen +Jumalan päätösten, mun puhettani, +mikäli taidat, tarkoin seuratakses. + +Inehmo rajoitettu voinut syytä +ei sovittaa, kun langeta niin alas +ei voinut nöyränä ja kuuliaisna + +kuin ylös pyrkinyt ol' uhmassansa; +ja siitä johtui, ettei itsekauttaan +inehmo voinut sovitusta antaa. + +Siks täytyi Luojan polkuansa omaa-- +yht' taikka kahta taikka kumpaistakin-- +inehmo auttaa eloon entisehen. + +Mut koska teko tekijän niin paljon +jalompi on, mit' enemmän se kuvaa +hyvyyttä sydämen, mi synnyttää sen, + +siks Hän, mi leimaa maailman, nyt käydä +suvaitsi hyvyydessään tietä kahta, +te että kohoisitte korkeuteenne. + +Eik' ensi päiväst' asti viime yöhön +niin suurta, juhlallista kenellekään +tapahdu eikä ole tapahtunut. + +Näät Luoja auliimp' oli antaessaan +itsensä, että ihminen vois nousta, +kuin jos hän itsestään ois anteeks suonut. + +Muut tavat kaikki oikeutta täyttää +ei oisi voineet, ellei nöyrtyneenä +Jumalan poika lihaks tullut oisi. + +Toiveesi kaikki että tyydyttäisin, +palajan selittämään kohdan erään, +nää seikat että näkisit kuin minä. + +Sa sanot: 'Ilman nään ja nään ma tulen +ja veen ja maankin, kaikin yhtymineen, +häviävän ja kestävän vain hetken. + +Ja sentään nääkin seikat luodut ovat.' +Siis jos on totta, mitä sulle sanoin, +tuholta niiden turvass' olla pitäis. + +Ah veikko, Enkelit ja seutu kirkas, +miss' olet nyt, vain voidaan luomiks virkkaa +olennon täydellisen niinkuin ovat. + +Mut nimittämäs alkuaineet ynnä +muu kaikki myös, mi niistä muodostuvi, +vain luodun voiman ovat voitteloita. + +Tähdissä taivaan, jotka niitä kiertää, +ne kaikk' on luodut, niiden aine luotu +kuin myöskin voima, niitä muodostava. + +Jokainen eläin sekä kasvi[81] elon +saa ainesvoimasta, min sille säteet +ja kiertoliike tähtein pyhäin kantaa. + +Mut itse henkäisevi Hyvyys korkein +inehmon sielun, rakkaudella täyttäin +sen niin, ett' aina Tekijäänsä kaipaa. + +Voit siitä päättää ylösnousemuksen +myös laadun vielä, jos sa mielees johdat, +mitenkä luotiin liha kuolevaisen,[82] + +kun tehtiin ensimmäinen ihmispari.» + + + + +Kahdeksas laulu + + +Maailma kerran luuli pimeydessään, +kehässä kolmannessa että Kypris[83] +tuo kaunis lemmentulta houkkaa loistais. + +Näin entiserheessänsä muinaiskansat +ei yksin häntä kunnioittanehet +rukouksin, uhrein, vaan sai kunniata + +Dione ja Cupido[84] myös, joist' toinen +ol' äiti hänen, toinen poika, jonka +ties taru Didon helmass' istunehen. + +Häneltä,[85] josta alan, sai he nimen +tähdelle, joka silmin hyväilevi +Auringon niskaa taikka kulmaluita. + +En huomannut ma sinne nousemista; +mut siellä-olon oivalsin ma, koska +näin kaunistuneen valtiattareni. + +Ja niinkuin säen liekin kesken näkyy +ja niinkuin äänen äänten kesken kuulee, +jos toinen pitää, toinen vaihtaa sävyn, + +valossa tässä niin myös toiset valot +nopeemmin taikka verkkaisemmin kiersi, +mikäli, luulen, kukin tunsi Luojaa. + +Pilvestä kylmästä ei tuuli tule, +näkyen taikka ei,[86] niin rutto, ettei +se tuntuis hitaalta ja hillityltä + +hänelle, ken nää jumal-liekit näki +tulevan kohti laaten karkelostaan, +seraafein alkamasta seesteisimpäin. + +Ja siitä, joka ensimmäisnä joutui, +soi _Hosianna_ niin, ett' aina olen +ma ikävöinyt sitä kuulla jälleen. + +Heist' eräs sitten vastahamme riensi +ja yksin alkoi: »Kaikki oomme alttiit +sun toiveilles, ett' ilon saisit meistä. + +Kierrämme samoin piirein, samoin kehin, +janoten samaa kuin ne vallat ylhät, +sa joille kerran maailmassa lauloit:[87] + +_Te, joiden älyyn kolmas taivas taipuu_; +niin rakastamme, että hetken lepo +sun mielikses ei ikävämpi meille.» + +Kun kunnioittain valtiattareeni +ma olin katsahtanut ynnä katseen +hän mulle suonut suopean ja varman, + +valohon käännyin, joka alttiuttaan +niin oli tarjonnut, ja lausuin äänin +nyt liikutetuin: »Virkkakaa, keit' ootte!» + +Ah, kuin ja millaiseks hän kasvoi kautta +tuon ilon uuden, josta sai hän lisän, +kun moista pyysin, entisriemuihinsa. + +Sellaisna lausui hän:[48] »En kauan ollut +elossa; kauemmin jos oisin ollut, +ei paljon pahaa oisi tapahtunut. + +Jään suita kätköön onnen vuoks, mi verhoo +mun säteillään ja minut peittää niinkuin +kotelo sisällensä silkkitoukan. + +Mua paljon rakastit, ja syystä; jäänyt +näät maan jos päälle oisin, heelmin eikä +vain lehdin tunteeni ois ilmi tullut. + +Mua vartoi kerran valtiaakseen[89] ranta +se vasen, jota huuhtoo aallot Rhônen, +kun Sorguen veet on siihen velloutuneet, + +Ausonian sarvi myös, mi kantaa Barin, +Gaetan ja Crotonan kaupunkeja, +merehen missä Trento, Verde vierii. + +Säteili otsallain jo maan sen kruunu, +Tonava jonka kaltaat kastelevi, +kun jälkeen jättänyt on Saksan ääret. + +Trinacria kaunis myös, min poukamata +Pelorumiin Pachinumista saakka +lyö itätuuli ynnä saartaa savu-- + +ei vuoksi Typheun, vaan tulikiven-- +ois valtiaita vartoneet mun kauttain +Kaarlesta, Rudolfista syntyneitä, + +jos huono hallitus, mi kiihkoon saattaa +vasallikansat aina, ei ois saanut +Palermoa huutamahan: 'Surmaa! Surmaa!' + +Tään veljeni jos eeltä nähdä voisi,[90] +köyhyyttä Katalonian hän saitaa +jo karkkoaisi, ettei heitä loukkais. + +Näät hänen taikka toisen huolta pitää +on tarvis, ettei hänen laivallensa +jo lastatulle lisää lastattaisi. + +Luonteensa laaja ahtahaks on käynyt +ja kaipais vallanhaltiaa, min huoli +ei täyttää oisi omaa arkkuansa.» + +»Oi valtias, kun korkean tään riemun, +min minuun lietsot puheellas, ma luulen +sun siellä, miss' on alku, loppu hyvän, + +näkeväs niin kuin nyt sen näen minä, +se mulle rakkaamp' on; ja rakkain siksi +kun tunnet sen sa Luojaa tuntemalla. + +Mun riemastutit; valista nyt myöskin, +(näät sanas saanut mun on epäilemään) +kuin siemen hyvä katkeran suo sadon.»[91] + +Ma hälle näin. Hän mulle: »Toden +jos sulle näyttää voin, sa kysymyksees +saat kääntää kasvos kuin nyt käännät selän.[92] + +Hyvyys, mi valtakunnat, joihin nouset, +kaikk' kiertää, autuuttaa, luo kaitsentansa +voimaksi näiden suurten kappaleiden. + +Eik' yksin luodut kaikki kaitut ole +mielessä Luojan itsetäydellisen, +vaan myös, mi koskee heidän onneansa. + +Siks mitä ampuneekin jousi tämä, +se ennen määrättyhyn sattuu maaliin +kuin nuoli, jonk' on johto ollut suora. + +Jos niin ei ois, nää taivaat nousemasi +sais aikaan tuloksia, jotka eivät +ois töitä taitehen, vaan raunioita. + +Ja näin ei olla voi, jos puuttuvaiset +olennot, tähtein ohjaajat, ei ole, +ja puuttuvainen Hän, mi niin loi heidät. + +Tahdotko totuuden tään selvemmäksi?» +Ma näin: »En, en, ma huomaan, ettei luonto +väsyä saata välttämättömässä.» + +Hän vielä: »Virka, pahemp' oisko, ellei +inehmo kuuluis yhteiskuntaan maiseen?» +»Ois», vastasin, »sit' todistaa ei tarvis.» + +»Ja voiko ihminen sen, ellei elo +ois mainen säätty eri säädyin, toimin? +Ei, jos on oikeassa mestarinne.» + +Hän johti, päätti tähän todistelun +ja virkkoi: »Seuraa siis, ett' teoillanne +ja elollanne eri juuret ovat. + +Yks syntyään on Solon, toinen Xerxes, +tuo Melkisedek, tuo taas mieheks syntyi,[93] +min poika kuoli ilmaretkellänsä. + +Näin luonnon-kierto, joka kuolevaista +vahaanne leimaa, hyvin täyttää työnsä, +mut samoin toimii, tölli lie tai linna. + +Siks Esau siemenessä Jakobista +jo eroo ja niin halpa siittää isä +Quirinuksen,[94] Mars että sijaan pannaan. + +Siitetty luonto aina siittäjänsä +tulisi kaltaiseksi, ellei voima +ja valta oisi Luojan kaitselmuksen. + +Nyt eessäs on, mik' äsken takanasi; +mut merkiks, että olet mulle ilo, +suon sulle vielä erään täytelauseen. + +Kuin kaikki siemen, joka joutuu väärään +maaperään, luonto aina turmeltuvi, +jos pahansuovan kohtalon se kohtaa. + +Ja päällä maan jos pantais huomiota +ain perustukseen, jonka luonto laskee, +ois sitä seuraten myös kansa hyvää. + +Te sitä vastoin kiinnitätte kirkkoon +monenkin, joka syntyi kalvankahvaan, +ja teette kuninkaaksi saarnamiehen. + +Siks taivallatte polun ulkopuolla.» + + + + +Yhdeksäs laulu + + +Kun Kaarlesi, sa kaunis, oi, Clemenza, +tuon oli opettanut, kertoi mulle +hän vilpit,[95] jotka heimons' saisi tuta. + +Mut »Vait», hän sanoi, »vuodet vieriköhöt!» +Siks virkan vain, ett' oikea on suru +kohtaava niitä, jotka teitä loukkas. + +Ja henki jo tuon valon pyhän oli +päin Päivää kääntynyt, jost' autuus virtaa, +kuin kohden Hyvää kaikki-tyydyttävää. + +Oi, sielut houkat, herjan, vilpin viemät, +te, jotka Hyvää moista hyljeksitte +ja turhuutehen kiinnitätte katseen! + +Ja katso, toinen näistä hohtavista[96] +mua lähestyi ja kirkkaudessaan kasvain +osoitti tahtonsa mun mieleen olla. + +Beatricen silmät, mua tarkkaavaiset, +kuin äsken antoi mulle merkin armaan, +hän että suostui sulotoivohoni. + +»Ah vastaa, sielu autuas», ma virkoin, +»pyyntööni heti ynnä näytä, että +sinussa heijastella voin, mit' tuumin.» + +Ja valo, mulle vielä outo, äsken +jost' ääni lauloi, loihe lausumahan +kuin se, jonk' ilo vain on tehdä hyvää: + +»Tienoossa ilkeän Italian siinä,[97] +mi välillä Rialton on ja Brentan, +Piaven virranvetten, kumpu kohoo, + +ei korkea, mut kummun kukkulalta +laskeusi alas kerran soihtu,[98] joka +sen seudun kaiken saattoi kauhun valtaan. + +Olimme vesat saman juuren; minä +Cunizza nimeltäin, ja täällä loistan, +kun minut voitti valo tähden tämän. + +Mut iloll' itsellein suon anteheksi +syyn kohtalooni enkä sure sitä, +mi rahvaallenne oudolt' ehkä näyttää. + +Tää valo,[99] mulle lähin, taivahamme +ihastus kirkas ynnä kallis, jätti +maan päälle maineen, jonka sammumista + +saa monet uottaa uudet vuosisadat. +Siis päätä, kannattaako hyvin elää, +ett' ensimmäistä elo toinen seurais! + +Noin eipä tuumi nykyrahvas tämä, +min rajat määrää Etsch ja Tagliamento[100] +ja jok' ei kadu kuritettunakaan. + +Mut pian on Padova värittävä +veet suonsa, jotka huuhtelee Vicenzaa, +kun niin on väärämielinen sen kansa.[101] + +Ja missä Sile ja Cagnan[102] käy yhteen, +päin pystyin eräs hallitsee, mut häntä +jo varten valmistetaan linnunpaulaa. + +Siks itkevä on Feltro paimenensa +tuon pahan tekoja, niin riettahia, +ett' tullut kukaan moisten vuoks ei Maltaan.[103] + +Ois tarpeen sammiota liian laajaa, +jos mieli mahtua Ferraran veren, +ja uupuisi, ken unssein punnitseisi + +tään papin kiltin vuodattamaa verta +vuoks puolueen; mut moiset lahjat taitaa +sopia hyvin seudun elintapaan. + +Jumalan tuomioita heijastavat +kuvastimet, joit' Troneiks[104] nimitetään, +ja siks, min virkoin, oikeaa on meistä.» + +Hän vaikeni, ja näytti kuin ois toiseen +hän kääntynyt, näät samaan tanhupiiriin +palasi hän, miss' ennen ollut oli. + +Tuo toinen autuas, jo mulle kuulu, +säteili silmänäni niinkuin hieno +rubini, joka auringossa säihkyy. + +Näät ilo synnyttävi siellä hohteen +kuin hymy täällä, mutta helvetissä +käy varjo tummaks sielun tuskan mukaan. + +»Jumala kaikki näkee, hänet sinä», +ma lausuin, »sielu autuas, niin että +ei tahto mikään sua piillä saata. + +Kuink' äänelläs, jok' iki tenhoo taivaat +ja yhteissointuun soi serafein kanssa, +pukuna joill' on kolmet siipiparit, + +sa et mun toivoani tyydyttäisi? +En vartois kysymystäs, jos sun nähdä +syvältä voisin niinkuin sinä minut.» + +»Avarin allas,[105] johon virtaa vesi +merestä siitä, joka seppeleenä +maanpiirin kaiken kiertää», näin hän alkoi, + +»välitse rantain riitaisten niin kauas +välähtelee, se että, ennen missä +loi horisontin, luo meridianin. + +Tään altaan äärell' asuin, Ebron, Macran +välillä, joka juoksuin lyhvin leikkaa +Toskanan maiden ynnä Genuan rajan. + +Ja melkein samat päivänlaskut, -nousut +Buggeall' on ja kotikaupungillain, +min hurme kuumiks sataman sai aallot.[106] + +Nimeni Folco[107] oli maassa tuossa, +mi tunsi mun, ja niinkuin taivas tämä +minuhun vaikutti, nyt siihen minä. + +Enempi lempinyt näät ei lie Dido[108] +Sikeuksen, Kreusan murheeks, siksi +kuin tukka sopimattomaks sen näytti;[109] + +eik' enemp' impi Rodopen,[110] min petti +Demophoon, eikä myös Herakles, koska +hän Iolea sydämessään kantoi. + +Mut tääll' ei kaduta, vain hymyillähän; +syyn muisto mennyt meilt' on; valta yksin, +mi kaitsee, järjestää, on meille autuus. + +Havaitaan täällä taide, luomakuntaa +mi kaunistaa, ja viisaus, mi ohjaa +alemmat alat ylempäinsä mukaan. + +Mut että toivees, tämän taivaan luomat, +sa kaikki täytettyinä täältä veisit, +mun vielä täytyy etemmäksi mennä. + +Sa tahdot tietää, ken mun vierelläni +säteilee valkeudessa säihkyvässä +kuin veessä kirkkahassa päivänpaiste. + +Se Rahab[111] on, mi siellä rauhaa nauttii; +hän yhdyskuntahamme kuuluu, hälle +tää tarjoo korke'imman autuus-asteen. + +Tää taivas, jossa maailmanne varjon +on päätepiste,[112] hänet otti vastaan +Kristuksen voittotieltä muita ennen. + +Johonkin taivahasen jätettävä +hän oli varmaan merkiks voiton, joka +käsillä molemmilla[113] kerran saatiin. + +Pyhässä maassa, joka paavin mieltä +niin vähän murhettavi nyt, hän kerran +ens voittokunniata Josuan auttoi. + +Sun kaupunkis,[114] mi sen on saalas, joka +muit' ennen kääntyi selin Luojahansa +ja jonka niin on kyynelöity kateus, + +tuon tuottaa, kylvää pahan kultakukan,[115] +mi harhaan vienyt lampaat on ja vohlat, +kun tehnyt suden on se paimenesta, + +Sen vuoksi Evankelium laiminlyödään +ja kirkko-isät, Dekretalioita +vain tutkitaan, niin että reunat mustuu. + +Sit' etsii paavi ynnä kardinalit; +ei aatos heillä Nazzaretiin jouda, +miss' siivet suihki kerran Gabrielin. + +Mut Vatikani ja muut paikat Rooman +pyhäiset, haudoiks urhojoukon tulleet, +mi tietä Pietarin on taivaltanut, + +pian pääsevät on irstaudesta irti.»[116] + + + + +Kymmenes laulu + + +Poikaansa silmäellen Rakkaudella, +mi ijäisesti molemmista virtaa, +tuo ensi Valta,[117] kielin-virkkamaton, + +sen kaiken, minkä mieli, silmä tajuu, +niin järjesti, ett' ilman nautintoa +ei jää se, joka tuota katsoo, tuumii. + +Lukija, nosta siis mun kanssain katsees +tarhoihin Taivaan, sinnepäin se suuntaa, +yks liike missä sattuu toista vastaan.[118] + +Tuost' ala ihastella taidetyötä +sen Mestarin, min sydän lempii sitä, +niin ettei koskaan siitä silmä käänny. + +Kas, siitä haarautuu se kehä vino,[119] +mi kantaa planeetteja, tyydyttääkseen +maailmaa, joka niitä kaipaa, kutsuu. + +Ja ellei kiertyvä ois niiden rata, +ois turhaa silloin paljon taivas-voimaa +ja kuollut melkein joka mahti mainen. + +Ja jos se oikeasta poikkeis paljon +tai vähän, etelän ja pohjan ääriin +maailman järjestys jo järkähtäisi. + +Lukija, lautsallesi jääös siksi +ja mieti itsekses, mit' tässä tarjoon, +jos tahtos iloon on, ei uupumukseen. + +Oon pöytäs kattanut; siis ota etees! +Näät kaiken huoleni nyt aine vaatii, +mi saanut mun on kirjaa kirjoittamaan. + +Aurinko, luonnon suurin palvelija, +mi Taivaan voimalla maailman leimaa +ja valollansa ajan meille mittaa, + +kun paikkaan päässyt oli, josta puhuin, +se kehät kiersi, joiden kautta aina +Italiaan se nopeammin näkyy.[120] + +Ma olin luonaan;[121] vaan en nousuamme +havainnut enempää kuin ihmislapsi +ens aatettansa, ennen kuin se tulee. + +Beatrice on se, joka ohjailevi +hyvästä parempaan niin tuokiossa, +ett' aika hänen tekojaan ei laske. + +Kuink' olla täytyy loistavan, mi asuu +Auringon syvyydessä, jonne astuin, +kun väri ei, vain valo tuo sen esiin! + +Neroni, taiteen, taituruuden käytän +kuvaamatonta kuvaellakseni; +sit' uskoa ja halata vain voidaan. + +Ja ellei moiseen ylevyyteen riitä +kuvitusvoimamme, ei ihme, koska +ei silmä siedä kirkkaampaa kuin Päivä. + +Niin loisti täällä neljäs perhe Isän[122] +tuon korkean, mi ravitsee sen, näyttäin, +hän kuink' on Pyhä Henki myös ja Poika. + +Beatrice alkoi: »Kiitä, kiitä Päivää +sa enkelien, jonka armo tätä +sun nostanut on aistein havaitsemaan!» + +Niin altis milloinkaan ei ihmissydän +lie ollut hartauteen ja Luojan puoleen +kaikella sielullaan ja mielellänsä + +kuin sanat nuo nyt kuullen olin minä; +ja kaikki rakkautein niin Häneen kääntyi, +Beatricen että unho peitti multa. + +Tää siit' ei suuttunut, vaan hymyeli, +niin että silmillänsä nauravilla +sekoitti sielun yhteyden hän multa. + +Valoa monta, kirkkaampaa kuin Päivä, +keräytyi meidän ympär' kiehkuraksi, +kauniiksi nähdä, kauniimmaksi kuulla. + +Näin joskus tytär myös Latonan[123] vyöttää +kupeensa, kun niin täys on ilma usmaa, +se että kiinni pitää uumen-soljen. + +Hovissa Taivaan, josta maahan palaan, +iloja on niin kallisarvoisia, +kauniita, ett'eivät ne siirry sieltä, + +ja niistä yks ol' liekkilaulu näiden; +ken siivity ei sinne lentääksensä, +mykältä taivas-tiedot tiedustakoon! + +Kun kolmasti meit' oli kiertänehet +palavat Auringot nää lauluin, tanhuin, +kuin kiertää tähdet kiintopisteitänsä, + +neidoilta näyttivät ne, joilta vielä +ei tanhu loppunut, vaan jotka vartoo +sävelten uutten alkamista vaiti.[124] + +Sisältä erään soi nyt: »Koska säde +se säde, josta tosi rakkaus syttyy +ja joka rakastaen kasvaa, karttuu, + +sinussa niin jo moninkerroin loistaa, +ett' tuo se portaita sun näitä, alas +joit' astuta ei jälleen nousematta.[125] + +Ken maljastansa suita viinin kieltäis +janoosi, enempi ei vapaudessa +se ois kuin vesi, jok' ei mereen virtaa. + +[126]Sa tahdot tietää, ketkä ovat kukat +sen seppeleen, mi silmin lempii Naista +kaunista, taivaisiin sua kunnostavaa. + +Ma kuuluin lampaisiin tuon karjan pyhän, +Dominikus jot' ohjaa tiellä sillä, +mi hyvin höystää, jos ei joudu harhaan. + +Tää lähin oikealla mulle veli +ja mestar' oli, Kölnin Albert; minä +taas itse Tomas oon Aquinolainen. + +Jos muutkin tahdot tulla tuntemahan, +sanaini mukaan siirtyköön sun silmäs +tät' autuasta piiriämme pitkin. + +Säteissä noissa Gratianus hymyy, +mi valtaa maallista ja hengellistä +niin auttoi, että Paratiisi mieltyi. + +Tää tässä taas, mi kuoromme on kaune, +se Pietar' oli, joka lesken lailla +Pyhälle kirkolle toi aartehensa. + +On kaunein keskellämme viides valo, +mi moista rakkautta uhoo, että +maailma kaikki siitä kuulla halaa. + +Siin' asuu ylväs sielu, johon syvä +niin viisaus pantiin, että totuus totta +jos on, ei toinen siihen noussut tietoon. + +Sen soihdun loimon liki tässä näet, +mi lihaan liitettynä ilmi enin +on tuonut enkelien työt ja luonteet. + +Valossa tuossa pienemmässä hymyy +se puolustaja kristillisten aikain, +min oppi paljon Augustinust' auttoi. + +Valosta valoon jos nyt sielus silmän +kohotat mukaan ylistyksieni, +jo kahdeksannesta sa kuulla tahdot. + +Siin' nähdäksensä hyvän kaiken nauttii +Se pyhä sielu, joka valaisevi +maailman viekkaan tosi kuulijalleen. + +Se ruumis, josta hänet karkoitettiin, +Cieldauross' on, ja alta tuskan ynnä +maanpaon pääs hän tähän rauhan paikkaan. + +Näe vielä, kuinka loistaa, henkii, hehkuu +tääll' Isidorus, Beda ja se Rikhard, +mi yli-ihminen ol' aatostyöltään. + +Tää, josta katsees minuun kääntyy, valo +on hengen, joka aatteiss' ankarissa +tulevan myöhään kuolemankin katsoi. + +Se valo ijäinen on Sigier'n, joka +kouluissa luennoiden Olkikadun[127] +totuudet karsaat syllogismein sinkos.» + +Kuin kellon kutsuessa meitä aamuin, +kun Luojan morsian käy tervehtimään +ylkäänsä, että tämä häntä lempis, + +ja kellon osat toinen toistaan ajaa, +niin että 'ping-pang' suloisesti soipi +sydämet alttiit rakkaudella täyttäin; + +ma samoin näin tuon sädepiirin käyvän +nyt liikkumahan, liittäin äänen ääneen +niin moni-sointuisesti, että moista + +vain kuullaan, missä ijäinen on ilo. + + + + +Yhdestoista laulu + + +Oi huolta houkkaa kuolevaisten heimon +kuink' ovat puutteelliset päätelmänne, +jotk' alas lyövät siipienne lennon! + +Lain-oppiin yksi, lääketietoon toinen +syventyi, kolmas papinpaikkaa haki, +pyys valtaa neljäs, rikos, vilppi myötään. + +Tuo rosvosi, tuo julkitoimen otti, +tuo uupui orjuudessa lihanhimon +ja tuo taas uppos omaan laiskuuteensa. + +Sill' aikaa minä, tuosta kaikest' irti, +Beatricen kanssa taivahille nousten +niin kunniakkaan voitin vastaan-oton. + +Palannut taas kun joka varjo[128] oli +pisteesen kehän äskeiseen, taas hiljaa +kuin kynttilä se kantimessaan seisoi. + +Ja liekin sisältä, mi ensin mulle +puhunut oli, valkeudessaan kasvain +minulle loihe muudan lausumahan: + +»Ijäisen ollen valon kirkastama, +ma siihen katson, siitä löydän aattees +ja myöskin niiden alkusynnyt syvät. + +Epäilet, tahdot, että sanoin selvin, +avoimin selittäisin haasteloni, +niin että ois se ymmärrykses mukaan, + +kun lausuin äsken näät:[129] 'se hyvin höystää,' +ja taas:[130] 'ei toinen siihen noussut tietoon'; +mut täss' on tarpeen tehdä tarkka ero. + +Kaitselmus, joka hallitsee maailman +syvällä neuvollaan, min pohjaan koskaan +ei kantanut eik' kanna silmä luotu, + +sääs kaksi ruhtinasta[131] seuralaisiks +sen morsion, min ylkä huutain kovaa +itsensä vihki hälle verin pyhin, + +hän että astuis armastansa kohden, +ois turvassa ja oma yljän yksin, +sivulla urhon kahden uskollisen. + +Yks heistä hehkui tulta serafien, +taas toinen viisautensa vuoks maan päällä +kerubein kirkkautta kauas paistoi. + +Toisesta haastan, sillä kumpaa heistä +vain kiittänenkin, kahta kiitän silloin, +näät samaan kumpikin ne pyrki maaliin. + +Välillä on Tupinon ynnä joen, +mi virtaa vuorelta Ubaldon pyhän, +maa heilimöivä, rinne vehmas, jolta + +Perugia, kautta Porta Solen, kylmän +ja kuuman saa, ja suree taempana +Nocera, Gualdo kohtaloaan kovaa.[132] + +Rinteellä tällä, missä on se loivin +Aurinko[133] kerran syntyi maailmalle +kuin usein luona Gangeksen se nousee. + +Ken puhuu paikasta siis siitä, älköön +Ascesiks sitä mainitko, ei kyllin +se sano, sanoo vasta oikein: Itä. + +Tyyssijastaan[134] se viel' ei loitoll' ollut, +kun alkoi maan jo tuta antaa voiman +hänelle suodun suurta lohdutusta. + +Jo nuorna näät hän riitaan joutui kanssa +isänsä vuoksi naisen,[135] jolle ovet +kaikk' kiinni ovat niinkuin kuolemalle. + +Ja eessä hengellisen virkakunnan +ja isänsä hän nai tuon naisen, sitten +mi aina rakkaammaksi hälle kävi. + +Ens miehestänsä leskenä hän yli +ykstoista sataa vuotta hyljittynä +ol' odottanut kosijaansa uutta. + +Ei auttanut, ett' tiettiin, kuinka hänet +löys kauhistaja maailman Amyklaan[136] +majassa tyynnä, kun hän kutsui tuota. + +Eik' auttanut, ett' uljas, uskollinen +hän oli Kristukselle ristinpuulla, +sill' aikaa kun Maria alhaall' itki. + +Mut etten liian hämärästi haastais, +tajua Köyhyys ja Franciscus noiksi +rakastavaisiks, joista pitkään puhuin. + +Se riemu, rauha, joka heistä paistoi, +herätti kummastusta rakkautta +ja suloisuutta pyhän mietiskelyn, + +niin että avojaloin arvon Bernhard[137] +lepohon tuohon juoksi, juostessaankin +viel' ehtivänsä luullen liian verkkaan. + +Oi, outo rikkaus! Oi, tosi hyvyys! +Egidius,[138] Sylvester samoin seuras +myös ylkää, rakkaudesta morsiameen. + +Läks sitten tämä mestari ja isä +naisensa kanssa ynnä perhekunnan, +joill' oli vyö jo nöyrä uumenillaan; + +pelosta eikä katsonut hän alas +siks, että ol' hän poika Bernardonen, +ei siks, ett' oli näkö hällä halpa. + +Ei, lailla valtiaan hän päätöksensä +esitti jyrkän Innocentiukselle, +näin saaden veljeskunnalleen ens luvan. + +Kun sitten karttui lauma köyhä hänen, +min elo kumma kunniaksi Taivaan +paremmin lauluin oisi laulettava, + +niin toisen kruunun kultalehdin vihki +Honoriuksen kautta Henki Pyhä +taas ylipaimenen tään tahdon hurskaan. + +Halaten marttyyriutta kun hän sitten +sulttaanin korskan eessä Kristuksesta[139] +ja hänen seuralaisistansa saarnas, + +havainnut kypsäks ei hän kääntymykseen +maan kanssa sen; siks ettei aikaa hukkais, +Italian yrttitarhaan taas hän palas. + +Välillä Tiberin ja Arnon vuori +on jylhä, siinä viimeks vihki Kristus +haavoilla hänet kaksivuotisilla.[140] + +Kun tää, mi hänet valikoi niin hyvään, +pois kutsui hänet saamaan Taivaan palkkaa, +jonk' oli ansainnut hän nöyryydellään, + +hän perinnöksi oikeaksi jätti +rakastamansa naisen veljillensä, +kehottain heitä lempeen uskolliseen. + +Sen naisen helmasta tuo kirkas henki +palasi omaan valtakuntahansa, +ja hänen ruumiilleen ne paarit riitti. + +Nyt mieti, mikä oli virkaveli,[141] +ken purtta Pietarin ol' arvollinen +merellä aavall' ohjailemaan oikein! + +Ja mies se oli patriarkka meidän, +niin että ymmärrät: ken häntä seuraa, +hän hyvän kantaa lastin laivassansa. + +Mut hänen laumansa niin uutta ruokaa[142] +nyt himoo, ettei toimeentulla voi se +jakautumatta eri laitumille. + +Ja mitä etempänä lampahansa +hänestä harhailee, sen tyhjempinä +ne utareiltaan kotihinsa palaa. + +On niitäi, jotka vaaran nähden liki +pysyvät paimentaan, mut harvat on he; +kaavuiksi heille vähä vaate riittää. + +Siis jos mun sanani ei heikot liene, +jos tarkasti mua kuunnellut sa olet +ja pannut mielees, mist' on ollut puhe, + +lie osittain ees tyydytetty toivees, +ja puun sa nähnet, jota hakatahan, +ja munkin ymmärrät, ken äsken lausui:[143] + +'mi hyvin höystää, jos ei joudu harhaan'.» + + + + +Kahdestoista laulu + + +Tuon sanan viimeisen kun lausuneeksi +ol' liekki armoitettu tuskin saanut, +taas kiertää alkoi pyhä myllynkivi.[144] + +Mut ennen ensi kierron täyttymistä +sen toinen saarsi, liikkehensä liittäin +sen liikkeeseen ja laulunsa sen lauluun; + +lauluun, mi meidän Seireenit ja Musat +niin voitti suloisilla soinnuillansa +kuin valo suora valon heijastuneen. + +Kuin läpi pilven hennon kaarta kaksi, +joill' ompi väri ynnä suunta sama, +saa aikaan Iris, Junon juoksutyttö, + +ja ulommainen sisemmästä syntyy +tuon ikävöivän immen[145] sanain lailla, +min poltti lempi pois kuin päivä kasteen, + +ja ovat merkkinä nyt ihmisille +liitosta Luojan ynnä Noan, että +maailman vedet eivät paisuis enää: + +samoinpa myös nää ijäisyyden ruusut +kahdessa kiehkurassa kiersi meitä, +ett' ulommainen sisemmästä vastas. + +Nyt tanhu ynnä liekkein laulu-ilo +ja riemu leimahdella vastatuksin +sätehin hilpein sekä valoin vienoin + +vapaasti loppui, saman-aikaisesti, +kuin silmät aukeevat ja sulkeutuvat +yhdessä liikuttajan mielen mukaan. + +Valoista uusista yks alkoi haastaa +nyt sisältään, ja ääni sen mua veti +kuin pohjoiseen magneettineula kääntyy. + +Hän lausui: »Rakkaus, mua kaunistava, +päämiestä toista muistamaan mun käskee, +min vuoks tääll' omaani niin kiitetähän. + +On oikein: missä toinen, siellä toinen; +päämäärän saman vuoks he taistelivat, +siks kunniakin sama heille tulkoon. + +Armeija Kristuksen, jot' ollut kallis +ol' asestaa, se viiriänsä seuras +hitaasti, arkana ja rivein harvoin, + +kun Keisari,[146] min valta kestää iki, +sen auttoi ahdingosta vaikeasta, +ei vuoksi ansion, vaan armon yksin. + +Ja morsiolleen, kuten mainittihin, +kaks antoi sankaria, joiden sanat +ja teot kansan harhauneen taas liitti. + +Maan äärillä,[147] mi lempeen länsituulen +lähettää aukaisemaan ensi lehdet +nuo uudet, joill' Europa vaatehditaan, + +ei etähällä meren mainingeista, +min taa niin usein matkan pitkän tehnyt +Aurinko kaikilt' ihmisiltä piilee, + +sijaitsee onnellinen Callaroga +sen suojass' suuren kilven, kahta linnaa +kaks jalopeuraa jossa vartioipi. + +Siell' ylkä uskollinen kristin-uskon, +tuo urho hurskas syntyi, ystävilleen +niin armas, julma vainolaisillensa. + +Ja tuskin luotuna jo täytti hänet +niin vilkas voima, että profeetaksi +hän äidin teki äidinkohdussansa. + +Kun vahvistunut oli kastemalja[148] +hänen ja Uskon liiton, josta hyvää +kosolti koitui heille kummallekin, + +niin nainen, hänen puolestaan mi puhui, +unessa näki heelmän ihmeellisen +hänestä heilivän ja seuraajistaan.[149] + +Ja että nimi oisi miehen mukaan, +soi henki, että nimitettiin hänet +sen omaks, jolle kokonaan hän kuului: + +Dominicus, niin häntä mainittihin. +Hänt' ylistän kuin peltomiestä, Kristus +min otti avuksensa viinitarhaan. + +Ol' oppilas hän Kristuksen ja airut, +näät ensi rakkaus, mi nähdä voitiin, +hänellä Kristuksen ol' ensi käskyyn. + +Löys imettäjä hänet usein maassa +makaavan hiljaa, valvoen, kuin virkkaa +ois tahtonut: Tään vuoksi[150] tullut olen. + +Oi taattonsa, sa Felix todellinen, +oi maammonsa, sa todella Johanna,[151] +jos oikein tulkitut nuo sanat lienee! + +Ei vuoksi maailman--kuin monet juoksee +Taddeuksen ja Ostialaisen teitä--[152] +vaan rakkaudesta mannaan todelliseen + +nous pian oppiin hän niin korkeahan, +ett' alkoi viljellä hän viinitarhaa, +mi kohta kuihtuu hoidon puuttehessa. + +Eik' istuimelta, joka ennen oli +köyhille hurskahille alttihimpi-- +vuoks itsens' ei, vaan kehnon istujansa-- + +anonut anteeksi hän puolta summaa,[153] +ei ensi vapaan viran onneakaan, +ei kymmenystä, jok' on Herran köyhäin, + +pyys lupaa taistella hän harhaunutta +maailmaa vastaan, vuoksi touon, jonka +nää neljäkolmatt' tähkää sua nyt saartaa. + +Opillaan, tarmollaan hän sonnustihe, +arvolla kulki apostolisella +kuin koski, jonk' on juoksu vuolas, jyrkkä. + +Ja iski joukkoon väärä-uskolaisten +voimalla, joka siinä suurin oli, +miss' suurimman hän kohtas vastustuksen. + +Hänestä lähti sitten monta virtaa; +katolilaista kastelee ne tarhaa, +niin että tuoreemmat sen pensaat ovat. + +Jos moinen oli toinen pyörä vaunun[154] +sen, jost' on Pyhä Kirkko puolustaunut +ja kukistanut keskeisetkin kiistat, + +pitäisi selväks sulle käydä toisen +myös erinomaisuus, jost' äsken Tomas +mua ennen kuvan loi niin ylistävän, + +mut rata, jonka piirsi kehä korkein +tuon pyörän, autio on aivan: missä +oi' ennen viinikivet, on nyt home.[155] + +Seuransa, joka ennen astui suoraan +vain hänen jälkiään, niin muuttunut on, +ett' taapäin varpaat, kannat eespäin tähtää. + +Mut pian korjuun tullen heelmät nähdään +tuon huonon hoidon, koska rikkaruoho +on vaikeroiva, ettei pääse aittaan.[156] + +Ma myönnän, kirjamme jos lehdet kaikki +luettais, löytyä vois vielä joku, +miss' seisois: 'Olen sama kuin ennen.' + +Mut ei Casalen, Acquaspartan[157] ois se, +näät sieltä saapuu moiset miehet säätyyn, +ett' yks on tiukka liian, toinen höllä. + +Ma sielu olen Bagnoregiolaisen +Bonaventuran,[158] joka ajalliset +unohti huolet tointen vuoksi ylhäin. + +Illuminato tääll' on, Augustinus, +nuo ensimmäiset avojalka-köyhät, +köys vyöllä Luojan ystäviksi tulleet.[159] + +On Ugo da Sanvittore heidän kanssaan +ja Pietro Comestor ja Espanjan Pietro, +min maineen kunnia kakstoist' on kirjaa. + +Profeetta Natan, ylipaimen kirkon +Krysostomus, Anselmus ja Donatus, +mi ensi tieteen seikat selvitteli. + +Raban on täällä, loistaa vierelläni +apotti Joakim, Kalabrian miesi, +profeetan hengell' lahjoitettu muinen. + +Niin suurta sankaria[160] kiittämähän +sai tänne minut veli Tomaan hehku +ja hienous, joka puheestansa puhui, + +eik' yksin mua, vaan tään seuran kaiken. + + + + +Kolmastoista laulu + + +Kuvailkoon, tajuta ken tahtoo oikein,[161] +nyt mitä näin (ja kuvan säilyttäköön +kuin kallio, sill'aikaa kuin ma kerron). + +Kuvailkaa tähteä viistoista, eri +tienoita taivaan valaisevaa, ilman +kaikk' kerrostumat sätein säihkyttävää! + +Ja vaunut Otavaisen, joill' on tilaa +yöt päivät vierrä meidän taivahalla, +niin ettei katoo ne, jos vehmar kääntyy. + +Kuvailkaa vielä sarven suu, jok' alkaa +kärjestä akselin, min ympär' kiertää +ens taivas; vielä, että muodostuneet + +nää sielut kahdeks tähtimerkiks oisi, +tapahan Minoon tyttären,[162] kun tunsi +tää jäsenissään kuolon kylmän väreet; + +ja että toisen säteet paistoi toiseen +ja että kumpikin ne karkeloivat, +sisemmän ulommaista silmäillessä. + +Näin varjon heikon sikermästä sieluin +ja kaksoiskarkelosta saada voitte, +mi kiersi paikkaa, kussa olin minä. + +On meille niin se yli ymmärryksen +kuin on Chianan[163] juoksu verrattuna +nopeuteen taivaan kiire-kiertoisimman. + +Soi siell' ei laulut Bakkoksen, Apollon, +vaan kaiken Jumal-luonnon Kolminaisuus, +jost' inhimillinen on yksi osa. + +Kun kyllin kestänyt ol' laulu, tanssi, +nuo valot pyhät meihin kääntyi, saaden +uudesta askareestaan auvon uuden. + +Virkahti noista sopusointuisista +nyt valo, joka mulle kertoi äsken +Jumalan köyhän miehen kumman elon: + +»Kun lyhde yksi valmis on ja vilja +sen talteen otettu, jo toista puimaan +mua ajaa armas voima rakkauden. + +Sa luulet: rinnassa, min kylkiluusta +tuo luotiin kaunis-poski, jonka himo +niin kallihiksi kävi maailmalle, + +ja rinnassa tuoss' iskemässä keihään +mi ennen, myöhemmin niin paljon korvas, +se että vastas kaiken synnin määrää, + +niin paljon valkeutta kuin ihmisluonto +voi mahduttaa niiss' asui, antamata +sen voiman, joka kumpaisenkin teki. + +Siks sitä oudoksut, mit' yllä sanoin, +kun kerroin, ettei hänen vertaistansa +ois ollut, jonka valo viides kätkee.