1 files changed, 1426 insertions, 0 deletions

diff --git a/12178-0.txt b/12178-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..cadfef3
--- /dev/null
+++ b/12178-0.txt
@@ -0,0 +1,1426 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12178 ***
+
+TUULI JA TÄHKÄ YNNÄ MUITA RUNOJA
+
+Kirj.
+
+Uuno Kailas
+
+
+1922.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Prologi
+
+  I Kaipaus
+    Kevät
+    Keskikesällä
+    Vanha mylly
+    Illan kanssa kahdenkesken
+    Nuori Hjalmar
+    Hellettä
+    Ah, anteeks anna
+    Kumpi?
+    Ruusujen alla juhannuksena
+
+ II 1 Sotatieltä
+    2 Tuokiokuva
+    Puistosta
+    Kehtolaulu
+    Syyshuokaus
+    Midas-sydän
+    Peikon lahja
+    Tuskan yö
+    Yksin
+    Resignaatio
+
+III Aika
+    Rikas Latsareus
+    Neljäs ulottuvuus
+    Kello
+    Narri
+    Mikä milloinkin
+    Eräs analyysi
+    Ihmisaivoituksen tiet
+    Futuristinen ilta-aaria
+    Käsi
+
+ IV Laulu kesäillassa
+    Vuoren vanhus
+    Pääsiäisyö
+    Tuuli ja tähkä
+    Niin moni heistä
+    Sydämet
+    Muistikirjaan
+    Nuoremmalleni
+    Pieni sana
+    Onni
+
+Finaali
+
+
+
+
+PROLOGI
+
+
+Aavistuksien linnut lentää
+sielussa levottomasti.
+Jaksatko purtesi perille soutaa
+elämän sieluun asti?
+
+Sydämen tulinen rauta on tuotu
+elämän alasimelle.
+Kuinkahan kohtalo, sydänten seppä,
+tilinsä tekee ja kelle?
+
+
+
+
+I
+
+
+KAIPAUS.
+
+Tän' iltana ken mulle soittelis,
+kun aurinko on painumassa mereen.
+Ah, aavain rauhan sanomattoman
+ken sävelissä valais kuumaan vereen.
+
+Tän' iltana ken mulle soittelis,
+kun tuuli yöksi nukkuu kaislanpäihin.
+Niin olen sairas. Sydän ikävöi
+nyt pilvien ja iltaruskon häihin.
+
+Tän' iltana ken mulle soittelis
+ja laulais mulle laulun ikävästä.
+Oi, että kimmeltävin siivin vois
+kuin muuttolintu lentää elämästä!
+
+
+
+KEVÄT.
+
+Tänään syntyi kevät.
+
+Meri suuteli rantansa jäättömiksi.
+Lokit ovat siipensä pesseet
+kaukaisten karien keskellä.
+Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa.
+Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan.
+Lounatuuli on oppinut puhumaan
+ja tuo viestejä ihmiselle.
+
+Repäise auki mielesi akkunat,
+joihin pahantuulen hämähäkki
+talvisaikaan kutoi verkkojaan.
+Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen
+ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä
+lokkiparven parissa.
+
+Anna sen lentää levottomin siivin,
+kurkien keralla kauas kattojen yli
+jonnekin, toiseen maailmaan,
+vainioille, jotka odottavat,
+korpeen, jossa elämä herää.
+Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset
+tervehtimään kevättä,
+joka tänään syntyi
+luonnon sydämessä,
+auringon säteissä
+ja ihmisessä.
+
+
+
+KESKIKESÄLLÄ.
+
+Tähän on ihana oikaista.
+Kallion kämmenelle.
+Alastomana.
+Uimasta päästyä juuri.
+Otsalla vielä
+märkien hiusten liuta.
+
+Tässä on kesä.
+Vieressä, yllä ja eessä.
+Neilikan terissä telmien.
+Mansikan punassa posket.
+Ilojaan ilmoille huutaen
+lauluna rantarastaan.
+Kurotat kätesi vain
+ja kas--se on kesää täynnä!
+
+Tässä on ihana olla.
+Kesäkiireitä katsella muurahaisten.
+Tämä on onnea, tämä.
+Katsella.
+Aatoksitta.
+Taivas telttana yllä
+niinkuin sininen silkki.
+Katossa huikean kiiltävä kultaraha.
+
+On nyt nahka jo kypsä, on totta maarin.
+jo, jopa onkin
+oikea Luojan leivinuuni
+kallio tämä.
+
+
+
+VANHA MYLLY.
+
+Ajanharmain, sammaltunein seinin
+vasten iltataivaan ruskotusta seisot
+rantatörmälläsi horsmankukkaisella.
+Siipitynkäs tuuliin kurkoitat
+niinkuin käsivarret rukoukseen ojetut.
+
+Piennarpolkus on jo ruohottunut,
+pitkiin vuosikausiin sill' ei astujaa.
+Myllykuormat kulkee ohitsesi.
+Yksinäisenä ja hyljättynä olet
+oiva siivellisten pesäpaikka.
+
+Lehtokurpan iltaan äännellessä,
+riihen lämmitessä, lemutessa
+uudisviljan tuoksun kartanolla
+viljantuojaa turhaan vuottelet.
+
+Kurpan yksinäisen iltaan äännellessä
+on kuin hiljaa, hiljaa surisit.
+Niinkuin vanha, rujo, masennettu ihminen,
+jok' on elämästä syrjään jäänyt.
+
+
+
+ILLAN KANSSA KAHDENKESKEN.
+
+Kanervaista tietä pitkin
+illan kanssa kahdenkesken.
+Kuinka tänne uskalsitkin?
+
+Tosiaankin: vaarallista
+illan kanssa kahdenkesken
+jäädä kanervien tuoksuun...
+
+Juovut. Turhaan kilpajuoksuun
+joudut kanssa kaipauksen.
+Kullan välke kiharoilla,
+maanitellen: Kiinni ota,
+annan sata suutelota!--
+edelläs se hypähtelee
+kangastiellä, kallioilla.
