diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/11891-8.txt | 4423 | ||||
| -rw-r--r-- | old/11891-8.zip | bin | 0 -> 65463 bytes |
2 files changed, 4423 insertions, 0 deletions
diff --git a/old/11891-8.txt b/old/11891-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1cdda3d --- /dev/null +++ b/old/11891-8.txt @@ -0,0 +1,4423 @@ +The Project Gutenberg EBook of Karkurit, by Aleksis Kivi + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Karkurit + +Author: Aleksis Kivi + +Release Date: April 3, 2004 [EBook #11891] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KARKURIT *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KARKURIT + +Näytelmä viidessä näytöksessä + + +Kirj. + +ALEKSIS KIVI + + +1919. + + + + +JÄSENET: + +PAROONI MARKUS, Viitalan omistaja. +TYKO, poikansa. +PAROONI MAUNO, Kuuselan omistaja. +PAULI, poikansa. +ELMA. tyttärensä. +NIILO, Markuksen ottopoika. +HANNA, Maunon kasvatetytär. +YRJÖ. +MARTTI, pehtoori Kuuselassa. +Eräs paimenpoika Viitalassa. +Eräs akka. + +Tapaus on Suomessa. + + + + +ENSIMÄINEN NÄYTÖS + + +(Metsäinen tieno; perillä avara näky-ala. Elma ja Hanna tulevat.) + +HANNA. Mun sisareni, tuossa näkyy tie! + +ELMA, Ja koto tuolla; eksymisen vaara +Ei enään uhkaa meitä, ole rauhass', +Me Tornivuorella jo seisomme. + +HANNA. Mä pelosta jo olin levoton +Ja kovin sykkii sydämmeni vielä. +Mut kiitos taivaan! tuolla Viitala, +Ja kuusistossa tuolla Kuusela, +Se koto armas! + +ELMA. Mutta kauvan toki +Ei ollakaan se kotonamme saa; +Me kohta sieltä karkoitetaan pois, +Sen tekee herra Markus armoton. + +HANNA. Oi aika murheellinen! + +ELMA. Koivikossa +Sä näet Viitalan. Ja huomaa, Hanna +Kuin kuningatar lemmekäs hän katsoo +Päin Kuuselaan, ja hymyileepi sille +Taas Kuusela kuin jalo kuningas; +Mut miksi toki, koska itse luonto +Näin lempeen kehoittaapi, miksi toki +Ne kaksi, hallitsijat kartanoin, +Näin vimmatusti toinen toistaan vainoo? + +HANNA. He eivät näe vihans pimeydess' +Kuink' ihanaa on ystävinä elää. + +ELMA. Mut katsos tuota kanervaista nummee +Ja vuorta Kumajan sen takana. +Lomasta pilvein sinne päivä paistaa +Ja jylhä vuori hohtehessa seisoo, +Ja sielun' ihmeellisest', armahasti +Nyt riutuu nähdessäni tämän näyn. +Oi! kerran anastaapi lemmen voima +Maan pinnan asujamet, ja he silloin,-- +Nyt toinen toistaan raadellen kuin pedot, +Käs' kädessä he silloin käyskelevät, +Ja riemu kaikuu kaukaisimpiin ääriin. + +Mut missä lienemmekään silloin me? +He muistavatko meitä, kutsutaanko +Meit' ilojuhlaan suureen vierahaiksi? +Jaa, mitä tiedämme? Mut ehkäpä +Kuin haamut sumupilvein kierroksissa +Me heidän päällä kiitelemme +Ja iloitsemme heidän ilostaan. + +HANNA. Taas haaveksii sun mieles. Murheen auer, +Miks' ei se enään otsaltasi poistu? +Alakuloisuuden tummaan hämärään, +Sä eksyt enemmin ja enemmin. + +ELMA. Miks' kadotin mä armaan kultasein? +Miks' kadotin mä sankarini, Tykon? + +HANNA. Hän tulee vielä, se on uskoni. + +ELMA. Ah, näkisinkö hänen viel'? Oi päivä +Ja hetki autuas!--Mun Tykoni, +Oi riennä tänne mailta kaukaisilta! +Sua vartoo Pohjan sammalvuorilla +Sun uskollinen, murehtiva neitos. +Mut josko, niinkuin kerrotaan, +Sun sota surmasi, niin miksi enään +Mä valittaisin? En, vaan katsantoni +Päin kuolon maahan tahdon teroittaa +Ja hiljaa vuottaa hetkein lyömistä. +Mut jospa, niinkuin myöskin maine sanoo, +Sä vankeuden synkäss' yössä istut, +Niin kahlees katkaise ja kiidä tänne +Läpi vihollisen maan kuin hirmumyrsky; +Mut ehdittyäs kotomaahas viimein, +Se myrsky olkoon lempee liehaus.-- +Mut hän ei tule, tässä seison mä +Nyt suojatonna, koska lähestyy +Mua koetus ja kiusa kamala. +Mä, sitä aatellessa, kauhistun. + +HANNA. Sen tiedän. Meitä kumpaistakin kohtaa +Se onni ankara. + +ELMA. Et tiedäkään. + +HANNA. Mitä tarkoitat? Meitä uhkaisko vielä joku pahempi? + +ELMA. Minua. + +HANNA. Oi, selitä! + +ELMA. Sinä tiedät, että isäni talo ja tavarat ovat kohta hänen suurimman +vihamiehensä, Viitalan herran, kädessä. Mutta taitaapa nyt tapahtua +näin. Niilo tarjoo isälleni lunastimet, joilla isäni voi päästä +vaikeasta ahdingosta, mutta ehdolla, joka sydämmeni pantiksi panee. + +HANNA. Mikä syy on sinulla luulla niin? + +ELMA. Senkaltaista jotain on tekeillä heidän välillänsä, sen olen +huomannut, ja olenpa saanut jo isältäni joitakuita viittauksia +sinnepäin. Salaisuudessa toki on tapahtuva kaikki. + +HANNA. Isäskö olis niin armoton? + +ELMA. Ehkä epäilyksen vimmassa.--Mutta sano, taitaisitko lempiä Niiloa. +En kysy tätä aatellen niinkuin tahtoisin häneen koskaan suostua; ei, +vaikka olis hän Tykoa kauniimpi vielä. Mutta miksi haastelen +kauneudesta? Onhan lupaus vapaa, pyhin vala mun sitonut omaan +kihlattuuni ijankaikkiseksi.--Niin, mille tuntuu sinusta Niilo? Minusta +on kasvoissansa jotain inhottavaa. + +HANNA. Koska sielumme kerran yhden on valinnut, ei huomaa se enään +muiden kauneutta. + +ELMA. Sinä tiedät sen? + +HANNA. Hyvin tiedän sen. + +ELMA. Sä lemmit? Ken on sun lemmittysi? + +HANNA. Siis tahdot tiedon. Hän ei ole tässä, kaukana hän on. + +ELMA. No, sano. + +HANNA. Kuule sitten. Häntä, joka Tykosi kumppanina läksi sotahan +vieraille maille, häntä muistelen aina. + +ELMA. Veljeäni? Mitä ilmaisit ja miksi et ennen? + +HANNA. Oi! sitä kainostelin sinulle tunnustaa. + +ELMA. Erositteko lujilla lupauksilla myöskin te? + +HANNA. Ilman lupausta, ilman ainokaista sanaa lemmestä. Nuori oli hän +silloin, minä nuorempi vielä; mutta koska hän oli lähtenyt, niin tunsin +syvän kaipauksen povessani, enkä ole häntä tainnut unohtaa, vaan +suloisuudella muistelen häntä alati. + +ELMA. Ja koska hän tulee, niin ottaa hän. sun kullaksensa. + +HANNA. Sitä en rohkene toivoa. + +ELMA. Toivo toki.--Siis molemmat me samalla ikävyyden oksalla +vaikertelemme ja varromme heitä, ja jos emme heitä enään saa nähdä, niin +yhdessä harmenemme, yhdessä murehdimme toinentoistamme lohdutellen.--Ken +tulee pitkin tietä tuossa? + +HANNA. Se suuri tietäjä-akka. + +ELMA. Jolla on niin ihmeellinen voima katsoa tulevaisuuteen. + +HANNA. Tapahtuvan sanotaan, mitä hän ennustaa. Hänelle en pistäisi +kättäni minä. (Akka tulee.) + +AKKA. Herran rauha teille, kunnioitettavat fröökinät! + +ELMA. Olkaat tervehditty, vanha eukko! Kauvan olette olleet näkymätönnä +seuduillamme. + +AKKA. Sentähden tuon terveisiä avaralta maailmalta. + +ELMA. Vieläkö katsahtaa silmänne yhtä tarkasti kuin ennen kämmenen +piirroksiin, joihin, niinkuin sanotaan, on kirjoitettuna elämämme +kohtalo? + +AKKA. Olenpa jo kovin vanha, fröökinäni, vanha. + +ELMA. Tässä on käteni. (Antaa hänelle kätensä.) + +AKKA. Ah kuinka pieni ja korea käsi! ja hieno, samettihieno! mutta miksi +nämät monet ristiviivat täällä? + +ELMA. Sanokaat se itse. + +HANNA (erikseen). Mikä rumuus hänen kasvoissansa. Väristyksen tunnen +ruumiissani häntä katsellessani. Ja hänkö nuorena kuin ruusu kauniina +hohti? Niinpä sanotaan. Lieneekö mahdollista?--Oi, vanhuus! sä +äänetönnä, mutta varmaan meitä jokaista lähestyt. Mieltä masentava +aatos! Ja muuttua näin rumaksi! Ei! Kauneus sydämmessäni asukoon ja +kuolemattoman sieluni ikuinen perintö-osa olkoon se kaukainen +silmämäärä, johon alati katsahtelen, niin onpa muotoni herttainen vielä +lapsieni lapsille, koska he suustani kuultelevat viisauden neuvoja. + +AKKA (katseltuaan Elman kättä). Kohta murhe on lopussa. Sitä +korppihaukkaa, joka tähtää nyt sydäntäs, et sinä pelätä tarvitse. Hänen +siipensä lannistuvat ja hän lyyhistyy alas; sillä ylevä kotka +kaukaisilta kukkuloilta on sun päälles iskenyt tulisen silmänsä. Hän +luokses kiitää halki sumujen ja pilvein kuin nopea vasama, ja hänen +saaliiksensa joudut sä, ja ravittu on hän ijankaikkiseksi. + +ELMA. Teitä kiitän. + +HANNA. Ihana ennustus. + +ELMA. Ihmeellinen kyllä. + +AKKA (Hannalle). Teidän kätenne myös. + +HANNA. Ei, eukkoseni, en rohkene minä nostaa tulevaisuuteni esirippua. +Ehkä eteeni kuvattaisiin tapauksia synkeintä lajia ja niin mun käsittäis +levottomuus ja hyödytön murhe. Ei, ei! Minä olen tytyväinen siihen, mitä +sisarelleni ennustitte, ja iloitsen hänen kanssansa. + +ELMA. Käykäät luoksemme, vanha vaimo, ja saakaat maksonne. + +AKKA. Te olette hyvä, fröökinäni, aina hyvä.--Mutta rientäkäämme; +läheneepä meitä kamoittava herran-ilma. + +ELMA. Niin, rientäkäämme. (Menevät.--Martti tulee.) + +MARTTI (yksin). Paljasta pahantekoa ja kiusaa Viitalan puolella. Peeveli +heidät periköön! Enhän jaksa enään mä luutautinen kaakki, en muuta kuin +huutaa kostoa, kostoa! Mitä taasen olen nähnyt, pistetään muiston +tarkkaan talteen ja saavatpa saman takaisin vielä.--Mutta nytpä kaiketi +pienet perkeleet ilmassa teiskaa ja sen havaitsevat tuhannet veljensä +tahi tanssivat serkuksensa tuolla selkäluussani. Menkäät kimpustani +helvettiin, marssikaat Viitalaan ja tehkäät parastanne. Penkkiin lyökäät +siellä se vanha karju, että hän röhkii ja rököttää kuin olis hän +siemenissä. (Paimenpoika tulee.) Tuossa tulee Viitalan paimen. Kun nyt +saisin hänen kauluksestaan oikein lujan nappauksen. + +PAIMEN. Herra Martti, herra Martti! Ryöväriä! Uskokaat: kaksi partaista +miestä kohtasin polulla tuolla. Kyselivätpä minulta näiden kartanoin +nimistä, ketkä niitä hallitsevat ja löytyykö niissä koreita likkoja. +Kuuselassa sanoin löytyvän sitä sorttia kaksi ja oikein aika +heiskaleita, mutta että toinen niistä on kihlattu jo monta vuotta +sitten, mutta sulhasensa on kuollut sotaan, ja sentähden on tyttöraiska +päättänyt lopettaa päivänsä Kyöpelinvuorella santasäkki selässä.--Niin +selittelin heille asioita, rupesinpa viimein tuumailemaan, olivatkohan +kunnon miehiä, ja pois juoksin heistä että aho tömisi. + +MARTTI. Poika, mitä jaarittelet? Tule likemmäs; sillä olenpa välimmiten +vähän kuuro, niinkuin esimerkiksi nyt. Tule likemmäs ja haastele +kovemmin. (Paimen likenee häntä.) + +PAIMEN. Ryöväreitä olen nähnyt. + +MARTTI (iskee kätensä pojan kaulukseen). Nyt läksit ryövärten käsistä +karhun käpäliin. + +PAIMEN. Herra pehtoori! Mitä vasten? + +MARTTI. Huuda nyt ryövärit avukses. + +PAIMEN. Mitä olen tehnyt? + +MARTTI. Katsotko härkäis perään? + +PAIMEN. Minä en ole härkäpaimen. + +MARTTI. Kukapas heitä paimentaa, sinä juupeli? + +PAIMEN. He käyvät ilman kaitsijaa metsässä. + +MARTTI. Kuka heidän eteensä aidat murtaa ihmisten viljamaihin? + +PAIMEN. En minä. + +MARTTI. Juuri sama junkkari. Kyllä tiedän, ja tiedänpä että teet sen +käskystä.--Kahta herraa sinä palvelet, ja molemmat kuuluu he Belsebubin +polvilukuun. Sano heille tämä. Minä en pelkää heitä, en ensinkään. Viha +ja alinomainen sapen karvastus on rohkaisnut minut kuin nälkä +suden.--Kuinka jaksaa vanhempi isäntäs? Minä tarkoitan sitä vanhempaa +pirua. + +Paimen. Hyvin hän jaksaa. + +MARTTI. Vanha saatana? + +Palmen. Eli vanha patruuna. + +MARTTI. Niin, niin, saatana on mailman patruuna ja herra. Niin, hän +jaksaa hyvin niin kauvan kuin Kuuselan hevosen veri antaa nestettä hänen +suonillensa. Sinä kaiketi näit, että hän ampui meidän urhean orhiin? +Sano totuus, muutoin peittoon sinut kanankaaliksi. Näitkö? + +PAIMEN. En nähnyt, enkä usko hänen tehneen sitä. Mutta huomatkaat, +isäntäni oli vierasmiesten kanssa muistuttanut, ettette laskis hevosta +laitumelle ilman koukkua kaulassa. Elikko meni aitaan. + +MARTTI. Kitas kiinni, sinä vaivainen aidantakuinen; ja kuule nyt minkä +toimen sinulle annan. Sano sille vanhalle sarvipäälle minulta, että hän +on viheliäisin aatelismies Suomessa, että hän on iilimato, pullea +hevos-iili, mutta kylläpä hän lypsetään vielä. Sille nuoremmalle +kaviojalalle sanot sinä minulta, että hän on käen-poikanen, kurja +käen-poikanen, joka rehottelee toisen pesässä; mutta muistuta häntä +usein niin tapahtuvan, että pesään ilmauu muuriaisia, keltaruskeita, +tulisia viholaisia, ja silloin ottaa hänet peijakas. Niin, kaikki tämä +sano heille vierasmiesten kuullessa. Muista se, sinä kanalja. + +PAIMEN. No, no. + +MARTTI. Jos et sitä tee, niin oletpa onneton, koska sinun tästälähin +kohtaan. + +PAIMEN. Täytyyhän minun se tehdä. + +MARTTI. Jaa, jaa; se tee, jos mielit säästää selkääs. + +PAIMEN. Mutta hellittäkäät kaulukseni. + +MARTTI. Ei tällä hinnalla. Saatpa ensin vähän sauvastani; sillä +tarvitsenpa hieman öljyä sydämmelleni. Onpa minulla ihana halu vähän +pehmittää sinun kruununmaatas, koska olet armottoman kerkeä tekemään +mitä muut sinua käskevät naapuriesi vahingoksi. Tiedätkö, sinä veitikkä, +missä käskyssä kielletään pahanteko lähimmäistämme kohtaan? + +PAIMEN (erikseen). Enpä sitä muista, minä onneton; mutta ehk'ei tiedä +hän sitä itsekään; sillä sanotaanpa häntä huonolukijaksi myös. + +MARTTI. Sanoppas: missä käskyssä? + +PAIMEN. Kuudennessa. + +MARTTI. Oikein vastattu. Kyllä sinä katkismukses osaat, mutta elätkö sen +mukaan, junkkari? Mutta kas tässä pieni muistutus. + +PAIMEN. Te ette saa lyödä minua. + +MARTTI. Niinkö rukoilet? Herra Martti, antakaat armon olla oikeuden +sijassa ja helpottakaat vähän hyvin ansaittua rangaistustani; sano niin, +ja pääsetpä vähemmällä. + +PAIMEN. Te ette saa lyödä minua. + +MARTTI. Vai niin! Et nöyrry siis rukoukseen? + +PAIMEN. Te ette saa. + +MARTTI. Koetetaanpas. (Ukkosen jyräys kuuluu.) + +PAIMEN. Kuulkaat ukkosen hirmuista jyrinätä. Polttihan sen kauhea vasama +menneellä viikolla heinäladon Lautamajan niitulla. Oletteko sitä +kuullut? + +MARTTI. Minä annan tuhannen peeveliä ukkoselle. Hän tehköön +työtänsä.--Selkääs saat. Katsos. (Lyö häntä sauvalla.) Jassoo! et meinaa +huutaakaan, et sanaakaan hiiskua?--Jassoo! Entäs tämä. (Lyö häntä vielä +kerran, mutta pudottaa sillä samalla sauvansa ja ottaa huutaen +selästänsä kiinni.) Aih, aih! Kuolenpa!--Poika! Pysäy tähän, pysäy, jos +et tahdo tulla syypääksi kuolemaani! Aih! + +PAIMEN. Mikä vaivaa teitä? + +MARTTI. Mikä minua vaivaa, sinä kirottu penikka. Etkö tiedä, että olen +kovin rasitettu leiniltä? Ymmärrätkös? Luutaudilta. Ja välistä iskee se +kimppuuni kuin tahtoisi ampua selkäni poikki.--Aih! Ja kaikki tämä sinun +tähtes, penikka. + +PAIMEN. En minä teitä lyönyt. + +MARTTI. Suus kiinni! ja pitele minua, etten pääse kaatumaan. Jos kaadun, +niin olenpa hukassa enkä nosta ylös töppösiäni moneen tuntiin. Anna +tänne sauvani. (Poika antaa hänelle sauvan ja tukee häntä.) + +PAIMEN. Ettekö ole kysellyt apua tohtööriltä? + +MARTTI. Jaah! Tohtoripa tässä kyllä auttais. + +PAIMEN. Kuinka olette saaneet tämän luutaudin? + +MARTTI. Ole ääneti; se ei kuulu sinuun.--Katsos nyt, kuinka minä teen. +Sovitan sauvani tänne taakse, likistän sen käsivarsillani lujasti vasten +selkääni ja pistän molemmat kourani housuin lakkareihin. Kas näin. Tämä +auttaa vähän. Taluta minua nyt käsikynkästä selvälle tielle ja katso, +etten peevelin tähden pääse kaatumaan. (Käyvät; poika taluttaa häntä.) + +PAIMEN. Elkää nyt kaatuko vaan. + +MARTTI. Ole minua varoittelematta, sinä nalliainen, sammakko. Ja jos nyt +havaitsen--aih! kuolenpa--jos nyt havaitsen pientäkin klippari-naurua +huulillas, niin lyönpä leukas lukkuun. + +PAIMEN. Surkeatahan tämä on. Voi, että näin piti käymän! Voi, voi! + +MARTTI. Elä siinä itke jollottele, vaan taluta minua koreasti. Aih, aih! +(Katoovat.--Tyko ja Pauli, karkutiellä. Uraalin aarnioista tulevat.) + +PAULI. Seis, ystävän'! + +TYKO. Oi! missä seisomme! + +PAULI. Tuoss' ompi kotokylä. + +TYKO. Niin; mä näen, +Vaan uskoa en tahdo mitä näen. + +PAULI. No, silmäm' harhailee. Me istumme +Uraalin kaivantojen syvyydessä +Ja kodost' uneksumme kaukaisesta. + +TYKO. Ei! Tornivuorella me seisomme. +Ja tuossa toivon ompi valtakunta. +Käy, tuuli vapaa synnyinlaaksoista, +Käy, riehu, ilostasi hurjapäänä +Ja siipes ihanasti jähdyttäköön +Tät' otsan ihanata polttoa! +Käy, tuuli, lempeästi liehutellen +Lumiliinaa hartioilla kauniin immen, +Mi kenties käyskelee nyt kankahalla +Tuoll' kultaisella, hämärässä illan! +Käy, myrsky; tämä myrsky autuus on! (Leimaus.) + +PAULI. Sä näit tuon leimauksen luoteisessa. + +(Kova tulen-isku, jyrinää ja sadetta.) + +TYKO. Nyt iske tulta, jyskyä ja sada, +Sä isäinmaamme taivas ihana! + +PAULI. Onp' ihanata tämä jylinä, +Mi kiiriskelee vuorten reunoilla, + +Ja ihana tuo pilvein himmeys +Pääll' kotokartanoimme väikkyvä. + +TYKO. Ja ihanat nuo pilvein tulikärmeet. +Niin; leimahtele, jyskää kovasti +Kuin rautakirnut sodan tanterella, +Kun jylinätä voiton kunnioiksi +He kidoistansa mustist' oksentavat, +Ja vihollinen karkoitettu on. + +PAULI. Kas pilvikallioita, torneja +Tuoll', tulilakeisia, ladottuina +Jyrkästi toinentoisens kiirehelle! + +TYKO. Se ompi jalo näytelmä; +Me näämme siellä sotajoukkoja, +Niin jalkaväkeä kuin hevosilla +Pois retkeilevän idän mailmoihin +Tulessa, savussa ja jyskeessä +ja vilkas kaiku läpi ilman kiitää. +Niin viettää taivaan voimat pääsöämme +Uraalin komeroista Suomehen. + +PAULI. Sä pilvipatsas tuossa, purjehdi +Uraalin vuorille ja terveisemme +Vie unisille vartijoille siellä, +Ja kerro vapauden ihanuudest'.-- +Oi onnen hetki, ilta armahin! + +TYKO. Kernaasti vuosikaudet kulkisin, +Suot sotkisin, tiet monimäkiset +Hymyhuulin käisin, kun vaan tieni päässä +Mull' olis tiedossa viel' ilta toinen +Tainkaltainen kuin tämä. (Ukonilma on lakannut.) + +PAULI. Täss' seisomme, ja korkeuden kättä, +Mi johti meitä tieltä vaivojen, +Nyt kiittäkäämme. + +TYKO. Mutta katsos, ilma +Jo ylenee ja vaisust' ukko vilkkuu +Tuoll' ääriss' avaruuden kaukaisissa. +Kaikk' onnen myrsky, taivaallinen itku, + +Kuva sielujemme vallattomast' ilost'. + +PAULI. Ja taivas selkii, kotomäen kuuset +Taas kärkiänsä hiljaa kastelevat +Siniyden korkeahan merehen, +Lännessä päivän kultatähti paistaa +Ja metsä kiiltää sateen pisarista. +Niin ottaa meitä vastaan synnyinmaa +Kuin äiti, ilon kyynel poskellansa. + +TYKO. Niin riemuisna kuin lemmestynyt impi +Kesävirran kylvyst' ylösnoustuansa, +Kun heinistössä päivän hohteessa +Hän istuu unelmissa autuissa +Ja vesihelmet kiharillaan loistaa. + +PAULI. Nyt on se hetki, koska peltomies +On kyntöns päättänyt ja juhta seisoo, +Kun paimentorvi kaikuu kujalla +Ja kotiin ehtii karjankelloin ääni +Ja kyntörastas männyn latvassa, +On ehtoovirtens alkanut. (Yrjön vaskitorvi kuuluu.) + +TYKO. Se ei ollut paimen. + +PAULI. Yrjön torvi! Mä miehen näen mäen rinteellä tuolla. Hän lähenee +meitä. + +TYKO. Kasvinkumppanimme, tule pian, kiirehdi! Lämpöisempi kädenpuristus +ei ole sua vartonut vielä. + +PAULI. Tuossa on hän. (Yrjö, varustettuna metsämieheksi, tulee.) + +YRJÖ (erikseen). Keitä lienevät nämät? Kaiketi matkustelevia +muukalaisia. + +TYKO. Terve, Yrjö! + +PAULI. Terve! + +YRJÖ. Te tunnette minut? + +TYKO. Mutta sinä et meitä? + +YRJÖ. En, herrani. + +TYKO. Nytpä taitaisimme vähän ilvehtiä kanssas, mutta sydämmemme +polttava halu ei siihen aikaa anna, ei anna se aikaa, vaan syöksee meitä +eteenpäin voimallisesti kuin myrsky idän vuorilta, joista +tullaan.