[164] + +Nyt silmäs aukaise mun sanoilleni,[165] +näe väitteeni ja uskos suhtautuvan +niin totuuteen kuin piiriin keskipiste. + +On kuolematon sekä kuolevainen +vain heijastusta aattehen min siittää +Herramme rakkaus; näät valo tämä + +elävä, joka lähtehestään virtaa-- +ei Hänest' erillään, ei Rakkaudesta, +mi heidän kerallansa kolminaistuu-- + +hyvyydessänsä säteens' yhdistävi +yhdeksään taivaaseen, kuin heijastimeen, +yhdeksi itse ijäisesti jääden. + +Sielt' alimpiin se asioihin virtaa +niin heikenneenä porras portahalta, +ett' tuokioittain vain se vaikuttavi. + +Tarkoitan hetki-vaikutteilla näillä +ma luotuja, joit' taivas-liike siittää +siementä ilman taikka siemenestä. + +Mut vaha niiden, kuin sen muovaajakaan, +ei ole samanlainen; siks voi muoto +ihanteen peittää vähän taikka paljon. + +Ja siksi sama puu voi heelmän kantaa, +lajinsa mukaan, hyvän taikka huonon; +näin synnytte te myöskin eri kyvyin. + +Jos vaha valmistettu täysin oisi +ja Taivas korkeimmassa voimassansa, +esiintyis leimamerkin täysi loisto. + +Mut luonto aina tuossa virheen tekee +kuin taideniekka, joll' on tottumusta, +mut jonka koura täräjääpi työssä. + +Jos Näkemyksensä[166] taas lämmin Rakkaus +kirkkaasti kiintää Alkuvoimallansa, +se täydellisnä aineeseensa tarttuu. + +Näin tehtiin kerran maa, ett' arvollinen +se kruunulle ois luomakunnan kaiken; +näin kerran Neitsyt siunatuksi tuli. + +Hyväksyn siis sun mielipitees; koskaan +ei ihmisluonto ole ollut moinen +kuin noiden kahden, eikä moiseks tule. + +Jos puhettani nyt en jatkais, varmaan +sanasi ensimmäiset oisi silloin: +'Tuo kuinka siis on vailla vertaistansa?' + +Mut että näkyis, mikä näy ei vielä, +sa muista ken hän oli, kuinka pyysi +hän silloin kuin ol' hällä vaalinvalta. + +Niin lienen haastanut, sa että voinet +kuvailla kuninkaan, mi viisautta +pyys hyvin käyttääksensä valtikkaansa. + +Ei pyytänyt hän tähti-liikuttajain[167] +lukua tietää eikä summaa, minkä +suo välttämätön kera puolinaisen, + +ei onko _primum motum_ myönnettävä +tai voiko piirtää puoli-ympyrähän +ken kolmiota ilman suoraa kulmaa. + +Jos tään, ja mitä äsken lausuin, huomaat, +kuningasviisauden verratonta +älyä tähtää nuoli aatokseni. + +Sanaani[168] 'noussut' jos nyt silmäs siirrät, +tajuat, tarkoitin ma valtiaita; +on heitä monta, mutta harva hyvä. + +Puheeni täten tarkistaa sun täytyy; +ja näin se yhtyy uskoosi, mi sulla +ens taatost' on ja Riemust' ihmiskunnan. + +Tää olkoon jaloillesi lyijy, että +laill' uupuneen sa hidas oisit seikkaa +epäämään, myöntämään, jot' et sa tiedä. + +Näät houkkain parvess' on se tuiki tuhma, +ken miettimättä myöntää taikka kieltää; +hän kumpaisessakin on yhtä houkka. + +Useesti tapahtuu näät, että taipuu +päin mäntyyn mielipide liian nopsa, +ja sitten järjen sitoo itserakkaus. + +Ken totta kalastelee taitamatta, +hän rannalle ei tullut turhaan yksin, +vaan vielä pahempana sieltä palaa. + +On tuosta esimerkit maailmalle +Bryson,[169] Parmenides, Melissus, monet +vaeltajat, jotk' eivät tietä tienneet. + +Näin Arius, Sabelliuskin,[170] jotka +tekivät raamatulle veitsen virkaa +ja turmelivat oikean sen hahmon. + +Myös älkööt liian nopsat tuomitsemaan +inehmot olko lailla sen, mi laihon +jo ennen kypsymistä arvostelee. + +Näät pitkin talvikautta korren olen +karuna, piikkisenä nähnyt, mutta +se vihdoin kantoi kukan latvassansa. + +Ja nähnyt haaksia oon, jotka suoraan, +nopeesti halkoi merta kaiken matkaa, +mut hukkui satamaansa saapuessa. + +Siis älköön joka ukko, akka luulko +viisautta Luojan tuntevansa, nähden +kuink' yksi varastaa ja toinen uhraa: + +tää ehkä lankee, nousee edellinen.» + + + + +Neljästoista laulu + + +Kehästä keskukseen tai myös päinvastoin +lasissa pyöreässä liikkuu vesi, +jos sisältä tai ulkoa on sysäys. + +Mieleeni johtui, mitä sanon minä, +äkisti, koska lausumasta lakkas +tuo sielu kunniakas Tomaan pyhän. + +Näät hänen puheensa ja Beatricen +muistutti mulle tuota vertausta;[171] +ja hänen jälkeensä tää alkoi haastaa: + +»On ystävälläin tarve, vaikka sano +hän sit' ei sanoin eikä aattehinkaan, +totuuden toisen[172] pohjaan saakka päästä. + +Siks virkkakaa: tää valo, josta välkkyy +hahmonne, jääkö ijäisesti teille +sellaisna niinkuin nyt se säteilevi? + +Ja jos se jää, te kertokaa, se kuinka +siit' asti huikaise ei silmiänne +kuin jälleen näkyviksi teidät tehdään?» + +Kuin tanhuajat piiritanssin, yltyin +ilosta ynnä hurmiosta, liikkuu +vireemmin sekä laulaa äänekkäämmin, + +niin pyynnön pyhän, innokkaan tuon soiden +uus ilo täytti piirit taivahiset, +min ilmi toi he tanhuin, ihmelauluin. + +Ken valittaa, tääll' että kuolla täytyy +elääkseen ylhäällä, hän virkistystä +ijäisen kasteen[173] tuntenut ei koskaan. + +Hän, yks ja kaks ja kolme, kaiket ajat +elävä, hallitseva kolminaisuus, +rajaton itse, kaikki-rajoittava, + +nyt virsin kolmin tuli virketyksi, +sointuivat sieluin äänet niin, ett' oisi +se palkka runsas joka ansiolle. + +Valosta valkeimmasta[174] tanhupiirin +pienemmän kuulin silloin äänen kauniin +kuin Enkelin, mi Maarialle haastoi. + +Se vastasi: »Niin kauan säteilevä +on rakkautemme, joka meitä verhoo, +kuin kestää riemu paratiisin tämän. + +Oleva verho on kuin rakkautemme, +rakkaus kuin kyky nähdä Luojaa, kyky +taas tää kuin armo ylivuotavainen. + +Kun ruumis pyhä, kirkastettu jälleen +yllemme puetaan, on kaunistuva +tää olentomme täydellistyessään. + +Siks kasvava on kirkkaus, min saamme +ylimmän Hyvän armost' ainoastaan +ja jonka kautta voimme nähdä Häntä. + +Niin kasvaa täytyy myöskin näkemisen, +myös kasvaa rakkauden, mi siitä syttyy, +ja kasvaa valon, jonka tuottaa tuli. + +Mut niinkuin hiili, josta liekki liehuu, +tuon voittaa valkealla hehkullansa, +niin ettei himmene sen loisto oma, + +niin hohdon tään, mi ympäröitsee meitä, +lihamme, joka alla maan nyt makaa, +myös kerran voittava on kirkkaudessa. + +Väsytä meitä valo ei niin suurkaan, +elimet ruumiin koska voimistuvat +kaikelle, mistä nautinnon me saamme.» + +Niin valmiit oli kuorot kumpaisetkin +ja alttiit _amen_ tuohon lausumahan, +niist' että näkyi ruumistensa kaipuu, + +ehk' ei vain omain, mutta maammojenkin +ja taattojen ja muiden lempimäinsä, +heist' ennen kuin nää ikiliekit tuli. + +Mut katso! Silloin ympäriltä kirkkaus +tasainen yhtyi valoon entisehen +kuin koska valkenevi taivaanranta. + +Ja niinkuin illan suussa taivahalle +heikosti heijastuvat uudet soihdut +kuin vuoroin totta ois ne, vuoroin harhaa; + +minusta tuntui niin, ett' aloin nähdä +ma uutten olentojen karkelohon +tuon kaksoispiirin ympärille käyvän. + +Oi, Pyhän Hengen tosi leimahtelu! +Se kuinka äkkiä ja kirkkahana +mun silmihini häikäistyihin sattui! + +Mut mulle näyttäytyi Beatrice kaunis, +hymyileväinen niin, hän että multa +jää niiden joukkoon, joit' ei muisti tapaa. + +Samalla silmäni taas saivat näön +ja näin ma siirtyneeni korkeampaan +autuuteen yksin kera vallattaren.[175] + +Tajusin hyvin, että noussut olin, +ma kiihkeästä tuikannasta tähden +mi tavallista palavammin puunsi. + +Kaikesta mielestäin ja kielelläni +kaikille yhteisellä kiitin Luojaa +vuoks armon uuden tään nyt hartahasti. + +Eik' ollut sammunut viel' uhriliekki +mun sydämeni, ennen kuin jo tunsin +sen olleen Jumalalle otollisen. + +Sisältä kahden säteen hohtavia +punertui loistoja näät silloin; huusin: +»Oi, valo-Luoja, kuinka heidät puet!» + +Kuin linnunrata tahdin suurin, pienin +välillä välkkyy maailmoiden napain, +niin että on se ihme oppineille,[176] + +niin säteet tähti-kirjaellut merkin +tuon pyhän piirsi Marsin syvyytehen +kuin ympyrähän kaksi ristin viivaa. + +Nyt muistin voima voittaa nerouteni; +ristillä tuolla salamoi näät Kristus, +niin etten kuvaa arvokasta löydä. + +Mut ristinsä ken ottaa, Häntä seuraa, +on anteeks suopa, mit' en kerro, silloin +kun hälle näkyy salamassa Kristus. + +Ylhäältä alas, kahtahalle myöskin +tuon ristin viivaa valot liikkui, loistain +kirkkaammin ohimennen ynnä yhtyin. + +Noin tomuhiukat suorat taikka vinot, +nopeat, hitaat, pitkät, lyhyet, aina +vivahtavaiset sätehessä liikkuu, + +mi usein leikkaa hetkiseksi varjon, +jonk ihmislapsi suojaksensa laatii +älyllä ynnä työllä taidokkaalla. + +Kuin viulut, harput monikielisellä +sointunsa suloudella senkin hurmaa,[178] +ken ymmärrä ei nuotin merkitystä; + +niin valot, jotka siirtyi silmissäni, +soi pitkin ristiä niin armahasti, +ett' tenhouduin, ma vaikk' en virttä kuullut. + +Tajusin hyvin hymnilauluks äänet, +näät sanat '_Nouse, voita!_'[177] saapui mulle +kuin sille, jok' ei ymmärrä, vaan kuulee. + +Niin iki-ihastuin ma lauluun tuohon, +mua ettei mikään siihen saakka ollut +sitonut kahleilla niin suloisilla. + +Puheeni ehkä rohkealta tuntuu +ja hylkivältä silmäin hurmaa, jotka +on mulle lepo katsehen ja kaipuun. + +Mut joka huomaa, että leimat kaiken +kauneuden yltyy ylemmäksi nousten +ja etten silmiään viel' ollut nähnyt, + +suo anteeks, mistä itseäin ma syytän +syyn torjuakseni, ja myöntää totta +mun haastavan; näät täällä pyhä ilo + +ei pääty, vaikka puhdistuu se nousten. + + + + +Viidestoista laulu + + +Nyt hyvä tahto, jok' on tunnusmerkki +rakkauden oikean ja suoran, kuten +on väärän tunnus omanvoiton pyynti, + +pysäytti kaiustaan tuon lyyryn kauniin[179] +ja pyhät hiljensi sen kielet, joita +kädellään Taivas virittää ja soittaa. + +Oikeille pyynnöille kuink' olla kuurot +olennot vois ne, jotka rohkaistakseen +mua pyyntöön, vaikenivat kaikk' yhtaikaa? + +On oikein, että tuskaa ääretöntä +se saa, ken rakkaudesta ajalliseen +tuon ikirakkauden yltään riisuu. + +Kuin taivaall' illan tyynen, seijaan joskus +äkisti nähdään tulen tuikahtavan, +niin että silmä, äsken varma, säikkyy, + +ja näyttää niinkuin tähti muuttais majaa, +mut sieltäpäin, se josta syttyi, sammui, +näy yhtään hävinneen ei valkeutta; + +niin kädelt' oikealta juureen saakka +tuon ristin näkyi juoksevaksi tähti +sikermästään sen päälle paistavasta. + +Eronnut kehästään ei hohtokivi, +vaan välkkyvätä laitaa kiiti, näyttäin +tulelta, jota alabaster peittää. + +Niin näytti hellältä Ankiseen varjo, +kun kohtas poikansa Elysiumissa;--[180] +jos suurint' uskoa voi laulajaamme. + +»_O sanguis meus, o superinfusa +gratia Dei! Sicut tibi, cui +bis unquam coeli janua reclusa_.»[181] + +Näin valo tuo; ma ensin katsoin häneen +ja sitten käännyin valtiattareeni, +mut molemmista hämmästyin ma heistä. + +Näät hymy paistoi hänen silmistänsä +sellainen, että luulin katsovani +ma pohjaan autuutein ja Luojan armon. + +Iloisna näkemään ja kuulemahan +lisäsi henki äskeiseen nyt jotain +niin syvällistä, etten ymmärtänyt. + +Eik' ehdontahdon piiloillut hän multa, +sen pakko aikaan sai; näät aatoksensa +pään yli kulki kuolevaisen miehen. + +Ja koska tunne-palon kaari oli +senverran jäähtynyt, ett' ihmiskyvyn +mitalle lausehensa laskeutuivat, + +tään hätä ensiksi mä kuulin: »Ollos +siunattu Sinä, Kolmess' Yksi, joka +niin olit laupias mun siemenellein!» + +Ja sitten: »Poika, janon pitkän,[182] armaan, +min antoi lukeminen kirjan suuren, +sen, joss' ei valkea, ei musta muutu, + +tulosi viihtänyt on liekin tämän +sisällä, josta haastan; kiitos Naisen, +ken lentoon korkeaan soi siivet sulle. + +Sa uskot, että aattees saapuu luoksein +Ens-aattehesta niinkuin ykkösestä +säteilee viisahalle viis ja kuusi. + +Ja siks et kysy, ken ma oon ja miksi +iloisemmalta kuin on kukaan toinen +ma näytän tässä seurass' iloisien. + +Ja uskot oikein; eläväiset täällä +vähemmät taikka suuret, peiliin katsoo, +miss' ennen mietintää jo miete näkyy. + +Mut että pyhä rakkaus, joss' aina +ma valvon sielun silmin, saaden tuosta +suloisan kaihon, pääsis täyttymykseen + +suin suorin, liedoin, pelkäämättä puhu +ja lausu tahtos, lausu julki kaipuus; +on siihen vastaus jo valmis mulla.» + +Beatriceen katsoin; tämä kuuli ennen +kuin puhuinkaan ja mulle merkin hymyi, +mi siivet tahtoni sai kasvamahan. + +Ma sitten aloin:[183] »Tunne ynnä järki +tulivat teillä tasapainoon silloin, +kun ilmestyi Ens-Tasapaino teille. + +Näät Auringossa, jok' on lämmittänyt, +valaissut teitä, niin ne tasan ovat, +ett' uupuu vertaukset kaikki siinä. + +Mut kuolevaisten viisaus ja tahto +on eri-sulkahinen siiviltänsä, +syyn vuoksi, jok' ei teille tuntematon. + +Siks kuolevaisna epäsuhdan tunnen +tuon povessain ja nyt vain kiitän miellä +hartaalla isän-tervehdyksestänne. + +Topaasi kirkas, joka kallehinta +kaunetta tätä kaunistat, ma pyydän, +nimesi että minun kuulla soisit.» + +»Vesani oi, min varronnasta mulle +jo ilo versoi, kantataattos olen!» +Näin loihe lausumahan hän mulle ensin. + +Ja sitten:[184] »Hän, jost' ottanut on heimos nimen +ja joka kauemmin kuin vuosisadan +jo kiertää vuoren ensi reunaa, oli + +mun poikani, sun isäs-isän isä; +siis hyvin sopii, että teoillasi +lyhennät hänen väsymystään pitkää. + +Firenze, muurin vanhan saartamana, +se josta vieläi kellonlyönnit kuulee, +siveä oli, raitis, rauhallinen.[185] + +Diademit puuttui, käsikäädyt silloin, +prameilu naisten, vyötkin jotka ovat +kauniimmat katsoa kuin kantajansa. + +Kun tytär syntyi, peljännyt ei isä +avio-ijän ynnä myötäjäisten +menevän oikeasta määrästänsä.[186] + +Taloja ihmistyhjiä ei ollut, +viel' osoittanut Sardanapal ei myöskään, +kuin komeaksi huoneen tehdä saattaa.[187] + +Viel' ylipäässyt Montemalon ollut +Uccellatoio ei, mi rappiossaan +tulevi voitetuks kuin nousussaankin.[188] + +Bellincion Bertin näin mä käyvän soljin +vain luisin, nahkaisin, ja puolisonsa +palaavan peililt' ilman maalin kuorta.[189] + +Ja näin ma Nerlojen ja Vecchioiden[190] +vain nahkajakkuun tyytyvän ja heidän +vaimoinsa värttinään ja rukkipyörään. + +Oi onnen naiset! Kukin varma oli +hautansa paikasta eik' autiossa +vuoteessa maannut Ranskan vuoksi kukaan.[191] + +Yks valvoi kedoll' uutterasti, lastaan +kielellä sillä laulattain, jost' isän +on ilo ynnä riemu äidinrinnan. + +Taas toinen värttinätä väänsi, kertoi +perheelle hiljaa kuulevalle tarut +nuo Troijalaisten, Fiesolen ja Rooman. + +Cianghella, Lapo Salterello joku +pidetty silloin yht' ois ihmehinä +kuin nyt Cornelia tai Cincinnatus.[192] + +Niin kauniin, uskollisen kansan keskeen, +niin rauhallisen kansalaisen eloon +ja kotihin niin suloiseen Maria, + +manattu huudoin äänekkäin, mun antoi +jo kastehessa Battisteron vanhan +nimeksi pantiin mulle Cacciaguida.[193] + +Moronto oli veljeni ja toinen +ol' Eliseo; naisen, josta sukunimes +sinäkin sait, Pon-laakso mulle antoi. + +Samosin Konrad keisarin jo sotaan +ja hän mun otti ritareinsa parveen, +niin miekantyöni häntä miellyttivät. + +Ma hänen kanssaan sodin vasten saastaa +tuon opin, jonka joukko oikeutenne +jo valtaa; vaan syy Paimenen on siinä: + +Ja siellä kansa paha tuo mun päästi +viekkaasta maailmasta, jonka rakkaus +niin monta sielua vie turmiohon: + +marttyyrina ma tähän saavuin rauhaan.» + + + + +Kuudestoista laulu + + +Oi raukka veren-aateluus, ei ihme +minusta enää milloinkaan, jos täällä +alhaalla, joss' on turta tuntehemme, + +sa ylvästelyyn heimot houkuttelet: +myös siellä, missä vaiston tie on varma, +taivaassa, tarkoitan, ma ylvästelin. + +Oot vaippa, vaikka nopsaan lyhentyvä; +jos joka päivä jatketa ei sitä, +sen aika leikkaava on sakseillansa. + +Sanalla _te_,[194] jot' ensin Rooma sieti, +mut vähemmän nyt kannattaa sen kansa, +kohotin ääneni ma vastaukseen. + +Beatrice, syrjempänä hiukan, tuota +hymyili lailla tyttösen, mi yski +ens erheelle Ginevran romaanissa.[195] + +Näin lausuin: »Taattoni te ootte, suotte +rohkeuden kaiken mulle haastamahan +ja itseäni enemmäks mun teette. + +Niin monet riemun virrat täyttää mielen +minulta, että iloitsee se itse, +kun kestää voi sen eikä siitä halkee. + +Puhelkaa, kallis kantataatto, ketkä +ol' esi-isänne ja mitkä vuodet +lapsuudessanne muistiin merkittihin? + +Ja kuinka suuri Johanneksen Pyhän[196] +ol lauma silloin, ketkä arvokkaimmat +olivat siellä toimiin ylhäisimpiin?» + +Kuin tuulen puhaltaissa leimahtavi +tulehen hiili, näin ma valon tämän +heleemmin loistavan mun hellyydestäin. + +Ja niinkuin kaunistui se katsehelle, +niin äänin vienommin ja lempeämmin, +mut kielellä ei nykyisellä tällä,[197] + +se lausui: »Päiväst' asti _Aven_ suuren +ain päivään, jona äitini, nyt pyhän +vapautui kohtu mua kantamasta,[198] + +viissataa kertaa, vielä kymmeniä +kahdeksan, kääntyi Leijonaan tää tähti +sen jalkain juuress' syttyäkseen jälleen. + +Isäini lailla paikass' synnyin, missä +vuotuisten kilpa-ajoin kilpailija +kaupungin viime kuudennekseen saapuu. + +Tää isistäni riittäköön; he keitä +olivat, mistä sinne tullehia, +siistimpi siit' on vaieta kuin haastaa.[199] + +Sen ajan aseelliset, jotka asui +välillä Kastajan ja Marsin, oli +nyt siellä elävistä viides osa.[200] + +Mut kansalaisto, jonka sekoittanut +nyt Campi on, Certaldo ja Fighine,[201] +viel' oli puhdas viime seppäniekkaan. + +Parempi kuinka oiskaan moinen kansa +nyt naapureina ja ett' oisi rajat +kaupungin vain Galluzzoon,[202] Trespianoon, + +kuin ett' on sisäpuolia se, ja sietää +Aguglionen,[203] Signa-konnan katku, +jotk' on jo valmiit virkojanne myömään! + +Tuo josp' ei joukko, enin turmeltuva,[204] +ois emintimä keisarille ollut, +vaan suopea kuin pojallensa äiti, + +mies Simifontin, nyt Firenzen, rahaa +mi vaihtaa, kaupustaa, ois mennyt kotiin, +miss' iso-isänsä ol' kerjäläinen; + +suvulla Contin viel' ois Montemurlo, +Aconessa myös Cerchit vielä asuis +ja Grave-laaksossa kai Buondelmontit. + +Sekoitus kansan aina ollut alku +on kaupunkien kurjuuteen, kuin ruumiin +on rappiohon ruoka liian runsas. + +Rutommin usein sokko sonni kaatuu +kuin sokko lammas, ja yks miekka purra +voi viiltävämmin, paremmin kuin viisi. + +Jos vaarin otat, kuink' on käynyt Lunin +ja Urbisaglian ja kuinka heidän +rataansa seuraa Chiusi ja Sinigaglia,[205] + +et oudoksu, et kummaksu sa kuulla, +mitenkä sukukuntain surma koituu, +kun kaupungeillakin on perikato. + +Kaikk', kaikki, mik' on teidän, kuolee kerran +kuin tekin; vaan on elon aika lyhyt, +ja pitkä-ikäiseen jo kuolo piilee. + +Ja niinkuin rannan paljastaa tai peittää +kuun-taivaan kierto lakkaamatta,[206] samoin +on kohtalo Firenzen kaupunginkin. + +Siks ällös ihmettele, jos ma kerron +sinulle suurista Firenzen, joiden +jo maine kätkeynyt on ajan kera. + +Oon nähnyt[207] Ughit, Alberichit, Grecit, +Filippit, Catellinit ja Ormannit, +nuo vaipuissaankin kuulut kansalaiset. + +Oon nähnyt vanhat suvultaan ja suuret +della Sannellat niin kuin myös dell' Arcat, +Ardinghit, Soldanierit ja Bostichit. + +Vierellä portin,[208] jota kuulumaton +nyt painaa rikos raskas niin, se että +voi aikaansaada haahden haaksirikon, + +asuivat Ravignanit, joista heimo +on kreivi Guidon ynnä muiden, jotka +perivät suuren Bellincionen nimen. + +Tais hallituksen taidon della Pressa +ja suvussa jo Galigajon oli +kultainen kahva sekä miekankannin.[209] + +Jo suuri pylväs oli Kärpän, suuret +Sacchettit, Giuochit, Gallit ja Fifantit, +Baruccit, häpeilevät Chiaramontesit. + +Puu, josta polveutui Calfuccit, oli +jo suuri, ja jo Arriguccit, Sizit +valitut oli neuvos-istuimille. + +Oi, millaisina heidät näin, nyt syöstyt +vuoks ylpeytensä! Ja Firenzen kaune[210] +ol' luodit kultaiset, kun suurta tehtiin! + +Tuo oli isäintapa niiden, jotka +nyt piispanhiipan vapaaks tullen kertyy +lihaansa lihoittamaan konsistoriin.[211] + +Se suku julkea,[212] mi kyynä vainoo +pakenevaista, vaan jo lampaaks leppyy, +jos sille näyttää kukkaron tai hampaat, + +jo nousi, vaan niin alahalta, että +pahaksi pani Ubertin Donato, +kun appi hälle suvun moisen antoi. + +Luo vanhan tarun Fiesolesta tullut +jo oli Caponsacco, ja Giuda +ja Infangato kuului kansalaistoon. + +Sanani tosi on, vaikk' uskomaton: +se portti, josta sisäkaupunkihin +käy tie, sai nimen Pera-perheen[213] mukaan. + +Jokainen, joka kilvessänsä kantaa +suurherran[214] vaakunaa, min maine vielä +vuotuisin Tomas-juhlin uudistetaan, + +sai hältä oikeudet ja ritar-nimen; +vaikk' kansanpuolueesen kallistuvi +se, jonka kilven kultajuova kiertää. + +Jo oli Gualterottit, Importunit +ja vieläi rauhallisemp' oisi Borgo,[215] +jos häirinneet ei naapurit ois uudet. + +Se talo, josta teille tuska tuli +vuoks vihan oikean, mi kylvi surmaa +ja päätti teiltä kaikki päivät liedot, + +se sukuinensa oli kunniassa: +Oi Buondelmonte, kuinka pahoin teitkään, +kun muiden neuvosta sa immen petit! + +Iloitsis moni, joka suree, Luoja +jos ois sun hukuttanut Ema-jokeen, +ens kerralla kun kaupunkiin sa tulit. + +Mut vartijalle Vanhan sillan, tuolle +patsaalle katkenneelle, uhri tuoda +Firenzen täytyi viime rauhassansa. + +Sukujen näiden ynnä muiden aikaan +niin onnellisna nähnyt oon Firenzen, +sill' ettei ollut edes syytä surra. + +Sukujen näiden aikaan kunniassa, +hurskaana näin sen kansan, eikä kukkaa +Firenzen[216] vienyt vainolaisen peitsi, + +ei puuntanut se puolueiden vihaa.» + + + + +Seitsemästoista laulu + + +Sellaisna kuin luo Klymenen hän, joka +viel' itaroittaa isät lapsillensa, +kyselemähän saapui synnyntäänsä,[217] + +ma siinä seisoin; sellaisena näki +Beatrice hänet ja tuo soihtu pyhä +mi vuokseni jo vaihtanut ol' paikkaa. + +Siks Valtiattareni virkkoi: »Päästä +sanoiksi kaihos hehku, jotka kantaa +sun oman sielus leimaa leimuavaa. + +Ei niin, ett' tietoamme kartuttaisi +sun puhees, vaan ett' tottuisit sa julki +janosi tuomaan sammutettavaksi.» + +»Oi kallis juureni, niin ylhä, että +näät ennen luomista jo luodut seikat +tajuten pisteen,[218] missä ajat kaikki + +on nykyisiä, niinkuin ymmärtävät +maan lapset, ettei koskaan kolmiohon +voi mahtua kuin yksi tylsäkulma! + +Kun seurassa Vergiliuksen olin +vuorella, jolla sielut lääkitähän, +ja matkallani kuolon valtakuntaan, + +ma vastaisuudestani ankaria +sanoja kuulin,[219] vaikka pantsaroitu +hyvinkin olen vastaan kohtaloa. + +Toiveeni täyttyis siksi nyt, jos kuulla +ma saisin, mikä mua vartoo arpa, +näät nuoli tietty satu ei niin syvään.» + +Valolle samalle näin virkoin, ennen +mi mulle oli haastanut, ja ilmi +toiveeni toin Beatricen mielen mukaan. + +Eik' arvoituksin,[220] jotka houkkaa kansaa +kietoivat ennen kuin ol' kuollut Luojan +karitsa, kantaja maailman synnin, + +vaan sanoin säntillisin, selvin vastas +minulle isän-rakkaus, hunnutettu +ja näkyväinen autuus-hymyilyssään: + +»Ajallinen, mi ainehenne äärten +ja mittain ulotu ei ulkopuolle, +kuvastuu kaikki Luojan katselmukseen. + +Mut siit' ei välttämättömyyttä voita +se enempää kuin pursi virran viemä +katseesta, johon heijastuu sen kulku. + +Ja sieltä, niinkuin urkuin harmoniat +suloiset saapuu korvahan, nyt näkyy +silmääni aika, joka kypsyy sulle. + +Kuin jättää sai Hippolytus Ateenan[221] +vuoks emintimän häijyn, julman, viekkaan, +niin sunkin pakko jättää on Firenze. + +Sit' tahdotaan ja siihen pyritähän; +ken tuota tuumii, koht' on onnistuva, +miss' itse Kristus joka päivä myödään.[222] + +Syyn saapa kansan suussa on, ken hävii, +kuin tavallista; mutta todistaja +oleva toden loukatun on kosto. + +Sun kaikk' on jätettävä kalleimpasi, +syvimmin lempimäs; ja tää on nuoli +maanpaon jousen sulle ensimmäinen. + +Kokea saat sa, kuinka syödä karvas +on leipä muiden sekä kuinka raskaat +on nousta, laskeutua mieron portaat. + +Mut enin painava sun hartioitas +on seura huono,[223] tuhma, jonka kanssa +kurjuuden alhoa tuot' astuskelet. + +Ilkeyttä houkkain, kiittämättömyyttä +sa heiltä niität; vaan senjälkeen pian +punertuu otsa heiltä eikä sulta. + +On heidän raavas-raakuutensa käypä +niin julki, ett' on sua kaunistava, +kun ollut olet oma puolueesi. + +Tyyssijas, ensi lietes lämpö suopeus +oleva suuren on Lombardialaisen,[224] +mi ylös portaita vie kotkaa pyhää + +ja jok' on hoitava niin hyvin sua, +ett' teillä pyyntö ja sen täyttäminen +jää toiseen järjestyksehen kuin muilla. + +Sa hänen luonaan tapaat sen, min syntyyn +tää tähti vankka vaikutti niin syvään, +tekonsa että kuuluisiksi tulee. + +Vuoks nuoruutensa huomattu ei vielä +hän ole, sillä yhdeksän vain vuotta +nää häntä kiertäneet on piirit pyhät. + +Mut ennen kuin Gascognelainen pettää +ylevän Henrikin, lyö tulta hänen +kykynsä halveksua rahaa, vaivaa. + +Tekonsa jalot tunnetuiksi tulee, +niin ettei niistä kieliänsä vaiti +voi pitää hänen vainolaisensakaan. + +Sa häneen usko ynnä suosioonsa; +monien kohtalot hän muuttaa, vaihtaa +rikasten sekä kerjäläisten osat. + +Tuo muistoos kirjoitettu olkoon, mutta +sit' älä sano...» Ja hän kertoi paljon, +jot' tuskin uskoo, ken sen itse kokee. + +Ja jatkoi: »Poika, selitys on tässä +sen, mitä sulle lausuttiin; nää paulat +aurinkokierron harvan taa vain piilee.[225] + +Sua tahdo silti vihaamaan en kansaas; +näät elos jatkuva on siitä yli +kuin heidän vilppinsä saa rangaistuksen.» + +Kun vaieten tuo pyhä sielu näytti +valmiilta kankaan kudontaan, min hälle +ma olin virittänyt kangaspuille, + +ma aloin niinkuin se, mi neuvon vielä +epäillen vaatii joltakulta, joka +rakastaa, näkee, tahtoo vilpitöntä: + +»Näen, taatto armas, kuinka ratsastavi +mua vastaan aika antaaksensa iskun, +mi tuntuvin on sille, ken ei torju.[226] + +On silloin paras olla kaukaa viisas, +menetä muita etten lauluillani, +jos multa riistetähän paikka rakkain. + +Ma maailmassa tuskan äärettömän +ja vuorella, min sulokukkulalta +mun tänne nosti silmät Naisen kauniit, + +valosta valoon sitten halki Taivaan +oon kuullut moista, joka, jos sen kerron, +monelle maistuva on katkeralta; + +mut jos ma pelkään totta tuoda julki, +epäilen, saanko elää niiden kesken, +oleva joille on tää aika vanha.» + +Se valo, jossa loisti löytämäni +tuo kalleus, nyt vasta leimahtikin +kuin kultapeili, johon päivä paistaa. + +Ja vastas: »Varmaan omatunto, oman +häpeän taikka muiden hämmentämä, +sanasi arvaava, on ankariksi. + +Mut silti jätä kaikki sievistely, +tuo julki kaikki, mitä nähnyt olet, +ja kynnet tuntekoon se, joss' on syyhy. + +Näät laulus vaikka karkealta soiskin +ens kuulemalla, jättää terveellisen +ravinnon voi se vatsaan sulattajan. + +Siks olkoon huutos niinkuin myrskytuuli, +mi enin puskee puita korkeimpia; +tää koituva on sulle kunniaksi. + +Siks sulle näytetty on taivahissa +ja vuorella ja syvyyksissä vaivan +vain olentoja, jotka tuntee maine. + +Näät kuulijan ei mieli tyydy eikä +hän usko esimerkkiin, jonka juuret +on tuntemattomat ja piilotetut, + +ei epäselviin todistuksiin myöskään.» + + + + +Kahdeksastoista laulu + + +Nyt itseksensä pyhä sielu[227] nautti +sanoistaan; omastani nautin minä, +suloisen sekoittaen katkeralla. + +Ja Nainen, joka Luojan luo mua johti, +nyt virkkoi: »Muuta mieti, muista, olen +lähellä kaiken väärän keventäjää.» + +Päin käännyin ääntä hellää lohdutuksen, +mut ryhdy kuvaamaan en rakkautta +pyhäistä, joka silmistänsä paistoi. + +Epäile vain en valtaa sanojeni, +vaan muistoakin, jok' ei itsens' yli +avutta toisen voi niin loitos lentää. + +Niin paljon kertoa ma saatan toki, +ett' tunteheni häntä katsellessa +muut toivot kaikki tuntui unohtaneen, + +niin kauan kuin tuon ijäisyyden ilon, +Beatricesta mi suoraan loisti, mulle +auvoksi heijastivat kasvot kauniit. + +Mun hurmas hymyllään hän kirkkahalla +ja lausui: »Käänny, kuuntele, ei yksin +mun silmissäni paratiisi ole.» + +Kuin kasvoin ilmehestä joskus näkyy +maan päällä tunne, jos se on niin suuri, +se että sielun kokonansa valtaa, + +niin leimunnasta pyhän liekin, jota +nyt kohti käännyin, näin ma tahdon haastaa +minulle vielä asioita muita. + +Hän näin:[228] »Tää viides aste puun, joll' elon +on lähde latvassaan ja heelmää kantaa +pudottamatta koskaan lehtiänsä, + +on asuinsija autuaiden, ennen +taivaaseen tuloaan niin kuuluisien, +heist' että runottaret kaikki hyötyi. + +Siks katso ristin poikkipuuta: kenet +ma nimitänkin, sulle ilmestyvi +kuin ukonvaaja nopsa pilvest' iskee.» + +Samassa sanoi Josuan hän nimen; +välähdys pitkin ristinpuuta kulki +eik' ollut valo hitaampi kuin ääni. + +Nyt ylväs Makkabeus mainittihin; +näin valon toisen, joka kulki kaartain, +ja riemu oli ruoskansiima hyrrän. + +Valoa kahta tähystin ma tarkkaan +kuin silmä seuraa haukkaa lentävätä; +ne oli Roland sekä Kaarle Suuri. + +Senjälkeen Renouard ja Vilhelm veti +katseeni pitkin ristinpuuta, vielä +Robert Guiscard ja myöskin herttu Gottfrid.[229] + +Nyt sielu, joka haastanut ol' äsken, +valoihin muihin liittyi, mulle näytti, +mik' oli taituri hän taivas-kuoron. + +Taas käännyin oikealle saadakseni +Beatricen sanoista tai liikkehistä +lähimmän tehtäväni osoituksen. + +Ja näin niin seijahina silmät hänen, +niin riemukkaina, että entisetkin +näkönsä voitti hän ja viimeisenkin. + +Kuin ihminen, mi hyvää tekee, tuntee +ilostaan joka päivä kasvavasta, +hyveensä että edistyy ja varttuu, + +niin huomasin ma oman kiertotieni +avartunehen kera Taivaan, koska +näin ihanampana tuon Ihmettären. + +Ja niinkuin tuokiossa naisen posket +taas vaihtuu valkeiksi, kun kasvoiltansa +ujouden punan poistunut on kuori, + +niin näkyi silmääni, kun käännyin, katsoin +tään tähden valkeutta hillittyä, +kuudennen,[230] joka sisälleen mun otti. + +Näin tässä sainiossa Jupiterin +siin asuvaisen lemmenliekin kieltäin +omaani[231] silmihini kirjoittavan. + +Kuin linnut, rantamalta pyrähtäneet, +ravinnost' onnitellen toistaan, pitkään +tai pyöreähän parveen järjestyvät, + +sisällä valojen niin sielut pyhät +nuo kiersi laulain ynnä kirjaimiksi +D:n, I:n ja L:n kirkkahiksi yhtyi.[232] + +He ensin tanhus oman laulun mukaan; +taas hetkeks seisahtivat, vaikenivat, +tekivät noista kuvioista yhden. + +Oi laulun Luojatar, mi pitkän ijän +neroille suot ja kunnian ja heidän +taas kauttaan kaupungeille, valtioille! + +Säteesi salli mulle, että voisin +näyt piirtää muille niinkuin näin ne itse; +sun voimaas kertokoon nää säkeet niukat! + +Viis kertaa seitsemän he näyttäytyivät +näin kerakkein ja ääntiöin; ma vaarin +niist' otin, mikäli ne piirtyi silmään. + +_Diligite iustitiam_ ol' alku +tuon kirjoituksen, mulle kirkastuvan; +ja loppu näin: _qui iudicatis terram_. + +M-kirjain sanan viidennen taas heidät +keräsi järjestykseen niin, ett' tähti +hopeina paistoi, kulta kulmillansa. + +Valoja vaipuvan näin muita sinne, +M missä kärjistyi, ja jäävän laulain +Hyvyyttä kiittämään, mi luokseen vetää. + +Ja sitten--niinkuin kekäleitä lyöden +tuhansin kipinöitä tuikahtavi, +joist' ennustusta houkat joskus etsii--[233] + +valoja samoin sieltä sinkoavan +ma näin, ja nousevan sen mukaan, minkä +suo mitan Aurinko, mi niitä syttää. + +Kun paikallensa palanneet ne oli, +näin kotkan pään ja kaulan ilmestyvän +hohteessa tuossa eriskummaisessa. + +Ei tarvis mallia sen Taideniekan, +on itse mallinsa, ja hältä tulee, +se vaisto lintujen, mi pesät muovaa. + +Ja toinen parvi autuas, mi ensin +liljoina näytti M:ään liittynehen, +vain vähin liikkein täydensi tuon kuvan. + +Ah, sulotähti, mitkä jalokivet +osoitti mulle siellä, oikeutemme +ett' anti taivaan on sun kaunistamas! + +Rukoilen henkeä, mi sun on liikkees +ja voimas alku, katsomaan, mist' tulee +se savu,[234] joka himmentää sun hohtees; + +ett' toisen kerran vielä suuttuis niille +hän, jotka kauppaa temppelissä käyvät, +marttyyriverin, ihmein muuratussa. + +Oi taivaan sotajoukko, jonka näen, +rukoile niiden eestä, jotka harhaan +maan päällä johti esimerkki paha! + +Miekoilla muinen sodat käytiin; nytpä +se leipä riistämällä sieltä täältä, +jot' Isä armias ei kiellä keltään.[235] + +Mut sa,[236] mi kirjoitat vain ansaitakses, +viel' elää, muista, Paulus, Petrus, kuolleet +sun tärvelemäs viinitarhan tähden! + +Voit vastata: »Niin mull' on mielihalu +hänehen, joka yksin elää tahtoi[237] +ja kuoli naisen tanssin vuoks', ett' tunne, + +en Kalastajaa enkä Paavalia.» + + + + +Yhdeksästoista laulu + + +Tuo näkyi avosiivin kaunis kuva[238] +mun eessäin, nautintohon autuaasen +iloiset sielut kaikki yhdistäen. + +Jokainen näytti rubinilta, jossa +niin kirkkahana säde päivän paloi, +se että heijastui mun silmihini. + +Mit' on mun kuvattava nyt, ei koskaan +sit' ääni soinut, muste kirjoittanut +eik' uneksinut fantasia ole. + +Puhuvan näin ja kuulin kotkan nokan, +sanovan äänellänsä _mun_ ja _minä_, +kun selvään tarkoitti se _me_ ja _meidän_. + +Se alkoi: »Oikeutta tein, ja hurskas +kun olin, nousin tähän kunniahan, +jonk' yli toivo korkeinkaan ei lennä. + +Maan päälle jätin moisen muiston, että +pahatkin kiittää sitä, vaan ei seuraa +mun töitäni, joist' aikakirjat kertoo.»[239] + +Kuin lämpöä vain yhtä hiilet monet +uhoovat, yks vain ääni rakkauden +kuvasta kuului monen soivan sielun. + +Ma virkoin: »Oi, te kukat aina kauniit +ijäisen ilon, jotka tuntemahan +mun saatte tuoksunne kuin yksi tuoksuis! + +Pois multa puhukaa tää paasto pitkä, +min vuoksi kauan nälkää nähnyt olen, +kun päällä maan ei ruokaa ollut mitään. + +Jos taivahassa, tiedän, Luojan oikeus +kuvastuu toiseen valtapiiriin,[240] teidän +myös piiriinne se hunnutonna heittyy. + +Tunnette, kuinka teitä kuuntelemaan +ma tarkistaun ja mikä aikaansaanut +epäily on tään hengenpaaston pitkän.» + +Kuin haukka, joka hupustansa pääsee, +lyö siipiään ja päätä kääntää, tahtoo +upeilla sekä uljuuttansa näyttää, + +niin näin ma käyttäytyvän kotkan, jonka +he muodostivat, jotka lauluin, yksin +taivaassa tunnetuin noin kiitti Herraa. + +Se alkoi: »Hän, ken mittarinsa käänsi +maailman ääriin ja niin paljon siihen +salaista, julkistakin järjesteli, + +ei voinut voimallaan Hän kaikkeutta +niin leimata, ett'ei ois kaiken yli +Sanansa jäänyt siinä valtiaaksi. + +Tuon varmentaa se, että ensi Ylväs,[241] +jok' oli huippu kaiken luomakunnan, +kun vartonut ei valkeutta, lankes. + +Ja siitä näkyy, kuink' on kaikki luodut +alemmat ahtait' astioita Hyvän +rajattoman, joll' itsessään on mitta. + +Siis tajuvoimanne, jonk' olla täytyy +sen ylhäisimmän ymmärryksen säde, +mi täyttänyt on luomakunnan kaiken, + +luonteensa mukaan voi ei olla moinen, +ett' erottais ei Alkuaan se paljon +sen tuoltapuolen, minkä silmä näkee. + +Vanhurskauteen siis ijäiseen se äly, +min vastaan ottaa teidän maailmanne, +sisälle tunkee niinkuin silmä mereen. + +Näät vaikka rannalta se pohjan näkee, +se nää ei syöveriin; on sielläi pohja, +vaikk' katsehelta verhoaa sen syvyys.