initial commit of ebook 11072HEADmain

6 files changed, 16719 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/11072-0.txt b/11072-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..fb692d5
--- /dev/null
+++ b/11072-0.txt
@@ -0,0 +1,8140 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11072 ***
+
+JUMALAINEN NÄYTELMÄ: KIIRASTULI
+
+Kirj. Dante
+
+Suomentanut Eino Leino
+
+
+Ensimmäinen painos ilmestyi 1913
+
+
+
+
+Ensimmäinen laulu
+
+
+Älyni pursi purjeensa nyt nostaa
+vesiä vienompia juostaksensa
+ja jättääksensä meret julmat[1] taakseen:
+
+Nyt toista laulaa tahdon valtakuntaa,
+miss' ihmishenki puhdistuu ja tulee
+taivaisen tien ja armon arvoiseksi.
+
+Mut runous kuollut haudastansa nouskoon!
+Omanne olla tahdon, Musat pyhät,
+ja auttakoon mua armas Kalliope,[2]
+
+sävelin moisin säestellen mua
+kuin tuta saivat tytöt Pieroksen,[3]
+harakat, jotka teitä haastoi kilpaan!
+
+Suloinen niinkuin itämaan safiirin
+ol' ilman hohto ylläni, ja seesnä
+ens piiriin[4] saakka taivas puhdas päilyi.
+
+Taas silmäni sai halun nähdä, koska
+nyt olin jättänyt ma ilman kuolleen,
+mi murheutti katsehen ja mielen.
+
+Tuo tähti[5] kaunis, joka lempeen lietsoo,
+hymyhyn hurmas idän ääret kaikki,
+Kalojen tähtimerkin kalventaen.
+
+Ma oikealle käännyin tarkastamaan
+etelän äärtä: tähteä näin neljä,[6]
+jotk' oli nähty vain ens ihmis-aikaan.
+
+Iloitsi taivas niiden tulkinnasta.
+Oi, pohjan puoli, kuinka orpo olet,
+kun saa et nähdä moista kirkkautta!
+
+Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa
+katseeni toista taivaankantta kohti,
+otava josta kadonnut jo oli:
+
+Näin vierelläni ukon[7] yksinäisen,
+niin arvokkaan, niin kunnioitettavan
+kuin isä lapsellensa lienee kukaan.
+
+Partansa pitkä oli, harmahtava,
+ja yhden-näköinen kuin tukka, joka
+povella heilui kaksijakoisena.
+
+Sätehet noiden neljän tähden pyhän
+valoivat valkeudellaan kasvot häitä,
+hän että eessäni kuin Päivä seisoi.
+
+»Keit' ootte, jotka vasten virtaa tummaa
+tulette vankilasta ijäisestä?»
+hän virkkoi, päätään arvokasta puistain.
+
+»Ken teitä johti? Ken ol' lyhty teille
+yön syvyydestä päästäksenne, joka
+ijäti synkistää nuo kuolon kuilut?
+
+Lait helvetin siis joko juurin järkkyy?
+Uus onko taivahassa tahto, koska
+käy kadotetut minun kallioitain?»
+
+Oppaani silloin mua koski, sanoin
+ja käsin ynnä elein polvet multa
+ja kasvot painoi kunnioittaviksi.
+
+Hän sitten näin: »En saavu itsestäni,
+taivaasta Nainen[8] alas astui, pyysi
+mun tämän miehen tietä johtamahan.
+
+Mut kosk' on tahtos, että meistä tietää
+enempi saisit sekä matkastamme,
+ei olla toinen voi mun tahtonikaan.
+
+Tää viel' ei nähnyt viime iltaa, mutta
+niin liki sitä hulluus vei jo hänet,
+ett' tuskin oli aikaa kääntymykseen.
+
+Niin on kuin sanoin; lähetetty olin
+hänt' auttamaan, eik' ollut tietä muuta
+kuin tämä, jota tänne lähdin käymään.
+
+Hän nähnyt on jo kaikki kadotetut;
+nyt näyttää aion hälle henget, jotka
+sun vartioiminasi valkenevat.
+
+Kuin hänet tuonut oon, ois pitkä haastaa;
+soi taivas voiman mulle, että hänet
+sua kuulemaan ja näkemään voin johtaa.
+
+Suvaitse suosia siis tuloansa!
+Vapautta etsii hän: sen arvon arvaa
+se vasta, ken sen eestä uhras elon.
+
+Sa tiedät sen, sa, jolle tervetullut
+ol' Utikassa kuolema, kun jätit
+pois verhon, jonka kirkastaa Suur' päivä.
+
+Lakeja luonnon loukanneet me emme,
+hän elää näät, ja Minos ei mua estä;
+piirissä asun, jossa Martiasi[9]
+
+sua vielä rukoilevi silmin sivein,
+o pyhä povi, että ois hän omas:
+vuoks lempensä nyt meihin mielly vihdoin!
+
+Suo seitsemän nyt valtaas nähdä meidän;
+sua hälle kiittää tahdon, jos sa sallit
+alhaalla tuolla sua mainittavan.»
+
+»Martia niin ol' armas nähdä mulle»,
+hän vastasi, »niin kauan kuin ma elin,
+ma että toivehensa täytin kaikki.
+
+Mut tuon kun virran pahan[10] tuollapuolla
+hän on, mun[11] muistaa hänt' ei salli laki,
+mi mulle säättiin sieltä päästessäni.
+
+Vaan Nainen taivainen jos ohjaa sua
+kuin sanot, tarvis sua ei sievistellä;
+on kyllin, hänen nimessään kun pyydät.
+
+Sileä katkaise siis kaisla,[12] vyötä
+hän sillä, myös hän kasvot pesköön, niistä
+pois että haihtuis joka jälki loan.
+
+Näät sovi kenenkään ei silmin samein
+tavata ensi vartiaa[13] tään paikan;
+kas, paratiisin heimohon hän kuuluu.
+
+Mudassa pehmeässä, pitkin rantaa[14]
+tään saaren pienen, kasvaa kaislametsä
+siell' alahalla, aallon häilyttämä.
+
+Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka
+kovempi-runkoinen voi siellä elää,
+kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan.
+
+Takaisin tänne sitten älkää tulko!
+Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä
+on loivin pääsy vuoren kukkulalle.»
+
+Katosi hän. Ma puhumatta sanaa
+nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin
+niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon.
+
+Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa;
+takaisin käymme sinne, missä painuu
+tasanko tää päin ala-ääriänsä.
+
+Jo aamun rusko voitti aamun varjon,
+mi eellä pakeni, niin että kaukaa
+ma meren läikän erottaa jo taisin.
+
+Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle
+ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta,
+niin kuljimme me yksinäistä kenttää.
+
+Me sinne tultiin, missä kaste soti
+kerällä Päivän, haihtuen vain verkkaan,
+kun sitä siimes auttoi viileydellään.
+
+Levitti kädet kumpaisetkin silloin
+mun Mestarini nurmikolle hiljaa;
+ma tietäin aikehensa, kohden häntä
+
+kohotin poskipääni itkettyneet:
+taas ilmi sai hän kasvoin kaunovärin,
+jok' oli Helvetissä himmentynyt.[15]
+
+Tulimme tuosta rantaan autiohon,
+min merta purjehtinut mies[16] ei koskaan,
+ken oisi palausta ymmärtänyt.
+
+Mun vyötti hän tuon toisen[17] tahdon mukaan.
+Oi ihme! Heti kun hän kumartuen
+valitsi kasvin nöyrän tuon, jo kasvoi
+
+samalla toinen toisen kaislan sijaan.
+
+
+
+
+Toinen laulu
+
+
+Jo Päivä painui[18] taivaanrantaan, jonka
+meridianin piste korkein päällä
+Jerusalemin päilyvi, ja yöhyt,
+
+sen vastakehää kiertäväinen, jätti
+jo Ganges-virran, kerallansa Vaaka,
+min pudottaa se kädestään, kun voittaa;
+
+niin että siinä, missä olin, posket
+Auroran armaan punavalkeuiset
+jo kellahtui, kuin ollut ois hän vanha.
+
+Me vielä seistiin merenrantamalla
+kuin miehet, jotka askeltansa miettii,
+kun mieli vaeltaa, mut ruumis seisoo.
+
+Ja katso, niinkuin usein aamun suussa
+Mars punertavi halki usman sankan
+alhaalla lännen puolla, päällä meren,
+
+niin mulle näkyi--jospa näkyis vieläi!--
+nopea valo, merta kiitäväinen;
+sen kanss' ei lintu lentänyt ois kilpaa.
+
+Kun tuosta silmän käänsin tuokioksi
+ja Oppaaltani tiedustella tahdoin,
+se oli suureksi jo seijastunut.
+
+Sivulla kumpaisellakin sen näin ma
+jotakin valkeaa, ja alempana
+taas toista valkeaa, mi siitä välkkyi.
+
+Avannut suutaan viel' ei Mestarini,
+kun sivuvalkeat jo siiviks muuttui;
+hän silloin tunsi merta matkaavaisen
+
+ja huusi: »Joudu, joudu polvillesi!
+Kätesi risti! Enkel' on hän Luojan,
+saat nähdä moisia nyt toimijoita.
+
+Kas, kuink' on halvat hälle ihmiskeinot,
+ei kelpaa airo eikä purje hälle,
+vain siivet soutimiksi kaukorantain.
+
+Kas, kuinka hän ne taivahalle nostaa
+ijäisin sulin ilmaa halkoellen;
+ei muutu ne kuin sulat luonnon-luomat.
+
+Läheten meitä kirkkaammalta aina
+Jumalan lintu näytti tuo, siks kunnes
+sen valkeutt' ei silmä voinut sietää.
+
+Ma maahan katsoin. Nyt hän saapui rantaan,
+sous pursin nopsin ja niin kevein, että
+ei vedenpintaan tullut piirtoakaan.
+
+Perässä seisoi ruorimies tuo taivaan,
+autuuden tulikirjat kasvoillansa,
+satainen saattueena henkiparvi.
+
+_In exitu Israel de Aegypto_[19]
+lauloivat kaikki yksi-äänisesti
+ja loppuun saakka virren veisasivat.
+
+Hän sitten ristinmerkin tehtyänsä
+pois kiisi nopsaan niinkuin tullut oli;
+mut kaikki rantaan syöksyivät nyt vainaat.
+
+Olevan outo näytti paikka heille,
+katsoivat kaikki ympärilleen, niinkuin
+se katsoo, jonka silmä uutta kohtaa.
+
+Aurinko valkeutta kaikkialle
+nyt ampui, karkoitettuansa Kauriin
+vasamin varmoin keskitaivahalta.
+
+Tulijat nuo kun meidät huomasivat,
+sanoivat: »Tien jos tietänette, meitä
+te neuvokaa nyt vuoren kukkulalle.»
+
+Vergilius vastasi: »Te uskonette
+meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme
+me myöskin matkalaisia kuin tekin.
+
+Tulimme juuri, hetki teitä ennen,
+mut tietä toista, jyrkkää niin ja jylhää,
+meist' että leikiltä tää nousu näyttää.»
+
+Ja sielut, jotka hengityksestäni
+näkivät, että vielä eloss' olin,
+nyt kalpenivat iki-ihmetellen.
+
+Kuin juostaan kuulemahan uutisia
+viestiltä, lehvää öljypuun mi kantaa,
+välittämättä väen tyrkinnästä,
+
+niin sielut onnelliset nuo nyt kiintyi
+mun kasvoihini, melkein unhottaen,
+heill' että kulku oli kaunistumaan.
+
+Näin erään heistä eespäin käyvän, mua
+syleilläkseen niin suurell' armaudella,
+ma että tahdoin saman tehdä hälle.
+
+O, varjot turhat harha-hahmoinenne!
+Kolmasti hänet käsivarsin kiersin,
+kolmasti rintaani vain omaa painoin!
+
+Vuoks ihmeen, luulen, väri multa muuttui,
+mut varjo hymyili ja taapäin siirtyi
+mun häntä kiihkeästi seuratessa.
+
+Mua pysähtymään pyys hän lempeästi;
+ma silloin tunsin hänet, sanoin hälle,
+hän että hetken haasteleis ja viipyis.
+
+Hän vastasi: »Kuin rakastin ma sua
+ruumiissa, niin nyt siitä vapaanakin.
+Siks viivähdän. Mut sa miks kuljet, minne?»
+
+»Casella,[20] ystävä, teen matkan tämän
+ma palataksein paikkaan, mistä olen»,
+näin minä. »Mut miss' ollut oot niin kauan?»
+
+Hän virkkoi: »Vääryyttä ei mulle tehty,
+tään pääsyn vaikka monta kertaa kielsi
+hän, joka henkilön ja hetken määrää.
+
+Tahtonsa[21] näät on tahdost' oikeasta.
+Mut kuut' on kolme nyt hän tänne tulla
+sovussa suonut jokaisen, ken tahtoi.
+
+Minäkin, joka meren äärell' olin,
+miss' suolaiseksi Tiberin käy aalto,
+sain armon hältä päästä purtehensa.
+
+Taas suulle virran tuon hän siivet suuntaa.
+Näät sinne aina keräytyy ne, jotka
+ei suistu raisun Akeronin rantaan.»
+
+Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta
+ei muistoa ja ääntä laulun lempeen,
+mi mieltäni niin usein viihdytteli,
+
+suvaitse virkistää taas sieluani,
+mi tänne tullut ruumihinsa raskaan
+keralla on ja uuvuksissa ihan.»
+
+_Rakkaus, mi hengessäni haastelevi_,[22]
+noin alkoi laulun hän niin suloisesti,
+se että vielä sisälläin nyt soipi.
+
+Mun Oppaani ja minä, muukin seura,
+mi siinä oli, nauttivan niin näytti
+kuin kaikk' ois ollut poissa mielen paino.
+
+Kun lauluansa hartahasti tuossa
+me kuuntelimme, silloin arvon vanhus
+jo huusi: »Mitä tää on, henget hitaat?
+
+Mi hullu seisahdus! Mi huolettomuus!
+Vuorelle rientäkää, pois suomut saakaa,
+jotk' eivät Luojaa teidän nähdä salli!»
+
+Kuin kyyhkyt syömätouhussansa nokkii
+jyviä, ruohonpäitä rauhallisna,
+vaill' ylpeyttään tavallista,--äkin
+
+eväänsä jättävät, kun ilmestyvi
+jotakin, joka säikähyttää heitä
+ja huolella myös suuremmalla uhkaa;
+
+niin joukko äsken saapunut tuo jätti
+nyt laulun sekä kohti vuorta riensi
+kuin rientää mies, mi tiedä viel' ei, minne;
+
+ja mekin oltiin yhtä nopsat lähtöön.
+
+
+
+
+Kolmas laulu
+
+
+Muut vaikka paossansa hätäisessä
+hajosivatkin pitkin kenttää, rientäin
+päin vuorta, minne järki[23] meitä ajaa,
+
+ma liityin Oppaaseeni uskolliseen.
+Kuink' oisinkaan hänt' ilman juossut? Kuka
+mua auttanut ois vuoren kukkulalle?
+
+Hän näytti suuttuneelta itsellensä.
+Oi, omatunto jalo, puhdas, kuinka
+sua katkerasti erhe pienin[24] kalvaa!
+
+Mut jalkansa kun jättivät tuon kiireen,
+mi joka liikkeen arvokkuutta haittaa,
+mun mielenikin, äsken ahdistettu,
+
+avartui, ahmi ympäristöänsä;
+ja katsoin kukkulaa, mi korkeimpana
+merestä kohti taivaankantta pyrkii.
+
+Takana Päivän punaloisto leimus,
+mut eessä varjo peitti sen, jok' oli
+kuin kuva ruumiini, mi säteet taittoi.
+
+Sivulle silloin käännyin peljästyen
+ja itseni jo hyljätyksi luullen,
+kun vain mun eessäni maa musta oli.
+
+»Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja
+tuo lausui puoleheni käännähtäen,
+»kerallas enkö käy ja johda sua!
+
+Jo siell' on ilta, jonne haudattihin
+se ruumis, millä varjoa loin minä;
+on Brindisistä[25] Napoliin se viety.
+
+Se ettei eessäni nyt varjo synny,
+ei ole kummempaa kuin ettei taivaat
+säteitä estä[26] toinen toiseltansa.
+
+Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa
+ruumiille näillekin suo voima, joka
+ei tahdo keinojansa ilmi tuoda.
+
+On hullu, joka järjellänsä koettaa
+mitata äärettömän tien sen, jota
+Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen.
+
+Totea seikka[27] siis vain, ihmisheimo!
+Jos nähdä kaiken oisit voinut, tarpeen
+ei ollut oisi synnytys Marian.
+
+Halusta hedelmättömästä hehkui
+monikin, joka tyydyttää sen tahtoi,
+mut saakin ikävöidä ijäisesti.
+
+Niin Aristoteles ja Plato ynnä
+muut monet...» Tässä puhe katkes hältä,
+hän päänsä painoi, jääden mietteisiinsä.
+
+Sill' aikaa vuoren juurelle me tultiin;
+siin' eessä oli kallio niin karu,
+turhalta että jalka altis tuntui.
+
+Sen rinnall' autioin ja raisuin polku,
+mi Lericin Turbian[28] kanssa liittää,
+on porras avoin, helppo-askelinen.
+
+»Ken tietänee, miss' on tää törmä loivin»,
+nyt seisahtuen lausui Mestarini,
+»sit' että nousta voisi siivetönnä.»
+
+Sill' aikaa kuin hän maahan katsoi, tuumi
+tienpohjaa, hengessänsä tutkistellen,
+ja minä vuorta silmin vaeltelin,
+
+näin sieluparven[29] vasemmalta saavan
+niin vitkaan meitä kohden, että tuskin
+havaita saattoi heidän liikkumistaan.
+
+Ma virkoin Mestarille: »Silmäs nosta,
+kas, siinä joukko, joka neuvon antaa,
+jos itsestäs et keksiä voi sitä.»
+
+Hän katsoi, kasvoin kirkkahin ja vastas:
+»He viipyvät, me sinne rientäkäämme!
+Nyt toivos vahva olkoon, poikaseni.»
+
+Kun käyty tuhat askelta ehk' oltiin,
+niin kaukana tuo oli kansa vielä
+kuin kivi kiitää hyvän heittomiehen.
+
+He silloin kaikki painautuivat paasiin
+tuon vuoren jyrkän, seisten liikkumatta
+kuin se, mi säikähtää ja kummaa katsoo.
+
+»Valitut, oi! Te hyvän kuolon saaneet!»
+Vergilius alkoi, »kautta rauhan, jonka
+ma luulen kaikkia teit' odottavan,
+
+te virkkakaa, miss' on tää vuori loivin,
+sit' että nousta vois; näät ajanhukkaa
+se enin pelkää, ken jo jotain tietää.»
+
+Kuin lampaat lähtee läävästänsä, ensin
+yks, sitten toinen, kolmas, mutta maahan
+muut painaa aran silmän ynnä kuonon,
+
+ja tekee niinkuin ensimmäinen: tuo jos
+pysähtyy, taa sen yksinkertaisina,
+pyhinä tunkee muut, ei syytä kysy;
+
+niin vastanamme näin ma liikkuviksi
+nyt päät tuon lauman autuaan ja hurskaan,
+ujoina kasvot, arvo astunnassaan.
+
+Mut nuo kun ensimmäiset huomas, että
+puoll' oikealla valon maassa mursin
+ja että varjoni mun vuoreen piirtyi,
+
+he seisahtuivat, hiukan taapäin käyden;
+ja kaikki toiset, jotka seuras heitä
+tekivät samoin, tietämättä miksi.
+
+»Tunnustan teille kysymättä: ruumis
+tää kuolevainen on, min näätte, siksi
+jaettu maass' on valo päivänpaisteen.
+
+Te älkää ihmetelkö! Uskokaatte,
+ett' ei hän ilman Taivaan voimaa tahdo
+tään vuoriseinän jylhän päälle päästä.»
+
+Näin Mestari. Ja jalo lauma vastas:
+»Takaisin kääntykää ja eellä käykää!»
+He kädenselin tietä viittasivat.
+
+»Ken lienetkin», yks heistä virkkoi sitten,
+»mua katso käydessäsi, muistoos johda,
+maan päällä etkö ennen nähnyt mua.»
+
+Ma käännyin, katsoin tarkkaan; kaunis oli
+hän katsannolta, jalo keltakutri,
+mut toinen kulma miekan halkaisema.
+
+Selitin nöyrästi, ma etten koskaan
+hänt' ollut kohdannut. Hän sanoi: »Katso!»
+ja näytti haavan ylärinnassansa.
+
+Hymyillen virkki sitten: »Manfred[30] olen,
+Costanza-keisarinnan pojanpoika;
+siks pyydän, takaisin kun palaat, käyös
+
+luo kauniin tyttärein,[31] mi äidiks tuli
+Sisilian ja Aragonian maineen,
+ja kerro totuus, muut jos toisin haastaa.[32]
+
+Kaks haavaa saatuani kuolettavaa,
+Hänelle itseni ma itkein uskoin,
+mi mielellänsä anteheksi antaa.
+
+Olivat synkät syntini. Mut helma
+Hyvyyden äärettömän on niin laaja,
+siin' että lepää, ken vain siihen turvaa.
+
+Jos tään ois oivaltanut Luojan armon
+Cosenzan paimen, jonka kimppuhuni
+kiihdytti Klemens, silloin oisi vieläi
+
+mun maiset luuni Beneventon luona,
+korvassa sillan, missä niitä suojais
+yhäti raskaan kivikummun kuorma.
+
+Nyt niitä sade huuhtoo, tuuli viskoo
+rannalla Verden, maani ulkopuolia,
+ne jonne vietiin kynttilöitä ilman.[33]
+
+Mut niin ei sentään kiro paavin sido,
+ijäinen ettei voisi päästää Rakkaus,
+kun vihryt vielä vain on toivon kukka.
+
+On totta: joka kirkon kirouksessa
+elosta, vaikka katuvaisna, eroo,
+saa seisoa tään vuoren ulkopuolia
+
+tuon kauden kolmenkymmen-kertaisesti,
+min kesti kiro, ellei ehkä aikaa
+lyhennä häitä rukoukset hyvät.
+
+Nyt arvaat, kuinka teet mun iloiseksi,
+jos kerrot hyvälle Constanzalleni,
+mun missä näit ja mikä tääll' on laki;
+
+näät paljon täällä apu heidän auttaa.»
+
+
+
+
+Neljäs laulu
+
+
+Kun sielun täyttää tuska taikka riemu
+ja jonkun voimistamme jännittävi,
+päin sitä sielu kaikki siukoo, muita
+
+nyt muistamatta mahtimuotojansa;
+siks väärin on kuin eräät luulee, että
+meiss' sielu sielun päälle kerrostuisi.[34]
+
+Ja siks kun jotain näkyy taikka kuuluu,
+mi mielen voimakkaasti kiinnittävi,
+me emme huomaa, että aika rientää.
+
+On voima toinen se, mi kuuntelevi,
+ja toinen, joka sielun muun on summa;
+sidottu tää on, vapaa edellinen.
+
+Totuuden täyden siitä sain, kun kuulin
+sanoja vainaan kummastellen; Päivä
+näät varmaan viisikymment' astemittaa
+
+mun huomaamattani ol' edistynyt,
+kun tultiin paikkaan, missä sielut meille
+huus yhteen ääneen: »Tuosta kulkee tienne!»
+
+Isomman täyttää usein aidan aukon
+vain hangollinen orjantappuroita
+maamiehen tarhassa, kun viini tummuu,
+
+kuin oli vuorisola, josta käytiin
+Oppaani kanssa nyt me kaksin; lauma
+muu meidät jätti näät. Voi Noliin[35] mennä,
+
+San Leoon[36] kiivetä, Bismantovankin
+kavuta kukkulalle jaloin pelkin.
+Mut täällä pakko ihmisen ol' lentää,
+
+ma väitän, kaihon suuren siivin nopsin,
+jos mieli seurata mun Saattajaani,
+mi tieni valaisija toivon antoi.
+
+Me vaivoin kiipesimme louhten lomaan
+ja joka puolla vuori uhkas meitä
+ja jalkaa, kättä vaati nousu jyrkkä.
+
+Kun oltiin ylä-äyrähällä kuilun,
+rinteellä vuoren avoimella, kysyin:
+»Mun Mestarini, mitä tietä mennään?»
+
+Hän mulle: »Alaspäin ei askeltakaan!
+Mua seuraa, vuorta nouse, sikskuin joku
+näkyvi, joka tiemme varman tietää.»
+
+Huipulle vuoren kantanut ei katse
+ja jyrkemp' oli rinne sen kuin viiva,
+mi osoittavi puolet suoraakulmaa.
+
+Väsynyt olin, siksi lausuin: »Isä,
+ah armas, käänny, katso, kuinka jälkees
+ma yksin jään, jos käy et hitaammasti!»
+
+Hän vastas: »Poikani, koe kestää tuonne!»
+ja viittas reunaa vähän matkan päässä,[37]
+mi koko vuorta vyönä kiersi. Mua
+
+sanansa nuo niin innostutti, että
+kapusin kaikin voimin jäljessänsä,
+sikskuin ma seisoin paasiparvekkeella.
+
+Istuimme tuohon kumpainenkin, kasvot
+päin itää, josta oli käynyt kulku;
+on usein ilo katsoa näät taakseen.
+
+Loin silmän ensin ala-äyrähille,
+ja sitten ylös, sekä ihmettelin,
+kun vasemmalta meihin paistoi Päivä.
+
+Vergilius näki, kuinka tyrmistytti
+mua vaunut valkeuden nuo, kun siinä
+ne edessämme pohjan äärtä vieri,
+
+ja virkkoi: »Jospa Castor ynnä Pollux[38]
+ois seurassa tuon suuren kuvastimen,
+min valo ylös niinkuin alas virtaa,[39]
+
+näkisit Eläinpiirin punertuvan
+viel' lähempänä Karhuja, jos suistu
+ei Päivä radaltansa muinaiselta.
+
+Tää kuink' on mahdollista, selviääpi,
+kun mieles kooten muistat, ett' tää vuori
+ja Zion, eri pallonpuoliskoilla,
+
+omaavat silti horisontin saman;
+jos järkeäs nyt kirkkahasti käytät,
+sa johdat siitä, että rata, jota
+
+osannut Phaëton[40] ei oikein ajaa,
+näkyisi sieltä nähden käyvän toiseen
+ja toiseen suuntaan täältä katsottuna.»
+
+»Varmasti, Mestari», ma virkoin, »koskaan
+niin selvään nähnyt en kuin nyt ma näen
+asiat, joissa paljon puutuin ennen.
+
+Näen, että keskikehä taivasliikkeen,
+jot' tiede kutsuu Päiväntasaajaksi
+ja etelästä talven erottavi,
+
+syyn vuoks, min sanot, täältä yhtä paljon
+käy pohjoiseen kuin juutalaiset näkee
+sen heistä käyvän ilmansuuntaan kuumaan.
+
+Mut tietää tahtoisin, jos sallit, matka
+kuin pitkä meill' on eessämme; näät vuori
+ylemmä nousevi kuin katse kantaa.»
+
+Hän mulle: »Moinen on tään vuoren laatu,
+ett' alhaalt' on se vaivaloinen, mutta
+sen helpompi, mit' ylemmäksi noustaan.
+
+Siks kun se sulle suloiselta tuntuu,
+niin että kevyt on sun käydä sitä
+kuin laivan mennä purjetuulen mukaan,
+
+sa silloin huomaa, määränpäässä seisot;
+levätä siell' on aika uupunehen.
+En vastaa enempää. Tään totta tiedän.»
+
+Sai sanat nuo hän lausuneeksi, silloin
+läheltä ääni meille soi: »Kentiesi
+sit' ennen istahtaa on pakko sinun.»
+
+Käännyimme ääntä kohden, äkkäsimme
+kädellä vasemmalla paaden suuren,
+jot' emme ennen olleet huomannehet.
+
+Menimme sinne, näimme ihmisiä,
+jotk' istuivat tuon kiven siimeksessä
+lojuen tapaan laiskojen. Ja eräs,
+
+mi mielestäni uupuneelta näytti,
+syleili käsivarsin polviansa,
+välillä niiden päätään riiputtaen.
+
+»Ah, armas Mestari», ma lausuin, »katso,
+tuo kuinka näyttää kuhnurilta aivan
+kuin oisi hänen sisarensa laiskuus.»
+
+Hän silloin meihin kääntyi, katsoi meitä,
+kohotti kasvot sääristään ja virkkoi:
+»Sa mene, astu ylöspäin, kun jaksat!»
+
+Ma silloin tunsin hänet. Eikä tuska,
+mi vielä hieman salpas henkeäni,
+mua pidättänyt menemästä luokseen.
+
+Kun liki päässyt olin, tuskin päätään
+hän nosti, lausui: »Nähnyt ootko, kuinka
+vasenta puolta Päivän vaunut vierii?»
+
+Sanansa lyhyet, asenteensa laiskat
+hymyhyn kiersi hiukan huuliani.
+Ma sitten virkoin: »Enää en, Belacqua,[41]
+
+sua surkuttele. Mutta lausu, täällä
+miks istut? Seuraa odotatko? Taikka
+sun vanha laiskuutesi langettiko?»
+
+Hän mulle: »Veikko, ylöspäin miks nousta?
+Ei päästäis sentään puhdistuksen piinaan
+mua Luojan enkeli, mi portill' istuu.
+
+Kun viime hetkeen katumuksen jätin,
+sen ulkopuolla kiertää täytyy Päivän
+niin monta kertaa kuin ol' ikävuotein,[42]
+
+mua ellei ennen sitä auta rukous
+sydämen armoitetun. Muita Taivas
+kun kuule ei, muut eivät hyödyks mulle.»
+
+Jo edelläni Runoniekka kiipes
+ja sanoi: »Tule, ehtinyt on Päivä[43]
+jo korkeimmalle kohdalleen, ja tumma
+
+yön jalka astuu jo Marokkon rantaa.»
+
+
+
+
+Viides laulu
+
+
+Nuo varjot jättänyt jo olin, jälleen
+jälessä Oppahani astuin eespäin,
+kun takanani, sormell' osoittaen,
+
+yks huusi: »Katsokaapa, vasemmalla
+alemman tuon[44] ei valo päivän paista,
+elävän lailla kulkevan hän näyttää.»
+
+Kun sanain noiden kaiun kuulin, käännyin
+ja heidän katsovan näin kummastuksin
+vain mua, mua ynnä varjoani.
+
+»Mi niin sun sielus hämmentää, sa että
+hidastat käyntiäs?» näin Mestarini.
+»Sua liikuttaako, mitä moiset suhkaa?
+
+Mua seuraa, heidän laverrella anna!
+Lujana seiso niinkuin torni, jonka
+ei huippu taivu myötä tuulenhumun.
+
+Näät mies, joll' aate aatteen päällä kuohuu,
+päämäärästänsä loittonee, kun toinen
+vie aatos hältä aina toisen voiman.»
+
+Mitä ma saatoin sanoa kuin: »tulen»?
+Sen sanoin, puna poskillain, min vuoksi
+me anteeks-annon joskus ansaitsemme.
+
+Mut nytpä, meitä hiukan ylempänä,
+vaelsi poikki vuorta joukko,[45] jonka
+huulilta säkeet _Misereren_[46] kaikui.
+
+Kun huomasivat, ettei ruumihini
+lävitse paistaa päivä voinut, huuto
+käheä, pitkä: »Oh!» tuon laulun särki.
+
+Ja kaksi heistä airueiden lailla
+päin meitä juoksi, pyysi: »Selittäkää,
+keit' ootte ynnä mikä on tää tapaus?»
+
+Näin Mestarini: »Palata te voitte
+ja virkkaa niille, jotka vartoo teitä,
+tään ruumis ett' on todellista lihaa.
+
+Jos häntä nähdäkseen he seisahtuivat,
+niinkuin ma luulen, vastaus tää riittää;
+he häntä kunnioittakoot, hän heitä
+
+voi hyödyttää.»[47] Niin nopsaan tähdenlennon,
+kalevan tulten elokuisin illoin
+en nähnyt taivast' ole halkaisevan
+
+kuin nuo nyt nousi ylös vuorta jälleen
+ja muihin yhdyttyään meitä kohden
+taas rajun ratsasparven lailla syöksyi.
+
+»On noita monta, jotka tänne ryntää
+sua pyytämään», nyt virkkoi Mestarini,
+»mut mene vain ja käyden kuule heitä!»
+
+Tulivat huutain: »Sielu oi, mi samoot
+jäsenin syntymässä saaduin tietä
+autuuden, askelias hiljentäös!
+
+Ja katso, tokko meistä tunnet jonkun,
+hänestä että viedä viestin voisit!
+Mut miksi menet? Miks et seisahdukaan?
+
+Me kaikki oomme murhan kautta kuolleet
+ja olleet syntisiä viime hetkeen;
+silmämme silloin valo taivaan aukas,
+
+niin että katuen ja anteeks antain
+elosta erosimme, luottain Luojaan,
+mi meille suo nyt kaipuun nähdä häntä.»
+
+Ma virkoin: »Vaikka kuinka katson teitä,
+en ketään tunne, vaan jos suvaitsette,
+te puhukaa, ja vannon kautta rauhan,
+
+jota ma maailmasta maailmahan
+tään Oppahani johdoll' etsin, että
+teen minkä taidan, sielut onnelliset!»
+
+Ja eräs[48] alkoi: »Kukin meistä luottaa
+myös valattakin lupaukseesi hyvään,
+kun tahtos vain ei mahdotonta kohtais.
+
+Ma siis, ken yksin ennen muita puhun,
+sua pyydän, maan jos koskaan nähnyt lienet
+välillä Kaarlen maiden ja Romagnan,[49]
+
+sa että kehoittaisit Fanon kansaa
+mun puolestani rukoilemaan paljon;
+näin saisin anteheksi synnit raskaat.
+
+Ma sieltä olin. Mutta haavat syvät,
+joist' tippui veri--siinä asuin silloin--
+sain alueella Antenorin poikain,[50]
+
+ma varmin missä luulin olevani.
+Sen teki Esten miehet. Kauan kantoi
+hän vihaa mulle, mutta kohtuutonta.
+
+Paennut jospa Miraan[51] oisin silloin,
+kun tavattiin ma Oriacon luona,
+viel' oisin siellä, missä hengitetään.
+
+Mut suolle juoksin, jossa kaaduin mutaan
+ja kaislikkoon, ja kohta järven näin ma
+jo hurmeestani maahan muodostuvan.»
+
+Näin toinen nyt: »Niin totta kuin sun toivees
+tään vuoren päälle päästä täyttyköhön,
+minulle ollos armias ja auta!
+
+Buonconte[52] olen, Montefeltron Kreivi;
+Giovanna ei, ei muutkaan huolta pidä
+minusta, siksi allapäin nyt astun.»
+
+Ma hälle: »Turma, väkivalta mikä
+niin kauas vei sun Campaldinon luota,
+sun hautas paikkaa ettei tiedä kukaan?»
+
+»Oh!» vastasi hän, »Gasentinon juurta
+käy joki, Archiano, jonka lähteet
+on Apennineilla, pääll' luostar-talon.[53]
+
+Nimensä missä muuksi muuttuu,[54] sinne
+pakenin jalan, haava kurkussani,
+punaten verelläni virran rantaa.
+
+Mun siinä sumentuivat silmät, viime
+sanani oli nimi Neitseen; siihen
+ma kaaduin, jäi vain sinne ruumis kuollut.
+
+Ma totta puhun, eläville kertaa:
+Jumalan enkel' otti mun, mut piru
+pimeyden huus: 'Miks viet sa saalihini?
+
+Ijäisen hänestä, laps Taivaan, saanet
+vuoks kyyneleen, mi hänet multa riistää,
+mut muuhun nähden mull' on toiset tuumat.'
+
+Sa hyvin tiedät, että höyryt kosteet,
+joit' ilmaan kertyy, jälleen veeksi jäähtyy,
+kun ovat nousseet kylmiin kerroksihin.
+
+Tajusi paha-tahto[55] tuo, mi pahaa
+vain miettii, keinotkin, ja tuulen nosti
+ja usman voimallansa luontaisella.
+
+Hän päivän päättyessä laakson peitti
+ain Pratomagnost'[56] asti vuoriin suuriin
+sumulla, tihentäin niin taivaan kaiken,
+
+veeks että muuttui ilma kohdullinen,
+ja sade lankesi, ja mit' ei juoda
+maa voinut, vieri virroin ynnä puroin,
+
+ja kun ne suistui jokiin suuriin, syöksyi
+nää vihdoin kymiin kuninkaallisehen[57]
+vauhdilla vastaan-pitämättömällä.
+
+Ruumiini kylmän Archiano hurja
+löys alajuoksustaan, sen heitti Arnoon,
+ja hajos rinnaltani risti, jonka
+
+tein käsistäin, kun tuska voitti minut;
+näin pitkin rantoja ja pohjaa vierin,
+mun kunnes peitti muta virran tuoma.»
+
+»Palannut päälle maan kun olet jälleen
+ja tiestäs pitkästä taas levähtänyt»,
+näin kolmas alkoi heti toisen jälkeen,
+
+»mua silloin muistele, ma Pia[58] olen,
+Siena siitti, murhas mun Maremma;
+sen tietää hän, mi hohtokivellänsä
+
+mun, kerran ennen kihlatun jo, kihlas.»
+
+
+
+
+Kuudes laulu
+
+
+Kun päättyy noppapeli, paikallensa
+hävinnyt tuskaisena jää ja toistaa
+taas heittojaan ja murhemielin tutkii.
+
+Mut voittajaa muu seura kaikki seuraa:
+takana tuo, tuo eellä käy, tuo kolmas
+sivulta sulkeuupi suosiohon.
+
+Pysähdy ei hän, kuulee tuota, tätä;
+kenelle kättä antaa hän, se tyytyy,
+näin ahdingosta pelastuu hän vihdoin.
+
+Samaten minä joukon sankan kesken
+nyt käänsin kasvojani sinne tänne
+ja luotain heitä lupauksin torjuin.
+
+Näin siellä tuon Arrezzon miehen,[59] jonka
+Ghino di Tacco käsin julmin tappoi,
+ja toisen,[60] joka paetessaan hukkui.
+
+Ojensi siellä käsiänsä Fredrik
+Novello[61] sekä Pisan mies,[62] min kuolo
+toi ilmi lempeän Marzuccon voiman.
+
+Näin kreivi Orson, ja sen sielun,[63] jonka
+ol' erottanut ruumihista kateus
+ja viha, ei syy oma--niin hän kertoi--
+
+Pier dalla Broccian[64] nimittäin. Ja olkoon
+varuilla eläissään Brabantin nainen,
+hän että joukkoon pahempaan ei joutuis!
+
+Kun vapaa varjoista ma noista olin,
+mua jotka pyysi muita pyytämähän,
+ett' eestyis heidän pyhyytensä polku,
+
+ma aloin: »Muistan jonkun lauselmasi,[65]
+Valoni oi, sa jossa kiellät, että
+päätöstä Taivaan muuttaa voisi rukous.
+
+Ja sitä vain nää sielut pyytelevät.
+Siis onko turha toivehensa? Vaiko
+en sanojas lie oikein ymmärtänyt?»
+
+Hän mulle: »Säkeheni selvät ovat,
+mut silti toivo noidenkaan ei petä,
+jos seikkaa tutkistelet järjin tervein.
+
+Alene ylin oikeus ei siitä
+jos polttaa rakkaus pois synnin jonkun,
+mi sovitettava ois tänne-tulleen.
+
+Ja siellä, missä lauseen tuon ma laadin,
+ei sovittanut sydän-syytä rukous;
+se näät ei päässyt Luojan luokse asti.
+
+Mut tosiaan, niin korkeaan sa ällös
+epäilyyn eksy, jos ei virka sitä
+hän, jok' on valos totuuteen ja tietoon.
+
+Beatricea tarkoitan, sa ymmärtänet.
+Näkevä olet hänet autuaana,
+hymyileväisnä kukkulalla vuoren.»
+
+Ma hälle: »Rientäkäämme, Opas hyvä!
+En enää väsynyt ma ole lainkaan,
+ja huomaan, että vuori luo jo varjon.»
+
+Hän vastasi: »Me tänään kiipeämme
+niin paljon kuin vain jalka jaksaa; mutta
+on asemamme toinen kuin sa luulet.
+
+Taas Päivän, joka törmän taa nyt peittyy,
+niin ettet enää säteitänsä taita,
+saat nähdä ennen kuin me vuorell' ollaan.
+
+Mut katso, sielu ypö yksinäinen
+nyt meitä tuolta kiinteästi katsoo;
+lyhimmän meille näyttäköön hän tiemme.»
+
+Päin käytiin. Sielu oi lombardialainen,
+kuink' oli ryhtis ylväs ynnä korska
+ja silmänluontis arvokas ja tyyni!
+
+Sanonut ei hän ensin mitään, antoi
+vain tulla meidän, katsoi vain ja katsoi
+kuin korven jalopeura, kun se lepää.
+
+Läheni häntä Mestari ja pyysi,
+tien että parhaimman hän meille näyttäis;
+hän vastannut ei tiedusteluun tuohon,
+
+vaan kysyi maatamme ja vaiheitamme.
+Suloinen Oppahani alkoi haastaa:
+»Mantova...» Silloin varjo umpimieli
+
+tuo paikaltansa ponnahti päin häntä
+ja sanoi: »Mantova! Ma oon Sordello,[66]
+sun kansalaises!» Ja he syleilivät.
+
+Italia orja ah, sa tuskan koti,
+sa laiva myrskyss' ilman ruorimiestä,
+et maiden valtiatar, mutta portto!
+
+Niin valmis, kas, tuo oli sielu hieno,
+kun maansa vain hän sulosoinnun kuuli,
+sylihin syöksymään sen kansalaisen.
+
+Mut sun on asukkaillas aina sota,
+ja toinen toistaan siellä syö ja kalvaa
+sisällä saman muurin, kaivoshaudan.
+
+Sa katso, kurja, mertes rannikoita
+ja sitten silmää maasi sydämehen,
+siell' onko paikkaa rauhallista yhtään.
+
+Mit' auttaa, että Justinianus[67] ohjiin
+opetti sun, kun satulass' ei ketään?
+Hänt' ilman häpeämme pienemp' oisi!
+
+Voi teitä, joiden olla pitäis hurskaat
+ja suoda satulansa keisarille,
+jos tietäisitte, mik' on tahto Luojan![68]
+
+Te nähkää, kuink' on käynyt hurjaks hepo
+siit' asti kuin te suitset[69] saitte käteen,
+kun siltä puuttuu kahle kannuksien.
+
+O, Saksan Albert,[70] joka orhin jätit,
+niin että villiks, vihaiseks se muuttui,
+vaikk' ois sun ollut sitä hillittävä,
+
+vanhurskas tähtein tuomio sun heimos
+ylitse tulkoon, ennen tuntematon
+ja selvä, että jälkeläises säikkyy!
+
+vuoks sun ja isäs, jotka ahmailitte
+mait' Alppein tuoltapuolen, autioksi
+on jäänyt valtakunnan yrttitarha![71]
+
+Käy, katso, huoleton, kuink' on Montecchit,
+Monaldit, Filippeschit, Cappelletit,[72]
+surussa toiset, toiset pelvon alla!
+
+Tule ja katso, julma, ahdistusta
+sun ylhäistes ja hätää kuule heidän,
+ja nää, mik' on nyt suoja Santafioran![73]
+
+Käy, katso, Roomas nää, mi yksin itkee
+nyt leskenä ja yötä päivää huutaa:
+'Mun keisarini, miks et luonain ole?'
+
+Käy, katso kansaas, sovussansa sorjaa!
+Ja jos ei liikkeelle sua sääli saane,
+sa tule mainettasi häpeämään!
+
+Lupa jos kysyä on mulla, Luoja,
+mi edestämme ristinpuulla kuolit,
+pois ootko kääntänyt vanhurskaat silmäs?
+
+Tai viisautesi syvyydessä ehkä
+jotakin hyvää valmistatko, vaikka
+se kaukana on meidän katseeltamme?
+
+Italian maa näät hirmuvaltiaita
+on täys, ja moukka jokainen, mi rupee
+pukariks puolueiden, on Marcellus![74]
+
+Firenzeni, voit tyytyväinen olla,
+kun ei sua nämä ajanharhat koske;
+voit siitä kiittää järjellistä kansaas!
+
+Monell' on oikeus mielessään, mi nuolen
+varoen ampuu, ettei iskis harhaan;
+mut sun on kansallas se kielellänsä!
+
+Monikin välttää tointa valtiossa;
+mut sunpa kevyt kansas kutsumatta
+jo vastaa, huutaa: 'Mulle, mulle taakka!'
+
+Siis iloitse, sull' onhan syytä siihen,
+sa, joll' on varaa, viisautta, rauhaa!
+Jos totta puhun, näyttäytyy sen seuraus.
+
+Ateena, Sparta, jotka muinen laati
+lakeja yhteiskunnan ylvään, hienon,
+niin pitkälle ei edistykseen päässeet
+
+kuin sa, mi laadit säännökset niin sorjat
+ett' usein puoliväliin marraskuuta
+ei kestä, minkä lokakuussa punoit!
+
+Kuink' usein muuttanut miesmuistiin yhteen
+sa ootkaan lakis, rahas, virkas, tapas
+ja vaihtanut myös kansalaisiasi![75]
+
+Jos muistat tään ja sull' on järki selvä,
+sa huomaat itses naisen kaltaiseksi,
+mi sairaana ei vuoteellaan saa rauhaa,
+
+vaan käännehtien tuskiansa torjuu.
+
+
+
+
+Seitsemäs laulu
+
+
+Kun kolme, neljä kertaa syleillehet
+he oli riemuiten ja kunnioittain,
+Sordello taantui, kysyi: »Keitä ootte?»
+
+»Jo ennen kuin tää vuori sielut näki
+luo Luojan pääsemähän ansiokkaat,
+mun luuni hautasi Octavianus.
+
+Vergilius olen. Kadotin ma taivaan,
+syyn vuoks en muun, vain uskon puuttuvaisen.»
+Noin hälle silloin vastas Oppahani.
+
+Kuin se, mi eessään jonkun seikan äkkää
+niin oudon, ettei tiedä, uskoako
+vai ei, ja virkkaa: »Totta on! Ei totta»,
+
+näin nyt Sordello. Sitten päänsä painoi
+tää nöyrästi ja kohti astui, halas
+alemman lailla hänen polviansa.
+
+»Oi kunnia Latiumin!» hän lausui, »sinä,
+latinankielen kirkkain laulu-mahti,
+ijäinen kaune synnyinkaupunkini!
+
+Mink' ansion tai armon vuoks sun kohtaan?
+Sua kuulemaan jos lienen arvollinen,
+sa virka, miltä tulet teiltä Manan!»
+
+»Kaikk' käyden piirit tuskan valtakunnan»,
+näin Mestari, »ma tänne tullut olen,
+mua auttoi, seuraa yhä voima Taivaan.
+
+Tekoni ei, vaan mit' en tehnyt, multa
+epäsi ikävöimäs Päivän ylvään,
+kun liian myöhään tuntemaan sen tulin.
+
+Alhaalla siell' on paikka,[76] jota painaa
+yö vain, ei tuska; jossa vaikerrukset
+soi huudoin ei, vaan huokauksin haikein.
+
+Siell' asun syyttömien lasten kanssa,
+jotk' kuolon hammas ennen ehti purra
+kuin kaste heistä perisynnin pestä.
+
+Siell' asuu kanssa niiden, joille oudot
+ol' hyveet pyhät kolme nuo, mut jotka
+muut kaikki tunsi, täytti vailla vikaa.
+
+Mut jos sa tiedät ja voit virkkaa, virka,
+mist' alkaa oikein polku Kiirastulen,
+nopeemmin että ehtisimme sinne.»
+
+Hän vastas: »Paikkaa tääll' ei pantu varmaa;
+mun ylös, ympäri on käydä lupa,
+niin kauas kuin ma voin, sua tahdon saattaa.
+
+Mut katso, kuinka alenee jo päivä!
+On yöllä käydä mahdotonta, siksi
+tyyssija hyvä nyt on tuumittava.
+
+Eräitä tääll' on oikealla, heidän
+luo sinut johdan, jos niin tahdot; luulen,
+kun heihin tutustut, sun ilahtuvan.»
+
+»Kuink' oli?» kysyi Mestari. »Jos joku
+yletä yöllä tahtois, estäisikö
+hänt' toinen? Vaiko hältä voima puuttuis?»
+
+Sordello maata[76] sormellansa piirsi
+ja sanoi: »Katso, et ees viivan yli
+tään päästä voisi päivänlaskun jälkeen.
+
+Muu kyllä ei, vain pimeys öinen estää
+mäkeä nousemasta, mutta sepä
+vie voiman kaiken, vaikk' ois tahto altis.
+
+Sen sijaan alaspäin voi astuskella
+ja vuorenrintehiä pitkin kiertää,
+vaikk' kammitsoikin taivaanranta valon.»
+
+Kuin kummastellen virkkoi Mestarini:
+»Vie meidät sinne siis, sa jossa sanot
+iloa tuottaa voivan viipymyksen!»
+
+Vain vähän matkaa käytyämme siitä,
+näin että halki oli vuori, kuten
+maan päällä rotkopaikat muodostuvat.
+
+»Kas tuonne», varjo lausui, »astukaamme,
+miss' ontto näkyy luola uurtuvaksi;
+me siellä vartokaamme uutta päivää.»
+
+Vei alhon suulle meidät polku kiero,
+ei jyrkkä eikä tasainenkaan; siinä
+puolt' alemmaksi painui rotkon seinä.
+
+Hopea, kulta, puna-, valkoväri,
+puu Intian, mi kirkkahasti kiiltää,
+smaragdi, saatu juuri louhimosta,
+
+kaikk' kalvenneet ois eessä kasvein, kukkain,
+joit' oli täys tää laakso kirjavia,
+kuin aina pienempänsä suuri voittaa.
+
+Eik' yksin maalannut siell' ollut luonto,
+vaan tuoksuin tuhantisin, vienoin, oudoin
+sen hyvähajuiseksi suitsuttanut.
+
+_Salve Regina_[77] kaikui kaikkialta,
+kukista, kentiltä, miss' istui sielut,
+näkyen vasta sisäpuolle laakson.
+
+»Kun painunut on päivänkehrä», virkkoi
+mies Mantovan, mi meidät tänne johti,
+»on aika käydä heidän joukkohonsa.»
+
+Äyräältä tältä liikkeet, kasvot kaikki
+paremmin nähdä voitte te kuin ollen
+alhaalla laaksossa, miss' itse ovat.
+
+Tuo, joka ylimpänä istuu, näyttäin
+kuin oisi tehtävänsä unhottanut
+eik' yhdy huulillansa muiden lauluun,
+
+ol' Rudolf keisari, mi voinut hoitaa
+Italian sairaan haavat ois, ne jotka
+nyt myöhään muiden kautta paranevat.
+
+Tuo, joka näyttää häntä lohduttavan,
+kuningas maan sen, josta pursuu vesi,
+min Moldau Elbeen, Elbe mereen kantaa,
+
+on Ottokar.[78] Hän kapaloissa oli
+parempi jo kuin parrallisna Wentzel,
+poikansa, torkku, toimeton ja irstas.
+
+Ja Nykänenä[79] tuo, ken neuvottelee
+keralla tuon niin kaunis-katsantoisen,
+paeten kuoli, polkein Ranskan liljan.
+
+Kas, kuinka lyö hän rintoihinsa! Toista
+myös katsokaa, mi huokaellen tehnyt
+on poskellensa vuoteen kämmenestään!
+
+Isä ja appi on he 'Ranskan turman'.
+Sen riettaaksi ja likaiseks he tietää,
+ja siit' on tuska, heitä tutjuttava.
+
+Tuo vankka-vartinen,[80] mi rinnan laulaa
+kerällä tuon, joll' on niin suuri nokka,
+hyveillä kaikill' oli sonnustettu.
+
+Jos kuninkaaks ois hänen jälkeen jäänyt
+tuo nuori mies,[81] mi istuu taempana,
+ois hyve käynyt porras portahalta.
+
+Sanoa samaa ei voi veljistänsä.
+Jakob ja Fredrik peri valtakunnan,
+mut kumpikaan ei sitä, mik' on paras.[82]
+
+Harvoinpa haarautuvi ihmiskunto
+tyvestä oksiin; tuo on tahto Hänen,
+mi antaa sen: se Hält' on rukoiltava.
+
+Mitä ma puhunut oon Pietarista,
+suur-nenäistä myös koskee kumppaliaan,
+min vuoks Provence, Apuliakin itkee.
+
+Niin paljon pahemp' oli juurta vesa
+kuin paremp' olla voi Constanzan[83] miesi
+Beatricen sekä Margaretan miestä.[84]
+
+Englannin Henrik,[85] tavoiltansa karu,
+te nähkää myös, hän tuolla yksin istuu;
+paremmat hälle vesat versoi puusta.
+
+Ja tuo,[86] mi alempana muit' on tuolla,
+mut ylös katsoo, on markiisi Wilhelm,
+min sota vastaan Alessandriata
+
+sai suruun Monferraton, Canavesen.
+
+
+
+
+Kahdeksas laulu
+
+
+Jo oli hetki, jolloin kaiho herää
+ja sydän heltyy merimiehen, koska
+on ollut päivä armaan hyvästelyn,
+
+ja jolloin uuden pyhiinvaeltajan
+sulavi mieli kaukokellon soiden,
+mi murehtivi päivää kuolevata.
+
+Nyt melkein kuurousin ma laulannalle
+ja katsomaan jäin yhtä vainajista,
+mi seisten viittas häntä kuuntelemaan.
+
+Kätensä risti, nosti hän ja siirsi
+päin itää silmänsä kuin Jumalalle
+ois virkkaa tahtonut: ma muust' en huoli!
+
+_Te lucis ante_[87] nyt niin hartahasti
+ja suloisesti hänen suustaan kaikui,
+ett' unohtamaan sai se itsenikin.
+
+Myös toiset hurskaina ja lempeästi
+yhtyivät hymniin, loppuhun sen laulain,
+päin katse taivaan iki-tähtivöitä.
+
+Lukija, totuuteen nyt järkes hijo;
+sen huntu tosin niin on hieno, että
+lie helppoa sen läpi nähdä varmaan.
+
+Tuon joukon jalon, valjun, nöyrän yhä
+näin ylös katsovan ma äänetönnä
+kuin ois se odottanut sieltä jotain.
+
+Ja kaksi enkeliä[88] taivahilta
+näin alas käyvän, kädessänsä miekat
+tuliset, mutta tylsät, kärjettömät.
+
+Viherjät niinkuin urpulehdet heillä
+olivat vaatteet, joita siivet vihreet
+takana hulmuttivat ilman alla.
+
+Pysähtyi yks meit' ylemmäksi hiukan
+ja toinen päälle äyrään vastapäisen,
+niin että joukko heidän välill' oli.
+
+Erotin hyvin kultakutrit heidän,
+mut kasvot huikaisivat katseheni
+kuin liika aina aistivoiman murtaa.
+
+»He saapuu helmasta Marian», sanoi
+Sordello, »laakson vartioiksi tämän
+kyykärmeeltä, mi kohta, koht' on täällä.»
+
+Kun tiennyt en, se mistä, milloin tulis,
+ma jääksi jähmettyen käännyin, liityin
+likemmä ystävääni uskolliseen.
+
+Sordello näin: »Luo varjoin suurten noiden
+nyt astukaamme, haastakaamme heille;
+he teitä mielellänsä tervehtävät.»
+
+Askelta kolme astuneeni luulen,
+niin olin pohjalla, ja yhden näin ma,
+mi mua niinkuin tunteakseen katsoi.
+
+Pimennyt oli ilta jo, mut silmä
+näin vasten silmää vielä nähdä saattoi,
+mit' erottaa ei ennen ollut voinut.
+
+Kuin hän mua päin, päin häntä kuljin minä:
+»Ylevä tuomari, oi Nino,[89] kuinka
+iloitsen, ettet kadotettu ole!»
+
+Vaihdoimme tervehdykset kohteliaat,
+Hän sitten kysyi: »Milloin vuoren juureen
+vesiltä saavuit etäisiltä sinä?»
+
+»Oi», vastasin, »kautt' tuskan paikkain tulin
+tän' aamuna ja eloon ensimmäiseen
+ma kuulun, vaikka toista käyden tutkin.»
+
+Kun vastaukseni he kuuli tämän,
+hän ja Sordello taapäin astahtivat
+kuin joku, jonka äkki-seikka iskee.
+
+Yks kääntyi Mestariini, toinen huusi
+eräälle istuvalle: »Kuule, Konrad,
+käy katsomahan Luojan armotyötä!»
+
+Ja mulle näin: »Kautt' ihmeen, josta kiittää
+saat Häntä, joka alkusyynsä salaa,
+niin ettei siihen tunge tutkiminen,
+
+kun pääset tuollepuolen laajan laineen,
+kehoita tytärtäin,[90] ett' eestäin sinne
+rukoilis, miss' on syyttömille korva.
+
+En luule, että rakastaa mua enää
+emonsa, heitettyään leskenhunnun,[91]
+takaisin toivova jot' on hän kurja.
+
+Hänestä havaita on helppo varsin,
+kuin kauan kestää naisen lemmenliekki,
+jos silmä, kosketus ei lietso sitä.
+
+Niin hänen hautaansa ei kaunistane
+kyykäärme Viscontin, Milanon herran,
+kuin kaunistanut kukko ois Galluran.»
+
+Näin puhui hän, ja kasvoillansa oli
+tuo leima harmin oikean, mi palaa
+rajusti voi, mut kahleitaan ei katko.
+
+Ma silmilläin sit' ahmin taivaankantta,
+miss' ovat tähdet hitaisemmat, niinkuin
+on pyörä hitain liki akseliaan.
+
+Nyt Oppaani: »Mit' ylös katsot, poika?»
+Ma hälle: »Soihtua nään kolme siellä,
+joist' eteläinen taivas kaikki palaa.»
+
+Hän mulle: »Painuneet on tähdet kirkkaat
+nuo neljä,[92] näkemäsi aamun suussa,
+nää kolme nousseet ovat niiden sijaan.»
+
+Sordello haastajan nyt luokseen veti
+ja sanoi: »Katso, siin' on vainoojamme!»
+Samalla sitä sormellaan hän näytti.
+
+Puolelta alhon avoimelta käärme
+esihin luikerti, sen kaltahinen,
+mi Eevan syödä palan karvaan antoi.
+
+Lomitse kukkain kulki juova häijy;
+se silloin tällöin päätä käänsi, nuoli
+selkäänsä niinkuin peto peseytyvä.
+
+En nähnyt enkä voi siis kertoakaan,
+kuin siivilleen nous haukat taivahiset,
+mut kummankin näin kohonneena lentoon.
+
+Pakeni kyy, kun huomas, että ilmaa
+viherjät siivet halkoi; paikoillensa
+palasi silloin enkelitkin heti.
+
+Mut varjo, joka Nino tuomaria
+totellut oli, kun tää kutsui häntä,
+sill' aikaa mua katsomast' ei laannut.
+
+Hän alkoi: »Kautta lampun, joka johtaa
+sua korkeuteen, ja kautta tahtos öljyn,
+mi kestäköhön Taivaan saliin saakka,
+
+jos Valdimagrasta tai lähistöltä
+sa tiedon tiennet toden, virka mulle!
+Mies olin merkitsevä siellä kerran.
+
+Nimeni oli Konrad Malaspina,[93]
+tuo vanhemp' en, vaan jälkeläinen hänen;
+sovitan täällä sukurakkautta.»[94]
+
+»Oi», virkoin, »maissanne en ollut koskaan
+ma ole, mutta koko Europassa
+ei paikkaa, missä mainittais ei niitä!
+
+Sukunne suuri maine kuuluttanut
+on kauas seudun tuon ja seudun herrat,
+se että oudollekin onpi tuttu.
+
+Kautt' ylvään määränpääni vannon, että
+vähennyt heimonne ei kunniasta
+lie kiitos miekan eikä kukkaronkaan.
+
+Sit' tottumus ja luonto suosii, tietä
+se suoraa käy ja väärää välttää, vaikka
+maailman kuinka pahan Päämies[95] kääntää.»
+
+Ja hän: »No niin, ei käypä seitsemästi[96]
+Aurinko ole vuotehelle, jonka
+pääll' Oinas neljin hajasorkin seisoo,
+
+kun kohtelias mielipitees tämä
+tuleva on sun päähäs isketyksi
+jo nauloin vankemmin kuin muiden puhe,
+
+jos pysähdy ei pyörä oikeuden.»
+
+
+
+
+Yhdeksäs laulu
+
+
+Titonen[97] vanhan jalkavaimo sylin
+jo jättänyt ol' armaan ystävänsä
+itäistä vaalentaen taivonkantta.
+
+Sen kulmaluilla hohtokivet kiilsi
+eläintä kylmää[98] tuota hahmotellen,
+mi ihmisiä pyrstöllänsä pistää.
+
+Kaks askeltansa[99] astunut jo oli
+yö siinä, missä oli paikka meidän,
+ja kolmannen jo siivet siirtyi alas.
+
+Ma, jossa Aadam vielä jäljell' oli,
+nukahdin silloin ruohikolle, minne
+olimme kaikki viisi[100] istunehet.
+
+Ol' hetki, jolloin aamun suussa alkaa
+jo pääsky[101] laulaa murhevirsiänsä
+ehk' ensi tuskiensa muiston vuoksi;
+
+ja silloin ruumihista kauimpana
+on sielumme ja vähin vanki järjen,
+sen nä'yt[102] että jumalaistuu melkein.
+
+Unessa näin ma silloin liitelevän
+taivaalla kotkan kultahöyhenisen
+avoimin siivin alas laskeakseen.
+
+Minusta tuntui kuin ma ollut öisin
+kedolla, jolta keskelt' omaistensa
+jumalten pöytään Ganymedes vietiin.
+
+Ma mietin: Ehk' on tapa vaakalinnun
+vain täällä erästää, ehk' ylenkatsoo
+muualta mitään kynsissään se kantaa.
+
+Näin sitten, liideltyään, laadeltuaan
+se kuinka salamana iski alas,
+mun tempas, kohotti mun tulen kotiin.[103]
+
+Ja tuntui kuin ois tuli meidät syönyt;
+ja niin nuo liekit kuvitellut poltti,
+ett' tuokiossa unen valta päättyi.
+
+Niin mahtoi herätä Akilleus kerran
+haralla silmin, sieluin säikähtynein
+ja tietämättä paikkaa, missä oli,
+
+kun Keironilta[104] hänet nukkuvana
+äitinsä kantoi sylissänsä Skyroon,
+pois mistä sitten hänet vei helleenit.
+
+Ma ylös ponnahdin, pois kasvoiltani
+pakeni uni, tuli kauhu sijaan,
+ja kalpenin kuin miesi jähmettyvä.
+
+Vain Lohduttaja vierelläin mun seisoi;
+kolmatta hetkeään jo paistoi Päivä
+ja meri siinsi eessä silmieni.
+
+»Ei pelkäämistä!» lausui Mestarini.
+»Pois epäily! On asiamme hyvin;
+syy kasvaa voimas on, ei surkastua.
+
+Ovelle tullut olet Kiirastulen;
+kas, tuoss' on seinä sitä kaartavainen,
+ja mist' on halki se, on siinä kynnys.
+
+Rusossa aamun, ennen aurinkoa,
+kun sielu ruumiissasi nukkui päällä
+tuon laakson kukkasien, jossa oltiin,
+
+läheni nainen, lausui: 'Oon Lucia,[105]
+mun suokaa viedä se, mi tuossa nukkuu,
+ma häntä auttaa tiellä tällä tahdon.'
+
+Sordello jäi ja muutkin varjot jalot.
+Hän otti sun ja päivän koittaessa
+näin tänne nousi, jäljessänsä minä.
+
+Sun tuohon laski, ensin silmin kaunein
+osoitti ovea hän aukinaista;
+samalla haihtui pois kuin unesikin.»
+
+Kuin mies, mi pääsee levottuudestansa
+ja pelvostaan, mi turvan tunteeks vaihtuu,
+kun totuus täys on hälle ilmoitettu,
+
+niin muutuin ma; ja kun mun huolta vailla
+oleva näki Oppaani, hän läksi
+nyt vuorta astumaan, ma jäljessänsä.
+
+Lukija huomaa, kuinka kohoo aihe
+runoni tään, siks ällös ihmettele,
+jos ylhemmän myös olla täytyy taiteen!--
+
+Me paikkaa lähestyimme, loitommaksi
+mi näytti ensin muurin-murrokselta
+tai vuorelta, mi oli mennyt halki,
+
+Nyt siinä portin näin ja portaat: kolme[106]
+niit' oli, kaikki eri värein välkkyi,
+näin myöskin portinvahdin, vielä mykän.
+
+Kun silmä aukes aukeemistaan, näin ma,
+hän että portaall' ylimmällä istui,
+mut katsantoaan kestää en ma voinut.
+
+Kädessä hällä paljas miekka oli,
+mi säteet säihkytti niin meitä kohden,
+ma että turhaan tuonne nähdä mielin.
+
+»Ei etemmäks!» hän loihe lausumahan.
+»Mit' tahdotte? Miss' onkaan saattajanne?
+Tulonne teille vahingoks voi olla.»
+
+Hänelle Mestarini: »Nainen Taivaan,
+mi hyvin tuntee nämä seikat, juuri
+näin sanoi: 'Tuonne menkää, siin' on portti!'»
+
+»Hän teidän askeleenne siunatkohon»,
+nyt lausui laupiaasti portinvahti,
+»siis tulkaa, nouskaa meidän portaitamme!»
+
+Niin teimme. Valkeata marmoria
+ens porras olija niin kirkas, puhdas,
+ett' itseni näin siinä kuvastuvan.
+
+Mut toinen tumma, punatumma oli,
+kiveä karkeaa, kuin poltettua
+ja rosopintaa pitkin ynnä poikin.
+
+Ja kolmas, muita ylin, näytti tehdyn
+porfyyrista niin punahehkuvasta
+kuin veri, joka valtimosta syöksyy.
+
+Nojaten siihen jalkapohjin kaksin
+Jumalan enkel' istui kynnyksellä,
+mi näytti kuin ois timantista ollut.
+
+Nuo kolme porrasta ma johdoll' Oppaan
+alttiisti astuin. Näin hän virkkoi: »Pyydä
+nyt nöyrästi, hän että avaa lukon.»
+
+Hartaana heityin pyhän jalkain juureen,
+löin kolme kertaa rintaani ja anoin
+hält' armoa, ett' aukaisis hän mulle.
+
+Otsaani P:tä seitsemän[107] hän piirsi
+odalla miekkansa ja lausui: »Pese
+nää haavat, päästyäsi sisään tuonne!»
+
+Pukunsa alta, jonka väri oli
+kuin tuhka tai maa lapioitu, kuiva,
+avainta kaks[108] hän sitten otti; toinen
+
+kultainen oli, hopeainen toinen.
+Nyt ensin valkeaa hän koetti lukkoon
+ja sitten keltaista, näin pyynnön täyttäin
+
+Hän meille: »Jos vain toinen avain pettää
+eik' oikein käänny reiässänsä, silloin
+tää portti pysyy pyytävälle kiinni.
+
+On toinen kalliimpi, mut toinen vaatii
+älyä, taitoa taas käyttäjältään,
+näät siitä riippuu, tokko pulma aukee.
+
+Ne Pietarilta sain. Hän käski, että
+pikemmin erehtyisin avaamahan
+kuin sulkemahan polvin pyytäville.»
+
+Nyt pyhän aukaisi hän portin meille
+ja sanoi: »Sisään! Mutta muistakaatte,
+ken taakseen katsoo, palajaa taas ulos.»
+
+Kun puolet aukenivat kaksois-oven
+ja kääntyi haat tuon pyhän portin, jotka
+olivat vankat, vaskiset ja soivat,
+
+jyminä kaikui kauemmaks kuin kerran
+Tarpeian vuoren,[109] koska turhaan hyvä
+Metellus puolusti sen aartehia.
+
+Ma tarkkaan kuuntelin tuot' ensi ääntä,
+mut sitten tuntui kuin _Te Deum laudamus_[110]
+ois sieltä soinut sulosoiton kanssa.
+
+Se minuun moisen teki vaikutuksen
+kuin kulkee kuvat kuulijalla, koska
+kanss' urkuin laulu soi, niin että sanat
+
+välistä kuuluu, väliin taas ei kuulu.
+
+
+
+
+Kymmenes laulu
+
+
+Olimme sisäpuolia portin, jonka
+saa unhoon sielun huono aistirakkaus,
+min silmin nähden kiertotie on suora.
+
+Sen sulkeutuvan jyminällä kuulin.
+Jos nyt ma taakse oisin katsahtanut,
+ma miten anteeks oisin voinut pyytää?
+
+Nousimme halkinaista vuorenrintaa,
+mi milloin sinne, milloin tänne kääntyi
+kuin aalto ees ja taakse lainehtiva.
+
+»On tässä liikuttava taitavasti»,
+näin virkkoi Mestari, »ja pysyttävä
+likellä paasiseinää mutkikasta.»
+
+Se askeleemme hidastutti; jälleen
+kuunkaira ehtinyt jo vuoteellensa
+ol' lempeähän lepohonsa, ennen
+
+kuin päästy oltiin onkalosta tuosta.
+Mut koska taivaan avon alla seistiin,
+miss' sola takanamme kiinni meni,
+
+tasanko eessä aukes, autiompi
+kuin korpipolku; uupunut ma olin,
+molemmat tiestä epävarmat aivan.
+
+Äyräältä, jota avaruus vain saarsi
+juurelle törmän jyrkän, jylhän, leveys
+sen oli kolme ihmisruumiin mittaa.
+
+Ja kauas niin kuin katseen siivet kantoi
+vasempaan taikka puoleen oikeahan,
+tuo kallas näytti samankaltaiselta.
+
+Viel' emme käyneet olleet askeltakaan,
+kun huomasin ma vuoriseinän pystyn
+ja nousta mahdottoman, marmoria
+
+olevan valkeaa ja kirjaellun,
+niin ettei yksin Polykletus,[111] mutta
+myös luonto kadehtia tuot' ois voinut.
+
+Se enkeli,[112] mi kera rauhanviestin
+niin kauan kaivatun maan päälle saapui
+ja mursi Taivaan pitkän pääsykiellon,
+
+hän asenteessa suloisessa siinä
+nyt oli eessämme niin elävänä
+kuin kuva mykkä ollut ei hän oiskaan.
+
+Ois voinut vannoa, hän sanois _Ave_!
+Näät vuoreen piirretty myös Nainen oli,[113]
+min avain aukas meille Luojan lemmen.
+
+Ja hänen asenteessaan näkyi sanat
+_Ecce Ancilla Dei_, niin selkeästi
+kuin kuvio, min leima piirtyy vahaan.
+
+»Yhtäänne yksin ällös mieltäs suuntaa»,
+näin lausui Opas lempeä, jost' olin
+samalla puolla ma kuin ihmissydän.
+
+Ma siksi siirsin katsettain ja näinpä
+takana Maarian, puoll' oikealla,
+samalla, jolla seisoi Oppahani,
+
+hakatun kiveen toisen korkokuvan.
+Sivuutin Mestarini siks ja liki
+sit' astuin, että erottaisin tarkkaan.
+
+Kuvattu siinä samaan marmor-paateen
+ol' härjät, vankkurit ja Liiton arkki,
+mi viran väärält' ottajalta epää.[114]
+
+Sen eessä näkyi kansa seitsen-kuoro,
+mi kaksi aistintain sai kiistelemään:
+Yks sanoi: »Laulavat!» »Ei!» toinen sanoi,
+
+Samalla tapaa savu suitsutusten,
+kuvattu vain, myös nenän ynnä silmät
+välillä ei:n ja jaa:n sai riitelemään.
+
+Edessä arkin siunatun sen tanssi,
+koholla liepeet, nöyrä psalmin-seppo,[115]
+täll' erää enemp' ollen valtiasta
+
+ja vähempi. Mut akkunasta suuren
+palatsin katsoi, vastapäätä sitä,
+Mikhal[116] kuin nainen synkkä, halveksuva.
+
+Sijalta, missä seisoin, siirryin sitten
+ma nähdäkseni kuvan toisen, joka
+Mikhalin takaa paistoi valkeana.
+
+Esitti kunniaa se korkeata
+tuon Rooman ruhtinaan, min suuren kunnon
+Gregorius saattoi voiton kukkulalle.
+
+Trajanus-keisarista kerron.[117] Seisoi
+lähellä ratsun ohjain leski raukka,
+kuvattu asenteessa itkun, surun.
+
+Tunkeili ympär' raisu ratsasparvi,
+min päällä kultahiset kotkat kaarsi
+kuin oisi tuulessa ne liikkunehet.
+
+Ja kesken kaikkien tuo vaimo kurja
+sanovan näytti: »Herra, kosta, kosta
+mun kuollut poikani, min vuoksi näännyin!»
+
+Vastaavan hälle valtias: »Siis varro,
+ma kunnes palajan!» Ja vaimo, lailla
+sanovan sen, jot' tuska kiirehtivi:
+
+»Mut ellet palaja?» Ja toinen: »Tekee
+sen joku sijastain.» Ja vaimo: »Mitä
+sua auttaa sijaises, jos laiminlyöt sen?»
+
+Ja valtias: »Siis ollos lohdutettu,
+ma työni täytän, ennen kuin ma lähden;
+niin oikein on, mua pidättää vain sääli.»
+
+Hän, ken ei koskaan mitään uutta nähnyt,
+tuon kuvakielen oli luonut, meille
+niin uuden, kun ei moista täällä voida.
+
+Mun katsellessa tuota taidetyötä,
+niin monen nöyryys-esimerkin kuvaa,
+jotk' oli rakkaat Tekijän jo tähden,
+
+Oppaani kuiskas: »Katso, kansaa paljon
+tulevi tänne verkkaan vaeltaen;
+he meille neuvoo asteet korkeammat.»
+
+Mun silmäni, jotk' ahnaat katsomahan
+olivat uutta, siinä harhaellen,
+nopeesti kääntyivät nyt häntä kohden.
+
+En tahdo, lukija, sa että säikyt
+hyvästä aikeestas, kun kuulet, kuinka
+syy sovitetaan Luojan tahdon mukaan.
+
+Sa ällös kiinny kiusan muotoon, muista,
+mit' tulee sitten! Muista: päättyy vaiva
+pahinkin ennen Tilinpäivää suurta.
+
+Ma virkoin: »Mestari, min meitä kohti
+nään liikkuvaks, ei ihmisiltä näytä.
+Mitä se lie? Niin tuijotan ma turhaan.»
+
+Hän mulle: »Painaa kohti maata heitä[118]
+niin laatu vaivan vaikean, mun että
+myös ensin silmäni ol' erehtyä.
+
+Mut katso tarkkaan, silmin seivästäös,
+ken tulee painamana paatten noiden;
+nyt nähdä voit jo, kukin kuink' on kuuru.»
+
+Oi, ylväät kristityt, oi, kurjat raukat,
+sokeat sielun-silmiltänne, jotka
+uskotte kulkuhun, mi johtaa taapäin!
+
+Matoja oomme, ettekö jo huomaa?
+On työmme luoda perho taivahinen,
+mi vanhurskauteen suojatonna lentää.
+
+Miks sielunne siis ylvästellen kerskaa?
+Elikot oottehan niin puutteelliset
+kuin toukat, joilta muodon-muutos puuttuu.
+
+Kuin katon taikka räystään kannattava
+kuvio, jonka nähneet ootte varmaan,
+useinkin rintaan saakka polvet vetää,
+
+ja vaikk' ei tosi, todellista tuskaa
+herättää näkijässä; niin ma heidät
+näin vaivatuiksi, kun ma katsoin tarkkaan.
+
+Sen mukaan olivat he kuurut, kuinka
+syy vähempi tai vaikeampi painoi;
+ja kyynelöiden kärsivällisinkin
+
+sanovan näytti: »Enempää en jaksa!»
+
+
+
+
+Yhdestoista laulu
+
+
+»O, Isä meidän, jonk' on koti taivas,
+ei siks, ett' ois se rajas, vaan kun siellä
+rakastat enin ensi tekojasi.
+
+Nimeäs, voimaas ylistäköön luotu
+jokainen, koska kiitos sorja sopii
+Sun suloiselle henkäyksellesi.
+
+Lähestyköön sun valtakuntas rauha,
+näät jos se tulis ei, me emme koskaan
+vois koko järjellämme päästä sinne.
+
+Kuin enkelisi, hosiannaa laulain,
+sinulle tuovat oman tahtons' uhrin,
+niin ihmisetkin ihmistahtoinensa.
+
+Mannamme jokapäiväinen suo meille,
+jot' ilman erämaassa autiossa
+vain taapäin kulku käy, vaikk' eespäin pyrkii.
+
+Ja kuin me anteeks suomme jokaiselle
+vääryydet karsimamme, anna Sinä
+myös armo katsomatta synteihimme.
+
+Hyveemme lankee helposti; sit' älä
+vanhalla vainoojallamme sa kiusaa,
+vaan päästä tuosta, joka kietoo pahaan.
+
+Tää viime rukous, rakas Herra, nouse
+ei meidän vuoks, kun ei se meille tarpeen,
+vaan niiden, jotka meidän taakse jäivät.»
+
+Noin hyvää matkaa itselleen ja meille
+rukoillen kulki varjot kuorman alla
+senkaltaisen, kuin uness' usein tutaan.
+
+Lajinsa mukaan kukin lastattuna
+ja uupuneena kiersi ensi kehää
+maailman usmista näin puhdistuen.
+
+Siell' aina eestämme jos rukoillahan,
+mit' eestä heidän täällä tehdä voivat
+ne, joiden tahdolla on juuret hyvät!
+
+Heit' auttaa tulee pesemään pois tahrat
+mukana menneet, että puhtahina,
+keveinä tähtitarhoihin he nousis.
+
+»Kautt' oikeuden ja säälin, jotka pian
+kuormanne keventäköön, että voitte
+halunne mukaan siivet nostaa lentoon,
+
+osoittakaa, miss' suorin portahille
+on polku, ja jos tiet' on monta sinne,
+te meille loivin niistä näyttäkäätte!
+
+Näät häntä, joka kanssain kulkee, painaa
+viel' liha Aadamin, siks nousemahan
+hän vastoin tahtoaan on hidas varsin.»
+
+Nää sanat Saattajani suusta läksi,
+mut vastaus, min niihin sai hän, vielä
+ei selvään puhujaansa ilmi tuonut.
+
+Mut näin se kuului: »Oikealle törmää
+kerällä meidän käykää, siell' on sola,
+min kautta kiivetä voi kuolevainen.
+
+Ja jos ei estäis mua paasi, joka
+niskaani ylpeää niin pahoin painaa,
+ett' täytyy kasvot maata kohden käydä,
+
+katsoisin häntä, joka vielä elää
+eik' itseänsä nimitä: ehk' oisi
+hän tuttu, säälisi mun tuskiani.
+
+Latinalainen olin, poika suuren
+toskanalaisen, Vilhelm Aldobrandescon;
+en tiedä, liekö nimi tuttu teille.
+
+Vereni vanha ja työt kuulut isäin
+mun tekivät niin ylpeäksi, että
+emoa yhteistä en muistanutkaan.
+
+Jok' ihmistä niin ylenkatsoin, että
+sen vuoksi kuolin, kuten Siena tietää
+ja Campagnaticossa lapset kaikki.
+
+Ma Humbert[119] oon; eik' ole turmaks ollut
+vain mulle ylpeys, myös muille: kaikki
+sukuni joutui samaan onnettuuteen.
+
+Kun tehnyt eloss' en, nyt kuolemassa
+mun siksi täytyy tätä kuormaa kantaa
+niin kauan kuin on lepytetty Luoja.»
+
+Ma pääni painoin häntä kuunnellessain;
+ja heistä yks (ei hän mi puhui) kiersi
+nyt varttaan alla taakan tuskallisen,
+
+ja näki mun ja tunsi huudahtaen;
+katseensa vaivoin nyt hän kiinti minuun,
+mi kuljin kuuruna kuin muutkin siinä.
+
+»Oh!» sanoin, »etkö Oderisi[120] ole,
+Agubbion kunnia ja taidon, jonka
+'_enluminer_' on Parisissa nimi?»
+
+Hän vastas: »Veikko, liedommat on lehdet
+ne, joita Franco Bolognese maalaa;
+on hänen koko kunnia, mun osa.
+
+En elossani ehkä ollut oisi
+näin vaatimaton, koska kaihoin kaikin
+ja sydänpyytein maineesen ma pyrin.
+
+Tuost' ylpeydestä tää on sakko; enkä
+ehk' oisi täälläkään, jos synnin aikaan
+en oisi kääntynyt ma Jumalahan.
+
+Oi turha maine ihmistaidon, kuinka
+nopeesti kuihtuu kukoistukses korkein,
+jos sit' ei seuraa huonon taiteen kausi!
+
+Kyll' uskoi Cimabue maalareista
+etevin olevansa; nyt jo tummuu
+maineensa, koska huudossa on Giotto.[121]
+
+Yks Guido toiselta[122] näin vienyt myöskin
+on kielen kunnian, ja kenties elää
+jo mies, mi pesän molemmilta valtaa.
+
+On maine maailman vain tuulenhumu,
+mi milloin sieltä, milloin täältä tulee,
+ja muuttaa nimeä, kun muuttaa suuntaa.
+
+Mit' oisit kuulumpi, jos harmaapäänä
+lihasi riisuisit tai mennyt hautaan
+olisit piimäsuuna pikkaraisna,
+
+kun kuluu vuosituhat? Ijäisyyteen
+se nähden sentään on' kuin räpäys silmän
+on taivaan piiriin hidas-käänteisimpään.
+
+Tuon mainetta, mi eelläni niin verkkaan
+vaeltaa, soi Toskana kaikki kerran;
+nyt sitä Siena tuskin kuiskii enää.
+
+Siell' oli herra hän, kun kukistettiin
+Firenzen raivo, joka siihen aikaan
+ol' yhtä ylpeä kuin nyt on halpa.
+
+On kuuluisuutenne kuin ruoho kedon,
+mi kukkii, kuihtuu, ja sen paahtaa sama
+aurinko, mi sen maasta nosti nuorna.»
+
+Ma hälle: »Sydämeeni sanas todet
+nöyryyttä valaa, puhkaisten sen paiseen;
+mut virka, ketä tarkoitit sa juuri.»
+
+Hän mulle: »Mies on Provenzan Salvani;[123]
+hän täällä on, kosk' upeudessaan tahtoi
+ikeensä alle Sienan kaiken saada.
+
+Levähtämättä noin hän käy ja käynyt
+on kuolinhetkestään; saa siten maksaa
+se täällä, jok' on siellä ylväs liian.»
+
+Ma hälle näin: »Jos sielu, jok' ei kadu,
+vaan jättävi sen viime hetkehensä,
+jää alhaalle eik' ylös pääse aikaan
+
+niin pitkään kuin ol' elämänsä mitta,
+hänt' ellei hurskaat rukoukset auta;
+kuink' auennut on tuolle armon ovi?»
+
+Hän vastas: »Aikaan kunniansa kerran
+torille Sienan asettui hän, aivan
+vapaasti, häpeästä huolimatta,
+
+ja pelastaakseen ystävän, mi kitui
+tyrmässä Kaarlen,[124] teki moista, että
+se joka valtimon saa vapisemaan.
+
+En kerro enempää, vaikk' epäselvää
+puheeni on; mut pian kansalaises
+niin laittaa, että selvittää sen voit sa.[125]
+
+Tuo teko teljet hälle aukas tänne.»
+
+
+
+
+Kahdestoista laulu
+
+
+Kuin härjät parittain käy alla ikeen
+ma kuljin kera sielun kuormitetun,
+luvalla Opettajan arinaan. Mutta
+
+jo sanoi hän: »Nyt jätä tuo ja joudu,
+näät täss' on purjein sekä airoin paras
+voimainsa takaa purttaan hoitaa kunkin.»
+
+Ma silloin suoristausin käynnin ryhtiin
+taas tavalliseen, mutta mietteheni
+ne jäivät nöyriksi ja kuurupäiksi.
+
+Niin astuin, seuraellen mielelläni
+Oppaani askelia; kumpainenkin
+nyt näytti, kuinka nopsat olla voitiin.
+
+Hän mulle: »Tänne silmäs käännä! Hyvä
+voi olla taivaltasi keventämään,
+jos katsot maata kantapäittes alla.»
+
+Kuin kantaa kirjoitusta maiset haudat
+ja kertoo vainajasta, ken hän oli,
+ett'ei tuon muisto mureneisi, joten
+
+tapahtuu, että kyynel kuuma virtaa
+haavasta haikeen jälleen-muistamisen,
+mut tuosta hurskaille vain kannus koituu;
+
+niin näin ma kuvakirjoitusta täynnä,[126]
+mut taidetyöltään kaunihimpaa, kaiken
+sen vuorenpinnan, joka tieksi jouti.
+
+Näin sen, mi luotu oli kaikkein muiden
+edellä jaloksi, ma taivahasta
+lankeevan alas ukonvaajan lailla.
+
+Ja Briareuksen näin ma toisahalla,
+salaman taivahisen satuttaman,
+makaavan maassa, jäisnä niinkuin kuolo.
+
+Näin Tymbreuksen, näin ma Marsin, Pallaan,
+aseissa vielä, isän ympärillä
+imehtimässä jätti-jäseniä.
+
+Näin Nimrodin ma tornin juurell' ylhän
+kuin hourupäisnä katsomassa kansaa,
+mi Sinearissa myötä ylvästeli.
+
+Oi, Niobe, oi kuinka murhesilmin
+sun näin ma kesken lastes surmattujen;
+kaks kertaa seitsemäst' ei jäänyt ketään!
+
+Oi, Saul, sa kuollut omaan miekkaas, miltä
+sa näytit Gilboassa, jok' ei sitten
+sadetta, kastett' ole saanut tuta!
+
+Arakne hullu oi, sun myöskin näin ma
+jo puoleks hämähäkkinä; sa olit
+omihin käynyt turman verkkoihisi!
+
+Oi, Rehabeam, ei kuvas täällä ole
+uhkaava, mutta sentään kauhistava,
+vaunuissa, joita vainoojat ei tapaa!
+
+Esitti vielä kova paasi, kuinka
+Alkmeon äidillensä kallihiksi
+tuon turmaa-tuovan kaulanauhan teki.
+
+Kuvasi, kuinka Sanheribin pojat
+isänsä kimppuun kävi temppelissä
+ja hänet kuollehena jätti sinne.