--Tässä, Yrjö, ystäväsi Tykon käsi. + +PAULI. Ja tässä Paulin. + +YRJÖ. Mitä! + +TYKO. Älä levittele silmiäs. Näin on laita. + +YRJÖ. Tuhat tulimmaista! mun täytyy uskoa. + +TYKO. Uskoa sun täytyy mitä näet. + +YRJÖ. Nyt kaiketi on suuri kirkastus auringossa ja kuussa. Toverini, +terve tuhannet kerrat! (Syleilevät.) Itkenkö? En! Ilovalkeana katsantoni +loistakoon!--Mikä onni on teidät saattanut tähän? + +TYKO. Karkureina otsilla terästetyillä tulemme Uraalin kaivannoista, +lentäen kuin lohikärmeet luolistansa me tulemme, ja tässä on viimein +tiemme pää. + +PAULI. Siis saamme nyt sinulta tarkemmat sanomat.--Isämme, elävätkö he? + +YRJÖ. Terveenä ja raittiina. + +TYKO. Morsiameni, hän elää myös, sen tiedän, sen paimenelta kuulin. +Elääkö hän? + +YRJÖ. Se murheellinen, mutta jalo kukkanen. Hän elää. + +TYKO. Hän ennen, niinkuin muistan, mielellään lumivalkeaa liinaa +päässänsä kantoi. + +YRJÖ. Senkaltainen usein vielä nähdään hänen tumpuria kihariansa +verhoovan. + +TYKO. Siinä haamussa on hän väikkynyt sieluni silmän edessä sinisissä +kaukaisissa saloissa täällä.--Yrjö, me olemme tehneet miehuullisen +retken, jonka unohduksen yöhön ei jäämän pidä. + +YRJÖ. Teitä onni on ohjannut. + +TYKO. Mutta kourilla kovilla. Paljon sulle vielä kertoilemme tästä +tiestä. Mutta muista asioista nyt.--Mitä kuuluu itselles, miten elät? + +YRJÖ. Omalla turpeellani, ja milloin kuleksin ympäri metsissä, joissa +luotini jo on veristänyt monen kyynysilmäisen kontion. + +PAULI. Olet jättänyt siis kirjas ja tieteellisyyden tien? + +YRJÖ. Peijakas! elävässä kirjassa nyt tutkiskelen rakkauden oppia, ja +hedelmiä se kantaa. + +TYKO. Oletko nainut? + +YRJÖ. Korean, ruskeasilmäisen heilakan, joka on kasvanut kunniallisen +talonpojan katon alla, niinkuin hänen rakas aviopuolisonsa itse. + +TYKO. Toivoni on ettet ole tehnyt kaduttavaa liittoa. + +YRJÖ. Täysverinen, terve ja raitis kuin vuorivuohi on nuori +vaimoni.--Asia on tämä: Useinpa metsän ihanassa hämärässä kohtasimme +toisiamme. No, kuinka hyvääns; mutta täytyipä siitä äkisti tulla +vihkiäiset. Kuitenkin on kaikki hyvin, häneen tydyn. Eläköön aviosääty! +Siihenpä astuu kohta Tykokin, jos hän lupauksessansa on luja. Mutta +riennä, ettet saa pyhkeillä leukaas. + +TYKO. Mitä tarkoitat? + +YRJÖ. En juuri mitään. (Erikseen.) Nyt ehkä haastelin tyhmästi. Mutta, +tuhannen peeveliä! enhän tiedä mikä nyt on viisaammin tehty, joko salata +kaikki, vai ilmoittaa, kuinka on laita. + +TYKO. Hän ei ole siis kestänyt koetusta? + +YRJÖ. Mitä! Mistä päätät niin? + +TYKO. Sun puheestas ja katsannostas. + +YRJÖ. Hän vastaanottaa sua riemulla. + +TYKO. Sinä juonittelet, haastelet vältteliäästi. Maa ja taivas! Nyt +vetää iloni henkeänsä syvästi ja vartoo mitä tuleman pitää.--Oi Yrjö! +Jos mua pidät ystävänäs, niin sano kaikki, kaikki kätkemättä mitään. +Selvällä vedellä tahdon purjehtia, nyt liioinki koska pitkän matkani pää +on näin läsnä. Sentähden, jos uhkaisi minua vielä joku vaarallinen kari, +niin osoita se mulle, etten itse satamassa joudu haaksirikkoon. Yrjö, +Yrjö! ystävyytemme nimessä sua vannotan ilmoittamaan kaikki. + +PAULI. Se tee, Yrjö; paras aina tietää totuus. + +TYKO. Kirkas totuus, kirkas! + +YRJÖ. Kuule sitten ja ole tyyni. + +TYKO. Niin olen. + +YRJÖ. Tietäkäät, että viha niinkuin musta muuri vielä eroittaa Viitalan +ja Kuuselan. Tiedon, Tyko, sai sun isäs salaisesta kihlauksestas +Kuuselan tyttären kanssa, siitä hän julmistui, perinnöttömäksi sun +julisti ja ottopojaksensa valitsi heimolaisenne, Niilon. + +TYKO. Onpa murheellista tulla hylätyksi isältä; tämän taidan kantaa +kuitenkin, se tosin musertaa sydäntä, mutta ei katkaise elon hermoa, +mutta jos pimenee multa aurinko, josta henkeni valkeus tulee, niin +kaikki hyvästi jääköön.--Mutta taidanpa kantaa tämänki, taidan kyllä +kuin kylmä kraniittipylväs. Sentähden, nyt anna kaikua sanomista +pahimman, sano että Elma on mun pettänyt, ja niin kukista se +toivonlinna, jonka äsken rakensin ja jonka huipun ympärillä purpuraiset +pilvet hohti; alas työnnä kaikki. + +PAULI. Mikä käännös olis tämä meidän onnessamme! + +YRJÖ. Mikä kiukkuinen voima saattoi mun tähän teille tuomaan näitä +kiusan tietoja ja samentamaan ilojuomaanne näin! + +TYKO. Nytpä tiedämme sitämukaan itsemme käyttää kotihin tultuamme ja +taidamme kenties kaikki vielä parhaaksi kääntää. Nyt aluksi me +muukalaisina, tuntemattomina oleskelemme isäimme huoneessa, koetellen +heidän valtasuontansa, joiden kanssa joudumme tekemiseen.--No, mitä +tiedät Elmasta? Ken astuu esiin mulle kilpakosijaksi? + +YRJÖ. Sulle asian kerron, jonka kuitenkin pidän mitättömänä, mutta +kerran luvattuani sulle ilmoittaa kaikki, niin tahdon sen kertoa.--Tämä +Niilo, joka toisen perustalla nyt ylpeilee, mulle ilmoitti kerran, koska +viini hänen aivossansa kuohui--selvänä hän kyllä taitaa vaikenemisen +konstia--että sekä Elma että Kuusela ovat viimein hänen. Riemuten hän +kertoili neidon lemmistyneeksi häneen auttamattomasti. Häneltäpä kysyin, +olisko tämä visseytensä perustettu neidon omiin lupauksiin. »Hm», hän +sanoi, »sen näen ulkokirjoituksesta, ja mitä isään kuuluu, niin +tiedänhän, että raha nyt niinkuin ennenkin on tekevä ihmeitä», niin hän +haasteli, mutta luulenpa hänen erehtyvän. Ja jos myös neito olis häneen +taipuva, niin asia ei käy päisin Niilon elatusisän tähden, ja kaikkea +rikkauttansa ei se poika lemmellensä uhraa. + +TYKO. Ihastuttaa taitaa tämä neito, voimallisesti ihastuttaa.--Nyt +vakoojaksi käyn ja jos huomaitsen sydämensä suostuvaksi toiseen, niin +olkoon menneeksi. + +PAULI. Julkisesti käymme esiin ja sitten sallimus ja taivas työnsä +tehköön. + +TYKO. Sen itse teemme, niin, me itse.--Päätökseni seisoo lujasti. + +YRJÖ. Immen luoksi viipymättä, ja näkemän sun pitää hohtava lempensä sua +kohtaan. + +TYKO. Haa! hyppäisinkö luoksensa, sanoen: tässä olen, älä hylkää vanhaa +kosijaas, vaan pidä häntä lämpöisenä vielä ja anna Niilolle rukkaset? + +PAULI. Nyt korskea mieles sun eksyttää; ei ole sulla kylliksi syytä +tainkaltaiseen tekoon, tahi etsit tekosyitä hänestä päästäkses, ja siis +et lemmi häntä enään. + +TYKO. Pauli, Pauli! tätä herjausta en juuri kärsis muilta. Mutta kuule +syyni. Koska, lähteissäni sotaan, jätin jäähyväiset tälle neidolle, me +silloin vannoimme valan niin korkean ja pyhän, että hän, joka sen rikkoa +taitaa, ei ole ansaitseva tulla rakastetuksi, ei, vaan kirotuksi.--Tämän +uskollisuuden lupauksen teimme. Alköön houkutelko sydäntämme kenkään +muu, vaikka eroittaisi meidät onneton kohtalo ijankaikkiseksi, vaan +muisto lemmestämme ainoa ilomme olkoon aina kuolemaan. Sen vannoimme +esi-isiemme luitten, oman tuntomme ja kuolemattoman sielumme nimessä, ja +todistajiksi huusimme Jumalan ja taivaan. + +PAULI. Ankara vala! + +TYKO. Tämä tapahtui kunnaalla siellä, josta maantie alas lakeuteen +kärmeilee ja äärettömän kauas silmä ehtii. Ja oli se ilta sunnuntain, ja +pimeät pilvet, raskaasti kiiriskellen ylitsemme, peitit korkeuden +kannen. Kaunis oli silloin impi rinnoillani; katseestansa säteili +taivasten autuus ja kainosti leikitsi lempi huulillansa.--Ihanata oli +tätä iltaa muistella. Mutta, neito, oletko nyt saastuttanut nämät +muistot? Siitä tahdon varmuuden ennenkuin sun haltuus onneni heitän. + +YRJÖ. Jos impesi nyt toiseen katsahtaa, niin mitä aiot? Käyt kaiketi +kamppaukseen miehes kanssa? + +TYKO. Jos narri olisin. Mä valanrikkojaa kiroon, hänet ijäiseksi unohdan +ja toivon vielä toisen naisen löytyvän itselleni. Hänet unohdan, vaikka +olis hän kaunis kuin kesä-yössä Sulamit, vaikka katuiski hän tekoansa ja +maassa edessäni rukoillen matelis. Tämä kuule, taivas korkea, tämä +lupaukseni on, ja, se tietään, ennen kuolemaan kuin siitä poikkeisin +mitä olen luvannut. Tämä avu, tämä into miehuuden on tehnyt mainioksi +sukuni, jonka mielilause on: »kuin kallio myrskyssä». + +PAULI. Emmepä sua taida ohjata, sen tiedämme. Arpa on siis heitetty. Ja +jos kavaluutta löydät, missä uskollisuutta toivoit, niin pettäjää +kohdatkoon onnensa osa. Niin lausun, vaikka olen hänen oma veljensä. + +TYKO. Äänettömyyden lupauksen tahdon teiltä. Huomatkaat: kuinka vielä +asiat muodostuneekin, niin älkäät tielleni käykö tekoani hämmentämään; +se luvatkaat. + +YRJÖ. Nyt käytä itseäs miten mielit, minä olen vaiti. + +PAULI. Sinä tiedät meihin taitavas luottaa. + +TYKO. Nyt kotiin! Kotiin? Kotoa ei ole Tykolla; Niilo, se valtakunnan +petturi, on Viitalan poika ja perillinen. + +PAULI. Isäni sen herjän kerran kuolon kidasta osti vapaaksi, ja siitä on +alku Kuuselan köyhyyteen.--Mutta rientäkäämme matkamme päähän. + +TYKO. Heille esittelemme itseämme matkustavina vierailta mailta. + +PAULI. Mistä maasta, veljeni? + +TYKO. Franskan maalta. + +PAULI. Ja vaeltelemme, tutkien kansakuntain eloa täällä pohjoisissa +maissa.--Tämän pelin synkeällä mielellä aloitan. Olkoon menneeksi! + +YRJÖ. A la bonneheure! sinä franskalainen.--Onni olkoon tulitorninne +vielä, ja ne sumuiset pilvet, joita nyt eteenne kiiritellyt olen, pian +hälventykööt pois, ja sitä kirkkaampana loistakoon taivaanne taas! +(Menevät.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Parooni Maunon huone Kuuselassa. Niilo tulee sisään perältä.) + +NIILO (yksin). Nyt parastani koetan, nyt on otollinen aika. Kovin +ahdistaa nyt parooni Maunoa Viitalan herra, ja sentähden tiedän voivani +häntä taivuttaa käyttämään itseänsä tahtoni mukaan tytärtänsä kohtaan; +ja tytär, isänsä onnettomuutta nähden, on viimein suostuva +vastaan-ottamaan tarjotun käteni. Ja sitten teitä yhteenkiihoitan, te +riitaveljet, kamppaukseen veriseen, toivoen siinä herra Markuksen veren +juottavan ahnetta tannerta; jos ei, niin onhan kädessäni henkes. +Peittäkäät pimeyteen tämä, te pimeyden henget, että kuolon-enkelin työnä +pidetään, vaikka ihmiskäsi katkaisnut on elämän kalliin langan.--Haa! +kauhistunko?--Ei, ei! niin käyköön, jos ei toisin onnistu. Jos +taistelussa et kaadu, mun elatusisäni, niin makeasti nukut jonakuna +myöhäisenä ehtoona, juotuamme kahden kesken kuin ystävät parhaat, nukut +uneen, josta ei heräy.--Viitalassa ja Kuuselassa vallita tahdon ja +kauniin Elman vaimokseni saada, se on se onnen kunnas, jonne ehtiä +tahdon. (Mauno tulee oikealta.) + +MAUNO. Niilo!--Niin, tiedänpä mitä on sulla kerrottavaa, niin, niin, +maksun aika on mennyt ohitse ja parooni Markuksella on valta minut +karkoittaa talostani. Pantattu on tilani, ja ei riitä edes tämä, +helvettiin menee ehkä kaikki irtain myös, ja maantiellä seison.--Hän +tahtoo niin kiireesti kuin mahdollista tuomion käymään täyteen? + +NIILO. Katkeruudella täytyy mun ilmoittaa, ettei hän teille enään suo +monen vuorokauden viivytystä. Nyt, saatuaan vihamiehestänsä näin oivan +nappauksen, hän iskee kiinni kuin kauvan ärsytetty karhu. + +MAUNO. Ja hänkö käteeni kurottaisi kerjuusauvan! Ennen kuolema!--Ei, +miekka vasten miekkaa, niin joutukaamme yhteen ja rakentakaamme Kalmalle +verinen uhripöytä. + +NIILO. Herra, muistakaat toki... + +MAUNO. Kirous! Mitä elämästä täällä? Kaikki maistuu sapelle, kaikki +synkeälle näyttää; maan ja taivaan on vihan perkel mustalla +kauhtanallaan peittänyt ja tehnyt sydämmeni autioksi ja +katkeraksi.--Niilo, usko mitä sanon: koska nuoria olemme ja ylevät +aikeet poveamme polttaa, niin emmepä taida aavistaa, kuinka suuri on +elossa vihan voima, kuinka vaikea voittaa. Vihamiehemme muisto meitä +lakkaamatta vaivaa, meiltä riistää päivän hauskuuden ja yön unen. Niin +vallitsevat meitä himoin myrskyt, nimemme kuluu elämän kirjasta +pois--jos niin on kuin opetetaan--elämän kirjasta nimemme kuluu ja +sielumme saaliiksi joutuu pimeyden enkelille. Mutta voi! koska kohtalo +näin on niellyt olentomme pyörteisinsä, ken taitaa silloin kirkkaalla +otsalla seistä ja hymyillä, jos ei hän ole Sokrates?--Hän ryöstää +minulta tämän pienen, rakkaan turpeen, joka kerran omakseni suotiin, +kalliin synnyinmaan piirissä. Tämä aatos pyörryttää! + +NIILO (erikseen). Nyt uljaasti esiinryngätä tahdon. (Ääneensä.) Ja +pelastuksenne on toki läsnä. Te ymmärrätte? + +MAUNO. Ymmärrän. Summan, jonka velkaa olen Viitalaan, sä mulle tarjoot, +mutta tyttäreni hintana. Hävytön! muista että kerran melkein saman +summan sun tähtes menetin ja pelastin sun pyövelin kirveen alta. + +NIILO (erikseen). Nyt tahdon itseni teeskellä kuin mies. (Ääneensä.) +Tiedänpä, että väärin teen, Jumal' avita! sen teen, mutta kaikki lempeni +tähden. Oi, että sen voima on niin hirmuinen, että se meitä pakoittaa +käytöksiin, joita omatuntomme ei aina hyväksy! Mutta ihminen on heikko, +heikko olen minä.--Tosin on teillä syy minua hylkäämään, kovin halpana +pitämään, mutta jos tuntisitte toki sydämmeni polttavan hohteen, niin +tuomionne ehkä lieviäisi.--Kuinka hyväns', mutta asiaa arvelkaat. +Vilauksessa on velkanne suoritettu, te vallitsette maallanne ja +huoneessanne aina kuolinpäivään, ja tämä kaikki maksoi ainoastaan pari +sanaa teiltä, pantuna tyttärenne sydämmelle. + +MAUNO. Pari voiman sanaa, niin on tarkoitukses. Lastaniko siihen +vaatisin, johon ehkei taivu sydämmensä? Häntä lähene itse ja onneasi +koeta, ja tempaa poveltani pois tuo verta janoova vamppyyri, joka +vähitellen kaiken nesteen olennostani imee. + +NIILO (erikseen). En ymmärrä miksi kamoon lähestyä tätä neitoa, ja jos +sen tehdä voisin, niin pelkäänpä, että kiellon saan. Ei! ensin +valmistelkoon häntä isä. + +MAUNO. Sä olet vaiti. + +NIILO. Tyttärenne on melkoinen haaveksija, pitää itsensä jonkun +lapsekkaan lupauksen kautta sidottuna entiseen lemmittyynsä. Ei siis +sovellu minulle koettaa häntä järkäyttää siitä, mutta teille hyvin, +koska olette isänsä ja yhdessä riippuvat teidän molempain kohtalot. + +MAUNO. Mitä voin, jos sydämmensä on vastoin? + +NIILO. Hänen kanssansa jutelkaat toki. Kenties on sielunsa mua kohtaan +vieras nyt, mutta muutos, äkkinenki, ei ole mahdoton. Hän kuvailkoon +itselleen että ehkä juuri minä hänelle Luojalta olen määrätty; +senlaisilla aatoksilla on joku salainen, ihastuttava vaikutus neidon +taipuvalle sydämmelle, ja se, joka äsken hänen silmissään oli mitätön, +on kaunis nyt.--Oi, tehkäät parastanne, häntä kohtaan isän oikeutta +kohtuudella käyttäin. Koettakaat mitä sana voi, kuvatkaat palavasti +hänen eteensä se onneton tila, johon Viitala teidät taitaa syöstä, jos +ei hän, tyttärenne, teitä tahdo pelastaa, joka kuitenkin on hänen +voimassansa. Ehkä ei myös vahingoita saattaa ymmärtämään, että miekatkin +siinä leikissä vielä taitaa välkkyä ja sydänverta vuotaa. + +MAUNO. Se ehkä tapahtuukin. Jos muuten hänestä en suoriu, niin nähdä +tahdon sen sonnikoiran verta kerran vielä.--Mutta huomaa, poika, kenen +kanssa olet tekemisissä, niin, huomaa. Mitä sanois hän, saatuansa tiedon +ottopoikansa naimahankkeista? Kuinka luulet? + +NIILO. Minä Viitalasta kiireen passin saisin; siitä ei epäilystä.--Mutta +salattuna kaikki olkoon joku aika eteenpäin; koetanpa miten taidan häntä +saattaa toiseen mieleen. Mutta jos en siinä onnistu, niin menköön +Viitala ja rikkauteni kaikki; niin voimallinen, korkea on lempeni +kaunista Elmaa kohtaan. Kaikki hylkään hänen tähtensä, ja vaimoni ei +toki puutetta kärsimän pidä; sen tulevaisuus on osoittava. + +MAUNO. Mutta malta, mon cher. Eipä ole vielä käsissäs Viitalan +huoneenhallitus; mistä siis tämä rahasumma? + +NIILO. Minä komean Viitalan perillinen olen. Rahat ovat kädessänne, niin +pian kuin löytyy tyttärenne nimi naimasuostumuksessa, joka on tehtävä +salaisuudessa.--Aatelkaa, herra, jo huomenna taidatte otsanne jalosti +nostaa vasten Viitalaa, seistyänne ainiaksi omalle kentällenne, ja +viimein, ja sinne olkoon pitkä aika, kallistuu päänne makeaan lepoon +tässä kauniissa Kuuselassa. + +MAUNO. Tule huomenna, Niilo, huomenna! Mitä voin nyt tytärtäni kohtaan, +koetan, mutta itse pitää sun hänen kanssansa haasteleman päätössanat, +sen tahdon.--Huomenna; aikamme on tärkeä.--Nyt jätä minut. (Niilo +menee.--Mauno yksin.) Tyttäreni, sulta pelastusta nyt toivon.--Hän käy +laatuun sun mieheksesi; niin, miksi ei? Viisas on hän, reipas myös ja +sydämmensä hellempi kuin luullaan. Sen huomasin nyt. Hän käy +laatuun.--Tyttäreni, tyttäreni, nyt täytyy sielus taipua hädän +vaatimuksen mukaan. (Martti tulee.) Mitä tahdot? + +MARTTI. Hm, herra parooni. + +MAUNO. Onko tämä vastaus? + +MARTTI. Saanko luvan? + +MAUNO. Sano! + +MARTTI. Peijakas! kohta luulen tässä vasaran paukkuvan. + +MAUNO. Kohta, Martti! + +MARTTI. Mutta kuulkaat pieni neuvo. + +MAUNO. Kuulenpa. + +MARTTI. Te lahjoitatte minulle kulta- ja hopeakalunne ja muut kalliimmat +koristukset, joita löytyy pesässä; minulla on taasen valta teille kaikki +lahjoittaa takaisin, koska hirmumyrsky Viitalasta on puhtaaksi lakaisnut +Kuuselan. + +MAUNO. Haa! se lakaisee meidät kaikki tielle tietämättömälle. + +MARTTI. Hyvä siis jos on jotain muassamme sillä tiellä. + +MAUNO. Martti, nyt närkästyn sinuun, ja jos et olis vanha, uskollinen +palvelijani, niin ulos huoneestani sun heittäisin. + +MARTTI. Ja hyvin ansaitusti, hyvin.