[242] + +Valoa vain on se, mi ijäisestä +seesteestä virtaa, muu on kaikki mustaa +ja varjoa tai myrkkyä vain lihan. + +Nyt kyllin auk' on sulle kätkö, joka +elävän oikeuden peitti sulta, +tuon, josta kysynyt jo oot niin usein. + +Sa sanoit:[243] 'Syntyy Indus-virran maassa +inehmo eikä kukaan siellä puhu, +ei lue, kirjoita ei _Kristuksesta_. + +Mut tahtonsa ja työnsä ovat hyvät, +mikäli ihmisjärki näkee, ynnä +sanoissa, elämässä synnittömät. + +Hän kuolee kastamatta, uskomatta. +Mik' oikeus tuomita voi hänet? Mikä +on syntinsä, hän vaikkei uskonutkaan?' + +Ken itse oot, mi istut tuomar-tuoliin +älysi vaaksoin lyhvin päättämähän +tuhanten peninkulmain päästä seikat? + +Ken aatteitani viisastellen kysyy, +sais kyllin syytä epäilyyn hän siitä, +jos Raamattu ei yli teidän oisi. + +Voi, madot maan, voi tylsät mielet! Koskaan +Ens-Tahto, hyvä itsessään, ei poistu, +pois itsestänsä, jok' on Hyvyys korkein. + +On oikeaa, kanss' sen mi yhteen sointuu; +ei sitä kiehdo mikään luotu hyvä, +mi synnyttämä on vain Luojan säteen.» + +Kuin ruokittuaan poikasensa kaartaa +pesänsä päälle haikara ja häneen +se katsoo, joka ravinnon on saanut, + +niin näkyi--ja niin siihen katsoin minä-- +tuo lintu siunattu, min siivet liikkui +niin monen tahdon leyhytteleminä, + +ja lauloi lennostaan: »Kuin sulle soivat +mun säveleeni, joit' et ymmärtele, +niin ihmisille ijäinen on Oikeus.» + +Kun sitten Pyhän Hengen hehkut kirkkaat +kuvaksi samaks oli tyyntynehet, +maankuuluiksi mi roomalaiset saattoi,[244] + +se jatkoi: »Noussut tähän tähteen ketään +ei vielä, uskonut ken Kristuksehen, +ei ennen eikä jälkeen ristin-kuolon. + +Mut katso, monet huutaa:[245] 'Kristus!' jotka +hänestä tuomioll' on kauempana +kuin moni, jok' ei häntä tuntenutkaan. + +Heit' tuomitsevat Afrikankin kansat,[246] +kun kahteen laumaan kaikki jakautuvat, +ijäti kurjaan, iki-autuaasen. + +Ah, kuninkaanne mitä kuulla saakaan, +kun auki Persia sen kirjan näkee, +mi kertoo heidän halpuutensa kaikki! + +Näkyvä sieltä on Albertin töistä[247] +se että hävittää hän Böhmin; pian +tuo Luojan kynän liikkumaan on saapa. + +Näkyvä murhe on, min Seinen yli +tuo saatava on rahan-väärentäjä, +mi kuolee ryntäyksestä metsäsian. + +Näkyvä korska on se vallanhimo, +mi miehet Englannin, Skotlannin huumaa, +niin ettei maissaan toisiaan ne kärsi. + +Näkyvä komeilu ja veltot tavat +Espanjalaisen, samoin Böhmin herran, +mi hyvettä ei tunne eikä tahdo. + +Näkyvä merkiss' I:n on hyvyys +Jerusalemin Ramman tuon, mut hänen +paheensa kuvattuina M:n merkkiin. + +Näkyvä tuon on itaruus ja halpuus, +mi hallitsee nyt tulisaarta, missä +Ankises päätti päivät pitkän ijän; + +ja hänen pienuuttansa ilmi tuomaan +paperi pieni mahduttaa saa paljon, +niin ett' on teksti lyhennetty tarpeen, + +ja ilmi ilkityöt se tuopi veljen +ja sedän, jotka vetäneet on lokaan +kaks kruunua ja suvun kunniakkaan, + +ja Portugalin kuningas ja Norjan +sielt' ilmi käy, ja Raschian herra, joka +Venetsian rahan leimaa väärinkäytti. + +Oi onnen Unkari, jos salli sortaa +et enää itseäs! Oi myös, Navarra, +takana vuorten ase-onnes piilee! + +Ja kukin uskokoon tään entehenä, +jo että Nicosia, Famagusta +vuoks hirviönsä vaikeroi ja huutaa, + +mi eroa ei muista vertaisistaan.» + + + + +Kahdeskymmenes laulu + + +Kun se, mi valaisee maailman kaiken, +pois painuu pallonpuoliskolta meidän +ja päivä kaikkialta katoavi, + +näkyvi äkkiä taas taivas, valoin +tuhansin, vaikka yhtä heijastavin, +joit yksin äsken sai se valkeutensa. + +Tuo taivas-ilmiö mun muistui mieleen, +kun maailman ja kuninkaitten kuvan +tuon vaikeni taas pyhä valtanokka. + +Ja valot vilkkaat, vielä kirkastuen +säkeitä haihtuvia, haihtuneita +mun muistostani, loihe laulamahan. + +Oi, sulorakkaus, hymy-hunnullinen, +sa kuinka paloit noissa kynttilöissä, +vain täyttämissä ajatusten pyhäin! + +Kun laanneet oli enkel-lauluistansa +nää kalliit hohtokivet, joilla näin ma +koristetuksi kuudennen sen tähden,[248] + +ma kuulin niinkuin virran kuohun kirkkaan, +mi vierii paaterelta paaterelle +ja osoittaa, kuink' on sen lähde runsas. + +Kitaran kaulassa kuin ääni saapi +sointunsa ynnä puhallettu ilma +saa muodon päästen reikiin säkkipillin, + +niin äkkiä ja arvaamatta kohu +tuo kumma kulki pitkin kotkan kaulaa, +mi soi kuin ontto ois se ollut aivan. + +Se siinä ääneks muuttui, siitä lähti +sanoina kautta nokan, joita sydän, +ma kuhun kirjoitin ne, juuri vartoi. + +»Sit' osaa minusta», soi laulu, »joka +maisissa kotkissa voi sietää päivän +säteitä,[249] katsele nyt tarkkaavasti. + +Valoista, jotka minut muodostavat, +näät silmistäni sinkoovaiset ovat +korkeimmat koko tässä asteikossa. + +Se, joka säihkyy silmäteränäni, +ol' lauluniekka Pyhän Hengen,[250] kantoi +hän arkin kaupungista kaupunkihin. + +Nyt laulunsa hän arvon tuntee, oma +mikäli siinä tahtons' ilmi tuli, +siit' yhtä arvokkaan kun saa hän palkan. + +Viidestä, jotka kulman kaaren viittoo, +se, joka lähinnä on nokkaa, kerran +lohdutti leskeä, mi suri lastaan. + +Nyt tietää hän, kuink' kallihiksi käypi +Kristusta olla seuraamatta, auvon +koettuaan ja auvon vastakohdan.[251] + +Seuraava kaaressa mun kertomassain +ylemmän kulmakarvan, lykkäystä +sai kuolostaan,[252] kun syvästi hän katui. + +Nyt tietää hän, ett' iki-oikeus Taivaan +ei muutu, vaikka tehdä arvon rukous +maan päällä päivän tään voi huomiseksi. + +Seuraava,[253] tilaa Paimenelle tehden, +kerällä lain ja minun kreikkalaistui; +tarkoitus hyvä pahan heelmän kantoi. + +Nyt tietää hän, ett' työnsä hyvän seuraus +tuo paha hänt' ei vahingoita, vaikka +se turmelusta tuotti maailmalle. + +Ja se, min kaaren alapäässä näet, +ol' Vilhelm,[254] jonka surmaa maa se itkee, +mi suree, että Karl ja Fredrik elää. + +Nyt tietää hän, kuink' kuningasta Luoja +rakastaa oikeaa, ja hohtavalla +hän hahmollaan sen kyllä ilmi tuokin. + +Ken uskois erheen maailmassa siellä, +kehässä tässä että Troijan Rifeus +on viides kaune valosarjan pyhän. + +Nyt Luojan armosta hän paljon tietää +mik' outoa on maailmalle, vaikka +näkönsä kannakaan ei saakka pohjaan.»[255] + +Kuin kiuru alla avaruuden laulaa +sitten vaikenevi tyytyväisnä, +sulouteen viime virren uuvahtaen, + +niin näytti minusta nyt leimakuva +tuo iki-ilon, jonk' on toivo tehnyt +jokaisen seikan semmoiseks kuin on se. + +Ja vaikka olin epäilyyni nähden +kuin lasi värin peittämänsä suhteen, +en vaiti varrota ma voinut, suusta + +nää sanat: »Mitä mahtaa olla tämä?» +omalla voimallansa tunkeutuivat; +ja silloin sielut kirkkahammin juhli. + +Nyt silmin vielä säihkyvämmin vastas +minulle pyhä lintu, etten jäisi +ma kauan kummastuksen kuorman alle: + +»Nään, että uskot, mitä virkan sulle, +mun vuoks, et tietäin, kuin ne tapahtuvat, +siks, vaikka uskot, salass' on ne sulle, + +teet niinkuin mies, mi hyvin tuntee seikan +nimeltä, vaan ei olemukseltansa, +jos sitä selvitä ei toinen hälle. + +_Regnum coelorum_[256] väkivaltaa sietää +rakkauden kuuman taikka toivon hartaan, +mi voittaa saattaa Jumalankin tahdon; + +ei niinkuin kuolevainen kuolevaisen, +vaan Taivas tahtoo voitetuksi tulla +ja voitettuna voittaa hyvyydellään. + +Ens sielu silmäkulman ynnä viides +sua kummastuttaa, koska heillä näet +koristetuksi tämän enkel-kodin.[257] + +He kuolleet pakanoina ei kuin luulet, +vaan kristittyinä, uskoin Vapahtajaan +vast'edes kärsivään tai kärsineesen. + +Näät helvetistä, joss' ei käänny kukaan +hyvähän tahtoon, luustoonsa tuo palas, +ja palkka toivon palavan se oli;[258] + +tuon toivon palavan, mi voimin kaikin +rukoili luojaa, että ruumistuis hän +ja muuttua vois vielä tahto miehen. + +Se sielu mainehikas, josta puhun, +lihaansa palas, siinä hetken oli +ja uskoi Häneen, joka voi hänt' auttaa. + +Ja uskoen hän tuleen moiseen syttyi +rakkauden toden, että riemun tämän +hän ansaitsi, kun toisen kerran kuoli. + +Kautt' armon, joka lähtehestä läikkyy +syvästä niin, ett'ei sen alku-aaltoon +viel' ole koskaan luodun silmä nähnyt, + +tää toinen rakasti niin oikeutta, +ett' armost' armoon Luoja hälle katseen +valisti lunastukseen vastaisehen.[259] + +Hän siihen uskoi, sietänyt ei enää +hajua pahaa pakanuuden kansain, +vaan moitti, soimas heidän turmelustaan. + +Ne kolme naista, jotka oikealla +sivulla vaunun näit, ol' hälle kaste +jo tuhat vuotta ennen kasteen aikaa. + +Oi, armon-valitsemus, kuink' on juures +etäällä niiden katsehilta, jotka +ei syytä ensimmäistä täysin näe! + +Ja teidän, kuolevaisten, arvostelmat +on ahtaat; mekin, jotka Luojan näämme, +viel' emme tunne joka valittua. + +Mut meist' on suloinen tuo puute, sillä +täss' autuudessa autuutemme kasvaa, +me että samaa tahdomme kuin Luoja.» + +Näin kuva jumalallinen tuo mulle +suloisen rohdon antoi, että lyhyt +näköni siitä selväks seijastuisi. + +Ja niinkuin kielten helinällä hyvää +säestää laulajata luutun-lyöjä, +niin että laulu soreammin sointuu, + +niin muistan, että hänen haastaessaan +nuo valot autuahat kaksi,[260] niinkuin +molemmat silmät räpäykseen yhtyy, + +säesti heitä helohohtehillaan. + + + + +Yhdeskolmatta laulu + + +Taas kasvoihin jo valtiattareni +ma olin silmät kiintänyt ja sielun, +kaikista muista miettehistä vapaan. + +Mut hän ei hymyillyt, vaan virkkoi mulle: +»Jos nyt ma hymyilisin, vois sun käydä +kuin kerran Semelen, mi tuhkaks paloi.[261] + +Näät kauneuteni, kuten nähnyt olet, +sikäli syttyy, kasvaa kuin me noustaan +palatsin ijäisen tään portahia, + +ja hehkuu niin, jos hillitä ei sitä, +ett ihmisvoimas ois sen leimunnalle +kuin lehvä, johon tuli taivaan iskee. + +Olemme nousseet soihtuun seitsemänteen,[262] +mi Jalopeuran povell' liekkivällä +säteilee kirkkaammin sen voimaa juoden. + +Suo mieles seuraella silmiäsi, +tee niistä peilit kuvion sen kuultaa, +mi tässä peiliss' sulle kangastuvi.» + +Jos joku tietäis, kuinka katseheni +näöstä nautti autuaasta hänen +mun kääntyessä esineihin muihin, + +hän ymmärtäis, mik' onni sentään oli +totella taivaallista saattajaani, +jos vastakkain hän vaa'itsee nuo seikat. + +Kristallissa, jok' kiertäin maailmata +nimeä kantaa päällikkönsä kuulun,[263] +min hallitessa paha kaikki nukkui, + +näin kullanväriset ma portaat[264] ylös +kohoovan, valon läpivälkyttämät, +niin ylös, ettei nähdä voinut silmä. + +Ja alas asteita sen käyvän näin ma +niin monta loistoa kuin kaikki valot +taivaalta oisi siihen siroitetut. + +Kuin päivän ensi koittehella naakat +kokoontuu luonnonvaiston mukaan ynnä +lyö lämmetäkseen ilmaa siivin kylmin, + +ja osa lentää pois eik' enää palaa, +taas toiset kääntyy samaan lähtöpaikkaan +ja siihen kaartamahan jäävät toiset; + +niin näytti minusta, kun katsoin hehkuun +säenten, yhdess' saapuvaisten, koska +ne heljät heittyi porras-astehelle. + +Ja se, mi seisoi meitä lähimpänä, +niin loisti, että lausuin itsekseni: +»Tajuan hyvin rakkautes ma merkin.» + +Mut hän,[265] joit' aikaa ynnä tapaa varron +puheen ja vaitiolon, seisoo hiljaa; +siks vasten toivoani viel' en kysy. + +Siks hän, mi näki, kuinka vaikenin ma +sen katselmuksissa, mi kaikki näkee, +näin virkkoi: »Tyydytä jo kuuma halus!» + +Ma virkoin: »Tosin vuoksi ansioni +en oman vaatia voi, että vastaat; +mut hänen vuoks, mi mulle sallii sanan, + +ah, sielu autuas, mi piilet riemus +sisällä, tee nyt mulle tiettäväksi, +mik' on sun saattanut niin liki mua. + +Ja lausu, miks ei tässä taivahassa +soi Paratiisin sulosoinnut, jotka +niin hartahina alemmissa helkkää.» + +»Sun kuulos kuolevaisen on kuin näkös», +hän vastas; »syystä siitä[266] ei soi laulu, +mist' ei myös hymyile Beatrice täällä. + +Pyhiä käynyt olen portahia +näin alas vain sua ilahduttaakseni +puheellain ynnä valo-vaipallani. + +Ei rakkaus suurempi mua kiirehtänyt, +se hehkuu yhtä suurna, suurempana +tääll' ylhäällä, kuin näät sen leimunnasta; + +vaan tunne rakkauden, mi meistä tekee +maailman-kaitselmuksen orjat alttiit, +tääll' arvat jakaa, kuten oivaltanet.» + +»Nään kyllä», virkoin, »pyhä soihtu, rakkaus +näiss' että kartanoissa riittää vapaa +jo totteluhun ikikaitselmuksen. + +Mut se on ymmärtää mun työläs, kuinka +sa yksin juuri kumppaneistas tähän +tekohon ennen muita määrättihin.» + +Sanaani viimeiseen en päässyt vielä, +kun valo kiertäin keskipistettänsä, +nopean myllynkiven lailla pyöri. + +Ja vastas rakkaus, mi asui siinä:[267] +»Jumalan valkeus mun yltä valaa +ja läpitunkee kotelon, miss' olen. + +Ajuuni omaan yhtyneenä voima +sen kohottaa mun niin, ma että näen +Ylimmän Olennon, jok' on sen lähde. + +Säteilemäni riemu siitä johtuu; +mikäli kirkastuu näät sielun-silmäin, +sikäli loistan Luojan rakkautta. + +Mut sielu kirkkainkaan ei taivahissa, +serafi ei, jok' enin näkee Luojan, +voi selitystä kysymyksees antaa. + +Näät Ikisäätämyksen onkaloihin +syvälle niin sen tutkain tunkee, että +ei sinne silmä kuolevainen kanna. + +Ja päälle maan kun jälleen saavut, kerro +tää siellä, ettei julkeneisi kukaan +päämäärää tuota kohti käydä enää. + +Valoisa tääll' on sielu, siellä tumma; +siis päätä, kuinka päällä maan se mahtais, +mit' ei se voi, sen vaikka Taivas korjaa.» + +Sanansa mulle pani paalut moiset, +ma että rajoituin vain kysymähän +häneltä nöyrästi, ken ol' hän itse.[268] + +»Niin nousevat Italian kahden rannan +välillä vuoret kotiseutus luona, +ett' ukkonen käy niitä alempana. + +Ne Catria-kukkulaksi siellä kaartuu; +sen alla luostari on yksinäinen +ja vihitty vain kaitselmuksiin pyhiin.» + +Näin kerran kolmannen hän mulle haastoi +ja sitten jatkoi: »Palvelukseen Luojan +lujenin siellä niin, ett' tyydyin ruokaan + +mehusta öljypuun vain valmistettuun, +keveesti kestin kylmän, kuuman ajat +ja elin elämääni miettiväistä. + +Tuo luostar' runsaat näille taivahille +hedelmät kantoi; nyt ei kanna mitään, +niin että pian selvinnee sen turhuus. + +Pier Damiano olin siellä; Neitseen +majassa rannall' Adrian kun asuin, +nimeni Pietar' Syntinen taas oli. + +Maist' elämääni vähän jäljell' oli, +kun mulle tyrkättiin tuo hattu, joka +pahasta pahempaan vain päähän vaihtuu. + +Laihoina, avojaloin saapui Cephas[269] +ja astia tuo Pyhän Hengen suuri +jokaisen töllin ruokaan tyytyväisnä. + +Mut raskaat nykypapit[270] tahtoo yhden, +mi tukee toisen, joka heitä ohjaa, +ja kolmannen, mi vielä liepeen kantaa. + +He ratsunsa niin verhoo vaipoin, että +eläintä kaks käy saman peiton alla: +oi pitkämielisyys, mi moista siedät!» + +Hän päätti. Näin nyt valoparvein aste +asteelta alas kiertävän ja käyvän +ja joka kierrokselta kaunistuvan. + +Ne pysähtyivät hänen ympärilleen +ja huudon päästivät niin kovan,[271] että +ei siihen verrata voi mitään; minut + +älyttömäks myös ukkonen tuo huumas. + + + + +Kahdeskolmatta laulu + + +Kuin laps, mi aina sinne juoksee, missä +sen lohtu varmin on, ma tyrmistynyt +myös käännyin oivaan ohjaajattareeni. + +Ja hän kuin äiti, joka rientää pojan +avuksi kalpean ja huohottavan +ja haastaa äänin tätä tyyntäväisin, + +nyt mulle: »Tiedät, olet Taivahassa, +ja että Taivahass' on kaikki pyhää +ja mitä tehdään, rakkaudesta tehdään. + +Kuink' oiskaan laulu ja mun hymyilyni +sun muuttaneet, nyt arvaat, koska +tää huuto noin on sua hirvittänyt. + +Tajunnut jos sen rukoukset oisit, +sa tietäisit jo Herran koston, jonka +näkevä olet ennen kuolematas.[272] + +Korkeuden kalpa lyö ei liian varhain, +ei liian myöhään, vaikka niin ehk' uskoo, +ken sitä vartoo toivoin taikka kauhuin. + +Mut käänny nyt myös puoleen näiden, olet +näkevä heissä monet kuulut henget, +jos, kuten sanon, silmäs sinne suuntaat.» + +Ma katsoin, kunne käski hän, ja sata +näin pyörylätä, jotka toisiansa +säteilyin keskinäisin kaunistivat. + +Ma seisoin niinkuin mies, mi itsehensä +toiveensa kärjen painaa eikä tohdi +kysyä, ettei työlästyisi toinen. + +Ja suurin, heljin noista helmilöistä +nyt esiin astui vastauksellansa +vain tyydyttämään minun tahtoani. + +Sisältä sen ma kuulin:[273] »Jos mun lailla +näkisit rakkauden, mi meissä palaa, +sa ilmi tuonut oisit aatoksesi. + +Mut että vartoen ei viipyis sulta +päämääräs korkea, ma kohta vastaan +sun mietteeseesi, jota niin sa varot. + +Huipulla vuoren sen, min rinne kantaa +Cassinon, kulki paljon kansaa ennen +erehtynyttä, tietävää ei toden.[274] + +Ma ensimmäisnä siellä julki lausuin +sen nimen, joka kuolevaisten maahan +totuuden toi, mi niin nyt meidät nostaa. + +Ja päälleni niin runsas paistoi armo, +ma että harha-uskonnosta, joka +maailman kiehtoo, pelastin sen seudun. + +Muut valot nää kaikk' yksin-miettiviä +ol' ihmisiä; heissä hehkui lämpö, +mi kukat kasvattaa ja heelmät pyhät. + +Tää on Macarius, tää Romualdus,[275] +nää veljiäni, jotka luostareissa +eläen sydämensä säilyttivät.» + +Ma hälle: »Hyvyys, jota haastamalla +osoitat mulle, ynnä hohtojenne +katsanto kaunis, jonka nään ja huomaan, + +mun luottamuksein niin on laajentaneet +kuin ruusun Aurinko, min aukaisevi +niin paljon se kuin aueta se jaksaa. + +Siks pyydän, ja sa, taatto, vastaa mulle, +niin suuren armon voinko saada, että +näkisin sinut kasvot paljahina.»[276] + +Ja hän: »Ah, veli, ylväs toivehesi +toteutuva on viime taivahassa, +muut kaikki missä täyttyvät, myös minun. + +On siellä täysi, kypsä, täydellinen +jokainen toivo; vain sen piirin osat +ijäti pysyy paikallansa kukin. + +Näät niill' ei paikkaa ole eikä napaa +ja niihin saakka portahamme nousee, +siks sinne ei sun kanna katsehesi. + +Niin korkealle patriarkka Jakob +kohoovan näki tikapuiden huipun, +kun kulki Enkelit niit' ylös, alas. + +Mut maasta jalkaansa nyt nosta kukaan[277] +ei niitä noustakseen, ja luostar-säännöt +paperin haaskuuta maan päällä ovat. + +Ne muurit, jotka oli Herran majat, +pesiksi paheen tulleet on, ja hiipat +ne säkkejä vain jauhon tärveltyneen. + +Mut koronkisko kovinkaan niin loukkaa +hyvyytt' ei Luojan niin kuin saalis, joka +sydämet munkkien nyt hulluttavi. + +Näät kaikki, mitä Kirkko tallettavi, +on niiden, jotka 'Luojan tähden' kerjää, +ei suvun eikä vielä pahempien. + +Mut liha kuolevaisten on niin heikko, +ett' enempää ei kestä alku hyvä +kuin tammen synnystä on terhoon saakka. + +Kullatta, hopeatta Pietar' alkoi, +ma aloin paastoin, rukouksin, nöyryys +perustus oli Franciskani-kunnan. + +Ja kummankin jos alkujuurta katsot +ja näet, niissä niiden nyt on meno, +sa huomaat: valkeast' on musta tullut. + +Mut taapäin että Jordan kääntyi, että +pakeni meri Luojan tahdon mukaan, +ol' oudompaa kuin hän ett' tässä auttais.» + +Näin mulle hän; ja sitten seurahansa +hän liittyi, seura kaikki kokoon kertyi, +kohosi tuulispäänä korkeutehen. + +Tuo sulo Nainen heidän jälkeen ohjas +vain viitaten mun noita portahia; +niin luontoni hän voitti voimallansa. + +Ja verrattava vauhtiin siipieni +maan pääll' ei ole liike nopsin, missä +on nousu ynnä lasku luonnollinen. + +Lukija oi,[278] kuin totta toivon tuohon +hartaaseen voittokulkuun, jonka vuoksi +lyön rintaani ja itken syntejäni, + +niin ennemmin et saanut sormeasi +tulehen ois ja pois, kuin kaksoisien +ma merkin näin ja siinä itse olin. + +Oi, tähdet kirkkaat, oi, sa valkeus, voiman +valtaisan täyttämä, ma jolle kaiken +neroni velkaa oon, kuin olleekin se! + +Keralla syntyi, kera teidän piili +hän, jok' on taatto kaiken maisen elon, +kun ensin hengitin Toskanan ilmaa. + +Kun mulle sitten armo suotiin päästä +sees-piiriin korkeaan, mi teitä kiertää, +sain onnen tulla taivahanne tarhaan. + +Hartaasti teidän puolehenne huokaa +nyt sieluni, se että saisi kyvyn +nousuunsa vaikeaan, mi viittoo, viehtää. + +»Ylintä autuutta niin lähell' olet», +Beatrice virkkoi, »että silmäis täytyy +terävät olla nyt ja nähdä selvään. + +Siks ennen kuin sa enemp' astut siihen, +luo alas katsees, näe, kuinka paljon +oon maailmaa jo jalkais juureen pannut; + +niin että esiintyisit mielin liedoin, +mikäli voit, tuon eessä voittoparven, +mi riemuin saapuu ikipiiriin tähän.» + +Ma katsoin taapäin kehään seitsemähän +ja tämä taivaankappaleemme näytti +niin pienelt', että hymyilin ma sille. + +Ja viisain on se, ken sen piennä pitää, +ja joka muuta miettii, toista toivoo, +sen vasta mainita voi järkeväksi. + +Latonan tyttären[279] näin hehkussansa, +vapaana varjosta, min vuoksi uskoin +ma muinen harvaks sen ja tiivihiksi. + +Sun poikas näyn, oi Hyperion, siedin +ma siellä, näin sen lähistöllä Majan, +Dionen taivahisen piiritanhun.[280] + +Näin sitten, kuinka isää ynnä poikaa +Jupiter välittää, ja siellä selves +minulle, miten majaansa ne muuttaa.[281] + +Ja kaikki seitsemän ne näytti mulle +niin nopeutensa kuin myös suuruutensa +ja kuinka mitatut on matkat niiden. + +Se soppi, josta meill' on kiista tuima,[282] +myös näkyi merineen ja vuorinensa, +kun kiersin kanssa iki-Kaksoisien. + +Taas sitten kauniit näin ma silmät Naisen. + + + + +Kolmaskolmatta laulu + + +Kuin lintu, jok' on lehvän suojass' armaan +pesässä maannut sulopoikinensa, +yö jotka häitä kattanut on kaikki, + +ja kaivatut nuo hahmot nähdäksensä +ja niille ruokaa löytääkseen, mi vaiva +samall' on vaikea ja hertas hälle, + +jo ennen aikaa oksall' avoimella +odottaa Aurinkoa innoin hartain +ja tähtää tarkkaan, eikö aamu nouse; + +niin pystyss' seisoi Valtiattareni +ja tarkkas, kääntyneenä taivaan osaan +nyt siihen, miss' on Päivän kulku hitain.[283] + +Kun hänet näit tuoss' ikävöimisessään, +ma tunsin niinkuin se, mi kaihoin toivoo +ja luottaa toivehensa täyttymiseen. + +Mut vähän kesti väli-aika niiden, +tarkoitan varrontaa ja Taivaan kaiken +kirkastumista eessä katseheni. + +Beatrice lausui: »Katso, siin' on laumat +Kristuksen riemukulun ynnä koko +hedelmä kierrännästä näiden piirein!»[284] + +Kasvonsa kaikki hehkuvan nyt näytti +ja silmistänsä ilo moinen säihkyi, +sivuuttaa että vaieten se täytyy. + +Kuin kirkkain täysikuudan-illoin Trivia +hymyilee keskell' impein ijäisien,[285] +jotk' kaunistavat joka puolta taivaan, + +niin päällä tuhantisten tuikkehien +näin Päivän, josta valon sai ne kaikki +kuin tähtösemme meidän auringolta.[286] + +Ja halki noiden valomerten paistoi +olento valoisa ja häikäisevä, +niin ettei sietää sitä voinut silmä. + +Beatrice, ah, sa opas armas, kallis!... +Hän virkkoi: »Voima, joka voittaa sinut, +niin suur' on ettei sitä suista mikään. + +Tass' on se viisaus, täss' on se mahti,[287] +mi ladut laittoi väliin maan ja Taivaan, +joit' ennen toivottiin niin kauan turhaan.» + +Kuin ukonvaaja pilvest' iskee siksi +ett' avartuu eik' enää mahdu sinne, +ja luopuu luonnostaan ja maahan kirpoo;[288] + +niin suurtui sieluni näist' armauksista +ja siirtyi ulos itsestänsä, enkä +menoa tapauksen voi muistaa enää. + +»Aukaise silmäs, olemustain katso! +Oot nähnyt seikkoja, jotk' on sun tehneet +hymyni kestämähän kelpoisaksi.» + +Ma olin niinkuin mies, mi aavistavi +viel' untaan mennyttä, mut turhaan, tuota +taas mieleen johtaaksensa, ponnistelee, + +kun sain tuon käskyn, joka kiitostani +niin suurta ansaitsi, ett'ei se koskaan +hävitä kirjasta voi menneisyyden. + +Jos avuksein nyt kaikki kielet soisi +nuo, joita Polyhymnia siskoinensa +on sulomaidoin enin maistattanut, + +sadatta osaa lauletuks en saisi +totuudesta tuon hymyn taivahisen +ja kuinka seesti sitä hahmo pyhä. + +Näin kesken Paratiisin kuvailua +hypätä täytyy pyhän laulunikin +kuin sen, min eessä tie on noussut pystyyn. + +Mut ken jos muistaa aiheen arvon ynnä +harteiden heikkouden tään kuorman alla, +ei moiti, jos ne siitä vapisevat. + +Ei pikku pursille se väylä luotu, +tää haaksi jota halkoella tohtii, +ei miehille, jotk' itseänsä säästää. + +»Sa kuinka rakastut niin kasvoihini, +kaunista ettet katso yrttitarhaa, +säteissä Vapahtajan kukkivata? + +On tässä ruusu, jossa lihaks tuli +Jumalan Sana; tuoll' on liljat, jotka +hyvälle tielle tuoksullansa johtaa.»[290] + +Beatrice näin. Ma, joka altis aivan +hänt' olin tottelemaan, käännyin jälleen +sotahan, jota silmät heikot kävi. + +Kuin joskus nähnyt, vaikka varjoss' itse, +oon kukkaniitun päivänpaistehessa, +mi pilven haljennehen puhki säihkyy; + +niin monet valohenkein laumat näin ma +säteissä säihkyvissä korkeuden, +en alkulähdettä, ne josta läikkyi. + +Oi voima lempeä, mi niin ne leimaat! +Sa ylös nousit, suoden silmilleni +näin kyvyn nähdä, jok' ois niiltä mennyt. + +Tuon kukan kauniin nimi,[291] illoin, aamuin +rukoilemani, sitoi mielen multa, +niin että valoon suurimpaan vain katsoin. + +Kumpaankin silmääni kun kuvautunut +ol' laatu ynnä koko tähden kirkkaan, +mi voittaa sielläi niinkuin voitti täällä, + +taivaasta alas liiti soihtu pieni,[292] +kehäksi muovaeltu kruunun tapaan, +mi sitä saarsi ja sen ympär' kaarsi. + +Sävelet maiset sulosointuisimmat +ja enin ihmismieltä kiehtovaiset +sois suulla särkyneen vain ukkospilven + +tuon verrattuna lauluun luutun, jolla +safiri se nyt päänsä seppelöitsi +jost' taivaan kirkkaan on safiri-sini. + +»Oon enkel-lempi, joka kierrän pyhää +iloa, helmastasi huokuvaista, +jok' oli majapaikka kaiken kaipuun. + +Ja olen kiertävä sua, _Donna_ Taivaan, +sikskunnes poikaasi sa seuraat piiriin +ylimpään, jonka siitä kasvaa kauneus.» + +Näin päättyi seppeleen tuon laulu, sitten +muut valot kaikki valtavirteen yhtyi +nimeä _Maarian_ nyt ylistämään. + +Kuningasmantteli,[293] mi kaartuu kaiken +maailman yllä, jota henki Luojan +ja täydellisyys elähyttää enin, + +yllämme kaartui sisäpintoinensa +niin vielä loitolla, ma etten nähdä +sen kauneutta voinut paikastani. + +Eik' ollut silmilläni voimaa myöskään +tuon seppel-liekin tietä seuraamahan, +mi nousi siemenensä läheisyyteen,[294] + +ja niinkuin lapsi, äitiään mi kohden +imettyänsä ojentaapi kädet +tunteesta, joka ulkoliikkeeks syttyy; + +niin valkeudet nuo ojentuivat kaikki +nyt ylöspäin, ja siitä näin ma kuinka +heill' oli lempi syvä Maariahan. + +Mut näköpiirissäni ne viipyi sitten +_Regina coeli_[295] ihanasti laulain; +sen muisto mult' ei ole mennyt koskaan. + +Kuink' onkaan suuri runsaus, mi mahtuu +lippaisiin pyhiin näihin, jotka oli +maan päällä kylvämään niin laaja-kädet! + +Tääll' elo on ja itkun aarteest' ilo, +mi saatiin Babylonin vankeudessa, +kun kultaa kerran ylönkatsottihin.[296] + +Ja täällä juhlii voittoansa, luona +Jumalan ynnä Neitseen Poian ylvään, +kerällä vanhan ynnä uuden liiton + +hän, jolla avaimet on auvon tämän.[297] + + + + +Neljäskolmatta laulu + + +»Valiovieraat Lampaat ehtoollisen[298] +tuon pyhän, joka ravitseepi teidät, +niin että toivehenne aina täyttyy. + +Jos Luojan armo hänen suonut maistaa +on siitä, mikä pöydältänne putoo, +jo ennen aikaa, jonka kuolo määrää, + +pyyteensä ääretön te nähkää, suokaa +hänelle pisara: te juotte aina +lähteestä, josta aatoksensa tulee.» + +Beatrice näin. Ja sielut liedot kääntyi +kuin piirit ympär' kiintopisteittensä +ja leimusivat niinkuin pyrstötähdet. + +Ja kuten rattaat koneistossa kellon +niin kiertää, että ensimmäinen näyttää +kuin seisois se ja viimeinen kuin lentäis; + +niin valopyörät, karkeloiden eri +tavoilla, mulle autuudestaan antoi +hitaamman taikka nopeamman tunnun. + +Ma siitä, jonka kauneimmaksi katsoin, +näin liekin liehuvan niin onnellisen, +sen etten kirkkautta nähnyt kellään![299] + +Ja kolme kertaa ympäri Beatricen +se kiersi, laulaen niin tenhoovasti, +sit' ettei mielikuvitus voi todistaa. + +Siks sit' en kirjoita, ei sulka suihka, +kun kuvat mielen, sanat kielen liian +räikeit' on moiseen laskos-maalaukseen.[300] + +»Oi, pyhä siskosein, mi hurskahasti +niin pyydät, kautta lempes hehkun minut +erotat kaunihista piiristäni.» + +Pysähtyi sitten pyhä liekki, kääntyi +ja henkäs puoleen Valtiattareni +nää sanat, jotka mainitsin ma yllä. + +Ja hän: »Oi ikivalo miehen suuren, +mi Luojalta sai autuutemme ihmeen +avaimet, joita hän maan päällä kantoi! + +Hänt' tutki helpoista--ja vaikeistakin, +jos tahdot--kohdista sen Uskon, joka +soi muinoin voiman sulle merta käydä.[301] + +Häll' onko rakkaus, toivo, usko vankka, +sa ilmi saat, min silmä sinne kantaa, +miss' seikat kaikki selvään kuvastuvat. + +Tää valtakunta kosk' on kansoittunut +kautt' uskon toden, hyvä on, häll' että +on tilaisuus sen ylistystä laulaa.» + +Kuin pulmaa miettiessä oppi-isän +puhele teini[302] ei, vaan asestautuu +todisteluhun, ei sen ratkaisuhun; + +niin kaikin järkisyin jo jännittäysin +ma hänen haastaessaan käydäkseni +kysyjän moisen eessä moiseen rippiin. + +»Sa, rakas kristiveli, virka: mikä +on usko?» Kohotin ma pääni kohden +valoa, josta sanat huokui nämä. + +Beatriceen käännyin, joka merkit mulle +nopeat viittoi, että läikyttäisin +sisäisen lähteheni vettä ulos. + +»Se armo», aloin, »joka korkealle +Ens-Päällikölle suo mun tunnustauta, +myös auttakoon nyt muotoon aatokseni.» + +Ja jatkoin: »Kuin on totisesti meille, +oi taatto, kirjoittanut veljes rakas,[303] +mi oikeaan sun kanssas johti Rooman, + +on usko uskallusta toivottuihin +ja vakaa varmuus näkymättömistä; +se minun mielestäin on uskon ydin.» + +Ma silloin kuulin: »Oikein ajattelet, +jos ymmärrät, miks ensin usko hälle +ol' luottamusta, sitten varmuus vakaa.» + +Ja minä: »Seikat syvät, jotka eessäin +täss' avartuvat, kätketyt niin kauas +on katsehelta heimon kuolevaisen, + +ett' uskossa vain olemus on niiden, +min päällä toivo kaunis, ylväs kaartuu; +siks lujittuu se luottamuksen muotoon. + +Ja tästä uskosta taas täytyy päättää +pitemmä, vaikka silmä nää ei mitään; +sentähden varmuudeks se vahvistuvi.» + +Ma silloin kuulin: »Noin jos ymmärretty +maan päällä oppi kaikki ois, ei tilaa +sofistain nerouksille siellä oisi.» + +Näin henkäsi tuo liekki rakkauden +ja jatkoi: »Tutkittu jo kyllin tarkkaan +on laatu ynnä paino myntin tämän. + +Mut lausu, onko se sun kukkarossas!» +Ma hälle: »On, niin seesnä, ehjänäkin, +epäillä ettei voi sen leimasinta.» + +Syvästä tuosta valohohtehesta +soi sanat nyt: »Sa kuinka saitkaan kalliin +sen aarteen, jok' on pohja kaiken hyveen?» + +Ma hälle: »Pyhän Hengen runsas sade, +mi vuotanut on pergamenttein vanhain +ja uutten yli, johtopäätös-sarja[304] + +se mulle ollut on, mi todistanut +tuon mulle niin on, ett' on mulle kaikki +muut todistelut sitä vastaan tylsät.» + +Ma sitten kuulin: »Liitonkirjan vanhan +ja uuden, jotka niin sun vakuuttavat, +sanana Luojan kuinka voit ne pitää?» + +Ja minä: »Etten erehdy, sen ihmeet +takaavat, sillä niiden vuoks ei luonto +lie lyönyt rautaa eikä tehnyt pajaa.»[305] + +Soi vastaus: »Virka, mikä vakuuttaa sun, +ett' totta on nää ihmeet? Ehkä siihen, +mi juur' on todistettava, sa vetoot?»[306] + +»Maailma kääntynyt jos kristin-uskoon», +ma virkoin, »ilman ihmeit' on, se ihme +jo satakertaa suurempi on muita. + +Näät köyhänä ja paastoten sa tulit +kedolle, kylvääksesi taimen hyvän, +mi muinen oli viinipuu, nyt piikki.» + +Kun tämä päättyi, kaikki kaaret Hovin +tuon pyhän kaikui '_Kiittäkäämme Luojaa_' +sävelin, soivin siellä korkeudessa. + +Ja hän, tuo ylhäinen, mi tutkimalla +mua oksa oksalt' oli vienyt lehtein +lähelle viimeisien, jatkoi jälleen: + +»Jumalan armo, joka mieltäs hellii, +avannut tähän saakka puhumahan +on suusi, mitä puhua sen sopii. + +Hyväksyn siis, se mit' on julki tuonut; +mut nyt sun täytyy selittää, mit' uskot +ja mikä syy sun uskomaan on saanut.»[307] + +»Oi pyhä taatto, henki oi, mi näet +sen, johon uskoit niin, sa että voitit +päin hautaa juosten jalat nuoremmatkin», + +ma näin, »sa tahdot eessäs esittämään +nyt olemusta uskoni tään alttiin +ja myöskin syytä sen sa tiedustelit. + +Ma vastaan: Uskon Luojaan ainoahan, +ijäiseen, vankkumattomaan, min rakkaus +ja kaiho kiertämään saa kaikki taivaat. + +Syyt uskon tään ei ole fyysilliset +tai metafyysilliset yksin, sillä +sen toistaa totuuskin, mi virtaa alas + +Moseksen, profeettain ja psalmein kautta[308] +ja evankeliumin ja teidän, jotka +sen kirjoititte Pyhän Hengen hehkuin. + +Ja ijäis-olentoon ma uskon kolmeen, +jotk' on yks kolmessa ja kolmess' yksi, +niin että sanoa voi: _on_ ja _ovat_. + +Ja tämä syvä jumaluuden yhteys, +jota nyt kosketan, on usein mieltäin +valaissut oppiin evankeliumin. + +Siin' alku on ja säen siinä, sitten +mi liekiks suuremmaksi laajenneena +minussa tuikkii taivaan tähden lailla.» + +Kuin isäntä, mi iloviestin kuulee, +syleilee palvelijaa, onnitellen +tään vaiettua häntä uutisesta; + +niin siunaten ja laulain kolme kertaa +mua kiersi, koska vaikenin, tuo liekki +apostolin, min määräyksestä olin + +puhunut; niin hän puheeseeni mieltyi. + + + + +Viideskolmatta laulu + + +Jos tapahtuu, tää että laulu pyhä, +min myötä-luoneet ovat maa ja taivas, +niin että vuosiks siitä laihduin, voittaa + +tuon vainon, joka lammashuoneen[309] kauniin +mult' estää, missä nukuin karitsana, +vihaten susia, sen sortajia; + +palaava toisin äänin, toisin hapsin +oon silloin, otan laulun laaker-lehvän +ma luona kasteheni pyhän paikan. + +Siell' astuin Uskoon näät, mi kuolevaisen +lähentää Jumalaan ja jonka vuoksi +niin Pietari mua kiersi kolme kertaa.[310] + +Vastaamme liikkui valo toinen[311] kehän +tuon saman, josta ensimmäinen saapui +Kristuksen jättämistä sijaisista. + +Iloiten lausui Valtiattareni: +»Kas, katso ylhäistä, min vuoksi vieläi +maan päällä käydään niin Galiziassa!» + +Kuin kyyhky painauu luo puolisonsa +ja toinen toista kuhertaa ja kiertää +ja tahtoo tuolle hellyyttänsä näyttää; + +niin näin nyt, kuinka toinen toistaan suuret +nuo vallat tervehtivät kunnioittain +ja kiittäin ruokaa, jota siellä syödään. + +Mut koska päättyneet ol' onnittelut, +eteeni vaieten he jäivät, hehkuin, +niin ettei kestää sitä silmä voinut. + +Hymyillen silloin Beatrice sanoi:[312] +»Oi, kuulu henki, joka rikkaudesta +oot kirjoittanut meidän temppelimme! + +Tää korkeus kaiuta taas Toivon äänin; +kuvailevas niin usein tiedät sitä +kuin Jesus seestyi nähdä kolmen miehen.» + +»Kohota pääs ja rohkaise nyt mieles, +näät kaiken, mikä maasta kuolon saapuu, +tääll' loistostamme täytyy tuleentua.» + +Tuon lohdunsanan liekki toinen saattoi; +kohotin silloin silmät kukkuloille,[313] +jotk' äsken kuormallaan ne painoi alas. + +»Kun tahtonut on Keisarimme[314] laupeus +ett' ennen kuolemaas saat uskottunsa +tavata pyhimmässä pylväistössä, + +tään Hovin tarkoin nähdäkses ja Toivon +tuon vahvistaakses itsessäs ja muissa, +maan päällä joka hyvään lempeen liehtoo; + +siis virka, millainen se on ja kuinka +se kukkii sielussas ja mistä sait sen.» +Näin jatkoi puhettansa toinen liekki. + +Ja Nainen hurskas, joka johti lentoon +näin korkeahan sulat siipieni, +ehätti eestäni nyt vastaamahan: + +»Pojista taistelevan Kirkon kukaan +ei toivo niin kuin hän; se kirjoitettu +on armeijamme valoon, Aurinkohon.[315] + +Siks suotu hälle on Egyptist' ennen +Jerusalem tää tulla näkemähän[316] +kuin päättynyt on ase-aika hältä. + +Kaks seikkaa muuta,[317] hältä kysyttyä, +ei vuoksi tietämisen, vaan ett' toistais +hän siellä, kuin sua miellyttää tää hyve, + +ne hälle jätän; vaikeat ei ole +eik' kerskuttavat ne. Hän vastatkohon, +ja auttakoon hänt' armo Herran siihen!» + +Kuin oppilas, ken mestarille vastaa +vapaasti, alttihisti, minkä tietää, +ett' etevyytensä vain ilmi tulis, + +ma virkoin:[318] »Toivo odotust' on varmaa +tulevan kunnian, min Luojan armo +ja ansio myös ennen tehty tuottaa. + +Tään valon mulle moni tähti antaa; +mut ensin mieleeni sen valoi herran +tuon korkeimman korkein lauluseppo. + +Sa olet toivo kaikkein niiden, jotka +nimesi tuntee, laulaa tuon psalmista +ja ken ei tienne, että uskon häneen? + +Mun kastoit sitten kirjees kastehella, +niin että siitä täysi oon ja sataa +sateesi annan yli muiden jälleen.» + +Näin haastaessain, kuinka loiston tämän +ylissä hohtavassa tuike syttyi, +salaman-nopsaan saapuen ja mennen. + +Soi sitten: »Rakkaus, jota hehkuu vielä +hyveeseen tähän, mua seuranneeseen +sotani loppuun sekä voitonpalmuun,[319] + +mun tahtoo sulle henkimään, sa, joka +iloitset siitä, ja mua ilahdutat, +jos kerrot, mitä sulle Toivo lupaa.» + +Ja minä: »Uudet ynnä vanhat kirjat +päämäärän näyttää--ja ma seuraan sitä-- +sieluille, jotk' on Luojan ystäviä. + +Jesaia[320] sanoo, että kaksoispuvun +omassa maassa kukin kantakohon, +ja heidän maansa on tää armas autuus. + +Tään ilmestyksen siinä esittänyt +sun veljes viel' on selkeämmin, missä +hän puhuu vaattehista valkoisista.» + +Nää sanat sain ma sanotuksi juuri, +kun kuulin yltä '_Sinuun toivokohon_' +ja siihen yhtyi kaikki tanhupiirit. + +Niin niiden keskell' liekki kirkas[321] syttyi, +ett' talvin ois kuukausi pelkkää päivää, +Kravussa jos ois moista kristallia. + +Kuin nousee, astuu, yhtyy tanssiin impi +iloiten kunniasta morsiamen, +ei tähden suinkaan turhamielisyyden; + +niin paistavan näin valon vahvistetun +kahdelle noille, jotka kiertäin tanhus +kuin sopi hehkuvalle rakkaudelleen. + +Hän yhtyi lauluun ynnä tanssiin, heistä +mun Valtiattareni silmä katsoi +kuin morsiamen tyynen, vaiteliaan. + +»Sa hänet näät, ken parmahilla ylvään +lepäsi Pelikaanimme ja virkaan +valittiin arvokkaasen ristin alla.»