+
+Kuvasi voitollisen, julma-töisen
+Tomyriksen, mi sanoi Kyrokselle:
+»Joit verta, saat nyt juoda kylläksesi.»
+
+Kuvasi, kuinka parvin pakenivat
+assyrialaiset Holoferneen kuollen,
+ja heidän tappionsa kauhut kaikki.
+
+Näin Troijan tuhkana ja raunioina.
+Oi, Ilion, kuink' olit halpa, vähä
+kuvassa, jok' on siellä nähtävänä!
+
+Mik' oli mestari se maalin, kynän,
+jok' oli luonut asenteet ja varjot,
+ett' ihmetteli joka hieno sielu?
+
+Elävät eli, kuolleit' oli kuolleet;
+näin kaikki niinkuin olleet oisi totta
+ma siinä kuuru-selin kulkiessa.
+
+Siis ylvästelkää, pystypäinä käykää,
+te Eevan lapset, katsomatta alas,
+tuo ettei näkyis elontienne huono!
+
+Olimme enemmän jo vuorta nousseet,
+enemmän vaatinut tuo Päivän rataa
+kuin luullut aatoksein ois askartava.
+
+Hän, jonka sielu aina eespäin tähtäs,
+nyt lausui: »Pääsi ylös nosta, aika
+ei enää ole aprikoiden käydä.
+
+Kas, tuolla enkel' eräs aikoo tulla
+päin meitä: katso, Päivän kuudes piika[127]
+jo palaa armahilta askareiltaan.
+
+Sa kunnioittavainen ryhti ota,
+ett' ylös meidät suvaitseis hän päästää;
+tää päivä, muista, uudestaan ei koita.»
+
+Ma olin tottunut jo neuvoihinsa,
+hukata ettei aikaa saanut; siksi
+sanansa heti oli selvät mulle.
+
+Läheni meitä nyt tuo luotu kaunis
+valkeissa vaatteissa, ja kasvoiltansa
+hän oli kuin on hohde aamutähden.
+
+Sylinsä aukas hän ja aukas siivet
+ja sanoi: »Tulkaa! Liki täss' on portaat,
+nyt helppo teille niit' on nousta ylös.»
+
+Mut harva hänen kutsuansa seuraa.
+Oi, ihmisheimo, luotu taivas-lentoon,
+miks heikoin tuuli noin sun maahan painaa?
+
+Hän meidät johti suulle vuorensolan;
+otsaani sitten siivellään hän koski
+luvaten mulle vaelluksen varman.
+
+Kuin vuorta nousten,[128] jonka kirkko yli
+kohoopi hyvin-hallitun tuon paikan--
+tarkoitan paikkaa Rubaconten luona!--
+
+puoll' oikealla jyrkkä nousu kätkee
+portaiksi, jotka siihen aikaan tehtiin,
+kun varmat oli mitat, pöytäkirjat.
+
+Näin mukavustuu portahiksi täällä
+myös muuten jyrkkä törmä toisen piirin,
+mut sentään seinät kahdenpuolin hipoo.
+
+Kun käännyimme nyt noita kulkemahan,
+_Beati pauperes spiritu_[129] niin kaikui
+kauniisti, ettei kertoa voi kieli.
+
+Ah, kuink' on ovet erilaiset täällä
+ja helvetissä! Täällä lauluin käydään
+sisälle, siellä tuskan huudoin hurjin.
+
+Pyhiä nousimme jo portahia,
+ja keveämmältä mun tuntui olla
+kuin äsken tuntui tasaisella maalla.
+
+Siks kysyin: »Mestari, mi paino multa
+otettu pois on, kun en juuri mitään
+ma tunne rasitusta taivaltaissa?»
+
+Hän vastasi: »Kun kaikki P:t nuo, jotka
+jäi otsalles, jo puoli-hävinnehet,
+poiss' ovat aivan, kuten nyt on yksi,
+
+niin jalkas voittava on tahto hyvä,
+ne ettei yksin väsymättä ole,
+vaan vielä iloitsevat nousennastaan.»
+
+Nyt tein kuin mies, mi kulkee, kummallista
+jotakin päässänsä, jot' ei hän tiedä,
+mut min hän toisten viittauksist' arvaa,
+
+ja siksi hällä käsi nousee, etsii
+varmuutta, löytää sen ja täten täyttää
+sen toimen, jot' ei täyttää silmä voinut:
+
+levitin sormet kädess' oikeassa
+ja löysin kuus vain kirjaimista niistä,
+jotk' avain-enkel' oli kirjoittanut.
+
+Tuon nähden Opas veti suunsa nauruun.
+
+
+
+
+Kolmastoista laulu
+
+
+Olimme yläpäässä portahien,
+miss' uusi piirtyy kaarros vuoren pintaan,
+tuon, joka nousevalta synnit poistaa.
+
+Myös täällä kiertää reuna kukkulata
+kuin piiriss' ensimmäisessä; se ero
+on vain, tää että nopeammin kaartuu.
+
+Näy tääll' ei varjoa, ei kuulla kuvaa;
+sileä seinä on ja polku samaa
+väriä lyijyntummaa[130] kuin on kivi.
+
+Nyt Mestari: »Jos odotamme kansaa,
+joit' tietä tiedustaa, ma pelkään, liian
+on kauan valintamme viivähtävä.»
+
+Hän sitten aurinkohon kiinsi katseen;
+sivunsa oikean hän keskukseksi
+nyt otti, sitä vasemmalla kiertäin.
+
+»Oi, armas valo, jota luottavaisna
+lähestyn tiellä oudolla, sa johda
+kuin tääll' on kulkijata johdettava.
+
+Valaiset maailman, suot lämmön sille;
+muu syy jos suuntaan vastaiseen ei aja,
+säteesi meille aina johdon antaa.»
+
+Niin pitkän kuin maan pääll' on peninkulma
+olimme kulkeneet me siellä matkan
+vähässä aikaa, tahdoll' alttihilla.
+
+Tulevan tuntui, vaikk' ei nähty mitään,
+päin meitä lentäin sieluja; ne meitä
+pyys lempeästi rakkaus-atrialle.
+
+Ens ääni ohi lentäin selkeästi
+_Vinum non habent_[131] lausui ynnä meidän
+taas takanamme toisti samat sanat.
+
+Ja ennen kuin sen kaiku laannut oli,
+»Orestes olen»,[132] ääni toinen huusi,
+kuin edellinen ohi mennen meistä.
+
+»Oi, Isä», lausuin, »mit' on äänet nämä?»
+Ja juur' kun kysyin, kolmas puhui: »Hyvää
+te niille tehkää, jotka teille pahaa.»
+
+Näin Mestari: »Tää piiri rankaisevi
+kateuden synnin, siksi rakkaudesta
+punotut täällä ovat piiskan säikeet.
+
+On kurin oltava näät vastakkaisen
+kuin syyn, ja luulen, sen sa ennen huomaat
+kuin päästään päähän sovituksen polun.[133]
+
+Mut katso kiinteästi nyt sa ilmaan,
+ja eessämme näät istuvan sa kansaa,
+jokainen joista nojaa kalliohon.»
+
+Teroitin silmäni nyt oikein, katsoin,
+näin edessämme varjot vaippoinensa,
+jotk' oli samankarvaiset kuin vuori.
+
+Ja vähän tuonnemmas kun tultu oli,
+ma kuulin: »Maaria, meit' auta!» Pyhää
+Mikaelia, Pietaria huudettavan
+
+ja muita. Luule en, maan päällä että
+käy ihminen niin kova, jok' ei sääliin
+sulaisi siitä, mitä sitten näin ma.
+
+Näät niin kun liki heitä tullut olin,
+ett' erottaa voin asenteensa tarkkaan,
+suur' tuska silmistäni kiersi veden.
+
+Puetut halpaan karva-kankahasen
+he oli, toinen toisen olkaa tuki
+ja heitä kaikkia taas vuorenseinä.
+
+Noin sokeat, kun heiltä kaikki puuttuu,
+kerjäävät kirkkoin luona elatustaan
+ja toinen päänsä yli toisen pistää,
+
+ett' ihmisiss' ei sääli nopsa heräis
+vain sanain kaiunnasta, mutta myöskin
+näöstä, joka vähemmän ei pyydä.
+
+Ja kuin luo sokeain ei Päivä tule,
+niin luokse varjoin, joista haastan juuri,
+ei taivaan valo tahdo virtaella;
+
+siks silmäluomet kunkin rautalangoin[134]
+on kiinni ommeltu kuin jahtihaukan,
+mi osannut ei muuten olla hiljaa.
+
+Ma luulin tekeväni väärin heitä
+läheten nähden enkä nähdyks tullen,
+siks käännyin Neuvojaani viisahasen.
+
+Hän hyvin ties, mit' tahdoin mykkänäkin;
+siks ei hän varonut mun kysymystäin,
+vaan sanoi: »Puhu, mutta lyhyeen, selvään!»
+
+Vergilius sillä puolen seisoi mua
+äärellä, joit' on putoominen helppo,
+kun mikään kaide sit' ei kaarra, estä.
+
+Mun toisell' oli puolellani varjot
+nuo hurskaat, jotka vuoksi neuleen julman
+niin itki, että heiltä posket kastui.
+
+Ma heihin käännyin, lausuin: »Oi te, joilla
+on varmuus nähdä valo korkein kerran,
+päämäärä ainoo ikävöimisenne!
+
+Kautt' armon, joka tunnon vaahdot teiltä
+niin pois on valistava, että kirkas
+sen läpi virtaava on muiston kymi,
+
+nyt virkkakaa--ois mieluisaa se mulle--
+tääll' onko ketään lasta Latiumin;
+vois häntä hyödyttää, jos saan sen tietää.»
+
+»Oi, veikko, kukin tääll' on kansalainen
+vain ainoon toden kaupungin;[135] kai kysyt,
+ken matkamies Italian meist' oli?»
+
+Nuo sanat kuulevani luulin kaukaa
+ja siitä kauempaa, miss' seisoin; siksi
+lähenin, lähempää ne kuullakseni.
+
+Näin muiden kesken varjon, vartovalta
+mi näytti, ja jos kuka kysyy, kuinka:
+hän nosti leuan sokeoiden tapaan.
+
+»Oi, sielu, joka kohotakses kärsit»,
+ma lausuin, »jos sa äsken sanoit jotain,
+ilmoita nimes taikka maasi mulle!»
+
+»Ma Sienast' olin», vastas hän, »ja näiden
+kerällä pesen elonsyytä synkkää,
+Hänt' itkein, joka itsens' suo, kun saapuu.
+
+En viisas ollut, vaikka tais Sapia[136]
+nimeni olla; vahingosta muiden
+enemmän iloitsin kuin onnestani.
+
+Ja ettet uskois, että valhettelen,
+sa kuule, olinko, kuin sanoin, hullu!
+Jo alas vaipui kaari vuosieni,
+
+kun luona Collen miehet kaupunkini
+olivat vainolaista vastaan menneet
+ja minä rukoilin, mit' tahtoi Luoja.
+
+Väkemme lyötiin, syöstiin synkän paon
+poluille, ja kun näin tuon metsästyksen,
+iloa suurempaa kuin koskaan tunsin.
+
+Kohotin kasvot julkeat ma ylös
+ja huusin: 'Luoja, en sua pelkää enää!'
+kuin teki rastas hyvän ilman tullen.
+
+Ma etsin rauhaa kanssa Jumalani
+eloni päättyessä, mutta vielä
+katuen ei ois sovitettu syyni,
+
+mua ellei muistanut Pier Pettinagno[137]
+pyhissä oisi rukouksissansa,
+kun hän mua rakkaudesta surkutteli.
+
+Mut sa ken oot, mi asemaamme meidän
+kyselet, käyden täällä silmin avoin,
+kuin luulen, ynnä hengität, kun puhut?»
+
+Ma hälle: »Kerran kadotan kai näön,
+mut vähäks aikaa vain, kun vähän syypäät
+nää silmät syntiin kateuden lie olleet.
+
+Siks pelko suurempi mun sieluani
+alemman piirin vaivan vuoksi painaa,
+kun nyt jo tunnen tuon ma taakan kuorman.»
+
+Hän mulle: »Ken siis sinut tänne saattoi,
+kun palata sa alas aiot sinne?»
+Ja minä: »Hän, mi vait on vierelläni.
+
+Elävä olen, siksi virka, sielu
+valittu, tahdotko, ma että eestäs
+maan päällä jotain kuolevaista toimin.»
+
+Hän vastas: »Oh, tää kuulla on niin uutta!
+Se suur' on merkki Luojan rakkaudesta
+sua kohtaan; rukoile mun eestäin joskus.
+
+Ja kaiken nimessä, mit' toivot, pyydän,
+jos milloinkaan Toskanan maata poljet:
+maineeni korjaa luona omaisteni!
+
+Sa heitä tapaat kesken kansan turhan
+min toivo Talamone[138] on, mut tuossa
+enempi hävii kuin Dianaa[139] etsein;
+
+mut amiraaleille se maksaa enin.»
+
+
+
+
+Neljästoista laulu
+
+
+»Ken kukkulaamme ennen kiertelevi
+kuin kuolema on hälle siivet suonut
+ja mielen mukaan silmät avaa, sulkee?»
+
+»En tiedä; tiedän vain, ei käy hän yksin.
+Sa hältä kysy, jok' oot häntä lähin,
+ja tee se kiltisti, hän että puhuu.»
+
+Kaks vainajaa näin, olka vasten olkaa,
+minusta oikealla haastoi; sitten
+he päänsä nosti puhuakseen mulle.
+
+Yks virkkoi: »Sielu oi, mi sidottuna
+ruumiiseen vielä taivas-tietä kuljet!
+Jumalan tähden lohduksemme lausu,
+
+ken olet, mistä; ihmetyttää meitä
+niin armo sulle osoitettu, kuten
+se ihmetyttää, jot' ei ollut koskaan.»
+
+Ja minä: »Keskitse Toskanan virtaa
+vuo pieni,[140] Falteronan synnyttämä,
+pitempi kuin on peninkulmaa sata.
+
+Sen rantamalta saavun elävänä;
+ois turhaa sanoa, ken olen, koska,
+vähäinen vielä nimelläin on kaiku.»
+
+»Jos tarkoituksesi nyt tajullani
+lävistän oikein», haastajista virkkoi
+nyt ensimmäinen, »Arnosta sa puhut.»
+
+Ja toinen hälle: »Miksi meiltä salas
+tuon virran nimen hän kuin tehdä tapa
+on seikkain suhteen pöyristyttävien?»
+
+Ja varjo, jolta tätä tiedusteltiin,
+selitti näin: »En tiedä, mutta oikein
+on, että katoaa tuon laakson nimi.
+
+Näät alustansa asti, kussa vuoret,
+joist' irti on Pelorus, vesirikkaat
+niin ovat, muuall' että tuskin missään,
+
+ain siihen saakka, vedellänsä kussa
+merelle korvaa se, min pilvet imee,
+ja joilta taas sen joet, virrat saavat,
+
+hyvettä vihataan niin kaikkialla
+kuin käärmettä, lie sitten syynä seudun
+tään onnettuus tai kansan paha tapa.
+
+Ja siks niin muuttunut on myöskin luonto
+tään laakson kurjan asukkaiden, että
+vois luulla Kirken[141] heitä paimentavan.
+
+Keskeltä röhky-sikain,[142] joiden sopis
+rehua syödä eikä ihmisruokaa,
+se vähää vettään ensin vierittävi.
+
+Eteenpäin käy se, kohtaa piskit[143] pienet,
+räkyttäväiset yli voimiensa,
+ja heistä halveksuen kuonon kääntää.
+
+Käy kulku alaspäin, ja kasvaessaan
+susiksi[144] näkee koirain muuttunehen
+tuo kiron kuoppa, turman tuiman kymi.
+
+Kun alas syössyt syvin on se kuiluin,
+se tapaa kettuja[145] niin viekkahia,
+älyä ettei pyytäjän ne pelkää.
+
+En vaikene, ken mua kuulkohonkin;
+voi hyväks olla hälle, jos hän muistaa,
+min mulle henki totuuden toi ilmi.
+
+Nään pojanpoikas,[146] kuinka pitkin rantaa
+tuon joen ylpeän hän metsästävi
+susia noita, kaikki kauhull' lyöden;
+
+myö heidän lihansa viel' elävänä,
+ne sitten teurastaa kuin vanhat raavaat,
+muilt' elon riistää, arvon itseltänsä;
+
+metsästä turman hurmehisna tulee,
+jälkeensä sellaiseks sen jättää, että
+ei tuhatvuoteen ennalleen se verso.»
+
+Kuin kuullen turmioita tulevia
+mies kuunteleva hahmoltansa muuttuu,
+taholta miltä uhanneekin vaara;
+
+niin näin tuon varjon toisen, kääntyneenä
+mi kuuli, kauhistuvan, murhettuvan,
+kun ilmi saanut oli sanain mielen.
+
+Herätti puhe toisen, toisen kasvot
+minussa halun nimet tietää heidän,
+siks niitä kysyin, vastausta pyy täin.
+
+Ja sielu, joka mulle ensin haastoi,
+nyt jatkoi: »Tahdot tekemään mun sulle,
+mit' itse mulle tahtonut et tehdä.
+
+Mut koska Luoja tahtoo, että loistais
+sun kauttas armonsa niin suuri, teen sen;
+siis tiedä, että oon Guido del Duca.
+
+Kateus niin mun hiilsi hurmettani,
+iloisen että ihmisen kun näin ma,
+se kasvoni löi kalman-karvaisiksi.
+
+Nyt viljan tään ma niitän kylvöstäni.
+Oi, ihmisheimo,[147] miksi mieles hehkuu
+sellaiseen, jossa esteheks on toinen?
+
+Tää Rinier on; hän kunnia ja maine
+huoneelle Calbolin on, miss' ei kukaan
+perinyt sitten hänen kuntoansa.
+
+Eik' yksin hänen heimoltansa mennyt
+välillä vuoren, Pon, ja meren, Renon
+perintö totuuden ja tosi ilon.
+
+Maa näillä äärillä niin täynnä kasvaa
+näät myrkkyputkia, ett' tuskin koskaan
+ees viljelys voi tehdä niistä lopun.
+
+Miss' on Pier Traversaro, kunnon Lizio,
+Henrik Manardi, Guido di Carpigna?[148]
+Romagnalaiset epatoiks on tulleet!
+
+Milloin Bologna synnyttää taas Fabbron!
+Milloin Faenza Bernardin di Foscon,[149]
+vähästä siemenestä vesan uljaan?
+
+Äl' ihmety, Toskanalainen, vaikka
+ma itken, muistain aikalaiset jalot,
+Guido da Pratan, Ugolino d'Azzon,
+
+Fredrik Tignoson seuralaisinensa
+ja Traversaran, Anastagein perheet--[150]
+jo molempain on niiden kunto kuollut--
+
+ritarit, naiset, ilot, murheet, joista
+jalous ynnä lempi sieluun syttyi;
+nyt siell' on sydämet vain kylmät, pahat.
+
+Ah, Brettinoro, kuinka pois et karkkoo,
+kun pois on heimos karkonnut ja muita
+myös paljon, synnin-syytä välttääksensä?
+
+On oikein, kun Bagnacaval ei heelmöi,
+mut väärin, että Castrocaro, Conio[151]
+lukua lisää moisten ruhtinaiden.
+
+Pagani-heimo,[152] kun sen poiss' on Piru,
+on hyvin hallitseva, vaan ei koskaan
+niin, että siitä muisto kirkas jäisi.
+
+Oi, Ugolin de' Fantoli! On varma
+nimesi, odottaa kun tarvis ketään
+ei ole perijääs, ei pimentäjääs.
+
+Mut tietäs käy, Toskanan mies, jo itkuun
+haluni suuremp' on kuin haastelohon:
+niin maamme järkyttänyt mult' on mielen.»
+
+Tiesimme, että askeleemme kuuli
+nuo sielut kalliit, vaan kun vaikenivat,
+se meidät sai tien suuntaan uskomahan.
+
+Kun kaksin taas me astuimme, nyt ääni
+kuin ukkosen, kun halkaisee se taivaan,
+taholta vastaiselta soija sanoi:
+
+»Mun murhatkoon, ken minut kohdanneekin!»[153]
+Ja pakeni kuin jyly loittoneva
+äkisti pilven puhki iskettyään.
+
+Ja kun se laannut oli korvistamme,
+jo toinen tuossa pauhinalla tuli
+kuin ukkos-säällä jymy seuraa toistaan:
+
+»Ma oon, ma oon Aglauros[154] kivettynyt!»
+Nyt hiipiäksein Runoniekan turviin
+taa enkä eteen askeleen ma otin.
+
+Ol' ilma hiljennyt jo kaikkialla.
+Hän mulle virkkoi: »Tuo ol' ohja kova,
+min tulis riittää rajaks ihmiselle.
+
+Mut te, te syötte syötin, niin ett' onkeen
+te käytte vanhan vainoojanne; siksi
+ei teille auta suksutus, ei suitsi.
+
+Teit' taivas kutsuu, päilyy päänne päällä
+ja näyttää, tarjoo ikikauneutensa,
+mut teidän silmänne vain maahan katsoo;
+
+siks teitä lyö Hän, joka kaikki tutkii.»
+
+
+
+
+Viidestoista laulu
+
+
+Niin paljon kuin voi hetki kolmas[155] näyttää
+alusta päivän käyneen valoradan,
+mi maata kiertävi kuin lapsi leikkii;
+
+niin paljon Auringon nyt astumatta
+olevan näytti tietä illan suussa:
+maan päällä keski-yö, mut täällä 'vesper'.
+
+Löi vasten kasvoja sen säteet meitä;
+niin olimme näät vuorta kiertänehet,
+nyt että suoraan länttä kohti käytiin.
+
+Valosta vaivan tunsin silmissäni
+ma suuremman kuin ennen ollut oli,
+ja jokin uusi mua oudoksutti.
+
+Käteni siks ma päälle kulmakarvain
+kohotin, tehden niistä varjostimen
+valoa liian voimakasta vastaan.
+
+Kuin vesi taikka peili heittää säteet
+taholle vastaiselle, ja ne nousee
+lakien samain mukaan kuin ne lankes,
+
+ja ne taas yhtä paljon etääntyvät
+molemmin puolin kiven putousviivaa,
+kuin todistavat kokemus ja tiede;
+
+näin tunsin kuin ois heijastettu valo
+edestäpäin mua iskenyt, siks pakoon
+olikin nopsa kohta katseheni.
+
+»Isäni armas», kysyin, »ken hän lienee,
+ma joit' en kaihtaa katsettain voi kyllin?
+Hän meitä kohden näyttää kiirehtivän.»
+
+»Äl' ihmety», hän vastas, »silmiäsi
+jos vielä huikaiseekin heimo Taivaan;
+hän airut on, on hällä viesti: 'nouskaa!'
+
+Kuluva kauan ei, kun et sa karsein,
+vaan riemuin näkevä oot seikat nämä,
+mikäli luonto sun on luonut siihen.»
+
+Kun eessä pyhän Enkelin me oltiin,
+soi sulo-ääni: »Tästä nouskaa, portaat
+täss' ovat loivemmat jo entisiä.»
+
+Me nousimme, hän meiltä haihtui, kuului
+nyt takanamme _Beati Misericordes_,[156]
+ja sitten laulu _Iloitse, ken voitat_.
+
+Oppaani kanssa kahden kiipesimme
+nyt ylöspäin, ja minä mietin käyden
+etua saada hänen sanoistansa.
+
+Kysyen käännyin hänen puolehensa:
+»Mit' tarkoitti Romagnan henki tuolla,
+kun puhui 'toisesta' ja 'estehestä'?»
+
+Hän mulle: »Syynsä suurimman hän tunsi,
+sen turman myös; siks ihmekö, jos meitä
+hän moittii, vähemp' ett' ois ihmis-itku?
+
+Kun pyytehenne kiinnitätte moiseen,
+min osat, muille jakain, hupenevat,
+on kateus palje huokauksienne.
+
+Mut rakkaus jos kaarten korkeampain
+vois ylös johtaa ikävöimisenne,
+ei painais poveanne pelko tämä.
+
+Näät hyvän mitä useampi omaa,
+sit' enemmän vain kullakin on hyvää,
+sen palavampi majan moisen rakkaus.»
+
+»Enemmän nyt ma selitystä halaan»,
+ma virkoin, »kuin jos vaiennut ma oisin
+ja enempää ma kannan epäilyä.
+
+Jaettu hyvä kuinka omaajansa
+voi useammat tehdä rikkaammiksi
+kuin jos sen harvat yksin omistavat?»
+
+Hän mulle: »Siksi että mieles jälleen
+sa kiinnät asioihin maallisihin,
+pimeyttä saat sa tosi valkeudesta.
+
+Tuo hyvyys ääretön ja sanomaton,
+mi ylhääll' on, päin rakkautta rientää
+kuin päivänsäde kohti heijastintaan.
+
+Niin paljon antaa se kuin toinen ahmii,
+niin että kuinka laajentuiskin lempi,
+enempi aina kasvaa ikihyvyys.
+
+Ja mitä useammat pyrkii ylös,
+sen suurempi on hyvyys ynnä rakkaus
+ja toinen toistansa ne heijastavat.
+
+Ja jos ei sanani sua tyydyttäne,
+Beatricen näät, mi sulle täysin tämän
+on toivees täyttävä kuin kaikki muutkin.
+
+Huolehdi vain, pois että otsaltasi
+nuo haihtuis haavaa viis kuin nyt jo kaksi;
+näät kärsimällä vain ne sulkeutuvat.»
+
+»Mua tyynnytät sa», sanoa ma tahdoin
+mut äkkäsin, ol' eessä kolmas piiri,
+ja vaikenin, kun silmä vaani uutta.
+
+Minusta tuntui siellä, että näkyyn
+ma mystilliseen haltioiduin;[157] templin
+ma nain ja siinä paljon ihmisiä.
+
+Sen kynnyksellä nainen seisoi, äidin
+sulous asenteessansa, ja sanoi:
+»Miks, poikani, tään olet tehnyt meille?
+
+Näät surren taattosi ja minä oomme
+sua etsineet.» Ja heti vaiettuaan
+tuo esiintyjä ensimmäinen haihtui.
+
+Mut sitten toinen näkyi, poskillansa
+veet moisen tuskan tuottamat, mi syntyy,
+kun toista vastaan suuri kauna kasvaa.
+
+Hän sanoi:[158] »Herra kaupungin jos olet,
+nimestä jonka jumalat niin kiistas
+ja josta tieteet kaikki säteilevät,
+
+Peisistratus, nuo käsivarret kosta
+herjaiset, jotka tytärtämme kauloi.»
+Ja valtias noin lempeästi vastas
+
+hänelle kasvoin hiljaisin ja vienoin:
+»Mit' teemme sille siis, ken vihaa meitä,
+jos tuomitsemme sen, ken meitä lempii?»
+
+Näin sitten kansaa vihan-villitsemää
+kivittämässä nuorukaista, huutain
+kovasti toisilleen: »Hänt' iske, iske!»
+
+Ja hänet näin ma kuolon painamana
+jo kumartuvan maata kohden, silmäin
+vain ovi auki taivahalle oli.
+
+Ett' anteeks antais vainoojille Herra,
+rukoilevan hän näytti vaivassansa,
+näöllä, jot' ei vastustaa voi sääli.
+
+Kun sieluni taas unestansa kääntyi
+totuuteen, jok' on unen ulkopuolia,
+näin harhani, mut totuuden myös niissä.
+
+Oppaani, jolle ihmiseltä näytin
+ma unestansa juuri heräävältä,
+nyt sanoi: »Mik' on sun, kun noin sa hoiput?
+
+Oot yli puolen peninkulmaa käynyt
+sa silmät kiinni, kompuroivin jaloin
+kuin mies, mi unen on tai viinin vanki.»
+
+»Isäni armas», hälle virkoin, »mua
+jos kuulet, kerron, mitä mulle näkyi,
+kun jalkani niin oli multa poissa.»
+
+Ja hän: »Vaikk' kantais sata naamiota
+sun kasvos, eivät vähimmätkään oisi
+minulle salatut sun miettehesi.
+
+Näkysi näit, siks ettei sydämesi
+vesiltä rauhan sulkeutuisi, jotka
+lähteestä ijäisestä virtailevat.
+
+En kysynyt: 'Mik' on sun?' kuin se tekee,
+mi katsoo silmin vain, jotk' eivät näe,
+kun hengetönnä kuollut ruumis lepää.
+
+Mut kysyin vahvistaaksein jalkojasi;
+näin kannustettava on kuhnureita,
+kun heräävät, he ettei aikaa tuhlais.»
+
+Astuimme illan suussa, tarkkaavaisna
+niin kauas kuin voi silmä kantaa, kohti
+säteitä kirkkahia päivänlaskun.
+
+Mut katso, silloin savu[159] sankka nousi
+päin meitä, pimeämpi yötä, eikä
+paeta paikkaa meille ollut missään.
+
+Se meiltä näön vei ja ilman puhtaan.
+
+
+
+
+Kuudestoista laulu
+
+
+Ei pimeys helvetin, ei yö, miss' ykskään
+ei tähti loista alla soukan taivaan,
+min kokonansa pilvet synkät kattaa,
+
+niin paksuun, raakaan peittoon hunnuttanut
+näköä multa ei, ei aistimia,
+kuin savu tuo, mi täällä päälle lankes.
+
+Ei silmää sietänyt ees auki pitää;
+siks Oppahani viisas, uskollinen
+läheni, tarjos tueks olkapäänsä.
+
+Kuin sokko seuraa saattajaansa tarkkaan
+ett' eksyis ei, ei esineihin töytäis,
+joist' olla vaara vois tai tulla turma.
+
+Niin halki ilman kitkerän ja tuiman
+ma kuljin, kuullen Opastain, mi sanoi:
+»Vain varo, ettet minusta sa eroo!»
+
+Älysin ääniä, ja kukin tuntui
+anovan rauhaa ynnä armahdusta
+Jumalan Karitsan, mi synnit pesee.
+
+Siks _Agnus Dei_[160] oli alku kunkin;
+samoja sanat oli, nuotti sama,
+näin heillä oli sopusointu suurin.
+
+»Kuulenko henkiä vai keitä?» kysyin
+Oppaalta. Mulle hän: »Sa oikein kuulet,
+ne täällä käyvät vihan paulaa päästäin.»
+
+»Ken olet, savun halki samoovainen,
+mi meistä puhut niinkuin oisit vielä
+sa maailmassa ajallisten mittain?»
+
+Näin huusi ääni eräs. Lausui mulle
+nyt Mestarini: »Vastaa hälle, kysy
+häneltä, viekö ylöspäin tää polku!»
+
+Ja minä: »Luotu oi, mi puhdistaudut
+kauniina palatakses Luojas luokse,
+saat kuulla ihmehen, jos seuraat mua.»
+
+»Niin kauas seuraan kuin on mulla lupa»,
+hän vastas, »ja jos savu silmät peittää,
+on korvakuulo meitä yhdistävä.»
+
+Ma hälle: »Vielä tässä hahmossani,
+min kuolo poistaa, ylöspäin ma kiipeen
+ja käynyt kauhut helvetin ma olen.
+
+Kun ottanut mun laupeuteensa Luoja
+niin on, ett' tahtoo kartanonsa näyttää
+tavalla nykyisestä poikkeevalla,
+
+sa ällös salaa, kuka ennen olit,
+vaan nimes virka, suunta suora neuvo,
+solalle että sanas meitä johtais!»
+
+»Ma Marcus[161] olin, mies lombardialainen;
+maailman tunsin, pyrin kuntoon, johon
+nyt enää joustaan jännitä ei kukaan.
+
+Tiell' olet oikealla noustaksesi.»
+Näin vastas, lisäs hän: »Ma pyydän, että
+rukoilet eestäni, kun ylhääll' olet.»
+
+Ma hälle: »Mitä multa pyydät, täyttää
+lujasti lupaan; vaan mun halkaisevi
+epäily muuan, jos en pääse siitä.
+
+Se ensin oli yksi-syinen, nyt se
+on kaksi-syinen; sanas varmentavat
+sen, mitä kuullut oon[162] ja itse tunnen.
+
+Maailma tosiaan on tuiki tyhjä
+hyveestä kaikesta, niinkuin sa sanot,
+ja alta, päältä pahaa tulvillansa.
+
+Mut pyydän, että virkat syyn, sen että
+näkisin itse, näyttäisin myös muille;
+yks syyttää taivasta[163] ja toinen maata.»
+
+Hän huokas syvän, tuskan pusertaman
+»ah»-huudon ensin, sitten lausui: »Veli,
+maailma sokko on, sa sieltä tulet.
+
+Te lapset maan, te joka seikan syyksi
+taivaita luulette, kuin kaikki liike
+ois pakkoseuraus niiden liikunnasta.
+
+Jos oisi niin, ois vapaa tahto teiltä
+myös temmattu, eik' oikein ois, ett' ilo
+on palkka hyvän, pahan palkka tuska.
+
+Sysäyksen antaa liikkeisiinne tähdet,
+en sano: kaikkiin; vaan jos sanoisinkin,
+on suotu teille tieto hyvän, pahan.
+
+Ja tahto vapaa, kun se urheasti
+ens taistelonsa tähtein kanssa kestää,
+voi hyvin hoidettuna kaikki voittaa.
+
+Paremman luonnon, voiman korkeamman
+te vapaat ootte alammaiset; teihin
+se sielun luo, jot' eivät tähdet määrää.
+
+Siks jos on maailma nyt mennyt harhaan,
+syy teidän on, on teistä etsittävä,
+ja siitä sulle totuuden nyt sanon.
+
+Kädestä Luojan, joka silmin sitä
+hyväilee ennen syntymistä, sielu
+kuin laps, mi itkee, nauraa, naljaelee,
+
+käy viatonna eikä tiedä mitään,
+vain ett' on Isän iloisen hän luoma
+ja mielellänsä huvitusta etsii.
+
+Sen himo ensin pienehen on hyvään,
+jälestä pettäväisen tuon se juoksee,
+jos suitsi, ohjaus ei mieltä muuta.
+
+Siks ohjaks täytynyt on panna laki,
+omata kuningas, min silmä nähdä
+totuuden kaupungin[164] ees tornit voisi.
+
+On laki, mutta kuka käyttää sitä?
+Ei kukaan; sillä esipaimen hyvin
+märehtii, mut on hällä sorkat huonot.[165]
+
+Siks kansa, joka oppahansa näkee
+moist' etsivän, mit' ikävöi se itse,
+vain siitä syö eik' enää muuta pyydä.
+
+Tajuta taidat siis, ett' ohjaus huono
+on syynä syntiin maailman, ei luonto,
+mi teissä tullut oisi turmelluksi.
+
+Loi Rooma hyvän maailman; mut kaksi
+sill' oli Aurinkoa,[166] jotka kahta
+valaisi rataa: maailman ja Luojan.
+
+On toinen sammuttanut toisen, miekka
+on pantu saattajaksi paimensauvan;
+ne kaks ei koskaan hyvin yhteen sovi.
+
+Näät yhtyneinä ei ne pelkää toistaan;
+jos mua et usko, katso tähkäpäitä,
+kun joka kasvi siemenestä tutaan.
+
+Tienoilla Pon ja Etschin[167] kastamilla
+vallitsi kunto, tapa kaunis, ennen
+kuin Fredrik joutui tasapäähän taistoon.
+
+Nyt taivaltaa voi turvallisna siellä
+jokainen, joka puhutella kehtaa
+ei kunnon ihmistä, ei lähestyä,
+
+Viel' ukon kolmen kautta uutta aikaa
+muinainen nuhtelee; mut hekin nurkuu,
+kun eloon parempaan ei kutsu Luoja.
+
+On Konrad da Palazzo, Gerhard hyvä
+ja Guido da Castel,[168] hän, jota 'kunnon
+lombardialaiseks' ranskalaiset kutsuu.
+
+Siks sanottakoon, että Rooman kirkko,
+sekoitus kahden hallituksen, lokaan
+on langennut ja kumpaisetkin tahraa.»
+
+»Oi kelpo Marcus», lausuin, »haastat hyvin,
+ja nyt ma huomaan, miksi pelto-osuus
+pojilta Levin[169] kerran kiellettihin.
+
+Mut ken on Gerhard, jonka kerrot jääneen
+näytteeksi aikain entisten ja nuhteeks
+tään vuosisadan häijyn, hurjistuneen?»
+
+»Mua pettää taikka koettelee sun puhees»,
+hän vastasi; »toskanankieltä puhut,
+et muka tunne hyvää Gerhardia!
+
+Nimeä muut' ei mulla hälle; toisen
+on ehkä luonut tyttärensä Gaia.[170]
+Jumalan haltuun! Etemmäks en tule.
+
+Kas, kirkkaus jo läpi usman loistaa,
+yö valkenee; mun täst' on erottava,
+en eteen Enkelin tuon tulla saata.»
+
+Pois kääntyi, kuunnellut ei enää mua.
+
+
+
+
+Seitsemästoista laulu
+
+
+Lukija, muista, koskaan vuoristossa
+jos sumuun jouduit, jonka halki nähnyt
+et enempää kuin myyrä luomen läpi,
+
+kuink' auetessa usmain kosteoiden
+ja sankkain alkoi niiden puhki Päivän
+kuvastin ensin himmeästi kiiltää,
+
+ja mielessäs on kuvitella, nähdä
+sun helppo, kuinka Auringon ma ensin
+näin jälleen, ehtoolle jo painuvaisen.
+
+Opasta seuraten näin uskollista
+sumusta tulin, sädemereen menin,
+jo sammuneesen alavilta mailta.
+
+Oi, mielikuvitus, mi meidät tempaat
+niin usein ulkomaailmasta, että
+tuhannen torven ääntä emme huomais!
+
+Sua mikä lennättää, kun aistit lepää?
+Valoko, taivahilla valmistuva,
+vai tahto Tuon, ken sitä siellä johtaa?
+
+Mieleeni kangastui[171] nyt julmuudessaan
+hän,[172] joka muuttui muotoiseks sen linnun,
+mi laulamaan on halukkain ja hartain.
+
+Ja tässä sieluni niin painui umpeen,
+ett' ulkopuolelta ei tullut mitään,
+jot' ois se tahtonut nyt vastaan ottaa.
+
+Syvyyteen kuvausvoiman syöksyi miesi[173]
+nyt ristiin-naulittu ja ylväs, yrmy
+näöltään, sama saakka kuolemahan.
+
+Vierellä seisoi Ahasverus suuri,
+tuon vaimo Esther, Mardokai myös jalo
+ja nuhteheton sanoissa ja töissä.
+
+Ja kun tuo kuva itsestänsä särkyi
+kuin kupla särkyy puuttehessa veden,
+se josta luotu on, näyn toisen näin ma.
+
+Nous sielun-silmän eteen tyttö pieni,[174]
+mi ääneen itki, huus: »Oi valtiatar,
+vihassa miks sa tahdoit tuhkaks tulla?
+
+Sa itses tapoit, ettet kadottaisi
+Laviniaa; nyt kadotit mun, äiti!
+Sun surmaas enemmän kuin sulhon itken.»
+
+Kuin uni särkyy, uuden äkkivalon
+lyödessä luomehen, mut särkyneenäi
+viel' leikkii, ennen kuin se täysin haihtuu,
+
+katosi niin tuo kangastus nyt multa,
+kun valonleimaus nyt kasvojani
+kirkkaampi löi kuin päällä maan on nähty.
+
+Ma käännyin katsomaan, miss' olin; silloin
+soi ääni: »Täss' on ylöspääsyn paikka!»
+Tuo aikeet muut nyt kaikki poisti multa
+
+ja teki tahtoni niin nopsaks häntä,
+ken haastoi, katsomaan ja löytämähän,
+se ettei lepää, ennen kuin se täyttyy.
+
+Mut niinkuin Päivä silmät huikaisevi
+ja hunnuttaupi valohonsa liikaan,
+niin tämä multa näkövoiman otti.
+
+»Taivainen henki on hän, ohjoava
+meit' ylös pyytämättä, tietä suoraa,
+mut piileväinen valkeuteensa itse.
+
+Hän tekee meille,[175] me mink' itsellemme;
+ken vartoo pyyntöä, kun näkee tarpeen,
+näät viekkahasti valmistuu jo kieltoon.
+
+Siis kutsuansa jaloin seuratkaamme!
+Nouskaamme nopsaan, ennen kuin yö lankee,
+tai estyy tiemme aamunkoittoon asti.»
+
+Noin puhui Oppaani; nyt askeleemme
+päin portahia yhdess' ohjasimme,
+ja heti ensi asteella kun olin,
+
+ma tunsin lähelläin kuin siivenlyönnin,[176]
+kuin leyhkän kasvoillain, ja soi: _Beati
+Pacifici_,[177] jotk' ovat vailla vihaa.
+
+Niin paljon nousseet oli päämme päälle
+jo viime säteet, joita pimeys seuraa,
+ett' tuolla täällä tähtönen jo syttyi.
+
+»Ah, voimani, miks multa niin sa menet?»
+ma sanoin itseksein, kun tunsin, että
+jalkaini kunto kangistui jo kovin.
+
+Olimme siinä, missä nousseet portaat
+ei enää; seisoimme jo liikkumatta
+kuin laiva, joka laskenut on rantaan.
+
+Nyt hiukan kuullostin ma kuullakseni
+jotakin pyöröstä tään piirin uuden,
+mut sitten käännyin Mestariin ja lausuin:
+
+»Isäni armas, virka, mitkä synnit
+pois pestään piirissä, miss' oomme? Jalka
+jos seisahtuikin, jatkukoon sun puhees.»
+
+Hän mulle:[178] »Hyvän rakkaus, mi niukka
+tekoihin oli, täällä täydellistyy,
+ja sounti liian hidas rangaistahan.
+
+Mut että selvemmin viel' ymmärtäisit,
+minuhun mieles käännä; ehkä heelmän
+hyvänkin saat sa tästä viivykistä.»
+
+Ja jatkoi: »Luoja ei, ei luotu kukaan
+vaill' ole ollut rakkautta luonnon
+tai sielu, poikani, sen tiedät hyvin.
+
+Erehdy rakkaus ei luonnollinen;
+esine huono toisen harhauttaa
+tai into liian suuri, liian pieni.
+
+Jos suuntauu se hyvään taivahiseen
+eik' kiinny liiaks hyvään halvempahan,
+ei syynä voi se olla synninhimon.
+
+Mut kun se pahaan kääntyy, ahnehtien
+liiaksi taikka liian vähän hyvää,
+niin Luojaa vastaan luomakunta sotii.
+
+Sa tästä ymmärrät, ett' teissä rakkaus
+on joka hyveen alkusyy, ja siemen
+jokaisen myöskin teon rangaistavan.
+
+Mut kun ei rakkaus voi omaajansa
+onnesta kääntää kasvojansa, luodut
+kaikk' itsevihaltaan on varjeltuja.
+
+Ja kun ei kuvitella olentoa
+voi itsekseen, ei Jumalasta irti,
+evätty Tuot' on vihaamasta myöskin.
+
+Jälelle jää, jos oikein jaoittelen,
+rakastaa turmaa lähimmäisen; teissä
+tavalla kolmella tuo rakkaus syntyy.
+
+Yks naapurinsa turmiosta toivoo
+etuja itselleen ja siksi soisi,
+tää että kukistuisi korkeudestaan.
+
+Yks pelkää vallan, kunnian ja maineen
+kadottavansa, jos vain toinen nousee,
+siks synkistyy ja hälle suopi pahaa.
+
+Yks loukkauksesta niin vihaan syttyy,
+hän että kostoa vain himoo; moinen
+tietysti toivoo toisen onnettuutta.
+
+Vuoks rakkauden tään kolminaisen alla
+tuoll' itketään. Nyt kuule toisestakin,
+mi hyvään pyrkii, mutta nurinkurin.
+
+Jokainen himmeästi aavistelee
+ja toivoo hyvää, jossa sielu lepäis,
+ja sitä saavuttaakseen ponnistelee.
+
+Mut hidas jos on rakkaus, mi teitä
+vetävi tuohon pyrkimään, tää piiri
+katujan hurskaan siitä rankaisevi.
+
+On vielä hyvää,[179] jost' ei onni koidu
+inehmon; onni ei, ei hyvä olo
+lie kaiken hyvän heelmä eikä juuri.
+
+Se rakkaus, mi sille liiaks hehkuu,
+kehässä kolmess' ylemmässä surraan,
+mut kuinka kolmeen jakautuu se osaan,
+
+en sano, että keksisit sen itse.»
+
+
+
+
+Kahdeksastoista laulu
+
+
+Ol' esityksensä nyt lopettanut
+tuo syvä Tietäjä ja tarkkaan katsoi
+mua silmiin, tokko tyytyväinen olin.
+
+Ma, jota poltti jano uus jo, kielen
+vait pidin, mutta mietin mielessäni:
+»Kysellen liikaa ehkä häntä vaivaan.»
+
+Mut tosi taatto tuo, mi huomas hyvin
+mun aran tahtoni, min peittää aioin,
+puhuen rohkaisi mua puhumahan.
+
+Siis virkoin: »Mestari, sun valostasi
+niin silmä selkenee, ma että selvään
+tajuan puhees kuvauksen ja ponnen.
+
+Siks sua pyydän, Isä armas, mulle
+ett' esittäisit rakkauden, sa josta
+jokaisen hyvän työn ja huonon johdat.»
+
+»Minuhun», lausui, »järjen silmät tarkat
+teroita, huomaa sokeoiden haira,
+kun ryhtyvät he muiden oppahiksi.
+
+On sielu luotu rakastamaan; kaikkeen
+se huvittavaan herkkä on, ja pian
+sen tekoon tempaisevi mielihyvä.
+
+Älynne tosi olevaisuudesta
+saa vasta kuvan, kehittää sen teissä,
+siks kunnes sitä kohden kääntyy sielu.
+
+Ja jos näin kääntyen se siihen taipuu,
+tuo rakkautt' on, luonnon rakkautta,
+min teihin jälleen sitoo mielihyvä.
+
+Kuin korkeuteen vuoks olentonsa kohoo
+tuli, mi luotu nousemaan on sinne,[180]
+kauemmin missä ainehensa kestää,
+
+niin sielu hurmautunut syttyy haluun,[181]
+mi hengen liike on, eik' ennen lepää
+kuin nautinnon suo rakastettu seikka.
+
+Nyt huomaat, kuinka piilotettu totuus
+on niiltä, jotka väittää, että rakkaus
+jokainen itsessään ois kiitettävää.
+
+Kentiesi siks, ett' ainehensa näyttää
+olevan aina hyvää; vaan ei leima
+jokainen hyvä, vaikk' on hyvää vaha.»
+
+»Sanasi ynnä tarkka huomioni»,
+ma näin, »on rakkauden nyt selittäneet,
+mut myöskin suurentaneet epäilyni.
+
+Jos ulkoa näät rakkaus meihin tulee
+ja ainoo on se sielun jalka, syytön
+on sielu, käyköön oikeaan tai väärään.»
+
+Hän mulle: »Kaikki, minkä järki näkee,
+voin sulle virkkaa; muuhun nähden toivees
+Beatriceen kiinnä, jok' on uskon seikka.
+
+Jokainen muoto henkinen,[182] mi eri
+kuin aine on, mut ainehessa kiinni,
+sisässään voiman erikoisen kätkee,
+
+mi näy ei muualla kuin työssä eikä
+käy ilmi muun kuin tulostensa kautta
+kuin lehdin vihrein näkyy kasvin elo.
+
+Siks ihminen ei tunne, mistä tullut
+on häneen tieto ensi selviöiden
+ja ensi pyytehien vaistovalta,
+
+mi teiss' on, niinkuin mehiläisess' into
+on mettä tehdä; ja tuo ensi tahto
+siis ulkopuoli' on kiitoksen ja moitteen.
+
+Mut että tuohon kaikki muukin yhtyis,
+on teille synnynnäistä määräyskyky,
+min tulee kynnys hyväksynnän olla.
+
+Tuo alku on, ja siitä kumpuavi
+syy edesvastuunne, sen mukaan, kuinka
+se hyvää, pahaa hyväksyy tai seuloo.
+
+Ne, joiden aatos pohjaan tunki, tahdon
+vapauden luojan-luoman huomas tämän,
+ja heistä syntyi maailmalle siveys.
+
+Vaikk' otaksumme, ett' on joka halu,
+mi teissä syttyy, teille pakollinen,
+siis sitä vastustaa on teissä voima.
+
+'Kyvyllä ylhäisellä' Beatrice
+vapautta tahdon tarkoittaa; tuo mielees
+visusti paina, jos hän siitä puhuis.»
+
+Kuu, myöhästynyt melkein keski-yöhön,
+nyt nousi niinkuin kulho, kauttaaltansa
+palava, harventaen tähdet meiltä.
+
+Ja vastapäivää rataa kiersi, jota
+käy Aurinko, kun laskevan sen näkee
+Sardein ja Korsein saarten väliin Rooma.
+
+Tuo jalo hahmo, jonka vuoks Pietola[183]
+kuulumpi Mantovan on kaupunkia,
+nyt vapaa kuormast' oli kyselyni.
+
+Ma, saatuani vastauksen selvän
+ja kirkkaan joka ongelmaani, seisoin
+kuin ihminen, mi horroksessa tuumii.
+
+Mut poistui multa horros tuo, kun kansaa
+äkisti huomasin ma hartiaimme
+takana, jäljestämme saapunutta.
+
+Kuin rannoillaan Ismenus ja Asopus[184]
+näkivät öisen, hurjan ihmisvilkkeen,
+kun apuun Bakkos-luojan Teba turvas,
+
+niin heidän, joita hyvä tahto ajoi
+ja rakkaus oikea, näin askeliaan
+kehässä tässä sirpiks koukistavan.
+
+Pian meidät saavuttivat, koska juosten[185]
+tuo liikkui koko suuri kansanjoukko;
+kaks heistä muiden eellä huusi itkein:
+
+»Maria nopsaan juoksi vuoristohon!»[186]
+Ja sitten: »Caesar, voittaakseen Ilerdan,[187]
+Massilian saarsi ja Espanjaan riensi.»
+
+»Ees, eespäin, ettei aika kuluis vuoksi
+rakkauden liian pienen!» huusi toiset,
+»aherrus hyvä armon uudistavi!»
+
+»Oi te, joiss' ehkä nykykiihko kiivas
+hitauden korvaa ynnä penseyden
+hyvihin töihin, jotka laiminlöitte,
+
+tää, joka elää--en ma haasta turhaa--
+tahtoisi nousta, taas kun Päivä koittaa;
+siks virkkakaa, miss' ovat vuoriportaat!»
+
+Nuo sanat suulta soivat Oppahani;
+ja eräs sieluista noin vastas hälle:
+»Käy jäljessämme, niin sa löydät solan!
+
+Niin meidät täyttää tahto rientämisen,
+ett' emme saata seisahtaa; siks anteeks,
+jos karkeutena oikeuttamme pidät.
+
+San Zenon apotti[188] Veronass' olin;
+hallitsi hyvä Barbarossa silloin,
+Milano josta vielä surren puhuu.
+
+Eräällä haudass' on jo toinen jalka,
+mi pian luostarin tuon vuoksi itkee
+ja murehtii, ett' ollut on sen herra,
+
+kun pannut tosi paimenen on sijaan
+hän poikansa, tuon ruumiiltansa ruman,
+rumemman sielultaan ja halpa-synnyn.»
+
+En tiedä, vaikeniko, vaiko vielä
+hän puhui, niin jo kauas juossut oli,
+mut tämän kuulin sekä päätin muistaa.
+
+Hän, Auttajani joka pulman tullen,
+nyt lausui: »Tänne käänny, katso kahta,
+jotk' kiroo hitautta jo kiireellänsä!»
+
+Ja takaa kaikkein kuului: »Ennen täytyi
+sen kansan kuolla, jolle aukes meri,
+kuin lapset[189] sen sai nähdä Jordan-joen.»
+
+Ja sitten: »Kansa,[190] mi Ankiseen pojan
+kerällä kestänyt ei loppuun saakka,
+elämän itselleen loi maineettoman.»
+
+Kun meistä loitonneet nuo varjot oli
+niin paljon, ettei näkyneet ne enää,
+mun sisälläni aatos uusi syntyi,
+
+ja siitä muita eri miettehiä;
+yhdestä toisehen näin harhaelin,
+sikskunnes nautinnolla silmät suljin
+
+ja uneks vaihtui mielen mietiskely.
+
+
+
+
+Yhdeksästoista laulu
+
+
+Hetkellä, jolloin lämpö Päivän jaksa
+kuun kylmyyttä ei enää vastustella,
+kun haittaa sitä Maa tai myös Saturnus,[191]
+
+ja jolloin, ennen aamukoita, velhot[192]
+idässä näkee 'Suuren Onnen' merkin
+radalle nousevan, mi tummuu pian,
+
+unessa luoksein nainen[193] sammalkieli
+ja kierosilmä, vääräsääri tuli,
+ja käsirikko ynnä kalman-karva.
+
+Ma häntä katsoin; ja kuin Päivän alla
+jäsenet virkoaa yön jähmettämät,
+niin alla katseeni tuon kieli kirpos
+
+ja sitten varren koko ryhti nousi
+vähässä ajassa ja kasvot valjut
+sai värin, jota niille toivoo rakkaus.
+
+Kun irti saanut kielenkannat oli,
+hän alkoi laulaa niin, ett' tuskin kääntää
+hänestä huomiotain voin ma enää.
+
+»Ma oon», hän lauloi, »oon seireeni armas,
+mi merimiehet ulapalla hurmaan,
+niin olen kuulla suloinen ja lempee.
+
+Ma laulullani harhaisalta tieltään
+Odysseun käänsin, ja ken minuun tottuu,
+ei pyri pois, niin hänet laulan lepoon.»
+
+Viel' ehtinyt ei sulkea hän suutaan,
+kun nainen pyhä[194] nopeasti näkyi
+tulevan luoksein, tuota häväisemään.
+
+»Vergilius, Vergilius, ken tuo on?»
+hän kysyi suuttuen; tää esiin astui
+ja kiinti katseensa vain naiseen jaloon,
+
+mi toiseen tarttui, eestä aukas hänet,
+repäisi rikki vaatteet, vatsan näytti;
+sen hajuun heräsin ma hirveähän.
+
+Loin silmäni ma Mestariini hyvään,
+mi lausui: »Kolme kertaa kutsuin sua,
+käy, joudu, etsikäämme sisäänkäyntis!»
+
+Ma nousin; kaikki pyhän vuoren piirit
+säteili uutta, korkeaa jo Päivää,
+mi meille selkään paistoi matkallamme.
+
+Nyt häntä seuraten mun otsa oli
+kuin sen, min päätä miettehet niin painaa,
+ett' taipuu puoliskoks hän sillankaaren.
+
+Ma silloin kuulin: »Tulkaa, tästä noustaan!»
+Sen sanoi ääni suloinen ja armas,
+min moista kuule ei tää kuolon alho.
+
+Avoimin, valkein joutsen-siivin johti
+se, joka puhui noin, nyt meidät ylös
+välitse ankarien vuoriseinäin.
+
+Hän sitten siivin meitä viuhkoi, virkkoi:
+»On autuaat ne, jotka murehtivat,
+näät heidän sielunsa saa lohdutuksen.»
+
+»Mik' on sun, että maahan vain sa katsot?»
+Oppaani loihe mulle lausumahan,
+kun oli päästy ohi Enkelistä.
+
+Ma hälle: »Mietin niin ma käydessäni
+näkyä äskeistä, mi kiehtoo mua,
+niin ettei aatokseni siitä eroo.»
+
+»Tuon näit», hän lausui, »velhon vanhan, jonka
+vuoks yksin ylhäällä tääll' itketähän;
+myös näitkö, kuinka inhast' irti päästään?
+
+Sa siihen tyydy, maahan kantas iske,
+luo silmäs lumoon, jota pyörittävi
+ijäinen valta taajoin tähtitarhoin.»
+
+Kuin haukka ensin kynsiänsä katsoo
+ja sitten, kutsun kuullen, jännittyvi
+halusta saaliin, sitä houkuttavan;
+
+niin minä, yhtä innokkaana, nousin
+niin ylös kuin tuo kesti vuorisola,
+sikskunnes tie taas kiemurrella alkoi.
+
+Kun edessäni piiri viides aukes,
+sen täynnä kansaa näin ma itkeväistä[195]
+ja maassa kasvoillansa makaavata.
+
+_Adhaesit pavimento anima mea_,[196]
+ma kuulin siellä ilmi ähkyttävän
+niin vaivoin, että sanat tuskin kuului.
+
+»Oi, Luojan valitut, te, joiden tuskaa
+oikeus ja toivo toki lievittävät,
+meit' opastakaa nousuun korkeahan!»
+
+»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata
+ja tahdotte tien nopeimmin te löytää,
+te aina käykää käteen oikeahan!»
+
+Näin pyys Vergilius, näin vastattihin
+vain vähän matkan päästä; siksi tunsin
+puheesta puhujan ma piilevänkin.
+
+Katseeni käänsin sitten Mestariini;
+hän merkill' iloisella siihen suostui,
+mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani.
+
+Kun oma herrani siis olin, astuin
+luo luodun tuon, mi puhunut ol' äsken
+ja johon kiintynyt ol' huomioni.
+
+Ma lausuin: »Henki, joka kypsyt karsein
+ja teet, mit' ilman Luojan luo ei tulla,
+mun vuoksein hetkeks huoles suuri heitä!
+
+Ken olit, virka, ylöspäin miks selät
+makaatte, ynnä voinko eestäs mitään
+ma maassa, josta lähdin elävänä?»
+
+Hän mulle:[197] »Selkämme päin itseänsä
+miks taivas käänsi, tietää saat; mut ensin:
+_Scias quod ego fui successor Petri_.[198]
+
+Välillä Chiaverin ja Sestrin joki[199]
+kaunoinen juoksee, jonka mukaan nimen
+sukuni saanut on, mi tuost' on ylpee.
+
+Kuukauden tunsin paavinviitan taakkaa;
+jos tahtoo säilyttää sen saastumasta,
+sen rinnalla muu kaikki on kuin höyhen.
+
+Voi mua, myöhään synnin tieltä käännyin!
+Mut tultuani Rooman Paimeneksi,
+elämän valheen vasta näin ma pohjaan.
+
+Näin, ettei siellä sydän saanut rauhaa
+eik' ylemmäksi enää nousta voinut;
+minussa siksi syntyi rakkaus tähän.
+
+Mut siihen saakka kurja, kaiken ahnas
+ja irti Luojast' oli sydämeni;
+nyt, niinkuin näät, ma siitä täällä kärsin.
+
+Mit' ahneus aikaan saa, käy täällä ilmi,
+miss' sielut kääntynehet puhdistuvat;
+ei tuskaa tuimempaa tää vuori tunne.
+
+Kuin sammui rakkautemme hyvään kaikkeen
+vuoks ahneuden, mi työmme turhaks teki,
+niin meidät täällä orjuuttaa nyt oikeus,
+
+kädet ja jalat meiltä kahlehtien;
+niin kauan kuin vanhurskas Herra tahtoo
+makaamme tässä liikkumattomina.»
+
+Puhua tahdoin, olin polvistunut;
+mut kun ma yritin ja hän sen huomas,
+vain korvin kuullen kunnioitukseni,
+
+hän lausui: »Mistä syystä maahan vaivuit?»
+Ma hälle: »Soimas omatunto mua,
+kun eessä Teidän arvonne ma seisoin.»
+
+»Oikaise jalkasi ja nouse, veli!»
+hän vastas, »huomaa, oomme palvelijat
+ma, sa ja muutkin, saman valtaherran.
+
+Jos joskus evankeliumin sanat
+nuo _Neque nubent_[200] olet ymmärtänyt,
+tajuta myös sa voit, miks näin ma puhun.
+
+Nyt mene! Tahdo en, ett' enää viivyt,
+näät viipymykses estää itkuani,
+min kautta kypsyy hyvä mainitsemas.[201]
+
+Maan päällä heimoa mull' on, Alagia,[202]
+siveä luonnostaan, jos huonehemme
+hänt' turmele ei esimerkillänsä;
+
+mut hän on ainoo multa sinne jäänyt.»
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes laulu
+
+
+On tahto[203] turha parempaansa vastaan;
+siks vasten mieltäin, myöten mieltä hänen,
+ma veestä vedin sienen, viel' ei täyden.
+
+Niin lähdin sieltä, samoin Mestarini;
+vapaata äärtä pitkin vuorta käytiin
+kuin liki harjain muureill' astutahan.
+
+Ne, jotka pisar pisaralta pahan,[204]
+mi vaivaa koko maailmaa, pois itkee,
+näät ulko-äärtä ovat liian liki.
+
+Kirottu ollos, susi vanha,[205] joka
+enempi erästät kuin peto mikään
+vuoks nälkäsi, mi milloinkaan ei täyty!
+
+Oi taivaat, joiden kierto, niinkuin luullaan
+myös maankin olot, elin-ehdot muuttaa,
+tuon suden milloin saapuu karkoittaja?
+
+Hitaasti käytiin, varovasti; pidin
+silmällä vainajia, joiden kuulin
+ma ähkyn kurjan, itkun säälittävän.
+
+Ja kuulin käydessäni: »Maaria armas!»
+niin itkein edessämme huoattavan
+kuin nainen huokaa synnytyksillänsä.
+
+Ja sitten: »Köyhä siihen määrään olit
+kuin meille näyttää soppi seimen, jonne
+sa pyhän kätkit kerran saalahasi.»
+
+Ja sitten seuras: »Oi, Fabricius[206] kelpo,
+mi ennen tahdoit hyveen köyhän pitää
+kuin pahein saada suurta rikkautta!»
+
+Nuo sanat minua niin miellyttivät,
+ett' astuin luo ja tuta tahdoin sielun,
+mi näytti olleen niiden lähtökohta.
+
+Hän vielä puhui auliudesta, jota
+osoitti Nikolaus[207] impyeille,
+hyveeseen johtain heidän nuoruutensa.
+
+»Oi sielu», lausuin, »joka haastat hyvää
+niin paljon, virka, kuka oot, miks yksin
+tuot' ylistystä toistat ansaittua![208]
+
+Puheesi palkatta ei jääpä ole,
+jos pääsen päättämähän tietä elon
+tään lyhyen, joka loppuhunsa kiitää.»
+
+Ja hän: »Sen kerron, en siks että maista
+vartoisin lohdutusta, vaan kun armo
+niin suuri paistaa sulle ennen surmaas.
+
+Tuon olin kasvin huonon[209] kantajuuri,
+mi koko kristillisen maan niin varjoo,
+siit' että harvoin hyvä heelmä kypsyy.
+
+Mut jos Douai ja Lille ja Gent ja Brügge[210]
+ois vankat, pian kosto kohtais; Hältä,
+ken kaikki tuomitsee, ma tuota anon.
+
+Hugo Capet[211] mun oli siellä nimi;
+minusta johtuu Ranskan valtaheimo,
+tuo sarja Filipein ja Ludvigien.
+
+Parisist' olin, poika teurastajan.
+Kun kuoli heimo kuningasten[212] vanhain,
+pait' yhtä, joka otti munkinviitan,
+
+käteeni kiertyi hallituksen ohjat
+ja valtakunnassa niin paljon mahdoin
+ma ystävin ja uusin rikkauksin,
+
+mun poikan' että korotettiin kruunun
+tuon herrattoman haltiaks; näin alun
+sai sukupolvet muiden voideltujen.
+
+Niin kauan kuin Provencen myötäjäiset[213]
+siveyttä heimoni ei olleet vieneet,
+se vähän mahtoi, mut ei tehnyt pahaa.
+
+Siit' alkoi väkivalloin ynnä valhein
+se ryöstämään, ja kohta syynsä lunnaiks
+Normandian otti,[214] ja Ponthieun, Gascognen.
+
+Karl sai Italiaan; ja syynsä lunnaiks
+tapatti Konradinon se, ja Tomaan
+lähetti taivahasen,[215] syynsä lunnaiks!
+
+Nään ajan, joka etäinen ei liene,
+kun saapuu toinen Ranskan Karl,[216] min kautta
+enemmän vielä heimon maine kasvaa.
+
+Hän tulee aseetonna, peistä kantaa
+vain sitä, jolla soti Judas; iskee
+sen niin, Firenzen että halkee rinta.
+
+Siit' ei hän maata saa, vaan häpeätä,
+rikosta vain, sen raskahampaa hälle,
+min keveämp' on aatoksensa tuosta.
+
+Tulevan toisen nään ma, laiva-vangin,[217]
+mi tyttärensä myö ja kauppaa hieroo
+kuin merirosvot kauppaa orjatarten.
+
+Voi, ahneus, mit' enempää voit tehdä,
+kun vereni niin kiehtonut sa olet,
+lihaansa omaa ettei enää helli!
+
+Syyt että vanhat, uudet vaipuis, liljain
+nään liehuvan Alagnassa ja kuinka
+on Kristus vanki hahmoss' sijaisensa.[218]
+
+Nään, kuinka herjataan hän vielä kerran,
+juo sappea ja etikkaa hän jälleen
+ja kuolee keskell' uutten ryövärien.[219]
+
+Nään, kuinka julma, uus Pilatus[220] tyydy
+ei tuohonkaan, vaan oikeus-perusteitta
+himoisin purjein ohjaa Temppelihin.[221]
+
+Oi, Herra, milloin nähdä riemukseni
+saan koston, vielä kätketyn, mi vihaas
+sun salaneuvossasi viihdyttävi?
+
+Mit' äsken Pyhän Hengen morsiosta
+ainoosta sanoin ja mi johti sinut
+mua kohti saamaan selitystä jotain,
+
+on sitä säätty rukoella meidän
+niin kauan kuin on päivä; mutta öisin
+sen sijaan toiset viritämme soinnut.[222]
+
+Pygmalionia toistelemme silloin,
+min varkaaks, rosvoks, sukumurhaajaksi
+keltaisen kullan himo häijy teki.[223]
+
+Kurjuudet kuvailemme Midaan[224] ahnaan,
+mi seuras haluaan niin suunnatonta,
+ett' iki joutui naurun-alaiseksi.
+
+Myös muistelonsa Akan[225] hullu saapi,
+mi saaliist' osan vei, niin että viha
+Josuan vieläi häntä siitä vainoo.
+
+Saffiraa[226] ynnä miestään syyttelemme;
+soi kiitos, että Heliodorus[227] estyi,
+häpeä kaikuu kautta vuoren kaiken,
+
+kun Polydoruksen löi Polymnestor.[228]
+Ja viimeks huudamme: 'Sa, Crassus,[229] joka
+sen tiedät, virka, miltä kulta maistuu!'
+
+Yks milloin kovaa, toinen hiljaa haastaa,
+ja mukaan tunteen, meitä kannustavan,
+hitaampi tahti on tai kiihkeämpi.
+
+Ma yksin siis en hyvää kuuluttanut,
+mi päivin täällä soi; mut lähelläni
+ei ääntään kohottanut kukaan toinen.»
+
+Olimme hänen jättäneet jo, eespäin
+nyt käydä polkua me ponnistimme,
+mikäli salli voimamme, kun tunsin
+
+ma vuoren järkähtävän, niinkuin jotain,
+mi putoaa, ja kylmä karsi mua
+kuin miestä, joka kuolemaansa kulkee.
+
+Niin liikkunut ei Delos[230] liene ennen
+kuin sinne pesänsä Latona laittoi
+nuo synnyttääkseen kaksois-silmät taivaan.
+
+Tahoilta kaikilta nyt huuto nousi;
+mua kohden painui Mestari ja virkkoi:
+»Äl' epäile, sa nääthän, johdan sua!»
+
+_Gloria in excelsis Deo!_[231] lauloi
+ne kaikki, joita olin tullut liki,
+niin että kuulla voin ma virren sanat.
+
+Seisoimme epäröiden, liikkumatta
+kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat,
+sikskunnes jyrinä ja laulu loppui.
+
+Jatkoimme sitten vaellusta pyhää
+ohitse varjoin, jotka maassa maaten
+taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen.
+
+Mua tietämättömyys ei liene mikään
+niin tiedonhaluiseksi tehnyt eikä
+niin mua vaivannut, jos muistan oikein,
+
+kuin silloin polton tunsin povessani:
+kysyä tohtinut en vuoksi kiireen,
+en itse asiaa ma ymmärtänyt.
+
+Näin astuin arkana ja miettiväisnä.
+
+
+
+
+Yhdeskolmatta laulu
+
+
+Tuo jano luontainen[232] ja sammumaton,
+jos emme vettä saa, min armolahjaa
+aneli kerran Samarian vaimo,
+
+mua kiusasi, mut eespäin kiire ajoi
+jälestä Oppaan, varjo-täyttä tietä;
+ja säälitti mua kosto oikeakin.
+
+Ja katso, niinkuin kirjoittaapi Lukas,
+ett' tiellä Kristuksen he kaksi näki
+jo nousnehena luolahaudastansa,
+
+niin meille varjo näkyi, seuras meitä
+silmäillen joukkoa, mi maassa makas;
+hänt' emme huomanneet, hän ensin puhui
+
+ja virkkoi: »Veljet, Luojan rauha teille!»
+Me äkin käännyimme; Vergilius vastas
+tuon tervehdykseen niinkuin vaati hienous
+
+ja lausui: »Pyhäin yhteyteen ja rauhaan
+sun päästäköön se tosi oikeus-istuin,
+mi minut ikuiseen maanpakoon säätää!»
+
+»Miten?» hän kysyi, meidän kiirehtäissä,
+»jos Luoja teit' ei taivoon huoli, kuka
+sen portaita niin ylös johti teidät?»
+
+Ja Mestarini: »Merkkejä jos katsot
+tään otsalla, joit' Enkel' yksin piirtää,
+sa näät, hän että hyväin joukkoon kuuluu.
+
+Mut hän,[233] ken yötä päivää kehrää, päässyt
+viel' ei tään miehen elonlangan mittaan,
+min kullekin suo Kloto värttinästään.
+
+Siks sielunsa, mi sisar sun on sielus
+ja mun, ei nousta ylös yksin voinut,
+kun nää ei maailmaa hän meidän tavoin.
+
+Kidasta Tuonen avarasta tuotiin
+ma niin hänt' ohjaamaan, ja ohjaelen,
+niin kauas kuin mun taitoni voi kantaa.
+
+Mut virka, jos sa tiedät, miksi järkkyi
+niin äsken vuori ja miks kaikki, aina
+sen juureen märkään asti, huus yht' aikaa?»
+
+Kysyen noin hän naulanpäähän osas
+minunkin kaihoni, ja vain vuoks toivon
+janoni paljon sammui äskeisestään.
+
+Tuo vastasi: »Ei mitään täällä ole,
+jok' ilman järjestystä kuuluis vuoren
+tään pyhyyteen tai tavatonta oisi.
+
+Tääll' ikivapaat vaihteloista ollaan;
+mit' itsestään luo itsellensä Taivas,
+ei muu, voi olla täällä syy tai tapaus.
+
+Siks lankee tääll' ei sade, rakeet, lumi,
+ei kaste, härmä yläpuolia portaan
+tuon pienen, lyhven, kolmi-astehisen.[234]
+
+Näy tääll' ei pilviä, ei hattaroita,
+ei salamaa, ei tytärtä myös Taumaan,[235]
+mi päällä maan niin usein muuttaa majaa.
+
+Ei kuiva höyry myöskään nouse yli
+tuon portaan äsken mainitun, min päässä
+sijainen Pietarin on vartiana.
+
+Kai alempaa se joskus järkähtelee;[236]
+mut tuulen vuoks, mi maassa syntyy--kuinka,
+en tiedä--täällä ei se järky koskaan.
+
+Se täällä järisee, kun sielu joku
+on puhdas nousemaan tai liikkumahan
+taas ylöspäin; nuo huudot häntä seuraa.
+
+Puhtauden todistaapi tahto yksin,
+vapaana seuraa vaihtamaan, kun sielun
+se valtaa ja sen ilahduttaa intoon.
+
+Se ensin tahtois, vaan ei salli halu,
+min sille tuskaan tahdon-vastaisehen,
+kuin ennen syntiin, säätää Luojan oikeus.
+
+Ja ma, ken maannut vuotta viisisataa
+täss' olen vaivassa, nyt vasta tunsin
+tyyssijaan parempahan tahdon vapaan.
+
+Siks tunsit, että järkkyi maa, ja Herraa
+ylisti kautta vuoren sielut hurskaat,
+hän että heidät pian kutsuis kotiin.»
+
+Näin hän; ja koska janon mukaan juoman
+on nautinto, en sanoa ma saata,
+se mulle minkä teki mielihyvän.
+
+Ja viisas Mestari: »Nyt verkon näen,
+mi teitä kietoo, ja kuin siitä päästään,
+miks vuori järkkyy ja miks iloitsette.
+
+Suvaitse virkkaa mulle nyt, ken olit;
+sanoihis sisältyköön myös, miks täällä
+niin monta maannut olet vuosisataa.»
+
+»Ma olin kuulu», vastas toinen,[237] »aikaan,
+kun hyvä Titus[238] kosti naulanreiät
+ne, joista juoksi Judaan myömä veri.
+
+Sen salli Korkein. Maailmassa maine
+mull' oli tuo, mi kunniaa suo enin
+ja enin kestää, vaan mult' usko puuttui.[239]
+
+Niin suloisesti lauloin, mies Toulousen,
+mun että Rooma omaksensa otti
+ja myrtein kulmaluuni seppelöitsi.
+
+Nimeni päällä maan on vielä Statius;
+ma Tebaa lauloin, suurt' Akilleusta,
+mut taakka toinen tää mun tielle mursi.
+
+Se runohenki, joka paahtoi mua,
+sai alun kipinästä taivas-tulen,
+mi syttänyt on enemmän kuin tuhat.
+
+Mainitsen 'Aeneiin', mi äiti mulle
+ja imettäjä runo-innon oli;
+sit' ilman en ma painais drakman vertaa.
+
+Ja että elänyt ma oisin aikaan
+Vergiliuksen, tuosta mielelläni
+tääll' oisin vuoden enemmän kuin tarvis!»
+
+Nuo sanat kuullen mua Vergilius katsoi
+kuin virkkaa oisi aikonut: vait ole!
+Mut tahtokaan ei ole kaikkivoipa;
+
+näät nauru ynnä itku aina seuraa
+niin liki tunnetta, mi syy on niiden,
+ett' tahto voimaton on suoran luonteen.
+
+Hymyilin vain ma vilaukselta vähän;
+mut varjo vaikeni, mua katsoi silmiin,
+miss' aatos aina kirkkahinna näkyy.
+
+»Niin totta kuin työs suuren käyköön hyvin»,
+hän virkkoi, »miks nyt juuri kasvoiltasi
+salama naurun mua kohden sinkos?»
+
+Taholta kummaltai nyt kiinni olen:
+mua toinen vaientaa ja toinen vaatii
+mua puhumaan; siks huokaan. Mestarini
+
+tuon tajuu, virkkaa: »Puhu, ällös pelkää,
+puhuhan toki ynnä kerro hälle,
+mit' innokkaasti niin hän tiedustavi!»
+
+Ma siis: »Ehk' ihmettelet, muinaishenki,
+mun nauruani, jonka äsken nauroin;
+mut kohta suuremman saat kummastuksen.
+
+Näät tää, mi ylös ohjaa katseheni,
+on tuo Vergilius, sa jolta voiman
+sait laulaa jumalia, ihmisiä.
+
+Syyn muun jos naurussani näit, se hylkää,
+ei totta se; mua nauratti vain sanat,
+jotk' itse hänestä sa juuri lausuit.»
+
+Kumartui polvia jo palvomahan
+hän Mestarin, mut tämä virkkoi: »Veli,
+ei niin, sa varjo oot, on varjo eessäs.»
+
+Hän nous ja lausui: »Siitä ymmärtänet,
+kuin suurta tunnen rakkautta sinuun,
+kosk' unohdan tään tyhjän turhuutemme,
+
+lujiksi kappaleiksi varjot luullen.»
+
+
+
+
+Kahdeskolmatta laulu
+
+
+Jo Enkeli, mi piiriin kuudentehen
+meit' oli ohjannut, ol' seisahtunut,
+minulta merkin ohimoilta poistain.
+
+Sanonut oli 'Autuaiksi' niitä,[240]
+jotk' oikeutta halas; toisen sanan,
+ei muuta, vielä oli tainnut: 'jano'.
+
+Ja minä, päästen helpommin kuin muiden
+solien kautta, vaivatonna nousin,
+nopeita seuraten näin vainajia.
+
+Vergilius virkkoi: »Rakkaus, min hyve
+on syttänyt, myös aina toisen syttää,
+jos vain sen liekki ulkopuolle näkyy.
+
+Siit' asti siks kuin esikartanohon
+Manalan astui Juvenalis,[241] joka
+ilmaisi mulle kiintymykses ylvään,
+
+sua kohtaan samaa tunsin niin, ett' outoon
+se tunne henkilöön vain harvoin syttyy;
+ja siks nää portaat nyt on lyhyet mulle.
+
+Mut lausu, anteeks anna ystävänä,
+jos liika rohkeus multa ohjat ottaa,
+ja ystävyksin nyt me haastelkaamme:
+
+Kuink' olla saattoi sijaa ahneudelle
+sun sielussas, min oma huoles oli
+niin täyteen luonut viisautta syvää?»
+
+Nuo sanat ensin hymyilytti hiukan
+Statiusta, vaan hän vastas: »Kallis merkki
+rakkauden mulle on sun joka sanas.
+
+Esiintyy, totta, asioita usein,
+jotk' antaa aiheen moneen harhaluuloon,
+salassa kun syyt oikeat on niiden.
+
+Tuo kysymykses ilmi, että uskot
+elossa toisessa mun olleen ahnaan,
+kai vuoksi piirin tuon, miss' ollut olen.
+
+Siis tiedä, että liian loitoll' oli
+minusta ahneus, ja tuopa liika
+tuhannet kuut nyt kiusannut on mua.
+
+Ja jos en ohjannut ois oikein mieltäin,
+kun luin sen kohdan, missä huudat sinä
+kuin ihmisluontehelle suuttuneena:
+
+'Kirottu kullan nälkä, kunne johdat
+maan päällä, ah, sa kuolevaisten himot!'[242]
+vihaista vieläi taakkaa vyöryttäisin.[243]
+
+Ma silloin huomasin, ett' antamaankin
+käs' olla liian auki voi, ja kaduin
+tuon synnin sitten kaikkein muiden kanssa.
+
+Kuin moni ylösnousee kaljupäänä,
+kun tietämättömyys heilt' esti synnin
+tään katumisen kuolinhetkelläkin!
+
+Ja tiedä, että syy, mi vastakkainen
+on suoraan syylle jollekin, sen kanssa
+yhdessä täällä kuihtuu, kuivatetaan.
+
+Siis puhdistuaksein jos joukoss' ollut
+ma olen ahneuttaan itkeväisten,
+sen vastakohta mulle tuon on tehnyt.»
+
+Ja Laulaja nyt paimenvirtten virkkoi:
+»Mut julmat kun sa taistot lauloit ynnä
+Iokasteen myös murheet kaksipäiset,[244]
+
+ei siitä, jota kanssas haastaa Klio,
+näy viel', ett' ollut ois se usko sulla,
+jot' ilman eivät kevättyömme riitä.
+
+Jos niin on, mikä aurinko, mi soihtu
+niin poisti pimeytes, ett' tohdit purjees
+suuntailla suoraan jälkeen Kalastajan?»[245]
+
+Näin hälle toinen: »Sa mua kutsuit ensin
+Parnasson luolain lähtehistä juomaan
+ja sitten valaisit mua Luojan luokse.
+
+Teit niinkuin se, mi kulkee öin ja kantaa
+takana lyhtyä eik' itseänsä
+valaisekaan, vaan jälkeentulevia,
+
+kun sanoit: 'Vuosisata uudistuvi;
+taas palaa oikeus ja ens ihmiskausi,
+ja alas astuu heimo uuden taivaan.'[246]
+
+Sa teit mun laulajaks, sa kristityksi;
+mut että käsittäisit piirrokseni,
+sen kädelläni värittää nyt tahdon.
+
+Jo hedelmöittänyt maailman kaiken
+ol' usko tosi, jonka kylvi kerran
+ijäisen valtakunnan kuuluttajat;
+
+ja sanas, jotka äsken toistin, sattui
+niin yhteen uutten saarnamiesten kanssa,
+ett' usein heitä kuulemassa kävin.
+
+Pyhiltä niin he minuun vaikuttivat,
+ett' itkin, nähden heidän kyyneleitään,
+kun heitä vainosi Domitianus.
+
+Ja ollessain maan päällä aina autoin
+ma heitä, ja muut lahkot kaikki multa
+he himmensivät tapain-puhtaudellaan.
+
+Sain kasteen, ennen kuin ma kreikkalaiset
+jo'ille Teban johdin laulussani;
+mut kauan, pakanuutta teeskennellen,
+
+pelosta pysyin salakristittynä;
+ja penseys tää mun kiertämään sai kehää
+neljättä yli neljä vuosisataa.
+
+Nyt sa, ken poistit multa verhon, joka
+niin paljon peitti hyvää kertomaani--
+kun aikaa meill' on noustessamme--virka,
+
+jos tiedät, missä on Terentius vanha,
+Cecilius, Plautus, Varro; virka, onko[247]
+he tuomitut ja mihin kuolonkuiluun?»
+
+Oppaani näin: »He ynnä Persius, ma, ja monta muuta
+tuon oomme kera kreikkalaisen,[248] jota
+imetti enemmän kuin muita Musat;
+
+ens ympyrässä tyrmän tumman oomme.
+Siell' usein haastelemme kukkulasta,[249]
+joll' aina asuu ruokkijamme armaat.
+
+Euripides ja Antiphon on siellä,
+Simonides ja Agaton ja monta
+myös muuta seppelpäistä poikaa Hellaan.[250]
+
+Runoutes henkilöistä siellä ovat
+Antigone, Deïphile, Argia,
+Ismene myös, kuin muinen murheellinen.
+
+On hän,[251] mi osoitti Langia-lähteen,
+tytärkin on Teiresiaan[252] ja Tetis
+ja Deidamia sisaruksinensa.»
+
+Molemmat vaikeni nyt runoilijat,
+taas tahtoivat he nähdä ympärilleen
+vapaina noususta ja seinämistä.
+
+Ja neljä oli Päivän neittä[253] jäänyt
+jo taakse, viides vehmarolla oli
+ja ylös päätä palavaa sen ohjas.
+
+Oppaani lausui: »Luulen, reunan puoleen
+on olka oikea nyt käännettävä
+ja vuorta kierrettävä niinkuin ennen.»
+
+Näin tapa entinen nyt meitä johti;
+ja tietä taivalsimme rohkeammin,
+kun suonut oli sen tuo sielu ylväs.
+
+He eellä kulkivat, ma yksin astuin
+takana, kuullen heidän haasteloaan,
+mi mulle antoi runoudesta opin.
+
+Mut kesken armahan tuon keskustelun
+polulla näimme puun,[254] mi hedelmiä
+hyviä kantoi, sulotuoksuisia.
+
+Kuin kuusi kapenee päin latvaa oksa
+oksalta, tämä pienentyi päin juurta;
+siks, luulen, ettei kiivettäisi siihen.
+
+Taholla, jolta tiemme kiinni oli,
+äyräältä korkealta neste kirkas
+solisi läikkyen sen lehtein yli.
+
+Läheni puuta Runoniekat; silloin
+sen lehväin läpi ääni huusi muudan:
+»Puun tämän ruoka teiltä puuttukohon!»
+
+Noin sitten: »Enempi Maria[255] muisti,
+häät kuinka kunnollisiks sais ja suuriks
+kuin suutaan, mi nyt puolestanne pyytää.
+
+Ja vanhat roomattaret tyytyi juomaan
+vain vettä;[256] halveksuipa herkkupöytää
+myös Daniel[257] ja viisahaksi tuli.
+
+Ens kausi kaunis oli niinkuin kulta;
+makeiksi nälkä tammenterhot teki
+ja jano nektariksi joka puron.
+
+Hunaja ynnä heinäsirkat oli
+eväänä erämaassa Kastajalla;[258]
+siks niin on suuri hän ja kunniassa
+
+kuin evankelium sen teille kertoo.»
+
+
+
+
+Kolmaskolmatta laulu
+
+
+Kun puun tuon vehmastohon vehreähän
+upotin silmäni laill' lintumiehen,
+mi vaanintahan elämänsä tuhlaa,
+
+näin lausui hän, mi isää enemp' oli:
+»Nyt tule, poikasein! On jaettava
+paremmin aika, mik' on meille suotu.»
+
+Ma käänsin kasvoni ja nopsin jaloin
+lähenin Viisahia, joiden puhe
+minulta poisti matkan vaivat tyysti.
+
+Kas, silloin kuului itku ynnä laulu
+_Labia mea, Domine!_ niin että
+se ilahdutti sekä murhetutti.
+
+»Ah, isä armas, mit' on tuo?» ma kysyin.
+Hän vastas:[259] »Varjoja vain kulkevia;
+kenties näin kirvoittaa he synnin kuormaa.»
+
+Kuin pyhiinvaeltajat mietteissänsä,
+jos jonkun oudon kohtaavat he tiellä,
+pysähdy eivät, jälkeen katsahtavat,
+
+niin takanamme, kiirehemmin käyden,
+tuli ja meni, kasvoi, kulki ohi
+nyt hurskas, vaikeneva varjojoukko.
+
+Syvällä silmät oli heillä, synkät,
+ja kasvot kalpeat ja ruumis laiha,
+niin että nahka luita myöten liittyi.
+
+En luule, että Erysikton[260] oli
+niin nihki laiha nikamiinsa saakka,
+kun enimmän hän nälän tunsi tuskaa.
+
+Ma sanoin itsekseni: Tää kai kansa
+on se mi kadotti Jerusalemin,
+kun lihaa poikansa Maria nokki.[261]
+
+Olivat silmäkuopat heillä niinkuin
+kivetön sormus; ja ken lukee _omo_[262]
+kasvoilta ihmisen, nyt m:n näki.
+
+Ken uskois, että halun suuren nostain
+niin vaikuttais veen näky, heelmän tuoksu,
+joll' ei hän tietäis, kuinka tapahtuu se?
+
+Ma siinä kummeksuin, mi heitä kalvoi,
+näät vielä mulle syy ei selvä ollut
+laihuuden tuon eik' ihon kuivanehen?
+
+Kas, silloin päänsä syvyydestä silmät
+mua kohden varjo muudan käänsi, katsoi
+mua tarkkaan, huus: »Mik' on tää armo mulle?»
+
+En koskaan tuntenut ois kasvojansa;
+mut hänen äänensä toi ilmi mulle,
+mik' oli haihtunutta hahmossansa.