--Niin, niin, kaikki käy niinkuin +käy, ja vakaasti katselisin päältä, jos en muistelis tytärtänne, joka on +enkeli. Niin, hän on enkeli, mutta herra Niilo on perkele. + +MAUNO. Mitä koskee minuun tämä mies? + +MARTTI. Hän tyttäreenne koskea tahtoo. + +MAUNO (erikseen). Hän on jäljillä, hänen kirottu katsantonsa tunkee läpi +vuorten. (Ääneensä.) Mitä tarkoitat? Sano suoraan, ja tämä selkkaus +pois. + +MARTTI. Siis käskette mun haastelemaan näin: Päästimeksenne tuon +Viitalan lohikärmeen kidasta mielitte tyttärenne uhrata, pakoittaen +häntä vaimoksi herra Niilolle.--Luvallanne kysyn, eikö pyri tämä herra +korean Elman sydäntä kohden? + +MAUNO. Kuule sitten totuus: niin on asia, mutta tästä ole ääneti kuin +hauta; ja muista sanoneeni. + +MARTTI. Se on velvollisuuteni.--Kuinka hyvänsä. Ihmisten olennon ja'an +minä kolmeen luokkaan, jotka ovat maa, helvetti ja taivas. + +MAUNO. Ja tämän jakauksen kanta? + +MARTTI. On naiminen.--Naimaton on maan päällä, onnettomasti nainut +helvetissä, mutta taivaan ilossa tanssii onnellinen pariskunta. Mihin +luokkaan joutuisi nyt tyttärenne herra Niilon kanssa? Pelkäänpä, siihen +toiseen. Tämä mies on tuhlaaja verraton, ja anna tuhlaajalle vaikka +miljonia ja pian haihtuu kaikki pois kuin akanat tuuleen. Voi +tytärtänne, jos kohtalonsa tämän miehen kanssa yhteen liitetään! Hän on +tavoiltansa saastainen. Peeveli! hän mua inhoittaa kuin kärme. + +MAUNO. Kaiketi nyt erehdyt. Luulenpa katsahtaneeni syvältä hänen +sydämmeensä ja löytäneeni sieltä enemmän hyvää kuin luulin. + +MARTTI. Tarkemmin katsokaat! + +MAUNO. Sano minulle, Martti, miksi ei löydy yhtään vanhaa palvelijaa, +joka ei ole nenäkäs ja kopea? Niin on ollut mailman alusta. + +MARTTI. Siis elämän järjestys, jota meidän täytyy kärsiä. + +MAUNO. Mieltäni sä ärsytät, käy toimees, ukko, ja ole koskematta +asioihin, joita et käsitä. + +MARTTI. Oikein, herra parooni. Suutari pysyköön lestissänsä.--Minkä +hinnan määräätte sianporsaistanne? + +MAUNO. Mene hiiteen, porsaines ja tallukkoines! Huolisinko niistä nyt? +Ne hautaa suohon, tahi käske joukko perkeleitä ne syöksemään järveen +korkeimmalta vuorenjyrkältä. + +MARTTI. Siihen ensimmäiseen toimeen on minulla huono selkä, toiseen +taasen huono usko. Yhteen perkeleesen uskon vaan ja hän on Viitalassa, +se vanha lohikärme. Hänpä meiltä riistää niin hevon ja härän kuin emakon +naskinensa, jos ei kitaansa viskata viatonta, lempeäsilmäistä karitsaa. + +MAUNO. Martti, nyt tahdon jäädä rauhaan. + +MARTTI. Jumalan rauhaan! herra parooni. + +MAUNO. Tätä tietä, ja käske tänne tyttäreni. + +MARTTI. Karitsan saatan uhriksi valmistettavaksi. (Menee vasemmalle.) + +MAUNO (yksin). Sä sitkeä ja uppiniskainen kami! Kuitenkin pelkään sun +aavistavan oikein, pelkään että murheellisen tulevaisuuden lapselleni +rakennan. Mä tiedän, ettei hän tätä miestä taida lempiä. Pitääkö siis +minun väkivoimin häntä syöksemän tahi ulos huoneestani Viitalan +verikoiralta syöstyksi tulla? Mitä teen? kahden virran-kierroksen +keskellä väikyn. (Elma tulee vasemmalta.) + +ELMA. Min tahtoo isäni? + +MAUNO. Käy likemmä +Mun tyttäreni; asian tärkeän, +Mi kaiken elämämme onneen koskee, +Nyt sulle ilmaisen, mun Elmani. + +ELMA. Ja otsallanne vallitsevi yö, +Ja kauheasti vääntyy huulenne. +Mun sydämmeni katkerasti kärsii, +Kun muotonne näin synkeänä nään. +Oi taivaan armo, paista hänen päällens +Ja poista tämä mielen pimeys! + +MAUNO. Niin, armo taivahan ja taivas selvä +On täällä kohta ainoo suojani; +Mut taivaan kans' on tunnoton ja kylmä +Ja kylmempi viel' armo jumalten. +Nyt tietä häviön kaikk' ryntäin käy +Ja meill' ei ole pesää eikä luolaa +Kuin metsän elävillä; eteenpäin +Vaan astelkaamme aina. Niin on laita. +Sä otat kätees mytyn, minä sauvan. + +ELMA. Mut emme epäele kuitenkaan. + +MAUNO. Hän ei mua siirrä huoneestani! Kuule, +Mun lapseni, mi on nyt päätöksein. +Mä riitaveljein kanssa miekastelen, +Ja jos ei kaadu hän, niin kaadun minä; +Ja kaikki hyvin sitten; väsynyt +On rauhakammioonsa ehtinyt. + +ELMA. Ja tämä ompi vakaa päätöksenne? + +MAUNO. Jumal' avita! Mä hänen lävistän +Tai nielee oman verein musta multa. + +ELMA. Mua ennen päästä täältä, kuolema, +Kuin näitä hirmutöitä näkisin. + +MAUNO. Toki löytyy pelastukseen yksi tie, +Mut yksi vaan, ja sinulla on voima +Se avata, jos tahdot. + +ELMA. Sanokaat, +Mill' ihmetyöllä tämän tehdä taidan. +Mä kaikki onneksenne alttiiks annan +Ja valmis olen mihin vaaditte, +Pait käymään vastoin Luojan käskyä. + +MAUNO. Siis huomaa mitä sanon. Herra Niilo +Sua ankarasti lempii, jumaloitsee; +Hän sydämmensä tunteet polttavat +Sua kohtaan isällesi ilmoitti, +Ja silmänsä kuin kaksi tulta leimus. +Suo sydämmes ja onnes hänen huomaans +Ja naimakontrahtihin nimes piirrä, +Niin pelastettu ompi isäs vanha; +Niin, kohta, paikalla, +Kun nimes liittokirjassa vaan löytyy. + +ELMA. Mun isäni, +Mä häntä koskaan lempiä en taida. + +MAUNO. Miks' et? + +ELMA. Mun sieluni on häntä vastaa. + +MAUNO. Oi! keskustele sä vaan sielus kanssa +Ja poista tummat, mielettömät tunteet. +Mä tiedän, tämän miehen luonnossa +On paljon ylevyyttä löytyvä, +Jos luulemmekin ylenkatsetta +Tai röyhkeyttä tai senlaista muuta +Hänen uroskasvoissansa huomaavamme. + +ELMA. Mun lempein ijankaiken leimuaa +Vaan häntä kohtaan, jolle kerran vannoin +Uskollisuuden valan kuolemaan; +Sen vannoin minä ja sen vannoi hän. + +MAUNO. Mun saattaa närkästymään tämä puhees. +Sun valasi on tyhjä, mitätön, +Kosk' isäs tietämättä kihlauit, +Ja onnes liitit vihamiehein poikaan. +Mut jättäkäämme tämä. Kuinka hyväns, +Sun sydämmesi hirmuvaltias +En olla tahdo.-- +Siis synkeet tunturit mun piirittää +Ja toivontähti ijankaikkiseksi +Nyt kovan onnen mustiin pilviin sammuu. +Mut kohta vuotaa veri koskena, +Ja tulkoon kuolema ja helvetti! + +ELMA (polvillaan isänsä edessä). +Mun armas isäni, ma rukoilen, +Vieroittakaatte mielestänne pois +Tää verinen, tää julma kostotyö. + +MAUNO. Mä tytärtäni rukoilen, mut turhaan. + +ELMA. Te multa mahdotonta rukoilette. + +MAUNO. Sä multa mahdotonta rukoilet. +En anna itseäni kaahata, +Kuin koira huoneestani ulos, +Sen miehen kautta, jota vihaan; +En myönny siihen. + +ELMA. Me nöyrtykäämme sallimuksen alle, +Niin rauha jälleen sydämmiimme palaa. +Oi! jättäkäämme koto tämä +Ja itsellemme toinen etsikäämme. +Se vaikk' on pieni maja, mutta ilo +Ja rakkaus ja levollinen mieli +On majassamme uskollinen vieras. +Ja hallituksesta tän pienen huoneen, +Sen asujanten ravinnosta aina +Mä, kasvinsisareni kanssa, +Oon äitillisen huolen pitävä. +Osaamme kutoa ja neuloa +Ja kullall' ommella, ja askareihin +Jo aikaisin mä olen tottunut, +Ja siitä kasvatustanne mä kiitän. +Siis älkäät murehtiko, vapaasti +Vaan ottakaamme vastaan kohtalomme. + +MAUNO (erikseen). Haa! tämä sattuu, osaa kaikkialle +Kuin säteet aurinkoisen kultaloimost'. +Vaan eipä auta, jyrkkä olla täytyy, +Takoa kiinteästi viimeiseen. + +ELMA. Te ootte äänetön. + +MAUNO. Mun tyttärein, +Nyt sanojasi menettelet hukkaan, +Mun päätöksein on järkähtämätön, +Ma lujana kuin ikivuori seison. + +ELMA. Te olette mun armas isäni. + +MAUNO. Nyt en ol' armas; tuho lähestyy +Mun huonettain, ja karkaista mun täytyy +Nyt sydämmeni kovaksi kuin teräs.-- +En kärsi tätä. Ylös, tyttärein, +Ylös paikalla, ja heitä rukoukset. (Elma nousee ylös.) +Nyt jääköön tähän neuvonpitomme, +Mut huomenna sä lausu päätökses. +Ja tätä ellös unohda: +Jos tahdot, niin mun taidat pelastaa, +Jos et, niin kuolen tahi kuoletan. +Oi, kuolon sylihin mä halaan päästä!-- +Mun poikani, mun Paulini, jos kerran +Sun vielä näkisin.--Sä kaunis olit, +Ol' katsees tyyni, vakava ja kirkas +Kuin puhtaan neitseen, mutta uskallus +Kuin jalopeuran povessasi löytyi. +Oi, tahtoisinpa ennen kuolemaani +Sua kerran syleillä, mun poikani! (Menee). + +ELMA (yksin). Oi, tahtoisinpa ennen kuolemaani +Sua kerran syleillä, mun Tykoni! +Mi ihanuus, kun murhe meitä painaa +Ja muiden onnettomuus reutoilee, +On muistaa lempeet' kuvaa kultasemme, +Mi paistaa tänne mailta kaukaisilta +Kyynelten sateen läpi. Oi, mun Tykoin, +Niin kaunis kuni päivä autuuden, +Mink' hekuman sä sielulleni annat, +Kun muiston temppelissä kanssas käyn! (Hanna tulee.) + +HANNA. Sisareni, minä tiedän sun sydämmes ahdingon; sillä kaikki olen +kuullut. Suo anteeksi! + +ELMA. Hän on mua kohtaan ankara. + +HANNA. Niin, ankara, ankara! Kuinka on mielensä näin muuttunut? + +ELMA. Hän vimmoissansa etsii kuolemaa ja veriseen taisteloon kiirehtii, +jos en kättäni ja sydäntäni anna Niilolle. + +HANNA. Mutta malta: et tarvitse kuin kirjoittaa nimes naimaliittoon, ja +isäs on pelastettu. + +ELMA. Mutta mitä luvannut olen, täytyyhän mun viimein täyttää, jos en +häntä tahdo pettää? + +HANNA. Muistelkaamme Niilon käytöstä tässä asiassa isääs kohtaan. + +ELMA. Me olkaamme kuitenkin tekemättä väärin. + +HANNA (erikseen). Olisko tämä vääryys ja synti? + +ELMA. Huomenna hän tahtoo kuulla päätökseni. + +HANNA. Ei, ei ole tämä synti eikä vääryys. Muista: Niilon hengen sun +isäs kerran lunasti melkoisen summan kautta, josta juuri alkoikin +köyhyytensä; nyt on hän, se kiittämätön heimolainen, tilaisuudessa saman +summan maksamaan takaisin ja perikadosta pelastamaan perheemme, mutta +eipä tee hän sitä, ellei hän palkinnoksensa, saaliiksensa saa sydäntäs, +se hävytön, kunniaton vintiö.--So'aistu on isäs, koska ei hän kylliksi +huomaa kaikkea ilkeyttä tämän kosijan käytöksessä. + +ELMA. Nytpä näen, kuinka suuri on vihan voima. + +HANNA. Niiloon enemmin kuin Viitalan herraan hänen närkästyä pitäis; +mutta molemmille tapahtukoon oikeus. Että Niilo isällesi maksaa, mitä +hänen maksaa tulee, sehän ei ole muu kuin oikeus ja kohtuus.--Tule, +sisareni, ja rohkeasti itses varusta huomiseksi. + +ELMA. Miten tulee minun tehdä? En tiedä, sisareni armahin. + +HANNA. Neuvoani seuraa.--Tule! (Menevät vasemmalle.) + + + +MUUTOS. + + +(Parooni Markuksen huone. Markus, Tyko, Pauli ja Yrjö tulevat periltä.) + +MARKUS. Sisään, iloiset herrani! (Huutaen vasemmalle.) Viiniä tänne, +poika! Paikalla!--Istukaat, vieraani, ja olkaat huoneessani kuin +kotonanne, Seinen-virran partahalla. (Istuvat ympäri pöytää. Viiniä +tuodaan.) Teidän muistoksenne, herrat! + +YRJÖ. Herrat Gallian maalta! + +PAULI. Teitä kiitämme. + +TYKO. Kiitämme maljan edestä ja tyhjennämme sen pohjaan Suomen +kunniaksi. + +MARKUS. Mille tuntuu teistä kylmä Suomenniemi? + +PAULI. Meitä miellyttää tämä maa. + +TYKO. Me sitä rakastamme. + +MARKUS. Ihmeellistä kyllä. Mitä viehättävää ja merkillistä tarjoo teille +sen luonto? + +TYKO. Paljon. + +PAULI. Meitä haluttaa tutkistella kansaa, etenki sitä yhteistä. + +MARKUS. Tiedänpä teidän sen uuden hengen lapsiksi, joka parhaillaan on +ympärileviämässä tässä Europassa ja joka viimein valtakunnat ja kaiken +järjestyksen kumoo ja ihmiskunnan hävitykseen saattaa, jos ei sitä +ajoissa estetä, kuristeta, että vaikenee hän ijankaikkiseksi +villivaltaansa saarnaamasta. Välttämättömät ovat täällä etevyyden +oikeudet ja säätyin pykälät. »Tee talonpojalle oikein, vaan älä hyvin», +se on vakuutukseni alamaisiani kohdellessa. Jumal' avita! hälle oikeuden +teen, en kynnen-mustan vertaa vääryyttä, mutta jos hän pyrstöjänsä +tahtoo röyhistellä, niin... + +YRJÖ (erikseen). Katsos hänen silmäripseitänsä ja kauhistu. Nyt laukee +sieltä kova ampuma.--Fyr! + +MARKUS (lyöden nyrkkinsä pöytään). Keppiä selkään! + +YRJÖ. Haa! + +MARKUS. Haa, Yrjö! Oletpa suuri veitikkä, sen tiedän, mutta pidänpä +sinusta, vaikkei löydy sinussa pisarata aatelisverta. + +YRJÖ. Ei pisarata. Se on puhdasta, herra. + +MARKUS (nauraa). Mutta juo, sinä junkkari. Juokaat, herrat.--Jos, +katsellessamme mailmaa, eri lailla aattelemmekin, niin olette nyt +kuitenkin vierainani, ja onneton se, joka teitä huoneessani +loukkaa.--No, mitä aattelette herrasta Kuuselassa, jossa kävitte eilen? + +TYKO. Hän tuntui kelpo mieheksi. + +MARKUS. Ja hän on kuitenkin pahin vihamieheni. + +TYKO. Ikävä asia. Se tietysti häiritsee elämänne rauhaa. + +MARKUS. Ei hätää. + +TYKO. Epäilenpä. Mutta toivokaamme tämän vihan viimein karkoittuvan +kauvas ja ystävyyden astuvan sen sijaan. + +MARKUS. Ennen teidän Ardenni- ja Pyreneanvuoret toinentoistaan käyvät +suutelemaan, kuin sovintoon me; ei elossa täällä eikä tuolla, kylmän +haudan toisella puolla. Tultuamme yhteen helvetissä, säästämmepä +perkeleiltä kaikki vaivat meitä kohtaan. Kas kuin me oikein +toinentoistamme siellä kouristelemme, niin laskevatpa tulihaarunsa +pimeyden enkelit ja katselevat meitä suurilla silmillä. Jos joutuisimme +yhteen taivaassa, joka tosin olis kepponen, niin toinen meistä sieltä +Pietarin ulospotkaista täytyis. + +PAULI. Ankara viha, ja läheisimpien naapurien välillä. + +MARKUS. Näistä tienoista hänet kohta siirrän, se on vallassani. + +TYKO. Millä keinolla, herrani? + +MARKUS. Tämä on asiamme: Vuotta viisitoista sitten lainasin hänelle +summan rahaa, luvaten sitä häneltä ei ennen vaatia kuin tämän ajan +mentyä, ja nytpä on se mennyt. Tuomio on jo kädessäni, ja kahden, kolmen +auringon kiertyessä on sekä talonsa että suurin osa irtaintansa minun, +ja maantiellä seisoo mies.--Triumf! + +TYKO. Eikä armoa yhtään? + +MARKUS. Viivytystä ei tiimaakaan, se on päätökseni. + +PAULI. Herra parooni, teidän maljanne juon, toivoen teille onnea kahden +kartanon hallitsijaksi. + +MARKUS. Minä kiitän, herra Bertram. Niitä kuitenkaan en hallitse enään +kauvan, kohta heitän kaikki ottopoikani haltuun. + +TYKO. Äärettömästi lienee hän teitä kohtaan tästä kiitollinen. + +MARKUS. Olenpa huomannut hänen rakastavan minua hellästi kuin oma lapsi, +ja sievä on käytöksensä kaikin tavoin. Ja kuitenki, vuosia muutamia +sitten, hän riehui niellen elon hekkumaa; mutta myrsky asettui ja +myrskyn jälessä tuli kaunis ilma.--Kiltti poika aina siitä asti, koska +otin hänet huoneeseni. + +TYKO. Oman poikanne teiltä tempasi onni armoton? + +MARKUS. Hänet tappoi sota. + +TYKO. Ja siitä olette varma? + +MARKUS. Uskottava asia. Tosin haastelee maineet ristiin. + +TYKO. Jos hän palaisi kotihinsa takaisin? + +MARKUS. Isän kotoa ei ole hänellä enää. + +TYKO. Olettepa isänsä te. + +MARKUS. Häntä en tunne, hänet olen hylännyt. + +TYKO. Kova oli kaiketi syy tekoon niin kovaan teiltä. + +MARKUS. Hän ei käyttänyt itseänsä isäänsä kohtaan niinkuin pojan tulee. +Piina ja kuolema! hän kihlasi vihamieheni tyttären, ja tästä sain vasta +tiedon koska hän jo oli sotaretkellänsä. + +TYKO. Mutta jos hän ylenantais entisen morsiamensa? + +MARKUS. Niin on hän vintiö, kaksinkerroin hänet hylkään. + +TYKO. Mutta jos morsian hänet pettäis? + +MARKUS. Yhtäkaikki; hänet olen hylännyt, ja siihen antoi hän mulle syyn. + +TYKO. Yhtä kysymystä olen mietiskellyt: Kylmeniskö koskaan lemmen linna +häntä kohtaan, jonka suonissa oma veremme virtaa? (Hetken +äänettömyyttä.) + +MARKUS. Herra, hän on minun lapseni. Totta sanoen, häntä muistelen +usein. Urhea poika ja sanassansa pysyvä aina vimmaan asti; perintö +veressä.--Vaan, mitä päättänyt olen, seisoo, seisoo ijankaikkisesti. +Tieto aina päätöksessämme pysyneemme antaa ehjyyden tunteen, voiman +hirmuisen, ja katsanto säkeniä iskee.--Mitä, jos sanani söisin, jota +ennen en ole tehnyt? Mitä, jos kokoilija monivuotisesta kokouksestansa +äkisti kadottaisi puolen? Ei! Niin olkoon kuin määrätty on. Oma poikani +on perinnötön, ottopojalleni tulkoon kaikki. + +TYKO. Mitä, jos nyt myöskin hän, näin sanon leikin vuoksi, rupeisi +kiehtomaan tätä kiellettyä hedelmää, siihen pakoitettuna sen sokean +jumalan nuolelta? + +MARKUS. Kohta säätökseni kumoon, hän marssikoon Viitalasta, ja +kerjäläinen maantieltä saakoon kaikki.--Huomatkaa: kuoltuani on suurin +vihamieheni herrana tässä, jos ajoissa en katsoisi jonkun toisen etua; +sillä hän, jolta kerran sain hengen, ja hän, joka tätä herra Maunoa on +kantanut rintansa alla, he syntyisin olit samasta kohdusta. + +TYKO. Ja sukuvihapa taitaa näyttää näin hirveän karvan. + +MARKUS. Totta, mun herrani.--Mutta juokaat, te myös, herra Bertram, ja +poistakaat tämä alakuloinen muoto. (Niilo tulee.) Donnerwetter, mon Cher +Niilo! Oletko viimein kotona? + +NIILO. Suokaat anteiksi, isäni, anteiksi, herrat. Viivyinpä kauvemmin +kuin tahdoin. (Istuu toisten seuraan.) + +MARKUS. Mutta hikootpa, poikani. + +NIILO. Sahastanne ratsastin yli kivisen mäen. + +MARKUS. Nytpä jäähdytä kuumuutes; (Kaataa hänelle viiniä.) Tässä, +mies!--Ja nyt, herrat, juon minä pohjaan ja toivon teille hyvää yötä. + +PAULI. Hyvää yötä, herra parooni! + +TYKO. Maatkaat makeasti! (Markus menee vasemmalle.) + +NIILO. Makeasti, mun isäni! (Erikseen.) Hyvä että menit. Nyt aika +huimaus; sillä tämän kohtuullisen elämän kautta, jota mun näyn vuoksi +tässä täytyy elää, itselleni liikamäärän kokoon voimia, ja mieli +temmeltää.--Mutta hyvällä tiellä ovat asiat; toivo paistaa kirkkaammin +kuin koskaan ennen. (Ääneensä.) Ystävät, tyhjentäkäät klasinne ja +täyttäkäät ne uudestaan jälleen. Minä paikalla kumoon kaksi. (Juo +pohjaan kaksi klasillista.) + +TYKO. Olettepa vauhdissa. + +NIILO. Vihoissani juon. + +TYKO. Miksi vihoissa? + +NIILO. Kirous! Tulenpa Kuuselasta, ja parastani olen koettanut +saattaakseni näitä naapureita sovintoon, mutta mahdotonta. (Juo.) + +TYKO. Sammumattomaksi tuntuu heidän vihansa. + +NIILO. Ijankaikkisesti. + +TYKO (erikseen). Katsokaamme kuinka, hän itsensä tässä asiassa kuvaa. +(Ääneensä.) Ankara oli kaiketi tämän vihan alkusyy? + +NIILO. Valtiolliset eriseurat sen synnyttivät. Jos teitä miellyttää, +niin tahdonpa teille kertoa tämän näytelmän, jossa minulla myös oli osa +toimintoon; sillä missä jotain uskallettavaa tarjotaan, siinä kernaasti +olen minä.--Mutta olenhan lapsikas haastellessani niskani poikki. Oh! +hyvät herrat, siitä, jota nyt käyn kertoilemaan, mun taidatte saattaa +hirteen; majesteetin rikoksesta, näettekö, niinkuin se kuuluis, ja +syystä kyllä, ystävät. + +TYKO. Olkoon teiltä kertomatta se, jota katuisitte. + +NIILO. Olettepa ystäviäni, ja menestykäät huoneessamme kauvan. + +TYKO. Teissä olemme aina kohdanneet hyväntahtoisuutta. + +NIILO. Iloinen maljanne, toverit! (Juovat.) Juo urheasti, mun Yrjöni. +Sinä tiedät kaikki. + +YRJÖ. Yhtä ja toista, mutta siitä ei mitään. + +TYKO. Hänen poskillansa jo viini hohtaa. + +NIILO. Näin oli tapaus, kumppanit: Jommoinenkin aika sitten, koska olin +vielä nuorukainen, mutta sydämmellä liekehtivällä ja kunniata himoova, +viskasi kohtalo meidät, herra Markuksen, Maunon ja minut, hovi-ilmaan, +jossa silloin kiivaasti riehui eriseurain myrskyt. Samaan liittoonpa +kuuluimme silloin Markus ja minä, niinkuin nyt ja ainakin.--Olipa +tekeillä nerokas tuuma, taitava juoni, tarkoittaen kumota silloisen +hallituksen ja tuon aatelistolta oikeudella vihatun talonpoikakuninkaan +ja jälleen teloillensa saattaa asiain entisen tilan.--Päämaalia kohden +jo kaikki tarkasti kulki, mutta astuipa äkisti eteemme tuo tuntoarka +Mauno ja katkaisi juonemme. Hän vainusi aikeemme ja uhkasi ilmi-antaa +koko seikan, jos emme kohta pysäyisi kapinoitsemasta. Häntä uhkasimme +takaisin, sadattelimme asiaa pitämään salassa, mutta turhaan, +järkähtämättömästi kävi hän lupauksensa täyttämiseen. Silloin julmistui +Markus, vetosi miekkaan, ja pian kohtasivat nuoruuden-ystävät +toinentoisensa taistelotanterella, jossa kiukkuinen onni Markuksen +haavoitettuna maahan kaatoi. Niin tapahtui, ja siitäpä heidän ääretön +vihansa. + +TYKO. Ja siihen myös päättyi valtiolliset tuumanne? + +NIILO. Kaikki. Mutta pahoin olin sekaunut asiaan minä, jonka sija oli +etunenässä. Köysi tai pyövelin kirves ei ollut enään kaulastani kaukana. + +PAULI. Te pelastuitte kuitenkin. + +NIILO. Hän, joka mun vaaraan saattoi, mun pelasti taas. + +TYKO. Herra Mauno? Uskonpa hänet yleväksi mieheksi. + +NIILO. Sydän kultainen ja rehellinen mieli on miehellä, se +vihansuopansakin myöntää täytyy.--Häntä kaiveli, että hän tiesi +saattaneensa piilun heimolaisensa niskalle, ja huomasi, että rahalla, +joka paljon voi, henkeni vielä taitais lunastua. Siihen tarvittava +summa, jolla juuri hän aikoi maksaa velkansa Markukselle, oli hänellä +kädessä ja sillä hän mun päästi kuolemasta, hän mun sitoi ja +päästi.--Tässä istun nyt, kohta haltiana Viitalan ja Kuuselan. Mutta +peijakas! viskaisenpa pian kaikki kädestäni taas. Minä Onnetarta +kiusaan. + +TYKO. Mitä sanotte? + +NIILO. Sydämmeni mun kenties pakoittaa tekoon, joka multa siirtää kaiken +maallisen hyvän. (Erittäin Yrjölle.) Neito on huomenna minun. Uskotko? + +YRJÖ. Häntä terveydellä kuluta. + +TYKO. Miksi kadottaisitte kaiken tämän rikkauden, jonka omistajaksi jo +olette määrätty? + +NIILO. Miksi hylkäsi herra Markus oman poikansa, teki hänet +perinnöttömäksi? Siitä syystä, että poika kihlasi Kuuselan tyttären. +Minä samoin teen ja kadotan kaikki paitsi häntä.--Mutta nytpä ilmaisin +tärkeimmän salaisuuteni. (Erikseen ja noustuaan istumasta ja viskattuaan +tuolinsa vihaisesti nurin.) Hävitys ja kuolema! Että olen näin +karttamaton. Se kirottu viini! + +TYKO. Mikä vaivaa? + +NIILO. Eipä mikään. Mutta jos kaiken tämän nyt olisin ilmoittanut +vintiöille... Mutta teiltä en tarvitse vaatia salaisuuden lupausta.--Ei! +täytyypä teidän mulle luvata kaikki pitää kätkössä. + +PAULI. Olkaat rauhassa; sen lupaamme. + +TYKO. Kunniamme nimessä.--Mutta tämä epäilyksenne ehkä loukkaisi meitä. + +NIILO. Olenpa kokenut mies. + +YRJÖ (asettaen Niilon tuolin sijoillensa.) Mutta istu ja ole iloinen +taas. + +NIILO (istuu). Iloinen, iloinen! Juokaamme! + +TYKO. Teidän muistoksenne! + +PAULI. Ja kaikki levottomuus pois, herra Niilo. + +TYKO. Mitä ilmoititte, on luonnollinen asia, luvallinen ja ihana.--Te +lemmitte tätä neitoa? + +NIILO. Jumal' avita! sen teen. + +TYKO. Kaunis tyttö, ja sieväluontoiseksi hän tuntui myös. + +NIILO. Niin, eikö ole hän kaunis? Ihanat silmät! + +TYKO. Kuin tähteä kaksi. + +NIILO. Kirkkaana otsa kaarteleikse. + +TYKO. Kuin kesäpäivän taivas. + +NIILO. Ne kiharat sitten! + +TYKO. Hämäräiset pilvet taivaan korkeudessa. Eksyä jos sais niiden +yöhön! + +NIILO. Mikä syvä, hellä ja lempeä ääni! + +TYKO. Kuin läntisen hyminä lehtilaaksossa. + +NIILO. Ja hänen suunsa! Herttainen! Niinkuin naisen suu, niin on myös... +Mutta tähtäileepä minua silmänne kuin (nauraa) mustasukkaisen. + +TYKO. Ja olisko ihme? + +YRJÖ. Erehdytpä, Niilo. Herra Charlemagne on samassa asemassa kuin +Lohjan susi. + +NIILO. Hänellä on itsellään. Kaunisko tyttö? Juokaamme hänen maljansa, +ja toinen minun kultaseni muistoksi. + +TYKO. Hänen lempensä lienee totinen ja luja, ei huoli hän vaikka menis +teiltä rikkaus kaikki? + +NIILO. Niin kelpaan toki. Mutta toivo, pysyäkseni kuitenkin +perintö-oikeudessani Viitalaan, ei ole vielä haihtunut.--Markus ja minä +olemme aina valtiolliset liittolaiset, mutta katselipa oma poikansa +alati elämätä toiselta kannalta, ja eroitus tainkaltaisissa vehkeissä on +voimallinen katkaisemaan likeisimmätkin heimouden siteet ja +villivieraista tekemään lujat ystävät, liioinkin koska seistään vielä +haarniskoittuna tanterella. Siis ehkä katsahtaa herra Markus tähän +hankkeeseni vähän leppeämmällä silmällä kuin silloin, koska kysymys oli +omasta pojastansa.--Kaikki toivon käyvän hyvin. + +TYKO (erikseen). Eikä ole toiveesi ilman perustaa. + +NIILO (erikseen). Etpä myönny siihen, elatusisäni ankara, sen tiedän, +mutta tiedänpä myös mihin sulle annan matkakirjeen. (Ääneensä.) Ihana +tyttö! (Juo.) Sulava suu! Niin, lemmekäs impi!--Mutta kuitenkin minä, +mies hurja, vallaton, näitä Melpomene-kasvoja kavahdan, häntä kainoon ja +lemmin kuitenkin; sillä yhteys tämänkaltaisen naisen kanssa, yhteys niin +likeinen kuin luonnon suloinen ja salainen asetus vaatii, siinä on +ihastus ihmeellinen. + +TYKO (erikseen). Sinä saatana! + +NIILO. Yksi seikka kuitenkin, yksi lapsellinen asia tässä tahtoo +juonitella. Asuupa niinkuin joku tumma pelko neidon povessa, että +palaisi vielä sotaretkeltänsä entinen sulhaisensa, petoksesta soimaten +entistä morsiantansa. Muutoin on tämä ensimmäinen lemmittynsä jäänyt +hänestä jo kauvas unohduksen sumuun. + +TYKO (erikseen). Tästä tahdon varmuuden. + +NIILO. Mutta huomenna on kaikki päätettävä. Tuli ja väläys! Huomenna! +Yrjö, käy puhemiehekseni koreasti sinä. + +YRJÖ. En, ystäväni armahin. + +TYKO. Tässä, herra Niilo, teille sydämmenne ambassadeur. Suokaat mulle +käytettäväksi tämä toimi. + +PAULI (erikseen). Mitä! + +YRJÖ (erikseen). Mies hulluttelee. + +NIILO. Te, herra, te mielisitte tulla puhemiehekseni! Olettepa liian +hyvä.--Mutta sopisko tämä muukalaisen? + +TYKO. Hyvin, miehen, joka on syntynyt Champagnen kultaisilla rinteillä. +Ja enkö ole teidän sydämmellinen ystävänne? Neidon tunnen myös. Kaikki +sopii hyvin. + +NIILO. Hyvä, mun herrani! Ja nytpä keksin sukkelan keinon, joka kaikki +esteet lempeni tieltä lakaisee pois, nimittäin jos siihen suostutte. + +TYKO. Mikä on tämä? + +NIILO. Ui! ilkeä nimipä sillä on, valheeksi sitä kutsutaan; mutta +ainoastaan tyhmät tukkipäiset, ahdasrintaiset eivät näe, että löytyy +tätä olentoa kaksi lajia: yksi heistä on alhainen, petollinen, maassa +mateleva kärme myrkyllisellä hampaalla, mutta toinen poutapääskysenä +livertelee, rakennellen rauhaa ja sovintoa. Ja tämänpä tahtoisin pistää +poveenne nyt.--Uljaat nappaukset, herra franskalainen. Olittepa miehen, +herra Markuksen pojan kumppani, joka sotakentälle kaatui, hänen +viimeisen rukouksensa kuulitte, sen lupasitte täyttää, jos sota teidät +kuolosta säästäis. Ja pyysipä hän teitä terveisensä saattamaan isällensä +ja morsiamelleen täällä, ja sitten hän silmänsä ummisti ijankaikkiseksi. +Nyt, sodan melskeistä elossa, olette lähtenyt reisuihin ympäri mailmaa, +ohjaten myös suuntanne tänne synkeään Pohjoiseen, jossa löytyy kuolleen +sankarin morsian. + +YRJÖ. Mutta käykö asia päisin enään? Miksi vasta monen päivän päästä hän +ilmoittaisi sanomansa? + +NIILO. Ainoastaan ämmät ja liprat miehet ovat mieluisan kerkeät +sanomallaan, huolimatta onko se ilon vai murheen sanoma.--Asia käy +laatuun, ja turhasta levottomuudesta se pelastaa tytön. Kuolleeksi +tiedämme miehen varmaan, mutta neito luottaa uniin ja akkain +ennustuksiin ja pelkää hänen takaisin tuloansa. Mutta tämä juoni, tämä +viaton kavaluus kurjan pelkonsa katkaisee ja saattaa onnen Kuuselan +kauniille tyttärelle.--Mitä sanotte, herrani? + +TYKO. Mitä lupasin, sen täytän, enkä unohda esitystänne, josta kenties +on hyöty teille molemmille. + +NIILO. Kätenne! + +TYKO. Tässä. + +NIILO. Oivallista!--Enemmin viiniä! Ihanassa hourauksessa meiltä menköön +kaunis kesä-yö. Enemmin viiniä! (Menee oikealle.) + +PAULI. Mitä, ystäväni! Kävisitkö narritukseen? + +TYKO. Puhemieheksensä rupeen. Paras keino neitoa koetella. + +YRJÖ. Katso mitä teet. + +TYKO. Mitä olen luvannut. + +PAULI. Se ei tapahdu. + +TYKO. Ken taitaa mua estää? + +PAULI. Tyko, sua rukoilen: ole järkevä. + +TYKO. Tehtäväni teen.--Oi kuolema! Minä kohta, kohta joko itseni +ilmoitan tai siirryn pyrstötähden kaukamatkoihin tästä ihanasta helvetin +auringosta, joka mua puoleensa vetää ja taasen puolestansa viskaisee +hävityksen kylmyyteen.--Mikä tuska tämä teeskellys isäimme huoneissa! +Tätä leikkiä en kestä, henkeni tukehtuu! (Menee kiivaasti ulos.) + +YRJÖ. Häntä turhaan varoitamme. + +PAULI. Isänsä pää, itsepintainen ja väkivaltainen, mutta sydämmensä, +lahja oivalta äitiltänsä, kaiken hyvyyden ja lemmen tuli-aarre on.--Nyt +hän riehuu. Oi, Tyko! pelkäänpä, että päälles vedät kovan kohtalon. + +YRJÖ. Kuinka suortuu tämä vyhti, kuinka loppuu leikki viimein? + +PAULI. Pahinta pelkään.--Mutta tästä lähti hän vimmoissansa. Minä +seuraan häntä. (Menee. Niilo tulee viinipullo kädessä.) + +NIILO. Ystävämme ovat menneet? + +YRJÖ. Suokaamme heidän nauttia hetki raikasta ilmaa. + +NIILO. Meidän nauttiessamme viinimarjan nestettä.--Juo, Yrjö! Kohta, +toivon minä, häissäni klaseja kilistelemme.--Vielä olen vapaa, mutta +pian se enkeli mun lujasti kahleisinsa sitoo. + +YRJÖ. Lujasti kuin enkeli Mikhael sitoi Lusiferuksen helvettiin. (Juo. +Niilo katselee häntä tarkasti.) + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Sali Kuuselassa. Elma ja Hanna tulevat vasemmalta.) + +HANNA. Nyt uljautta vaan ja viimein kaikki +On purjehtiva toivon satamaan. +Käy miettimättä esiin; oikein teet +Ja järjellisesti, sen tietää mahdat. +Niin tahtovatpa itse taivaan voimat, +Ett' ansaitun saa vääryys rangaistuksen +Ja palkkans' hyvyys.--Ole huoleti, +Mun sisarein, käy toimeen vakavasti. + +ELMA. Mä ankarasti panssaroittuna +Nyt seison tässä; peli alkakoon. +Ja jospa oiskin mieli synkeä +Kuin syksyn yö, niin ilon naamarin +Nyt murhekasvoilleni panna tahdon, +Ja mitä katkeraksi sydän kuiskaa, +Sen ilmoittakoon ihanaksi kieli. + +HANNA. Kaikk' onnistukoon!-- +Mut isäs, luulenpa, jo lähestyy. +Mä riennän pois ja tämä päätökses +Se näkyköön kuin muutos, syntynyt +Sun omasta, vapaasta mietteestäs, +Vaan ei mun kehoituksieni kautta. (Menee.) + +ELMA. (Yksin.) Niin; käyköön näin, ja koska on se tehty, +Niin ovi Tuonen mulle auetkoon. +En pettää taida Tykoa, mut isäin +Mun täytyy pelastaa; se pelastus +On kuolemani, koska Niiloakaan +En pettää taida. +Oi tuskan päivä!--Mutta Kalman herra, +Niin toivon, minut päästää. Riennä, riennä +Mua syleilemään, kylmä sulhainen! +Tul', painu vasten sydäntäni kuumaa; +Sun muutoin väkivallalla mä tempaan +Pois hautaan morsius-unta kanssain maata. +No, ellös vihastuko minuun, taivas, +Kun muuta tietä syömmein tuskassa +Ei silmäin näe, ellet itse sä +Pian päätä elämäni kuumetta +Ja valmista mua matoin morsiameksi. +Mä toivon toki, että tämä liekki, +Mi tummasti jo liehkuu lampussansa, +Pian näissä myrskyissä on sammuva. +Nyt hetki vielä voimaa, vireyttä, +Ja sitten pääni alas kallistan +Kuin lakastuva kukkanen. (Mauno tulee oikealta.) +Tuoss' isäin. Tule, teeskelyksen henki! +Nyt, murhe, ilon aurinkona loista. (Ääneensä ja lähestyen isäänsä.) +Mun isäin, toivon hyvää huomenta! + +MAUNO. Mun tyttäreni, minä kummastun. +Kuin päivä katsantosi säteilee, +Kun murheen muotoa mä varroin sulta. +Sä olet iloinen? + +ELMA. Näin koska murhe +Tääll' ilon vaatteukseen pukeuu? + +MAUNO. Ei koskaan tätä tulen välkkynää +Voi näyttää kasvot synkkämielisen. +Mut mistä ilos! Mihin päätökseen +Nyt olet tullut asiassamme? + +ELMA. Mun lempein voimall' uudella nyt hohtaa. +Tän' yönä paljon häntä muistelin. + +MAUNO. No ketä muistit, lapsein? + +ELMA. Niiloa. + +MAUNO. Sä lempisitko häntä? + +ELMA. Ei ruma ole hän; ja ihailenpa +Mä käytöstänsä rohkeet', uljasta +Ja aina miehukasta olentoa. +Hoo, piikkipartansa ja kiharansa +Ne häntä soristavat oivasti, +Ja äänensä on niinkuin raudan kalke.-- +Mut mikä käännös! Tätä kaikkea +En ymmärrä. Mä rakastanko häntä?-- +Sen tiedän, että tämä lempeni +Ei armahinta, korkeimpata ole, +Ei sitä pyörryttävää hourausta, +Mi taivaan tienoon meidät nostaa +Ja saattaa vertaisiksi jumalain, +Ei ole tämä sitä. + +MAUNO. (Erikseen.) Syvästi +Sä lemmeit Tykoasi, sen nyt näen. + +ELMA. Mut sanotaanpa: tämä rakkaus +Tuo harvoin meille onnen maallisen. +Miksei, miksei? Se onko ylellisyys? +En usko sitä, koska äänettömyys +Ja pohjattomuus lemmen mitta on. +No, miten ollee. Näitä kaikkia +Mä mietiskelin yönä menneenä +Ja kauppakirjaan nimein piirtää päätin. + +MAUNO. Miks' otsallas on tämä helmikaste? + +ELMA. Sen helle sielussani esiin tuo, +Kun sinne tänne sydämmeni vetää. +Te ootte tyytyväinen, isäni? + +MAUNO. Tää on siis mieles vapaa taipumus? + +ELMA. Työn järjellisen tekeväni luulen. +Mä sanoin: nimeni mä kirjoitan; +Ja enemmänhän ette multa vaadi? + +MAUNO. Mun armas tyttäreni, vanhan isäs +Sä pelastat. + +ELMA. Ja siitä iloitsen. + +MAUNO. Mut voi, jos minun tähteni +Sä oman onnes ijankaikkiseksi uhraat! + +ELMA. Mua, Jumal', auta. + +MAUNO. Tuskass' olet, haa! + +ELMA. Mun isäin, miksi tämä epäilys? +Mi teille onneks on, se mulle myös. +Mi uhraus on meiltä suuri hälle, +Ken antoi meille elon kipenän? + +MAUNO. Sua Herra suojelkoon, mun hyvä lapsein! + +ELMA. Ken tulee? (Tyko tulee periltä.) + +MAUNO. Herra Charlemagne! Terve tuloa! Missä toverinne? + +TYKO. Yksin tulen ja ajan toisen asiaa, ja olenpa kenties liian rohkea. +Niin, pyydänpä puhutella tytärtänne ja kahdenkesken. + +MAUNO. Miksi juuri kahdenkesken? + +TYKO. Teidän luvallanne, minä olen herra Niilon lähetysmies. + +MAUNO. Siis on hän jotain teille ilmoittanut? + +TYKO. Asiasta, joka koskee kahta sydäntä. + +MAUNO. Mitä! Eikö katso hän sen vaativan suurempaa karttavaisuutta, +koska kaikki vielä joku aika tuonnemmas pitää oleman syvänä +salaisuutena? + +TYKO. Teitä kummastuttaa, että hän näin tärkeästä asiasta on antanut +tiedon vieraalle, mutta vieraus käy tuttavuudeksi, ystävyydeksi. +Luulenpa näiden muutamien päivien opettaneen meidän joteskin tuntemaan +toinentoisemme; ja taidanpa sanoa herra Niilon luottavan minuun lujasti, +eikä pety hän siinä. Minä olen kunnian mies. Asian salaamisesta olkaat +suruton, herrani. + +MAUNO. Minä jätän teidät. (Menee.) + +TYKO. (Erikseen.) Ajattelemattomastipa tekisin, jos kävisin kertoilemaan +jutun, jonka hän mulle saneli. Ja luulenpa niin ankaraa nostokankea +tässä ei tarvittavan; hän vähemmällä myöntyy, sen katseensa loimosta jo +näen. (Ääneensä.) Anteeksi, fröökinä; sillä kaiketi kovin julkea ja +sopimaton on teidän silmissänne tämä toimeni. Mutta huomatkaat: minä +olen maasta, jossa aatos lentää tekoon leimauksen vauhdilla, ja silloin +väikkyvät kaikki arvelukset jalkaimme alla. Ja syy siihen, että herra +Niilo näin hellässä, arassa asiassa heittää toimituksen toisen huomaan, +on ihmeellinen kainous luonnossansa, niin hän itse on vakuuttanut. Ja +sentähden, fröökinäni, rohkenen minä nyt käydä hänen puhemieheksensä. + +ELMA. Teitä pyydän istumaan, mun herrani. (He istuvat.) + +TYKO (erikseen). Tämä katsanto, taitaahan se enkelit lankeemukseen +vietellä. Mutta nielköön mun pimeyden kurimus, jos horjahdan. +(Ääneensä.) Niin, tämä herra Niilo on minulle ilmaisnut, että lempii hän +teitä. + +ELMA. Sen on hän ilmoittanut isälleni. + +TYKO. Mutta ei teille? + +ELMA. Ei. Mutta isäni ja minä asiasta joteskin olemme keskustelleet. + +TYKO. Ja mitkä ovat näiden keskustelemisenne seuraukset? + +ELMA. Ovat hyvin suosiolliset Niiloa kohtaan, nimittäin jos hankkeensa +on vakaa. + +TYKO. Hänen himonsa teitä kohden pyrkii voimallisesti.--Hän on siis +teidän mielikuvailuksienne esineenä? + +ELMA. Enpä kiellä, että on aatokseni paljon häneen ollut kiinnitettynä +näinä viimeisinä aikoina. + +TYKO. Te myönnytte häntä seuraamaan halki elämän saaren? + +ELMA. Ajan pituudessa taitaisinko hänelle täysiksi olla? + +TYKO. En käy sitä vannomaan. Mutta nyt hän teidän tähtenne ei öitten +lepoa nauti; verensä kuohuu kuin syksykesällä sen ylevän kuninkaallisen +härkähirven veri. Mutta eihän ole tämä halajamisensa toivoton? Te häntä +sydämmestänne lemmitte? + +ELMA. Tämä kysymys mun saattaa punehtumaan, herrani. Ihanata +lemmityllemme se ompi tunnustaa, mutta kainostelemmepa siihen muille +antaa vastausta.--Olenhan vielä aivan vähän tuttava kanssanne. + +TYKO. Kuitenkin ymmärtäväni luulen tämän punehtumisenne syyn. + +ELMA. Teidän oikein siinä toivon tuomitsevan. + +TYKO (erikseen). Sä lemmit häntä. (Ääneensä.) Tässä asiassa on teillä +ehkä joitakin epäilemisiä, jotka ovat perustetut jo varhaisempiin +kohtauksiin sydämmenne tarinassa.--No, älkäät katsoko minuun noin +ihmetellen ja älkäät pahaksi panko, jos lemmittynne, Niilo, olis myöskin +tästä virkannut jotain ystävällensä. + +ELMA. Siis tiedätte? + +TYKO. Että Viitalan pojan kanssa te olitte kihloissa, hänen kanssaan, +joka vuosia muutamia sitten läksi sotaretkelle ja jonka kohtalo nyt on +kätketty teiltä pimeyteen. Tiedän myös eronhetkellänne tehneenne vakaan +valan, ja juuri tätä valaa luulee herra Niilo teidän muistelevan +lapsikkaassa omantunnon sairaudessa. Niin, nyt kysyn teiltä, arvokas +fröökinä, katsotteko tätä uskollisuuden valaa, jonka vannoitte entiselle +sulhasellenne, tärkeäksi, ijankaikkisesti sitovaksi, vaikka se +vannoessanne kuuluikin niin? + +ELMA. Te käytte pitkälle. + +TYKO. Tätä rohkenin kysyä. + +ELMA. ja teille mun taasen punehtuen vastata täytyy: huikentelo on +naissuvun perisynti. + +TYKO. Unohtanut olette siis ensimmäisen ystävänne? + +ELMA. Minua vaivaatte, herra. + +TYKO. Minä anteiksi pyydän. + +ELMA. Mutta kysymyksellenne vastaan taasen: heikko, huikenteleva on +kurja nainen. + +TYKO. Sepä hänet helläksi tekee. + +ELMA. Ja se hänet langettaa, hylätyksi tekee. Löytyypä kuitenkin naisia, +sen tiedän, joita ei Tartaruksen pimeys eikä herraus taivaan horjumaan +saattaa vois. Mutta miksi haastelen vakuudesta enään minä?--Nyt kaiketi +ylenkatseen silmällä minua katselette; siihen on teillä syy. Ja eikö +samoin hänellä, joka tahtoo minua vaimoksensa? Että huolii hän +pettäjästä! + +TYKO. Näin toivoo hän käyvän. + +ELMA. Siis etsii tässä vertainen vertaistansa. + +TYKO. Onni, onnihan on elon tarkoitus!--Ja pyrkiessämme sinnepäin, miksi +emme, jos niin tarvittais, miksi emme vetäis pientä viivaa yli jonkun +pykälän omantunnon välikirjassa? Oi, miksi ei! (Erikseen.) Nyt kaikki +yöhön peittyköön! + +ELMA (nousten istumasta). Suokaat anteiksi, että pyydän olla +soimauksistanne vapaa. + +TYKO (myös nousten ylös). Fröökinäni, älkäät erehtykö.--Mitä! Repisinkö +alas mitä olen rakentanut? Ei, vaan päättää sen tahdon kunnialla.-- +Sulhasenne parhaillaan puutarhassa tuolla teiltä vartoo sanomata ja jos +se onnelliselta kuuluu, niin mielii hän kohta käydä asian kirjalliseen +vahvistukseen. + +ELMA. Naimasovintoon nimeni kirjoitan; se sana hänelle saattakaat. + +TYKO. Sen onnellisen puolesta ma kiitän. +Nyt työni tehty on ja toivonpa +Tään pyhän, viattoman lempenne +Monin kerroin hedelmiä kantavan. + +ELMA. Se vielä Manan kartanossa, siellä, +Miss' soivat synkeet kuuset, kukoistakoon! + +TYKO. Oi impi kaunis, lempeä ja tyyni +Kuin kesä-yöllä uneksuva päivä, +Elä onnellisna, onnellisna aina! + +ELMA. Mä kiitän. Mutta mikä vaivaa teitä? +Te ette jaksa hyvin? + +TYKO. Hyvin juuri! +Nyt ompi sydämmeni keveä +Kuin kuivettunut lehti, +Kun lempenne näin ihanasti loistaa +Kuin pyhä kimmellys Olympin huipun. + +ELMA. Lohikärmeen luolaan vaikk' on vangittu. + +TYKO. Se hymyilee kuin päivän koitto. + +ELMA. Niin, hymyhuulin Hinnomin-lasten laaksoss' +Se käydä taitaa häntä muistellen, +Mi taivaansa ja autuutensa on. + +TYKO. Teit' lähestyköön taivaanvaltakuntanne, +Puutarhast' autuutenne tänne käyköön; +Mä hänet teille saatan, kohta, kohta! (Menee.) + +ELMA (yksin). Sä eriskummallinen mies! Oletpa toki lapsi Etelän +lämpyisistä tienoista, ja sentähdenpä en käsitä luontoas ja +mieltäs.--Hyvä että läksit, suoden mulle hieman aikaa hengähtää. (Hanna +tulee vasemmalta.) + +HANNA. No, sisareni, toivonpa, kaikki on hyvin? + + +ELMA. Hyvin! Minä saan miehen. Sano, etkö tunne vähän niinkuin kateuden +pistoksia povessas? + +HANNA. Näyttäähän siltä; sillä samassa, kuin hyörin toimessa, käsiänne +yhdistää, toivon koko naima-asian metsään. (Nauraa.) Turhamielinen halu +käydä puhemiehenä ja toiselta puolelta kateus nyt tuimasti +toinentoistaan povessani puskeilevat.--Mutta ole iloinen; kaikki +onnistuu. + +ELMA. He tulevat, ja liitto vahvistetaan. (Hellittää kaulaliinansa.) + +HANNA. Miksi lasket liinas? + +ELMA. Tässä on kuuma. + +HANNA. Tämä ei käy laatuun. (Sovittaa liinan jälleen Elman kaulaan.) +Vilauksessa astuvat sisään.--Oletpa levoton. Mutta naimakivusta, +naimakivusta. (Nauraa.) Etkä naura sinä. + +ELMA. En, Hanna. Miksi olet lapsikas? + +HANNA. Lapsikaspa olen. Mutta kuinka valittavat lapset? »Jos mä nauran, +te ette naurakkaan». + +Ei, näin se kuuluu: »Jos mä laulan, te ette tanssikkaan; jos mä itken, +te ette itkekkään.» (Peittää silmänsä ja itkee.) + +ELMA. Miksi itket? + +HANNA. Sydämmes tuskan tähden. + +ELMA. Oi, nyt ole itkemättä! + +HANNA. Näkeepä silmäni sun sielus vimman, vaikk huuleni leikkiä lyövät. + +ELMA. He tulevat. + +HANNA. Minä kiirehdin pois. + +ELMA. Ole tässä. + +HANNA. Se ei sovi. + +ELMA. Sua rukoilen, ole kanssani tässä. + +HANNA. Sinä tahdot niin. Minä jään, ja menen koska mua käsketään. +Niin siivilläpä hienoill' liehtoisin +Jumalten ilmaa taivaasta sun päälles. +Mut näytä heille ilon uljas muoto. + +ELMA. Niin iloisesti katse leimutkoon +Kuin kukkasniitull' ennen patriarkan, +Hän morsiamens' koska nähdä siinä +Sai vastaans' kamelilla ratsastavan. + +(Tyko, Niilo, Pauli ja Yrjö tulevat.) + +TYKO. Tässä, herra Niilo, on morsiamenne. Nyt käsi käteen! (Niilo laskee +itsensä polvilleen Elman eteen, suudellen hänen kättänsä.) + +YRJÖ (erikseen). Nyt saatana on irti! + +PAULI (erikseen). Mitä täytyy mun nähdä! Voi Tykoa ja sinua, petollinen +sisar! + +NIILO. Tällä suudelmalla, fröökinäni, vahvistan ijankaikkiseksi lempeni +teitä kohtaan. + +ELMA. Mutta nouskaat ylös, herrani; isäni tulee. Minua myös kumma +kainous rasittaa. (Mauno tulee oikealta.) + +NIILO. Isä, suokaat meille siunauksenne. + +TYKO. Anteiksi, herra parooni, että ennätin tiellenne. + +NIILO. Ja nämät herrat tässä, he tietävät asian ja tietävät sen myös +salata. + +MAUNO. Hyvä!--Ottakaat toinentoisenne. Ja nyt käykäämme kirjalliseen +toimeen. + +NIILO. Yrjö, mitä lupasit, käy tekemään. + +YRJÖ (erikseen). Oi kirous! (Istuu pöydän ääreen kirjoittamaan.) + +MAUNO. Herrat matkustavaiset, teidän tienne poistuu tästä pian ja emme +tiedä minne; siis yksi todistaja lisään; ja se olkoon Martti. Hän +salaisuuden voi kätkeä. + +NIILO. Olkoon niin. + +HANNA. Tahdotteko, että saatan hänet tänne? + +MAUNO. Tee se, mun lapseni. (Hanna menee.) + +PAULI (erikseen). Neito, sä mun kasvinsisareni, soipa äänes tässä kiusan +leikissä lempeästi kuin paimenen heleä huuhellus karjan korvissa kaikuu, +koska uhkaa sitä metsän raateleva peto.--Mitä hekumaa havaitsee +mieleni?--Isäni huoneessa vieraana seison ja maailman petollisuus +poveani haavoittaa ja--niinkuin luulen--haavoittaa sitä lemmenkin nuoli. +Oi kaaos ihmeellinen! + +TYKO (erikseen). Huomaa kuinka hän hymyilee, kuinka katse liekehtii, +koska haastelee hän sulhasensa kanssa. Häntä ällös vaan pettäkö kuin +ensimmäisen ystäväs. Impi, muistele valaas, jonka niin miehukkaasti +rikoit, riistit sydämmeni mailman kuin halla-yö viljapellon, ja mihin +katson, autio on elon tanner ja pimeys vallitsee syvyydessä kylmän +meren.--Mutta ei! mua vihani kuin valtameren aalto nostakoon taivaan +korkeuteen, jossa vallitsevi leimahteleva Kronion. Oi jyrinän jumala! +joka kostat väärän valan, mä valmis olen huutamaan sun vasamaas, että +iskis se tänne ja tämän kauniin kavaltajan maahan löis. Vaan ei! Hän +seisköön rauhassa, mutta lainaa mulle jalon kotkas siivet, että +lentäisin tästä pyörryttävään kaukaisuuteen. (Hanna ja Martti tulevat.) + +MARTTI. Mikä on tahtonne, herra parooni? + +MAUNO. Sen kuulet kohta. + +YRJÖ. Lukekaat läpi, hyvät herrat. (Mauno silmäilee välikirjaa.) + +NIILO (erikseen). Sinä vanha narri, muistanpa terveises tyhmää +paimenpoikaa myöten. Tahdot ilvehtiä kanssani, mutta kadutpa sitä +ilvettä vielä. En mieli niellä pilkkaas minä. + +MAUNO. Tässä lupautuvat herra Niilo ja tyttäreni Elma toinentoisensa +kanssa avioliittoon käymään, johon minä, lapseni naittaja, suostun ja +lupani nimelläni vahvistan.--Mutta, tyttäreni, onko tämä askel oma, +vapaa vaalis? + +ELMA. On, isäni; ja älkäät pahaksi panko, jos ilmoitan, ettei mikään +voima, ei isän eikä äitin, voi sydäntäni pakoittaa, ei kalleudet kaiken +mailman. Vapaasti se sykkii hänen tähtensä, jonka sieluni kerran +omaksensa valitsi. + +NIILO. Sä jumaloittava impi! (Suutelee häntä.) + +ELMA. Kiitoksia vaan. + +TYKO. Kiittää lemmen suudelman edestä! Se kuuluu hieman jokapäiväiseltä. + +ELMA (erikseen). Pois huuliltani kärmeen myrkky!--Sun nielköön helvetti, +sinä mustasilmäripseinen peikko! Mieleni ei enään ujostele, vaan jalon +Orethyijan rohkeuden povessani tunnen nyt ja vakaasti kävisin vasten +keihäsmetsää. + +NIILO. Me, äsken vielä niin kainot, nyt tuttavasti kuin sisar ja veli +katsahdamme toinentoisihimme. Uljas on lemmen tie. + +ELMA. Se käy kuin tanssi, mun ystäväin. + +MAUNO (erikseen). Nyt, lapseni, en mieltäs oikein käsitä. Poskes, jotka +harvoin punertavat, nyt tulessa loimottaa ja katsantosi ihmeellisesti +säteilee, eikä ole se ilonloiste. + +NIILO. Nimet, herra parooni. + +MAUNO. Nimet; aivan niin! Miksi seison kuin eksynyt? (Kirjoittaa nimensä +välikirjaan.) Niilo ja Elma, nyt rinnatusten nimenne tänne. (Niilo ja +Elma kirjoittavat nimensä.) + +TYKO (erikseen). Iloisesti hän nimensä piirtää, kuin painaisi hän siihen +onni-autuutensa sineetin. + +MAUNO. Herrat, tehkäät niin hyvin. (Tyko ja Pauli kirjoittavat.) Martti, +tuohon nimes. (Martti kirjoittaa.) Mene, Martti, ja ole ääneti kuin +hauta siks' kuin aika asian valmistaa vedettäväksi päivän valoon. +(Martti menee.) + +NIILO. Käykäämme hetkeksi erikseen. + +MAUNO. Astu tuonne. (Niilo menee oikealle.) Tunteet eriskummalliset nyt +sydäntäni reutoilee. (Menee oikealle.) + +YRJÖ (Tykolle). Mikä leikki! + +TYKO (Yrjölle). Jos ottaisin nyt kiinni sanastas, niin istuispa pääs +joteskin höllästi olkapäilläs. + +YRJÖ. Se jalkoihini kiiriköön kuin keilipallo, koska itse totuus on +muuttunut valheeksi. + +TYKO. Mutta katso kuinka ihastuneella muodolla toverimme Pauli haastelee +tytön kanssa tuolla.--(Elmalle.) No, fröökinä Elma: »kerran, koska +häitäni vietetään»... + +ELMA. »Pääni silloin myrtillä seppelöitään». Te ehkä mielitte nähdä +myrtin, josta morsiusseppeleni sidotaan. Se seisoo tuolla. (Osoittaa +akkunaan.) + +TYKO. Onnellinen myrtti ja onnellinen päivä, jona tämä myrtti lahjoittaa +teille pukunsa koristeeksi kiireenne ympäri! + +ELMA. Toivonpa teidän täällä viipyvän siksi, kunnioittaen minua sinä +päivänä, joka pääsinpäiväni on. + +TYKO. Ihanata silloin tanssissa kanssanne leiskua saada! + +ELMA. Silloin kuin seraafi sinipilvissä tanssin, tanssin yöt ja päivät, +niin, yötä ei silloin oleman pidä. (Erikseen.) Tule pian, kuolon enkeli! + +PAULI (erikseen). Onko hän mieletön, haastellessaan näin? + +ELMA. No, mitä sanotte, herra Charlemagne? + +TYKO. Kaikki on taivaallista. + +ELMA. Taivaallista, taivaallista!--Harppuin, huiluin, kantelein ja +symbaleitten soitossa silloin tanssitaan. + +PAULI (erikseen). Niinkö? + +HANNA (erikseen). Hän perin vimmastuu. (Ääneensä.) Mutta, hyvät herrat, +miksi seisoo Yrjömme noin äänetönnä tuossa? Nyt ei ole oikein laita. +Kenties eivät ole juuri onnistuneet metsäkäyntinsä. + +YRJÖ. Totta sanoen, niin muistelenpa nyt yhtä onnetonta laukausta, jonka +äsken tein. + +HANNA. Se kertokaat meille. + +YRJÖ. Kyhkystä, joka istui kuusen oksalla, lähestyin murha-aseellani, +kaataakseni lintua kurjaa, mutta ehdittyäni ampumamatkan päähän, lensi +sen luoksi toinenkin, ja heidän maireistansa näkyi, että oli tämä +onnellinen pari. Nyt kahtialle arvelin mitä tekisin, mutta murhahimoani +en hillitä voinut, ammuinpa, ja vaikka molempia tarkoitinki, niin +kuitenkin yhden heistä vaan luotini maahan kaasi, ja yksin ilman ystävää +se toinen lensi pois, ja kaipauksensa vaikeroitsevan äänen mä kauvan +laaksossa kuulin, ja tämä sydäntäni koski. + +HANNA. Sitä kyhkystä surkuttelen. + +YRJÖ. Häntäpä muistelin nyt, ja siitä tuli mieleni alakuloisuus. + +TYKO. Yrjö, sinä tunnoton ampuniekka, nytpä lasken kiven kuormalles. +Ehkä oli tämä lintu, joka ystävästänsä tänne yksin jäi, ihan vasta +palannut kaukamatkoiltansa ja tuskin ehti tervehtimään toveriansa +oksalla ennenkuin hän sen kadotti.--Nyt toisen tarinan tahdon kertoa. +Myös tämä on kyhkysparista, joka Pohjan kuusistoissa asui. Mutta +vangittiinpa parista toinen, vietiin etäisille maille, sanansaattajaksi +sieltä. Mutta kultaansa hän lakkaamatta ikävöitsi; mursi viimein +häkistänsä ja läksi lentämään kotomaatansa kohden. Väsymättä hän läpi +ilman sinkoili, huolimatta hirmumyrskyistä, sateista, hietikköjen +kuumista kierroksista, ahneitten kotkain ja huhkaitten kynsistä. Niin +hän kiiti kunnes viimein Pohjolan metsät allansa näki ja sen kuusen +huminan kuuli, joka entinen asuntonsa oli, kuuli kultansa valittavan +kyherryksen oksalla. Silloin hän pysäytyi, autuaassa ilossa laskeusi +alas ja ystävänsä sylissä istui. Ei sylissä! Hän ei ehtinyt. Katso mikä +kiukkuinen onni! Samassa pamahti kiväärin laukaus, ja maassa makasi +kuolleena ystävänsä. + +ELMA (erikseen). Oi! sun tarinas mun kuolettaa kuin ampaus kyhkysen. +Uljauteni on loppunut. + +YRJÖ. Lisäätkö, tunnonvaivojani näin? + +TYKO. Se oli vaan tarina, tyhjä uneksuminen jonkun aivosta.--Mutta, +fröökinäni, eikö kohdannut tätä lintua onni kova? + +ELMA. Katala lintu! (Niilo ja Mauno tulevat.) + +MAUNO. Nyt, herrani, käyskelemään puutarhaani, kunnes päivällisen +valmistavat meille Elma ja kiltti Hannani.--Niin, tule, Niilo. Enpä +kärsi tyttäreni kuhertelevan, vaikka oliskin se oman sulhasensa kanssa. +Sitten on aika.--Käykäämme. (Muut, paitse Elmaa ja Hannaa, menevät.) + +ELMA. Sä muistat miehen, onnettoman miehen, +Jota väärän valan kauhee taakka painoi? +Hänet muistatkos? Se oli mennä vuonna. + +HANNA. Oi Elma, Elma! + +ELMA. Yli mäkein, laaksoin +Hän juoksi, korkeasti huutaen: +»Mä olen tyhjä, tyhjä myrskynkierros, +Mun sieluin helvetin jo portilla +On vartomassa kunnes täytyy täällä +Elon mittani.» Niin huusi kurja mies, +Ja itsens' viimein kosken kuohuun syiksi. +Oi rikos hirmuinen! Sen tein nyt mä, +Kun petin Tykoni ja valain rikoin, +Myös Niilon petin, peloittavan miehen. + +HANNA. Oi jumala! + +ELMA. Se kukkaskihermä, +Mi sisussansa kylmän kärmeen kätkee, +Mä olin nyt, se rauhan lähettiläs, +Mi valkeen kauhtanansa alla peittää +Sotaisen, veripunertavan lipun. +Mä olen kirottu, mun sieluni +jo vapisevi pimeyden portill'. + +HANNA. Ei! Tänne, tänne tulkoon kirous! +Mä saatoin tämän. + +ELMA. Minä yksin syypää.-- +Mit' haasteli hän kyhky raukasta? +Tää tarina mun mieleheni toi +Mun Tykoin kohtalon. Niin ehk' on laitans. +Hän tulee, sieluni sit' aavistaa; +Hän murtanut on kahleens, Pohjaan päin +Hän kiitää nyt ja tähtensä on Elma, +Se tiensä näyttää. Mutta huomaa, Tyko: +Se, jonka jaloks' pohjantähdeks' luulet, +On soitten petollinen virvatuli +Ja taitaa johdattaa sua turmioon. +Hän tulee, sankar' uhkea; +Mut otsansapa jalo, kirkas, kaunis, +Se silloin uhkaileviin pilviin käy, +Ja ijankaikkisesti hän mun tuomitsee. +Oo! (Vaipuu Hannan syliin.) + +HANNA. Voi meitä onnettomia, voi meitä! + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +(Puisto Viitalan kartanossa, Mauno ja Martti tulevat.) + +MAUNO. Mene, käske häntä tänne. (Martti menee.) Sitten vuosia on kulunut +kuin jalkani näitä paikkoja polki. Nyt seison tässä, tässä vihamieheni +maalla, mutta voitosta riemuiten.--Mitä sanoo hän nyt, koska viimein +kaikki tuumansa häntä lyövät vasten otsaa? Mitä sanoo onkija, koska oiva +hauki ihan rannan korteistossa itsensä koukusta irtitempaisee ja +kiirehtii sinilaineihinsa takaisin? Hän puree hammasta ja kiroo. +(Markus, Niilo Ja Martti tulevat.) + +MARKUS. No, peeveli! Mistä myrskyypi nyt? + +MAUNO. Tahdonpa maksaa velkani.--Lue hänelle summa käteen, Martti. + +MARKUS (erikseen). Onko paholainen irti? + +MARTTI. Tässä, herra. + +MARKUS. Ota vastaan, Niilo. (Erikseen.) Olenpa kuin pilvistä pudonnut. +Hän maksaa minulle? ja täyden summan? Mistä?--Helvetti! tätä en luullut +tapahtuvan. + +MARTTI. Niin, herrani. + +MAUNO. Oletko saanut maksus? + +NIILO. Tässä on sekä pää-oma että kasvot. + +MARKUS. Maksuni olen saanut, naapuri. + +MAUNO (erikseen). Nytpä näyttäisin sulle aika nenän, jos mielisin olla +alhainen. + +MARTTI (erikseen). Nyt en voi itseäni pidättää. (Ääneensä.) Tuollahan on +Kuusela selkäni takana, ja tässä edessäni Viitalan akkunat minua +killistellen katselee. + +MARKUS. Mitä hourit, vanha kuivettunut kääpä? + +MARTTI. Houriipa vanhan pää.--Mutta sanotaanpa profeetta Tanielin +tehneen hiuksista, ihrasta ja piistä suuren pallon ja tukkineen sillä +sen hirmuisen lohikärmeen kidan. + +MARKUS. Mikä sitten? + +MARTTI. Sitten sanotaan hänen tehneen lohikärmeelle näin. (Koukistaa +itseänsä osoittaen Viitalaan päin pitkää nenää.) Aih, selkäni! Leini +perkele! (Pitelee selkää) Aih! + +MARKUS. Ha, ha, ha, sinä riivattu! Kiitä selkääs, se on kilpes, joka sun +pelastaa nyt; opettaisinpa sun muutoin mulle näyttelemään pitkää nenää. + +MARTTI (erikseen). Kiusahenkeni meni kuitenkin ohitse tällä. + +MARKUS. Jaa, kiitä selkääs.--Mutta mitä sanon sinulle, joka maksoit +minulle niin koreasti? Pelkäänpä toki sun nyt haastelleen hyvää +Belsebubin kanssa. + +MAUNO. Siis Belsebubi sinä? + +MARKUS. Suo anteiksi, mutta me emme juuri haastele hyvää keskenämme. +Tarkoitinpa häntä, jolta sinä rahat sait. + +MAUNO. Taidanpa toimittaa itselleni rahaa kunniallisella tavalla. + +MARKUS. En myöskään tarkoita, että sinä varastit tahi ryöväsit tältä +pimeyden suuriruhtinalta, vaan että pyysit häneltä koreasti, sait ja +kiitit raappaisten jalallas. Mutta missä ollee nyt se pieni, hento +sieluparkas? + +MAUNO. Ei siellä missä sinun, ei seurassa vintiön sielun. Ne ammahtavat +toinentoisestaan kuin ruumiimmekin. Nyt, naapuri, jää herran huomaan, +helvetin herran kynsiin niinkuin rikas mies. (Menee.) + +MARTTI. Hänen vieressänsä ei ole Lazaruksen sia. (Menee.) + +MARKUS. Haa! + +NIILO. Haa! Että kärsitte tätä. Jumal' avita! kuumeneepa vereni. Vintiö! +Niinkö lausui hän? Surma ja kadotus! Miksi olen minä nuori ja miksi +lepää hänen kiireellänsä niin monen talven lumi?--Vintiö! Taidatteko +tätä niellä ilman veristä kamppausta? + +MARKUS. En, Niilo. Tapella tahdon, tapella ennen nousua +huomispäivän.--Kuulkaatpas tänne, kumppanit! + +MAUNO (ulkopuolella). Mitä tahdot? + +MARKUS. Meidän täytyy tapella, taivasten nimessä! meidän täytyy tapella. + +MAUNO. No, tapelkaamme. + +MARKUS. Malta, kohta sammuu aurinko, mutta ennenkuin hän leimunsa +virittää taas, mä kuoleman joko annan tai saan.