[322] + +Näin Vallatar; mut silmänsä hän piti +ain yhtä tarkkaavina jälkeenpäinkin +kuin ennen sanomista näiden sanain. + +Kuin se, mi silmät jännittää ja kokee +näin nähdä pimennystä aurinkomme, +näkemisestä sokeaksi tullee, + +näin kävi mun tään viime liekin eessä; +sill' aikaa sanat soi: »Miks silmääs kiusaat +näkemään täällä, mit' ei täällä ole?[323] + +Ruumiini Maassa maata on ja pysyy +keralla muiden siellä, sikskuin määrään +lukumme nousee Luojan säätämähän. + +Täss' onnen luostarissa puvuin kaksin +nuo valot kaks on vain, jotk' ylös nousi; +vie viesti tämä teidän maailmaanne!» + +Hän päätti; hiljeni jo liekkipiiri +ja kanssa sen myös sulo-äänet, jotka +pyhästä soivat tuosta kolmikosta; + +laill' airoin, jotka äsken vettä viilsi, +nyt väsymystä, vaaraa välttääksensä +kaikk' yhdess' seisahtaa, kun merkki kuuluu. + +Ah, kuinka sydämeni järkkyi, koska +ma käännyin katsomaan Beatricen puoleen +enk' enää nähnyt häntä,[324] vaikka olin + +lähellä häntä, maassa autuaiden. + + + + +Kuudeskolmatta laulu + + +Mun huollen näköäni sammunutta +tuo liekki kirkas, joka sammutti sen,[325] +puhalsi sanat, jotka tarkkaavaksi + +mun saivat: »Sikskuin näkös saat sa jälleen +min olet minuun tuhlannut, on hyvä, +sen että korvaat suusi haastelulla. + +Siis ala, virka, kuhun sielus pyrkii; +ja ollos vakuutettu, että näkös +hävinnyt sulta ei, vain häikäistynyt. + +Näät Naisella, mi sua johtaa kautta +tään pyhän niitun, silmässään on kyky, +jok' oli kädessään Ananiaalla.»[326] + +Ma sanoin: »Tulkoon myöhään taikka varhain +tahtonsa mukaan apu silmäin, joista +tään tulenpolton toi hän sieluhuni! + +Hyvyys,[327] mi on tään hovin riemu, alku +ja loppu joka kirjan on, min Rakkaus +lukevi mulle kovaa taikka hiljaa.» + +Samainen ääni, joka poisti pelon +minulta äkki-sokeudestain, vielä +taas mulle antain halun haastamiseen + +näin jatkoi: »Seulall' olet hienommalla +sa seulottava; nyt sun virkkaa täytyy, +ken tähän maaliin suunnannut on jouses.»[328] + +Ma näin: »Kai järjen syyt ja arvovalta, +mi tulee ylhäältä, tään istuttaneet +minuhun rakkauden liekin lienee. + +Näät hyvä, jonka hyväks myöntää järki, +sytyttää rakkautta, sen suurempata, +mit' enemmän se sisältääpi hyvää. + +Olento, niin mi ylevämp' on muita, +kaikk' että hyvä hänen ulkopuoltaan +säteitä vain on hänen valkeudestaan, + +muit' enemmän sen täytyy viehtää mielen +jokaisen rakkaus, mi tuntee, tietää +totuuden, jolla todistus tää lepää. + +Tään toden järjelleni kirkastavi +hän, joka näyttää, että ensimmäinen +ijäisistä on substanseista Rakkaus.[329] + +Sen kirkastaa myös Toden ääni itse, +mi itsestään näin sanoi Mosekselle: +'Näkevä olet hyvyys-arvot kaikki.'[330] + +Sa myös sen kirkastat, kun sanomasi +tuon alat ylhäisen, mi maailmalle +ylitse muiden huutaa Luojan salat.»[331] + +Ja kuulin: »Ihmisjärjen vuoks ja vuoksi +myös arvovaltain, siihen sointuvien, +Jumala rakkautes on kaiken päämies. + +Mut virka vielä, tuntenetko muita +hänehen kieliä, ja soios, sua +tuo rakkaus kuinka monin hampain puree.» + +Tarkoitus pyhä Kristus-kotkan multa +ei salaan jäänyt, sillä oivalsipa, +hän kunne sanelmani tahtoi saattaa. + +Siks jatkoin: »Kaikki hammas-haavat, jotka +sydämen kääntää voivat luokse Luojan, +mun rakkauttain on yhteis-auttanehet. + +Olemus maailman, ja omanikin, +ja kuolo Hänen, että eläisin ma, +ja toivo joka uskovan, myös minun,[332] + +tuon kera kertomani tiedon kirkkaan,[333] +mereltä väärän rakkauden mun johtain +on opastaneet rantaan oikeahan. + +Ne lehdet, joita viinitarha kasvaa +ijäisen Viljelijän,[334] mulle kalliit +sikäli on kuin Hältä niiss' on hyvää.» + +Ma vaikenin, ja kautta taivaan kaikui +suloinen laulu; Valtiattareni +mukana lauloi: »Pyhä, pyhä, pyhä!»[335] + +Kuin valon sattuessa tuiman herää +mies vuoksi silmäin kyvyn, kääntyväisen +päin hohdetta, mi kalvosta käy kalvoon, + +ja kuin hän näkemästään kauhistuvi, +kun tiedotonna äkin niin hän herää, +sikskunnes auttaa häntä arvostelu; + +niin silmistäni kaikki suomut ajoi +Beatrice säteell' omain silmiensä, +tuhannen peninkulmaa tunkevien. + +Näät enemmän kuin ennen näin ja kysyin +ma hämmästyksin, mik' oi' loiste neljäs, +min näin ma siinä meidän seurassamme. + +Ja Valtiatar: »Sätehissä näissä +imehtii Tekijätään ensi sielu,[336] +min milloinkaan on luonut ensi Voima.» + +Kuin lehvä, leyhyttämä tuulen, painaa +pään alas, nousten jälleen voimallansa +omallaan, joka ylöspäin sen nostaa; + +niin hänen haastaessaan hämmästyen +ma tein; mut sitten varmistuin ma jälleen +halusta puheen, joka poltti mua. + +Ja aloin: »Oi, sa heelmä, yksin luotu +tuotteena kypsänä, oi Alku-Taatto, +min tyttäriä kaikk' on morsiamet! + +Niin hartaasti kuin voin ma pyydän, että +haastaisit; tiedät tahtoni, ja että +nopeemmin täyttyis se, en virka tuota.» + +Useinkin turkis-eläin tuntee siten, +ett' tuntehensa ilmi vavahtelee +sen seurana mi ruumiinsa on verho; + +ja samoin salli alku-sielu minun +nyt nähdä läpi peittehensä, kuinka +hänt' ilahdutti tehdä mielikseni. + +Hän hengähti:[337] »Vaikk' et ilmi tuonut +sa tahtoas, sen paremmin ma näen +kuin sinä seikkaa, jok' on sulle varmin. + +Kuvastimessa totuuden sen näen, +mi kaiken heijastavi niinkuin on se, +mut jota heijasta ei kukaan, mikään. + +Sa tahdot tietää, milloin Herra pani +mun siihen tarhaan ylevään, hän missä +soi sulle voiman kiivetä näin ylös, + +ja kauanko ma sit' ilosilmin katsoin +ja tosi syyn tuon suuren eripuran +ja mitä käytin kieltä, minkä keksin. + +Siis, poikani: puun hedelmän ei syönti +ei syy itsessänsä syy ollut moisen paon, +vaan yksin yli rajamerkkein käynti. + +Vergiliuksen mistä nosti Naises, +tuhatta neljä kolme sataa kaksi +ma siellä vuotta toivoin seuraan tähän. + +Yhdeksän sataa kolmekymment' erää +maan päällä Auringon näin palajavan +valoihin kaikkiin, jotka on sen tiellä.[338] + +Kadonnut kieli oli haastamani +jo ennen kuin Nimrodin kansa oli +työn alkanut sen, jok' ei valmistunut.[339] + +Näät mikään järjen työ ei kestä iki, +kun ihmismieli ijäisesti muuttuu +taivaiden vaihteluiden tahdon mukaan. + +On luonnon työ, ett' ihmisell' on kieli; +mut millainen, sen luonto jättää teille +niin tehtäväks kuin teitä huvittavi. + +Manalan kuiluun ennen kuin ma astuin, +I oli maailmassa korkein Hyvä, +Hän, jolta onni on mua ympäröivä. + +_Eli_ se sitten oli; käy se laatuun, +näät ihmistapa on kuin lehti oksan, +mi haihtuvi ja toinen sijaan tulee.[340] + +Vuorella korkeimmalla merten yli, +ma elin synnissä ja synnitönnä +ens tuokiosta siihen,[341] jolloin Päivän + +neljännes muuttuu sekä kuudes seuraa.»[342] + + + + +Seitsemäskolmatta laulu + + +»Soi Isän, Pojan, Pyhän Hengen kiitos!» +nyt kautta kaiken paratiisin kaikui, +niin että hurmas minut laulun sulo. + +Ma mitä näinkin, hymyilyltä näytti +maailmankaikkeuden, ja tenhon saman +minulle toisti kuulo niinkuin näkö. + +Oi, mikä onni, auvo kuvaamaton! +Mik' elo täynnä rakkautta, rauhaa! +Mi runsaus himoton ja turvallinen! + +Silmäini eessä soihtua nuo neljä[343] +kimalsi, ja se, joka ensin tuli, +nyt alkoi loistaa muita kirkkahammin, + +ja muuttui muodoltaan senkaltaiseksi +kuin Jupiter,[344] jos tää ja Mars ois tulleet +linnuiksi, vaihtain sulkiensa värin. + +Kaitselmus, joka siellä jakaa toimet +ja hetken kunkin, oli kuoron kauniin +jo vaientanut suuntaan jokaisehen, + +kun kuulin: »Väriäni jos ma vaihdan, +äl' ihmettele, sillä kun ma puhun, +väriä vaihtavan näin kaikkein näiden. + +Hän, jok on paikkani maan päällä vienyt,[345] +mun oman, oman paikkani, mi vapaa +Jumalan Pojan kasvojen on eessä, + +mun hautani on viemäriksi veren +ja loan tehnyt niin, ett' Enkel' Tuonen, +mi alas lankes, iloita voi siitä.» + +Värihin pilvein, milloin aamuin, illoin +Aurinko niitä vastapäätä palaa, +ma näin nyt verhoutuvan kaiken Taivaan. + +Ja niinkuin nainen siivo, itsestänsä +ijäti turvallinen, mutta toisen +erheestä kuullenkin jo arastuva, + +niin muutti näköään Beatrice myöskin; +pimennys moinen Taivahassa ollut +lie silloin, koska kärsi Voima korkein.[346] + +Sanansa jatkui sitten, mutta ääni +niin oli toinen, ettei kasvonsakaan +sen enempätä olleet muuttunehet. + +»Kristuksen morsian[347] ei kasvatettu +verellä mun ja Linuksen ja Kliton, +sit' että käytettäisi kullan tekoon, + +vaan hankintaan tään elon autuahan +on Sixtus, Pius, Urbanus, Calixtus +verensä, kyyneleensä vuodattaneet. + +Mielemme ollut ei, ett' oikealla[348] +ois jälkeläisistämme ristin kansaa +yks osa ollut, vasemmalla toinen; + +ei myös, ett' avaimet nuo mulle suodut[349] +olisi tulleet merkiks sotalipun, +mi liehui vastaan muita kastettuja; + +ei että kuvani ois leimaks tullut +rahalla myötyin, vääräin valtuuksien, +ma joist' oon kalvennut ja punastunut. + +Paimenten puvuiss' ahnaat käyvät sudet, +kun täältä katsoo, kaikill' laitumilla; +ah, Luoja, miksi varjelukses viipyy? + +Vertamme Cahorsit, Gascognelaiset[350] +jo juomaan valmistuu; ah, kauniin alun +oleva miksi oli loppu kurja! + +Mut Kaitselmus, mi Scipion kautta turvas +Roomalle vallan, maineen maailmassa, +pian auttava on, kuten toivon, uskon. + +Sa, poikani, min ruumis kuolevainen +maan päälle taas sun vie, suus auki luo'os +ja ällös peitä, mit' en peitä minä.» + +Sumuista jäisistä kuin maahan sataa +lumena ilmamme, kun sarvi Kauriin +taivaalla Aurinkoa koskettavi, + +niin seesteen päälläni näin seijastuvan +hiuteista[351] voitollisen pilven, joka +meit' oli siihen saakka saarreskellut. + +Näköä niiden kauan katsoi, seuras +katseeni, sikskuin pituus välimitan +sen esti ylemmäksi lentämästä. + +Nyt Nainen, nähden, etten enää ylös +ma katsonut, näin sanoi: »Alas +jo katso, nää, kuink' kääntynyt sa olet!»[352] + +Siit' asti kuin ma ensin katsoin alas[353] +nyt näin ma siirtyneeni kautta kaaren +ens' zonin keskeltä sen päähän saakka, + +niin että näin Odysseun harha-uran +Cadizin takaa ynnä rannan melkein, +Europa missä sulotaakaks tuli. + +Viel' enemmän maa-sopestamme esiin +ois käynyt, mutta Päivä riensi tietään +minusta monen eläinpiirin-merkin päässä. + +Mut mielein lempivä, mi aina kiersi +Beatricea, nyt enemmän kuin koskaan +katseeni tahtoi palauttaa häneen. + +Mit' taide ynnä luonto luoneet ovat +lumeiksi silmän, sielun voittaaksensa, +inehmo-muodoin tai sen kuvastimin, + +kaikk' yhdess' ei se oisi mitään, rinnan +sen jumaluuden, joka mulle paistoi, +kun käännyin katsantoonsa hymyilevään. + +Ja voima, mulle jonka katseens' antoi, +pesästä kaunihista Ledan[354] johtain +mun saattoi taivahasen nopeimpahan. + +Sen osat ylhäiset ja kirkkaat ovat +niin samanlaiset, etten voi ma virkkaa, +min niistä valitsi Beatrice mulle. + +Mut hän, mi hyvin tunsi toiveheni, +hymyillen alkoi ja niin riemu-kasvoin +kuin iloinnut ois itse Luoja niillä: + +»Maailman liike,[355] joka keskipisteen +pitävi hiljaa, pyörittäissä muuta, +täst' alkaa niinkuin rajamerkistänsä. + +Taivaalla täll' ei paikkaa muuta ole +kuin Luoja, jossa rakkaus se syttyy, +mi kiertää tään, ja voima, min se kylvää. + +Valo ja rakkaus sit' ympär' saartaa +kuin tämä muita, ja sen piirin yksin +Hän tuntee, joka niin sen vyöksi vyöttää. + +Muu mikään määrää ei sen kiertämistä; +se määrää kaikki muut kuin kymmen-luvun +sen puoli määrää sekä viides-osa. + +Ja kuink' on ajan kaikki juuret tässä +maljassa, vaikka lehdet sen on muissa, +nyt sulle täytynee sen selvä olla.[356] + +Voi, ahneus,[357] mi kuolevaiset painat +niin syvään kuiluun, ettei jaksa kukaan +kohottaa katsettaan sun aalloistasi! + +Kukoistaa ihmisissä tahto hyvä; +mut alituinen sade[358] tärvelevi +hedelmät parhaimmatkin hylkiöiksi. + +Viattomuutta, uskoa nyt nähdään +vain lapsissa, ja kumpainenkin karkkoo +jo ennen kuin on poski parran saanut. + +Sopertavainen vielä paastoo,[359] mutta +kun kielen saanut suuhun on, hän ahmii +jokaisen ruoan jokaisessa kuussa. + +Ja moinen sopertava lempii, kuulee +viel' äitiään, mut puhumaan kun oppii, +tuon toivoo kuolleeksi ja kuopatuksi. + +Näin hänen, joka illan, aamun antaa, +myös tyttärensä kauniin tummuu iho, +tuo valkea niin ensi katsannolla.[360] + +Ja sinä, ettet hämmästyisi, huomaa, +maan päällä ettei ole hallitsijaa![361] +Siks ihmisheimo harhauukin tiellä. + +Mut ennen kuin jää tammikuu ei talveen[362] +vuoks sadas-osan, jonka laiminlyötte, +niin jyly käyp' on ylätaivahissa, + +ett' tuulispää, niin odotettu kauan +on perään kääntävä, nyt miss' on kokka, +ja lautan luotsaileva oikeahan; + +ja kukka kantava on heelmän toden.»[363] + + + + +Kahdeksaskolmatta laulu + + +Kun hän, mi Paratiisiin johti minut, +näin oli kurjain kuolevaisten elon +nykyisen totuudellaan julkituonut; + +sen lailla, jota takaa liekinloimu +valaisee ja sen kelle kertoo peili +jo ennen kuin sen katse, aatos tietää, + +ja joka katsomahan kääntyy, totta +puhuiko lasi, ja ne näkee yhteen +niin sointuvan kuin sävel poljentohon: + +niin mulle muisti kertoo tapahtuneen, +kun katsoin silmihin ma kaunihisin, +joist' Amor oli mulle ansan tehnyt. + +Ja kun ma käännyin ja kun katseheni +tapasi näkyväistä taivaan tämän, +mi sattuu silmään, kun sen kierron huomaa, + +näin pisteen,[364] mi niin vahvaa valkeutta +säteili, että silmän häikäistyneen +sen eessä sulkeutua pakko oli. + +Jokainen tähti, pieninkin, sen rinnan +näyttäisi kuulta, jos se suhtautuisi +sen paikkaan niinkuin tähti tähden viereen. + +Kentiesi saman matkan päässä niinkuin +kuunkehä kiertää valolähdettänsä, +mi luo sen silloin, kun on terhen tihein, + +tuon pisteen ympär' tulipiiri kiersi[365] +niin nopsaan, ett' ois voittanut se liikkeen +nopeimman, joka kiertää maailmata. + +Ja piirin tämän toinen kiersi, toisen +taas kolmas, kolmannen taas neljäs, jota +piiritti kehä viides ynnä kuudes; + +sen jälkeen seitsemäs, niin laaja, että +jo Junon airut liian pieni ollut +sen kaarta kokonaan ois yltämähän; + +näin kahdeksas ja yhdeksäs; mut kaikki +sikäli kiersi hitaammin kuin oli +etäällä kukin ensi ympyrästä. + +Ja kirkkain oli liekki sen, mi lähin +säentä puhdast' oli; luulen, siksi +ett' enin totuutta se tuota imee. + +Mun Valtiattarein, mi huomas huolen +minussa syvän, virkkoi: »Taivas kaikki +ja luonto riippuu pistehestä tuosta. + +Lähintä kehää katso sen ja tiedä +sen liike siksi ett' on nopein, koska +tulisin rakkaus sitä liikuttavi.» + +Ma hälle: »Maailma jos järjestetty +niin ois kuin nään ma näissä taivahissa, +ma oisin tyytynyt jo ennen-nähtyyn; + +mut aistimaailmassa nähdä saattaa, +ett' tähtitarhain jumalaistuu juhlat, +mikäli loittonee ne keskuksestaan. + +Siks jos on täyttyvä mun toiveheni +täss' ihmetemppelissä Enkelien, +min rajat vain on valkeus ja rakkaus, + +mun kuulla täytyy vielä, miksi kuva +ei pidä yhtä kera alkuperän; +näät tuota itsekseni tuumin turhaan.» + +Näin Vallatar: »Ei ihme, että sormes +ei riitä avaamiseen solmun, joka +lujennut on, kun koettanut ei kukaan.» + +Ja jatkoi: »Ota, mitä virkan sulle, +ja siihen kaikki älykeinos käytä, +jos tahdot, että täyttyy toivehesi. + +Maailmat aineen ovat ahtaat taikka +avarat mukaan voiman sen, mi niiden +osahan jokaisehen jakautuvi. + +Suurempi tekee hyvää suurempata; +suurempi, jos sen osat täydet ovat, +hyvyyttä suurempata mahduttavi. + +Niin taivas tää,[366] mi kanssaan kaikki kiertää +maailmat, sointuu piirin kanssa yhteen, +mi enin rakastaa ja tietää enin. + +Ja siks jos järjelläsi mittaat voimaa, +et ulkomuotoa sa substansien,[367] +jotk' on sun silmissäsi ymmyrkäiset, + +sen huomaat sopusoinnun ihmeellisen +suuresta suureen, pienemmästä pieneen, +voimansa kanssa joka taivahassa.» + +Kuin kirkkaaks seijastuvi kansi taivaan +puhaltaessa tuulen[368] siltä puolen +sen mistä poski pohjoinen on lempein, + +niin että usmat, sitä kaihtavaiset, +pois haihtuu, hajoo sekä taivas seestyy +hymyillen kaikin kaunein kappaleineen; + +niin kävi mun, kosk' oli Valtiatar +sanallaan selvällä mun seijastanut, +ja totuus paistoi niinkuin tähti taivaan. + +Ja kun hän vaikeni, niin lailla raudan +sulavan, joka säihkyy säkeniä, +niin säkenöi nää taivaantarhat kaikki. + +Paloa niiden kukin seuras säen, +niin että olivat ne lukuisammat +kuin kerrattuina ruudut shakkilaudan.[369] + +Kuorosta kuoroon hosianna kaikui +päin kiintopistettä, mi paikallansa +pysynyt ijäst' ikään on ja pysyy. + +Ja hän, mi näki hengen-epäilyni, +näin lausui:[370] »Ensimmäistä kehää kaksi +serafit ja kerubit muodostavat. + +Niin nopsaan seuraavat ne siteitänsä, +ett' ois ne pisteen kaltaiset ja ovat, +mikäli niiden sielun-silmät seestyy.[371] + +Muut rakkaudet, niitä kiertäväiset, +on valta-istuimia Luojan eessä +kun päättävät ne ensi kolmiluvun. + +Ja tiedä, että auvostuu ne kaikki, +mikäli syventyvi silmä niiden +totuuteen, jossa joka järki lepää. + +Sa tästä näät, kuink' autuuden on pohja +tuo näkö juuri sielun-silmän eikä +rakastaminen, joka seuraa sitten;[372] + +ja näön mitta ansioksi koituu, +min tahto hyvä suo ja Luojan armo; +näin edistyy se aste astehelta. + +Tuo toinen kolmiluku, kukoistava +täss' ikikeväässä, min kauneutta +ei hävittää voi Oinaan merkki öinen,[373] + +lakkaamatonta hosiannaa laulaa +sävelmin kolmin kolmen riemukuoron +tään kolmiluvun jotka muodostavat, + +on jumaluuksia tään hierarkian: +ens kuoro Valtain on ja toinen Voimain, +taas kolmas nimeltään on Mahtajien. + +Kehässä kahdess' seuraavassa kiertää +Päät ynnä Arkki-enkelit; taas piirin +viimeisen täyttää leikit Enkelien. + +Nää kuorot ylöspäin kaikk' katsoo, alas +taas vaikuttaa, niin että kohden Luojaa +ne kaikki vetäytyy ja kaikki vetää. + +Ja Dionysius[374] niitä katsomahan +jäi moisin kaihoin, että lailla minun +erotti ne ja nimet antoi niille. + +Hänestä kuitenkin Gregorius[375] poikkes; +mut koska aukes taivahassa tässä +katseensa, itse itselleen hän hymyi. + +Ja jos niin suuret salat julkituonut +maan pääll' on ihminen, äl' ihmettele! +Tuon täällä kertoi hälle se, ken näki, + +ja paljon muuta taivahista näistä.»[376] + + + + +Yhdeksäskolmatta laulu + + +Niin kauan kuin Latonan lapsill' Oinas[377] +on yllään ynnä Vaaka, uumenillaan +taas yhteisvyönä horisontin piiri, + +sikskunnes zenith tasapainon panee +ja kumpainenkin tuosta vyöstä eroo +ja vaihtaa hemisfäärejään, niin kauan + +Beatrice, hymy kasvoillansa, pysyi +nyt vaiti, katsoi tuohon pistehesen, +min loistoa en ollut voinut kestää. + +Hän sitten lausui: »Kysy en, vaan virkan, +min tahdot tietää, siellä nähnyt olen +sen, missä yhtyy aika ynnä paikka.[378] + +Ei hyvää itsellensä hankkiakseen-- +mi ei voi käydä--mutta kunniataan +Minänsä heijastuksin kuuluttaakseen + +ijäisyydessä, ajan ulkopuolla, +rajattomasti, mielen mukaan, Rakkaus +ijäinen tuli muotoihinsa muihin.[379] + +Sit' ennen myöskään horroksess' ei ollut, +näät löytynyt ei _ennen_ eikä _sitten_, +kun vetten yli Herran henki liikkui.[380] + +Yhdessä aine ynnä muoto puhdas +olennon muodostivat täydellisen +kuin kolme nuolta kolmijänne viskaa.[381] + +Ja niinkuin lasissa tai kristallissa +niin säde säihkyy, että kaikki siinä +sen olemus on tulostansa saakka, + +säteili niin myös Luojan kolmi-voima +oliossansa, kaikki-yhteytenä, +ja ulkopuolla alun niinkuin lopun. + +Substansein kanssa yhteisluotiin, taattiin +järjestys, sekä huippupaikan saivat +ne, joissa ilmi tuli muoto puhdas.[382] + +Puhtaalla aineell' oli paikka alin; +keskeltä kiersi aineen ynnä muodon, +se vyö, min milloinkaan ei vyöttö laukee. + +Kirjoitti Enkeleistä Hieronymus,[383] +ett' ennen monta vuosisataa luotiin +ne kuin maailma muu tää muodostettiin. + +Mut tämän totuuteni kirjoittaneet +on monin paikoin Pyhän Hengen miehet, +ja sen sa oivallat, jos vaarin otat: + +Johonkin määrään myös sen järki näkee, +sill' ei se myöntää voi, niin kauan että +ois Liikuttajat toimetonna olleet. + +Nyt tunnet, missä rakkaudet nää luotiin +ja kuin ja koska; siksi kaihos hehkun +lie kolme liekkiä nyt sammutettu. + +Ei laskein päästä kahteenkymmenehen +niin nopeaan kuin osa Enkeleistä +järkytti elementtienne pohjan. + +Muut pysyi, tarttui taiteeseen, min näet, +niin iloiten, he että eivät koskaan +eroa karkelostaan kaunihista.[384] + +Sen ylpeys kirottu, min Tuonelassa +näit kaiken maailman sa kuormain alla +ol' alkusyynä lankeemuksen syvän. + +Ne, jotka täällä näet, nöyrin mielin +tunnusti Hyvyyden, mi heidät oli +niin suureen älyyn kyvykkäiksi luonut. + +Siks oma ansio ja armon valo[385] +niin ylös nosti heidän katsehensa, +heill' ett' on tahto luja, täydellinen. + +Äl' epäile, vaan ole varma, että +on ansiota armon vastaan-otto, +mikäli tunne vain on sille avoin. + +Nyt muiden auttamatta yhdyskuntaa +voit tätä ympärilläs katsastella, +sanani jos sa olet ymmärtänyt. + +Mut päällä maan kun kouluissanne oppi +sellainen luonnosta on enkelien, +he että ajattelee, muistaa, tahtoo, + +ma lisään, että näkisit sa selvään +totuuden, joka siellä himmenevi, +kun seikat sekoittavi moinen oppi. + +Olennot nuo, jotk' oli onnen saaneet +Jumalan kasvot nähdä, kääntänehet +ei silmää hänestä, mi kaikki näkee.[386] + +Siks katkaise ei heidän katsettansa +esine uusi eikä tarvis heidän +muistella aatoksia särkyneitä. + +Näin valveill' uneksitaan, uskotahan +maan päällä, tai ei uskota, mut rikos +ja herja suurempi on jälkimmäisten.[387] + +Te ette viisaustieteessänne tietä +vaella yhtä; niin teit' itserakkaus +ja halu näyttää eteviltä hurmaa. + +Tääll' ylhäällä tuo sentään siedetähän +mieluummin kuin jos itse Herran sanaa +siell' ylenkatsotaan ja vääristellään.[388] + +Ei muisteta, kuin paljon verta maksaa +sen kylvö päällä maan ja otollinen +kuink' on, ken nöyryydellä siihen turvaa. + +Näkyäksensä kaikki kilpaa keksii +väitteitä, jotka sitten saarnatahan, +mut Evankeliosta vaiti ollaan. + +Yks sanoo, että radaltansa kääntyi +kuu kärsiessä Kristuksen ja esti +Auringon valon maahan pääsemästä. + +Taas toiset, että valo itsestänsä +noin peittyi ja ett' Intian, Espanjan +pimennys ollut ois kuin Israelin. + +Firenzessä niin mont' ei houkkaa ole +kuin noita jutteloita vuoden mittaan +soi siellä kaikkialla saarnastuolit, + +niin että palaa laitumelta lampaat +nuo tuhmat syönehinä tuulta yksin; +se heit' ei auta, ettei nää he vaaraa. + +Apostoleille lausunut ei Kristus:[389] +'Menkäät ja saarnatkaatte turhuuksia', +vaan antoi todellisen pohjan heille. + +Se vain soi heidän huuliltaan, niin että +sodassa Uskon sytytyksen heille +ol' Evankeliumi peitsi, kilpi. + +Nyt koukuin, kompasanoin saarnatahan, +ja jos vain nauretaan, jo munkki tuosta +on pöyhkä: vaadita ei enempätä. + +Mut munkin-päähineessä moinen lintu +pesivi, että jos hän näkyis, kansa +tuon tajuis uskomansa armon laadun,[390] + +min vuoksi kasvanut maan pääll' on tuhmuus, +niin että juostaan joka lupaa saamaan +sen tutkimatta todenperäisyyttä. + +Näin Pyhän Antoniuksen[391] porsaat lihoo +ja muutkin, pahemmat kuin porsaat, maksain +rahalla, josta leimamerkki puuttuu. + +Mut koska poikenneet jo loitos oomme, +nyt silmäs käännä kohti tietä suoraa, +ett' ajan kanssa lyheneisi taival. + +Niin korkea on näiden Enkelien +luku ja aste, ettei ihmiskieli, +ei mieli koskaan sinne saakka pääse. + +Ja jos sa muistat, mitä Daniel kertoo,[392] +sa näet, ettei tuhansissa hänen +lukua myöskään ole määrättyä. + +Säteilee kaikkein yli Alku-valo +ja heihin virtaa eri tavoin, niinkuin +he eri laaduin ovat yhdistetyt. + +Kun Luojan näkeminen määrää tunteen, +niin rakkauden sulohehku heissä +myös eri tavoin liekehtii ja palaa. + +Nyt Iki-Voiman korkeuden sa huomaat +ja laajuuden, kun peilit loi niin monet +hän itseänsä heijastellaksensa, + +yhdeksi itse jääden niinkuin ennen.» + + + + +Kolmaskymmenes laulu + + +Kun hehkuu kuudes tunti, lähes kuuden +tuhannen peninkulman päässä meistä +ja Maa luo varjon melkein vaakasuoran,[393] + +valaistuu keskitaivas meille korkein, +niin että yks ja toinen tähti alkaa +lakata näkymästä silmällemme, + +ja Päivän tytön samotessa kirkkaan +nuo taivaan silmät perätysten, tähti +tähdeltä, sammuu saakka kaunehimpaan. + +Näin myöskin voittolauma, iloitseva +ijäti ympär' pisteen häikäisevän,[394] +mi saartaa sen, min saartamalta näyttää, + +mun silmistäni vähitellen haihtui; +siks kääntymään Beatriceen katseheni +sai rakkaus ja puute näkemisen. + +Hänestä mitä lauloinkin, jos kaikki +se koottais samaan kiitosvirteen, kyllin +nyt ei se oisi häntä kuvailemaan. + +Näät kauneus,[395] jonka näin, niin suurta oli +ja rajatonta, että Luojan yksin +ma luulen siitä täysin iloitsevan. + +Tulleeni myönnän tässä voitetuksi +enemmän kuin on koskaan koomikkoa +tai traagikkoa ainehensa lyönyt. + +Näät niinkuin Päivä silmään heikkoon sattuu +niin muistelu tuon hymyn hempeen multa +vie muistin huonommaks kuin on se muutoin. + +Ens aamust' asti, jolloin näin ma hänet +elossa tässä, tuohon taivas-näkyyn +runoni suotiin seuraella häntä. + +Mut nyt mun täytyy laulamasta laata +jo hänen kauneuttaan, kuin taideniekka +jokainen korkeimpansa kohdattuaan. + +Sellaisna, että suulle suuremmalle[396] +kuin sointu soittimeni tään, mi kokee +vain loppuun saattaa aihett' ankarinta, + +ryhdillä, äänell' oppaan varman alkoi +hän näin: »Me ainehesta suurimmasta[397] +olemme tulleet Tulitaivahasen, + +valohon henkisehen täyden Lemmen, +Totuuden rakkautehen riemu-täyteen, +ilohon, joka auvot kaikki voittaa. + +Molemmat sotalaumat Paratiisin[398] +näkevä oot, ja toisen sellaisena +kuin näät sen jälleen viime tuomiolla.» + +Salaman äkkiliekin lailla, joka +niin sattuu silmään, että katoo kyky +valoa nähdä voimakkaampaa siltä, + +niin suuri kirkkaus minut ympär' saarsi +ja verhos minut hohtehensa huntuun +niin taajaan, etten nähdä voinut mitään. + +»Ain' Rakkaus, tään taivaan autuuttaja, +noin tervehtii, kun luokseen ottaa, tehden +sopivaks liekilleen näin kynttilätä.»[399] + +Tajunnut tuskin sanat lyhyet olin, +kun huomasin jo, kuinka nousin kaikkein +ma yläpuolle entisvoimieni. + +Ja uusi syttyi näkö silmäin mulle, +niin ettei ole valkeutta mitään, +nyt jot' ei kestänyt ois katseheni. + +Valoa näin ma niinkuin virran vettä[400] +välillä välkkyvätä rannan kahden, +joit' ihmeellinen kevätloisto verhos. + +Elävät nousi säen-parvet siitä +ja painui kukkiin kaikkialle, niinkuin +rubinit, joita kulta heljä kiertää. + +Taas niinkuin huumaamina tuoksun vaipui +ne jälleen virtaan ihmeteltävähän, +ja yks kun haihtui, kohta nousi toinen. + +»Palava pyytees, halu hiillyttävä, +mi sull' on näkemästäs selko saada, +mua miellyttää mit' enemmän se paisuu. + +Mut veestä tästä juoda tulee sinun, +ei ennen näät sun janos suuri sammu.» +Näin puhui silmieni Päivä mulle. + +Ja jatkoi: »Virta ja topaasit, jotka +nousee ja vaipuu ynnä kukkain hymy +vain esivarjoja on totuutensa; + +ei kuin niin vaikeat ois itsessänsä +nää seikat, vaan sun puolellas on vika, +kun viel' ei silmäsi niin kauas kanna.» + +Niin kiihkeästi äidinmaitoon käännä +ei lapsi kasvojaan, kun valveutumaan +se sattuu tavallistaan myöhempähän, + +kuin minä, saadakseni silmäin peilit +paremmat, kallistuin nyt aallon yli, +mi virtaa, että sielut täydellistyis. + +Heti kun juonut siitä silmäluomen +vain reunoin olin, näytti niinkuin oisi +tuo virta pituudestaan pyöristynyt.[401] + +Kuin naamioidut silmähämme näyttää +toisilta, riisuttuaan lainahahmon, +mi muodon oikean viel' äsken peitti; + +niin kauneudeksi suuremmaksi vaihtui +säkenet, kukkaset, ja Taivaan kaksi +hovia[402] näin ma ilmi hohtelevan. + +Oi, Luojan valkeus, jonka kautta näin ma +totuuden vallan voittolauman ylvään, +suo mulle voima kuvata tuo näky! + +Ylhäällä siellä valo on, mi Luojan +näkyväks saattaa luoduille, ja tämä +saa rauhansa vain Hänen katsannostaan. + +Niin kauas kaartuvi sen pyörökaari, +sen kehä että vyöksi oisi liian +avara Auringonkin uumenille. + +Sen hohdon kaiken säde luo, mi heittyy +_Primum Mobilen_ kohtaan korkeimpahan, +miss' elämän se saa ja valtavoiman. + +Ja niinkuin veteen alla päilyvähän +kuvastuu kunnas kauneuttaan katsoin, +vihreintä vehmauttaan ja kukkiansa, + +niin heijastuvan ympäri tuon valon +tuhansilla näin porras-istuimilla +ma niiden meistä, jotk on tuonne tulleet. + +Ja jos sen alin aste valkeutta +niin paljon kokoo, kuinka laaja, mahtaa +tää ruusu olla ylälehdiltänsä![403] + +Mut katsettain ei leveys eikä korkeus +nyt huimannut, vaan tajusin mä täysin +autuuden tämän mitan ynnä laadun. + +Ei siellä ole etäisyyttä, sillä +välittömästi missä Luoja ohjaa, +myös merkityksetön on luonnon laki. + +Tuon taivasruusun kupuun keltaisehen, +mi aukee asteettain ja tuoksuttavi +kiitosta Auringolle ikikevään, + +kuin äänetöntä, joka haastaa tahtoo, +Beatrice johti mua ja virkkoi: »Katso, +kuin suur' on pyhäin valkoviitta-seura! + +Kas, kuink' on laaja kaupunkimme kehä +ja kuinka on jo istuimet niin täynnä, +vain harvat että enää sieltä puuttuu![404] + +Tuoll' istuimella, mihin katsees kiintyy +vuoks kruunun, joka kimmeltää sen päällä, +jo ennen kuin sa häitä näitä maistat,[405] + +on ylväs Henrik istuva, mi maiden +tulevi keisariks ja pelastavi +Italian, se ennen kuin on valmis. + +Sokea ahneus, teitä hulluttava, +on tehnyt teidät kaltaisiksi lapsen, +mi torjuin imettäjää kuolee nälkään. + +Tuleva sitten Luojan tuomar-tuoliin +on Päämies,[406] jok' ei salaa eikä julki +käy hänen kanssaan tietä samaa. Mutta + +vain vähän aikaa häntä sietää Herra +pyhässä virassaan, hän sinne syöstään, +miss' ansainnut on sijan Simon Magnus, + +alemma painamaan Anagnin miestä.» + + + + +Yhdesneljättä laulu + + +Muodossa ruusun valkean siis mulle +tuo näkyi pyhä sotalauma,[407] jonka +verellään Kristus omaksensa vihki. + +Mut toinen,[408] joka lentäin näkee, laulaa +tuon kunniaa, mi rakkauden suo sille, +ja hyvyyttä, mi loi sen sellaiseksi, + +kuin mehiläisten parvi, jotka milloin +menevät kukkiin, milloin palajavat +taas sinne, missä hunajoituu työnsä, + +nyt painui suureen kukkahan, mi lehdin +niin monin kaunistettu on, ja sieltä +taas ikirakkautensa kotiin lensi. + +Kaikilla kasvot oli liekin-kirkkaat +ja siivet kultaiset; muu kaikki paistoi +niin valkeana, ettei voita lumi. + +Kun kukkaan laski ne, ne toivat myötään +rivistä riviin rauhaa, rakkautta, +min sai he kupeitansa siivin lyöden. + +Mut häirinnyt ei näkö eikä hohto +niin monen vuoksi, jotka lentelivät +väliä kukan ynnä Ylhäisimmän.[409] + +Näät valkeus Jumalan niin tunkee läpi +kaikkeuden, mikäli se ansaitsee sen, +tuoll' ettei estäjää voi olla mitään. + +Turvassa tämän auvon valtakunnan, +min täyttää kansa vanha ynnä uusi,[410] +päämäärä yks ol' rakkauden ja katseen. + +Oi, Kolmi-valkeus, joka heille, paistain +yks-tähtisenä, moisen rauhan annat, +myös tänne katso meidän myrskyihimme! + +Barbarit, tulleet tienohilta pohjan, +Helice[411] joille joka päivä loistaa, +vaeltain kanssa pojan lempimänsä, + +kun Rooman näkivät ja työt sen ylväät +he hämmästyivät; Laterani silloin +muun kaiken maisen kauneudessa voitti. + +Ma, joka tullut ajast' ijäisyyteen +ja jumalaiseen kuolevaisest' olin, +Firenzestä luo kansan terveen, hurskaan, + +ma sitten kuinka en ois hämmästynyt! +Välillä sen ja riemun väikyin enkä +halunnut oisi haastaa taikka kuulla. + +Pilgrimin lailla, joka virkistäypi +valansa templin tutkimalla tarkkaan, +toivossa kerran siitä kertoella, + +elämän valkeudessa annoin katseen +rivejä pitkin näitä kiitää, milloin +kohota, milloin vaipua ja kiertää. + +Näin kasvoja, jotk' kutsui Luojan lempeen +hymyllään ynnä taivas-loistollansa, +ja ilmehiä kaiken kauneuden. + +Jo Paratiisin kaiken muodon oli +mitannut katseheni, kiintymättä +mihinkään osaan pitemmältä vielä. + +Halulla jälleen syttyneellä käännyin +nyt kysymähän Valtiattarelta, +mit epäselvää mulla mieli hautoi. + +Tarkoitin toista, tapahtuikin toista: +Beatricen luulin näkeväin, ja näinkin +Vanhuksen erään,[412] vaatteiss' autuaiden. + +Niin silmistään kuin otsaltaankin loisti +iloinen hyvyys, hurskas-ilmehinen, +isälle kuuluvainen lempeälle. + +Ma heti: »Missä on Beatrice?» Vanhus +näin: »Että pääsisit sa toivos määrään, +hän lähettänyt paikaltain on minut. + +Ja jos sa katsot kehään kolmantehen[413] +korkeimman rivin, siellä näät sa hänet +sijalla, jonka sai hän ansiollaan.» + +Kohotin vastaamatta katseheni +ja kruunun[414] näin ma hänen kulmillansa +säteistä ijäisyyden heijastuvan. + +Jylinän taivahasta korkeimmasta +niin kaukana ei kuolevainen silmä, +sukeltakoon se merten syvyyteenkin, + +kun siellä silmäni Beatricest' oli; +kuvansa sentään selvään näin, kun meidän +välillä estävää ei ollut mitään. + +»Oi, Donna, jolta toiveeni saa voiman +ja joka oot mun pelastuksekseni +suvainnut jälkes jättää kuolon maille,[415] + +kaikista ihmehistä, joita olen +ma nähnyt matkallain, sun hyvyytesi +ja mahtis laupeutta, voimaa kiitän. + +Vapauteen oot mun orjuudesta tuonut[416] +tavoilla kaikilla ja kaikin keinoin, +jotk' oli sulla siihen vallassasi. + +Minussa varjele tää runsas lahja, +niin että sieluni, nyt tervehtynyt, +ruumiista erois sulle kelvollisna.» + +Näin rukoilin; ja kaukaisuudestansa +hän hymyili ja katsehen loi minuun, +taas sitten kääntyi ikilähtehesen.[417] + +Näin hurskas Vanhus: »Että päähän saakka +sa täysin pääsisit tään tiesi--siihen +mun määrää pyhä rakkaus ja rukous-- + +tät' yrttitarhaa silmäs salli kiertää +sen katselu on näkös teroittava +kohoomaan korkeutehen jumal-säteen. + +Ja Taivaan kuningatar,[418] jolle kaiken +omistan lempeni, meit' armahtavi, +kun olen uskollinen Bernhardinsa.» + +Kuin sen, mi katsomaan Kroatiasta[419] +on ehkä tullut Hikiliinaa meidän +eik' kyllästy sen vanhan maineen vuoksi, + +vaan virkkaa itsekseen, kun näytetään se: +»Jumala tosi, Herra Jesus Kristus, +siis sellainen sun oli katsantosi»; + +niin oli mieleni mun katsellessa +sen rakkautta, joka rauhan moisen +täss' sai jo maailmassa miettein pyhin. + +»Sa armon laps», hän alkoi, »tuntemahan +autuutta tätä tule et, jos katsees +vain alaspäin sa pidät suunnattuna. + +Ei, katso kehään etäisimpään, kunnes +sen näet Kuningattaren, min mieltä +tää valtakunta tottelee ja kuulee.» + +Loin ylös silmän; ja kuin huomenelta +itäinen taivaanranta varjoon saattaa +sen puolen, kunne Päivän soihtu sammuu, + +niin laaksosta päin kukkulaa[420] nyt kulkein +katseeni äkkäs ylä-äären osan, +min valo loisti muuta voimakkaammin. + +Ja niinkuin paikka, missä vaunut vartoo, +joit' ohjas huonosti Phaeton,[421] hohtaa, +mut himmentyvi kumpikin sen sivu; + +niin keskikohdaltaan tää rauhan viiri +kirkkaammin paistoi, vaan muu tummui valo +taholta jokaiselta tasaisesti. + +Ja juhlivan ma tuota keskikohtaa +tuhannen Enkelin näin siivet auki, +jokaisen eri hohtehin ja taidoin. + +Hymyyvän heidän riemulauluillensa +näin kauneuden,[422] mi katsehille muiden +pyhien oli ilo, onni korkein. + +Sanani joskin yhtä oisi runsaat +kuin kuvausvoimani, en tohtis mitään +yrittää virkkaa suloudesta hänen. + +Kun Bernhard näki, kuinka katseheni +lempensä kuuman esineesen kiintyi, +hän tuohon katsoi nyt niin kaunihisti, + +enempi näkemään ett' itse sytyin. + + + + +Kahdesneljättä laulu + + +Lemmellä katsoin armastansa Bernhard +vapaasti opettajan toimen otti +ja lausui sanat pyhät nää: »Se haava, + +min lääkitsi ja umpeen sai Maria, +sen iski, aukas hän, mi kaunihina +nyt hänen jalkojensa juuress' istuu.