+
+Kipuna tuo mun kokonansa sytti,
+niin että alta muodon muuttuneenkin
+taas muistaa voin Foresen kasvonpiirteet.
+
+»Äl' ällistele», pyys hän, »kuivanutta
+kanahkaa ihon valjun, vaisun tämän,
+äläkä liikaa lihanpuutettani,
+
+vaan virka mulle totuus itsestäsi
+ja keit' on sielut kaks nuo seuralaises;
+äläkä enää vaikene, vaan puhu!»
+
+Ma hälle: »Kasvos, joita kuollehina
+jo itkin, yhtä tuskaisasti mua
+taas itkettää, kun nään ne vääntyneinä.
+
+Siks lausu Luojan tähden, teitä mikä
+noin kuorii! Kummastelen; voi ei haastaa,
+ken muuta miettii, siks en vastatakaan.»
+
+Hän mulle: »Luojan ikineuvo luonut
+taaksemme jäänehesen puuhun, veteen
+on voiman, josta niin me näivetymme.
+
+Tää kansa kaikki, joka itkee, laulaa,
+janoa ynnä nälkää nähden täällä
+taas pyhittyy vuoks kurkun ahmattiuden.
+
+Herättää halun syödä, juoda tuoksu
+tuon heelmän ynnä vesisuihkun vihma,
+mi pirskuu yli lehtein vihreöiden.
+
+Eik' yhtä kertaa vain, tät' uraa kiertäin,
+uudistu meille tuska tuo--ei 'tuska'
+mun tulis sanoa, vaan 'onni korkein'--
+
+näät meidät saa puun luokse tahto sama,
+mi ilohuutohon _Eli_ sai Hänet,
+ken verellänsä vapautti meidät.»
+
+Ma vastasin: »Forese, vierähtänyt
+ei viittä vuotta siitä päiväst' ole,
+kun maisen elon parempaan sa vaihdoit.
+
+Jos ennen tuskan hyvän tuokiota,
+mi meidät Luojaan liittää, voima loppui
+sinulla syntiin enempään, kuink' olet
+
+sa tänne ylös tullut jo? Ma luulin
+tuoll' alhaalla sun vielä näkeväni,
+ajalla aika kussa korvatahan.»
+
+Hän mulle: »Nopsaan näin mun tänne tuonut
+suloista tuskan mettä maistelemaan
+on Nellani,[263] mi eestäin paljon itki.
+
+Hän hurskahilla huokauksillansa
+mun otti odotuksen rantamalta
+ja lunasti mun[264] muista kiertoteistä.
+
+Sen kallihimmin Jumalalle kelpaa
+mun lempimäni pikku, leino leski,
+min yksinäisemp' on hän kainoudessaan.
+
+Näät siveämmät on Sardiniassa
+Barbagian[265] naiset kuin on naiset siinä
+Barbagiassa, jonne jätin hänet.
+
+Ah, veljyein, mit' ois mun lausuttava?
+Tuleva kangastuu jo aika eessäin,
+etäinen jolle ei tää hetki ole,
+
+kun saarnastuolista Firenzen naiset
+nuo riettaat kielletähän näyttämästä
+niin rintojansa, että nännit näkyy.
+
+Barbaarein, Saraseenein naiset koska
+kuria tarvinneet on hengellistä
+tai muuta verhottuina käydäksensä!
+
+Mut jos nuo julkeat jo tietäisivät,
+mit' Taivas nopsa valmistaapi heille,
+suut heillä auki ois jo ulvomahan.
+
+Näät ennustaitoni jos ei mua petä,
+he ennen huolta saa kuin parroittuvat
+nyt laulateltavien lasten posket.
+
+No, veli! Mutta ällös piile enää!
+Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki
+tää sinne katsoo, missä Päivän peität.»
+
+Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä
+elimme yhdessä ja haastelimme,
+sen muisto vieläi sua murhetuttaa.
+
+Elosta tuosta mun tää käänsi, joka
+käy eelläin, joku ilta sitten; silloin
+tuon sisar»--ja ma näytin Aurinkoa--[266]
+
+»pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti
+pimeyteen synkkään tosi kuollehien
+lihassa tässä, joka häntä seuraa.
+
+Sielt' tänne nosti sanoin valmistavin
+hän minut, vuorta kiiveten ja kiertäin,
+jok' oikaisee, min elo väänsi väärään.
+
+Niin kauas hän mua seuraavansa sanoo
+kuin pääsen sinne, missä nään Beatricen;
+mun siellä hänestä on erottava.
+
+Vergilius on se, mi moista sanoo
+ja toinen tää on varjo se, min vuoksi
+vapisi äsken kaikki vuoren äyräät,
+
+kun hänet luotaan nyt se kirvoittavi.»
+
+
+
+
+Neljäskolmatta laulu
+
+
+Suu meill' ei käyntiä, ei käynti suuta
+hidastanut, vaan haastain kiirehdimme
+me eteenpäin kuin pursi purjetuuleen.
+
+Ja varjot, jotka näytti kaksikertaa
+kuolleilta, kummastuvin silmäkuopin
+mua ahmi, huomattuaan, että elin.
+
+Ja minä, jatkain puhettain, nyt lausuin:
+»Hitaammin ehkä nousee hän kuin nousis
+hän yksin; vaan on siihen syy tuo toinen.[267]
+
+Mut virka, tiedätkö, miss' on Piccarda[268]
+ja onko huomattavaa henkilöä
+tään kansan joukossa, mi niin mua katsoo?»
+
+Hän vastas: »Sisareni kaunis, hyvä--
+en tiedä, kumpaa enemp' ollut lie hän--
+Olympon korkeudessa riemuitsevi
+
+jo kruunustaan.» Ja lisäs: »Suotu täällä
+on julki tuoda nimi kunkin, koska
+näkömme kuihduttanut niin on paasto.
+
+Ja tää»[269]--hän näytti sormellansa--»Luccan
+on Buonagiunta, ja tuo lähin,[270] jolta
+enempi muit' on kasvot kaventuneet,
+
+käsivarsin kantoi Pyhää kirkkoamme;
+mies Tours'in oli, ja hän paastoo vuoksi
+Bolsenan viinin nyt ja ankeriaan.»
+
+Nimitti monta yksittäin hän muuta,
+ja kaikki näytti tuosta iloitsevan,
+niin etten yhtään yrmykästä nähnyt.
+
+Pureksi nälkäisenä tyhjää ilmaa
+Ubaldin dalla Pil'[271] ja Bonifacius,[272]
+mi kansaa paljon kaitsi sauvallansa.
+
+Marchese-herran[273] näin, nyt janoisemman
+kuin muinen juodessaan Forlissa, jossa
+hän kuitenkaan ei koskaan kylläks saanut.
+
+Mut niinkuin se mi valikoiden katsoo,
+valitsin nyt ma Luccan miehen, joka
+mua enemmän kuin toiset tirkisteli.
+
+Hän kuiski jotakin; ja kuin 'Gentucca'[274]
+ma kuulin sieltä, missä kärsi vaivaa
+hän oikeuden, tuon heitä kalvavaisen.
+
+»Oi sielu», sanoin, »sa, mi kiihkeältä
+niin näytät kanssain haastamaan, nyt äänes
+kohota, puhu iloks kumpaisenkin!»
+
+»On nainen, vielä hunnuton», hän vastas,
+»min kautta mieltyvä oot kaupunkiini,
+sit' ihmiset vaikk' kuinka moittineekin.
+
+Tää ennus myötä ota matkallesi;
+ja jos mun kuiskeeni sun harhautti,
+sen tosiseikat sulle selvittävät.
+
+Mut virka, näänkö edessäin sen miehen,
+mi säkeet uudet loi, näin alkavaiset:
+_Ah, naiset, joill' on tieto lemmen taian_.»[275]
+
+Ma hälle: »Olen mies, mi vaarin otan
+kun lempi haltioi, ja minkä sydän
+edellä sanelee, sen panen kirjaan.»
+
+»Oi veikko», virkkoi hän, »nyt nään sen solmun,
+mi sulki mun, Notarion, Guittonen[276]
+tuon uuden, armaan tyylin suloudesta.
+
+Ma hyvin huomaan, kuinka sanelijaa
+kynänne tarkkaan, liki saattelevat;
+mut niin ei varmaan kynät tehneet meidän.
+
+Ja syvemmin jos katsoo, aavat alat
+on meidän tyylistämme teidän tyyliin.»
+Ja nyt hän vaikeni kuin tyytyväisnä.
+
+Kuin linnut, Niilin virran talvivieraat,
+keräytyy parviin joskus taivahalle
+ja rivitysten nopeammin lentää,
+
+niin koko joukko varjo-vainajien
+pois kääntyi, kiirehtäen askeleitaan,
+keveinä tahdon vuoks ja laihuutensa.
+
+Ja niinkuin mies, mi juoksemaan jo väsyi,
+jää jälkeen seurastaan ja harvaan astuu,
+siks kunnes rauhoittuvat rinnan palkeet,
+
+niin päästi eellensä nyt lauman pyhän
+Forese, jäljessä mun kanssain tullen,
+ja virkkoi: »Milloin nähdä saan sun jälleen?»
+
+»En tiedä», vastasin, »kuink' kauan elän;
+mut niin ei paluuni lie nopsa, että
+sit' ennen tahtoni ei rannall' oisi.
+
+Näät paikka,[277] johon asumaan oon pantu,
+käy päivä päivältä vain kurjemmaksi
+ja näyttää tuomitulta perikatoon.»
+
+Hän mulle:[278] »Heistä syyllisimmän näen
+hevosen hännässä ma laahautuvan
+päin laaksoa, miss' sovitust' ei synnin.
+
+Rutommin aina joka askeleella
+elikko rientää, kunnes murskaa hänet
+ja jättää ruumiin rujon, muodottoman.
+
+Nää kierrä kauan kappaleet ei taivaan»--
+täss' ylös katsoi hän--»kun selväks sulle
+se käy, jot' en voi selvemmin nyt virkkaa.
+
+Sa jälkeen jääös nyt! Näät niin on kallis
+tääll' aika, että kadotan ma liikaa,
+jos tasajalkaa taivallan sun kanssas.»
+
+Kuin joskus joukost' eroo ratsahien
+ritari joku laskein täyttä laukkaa,
+ens ryntäyksen kunniaa näin etsein,
+
+erosi meistä askelin hän pitkin;
+jäin tielle minä noiden kahden kanssa,
+elämän suurten entispäälliköiden.
+
+Kun päässyt eellemme niin kauas oli,
+hänt' ettei enää silmä erottanut
+kuin järkeni ei sanojansa äsken,
+
+läheltä mulle raskahat ja tuoreet
+näkyivät oksat heelmäpuun, nyt toisen,
+kun sinnepäin juur' kääntynyt ma olin.
+
+Koholla kourat kansaa näin sen alla,
+mi huusi lehdille, en tiedä, mitä,
+kuin lapset kiihkeät ja turhakielet
+
+rukoilevat ja rukoiltu ei vastaa,
+vaan oikein heitä himoon yllyttääkseen
+ylhäällä pitää, näyttää makupalan.
+
+He sitten poistuivat kuin pettyneinä;
+ja me nyt lähestyimme puuta suurta,
+mi kyyneleet ja pyynnöt parhaat torjuu.
+
+»Ohitse käykää liki astumatta!
+Puu korkeammall' on, jost' Eeva puri,
+ja tää on kasvanut sen siemenestä.»
+
+Väliltä lehvien näin lausui joku;
+siks sivu lähekkäin Vergilius, Statius
+ja minä käytiin äärtä nousevata.
+
+Se jatkoi: »Kirotuita muistakaatte
+te pilven poikia,[279] jotk' kaksin rinnoin
+Teseusta vastaan juopuneina soti;
+
+ja juutalaisia, vuoks juomatavan
+joit' ottanut ei Gideon, kun kulki
+hän vuoriltansa sotaan Midianin.»[280]
+
+Tien puoleen toiseen tungettuina käytiin
+näin kuullen syntejä nyt kurkun, joita
+mokomat seuraa saavutukset kurjat.
+
+Ja laajetessa ladun yksinäisen
+taas tuhat askelt' ehkä astuttihin
+vait ollen, vaipuneina mietteisiimme.
+
+»Te kolme, mitä miettien te käytte?»
+äkisti ääni soi; ma siitä säikyin
+kuin pelkuri tai hepo pillastunut.
+
+Ojennuin katsomaan, ken olla saattoi,
+eik' koskaan puunna metalli tai lasi
+sulatus-uunissa niin punaisena
+
+kuin näin ma erään, joka virkkoi: »Nousta
+jos tahdotte, on tänne käännyttävä;
+ken rauhaa etsii, tätä tietä kulkee,»
+
+Näkönsä häikäisi niin silmät multa,
+ma että käännyin jälkeen opettajain
+kuin mies, mi kulkee korvakuulon mukaan.
+
+Ja niinkuin airueena aamunkoiton
+tuoksahtaa tuulen toukokuisen henkäys,
+lemulla kukkain, ruohon kyllästetty,
+
+niin tunsin otsallani tuulenleyhkän[281]
+ja sulan huomasin ma suihkavaksi,
+mi tuoksui Taivahan ambrosialta,
+
+ja sanat kuulin: »Autuaat, joit' armo
+niin valistaa, heili' ettei kurkun ilot
+halua liikaa lietso rintaluihin,
+
+vaan että korkein heille ain on kohtuus!»[282]
+
+
+
+
+Viideskolmatta laulu
+
+
+Ol' aika nousta nopeasti: jäänyt
+jo Härjän haltuun Auringolta oli
+meridiani, Yöltä Skorpionin.[283]
+
+Siks niinkuin mies, mi viivy ei, vaan samoo
+tietänsä eespäin, mitä sattuneekin,
+kun häntä ajaa pakkotarpeen tutkain,
+
+niin solaan astuimme me soukkaan, yksi
+edellä toisen, nousten portahia,
+jotk' on niin kaidat, ettei kaksin pääse.
+
+Kuin pikku haikara, mi halais lentää
+ja nostaa siipeä, mut tohdi jättää
+pesäänsä ei, ja alas taas sen painaa,
+
+kyselyn halu mulla syttyi, sammui,
+siks kuin se päättyi liikkeesen, min tekee
+mies valmistauva jotain virkkamahan.
+
+Vaikk' oli nopsa käyntimme, näin lausui
+Isäni armas mulle: »Joutsi sanan,
+jonk' olet jännittänyt, jouahuta!»
+
+Aukaisin suuni silloin turvallisna
+ja aloin: »Kuinka siellä laihdutahan,
+miss' ole tarvetta ei syödä, juoda?»
+
+»Jos muistaisit sa, kuinka Meleagros[284]
+palossa lieden itse paloi loppuun,
+tajuisit varmaan seikan tään», hän vastas.
+
+»Ja jos sa muistaisit, kuink' oma kuvas
+kuvastimessa liikahtaa, kun liikut,
+ois sulle helppo tämä pulma päästää.
+
+Mut että tahtosi sais tyydytyksen,
+on tässä Statius, jota pyydän, anon,
+hän että haavais haavuriksi ryhtyis.»
+
+»Ijäisistä jos hälle haastan, missä
+sa oot, mun olkoon anteeks-anteheni,
+evätä etten suita voi», näin Statius.
+
+Ja alkoi: »Poikani, jos painat mielees
+sanani, tarkasti ne tallettaen,
+ne valon luovat kysymyksehesi.
+
+Täys veri, jota juo ei koskaan suonet
+janoiset, vaan mi jälelle on jääpää
+kuin ruoka, pöydältä mi korjatahan,
+
+saa sydämessä luomisvoiman luoda
+jäsenet kaikki, niinkuin niiden veri
+vain siltä muoto-luovan mahdin saapi.
+
+Se vielä hienostuu ja painuu paikkaan
+nimettömään ja siitä vereen toiseen
+se sekoittuvi luonnon astiassa.[285]
+
+Ne kaksi yhteen yhtyvät, ja toinen
+on luotu saamahan ja toinen luomaan,
+niin täydellinen tuoss on alkulähde.
+
+Se toiseen liittyneenä työnsä alkaa,
+tiivistää ensin, elähyttää sitten,
+mink' oli aineksensa muodostanut.
+
+Kun luomisvoima elon saa,[286] min laatu
+kuin kasvin on (vaikk' erilainen siinä,
+se ett' on tiellä, toinen tien jo päässä),
+
+se luo jo liikunnon ja tuntokyvyn,
+mi merisienell' on, ja tehdä alkaa
+kyvyille kylvämilleen elimiä.
+
+Nyt, huomaa, laajentuvi, taajentuvi
+se voima, jok' on sydämestä luojan,
+elimet luonnon miss' on ennen valmiit.
+
+Mut kuinka ihmistyy se eläimestä,
+et vielä ymmärrä; ja seikka sama
+sua viisahammankin[287] on vienyt harhaan,
+
+kun opissaan hän yleisjärjen irti
+erotti sielusta, siks ettei sille
+elintä omaa löytänyt hän mitään.
+
+Tulolle totuuden luo auki mieles
+ja tiedä, että heti kun on valmiit
+sikiön aivot sielun-elimineen,
+
+iloiten tuosta luonnon taitehesta
+ens-Luoja saapuu, siihen puhaltaen
+nyt hengen uuden, ikivoimaa täyden,
+
+mi kaiken siinä toimivaisen ottaa
+olentohonsa, _yhden_ sielun siittäin,
+mi elää, tuntee, tietoiseksi tulee.
+
+Sa ettet sanojani kummeksuisi,
+Auringon katso lämpöä, mi muuttuu
+viiniksi yhtyessään köynnösmehuun.
+
+Kun lanka loppuu Lakesiin, se eroo
+ruumiista, kanssaan vieden kaiken, mikä
+siin' ihmisen ja Jumalan on voimaa.
+
+Muut kyvyt[288] kaikki silloin mykistyvät,
+mut muisto, järki ynnä tahto tulee
+entistä ehommaksi toiminnassaan.
+
+Kuin ihmeen kautta, itsestään se putoo
+nyt heti rantaan toiseen taikka toiseen,[289]
+miss' ensi tiedot saa se tuonen-teistään.
+
+Kun paikka sille säätty on, sen samoin
+säteilee jälleen muoto-luova voima
+kuin ennen eläessä jäsenien.
+
+Ja niinkuin ilma, sade-usmaa sankka,
+sätehen sattuen, mi siihen taittuu,
+väreillä koristaupi kirjavilla,
+
+niin ilma lähin kuolleen ympärillä
+muodoksi muuttuu, jonka siihen painaa
+elävän sielun muoto-luova voima.
+
+Ja sitten lailla liekin liikkuvaisen,
+mi tulta seuraa, kunne vaan se kulkee,
+myös seuraa sielua sen muoto uusi.
+
+Kun tuossa ilmestyy nyt sielu, sitä
+varjoksi kutsutaan, ja tuosta kaikki
+se itsellensä aistit luo, myös näön.
+
+Me sillä haastamme ja hymyilemme,
+huokaamme sillä, kyynelöimme sillä,
+kuin kautta vuoren tään sa nähnyt lienet.
+
+Ja varjo muodostuu sen mukaan, kuinka
+halut ja vaistot siihen vaikuttavat;
+se syy on seikan, jota ihmettelit.»[290]
+
+Olimme tulleet viime piinanpiiriin,[291]
+kädelle oikealle kääntynehet,
+miss' uudet huolet huomiomme vaati.
+
+Yl' äyrään siellä törmä liekin lyöpi,
+mut äyrähältä ylöspäin käy tuuli,
+mi taapäin ajaa sen ja luotaan torjuu.
+
+Siis yksitellen avonaista reunaa
+ol' astuttava; tuolla puolen mua
+pelotti tuli, tällä puolen syvyys.
+
+Oppaani lausui: »Silmät ohjaksissa
+paikalla täll' on tarkkaan pidettävä,
+voi pienin askel täällä syöstä harhaan.»
+
+»_Summae Deus clementiae_»[292] ma kuulin
+palosta suuresta nyt kaikuvaksi,
+niin että innokkaana sinne käännyin.
+
+Ja varjojen näin läpi liekin käyvän;
+siks vuoroin täytyi heidän askeliaan,
+omia vuoroin nyt mun tarkastella.
+
+Lopussa laulun pyhän kaikki kovaa
+noin huusivat he: »_Virum non cognosco_!»[293]
+ja jälleen alottivat hymnin hiljaa.
+
+Taas huusivat he: »Jäi Diana lehtoon,[294]
+mut sieltä karkoitti Helicen, koska
+tää maistanut Venuksen myrkyn oli.»
+
+Taas laulu soi, ja sitten huus he kovaa
+nimiä siveellisten naisten, miesten,
+avio-uskollisten, kunnollisten.
+
+Ja näin he jatkavat, ma luulen, koko
+sen ajan, jonka tuli polttaa heitä;
+on moiset keinot, moinen muona tarpeen,
+
+jos mieli umpeen mennä viime haavan.
+
+
+
+
+Kuudeskolmatta laulu
+
+
+Näin käyden äärtä, yksi eellä toisen,
+mun hyvä Mestarini usein virkkoi:
+»Varo, ja sanoistani oppi ota!»
+
+Mua olkaan oikeaan jo paistoi Päivä,
+min säteet koko lännen taivaan sinen
+olivat vaihtaneet jo valkoiseksi.
+
+Ja varjoni mun aikaan sai, ett' tuli
+punaisemmalta puunsi; mutta senkin
+vähäisen merkin monet sielut huomas.
+
+Sen syyksi muodostui, min vuoks he alkoi
+minusta puhua ja toisillensa
+noin haastaa: »Tuo ei varjoruumis liene.»
+
+Mua kohden eräät lähestyi niin liki,
+kuin voivat, mutta aina vaarinottain,
+ett' tuli tuima heitä polttais yhä.
+
+»Sa, joka kunnioittavalta näytät etkä
+hitaalta, vaikka jäless' astut, vastaa
+minulle, jota jano, liekki vaivaa;
+
+enk' yksin minä vastaustas halaa,
+vaan kaikki muutkin niinkuin vettä kylmää
+mies Intian tai Etiopiankin.
+
+Sa virka, mistä johtuu, että seinän
+teet itsestäsi vasten aurinkoa,
+kuin käynyt vielä et ois kuolon verkkoon?»
+
+Näin virkkoi yks, ja varmaan ilmoittanut
+ma oisin itseni, jos uus ei kumma,
+juur' esiintyvä, ois mua kiinnittänyt.
+
+Näät kansaa keskeltä tien leimuavan
+nyt saapui, kasvot kohti entisiä,
+ja tuota olin katsomaan ma kärkäs.
+
+Taholta kummaltakin näin ma varjoin
+päin käyvän toisiaan ja suutelevan
+äkisti, tyytyen näin lyhyeen juhlaan.
+
+Noin kuonojansa, käyden parvin ruskein,
+myös muurahaiset vastatusten hieroo,
+kysellen ehkä vointiaan ja tietään.
+
+Kun ensi askel tuskin erottanut
+ol' heidät kohtauksesta herttaisesta,
+he äänin voittaa toisiansa tahtoi.
+
+Huus uudet noin: »Sodoma ja Gomorrha!»
+Ja toiset: »Lehmähän Pasiphae[295] piilee,
+ett' etsis härkä hänen irstauttaan.»
+
+Kuin kurkein parvest' tuntureille Turjan,
+peläten Päivää, toiset lentäis, toiset
+etelän aavikoille jäätä pakoon,
+
+yks joukko sinne, toinen tänne riensi,
+viritti itkien taas virren saman
+ja huudon, mikä sopivin ol' heille.
+
+Ja niinkuin äsken lähestyi taas mua
+nuo samat pyytäjät ja tarkkaavilta
+he näyttivät nyt mua kuuntelemaan.
+
+Kaks kertaa nähtyäni moisen kaipuun,
+ma virkoin: »Oi, te sielut, joilla varmuus
+on ikirauhan, milloin valjenneekin!
+
+Ei jääneet tuoreina, ei turtuneina[296]
+jäsenet multa päälle maan, vaan käyvät
+mun kanssain suonineen ja nivelineen.
+
+Ma kiipeen, etten sokea ois enää;
+ylhäällä nainen on, min armon kautta
+ma maailmaanne kuolevaisna tulen.
+
+Mut totta niin kuin teissä toivo korkein
+pian täyttyköön ja kodiksenne tulkoon
+Rakkauden taivas, laajin taivahista,
+
+te lausukaa, sen että kirjoittaisin,
+keit' ootte te ja mikä on tuo lauma,
+mi selkä kohden selkäänne nyt poistuu?»
+
+Mykisty enemmän, ei hämmästele
+asukas vuoriston tuo arka, juro,
+kun kömpelönä kaupunkiin hän tulee,
+
+kuin kummastuvan joka varjo näytti;
+mut toivuttuaan tuosta hämmingistä,
+mi pian mieliss' ylevissä tyyntyy,
+
+alotti taas mun ensi kysyjäni:
+»Miekkoinen sa, ken kokemusta kokoot
+näin mailta meidän, eloon hurskahampaan.
+
+Ne, jotka meistä poistuu, synnin teki,
+min vuoksi Caesar voittosaatossansa
+sai kuulla huudettavan: 'kuningatar!'[297]
+
+Siks huutain 'Sodomaa!' he loittonevat,
+näin syyttäin itseään, kuin kuulit, ynnä,
+häveten auttain ahjon hehkumista.
+
+Me kahden sukupuolen synnin teimme;
+ja koska ihmislait me loukkasimme
+eläinten lailla hekkumaamme etsein,
+
+etääntyessä omaks herjaksemme
+nimeä huutelemme tuon, mi tuli
+eläimen puisen hahmoss' eläimeksi.
+
+Nyt tiedät syntimme ja työmme pahat;
+nimeltä tuta jos sa tahdot meidät,
+en niitä tietäis eikä meillä aikaa.
+
+Itseeni nähden täyttää voin sun toivees:
+oon Guido Guinicelli,[298] puhdistaudun,
+kun kaduin ennen kuolinhetkeäni.»
+
+Kuin tuskassa Lykurguksen kaks poikaa[299]
+nuo tuta mahtoi, kun he äidin näki,
+niin tunsin, vaikk' en ehkä heidän verroin,
+
+nimeltä kun nyt kuulin tuon, ken oli
+mun isäni ja muiden meikäläisten,
+joilt' armas syntynyt on lemmenlaulu.
+
+En kuunnellut, en puhunut, vaan kuljin
+näin kauan miettien ja katsoin häntä,
+mut lähemmäks en tulen tähden tullut.
+
+Ravinnut katseeni kun kyllin olin,
+hänelle tarjosin ma palvelustani
+nyt vakuutuksin, joita uskoo toinen.
+
+Ja mulle hän: »Mit' olen kuullut suita,
+niin selvän jättää minuun jäljen, Lete,[300]
+sit' ettei saata himmentää, ei poistaa.
+
+Mut jos sun sanas äsken totta vannoi,
+syy virka, miksi sanoin ynnä silmin
+ilmoitat, että olen sulle kallis.»
+
+Ma hälle: »Syy on sulolaulujenne;
+mikäli kielenkäyttö uus tää kestää,
+ne kalliiks tekee teidän musteennekin.»
+
+»Ah veikko», virkkoi hän, »tuo, jonka sulle
+osoitan sormellain»--hän näytti yhtä--[301]
+»parempi seppä oli äidinkielen.
+
+Säkehet lemmen, tarun suorat sanat
+hän kaikki voitti; väittää anna houkkain,
+ett' etevämpi ois Limoges'in miesi,[302]
+
+on heille maine enemmän kuin totuus;
+näin kanta heill' on valmis kuulematta
+sit' ennen taitehen tai järjen syitä.
+
+Näin tehtiin muinen myös Guittonen[303] suhteen,
+soi suusta suuhun kunniansa, siksi
+kuin hänet voittanut on totuus monen.
+
+Jos niin on laajat sulle suotu edut,
+sun että lupa luostariin on mennä,
+miss' yhdyskunnan apotti on Kristus,
+
+mun puolestani 'paternoster'[304] lue
+niin pitkälle kuin sit' on tarvis täällä,
+miss' emme syntiä voi tehdä enää.»
+
+Nyt toiselle ehk' antaaksensa tilaa
+lähellä seisovalle, tuleen katos
+hän niinkuin veteen kala sukeltava.
+
+Luo astuin varjon viitatun ja virkoin,
+ett' toivoni jo oli paikan armaan
+nimeä moista varten valmistanut.
+
+Sanella alkoikin hän alttihisti:
+»Pyyntönne miellyttää mua kohtelias,
+en voi, en tahdo edessänne piillä.
+
+Arnaut ma olen, joka itken, laulan;
+nään miettiväisnä hulluudet ma menneet,
+mut iloisna myös päivän toivomani.
+
+Nimessä voiman, joka teitä johtaa
+huipulle, ilman kuuman, kylmän kiusaa,
+tuskaani joskus muistakaa, ma pyydän.»
+
+Näin haastoi, haihtui tuleen puhdistavaan.
+
+
+
+
+Seitsemäskolmatta laulu
+
+
+Ol' hetki, jolloin Auringon ens säteet
+käy sinne, missä veri vuos sen Luojan,
+ja jolloin Ebron yli vaaka nousee
+
+ja Ganges hehkuu keskipäivän alla;[305]
+noin seisoi Aurinko, ja päivä painui,
+kun Enkel' Luojan edessämme seisoi.
+
+Iloisna äyrääll' liekin ulkopuolla
+se lauloi noin: »_Beati mundo corde_»,[306]
+äänellä ihmis-ääntä kirkkaammalla.
+
+Ja sitten: »Ette pääse, sielut pyhät,
+etemmä tulta tuntematta; siihen
+siis käykää, kuulkaa laulut sieltä soivat!»
+
+Noin lausui meidän liki tultuamme;
+mun muuttui mieli tuota kuullen niinkuin
+ma öisin elävänä pantu hautaan.
+
+Käteni ristin, katsoin tulta, syntyi
+minussa kuvat ihmisruumihista,
+joit' olin ennen nähnyt poltettavan.
+
+Oppaani hyvät mua kohden kääntyi.
+»Mun rakas poikani», Vergilius virkkoi,
+»asua täällä vaiva voi, ei kuolo.
+
+Sa muista, muistahan ... ah, enkö turvaan
+sua vienyt seläss' itse Geryonin![307]
+Lähellä Luojaa näin mit' aikaan saankaan?
+
+Siis usko varmaan, tuhat vuotta vaikka
+sisällä seisoisit tuon liekin, päästäs
+ei karvaa yhtään korventaa se voisi.
+
+Ja jos sa luulet ehkä, että petän,
+lähesty sitä, omin kourin koe
+tee vaattees liepehellä varmuudekses.
+
+Nyt poista pelko, poista pelko kaikki,
+käy tänne, eespäin, tule turvallisna!»
+Ma siinä seisoin, vaikka tunto käski.
+
+Jurona jäävän paikallein mun näki,
+ja lausui hiukan suuttuneena: »Muista,
+Beatricesta ett' erottaa se sinut!»
+
+Kuin Pyramus, mi kuullen Tisben nimen,[308]
+loi häneen silmän vielä kuolemassa,
+kun heelmät silkkipuun sai veripunan,
+
+niin taipui myös mun jyrkkyytein; ma käännyin
+viisaasen saattajaan, kun kuulin nimen,
+mi aina kumpuaa mun mielessäni.
+
+Pudisti päätään hän ja virkkoi: »Kuinka?
+Tähänkö jäämme?» ja kuin lasta mua
+hymyili, jota heelmin houkutellaan.
+
+Mun eellä sitten tulehen hän astui
+ja pyys, ett' tulis viime miesnä Statius,
+mi meidät koko tien ol' erottanut.
+
+Tulehen tultuani sulaan lasiin
+ma syössyt oisin viileyttä etsein,
+niin suunnaton tuon palon paahde oli.
+
+Isäni lempeä mua vahvistaakseen
+Beatricesta vain puhui käydessänsä;
+»On niinkuin näkisin jo silmät hänen.»
+
+Meit' ääni johti, tulen tuolta puolen
+mi lauloi; ja me tarkaten vain sitä
+tulimme liekeistä nyt nousukohtaan.
+
+»_Venite benedicti patris mei_»[309]
+sisältä valon soi niin kirkkaan, että
+mun voitti se, ei sietää silmä voinut.
+
+Soi vielä: »Päivä painuu, ilta lankee;
+siks älkää viipykö, vaan kiirehtikää
+niin kauan kuin ei tummu lännen taivas.»
+
+Nous suoraan polku läpi paaden, suuntaan
+sellaiseen, että eessäni ma kaihdoin
+sätehet Auringon jo alenevan.
+
+Vain harvat noustu oli porras-asteet,
+kun varjo haihtui; tuosta oivalsimme,
+ma ynnä viisaat, painuneeksi Päivän.
+
+Ja ennen kuin ol' yhdenlaiseks tullut
+yön taivas kaikin avaruuksinensa
+ja pimeys näköpiirin piirittänyt,
+
+valitsi kukin vuoteeksensa portaan;
+näät enempi kuin halun nousta mursi
+tään vuoren luonto meissä voiman siihen.
+
+Kuin vuohet märehtien hiljenevät,
+vaikk' oli äsken vilkkaat kallioillaan
+ja nopsat, ennen kuin ne kyllin söivät;
+
+varjossa vait, kun Päivä paahtaa, lepää
+ne kaitsemina paimenen, mi sauvaan
+nojauten täyttää tehtäväänsä siten;
+
+ja niinkuin lammaspaimen, yöpyväinen
+loitolle kodistansa, luokse lauman,
+pedoilta metsän sitä varjellakseen;
+
+olimme sellaiset nyt kaikki kolme:
+he niinkuin paimenet, ma niinkuin vuohi,
+molemmin puolin vuoren saartamina.
+
+Vain vähän näkyi ulkomaailmata,
+mut siitä vähästä näin tähdet, paljon
+suuremmat, kirkkahammat tavallista.
+
+Noin tuumien ja tähtiin tuijotellen
+mun uni valtas, uni ennustava
+useinkin uutta, joka viel' ei totta.
+
+Ol' hetki, luulen, jolloin sattui vuoreen
+idästä ensi säteet Venus-tähden,
+mi näyttää hehkuvan ain lemmen tulta.
+
+Unessa näin ma naisen nuoren, kauniin,
+mi kulki nurmikolla kasteisella
+ja poimi kukkia ja laulun lauloi:
+
+»Jokainen tietäköön, ken tietää tahtoo,
+ett' olen Lea[310] ja nää sormet sorjat
+vain liikkuu seppeltäni solmiaksein.
+
+Kuvastimessa kaunis olla tahdon,
+siks kaunistaun, ja Rakel-sisko jätä
+ei koskaan peiliään, vaan päivät istuu.
+
+Kauniita nähdä silmiään hän kaipaa
+kuin minä soristauta sormin omin;
+ilonsa nähdä on, mun toimess' olla.»
+
+Jo hohto, huomenruskon eellä käyvä,
+mi pyhiinvaeltajaa riemastuttaa,
+kun palajaa hän kotiin lähenevään,
+
+pimeyden poisti joka ilmansuuntaan,
+uneni myös sen kera; siksi nousin,
+ja nousseet oli suuret mestaritkin.
+
+»Se suloheelmä,[311] jota kuolevaiset
+monelta oksalta niin huolell' etsii,
+sun nälkäsi on tänään tyydyttävä.»
+
+Vergilius nää sanat mulle virkkoi,
+eik' ollut koskaan ole antimia
+senvertaisia mieltä miellyttämään.
+
+Niin tuonne päästä halu päälle halun
+minussa syntyi, että siivet lentoon
+jok' askeleella kasvaviksi tunsin.[312]
+
+Kun käyty oli koko porras-polku
+allamme aina viime astehesen,
+katseensa kiinnitti Vergilius minuun
+
+ja virkkoi: »Nähnyt tulen ajallisen
+nyt oot ja ijäisen; sa paikass' olet,
+miss' omin voimin voi en enää mitään.
+
+Älyllä, taidoll' oon sun tänne tuonut;
+huvisi oma oppaakses nyt ota,
+tiet jyrkät ohi on, on ohi ahtaat.
+
+Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa,
+kas ruohoa, kas puita, kukkasia,
+joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee!
+
+Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein
+sun mulle uskoi, tulee iloisina,
+voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain.
+
+Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro;
+on tahtosi nyt vapaa, suora, terve,
+ja väärin ois sit' olla seuraamatta;
+
+suon sulle itses yli kruunun, mitran.»[313]
+
+
+
+
+Kahdeksaskolmatta laulu
+
+
+Nyt tahdoin tutkia ma tarkkaan metsän
+tuon jumalaisen, kirjavan ja sankan,
+mi kaihti katsehelta aamun uuden.
+
+Siks viipymättä jätin reunan jyrkän
+ja verkkaan, verkkaan, tasamaata kuljin
+taholta jokaiselta tuoksuvata.
+
+Suloinen ilma, jok' ei muutu koskaan,
+otsaani onnellista leyhytteli
+hyväillen, hiljaa, niinkuin tuuli lempee,
+
+min tietä lehdet herkät, väreilevät
+taholle sille kaikki taipui, jonne
+ens varjonsa tuo pyhä vuori heittää;
+
+sijaltaan siirtyneet ne eivät sentään
+niin paljon, että pikkulinnut laanneet
+ois oksapuilla laulutaitehestaan,
+
+vaan vastaan ottivat ne riemurinnoin
+ja laulain ensi leyhkät lehvästöhön,
+min basso säesteli heidän virttään,
+
+kuin puulta puulle piinjametsän humu
+rannalla Chiassin[314] kasvaa, koska irti
+sirocco[315] sinkoo kädest' Aeoluksen.
+
+Niin kauas ikimetsän helmaan käynyt
+jo olin verkkaan vaeltain, ett' enää
+tuloni kohtaa löytää ois en voinut.
+
+Kas, silloin puro askeleeni esti,
+min aallot armaat rantojensa heinää
+taholle vasemmalle huojutteli.
+
+Muu vesi puhtain meidän maailmassa
+sekoitetulta tuntunut ois varmaan
+tuon rinnalla, mi mitäkään ei salaa,
+
+sen vaikk' on juoksu tumma, tumma iki,
+ainaisen alla siimeksen, mi päästä
+säteitä sinne kuun, ei päivän koskaan.
+
+Ma seisahduin ja silmän juosta annoin
+yl' aaltojen ja moninaista katsoin
+ma kukkeutta puiden toukokuisten.
+
+Ja mulle sieltä näkyi, niinkuin näkyy
+äkisti seikka, jonka kummastelu
+muut kaikki karkoittavi mielen mietteet,
+
+nyt Nainen,[316] joka yksin kulki, lauloi
+ja taittoi kukan taas ja toisen taittoi
+polultaan, joka niitä täynnä kukki.
+
+»Oi, kaunis Nainen, joka lämmittelet
+säteissä lemmen, kuten kertoo piirtees,
+jotk' olla tapaa sielun heijastajat,
+
+suvaitse tulla lähemmäksi rantaa
+ja edetä niin paljon, että kuulen,
+sa mitä laulat.» Noin ma hälle lausuin.
+
+Ja jatkoin: »Muistutat Proserpinasta,[317]
+millainen, missä oli hän, kun äiti
+kadotti hänet, hän taas kukkakevään.»
+
+Kuin nainen karkeloiva kohti liukuu
+likellä jalat toisiaan ja maata
+ja tuskin toista eteen toisen siirtää,
+
+niin punakelta-kukkain päällä kulki
+mua kohti hän nyt lailla nuoren neitseen,
+mi ujot painaa alas silmäluomet;
+
+ja täysin tyydytti hän toiveheni
+lähelle tullen niin, ett' ääni lempee
+minulle soi ja sanat laulun kantoi.
+
+Kun ehtinyt hän oli siihen, missä
+jo heinää aallot puron kauniin huuhtoi,
+mun palkitsi hän nostamalla katseen.
+
+En luule, että moinen hohti valo
+alt' Aphroditen luomen, koska häntä
+haavoitti Amor-poika vasten tapaa.[318]
+
+Hymyili rannalta hän oikealta
+ja sormi kukkasia kirjavia,
+ylänkö joita siemenettä kasvaa.
+
+Vain kolme askelt' oli poikki puron,
+mut Hellespontoa, mi tautta Xerxeen[319]
+on vieläi tutkain ihmis-ylpeyden,
+
+enempi vihannut ei lie Leander,[320]
+kun erotti se Sestoon ja Abydoon,
+kuin minä vettä, jota tieni esti.
+
+Hän lausui: »Oudot täällä ootte, ehkä
+kun hymyilen ma tienohossa, joka
+pesäksi valittu on ihmiskunnan,
+
+te kummastutte, epäröitte hiukan;
+mut valon antaa psalmi '_Delectasti_',[321]
+mi teiltä ymmärryksen pilvet poistaa.
+
+Ja sa, mi eellä käyt ja pyysit mua,
+sa lausu, muuta mitä kuulla halaat
+ja heti vastaan sulle, sikskuin tyydyt.»
+
+Ma hälle: »Vesi ynnä metsän humu
+sotivat vastaan uutta uskoani,
+min sain ma jotain vastakkaista kuullen.»[322]
+
+Hän siks: »Ma sanon, mikä syy saa aikaan
+sen seikan, joka kummastuttaa sua;
+näin poistan pilven sua kaihtavaisen.
+
+Loi Hyvyys korkein, joka itsellensä
+vain kelpaa, hyväks ihmisen, ja hälle
+tään paikan pantiks ikirauhan antoi.
+
+Syyn oman vuoks hän tääll' ei kauan ollut;
+syyn oman vuoksi itkuun, vaivaan vaihtoi
+hän leikit liedot, naurun viattoman.
+
+Ett'eivät häiriöt, joit' alla vuoren
+luo huurut veen ja maan, nuo pyrkiväiset
+takaisin lämpöön voimiensa mukaan,
+
+tekisi haittaa ihmiselle, vuori
+tää nous niin ylös korkeuteen, sit' että
+ei mikään häiritse, miss' on se kiinni.
+
+Kun kuitenkin maanpiirin kaiken kautta[323]
+ens taivaan kanssa liikkuu ilmakehä,
+mikäli ei sen esty kiertokulku,
+
+päin tätä kukkulaa, mi taivahille
+vapaana nousee, ilman liike sattuu,
+niin että siitä soipi metsä sankka.
+
+Ja kasvin voima, satutettu tälleen,
+nyt hedelmöittää itse ilman jaksaa,
+mi sitten kaartuen sen kauas kylvää.
+
+Ja toinen pallonpuoli, ilmastonsa
+ja maansa laadun mukaan, luo ja siittää
+näin eri voimin eri puut ja yrtit.
+
+Tään kuultuasi ällös ihmettele
+maan päällä siis, jos näkyväistä vailla
+siementä siellä juurtuu kasvi joku.
+
+Ja tiedä, että pyhä niittu tämä,
+täys siementä on kaiken-kasvullista
+ja heelmää kantaa, maan mi pääll' ei heili.
+
+Puroa tätä pulputa ei suoni,
+min huurut täyttäis hallan muuntelemat
+kuin virrat kuivaen tai kasvain vierii,
+
+vaan ikilähteestä se ilmi läikkyy,
+Jumalan tahdosta taas saaden vettä
+niin paljon kuin se kadottaa suin kaksin.
+
+Sen toinen haara voimaa vierittävi,
+mi poistaa kaiken synnin muiston, toinen
+jokaisen hyvän työn taas mieleen johtaa.
+
+Toisaalla nimi sen on Lete, toisaall'
+Eunoë, vaan ei vaikuta sen voima,
+jos juoda sit' ei vuosta kummastakin,
+
+ja maku sen muut herkut kaikki voittaa;
+nyt vaikka tiedonjanos tyydytetty
+jo olla voi ja vaieta mun aika,
+
+suon sulle erään johtoväitteen vielä;
+et ehkä haasteloain halveksune,
+jos yli lupauksen se yltäneekin.
+
+Ne, jotka muinoin kultakautta lauloi,
+sen olotilaa onnellista, varmaan
+tään paikan Parnassolle uneksivat.
+
+Tääll' oli syytön ensi ihmispari;
+tääll' ain on kevät, heelmät kaikkinaiset,
+on nektar myöskin, josta kaikki puhuu.»
+
+Nyt taaksepäin ma Mestareihin käännyin,
+ja huomasin, he että kuunnellehet
+hymyillen oli viime lausehia;
+
+taas sitten käänsin kasvot Naiseen sorjaan.
+
+
+
+
+Yhdeksäskolmatta laulu
+
+
+Äänellä laulain immen rakastuneen
+hän jatkoi vielä sanojaan ja virkkoi:
+»_Beati, quorum tecta sunt peccata!_»[324]
+
+Kuin nymfit, jotka yksin käyskelevät
+välillä metsän varjojen, ja toinen
+paeta tahtoo, toinen nähdä Päivää,
+
+niin rannallaan nyt vasten virtaa liikkui
+hän eteenpäin; ja minä askeleeni
+sovitin askeltensa pienten mukaan.
+
+Ei luku niiden vielä ollut sata,
+kun rannat kaartui yhdenmukaisesti,
+niin että itää kohden nyt ma kuljin.
+
+Eik' oltu paljon vielä tietä käyty,
+kun Nainen kokonaan mua kohden kääntyi
+ja virkkoi: »Veli, kuuntele ja katso!»
+
+Ja kas, nyt leimaus läpi metsän suuren
+väkevä välkähti niin kaikkialta,
+epäillä että aloin ukkos-ilmaa.
+
+Mut koska ukontuli tulee, menee,
+mut tämä jäi ja kasvamistaan kasvoi,
+ma mietin itsekseni: 'Tää mit' onkaan?'
+
+Ja kautta ilman hohtavan tuon kulki
+suloinen sävel; tuosta into hyvä
+mun moittimaan sai Eevan julkeutta,
+
+kun juuri luotu vailla kilpanaista,
+hän siellä verhoa ei voinut sietää,[325]
+maa, taivas missä Luojaa tottelivat.
+
+Jos hurskahana hunnuttaunut oisi,
+nää sanomattomat ma oisin onnet
+jo ennen tuntenut ja sitten iki.
+
+Näin aivan hurmauneena käyden kesken
+ijäisen auvon ensi esikkojen,
+iloja muita ikävöiden vielä,
+
+kaikk' ilma alla oksain vihreöiden
+nyt hehkui niinkuin tulta ollut oisi
+ja sävel suloinen jo lauluks sointui.
+
+Oi, pyhät Runottaret, nälkää, kylmää
+jos teidän vuoks ma näin tai valvoin koskaan,
+syy mull' on vaatia nyt siitä palkka!
+
+Vetensä mulle Helikon[326] nyt suokoon,
+Urania auttakoon mua kuorollansa
+säkeihin saamaan seikat aate-raskaat!
+
+Näkyipä seitsemän nyt kultapuuta
+minulle kangastuen matkan takaa,
+mi meistä vielä niihin asti oli.
+
+Mut kun ma totuutta niin pääsin liki,
+ett' aistiharha, etäisyyden luoma,
+pois haihtui ynnä seikat selvät näkyi,
+
+opetti mulle kyky arvostelun,
+ett' oli seitsemät ne tuohusjalat,[327]
+ja että äänet lauloi _Hosiannaa_.
+
+Ylhäältä leimus kandelabrit kauniit
+kirkkaammin täysikuuta, kun se noussut
+on keski-yöllä taivon selvän sineen.
+
+Ihaillen käännyin Mestariini hyvään,
+mut tämä vastasi vain ilmehellään,
+mi kertoi kummastusta yhtä suurta.
+
+Mut taas mua kiehtoi esineet nuo ylväät,
+niin vitkaan meitä kohden liikkuvaiset,
+ett' ohi morsian ois käynyt kirkkoon.
+
+Huus Nainen mulle: »Miksi tuleen sytyt
+näöstä kynttiläin vain kirkkahien,
+takana tulevia katsomatta?»
+
+Näin sitten kansaa, joka seuras niitä
+kuin saattajina, kaikki valkovaattein;
+maan päällä moist' ei valkeutta koskaan.
+
+Veet puron välkkyi vasemmalla; siihen
+jos katsoin, näin, se että kuvasteli
+vasenta sivuain kuin peili ikään.
+
+Lähelle niin kun rantaa tullut olin,
+mun että heistä vieroitti vain virta,
+paremmin nähdäkseni seisahduin ma,
+
+ja eellä näin ma liekit liikkuviksi;
+takana niiden ilma värein välkkyi
+kuin kulkeneet ois suuret siveltimet,
+
+ja eri juovaa seitsemän[328] jäi jälkeen
+ja kunkin oli värit moiset, mistä
+kaarensa Päivä, vyönsä kuutar kutoo.
+
+Nuo väriviirit loitommaksi liehui
+kuin kantoi silmäni, ja luulen, väli
+ett' oli niiden kymmen-askelinen.[329]
+
+Tuon taivaan kauniin alla kaksi telien,
+vanhinta neljäkolmatt'[330] astui, päässä
+jokaisen tuores valkolilja seppel.
+
+»Ah, siunattu», he kaikki lauloi,[331] »sinä
+Aadamin tyttäristä! Olkoon myöskin
+siunattu kauneutesi ijäst'ikään!»
+
+Kun kukat ynnä muutkin yrtit nuoret
+tuon rannan vastapäisen vapaat oli
+valiosaattueen sen astunnasta,
+
+kuin tähdet seuraa taivahalla toistaan,
+eläintä neljä[332] noiden jälkeen tuli
+ja kukin seppelöity lehvin vihrein
+
+ja luotu lentoon siivin kuusin oli,
+ja siivet täynnä silmiä: jos Argus[333]
+eläisi, moiset sen ois silmät varmaan.
+
+Säkeitä niiden kuvaukseen en tuhlaa,
+lukija oi! Mua menot toiset ahtaa,
+niin etten aulis olla saata tähän.
+
+Mut lue Hesekiel, mi heidät näki
+ja kuvas saapuvina pohjoisesta
+kerällä tuulen, pilvien ja tulen!
+
+Ja sellaiset kuin hänen kirjassansa,
+he täällä oli, paitsi että siivet
+ma samoin kuin Johannes kuudeks laskin.
+
+Välillä neljän noiden voittovaunut[334]
+upeat vieri päällä pyörän kahden
+ja niitä aarnikotkan[335] kaula veti.
+
+Sen siivet nousi ylös keskijuovan
+väliltä ynnä sivujuovan kolmen,
+niit' ettei loukannut ois siivenlyönti.
+
+Ne katos silmän kantamattomihin;
+mik' oli lintua, se kultaa oli,
+muu kaikki valkeaa ja veripunaa.
+
+Ei Africanusta, ei Augustusta
+niin ylpein vaunuin saattanut lie Rooma;
+ei kestä kilpaa vaunut Auringonkaan,
+
+nuo,[336] jotka suistui radaltaan ja paloi
+Maan nöyrän rukouksesta, koska oli
+Zeus salaisessa mielessään vanhurskas.
+
+Ratasta oikeata kolme naista
+kisaten kiersi; punainen ol' yksi,
+tulesta ettei erottaa ois voinut.
+
+Ja toinen oli niinkuin luut ja lihat
+ois hällä luodut smaragdista olleet;
+mut kolmas valkea kuin vitilumi.
+
+Ja vuoroin valkea se johti heitä
+ja vuoroin punainen, tään laulun tahtiin
+kisaansa hidastain tai kiirehtien.
+
+Taas vasemmalla neljä neittä[337] tanssi,
+puetut purppuraan, ja heitä johti
+yks,[338] jolla oli päässä kolme silmää.
+
+Takana kaikkein tässä kuvattujen
+kaks tuli vanhust' erilaisin vaattein,
+mut liikkein yhtä arvokkain ja varmoin.
+
+Yks heistä[339] oppilaalta näytti suuren
+Hippokrateen, min luonto luonut oli
+iloksi olioinsa armahimpain.
+
+Toisessa[340] pyyde vastakkainen näkyi:
+kirkasta, terävää hän kantoi kalpaa,
+jok' yli puronkin mua peljästytti.
+
+Näin sitten neljä hahmoltansa nöyrää,[341]
+ja sitten ukon,[342] joka yksin astui
+kuin unessa, mut kasvoin aate-syvin.
+
+Ja puku näillä seitsemällä sama
+kuin ensi sarjall' oli, vaikka päässä
+ei olleet liljaseppeleet,[343] vaan ruusut
+
+ja muut yht' armaat punaheljä-kukat;
+läheltä vielä vannoa ois voinut,
+he että kaikki hehkui päältä kulmain.
+
+Ja kun mua vastaan vaunut tulleet oli,
+jylinä kuului, ja tuo joukko jalo
+etemmä näyttänyt ei saavan mennä,
+
+vaan seisahtui luo johtokynttiläinsä.
+
+
+
+
+Kolmaskymmenes laulu
+
+
+Kun taivaan ensimmäinen seitsentähti,[344]
+mi koskaan vaipunut, ei noussut eikä
+verhonnut muuhun, ellei synnin pilveen,
+
+ja jokaiselle tehtävänsä näytti
+kuin osoittaa sen sisko alhaisempi[345]
+tien soutajalle varmaan valkamahan;
+
+kun pysähtyi tuo seitsentähti, sanon,
+vaunuihin kääntyi niinkuin kohti rauhaa
+totuuden kansa, niiden eellä tullut.
+
+Ja eräs heistä kuni viesti Taivaan
+»_Veni, sponsa, de Libano_»[346] nyt laulain
+huus kolmasti ja samoin muutkin kaikki.
+
+Kuin autuaat nuo viime tuomiolla
+nopeesti nousee kukin haudastansa
+keveinä kirkkaudessa hahmon uuden,
+
+pyhistä nosti vankkureista Taivaan
+tuon vanhan ääni sata varmaan elon
+ijäisen airutta ja Enkeliä.
+
+»_Benedictus, qui venis_»,[347] kaikki lauloi,
+ja yltäpäältä kylväin kukkasia
+näin: »_Manibus o date lilia plenis!_»[348]
+
+Itäisen ilmankannen kaiken nähnyt
+oon usein aamunkoissa ruskottavan,
+kun sinikirkkaat muut on kannet taivaan
+
+ja päivänkoiton kasvot hunnutetut,
+niin että huurun niitä himmentäissä
+voi kauan sietää paljas silmä sitä;
+
+niin näkyi keskeltä tuon kukkaspilven,
+mi nousi käsist' enkelein ja lankes
+sateena vaunuihin jo ulkopuolle,
+
+viherjä-viitta, valko-liina Nainen,[349]
+puettu väriin liekin liikkuvimman
+ja seppelöity lehdin öljypuisin.
+
+Ja sieluni, mi niin ei pitkään aikaan
+vavissut ollut hänen läheisyyttään,
+ei tuosta tuntehesta järkähtänyt,
+
+sai tuta lemmen vanhan suurta valtaa,
+hänestä käyvän salavoiman kautta,
+vaikk' eivät silmäni hänt' tuntenehet.
+
+Mut heti kun tuon Naisen näin ma, voima
+ylhäinen, joka vallannut mun oli
+jo ennen kuin ma olin mieheks tullut,
+
+mun käänsi vasempaan niin luottavaisna
+kuin lapsi kohden äitiänsä rientää
+suruinen ollen taikka pelkääväinen,
+
+ja näin Vergiliukselle virkoin: »Joka
+vereni pisar vapisee nyt vallan;
+ma tunnen merkit vanhan lemmenliekin.»[350]
+
+Mut ah, Vergilius jo poissa oli,
+Vergilius, tuo isä armain, lempein,
+Vergilius, jolle kaikkeni ma uskoin!
+
+Ei kaikki paratiisin riemut voineet
+mun poskiani, jotka kastehella
+jo pestyt oli, kyynelistä estää.
+
+»Dante, vaikk' on Vergilius nyt poissa,
+viel' älä itke, vielä ällös itke;
+vuoks säilän toisen itkeä saat vielä.»
+
+Kuin amiraali kulkee kokkaan, keulaan,
+väkeä tarkastaa, mi miehittävi
+muut laivat, heitä työhön kehoittaen,
+
+niin vaunuin vasemmalla puolla, koska
+nimeni soinnun kuullen sinne käännyin
+(min välttämättömyyden vuoksi kerron),
+
+näin Naisen tuon, mi mulle ensin näkyi
+verhossa enkelien kukkasateen,
+mua kohden puron poikki katseen luovan.
+
+Ja vaikka huntu tuo, mi päästä aaltos,
+Minervan lehdin[351] kaunistettu, suonut
+näkyä hänen viel' ei varsin selvään,
+
+viel' liikkein ylväin, valtiattarena
+hän jatkoi lailla puhujan, mi jättää
+sanansa lämpimimmät viimeiseksi:
+
+»Mua katsohan, ma oon, ma oon Beatrice.
+Kuink' olet viitsinyt tään vuoren nousta?
+Sa etkö tiennyt, ett' on täällä onni?»
+
+Katseeni peiliin puron loin, mut siinä,
+kun näin ma itseni, sen siirsin ruohoon;
+niin suuri häpeä mun päätäin painoi.
+
+Niin ylväältä kuin lapsellensa äiti
+hän mulle näytti; kitkerältä maistui
+näät ankaran tuon laupeutensa kuri.
+
+Hän vaikeni, ja Enkelit nyt laulaa
+alkoivat: »_In te, Domine, speravi_»,[352]
+sanoilla lopettaen: »_pedes meos_».
+
+Kuin lumi elävässä hirsistössä
+Italian selkärankaa pitkin jäätyy,
+Slavonian tuulten[353] tuonne ahtamana,
+
+sulaen sitten itsehensä tiukkuu
+maan varjottoman tuulten tuulahtaissa
+kuin tulen tullen kynttilän on kuolo;
+
+näin itkemättä, huokaamatta seisoin,
+siks kuin he laulaa alkoi, joiden äänet
+ain yhteen soivat kera tähtitarhain;
+
+mut sulovirressä kun kuulin tuossa
+mua kohtaan sääliä, se enemp' oli
+kuin sanat: »Nainen, miks niin häntä kiusaat?»
+
+Jää sydämeni ympäriltä muuttui
+vedeksi, tuuleksi ja tuskan kera
+suun, silmän kautta pursui povestani.
+
+Samalla puolen vaunuin seisten yhä
+ja yhä paikallaan, hän hurskahille
+nyt Enkeleille loihe lausumahan:
+
+»Te päiväss' ijäisyyden valvokaatte,
+ett' yö, ei uni peitä askeltakaan,
+min astuu radoillansa vuosisadat.
+
+Siks vastaukseni vain huolta kantaa,
+ett' ymmärtäis mua hän, mi tuolla itkee
+näin näyttäin yhtä suuriks syyn ja tuskan.
+
+Ei kautta yksin taivaspiirein, jotka
+johonkin joka idun ohjaa määrään
+sen mukaan, kuinka tähdet häntä saattaa,[355]
+
+vaan myös kautt' Armo-Luojan suurten lahjain,
+jotk' ovat sataneet niin korkealta,
+ett' eivät yllä sinne silmät meidän,
+
+elossaan uudess'[356] oli kyvyiltänsä
+hän moinen, että joka kunnon tapa
+hänessä oisi hyvin heilimöinyt.
+
+Mut sitä karumpi ja ilkeämpi
+on pelto huono-kylvö, perkkaamaton,
+mit' enemmän on maassa kasvuvoimaa.
+
+Hänt' ensin kannatin ma katseellani:
+kun nuoret näytin hälle silmät, siten
+hänt' oikeahan kerallain ma johdin.
+
+Kun nuoruuteni kynnyksellä olin
+ja muutin elämäni, otti multa
+hän itsensä ja muille pois sen antoi.
+
+Lihasta hengeks nousin, kasvoi hyve
+minussa ynnä kauneus, mut hälle
+en ollut enää yhtä kallis, rakas.
+
+Hän käänsi käyntinsä päin tietä väärää,
+ajaen takaa hyvän kangastusta,
+mi pettää eikä lupaustaan pidä.
+
+Näyt haltioidut turhaan hankin, joilla
+unessa, valvehilla vaadin häntä
+takaisin; hänpä huolinut ei tuosta.
+
+Niin syvään lankes, ettei ollut muuta
+hänelle enää pelastuksen tietä
+kuin näyttää kuilut kansan kadotetun.
+
+Siks kävin Tuonen tuiman kynnyksellä
+ja käännyin rukoillen ja kyynelöiden
+sen puoleen, jok' on tänne tuonut hänet.
+
+Jumalan järjestys ja sääntö rikkuis,
+jos käytäis Leten yli, maistettaisi
+iloa moista maksamatta hintaa
+
+katuen ynnä kyynelöiden siitä.»
+
+
+
+
+Yhdesneljättä laulu
+
+
+»Oi sinä, tuolla puolen virran pyhän!»
+sanainsa kärjen nyt hän käänsi minuun,
+jot' oli terät leikanneet jo niiden,
+
+ja jatkoi viipymättä: »Virka, virka,
+tää totta onko! Moinen syytös vaatii
+sun tunnustustas välttämättömästi.»
+
+Mun voimani niin voivuksissa oli,
+ett' ääni tyrehtyi, kun koetti, ennen
+kuin pääsi elintensä pälkähästä.
+
+Hän hetken vartoi, virkkoi: »Miksi emmit?
+Minulle vastaa, sillä Leten vesi
+pahoja viel' ei vienyt muisteloitas.»
+
+Häpeä ynnä pelko yhtyneinä
+pakotti suuni myöntymään niin hiljaa,
+sit' että ymmärtää voi silmä yksin.
+
+Kuin joutsi liian viritetty laukee
+ja katkee kaari, jänne sen, niin että
+vasama voimatonna lentää maaliin,
+
+niin puhkesin tään taakan raskaan alla
+ma huokauksihin ja kyyneleihin
+ja ääni vitkastui jo väylähänsä.
+
+Hän taas: »Kun toivoni sa tahdoit täyttää,
+mi sua johti rakastamaan Hyvää,
+jok' onkin ainoo pyyteen arvollinen,
+
+mitk' etees sattui kaivoshaudat, kahleet,
+kun turhaks sulle matkan määrä tuli
+ja jätit kaiken pyhän pyrkimyksen?
+
+Ja mitkä edut, mitkä viehätykset
+näkyivät muiden kulmaluilla, koska
+sun täytyi kulkus heitä kohden kääntää?»
+
+Ma syvään huokasin ja katkerasti
+ja vastaamaan mull' ääntä tuskin oli
+ja vaivoin huuleni sen muodostivat.
+
+Näin lausuin itkein: »Seikat ajalliset
+mun tieni käänsi viehätyksin viekkain,
+heti kun nähnyt en ma kasvojanne.»
+
+Ja hän: »Sa vaikka vaikenisit taikka
+kieltäisit, mitä myönnät, syntis sentään
+ois selvä: Tuomari sen moinen tietää.
+
+Mut suusta omasta kun synnin syytös
+tuo puhkee, kääntyy vasten miekan terää
+kovasin meidän oikeutemme eessä.
+
+Kuitenkin että erehdyksiäsi
+häpeisit sekä voimakkaampi oisit,
+kun toiste sulle soi seireeni-laulu,[357]
+
+nyt kuivaa kyynellähtehes ja kuule;
+saat tietää, kuinka suuntaan vastakkaiseen
+ois kuoltuain sun ollut kuljettava.
+
+Suloa moist' ei sulle luonto, taide
+tarjonnut kuin sen ruumiin kauniin verho,
+joss' elin ma ja jok' on maaksi tullut.
+
+Jos kautta kuoloni tää korkein kauneus
+katosi suita, mikä houkutella
+sua enää saattoi seikka kuolevainen?
+
+Kun sattui sinuun ensi nuoli turhan
+ajallisuuden, ois sun tullut nousta
+mun jäljestäin, mi ijäinen jo olin.
+
+Sopinut painua ei siipes, lisää
+näin saamaan haavoja, ne neito taikka
+muu antoi turhuus lyhyt-auvollinen.
+
+Kaks, kolme kertaa linnunpoika pettyy;
+mut kun sen kasvanut on sulka, turhaan
+virität verkon,[358] nuolin noudat sitä.»
+
+Kuin lapset häpeissänsä mykistyvät
+ja kuuntelevat silmät maahan luoden
+ja katuvat ja syynsä tunnustavat,
+
+niin minä nyt. Mut hänpä jatkoi: »Koska
+niin suret kuulemias, nosta partas,
+syvemmin surren sitä, mitä näet!».
+
+Helpommin nousee maasta tammi, koska
+Italian tuuli sitä irti tempoo
+tai rajumyrsky Iarban valtakunnan[358]
+
+kuin leukani nous hänen käskystänsä;
+näät kun hän kasvojani 'parraks' sanoi,
+ma hyvin tunsin myrkyn tarkoitetun.
+
+Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma,
+nuo että ensimmäiset luodut Luojan
+lepäsi kukkiensa kylvännästä;
+
+ja silmäni, viel' epävarmat, huomas
+Beatricen kääntyneenä pedon puoleen,
+mi olio yks on kaksin luontoinensa.
+
+Hän alla hunnun tuollapuolen virran
+viherjän sentään kauniimp' entistänsä
+niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita.
+
+Mua katumuksen nokkonen niin poltti,
+muut' että kaikkea, mi houkutellut
+ol' lempeni, nyt tunsin vihaavani.
+
+Niin mursi itsetuntemus mun mieltäin,
+ett' taintuneena maahan kaaduin; kuinka
+mun sitten kävi, tietää seikan syypää.
+
+Kun sydän taas toi mulle voimaa, Naisen[359]
+tuon yksin-laulavaisen näin; hän yllein
+kumartui, virkkoi: »Tartu, tarraa minuun!»
+
+Mun puroon pannut kaulaa myöten oli
+ja vetäen mua takanaan hän kulki
+veen päällä köykäisnä kuin sukkulainen.
+
+Kun liki päässyt olin rantaa pyhää,
+»_Asperges me_»[360] niin suloisesti soivan
+ma kuulin, ettei kynä, aatos riitä.
+
+Sylinsä aukas Nainen kaunis, otti
+käsiinsä pääni ja sen painoi puroon
+niin syvälle, ett' täytyi vettä niellä.
+
+Mun sitten nosti, pestyn johti minut
+kisahan noiden neljän kauniin neitseen,
+ja kaikki sulkivat mun syleilyynsä.
+
+»Taivaalla tähdet, täällä immet oomme;
+jo ennen kuin Beatrice astui alas,
+olimme säätyt häntä palvelemaan.
+
+Silmäinsä eteen viemme sun; mut niiden
+valolle armahalle hijoo katsees
+muut kolme, jotka syvemmälle näkee.»
+
+Lauloivat noin; ja sitten kanssaan veivät
+mun kohti jalopeura-kotkan rintaa,
+miss' seisoi meihin päin Beatrice. Siinä
+
+virkkoivat: »Älköön levätkö nyt silmäs!
+Olemme tuoneet sun smaragdein[361] eteen,
+sua vastaan joista aseet otti Amor.»
+
+Halua tuhat, kuumempaa kuin tuli,
+mun painoi silmät silmiin loistavihin,
+jotk' yhä katsoi kohti aarnikotkaa.
+
+Kuin peiliin kuvastuvi Päivä, samoin
+näin siinä kaksoispedon kangastuvan,
+muodoissa molemmissa vuoron perään.
+
+Lukija, ymmärrät, ett' ihmettelin,
+kun itsensä sen seisovan näin hiljaa,
+mut valhekuvassansa vaihtelevan.[362]
+
+Iloisin hämmästyksin tuossa nautti
+mun sieluni nyt sitä mannaa, joka
+samalla nälkää luo kuin kyllästyttää.
+
+Läheni silloin neittä kolme, tahtiin
+ihanan enkel-laulun karkeloiden,
+mut liikkein arvokkaammin, ylhäisemmin.
+
+»Beatrice, käännä pyhät silmäs, käännä»,
+he lauloivat, »päin uskollistas, joka
+sua nähdäkseen niin pitkät tiet on tullut.
+
+Armosta meitä kohtaan, häntä kohtaan
+suus aukaise, ett' ilmestyisi hälle
+kauneutes toinen, jonka kätket vielä.»
+
+Oi, heijastus sa ikivalkeuden!
+Ken kalpeni Parnasson lehtoloissa,
+syvältä niin sen lähtehistä juoden,
+
+ett' ei ois heikko henkensä, jos tahtoo
+kuvata sellaisena sun kuin olit,
+kun varjos soitollaan sua tarhat Taivaan
+
+ja kun sa ilmi alta hunnun astuit!
+
+
+
+
+Kahdesneljättä laulu
+
+
+Niin oli kiihkeät vuosikymmenien[363]
+janoa silmäni nyt sammuttamaan,
+muut että turtuneet ol' aistit kaikki.
+
+Ja katseitteni kahden puolen oli
+kuin seinät välinpitämättömyyden;
+niin hymy pyhä vei ne verkkoon vanhaan.
+
+Nyt vasempahan väkivalloin käänsi
+minulta kasvoni nuo taivas-immet,
+ja kuulin heidän virkkavan: »_Jo riittää!_»
+
+Ja jouduin siihen silmäteräin tilaan
+kuin juuri niihin paistanut ois Päivä,
+niin etten tuokioon ma nähnyt mitään.
+
+Mut valoon vähempään kun silmä tottui
+(vähempään, sanon, muistain suurempata
+valoa, josta väistyä mun täytyi),
+
+näin joukon kunniakkaan kääntynehen
+kätehen oikeaan ja palajavan,
+nyt eessäin Aurinko ja seitsenliekki.
+
+Kuin alla kilpein, vaaraa välttääksensä,
+miesparvi kääntyy: lippu ensin liikkuu,
+muun joukon sitten vasta vaihtuu suunta;
+
+niin Taivaan sotajoukko tää, mi astui
+edellä,[364] ehti ohitsemme ennen
+kuin kääntynyt ees oli vaununtanko.
+
+Palasi pyöräin luo nyt naiset, veti
+kuormaansa autuasta aarnikotka,
+niin ettei häiriytynyt höyhen ykskään.
+
+Sulotar, joka yli virran vei mun,
+ja Statius ja minä pyörän puolla
+kävimme, kaarta pienempää mi kieri.[365]
+
+Astuimme metsää vanhaa, autiota
+vuoks hänen syynsä, jonka petti käärme,
+ja jalat kulki enkel-laulun tahtiin.
+
+Kentiesi käyty oli taival, jonka
+jous kolme kertaa jännitetty kantaa,
+kun vaunuistaan Beatrice astui alas.
+
+Kuiskaavan kaikkien nyt kuulin: »_Aadam!_»
+näin sitten puuta[366] kiertävän, min oksat
+ei kukkaa kantaneet, ei lehteäkään.
+
+Sen latva, joka laajemmaksi lautui,
+mikäli nous, ois Intiankin mailla
+ihailtu ollut vuoksi korkeutensa.
+
+»Siunattu kotka, jok' et puusta tästä
+puraise,[367] vaikk' ois suloinen sen maku;
+näät jälkeenpäin se pahoin vatsaa vääntää!»
+
+Näin toiset riemuitsi puun alla vankan.
+Ja peto kaksisyntyinen tuo virkkoi:
+»Niin kaiken oikeuden siemen säilyy.»[368]
+
+Ja vetotankohonsa kääntyi, tarttui
+ja siirsi juurelle sen puun tuon paljaan;
+sen sillä sitoi, siihen kiinni jätti.[369]
+
+Kuin kasvit päällä maan--kun suuri valo
+säteilee alas valoon yhtyneenä,[370]
+mi loistaa takaa Kalain tähtimerkin--
+
+ne pursuu, paisuu, sitten uudistaen
+värinsä kukin, ennen kuin on Päivän
+hevoset päässeet toiseen tähtimerkkiin;
+
+niin uudistui puu äsken paljas-oksa,
+nyt väriin vaatehtihe himmeämpään
+kuin ruusun, kirkkaampahan orvokkien.
+
+Tajunnut tuota en, ei myös maan päällä
+soi hymni, jota olennot nää lauloi;
+säveltä sen en sietää loppuun voinut.
+
+Jos voisin kertoa, kuink' uneen painoi
+nuo silmät julmat Syrinx-immen taru,[371]
+nuo silmät, turmiokseen valvonehet;
+
+kuin maalari, mi mallin mukaan maalaa,
+kuvaisin, kuinka uuvahdin ma itse,
+mut kuvatkoon, ken osaa, nukkumisen.
+
+Heräjämisen hetkeen siirryn siksi
+ja kerron, että unen hunnun kirkkaus[372]
+repäisi, joku huus: »Mit' teet sa, nouse!»
+
+Kuin nähdä omenapuun[373] kukkasia,
+joist' enkeleill' on ilo ynnä juhlat
+ijäiset taivahassa, saivat kerran
+
+Johannes ynnä Pietari ja Jakob
+ja toipuivat taas kuullessaan tuon sanan,
+mi murtanut ol' unen raskahamman,[374]
+
+ja harvenneeksi näkivät he seuran:
+Elias poissa oli, poissa Moses
+ja Mestarin myös vaatteet muuttunehet;
+
+näin toinnuin minäkin ja näin tuon Hurskaan,[375]
+mi mua saattoi puron äärtä pitkin;
+kumartuneena ylitsein hän seisoi.
+
+Ma kysyin arkana: »Miss' on Beatrice?»
+Hän vastas: »Katso, alla puun hän istuu,
+varjossa lehtein juuri puhjenneiden.
+
+Näe seura myös, mi häntä ympäröipi;
+muut ylös kanssa aarnikotkan nousi
+viel' ihanamman laulun, soiton soiden.»
+
+En tiedä, haastoiko hän muuta, sillä
+jo eessä silmäini _hän_ seisoi, joka
+mun estänyt ol' aistimasta muuta.
+
+Totuuden maalla[376] yksinään hän istui,
+jätetty vaunuin vartiaksi, jotka
+kaks-hahmo peto puuhun kiinni köytti.
+
+Piiritti häntä parvi seitsen-neito[377]
+käsissä kynttilät, nuo jotka varmat
+etelän tuuliss' on ja pohjanperän.
+
+»Asukas metsän täällä ollos hetki
+ja sitten kanssain kansalainen Rooman,
+sen, jonk' on ensi kansalainen Kristus.
+
+Hyödyksi maailman, mi pahoin elää,
+nyt katso vaunuja, ja mitä näet,
+se kirjoita, kun palajat maan päälle!»
+
+Beatrice näin. Ja minä, orja ollen
+vain hänen käskyjensä, käänsin katseen
+ja mielen, minne ihanainen tahtoi.[378]
+
+Pimeestä pilvestä ei lyönyt tuli
+niin rutto koskaan, saapuessa sateen
+etäisimmästä ilmankartanosta,
+
+kuin Juppiterin linnun[379] liitäväksi
+näin alas puuhun, raadellen sen kuoren
+ja kauniit kukkaset ja uudet lehdet.
+
+Ja vaunuja hän voimain takaa iski;
+ne taipuivat kuin laiva myrskysäässä,
+jot' aallot kahtahanne keinuttavat.
+
+Näin sitten kuinka vaunukoriin kettu[380]
+sujahti suurten voittovankkurien,
+se näyttänyt ei ruokaa hyvää syöneen.
+
+Mut rangaisten nyt hänen syynsä häijyt
+pois hänet ajoi valtiattareni
+niin nopsaan kuin luut kesti lihattomat.
+
+Ja sitten sieltä, mistä ensin iski,
+laskeusi kotka vaunun-istuimelle
+ja jätti jälkehensä sulkasateen.[381]
+
+Kuin sydämestä, joka vaikeroipi,
+nyt ääni Taivahasta soi, mi sanoi:
+»Voi, laivani, kuin sull' on huono lasti!»
+
+Ja oli kuin maa auennut nyt oisi,
+väliltä pyöräin lohikäärme[382] noussut,
+mi purstollansa vaununpohjan puhkas.
+
+Ja niinkuin ampiainen vetää taapäin
+otansa, purston perettäin hän pohjaa
+myös osan otti, vaipui syvyytehen.
+
+Mi jäi, sen kuin maan hyvän heinä peittää
+nuo peitti höyhenet, jotk' ehkä suodut
+hyvässä, siveässä mieless' oli,
+
+ja peittyi vaunut, peittyi pyörät kaksi,
+ja vehmar, kaikki tuo niin nopsaan, että
+kauemmin pitää suuta auki huokaus.
+
+Rakennus pyhä,[383] muuttuneena siten,
+ulotti päitä itsestään: yks kasvoi
+kuhunkin kulmaan, kolme vehmarohon.
+
+Kuin härjänsarvet oli jälkimmäiset,
+mut muiden otsass' oli vain yks sarvi;
+ei moista hirviötä nähty koskaan.
+
+Niin varmana kuin linna kukkulalla
+sen päällä istui portto[384] häpeemätön,
+kuin silmät oli joka suuntaan alttiit.
+
+Ja hänen vierellään, kuin ettei naista
+häneltä vietäis, seisoi peikko[385] suuri,
+he silloin tällöin toistaan suutelivat.
+
+Mut kun tuo harhaileva, ahnas katse
+minuhun kääntyi, julma rakastaja
+kiireestä kantapäähän ruoski häntä;
+
+vihassa sitten, mustasukkaisena
+irroitti hirviön ja kiskoi kanssaan
+niin kauas, että metsä suojas minut
+
+jo portolta ja kummitukseltakin.
+
+
+
+
+Kolmasneljättä laulu
+
+
+»_Deus, venerunt gentes_»[386] itkein alkoi
+suloista virttä vuorotella naiset,
+ja milloin kolme, milloin neljä lauloi.
+
+Beatrice hellä, huokaavainen heitä
+niin kuuli kalpeana, että surrut
+enempi Maaria ei ristin alla.
+
+Mut koska vaikenivat toiset neitseet,
+hän nousi korkeana, kasvoiltansa
+kuin tulenleimaus, ja sanat virkkoi:
+
+»_Modicum, et non videbitis me,
+et iterum_,[387] ah, siskot armahaiset,
+_modicum, et vos videbitis me_.»
+
+Hän sitten eellään heidät käski käymään,
+vain viittas seuraamahan mun ja Naisen[388]
+ja Viisaan, joka joukkoon jäänyt oli.
+
+Näin kulki eespäin, enkä usko, että
+hän kymment' astunut ol' askeltakaan,
+kun silmänsä hän iski silmihini
+
+ja tyynnä hahmoltansa mulle haastoi:
+»Nopeemmin riennä, että valmis olet
+sa kuuntelemaan, jos ma kanssas puhun!»
+
+Kun olin siinä, missä olla piti,
+hän virkkoi: »Veli, miks et tohdi mitään
+kysyä, vaikka kuljet vierelläni?»
+
+Kuin joskus eessä esimiesten haastaa
+on pakko liikaa kunnioittavaisten
+eik' ääni lähde läpi hampainen,
+
+niin kävi mun, mi sammalkielin loime
+nyt lausumaan: »Madonna, tarpeheni
+te hyvin tunnette ja niihin avun.»
+
+Hän mulle: »Tahdon, että pelkos ynnä
+häpeäs poistat, etkä enää puhu
+minulle lailla miehen uneksivan.
+
+Sa huomaa: kulho, jonka käärme särki,
+ei ole, oli;[389] mutta tietköön syypää,
+ett' Taivaan kostoa ei torju mikään.
+
+Jää iki ilman perillist' ei kotka,
+mi heitti höyhenensä vankkureihin,
+ne täten tehden hirviöks ja saaliiks.
+
+Ma näen selvään, ja siks siitä kerron:
+lähellä tähtimerkki on, mi antaa
+viel' ajan maailmalle varman, vapaan.
+
+Ja mies tuo _viisisataa viisitoista_,[390]
+Jumalan ase, porton ahnaan tappaa
+ja peikon, joka hänen kanssaan rikkoo.
+
+Puheeni, himmeä kuin Temiin,[391] Sfinksin,
+vain vähän sua vakuuttaa kentiesi,
+kun noiden tapaan kärkensä se kätkee.
+
+Pian tosiseikat todistaa ja päästää
+tään pulman pahan, lailla vellamoiden,
+mut ilman karjan taikka viljan vaaraa.
+
+Sa huomaa: niinkuin sanat nää ma sanon,
+ne kirjoita ja eläville kerro
+elämän sen, mi juoksua on kuoloon.
+
+Ja kun ne kirjoitat, sa muista, että
+et salaa, millaisna puun nähnyt olet,
+mi täällä ryöstetty on kaksi kertaa.[392]
+
+Jokainen, ken sen heelmän, oksan ottaa,
+hän työllä herjaisella loukkaa Luojaa,
+mi pyhään luonut on sen palveluunsa.
+
+Kun siitä söi ens sielu, vuotta viisi
+tuhatta tuost' on tuska, kaiho soinut
+Hänelle, joka syyn sen otti päälleen.
+
+Sun henkes nukkuu, ellei huomaa, miksi
+niin erikoisen korkeaks se kasvoi
+ja miksi nurinpäin sen latva lautui.
+
+Ja jos kuin Elsan[393] veet, ei turhat aatteet
+ois mieltäs saartaneet sen muuttain, kuten
+Pyramus[394] silkkipuunsa, hekkumallaan,
+
+monesta niin jo merkist' ymmärtänyt
+puun tarkoituksen oisit siveellisen
+ja Luojan mielen, kiellossaan vanhurskaan.
+
+Mut koska nään sun järkes kivettyneen
+ja käyneen kivenkarvaiseks, niin että
+sanaini valkeus sun huikaisevi,
+
+kuvina tahdon, vaikk' en kirjaimina,
+tään että kanssas kantaisit kuin sauvaa
+pilgriimi palmulehvin kierrettyä.»
+
+Ma hälle: »Niinkuin leimasin lyö vahaan
+sinetin vaihtumattoman ja lujan,
+sananne aivoni nyt samoin leimaa.
+
+Mut miks niin yli silmänkantamani
+sananne ikävöity lentää, että
+se katoaa, mit' enemmän ma katson?»
+
+»Siks että huomaisit», hän virkkoi, »suunnan,[395]
+jot' olet seurannut, ja oivaltaisit,
+kuink' oppis soveltuu mun sanoihini,
+
+ja näkisit, ett' eroo Luojan teistä
+elonne niin kuin erotettu kauas
+on maasta alhaisesta taivas korkein.»
+
+Ma hälle vastasin: »En muista, että
+ma oudoks oisin teille tullut koskaan,
+ei tuosta mua omatunto soimaa.»
+
+»Ja jos et sitä nyt sa jaksa muistaa»,
+hymyillen virkkoi hän, »sa mielees johda,
+ett' olet tänään Leten[396] vettä juonut.
+
+Ja savusta jos todistaa voi tulen,
+todistaa unhotus tuo juuri syypääks
+sun tahtos, jännitetyn toisahanne.
+
+Sanani totisesti tästälähtein
+niin selvät olkohot kuin järjellesi
+jäykälle niitä ilmoitella sopii.»
+
+Hitaammin kulki kultaloistossansa
+Aurinko kautta puolipäivä-piirin,
+mi muuttaa paikkaa näkökulman mukaan,
+
+kun seitsemän nuo neittä seisahtuivat--
+kuin seisahtuu se, joll' on joukon johto,
+jos tiellä outoa hän jotain äkkää--
+
+äärelle metsän varjon kuolon-valjun,
+min moista Alppein purot kylmät heittää
+all' oksain mustien ja lehväin nuorten.
+
+Ja oli kuin ois heidän eessään juossut
+samasta lähteestä Euphrat ja Tigris,
+eroten verkkaan, ystävällisesti.
+
+»Oi kunnia, oi valkeus ihmisheimon!
+Mit' on nää veet, jotk' alkuhettehestä
+samana hersyy, haarautuu ja katoo?»
+
+Sain vastaukseksi: »Mateldaa pyydä,
+hän että selittäis sen sulle.» Lausui
+nyt niinkuin se, mi syytä luotaan torjuu,
+
+tuo kaunis Nainen: »Tään ja paljon muuta
+sanonut hälle oon ja varma olen,
+hält' ettei vienyt sitä Leten vesi.»
+
+Beatrice näin: »Hält' ehk' on sielun silmät
+huolesta suuremmasta sumentuneet,
+mi usein uuvuttavi muiston kaiken.
+
+Mut kas, Eunoë tuolla vieno virtaa;
+vie sinne hänet, siellä virkistäös
+voimansa voipunehet kuin on tapas.»
+
+Kuin kursaile ei sielu ylväs, jalo,
+vaan toisen tahdosta luo tahdon oman,
+kun viittaus tuon vain on selvittänyt,
+
+niin tarttui kätehein tuo kaunis Nainen,
+läks liikkumaan ja Statiukselle virkkoi
+hän lailla vallattaren: »Myötä tule!»
+
+Lukija oi, jos kirjoittaa ois tilaa
+minulla vielä, laulaisin ma juomaa[397]
+suloista, jot' en kyllin juoda voinut.
+
+Mut koska täydet ovat lehdet kaikki
+mun aikomani tähän toiseen Lauluun,
+ei taiteen lait mun salli laajentua.
+
+Palasin luota pyhäin lainehien
+ja olin uudistunut, niinkuin nuortuu
+puu nuori saatuansa lehdet uudet,
+
+ja puhdas, altis nousemaan nyt tähtiin.
+
+
+
+
+VIITESELITYKSET
+
+
+1. laulu
+
+[1] »Meret julmat», Helvetin pimeys ja kauhut, joita näkemästä Dante
+Vergiliuksen opastamana nyt on tullut taas kirkkaan avoimen taivaan
+alle, Kiirastulen vuoren juurelle.
+
+[2] Kalliope, yksi runottarista, ylevämmän (eeppisen) laulurunouden
+edustaja.
+
+[3] Thessalian kuninkaan Pieroksen yhdeksän tytärtä, jotka haastoivat
+runottaret kilpalaulantaan kanssaan, mutta hävisivät kilvan ja
+röyhkeytensä rangaistukseksi muutettiin harakoiksi.
+
+[4] Ensi piiri = kuun piiri.
+
+[5] Venus, tässä aamutähtenä.
+
+[6] »Tähteä näin neljä». Nähtävästi Dante tarkoittaa tällä
+tähtisikermällä neljää kardinaalihyvettä (viisaus, oikeus, urhoollisuus
+ja kohtuullisuus). Ainoastaan ensimmäinen ihmispari on paratiisissa
+olonsa aikana, viattomuuden tilassa nähnyt sen loistavan. Maallisen
+paratiisin ajateltiin näet sijaitsevan Kiirastulen vuoren huipulla.
+
+[7] Ukko on Cato Utikalainen, joka surmasi itsensä vuonna 46 eKr. (ks.
+S. 8, s. 5.) päästäkseen näkemästä Rooman tasavallan kukistumista
+Caesarin voiton jälkeen. Itsemurhaajana ja pakanana hänen olisi pitänyt
+olla Limbuksessa, Helvetin esipihassa, mutta Dante kunnioitti suuresti
+Catoa hänen miehekkäitten hyveittensä takia ja asetti hänet sen vuoksi
+sopivana miehenä Kiirastulen vuoren vartijaksi. Viimeisellä tuomiolla,
+jolloin sielut jälleen saavat kirkastetut ruumiinsa ja puhdistuminen
+kiirastulessa lakkaa, Catokin pääsee nauttimaan taivaan riemusta.
+
+[8] »Nainen», Beatrice, Danten nuoruuden lemmitty, joka runoelmassa
+edustaa korkeinta, jumalallista viisautta ja armoa.
+
+[9] Martia, Caton puoliso, joka Vergiliuksen ja muiden kanssa, joiden
+ainoana syntinä on ollut uskon puute, asustaa Limbuksessa.--Minos,
+manalan tuomari, tuomitsee ainoastaan niitä, joiden olinpaikka on
+Limbuksen alapuolella.
+
+[10] »Virran pahan», Akeronin, tuonelan joen.
+
+[11] Danten tunnustus: hän ei tunne itseään täysin vapaaksi kateudesta,
+mutta enemmän ylpeyden, alemman piirin syntiin syypääksi.
+
+[12] Kaisla, nöyryyden ja kärsivällisyyden vertauskuva.
+
+[13] »Ensi vartia», enkeli, joka vartioi pääsyä vuoren ensimmäiseen
+puhdistuspiiriin.
+
+[14] Danten Kiirastuli on korkea, kartion muotoinen vuori, joka
+sijaitsee pyöreällä, kaislojen ympäröimällä saarella. Saaren ajateltiin
+olevan ainoa maa läntisellä pallonpuoliskolla. Itse vuori, alhaalta
+jyrkempi, ylhäältä loiva, on jaettu seitsemään vyönä kiertävään
+penkereeseen eli piiriin, jotka vastaavat katolisen opin seitsemää
+kuolemansyntiä, ylpeyttä, kateutta, vihaa, (henkistä) laiskuutta,
+ahneutta, mässäystä ja lihan himoa.
+
+[15] Helvetin huuruista ja hänen omista kyyneleistään.
+
+[16] Vihjaus Odysseukseen, joka ei koskaan palannut.
+
+[17] »Tuon toisen», Caton.
+
+
+2. laulu
+
+[18] Dante olettaa, että Kiirastulen vuori ja Jerusalem ovat toistensa
+antipodit, joten niillä on yhteinen horisontti, ja kun aurinko laskee
+Jerusalemissa on Kiirastulen vuorella auringon nousu. Ganges-virralla,
+joka Danten maantieteen mukaan sijaitsee 90 astetta Jerusalemista itään,
+on keskiyö. Vaa'an tähtikuvio kulkee tällöin meridiaanin poikki, mutta
+syksyn alussa, kun yö tulee pitemmäksi, »kun voittaa», »putoaa se sen
+kädestä»--joutuu päivällä auringon kanssa taivaalle ja on näkymätön.
+
+[19] Daavidin 114:n psalmin alkusanat »Kun Israel Egyptistä läksi»,
+sovitettuina tässä niitä sieluja varten, jotka pelastettuina maallisesta
+orjuudesta pyrkivät vapautta kohti.
+
+[20] Casella, firenzeläinen laulaja ja säveltäjä, Danten ystävä, joka
+kuoli paljon ennen vuotta 1300. Casella selittää etteivät kaikki
+pelastetut sielut pääse heti kuolemansa jälkeen kiirastuleen. He
+kokoontuvat silloin tosin Tiberin alajuoksun varrelle, mutta laivuri ei
+ota heitä kaikkia veneeseen: syyllisyytensä mukaan heidän täytyy odottaa
+lyhempi tai pitempi aika rannalla.
+
+[21] Vuoden 1300 alussa, kolme kuukautta ennen kyseessä olevaa päivää
+antoi paavi Bonifacius panna toimeen riemujuhlat. Niiden mukana tuli
+muutamia anejulistuksia, jotka kumosivat ajalliset rangaistukset ja
+helpottivat pääsyä kiirastuleen.
+
+[22] »Amor, che nella mente mi ragiona», näin alkaa yksi Danten
+kauneimpia canzoneja, johon Casella luultavasti sävelsi musiikin.
+
+
+3. laulu
+
+[23] Järki, oman syyllisyyden tunne, ajaa meitä puhdistukseen ja
+parannukseen, jota Kiirastulen vuori merkitsee.
+
+[24] »Erhe pienin», se vielä maallinen halu, joka oli houkutellut häntä
+kuuntelemaan Casellan laulua.
+
+[25] Vergilius kuoli Brindisissä, mutta keisari Augustus antoi kaivaa
+hänen luunsa haudasta ja viedä ne Napoliin.
+
+[26] Danten käsityksen mukaan taivaan muodosti yhdeksän päällekkäin
+kerrostuvaa, läpinäkyvää kaarta, jotka eivät pimitä toistensa tähtien
+valoa.
+
+[27] Skolastiikka erottaa kaksi tietämisen lajia, »scire quia», tietää,
+että jokin seikka on, ja »scire propter quid», tietää, minkätähden jokin
+seikka on.--Jos me siis olisimme voineet nähdä (tietää) kaiken, eivät
+esivanhempamme olisi langenneet syntiin eikä Sanan lihaksi tuleminen
+olisi ollut tarpeen.
+
+[28] Lerici ja Turbia merkitsevät Genovan lahden ääripisteitä, Lerici
+Genovasta itään, Piazza-lähden rannalla, Turbia lännen puolella, Monacon
+lähellä.
+
+[29] Niiden sieluja, jotka ovat kuolleet kirkon kiroissa eivätkä vielä
+pääse varsinaiseen kiirastuleen.
+
+[30] Manfred, Fredrik II:n poika, Sisilian kuningas, hohenstaufi, joka
+kuoli Beneventossa vuonna 1266, taistelussa Anjoun Kaarlea vastaan.
+Hänen ruumiinsa haudattiin Beneventon sillan korvaan ja ranskalaiset
+sotilaat rakensivat kiviröykkiön sen päälle. Mutta Cosenzan arkkipiispa
+kaivautti ruumiin haudasta ja käski heittää sen Verde-joen rannalle,
+jottei se lepäisi kirkolle kuuluvassa maassa.
+
+[31] Manfredin kaunis tytär oli Constanza, Pietari Aragonialaisen
+puoliso, Fredrikin ja Jaakon, Sisilian ja Aragonian kuninkaitten äiti.
+
+[32] »Muut jos toisin haastaa», nimittäin, että hän pannaan julistettuna
+olisi kadotettujen eikä pelastettujen parissa.
+
+[33] Ilman kirkollisia juhlamenoja (koska hän kuoli paavin kiroissa).
+
+
+4. laulu
+
+[34] Platonikot opettivat, että ihmisessä on kolme itsenäistä,
+eritoimintoista sielua, joilla on paikkansa eri ruumiinosissa.
+
+[35] Noli, kaupunki Genovan lahden rannalla.
+
+[36] San Leo, kaupunki Urbinon herttuakunnassa. Bismantova, korkea vuori
+Lombardiassa Modenan tienoilla.
+
+[37] Ensimmäinen kiirastulen vuoren ensimmäisestä horisontaalisesta
+piiristä.
+
+[38] Castor ja Pollux, Kaksosten tähtikuvio. Jos se olisi ollut
+auringon, »suuren kuvastimen» seurassa, merkitsee: jos oltaisiin kaksi
+kuukautta tuonnempana ajassa, joksi nyt oletetaan kevätpäivän tasauksen
+aikaa.
+
+[39] Koska Ptolemaioksen järjestelmän mukaan auringon paikka maasta
+katsoen oli kuun, Merkuriuksen ja Venuksen yläpuolella ja Marsin,
+Saturnuksen ja Jupiterin alapuolella.
+
+[40] Phaeton, auringon poika, sai antiikin tarun mukaan kerran auringon
+vaunut ajettavikseen, muttei osannut ohjata, vaan oli vähällä polttaa
+maan, jolloin Zeus surmasi hänet salamalla.
+
+[41] Belacqua Firenzestä oli taitava kitarojen ja luuttujen valmistaja,
+mutta »ylen laiska ihminen sekä maallisissa että henkisissä asioissa».
+
+[42] Niiden, jotka olivat viivyttäneet katumuksentekoaan kuolinhetkeensä
+asti, täytyy odottaa elämänsä pituisen ajan ennen kuin he pääsevät
+puhdistumaan.
+
+[43] Koska Kiirastulen vuorella, jonka oletetaan sijaitsevan Tyynessä
+valtameressä Etelä-Amerikan ja Australian välillä, on nyt keskipäivä,
+täytyy Jerusalemissa olla keskiyö ja Marokossa yö.
+
+
+5. laulu
+
+[44] »Alemman tuon», Danten, joka kulki Vergiliuksen takana ylös vuorta.
+
+[45] Nämä ovat niiden sieluja, jotka ovat saaneet surmansa
+väkivaltaisesti saamatta synninpäästöä, mutta kuollessaan vielä katuneet
+ja antaneet anteeksi vihamiehilleen.
+
+[46] Miserere, Daavidin 51. psalmi: »Armahda minua, Jumala».
+
+[47] »Voi hyödyttää», kehoittamalla heidän maan päällä olevia omaisiaan
+ja sukulaisiaan esirukouksiin heidän puolestaan.
+
+[48] Puhuja on Fanosta kotoisin oleva Jakob del Cassero, joka
+toimiessaan Bolognan podestana (1297) joutui rajakreivi Azzo III
+Esteläisen vihoihin, kun tämä halusi anastaa Bolognan. Azzo surmautti
+Casseron hänen oleskellessaan pari vuotta myöhemmin Padovassa, Oriacon
+luona.
+
+[49] Maa, jota tarkoitetaan, on Marc Antona, jossa Fano sijaitsee.
+
+[50] »Antenorin poikain», padovalaisten, joiden kaupungin troijalaisen
+Antenorin kerrotaan perustaneen. Antenor taas oli tarun mukaan
+isänmaanpetturi, joka kavalsi Troijan kreikkalaisille.  [51] Mira,
+kaupunki Brenta-joen varrella, Padovasta hiukan itään.
+
+[52] Buonconte, Helvetin XXVII laulussa mainitun kreivi Guido da
+Montefeltron poika. Hän kaatui Campaldinon luona vuonna 1289
+taistellessaan Arezzon ghibelliinien kanssa Firenzen guelfejä vastaan.
+Hänen ruumistaan ei löydetty taistelukentältä. Giovanna, hänen
+puolisonsa ei liene siitä välittänyt eikä myöskään huolinut toimittaa
+sielunmessua hänelle.
+
+[53] Luostar-talo, Camaldolin luostari.
+
+[54] Siinä, missä Archiano laskee Arno-jokeen.
+
+[55] Danten aikana uskottiin pahojen henkien voivan synnyttää myrskyjä
+ja muita luonnonilmiöitä.
+
+[56] Pratomagno, nykyään Pratovecchio, erottaa Arnon laakson
+Gasentinosta.
+
+[57] »Kymiin kuninkaallisehen», Arno-jokeen.
+
+[58] Pia Guastelloni, jalo sienalaisnainen, toisissa naimisissa
+varakkaan aatelismiehen Nello della Pietran kanssa. Nello epäili
+vaimoaan aviorikoksesta ja surmautti hänet eräässä linnassaan
+Maremmassa, huhun mukaan paiskauttamalla hänet ikkunasta.
+
+
+6. laulu
+
+[59] Benincasa, Arezzosta kotoisin oleva oikeusoppinut 1200-luvun
+loppuvaiheilla. Hän antoi Sienan podestana tuomita kuolemaan ja
+mestauttaa muutamia rosvoritareita, jonka jälkeen Ghino di Tacco, yhden
+mestatun veli surmasi hänet.
+
+[60] Tarkoittanee firenzeläistä Giacco de' Tarlatia joka joko paetessaan
+tai ajaessaan takaa joutui Arno-jokeen ja hukkui.
+
+[61] Fredrik Novello, toscanalainen, kreivi Guido Novellon poika, jonka
+jokin vihamies surmasi vuonna 1291. Eräissä vanhoissa kommenteissa
+sanotaan: »Hän oli hyvä mies, sentähden Dante hänet mainitsee».
+
+[62] Pisan mies, Farinata de' Scornigiani, joka surmattiin 1200-luvun
+lopulla. Joidenkin tietojen mukaan hänet murhasi kreivi Ugolino, josta
+puhutaan Helvetin XXXIII laulussa.
+
+[63] Marzucco, edellämainitun Farinatan isä, jonka tiedetään vuonna 1287
+ruvenneen fransiskaanimunkiksi. Poikansa murhan jälkeen kerrotaan hänen
+kehoittaneen sukuja sovintoon, jopa suudelleen murhaajan kättä. Toisten
+mukaan hän kuuluu miehekkäästi astuneen poikansa murhaajan kreivi
+Ugolinon eteen ja taivuttaneen tämän sallimaan haudata murhatun.  [64]
+Pier dalla Broccia, Ranskan kuninkaan Filip III:n kamariherra ja
+suosikki 1270-luvulla. Kuningatar Maria Brabantilainen syytti häntä
+petoksesta ja hirtätti hänet.
+
+[65] Tarkoittanee säettä Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa: Desine fata
+deum flecti sperare precando--Älä toivo voivasi rukouksin muuttaa
+jumalten päätöstä.
+
+[66] Sordello, kuulu mantovalainen trubaduuri, joka 1200-luvulla runoili
+provencen kielellä.
+
+[67] Keisari Justinianuksen aikana (527-565) pääsi roomalainen oikeus
+korkeimpaan täydellisyyteen. Sentähden Justinianus oli Dantelle
+lainsäädännön ja laillisuuden esikuva anarkismia vastaan.
+
+[68] »Antakaa keisarille, mikä keisarin on».
+
+[69] »Hepo», Italia.
+
+[70] Keisari Albert I, habsburgilainen, jonka hänen veljenpoikansa
+surmasi vuonna 1308. Hänen isänsä oli Rudolf Habsburgilainen, jota Dante
+soimaa siitä, että hän oli lyönyt laimin roomalaisen keisarin
+velvollisuudet ja jättänyt Italian ilman hallitusta puolueriitojen
+uhriksi.
+
+[71] »Valtakunnan yrttitarha», Italia.
+
+[72] Italialaisia aatelissukuja.
+
+[73] Santafiora, muuan Sienan seudulla sijaitseva linna, jonka omistajat
+olivat riidassa sienalaisten kanssa.
+
+[74] Luultavasti Marcellus, joka asettui Caesaria vastaan.
+
+[75] Viitannee siihen, että puolueet usein vuorottain karkoittivat
+toisensa kaupungista.
+
+
+7. laulu
+
+[76] Helvetin esipiha, Limbus, jossa pakanat ja kastamattomat lapset
+oleskelivat. He eivät tunteneet kristillisiä eli ns. teologisia hyveitä,
+mutta harjoittivat kyllä omia moraalisia hyveitään.
+
+[77] Salve Regina, kirkollinen hymni neitsyt Marialle.
+
+[78] Ottokar, Böömin kuningas (1253-1278) oli Rudolf Habsburgilaisen
+vastustaja, mutta joutui pian alakynteen. Danten arvostelu Ottokarista
+ja hänen pojastaan Venzel IV:stä näyttää perustuvan vääriin huhuihin
+heidän kunnostaan. Venzelin hallitusta (1278-1305) pidetään yleensä
+parempana kuin Ottokarin.
+
+[79] »Nykänenä», Filip III Rohkea, Ranskan kuningas (1270--1285). Hän
+puhuu Navarran kuninkaan Henrik III:n Paksun kanssa, joka oli Danten
+vihaaman Filip Kauniin appi. Sodassa Pietari III:ta Aragonialaista
+vastaan täytyi Filip III:n paeta, koska hänen laivastonsa oli lyöty. Hän
+kuoli tällä pakoretkellä Perpignanissa.--Kumpikin on murheissaan Filip
+Kauniista, joka oli edellisen poika, jälkimmäisen vävy.  [80]
+»Vankkavartinen», Pietari III Aragonialainen, Manfredin vävy, joka
+riisti Ranskalta jälleen Sisilian. Hän kuoli vuonna 1285.
+»Suurinokkainen» on Anjoun Kaarle, Napolin kuningas, jota paavi käytti
+tuhoamaan Hohenstaufien keisarihuonetta. Se että Dante, joka oli
+Hohenstaufien suuri ihailija, asettaa hänet Kiirastuleen eikä
+Helvettiin, johtunee siitä, että Dante näki hänen
+hallitsijanominaisuuksissaan ja tavoissaan lieventäviä
+asianhaaroja.--Huomattava on myös kuinka entiset vihamiehet kuten Rudolf
+ja Ottokar, Pietari Aragonialainen ja Anjoun Kaarle täällä seurustelevat
+ystävällisessä sovussa--merkki siitä, että kaikki riidat ovat täällä
+tauonneet.
+
+[81] Alfons I Aragonialainen, Pietarin vanhin poika ja seuraaja vuonna
+1285. Hän kuoli 20-vuotiaana vuonna 1290. Dante suosi häntä, kun taas
+Pietarin kaksi muuta poikaa, Jaakob ja Fredrik olivat hänelle
+vastenmielisiä. Nämä kyllä perivät isänsä valtakunnan, mutta eivät sitä
+mikä oli parasta, isän avuja.
+
+[82] Samoinkuin Jaakobin ja Fredrikin kohdalla Pietari III:n suku oli
+huonontunut, samoin oli Anjoun Kaarlen seuraajien Kaarle II:n ja
+Provencen kreivin Raimundin kohdalla asian laita.
+
+[83] Constanzan mies, ks. S. 21, s. 4 ja seur.
+
+[84] Margaretan ja Beatricen, kreivi Raimundin tyttärien puolisot olivat
+Ranskan kuningas Ludvig IX ja Anjoun Kaarle.
+
+[85] Henrik III, Englannin heikko ja hurskasmielinen kuningas, joka
+kuoli 1272. Hänen urhealla pojallaan Edvard I:llä (1272-1307) on
+maineikas sija Englannin historiassa.
+
+[86] Vilhelm, Monferraton rajakreivi oli sotainen ghibelliinipäällikkö,
+mutta joutui vankeuteen koettaessaan pitää kurissa Alessandrian
+kaupunkia. Hän kuoli vankilassa 1292. Hänen tappionsa johdosta joutuivat
+hänen omistamansa maat Monferrato ja Canavese (Pon varrella) kärsimään.
+
+
+8. laulu
+
+[87] Kirkollisen hymnin alkusanat: »Ennenkuin valot sammuvat rukoilemme
+me sinua».
+
+[88] Enkelit ovat paratiisin vartijoita, keruubeja. Heidän miekkansa
+merkitsee Jumalan vanhurskautta, mutta niiden kärjet ovat hänen armonsa
+katkaisemat. Niitä ei ole tarkoitettu hyökkäykseen, vaan ainoastaan
+puolustukseen.
+
+[89] Pisalainen Nino Visconti, Helvetissä mainitun kreivi Ugolinon
+tyttärenpoika, oli jonkun aikaa Galluran kihlakunnan tuomarina
+Sardiniassa. Hänet karkoitettiin myöhemmin guelfinä Pisasta ja hän otti
+sitten Firenzen ja Luccan guelfien kanssa osaa eri sotaretkiin
+kotikaupunkiaan vastaan. Kuoli vuonna 1296.
+
+[90] Johanna, Ninon tytär.
+
+[91] Ninon leski Beatrice d'Este, meni uusiin naimisiin milanolaisen
+Galeazzo Viscontin kanssa vuonna 1300. Tässä avioliitossa häntä kohtasi
+joukko onnettomuuksia, mm. maastakarkoitus 1302-11, eikä hänen suhteensa
+mieheensä liene ollut kovin hyvä.--Viscontin suvun vaakunassa oli
+kuvattuna käärme, Galluran vaakunassa kukko.
+
+[92] Neljä tähteä, neljä kardinaalihyvettä. Kolme tähteä, kristilliset
+hyveet.
+
+[93] Konrad Malaspina nuorempi, Valdimagran rajakreivi. Valdimagra on
+laakso Luccan ja Genovan välillä. Dante tunsi Malaspinan vain maineelta.
+
+[94] Malaspina-suvun ylistys johtunee siitä, että Dante sai maanpakonsa
+(1306) aikana nauttia tämän talon vieraanvaraisuutta, luultavasti
+Moroello Malaspinan luona, jolle Danten kerrotaan omistaneen
+Kiirastulensa.
+
+[95] »Pahan päämies», paavi Bonifacius VIII.
+
+[96] Tässä ja seuraavissa säkeissä Konrad Malaspina ennustaa Danten
+maanpaon, seitsemän vuotta vuodesta 1300 laskien, jollei Jumalan oikeus
+päätä toisin.
+
+
+9. laulu
+
+[97] Titone oli tarun mukaan aamuruskon, Auroran puoliso. Mutta koska
+tässä on kysymys yön tulosta lienee Dante, kuten monet otaksuvat,
+tarkoittanut Titonen jalkavaimolla sitä sarastusta, joka näyttäikse
+ennen kuun nousua.
+
+[98] Kylmä eläin, Skorpioni, jota sanotaan kylmäksi joko siksi että se
+on kylmäverinen eläin tai siksi, että aurinko vasta myöhään syksyllä on
+Skorpionin tähtikuviossa.
+
+[99] Yön askel = tunti.
+
+[100] Kaikki viisi: Dante, Vergilius, Sordello, Nino ja Konrad
+Malaspina.
+
+[101] Viittaus onnettoman Proknen taruun; jumalat muuttivat hänet
+pääskyseksi.
+
+[102] Aamu-unien uskottiin yleensä toteutuvan.
+
+[103] »Tulen kotiin», tulen piiriin, jonka senaikuinen fysiikka sijoitti
+maan ja kuun piirin välille.  [104] Kentauri Keiron kasvatti Akilleusta
+Thessaliassa, mutta kun puhkesi Troijan sota, jossa Akilleuksen
+ennustuksen mukaan piti kaatuman, hänen äitinsä vei hänet unessa
+Skyros-saarelle ja puki tytöksi. Odysseus keksi hänet kuitenkin ja vei
+Troijaan.
+
+[105] Lucia, Jumalan ilmoittava armo. Dante näki unessa Lucian kotkan
+hahmossa.
+
+[106] Kolme porrasta merkitsee katumuksen kolmea astetta: ensimmäinen
+aste on itsensä (oman syyllisyytensä) tuntemus; toinen on katuvan
+sydämen masennustila; kolmas merkitsee katumusvalmiutta hyvityksen
+(hyvien tekojen) kautta.
+
+[107] »P:tä seitsemän», katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä, jotka
+yksi kerrallaan pestään pois Kiirastulen vuoren seitsemässä piirissä.
+P = latinan peccatum (synti) -sanan alkukirjain.
+
+[108] Skolastiikan mukaan on taivaan valtakunnan avaimia kaksi: toinen,
+hopeinen avain merkitsi taitoa erottaa arvoton arvottomasta (scientia
+discernendi), toinen, kultainen Kristuksesta lähtevää valtaa vapauttaa
+tai tuomita kadotukseen (potestas judicandi).
+
+[109] Tarpeian vuorella (Capitoliumilla) säilytettiin Rooman valtion
+aarteita. Caesar antoi murtaa auki aarrekamarin huolimatta tribuuni
+Metelluksen urhoollisesta vastustuksesta. Lucanuksen mukaan kumahti koko
+vuori tällöin raskaan oven jysähdyksestä.
+
+[110] Ns. Ambrosiuksen kiitosvirsi: »Me kiitämme sinua, Jumala...».
+
+
+10. laulu
+
+[111] Polykletus (Polykleitos), kuuluisa kreikkalainen kuvanveistäjä,
+syntynyt n. 480 eKr.
+
+[112] Enkeli Gabriel, joka ilmoitti Marialle, että tämä oli synnyttävä
+Vapahtajan.
+
+[113] »Nainen», Neitsyt Maria, joka tunnustautuu Jumalan piiaksi (Ecce
+ancilla dei).
+
+[114] Ks. 2. Samuelin kirja 6:6-7.
+
+[115] »Psalmin-seppo», kuningas Daavid. Vrt. 2. Sam. 6:14.
+
+[116] Mikhal, Saulin tytär, Daavidin puoliso. Vrt. 2. Sam. 6:16.
+
+[117] Tarina siitä, kuinka keisari Trajanus keskeytti sotaretkensä
+siksi, kunnes oli kostanut erään köyhän lesken pojan surman, esiintyy
+Paavali Diakonilaisen kirjoittamassa Gregorius Suuren elämäkerrassa.
+Kerrotaan lisäksi, että kun paavi Gregorius kulki kerran Forum
+Trajanumin yli, hänen mieleensä muistui tuo tarina ja rukouksen voimalla
+hän sai hyvän keisarin vapautetuksi Helvetistä.
+
+[118] Tässä piirissä katuvat ylpeät. Heidän rangaistuksensa on heidän
+synneillensä vastakkainen. Nöyrässä, kyyryssä asennossa kulkien he
+tuntevat kuinka vähän heillä oli maailmassa ylpeilemisen syytä.
+
+
+11. laulu
+
+[119] Humbert l. Omberto Aldobrandeschi, Santafioren kreivi, jonka
+ylpeys herätti sienalaisissa sellaisen vihan, että he surmauttivat hänet
+Campagnaticon linnassa 1259.
+
+[120] Oderisi, kuuluisa miniatyyrimaalari Agubbiosta (Gubbiosta) oli
+Danten ja Giotton ystävä. Benvenuto Imola kertoo, että hän oli omasta
+taiteestaan niin ylpeä, että ylenkatsoi muita taiteilijoita. »Enluminer»
+(it. miniare), taito maalata vesiväreillä norsunluulle tai
+pergamentille. Vähän myöhemmin esiintyvää Franco Bolognalaista pidetään
+yleensä Oderisia etevämpänä.
+
+[121] Cimabue ja Giotto, kuuluisia Danten aikaisia taidemaalareita.
+
+[122] Edellinen Guido lienee Guido Cavalcanti (kuollut v. 1302), aikansa
+huomattavimpia runoilijoita. Hänet voitti Guido Guinicelli Bolognasta
+(eli vuosina 1230-1276), uuden koulun (dolce stil nuovon) edelläkävijä,
+joka kuoli maanpaossa. Miehellä, joka voittaa molempien kunnian Dante
+tarkoittaa ilmeisesti itseään.
+
+[123] Provenzan Salvani, mahtava sienalainen porvari 1260-luvulla, johti
+ghibelliiniläisen Sienan joukkoja Montapertin taistelussa, jossa
+Firenzen guelfit kärsivät verisen tappion. Vuonna 1269 hän joutui
+firenzeläisten käsiin ja muuan hänelle vihamielinen sienalainen surmasi
+hänet.
+
+[124] Anjoun Kaarle oli ottanut erään Salvanin ystävän vangiksi. Kun
+Kaarlen vaatima lunastussumma oli liian korkea Salvanin maksaa, Salvani
+kerjäsi Sienan torilla kokoon vaaditun summan.
+
+[125] Viittaa Danten maanpakolaisuuteen, jolloin hänen itsensä oli
+turvauduttava toisten hyväntahtoisuuteen.
+
+
+12. laulu
+
+[126] Tässä seuraavat kuvat ovat esimerkkejä rangaistusta ylpeydestä:
+saatana, joka syöksyy alas taivaasta; satakätinen Briareus (gigantti),
+joka soti Jupiteria vastaan ja jonka Jupiter antoi salamansa sinkauttaa
+manalaan; muita gigantteja Olympian jumalten voittamina; Nimrod Baabelin
+tornin juurella; Niobe neljäntoista lapsensa keskellä, joista hän
+ylpeili ja jotka jumalat kostoksi surmasivat; Saul Gilboan vuorilla,
+joista Daavid lauloi: »älköön tulko kastetta eikä sadetta teidän
+päällenne»; Arakne hämähäkiksi muutettuna, koska hän rohkeni kehruussa
+kilvoitella Minervan kanssa; Rehabeam, joka ruoskien sijasta tahtoi
+kurittaa kansaa skorpioneilla ja jonka kapinan noustua täytyi paeta (I
+Kun. 12:11 ja 18.); Alkmeon, joka tappoi äitinsä Eriphylen, koska tämä
+kaulavitjojen takia oli antanut ilmi puolisonsa Amphiaroksen; Sanherib,
+jonka hänen poikansa tappoivat Niniven temppelissä (2. Kun. 19:37);
+skyyttiläiskuningatar Tomyris, joka voitettuaan Kyyroksen pisti tämän
+poikkihakatun pään ihmisverellä täytettyyn nahkasäkkiin; Holoferneen
+pakeneva sotajoukko päällikkönsä päätön ruumis mukanaan (Juuditin kirja
+13).
+
+[127] »Päivän kuudes piika», kuudes tunti auringonnoususta laskettuna,
+siis tässä keskipäivä.
+
+[128] Dante vertaa polkua, joka johtaa hänet ensimmäisestä piiristä
+toiseen nykyään hävinneihin portaihin, jotka lähellä »hyvin hallittua
+paikkaa» (ivallisessa mielessä Firenzeä) johtivat Ponte Rubacontelta San
+Miniaton vuorikirkkoon.
+
+[129] »Autuaita ovat hengessään köyhät», Kristuksen vuorisaarnan
+ensimmäiset sanat sovitettuna ylpeyden synnistä puhdistuneille. Joka
+kerta siirryttäessä piiristä toiseen mainitsee Dante jonkin vuorisaarnan
+autuaaksijulistuksista, joka on vastakkainen taakse jääneen piirin
+synnille.
+
+
+13. laulu
+
+[130] Lyijyntumma väri merkitsee kateuden syntiä.
+
+[131] »Heillä ei ole viiniä», Marian sanat Kaanan häissä.
+
+[132] »Orestes olen», viittaus Oresteen ja Pyladeksen uhrautuvaiseen
+ystävyyteen. Kun Pyrrhos tahtoi rangaista Orestesta, Pylades ilmaisi
+itsensä Oresteeksi, mutta samassa astui Orestes esiin ja huusi: »Minä
+olen Orestes».
+
+[133] »Päähän sovituksen polun», kateuden piirin uloskäytävään.
+
+[134] Kateelliset saavat tuta rangaistuksen silmissään, koska he ovat
+kierosti katselleet toisten onnea.
+
+[135] »Toden kaupungin», taivaan.
+
+[136] Saphia, muuan arvossapidetty sienalaisnainen. Hän eli maanpaossa
+kun Sienan ghibelliinit kärsivät vuonna 1269 vaikean tappion. Linnassaan
+Pigeziossa, joka oli lähellä taistelukenttää, kerrotaan hänen seuranneen
+kamppailua ja iloinneen suuresti sienalaisten tappiosta. Sentähden Dante
+vertaa häntä hupsuun mustarastaaseen, joka tammikuussa kun ilma tuli
+leudoksi huudahti: »Talvi on ohitse, minä en pelkää sinua enää, Jumala!»
+
+[137] Pier Pettinagno (Pettinajo), hurskas sienalainen erakko, jota jo
+eläessään kunnioitettiin pyhimyksenä.
+
+[138] Talamone, linna ja satama Maremmassa, jonka hankittuaan
+sienalaiset vuonna 1305 yrittivät perustaa mahtavan merivallan. Paikka
+oli kuitenkin niin epäsuotuisa, että yritys raukesi. Suuret rahasummat
+olivat menneet hukkaan ja monet ihmiset, mm. monet sienalaiset amiraalit
+menettäneet henkensä.
+
+[139] »Dianaa etsein». Toinen typerä teko, josta Dante syyttää
+sienalaisia, oli seuraava: kaupungin alitse piti juokseman muuan
+Diana-jumalattarelle pyhitetty lähde. Sienalaiset tahtoivat löytää sen
+ja uhrasivat suuria summia kaivaustöihin, toisin sanoen pelkkään satuun.
+
+
+14. laulu
+
+[140] »Vuo pieni», Arno-joki, joka saa alkunsa Falteronen vuorelta
+Apenniineilta ja laskee n. 120 ital. peninkulman päässä alkulähteestään
+mereen. Firenze on Arnon varrella.
+
+[141] Kirke muutti Odysseuksen seuralaiset sioiksi.
+
+[142] »Röhkysiat» (ital. porci), Casentinossa, Arnon alkujuoksun
+varrella olevan Porciano-linnan omistajat, jotka olivat kuuluja
+eläimellisestä ahmattiudestaan. Danten kerrotaan istuneen vankina
+mainitun linnan tornissa.
+
+[143] »Piskit pienet», Arezzon porvarit. Vaikka Arezzo oli Toscanan
+vähemmän mahtavia kaupunkeja, sillä oli kuitenkin huomattava osuus
+ghibelliinipuolueen riidoissa guelfien kanssa.--Arno, jota Dante vertaa
+tässä koiraan, kääntää Arezzon kohdalla ikäänkuin halveksuen suuntaansa.
+
+[144] »Sudet», firenzeläiset, joita Dante usein soimaa ahneudesta.
+
+[145] »Ketut», viekkaat pisalaiset.
+
+[146] Brettinorolainen Guido del Duca puhuu Rinieri da' Calbolin kanssa.
+Jälkimmäisen sanotaan olleen Parman podestana vuonna 1252. Hänen
+pojanpoikansa Fulcieri da'Calboli oli podestana Firenzessä (»metsässä
+turman»), jossa hän voitokkaan mustan puolueen lahjomana otatti vangiksi
+ja julmasti surmautti useita valkeita.
+
+[147] »O ihmisheimo...». Tämä kysymys selitetään seuraavassa laulussa,
+s. 91-92.
+
+[148] Jaloluontoisia, anteliaita romagnalaisia 1200-luvulla.  [149]
+Fabbro Lambertaccio Bolognasta, toisten mukaan seppä, toisten
+sotilas.--Bernardino Fosco Faerzasta, talonpojan poika, mutta
+viisautensa ja miellyttävien puheittensa tähden suuresti arvostettu.
+
+[150] Anteliaita ja arvossa pidettyjä aatelissukuja Brettinoron
+kaupungissa Romagnassa. 1200-luvun lopulla kaupunki menetti jaloimmat
+sukunsa (ks. S. 87, s. 7-9). Traversarit ja Anastagit loistivat
+Ravennassa.
+
+[151] Romagnan kaupunkeja, joilla siihen aikaan oli omat kreivinsä.
+
+[152] Mainardo Pagani, Imolan ja Faenzan herra, jota kavaluutensa ja
+pahuutensa takia kutsuttiin »piruksi». Kuoli v. 1302.--Ugolino
+de'Fantoli, tunnettu hyvyydestään, viisaudestaan ja urhoollisuudestaan.
+
+[153] Kainin sanat (I Moos. 4:14).
+
+[154] Aglauros, tarun mukaan ateenalaisten kuninkaan Erekhteusin tytär.
+Kadehti sisartaan, jonka Merkurius tahtoi ottaa puolisokseen, jonka
+tähden hänet muutettiin kiveksi.
+
+
+15. laulu
+
+[155] Auringonlaskuun oli vielä kolme tuntia aikaa, kello oli siis noin
+kolme iltapäivällä ja samaan aikaan oli Italiassa keskiyö.
+
+[156] »Autuaita ovat laupiaat» (Matteuksen evankeliumi 5:7).--»Iloitse,
+ken voitat», vrt. Matteuksen evankeliumi 5:12. »Iloitkaa ja riemuitkaa,
+sillä palkkanne on suuri taivaassa».
+
+[157] Lempeyden ja sovituksen esimerkkejä: Maria tapaa temppelissä
+kadonneen Jeesuslapsen etsittyään häntä Johanneksen kanssa kolme päivää
+(Luuk. 2:48); Peisistratos, Ateenan lempeämielinen tyranni hylkää
+puolisonsa pyynnön, että hän kostaisi nuorelle kreikkalaiselle, joka oli
+julkisesti suudellut heidän tytärtään; Pyhä Stefanus rukoilee
+vihollistensa puolesta, jotka kivittävät häntä.
+
+[158] Poseidon ja Athene kiistelivät siitä kumman nimen kaupunki oli
+saava. Poseidon lahjoitti kaupungin asukkaille hevosen, mutta öljypuu,
+joka oli Athenen lahja, ratkaisi riidan Athenen hyväksi.
+
+[159] Savu, jonka runoilijat näkevät, peittää seuraavan piirin, jossa
+vihan synnistä puhdistutaan.
+
+
+16. laulu
+
+[160] Agnus Dei--Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Joh.
+ev. 1:29.
+
+[161] Marcus Lombardialainen, joidenkin mukaan syntynyt Venetsiassa, oli
+arvossa pidetty hovimies, antelias, mutta pikavihainen.
+
+[162] »Sen mitä kuullut oon»--mitä Guido del Duca oli 14. laulussa
+sanonut hyveen häviämisestä maailmasta.
+
+[163] Taivas, so. tähtien vaikutus antaa ihmisten--vaikkei
+kaikkien--teoille ensi sysäyksen, mutta se ei tee tyhjäksi tahdon
+vapautta. Tahdolla on kunkin taisteltava pahan viettelystä vastaan. Jos
+siinä voittaa, niin korkeampi voima, Jumalan myötävaikuttava armo luo
+ihmiselle sielun, joka on tähtien vaikutuksesta vapaa. Alusta pitäen
+tämä sielu pyrkii siihen, mikä tuottaa sille huvia ja onnea, mutta se
+voi erehtyä oikeasta päämäärästä ellei mikään ole sitä ohjaamassa.
+
+[164] »Totuuden kaupunki», taivas (pyhäin yhteys); sen »torni» on
+Jumala.
+
+[165] Tämä vertaus kohdistunee siihen, että Mooseksen lain mukaan
+pidettiin puhtaina (syötävinä) ainoastaan niitä eläimiä, jotka
+märehtivät hyvin ja »hajoittavat» sorkkansa. Dante siis vertaa paavia
+(esipaimenta) saastaisiin eläimiin.
+
+[166] »Kaksi Aurinkoa», paavi ja keisari.
+
+[167] Tarkoittaa Lombardiaa ja Romagnaa, joissa ennen keisari Fredrik
+II:n ja paavin välisiä riitoja vallitsivat kuntoja hyveet.
+
+[168] 1) Konrad da Palazzo Bresciasta oli niin arvossapidetty, että
+monet kaupungit valitsivat hänet podestakseen, Siena v. 1279. 2) Gerhard
+Camminolainen, Trevison oikeamielinen herra, Toscanassakin tunnettu
+nimellä »hyvä Gerhard». 3) Guido da Castello, rehellisyydestään,
+viisaudestaan ja anteliaisuudestaan tunnettu porvari
+Reggiossa.--Ranskalaiset kutsuivat siihen aikaan kaikkia italialaisia
+»lombardialaisiksi».
+
+[169] Kaanan maanjaossa eivät leeviläiset saaneet mitään osuutta.
+Ainoastaan jumalanpalveluksen hoito jätettiin heidän osakseen. (5. Moos.
+18.)
+
+[170] Gaia, Gerhard Camminolaisen tytär, josta kommentoijat ovat eri
+mieltä: toiset moittivat häntä irstaaksi, toiset ylistävät hänen
+kauneuttaan ja kunniallisuuttaan.
+
+
+17. laulu
+
+[171] Seuraavat kuvat ovat esimerkkejä vihan turmiollisista
+vaikutuksista.
+
+[172] Prokhne, Traakian kuninkaan Tereuksen puoliso. Kun Tereus oli
+häpäissyt kälynsä Philomelan, niin kostoksi tästä surmasivat siskot
+Tereuksen pojan Ityksen ja panivat hänen lihansa pöydälle isän
+syötäväksi. Jumalat muuttivat sitten Prokhnen pääskyseksi
+(satakieleksi).
+
+[173] Haman, juutalaisten vainooja. Kun Haman näki ettei Mardokai
+kunnioittanut häntä kuten Jumalaa, hän tahtoi kiukuissaan hävittää
+kaikki juutalaiset kuningas Ahasveruksen valtakunnasta. Mutta Ahasverus,
+jonka apuun Haman luotti, antoikin Ester-kuningattaren taivuttamana
+hirttää Hamanin (ks. Esterin kirja).
+
+[174] Lavinia valittaa äitiään Amataa, joka (Vergiliuksen mukaan)
+epätoivoisena hirtti itsensä, koska huhu kertoi, että hänen tyttärensä
+sulhanen, kuningas Turnus oli kuollut.
+
+[175] Enkeli auttaa matkamiehiä nousemaan seuraavaan piiriin yhtä
+nopeasti kuin ihmisillä on yleensä tapana tyydyttää omat toiveensa.
+
+[176] Tällä siivenlyönnillä enkeli poistaa kolmannen P:n, synninmerkin
+Danten otsalta.
+
+[177] »Beati pacifi», autuaita ovat rauhantekijät (Matt. ev. 5:9)
+
+[178] Seuraavassa opinkappaleessa syntien luonteesta Dante seuraa
+pääasiassa Tuomas Akvinolaisen teoriaa. Luonnon (luonnollinen) rakkaus
+on välttämätön, se ei voi erehtyä, sielun rakkaus taas on vapaa ja voi
+joutua harhaan. Se voi valita huonon kohteen tai tavoitella liian
+innokkaasti maallista hyvää tai etsiä liian hitaasti todellista hyvää
+(Jumalaa). Rakkaus on siis sekä hyveen että paheen äiti.--Yksikään
+ihminen ei voi vihata itseään, sillä jokaisella on oma onni
+silmämääränään. Sentähden ei myöskään voi vihata Jumalaa, joka on kaiken
+elämän alku ja ehto (sine qua non). Rakkaus pahaan ilmenee siten vain
+suhteessa lähimmäiseen. Tästä erehdyksestä johtuvat ne kolme syntiä,
+joista puhdistutaan Kiirastulen alemmissa piireissä: ylpeys, joka toisen
+kukistamisesta toivoo itse nousevansa; kateus, joka pelkää kadottavansa
+kun toinen voittaa; viha, joka kostoksi tahtoo vahingoittaa toista.
+
+[179] Tarkoittaa maallista rikkautta, ruokaa ja juomaa ja aistillista
+rakkautta. Näistä johtuvat kolme syntiä ahneus, mässäys ja hekuma
+kuuluvat kolmeen ylempään puhdistuspiiriin.
+
+
+18. laulu
+
+[180] »Sinne», tulen piiriin, ks, S. 53, s. 12.
+
+[181] Viittaus niihin kolmeen asteeseen, joihin skolastinen sielutiede
+jakaa hyvään suunnatut intohimot: »rakkaus, halu ja nautinto» (amor,
+desiderium, delectatio).
+
+[182] »Muoto henkinen», skolastikkojen »forma substantialis». Forma
+merkitsee heillä sitä, minkä kautta jokin siirtyy pelkästä
+mahdollisuudesta todellisuuteen; se on substantiaalinen, jos se
+määräajonkin olemuksen yleensä. Sellainen on esimerkiksi sielu, jonka
+ansiosta ihminen on. Se on taas aksidentaalinen, jos se ilmaisee, että
+jollakin on jokin ominaisuus, esimerkiksi viisaus.
+
+[183] Pietola, luultavasti muinainen Andes, Mantovan lähistöllä oleva
+kylä, jossa Vergilius syntyi.
+
+[184] Ismenus ja Asopus, kaksi jokea Boiotiassa Theban lähellä.
+Statiuksen mukaan juoksivat thebalaiset Bakkhoksen apua tarvitessaan
+suurina laumoina palavat soihdut mukanaan näiden jokien rantoja pitkin
+ja huusivat suureen ääneen jumalaa sen eri nimillä.
+
+[185] Täällä henget juoksevat ja kiirehtävät saavuttamaan sitä
+todellista hyvää, jota he eläessään liian laiskasti tavoittelivat.
+
+[186] Vrt. Luukk. ev. 1:39: »Niinä päivinä Maria nousi ja kulki
+kiireesti vuorimaahan, Juudaan kaupunkiin» jne.
+
+[187] Ilerda (Lerida), kaupunki Espanjassa, jossa Caesar pakotti
+Pompeijuksen sotajoukon antautumaan.
+
+[188] Puhuja on Albertus, Fredrik Barbarossan hallitessa San Zenon
+luostarin apotti (kuoli 1178). Albert della Scala oli vastoin kirkon
+lakeja asettanut aviottoman poikansa, ruumiiltaan ja sielultaan rujon
+Josefin mainitun luostarin apotiksi. Albert kuoli pian tässä oletetun
+ajan jälkeen v. 1301, mutta Josef jäi paheellisesta elämästään
+huolimatta apotiksi kuolemaansa saakka (1314).
+
+[189] Israelin lapset, joille Punainen meri aukeni, kuolivat kaikki
+paitsi Joosua ja Kaleb ennen luvatun maan näkemistä rangaistukseksi
+siitä, että olivat niin hitaita noudattamaan Jumalan käskyjä.
+
+[190] Ne troijalaiset, jotka matkasta ja seikkailuista väsyneinä jäivät
+Sisiliaan ja osattomiksi johtajansa Aeneaan (Ankiseen pojan) ja
+tovereittensa maineesta.
+
+
+19. laulu
+
+[191] Dante kuvaa näissä säkeissä hetkeä (tuntia) ennen auringon nousua.
+Siihen aikaan uskottiin, että aamun kylmyys johtuu osaksi maan
+luontaisesta kylmyydestä, joka voittaa ilmaan jääneen auringonlämmön,
+osaksi myös kuusta ja Saturnuksesta, joita pidettiin kylmää synnyttävinä
+taivaankappaleina.
+
+[192] »Velhot», geomantit: he ennustivat lyömällä umpimähkään puikolla
+hiekkaan tai papereille pisteitä, joiden muodostamilla kuvioilla sitten
+oli omat merkityksensä tavallisesti sen tähtikuvion mukaan, jota ne
+muistuttivat.  [193] »Nainen» (seireeni), maallisen onnen ja
+aistinautinnon vertauskuva.
+
+[194] »Nainen pyhä», korkeamman hyvän, Jumalan tahdon vertauskuva
+(gratia cooperans).
+
+[195] Tässä piirissä ahneet puhdistuvat: he makaavat kasvoillaan maassa,
+koska he eläessään etsivät silmillään maan aarteita.
+
+[196] »Sieluni on tomuun vaipunut», Psalmit 119:25.
+
+[197] Puhuja on paavi Hadrianus V (kuoli 1276), Lavagnan kreivi,
+kuuluisaa Fiesco-sukua. Oli paavina vain 40 päivää.
+
+[198] »Tiedä, että olin Pietarin seuraaja».
+
+[199] »Joki», Lavagna Genovan alueella.
+
+[200] »Neque nubent», »eivätkä mene naimisiin». Matteuksen evank. 22:30
+mukaan (»Sillä ylösnousemuksessa eivät miehet nai eivätkä naiset mene
+miehelle») kuolema katkaisee jokaisen avioliiton, siis myös
+kuvaannollisen avioliiton paavin ja kirkon välillä.
+
+[201] »Hyvä mainitsemas», ks. S. 117, s. 5.
+
+[202] Alagia, Hadrianuksen veljentytär, joidenkin mukaan Moroello
+Malaspinan puoliso.
+
+
+20. laulu
+
+[203] Dante, joka olisi tahtonut vielä enemmän udella sielulta
+(Hadrianukselta), antaa tahtonsa väistyä katujan paremman tahdon edestä,
+nimittäin tahdon huolehtia sielunsa pelastuksesta.
+
+[204] »Paha», ahneus, jota Dante pitää aikansa turmiollisimpana paheena.
+Kuten Helvetissä on sitä tässäkin kutsuttu sudeksi.
+
+[205] Viittaa Can grande della Scalaan, Veronan herraan, josta puhutaan
+Helvetissä S. 11, s. 9.
+
+[206] Fabricius, roomalainen sotapäällikkö ja censori 280- ja
+270-luvulla eKr. Rooman viholliset eivät voineet lahjoa häntä puolelleen
+suurimmillakaan lahjoilla. Hänen kerrotaan kuolleen niin köyhänä, että
+valtion täytyi kustantaa hänen hautauksensa.
+
+[207] Pyhä Nikolaus, piispa Vähässä Aasiassa 300-luvun alussa.
+Kerrotaan, että hän lahjoitti myötäjäiset erään köyhän miehen kolmelle
+tyttärelle, jotka isä aikoi myydä häpeällisessä tarkoituksessa.
+
+[208] Ks. vastausta S. 123, s. 10 ja seur.
+
+[209] »Kasvi huono», ranskalainen kuningassuku, Kapetingien sukupuu.
+[210] 1290-luvulla Filip Kaunis oli ottanut valtaansa Flanderin
+kreivikunnan, jossa mainitut kaupungit sijaitsevat. Mutta v. 1302 löivät
+flanderilaiset ranskalaisen sotajoukon Courtrayn luona ja pakottivat
+kuninkaan luovuttamaan takaisin suuren osan anastamaansa maata. Tämä on
+se kosto, jota Hugo Capetin henki nyt, vuonna 1300, näyttää
+profeetallisesti anovan.
+
+[211] Danten aikana oli taru, että Hugo Capet muka oli rikkaan
+pariisilaisen teurastajan poika ja ettei hän itse vaan hänen poikansa
+kantoi kruunua.
+
+[212] Kaarle Suuren (karolingien) suku. Kun suvun viimeinen kuningas
+Ludvig V kuoli vuonna 987, julistutti Hugo Capet itsensä kuninkaaksi,
+minkä jälkeen hän voitti ja otti vangiksi Ludvigin sedän Kaarlen, joka
+oli tavoitellut kruunua.--Epähistoriallinen on se Danten tiedonanto,
+että tämä viimeinen karolingi olisi ruvennut munkiksi, pukeutunut
+harmaaseen pukuun.
+
+[213] Anjoun Kaarle meni 1200-luvun keskivaiheilla naimisiin Provencen
+viimeisen kreivin Raimundin tyttären Beatrixin kanssa. Beatrix oli sitä
+ennen luvattu puolisoksi Toulousen kreiville Raimundille.
+
+[214] Filip Kaunis riisti Englannilta Ponthieun ja Gascognen, mutta ei
+Normandiaa, kuten Dante erehdyksessä sanoo. Normandia oli jo pitkän
+aikaa ollut ranskalainen.
+
+[215] Anjoun Kaarle mestautti v. 1268 viimeisen Hohenstaufin,
+Konradinon. Hänen kerrotaan sitäpaitsi antaneen myrkyttää (1274) Tuomas
+Akvinolaisen, skolastiikan suurimman teologin, koska pelkäsi hänestä
+valtiollista vastustajaa.
+
+[216] »Toinen Ranskan Karl», Valoisin Kaarle, Danten vihamies ja
+vastustaja. Bonifacius VIII kutsui hänet v. 1301 Italiaan kukistamaan
+Firenzen ghibelliinit ja Sisilian kuninkaan Fredrik Aragonialaisen.
+»Juudaksen miekalla», viekkaudella hän pääsi voitolle Firenzessä, mutta
+Sisiliassa hänen piti suostua häpeälliseen rauhantekoon.
+
+[217] »Laivavanki», Napolin kuningas Kaarle II, Anjoun Kaarlen poika.
+Kun ranskalaiset oli kukistettu Sisiliassa v. 1282, joutui Kaarle
+meritaistelussa Pietari Aragonialaisen vangiksi. Oltuaan kuusi vuotta
+vankeudessa hän palasi valtakuntaansa ja naitti v. 1305 tyttärensä kuten
+kerrotaan suuresta summasta vanhalle ja huonomaineiselle Azzo d'Estelle,
+Ferraran rajakreiville.
+
+[218] Vuonna 1303 antoi Filip Kaunis Alagnassa (Anagnissa) vangita
+iäkkään paavi Bonifacius VIII:n, joka kuoli pian sen jälkeen. Vaikka
+Dante suuresti halveksi Bonifaciusta, katsoi hän kuitenkin tätä
+väkivallantekoa ikäänkuin se olisi tehty itse Kristukselle, sitäkin
+enemmän kun paavi arvokkaasti kärsi nöyryytyksen.
+
+[219] Filipin tuumien toteuttajina olivat etenkin ranskalainen Nogaret
+sekä ylhäistä roomalaista sukua oleva Sciarra Colonna, jota paavi
+herkeämättä vainosi.
+
+[220] Pilatus = Filip Kaunis.
+
+[221] Tässä säkeessä Dante ennustaa Temppeliherrain ritarikunnan tuhon.
+Paavi Klemens V:n suostumuksella Filip Kaunis antoi vuosina 1307--14
+vangita ja surmata temppeliherrat ja anasti heidän omaisuutensa.
+
+[222] Päivällä elvytetään mieliin hyveen (pyhän köyhyyden) kannustavia
+esimerkkejä, yöllä ahneuden synnin peloittavia esimerkkejä.
+
+[223] Pygmalion, Tyroksen kuningas, surmasi lankonsa Sikeuksen, Didon
+puolison, ottaakseen haltuunsa hänen aarteensa.
+
+[224] Midas, fryygialainen tarukuningas, joka pyysi, että kaikki mitä
+hän koskettaisi muuttuisi kullaksi. Jumalat täyttivät hänen pyyntönsä.
+Mutta hän kuoli pian, koska ruokakin muuttui kullaksi.
+
+[225] Akan, joka anasti varkain osan Jerikosta saatua saalista, jonka
+tähden Joosua antoi kivittää hänet Akorin laaksossa (Joosua 7).
+
+[226] Safira ja Ananias möivät maatilansa (joka alkukristittyjen lakien
+mukaan oli kaikkien yhteistä), mutta pidättivät itselleen osan hinnasta
+ja kaatuivat sitten kuolleina apostoli Pietarin jalkojen juureen.
+(Apostolien teot 5:1--6.)
+
+[227] Syyrian kuningas Seleukis lähetti Heliodoruksen Jerusalemiin
+ryöstämään temppelin aarteita, mutta Jumalan lähettämä ratsu polki hänet
+matkalla kuoliaaksi.
+
+[228] Polymnestor, Traakian kuningas, surmasi Troijan kuninkaan
+Priamoksen pojan Polydorin, joka oli jätetty hänen hoidettavakseen, ja
+anasti tämän aarteita.
+
+[229] Crassus, roomalainen triumviri, rikkaudestaan kuuluisa. Hän kaatui
+v. 53 jKr. sodassa partheja vastaan, jotka tarun mukaan hakkasivat hänen
+päänsä poikki, heittivät sen sulatettuun kultaan ja sanoivat: »kultaa
+olet sinä janonnut, juo nyt sitä».
+
+[230] Delos-saari uiskenteli tarun mukaan meressä, kunnes se pysähtyi
+lujalle pohjalle kun Latona, jota mustasukkainen Juno vainosi, pakeni
+sinne ja synnytti siellä Apollon ja Dianan (auringon ja kuun).
+
+[231] »Kunnia Jumalalle korkeudessa».
+
+
+21. laulu
+
+[232] »Jano luontainen», totuuden jano, tässä etenkin Danten halu saada
+tietää maanjäristyksen ja henkien huudon syy. Dante vertaa tätä janoa
+samarialaisen naisen pyyntöön saada herralta ikuisen elämän vettä (Joh.
+ev. 4:15).
+
+[233] »Hän», Lakhesis, joka kehräsi ihmisen elonlankaa, Kloto piteli
+värttinää.
+
+[234] Vasta Kiirastulen portin sisäpuolella alkaa ikuinen järjestys.
+
+[235] »Tytär Taumaan», Iris, sateenkaari.
+
+[236] Maanjäristyksen uskottiin johtuvan maan sisällä syntyvien höyryjen
+(tuulten) vaikutuksesta.
+
+[237] Roomalainen runoilija Statius, joka tässä puhuu, oli kotoisin
+Napolista eikä Toulousesta niinkuin Danten aikana luultiin (ks. s. 10).
+Hän on kirjoittanut sankarirunoelman »Thebais». Toista Eeposta
+»Akilleista» valmistaessaan hän kuoli. Hänen runoelmiensa herätteiden
+antajana oli Vergilius.--Statius oli syntynyt n. 1200 vuotta ennen
+Danten tuloa Kiirastuleen; tästä ajasta hän oli viettänyt 4000 vuotta
+hitaiden ja 5000 vuotta ahneitten piirissä, loput joko muissa piireissä
+tai Kiirastulen ulkopuolella.
+
+[238] Kun Tiitus v. 70 jKr. hävitti Jerusalemin.
+
+[239] »Maine, mi kunniaa suo enin...», runoilijan maine.
+
+
+22. laulu
+
+[240] »Autuaita ovat ne, jotka janoavat vanhurskautta», vastakohtana
+rahanjanolle. Vasta kuudennessa eli ahmijain piirissä toistetaan tämä
+autuaaksijulistus kokonaisuudessaan. (Matt. ev. 5:6.)
+
+[241] Juvenalis, roomalainen runoilija, Statiuksen aikainen satiirikko.
+
+[242] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa (3:56): Quid non mortalia pectora
+cogis, auri sacra fames.
+
+[243] Helvetin neljännessä piirissä, jossa ahneet ja tuhlaajat
+rintoinensa vyöryttävät raskaita taakkoja.
+
+[244] Statius kertoo Thebaidissaan Iokasteen poikain Eteokleen ja
+Polynikeen välisestä kaksintaistelusta, jossa molemmat kaatuivat.
+
+[245] »Kalastaja», apostoli Pietari.
+
+[246] Nämä säkeet (muistuma Vergiliuksen neljännestä eklogista), joita
+Statius kiittää uskonsa heräämisestä, tulkittiin keskiajalla
+ennustukseksi Kristuksen syntymästä ja ne vaikuttivat epäilemättä
+suuresti siihen melkein jumaloivaan kunnioitukseen, jota Vergilius
+nautti.
+
+[247] Terentius, Cecilius, Plautus, roomalaisia
+huvinäytelmänkirjoittajia.--Varro oli runoilija ja suuri oppinut.
+
+[248] »Kreikkalainen», Homeros.
+
+[249] »Kukkula», Helikon, pyhitetty Apollonille ja muusoille,
+runottarille.
+
+[250] Kreikkalaisia näytelmäkirjailijoita ja runoilijoita.
+
+[251] »Hän», Hypsipyle, mainitaan tavallisesti argonauttien retken
+yhteydessä.
+
+[252] »Tytär Teiresiaan», Manto, ennustaja kuten isänsäkin.
+
+[253] Jokainen Päivän neiti vetää tunnin aurinkovaunuja. Kello oli siis
+n. 10 ja aurinko nousemassa.
+
+[254] Merkinnee ikuisen elämän puuta paratiisissa. Puun lehväin lomitse
+kuuluu ääniä, jotka ylistävät kohtuullisen elämän esimerkkejä.
+
+[255] Kaanaan häissä Maria huolehti enemmän vieraittensa nautinnosta
+kuin omastaan.
+
+[256] Viini oli Rooman naisilta kielletty.
+
+[257] Kun Daniel oli kolmen muun pojan kanssa kuningas Nebukadnesarin
+vankina he halveksivat kuninkaan ruokia ja juomia. Mutta »näille
+neljälle nuorukaiselle antoi Jumala taitoa ja ymmärrystä kaikissa
+kirjoituksissa ja viisaudessa; ja Daniel ymmärsi kaikenlaisia näkyjä ja
+unia» (Daniel 1).
+
+[258] Markuksen evankeliumin 1:6 mukaan Johannes Kastaja »söi
+heinäsirkkoja ja metsähunajaa».--Kristus sanoo hänestä Matt. ev. 11:11:
+»Ei ole vaimoista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes
+Kastaja».
+
+
+23. laulu
+
+[259] Psalmit 51:17: »Herra, (avaa) minun huuleni, (että minun sieluni
+ilmoittaisi sinun kiitostasi»).
+
+[260] Tarun mukaan Erysikton halveksi Ceres-jumalatarta, joka rankaisi
+häntä sammumattomalla nälällä niin, että hän lopulta söi itsensä.
+
+[261] Nälänhädässä, joka raivosi Jerusalemissa Tiituksen piirityksen
+aikana, muuan Maria-niminen juutalaisnainen söi oman lapsensa.
+
+[262] »OMO», vanha muoto sanasta uomo, ihminen. Keskiajan
+mystikkoteologit olivat keksivinään, että ihmiskasvoissa on tämä sana
+luettavana (oikeastaan kaksi sanaa: [H]OMO DEI, jumalan ihminen).
+Molemmat O:t merkitsevät tällöin silmiä, M nenää ja kulmakarvoja.
+[263] Nella (Annella), Foresan hyveellinen puoliso.
+
+[264] Forese Donati, kuuluisan puoluejohtajan Corso Donatin veli, Danten
+ystävä ja sukulainen.
+
+[265] Barbagia, Sardinian seutu, jonka asukkaat ovat puolivillejä,
+elivät ilman avioliittoa, naiset kulkivat puolialastomina jne. Sen
+vuoksi Dante antaa tämän nimen Firenzelle, jossa useat kerrat
+julistettiin sekä maallisia että kirkollisia kieltoja naisten pukuja
+vastaan.
+
+[266] »Auringon sisar», kuu.
+
+
+24. laulu
+
+[267] »Tuo toinen», Statius, joka tahtoi pitkittää käyntiään saadakseen
+kauemmin olla Vergiliuksen seurassa.
+
+[268] Piccarda Donati, Foresen sisar, esiintyy myöhemmin Paratiisissa.
+
+[269] Buonagiunta Urbicciani, Luccan kaupungista kotoisin oleva
+runoilija 1200-luvun lopulta.
+
+[270] »Tuo lähin», paavi Martin IV Toursista (kuoli 1285). Hänen
+kerrotaan olleen ylen perso Bolsena-järven ankeriaille, jotka hän
+keitätti viinissä saadakseen niihin siten erikoisen hyvän maun.
+
+[271] Ubaldino della Pila, firenzeläinen aatelismies 1300-luvun
+keskivaiheilla, suuri herkkusuu.
+
+[272] Bonifacius, Ravennan arkkipiispa (1274--95), genovalaista
+Fiesco-sukua.
+
+[273] Forlilainen Marchese, iloinen juomari. Kun häntä moitittiin, ettei
+hän tee mitään muuta kuin juo, hän vastasi: »Minulla on aina jano!»
+
+[274] Gentucca.--Buonagiunta ennustaa, että Dante on maanpakonsa aikana
+Luccassa mieltyvä suuresti jaloon nuoreen naiseen, jonka nimi on
+Gentucca.
+
+[275] Erään canzonen ensi säe Danten teoksessa Vita nuova, italiaksi:
+Donne che avete intelletto di amore.
+
+[276] Notario, sisilialaisen runoilijan Giacomo da Lentinon
+lisänimi.--Fra Guittone, Arezzosta, huomattava nimi italialaisen
+runouden kehityksessä.
+
+[277] Firenze.
+
+[278] Tässä Forese ennustaa veljensä Corso Donatin, mustien mahtavan
+johtajan perikadon. Kun valkeat oli karkoitettu Firenzestä, Corso
+riitaantui omien puoluelaistensa kanssa ja surmattiin v. 1307
+kansanmellakassa. Toisten mukaan laahasi hevonen hänet pakomatkallaan
+kuoliaaksi.
+
+[279] »Pilven pojat», kentaurit, joilla oli ihmisen ja hevosen rinta.
+Heidät oli kutsuttu Pirithouksen ja Hippodamian häihin, mutta kesken
+hääilon he alkoivat pitää pahaa elämää, olivatpa ryöstää morsiamenkin,
+kunnes Theseus vihdoin taltutti heidät.
+
+[280] Ks. Tuomarien kirja 7:5-7.
+
+[281] Enkelin siivenleyhkä, joka taas poistaa yhden P:n Danten otsalta.
+
+[282] Vrt. Matt. ev. 5:6.
+
+
+25. laulu
+
+[283] Tässä kuvatun tähtikuvioiden asennon mukaan oli kello Kiirastulen
+vuorella n. 14.
+
+[284] Meleagros, antiikin taruhenkilö. Kohtalottaret olivat ennustaneet,
+että hän oli kuoleva niin pian kuin halko, joka hänen syntyessään oli
+heitetty lieteen palaisi tuhkaksi. Äiti otti silloin halon ja pani sen
+säilöön. Mutta kun Meleagros sittemmin Kolydonin metsästysretken jälkeen
+surmasi kaksi veljeänsä, niin äiti ensi tuskassaan heitti halon jälleen
+tuleen ja sitä mukaa kun se paloi, Meleagros tunsi sisäisesti
+riutuvansa, kuolevansa.
+
+[285] »Vereen toiseen», naisen vereen.--»Luonnon astiassa», kohdussa.
+
+[286] Sikiön ensimmäinen animaalisen elämän muoto muistuttaa kasvin
+elämää, sillä on kasvisielu (anima vegetativa) joka ei kuitenkaan kuten
+kasvilla pysähdy tähän, vaan kehittyy edelleen eläinsieluksi (a.
+sensitiva), joka aluksi on samalla alhaisella tasolla kuin esimerkiksi
+merisieni, polyyppi.
+
+[287] »Sua viisahamman», Aristoteleen, joka opettaa, että yleisjärki
+(intelletto) on ruumiista kokonaan riippumaton, koska sillä ei ole
+mitään ruumiillista elintä.
+
+[288] »Muut kyvyt», kasvi- ja eläinsielulle kuuluvat kyvyt.--Muisti,
+järki ja tahto ovat Jumalan »puhaltamia» voimia.
+
+[289] Joko Tuonelan joen Akeronin rantaan tai Tiberin rannalle, jossa
+Kiirastuleen aikovat astuvat laivaan.
+
+[290] Nimittäin kuinka sielu joka ei tarvitse ravintoa, kuitenkin voi
+laihtua?
+
+[291] Seitsemänteen piiriin, jossa hekkuman synnistä puhdistutaan.
+
+[292] »Korkeimman laupeuden Jumala», niin alkaa muuan kirkollinen hymni,
+jossa Jumalaa pyydetään valamaan sydämeen pyhää tultansa ja sammuttamaan
+kaikki syntiset hehkut.
+
+[293] »En tiedä miehestä», Marian sanat enkelille, joka ilmoitti
+hänelle, että hän on synnyttävä maailman Vapahtajan (Luuk. 1:34).
+
+[294] Kun Diana tuli lehtoon, jossa Jupiter oli vietellyt nymfi Helicen
+(Kalliston), ja sai tietää sen, hän ajoi tämän pois seurastaan.
+
+
+26. laulu
+
+[295] Pasiphae, Kreetan kuninkaan Minoksen puoliso, rakastuttuaan
+erääseen härkään, kätkeytyi puisen lehmän kuvaan. Hän synnytti sitten
+Minotauros-hirviön, joka oli puoleksi ihminen puoleksi härkä ja jonka
+Theseus sittemmin surmasi.
+
+[296] Ei nuorena eikä vanhana (hän kuollut).
+
+[297] Julius Caesar oli, kertoo Suetonius, nuoruudessaan ollut Bithynian
+kuninkaan Nikomedeen »vaimonsijaisena». Tästä häpeästä ei häntä voinut
+puhdistaa edes Gallian voitto, vaan sotilaat laulavat hänestä
+pilkkalaulua ja kutsuvat häntä »kuningattareksi».
+
+[298] Bolognalainen Guido Guinicelli, Danten edeltäjä
+canzone-runoudessa.
+
+[299] Lykurgos Nemealainen tahtoi surmata Hypsipylen, Jasonin entisen
+puolison, koska hänen pieni poikansa oli kuollut tämän huolimattomuuden
+takia. Hän oli juuri täyttämäisillään aikeensa, kun Hypsipylen kaksi
+poikaa, jotka olivat häntä kauan etsineet, nyt löysivät hänet ja
+liikuttuneina heittäytyivät hänen kaulaansa.
+
+[300] Lethe, yksi antiikin tuonelan joista, josta vainajat joivat
+unohdusta maallisesta elämästään.
+
+[301] Se, jota Guido osoittaa, on provencelainen runoilija Arnaut
+(Arnault) Daniel (kuoli 1189).
+
+[302] Limogesin miesi, Giraut de Borneil (kuoli 1220), aikanaan kuuluisa
+runoilija ja trubaduuri.
+
+[303] Mainittu jo edellä kohdassa [276].
+
+[304] »Isä meidän» kaksi viimeistä pyyntöä »Äläkä saata meitä
+kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta» ovat sieluille täällä
+tarpeettomia.
+
+
+27. laulu
+
+[305] Kun Jerusalemissa aurinko nousi, Espanjassa (Ebro-joella) oli
+keskiyö ja Intiassa (Ganges-virralla) keskipäivä, oli Kiirastulen
+vuorella siis Danten laskutavan mukaan auringonlaskun aika.
+
+[306] »Autuaita ovat puhdassydämiset» (Matt. ev. 5:8).
+
+[307] Geryon, helvetissä esiintyvä hirviö, viekkaitten piirin vartija,
+alunperin mytologinen tarukuningas.
+
+[308] Antiikin taru, johon Dante usein viittaa. Pyramus oli luullut,
+että leijona oli tappanut Thisben, ja epätoivoissaan lävistänyt itsensä
+miekalla. Mutta samassa tuli Thisbe paikalle ja kun hän huusi nimensä,
+Pyramus avasi viimeisen kerran silmänsä häntä kohti, minkä jälkeen
+tyttökin surmasi itsensä. Tämä tapahtui silkkiäispuun juurella, jonka
+valkeat kukat muuttuivat tulipunaisiksi.
+
+[309] »Tulkaa, minun Isäni siunatut.» Matt. ev. 25:34.
+
+[310] Lea merkitsee kirkollisessa symboliikassa toimivaa elämää, Raakel
+(s. 17) katselevaa.
+
+[311] Suloheelmä = tosi onni.
+
+[312] Dante ja Vergilius ovat nyt käyneet lävitse kiirastulen kaikki
+puhdistuspiirit ja saapuneet maalliseen paratiisiin. Tässä Vergilius
+puhuu Dantelle viimeisen kerran, mutta seuraa häntä kuitenkin vielä
+jonkun matkaa.
+
+[313] Kruunu ja mitra (hiippa), maallisen ja hengellisen hallitusmahdin
+merkit. Päämaaliin saapuneet eivät enää ole paavin eivätkä keisarin
+käskettäviä, he ovat nyt omia herrojaan.
+
+
+28. laulu
+
+[314] Chiassin rannalla lähellä Ravennaa oli muinoin kuuluisa
+pinjametsä, joka nykyään on hävinnyt.
+
+[315] »Sirocco», kuuma kaakkoistuuli.--Aeolus, tuulten jumala.
+
+[316] Nainen jota myöhemmin on kutsuttu Mateldaksi, merkinnee jotakin
+sen nimistä henkilöä, joka on todella elänyt mutta jota ei kuitenkaan
+ole tarkemmin tunnettu.
+
+[317] Proserpina (Persephone), Ceres-jumalattaren tytär. Kun hän oli
+kerran eräällä niityllä Sisiliassa kukkia poimimassa, Pluto ryösti hänet
+ja vei Manalaan.
+
+[318] Tarun mukaan syttyi Afroditen rakkaus Adonikseen siitä, että häntä
+vahingossa (»vasten tapaa») riipaisi muuan nuoli, joka putosi Amorin
+viinestä.
+
+[319] Xerxes lähti Hellespontoon yli hyökkäysretkelle Kreikkaa vastaan.
+Hän oli ylpeästi uskonut ylivoimaansa, mutta saikin palata takaisin
+täydellisesti nöyryytettynä.
+
+[320] Leander (Leandros) joka asui Abydoossa Aasian rannalla, ui kuten
+taru kertoo joka yö Hellespontoon yli kohdatakseen Sestossa Euroopan
+puolella rakastettunsa Heron, mutta eräänä myrskyisenä yönä hän hukkui
+aaltoihin.
+
+[321] Delectasti (me Domine) = »Sillä sinä ilahutat minua, Herra,
+töilläsi.» Psalmit 92:5. Autuaille suotu Jumalan ihanuuksien näkeminen
+voittaa kaiken murheen synnistä ja kuolemasta.
+
+[322] Ks. S. 127, s. 10 ja seur.
+
+[323] Maan uskottiin seisovan paikallaan ja taivaan ajateltiin kiertävän
+sitä idästä länteen ja vievän maan ilmakehän mukaansa kiertokulkuun.
+
+
+29. laulu
+
+[324] Psalmit 32:1. »Autuas se (jonka rikokset ovat anteeksi annetut),
+jonka synti on peitetty».,
+
+[325] »Verhoa ei voinut sietää», toisin sanoen tahtoi nähdä enemmän kuin
+mitä Jumala oli sallinut.
+
+[326] Nimittäin Hippokrene-lähde Helikonilla.--Urania, tähtitieteen
+runotar.
+
+[327] »Seitsemät tuohusjalat» merkitsevät useimpien Dante-selittäjäin
+mukaan Pyhän Hengen seitsemää armolahjaa, joista profeetta Jesaja puhuu
+11:2. Ne ovat viisaus, ymmärrys, neuvo, väkevyys, taito, hurskaus ja
+Herran pelko.
+
+[328] »Juovaa seitsemän» merkitsevät luultavasti katolisen kirkon
+seitsemää sakramenttia.
+
+[329] »Väli kymmen-askelinen», Jumalan kymmenen käskyä.
+
+[330] »Vanhinta neljäkolmatta», Vanhan Testamentin 24 kirjaa, joita
+Pyhän Hieronymuksen mukaan edustavat ne 24 vanhinta, jotka Johanneksen
+ilmestyksessä (4:4) ylistävät Herraa.
+
+[331] Ylistyslaulu on tarkoitettu Neitsyt Marialle, toisten mukaan
+Beatricelle.
+
+[332] »Eläintä neljä», joista puhutaan Hesekielissä (1:4-6) ja
+Johanneksen ilmestyksessä (4:8), merkitsevät neljää evankeliumia.
+Edellinen mainitsee kullakin eläimellä olleen neljä, jälkimmäinen kuusi
+siipeä.
+
+[333] Argus, tarun satasilmäinen jättiläinen, jonka Hermes uuvutti
+huilun soitolla uneen ja sitten tappoi.  [334] »Voittovaunut», kirkon
+vertauskuva.
+
+[335] »Aarnikotka», jolla tässä tarkoitetaan puoliksi kotkan, puoliksi
+leijonan hahmoista tarueläintä (grifone), merkitsee Kristusta
+jumalallisine ja inhimillisine luontoineen; edellistä kuvaa kullan väri,
+jälkimmäistä valkea ja veripuna, viattomuuden (uskon) ja rakkauden
+värit.
+
+[336] »Kolme naista», kristilliset hyveet: usko, toivo, rakkaus, joiden
+värit ovat valkea, vihreä ja punainen.
+
+[337] »Neljä neittä», neljä kardinaalihyvettä.
+
+[338] Viisaus joka katselee menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
+
+[339] Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, joka oli lääkäri (ks.
+Kolossalaiskirje 4:14).--Hippokrates, antiikin suurin lääkäri (n.
+460-370 eKr.).
+
+[340] Tarkoittaa isompien apostolisten kirjeitten tekijää Paavalia,
+hengen miekan kantajaa.
+
+[341] Pienemmät apostoliset kirjeet tai niiden kirjoittajat Pietari,
+Johannes, Jaakob ja Juudas.
+
+[342] Ilmestyskirjan tekijä Johannes.
+
+[343] »Liljaseppeleet», puhtauden vertauskuva.--Ruusut ja punaheljäkukat
+merkinnevät rakkautta, joka on elähdyttävänä voimana Uudessa
+testamentissa.
+
+
+30. laulu
+
+[344] »Taivaan ensimmäisen» = jumaltaivaan, nk.
+empyreumin.--Seitsentähti, seitsemän kynttilänjalkaa.
+
+[345] »Sisko alhaisempi», joko Plejadit tai Otava.
+
+[346] »Tule minun kanssani Libanonista, morsiameni.» Korkea veisu 4:8.
+
+[347] »Siunattu Sinä, joka tulet.» Enkelit tervehtivät Beatricea, joka
+ilmestyy pian, samoilla sanoilla kuin Kristusta tavallisesti
+tervehdittiin hänen tullessaan Jerusalemiin.
+
+[348] »Siroittakaa liljoja täysin käsin.» Säe lainattu Vergiliuksen
+Aeneis-runoelmasta.
+
+[349] »Nainen», Beatrice uskon, toivon ja rakkauden väreissä. Öljypuun
+lehti, rauhansanoman merkki.
+
+[350] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa esiintyy sama säe: _Agnosco
+veteris vestigia flammae_.
+
+[351] »Minervan lehdin», öljypuun lehdin.
+
+[352] Enkelit lauloivat Daavidin 31. psalmin: »Herra, Sinuun minä
+turvaan», lopettaen yhdeksännellä säkeistöllä: »vaan asetit jalkani
+(_pedes meos_) avaralle».
+
+[353] »Slavonian tuulten», pohjatuulten.
+
+[354] Astrologian mukaan tähtien asento ihmisen syntyessä vaikutti hänen
+luonteeseensa ja kohtaloihinsa.
+
+[355] »Elossaan uudess'», alkutekstissä »nella sua vita nuova»,
+tarkoittanee vain »Danten nuoruudessa» eikä »hänen teoksessaan 'Vita
+Nuova' (Uusi elämä)», kuten muutamat ovat arvelleet.
+
+
+31. laulu
+
+[356] »Seireeni-laulu», maallisten huvien houkutukset.
+
+[357] Vrt. Sananlaskut 1:17. »Sillä verkko on viritetty kaikille
+siivekkäille, niin että ne sen näkevät.--Mutta turhaan.»
+
+[358] »Rajumyrsky Iarban valtakunnan», etelätuuli.--Iarba,
+afrikkalainen tarukuningas.
+
+[359] »Naisen», Mateldan.
+
+[360] »Asperges me», »Puhdista minut iisopilla jne.». Psalmit 51:9.
+
+[361] »Smaragdein eteen», Beatricen silmien eteen.
+
+[362] Kristus, jonka oppia Beatrice merkitsee, näyttäytyi milloin
+inhimillisessä, milloin jumalallisessa luonteessaan.
+
+
+32. laulu
+
+[363] Beatrice kuoli vuonna 1290, mistä siis nyt oli kulunut kymmenen
+vuotta.
+
+[364] Se osa kulkuetta, joka oli käynyt aarnikotkan edellä ja ollut
+Danten takana hänen seisoessaan vaunuun päin kääntyneenä aarnikotkan
+rinnalla.
+
+[365] Matelda, Statius ja Dante astelivat vaunun oikealla puolella
+seuraten kristillisiä (teologisia) hyveitä.
+
+[366] Mainittu puu on tiedon puu, mutta se merkitsee tässä yhteydessä
+myös Rooman valtakuntaa, joka ennen Kristusta oli vailla tosi
+hengellistä elämää.
+
+[367] Kristus ei nauttinut tiedon puusta eikä tavoitellut maallista
+valtaa ja rikkautta.
+
+[368] Noudattamalla Jumalan käskyä olla maistamatta tiedon puun
+hedelmiä, mikä tässä erityisesti tarkoittaa kirkonmiesten pidättyvyyttä
+maallisesta hallitusvallasta. »Antakaa keisarille, mikä keisarin on.»
+
+[369] Kristus yhdistää kirkon ja valtion, jolloin maallinen yhteiskunta
+saa uutta elämää.
+
+[370] »Valoon yhtyneenä», Oinaan tähtikuvioon, jossa aurinko on
+keväällä ja joka seuraa Kalojen tähtimerkkiä.
+
+[371] »Syrinx-immen taru». Merkurius nukutti satasilmäisen Arguksen,
+jonka yksi silmä aina valvoi, tarulla Panista ja Syrinx-immestä, joka
+muutettiin ruokoputkeksi.
+
+[372] »Hunnun kirkkaus», taivaaseen kohoavan kotkan loiste; viittaa
+Kristuksen kirkastukseen.
+
+[373] »Omenapuu», Kristus. Vrt. Korkea veisu 2:3. Sen kukkaset
+merkitsevät autuuden esimakua, jota Pietari, Jaakob ja Johannes olivat
+kirkastusvuorella nauttineet.
+
+[374] »Unen raskahamman», kuolonunen josta Kristus oli herättänyt.
+
+[375] »Tuon hurskaan», Mateldan.
+
+[376] »Totuuden maa», Rooman keisarikunta.
+
+[377] »Parvi seitsen-neito», 3 kristillistä ja 4 moraalista
+(kardinaali-) hyvettä.
+
+[378] Seuraavassa näyssään Dante esittää kuvaannollisesti kirkon
+kohtalon pääpiirteet siihen saakka kun paavinistuin siirrettiin
+Avignoniin (1309), mikä Dantelle merkitsee kirkon suurinta alennustilaa.
+Koska Danten vaellus henkivaltakuntien läpi tapahtui vuonna 1300, näyn
+jälkimmäinen osa on käsitettävä ennustuksena.
+
+[379] »Jupiterin lintu», kotka, merkitsee tässä Rooman keisarimahtia,
+joka vainosi ensimmäistä kristillistä kirkkoa samalla vahingoittaen
+omaakin valtakuntaansa, kuten tekstistä käynee ilmi.
+
+[380] »Kettu», harhaoppi, kerettiläisyys (gnostisismi, areiolaisuus
+tms.), jonka Beatrice karkoittaa, tässä Jumalan puhtaan opin
+vertauskuvana.
+
+[381] Tultuaan kristityiksi roomalaiset keisarit alkoivat lahjoittaa
+kirkolle maatiloja ja omaisuutta, mikä Danten mielestä oli alkuna kirkon
+rappeutumiselle.
+
+[382] »Lohikäärme», luultavasti Muhammed, joka riisti ison osan kirkon
+aluetta.
+
+[383] Maallisen rikkauden turmelemana kirkko (vaunu) muuttuu hirviöksi,
+joka muistuttaa Johanneksen ilmestyksen petoa 13:1. »Ja minä näin pedon
+nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä.» On
+epävarmaa, mitä nuo päät merkitsevät, ehkä seitsemää kuolemansyntiä.
+
+[384] »Portto», vrt. Joh. ilm. 17:2, merkitsee paavinistuinta
+(1200-luvun loppu- ja 1300-luvun alkupuolella), joka oli julkeasti
+sekaantunut maalliseen politiikkaan.
+
+[385] »Peikko», Ranskan kuningassuku, etenkin Filip Kaunis, jonka kanssa
+Danten perivihollinen Bonifacius VIII oli jonkun aikaa ollut hyvissä
+väleissä. Mutta sitten paavi oli ruvennut pelkäämään Filipiä ja etsimään
+turvaa muualta. Tästä julmistuneena Filip Kaunis vangitutti
+Bonifaciuksen, minkä jälkeen paavinistuin erotettiin Roomasta ja
+karkotettiin Avignoniin.
+
+
+33. laulu
+
+[386] »Jumala, pakanat ovat perikuntaasi karanneet jne.» Psalmit 79.
+
+[387] »Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin
+näette minut», Joh. ev. 16:16. Näillä säkeillä Dante ennustaa paavin
+paluun Avignonista jälleen Roomaan.
+
+[388] »Nainen», Matelda.--»Viisas», Statius.
+
+[389] Kirkon kristillisyys oli kokonaan tuhoutunut. Vrt. Joh. ilm. 17:8.
+»Peto, jonka näit, on ollut eikä enää ole.»
+
+[390] »Viisisataa viisitoista», luvun merkitys on yhä pysynyt hämäränä.
+Useimmat Dante-selittäjät otaksuvat, että se kirjoitettuna
+latinalaisilla numeroilla DVX, siis johtaja, merkitsee jotakuta suurta
+sotapäällikköä, tulevaa keisaria. Vrt. Joh. ilm. 13:18. Luultavasti
+Danten DVX on yhtä kuin Helvetin 1. laulussa mainittu »koira», Can
+grande della Scala, joka siihen aikaan kun Dante kirjoitti runoelmansa
+oli huomattava ghibelliinijohtaja ja Danten suuren kunnioituksen kohde.
+
+[391] Themis, oikeuden jumalatar, joka antoi vaikeatajuisia
+oraakkeleita. Kun najadit uskalsivat arvata hänen arvoituksiaan,
+suuttunut jumalatar antoi villipedon hävittää karjan ja vainiot.
+
+[392] Ensimmäisen kerran Aatami syödessään kiellettyä hedelmää. Hänen on
+sentähden täytynyt viettää viisituhatta vuotta helvetissä, kunnes
+Kristus »otti hänen syynsä päälleen» ja vapautti hänet.--Toinen ryöstö
+tarkoittaa vaunujen irroittamista puusta, pyhän istuimen erottamista
+Roomasta.
+
+[393] Elsa, pieni joki Toscanassa. Sen vesi on niin kalkkipitoista, että
+siihen heitetyn esineen ympärille muodostuu kivikuori.
+
+[394] »Pyramus», ks. viite [308].
+
+[395] »Että huomaisit suunnan jne.», että huomaisit, kuinka seuraamasi
+maallinen (skolastinen) viisaus on alapuolella jumalallisen opin.
+
+[396] Lethe saa unohtamaan ainoastaan synnit. Dante oli siis erotessaan
+Beatricesta, puhtaasta opista, joutunut harhateille; paitsi syntisiä
+huvituksia hän oli filosofisissa mietiskelyissään seurannut Averroesia,
+Aristoteleen arabialaista tulkkia, kunnes Tuomas Akvinolainen tuli hänen
+oppaakseen.
+
+[397] »Juomaa», Eunoen vettä.
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Jumalainen näytelmä: Kiirastuli, by Dante
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 11072 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4a6d17a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #11072 (https://www.gutenberg.org/ebooks/11072)
diff --git a/old/11072-8.txt b/old/11072-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c45ca28
--- /dev/null
+++ b/old/11072-8.txt
@@ -0,0 +1,8563 @@
+The Project Gutenberg EBook of Jumalainen näytelmä: Kiirastuli, by Dante
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Jumalainen näytelmä: Kiirastuli
+       Divina Commedia: (Purgatory)
+
+Author: Dante
+
+Release Date: February 13, 2004 [EBook #11072]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAINEN NäYTELMä: KIIRASTULI ***
+
+
+
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed
+Proofreaders
+
+
+
+
+
+JUMALAINEN NÄYTELMÄ: KIIRASTULI
+
+Kirj. Dante
+
+Suomentanut Eino Leino
+
+
+Ensimmäinen painos ilmestyi 1913
+
+
+
+
+Ensimmäinen laulu
+
+
+Älyni pursi purjeensa nyt nostaa
+vesiä vienompia juostaksensa
+ja jättääksensä meret julmat[1] taakseen:
+
+Nyt toista laulaa tahdon valtakuntaa,
+miss' ihmishenki puhdistuu ja tulee
+taivaisen tien ja armon arvoiseksi.
+
+Mut runous kuollut haudastansa nouskoon!
+Omanne olla tahdon, Musat pyhät,
+ja auttakoon mua armas Kalliope,[2]
+
+sävelin moisin säestellen mua
+kuin tuta saivat tytöt Pieroksen,[3]
+harakat, jotka teitä haastoi kilpaan!
+
+Suloinen niinkuin itämaan safiirin
+ol' ilman hohto ylläni, ja seesnä
+ens piiriin[4] saakka taivas puhdas päilyi.
+
+Taas silmäni sai halun nähdä, koska
+nyt olin jättänyt ma ilman kuolleen,
+mi murheutti katsehen ja mielen.
+
+Tuo tähti[5] kaunis, joka lempeen lietsoo,
+hymyhyn hurmas idän ääret kaikki,
+Kalojen tähtimerkin kalventaen.
+
+Ma oikealle käännyin tarkastamaan
+etelän äärtä: tähteä näin neljä,[6]
+jotk' oli nähty vain ens ihmis-aikaan.
+
+Iloitsi taivas niiden tulkinnasta.
+Oi, pohjan puoli, kuinka orpo olet,
+kun saa et nähdä moista kirkkautta!
+
+Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa
+katseeni toista taivaankantta kohti,
+otava josta kadonnut jo oli:
+
+Näin vierelläni ukon[7] yksinäisen,
+niin arvokkaan, niin kunnioitettavan
+kuin isä lapsellensa lienee kukaan.
+
+Partansa pitkä oli, harmahtava,
+ja yhden-näköinen kuin tukka, joka
+povella heilui kaksijakoisena.
+
+Sätehet noiden neljän tähden pyhän
+valoivat valkeudellaan kasvot häitä,
+hän että eessäni kuin Päivä seisoi.
+
+»Keit' ootte, jotka vasten virtaa tummaa
+tulette vankilasta ijäisestä?»
+hän virkkoi, päätään arvokasta puistain.
+
+»Ken teitä johti? Ken ol' lyhty teille
+yön syvyydestä päästäksenne, joka
+ijäti synkistää nuo kuolon kuilut?
+
+Lait helvetin siis joko juurin järkkyy?
+Uus onko taivahassa tahto, koska
+käy kadotetut minun kallioitain?»
+
+Oppaani silloin mua koski, sanoin
+ja käsin ynnä elein polvet multa
+ja kasvot painoi kunnioittaviksi.
+
+Hän sitten näin: »En saavu itsestäni,
+taivaasta Nainen[8] alas astui, pyysi
+mun tämän miehen tietä johtamahan.
+
+Mut kosk' on tahtos, että meistä tietää
+enempi saisit sekä matkastamme,
+ei olla toinen voi mun tahtonikaan.
+
+Tää viel' ei nähnyt viime iltaa, mutta
+niin liki sitä hulluus vei jo hänet,
+ett' tuskin oli aikaa kääntymykseen.
+
+Niin on kuin sanoin; lähetetty olin
+hänt' auttamaan, eik' ollut tietä muuta
+kuin tämä, jota tänne lähdin käymään.
+
+Hän nähnyt on jo kaikki kadotetut;
+nyt näyttää aion hälle henget, jotka
+sun vartioiminasi valkenevat.
+
+Kuin hänet tuonut oon, ois pitkä haastaa;
+soi taivas voiman mulle, että hänet
+sua kuulemaan ja näkemään voin johtaa.
+
+Suvaitse suosia siis tuloansa!
+Vapautta etsii hän: sen arvon arvaa
+se vasta, ken sen eestä uhras elon.
+
+Sa tiedät sen, sa, jolle tervetullut
+ol' Utikassa kuolema, kun jätit
+pois verhon, jonka kirkastaa Suur' päivä.
+
+Lakeja luonnon loukanneet me emme,
+hän elää näät, ja Minos ei mua estä;
+piirissä asun, jossa Martiasi[9]
+
+sua vielä rukoilevi silmin sivein,
+o pyhä povi, että ois hän omas:
+vuoks lempensä nyt meihin mielly vihdoin!
+
+Suo seitsemän nyt valtaas nähdä meidän;
+sua hälle kiittää tahdon, jos sa sallit
+alhaalla tuolla sua mainittavan.»
+
+»Martia niin ol' armas nähdä mulle»,
+hän vastasi, »niin kauan kuin ma elin,
+ma että toivehensa täytin kaikki.
+
+Mut tuon kun virran pahan[10] tuollapuolla
+hän on, mun[11] muistaa hänt' ei salli laki,
+mi mulle säättiin sieltä päästessäni.
+
+Vaan Nainen taivainen jos ohjaa sua
+kuin sanot, tarvis sua ei sievistellä;
+on kyllin, hänen nimessään kun pyydät.
+
+Sileä katkaise siis kaisla,[12] vyötä
+hän sillä, myös hän kasvot pesköön, niistä
+pois että haihtuis joka jälki loan.
+
+Näät sovi kenenkään ei silmin samein
+tavata ensi vartiaa[13] tään paikan;
+kas, paratiisin heimohon hän kuuluu.
+
+Mudassa pehmeässä, pitkin rantaa[14]
+tään saaren pienen, kasvaa kaislametsä
+siell' alahalla, aallon häilyttämä.
+
+Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka
+kovempi-runkoinen voi siellä elää,
+kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan.
+
+Takaisin tänne sitten älkää tulko!
+Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä
+on loivin pääsy vuoren kukkulalle.»
+
+Katosi hän. Ma puhumatta sanaa
+nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin
+niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon.
+
+Hän alkoi: »Tule, poikani, mua seuraa;
+takaisin käymme sinne, missä painuu
+tasanko tää päin ala-ääriänsä.
+
+Jo aamun rusko voitti aamun varjon,
+mi eellä pakeni, niin että kaukaa
+ma meren läikän erottaa jo taisin.
+
+Kuin mies, mi kääntyy tielle suljetulle
+ja turhaks uskoo toivon päästä tuosta,
+niin kuljimme me yksinäistä kenttää.
+
+Me sinne tultiin, missä kaste soti
+kerällä Päivän, haihtuen vain verkkaan,
+kun sitä siimes auttoi viileydellään.
+
+Levitti kädet kumpaisetkin silloin
+mun Mestarini nurmikolle hiljaa;
+ma tietäin aikehensa, kohden häntä
+
+kohotin poskipääni itkettyneet:
+taas ilmi sai hän kasvoin kaunovärin,
+jok' oli Helvetissä himmentynyt.[15]
+
+Tulimme tuosta rantaan autiohon,
+min merta purjehtinut mies[16] ei koskaan,
+ken oisi palausta ymmärtänyt.
+
+Mun vyötti hän tuon toisen[17] tahdon mukaan.
+Oi ihme! Heti kun hän kumartuen
+valitsi kasvin nöyrän tuon, jo kasvoi
+
+samalla toinen toisen kaislan sijaan.
+
+
+
+
+Toinen laulu
+
+
+Jo Päivä painui[18] taivaanrantaan, jonka
+meridianin piste korkein päällä
+Jerusalemin päilyvi, ja yöhyt,
+
+sen vastakehää kiertäväinen, jätti
+jo Ganges-virran, kerallansa Vaaka,
+min pudottaa se kädestään, kun voittaa;
+
+niin että siinä, missä olin, posket
+Auroran armaan punavalkeuiset
+jo kellahtui, kuin ollut ois hän vanha.
+
+Me vielä seistiin merenrantamalla
+kuin miehet, jotka askeltansa miettii,
+kun mieli vaeltaa, mut ruumis seisoo.
+
+Ja katso, niinkuin usein aamun suussa
+Mars punertavi halki usman sankan
+alhaalla lännen puolla, päällä meren,
+
+niin mulle näkyi--jospa näkyis vieläi!--
+nopea valo, merta kiitäväinen;
+sen kanss' ei lintu lentänyt ois kilpaa.
+
+Kun tuosta silmän käänsin tuokioksi
+ja Oppaaltani tiedustella tahdoin,
+se oli suureksi jo seijastunut.
+
+Sivulla kumpaisellakin sen näin ma
+jotakin valkeaa, ja alempana
+taas toista valkeaa, mi siitä välkkyi.
+
+Avannut suutaan viel' ei Mestarini,
+kun sivuvalkeat jo siiviks muuttui;
+hän silloin tunsi merta matkaavaisen
+
+ja huusi: »Joudu, joudu polvillesi!
+Kätesi risti! Enkel' on hän Luojan,
+saat nähdä moisia nyt toimijoita.
+
+Kas, kuink' on halvat hälle ihmiskeinot,
+ei kelpaa airo eikä purje hälle,
+vain siivet soutimiksi kaukorantain.
+
+Kas, kuinka hän ne taivahalle nostaa
+ijäisin sulin ilmaa halkoellen;
+ei muutu ne kuin sulat luonnon-luomat.
+
+Läheten meitä kirkkaammalta aina
+Jumalan lintu näytti tuo, siks kunnes
+sen valkeutt' ei silmä voinut sietää.
+
+Ma maahan katsoin. Nyt hän saapui rantaan,
+sous pursin nopsin ja niin kevein, että
+ei vedenpintaan tullut piirtoakaan.
+
+Perässä seisoi ruorimies tuo taivaan,
+autuuden tulikirjat kasvoillansa,
+satainen saattueena henkiparvi.
+
+_In exitu Israel de Aegypto_[19]
+lauloivat kaikki yksi-äänisesti
+ja loppuun saakka virren veisasivat.
+
+Hän sitten ristinmerkin tehtyänsä
+pois kiisi nopsaan niinkuin tullut oli;
+mut kaikki rantaan syöksyivät nyt vainaat.
+
+Olevan outo näytti paikka heille,
+katsoivat kaikki ympärilleen, niinkuin
+se katsoo, jonka silmä uutta kohtaa.
+
+Aurinko valkeutta kaikkialle
+nyt ampui, karkoitettuansa Kauriin
+vasamin varmoin keskitaivahalta.
+
+Tulijat nuo kun meidät huomasivat,
+sanoivat: »Tien jos tietänette, meitä
+te neuvokaa nyt vuoren kukkulalle.»
+
+Vergilius vastasi: »Te uskonette
+meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme
+me myöskin matkalaisia kuin tekin.
+
+Tulimme juuri, hetki teitä ennen,
+mut tietä toista, jyrkkää niin ja jylhää,
+meist' että leikiltä tää nousu näyttää.»
+
+Ja sielut, jotka hengityksestäni
+näkivät, että vielä eloss' olin,
+nyt kalpenivat iki-ihmetellen.
+
+Kuin juostaan kuulemahan uutisia
+viestiltä, lehvää öljypuun mi kantaa,
+välittämättä väen tyrkinnästä,
+
+niin sielut onnelliset nuo nyt kiintyi
+mun kasvoihini, melkein unhottaen,
+heill' että kulku oli kaunistumaan.
+
+Näin erään heistä eespäin käyvän, mua
+syleilläkseen niin suurell' armaudella,
+ma että tahdoin saman tehdä hälle.
+
+O, varjot turhat harha-hahmoinenne!
+Kolmasti hänet käsivarsin kiersin,
+kolmasti rintaani vain omaa painoin!
+
+Vuoks ihmeen, luulen, väri multa muuttui,
+mut varjo hymyili ja taapäin siirtyi
+mun häntä kiihkeästi seuratessa.
+
+Mua pysähtymään pyys hän lempeästi;
+ma silloin tunsin hänet, sanoin hälle,
+hän että hetken haasteleis ja viipyis.
+
+Hän vastasi: »Kuin rakastin ma sua
+ruumiissa, niin nyt siitä vapaanakin.
+Siks viivähdän. Mut sa miks kuljet, minne?»
+
+»Casella,[20] ystävä, teen matkan tämän
+ma palataksein paikkaan, mistä olen»,
+näin minä. »Mut miss' ollut oot niin kauan?»
+
+Hän virkkoi: »Vääryyttä ei mulle tehty,
+tään pääsyn vaikka monta kertaa kielsi
+hän, joka henkilön ja hetken määrää.
+
+Tahtonsa[21] näät on tahdost' oikeasta.
+Mut kuut' on kolme nyt hän tänne tulla
+sovussa suonut jokaisen, ken tahtoi.
+
+Minäkin, joka meren äärell' olin,
+miss' suolaiseksi Tiberin käy aalto,
+sain armon hältä päästä purtehensa.
+
+Taas suulle virran tuon hän siivet suuntaa.
+Näät sinne aina keräytyy ne, jotka
+ei suistu raisun Akeronin rantaan.»
+
+Ma hälle: »Vienyt laki uus jos sulta
+ei muistoa ja ääntä laulun lempeen,
+mi mieltäni niin usein viihdytteli,
+
+suvaitse virkistää taas sieluani,
+mi tänne tullut ruumihinsa raskaan
+keralla on ja uuvuksissa ihan.»
+
+_Rakkaus, mi hengessäni haastelevi_,[22]
+noin alkoi laulun hän niin suloisesti,
+se että vielä sisälläin nyt soipi.
+
+Mun Oppaani ja minä, muukin seura,
+mi siinä oli, nauttivan niin näytti
+kuin kaikk' ois ollut poissa mielen paino.
+
+Kun lauluansa hartahasti tuossa
+me kuuntelimme, silloin arvon vanhus
+jo huusi: »Mitä tää on, henget hitaat?
+
+Mi hullu seisahdus! Mi huolettomuus!
+Vuorelle rientäkää, pois suomut saakaa,
+jotk' eivät Luojaa teidän nähdä salli!»
+
+Kuin kyyhkyt syömätouhussansa nokkii
+jyviä, ruohonpäitä rauhallisna,
+vaill' ylpeyttään tavallista,--äkin
+
+eväänsä jättävät, kun ilmestyvi
+jotakin, joka säikähyttää heitä
+ja huolella myös suuremmalla uhkaa;
+
+niin joukko äsken saapunut tuo jätti
+nyt laulun sekä kohti vuorta riensi
+kuin rientää mies, mi tiedä viel' ei, minne;
+
+ja mekin oltiin yhtä nopsat lähtöön.
+
+
+
+
+Kolmas laulu
+
+
+Muut vaikka paossansa hätäisessä
+hajosivatkin pitkin kenttää, rientäin
+päin vuorta, minne järki[23] meitä ajaa,
+
+ma liityin Oppaaseeni uskolliseen.
+Kuink' oisinkaan hänt' ilman juossut? Kuka
+mua auttanut ois vuoren kukkulalle?
+
+Hän näytti suuttuneelta itsellensä.
+Oi, omatunto jalo, puhdas, kuinka
+sua katkerasti erhe pienin[24] kalvaa!
+
+Mut jalkansa kun jättivät tuon kiireen,
+mi joka liikkeen arvokkuutta haittaa,
+mun mielenikin, äsken ahdistettu,
+
+avartui, ahmi ympäristöänsä;
+ja katsoin kukkulaa, mi korkeimpana
+merestä kohti taivaankantta pyrkii.
+
+Takana Päivän punaloisto leimus,
+mut eessä varjo peitti sen, jok' oli
+kuin kuva ruumiini, mi säteet taittoi.
+
+Sivulle silloin käännyin peljästyen
+ja itseni jo hyljätyksi luullen,
+kun vain mun eessäni maa musta oli.
+
+»Miks vielä epäilet?» näin Lohduttaja
+tuo lausui puoleheni käännähtäen,
+»kerallas enkö käy ja johda sua!
+
+Jo siell' on ilta, jonne haudattihin
+se ruumis, millä varjoa loin minä;
+on Brindisistä[25] Napoliin se viety.
+
+Se ettei eessäni nyt varjo synny,
+ei ole kummempaa kuin ettei taivaat
+säteitä estä[26] toinen toiseltansa.
+
+Mut kyvyn tuta kuuman, kylmän tuskaa
+ruumiille näillekin suo voima, joka
+ei tahdo keinojansa ilmi tuoda.
+
+On hullu, joka järjellänsä koettaa
+mitata äärettömän tien sen, jota
+Hän käy, mi yks on, vaikka kolminainen.
+
+Totea seikka[27] siis vain, ihmisheimo!
+Jos nähdä kaiken oisit voinut, tarpeen
+ei ollut oisi synnytys Marian.
+
+Halusta hedelmättömästä hehkui
+monikin, joka tyydyttää sen tahtoi,
+mut saakin ikävöidä ijäisesti.
+
+Niin Aristoteles ja Plato ynnä
+muut monet...» Tässä puhe katkes hältä,
+hän päänsä painoi, jääden mietteisiinsä.
+
+Sill' aikaa vuoren juurelle me tultiin;
+siin' eessä oli kallio niin karu,
+turhalta että jalka altis tuntui.
+
+Sen rinnall' autioin ja raisuin polku,
+mi Lericin Turbian[28] kanssa liittää,
+on porras avoin, helppo-askelinen.
+
+»Ken tietänee, miss' on tää törmä loivin»,
+nyt seisahtuen lausui Mestarini,
+»sit' että nousta voisi siivetönnä.»
+
+Sill' aikaa kuin hän maahan katsoi, tuumi
+tienpohjaa, hengessänsä tutkistellen,
+ja minä vuorta silmin vaeltelin,
+
+näin sieluparven[29] vasemmalta saavan
+niin vitkaan meitä kohden, että tuskin
+havaita saattoi heidän liikkumistaan.
+
+Ma virkoin Mestarille: »Silmäs nosta,
+kas, siinä joukko, joka neuvon antaa,
+jos itsestäs et keksiä voi sitä.»
+
+Hän katsoi, kasvoin kirkkahin ja vastas:
+»He viipyvät, me sinne rientäkäämme!
+Nyt toivos vahva olkoon, poikaseni.»
+
+Kun käyty tuhat askelta ehk' oltiin,
+niin kaukana tuo oli kansa vielä
+kuin kivi kiitää hyvän heittomiehen.
+
+He silloin kaikki painautuivat paasiin
+tuon vuoren jyrkän, seisten liikkumatta
+kuin se, mi säikähtää ja kummaa katsoo.
+
+»Valitut, oi! Te hyvän kuolon saaneet!»
+Vergilius alkoi, »kautta rauhan, jonka
+ma luulen kaikkia teit' odottavan,
+
+te virkkakaa, miss' on tää vuori loivin,
+sit' että nousta vois; näät ajanhukkaa
+se enin pelkää, ken jo jotain tietää.»
+
+Kuin lampaat lähtee läävästänsä, ensin
+yks, sitten toinen, kolmas, mutta maahan
+muut painaa aran silmän ynnä kuonon,
+
+ja tekee niinkuin ensimmäinen: tuo jos
+pysähtyy, taa sen yksinkertaisina,
+pyhinä tunkee muut, ei syytä kysy;
+
+niin vastanamme näin ma liikkuviksi
+nyt päät tuon lauman autuaan ja hurskaan,
+ujoina kasvot, arvo astunnassaan.
+
+Mut nuo kun ensimmäiset huomas, että
+puoll' oikealla valon maassa mursin
+ja että varjoni mun vuoreen piirtyi,
+
+he seisahtuivat, hiukan taapäin käyden;
+ja kaikki toiset, jotka seuras heitä
+tekivät samoin, tietämättä miksi.
+
+»Tunnustan teille kysymättä: ruumis
+tää kuolevainen on, min näätte, siksi
+jaettu maass' on valo päivänpaisteen.
+
+Te älkää ihmetelkö! Uskokaatte,
+ett' ei hän ilman Taivaan voimaa tahdo
+tään vuoriseinän jylhän päälle päästä.»
+
+Näin Mestari. Ja jalo lauma vastas:
+»Takaisin kääntykää ja eellä käykää!»
+He kädenselin tietä viittasivat.
+
+»Ken lienetkin», yks heistä virkkoi sitten,
+»mua katso käydessäsi, muistoos johda,
+maan päällä etkö ennen nähnyt mua.»
+
+Ma käännyin, katsoin tarkkaan; kaunis oli
+hän katsannolta, jalo keltakutri,
+mut toinen kulma miekan halkaisema.
+
+Selitin nöyrästi, ma etten koskaan
+hänt' ollut kohdannut. Hän sanoi: »Katso!»
+ja näytti haavan ylärinnassansa.
+
+Hymyillen virkki sitten: »Manfred[30] olen,
+Costanza-keisarinnan pojanpoika;
+siks pyydän, takaisin kun palaat, käyös
+
+luo kauniin tyttärein,[31] mi äidiks tuli
+Sisilian ja Aragonian maineen,
+ja kerro totuus, muut jos toisin haastaa.[32]
+
+Kaks haavaa saatuani kuolettavaa,
+Hänelle itseni ma itkein uskoin,
+mi mielellänsä anteheksi antaa.
+
+Olivat synkät syntini. Mut helma
+Hyvyyden äärettömän on niin laaja,
+siin' että lepää, ken vain siihen turvaa.
+
+Jos tään ois oivaltanut Luojan armon
+Cosenzan paimen, jonka kimppuhuni
+kiihdytti Klemens, silloin oisi vieläi
+
+mun maiset luuni Beneventon luona,
+korvassa sillan, missä niitä suojais
+yhäti raskaan kivikummun kuorma.
+
+Nyt niitä sade huuhtoo, tuuli viskoo
+rannalla Verden, maani ulkopuolia,
+ne jonne vietiin kynttilöitä ilman.[33]
+
+Mut niin ei sentään kiro paavin sido,
+ijäinen ettei voisi päästää Rakkaus,
+kun vihryt vielä vain on toivon kukka.
+
+On totta: joka kirkon kirouksessa
+elosta, vaikka katuvaisna, eroo,
+saa seisoa tään vuoren ulkopuolia
+
+tuon kauden kolmenkymmen-kertaisesti,
+min kesti kiro, ellei ehkä aikaa
+lyhennä häitä rukoukset hyvät.
+
+Nyt arvaat, kuinka teet mun iloiseksi,
+jos kerrot hyvälle Constanzalleni,
+mun missä näit ja mikä tääll' on laki;
+
+näät paljon täällä apu heidän auttaa.»
+
+
+
+
+Neljäs laulu
+
+
+Kun sielun täyttää tuska taikka riemu
+ja jonkun voimistamme jännittävi,
+päin sitä sielu kaikki siukoo, muita
+
+nyt muistamatta mahtimuotojansa;
+siks väärin on kuin eräät luulee, että
+meiss' sielu sielun päälle kerrostuisi.[34]
+
+Ja siks kun jotain näkyy taikka kuuluu,
+mi mielen voimakkaasti kiinnittävi,
+me emme huomaa, että aika rientää.
+
+On voima toinen se, mi kuuntelevi,
+ja toinen, joka sielun muun on summa;
+sidottu tää on, vapaa edellinen.
+
+Totuuden täyden siitä sain, kun kuulin
+sanoja vainaan kummastellen; Päivä
+näät varmaan viisikymment' astemittaa
+
+mun huomaamattani ol' edistynyt,
+kun tultiin paikkaan, missä sielut meille
+huus yhteen ääneen: »Tuosta kulkee tienne!»
+
+Isomman täyttää usein aidan aukon
+vain hangollinen orjantappuroita
+maamiehen tarhassa, kun viini tummuu,
+
+kuin oli vuorisola, josta käytiin
+Oppaani kanssa nyt me kaksin; lauma
+muu meidät jätti näät. Voi Noliin[35] mennä,
+
+San Leoon[36] kiivetä, Bismantovankin
+kavuta kukkulalle jaloin pelkin.
+Mut täällä pakko ihmisen ol' lentää,
+
+ma väitän, kaihon suuren siivin nopsin,
+jos mieli seurata mun Saattajaani,
+mi tieni valaisija toivon antoi.
+
+Me vaivoin kiipesimme louhten lomaan
+ja joka puolla vuori uhkas meitä
+ja jalkaa, kättä vaati nousu jyrkkä.
+
+Kun oltiin ylä-äyrähällä kuilun,
+rinteellä vuoren avoimella, kysyin:
+»Mun Mestarini, mitä tietä mennään?»
+
+Hän mulle: »Alaspäin ei askeltakaan!
+Mua seuraa, vuorta nouse, sikskuin joku
+näkyvi, joka tiemme varman tietää.»
+
+Huipulle vuoren kantanut ei katse
+ja jyrkemp' oli rinne sen kuin viiva,
+mi osoittavi puolet suoraakulmaa.
+
+Väsynyt olin, siksi lausuin: »Isä,
+ah armas, käänny, katso, kuinka jälkees
+ma yksin jään, jos käy et hitaammasti!»
+
+Hän vastas: »Poikani, koe kestää tuonne!»
+ja viittas reunaa vähän matkan päässä,[37]
+mi koko vuorta vyönä kiersi. Mua
+
+sanansa nuo niin innostutti, että
+kapusin kaikin voimin jäljessänsä,
+sikskuin ma seisoin paasiparvekkeella.
+
+Istuimme tuohon kumpainenkin, kasvot
+päin itää, josta oli käynyt kulku;
+on usein ilo katsoa näät taakseen.
+
+Loin silmän ensin ala-äyrähille,
+ja sitten ylös, sekä ihmettelin,
+kun vasemmalta meihin paistoi Päivä.
+
+Vergilius näki, kuinka tyrmistytti
+mua vaunut valkeuden nuo, kun siinä
+ne edessämme pohjan äärtä vieri,
+
+ja virkkoi: »Jospa Castor ynnä Pollux[38]
+ois seurassa tuon suuren kuvastimen,
+min valo ylös niinkuin alas virtaa,[39]
+
+näkisit Eläinpiirin punertuvan
+viel' lähempänä Karhuja, jos suistu
+ei Päivä radaltansa muinaiselta.
+
+Tää kuink' on mahdollista, selviääpi,
+kun mieles kooten muistat, ett' tää vuori
+ja Zion, eri pallonpuoliskoilla,
+
+omaavat silti horisontin saman;
+jos järkeäs nyt kirkkahasti käytät,
+sa johdat siitä, että rata, jota
+
+osannut Phaëton[40] ei oikein ajaa,
+näkyisi sieltä nähden käyvän toiseen
+ja toiseen suuntaan täältä katsottuna.»
+
+»Varmasti, Mestari», ma virkoin, »koskaan
+niin selvään nähnyt en kuin nyt ma näen
+asiat, joissa paljon puutuin ennen.
+
+Näen, että keskikehä taivasliikkeen,
+jot' tiede kutsuu Päiväntasaajaksi
+ja etelästä talven erottavi,
+
+syyn vuoks, min sanot, täältä yhtä paljon
+käy pohjoiseen kuin juutalaiset näkee
+sen heistä käyvän ilmansuuntaan kuumaan.
+
+Mut tietää tahtoisin, jos sallit, matka
+kuin pitkä meill' on eessämme; näät vuori
+ylemmä nousevi kuin katse kantaa.»
+
+Hän mulle: »Moinen on tään vuoren laatu,
+ett' alhaalt' on se vaivaloinen, mutta
+sen helpompi, mit' ylemmäksi noustaan.
+
+Siks kun se sulle suloiselta tuntuu,
+niin että kevyt on sun käydä sitä
+kuin laivan mennä purjetuulen mukaan,
+
+sa silloin huomaa, määränpäässä seisot;
+levätä siell' on aika uupunehen.
+En vastaa enempää. Tään totta tiedän.»
+
+Sai sanat nuo hän lausuneeksi, silloin
+läheltä ääni meille soi: »Kentiesi
+sit' ennen istahtaa on pakko sinun.»
+
+Käännyimme ääntä kohden, äkkäsimme
+kädellä vasemmalla paaden suuren,
+jot' emme ennen olleet huomannehet.
+
+Menimme sinne, näimme ihmisiä,
+jotk' istuivat tuon kiven siimeksessä
+lojuen tapaan laiskojen. Ja eräs,
+
+mi mielestäni uupuneelta näytti,
+syleili käsivarsin polviansa,
+välillä niiden päätään riiputtaen.
+
+»Ah, armas Mestari», ma lausuin, »katso,
+tuo kuinka näyttää kuhnurilta aivan
+kuin oisi hänen sisarensa laiskuus.»
+
+Hän silloin meihin kääntyi, katsoi meitä,
+kohotti kasvot sääristään ja virkkoi:
+»Sa mene, astu ylöspäin, kun jaksat!»
+
+Ma silloin tunsin hänet. Eikä tuska,
+mi vielä hieman salpas henkeäni,
+mua pidättänyt menemästä luokseen.
+
+Kun liki päässyt olin, tuskin päätään
+hän nosti, lausui: »Nähnyt ootko, kuinka
+vasenta puolta Päivän vaunut vierii?»
+
+Sanansa lyhyet, asenteensa laiskat
+hymyhyn kiersi hiukan huuliani.
+Ma sitten virkoin: »Enää en, Belacqua,[41]
+
+sua surkuttele. Mutta lausu, täällä
+miks istut? Seuraa odotatko? Taikka
+sun vanha laiskuutesi langettiko?»
+
+Hän mulle: »Veikko, ylöspäin miks nousta?
+Ei päästäis sentään puhdistuksen piinaan
+mua Luojan enkeli, mi portill' istuu.
+
+Kun viime hetkeen katumuksen jätin,
+sen ulkopuolla kiertää täytyy Päivän
+niin monta kertaa kuin ol' ikävuotein,[42]
+
+mua ellei ennen sitä auta rukous
+sydämen armoitetun. Muita Taivas
+kun kuule ei, muut eivät hyödyks mulle.»
+
+Jo edelläni Runoniekka kiipes
+ja sanoi: »Tule, ehtinyt on Päivä[43]
+jo korkeimmalle kohdalleen, ja tumma
+
+yön jalka astuu jo Marokkon rantaa.»
+
+
+
+
+Viides laulu
+
+
+Nuo varjot jättänyt jo olin, jälleen
+jälessä Oppahani astuin eespäin,
+kun takanani, sormell' osoittaen,
+
+yks huusi: »Katsokaapa, vasemmalla
+alemman tuon[44] ei valo päivän paista,
+elävän lailla kulkevan hän näyttää.»
+
+Kun sanain noiden kaiun kuulin, käännyin
+ja heidän katsovan näin kummastuksin
+vain mua, mua ynnä varjoani.
+
+»Mi niin sun sielus hämmentää, sa että
+hidastat käyntiäs?» näin Mestarini.
+»Sua liikuttaako, mitä moiset suhkaa?
+
+Mua seuraa, heidän laverrella anna!
+Lujana seiso niinkuin torni, jonka
+ei huippu taivu myötä tuulenhumun.
+
+Näät mies, joll' aate aatteen päällä kuohuu,
+päämäärästänsä loittonee, kun toinen
+vie aatos hältä aina toisen voiman.»
+
+Mitä ma saatoin sanoa kuin: »tulen»?
+Sen sanoin, puna poskillain, min vuoksi
+me anteeks-annon joskus ansaitsemme.
+
+Mut nytpä, meitä hiukan ylempänä,
+vaelsi poikki vuorta joukko,[45] jonka
+huulilta säkeet _Misereren_[46] kaikui.
+
+Kun huomasivat, ettei ruumihini
+lävitse paistaa päivä voinut, huuto
+käheä, pitkä: »Oh!» tuon laulun särki.
+
+Ja kaksi heistä airueiden lailla
+päin meitä juoksi, pyysi: »Selittäkää,
+keit' ootte ynnä mikä on tää tapaus?»
+
+Näin Mestarini: »Palata te voitte
+ja virkkaa niille, jotka vartoo teitä,
+tään ruumis ett' on todellista lihaa.
+
+Jos häntä nähdäkseen he seisahtuivat,
+niinkuin ma luulen, vastaus tää riittää;
+he häntä kunnioittakoot, hän heitä
+
+voi hyödyttää.»[47] Niin nopsaan tähdenlennon,
+kalevan tulten elokuisin illoin
+en nähnyt taivast' ole halkaisevan
+
+kuin nuo nyt nousi ylös vuorta jälleen
+ja muihin yhdyttyään meitä kohden
+taas rajun ratsasparven lailla syöksyi.
+
+»On noita monta, jotka tänne ryntää
+sua pyytämään», nyt virkkoi Mestarini,
+»mut mene vain ja käyden kuule heitä!»
+
+Tulivat huutain: »Sielu oi, mi samoot
+jäsenin syntymässä saaduin tietä
+autuuden, askelias hiljentäös!
+
+Ja katso, tokko meistä tunnet jonkun,
+hänestä että viedä viestin voisit!
+Mut miksi menet? Miks et seisahdukaan?
+
+Me kaikki oomme murhan kautta kuolleet
+ja olleet syntisiä viime hetkeen;
+silmämme silloin valo taivaan aukas,
+
+niin että katuen ja anteeks antain
+elosta erosimme, luottain Luojaan,
+mi meille suo nyt kaipuun nähdä häntä.»
+
+Ma virkoin: »Vaikka kuinka katson teitä,
+en ketään tunne, vaan jos suvaitsette,
+te puhukaa, ja vannon kautta rauhan,
+
+jota ma maailmasta maailmahan
+tään Oppahani johdoll' etsin, että
+teen minkä taidan, sielut onnelliset!»
+
+Ja eräs[48] alkoi: »Kukin meistä luottaa
+myös valattakin lupaukseesi hyvään,
+kun tahtos vain ei mahdotonta kohtais.
+
+Ma siis, ken yksin ennen muita puhun,
+sua pyydän, maan jos koskaan nähnyt lienet
+välillä Kaarlen maiden ja Romagnan,[49]
+
+sa että kehoittaisit Fanon kansaa
+mun puolestani rukoilemaan paljon;
+näin saisin anteheksi synnit raskaat.
+
+Ma sieltä olin. Mutta haavat syvät,
+joist' tippui veri--siinä asuin silloin--
+sain alueella Antenorin poikain,[50]
+
+ma varmin missä luulin olevani.
+Sen teki Esten miehet. Kauan kantoi
+hän vihaa mulle, mutta kohtuutonta.
+
+Paennut jospa Miraan[51] oisin silloin,
+kun tavattiin ma Oriacon luona,
+viel' oisin siellä, missä hengitetään.
+
+Mut suolle juoksin, jossa kaaduin mutaan
+ja kaislikkoon, ja kohta järven näin ma
+jo hurmeestani maahan muodostuvan.»
+
+Näin toinen nyt: »Niin totta kuin sun toivees
+tään vuoren päälle päästä täyttyköhön,
+minulle ollos armias ja auta!
+
+Buonconte[52] olen, Montefeltron Kreivi;
+Giovanna ei, ei muutkaan huolta pidä
+minusta, siksi allapäin nyt astun.»
+
+Ma hälle: »Turma, väkivalta mikä
+niin kauas vei sun Campaldinon luota,
+sun hautas paikkaa ettei tiedä kukaan?»
+
+»Oh!» vastasi hän, »Gasentinon juurta
+käy joki, Archiano, jonka lähteet
+on Apennineilla, pääll' luostar-talon.[53]
+
+Nimensä missä muuksi muuttuu,[54] sinne
+pakenin jalan, haava kurkussani,
+punaten verelläni virran rantaa.
+
+Mun siinä sumentuivat silmät, viime
+sanani oli nimi Neitseen; siihen
+ma kaaduin, jäi vain sinne ruumis kuollut.
+
+Ma totta puhun, eläville kertaa:
+Jumalan enkel' otti mun, mut piru
+pimeyden huus: 'Miks viet sa saalihini?
+
+Ijäisen hänestä, laps Taivaan, saanet
+vuoks kyyneleen, mi hänet multa riistää,
+mut muuhun nähden mull' on toiset tuumat.'
+
+Sa hyvin tiedät, että höyryt kosteet,
+joit' ilmaan kertyy, jälleen veeksi jäähtyy,
+kun ovat nousseet kylmiin kerroksihin.
+
+Tajusi paha-tahto[55] tuo, mi pahaa
+vain miettii, keinotkin, ja tuulen nosti
+ja usman voimallansa luontaisella.
+
+Hän päivän päättyessä laakson peitti
+ain Pratomagnost'[56] asti vuoriin suuriin
+sumulla, tihentäin niin taivaan kaiken,
+
+veeks että muuttui ilma kohdullinen,
+ja sade lankesi, ja mit' ei juoda
+maa voinut, vieri virroin ynnä puroin,
+
+ja kun ne suistui jokiin suuriin, syöksyi
+nää vihdoin kymiin kuninkaallisehen[57]
+vauhdilla vastaan-pitämättömällä.
+
+Ruumiini kylmän Archiano hurja
+löys alajuoksustaan, sen heitti Arnoon,
+ja hajos rinnaltani risti, jonka
+
+tein käsistäin, kun tuska voitti minut;
+näin pitkin rantoja ja pohjaa vierin,
+mun kunnes peitti muta virran tuoma.»
+
+»Palannut päälle maan kun olet jälleen
+ja tiestäs pitkästä taas levähtänyt»,
+näin kolmas alkoi heti toisen jälkeen,
+
+»mua silloin muistele, ma Pia[58] olen,
+Siena siitti, murhas mun Maremma;
+sen tietää hän, mi hohtokivellänsä
+
+mun, kerran ennen kihlatun jo, kihlas.»
+
+
+
+
+Kuudes laulu
+
+
+Kun päättyy noppapeli, paikallensa
+hävinnyt tuskaisena jää ja toistaa
+taas heittojaan ja murhemielin tutkii.
+
+Mut voittajaa muu seura kaikki seuraa:
+takana tuo, tuo eellä käy, tuo kolmas
+sivulta sulkeuupi suosiohon.
+
+Pysähdy ei hän, kuulee tuota, tätä;
+kenelle kättä antaa hän, se tyytyy,
+näin ahdingosta pelastuu hän vihdoin.
+
+Samaten minä joukon sankan kesken
+nyt käänsin kasvojani sinne tänne
+ja luotain heitä lupauksin torjuin.
+
+Näin siellä tuon Arrezzon miehen,[59] jonka
+Ghino di Tacco käsin julmin tappoi,
+ja toisen,[60] joka paetessaan hukkui.
+
+Ojensi siellä käsiänsä Fredrik
+Novello[61] sekä Pisan mies,[62] min kuolo
+toi ilmi lempeän Marzuccon voiman.
+
+Näin kreivi Orson, ja sen sielun,[63] jonka
+ol' erottanut ruumihista kateus
+ja viha, ei syy oma--niin hän kertoi--
+
+Pier dalla Broccian[64] nimittäin. Ja olkoon
+varuilla eläissään Brabantin nainen,
+hän että joukkoon pahempaan ei joutuis!
+
+Kun vapaa varjoista ma noista olin,
+mua jotka pyysi muita pyytämähän,
+ett' eestyis heidän pyhyytensä polku,
+
+ma aloin: »Muistan jonkun lauselmasi,[65]
+Valoni oi, sa jossa kiellät, että
+päätöstä Taivaan muuttaa voisi rukous.
+
+Ja sitä vain nää sielut pyytelevät.
+Siis onko turha toivehensa? Vaiko
+en sanojas lie oikein ymmärtänyt?»
+
+Hän mulle: »Säkeheni selvät ovat,
+mut silti toivo noidenkaan ei petä,
+jos seikkaa tutkistelet järjin tervein.
+
+Alene ylin oikeus ei siitä
+jos polttaa rakkaus pois synnin jonkun,
+mi sovitettava ois tänne-tulleen.
+
+Ja siellä, missä lauseen tuon ma laadin,
+ei sovittanut sydän-syytä rukous;
+se näät ei päässyt Luojan luokse asti.
+
+Mut tosiaan, niin korkeaan sa ällös
+epäilyyn eksy, jos ei virka sitä
+hän, jok' on valos totuuteen ja tietoon.
+
+Beatricea tarkoitan, sa ymmärtänet.
+Näkevä olet hänet autuaana,
+hymyileväisnä kukkulalla vuoren.»
+
+Ma hälle: »Rientäkäämme, Opas hyvä!
+En enää väsynyt ma ole lainkaan,
+ja huomaan, että vuori luo jo varjon.»
+
+Hän vastasi: »Me tänään kiipeämme
+niin paljon kuin vain jalka jaksaa; mutta
+on asemamme toinen kuin sa luulet.
+
+Taas Päivän, joka törmän taa nyt peittyy,
+niin ettet enää säteitänsä taita,
+saat nähdä ennen kuin me vuorell' ollaan.
+
+Mut katso, sielu ypö yksinäinen
+nyt meitä tuolta kiinteästi katsoo;
+lyhimmän meille näyttäköön hän tiemme.»
+
+Päin käytiin. Sielu oi lombardialainen,
+kuink' oli ryhtis ylväs ynnä korska
+ja silmänluontis arvokas ja tyyni!
+
+Sanonut ei hän ensin mitään, antoi
+vain tulla meidän, katsoi vain ja katsoi
+kuin korven jalopeura, kun se lepää.
+
+Läheni häntä Mestari ja pyysi,
+tien että parhaimman hän meille näyttäis;
+hän vastannut ei tiedusteluun tuohon,
+
+vaan kysyi maatamme ja vaiheitamme.
+Suloinen Oppahani alkoi haastaa:
+»Mantova...» Silloin varjo umpimieli
+
+tuo paikaltansa ponnahti päin häntä
+ja sanoi: »Mantova! Ma oon Sordello,[66]
+sun kansalaises!» Ja he syleilivät.
+
+Italia orja ah, sa tuskan koti,
+sa laiva myrskyss' ilman ruorimiestä,
+et maiden valtiatar, mutta portto!
+
+Niin valmis, kas, tuo oli sielu hieno,
+kun maansa vain hän sulosoinnun kuuli,
+sylihin syöksymään sen kansalaisen.
+
+Mut sun on asukkaillas aina sota,
+ja toinen toistaan siellä syö ja kalvaa
+sisällä saman muurin, kaivoshaudan.
+
+Sa katso, kurja, mertes rannikoita
+ja sitten silmää maasi sydämehen,
+siell' onko paikkaa rauhallista yhtään.
+
+Mit' auttaa, että Justinianus[67] ohjiin
+opetti sun, kun satulass' ei ketään?
+Hänt' ilman häpeämme pienemp' oisi!
+
+Voi teitä, joiden olla pitäis hurskaat
+ja suoda satulansa keisarille,
+jos tietäisitte, mik' on tahto Luojan![68]
+
+Te nähkää, kuink' on käynyt hurjaks hepo
+siit' asti kuin te suitset[69] saitte käteen,
+kun siltä puuttuu kahle kannuksien.
+
+O, Saksan Albert,[70] joka orhin jätit,
+niin että villiks, vihaiseks se muuttui,
+vaikk' ois sun ollut sitä hillittävä,
+
+vanhurskas tähtein tuomio sun heimos
+ylitse tulkoon, ennen tuntematon
+ja selvä, että jälkeläises säikkyy!
+
+vuoks sun ja isäs, jotka ahmailitte
+mait' Alppein tuoltapuolen, autioksi
+on jäänyt valtakunnan yrttitarha![71]
+
+Käy, katso, huoleton, kuink' on Montecchit,
+Monaldit, Filippeschit, Cappelletit,[72]
+surussa toiset, toiset pelvon alla!
+
+Tule ja katso, julma, ahdistusta
+sun ylhäistes ja hätää kuule heidän,
+ja nää, mik' on nyt suoja Santafioran![73]
+
+Käy, katso, Roomas nää, mi yksin itkee
+nyt leskenä ja yötä päivää huutaa:
+'Mun keisarini, miks et luonain ole?'
+
+Käy, katso kansaas, sovussansa sorjaa!
+Ja jos ei liikkeelle sua sääli saane,
+sa tule mainettasi häpeämään!
+
+Lupa jos kysyä on mulla, Luoja,
+mi edestämme ristinpuulla kuolit,
+pois ootko kääntänyt vanhurskaat silmäs?
+
+Tai viisautesi syvyydessä ehkä
+jotakin hyvää valmistatko, vaikka
+se kaukana on meidän katseeltamme?
+
+Italian maa näät hirmuvaltiaita
+on täys, ja moukka jokainen, mi rupee
+pukariks puolueiden, on Marcellus![74]
+
+Firenzeni, voit tyytyväinen olla,
+kun ei sua nämä ajanharhat koske;
+voit siitä kiittää järjellistä kansaas!
+
+Monell' on oikeus mielessään, mi nuolen
+varoen ampuu, ettei iskis harhaan;
+mut sun on kansallas se kielellänsä!
+
+Monikin välttää tointa valtiossa;
+mut sunpa kevyt kansas kutsumatta
+jo vastaa, huutaa: 'Mulle, mulle taakka!'
+
+Siis iloitse, sull' onhan syytä siihen,
+sa, joll' on varaa, viisautta, rauhaa!
+Jos totta puhun, näyttäytyy sen seuraus.
+
+Ateena, Sparta, jotka muinen laati
+lakeja yhteiskunnan ylvään, hienon,
+niin pitkälle ei edistykseen päässeet
+
+kuin sa, mi laadit säännökset niin sorjat
+ett' usein puoliväliin marraskuuta
+ei kestä, minkä lokakuussa punoit!
+
+Kuink' usein muuttanut miesmuistiin yhteen
+sa ootkaan lakis, rahas, virkas, tapas
+ja vaihtanut myös kansalaisiasi![75]
+
+Jos muistat tään ja sull' on järki selvä,
+sa huomaat itses naisen kaltaiseksi,
+mi sairaana ei vuoteellaan saa rauhaa,
+
+vaan käännehtien tuskiansa torjuu.
+
+
+
+
+Seitsemäs laulu
+
+
+Kun kolme, neljä kertaa syleillehet
+he oli riemuiten ja kunnioittain,
+Sordello taantui, kysyi: »Keitä ootte?»
+
+»Jo ennen kuin tää vuori sielut näki
+luo Luojan pääsemähän ansiokkaat,
+mun luuni hautasi Octavianus.
+
+Vergilius olen. Kadotin ma taivaan,
+syyn vuoks en muun, vain uskon puuttuvaisen.»
+Noin hälle silloin vastas Oppahani.
+
+Kuin se, mi eessään jonkun seikan äkkää
+niin oudon, ettei tiedä, uskoako
+vai ei, ja virkkaa: »Totta on! Ei totta»,
+
+näin nyt Sordello. Sitten päänsä painoi
+tää nöyrästi ja kohti astui, halas
+alemman lailla hänen polviansa.
+
+»Oi kunnia Latiumin!» hän lausui, »sinä,
+latinankielen kirkkain laulu-mahti,
+ijäinen kaune synnyinkaupunkini!
+
+Mink' ansion tai armon vuoks sun kohtaan?
+Sua kuulemaan jos lienen arvollinen,
+sa virka, miltä tulet teiltä Manan!»
+
+»Kaikk' käyden piirit tuskan valtakunnan»,
+näin Mestari, »ma tänne tullut olen,
+mua auttoi, seuraa yhä voima Taivaan.
+
+Tekoni ei, vaan mit' en tehnyt, multa
+epäsi ikävöimäs Päivän ylvään,
+kun liian myöhään tuntemaan sen tulin.
+
+Alhaalla siell' on paikka,[76] jota painaa
+yö vain, ei tuska; jossa vaikerrukset
+soi huudoin ei, vaan huokauksin haikein.
+
+Siell' asun syyttömien lasten kanssa,
+jotk' kuolon hammas ennen ehti purra
+kuin kaste heistä perisynnin pestä.
+
+Siell' asuu kanssa niiden, joille oudot
+ol' hyveet pyhät kolme nuo, mut jotka
+muut kaikki tunsi, täytti vailla vikaa.
+
+Mut jos sa tiedät ja voit virkkaa, virka,
+mist' alkaa oikein polku Kiirastulen,
+nopeemmin että ehtisimme sinne.»
+
+Hän vastas: »Paikkaa tääll' ei pantu varmaa;
+mun ylös, ympäri on käydä lupa,
+niin kauas kuin ma voin, sua tahdon saattaa.
+
+Mut katso, kuinka alenee jo päivä!
+On yöllä käydä mahdotonta, siksi
+tyyssija hyvä nyt on tuumittava.
+
+Eräitä tääll' on oikealla, heidän
+luo sinut johdan, jos niin tahdot; luulen,
+kun heihin tutustut, sun ilahtuvan.»
+
+»Kuink' oli?» kysyi Mestari. »Jos joku
+yletä yöllä tahtois, estäisikö
+hänt' toinen? Vaiko hältä voima puuttuis?»
+
+Sordello maata[76] sormellansa piirsi
+ja sanoi: »Katso, et ees viivan yli
+tään päästä voisi päivänlaskun jälkeen.
+
+Muu kyllä ei, vain pimeys öinen estää
+mäkeä nousemasta, mutta sepä
+vie voiman kaiken, vaikk' ois tahto altis.
+
+Sen sijaan alaspäin voi astuskella
+ja vuorenrintehiä pitkin kiertää,
+vaikk' kammitsoikin taivaanranta valon.»
+
+Kuin kummastellen virkkoi Mestarini:
+»Vie meidät sinne siis, sa jossa sanot
+iloa tuottaa voivan viipymyksen!»
+
+Vain vähän matkaa käytyämme siitä,
+näin että halki oli vuori, kuten
+maan päällä rotkopaikat muodostuvat.
+
+»Kas tuonne», varjo lausui, »astukaamme,
+miss' ontto näkyy luola uurtuvaksi;
+me siellä vartokaamme uutta päivää.»
+
+Vei alhon suulle meidät polku kiero,
+ei jyrkkä eikä tasainenkaan; siinä
+puolt' alemmaksi painui rotkon seinä.
+
+Hopea, kulta, puna-, valkoväri,
+puu Intian, mi kirkkahasti kiiltää,
+smaragdi, saatu juuri louhimosta,
+
+kaikk' kalvenneet ois eessä kasvein, kukkain,
+joit' oli täys tää laakso kirjavia,
+kuin aina pienempänsä suuri voittaa.
+
+Eik' yksin maalannut siell' ollut luonto,
+vaan tuoksuin tuhantisin, vienoin, oudoin
+sen hyvähajuiseksi suitsuttanut.
+
+_Salve Regina_[77] kaikui kaikkialta,
+kukista, kentiltä, miss' istui sielut,
+näkyen vasta sisäpuolle laakson.
+
+»Kun painunut on päivänkehrä», virkkoi
+mies Mantovan, mi meidät tänne johti,
+»on aika käydä heidän joukkohonsa.»
+
+Äyräältä tältä liikkeet, kasvot kaikki
+paremmin nähdä voitte te kuin ollen
+alhaalla laaksossa, miss' itse ovat.
+
+Tuo, joka ylimpänä istuu, näyttäin
+kuin oisi tehtävänsä unhottanut
+eik' yhdy huulillansa muiden lauluun,
+
+ol' Rudolf keisari, mi voinut hoitaa
+Italian sairaan haavat ois, ne jotka
+nyt myöhään muiden kautta paranevat.
+
+Tuo, joka näyttää häntä lohduttavan,
+kuningas maan sen, josta pursuu vesi,
+min Moldau Elbeen, Elbe mereen kantaa,
+
+on Ottokar.[78] Hän kapaloissa oli
+parempi jo kuin parrallisna Wentzel,
+poikansa, torkku, toimeton ja irstas.
+
+Ja Nykänenä[79] tuo, ken neuvottelee
+keralla tuon niin kaunis-katsantoisen,
+paeten kuoli, polkein Ranskan liljan.
+
+Kas, kuinka lyö hän rintoihinsa! Toista
+myös katsokaa, mi huokaellen tehnyt
+on poskellensa vuoteen kämmenestään!
+
+Isä ja appi on he 'Ranskan turman'.
+Sen riettaaksi ja likaiseks he tietää,
+ja siit' on tuska, heitä tutjuttava.
+
+Tuo vankka-vartinen,[80] mi rinnan laulaa
+kerällä tuon, joll' on niin suuri nokka,
+hyveillä kaikill' oli sonnustettu.
+
+Jos kuninkaaks ois hänen jälkeen jäänyt
+tuo nuori mies,[81] mi istuu taempana,
+ois hyve käynyt porras portahalta.
+
+Sanoa samaa ei voi veljistänsä.
+Jakob ja Fredrik peri valtakunnan,
+mut kumpikaan ei sitä, mik' on paras.[82]
+
+Harvoinpa haarautuvi ihmiskunto
+tyvestä oksiin; tuo on tahto Hänen,
+mi antaa sen: se Hält' on rukoiltava.
+
+Mitä ma puhunut oon Pietarista,
+suur-nenäistä myös koskee kumppaliaan,
+min vuoks Provence, Apuliakin itkee.
+
+Niin paljon pahemp' oli juurta vesa
+kuin paremp' olla voi Constanzan[83] miesi
+Beatricen sekä Margaretan miestä.[84]
+
+Englannin Henrik,[85] tavoiltansa karu,
+te nähkää myös, hän tuolla yksin istuu;
+paremmat hälle vesat versoi puusta.
+
+Ja tuo,[86] mi alempana muit' on tuolla,
+mut ylös katsoo, on markiisi Wilhelm,
+min sota vastaan Alessandriata
+
+sai suruun Monferraton, Canavesen.
+
+
+
+
+Kahdeksas laulu
+
+
+Jo oli hetki, jolloin kaiho herää
+ja sydän heltyy merimiehen, koska
+on ollut päivä armaan hyvästelyn,
+
+ja jolloin uuden pyhiinvaeltajan
+sulavi mieli kaukokellon soiden,
+mi murehtivi päivää kuolevata.
+
+Nyt melkein kuurousin ma laulannalle
+ja katsomaan jäin yhtä vainajista,
+mi seisten viittas häntä kuuntelemaan.
+
+Kätensä risti, nosti hän ja siirsi
+päin itää silmänsä kuin Jumalalle
+ois virkkaa tahtonut: ma muust' en huoli!
+
+_Te lucis ante_[87] nyt niin hartahasti
+ja suloisesti hänen suustaan kaikui,
+ett' unohtamaan sai se itsenikin.
+
+Myös toiset hurskaina ja lempeästi
+yhtyivät hymniin, loppuhun sen laulain,
+päin katse taivaan iki-tähtivöitä.
+
+Lukija, totuuteen nyt järkes hijo;
+sen huntu tosin niin on hieno, että
+lie helppoa sen läpi nähdä varmaan.
+
+Tuon joukon jalon, valjun, nöyrän yhä
+näin ylös katsovan ma äänetönnä
+kuin ois se odottanut sieltä jotain.
+
+Ja kaksi enkeliä[88] taivahilta
+näin alas käyvän, kädessänsä miekat
+tuliset, mutta tylsät, kärjettömät.
+
+Viherjät niinkuin urpulehdet heillä
+olivat vaatteet, joita siivet vihreet
+takana hulmuttivat ilman alla.
+
+Pysähtyi yks meit' ylemmäksi hiukan
+ja toinen päälle äyrään vastapäisen,
+niin että joukko heidän välill' oli.
+
+Erotin hyvin kultakutrit heidän,
+mut kasvot huikaisivat katseheni
+kuin liika aina aistivoiman murtaa.
+
+»He saapuu helmasta Marian», sanoi
+Sordello, »laakson vartioiksi tämän
+kyykärmeeltä, mi kohta, koht' on täällä.»
+
+Kun tiennyt en, se mistä, milloin tulis,
+ma jääksi jähmettyen käännyin, liityin
+likemmä ystävääni uskolliseen.
+
+Sordello näin: »Luo varjoin suurten noiden
+nyt astukaamme, haastakaamme heille;
+he teitä mielellänsä tervehtävät.»
+
+Askelta kolme astuneeni luulen,
+niin olin pohjalla, ja yhden näin ma,
+mi mua niinkuin tunteakseen katsoi.
+
+Pimennyt oli ilta jo, mut silmä
+näin vasten silmää vielä nähdä saattoi,
+mit' erottaa ei ennen ollut voinut.
+
+Kuin hän mua päin, päin häntä kuljin minä:
+»Ylevä tuomari, oi Nino,[89] kuinka
+iloitsen, ettet kadotettu ole!»
+
+Vaihdoimme tervehdykset kohteliaat,
+Hän sitten kysyi: »Milloin vuoren juureen
+vesiltä saavuit etäisiltä sinä?»
+
+»Oi», vastasin, »kautt' tuskan paikkain tulin
+tän' aamuna ja eloon ensimmäiseen
+ma kuulun, vaikka toista käyden tutkin.»
+
+Kun vastaukseni he kuuli tämän,
+hän ja Sordello taapäin astahtivat
+kuin joku, jonka äkki-seikka iskee.
+
+Yks kääntyi Mestariini, toinen huusi
+eräälle istuvalle: »Kuule, Konrad,
+käy katsomahan Luojan armotyötä!»
+
+Ja mulle näin: »Kautt' ihmeen, josta kiittää
+saat Häntä, joka alkusyynsä salaa,
+niin ettei siihen tunge tutkiminen,
+
+kun pääset tuollepuolen laajan laineen,
+kehoita tytärtäin,[90] ett' eestäin sinne
+rukoilis, miss' on syyttömille korva.
+
+En luule, että rakastaa mua enää
+emonsa, heitettyään leskenhunnun,[91]
+takaisin toivova jot' on hän kurja.
+
+Hänestä havaita on helppo varsin,
+kuin kauan kestää naisen lemmenliekki,
+jos silmä, kosketus ei lietso sitä.
+
+Niin hänen hautaansa ei kaunistane
+kyykäärme Viscontin, Milanon herran,
+kuin kaunistanut kukko ois Galluran.»
+
+Näin puhui hän, ja kasvoillansa oli
+tuo leima harmin oikean, mi palaa
+rajusti voi, mut kahleitaan ei katko.
+
+Ma silmilläin sit' ahmin taivaankantta,
+miss' ovat tähdet hitaisemmat, niinkuin
+on pyörä hitain liki akseliaan.
+
+Nyt Oppaani: »Mit' ylös katsot, poika?»
+Ma hälle: »Soihtua nään kolme siellä,
+joist' eteläinen taivas kaikki palaa.»
+
+Hän mulle: »Painuneet on tähdet kirkkaat
+nuo neljä,[92] näkemäsi aamun suussa,
+nää kolme nousseet ovat niiden sijaan.»
+
+Sordello haastajan nyt luokseen veti
+ja sanoi: »Katso, siin' on vainoojamme!»
+Samalla sitä sormellaan hän näytti.
+
+Puolelta alhon avoimelta käärme
+esihin luikerti, sen kaltahinen,
+mi Eevan syödä palan karvaan antoi.
+
+Lomitse kukkain kulki juova häijy;
+se silloin tällöin päätä käänsi, nuoli
+selkäänsä niinkuin peto peseytyvä.
+
+En nähnyt enkä voi siis kertoakaan,
+kuin siivilleen nous haukat taivahiset,
+mut kummankin näin kohonneena lentoon.
+
+Pakeni kyy, kun huomas, että ilmaa
+viherjät siivet halkoi; paikoillensa
+palasi silloin enkelitkin heti.
+
+Mut varjo, joka Nino tuomaria
+totellut oli, kun tää kutsui häntä,
+sill' aikaa mua katsomast' ei laannut.
+
+Hän alkoi: »Kautta lampun, joka johtaa
+sua korkeuteen, ja kautta tahtos öljyn,
+mi kestäköhön Taivaan saliin saakka,
+
+jos Valdimagrasta tai lähistöltä
+sa tiedon tiennet toden, virka mulle!
+Mies olin merkitsevä siellä kerran.
+
+Nimeni oli Konrad Malaspina,[93]
+tuo vanhemp' en, vaan jälkeläinen hänen;
+sovitan täällä sukurakkautta.»[94]
+
+»Oi», virkoin, »maissanne en ollut koskaan
+ma ole, mutta koko Europassa
+ei paikkaa, missä mainittais ei niitä!
+
+Sukunne suuri maine kuuluttanut
+on kauas seudun tuon ja seudun herrat,
+se että oudollekin onpi tuttu.
+
+Kautt' ylvään määränpääni vannon, että
+vähennyt heimonne ei kunniasta
+lie kiitos miekan eikä kukkaronkaan.
+
+Sit' tottumus ja luonto suosii, tietä
+se suoraa käy ja väärää välttää, vaikka
+maailman kuinka pahan Päämies[95] kääntää.»
+
+Ja hän: »No niin, ei käypä seitsemästi[96]
+Aurinko ole vuotehelle, jonka
+pääll' Oinas neljin hajasorkin seisoo,
+
+kun kohtelias mielipitees tämä
+tuleva on sun päähäs isketyksi
+jo nauloin vankemmin kuin muiden puhe,
+
+jos pysähdy ei pyörä oikeuden.»
+
+
+
+
+Yhdeksäs laulu
+
+
+Titonen[97] vanhan jalkavaimo sylin
+jo jättänyt ol' armaan ystävänsä
+itäistä vaalentaen taivonkantta.
+
+Sen kulmaluilla hohtokivet kiilsi
+eläintä kylmää[98] tuota hahmotellen,
+mi ihmisiä pyrstöllänsä pistää.
+
+Kaks askeltansa[99] astunut jo oli
+yö siinä, missä oli paikka meidän,
+ja kolmannen jo siivet siirtyi alas.
+
+Ma, jossa Aadam vielä jäljell' oli,
+nukahdin silloin ruohikolle, minne
+olimme kaikki viisi[100] istunehet.
+
+Ol' hetki, jolloin aamun suussa alkaa
+jo pääsky[101] laulaa murhevirsiänsä
+ehk' ensi tuskiensa muiston vuoksi;
+
+ja silloin ruumihista kauimpana
+on sielumme ja vähin vanki järjen,
+sen nä'yt[102] että jumalaistuu melkein.
+
+Unessa näin ma silloin liitelevän
+taivaalla kotkan kultahöyhenisen
+avoimin siivin alas laskeakseen.
+
+Minusta tuntui kuin ma ollut öisin
+kedolla, jolta keskelt' omaistensa
+jumalten pöytään Ganymedes vietiin.
+
+Ma mietin: Ehk' on tapa vaakalinnun
+vain täällä erästää, ehk' ylenkatsoo
+muualta mitään kynsissään se kantaa.
+
+Näin sitten, liideltyään, laadeltuaan
+se kuinka salamana iski alas,
+mun tempas, kohotti mun tulen kotiin.[103]
+
+Ja tuntui kuin ois tuli meidät syönyt;
+ja niin nuo liekit kuvitellut poltti,
+ett' tuokiossa unen valta päättyi.
+
+Niin mahtoi herätä Akilleus kerran
+haralla silmin, sieluin säikähtynein
+ja tietämättä paikkaa, missä oli,
+
+kun Keironilta[104] hänet nukkuvana
+äitinsä kantoi sylissänsä Skyroon,
+pois mistä sitten hänet vei helleenit.
+
+Ma ylös ponnahdin, pois kasvoiltani
+pakeni uni, tuli kauhu sijaan,
+ja kalpenin kuin miesi jähmettyvä.
+
+Vain Lohduttaja vierelläin mun seisoi;
+kolmatta hetkeään jo paistoi Päivä
+ja meri siinsi eessä silmieni.
+
+»Ei pelkäämistä!» lausui Mestarini.
+»Pois epäily! On asiamme hyvin;
+syy kasvaa voimas on, ei surkastua.
+
+Ovelle tullut olet Kiirastulen;
+kas, tuoss' on seinä sitä kaartavainen,
+ja mist' on halki se, on siinä kynnys.
+
+Rusossa aamun, ennen aurinkoa,
+kun sielu ruumiissasi nukkui päällä
+tuon laakson kukkasien, jossa oltiin,
+
+läheni nainen, lausui: 'Oon Lucia,[105]
+mun suokaa viedä se, mi tuossa nukkuu,
+ma häntä auttaa tiellä tällä tahdon.'
+
+Sordello jäi ja muutkin varjot jalot.
+Hän otti sun ja päivän koittaessa
+näin tänne nousi, jäljessänsä minä.
+
+Sun tuohon laski, ensin silmin kaunein
+osoitti ovea hän aukinaista;
+samalla haihtui pois kuin unesikin.»
+
+Kuin mies, mi pääsee levottuudestansa
+ja pelvostaan, mi turvan tunteeks vaihtuu,
+kun totuus täys on hälle ilmoitettu,
+
+niin muutuin ma; ja kun mun huolta vailla
+oleva näki Oppaani, hän läksi
+nyt vuorta astumaan, ma jäljessänsä.
+
+Lukija huomaa, kuinka kohoo aihe
+runoni tään, siks ällös ihmettele,
+jos ylhemmän myös olla täytyy taiteen!--
+
+Me paikkaa lähestyimme, loitommaksi
+mi näytti ensin muurin-murrokselta
+tai vuorelta, mi oli mennyt halki,
+
+Nyt siinä portin näin ja portaat: kolme[106]
+niit' oli, kaikki eri värein välkkyi,
+näin myöskin portinvahdin, vielä mykän.
+
+Kun silmä aukes aukeemistaan, näin ma,
+hän että portaall' ylimmällä istui,
+mut katsantoaan kestää en ma voinut.
+
+Kädessä hällä paljas miekka oli,
+mi säteet säihkytti niin meitä kohden,
+ma että turhaan tuonne nähdä mielin.
+
+»Ei etemmäks!» hän loihe lausumahan.
+»Mit' tahdotte? Miss' onkaan saattajanne?
+Tulonne teille vahingoks voi olla.»
+
+Hänelle Mestarini: »Nainen Taivaan,
+mi hyvin tuntee nämä seikat, juuri
+näin sanoi: 'Tuonne menkää, siin' on portti!'»
+
+»Hän teidän askeleenne siunatkohon»,
+nyt lausui laupiaasti portinvahti,
+»siis tulkaa, nouskaa meidän portaitamme!»
+
+Niin teimme. Valkeata marmoria
+ens porras olija niin kirkas, puhdas,
+ett' itseni näin siinä kuvastuvan.
+
+Mut toinen tumma, punatumma oli,
+kiveä karkeaa, kuin poltettua
+ja rosopintaa pitkin ynnä poikin.
+
+Ja kolmas, muita ylin, näytti tehdyn
+porfyyrista niin punahehkuvasta
+kuin veri, joka valtimosta syöksyy.
+
+Nojaten siihen jalkapohjin kaksin
+Jumalan enkel' istui kynnyksellä,
+mi näytti kuin ois timantista ollut.
+
+Nuo kolme porrasta ma johdoll' Oppaan
+alttiisti astuin. Näin hän virkkoi: »Pyydä
+nyt nöyrästi, hän että avaa lukon.»
+
+Hartaana heityin pyhän jalkain juureen,
+löin kolme kertaa rintaani ja anoin
+hält' armoa, ett' aukaisis hän mulle.
+
+Otsaani P:tä seitsemän[107] hän piirsi
+odalla miekkansa ja lausui: »Pese
+nää haavat, päästyäsi sisään tuonne!»
+
+Pukunsa alta, jonka väri oli
+kuin tuhka tai maa lapioitu, kuiva,
+avainta kaks[108] hän sitten otti; toinen
+
+kultainen oli, hopeainen toinen.
+Nyt ensin valkeaa hän koetti lukkoon
+ja sitten keltaista, näin pyynnön täyttäin
+
+Hän meille: »Jos vain toinen avain pettää
+eik' oikein käänny reiässänsä, silloin
+tää portti pysyy pyytävälle kiinni.
+
+On toinen kalliimpi, mut toinen vaatii
+älyä, taitoa taas käyttäjältään,
+näät siitä riippuu, tokko pulma aukee.
+
+Ne Pietarilta sain. Hän käski, että
+pikemmin erehtyisin avaamahan
+kuin sulkemahan polvin pyytäville.»
+
+Nyt pyhän aukaisi hän portin meille
+ja sanoi: »Sisään! Mutta muistakaatte,
+ken taakseen katsoo, palajaa taas ulos.»
+
+Kun puolet aukenivat kaksois-oven
+ja kääntyi haat tuon pyhän portin, jotka
+olivat vankat, vaskiset ja soivat,
+
+jyminä kaikui kauemmaks kuin kerran
+Tarpeian vuoren,[109] koska turhaan hyvä
+Metellus puolusti sen aartehia.
+
+Ma tarkkaan kuuntelin tuot' ensi ääntä,
+mut sitten tuntui kuin _Te Deum laudamus_[110]
+ois sieltä soinut sulosoiton kanssa.
+
+Se minuun moisen teki vaikutuksen
+kuin kulkee kuvat kuulijalla, koska
+kanss' urkuin laulu soi, niin että sanat
+
+välistä kuuluu, väliin taas ei kuulu.
+
+
+
+
+Kymmenes laulu
+
+
+Olimme sisäpuolia portin, jonka
+saa unhoon sielun huono aistirakkaus,
+min silmin nähden kiertotie on suora.
+
+Sen sulkeutuvan jyminällä kuulin.
+Jos nyt ma taakse oisin katsahtanut,
+ma miten anteeks oisin voinut pyytää?
+
+Nousimme halkinaista vuorenrintaa,
+mi milloin sinne, milloin tänne kääntyi
+kuin aalto ees ja taakse lainehtiva.
+
+»On tässä liikuttava taitavasti»,
+näin virkkoi Mestari, »ja pysyttävä
+likellä paasiseinää mutkikasta.»
+
+Se askeleemme hidastutti; jälleen
+kuunkaira ehtinyt jo vuoteellensa
+ol' lempeähän lepohonsa, ennen
+
+kuin päästy oltiin onkalosta tuosta.
+Mut koska taivaan avon alla seistiin,
+miss' sola takanamme kiinni meni,
+
+tasanko eessä aukes, autiompi
+kuin korpipolku; uupunut ma olin,
+molemmat tiestä epävarmat aivan.
+
+Äyräältä, jota avaruus vain saarsi
+juurelle törmän jyrkän, jylhän, leveys
+sen oli kolme ihmisruumiin mittaa.
+
+Ja kauas niin kuin katseen siivet kantoi
+vasempaan taikka puoleen oikeahan,
+tuo kallas näytti samankaltaiselta.
+
+Viel' emme käyneet olleet askeltakaan,
+kun huomasin ma vuoriseinän pystyn
+ja nousta mahdottoman, marmoria
+
+olevan valkeaa ja kirjaellun,
+niin ettei yksin Polykletus,[111] mutta
+myös luonto kadehtia tuot' ois voinut.
+
+Se enkeli,[112] mi kera rauhanviestin
+niin kauan kaivatun maan päälle saapui
+ja mursi Taivaan pitkän pääsykiellon,
+
+hän asenteessa suloisessa siinä
+nyt oli eessämme niin elävänä
+kuin kuva mykkä ollut ei hän oiskaan.
+
+Ois voinut vannoa, hän sanois _Ave_!
+Näät vuoreen piirretty myös Nainen oli,[113]
+min avain aukas meille Luojan lemmen.
+
+Ja hänen asenteessaan näkyi sanat
+_Ecce Ancilla Dei_, niin selkeästi
+kuin kuvio, min leima piirtyy vahaan.
+
+»Yhtäänne yksin ällös mieltäs suuntaa»,
+näin lausui Opas lempeä, jost' olin
+samalla puolla ma kuin ihmissydän.
+
+Ma siksi siirsin katsettain ja näinpä
+takana Maarian, puoll' oikealla,
+samalla, jolla seisoi Oppahani,
+
+hakatun kiveen toisen korkokuvan.
+Sivuutin Mestarini siks ja liki
+sit' astuin, että erottaisin tarkkaan.
+
+Kuvattu siinä samaan marmor-paateen
+ol' härjät, vankkurit ja Liiton arkki,
+mi viran väärält' ottajalta epää.[114]
+
+Sen eessä näkyi kansa seitsen-kuoro,
+mi kaksi aistintain sai kiistelemään:
+Yks sanoi: »Laulavat!» »Ei!» toinen sanoi,
+
+Samalla tapaa savu suitsutusten,
+kuvattu vain, myös nenän ynnä silmät
+välillä ei:n ja jaa:n sai riitelemään.
+
+Edessä arkin siunatun sen tanssi,
+koholla liepeet, nöyrä psalmin-seppo,[115]
+täll' erää enemp' ollen valtiasta
+
+ja vähempi. Mut akkunasta suuren
+palatsin katsoi, vastapäätä sitä,
+Mikhal[116] kuin nainen synkkä, halveksuva.
+
+Sijalta, missä seisoin, siirryin sitten
+ma nähdäkseni kuvan toisen, joka
+Mikhalin takaa paistoi valkeana.
+
+Esitti kunniaa se korkeata
+tuon Rooman ruhtinaan, min suuren kunnon
+Gregorius saattoi voiton kukkulalle.
+
+Trajanus-keisarista kerron.[117] Seisoi
+lähellä ratsun ohjain leski raukka,
+kuvattu asenteessa itkun, surun.
+
+Tunkeili ympär' raisu ratsasparvi,
+min päällä kultahiset kotkat kaarsi
+kuin oisi tuulessa ne liikkunehet.
+
+Ja kesken kaikkien tuo vaimo kurja
+sanovan näytti: »Herra, kosta, kosta
+mun kuollut poikani, min vuoksi näännyin!»
+
+Vastaavan hälle valtias: »Siis varro,
+ma kunnes palajan!» Ja vaimo, lailla
+sanovan sen, jot' tuska kiirehtivi:
+
+»Mut ellet palaja?» Ja toinen: »Tekee
+sen joku sijastain.» Ja vaimo: »Mitä
+sua auttaa sijaises, jos laiminlyöt sen?»
+
+Ja valtias: »Siis ollos lohdutettu,
+ma työni täytän, ennen kuin ma lähden;
+niin oikein on, mua pidättää vain sääli.»
+
+Hän, ken ei koskaan mitään uutta nähnyt,
+tuon kuvakielen oli luonut, meille
+niin uuden, kun ei moista täällä voida.
+
+Mun katsellessa tuota taidetyötä,
+niin monen nöyryys-esimerkin kuvaa,
+jotk' oli rakkaat Tekijän jo tähden,
+
+Oppaani kuiskas: »Katso, kansaa paljon
+tulevi tänne verkkaan vaeltaen;
+he meille neuvoo asteet korkeammat.»
+
+Mun silmäni, jotk' ahnaat katsomahan
+olivat uutta, siinä harhaellen,
+nopeesti kääntyivät nyt häntä kohden.
+
+En tahdo, lukija, sa että säikyt
+hyvästä aikeestas, kun kuulet, kuinka
+syy sovitetaan Luojan tahdon mukaan.
+
+Sa ällös kiinny kiusan muotoon, muista,
+mit' tulee sitten! Muista: päättyy vaiva
+pahinkin ennen Tilinpäivää suurta.
+
+Ma virkoin: »Mestari, min meitä kohti
+nään liikkuvaks, ei ihmisiltä näytä.
+Mitä se lie? Niin tuijotan ma turhaan.»
+
+Hän mulle: »Painaa kohti maata heitä[118]
+niin laatu vaivan vaikean, mun että
+myös ensin silmäni ol' erehtyä.
+
+Mut katso tarkkaan, silmin seivästäös,
+ken tulee painamana paatten noiden;
+nyt nähdä voit jo, kukin kuink' on kuuru.»
+
+Oi, ylväät kristityt, oi, kurjat raukat,
+sokeat sielun-silmiltänne, jotka
+uskotte kulkuhun, mi johtaa taapäin!
+
+Matoja oomme, ettekö jo huomaa?
+On työmme luoda perho taivahinen,
+mi vanhurskauteen suojatonna lentää.
+
+Miks sielunne siis ylvästellen kerskaa?
+Elikot oottehan niin puutteelliset
+kuin toukat, joilta muodon-muutos puuttuu.
+
+Kuin katon taikka räystään kannattava
+kuvio, jonka nähneet ootte varmaan,
+useinkin rintaan saakka polvet vetää,
+
+ja vaikk' ei tosi, todellista tuskaa
+herättää näkijässä; niin ma heidät
+näin vaivatuiksi, kun ma katsoin tarkkaan.
+
+Sen mukaan olivat he kuurut, kuinka
+syy vähempi tai vaikeampi painoi;
+ja kyynelöiden kärsivällisinkin
+
+sanovan näytti: »Enempää en jaksa!»
+
+
+
+
+Yhdestoista laulu
+
+
+»O, Isä meidän, jonk' on koti taivas,
+ei siks, ett' ois se rajas, vaan kun siellä
+rakastat enin ensi tekojasi.
+
+Nimeäs, voimaas ylistäköön luotu
+jokainen, koska kiitos sorja sopii
+Sun suloiselle henkäyksellesi.
+
+Lähestyköön sun valtakuntas rauha,
+näät jos se tulis ei, me emme koskaan
+vois koko järjellämme päästä sinne.
+
+Kuin enkelisi, hosiannaa laulain,
+sinulle tuovat oman tahtons' uhrin,
+niin ihmisetkin ihmistahtoinensa.
+
+Mannamme jokapäiväinen suo meille,
+jot' ilman erämaassa autiossa
+vain taapäin kulku käy, vaikk' eespäin pyrkii.
+
+Ja kuin me anteeks suomme jokaiselle
+vääryydet karsimamme, anna Sinä
+myös armo katsomatta synteihimme.
+
+Hyveemme lankee helposti; sit' älä
+vanhalla vainoojallamme sa kiusaa,
+vaan päästä tuosta, joka kietoo pahaan.
+
+Tää viime rukous, rakas Herra, nouse
+ei meidän vuoks, kun ei se meille tarpeen,
+vaan niiden, jotka meidän taakse jäivät.»
+
+Noin hyvää matkaa itselleen ja meille
+rukoillen kulki varjot kuorman alla
+senkaltaisen, kuin uness' usein tutaan.
+
+Lajinsa mukaan kukin lastattuna
+ja uupuneena kiersi ensi kehää
+maailman usmista näin puhdistuen.
+
+Siell' aina eestämme jos rukoillahan,
+mit' eestä heidän täällä tehdä voivat
+ne, joiden tahdolla on juuret hyvät!
+
+Heit' auttaa tulee pesemään pois tahrat
+mukana menneet, että puhtahina,
+keveinä tähtitarhoihin he nousis.
+
+»Kautt' oikeuden ja säälin, jotka pian
+kuormanne keventäköön, että voitte
+halunne mukaan siivet nostaa lentoon,
+
+osoittakaa, miss' suorin portahille
+on polku, ja jos tiet' on monta sinne,
+te meille loivin niistä näyttäkäätte!
+
+Näät häntä, joka kanssain kulkee, painaa
+viel' liha Aadamin, siks nousemahan
+hän vastoin tahtoaan on hidas varsin.»
+
+Nää sanat Saattajani suusta läksi,
+mut vastaus, min niihin sai hän, vielä
+ei selvään puhujaansa ilmi tuonut.
+
+Mut näin se kuului: »Oikealle törmää
+kerällä meidän käykää, siell' on sola,
+min kautta kiivetä voi kuolevainen.
+
+Ja jos ei estäis mua paasi, joka
+niskaani ylpeää niin pahoin painaa,
+ett' täytyy kasvot maata kohden käydä,
+
+katsoisin häntä, joka vielä elää
+eik' itseänsä nimitä: ehk' oisi
+hän tuttu, säälisi mun tuskiani.
+
+Latinalainen olin, poika suuren
+toskanalaisen, Vilhelm Aldobrandescon;
+en tiedä, liekö nimi tuttu teille.
+
+Vereni vanha ja työt kuulut isäin
+mun tekivät niin ylpeäksi, että
+emoa yhteistä en muistanutkaan.
+
+Jok' ihmistä niin ylenkatsoin, että
+sen vuoksi kuolin, kuten Siena tietää
+ja Campagnaticossa lapset kaikki.
+
+Ma Humbert[119] oon; eik' ole turmaks ollut
+vain mulle ylpeys, myös muille: kaikki
+sukuni joutui samaan onnettuuteen.
+
+Kun tehnyt eloss' en, nyt kuolemassa
+mun siksi täytyy tätä kuormaa kantaa
+niin kauan kuin on lepytetty Luoja.»
+
+Ma pääni painoin häntä kuunnellessain;
+ja heistä yks (ei hän mi puhui) kiersi
+nyt varttaan alla taakan tuskallisen,
+
+ja näki mun ja tunsi huudahtaen;
+katseensa vaivoin nyt hän kiinti minuun,
+mi kuljin kuuruna kuin muutkin siinä.
+
+»Oh!» sanoin, »etkö Oderisi[120] ole,
+Agubbion kunnia ja taidon, jonka
+'_enluminer_' on Parisissa nimi?»
+
+Hän vastas: »Veikko, liedommat on lehdet
+ne, joita Franco Bolognese maalaa;
+on hänen koko kunnia, mun osa.
+
+En elossani ehkä ollut oisi
+näin vaatimaton, koska kaihoin kaikin
+ja sydänpyytein maineesen ma pyrin.
+
+Tuost' ylpeydestä tää on sakko; enkä
+ehk' oisi täälläkään, jos synnin aikaan
+en oisi kääntynyt ma Jumalahan.
+
+Oi turha maine ihmistaidon, kuinka
+nopeesti kuihtuu kukoistukses korkein,
+jos sit' ei seuraa huonon taiteen kausi!
+
+Kyll' uskoi Cimabue maalareista
+etevin olevansa; nyt jo tummuu
+maineensa, koska huudossa on Giotto.[121]
+
+Yks Guido toiselta[122] näin vienyt myöskin
+on kielen kunnian, ja kenties elää
+jo mies, mi pesän molemmilta valtaa.
+
+On maine maailman vain tuulenhumu,
+mi milloin sieltä, milloin täältä tulee,
+ja muuttaa nimeä, kun muuttaa suuntaa.
+
+Mit' oisit kuulumpi, jos harmaapäänä
+lihasi riisuisit tai mennyt hautaan
+olisit piimäsuuna pikkaraisna,
+
+kun kuluu vuosituhat? Ijäisyyteen
+se nähden sentään on' kuin räpäys silmän
+on taivaan piiriin hidas-käänteisimpään.
+
+Tuon mainetta, mi eelläni niin verkkaan
+vaeltaa, soi Toskana kaikki kerran;
+nyt sitä Siena tuskin kuiskii enää.
+
+Siell' oli herra hän, kun kukistettiin
+Firenzen raivo, joka siihen aikaan
+ol' yhtä ylpeä kuin nyt on halpa.
+
+On kuuluisuutenne kuin ruoho kedon,
+mi kukkii, kuihtuu, ja sen paahtaa sama
+aurinko, mi sen maasta nosti nuorna.»
+
+Ma hälle: »Sydämeeni sanas todet
+nöyryyttä valaa, puhkaisten sen paiseen;
+mut virka, ketä tarkoitit sa juuri.»
+
+Hän mulle: »Mies on Provenzan Salvani;[123]
+hän täällä on, kosk' upeudessaan tahtoi
+ikeensä alle Sienan kaiken saada.
+
+Levähtämättä noin hän käy ja käynyt
+on kuolinhetkestään; saa siten maksaa
+se täällä, jok' on siellä ylväs liian.»
+
+Ma hälle näin: »Jos sielu, jok' ei kadu,
+vaan jättävi sen viime hetkehensä,
+jää alhaalle eik' ylös pääse aikaan
+
+niin pitkään kuin ol' elämänsä mitta,
+hänt' ellei hurskaat rukoukset auta;
+kuink' auennut on tuolle armon ovi?»
+
+Hän vastas: »Aikaan kunniansa kerran
+torille Sienan asettui hän, aivan
+vapaasti, häpeästä huolimatta,
+
+ja pelastaakseen ystävän, mi kitui
+tyrmässä Kaarlen,[124] teki moista, että
+se joka valtimon saa vapisemaan.
+
+En kerro enempää, vaikk' epäselvää
+puheeni on; mut pian kansalaises
+niin laittaa, että selvittää sen voit sa.[125]
+
+Tuo teko teljet hälle aukas tänne.»
+
+
+
+
+Kahdestoista laulu
+
+
+Kuin härjät parittain käy alla ikeen
+ma kuljin kera sielun kuormitetun,
+luvalla Opettajan arinaan. Mutta
+
+jo sanoi hän: »Nyt jätä tuo ja joudu,
+näät täss' on purjein sekä airoin paras
+voimainsa takaa purttaan hoitaa kunkin.»
+
+Ma silloin suoristausin käynnin ryhtiin
+taas tavalliseen, mutta mietteheni
+ne jäivät nöyriksi ja kuurupäiksi.
+
+Niin astuin, seuraellen mielelläni
+Oppaani askelia; kumpainenkin
+nyt näytti, kuinka nopsat olla voitiin.
+
+Hän mulle: »Tänne silmäs käännä! Hyvä
+voi olla taivaltasi keventämään,
+jos katsot maata kantapäittes alla.»
+
+Kuin kantaa kirjoitusta maiset haudat
+ja kertoo vainajasta, ken hän oli,
+ett'ei tuon muisto mureneisi, joten
+
+tapahtuu, että kyynel kuuma virtaa
+haavasta haikeen jälleen-muistamisen,
+mut tuosta hurskaille vain kannus koituu;
+
+niin näin ma kuvakirjoitusta täynnä,[126]
+mut taidetyöltään kaunihimpaa, kaiken
+sen vuorenpinnan, joka tieksi jouti.
+
+Näin sen, mi luotu oli kaikkein muiden
+edellä jaloksi, ma taivahasta
+lankeevan alas ukonvaajan lailla.
+
+Ja Briareuksen näin ma toisahalla,
+salaman taivahisen satuttaman,
+makaavan maassa, jäisnä niinkuin kuolo.
+
+Näin Tymbreuksen, näin ma Marsin, Pallaan,
+aseissa vielä, isän ympärillä
+imehtimässä jätti-jäseniä.
+
+Näin Nimrodin ma tornin juurell' ylhän
+kuin hourupäisnä katsomassa kansaa,
+mi Sinearissa myötä ylvästeli.
+
+Oi, Niobe, oi kuinka murhesilmin
+sun näin ma kesken lastes surmattujen;
+kaks kertaa seitsemäst' ei jäänyt ketään!
+
+Oi, Saul, sa kuollut omaan miekkaas, miltä
+sa näytit Gilboassa, jok' ei sitten
+sadetta, kastett' ole saanut tuta!
+
+Arakne hullu oi, sun myöskin näin ma
+jo puoleks hämähäkkinä; sa olit
+omihin käynyt turman verkkoihisi!
+
+Oi, Rehabeam, ei kuvas täällä ole
+uhkaava, mutta sentään kauhistava,
+vaunuissa, joita vainoojat ei tapaa!
+
+Esitti vielä kova paasi, kuinka
+Alkmeon äidillensä kallihiksi
+tuon turmaa-tuovan kaulanauhan teki.
+
+Kuvasi, kuinka Sanheribin pojat
+isänsä kimppuun kävi temppelissä
+ja hänet kuollehena jätti sinne.
+
+Kuvasi voitollisen, julma-töisen
+Tomyriksen, mi sanoi Kyrokselle:
+»Joit verta, saat nyt juoda kylläksesi.»
+
+Kuvasi, kuinka parvin pakenivat
+assyrialaiset Holoferneen kuollen,
+ja heidän tappionsa kauhut kaikki.
+
+Näin Troijan tuhkana ja raunioina.
+Oi, Ilion, kuink' olit halpa, vähä
+kuvassa, jok' on siellä nähtävänä!
+
+Mik' oli mestari se maalin, kynän,
+jok' oli luonut asenteet ja varjot,
+ett' ihmetteli joka hieno sielu?
+
+Elävät eli, kuolleit' oli kuolleet;
+näin kaikki niinkuin olleet oisi totta
+ma siinä kuuru-selin kulkiessa.
+
+Siis ylvästelkää, pystypäinä käykää,
+te Eevan lapset, katsomatta alas,
+tuo ettei näkyis elontienne huono!
+
+Olimme enemmän jo vuorta nousseet,
+enemmän vaatinut tuo Päivän rataa
+kuin luullut aatoksein ois askartava.
+
+Hän, jonka sielu aina eespäin tähtäs,
+nyt lausui: »Pääsi ylös nosta, aika
+ei enää ole aprikoiden käydä.
+
+Kas, tuolla enkel' eräs aikoo tulla
+päin meitä: katso, Päivän kuudes piika[127]
+jo palaa armahilta askareiltaan.
+
+Sa kunnioittavainen ryhti ota,
+ett' ylös meidät suvaitseis hän päästää;
+tää päivä, muista, uudestaan ei koita.»
+
+Ma olin tottunut jo neuvoihinsa,
+hukata ettei aikaa saanut; siksi
+sanansa heti oli selvät mulle.
+
+Läheni meitä nyt tuo luotu kaunis
+valkeissa vaatteissa, ja kasvoiltansa
+hän oli kuin on hohde aamutähden.
+
+Sylinsä aukas hän ja aukas siivet
+ja sanoi: »Tulkaa! Liki täss' on portaat,
+nyt helppo teille niit' on nousta ylös.»
+
+Mut harva hänen kutsuansa seuraa.
+Oi, ihmisheimo, luotu taivas-lentoon,
+miks heikoin tuuli noin sun maahan painaa?
+
+Hän meidät johti suulle vuorensolan;
+otsaani sitten siivellään hän koski
+luvaten mulle vaelluksen varman.
+
+Kuin vuorta nousten,[128] jonka kirkko yli
+kohoopi hyvin-hallitun tuon paikan--
+tarkoitan paikkaa Rubaconten luona!--
+
+puoll' oikealla jyrkkä nousu kätkee
+portaiksi, jotka siihen aikaan tehtiin,
+kun varmat oli mitat, pöytäkirjat.
+
+Näin mukavustuu portahiksi täällä
+myös muuten jyrkkä törmä toisen piirin,
+mut sentään seinät kahdenpuolin hipoo.
+
+Kun käännyimme nyt noita kulkemahan,
+_Beati pauperes spiritu_[129] niin kaikui
+kauniisti, ettei kertoa voi kieli.
+
+Ah, kuink' on ovet erilaiset täällä
+ja helvetissä! Täällä lauluin käydään
+sisälle, siellä tuskan huudoin hurjin.
+
+Pyhiä nousimme jo portahia,
+ja keveämmältä mun tuntui olla
+kuin äsken tuntui tasaisella maalla.
+
+Siks kysyin: »Mestari, mi paino multa
+otettu pois on, kun en juuri mitään
+ma tunne rasitusta taivaltaissa?»
+
+Hän vastasi: »Kun kaikki P:t nuo, jotka
+jäi otsalles, jo puoli-hävinnehet,
+poiss' ovat aivan, kuten nyt on yksi,
+
+niin jalkas voittava on tahto hyvä,
+ne ettei yksin väsymättä ole,
+vaan vielä iloitsevat nousennastaan.»
+
+Nyt tein kuin mies, mi kulkee, kummallista
+jotakin päässänsä, jot' ei hän tiedä,
+mut min hän toisten viittauksist' arvaa,
+
+ja siksi hällä käsi nousee, etsii
+varmuutta, löytää sen ja täten täyttää
+sen toimen, jot' ei täyttää silmä voinut:
+
+levitin sormet kädess' oikeassa
+ja löysin kuus vain kirjaimista niistä,
+jotk' avain-enkel' oli kirjoittanut.
+
+Tuon nähden Opas veti suunsa nauruun.
+
+
+
+
+Kolmastoista laulu
+
+
+Olimme yläpäässä portahien,
+miss' uusi piirtyy kaarros vuoren pintaan,
+tuon, joka nousevalta synnit poistaa.
+
+Myös täällä kiertää reuna kukkulata
+kuin piiriss' ensimmäisessä; se ero
+on vain, tää että nopeammin kaartuu.
+
+Näy tääll' ei varjoa, ei kuulla kuvaa;
+sileä seinä on ja polku samaa
+väriä lyijyntummaa[130] kuin on kivi.
+
+Nyt Mestari: »Jos odotamme kansaa,
+joit' tietä tiedustaa, ma pelkään, liian
+on kauan valintamme viivähtävä.»
+
+Hän sitten aurinkohon kiinsi katseen;
+sivunsa oikean hän keskukseksi
+nyt otti, sitä vasemmalla kiertäin.
+
+»Oi, armas valo, jota luottavaisna
+lähestyn tiellä oudolla, sa johda
+kuin tääll' on kulkijata johdettava.
+
+Valaiset maailman, suot lämmön sille;
+muu syy jos suuntaan vastaiseen ei aja,
+säteesi meille aina johdon antaa.»
+
+Niin pitkän kuin maan pääll' on peninkulma
+olimme kulkeneet me siellä matkan
+vähässä aikaa, tahdoll' alttihilla.
+
+Tulevan tuntui, vaikk' ei nähty mitään,
+päin meitä lentäin sieluja; ne meitä
+pyys lempeästi rakkaus-atrialle.
+
+Ens ääni ohi lentäin selkeästi
+_Vinum non habent_[131] lausui ynnä meidän
+taas takanamme toisti samat sanat.
+
+Ja ennen kuin sen kaiku laannut oli,
+»Orestes olen»,[132] ääni toinen huusi,
+kuin edellinen ohi mennen meistä.
+
+»Oi, Isä», lausuin, »mit' on äänet nämä?»
+Ja juur' kun kysyin, kolmas puhui: »Hyvää
+te niille tehkää, jotka teille pahaa.»
+
+Näin Mestari: »Tää piiri rankaisevi
+kateuden synnin, siksi rakkaudesta
+punotut täällä ovat piiskan säikeet.
+
+On kurin oltava näät vastakkaisen
+kuin syyn, ja luulen, sen sa ennen huomaat
+kuin päästään päähän sovituksen polun.[133]
+
+Mut katso kiinteästi nyt sa ilmaan,
+ja eessämme näät istuvan sa kansaa,
+jokainen joista nojaa kalliohon.»
+
+Teroitin silmäni nyt oikein, katsoin,
+näin edessämme varjot vaippoinensa,
+jotk' oli samankarvaiset kuin vuori.
+
+Ja vähän tuonnemmas kun tultu oli,
+ma kuulin: »Maaria, meit' auta!» Pyhää
+Mikaelia, Pietaria huudettavan
+
+ja muita. Luule en, maan päällä että
+käy ihminen niin kova, jok' ei sääliin
+sulaisi siitä, mitä sitten näin ma.
+
+Näät niin kun liki heitä tullut olin,
+ett' erottaa voin asenteensa tarkkaan,
+suur' tuska silmistäni kiersi veden.
+
+Puetut halpaan karva-kankahasen
+he oli, toinen toisen olkaa tuki
+ja heitä kaikkia taas vuorenseinä.
+
+Noin sokeat, kun heiltä kaikki puuttuu,
+kerjäävät kirkkoin luona elatustaan
+ja toinen päänsä yli toisen pistää,
+
+ett' ihmisiss' ei sääli nopsa heräis
+vain sanain kaiunnasta, mutta myöskin
+näöstä, joka vähemmän ei pyydä.
+
+Ja kuin luo sokeain ei Päivä tule,
+niin luokse varjoin, joista haastan juuri,
+ei taivaan valo tahdo virtaella;
+
+siks silmäluomet kunkin rautalangoin[134]
+on kiinni ommeltu kuin jahtihaukan,
+mi osannut ei muuten olla hiljaa.
+
+Ma luulin tekeväni väärin heitä
+läheten nähden enkä nähdyks tullen,
+siks käännyin Neuvojaani viisahasen.
+
+Hän hyvin ties, mit' tahdoin mykkänäkin;
+siks ei hän varonut mun kysymystäin,
+vaan sanoi: »Puhu, mutta lyhyeen, selvään!»
+
+Vergilius sillä puolen seisoi mua
+äärellä, joit' on putoominen helppo,
+kun mikään kaide sit' ei kaarra, estä.
+
+Mun toisell' oli puolellani varjot
+nuo hurskaat, jotka vuoksi neuleen julman
+niin itki, että heiltä posket kastui.
+
+Ma heihin käännyin, lausuin: »Oi te, joilla
+on varmuus nähdä valo korkein kerran,
+päämäärä ainoo ikävöimisenne!
+
+Kautt' armon, joka tunnon vaahdot teiltä
+niin pois on valistava, että kirkas
+sen läpi virtaava on muiston kymi,
+
+nyt virkkakaa--ois mieluisaa se mulle--
+tääll' onko ketään lasta Latiumin;
+vois häntä hyödyttää, jos saan sen tietää.»
+
+»Oi, veikko, kukin tääll' on kansalainen
+vain ainoon toden kaupungin;[135] kai kysyt,
+ken matkamies Italian meist' oli?»
+
+Nuo sanat kuulevani luulin kaukaa
+ja siitä kauempaa, miss' seisoin; siksi
+lähenin, lähempää ne kuullakseni.
+
+Näin muiden kesken varjon, vartovalta
+mi näytti, ja jos kuka kysyy, kuinka:
+hän nosti leuan sokeoiden tapaan.
+
+»Oi, sielu, joka kohotakses kärsit»,
+ma lausuin, »jos sa äsken sanoit jotain,
+ilmoita nimes taikka maasi mulle!»
+
+»Ma Sienast' olin», vastas hän, »ja näiden
+kerällä pesen elonsyytä synkkää,
+Hänt' itkein, joka itsens' suo, kun saapuu.
+
+En viisas ollut, vaikka tais Sapia[136]
+nimeni olla; vahingosta muiden
+enemmän iloitsin kuin onnestani.
+
+Ja ettet uskois, että valhettelen,
+sa kuule, olinko, kuin sanoin, hullu!
+Jo alas vaipui kaari vuosieni,
+
+kun luona Collen miehet kaupunkini
+olivat vainolaista vastaan menneet
+ja minä rukoilin, mit' tahtoi Luoja.
+
+Väkemme lyötiin, syöstiin synkän paon
+poluille, ja kun näin tuon metsästyksen,
+iloa suurempaa kuin koskaan tunsin.
+
+Kohotin kasvot julkeat ma ylös
+ja huusin: 'Luoja, en sua pelkää enää!'
+kuin teki rastas hyvän ilman tullen.
+
+Ma etsin rauhaa kanssa Jumalani
+eloni päättyessä, mutta vielä
+katuen ei ois sovitettu syyni,
+
+mua ellei muistanut Pier Pettinagno[137]
+pyhissä oisi rukouksissansa,
+kun hän mua rakkaudesta surkutteli.
+
+Mut sa ken oot, mi asemaamme meidän
+kyselet, käyden täällä silmin avoin,
+kuin luulen, ynnä hengität, kun puhut?»
+
+Ma hälle: »Kerran kadotan kai näön,
+mut vähäks aikaa vain, kun vähän syypäät
+nää silmät syntiin kateuden lie olleet.
+
+Siks pelko suurempi mun sieluani
+alemman piirin vaivan vuoksi painaa,
+kun nyt jo tunnen tuon ma taakan kuorman.»
+
+Hän mulle: »Ken siis sinut tänne saattoi,
+kun palata sa alas aiot sinne?»
+Ja minä: »Hän, mi vait on vierelläni.
+
+Elävä olen, siksi virka, sielu
+valittu, tahdotko, ma että eestäs
+maan päällä jotain kuolevaista toimin.»
+
+Hän vastas: »Oh, tää kuulla on niin uutta!
+Se suur' on merkki Luojan rakkaudesta
+sua kohtaan; rukoile mun eestäin joskus.
+
+Ja kaiken nimessä, mit' toivot, pyydän,
+jos milloinkaan Toskanan maata poljet:
+maineeni korjaa luona omaisteni!
+
+Sa heitä tapaat kesken kansan turhan
+min toivo Talamone[138] on, mut tuossa
+enempi hävii kuin Dianaa[139] etsein;
+
+mut amiraaleille se maksaa enin.»
+
+
+
+
+Neljästoista laulu
+
+
+»Ken kukkulaamme ennen kiertelevi
+kuin kuolema on hälle siivet suonut
+ja mielen mukaan silmät avaa, sulkee?»
+
+»En tiedä; tiedän vain, ei käy hän yksin.
+Sa hältä kysy, jok' oot häntä lähin,
+ja tee se kiltisti, hän että puhuu.»
+
+Kaks vainajaa näin, olka vasten olkaa,
+minusta oikealla haastoi; sitten
+he päänsä nosti puhuakseen mulle.
+
+Yks virkkoi: »Sielu oi, mi sidottuna
+ruumiiseen vielä taivas-tietä kuljet!
+Jumalan tähden lohduksemme lausu,
+
+ken olet, mistä; ihmetyttää meitä
+niin armo sulle osoitettu, kuten
+se ihmetyttää, jot' ei ollut koskaan.»
+
+Ja minä: »Keskitse Toskanan virtaa
+vuo pieni,[140] Falteronan synnyttämä,
+pitempi kuin on peninkulmaa sata.
+
+Sen rantamalta saavun elävänä;
+ois turhaa sanoa, ken olen, koska,
+vähäinen vielä nimelläin on kaiku.»
+
+»Jos tarkoituksesi nyt tajullani
+lävistän oikein», haastajista virkkoi
+nyt ensimmäinen, »Arnosta sa puhut.»
+
+Ja toinen hälle: »Miksi meiltä salas
+tuon virran nimen hän kuin tehdä tapa
+on seikkain suhteen pöyristyttävien?»
+
+Ja varjo, jolta tätä tiedusteltiin,
+selitti näin: »En tiedä, mutta oikein
+on, että katoaa tuon laakson nimi.
+
+Näät alustansa asti, kussa vuoret,
+joist' irti on Pelorus, vesirikkaat
+niin ovat, muuall' että tuskin missään,
+
+ain siihen saakka, vedellänsä kussa
+merelle korvaa se, min pilvet imee,
+ja joilta taas sen joet, virrat saavat,
+
+hyvettä vihataan niin kaikkialla
+kuin käärmettä, lie sitten syynä seudun
+tään onnettuus tai kansan paha tapa.
+
+Ja siks niin muuttunut on myöskin luonto
+tään laakson kurjan asukkaiden, että
+vois luulla Kirken[141] heitä paimentavan.
+
+Keskeltä röhky-sikain,[142] joiden sopis
+rehua syödä eikä ihmisruokaa,
+se vähää vettään ensin vierittävi.
+
+Eteenpäin käy se, kohtaa piskit[143] pienet,
+räkyttäväiset yli voimiensa,
+ja heistä halveksuen kuonon kääntää.
+
+Käy kulku alaspäin, ja kasvaessaan
+susiksi[144] näkee koirain muuttunehen
+tuo kiron kuoppa, turman tuiman kymi.
+
+Kun alas syössyt syvin on se kuiluin,
+se tapaa kettuja[145] niin viekkahia,
+älyä ettei pyytäjän ne pelkää.
+
+En vaikene, ken mua kuulkohonkin;
+voi hyväks olla hälle, jos hän muistaa,
+min mulle henki totuuden toi ilmi.
+
+Nään pojanpoikas,[146] kuinka pitkin rantaa
+tuon joen ylpeän hän metsästävi
+susia noita, kaikki kauhull' lyöden;
+
+myö heidän lihansa viel' elävänä,
+ne sitten teurastaa kuin vanhat raavaat,
+muilt' elon riistää, arvon itseltänsä;
+
+metsästä turman hurmehisna tulee,
+jälkeensä sellaiseks sen jättää, että
+ei tuhatvuoteen ennalleen se verso.»
+
+Kuin kuullen turmioita tulevia
+mies kuunteleva hahmoltansa muuttuu,
+taholta miltä uhanneekin vaara;
+
+niin näin tuon varjon toisen, kääntyneenä
+mi kuuli, kauhistuvan, murhettuvan,
+kun ilmi saanut oli sanain mielen.
+
+Herätti puhe toisen, toisen kasvot
+minussa halun nimet tietää heidän,
+siks niitä kysyin, vastausta pyy täin.
+
+Ja sielu, joka mulle ensin haastoi,
+nyt jatkoi: »Tahdot tekemään mun sulle,
+mit' itse mulle tahtonut et tehdä.
+
+Mut koska Luoja tahtoo, että loistais
+sun kauttas armonsa niin suuri, teen sen;
+siis tiedä, että oon Guido del Duca.
+
+Kateus niin mun hiilsi hurmettani,
+iloisen että ihmisen kun näin ma,
+se kasvoni löi kalman-karvaisiksi.
+
+Nyt viljan tään ma niitän kylvöstäni.
+Oi, ihmisheimo,[147] miksi mieles hehkuu
+sellaiseen, jossa esteheks on toinen?
+
+Tää Rinier on; hän kunnia ja maine
+huoneelle Calbolin on, miss' ei kukaan
+perinyt sitten hänen kuntoansa.
+
+Eik' yksin hänen heimoltansa mennyt
+välillä vuoren, Pon, ja meren, Renon
+perintö totuuden ja tosi ilon.
+
+Maa näillä äärillä niin täynnä kasvaa
+näät myrkkyputkia, ett' tuskin koskaan
+ees viljelys voi tehdä niistä lopun.
+
+Miss' on Pier Traversaro, kunnon Lizio,
+Henrik Manardi, Guido di Carpigna?[148]
+Romagnalaiset epatoiks on tulleet!
+
+Milloin Bologna synnyttää taas Fabbron!
+Milloin Faenza Bernardin di Foscon,[149]
+vähästä siemenestä vesan uljaan?
+
+Äl' ihmety, Toskanalainen, vaikka
+ma itken, muistain aikalaiset jalot,
+Guido da Pratan, Ugolino d'Azzon,
+
+Fredrik Tignoson seuralaisinensa
+ja Traversaran, Anastagein perheet--[150]
+jo molempain on niiden kunto kuollut--
+
+ritarit, naiset, ilot, murheet, joista
+jalous ynnä lempi sieluun syttyi;
+nyt siell' on sydämet vain kylmät, pahat.
+
+Ah, Brettinoro, kuinka pois et karkkoo,
+kun pois on heimos karkonnut ja muita
+myös paljon, synnin-syytä välttääksensä?
+
+On oikein, kun Bagnacaval ei heelmöi,
+mut väärin, että Castrocaro, Conio[151]
+lukua lisää moisten ruhtinaiden.
+
+Pagani-heimo,[152] kun sen poiss' on Piru,
+on hyvin hallitseva, vaan ei koskaan
+niin, että siitä muisto kirkas jäisi.
+
+Oi, Ugolin de' Fantoli! On varma
+nimesi, odottaa kun tarvis ketään
+ei ole perijääs, ei pimentäjääs.
+
+Mut tietäs käy, Toskanan mies, jo itkuun
+haluni suuremp' on kuin haastelohon:
+niin maamme järkyttänyt mult' on mielen.»
+
+Tiesimme, että askeleemme kuuli
+nuo sielut kalliit, vaan kun vaikenivat,
+se meidät sai tien suuntaan uskomahan.
+
+Kun kaksin taas me astuimme, nyt ääni
+kuin ukkosen, kun halkaisee se taivaan,
+taholta vastaiselta soija sanoi:
+
+»Mun murhatkoon, ken minut kohdanneekin!»[153]
+Ja pakeni kuin jyly loittoneva
+äkisti pilven puhki iskettyään.
+
+Ja kun se laannut oli korvistamme,
+jo toinen tuossa pauhinalla tuli
+kuin ukkos-säällä jymy seuraa toistaan:
+
+»Ma oon, ma oon Aglauros[154] kivettynyt!»
+Nyt hiipiäksein Runoniekan turviin
+taa enkä eteen askeleen ma otin.
+
+Ol' ilma hiljennyt jo kaikkialla.
+Hän mulle virkkoi: »Tuo ol' ohja kova,
+min tulis riittää rajaks ihmiselle.
+
+Mut te, te syötte syötin, niin ett' onkeen
+te käytte vanhan vainoojanne; siksi
+ei teille auta suksutus, ei suitsi.
+
+Teit' taivas kutsuu, päilyy päänne päällä
+ja näyttää, tarjoo ikikauneutensa,
+mut teidän silmänne vain maahan katsoo;
+
+siks teitä lyö Hän, joka kaikki tutkii.»
+
+
+
+
+Viidestoista laulu
+
+
+Niin paljon kuin voi hetki kolmas[155] näyttää
+alusta päivän käyneen valoradan,
+mi maata kiertävi kuin lapsi leikkii;
+
+niin paljon Auringon nyt astumatta
+olevan näytti tietä illan suussa:
+maan päällä keski-yö, mut täällä 'vesper'.
+
+Löi vasten kasvoja sen säteet meitä;
+niin olimme näät vuorta kiertänehet,
+nyt että suoraan länttä kohti käytiin.
+
+Valosta vaivan tunsin silmissäni
+ma suuremman kuin ennen ollut oli,
+ja jokin uusi mua oudoksutti.
+
+Käteni siks ma päälle kulmakarvain
+kohotin, tehden niistä varjostimen
+valoa liian voimakasta vastaan.
+
+Kuin vesi taikka peili heittää säteet
+taholle vastaiselle, ja ne nousee
+lakien samain mukaan kuin ne lankes,
+
+ja ne taas yhtä paljon etääntyvät
+molemmin puolin kiven putousviivaa,
+kuin todistavat kokemus ja tiede;
+
+näin tunsin kuin ois heijastettu valo
+edestäpäin mua iskenyt, siks pakoon
+olikin nopsa kohta katseheni.
+
+»Isäni armas», kysyin, »ken hän lienee,
+ma joit' en kaihtaa katsettain voi kyllin?
+Hän meitä kohden näyttää kiirehtivän.»
+
+»Äl' ihmety», hän vastas, »silmiäsi
+jos vielä huikaiseekin heimo Taivaan;
+hän airut on, on hällä viesti: 'nouskaa!'
+
+Kuluva kauan ei, kun et sa karsein,
+vaan riemuin näkevä oot seikat nämä,
+mikäli luonto sun on luonut siihen.»
+
+Kun eessä pyhän Enkelin me oltiin,
+soi sulo-ääni: »Tästä nouskaa, portaat
+täss' ovat loivemmat jo entisiä.»
+
+Me nousimme, hän meiltä haihtui, kuului
+nyt takanamme _Beati Misericordes_,[156]
+ja sitten laulu _Iloitse, ken voitat_.
+
+Oppaani kanssa kahden kiipesimme
+nyt ylöspäin, ja minä mietin käyden
+etua saada hänen sanoistansa.
+
+Kysyen käännyin hänen puolehensa:
+»Mit' tarkoitti Romagnan henki tuolla,
+kun puhui 'toisesta' ja 'estehestä'?»
+
+Hän mulle: »Syynsä suurimman hän tunsi,
+sen turman myös; siks ihmekö, jos meitä
+hän moittii, vähemp' ett' ois ihmis-itku?
+
+Kun pyytehenne kiinnitätte moiseen,
+min osat, muille jakain, hupenevat,
+on kateus palje huokauksienne.
+
+Mut rakkaus jos kaarten korkeampain
+vois ylös johtaa ikävöimisenne,
+ei painais poveanne pelko tämä.
+
+Näät hyvän mitä useampi omaa,
+sit' enemmän vain kullakin on hyvää,
+sen palavampi majan moisen rakkaus.»
+
+»Enemmän nyt ma selitystä halaan»,
+ma virkoin, »kuin jos vaiennut ma oisin
+ja enempää ma kannan epäilyä.
+
+Jaettu hyvä kuinka omaajansa
+voi useammat tehdä rikkaammiksi
+kuin jos sen harvat yksin omistavat?»
+
+Hän mulle: »Siksi että mieles jälleen
+sa kiinnät asioihin maallisihin,
+pimeyttä saat sa tosi valkeudesta.
+
+Tuo hyvyys ääretön ja sanomaton,
+mi ylhääll' on, päin rakkautta rientää
+kuin päivänsäde kohti heijastintaan.
+
+Niin paljon antaa se kuin toinen ahmii,
+niin että kuinka laajentuiskin lempi,
+enempi aina kasvaa ikihyvyys.
+
+Ja mitä useammat pyrkii ylös,
+sen suurempi on hyvyys ynnä rakkaus
+ja toinen toistansa ne heijastavat.
+
+Ja jos ei sanani sua tyydyttäne,
+Beatricen näät, mi sulle täysin tämän
+on toivees täyttävä kuin kaikki muutkin.
+
+Huolehdi vain, pois että otsaltasi
+nuo haihtuis haavaa viis kuin nyt jo kaksi;
+näät kärsimällä vain ne sulkeutuvat.»
+
+»Mua tyynnytät sa», sanoa ma tahdoin
+mut äkkäsin, ol' eessä kolmas piiri,
+ja vaikenin, kun silmä vaani uutta.
+
+Minusta tuntui siellä, että näkyyn
+ma mystilliseen haltioiduin;[157] templin
+ma nain ja siinä paljon ihmisiä.
+
+Sen kynnyksellä nainen seisoi, äidin
+sulous asenteessansa, ja sanoi:
+»Miks, poikani, tään olet tehnyt meille?
+
+Näät surren taattosi ja minä oomme
+sua etsineet.» Ja heti vaiettuaan
+tuo esiintyjä ensimmäinen haihtui.
+
+Mut sitten toinen näkyi, poskillansa
+veet moisen tuskan tuottamat, mi syntyy,
+kun toista vastaan suuri kauna kasvaa.
+
+Hän sanoi:[158] »Herra kaupungin jos olet,
+nimestä jonka jumalat niin kiistas
+ja josta tieteet kaikki säteilevät,
+
+Peisistratus, nuo käsivarret kosta
+herjaiset, jotka tytärtämme kauloi.»
+Ja valtias noin lempeästi vastas
+
+hänelle kasvoin hiljaisin ja vienoin:
+»Mit' teemme sille siis, ken vihaa meitä,
+jos tuomitsemme sen, ken meitä lempii?»
+
+Näin sitten kansaa vihan-villitsemää
+kivittämässä nuorukaista, huutain
+kovasti toisilleen: »Hänt' iske, iske!»
+
+Ja hänet näin ma kuolon painamana
+jo kumartuvan maata kohden, silmäin
+vain ovi auki taivahalle oli.
+
+Ett' anteeks antais vainoojille Herra,
+rukoilevan hän näytti vaivassansa,
+näöllä, jot' ei vastustaa voi sääli.
+
+Kun sieluni taas unestansa kääntyi
+totuuteen, jok' on unen ulkopuolia,
+näin harhani, mut totuuden myös niissä.
+
+Oppaani, jolle ihmiseltä näytin
+ma unestansa juuri heräävältä,
+nyt sanoi: »Mik' on sun, kun noin sa hoiput?
+
+Oot yli puolen peninkulmaa käynyt
+sa silmät kiinni, kompuroivin jaloin
+kuin mies, mi unen on tai viinin vanki.»
+
+»Isäni armas», hälle virkoin, »mua
+jos kuulet, kerron, mitä mulle näkyi,
+kun jalkani niin oli multa poissa.»
+
+Ja hän: »Vaikk' kantais sata naamiota
+sun kasvos, eivät vähimmätkään oisi
+minulle salatut sun miettehesi.
+
+Näkysi näit, siks ettei sydämesi
+vesiltä rauhan sulkeutuisi, jotka
+lähteestä ijäisestä virtailevat.
+
+En kysynyt: 'Mik' on sun?' kuin se tekee,
+mi katsoo silmin vain, jotk' eivät näe,
+kun hengetönnä kuollut ruumis lepää.
+
+Mut kysyin vahvistaaksein jalkojasi;
+näin kannustettava on kuhnureita,
+kun heräävät, he ettei aikaa tuhlais.»
+
+Astuimme illan suussa, tarkkaavaisna
+niin kauas kuin voi silmä kantaa, kohti
+säteitä kirkkahia päivänlaskun.
+
+Mut katso, silloin savu[159] sankka nousi
+päin meitä, pimeämpi yötä, eikä
+paeta paikkaa meille ollut missään.
+
+Se meiltä näön vei ja ilman puhtaan.
+
+
+
+
+Kuudestoista laulu
+
+
+Ei pimeys helvetin, ei yö, miss' ykskään
+ei tähti loista alla soukan taivaan,
+min kokonansa pilvet synkät kattaa,
+
+niin paksuun, raakaan peittoon hunnuttanut
+näköä multa ei, ei aistimia,
+kuin savu tuo, mi täällä päälle lankes.
+
+Ei silmää sietänyt ees auki pitää;
+siks Oppahani viisas, uskollinen
+läheni, tarjos tueks olkapäänsä.
+
+Kuin sokko seuraa saattajaansa tarkkaan
+ett' eksyis ei, ei esineihin töytäis,
+joist' olla vaara vois tai tulla turma.
+
+Niin halki ilman kitkerän ja tuiman
+ma kuljin, kuullen Opastain, mi sanoi:
+»Vain varo, ettet minusta sa eroo!»
+
+Älysin ääniä, ja kukin tuntui
+anovan rauhaa ynnä armahdusta
+Jumalan Karitsan, mi synnit pesee.
+
+Siks _Agnus Dei_[160] oli alku kunkin;
+samoja sanat oli, nuotti sama,
+näin heillä oli sopusointu suurin.
+
+»Kuulenko henkiä vai keitä?» kysyin
+Oppaalta. Mulle hän: »Sa oikein kuulet,
+ne täällä käyvät vihan paulaa päästäin.»
+
+»Ken olet, savun halki samoovainen,
+mi meistä puhut niinkuin oisit vielä
+sa maailmassa ajallisten mittain?»
+
+Näin huusi ääni eräs. Lausui mulle
+nyt Mestarini: »Vastaa hälle, kysy
+häneltä, viekö ylöspäin tää polku!»
+
+Ja minä: »Luotu oi, mi puhdistaudut
+kauniina palatakses Luojas luokse,
+saat kuulla ihmehen, jos seuraat mua.»
+
+»Niin kauas seuraan kuin on mulla lupa»,
+hän vastas, »ja jos savu silmät peittää,
+on korvakuulo meitä yhdistävä.»
+
+Ma hälle: »Vielä tässä hahmossani,
+min kuolo poistaa, ylöspäin ma kiipeen
+ja käynyt kauhut helvetin ma olen.
+
+Kun ottanut mun laupeuteensa Luoja
+niin on, ett' tahtoo kartanonsa näyttää
+tavalla nykyisestä poikkeevalla,
+
+sa ällös salaa, kuka ennen olit,
+vaan nimes virka, suunta suora neuvo,
+solalle että sanas meitä johtais!»
+
+»Ma Marcus[161] olin, mies lombardialainen;
+maailman tunsin, pyrin kuntoon, johon
+nyt enää joustaan jännitä ei kukaan.
+
+Tiell' olet oikealla noustaksesi.»
+Näin vastas, lisäs hän: »Ma pyydän, että
+rukoilet eestäni, kun ylhääll' olet.»
+
+Ma hälle: »Mitä multa pyydät, täyttää
+lujasti lupaan; vaan mun halkaisevi
+epäily muuan, jos en pääse siitä.
+
+Se ensin oli yksi-syinen, nyt se
+on kaksi-syinen; sanas varmentavat
+sen, mitä kuullut oon[162] ja itse tunnen.
+
+Maailma tosiaan on tuiki tyhjä
+hyveestä kaikesta, niinkuin sa sanot,
+ja alta, päältä pahaa tulvillansa.
+
+Mut pyydän, että virkat syyn, sen että
+näkisin itse, näyttäisin myös muille;
+yks syyttää taivasta[163] ja toinen maata.»
+
+Hän huokas syvän, tuskan pusertaman
+»ah»-huudon ensin, sitten lausui: »Veli,
+maailma sokko on, sa sieltä tulet.
+
+Te lapset maan, te joka seikan syyksi
+taivaita luulette, kuin kaikki liike
+ois pakkoseuraus niiden liikunnasta.
+
+Jos oisi niin, ois vapaa tahto teiltä
+myös temmattu, eik' oikein ois, ett' ilo
+on palkka hyvän, pahan palkka tuska.
+
+Sysäyksen antaa liikkeisiinne tähdet,
+en sano: kaikkiin; vaan jos sanoisinkin,
+on suotu teille tieto hyvän, pahan.
+
+Ja tahto vapaa, kun se urheasti
+ens taistelonsa tähtein kanssa kestää,
+voi hyvin hoidettuna kaikki voittaa.
+
+Paremman luonnon, voiman korkeamman
+te vapaat ootte alammaiset; teihin
+se sielun luo, jot' eivät tähdet määrää.
+
+Siks jos on maailma nyt mennyt harhaan,
+syy teidän on, on teistä etsittävä,
+ja siitä sulle totuuden nyt sanon.
+
+Kädestä Luojan, joka silmin sitä
+hyväilee ennen syntymistä, sielu
+kuin laps, mi itkee, nauraa, naljaelee,
+
+käy viatonna eikä tiedä mitään,
+vain ett' on Isän iloisen hän luoma
+ja mielellänsä huvitusta etsii.
+
+Sen himo ensin pienehen on hyvään,
+jälestä pettäväisen tuon se juoksee,
+jos suitsi, ohjaus ei mieltä muuta.
+
+Siks ohjaks täytynyt on panna laki,
+omata kuningas, min silmä nähdä
+totuuden kaupungin[164] ees tornit voisi.
+
+On laki, mutta kuka käyttää sitä?
+Ei kukaan; sillä esipaimen hyvin
+märehtii, mut on hällä sorkat huonot.[165]
+
+Siks kansa, joka oppahansa näkee
+moist' etsivän, mit' ikävöi se itse,
+vain siitä syö eik' enää muuta pyydä.
+
+Tajuta taidat siis, ett' ohjaus huono
+on syynä syntiin maailman, ei luonto,
+mi teissä tullut oisi turmelluksi.
+
+Loi Rooma hyvän maailman; mut kaksi
+sill' oli Aurinkoa,[166] jotka kahta
+valaisi rataa: maailman ja Luojan.
+
+On toinen sammuttanut toisen, miekka
+on pantu saattajaksi paimensauvan;
+ne kaks ei koskaan hyvin yhteen sovi.
+
+Näät yhtyneinä ei ne pelkää toistaan;
+jos mua et usko, katso tähkäpäitä,
+kun joka kasvi siemenestä tutaan.
+
+Tienoilla Pon ja Etschin[167] kastamilla
+vallitsi kunto, tapa kaunis, ennen
+kuin Fredrik joutui tasapäähän taistoon.
+
+Nyt taivaltaa voi turvallisna siellä
+jokainen, joka puhutella kehtaa
+ei kunnon ihmistä, ei lähestyä,
+
+Viel' ukon kolmen kautta uutta aikaa
+muinainen nuhtelee; mut hekin nurkuu,
+kun eloon parempaan ei kutsu Luoja.
+
+On Konrad da Palazzo, Gerhard hyvä
+ja Guido da Castel,[168] hän, jota 'kunnon
+lombardialaiseks' ranskalaiset kutsuu.
+
+Siks sanottakoon, että Rooman kirkko,
+sekoitus kahden hallituksen, lokaan
+on langennut ja kumpaisetkin tahraa.»
+
+»Oi kelpo Marcus», lausuin, »haastat hyvin,
+ja nyt ma huomaan, miksi pelto-osuus
+pojilta Levin[169] kerran kiellettihin.
+
+Mut ken on Gerhard, jonka kerrot jääneen
+näytteeksi aikain entisten ja nuhteeks
+tään vuosisadan häijyn, hurjistuneen?»
+
+»Mua pettää taikka koettelee sun puhees»,
+hän vastasi; »toskanankieltä puhut,
+et muka tunne hyvää Gerhardia!
+
+Nimeä muut' ei mulla hälle; toisen
+on ehkä luonut tyttärensä Gaia.[170]
+Jumalan haltuun! Etemmäks en tule.
+
+Kas, kirkkaus jo läpi usman loistaa,
+yö valkenee; mun täst' on erottava,
+en eteen Enkelin tuon tulla saata.»
+
+Pois kääntyi, kuunnellut ei enää mua.
+
+
+
+
+Seitsemästoista laulu
+
+
+Lukija, muista, koskaan vuoristossa
+jos sumuun jouduit, jonka halki nähnyt
+et enempää kuin myyrä luomen läpi,
+
+kuink' auetessa usmain kosteoiden
+ja sankkain alkoi niiden puhki Päivän
+kuvastin ensin himmeästi kiiltää,
+
+ja mielessäs on kuvitella, nähdä
+sun helppo, kuinka Auringon ma ensin
+näin jälleen, ehtoolle jo painuvaisen.
+
+Opasta seuraten näin uskollista
+sumusta tulin, sädemereen menin,
+jo sammuneesen alavilta mailta.
+
+Oi, mielikuvitus, mi meidät tempaat
+niin usein ulkomaailmasta, että
+tuhannen torven ääntä emme huomais!
+
+Sua mikä lennättää, kun aistit lepää?
+Valoko, taivahilla valmistuva,
+vai tahto Tuon, ken sitä siellä johtaa?
+
+Mieleeni kangastui[171] nyt julmuudessaan
+hän,[172] joka muuttui muotoiseks sen linnun,
+mi laulamaan on halukkain ja hartain.
+
+Ja tässä sieluni niin painui umpeen,
+ett' ulkopuolelta ei tullut mitään,
+jot' ois se tahtonut nyt vastaan ottaa.
+
+Syvyyteen kuvausvoiman syöksyi miesi[173]
+nyt ristiin-naulittu ja ylväs, yrmy
+näöltään, sama saakka kuolemahan.
+
+Vierellä seisoi Ahasverus suuri,
+tuon vaimo Esther, Mardokai myös jalo
+ja nuhteheton sanoissa ja töissä.
+
+Ja kun tuo kuva itsestänsä särkyi
+kuin kupla särkyy puuttehessa veden,
+se josta luotu on, näyn toisen näin ma.
+
+Nous sielun-silmän eteen tyttö pieni,[174]
+mi ääneen itki, huus: »Oi valtiatar,
+vihassa miks sa tahdoit tuhkaks tulla?
+
+Sa itses tapoit, ettet kadottaisi
+Laviniaa; nyt kadotit mun, äiti!
+Sun surmaas enemmän kuin sulhon itken.»
+
+Kuin uni särkyy, uuden äkkivalon
+lyödessä luomehen, mut särkyneenäi
+viel' leikkii, ennen kuin se täysin haihtuu,
+
+katosi niin tuo kangastus nyt multa,
+kun valonleimaus nyt kasvojani
+kirkkaampi löi kuin päällä maan on nähty.
+
+Ma käännyin katsomaan, miss' olin; silloin
+soi ääni: »Täss' on ylöspääsyn paikka!»
+Tuo aikeet muut nyt kaikki poisti multa
+
+ja teki tahtoni niin nopsaks häntä,
+ken haastoi, katsomaan ja löytämähän,
+se ettei lepää, ennen kuin se täyttyy.
+
+Mut niinkuin Päivä silmät huikaisevi
+ja hunnuttaupi valohonsa liikaan,
+niin tämä multa näkövoiman otti.
+
+»Taivainen henki on hän, ohjoava
+meit' ylös pyytämättä, tietä suoraa,
+mut piileväinen valkeuteensa itse.
+
+Hän tekee meille,[175] me mink' itsellemme;
+ken vartoo pyyntöä, kun näkee tarpeen,
+näät viekkahasti valmistuu jo kieltoon.
+
+Siis kutsuansa jaloin seuratkaamme!
+Nouskaamme nopsaan, ennen kuin yö lankee,
+tai estyy tiemme aamunkoittoon asti.»
+
+Noin puhui Oppaani; nyt askeleemme
+päin portahia yhdess' ohjasimme,
+ja heti ensi asteella kun olin,
+
+ma tunsin lähelläin kuin siivenlyönnin,[176]
+kuin leyhkän kasvoillain, ja soi: _Beati
+Pacifici_,[177] jotk' ovat vailla vihaa.
+
+Niin paljon nousseet oli päämme päälle
+jo viime säteet, joita pimeys seuraa,
+ett' tuolla täällä tähtönen jo syttyi.
+
+»Ah, voimani, miks multa niin sa menet?»
+ma sanoin itseksein, kun tunsin, että
+jalkaini kunto kangistui jo kovin.
+
+Olimme siinä, missä nousseet portaat
+ei enää; seisoimme jo liikkumatta
+kuin laiva, joka laskenut on rantaan.
+
+Nyt hiukan kuullostin ma kuullakseni
+jotakin pyöröstä tään piirin uuden,
+mut sitten käännyin Mestariin ja lausuin:
+
+»Isäni armas, virka, mitkä synnit
+pois pestään piirissä, miss' oomme? Jalka
+jos seisahtuikin, jatkukoon sun puhees.»
+
+Hän mulle:[178] »Hyvän rakkaus, mi niukka
+tekoihin oli, täällä täydellistyy,
+ja sounti liian hidas rangaistahan.
+
+Mut että selvemmin viel' ymmärtäisit,
+minuhun mieles käännä; ehkä heelmän
+hyvänkin saat sa tästä viivykistä.»
+
+Ja jatkoi: »Luoja ei, ei luotu kukaan
+vaill' ole ollut rakkautta luonnon
+tai sielu, poikani, sen tiedät hyvin.
+
+Erehdy rakkaus ei luonnollinen;
+esine huono toisen harhauttaa
+tai into liian suuri, liian pieni.
+
+Jos suuntauu se hyvään taivahiseen
+eik' kiinny liiaks hyvään halvempahan,
+ei syynä voi se olla synninhimon.
+
+Mut kun se pahaan kääntyy, ahnehtien
+liiaksi taikka liian vähän hyvää,
+niin Luojaa vastaan luomakunta sotii.
+
+Sa tästä ymmärrät, ett' teissä rakkaus
+on joka hyveen alkusyy, ja siemen
+jokaisen myöskin teon rangaistavan.
+
+Mut kun ei rakkaus voi omaajansa
+onnesta kääntää kasvojansa, luodut
+kaikk' itsevihaltaan on varjeltuja.
+
+Ja kun ei kuvitella olentoa
+voi itsekseen, ei Jumalasta irti,
+evätty Tuot' on vihaamasta myöskin.
+
+Jälelle jää, jos oikein jaoittelen,
+rakastaa turmaa lähimmäisen; teissä
+tavalla kolmella tuo rakkaus syntyy.
+
+Yks naapurinsa turmiosta toivoo
+etuja itselleen ja siksi soisi,
+tää että kukistuisi korkeudestaan.
+
+Yks pelkää vallan, kunnian ja maineen
+kadottavansa, jos vain toinen nousee,
+siks synkistyy ja hälle suopi pahaa.
+
+Yks loukkauksesta niin vihaan syttyy,
+hän että kostoa vain himoo; moinen
+tietysti toivoo toisen onnettuutta.
+
+Vuoks rakkauden tään kolminaisen alla
+tuoll' itketään. Nyt kuule toisestakin,
+mi hyvään pyrkii, mutta nurinkurin.
+
+Jokainen himmeästi aavistelee
+ja toivoo hyvää, jossa sielu lepäis,
+ja sitä saavuttaakseen ponnistelee.
+
+Mut hidas jos on rakkaus, mi teitä
+vetävi tuohon pyrkimään, tää piiri
+katujan hurskaan siitä rankaisevi.
+
+On vielä hyvää,[179] jost' ei onni koidu
+inehmon; onni ei, ei hyvä olo
+lie kaiken hyvän heelmä eikä juuri.
+
+Se rakkaus, mi sille liiaks hehkuu,
+kehässä kolmess' ylemmässä surraan,
+mut kuinka kolmeen jakautuu se osaan,
+
+en sano, että keksisit sen itse.»
+
+
+
+
+Kahdeksastoista laulu
+
+
+Ol' esityksensä nyt lopettanut
+tuo syvä Tietäjä ja tarkkaan katsoi
+mua silmiin, tokko tyytyväinen olin.
+
+Ma, jota poltti jano uus jo, kielen
+vait pidin, mutta mietin mielessäni:
+»Kysellen liikaa ehkä häntä vaivaan.»
+
+Mut tosi taatto tuo, mi huomas hyvin
+mun aran tahtoni, min peittää aioin,
+puhuen rohkaisi mua puhumahan.
+
+Siis virkoin: »Mestari, sun valostasi
+niin silmä selkenee, ma että selvään
+tajuan puhees kuvauksen ja ponnen.
+
+Siks sua pyydän, Isä armas, mulle
+ett' esittäisit rakkauden, sa josta
+jokaisen hyvän työn ja huonon johdat.»
+
+»Minuhun», lausui, »järjen silmät tarkat
+teroita, huomaa sokeoiden haira,
+kun ryhtyvät he muiden oppahiksi.
+
+On sielu luotu rakastamaan; kaikkeen
+se huvittavaan herkkä on, ja pian
+sen tekoon tempaisevi mielihyvä.
+
+Älynne tosi olevaisuudesta
+saa vasta kuvan, kehittää sen teissä,
+siks kunnes sitä kohden kääntyy sielu.
+
+Ja jos näin kääntyen se siihen taipuu,
+tuo rakkautt' on, luonnon rakkautta,
+min teihin jälleen sitoo mielihyvä.
+
+Kuin korkeuteen vuoks olentonsa kohoo
+tuli, mi luotu nousemaan on sinne,[180]
+kauemmin missä ainehensa kestää,
+
+niin sielu hurmautunut syttyy haluun,[181]
+mi hengen liike on, eik' ennen lepää
+kuin nautinnon suo rakastettu seikka.
+
+Nyt huomaat, kuinka piilotettu totuus
+on niiltä, jotka väittää, että rakkaus
+jokainen itsessään ois kiitettävää.
+
+Kentiesi siks, ett' ainehensa näyttää
+olevan aina hyvää; vaan ei leima
+jokainen hyvä, vaikk' on hyvää vaha.»
+
+»Sanasi ynnä tarkka huomioni»,
+ma näin, »on rakkauden nyt selittäneet,
+mut myöskin suurentaneet epäilyni.
+
+Jos ulkoa näät rakkaus meihin tulee
+ja ainoo on se sielun jalka, syytön
+on sielu, käyköön oikeaan tai väärään.»
+
+Hän mulle: »Kaikki, minkä järki näkee,
+voin sulle virkkaa; muuhun nähden toivees
+Beatriceen kiinnä, jok' on uskon seikka.
+
+Jokainen muoto henkinen,[182] mi eri
+kuin aine on, mut ainehessa kiinni,
+sisässään voiman erikoisen kätkee,
+
+mi näy ei muualla kuin työssä eikä
+käy ilmi muun kuin tulostensa kautta
+kuin lehdin vihrein näkyy kasvin elo.
+
+Siks ihminen ei tunne, mistä tullut
+on häneen tieto ensi selviöiden
+ja ensi pyytehien vaistovalta,
+
+mi teiss' on, niinkuin mehiläisess' into
+on mettä tehdä; ja tuo ensi tahto
+siis ulkopuoli' on kiitoksen ja moitteen.
+
+Mut että tuohon kaikki muukin yhtyis,
+on teille synnynnäistä määräyskyky,
+min tulee kynnys hyväksynnän olla.
+
+Tuo alku on, ja siitä kumpuavi
+syy edesvastuunne, sen mukaan, kuinka
+se hyvää, pahaa hyväksyy tai seuloo.
+
+Ne, joiden aatos pohjaan tunki, tahdon
+vapauden luojan-luoman huomas tämän,
+ja heistä syntyi maailmalle siveys.
+
+Vaikk' otaksumme, ett' on joka halu,
+mi teissä syttyy, teille pakollinen,
+siis sitä vastustaa on teissä voima.
+
+'Kyvyllä ylhäisellä' Beatrice
+vapautta tahdon tarkoittaa; tuo mielees
+visusti paina, jos hän siitä puhuis.»
+
+Kuu, myöhästynyt melkein keski-yöhön,
+nyt nousi niinkuin kulho, kauttaaltansa
+palava, harventaen tähdet meiltä.
+
+Ja vastapäivää rataa kiersi, jota
+käy Aurinko, kun laskevan sen näkee
+Sardein ja Korsein saarten väliin Rooma.
+
+Tuo jalo hahmo, jonka vuoks Pietola[183]
+kuulumpi Mantovan on kaupunkia,
+nyt vapaa kuormast' oli kyselyni.
+
+Ma, saatuani vastauksen selvän
+ja kirkkaan joka ongelmaani, seisoin
+kuin ihminen, mi horroksessa tuumii.
+
+Mut poistui multa horros tuo, kun kansaa
+äkisti huomasin ma hartiaimme
+takana, jäljestämme saapunutta.
+
+Kuin rannoillaan Ismenus ja Asopus[184]
+näkivät öisen, hurjan ihmisvilkkeen,
+kun apuun Bakkos-luojan Teba turvas,
+
+niin heidän, joita hyvä tahto ajoi
+ja rakkaus oikea, näin askeliaan
+kehässä tässä sirpiks koukistavan.
+
+Pian meidät saavuttivat, koska juosten[185]
+tuo liikkui koko suuri kansanjoukko;
+kaks heistä muiden eellä huusi itkein:
+
+»Maria nopsaan juoksi vuoristohon!»[186]
+Ja sitten: »Caesar, voittaakseen Ilerdan,[187]
+Massilian saarsi ja Espanjaan riensi.»
+
+»Ees, eespäin, ettei aika kuluis vuoksi
+rakkauden liian pienen!» huusi toiset,
+»aherrus hyvä armon uudistavi!»
+
+»Oi te, joiss' ehkä nykykiihko kiivas
+hitauden korvaa ynnä penseyden
+hyvihin töihin, jotka laiminlöitte,
+
+tää, joka elää--en ma haasta turhaa--
+tahtoisi nousta, taas kun Päivä koittaa;
+siks virkkakaa, miss' ovat vuoriportaat!»
+
+Nuo sanat suulta soivat Oppahani;
+ja eräs sieluista noin vastas hälle:
+»Käy jäljessämme, niin sa löydät solan!
+
+Niin meidät täyttää tahto rientämisen,
+ett' emme saata seisahtaa; siks anteeks,
+jos karkeutena oikeuttamme pidät.
+
+San Zenon apotti[188] Veronass' olin;
+hallitsi hyvä Barbarossa silloin,
+Milano josta vielä surren puhuu.
+
+Eräällä haudass' on jo toinen jalka,
+mi pian luostarin tuon vuoksi itkee
+ja murehtii, ett' ollut on sen herra,
+
+kun pannut tosi paimenen on sijaan
+hän poikansa, tuon ruumiiltansa ruman,
+rumemman sielultaan ja halpa-synnyn.»
+
+En tiedä, vaikeniko, vaiko vielä
+hän puhui, niin jo kauas juossut oli,
+mut tämän kuulin sekä päätin muistaa.
+
+Hän, Auttajani joka pulman tullen,
+nyt lausui: »Tänne käänny, katso kahta,
+jotk' kiroo hitautta jo kiireellänsä!»
+
+Ja takaa kaikkein kuului: »Ennen täytyi
+sen kansan kuolla, jolle aukes meri,
+kuin lapset[189] sen sai nähdä Jordan-joen.»
+
+Ja sitten: »Kansa,[190] mi Ankiseen pojan
+kerällä kestänyt ei loppuun saakka,
+elämän itselleen loi maineettoman.»
+
+Kun meistä loitonneet nuo varjot oli
+niin paljon, ettei näkyneet ne enää,
+mun sisälläni aatos uusi syntyi,
+
+ja siitä muita eri miettehiä;
+yhdestä toisehen näin harhaelin,
+sikskunnes nautinnolla silmät suljin
+
+ja uneks vaihtui mielen mietiskely.
+
+
+
+
+Yhdeksästoista laulu
+
+
+Hetkellä, jolloin lämpö Päivän jaksa
+kuun kylmyyttä ei enää vastustella,
+kun haittaa sitä Maa tai myös Saturnus,[191]
+
+ja jolloin, ennen aamukoita, velhot[192]
+idässä näkee 'Suuren Onnen' merkin
+radalle nousevan, mi tummuu pian,
+
+unessa luoksein nainen[193] sammalkieli
+ja kierosilmä, vääräsääri tuli,
+ja käsirikko ynnä kalman-karva.
+
+Ma häntä katsoin; ja kuin Päivän alla
+jäsenet virkoaa yön jähmettämät,
+niin alla katseeni tuon kieli kirpos
+
+ja sitten varren koko ryhti nousi
+vähässä ajassa ja kasvot valjut
+sai värin, jota niille toivoo rakkaus.
+
+Kun irti saanut kielenkannat oli,
+hän alkoi laulaa niin, ett' tuskin kääntää
+hänestä huomiotain voin ma enää.
+
+»Ma oon», hän lauloi, »oon seireeni armas,
+mi merimiehet ulapalla hurmaan,
+niin olen kuulla suloinen ja lempee.
+
+Ma laulullani harhaisalta tieltään
+Odysseun käänsin, ja ken minuun tottuu,
+ei pyri pois, niin hänet laulan lepoon.»
+
+Viel' ehtinyt ei sulkea hän suutaan,
+kun nainen pyhä[194] nopeasti näkyi
+tulevan luoksein, tuota häväisemään.
+
+»Vergilius, Vergilius, ken tuo on?»
+hän kysyi suuttuen; tää esiin astui
+ja kiinti katseensa vain naiseen jaloon,
+
+mi toiseen tarttui, eestä aukas hänet,
+repäisi rikki vaatteet, vatsan näytti;
+sen hajuun heräsin ma hirveähän.
+
+Loin silmäni ma Mestariini hyvään,
+mi lausui: »Kolme kertaa kutsuin sua,
+käy, joudu, etsikäämme sisäänkäyntis!»
+
+Ma nousin; kaikki pyhän vuoren piirit
+säteili uutta, korkeaa jo Päivää,
+mi meille selkään paistoi matkallamme.
+
+Nyt häntä seuraten mun otsa oli
+kuin sen, min päätä miettehet niin painaa,
+ett' taipuu puoliskoks hän sillankaaren.
+
+Ma silloin kuulin: »Tulkaa, tästä noustaan!»
+Sen sanoi ääni suloinen ja armas,
+min moista kuule ei tää kuolon alho.
+
+Avoimin, valkein joutsen-siivin johti
+se, joka puhui noin, nyt meidät ylös
+välitse ankarien vuoriseinäin.
+
+Hän sitten siivin meitä viuhkoi, virkkoi:
+»On autuaat ne, jotka murehtivat,
+näät heidän sielunsa saa lohdutuksen.»
+
+»Mik' on sun, että maahan vain sa katsot?»
+Oppaani loihe mulle lausumahan,
+kun oli päästy ohi Enkelistä.
+
+Ma hälle: »Mietin niin ma käydessäni
+näkyä äskeistä, mi kiehtoo mua,
+niin ettei aatokseni siitä eroo.»
+
+»Tuon näit», hän lausui, »velhon vanhan, jonka
+vuoks yksin ylhäällä tääll' itketähän;
+myös näitkö, kuinka inhast' irti päästään?
+
+Sa siihen tyydy, maahan kantas iske,
+luo silmäs lumoon, jota pyörittävi
+ijäinen valta taajoin tähtitarhoin.»
+
+Kuin haukka ensin kynsiänsä katsoo
+ja sitten, kutsun kuullen, jännittyvi
+halusta saaliin, sitä houkuttavan;
+
+niin minä, yhtä innokkaana, nousin
+niin ylös kuin tuo kesti vuorisola,
+sikskunnes tie taas kiemurrella alkoi.
+
+Kun edessäni piiri viides aukes,
+sen täynnä kansaa näin ma itkeväistä[195]
+ja maassa kasvoillansa makaavata.
+
+_Adhaesit pavimento anima mea_,[196]
+ma kuulin siellä ilmi ähkyttävän
+niin vaivoin, että sanat tuskin kuului.
+
+»Oi, Luojan valitut, te, joiden tuskaa
+oikeus ja toivo toki lievittävät,
+meit' opastakaa nousuun korkeahan!»
+
+»Jos tarvis teidän täss' ei maassa maata
+ja tahdotte tien nopeimmin te löytää,
+te aina käykää käteen oikeahan!»
+
+Näin pyys Vergilius, näin vastattihin
+vain vähän matkan päästä; siksi tunsin
+puheesta puhujan ma piilevänkin.
+
+Katseeni käänsin sitten Mestariini;
+hän merkill' iloisella siihen suostui,
+mit' tahtoi kaipaus mun kasvoillani.
+
+Kun oma herrani siis olin, astuin
+luo luodun tuon, mi puhunut ol' äsken
+ja johon kiintynyt ol' huomioni.
+
+Ma lausuin: »Henki, joka kypsyt karsein
+ja teet, mit' ilman Luojan luo ei tulla,
+mun vuoksein hetkeks huoles suuri heitä!
+
+Ken olit, virka, ylöspäin miks selät
+makaatte, ynnä voinko eestäs mitään
+ma maassa, josta lähdin elävänä?»
+
+Hän mulle:[197] »Selkämme päin itseänsä
+miks taivas käänsi, tietää saat; mut ensin:
+_Scias quod ego fui successor Petri_.[198]
+
+Välillä Chiaverin ja Sestrin joki[199]
+kaunoinen juoksee, jonka mukaan nimen
+sukuni saanut on, mi tuost' on ylpee.
+
+Kuukauden tunsin paavinviitan taakkaa;
+jos tahtoo säilyttää sen saastumasta,
+sen rinnalla muu kaikki on kuin höyhen.
+
+Voi mua, myöhään synnin tieltä käännyin!
+Mut tultuani Rooman Paimeneksi,
+elämän valheen vasta näin ma pohjaan.
+
+Näin, ettei siellä sydän saanut rauhaa
+eik' ylemmäksi enää nousta voinut;
+minussa siksi syntyi rakkaus tähän.
+
+Mut siihen saakka kurja, kaiken ahnas
+ja irti Luojast' oli sydämeni;
+nyt, niinkuin näät, ma siitä täällä kärsin.
+
+Mit' ahneus aikaan saa, käy täällä ilmi,
+miss' sielut kääntynehet puhdistuvat;
+ei tuskaa tuimempaa tää vuori tunne.
+
+Kuin sammui rakkautemme hyvään kaikkeen
+vuoks ahneuden, mi työmme turhaks teki,
+niin meidät täällä orjuuttaa nyt oikeus,
+
+kädet ja jalat meiltä kahlehtien;
+niin kauan kuin vanhurskas Herra tahtoo
+makaamme tässä liikkumattomina.»
+
+Puhua tahdoin, olin polvistunut;
+mut kun ma yritin ja hän sen huomas,
+vain korvin kuullen kunnioitukseni,
+
+hän lausui: »Mistä syystä maahan vaivuit?»
+Ma hälle: »Soimas omatunto mua,
+kun eessä Teidän arvonne ma seisoin.»
+
+»Oikaise jalkasi ja nouse, veli!»
+hän vastas, »huomaa, oomme palvelijat
+ma, sa ja muutkin, saman valtaherran.
+
+Jos joskus evankeliumin sanat
+nuo _Neque nubent_[200] olet ymmärtänyt,
+tajuta myös sa voit, miks näin ma puhun.
+
+Nyt mene! Tahdo en, ett' enää viivyt,
+näät viipymykses estää itkuani,
+min kautta kypsyy hyvä mainitsemas.[201]
+
+Maan päällä heimoa mull' on, Alagia,[202]
+siveä luonnostaan, jos huonehemme
+hänt' turmele ei esimerkillänsä;
+
+mut hän on ainoo multa sinne jäänyt.»
+
+
+
+
+Kahdeskymmenes laulu
+
+
+On tahto[203] turha parempaansa vastaan;
+siks vasten mieltäin, myöten mieltä hänen,
+ma veestä vedin sienen, viel' ei täyden.
+
+Niin lähdin sieltä, samoin Mestarini;
+vapaata äärtä pitkin vuorta käytiin
+kuin liki harjain muureill' astutahan.
+
+Ne, jotka pisar pisaralta pahan,[204]
+mi vaivaa koko maailmaa, pois itkee,
+näät ulko-äärtä ovat liian liki.
+
+Kirottu ollos, susi vanha,[205] joka
+enempi erästät kuin peto mikään
+vuoks nälkäsi, mi milloinkaan ei täyty!
+
+Oi taivaat, joiden kierto, niinkuin luullaan
+myös maankin olot, elin-ehdot muuttaa,
+tuon suden milloin saapuu karkoittaja?
+
+Hitaasti käytiin, varovasti; pidin
+silmällä vainajia, joiden kuulin
+ma ähkyn kurjan, itkun säälittävän.
+
+Ja kuulin käydessäni: »Maaria armas!»
+niin itkein edessämme huoattavan
+kuin nainen huokaa synnytyksillänsä.
+
+Ja sitten: »Köyhä siihen määrään olit
+kuin meille näyttää soppi seimen, jonne
+sa pyhän kätkit kerran saalahasi.»
+
+Ja sitten seuras: »Oi, Fabricius[206] kelpo,
+mi ennen tahdoit hyveen köyhän pitää
+kuin pahein saada suurta rikkautta!»
+
+Nuo sanat minua niin miellyttivät,
+ett' astuin luo ja tuta tahdoin sielun,
+mi näytti olleen niiden lähtökohta.
+
+Hän vielä puhui auliudesta, jota
+osoitti Nikolaus[207] impyeille,
+hyveeseen johtain heidän nuoruutensa.
+
+»Oi sielu», lausuin, »joka haastat hyvää
+niin paljon, virka, kuka oot, miks yksin
+tuot' ylistystä toistat ansaittua![208]
+
+Puheesi palkatta ei jääpä ole,
+jos pääsen päättämähän tietä elon
+tään lyhyen, joka loppuhunsa kiitää.»
+
+Ja hän: »Sen kerron, en siks että maista
+vartoisin lohdutusta, vaan kun armo
+niin suuri paistaa sulle ennen surmaas.
+
+Tuon olin kasvin huonon[209] kantajuuri,
+mi koko kristillisen maan niin varjoo,
+siit' että harvoin hyvä heelmä kypsyy.
+
+Mut jos Douai ja Lille ja Gent ja Brügge[210]
+ois vankat, pian kosto kohtais; Hältä,
+ken kaikki tuomitsee, ma tuota anon.
+
+Hugo Capet[211] mun oli siellä nimi;
+minusta johtuu Ranskan valtaheimo,
+tuo sarja Filipein ja Ludvigien.
+
+Parisist' olin, poika teurastajan.
+Kun kuoli heimo kuningasten[212] vanhain,
+pait' yhtä, joka otti munkinviitan,
+
+käteeni kiertyi hallituksen ohjat
+ja valtakunnassa niin paljon mahdoin
+ma ystävin ja uusin rikkauksin,
+
+mun poikan' että korotettiin kruunun
+tuon herrattoman haltiaks; näin alun
+sai sukupolvet muiden voideltujen.
+
+Niin kauan kuin Provencen myötäjäiset[213]
+siveyttä heimoni ei olleet vieneet,
+se vähän mahtoi, mut ei tehnyt pahaa.
+
+Siit' alkoi väkivalloin ynnä valhein
+se ryöstämään, ja kohta syynsä lunnaiks
+Normandian otti,[214] ja Ponthieun, Gascognen.
+
+Karl sai Italiaan; ja syynsä lunnaiks
+tapatti Konradinon se, ja Tomaan
+lähetti taivahasen,[215] syynsä lunnaiks!
+
+Nään ajan, joka etäinen ei liene,
+kun saapuu toinen Ranskan Karl,[216] min kautta
+enemmän vielä heimon maine kasvaa.
+
+Hän tulee aseetonna, peistä kantaa
+vain sitä, jolla soti Judas; iskee
+sen niin, Firenzen että halkee rinta.
+
+Siit' ei hän maata saa, vaan häpeätä,
+rikosta vain, sen raskahampaa hälle,
+min keveämp' on aatoksensa tuosta.
+
+Tulevan toisen nään ma, laiva-vangin,[217]
+mi tyttärensä myö ja kauppaa hieroo
+kuin merirosvot kauppaa orjatarten.
+
+Voi, ahneus, mit' enempää voit tehdä,
+kun vereni niin kiehtonut sa olet,
+lihaansa omaa ettei enää helli!
+
+Syyt että vanhat, uudet vaipuis, liljain
+nään liehuvan Alagnassa ja kuinka
+on Kristus vanki hahmoss' sijaisensa.[218]
+
+Nään, kuinka herjataan hän vielä kerran,
+juo sappea ja etikkaa hän jälleen
+ja kuolee keskell' uutten ryövärien.[219]
+
+Nään, kuinka julma, uus Pilatus[220] tyydy
+ei tuohonkaan, vaan oikeus-perusteitta
+himoisin purjein ohjaa Temppelihin.[221]
+
+Oi, Herra, milloin nähdä riemukseni
+saan koston, vielä kätketyn, mi vihaas
+sun salaneuvossasi viihdyttävi?
+
+Mit' äsken Pyhän Hengen morsiosta
+ainoosta sanoin ja mi johti sinut
+mua kohti saamaan selitystä jotain,
+
+on sitä säätty rukoella meidän
+niin kauan kuin on päivä; mutta öisin
+sen sijaan toiset viritämme soinnut.[222]
+
+Pygmalionia toistelemme silloin,
+min varkaaks, rosvoks, sukumurhaajaksi
+keltaisen kullan himo häijy teki.[223]
+
+Kurjuudet kuvailemme Midaan[224] ahnaan,
+mi seuras haluaan niin suunnatonta,
+ett' iki joutui naurun-alaiseksi.
+
+Myös muistelonsa Akan[225] hullu saapi,
+mi saaliist' osan vei, niin että viha
+Josuan vieläi häntä siitä vainoo.
+
+Saffiraa[226] ynnä miestään syyttelemme;
+soi kiitos, että Heliodorus[227] estyi,
+häpeä kaikuu kautta vuoren kaiken,
+
+kun Polydoruksen löi Polymnestor.[228]
+Ja viimeks huudamme: 'Sa, Crassus,[229] joka
+sen tiedät, virka, miltä kulta maistuu!'
+
+Yks milloin kovaa, toinen hiljaa haastaa,
+ja mukaan tunteen, meitä kannustavan,
+hitaampi tahti on tai kiihkeämpi.
+
+Ma yksin siis en hyvää kuuluttanut,
+mi päivin täällä soi; mut lähelläni
+ei ääntään kohottanut kukaan toinen.»
+
+Olimme hänen jättäneet jo, eespäin
+nyt käydä polkua me ponnistimme,
+mikäli salli voimamme, kun tunsin
+
+ma vuoren järkähtävän, niinkuin jotain,
+mi putoaa, ja kylmä karsi mua
+kuin miestä, joka kuolemaansa kulkee.
+
+Niin liikkunut ei Delos[230] liene ennen
+kuin sinne pesänsä Latona laittoi
+nuo synnyttääkseen kaksois-silmät taivaan.
+
+Tahoilta kaikilta nyt huuto nousi;
+mua kohden painui Mestari ja virkkoi:
+»Äl' epäile, sa nääthän, johdan sua!»
+
+_Gloria in excelsis Deo!_[231] lauloi
+ne kaikki, joita olin tullut liki,
+niin että kuulla voin ma virren sanat.
+
+Seisoimme epäröiden, liikkumatta
+kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat,
+sikskunnes jyrinä ja laulu loppui.
+
+Jatkoimme sitten vaellusta pyhää
+ohitse varjoin, jotka maassa maaten
+taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen.
+
+Mua tietämättömyys ei liene mikään
+niin tiedonhaluiseksi tehnyt eikä
+niin mua vaivannut, jos muistan oikein,
+
+kuin silloin polton tunsin povessani:
+kysyä tohtinut en vuoksi kiireen,
+en itse asiaa ma ymmärtänyt.
+
+Näin astuin arkana ja miettiväisnä.
+
+
+
+
+Yhdeskolmatta laulu
+
+
+Tuo jano luontainen[232] ja sammumaton,
+jos emme vettä saa, min armolahjaa
+aneli kerran Samarian vaimo,
+
+mua kiusasi, mut eespäin kiire ajoi
+jälestä Oppaan, varjo-täyttä tietä;
+ja säälitti mua kosto oikeakin.
+
+Ja katso, niinkuin kirjoittaapi Lukas,
+ett' tiellä Kristuksen he kaksi näki
+jo nousnehena luolahaudastansa,
+
+niin meille varjo näkyi, seuras meitä
+silmäillen joukkoa, mi maassa makas;
+hänt' emme huomanneet, hän ensin puhui
+
+ja virkkoi: »Veljet, Luojan rauha teille!»
+Me äkin käännyimme; Vergilius vastas
+tuon tervehdykseen niinkuin vaati hienous
+
+ja lausui: »Pyhäin yhteyteen ja rauhaan
+sun päästäköön se tosi oikeus-istuin,
+mi minut ikuiseen maanpakoon säätää!»
+
+»Miten?» hän kysyi, meidän kiirehtäissä,
+»jos Luoja teit' ei taivoon huoli, kuka
+sen portaita niin ylös johti teidät?»
+
+Ja Mestarini: »Merkkejä jos katsot
+tään otsalla, joit' Enkel' yksin piirtää,
+sa näät, hän että hyväin joukkoon kuuluu.
+
+Mut hän,[233] ken yötä päivää kehrää, päässyt
+viel' ei tään miehen elonlangan mittaan,
+min kullekin suo Kloto värttinästään.
+
+Siks sielunsa, mi sisar sun on sielus
+ja mun, ei nousta ylös yksin voinut,
+kun nää ei maailmaa hän meidän tavoin.
+
+Kidasta Tuonen avarasta tuotiin
+ma niin hänt' ohjaamaan, ja ohjaelen,
+niin kauas kuin mun taitoni voi kantaa.
+
+Mut virka, jos sa tiedät, miksi järkkyi
+niin äsken vuori ja miks kaikki, aina
+sen juureen märkään asti, huus yht' aikaa?»
+
+Kysyen noin hän naulanpäähän osas
+minunkin kaihoni, ja vain vuoks toivon
+janoni paljon sammui äskeisestään.
+
+Tuo vastasi: »Ei mitään täällä ole,
+jok' ilman järjestystä kuuluis vuoren
+tään pyhyyteen tai tavatonta oisi.
+
+Tääll' ikivapaat vaihteloista ollaan;
+mit' itsestään luo itsellensä Taivas,
+ei muu, voi olla täällä syy tai tapaus.
+
+Siks lankee tääll' ei sade, rakeet, lumi,
+ei kaste, härmä yläpuolia portaan
+tuon pienen, lyhven, kolmi-astehisen.[234]
+
+Näy tääll' ei pilviä, ei hattaroita,
+ei salamaa, ei tytärtä myös Taumaan,[235]
+mi päällä maan niin usein muuttaa majaa.
+
+Ei kuiva höyry myöskään nouse yli
+tuon portaan äsken mainitun, min päässä
+sijainen Pietarin on vartiana.
+
+Kai alempaa se joskus järkähtelee;[236]
+mut tuulen vuoks, mi maassa syntyy--kuinka,
+en tiedä--täällä ei se järky koskaan.
+
+Se täällä järisee, kun sielu joku
+on puhdas nousemaan tai liikkumahan
+taas ylöspäin; nuo huudot häntä seuraa.
+
+Puhtauden todistaapi tahto yksin,
+vapaana seuraa vaihtamaan, kun sielun
+se valtaa ja sen ilahduttaa intoon.
+
+Se ensin tahtois, vaan ei salli halu,
+min sille tuskaan tahdon-vastaisehen,
+kuin ennen syntiin, säätää Luojan oikeus.
+
+Ja ma, ken maannut vuotta viisisataa
+täss' olen vaivassa, nyt vasta tunsin
+tyyssijaan parempahan tahdon vapaan.
+
+Siks tunsit, että järkkyi maa, ja Herraa
+ylisti kautta vuoren sielut hurskaat,
+hän että heidät pian kutsuis kotiin.»
+
+Näin hän; ja koska janon mukaan juoman
+on nautinto, en sanoa ma saata,
+se mulle minkä teki mielihyvän.
+
+Ja viisas Mestari: »Nyt verkon näen,
+mi teitä kietoo, ja kuin siitä päästään,
+miks vuori järkkyy ja miks iloitsette.
+
+Suvaitse virkkaa mulle nyt, ken olit;
+sanoihis sisältyköön myös, miks täällä
+niin monta maannut olet vuosisataa.»
+
+»Ma olin kuulu», vastas toinen,[237] »aikaan,
+kun hyvä Titus[238] kosti naulanreiät
+ne, joista juoksi Judaan myömä veri.
+
+Sen salli Korkein. Maailmassa maine
+mull' oli tuo, mi kunniaa suo enin
+ja enin kestää, vaan mult' usko puuttui.[239]
+
+Niin suloisesti lauloin, mies Toulousen,
+mun että Rooma omaksensa otti
+ja myrtein kulmaluuni seppelöitsi.
+
+Nimeni päällä maan on vielä Statius;
+ma Tebaa lauloin, suurt' Akilleusta,
+mut taakka toinen tää mun tielle mursi.
+
+Se runohenki, joka paahtoi mua,
+sai alun kipinästä taivas-tulen,
+mi syttänyt on enemmän kuin tuhat.
+
+Mainitsen 'Aeneiin', mi äiti mulle
+ja imettäjä runo-innon oli;
+sit' ilman en ma painais drakman vertaa.
+
+Ja että elänyt ma oisin aikaan
+Vergiliuksen, tuosta mielelläni
+tääll' oisin vuoden enemmän kuin tarvis!»
+
+Nuo sanat kuullen mua Vergilius katsoi
+kuin virkkaa oisi aikonut: vait ole!
+Mut tahtokaan ei ole kaikkivoipa;
+
+näät nauru ynnä itku aina seuraa
+niin liki tunnetta, mi syy on niiden,
+ett' tahto voimaton on suoran luonteen.
+
+Hymyilin vain ma vilaukselta vähän;
+mut varjo vaikeni, mua katsoi silmiin,
+miss' aatos aina kirkkahinna näkyy.
+
+»Niin totta kuin työs suuren käyköön hyvin»,
+hän virkkoi, »miks nyt juuri kasvoiltasi
+salama naurun mua kohden sinkos?»
+
+Taholta kummaltai nyt kiinni olen:
+mua toinen vaientaa ja toinen vaatii
+mua puhumaan; siks huokaan. Mestarini
+
+tuon tajuu, virkkaa: »Puhu, ällös pelkää,
+puhuhan toki ynnä kerro hälle,
+mit' innokkaasti niin hän tiedustavi!»
+
+Ma siis: »Ehk' ihmettelet, muinaishenki,
+mun nauruani, jonka äsken nauroin;
+mut kohta suuremman saat kummastuksen.
+
+Näät tää, mi ylös ohjaa katseheni,
+on tuo Vergilius, sa jolta voiman
+sait laulaa jumalia, ihmisiä.
+
+Syyn muun jos naurussani näit, se hylkää,
+ei totta se; mua nauratti vain sanat,
+jotk' itse hänestä sa juuri lausuit.»
+
+Kumartui polvia jo palvomahan
+hän Mestarin, mut tämä virkkoi: »Veli,
+ei niin, sa varjo oot, on varjo eessäs.»
+
+Hän nous ja lausui: »Siitä ymmärtänet,
+kuin suurta tunnen rakkautta sinuun,
+kosk' unohdan tään tyhjän turhuutemme,
+
+lujiksi kappaleiksi varjot luullen.»
+
+
+
+
+Kahdeskolmatta laulu
+
+
+Jo Enkeli, mi piiriin kuudentehen
+meit' oli ohjannut, ol' seisahtunut,
+minulta merkin ohimoilta poistain.
+
+Sanonut oli 'Autuaiksi' niitä,[240]
+jotk' oikeutta halas; toisen sanan,
+ei muuta, vielä oli tainnut: 'jano'.
+
+Ja minä, päästen helpommin kuin muiden
+solien kautta, vaivatonna nousin,
+nopeita seuraten näin vainajia.
+
+Vergilius virkkoi: »Rakkaus, min hyve
+on syttänyt, myös aina toisen syttää,
+jos vain sen liekki ulkopuolle näkyy.
+
+Siit' asti siks kuin esikartanohon
+Manalan astui Juvenalis,[241] joka
+ilmaisi mulle kiintymykses ylvään,
+
+sua kohtaan samaa tunsin niin, ett' outoon
+se tunne henkilöön vain harvoin syttyy;
+ja siks nää portaat nyt on lyhyet mulle.
+
+Mut lausu, anteeks anna ystävänä,
+jos liika rohkeus multa ohjat ottaa,
+ja ystävyksin nyt me haastelkaamme:
+
+Kuink' olla saattoi sijaa ahneudelle
+sun sielussas, min oma huoles oli
+niin täyteen luonut viisautta syvää?»
+
+Nuo sanat ensin hymyilytti hiukan
+Statiusta, vaan hän vastas: »Kallis merkki
+rakkauden mulle on sun joka sanas.
+
+Esiintyy, totta, asioita usein,
+jotk' antaa aiheen moneen harhaluuloon,
+salassa kun syyt oikeat on niiden.
+
+Tuo kysymykses ilmi, että uskot
+elossa toisessa mun olleen ahnaan,
+kai vuoksi piirin tuon, miss' ollut olen.
+
+Siis tiedä, että liian loitoll' oli
+minusta ahneus, ja tuopa liika
+tuhannet kuut nyt kiusannut on mua.
+
+Ja jos en ohjannut ois oikein mieltäin,
+kun luin sen kohdan, missä huudat sinä
+kuin ihmisluontehelle suuttuneena:
+
+'Kirottu kullan nälkä, kunne johdat
+maan päällä, ah, sa kuolevaisten himot!'[242]
+vihaista vieläi taakkaa vyöryttäisin.[243]
+
+Ma silloin huomasin, ett' antamaankin
+käs' olla liian auki voi, ja kaduin
+tuon synnin sitten kaikkein muiden kanssa.
+
+Kuin moni ylösnousee kaljupäänä,
+kun tietämättömyys heilt' esti synnin
+tään katumisen kuolinhetkelläkin!
+
+Ja tiedä, että syy, mi vastakkainen
+on suoraan syylle jollekin, sen kanssa
+yhdessä täällä kuihtuu, kuivatetaan.
+
+Siis puhdistuaksein jos joukoss' ollut
+ma olen ahneuttaan itkeväisten,
+sen vastakohta mulle tuon on tehnyt.»
+
+Ja Laulaja nyt paimenvirtten virkkoi:
+»Mut julmat kun sa taistot lauloit ynnä
+Iokasteen myös murheet kaksipäiset,[244]
+
+ei siitä, jota kanssas haastaa Klio,
+näy viel', ett' ollut ois se usko sulla,
+jot' ilman eivät kevättyömme riitä.
+
+Jos niin on, mikä aurinko, mi soihtu
+niin poisti pimeytes, ett' tohdit purjees
+suuntailla suoraan jälkeen Kalastajan?»[245]
+
+Näin hälle toinen: »Sa mua kutsuit ensin
+Parnasson luolain lähtehistä juomaan
+ja sitten valaisit mua Luojan luokse.
+
+Teit niinkuin se, mi kulkee öin ja kantaa
+takana lyhtyä eik' itseänsä
+valaisekaan, vaan jälkeentulevia,
+
+kun sanoit: 'Vuosisata uudistuvi;
+taas palaa oikeus ja ens ihmiskausi,
+ja alas astuu heimo uuden taivaan.'[246]
+
+Sa teit mun laulajaks, sa kristityksi;
+mut että käsittäisit piirrokseni,
+sen kädelläni värittää nyt tahdon.
+
+Jo hedelmöittänyt maailman kaiken
+ol' usko tosi, jonka kylvi kerran
+ijäisen valtakunnan kuuluttajat;
+
+ja sanas, jotka äsken toistin, sattui
+niin yhteen uutten saarnamiesten kanssa,
+ett' usein heitä kuulemassa kävin.
+
+Pyhiltä niin he minuun vaikuttivat,
+ett' itkin, nähden heidän kyyneleitään,
+kun heitä vainosi Domitianus.
+
+Ja ollessain maan päällä aina autoin
+ma heitä, ja muut lahkot kaikki multa
+he himmensivät tapain-puhtaudellaan.
+
+Sain kasteen, ennen kuin ma kreikkalaiset
+jo'ille Teban johdin laulussani;
+mut kauan, pakanuutta teeskennellen,
+
+pelosta pysyin salakristittynä;
+ja penseys tää mun kiertämään sai kehää
+neljättä yli neljä vuosisataa.
+
+Nyt sa, ken poistit multa verhon, joka
+niin paljon peitti hyvää kertomaani--
+kun aikaa meill' on noustessamme--virka,
+
+jos tiedät, missä on Terentius vanha,
+Cecilius, Plautus, Varro; virka, onko[247]
+he tuomitut ja mihin kuolonkuiluun?»
+
+Oppaani näin: »He ynnä Persius, ma, ja monta muuta
+tuon oomme kera kreikkalaisen,[248] jota
+imetti enemmän kuin muita Musat;
+
+ens ympyrässä tyrmän tumman oomme.
+Siell' usein haastelemme kukkulasta,[249]
+joll' aina asuu ruokkijamme armaat.
+
+Euripides ja Antiphon on siellä,
+Simonides ja Agaton ja monta
+myös muuta seppelpäistä poikaa Hellaan.[250]
+
+Runoutes henkilöistä siellä ovat
+Antigone, Deïphile, Argia,
+Ismene myös, kuin muinen murheellinen.
+
+On hän,[251] mi osoitti Langia-lähteen,
+tytärkin on Teiresiaan[252] ja Tetis
+ja Deidamia sisaruksinensa.»
+
+Molemmat vaikeni nyt runoilijat,
+taas tahtoivat he nähdä ympärilleen
+vapaina noususta ja seinämistä.
+
+Ja neljä oli Päivän neittä[253] jäänyt
+jo taakse, viides vehmarolla oli
+ja ylös päätä palavaa sen ohjas.
+
+Oppaani lausui: »Luulen, reunan puoleen
+on olka oikea nyt käännettävä
+ja vuorta kierrettävä niinkuin ennen.»
+
+Näin tapa entinen nyt meitä johti;
+ja tietä taivalsimme rohkeammin,
+kun suonut oli sen tuo sielu ylväs.
+
+He eellä kulkivat, ma yksin astuin
+takana, kuullen heidän haasteloaan,
+mi mulle antoi runoudesta opin.
+
+Mut kesken armahan tuon keskustelun
+polulla näimme puun,[254] mi hedelmiä
+hyviä kantoi, sulotuoksuisia.
+
+Kuin kuusi kapenee päin latvaa oksa
+oksalta, tämä pienentyi päin juurta;
+siks, luulen, ettei kiivettäisi siihen.
+
+Taholla, jolta tiemme kiinni oli,
+äyräältä korkealta neste kirkas
+solisi läikkyen sen lehtein yli.
+
+Läheni puuta Runoniekat; silloin
+sen lehväin läpi ääni huusi muudan:
+»Puun tämän ruoka teiltä puuttukohon!»
+
+Noin sitten: »Enempi Maria[255] muisti,
+häät kuinka kunnollisiks sais ja suuriks
+kuin suutaan, mi nyt puolestanne pyytää.
+
+Ja vanhat roomattaret tyytyi juomaan
+vain vettä;[256] halveksuipa herkkupöytää
+myös Daniel[257] ja viisahaksi tuli.
+
+Ens kausi kaunis oli niinkuin kulta;
+makeiksi nälkä tammenterhot teki
+ja jano nektariksi joka puron.
+
+Hunaja ynnä heinäsirkat oli
+eväänä erämaassa Kastajalla;[258]
+siks niin on suuri hän ja kunniassa
+
+kuin evankelium sen teille kertoo.»
+
+
+
+
+Kolmaskolmatta laulu
+
+
+Kun puun tuon vehmastohon vehreähän
+upotin silmäni laill' lintumiehen,
+mi vaanintahan elämänsä tuhlaa,
+
+näin lausui hän, mi isää enemp' oli:
+»Nyt tule, poikasein! On jaettava
+paremmin aika, mik' on meille suotu.»
+
+Ma käänsin kasvoni ja nopsin jaloin
+lähenin Viisahia, joiden puhe
+minulta poisti matkan vaivat tyysti.
+
+Kas, silloin kuului itku ynnä laulu
+_Labia mea, Domine!_ niin että
+se ilahdutti sekä murhetutti.
+
+»Ah, isä armas, mit' on tuo?» ma kysyin.
+Hän vastas:[259] »Varjoja vain kulkevia;
+kenties näin kirvoittaa he synnin kuormaa.»
+
+Kuin pyhiinvaeltajat mietteissänsä,
+jos jonkun oudon kohtaavat he tiellä,
+pysähdy eivät, jälkeen katsahtavat,
+
+niin takanamme, kiirehemmin käyden,
+tuli ja meni, kasvoi, kulki ohi
+nyt hurskas, vaikeneva varjojoukko.
+
+Syvällä silmät oli heillä, synkät,
+ja kasvot kalpeat ja ruumis laiha,
+niin että nahka luita myöten liittyi.
+
+En luule, että Erysikton[260] oli
+niin nihki laiha nikamiinsa saakka,
+kun enimmän hän nälän tunsi tuskaa.
+
+Ma sanoin itsekseni: Tää kai kansa
+on se mi kadotti Jerusalemin,
+kun lihaa poikansa Maria nokki.[261]
+
+Olivat silmäkuopat heillä niinkuin
+kivetön sormus; ja ken lukee _omo_[262]
+kasvoilta ihmisen, nyt m:n näki.
+
+Ken uskois, että halun suuren nostain
+niin vaikuttais veen näky, heelmän tuoksu,
+joll' ei hän tietäis, kuinka tapahtuu se?
+
+Ma siinä kummeksuin, mi heitä kalvoi,
+näät vielä mulle syy ei selvä ollut
+laihuuden tuon eik' ihon kuivanehen?
+
+Kas, silloin päänsä syvyydestä silmät
+mua kohden varjo muudan käänsi, katsoi
+mua tarkkaan, huus: »Mik' on tää armo mulle?»
+
+En koskaan tuntenut ois kasvojansa;
+mut hänen äänensä toi ilmi mulle,
+mik' oli haihtunutta hahmossansa.
+
+Kipuna tuo mun kokonansa sytti,
+niin että alta muodon muuttuneenkin
+taas muistaa voin Foresen kasvonpiirteet.
+
+»Äl' ällistele», pyys hän, »kuivanutta
+kanahkaa ihon valjun, vaisun tämän,
+äläkä liikaa lihanpuutettani,
+
+vaan virka mulle totuus itsestäsi
+ja keit' on sielut kaks nuo seuralaises;
+äläkä enää vaikene, vaan puhu!»
+
+Ma hälle: »Kasvos, joita kuollehina
+jo itkin, yhtä tuskaisasti mua
+taas itkettää, kun nään ne vääntyneinä.
+
+Siks lausu Luojan tähden, teitä mikä
+noin kuorii! Kummastelen; voi ei haastaa,
+ken muuta miettii, siks en vastatakaan.»
+
+Hän mulle: »Luojan ikineuvo luonut
+taaksemme jäänehesen puuhun, veteen
+on voiman, josta niin me näivetymme.
+
+Tää kansa kaikki, joka itkee, laulaa,
+janoa ynnä nälkää nähden täällä
+taas pyhittyy vuoks kurkun ahmattiuden.
+
+Herättää halun syödä, juoda tuoksu
+tuon heelmän ynnä vesisuihkun vihma,
+mi pirskuu yli lehtein vihreöiden.
+
+Eik' yhtä kertaa vain, tät' uraa kiertäin,
+uudistu meille tuska tuo--ei 'tuska'
+mun tulis sanoa, vaan 'onni korkein'--
+
+näät meidät saa puun luokse tahto sama,
+mi ilohuutohon _Eli_ sai Hänet,
+ken verellänsä vapautti meidät.»
+
+Ma vastasin: »Forese, vierähtänyt
+ei viittä vuotta siitä päiväst' ole,
+kun maisen elon parempaan sa vaihdoit.
+
+Jos ennen tuskan hyvän tuokiota,
+mi meidät Luojaan liittää, voima loppui
+sinulla syntiin enempään, kuink' olet
+
+sa tänne ylös tullut jo? Ma luulin
+tuoll' alhaalla sun vielä näkeväni,
+ajalla aika kussa korvatahan.»
+
+Hän mulle: »Nopsaan näin mun tänne tuonut
+suloista tuskan mettä maistelemaan
+on Nellani,[263] mi eestäin paljon itki.
+
+Hän hurskahilla huokauksillansa
+mun otti odotuksen rantamalta
+ja lunasti mun[264] muista kiertoteistä.
+
+Sen kallihimmin Jumalalle kelpaa
+mun lempimäni pikku, leino leski,
+min yksinäisemp' on hän kainoudessaan.
+
+Näät siveämmät on Sardiniassa
+Barbagian[265] naiset kuin on naiset siinä
+Barbagiassa, jonne jätin hänet.
+
+Ah, veljyein, mit' ois mun lausuttava?
+Tuleva kangastuu jo aika eessäin,
+etäinen jolle ei tää hetki ole,
+
+kun saarnastuolista Firenzen naiset
+nuo riettaat kielletähän näyttämästä
+niin rintojansa, että nännit näkyy.
+
+Barbaarein, Saraseenein naiset koska
+kuria tarvinneet on hengellistä
+tai muuta verhottuina käydäksensä!
+
+Mut jos nuo julkeat jo tietäisivät,
+mit' Taivas nopsa valmistaapi heille,
+suut heillä auki ois jo ulvomahan.
+
+Näät ennustaitoni jos ei mua petä,
+he ennen huolta saa kuin parroittuvat
+nyt laulateltavien lasten posket.
+
+No, veli! Mutta ällös piile enää!
+Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki
+tää sinne katsoo, missä Päivän peität.»
+
+Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä
+elimme yhdessä ja haastelimme,
+sen muisto vieläi sua murhetuttaa.
+
+Elosta tuosta mun tää käänsi, joka
+käy eelläin, joku ilta sitten; silloin
+tuon sisar»--ja ma näytin Aurinkoa--[266]
+
+»pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti
+pimeyteen synkkään tosi kuollehien
+lihassa tässä, joka häntä seuraa.
+
+Sielt' tänne nosti sanoin valmistavin
+hän minut, vuorta kiiveten ja kiertäin,
+jok' oikaisee, min elo väänsi väärään.
+
+Niin kauas hän mua seuraavansa sanoo
+kuin pääsen sinne, missä nään Beatricen;
+mun siellä hänestä on erottava.
+
+Vergilius on se, mi moista sanoo
+ja toinen tää on varjo se, min vuoksi
+vapisi äsken kaikki vuoren äyräät,
+
+kun hänet luotaan nyt se kirvoittavi.»
+
+
+
+
+Neljäskolmatta laulu
+
+
+Suu meill' ei käyntiä, ei käynti suuta
+hidastanut, vaan haastain kiirehdimme
+me eteenpäin kuin pursi purjetuuleen.
+
+Ja varjot, jotka näytti kaksikertaa
+kuolleilta, kummastuvin silmäkuopin
+mua ahmi, huomattuaan, että elin.
+
+Ja minä, jatkain puhettain, nyt lausuin:
+»Hitaammin ehkä nousee hän kuin nousis
+hän yksin; vaan on siihen syy tuo toinen.[267]
+
+Mut virka, tiedätkö, miss' on Piccarda[268]
+ja onko huomattavaa henkilöä
+tään kansan joukossa, mi niin mua katsoo?»
+
+Hän vastas: »Sisareni kaunis, hyvä--
+en tiedä, kumpaa enemp' ollut lie hän--
+Olympon korkeudessa riemuitsevi
+
+jo kruunustaan.» Ja lisäs: »Suotu täällä
+on julki tuoda nimi kunkin, koska
+näkömme kuihduttanut niin on paasto.
+
+Ja tää»[269]--hän näytti sormellansa--»Luccan
+on Buonagiunta, ja tuo lähin,[270] jolta
+enempi muit' on kasvot kaventuneet,
+
+käsivarsin kantoi Pyhää kirkkoamme;
+mies Tours'in oli, ja hän paastoo vuoksi
+Bolsenan viinin nyt ja ankeriaan.»
+
+Nimitti monta yksittäin hän muuta,
+ja kaikki näytti tuosta iloitsevan,
+niin etten yhtään yrmykästä nähnyt.
+
+Pureksi nälkäisenä tyhjää ilmaa
+Ubaldin dalla Pil'[271] ja Bonifacius,[272]
+mi kansaa paljon kaitsi sauvallansa.
+
+Marchese-herran[273] näin, nyt janoisemman
+kuin muinen juodessaan Forlissa, jossa
+hän kuitenkaan ei koskaan kylläks saanut.
+
+Mut niinkuin se mi valikoiden katsoo,
+valitsin nyt ma Luccan miehen, joka
+mua enemmän kuin toiset tirkisteli.
+
+Hän kuiski jotakin; ja kuin 'Gentucca'[274]
+ma kuulin sieltä, missä kärsi vaivaa
+hän oikeuden, tuon heitä kalvavaisen.
+
+»Oi sielu», sanoin, »sa, mi kiihkeältä
+niin näytät kanssain haastamaan, nyt äänes
+kohota, puhu iloks kumpaisenkin!»
+
+»On nainen, vielä hunnuton», hän vastas,
+»min kautta mieltyvä oot kaupunkiini,
+sit' ihmiset vaikk' kuinka moittineekin.
+
+Tää ennus myötä ota matkallesi;
+ja jos mun kuiskeeni sun harhautti,
+sen tosiseikat sulle selvittävät.
+
+Mut virka, näänkö edessäin sen miehen,
+mi säkeet uudet loi, näin alkavaiset:
+_Ah, naiset, joill' on tieto lemmen taian_.»[275]
+
+Ma hälle: »Olen mies, mi vaarin otan
+kun lempi haltioi, ja minkä sydän
+edellä sanelee, sen panen kirjaan.»
+
+»Oi veikko», virkkoi hän, »nyt nään sen solmun,
+mi sulki mun, Notarion, Guittonen[276]
+tuon uuden, armaan tyylin suloudesta.
+
+Ma hyvin huomaan, kuinka sanelijaa
+kynänne tarkkaan, liki saattelevat;
+mut niin ei varmaan kynät tehneet meidän.
+
+Ja syvemmin jos katsoo, aavat alat
+on meidän tyylistämme teidän tyyliin.»
+Ja nyt hän vaikeni kuin tyytyväisnä.
+
+Kuin linnut, Niilin virran talvivieraat,
+keräytyy parviin joskus taivahalle
+ja rivitysten nopeammin lentää,
+
+niin koko joukko varjo-vainajien
+pois kääntyi, kiirehtäen askeleitaan,
+keveinä tahdon vuoks ja laihuutensa.
+
+Ja niinkuin mies, mi juoksemaan jo väsyi,
+jää jälkeen seurastaan ja harvaan astuu,
+siks kunnes rauhoittuvat rinnan palkeet,
+
+niin päästi eellensä nyt lauman pyhän
+Forese, jäljessä mun kanssain tullen,
+ja virkkoi: »Milloin nähdä saan sun jälleen?»
+
+»En tiedä», vastasin, »kuink' kauan elän;
+mut niin ei paluuni lie nopsa, että
+sit' ennen tahtoni ei rannall' oisi.
+
+Näät paikka,[277] johon asumaan oon pantu,
+käy päivä päivältä vain kurjemmaksi
+ja näyttää tuomitulta perikatoon.»
+
+Hän mulle:[278] »Heistä syyllisimmän näen
+hevosen hännässä ma laahautuvan
+päin laaksoa, miss' sovitust' ei synnin.
+
+Rutommin aina joka askeleella
+elikko rientää, kunnes murskaa hänet
+ja jättää ruumiin rujon, muodottoman.
+
+Nää kierrä kauan kappaleet ei taivaan»--
+täss' ylös katsoi hän--»kun selväks sulle
+se käy, jot' en voi selvemmin nyt virkkaa.
+
+Sa jälkeen jääös nyt! Näät niin on kallis
+tääll' aika, että kadotan ma liikaa,
+jos tasajalkaa taivallan sun kanssas.»
+
+Kuin joskus joukost' eroo ratsahien
+ritari joku laskein täyttä laukkaa,
+ens ryntäyksen kunniaa näin etsein,
+
+erosi meistä askelin hän pitkin;
+jäin tielle minä noiden kahden kanssa,
+elämän suurten entispäälliköiden.
+
+Kun päässyt eellemme niin kauas oli,
+hänt' ettei enää silmä erottanut
+kuin järkeni ei sanojansa äsken,
+
+läheltä mulle raskahat ja tuoreet
+näkyivät oksat heelmäpuun, nyt toisen,
+kun sinnepäin juur' kääntynyt ma olin.
+
+Koholla kourat kansaa näin sen alla,
+mi huusi lehdille, en tiedä, mitä,
+kuin lapset kiihkeät ja turhakielet
+
+rukoilevat ja rukoiltu ei vastaa,
+vaan oikein heitä himoon yllyttääkseen
+ylhäällä pitää, näyttää makupalan.
+
+He sitten poistuivat kuin pettyneinä;
+ja me nyt lähestyimme puuta suurta,
+mi kyyneleet ja pyynnöt parhaat torjuu.
+
+»Ohitse käykää liki astumatta!
+Puu korkeammall' on, jost' Eeva puri,
+ja tää on kasvanut sen siemenestä.»
+
+Väliltä lehvien näin lausui joku;
+siks sivu lähekkäin Vergilius, Statius
+ja minä käytiin äärtä nousevata.
+
+Se jatkoi: »Kirotuita muistakaatte
+te pilven poikia,[279] jotk' kaksin rinnoin
+Teseusta vastaan juopuneina soti;
+
+ja juutalaisia, vuoks juomatavan
+joit' ottanut ei Gideon, kun kulki
+hän vuoriltansa sotaan Midianin.»[280]
+
+Tien puoleen toiseen tungettuina käytiin
+näin kuullen syntejä nyt kurkun, joita
+mokomat seuraa saavutukset kurjat.
+
+Ja laajetessa ladun yksinäisen
+taas tuhat askelt' ehkä astuttihin
+vait ollen, vaipuneina mietteisiimme.
+
+»Te kolme, mitä miettien te käytte?»
+äkisti ääni soi; ma siitä säikyin
+kuin pelkuri tai hepo pillastunut.
+
+Ojennuin katsomaan, ken olla saattoi,
+eik' koskaan puunna metalli tai lasi
+sulatus-uunissa niin punaisena
+
+kuin näin ma erään, joka virkkoi: »Nousta
+jos tahdotte, on tänne käännyttävä;
+ken rauhaa etsii, tätä tietä kulkee,»
+
+Näkönsä häikäisi niin silmät multa,
+ma että käännyin jälkeen opettajain
+kuin mies, mi kulkee korvakuulon mukaan.
+
+Ja niinkuin airueena aamunkoiton
+tuoksahtaa tuulen toukokuisen henkäys,
+lemulla kukkain, ruohon kyllästetty,
+
+niin tunsin otsallani tuulenleyhkän[281]
+ja sulan huomasin ma suihkavaksi,
+mi tuoksui Taivahan ambrosialta,
+
+ja sanat kuulin: »Autuaat, joit' armo
+niin valistaa, heili' ettei kurkun ilot
+halua liikaa lietso rintaluihin,
+
+vaan että korkein heille ain on kohtuus!»[282]
+
+
+
+
+Viideskolmatta laulu
+
+
+Ol' aika nousta nopeasti: jäänyt
+jo Härjän haltuun Auringolta oli
+meridiani, Yöltä Skorpionin.[283]
+
+Siks niinkuin mies, mi viivy ei, vaan samoo
+tietänsä eespäin, mitä sattuneekin,
+kun häntä ajaa pakkotarpeen tutkain,
+
+niin solaan astuimme me soukkaan, yksi
+edellä toisen, nousten portahia,
+jotk' on niin kaidat, ettei kaksin pääse.
+
+Kuin pikku haikara, mi halais lentää
+ja nostaa siipeä, mut tohdi jättää
+pesäänsä ei, ja alas taas sen painaa,
+
+kyselyn halu mulla syttyi, sammui,
+siks kuin se päättyi liikkeesen, min tekee
+mies valmistauva jotain virkkamahan.
+
+Vaikk' oli nopsa käyntimme, näin lausui
+Isäni armas mulle: »Joutsi sanan,
+jonk' olet jännittänyt, jouahuta!»
+
+Aukaisin suuni silloin turvallisna
+ja aloin: »Kuinka siellä laihdutahan,
+miss' ole tarvetta ei syödä, juoda?»
+
+»Jos muistaisit sa, kuinka Meleagros[284]
+palossa lieden itse paloi loppuun,
+tajuisit varmaan seikan tään», hän vastas.
+
+»Ja jos sa muistaisit, kuink' oma kuvas
+kuvastimessa liikahtaa, kun liikut,
+ois sulle helppo tämä pulma päästää.
+
+Mut että tahtosi sais tyydytyksen,
+on tässä Statius, jota pyydän, anon,
+hän että haavais haavuriksi ryhtyis.»
+
+»Ijäisistä jos hälle haastan, missä
+sa oot, mun olkoon anteeks-anteheni,
+evätä etten suita voi», näin Statius.
+
+Ja alkoi: »Poikani, jos painat mielees
+sanani, tarkasti ne tallettaen,
+ne valon luovat kysymyksehesi.
+
+Täys veri, jota juo ei koskaan suonet
+janoiset, vaan mi jälelle on jääpää
+kuin ruoka, pöydältä mi korjatahan,
+
+saa sydämessä luomisvoiman luoda
+jäsenet kaikki, niinkuin niiden veri
+vain siltä muoto-luovan mahdin saapi.
+
+Se vielä hienostuu ja painuu paikkaan
+nimettömään ja siitä vereen toiseen
+se sekoittuvi luonnon astiassa.[285]
+
+Ne kaksi yhteen yhtyvät, ja toinen
+on luotu saamahan ja toinen luomaan,
+niin täydellinen tuoss on alkulähde.
+
+Se toiseen liittyneenä työnsä alkaa,
+tiivistää ensin, elähyttää sitten,
+mink' oli aineksensa muodostanut.
+
+Kun luomisvoima elon saa,[286] min laatu
+kuin kasvin on (vaikk' erilainen siinä,
+se ett' on tiellä, toinen tien jo päässä),
+
+se luo jo liikunnon ja tuntokyvyn,
+mi merisienell' on, ja tehdä alkaa
+kyvyille kylvämilleen elimiä.
+
+Nyt, huomaa, laajentuvi, taajentuvi
+se voima, jok' on sydämestä luojan,
+elimet luonnon miss' on ennen valmiit.
+
+Mut kuinka ihmistyy se eläimestä,
+et vielä ymmärrä; ja seikka sama
+sua viisahammankin[287] on vienyt harhaan,
+
+kun opissaan hän yleisjärjen irti
+erotti sielusta, siks ettei sille
+elintä omaa löytänyt hän mitään.
+
+Tulolle totuuden luo auki mieles
+ja tiedä, että heti kun on valmiit
+sikiön aivot sielun-elimineen,
+
+iloiten tuosta luonnon taitehesta
+ens-Luoja saapuu, siihen puhaltaen
+nyt hengen uuden, ikivoimaa täyden,
+
+mi kaiken siinä toimivaisen ottaa
+olentohonsa, _yhden_ sielun siittäin,
+mi elää, tuntee, tietoiseksi tulee.
+
+Sa ettet sanojani kummeksuisi,
+Auringon katso lämpöä, mi muuttuu
+viiniksi yhtyessään köynnösmehuun.
+
+Kun lanka loppuu Lakesiin, se eroo
+ruumiista, kanssaan vieden kaiken, mikä
+siin' ihmisen ja Jumalan on voimaa.
+
+Muut kyvyt[288] kaikki silloin mykistyvät,
+mut muisto, järki ynnä tahto tulee
+entistä ehommaksi toiminnassaan.
+
+Kuin ihmeen kautta, itsestään se putoo
+nyt heti rantaan toiseen taikka toiseen,[289]
+miss' ensi tiedot saa se tuonen-teistään.
+
+Kun paikka sille säätty on, sen samoin
+säteilee jälleen muoto-luova voima
+kuin ennen eläessä jäsenien.
+
+Ja niinkuin ilma, sade-usmaa sankka,
+sätehen sattuen, mi siihen taittuu,
+väreillä koristaupi kirjavilla,
+
+niin ilma lähin kuolleen ympärillä
+muodoksi muuttuu, jonka siihen painaa
+elävän sielun muoto-luova voima.
+
+Ja sitten lailla liekin liikkuvaisen,
+mi tulta seuraa, kunne vaan se kulkee,
+myös seuraa sielua sen muoto uusi.
+
+Kun tuossa ilmestyy nyt sielu, sitä
+varjoksi kutsutaan, ja tuosta kaikki
+se itsellensä aistit luo, myös näön.
+
+Me sillä haastamme ja hymyilemme,
+huokaamme sillä, kyynelöimme sillä,
+kuin kautta vuoren tään sa nähnyt lienet.
+
+Ja varjo muodostuu sen mukaan, kuinka
+halut ja vaistot siihen vaikuttavat;
+se syy on seikan, jota ihmettelit.»[290]
+
+Olimme tulleet viime piinanpiiriin,[291]
+kädelle oikealle kääntynehet,
+miss' uudet huolet huomiomme vaati.
+
+Yl' äyrään siellä törmä liekin lyöpi,
+mut äyrähältä ylöspäin käy tuuli,
+mi taapäin ajaa sen ja luotaan torjuu.
+
+Siis yksitellen avonaista reunaa
+ol' astuttava; tuolla puolen mua
+pelotti tuli, tällä puolen syvyys.
+
+Oppaani lausui: »Silmät ohjaksissa
+paikalla täll' on tarkkaan pidettävä,
+voi pienin askel täällä syöstä harhaan.»
+
+»_Summae Deus clementiae_»[292] ma kuulin
+palosta suuresta nyt kaikuvaksi,
+niin että innokkaana sinne käännyin.
+
+Ja varjojen näin läpi liekin käyvän;
+siks vuoroin täytyi heidän askeliaan,
+omia vuoroin nyt mun tarkastella.
+
+Lopussa laulun pyhän kaikki kovaa
+noin huusivat he: »_Virum non cognosco_!»[293]
+ja jälleen alottivat hymnin hiljaa.
+
+Taas huusivat he: »Jäi Diana lehtoon,[294]
+mut sieltä karkoitti Helicen, koska
+tää maistanut Venuksen myrkyn oli.»
+
+Taas laulu soi, ja sitten huus he kovaa
+nimiä siveellisten naisten, miesten,
+avio-uskollisten, kunnollisten.
+
+Ja näin he jatkavat, ma luulen, koko
+sen ajan, jonka tuli polttaa heitä;
+on moiset keinot, moinen muona tarpeen,
+
+jos mieli umpeen mennä viime haavan.
+
+
+
+
+Kuudeskolmatta laulu
+
+
+Näin käyden äärtä, yksi eellä toisen,
+mun hyvä Mestarini usein virkkoi:
+»Varo, ja sanoistani oppi ota!»
+
+Mua olkaan oikeaan jo paistoi Päivä,
+min säteet koko lännen taivaan sinen
+olivat vaihtaneet jo valkoiseksi.
+
+Ja varjoni mun aikaan sai, ett' tuli
+punaisemmalta puunsi; mutta senkin
+vähäisen merkin monet sielut huomas.
+
+Sen syyksi muodostui, min vuoks he alkoi
+minusta puhua ja toisillensa
+noin haastaa: »Tuo ei varjoruumis liene.»
+
+Mua kohden eräät lähestyi niin liki,
+kuin voivat, mutta aina vaarinottain,
+ett' tuli tuima heitä polttais yhä.
+
+»Sa, joka kunnioittavalta näytät etkä
+hitaalta, vaikka jäless' astut, vastaa
+minulle, jota jano, liekki vaivaa;
+
+enk' yksin minä vastaustas halaa,
+vaan kaikki muutkin niinkuin vettä kylmää
+mies Intian tai Etiopiankin.
+
+Sa virka, mistä johtuu, että seinän
+teet itsestäsi vasten aurinkoa,
+kuin käynyt vielä et ois kuolon verkkoon?»
+
+Näin virkkoi yks, ja varmaan ilmoittanut
+ma oisin itseni, jos uus ei kumma,
+juur' esiintyvä, ois mua kiinnittänyt.
+
+Näät kansaa keskeltä tien leimuavan
+nyt saapui, kasvot kohti entisiä,
+ja tuota olin katsomaan ma kärkäs.
+
+Taholta kummaltakin näin ma varjoin
+päin käyvän toisiaan ja suutelevan
+äkisti, tyytyen näin lyhyeen juhlaan.
+
+Noin kuonojansa, käyden parvin ruskein,
+myös muurahaiset vastatusten hieroo,
+kysellen ehkä vointiaan ja tietään.
+
+Kun ensi askel tuskin erottanut
+ol' heidät kohtauksesta herttaisesta,
+he äänin voittaa toisiansa tahtoi.
+
+Huus uudet noin: »Sodoma ja Gomorrha!»
+Ja toiset: »Lehmähän Pasiphae[295] piilee,
+ett' etsis härkä hänen irstauttaan.»
+
+Kuin kurkein parvest' tuntureille Turjan,
+peläten Päivää, toiset lentäis, toiset
+etelän aavikoille jäätä pakoon,
+
+yks joukko sinne, toinen tänne riensi,
+viritti itkien taas virren saman
+ja huudon, mikä sopivin ol' heille.
+
+Ja niinkuin äsken lähestyi taas mua
+nuo samat pyytäjät ja tarkkaavilta
+he näyttivät nyt mua kuuntelemaan.
+
+Kaks kertaa nähtyäni moisen kaipuun,
+ma virkoin: »Oi, te sielut, joilla varmuus
+on ikirauhan, milloin valjenneekin!
+
+Ei jääneet tuoreina, ei turtuneina[296]
+jäsenet multa päälle maan, vaan käyvät
+mun kanssain suonineen ja nivelineen.
+
+Ma kiipeen, etten sokea ois enää;
+ylhäällä nainen on, min armon kautta
+ma maailmaanne kuolevaisna tulen.
+
+Mut totta niin kuin teissä toivo korkein
+pian täyttyköön ja kodiksenne tulkoon
+Rakkauden taivas, laajin taivahista,
+
+te lausukaa, sen että kirjoittaisin,
+keit' ootte te ja mikä on tuo lauma,
+mi selkä kohden selkäänne nyt poistuu?»
+
+Mykisty enemmän, ei hämmästele
+asukas vuoriston tuo arka, juro,
+kun kömpelönä kaupunkiin hän tulee,
+
+kuin kummastuvan joka varjo näytti;
+mut toivuttuaan tuosta hämmingistä,
+mi pian mieliss' ylevissä tyyntyy,
+
+alotti taas mun ensi kysyjäni:
+»Miekkoinen sa, ken kokemusta kokoot
+näin mailta meidän, eloon hurskahampaan.
+
+Ne, jotka meistä poistuu, synnin teki,
+min vuoksi Caesar voittosaatossansa
+sai kuulla huudettavan: 'kuningatar!'[297]
+
+Siks huutain 'Sodomaa!' he loittonevat,
+näin syyttäin itseään, kuin kuulit, ynnä,
+häveten auttain ahjon hehkumista.
+
+Me kahden sukupuolen synnin teimme;
+ja koska ihmislait me loukkasimme
+eläinten lailla hekkumaamme etsein,
+
+etääntyessä omaks herjaksemme
+nimeä huutelemme tuon, mi tuli
+eläimen puisen hahmoss' eläimeksi.
+
+Nyt tiedät syntimme ja työmme pahat;
+nimeltä tuta jos sa tahdot meidät,
+en niitä tietäis eikä meillä aikaa.
+
+Itseeni nähden täyttää voin sun toivees:
+oon Guido Guinicelli,[298] puhdistaudun,
+kun kaduin ennen kuolinhetkeäni.»
+
+Kuin tuskassa Lykurguksen kaks poikaa[299]
+nuo tuta mahtoi, kun he äidin näki,
+niin tunsin, vaikk' en ehkä heidän verroin,
+
+nimeltä kun nyt kuulin tuon, ken oli
+mun isäni ja muiden meikäläisten,
+joilt' armas syntynyt on lemmenlaulu.
+
+En kuunnellut, en puhunut, vaan kuljin
+näin kauan miettien ja katsoin häntä,
+mut lähemmäks en tulen tähden tullut.
+
+Ravinnut katseeni kun kyllin olin,
+hänelle tarjosin ma palvelustani
+nyt vakuutuksin, joita uskoo toinen.
+
+Ja mulle hän: »Mit' olen kuullut suita,
+niin selvän jättää minuun jäljen, Lete,[300]
+sit' ettei saata himmentää, ei poistaa.
+
+Mut jos sun sanas äsken totta vannoi,
+syy virka, miksi sanoin ynnä silmin
+ilmoitat, että olen sulle kallis.»
+
+Ma hälle: »Syy on sulolaulujenne;
+mikäli kielenkäyttö uus tää kestää,
+ne kalliiks tekee teidän musteennekin.»
+
+»Ah veikko», virkkoi hän, »tuo, jonka sulle
+osoitan sormellain»--hän näytti yhtä--[301]
+»parempi seppä oli äidinkielen.
+
+Säkehet lemmen, tarun suorat sanat
+hän kaikki voitti; väittää anna houkkain,
+ett' etevämpi ois Limoges'in miesi,[302]
+
+on heille maine enemmän kuin totuus;
+näin kanta heill' on valmis kuulematta
+sit' ennen taitehen tai järjen syitä.
+
+Näin tehtiin muinen myös Guittonen[303] suhteen,
+soi suusta suuhun kunniansa, siksi
+kuin hänet voittanut on totuus monen.
+
+Jos niin on laajat sulle suotu edut,
+sun että lupa luostariin on mennä,
+miss' yhdyskunnan apotti on Kristus,
+
+mun puolestani 'paternoster'[304] lue
+niin pitkälle kuin sit' on tarvis täällä,
+miss' emme syntiä voi tehdä enää.»
+
+Nyt toiselle ehk' antaaksensa tilaa
+lähellä seisovalle, tuleen katos
+hän niinkuin veteen kala sukeltava.
+
+Luo astuin varjon viitatun ja virkoin,
+ett' toivoni jo oli paikan armaan
+nimeä moista varten valmistanut.
+
+Sanella alkoikin hän alttihisti:
+»Pyyntönne miellyttää mua kohtelias,
+en voi, en tahdo edessänne piillä.
+
+Arnaut ma olen, joka itken, laulan;
+nään miettiväisnä hulluudet ma menneet,
+mut iloisna myös päivän toivomani.
+
+Nimessä voiman, joka teitä johtaa
+huipulle, ilman kuuman, kylmän kiusaa,
+tuskaani joskus muistakaa, ma pyydän.»
+
+Näin haastoi, haihtui tuleen puhdistavaan.
+
+
+
+
+Seitsemäskolmatta laulu
+
+
+Ol' hetki, jolloin Auringon ens säteet
+käy sinne, missä veri vuos sen Luojan,
+ja jolloin Ebron yli vaaka nousee
+
+ja Ganges hehkuu keskipäivän alla;[305]
+noin seisoi Aurinko, ja päivä painui,
+kun Enkel' Luojan edessämme seisoi.
+
+Iloisna äyrääll' liekin ulkopuolla
+se lauloi noin: »_Beati mundo corde_»,[306]
+äänellä ihmis-ääntä kirkkaammalla.
+
+Ja sitten: »Ette pääse, sielut pyhät,
+etemmä tulta tuntematta; siihen
+siis käykää, kuulkaa laulut sieltä soivat!»
+
+Noin lausui meidän liki tultuamme;
+mun muuttui mieli tuota kuullen niinkuin
+ma öisin elävänä pantu hautaan.
+
+Käteni ristin, katsoin tulta, syntyi
+minussa kuvat ihmisruumihista,
+joit' olin ennen nähnyt poltettavan.
+
+Oppaani hyvät mua kohden kääntyi.
+»Mun rakas poikani», Vergilius virkkoi,
+»asua täällä vaiva voi, ei kuolo.
+
+Sa muista, muistahan ... ah, enkö turvaan
+sua vienyt seläss' itse Geryonin![307]
+Lähellä Luojaa näin mit' aikaan saankaan?
+
+Siis usko varmaan, tuhat vuotta vaikka
+sisällä seisoisit tuon liekin, päästäs
+ei karvaa yhtään korventaa se voisi.
+
+Ja jos sa luulet ehkä, että petän,
+lähesty sitä, omin kourin koe
+tee vaattees liepehellä varmuudekses.
+
+Nyt poista pelko, poista pelko kaikki,
+käy tänne, eespäin, tule turvallisna!»
+Ma siinä seisoin, vaikka tunto käski.
+
+Jurona jäävän paikallein mun näki,
+ja lausui hiukan suuttuneena: »Muista,
+Beatricesta ett' erottaa se sinut!»
+
+Kuin Pyramus, mi kuullen Tisben nimen,[308]
+loi häneen silmän vielä kuolemassa,
+kun heelmät silkkipuun sai veripunan,
+
+niin taipui myös mun jyrkkyytein; ma käännyin
+viisaasen saattajaan, kun kuulin nimen,
+mi aina kumpuaa mun mielessäni.
+
+Pudisti päätään hän ja virkkoi: »Kuinka?
+Tähänkö jäämme?» ja kuin lasta mua
+hymyili, jota heelmin houkutellaan.
+
+Mun eellä sitten tulehen hän astui
+ja pyys, ett' tulis viime miesnä Statius,
+mi meidät koko tien ol' erottanut.
+
+Tulehen tultuani sulaan lasiin
+ma syössyt oisin viileyttä etsein,
+niin suunnaton tuon palon paahde oli.
+
+Isäni lempeä mua vahvistaakseen
+Beatricesta vain puhui käydessänsä;
+»On niinkuin näkisin jo silmät hänen.»
+
+Meit' ääni johti, tulen tuolta puolen
+mi lauloi; ja me tarkaten vain sitä
+tulimme liekeistä nyt nousukohtaan.
+
+»_Venite benedicti patris mei_»[309]
+sisältä valon soi niin kirkkaan, että
+mun voitti se, ei sietää silmä voinut.
+
+Soi vielä: »Päivä painuu, ilta lankee;
+siks älkää viipykö, vaan kiirehtikää
+niin kauan kuin ei tummu lännen taivas.»
+
+Nous suoraan polku läpi paaden, suuntaan
+sellaiseen, että eessäni ma kaihdoin
+sätehet Auringon jo alenevan.
+
+Vain harvat noustu oli porras-asteet,
+kun varjo haihtui; tuosta oivalsimme,
+ma ynnä viisaat, painuneeksi Päivän.
+
+Ja ennen kuin ol' yhdenlaiseks tullut
+yön taivas kaikin avaruuksinensa
+ja pimeys näköpiirin piirittänyt,
+
+valitsi kukin vuoteeksensa portaan;
+näät enempi kuin halun nousta mursi
+tään vuoren luonto meissä voiman siihen.
+
+Kuin vuohet märehtien hiljenevät,
+vaikk' oli äsken vilkkaat kallioillaan
+ja nopsat, ennen kuin ne kyllin söivät;
+
+varjossa vait, kun Päivä paahtaa, lepää
+ne kaitsemina paimenen, mi sauvaan
+nojauten täyttää tehtäväänsä siten;
+
+ja niinkuin lammaspaimen, yöpyväinen
+loitolle kodistansa, luokse lauman,
+pedoilta metsän sitä varjellakseen;
+
+olimme sellaiset nyt kaikki kolme:
+he niinkuin paimenet, ma niinkuin vuohi,
+molemmin puolin vuoren saartamina.
+
+Vain vähän näkyi ulkomaailmata,
+mut siitä vähästä näin tähdet, paljon
+suuremmat, kirkkahammat tavallista.
+
+Noin tuumien ja tähtiin tuijotellen
+mun uni valtas, uni ennustava
+useinkin uutta, joka viel' ei totta.
+
+Ol' hetki, luulen, jolloin sattui vuoreen
+idästä ensi säteet Venus-tähden,
+mi näyttää hehkuvan ain lemmen tulta.
+
+Unessa näin ma naisen nuoren, kauniin,
+mi kulki nurmikolla kasteisella
+ja poimi kukkia ja laulun lauloi:
+
+»Jokainen tietäköön, ken tietää tahtoo,
+ett' olen Lea[310] ja nää sormet sorjat
+vain liikkuu seppeltäni solmiaksein.
+
+Kuvastimessa kaunis olla tahdon,
+siks kaunistaun, ja Rakel-sisko jätä
+ei koskaan peiliään, vaan päivät istuu.
+
+Kauniita nähdä silmiään hän kaipaa
+kuin minä soristauta sormin omin;
+ilonsa nähdä on, mun toimess' olla.»
+
+Jo hohto, huomenruskon eellä käyvä,
+mi pyhiinvaeltajaa riemastuttaa,
+kun palajaa hän kotiin lähenevään,
+
+pimeyden poisti joka ilmansuuntaan,
+uneni myös sen kera; siksi nousin,
+ja nousseet oli suuret mestaritkin.
+
+»Se suloheelmä,[311] jota kuolevaiset
+monelta oksalta niin huolell' etsii,
+sun nälkäsi on tänään tyydyttävä.»
+
+Vergilius nää sanat mulle virkkoi,
+eik' ollut koskaan ole antimia
+senvertaisia mieltä miellyttämään.
+
+Niin tuonne päästä halu päälle halun
+minussa syntyi, että siivet lentoon
+jok' askeleella kasvaviksi tunsin.[312]
+
+Kun käyty oli koko porras-polku
+allamme aina viime astehesen,
+katseensa kiinnitti Vergilius minuun
+
+ja virkkoi: »Nähnyt tulen ajallisen
+nyt oot ja ijäisen; sa paikass' olet,
+miss' omin voimin voi en enää mitään.
+
+Älyllä, taidoll' oon sun tänne tuonut;
+huvisi oma oppaakses nyt ota,
+tiet jyrkät ohi on, on ohi ahtaat.
+
+Kas Aurinkoa, joka otsaas paistaa,
+kas ruohoa, kas puita, kukkasia,
+joit' itsestään maa täällä ilmi loitsee!
+
+Sikskuin ne silmät kauniit, jotka itkein
+sun mulle uskoi, tulee iloisina,
+voit istahtaa, voit käydä kesken kukkain.
+
+Nyt sanaa, merkkiä mult' ällös varro;
+on tahtosi nyt vapaa, suora, terve,
+ja väärin ois sit' olla seuraamatta;
+
+suon sulle itses yli kruunun, mitran.»[313]
+
+
+
+
+Kahdeksaskolmatta laulu
+
+
+Nyt tahdoin tutkia ma tarkkaan metsän
+tuon jumalaisen, kirjavan ja sankan,
+mi kaihti katsehelta aamun uuden.
+
+Siks viipymättä jätin reunan jyrkän
+ja verkkaan, verkkaan, tasamaata kuljin
+taholta jokaiselta tuoksuvata.
+
+Suloinen ilma, jok' ei muutu koskaan,
+otsaani onnellista leyhytteli
+hyväillen, hiljaa, niinkuin tuuli lempee,
+
+min tietä lehdet herkät, väreilevät
+taholle sille kaikki taipui, jonne
+ens varjonsa tuo pyhä vuori heittää;
+
+sijaltaan siirtyneet ne eivät sentään
+niin paljon, että pikkulinnut laanneet
+ois oksapuilla laulutaitehestaan,
+
+vaan vastaan ottivat ne riemurinnoin
+ja laulain ensi leyhkät lehvästöhön,
+min basso säesteli heidän virttään,
+
+kuin puulta puulle piinjametsän humu
+rannalla Chiassin[314] kasvaa, koska irti
+sirocco[315] sinkoo kädest' Aeoluksen.
+
+Niin kauas ikimetsän helmaan käynyt
+jo olin verkkaan vaeltain, ett' enää
+tuloni kohtaa löytää ois en voinut.
+
+Kas, silloin puro askeleeni esti,
+min aallot armaat rantojensa heinää
+taholle vasemmalle huojutteli.
+
+Muu vesi puhtain meidän maailmassa
+sekoitetulta tuntunut ois varmaan
+tuon rinnalla, mi mitäkään ei salaa,
+
+sen vaikk' on juoksu tumma, tumma iki,
+ainaisen alla siimeksen, mi päästä
+säteitä sinne kuun, ei päivän koskaan.
+
+Ma seisahduin ja silmän juosta annoin
+yl' aaltojen ja moninaista katsoin
+ma kukkeutta puiden toukokuisten.
+
+Ja mulle sieltä näkyi, niinkuin näkyy
+äkisti seikka, jonka kummastelu
+muut kaikki karkoittavi mielen mietteet,
+
+nyt Nainen,[316] joka yksin kulki, lauloi
+ja taittoi kukan taas ja toisen taittoi
+polultaan, joka niitä täynnä kukki.
+
+»Oi, kaunis Nainen, joka lämmittelet
+säteissä lemmen, kuten kertoo piirtees,
+jotk' olla tapaa sielun heijastajat,
+
+suvaitse tulla lähemmäksi rantaa
+ja edetä niin paljon, että kuulen,
+sa mitä laulat.» Noin ma hälle lausuin.
+
+Ja jatkoin: »Muistutat Proserpinasta,[317]
+millainen, missä oli hän, kun äiti
+kadotti hänet, hän taas kukkakevään.»
+
+Kuin nainen karkeloiva kohti liukuu
+likellä jalat toisiaan ja maata
+ja tuskin toista eteen toisen siirtää,
+
+niin punakelta-kukkain päällä kulki
+mua kohti hän nyt lailla nuoren neitseen,
+mi ujot painaa alas silmäluomet;
+
+ja täysin tyydytti hän toiveheni
+lähelle tullen niin, ett' ääni lempee
+minulle soi ja sanat laulun kantoi.
+
+Kun ehtinyt hän oli siihen, missä
+jo heinää aallot puron kauniin huuhtoi,
+mun palkitsi hän nostamalla katseen.
+
+En luule, että moinen hohti valo
+alt' Aphroditen luomen, koska häntä
+haavoitti Amor-poika vasten tapaa.[318]
+
+Hymyili rannalta hän oikealta
+ja sormi kukkasia kirjavia,
+ylänkö joita siemenettä kasvaa.
+
+Vain kolme askelt' oli poikki puron,
+mut Hellespontoa, mi tautta Xerxeen[319]
+on vieläi tutkain ihmis-ylpeyden,
+
+enempi vihannut ei lie Leander,[320]
+kun erotti se Sestoon ja Abydoon,
+kuin minä vettä, jota tieni esti.
+
+Hän lausui: »Oudot täällä ootte, ehkä
+kun hymyilen ma tienohossa, joka
+pesäksi valittu on ihmiskunnan,
+
+te kummastutte, epäröitte hiukan;
+mut valon antaa psalmi '_Delectasti_',[321]
+mi teiltä ymmärryksen pilvet poistaa.
+
+Ja sa, mi eellä käyt ja pyysit mua,
+sa lausu, muuta mitä kuulla halaat
+ja heti vastaan sulle, sikskuin tyydyt.»
+
+Ma hälle: »Vesi ynnä metsän humu
+sotivat vastaan uutta uskoani,
+min sain ma jotain vastakkaista kuullen.»[322]
+
+Hän siks: »Ma sanon, mikä syy saa aikaan
+sen seikan, joka kummastuttaa sua;
+näin poistan pilven sua kaihtavaisen.
+
+Loi Hyvyys korkein, joka itsellensä
+vain kelpaa, hyväks ihmisen, ja hälle
+tään paikan pantiks ikirauhan antoi.
+
+Syyn oman vuoks hän tääll' ei kauan ollut;
+syyn oman vuoksi itkuun, vaivaan vaihtoi
+hän leikit liedot, naurun viattoman.
+
+Ett'eivät häiriöt, joit' alla vuoren
+luo huurut veen ja maan, nuo pyrkiväiset
+takaisin lämpöön voimiensa mukaan,
+
+tekisi haittaa ihmiselle, vuori
+tää nous niin ylös korkeuteen, sit' että
+ei mikään häiritse, miss' on se kiinni.
+
+Kun kuitenkin maanpiirin kaiken kautta[323]
+ens taivaan kanssa liikkuu ilmakehä,
+mikäli ei sen esty kiertokulku,
+
+päin tätä kukkulaa, mi taivahille
+vapaana nousee, ilman liike sattuu,
+niin että siitä soipi metsä sankka.
+
+Ja kasvin voima, satutettu tälleen,
+nyt hedelmöittää itse ilman jaksaa,
+mi sitten kaartuen sen kauas kylvää.
+
+Ja toinen pallonpuoli, ilmastonsa
+ja maansa laadun mukaan, luo ja siittää
+näin eri voimin eri puut ja yrtit.
+
+Tään kuultuasi ällös ihmettele
+maan päällä siis, jos näkyväistä vailla
+siementä siellä juurtuu kasvi joku.
+
+Ja tiedä, että pyhä niittu tämä,
+täys siementä on kaiken-kasvullista
+ja heelmää kantaa, maan mi pääll' ei heili.
+
+Puroa tätä pulputa ei suoni,
+min huurut täyttäis hallan muuntelemat
+kuin virrat kuivaen tai kasvain vierii,
+
+vaan ikilähteestä se ilmi läikkyy,
+Jumalan tahdosta taas saaden vettä
+niin paljon kuin se kadottaa suin kaksin.
+
+Sen toinen haara voimaa vierittävi,
+mi poistaa kaiken synnin muiston, toinen
+jokaisen hyvän työn taas mieleen johtaa.
+
+Toisaalla nimi sen on Lete, toisaall'
+Eunoë, vaan ei vaikuta sen voima,
+jos juoda sit' ei vuosta kummastakin,
+
+ja maku sen muut herkut kaikki voittaa;
+nyt vaikka tiedonjanos tyydytetty
+jo olla voi ja vaieta mun aika,
+
+suon sulle erään johtoväitteen vielä;
+et ehkä haasteloain halveksune,
+jos yli lupauksen se yltäneekin.
+
+Ne, jotka muinoin kultakautta lauloi,
+sen olotilaa onnellista, varmaan
+tään paikan Parnassolle uneksivat.
+
+Tääll' oli syytön ensi ihmispari;
+tääll' ain on kevät, heelmät kaikkinaiset,
+on nektar myöskin, josta kaikki puhuu.»
+
+Nyt taaksepäin ma Mestareihin käännyin,
+ja huomasin, he että kuunnellehet
+hymyillen oli viime lausehia;
+
+taas sitten käänsin kasvot Naiseen sorjaan.
+
+
+
+
+Yhdeksäskolmatta laulu
+
+
+Äänellä laulain immen rakastuneen
+hän jatkoi vielä sanojaan ja virkkoi:
+»_Beati, quorum tecta sunt peccata!_»[324]
+
+Kuin nymfit, jotka yksin käyskelevät
+välillä metsän varjojen, ja toinen
+paeta tahtoo, toinen nähdä Päivää,
+
+niin rannallaan nyt vasten virtaa liikkui
+hän eteenpäin; ja minä askeleeni
+sovitin askeltensa pienten mukaan.
+
+Ei luku niiden vielä ollut sata,
+kun rannat kaartui yhdenmukaisesti,
+niin että itää kohden nyt ma kuljin.
+
+Eik' oltu paljon vielä tietä käyty,
+kun Nainen kokonaan mua kohden kääntyi
+ja virkkoi: »Veli, kuuntele ja katso!»
+
+Ja kas, nyt leimaus läpi metsän suuren
+väkevä välkähti niin kaikkialta,
+epäillä että aloin ukkos-ilmaa.
+
+Mut koska ukontuli tulee, menee,
+mut tämä jäi ja kasvamistaan kasvoi,
+ma mietin itsekseni: 'Tää mit' onkaan?'
+
+Ja kautta ilman hohtavan tuon kulki
+suloinen sävel; tuosta into hyvä
+mun moittimaan sai Eevan julkeutta,
+
+kun juuri luotu vailla kilpanaista,
+hän siellä verhoa ei voinut sietää,[325]
+maa, taivas missä Luojaa tottelivat.
+
+Jos hurskahana hunnuttaunut oisi,
+nää sanomattomat ma oisin onnet
+jo ennen tuntenut ja sitten iki.
+
+Näin aivan hurmauneena käyden kesken
+ijäisen auvon ensi esikkojen,
+iloja muita ikävöiden vielä,
+
+kaikk' ilma alla oksain vihreöiden
+nyt hehkui niinkuin tulta ollut oisi
+ja sävel suloinen jo lauluks sointui.
+
+Oi, pyhät Runottaret, nälkää, kylmää
+jos teidän vuoks ma näin tai valvoin koskaan,
+syy mull' on vaatia nyt siitä palkka!
+
+Vetensä mulle Helikon[326] nyt suokoon,
+Urania auttakoon mua kuorollansa
+säkeihin saamaan seikat aate-raskaat!
+
+Näkyipä seitsemän nyt kultapuuta
+minulle kangastuen matkan takaa,
+mi meistä vielä niihin asti oli.
+
+Mut kun ma totuutta niin pääsin liki,
+ett' aistiharha, etäisyyden luoma,
+pois haihtui ynnä seikat selvät näkyi,
+
+opetti mulle kyky arvostelun,
+ett' oli seitsemät ne tuohusjalat,[327]
+ja että äänet lauloi _Hosiannaa_.
+
+Ylhäältä leimus kandelabrit kauniit
+kirkkaammin täysikuuta, kun se noussut
+on keski-yöllä taivon selvän sineen.
+
+Ihaillen käännyin Mestariini hyvään,
+mut tämä vastasi vain ilmehellään,
+mi kertoi kummastusta yhtä suurta.
+
+Mut taas mua kiehtoi esineet nuo ylväät,
+niin vitkaan meitä kohden liikkuvaiset,
+ett' ohi morsian ois käynyt kirkkoon.
+
+Huus Nainen mulle: »Miksi tuleen sytyt
+näöstä kynttiläin vain kirkkahien,
+takana tulevia katsomatta?»
+
+Näin sitten kansaa, joka seuras niitä
+kuin saattajina, kaikki valkovaattein;
+maan päällä moist' ei valkeutta koskaan.
+
+Veet puron välkkyi vasemmalla; siihen
+jos katsoin, näin, se että kuvasteli
+vasenta sivuain kuin peili ikään.
+
+Lähelle niin kun rantaa tullut olin,
+mun että heistä vieroitti vain virta,
+paremmin nähdäkseni seisahduin ma,
+
+ja eellä näin ma liekit liikkuviksi;
+takana niiden ilma värein välkkyi
+kuin kulkeneet ois suuret siveltimet,
+
+ja eri juovaa seitsemän[328] jäi jälkeen
+ja kunkin oli värit moiset, mistä
+kaarensa Päivä, vyönsä kuutar kutoo.
+
+Nuo väriviirit loitommaksi liehui
+kuin kantoi silmäni, ja luulen, väli
+ett' oli niiden kymmen-askelinen.[329]
+
+Tuon taivaan kauniin alla kaksi telien,
+vanhinta neljäkolmatt'[330] astui, päässä
+jokaisen tuores valkolilja seppel.
+
+»Ah, siunattu», he kaikki lauloi,[331] »sinä
+Aadamin tyttäristä! Olkoon myöskin
+siunattu kauneutesi ijäst'ikään!»
+
+Kun kukat ynnä muutkin yrtit nuoret
+tuon rannan vastapäisen vapaat oli
+valiosaattueen sen astunnasta,
+
+kuin tähdet seuraa taivahalla toistaan,
+eläintä neljä[332] noiden jälkeen tuli
+ja kukin seppelöity lehvin vihrein
+
+ja luotu lentoon siivin kuusin oli,
+ja siivet täynnä silmiä: jos Argus[333]
+eläisi, moiset sen ois silmät varmaan.
+
+Säkeitä niiden kuvaukseen en tuhlaa,
+lukija oi! Mua menot toiset ahtaa,
+niin etten aulis olla saata tähän.
+
+Mut lue Hesekiel, mi heidät näki
+ja kuvas saapuvina pohjoisesta
+kerällä tuulen, pilvien ja tulen!
+
+Ja sellaiset kuin hänen kirjassansa,
+he täällä oli, paitsi että siivet
+ma samoin kuin Johannes kuudeks laskin.
+
+Välillä neljän noiden voittovaunut[334]
+upeat vieri päällä pyörän kahden
+ja niitä aarnikotkan[335] kaula veti.
+
+Sen siivet nousi ylös keskijuovan
+väliltä ynnä sivujuovan kolmen,
+niit' ettei loukannut ois siivenlyönti.
+
+Ne katos silmän kantamattomihin;
+mik' oli lintua, se kultaa oli,
+muu kaikki valkeaa ja veripunaa.
+
+Ei Africanusta, ei Augustusta
+niin ylpein vaunuin saattanut lie Rooma;
+ei kestä kilpaa vaunut Auringonkaan,
+
+nuo,[336] jotka suistui radaltaan ja paloi
+Maan nöyrän rukouksesta, koska oli
+Zeus salaisessa mielessään vanhurskas.
+
+Ratasta oikeata kolme naista
+kisaten kiersi; punainen ol' yksi,
+tulesta ettei erottaa ois voinut.
+
+Ja toinen oli niinkuin luut ja lihat
+ois hällä luodut smaragdista olleet;
+mut kolmas valkea kuin vitilumi.
+
+Ja vuoroin valkea se johti heitä
+ja vuoroin punainen, tään laulun tahtiin
+kisaansa hidastain tai kiirehtien.
+
+Taas vasemmalla neljä neittä[337] tanssi,
+puetut purppuraan, ja heitä johti
+yks,[338] jolla oli päässä kolme silmää.
+
+Takana kaikkein tässä kuvattujen
+kaks tuli vanhust' erilaisin vaattein,
+mut liikkein yhtä arvokkain ja varmoin.
+
+Yks heistä[339] oppilaalta näytti suuren
+Hippokrateen, min luonto luonut oli
+iloksi olioinsa armahimpain.
+
+Toisessa[340] pyyde vastakkainen näkyi:
+kirkasta, terävää hän kantoi kalpaa,
+jok' yli puronkin mua peljästytti.
+
+Näin sitten neljä hahmoltansa nöyrää,[341]
+ja sitten ukon,[342] joka yksin astui
+kuin unessa, mut kasvoin aate-syvin.
+
+Ja puku näillä seitsemällä sama
+kuin ensi sarjall' oli, vaikka päässä
+ei olleet liljaseppeleet,[343] vaan ruusut
+
+ja muut yht' armaat punaheljä-kukat;
+läheltä vielä vannoa ois voinut,
+he että kaikki hehkui päältä kulmain.
+
+Ja kun mua vastaan vaunut tulleet oli,
+jylinä kuului, ja tuo joukko jalo
+etemmä näyttänyt ei saavan mennä,
+
+vaan seisahtui luo johtokynttiläinsä.
+
+
+
+
+Kolmaskymmenes laulu
+
+
+Kun taivaan ensimmäinen seitsentähti,[344]
+mi koskaan vaipunut, ei noussut eikä
+verhonnut muuhun, ellei synnin pilveen,
+
+ja jokaiselle tehtävänsä näytti
+kuin osoittaa sen sisko alhaisempi[345]
+tien soutajalle varmaan valkamahan;
+
+kun pysähtyi tuo seitsentähti, sanon,
+vaunuihin kääntyi niinkuin kohti rauhaa
+totuuden kansa, niiden eellä tullut.
+
+Ja eräs heistä kuni viesti Taivaan
+»_Veni, sponsa, de Libano_»[346] nyt laulain
+huus kolmasti ja samoin muutkin kaikki.
+
+Kuin autuaat nuo viime tuomiolla
+nopeesti nousee kukin haudastansa
+keveinä kirkkaudessa hahmon uuden,
+
+pyhistä nosti vankkureista Taivaan
+tuon vanhan ääni sata varmaan elon
+ijäisen airutta ja Enkeliä.
+
+»_Benedictus, qui venis_»,[347] kaikki lauloi,
+ja yltäpäältä kylväin kukkasia
+näin: »_Manibus o date lilia plenis!_»[348]
+
+Itäisen ilmankannen kaiken nähnyt
+oon usein aamunkoissa ruskottavan,
+kun sinikirkkaat muut on kannet taivaan
+
+ja päivänkoiton kasvot hunnutetut,
+niin että huurun niitä himmentäissä
+voi kauan sietää paljas silmä sitä;
+
+niin näkyi keskeltä tuon kukkaspilven,
+mi nousi käsist' enkelein ja lankes
+sateena vaunuihin jo ulkopuolle,
+
+viherjä-viitta, valko-liina Nainen,[349]
+puettu väriin liekin liikkuvimman
+ja seppelöity lehdin öljypuisin.
+
+Ja sieluni, mi niin ei pitkään aikaan
+vavissut ollut hänen läheisyyttään,
+ei tuosta tuntehesta järkähtänyt,
+
+sai tuta lemmen vanhan suurta valtaa,
+hänestä käyvän salavoiman kautta,
+vaikk' eivät silmäni hänt' tuntenehet.
+
+Mut heti kun tuon Naisen näin ma, voima
+ylhäinen, joka vallannut mun oli
+jo ennen kuin ma olin mieheks tullut,
+
+mun käänsi vasempaan niin luottavaisna
+kuin lapsi kohden äitiänsä rientää
+suruinen ollen taikka pelkääväinen,
+
+ja näin Vergiliukselle virkoin: »Joka
+vereni pisar vapisee nyt vallan;
+ma tunnen merkit vanhan lemmenliekin.»[350]
+
+Mut ah, Vergilius jo poissa oli,
+Vergilius, tuo isä armain, lempein,
+Vergilius, jolle kaikkeni ma uskoin!
+
+Ei kaikki paratiisin riemut voineet
+mun poskiani, jotka kastehella
+jo pestyt oli, kyynelistä estää.
+
+»Dante, vaikk' on Vergilius nyt poissa,
+viel' älä itke, vielä ällös itke;
+vuoks säilän toisen itkeä saat vielä.»
+
+Kuin amiraali kulkee kokkaan, keulaan,
+väkeä tarkastaa, mi miehittävi
+muut laivat, heitä työhön kehoittaen,
+
+niin vaunuin vasemmalla puolla, koska
+nimeni soinnun kuullen sinne käännyin
+(min välttämättömyyden vuoksi kerron),
+
+näin Naisen tuon, mi mulle ensin näkyi
+verhossa enkelien kukkasateen,
+mua kohden puron poikki katseen luovan.
+
+Ja vaikka huntu tuo, mi päästä aaltos,
+Minervan lehdin[351] kaunistettu, suonut
+näkyä hänen viel' ei varsin selvään,
+
+viel' liikkein ylväin, valtiattarena
+hän jatkoi lailla puhujan, mi jättää
+sanansa lämpimimmät viimeiseksi:
+
+»Mua katsohan, ma oon, ma oon Beatrice.
+Kuink' olet viitsinyt tään vuoren nousta?
+Sa etkö tiennyt, ett' on täällä onni?»
+
+Katseeni peiliin puron loin, mut siinä,
+kun näin ma itseni, sen siirsin ruohoon;
+niin suuri häpeä mun päätäin painoi.
+
+Niin ylväältä kuin lapsellensa äiti
+hän mulle näytti; kitkerältä maistui
+näät ankaran tuon laupeutensa kuri.
+
+Hän vaikeni, ja Enkelit nyt laulaa
+alkoivat: »_In te, Domine, speravi_»,[352]
+sanoilla lopettaen: »_pedes meos_».
+
+Kuin lumi elävässä hirsistössä
+Italian selkärankaa pitkin jäätyy,
+Slavonian tuulten[353] tuonne ahtamana,
+
+sulaen sitten itsehensä tiukkuu
+maan varjottoman tuulten tuulahtaissa
+kuin tulen tullen kynttilän on kuolo;
+
+näin itkemättä, huokaamatta seisoin,
+siks kuin he laulaa alkoi, joiden äänet
+ain yhteen soivat kera tähtitarhain;
+
+mut sulovirressä kun kuulin tuossa
+mua kohtaan sääliä, se enemp' oli
+kuin sanat: »Nainen, miks niin häntä kiusaat?»
+
+Jää sydämeni ympäriltä muuttui
+vedeksi, tuuleksi ja tuskan kera
+suun, silmän kautta pursui povestani.
+
+Samalla puolen vaunuin seisten yhä
+ja yhä paikallaan, hän hurskahille
+nyt Enkeleille loihe lausumahan:
+
+»Te päiväss' ijäisyyden valvokaatte,
+ett' yö, ei uni peitä askeltakaan,
+min astuu radoillansa vuosisadat.
+
+Siks vastaukseni vain huolta kantaa,
+ett' ymmärtäis mua hän, mi tuolla itkee
+näin näyttäin yhtä suuriks syyn ja tuskan.
+
+Ei kautta yksin taivaspiirein, jotka
+johonkin joka idun ohjaa määrään
+sen mukaan, kuinka tähdet häntä saattaa,[355]
+
+vaan myös kautt' Armo-Luojan suurten lahjain,
+jotk' ovat sataneet niin korkealta,
+ett' eivät yllä sinne silmät meidän,
+
+elossaan uudess'[356] oli kyvyiltänsä
+hän moinen, että joka kunnon tapa
+hänessä oisi hyvin heilimöinyt.
+
+Mut sitä karumpi ja ilkeämpi
+on pelto huono-kylvö, perkkaamaton,
+mit' enemmän on maassa kasvuvoimaa.
+
+Hänt' ensin kannatin ma katseellani:
+kun nuoret näytin hälle silmät, siten
+hänt' oikeahan kerallain ma johdin.
+
+Kun nuoruuteni kynnyksellä olin
+ja muutin elämäni, otti multa
+hän itsensä ja muille pois sen antoi.
+
+Lihasta hengeks nousin, kasvoi hyve
+minussa ynnä kauneus, mut hälle
+en ollut enää yhtä kallis, rakas.
+
+Hän käänsi käyntinsä päin tietä väärää,
+ajaen takaa hyvän kangastusta,
+mi pettää eikä lupaustaan pidä.
+
+Näyt haltioidut turhaan hankin, joilla
+unessa, valvehilla vaadin häntä
+takaisin; hänpä huolinut ei tuosta.
+
+Niin syvään lankes, ettei ollut muuta
+hänelle enää pelastuksen tietä
+kuin näyttää kuilut kansan kadotetun.
+
+Siks kävin Tuonen tuiman kynnyksellä
+ja käännyin rukoillen ja kyynelöiden
+sen puoleen, jok' on tänne tuonut hänet.
+
+Jumalan järjestys ja sääntö rikkuis,
+jos käytäis Leten yli, maistettaisi
+iloa moista maksamatta hintaa
+
+katuen ynnä kyynelöiden siitä.»
+
+
+
+
+Yhdesneljättä laulu
+
+
+»Oi sinä, tuolla puolen virran pyhän!»
+sanainsa kärjen nyt hän käänsi minuun,
+jot' oli terät leikanneet jo niiden,
+
+ja jatkoi viipymättä: »Virka, virka,
+tää totta onko! Moinen syytös vaatii
+sun tunnustustas välttämättömästi.»
+
+Mun voimani niin voivuksissa oli,
+ett' ääni tyrehtyi, kun koetti, ennen
+kuin pääsi elintensä pälkähästä.
+
+Hän hetken vartoi, virkkoi: »Miksi emmit?
+Minulle vastaa, sillä Leten vesi
+pahoja viel' ei vienyt muisteloitas.»
+
+Häpeä ynnä pelko yhtyneinä
+pakotti suuni myöntymään niin hiljaa,
+sit' että ymmärtää voi silmä yksin.
+
+Kuin joutsi liian viritetty laukee
+ja katkee kaari, jänne sen, niin että
+vasama voimatonna lentää maaliin,
+
+niin puhkesin tään taakan raskaan alla
+ma huokauksihin ja kyyneleihin
+ja ääni vitkastui jo väylähänsä.
+
+Hän taas: »Kun toivoni sa tahdoit täyttää,
+mi sua johti rakastamaan Hyvää,
+jok' onkin ainoo pyyteen arvollinen,
+
+mitk' etees sattui kaivoshaudat, kahleet,
+kun turhaks sulle matkan määrä tuli
+ja jätit kaiken pyhän pyrkimyksen?
+
+Ja mitkä edut, mitkä viehätykset
+näkyivät muiden kulmaluilla, koska
+sun täytyi kulkus heitä kohden kääntää?»
+
+Ma syvään huokasin ja katkerasti
+ja vastaamaan mull' ääntä tuskin oli
+ja vaivoin huuleni sen muodostivat.
+
+Näin lausuin itkein: »Seikat ajalliset
+mun tieni käänsi viehätyksin viekkain,
+heti kun nähnyt en ma kasvojanne.»
+
+Ja hän: »Sa vaikka vaikenisit taikka
+kieltäisit, mitä myönnät, syntis sentään
+ois selvä: Tuomari sen moinen tietää.
+
+Mut suusta omasta kun synnin syytös
+tuo puhkee, kääntyy vasten miekan terää
+kovasin meidän oikeutemme eessä.
+
+Kuitenkin että erehdyksiäsi
+häpeisit sekä voimakkaampi oisit,
+kun toiste sulle soi seireeni-laulu,[357]
+
+nyt kuivaa kyynellähtehes ja kuule;
+saat tietää, kuinka suuntaan vastakkaiseen
+ois kuoltuain sun ollut kuljettava.
+
+Suloa moist' ei sulle luonto, taide
+tarjonnut kuin sen ruumiin kauniin verho,
+joss' elin ma ja jok' on maaksi tullut.
+
+Jos kautta kuoloni tää korkein kauneus
+katosi suita, mikä houkutella
+sua enää saattoi seikka kuolevainen?
+
+Kun sattui sinuun ensi nuoli turhan
+ajallisuuden, ois sun tullut nousta
+mun jäljestäin, mi ijäinen jo olin.
+
+Sopinut painua ei siipes, lisää
+näin saamaan haavoja, ne neito taikka
+muu antoi turhuus lyhyt-auvollinen.
+
+Kaks, kolme kertaa linnunpoika pettyy;
+mut kun sen kasvanut on sulka, turhaan
+virität verkon,[358] nuolin noudat sitä.»
+
+Kuin lapset häpeissänsä mykistyvät
+ja kuuntelevat silmät maahan luoden
+ja katuvat ja syynsä tunnustavat,
+
+niin minä nyt. Mut hänpä jatkoi: »Koska
+niin suret kuulemias, nosta partas,
+syvemmin surren sitä, mitä näet!».
+
+Helpommin nousee maasta tammi, koska
+Italian tuuli sitä irti tempoo
+tai rajumyrsky Iarban valtakunnan[358]
+
+kuin leukani nous hänen käskystänsä;
+näät kun hän kasvojani 'parraks' sanoi,
+ma hyvin tunsin myrkyn tarkoitetun.
+
+Ja kun ma kohotin nyt kasvot, näin ma,
+nuo että ensimmäiset luodut Luojan
+lepäsi kukkiensa kylvännästä;
+
+ja silmäni, viel' epävarmat, huomas
+Beatricen kääntyneenä pedon puoleen,
+mi olio yks on kaksin luontoinensa.
+
+Hän alla hunnun tuollapuolen virran
+viherjän sentään kauniimp' entistänsä
+niin oli kuin ol' kauniimp' ennen muita.
+
+Mua katumuksen nokkonen niin poltti,
+muut' että kaikkea, mi houkutellut
+ol' lempeni, nyt tunsin vihaavani.
+
+Niin mursi itsetuntemus mun mieltäin,
+ett' taintuneena maahan kaaduin; kuinka
+mun sitten kävi, tietää seikan syypää.
+
+Kun sydän taas toi mulle voimaa, Naisen[359]
+tuon yksin-laulavaisen näin; hän yllein
+kumartui, virkkoi: »Tartu, tarraa minuun!»
+
+Mun puroon pannut kaulaa myöten oli
+ja vetäen mua takanaan hän kulki
+veen päällä köykäisnä kuin sukkulainen.
+
+Kun liki päässyt olin rantaa pyhää,
+»_Asperges me_»[360] niin suloisesti soivan
+ma kuulin, ettei kynä, aatos riitä.
+
+Sylinsä aukas Nainen kaunis, otti
+käsiinsä pääni ja sen painoi puroon
+niin syvälle, ett' täytyi vettä niellä.
+
+Mun sitten nosti, pestyn johti minut
+kisahan noiden neljän kauniin neitseen,
+ja kaikki sulkivat mun syleilyynsä.
+
+»Taivaalla tähdet, täällä immet oomme;
+jo ennen kuin Beatrice astui alas,
+olimme säätyt häntä palvelemaan.
+
+Silmäinsä eteen viemme sun; mut niiden
+valolle armahalle hijoo katsees
+muut kolme, jotka syvemmälle näkee.»
+
+Lauloivat noin; ja sitten kanssaan veivät
+mun kohti jalopeura-kotkan rintaa,
+miss' seisoi meihin päin Beatrice. Siinä
+
+virkkoivat: »Älköön levätkö nyt silmäs!
+Olemme tuoneet sun smaragdein[361] eteen,
+sua vastaan joista aseet otti Amor.»
+
+Halua tuhat, kuumempaa kuin tuli,
+mun painoi silmät silmiin loistavihin,
+jotk' yhä katsoi kohti aarnikotkaa.
+
+Kuin peiliin kuvastuvi Päivä, samoin
+näin siinä kaksoispedon kangastuvan,
+muodoissa molemmissa vuoron perään.
+
+Lukija, ymmärrät, ett' ihmettelin,
+kun itsensä sen seisovan näin hiljaa,
+mut valhekuvassansa vaihtelevan.[362]
+
+Iloisin hämmästyksin tuossa nautti
+mun sieluni nyt sitä mannaa, joka
+samalla nälkää luo kuin kyllästyttää.
+
+Läheni silloin neittä kolme, tahtiin
+ihanan enkel-laulun karkeloiden,
+mut liikkein arvokkaammin, ylhäisemmin.
+
+»Beatrice, käännä pyhät silmäs, käännä»,
+he lauloivat, »päin uskollistas, joka
+sua nähdäkseen niin pitkät tiet on tullut.
+
+Armosta meitä kohtaan, häntä kohtaan
+suus aukaise, ett' ilmestyisi hälle
+kauneutes toinen, jonka kätket vielä.»
+
+Oi, heijastus sa ikivalkeuden!
+Ken kalpeni Parnasson lehtoloissa,
+syvältä niin sen lähtehistä juoden,
+
+ett' ei ois heikko henkensä, jos tahtoo
+kuvata sellaisena sun kuin olit,
+kun varjos soitollaan sua tarhat Taivaan
+
+ja kun sa ilmi alta hunnun astuit!
+
+
+
+
+Kahdesneljättä laulu
+
+
+Niin oli kiihkeät vuosikymmenien[363]
+janoa silmäni nyt sammuttamaan,
+muut että turtuneet ol' aistit kaikki.
+
+Ja katseitteni kahden puolen oli
+kuin seinät välinpitämättömyyden;
+niin hymy pyhä vei ne verkkoon vanhaan.
+
+Nyt vasempahan väkivalloin käänsi
+minulta kasvoni nuo taivas-immet,
+ja kuulin heidän virkkavan: »_Jo riittää!_»
+
+Ja jouduin siihen silmäteräin tilaan
+kuin juuri niihin paistanut ois Päivä,
+niin etten tuokioon ma nähnyt mitään.
+
+Mut valoon vähempään kun silmä tottui
+(vähempään, sanon, muistain suurempata
+valoa, josta väistyä mun täytyi),
+
+näin joukon kunniakkaan kääntynehen
+kätehen oikeaan ja palajavan,
+nyt eessäin Aurinko ja seitsenliekki.
+
+Kuin alla kilpein, vaaraa välttääksensä,
+miesparvi kääntyy: lippu ensin liikkuu,
+muun joukon sitten vasta vaihtuu suunta;
+
+niin Taivaan sotajoukko tää, mi astui
+edellä,[364] ehti ohitsemme ennen
+kuin kääntynyt ees oli vaununtanko.
+
+Palasi pyöräin luo nyt naiset, veti
+kuormaansa autuasta aarnikotka,
+niin ettei häiriytynyt höyhen ykskään.
+
+Sulotar, joka yli virran vei mun,
+ja Statius ja minä pyörän puolla
+kävimme, kaarta pienempää mi kieri.[365]
+
+Astuimme metsää vanhaa, autiota
+vuoks hänen syynsä, jonka petti käärme,
+ja jalat kulki enkel-laulun tahtiin.
+
+Kentiesi käyty oli taival, jonka
+jous kolme kertaa jännitetty kantaa,
+kun vaunuistaan Beatrice astui alas.
+
+Kuiskaavan kaikkien nyt kuulin: »_Aadam!_»
+näin sitten puuta[366] kiertävän, min oksat
+ei kukkaa kantaneet, ei lehteäkään.
+
+Sen latva, joka laajemmaksi lautui,
+mikäli nous, ois Intiankin mailla
+ihailtu ollut vuoksi korkeutensa.
+
+»Siunattu kotka, jok' et puusta tästä
+puraise,[367] vaikk' ois suloinen sen maku;
+näät jälkeenpäin se pahoin vatsaa vääntää!»
+
+Näin toiset riemuitsi puun alla vankan.
+Ja peto kaksisyntyinen tuo virkkoi:
+»Niin kaiken oikeuden siemen säilyy.»[368]
+
+Ja vetotankohonsa kääntyi, tarttui
+ja siirsi juurelle sen puun tuon paljaan;
+sen sillä sitoi, siihen kiinni jätti.[369]
+
+Kuin kasvit päällä maan--kun suuri valo
+säteilee alas valoon yhtyneenä,[370]
+mi loistaa takaa Kalain tähtimerkin--
+
+ne pursuu, paisuu, sitten uudistaen
+värinsä kukin, ennen kuin on Päivän
+hevoset päässeet toiseen tähtimerkkiin;
+
+niin uudistui puu äsken paljas-oksa,
+nyt väriin vaatehtihe himmeämpään
+kuin ruusun, kirkkaampahan orvokkien.
+
+Tajunnut tuota en, ei myös maan päällä
+soi hymni, jota olennot nää lauloi;
+säveltä sen en sietää loppuun voinut.
+
+Jos voisin kertoa, kuink' uneen painoi
+nuo silmät julmat Syrinx-immen taru,[371]
+nuo silmät, turmiokseen valvonehet;
+
+kuin maalari, mi mallin mukaan maalaa,
+kuvaisin, kuinka uuvahdin ma itse,
+mut kuvatkoon, ken osaa, nukkumisen.
+
+Heräjämisen hetkeen siirryn siksi
+ja kerron, että unen hunnun kirkkaus[372]
+repäisi, joku huus: »Mit' teet sa, nouse!»
+
+Kuin nähdä omenapuun[373] kukkasia,
+joist' enkeleill' on ilo ynnä juhlat
+ijäiset taivahassa, saivat kerran
+
+Johannes ynnä Pietari ja Jakob
+ja toipuivat taas kuullessaan tuon sanan,
+mi murtanut ol' unen raskahamman,[374]
+
+ja harvenneeksi näkivät he seuran:
+Elias poissa oli, poissa Moses
+ja Mestarin myös vaatteet muuttunehet;
+
+näin toinnuin minäkin ja näin tuon Hurskaan,[375]
+mi mua saattoi puron äärtä pitkin;
+kumartuneena ylitsein hän seisoi.
+
+Ma kysyin arkana: »Miss' on Beatrice?»
+Hän vastas: »Katso, alla puun hän istuu,
+varjossa lehtein juuri puhjenneiden.
+
+Näe seura myös, mi häntä ympäröipi;
+muut ylös kanssa aarnikotkan nousi
+viel' ihanamman laulun, soiton soiden.»
+
+En tiedä, haastoiko hän muuta, sillä
+jo eessä silmäini _hän_ seisoi, joka
+mun estänyt ol' aistimasta muuta.
+
+Totuuden maalla[376] yksinään hän istui,
+jätetty vaunuin vartiaksi, jotka
+kaks-hahmo peto puuhun kiinni köytti.
+
+Piiritti häntä parvi seitsen-neito[377]
+käsissä kynttilät, nuo jotka varmat
+etelän tuuliss' on ja pohjanperän.
+
+»Asukas metsän täällä ollos hetki
+ja sitten kanssain kansalainen Rooman,
+sen, jonk' on ensi kansalainen Kristus.
+
+Hyödyksi maailman, mi pahoin elää,
+nyt katso vaunuja, ja mitä näet,
+se kirjoita, kun palajat maan päälle!»
+
+Beatrice näin. Ja minä, orja ollen
+vain hänen käskyjensä, käänsin katseen
+ja mielen, minne ihanainen tahtoi.[378]
+
+Pimeestä pilvestä ei lyönyt tuli
+niin rutto koskaan, saapuessa sateen
+etäisimmästä ilmankartanosta,
+
+kuin Juppiterin linnun[379] liitäväksi
+näin alas puuhun, raadellen sen kuoren
+ja kauniit kukkaset ja uudet lehdet.
+
+Ja vaunuja hän voimain takaa iski;
+ne taipuivat kuin laiva myrskysäässä,
+jot' aallot kahtahanne keinuttavat.
+
+Näin sitten kuinka vaunukoriin kettu[380]
+sujahti suurten voittovankkurien,
+se näyttänyt ei ruokaa hyvää syöneen.
+
+Mut rangaisten nyt hänen syynsä häijyt
+pois hänet ajoi valtiattareni
+niin nopsaan kuin luut kesti lihattomat.
+
+Ja sitten sieltä, mistä ensin iski,
+laskeusi kotka vaunun-istuimelle
+ja jätti jälkehensä sulkasateen.[381]
+
+Kuin sydämestä, joka vaikeroipi,
+nyt ääni Taivahasta soi, mi sanoi:
+»Voi, laivani, kuin sull' on huono lasti!»
+
+Ja oli kuin maa auennut nyt oisi,
+väliltä pyöräin lohikäärme[382] noussut,
+mi purstollansa vaununpohjan puhkas.
+
+Ja niinkuin ampiainen vetää taapäin
+otansa, purston perettäin hän pohjaa
+myös osan otti, vaipui syvyytehen.
+
+Mi jäi, sen kuin maan hyvän heinä peittää
+nuo peitti höyhenet, jotk' ehkä suodut
+hyvässä, siveässä mieless' oli,
+
+ja peittyi vaunut, peittyi pyörät kaksi,
+ja vehmar, kaikki tuo niin nopsaan, että
+kauemmin pitää suuta auki huokaus.
+
+Rakennus pyhä,[383] muuttuneena siten,
+ulotti päitä itsestään: yks kasvoi
+kuhunkin kulmaan, kolme vehmarohon.
+
+Kuin härjänsarvet oli jälkimmäiset,
+mut muiden otsass' oli vain yks sarvi;
+ei moista hirviötä nähty koskaan.
+
+Niin varmana kuin linna kukkulalla
+sen päällä istui portto[384] häpeemätön,
+kuin silmät oli joka suuntaan alttiit.
+
+Ja hänen vierellään, kuin ettei naista
+häneltä vietäis, seisoi peikko[385] suuri,
+he silloin tällöin toistaan suutelivat.
+
+Mut kun tuo harhaileva, ahnas katse
+minuhun kääntyi, julma rakastaja
+kiireestä kantapäähän ruoski häntä;
+
+vihassa sitten, mustasukkaisena
+irroitti hirviön ja kiskoi kanssaan
+niin kauas, että metsä suojas minut
+
+jo portolta ja kummitukseltakin.
+
+
+
+
+Kolmasneljättä laulu
+
+
+»_Deus, venerunt gentes_»[386] itkein alkoi
+suloista virttä vuorotella naiset,
+ja milloin kolme, milloin neljä lauloi.
+
+Beatrice hellä, huokaavainen heitä
+niin kuuli kalpeana, että surrut
+enempi Maaria ei ristin alla.
+
+Mut koska vaikenivat toiset neitseet,
+hän nousi korkeana, kasvoiltansa
+kuin tulenleimaus, ja sanat virkkoi:
+
+»_Modicum, et non videbitis me,
+et iterum_,[387] ah, siskot armahaiset,
+_modicum, et vos videbitis me_.»
+
+Hän sitten eellään heidät käski käymään,
+vain viittas seuraamahan mun ja Naisen[388]
+ja Viisaan, joka joukkoon jäänyt oli.
+
+Näin kulki eespäin, enkä usko, että
+hän kymment' astunut ol' askeltakaan,
+kun silmänsä hän iski silmihini
+
+ja tyynnä hahmoltansa mulle haastoi:
+»Nopeemmin riennä, että valmis olet
+sa kuuntelemaan, jos ma kanssas puhun!»
+
+Kun olin siinä, missä olla piti,
+hän virkkoi: »Veli, miks et tohdi mitään
+kysyä, vaikka kuljet vierelläni?»
+
+Kuin joskus eessä esimiesten haastaa
+on pakko liikaa kunnioittavaisten
+eik' ääni lähde läpi hampainen,
+
+niin kävi mun, mi sammalkielin loime
+nyt lausumaan: »Madonna, tarpeheni
+te hyvin tunnette ja niihin avun.»
+
+Hän mulle: »Tahdon, että pelkos ynnä
+häpeäs poistat, etkä enää puhu
+minulle lailla miehen uneksivan.
+
+Sa huomaa: kulho, jonka käärme särki,
+ei ole, oli;[389] mutta tietköön syypää,
+ett' Taivaan kostoa ei torju mikään.
+
+Jää iki ilman perillist' ei kotka,
+mi heitti höyhenensä vankkureihin,
+ne täten tehden hirviöks ja saaliiks.
+
+Ma näen selvään, ja siks siitä kerron:
+lähellä tähtimerkki on, mi antaa
+viel' ajan maailmalle varman, vapaan.
+
+Ja mies tuo _viisisataa viisitoista_,[390]
+Jumalan ase, porton ahnaan tappaa
+ja peikon, joka hänen kanssaan rikkoo.
+
+Puheeni, himmeä kuin Temiin,[391] Sfinksin,
+vain vähän sua vakuuttaa kentiesi,
+kun noiden tapaan kärkensä se kätkee.
+
+Pian tosiseikat todistaa ja päästää
+tään pulman pahan, lailla vellamoiden,
+mut ilman karjan taikka viljan vaaraa.
+
+Sa huomaa: niinkuin sanat nää ma sanon,
+ne kirjoita ja eläville kerro
+elämän sen, mi juoksua on kuoloon.
+
+Ja kun ne kirjoitat, sa muista, että
+et salaa, millaisna puun nähnyt olet,
+mi täällä ryöstetty on kaksi kertaa.[392]
+
+Jokainen, ken sen heelmän, oksan ottaa,
+hän työllä herjaisella loukkaa Luojaa,
+mi pyhään luonut on sen palveluunsa.
+
+Kun siitä söi ens sielu, vuotta viisi
+tuhatta tuost' on tuska, kaiho soinut
+Hänelle, joka syyn sen otti päälleen.
+
+Sun henkes nukkuu, ellei huomaa, miksi
+niin erikoisen korkeaks se kasvoi
+ja miksi nurinpäin sen latva lautui.
+
+Ja jos kuin Elsan[393] veet, ei turhat aatteet
+ois mieltäs saartaneet sen muuttain, kuten
+Pyramus[394] silkkipuunsa, hekkumallaan,
+
+monesta niin jo merkist' ymmärtänyt
+puun tarkoituksen oisit siveellisen
+ja Luojan mielen, kiellossaan vanhurskaan.
+
+Mut koska nään sun järkes kivettyneen
+ja käyneen kivenkarvaiseks, niin että
+sanaini valkeus sun huikaisevi,
+
+kuvina tahdon, vaikk' en kirjaimina,
+tään että kanssas kantaisit kuin sauvaa
+pilgriimi palmulehvin kierrettyä.»
+
+Ma hälle: »Niinkuin leimasin lyö vahaan
+sinetin vaihtumattoman ja lujan,
+sananne aivoni nyt samoin leimaa.
+
+Mut miks niin yli silmänkantamani
+sananne ikävöity lentää, että
+se katoaa, mit' enemmän ma katson?»
+
+»Siks että huomaisit», hän virkkoi, »suunnan,[395]
+jot' olet seurannut, ja oivaltaisit,
+kuink' oppis soveltuu mun sanoihini,
+
+ja näkisit, ett' eroo Luojan teistä
+elonne niin kuin erotettu kauas
+on maasta alhaisesta taivas korkein.»
+
+Ma hälle vastasin: »En muista, että
+ma oudoks oisin teille tullut koskaan,
+ei tuosta mua omatunto soimaa.»
+
+»Ja jos et sitä nyt sa jaksa muistaa»,
+hymyillen virkkoi hän, »sa mielees johda,
+ett' olet tänään Leten[396] vettä juonut.
+
+Ja savusta jos todistaa voi tulen,
+todistaa unhotus tuo juuri syypääks
+sun tahtos, jännitetyn toisahanne.
+
+Sanani totisesti tästälähtein
+niin selvät olkohot kuin järjellesi
+jäykälle niitä ilmoitella sopii.»
+
+Hitaammin kulki kultaloistossansa
+Aurinko kautta puolipäivä-piirin,
+mi muuttaa paikkaa näkökulman mukaan,
+
+kun seitsemän nuo neittä seisahtuivat--
+kuin seisahtuu se, joll' on joukon johto,
+jos tiellä outoa hän jotain äkkää--
+
+äärelle metsän varjon kuolon-valjun,
+min moista Alppein purot kylmät heittää
+all' oksain mustien ja lehväin nuorten.
+
+Ja oli kuin ois heidän eessään juossut
+samasta lähteestä Euphrat ja Tigris,
+eroten verkkaan, ystävällisesti.
+
+»Oi kunnia, oi valkeus ihmisheimon!
+Mit' on nää veet, jotk' alkuhettehestä
+samana hersyy, haarautuu ja katoo?»
+
+Sain vastaukseksi: »Mateldaa pyydä,
+hän että selittäis sen sulle.» Lausui
+nyt niinkuin se, mi syytä luotaan torjuu,
+
+tuo kaunis Nainen: »Tään ja paljon muuta
+sanonut hälle oon ja varma olen,
+hält' ettei vienyt sitä Leten vesi.»
+
+Beatrice näin: »Hält' ehk' on sielun silmät
+huolesta suuremmasta sumentuneet,
+mi usein uuvuttavi muiston kaiken.
+
+Mut kas, Eunoë tuolla vieno virtaa;
+vie sinne hänet, siellä virkistäös
+voimansa voipunehet kuin on tapas.»
+
+Kuin kursaile ei sielu ylväs, jalo,
+vaan toisen tahdosta luo tahdon oman,
+kun viittaus tuon vain on selvittänyt,
+
+niin tarttui kätehein tuo kaunis Nainen,
+läks liikkumaan ja Statiukselle virkkoi
+hän lailla vallattaren: »Myötä tule!»
+
+Lukija oi, jos kirjoittaa ois tilaa
+minulla vielä, laulaisin ma juomaa[397]
+suloista, jot' en kyllin juoda voinut.
+
+Mut koska täydet ovat lehdet kaikki
+mun aikomani tähän toiseen Lauluun,
+ei taiteen lait mun salli laajentua.
+
+Palasin luota pyhäin lainehien
+ja olin uudistunut, niinkuin nuortuu
+puu nuori saatuansa lehdet uudet,
+
+ja puhdas, altis nousemaan nyt tähtiin.
+
+
+
+
+VIITESELITYKSET
+
+
+1. laulu
+
+[1] »Meret julmat», Helvetin pimeys ja kauhut, joita näkemästä Dante
+Vergiliuksen opastamana nyt on tullut taas kirkkaan avoimen taivaan
+alle, Kiirastulen vuoren juurelle.
+
+[2] Kalliope, yksi runottarista, ylevämmän (eeppisen) laulurunouden
+edustaja.
+
+[3] Thessalian kuninkaan Pieroksen yhdeksän tytärtä, jotka haastoivat
+runottaret kilpalaulantaan kanssaan, mutta hävisivät kilvan ja
+röyhkeytensä rangaistukseksi muutettiin harakoiksi.
+
+[4] Ensi piiri = kuun piiri.
+
+[5] Venus, tässä aamutähtenä.
+
+[6] »Tähteä näin neljä». Nähtävästi Dante tarkoittaa tällä
+tähtisikermällä neljää kardinaalihyvettä (viisaus, oikeus, urhoollisuus
+ja kohtuullisuus). Ainoastaan ensimmäinen ihmispari on paratiisissa
+olonsa aikana, viattomuuden tilassa nähnyt sen loistavan. Maallisen
+paratiisin ajateltiin näet sijaitsevan Kiirastulen vuoren huipulla.
+
+[7] Ukko on Cato Utikalainen, joka surmasi itsensä vuonna 46 eKr. (ks.
+S. 8, s. 5.) päästäkseen näkemästä Rooman tasavallan kukistumista
+Caesarin voiton jälkeen. Itsemurhaajana ja pakanana hänen olisi pitänyt
+olla Limbuksessa, Helvetin esipihassa, mutta Dante kunnioitti suuresti
+Catoa hänen miehekkäitten hyveittensä takia ja asetti hänet sen vuoksi
+sopivana miehenä Kiirastulen vuoren vartijaksi. Viimeisellä tuomiolla,
+jolloin sielut jälleen saavat kirkastetut ruumiinsa ja puhdistuminen
+kiirastulessa lakkaa, Catokin pääsee nauttimaan taivaan riemusta.
+
+[8] »Nainen», Beatrice, Danten nuoruuden lemmitty, joka runoelmassa
+edustaa korkeinta, jumalallista viisautta ja armoa.
+
+[9] Martia, Caton puoliso, joka Vergiliuksen ja muiden kanssa, joiden
+ainoana syntinä on ollut uskon puute, asustaa Limbuksessa.--Minos,
+manalan tuomari, tuomitsee ainoastaan niitä, joiden olinpaikka on
+Limbuksen alapuolella.
+
+[10] »Virran pahan», Akeronin, tuonelan joen.
+
+[11] Danten tunnustus: hän ei tunne itseään täysin vapaaksi kateudesta,
+mutta enemmän ylpeyden, alemman piirin syntiin syypääksi.
+
+[12] Kaisla, nöyryyden ja kärsivällisyyden vertauskuva.
+
+[13] »Ensi vartia», enkeli, joka vartioi pääsyä vuoren ensimmäiseen
+puhdistuspiiriin.
+
+[14] Danten Kiirastuli on korkea, kartion muotoinen vuori, joka
+sijaitsee pyöreällä, kaislojen ympäröimällä saarella. Saaren ajateltiin
+olevan ainoa maa läntisellä pallonpuoliskolla. Itse vuori, alhaalta
+jyrkempi, ylhäältä loiva, on jaettu seitsemään vyönä kiertävään
+penkereeseen eli piiriin, jotka vastaavat katolisen opin seitsemää
+kuolemansyntiä, ylpeyttä, kateutta, vihaa, (henkistä) laiskuutta,
+ahneutta, mässäystä ja lihan himoa.
+
+[15] Helvetin huuruista ja hänen omista kyyneleistään.
+
+[16] Vihjaus Odysseukseen, joka ei koskaan palannut.
+
+[17] »Tuon toisen», Caton.
+
+
+2. laulu
+
+[18] Dante olettaa, että Kiirastulen vuori ja Jerusalem ovat toistensa
+antipodit, joten niillä on yhteinen horisontti, ja kun aurinko laskee
+Jerusalemissa on Kiirastulen vuorella auringon nousu. Ganges-virralla,
+joka Danten maantieteen mukaan sijaitsee 90 astetta Jerusalemista itään,
+on keskiyö. Vaa'an tähtikuvio kulkee tällöin meridiaanin poikki, mutta
+syksyn alussa, kun yö tulee pitemmäksi, »kun voittaa», »putoaa se sen
+kädestä»--joutuu päivällä auringon kanssa taivaalle ja on näkymätön.
+
+[19] Daavidin 114:n psalmin alkusanat »Kun Israel Egyptistä läksi»,
+sovitettuina tässä niitä sieluja varten, jotka pelastettuina maallisesta
+orjuudesta pyrkivät vapautta kohti.
+
+[20] Casella, firenzeläinen laulaja ja säveltäjä, Danten ystävä, joka
+kuoli paljon ennen vuotta 1300. Casella selittää etteivät kaikki
+pelastetut sielut pääse heti kuolemansa jälkeen kiirastuleen. He
+kokoontuvat silloin tosin Tiberin alajuoksun varrelle, mutta laivuri ei
+ota heitä kaikkia veneeseen: syyllisyytensä mukaan heidän täytyy odottaa
+lyhempi tai pitempi aika rannalla.
+
+[21] Vuoden 1300 alussa, kolme kuukautta ennen kyseessä olevaa päivää
+antoi paavi Bonifacius panna toimeen riemujuhlat. Niiden mukana tuli
+muutamia anejulistuksia, jotka kumosivat ajalliset rangaistukset ja
+helpottivat pääsyä kiirastuleen.
+
+[22] »Amor, che nella mente mi ragiona», näin alkaa yksi Danten
+kauneimpia canzoneja, johon Casella luultavasti sävelsi musiikin.
+
+
+3. laulu
+
+[23] Järki, oman syyllisyyden tunne, ajaa meitä puhdistukseen ja
+parannukseen, jota Kiirastulen vuori merkitsee.
+
+[24] »Erhe pienin», se vielä maallinen halu, joka oli houkutellut häntä
+kuuntelemaan Casellan laulua.
+
+[25] Vergilius kuoli Brindisissä, mutta keisari Augustus antoi kaivaa
+hänen luunsa haudasta ja viedä ne Napoliin.
+
+[26] Danten käsityksen mukaan taivaan muodosti yhdeksän päällekkäin
+kerrostuvaa, läpinäkyvää kaarta, jotka eivät pimitä toistensa tähtien
+valoa.
+
+[27] Skolastiikka erottaa kaksi tietämisen lajia, »scire quia», tietää,
+että jokin seikka on, ja »scire propter quid», tietää, minkätähden jokin
+seikka on.--Jos me siis olisimme voineet nähdä (tietää) kaiken, eivät
+esivanhempamme olisi langenneet syntiin eikä Sanan lihaksi tuleminen
+olisi ollut tarpeen.
+
+[28] Lerici ja Turbia merkitsevät Genovan lahden ääripisteitä, Lerici
+Genovasta itään, Piazza-lähden rannalla, Turbia lännen puolella, Monacon
+lähellä.
+
+[29] Niiden sieluja, jotka ovat kuolleet kirkon kiroissa eivätkä vielä
+pääse varsinaiseen kiirastuleen.
+
+[30] Manfred, Fredrik II:n poika, Sisilian kuningas, hohenstaufi, joka
+kuoli Beneventossa vuonna 1266, taistelussa Anjoun Kaarlea vastaan.
+Hänen ruumiinsa haudattiin Beneventon sillan korvaan ja ranskalaiset
+sotilaat rakensivat kiviröykkiön sen päälle. Mutta Cosenzan arkkipiispa
+kaivautti ruumiin haudasta ja käski heittää sen Verde-joen rannalle,
+jottei se lepäisi kirkolle kuuluvassa maassa.
+
+[31] Manfredin kaunis tytär oli Constanza, Pietari Aragonialaisen
+puoliso, Fredrikin ja Jaakon, Sisilian ja Aragonian kuninkaitten äiti.
+
+[32] »Muut jos toisin haastaa», nimittäin, että hän pannaan julistettuna
+olisi kadotettujen eikä pelastettujen parissa.
+
+[33] Ilman kirkollisia juhlamenoja (koska hän kuoli paavin kiroissa).
+
+
+4. laulu
+
+[34] Platonikot opettivat, että ihmisessä on kolme itsenäistä,
+eritoimintoista sielua, joilla on paikkansa eri ruumiinosissa.
+
+[35] Noli, kaupunki Genovan lahden rannalla.
+
+[36] San Leo, kaupunki Urbinon herttuakunnassa. Bismantova, korkea vuori
+Lombardiassa Modenan tienoilla.
+
+[37] Ensimmäinen kiirastulen vuoren ensimmäisestä horisontaalisesta
+piiristä.
+
+[38] Castor ja Pollux, Kaksosten tähtikuvio. Jos se olisi ollut
+auringon, »suuren kuvastimen» seurassa, merkitsee: jos oltaisiin kaksi
+kuukautta tuonnempana ajassa, joksi nyt oletetaan kevätpäivän tasauksen
+aikaa.
+
+[39] Koska Ptolemaioksen järjestelmän mukaan auringon paikka maasta
+katsoen oli kuun, Merkuriuksen ja Venuksen yläpuolella ja Marsin,
+Saturnuksen ja Jupiterin alapuolella.
+
+[40] Phaeton, auringon poika, sai antiikin tarun mukaan kerran auringon
+vaunut ajettavikseen, muttei osannut ohjata, vaan oli vähällä polttaa
+maan, jolloin Zeus surmasi hänet salamalla.
+
+[41] Belacqua Firenzestä oli taitava kitarojen ja luuttujen valmistaja,
+mutta »ylen laiska ihminen sekä maallisissa että henkisissä asioissa».
+
+[42] Niiden, jotka olivat viivyttäneet katumuksentekoaan kuolinhetkeensä
+asti, täytyy odottaa elämänsä pituisen ajan ennen kuin he pääsevät
+puhdistumaan.
+
+[43] Koska Kiirastulen vuorella, jonka oletetaan sijaitsevan Tyynessä
+valtameressä Etelä-Amerikan ja Australian välillä, on nyt keskipäivä,
+täytyy Jerusalemissa olla keskiyö ja Marokossa yö.
+
+
+5. laulu
+
+[44] »Alemman tuon», Danten, joka kulki Vergiliuksen takana ylös vuorta.
+
+[45] Nämä ovat niiden sieluja, jotka ovat saaneet surmansa
+väkivaltaisesti saamatta synninpäästöä, mutta kuollessaan vielä katuneet
+ja antaneet anteeksi vihamiehilleen.
+
+[46] Miserere, Daavidin 51. psalmi: »Armahda minua, Jumala».
+
+[47] »Voi hyödyttää», kehoittamalla heidän maan päällä olevia omaisiaan
+ja sukulaisiaan esirukouksiin heidän puolestaan.
+
+[48] Puhuja on Fanosta kotoisin oleva Jakob del Cassero, joka
+toimiessaan Bolognan podestana (1297) joutui rajakreivi Azzo III
+Esteläisen vihoihin, kun tämä halusi anastaa Bolognan. Azzo surmautti
+Casseron hänen oleskellessaan pari vuotta myöhemmin Padovassa, Oriacon
+luona.
+
+[49] Maa, jota tarkoitetaan, on Marc Antona, jossa Fano sijaitsee.
+
+[50] »Antenorin poikain», padovalaisten, joiden kaupungin troijalaisen
+Antenorin kerrotaan perustaneen. Antenor taas oli tarun mukaan
+isänmaanpetturi, joka kavalsi Troijan kreikkalaisille.  [51] Mira,
+kaupunki Brenta-joen varrella, Padovasta hiukan itään.
+
+[52] Buonconte, Helvetin XXVII laulussa mainitun kreivi Guido da
+Montefeltron poika. Hän kaatui Campaldinon luona vuonna 1289
+taistellessaan Arezzon ghibelliinien kanssa Firenzen guelfejä vastaan.
+Hänen ruumistaan ei löydetty taistelukentältä. Giovanna, hänen
+puolisonsa ei liene siitä välittänyt eikä myöskään huolinut toimittaa
+sielunmessua hänelle.
+
+[53] Luostar-talo, Camaldolin luostari.
+
+[54] Siinä, missä Archiano laskee Arno-jokeen.
+
+[55] Danten aikana uskottiin pahojen henkien voivan synnyttää myrskyjä
+ja muita luonnonilmiöitä.
+
+[56] Pratomagno, nykyään Pratovecchio, erottaa Arnon laakson
+Gasentinosta.
+
+[57] »Kymiin kuninkaallisehen», Arno-jokeen.
+
+[58] Pia Guastelloni, jalo sienalaisnainen, toisissa naimisissa
+varakkaan aatelismiehen Nello della Pietran kanssa. Nello epäili
+vaimoaan aviorikoksesta ja surmautti hänet eräässä linnassaan
+Maremmassa, huhun mukaan paiskauttamalla hänet ikkunasta.
+
+
+6. laulu
+
+[59] Benincasa, Arezzosta kotoisin oleva oikeusoppinut 1200-luvun
+loppuvaiheilla. Hän antoi Sienan podestana tuomita kuolemaan ja
+mestauttaa muutamia rosvoritareita, jonka jälkeen Ghino di Tacco, yhden
+mestatun veli surmasi hänet.
+
+[60] Tarkoittanee firenzeläistä Giacco de' Tarlatia joka joko paetessaan
+tai ajaessaan takaa joutui Arno-jokeen ja hukkui.
+
+[61] Fredrik Novello, toscanalainen, kreivi Guido Novellon poika, jonka
+jokin vihamies surmasi vuonna 1291. Eräissä vanhoissa kommenteissa
+sanotaan: »Hän oli hyvä mies, sentähden Dante hänet mainitsee».
+
+[62] Pisan mies, Farinata de' Scornigiani, joka surmattiin 1200-luvun
+lopulla. Joidenkin tietojen mukaan hänet murhasi kreivi Ugolino, josta
+puhutaan Helvetin XXXIII laulussa.
+
+[63] Marzucco, edellämainitun Farinatan isä, jonka tiedetään vuonna 1287
+ruvenneen fransiskaanimunkiksi. Poikansa murhan jälkeen kerrotaan hänen
+kehoittaneen sukuja sovintoon, jopa suudelleen murhaajan kättä. Toisten
+mukaan hän kuuluu miehekkäästi astuneen poikansa murhaajan kreivi
+Ugolinon eteen ja taivuttaneen tämän sallimaan haudata murhatun.  [64]
+Pier dalla Broccia, Ranskan kuninkaan Filip III:n kamariherra ja
+suosikki 1270-luvulla. Kuningatar Maria Brabantilainen syytti häntä
+petoksesta ja hirtätti hänet.
+
+[65] Tarkoittanee säettä Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa: Desine fata
+deum flecti sperare precando--Älä toivo voivasi rukouksin muuttaa
+jumalten päätöstä.
+
+[66] Sordello, kuulu mantovalainen trubaduuri, joka 1200-luvulla runoili
+provencen kielellä.
+
+[67] Keisari Justinianuksen aikana (527-565) pääsi roomalainen oikeus
+korkeimpaan täydellisyyteen. Sentähden Justinianus oli Dantelle
+lainsäädännön ja laillisuuden esikuva anarkismia vastaan.
+
+[68] »Antakaa keisarille, mikä keisarin on».
+
+[69] »Hepo», Italia.
+
+[70] Keisari Albert I, habsburgilainen, jonka hänen veljenpoikansa
+surmasi vuonna 1308. Hänen isänsä oli Rudolf Habsburgilainen, jota Dante
+soimaa siitä, että hän oli lyönyt laimin roomalaisen keisarin
+velvollisuudet ja jättänyt Italian ilman hallitusta puolueriitojen
+uhriksi.
+
+[71] »Valtakunnan yrttitarha», Italia.
+
+[72] Italialaisia aatelissukuja.
+
+[73] Santafiora, muuan Sienan seudulla sijaitseva linna, jonka omistajat
+olivat riidassa sienalaisten kanssa.
+
+[74] Luultavasti Marcellus, joka asettui Caesaria vastaan.
+
+[75] Viitannee siihen, että puolueet usein vuorottain karkoittivat
+toisensa kaupungista.
+
+
+7. laulu
+
+[76] Helvetin esipiha, Limbus, jossa pakanat ja kastamattomat lapset
+oleskelivat. He eivät tunteneet kristillisiä eli ns. teologisia hyveitä,
+mutta harjoittivat kyllä omia moraalisia hyveitään.
+
+[77] Salve Regina, kirkollinen hymni neitsyt Marialle.
+
+[78] Ottokar, Böömin kuningas (1253-1278) oli Rudolf Habsburgilaisen
+vastustaja, mutta joutui pian alakynteen. Danten arvostelu Ottokarista
+ja hänen pojastaan Venzel IV:stä näyttää perustuvan vääriin huhuihin
+heidän kunnostaan. Venzelin hallitusta (1278-1305) pidetään yleensä
+parempana kuin Ottokarin.
+
+[79] »Nykänenä», Filip III Rohkea, Ranskan kuningas (1270--1285). Hän
+puhuu Navarran kuninkaan Henrik III:n Paksun kanssa, joka oli Danten
+vihaaman Filip Kauniin appi. Sodassa Pietari III:ta Aragonialaista
+vastaan täytyi Filip III:n paeta, koska hänen laivastonsa oli lyöty. Hän
+kuoli tällä pakoretkellä Perpignanissa.--Kumpikin on murheissaan Filip
+Kauniista, joka oli edellisen poika, jälkimmäisen vävy.  [80]
+»Vankkavartinen», Pietari III Aragonialainen, Manfredin vävy, joka
+riisti Ranskalta jälleen Sisilian. Hän kuoli vuonna 1285.
+»Suurinokkainen» on Anjoun Kaarle, Napolin kuningas, jota paavi käytti
+tuhoamaan Hohenstaufien keisarihuonetta. Se että Dante, joka oli
+Hohenstaufien suuri ihailija, asettaa hänet Kiirastuleen eikä
+Helvettiin, johtunee siitä, että Dante näki hänen
+hallitsijanominaisuuksissaan ja tavoissaan lieventäviä
+asianhaaroja.--Huomattava on myös kuinka entiset vihamiehet kuten Rudolf
+ja Ottokar, Pietari Aragonialainen ja Anjoun Kaarle täällä seurustelevat
+ystävällisessä sovussa--merkki siitä, että kaikki riidat ovat täällä
+tauonneet.
+
+[81] Alfons I Aragonialainen, Pietarin vanhin poika ja seuraaja vuonna
+1285. Hän kuoli 20-vuotiaana vuonna 1290. Dante suosi häntä, kun taas
+Pietarin kaksi muuta poikaa, Jaakob ja Fredrik olivat hänelle
+vastenmielisiä. Nämä kyllä perivät isänsä valtakunnan, mutta eivät sitä
+mikä oli parasta, isän avuja.
+
+[82] Samoinkuin Jaakobin ja Fredrikin kohdalla Pietari III:n suku oli
+huonontunut, samoin oli Anjoun Kaarlen seuraajien Kaarle II:n ja
+Provencen kreivin Raimundin kohdalla asian laita.
+
+[83] Constanzan mies, ks. S. 21, s. 4 ja seur.
+
+[84] Margaretan ja Beatricen, kreivi Raimundin tyttärien puolisot olivat
+Ranskan kuningas Ludvig IX ja Anjoun Kaarle.
+
+[85] Henrik III, Englannin heikko ja hurskasmielinen kuningas, joka
+kuoli 1272. Hänen urhealla pojallaan Edvard I:llä (1272-1307) on
+maineikas sija Englannin historiassa.
+
+[86] Vilhelm, Monferraton rajakreivi oli sotainen ghibelliinipäällikkö,
+mutta joutui vankeuteen koettaessaan pitää kurissa Alessandrian
+kaupunkia. Hän kuoli vankilassa 1292. Hänen tappionsa johdosta joutuivat
+hänen omistamansa maat Monferrato ja Canavese (Pon varrella) kärsimään.
+
+
+8. laulu
+
+[87] Kirkollisen hymnin alkusanat: »Ennenkuin valot sammuvat rukoilemme
+me sinua».
+
+[88] Enkelit ovat paratiisin vartijoita, keruubeja. Heidän miekkansa
+merkitsee Jumalan vanhurskautta, mutta niiden kärjet ovat hänen armonsa
+katkaisemat. Niitä ei ole tarkoitettu hyökkäykseen, vaan ainoastaan
+puolustukseen.
+
+[89] Pisalainen Nino Visconti, Helvetissä mainitun kreivi Ugolinon
+tyttärenpoika, oli jonkun aikaa Galluran kihlakunnan tuomarina
+Sardiniassa. Hänet karkoitettiin myöhemmin guelfinä Pisasta ja hän otti
+sitten Firenzen ja Luccan guelfien kanssa osaa eri sotaretkiin
+kotikaupunkiaan vastaan. Kuoli vuonna 1296.
+
+[90] Johanna, Ninon tytär.
+
+[91] Ninon leski Beatrice d'Este, meni uusiin naimisiin milanolaisen
+Galeazzo Viscontin kanssa vuonna 1300. Tässä avioliitossa häntä kohtasi
+joukko onnettomuuksia, mm. maastakarkoitus 1302-11, eikä hänen suhteensa
+mieheensä liene ollut kovin hyvä.--Viscontin suvun vaakunassa oli
+kuvattuna käärme, Galluran vaakunassa kukko.
+
+[92] Neljä tähteä, neljä kardinaalihyvettä. Kolme tähteä, kristilliset
+hyveet.
+
+[93] Konrad Malaspina nuorempi, Valdimagran rajakreivi. Valdimagra on
+laakso Luccan ja Genovan välillä. Dante tunsi Malaspinan vain maineelta.
+
+[94] Malaspina-suvun ylistys johtunee siitä, että Dante sai maanpakonsa
+(1306) aikana nauttia tämän talon vieraanvaraisuutta, luultavasti
+Moroello Malaspinan luona, jolle Danten kerrotaan omistaneen
+Kiirastulensa.
+
+[95] »Pahan päämies», paavi Bonifacius VIII.
+
+[96] Tässä ja seuraavissa säkeissä Konrad Malaspina ennustaa Danten
+maanpaon, seitsemän vuotta vuodesta 1300 laskien, jollei Jumalan oikeus
+päätä toisin.
+
+
+9. laulu
+
+[97] Titone oli tarun mukaan aamuruskon, Auroran puoliso. Mutta koska
+tässä on kysymys yön tulosta lienee Dante, kuten monet otaksuvat,
+tarkoittanut Titonen jalkavaimolla sitä sarastusta, joka näyttäikse
+ennen kuun nousua.
+
+[98] Kylmä eläin, Skorpioni, jota sanotaan kylmäksi joko siksi että se
+on kylmäverinen eläin tai siksi, että aurinko vasta myöhään syksyllä on
+Skorpionin tähtikuviossa.
+
+[99] Yön askel = tunti.
+
+[100] Kaikki viisi: Dante, Vergilius, Sordello, Nino ja Konrad
+Malaspina.
+
+[101] Viittaus onnettoman Proknen taruun; jumalat muuttivat hänet
+pääskyseksi.
+
+[102] Aamu-unien uskottiin yleensä toteutuvan.
+
+[103] »Tulen kotiin», tulen piiriin, jonka senaikuinen fysiikka sijoitti
+maan ja kuun piirin välille.  [104] Kentauri Keiron kasvatti Akilleusta
+Thessaliassa, mutta kun puhkesi Troijan sota, jossa Akilleuksen
+ennustuksen mukaan piti kaatuman, hänen äitinsä vei hänet unessa
+Skyros-saarelle ja puki tytöksi. Odysseus keksi hänet kuitenkin ja vei
+Troijaan.
+
+[105] Lucia, Jumalan ilmoittava armo. Dante näki unessa Lucian kotkan
+hahmossa.
+
+[106] Kolme porrasta merkitsee katumuksen kolmea astetta: ensimmäinen
+aste on itsensä (oman syyllisyytensä) tuntemus; toinen on katuvan
+sydämen masennustila; kolmas merkitsee katumusvalmiutta hyvityksen
+(hyvien tekojen) kautta.
+
+[107] »P:tä seitsemän», katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä, jotka
+yksi kerrallaan pestään pois Kiirastulen vuoren seitsemässä piirissä.
+P = latinan peccatum (synti) -sanan alkukirjain.
+
+[108] Skolastiikan mukaan on taivaan valtakunnan avaimia kaksi: toinen,
+hopeinen avain merkitsi taitoa erottaa arvoton arvottomasta (scientia
+discernendi), toinen, kultainen Kristuksesta lähtevää valtaa vapauttaa
+tai tuomita kadotukseen (potestas judicandi).
+
+[109] Tarpeian vuorella (Capitoliumilla) säilytettiin Rooman valtion
+aarteita. Caesar antoi murtaa auki aarrekamarin huolimatta tribuuni
+Metelluksen urhoollisesta vastustuksesta. Lucanuksen mukaan kumahti koko
+vuori tällöin raskaan oven jysähdyksestä.
+
+[110] Ns. Ambrosiuksen kiitosvirsi: »Me kiitämme sinua, Jumala...».
+
+
+10. laulu
+
+[111] Polykletus (Polykleitos), kuuluisa kreikkalainen kuvanveistäjä,
+syntynyt n. 480 eKr.
+
+[112] Enkeli Gabriel, joka ilmoitti Marialle, että tämä oli synnyttävä
+Vapahtajan.
+
+[113] »Nainen», Neitsyt Maria, joka tunnustautuu Jumalan piiaksi (Ecce
+ancilla dei).
+
+[114] Ks. 2. Samuelin kirja 6:6-7.
+
+[115] »Psalmin-seppo», kuningas Daavid. Vrt. 2. Sam. 6:14.
+
+[116] Mikhal, Saulin tytär, Daavidin puoliso. Vrt. 2. Sam. 6:16.
+
+[117] Tarina siitä, kuinka keisari Trajanus keskeytti sotaretkensä
+siksi, kunnes oli kostanut erään köyhän lesken pojan surman, esiintyy
+Paavali Diakonilaisen kirjoittamassa Gregorius Suuren elämäkerrassa.
+Kerrotaan lisäksi, että kun paavi Gregorius kulki kerran Forum
+Trajanumin yli, hänen mieleensä muistui tuo tarina ja rukouksen voimalla
+hän sai hyvän keisarin vapautetuksi Helvetistä.
+
+[118] Tässä piirissä katuvat ylpeät. Heidän rangaistuksensa on heidän
+synneillensä vastakkainen. Nöyrässä, kyyryssä asennossa kulkien he
+tuntevat kuinka vähän heillä oli maailmassa ylpeilemisen syytä.
+
+
+11. laulu
+
+[119] Humbert l. Omberto Aldobrandeschi, Santafioren kreivi, jonka
+ylpeys herätti sienalaisissa sellaisen vihan, että he surmauttivat hänet
+Campagnaticon linnassa 1259.
+
+[120] Oderisi, kuuluisa miniatyyrimaalari Agubbiosta (Gubbiosta) oli
+Danten ja Giotton ystävä. Benvenuto Imola kertoo, että hän oli omasta
+taiteestaan niin ylpeä, että ylenkatsoi muita taiteilijoita. »Enluminer»
+(it. miniare), taito maalata vesiväreillä norsunluulle tai
+pergamentille. Vähän myöhemmin esiintyvää Franco Bolognalaista pidetään
+yleensä Oderisia etevämpänä.
+
+[121] Cimabue ja Giotto, kuuluisia Danten aikaisia taidemaalareita.
+
+[122] Edellinen Guido lienee Guido Cavalcanti (kuollut v. 1302), aikansa
+huomattavimpia runoilijoita. Hänet voitti Guido Guinicelli Bolognasta
+(eli vuosina 1230-1276), uuden koulun (dolce stil nuovon) edelläkävijä,
+joka kuoli maanpaossa. Miehellä, joka voittaa molempien kunnian Dante
+tarkoittaa ilmeisesti itseään.
+
+[123] Provenzan Salvani, mahtava sienalainen porvari 1260-luvulla, johti
+ghibelliiniläisen Sienan joukkoja Montapertin taistelussa, jossa
+Firenzen guelfit kärsivät verisen tappion. Vuonna 1269 hän joutui
+firenzeläisten käsiin ja muuan hänelle vihamielinen sienalainen surmasi
+hänet.
+
+[124] Anjoun Kaarle oli ottanut erään Salvanin ystävän vangiksi. Kun
+Kaarlen vaatima lunastussumma oli liian korkea Salvanin maksaa, Salvani
+kerjäsi Sienan torilla kokoon vaaditun summan.
+
+[125] Viittaa Danten maanpakolaisuuteen, jolloin hänen itsensä oli
+turvauduttava toisten hyväntahtoisuuteen.
+
+
+12. laulu
+
+[126] Tässä seuraavat kuvat ovat esimerkkejä rangaistusta ylpeydestä:
+saatana, joka syöksyy alas taivaasta; satakätinen Briareus (gigantti),
+joka soti Jupiteria vastaan ja jonka Jupiter antoi salamansa sinkauttaa
+manalaan; muita gigantteja Olympian jumalten voittamina; Nimrod Baabelin
+tornin juurella; Niobe neljäntoista lapsensa keskellä, joista hän
+ylpeili ja jotka jumalat kostoksi surmasivat; Saul Gilboan vuorilla,
+joista Daavid lauloi: »älköön tulko kastetta eikä sadetta teidän
+päällenne»; Arakne hämähäkiksi muutettuna, koska hän rohkeni kehruussa
+kilvoitella Minervan kanssa; Rehabeam, joka ruoskien sijasta tahtoi
+kurittaa kansaa skorpioneilla ja jonka kapinan noustua täytyi paeta (I
+Kun. 12:11 ja 18.); Alkmeon, joka tappoi äitinsä Eriphylen, koska tämä
+kaulavitjojen takia oli antanut ilmi puolisonsa Amphiaroksen; Sanherib,
+jonka hänen poikansa tappoivat Niniven temppelissä (2. Kun. 19:37);
+skyyttiläiskuningatar Tomyris, joka voitettuaan Kyyroksen pisti tämän
+poikkihakatun pään ihmisverellä täytettyyn nahkasäkkiin; Holoferneen
+pakeneva sotajoukko päällikkönsä päätön ruumis mukanaan (Juuditin kirja
+13).
+
+[127] »Päivän kuudes piika», kuudes tunti auringonnoususta laskettuna,
+siis tässä keskipäivä.
+
+[128] Dante vertaa polkua, joka johtaa hänet ensimmäisestä piiristä
+toiseen nykyään hävinneihin portaihin, jotka lähellä »hyvin hallittua
+paikkaa» (ivallisessa mielessä Firenzeä) johtivat Ponte Rubacontelta San
+Miniaton vuorikirkkoon.
+
+[129] »Autuaita ovat hengessään köyhät», Kristuksen vuorisaarnan
+ensimmäiset sanat sovitettuna ylpeyden synnistä puhdistuneille. Joka
+kerta siirryttäessä piiristä toiseen mainitsee Dante jonkin vuorisaarnan
+autuaaksijulistuksista, joka on vastakkainen taakse jääneen piirin
+synnille.
+
+
+13. laulu
+
+[130] Lyijyntumma väri merkitsee kateuden syntiä.
+
+[131] »Heillä ei ole viiniä», Marian sanat Kaanan häissä.
+
+[132] »Orestes olen», viittaus Oresteen ja Pyladeksen uhrautuvaiseen
+ystävyyteen. Kun Pyrrhos tahtoi rangaista Orestesta, Pylades ilmaisi
+itsensä Oresteeksi, mutta samassa astui Orestes esiin ja huusi: »Minä
+olen Orestes».
+
+[133] »Päähän sovituksen polun», kateuden piirin uloskäytävään.
+
+[134] Kateelliset saavat tuta rangaistuksen silmissään, koska he ovat
+kierosti katselleet toisten onnea.
+
+[135] »Toden kaupungin», taivaan.
+
+[136] Saphia, muuan arvossapidetty sienalaisnainen. Hän eli maanpaossa
+kun Sienan ghibelliinit kärsivät vuonna 1269 vaikean tappion. Linnassaan
+Pigeziossa, joka oli lähellä taistelukenttää, kerrotaan hänen seuranneen
+kamppailua ja iloinneen suuresti sienalaisten tappiosta. Sentähden Dante
+vertaa häntä hupsuun mustarastaaseen, joka tammikuussa kun ilma tuli
+leudoksi huudahti: »Talvi on ohitse, minä en pelkää sinua enää, Jumala!»
+
+[137] Pier Pettinagno (Pettinajo), hurskas sienalainen erakko, jota jo
+eläessään kunnioitettiin pyhimyksenä.
+
+[138] Talamone, linna ja satama Maremmassa, jonka hankittuaan
+sienalaiset vuonna 1305 yrittivät perustaa mahtavan merivallan. Paikka
+oli kuitenkin niin epäsuotuisa, että yritys raukesi. Suuret rahasummat
+olivat menneet hukkaan ja monet ihmiset, mm. monet sienalaiset amiraalit
+menettäneet henkensä.
+
+[139] »Dianaa etsein». Toinen typerä teko, josta Dante syyttää
+sienalaisia, oli seuraava: kaupungin alitse piti juokseman muuan
+Diana-jumalattarelle pyhitetty lähde. Sienalaiset tahtoivat löytää sen
+ja uhrasivat suuria summia kaivaustöihin, toisin sanoen pelkkään satuun.
+
+
+14. laulu
+
+[140] »Vuo pieni», Arno-joki, joka saa alkunsa Falteronen vuorelta
+Apenniineilta ja laskee n. 120 ital. peninkulman päässä alkulähteestään
+mereen. Firenze on Arnon varrella.
+
+[141] Kirke muutti Odysseuksen seuralaiset sioiksi.
+
+[142] »Röhkysiat» (ital. porci), Casentinossa, Arnon alkujuoksun
+varrella olevan Porciano-linnan omistajat, jotka olivat kuuluja
+eläimellisestä ahmattiudestaan. Danten kerrotaan istuneen vankina
+mainitun linnan tornissa.
+
+[143] »Piskit pienet», Arezzon porvarit. Vaikka Arezzo oli Toscanan
+vähemmän mahtavia kaupunkeja, sillä oli kuitenkin huomattava osuus
+ghibelliinipuolueen riidoissa guelfien kanssa.--Arno, jota Dante vertaa
+tässä koiraan, kääntää Arezzon kohdalla ikäänkuin halveksuen suuntaansa.
+
+[144] »Sudet», firenzeläiset, joita Dante usein soimaa ahneudesta.
+
+[145] »Ketut», viekkaat pisalaiset.
+
+[146] Brettinorolainen Guido del Duca puhuu Rinieri da' Calbolin kanssa.
+Jälkimmäisen sanotaan olleen Parman podestana vuonna 1252. Hänen
+pojanpoikansa Fulcieri da'Calboli oli podestana Firenzessä (»metsässä
+turman»), jossa hän voitokkaan mustan puolueen lahjomana otatti vangiksi
+ja julmasti surmautti useita valkeita.
+
+[147] »O ihmisheimo...». Tämä kysymys selitetään seuraavassa laulussa,
+s. 91-92.
+
+[148] Jaloluontoisia, anteliaita romagnalaisia 1200-luvulla.  [149]
+Fabbro Lambertaccio Bolognasta, toisten mukaan seppä, toisten
+sotilas.--Bernardino Fosco Faerzasta, talonpojan poika, mutta
+viisautensa ja miellyttävien puheittensa tähden suuresti arvostettu.
+
+[150] Anteliaita ja arvossa pidettyjä aatelissukuja Brettinoron
+kaupungissa Romagnassa. 1200-luvun lopulla kaupunki menetti jaloimmat
+sukunsa (ks. S. 87, s. 7-9). Traversarit ja Anastagit loistivat
+Ravennassa.
+
+[151] Romagnan kaupunkeja, joilla siihen aikaan oli omat kreivinsä.
+
+[152] Mainardo Pagani, Imolan ja Faenzan herra, jota kavaluutensa ja
+pahuutensa takia kutsuttiin »piruksi». Kuoli v. 1302.--Ugolino
+de'Fantoli, tunnettu hyvyydestään, viisaudestaan ja urhoollisuudestaan.
+
+[153] Kainin sanat (I Moos. 4:14).
+
+[154] Aglauros, tarun mukaan ateenalaisten kuninkaan Erekhteusin tytär.
+Kadehti sisartaan, jonka Merkurius tahtoi ottaa puolisokseen, jonka
+tähden hänet muutettiin kiveksi.
+
+
+15. laulu
+
+[155] Auringonlaskuun oli vielä kolme tuntia aikaa, kello oli siis noin
+kolme iltapäivällä ja samaan aikaan oli Italiassa keskiyö.
+
+[156] »Autuaita ovat laupiaat» (Matteuksen evankeliumi 5:7).--»Iloitse,
+ken voitat», vrt. Matteuksen evankeliumi 5:12. »Iloitkaa ja riemuitkaa,
+sillä palkkanne on suuri taivaassa».
+
+[157] Lempeyden ja sovituksen esimerkkejä: Maria tapaa temppelissä
+kadonneen Jeesuslapsen etsittyään häntä Johanneksen kanssa kolme päivää
+(Luuk. 2:48); Peisistratos, Ateenan lempeämielinen tyranni hylkää
+puolisonsa pyynnön, että hän kostaisi nuorelle kreikkalaiselle, joka oli
+julkisesti suudellut heidän tytärtään; Pyhä Stefanus rukoilee
+vihollistensa puolesta, jotka kivittävät häntä.
+
+[158] Poseidon ja Athene kiistelivät siitä kumman nimen kaupunki oli
+saava. Poseidon lahjoitti kaupungin asukkaille hevosen, mutta öljypuu,
+joka oli Athenen lahja, ratkaisi riidan Athenen hyväksi.
+
+[159] Savu, jonka runoilijat näkevät, peittää seuraavan piirin, jossa
+vihan synnistä puhdistutaan.
+
+
+16. laulu
+
+[160] Agnus Dei--Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Joh.
+ev. 1:29.
+
+[161] Marcus Lombardialainen, joidenkin mukaan syntynyt Venetsiassa, oli
+arvossa pidetty hovimies, antelias, mutta pikavihainen.
+
+[162] »Sen mitä kuullut oon»--mitä Guido del Duca oli 14. laulussa
+sanonut hyveen häviämisestä maailmasta.
+
+[163] Taivas, so. tähtien vaikutus antaa ihmisten--vaikkei
+kaikkien--teoille ensi sysäyksen, mutta se ei tee tyhjäksi tahdon
+vapautta. Tahdolla on kunkin taisteltava pahan viettelystä vastaan. Jos
+siinä voittaa, niin korkeampi voima, Jumalan myötävaikuttava armo luo
+ihmiselle sielun, joka on tähtien vaikutuksesta vapaa. Alusta pitäen
+tämä sielu pyrkii siihen, mikä tuottaa sille huvia ja onnea, mutta se
+voi erehtyä oikeasta päämäärästä ellei mikään ole sitä ohjaamassa.
+
+[164] »Totuuden kaupunki», taivas (pyhäin yhteys); sen »torni» on
+Jumala.
+
+[165] Tämä vertaus kohdistunee siihen, että Mooseksen lain mukaan
+pidettiin puhtaina (syötävinä) ainoastaan niitä eläimiä, jotka
+märehtivät hyvin ja »hajoittavat» sorkkansa. Dante siis vertaa paavia
+(esipaimenta) saastaisiin eläimiin.
+
+[166] »Kaksi Aurinkoa», paavi ja keisari.
+
+[167] Tarkoittaa Lombardiaa ja Romagnaa, joissa ennen keisari Fredrik
+II:n ja paavin välisiä riitoja vallitsivat kuntoja hyveet.
+
+[168] 1) Konrad da Palazzo Bresciasta oli niin arvossapidetty, että
+monet kaupungit valitsivat hänet podestakseen, Siena v. 1279. 2) Gerhard
+Camminolainen, Trevison oikeamielinen herra, Toscanassakin tunnettu
+nimellä »hyvä Gerhard». 3) Guido da Castello, rehellisyydestään,
+viisaudestaan ja anteliaisuudestaan tunnettu porvari
+Reggiossa.--Ranskalaiset kutsuivat siihen aikaan kaikkia italialaisia
+»lombardialaisiksi».
+
+[169] Kaanan maanjaossa eivät leeviläiset saaneet mitään osuutta.
+Ainoastaan jumalanpalveluksen hoito jätettiin heidän osakseen. (5. Moos.
+18.)
+
+[170] Gaia, Gerhard Camminolaisen tytär, josta kommentoijat ovat eri
+mieltä: toiset moittivat häntä irstaaksi, toiset ylistävät hänen
+kauneuttaan ja kunniallisuuttaan.
+
+
+17. laulu
+
+[171] Seuraavat kuvat ovat esimerkkejä vihan turmiollisista
+vaikutuksista.
+
+[172] Prokhne, Traakian kuninkaan Tereuksen puoliso. Kun Tereus oli
+häpäissyt kälynsä Philomelan, niin kostoksi tästä surmasivat siskot
+Tereuksen pojan Ityksen ja panivat hänen lihansa pöydälle isän
+syötäväksi. Jumalat muuttivat sitten Prokhnen pääskyseksi
+(satakieleksi).
+
+[173] Haman, juutalaisten vainooja. Kun Haman näki ettei Mardokai
+kunnioittanut häntä kuten Jumalaa, hän tahtoi kiukuissaan hävittää
+kaikki juutalaiset kuningas Ahasveruksen valtakunnasta. Mutta Ahasverus,
+jonka apuun Haman luotti, antoikin Ester-kuningattaren taivuttamana
+hirttää Hamanin (ks. Esterin kirja).
+
+[174] Lavinia valittaa äitiään Amataa, joka (Vergiliuksen mukaan)
+epätoivoisena hirtti itsensä, koska huhu kertoi, että hänen tyttärensä
+sulhanen, kuningas Turnus oli kuollut.
+
+[175] Enkeli auttaa matkamiehiä nousemaan seuraavaan piiriin yhtä
+nopeasti kuin ihmisillä on yleensä tapana tyydyttää omat toiveensa.
+
+[176] Tällä siivenlyönnillä enkeli poistaa kolmannen P:n, synninmerkin
+Danten otsalta.
+
+[177] »Beati pacifi», autuaita ovat rauhantekijät (Matt. ev. 5:9)
+
+[178] Seuraavassa opinkappaleessa syntien luonteesta Dante seuraa
+pääasiassa Tuomas Akvinolaisen teoriaa. Luonnon (luonnollinen) rakkaus
+on välttämätön, se ei voi erehtyä, sielun rakkaus taas on vapaa ja voi
+joutua harhaan. Se voi valita huonon kohteen tai tavoitella liian
+innokkaasti maallista hyvää tai etsiä liian hitaasti todellista hyvää
+(Jumalaa). Rakkaus on siis sekä hyveen että paheen äiti.--Yksikään
+ihminen ei voi vihata itseään, sillä jokaisella on oma onni
+silmämääränään. Sentähden ei myöskään voi vihata Jumalaa, joka on kaiken
+elämän alku ja ehto (sine qua non). Rakkaus pahaan ilmenee siten vain
+suhteessa lähimmäiseen. Tästä erehdyksestä johtuvat ne kolme syntiä,
+joista puhdistutaan Kiirastulen alemmissa piireissä: ylpeys, joka toisen
+kukistamisesta toivoo itse nousevansa; kateus, joka pelkää kadottavansa
+kun toinen voittaa; viha, joka kostoksi tahtoo vahingoittaa toista.
+
+[179] Tarkoittaa maallista rikkautta, ruokaa ja juomaa ja aistillista
+rakkautta. Näistä johtuvat kolme syntiä ahneus, mässäys ja hekuma
+kuuluvat kolmeen ylempään puhdistuspiiriin.
+
+
+18. laulu
+
+[180] »Sinne», tulen piiriin, ks, S. 53, s. 12.
+
+[181] Viittaus niihin kolmeen asteeseen, joihin skolastinen sielutiede
+jakaa hyvään suunnatut intohimot: »rakkaus, halu ja nautinto» (amor,
+desiderium, delectatio).
+
+[182] »Muoto henkinen», skolastikkojen »forma substantialis». Forma
+merkitsee heillä sitä, minkä kautta jokin siirtyy pelkästä
+mahdollisuudesta todellisuuteen; se on substantiaalinen, jos se
+määräajonkin olemuksen yleensä. Sellainen on esimerkiksi sielu, jonka
+ansiosta ihminen on. Se on taas aksidentaalinen, jos se ilmaisee, että
+jollakin on jokin ominaisuus, esimerkiksi viisaus.
+
+[183] Pietola, luultavasti muinainen Andes, Mantovan lähistöllä oleva
+kylä, jossa Vergilius syntyi.
+
+[184] Ismenus ja Asopus, kaksi jokea Boiotiassa Theban lähellä.
+Statiuksen mukaan juoksivat thebalaiset Bakkhoksen apua tarvitessaan
+suurina laumoina palavat soihdut mukanaan näiden jokien rantoja pitkin
+ja huusivat suureen ääneen jumalaa sen eri nimillä.
+
+[185] Täällä henget juoksevat ja kiirehtävät saavuttamaan sitä
+todellista hyvää, jota he eläessään liian laiskasti tavoittelivat.
+
+[186] Vrt. Luukk. ev. 1:39: »Niinä päivinä Maria nousi ja kulki
+kiireesti vuorimaahan, Juudaan kaupunkiin» jne.
+
+[187] Ilerda (Lerida), kaupunki Espanjassa, jossa Caesar pakotti
+Pompeijuksen sotajoukon antautumaan.
+
+[188] Puhuja on Albertus, Fredrik Barbarossan hallitessa San Zenon
+luostarin apotti (kuoli 1178). Albert della Scala oli vastoin kirkon
+lakeja asettanut aviottoman poikansa, ruumiiltaan ja sielultaan rujon
+Josefin mainitun luostarin apotiksi. Albert kuoli pian tässä oletetun
+ajan jälkeen v. 1301, mutta Josef jäi paheellisesta elämästään
+huolimatta apotiksi kuolemaansa saakka (1314).
+
+[189] Israelin lapset, joille Punainen meri aukeni, kuolivat kaikki
+paitsi Joosua ja Kaleb ennen luvatun maan näkemistä rangaistukseksi
+siitä, että olivat niin hitaita noudattamaan Jumalan käskyjä.
+
+[190] Ne troijalaiset, jotka matkasta ja seikkailuista väsyneinä jäivät
+Sisiliaan ja osattomiksi johtajansa Aeneaan (Ankiseen pojan) ja
+tovereittensa maineesta.
+
+
+19. laulu
+
+[191] Dante kuvaa näissä säkeissä hetkeä (tuntia) ennen auringon nousua.
+Siihen aikaan uskottiin, että aamun kylmyys johtuu osaksi maan
+luontaisesta kylmyydestä, joka voittaa ilmaan jääneen auringonlämmön,
+osaksi myös kuusta ja Saturnuksesta, joita pidettiin kylmää synnyttävinä
+taivaankappaleina.
+
+[192] »Velhot», geomantit: he ennustivat lyömällä umpimähkään puikolla
+hiekkaan tai papereille pisteitä, joiden muodostamilla kuvioilla sitten
+oli omat merkityksensä tavallisesti sen tähtikuvion mukaan, jota ne
+muistuttivat.  [193] »Nainen» (seireeni), maallisen onnen ja
+aistinautinnon vertauskuva.
+
+[194] »Nainen pyhä», korkeamman hyvän, Jumalan tahdon vertauskuva
+(gratia cooperans).
+
+[195] Tässä piirissä ahneet puhdistuvat: he makaavat kasvoillaan maassa,
+koska he eläessään etsivät silmillään maan aarteita.
+
+[196] »Sieluni on tomuun vaipunut», Psalmit 119:25.
+
+[197] Puhuja on paavi Hadrianus V (kuoli 1276), Lavagnan kreivi,
+kuuluisaa Fiesco-sukua. Oli paavina vain 40 päivää.
+
+[198] »Tiedä, että olin Pietarin seuraaja».
+
+[199] »Joki», Lavagna Genovan alueella.
+
+[200] »Neque nubent», »eivätkä mene naimisiin». Matteuksen evank. 22:30
+mukaan (»Sillä ylösnousemuksessa eivät miehet nai eivätkä naiset mene
+miehelle») kuolema katkaisee jokaisen avioliiton, siis myös
+kuvaannollisen avioliiton paavin ja kirkon välillä.
+
+[201] »Hyvä mainitsemas», ks. S. 117, s. 5.
+
+[202] Alagia, Hadrianuksen veljentytär, joidenkin mukaan Moroello
+Malaspinan puoliso.
+
+
+20. laulu
+
+[203] Dante, joka olisi tahtonut vielä enemmän udella sielulta
+(Hadrianukselta), antaa tahtonsa väistyä katujan paremman tahdon edestä,
+nimittäin tahdon huolehtia sielunsa pelastuksesta.
+
+[204] »Paha», ahneus, jota Dante pitää aikansa turmiollisimpana paheena.
+Kuten Helvetissä on sitä tässäkin kutsuttu sudeksi.
+
+[205] Viittaa Can grande della Scalaan, Veronan herraan, josta puhutaan
+Helvetissä S. 11, s. 9.
+
+[206] Fabricius, roomalainen sotapäällikkö ja censori 280- ja
+270-luvulla eKr. Rooman viholliset eivät voineet lahjoa häntä puolelleen
+suurimmillakaan lahjoilla. Hänen kerrotaan kuolleen niin köyhänä, että
+valtion täytyi kustantaa hänen hautauksensa.
+
+[207] Pyhä Nikolaus, piispa Vähässä Aasiassa 300-luvun alussa.
+Kerrotaan, että hän lahjoitti myötäjäiset erään köyhän miehen kolmelle
+tyttärelle, jotka isä aikoi myydä häpeällisessä tarkoituksessa.
+
+[208] Ks. vastausta S. 123, s. 10 ja seur.
+
+[209] »Kasvi huono», ranskalainen kuningassuku, Kapetingien sukupuu.
+[210] 1290-luvulla Filip Kaunis oli ottanut valtaansa Flanderin
+kreivikunnan, jossa mainitut kaupungit sijaitsevat. Mutta v. 1302 löivät
+flanderilaiset ranskalaisen sotajoukon Courtrayn luona ja pakottivat
+kuninkaan luovuttamaan takaisin suuren osan anastamaansa maata. Tämä on
+se kosto, jota Hugo Capetin henki nyt, vuonna 1300, näyttää
+profeetallisesti anovan.
+
+[211] Danten aikana oli taru, että Hugo Capet muka oli rikkaan
+pariisilaisen teurastajan poika ja ettei hän itse vaan hänen poikansa
+kantoi kruunua.
+
+[212] Kaarle Suuren (karolingien) suku. Kun suvun viimeinen kuningas
+Ludvig V kuoli vuonna 987, julistutti Hugo Capet itsensä kuninkaaksi,
+minkä jälkeen hän voitti ja otti vangiksi Ludvigin sedän Kaarlen, joka
+oli tavoitellut kruunua.--Epähistoriallinen on se Danten tiedonanto,
+että tämä viimeinen karolingi olisi ruvennut munkiksi, pukeutunut
+harmaaseen pukuun.
+
+[213] Anjoun Kaarle meni 1200-luvun keskivaiheilla naimisiin Provencen
+viimeisen kreivin Raimundin tyttären Beatrixin kanssa. Beatrix oli sitä
+ennen luvattu puolisoksi Toulousen kreiville Raimundille.
+
+[214] Filip Kaunis riisti Englannilta Ponthieun ja Gascognen, mutta ei
+Normandiaa, kuten Dante erehdyksessä sanoo. Normandia oli jo pitkän
+aikaa ollut ranskalainen.
+
+[215] Anjoun Kaarle mestautti v. 1268 viimeisen Hohenstaufin,
+Konradinon. Hänen kerrotaan sitäpaitsi antaneen myrkyttää (1274) Tuomas
+Akvinolaisen, skolastiikan suurimman teologin, koska pelkäsi hänestä
+valtiollista vastustajaa.
+
+[216] »Toinen Ranskan Karl», Valoisin Kaarle, Danten vihamies ja
+vastustaja. Bonifacius VIII kutsui hänet v. 1301 Italiaan kukistamaan
+Firenzen ghibelliinit ja Sisilian kuninkaan Fredrik Aragonialaisen.
+»Juudaksen miekalla», viekkaudella hän pääsi voitolle Firenzessä, mutta
+Sisiliassa hänen piti suostua häpeälliseen rauhantekoon.
+
+[217] »Laivavanki», Napolin kuningas Kaarle II, Anjoun Kaarlen poika.
+Kun ranskalaiset oli kukistettu Sisiliassa v. 1282, joutui Kaarle
+meritaistelussa Pietari Aragonialaisen vangiksi. Oltuaan kuusi vuotta
+vankeudessa hän palasi valtakuntaansa ja naitti v. 1305 tyttärensä kuten
+kerrotaan suuresta summasta vanhalle ja huonomaineiselle Azzo d'Estelle,
+Ferraran rajakreiville.
+
+[218] Vuonna 1303 antoi Filip Kaunis Alagnassa (Anagnissa) vangita
+iäkkään paavi Bonifacius VIII:n, joka kuoli pian sen jälkeen. Vaikka
+Dante suuresti halveksi Bonifaciusta, katsoi hän kuitenkin tätä
+väkivallantekoa ikäänkuin se olisi tehty itse Kristukselle, sitäkin
+enemmän kun paavi arvokkaasti kärsi nöyryytyksen.
+
+[219] Filipin tuumien toteuttajina olivat etenkin ranskalainen Nogaret
+sekä ylhäistä roomalaista sukua oleva Sciarra Colonna, jota paavi
+herkeämättä vainosi.
+
+[220] Pilatus = Filip Kaunis.
+
+[221] Tässä säkeessä Dante ennustaa Temppeliherrain ritarikunnan tuhon.
+Paavi Klemens V:n suostumuksella Filip Kaunis antoi vuosina 1307--14
+vangita ja surmata temppeliherrat ja anasti heidän omaisuutensa.
+
+[222] Päivällä elvytetään mieliin hyveen (pyhän köyhyyden) kannustavia
+esimerkkejä, yöllä ahneuden synnin peloittavia esimerkkejä.
+
+[223] Pygmalion, Tyroksen kuningas, surmasi lankonsa Sikeuksen, Didon
+puolison, ottaakseen haltuunsa hänen aarteensa.
+
+[224] Midas, fryygialainen tarukuningas, joka pyysi, että kaikki mitä
+hän koskettaisi muuttuisi kullaksi. Jumalat täyttivät hänen pyyntönsä.
+Mutta hän kuoli pian, koska ruokakin muuttui kullaksi.
+
+[225] Akan, joka anasti varkain osan Jerikosta saatua saalista, jonka
+tähden Joosua antoi kivittää hänet Akorin laaksossa (Joosua 7).
+
+[226] Safira ja Ananias möivät maatilansa (joka alkukristittyjen lakien
+mukaan oli kaikkien yhteistä), mutta pidättivät itselleen osan hinnasta
+ja kaatuivat sitten kuolleina apostoli Pietarin jalkojen juureen.
+(Apostolien teot 5:1--6.)
+
+[227] Syyrian kuningas Seleukis lähetti Heliodoruksen Jerusalemiin
+ryöstämään temppelin aarteita, mutta Jumalan lähettämä ratsu polki hänet
+matkalla kuoliaaksi.
+
+[228] Polymnestor, Traakian kuningas, surmasi Troijan kuninkaan
+Priamoksen pojan Polydorin, joka oli jätetty hänen hoidettavakseen, ja
+anasti tämän aarteita.
+
+[229] Crassus, roomalainen triumviri, rikkaudestaan kuuluisa. Hän kaatui
+v. 53 jKr. sodassa partheja vastaan, jotka tarun mukaan hakkasivat hänen
+päänsä poikki, heittivät sen sulatettuun kultaan ja sanoivat: »kultaa
+olet sinä janonnut, juo nyt sitä».
+
+[230] Delos-saari uiskenteli tarun mukaan meressä, kunnes se pysähtyi
+lujalle pohjalle kun Latona, jota mustasukkainen Juno vainosi, pakeni
+sinne ja synnytti siellä Apollon ja Dianan (auringon ja kuun).
+
+[231] »Kunnia Jumalalle korkeudessa».
+
+
+21. laulu
+
+[232] »Jano luontainen», totuuden jano, tässä etenkin Danten halu saada
+tietää maanjäristyksen ja henkien huudon syy. Dante vertaa tätä janoa
+samarialaisen naisen pyyntöön saada herralta ikuisen elämän vettä (Joh.
+ev. 4:15).
+
+[233] »Hän», Lakhesis, joka kehräsi ihmisen elonlankaa, Kloto piteli
+värttinää.
+
+[234] Vasta Kiirastulen portin sisäpuolella alkaa ikuinen järjestys.
+
+[235] »Tytär Taumaan», Iris, sateenkaari.
+
+[236] Maanjäristyksen uskottiin johtuvan maan sisällä syntyvien höyryjen
+(tuulten) vaikutuksesta.
+
+[237] Roomalainen runoilija Statius, joka tässä puhuu, oli kotoisin
+Napolista eikä Toulousesta niinkuin Danten aikana luultiin (ks. s. 10).
+Hän on kirjoittanut sankarirunoelman »Thebais». Toista Eeposta
+»Akilleista» valmistaessaan hän kuoli. Hänen runoelmiensa herätteiden
+antajana oli Vergilius.--Statius oli syntynyt n. 1200 vuotta ennen
+Danten tuloa Kiirastuleen; tästä ajasta hän oli viettänyt 4000 vuotta
+hitaiden ja 5000 vuotta ahneitten piirissä, loput joko muissa piireissä
+tai Kiirastulen ulkopuolella.
+
+[238] Kun Tiitus v. 70 jKr. hävitti Jerusalemin.
+
+[239] »Maine, mi kunniaa suo enin...», runoilijan maine.
+
+
+22. laulu
+
+[240] »Autuaita ovat ne, jotka janoavat vanhurskautta», vastakohtana
+rahanjanolle. Vasta kuudennessa eli ahmijain piirissä toistetaan tämä
+autuaaksijulistus kokonaisuudessaan. (Matt. ev. 5:6.)
+
+[241] Juvenalis, roomalainen runoilija, Statiuksen aikainen satiirikko.
+
+[242] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa (3:56): Quid non mortalia pectora
+cogis, auri sacra fames.
+
+[243] Helvetin neljännessä piirissä, jossa ahneet ja tuhlaajat
+rintoinensa vyöryttävät raskaita taakkoja.
+
+[244] Statius kertoo Thebaidissaan Iokasteen poikain Eteokleen ja
+Polynikeen välisestä kaksintaistelusta, jossa molemmat kaatuivat.
+
+[245] »Kalastaja», apostoli Pietari.
+
+[246] Nämä säkeet (muistuma Vergiliuksen neljännestä eklogista), joita
+Statius kiittää uskonsa heräämisestä, tulkittiin keskiajalla
+ennustukseksi Kristuksen syntymästä ja ne vaikuttivat epäilemättä
+suuresti siihen melkein jumaloivaan kunnioitukseen, jota Vergilius
+nautti.
+
+[247] Terentius, Cecilius, Plautus, roomalaisia
+huvinäytelmänkirjoittajia.--Varro oli runoilija ja suuri oppinut.
+
+[248] »Kreikkalainen», Homeros.
+
+[249] »Kukkula», Helikon, pyhitetty Apollonille ja muusoille,
+runottarille.
+
+[250] Kreikkalaisia näytelmäkirjailijoita ja runoilijoita.
+
+[251] »Hän», Hypsipyle, mainitaan tavallisesti argonauttien retken
+yhteydessä.
+
+[252] »Tytär Teiresiaan», Manto, ennustaja kuten isänsäkin.
+
+[253] Jokainen Päivän neiti vetää tunnin aurinkovaunuja. Kello oli siis
+n. 10 ja aurinko nousemassa.
+
+[254] Merkinnee ikuisen elämän puuta paratiisissa. Puun lehväin lomitse
+kuuluu ääniä, jotka ylistävät kohtuullisen elämän esimerkkejä.
+
+[255] Kaanaan häissä Maria huolehti enemmän vieraittensa nautinnosta
+kuin omastaan.
+
+[256] Viini oli Rooman naisilta kielletty.
+
+[257] Kun Daniel oli kolmen muun pojan kanssa kuningas Nebukadnesarin
+vankina he halveksivat kuninkaan ruokia ja juomia. Mutta »näille
+neljälle nuorukaiselle antoi Jumala taitoa ja ymmärrystä kaikissa
+kirjoituksissa ja viisaudessa; ja Daniel ymmärsi kaikenlaisia näkyjä ja
+unia» (Daniel 1).
+
+[258] Markuksen evankeliumin 1:6 mukaan Johannes Kastaja »söi
+heinäsirkkoja ja metsähunajaa».--Kristus sanoo hänestä Matt. ev. 11:11:
+»Ei ole vaimoista syntyneiden joukosta noussut suurempaa kuin Johannes
+Kastaja».
+
+
+23. laulu
+
+[259] Psalmit 51:17: »Herra, (avaa) minun huuleni, (että minun sieluni
+ilmoittaisi sinun kiitostasi»).
+
+[260] Tarun mukaan Erysikton halveksi Ceres-jumalatarta, joka rankaisi
+häntä sammumattomalla nälällä niin, että hän lopulta söi itsensä.
+
+[261] Nälänhädässä, joka raivosi Jerusalemissa Tiituksen piirityksen
+aikana, muuan Maria-niminen juutalaisnainen söi oman lapsensa.
+
+[262] »OMO», vanha muoto sanasta uomo, ihminen. Keskiajan
+mystikkoteologit olivat keksivinään, että ihmiskasvoissa on tämä sana
+luettavana (oikeastaan kaksi sanaa: [H]OMO DEI, jumalan ihminen).
+Molemmat O:t merkitsevät tällöin silmiä, M nenää ja kulmakarvoja.
+[263] Nella (Annella), Foresan hyveellinen puoliso.
+
+[264] Forese Donati, kuuluisan puoluejohtajan Corso Donatin veli, Danten
+ystävä ja sukulainen.
+
+[265] Barbagia, Sardinian seutu, jonka asukkaat ovat puolivillejä,
+elivät ilman avioliittoa, naiset kulkivat puolialastomina jne. Sen
+vuoksi Dante antaa tämän nimen Firenzelle, jossa useat kerrat
+julistettiin sekä maallisia että kirkollisia kieltoja naisten pukuja
+vastaan.
+
+[266] »Auringon sisar», kuu.
+
+
+24. laulu
+
+[267] »Tuo toinen», Statius, joka tahtoi pitkittää käyntiään saadakseen
+kauemmin olla Vergiliuksen seurassa.
+
+[268] Piccarda Donati, Foresen sisar, esiintyy myöhemmin Paratiisissa.
+
+[269] Buonagiunta Urbicciani, Luccan kaupungista kotoisin oleva
+runoilija 1200-luvun lopulta.
+
+[270] »Tuo lähin», paavi Martin IV Toursista (kuoli 1285). Hänen
+kerrotaan olleen ylen perso Bolsena-järven ankeriaille, jotka hän
+keitätti viinissä saadakseen niihin siten erikoisen hyvän maun.
+
+[271] Ubaldino della Pila, firenzeläinen aatelismies 1300-luvun
+keskivaiheilla, suuri herkkusuu.
+
+[272] Bonifacius, Ravennan arkkipiispa (1274--95), genovalaista
+Fiesco-sukua.
+
+[273] Forlilainen Marchese, iloinen juomari. Kun häntä moitittiin, ettei
+hän tee mitään muuta kuin juo, hän vastasi: »Minulla on aina jano!»
+
+[274] Gentucca.--Buonagiunta ennustaa, että Dante on maanpakonsa aikana
+Luccassa mieltyvä suuresti jaloon nuoreen naiseen, jonka nimi on
+Gentucca.
+
+[275] Erään canzonen ensi säe Danten teoksessa Vita nuova, italiaksi:
+Donne che avete intelletto di amore.
+
+[276] Notario, sisilialaisen runoilijan Giacomo da Lentinon
+lisänimi.--Fra Guittone, Arezzosta, huomattava nimi italialaisen
+runouden kehityksessä.
+
+[277] Firenze.
+
+[278] Tässä Forese ennustaa veljensä Corso Donatin, mustien mahtavan
+johtajan perikadon. Kun valkeat oli karkoitettu Firenzestä, Corso
+riitaantui omien puoluelaistensa kanssa ja surmattiin v. 1307
+kansanmellakassa. Toisten mukaan laahasi hevonen hänet pakomatkallaan
+kuoliaaksi.
+
+[279] »Pilven pojat», kentaurit, joilla oli ihmisen ja hevosen rinta.
+Heidät oli kutsuttu Pirithouksen ja Hippodamian häihin, mutta kesken
+hääilon he alkoivat pitää pahaa elämää, olivatpa ryöstää morsiamenkin,
+kunnes Theseus vihdoin taltutti heidät.
+
+[280] Ks. Tuomarien kirja 7:5-7.
+
+[281] Enkelin siivenleyhkä, joka taas poistaa yhden P:n Danten otsalta.
+
+[282] Vrt. Matt. ev. 5:6.
+
+
+25. laulu
+
+[283] Tässä kuvatun tähtikuvioiden asennon mukaan oli kello Kiirastulen
+vuorella n. 14.
+
+[284] Meleagros, antiikin taruhenkilö. Kohtalottaret olivat ennustaneet,
+että hän oli kuoleva niin pian kuin halko, joka hänen syntyessään oli
+heitetty lieteen palaisi tuhkaksi. Äiti otti silloin halon ja pani sen
+säilöön. Mutta kun Meleagros sittemmin Kolydonin metsästysretken jälkeen
+surmasi kaksi veljeänsä, niin äiti ensi tuskassaan heitti halon jälleen
+tuleen ja sitä mukaa kun se paloi, Meleagros tunsi sisäisesti
+riutuvansa, kuolevansa.
+
+[285] »Vereen toiseen», naisen vereen.--»Luonnon astiassa», kohdussa.
+
+[286] Sikiön ensimmäinen animaalisen elämän muoto muistuttaa kasvin
+elämää, sillä on kasvisielu (anima vegetativa) joka ei kuitenkaan kuten
+kasvilla pysähdy tähän, vaan kehittyy edelleen eläinsieluksi (a.
+sensitiva), joka aluksi on samalla alhaisella tasolla kuin esimerkiksi
+merisieni, polyyppi.
+
+[287] »Sua viisahamman», Aristoteleen, joka opettaa, että yleisjärki
+(intelletto) on ruumiista kokonaan riippumaton, koska sillä ei ole
+mitään ruumiillista elintä.
+
+[288] »Muut kyvyt», kasvi- ja eläinsielulle kuuluvat kyvyt.--Muisti,
+järki ja tahto ovat Jumalan »puhaltamia» voimia.
+
+[289] Joko Tuonelan joen Akeronin rantaan tai Tiberin rannalle, jossa
+Kiirastuleen aikovat astuvat laivaan.
+
+[290] Nimittäin kuinka sielu joka ei tarvitse ravintoa, kuitenkin voi
+laihtua?
+
+[291] Seitsemänteen piiriin, jossa hekkuman synnistä puhdistutaan.
+
+[292] »Korkeimman laupeuden Jumala», niin alkaa muuan kirkollinen hymni,
+jossa Jumalaa pyydetään valamaan sydämeen pyhää tultansa ja sammuttamaan
+kaikki syntiset hehkut.
+
+[293] »En tiedä miehestä», Marian sanat enkelille, joka ilmoitti
+hänelle, että hän on synnyttävä maailman Vapahtajan (Luuk. 1:34).
+
+[294] Kun Diana tuli lehtoon, jossa Jupiter oli vietellyt nymfi Helicen
+(Kalliston), ja sai tietää sen, hän ajoi tämän pois seurastaan.
+
+
+26. laulu
+
+[295] Pasiphae, Kreetan kuninkaan Minoksen puoliso, rakastuttuaan
+erääseen härkään, kätkeytyi puisen lehmän kuvaan. Hän synnytti sitten
+Minotauros-hirviön, joka oli puoleksi ihminen puoleksi härkä ja jonka
+Theseus sittemmin surmasi.
+
+[296] Ei nuorena eikä vanhana (hän kuollut).
+
+[297] Julius Caesar oli, kertoo Suetonius, nuoruudessaan ollut Bithynian
+kuninkaan Nikomedeen »vaimonsijaisena». Tästä häpeästä ei häntä voinut
+puhdistaa edes Gallian voitto, vaan sotilaat laulavat hänestä
+pilkkalaulua ja kutsuvat häntä »kuningattareksi».
+
+[298] Bolognalainen Guido Guinicelli, Danten edeltäjä
+canzone-runoudessa.
+
+[299] Lykurgos Nemealainen tahtoi surmata Hypsipylen, Jasonin entisen
+puolison, koska hänen pieni poikansa oli kuollut tämän huolimattomuuden
+takia. Hän oli juuri täyttämäisillään aikeensa, kun Hypsipylen kaksi
+poikaa, jotka olivat häntä kauan etsineet, nyt löysivät hänet ja
+liikuttuneina heittäytyivät hänen kaulaansa.
+
+[300] Lethe, yksi antiikin tuonelan joista, josta vainajat joivat
+unohdusta maallisesta elämästään.
+
+[301] Se, jota Guido osoittaa, on provencelainen runoilija Arnaut
+(Arnault) Daniel (kuoli 1189).
+
+[302] Limogesin miesi, Giraut de Borneil (kuoli 1220), aikanaan kuuluisa
+runoilija ja trubaduuri.
+
+[303] Mainittu jo edellä kohdassa [276].
+
+[304] »Isä meidän» kaksi viimeistä pyyntöä »Äläkä saata meitä
+kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta» ovat sieluille täällä
+tarpeettomia.
+
+
+27. laulu
+
+[305] Kun Jerusalemissa aurinko nousi, Espanjassa (Ebro-joella) oli
+keskiyö ja Intiassa (Ganges-virralla) keskipäivä, oli Kiirastulen
+vuorella siis Danten laskutavan mukaan auringonlaskun aika.
+
+[306] »Autuaita ovat puhdassydämiset» (Matt. ev. 5:8).
+
+[307] Geryon, helvetissä esiintyvä hirviö, viekkaitten piirin vartija,
+alunperin mytologinen tarukuningas.
+
+[308] Antiikin taru, johon Dante usein viittaa. Pyramus oli luullut,
+että leijona oli tappanut Thisben, ja epätoivoissaan lävistänyt itsensä
+miekalla. Mutta samassa tuli Thisbe paikalle ja kun hän huusi nimensä,
+Pyramus avasi viimeisen kerran silmänsä häntä kohti, minkä jälkeen
+tyttökin surmasi itsensä. Tämä tapahtui silkkiäispuun juurella, jonka
+valkeat kukat muuttuivat tulipunaisiksi.
+
+[309] »Tulkaa, minun Isäni siunatut.» Matt. ev. 25:34.
+
+[310] Lea merkitsee kirkollisessa symboliikassa toimivaa elämää, Raakel
+(s. 17) katselevaa.
+
+[311] Suloheelmä = tosi onni.
+
+[312] Dante ja Vergilius ovat nyt käyneet lävitse kiirastulen kaikki
+puhdistuspiirit ja saapuneet maalliseen paratiisiin. Tässä Vergilius
+puhuu Dantelle viimeisen kerran, mutta seuraa häntä kuitenkin vielä
+jonkun matkaa.
+
+[313] Kruunu ja mitra (hiippa), maallisen ja hengellisen hallitusmahdin
+merkit. Päämaaliin saapuneet eivät enää ole paavin eivätkä keisarin
+käskettäviä, he ovat nyt omia herrojaan.
+
+
+28. laulu
+
+[314] Chiassin rannalla lähellä Ravennaa oli muinoin kuuluisa
+pinjametsä, joka nykyään on hävinnyt.
+
+[315] »Sirocco», kuuma kaakkoistuuli.--Aeolus, tuulten jumala.
+
+[316] Nainen jota myöhemmin on kutsuttu Mateldaksi, merkinnee jotakin
+sen nimistä henkilöä, joka on todella elänyt mutta jota ei kuitenkaan
+ole tarkemmin tunnettu.
+
+[317] Proserpina (Persephone), Ceres-jumalattaren tytär. Kun hän oli
+kerran eräällä niityllä Sisiliassa kukkia poimimassa, Pluto ryösti hänet
+ja vei Manalaan.
+
+[318] Tarun mukaan syttyi Afroditen rakkaus Adonikseen siitä, että häntä
+vahingossa (»vasten tapaa») riipaisi muuan nuoli, joka putosi Amorin
+viinestä.
+
+[319] Xerxes lähti Hellespontoon yli hyökkäysretkelle Kreikkaa vastaan.
+Hän oli ylpeästi uskonut ylivoimaansa, mutta saikin palata takaisin
+täydellisesti nöyryytettynä.
+
+[320] Leander (Leandros) joka asui Abydoossa Aasian rannalla, ui kuten
+taru kertoo joka yö Hellespontoon yli kohdatakseen Sestossa Euroopan
+puolella rakastettunsa Heron, mutta eräänä myrskyisenä yönä hän hukkui
+aaltoihin.
+
+[321] Delectasti (me Domine) = »Sillä sinä ilahutat minua, Herra,
+töilläsi.» Psalmit 92:5. Autuaille suotu Jumalan ihanuuksien näkeminen
+voittaa kaiken murheen synnistä ja kuolemasta.
+
+[322] Ks. S. 127, s. 10 ja seur.
+
+[323] Maan uskottiin seisovan paikallaan ja taivaan ajateltiin kiertävän
+sitä idästä länteen ja vievän maan ilmakehän mukaansa kiertokulkuun.
+
+
+29. laulu
+
+[324] Psalmit 32:1. »Autuas se (jonka rikokset ovat anteeksi annetut),
+jonka synti on peitetty».,
+
+[325] »Verhoa ei voinut sietää», toisin sanoen tahtoi nähdä enemmän kuin
+mitä Jumala oli sallinut.
+
+[326] Nimittäin Hippokrene-lähde Helikonilla.--Urania, tähtitieteen
+runotar.
+
+[327] »Seitsemät tuohusjalat» merkitsevät useimpien Dante-selittäjäin
+mukaan Pyhän Hengen seitsemää armolahjaa, joista profeetta Jesaja puhuu
+11:2. Ne ovat viisaus, ymmärrys, neuvo, väkevyys, taito, hurskaus ja
+Herran pelko.
+
+[328] »Juovaa seitsemän» merkitsevät luultavasti katolisen kirkon
+seitsemää sakramenttia.
+
+[329] »Väli kymmen-askelinen», Jumalan kymmenen käskyä.
+
+[330] »Vanhinta neljäkolmatta», Vanhan Testamentin 24 kirjaa, joita
+Pyhän Hieronymuksen mukaan edustavat ne 24 vanhinta, jotka Johanneksen
+ilmestyksessä (4:4) ylistävät Herraa.
+
+[331] Ylistyslaulu on tarkoitettu Neitsyt Marialle, toisten mukaan
+Beatricelle.
+
+[332] »Eläintä neljä», joista puhutaan Hesekielissä (1:4-6) ja
+Johanneksen ilmestyksessä (4:8), merkitsevät neljää evankeliumia.
+Edellinen mainitsee kullakin eläimellä olleen neljä, jälkimmäinen kuusi
+siipeä.
+
+[333] Argus, tarun satasilmäinen jättiläinen, jonka Hermes uuvutti
+huilun soitolla uneen ja sitten tappoi.  [334] »Voittovaunut», kirkon
+vertauskuva.
+
+[335] »Aarnikotka», jolla tässä tarkoitetaan puoliksi kotkan, puoliksi
+leijonan hahmoista tarueläintä (grifone), merkitsee Kristusta
+jumalallisine ja inhimillisine luontoineen; edellistä kuvaa kullan väri,
+jälkimmäistä valkea ja veripuna, viattomuuden (uskon) ja rakkauden
+värit.
+
+[336] »Kolme naista», kristilliset hyveet: usko, toivo, rakkaus, joiden
+värit ovat valkea, vihreä ja punainen.
+
+[337] »Neljä neittä», neljä kardinaalihyvettä.
+
+[338] Viisaus joka katselee menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta.
+
+[339] Apostolien tekojen kirjoittaja Luukas, joka oli lääkäri (ks.
+Kolossalaiskirje 4:14).--Hippokrates, antiikin suurin lääkäri (n.
+460-370 eKr.).
+
+[340] Tarkoittaa isompien apostolisten kirjeitten tekijää Paavalia,
+hengen miekan kantajaa.
+
+[341] Pienemmät apostoliset kirjeet tai niiden kirjoittajat Pietari,
+Johannes, Jaakob ja Juudas.
+
+[342] Ilmestyskirjan tekijä Johannes.
+
+[343] »Liljaseppeleet», puhtauden vertauskuva.--Ruusut ja punaheljäkukat
+merkinnevät rakkautta, joka on elähdyttävänä voimana Uudessa
+testamentissa.
+
+
+30. laulu
+
+[344] »Taivaan ensimmäisen» = jumaltaivaan, nk.
+empyreumin.--Seitsentähti, seitsemän kynttilänjalkaa.
+
+[345] »Sisko alhaisempi», joko Plejadit tai Otava.
+
+[346] »Tule minun kanssani Libanonista, morsiameni.» Korkea veisu 4:8.
+
+[347] »Siunattu Sinä, joka tulet.» Enkelit tervehtivät Beatricea, joka
+ilmestyy pian, samoilla sanoilla kuin Kristusta tavallisesti
+tervehdittiin hänen tullessaan Jerusalemiin.
+
+[348] »Siroittakaa liljoja täysin käsin.» Säe lainattu Vergiliuksen
+Aeneis-runoelmasta.
+
+[349] »Nainen», Beatrice uskon, toivon ja rakkauden väreissä. Öljypuun
+lehti, rauhansanoman merkki.
+
+[350] Vergiliuksen Aeneis-runoelmassa esiintyy sama säe: _Agnosco
+veteris vestigia flammae_.
+
+[351] »Minervan lehdin», öljypuun lehdin.
+
+[352] Enkelit lauloivat Daavidin 31. psalmin: »Herra, Sinuun minä
+turvaan», lopettaen yhdeksännellä säkeistöllä: »vaan asetit jalkani
+(_pedes meos_) avaralle».
+
+[353] »Slavonian tuulten», pohjatuulten.
+
+[354] Astrologian mukaan tähtien asento ihmisen syntyessä vaikutti hänen
+luonteeseensa ja kohtaloihinsa.
+
+[355] »Elossaan uudess'», alkutekstissä »nella sua vita nuova»,
+tarkoittanee vain »Danten nuoruudessa» eikä »hänen teoksessaan 'Vita
+Nuova' (Uusi elämä)», kuten muutamat ovat arvelleet.
+
+
+31. laulu
+
+[356] »Seireeni-laulu», maallisten huvien houkutukset.
+
+[357] Vrt. Sananlaskut 1:17. »Sillä verkko on viritetty kaikille
+siivekkäille, niin että ne sen näkevät.--Mutta turhaan.»
+
+[358] »Rajumyrsky Iarban valtakunnan», etelätuuli.--Iarba,
+afrikkalainen tarukuningas.
+
+[359] »Naisen», Mateldan.
+
+[360] »Asperges me», »Puhdista minut iisopilla jne.». Psalmit 51:9.
+
+[361] »Smaragdein eteen», Beatricen silmien eteen.
+
+[362] Kristus, jonka oppia Beatrice merkitsee, näyttäytyi milloin
+inhimillisessä, milloin jumalallisessa luonteessaan.
+
+
+32. laulu
+
+[363] Beatrice kuoli vuonna 1290, mistä siis nyt oli kulunut kymmenen
+vuotta.
+
+[364] Se osa kulkuetta, joka oli käynyt aarnikotkan edellä ja ollut
+Danten takana hänen seisoessaan vaunuun päin kääntyneenä aarnikotkan
+rinnalla.
+
+[365] Matelda, Statius ja Dante astelivat vaunun oikealla puolella
+seuraten kristillisiä (teologisia) hyveitä.
+
+[366] Mainittu puu on tiedon puu, mutta se merkitsee tässä yhteydessä
+myös Rooman valtakuntaa, joka ennen Kristusta oli vailla tosi
+hengellistä elämää.
+
+[367] Kristus ei nauttinut tiedon puusta eikä tavoitellut maallista
+valtaa ja rikkautta.
+
+[368] Noudattamalla Jumalan käskyä olla maistamatta tiedon puun
+hedelmiä, mikä tässä erityisesti tarkoittaa kirkonmiesten pidättyvyyttä
+maallisesta hallitusvallasta. »Antakaa keisarille, mikä keisarin on.»
+
+[369] Kristus yhdistää kirkon ja valtion, jolloin maallinen yhteiskunta
+saa uutta elämää.
+
+[370] »Valoon yhtyneenä», Oinaan tähtikuvioon, jossa aurinko on
+keväällä ja joka seuraa Kalojen tähtimerkkiä.
+
+[371] »Syrinx-immen taru». Merkurius nukutti satasilmäisen Arguksen,
+jonka yksi silmä aina valvoi, tarulla Panista ja Syrinx-immestä, joka
+muutettiin ruokoputkeksi.
+
+[372] »Hunnun kirkkaus», taivaaseen kohoavan kotkan loiste; viittaa
+Kristuksen kirkastukseen.
+
+[373] »Omenapuu», Kristus. Vrt. Korkea veisu 2:3. Sen kukkaset
+merkitsevät autuuden esimakua, jota Pietari, Jaakob ja Johannes olivat
+kirkastusvuorella nauttineet.
+
+[374] »Unen raskahamman», kuolonunen josta Kristus oli herättänyt.
+
+[375] »Tuon hurskaan», Mateldan.
+
+[376] »Totuuden maa», Rooman keisarikunta.
+
+[377] »Parvi seitsen-neito», 3 kristillistä ja 4 moraalista
+(kardinaali-) hyvettä.
+
+[378] Seuraavassa näyssään Dante esittää kuvaannollisesti kirkon
+kohtalon pääpiirteet siihen saakka kun paavinistuin siirrettiin
+Avignoniin (1309), mikä Dantelle merkitsee kirkon suurinta alennustilaa.
+Koska Danten vaellus henkivaltakuntien läpi tapahtui vuonna 1300, näyn
+jälkimmäinen osa on käsitettävä ennustuksena.
+
+[379] »Jupiterin lintu», kotka, merkitsee tässä Rooman keisarimahtia,
+joka vainosi ensimmäistä kristillistä kirkkoa samalla vahingoittaen
+omaakin valtakuntaansa, kuten tekstistä käynee ilmi.
+
+[380] »Kettu», harhaoppi, kerettiläisyys (gnostisismi, areiolaisuus
+tms.), jonka Beatrice karkoittaa, tässä Jumalan puhtaan opin
+vertauskuvana.
+
+[381] Tultuaan kristityiksi roomalaiset keisarit alkoivat lahjoittaa
+kirkolle maatiloja ja omaisuutta, mikä Danten mielestä oli alkuna kirkon
+rappeutumiselle.
+
+[382] »Lohikäärme», luultavasti Muhammed, joka riisti ison osan kirkon
+aluetta.
+
+[383] Maallisen rikkauden turmelemana kirkko (vaunu) muuttuu hirviöksi,
+joka muistuttaa Johanneksen ilmestyksen petoa 13:1. »Ja minä näin pedon
+nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä.» On
+epävarmaa, mitä nuo päät merkitsevät, ehkä seitsemää kuolemansyntiä.
+
+[384] »Portto», vrt. Joh. ilm. 17:2, merkitsee paavinistuinta
+(1200-luvun loppu- ja 1300-luvun alkupuolella), joka oli julkeasti
+sekaantunut maalliseen politiikkaan.
+
+[385] »Peikko», Ranskan kuningassuku, etenkin Filip Kaunis, jonka kanssa
+Danten perivihollinen Bonifacius VIII oli jonkun aikaa ollut hyvissä
+väleissä. Mutta sitten paavi oli ruvennut pelkäämään Filipiä ja etsimään
+turvaa muualta. Tästä julmistuneena Filip Kaunis vangitutti
+Bonifaciuksen, minkä jälkeen paavinistuin erotettiin Roomasta ja
+karkotettiin Avignoniin.
+
+
+33. laulu
+
+[386] »Jumala, pakanat ovat perikuntaasi karanneet jne.» Psalmit 79.
+
+[387] »Vähän aikaa, niin ette enää näe minua, ja taas vähän aikaa, niin
+näette minut», Joh. ev. 16:16. Näillä säkeillä Dante ennustaa paavin
+paluun Avignonista jälleen Roomaan.
+
+[388] »Nainen», Matelda.--»Viisas», Statius.
+
+[389] Kirkon kristillisyys oli kokonaan tuhoutunut. Vrt. Joh. ilm. 17:8.
+»Peto, jonka näit, on ollut eikä enää ole.»
+
+[390] »Viisisataa viisitoista», luvun merkitys on yhä pysynyt hämäränä.
+Useimmat Dante-selittäjät otaksuvat, että se kirjoitettuna
+latinalaisilla numeroilla DVX, siis johtaja, merkitsee jotakuta suurta
+sotapäällikköä, tulevaa keisaria. Vrt. Joh. ilm. 13:18. Luultavasti
+Danten DVX on yhtä kuin Helvetin 1. laulussa mainittu »koira», Can
+grande della Scala, joka siihen aikaan kun Dante kirjoitti runoelmansa
+oli huomattava ghibelliinijohtaja ja Danten suuren kunnioituksen kohde.
+
+[391] Themis, oikeuden jumalatar, joka antoi vaikeatajuisia
+oraakkeleita. Kun najadit uskalsivat arvata hänen arvoituksiaan,
+suuttunut jumalatar antoi villipedon hävittää karjan ja vainiot.
+
+[392] Ensimmäisen kerran Aatami syödessään kiellettyä hedelmää. Hänen on
+sentähden täytynyt viettää viisituhatta vuotta helvetissä, kunnes
+Kristus »otti hänen syynsä päälleen» ja vapautti hänet.--Toinen ryöstö
+tarkoittaa vaunujen irroittamista puusta, pyhän istuimen erottamista
+Roomasta.
+
+[393] Elsa, pieni joki Toscanassa. Sen vesi on niin kalkkipitoista, että
+siihen heitetyn esineen ympärille muodostuu kivikuori.
+
+[394] »Pyramus», ks. viite [308].
+
+[395] »Että huomaisit suunnan jne.», että huomaisit, kuinka seuraamasi
+maallinen (skolastinen) viisaus on alapuolella jumalallisen opin.
+
+[396] Lethe saa unohtamaan ainoastaan synnit. Dante oli siis erotessaan
+Beatricesta, puhtaasta opista, joutunut harhateille; paitsi syntisiä
+huvituksia hän oli filosofisissa mietiskelyissään seurannut Averroesia,
+Aristoteleen arabialaista tulkkia, kunnes Tuomas Akvinolainen tuli hänen
+oppaakseen.
+
+[397] »Juomaa», Eunoen vettä.
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Jumalainen näytelmä: Kiirastuli, by Dante
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAINEN NäYTELMä: KIIRASTULI ***
+
+***** This file should be named 11072-8.txt or 11072-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/1/0/7/11072/
+
+Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed
+Proofreaders
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's
+eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII,
+compressed (zipped), HTML and others.
+
+Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over
+the old filename and etext number.  The replaced older file is renamed.
+VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving
+new filenames and etext numbers.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000,
+are filed in directories based on their release date.  If you want to
+download any of these eBooks directly, rather than using the regular
+search system you may utilize the following addresses and just
+download by the etext year.
+
+     https://www.gutenberg.org/etext06
+
+    (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99,
+     98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90)
+
+EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are
+filed in a different way.  The year of a release date is no longer part
+of the directory path.  The path is based on the etext number (which is
+identical to the filename).  The path to the file is made up of single
+digits corresponding to all but the last digit in the filename.  For
+example an eBook of filename 10234 would be found at:
+
+     https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234
+
+or filename 24689 would be found at:
+     https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689
+
+An alternative method of locating eBooks:
+     https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL
+
+
diff --git a/old/11072-8.zip b/old/11072-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..989fa15
--- /dev/null
+++ b/old/11072-8.zip