--Aseet, aika ja paikka, +mies? + +MAUNO. Miekkoinemme kohtautkaamme kanerva-kankaalla, Jossa rajamme +sammaleinen kivipyykki seisoo. + +MARKUS. Koska, koska? Se tapahtukoon pian! + +MAUNO. Keski-yönä, jaa, valkeana kesä-yönä me miekastelemme. + +MARKUS. Hyvä! Mun kohtaat siellä. (Niilolle.) Siinä leikissä mun onni +kerran antoi ylen, mutta toisella kertaa taasen mua suosia +taitaa.--Miekkaani kirkastamaan menen. (Menee.) + +NIILO (yksin). Hyvin kaikki! Olisipa heidän ennen pistoleilla kuin +miekoilla pitänyt taistella. Ensimmäinen laukaus olis ollut Maunon ja +Markus luultavasti keikahtanut tanterelle. Pistoleita tahdon myötäni +tuoda; eipä tiedä kuinka käy. Mutta parasta toivon; sillä huomaanpa +onnen mua seuraavan. (Menee.--Tyko ja Pauli tulevat.) + +TYKO. Nyt tulkoon hävitys ja kuolema! + +PAULI. Niin vimmattu. + +TYKO. Kaikk' on kuin unennäkö. +No, ystäväni, mistä tulimme +Ja koska tähän taivashelvettiin? + +PAULI. Uraalin kaivannoista karkasimme +Ja vaelsimme matkan ankaran +Ja kotomaalle ehdeimme niin viimein; +Täss' olemme nyt tuntemattomina +Jo aikaelleet toista viikkoa. +Mut miksi kertoelen tätä sulle, +Jok' itse etunenäss' aina kuljit? + +TYKO. Kun taivas näkyi, tieni jyrkästi +Helvettiin alas kääntyi. Hirmuista! + +PAULI. Sä etkö taida häntä unohtaa? + +TYKO. Hän kaunis on! Oi! anna mailman elää; +Vuosmiljonat, vaan ajan virrasta +Ei nouse koskaan hänen kaltaistansa. +Ja hän ei ole minun, vaikka kerran +Hän omaks' armaakseni luvattiin. +Nyt miekka tahi myrkky! Kuolon uneen +Mä tahdon vaipua hänt' unohtaaksein. + +PAULI. Oi Tyko! hillitse nyt mieles vimma; +Suo ajan vaikuttaa; hänt' unohda +Ja kätke lempes toisen naisen helmaan. +Sen lupauksen teit, jos petosta +Sä Elman sydämmessä löytäisit; +Nyt löysit sen, hän unohtukoon siis. + +TYKO. Enskerran hänet nähtyäni nyt, +Kun karkuretkeltämme palasimme, +Ei ollut hän niin ihana ja jalo +Mun silmissäni. Ihmeellistä kyllä. +Nyt oli hän kuin lupauksen maa, +Niinkuin se toivo ijankaikkinen, +Mailma mihin pyrkii. Kaikki, kaikki, +Mit' onnen-autuaaksi sanotaan, +Hän olennossaan yhdistävän näkyi. +Hänen huulillensa rakkaus ja murhe +On pannut makeuden salaisen, +Jok' olis herkku taivaan jumalille. + +PAULI. Nyt hourit, veljein. + +TYKO. Toista naista ottaa +Ja hänen kanssaan syödä, juoda, maata, +Mut sitä taivaan iloleikkiä, +Jota leikitsevät sielut lemmekkäät, +Ei saada nauttia!-- +Karthagon hävityksen muistat sä,-- +Tutkistelimmehan me nuoruudessa +Maapiirin urostöitä yhdessä,-- +Tää suuri näytelmä ol' meille mieleen, +Tuo miekankalske tuless', sauvussa, +Mailman kahden tämä ottelu. +Mut lukeissamme, kuinka Punilaiset, +Ne jotka kuolemalta säästettiin, +Sahaaran hietikköhön vaelsi +Ja etsei itsellensä toisen kodon, +Kas silloin kuohui kyyneltemme lähteet +Ja kiilsi poskillamme kirkkaat helmet; +Se koski sydämmeen.--He etsei rauhaa +Ja rakensi Tombuktun kaupungin. + +PAULI. Min siitä päätät? + +TYKO. Mitä tiedetään +Nyt siitä kaupungista kansoinensa? +Se lakastui, sen sielu oli pois: +Se sinne jäi miss' asui lempensä, +Jäi partahalle sinertävän meren. +Ja niinpä Tykon sielu myös +Nyt Elman sinisilmäin lähteisin +On ainiaksi jäänyt. Tässä seison +Mä kortena ja voimattomana +Nyt enään toiseen lemmen-rakentoon.-- +Sen kuvan ympär' aina +Vaan pyöreilevi aatokseni piiri, +Mun henkein silmä sitä kohtaan yhä +On teroitettu, kuin maneettineula +Ain' ylös Pohjan vuoriin osoittaa. +Sä kaunis impi, tyttö korea! +Sä lehdikköinen saari korkea! +Mut minulla sua vastaan yhtä on: +Sä ensimmäisen lempes annoit ylen. +Hoo! miksi teit sä niin, mun neitosein? + +PAULI (erikseen). Mi nyt? Mä pelkään kurjaa loppua. +Mi sielun vimma! Mielens' harhailee. + +TYKO. He suutelivat! + +PAULI. Mutta nyt ei siitä. + +TYKO (kiivaasti). He suutelivat! + +PAULI. Miksi kirkaiset +Näin villitysti? No, he suutelivat. + +TYKO. Se suudelma kyykärmeen pistoksena +Mun povessani tuntui; sydämmeni +Se ainiaksi myrkyttänyt on. +Kuin kuva, vakaana, hän vastaan otti +Sen suudelman, ei rävähtänyt silmä, +Vaan hohteen kauniin, majesteetillisen, +Kuin pyhä-ehtoon purpurainen tuli, +Me poskillensa ilmestyvän näimme. +Se polttaa sielua. + +PAULI. Jos polttoa +Et koe sammuttaa, vaan kiihoitat +Sen yhä kuumemmaks, niin Jumala +Sua armahtakoon, suojelkoon sun aivos. + +TYKO. Mä ennen tahdon olla järjetön, +Kuin järkevänä yhä muistella +Sit' aarrettani, jonka kadotin. + +PAULI. Oletko mies? Se näytä, ystäväni! (Hetki äänettömyyttä). + +TYKO (erikseen). Niin, miksikä mä vaikeroitsen tässä? +Nyt siitä loppu, eikä sanaa enään. + +PAULI. No, mitä teemme? Onko nyt jo aika +Pois heittää peitteemme ja ilmoittaa, +Keit' olemme ja mistä tullaan? Elma, +Nyt kohtaa sua koston Nemesis. +Se kaiketi on sulle kuolemaksi, +Vaan oletpa sen ansainnut.--No, Tyko, +Nyt katso ylös.--Oletko sä mykkä? + +TYKO. No, mitä tahdot? + +PAULI. Mitä mietiskelet +Ja päätät tehdäksemme, ystäväni? + +TYKO. Mua saata tästä matkallen, ja sitten +Ijankaikkiseksi pitää erota. +Mä jatkan tieni, kotiin takaisin +Sä käännyt oikeassa haamussas; +Ja sitä, että tässä olen käynyt +Äl' ilmaise, kaikk' olkoon kätkössä, +Ja sano Tuonen mun jo temmanneen. + +PAULI. Mit' aiot? + +TYKO. Ijäks' jättää Suomenmaan.-- +Sä maa, sä tuhansien kunnasten +Ja laaksoin maa, nyt hyvästi sun jätän. +Sua lemmin. Ken ei lemmi synnyinmaataan? +En teitä unohda, te vuoret harmaat, +Te ahot kiviset ja käpykankaat +Ja korvet synkät, joissa haukat kirkuu. +Ja tätä lemmenkäyntiäni täällä, +Kuin unta ihmeellistä sitä muistan, +Kuin kangastusta taruin maailmasta. + +PAULI. Sä murheen vimmoissasi päätät näin. + +TYKO. On tosin ympärilläin pimeys, +Mut irti olennostani; mua likin +On vaikeus, ja on se tahtoin valo; +Mä seison siinä.--Pois nyt lähden. + +PAULI. Tyko, muistanpa liiton, jonka teimme verisellä kummulla +tappeluspäivän hämärtyessä, minä muistan sen ja seuraan sinua. + +TYKO. Ei, Pauli; sä suojaksi isän vanhan jäät, se on sun tehtäväs. Hän, +joka kerran pojaksensa sanoi minua, hän on rikas, menestyy elossa hyvin; +ja toiseksi, hän on minut hylännyt; kuitenkin suon hänelle alati kaikkea +hyvää. Oi, muodostukoon elämänsä toisin, muuttukoon mielensä laatu! +Isäni! sinut mun jättää täytyy ja ystäväni kaikki.--Pauli, meidän +entinen, lempeä opettajamme, eläneekö hän vielä? + +PAULI. Enpä tiedä. + +TYKO. Sinä muistat, kuinka hän, koska vielä lapsia olimme, sekä +ankarasti että ihanasti eteemme kuvasi mailman, jonka rannalla seisomme +elämämme päättyessä. Ei, vielä kohtaamme toisiamme. Pauli, me kohtaamme +vielä. + +PAULI. Me uskomme niin.--Oi! minä seuraan sinua, minä seuraan. + +TYKO. Sinä tähän jäät. En tahdo muiden elämätä riistää, en tahdo isältä +rakastettua poikaansa, vanhuutensa tukea temmata pois, ei, sitä en tahdo +tehdä. Yksin vaellan. + +PAULI. Mutta mihin suunnitat matkas tästä? + +TYKO. Teroitanpa kalpani nyt partaista Turkkilaista vasten. Kauvas +kulkee tieni, mutta viimein kuin vihainen myrsky mä itseni syöksen +kaarevien miekkain kilinään. Elämä on vaivaa.--Nyt, Pauli, jätän sinulle +jäähyväiset. + +PAULI. Sydäntä musertaa tämä päivä. Oi!--Niin, hyvästi, Tyko! + +TYKO. Niin juureva kuin isäimme viha oli meidän ystävyytemme. + +PAULI. Niin juureva, niin; ja niin lämmin kuin kylmä se. + +TYKO. Muistelenpa usein sinua ja synnyinmaatani ylhäällä Pohjassa +täällä. + +PAULI. Koska ehtoosilla otava täällä kirkkaana loistaa, katsahda joskus +sitä kohden. + +TYKO. Usein, veljeni, usein. Koska miekkaansa siellä Kaleva jälleen +kohottaa, tänne katseeni teroitan ja tiedän Paulin löytyvän +seitsentähtisen alla täällä.--Nyt, onko hyvin kaikki? + +PAULI. Oi, jos niin olis! + +TYKO. Nyt seuraa minua vähän matkaa, viivy muutama päivä sillä retkellä, +ja sitten takaisin palaat jalona Kuuselan poikana. + +PAULI. Niinpä teen. (Yrjö tulee.) + +TYKO. Tuossa Yrjö, joka myöskin jättää täytyy--No, Yrjö? + +YRJÖ. No, Tyko? Miksi olet niin kelmeä? Tuhannen helvettiä! + +TYKO. Miksi kiroot? + +YRJÖ. Kiroon, että repee maa, pamahtaa kappaleiksi kuin +tuliluoti.--Miksi teit sinä tämän? + +TYKO. Kohtaloni oli, että petetyksi tulin. + +YRJÖ. Puhua pois morsiamensa toiselle! Mitä sinusta aattelen? + +TYKO. Mitä tahdot. Uskollisuus, kunnia, se kunnia, joka rehellisyydellä +ansaitaan, epäjumalani ovat ja johdattivat mua tässä. Ystävän, jonka +uskollisuudessaan vialliseksi huomaan, riistin povestani irti. Vaikka +seuraiskin sydämmeni muassa! Jaa, saatpa aatella minusta, mitä tahdot, +mutta nyt sinusta eroon, kaipauksella eroon, sillä sinä olit ystäväni. + +YRJÖ. Mihin, Tyko? + +TYKO. Tästä pois. + +YRJÖ. Viivy kumminkin, kunnes näet, miten päättyy miekastelo tänä-yönä. + +TYKO. Miekastelo? + +YRJÖ. Ette siis tiedä, että isänne aikovat taistella kohta, vielä tänä +yönä, kankaalla lähellä Kumajan vuorta? + +PAULI. Mikä hulluus! Miehet harmaapäät kävisivät veristämään +toinentoistansa! + +TYKO. Sen estämme. + +YRJÖ. Jos on se voimassanne. + +PAULI. Mikä eri kiihoitus on saattanut heidät siihen päätökseen? + +YRJÖ. Laita on tämä. Tänään maksoi Mauno velkansa Markukselle, jossa +kohtauksessa he molemmat käyttivät herjauksen kieltä, ja seuraus oli, +että Markus vaati kumppaninsa miekkaleikkiin. Mutta malttakaat: sanoipa +Martti huomanneensa, että Niilo tämän aikaan saattoi, yllyttäin +elatusisäänsä siihen. + +TYKO. Sinua vintiötä! Mutta nyt sinussa löydän koukun, johon taidan +iskeä kiinni. Nyt tulee meitä kaksi.--Mutta mitä voittaa hän siitä, että +vanhat tappelevat? + +YRJÖ. Jos isäs kaatuu, niin Viitala on ijäksi hänen ja vapaasti nai hän +Elmansa. Asia on selvä. + +TYKO. Ymmärränpä. Hän siis kiehtoilee isäni henkeä. Sinua vintiötä, +vintiötä! Niinkö aiot maksaa ansaitsemattoman hyvyyden? (Hanna tulee.) + +YRJÖ. Miksi tässä, Hanna, ja tällä murheen, kauhistuksen muodolla? + +HANNA. Oi Yrjö, Yrjö! + +YRJÖ. Mitä on tapahtunut? + +HANNA. Kurja Elma! Ja minä olen syypää kaikkeen, minä onneton! + +YRJÖ. Tyvennä mieles, tyttö, ja kerro meille asia. + +HANNA. Pyhäin nimessä! teille kaikki tahdon ilmaista ja näyttää Elman +viattomuuden. Herrani, mua kuulkaat.--Elma ei koskaan ole lempinyt herra +Niiloa, ei, vaan inhoittava on hänelle tämä mies. Tykoansa hän alati +muistelee, se on ilonsa ainoa. Mutta nyt herra Mauno kaksi ehtoa pani +tyttärensä eteen, joko nähdä murhakamppaus hänen ja Viitalan herran +välillä, tai ottaa mieheksensä Niilo, joka oli hänelle luvannut summan, +minkä hän oli velkaa herra Markukselle. + +TYKO (erikseen). Rupeeko valkenemaan? + +HANNA. Tähän ei tahtonut Elma suostua, ei kuolemansa tähden, mutta +hellyys isäänsä kohtaan ja minun kehoitukseni saattoivat hänet viimein +kirjoittamaan nimensä naimissovintoon, siinä päätöksessä kuitenkin, +ettei hän koskaan olisi Niilon kanssa astuva morsiusvuoteelle. Tätä +petosta en lukenut juuri vääryydeksi minä, koska näimme hänen ainoastaan +tällä kurilla tahtovan maksaa vanhan velkansa Maunolle. Mutta tätäkään +petoksen muotoa ei sietänyt Elman sydän, vaan oli hän, niinkuin hän nyt +tunnustaa, päättänyt itse katkaista elämänlankansa, jos kuolema muutoin +ei häntä päästäisi täältä ennen hääpäivän lähestymistä. Mutta tuskin oli +välikirja tehty, ennenkuin hänet käsitti vimma ja kauhistus. Hän +Tykoansa muisteli ja pyhää valaansa. Mutta oliko hän pettänyt entistä +sulhastansa?--Te, herra, joka puhemiehen virkaa käytitte tässä asiassa, +muistakaat, mitkä vastaukset häneltä saitte.--Koska lemmestä hän +haasteli, se Niiloa ei kosenut, ei, mutta Tykoa, hänen ystäväänsä. + +TYKO. Nyt muistan, että oli puheessansa erinomainen kaksimielisyys. + +HANNA. Niin hänen täytyi isänsä onnen tähden, niin armaan Tykonsa +tähden. Mitä myrttikruunusta ja hääpäivästä hän lausui, niin omaa +peijaisjuhlaansa hän silloin tarkoitti, jona seraafien kanssa hän +korkeudessa tanssii. + +PAULI (erikseen). Tämä kuuluu ihanalta. + +TYKO (erikseen). Mailmani kääntyy ympäri! + +YRJÖ. Mutta tilansa nyt? + +HANNA. Kuolema on ainoa aatoksensa, liioin nyt, kun hän on saanut tiedon +verisestä taistelosta, johon käyvät tänä-yönä isänsä ja Viitalan herra. +Me heitä taivaan nimessä olemme rukoilleet pidättämään miekkojansa, +mutta suljettu on nyt Maunon sydän. Kylmänä kuin marmorikuva odottaa hän +määrättyä hetkeä. Ja nyt, juuri nyt tulen rukoilijana Viitalasta, mutta +ilman voittoa. Mitä jaksoin, koetin rukouksen voimalla herra Markusta +kohtaan, tartuin hänen polvihinsa, mutta turhaan kaikki. Hän, miekkaansa +hioen, pauhasi kuin ukon ilma, kirosi, syljeskeli ja väänteli silmiänsä, +uhaten tänä yönä laskea naapurinsa veren kuin tynnöristä kuohuvan +oluen.--Oi, mikä kiukkuinen kohtalo! Onnettomuuden, jota kurja Elma +tämän ankaran leikkinsä kautta tahtoi estää, sen joudutti hän sillä; ja +kauhea on yö, joka lähestyy. Hän, se katala, nyt vimmoissansa riehuu ja +etsii myrkkypulloansa, jonka hän jo kauan aikaa on pitänyt varalla. +Senpä varastin häneltä pois. Se on tässä. Ota se haltuus, Yrjö; minä +kauhistuksella tätä hirmuista juomaa kannan muassani. (Antaa hänelle +pienen pullon.) + +YRJÖ. Siinä teit viisaasti. Ja mitä kosee heidän taisteloonsa, niin +toivommepa heitä taitavamme estää iskemästä yhteen. + +HANNA. Sepä ei kuitenkaan turmiosta pelasta häntä, sen tiedän. Ei, ei! +Hän ei tätä taakkaa taida kantaa; niin ankarasti painaa häntä työ, jonka +hän pitää hirmuisena petoksena entistä lemmittyänsä kohtaan. Hän +kuolemaan rientää ja kiukkuisen kohtalon uhrina kaatuu. + +TYKO. Siis uskotte, ylevä neito, hänen tahtovan itseänsä tämän tähden +surmata, käydä itsemurhaan? Mutta ehkä on tämä ainoastaan mitätön +uhkaus, jota konstia käyttelevät usein turhamieliset sielut. + +HANNA. Herra, niin halpa ei hän ole. Minä tunnen sydämmensä, josta +kaikki turhamielisyys on pannaan pantu.--Kuitenkin tahtoo hän tämän +vimmatun teon kautta vedota muiden ihmisten tunteisin. Näin on tuumansa, +järkähtämätön päätöksensä: kuolla sammaleisen raunion juureen, samalle +paikalle, jossa taistelo on määrätty tapahtuvaksi, ja luulee hän, että +miekastelijat, tanterelle yhtyen, itsensä pidättävät verisestä työstä, +kamoen kuoleman haamua. Niin luulee hän kuolleena voivansa tehdä sen, +jota hän ei eläessä voinut; sillä syvästi hän isäänsä lempii. Ja koska +hänen kuolla täytyy kuitenkin, niin miksi ei kuolla silloin koska hän +sen kautta ehkä pelastaa taitaa hänet, jota hän rakastaa? Tämä on +aatoksensa ja päätöksensä luja, ja sen hän täyttää, jos ei häntä ajoissa +taideta estää; sillä muistakaat: toivoton vimma on valloittanut +mielensä. + +YRJÖ. Vainuunpa jälkiä johonki. Hän nukkukoon kivikasan juureen +kankaalle. + +HANNA. Mitä tarkoittaa Yrjö? + +YRJÖ. Olenpa vähän tutkistellut luontoa ja sen salaisia voimia. Nyt +tähän pulloon toista ainetta, joka ei tapa, mutta nukuttaa makeasti +muutaman hetken ihmeellisiin uniin.--Nyt olet suostuvinas hänen +kuolemaansa, annat hänelle pullon takaisin, seuraat häntä +kanervakankaalle, ja hän nauttii juoman, luullen nielevänsä kuoleman, +mutta nukkuu ihanaan houraukseen. Älä kuitenkaan hänen muotoansa ja +tilaansa kamoksu, joka tosin on Kalman, mutta elon voima asuu hänessä +yhtähyvin; ja puol-yön aikana hänet, luullakseni, voimme jo herättää +jollain äkkisellä jyryllä. Kiväärini riemuitseva paukaus hänet +herättäköön. + +HANNA. Uskaltaisimmeko harjoittaa tätä keinoa häntä kohtaan? + +YRJÖ. Pelotta sen taidamme tehdä. + +HANNA. Mutta mitä hyödyttäisi se? + +YRJÖ. Luulenpa sen poistavan häneltä halun itseänsä menettämään. +Kuitenkin on oikea tarkoitukseni tämä. Koska ne vanhat, taistelokentällä +yhteen joutuen, näkevät tytön kuolleena edessään, ja koska he tietävät +itsensä syypäiksi hänen kuolemaansa, niin kaiketi tämä näky hieman +tempaisnee sydämmiensä tuntosuonia. Ja viimein, koska kuollut on saanut +henkensä taas, niin varmaan unohtavat he miekat sinä hetkenä, ja ehkä +myös,--oliskohan mahdotonta?--käyvät sovintoon keskenänsä. (Erittäin +Tykolle ja Paulille.) Silloin saakoot he myös poikansa kuolleista +takaisin. Jumal' avita! se hetki on taivaallinen hetki. + +TYKO. Onnistukoon aikees! + +YRJÖ. Neito Hanna, tämä keino sovintoon ja yleiseen riemuun, johon Elma +itse on antanut meille viittauksen, älköön menkö käsistämme koettamatta. +Juoman saatan sinulle kohta. + +HANNA. Jaa, koska niin paljon siitä toivomme hyvää, sitä koettakaamme. +Mutta riennä, Yrjö, riennä! Sua varron Kuuselan portilla, sen korkean +lehmuksen alla. Ole nopea! (Menee.) + +YRJÖ. Hetkessä tulen.--Kaiketi on muistossanne vielä se mainittu +kiviroukkio Kuuselan ja Viitalan rajalla? + +TYKO. Hyvin muistan sen. + +YRJÖ. Seisoopa siinä lähellä muutama matala mänty. Jos tahdot nyt +katsahtaa impes sydämmen pohjaan, niin mäntyin verhoon kiirehdi ennen +heitä, kuultelemaan Elman joutsenvirttä, ja ole vakaa siitä, että hän +haastelee totuuden kieltä seistessänsä edessä kasvoin kuoleman herran. + +TYKO. Sinne lähdemmekö, Pauli? + +PAULI. Lähtekäämme, ja tiedänpä, että kaiken epäilyksen hän poistaa +aivostasi. + +YRJÖ. Niinkuin sanon, tehkäät. Leimaus ja jyrinä, pojat! Nyt keitämme +ankaran keitoksen, ja korkeus ja syvyys riemumme kuulkoon.--Mutta +vartoopa minua se sievä ja kiltti neito tuolla rehevän lehmuksen +alla.--Kankaalla kohtaumme, pojat. (Menee.) + +TYKO. Siellä kohtaumme.--Mä ennen aina ystävyyden naisten välillä pidin +mitättömänä, vaan näenpä tässä ihanan poikkeuksen. + +PAULI. He ovat kasvinsisareksia. + +TYKO. Kaunis sisarpari!--Mutta miksi käyn sivuasioihin nyt? Oi! minä +harhailen. Aatokseni myrskyisessä mailmassa eksyen käyn, ja milloin +piirittää mua metsien yö, milloin taasen lakeus eteeni välkähtää.--Mitä +kertoili neito? Asian ihanan, ja taasen näyttää sätehensä toivon +aurinko. + +PAULI. Iloista oli tätä tarinaa kuullella. Se Elman povesta on +syntyisin, sen huomata taitaa. + +TYKO. Mutta rohkenenko tähän toivoon antauta? Käynkö päästämään solmua, +jonka vasta sidoin? Nytpä tahdon olla varokas, enkä mihinkään luottaa, +ennenkuin visseyden näen.--Kankaalle, Pauli! (Menevät.) + + + +VÄLIVERHO. + + +(Avara kangas; perillä sammaleinen kiviroukkio, sen takana pieni +männistö, ja kauempana näkyy eräs metsäinen vuori. Tyko ja Pauli +tulevat.) + +TYKO. Tässä taistelotanner.--Pauli, minä unia en ole uskonut, ne ovat +mitättömiä; aavistuksista en koskaan ennen ole tiennyt. Mutta kuinkahan +ollee nyt? + +PAULI. Se on jännityksestä sielussas. + +TYKO. Ehkä jotain saamme tässä nähdä. + +PAULI. Toivonpa kaikki päättyvän hyvin. Mutta yksi asia on kiusattava. +Kuinka suoritamme sen? + +TYKO. Mikä on tämä? + +PAULI. Naimasovinto. + +TYKO. Sen ratkaiskoon miekka. Onpa minulla oiva syy. Houkutella vanhoja, +hopeakiharaisia uroita veriseen leikkiin! Oi! haluni kuumenee enemmin ja +enemmin päästäkseni käymään hänen kanssaan rinta vasten rintaa.--Mikä +aika ollee nyt? Mua vaivaa levottomuus ja ohaukseni polttaa. Miten +luulet ajan kuluneeksi, Pauli? + +PAULI. Arvaten, lähenee illan kymmenes hetki. + +TYKO. Ehkä varromme tässä turhaan. + +PAULI. Vaiti! Kuulenpa askeleita. + +TYKO. He tulevat. Käykäämme verhoon. (Poistuvat männistöön.--Elma, +valkea huivi päässä, ja Hanna tulevat.) + +ELMA (antaen Hannalle pullon tyhjennettynä). +Tää muistoksi sun sisareltas ota, +Vaikk' katkera kuin kuolo on se muisto. + +HANNA. Oi Jumala, se on jo tyhjennetty! + +ELMA. Se tehty on. Mut lupaukses muista +ja älä vaikertele nyt ja itke. + +HANNA. Niin olkoon! Vakaana ja lempeänä, +Kuin kesäilta tämä, kuolemaas +Mä tahdon katsella. + +ELMA. Nyt ylevästi +Sä katsahtelet. Kaiken perustus, +Sovinnon kruunu korkeudessa +On lemmen henki lempeä ja kaunis.-- +Mä väsyksissä olen, lepoon tahdon. +Oi, jospa tällä huokauksella +Mä sielun voisin ulos puhaltaa, +Pois rauhan lehditettyyn kammioon. +Vaan tiedänpä tään juoman uhriansa +Ei liioin vaivaavan, vaan hellästi +Kuin Unonen se silmät ummistaa. + +HANNA. Niin kuulin kerran isäs sanovan. + +ELMA. Oi isäin kova, armas kuitenkin! +En kasvojasi nähnyt lähteissäni, +Sun jätin jäähyväiset jättämättä +Ja paisteess' illan koto kuumotti. + +HANNA. Senpä taidat toivoa, että kuolemasi nyt isäs joko pelastaa +kuolemasta tai tekemästä murha-työtä. + +ELMA. Niin toivon. Ja lukekoon hän tämän paperin. (Sovittaa poveensa +erään paperilapun, jättäen osan siitä näkyviin. Hän käy istumaan +kivipyykin juurelle.) Tähän vaivun, tästä alkakoon vaellukseni Tuonen +kotoon. + +HANNA. Ja tämä heille näyttäköön, millä tavalla kuolit. (Panee pullon +hänen viereensä.) + +ELMA. Mutta johtuupa jotain mieleeni vielä. Sä muistat sen pienen, +sorean, äitittömän tytön? + +HANNA. Miksi askaroitsee aatoksesi hänessä nyt? + +ELMA. Pidinpä hänestä paljon; hän minulle antoi aavistuksen äitin lemmen +ihanuudesta, ja näinpä mietiskelin. Tyko ei tule, Hanna naidaan pois, ja +on siis elämäni onnen osa yksin käyskellä kohden kylmää hautaa; mutta +sinun, tyttö pieni, liepeällä, syvällä katsannolla, tahdon lapsekseni +ottaa, sinussa käsitän esineen, jota ilman määrää saan suosia, jota +kohden lempeni vapaasti povestani virratkoon. Näin mä kerran naisen +ottolastansa niin suloisesti armastavan kuin kenkään äiti. Kaunis oli se +näky, ihastuksesta sydämmeni sykki nähdessäni tämän naisen silmät +sädehtivän häntä kohtaan, joka hänen povellansa makasi. Jaa, tämä +ihanampaa vielä oli katsella kuin oman äitin lempi. Oi! saman onnen kuin +vaimo tämä minä toivoin saavani nauttia, mutta toisin määräsi armoton +kohtalo.--Sisareni, miten taidat, suojele tätä lasta. + +HANNA. Sen lupaan; pidänpä hänestä minä myös. + +ELMA. Käs kädessä ma Kalman herran kanssa +Nyt seison, sen jo huomaan; mutta hieno +On kätensä kuin nurmell' illan kaste; +Ja rientääkseni luokses, ylkäni, +Mun sieluni nyt siipens kohottaa +ja kiitää läpi auerten ja sumuin +Päin korkeuden sinilakehen. +Jos siellä löydyt, kaunokiharainen, +Niin kohta syleilemme hymyillen +Kuin aamu Edenin; mut jos sä astut +Maan murheisella kamaralla vielä, +Niin autuasna korkeudessa +Sua varron mä, hääpäiväämme ma varron. +ja silloin pilvipeitteen pimeän +Mun asuntoni ympärille kierron +Ja hämäryydess' uneksuen varron, +Siks' kun hän ovelleni kolkuttaa, +Siks' kun hääpäiväni on valjennut. +Sa päivä, riennä, viivy, viivy, riennä! +Sua toivon kauvas, helmaani sua toivon +ja punehdun kuin kaino Amarik, +Kun suuteleepi häntä aamun Koi.-- +Nyt on se aika, aika ihana, +Kun kohtauuvi Pohjan perillä +Se morsiuskunta, jonka armas virka +On hoitaminen taivaan-isän lampun. +Nyt ei se pala eik' oo sammunut, +Vaan himmeästi paistaa ilman rannall' +Ja vuori hymiseevi Kumajan. +Oi kaunis yö, sä kuolemani yö! +Mua kohtaan Tykon kuva kirkkahana +Nyt kimmeltää ja aatokseni pyörtyy. + +HANNA. Sä haastelet eriskummallisesti. + +ELMA. Hourisinko? Ei, ei! Nyt järkeni tuntuu niin teräväksi, tunteeni +niin tarkaksi ja hienoksi, että kaikki käytökseni ja tekoni menneestä +elinkaudestani piirtäyvät muistoni tauluun yksinkertaisina, kempelöinä +kuvina; ja mitä kaunista aattelen, mitä lemmestä uneksun, on esimaku +taivaan hekumasta.--Hän tulee, kuolema, mutta liepeänä kuin tuulen +liehaus.--Sisareni, laula se kehtoveisu, jota aina kuultelin niin +mielukkaasti. + +HANNA. Oi! voisinko laulaa nyt? + +ELMA. Koska arkussani makaan, niin vasemmalle kallista pääni. + +HANNA. Niin, silloin muotos olkoon hiljainen, ihana murhe.--Sinä +raukenet, ja silmäkantes painuvat. Nyt ottakoon sun armoihinsa Jumala +taivaan. + +ELMA. Niin ja amen! (Peittää sekä päänsä että kasvonsa huivilla ja +kallistuu kivirauniota vasten.) Sisareni, mua laululla nukuta. Oo, minä +kuolen! + +HANNA. Sä mieleni korotat. Kirkkaasti ääneni kaikukoon koska neito +kaunis kuolee. (Laulaa.) + + Äitiinsä etsei lapsi, + Itkien kauvan hän etsei. + Tok' viimein hän nähdä saa + Sen liehuvan liinan pelloll'. + Sinnenpä nyt kiirehtii + Hän kultasantasella tiell', + Ja elokuun aurinko paistaa. + + Äiti, kosk' itkun kuulee, + Leikaten kultaista olkee, + Koht' sirppinsä heittää hän + Ja rientävi pienoist' vastaan: + Helmoihins' hän kietoo sen + Ja istuu auman äärehen, + Ja elokuun aurinko paistaa. + + Autuas uni on lapsen, + Autuas katsanto äitin; + Se taivahan rantaan käy + Ja uneksuin viipyy siellä, + Koska liehtoo lounainen, + Kosk' paistaa heljä aurinko + Ja kultainen vainio läikkyy. + +Hän on vaijennut.--Elma! miten jaksat? Nukkunut siis. Sen estäköön +Jumala! (Tyko ja Pauli tulevat.) + +TYKO. Neito, makaako lapses? + +HANNA. Hän makaa, mutta unensapa mun saattaa levottomaksi. + +TYKO. Ole huoleti. (Paljastaa Elman pään.) Katsos, kuollut enkeli. Mutta +koska hän kuolleista nousee, taas on hän ijankaikkiseksi minun. + +HANNA (erikseen). Mitä lausui hän? + +TYKO (erikseen). Hänen puheensa oli autuaitten henkien soitantoa. + +PAULI. Sisareni, kuinka kelmeä! + +HANNA. Sisar! + +PAULI. Tässä olemme, tässä kasvinveljes, Pauli. + +HANNA. Taivaan Jumala! + +PAULI. Niin, terve, sisar! No, pois tämä häiriö kasvoiltas. + +HANNA. Mieleni hämmästyy. Tulleet siis! Ja Tyko tuossa? Taidanko uskoa +tätä kaikkea? + +TYKO. Usko, impi; se on totuus. + +HANNA. Niissä äänissä, mikä tuttava helinä nyt! Sotakumppanit Tyko ja +Pauli!--Mutta miksi tämä teeskellys? + +TYKO. Kaikki vielä selitämme, mutta nyt on aika tärkeä ja tiukka. (Yrjö +tulee.) + +YRJÖ. Makaa makeasti, tyttö! + +TYKO. Hän makaa kalpeana kuin kuolema. Aatteles, jos ei hän enään +heräyisi unestansa. Yrjö, tunnethan tarkoin tämän juoman vaikutuksen? + +YRJÖ. Hengestänsä takaan.--Mutta aika joutuu. Viskatkaa jo hiiteen tämä +puku ja parta ja pistäkää olentonne samanmoiseen kuoreen, jossa läksitte +myrskyävään sotaan. Kaikki on valmisna; hyvin toimitettu, ja +viimein--kaikki hyvin! + +HANNA. Tulleet, tulleet he, joita kauvan varroimme! + +YRJÖ. Ei juuri vielä, tyttö. Näenpä tässä ainoastaan kaksi vakojata +Pariisista; mutta kohta tulevat Tyko ja Pauli ihanalla pauhinalla +niinkuin se myrsky, joka pouta-ilman tuo.--Mutta tästä kiireesti pois! +Kaikki! + +HANNA. Mutta jättäisinkö tähän yksin nukkumaan armahimman lapseni! En, +vaan vartijansa tahdon olla tässä. + +PAULI. Välttämätön asia. + +YRJÖ. Mutta huomattuas taistelijain lähestyvän, kätkey männistön verhoon +ja viivy siellä pelotta, kunnes astumme esiin me, ja se tapahtuu koska +parhaaksi näemme.--Tulkaat! (Menee.) + +TYKO. Tule, Pauli. + +PAULI. Käy edelle, kohta tulen. + +TYKO. Mutta miksi seisot ja mietiskelet? Miksi olet niin kelmeä? + +PAULI. Mene, Tyko! + +TYKO. Kaiketi sisares tila tuossa on masentanut näin mieles? + +PAULI. Ei!--Kiusaatko minua? Mene, sanon minä. Kohta tulen. + +TYKO. Mutta riennä. (Menee.) + +HANNA. Pauli, sano, mikä rasittaa mieltäs. + +PAULI. Oi kuule: minä lemmin sinua! +Jos lupauksen annat, riennä sitten +Mun sylihini, mut jos kiellon saan, +Niin tähän, ehtimättä muiden korviin, +Mun sanain kuolkoot; senpä sulta vaadin +Ja toivon, ettet tunteistani +Tee leikkiä. Suo anteiks', enpä kärsi +Mä pitkää rakkauden ilmoitusta +Hiuskarvan hienost' esiin saatettuna +Ja imarruksen makeutta täynnä.-- +Näin sanoin. Minkä vastauksen saan? + +HANNA (erikseen). Tää sointo autuas, mi oli tämä, +Mi virtas hänen armailt' huuliltansa? +Kuin hämärässä seison! Leimaus +Mun päällein ihana on langennut +Ja heijaisnut mun näköni. + +PAULI. Siis ei? + +HANNA (juosten Paulin rinnoille ja halaillen häntä). +Mun Paulini! + +PAULI. Mä olen onnellinen! + +HANNA. Ens' kerran rakastajan kaulassa, +Se tiedä. +Oi, onko lemmen syleilys näin lämmin, +Näin hienoo, sulohista hekumaa! +Mi polento nyt metsän kohinassa? +Ei metsässä, vaan korvissain se on, +Kun sydämmeni loiskinan mä kuulen.-- +Sä olet sulhasein! + +PAULI. Sä morsiamein! +Sun päätökses ol' uljas. + +HANNA. Mutta usko, +Mit' ilmoitan. Sua lakkaamatta täällä, +Kun kuluessa vuoden kahdeksan +Te sotaretkillänne harhailitte, +Mä kaipauksell' apealla muistin. + +PAULI. Mut muistelinpa vähän minä sua; +Suo anteiks'; harvoin, harvoin muistelin, +Kun tästä kaukana me retkeilimme. +Mut nyt, kun taasen sinut näin, +Mä silloin lempeni myös näin, +Ja nyt, sun laulus kuultuani tässä, +Kuin kevään tulva paisui tunteeni, +Ja visseyteen kiirehtiä päätin. + +HANNA. Sua unohtaa en taida, armas yö! + +PAULI. Niin ihmeellinen, monivaiheinen, +ja jotain vielä tässä tapahtuu.-- +Nyt eroomme. + +HANNA. Sun kohta näen taas. + +PAULI. Niin, kohta, impi; siksi hyväst' jää! (Menee.) + +HANNA. Hyvästi, Paulini! +(Kumartuu alas, painaen otsansa Elman helmaan.) + Oi, Elma, Elma! + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + + +(Yö ja sama paikka. Elma makaa raunion juurella, ja Hanna, seisten sen +nojalla, sitelee puolanvarsista seppeliä.) + +HANNA. Sun tavatkoot kuin uhrin seppelöityn +Täss' unta kuolon maaten kankahalla. +Siis kannat ensin seppeliä Tuonen +Ja sitten päähäs painat morsiuskruunun, +Päinvastoin impein kohtaloa ennen. +Heit' ensin templi vartoi Hyymenin +Ja vasta sitten kuolon kylmä kranssi. +Makeesti makaa, ja kun heräyt, +Sua syleilevi oma sulhases, +Ja Paulin kultasena Hannan kohtaat. +Oi, aika armas, olla morsianna +Ja päivät lemmen juhlaan lukea +Hääpukuansa neuloin valkoista!-- +Nyt, Elmani, on seppelesi valmis, +Ja kulmillesi lasken sen. + (Asettaa seppelen Elman päähän.) +Näin makaa koska lähestyy sun isäs, +Ja jos ei sydäntänsä tämä haamu +Voi liikuttaa, niin kivestä hän on.-- +Ken tulee? Minä metsän kätköön riennän. + (Juoksee pois. Martti tulee.) + +MARTTI (yksin). Tässä on paikka, jossa pitää tapahtuman kamppaus; +puol-yön hetki on nyt lyönyt. He kaiketi ovat tässä kohta, Markus Niilon +kanssa, ja Maunoa seuraa varamiehenä Yrjö; niin on isäntäni määrännyt. +Mutta olenpa tässä käskemätönnä vieraana minä, ja antavatpa minulle +tästä hyvän vauhdin, jos mun huomaavat. Mutta piiloon tahdon pistää +itseni ja luuhistellen katsella metsästä kuinka leikki käy. (Havaitsee +Elman.) Ken siinä? Ken makaa siinä? Elma! Ja vaalea kuin ruumis. +(Tunnustaa häntä otsaan.) Kuollut! Kuollut on tyttö!--Oi, murheen ajat! +Nyt astu hautaan myös, Martti. Palvelus-aikas on loppunut, et jaksa +enään täällä kinnustella; sillä hän, joka sun piti voimissa, on +poissa.--Sun hymyilemises maksoi päivän vaivat. Sun olentoas katsella, +kanssas haastella saada, se mielelleni antoi uutta mehua, (pidellen +koipiansa) ja näiden luupilli-kurjain täytyi seurata tahdon viittausta +ja kaikki kävi hyvin. Mutta nyt, nyt kymerryn kasaan, vaivun mullan +rakoseen... Te Viitalan paroonit ja perkeleet, teidän tähtenne kaikki +tämä. Voi jospa olisin minä myllynkivenä, päällimmäisnä nimittäin, ja +saisin jauhota teitä tampuksi Kuuselan elikoille.--Mullan rakoseen +vaivun, ja sitten olkoon unohdettu elon pitkä, tukala päivätyö, ja +merkki pulkkaani piirretty kunnialla.--Mitä näen tuossa? Pienen pullon. +Siitä on hän imenyt kuolemansa ja niinmuodoin itse tehnyt päivistänsä +lopun. Oi, lapsi katala! (Markus ja Niilo, varustettuna miekoilla +tulevat.) Tuossa tulevat verta janoovat partit. + +MARKUS. Tekeekö hän meistä pilkkaa ja lähettää vastaamme hänet? + +NIILO (erikseen). Mitä näen minä? Elma! Haa! Nyt jotain aavistan. + +MARKUS (huomaten Elman). Mutta mitä eläviä taulukuvia näytetään tässä? +Miksi makaa hän tuossa ja miksi seisot tässä sinä? + +MARTTI. Ijankaikkisuuden unta hän makaa, ja minä vietän valvojaisiansa. + +MARKUS. Kuollut? + +MARTTI. Kruunattuna uhrina. Ja tyhjennetty pullo jalkainsa juuressa +näyttää, kuinka hän on kuollut. + +NIILO (erikseen). Ken tiesi vartoa tätä?--Sorea Elma kuollut! Kirous ja +kiusa! Ja hukkaan työtä tein, hukkaan menetin rahat. Elma kuollut? Tämä +käy sydämmelle. Oi kirous ja helvetti! + +MARKUS (erikseen). Tyttö oli kuitenki viaton. (Ääneensä.) Mutta miksi +joudutti hän itse surmansa? + +MARTTI. Miksi! Te kysytte miksi? + +MARKUS. Niin kyllä, sinä lurjus. Enpä ole kiehtoillut juuri tarkkoja +tietoja elämänsä tarinasta. + +MARTTI. Tahdotteko siis tietää kuolemansa syyn? + +MARKUS. Yhtä kaikki. Hän olkoon kuollut ja tulkoon haudatuksi. + +MARTTI. Hyvät herrat, tepä tämän ihanan immen syöksitte kuolemaan. + +MARKUS. Ukko, mitä rohkenet sanoa? + +MARTTI. Sen rohkenen. Mua villittää tämän hyvän lapsen kuolema. Se +tunturina teitä painakoon ja vielä raskaammin teitä, herra Niilo, joka +rakensitte murhaleikin, jota hetken päästä tässä näemme harjoitettavan, +ja tämäpä juuri peloittaa kauniin Elman elosta. Kirous päällenne, herra +Niilo! + +NIILO. Sinä kehnomielinen koira, tahdotko pitää kitas? + +MARTTI. Häpee, nallikka. + +MARKUS. Ukko, ukko, ohjaa sinä kieltäs. + +NIILO. Jospa tietäisitte, elatusisäni, että olemme tekemisissä häijyn +riivatun kanssa, joka ei ainoastaan ole herjannut minua, mutta teitä +myös, teidän aatelis-nimeänne ja mainettanne, ja tämän teki hän +hävyttömillä terveisillä tuon tyhmän paimenpojan kautta.--Niin, ukko, +valehtelenko? + +MARKUS. Donnerwetter! Hänkö herjaisi minun nimeäni? + +MARTTI. Kunnia vasten kunniaa, naapurit. + +MARKUS. Vai niin! Kyllä sun opetan, hunsvotti, sinä kaiken sen edusmies, +mikä on plebeijiläistä ja alhaista. Sinä konna! Enpä tahdo kuitenkaan +sinuun koskemalla soaista käsiäni, mutta,--pidä hänet niskastansa +kiinni,--lahjoittaa sinulle muutaman potkauksen aatelijalastani, ja mene +sitten tiehesi.--Pidä kiinni hänestä. (Niilo tarttuu Martin kaulukseen +yhdellä kädellä.) + +NIILO. Hänen ehkä annamme vaan hävetä. + +MARKUS. Muutama potkaus hänen pitää saaman, ei auta. + +MARTTI. Sepä aatelinen teos! + +MARKUS. Niin juuri! Potkaisenpa vaan koiraa, joka minua haukkuu. + +MARTTI. Yksi sana, kiivas herrani yksi tärkeä kysymys. + +MARKUS. Mikä sana, sinä peeveli? Mikä kysymys? Sanoppas. + +MARTTI. Tämäkö on ritarillista, että herra Niilo antaa rääkätä tämmöistä +vanhaa kääkkää kuolleen morsiamensa edessä? + +MARKUS. Morsiamensa! + +NIILO. Mitä kuulen? + +MARKUS. Morsiamensa! + +MARTTI. Niin, niin. + +NIILO. Mitä hourit, vanha tonttu? + +MARTTI. Ei, herra. Nyt on muistonne huono. Kihlaus tapahtui eileen, ja +minä myös sain kunnian piirtää nimeni todistukseksi salaiseen +naimasovintoon. Jaa, niin on asia, herra Niilo. + +MARKUS (ryhtyen Niiloon). Vintiö! Onko tämä totta? (Martti juoksee +pois.) + +NIILO. Malttakaat mielenne, herra.--jos olis se tosi, miksi tarvitsi +hänen juosta tiehensä? + +MARKUS. Mutta nytpä selkiyy eteeni yksi asia, jota muutoin en ymmärtäis. +Hän maksoi velkansa eileen; ja arvaatpas, keltä luulen hänen saaneen +rahat? Haa, sinä riivattu! + +NIILO. Teitä rukoilen itseänne hillitsemään. + +MARKUS. Sano totuus, tunnusta, tunnusta! + +NIILO. Herra, herra! + +MARKUS. Hahaa! tämä puhkaisee sappeni. + +NIILO. Ensin tutkikaat ja sitten tuomitkaat; niin tekee viisas mies. + +MARKUS. Niin, otanpa asiasta pohdin, ole vissi siitä. Ja jos on savussa +tulta, niin valmis ole jäniksenä kaapaisemaan maaltani pois. Sinä tunnet +minut, poika. + +NIILO. Hyvin. + +MARKUS. Niin, niin!--Mutta tuossa tulee toverini. Hänen lävistän kuin +silakan, sen tunnen sydämmessäni. (Mauno tulee varustettuna miekalla.) + +MAUNO (erikseen). Tässä seisovat, mutta enpä näe Yrjöä. + +MARKUS. Varamiehes? + +MAUNO. Hän ei siis ole tässä. Mutta yhtäkaikki. Nyt miekat leiskumaan, +ja puolusta kurjaa ruumistas. + +MARKUS. Ei nälkäinen jalopeura niin kiivaasti himoo päästä antilopen +niskaan kuin minä tappelemaan kanssas. Mutta ehkä muutamme paikkaa? + +MAUNO. Miksi? + +MARKUS (osottaen kädellänsä Elmaa kohden). Katso tuonne. + +MAUNO. Voi Luoja, mikä näky! Elmaniko +Tuoss' sammaleista rauniota vasten +Mä näen makaavan? Nyt katkee, sydän, +Ja, silmäin, pimene!