[423] + +Rivillä kolmansien istuimien +ja hänen alapuollaan istuu Rakel +Beatricen kanssa, kuten silmäs näkee. + +Sara, Rebekka, Judith, runoilijan +sen myöskin iso-isän äiti, joka +tuskassa tunnon lauloi: _Miserere!_[424] + +asteettain paikoill' alemmilla istuu +sikäli kuin ma heidät nimittäen +lehdestä lehteen kuljen ruusunkukan. + +Riviltä seitsemännelt'[425] alas, niinkuin +siit' ylös, seuraa naiset Israelin, +jakaen täten kaikki ruusun asteet. + +Sen mukaan, kuinka katsoin Kristuksehen +he uskoivat, he muurin muodostavat, +mi halkaisee nää pyhät porraspaikat. + +Sivulla tällä, missä lehdin kaikin +on kukka kypsä,[426] istuvat ne, jotka +uskoivat Kristuksehen saapuvahan. + +Taholla tuolla, jonka puolipiirein +paikoista toiset tyhjät on, ne istuu, +jotk' katsoi Kristuksehen tullehesen.[427] + +Kuin tällä puolla istuin kunniakas +taivaisen Naisemme niin suuren eron +muodostaa muiden alempainsa suhteen, + +niin tuolla istuin Johanneksen suuren, +ken kesti erämaan ja kuolon pyhän +ja sitten kaksi vuotta helvettiä.[428] + +Samana rajana on alla hänen +Franciskus, Benediktus, Augustinus[429] +ja muita, astehittain, tänne alas. + +Ylevä nää nyt kaitselmus sa Luojan, +näät kummankin tuon uskon-muodon[430] täytyy +samaten täyttää tämä yrttitarha. + +Ja tiedä, että alla rivin sen, mi jakaa +keskeltä rajaviivat kumpaisetkin, +ei istu kukaan omast' ansiostaan, + +vaan toisen, vielä eräill' ehdoillakin; +näät henget nää[431] on vapautettu ennen +kuin heillä oli vaalinvalta vapaa. + +Sen nähdä voit sa heidän kasvoistansa +ja myöskin lapsi-äänistänsä heidän,[432] +jos heitä oikein kuuntelet ja katsot. + +Nyt epäilet[433] ja kätket epäilysi; +mut solmun sulta kirvoitan ma kovan, +sua jolla vangitsevi rikkiviisaus. + +Ei kautta laajan tämän valtakunnan +voi olla paikkaa satunnaista eikä +surua eikä janoa, ei nälkää! + +Ijäisen lain on järjestämää kaikki, +mit' täällä näät, niin että tarkallensa +sopivi sormus täällä aina sormeen. + +Ei syyttä sieluille siis näille, jotka +elohon totuuden on ehättäneet, +jaettu ole eri arvo-asteet. + +Kuningas, jonka kautt' tää valtakunta +niin suurta nauttii rakkautta, rauhaa, +ylemmä ettei tohdi toivo mikään, + +iloisin tahdoin sielut luodessansa +suo heille armoansa mielinmäärin +ja erilailla; riittäköön se sulle! + +Tään Pyhä Raamattu jo sanoo selvään[434] +ja nimenomaan kaksoisista, jotka +äitinsä kohdussa jo vihaan syttyi. + +Siks sopii, että valo korkein kiertää +kutakin seppeleenä armon mukaan, +mi heidän kutreillansa kuumottavi. + +Siis vuoks ei työnsä, ansionsa oman +he sijaa saaneet eri astehilla, +vaan vuoksi ensi näkövoiman eron. + +Alussa aikain ensimmäisten riitti[435] +autuuteen yksin usko vanhempien, +viattomuuden yhtyessä siihen. + +Kun mennyt oli ensi kausi, täytyi +viattomuuteen miesten saada voimaa +jo tulemalla ympärleikatuiksi. + +Mut vihdoin, koska armon aika tuli, +jäi sinne alas viattomuus moinen, +jos puuttui kaste täysi, kristillinen. + +Nyt katso kasvoja,[436] jotk' enin ovat +Kristuksen kaltaiset, näät niiden kirkkaus +vain voiman suo Hänt' itseänsä nähdä.» + +Niin suuri auvo päällä Neitseen päilyi +ja siitä siirtyi mieliin pyhiin,[437] jotka +ol' luotu lentämähän korkeudessa, + +ett' ennen mitä lienenkään ma nähnyt, +mua ihmettänyt niin ei ollut eikä +Jumalan kuvaa näyttänyt niin paljon. + +Ja sama Enkeli,[438] mi ensin etsi +maan päällä häntä, hänen eessään siivin +avoimin lauloi nyt: '_Ave Maria!_' + +Ja vastas lauluun jumalallisehen +autuuden kaikki kuorot kilpaa, että +iloisemmilta näytti kasvot kunkin. + +»Oi, pyhä Taatto, joka paikan kauniin +sen jätit,[439] jossa istut ijäisesti, +ja vuoksi mun tääll' alahalla viivyt, + +ken on tuo Enkeli, mi riemuin moisin +kasvoihin katsoo Kuningattaremme +niin rakkahasti kuin hän oisi tulta?» + +Näin taas ma luotin hänen viisauteensa, +min kauneus oli Neitseheltä, niinkuin +on Auringolta aamutähtösien. + +Hän mulle:[440] »Sielun valppaus ja sulo, +mikäli voi sit' enkelillä olla +hänellä on, ja iloitsemme siitä, + +näät hän se kädessänsä palmunlehvä +Marian tuli luo, kun tahtoi kantaa +Jumalan Poika tomun maisen taakkaa. + +Mut sanojain nyt silmäs seuratkohon +ja merkitköön päämiehet ylhäisimmät +tään valtakunnan vanhurskaan ja pyhän. + +Nuo, jotka autuainna ylhääll' istuu +lähimmät ollen Kuningattaremme, +kuin kaksi juurta ovat ruusun tämän.[441] + +Hän, vasemmalla istuva, on isä, +min himon julkeen vuoksi niin on paljon +inehmon heimo kärsimystä saanut. + +Taas oikealla Pyhän Kirkon isän +sa vanhan näet, jolle _Kristus_ kerran +avaimet antoi tämän ruusun kauniin. + +Ja hän,[442] mi näki ennen kuolemataan +kaikk' ajat synkät kauniin Morsiamen, +mi sortui peitsien ja naulain kärkiin, + +vierellä istuu; toisen vierell' lepää +taas opas,[443] jonka johdolla söi mannaa +tuo kansa kapinoiva, kiittämätön. + +Petrusta vastapäätä istuu Anna,[444] +niin autuaana tyttärestään, että +ei hosiannassakaan silmä käänny. + +Ja Peritaattoamme vastass' istuu +Lucia,[445] pyytäjä sun Naises ylvään, +kun alaspäin sa laskit silmälaudat. + +Mut koska unes hetket haihtuu,[446] päätän +puheeni, niinkuin hyvä räätälikin +myös puvun leikkaa kankaan määrän mukaan. + +Silmämme suunnatkaamme Alku-Lempeen, +niin että häneen katsoen sun silmäs, +mikäli voi, sen tunkis kirkkautehen. + +Mut ettet siipes nostain lankeaisi +alemma, luullen ylös yltäväsi, +on ansaittava rukouksella armo; + +häneltä armo, joka voi sua auttaa; +ja hartaudella sanojain nyt seuraa, +niin ettei niistä eroo sydämesi.» + +Tään nyt hän alkoi rukouksen pyhän: + + + + +Kolmasneljättä laulu + + +»Oi Neitsyt-äiti, tytär Poikas,[447] nöyrin +ja korkein kaiken luomakunnan luotu, +valittu Luojan ikineuvostossa! + +Se olethan, jok' ihmisluonnon olet +niin aateloinut, että Luoja itse +ei halveksinut tulla luoduks siinä. + +Sun kohdussas tuojalleen syttyi Rakkaus,[448] +min hehkun kautta hempeän tää ruusu +on kukoistanut rauhass' ijäisessä. + +Tääll' olet Lemmen keskipäivä meille +ja alahalla, kuolevaisten maassa, +sa olet toivon lähde läikkyvainen. + +Niin suuri, valtava oot, Valtiatar, +ett' armon pyytäjän, ken ei sua etsi, +sen siivetönnä kaiho kaunein lentää. + +Hyvyytes yksin pyytäjää ei auta, +vaan monta kertaa vapahasti lankee +ja rukouksen eelle ennättävi. + +Sinussa armo on ja sääli, laupeus +ja ylevyydessäsi yhdistyvi +se kaikki, mitä luoduissa on hyvää. + +Nyt hän, mi nähdä tähän saakka saanut +kuilusta syvimmästä kaikkeuden +on yksitellen asteet henki-elon, + +rukoilee voimaa suita armossasi +niin suurta, että nostaa vois hän katseen +nyt vihdoin viimeisehen Autuutehen.[449] + +Vuoks oman näkemykseni en koskaan +enemmän leimunnut kuin hänen, siksi +rukoilen, ettei rukouksein ois turha, + +ja että usmat kuolevaisuutensa +sa kaikki haihduttaisit rukouksillas +ett' ilmestyisi hälle Korkein ilo. + +Rukoilen, Kuningatar kaikkivaltaas +ma vielä, että säilyttäisit hänen +tunteensa tervehinä näyn sen jälkeen. + +Sun suojas voittakohon ihmisvaistot! +Beatrice, katso, ja niin monta pyhää +pyyntööni yhtyäkseen ristii kädet.» + +Ne silmät, joita Luoja lempii sekä +rakastaa, rukoilijaan kiintyi, näytti, +kuink' kelpaa hälle esipyyntö hurskas. + +Ijäiseen valoon suuntautui ne sitten, +johonka varmaan kenenkään ei luodun +niin kirkkaasti voi kimallella silmä. + +Ma, joka lähestyin nyt viime rajaa +kaihoini kaikkein, sammutin jo hehkut +ijäisen ikäväni, niinkuin sopi.[450] + +Hymyillen Bernhard mulle viittas, että +katsoisin ylös; mutta itsestäni +jo samaa tein, hän mitä tahtoi multa. + +Näköni, silmän seijastuissa, tunki +syvemmä aina säteesen tuon Valon +ylhäisen, joka itsessään on Totuus. + +Siit' eespäin suurempaa ma näin kuin kieli +voi kertoa, näät sanat niinkuin muisto +tuon ylenpalttisuuden eessä väistyy. + +Kuin unessa jos jotain nähdään, siitä +jää vaikutus viel' ollen valvehilla, +mut vaikutuksen syy ei muistu mieleen, + +näin minun käy, näät haihtunut on melkein +näkyni aivan, mutta sulous, siitä +mi syntyi, vieläi sydämeeni tippuu. + +Näin myöskin lumi Auringossa sulaa, +ja näin Sibyllan ennustukset[451] tuuleen +keveillä kylvettihin lehtisillä. + +Oi, Valo korkein, paistavainen yli +niin ihmis-aatosten, suo sielulleni +taas hiukka siitä, miltä näytit mulle! + +Ja tee mun kieleni niin valtavaksi, +kipinän että kunniastas antaa +se voisi vastaisuuden ihmisille! + +Näät jotakin jos muistuu mieleheni, +jos soi se hiukan säkehissä näissä, +paremmin ymmärretään voittos suuruus. + +Niin tuima oli hohto säteen kirkkaan,[452] +ett' uskon, varmaan öisin häikäistynyt, +jos kääntänyt ma siitä silmät oisin. + +Ja muistaa voin, ett' tuosta uljastuin ma +enemmän kestämään niin että liittyi +katseeni kera Voiman äärettömän. + +Oi, armon runsaus, mi mulle antoi +rohkeuden nähdä Ikivalkeutta, +niin että siihen valo silmäin haihtui! + +Sen syvyydessä näin ma yhdistyvän +yhdeksi kirjaks' rakkaudella kaiken, +sen, mikä kaikkeudessa näkyy hajan. + +Oliot,[453] niiden lisäkkeet, ja niiden +työtavat siellä kietoutuu niin kokoon, +ett' yhdenlaist' on valo laulamani. + +Maailmankaikkeuden yhteismuodon +nähneeni luulen, koska laajemmaksi +käy nautintoni laulaessa tätä. + +Yks hetki suuremman soi mulle unhon[454] +kuin kaksikymmentä vuossataa työlle, +miss' Argoon haahta hämmästyi Poseidon. + +Mun sieluni niin katsomistaan katsoi +ihmeissään, liikkumatta, tarkkaavaisna, +enempi syttyen vain katsonnastaan. + +Tään valon eessä tulee sellaiseksi, +siit' ettei silmää mihinkään voi muuhun +inehmo kääntää vapaaehtoisesti. + +Näät kaikki hyvä, johon tahto pyrkii, +on koossa siinä ja sen ulkopuolla +puutteellist' on, mi siinä täydellistä. + +Sanani siitä, mitä muistan, käypä +täst' asti lyhemmäksi on kuin lapsen, +min kieltä kastaa vielä äidinrinta. + +Ei siksi, että Valkeudella tuolla +muut' ois kuin näkö aina yks ja sama, +ijäti se, mik' ollut on se ennen. + +Mut silmäni, mi katsoessa vahvoi, +tuon Yhden katsannon niin mulle muutti, +kun sillä aikaa itse muutuin minä. + +Syvässä, kirkkahassa substansissa +tuon Valon korkean näin kolme kehää,[455] +väriltä eroovaa, mut yhtä suurta. + +Kuin sateenkaaret näytti heijastavan +niist' yksi toistaan, ja kuin liekki kolmas +kahdesta uloskäyvän näytti tasan. + +Kuink' onkaan kielen sanat tuhmat, heikot +mun aatteillein! Ja näkemäini verran +niin pienet, että kannata ei haastaa. + +Oi Valkeus, ymmärtäjä, ymmärretty +kautt' itses vain, mi itsessäs vain elät +ja itseäsi rakastat ja hymyyt! + +Se kaaristasi, joka näytti mulle +valolta heijastunehelta,[456] koska +ma tuokion sit' olin tuijottanut, + +nyt näytti kantavan kuin ihmiskuvaa +sisällään, mutta jumalaistunutta, +siks häneen kääntyi koko katseheni. + +Kuin matemaatikko; mi turhaan pyrkii +mittaamaan ympyrätä eikä löydä +aatetta etsimäänsä miettienkään; + +niin näyn tuon uuden eessä olin minä: +ma nähdä tahdoin, kuinka kehään sopi +tuo kuva ja mik' oli suhde niiden. + +Mut riittäneet ei siihen siivet omat;[457] +salama äkkiä mun halki sielun +löi häikäisten ja täytti toiveheni. + +Jo vaipui korkea nyt kuvausvoima; +mut kaihoain ja tahtoain nyt johti +kuin pyörää tasan pyörivää, se Rakkaus, + +mi ohjaa Auringon ja kaikki tähdet. + + + + +VIITESELITYKSET + + +1. laulu + +[1] Jotta lukijan olisi helpompi seurata runoilijaa, kun hän nyt alkaa +vaelluksensa korkeammissa taivaspiireissä, on syytä luoda lyhyt +yleiskatsaus Danten Paratiisiin, siihen, miten hän on sen Ptolemaioksen +järjestelmän ja teologisten opinkappalten mukaan kuvitellut. Danten +Paratiisi käsittää kaikkiaan kymmenen taivasta; näistä on yhdeksän +liikkuvaa, s.o. ne kiertävät kaikki Maata, joka on niiden yhteinen, +liikkumaton keskipiste. Nämä yhdeksän taivasta (Kuu, Merkurius, Venus, +Aurinko, Mars, Jupiter, Saturnus, kiintotähdet ja Primum Mobile, n.s. +kristallitaivas) sisältyvät kaikki Empyreumiin, joka on liikkumaton ja +josta liikevoima asteettain jakaantuu alempiin taivaisiin. Näissä +taivaissa on asuinsijansa autuailla, jotka Dantelle, kuten hän myöhemmin +(4. laulu, säkeistöt 10-13) selittää, esiintyvät eri taivaissa heidän +eri autuusasteensa mukaisesti osoittaakseen, että he maallisessa +elämässään elivät niiden planeettain vaikutuksen alaisina, joissa he +täällä oleksivat. Ensimmäisen taivaan asukkaat esiintyvät jumalallista +valoa säteilevässä ihmishahmossa, muiden taivasten autuaat taas +erilaisen loiston (soihtujen, sädepallojen, jalokivien jne.) muodossa ja +ovat sitä kauniimpia ja häikäisevämpiä mitä ylempänä he ovat. + +[2] Marsyas oli fryygialainen satyyri, joka löydettyään Minervan +käyttämän ja hylkäämän huilun rohkeni haastaa Apollon kilpasoittosille. +Apollo voitti ja sopimuksen nojalla (voittaja sai tehdä voitetulle mitä +tahtoi) hän kytki Marsyaan puun runkoon ja nylki hänet elävältä. + +[3] »Lehvä Peneun» = Apollon lempipuu, laakeri (joki-jumala Peneun +tyttären Dafnen mukaan, jota Apollo rakasti muuttaen hänet sittemmin +mainituksi puuksi) jolla maineikkaat runoilijat, hallitsijat jne. +seppelöitiin. + +[4] Cirra oli Parnassos-vuoren toinen, Apollolle pyhitetty huippu; +toinen (Nisa) oli pyhitetty muusoille 1. runottarille tai toisten mukaan +Bakkhokselle. Nämä kaksi huippua merkinnevät kuvannollisesti +inhimillistä ja jumalallista tietoa. + +[5] Maailman lamppu = aurinko, joka nousee, näyttää eri paikkojen +ihmisille horisontin eri vuodenaikojen mukaan. Seuraavissa säkeissä +Dante käyttää astronomista kieltä tarkoittaen, että kevätpäivän +tasauksen aikana, jolloin neljä eri astronomista kehää kohdatessaan ja +leikatessaan toisensa muodostaa kolme ristiä ja jolloin auringon valo +kääntyy »parempaan rataan», koska se valaisee pitemmän aikaa, ja yhtyy +»tähteen parempaan», s.o. Oinaaseen, on auringon vaikutus alkuaineisiin, +»maailman vahaan», voimakkain ja suotuisin. + +[6] Vertaus perustuu siihen entisajan luuloon, että kotka totuttaisi +poikiaan kestämään auringon katseen. + +[7] Moni asia, mitä ei maan päällä voi tehdä, on mahdollista maallisessa +paratiisissa (jossa Dante ja Beatrice vielä ovat) sen +puhdistumisprosessin nojalla, joka on tapahtunut Kiirastulen vuoren eri +piireissä. + +[8] »Pyöröön ijäiseen» = taivaspiireihin. + +[9] Glaucus oli (Ovidiuksen muk.) boiotialainen kalastaja, joka maistoi +erästä yrttiä huomattuaan että ongitut kalat virkosivat sitä +koskettaessaan, ja muuttui niin meren jumalaksi. + +[10] Olinko ainoastaan sielu vai nousinko ruumiineni? Vrt. myös apostoli +Paavalin sanoja 2. Korintt. kirj. 12:2-4, jotka ilmeisesti ovat olleet +Danten mielessä. + +[11] »Sävelin». Viittaa samaan käsitykseen avaruuksien soinnusta, +harmoniasta, josta jo monet aikaisemmat filosofit, mm. Pythagoras, +Platon ja Cicero puhuvat.--Dante on nyt huomaamattaan siirtynyt tulen +kehään. + +[12] Säkeiden merkitys on seuraava: tässä luomakunnan järjestyksessä +»ylväät olennot»--enkelit, muutamien mukaan, toisten mukaan ihmiset, ja +enkelit ja ihmiset yhdessä eräiden vanhempien ja uudempien +Dantenselittäjäin mukaan--näkevät Jumalan viisauden merkit, jotka ovat +kaiken päämäärä, se raja, johon tämä järjestys on alistettu.--Jokaista +ajaa synnynnäinen vaisto hänen määräpaikkaansa, ikäänkuin kotia kohden. +Niin esim. tulen ajateltiin keski-aikaisen fysiikan mukaan kohoavan +kuuta kohden, joka oli sen koti tulenkehässä, ilman yläpuolella. Dante +sovelluttaa nyt tämän aineellisessa maailmassa vallitsevan lain myös +ihmisten tahtoon. + +[13] Olisi ihme, jos Dante, joka Eunoen vedessä oli saanut virkistystä +ja viimeisen puhdistuksen ja niin ollen oli vapaa nousemaan autuaihin, +vielä viipyisi maan päällä, ajallisissa askareissa. + + +2. laulu + +[14] Jasonin tehtäväksi oli määrätty saada haltuunsa kultainen +oinaannahka: hänen oli kynnettävä tulta tuiskivalla härkäparilla +kyynhampain kylvetty pelto ja voitettava kylvöstä kasvaneet +miekkamiehet. Tätä urotyötä hänen matkakumppaninsa tietenkin suuresti +ihmettelivät. + +[15] »Merkit synkät»--kuun tummat täplät, joita kansan ihmiset luulivat +Kainin orjantappurakimpuksi. Eräs italialainen kansantaru kertoo kuinka +Kain, surmattuaan veljensä, »koetti pyytää tekoansa anteeksi, mutta +Herra vastasi: 'Abel on oleva kanssani Paratiisissa, mutta sinä olet +joutuva syntisi rangaistukseksi kuuhun ja tuomittu siellä ikäsi kaiken +kantamaan orjantappurakimppua selässäsi'. Tuskin Hän oli tämän sanonut, +kun nousi ankara tuuli, joka lennätti Kainin ruumiineen sieluineen +kuuhun, ja siitä asti siellä näkyvät hänen kirotut kasvonsa sekä +orjantappurakimppu, jota hän on kantava maailman loppuun asti.» + +[16] Tässä pitkässä todistelussa, jonka sopivaisuudesta näin +ylevähenkisessä runoelmassa voi olla eri mieltä, Beatrice kumoaa Danten +arvelun, että tiheys ja ohuus aiheuttaisivat kysymyksessä olevat täplät. +Hän ottaa lähtökohdakseen, samoinkuin päämääräkseenkin skolastisen +filosofian ns. formaaliprinsiipit, ne alkumuodot, jotka määräävät +taivaankappalten, jopa niiden osienkin lajin ja eri ominaisuudet. Danten +mielipide sotii tätä lakia vastaan (2. laulu, säkeistöt 25-27). Mutta +ei myöskään konkreettisesti B. voi hyväksyä D:n väitettä. Sillä jos +ohuus olisi kysymyksessä olevan seikan syynä, täytyisi vähemmän tiheän +aineen jollakin kohtaa ulottua kuun koko halkaisijan lävitse tai ainakin +johonkin rajaan asti, mutta silloin täytyisi kuun näiltä kohdiltaan olla +läpinäkyvä auringonpimennyksissä; muussa tapauksessa täytyisi +läpinäkyvää kerrosta seurata tiheämpi ja sen täytyisi heijastaa +auringonvaloa, kuten seuraavassa esitetty peilikoe osoittaa. Koska +säteet tällöin heijastuvat syvempää kappaleesta, näyttää valo tosin +pienemmältä, mutta ei silti vähemmän kirkkaalta eikä synnytä mitään +täpliä. Tässä todistelussaan Dante nojautuu olennaisesti Albert Suuren +teokseen _De coelo et mundo_. + +[17] »Jumalanrauhan taivas» = Empyreum, jota lähinnä on Primum +mobile.--»Seuraava taivas» = kiintotähtien taivas. + +[18] »Syvän aatteen» ovat varhaisemmat Dante-selittäjät käsittäneet +Jumalan ajatukseksi, uudemmat sensijaan selittävät sen tämän taivaan +liikuttajaksi, Intelligenssiksi, joksi jokaisen taivaan liikuttavaa +voimaa kutsutaan ja joiden sekä enkelien kautta Jumala ohjaa kaikkia +taivaita. + + +3. laulu + +[19] Viittaa taruun Narkissos-nuorukaisesta, joka Ekhon rakkautta +halveksittuaan rakastui omaan kuvaansa. Sen hän näki lähteen kalvossa +»luullen ruumiiksi sitä, mikä oli varjo vain» (Ovidius). + +[20] Piccarda (mainittu jo Kiirastulessa XXIV veljiensä Corson ja +Foresen yhteydessä), kuuluisaa firenzeläistä Donati-sukua. Sen ajan +kronikoitsijain mukaan hän oli hyvin kaunis nainen, joka oli jo +tyttönä jumalinen mieleltään ja meni P. Klaran luostariin; täältä hänen +veljensä Corso kuitenkin väkivaltaisesti ryösti hänet ja aikoi naittaa +hänet eräälle firenzeläiselle Rossellino della Tosa -nimiselle miehelle, +joka oli väkivaltainen ja tunnettu julkeaksi puoluepukariksi. Melkein +heti avioliittoon jouduttuaan Piccarda sairastui ja kuoli.--Se, että +Dante asettaa hänet Paratiisin alimmalle asteelle ei suinkaan todista, +että hän tahtoi syyttää P:aa siveyden tai muiden hyveiden puutteesta, +vaan se osoittaa ainoastaan hänen ylevän maailmankatsomuksensa, joka +määrää alemmalle autuusasteelle ne henget, joilla lempeytensä ja +viattomuutensa tähden ei ole ollut voimaa vastustaa väkivaltaa, joka +muuten oli varsin yleinen ilmiö puheena olevalla vuosisadalla). + +[21] Säkeet viittaavat kahteen ilonlähteeseen, jotka ovat: 1) Jumalan +autuuttava näkeminen; 2) pyhäin yhteys, jossa iloa lisää +autuustovereiden luku. + +[22] Saadakseen tietää, mikä oli se lupaus tai millainen oli se elämä, +jonka Piccarda oli uskonnon helmassa alkanut, mutta jota hän ei ollut +seurannut loppuun asti. + +[23] Nainen, johon tässä viitataan, on pyhä Klara Assisilainen +(1194-1253), joka v. 1212 maanmiehensä pyhän Fransiskuksen johdolla +perusti nimeään kantavan nunnaluostarin; hänen luostarisääntöjänsä +mainitaan ylen ankaraluontoisiksi.--Dante ei sano, missä taivaassa tällä +pyhällä naisella on paikkansa. + +[24] Piccarda ei mainitse väkivallan harjoittajia, mutta sanat »pahaan +tottuneet» viittaavat siihen nimeen, »Pahantekijä» (Malefami l. +Malefarai), jonka firenzeläiset antoivat Donati-suvulle. + +[25] Constanza, Sisilian kuninkaan Roger II:n tytär; meni 1185 naimisiin +Svaabin (Suevian) keisarin Henrik VI:n kanssa, jolle hän siirsi kuningas +Vilhelm II:n kuoltua saamansa perintö-oikeuden Sisilian kuningaskuntaan; +jäätyään leskeksi (1197) hän hoiti valtakunnan hallitusta ja oli +poikansa Fredrik II:n holhooja kuolemaansa asti (1198). Danten aikana +oli hänestä liikkeellä tarina, jossa sanottiin, että Constanzan, joka jo +kauan oli ollut nunnana, oli Palermon arkkipiispa ottanut pois +luostarista 52 vuoden ikäisenä ja antanut puolisoksi Henrik VI:lle, +koska aikoi niin anastaa vallan Taranton Tankrediltä, sekä että poika +Fredrik II oli siis syntynyt vastoin luonnon lakeja (koska äiti oli +liian vanha) sekä vastoin jumalallisia lakeja (koska äiti jo oli ollut +pyhitetty Jumalalle). Niin kertoo Villani (Cron. V. 16). Dante hyväksyi +yleisen uskon, että C. oli ollut nunnana, mutta puhdisti hänet kaikista +guelfien valheellisista panetteluista, korotti hänet pyhimykseksi ja +puhtaan Piccardan arvokkaaksi seuralaiseksi Paratiisissa. + +[26] Suevian l. Svaabin kolme myrskytuulta ovat kolme +hohenstaufikeisaria: Fredrik Barbarossa, Henrik VI ja Fredrik II, »viime +mahti», sillä hänen poikansa Konrad IV hallitsi ainoastaan neljä vuotta. + + +4. laulu + +[27] »Niinkuin Daniel ...» selittäessään jo unohdetun unen ja sen +merkityksen, tyynnytti kuningas Nebukadnessarin vihan. Tämä oli käskenyt +tappaa kaikki Babylonin viisaat (ks. Daniel 2:12-46). Samoinkuin Daniel +tunsi unen salaisuuden jumalallisen ilmoituksen kautta, samoin Beatrice +tunsi Danten epäilykset ilman että tämä oli niitä hänelle ilmaissut. + +[28] Platon opetti, että sielut oli luotu ennen ruumista ja jaettu +tähtiin, joihin ne ruumiillisen kuoleman jälkeen jälleen palasivat; +täällä ne viipyivät lyhyemmän tai pitemmän aikaa ansioittensa mukaisesti +ja palasivat sitten taas maalliseen ruumiiseen (ja ne muuttuivat +naisiksi, joiden entinen elämä oli ollut moitteellista). + +[29] »Sapekkaampi» = myrkyllisin, ilmeisimmin kristillisen kirkon opin +vastainen. + +[30] Vrt. I laulun selitys [1]. + +[31] Tuomas Akvinolainen, jota Dante näissä säkeissään seuraa, sanoo +(Summa theol.) mm.: »On soveliasta esittää pyhän Raamatun jumalallisia +ja hengellisiä asioita aineellisin vertauskuvin ...» koska kaikella +meidän tiedollamme on alkunsa aistimuksissa (Quia omnis nostra cognitio +a sensu initum habet); ja toisessa kohdassa: »Sillä sitä, että Raamattu +mainitsee Jumalan kädet, ei ole otettava kirjaimellisesti, että muka +Jumalalla olisi nämä ruumiilliset jäsenet, vaan se, mitä näillä +jäsenillä tarkoitetaan, on hänen toimiva voimansa (virtus operativa).» + +[32] Arkkienkeli Rafael (ks. n.s. Tobiaksen kirj. 3:25). + +[33] Timaios, yksi puhuvista henkilöistä Platonin samannimisessä +dialogissa. + +[34] Mikäli Platon nim. uskoo, että tähdistä tulevat ne hyvät ja huonot +vaikutukset, jotka johtavat ihmisiä hyvään tai pahaan. + +[35] Danten toinen epäilys koski Piccardaa ja Constanzaa, jotka +väkivallalla, vastoin omaa tahtoaan oli pakotettu rikkomaan +luostarilupauksensa. Beatrice selittää nyt nojautuen tässäkin Tuomas +Akvinolaisen oppiin, minkä vuoksi he ovat joutuneet autuuden alimmalle +asteelle. + +[36] Pyhä Laurentius oli Rooman kirkon diakonina kolmannella +vuosisadalla ja kärsi marttyyrikuoleman keisari Valeriuksen hallitessa +(258); jaettuaan kirkon aarteet köyhille, jotteivät keisarilliset +virkamiehet olisi saaneet niitä haltuunsa, häntä piinattiin ensin +ruoskilla ja asetettiin sitten halstarin tapaiselle rautalankaverkolle +poltettavaksi. Kerrotaan hänen keskellä tuskiaankin pysyneen lujana ja +tyynenä, jopa pilkanneen pyöveleitään pyytämällä, että nämä kääntäisivät +hänet toiselle kyljelleen, jotta sekin puoli paistuisi. + +[37] C. Mucius Scaevola, jonka ihmeteltävä mielenlujuuden osoitus lienee +useimmille tuttu historiasta. + +[38] »Toinen ahdinko» = Beatricen ja Piccardan sanojen välillä ilmennyt +ristiriita. Edellinen oli näet sanonut, että Piccarda ja Constanza +olivat jollain tavoin olleet auttaneet väkivaltaa ja Piccarda taas oli +vakuuttunut, että Constanza oli aina säilyttänyt sydämessään rakkauden +nunna-elämään. + +[39] Viittaa Kiirastulessa (12. laulussa) kerrottuun taruun Alkmeonista, +joka isänsä Amphiaruksen pyynnöstä surmasi äitinsä Eriphylen. + +[40] Danten pulman ratkaisu perustuu Tuomas Akvinolaisen oppiin kahdesta +tahdosta, joista toinen on vapaa, n.s. absoluuttinen, joka ei voi tahtoa +pahaa, ja toinen relatiivinen, joka tahtoo pienempää pahaa välttääkseen +suurempaa; siten voi ihminen relatiivisella tahdolla tahtoa sitä, mitä +hän absoluuttisella tahdolla ei tahtoisi. Piccarda oli siis tarkoittanut +absoluuttista tahtoa edellämainitun lauseen sanoessaan, Beatrice taas +relatiivista. + + +5. laulu + +[41] »Täydellinen tieto», alkutekstissä »_perfetta veder_» (siis oik. +täydellinen näkeminen) on se, jolla Beatrice näkee jumalallisen valon, +ja mitä enemmän hänen silmänsä sitä aistivat, sitä enemmän ne loistavat +ja säteilevät rakkauden lämpöä. + +[42] Beatricen »pyhä esitys» on pääpiirteissään seuraava: suurin lahja, +minkä Jumala antoi ihmiselle, on vapaa tahto; sentähden on vapaasti +tehty lupaus, johon sitoutuessaan ihminen uhraa tämän aarteen (joka +tapahtuu juuri tämän saman vapaan tahdon toiminnalla) pyhä ja +järkkymätön eikä sen rikkomista siis voi korvata. Mitä lupauksista +vapautumiseen ja niiden vaihtoon tulee, on huomattava, että lupauksen +olemukseen kuuluu kaksi seikkaa: sisältöjä sopimus; jälkimmäistä ei voi +muuttaa eikä peruuttaa, edellisen voi muuttaa Kirkon tahdosta; jokaisen +vaihdoksen tulee siis tapahtua kirkollisen auktoriteetin luvalla ja +siten, että ensi lupauksen sijalle annetaan jotain arvokkaampaa; tästä +nähdään, kuinka varovaisia ihmisten on oltava lupauksia valitessaan ja +tehdessään. + +[43] Dante on oppiaan tahdon vapaudesta lähemmin selvitellyt +Kiirastulessa, ks. XVI ja XVIII. + +[44] Avaimet, hopeainen ja kultainen, Kirkon viisauden ja päätösvallan +vertauskuvat. + +[45] Kun Jefta oli kutsuttu johtamaan Israelilaisten sotaa Ammonin +lapsia vastaan, teki hän Herralle lupauksen, jossa lupasi uhrata Hänelle +ensimmäisen, joka hänen talonsa ovesta tulee häntä vastaan kun hän +palasi sodasta. Täyttääkseen tämän pikaisen lupauksen hänen täytyi +surmata ainoa tyttärensä. Ks. Tuomarit 11:30-40. + +[46] »Helleenien päämies» = Agamemnon, kreikkalaisten johtaja +troijalaisia vastaan. Kun hän oli tappanut erään Artemisille pyhitetyn +hirven, nosti jumalatar epäsuotuisan sään, joka esti kreikkalaisia +purjehtimasta Auliin satamasta; lepyttääkseen jumalattaren vihan +Agmemnon uhrasi hänelle tyttärensä Iphigeneian.--Luultavasti Dante oli +Cicerolta (_De officiis_) saanut sen käsityksen (joka ilmenee säkeessä +19), että A. oli luvannut jumalattarelle uhrata kauneimman olennon, joka +sinä vuonna oli syntynyt hänen valtakunnassaan ja että tämä olento +sattuikin olemaan hänen oma tyttärensä. + +[47] »Juutalaiset, joihin heidän papeillaan on niin vähäinen +vaikutusvalta, koska lait itse ovat kansan tekojen ohjeena, voisivat +pilkata kristittyjä heidän uskostaan mustatakkeihinsa» (_Notter_). + +[48] »Maailman muoto jne.»--Tarkoittanee seuraavaa taivasta, +Merkuriusta, jonne Dante ja Beatrice hetimiten siirtyvät (s. 12). Toisen +tulkinnan (Cassini ym.) mukaan Beatrice katsoi kohti päiväntasaajaa, +jossa aurinko tällä haavaa oli, ja jonka kautta hän voi katsoa +Empyreumiin, joka eniten säteilee jumalallista loistoa. + +[49] Autuaiden sieluille tuottaa uutta iloa yksi ainoakin, joka tulee +heidän rakkautensa uudeksi esineeksi, samoinkuin »syntyy ilo Jumalan +enkelien kesken yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen» (Luukk. ev. +15:10). + +[50] »Ijäisen voiton istuimet» (ital. _li troni del trionfo eternale_) = +Empyreum, jossa enkelit asuvat.--»Mainen sota», vrt. Jobin kirj. 7:1. + + +6. laulu + +[51] Keisari Konstantinus I muutti Rooman valtakunnan pääkaupungin +(jonka vaakunassa oli kuvattuna kotka) Roomasta Bysantiin, lännestä +itään eli siis vastoin auringon suuntaa sekä vastaan Aineiaan, +roomalaisten »kantataaton», matkaa Troijasta Italiaan (jossa hän otti +puolisokseen Lavinian, Latinus-kuninkaan tyttären). + +[52] Dante oletti keisarillisen istuimen siirron Bysantiin (»Euroopan +soppeen») tapahtuneen v. 333 j.Kr. (Brunetto Latinin muk.) ja keisari +Justinianuksen nousun valta-istuimelle v. 539.--Kukkuloilla tarkoitetaan +Troijan vuoria. + +[53] Keisari Justinianus I (synt. 483, valitt. keisariksi 527, kuol. +565), joka jätti maailmalle itsestään juhlallisen muistomerkin: +roomalaisen lain (_Corpus Juris civilis_). Justinianus oli vajonnut +harhaoppiin, jota varsinkin Eutykes saarnasi ja joka väitti, että +Kristuksessa oli ainoastaan yksi luonto, jumalallinen, mutta paavi +Agapetus, joka saapui Konstantinopoliin anomaan rauhaa itä-goottien +puolesta, sai hänet eräässä uskonnollisessa keskustelussa vakuutetuksi +Kristuksen kahdesta luonnosta, jumalallisesta ja inhimillisestä. + +[54] Belisarius, Justinianuksen oiva sotapäällikkö (490-565), jonka +urotöistä sotaretki itä-gootteja vastaan sekä vandaalien vallan +kukistaminen Afrikassa ovat huomattavimmat. + +[55] Väärintekijöillä tarkoitetaan sekä ghibelliinejä, jotka käyttivät +keisarikunnan vertauskuvaa itsekkäisiin tarkoituksiin, että guelfeja, +jotka sitä vastustivat. + +[56] Seuraavassa Dante kertoo pääpiirteissään teoksessaan _De Monarchia_ +Rooman vallan loistavan voittokulun yli Vanhan maailman alkaen siitä +hetkestä, jolloin Pallas, Latiumin kuninkaan Evanderin poika, kaatui +taistelussa Rutulien kuningasta Turmista vastaan. + +[57] Albassa = Alba Longassa, jonka Aineiaan pojan Ascaniuksen sanotaan +perustaneen ja jossa kotka vallitsi yli kolme vuosisataa, siihen asti, +jolloin kolme Horatius-veljestä joutui taisteluun kolmen Curiatiuksen +kanssa ylivallasta ja aiheutti kaupungin häviön. + +[58] Brennus, gallialaisten johtaja Roomaa vastaan (gallialaiset voitti +T. Manlius Torquatus).--Pyrrhus, Epeiroksen kuningas, tarentumilaisten +johtaja. + +[59] Rooman sotamaineen edustajia. + +[60] »Arabialaiset» = Hannibalin afrikkalaiset joukot. Danten aikana +kutsuttiin arabialaisten nimellä yleensä Pohjois-Afrikan väestöä; ehkä +Dante on käyttänyt tätä nimitystä myös loppusoinnun vuoksi. + +[61] Kummulla tarkoitetaan Fiesolea, jonka juurella Firenze sijaitsee ja +jonka G. Pompeiuksen kerrotaan hävittäneen (Villani). + +[62] »Lähellä aikaa» = lähellä Kristuksen syntymän aikaa. + +[63] Ranskan jokia, jotka todistavat Caesarin voittoisista sodista +Galliassa. + +[64] Farsaloksessa (Thessaliassa) Caesar sai ratkaisevan voiton +Pompeiuksesta (48 e.Kr.). Tämän voiton seuraukset tuntuivat aina Niilin +rannoilla asti, jossa Plotemaios surmasi Pompeiuksen tämän noustessa +maihin. Caesar vuorostaan kukisti Plotemaioksen vallan Egyptissä. + +[65] Antandros, satamakaupunki Frygiassa.--Simois, pieni joki, joka +virtaa lähellä Troijaa. + +[66] Juba, Numidian kuningas, Pompeiuksen lämmin kannattaja, kaatui +Tapsuksen taistelussa (46 e.Kr.). + +[67] Seuraava valloittaja oli Octavianus Augustus, joka Filippin luona +voitti Brutuksen ja Cassiuksen. Myöhemmin hän raivasi tieltään Marcus +Antoniuksen ja tämän veljen Luciuksen Perugiassa. Tämä kaupunki sai +kärsiä pitkäaikaisesta piirityksestä. + +[68] Viittaus Kleopatran itsemurhaan: tarinan mukaan hän tappoi itsensä +kyykäärmeen myrkyllä Actiumin tappion ja Antoniuksen kuoleman jälkeen, +kun ei voinut vietellä voittajaa Octavianusta. + +[69] »Kolmas Caesar» = keisari Tiberius, jonka hallitessa Kristus +ristiinnaulittiin; Dante, jonka mielestä tämä teko on osittain +juutalaisten syytä, antaa tälle keisarille sotapäällikkönsä Tituksen +kautta kunnian olla Jumalan vihan kostajana. + +[70] »Longobardin hammas» = longobardien viimeinen kuningas Desiderius, +joka ahdisti kovasti paavi Hadrianus I:tä, kunnes Kaarle Suuri tuli +avuksi ja voitti kirkon viholliset (773). + +[71] Ks. edellä [35].--Edelliset pitivät omana tunnusmerkkinään Rooman +kotkaa; jälkimmäiset olivat ottaneet puoluekilpeensä kultaliljat +(_fleurs de lys_), Ranskan kuningassuvun tunnusmerkin. + +[72] »Uusi Kaarle» = Anjoun Kaarle I, joka oli Napolin kuninkaana ja +guelfien johtajana vuoden 1300 vaiheilla. + +[73] Tässä Justinianus vastaa Danten toiseen kysymykseen (ks. edell. +laulu, s. 5, 6) ja sanoo, että Merkurius, »taivaan pienin tähti», +(_Dante: Convito_ II. 14.) on määrätty niille hengille, jotka maan +päällä ovat koettaneet saavuttaa kunniaa ja hyvän maineen ihmisten +keskuudessa. Koska he näin poikkesivat ylimmästä päämäärästä, joka on +Jumala, heidän on pakko viettää aikansa tässä lähinnä alimmassa +taivaassa. + +[74] Romeo = Romieu de Villeneuve (synt. n. 1170), Provencen viimeisen +kreivin, Raimundus Berlinghieri IV:n neuvonantaja ja ylin hovimestari; +kreivin kuoltua (1245) hän jäi hallituksen hoitajaksi sekä kreivin +viimeisen tyttären, Beatricen, holhoojaksi. Tämä tytär naitettiin Anjoun +Kaarle I:lle (vrt. Kiirastuli VII). Romieu kuoli v. 1250.