+
+Tavoittelet silkkisukkaa
+kangastiellä, kallioilla.
+Saitko kiinni kultatukkaa?
+Vielä vai! Sait uuden pinteen:
+se jo alla nurmirinteen
+suunsa punaa mansikoilla,
+karkaa pois ja kämmenellään
+kahmaa vettä lähtehestä.
+
+Tätä kilpaa et, et kestä.
+Kompastuit jo ahon aitaan.
+Joka paikkaan tulet turhaan,
+niitylle ja nevan laitaan.
+Turhan turha enää jatkaa.
+Nääthän: ajatuksen verran
+kaipuullas on etumatkaa.
+
+Päivän laskevaisen luota,
+joka kahlaa rämeen rantaa,
+kaukaa viittoo se jo kättään.
+
+--Kultatukka, vuota; vuota,
+itseäni toista kertaa
+puijata en aio antaa!--
+
+Löydät soman sammalmättään.
+Istut siinä ikävässä.
+Illan kanssa kahdenkesken.
+
+
+
+NUORI HJALMAR.
+
+Ääriä käyn kotirantain,
+kaipaus sydäntä syö.
+Valkeiden kuohujen kutsuja kantain
+aallot paasihin lyö.
+
+Jos kotivuorelle nousen,
+ah, miten alhaalla oon!
+Saisinpa taattoni jäntevän jousen
+--ampuisin aurinkoon!
+
+Kun kotilaaksoja harhaan,
+kaipaus yltyy vaan:
+täälläkö, täälläkö aikani parhaan
+jäisin mä kuluttamaan!
+
+Maanala-vankilan koppiin
+kuin sydän teljetty ois!
+Ei! Ulos aavalle, myrskyjen oppiin,
+päänmenoleikkihin, pois!
+
+Tääll' olet tielläni, taatto,
+tielläni uljahat työs.
+Laakerilehvät ja sankarisaatto
+poikas on saatava myös!
+
+Taattoni tappelumiekan
+vyölleni vyöttävä oon.
+Voittajaks jään tahi jossakin hiekan
+hurmeeni punertakoon.
+
+
+
+HELLETTÄ.
+
+Rappusilla vanhan tavan mukaan
+silmäpuoli Musti loikomassa.
+Pihaportin pylväspuulla kukko
+kiekumassa, kaulaa oikomassa.
+
+Seinän puna niinkuin liekki paistaa
+päivänruusu-jättiläisten takaa.
+Kynnyskivi polttaa jalan alla.--
+Eine-untaan niittoväki makaa,
+
+kuorsaa ... niinkuin kuorsata se aikois
+aina ensi heinäkuuhun hamaan,
+vaikka Mirri ruohonpäitä purren
+ryhtyy ukonilmaa ennustamaan.
+
+Tiellä tomupilven alta pakoon
+joku ajaa jyrisevin rattain.
+Varis vaakkuu. Nousee ukonpilvet
+koillistaivaan niinkuin kaihi kattain.
+
+
+
+AH, ANTEEKS ANNA.
+
+(Anna Haavan mukaan).
+
+Ah, anteeks anna, että rakastan.
+En tohdi pyytää mitään enempää.
+Mun ainoaksi osakseni jää
+se riemu, tuska, että rakastan.
+
+Ah, anteeks anna, että rakastan.
+Jos mielit vihata, niin vihaa vaan.
+Sun luotas lähden, kärsin--kuitenkaan
+ma unhoita en, että rakastan.
+
+
+
+KUMPI?
+
+Sinäkö elät vai elänkö minä:
+toinen meistä nyt kuollut on.
+Sullako onni vai lieneekö mulla:
+toinen meistä on onneton.
+
+Haudassa toinen ja maanpäällä toinen.
+Kumpi on ehtinyt päähän tien?
+Ah minä tiedän: haudassa sinä
+--kuitenkin minä se kuollut lien.
+
+
+
+RUUSUJEN ALLA JUHANNUKSENA...
+
+Sanoisit minulle,
+onnellinen,
+sattuiko sinulle
+jossakin, joskus
+tuokio onnen täydellisen.
+
+Niin ei koskaan sattunut minulle.
+
+Nytkin tosin
+ruusujen alla juhanuksena
+vieraakseni minä onnea kosin.
+Onkin onnea kyllä,
+onnen kultia taskullinen.
+
+Sentään puuttuu yks onnen muru,
+pienen pieni, mut varsin tärkeä,
+sillä sen puutteessa kaikki puuttuu
+ja onnesta voi tulla suru.
+
+Mitä voi kaivata
+ruusujen alla juhanuksena?
+Mikä voi vaivata,
+onnen puute?
+
+Lapsia ollaan ruusujen alla.
+Siis sanon hiljaa kuiskaamalla:
+--Ei ole kättä,
+kallista kättä
+minulle ruusun taittajaksi.
+
+Pieni on puutos,--mut tarpeeksi suuri
+tekemään onnettomaksi.
+
+
+
+
+II.
+
+SOTATIELTÄ.
+
+
+
+1.
+
+UIMANÄYTÖS.
+
+Taas joukkueemme Suoju-virran luona
+on vahdiss' ollut monta tovia.
+Juur kupposista suuhun siirtyi muona
+ja haastain 'pehmeitä' ja 'kovia'
+voi kukin hetken vailla vahtihuolta
+--juur vahdinvaihtajamme palaa tuolta--
+nyt päivää paistatellen loikoa
+ja työkseen raajojansa oikoa.
+
+Niin märehtineet monta tuttua
+ja uutta oomme roimaa juttua.
+Myös eksyy joukkoon pieni ilve, ilkku:
+»On taikakonstit tällä Kallella.
+Mies reistailee, mut viel' ei ole nilkku
+ja viel' on kaikki värkit tallella.»
+
+Ja siitä luikkahasti juttu luisti.
+»Niin taistelussa hiljan», joku muisti,
+»tää Kalle kiipee hautaristille
+ja kättä viittoo bolshevistille.
+Pään ympärillä ryssän rakeet räiski,
+myös Kallen kiväärissä lukko läiski.
+Jo näytti siihen mies se tupertui,
+kun, äkkiä hän maahan kupertui.
+Mut Kalle ärjäsi, Hyi hiivattu!
+Kun ristin poikki ampui riivattu!»
+
+»On komeljanttiveri ruojalla.»
+--»Mi aatos liekään ollut Luojalla,
+kun sillä lailla lahjojaan on jaannut.»
+
+Mut Kalle, vain on ruohikossa maannut
+kuin juttu häntä liikuttais ei lainkaan.
+Kuin vihollista ei ois näillä mainkaan
+hän haukotellen tuumii: »Lähden uimaan.
+Se miestä virkistää näin aamutuimaan.»
+
+Jo ällistyimme moista käytöstä
+mies suunnittelee uimanäytöstä
+täss' ihan vihollisen nenän alla.
+--Näet tuolla vastarannan kukkulalla
+sen kenttävahti kyttää, lymyää.
+
+Hän takin, saappaat riisuu, hymyää.
+»Se yritys on arveluttava,
+voit pian olla Ahdin tuttava,
+tai ainakin saa työtä lääkäri»,
+niin varoitamme. Noituu jääkäri.
+Mut Kalle lyhyesti kiellot kuittaa:
+»Kai sentään passais vähän täitä uittaa.»
+
+--»No, ehkä siitä sisu tasaantuu,
+kun lyijyä sun pöksyys kasaantuu.»
+
+Kuin aatoksissaan, muuna miesnä Kalle
+käy sauhutellen rantatöyryn alle
+ja piipun kopistelee huolella,
+sen panee kivelle ja kahlaa jokeen.
+Tää mitä tietää: ryssän puolella
+viel' äänetöntä on...
+
+                  Tään uintikokeen
+kuin tekis itsekunkin oma veli
+mielt' ahdisti--suu pilaa yritteli:
+»Jo pitää olla kelpo kihinä...»
+
+Nyt!--Laukaus ja luotisihinä.
+Mut veitikka vain kättä huiskutti.
+Taas uusi ryöppy tulla tuiskutti.
+Hän sukelsi jo sillä hetkellä.
+--»Se mies on viimeisellä retkellä,
+kas, vesi kiehuu niinkuin rokkapata!
+Hei tulta! tulta!--ryssiä on sata!»
+
+Mut jääkärimme hoitaa kiikaria
+ja sillä tarkastelee viikaria.
+Ja ihmeellistä: tällä Kallella
+on vielä vanha kurssi tallella.
+Hän säärin vimmatusti: polskutti,
+kuin kana kaukalossa, molskutti,
+myös muisti tehdä kuperkeikkoja.
+--Se pyrki naurattamaan veikkoja.--
+Voi, varmaankin nyt luoti hipaisi:
+hän kädellänsä päätä sipaisi.
+Ja nyt hän uppoaa ... jää veden alle...
+
+Ei! jälleen sukeltanut oli Kalle.
+
+Jo alkaa ryssän pauke loppua.
+Ei nytkään pidä Kalle hoppua,
+ei lymyile, ei askeltakaan juokse.
+Kas, piippu unohtui,--taas rannan luokse.
+
+Ja niinpä nähdään, kun jo päättyy paluu:
+ei, poskillansa punan puutosta,
+ei miehess' ole muuta muutosta,
+vain niskaan. ohut verijuova valuu.
+
+Ja ensi sana häll' on--tupakka.
+
+»Täst' uhkas tulla paha jupakka.
+Pääs, ihme kyllä, viel' on tallella.
+Mut taisi sentään hiukaa sattua»,
+niin myhäellen toruu jääkäri.
+
+Mut vanha nuotti viel' on Kallella:
+»Tais luoti tutkistella hattua
+ja sille passais olla lääkäri.»
+
+
+
+2.
+
+TUOKIOKUVA.
+
+(Ruokailu kenttävahdissa)
+
+»Piru otti jo nyt! Koko moskahan saavista
+on heinille valunut kuin vesi haavista!
+Syö soppasi, kuski!»--
+
+                 »Meill' ehjää ja tivistä
+ei saavia ollut ja tiekin on kivistä.»
+
+»Kupit tänne ja ala Antti kauhalla ropsia.
+Sotamies voi heinätkin puurona popsia.»
+
+»Mitä sorttia siellä on?»--»Vanhaa tuttua.»
+»Voi pannut ja kattilat! Taas sitä huttua?
+Ei särvintä muuta. Ei leivästä tietoa.
+Tämä muona on vatsalle helkkarin mietoa.»
+
+»Pojat, kokkimme on ihan ilmiö alallaan.»
+--»Totisesti. Sen vannoisi vaikkapa valallaan.
+Syvä taiteensa tuntija, laiska ja lihava.»
+--»Mut huttunsa on vähän muikea, vihava.»
+»... kuin parhainta, makeinta marmelaatia.»
+»Kupin syötyäs huoli et toista vaatia,--
+mahan täydeltä ei näet ahmita herkkua.»
+
+»Mut katsohan juutasta, Iivari-serkkua,
+mies pullosta pulittaa puuroonsa maitoa.
+ihan Mansikin aamuista antia aitoa.»
+--»Oveluutta sen hankinta vaatii ja taitoa,
+se todistaa melkoista liikeneroa,
+näet mutsjoilta maito ei helposti eroa.»
+
+»Sata sen ja sen sarvea! Ruisku papattaa!
+Taas ryssällä halu on itsensä tapattaa.»
+--»Ylös! Ketjuun!--ei enää nyt huttua maistella,»
+»... vaan jälkiruuaksi saamme nyt taistella.»
+
+
+
+PUISTOSTA.
+
+Vanha, pikkuruinen mummo kävelyllä
+suuren, mustan rotukoiran myötä.
+
+Varmaan vanhan vaivalloinen kulku
+tuntui nuoremmasta liian verkkaiselta,
+tai lie mikä mielen puuska ollut,--
+päätä käänsi se ja ilmaa nuuski, haukkui,
+sitten lähti hölkkäjuoksuun tietä pitkin.
+Mummorukka voimattomin käsin
+ketjun kiristyvän päässä teki tenää,
+mutta vastustuksen turhaks nähden
+pian myöten antoi vanhemmalleen.
+
+Puistotietä siinä mennä vilistivät
+uljas rotukoira kiiltokarva,
+sekä vanha, pikkuruinen mummo,
+--jälkimmäinen tosin, kuten näytti,
+onnettomana ja vastahakoisena.
+
+Anteeks suotaneen, jos hymyilimme.
+Meistä muista moinen promenaadi
+oli kielttämättä hiukan hupainen.
+
+Tulin myöskin arvailleeksi syytä
+rotukoiran epähienoon käytökseen,
+--ilman syytä eihän unohtaisi
+jalosukuinen ja hyvin kasvatettu koira
+sopivan ja säädyttömän rajaa.
+Ehkäpä se tahtoi rientää tapaamaan
+jotain vanhaa, hyvää tuttavaansa.
+Mut en nähnyt muuta kunnon koiraa.
+Tosin joku ruippa, vääräsääri,
+pienen pieni piski tallusteli
+jonkun ikäneidon hameen kuuluvilla.
+Otus sellainen nyt oli sentään
+ylimyksen ystäväksi liian kehno.
+
+Silloin huomasin: nyt kevät oli.
+--Miksei kevät olis koirillakin...
+
+
+
+KEHTOLAULU.
+
+Tuuti, tuuti pulmustain,
+tuuti häkkilintustain...
+--Maailma on häkki,
+Ettet syntynyt sä vaan
+siihen siipes taittamaan,
+maammon västäräkki.
+
+Tuuti, tuuti nukkumaan.
+Etten tuutis hukkumaan...
+--Satumaailmastas
+ettet arkeen havahtais
+ettet tuskaa vavahtais,
+maammon laulurastas.
+
+
+
+SYYSHUOKAUS.
+
+Jo aikoja lähteneet ovat kurkien aurat.
+Maan pohjoisen jätti jo suvi kuin kurkien aurat.
+
+Ah! lyijynharmaina taivasta pilvet peittää.
+Maan martahan tuulet lehtien keltaan peittää.
+
+Verentummana hehkuu puistossa pihlajan puna.
+Ja akkunanruuduilla palaa ruskon puna.
+
+Öin maata valtioi suvensurma, halla.
+Syö ihmisen rintaa myös ilonsurma, halla.
+
+Veri verkkaan pulputen kiertää valtimoissa,
+kuin jäätyvä ois veri ihmisen valtimoissa.
+
+
+
+MIDAS-SYDÄN.
+
+Oon nälänkuoloon vihkinyt
+sun monin kyynelein.
+Sait, pyysit liioin. Siksi nyt
+oot köyhä, sydämein.
+
+Jo ajast' aikaan toivoton
+on Midas-kohtalos
+sun suurin onnes ollut on
+sun suurin turmios.
+
+Mit' auttaa, vaikka kyyneleen
+voit kullaks kirkastaa.
+Sun kaipaukses poltteeseen
+et lievitystä saa!
+
+
+
+PEIKON LAHJA.
+
+Sun leikkejäsi katselen--
+ja nielen kyyneleni.
+Oi tietäisitpä, lapsonen,
+mun suuren köyhyyteni.
+
+Näin lasna laumat peikkojen
+mun hiipi kehdolleni.
+Niin kaipuun, tuskan, kyynelen
+sain kumminlahjakseni.
+
+Ma tuijotin ja tutkailin,
+ja auringolta vieläkin
+nää silmät kyynel kaihtaa.
+Laps kaiken antaisin ma pois,
+sun kanssas sallimus jos sois
+mun elon arpaa vaihtaa.
+
+
+
+TUSKAN YÖ.
+
+Minä valvon illasta aamuun.
+Hetket kulkivat verkkaan ohitseni
+niinkuin mustakauhtanaiset kulkueet.
+Saattoivatko ne hautaan jotakuta?--
+
+Pimeys oli äänetön ja peloittava.
+Nyyhkikö joku orpo jossakin?
+Eikö kumahtanut arkun kansi kolmasti?--
+
+Minä valvoin vavisten illasta aamuun.
+Enkä saanut tuskaltani itketyksi yhtään kyyneltä.
+
+
+
+YKSIN.
+
+Käyn yksin. Eelläkö muista?
+Vai jälemmäksikö jäin?
+En tiedä. On kauan siitä,
+kun ihmisen toisen näin.
+
+Ehk'en minä koskaan nähnyt.
+Se on häipynyt muistostain.
+Kenties se on syntymässä
+oma äitini ollut vain.
+
+Vai lienenkö unessa nähnyt,
+sun, toisen ihmisen.
+Kenties sinut kerran löydän,
+kenties sua löydä en.
+
+Mikä viestisi lie: ilo? tuska?
+Sitä en minä tiedä lain.
+Mut, varma on: itseni löytää
+mina voin sinun kauttas vain.
+
+
+
+RESIGNAATIO.
+
+Yö, päivä, illan ruskotus, aamun koitto,
+hymy aavain tyynten ja korska myrskysää--
+se kaikki on yhtä sulle. Ei määrä loitto
+nyt enää mieltäs houkuta vilhtyvää.
+
+Myös yhtä kallis sulle on tappio, voitto.
+Mut kallein kaikesta on syvä rauha tää,
+joka raskain lainein kuin meren iltasoitto
+verenkäyntiis yhtyen nyt sinun sieluus jää.
+
+Kuin vanha aallonkyntäjä kariin juuttuin
+joka tuulelta yöksi jo suljet purjeitas.
+Muun kaiken kalliin pettäen, kaiken puuttuin
+jo tyytymys vartioi sinun porttias.
+Muun kaiken murentain sekä itse muuttuin;
+niin, aika nöyrtyvä on sinun kohdallas.
+
+
+
+
+III.
+
+
+AIKA.
+
+Aika on aluton ja loputon.
+Se yhdistää kaksi ajattomuutta.
+Se on portti kahden pimeyden välillä.
+Se on päätön rihma,
+jota tuntematon käsi kerii
+olemattomasta olleeseen
+maailmain vavistessa.
+
+Me näemme siitä kulloinkin pisteen,
+yhden ainoan
+ikuisesti etenevän pisteen,
+jonka ohi me kuljemme
+matkallamme tuntemattomuuteen.
+Siihen lankeaa valo,
+jota me nimitämme elämäksi.
+
+--Kenen on se käsi, joka kerii?
+Miksi se kerii?
+Mistä, mistä lähtee valo,
+joka lankeaa ajan rihmalle?
+Ja miksi se sitä valaisee?
+
+Tätä kaikkea on kysytty.
+Tätä kaikkea kysytään.
+Mutta hapuileva ajatus
+tapaa vain tyhjyyden,
+jonka edessä kaikki sydämet värisevät.
+
+--Eikö kukaan
+missään, milloinkaan;
+ratkaise ongelmaa,
+jonka jokin tuntematon oikku
+asetti ihmisen arvattavaksi
+piloillaan ehkä--?
+
+
+
+RIKAS LATSAREUS.
+
+Pois heitä kerjäläisen ryysyt yltäs
+ja vartes verhoo kultaan, purppuraan.
+Ei koiran pariss' oven ulkopuolla
+nyt enää paikkas sinun--kuninkaan.
+
+Käy saleihis ja anna viinis vuotaa,
+jaa vihdoin oikeutta itselles.
+Juo maljas pohjaan, pöytäs herkut nauti,
+niin liennä jano huultes, sydämes.
+
+Hääyötäs hurman sulhasena vietä.
+Ah, päätä paastos pitkä ikuisuus.
+Kuin köyhyytes, niin olkoon näännyttävä
+nyt rikkautes ylenpalttisuus.
+
+
+
+NELJÄS ULOTTUVUUS.
+
+Ken kaipauksen sydämeensä joi,
+hän tekemättömätkin tehdä voi.
+
+Niin etäällä ei voisi milloinkaan
+kaks ikuisuutta olla toisistaan,
+ma linnunrataa etten rakentais,
+mi yhdistäis ne,--etten nähdä sais,
+niill' otsillaan on kirjoitettu mitä.
+
+Ei mulle lännest etääll' ole itä.
+Ei vahvin muuri edessäni kestä,
+ei syvin kuilu askeltani estä.
+Ei salatuinkaan salaiseksi jää.
+Voin nähdä kuolemassa elämää.
+
+Voin hiljaisuuden kuulla myrskyn aikaan.
+Ja kuinka paljon ystäville saikaan
+mun suuni puhutuksi puhumatta.
+ja hengen kahleetta ja sitojatta
+ma syksyt, keväät, kesät itse luon.
+Jos tahdon, taivaan kaikki tähdet tuon
+ja auringotkin lahjaks sydämelle.
+
+Tää oikeus on suotu ihmiselle,
+tää avain salattujen ihmeiden.
+Mut ani harvat tallettivat sen.
+
+
+
+KELLO.
+
+Ihmiset elävät
+tiukasti tuntien rajoissa.
+Syövät ja nukkuvat
+kellonsa komennon mukaan.
+Tekevät työtä määrätunnit.
+Tuntien tahtiin ilonsa elävät.
+
+Minullakin kello on seinälläni,
+mutta se riippuu mykistyneenä.
+
+Vuosia sitten tahallani
+jätin sen vetämättä.
+Sen tapoihin näet
+tuiki tuskastuin.
+
+Se valehteli:
+ajan tunnein se jakoi
+tasamittaisin aivan
+--kuin muka olisi
+aika aamusta uuteen aamuun
+joka kerralla yhtä pitkä,
+kuin ei muka oiskaan
+tämä tunti tuhannen kertaa
+tuota ikuisempi.
+
+Niin valehteli kelloni mun.
+Ei valehtele enää.
+Saa riippua seinällä joutilaana.
+Saavat ruostua rattaat.
+Mitä tunneista minä!--
+
+Kai jossakin ... jollakin
+lienee tarkempi kello,
+jonka mukaan minulle
+elämäntunteja jaetaan.
+
+
+
+NARRI.
+
+Tän maisen matkani päässä
+minä naamarin riisun näin.
+Sen sinkoan matkani päässä
+nyt lauman naamoja päin.
+
+Nyt tullut on naurun loppu
+ja narrinilveitten.
+Kun tullut on naurun loppu,
+ois, tuokio syytöksen.
+
+Mut moista en lammaslaumaa
+edes ryhdy ruoskimaan.
+On ruoskana lammaslauman
+vain sääli paikallaan.
+
+--Te kuljette sokkosilla
+kanss' outojen ihmisten.
+Myös ootte te sokkosilla
+kanss' oman sydämen.
+
+Te näytätte kirkkaan kilven
+ja kuljette pöyhkeillen.
+Jok' ainoan kirkkaan kilven
+takapuoli on tahrainen.
+
+Te käytätte väärää vaakaa,
+myös punnukset väärät on.
+Niin käyttäen väärää vaakaa
+on arvokas arvoton.
+
+Kell' aina on täytenä vatsa,
+hän viisaaks kiitetään.
+Jos vain oli täytenä vatsa,
+sopi tyhjänä olla pään.
+
+Myös jokaisella ma teistä
+omat narrintiukuset näin.
+ja myös jok' ainoa teistä
+kävi niitä helistäin...
+
+
+
+MIKÄ MILLOINKIN.
+
+Simasuu, hymyhuuli--
+miten milloinkin.
+Mut huulilla vilppi.
+yhä silloinkin,
+meilt' ihminen toinen
+kun tuomion kuuli.
+
+Hyve, kunnia myötiin--
+mikä milloinkin.
+Pelitemppuja tehden
+yhä silloinkin,
+elon, kuoleman arpa
+kun pöytään lyötiin.
+
+
+
+ERÄS ANALYYSI.
+
+(Entinen kemisti pitää hourujenhuoneella tavanomaista luentoaan.)
+
+Hyvät kuulijat, nähkääs, pullo tää...
+--sen vietävät, kieltänne hillitkää!--
+niin, kemistikuningas Salomon
+tää kristallipullo täyttämä on.
+
+Hyvät, rakkaat kuulijat, katsokaa
+tätä nestettä, pullossa kimaltavaa.
+--Joka hetki se vaihtaa väriään.--
+Tämä neste on elämä nimeltään.
+
+On ollut se tieteelle arvoitus,
+on tuntematon sen kokoomus.
+Minä myös tätä nestettä tutkia koin,
+sadat yöt sitä turhaan analysoin.
+
+Sillä nähkääs: niinkuin väriltään
+se vaihdella mustaan synkimpään
+voi valkoisesta, sen kokoomus
+myös muuntuu. Turha sen tutkimus.
+
+Runoniekkojen kielellä haastellen
+se on synteesi vihan ja rakkauden,
+se on itku ja nauru ja lepo ja työ,
+ja taivaan manna ja hornan yö.
+
+Teen kokeen.--Tummempi pullo tää,
+hyvät kuulijat, kuoleman sisältää.--
+Sen toiseen pulloon tyhjensin:
+upo-uuden tein siten synteesin.
+
+Haa, näättehän: neste katoaa!
+--Hyvät, rakkaat kuulijat, rauhoittukaa:
+ei pulloissa nestettä ollutkaan,
+näköharhaa, houretta, tyhjyyttä vaan.
+
+
+
+IHMISAIVOITUKSEN TIET.
+
+(Eräälle haihattelijalle.)
+
+Salamyhkäiset,
+syvästi ihmeelliset
+ovat ihmisaivoituksen tiet.
+
+Katsokaas, miten uljaana
+se syöksyi tyhjimpään tyhjyyteen
+pyydystämään hyttysiä
+kunnianhimo-mammuttinsa ruuaksi.
+Mitä, varastiko se pyrstön riikinkukolta
+ja läksi kosimaan laakeri-neittä
+sydän povitaskussa!
+Oh, sydän!
+--Sehän unohtui aikoja sitten
+(kumarrusmatkalla)
+muutamaan avaimenreikään.
+
+Salamyhkäiset,
+syvästi ihmeelliset
+ovat ihmisaivoituksen tiet.
+
+Se on kylpevinään Hippokrene-lähteessä
+ja sukeltaakin--viilivatiin.
+Suloista on sentään sukeltaa viiliin
+ja unohtaa hometahrat turkissaan.
+Ihanaa, kolminkertaisesti ihanaa
+on nousta kylvystä
+uutena ja sileäkarvaisena
+niinkuin vastanuoltu vasikka.
+Mutta vielä, vielä ihanampaa
+on keinua, keinua,
+heilahdella edestakaisin
+kaukana ja korkealla
+sinisessä äärettömyydessä
+niinkuin lehmän häntään juuttunut takiainen.
+
+
+
+FUTURISTINEN ILTA-AARIA.
+
+Kuulitko, veliseni,
+kuinka kukko kiekui
+kolmannen ehtoorukouksensa?
+Etkö huomannut,
+kuinka ensimmäinen yöllinen unelma
+vast'ikään istahti tuuliviirin harjalle
+tekemään kymmeniä kuperkeikkojaan
+niinkuin viinissä uitettu ajatus.
+
+Tällä värisevällä hetkellä
+purjehtii huokaus minun huulillani
+valmiina ylenantamaan aurinkoja
+ja rakentamaan tomusta pyramiideja pilviin.
+
+Nyt kuiskasi joku minulle
+yhdeksän valtameren takaa
+viimeisen salaisuutensa.
+Se on vilpillinen ja ihana
+niinkuin pieni alastomuus
+naisvartalon viivoissa.
+Sieluni,
+virittikö kaipaus sinulle ansan,
+--sinulle,
+joka voit onkia tähtiä lätäköistä
+ja ripustaa ne narrien napinläpeen.
+
+Ole valmis, veliseni;
+kukonlaulun nuottiin yhtyen
+veisaamaan ilta-aariasi,
+jota tällä hetkellä
+joku rasvainen kokki keittää
+nauravia kyyneleitä hämmennellen
+hapantuneen tunteen liemeen.
+
+Tiedätkö, veliseni,
+mitä teki mies,
+joka pantiin maailmaa rakentamaan?
+Hän veisasi aariaa kukonlaulun noottiin,
+istui pankolla
+ja antoi isäntänsä yksinään
+kylvää kalliot kohdalleen
+ja puhallella pilviä taivaalle.
+
+
+
+KÄSI.
+
+Miten pelkään tuota kättä!
+On se tehnyt työtä monta
+kunnotonta, tunnotonta.
+Hyvät jätti tekemättä.
+
+Sorti, kun sen auttaa piti.
+Mit' ei myödä saisi, möi se.
+Ilman lyönnin syytä löi se.
+Kylvöstänsä kyitä iti.
+
+Pelkään kättä pöydälläni.
+Kunpa kuivettuis se heti!
+Ah, se mustan ristin veti
+yli oman elämäni.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+LAULU KESÄILLASSA.
+
+Maa viileydellä ja tuoksulla siunataan.
+Ahoaukeilla suolaheinästä punervilla
+on vaientunut siritys heinäsirkkain.
+Joku paimen jossakin kutsuu karjojaan
+ja kaiku vastaa vuorilla kaukaisilla.
+
+Viel' aurinko, lännen ruhtinas, sätein kirkkain
+punas akkunat äsken ja puut sekä portinpatsaat.
+--On tuokion päästä jo sammunut silmä sen,
+joka hetki se veristyy yhä himmeten.
+Avaruudessa kuin surusaattona pilviratsaat
+käy tummina, verkalleen, tulenliekki-harjoin.
+
+Veet tyyntyen odattaa syvin, selvin varjoin.
+Käy tuuli vielä leyhkinä lyhkäisinä,
+pian rinnemetsiin uupuen lennostaan.
+Pajut rannalla muistelevat salamyhkäisinä,
+mitä laine kertoa ties kotarantaa kaartain
+meren kaukaisimmilta ääriltä tullessaan.
+
+Syvä rauha ja hartaus käy joka kukkulan saartain,
+meren yllekin laskeutuin sekä laaksoihin.
+Hedelmöittävä on jo sen siunaus hiljaisin.
+Tätä onnea kaipasi helteen hetkinä maa,
+joka taivasta päin ilouhrina suitsuttaa
+nyt kaste-rukouksia parahiltaan.
+
+Näin tuntenut et sinä ennen milloinkaan,
+miten rauha ja hartaus käy yli kaiken maan.
+Pois huulilta kuolee nyt joka kysymys,
+syvin kieles on pyhä äänetipysymys:
+mitä ennen ei, nyt silmäsi näkevät.
+
+Kuin ois ajan, luonnon keskipiste tässä.
+Kuin ois mua liki, kuin sydäntä kiertämässä
+suvet menneet kaikki, myös menemättömät.
+
+
+
+VUOREN VANHUS.
+
+Sammalvuoteelle majani nurkkaan,
+aamun rientäessä rinnettä alas,
+minä jään kuuntelemaan pakenevaa hiljaisuutta,
+jolla on kätköissään
+kaikkien salaisuuksien avain.
+
+Ei ole olemassa muuta kuin hiljaisuus.
+Kaikella muulla on rajansa.
+Kaikella muulla on alkunsa ja loppunsa.
+Kaiken muun voi ymmärtää.
+
+Minä olen rakentanut majan vuorelle
+ollakseni turvassa ihmisiltä,
+jotka alinomaa rikkovat hiljaisuutta vastaan.
+
+Auringottomina hetkinä
+minä tapaan istua oveni edessä
+hiljaisuutta ihmettelemässä.
+Joinakin iltoina
+on se huhuillut huipulta huipulle
+ja opettanut minulle paljon viisautta.
+
+Useina öinä
+ilmoitti se minulle unessa itsensä.
+Mutta sarastuksen ensimmäisenä hetkenä
+se jo levitti siipensä ja pakeni,
+ennenkuin ennätin oppia sitä ymmärtämään.
+
+Ei ole kuitenkaan kauan kestävä,
+ennenkuin se ainiaaksi asettuu majaani
+ja ilmoittaa minulle viimeisen ihmeensä.
+Hämmästykää silloin, ihmiset,
+sillä minä olen sanova teille salaisuuksia,
+joita jumalatkin vapisevat!
+
+
+
+PÄÄSIÄISYÖ.
+
+Tuhat yötä jo nöyrin sydämin
+Sinun merkkiäs vuotimme, Ylhäisin.
+
+Suur ollut on mielemme ahdistus.
+Monet kerrat voitti jo uupumus,
+kun näännytti helle ja rakeet löi,
+maanpiiriä pimeys ympäröi,
+rikos siitteli sirkkalaumojaan,
+viha ruttona saastutti kaiken maan.
+
+Mut tuskan hetkinä kuitenkin
+Sinun armoos luottaen, Ylhäisin,
+Sua vartoen omme valvoneet,
+Sinun tähteäs taivaalta etsineet.
+
+Me vyötimme uskolla kupehet,
+sydän-ovemme pihtipieliset
+veren lämpimän kaipuulla pirskottain.
+--Nyt antaos, Jahve, sun merkkis vain.
+
+Viel' ei Sinun tähtesi yössämme näy.
+Mut tiedämme: ihmeenä ilmi se käy.
+Tämä yö kova on Sinun kostosi yö,
+vavistuksella Pharaon huoneen se lyö;
+kenen nähdään nukkuvan vuoteessaan,
+totisesti ei vältä se tuomiotaan;
+ken soi vihan mieltänsä saastuttaa,
+hänet nielee liekkejä suitseva maa;
+oman voimansa tunnosta korska ken on,
+tänä yönä hän tuiki on voimaton.
+
+--Mut valvojat hartaat, hiljaiset
+ja, joilla on nöyrät sydämet,
+tänä yönä ne matkaan kutsutaan
+ja ihmisen kruunulla kruunataan.
+
+
+
+TUULI JA TÄHKÄ.
+
+Imit mullasta voimaa,
+vain pienin hiukoin.
+Sait hellettä paljon
+ja vettä niukoin.
+
+Karu kasvupaikkas
+kiven syrjässä mätäs.
+Koet sentään täyttää
+sun tehtävätäs.
+
+Elojuhlaa varten,
+pian lähestyvää,
+mehus tuhlaten kaiken
+loit, kypsytit jyvää.
+
+----
+
+Kiviturpeen tähkä,
+minä vapisen vuokses,
+kun koillistuuli
+käy korskana luokses.
+
+Yli vainion kiitäin
+se kiukusta puhkaa,
+raekuurolla ruoskii
+ja ulvoo ja uhkaa.
+
+Sen tahto jo taittaa
+ikimetsien hongat,
+sen tahtoon taipuu
+ukonpilvien longat.
+
+Miten monta se mursi
+sun ystävääsi!
+Alas mahtajan eessä
+jo taivuta pääsi.
+
+----
+
+Mut kulkijan korva
+mykän kuiskeen kuuli:
+Lyö, sorra ja surmaa,
+tee työtäsi, tuuli!
+
+Minut, heikon ja hauraan,
+olet murtava kyllä.