-- +Kas tuoss' on pieni tyhjennetty pullo; +Siis myrkky, nukuttava myrkkyjuoma +On lapsein elämästä tehnyt lopun. +Oi miksi teit, mun tyttäreni, tämän? +Min merkitsee tuo paperi? (Ottaa paperin.) + + »Isälleni.» (Avaa ja lukee.) + +»Mun isäni armas! Nyt kuolemaan kiirehdin; en mieli nähdä enään +huomispäivää. Anna miekan levätä ja elä onnellisna, onnellisna! +Anna miekan levätä! Tätä rukoilee onneton Elma, joka tuonelaan +lähtee nyt.» + +Oi, mikä isku mulle, armottomin +Ja kurjin isistä! Ma saatoin surmaan +Mun tyttäreni lempeän ja kauniin. +Niin, kaunis oli hän, ja sydämmensä +Ol' rakkauden lähde pohjaton, +Ja hänen kirkkahalla otsallansa +Siell' hallitsipa viisauden henki. +Semmoinen oli Elmani, mun lapsein, +Ja kuolema tään mestarteoksen +Näin äkisti, armottomasti riisti +Täss' synkäll' yöllisellä kankahalla, +Ja nyt hän makaa tuossa matojen +Ja tuonen-toukkain saaliina. +Oi mailma, elämä, sä ihmeellinen! +Mi on sun tarkoitukses? Mihin viimein? +Se arvoituspa kauvan askaretta +On aatoksillein tuonut. Turha työ! +Ei selkii pulma tää, se synkeemmäksi +Vaan käypi sielun katseen edessä; +Ja tulkoon mustin pimeys ja yö, +Jok' aamusta ei tiedä! Hävitys +Ja kuolema on päästimeni nyt, +Kun armas tyttäreni kuollut on. + (Ääneensä Markukselle.) +Sä perkele, sä alkusyy ja juuri +Tään kaiken kurjuuden, nyt vinkuu miekkain! + +MARKUS. Niin, tule teräskalske kerta vielä! +(Miekastelevat. Pauli, Tyko, parrattomina ja sotamiehen puvussa, +Yrjö, Martti ja Hanna tulevat.) + +PAULI (hämmentäen taistelon miekallansa). +Te vanhat, mitä teette? Erotkaat! + +YRJÖ (puhaltaa torvellansa pikaisen töräyksen, Martti hurraa, ravistaen +lakkiansa). Tässä ollaan. + +MAUNO (erikseen). Näänkö aaveita! + +NIILO (erikseen). Haa! Tyko! + +MARKUS (erikseen). Tuhatta lempoa, tuoss' ovat pojat! + +MAUNO (erikseen). Tää olisiko kummitusta! + +PAULI. Isä, +Sua tervehdin. + +MAUNO (syleilee Paulia). Mun Paulini, mun poikani! +Nyt valmis olen käymään kuolemaan. + +YRJÖ. Nyt vasta eletään, nyt ilo alkaa. + +MAUNO. Mun poikani, mi hetki verraton! + +PAULI. Täss' on mun sotatoverini, Tyko. + +MAUNO. No terve tultuasi! Etkö näe +Sä isääs tuossa? + +TYKO (lähestyy isäänsä). Oi! mä hänet näen, +Mut hän kenties ei tunne poikaansa. + +MARKUS (kätellen Tykoa) +Täss' ompi käteni. Kas niin, kas niin; +Ei enempää, jo kylliksi on tehty. + +PAULI. Mun herrani, nyt ootte kova isä. + +MARKUS. Ain' erillämme, +Ei keskenämme yhtään tekemistä.-- +Mut nyt--mordieu!--nyt tunnen Franskan herrat, +Ne kavaltavat kansantutkijat. +Miks' tämä pilkka, tämä narripeli? + +MAUNO. Jaa, Paulini. No, no, sua syleilen +Mä kerran taas, sä kaukaa tullut vieras. +(Erikseen.) Mut voi, tuoss' Elmain makaa kylmänä! + +PAULI. Min teimme, lyödäksemme leikkiä +Ei tehtykään, vaan syystä tärkeemmästä. + +NIILO. Hoo! terve, terve, vanhat kumppanit. +Mut osaattepa teeskennellä te, +Oo peijakas! kuin hyvät näyttelijät, +Niin, oikein komiantit, tenhomiehet +Ja silmänkääntäjät.--No, veli Tyko, +Me ehkä kohta vähän nykäilemme. + +TYKO. Sen teemme kohta, malta hieman, Niilo. +Suokaatten anteiks', isät, suokaat myös +Mun teille lyhyesti kertoa +Se kohtalo, se retki vaikea, +Mi vihdoin viimein Suomen laaksoihin +Taas saattoi meidät, ja me riemuitsimme.-- +Se tietään, että sankareina +Me taistelimme sotatantereilla, +Ja kunnian sai meistä isäinmaa. +Mut Onnetar, se petollinen impi, +Taas pian siirtyi meistä kauvas pois, +Ja rautakahleet, vankeuden kurjuus +Nyt tuli osaksemme. Vuorihin, +Uraalin kohtuun meidät syöstiin alas, +Ja siellä, kiertoessa kolmen vuoden, +Me, kalkutellen kovaa kalliota, +Oleskelimme. Mutta muistossamme +Ain' ihanana Suomi kangasteli, +Ja sielussamme epäilys ja toivo, +Kuin sodan ristituli, tuiskasi. +Mut kerran päällämme kun taivas välkkyi +Ja vapauden tunne tulta iski, +Niin murtui kahleet, ja me rynkäsimme +Pois Tartaruksen hirmu-luolista +Kuin jalopeurat rautahäkistänsä. +Me vuoret ylös alas kiipesimme +Rämeiset, äärettömät lakeudet +Kuin villit hirvet samosimme +Ja vainoojaimme luotisatehessa +Me uiskelimme yli tuimain kymein. +Ken voi meit' vastaanseistä? Vapaus, +Kotimme muistot, pyhä synnyinmaamme, +Ne viittas yhä meitä luokseen tänne +Kuin syysyön juhlalliset pohjantulet. +Ja viimein siinti meille Kyyrianmaa +Kuin sini-viiva taivaan rannalla, +Ja pian seisoimmekin vuorella, +Mi Tornivuoreks' kutsutaan, +Ja onnellisina kuin autuas sielu, +Kun, tultuansa murheen kaukamaista +Ja seisten partaall' unohduksen virran, +Se nähdä saa Elysiumin niitut. +Oi tätä hetkeä! + +MARKUS (erikseen). Tok' oivallista, +Sen myönnän. + +MAUNO. Kertomukses, Tyko, saattaa +Mun sydämmeni uljaast' paisumaan +Ja uutta mehua saa sairas mieli. +Miks' vihamiehein poika oletkaan! +Mä tunnen niinkuin rupeis riutumaan +Jo vanha viha povestani pois, +Ja toivonpa sua saada kutsua +Viel' ystäväni pojaks'. + +MARKUS (erikseen). Erehdytpä. + +TYKO. Mut kohta taasen ilo masentui, +Siin' ilon kunnahalla seistessämme, +Kun korvihimme riensi sanoma +Kovasta isästä, mi hylkäs poikans, +Ja epäilys myös poveheni tunki, +Olisko impeni viel' uskollinen. + +MAUNO. Se kysymys nyt jääköön. Tuossa, tuossa +Jääkylmänä sä tytön nähdä saat. + +TYKO. Mä tiedän kaikki. Hän on onnellinen, +Nyt päätetty on sydämmensä tuska. + +MAUNO. Nyt poikani mä elävissä näen, +Mut tyttäreni Manan morsianna; +Siis suurin murhe ilon suurimman +Nyt hämmentää ja kyyneleeni virtaa. + +TYKO (Markukselle). Isä, mun olette tehnyt perinnöttömäksi, kumonnut +kaiken lapsi-oikeuteni, mutta rohkenenpa kuitenkin nyt astua puolestanne +esiin.--Niilo, luulenpa jo asiamme valmistuneen niittoon. Yhtä tahdon +kysyä. Sinäkö nämät vanhat saatoit tänne murha-aseet käsissä? Sinäkö +heitä houkuttelit miekan-kamppaukseen, johon oli heidän aikeensa käydä +tässä? + +NIILO. Ja kysyt noin pöyhkeästi. Hei! + +TYKO. Oletko sen tehnyt? + +MARTTI. Sen on hän tehnyt, sen valani todistakoon. + +MARKUS. Yhtäkaikki. Me parhaaksi näimme tapella, tapella vimmatusti, ja +siihen on aika jälellä vielä.--Mutta yhtä mielin kysyä minäkin, ja jos +tosintuis asia, niin riennä matkaas, Niilo. Muista ehto, jonka panin sun +etees, määrätessäni sinua otto-pojakseni, ja jonka pyhästi lupasit +täyttää. + +NIILO. Hän on nyt kuollut. + +MARKUS. Kysynpä tässä, oliko miehellä joitakin lemmen tuumia tuota +neitoa kohtaan tuossa?--Ukko sinä, jos puhettas et vahvista, niin oletpa +kuoleman oma. + +MARTTI (Maunolle). Mun herrani ja isäntäni, tiedänpä nyt ansainneeni +teidän kovimman vihanne, koska mulle uskotun salaisuuden ilmoitin. Mutta +kuulkaat toki ja muistakaat, ettei löydy hädässä lakia.--Tässä kohtasin +nämät kaksi, ja onnettomuus on, ettei juuri veljellinen ystävyys +vallitse minun ja näiden kahden paroonin välillä, ja tahtoivatpa nyt +minua kuransata oikein aikalailla. + +MARKUS (erikseen). Hm! + +MARTTI. Mutta olipa minulla avain siihen salaiseen miinaan, ja sen +laukaisemisella tiesin voivani tyhjiin avaruuksiin viskata herra Niilon +pois elatus-isänsä suosiosta, ja, muistellessani tarinan lampaasta, joka +jalopeuran ja karhun keskinäisen riidan kautta pelastui heidän +kynsistänsä, laukaisinpa tulisen kaivannon, ja minua seurasi lampaan +onni. + +Markus. Siis on se totta? + +NIILO. On totta, totta! (Erikseen.) Nyt hyvästi kaikki toivo! Hyvästi +ilo myrskyinen viini-jumalan leirissä, seurassa oivallisten ystäväin, +koska elämä oli ikuinen aamuhetki ja immen poski sen purpurainen Eos. +Hyvästi rikkaus ja ilo! + +MARKUS. Haa! nyt ymmärrän, miksi olit niin kärkäs mua saamaan tähän +taisteloon. Mun toivoit siinä kaatuvan. Ja jos hengissä täältä olisin +palannut, niin... Haa! arvaatpas mitä uskon? + +TYKO. Että kuolemalla hän teidät olis palkinnut. Ken ei olis valmis +uskomaan sitä? (Yö valkenee yhä enemmin, ja viimein on täys päivä.) + +NIILO. Mitä sanot, maankuleksija? Missä on nyt franskalainen +partas? Sitä tahtoisin vähän nyppeillä. No, miksi et tartu heti +paistin-vartaases niinkuin oikea Pariisin keikari? Sinä viheljäinen, +miksi et vedä miekkaas? + +TYKO. Siis ennätät minua ennen. (Vetää miekkansa.) + +PAULI. Ja jos hän kaatuu, jos perkele sais voiton, niin miekkani +tupestansa lentäköön. + +NIILO. Tulkaat kaikki! Ja jos myöskin Pauli kaatuu, niin tuossa Yrjö! + +YRJÖ. Juuri niin, Niilo. + +NIILO. Sinä talonpoika-lurjus! Sinunko kanssas kävisin kamppaukseen +minä? Sinut potkin tästä palleroisen naasikkas turviin. + +YRJÖ. Tänne miekkas, Tyko, minä tahdon tehdä lihaa! (Aikoo temmata +miekan Tykolta.) + +TYKO. Pois, Yrjö! Tilinsä minulle on suurempi.--Niilo! (Tyko ja Niilo +miekastelevat.) + +PAULI. Nyt ole niinkuin taivaan sineys, +Mun Tykoni. Sun asias oikea +Ja vapaa sydämmes sua nostakoon! + +YRJÖ. Nyt ole niinkuin »kissa liukkaall' jäällä», +Ja vapise kuin haapa myrskyssä, +Mun Niiloni. Sun musta omatuntos +Kuin vuori raskas päälläs maatkoon +Ja painakoon sun alas helvettiin. (Niilo kaatuu.) + +TYKO (erikseen). Miks' täytyypi mun kotokankahilla +Viel' heimolaisen verta vuodattaa! + +YRJÖ. Hän kylliksi on saanut. + +TYKO. Yrjö, Yrjö! +Nyt näytä, mitä vakuutit ja vannoit. +Jos juomas meitä hirmuisesti petti, +Niin oman rintan' lävistäköön miekka, +Mi Niilon verestä nyt punertaa. + +YRJÖ. Minä juoneen käyn. (Ottaa kiväärinsä. Niilo, maatessaan maassa, +ampuu pistoolilla Tykoa, Elma heräyy ja juoksee kamostuen ylös, Tyko +rientää häntä syleilemään.) + +MARKUS. Sinä perkele! (Pistää Niiloa miekallansa.) + +PAULI. Tyko, oletko haavoitettu? + +TYKO. Mä Elmaani syleilen! + +YRJÖ. Se ampuma toi hengen, ei kuolemaa. + +ELMA. Missä olen? + +HANNA. Sun Tykos sylissä. + +TYKO. Sylissäni taivaani on! + +NIILO (erikseen). Hän elää, elää! Elma elää! Elma. Oi korkeuden Jumala! + +MARKUS (erikseen). Vallitseeko tänä yönä noita-voimat! + +ELMA. Tämä ompi Tykon halailus! + +TYKO. Mun lemmittyni kallis! + +HANNA. Hän pyörtyy. + +TYKO. Ole uljas tyttö, Elmani. (Elma pyörtyy Tykon syliin.) + +MAUNO (tähän asti seistyään hämmästyksissänsä). Tapahtuuko ihmeitä +vielä? Ihmeen, ihmeen edessäni näin. Elmani kuolleista nousee. Hän elää! +(Tarttuu Elmaan.) Mutta ällös kuolko, ällös kuolko samana hetkenä taas. +Avaa silmäs, tyttöni! Ylös, ylös, ylös! Minä vannon, että hänen pitää +elämän. + +ELMA (tointuen). Niin, isäni. Sen rinnoilla ma lepään, +Jok' ompi sieluin hekuma ja autuus +Ja josta elämäni, toivoin tulee. +En ole kuollut, vaikka kuolla tahdoin; +Oi, anteiks' anna, taivaan vallitsija! + +HANNA. Sä unijuomaa joit, et myrkkyä. + +ELMA. Nyt ymmärrän.--Ja Tykoni on tullut? + +HANNA. Ja veljes Pauli myös. + +ELMA. Mun kaunis veljein, +Sua tervehdin. + +PAULI. Mun sisareni armas! + +ELMA. En petollinen ollut Tykolleni? + +TYKO. Sä kuoloon asti uskollinen olit. + +ELMA. Nyt alkaa elo lemmen lipun alla. + +TYKO. Yö lähestyy, mun aurinkoni laskee. + +ELMA. Min sanoo Tyko? Huomaa, että ompi +Se Gibeonin pyhä aurinko. + +TYKO. En tiedä, mutta tyhjää hengitän. + +ELMA. Sä horjut, ystäväin! + +PAULI (pidellen Tykoa). Hän verta vuotaa! + +YRJÖ. Oi, häntä kohdannut on rosmon luoti +Ja lävistänyt ruumiins! + +ELMA. Miksi näin? + +PAULI. Oi Niilo, Niilo, peto kavala! + +MARKUS. Ei, piru tulisesta helvetistä. + +ELMA. Gehennan savu taivaasemme nousee. + +HANNA. Oh, veri vuotaa hänen rinnastaan! + +ELMA. Vait', Hannani, ne ruususia ovat. + +MAUNO. Ah! älä näytä vimman muotoa, +Mun tyttärein; hän ehkä tointuu vielä. + +TYKO. Pois turha toivo; kuolema on tässä. + +ELMA. Mut kuinka ompi tapahtunut kaikki? + +HANNA. He miekasteli, viimein kaatui hän, +Mi huohottaen makaa tuossa nyt; +Sielt' lähetti hän petollisen luodin +Ja sama ampuma sun herätti. + +TYKO. Se nukuttavi mun. Nyt lepoon käyn. + +ELMA. Niin, lepoon, lepoon käymme molemmat; +Täss' ompi meillä sammalhieno sija. + +TYKO. Ei vielä, tyttö, ensin sepel päähän! +Nyt seisot morsianna, ja nyt--»luonto, +Käy vihkimään». + +ELMA. Niin, niinpä lauletaan, +Miss' on mun seppeleni? + +HANNA. Tässä, Elma. + +ELMA (panee seppelen päähänsä). +Sua kiitän, Hanna; sinäpä sen sidoit.-- +Kas tässä seisoo morsian, +Täss' Tuonen veräjällä; jalo, tyyni, +Kuin Junon istuimella istuisin, +Ja tomun mailma kiiriskelis allain. +Nyt tule viikatteellas, enkeli; +Mä hymyilen kun katkee sydän-juuret. + +TYKO (tempaisee itsensä irti Paulista, joka on pitänyt häntä). +Kas tässä oman ylkäs syleilys. +Niin, neitoni! +Hääriemumme on lyhyt; yhtäkaikki, +Tääll' ompi lyhyt kaikki ihanuus, +Niin kirjoitettiin lakiin elämän. +Mä kuolen, niin, mä kuolen. No, +Ken kuolee onnellisempana häntä, +Mi morsiamensa helmaan nukkuvi? + +(Hän horjuu; Pauli ja Elma taluttavat hänet istumaan kivi-raunion +juurelle ja Elma jää istumaan hänen viereensä.) + +MARKUS (erikseen). Mun Jumalani! olentoni voima, +Kuin rautatammi ennen jykevä, +Nyt menehtyy kuin korsi tulessa, +Ja poveheni rynkää pimeys.-- +Mi ompi ihminen? Vaan heikko varjo, +Vaan sumuhaamu, joka haihtuu pois, +Kun korkeuden säde häntä kohtaa. +Niin väikyn tässä sorrettuna minä, +Ja myrsky ijäisyyden merestä +Nyt alkaa käydä hirveell' pauhinalla, +Ja sielu vapisee ja kauhistuu. (Ääneensä.) +Mun Tykoni, mun poikani, mua kuule! + +TYKO. En oikein kuule; vasarat ja kanget +Nyt kovin paukkaut kiviseinissä. + +PAULI. Jo houraus on käsittänyt miehen, +Ja aatoksensa työksentelee nyt +Uraalin uumentojen syvyydessä. + +TYKO (nostaen itseänsä). +Oi Pauli! tääll' on ilma paahteinen +Ja huokausta täynnä. Kahleet pois, +Ja aukee, vuori! Vapaus meit' kutsuu +Ja kaunis impi Pohjan kunnahilla. (Kuolee.) + +MAUNO (erikseen). Sydämmen viimehinen kamppaus. + +MARKUS. Mun armas poikani, tok' anna kuulla +Viel' yksi sana huuliltasi tänne. + +PAULI. Te ette avaa kuolleen huulia. + +MARKUS. Hän on siis kuollut? + +PAULI. Kuollut ompi hän +Ja kylmentynyt sydän, jonka vertaa +Ei huokeasti täällä löydetä.-- +Tää onko Tykoni, mun kumppanini, +Se tulinen, se kirkas-otsainen, +Mi niinkuin humiseva lumi-aura +Tiet karkuretkellämme raivasi, +Kaikk' esteet murtaen? Et tiennytkään +Sä silloin kuolemahan rientäväs. +Nyt hyvästi, mun uljas toverini, +Ja lepää makeasti matkaltas! + +ELMA. »Hyvästi, Pauli», lempeesti hän vastaa. + +MARKUS. Niin, niin! Ja häneltä en anteiks' saanut. + +ELMA. Ja Tyko, eikö anteiks' antais hän? +Oi katsokaat, mi tyynyys ihana +Ja kuva sovinnon on kasvoissansa. +Ja tuntuupa kuin korvaani hän kuiskais: +»Miks' viipyy Elmani?» Mä tulen, tulen, +Ja siellä rauhanmaassa kohtaumme, +Jost' äsken unta näin. +Mä laakson kauniin, ihmeellisen näin, +Se ol' kuin niittu kukkaskirjava, +Min keskell' kirkas lähde kiilsi; +Hopeakimmeltävät joutsenet +Kuin lumipilvet sinisellä taivaall' +Sen pinnall' rauhallisest' uiskeli, +Ja koivut niinkuin juhlalliset tornit +Sen partahalla rehevinä seisoi, +Ja heidän latvoissansa lenteli Kerubit ja serafit ihanat, +Ja lehto kaikui laulun helinästä. +Niin, siellä, siellä kohta yhteen tullaan. + +NIILO. Haa, perkeleet! mua viskatkaa jo täältä +Luo kirottujen alas. + +ELMA. Jo korkealla loistaa päivän silmä +Ja yli aavan, kanervaisen kankaan +Käy raikas aamutuuli. Ihanata +On kuolla, kuolla armaan rinnoille. + +HANNA. Hän kelmentyy ja vaipuu. Elma! + +ELMA. Hanna, +Mun sisareni, mitä tahdot? (Kuolee.) + +HANNA (tunnustaen Elmaa). Hän kuolee, kylmenee! + +MARTTI. Martti, lähde tästä pois, pois, pois! (Menee.) + +MAUNO (erikseen). Mikä hetki ollee nyt, koska tyttäreni käy Tuonelaan ja +meidät unohtaa? + +YRJÖ. Kaikki siis. Ja sinä, jonka teos tämä on, sinä hengität vielä. Oi, +riennä! sua varrotaan jo tuomiosalissa; riennä, riennä tutkintoon. + +NIILO. Niin, kohta.--Markus, mun kuolemani toki pelasti teidät, jonka +olin päättänyt murhata. + +YRJÖ. Se tietään. Nyt muistele vaan itseäs. + +NIILO. Oikein! Myöhään vaan. Ei! Vielä pienen pilkun näen keskellä +pilvien pimeyttä; mutta se vähenee vimmatulla vauhdilla. Nyt on se pieni +kuin neulan pistos, ja nyt, nyt se peittyy. Niin juuri! (Kuolee.) + +MARKUS. Mauno, suuri osa elämämme matkaa on kulunut vihassa ja vainossa +keskenämme. + +MAUNO. Sen antakoon meille anteiksi taivaan Herra! + +MARKUS. Oi hirmuinen pimeys sieluissamme!--Mauno, nyt pyydän sun kättäs. + +MAUNO. Mun naapurini! (Kättelevät.) + +MARKUS. Nyt, Mauno, elä rauhassa, peri Viitala ja yhdistä rakkaasti +molemmat kartanot. Minusta pääset nyt. + +MAUNO. Markus, Markus! (Tarttuu hänen käsivarteensa.) Ottakaat häneltä +miekka. Hän riivauu. (Yrjö tempaisee hänen kädestänsä miekan.) + +YRJÖ. Siivosti, herra! + +PAULI. Eläkäät, vanha mies, jos korkeuden armoa vielä toivotte. + +MARKUS. Haa! Sitäkö taitaisin toivoa minä? + +HANNA. Viel' eikö loppunehet hirmutyöt? +Mä sairastun jo nähdessäni näitä. +Oi, Pauli! (Kallistuu Paulin rinnoille.) + +PAULI. Urheutta vielä, Hanna! + +HANNA. Mut olethan kuin jumala sä kaunis! +Murheesta, kauhusta ma tukehdun +Mut juovun myöskin lemmen hekumasta. Ooh! + +MAUNO. Mä tunnen, että pian heitä seuraan; +Tok' ilauttaa, mitä näen, nuoret. +Te pyhään liittoon käytte? Erehdynkö? + +PAULI. Hän morsiamein on. Mut tästä sitten. +Nyt olkoon huoli näistä uhreista. + +YRJÖ. Jää tähän, Pauli, minä käyn toimeen, saattaaksemme tästä pois +näitä kuolon saaleita. (Menee.) + +MARKUS. Mun Paulini ja neitoseni Hanna, +Mit' irtainta ja kiinteää on mulla, +Se saakaat kohta; ottakaat se vastaan. +Mä etsin itselleni jonkun loukon +Ja siellä säkkiin, tuhkaan pukeun +ja armoo anon, jos viel' armoo löytyy. +Mä tästä kiirehdin! (Poistuu kiivaasti.) + +MAUNO. Miks' eläisin mä enään? Minun kautta +Se tähti tarhastansa syöstihin +Tuonn' alas varjoin maahan. Kuolo, riennä! +Mut luonto itse parastansa tekee, +Sen tunnen, silmäni jo himmentyy +Ja jalkain horjuu. (Hannalle.) + Taluta mua, lapsi, +Pois tästä; vuoteelleni vaivun mä +Ja sitten ummistakaat silmäin te, +ja onnellisest' eläkäät +Ja rakentakaat rauhaa, rakkautta +Taloihin, joissa vihan tuli riehui. +Ne, jotka tätä tulta kannattivat, +Nyt voimatonna ovat, laastaan pois +Kuin myrskyyn akanat.--jaa, niinpä käy; +Ja sijan saakoon henki parempi. + +(Mauno, Hanna, taluttaen edellistä, menevät; Pauli katsellen Tykoa ja +Elmaa, seisoo jälellä.) + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Karkurit, by Aleksis Kivi + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KARKURIT *** + +***** This file should be named 11891-8.txt or 11891-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/1/8/9/11891/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. For example: + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + diff --git a/old/11891-8.zip b/old/11891-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..3141d66 --- /dev/null +++ b/old/11891-8.zip |