--Kreivin +kolmesta vanhimmasta tyttärestä oli Margareta nainut Ranskan kuninkaan +Ludvig IX:n, Eleonora Englannin kuninkaan Henrik III:n ja Sanctia +viimemainitun veljen Rikhardin, Cornwallin kreivin, joka 1257 valittiin +Saksan kuninkaaksi, ja näin tuli kustakin neljästä sisaresta aikanaan +kuningatar. Tämä kaikki on historiallisesti totta. Mutta Danten aikana +oli liikkeellä toinenkin tarina, jonka hän esittää tässä ja joka +tavataan laajempana Villanilla (_Cron_. VI 91). + + +7. laulu + +[75] Tämä latinalainen hymni, jonka Justinianus laulaa poistuessaan +Danten luota, kuuluu alkutekstissä seuraavasti: + +_»Osanna sanctus Deus Sabaoth, superillustrans claritate tua felices +ignes horum malachoth_.» + +Hebreankieliset sanat Dante lienee saanut Pyhän Hieronymuksen Vulgatasta. + +[76] »Kahden valon jne.» Joko autuutensa ja Dantelle osoittamansa +hyvyyden valojen taikka niiden valojen, jotka ihannoivat häntä keisarina +ja lainsäätäjänä. + +[77] »B ja ice» = Bice, lyhennys ja hyväilymuoto Beatrice-nimestä. + +[78] Danten epäilyksen olivat herättäneet Justinianuksen sanat (ks. +edell. laulu, s. 10, 15). Beatricen selityksestä käy olennaisesti +ilmi, että Kristuksen kuolema oli oikeutettu, mikäli hän oli ihminen, +mutta rikos, mikäli hän oli Jumala. Mutta on huomattava, että ristillä +ei kuollut erikseen Jumala eikä ihminen, vaan yksi olento, jumalihminen. + +[79] »Inehmo, jok' ei siinnyt» = Aatami. + +[80] Beatricen todistus on pääpiirteissään seuraava: Ihmissielu, joka on +Jumalan välittömästi luoma, on ikuinen, vapaa ja täydellisesti Jumalan +luonnon kaltainen; synti riistää häneltä vapauden ja jumalankaltaisuuden +eikä hän voi saavuttaa tätä arvoa takaisin, paitsi oikealla +katumuksella; Aatamissa teki syntiä koko ihmissuku, joka ei ollut +vapahdettavissa muutoin kuin Jumalan armosta tai oman hyvyytensä takia. +Mutta itsestään ei ihminen kyennyt itseään vapahtamaan, senvuoksi täytyi +Jumalan käyttää tähän tarkoitukseen laupeuttaan ja vanhurskauttaan; niin +antoi Jumala itsensä ihmisten edestä ja täytti niin ainoastaan tarpeen +vaatiman työn. + +[81] Jokaisen eläimen ja kasvin sielu (_anima sensitiva ja a. +vegetativa_) luodaan siittämällä (ei välittömästi), ja tähtien säteet ja +liikkeet, joista ihmisen tahto on riippumaton, vaikuttavat niiden +tekoihin ja johtavat ne päämäärään. Näin lienee selitettävissä tämä +tertsiini, joka on koko runoelman hämärimpiä. + +[82] Myös ihmisruumiin Jumala loi välittömästi ja niin se oli, kuten +skolastikot opettivat, alkuaan kuolematon. Syntiinlankeemuksessa ihminen +kadotti kuolemattomuutensa, mutta sai sen uudelleen Kristuksen +uhrikuoleman kautta siten että ihminen kyllä kärsii ruumiillisen +kuoleman mutta saa kerran uuden, kirkastetun ruumiin. + + +8. laulu + +[83] Kypris = Venuksen nimi syntymä- ja kulttipaikkansa Kyproksen +mukaan. Kuviteltiin, että kun Venus muinoin kiersi kolmannessa kehässä +l. episyklissä (Ptolemaioksen järjestelmän muk.), hän valoi ihmisten +mieliin aistillista rakkautta. + +[84] Dione--Thetiksen ja Okeanoksen tytär, Venuksen äiti.--Cupido, +Venuksen poika. Vergilius kertoo, kuinka Venus lähetti Cupidon, Aineiaan +pienen pojan Askaniuksen hahmossa herättämään Didossa rakkautta +Aineiakseen. Tämä rakkaus päättyi Didon vapaaehtoiseen kuolemaan kun +Aineias oli hänet hyljännyt. + +[85] Häneltä = Venus-jumalattarelta. + +[86] Näkyvät tuulet ovat salamoita. Keskiajalla ajateltiin salamoiden +syntyvän vastakkaisten ilmavirtojen yhteentörmäyksestä. + +[87] Näillä sanoilla alkaa eräs Danten 1294 kirjoittama canzone, jonka +hän myöhemmin lähemmin selitti »Convitossaan». Siinä hän esittää ne +ristiriitaiset tunteet, jotka hänessä synnyttivät toisaalta rakkaus +»_Donna gentileen_» (Ks. _Vita nuova_) ja toisaalta kuolleen Beatricen +muisto. Selityksessään hän sitten tahtoo osoittaa, että tämä nainen on +»maailmanhallitsijan kaunein ja kunniallisin tytär, jolle Pythagoras +antoi nimen 'filosofia'».--Tässä laulussa D. puhuu enkeleille, jotka +liikuttavat Venus-taivasta, sitä joka oli innoittanut hänen henkensä +luomaan mainitun runon. + +[88] Puhuja oli Kaarle Martel, Napolin kuninkaan Kaarle II:n poika +(synt. 1271--kuoli 1295). Hän meni 1291 naimisiin Rudolf Habsburgilaisen +tyttären Klemenzan kanssa. Tästä avioliitosta syntyi kolme lasta: +Klemenza ja Beatrice sekä poika Kaarle Robert. Kaarle Martel kruunattiin +Unkarin kuninkaaksi Ladislaus IV:n kuoltua, mutta hallituksen ohjat +joutuivat kuitenkin Andreas III:lle, lisänimeltä »venetsialainen».--V. +1294 Kaarle kävi Firenzessä ja silloin lienee Dante häneen tutustunut. + +[89] Kaarle Martel luettelee näissä säkeissä ne maat, jotka olisivat +joutuneet hänen valtaansa jos hänen olisi suotu elää kauemmin: 1) +Provence, jonka hänen iso-isänsä oli saanut avioliiton kautta; 2) +Napolin kuningaskunta, jonka alue on määritelty sijaitsevaksi +mainittujen kaupunkien välillä. (Ausonia = Etelä-Italia); 3) Unkari; 4) +Trinacria, s.o. Sisilian saari, jonka pohjoisen ja eteläisen niemekkeen +(Pelorumin ja Pachinumin) välille Joonian meri muodostaa ison poukaman, +jota Etnasta lähtevä tulikiven savu sumentaa, ei jättiläinen Typheus, +jonka Jupiterin sanotaan haudanneen Etnan juurelle.--Säk. 4-6 viittaavat +Sisilian iltamessuun vuonna 1282, jolloin Palermon väestö nousi kapinaan +ranskalaisia vastaan ja teki lopun Kaarle II:n vallasta Sisiliassa. + +[90] Jos hänen veljensä Robert olisi ennen valtaistuimelle nousuaan +nähnyt, kuinka kehno hallitus saattaa kiihkoon vasallikansat, hän olisi +karkoittanut luotaan ankeat ja kurjat katalonialaiset virkamiehet, jotka +ahdistivat alamaisiaan veroilla ja ryöstöillä. Vv. 1288-95 olivat Kaarle +Martelin nuoremmat veljet, Robert ja Anjoun Ludvig aragonialaisten +panttivankeina Kataloniassa isänsä Kaarle II:n vapauttamisen takia. +Kaarle oli otettu vangiksi Napolin taistelussa. Tästä vankeudesta +päästyään vei Robert, joka tunsi useita katalonialaisia, heitä +mukanaan Napoliin virkamiehiksi ja palkkasotureiksi, joista sitten tuli +seudulle ylenpalttinen vitsaus.--Robertin isä, Kaarle II, oli poikaansa +verrattuna antelias, joskaan hänkään ei ollut aivan vapaa ahneuden +synnistä. + +[91] Kuinka hyvällä isällä voi olla kehno poika. + +[92] Kaarle Martel kuvaili asian näin: Jumala antoi taivaille voiman +vaikuttaa maahan, ja voiman oli korvattava hänen välitön huolenpitonsa; +sen vuoksi tämän vaikutuksen kaikki seuraukset johtavat päämaaliin, joka +on ennakolta määrätty jumalallisessa tietoisuudessa; jollei niin olisi, +ei yhteiskunta pysyisi pystyssä, vaan hajoaisi. Mutta koska yhteiskunta +tarvitsee erilaisia virkoja ja ammatteja, on välttämätöntä, että ihmisiä +elättävät erilaiset luonteenlaadut ja taipumukset, kuten todellisuudessa +tapahtuukin; ja tässä suhteessa ei taivasten vaikutus puutu lainkaan +ihmisten olosuhteisiin, sillä muuten olisi luonto yksipuolinen niin että +hyvä synnyttäisi aina toista hyvää ja paha toista pahaa. Tämän vuoksi +olisi edistettävä synnynnäisiä taipumuksia, mutta ihmiset tekevät toisin +koska nekin pyrkivät johonkin ammattiin tai säätyyn, joilla luonnostaan +on taipumus aivan toisaalle. + +[93] »Mieheks', min poika j.n.e.» = Daidalos, jonka poika oli Ikaros. + +[94] Quirinus = Romulus, jonka isä oli »niin halpa», että kunnia siitä, +että oli saattanut maailmaan niin urhokkaan miehen ja Rooman perustajan +annettiin sodanjumala Marsille. + + +9. laulu + +[95] Clemenza oli Kaarle Martelin sekä puolison että tyttären nimi, ja +kommentaattorit ovat eri mieltä siitä, kumpaako Dante tässä tarkoittaa; +puhemuodosta päättäen pikemmin puolisoa.--Vilpeillä, jotka kohtaisivat +Kaarle Martelin heimoa, Dante tarkoittaa Kaarlen veljen Robertin +menettelyä hänen anastaessaan Napolin kuningaskruunun, joka oikeastaan +olisi kuulunut hänen veljenpojalleen Kaarle Robertille.--Lähin suru, +jonka Dante ennustaa tätä heimonsa herjaajaa kohtaavan on löydettävissä +hänen ainoan poikansa ennenaikaisessa kuolemassa (1328). + +[96] »Toinen näistä hohtavista» = Cunizza (ks. 9. laulu, 11. säkeistö), +Ezzelino II:n tytär ja julmuudestaan kuulun ghibelliinipäällikön +Ezzelino III:n sisar (n. 1198--n. 1279). Vaiherikkaan elämänsä varrella +hänellä oli kolme miestä ja useita rakastajia, joista mainittakoon +kuuluisa trubaduuri Sordello. V. 1265 hän lahjoitti vapauden isänsä ja +veljiensä maaorjille ja luultavasti tästä syystä Dante asettaa hänet +autuaitten joukkoon. Kronikoitsijat kuvaavat häntä, mikä pahassa mikä +hyvässä mielessä oikeaksi Venuksen papittareksi, mutta väittävät +(Cassini, Buti ym.) hänen loppuiällään katuneen ja kääntyneen hurskaaksi. + +[97] »Tienoossa jne.» = Marca Trevigianassa, joka sijaitsee Rialton +(Venetsian) sekä Brenta ja Piave-jokien välillä; siellä on Romanon kylä +ja kumpu, jolla muinoin Ezzelinon linna sijaitsi. + +[98] »Soihtu»--Ezzelino III. Nimitys johtunee eräästä vanhasta +tarinasta, jonka Danten poika Pietro kertoo, ja jonka mukaan Ezzelinon +äiti ennen pojan syntymistä oli unessa nähnyt synnyttävänsä tulipalon, +jonka liekit hävittivät koko ympäristöseudun. + +[99] »Tää valo» = Folco (ks. 9. laulu, alk. Nimeni Folco oli). + +[100] Etsch ja Tagliamento, jokia, jotka rajoittavat Marca Trevigianaa; +sen väestö ei parane, vaikka tyrannit (Ezzelinot, Scaligerit ym.) sitä +sortavat. + +[101] Viitannee Padovan ja Vicenzan välisiin sotiin (Henrik VII:n +aikana), joissa vuodatettu veri on punaava suot, jotka Bacchiglionen +joki muodostaa lähellä Vicenzaa. Mitään sanottavan verisiä sotia ei +historia kuitenkaan tähän aikaan näiden kaupunkien välillä tiedä +tapahtuneen. + +[102] Sile ja Cagna, jokia, jotka yhtyvät Trevisossa; täällä hallitsi +näihin aikoihin Rizzardo da Camino; hänet murhasi (1312) shakkia +pelattaessa eräs pelitoveri, joka niin kosti Rizzardon loukkaukset häntä +ja hänen vaimoaan kohtaan. + +[103] Toisena maanmiestensä kehnouden esimerkkinä Dante viittaa +Alessandro Novelloon, Feltron piispaan (1298-1320). V. 134 hän oli +tarjonnut tyyssijan palatsissaan eräille Ferrarasta paenneille +ghibelliineille, jotka hän sitten luovutti Ferraran paavin sijaiselle, +joka mestautti heidät kapinallisina.--Malta oli vankila--sen nimisiä +tiedetään olleen useampia--johon tuomittiin törkeän rikoksen tehneet +papit. + +[104] Troneiksi kutsutaan Venus-taivasta ohjaavia enkeleitä. + +[105] »Avarin allas» = Välimeri, jota rajoittavat »rannat +riitaiset», Afrikka ja Eurooppa, joista toisella on meridiaanina sama +kehä, joka toiselle luo horisontin, tosin mielivaltaisesti otettuina. + +[106] Näissä säkeissä Dante määrittelee Marseillen aseman, joka +sijaitsee melkein samalla pituusasteella kuin Buggea (Bugia), kaupunki +Algeriassa.--V. 49 eKr. kärsivät Marseillen asukkaat verisen tappion, +kun Brutus valloitti Caesarille heidän kaupunkinsa, koska he olivat +liittyneet Pompeiuksen puolelle. + +[107] Folco l. Folchetto (di Marsiglia), provencelainen trubaduuri +XII:lla vuosisadalla. Tultuaan munkiksi hänet valittiin v. 1205 +Toulousen piispaksi. Piispana hän sai huonon maineen siitä kiihkeydestä, +millä vainosi albigenssejä. Dante ei liene tuntenut tätä puolta hänen +elämästään ja lienee liioitellut hänen rakkauselämäänsä ja +runolahjojaankin. + +[108] Dido, joka rakkaudellaan Aineiakseen tuotti murhetta +miesvainajalleen Sikeukselle (ks. Helvetti V) sekä Kreusalle, Aineiaan +kuolleelle puolisolle. + +[109] Kunnes ikä kielsi. + +[110] »Impi Rodopen» = Phyllis (Traakiassa olevan vuoren mukaan), +traakial. kuningas Sitonin tytär. Kun hän luuli rakastettunsa Demophonin +hänet hyljänneen, hän hirtti itsensä ja muutettiin +mantelipuuksi.--Herakles oli rakastunut Ioleen, Thessalian kuninkaan +tyttäreen, ja herättänyt puolisonsa Deianeiran mustasukkaisuuden. + +[111] Rahab (ks. Joosua 2:1-20) pelasti Joosuan vakoojat Jerikossa ja +auttoi siten Israelin lapset voittokulkuun Luvattuun Maahan. Kirkko-isät +opettivat, että hänestä tuli Kristuksen kantaäiti, koska hän oli +naimisissa Salomonin kanssa. (Vrt. Ruut. 4:21 ja Matt. ev. 1:15). + +[112] Erään Danten aikaisen teorian mukaan maan varjon ajateltiin +kohoavan kartionmuotoisesti ja päättyvän Venus-tähteen. + +[113] Kädet tarkoittavat joko Kristuksen käsiä, jotka naulattiin +ristiin, taikka Joosuan käsiä, jotka hän ojensi rukoukseen ja sai niin +voiton Jerikosta. + +[114] »Sun kaupunkis» = Firenze, jota (koska se on »niin täynnä +kateutta, että tulvii yli» ja täynnä muita paheita) voidaan syyllä +kutsua Luciferin tyttäreksi, enkelin joka ensinnä kapinoi Jumalaa +vastaan ja kateudellaan tuotti ihmiskunnalle paljon itkun aihetta. + +[115] »Kultakukka» = raha, firenzeläinen floriini, jota liljankukka +somistaa. + +[116] Ennustus koskee joko Paavi Bonifacius VIII:nnen kuolemaa (1303) +taikka paavinistuimen muuttamista Avignoniin taikka ehkä myös toivoa +tulevasta vapauttajasta, joka puhdistaa Italian iljetyksistä, jotka sitä +tahrasivat. + + +10. laulu + +[117] Maailman oivallisen järjestyksen loi Jumala (»ensi Valta») +Poikansa ja Pyhän Hengen (»Rakkauden») kautta. + +[118] Siinä, missä näennäinen päivän (ekvatoriaali-) liike (idästä +länteen) ja planeettain liike ekliptikalla (lännestä itään) leikkaavat +toisensa; leikkauspisteessä on aurinko kevätpäivän tasauksen aikana. + +[119] »Kehä vino» = eläinrata.--Jollei se olisi vino, so. jos ekliptikan +asento päiväntasaajaan nähden olisi toinen kuin on, joutuisivat +vuodenajat, ilmasto ja taivasten vaikutus epäjärjestykseen, elämä +muuttuisi kuolemaksi ja Kaitselmuksen tarkoitus raukeaisi tyhjiin. + +[120] »Se kehät kiersi jne.»--Aurinko seurasi niitä spiraalinmuotoisia +kehiä, joita myöten se päiväntasaajalta kulkee Kravun kääntöpiiriin, +jossa se on kesän alussa; tällä matkallaan aurinko nousee joka päivä +aikaisemmin, mistä johtuu päivien piteneminen. + +[121] »Ma olin luonaan» = Auringon taivaassa. + +[122] »Neljäs perhe Isän»--jumaluusoppineet, neljännen taivaan autuaat. + +[123] »Tytär Latonan» = Diana l. kuu, jonka ympärille sumuisella säällä +syntyy ns. kuunkehä. + +[124] Tässä verrattoman kauniin kuvan tarjoavassa tertsiinissä Dante +näyttää muistelevan nuoruudessaan näkemiään piiritansseja (_ballate_), +jotka varsinkin firenzeläisten naisten keskuudessa olivat suosittuja ja +joissa tanssijat, suoritettuaan askeleensa ja kuvionsa levähtivät kunnes +tanssin sävel oli laulettu loppuun. Sitten tanssi alkoi uudelleen laulun +myötä. + +[125] Se, joka kuten Dante on kerran ollut taivaassa, ei maan päälle +tultuaan enää voi elää synnissä ja palaa niin muodoin takaisin +Paratiisiin. + +[126] Puhuja on Tuomas Akvinolainen (s. 9), tunnettu myös nimellä +_Doctor Angelicus_, suurin skolastinen filosofi ja jumaluusoppinut +(1227-74) jonka teoksista on mainittava »Summa totius Theologiae». Hän +mainitsee Dantelle 11 autuustoveriaan, jotka loistavana seppeleenä +ympäröivät Beatricea, jumalallisen viisauden edustajaa. Ne ovat: Kölnin +Albert, yleisesti tunnettu nimellä Albertus Magnus (_doctor +universalis_), synt. 1193, k. 1280. Hän lienee ensimmäinen, joka yritti +kirjoituksissaan saattaa sopusointuun Aristoteleen opin ja kristinopin. +Kuului kuten T. Akvinolainenkin dominikaanein munkkikuntaan; +bolognalainen benediktiinimunkki Gratianus, tunnettu laajasta +teoksestaan _Decretum Gratiani_ (kokoelma Raamatun, kirkko-isäin, +paavien ja kirkolliskokousten säännöksiä (n. 1145), joka keskiajalla oli +suuressa arvossa; Pietari Lombardialainen, Pyhän Bernhardin oppilas, +kuoli Pariisin piispana 1160, Laajalle levinneestä teoksestaan _Libri +sententiarum_ hän sai nimen _Magister sententiarum_. Tätä teostaan, joka +on yhdistelmä 12. vuosisadan latinalaisesta kristinopista, hän +johdannossa kutsuu pieneksi rovoksi, jonka hän tahtoo tarjota Kirkolle +ja jota hän vertaa lesken ropoon (ks. Luuk. ev. 21:1-4); »Kaunein valo» += Salomo, Korkean Veisun tekijä. Hänen viisaudestaan puhuessaan Dante +tarkoittaa: Jollei pyhä Raamattu erehdy (eikä se voi erehtyä, koska se +on totuus itse), ei kukaan ole kohonnut sellaiseen tietoon (Vrt. I Kun. +kirj. 3:12); Dionysos Areopagita, jonka apostoli Paavali käänsi +kristinuskoon (Apost. teot 17:34) ja joka kirkollisten perinnäistietojen +mukaan oli Ateenan ensimmäinen piispa. Kärsi marttyyrikuoleman v. 95. +Hänen kirjoittamanaan pidetään muuatta kirjaa »Taivaallisesta +hierarkiasta», jota Dante piti suuressa arvossa; Paavali Orosius, +espanjal. pappi, joka v. 413 tai 414 kävi pyhän Augustinuksen luona +Hippossa ja hänen kehoituksestaan kirjoitti historiallisen teoksen +_Historiae adversus Paganos_, jota jossakin määrin voidaan pitää +täydennyksenä Augustinuksen teokselle _De Civitate Dei_; Manlius +Severinus Boetius, roomal. senaattori, synt. n. 470 jKr. Hänen +teoksistaan on saavuttanut kuuluisuutta _De consolatione philosophiae_, +jonka hän vankilassa kirjoitti. V. 524 goottilaiskuningas Teodorik +tuomitsi hänet kuolemaan; hänen ruumiinsa haudattiin Pavian Pietarin +kirkkoon, jota kullatun kattonsa vuoksi kutsuttiin nimellä +_Ciel-d'auro_; Isidorus, Sevillan piispa (kuoli 636), joka kirjoitti mm. +mainion laajan tietokirjan _Origines seu Etymologiae_ (20 kirjaa); Beda +Venerabilis, tunnettu kirkkohistoriastaan _Historia Ecclesiastica_. +kuoli 735; Rikhard, St. Victor-luostarin priori, oli 12. vuosisadan +suurimpia mystillisiä kirjailijoita (_Magnus contemplator_). Kuoli 1173; +Sigier, filosofi, Pariisin yliopiston opettaja; hänen sanotaan ottaneen +osaa niihin kiivaisiin riitoihin, jotka syntyivät yliopiston +maallikkojäsenten ja kerjäläismunkkien välillä opinvapaudesta; eräät +hänen laatimansa väitteet tuomitsi Pariisin piispa kirkonkiroukseen v. +1277, johon Dante viitannee. Hän kuoli harhaopista vainottuna n. 1283. + +[127] Olkikatu = Rue du Fouarre Parisissa, jonka varrella filosofian +koulut sijaitsivat. Samoilla seuduin on nykyään Quartier Latin. + + +11. laulu + +[128] »Joka varjo» = 12 autuasta. + +[129] Ks. edell. laulu, s. 9. + +[130] Ks. edell. laulu, s. 3. + +[131] »Kaksi ruhtinasta» = Fransiskus Assisilainen ja Pyhä Dominikus. +Edellinen edustaa serafeja, joita ennen kaikkea rakkaus elähdyttää; +jälkimmäinen keruubeja, jotka kunnostautuvat tietämyksen aloilla. + +[132] Dante määrittelee täten Pyhän Fransiskuksen syntymäpaikan, Assisin +kaupungin. Se sijaitsee Umbriassa Subasio-vuoren rinteellä, joka kohoaa +kahden pienen joen, Tupinonja Chiascion välillä; viimemainittu saa +alkunsa Anscianon vuorelta, jossa pyhän Ubaldon, Gubbion piispan, +kerrotaan eläneen. Lähellä Assisin vuorta sijaitsee Perugia, joka idästä +käsin, »kautta Porta Solen», on alttiina Subasion vuorelta puhaltaville +raaoille talvituulille sekä kesällä kuumille auringonsäteille, samalla +kuin läheiset Noceran ja Gualdon kaupungit ovat ilmanalan ja maanlaadun +tähden vieläkin epäsuotuisammassa asemassa. + +[133] »Aurinko» = Pyhä Fransiskus, jonka syntymää Dante vertaa auringon +usein niin kirkkaaseen nousuun idässä Ganges-virran luona. Siksi ei +riitä, että hänen synnyinpaikkaansa kutsutaan Assisiksi--Ascesi tai +Scesi on sen vanhentunut muoto--vaan idäksi, tuon ihmeteltävän +aurinkonsa vuoksi. + +[134] Pyhän Fransiskuksen elämästä, jonka Dante seuraavassa esittää +omalla viehättävällä tavallaan, mainittakoon tässä vain merkittävimmät +kohdat. Hän syntyi v. 1182 Assisissa, jossa isä, Pietro Bernardone, oli +rikas kauppias. Jo aikaisin hän vetäytyi uskonnolliseen elämään ja +perusti munkkikuntansa (_Frati minori_), joka sai paavin vahvistuksen v. +1212--lopullisesti sen vahvisti paavi Honorius III v. 1223. Hänen +päivänsä päättyivät v. 1226. + +[135] »Nainen» = personoitu köyhyys, jonka ensimmäinen mies oli ollut +Kristus. + +[136] Lukanus kertoo (_Pharsalia V_), että köyhä kalastaja Amyklas pysyi +tyynenä ja maltillisena, kun Caesar roomalaisten kansalaissotien +riehuessa tuli hänen mökkiinsä ja vaati häntä viemään hänet keskellä +myrskyistä yötä Adrian meren ylitse. + +[137] »Arvon Bernhard» = Bernardo da Quintavalle, Pyhän Fransiskuksen +ensimmäinen opetuslapsi. + +[138] Egidius, varakas porvari, ja Sylvester, assisilainen pappi, olivat +myös uuden veljeskunnan ensimmäisiä jäseniä. + +[139] Laajentaakseen veljeskuntaansa pyhä Fransiskus lähti v. 1219 +Egyptiin käännyttääkseen samalla sulttaanin kristinuskoon, missä ei +kuitenkaan onnistunut. + +[140] Kun Pyhä Fransiskus oleskeli Alvernian vuoren luostarissa +katumusharjoituksissa, kerrotaan, että hän näyssä sai käsiinsä, +kylkeensä ja jalkoihinsa »pyhät stigmaatit» l. Kristuksen +ristiinnaulinnan merkit, ja ne hänellä oli kaksi vuotta. Tuntiessaan +kuoleman lähestyvän hän antoi kantaa itsensä rakkaaseen kirkkoonsa, +Santa Maria degli Angeliin, jossa hän makasi ilman vaatteita permannolla +ja heitti henkensä. + +[141] »Virkaveli» = Pyhä Dominikus. + +[142] »Uutta ruokaa»--joko rikkautta ja korkeita virkoja, joita +myöhemmät dominikaanit tavoittelivat, tai uusia ja maailmallisia +opintoja, joiden tähden he laiminlöivät opettajansa määräämät +jumaluusopilliset tutkistelut, eivätkä sitten pystyneet täyttämään +tehtäväänsä. + +[143] »Puun sa nähnet» = sen, mitä syytökseni koskee.--Munkki on Tuomas +Akvinolainen itse. + + +12. laulu + +[144] »Pyhä myllynkivi» = ensimmäinen seppele, jonka 12 +jumaluusoppinutta muodostivat ja jota nyt kiertää toinen. + +[145] »Kaarta kaksi»--kaksinkertainen sateenkaari.--Ikävöivä impi on +nymfi Ekho, jonka Juno muutti kaiuksi. Hän rakasti +Narkissos-nuorukaista, mutta kun ei saavuttanut vastarakkautta, hän +lemmenliekkinsä polttamana riutui olemattomaksi (toisten mukaan kiveksi) +niin että ainoastaan ääni jäi jäljelle.--Säk. 4-6 ks. I Moos. kirj. +9:8-17. + +[146] »Keisari» = Jumala. + +[147] »Maan äärillä» = Espanjassa, josta Italia saa lämpimät +länsituulet. Siellä lähellä Biskajan lahtea, jonka taakse aurinko +kesäisin näyttää katoavan näköpiiristä, on Gallaroga, Kastilian +kuninkaallinen linna, jonka vaakunassa oli kuvattuna kaksi jalopeuraa; +siellä syntyi Pyhä Dominikus. Kerrotaan, että hänen äitinsä näki unta +ennen pojan syntymistä, että hän synnytti koiran, jolla oli iso soihtu +suussa, ja tämä soihtu sytytti tuleen koko maailman. + +[148] Pyhä Dominikus (1170-1227) perusti v. 1215 munkkikuntansa +(saarnaajamunkit), jonka paavi Honorius vahvisti 1217. Gregorius IX +julisti hänet pyhäksi v. 1234. + +[149] Viittaa taruun, joka kertoo, että Dominikuksen sylikummi näki +pojan kerran unessa ja pojan otsassa kirkkaan tähden, joka valaisi koko +maailman. + +[150] »Tään vuoksi jne.» = Olen syntynyt elääkseni köyhyydessä ja +nöyryydessä. + +[151] Dominikuksen isän nimi oli Felix (lat. = onnellinen), äidin nimi +Johanna (hebr. = Jumalan armoittama). + +[152] Taddeus, kuuluisa firenzel. lääkäri, Bolognan lääketieteellisen +koulun perustaja (synt. v. 1215).--Ostialainen = Ostian +kardinaali-piispa Henrik (Susasta kotoisin), tunnettu etenkin kanonisen +oikeuden opettajana. + +[153] Viittaa kirkonmiesten anomuksiin saada paavilta lupa antaa +(kolmasosa tai) vain puolet korvattavista maksuista tai hurskaihin +tarkoituksiin sovituista summista. + +[154] »Pyörä vaunun».--Vaunut kirkon vertauskuvana. Sen pyörät ovat +Fransiskus ja Dominikus. + +[155] »Kehä korkein» = Pyhä Fransiskus; hänen jälkiään ei enää +seurata.--Kuva on otettu viiniastioista, jotka hyvin hoidettuina +synnyttävät viinikiviä (jotka ovat omiaan säilyttämään viinin +raikkaana), mutta huolimattomasti hoidettuina kasvattavat hometta (joka +pilaa viinin). + +[156] Ennustus tarkoittanee kehnoimpien fransiskaanien karkoittamista +veljeskunnasta, jossa allamainitut miehet olivat saaneet aikaan +erimielisyyttä. + +[157] Ubertino di Casale edusti fransiskaanien keskuudessa n.s. +spiritualista suuntaa, joka saarnasi ankarinta köyhyyttä ja jonka paavi +Johannes XXII julisti pannaan 1317.--Matteo di Acquasparta (myöhemmin +kardinaali) suosi veljeskunnan kenraalina sääntöjen höllempää +noudattamista; hänen kannattajiaan kutsuttiin konventuaaleiksi. + +[158] Bonaventura, alk. Johannes di Fidanza, kotoisin Bagnoreasta, +syntyi v. 1221, liittyi fransiskaanimunkistoon 1243, jonka päämieheksi +tuli 1256; valittiin v. 1272 Albanon kardinaali-piispaksi, kuoli +Lyonissa 1274. Häntä kutsuttiin myös nimellä _Doctor seraphicus_, +luultavasti hänen teoksissaan ilmenevän mystisismin johdosta. + +[159] Niistä autuaista, jotka Bonaventura tässä luettelee, mainittakoon +lyhyesti seuraavaa: 1) Illuminato, kotoisin Rietistä, oli Pyh. +Fransiskuksen ensimmäisiä oppilaita ja seurasi häntä Itämaille; +Augustinus, Assisista, oli niinikään Fransiscuksen ensimmäisiä oppilaita +ja toimiva jäsen veljeskunnassa; 3) Ugo da Sanvittore, syntyään +saksalainen, meni 1133 Pariisiin luomaan kuuluisan St. Victorin +luostarin sääntöjä, oli rationalismin vastustaja, kuoli 1141; 4) Pietro +Comestor, Troyesin tuomiokirkon dekaani, v:sta 1164 Pariisin yliopiston +kansleri, erään »Historia scholastican» tekijä; 5) Espanjan Pietro, +synt. Lissabonissa 1226, valittiin 1273 Tusculumin kardinaalipiispaksi +ja 1276 paaviksi (Johannes XXI) mutta kuoli jo seuraavana vuonna; 6) +Natan, Vanhan Testamentin profeetta (ks. II Samuel 12:1 ja seur.); 7) +Krysostomus, kirkkoisä, Konstantinopolin patriarkka (397), kuoli +maanpaossa 407 ja jätti jälkeensä suuren joukon saarnoja; 8) Anselmus, +Canterburyn arkkipiispa (1033-1109), tunnettu teoksestaan »Cur Deus +Homo»; 9) Aelius Donatus, latinal. grammaatikko IV vuosisadalta; hänen +laatimansa oppikirjat olivat yleisesti käytännössä keski-ajan kouluissa; +10) Raban = Rabanus Maurus, Mainzin arkkipiispa (776-856), kirjoitti +useita uskontoa käsitteleviä teoksia; 11) Joakim, synt. Kalabriassa n. +1130, teki toivioretken Pyhään Maahan, josta palattuaan liittyi +sistersiläismunkkeihin, valittiin Curazzon luostarin apotiksi, kuoli +1202. Hän kirjoitti selityksiä Ilmestyskirjaan ja hänellä sanotaan +olleen profetoimisen lahja. + +[160] = Pyhää Dominikusta. + + +13. laulu + +[161] Runoilija pyytää lukijaa kuvittelemaan mielessään: 15 kirkasta +tähteä (ensimmäistä suuruutta, Ptolemaioksen muk.), Otavan seitsemän +tähteä, jotka aina loistavat pohjoisella taivaanpuoliskolla, edelleen +Vähän Otavan (»sarven») kaksi kirkkainta tähteä, joita lähinnä on +pohjantähti, sen akselin kärjessä, jonka ympäri Primum mobile pyörii. +Jos ajattelemme nämä järjestyneinä kahdeksi ympyräksi, joilla on sama +keskipiste ja jotka kiertävät samaan suuntaan, silloin syntyy »varjo» +siitä kuvasta, jonka autuaitten joukko Auringon taivaassa Danielle +tarjosi. + +[162] Minoon tytär = Ariadne. Hän virui Theseuksen hylkäämänä +epätoivoisena Naksos-saarella, kun Bakkhos hänet kohtasi, otti +puolisokseen ja asetti tähtien joukkoon kukkaseppeleen, joka oli ollut +immen otsalla. + +[163] Chiana, joki Arezzossa; sen juoksu oli ennenmuinoin hyvin hidas +suoperäisen uoman vuoksi. + +[164] Salomo. + +[165] Tuomas Akvinolaisen todistelu käy skolastiseen tapaan seuraavasti: +koko luomakunta on lähtöisin kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka hyvyyttä +heijastavat enkelikuorot, jonka kautta hyvyys laskeutuu katoavaisten +luotujen maailmaan; mutta nämä ottavat vastaan jumalallisen hyvyyden +aatteen enemmän tai vähemmän aineensa laadun mukaan, ja siksi ihmiset +ovat kyvyiltään erilaisia. Jos aine olisi täydellinen ja taivaan +vaikutus mahdollisimman suuri, heijastaisivat luodut olennot kaikessa +loistossaan jumalallisen aatteen, josta luonto voi antaa vain varjon; +tämä tapahtuu silloin kun Jumala luo välittömästi, kuten luodessaan +Aatamin ja Kristuksen, joiden viisaus oli täydellinen. Tämä ei sodi sitä +vastaan, mitä olen sanonut Salomosta, tarkoittaen, että hän oli viisain +kuninkaista, koska pyysi Jumalalta juuri taitoa ja viisautta +hallitakseen hyvin, eikä ehdotonta tietoviisautta; näin on kaikki +johdettu sopusointuun sen kanssa, mitä Dante ajatteli Aatamin ja +Kristuksen viisaudesta. + +[166] Näkemys (_la chiara Vista_) = Kristus, Poika.--Lämmin Rakkaus +(_il caldo Amor_) = Pyhä Henki.--Alkuvoima (_la prima Virtu_) = Jumala, +Isä. Kysymys on välittömästä luomisesta. + +[167] Pääkysymyksiä niissä filosofisissa kouluissa, jotka ilmeisesti +tarjosivat peräti vähän käytännöllistä hyötyä.--Primum motum = +ensimmäinen liike, joka olisi riippumaton jokaisesta muusta liikkeestä. + +[168] Ks. X laulu, s. 3. + +[169] Bryson, kotoisin Herakleasta, yritti ratkaista ympyrän +neliöimiskysymystä poikkeamalla geometrisesta menettelytavasta.-- +Parmenides, Eleasta, (n. 500 e.Kr.) ja hänen oppilaansa Melissus, +Samos-saarelta, filosofeja, joita Aristoteles syyttää virheellisistä +päätelmistä. + +[170] Areios (kuol. 336), hänen oppinsa Kolminaisuuden persoonista +hyljättiin Nikean kirkolliskokouksessa (325).--Sabelius, erään harhaopin +perustaja, tämä oppi perustui Kolminaisuuden kieltämiseen. Kuoli v. 265. + + +14. laulu + +[171] Tuomas Akvinolainen oli puhuessaan seisonut kehässä, jonka sielut +muodostivat ja jonka keskuksessa Dante ja Beatrice seisoivat; Beatricen +puhe tapahtuu nyt päinvastoin keskuksesta kehään. + +[172] »Totuuden toisen jne.»--Dante epäili kestääkö se valo joka +autuaita verhoaa ikuisesti, ruumiiden ylösnousemuksenkin jälkeen yhtä +voimakkaana. + +[173] »Iäisen kasteen» = Jumalan armon antaman onnen. + +[174] Danten kysymykseen vastaa Salomo (»valo valkein»). Hänen +selityksensä on Tuomas Akvinolaisen opin mukaan seuraava: meidän valomme +kestää ikuisesti ja sen voimakkuus on suhteessa kunkin ansioihin +(rakkauteen); ruumiillisen ylösnousemuksen jälkeen me nautimme suurinta +jumalallista armoa ja säteilemme senvuoksi kirkkainta valoa; mutta +silloin on meidän näkömmekin voimistunut niin että kirkkainkaan valo ei +rasita meidän silmiämme. + +[175] Dante ja Beatrice ovat nousseet viidenteen l. Marsin taivaaseen. +Siellä sielut muodostavat (kreikkalaisen) ristin, jonka haarat ovat yhtä +pitkät. Sielut ovat uskonmarttyyrejä ja Dante luettelee niistä muutamia +Parat. XVIII. + +[176] Linnunrata oli Dantelle samoinkuin yleensä keskiajan oppineille +ratkaisematon arvoitus. Itse hän _Convitossaan_ (II: 15) esittää ne eri +tulkinnat, jotka aikojen kuluessa tälle ilmiölle oli annettu: taru +Phaetonista, Pytagoraan oppi, jonka mukaan aurinko kerran oli suistunut +radaltaan jättäen jälkeensä tämän valovyön, edelleen Aristoteleen, +Anaksagoraan ja Demokritoksen mielipiteet ja vihdoin se kansanluulo, +että linnunrata oli määrätty olemaan öisin oppaana niille, jotka olivat +pyhiinvaellusretkellä apostoli Jakobin pyhättöön Compostelassa +Galiciassa (josta johtunee linnunradan keskiaikainen nimitys _Galassia_, +jota Dantekin käyttää). + +[177] »_Nouse, voita_» = Kristukselle tarkoitetut hymnin sanat, joiden +alkuperä on tuntematon. + +[178] Dante tahtoo osoittaa, ettei sielujen laulu ollut saanut häntä +unohtamaan Beatricen silmien kauneutta. + + +15. laulu + +[179] »Lyyryn kauniin» = sielujen laulun Marsin taivaassa. + +[180] Valo, jonka Dante näkee kehässä liikkuvan, muistuttaa hänen +mieleensä Ankiseen, kun tämä Elysiumissa kohtasi poikansa Aineiaan. +Vergiliuksen säkeet, joissa kohtaus on kuvattuna, kuuluvat: + + Isque ubi tendentem adversus per gramina vidit + Aenean, alacris palmas utrasque tetendit, + Effusaque genis lacrimae, et vox excidit ore: + »Venisti tandem, tuaque expectata parenti + Vicit iter durum pietas? datur ora tueri, + Nate, tua et notas audire et reddere voces.» etc. + +(Nyt kun hän niityllä näki Aineiaan rientävän luokseen, Ilosta ojensi +hän hänelle molemmat kätensä, Kyyneleet valuivat poskille ja ääni +huulilta puhkesi: Tulitko vihdoinkin, onko rakkaus isääsi keventänyt +vaivojen tien? Minun suodaan katsella sinun kasvojasi, Poikani, ja +kuunnella tuttua ääntäsi ja vastata siihen). + +[181] Puhuja on Danten kantaisä Cacciaguida. Hänen tervehdyssanansa +kuuluvat suomeksi: »Oi jälkeiseni, oi Jumalan armo, niin runsaasti +vuodatettu! Kenelle on koskaan, niinkuin sinulle, taivaan ovi kahdesti +avautunut.» Vrt. myös X:s laulu: + + sinussa niin jo moninkerroin loistaa, + ett' tuo se portaita sun näitä, alas + joit' astuta ei jälleen nousematta. + +[182] »Janon pitkän jne.»--Tarkoittaa aikaa (yli puolitoista vuosisataa) +siitä asti, jolloin Cacciaguida oli noussut taivaaseen ja alkanut nähdä +tapahtuvat seikat Jumalassa. Jumala on se kirja, johon ihmisten kohtalot +ovat kirjoitetut ja jossa ei mikään muutu. + +[183] Tahtoessaan pyytää anteeksi ettei osaa ilmaista kantaisälleen sitä +mitä tuntee, Dante selittää: autuaitten tunne ja järki painavat yhtä +paljon, koska Ensi-tasapaino, Jumala lämmittää niitä rakkaudella ja +valaisee totuudella, mutta kuolevaisilla ovat tunne ja järki eri suuret; +siksi minä, joka olen kuolevainen, voin kiittää ainoastaan sydämellä, +koska järkeni on siihen riittämätön. + +[184] Cacciaguidalla oli kaksi lasta: Preitenitto ja Alighiero, jonka +viimemainitun mukaan Dante on saanut lisänimensä. Hän lienee kuollut v. +1201 ja oli senjälkeen viettänyt yli sata vuotta Kiirastulessa, +ylpeitten piirissä. Hänellä vuorostaan oli kaksi lasta: Bello (k. n. +1268) ja Bellincione (eli vielä 1268), ja tällä neljä poikaa: Brunetto, +Gherardo, Bello ja Alighiero. Viimemainittu, josta ei ole säilynyt juuri +mitään tietoja, oli Danten isä. + +[185] Gacciaguida kuvaa oman aikansa firenzeläisten moraalista tilaa +vastakohtana Danten ajalle.--Firenzen vanhoilla muureilla sijaitsi +Badia-niminen kirkko, johon säe 2 viittaa. + +[186] Isä ei pelännyt, että myötäjäiset tulisivat liian suuriksi taikka +avioikä liian alhaiseksi--Benvenuto da Imolan mukaan se oli alentunut +20-21 vuodesta 10-11 vuoteen. Edellisistä Lana sanoo: ei silloin +käytetty niin leimuavia myötäjäisiä, että firenzeläisen, jolla oli kaksi +tytärtä, olisi täytynyt pitää itseään perikadon omana. + +[187] Talot ja palatsit eivät olleet suhteettoman suuria niissä asuville +perheille eivätkä muhkeita ja ylellisesti kalustettuja.--Sardanapaliin +Dante lienee tutustunut historioitsija P. Orosiuksen kautta, joka sanoo +S:ia viimeiseksi assyrialaiseksi kuninkaaksi ja kuvaa häntä veltoksi ja +ylelliseksi mieheksi, joka rakasti purppuravaatteita ja muita +naisellisia koruja. Pietro di Danto taas viittaa Juvenaliksen säkeeseen +(_Sat._ X 762): »et Venere et cenis et pluma Sardanapali». + +[188] Montemalo (nyk. Monte Mario), kumpu lähellä Roomaa, ja +Uccellatoio, lähellä Firenzeä, olivat Danten aikana kumpikin hyvin +komeasti rakennettuja. Cacciaguida tarkoittaa siis, että rakennusten +loistossa ja suuruudessa Firenze ei ollut vielä voittanut Roomaa. + +[189] Bellincione Berti dei Ravignani, Helvetissä mainitun »hyvän +Gualdradan» isä, josta polveutui kuuluisa kreivillinen suku +Guildi.