+Mut voittava tahto
+on tahtosi yllä:
+
+pyhä luomisen tahto,
+iankaikkisin, ylväin.
+Minut löit, minä kuolen
+--elon siemenen kylväin.
+
+Suven suuremman tullen
+sato kallis kerran
+on karttuva laariin
+elonkorjuun herran.
+
+
+
+NIIN MONI HEISTÄ
+
+Niin moni heistä, jotka milloinkaan
+ei kärsimystä tulleet tuntemaan;
+niin moni heistä vaikertaen kulki.
+
+Mut moni heistä, joilla tuska vaan
+ja orjantappurat on osanaan,
+ei sitä muille kuuluttanut julki,
+
+vaan moni heistä hymy huulillaan
+on käynyt kärsimyksenpolkuaan,
+--he tuskan mykkään sydämeensä sulki.
+
+
+
+SYDÄMET.
+
+Vaikenevat sydämet
+turhan melun tähden.
+Mies miestä vastaan
+saaliin nähden.
+
+Jäätyvät sydämet
+lämpöä vailla.
+Kuka voi hehkua
+auringon lailla?
+
+Kuka voi jäässäkin
+syttyä paloon?
+Sysimustat sydämet
+vihkiä valoon?
+
+Etsiä taivaalta
+eksyneen tähden?
+Kuka voi ruokkia
+nälkää nähden?
+
+Itkevät sydämet
+kuollutta lastaan.
+Kuka veisi ihmisen
+ihmistä vastaan?
+
+
+
+MUISTIKIRJAAN.
+
+Kuin lehti, jota tuuli lennättää,
+niin kalpeaks ja kuihtuvaksi jää
+jok'ainut sana, kirjoitettu tähän.
+Ja sill' on sulle sanomista vähän.
+On mykkänä se unohtuva pois.
+kuin sit' ei koskaan kirjoitettu ois.
+
+Jos ehkä kirjoittikin rivin, kaks,
+jäi vieras sulle sentään vierahaks.
+Ja sanoja et kaipaa ystävältä.
+Saat katseen kaikki ymmärtävän hältä;
+se katse sanaton jää unelmiis
+ja kieliin sydämen ja kyyneliin.
+
+
+
+NUOREMMALLENI.
+
+Niin tulvehtii veri suonissas
+kuin mahla maan kevätaikaan puussa,
+ja päivä päivältä sielustas
+kuvat nousee kuin kukat toukokuussa.
+
+Tarun haltijattaret kruunupäät
+kuin auki löis lumolinnan ukset
+yhä uusia ihmeitä tielläs näät,
+unes luo yhä uudet kangastukset.
+
+Suven leikkiä sun elos ollut on,
+kevättaivaan kuultoa, kimmellystä,
+sädesäihkyä äitimme auringon.
+--Et tuntenut outoa väristystä,
+
+joka kunkin ihmisen yllättää,
+sydänyönä varkahin hiipii rintaan,
+kun ihminen etsii eikä nää
+tien varrelle jäänyttä kallehintaan.
+
+Käyt hetkessä vieraaks itselles
+välähdyksenä sun oman sielus nähden.
+Hätäläppänä lyö sinun sydämes
+yön, tyhjyyden, elos turhan tähden.
+
+Ole mies, veli. Muista: ankkurin
+kukin heittänyt on saman rannikon luona.
+Moni hukkui, mut moni voittikin,
+moni ihminen syntyi hetkenä tuona.
+
+
+
+PIENI SANA.
+
+Ken mulle lausuikaan sanan pienen sen.
+En muuta kuullut, muuta en muistaa voi.
+  Mut niinkuin vinha tuulenpyörre
+    kauas se kiidätti sydämeni.
+
+Ken mulle lausuikaan sanan pienen sen.
+En muuta kuullut, muuta en muistaa voi.
+  Mut niinkuin ylimmäisin tähti
+    lentänyt ois ohi sydämeni.
+
+Vei laaksoon siniseen, yli vuorijään,
+vei halki merten kuohujen huimimpain,
+  vei suutelemaan otsaa taivaan
+    tuskassa polttavan kaipauksen.
+
+
+
+ONNI.
+
+Se tulee niinkuin kuiskaus,
+joka sähkönä värähtää jäsenestä jäseneen.
+Se on kohta niinkuin huikaisevan kirkas sävel,
+joka polttavana riemuna imeytyy vereen.
+Sydämen ovelle tullessaan
+se kumahtaa kuin portinkolkutin.
+Kynnyksen yli se astuu kaikuvin askelin.
+
+Ja samassa joku,
+joka siellä sisällä istui ja odotti,
+vavahtaa niinkuin täyttymyksen edessä
+ja sytyttää kaikki kynttilät palamaan
+ja panee piikansa
+vieraalle verhoksi kutomaan
+sinisintä silkkiä
+aavistusten arimmista rihmoista.
+Toisen se lähettää
+tuliaismaljaan tyhjentämään
+kaiken keväisenä mahlana kertyneen
+ihmeellisen ikävän,
+kolmannen käskee
+kaikkia ilon käkiä kukuttamaan.
+
+Mutta itse se on kynnysalla vastassa,
+syleilyvalmiina käsivarret.
+Tulijan se taluttaa sisimpään saliinsa
+varta vasten varatulle istuimelle.
+
+Ja jokainen askel
+jää vuosia kimmeltämään,
+kultaisena täplänä.
+
+
+
+
+FINAALI
+
+
+Lieneekö lauluni laatu
+luontunut mielesi mukaan.
+Joskus ei oikkuja polttavan pääni
+ymmärrä kukaan.
+
+Elämän keskellä kerran
+kaunista untani nähden.
+Nääntävin riemu ja tuska on ollut
+kauniin tähden.
+
+Ylväs on laulajan latu:
+siunaten laulua, lastaan
+astua otsin korkein
+unhoitustansa vastaan.
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Tuuli ja tähkä ynnä muita runoja, by Uuno Kailas
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 12178 ***