--Villani (_Cron._ IV I) mainitsee hänet kunnianarvoiseksi +firenzeläiseksi porvariksi. + +[190] Nerlit ja Vecchit olivat vanhoja firenzeläisiä konsulisukuja; +edelliset 1215 vaiheilla vaikutusvaltaisia guelfi-johtajia. + +[191] Cacciaguidan aikoina saivat vaimot elää ja kuolla kotonaan eikä +heidän tarvinnut seurata miehiään maanpakoon. Danten aikana karkotus oli +mielettömien puolueriitojen seurausta. Eikä heidän myöskään tarvinnut +elellä hyljättyinä, koska miehet eivät niin paljon matkustelleet +vieraissa maissa, erityisesti Ranskassa, kauppa- ym. asioissa. + +[192] Gianghella, kotoisin Tosasta, ylpeydestään ja irstaudestaan +tunnettu firenzeläinen nainen.--Lapo Salterello, firenzel. lainoppinut, +joka otti osaa melkein kaikkiin Firenzen julkisiin asioihin +puolueriitojen aikana. Dante mainitsee hänet ilmeisesti poliittisten +turmelijain perikuvana.--Gornelia, Tiberius Gracchuksen äiti. + +[193] Tästä Cacciaguidasta ei ole säilynyt mitään muita tietoja kuin +mitä Dante itse tässä kertoo, nimittäin että hän oli syntynyt +Firenzessä, kuudennessa l. Porta San Pieron kaupunginosassa n. v. 1090 + +ja kuului luultavasti vanhaan firenzeläiseen Elisei-sukuun, joka kerskui +polveutuvansa roomalaisista; että hänet kastettiin vanhassa Johanneksen +kappelissa Firenzessä; että hänellä oli kaksi veljeä, Moronto ja Eliseo; +että hänen puolisonsa oli syntyisin Po-joen laaksosta; että hän seurasi +keisari Konrad III:a toiselle ristiretkelle (1147-1149), lyötiin +ritariksi ja kaatui vihdoin taistelussa pakanoita vastaan v. 1147. + + +16. laulu + +[194] Tapa käyttää monikkomuotoa _te_ yhdestä henkilöstä lienee peräisin +3. vuosisadalta ja se on levinnyt Italiassa hyvin työläästi. Ne sielut, +joista Dante tässä runoelmassaan käyttää tätä sanaa, ovat: Brunetto +Latini (Helv. XV), Farinata degli Uberti (Helv. X), Cavalcante +Cavalcanti (ib.) ja Beatrice sekä nyt Cacciaguida, josta hän ensin oli +käyttänyt yksikkömuotoa. + +[195] Viittaa Lancelotin taruun, jossa kerrotaan, että kuningatar +Ginevran hovinainen yski kun näki kuningattaren syleilevän Lancelotia. + +[196] Johannes Kastaja oli Firenzen suojeluspyhimys, jonka päivänä +kaupungissa pidettiin jokavuotiset kilpajuoksut. Dante kysyi siis kuinka +suuri oli Firenzen väkiluku Cacciaguidan aikana. + +[197] Firenzen (n. 200 vuotta) vanhemmalla kielellä. + +[198] Kristuksen lihaksi tulemisen päivästä (jolloin enkeli Gabriel +lausui Neitsyt Marialle ensi kerran _Ave_...) Cacciaguidan syntymään oli +Mars 580 kertaa ollut Leijonan tähtimerkissä, so. tehnyt 580 kierrosta. +Jos laskemme Danten seuraaman Ptolemaioksen ajanlaskun mukaan käy +selville, että Cacciaguida oli syntynyt tammikuussa 1090. Tähän +tulokseen ovat useimmat näiden säkeiden tulkitsijat tulleet. + +[199] Tarkoittanee vain, että hän on jo puhunut kylliksi esi-isistään +sanoessaan, että he asuivat Firenzen keskuksessa, että he kuuluivat +kaupungin vanhimpiin porvarissukuihin jne.; muu ei kuulu tähän. Näin +Casini, Ovidio ym. + +[200] Danten aikana (1300) oli Firenzen asukasluku n. 70 000 henkeä, +joista 30 000 asekuntoista; vastaavat numerot Cacciaguidan aikana olivat +siis 14 000 ja 6 000. Runoilijan tarkoituksena lienee kuitenkin vain +näyttää, että väkiluku oli melkoisesti kasvanut.--Kastaja (= Johanneksen +kirkko) ja Mars (= Marsin patsas Ponte Vecchiolla) merkinnevät silloisen +Firenzen pohjoista ja eteläistä rajaa. + +[201] Kaupunkeja Firenzen naapuristossa. + +[202] Galluzzo sijaitsee n. 3 km Firenzestä etelään, Trespiano n. 6 km +Firenzestä pohjoiseen. + +[203] Aguglione = Ubaldo l. Baldo, firenzel. lakimies, jolla oli Danten +aikana suuri sananvalta Firenzessä. Hän on ilmeisesti ensimmäisenä +tehnyt ehdotuksen julistukseksi, jolla Ubertien suku ainaiseksi +karkoitettiin kaupungista (1311).--»Signa-konna» = Fazio dei +Morubaldini, lahjottavuudestaan tunnettu tuomari, kuului niihin +valkoisiin, jotka puolueensa kukistuttua siirtyivät mustien puolelle ja +»otettiin vastaan vain pahaa tekemään». (D. Compagni.) + +[204] »Joukko enin turmeltuva» = hengellinen sääty, joka vastusti +keisarikuntaa ja aiheutti siten yleisen rauhattomuudentilan ja saattoi +useat kaupungit itsepuolustukseksi laajentamaan alueitaan, jonka ohella +monen muukalaisen onnistui pujahtaa Firenzeenkin ja hankkia siellä +itselleen oikeuksia, jotka kasvaessaan kävivät usein kaupungille +vaarallisiksi. Tällaisia sukuja olivat mm. Danten mainitsemat: +Simifonti, josta ei ole säilynyt enempiä tietoja; Contin suku (=kreivit +Guidi), joka 1207 möi Firenzen ja Pistoian välillä sijaitsevan +Montemurlon linnan firenzeläiselle; Cerchit, jotka tulivat Aconesta ja +saavuttivat suuria rikkauksia; Buondelmontit, jotka omistivat +Montebuonin linnan Greve-laaksossa, kunnes firenzeläiset sen anastivat +(1135) ja pakottivat sen asukkaat muuttamaan Firenzeen. + +[205] Luni, vanha etrurialainen kaupunki Carraran tienoilla, oli jo +Danten aikana vajonnut mitättömyyteen.--Urbisaglia, entinen kukoistava +_Urbs Salvia_, oli joutunut saman kohtalon alaiseksi.--Chiusi ja +Sinigaglia (roomalaisten aikana tunnettu _Sena Gallica_ Adrian meren +rannalla) olivat samoin Danten aikana rappion ja kadonneen suuruuden +esikuvia. + +[206] Luode ja vuoksi. + +[207] Vastaukseksi Danten kysymykseen [196] Cacciaguida luettelee ne +suvut ja henkilöt, jotka hänen aikanaan olivat kuuluisia mutta jo +rappeutumaan päin. + +[208] »Vierellä portin».--Tarkoittaa Porta San Pietroa, jonka vierelle +Cerchi-suku (»rikos raskas») oli tullut asumaan Ravignanien ja Guidien +jälkeen (1280). Vastuu Firenzen sisäisistä levottomuuksista lepäsi +suureksi osaksi tämän suvun niskoilla. + +[209] Ritarisäädyn kunniamerkit. + +[210] »Firenzen kaune» = Uberti- ja Lambertisuvut, Firenzen vanhimpia. +Edellisistä oli kuuluisin Farinata degli Uberti. Lamberti-suvun +vaakunassa oli kuvattuna kultaisia luoteja sinisellä pohjalla. + +[211] Viittaavat Tosinghi- ja Visdomini-sukujen esi-isiin, joilla oli +patronaattioikeus Firenzen piispanistuimeen ja jotka nauttivat tulot kun +se oli vapaana--ja vapaana he tahallisesti pitivät sitä niin kauan kuin +mahdollista. + +[212] »Suku julkea» = Adimarien suku, joka vastusti Danten palaamista +maanpaosta ja tavoitteli mm. hänen maatilaansa omakseen--Kun Ubertino +oli ottanut puolisokseen erään Bellincione Bertin tyttären, sanotaan +hänen vastustaneen, kun hänen appensa aikoi antaa toisen tyttärensä +eräälle Adimari-suvun jäsenelle, joka oli alhaista syntyperää. + +[213] Della Pera, vanha firenzeläinen, Danten aikana jo hävinnyt suku, +jonka mukaan eräs kaupungin vanhimpia portteja, Porta Peruzza, on saanut +nimensä. + +[214] »Suurherralla» tarkoitetaan rajakreivi Hugo Brandenburgilaista, +joka kuoli Firenzessä apostoli Tuomaan päivänä 1006. Eläessään hän +perusti useita luostareita ja löi ritareiksi useita Giandonati, Pulci, +Nerli, Bella ym. sukujen jäseniä, jotka kaikki hänen tahdostaan +kantoivat hänen vaakunaansa.--»Se joka kansanpuolueeseen kallistuu» on +Giano della Bella, joka 1293 sai aikaan suuren mullistuksen Firenzen +sisäisessä elämässä ja ajettiin maanpakoon. Hänen vaakunakilpeään kiersi +muista erotukseksi kultainen reunus. + +[215] Borgo Santi Apostolin kaupunginosa olisi rauhallisempi, jolleivät +Gualterottit ja Importunit, jotka olivat sen vanhoja asujia, olisi +saaneet uusia naapureita Amadein suvusta. Vaikka suku olikin +arvossapidetty se aiheutti guelfi- ja ghibelliinipuolueiden synnyn +nuoren Buondelmonten murhan johdosta. Murha tapahtui Marsin patsaan +juurella Ponte Vecchiolla.--Ema on pieni, Greve-laaksossa juokseva joki, +johon Buondelmonte oli hukkua tullessaan ensi kertaa Firenzeen. + +[216] »Kukka Firenzen» = valkoinen lilja Firenzen vanhassa vaakunassa. + + +17. laulu + +[217] Kun Phaeton kuuli Epaphoksen, Jupiterin ja Ion pojan väittävän, +ettei hän ollut auringonjumalan poika, hän riensi heti äitinsä Klymenen +luo saadakseen kuulla totuuden. (Ovidius). Onnettomuus, joka Phaetonia +kohtasi kun hän sai päivän vaunut ohjattavakseen, lienee se syy, joka +saa isät vastahakoisiksi täyttämään lastensa kaikkia toiveita. + +[218] »Tajuten pisteen» = Jumalan, joka näkee menneisyyden, nykyisyyden +ja tulevaisuuden.--Cacciaguida vetoaa geometriaan, koska se (Danten +muk.) on varmuuden korkein aste, »scienza senza macula d'errore e +certissima per se» (_Convito_ II: 14). + +[219] Ks. XV laulu, s. 7. + +[220] »Arvoituksin» = oraakkelien yms. vastauksin. + +[221] Kun Hippolytus, Theseuksen poika oli hyljännyt äitipuolensa +rakkaudentunnustuksen, tämä väitti pojan isälle, että Hippolytus oli +rakastunut häneen ja tahtonut vietellä hänet, jonka vuoksi Theseus +karkoitti poikansa Ateenasta (Ovidius). + +[222] Rooman paavillisessa hovissa, jossa simonia kukoistaa, ja siellä +varsinkin paavi Bonifacius VIII, joka tiettävästi oli Danten +verivihollinen. + +[223] »Seura huono» = Danten onnettomuustoverit (600 »valkoista» ja +ghibelliiniä), jotka suurimmaksi osaksi olivat itsekkäitä ja +halpamaisia, vailla sitä ylevää maailmankatsomusta, joka Danielia oli. +Nämä tekivät kolme eri yritystä palata takaisin Firenzeen (Dante otti +osaa ainakin yhteen), ja nämä yritykset, joskin ne olivat hyvin +suunniteltuja, suoritettiin niin päättömästi ja raukkamaisesti, että ne +herättivät vain inhoa Dantessa. Siksi oli hänelle kunniaksi, että hän +oli ollut »oma puolueensa». + +[224] »Suuri Lombardialainen» on todennäköisesti eräs kuuluisan Della +Scalan (Scaliger) suvun jäsen, Bartolomeo, Alberto della Scalan poika ja +hänen jälkeensä Veronan herra (1301-1304)--suvun vaakunassa oli porras +(scala) ja keisarill. kotka. Alberton toinen poika, Gan Grande (synt. +1291) oli lahjakas ja kunnostautui sotaisissa toimissa, niin että Dante +usein ennustaa hänestä ghibelliinien nimen ja Pohjois-Italian +keisarivallan uudistajaa. Tultuaan Veronan herraksi (1312-1329), jona +hän ei enää kaivannut rikkauksia eikä kaihtanut vaivoja, hän auttoi +keisari Henrik VII:n tuloa Italiaan (kruunattiin 1312). Henrikiä tuki +näennäisesti paavi Klemens V »Gascognelainen»--mutta toisaalta tämä +suosi Napolin kuningasta Robertia ja guelfeja, jotka vastustivat +Henrikiä. + +[225] »Nää paulat jne.» = Aika, jolloin Dante karkoitetaan maanpakoon on +koittava parin vuoden kuluttua. + +[226] Dante on epätietoinen, tuleeko hänen antautua alttiiksi +aikalaistensa vihalle ilmaisemalla kaiken mitä oli kirjoittanut ja oli +aikeessa kirjoittaa aikansa huomattavimmista henkilöistä, vaiko kadottaa +maineensa jälkimaailman edessä salaamalla kaikki. + + +18. laulu + +[227] »Pyhä sielu» = Cacciaguida. + +[228] Cacciaguida puhuu viimeisen kerran.--Puu on paratiisin +vertauskuva; sen ylimmässä osassa, Empyreumissa on Jumala, joka jakaa +sille armoaan, ja se kantaa hedelmiä, so. sieluja, joita se ei koskaan +kadota. + +[229] Renouard ja Vilhelm, sankareita ja aseveikkoja +muinaisranskalaisissa eeppisissä lauluissa (_chansons de geste_), jotka +ovat kootut yhteen nimellä »La Geste de Guillaume». Molemmat taistelivat +kristinopin puolesta pakanoita vastaan ja kuolivat munkkeina (Vilhelm, +Orangen kreivi v. 812).--Robert Guiscard valloitti Apulian ja Kalabrian +ei-kristityiltä ja taisteli menestyksellä Saksan keisaria Henrik IV +vastaan. Kuoli 1085.--Bouillonin herttua Gottfrid, ensimmäisen +ristiretken johtaja, kuoli Jerusalemin kuninkaana 1100. + +[230] Dante ja Beatrice ovat tulleet kuudenteen l. Jupiterin taivaaseen. +Siellä oleskelevat niiden sielut, jotka maan päällä ovat hallinneet ja +tuominneet oikeudenmukaisesti. + +[231] »Kieltäin omaani»--latinaa (ks. al.), koska italia oli latinan +tytärkieli. + +[232] Kerta kerralta sielut järjestäytyvät kirjaimiksi lauseeseen +_Diligite iustitiam, qui iudicatis terram_ (= Rakastakaa oikeutta te, +jotka tuomitsette maanpäällä. Viisauden kirja 1:1). Kirjaimet on +ajateltava goottilaisiksi alkukirjaimiksi. M:n muodostaa kaksi +sisäänpäin kaareutuvaa viivaa, jotka lähtevät niiden keskellä olevan +suoran kärjestä. Tähän kärkeen asettuivat Empyreumista tulleet sielut +muodostaen firenzeläisen liljan ja muut sielut täydentävät sitten kuvion +keisarilliseksi kotkaksi, joka on keisarikunnan vertauskuva ja lain ja +oikeuden edustaja maan päällä. + +[233] Viittaa erääseen entisaikaan yleiseen ital. kansantapaan: lyötiin +yhteen palavia puita tai kekäleitä, jolloin kipinät lensivät ja +ennustettiin esim.: »Niin paljon lampaita, niin paljon porsaita, niin +paljon kultafloriineja kuin on näitä kipinöitä!» (Lana). + +[234] »Savu» = paheet, jotka tahraavat oikeutta, erit. Rooman +paavillinen hovi, jota Dante pitää aikansa moraalisen ja poliittisen +turmeltuneisuuden ensisijaisena syynä.--»Temppelissä», vrt. Matt. ev. +21:12 seur. + +[235] Nyt käydään sotaa pannaanjulistuksilla ja interdikteillä. Ne +riistävät kristityiltä armon välikappaleiden käytön, joita Jumala ei +kiellä keltään. + +[236] Tarkoittaa erityisesti paavi Johannes XXII:a (kotoisin Cahorsista, +valittiin paaviksi 1316, kuoli 1334), jonka hallitus oli kokonainen +sarja pannaanjulistuksia ja takaisinkutsuja rahallisen voiton vuoksi. + +[237] »Joka yksin elää tahtoi»--Johannes Kastaja, joka eli erämaassa +(ks. Luukk. ev. 1:80) ja jonka poikkihakattu pää kannettiin lautasella +Herodiaan tyttärelle palkinnoksi tämän tanssista Herodeksen edessä (ks. +Matt. ev. 14:12; Mark. ev. 14-28). Mutta Johannes Kastajan kuva oli myös +firenzeläisissä kultarahoissa ja siksi paavi Johannes rakasti häntä, +mutta Pietaria (»Kalastajaa») ja Paavalia hän ei tuntenut. + + +19. laulu + +[238] »Kaunis kuva» = kotka, sama kuin edell. laulussa. + +[239] Kotkan jälkeensä jättämä muisto olivat ne monet viisaat ja +oikeutta rakastavat roomalaiset hallitsijat, joiden ylistämisestä oli +tullut kaunopuhujien kulunut aihe--kuitenkin vain harvat seurasivat +hallitsijoiden esimerkkiä. + +[240] »Toiseen valtapiiriin» = Venustaivaan Troneihin. + +[241] »Ensi Ylväs» = Lucifer. Vrt. myös Parat. XXIX. + +[242] Kotkan sanojen tarkoituksena on näyttää, että ihmiset ovat +kyvyttömiä näkemään Jumalan oikeuden pohjaan saakka ja ettei heidän +pitäisi mitata omalla rajoitetulla älyllään Jumalan päätöksiä. Vrt. +Kirj. Roomal. 10:14; 11:33. + +[243] Kotka ratkaisee Danten epäilyn, joka koski hyveellisten pakanain +sulkemista pois autuudesta. + +[244] Sielut asettuivat jälleen hiljaa paikoilleen keisarikotkan eri +osissa. + +[245] Vrt. Matt. ev. 7:21-22. + +[246] »Afrikankin kansat» = pakanakansat yleensä, jotka viimeisellä +tuomiolla voivat tuottaa häpeää nimikristityille. Samassa mielessä Dante +saattaa Persian tuomitsemaan kehnoja kristittyjä kuninkaita. + +[247] Esimerkkinä huonoista hallitsijoista, joiden teot merkitään +Jumalan tuomiokirjaan Dante mainitsee seuraavat: Itävallan keisari +Albert I, joka mm. valloitti ja julmasti hävitti Böömin kuningaskunnan +(1304).--Filip Kaunis, jota alamaiset vihasivat, koska hän oli +väärentänyt rahan alentamalla sen arvon. Kuoli Danten kertomalla tavalla +1314 (ks. Kiirast. VII ja XX). + +Säkeet: + + Näkyvä korska on se vallanhimo, + mi miehet Englannin, Skotlannin huumaa, + niin ettei maissaan toisiaan ne kärsi. + +viittaavat Englannin kuninkaan Edvard II:n (?) ja Skotlannin kuninkaan +välisiin sotiin, joilla kumpikin tahtoi laajentaa maatansa toisen +vahingoksi.--Espanjan kuningas Ferdinand IV (1285-1312).--Böömin +kuningas Venzel (Venceslav) IV.--»Jerusalemin Rampa» = Napolin kuningas +Kaarle II, joka samoinkuin kaikki Napolin kuninkaat käytti arvonimeä +»Jerusalemin kuningas». Dante arvosti hänen hyvät ominaisuutensa +roomalaisella ykkösellä, mutta huonot tuhannen numerolla (M):-- + +Säkeet: + + Näkyvä tuon on itaruus ja halpuus, + mi hallitsee nyt tulisaarta, missä + Ankises päätti päivät pitkän ijän; + +tarkoittavat Sisilian (»tulisaaren», jossa Ankises, Aineiaan poika, +kuoli) hallitsija Fredrik II:ta. Hänen veljensä Jakob II Aragonialainen +ja setänsä Mallorcan kuningas Jakob (1243-1311), joka (Ottimon muk.) +»näytti huonon asekuntoisuutensa luovuttaessaan veljelleen (Pietari +III:lle) saaren (Mallorcan), jonka tämä sitten armosta antoi hänelle +takaisin».--Portugalin kuningas Dionysos Agricola (1279-1325). Häneen +samoinkuin Norjan kuninkaaseen Haakon V:een (1299-1319) lienee Dante +puutteellisesti perehtynyt.--Rascian herra = Stefanus Urosius I, joka +hallitsi Bosniaa ja sitä osaa Itä-Serbiaa, jonka lävitse virtaa +Rasca-joki. Hänen sanotaan väärentäneen Venetsian rahaa (_Matapane_) +käyttämällä ala-arvoista metallia.--Unkarilla oli ollut huonoja +hallitsijoita aina Andreas III:een (1290-1301) asti, joka oli viimeinen +pyhän Stefanin vanhaa kuningassukua. Häntä seurasi Anjoun Kaarle +Robert.--Navarran Johanna (synt. 1271),joka 1284 meni naimisiin Filip +Kauniin kanssa, mutta hallitsi senkin jälkeen itsenäisesti +valtakuntaansa. Hänen kuoltuaan (1304), jolloin hänen poikansa Ludvig +tuli Ranskan kuninkaaksi (Ludvig X), yhdistettiin Navarra Ranskan +kruunuun.--Kyproksen saarta, jonka tärkeimmät kaupungit olivat Nicosia +ja Famagusta, hallitsi huonosti Henrik II Lusignalainen (1285-1324), +joka vietti siveetöntä elämää ja jonka epäiltiin myrkyttäneen oman +veljensä. Lusignalaisen hallitus oli siis ilmeisesti enteenä sille, mitä +Navarra voi odottaa Ranskalta. + + +20. laulu + +[248] = Jupiterin taivaan. + +[249] »Sit osaa jne.»--(silmää = yksikössä, koska kotka näkyi +sivukuvana, kuten vaakunoissa ym. oli tavallista.) Sielut, jotka sen +muodostavat ovat hyviä ja oikeudenmukaisia hallitsijoita, joista +seuraavassa luetellaan muutamia. + +[250] = Kuningas David. + +[251] = Keisari Trajanus (98-117), joka lohdutti erästä leskeä +kostamalla tämän pojan surman. Nyt hän tietää mitä on olla seuraamatta +Kristuksen oppia, koska hän omasta kokemuksestaan tuntee paratiisin +autuuden ja helvetin tuskat. + +[252] = Juudan kuningas Hiskia, joka kuolemansairaana rukoili Jumalaa ja +Jumala antoi hänelle 15 vuotta lisää elonaikaa (ks. Kun. kirj. 20:1-11). + +[253] = Konstantinus Suuri (274-337). Hän »kreikkalaistui» siirtäessään +(324) Rooman keisarillisen istuimen Bysanttiin jättäen siten Rooman +paavin huomaan. Nyt hän tietää, että tämä teko ei ollut hänelle +vahingoksi, sillä Jumala näkee hyvän tarkoituksen olivatpa seuraukset +miten turmiolliset tahansa. + +[254] = Vilhelm II Hyvä, Sisilian ja Capulian kuningas (synt. 1154, +kuol. 1189). Historioitsijat ylistävät häntä viisaaksi ja maineikkaaksi +ruhtinaaksi, jota hänen molemmat kansansa suuresti rakastivat. Nyt ne +surevat kehnojen hallitsijoittensa, Kaarlen, »Jerusalemin Ramman», ja +Fredrik Aragonialaisen tähden. + +[255] Troijan Rifeus, kreikkalainen sankari, jonka Vergilius sanoo +kaatuneen Troijan valloituksessa ja lausuu hänestä (_Aeneis_ II +426-427): »iustissimus unus Qui fuit in Teucris et servantissimus +aequi». Hänen kääntymyksestään ks. jäljempänä 9 säettä, jotka alkavat +Kautt' armon. + +[256] »_Regnum coelorum_ jne.»--Evankeliumin sanat (Matt. 11:12), jotka +Dante on ottanut Vulgatasta: »Regnum coelorum vim patitur, et violenti +rapiunt illud» = Taivaan valtakunta kärsii väkivallasta ja väkivaltaiset +tempaavat sen itselleen. + +[257] = Keisari Trajanus ja Rifeus, joista jälkimmäinen kuoli ennen, +edellinen jälkeen Kristuksen syntymän. + +[258] Tarina kertoo, että pyhä Gregorius, rukoili palavasti Trajanuksen +oikeuden työstä kuultuaan, että Jumala antaisi hänelle ikuisen autuuden. +Keisarin kerrotaan sitten palanneen helvetistä maalliseen ruumiiseensa +ja ottaneen kasteen, joten hän oli arvokas otettavaksi autuaitten +joukkoon. + +[259] Mikään perimätieto tms. ei ole antanut Dantelle aihetta asettaa +Rifeusta pelastettujen joukkoon, vaan se on hänen omaa keksintöään, hän +tahtoi ehkä sillä antaa esimerkin Raamatun pakanoita koskevista +kirjoituksista (esim. Hesek. 18:27-28) tai myös Tuomas Akvinolaisen +opista (_Summa theol._).--Kasteen korvasivat Rifeukselle usko, toivoja +rakkaus (»kolme naista»), jotka Dante oli nähnyt personoituina Kirkon +vaunujen oikeanpuolisessa pyörässä. + +[260] = Trajanus ja Rifeus. + + +21. laulu + +[261] Semele pyysi kerran Junon neuvosta, että hän saisi nähdä Jupiterin +täydessä loistossaan. Jumala täytti hänen toiveensa, mutta silloin +salama iski häneen ja poltti hänet tuhkaksi. + +[262] Seitsemäs soihtu on Saturnus, jossa pyhäin mietiskelijäin sielut +oleskelevat ja joka tällä haavaa oli Leijonan tähtimerkissä. Astrologit +pitivät Saturnusta kylmänä taivaankappaleena; Leijonan suuremman lämmön +vaikutuksesta se oli nyt lauhkea. + +[263] »Kristallissa» = Saturnus-taivaassa, joka on saanut nimensä +Kreetan kuninkaan Saturnuksen mukaan, joka hallitsi maailmaa ns. +»Kultaisella aikakaudella». + +[264] Nämä portaat, jotka kuvannollisesti esittävät mietiskelevien +sielujen kohoamista Jumalan tykö, ovat samat kuin seuraavassa laulussa +mainitut Jaakobin portaat (ks. Moos. 28:12). + +[265] »Mut hän jne.» = Beatrice. + +[266] »Syystä siitä», ks. alk. säk. »Jos nyt ma hymyilisin...» + +[267] Vastaukseksi Danten kysymykseen sielu selittää, ettei hänen +ylemmyytensä rakkaudessa saanut häntä lähestymään Dantea vaan ainoastaan +se velvollisuus, joka oli tullut hänen osalleen Jumalan +»ikisäätämyksessä». + +[268] Pier Damiano, joka tässä puhuu, syntyi n. 1007 köyhistä +vanhemmista. Häntä kasvatti aluksi veli Damiano, jonka kunniaksi hän +käytti nimeä _Petrus Damiani_. Päätettyään opintonsa Parmassa ja +Ravennassa hän toimi itse opettajana suurella menestyksellä, mutta +vetäytyi 30 vuoden ikäisenä maailmasta ja meni Fonte Avellanan +luostariin (Catria-vuoren rinteellä), jonka apotiksi hänet valittiin. +Tässä toimessaan hän teki tärkeitä palveluksia useille paaveille, niin +että hänet 1058 nimitettiin Ostian kardinaali-piispaksi, jonka arvon hän +hyvin vastahakoisesti otti vastaan. Hän sovitti mm. Rooman ja Milanon +kirkon välit. Sittemmin hän palasi jälleen luostariin (Sta Maria +Ravennassa), eli yksinkertaisena munkkina ja nöyryydestä kutsui itseään +Pietari Syntiseksi (_Petrus peccator_). Kuoli Faenzassa 1072, jättäen +jälkeensä useita uskontoa käsitteleviä teoksia. + +[269] Cephas (Keefas), nimi, jonka Kristus antoi Simonille; merkitsee +samaa kuin Petrus (Pietari) = kivi, kallio.--Pyhän Hengen astia on +apostoli Paavali, _Vas electionis_. + +[270] Damiano syyttää pappeja ja kirkonmiehiä, jotka ylellisyydessä +olivat tulleet niin lihaviksi, etteivät voineet omin neuvoin liikkua ja +käyttivät kaapuja, niin pitkiä ja väljiä, että niihin mahtui sekä mies +että hevonen (»_due bestie_»). + +[271] Sielut huusivat kostoa Kirkon turmelijoille ja eritoten Bonifacius +VIII:lle, kuten Beatrice seuraavassa laulussa selittää: + + Tajunnut jos sen rukoukset oisit, + sa tietäisit jo Herran koston, jonka + näkevä olet ennen kuolematas. + + +22. laulu + +[272] Vrt. edell. laulu: + + »Jos nyt ma hymyilisin, vois sun käydä + kuin kerran Semelen, mi tuhkaks paloi.[261] + +sekä + + Ja lausu, miks ei tässä taivahassa + soi Paratiisin sulosoinnut, jotka + niin hartahina alemmissa helkkää.» + + »Sun kuulos kuolevaisen on kuin näkös», + hän vastas; »syystä siitä ei soi laulu, + mist' ei myös hymyile Beatrice täällä...» + +[273] Puhuja on Benediktus Nursialainen, benediktiinimunkkikunnan +perustaja. Hän syntyi 480 ja pakeni jo nuorena maailmasta, vetäytyen +erääseen luostariin lähellä Subiacoa, jossa saavutti kuuluisuutta +pyhyydellään. V. 529 hän perusti Monte Cassinon luostarin, jolla samalla +laski perustuksen länsimaiden ensimmäiselle uskonnolliselle +veljeskunnalle. Kuoli tässä luostarissa v. 543. + +[274] Monte Cassinolla oli pakana-ajoista lähtien ollut Apollolle +pyhitetty temppeli, jossa kävi varsinkin 6:nnella vuosisadalla paljon +kansaa uskontoaan harjoittamassa. + +[275] Macarius--kolmesta samannimisestä luultavimmin ns. Macarius +Aleksandrialainen, pyhän Antoniuksen oppilas. Oli innokkaimpia +luostari-elämän edistäjiä Itämailla. Kuoli 401.--Pyhä Romualdus, synt. +Ravennassa 956, perusti n. 1018 kuuluisan Camaldoli-luostarin Toskanaan +ja kuoli kuuluisana pyhyydestään ja ihmeistään v. 1027. + +[276] »Kasvot paljahina» = ilman jumalallista valoa.--»Viime taivaassa» += Empyreumissa, ks. Parat. XXXI-XXXII. + +[277] Pyhä Benediktus valittaa veljeskuntansa rappeutumista samoinkuin +Pyhä Dominikus ja Fransiskus Assisilainen ovat tehneet: hänen +luostarisääntönsä ovat nyt vain nimeksi olemassa; niiden kopioiminen on +hyödytöntä paperin haaskausta. Munkkien päät ovat täynnä pahoja +ajatuksia ja turmeltuneita pyyteitä. Kirkon tuloja, jotka kuuluvat +köyhille, käytetään väärin. (Niinpä eräässä paavi Aleksanteri III:nnen +dekretaalissa sanotaan: »Quod monachi, abbates et priores accipiunt, +gravius est usura»). Pietarin ja Fransiskuksen ohjeita ei seurata jne. +Tässäkin tapauksessa voi kuitenkin Luoja tulla avuksi, Hän, joka on +tehnyt paljon suurempia ihmeitä. + +[278] Tässä runoilija viimeisen kerran kääntyy suoranaisesti lukijan +puoleen kuin jättäen hänelle hyvästi ennenkuin ryhtyy käsittelemään +runoelmansa ylevintä osaa.--Dante ja Beatrice ovat nyt saapuneet +kahdeksanteen l. Kiintotähtien taivaaseen ja siellä Kaksosten +tähtisikermään. Kun aurinko keski-ajan astronomien mukaan, saapuu tähän +tähtimerkkiin n. 20 p:nä toukokuuta, täytyy siis Danten syntymäpäivän +langeta tämän kuun viimeiselle kymmeniselle. Kaksosia sanoivat +astrologit sellaiseksi tähtikuvioksi, jonka vaikutuksen alaisina +tiedemiehet, runoilijat ja ennustajat syntyvät maailmaan. + +[279] »Latonan tytär» = Kuu (ks. Parat. II. + +[280] Hyperionin poika on Aurinko; sen lähistöllä ovat Merkurius (jonka +äiti on Maia) ja Venus (jonka äiti on Dione). + +[281] Jupiter kiertää (poikaansa) Marsia ja (isäänsä) Saturnusta +lauhduttaen edellisen kuumuutta ja jälkimmäisen kylmyyttä. + +[282] »Se soppi jne.» = Maa, jonka omistusoikeudesta kiistellään. Vrt. +Seneca: »Punctum est in quo bellatis.» + + +23. laulu + +[283] = Meridiaaniin, jossa aurinko on korkeimmillaan. + +[284] = Se iäinen kunnia, jonka autuaat ansaitsevat kääntämällä hyvään +luonnolliset taipumukset, joihin taivaat vaikuttavat (Casini). + +[285] Trivia = Diana, kuunjumalatar.--Immet iäiset ovat tähtiä. + +[286] »näin Päivän» = Kristuksen, autuaiden sielujen (»tuikkehien») +yläpuolella. Samaa tarkoittaa »olento valoisa». + +[287] Vrt. I Kor. kirj. 1:24. + +[288] Ks. selitystä edellä alk. »Kaikki seikat keskenänsä...» + +[289] Polyhymnia = Muusa, joka edusti lyyrillistä runoutta. + +[290] »Ruusu» = Neitsyt Maria, _rosa mystica_ katolisen kirkon +litanioissa.--Liljat = apostolit, jotka kääntävät ihmisiä Kristuksen +uskoon. + +[291] »Kukan kauniin nimi» = Maria, joka Kristuksen kadottua Empyreumiin +on nyt kirkkain valo. Myöhemmin hän esiintyy nimillä »kirkas tähti»: + + Kumpaankin silmääni kun kuvautunut + ol' laatu ynnä koko tähden kirkkaan, + mi voittaa sielläi niinkuin voitti täällä, + +vrt. katol. kirkon tervehdyshymni »Ave mari stella, Dei mater alma») ja +»Safiiri»: + + tuon verrattuna lauluun luutun, jolla + safiri se nyt päänsä seppelöitsi + jost' taivaan kirkkaan on safiri-sini. + +[292] »Soihtu pieni» = Arkkienkeli Gabriel, joka kuten ennen maan päällä +niin nytkin ylistää laulullaan Neitsyt Mariaa. + +[293] »Kuningasmantteli» = Yhdeksäs taivas l. Primum mobile, joka +ulottuu kaikkien kahdeksan taivaan ympäri, jotka taivaat vaikuttavat +välittömästi ihmisten maailmaan; samalla se on lähinnä Empyreumia, +Jumalan istuinta. + +[294] Dante ei voinut enää nähdä Mariaa, joka nousi Kristuksen luo +Empyreumiin. + +[295] »_Regina coeli_» = Taivaan kuningatar, erään katol. kirkkohymnin +alkusanat. + +[296] Babylonin vankeudessa halveksivat autuaat sielut kultaa ja +rikkauksia voidakseen kaikki kärsimykset kestämällä saavuttaa aarteen +taivaassa. + +[297] = Apostoli Pietari. Vrt. Matt. ev. 16:19. + + +24. laulu + +[298] Vrt. Ilmest. kirj. 19:9: »Autuaita ovat ne, jotka ovat kutsutut +Karitsan hääaterialle.» + +[299] Kauneimmat liekkijoukosta olivat apostolit ja loistavin niistä +Pietari.--Kolme kierrosta Beatricen ympäri + + (Ja kolme kertaa ympäri Beatricen + se kiersi, laulaen niin tenhoovasti, + sit' ettei mielikuvitus voi todistaa.) + +merkitsee pyhää Kolminaisuutta taikka kolmea kristillistä hyvettä. + +[300] Kuva on otettu maalaustaiteesta. Benvenuto da Imola selittää mm.: +»Huomaa, että kun maalari tahtoo kuvata laskoksia kankaalle, hänen ei +pidä käyttää eloisaa (räikeää) väriä, vaan himmeämpää kuin itse kankaan +väri; samoin ei runoilija kyllin hienojen sointujen ja ajatusten +puutteessa pysty kuvailemaan apostolien laulua.» + +[301] Ks. Matt. ev. 14:28-33. + +[302] Alkutekstissä oleva _baccelliere_ (lat. _baccalarius_) nimi +voitaneen suomessa hyvin korvata teini-nimellä (lat. _dia conus_), koska +kysymys on keskiaikaisen akatemian (erit. pappis-) oppilaasta. Danten +säkeisiin nähden huomauttaa Casini: »Onnistunut vertaus on otettu +keskiajan filosofisista ja teologisista kouluista, joissa oppi-isän +(_maestro_) oli tapana esittää istuimeltaan kysymykset, joita sitten +pohdittiin (_approvare_) läsnäolevien tohtorien, baccellierien ja +oppilasten välillä, ja sitten kun jokaista kysymystä oli pohdittu esitti +oppi-isä sen jonakin toisena päivänä todistuksineen _pro et contra_, ja +lausui lopuksi oman mielipiteensä (_terminare_)». Eräiden mukaan Dante +viittaa erityisesti ns. _Disputatio tentativa_ -tutkintoon, johon +Pariisin yliopiston jumaluusopillisen tiedekunnan jäsenten tuli alistua. + +[303] »Veljes rakas» = Apostoli Paavali kirjeessä Hebreal. 11:1: »Mutta +usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, vakaumus asioista, jotka +eivät näy». Vulgatassa kuuluu sama lause: _est ... fides sperandarum +substantia rerum, argumentum non apparentium_, jonka _substantia_ ja +_argumentum_ ovat tuottaneet vaikeuksia sekä Dante-selittäjille että +teologeille. Selityksessään Dante seuraa Tuomas Akvinolaisen oppia. + +[304] = Vanha ja uusi Testamentti. + +[305] Ks. Matt. ev. 15:13; Jeremia 2:21. + +[306] Dante oli sanonut, että ihmeet olivat takeena Raamatun +jumalallisesta alkuperästä. Mikä vakuuttaa hänelle elleivät juuri +Raamatun kirjat, että nämä ihmeet todellakin ovat tapahtuneet? Jollei +hänellä ole muuta tukea on hänen todistuksensa pelkkä kehätodistus.-- +Vastauksensa Dante on saanut kirkko-isiltä ja jumaluusoppineilta, +jotka ovat sitä usein käyttäneet. + +[307] Dante nojautuu nähtävästi Johanneksen ev. 20:3-10. Pietari ja +Johannes juoksivat kumpikin Jeesuksen haudalle. Johannes saapui ensin, +mutta ei mennyt sisälle... Pietari tuli perille myöhemmin, mutta astui +heti sisälle hautaan, ja voitti siten Johanneksen uskonvoimassa.-- +Myöskin teoksessaan _De Monarchia_ (III. 9) Dante käsittelee tätä +Raamatun kohtaa. + +[308] = Vanhan Testamentin kautta. Vrt. ev. 24:44. + + +25. laulu + +[309] Ennen kuin ryhtyy käsittelemään korkeinta toivoa, jonka esineenä +on Paratiisin autuus, Danten mielen valtaa hetkeksi maallinen isänmaa, +Firenze (»lammashuone»), jonne hän maanpaostaan toivoo palaavansa »pyhän +laulunsa ansiosta»--_Commediansa_, joka juuri oli valmistumaisillaan. +Hän palaisi sinne kypsyneenä, ei enää häilyvän maallisen rakkauden, vaan +ylevien sekä maallisten että taivaallisten seikkojen laulajana, ja saisi +kauniissa kastekappelissaan (San Giovanni Firenzessä) laakeriseppeleen +otsalleen--turha toivo, sillä parhaiksi viimeisteltyään _Commediansa_ +hän kuoli kaukana rakkaasta ja sorretusta Firenzestään. + +[310] Ks. edell. laulun kolme viimeistä säettä. + +[311] »Valo toinen jne.»--Apostoli Jaakob. Hänen pyhättönsä +Compostelassa Galiciassa (Espanjassa), jonne hänen ruumiinsa legendan +mukaan oli haudattu, oli hyvin suosittu pyhiinvaelluspaikka +keskiajalla.--Samasta kehästä oli aikaisemmin tullut pyhä Pietari. + +[312] Viittaavat luultavasti Jaakobin kirj. 1:5 tai 1:17: »Jokainen hyvä +anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen isältä...» +Dante näyttää sekoittavan molemmat Jaakob-nimiset apostolit: +yllämainitun kirjeen kirjoittajana pidetään Jaakob »pienempää», kun taas +kysymyksessä oleva Espanjan suojeluspyhimys oli Jaakob »suurempi».-- +Muutamat jumaluusoppineet otaksuvat selittäessään Kristuksen kirkastusta +sekä muita ihmeitä, joita näkemään hän halusi ainoastaan Pietarin, +Jaakobin ja Johanneksen, että nämä merkitsevät kolmea kristillistä +hyvettä: usko = Pietari, toivo = Jaakob ja rakkaus = Johannes. (Casini.) + +[313] Kukkulat ovat molemmat apostolit, joiden valo äsken oli ollut +Danten silmille liian kirkas. Sanamuoto muistuttaa Psalm. 121:1. + +[314] »Keisarimme» = Jumala. Johdonmukaisesti Dante antaa pyhimyksille +nimen uskotut (_conti_) ja Jumalan istuimelle pyhin pylvästö (_aula piu +segreta_). + +[315] Aurinko, josta autuaat lukevat kaiken, on Jumala. + +[316] Egypti, Raamatun kirjoissa maallisen (inhan) elämän +vertauskuva.--Jerusalem = taivaallinen Hovi. + +[317] »Kaks seikkaa muuta» = Toivon olemus ja alkuperä. + +[318] Toivonsa määritelmäksi Dante kääntää Pietari Lombardialaisen +(_Sententiae_ III 26): »Spes est certa expectatio futurae beatudines, +veniens ex Dei gratia et ex meritis praecedentibus». Hänen toivonsa +lähteenä on ilmestys: hänelle ovat antaneet sen Pyhän Raamatun kirjat +(»moni tähti») ja ennen kaikkea Davidin psalmi (ks. Psalm. 9:11. +Vulgatan muk. »Sperent in te qui noverunt nomen tuum»). Jaakobin kirje, +jonka hän ottaa vakuudekseen, ei ensi aluksi näytä erikoisesti +koskettelevan toivoa, mutta muutamat kohdat (es. 1:12; 2:5; 4:8 jne.) +voivat kuitenkin lujittaa sitä uskovan sydämessä (Casini). + +[319] »Voitonpalmu» = marttyyriuden vertauskuva. + +[320] Ne Raamatun kohdat, jotka ovat Dantelle erikoisesti olleet +mielessä, ovat Jesaja 61:7 ja Joh. Ilm. 7:9. Dante siteeraa tietenkin +Vulgataa ja tarkoittaa kaksospuulla tällöin sekä sielun että ruumiin +autuutta. + +[321] »Liekki kirkas» = Apostoli Johannes.--Kun talvella aurinko on +Kauriin tähtikuvassa, näyttäytyy yön taivaalla Kravun tähtimerkki; jos +tässä silloin olisi tähti niin loistava kuin pyhä Johannes, olisi +ainaista päivää kokonaisen kuukauden ajan (joulukuun puolivälistä +tammikuun puoliväliin). + +[322] Beatricen sanat, joilla hän kuvaa apost. Johannesta, viittaavat +Joh. ev. 13:23; 27:20, joissa Johanneksen kerrotaan nojanneen Jeesuksen +rintaa vasten, sekä ib. 19:26-29, jossa hänet valittiin Neitsyeen pojan +sijaiseksi.--Pelikaani oli suosittu vertauskuva Kristuksesta, koska sen +arveltiin elättävän poikasiaan omalla verellään. (Vrt. myös Psalt. +102:7). + +[323] Dante oli teroittanut katsettaan nähdäkseen oliko Johanneksella +todellakin sekä sielu että ruumis, koska keskiajalla uskottiin, ettei +hän ollut kuollut vaan noussut taivaaseen sellaisena kuin eli maan +päällä. Apostoli vakuuttaa nyt, että hänen ruumiinsa makaa maassa, sillä +taivaaseen ei ole päästetty yhtään ruumiillista luontoa, paitsi +Kristuksen ja Neitsyt Marian jotka nousivat Empyreumiin. + +[324] Apostoli Johanneksen valo oli sokaissut Danten. + + +26. laulu + +[325] Apostoli Johannes. + +[326] Ananias paransi Saulin panemalla kätensä hänen päälleen (ks. +Apost. teot 9:10-22.) + +[327] Hyvyys = Jumala, on Danten kaiken rakkauden kohde. Kirja merkinnee +koko luomakuntaa, joka on Jumalan rakkauden teos ja jossa tämä rakkaus +ilmenee heikompana tai voimakkaampana (Vrt. Parat. I). + +[328] = Mikä on saanut sinut rakastamaan Jumalaa? Kaksi vaikutinta Dante +luettelee: filosofia (»järjen syyt»), joka näyttää, että kaikki luotu +tähtää hyvään, ja korkeimpaan hyvään, joka on Jumala sekä Jumalan +auktoriteetti (»arvovalta»), joka ilmenee Raamatun kirjoissa. + +[329] Selittäjät ovat eri mieltä siitä, ketä Dante tarkoittaa; +luultavimmin Aristotelesta, vaikka monet muutkin hänen jälkeensä ovat +lausuneet saman mielipiteen.--Iäiset substanssit = enkelit ja +ihmissielut. + +[330] Ks. 2 Moos. kirj. 33:19. + +[331] = Apostoli Johannes Ilmestyskirjassaan (erit. 21, 22). +Mahdollisesti tarkoitetaan myös Joh. ev. I, mutta edellistä puoltaa mm. +alempana esiintyvä nimitys »Kristus-kotka», jota käytetään Johanneksesta +juuri Ilmestyskirjan tähden. + +[332] Järkisyiden ja pyhän Raamatun lisäksi ovat Danten rakkauteen +vaikuttaneet maailman luominen, hänen oma syntymänsä, Kristuksen +uhrikuolema sekä ikuinen autuus. + +[333] »Kertomani tiedon», sen että Jumala on korkein hyvä. + +[334] »Lehdet» = ihmiset.--Ikuinen Viljelijä = Jumala (Vrt. Joh. ev. +15:1: »Minä olen se tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri»). + +[335] »Pyhä, pyhä, pyhä!» = Alkusanat lauluun Joh. Ilm. 4:8 tai Jesaja +6:3 (»Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot, koko maa on täynnä hänen +kunniaansa.») + +[336] »Ensi sielu» = Aatami. + +[337] Aatami, joka näkee Danten ajatukset Jumalassa vastaa Danten +kysymyksiin: Kuinka monta vuotta on kulunut ensimmäisen ihmisen +luomisesta? Kuinka kauan hän viipyi maallisessa paratiisissa? Mikä oli +ensi synnin todellinen laatu? Mitä kieltä Aatami puhui? + +[338] Aatamin vastaus Danten kolmanteen kysymykseen nojautuu Tuomas +Akvinolaisen oppiin. Syntiä ei ollut hedelmän syöminen vaan halu hankkia +henkistä hyvää yli sallitun määrän, »tulla Jumalan kaltaiseksi». + +[339] Aatami oli viettänyt Limbuksessa, helvetin esipihassa, 4302 vuotta +ennenkuin Kristus vapautti hänet sieltä ja oli nähnyt auringon 930 +kertaa kiertävän eläinradan kaikkien tähtimerkkien lävitse, so. +viettänyt 930 vuotta maan päällä. Maailman luomisesta siihen asti, +jolloin Kristus kuoli ja astui alas kuolonvaltakuntaan, oli siis kulunut +5232 vuotta. + +[340] = Babelin tornin rakentaminen. + +[341] Ennen Aatamin kuolemaa Jumalaa kutsuttiin I:ksi, joka kirjain on +käsitettävä muinaiseksi Jumalan vertauskuvaksi pikemmin kuin +hebrealaisen jumalannimen, Jehovah, alkukirjaimeksi. Sitä seurasi +Jumalan nimenä _Eli_ (l. El), joka samalla merkitsi hebrean kielen +syntyä. Tätä kieltä oli Dante ensin (_De vulg. Eloq._) pitänyt Aatamin +kielenä, joka sitten oli säilynyt muuttumattomana tuolla kansalla. Nyt +Dante kumoaa tämän mielipiteensä. + +[342] Maallisessa paratiisissa antaa Dante Aatamin viipyä luomispäivänsä +ensimmäisestä tunnista seitsemänteen tuntiin. + + +27. laulu + +[343] »Soihtua nuo neljä» = kolme apostolia ja Aatami; ensin tuli +Pietari. + +[344] Jupiter oli väriltään valkea, Mars verrattain punainen. Pietari +muutti väriään punastuessaan vihasta, kuten seuraavassa nähdään. + +[345] Tässä Pietari alkaa ankaran nuhdesaarnan Rooman paaveja vastaan. +Näissä säkeissä syytös kohdistuu Bonifacius VIII:een, jos rajoitutaan +runoilijan aikaan, jolloin runoilija vaelteli henkimaailmassa (v. 1300), +mutta Johannes XXII:een, jos siirrytään siihen aikaan, jolloin Dante +kirjoitti »Paratiisin» (mikä tapahtui paljon myöhemmin).--Paavin istuin +on niin arvottomasti täytetty, että se näyttää vapaalta Kristuksen +silmissä ja Rooma (jonne Pietari oli haudattu) oli sellainen synninpesä, +että itse Luciferkin helvetissä sille nauraa. + +[346] Vrt. Mark. ev. 15:30 ja Luuk. ev. 23:44-45. + +[347] »Kristuksen morsian» = kirkko.--Oman aikansa turmeltuneiden +paavien vastakohtana (ks. al. s. 19) Dante mainitsee Rooman ensimmäiset +paavit, jotka täyttivät arvokkaasti tehtävänsä Pietarin seuraajina. Nämä +paavit, jotka kaikki kärsivät marttyyrikuoleman, astuivat perimätietojen +mukaan istuimelleen seuraavassa järjestyksessä (vuosiluvut vaihtelevat +hiukan eri lähteissä): + + V. 29 apostoli Pietari V. 117 Sixtus I + » 65 Linus » 142 Pius I + » 67 Klemens » 217 Calixtus I + » 77 Klito (Cletus) » 222 Urbanus I. + +[348] Viittaavat nähtävästi Viimeiseen tuomioon (ks. Matt. ev. +25:31-34), jossa lampaat ja vuohet erotetaan. Dante tarkoittaa, että +paavien asiana ei ollut sekaantua puolueriitoihin suosimaan toista +puoluetta ja vihaamaan toista. + +[349] = Ei ollut tarkoitus, että avaimia, apostolisen arvovallan +vertauskuvia, käytettäisiin puoluemerkkinä kristittyjen sodissa toisia +kristittyjä (esim. albigenssejä) vastaan, taikka että pyhän Pietarin +kuvalla varustettu leima painettaisiin paavillisiin kirjeisiin, joissa +myönnettiin simoniaa palvelevia vapauksia ja etuoikeuksia. + +[350] Cahorsit ja Gascognelaiset = paavit Johannes XXII (Cahorsista) ja +Klemens V (Gascognesta) sekä heidän suosimansa maanmiehet, jotka olivat +päässeet korkeisiin kirkollisiin virkoihin ja nauttivat kaikenlaisia +etuoikeuksia. + +[351] »Kun sarvi Kauriin jne.» = talvipäivänseisauksen +aikana.--Autuaiden sielut (»hiuteet») katoavat ylös Empyreumiin. + +[352] »Kuink' kääntynyt sa olet» = Kuinka paljon olet kääntynyt tämän +taivaan liikkeen kerällä. + +[353] Näiden astronomiseen kieleen puettujen säkeiden tarkoitus on +yksinkertaisesti se, että oli kulunut 6 tuntia siitä, kun Dante ensin, +keskipäivän aikaan Kaksosten tähtisikermästä katsoi alempia +taivaankappaleita. Silloin hän oli Jerusalemin meridiaanilla, kun hän +taas nyt oli siirtynyt siitä 90 astetta länteen päin, niin että hän +Gibraltarin salmen (Cadizin) kautta näki Atlantin valtameren. Tämän +väliajan kuluessa hän oli siirtynyt sen pituisen matkan, minkä +ensimmäinen vyöhyke (»clima») muodostaa keskeltä päähän asti, so. sen +leikkauspisteestä meridiaanin kanssa lännen horisonttiin saakka l. siis +90 asteen pituisen matkan. Täältä hän näki siis Atlantin valtameren +(jolla Odysseus harhaili) sekä Foinikian rannan, josta Jupiter ryösti +Europan. Ovidiuksen mukaan Jupiter oli muuttanut itsensä häräksi ja +tavattomalla lauhkeudellaan houkuttanut Europan, Foinikian kuninkaan +Agenorin tyttären, istumaan selkäänsä ja uinut sitten saaliineen yli +ulapan Kreetan saarelle.--Vielä enemmänkin olisi runoilijalle näkynyt +Foinikian manteretta ellei ilta olisi hämärtynyt ja rajoittanut +näköpiiriä. + +[354] »Ledan pesä» = Kaksosten tähtikuva, Kastor ja Pollux; Leda oli +saanut lapset Jupiterin kanssa, joka lähestyi häntä joutsenen +hahmossa.--Täältä Dante nousee nopeimpaan taivaaseen, Primum mobileen l. +kristallitaivaaseen, jossa ajan sekä paikan havaitsemismuodot lakkaavat +olemasta. + +[355] Kristallitaivaasta alkaa maailman liike kiinteän keskipisteensä +maan ympäri.--Tämä taivas on olemassa ainoastaan Jumalan tietoisuudessa, +joka on sen »intelligenssi», ts. jossa piilee sitä liikuttava rakkaus ja +alempiin taivaisiin vaikuttava voima. + +[356] Koska kaikki liike on peräisin kristallitaivaasta (»Ens-Liike») ja +koska liike havaitaan ajasta, on ajallakin alkunsa tässä taivaassa. + +[357] Yhteys edellisen ja seuraavan puheenaiheen välillä käy selville, +kun ottaa huomioon että ahneus oli Danten silmissä se, mikä esti ihmisiä +tuntemasta ja tavoittamasta oikeutta ja korkeinta hyvää ja niin syynä +maailman onnettomuuksiin. Täten runoilija johtuu surkuttelemaan ja +nuhtelemaan niitä, jotka eivät voi päästä näkemään Jumalaa ja tätä +jumalallista maailmanjärjestystä, josta hän itse nyt sai nauttia. + +[358] »Alituinen sade» = alituiset yllytykset pahaan. + +[359] Nuorena poikana vielä noudattaa Kirkon määräyksiä paaston suhteen +(keskiviikkona ja perjantaina), mutta vanhemmaksi vartuttuaan hän ne +laiminlyö ja syö lihaa paastonakin. + +[360] Niistä monista selityksistä, joita näille säkeille on annettu, +näyttävät kaksi seuraavaa parhaimmilta: 1) sen tyttärellä, joka antaa +aamun ja illan on ymmärrettävä ihmisluontoa ja valkealla (»tummuvalla») +iholla nuoruuden viattomuutta; 2) näin tummuu kirkon valkoinen ulkomuoto +Jumalan silmissä, so. kirkko, joka alussa oli pyhä ja puhdas on nyt +tullut pahaksi ja iljettäväksi Jumalan silmissä (Scartazzini ym.). + +[361] Myös keisarillinen istuin on vapaa, koska hallitsija ei välitä +Roomasta eikä Italiasta. (Tämä koskee lähinnä keisari Albert I:tä). + +[366] Danten aikana käytännössä oleva juliaaninen ajanlasku synnytti +sadannesosan päivän vajauksen jokaista vuotta kohti, yhden päivän +jokaista vuosisataa kohti. Danten aikana oli näin syntynyt jo n. 8 +päivän vajaus. Epäkohdan oikaisi vasta v. 1582 paavi Gregorius XIII +tunnetulla kalenterillaan.--Danten ennustus (ks. seur. selit.) +toteutuisi siis vasta noin 3000 vuoden päästä. + +[363] Tämä ennustus tai toivomus on samansuuntainen, minkä runoilija +monessa kohdin on lausunut Italian tulevasta vapauttajasta ja +parantajasta. + + +28. laulu + +[364] Tämä pieni piste, jonka Dante näkee Beatricen silmissä ja sitten +itse taivaassa, on Jumala, jonka ykseyttä ja jakamattomuutta säkeet +13-15 kuvaavat. + +[365] Valopisteen ympäri kiersi 9 samankeskistä kehää siten, että +pistettä lähinnä olevan vauhti oli vielä nopeampi kuin Primum mobilen ja +etäisempien yhä hitaampi. Nämä etäisemmät kehät laajenevat samalla yhä +enemmän, niin että seitsemänteen ei enää yltäisi Junon airut, so. +sateenkaari. Tässä siis on havaittavissa päinvastainen ilmiö, kuin +yhdeksän taivaan liikkuessa sitä nopeammin mitä etäämpänä ne ovat +keskipisteestään. Tämä aiheutti Danten ihmettelyn. + +[366] »Taivas tää» = kristallitaivas. Piirillä, joka on suurimmassa +sopusoinnussa sen kanssa tarkoitetaan serafien hierarkiaa, joka koska se +kerran on lähinnä Luojaa, rakastaa häntä eniten ja jota tämä taas eniten +valistaa. + +[367] Substanssit = enkelien liikuttajat, »intelligenssit». + +[368] Tuulet (neljä pääluulta) kuvattiin tavallisesti ihmiskasvojen +muotoon. Tässä on kysymys Boreaksesta l. pohjatuulesta sen puhaltaessa +lauhkeimmalta taholta, so. enemmän luoteesta käsin. + +[369] Vertaus shakkilaudasta lienee vain merkitsemässä säkenien +(enkelien) ääretöntä tai sangen suurta lukua. + +[370] Beatrice selittää taivaallisten hierarkiain järjestyksen. +Keskiajan oppi tästä kysymyksestä perustui etupäässä erääseen teokseen, +jonka tekijänä pidettiin Dionysos Areopagitaa, sekä muutamaan Gregorius +Suuren saarnaan. Kuitenkin tähän opinhaaraan on löydettävissä lähteet jo +Raamatusta, nim. Vanhasta testamentista (kerubit ja serafit) sekä +Paavalin kirjeistä (esim. Roomal. 8:38; Efesol. 1:21; Kolossal. 2:15; I +Tessalon. 4:16), joissa joskin hiukan eri sanoin, mainitaan kaikki +Dantellakin esiintyvät nimitykset enkelolennoille (»rakkauksille»). Nämä +jaettiin sitten kolmeen ryhmään (hierarkiaan), joista kukin käsitti 3 +ala-osastoa (kuoroa). Dionysius Areopagita esittää ne seuraavassa +järjestyksessä: Serafit, Kerubit, Tronit (Valta-istuimet)--Vallat +(Vulgatassa _dominationes_), Voimat (_virtutes_), Mahtajat +(_potestates_)--Päät (_principatus_), Arkkienkelit ja Enkelit.--Dante +ja Tuomas Akvinolainen seuraavat Dionysiusta. + +[371] Vrt. Joh. I kirje 3:2: »Mutta me tiedämme, että tulemme hänen +kaltaisikseen kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena +kuin hän on.» + +[372] Skolastinen teologia pohti myös kysymystä, oliko ikuinen autuus +Jumalan »näkemistä» (kontemplatiivista energiaa) vaiko rakkautta +Jumalaan. Dante puoltaa niin kuin Tuomas Akvinolainenkin edellistä +mielipidettä. + +[373] Oinas on korkeimmillaan yön taivaalla syyspäivän tasauksen +jälkeen, jolloin pahat säät ja rajuilmat alkavat. Dante tahtoo siis +sanoa, että Paratiisi ei ole kuten maa sään vaihtelujen alainen. + +[374] Dionysius, ks. _Parat_. X, s. 4-6. + +[375] Gregorius I oli järjestelmässään asettanut Voimat ja Päät toiseen +ryhmään kuin Dionysius, ja Dante itse oli »Convitossaan» (11:6) lausunut +Kirkon hyväksymästä opista eriävän mielipiteen. + +[376] 2 Korintt. kirj. 12:4 johdosta luultiin, että apostoli Paavali oli +näyssään nähnyt kaikki taivaalliset hierarkiat ja että hän vuorostaan +oli ilmoittanut sen yliluonnollisella tavalla Dionysiukselle. + + +29. laulu + +[377] Tämän sangen oppineessa muodossa esitetyn vertauksen merkitys +voidaan riittävästi selittää seuraavasti: Latonan lapset ovat Apollo ja +Diana, edellinen auringon, jälkimmäinen kuun jumala. Päiväntasauksen +aikoina sijaitsevat kuu ja aurinko yhtaikaa horisontilla, vastapäätä +toisiaan, aurinko Oinaan ja kuu Vaa'an tähtimerkissä ja ovat silloin +jonkun aikaa tasapainossa keskenään (zenithiin nähden), kunnes ne pian +vaihtavat hemisfäärejään auringon noustessa ja kuun laskiessa taikka +päinvastoin. + +[378] Jumalan. + +[379] Tuomas Akvinolaisen oppia seuraten Beatrice selittää, että Jumala +ei luonut enkeleitä hankkiakseen itselleen kasvavaa hyvää, sillä hän on +itse korkein hyvä, vaan jotta hänen hyvyytensä ilmenisi luoduissa +olennoissa; luomisen syynä oli siis rakkaus luotuun. + +[380] Koska iäisyydessä ei ole mitään _ennen_ eikä _sitten_, ei voida +sanoa, että Jumala olisi ollut toimeton ennen luomistyötään, joka +tapahtui ajan ja paikan ulkopuolella. + +[381] Kolmijänne merkitsee kolmiyhteistä jumalaa, kolme +nuolta taas ovat: (puhdas) aine; (puhdas) muoto; niiden yhdistys l. +elimellinen maailma, erittäinkin ihminen. Ja nämä olennot olivat +täydellisiä, virheettömiä, koska ne olivat Jumalan yhdenaikaisen +(ikäänkuin saman sysäyksen vaikuttaman) luomistyön tuloksia. (Vrt. myös +I Moos. 1:31). + +[382] = Enkelit, jotka saivat asuinsijansa Empyreumissa; ihmiset, joissa +aine on vahvimmin edustettuna, sijoitettiin maan päälle ja välittäviin +taivaisiin asetettiin »intelligenssi», aineen ja muodon eroittamaton +yhdistys. + +[383] Kirkko-isät ja jumaluusoppineet olivat eri mieltä kysymyksestä, +milloin enkelit luotiin. Pyhä Hieronymus oli esittänyt Danten +mainitseman väitteen, jota Tuomas Akvinol. vastusti--Dante itse nojautui +Raamattuun (_I Moos._ I. I: »Alussa loi Jumala taivaan ja maan», +mahdollisesti myös Jeesus Syrak. 18: »_qui vivit in aeternam, creavit +omnia simul_»). Myös järki vahvistaa häntä tässä uskossaan, sillä +tuntuuhan järjettömältä, että enkelit olisivat olleet niin kauan +toimettomina täyttämättä tehtäväänsä taivaspiirien ohjaajina. + +[384] Tässäkin nojautuen Tuomaan oppiin Dante arvelee, että varsin lyhyt +aika kului luomisesta siihen kun Lucifer jo lankesi (koetti tulla +Jumalan kaltaiseksi, ks. Jesaja 14:12-15) ja viekotteli monta muuta +kanssaan kapinaan. _Convitossa_ (II 6) hän sanoo myös: »Kaikista näistä +järjestöistä (_ordini_) lankesivat muutamat heti kun ne oli luotu, +luvultaan ehkä kymmenes osa...»--Uskolliset enkelit jäivät taivaaseen +ylistämään ja kiittämään Luojaansa. + +[385] Armo ei sulje pois ansiota. Ansio on sitä suurempi, mitä +kiihkeämpi on tahto armoa vastaanottamaan. + +[386] Tässä Dante poikkeaa hieman Tuomas Akvinolaisen opista, jonka +mukaan enkeleillä on muistikyky. Dante taas arvelee, että koska enkelit +aina katsovat Jumalan kasvoihin, josta kaikki sekä menneet, nykyiset +että tulevat seikat ovat luettavissa, on kaikki yksilöllinen käsitys +niistä tarpeeton ja niin siis olematon. Sama näyttää koskevan myöskin +tahtoa. + +[387] Uneksimisella ja uskomisella tarkoitettaneen tässä uusien ja +eteviltä näyttävien oppien luomista sekä niihin uskomista ja +levittämistä niiden vääryydestä ja perusteettomuudesta tietoisina. + +[388] Dante soimaa aikansa pappeja ja saarnaajamunkkeja, jotka suuressa +määrin harjoittivat Raamatun väärinkäyttöä käsitellessään sitä kuin mitä +maallista kirjaa tahansa ja väärennellessään sen totuuksia järjettömillä +päähänpistoilla. Esimerkkinä hän mainitsee kiistan siitä, miksi aurinko +pimeni Kristuksen ristiinnaulinnan aikana: muutamat näet väittivät, että +tämä pimennys olisi rajoittunut vain Jerusalemiin ja sen ympäristöön kun +taas toiset hokivat sitä yleiseksi, koko maailmaa käsittäväksi. Ja +tällaisia väitteitä uskotellaan sitten ihmisille, jotka niitä +kuuntelevat tietämättä, että ne ovat tyhjää lorua ja tuottavat vahinkoa +hyödyn asemesta. Dante siis tahtoo, että jokaisen kristityn on +hankittava itselleen ainakin niin paljon tuntemusta uskonnon asioissa, +etteivät he tyydy millaiseen törkyyn tahansa. + +[389] Vrt. Mark. ev. 16:15: »Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa +evankeliumia kaikille luoduille.» + +[390] »Lintu» = Perkele, »pahan ilman lintu».--Jos kansa tietäisi, +kuinka moiset saarnat ovat paholaisen innoittamia, se huomaisi, ettei +myöskään lupauksilla syntien anteeksiannosta, joita niissä annetaan ole +mitään arvoa, koska ei ollut edes minkäänlaisia takeita paavin +suostumuksesta. + +[391] Pyhä Antonius, egyptiläinen erakko (n. 253-358), joka tavallisesti +kuvataan porsaan seuraamana (vertauskuvana perkeleestä, joka kaikin +tavoin oli viekoitellut häntä syntiin). Hän oli perustanut luostarin, +jonka esimiehenä häntä suuresti kunnioitettiin, ja pian tuli tavaksi +pyytää almuja hänen nimissään sillä verukkeella, että ne joutuisivat +erään Viennessä (Ranskassa) olevan sairaalan hyväksi, joka oli saanut +nimensä hänen mukaansa. Samaisessa luostarissa alettiin myöskin näin +saaduilla tuloilla elättää ja lihottaa porsaita, joita sitten mm. +Toskanankin väestö piti suuressa kunniassa (ks. Franco Sacchetti: +_Novelle_ CX).--Dante sovittaa nyt tämän vertauksen aikansa +saarnaaja- ja kerjäläismunkkeihin yleensä.--Muilla, pahemmilla kuin +porsaat, tarkoitetaan esim. aviottomia lapsia, jalkavaimoja, +parittajia yms. + +[392] Ks. Daniel 7:10: »Tuhannen tuhatta palveli häntä ja kymmenen +tuhannen kymmenen tuhatta seisoi hänen edessään.» Nämä luvut on siis +käsitettävä epämääräisiksi merkitsemään yleensä hyvin suurta lukua. + + +30. laulu + +[393] Enkelikuoro katoaa tässä ylös Empyreumiin. Tätä kuvatakseen Dante +käyttää astronomista vertausta, jonka merkitys on seuraava: Dante arvioi +maan ympärimitan 20,4000 ital. peninkulmaksi; kun on keskipäivä (kuudes +tunti, noin 6000 peninkulman päässä itään), täytyy siis Italiassa olla +ensimmäinen aamutunti, jolloin tähdet alkavat sammua ja varjo lankeaa +melkein vaakasuoraan maata vasten, koska aurinko näkyy vasta +horisontilla. + +[394] Häikäisevä piste on Jumala, joka kaiken keskellä näyttää +sisältyvän maailmankaikkeuteen, mutta sulkeekin itse itseensä koko +luomakunnan. + +[395] Beatricen kauneus on kasvanut jokaisessa uudessa taivaassa; nyt +Empyreumissa se on niin suuri, että runoilija tuntee itsensä +kykenemättömäksi kuvailemaan sitä.--Koomikko ja traagikko merkinnevät +vain jokapäiväisemmän (_commedia_) ja ylevämmän (_tragedia_) taidelajin +harrastajaa (ks. _De vulg. eloq._). + +[396] »Suulle suuremmalle» = lahjakkaammalle runoilijalle (kuin Dante). + +[397] »Aine suurin» = Kristallitaivas.--Tulitaivas = Empyreum. + +[398] »Molemmat sotalaumat» = enkelit ja valitut sielut; jälkimmäiset +Dante on näkevä samanlaisina kuin tuomiopäivänä, so. ei enää valon +verhoamina, vaan jälleen maallisissa ruumiissaan. + +[399] Beatrice selittää syyn Danten sokaistumiseen: sellainen on Jumalan +tervehdys jokaiselle uudelle tulokkaalle Empyreumissa; vasta sen avulla +pystyy uuteen elämään ja kestämään voimakkaintakin valoa. + +[400] Aiheen tähän loistavaan kuvaukseen näystään, joka aluksi ilmeni +välkkyvänä virtana, säkeninä (= enkelit) ja kukkasina, ja jonka hän pian +näkee todellisessa muodossaan, lienee Dante saanut Raamatusta (ks. esim. +Psalm. 50:3; Joh. Ilm. 22:1). + +[401] Viittaavat taivaallisen ruusun ilmestymiseen. Myöhemmin tämä +valovirta muuttuu kooltaan aurinkoa suuremmaksi ja luo loistettaan +Primum mobilen ylitse aina Empyreumiin asti. + +[402] »Taivaan kaksi hovia» = Paratiisin »molemmat sotalaumat». + +[403] Taivaallisen ruusun lehdillä istuvat enkelit ja autuaat sielut +asteettaisissa riveissä. Sen terälehdet ovat pyhimysten rivejä, joista +ylimpien ihanuuden saattaa päättää vain alempien kauneudesta. Autuaiden +järjestyksestä lähemmin ks. Parat. XXXII. + +[404] Keskiajalla oli vallalla yleinen luulo, että maailmanloppu oli +lähellä. Kuitenkin tämäkin säe on pikemmin ymmärrettävä runoilijan +moitteeksi ihmiskuntaa kohtaan, joka oli jättänyt suuret hyveet ja +antanut sijan turmeluksille, josta harvat enää pelastuisivat. + +[405] Ennenkuin Dante pääsee osalliseksi Paratiisin iloista (»häistä»), +so. ennen kuolemaansa, saa hän nähdä tuolla tyhjällä kruunun +koristamalla istuimella keisari Henrik VII:n, jonka Dante toivoi +toteuttavan hänen unensa yleisestä maailmanmonarkiasta (vrt. Parat. XVII + + Mut ennen kuin Gascognelainen pettää + ylevän Henrikin, lyö tulta hänen + kykynsä halveksua rahaa, vaivaa). + +[406] »Päämies» = Paavi Klemens V, joka salaisilla ja julkisilla +juonitteluillaan esti Henrik VII:n hyvät aikeet. Hänelle ei löydy +valtaistuinta taivaassa vaan hänet syöstään simonistien joukkoon +helvettiin. Siellä odotti kuten muistettaneen, paavi Nikolaus III +Bonifacius VIII:a, Anagnilaista, joka nyt vuorostaan odottaisi Klemens +V:ä, sitä, joka painaisi hänet yhä syvemmälle tuskien kuiluun.--Nämä +katkeran uhkaavat säkeet ovat samalla Beatricen viimeiset sanat Danten +runoelmassa. + + +31. laulu + +[407] »Pyhä sotalauma» = autuaiden sielut. Vrt. Apost. teot 20:28. + +[408] »Mut toinen» = enkelien parvi. + +[409] = Lennellen Jumalan läheisyydessä. + +[410] »Kansa vanha ynnä uusi» = Vanhan ja uuden liiton vanhurskaat, +jotka kiinnittivät katseensa ja sielunsa kolmiyhteiseen, mutta heille +yhdessä olemuksessa loistavaan Jumalaan. + +[411] Helice oli Dianan nymfi, joka Jupiterin viettelemänä oli +synnyttänyt pojan; mustasukkainen Juno oli sitten muuttanut Helicen +karhuksi ja tässä hahmossa häntä vainosi hänen poikansa, kunnes Jupiter +muutti molemmat tähdiksi, Isoksi karhuksi (Otava) ja Pikku karhuksi +(Pikku Otava), jotka molemmat loistavat pohjoisella taivaanlaella.--Ei +tiedetä varmasti, mistä barbaareista ja mistä tilaisuudesta tässä on +kysymys, mutta luultavasti tarkoitetaan niitä lukemattomia +pyhiinvaeltajia, jotka riemuvuonna 1300 saapuivat kaikesta +kristikunnasta Roomaan.--Lateraani oli paavien istuimena siihen asti +kunnes istuin muutettiin Avignoniin, josta palattua (1377) se +siirrettiin Vatikaaniin. + +[412] Tämä vanhus on, kuten seuraavasta käy ilmi, pyhä Bernhard +Clairvauxlainen, keskiajan jaloin ja syvämielisin mystikko. Hän syntyi +Fontainesissä Bourgognessa 1091, meni munkiksi Citeauxin +sistersiläisluostariin 1113 ja tuli sitten perustamansa Clairvauxin +(Clara vallis) luostarin apotiksi. Hän kuoli 1153 jättäen jälkeensä +askeettisia teoksia, joita Dante tutki. Hän tunsi harvinaisen harrasta +kiintymystä Neitsyt Mariaan, jonka johdosta hänet julistettiin pyhäksi +pari vuotta kuolemansa jälkeen. + +[413] Vrt. seur. laulu, s. 7-9. + +[414] Kruunu on pyhimyksen sädekehä (_gloria_), joka syntyy Jumalan +valon heijastuksesta. + +[415] Beatrice oli laskeutunut alas Limbukseen kehoittamaan Vergiliusta +Danten apuun. + +[416] »Orjuudesta» = synnin orjuudesta. + +[417] »Ikilähtehesen» = Jumalaan. + +[418] »Taivaan kuningatar» = Neitsyt Maria. + +[419] Kroatia merkitsee tässä yleensä kaukaista maata.--Hikiliina +[alkutekstissä: _Veronika_ (_veraicon_ = todellinen kuva)], arvokas +pyhäinjäännös, jota säilytetään Rooman Pietarin kirkossa. Erään vanhan +legendan mukaan oli muuan pyhä nainen, Veronica, antanut Kristukselle +tiellä Golgatalle tämän liinan, jotta Kristus voisi kuivata hien +kasvoiltaan, ja saatuaan sen sitten takaisin hän näki siinä Kristuksen +kasvojen piirteet, jotka eivät sitten enää siitä lähteneet. + +[420] »Laaksosta päin kukkulaa» = ruusun alaosasta sen ylä-ääreen, jossa +Neitsyt Maria istuu voittaen valollaan häntä ympäröivät enkelit ja +autuaat. + +[421] Phaeton päivän vaunujen ohjaajana. + +[422] »Kauneuden» = Neitsyt Marian. + + +32. laulu + +[423] Synnyttämällä Vapahtajan Maria paransi sen haavan, jonka Eeva +tottelemattomuudellaan oli aiheuttanut.--Eeva oli kaunis, se on +luonnollista, koska hän oli Jumalan välittömästi luoma. + +[424] »Runoilijan jne.»--Kuningas Davidin iso-isän äiti oli Ruut, joka +oli naimisissa Boaksen kanssa (vrt. Ruut. 4:21: »Boas siitti Obedin; +Obed siitti Isain; ja Isai siitti Davidin.»). David se oli joka +omantunnontuskissaan siitä, että oli ollut rikollisessa suhteessa Uriaan +ja tämän vaimoon Batsebaan (ks. 2 Samuel 11:2-4; 15-17) anoi armahdusta +Jumalalta: _Misere mei_ = Armahda minua (ks. Psaltt. 4:2; 6:3). + +[425] Autuaiden paikkajärjestys taivaallisessa ruusussa on seuraava: +Keskellä istuu ylimmäisessä rivissä Neitsyt Maria; hänen alapuolellaan +seuraa rivi riviltä Eeva, Rakel, Saara, Rebekka, Ruut ym. hebrealaisia +naisia, jotka kaikki muodostavat väliseinän (muurin) Vanhan ja Uuden +testamentin autuaiden välille. Sama järjestys vallitsee myöskin ruusun +toisessa puolipiirissä: vastapäätä Mariaa istuu keskellä ylimmäisessä +rivissä Johannes Kastaja ja hänen alapuolellaan rivi riviltä kristittyjä +uskonsankareita ja kirkkoisiä, jotka muodostavat väliseinän samalla +tavalla kuin naiset edellisessä puoliympyrässä. + +[426] »On kukka kypsä» = Kaikki istuimet on täytetty. + +[427] Uuden liiton vanhurskaille varustetuista paikoista ovat jotkut +vielä tyhjiä. + +[428] Koska Johannes Kastaja kuoli kaksi vuotta ennen Jeesuksen kuolemaa +ja astumista alas kuolon valtakuntaan, hänen täytyi viettää nämä vuodet +Limbuksessa. + +[429] Fransiskus, ks. Parat. XI: + + Rinteellä tällä, missä on se loivin + Aurinko kerran syntyi maailmalle + kuin usein luona Gangeksen se nousee. + +Benediktus, ks. Parat. XXII: + + Maist' elämääni vähän jäljell' oli, + kun mulle tyrkättiin tuo hattu, joka + pahasta pahempaan vain päähän vaihtuu. + +Augustinus, kirkkoisä, syntyi Tagastassa (Pohjois-Afrikassa) v. 354, +toimi jo nuorena retoriikan opettajana Roomassa ja Milanossa ja +käännyttyään kristinuskoon hänet nimitettiin Hippon piispaksi (396), +jossa arvossa kuoli v. 426. Hän oli länsimaisen kirkon kenties suurin +oppi-isä ja Dante tutki ahkerasti hänen teoksiaan varsinkin +»Tunnustuksia» ja »Jumalan valtiosta» -teosta (_de civitate Dei_). + +[430] »Kummankin uskonmuodon jne.» = Vanhan ja Uuden testamentin +vanhurskaiden lukumäärän tulee siis olla yhtä suuri. Tätä ajatusta eivät +aikakauden muut jumaluusoppineet tunne ja se lienee siis Danten omaa +keksintöä jotta hän saisi sen avulla tasasuhdan vallitsemaan +taivaallisessa ruusussa. + +[431] »Henget nää» = viattomain lasten sielut (jotka on vapautettu +ruumiin kapaloista ennenkuin he vielä taisivat erottaa hyvää ja pahaa). + +[432] Näistä säkeistä käy ilmi, että sielut pysyvät Paratiisissa siinä +iässä, missä he kuolivat. Tässä Dante eroaa Tuomas Akvinolaisesta, joka +opettaa, että kaikki autuaat kerran nousevat taivaisiin samassa iässä, +nim. nuoruusiässä. + +[433] Danten epäily on tämä: jos näillä lapsilla ei ollut mitään omaa +ansiota, kuinka he sitten ovat autuuden eri asteilla? Eiköhän tämä +puolueellisuus ole aivan satunnaista?--Bernhard vastaa, että ensinnäkin +kaikki satunnainen on suljettu pois paratiisista, samoin kuin taivaassa +ei tunneta janoa eikä nälkää (vrt. Joh. Ilm. 7:16) ja että lapset kuten +kaikki autuaat, saavat paikkansa yksinomaan Jumalan armosta. + +[434] Dante valitsee esimerkiksi Raamatun kertomuksen Eesausta ja +Jaakobista (ks. Roomal. kirj. 9:11-13, joka puhuu Jumalan mielivaltaisen +tahdon puolesta, sekä I Moos. 25:21-26). Eesaun hiusten väri oli ruskea, +Jaakobin musta, ja näiden ominaisuuksien ajateltiin merkitsevän +erilaista luonnetta, eri kohtaloita l. Jumalan predestinaatiota, joka +havaitaan jo lapsen syntymässä.--Näin ollen sielut saavat siis eri +autuusasteen, ei erilaisten elämänvaiheiden vaan kuten Dante sanoo, ensi +näkövoiman eron vuoksi, ja tämä näkövoima on yhtä kuin armon antama +suurempi tai pienempi kyky nähdä Jumalaa. + +[435] Tässä Bernhard puhuu niistä ehdoista, joihin edellä [434] on +viitattu ja jotka olivat erilaiset maailmanhistorian kolmella eri +aikakaudella: ensimmäisellä, Aatamista Aabrahamiin, tarvittiin autuuden +saavuttamiseksi ainoastaan vanhempien usko yhtyneenä viattomuuteen; +toisella, Abrahamista Kristukseen, ympärileikkaus, ja kolmannella, +Kristuksen eteenpäin, kaste.--Kastamattomat lapset jäivät tällöin »sinne +alas», so. Limbukseen. + +[436] = Neitsyt Marian kasvoja. + +[437] »Mieliin pyhiin, jotka jne.» = enkeleihin, joiden tehtävänä juuri +on tuoda autuaille rauhaa ja rakkautta. + +[438] »Enkeli» = Arkkienkeli Gabriel. + +[439] Pyhä Bernhard oli jättänyt paikkansa opastaakseen Dantea +senjälkeen kuin Beatrice oli tästä tehtävästä luopunut. + +[440] Gabrielista ks. Parat. XXIII: + + »Aukaise silmäs, olemustain katso! + Oot nähnyt seikkoja, jotk' on sun tehneet + hymyni kestämähän kelpoisaksi.» + +»Huomattakoon pyhäin tahtojen ykseys, joka on sama kuin iäisen elämän +kuninkaalla» (Lana). + +[441] »Nuo, jotka jne.» = Aatami ja Pietari. Aatami oli ensimmäinen, +joka uskoi tulevaan Kristukseen, pyhä Pietari ensimmäinen, joka uskoi +tulleeseen Kristukseen. + +[442] »Ja hän» = Evankelista Johannes, joka Ilmestyskirjassaan ennusti +kirkon kovat kohtalot. + +[443] »Opas» = Mooses. + +[444] Pyhä Anna, (apokryfisten kirjojen mukaan) Neitsyt Marian äiti. + +[445] Lucia, syrakusalainen neitsyt, joka edusti Dantelle Jumalan +myötävaikuttavaa armoa (_gratia cooperans_). + +[446] Danten jumalallinen näky on päättymässä, koska hänellä ei ole enää +muuta nähtävää kuin kolmiyhteinen Jumala ja Kristuksen kaksoisluonto. + +[447] »Tytär Poikas» = Kristuksen oma.--Tämän rukouksen on Dante +nähtävästi sommitellut pyhän Bernhardin rukousten ja ajatelmien mukaan. + +[448] Kristus sovitti maailman Jumalan kanssa, hänen kauttaan sielut +tulivat jälleen arvokkaiksi nousemaan paratiisiin. + +[449] »Viimeinen Autuus» = Jumala, autuuden lähde, Korkein ilo. + +[450] »Sammutin jo hehkut jne.»--Tietäessään, että pyhän Bernhardin +harras rukous oli kuultu Dante tuntee nyt olevansa varma viimeisen +toiveensa toteutumisesta. + +[451] »Sibyllan ennustukset.»--Cumaen (roomal. kaupunki Campaniassa) +Sibyllasta kertoo Vergilius (Aeneis III 441-452), että Sibyllan oli +tapana kirjoittaa irtonaisille lehdille sanoja ja kirjaimia, so. +oraakkeleitaan, jotka hän sitten järjesti niin, että ennustukset +seurasivat toisiaan ajanmukaisesti; mutta joka kerta kun ovi hänen +luolaansa avattiin tuli tuulenpuuska, joka hajotti lehdet niin että oli +mahdoton saada selvää niiden sisällöstä ja yhtenäisyydestä. + +[452] »Dante tahtoo tällä tähdentää eroa jumalallisen valon vaikutuksen +ja muiden valonlähteiden vaikutuksen välillä: kun katsotaan muihin +valonlähteisiin kärsii näkö sitä enemmän mitä kirkkaampia ne ovat, niin +että kun käännetään silmä niistä pois, se lepää ja voimistuu katsomalla +muita esineitä; sitävastoin se, joka katsoo Jumalaan, tuntee, että hänen +kykynsä katsoa Jumalaa vain kasvaa, niin että jos hän kääntäisi +katseensa toisaalle, tuo kyky tulisi häneltä puuttumaan eikä hän enää +voisi kiinnittää sitä häneen.» (Casini.) + +[453] Näiden skolastisten termien muoto alkutekstissä on: _sustanzia_ = +kaikki se, mikä on olemassa itsessään (per se); _accidenti_ = se, mikä +on olemassa jossakin toisessa; _costume_ (lat. _habitus_) = molempain +edellisten välillä vallitseva suhde.--Kaikkia tällaisia seikkoja Danten +oli siis mahdoton havaita ja eritellä. + +[454] »Soi mulle unhon.»--Unholla (alkutekstissä: _letargo_ = unitauti, +horros) tarkoittanee tässä vain jonkinlaista ekstaasitilaa, jossa sielu +unohtaa kaiken maallisen ja kiintyy yksinomaan Jumalaan.--Argonauttien +hankkeet Kolkhiin matkaa varten ovat keskiaikaisen tiedon mukaan +peräisin v:lta 1223 e.Kr. l. 25 vuosisataa ennen Danten aikaa; +suomennoksessa on 20 vuosisataa, joka tässä ei suurta merkinne.--Kun +ensimmäinen laiva, Argo, laskettiin vesille, hämmästyi merenjumala +Poseidon sen varjoa. + +[455] »Kolme kehää» = kolminaisuuden kolme persoonaa; erilaiset värit +merkitsevät niiden eri attribuutteja, vrt. Parat. X: + + Poikaansa silmäellen Rakkaudella, + mi ijäisesti molemmista virtaa, + tuo ensi Valta,[117] kielin-virkkamaton... + +[456] Heijastunut kaari on Kristus, jossa runoilijalle näyttäytyy +ihmisen kuva »mutta jumalaistunut», mikä siis kuvaa Kristuksen +jumalallisen ja ihmisluonnon täydellistä yhtymistä. + +[457] Tässä runoilijan henki on kohonnut hurmionsa ylevimpään huippuun; +siksi näkyjen sarja lakkaa, koska hänen tahtonsa ja kaipuunsa ovat nyt +yhdenmukaiset Jumalan kanssa; ja tässä yhdenmukaisuudessa on korkein +autuus. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Jumalainen näytelmä I-III, by Dante + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAINEN NÄYTELMÄ I-III *** + +***** This file should be named 12546-8.txt or 12546-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/2/5/4/12546/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed +Proofreaders + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + |