diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 10941-0.txt | 7367 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/10941-8.txt | 7785 | ||||
| -rw-r--r-- | old/10941-8.zip | bin | 0 -> 98063 bytes |
6 files changed, 15168 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/10941-0.txt b/10941-0.txt new file mode 100644 index 0000000..1af5af8 --- /dev/null +++ b/10941-0.txt @@ -0,0 +1,7367 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10941 *** + +JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI + +Kirjoittanut Dante + +Suomentanut Eino Leino + + +Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1912. + +Eino Leino sai tämän teoksen suomentamista varten avustusta suomalaisen +kirjallisuuden edistämisvaroista. + + + + +Esisana + + +Tämän runoteoksen käännös on toimitettu _Brunone Bianchin_ julkaiseman +ja selittämän »Divina Commedian» yhdennentoista painoksen mukaan, joka +ilmestyi Firenzessä v. 1896, Successori le Monnier'in kustannuksella. +Selityksiin nähden on seurattu pääasiallisesti _Otto Gildemeisterin_ +erinomaisen saksankielisen käännöksen neljättä painosta vuodella 1905, +ilmestynyt J.G. Cottan kirjakaupan kustannuksella. + +Loppusoinnut, joilla suomentaja oli työnsä alottanut, ovat jätetyt pois +osaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi ja +sananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivat +teoksen runollista arvoa saati sitten sen hartautta ja vakavaa +mahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielen +muiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon, +riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuutta +tulkitsemaan. Tämä on ollut myös »Suomalaisen kirjallisuuden +edistämisrahaston» kaunokirjallisen osaston mielipide. + +Mainitun rahaston puolesta on käännöksen tarkastanut toht. _Oiva +Tallgren_, jonka monista tunnollisista, sattuvista ja mitä herkimmällä +tyyliaistilla tehdyistä huomautuksista täten pyydän lausua sulimmat +kiitokseni. + +Saman kiitoksen pyydän osottaa Edistämisrahaston kaunokirjalliselle +osastolle kokonaisuudessaan, etenkin sen jäsenille prof. _O.E. +Tudeerille_, toht. _E.A. Tunkelolle_ ja _Juhani Aholle_, jotka kukin +ovat osia tästä käännöksestä tarkastaneet ja sen suorittajaa +erinäisillä huomautuksilla opastaneet. + +Helsingissä 17 p. kesäk. 1912 + +EINO LEINO + + + + +Ensimmäinen laulu + + +Elomme vaelluksen keskitiessä[1] +ma harhaelin synkkää metsämaata[2] +polulta oikealta poikenneena. + +Ah, raskasta on sanoa kuink' oli +tuo salo kolkko, autio ja sankka! +Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy. + +Ei kaameampi itse kalma liene; +mut koska hyvää myös ma löysin sieltä, +kuvata muutkin tahdon tapaamani. + +En tiedä, kuinka tuonne tullut olin; +niin horroksissa ollut lien ma silloin, +kun jätin, koito, tien ma todellisen. + +Mut päästyäni juureen kummun, missä +tuo laakso loppui, jonka kauhistukset +sydämen multa oli lävistäneet, + +ma ylös katsoin: vuoren huippu hohti +säteissä tuon jo tähden,[3] kaikki joka +jokaista tietä ohjaa oikeahan. + +Tyventyi silloin hiukan pelko multa, +mi pauhas sydämeni järvell' äsken, +kun vietin kauhun yötä kaameata. + +Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen +mereltä päässyt juur' on rantamalle +ja katsoo taapäin vettä vaarallista; + +niin sielunikin, hädissänsä vielä, +taa kääntyi katsomahan paikkaa, joka +ei salli elää kenenkään. Kun olin + +ruumistain väsynyttä virkistänyt, +taas nousin vuoren jylhän jyrkännettä +alemman aina lujaan lyöden jalan. + +Mut katso! Vuorenrinteen alkupäässä +sai siro, nopsa pantteri[4] mua vastaan, +min verho oli talja täplikkäinen. + +Ei väistynyt se eestä silmieni; +ja siihen määrään esti tieni, että +jo monta kertaa taaksepäin ma käännyin. + +Ol' aika aamun varhaisen. Nous Päivä +taivaalle kaikkein niiden tähtein kanssa, +jotk' oli seurassaan, kun ensi kerran + +loi Taivaan Rakkaus kiertoansa käymään +nää kauniit kappaleet. Siks syyn jo luulla +pedosta hyvää kaunis-karvaisesta + +soi aika armas vuorokauden, vuoden. +Mut silti ollut taas en säikkymättä, +kun näön uuden, jalopeuran, näin ma; + +tuo ilmestyi ja tuli vastahani +päin pystyin, nälästä niin raivokkaana, +tuost' että ilma tuntui vapisevan. + +Ja suden näin, mi laihuudessaan näytti +himojen kaikellaisten täyttämältä; +se monen elämän jo katkeroitti. + +Tuo niin mun toperrutti kammollansa, +näkönsä jota mulle huokui, että +kadotin toivon päästä kukkulalle. + +Ja kuin on voiton kilpa jollakulla +ja saapuu aika häviönkin hälle, +min mieli murtuu, sydän itkee silloin, + +niin mulle peto rauhaton tuo teki, +mi käyden vastahani verkallensa +mun tunki sinne, kuss' on Päivä vaiti. + +Alemma noin kun aina vierin, sattui +silmiini miesi, jolta vaitiolo +jo pitkä näytti kielen kangistaneen. + +Tuon koska erämaassa autiossa +ma näin, »Mua sääli», hälle huusin, »kuka +lienetkin, ihminen tai varjo vainen!» + +Hän vastas: »Olin ihminen, en ole, +mun oli taatto, maammo Mantovasta, +isäini luita maa Lombardian painaa. + +_Sub Julio_ ma synnyin,[5] vaikka myöhään, +näin hyvän Augustuksen aikaan Rooman +jumalten vääräin vielä vallitessa. + +Mies runon olin, lauloin hurskahasta +Ankiseen pojasta, mi jätti Troian, +kun Ilion ylväs hiiltyi raunioina. + +Mut sa miks palaat kovan onnen paikkaan? +Miks et sa nouse vuorta valoisata, +mi alku on ja aihe kaiken ilon?» + +»Vergilius olet siis, tuo lähde, josta +jokena vierii sanantaito kirkas!» +hänelle virkoin otsa ujostuen. + +»Sa valkeus, ylpeys runon valtiaiden, +lue hyväksein nyt pitkä into, rakkaus, +joll' olen teostasi tutkistellut. + +Mun mestarini oot, mun tekijäni: +sinulta yksin oppinut ma olen +sen tyylin kauniin, jok' on kunniani. + +Näe peto, jonka tähden käännyin; auta +sen ohi mua, viisas kuulu! Multa +se vapisuttaa poven ynnä ponnen.» + +»Sun paras ottaa onkin suunta toinen», +hän vastas, nähdessään mun kyynelöivän, +»jos päästä aiot erämaasta tästä. + +Näät juuri peto tuo, min vuoksi huudat, +ei laske ketään tielle oikealle, +vaan estää jokaista, sikskuin hän sortuu. + +Sen luonto on niin pahansuopa, häijy, +ett'ei sen täyty himo herja koskaan, +vaan syötyään se kaht' on nälkäisempi. + +Se moneen eläimeen on sekaantunut, +on sekaantuva vielä moneen, kunnes +tulevi jalo Koira[6] turmaks sille. + +Tää kultaa, maista mammonaa ei etsi, +vaan viisautta, rakkautta hyvää; +välillä siinnyt on hän Feltron[7] kahden. + +Italia-raukan on hän vapauttava, +maan, jonka vuoks Camilla[8] impi kuoli, +sai surman Euryalos, Turnus, Nisus. + +Ajava kaupungista kaupunkihin +hän sutta tuota on Infernoon saakka, +mist' ensi kateus sen irti päästi. + +Siks katson ynnä uskon parhaaksesi, +mua että seuraat; oppaas olla tahdon +ja johtaa sinut paikkaan ikuisehen, + +ja jossa kuulet epätoivon huudot, +näät henkein muinaisien kärsimykset, +todistavaiset toista kuolemata. + +Näet nekin, jotka tyytyväiset ovat +tulessa, koska heill' on toivo päästä +ees kerran asuntoihin autuaitten. + +Mut noihin jos sa nousta tahdot sitten, +mua arvokkaampi sinut sielu kohtaa, +min huomaan jätän sun, kun itse eroon. + +Näät Keisari, tuon korkeuden Herra, +ei salli, koska kapinalla koetin, +lakinsa väistää, mun sua sinne johtaa. + +On hänen kaupunkinsa kaikkialla +ja kaikkialla vallitsee hän; suuri +ah, autuus, tulla valituksi sinne!» + +Ma hälle: »Kautta Jumalan sen, jota +et tuntenut, sua Runoniekka, pyydän, +pahaa ja pahempaa mun välttääkseni, + +mun että johdat paikkaan, josta puhuit, +ja näytät mulle pyhän Pietron portin +ja kurjat, joiden kärsinnästä kerrot.» + +Hän lähti, hänen jäljessänsä minä. + + + + +Toinen laulu + + +Jo päivä painui, hämy illan lankes, +vapautti vaivoistansa luodut kaikki, +maan päällä jotka asuvat ja ovat. + +Ma yksin valmistauduin kestämähän +niin sotaa tien kuin säälin; nyt on muisti +mik' erhettyne ei, sen kuvaileva. + +Mua Musat auttakaa ja ylväs henki! +Oi, Muisti, joka kirjoitat, min näin ma, +on aika aateluutes ilmoittua! + +Näin aloin: »Runoniekka, oppahani, +mun katso kuntoani, liekö luja, +sa ennen kuin mun johdat yöhön jylhään. + +Sa sanot, että Silviuksen isä,[9] +näyssä ei, vaan vielä täysin aistein +vaelsi valtakuntaan ijäisehen. + +Jos Herra, vastustaja kaiken pahan, +hänt' auttoi, muistain, mitä mahtavata +hänestä johtuis, keitä, kuinka suurta, + +niin myöntää järkeni sen oikeaksi: +isäksi Rooman, Rooman vallan oli +valittu hänet Tulitaivahassa. + +Ne molemmat, mun totta haastaakseni, +pyhäksi paikaks säättiin sille, joka +suurimman Pietarin on jälkeläinen. + +Retkellä tällä, mistä kiität häntä, +hän tuta sai ne seikat, joissa piili +syy hänen voittonsa ja paavinviitan. + +Myös saapui sinne _Vas electionis_[10] +tukea noutamahan uskoon siihen, +mi juur' on alku pelastuksen polun. + +Mut ma miks sinne käyn? ja ken sen sallii? +Aineias en, en Paavali lie, heihin +en itse itseäin, ei muutkaan vertaa. + +Siks jos ma tuolle taipaleelle myönnyn, +ma pelkään, että on se taival turha; +sa viisas, enemp' ymmärrät kuin puhun.» + +Ja niinkuin se, mi tahdo ei, jot' tahtoi, +ja tuumain uutten vuoksi mieltään muuttaa, +niin että jättää koko alkamisen; + +ma niin tein rantamalla synkeällä, +näät harkiten ma aikomuksen jätin, +johonka ensin olin ollut nopsa. + +»Sanasi oikein tajunnut jos olen», +minulle vastasi tuon Suuren varjo, +»povessas pelkuruus nyt vallitsevi, + +tuo, joka usein ihmisen niin iskee, +ett' aikeen jalon jättää hän kuin eläin, +kun silmät oikein eivät nää yön tullen. + +Täst' että pääsisit sa pelvostasi, +siis kerron, miksi saavuin, minkä kuulin, +kun ensi kerran sua surkuttelin. + +Ma epäröitsevien joukoss' olin, +mua Nainen[11] kutsui autuas ja kaunis, +niin että pyysin häntä kestämähän. + +Kuin silmät sen ei aamutähti loista, +solisi sorja, enkel-kirkas kieli +näin mulle suloisesti, hiljaa haastain: + +'Oi sielu seijas sa mantovalainen, +min maine vielä maailmassa soipi +ja soipa on maailmanloppuun saakka, + +mun ystäväni, vaan ei onnen, harhaa +nyt astuessaan vuorta autiota, +niin ett' on pelko hänet käännyttänyt; + +ja pelkään, että niin on erheen vanki, +mikäli kuullut olen taivahassa, +ett' apuun lähtenyt lien liian myöhään. + +Nyt mene, käytä sanaas ynnä muuta, +mi olla saattaa pelastukseksensa, +hänt' auta niin, ma että lohduttaudun. + +Beatrice on se, joka käskee sua; +ma tulen sieltä, jonne jälleen halaan: +lähetti Lempi näin mun haastamahan. + +Kun eessä Herrani taas seison, hälle +nimeäs usein mainin ylistäen.' +Hän vaikeni, ja sitten aloin minä: + +'O nainen siveä, min kautta yksin +inehmon heimo kohoo kaiken yli +tarhoissa taivaan pieni-piirisimmän. + +Niin mua miellyttää sun määräykses, +ett' tehty jos jo ois, ois myöhää mulle; +enempi ei sun tarvis haastaa. Mutta + +syy mulle virka, minkä vuoks et säiky +sa alas tulla tähän keskuksehen +paikasta, jonka laajuuteen jo halaat?' + +'Kun tiedustaa noin tarkoin tahdot tuota', +hän lausui, 'kerron lyhyesti sulle, +ma miks en pelkää alas tulla tänne. + +Ne seikat yksin ovat peljättävät, +joill' onpi valta vahingoittaa toista; +muut seikat eivät, niit' ei säikkymistä. + +Jumala tehnyt, hälle kiitos, minut[12] +niin on, mua ettei koske kurjuutenne, +ei yllä minuun tuli tuskan tämän. + +Taivaassa Neitsyt sulo on, mi säälii +niin retkes vaivaa, johon käsken sua, +hän että lientää kovaa tuomiota. + +Lucian puolehen hän kääntyi, pyysi: +'Nyt uskollises tarvitseepi sua, +ma hänet suljen sinun suosioosi.' + +Lucia, vihollinen kaiken julman, +nous, saapui paikkaan, missä istuin minä +yhdessä Rakelin, tuon vanhan, kanssa. + +Hän näin: 'Beatrice, tosi kiitos Luojan, +miks auta häntä et, mi niin sua lempi, +hän että jätti rahvaan raa'at laumat. + +Sa etkö kuule vaikerrusta kurjan? +Nää etkö, kuin hän kera kuolon sotii +joella,[13] jost' ei kehumista meren?' + +Niin nopsa kukaan vuoks ei hyödyn maisen +tai vuoksi vaurion, mi häntä uhkaa, +kuin minä, kuultuani moiset sanat. + +Sijaltain autuaalta tänne astuin, +puheesi voimaan luottaen, mi sulle +ja kuulijoillesi on kunniaksi.' + +Noin mulle haasteli Beatrice, nosti +silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät; +se entistäin mun teki nopsemmaksi. + +Ja tulin luoksesi, niinkuin hän tahtoi, +pedolta pelastin sun tuolta, joka +ties sulki kaunihille kukkulalle. + +Siis mikä nyt? Miks, miksi viivyttelet? +Niin suuri miks on mieles arkuus? Miksi +ei sulia uljuutta, ei rohkeutta, + +kun kolme Naista armon-autuasta +sinua huoltaa kartanoissa Taivaan +ja puheeni niin paljon hyvää lupaa.» + +Kuin kukat, sulkeuneet ja kumartuneet +yökylmän alla, paistaessa päivän +taas kaikki aukee, kohoo korressansa + +niin kävi kuntoni nyt uupunehen, +ja sydämeeni uljuus moinen syöksyi, +ma että aloin vapahalla miellä: + +»Ah, armiasta, joka auttoi mua, +ja sinä, ystävä, mi kuulit heti +totuutta sanain sulle lausuttujen! + +Mun sydämessäin halun moisen matkaan +sa olet puheellasi synnyttänyt, +ma että ensi aikeeseeni palaan. + +Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin, +sa saattaja, sa Mestari, sa herra!» +Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan + +tiet' aloin vaikeaa ja vaarallista. + + + + +Kolmas laulu + + +_Ma johdan kaupunkikin kärsimyksen, +ma johdan tuskaan iankaikkisehen, +ma johdan kadotetun kansan joukkoon_. + +_Oikeutta tahtoi ylväs Tekijäni: +loi minut jumalainen Kaikkivalta +ja suurin Viisaus ja ensi Rakkaus.[14] + +Mua ennen luotua ei ollut mitään, +ijäistä vain, myös itse kestän iki: +ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää_. + +Nää sanat, synkin värein kirjoitetut, +näin päällä portin erään. Mestarille +ma lausuin: »Ankara on aatos niiden.» + +Hän mulle kokeneemman lailla haastoi: +»Epäily kaikki pitää tässä jättää +ja kuollut olkoon kaikki mielen pienuus. + +Tää on se paikka, josta sulle puhuin, +Nyt saat sä nähdä surevaiset kansat, +jotk' ymmärryksen lahjan hukkasivat.» + +Käteeni tarttui hän ja muoto tyynnä, +niin mua rohkaisten, hän johti minut +salaisten ongelmien sisäpuolle. + +Soi siellä huokaus ja huuto, parku +yön halki tähdettömän, tuska moinen, +niin että ensin puhkesin ma itkuun. + +Sekoitus kielten, kirot kauhistavat, +sävelet vaivan, äänenpainot vihan, +käheät, kirkuvat, ja kättenvääntö +sai aikaan pauhun, joka aina kiertää +tään ilman ajattoman kautta, niinkuin +käsissä rajumyrskyn hiekkapyörre. + +Ja minä, päässä side kauhun, huusin: +»Oi Mestari, mik' ääni tuo? ja keitä +nuo, jotk' on niinkuin suuren tuskan orjat?» + +Hän mulle: »Tää on tila kurja niiden +kuolleiden onnetonten,[15] jotka eivät +ansainneet moitett' eikä kiitostakaan. + +Heill' osa enkeleitten on, jotk' eivät +kapinass' olleet, eivät uskolliset, +vaan itseksensä, irti Jumalasta. + +Ei vastaan ota heitä taivas, ettei +vähenis kauneutensa, ei Inferno, +ett'eivät syntiset sais kunniata.» + +Ma hälle: »Mestari, mik' on se vaiva, +mi heidät saa näin suureen vaikerrukseen?» +Hän vastasi: »Sen lyhyesti kerron. + +Ei heillä kuolon toivoa; ja elo +sokea tää niin halpa heist' on, että +muu kaikk' on heille kadehdittavata. + +Maailma heidän mainettaan ei muista, +käy ohi heidän Oikeus ja Sääli: +he jääkööt. Katsele ja astu eespäin!» + +Ma katsoin, näin ma lipun liehu-helman +rataansa rientävän niin pikaa, että +olevan näytti lepo outo sille, + +ja jäljessä sen ihmislauma vieri +niin laaja, ett'en luullut oisi koskaan +manalan maille mennehen niin monta. + +Kun tuntenut ma olin joitakuita, +taas katsoin sekä näin sen miehen varjon, +min heikkous vei luopumukseen suureen.[16] + +Heti ma ymmärsin ja varma olin, +tää että oli piiri pelkurien, +joit' inhoo Luoja ynnä yönkin vallat. + +Nuo raukat, jotka eläneet ei koskaan, +olivat alasti, ja paljon heitä +siell' ampiaiset sekä paarmat pisti. + +Nää heidän kasvoistansa verta veti, +sen kyynel-sekaisena iljettävät +kokosi madot heidän jaloistansa. + +Etemmä katsoin, näin ma kansanjoukon +veen vankan vieremällä. Virkoin siksi: +»Oi, Mestari, mun salli tietää, keitä + +nuo ovat, mistä syystä tahtonevat +niin pian kuin suinkin päästä poikki virran, +mikäli tässä hämärässä näkee.» + +Hän mulle: »Saat sa salat ilmi kohta, +kun omat askeleemme seisahtuvat +tuon murheellisen Akeronin rantaan.» + +Häpesin silloin, alas painoin silmät, +peläten vaivaavani puhein turhin; +näin mykkinä me tultiin virran luokse. + +Ja katso, meitä vastaan venhein sousi +mies vanha, päässään aikakautten lumi, +ja huusi näin: »Voi teitä, kurjat sielut! + +Näe ette enää taivaankantta koskaan: +ma teidät saatan virran tuollepuolen +ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään. + +Ja sinä siellä, ihminen, mi elät, +pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!» +Mut kun hän näki, etten poistunutkaan, + +hän virkkoi: »Toinen valkama, tie toinen +sun viep' on virran yli; keveämpi +sua sinne kantamahan pursi sopii.» + +Näin hälle opas: Ȁlä suutu, Karon, +tää tahto siell' on, jossa voidaan kaikki, +mit' tahdotaan. Ja muuta ällös kysy!» + +Tyytyivät silloin posket haiveniset +suon sinitumman laineen lautturilta, +min silmäin ympäri yön liekit paloi. + +Mut sielut nämä, uupuneet ja paljaat, +värinsä vaihtain, hampain kalisevin +nuo sanat julmat kuulivat. He kiros + +Luojaansa, kiros äitiä ja isää +ja ihmisheimoa ja paikkaa, aikaa +ja siementä ja syytä syntymänsä. + +Kaikk' yhdessä he, ääneen itkein, sitten +rannalle saivat kamalalle, joka +jokaista vartoo, ken ei pelkää Herraa. + +Tulisin silmin heitä Karon tarkkaa, +kokoilee kaikki purtehensa, selkään +lyö sitä airollaan, ken vitkastelee. + +Kuin syksyn lehdet, toinen toisen jälkeen, +putoovat puusta, kunnes oksa yksin +alasti katsoo maahan, jätteisiinsä, + +niin Adamin myös siemen kehno: syösten +rannalta yksitellen, seurasivat, +kuin linnut kutsujaa, he Karonia. + +Noin kulkevat he yli aallon tumman, +ja ennen kuin on rantaan toiseen päästy, +toisella uusi odottaa jo parvi. + +»Mun poikani», soi ääni Mestarini +nyt hellä, »näinpä joka maasta saapuu +ne, jotka kuolee alla Herran vihan; + +ne valmiit lähtöön ovat virran poikki, +niin ajaa oikeus jumalainen heitä, +ett' innoks heiltä itse pelko kääntyy. + +Ei hyvä sielu koskaan kulje tästä; +ja siks jos äreä on Karon sulle, +voit tietää, mitä merkitsee se puhe.» + +Sai sanoneeksi sen, kun seutu synkkä +niin kovaan järkähti, sen muisto että +mun vielä jähmettävi tuskan hikeen. + +Maa kyyneleinen myrskynpuuskan purki +ja povestansa punaliekin lietsoi, +mi tajuttomaks minut tyrmistytti. + +Ja kaaduin niinkuin nukkuvainen kaatuu. + + + + +Neljäs laulu + + +Syvästä unesta, mi päätäin painoi, +mun nosti jyrähdys, ma pystyyn lensin +kuin mies, mi väkivaltaisesti herää. + +Taas auki levänneen loin silmäluomen +kohosin, katsoin ympärille, että +tulisin tietoon olopaikastani. + +Ja totta, seisoin kuilun jyrkänteellä, +äyräällä tuskanlaakson tuon, mi toistaa +jylisten valitusta ääretöntä. + +Niin syvä, synkkä, sumuinen ol' alho, +ett' erottaa en mitään voinut sieltä, +sen pohjaan vaikka painoin katseheni. + +»Käykäämme sokeaan yön valtakuntaan», +näin lausui Mestari, nyt kuolon-kalvas, +»ma eellä astun, sinä seuraat mua.» + +Ma hälle, nähdessäni kalpeutensa: +»Kuin voin ma seurata, jos sun on kammo, +sa ainoa, mi estät epäilyni?» + +Hän mulle: »Vaiva niiden, jotka tuolla +alhaalla ovat, kuvaa kasvoilleni +tään säälin, jonka pelvoksi sa luulet. + +Tie meill' on pitkä, siksi joutukaamme!» +Näin haastoi hän ja minut johti piiriin[17] +näin ensimmäiseen, joka kuilun kiertää. + +Niin paljon kuin voi kuulemalta päättää, +valitus siellä ei, vain huokaukset +ijäti ilmaa vapisutti; johtui + +surusta se, miss' ollut viel' ei vaivaa, +min tunsi monet suuret laumat siellä, +nuo lasten, naisten sekä miesten sarjat. + +Taas haastoi hyvä Mestari: »Et kysy, +keit' ovat henget, jotka täällä näet? +Siis tiedä, ennen kuin sa eespäin astut, + +nää ettei tehneet syntiä, mut riitä +ei hyvättyönsä, koska kaste heiltä, +sun uskos pyhä tie ja portti, puuttuu. + +Ne jotka ennen Ristin aikaa eli, +osanneet palvella ei oikein Herraa; +ja minä itse olen niistä yksi. + +Tuon puutteen tähden, emme syystä muusta, +olemme tuomitut, mut ainoastaan +toivotta ikävöimään ijäisesti.» + +Kun kuulin tuon, mun mieltäin tuska kiersi, +näät monta tunsin miestä arvokasta, +jotk' empi partailla tään esipihan.[18] + +»Oi sano, Mestarini, herra, sano», +ma virkoin, koska varmaks uskon tahdoin, +mi voittaa voisi kaikki erhetykset; + +»täält' eikö koskaan, omast' ansiostaan +tai muiden, tullut autuaaksi kukaan?» +Sanaini salamielen ymmärtäen + +hän mulle: »Tulokas tääll' uusi olin, +kun saapuvaksi tänne valtaherran[19] +näin voiton seppeleillä seppelöidyn. + +Hän täältä kantoi esitaaton varjon +ja poikans' Abelin ja Noah'n sekä +Moseksen, laille laatimalleen alttiin; + +kuningas David, Abram, patriarkka, +ja Israel kanss' isän ynnä poikain +ja Rakel, palvelunsa pitkän palkka, + +ja monta muuta, pelastuivat silloin. +Sit' ennen, tiedä, ihmishenki ykskään +ei ole täältä tullut autuaaksi.» + +Näin hänen haastaessa emme hiljaa +me seisoneet, vaan vaelsimme metsää, +tarkoitan metsää monen vaisun vainaan. + +Uneni jälkeen pitkä viel' ei taival +meilt' ollut jäänyt taa, kun näin ma tulen +mi valkas pimeyden puolipiirin. + +Olimme siitä vielä matkan päässä, +mut siksi liki, että saattoi nähdä +siin' asuvaksi kansaa arvollista. + +»Oi sinä, tieteen, taiteen kaiken tähti, +keit' ovat nää, niin kunnioitut, että +he täten muista täällä erotetaan?» + +Hän mulle: »Maine, joka maailmassa +soi heistä vielä, hankkinut on heille +tään armon taivahaisen ynnä avun.» + +Samassa kuulin äänen kaikuvaksi: +»Suur' Runoniekka, sulle kunniata! +taas varjos palajaa, mi poissa oli.» + +Kun vaiennut ol' ääni, neljän näin ma +vastaamme varjon ylvään kiirehtävän, +ei riemu eikä murhe muodossansa. + +Näin alkoi haastaa hyvä Mestarini: +»Näetkö miehen, miekka kädessänsä, +mi muiden eellä kuninkaana kulkee: + +hän on Homeros, laajin laulajoista, +tuo toinen on Horatius, pilkkakirves, +Ovidius kolmas, neljäs on Lucanus. + +Kun heille kaikille se nimi sopii, +min äsken meille ääni huusi, mua +he kunnioittavat, ja se on oikein.» + +Noin täällä koossa näin ma koulun kauniin, +näin mestarit sen ylvään tyylin laulun, +mi muista korkeinna kuin kotka lentää. + +Kun yhdess' oli haastelleet he hiukan, +niin mua päin he kääntyi tervehtien; +hymyili sille hyvä Mestarini. + +Tekivät kunnian he suuremmankin +minulle, ottivat mun joukkohonsa, +niin että kuudes olin kuulun seuran. + +Päin käytiin valon heijastusta, haastain +sanoja, joista vaieta on kaunis, +kuin oli kaunis niitä kuulla siellä. + +Tulimme linnan jalon liepehelle, +min seitsenkerroin muuri ylhä saarsi +ja puolsi joka puolin virta soma. + +Kävimme poikki sen kuin maata vahvaa, +avautui seitsenportit, ja nuo viisaat +mun veivät vihannalle nurmen nuoren. + +Totiset näin ma täällä miehet, katseet +vakaiset, kasvot arvo-valtahiset; +he harvoin haastoivat, mut äänin lempein. + +Siirryimme laitaan nurmen nuoren, siinä +ol' avoin, korkea ja kirkas kumpu, +min päältä nähdä heidät kaikki saattoi. + +Edessä aivan, kedoll' armahalla, +minulle näytettiin ne suuret sielut, +joit' iloni on olla nähnyt kerran. + +Ma näin Elektran, kera saaton suuren, +ma tunsin Hektorin ja Aineiaankin, +ja Caesar kotkasilmän aseissansa. + +Ma näin Camillan, näin Pentesileian, +ja kuningas Latinuksen, mi istui +Lavinian, tyttärensä, kanssa; oli + +Tarquiniusten turma, Brutus, siellä, +Lucretia, Julia, Martia ja Cornelia +ja Saladin, ja tämä yksin astui. + +Kun silmäni taas hiukan nostin, näin ma +viisasten mestarin,[20] mi filosofein +kehässä istui ystävällisessä; + +imehti häntä, kunnioitti kaikki. +Näin siellä myös ma Sokrateen ja Platon, +lähimmät hänen, myös Demokriton, mi + +maailman luoduks luuli sattumalta, +Anaxagoraan, Diogeneen ja Taleen, +Empedokleen ja Herakleiton, Zenon; + +ja Dioscorideen, joka luonnon lajit +kokosi ilmi, Orpheun, Tulliuksen, +Linuksen, Senecankin siveellisen, + +Euklideen, geometrin, Ptolemaion, +Hippokrateen, Galenon, Avicennan +ja selittäjän suuren, Averroeen. + +En kaikkia voi luetella tarkkaan, +kun niin mua ajaa aine pitkä, että +jää usein multa sanaa vaille tapaus. + +Kuusmiehinen nyt seura kahdeks eroo: +vie toista tietä viisas johtajani +levosta pois mun ilmaan vapisevaan; + +ja sinne saavun, miss' ei valkeutta. + + + + +Viides laulu + + +Niin läksin ensi piiristä ja astuin +ma toiseen, paikan pienemmän mi saartaa, +mut tuskan suuremman ja vaikerruksen. + +Ovella seisoo Minos[21] julma, hijoo +hammasta, tutkii synnit, tuomitsevi +ja määrää rangaistuksen hännällänsä. + +Tarkoitan: tullen tähän sielu kehno +saa kaiken tunnustaa, ja tällöin Minos, +näkijä syvä ihmissyiden, katsoo, + +mi paikka helvetissä tuolle kuuluu: +niin monta kertaa ympärilleen hännän +hän lyö kuin mones kurjan tuon on kerros. + +Ain eessä hänen monta seisoo, kukin +saa oman oikeutensa; tunnustaapi +ja tuomitaan ja syöstään syvyytehen. + +»Oi sa, ken saavut tähän tuskan majaan», +noin minut nähdessänsä Minos huusi +ja jätti tuokioksi tuomar-toimen; + +»sa katso, kehen luotat, kunne menet, +äl' anna portin avaruuden pettää!» +Mut opas hälle: »Sinäkin miks huudat? + +Äl' estä matkaa, hälle määrättyä: +tää tahto siell' on, missä voidaan kaikki +mit' tahdotaan. Äl' enempää sa kysy!» + +Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen; +näät tullut olin siihen paikkaan silloin, +miss' itku suuri mielen kiersi multa. + +Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus, +mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä, +kun sitä tuulten ristiriita pieksää. + +Tuo hirmumyrsky helvetin, mi koskaan +ei lakkaa, kantaa sielut siivillänsä +ja heitä lyö ja vierittää ja viskoo. + +Läheten kukkuloita kuilun, heitä +mi uhkaa, puhkeavat huutoon, herjaan +ja kiroavat Luojaa kaikkihyvää. + +Sain kuulla, tää ett' oli tuska niiden, +jotk' eläneet ol' lihan hekkumassa +ja järjen alistaneet alle himon. + +Kuin kottaraiset parvin laajoin, taajoin +liikkeelle ajaa sydäntalven viima, +niin tuomituita sieluja tää myrsky, + +heit' ylös, alas, sinne, tänne heittäin; +ei heille koita koskaan lohtu levon, +ei toivo rangaistuksen laupiaamman. + +Kuin kurjet korkealla lentää, laulain +riveissä pitkiss' ilmi valitustaan, +niin meitä kohden varjoin tuulen tuomain + +näin vaikeroiden vierivän. Ja kysyin: +»Keit' ovat, Mestari, nuo onnettomat, +joit' ilma valoton noin ruoskii, vaivaa?» + +Hän mulle: »Heistä ensimmäinen, joista +sa tiedot tahdot, oli valtiatar +usean kielen sekä kansakunnan. + +Hän haureuteen niin oli altis, että +sen luvalliseks sääsi laissa maansa, +päästäkseen häpeästä hankkimastaan. + +Semiramis, Ninuksen jälkeläinen +ja puoliso hän oli, niinkuin tuosta +tarina kertoo; maansa on nyt oma + +sultaanin. Toinen, Dido, rakkaudesta +itsensä tappoi, petti miehen kuolleen. +Tuo kolmas on Kleopatra aistillinen. + +Helenan näet, min vuoksi turman aikaa +niin kauan kesti, suuren näet Akilleun, +mi lemmen ottelussa kuoloon kulki. + +Tristanin, Pariin...» Enemmän kuin tuhat +nimitti, näytti varjoja hän mulle, +elosta eronneita lemmen tähden. + +Kun kuullut suulta olin Opettajan +ylhäiset naiset, miehet muinaisuuden, +ma säälist' olin miltei suunniltani, + +ja aloin: »Runoilija, noiden kanssa +puhuisin kahden,[22] jotka yhdess' uivat +niin keveästi kera tuulen tänne.» + +Hän mulle: »Kunhan ensin lähenevät, +saat nähdä heidät. Pyydä heitä lemmen +nimessä, joka heitä kantaa vielä: + +he tottelevat.» Tuul' kun tuonut liki +oli heidät, huusin: »Kovan onnen sielut, +tuskanne kertokaa, jos teill' on lupa!» + +Kuin kyyhkyt, kutsumina kaihon, lentää +avoimin, varmoin siivin ilman halki +pesäänsä suloiseen: niin tahto oma + +parvesta Didon meitä kohden kantoi +nää kaksi kautta ilman myrskypäisen; +niin vahva oli heissä lemmen muisto. + +»Olento armas, siunattu, mi etsit +ah, alta ilman punatumman meidät, +maailman jotka verin kostutimme! + +Jos meitä kuulis Herra kaikkeuden, +rukoilisimme sulle rauhaa hältä, +kun säälit kohtalomme kolkkoutta. + +Sa mistä haastaa, tietää tahtonetkin, +kuulemme, kertoilemme, tyyntyessä +tään tuulen, kuten tyyntyvän se näyttää. + +Maa, jossa synnyin, oli siellä, missä +Po-joki mereen laskee, löytääksensä +keralla lisävirtojensa levon. + +Rakkaus, mi nopsaan jalon syttää sielun, +tuon kauniin miehen mielen valtas; tapa +kuin hänet kadotin, mua vielä loukkaa. + +Rakkaus, mi vaatii rakastamaan vastaan, +hänehen liitti mun niin lujaan, että +mua vieläkään ei jätä hän, kuin näet. + +Rakkaus vei meidät samaan kuolemahan: +ken meidät murhas, hän on _Kainan_(23] oma.» +Nää sanat saapui heiltä. Loukattuja + +noin kuullen sieluja, loin silmän alas +ja pidin alhaalla, sikskunnes sanoi +minulle Runoilija: »Mik' on miettees?» + +»Oi onnetonta», vastasin ja virkoin, +»kuin suuri sulohaaveilo ja kaipuu +johdatti heidät turmaan tuskalliseen!» + +Taas heihin käännyin sekä lausuin heille: +»Francesca, tuskasi mua murhettavat, +sun tähtes itken säälin kyyneleitä. + +Mut virka: aikaan huokausten helläin +miten ja mistä salli Rakkaus teidän +havaita sydänhaaveet sanattomat?» + +Hän mulle: »Tuskaa tuimempaa ei liene +kuin kurjuudessa aikaa onnen muistaa; +sen Opettajas hyvin tietää. Mutta + +jos halus suuri niin on rakkautemme +ens alkujuuri tulla tuntemahan, +niin teen kuin se, mi kyynelöi ja puhuu. + +Luimme kerran huviksemme kirjaa, +mi kertoi Lancelotin[24] lemmentarun; +olimme yksin, vailla epäilyä. + +Tää luku usein posken kalventanut +meilt' oli, silmän vienyt kohti silmää; +mut lehti yks vain meidät langetutti: + +kun luimme, kuinka suukon sulho painoi +hymylle huulten ikävöidyn armaan, +tuo, joka minusta ei eroo enää, + +vavisten aivan suuteli mua suulle. +Syy oli kirjan ja sen kirjoittajan; +enempää emme lukeneet sill' erää.» + +Kun toinen haamuista näin haastoi, toinen +niin ääneen itki, että sääli syvä +minulta tajun vei, kuin kuolla olin, + +ja kaaduin niin kuin kuollut ruumis kaatuu. + + + + +Kuudes laulu + + +Kun toipui mieleni, mi mennyt lukkoon +ol' langon, kälyn onnettuuden vuoksi, +niin että sääli, murhe huumas minut, + +näin uudet vaivatut ja uudet vaivat: +kuhunka liikun, kunne käännyn, kunne +ma katsonkin, nään kauhut kaikkialta. + +Piirissä kolmannessa oon, miss' sade +kirottu, kylmä, ikirankka lankee: +se laatuaan ei koskaan muuksi muuta. + +Pimeyden halki sinkoo rakeet suuret, +samea vesi, hyinen hyhmä siellä, +maa märkä haisee tuosta inhuudesta. + +Ja Kerberus, tuo epäsaalas julma, +ja kolmi-kurkku, koiran lailla haukkuu +päin ihmisiä sinne uppoovia. + +Punaiset päässä silmät, takkukarva, +käpälä-kynsi, laaja-vatsa peto +tuo repii sieluja ja raataa, nylkee. + +Saa sade heidät ulvomaan kuin koirat: +sivullaan toisella he toista suojaa +ja usein kääntyvät nuo kiron omat. + +Kun Kerberus, tuo lohikäärme, meidät +havaitsi, meille hampaitaan hän näytti, +suu auki, joka jäsen jäntevänä. + +Oppaani silloin käsin kaksin otti +pivoonsa maata sekä täysin kourin +hän sitä syyti ahmatille kitaan. + +Kuin koira, joka nälässänsä haukkuu, +mut tyyntyy, saatuansa purtavata, +ja joll' on huoli vain sen nielennästä, + +niin teki Kerberus nyt leuoin levein, +tuo hirviö, min haukku huumaa vainaat, +niin että kuuroutta toivoo kukin. + +Kuljimme yli kuolleiden, joit' iskee +ikuinen sade, polkein päälle heidän +tomunsa ihmishahmoisen, mut turhan. + +Viruivat maassa kaikki, paitsi yksi, +mi heti nousi istumaan, kun meidät +hän edessänsä näki saapuviksi. + +»Oi, kulkevainen tämän turmankuilun», +näin mulle hän, »jos voit, niin tunne minut, +maailmaan tulit, ennen kuin sen jätin.» + +Ma hälle: »Tuska täällä kärsimäsi +mun mielestäni ehkä riistää sinut, +kun muista nähneeni en sua koskaan. + +Mut mulle lausu, kuka lienet, jolle +niin inha tääll' on pantu paikka vaivan, +ett' tuimempi ei tuska suurempikaan.» + +Hän mulle: »Oma kaupunkis, mi täynnä +kateutta niin on, että tulvii yli, +kotini oli elon heljän aikaan. + +Nimeni Ciacco[25] oli siellä. Tähden +nyt ahmattiuden synnin turmiokkaan +mua sade murtelevi, niinkuin näet. + +En yksin täällä ole, sielu kurja, +vaan kaikki nää on saman synnin vuoksi +samassa kiusassa.» Hän päätti puheen. + +Ma hälle vastasin: »Oi Ciacco, vaivas +mua painaa niin, siit' että silmä kastuu, +mut virka, jos sa voit, kuin käyp' on kansan + +tuon kurjan kaupungissa kiistävässä? +Vanhurskasta siell' onko yhtään? Lausu, +myös miks niin hurja riehuu riita siellä?» + +Hän mulle: »Kauan kestänyt on kauna, +pian veri virtaa. 'Metsäpuolueenne'[26] +on häpeällä toisen karkoittava. + +Se sitten sortuu vuorostaan, kun kolme +kulunut vuotta on, ja toinen nousee +avulla erään, nyt jo vaanivaisen. + +Se päänsä korkealla kauan kantaa +pitäen toista raskaan ikeen alla, +se kuinka hävennee ja huoanneekin. + +Kaks on vanhurskasta,[27] mut heit' ei kuulla: +säentä kolme, kateus, ahneus, ylpeys, +sydämet kaikki siell' on sytyttänyt.» + +Puheensa surullinen päättyi tähän. +Ma hälle: »Vielä mulle virka tieto +ja salli sananvaihto toivomani. + +Ah, suo mun tulla tuntemaan se paikka +ja kohtalo, miss' ovat miehet jalot +Tegghiajo, Farinata, Henrik, Mosca, + +Iacopo Rusticucci, muutkin, jotka +oikeutta tahtoivat. Heill' onko autuus +nyt taivahan vai tuska helvetissä?» + +Hän mulle: »Mustempien joukoss' on he, +syy moninainen heitä pohjaan painaa. +Voit heidät nähdä, jos niin alas astut. + +Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen +sua anon muille mua muistuttamaan. +En enempää ma virka enkä vastaa.» + +Hän syrjään sitten silmät käänsi, katseen +loi minuun karsaan, painoi päänsä, syöksyi +sokeiden muiden lailla maahan multa. + +Oppaani lausui: »Herää ei hän enää, +ei ennen kuin soi torvet tuomiolle. +Vihollisensa valtava kun saapuu, + +he kukin löytävät taas haudan himmeen +taas saavat lihallisen hahmon, ruumiin, +ja sanan kuulevat, mi kaikuu iki.» + +Loassa varjojen ja hyhmän hyisen +me vitkaan kahlasimme, haastain hiljaa +elosta tuonen-takaisesta. Siksi + +ma vihdoin virkoin: »Mestari, nää vaivat +kasvaako tuomion tuon suuren jälkeen +vai vähenee vai entiselleen jääkö?» + +Hän mulle: »Palaa viisautees, min mukaan +olento täydellisempi myös tuntee +syvemmin nautinnon ja kärsimyksen. + +Tää suku kadotettu, vaikk'ei koskaan +todella täydellisty, sentään vartoo +enempi olla kuin se nyt on.» Käyden + +näin tiemme kääntehesen, haastelimme +me paljon muuta, jot' en kerro; sitten +tulimme paikkaan, jost' on alasmeno: + +löysimme Pluton, suuren vainolaisen. + + + + +Seitsemäs laulu + + +»_Papé Satán,[28] papé Satán aleppe_», +äänellä käheällä alkoi Pluto, +mut jalo viisas tuo, mi kaikki tiesi, + +mua vahvistaakseen virkkoi: Ȁllös säiky, +niin mahtava kuin onkin hän, ei estää +sua voi hän jyrkännettä astumasta.» + +Hän kääntyi Plutoon, jonka kuono paisui +vihasta, virkkoi: »Vaiti, kurja susi! +Syö itses itseksesi raivos kanssa! + +Me emme syyttä astu syvyytehen. +Niin tahto taivahan on, missä Mikael +suurimman kosti kerran uhmansynnin.» + +Kuin tuulen pullistamat purjeet putoo +ja kaatuu kasaan, koska murtuu masto, +niin maahan lankesi tuo julma peto. + +Astuimme alas kehään neljäntehen +edeten yhä tätä tuskan rantaa, +mi kaiken kaartavi maanpiirin vaivan. + +Vanhurskas Luoja, kuinka monta uutta +rikoksen rangaistusta täällä näin ma! +Miks täten turmioon vie synti meitä? + +Kuin aalto hyrskyää Karybdiin luona, +kun toisen kohtaa aallon tunkevaisen, +niin täällä ees ja taapäin kansa läikkyy. + +Tiheemmät näin kuin muuall' laumat täällä, +he ulvoin kuormiansa kaikkialta +väellä ryntäittensä vyöryttivät. + +Ja toinen toistaan tyrkki, kääntyi, alkoi +taas taapäin vyöryttää, ja huudot kaikui: +»Miks pidät kiinni? Miksi päästät irti?» + +Palaten kahtapuolen vastakkaiseen +taas paikkahan tuon kehän kauhistavan +he jälleen alkoivat sen soimavirren. + +Näin kukin, päästyänsä puolen kehää, +taas voimanmittelöhön kääntyi toiseen. +Ma, jolta sääli oli mielen murtaa, + +nyt lausuin: »Mestari, ah, virka mulle, +mit' on tää kansa, kaikki pappejako, +nuo paljaspäiset vasemmalla?» Virkkoi + +hän mulle: »Elämässä entisessä +he kaikki olivat niin houkat, että +he eivät hoitaa talouttansa voineet. + +Sen kyllä kuulee heidän huudoistansa, +kun päästyänsä piirin vastapäihin +vuoks syynsä vastakkaisen taas he eroo. + +Jokainen, joll' ei tukkaa kiireellänsä, +on ollut pappi, kardinaali, paavi, +ja kukin ahneutensa orja.» Lausuin: + +»Oi Mestari, mun tuntea kai tulis +eräitä heidän joukostansa, jotka +on saastuttamat saman paheen.» Mulle + +hän virkkoi: »Turha aatos! Elämässä +kun saastuivat he sokeasti, sokko +on heille myöskin silmä tuntevainen. + +Näin yhteen iskivät he ijäisesti; +nuo nousee pivot kiinni haudastansa, +nuo toiset kiirein paljain. Riisti heiltä + +maailman kauniin tuhmuus tuhlauksen +tai saituuden, toi heidät kiistaan tuohon, +min laatu sanoista ei sorjistune. + +Nyt, poikani, voit nähdä silmäis eessä +Fortunan lahjain lyhyt-aikaisuuden, +joist' ihmisheimo ikuisesti sotii. + +Näät kaikki kulta, mik' on ilman alla +ja ollut koskaan on, ei vois nyt auttaa +lepohon yhtään uupunutta noista.» + +»Oi Mestari», ma lausuin, »virka vielä: +ken on Fortuna tuo sun mainitsemas, +mi jakaa, säätelee maailman lahjat?» + +Hän mulle: »Voi, te tomun lapset houkat! +Kuin vähä onkaan teissä tieto! Kuule +siis opetukseni ja ota vastaan! + +Hän, jonka viisaus yli kaiken käypi, +loi taivaat, johtajat myös jokaisehen, +niin että kaikki kaikkialle loistaa + +ja valo virtaa tasaisesti. Samoin +asetti loistolle myös maisen elon +hän yhteisvartiattaren ja johdon, + +tää että siirtäis aina aarteet turhat +kansasta kansaan, maasta maahan, ilman +inehmon ymmärryksen yltämättä. + +Siks heimo toinen nousee, toinen vaipuu, +ja kaikki käy tuon tuomar-vallan mukaan, +niin salaisen kuin käärme ruohikossa. + +On viisautenne häntä vastaan turha, +hän huolestaa, hän tuomitsee, hän hoitaa +kuin muutkin jumalat näin hallitustaan. + +Ei lykkäystä siedä muutoksensa, +hän välttämättömyyden vuoks on nopsa, +siks sukkelaan niin vaihtuu onnen-osat. + +Hän on se, jota monet moittii aina, +ja nekin, joiden kiittää häntä tulis, +ei väärin syyttää eikä sadatella. + +Mut hänpä, autuas, ei kuule tuota, +iloisna muiden alkuluotuin kanssa +kehäänsä kehii, nauttii autuudestaan. + +Nyt vaivaan suurempaan viel' astukaamme, +jo painuu tähti jokainen, mi nousi, +kun tielle suorin. Saa en vitkastella.» + +Kävimme poikki piirin toiseen rantaan, +ylitse tulikuuman lähteen, joka +purohon läikkyy siitä johtuvaiseen. + +Ei seijas ollut aalto sen, vaan synkkä, +samea seuralainen matkallamme, +kun vaelsimme vaivaloista tietä. + +Kun puro kolkko tuo on päässyt juureen +harmaiden kauhun kallioiden, rimmen +Styx-nimisen, se siinä muodostavi. + +Ma, jonka silmä kaikkialle katsoi, +näin suossa ihmisiä mutaisia, +kaikk' alasti, ja viha kasvoillansa. + +He painivat, ei käsin vain, mut jaloin +ja päin ja ryntähin ja hampain, purren, +palalta pala toistaan rusentaen. + +Virkahti hyvä Mestarini: »Poika, +näe sielut niiden, jotka voitti viha, +ja tahdon, että uskot, kun ma sanon, + +enempi vielä alla veen on heitä, +he huokaavat, ja siitä syntyy kuplat, +nuo jotka näet, kunne silmän käännät. + +Sanovat saveen kytketyt: »Ah, synkät +olimme alla armaan päivän piirin, +sydämen kammioissa kaunan katku! + +Mudassa mustassa nyt raivoamme.» +Tuo laulu kuplii heidän kurkuistansa, +sanoiksi saada sitä eivät jaksa. + +Kävimme kaaressa suon raskaan rantaa +välillä märkyyden ja kuivan reunan, +päin silmät niihin, jotka nielee muta. + +Tulimme tornin juurelle me vihdoin. + + + + +Kahdeksas laulu + + +Ma jatkan: kauan ennen kuin jo luokse +tuon tornin korkean me saavuimmekaan, +nous silmämme sen huippuun, josta kaksi + +löi pientä liekkiä. Myös näimme, kuinka +etäältä kolmas merkkiin tuohon vastas, +niin kaukaa, että tuskin silmä kantoi. + +Ma käännyin Mestariini, tiedon mereen, +ja kysyin: »Mitä tuo on? Miksi vastaa +tuo liekki kaukaa? Ken ne iski ilmi?» + +Hän mulle: »Tuoltapuolen aallon tumman +jo nähdä voit sa, mikä vartoo täällä, +jos sumu suon ei sulta kätke sitä.» + +Ei jousenjänne nuolta ammu, joka +niin vinhaan kiitäis halki ilman koskaan, +kuin täällä näin ma purren puikovaksi + +päin meitä tuossa tuokiossa, yhden +vain saattamana soutumiehen, meille +mi huusi: »Täällä ootko, häijy henki!» + +»Phlegyas,[29] Phlegyas, sun huutos turha +on tällä kertaa», haastoi Mestarini, +»veen yli vain on valtas meidät saattaa.» + +Kuin se, mi kuulee, kuinka häijy petos +on hälle tehty, kaunaan katkeroituu, +niin Phlegyas nyt vihan jähmettämä. + +Oppaani astui purtehen ja sitten +mun käski viereensä; ja nytpä vasta, +mun tullen, pursi näytti painon saavan. + +Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha +sen emäpuu läks vettä viiltämähän, +mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. + +Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, +mutainen muudan nousi kohti mua +ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?» + +Ma hälle: »Vaikka tulen, jää en tänne, +mut kenpä itse oot, niin kamaltunut?» +Hän mulle: »Näät, ett' olen itkeväinen.» + +Ma hälle: »Henki kadotettu, tänne +jää itkuus, vaivahasi! Tunnen sinut, +mutainen vaikka koko muotos onkin.» + +Päin purtta ojentui hän kaksin käsin, +mut hänet torjui valpas Mestarini +ja virkkoi: »Joudu muiden koirain joukkoon!» + +Halasi sitten kaulaani ja otsaan +mua suuteli ja lausui: »Ylväs henki, +siunattu olkoon sinun kantajasi! + +Maan päällä tuo ol' ylpeä; ei hyvä +korista mikään hänen muistoansa, +siks varjonsa niin tääll' on raivon vanki. + +Niin moni pidetään maan mahtavana, +mi täällä vain kuin sika suossa seisoo, +jälkeensä jättäin kauhun, halveksunnan.» + +Ma hälle: »Mestari, ois toivo mulla +tuo nähdä suohon suistuvaksi, ennen +kuin maalle nousemme me purrestamme.» + +Hän mulle: »Ennen kuin jo rannan näät sa, +oleva on sun mieles tyytyväinen. +On oikein, että toivos täytetähän.» + +Ja kohta mutahahmojen ja muiden +niin häntä raastavan näin, että vielä +ma tuosta kiitän sekä siunaan Herraa. + +He kaikki huus: »Filip Argentin[30] kimppuun!» +Firenzeläinen vihan henki tuopa +nyt omin hampain itsehensä kääntyi. + +Jätimme hänet, enempää en kerro. +Mut korvaani nyt hätähuuto kohtas, +ett' eespäin käänsin katseen vaanivaisen. + +Mun hyvä Mestarini lausui: »Poika, +nyt lähestymme Diten kaupunkia,[31] +sen kansaa lukuisaa, syyn painamata.» + +Ma hälle: »Mestari, sen tornit selvään +jo tuolta laaksosta nään nouseviksi, +ne hehkuu niinkuin tulest' ois ne tulleet.» + +Hän mulle: »Tuli ijäinen, mi niitä +sisältä polttaa, saa ne puuntamahan, +kuin näät sa, tässä keski-helvetissä.» + +Nyt sousimme me vallihaudat syvät, +tät' epätoivon kylää kiertäväiset; +sen muurit rautaisilta mulle näytti. + +Ja kaarteen suuren vielä tehtyämme, +tulimme paikkaan, missä soutumiesi +tuo kovaa huus: »On tässä portti, nouskaa!» + +Sen päällä näin kai enemmän kuin tuhat +taivaasta pudonnutta, jotka uhmin +kysyivät: »Kuka on tuo valekuollut, + +mi tulee vainajien valtakuntaan?» +Mut merkin antoi viisas Mestarini, +ett' tahtoi salaa heitä haastatella. + +Vihaansa hiukan hilliten he silloin +sanoivat: »Sinä yksin tullos, menköön +hän matkaansa, mi rohjennut on tänne. + +Palatkoon yksin tietään houkkaa, sitä +hän kokekoon! Sun tänne jäädä tulee, +mi häntä ohjannut yön halki olet.» + +Lukija, arvaat, kuinka kauhistuin ma +nuo kuullen turman sanat, sill'en koskaan +nyt uskonut maan päälle osaavani. + +»Oi rakas Oppaani» ma virkoin, »sinä, +mi enemmän kuin seitsenkertaisesti +minulle hankkinut oot turvan, vaarat + +nuo suuret torjunut, mua vielä ällös +orvoksi jätä! Mahdoton jos matka +on eespäin, taapäin palatkaamme pian!» + +Ja hän, tuo Ylväs, sinne saattajani, +näin lausui: »Miksi pelkäät: Tiemme moinen +on tahto määrännyt, se ettei esty. + +Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes +väsynyt virkistä taas toivoon hyvään, +näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.» + +Hän poistui luotani, tuo armas taatto, +jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, +sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani. + +En kuulla voinut, mitä haastoi heille, +mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, +kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy. + +Porttinsa sulkevi nyt vihollinen +mun Mestarini silmäin eessä. Ulos +näin jäätyään mun luo hän vitkaan astuu. + +Päin maata silmät, katsehesta kaikki +myös poissa uljuus, hän noin huokaeli: +»Ken multa kieltänyt on tuskan suojat?» + +Mut mulle hän: »Sa ällös säiky, vaikka +ma vihastun, ma voittava oon sentään, +min tuolla keksivätkin vastustuksen. + +Tuo heidän uhmansa ei uutta ole, +sen nähnyt portti jo on julkisempi, +mi siitä saakka viel' on telkimättä. + +Palavat näit sen päällä kuolon kirjat. +Mut siitä jo käy alas muudan, astuu +piiristä piiriin oppahatta, hänen + +avullaan kaupungin tään portit aukee.» + + + + +Yhdeksäs laulu + + +Kun palas Oppahani, poisti pian +kalpeuden, hälle oudon, kasvoiltansa +mun kalpeuteni, pelon nostattama. + +Jäi siihen hän kuin miesi kuunteleva, +näät katseensa ei kauas kantaa voinut +vuoks ilman pimeän ja sumun sankan. + +»Kuitenkin meille tässä voitto kuuluu», +hän alkoi, »jos ei... Avun moinen lupas... +Oh, kuinka varron, että toinen tulee!» + +Hyvinkin huomasin, hän kuinka peitti +sanainsa alun sitten lausumillaan, +jotk' ensimmäisistä niin erosivat. + +Mun pelkoni ei tuosta pienentynyt, +näät katkosanoistansa etsin ehkä +pahemman ajatuksen kuin niiss' oli. + +»Tään murheen laakson pohjaan tokko tullee +ens ympyrästä kukaan, jonka ainoo +on rangaistus vain kadotettu toivo?» + +Näin kysyin ma. Hän vastas: »Harvoin sattuu, +ett' astuu meistä joku tietä tätä, +jot' taivallan ma nyt. On totta, kerran + +ett' olin täällä alhaalla, sen tein ma +hirmuisen Eriktonen[32] manaamana, +mi heidän ruumiisiinsa henget loihti. + +Juur' olin jättänyt ma lihan hahmon, +kun hän mun käski noiden muurein taakse +piiristä Judaan[33] tuomaan varjon erään. + +Se paikka alin on ja pimein, myöskin +etäisin taivaasta, mi kaikki kaitsee. +Tien hyvin tunnen. Siksi rauhoittuos! + +Tää suo, mi lemun levittää niin pahan, +tuon kaiken saartaa tuskan linnan, jonne +hyvällä emme päästä voine koskaan.» + +Myös muuta haastoi hän, jot'en ma muista, +kun tornin korkean tuon tulihuippu +mult' otti kaiken huomion ja katseen. + +Sielt' äkkiä nous kolme raivotarta,[34] +veristä kolme kuilun neittä, joilla +jäsenet naisen oli ynnä hahmo. + +Ja vöinä heillä oli hydrat vihreet, +kutreina kyyt ja käärmeet, jotka kiersi +kamalin kaartein heidän kulmaluitaan. + +Mut hän, mi hyvin tunsi palkkapiiat +nuo ikivaivan vallattaren, virkkoi: +»Kas, siinä on Erinnyet julmat, katso! + +Tuo tuolla vasemmalla on Megaira, +ken itkee oikealla, on Alekto, +Tisiphone on keskimmäinen heistä.» + +Repivät kynsin rintojaan he, löivät +ruumistaan kämmenillä huudoin hurjin; +peläten painauduin ma Mestariini. + +»Medusa tänne, mies tuo kivettyköön!» +he kaikki huusi alas katsoin, »lievän +sai koston kerran ryntäys Teseuksen».[35] + +»Sa käänny taapäin, silmäs peitä, sillä +jos Gorgo näyttäytyy ja jos sen näet, +on mahdoton sun paluumatkas silloin!» + +Näin lausui Mestari ja itse käänsi +mun taapäin, riittäneet ei kädet minun, +viel' omillaan hän kattoi kasvot multa. + +Te, joill' on järki terve, ymmärtäkää[36] +ja ottakaa se opetus, mi tässä +säkeiden kummain peittämänä piilee! + +Nyt yli aallon samean soi jyly, +niin kaamea, niin hirmuinen, se että +molemmat rannat saattoi vapisemaan. + +Se oli pauhun kaltainen, kun tuuli +vastaisten lämpövirtain villitsemä +päin metsää syöksyy ylivoimaisesti + +ja oksat katkoo, repii, kauas kantaa, +yleten ylpein tomupyörtein, ajain +pakohon pedot, karjat, kaitsijatkin. + +Paljasti kasvoni ja lausui Opas: +»Nyt silmähermos sinne suuntaa, missä +on sumu sankin tuolla muinaissuolla!» + +Kuin sammakot saa joka suuntaan kiireen +tullessa tuiman vesikäärmeen, kunnes +on kukin kuuristunut pohjamutaan: + +niin yli tuhannen näin vaisun vainaan +tielt' yhden karkkoovan, mi Styxin vettä +vaelsi kuivin jalkapohjin polkein. + +Hän huurun raskaan siirsi silmiltänsä +vasenta vieden usein kättä eteen, +ja siitä yksin kärsivän hän näytti. + +Tajusin taivaan airueeksi[37] hänet +ja käännyin Mestariin, mi merkin antoi +mun hälle kumartaa ja seista hiljaa. + +Ah, kuinka näyttikään hän vihaiselta! +Luo portin astui, valtaraipallansa +sen aukaisi hän estehettömästi. + +»Taivaasta karkoitettu kansa halpa», +hän huusi seisten kauhun kynnyksellä, +»mist' onkaan julkeus tuo teihin tullut? + +Miks tahtoa te vastustatte tuota, +min tie ei tunne äärtä, rajaa, joka +jo usein tuskanne on suurentanut? + +Mit' auttaa sota Sallimusta vastaan? +Käy Kerberuksenne, sen muistanette, +sen vuoksi vielä kaljuin kauloin, leuoin.» + +Palasi sitten tietään hyllyvätä, +ei meille mitään virkkanut, vaan näytti +mieheltä, joka muuta miettii, huoltaa + +kuin henkilöä, joka häll' on eessään. +Me kohden kaupunkia astumahan +aloimme noiden pyhäin sanain turvin. + +Esteettä kuljimmekin sisään sinne. +Ja minä, joka nähdä tahdoin kovin +kuria moisen linnoituksen, kerran + +portista päästen, annoin katseen kiertää, +näin kentän, joka suuntaan suuren siellä +ja täyden tuskaa, vaivaa vaikeinta. + +Kuin luona Arles'in, niissä Rhône viipyy, +ja Polan[38] luona, lähellä Quarnaron, +Italian rantaa, rajaa huuhtovaisen, + +maa kaikki kuokittu on hautakummuin, +niin täällä joka suuntaan myös, mut tapaan, +mi viel' on kahta katkerampi. Hautain + +näät ympärillä liekit liehui, joista +ne kuumentui niin hehkuviksi, rautaa +ett' tarvis kuumempaa ei sepäntaito. + +Koholla oli kunkin haudan kansi, +valitus kurja jokaisesta nousi +ja kuului tuskan, kiukun äänet. Minä + +nyt lausuin: »Mestari, nää keitä ovat, +jotk' arkkuihinsa suljettuina tiedon +huokaavat itsestään niin synkän ilmi?» + +Hän mulle: »Harha-oppisten on paikka +ja lahkolaisten. Täydemmät kuin luulet +on heistä haudat täällä. Vertaisensa + +keralla lepää vertainen, sen mukaan +vähempi, suurempi on kummun kuumuus.» +Hän kääntyi oikeaan. Me taivalsimme + +välillä vaivain ynnä muurein ylhäin. + + + + +Kymmenes laulu + + +Kaupungin muurin ynnä tuskain tuimain +välitse tietä kapeaa nyt eespäin +käy Mestari, ja minä jäljissänsä. + +»Sa korkein viisaus, mi mieles mukaan +pimeyden piirein kautta johdat mua, +mun täytä toivoni ja vastaa mulle! + +Noit' ihmisiä voiko nähdä, jotka +viruvat haudoissaan? Näät kannet kaikki +on auki eikä ketään vartiata.» + +Hän mulle: »Kaikki suljetaan, kun tänne +laaksosta Josafatin[39] palajavat +he ruumiinensa, sinne jättämineen. + +Taholla tällä Epikurus lepää +ja hänen oppilaansa, jotka uskoi, +ett' elo sielun päättyy ruumiin kera. + +Mut kysymys, min mulle teit sa, tuolla +sisällä saap' on varman vastauksen, +myös toivos salainen, sa jost' et puhu.» + +Ma hälle: »Hyvä Oppaani, en peitä +sinulta mieltäin, vaikk' en liioin haasta; +mun siihen totuttanut oot jo ammoin.» + +»Toskanan mies, mi sanoin kaunein kautta +tään tulikaupungin käyt elävänä, +sua pyydän tähän hetken seisahtumaan. + +Sun kieles ilmoittaa sun syntyneeksi +jalossa tuossa isänmaassa, jolle +lien ollut ehkä liian rasittava.» + +Eräästä hauta-arkusta tuo ääni +äkisti soi, ma siitä säikähtyen +lähenin hiukan Saattajaani. Lausui + +hän mulle: »Käänny! Mitä teet sa? Siinä +on Farinata,[40] pystyyn noussut on hän, +voit hänet nähdä aina uumaa myöten.» + +Katseeni häneen kiintynyt jo oli, +kohosi rinta tuon ja otsa ylväs +kuin ois hän halveksinut helvettiä. + +Ja Oppaan kädet uljaat viipymättä +mun hänen luokseen hautain kesken johti, +ja näin hän virkkoi: »Sanas selvät olkoot!» + +Kun tullut olin haudan tuon ma ääreen, +mua hetken katsoi ja kuin suuttuneena +hän kysyi: »Virka esivanhempasi!» + +Ma, joka kärkäs olin tottelemaan, +salannut tuota en, vaan kaikki sanoin; +hän hiukan nosti kulmakarvojansa + +ja lausui: »Vastustajat hurjat oli +he mulle, heimollein ja ystävillein, +kahdesti siksi karkoitin ma heidät.» + +»Molemmin kerroin», vastasin, »he palas +paostaan, hajaltansa, vaan tuo taito +väelles omalle jäi oudonlaiseks.» + +Viereisen haudan kannen alta haamu[41] +nyt nousi, näkyi leukaan saakka; luulen, +hän että polvin oli ponnistaunut. + +Mua katsein kiersi hän kuin kerallani +ois toisen nähdä tahtonut. Mut turhaks +sen toivon huomaten, hän itki, virkkoi: + +»Jos tähän synkkään vankilaan sa saavut +vuoks sielun ylevyyden, lausu, missä +on poikani? Miks ei sun seurassasi?» + +Ma hälle: »Tule itsestäin en tänne, +hän saattajani on, mi tuolla vartoo, +lie Guidos hänt' ei kyllin arvostanut.» + +Nimensä arvannut jo sanoistansa +ja tuskiensa laadusta ma olin, +siks täyden niin voin vastauksen antaa. + +Äkisti kohoten hän huusi: »Kuinka? +Sanoitko: arvostanut? Eikö enää +hän elä? Nää ei päivän valkeutta?» + +Kun vastausta hiukan viivyttävän +hän huomas mun, taas takaisin hän putos +päistikkaa, eikä enää ilmestynyt. + +Mut toinen, ylväs tuo, min vuoksi jäänyt +ma olin, muuttanut ei muotoansa, +ei kylkeään hän kääntänyt, ei kaulaa. + +»Ja jos», hän jatkain puhettamme lausui, +»tuo taito meille oudoks jäi, niin mua +enempi se kuin tämä vuode vaivaa. + +Mut viittäkymmentä[42] ei kertaa kasvot +säteile sen, mi tääll' on valtiatar, +kun tuta saat tuon taidon painavuuden. + +ja suloiseen jos maailmaan sa palaat, +niin virka, miks tuo kansa on niin kova +kun heimolleni[43] joka säädöksessään?» + +Ma hälle: »Teurastus ja taisto suuri,[44] +mi aallot Arbian sai punertumaan, +lakien noiden laadintaan on syynä.» + +Pudisti päätään, huokas hän ja lausui: +»En tuossa yksin ollut, enkä varmaan +myös syyttä noussut oisi muiden kera. + +Mut siinä yksin olin, missä kaikki +Firenzen tahtoivat maan päältä poistaa, +sit' yksin puolustin[45] ma pystypäisnä.» + +»Nimessä siemenenne rauhan», silloin +ma pyysin, »purkakaa tuo solmu, joka +sitovi järkeni. Jos oikein huomaan, + +te näätte ennakolta, mitä tuopa +on helmassansa tulevainen aika, +mut ette nykyisyyden kohtaloita.» + +Hän mulle: »Lailla heikkosilmäisien +etäiset erotamme seikat, sallii +sen valon meille vielä Tuomar' ylin. + +Mut kun he lähestyvät, tapahtuvat, +älymme turha on, ja tiedä emme, +jos muut ei kerro, maailmasta mitään. + +Tajunnet tuosta, että kuollut aivan +oleva tietomme on siitä saakka +kuin suljetahan vastaisuuden portti.» + +Ma silloin lausuin syyni syyttämänä: +»Siis hälle kertokaa, mi vaipui alas, +poikansa että eläviss' on vielä. + +Ja vastaukseni jos hälle viipyi, +se tapahtui, tuo hälle selittäkää, +kun mietin harhaa, min nyt haihdutitte.» + +Mua takaisin jo kutsui Mestarini, +siks kiihkeämmin pyysin vainajata +minulle virkkamaan, ken kanssaan oli. + +Hän lausui: »Enemmän kuin tuhat täällä +viruvi kanssasi, myös Fredrik toinen[46] +ja Kardinaali, puhumatta muista.» + +Hän hautaan vaipui. Mietiskellen tuota +puhetta, soipaa vihamieliseltä, +päin muinais-ajan laulajaa ma kuljin. + +Hän lähti liikkeelle ja käydessämme +hän lausui: »Miks niin olet mietteissäsi?» +Tunnustin hälle sen. Tuo viisas mua + +näin varoitteli: »Mielees kaikki paina, +mit' itsellesi vastaista liet kuullut, +ja ota vaari nyt!»--hän sormen nosti-- + +»naissilmän[47] kaikki-näkeväisen, kauniin +tuon sulosätehessä koska seisot, +elosi kulun kuuleva oot hältä.» + +Hän vasempaan nyt askeleemme johti; +jätimme muurin, kohti keskipaikkaa +tään piirin käyden, tietä laaksoon viepää, + +min katku inhoa jo kaukaa nosti. + + + + +Yhdestoista laulu + + +Nyt törmän jyrkän ulkoreunaa kiertäin, +kiviä, piirin muotoon muovattuja, +tulimme luokse vielä vaivatumpain. + +Tuon alhon kauhistava katku meidät +pakotti siellä suojaa etsimähän, +sen saimme takaa erään suuren haudan, + +min kanteen oli kirjoitettu: _Kätken +ma paavi Anastasiuksen,[48] jonka +Fotinus johti tieltä oikealta_. + +»Hitaasti tästä alas astukaamme, +ett' aistimemme ensin tottuu tähän +hajuhun pahaan; sitten siit' ei vaaraa.» + +Näin Mestari. Ma hälle: »Korvaus joku +suo mulle, ettei aika kuluis hukkaan.» +Hän siihen virkkoi: »Tuota tuumin juuri.» + +Hän sitten alkoi: »Poikani, kun päättyy +nää kalliot, tie meill' on piiriin kolmeen, +kaltaiseen edellisten, asteettainen. + +Ne kaikk' on tuomittuja täynnä. Mutta +vain näky että sulle riittäis sitten, +sa kuule, miks ja kuink' on paikka kunkin. + +Vääryyttä pahuus kaikki on, mi vihaa +taivaassa herättää, ja kaikki voiman +ja vilpin kautta toista murhettavi. + +Mut etenkin on ihmissynti vilppi, +vihattavampi myöskin jumalalle, +siks alin tääll' on paikka vilpillisten + +ja vaiva vaikein. Koko ensi piiri +on väkivaltaisten. Mut kolmenlainen +kun tuo on syy, myös ympyrää on kolme. + +On väkivaltaa vastaan Jumalata +ja itseään ja lähimmäistään: heitä +ja heidän omaansa, kuin kuulet pian. + +Inehmo murhata voi lähimmäisen +tai haavoittaa, hält' omaisuuden riistää +kiristämällä, murhapolttamalla. + +Siks murhaajat ja ryövärit ja kaikki +tekijät pahan eri laumoin kuilu +ens pyörön kätkee eri tuskain alla. + +Inehmo itseään voi vahingoittaa +ja omaansa, siks pyörö toinen sulkee +ne turhaan katuvaiset, jotka itse + +itsensä temmanneet on maailmasta, +pelanneet tavaransa, tuhlannehet +tai itkeneet, miss' oli syytä iloon. + +Inehmo loukata voi Jumaluutta +sen kieltäin, sitä herjaten ja rikkoin +lakeja luonnon hyvän. Siksi pienin + +tuo pyörö polttomerkillänsä leimaa +Sodoman ja Caorsan,[49] kaikki, jotka +herjaavat Herraa sydämensä kielin. + +Voit vilppiä, mi joka mieltä jäytää, +sa käyttää sinuun luottavaista kohtaa +tai sitä kohtaan, jok' ei sinuun luota. + +Tää vilpin tapa viimeinen vain katkoo +sitehet rakkauden luonnon-luoman, +siks pyörö toinen kätkee liehakoijat, + +lumoojat, lahjojat ja tekopyhät +ja varkaat, väärentäjät, virkain myöjät, +ja parittajat, koronkiskuritkin. + +Mut tapa edellinen jättää unhoon +niin luonnon rakkauden kuin ylemmänkin, +mi luottamuksen erikoisen luopi. + +Pyörössä pienimmässä siks, miss' istuu +Dis itse, missä maailman on keskus, +ikuinen tuli polttaa pettureita.» + +Ma hälle: »Tarkan teet sa mulle selon, +oi Mestari, ja selkeästi kuvaat +tään kuilun kansoinensa. Mutta virka, + +ne, jotka räme nielee, joita tuuli +tuoll' ajelee ja joita ruoskii sade +ja jotka yhtyvät niin kirpein kielin, + +ne miks ei tulikaupungissa kärsi +myös vaivaansa, jos Herra heitä vihaa? +Ja jos ei vihaa, miksi niin he kärsii?» + +Hän mulle: »Mieles täällä miksi harhaa +niin loitos siitä, mikä sen on tapa? +Tai muuhun johonkin se tähdänneekö? + +Sanoja etkö muista, joita käyttää +sun siveys-oppis[50] kuvatessaan luonteen +lajia kolme taivaan tuomitsemaa: + +irstailu, ilkeys, petomaisuus hullu? +Ja kuinka irstaus vähin loukkaa Luojaa +ja siksi vähimmän saa rangaistuksen? + +Tuot' oppia jos oikein tutkit sekä +palautat mielees, ketkä kärsii siellä +ja ketkä täällä, tajuat sa, miksi + +pahoista näistä on he erotetut +ja miksi oikeus jumalainen heille +on lempeämmän luonut rangaistuksen.» + +»Oi Aurinko, mi näköharhat poistat, +mua tyydyttää niin joka vastaukses, +epäily ett' on mieluinen kuin varmuus. + +Mut vielä hiukan taapäin käänny», virkoin, +»päin sanaas, että koronkisko loukkaa +hyvyyttä Jumalan. Tuo pulma päästä!» + +Hän virkkoi: »Viisaustiede näyttää sille, +ken sitä tajuaa, monin paikoin, kuinka +on luonnon synty jumalainen järki + +ja taide Jumalan. Myös Luonnon-oppis +sivuja selaillen vain muutamia, +saat saman tiedon, jos sa tutkit tarkkaan, + +taitonne että edellistä seuraa +kuin mestariaan oppilas, niin jaksaa, +ja on kuin Luojan taiteen lapsenlapsi. + +Jos muistat mitä Genesis jo sanoo, +nuo kaksi ihmisell' on elättäjää +ja kehittäjää koko heimon. Mutta + +kun koronkiskuri käy muita teitä, +hän luonnon ynnä ihmistaidon hylkää, +kosk' asettaa myös toivon toisahalle. + +Nyt mua seuraa, mull' on käydä mieli, +jo aamutähdet taivahalle nousee +otava luotehesen osoittavi, + +jo kaukana on ahde alasmenon.» + + + + +Kahdestoista laulu + + +Tulimme paikkaan alasmenon. Karu +se oli, moinen, että silmä säikkyi, +myös vuoksi sen, mi siellä asui. Kuin on + +maanvieremä, mi Trenton tälläpuolen +Etsch-virran siittänyt on, vuoksi aallon, +mi alta jäyti, tai maanjäristyksen, + +niin että huipulta, sen lähtöpäästä, +on louhta mointa, että tuskin alas +tiet tasangolle löytää voi, ei ylös: + +näin oli jyrkänteen sen polku myöskin, +ja kuilun haljennehen äyrähällä +lepäsi pitkällänsä Kretan hirmu, + +mi vatsast' oli valelehmän tullut. +Ja kun hän meidät huomas, itse puri +hän itseään kuin vihan kahlitsema. + +Oppaani viisas hälle huusi: »Ehkä +Ateenan ruhtinaaksi[51] luulet tätä, +mieheksi, joka päällä maan sun surmas? + +Pois tieltä, peto! Astu tää ei alas +sun siskos neuvomana, mutta tulee +vain katsomahan teidän vaivojanne.» + +Kuin härkä raivoaa, mi juuri saanut +on iskun kuolettavan, eikä osaa +kävellä, mutta sinne tänne hyppii, + +niin mylvivän näin Minotauron. Mutta +Oppaani huolellinen huus: »Käy alas, +nyt tie on auki, koska noin se raivoo.» + +Kivien suurten, vyöryneitten yli +kävimme, usein alla jalkojeni +ne liikkui, työntäminä taakan oudon. + +Ma kuljin miettien. Hän virkkoi: »Mietit +sa ehkä tätä vieremää, min vahti +on pedon viha, jonka lannistin ma. + +Siis tiedä, tänne ala-helvettihin +kun kerrall' eellimmäisellä ma astuin, +tuo kallio ei vielä syössyt ollut. + +Mut en ma erehdy, jos lausun: ennen +kuin tuli Hän, mi saaliin suuren otti +pimeyden herran piirist' ylemmästä, + +järisi kauttaaltaan tää synkkä syvyys, +ett' aattelin, nyt kaikkeus saanee tuta +sen sopusoinnun, jonka luullaan usein + +maailman muuttaneen jo kaaokseksi. +Samalla hetkellä tää vanha vuori +myös sieltä täältä säpäleiksi särkyi. + +Mut kuiluun katsehes nyt luo: on liki +se verivirta, missä kaikki kiehuu +toiselle väkivaltaa tehneet.» Katsoin. + +Oi, sokko ahneus! Oi, hurja viha, +elossa lyhyessä mi niin meit' ajaa +ja päättyy verilöylyyn ijäisehen! + +Näin kaarenmuotoisen ma kaivoshaudan +tasangon kaiken poikki piirtyväksi, +kuin mulle kertonut ol' Oppahani. + +Välillä sen ja kallion kentaurit +jouskädet rivityksin juoksi, niinkuin +maan päällä ennen metsään mennessänsä. + +Kun meidät näkivät, he pysähtyivät, +joukosta kolme eros jousikättä, +vasamin valmiiksi jo varustetuin. + +Yks huusi kaukaa: »Mihin rangaistukseen +te käytte, vuorta alas astuvaiset? +Seis! Vastatkaa! Jos ette, ammun nuolen.» + +Mun Mestarini: »Keironille siinä +vieressäs vastaamme. Sun tahtos aina +on ollut kiivas sekä turmiokas.» + +Mua koski hän ja jatkoi: »Tuoss' on Nessus,[52] +mi kuoli kauniin Deianeiran vuoksi +näin itsellensä verikoston tehden. + +On keskimmäinen, tuo, mi maahan katsoo, +Akilleun kasvattaja, suuri Keiron; +ja kolmas Folus, vihastansa kuulu. + +He tuhansittain kaivoshautaa kiertää +jokaisen sielun ampuen, mi nousee +verestä enemmän kuin syynsä sallii.» + +Petoja nopsia me lähestyimme. +Vasaman otti Keiron ja sen kärjin +hän käänsi taapäin parrankarvat suultaan. + +Kitansa noin kun auki sai, hän virkkoi +nyt kumppaneilleen: »Tokko näätte, että +tuon taemmaisen alla kivet kiikkuu. + +Ei tapa kuolleiden noin käydä.» Vastas +Oppaani hyvä, yltäin ryntähisin +kentaurin, kussa luontoa kaks yhtyy: + +»Elävä on hän, totta yksin hälle +mun kuilut tummat nää on näytettävä, +tuo hänet tänne Sallimus, ei huvi. + +Tään uuden tehtävän ken mulle uskoi, +hän saapui hallelujaa laulamasta; +tää mies ei rosvo ole, enkä minä. + +Mut kautta kunnon korkean, mi sallii +mun käydä polkua tään raisun rannan, +suo meille joukostasi yksi, joka + +voi meille näyttää kaahlamon ja ottaa +tään miehen selkäänsä: näät kun ei henki +hän ole, voi hän ei kautt' ilman käydä.» + +Ryntäänsä oikean nyt käänsi Keiron +ja Nessukselle virkkoi: »Saata heitä! +Jos tiellä kohtaat parven toisen, torju!» + +Kävimme saattajamme varman kanssa +nyt äärtä tulipuna-kuuman kiehun, +min keskeltä nous huudot keitettyjen. + +Näin kansaa, joka kulmiin saakka kastuu. +Kentauri suuri sanoi: »Valtiaita +he ovat, tahraamia veren, ryöstön. + +He siellä huokaa vääryyttensä vuoksi: +niin Aleksander kuin Dionysius[53] julma, +Sisilialle joka tuskaa tuotti. + +Ja otsa tuo, min tumma tukka peittää, +on Azzolinon;[54] tuo taas liinatukka +Obizzo Estin[55] on, mi murhattihin + +poikansa käden kautta luonnottoman.» +Ma käännyin Mestariin. Hän virkkoi: »Tämä +nyt olkoon ensimmäisesi, ma toinen.» + +Jäi tuonnempana seisomaan kentauri +taas lauman erään luo, mi saakka leukaan +kohosi hurme-huppelosta. Meille + +hän varjon yksinäisen näytti, virkkoi: +»Tuo Herran[56] huoneess' sydämen sen pisti, +mi viel' on kunniassa Thames'in luona. + +Näin sitten kansaa, jotka kuohun yli +kohosi paineen taikka vartaloineen, +ma niistä tunsin monta tuttavata. + +Aleni vähitellen hurmevirta, +siks kunnes kastui jalat vain, ja siitä +ol' ylimeno meillä virran poikki.» + +Kentauri virkkoi: »Niinkuin toisahalla +ain kuivuvan näät tulikuuman kuohun, +niin toisahalla alemmaksi aina + +sen pohja painuu, sikskuin sinne tullaan, +miss' ijäisesti hirmuvalta huokaa +Oikeuden jumalaisen mukaan. Siellä + +nyt Attilakin rangaistustaan kärsii, +kuningas hunnein, maiden vitsa kerran, +ja Pyrrhus,[57] Sextus; siellä kyyneleitä + +tuon tulituskan ijäisesti itkee +Rinier Cornèton mies ja Rinier Pazzo,[58] +maanteillä jotka sotaa moista kävi.» + +Hän kääntyi, yli kaahlamon taas kulki. + + + + +Kolmastoista laulu + + +Viel' ehtinyt ei virran poikki Nessus, +kun tultiin viidakkoon, miss' ollut tiestä +ei merkkiäkään. Lehvät siell' ei vihreet, + +vaan tummanharmaat, sileät ei oksat +ojentuneet, vaan ryhmyiset ja rumat, +ei heelmät maukkaat, mutta myrkkypiikit. + +Tiheiköt tuimat niin ei petojenkaan, +jotk' karttelevat maita viljeltyjä +välillä Cècinan ja Corneton.[59] Siellä + +pesivät Harpyiat, nuo häijyt, jotka +tulevan turman entein karkoittivat +Strofadein[60] luota kerran troijalaiset. + +Leveät siivet, laajat sulkavatsat, +varpaissa kynnet, pää ja kaula naisen, +näin puissa oudoissa ne istuu, parkuu. + +Oppaani lausui: »Ennen kuin käyt eespäin, +sa tiedä, että piirin seitsemännen +pyörässä toisess' olet, siinä pysyt, + +hirmuisen kunnes hiekka-aavan huomaat. +Siks katso tarkkaan! Asioita olet +näkevä, joit' et uskois, jos ma kerron.» + +Ma kaikkialta valitusta kuulin, +mut nähnyt ketään kun en vaikertajaa, +pysähdyin hämmästyen. Luulen, että + +hän luuli minun luulevan nuo äänet +ääniksi vainajien, joita muka +takana puitten piili meidän vuoksi. + +Siks Mestari: »Jos taitat lehvän jonkun +kasveista näistä, tyhjiin raukeneva +on aatos aivoissasi piileväinen.» + +Ojensin käden silloin, oksan otin +isosta piikkipensahasta; runko +rupes huutamaan: »Mua miksi viillät?» + +Ja oksa peittyin vereen ruskeahan, +taas huusi: »Miksi leikkelet sa mua? +Oletko kadottanut kaiken säälin? + +Inehmot oltiin, pensahiksi tultiin; +kätesi olla sopis laupiaampi, +vaikk' oltais sieluja me käärmehien.» + +Kuin tuores halko, jonka sytytetty +pää toinen on ja toinen huokaa, tippuu, +sihisten ilmaa, siitä lähtevätä, + +niin kasvi katkonainen vuosi verta +ja sanoja yht'aikaa. Oksan heitin +ma siks ja seisoin niinkuin mies, mi pelkää. + +»Oi, sielu loukattu», noin Viisas virkkoi, +»jos ennen, vain mun säkeistäni, voinut +hän ois sen uskoa, min nyt hän näki, + +ei kättään ois hän sinuun satuttanut: +asia uskomaton sai mun hänet +tekohon johtamaan, jot' itse suren. + +Mut hälle virka, kuka olit, mainees +ett' uudistais hän, pahas lieventäen +maan päällä, jonne takaisin hän palaa.» + +Ja runko: »Niin mua sulopuhees hurmaa, +ett'en voi vaieta; te älkää panko +pahaksi myös, jos pakinoimaan kiinnyn. + +Avainta kahta Fredrik II:sen tahdon[61] +ma kerran pidin, käänsin keveästi, +sen sulkein, avaten, niin että kaikki + +muut miltei poistin hänen neuvostostaan. +Virassa kunniakkaass' altis olin, +ett' unen kadotin ja hengen melkein. + +Tuo portto,[62] jok' ei keisar-palatsista +irstaita koskaan käännä silmiänsä, +hovien turmio ja kansain kuolo, + +mua vastaan sytti kaikkein muiden mielet +ja syttyneet Augustuksen taas sytti, +niin että kunniani murheeks kääntyi. + +Mun sieluni, nyt ylenkatseen vanki, +mi luuli kuolon siitä päästäjäksi, +mua, oikeata, vastaan väärin teki. + +Tään puuni kummain juurten kautta vannon, +ett' ollut uskoton en herralleni +ma arvon-ansiokkahalle koskaan. + +Ja maailmaan jos joku teistä palaa, +mun muistoni, mi vielä maassa makaa +kateuden lyömänä, hän kohottakoon.» + +Oppaani hetken vartoi, lausui sitten: +»Hän koska vaikenee, sa aikaas käytä +ja kysy, mitä kuulla mielit lisää.» + +Ma hälle: »Sinä hältä kysy sitä, +min luulet vielä olevan mun mieleen, +en itse voi: niin sääli valtaa minut.» + +»Sidottu sielu», alkoi Mestarini, +»jos mies tuo täyttää pyyntös alttihisti, +sanonet vielä, kuinka solmitahan + +inehmon henki noihin pahkapuihin. +Jos voit, myös virka, koskaan vapautuuko +ikeestä näiden jäsentensä kukaan.» + +Puhalsi runko silloin tuulen tuiman, +mi ihmis-ääneks sitten muuttui, puhui: +»Vastaava olen lyhyesti teille. + +Kun sielu itsens' irti ruumihista +vihassa riistää, siitä eroo, Minos +lähettää hänet kuiluun seitsemänteen. + +Hän putoo metsään, miss' ei paikkaa varmaa, +vaan minne sattumalta sinkoo, siinä +hän itää siemenenä, kasvaa, versoo + +vesaksi, piikkipensahaks. Harpyiat, +jotk' elää lehvistämme, tuskaa tuottaa, +mut iskee ikkunat myös tuskallemme. + +Kuin muutkin, samme ruumihimme noutaa, +mut emme enää siihen pukeutua: +omata oikein ei, min itse hylkää. + +Ne tänne tuotava on meidän; metsään +ruumiimme ripustetaan synkkään, kukin +varjonsa oman oksaan vihaisehen.» + +Viel' ääntä rungon kuuntelimme, luullen +se että enempikin ilmoittaisi, +kun äkkihäly hämmästytti meidät. + +Kuin se, mi villisian kohti saavan +ja ajoseuran paikaltansa näkee, +petojen ynnä puiden ryskeen kuullen, + +kaks miestä vasemmalta, alastonta +ja raadeltua, ryntäävän me näimme +niin vinhasti, ett' eessä metsä halkes. + +Huus etummainen: »Apuun, apuun, kuolo!» +Ja toinen, joka hitaammalta näytti, +huus: »Lano,[63] noin ei nopsat jalkas olleet + +kalskeessa kalpain Toppon luona.» Sitten +hän, ehkä hengästynyt ollen, piili +pensaasen, itse puuksi tekeytyen. + +Mut heidän takanansa piskit mustat +ja ahnaat metsän täytti juoksullansa +kuin ajokoirat, kahleistansa päässeet. + +Ne hampain iski kätkeyneesen kiinni, +palalta pala hänet rikki purren, +jäsenet kurjat sitten kanssaan kantain. + +Käteeni tarttui silloin Oppahani +ja johti mun luo pensahan, mi turhaan +veristen haavojensa kautta itki. + +Puu puhui: »Jakob, Sant' Andrean miesi,[64] +mit' auttoi, oi, ett' turvasit sa minuun? +Mi mulla syy on elämääsi huonoon?» + +Puun yli kumartuen Mestarini: +»Ken olet sa, mi moisten haavain kautta +valitat verin ynnä äänin haikein?» + +Hän meille: »Sielut, oi, te näkemähän +satuitte tihutyön tään mulle tehdyn, +mi riistänyt näin kaikk' on lehvät multa! + +Juurelle pensaan poloisen ne kootkaa! +Laps olin kaupungin,[65] mi Kastajahan +ens suoja-isäntänsä, Marsin, vaihtoi: + +tää siksi sodalla sit' aina kiusaa. +Ja jos ei siinä, miss' on Arnon silta, +seisoisi enää Marsin patsas, turhan + +työn tehneet ois ne kansalaiset, jotka +sen jälleen raunioista rakensivat, +kun Attila sen muurit maahan mursi. + +Mut minä talostain tein hirsipuuni.»[66] + + + + +Neljästoista laulu + + +Niin rakkaus synnyinkaupunkiin mun valtas, +ma että heti poimin lehvät maasta +ja hälle annoin, min jo ääni sortui. + +Tulimme rajalle nyt, missä toinen +eroopi kolmannesta pyörö; siellä +oikeuden kauhistava käyttö nähdään. + +Asiat oudot oikein kertoakseni, +ma virkan, että kankahalle tultiin, +mi yhtään kasvia ei yllään kärsi. + +Tuo murheen metsä ympäri sen saartaa +ja metsän saartaa kaivoshauta synkkä; +me pysähdyimme nummen äärtä liki. + +Maaperä oli soraa kuivaa, nuivaa, +senkaltaista kuin olla maassa mahtoi, +min pintaa polki kerran Caton[67] jalat. + +Oi, taivaan kosto, kuinka peljättävän +sun pitäis olla jokaiselle, joka +lukevi, mitä silmin siellä näin ma! + +Näin siellä sieluin alastonten sarjat, +kaikk' itkemässä kurjuuttaan; ja näytti +kuin ollut kullekin ois eri laki. + +Makasi maassa selällänsä eräät, +taas toiset kyyryllänsä istui, toiset +käveli lakkaamatta, taukoomatta. + +Lukuisin lauma oli kävelijäin +ja pienin vaivoissansa makaavien, +mut herkin heillä kieli vaikerrukseen. + +Tään yli hiekkameren satoi tulta +hitaasti, suurin hiutalein, kuin sataa +alpeilla lunta levätessä tuulen. + +Kuin Aleksander kuumass' Intiassa +satavan näki sotajoukkons' yli +maan päällä vielä palavaisten liekkein, + +min vuoks hän käski sotilaansa maata +kovasti polkea, ett' yksitellen +tuliset lieskat jalan alla sammuis: + +näin siellä lankes ikiliekki alas, +mi hiekan hehkutti kuin taula hehkuu +tulusten työstä, lisäten näin vaivaa. + +Siell' lakkaamaton kävi kätten tanssi, +nuo kurjat milloin sieltä, milloin täältä, +kun tulta tuoresta pois karistivat. + +Ma lausuin: »Mestari, mi kaikki voitat, +piruja noita paatuneita paitsi, +me jotka kohtasimme portin luona, + +sa virka, ken on pitkä tuo, mi torju +ei tulta, tuimass' uhmassansa maaten, +kuin sade tää ei häntä korventaiskaan!» + +Hän itse,[68] kuullen, mitä Mestarilta +hänestä kysyin, huusi: »Kuolemassa +ma sama oon kuin elämässä olin. + +Zeus uuvuttakoon seppoansa, jolta +hän vihoissansa vaajan tuiman tempas, +mi minuun iski viime hetkelläni. + +Hän muutkin yksitellen uuvuttakoon +ääressä Mongibellon[69] mustan ahjon, +noin huutain: 'Auta, auta, oi Vulcanus!' + +niinkuin hän teki Flegran[70] taistelossa. +Mua vastaan iskeköön hän voimin kaikin, +iloa vaan hän ei saa kostostansa!» + +Oppaani silloin voimakkaasti lausui, +moist' etten ennen häitä ääntä kuullut: +»Oi Capaneus, sun rangaistukses juuri + +se on, ett' ylpeytes ei koskaan raukee. +Tuot' ilman raivoas ei vaiva mikään +riittäisi rankaisemaan mieles uhmaa!» + +Suin vienommin hän mulle virkkoi: »Teban +kuningassaartajasta seitsemästä +tuo oli yks. Hän herjas Jumalata + +ja vielä samaa herjamieltä näyttää. +Mut niinkuin hälle lausuin, uhman juuri +tuo miesi ansaitsikin rintanauhaks. + +Mua seuraa nyt, ja varo, ettet jalkaas +aseta hietikolle hehkuvalle, +vaan aina tarkoin metsän äärtä poljet.» + +Tulimme vaieten nyt siihen, missä +metsästä puro pieni pursuu esiin; +mua vielä pöyristää sen punaväri. + +Kuin hetteestä Viterbon hersyy oja, +min veden portot keskenänsä jakaa, +niin yli hietikon tää virta vieri. + +Sen pohja kivettynyt oli, samoin +sen rannat ja sen rantain töyräät; tuosta +ma huomasin sen paikaks ylimenon. + +»Kaikesta, minkä näyttänyt oon sulle +senjälkeen kuin jäi meiltä taakse portti, +min kynnys kielletty ei keltään ole, + +niin merkittävää mitään nähnyt vielä +et silmilläs kuin puro tää sun eessäs, +mi yllään liekit kaikki sammuttavi.» + +Nää sanat mulle lausui Oppahani. +Siks anoin, että tiedon yhtä runsaan +hän antais kuin jo antoi tiedonhalun. + +»Keskellä merta maa on autioitu», +hän puhui, »Kreta nimeltään, min päämies[71] +syytöntä vielä johti ihmiskuntaa. + +On siellä vuori, muinoin virkistämä +purojen, puiden, nimeltänsä Ida; +nyt autio kuin jäännös entis-ajan. + +Kehdoksi varmaksi sen Rea[72] kerran +valitsi pojalleen, ja kätkeäkseen +tuon itkut, käski huutaa, laulaa, soittaa. + +Vuoressa seisoo pitkä, pysty vanhus,[73] +päin Damiataa[74] selkä, silmänluonti +päin Roomaa niinkuin kuvastintaan omaa. + +Sen pää on kultaa hienoimpaa, sen rinta +ja käsivarret pelkkää hopeata, +muu vaskea taas varren haarautumaan, + +siit' asti rautaa, paitsi että hällä +savesta oikea on jalka, johon +hän kovemmin kuin toiseen jalkaan nojaa. + +Jokaisen osan, paitsi kullan, kautta +käy rako, josta kyyneleitä tippuu; +ne kokoontuvat, luolan kovertavat + +ja muodostavat laaksoon tähän juosten +joet Akeronin, Styxin, Flegetonin; +käy niiden kulku sitten kuiluun tuohon + +ahtaasen, niissä loppuu alasmeno, +Kokyton muodostain; en sitä sulle +kuvailla tahdo, saat sen itse nähdä.» + +Ma hälle: »Jos tuo joki juoksee tänne, +kuin kerroit, meidän maailmasta, miksi +se vasta näkyy tämän törmän alta?» + +Hän mulle: »Tiedät, pyöreä on paikka, +ja joskin kauaksi jo tullut olet, +vasenta äärtä pohjaa kohti pyrkein, + +et koko ympyrää sa käynyt ole; +siks sulle uusi joku jos on seikka, +sun tuost' ei tarvis hämmästystä näyttää.» + +Ma hälle vielä: »Mestari, miss' ovat +Lete ja Flegeton? Sa toisen sanot +tulevan kyynelistä? Mutta toinen?» + +»Iloni ovat kysymykses kaikki», +hän lausui, »vaan tuon punakuohu-virran +ois luullut vastaavan jo toiseen sulle. + +Letenkin näät: et alangossa täällä, +vaan siellä, missä sielut peseytyvät, +kaduttu, poistunut kun syy on kaikki.» + +Hän vielä virkkoi: »Nyt on aika meillä +tää metsä jättää. Seuraa jälkiäni, +tien antaa äyräs meille, jok' ei hehku, + +ja jonka yllä tulihuurut sammuu.» + + + + +Viidestoista laulu + + +Nyt eespäin kovaa rantatörmää käydään, +sen ylle virran usma varjon heittää, +tulelta turvaten näin veen ja äyräät. + +Kuin välillä Wissentin ynnä Brüggen +patoja luovat flanderlaiset, että +pakenis meri sekä viihtyis vuoksi; + +kuin Brentan varrella padovalaiset +suojaavat huviloitaan, linnojansa, +kesäisen Chiarentanan vuorivuolta; + +myös täällä moiset oli muurit, vaikka +niin korkeiks, suuriks niit' ei tehnyt ollut +rakennusmestari, ken ollut liekään. + +Niin kauas metsästä jo käyty oltiin, +sen paikkaa etten enää nähnyt oisi, +ma vaikka kääntynytkin oisin taapäin, + +kun kohtasimme parven vainajia, +patoa käyvän; kukin katsoi meitä +kuin katsoo illan tullen toinen toistaan + +kuun uuden kajastaissa taivahalta, +ja niin he tiukkaan meitä tähtäsivät +kuin sihtaa räätäl'-ukko neulan silmään. + +Noin tyysti tunnusteltuaan mun tunsi +yks heistä, tarttui mua takinhihaan +ja huus: »Mi ihme!» Minä samaan aikaan + +kuin kätensä hän mua kohden suuntas, +kasvoihin palaneisiin kiinsin katseen, +siks kunnes piirteet tulen turmelemat, + +mua estäneet ei häntä tuntemasta. +Ja hänen puoleensa nyt kallistuen +ma kysyin: »Tekö täällä, Ser Brunetto?»[75] + +Hän mulle: »Poikani, sa sallit ehkä, +ett' taapäin kääntyy kerallas Brunetto +Latini, antain ohi mennä jonon.» + +Ma hälle: »Tuota teiltä pyydän juuri; +jos tahdotte, ett' istahdamme, teen sen, +jos vain tuo mies, mun Oppaani, sen sallii.» + +Hän mulle: »Poikani, jos meistä joku +pysähtyy, saa hän sata vuotta maata +liekeissä tulen tuiman liikkumatta. + +Siks eespäin käy: sua liepehestä pidän, +siks kunnes seurani taas etsin kurjan, +mi itkee ijäisiä turmioitaan.» + +En tohtinut ma hänen luokseen alas, +vaan kuljin kumarassa törmän tietä +kuin mies, mi kunnioittavaisna astuu. + +Hän alkoi: »Mikä sallimus sun johtaa +näin tänne alas, ennen kuolinpäivääs, +ja ken on hän, mi sulle tietä näyttää?» + +Ma hälle: »Eksyin erämaahan tuolla +ylhäällä, elämässä kirkkahassa, +ma ennen kuin ol' ijän mitta täysi. + +Mun siitä auttoi vasta eilis-aamu: +tää ilmestyi näät eteen eksynehen, +hän mua kotiin tätä tietä johtaa.» + +Hän mulle: »Jos sa seuraat tähteäsi, +sataman saavutat sa kunniakkaan, +mikäli näin ma eloss' autuaassa. + +Niin varhain jos en kuollut oisi, työhös +sua öisin vahvistanut, nähden, että +sinulle suopea niin Taivas oli. + +Mut kansas oma,[76] paha, kiittämätön, +mi muinen Fiesolesta lähti, vieläi +sen vuorten kovan hengen kolkostama, + +vihaava on sua hyväin töittes tähden; +ja syystä, sill' ei viikunoitten sulo +sovellu karun korpimetsän keskeen. + +Sokeuden maine maailmass' on heillä, +he ovat heimo kade, ahnas, korska; +sa heidän tavoistansa puhdistuos! + +Niin suuren kunnian suo Taivas sulle, +molemmat että puolueet sua isoo, +mut loitos jääpi raavaan suusta ruoho. + +He olkoot itse heinä itsellensä, +Fiesolen karja syödä saa ei kukkaa-- +jos joku kasvaa vielä heidän suossaan-- + +miss' elää jälleen pyhän Rooman rotu, +jälelle sinne silloin jäänyt, koska +pesäksi moisen pahuuden se tehtiin.» + +Ma vastasin: »Jos täyttynyt ois toivo +jokainen tämän sydämen, te ette +viel' oisi ihmisluonnon ulkopuolia. + +Ma muistan--ja se muisto nyt mun murtaa +kuvanne hyvän, rakkaan, isällisen, +kun eloss' ennen opetitte mulle + +inehmon kulun kuolemattomuuteen. +Ma kuinka teitä tuosta kiitän, soipa +on kieleltäin, niin kauan kuin ma elän. + +Mut mitä elämästäin ennustatte, +kirjoitan, kätken naista[77] varten, joka +sen selittää, jos hänen luokseen saavun. + +Niin paljon sentään virkkaa voin ma teille, +jos omatunto vain ei vaivaa mua, +ma olen valmis joka kohtalohon. + +Ei outo korvallein tuo ennus enää; +siks onnen pyörä pyöriköön kuin tahtoo +ja kuokka heilukohon peltomiehen!» + +Mun Mestarini silloin taapäin kääntyi, +mua oikealta katsoi, lausui: »Hyvin +se kuuntelee, ken neuvon viisaan huomaa.» + +Ma silti kuljin keskustellen kanssa +Brunetton, kysyin, ketkä tunnetuimmat +ja suurimmat ol' hänen seurastansa. + +Hän mulle: »Hyvä tuntea on eräät, +toisista sopivampi vaieta on: +tarina pitkä, aika lyhyt. Tiedä + +siis vain, ett' olivat he kaikki kirkon +ja kirjan miehiä, maan-mainioita, +mut kaikki saman synnin saastuttamat.[78] + +Käy noiden kurjain kera Priscianus,[79] +Francesco d'Accorso myös, ja nähdä voisit, +niin likaiseen jos sulia oisi halu, + +hänetkin,[80] jonka Arnon rantamilta +lähetti paavi luokse Bacchiglionen; +hän sinne jätti huonon miehuutensa. + +Enemmän puhuisin, mut pitemmältä +en haastaa enkä käydä voi, kun uuden +nään nousevan taas hietikolta savun. + +Tavata saa en sieltä saapuvia. +Mut sulle suositan _Tesoroani_, +ma jossa elän. Enkä muuta ano.» + +Hän sitten kääntyi, juoksi pois kuin juostaan +viherjän viirin vuoksi kilpaa[81] pitkin +Veronan kenttää; eikä ollut näkö + +hänellä häviön, vaan voiton saajan. + + + + +Kuudestoista laulu + + +Jo olin siinä, johon kuuluu pauhu +ens piiriin syöksyväisen veen kuin kuuluu +surina summa mehiläisten pesän, + +kun kolmen varjon juoksull' eroavan +näin joukosta, mi eespäin kulki alla +tuon tuiman rangaistuksen rankkasateen. + +Tulivat kohti, kaikki meille huutain: +»Sa seis! ken puvustasi päättäin näytät +olevan kaupungin tuon kehnon[82] lapsi!» + +O, mitkä haavat jäsenissä heidän +näin uudet, vanhat, tulen syömät. Vieläi, +kun niitä muistan, sääli valtaa minut! + +Oppaani kuuli heidät huutaviksi, +puoleeni kääntyi, lausui: »Varro, näille +sopivi meidän suoda kunniata. + +Ja tulta jos vaan tuon ei paikan luonto +niin purkaisi, ma sulle mainitsisin: +paremmin sopis sun kuin heidän juosta.» + +Kun pysähdyimme, alkoivat he jälleen +tuon vanhan virren, kunnes päästen liki +he rattaan rakensivat askelistaan.[83] + +Kuin vaanii otettaan ja voittoansa +öljyiset, paljaat painijat, siks kunnes +heill' alkaa iskut ynnä vasta-iskut, + +näin pyörien he kukin katsoi minuun, +niin että kaula aina kääntyi suuntaan +päinvastaiseen kuin jalat. Yksi virkkoi: + +»Hätämme, tien tään auhdon luoma, sekä +näkömme häijy, alaston jos meitä +ja pyyntöjämme saa sun halveksumaan, + +maineemme mieles taivuttakoon, että +sanoisit, kuka oot, kun kuljet jaloin +elävin Tuonen maata turvallisna. + +Hän, jonka jälkiin näät mun polkevaksi, +paljaana, hapsin palanein mi hyppii, +on ollut ylhäisempi kuin sa luulet. + +Gualdradan[84] hyvän pojanpoika oli, +nimeltä Guido Guerra,[85] maailmassa +suurtöitä miekoin hän ja miettein teki. + +Tää toinen, vierelläin mi hietaa polkee, +on Tegghiaio Aldobrandi,[86] ääntä +min vielä tulis kansain kunnioittaa. + +Ja minä, joll' on sama vaiva, olin +Iacopo Rusticucci:[87] vahingoittaa +mua varmaan enin nurja puolisoni.» + +Tulelta turvassa jos ollut oisin, +ma heidän luokseen alas oisin syössyt, +ja luulen, oisi sallinut sen Opas. + +Mut koska kärventynyt, korventunut +tuoll' oisin, voitti pelko tahdon hyvän, +mi vaati mua syleilemään heitä. + +Niin virkoin: »Tuska eikä halveksunta +tilanne piirsi niin mun mieleheni, +se että myöhään sieltä haihtuu, heti + +kun mulle äsken lausui Mestarini +sanoja, joista päättää saatoin, että +näkisin täällä teidän arvoisia. + +Laps olen synnyinkaupunkinne, aina +nimenne kunnioitetut ja työnne +ma kuullut, maininnut oon rakkaudella. + +Yön piirit jätän, oikean tään Oppaan +lupaamat heelmät hyvät poimiaksein, +mut ensin tie maan keskukseen on mulla.» + +»Nimessä sielusi», hän mulle lausui, +»mi kauan johtakoon sun jäseniäs, +ja maineesi, mi jälkees loistakohon, + +sa virka, viipyvätkö vielä meidän +maassamme uljuus, jalous kuin ennen +vai kokonaanko siirtyneet on sieltä? + +Näät Wilhelm Borsiere,[88] äsken tullut, +mi tuolla kumppaneimme kanssa kulkee, +kiduttaa meitä tuosta kertomalla.» + +»Uus kansa ynnä äkkirikkaus ovat, +Firenze, häijyks, ylimieliseksi +niin tehneet sun, sa että itse itket!» + +Näin kasvoin kohotetuin huusin. Uskoi +nuo kolme vastanneen mun heille, katsoi +kuin toistaan katsotaan, kun totuus kuullaan. + +He vastasivat: »Jos on yhtä helppo +sun aina muita tyydyttää, mies olet +miekkoinen vapaa-puheisuudessasi! + +Pimeät nää jos paikat kerran jätät +ja palaat alle kauniin tähtitaivaan +ja sull' on ilo virkkaa: olin siellä, + +sa meistä kerro joskus kansan kuulla.» +Nyt piirin murtaen he pakenevan +kuin siivin eikä jaloin nopsin näytti. + +Niin pian ei ois virkkaa voinut: amen, +kuin pois he riensivät. Siks Mestarini +myös sopivaksi katsoi lähdön meille. + +Ma seurasin; ja hetken käytyämme +niin läheltä jo virran pauhu kuului, +ett'ei ois puhettamme erottanut. + +Kuin joki tuo, mi juoksevi Monvison +juurelta ilmoja päin itäisiä +vasenta viertä Apenninein, jonka + +siell' ylhäällä on nimi Acquacheta, +mi sitten vaipuu alangolle, toisen +jo nimen saavuttaen Forlin luona: + +San Benedetton yläpuolia syöksyy +jylisten alas alppijyrkännettä, +tuhanten turva joss' ois olla voinut. + +Niin kuului pauhaavan se tiemme päässä: +punainen, pystysuora vetten vyöry, +mi kohta kuuroks oisi korvan tehnyt. + +Mull' oli köysi[89] köytty uumenillein, +ma jolla joskus pedon kirjokarvan +lien pyytää aikonut: sen kokonansa + +kun olin vyöltäni ma irroittanut +Oppaani määräyksen mukaan, hälle +ojensin sen ma niinkuin kootun kimpun. + +Sivulle oikealle käännähtäen +hän hiukan taantui äyrähältä, heitti +sen alas kuiluun ankaraan. Ma sanoin + +näin itselleni: Mahtaa merkki uusi +tää aiheuttaa uuden ihmehenkin, +kun mestari noin silmin seuraa sitä. + +Ah, kuinka varovainen olla tulis +seurassa niiden, jotk'ei ainoastaan +tekoa nää, vaan mietteen salaisimman! + +Hän mulle virkkoi: »Mitä varron, pian +on nouseva, ja mitä aatoksesi +nyt aavistaa, sun silmäs nähdä saavat.» + +Totuutta, joka valheen kasvot kantaa, +inehmo huulin kiintein säilyttäköön, +häpeä syytön koska tuosta tulee. + +Mut minä vaieta en voi; ja kautta +tään kirjan säkeiden, jos eivät ehkä +ne vaille kestävää jää suosiota, + +lukija, vannon, että näin ma hahmon, +sydäntä uljaintakin säikyttävän, +siin' uivan halki ilman paksun, mustan, + +kuin mies, mi mereen mennyt päästämähän +on ankkuria, joka kiinni riuttaan +tai muuhun tarttunut on, pintaan pyrkii + +pään oikaisten ja jalat kokoon vetäin. + + + + +Seitsemästoista laulu + + +»Kas siinä hirviö[90] tuo huippuhäntä, +mi vuoret nousee, murtaa muurit, aseet, +kas, siinä hän, mi saastuttaa maanpiirin!» + +Näin Oppahani mulle virkkoi: viittas +petoa saapumahan äärimmälle +äyräälle, päähän tiemme marmorisen. + +Ja vilpin kuva saastainen tuo tuli, +kohotti ylös pään ja vartalonsa, +mut hännän jätti alle rannan raisun. + +Sill' oli kasvot miehen rehellisen, +niin hyvänsuopa yläpuolen pinta, +mut muulta kaikeltaan se käärme oli. + +Käpälät karvaiset ol' olkaan asti +ja rinta, selkä sekä kirjokyljet +ryhmyiset ynnä kilpisuomuksiset: + +ei värikkäämmin kuteet, loimet kulje +tataarien, turkkilaisten kankahissa, +ei moista kutonut myös lie Arakne. + +Kuin ruuhet usein rantamalla viruu +puoleksi veessä, maalla toinen puoli; +kuin virransuilla Saksan syömärien + +majava istuu kalanpyynnissänsä; +niin peto ilkeä tuo pysytteli +äyräällä paatisella hiekka-aavan. + +Sen häntä tyhjyydessä kiemurteli +kivertäin ylös myrkkyhaarukkaansa, +hän jolla iskee skorpionein tapaan. + +Oppaani lausui: »Tiemme kaarrettava +nyt meidän tästä tuonnepäin on, missä +viruvi, vartovi tuo vilpin peto.» + +Astuimme alas äärtä oikeata +askelta kymmenkunta, pitkin törmää, +näin tulta ynnä hiekkaa välttääksemme. + +Sen luokse tultua ma hietikolla +näin jonkun matkan päässä ihmisiä, +jotk' istui liki kuilun jyrkännettä. + +Oppaani lausui: »Että täyden saisit +sa tiedon tästä suppilosta, mene +ja katso, mik' on olomuoto heillä. + +Mut puhees heidän kanssaan lyhvet olkoot! +Sill'aikaa haastan pedon kanssa, että +se meille myöntäis vahvat hartiansa.» + +Näin vielä kielekkeelle viimeiselle +tään piirin seitsemännen, missä suku +tuo synkkä istui, aivan yksin menin. + +Pusertui tuska heidän silmistänsä, +he sieltä täältä käsin torjuella +kokivat tulta ynnä hiekkaa kuumaa. + +Kesällä koirat tekevät myös samoin +jalalla taikka kuonollaan, kun heitä +purevat kirput, kärpäset ja paarmat. + +Eräiden kasvoja nyt katsoin heidän, +tuon tulen tuskallisen kalvamien; +en ketään tuntenut. Mut ripustetun + +näin kunkin kaulaan kukkaron, min väri +ja merkki kullakin ol' erikoinen; +näkyivät silmin nauttivan he siitä. + +Kun tuossa tutkin, sattui silmähäni +keltainen kukkaro, min päältä kuva +sininen siinsi jalopeuran.[91] Eespäin + +kun tuosta katseheni käänsin, toisen +näin veripunaisen ja siihen hanhen +kuvatun, valkeamman norsunluuta. + +Ja yks, min valkolaukku kantoi kuvaa +sinisen, tiineen emäsian, lausui +minulle: »Mitä teet tään kuilun yössä? + +Käy pois! Mut koska vielä elät, tiedä, +on naapurini mun, Vitaliano, +sijansa saapa tässä vierelläni. + +Firenzeläisten kesken padualaisna +täss' istun, kuulen, kuinka korvahani +he huutaa: Tulkoon ylin valtaherra, + +min kukkaross' on pukin kolmen kuva!» +Hän siinä suuta mursi, kieltä näytti +kuin härkä, joka kuonoansa nuolee. + +Mut minä, etten viipymällä mieltä +sen pahoittais, mi nopsa olla käski, +palasin luota varjoin uupuneiden. + +Oppaani kohtasin, mi pedon julman +selässä istui jo ja virkkoi mulle: +»Nyt ole uljas, täss' ei pelko sovi! + +Käy kulku alas moista porrastietä: +sa eteen nouse, minä keskell' istun, +ettei se pyrstöllään sua vahingoittais.» + +Kuin mies, mi kuumeväristysten tulon +jo tuntee, jonka kalpenee jo kynnet +ja joka vapisee, kun varjon näkee; + +niin minä kuullen sanat nuo. Mut niiden +myös uhka sai mun häpeemään, mi tunne +rohkaisee orjan isäntänsä eessä. + +Ma istuin hartioille hirmuisille +ja tahdoin sanoa: »Mua kiinni pidä!» +mut kieleni ei totellut kuin luulin. + +Mut hän, mi auttanut mua aikaisemmin +hädässä oli, heti noustuani +lujasti kädellään mun vyötti, tuki. + +Ja virkkoi: »Geryon, nyt lähde matkaan! +Hitaasti laskeu, laajoin kaartein, muista, +ett' outo on nyt sulia kuorma kantaa!» + +Kuin pursi, joka taapäin tyrkätähän +rannasta ensin, niin hän lähti; sitten +kun tunsi vapaa olevansa, käänsi + +hän hännän sinne, miss' ol' ennen rinta, +ja käytti sitä lailla ankeriaan +käpälin kaksin ilman halki soutain. + +En luule, että pelko suuremp' oli, +Phaëton[92] koska päivän ohjat jätti, +min vuoksi vieläi taivaankansi palaa; + +ei myös, kun vahan sulaessa raukka +Ikarus[93] tunsi siipein irtautuvan +ja isä hälle huus: On turma eessä! + +kuin pelkoni nyt nähdessäin, ett' tyhjyys +mua kaikkialta ympäröi ja kaikki +silmistä häipyi, paitsi selkä pedon. + +Hitaasti laskeuu se, uiden vitkaan +ja loivin kaartein; huomaa tuost' en mitään, +vain että alhaalta mua vastaan tuulee. + +Jo oikealta kuulin vetten kuohun +allamme ukkosena jymisevän; +kumarsin päätä sinne katsoaksein. + +Pelästyin kuilua nyt kaksin verroin, +tulia näin ja valitusta kuulin, +vavisten ojentausin taas ma taapäin. + +Näin sitten--mit' en ollut ennen nähnyt-- +kuink' alas kaartein kuljettiin ja eri +tahoilta kuinka näkyi suuret kauhut. + +Kuin haukka kauan ollut lentimillään, +mi nää ei lintua, ei houkutinta, +saa metsästäjän sanomaan: Sa painut, + +ja vaipuu sinne, mistä nousi nopsaan, +sataisin kaartein, istuu isännästään +etäälle uupuneena, tympeänä; + +Niin Geryon myös meidät maahan laski +juurelle jyrkän ryhmyriutan, sitten +kun näki meistä päässehensä, kiiti + +pois niinkuin nuoli, jonka jousi viskaa. + + + + +Kahdeksastoista laulu + + +On paikka helvetissä, Malebolge, +kivestä tehty, teräsharmaa, niinkuin +myös kalliotkin, jotka saartaa sitä. + +Tuon kentän pahan keskuksessa juuri +syvänne laaja, synkkä ammottavi; +sen rakenteen ma kohdallansa kerron. + +Se vyöhyke, mi jää kuin renkahaksi +välille syvänteen ja vuoriseinän, +jaettu kymmeneen on uurtehesen. + +Kuin siellä, missä muurein suojaks linnaa +alati uudet vallihaudat kaartaa, +on paikan muoto, silmään sattuvainen, + +sen mukaisen myös kuvan tarjoo tämä. +Ja niinkuin moisten linnain kynnyksiltä +vie pienet sillat rantaan äärimmäiseen, + +niin täällä kallioiden alta johti +kiviset polut poikki muurein, hautain +luo syvänteen, ne johon päättyy, katkee. + +Tää oli paikka, johon meidät jätti +Geryon; Runoniekka kulkemahan +vasenta puolta läks, ma jäljessänsä. + +Näin oikealla uutta surkeutta +ja uudet vaivat, uudet kiusanhenget, +joit' oli ensi kuilu tulvillansa. + +Pohjalla syntiset nuo alastomat +tulivat toista puolta vastahamme, +taas toista myötämme, mut nopeammin: + +kuin roomalaiset Riemuvuonna[94] sillan +jakoivat kansan vuoksi kahteen osaan, +niin että toista puolta toiset kulki + +päin linnaa Angelon--ne, joilla matka +vei kirkkoon Pyhän Pietarin--ja toiset +sivua toista vuorta kohden kävi. + +Molemmin puolin kuilunpohjaa synkkää +pirujen pieksävän ma sarvekkaiden +näin heitä takaa vinhoin raippavitsoin. + +Ah, kuinka heiltä sääret nopsaan nousi +jo ensi iskulla! Ei toista eikä +kolmatta kukaan jäänyt vartomahan. + +Näin käydessäni yhteen syntisistä +katseeni kiintyi, ja ma virkoin heti: +»En tuota varmaan näe ensi kertaa.» + +Siks viivähdin ma häntä tunteaksein, +pysähtyi lempeä myös Saattajani +ja salli, että hiukan taapäin käännyin. + +Salata kasvonsa tuo raipan-saaja +koetti maahan katsomalla, mutta +ma hälle virkoin: »Sa, mi painat katsees, + +jos piirteet kantamas ei väärät liene, +oot Venedico Caccianimico.[95] +Mut mistä kirpeä tää kipu sulle?» + +Hän virkkoi: »Tuota mielelläin en kerro, +mut kirkas kielesi mun pakottavi +muinaista muistamahan maailmaani. + +Ma olin se, mi kaunihin Ghisolan +sain myöntymään Markiisin lemmenleikkiin, +kuin tuosta kertoneekin tuhina taru. + +Tääll' yksin itke en bolognalaisna: +päinvastoin paikka tää niin täys on meitä, +ett' enemmän ei kaiu murtehemme + +välillä Savenan ja Renon virtain. +Jos tuosta todistusta tahdot tarkkaa, +palauta mielees ahneutemme muisto.» + +Näin hänen haastaessa, selkään häntä +löi piru vitsallaan ja virkkoi: »Eespäin, +sa parittaja! Tääll' ei naisten kauppa!» + +Ma jälleen liityin seuralaiseheni. +Tulimme askelilla muutamilla +nyt kielekkeelle kallioisen rannan. + +Sen päälle helposti me kiipesimme +ja käyden oikeaan sen harjaa pitkin, +ijäiset jätimme nää kauhun kuilut. + +Kun siihen päästiin, missä paasipolun +on alla aukko käydä ruoskittujen, +Oppaani lausui: »Varro, että silmääs + +sattuisi muoto näiden muiden kurjain, +sa joiden kasvoja et vielä nähnyt, +kun kanssamme he samaa suuntaa kulki.» + +Portaalta ijäiseltä katselimme +jonoa toista, meitä kohden käyvää, +samalla tapaa raipoin rangaistua. + +Mun kysymättä hyvä Mestarini +nyt lausui: »Katso, kuka suuri tulee, +mi tuskassaan ei itke kyyneltäkään! + +Näöltä kuink' on kuningas hän vielä! +Hän Iason on, jot' uljuus, lempi johti, +Kolkiista kerran viemään kultataljan. + +Hän kulki ohi Lemnos-saaren, jossa +sen naiset rohkeat ja julmat oli +jokaisen miehenpuolen surmannehet. + +Hän siellä sanoin sekä elein siroin +Hypsipylen, tuon neidon nuoren, petti, +mi itse ensin petti[96] naiset saaren; + +ja jätti immen yksin, raskahana. +Syy moinen hälle moisen tuskan tuottaa +ja tuska tuo on myös Medean kosto. + +Käy hänen kanssaan kaikki viettelijät. +Tää tieto asukkaista ensi kuilun +ja heidän rikoksistaan riittäköhön!» + +Nyt oltiin siinä, missä ahdas kuja +käy ristiin toisen kivisillan kanssa +ja siitä kaartuu kaaren toisen muotoon. + +Näimme kansaa siellä kuilun toisen, +jotk' ähkyy, korskuttavi kuonoansa +ja itseänsä iskee käsin omin. + +Sen äyräät home peitti, synnyttämä +alhaalta kohoavan kolkon huurun, +mi silmän niinkuin nenänkin on kiusa. + +Niin syvä on sen pohja, ettei sinne +voi nähdä nousematta kaaren selkään, +miss' uloin kallion on kieli. Tuonne + +tulimme, näin ma kuilun pohjan täynnä +sukua, uppoovata saastaisuuteen, +min laatu oli niinkuin ihmislantaa. + +Mun tuota silmin tutkiessa, yhden +pään näin niin likaisen, siit' ettei päättää +oliko mallikko vai pappi, voinut. + +Hän mulle huusi: »Miks niin ahnahasti +mun enemmän kuin muiden tilaa tarkkaat?» +Ma hälle: »Siksi, että muistan sinut, + +sun oli silloin hiukses kuivat, oothan +Alessio Intermini,[97] Luccan miesi; +siks sua enemmän kuin muita katson.» + +Hän mulle silloin, lyöden otsaluutaan: +»Mun tänne upottivat mairitukset, +jost' ei tää kieli koskaan saanut kyllin.» + +Nyt lausui Mestarini: »Hiukan eespäin +ojenna kasvosi, ett' oikein nähdä +voit silmilläs tuon porton pörrötukan + +ja hänen irstaan olentonsa; kynsin +likaisin ruumistaan hän ruopii, milloin +käy kyyryhyn ja milloin pystyyn nousee. + +Thaïs[98] hän on, tuo irstas, lemmitylleen +mi lausui, kysyvälle: 'Suurta saanko +kiitosta lahjastain?'--'Ah, ääretöntä!' + +Ja tämä riittäköhön silmillemme.» + + + + +Yhdeksästoista laulu + + +Oi Simon Magus,[99] oi sun kurja joukkos, +te, jotka taivaan tavaraa[100]--min olla +hyvehen morsion vain pitäis--myötte, + +hopean portoks ahnahasti kullan! +Nyt teidän häpeänne julki soikoon, +näät teidän paikkanne on kolmas kuilu. + +Seuraavan haudan keskikohtaan tulleet +olimme siihen, missä paasisilta +syvyyden päällä pystysuoraan nousee. + +O, Kaikkiviisaus, kuink' on suuri taitees +taivaassa, maassa, helvetissä vielä +kuink' oikein voimas kaikki jakaa, säätää. + +Näin kuilun seiniä ja pohjaa pitkin +tuon tumman kiven poratuksi reikiin, +kaikk' yhtä laajat, yhtä ymmyrkäiset. + +Ei pienemmät, ei suuremmat ne olleet +kuin kauniin San Giovannin[101] templin kolot, +paikaksi kastajien tehdyt sinne. + +Niist' yhden mursin, joku vuosi sitten, +kun siihen hukkua ol' lapsi muudan; +ja minkä kerron nyt, se uskottakoon. + +Jokaisen kolon suusta pisti esiin +syntisten jalat ynnä sääret, pohkeet; +muu kaikki piili reikään pistettynä. + +Paloivat kunkin jalkapohjat tuosta, +nivelet nykki niin, ett' oisi varmaan +katkennut siinä side, vitsasköysi. + +Kuin öljyttyjä esineitä liekki +vain päältä syö ja pinnalt' äärimmältä, +niin heitä kantapäistä varpaan-neniin. + +»Ken tuo on, Mestari», ma lausuin, »muita +enemmän joka vääntelee ja potkii +ja jota punaisin myös liekki kalvaa?» + +Hän mulle: »Jos sa tahdot, että kannan +sun tuonne alas, miss' on törmä loivin, +hän itsestään ja synneistänsä kertoo.» + +Ma hälle: »Mik' on mielees sun, on munkin. +Sa herra oot ja tiedät, ett'en eroo +sun tahdostas, myös tiedät, mit' en sano.» + +Tulimme harjalle nyt neljännelle, +käännyimme vasempaan, ja kuilunpohjaan +astuimme ahtahasen, reiäkkääsen. + +Mua Mestarini lantehellaan kantoi +ja saattoi aina reiän suulle, josta +tuon oudon tuska säärin sätkyi ilmi. + +»Ken kurja lienetkin, mi päälläs seisot +kuin paalu, maahan upotettu, siinä», +ma hälle haastoin nyt, »jos voit, niin puhu?» + +Kuin munkki, murhamiestä ripittävä, +min kutsuu kuolemata viivyttääkseen +tää ääreen kuoppansa, ma tuossa seisoin. + +Hän huusi:[102] »Bonifacius, tääll' ootko, +sa ootko, Bonifacius, jo täällä? +Siis erehtynyt kolme vuott' on ennus? + +Noin nopsaan kyllästyitkö rikkauteesi, +min vuoksi peljännyt et neittä pyhää +sa pettää etkä raiskata myös häntä?» + +Niin olin kuin on mies, mi ymmärtele +ei vastausta hälle annettua, +vaan häpee eikä virkkaa taida mitään. + +Vergilius lausui silloin: »Sano, sano, +ett'et sa ole miksi hän sun luulee!» +Ja minä haastoin määräyksen mukaan. + +Nyt jalat kurjan koukistuivat aivan, +hän äänell' itkevällä, huokaellen +noin virkkoi: »Mitä pyydät siis sa multa? + +Jos tietää tahdot niin, ken olen, että +tuon rannan raisun astunut oot alas, +sa tiedä, kannoin paavin viittaa kerran. + +Orsini olin, poika karhun, ahnas +niin vuoksi heimoni, siell' että kultaa +kokosin, täällä itse jouduin säkkiin. + +Jo pääni alle painuneet on toiset +edeltäjäni simonian orjat; +tään purnun aukeamaan puristuivat. + +Mun sinne alas myös on matka, koska +hän saapuu, joksi sua luulin äsken, +kun kysymyksen pikaisen tuon tein ma. + +Mut kauemmin jo tässä seison päälläin +ja poltan jalkojani kuin hän jaloin +punaisin paistuva on paikassani. + +Näät hänen jälkeensä on laiton paimen[103] +lännestä saapuva, syin saastaisemmin, +mi meidät molemmat maan alle peittää. + +Uus on hän Josua, Makkabean miesi:[104] +kuin tällä kuninkaansa armo oli, +niin hällä suopeus Ranskan hallitsijan.» + +En tiedä, lienkö liian nopsa ollut, +kun hälle vastasin vain tähän tapaan: +»Siis virka, kuinka paljon rahaa pyysi + +Pyhältä Pietarilta Herra meidän, +tään käteen avaimensa uskoessaan? +Hän varmaan tuota vaati vain: _Mua seuraa_! + +Ei Pietari, ei muutkaan Matteukselta +veroa vaatineet, kun arvan kautta +tää sijan sai, mi petturin ol' ennen. + +Jää tänne, oikea on rangaistukses! +Ja hyvin kaitse pahoin koottu rahas,[105] +mi rohkaisi sun riitaan Kaarlen kanssa. + +Ja ellei estäisi mua kunnioitus +avainta ankarinta kohtaan, jota +sa kannoit elämässä kaunoisessa, + +käyttäisin kieltä vielä kirpeämpää; +näät ahneutenne on maanpiirin murhe, +te hyvät polkein kohotatte huonot. + +Evankelista teit' on tarkoittanut, +te paimenet, kun näki vetten päällä +hän ruhtinaiden porton istuvaksi: + +tuon saman, joka seitsenpäisnä[106] syntyi, +sai mahdin kymmensarvisen, niin kauan +kuin miehellensä mieluinen ol' hyve. + +Te Jumalaksi tehneet ootte rahan, +kurjimmat ootte kuvain kumartajat: +pakana yhtä palvelee, te sataa. + +Ah, Constantinus, pahaa kuinka paljon +perusti, kääntymykses ei, vaan lahjas, +tuo saama ensimmäisen rikkaan paavin!» + +Mun moista virttä vierittäissä hälle, +hän kovin jalkapohjiansa potki +vihasta taikka omantunnon syystä. + +Ma luulen, että mielellänsä kuuli +nuo sanat Mestari, niin tyydyttävän +puheeni vakaa näytti piirteitänsä, + +Hän sitten käsin kaksin tarttui minuun, +mun nosti ryntäilleen ja kantoi ylös +taas tietä, äsken alas astumaansa. + +Väsynyt ei mua hoivaamaan hän ennen +kuin kaaren kukkulalla, neljänneltä +mi päälle viidennen vie harjantehen. + +Sievästi siihen laski taakan rakkaan, +varoen, vuoksi törmän tuiman, jyrkän, +jot' tuskin pukki oisi nousta voinut. + +Ja siitä toinen alho mulle aukes. + + + + +Kahdeskymmenes laulu + + +Uus vaiva uudet säkeet vaatii multa +ja laulun kahdenkymmenennen tätä +ens virttä, joka kirotuista kertoo. + +Jo vallan valmis olin katsomahan +ma kuiluun, allani mun ammottavaan, +mi kyynelistä tuskaisista tulvi. + +Näin kansaa syvänteessä pyöreässä +ma käyvän ääneti ja itkein, kuten +käy hautasaatot maailmassa meidän. + +Alemma katsoin, kunkin hahmo näytti +kuin iki-ihmeen kautta vääntyneeltä +leuasta asti varren alkamahan: + +päin lanteita näät kasvot heillä katsoi +ja taapäin heidän käydä täytyi, koska +evätty heiltä oli nähdä eespäin. + +Kenties halvaus noin nurinkurin +voi jonkun vääntää väkivalloin, vaikka +en tuota nähnyt ole enkä usko. + +Lukija, hyödykses jos Luoja kirjan +tään kätees suo, sa arvaa itsestäsi, +saatoinko kuivin katsein nähdä tuota, + +kuvamme kuolevaisen vääntyneenä +kun näin ma niin, ett' isku silmiensä +rakoa pitkin peräpuolen kastoi. + +Ma totta itkin, kiven kielekkeesen +nojaten kovaan, kunnes saattajani +noin virkkoi: »Ootko niinkuin muutkin houkat? + +Tääll' elää sääli olla säälimättä. +Ken syyllisempi on kuin se, ken suree +oikeuden jumalaisen voittotöitä? + +Pääs nosta pystyyn, miesi nää min alla +maa aukes eessä Teban kansan silmäin, +ja kaikki huusivat: 'Sa minne syöksyt + +Amphiaraus?[107] Miksi taiston jätät?' +Mut laannut ei hän vierimästä ennen +kuin luona Minoksen, mi kaikki korjaa. + +Kas, kuinka rintanaan hän selkää käyttää: +kun liian kauas eespäin nähdä tahtoi, +hän taapäin katsoo nyt ja taapäin astuu. + +Nää myös Teiresias,[108] min muoto muuttui, +kun naisen hahmon sai mieshahmon sijaan +ja jäsenet hän kaikki toiset aivan. + +Ja vasta sauvall' lyötyänsä noita +käärmettä kahta, yhteen kääriynyttä, +sai Teiresias miehuutensa jälleen. + +Tuo, jonka selkä päin on vatsaa hänen, +on Aruns Lunin[109] vuoristosta, missä +Carraran miesi laaksonpohjaa kyntää. + +Valkoisten marmorpaatten keskell' asui +siell' luolassaan hän, josta nähdä laajan +hän meren voi ja taivaan tähtikirjat. + +Ja tuo, mi nännejänsä, joit' et näe, +hajalle päässein hapsin peittää, kääntäin +pois meistä kaiken, missä karva kasvaa, + +on Manto,[110] joka maata monta kulki +ja sitten siihen jäi, miss' synnyin minä; +sanella tuosta hiukan mielin sulle. + +Kun kuollut häitä oli taatto, koska +kaupunki Bakkos-jumalan ol' orja, +hän kauan harhaeli maailmalla. + +Italiassa ihanass' on järvi, +juurella alppein, jotka sulkee Saksan +Tirollin linnasta: Benaco on se. + +Tuhansin lähtehin, Penninon päältä, +välillä Valcamonican ja Gardan +veet pursuu, jotka jäävät järveen tähän. + +Keskellä sen on paikka, jossa piispat +Trientin, Brescian ja Veronan yhteen +vois tulla siunaamahan piiriänsä. + +Varustus vahva, kaunis on Peschiera, +tuo torjuu Bresciaa sekä Bergamoa, +miss' alimpana ranta kaartuu. Sinne + +veet järven liiat kaikki virtaa, joita +ei jaksa säilyttää Benaco, juosten +jokena sitten kautta kukkaniittuin. + +Mut heti vierimään kun laine lähtee, +Benaco ei, vaan Mincio on sen nimi +Governoon saakka, missä Po sen nielee. + +Alangon kohtaa alkujuoksussansa, +nevaksi aukee, suoksi suurentuvi, +suvisin ilman epäterveen huokuu. + +Vaelsi impi hurja tuosta, näki +suon keskellä hän kaistan maata kovaa, +asumatonta, auran käymätöntä. + +Jäi sinne, välttääksensä ihmisseuraa, +hän orjineen ja taikatemppuinensa +ja eli siellä, siks kuin kuolo saapui. + +Inehmot, jotka ympärillä hajan +asuivat, kokoutuivat paikkaan, minkä +suomuuri turvas joka suunnan saartain. + +Kaupunki nousi vainaan kunnahalle, +ja ensi keksijänsä mukaan, ilman +muut' arpaa, mainittihin Mantovaksi. + +Enempi kansaa oli siinä ennen +kuin Pinamonte[111] Casalodin petti, +tuon houkan, viekkahalla neuvollansa. + +Siks sulle kerron näitä, että koskaan +jos kuulet toisin maani syntytarun, +sen valhe totuutta ei vahingoittais.» + +Ma hälle: »Mestari, sun sanas ovat +minulle varmat niin ja luotettavat, +muut ett' on hiiliä vain sammuneita. + +Mut sano mulle, samoojista noista +erota etkö ketään mainittavaa, +näät moista vaan nyt miettii aatokseni.» + +Hän mulle: »Tuo, min leukaparta hajoo +ruskeille hartioille, augur' oli +ajalla, jolloin Kreikka miehist' tyhjä, + +niin oli että joku jäi vaan kehtoon. +Hän Kalkaan kanssa määräs hetken hyvän +Auliissa päästää ensi laivatouvin. + +Nimeltä ol' Eurupylus[112] hän; laulaa +Runoni ylväs jossakin myös häntä, +kuin tiedät sa, mi kauttaaltaan sen taidat. + +Tuo toinen, lanteiltaan niin laiha, oli +Mikael Scotus,[113] jolle outo mikään +ei ollut temppu velhotaidon turhan. + +Tuo on Guido Bonatti,[114] tuo Asdente, +min mieli nyt ois pikilankaan, nahkaan, +mut joka myöhään täällä katuu. Kurjat + +nuo naiset nää myös, jotka jätti neulan +ja värttinänsä tullen taitureiksi +ja tehden pahaa yrtein ynnä kuvin. + +Nyt eespäin käyös, sillä Kainin tähti[115] +rajalla seisoo pallonpuoliskoiden +jo merta koskettain Sevillan alla, + +ja viime yönä täys jo kuudan oli; +sen varmaan muistat, sill' ei vahingoksi +kuu sulle ollut syvyydessä korven.» + +Noin puhui hän, me astuimme sill'aikaa. + + + + +Yhdeskolmatta laulu + + +Sillalta sillalle näin haasteloissa, +joit' ei mun Näytelmäni laulaa mieli, +tulimme kaaren kukkulalle, jääden + +syvyyttä uutta Malebolgen ynnä +tuon turhaa vaikerrusta katsomahan; +se mulle synkkää synkemmältä näytti. + +Kuin Venezian veistämöllä talvin +tulinen, sitkas piki kiehuu, jolla +taas kiinnitetään haahdet haurastuneet, + +merille kelpaamattomat, ja toinen +sill'aikaa uutta laittaa, toinen korjaa +sivuja laivan paljon-purjehtineen; + +ja yksi keulaa, toinen kokkaa takoo, +tuo tekee airoja, tuo köyttä vääntää, +tuo pikkupurjetta, tuo suurta parsii; + +niin tuolla alla tiivis tahdas kiehui, +ei tulen voimasta, vaan Luojan parskuin +partaille, tahmistuen joka kiveen. + +Näin sen, mut nähnyt siitä en ma muuta +kuin kuplat, jotka pintaan kuohu nosti, +ja kuinka kauttaaltaan se nous ja vaipui. + +Kun tuota tarkasti ma katsoin, Opas +minulle huusi: »Varo itseäsi!» +ja pois mun tempas siitä, missä seisoin. + +Ma käännähdin kuin mies, mi nähdä halaa +paettavansa vaaranpaikan, mutta +min mieltä kauhu äkkinäinen karsii, + +niin että pois hän rientää, vaikka katsoo: +ja takanamme pirun mustan näin ma +tulevan juosten pitkin paasisiltaa. + +Ah, kuinka julma hahmoltaan hän oli, +eleensä kaikki kuinka kauhistavat, +levällä siivet, alla jalka nopsa! + +Terävin, korkein hartioin hän kantoi +syntistä, kahareisin istuvata, +min pohkeisiin hän oli kiinni käynyt. + +Hän sillaltamme huus: »Te kynsipirut, +kas, tässä Luccan raatimies on muudan! +Hän alas painakaa! Ma muita palaan + +hakemahan, maa siell' on täysi heitä: +Bonturo[116] ei, muut kaikk' on orjat rahan, +saa raha siellä valkoiseksi mustan.» + +Hän sinne heitti miehen, kääntyi, eikä +varasta aja koira irtipäässyt +niin nopsaan kuin hän kiisi paatta kovaa. + +Mies uppos, sitten näkyi selkäpuolta. +Mut pirut sillan alta huusi hälle: +»Ei tässä auta kuvain kumarrukset! + +Tääll' uidaan toisin näät kuin Serchion[117] veessä! +Jos haarukoitamme et tahdo tuta, +sa älä kellu pitkin pintaa siinä!» + +He iskivät nyt sadoin hangoin häneen, +sanoivat: »Täss' et tanssi julki, saatpa +kalastaa sameassa nyt, jos voinet!» + +Ei toisin kokit eivät kokkipoiat +lihoja kahvelilla kattilahan +syvemmä pistä pintaan nousevia. + +Oppaani armas lausui: »Ettei näkyis +olosi heille, piiloon käy nyt taakse +tuon kallion, mi sulle turvan tarjoo! + +Ja kuinka kuuletkin mua loukattavan, +sa ällös pelkää, sillä tunnen seikat, +jo kerran ollut oon täss' ottelossa.» + +Hän sitten kulki sillan päähän, pääsi +jo harjanteelle kuudennelle, siinä +olikin paikka pitää otsa tyyni. + +Kuin koirat, jotka haukkuhampain huimin +ja raivoten käy kerjäläisen kimppuun, +äkisti pysähtyvän, tyytyväisen, + +nuo pahat henget sillan alta syöksyi, +päin häntä kääntäin hangot kaikki, hänpä +noin huus: »Te kaikki tyyntykäätte! Ennen + +kuin minuun keksinenne kiinni käytte; +yks ensin astukoon, mua kuulkoon, sitten +te päättää saatte, oonko iskettävä.» + +Kirkuivat kaikki: »Malacoda[118] menköön!» +Muut jäivät paikalleen, yks lähti, tuli +ja virkkoi: »Mitä tahdot?» Mestarini + +noin hälle: »Luuletko sa, Malacoda, +mi näät mun tulleen turvallisna kautta +eteenne kaikkien, tuon tapahtuneen + +sanatta sallimuksen Herran? Anna +mun mennä, sillä Taivahan on tahto, +ett' toiselle tään tien ma synkän näytän.» + +Niin hänen silloin haihtui ylpeytensä, +hält' että hanko maahan vaipui, muille +hän virkkoi: »Loukkaamaton olkoon tämä!» + +Nyt mulle Mestari: »Sa, piileväinen +välillä sillanpaatten siellä, tule +tyköni pelvotta ja turvallisna!» + +Ma silloin riensin hänen luokseen, mutta +pirutkin kaikki eespäin lähti, josta +pelästyin, että sanansa he pettäis. + +Noin pelkäävän näin kerran antauneitten,[119] +jotk' astui linnasta Capronan ulos +vihollisparven sankan saartaessa. + +Ma liityin koko olennolla kiinni +Oppaasen, enkä kääntänyt pois silmää +näöstä noiden paha-enteisestä. + +Jo hangot nousi, kuulin kuiskittavan: +»Jos iskis tuota takapäähän?» Toinen +noin vastas: »Anna hälle aimo pisto!» + +Mut piru tuo, mi kanssa Mestarini +puhetta piti, kiirehesti kääntyi +ja lausui: »Hiljaa, hiljaa, Scarmiglione!» + +Hän sitten meille: »Kauemmas ei käydä +tät' törmää voi, näät koko kuudes kaari +pohjalla kuilun raunioina viruu. + +Mut eespäin jos on teillä mieli, käykää +alista tietä, tämän luolan kautta, +pian teille toinen paasipolku aukee. + +On eilen, tuntia viis[120] tästä vielä, +kulunut vuotta tuhat kaksisataa +kuuskymmentä ja kuus siit' asti, koska + +tuo särkyi tie. Ma sinne jotkut näistä +lähetän pikimerta pistelemään; +te heitä seuratkaa, he teit' ei vaivaa.» + +»Esihin Alichino, Calcabrina», +hän heille jatkoi, »myöskin sa, Cagnazzo, +ja Barbariccia joukon johdattakoon! + +Myös tulkoot Libicocco, Draghignazzo, +Cèriatto hampaineen ja Graffiacane +ja Farfarello, Rubicante hullu! + +Se iskekää, ken nousee pintaan! Nämä +rauhassa pääskööt päälle törmän toisen, +mi poikki kaartuu kaikkein syvyyksien.» + +»Ah, Mestari, mit' on tää?» virkoin. »Yksin +menkäämme sinne, ilman saattajia, +jos tien sa tunnet vaan, en niitä kaipaa. + +Jos olet varoillas kuin muuten olet, +näät etkö, kuinka hampaitaan ne puree, +puhuen pahaa kulmakarvoillansa?» + +Hän mulle: »Tarvis sun ei säikähtyä, +sa heidän anna suuta murtaa, meitä +se koske ei, vaan niitä, jotka kiehuu.» + +Patoa pitkin vasempaa he lähti. +Mut ensin kukin heistä kielen painoi +päin hampahia, merkiks johtajalleen, + +mi soitti lähtöön perätorvellansa. + + + + +Kahdeskolmatta laulu + + +Oon nähnyt ratsumiesten lähtömarssit +ja rynnäköt ja aseharjoitukset +ja joskus myöskin pakomatkat nopsat; + +Arezzon maassa miekkamiest' oon nähnyt +ja sotarosvoja ja kulkureita, +myös turnajaisten, aseleikin menot, + +soidessa torven, rummun, kirkonkellon +tai linnan merkkitulten loimottaissa, +tapahan kotoiseen tai muukalaiseen; + +en nähnyt ratsaita, en jalkamiestä +humussa moisen huilun viel', en laivaa, +mi tähteä tai maata etsii. Eespäin + +pirujen kymmenparven kanssa käytiin. +Mi saatto! Mut on seura paikan mukaan: +kirkossa pyhät, kapakassa juopot. + +Mut pikimerta päin ol' huomioni, +ma nähdä tahdoin kuilun kaikki tilat +ja varjojen myös siinä kiehuvaisten. + +Delfinein lailla, jotka selkäkaartaan +kohottamalla merimiestä neuvoo +tuholta myrskyn purtta pelastamaan, + +nuo syntisetkin lievikkeeksi vaivan +myös joskus pintaan selän kohottivat, +salaman-nopeasti taas sen peittäin. + +Ja niinkuin ojanvieremällä näkyy +päät sammakoiden, mutta jalkojansa +ja muuta ruumistaan he eivät näytä, + +niin täällä kaikkialla syntisiä. +Mut lähestyissä Barbariccian, heti +jokainen joutui porepinnan alle. + +Ma näin--ja sydän tuosta kiertyy vielä-- +heist' yhden viipyvän, kuin tapahtua +voi sammakolle sukeltaissa muiden. + +Ja Graffiacà n, mi lähin häntä oli, +löi keksin tukkaan pikiseen ja nosti +näin ylös hänet niinkuin saukon. Kaikki + +nimeltä tunsin heidät jo, niin tarkkaan +ma kuuntelin kun heitä valittihin, +ja kuinka sitten toisiaan he kutsui. + +»Oh, Rubicante, iske kyntes häneen, +käy kiinni, nylje hältä selkänahka!» +noin kuorossa nuo pahathenget huusi. + +Ma lausuin: »Mestari, jos voit, niin tietää +koeta saada, ken hän on, tuo kurja, +mi käsiin joutunut on vainoojainsa.» + +Oppaani astui liki häntä aivan +ja kysyi, mistä oli hän. Hän vastas: +»Navarran[121] valtiossa synnyin kerran. + +Isäni oli huono mies, mi tuhlas +itsensä, tavaransa! Äiti minut +erästä herraa pani palvelemaan. + +Tebaldo-kuningasta hyvää sitten +ma palvelin, siell' aloin vilpistellä, +se syy mun saattoi tähän kuumaan paikkaan.» + +Nyt Ciriatto, jonka suusta, puolin +molemmin, pisti torahampaat sian, +jo antoi tietää, miltä toinen tuntui: + +käsissä kissain pahojen ol' hiiri. +Mut Barbariccia hänet kiersi käsin +ja virkkoi: »Hiljaa, siks kun päästän hänet!» + +Ja Mestariini kääntyen hän lausui: +»Mit tietää tahdot häitä, kysy ennen +kuin toiset nuo lyö kappaleiksi hänet!» + +Oppaani näin: »Nyt muista sulta kysyn. +Latinalaista[122] ketään tuntenetko +pien alla tuon?» Hän vastas: »Juuri jätin + +ma erään, joka lähimaasta oli. +Josp' öisin vielä seurassansa siellä, +en pelkäis kynsiä, en hankojakaan!» + +Huus Libicocco: »Liiaks saamme uottaa!» +Ja iski kurjan käsivarteen keksin +reväisten pois sen kyynärpäätä myöten. + +Myös Draghignazzo tahtoi reittä hältä +kokea kynsin, tuosta päällysmiesi +käännähti ympär' äkein silmäkulmin. + +Kun taas he hiukan oli rauhoittuneet, +Oppaani viipymättä kysyi häntä, +mi vielä haavaa kädessänsä katsoi: + +»Ken oli hän, jost' erosit, kuin sanot, +sa vahingokses maalle nousten?» Hänpä +noin vastas: »Pappi oli hän, Gomita,[123] + +Galluran[124] mies, tuo lipas vilpin kaiken, +mi isäntänsä vihamiehet hoiti +niin hyvin, että kukin häntä kiittää. + +Hän rahaa otti, antoi pois 'niin sievään', +kuin sanoi hän. Myös muissa toimissansa +hän oli konna, pieni ei, vaan suuri. + +On hällä seurassaan Don Mikael Zanche,[125] +mies Logodoron, eikä sanelemaan +Sardiniasta heillä uuvu kieli. + +Voi mua! Vielä puhuisit, mut pelkään +ma tuota, joka hampaitansa hijoo +ruumiini syyhyn varmaan ruopiakseen.» + +Pääpiru kääntyi puoleen Farfarellon, +min silmät pyöri halust' iskemisen, +ja sanoi: »Tiehes, pahan ilman lintu!» + +»Jos nähdä tahdotte tai kuulla», alkoi +tuo peljästynyt taas, »Toskanan taikka +Lombardian miehiä, ne tänne käsken. + +Mut vähän väistykööt nuo kynsipirut, +pelätä ettei tarvis kostoansa, +ja minä, paikalleni jääden tähän, + +sijaani yhden kuusi muuta laitan: +vihellän vain, mi meill' on merkkitapa, +kun joku tahtoo pintahan.» Gagnazzo + +tuon kuuli, kuonoansa nosti, päätään +pudisti, virkkoi: »Tuopa viekas temppu, +min hän nyt mietti alas syöstäksensä!» + +Mut hän, mi monet taisi temput, lausui: +»Se muka viekkautta, koska kiusan +pahemman hankin vaiva-veljilleni!» + +Alichin pysynyt ei tyynnä, vastaan +hän muiden mieltä virkkoi: »Jos sa alas +sukellat, en sua juosten kiinni ota, + +vaan siivin saavutan sun päältä pien. +Pois kaikki! Olkoon äyräs taattu hälle! +Saat nähdä, voitatko sa yksin meitä.» + +Lukija, nyt sa leikin uuden kuulet. +Jokainen heistä poispäin kääntyi, ensin +Gagnazzo, hän, min mieli julmin oli. + +Navarralainen ajast' otti vaarin, +hän polkas vain ja äkkiarvaamatta +sukelsi, pääsi heidän paulastansa. + +Syvästi kaikki katuivat, hän enin, +mi moisen tappion ol' aikaan saanut, +hän sitten nousi, kirkas: »Saan sun kiinni!» + +Se vähän auttoi: nopeammin pelko +kun siivet samoo. Alas sinkos toinen, +nous toinen, rinta ylöspäin taas lentäin. + +Noin haukan kohti havistessa, sotka +sukeltaa äkin pinnan alle, jättäin +noloksi, äkeäksi vainoojansa. + +Nyt pilaan suuttui Calcabrina, nousi, +lens, ajoi takaa häntä, mielissänsä +paosta miehen, toraa toivoellen. + +Kun pikeen tuskin oli päässyt konna, +tuo kynsin iski kumppaniinsa, alkoi +tään kanssa kuilun päällä taiston tuiman. + +Mut toinenkaan ei haukka ollut huono, +vaan kynsi vastaan, kunnes kumpainenkin +putosi pataan kiehuvaan. Sen kuumuus + +rakensi rauhan pikaisesti, mutta +nyt ylös nousta enää eivät siivin +piestä tahmein taistoveikot voineet. + +Murheusi Barbariccia muiden kera, +lähetti neljä avuks heille, keksit +kädessä, rantaan toisehen, ja kaikki + +hajausi paikoillensa pitkin törmää +hädässä oleville ojentamaan +jo pahoin palaneille haarukoitaan. + +Jätimme heidät tuohon toimehensa. + + + + +Kolmaskolmatta laulu + + +Vait, yksin, vailla saattoseuraa, toinen +toisensa askelia astuttihin +me nyt kuin minoriitti-munkit käyvät. + +Äskeinen riita vienyt aatokseni +taruhun oli Aisopoksen, jossa +hiirestä hän ja sammakosta[126] kertoo. + +Lähemmät eivät toistaan sanat samat +kuin tapaukset nuo, jos tarkkaavasti +ken vertaa niiden alun ynnä lopun. + +Ja niinkuin aatos toisen siittää, syntyi +jo ensimmäisestäni toinen mulla, +ens pelkoni mi kaksinkertaistutti. + +Noin mietin: Nuo niin pahan pilkan saaneet +on meidän vuoks, ja vaurion ja herjan, +mi varmaan heidän mieltään katkeroittaa. + +Jos viha ilkeyteen nyt heissä yhtyy, +he meitä himoitsevat hirmuisemmin +kuin koira, joka jänön jäljen löytää. + +Pelosta nousevan jo tunsin tukan +ja aatos aivoissani askarteli, +kun virkoin: »Mestari, jos meitä pian + +et piilota, ma pelkään, kynsipirut +tekevät pahaa meille; jäljessämme +he ovat, tunnen heidät, nään jo heidät.» + +Ja hän: »Jos peili oisin, ulkonaista +en kuvaas nopeammin heijastaisi +kuin sisäiset nyt kiinnän mielikuvas. + +Nyt juuri aatoksesi sattui seuraan +mun aatosteni, saman hahmoisien, +niin että saman niistä tuuman tein ma. + +Jos ranta oikea on kyllin loiva, +ett' alas toiseen voimme käydä kuiluun, +pelätyn vältämme me vainon varmaan.» + +Tuon neuvon tuskin sai hän antaneeksi, +tulevan näin jo heidän tuiki liki, +levällä siivet, meihin tarttuakseen. + +Oppaani äkkiä nyt otti minut +kuin äiti, joka tulenpauhuun herää +ja näkee ympärillään ilmiliekit, + +ja pojan tempaa, pakenee, ei viivy +sen vertaa, että paidan saisi päälleen, +kun itse ei, vaan laps on huolenansa. + +Jo äyrähältä rannan raisun äkin +hän syöksyi pitkin vuorta viettävätä, +mi kuilun seuraavan on toinen parras. + +Ei myllyn-uraa myöten juokse vesi +ratasta pyörittämähän niin nopsaan, +ei rattaan siipihinkään syöstessänsä, + +kuin pitkin palletta nyt Mestarini +mun kantain polvellansa niinkuin lastaan, +ei enää niinkuin seuralaista saattain. + +Hän jaloin tuskin pohjaa polki kuilun, +kun vainoajat päämme päällä näkyi, +huipulla törmän; vaan ei tuosta vaaraa. + +Näät Taivaan tahto, joka pannut heidät +viidennen kuilun vartioiksi oli, +sen ulommaks ei heille voimaa suonut. + +Alhaalla siinä lauma maali-iho +se kiersi hitain askelin ja itkein +ja ulkomuodoin murtunein ja raukein. + +Heill' oli viitat, niiden niskapussit +vedetyt silmäin yli, kaikki kuosiin, +mi Kölnin munkeilla on käytännössä. + +Ne päält' on kullatut ja huikaisevat, +sisältä lyijyä, niin raskaat, että +sen rinnall' olkiset vain Fredrik keksi,[127] + +voi viittaa, joka ijäisesti painaa! +Kävimme jälleen suuntaan vasempahan, +kuin hekin, katsoin vaikerrusta vaivan. + +Mut tautta taakkansa tuo lauma raukee +niin hiljaa kulki, että seura uusi +meill' oli joka jaksannalla jalan. + +Siks sanoin Mestarille: »Etkö löytäis +jotakin, jonk' ois tuttu työ tai nimi, +jos käydessämme silmin sinne vaanit?» + +Eräspä, kieltä nyt Toskanan kuullen, +huus takanamme: »Hiukan hidastukaa, +te rientäväiset halki ilman synkän! + +Kentiesi multa saat sa pyytämäsi.» +Oppaani minuun kääntyi, virkkoi: »Varro, +ja hänen askeltensa mukaan astu!» + +Pysähdyin, näin ma kahden katsannossa +palavan pyyteen päästä seurahani, +vaikk' esti ahdas tie ja taakka heitä. + +Luo tultuaan he silmin suurin, kieroin +mua kauan, vaiti katsoivat, ja sitten +toisiinsa kääntyivät ja virkahtivat: + +»Tuon kurkku näyttää liikkuvan, hän elää; +ja jos he kuolleit' on, mik' oikeus heillä +on käydä lyijyviittaa kantamatta?» + +Minulle sitten: »Mies Toskanan, tullut +suruisten teeskentelijöiden seuraan, +äl' ylenkatso lausua, ken olet.» + +Ma heille: »Synnyin, kasvoin kaupungissa +suuressa luona kauniin Arno-virran, +ja asun ruumiissa, miss' aina asuin. + +Mut keitä itse, joiden poskipäille +niin suuren tuskan nään ma tippuvaksi? +Ja mikä päällänne tuo kiusa kiiltää?» + +Yks heistä virkkoi: »Nämä keltaviitat +lyijyiset ovat ja niin raskaat, että +näin vaakojansa vapisuttelevat. + +Hilpeitä munkkeja[128] Bolognan oltiin, +ma Catalano, Loderingo tämä, +valitut kumpikin sun kaupungistas, + +kuin tapa ottaa rauhan vartiaksi +mies yksinäinen on; ja moiset oltiin, +viel' että näkyy se Gardingon luona.» + +Ma aloin: »Munkit, teidän työnne pahat...» +etemmä päässyt en, kun maassa miehen +näin paalun kolmen ristiin-naulitseman. + +Mun nähdessään hän kokonansa kääntyi, +puhalsi, huokas partahansa. Huomas +sen munkki Catalano, virkkoi mulle: + +»Tuo lävistetty,[129] jota katsot, kerran +sen painoi farisealaisten mieliin, +ett' yhden sopii kansan eestä kuolla. + +Paljaana poikki tien, kuin näät, hän lepää, +ja tuta saa hän, kuinka paljon painaa +täst' yli kulkevainen kukin. Sama + +on tuska hänen apellaan[130] myös täällä +ja jäsenillä kaikilla sen Raadin, +mi oli juutalaisten turman siemen.» + +Ma hämmästyvän näin Vergiliuksen +tuon tähden, joka ristiin-naulittuna +noin kurjaa kärsi ikirangaistustaan. + +Hän sitten munkin puoleen kääntyi, lausui: +»Suvaitkaa virkkaa, jos on teillä lupa, +täst' onko oikeahan tietä mitään, + +jota me kaksi voimme täältä päästä +avutta enkelien mustain: pakko +on heillä tulla saattamaan, jos tahdon.» + +Hän virkkoi: »Lähempänä kuin sa toivot +käy harju suuren piirin reunast' asti, +mi kaikki nämä kauhun laaksot leikkaa, + +se vaikk' on haljennut tään kuilun päällä; +te voitte nousta röykkiöitä, jotka +sivuja alhon ynnä pohjaa peittää.» + +Pää painuksissa Opas hetken seisoi, +noin haastoi: »Huonot saimme ohjeet hältä, +mi tuolla syntisiä hangoin kiusaa.» + +Ja munkki: »Kuulin Bolognassa, kuinka +pahetta mont' on Saatanalla, myöskin +hän että viekas on ja valheen isä.» + +Jo Opas suurin askelin pois astui +näöltään jonkun verran suuttuneena;[131] +siks erosin nyt kuorman-kantajista + +rakasta seuraten taas Mestaria. + + + + +Neljäskolmatta laulu + + +Kun nuor' on vuos ja Päivä kutrejansa +merkissä Vesimiehen[132] lämmittävi +ja lyhenee yöt päivän pituisiksi; + +kun kuura maahan maalaelee kuvaa +siskonsa valkean,[133] mut kesken aivan +siveltimestä loppuu tempra-väri; + +maamiesi, jolta rehu puuttuu, nousee +ja katsoo, näkee valkeoiksi kedot +kaikk' ympärillään, lyöden lanteisiinsa; + +kotihin palaa, kaikkialla voihkii +kuin raukka, neuvoa mi nää ei mitään; +taas ulos käy ja toivon uuden tuntee, + +kun huomaa maailman hän muuttuneeksi +vähällä aikaa, paimensauvaan tarttuu +ja ajaa lampahansa laitumelle. + +Näin minä säikähdyin myös Mestaria, +kun näin ma synkistyvän otsan hältä, +ja yhtä pian myös pelko haihtui. + +Näät sillalle kun tultiin murtuneelle, +niin Opas kääntyi minuun katsein lempein, +min tunsin vuoren tuiman juurelt' asti. + +Murrosta katsoi, sitten neuvon jonkun +valitsi, tutki tarkoin röykkiöitä +ja vihdoin nopeasti tarttui minuun. + +Ja niinkuin se, mi askartaa ja miettii +ja näyttää aina kauas katsovalta, +hän minut nostain kivenlohkareelle + +jo toista tutki ryhmypaatta, lausui: +»Tään päälle sitten kiipeä, mut ensin +koeta, kantaako se sun.» Ei ollut + +tie tehty kaapumiesten käydä. Tuskin +me päästiin, keveästi hän, ma hänen +avulla, järkäleeltä järkäleelle. + +Ja ellei rinne tässä ollut oisi +lyhyempi toisen rannan reunaa, ehkä +mun, vaikk' ei häntä, voittanut ois taival. + +Mut koska koko Malebolge viettää +alimman alhon suuta kohti, johtuu +näin kuilun kunkin asemasta, että + +ylempi sen on toinen seinä, toinen +alempi: huipulle siks vihdoin tultiin, +min viime paasi ulos pistää. Tuonne + +kun päässyt olin, tunsin keuhkojeni +niin hengästyneen, etemmäksi että +en jaksanut, vaan alas istuin heti. + +Nyt Mestari: »Sun aik' on tarmostua, +ei istuen näät untuvilla eikä +matolla maaten maine saavu koskaan. + +Ja maineetta ken elämänsä elää, +hänestä moinen jää vain jälki maahan +kuin savu ilmaan, vaahto veteen jättää. + +Siks nouse, voita uupumukses, hengen +väellä, joka kaikki esteet raivaa, +jos vain ei heity ruumiin raskaan valtaan! + +Pitemmät meill' on portaat nousevina, +ei riitä, ett' on tultu nää. Jos minut +tajunnut oot, sa tuosta vahvistunet.» + +Nyt nousin, näytin keuhko-kelpoiselta, +mun vaikka hengästynyt puskui povi, +ja virkoin: »Käy, ma vankka, uljas olen!» + +Kuljimme harjaa kukkulan, mi oli +pahempi käydä, paasi-rikkoisempi, +kaidempi, jyrkempi kuin edellinen. + +Puhelin, ett'en uupuneelta näyttäis; +nyt ensi kuilusta soi ääni vastaan +puhetta purkain katkonaista. Mitä + +hän haastoi, tiedä en, ma vaikka olin +jo kaarell' yli kuilun kulkevalla, +mut sanat soivat soperrusta vihan. + +Ma alas kumarruin, mut nähdä silmin +elävin pimeäss' en voinut pohjaan, +siks sanoin: »Mestari, nyt rientäkäämme + +rannalle toiselle, sen äärtä alas! +Niinkuin täss' ymmärrä en, vaikka kuulen, +niin nää en mitään, vaikka katson alas.» + +Hän virkkoi: »Muut' en vastausta anna +kuin teon, sillä toivomusta selvää +työn sanattoman ain on seurattava.» + +Kävimme alas sillan päästä, missä +se rantaan kahdeksanteen johtaa; siinä +minulle aukes uuden kuilun syvyys. + +Niin kauhistavan siellä käärmeläjän +ja lajeiltaan niin erilaisen näin ma, +sen muisto että veren vielä hyytää. + +Ei erämaassa Libyan niin paljon +lie kyitä, käärmehiä piston, polton, +ei matajoita purun myrkyllisen; + +ei koko Etiopia lie luonut +niin paljon saalahia saastaisia, +Punaisen meren ääret eivät myöskään. + +Keskellä käärmejoukon synkän, julman +alastomat ja arat juoksi vainaat, +toivotta tulla näkymättömiksi + +tai päästä piiloon. Kädet käärmein selkään +sidotut oli, eessä kiemurtavin, +päät, purstot, joiden takaa pisti heitä. + +Ja katso, yhtä, meihin päin mi seisoi, +läheni käärme muudan, pisti häntä +välihin kaulan ynnä hartioiden. + +Ei O:n, ei I:n niin nopsaan merkki piirry +kuin syttyi hän ja paloi; pakko hänen +pudota maahan, tulla tuhkaks oli. + +Ja kun hän maassa hajonneena makas, +kokousi tuhka itsestänsä jälleen, +samana että taas hän seisoi heti. + +Noin kertoo suuret viisaat, että kuolee +myös Feniks-lintu, syntyäkseen jälleen, +kun viidessadas saapuu vuosi. Sitä + +elätä eivät yrtit eikä vilja, +vaan suitsutuksen tipat, kardemumma, +ja myrrha, nardus sen on viime vuode. + +Kuin mies, mi kaatuu, eikä tiedä, kuinka, +vetikö maahan pirun voima hänet +vai verenseisahdusko äkillinen; + +ja nousee tuiki typerryksissänsä +ja katsoo, katsoessaan huokaa, tuskan +tuon kärsimänsä vielä vanki ollen; + +niin näytti syntinen tuo noustuansa. +Oi, oikeutta Jumalan, kuink' olet +sa ankara ja kuinka kostos iskee! + +Nyt Opas kysyi hältä, ken hän oli. +»Tipahdin», vastasi hän, »hetki sitten +Toskanan maasta tähän kuiluun kolkkoon. + +Äpärä olin, ihmisen ei elo, +vaan eläimen mua miellytti: oon eläin +Pistoian pesästä, oon Vanni Fucci.»[134] + +Ma Mestarille: »Pyydä häntä jäämään +ja kysy, syy mi tänne syöksi hänet, +minulle tutun veren, vainon miehen.» + +Sen kuuli syntinen, ei teeskennellyt, +kohotti päänsä, sielunsa mun puoleen, +häpeän häijyn ilme kasvoillansa; + +ja virkkoi: »Koskee kipeämmin minuun, +mun että näät nyt tässä kurjuudessa, +kuin ero toisest' elämästä äsken. + +Evätä en voi vastausta sulta. +Siis kuule: oon näin alas syösty, ollen +pyhien astioiden kirkkovaras. + +Ja toista väärin tuosta syytettihin. +Mut ettei näky tää ois sulle ilo,[135] +jos joskus paikan pimeydestä pääset, + +avaja korvas sanallein, ja kuule: +Pistoiass' ensin 'Mustat' murtuu, sitten +Firenze uuden kansan saa ja tavat. + +Mars Magra-laaksosta[136] on tuova tulen, +mi peittyy pilveen pimeään, ja myrskyn +kohisten, käyden tuiman pyörretuulen, + +Picenon kentällä on soipa sota; +se tuli silloin pilvest' iskee, sattuu +jokaiseen 'Valkeaan' sen vaaja tuima. + +Tään tuskaksesi kertonut ma olen.» + + + + +Viideskolmatta laulu + + +Puheensa päätti rosvo, nosti kädet +molemmat, näyttäin kahta viikunata,[137] +ja huus: »Ne sulle, Taivas, tarjoon, ota!» + +Siit' asti käärmeitä ma suosin, niistä +näät yksi kaulan häitä kiersi, niinkuin +sanoa oisi tahtonut: Jo riittää! + +Ja toinen käsivarret väänsi hältä +niin eespäin koukistuen vangiksensa, +hän että liikuttaa ei niitä voinut. + +Pistoia, voi Pistoia! Miks et muutu +jo tuhkaksi ja olemasta lakkaa, +pahassa kun jo kantaheimos voitat? + +Pimeissä piireissä Infernon kaiken +niin suurt' en nähnyt paatumusta, vaikka +hänetkin[138] näin, mi muurilt' Teeban syöksyi. + +Pakeni sanaa sanomatta kurja, +näin rientävän kentaurin raivoissansa, +mi huus: »Miss' on tuo Taivaan vihollinen?» + +Maremma-suossa[139] luule en niin paljon +pesivän kyitä kuin ol' lautasilla, +mist' alkaa ihmishahmo hällä. Virui + +takana niskan hänen hartehillaan +levällä siivin lohikäärme, joka +poroksi polttaa jokaisen, min kohtaa. + +Noin mulle Mestarini: »Tuo on Cacus,[140] +mi alla Aventinus-vuoren usein +on verta vuodattanut virrat suuret. + +Ei käy hän kera muiden ryövärien, +kun viekkahasti karjan Herkuleelta +varasti kerran saman vuoren luona. + +Mut siksi päättyivätkin konnantyönsä +sadasta iskusta tuon urhon nuijan, +jost' tuskin kymmentä hän tunsi enää.» + +Hävisi hänkin haastaessa Oppaan. +Nyt kolme henkeä päin meitä tuli +mun ynnä Mestarini huomaamatta, + +siks kuin he huusivat: »Te keitä ootte?» +Jo kanssapuhe meiltä katkes, heihin +vain kaiken huomiomme jännitimme. + +En heitä tuntenut, mut tapahtuipa +kuin usein sattua voi moinen, että +nimeltä eräs toisen mainitsikin, + +sanoen: »Cianfa[141] minne jäikään?» Tuosta +Opasta huomauttaa tahdoin, panin +vait'olon merkiks sormen huulilleni. + +Jos hidas uskomaan nyt kertomustain, +lukija, oot, en tuota ihmettele, +kun tuskin silmiäni itse uskoin. + +Katseeni heitä tähdätessä käärme +kuusjalkainen näät erään eteen heittyi +ja kokonansa hänet kiersi. Jaloin + +se keskimmäisin hältä vatsan väänsi +ja etummaisin käsivarret, sitten +tuon poskeen hampaat puri kumpaiseenkin; + +ojensi jalat takimmaiset reisiin, +väliltä niiden purston pisti, veti +sen ylös lantehia pitkin jälleen. + +Puun ympäri ei köynnöskasvi kiinny +niin lujaan kuin tuo peto kauhistava +omansa jäsenihin toisen liitti. + +Sulivat kumpikin kuin kuuma vaha +värinsä vaihtain yhtehen: ei toinen, +ei toinen enää ollut entisensä. + +Niin syttyvällä paperilla rientää +edellä liekin väri ruskee, vielä +ei musta, vaikka valkoinen jo kuolee. + +Nuo toiset kaksi tuota katsoi, huusi: +»Voi sua, Agnel, sa kuinka muutut! Näytä +et enää yhdeltä, et kahdeltakaan.» + +Päät molempain jo tulleet yhdeks oli, +kun kaksi hahmoa me näimme yhden +kasvoissa, jotka oli kahden hauta. + +Kädeksi kahdeks suli neljä tynkää +ja jalat, reidet, vatsa, varsi muuttui +muodoiksi ennen näkemättömiksi. + +Poiss' oli alkuperä kumpaisenkin; +kuvatus näytti näköiseltä kahden +eik' yhdenkään, kun pois se kulki hiljaa. + +Kuin sisilisko mätäkuulla, päivin +paahteisin, viidakosta viidakkohon +livahtaa salamana poikki polun; + +niin käärmehyinen häijy, lyijyntumma +kuin siemen pippurin, nyt kohti vatsaa +valahti kahden päältä-katsovaisen + +lävisti yhdeltä sen ruumiin-osan, +jost' ensi ravintomme saamme, hänen +eteensä sitten putos pitkäksensä. + +Vait häntä haavoitettu katsoi, alkoi +jo hiljaa seisten haukotella tuosta +kuin uni hällä ollut ois tai kuume. + +Hän käärmettä ja käärme häntä katsoi; +haavasta toisen, toisen suusta savu +sakosi vahva, yhteen kiemurrellen. + +Nyt vaietkoon Lucanus kertomasta +Sabelluksen, Nassidiuksen[142] hätää +ja kuulkoon kuvaa tätä kummempata! + +Ja vaietkoon Ovidius kohtaloista +Kadmuksen,[143] Aretusan: kyyksi toisen, +lähteeksi toisen jos hän muuttaa, häntä + +kadehdi en. Ei otsatusten muuta +kaht' eri luontoa hän, että muotoin +molempain aine vaihtumaan ois valmis. + +Tuo muutos tapahtui tään mallin mukaan: +purstonsa halkas ensin käärme, veti +jalkansa yhteen haavoitettu. Reidet + +ja sääret tarttuivat nyt itsestänsä +niin yhteen, että liitoksesta pian +vähintä jälkeä ei nähdä voinut. + +Halaistu pursto hahmon otti, joka +toisaalta haihtui, ihon norjan saaden, +sill' aikaa pinnan kovan haavoitettu. + +Näin, kuinka kuoppihinsa painui hältä +käsvarret, kuinka käärmeen etujalat +jatkuivat sen, min typistyivät toisen. + +Kyyn takajalat yhteen kiertyneinä +jäseneks muuttuivat, min peittää miesi, +mut toinen omastaan sai kaksi osaa. + +Nyt savu kumpaisenkin verhos uuteen +värihin, luoden karvankasvun tuolle +ja tuolta pois sen pintaa myöten kitkein. + +Nous ylös toinen, toinen maahan lankes, +mut kääntämättä myrkkylamppujansa, +valossa joiden heiltä muoto muuttui. + +Sen, joka seisoi, hahmo haihtui siten, +ett' aine liika ohimoihin liikkui, +ja kohta korvaa kaks sai posket paljaat. + +Se aine, jok' ei taapäin juossut, mutta +jäljelle jäi, nyt nenävarreks varttui, +hupeni huuliks inhimillisiksi. + +Mut sen, mi makas, kuono eespäin kasvoi +ja korvat painuivat pään sisään, kuten +etana tehdä saattaa sarvillansa. + +Ja kieli, ennen sanavalmis, ehyt, +jakautui toisen, toisen haarakieli +savuamasta laaten yhdeks yhtyi. + +Se sielu, joka kyyksi tullut oli, +kähisten riensi pois nyt kuilunpohjaa, +mut toinen puhui ja sen jälkeen sylkäs. + +Käärmeelle käänsi uudet hartiansa, +toiselle virkkoi: »Buoso madelkohon +kuin minä ennen tuota taivaltansa.» + +Noin kuilun seitsemännen hylkykansan +ma muotojaan näin muuttavan, jos liioin +lien viivähtänyt, syy on seikan oudon. + +Jos hiukan seonneetkin silmät multa +lie tuossa, tyrmistynyt sielun kyky, +pakenijoista tuntematta olla + +Puccio Sciancatoa en voinut sentään: +kolmesta toverista, jotka ensin +tulivat, muuttumaton hän ol' ainoo. + +Ja toista vielä, sa Gaville,[144] itket. + + + + +Kuudeskolmatta laulu + + +Iloitse suuruudestas, oi Firenze! +Käy siipes yli maiden, merten, tuttu +on nimes kautta helvetinkin kuiluin. + +Viis löysin rosvoa, sun kansalaistas, +sellaista, että häpeän ma, eikä +myös sulia kunniaa lie suurta heistä. + +Mut totta jos on unet aamuhetken, +saat pian tuntea sa, Prato[145] mitä +sinulle toivoo, puhumatta muista. + +Jos kävis niin, ei varhaist' ois se. Jospa +jo käynyt ois, kun niin on käydä pakko! +Enemmän suren, jos oon vanha silloin. + +Poistuimme, jälleen porrastietä, äsken +pimeyden vuoksi alas astumaamme, +Oppaani nous ja minut kanssaan veti. + +Astuimme autiota uraa, paatten, +kivien, kallioiden kaartamata, +miss' ilman kättä eestynyt ei jalka. + +Ma tunsin tuskaa silloin, tunnen vielä, +kun muistan, mitä siellä näin, ja mieltäin +enemmän ohjaan kuin on mulla tapa, + +se ettei juoksis ohjaksitta hyveen +ja etten tuhlais, mitä ennen tähti +minulle soi tai valta valkeampi. + +Kuin maamies, siihen vuoden-aikaan, jolloin +maailman valo kasvojansa meiltä +vähimmän kätkee, kunnahalla istuu, + +lepäilee suristessa iltasääsken +ja näkee allaan laakson kiiltomadot +pelloiltaan taikka viinitarhoistansa; + +niin tuohon tultuani, kunne näkyi +jo pohja kuilun kahdeksannen, täynnä +näin tulenliekkejä sen tuikehtivan. + +Ja niinkuin hän,[146] mi karhuin kosti kerran, +Eliaan vaunut näki viereviksi +hevosten kohotessa korkeutehen, + +mut silmin, seurata ei niitä voinut, +vaan näki liekin pelkän leimuavan +ja haihtuvan kuin pilvi taivahille; + +niin liekit täällä läpi kuilun kulki +jokainen sulkein sylihinsä vainaan, +mut varkauttaan julki näyttämättä. + +Sillalla seisoin, tarkoin nähdä tahdoin, +ja jos en tarttunut ois kiveen kiinni, +pudonnut oisin suoraan syvyytehen. + +Oppaani, nähden mun niin tarkkaavaisna, +nyt virkkoi: »Henget liekkilöissä piilee, +jokainen omassaan, mi häntä polttaa.» + +Ma hälle: »Mestari, sen suita kuullen +varmempi oon, mut aavistin jo itse +asian ynnä tietää vielä tahdoin, + +ken vanki tuon on tulen, huipussansa +kaksjakoisen, kuin roviolta nousis, +joll' Eteokles veljinensä[147] paloi.» + +Hän mulle: »Helmassa sen liekin kärsii +Odysseus ynnä Diomedes: veljet +olivat vilpin, nyt sen koston veljet. + +Ja heidän liekissään nyt huoatahan +vuoks hevon viekkahan, mi aukas portin, +jost' ulos astui jalo Rooman siemen. + +Siin' ilkityö, min vuoksi vielä suree +Akilleusta kuollut Deidamia,[148] +ja ryöstö Pallaan kuvan[149] rangaistahan.» + +Ma virkoin: »Mestari, jos haastaa voivat +tulesta he, sua tuhannesti pyydän, +rukoilen, pyydän vielä uudellensa, + +mua ettet tässä vartomasta epäis, +siks kuin tuo tuli kaksipäinen saapuu; +näät, kuinka halu kallistaa mun heihin.» + +Hän mulle: »Kiitost' ansaitsee sun pyyntös +ja pyytehesi, siksi myönnyn siihen, +mut näytä, että osaat kieles suistaa. + +Mun haastaa suo, kun kyllin oivaltanut +jo tahtos oon, he ollen helleenejä +sun puhettas ehk' ylenkatsoisivat.» + +Kun liekki saapui siihen, missä oli +Oppaani mielest' aika, paikka parhain, +ma hänen kuulin haastavaksi täten: + +»Te kaksi, liekin yhden kätkemätä, +jos joku ansio on mulla, olkoon +se suuri taikka pieni, teidän eessä, + +siit' että lauloin kerran laulun ylhän, +pysähtykää! Ja toinen virkkakohon, +hän kussa kuoli harharetkillänsä.» + +Pitempi pää tuon liekin vanhan alkoi +nyt räiskyä ja roihahdella, aivan +kuin oisi tuuli tutjutellut sitä. + +Se sinne tänne karkeansa käänsi +kuin ois se ollut kieli haasteleva +ja vihdoin viskas sanat nää ja puhui: + +[150]»Kun jätin Kirken, mua kahlehtivan +jo toista vuotta saaressaan, mi sitten +sai Aineiaalta nimekseen Gaëta, + +ei rakkaus poikaani, ei hartaus kohtaan +isääni vanhaa, lempi ei, jot' olin +ma velkaa vaimon ilon alttarille, + +minussa voineet kaukomieltä voittaa +avara tulla tuntemaan maailma +ja paheet ihmisten ja ihmiskunta. + +Ma lähdin kyntämähän merta laajaa +vain yhdell' laivalla ja ystävien +kerallä harvain vielä uskollisten. + +Molemmat rannat näin Marokkoon saakka +ja Espanjaan, Sardinian myös saaren, +ja muutkin, joita meri siellä huuhtoo. + +Olimme vanhat, seurani kuin minä, +ja verkat, salmeen saavuttaissa, johon +Herakles kerran pani merkkipatsaat, + +inehmo ettei etemmäksi pyrkis; +ja sitten oikealle jäi Sevilla +ja vasemmalle ohi jäänyt Ceuta. + +'Oi veljet', virkoin, 'sadan vaaran suitse +samonneet saakka päivänlaskuun, älkää +lyhyttä iltavartiota iän + +kun vielä valveilla on aistimenne, +kieltäykö käyttämästä tutkimahan +kanss' Auringon maan-osaa kansatonta. + +Sukunne alkujuurta muistakaatte: +ei luotu teitä elämään kuin pedot, +vaan tietä kunnon ynnä tiedon käymään.' + +Puheella tällä lyhyellä lietsoin +ma seurani niin innokkaaksi matkaan, +heit' ettei hillitä ois voinut enää. + +Päin itää peräkeula pursi juoksi, +airoista saimme siivet lentoon hurjaan +vasenta aina suuntaa suosiellen. + +Yö näki tähdet jo maanpiirin toisen +ja niin ol' alhaalla jo pohjantähti, +pinnasta meren ettei noussut enää. + +Viis kertaa syttyi, viisi kertaa sammui +kuun alakairan valkeus sillä aikaa +kuin oli rannatonta purjehdittu. + +Nous silloin näköpiiriin vuori tumma,[151] +etäinen, näyttävä niin korkealta, +sen vertaist' etten ollut ennen nähnyt. + +Iloittiin, mutta ilo kääntyi murheeks: +uudelta maalta pyörremyrsky tuli, +mi purren kokkaan iski. Kertaa kolme + +se pyöri meren kaikkein vetten kanssa, +mut neljännellä perä nousi ilmaan +ja kokka painui--Toisen tahdon mukaan + +sikskunnes meidät meri aava peitti.» + + + + +Seitsemäskolmatta laulu + + +Jo liekki tyynnä, pystysuorass' seisoi +taas vaieten ja meistä etääntyen +luvalla lempeen Runoniekan, koska + +läheni toinen liekki jälleen meitä +katseemme kääntäin kohti kärkeänsa, +mi haastoi sanoin epäselvin, oudoin. + +Kuin äänell' oman tekijänsä mylvi +Sisilian härkä[152] ensi kertaa (oikein +se oli viilarille vasken julman), + +ja kaikui kauttaaltaan tuon kurjan tuskaa, +niin että elävältä tuntui aivan +ja kärsivältä kuva kuparinen; + +noin liekin ääniks, sähinäksi tulen +sulivat ensin sanat surulliset +kuin tietä, väylää löytämättä. Sitten + +kun olivat ne liekin päähän päässeet +sen saaden samaan väreilyyn, min niille +nielussa antanut ol' ihmiskieli, + +tuon kuulimme: »Oi sinä, jolle puhun, +lombardian-kieltäni ken haastoit äsken, +sanoen: 'Mene, en sua enää härnää', + +ma joskin myöhästynyt hiukan lienen, +äl' epää jäädä puhumaan mun kanssain, +näät, etten itse epää, vaikka palan! + +Jos juur' oot tähän tummaan piiriin tuotu +latinalaisten maasta suloisesta +mi kaiken syyni kehto on, niin virka, + +sodassa vaiko rauhass' on Romagna?[153] +Ma olin vuorten laps Urbinon luota, +Tiberin lähtehitten tienohilta.» + +Tähystin alas tarkkaavaisna vielä, +kun Mestarini mua koski, virkkoi: +»Latinalainen on hän, haasta sinä!» + +Ja minä, valmihina vastaamahan, +näin virkoin viipymättä nyt: »Oi sielu +mi siellä piilet syvyydessä, koskaan + +ei ollut eikä ole maa Romagnan +sodaton sydämissä ruhtinainsa; +mut ollut julki sotaa ei, kun läksin. + +Ravenna seisoo kuin jo vuodet seisoi; +sen päällä valvovi Polentan[154] kotka, +min siipi koko Cerviankin[155] peittää. + +Se kaupunki,[156] mi kerran kauan kesti, +ja monta ranskalaista suisti surmaan, +nyt kyntten vihreäin on vallitsema. + +Verrucchion[157] Hurtat, vanha ynnä nuori, +nuo, jotka pitivät Montagnan[158] pahoin, +hampaitaan käyttää, miss' on käyttäneetkin. + +Lamonen[159] ja Santernon kaupunkeja +tuon kentän valkeen jalopeura johtaa, +mi vaihtaa karvaa joka vuoden-aikaan. + +Ja se, min äärtä Savio huuhtoo,[160] samoin +kuin välill' on se tasangon ja vuoren, +välillä vapaan ynnä orjan vaappuu. + +Nyt pyydän sua kertomaan, ken olet; +kovempi muita jos et liene tässä, +nimesi maailmassa säilyköhön.» + +Humisi hetken liekki, niinkuin tulen +on tapa, sitten sinne tänne kieli +tuo liikkui, lausui sanat seuraavaiset: + +»Jos uskoa ma voisin vastaavani +miehelle, joka päälle maan taas pääsee, +tään liekin tutkain eipä liikkuis enää. + +Mut koska, jos ma oikein kuullut olen, +elossa päässyt viel' ei täältä kukaan, +en pelkää häpeää, vaan sulle vastaan. + +Mies olin miekan, sitten munkkiköyden; +noin vyötettynä sovitusta toivoin +ja varmaan täyttynyt tuo toivo oisi, + +jos Ylipappi--hälle turma!--syössyt +mua ei ois rikoksiini entisihin; +tuo miks ja kuinka tapahtui, saat kuulla. + +Niin kauan kuin ma olin luuta, lihaa +ja mulla muoto emon suoma oli, +en tehnyt töitä leijonan, vaan ketun. + +Tiet tunsin salaiset ja juonet kaikki +ja vilpin taitehen niin tarkoin taisin, +maan ääriin että maine tuosta kulki. + +Kun tulleeni näin tuohon ikään, jossa +jokaisen pitäis purjehensa alas +jo laskea ja koota laivatouvit, + +minulle inhoks kääntyi mielutyöni, +ma kaduin syntejäin, sain munkkikaavun-- +mua raukkaa, ah! Ois auttanut se kyllä. + +Mut päämies uutten farisealaisten,[161] +mi kävi sotaa Lateranon luona, +(ei kera saraseenein, juutalaisten, + +vaan kanssa vihollisten kristittyjen, +joiss' yhtään ollut voittajaa ei Acren, +ei kaupankävijää sulttaanin maiden) + +ylintä tointaan, arvoansa pyhää +ei kunnioittanut, ei kaapuani, +mi muinoin laihtumaan sai kantajansa; + +vaan kuin Sylvester-paavin[162] Constantinus +valitsi auttajaksi rohtumistaan, +hän minut kutsui lääkärikseen, että + +hän parantuisi vihan-kuumeestansa; +ma vaikenin, kun pyys hän neuvoani +sanoilla haastain humalaisen. Sitten + +hän mulle virkkoi: 'Älä pelkää mitään! +Sun päästän synneistäs, ja mulle neuvot, +ma kuinka Penestrino-linnan valtaan. + +Avata voin ja sulkea myös taivaan +kuin tiedät: tuohon avaimet on mulla, +edeltäjäni hylkimät.' Nuo vakaat + +todistuskappaleet mua kannustivat, +siks että vaieta en voinut enää, +vaan virkoin: 'Isä, koska siis mun peset + +synnistä, johon nyt ma syöksyn, kuule: +luvata paljon, vähän pitää! Siinä +se keino, jolla voitat linnan ylvään!' + +Kun kuolin, noutamaan mua sai Franciscus,[163] +mut hälle virkkoi kerubini musta: +'Äl' ota sitä, väärin teet sa mulle! + +Mun orjieni joukkohon hän kuuluu, +kun vilppiin neuvoi; siitä asti minä +tukasta pidellyt oon miestä sitä. + +Ei synninpäästöä voi saada, joka +ei kadu; eikä kadu, joll' on himo, +sen kieltää käsitteiden ristiriita!' + +Voi, mua kurjaa, kuinka säikähdin ma, +kun minuun tarttui hän ja virkkoi: 'Ehkä +et luullut logiikkaa mun ymmärtävän!' + +Luo Minoksen mun vei, mi kahdeksasti +selkäänsä tuimaan hännän kiersi, virkkoi +sit' ensin purtuansa raivoisasti! + +'Tää vilpin tuleen vikapää on!' Niinpä +nyt kadotettuna sa näät mun täällä, +puvussa tässä, jossa kuljen, kärsin.» + +Puheensa näin kun päättänyt hän oli, +pois liekki vaikeroiden väistyi, kääntäin +ja vääntäin karkeansa terävätä. + +Nyt kera Oppahani paasisiltaa +kävimme kohti kaarta kuilun, missä +ne palkan saa, jotk' eripuraa kylväin, + +sydämet särkein, syntikuormaa kasaa. + + + + +Kahdeksaskolmatta laulu + + +Ken voisi sanoin suorasukaisinkaan +kuvata, vaikka monta kertaa koettais, +sen hurmeen ja ne haavat, jotka näin nyt? + +Ois liian heikko joka kieli siihen +niin vuoksi muistomme kuin ihmispuheen, +jotk' eivät säilyttää voi niin paljon. + +Jos koossa oisi koko kansa, joka +Apulian aukeassa maassa surrut +on vertaan, vuodattamaa roomalaisten + +ja Hannibalin sodan pitkän, jolloin +niin suuri saatiin saalis[164] sormuksien +kuin Livius kertoo, jok' ei väärin kerro; + +lisäksi kansa, joka tuskat tunsi +Robert Guiscardin[165] iskujen, ja sekin, +min[166] luita kootaan Ceperanon luota-- + +jokainen joss' apulialainen petti-- +ja luota Tagliacozzon, jossa vanha +Allard[167] sai voiton asehitta: kaikki + +nää jos ois koossa, jäsentensä tyngät +jos näyttää vois he, ei se vertaa vetäis +kauhuille kuilun yhdeksännen sentään. + +Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, +niin ammota kuin näin ma auki erään +leuasta saakka peräreikään. Suolet + +välissä jalkain häitä riippui, auki +ammotti luusto ja se rapasäkki, +mi tekee saastaa meidän ruoastamme. + +Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, +mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs +sanoen: »Katso, kuinka itseänsä + +Muhammed rikko-ruumis raatelevi! +Ali[168] mun eelläni käy itkein, halki +päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki + +nää muutkin, jotka näet, kylväjiä +olivat ristiriitojen ja kiistain +maan päällä, siks he täällä halki ovat. + +On takanamme piru kauhistava, +min kunkin meistä miekallansa leikkaa +ja jälleen saman silpo-iskun iskee, + +kun päähän päässeet oomme tuskantiemme; +näät haavamme käy aina umpeen ennen +kuin palata tuon eteen taas on pakko. + +Mut ken oot sa, mi kalliolta kurkit +kentiesi vitkastellen käydä kuiluun, +min sulle määränneet on syysi omat?» + +Oppaani lausui: »Kuljeta ei kuolo, +ei rikos häntä vielä kiusan paikkaan, +vaan minä, vainaa, häntä tänne alas + +piiristä piiriin helvetin nyt johdan, +hän että täyden saisi tiedon; totta +on tämä niinkuin että sulle puhun.» + +Tuon kuullen varmaan sata heistä kääntyi, +jäi seisomaan ja mua tuijottamaan +unohtain tuskansa sen ihmeen vuoksi. + +»Jos pian siis sa päivän maille päässet, +Fra Doleinolle[169] virka: ellei muonaa +hän varaa itselleen, mua kohta seuraa + +hän kuolemaan, hän lumihankiin saartuu, +lyö hänet voittoisa Novaralainen, +mi muuten helposti ei häntä murtais.» + +Muhammed mulle lausui sanat nämä, +kun oli jalan nostanut jo lähtöön; +sen sitten maahan painoi hän ja poistui. + +Toinenkin, jonka oli kurkku puhki +ja nenä halki kulmaluihin saakka +ja jolle vain ol' yksi korva jäänyt, + +mua muiden kanssa ihmetellen aukas +nyt toisten eessä nielunsa, mi oli +punainen koko pinnaltaan, ja virkkoi: + +»Oi, sinä, jot' ei syytä syy, jonk' olen +latinalaisessa ma maassa nähnyt, +ellei mua yhdennäköisyys nyt petä, + +mieleesi johda Pier da Medicina,[170] +jos joskus näät taas alangon sen armaan,[171] +Vercellistä mi Marcabòhon viettää. + +Ja tietää Fanon[172] kahden parhaan anna, +niin herra Guidon kuin myös Angiolellon, +he että--jos on meillä ennuskyky-- + +tulevat heitetyiksi haahdestansa +tyrannin viekkaan[173] vilpin kautta mereen, +Cattolican maan äärtä huuhtovahan. + +Rikosta sellaista Neptunus nähnyt +Mallorcasta ei Kypron saareen saakka, +mies Argoon ei, ei merirosvo tehnyt. + +Tuo petturi ykssilmäinen, maan herra, +sen maan,[174] jot' eräs seuralaisistani +ei tahtois olla koskaan nähnyt, heidät + +näät kutsuva on neuvotteluun, sitten +niin toimiva, ett' tarvis heidän enää +ei purjetuulta paluumatkallensa.» + +Ma hälle: »Virka vielä, jos sa tahdot, +sinusta että päällä maan ma kerron, +ken on hän, jota kaupungin tuon näkö + +niin katkeroittaa?» Silloin laski käden +hän erään suulle ja sen leuat aukas, +näin huutain: »Hän se on tää mykkäkieli! + +Hän, pakolaisna, poisti Caesarilta +epäilyn, virkkain, että vitkastelee +mies varustettu aina vauriokseen.» + +Oi, kuinka näytti hän nyt pelkäävältä, +tuo Curio, niin nopsa sanaan ennen, +nyt kielin kurkkuun saakka haljenneisin! + +Ja yksi, kädetön, nuo tyngät tylpät +kohotti ilmaan pimeään ja huusi +hurmeessa, kasvoillensa kuohuvassa: + +»Mieleesi johda Mosca[175] myös, mi sanoi: +työn pää on teko! Turman kylvön tuosta +mun sanastani sai Toskanan kansa.» + +Ma hälle: »Sai myös siitä heimos surman.» +Nyt tuntein tuskaa tuskan päälle riensi +hän pois kuin murheen lyömä mielipuoli. + +Nyt minä katsomaan jäin joukkiota +ja seikan näin, jot' epäröisin yksin +ja ilman muuta todistusta virkkaa, + +jos turvanain ei omatunto oisi, +tuo hyvä seura, joka miehen puhtaan +tekevi suoraks syyttömyydellänsä. + +Näin varmaan--nään sen vielä silmissäni +ma varren käyvän vailla päätä, aivan +kuin kulki muukin joukko synkkä tämä. + +Tukasta kantoi päätä irtonaista +hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin +loi katsehen ja virkahti: »Voi mua!» + +Omalle näytti tietä kantajalleen: +olivat kaks ja yks he sentään; kuinka +tuo käy, Hän tietää, joka kaikki säätää. + +Hän tultuansa sillan alle juuri +kohotti käden, joka päätä kantoi, +sen sanat että lähempää nyt kuuluis. + +Pää puhui: »Nähnet vaivan vaikeimman, +inehmo, kuolon maita kulkevainen; +näin suurta lie et kohdannut sa ennen. + +Minusta että viestin veisit, tiedä, +ett' oon Bertrand de Born,[176] se mies, mi antoi +nuorelle kuninkaalle neuvot huonot. + +Isäänsä vastaan yllytin ma pojan; +pahemmin ei Akitofel lie tehnyt +erottain Davidin ja Absalonin. + +Niin läheiset kun suhteet särjin, siksi +nyt kannan päätäni ma, katkaistua +juuresta, jok' on tässä vartalossa. + +Niin kärsin samaa, minkä muille tein ma.» + + + + +Yhdeksäskolmatta laulu + + +Tuon joukon paljous ynnä haavat heidän +olivat multa silmät sumentaneet, +ne että itkeä vain ikävöivät. + +Vergilius virkkoi: »Mitä katsot vielä? +Miks silmäs vielä syvyydessä viipyy, +joukossa raukkain raajarikkoisien? + +Noin tehnyt muissa et sa onkaloissa. +Lukea jos sa heidät tahdot, muista, +kakskolmatta on peninkulmaa laakso; + +ja kuu jo ehti alle jalkojemme. +On aika lyhyt, mikä meille suodaan, +ja muuta näkemistä viel' on sulia.» + +Ma hälle: »Huomannut jos oisit syytä, +min vuoksi tuonne tuijotin ma alas, +mun ehkä suonut viivähtää sa oisit.» + +Mut pois hän kulki, minä jäljessänsä, +noin hälle vastaten ja tuohon virkkain +lisäksi: »Siinä syvänteessä, johon + +tähystin silmin niin ma tarkkaavaisin, +ma luulen, kärsii joku heimostani +syyn vuoksi, josta siell' on palkka paha.» + +Hän mulle: Ȁlköön tästä lähtein enää +hänessä ajatukses askaroiko; +sa hänet jätä, muuhun mieles käännä. + +Näät pikkusillan alla näin ma hänen +sua sormin uhkaavan ja osoittavan; +hän nimelt' on Geri del Bello,[177] kuulin. + +Niin olit silloin kiintynyt sa toiseen, +mi muinoin oli Altaforten herra, +hänt' ettet huomannut, ja niin hän poistui.» + +»Oi, Mestari», ma virkoin, »kuolemansa +verinen, kostamaton vielä, vaikka +häpeä sama kohtas toisiakin, + +lie häntä suututtanut, siks hän poistui +minulle puhumatta, luulen; minä +sit' enemmän nyt häntä surkuttelen.» + +Näin haastain saavuimme me paikkaan, josta +seuraava kuilu kalliolle näkyis, +jos valoisampi oisi, pohjaan saakka. + +Seisoimme päällä Malebolgen majan +viimeisen, näimme käytävät sen kaikki +ja munkit mustat luostarin tään lujan. + +Mua vastaan silloin valitukset satoi +kuin nuolet, sääli kirkas kärkenänsä, +niin että käsin peitin korvat kiinni. + +Soi tuska, kuin jos heinäkuun ja syyskuun +välillä sairaaloista ois Maremman, +Sardinian ja Valdichianan kaikki + +kipu ja kurjuus koottu yhteen kuiluun; +ja löyhkä moinen onkalosta huurui +kuin raatoin mätäneväin, haisevien. + +Astuimme alas viime törmää pitkin +tuon töyryjonon, vasent' aina suuntaa, +ja nyt ma nähdä saatoin kuiluun, jossa + +tuo palvelija Herran ylvään, Oikeus +erehtymätön, iskee väärentäjät, +jotk' ovat kirjoitetut siihen kirjaan. + +En luule, että kamalampi näky +Aiginan kansan kaiken sairaan oli, +kun ilma täys niin oli taudin saastaa, + +ett' eläimetkin kuoli, maankin madot, +ja saaren vanha sukukunta jälleen, +mikäli runoniekat vakuuttavat, + +pääs eloon siemenestä muurahaisten;[178] +niin kurja nähdä oli kuilu synkkä +läjittäin voihkivine vainajineen. + +Yks virui toisen vatsan päällä, toinen +taas hänen harteillansa, kolmas koki +tietänsä tummaa nelinkontin käydä. + +Astuimme askel askeleelta, hiljaa, +vait katsoen ja kuullen sairahia, +jotk' eivät jaksanehet jaloin seista. + +Nojaavan kaks näin toisihinsa, niinkuin +patoja kylitysten lämmitetään, +ruvessa ruumis kaikki kummallakin. + +Ja viel' en nähnyt tallirengin sukaa +niin nopsaan käyttävän, kun herra vartoo, +tai sen, mi tahtoo päästä nukkumahan. + +kuin kumpikin he kynnenkärjillänsä +repivät ruumistansa raivokkaina +tuon syyhyn vuoksi, jok' ei koskaan lakkaa. + +Ja kynnet kyntivät niin ruvettumaa +kuin perkkaa veitsi pintaa lahnan taikka +muun kalan vielä suuri-suomuisemman. + +»Oi sa, ken sormin kuorit itseäsi», +eräälle heistä virkkoi Oppahani, +»taas niillä nipistäin kuin pihtiraudoin, + +niin totta kuin sun kyntes kestäköhön +ijäti työssä tuossa, lausu, onko, +latinalainen joku joukossanne!» + +»Latinalaiset kurjat kumpainenkin +olemme tässä», valittain hän vastas, +»mut sinä ken, mi meiltä kysyit sitä?» + +Oppaani hälle: »Olen saattelija +tään miehen, joka vielä elää, hälle +kaikk' kuilut helvetin ma näyttää aion.» + +Yhteinen murtui tuki heiltä silloin, +vavisten kumpikin nyt kääntyi minuun, +ja muutkin, jotka sanain kaiun kuuli. + +Minulle aukes mieli Mestarini, +hän lausui: »Haasta, mitä tahdot, heille!» +Ja minä haastoin, koska hän niin tahtoi: + +»Niin totta kuin maan päällä muisto teidän +muretko älköön mielist' ihmisien, +vaan säilyköön all' auringon se monen, + +keit' ootte, virkkakaa, ja kansaa mitä? +Minulle tuota kertomasta älköön +kipunne inho teitä kauhistako.» + +Näin toinen: »Olin mies Arezzon,[179] saattoi +mun roviolle Albero da Siena, +mut syy ei surmani mua tänne tuonut. + +Hänelle lausuin tosin leikilläni, +ett' ilmaan nousta muka siivin voisin, +ja hän, tuo tuhma, mutta utelias, + +mun taitoani tahtoi nähdä; minä +ruvennut kun en Daidaloksen virkaan, +hän tuosta poltatti mun piispallansa. + +Mut kuiluun viimeisehen, kymmenenteen, +vuoks alkemian, jota harjoitin ma, +tuomitsi minut Minos pettymätön.» + +Ma Mestarille: »Onko ollut koskaan +niin tuhmaa, turhaa kansaa kuin on Sienan? +Ei riitä siinä edes ranskalainen!» + +Sen toinen spitalinen kuuli, lausui: +»Pois lue Stricca[180] toki, hän, mi taisi +niin hyvin panna tavaransa talteen! + +Ja Niccolo, mi ensin keksi, että +saa neilikasta hyvän ruokahöysteen; +sen sitten omaksuikin Siena kaikki. + +Pois lue joukko[181] myöskin, jossa tuhlas +Caccia d' Asciano viinitarhat, metsät, +ja Abbagliato aivojensa älyn. + +Mut että tietäisit, ken kanssas yhtä +niin mielt' on Sienan miesten kesken, katso +mua tarkoin, etkö tunne kasvojani. + +Capocchion[182] varjo olen, alkemistin, +metallin-väärentäjän; muistat minut, +jos oikein katson sua, muistat, että + +apina aimo olin luonnon suuren.» + + + + +Kolmaskymmenes laulu + + +Ajalla Junon vihan, jolloin raivos +vuoks' Semelen hän Teeban kansaa vastaan +kuin usein ennen raivonnut hän oli, + +hän Atamaan[183] niin teki hulluks, että +kun puolisonsa näki käyvän, kantain +käsvarsin poikaa kahta, huusi hurja: + +»Virittäkäämme verkot, saamme saaliin, +kas, naarasjalopeuraa poikinensa!» +Kohotti sitten kynnet julmat, tempas + +sen, joka nimeltään Learco oli, +pyöritti, iski kallioon; mut vaimo +merehen juoksi kera poian toisen. + +Ja kun Fortuna mursi maahan Troian +ylpeyden, kaikkea jo uhmaavaisen, +sen vallan sortaen ja valtiaankin, + +Hekuba kurja, orpo, vanki, jolta, +jo kuollut oli Polyxena-tytär, +hän merenrantaan mennen, nähden siinä + +surulla Polydorus-poian ruumiin, +kuin koira haukkui mielipuolisena; +niin murhe häitä mielen käänsi nurin. + +Mut nähty Teebass' ei, ei Troiassakaan +niin julman raivon koskaan riehahtavan, +ei eläimissä eikä ihmisissä, + +kuin varjon kahden, valjun, alastoman +näin juoksevan nyt, joka suuntaan purren +kuin sika irti päässyt läävästänsä. + +Capocchion niskaluuhun toinen iski +ja veti, tonki torahampaillansa, +niin että toisen maha maata raapi. + +Jäi vapisemaan mies Arezzon, virkkoi +minulle: »Peikko tuo on Gianni Schicchi,[184] +hän raivoissaan noin muita raatelevi!» + +Ma hälle: »Oh, niin totta kuin tuo toinen +sua älköön purko, virkkaa viitsi mulle, +ken on hän, ennen kuin hän meiltä katoo.» + +Hän mulle: »Myrrhan[185] on se varjo vanha +tuon rutsaisen, mi isää omaa lempi +enemmän kuin ois luvallista ollut. + +Tään kanssa synnin tekemään hän pääsi +kun muu hän olevansa valehteli, +niinkuin tuo toinen, joka poistuu, muutti + +itsensä muotohon Buoso Donatin +ja laillisen näin testamentin teki, +sai aarteita ja tallin tamman parhaan.» + +Kun poistuivat nuo raivokasta kaksi, +ma joihin olin silmän kiinnittänyt, +sen käänsin muihin turmansyntyisihin. + +Eräällä muuten luutun muoto oli, +jos poikki ollut vain ois vartalonsa +läheltä masmalon, mi vaarat jakaa. + +Ves'tauti vaikea, mi ruumiin muodot +noin runtelevi nestein mätänevin, +ett'eivät soinnu pään ja vatsan suhteet, + +sai hänet seisomaan suu ammollansa +kuin keuhkosairas, janoissansa joka +päin leukaa huulen toisen painaa, toisen + +päin seinää nostavi. Hän meille virkkoi: +»Oi, maahan synkkään saapuvaiset, ilman +rikosten syytä, katsokaa ja kuulkaa + +kurjuutta mestar' Aadamin. Mull' oli +elossa kyllin kaikkea, mit' tahdoin, +ja vedenpisaraa, ah, nyt ma himoon. + +Puroset, Arno-virtaan vieriväiset +vihreiltä kukkuloilta Gasentinon, +nuo, joiden rannat vilppaat on ja vehmaat, + +mun mielessäin on aina, eikä suotta; +enempi mua kuva niiden kaivaa +kuin tauti tää, mi kalvaa kasvojani. + +Se Oikeus ankara, mi vainoo mua, +mun syntipaikastani ottaa aiheen, +näin hurjentamaan huokauksiani. + +Siell' on Romena,[186] missä väärää rahaa +tein käyttäin kastajamme leimakuvaa, +siks sinne ruumiin poltetun ma jätin + +Mut jospa, nähdä Guidon kurjan sielun +tai Aleksanderin tai veljen[187] saisin, +näkyä tuot' en Brandan veteen vaihtais. + +Yks on jo täällä, jos nää hurjat varjot +mun ympärilläni vain totta haastaa: +mit' auttaa se, kun kulkemaan en pääse? + +Jos vielä liikkua ma voisin edes +sadassa vuodessa vain tuuman verran, +jo matkall' oisin häntä etsimässä + +seasta kansan tämän muodottoman, +vaikk' yksitoist' on peninkulmaa kuilun +tään piiri ja sen läpimitta puoli. + +Vuoks heidän tässä seurass' olen; saivat +mun lyömään kultarahaa alle arvon, +näät siitä puuttui kolme karaattia.» + +Ma hälle: »Keit' on kaks nuo kurjaa, jotka +viruvat vierelläs ja huuruavat +kuin käsi märkä talvipakkasessa?» + +»Tuoss' ovat», sanoi, »siitä saakka maanneet +kuin tähän kuiluun jouduin, liikkumatta, +ja maannevatkin ijäisesti. Toinen + +tuo kerran väärin syytti Josefia, +tuo taas on Sinon, Troian viekastaja; +he höyryävät kuumeen häijyn löyhkää.» + +Tuo toinen suuttui, ehkä kuullen, kuinka +nimensä mainittiin niin herjaisesti, +ja häntä nyrkillään löi vatsan kumpuun; + +se kumahti kuin rumpukalvo. Tuosta +taas mestar' Aadam iski naamaan häntä +kädellä yhtä kovakouraisella, + +sanoen: »Joskin kyky multa poissa +jäsenin liikkua on liian raskain, +on käsi kääntymähän mulla vapaa!» + +Ja toinen: »Kun sa roviolle kuljit, +kätevä näin et ollut lie, mut varmaan +kai kätevämpikin, kun löit sa rahaa.» + +Nyt vesitautinen: »Sen totta sanot; +mut niin ei tosi todistukses ollut, +kun Troiassa ne totta sulta kysyi.» + +Ja Sinon taas: »Jos väärin puhuin, väärää +sa rahaa teit, syy yks mun tänne saattoi, +sun useammat kuin on perkeleillä.» + +»Sa valapatto», sanoi pullomaha, +»hepoas muistele niin karvaudekses, +sen että maailma sais kaikki tietää!» + +Ja kreikkalainen: »Sulle karvas olkoon +janosi, josta kieles halkee, ynnä +nuo nesteet mädät, jotka vatsaas vääntää!» + +Ja siihen Aadam: »Niinpä aukee suusi +tapansa mukaan pahaa puhumahan; +jos janoan ja myrkkynestein paisun, + +päänsärky sull' on sekä kuume, eikä +sua tarvis paljon pyytää latkimahan +Narcissuksen[188] ois kuvastinta myöskään.» + +Tuon kiistan kuunteluun ma aivan kiinnyin; +nyt mulle Mestari: »Ma mitä näen? +Ei paljon puutu, ett'en suutu sinuun.» + +Vihalla hänen haastavan ma kuulin, +häveten niin siks häntä kohti käännyin, +sen muisto että vielä vaivaa mua. + +Ja niinkuin mies, mi nähden unta pahaa +unessa toivoo näkevänsä unta +ja halaa olemattomaks, mik' onpi, + +niin minä, jok' en haastaa voinut, mutta +halasin pyytää anteheks ja pyysin +kuitenkin, vaikk' en luullut pyytäväni. + +Nyt Mestari: »Syyn suuremman jo pesee +häpeän pienempi kuin nyt on sulla, +siks suru kaikki luotas luo ja muista, + +ma että aina astun vierelläsi, +jos sattumalta saapunetkin paikkaan +sellaisten riitapukarein kuin nämä; + +mut moista kuuntelee vain tahto halpa.» + + + + +Yhdesneljättä laulu + + +Puraisi mua sama kieli ensin, +niin että punehtuivat poskipääni, +ja sama antoi sitten rohdon myöskin. + +Noin kuulin kerrottavan, että keihäs[189] +Akilleun ynnä tämän taaton syynä +ol' ensin tuskaan, sitten tuskan lohtuun. + +Nyt selin käännyimme me kiusan laaksoon +ja pitkin rantaa, sitä kaartavata, +astuimme äänetönnä kumpainenkin. + +Yö ollut siellä ei, ei myöskään päivä, +niin ettei paljon eteen nähdä voinut; +ma silloin kuulin torven äänen kovan. + +Se vaientanut oisi ukkosenkin; +ja tietä äänen, suuntaan vastakkaiseen, +nyt katseeni sen alkukohtaa etsi. + +Ei jälkeen tappion sen tuiman, jossa +työ pyhä hukkui Kaarlo Suuren, Roland +niin hirveästi torveen toitottanut. + +Ma sinne pääni käänsin, näytti niinkuin +ois sieltä häämöittäneet tornit ylväät. +»Mik' on tuo kaupunki?» ma kysyin silloin. + +Ja Mestarini: »Liian kauas koska +pimeyden halki nähdä tahdot, sattuu +myös harhaan iskemään sun mielikuvas. + +Saat sinne tultuasi nähdä, kuinka +erehtyy aisti matkan pitkän päästä; +siks hiukan käyntiäsi kiirehtäös!» + +Käteeni hellästi hän sitten tarttui +ja lausui: »Ennen kuin me käymme eespäin-- +vähemmän että kauhistuisit tuolla-- + +sa tiedä: tornit ei, vaan jättiläiset +näkyvät sulle, suossa seisovaiset +napahan saakka, pitkin äärtä rannan.» + +Kuin usman haihtuessa katse alkaa +taas vähitellen tuta, minkä siltä +salasi terhen, ilmaa tihentävä, + +niin lähestyissäni tuon rimmen reunaa +pimeyden halki sankan, synkän, poistui +mun harhani, mut pelko sijaan tuli. + +Näät niinkuin tornit ylväät seppelöivät +Montereggionen muurikehän harjaa, +niin rannasta, mi rapalammen saartaa, + +kohosi puolivarteen saakka jätit +nuo kauhistavat, joita uhkaa vielä +Zeus ukonjyrinässä taivahalta. + +Erotin eräältä jo kasvot, rinnan, +käs'varret jotka pitkin kylkiluita +riippuivat, olkapäät ja vatsaa osan. + +Varmaankin hyvin teit, sa luonto, moista +lakaten sukukuntaa siittämästä +ja riistäin mahdin tuon Mars-jumalalta. + +Ja että norsut ynnä valaskalat +maan päälle loit ja luot, sit' oikeana +pitävi mieli oikein katsovainen, + +näät missä pahaan tahtohon ja voimaan +myös yhtyy järjen täyden käyttökyky, +inehmo siinä aseeton on aivan. + +Leveät, pitkät oli kasvot hällä +kuin Rooman Pietar-kirkon pronssipiinja, +ja samansuhteinen myös muukin ruumis. + +Ja vaikka ranta puoli vartta peitti, +vyöliinan tapaan, sentään pisti esiin +niin paljon, ettei friisiläistä kolme + +ois päällekkäin hänt' tukkaan yltänehet; +hyvinkin vaaksaa kolmekymment' oli +näät kaulaan saakka yläpuoli varren. + +»Rafel mai amech izabi almi»,[190] +noin huutaa alkoi suu tuo julma, joka +ei luotu ollut virsiin lempeämpiin. + +Oppaani hälle virkkoi: »Tuhma sielu, +puhalla torvees, siihen vaivas purkain, +kun vihas paisuu tai muu intohimos! + +Kaulaasi kopeloi, sa hullu henki, +niin hihnan löydät, jossa torves killuu +kuin laatta poikki laajain ryntähitten.» + +Ja mulle: »Itsensä hän ilmi antaa, +hän Nimrod on, min älyn huonon vuoksi +maailma nyt ei kieltä yhtä puhu. + +Hän siinä seiskoon, suotta hälle haastat, +kaikk' kielet ovat yhtä oudot hälle +kuin muille hänen, jot' ei taida kenkään.» + +Niin käytiin eespäin, vasemmalle aina, +ja kohtasimme jousen kantamalta +ja toisen julmemman, myös suuremmankin. + +En tiedä, ken lie vyöttänytkin hänet, +mut käsi toinen eteen kahlehdittu +häneltä oli sekä toinen taaksi + +vitjoilla, joita kaulassaan hän kantoi, +niin että viidesti ne vartta kiersi +mudasta nousevaa. Nyt lausui Opas: + +»Uhmaaja tuo Zeun suuren kanssa tahtoi +koettaa voimiaan ja siitä palkan +sai tään. On nimi Efialtes hällä; + +jumalten peljätessä jättein vihaa +hän näytti uljuuttaan, mut käyttämänsä +käs'varret eivät enää koskaan liiku.» + +Ma hälle: »Jos on mahdollista, silmin +halaisin ensin nähdä hirvittävän +myös Briareus-jättiläisen.» Tuohon + +hän vastas: »Saat sa nähdä Anteuksen, +hän lähell' on, voi puhua, on vapaa, +syyn kaiken pohjaan viepä on hän meidät. + +Se, jota nähdä tahdot, kauempana, +kahleissa on ja luotu on kuin tämä, +pait' että kamalammat häll' on kasvot.» + +Mut koskaan tornia ei huojuttanut +maanjäristys niin hurja kuin nyt alkoi +täristä Efialtes. Pelko valtas + +mun suurempi kuin suussa kuolemankin, +ja ellen nähnyt kahleitansa oisi, +tuo kauhu riittänyt ois surman syyksi. + +Kävimme eespäin, Anteus[191] jo näkyi, +mi kymmenkyynäräisnä, päätä tuohon +viel' lukematta, notkon suosta nousi. + +»Oi sa, ken laaksoss' onnen oikullisen, +Scipio missä mainehensa voitti +ja pakoon Hannibal läks joukkoinensa, + +sait saaliiksesi jalopeuraa tuhat; +ken voiton itse jumalista oisit, +kuin luullaan, saanut kera veljiesi, + +jos oisit sotaan yhtynyt Maan poikain: +sa meidät nosta, mutta suuttumatta +Kokytos-virran viluiselle jäälle, + +mut älä Titiuksen luo tai Tyfeun; +tää täyttää halun voi, mi tääll' on hartain, +siks taivu, jätä nyrpistykset nenän! + +Maan päällä voi hän vielä mainees nostaa; +hän elää näät, viel' ikää pitkää toivoo, +jos ennen aikaa hänt' ei korjaa Herra.» + +Näin haastoi Mestari. Ja Anteus joutuin +ojensi kourat, joiden voiman tunsi +Herakles jo, ja tarttui kiinni häneen. + +Vergilius, tuntien tuon kourauksen, +minulle virkkoi: »Tule, nostan sinut, +hän sitten meidät niinkuin kimpun kantaa.» + +Niinkuin on nähdä Carisenda-torni[[193] +kalteensa alta, koska pilvi kulkee +sen yli suuntaan vastaiseen kuin vinous, + +niin näytti Anteus, kun katsoin, kuinka +hän kallistui, ja tuolla hetkell' oisin +halunnut mennä tietä toista varmaan. + +Mut keveästi kuiluun Luciferin +ja Juudaan meidät laski hän; ei kauan +noin kumarassa viipynyt hän enää, + +vaan nousi jälleen niinkuin laivan masto. + + + + +Kahdesneljättä laulu + + +Niin karut, kolkot jos mull' oisi säkeet +kuin kuuluis kuvailuun tuon luolan tumman +min päällä kalliot muut kaikki painaa, + +paremmin pusertaisin aineestani +ma mehun; vaan kun mull' ei niitä ole, +vavisten nyt ma lähden laulun työlle. + +Näät ei oo lastenleikki laulaa pohjaa +maailman kaikkeuden; kieli siihen, +mi »mammaa, pappaa» sopertaa, ei sovi. + +Mut auttakoot mua Neiet armaat,[194] joiden +avulla Teeban piiritti Amphion, +sanani ettei asiasta erois! + +Oi, rahvas kurjaa kurjempi tään paikan, +jost' on niin virkkaa vaikeaa: ois ollut +parempi syntyä sun raavahina. + +Olimme onkalossa kaivon synkän +jo jätin jalkain alapuolla, katsoin +ma vielä vuoriseinää korkeata, + +kun sanat kuulin: »Askeleitas varo, +sa ettet tallaa jalkapohjillasi +pään päälle meitä, kahta veljesraukkaa!» + +Siks käännyin, eessä näin ja jalkain alla +ma järven, joka jäätyneenä näytti +lasia olevankin eikä vettä. + +Niin paksuun kanteen vettään talvin kata +Tonava ei, mi Itävaltaa leikkaa, +ei myös Don-virta alla taivaan kylmän, + +kuin tässä oli; jos sen päälle syössyt +ois Tambernik[195] tai vielä Pietrapana, +se ei ois rannastansa rauskahtanut. + +Kuin sammakko, mi seisoo kurnuttaen, +veen päällä kuono, siihen vuoden-aikaan, +kuin tähkäpäitä maalaisvaimo tuumii: + +niin jäässä seisoi sinivaljut varjot, +siit' esiin pisti vain päät häpeävät, +kalisi hampaat haikaroiden nuottiin. + +Jokainen katsoi alaspäin; suu kantoi +kylmyyden todistusta, silmä kertoi +sydämen todistusta murheellisen. + +Hain silmin haastajaa, näin jalkojeni +juuressa kaks niin lähekkäistä päätä, +ett' yhteen kietouneet ol' hapset heiltä. + +»Keit' ootte, virkkakaa, te seisovaiset +noin rinta vasten rintaa?» lausuin. Kaulaa +he taivuttivat, sitten silmät minuun + +he suuntasivat kyyneleitä täydet; +veet virtas huulille, mut kylmyys kohta +ne hyyti, sulkein silmäluomet jälleen: + +puu puuta ei niin kiinteästi salpaa. +Kuin pukit puskemaan nyt toisiansa +tuost' alkoivat nuo vihan villitsemät. + +Ja yks, min korvat pakkanen pois oli +puraissut, lausui alasluoduin katsein: +»Miks meissä kauan niin sa kuvastelet? + +Jos tietää tahdot, ketkä on nuo kaksi, +se laakso, josta Bisenzio-virta[196] vierii, +isänsä Alberton ja heidän[197] oli. + +Samasta äidist' ovat he; ja _Kainan_ +voit kaiken etsiä, et löydä ketään, +mi jäässä jäätyä niin ansaitsisi; + +ei hän,[198] jolt' Arthur rinnan ynnä varjon +samalla puhkas peitsenpistollansa; +Focaccia[199] ei, ei tuo, mi häiritsevi + +mua päällään, peittäin multa näköalan, +ja jonk' on nimi Sassol Mascheroni;[200] +jos mies Toskanan lienet, tunnet hänet. + +Ja ettet haastattais mua enää, tiedä, +oon Camicion de' Pazzi,[201] varron tässä, +Carlinoa syyn-sovituksekseni.» + +Tuhannet sitten näin ma kasvot, roudan +niin runtelemat, että kauhu karsi +ja karsii aina mua, kun jäätä näen. + +Päin keskikohtaa käydessämme, jossa +jokainen paino pyrkii yhtymähän, +mun väristessä ikipakkasesta, + +en tiedä, sattuma vai sallimusko +vai tahto Jumalan lie ollut, mutta +noin päiden kesken käyden yhtä poljin. + +Se huusi[202] valittain: »Mua miksi tallaat? +Jos saavu kostoa et suurentamaan +vuoks Montapertin, mua miksi kiusaat?» + +Ma Mestarille: »Nyt mua varro, erään +tuo että epäilyni haihduttaisi; +mua sitten kiirehdi kuin paljon tahdot.» + +Pysähtyi Opas, minä virkoin tuolle +mua vielä tuimin sanoin soimaavalle: +»Ken olet sa, mi muita haukut täten?» + +»Ken itse oot», hän vastasi, »mi astut +kautt' Antenoran,[203] muilta posket polkein? +Jos oisit eläväkin, ois se liikaa!» + +»Elävä oon», ma virkoin, »mainehesen +jos halaat, mieluista voi olla sulle, +jos nimes muiden kuuluin kanssa kerron.» + +Hän mulle: »Juuri vastakkaista toivon. +Siks poistu kauemmin mua kiusaamatta, +sun turhat tääll' on mairitukses kaikki.» + +Ma silloin tartuin häntä tukkapäähän +ja virkoin: »Itses nimittää sun täytyy, +tai jää ei karvaakaan nyt kallohosi!» + +Ja mulle hän: »Jos teet mun kaljupääksi, +en sano, näytä sittenkään, ken olen, +en, tuhat kertaa vaikka pääni tallaat.» + +Jo käsin kiersin hänen hapsiansa +ja moni irtautui jo tuhkatupsu; +hän haukkui, silmin alasluoduin yhä. + +Nyt toinen huus: »Mik' on sun, Bocca? Eikö +sinulle riitä leukaloukun lyönti, +kun vielä haukut? Ken on kiusahenkes?» + +Ma virkoin: »Tahdo sult' en enää sanaa, +kavala petturi, vaan häpeäkses +sinusta vien maan päälle tiedot todet.» + +Ja hän: »Jo poistu! Mitä tahdot, kerro! +Mut älä vaikene, jos täältä pääset +hänestäkään, mi noin on nopsa-kieli + +ja ranskalaisten rahan vuoksi kärsii. +Voit virkkaa: 'Näin Dueran miehen[204] siellä, +miss' syntisillä kylmä on.' Jos tietää + +myös tahdot muista asukkaista paikan, +sun vierelläs on Beccherian miesi,[205] +Firenze jolta kaulahuivin katkas. + +Gianni del Soldanier[206] lie tuonnempana, +ja Ganellone,[207] lisäks Tribaldello, +mi unen aikana Faenzan aukas.» + +Olimme hänet jättäneet, kun kaksi +lovessa yhdessä näin jäätynyttä, +niin että toisen pää ol' hattu toisen. + +Ja niinkuin puree leipää nälkähinen, +ylempi hampaat toiseen iski, siihen, +miss' yhtyy takaraivo selkärankaan. + +Ja niinkuin Tydeus,[208] mi raivoissansa +myös Menalippon ohimoita raatoi, +pään kuorta tää ja sisällystä puri. + +»Oi, sa mi vihaas eläimellisesti +osoitat häneen, jota syöt», ma virkoin, +»miks teet sen: lausu! Lupaan sulle, että + +jos jostakin sa syyllä syytät häntä, +ja kerrot syntinsä ja keitä ootte, +sen sulle korvaan ylämaailmassa, + +ellei mun kuivunut lie kieli silloin.» + + + + +Kolmasneljättä laulu + + +Nyt suunsa nosti julmast' atriastaan +tuo syypää, kuivaten sen suortuvihin +pään saman, jonka niskaa purrut oli. + +Hän alkoi: »Tahdot, että uudistaisin +sydämen toivottoman tuskan, jonka +luo pelkkä aatos, ennen kuin sen lausun. + +Mut sanaini jos siemenestä itää +häpeä petturille, jota jyrsin, +sa miehen näät, mi kyynelöi ja haastaa. + +En tiedä, ken sa olet, kuinka tullut +liet tänne, vaan kun sua kuulen, varmaan +firenzeläiseksi sun arveleisin. + +Siis tiedä: olin kreivi Ugolino,[209] +tää taas Ruggieri arkkipiispa. Sanon +myös syyni tähän huonoon naapuruuteen. + +Ma että hänen juoniensa Kautta, +kun häneen luotin, ensin vangiks jouduin +ja sitten surman sain, lie turha virkkaa. + +Mut siitä, jot' et tietää voi, ma kerron: +kuink' oli kuolemani julma. Sitten +saat päättää, onko loukannut hän mua. + +Kuun päivän kierrot monet nähnyt olin +jo aukost' ahtaasta tuon kolkon kopin, +mi minusta sai 'nälkätornin' nimen + +ja jonne toinen kohta suljetahan, +kun kerran unta uneksuin ma pahaa, +mi mulle nosti vastaisuuden hunnun. + +Tään[210] näin ma herrana ja mestarina +ajavan koirin laihoin, harjoitetuin, +ja kiihkein sutta ja sen poikuetta + +päin vuorta, Luccalta mi Pisan[211] kaihtaa, +Gualandin ja Sismondin ja Lanfranchin[212] +hän oli eelleen eturintaan pannut. + +Väsyvän lyhyen matkan juostuansa +jo näytti susi poikineen, ja hampaat +terävät heiltä kyljet aukaisevan. + +Heräsin ennen aamunkoita, kuulin +kuink' uness' itki, pyysi leipää pojat +omani, jotka kanssain torniss' oli. + +Oot julma, ellet sure aavistusta, +mi mulle silloin sydämeeni astui! +Ja jos et itke, milloin sitten itket? + +He heräsivät. Läsnä hetki oli +jo meidän saada päivä-annoksemme, +ja kukin untaan miettein synkin seuloi. + +Ma silloin kuulin kiinni naulittavan +alaista usta kauhun tornin; katsoin +ma poikiani sanomatta sanaa. + +En itkenyt: niin olin jähmettynyt. +He itkivät, ja pieni Anshelm virkkoi: +'Sa katsot niin! Mik' on sun, isä? Mikä?' + +En kyynelt' itkenyt, en vastannutkaan, +ma koko päivään, yöhön, kunnes toinen +kohosi aurinko maanpiirin yli. + +Pistäytyi säde pieni vankilaamme +tuskaisaan, ja kasvot neljät näytti +kuvani oman mulle onnettoman. + +Surusta silloin kättä kahta purin, +nää luullen, että minun nälkä oli, +äkisti nousivat ja virkahtivat: + +'Ah, isä meitä syö, se meille tuska +vähempi on! Sa meille suonet olet +lihamme kurjan, siis se riistä myöskin!' + +Ma tyynnyin, etten heitä murhettaisi; +sen päivän, toisenkin me vaikenimme. +Ah, kova maa, miks auennut et silloin? + +Pääsimme päivään neljänteen; nyt syöksyi +jalkaini juureen pitkällensä Gaddo +ja sanoi: 'Isä, etkö auta mua?' + +Hän kuoli siihen. Ja kuin näät mun tässä, +ma näin, kun päivä viides, kuudes koitti, +raukeevan heidän, toinen toisen jälkeen. + +Sokeena hoipuin yli kuollehien; +kaks päivää heidän nimiänsä huusin, +niin nälkä teki, mit' ei voinut tuska.» + +Näin sanoneeksi sai, ja katsein hurjin +tuon kurjan kalloon taas hän iski hampaat, +kuin koira purren niillä luuta lujaa. + +Voi, Pisa, tahrapilkku kansain kesken +maan kauniin, missä soi _si_-kieli[213] kirkas! +Kun viipyy naapureisi kosto, nouskoon + +Capraia ja Gorgona[214] kansoinensa +ja padon pankoon Arnon suulle, että +sun kaupungissas joka henki hukkuis! + +Näät vaikka kreivi Ugolino oiskin +sun linnas pettänyt, kuin kertoi huhu, +ois hänen poikiaan sun tullut säästää. + +Sa uusi Teeba![215] Syyttömät ja nuoret +olivat Uguccione ja Brigata +ja kaks nuo muuta ennen mainittua. + +Kävimme eespäin, sinne, missä kytkee +iljanne kansaa toista, jonka kasvot +ei alaspäin, vaan taa on taivutetut. + +Siell' itse itku itkemästä estää +ja tuska, jot' ei silmä päästä ilmi, +takaisin palajaa ja vaivaa lisää; + +ens kyyneleet näät kiinni jäätyy ripsiin +ja lailla kristallisten silmikkojen +ne täyttää laakson alla silmälautain. + +Ja tapahtui, vaikk' kylmyys kaiken oli +mun kasvoiltani vienyt tuntokyvyn +ja niinkuin känsäks ihon kovettanut, + +ma että tuntevani luulin tuulta. +Siks virkoin: »Mestari, mit' on tää liike? +Tääll' eikö ole höyryt kaikki laanneet?» + +Hän mulle: »Pian sinne saavut, missä +sun oma silmäs sulle vastaa, nähden +sen syyn, mi tuulenleyhkän synnyttävi.» + +Nyt kurja muudan huus jääkuorestansa: +»Oi sielut, joiden niin on julma rikos, +ett' teille määrätty on viime paikka! + +Nää kovat kohottakaa silmän hunnut, +ett' itkisin ma sydäntuskaa tuimaa +ees vähän, ennen kuin taas kyynel hyytyy.» + +Ma hälle: »Jos mua anot apuun, lausu, +ken olet! Ellen sua auta, itse +ma joudun alas jäässä jähmettymään.» + +Hän silloin: »Olen Frate Alberigo,[216] +mi tarjos heelmät huonon tarhan, saaden +sijahan viikunain nyt taateleita.» + +»Oh», hälle lausuin, »sa jo kuollut ootko?» +Hän mulle: »Kuink' on laita ruumihini +maan päällä, siitä en ma tiedä mitään. + +Tään Ptolemean[217] etu näät on moinen, +ett' usein tänne sielu putoo ennen +kuin Atropos[218] on häneen koskenutkaan. + +Ja että kyyneleeni lasittuneet +mieluummin siirtäisit sa silmistäni, +sa tiedä, sielun, heti kun se pettää, + +kuin minä tehnyt olen, ottaa piru, +mi sitä siihen saakka hallitsevi +kuin päättyy siltä elon päiväin määrä. + +Tällaiseen onkalohon sielu syöksyy; +maan päällä ehkä vielä näkyy ruumis +sen varjon, takanain mi talvehtivi. + +Sa tiennet sen, jos tänne juur' oot tullut; +hän Branca d'Oria[219] on, ja vuotta monta +on vierryt siitä kuin hän tänne joutui.» + +Ma hälle: »Luulen, että petät mua, +näät kuollut viel' ei Branca d'Oria ole, +hän syö ja juo ja pukeutuu ja nukkuu.» + +Hän mulle: »Kuiluun kynsi-perkeleiden, +miss' sitkas kiehuu piki, viel' ei ollut, +Mikael Zanche tullut, ennen kuin hän + +jo ruumiiseensa pirun päästi, sijaan +itsensä, ja myös sukulaiseen siihen, +mi hänen kanssaan pattotyön sen teki. + +Ojenna kätes tänne nyt ja silmät +mult' aukaise!» En tuota tehnyt, sillä +hänelle oikein tein, kun häntä petin. + +Ah, Genualaiset, kaiken hyvän tavan +viholliset ja pahan kaiken kuomat, +miks teit' ei vielä syösty maailmasta? + +Näät luona huonoimman Romagnan sielun +teist' erään kohtasin, mi hengessänsä +jo kylpevi Kokyton vettä, vaikka + +maan päällä vielä ruumihinsa elää. + + + + +Neljäsneljättä laulu + + +»_Vexilla Regis prodeunt Inferni_[220] +päin meitä» virkkoi Mestari, »siks eespäin +sa katso, etkö häntä nää jo ehkä.» + +Kuin sumun paksun painuessa taikka +yön hämärtäissä yli maamme piirin +on kaukaa katsottuna tuulimylly, + +rakennus kangastui nyt moinen mulle, +samalla tuulen vuoks taa Oppahani +vetäysin; ollut siin' ei suojaa muuta. + +Vavisten laulan sitä: siellä olin, +jää kokonaan jo kussa varjot kattaa, +ne että siitä kuultavat kuin oljet + +lasista; toiset lepää, toiset seisoo +nuo päällään, nuo taas jaloillaan, nuo säärin +päin kasvoja, kuin kaari koukistunein. + +Kävimme eespäin, sikskuin Mestarini +otolliseksi näki mulle näyttää +sen olennon, mi kerran kaunis oli. + +Mun työnsi eteensä ja seisahutti +sanoen: »Tuon on Dis ja tuoss' on paikka, +mi suita vaativa on miehen mieltä.» + +Lukija, ällös kysy, kuinka silloin +vapisin, jähmetyin, näät sit' en sanoin +ma kirjoita, kun sanat kaikk' ei riittäisi + +En kuollut, enkä jäänyt henkiin itse, +lukija, tuumi, jos on järki sulla, +kuink' olin vailla tilaa kumpaistakin. + +Kohosi päästä puolirintaan saakka +tuon tuskan valtakunnan Imperator; +ja ennen itse jätti lien kuin hänen + +ees käsivartten kokoiset on jätit. +Nyt näät, kuink' olla suuren täytyy ruumiin, +mi suhtainen on osan moisen kanssa. + +Jos oli hän niin kaunis kuin nyt ruma, +ja sentään Luojaa vastaan nosti otsan, +hänestä varmaan kaikki kurjuus tulee. + +Ah, kuinka minusta ol' ihme suuri, +kun kasvot kolmet näin ma päässä hänen! +Punainen yks, se etupuolia puunsi + +ja toiset kaksi siihen liittyi olan +kummankin[221] keskikohdall', yhtyin yhteen +päälakeen. Se, jok' oikealla oli + +valkoisen kellervältä paistoi; väri +vasemman oli niinkuin niiden, jotka +tulevat Niilin virran vieremiltä. + +Läks siipi alta kasvon kumpaisenkin +niin suuri kuin ol' lintukin; en nähnyt +merellä moisia ma purjehia. + +Ne eivät olleet sulkaiset, vaan niinkuin +lepakon siivet; niillä niin hän lietsoi, +hänestä että kolme tuulta tuli. + +Tuost' oli jäätynyt Kokytos kaikki. +Hän itki silmin kuusin, veet ja vaahto +verinen tippui kolmen leuan alta. + +Hän joka suunsa hampain syntist' yhtä +kuin loukuin louskutti, niin että tuskaa +hän tuottaa kolmelle yht'aikaa saattoi. + +Mut etummaista pahemmin kuin hampain +hän kynsin raastoi, niin ett' usein iho +poiss' oli aivan päältä selkärangan. + +»Se sielu, joll' on tuossa suurin tuska», +näin Oppaani, »on Judas Iskariotin; +pää hältä suuhun uppoo, sääret näkyy. + +Ja noista, jotka nurinpäin noin riippuu, +suun mustan murtelema tuo on Brutus; +kas, kuin hän kärsii, vaan ei ääntä päästä. + +On toinen Cassius, tuo vankka-raaja. +Mut yö taas ylenee, on aika lähdön, +jo nähneet, katsoneet me kaiken oomme.» + +Kuin käski hän, ma kaulahansa tartuin; +hän otti vaarin ajan, paikan suhteet +ja koska siivet kyllin aukenivat, + +hän kiipes kiinni kylkiin karvaisihin +ja mätäs mättäält' alas astui sitten, +jääjärkälein ja karvankasvun väliin. + +Kun kohdall' oltiin lanteen laajan, juuri +paikassa, josta reisi kaartuu, Opas +nyt vaivoin, ahdistuksin päänsä käänsi + +päin suuntaa, jossa oli hällä jalat, +ja tarttui karvoihin kuin mies, mi kiipee: +ma luulin noustavan taas helvettihin. + +»Lujasti kiinni pidä», lausui Opas +nyt läähättäin laill' uupuneen, »käy matka +pahasta tästä moista porraspuuta!» + +Lovesta kallion hän astui ulos, +sen partahalle istumaan mun pani +ja itse viereen jalan johti varman. + +Kohotin katseeni ja luulin, että +näkyisi Lucifer kuin ennen yllä, +mut sääret pystyssä nyt näinkin hänet. + +Jos tuosta kovin kömmähdin, sen saattaa +tajuta tuhma kansa, jok' ei tiedä, +min pisteen[222] kautta tieni käynyt oli. + +Oppaani lausui: »Nouse jaloillesi! +On matka pitkä, polku huono, päivä +ens neljännestään kiertänyt jo puoli. + +Ei linnan juhlasali ollut paikka, +miss' olimme, vaan luola luonnonluoma, +hämärä, himmi, rosopohja.» Lausuin + +ma ylös noustuani Mestarille: +»Tään ennen kuin ma jätän kuilun, poista +minulta harha sekä haasta hiukan! + +Miss' on nyt jää? Kuinka tuo nyt päälleen +noin keikahti? Ja kuinka on niin äkin +Aurinko illan aamuks saada voinut?» + +Hän mulle: »Tuollapuolen keskipisteen +viel luulet olevas, ma jossa killuin +karvoista madon,[223] maata puhkaisevan. + +Siell' olit alas astuttaissa, mutta +kun käännyin, kuljit läpi pisteen, johon +taholta jokaiselta painot painuu. + +Nyt päälläs on maanpiiri toinen, sille +vastainen, jota manner laaja kattaa +ja jonka kukkulalla surmattihin + +Hän, joka syntyi, eli synnitönnä. +Sun jalkas lepää päällä piirin pienen, +min toinen puolisko on paikka Judaan. + +Tääll' aamu silloin on, kun siellä ilta; +ja hän, min karvat tikapuumme oli, +on paikoillaan ja seisoo niinkuin ennen. + +Hän tältä puolen taivahasta putos, +ja maa,[224] mi ennen siinä kaartui, häntä +peläten peittyi mereen, nousten siitä + +taas meidän pallonpuoliskolla, ehkä +paeten häntä myös tään onton paikan +maa muodosti sen päälle vuoren nostain.» + +On paikka siellä alahalla, yhtä +etäällä kuin on Belzebubin hauta, +mi näy ei silmin, mutta tiedon josta + +tuo puron ääni, sinne pulputtavan +raosta kallion, min syönyt siihen +se juoksullaan on hiljaa kaartuvalla. + +Salaista tietä tuota Mestarini +ja minä läksimme taas nousemahan +maailmaan valoisaan, hän eellä, minä + +jälessä, uupumatta, lepäämättä, +sikskunnes aukosta näin pyöreästä +ne kauniit kappaleet, joit' Taivas kantaa; + +tulimme tuosta, jälleen näimme tähdet. + + + + +VIITESELITYKSET + + +1. laulu + +[1] Psalmistan mukaan ihmiselämä kestää 70 vuotta. »Elomme vaelluksen +keskitiessä» merkitsee tällöin 35 vuoden ikää. Vuonna 1265 syntynyt +Dante määrää siis toivioretkensä tapahtuneeksi vuonna 1300, joka samalla +oli kirkollinen riemuvuosi. + +[2] Synkkä metsämaa = synnin pimeys ja erehdykset. + +[3] Tähti = aurinko, totuuden valo. + +[4] Vertauskuvalliset villipedot ovat raamatusta, Jer. 5:6. Pantteri on +hekuma, jalopeura ylpeys ja susi ahneus. + +[5] Vergilius, jota aikanaan pidettiin kaikkien runoilijain ja +ajattelijain etevimpänä, merkitsee Danten runoelmassa ylintä hyvettä ja +viisautta. + +[6] Koira, joka voittaa ahneuden suden (paavinvallan) on Can Grande +(suuri koira) della Scala, Veronan herra, joka vuonna 1300 tosin oli +vielä lapsi, mutta herätti myöhemmin ruhtinashyveillään Danten huomiota. + +[7] »Feltron kahden», kaksi Feltro-nimistä paikkakuntaa. + +[8] Camilla, Euryalos, Turnus, Nisus, neljä Vergiliuksen +Aeneis-runoelman henkilöä. + + +2. laulu + +[9] »Silviuksen isä» on Aineias. + +[10] »Vas electionis» = Paavali kuten häntä apostolien teoissa (9:15) +nimitetään. + +[11] Beatrice, Danten varhain kuollut nuoruuden rakastettu, joka +Jumalaisessa näytelmässä esiintyy Vergiliuksen, inhimillisen viisauden, +vastakohtana, jumalallisen viisauden ja armon edustajana. + +[12] Neitsyt Maria, Lucia ja Beatrice edustavat Jumalan armon kolmea eri +lajia, kuten skolastinen teologia oli ne määritellyt. + +[13] »Joella, jost' ei...»: syntisen elämän virta, jonka kanssa ei edes +meri voi kilpailla. + + +3. laulu + +[14] Kolmiyhteinen Jumala. + +[15] »Tää on tila kurja niiden...»: pelkurit, jotka eivät ole +uskaltaneet olla sen enempää hyviä kuin pahoja, on pantu helvetin portin +ja ensimmäisen helvetinpiirin väliin, samoin kuin ne enkelit, jotka +Saatanan luopuessa Jumalasta eivät pitäneet kummankaan puolta. + +[16] Tarkoittanee paavi Celestinus V:tä, joka luopui virastaan ja jonka +jälkeen Danten perivihollinen Bonifacius VIII valittiin paaviksi. + + +4. laulu + +[17] Danten helvetti on suuren suppilon kaltainen ja jaettu yhdeksään +piiriin, kukin eri jyrkänteellä. Suppilon kärki on sama kuin maapallon +keskipiste (vanhan maailmankäsityksen mukaan kaikkeuden keskipiste). +Suppilon kannen muodostaa maanpäällinen piiri, jonka keskipisteessä on +Jerusalem ja ympyräviivalla mm. Firenze. + +[18] »Esipiha» on vanhan teologian Limbus patrum, jossa vanhan liiton +vanhurskaille oli sija valmistettu. + +[19] »Valtaherra» on Kristus, joka ristinpuulla kuoltuaan astui alas +tänne. + +[20] »Viisasten mestari» on Aristoteles, jolle koko keskiaika osoitti +melkein jumaloivaa kunnioitusta. Muut tunnettuja antiikin ajattelijoita, +tiedemiehiä ja runoilijoita. + + +5. laulu + +[21] Minos, Kreetan tarukuningas oli oikeamielisen tuomarin ja +lainsäätäjän maineessa ja sen vuoksi vanhan ajan mytologia oli asettanut +hänet manalan tuomariksi. Dante sallii hänen pitää osan +tuomarinvaltaansa, mutta muuttaa hänet keskiaikaiseen tapaan piruksi. + +[22] Kaksi lähenevää varjoa ovat Francesca da Riminin ja hänen miehensä +Gianciotto Verucchion veljen Paolon. Francesca itse oli Guido Polentan, +Ravennan herran tytär, joka valtiollisista syistä oli naitettu Riminin +herran Malatestan vanhemmalle pojalle. Gianciotto huomasi vuonna 1285 +että hänen puolisonsa ja Paolon välillä oli lemmensuhde, yllätti ja +pisti kuoliaaksi heidät. + +[23] »Kaina» on sukumurhaajien helvetti. + +[24] Lancelot, kelttiläisen Arthur-kuninkaan tarupiiriin kuuluva sankari +ja rakastaja. + + +6. laulu + +[25] Tunnettu firenzeläinen herkkusuu ja elostelija, jolta Boccaccion +mukaan ei näytä henkevyyttäkään puuttuneen. + +[26] »Metsäpuolue» on »valkeat», toinen Firenzen taistelevista +perhepuolueista. Vastapuolue oli »mustat». Molempien puolueiden johtajat +ajettiin vuonna 1300 maanpakoon. Mustat pääsivät kuitenkin paavi +Bonifacius VIII:n ja Ranskan kuninkaan veljen Kaarle Valoislaisen avulla +jälleen valtaan ja karkoittivat vuonna 1302 kaupungista mm. Danten, joka +silloin kuului valkeiden puolueeseen. + +[27] »Kaks on vanhurskasta...» Toinen heistä on Dante itse, toista ei +varmasti tiedetä. + + +7. laulu + +[28] »Papé Satán...» Kenties hebreankielestä vääristeltyä manausta, joka +voisi merkitä jotakin sentapaista kuin »sylje, Saatanan suu, sylje +Saatanan suu tulta». + + +8. laulu + +[29] Phlegyas, antiikin taruvaltias, joka poltti Delphoin temppelin +kostoksi siitä, että Apollo oli vietellyt hänen tyttärensä. + +[30] Filip Argenti, Danten poliittinen vastustaja, tunnettu +raakuudestaan ja ylpeydestään. + +[31] »Diten kaupunki»: Dis oli yksi antiikin ajan Tuonelan herran nimiä, +jota Dante käytti merkitsemään itse pimeyden ruhtinasta. + + +9. laulu + +[32] Eriktone oli muuan antiikin taruston velhonaisista, jonka Lucanus +mainitsee. + +[33] »Juudaan piiri», alin helvetinkuilu, Judas Iskariotin mukaan +nimitetty. + +[34] Kolme raivotarta, omantunnontuskien vertauskuvat. + +[35] Theseus oli tarun mukaan yrittänyt ryöstää manalan valtiaan +puolison Proserpinan. + +[36] Dante itse huomauttaa tässä esityksessä vertauskuvallisuudesta. +Medusa on sydäntä kivettävä epäily. + +[37] Enkeli, joka taivaan armosta tulee auttamaan Vergiliusta +(inhimillistä viisautta), palauttaa kuulijainsa muistiin, miten Herakles +kerran oli tullut pelastamaan Theseusta ja kohdellut väkivaltaisesti +tuonen koiraa. + +[38] Pola, kaupunki Istrialla. + + +10. laulu + +[39] Profeetta Joelin mukaan (3:2 ja 12) viimeinen tuomio oli tapahtuva +Josafatin laaksossa lähellä Jerusalemia. + +[40] Farinata (degli Uberti), jo kuudennessa laulussa mainittu +firenzeläinen ghibelliinijohtaja. + +[41] Haamu, joka nyt näkyy, on Cavalcante Cavalcanti, Guido Cavalcantin +isä, joka oli Danten aikainen kirjailija eikä nähtävästi ollut osannut +kyllin kunnioittaa Vergiliusta. + +[42] Antiikin mukaan oli manalan valtiatar Hekate samalla myös kuun, +erittäinkin uudenkuun jumalatar. Viisikymmentä kuukautta laskettuna +eteenpäin kevätpäivän tasauksesta vuonna 1300, jolloin Danten +helvetinmatka tapahtui, merkitsee vuoden 1304 alkupuolta. Sinä vuonna +Dante teki valkeiden kanssa epäonnistuneen yrityksen palata Firenzeen. + +[43] Farinata heimoineen oli julistettu ikuiseen maanpakoon. + +[44] »Taisto suuri», Montapertin taistelu vuonna 1260, jossa Farinata +oli firenzeläisten ghibelliinien johtaja. + +[45] Saman taistelun jälkeen tahtoivat voittoisat ghibelliinit polttaa +koko Firenzen, mutta Farinata esti aikeen. + +[46] Keisari Fredrik II, ateisminsa vuoksi. »Kardinaali» on Ottaviano +degli Ubaldini, Bolognan piispa ja merkittävä valtiomies 1200-luvun +keskivaiheilla. + +[47] Beatrice. + + +11. laulu + +[48] Anastasius oli paavina vuosina 496-498. Fotinus oli Tessalonikin +harhaoppinen diakoni. + +[49] Caorsa on ranskalainen Cahorsin kaupunki, jonka asukkaat olivat +kuuluisia koronkiskonnastaan. + +[50] »Sun siveys-oppis», samoin myöhemmin »sun luonnon-oppis», +Aristoteleen oppeja. + + +12. laulu + +[51] »Ateenan ruhtinas», Theseus. + +[52] Nessus, joka tahtoi ryöstää Herakleen lemmityn Deaneiran. + +[53] Dionysios, Syrakusan tyranni noin vuonna 400 eKr. + +[54] Azzolino, Lombardian herra vuosina 1230-60, kuulu julmuudestaan. + +[55] Obizzo Esti, Ferraran herra, Danten aikalainen. + +[56] Monfortin herra, englantilainen ylimys, joka vuonna 1291 surmasi +Cornwallin prinssin Henrikin. Tämän sydän vietiin palsamoituna +Westminster Abbeyyn. + +[57] Pyrrhus, Epeiroksen kuningas; Sextus Pompeius. + +[58] Kaksi ylhäistä rosvoritaria 1200-luvulta. + + +13. laulu + +[59] Seutu Firenzestä etelään päin. + +[60] Strofadit, saaria Joonian meressä. Viittaa erääseen Vergiliuksen +Aeneis-runoelman taruun. + +[61] Fredrik II:n kansleri Pietro delle Vigne, joka joutui epäsuosioon +vuonna 1248 ja surmasi itsensä. + +[62] »Portto» on kateus. + +[63] Lano Sienalainen, joka tuhlasi omaisuutensa ja etsi tahallisen +kuoleman kotikaupunkinsa taistelussa aretinolaisia vastaan. + +[64] Tunnettu firenzeläinen elostelija. + +[65] Firenze, jonka suojelusjumala pakanuuden aikana oli Mars, sitten +Johannes Kastaja. + +[66] Puhuja on joku tuntematon itsemurhaaja. + + +14. laulu + +[67] Cato nuorempi, joka marssitti sotajoukkonsa Libyan erämaan halki. + +[68] Capaneus, antiikin taruhenkilö. Theban piirittäjä. + +[69] Mongibello = Etna. + +[70] Flegra, laakso Tessaliassa, jossa Zeus kukisti ryntäävät +jättiläiset Vulcanuksen takomilla ukonvaajoilla. + +[71] »Päämies», Saturnus, jonka aikana vielä koko ihmiskunnalla oli +kultakausi. Samalla vertauskuvallisesti käsitettynä Aika. + +[72] Rea oli maanjumalatar, Zeun äiti. + +[73] »Vuoressa seisoo...». Nebukadnesarin unikuvan (Daniel 2:31-33) +mukaan muodostettu. Tarkoittaa Dantella maailmanhistorian neljää +aikakautta, kulta-, hopea-, vaski- ja rauta-aikaa. Savijalka merkitsee +Rooman keisarikuntaa, jonka heikkoutta Dante syvästi suree. + +[74] Damiata = Egypti. + + +15. laulu + +[75] Brunetto Latini, (1220-1294), Danten kunnioitettu opettaja, suuri +filosofi, runoilija ja kaunopuhuja. Hänen pääteoksensa oli Tesoro. + +[76] Dante ja yleensä Firenzen ylhäisö katsoivat olevansa vanhojen +roomalaisten jälkeläisiä vastakohtana Fiesolen vuoristosta kaupunkiin +myöhemmin muuttaneille raaoille nousukkaille. + +[77] »Nainen», Beatrice. + +[78] Sodomiitteja. + +[79] Priscianus, latinalainen oppinut 500-luvulta. Francesco d'Accorso, +bolognalainen lainoppinut, kuollut vuonna 1293. + +[80] Tarkoittaa piispa Andrea dei Mozzia, jonka paavi Bonifacius VIII +siirsi hänen huonon elämänsä takia Firenzestä Bacchiglione-joen varrella +sijaitsevaan Vicenzaan.--»Jätti...», kuoli (vuonna 1296). + +[81] Ensimmäisenä paastosunnuntaina joka vuosi pidettiin Veronassa +kilpajuoksut, joiden palkintona oli palanen vihreää verkaa. + + +16. laulu + +[82] »Kaupunki kehno», Firenze. + +[83] »Rattaan rakensivat...», pyörivät piirissä. + +[84] Kauneudestaan ja siveydestään kuulu firenzeläinen nainen, joka eli +vuoden 1200 paikkeilla. + +[85] Firenzeläinen ylimys, guelfi, kuollut vuonna 1292. + +[86] Viisas mies, jonka neuvoa noudattamalla firenzeläiset olisivat +säästyneet hirvittävältä verilöylyltä Arbia-joella vuonna 1260. + +[87] Sukuperältään alhainen, mutta arvossapidetty kunnian mies +1200-luvun keskivaiheilta. Hän näyttää antautuneen sodomian paheeseen +puolisonsa ilkeyden takia. + +[88] Juuri ennen vuotta 1300 kuollut älykäs firenzeläinen. + +[89] Köysi (munkkiköysi) merkinnee ulkonaista elämänkuria, jolla Dante +oli tahtonut voittaa aistillisuuden pedon. Itsekin hän lienee +nuoruusvuosinaan ollut fransiskaani. + + +17. laulu + +[90] Geryon, Herakleen surmaama antiikin tarukuningas on tässä vilpin +vertauskuvana ja keskiaikaisen mielikuvituksen mukaan muodosteltu. + +[91] Luettelemalla vaakunoita Dante leimaa polttomerkillään eräitä +firenzeläisiä nousukassukuja heidän koronkiskontansa vuoksi. + +[92] Phaëton, Auringon poika, sai antiikin tarun mukaan kerran +aurinkovaunut ohjattavakseen, mutta ei osannutkaan ajaa. Pelastaakseen +maapallon joka oli palaa poroksi Zeus löi hänet salamalla. + +[93] Dedalus (Daidalos), taruston keksijänero oli oppinut lentämään +siivin, jotka oli ommeltu vahalla kiinnitetyistä linnunsulista. Hänen +poikansa Ikarus lensi uhmaten liian lähelle aurinkoa, jolloin vaha suli +ja hän putosi mereen. + + +18.laulu + +[94] »Riemuvuosi» oli vuonna 1300. »Vuori» josta muutama säe myöhemmin +puhutaan on Ianiculum. + +[95] Arvossapidetty 1200-luvun bolognalainen, joka paritti sisarensa +ruhtinas Azzo VIII Estelle. + +[96] Kuningas Thoaan oli hänen tyttärensä Hypsipyle viekkaudella +pelastanut. + +[97] Muuan lipeväkielinen demagogi. + +[98] Roomalaisen huvinäytelmän henkilö, joka Terentiuksen »Eunukeissa» +esiintyy Thrason rakastajattarena. + + +19. laulu + +[99] Simon Magus, joka Apostolien tekojen (8:9-20) mukaan tahtoi ostaa +Pyhän hengen lahjat. Hänestä sai kirkonviroilla käyty kauppa nimen +simonia. + +[100] Dante vertaa kirkollisen viran ottamista siveellisen avioliiton +pyhyyteen. + +[101] Kastekappeli Firenzessä. Sen vesialtaan vieressä oli pyöreitä +koloja lattiassa pappeja varten, jotka niissä seisten ylettivät veteen. + +[102] Puhuja on paavi Nikolaus III (1277-80). Bonifacius VIII, joka +vielä eli vuonna 1300 oli taas Danten perivihollinen. + +[103] Tarkoittaa paavi Klemens V:tä, Ranskan kuninkaan Filip Kauniin +kätyriä, jonka tämä pakotti muuttamaan vuonna 1309 Avignoniin. + +[104] II Makk. 4:7-26 ja 5:5-10. + +[105] Paavi Nikolaus oli lahjottuna ollut mukana niissä vehkeilyissä, +joiden tuloksena oli ns. Sisilian iltamessu vuonna 1282. Napolin +kuningas Kaarle Anjoulainen menetti sen johdosta Sisilian. + +[106] Päät tarkoittavat seitsemää sakramenttia, sarvet kymmentä käskyä, +jotka olivat olleet nyttemmin portoksi alentuneen katolisen kirkon voima +niinkauan kuin sen »mies», paavi, oli palvellut hyvettä. + + +20. laulu + +[107] Tietäjä, joka tiesi ennakolta kuolevansa »seitsemän sodassa» +Thebaa vastaan ja jonka maa nieli siinä. + +[108] Thebalainen tietäjä. + +[109] Etrurialainen velho, tunnettu Lucanuksen »Pharsaliasta». + +[110] Teiresiaan tytär, Mantovan, Vergiliuksen syntymäkaupungin +perustaja. + +[111] Kansanvillitsijä Pinamonte yllytti Mantovan herran Casalodin +ajamaan maanpakoon monta Mantovan ylhäistä sukua, minkä jälkeen hän itse +anasti vallan. + +[112] Troijan sodan aikainen kreikkalainen tietäjä, jonka Vergiliuksen +Aeneis mainitsee. + +[113] Fredrik II:n lääkäri ja tähdistäennustaja, myös alkemian, +kiromantian ym. harrastaja. + +[114] Guido Bonatti, tähdistäennustaja Forlista. Asdente, ennustajana +tunnettu suutari Parman kaupungista. + +[115] »Kainin tähti» = kuu. Kansantarun mukaan oli kuun ukko yhtä kuin +Kain. + + +21. laulu + +[116] Käsitettävä ivana, sillä Bonturo lienee ollut kaikkein pahimpia +lahjusten ottajia. + +[117] Pieni joki Luccan lähistöllä. + +[118] Malacoda, niinkuin muutkin seuraavat pirunnimet on Dante vapaasti +muodostanut ja ne ovat vaikeasti suomennettavissa, joskin niiden +merkitys on usein selvä. + +[119] Liittoutuneet Firenze ja Lucca olivat valloittaneet Pisalta +Capronan linnan vuonna 1290. Linnan väelle oli luvattu vapaa lähtö, +mutta heidän astuessaan ulos portista oli valloittajien joukosta +kuulunut huutoja »hirsipuuhun! hirsipuuhun!» Dante oli omin silmin +nähnyt tapauksen. + +[120] Tarkoittaa Kristuksen kuollessa tapahtunutta maanjäristystä. + + +22. laulu + +[121] Eräs Navarran kuninkaan Thibaut II:n uskoton palvelija +1200-luvulta. + +[122] »Latinalaista», italialaista. + +[123] Gomita, joka lahjottuna vapautti isäntänsä vangit. + +[124] Gallura, paikkakunta Sardiniassa. + +[125] Sardinian kuninkaan Enzion sene]alkki, surmattu vuonna 1275. + + +23. laulu + +[126] Sekä hiiren että sammakon nieli kotka. + +[127] Tarun mukaan oli Fredrik II rankaissut eräitä pettureita +heitättämällä heidät lyijykaapuihin puettuina roviolle. + +[128] »Hilpeät munkit», Frati godenti, oli paavi Urbanus IV:n aikana +Bolognassa perustettu maallikkoveljeskunta. Puolueiden ulkopuolelle +kuuluvina oli molemmat kutsuttu Firenzeen sovittamaan riitapuolia, mutta +he ottivat lahjuksia ja sallivat Ubertien, ylhäisimpien ghibelliinien +talojen hävityksen Guardingon kaupunginosassa. + +[129] Kaifas. + +[130] Hannas. + +[131] Suuttuneena Malacodan valheellisuudesta kun hän oli osoittanut +heille väärän tien. + + +24. laulu + +[132] Italian alkavassa keväässä, helmikuun alussa, jolloin aurinko on +vesimiehen tähtimerkissä. + +[133] Kuuran »valkea sisko» = lumi. + +[134] Kiivas mustien puoluemies. + +[135] Murheettaakseen Dantea, joka oli valkeiden puoluetta lähempänä, +Vanni Fucci ennustaa, että joskin mustat murtuvat Pistoiassa (1301) ja +Firenzen hallitus muuttuu Kaarle Valoislaisen avulla, niin myös +valkeiden perikato on lähellä. + +[136] Magra-laaksossa olivat ruhtinas Malespinan maa-alueet; Malespinan +johdolla mustat jälleen voittivat vastustajansa (1302). + + +25. laulu + +[137] Ikimuistoinen herjaamisen merkki, jossa peukalo pistettiin etu- ja +keskisormen väliin ja koko käsi ojennettiin kohti herjattavaa. + +[138] Capaneus. + +[139] Maremma oli soinen rantakaistale Toscanan lounaisosassa. + +[140] Herakleen tappama ryöväri ja hirviö, Vulcanuksen poika. + +[141] Cianfa ja muita nimeltä tunnettuja, mutta muuten merkityksettömiä +firenzeläisiä. + +[142] Caton sotilaita, joita käärme pisti Libyan erämaassa. Toinen +muuttui tuhkaksi, toinen ratkesi pöhötyksestä. + +[143] Kadmus, tarun mukaan Theban perustaja. Aretusa, nymfi. + +[144] Gaville, paikkakunta Arno-joen laaksossa, jossa Guercio Cavalcanti +oli saanut surmansa. Murhasta seurasi verinen sukukosto Gavillen +asukkaille. + + +26. laulu + +[145] Prato, yksi Firenzen kateellisista naapurikaupungeista. + +[146] Profeetta Elisa. + +[147] Eteokles ja Polyneikes, Theban onnettoman kuninkaan Oidipuksen +pojat, jotka olivat surmanneet toisensa veljesvihassa. Tarun mukaan +jakautui liekki kahtia kun heidän ruumiinsa poltettiin. + +[148] Deidamia, Akilleuksen morsian. + +[149] Pallaan kuva oli suojellut Troijaa siihen asti kun Odysseus ja +Diomedes ryöstivät sen pois sieltä. + +[150] Nyt alkava kaunis tarina on Danten omaa keksintöä. + +[151] Tarkoittaa Kiirastulen vuorta. + + +27. laulu + +[152] Sisilialainen tyranni Phalaris oli ateenalaisella taidesepällä +Perilloksella teettänyt vaskisen härän, joka voitiin kuumentaa ja jonka +ontelo voitiin täten muuttaa kidutuspaikaksi. Koetellakseen mihin kuva +kelpasi heitätti Phalaris ensin sen sisälle härän tekijän. + +[153] Romagna, osa Adrian meren puolista Keski-Italiaa. Puhuja on +Montefeltron kreivi Guido. + +[154] Ruhtinassuku Polenta kantoi kotkaa vaakunassaan. + +[155] Kaupunki Ravennasta eteläänpäin. + +[156] Forlin kaupunki oli vuonna 1282 juuri saman Guido Montefeltron +johdolla lyönyt perinpohjin paavin lähettämän ranskalaisen armeijan. +Vuonna 1300 oli vallan Forlissa anastanut muuan Ordelaffi, jonka +sukuvaakunassa oli vihreä jalopeura. + +[157] Verrucchio oli Francesca da Riminin yhteydessä mainitun +Malatesta-suvun linna. »Vanha» on Malatesta da Rimini, »nuori» hänen +poikansa Malatestino, Paolon ja Gianciotton vanhin veli. + +[158] Ghibelliinien puoluepäällikkö, joka vuonna 1295 joutui Malatestan +vangiksi ja sai surmansa vankeudessa. + +[159] Lamone-joen varrella on Imola ja Santerno-joen varrella Faenza. +Puolueväriltään vaihteleva ruhtinas Magninardo Pagani da Susinana +hallitsi näitä kaupunkeja. Hänen vaakunassaan oli punainen jalopeura +valkealla pohjalla. + +[160] Cesenan kaupunki, jossa vallitsivat vuoroin Malatestat, vuoroin +Montefeltrot niin ettei sinne tahtonut kotiutua sen enempää tyrannia +kuin kansalaisvapauskaan. + +[161] Danten perivihollinen, paavi Bonifacius VIII, joka oli joutunut +riitaan ylhäisen roomalaisen Colonna-suvun kanssa. + +[162] Tarun mukaan oli paavi Sylvester parantanut Konstantinuksen +spitaalin kastamalla hänet. + +[163] Pyhä Franciscus, sen munkkikunnan perustaja, johon puhuja oli +kuulunut. + + +28. laulu + +[164] Cannaen taistelussa vuonna 216 e.Kr. + +[165] Normannilainen sotapäällikkö, joka 1000-luvun keskivaiheilla +valloitti Etelä-Italian. + +[166] Tarkoittaa Kaarle Anjoulaisen ja viimeisten Hohenstaufien välisiä +taisteluita. + +[167] Allard oli ranskalainen ritari, jonka viekasta neuvoa seuraamalla +Kaarle Anjoulainen voitti Konradinin, viimeisen Hohenstaufin. + +[168] Ali perusti muhamettilaisen lahkokunnan ja kylvi siten +eripuraisuutta ihmismieliin aivan kuten Muhammed Danten käsityksen +mukaan oli tehnyt omalla opillaan. + +[169] Fra Doleino oli erään apostolista yksinkertaisuutta harrastavan +lahkon johtaja. Hän piileskeli kannattajineen Novaran lähistöllä +Piemontin vuoristossa. Nälkä pakotti heidät antautumaan ja heidän +johtajansa kuoli polttoroviolla vuonna 1307. + +[170] Medicinan (pieni kaupunki Bolognan lähistöllä) mies, joka oman +etunsa vuoksi lienee lietsonut eripuraisuutta Malatestan ja Polentan +sukujen välillä. + +[171] Tarkoittaa Lombardian tasankoa. + +[172] Kaupunki Adrian meren rannalla, Riminin eteläpuolella. Sen »kaksi +parasta» olivat Guido del Cassero ja Angiolello da Carignano. + +[173] Jo edellisessä laulussa mainittu »Verrucchion hurtta», nuori +Malatestino, joka Fanon herraksi päästäkseen kutsui kaksi kaupungin +arvokkainta kansalaista neuvotteluun Cattolicaan, Riminin ja Fanon +välillä sijaitsevaan kaupunkiin. Palkatut merimiehet surmasivat heidät +kuitenkin matkalla, kuten Dante ennustuksen muodossa esittää. + +[174] Tarkoittaa Riminiä (roomalaisten Ariminium), jonka lähellä Caesar +kulki Rubiconin yli. + +[175] Mosca Lamberti, joka oli yllyttänyt Amidein suvun murhaamaan erään +Buondelmonten, koska tämä oli ensin kihlannut tytön Amidein suvusta, +mutta sitten mennyt naimisiin Donati-sukuun kuuluvan tyttären kanssa. +Murhasta olivat seurauksena monet sukukostot. + +[176] Tunnettu ranskalainen ritari ja trubaduuri, joka yllytti Englannin +kuninkaan Henrik II:n vanhimman pojan nousemaan isäänsä vastaan. + + +29. laulu + +[177] Danten äidin setä, josta kerrotaan paljon pahaa, muun muassa että +hän olisi tehnyt väärää rahaa. Hänen väkivaltainen kuolemansa kostettiin +vasta 30 vuotta myöhemmin. + +[178] Zeus muutti edellämainitun sukupuuton jälkeen muurahaiset (myrmex) +ihmisiksi, jotka saivat nimen myrmidonit. + +[179] Arezzon mies, Griffolino. + +[180] Ivallisessa mielessä. + +[181] Kaksitoista nuorta elostelijaa, jotka vuoden kuluessa tuhlasivat +kaiken omaisuutensa. + +[182] Danten firenzeläinen tuttava, jonka sienalaiset olivat polttaneet +alkemian vuoksi. + + +30. laulu + +[183] Atamas, Semelen sisaren Inon mies. + +[184] Gianni Schicci asettui jäljempänä mainitun Buoso Dynatin +vuoteeseen, missä tämä makasi erään sukulaisensa murhaamana, ja saneli +murhatun ääntä jäljitellen notaarille testamentin, joka tuotti hänelle +kallisarvoisen tamman ja muita aarteita. + +[185] Paphoksen kuninkaan Cinyraan tytär, joka synnytti isälleen pojan +nimeltä Adonis. + +[186] Kaupunki Arno-joen lähteillä, jossa Adam Brescialainen oli tehnyt +vääriä Johannes Kastajan kuvilla varustettuja firenzeläisiä kultarahoja. + +[187] Hänen apulaisiaan. Branda oli kirkasvetinen kaivo Sienassa. + +[188] »Narcissuksen kuvastin», lähdevesi. + + +31. laulu + +[189] Tarun mukaan paransi tämän keihään ruoste haavat, jotka keihäs oli +tehnyt. + +[190] Linna Sienan lähistöllä. + +[191] Tahallista sekakieltä, sopivaa Babylonin kielensekoituksen +aikaansaajalle. + +[192] Tarun jättiläinen Anteus oli elättänyt itseään pyydystämällä +leijonia Pohjois-Afrikassa, niillä tienoin, missä Scipio vuonna 202 +e.Kr. voitti Hannibalin. + +[193] Vino torni Bolognassa. + + +32. laulu + +[194] »Neiet armaat», runottaret. + +[195] Tambernik, vuori Slavoniassa. Pietrapana, vuori Toscanassa. + +[196] Joki Firenzen lähistöllä. + +[197] Puheenaolevat veljekset, jotka kuuluivat Alberto da Mangonan +kreivilliseen sukuun, olivat 1200-luvun loppupuolella surmanneet +toisensa puolue- ja perintöriitojen vuoksi. + +[198] Kuningas Arthurin kapinallinen äpäräpoika Mordrec, jonka isä +lävisti peitsellään niin että päivä paistoi hänen lävitseen, »rinnan +ynnä varjon». Kuollessaan hän ehti kuitenkin vielä antaa surmaniskun +isälleen. + +[199] Foccaccia Cancellieri, joka puoluesyistä surmasi sukulaisensa +Detto Cancellierin. + +[200] Muuan firenzeläinen sukumurhaaja. + +[201] Muuan toinen firenzeläinen, joka oli petollisesti surmannut +sukulaisensa Ubertinon. Hän odottaa serkkunsa Carlino de' Pazzin tuloa, +jonka rinnalla hän muka näyttää varsin viattomalta. Carlino oli +petoksella saattanut erään pistoialaisten ghibelliinien hänelle uskoman +linnan firenzeläisten haltuun ja aiheuttanut siten nuorten sukulaistensa +ja ystäviensä kuoleman. + +[202] Huutaja on firenzeläinen Bocca degli Abati, joka Montapertin +taistelussa vuonna 1260 oli oman puolueensa guelfit pettämällä auttanut +ghibelliinit voittoon. + +[203] »Antenora», isänmaanpetturien ja puoluekavaltajien helvetti. +Saanut nimensä Antenorista, joka tarun mukaan kavalsi Troijan +kreikkalaisille. + +[204] Buoso, Dueran mies, otti Kaarle Anjoulaisen aikaan lahjoja +ranskalaisilta ja helpotti heidän marssiaan Keski-Italiaan. + +[205] Valombrosan apotti, joka vuonna 1258 Firenzessä mestattiin +vehkeilijänä. + +[206] Petti firenzeläisten ghibelliinien asian kuningas Manfredin +tappion jälkeen vuonna 1266. + +[207] Ganellone, Rolandin laulussa mainittu petturi Ganelon; Tribaldello +päästi bolognalaiset viholliset synnyinkaupunkiinsa Faenzaan. + +[208] Yksi Theban seitsemästä piirittäjästä, joka tarun mukaan vielä +kuollessaan oli purrut vihollisensa Menalippon päätä. + + +33. laulu + +[209] Ugolino oli guelfi, Ruggieri ghibelliini, molemmat Pisan +kaupungista. Hirvittävä tarina, jonka Dante kertoo, on tosi ja +tapahtunut vuonna 1289. + +[210] »Tään», Ruggierin. + +[211] Lucca ja Pisa ovat vain kolmen peninkulman päässä toisistaan. +Niiden välillä on Monte Giulianon vuori. + +[212] Pisan ylhäisiä ghibelliinisukuja, Ruggierin kannattajia. + +[213] Romaaniset kielet jaettiin myöntävän partikkelin muodon mukaan, +joka italiankielessä on si. + +[214] Saaria Arno-joen suulla, Pisan edustalla. + +[215] Theban taruhistoria on tulvillaan luonnottomia rikoksia. + +[216] Alberigo de' Manfredi surmautti omassa pöydässään erään +sukulaisensa juuri kun tarjottiin hedelmiä. »Alberigon hedelmistä» tuli +sen vuoksi sananparsi. + +[217] »Ptolemea», niiden helvetti, jotka olivat käyttäneet ystävyyden +naamaria vilppiinsä. Nimi on luultavasti muodostettu raamatussa mainitun +Ptolemaioksen (I Makk. 16:11-17) mukaan. + +[218] Kohtalotar, joka leikkasi poikki elon langan. + +[219] Genovalainen ylimys, joka vuonna 1290 oli pitopöydässään +murhauttanut appensa ja kutsuvieraansa Mikael Zanchen. + + +34. laulu + +[220] »Vexilla Regis prodeunt...» alkaa muuan vanha kirkkohymni. +Vergilius lisää siihen sanan »Inferni» ja koko säe merkitsee siis +»helvetin kuninkaan sotamerkit lähestyvät meitä». + +[221] Brutus ja Cassius, Caesarin murhaajat. Caesar oli Danten +valtiollisen ihanteen, pyhän Rooman keisarikunnan perustaja. Siksi +murhaajien rangaistus oli yhtä suuri kuin Juudas Iskariotin. + +[222] Maan keskipisteen. + +[223] Luciferin. + +[224] Danten kuvittelema mannermaa läntisellä pallonpuoliskolla. + + + + + +End of Project Gutenberg's Jumalainen näytelmä: Helvetti, by Dante + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10941 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..78677fd --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #10941 (https://www.gutenberg.org/ebooks/10941) diff --git a/old/10941-8.txt b/old/10941-8.txt new file mode 100644 index 0000000..db8fe0f --- /dev/null +++ b/old/10941-8.txt @@ -0,0 +1,7785 @@ +The Project Gutenberg EBook of Jumalainen näytelmä: Helvetti, by Dante + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Jumalainen näytelmä: Helvetti + +Author: Dante + +Release Date: February 4, 2004 [EBook #10941] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI *** + + + + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed + + + + +JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI + +Kirjoittanut Dante + +Suomentanut Eino Leino + + +Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1912. + +Eino Leino sai tämän teoksen suomentamista varten avustusta suomalaisen +kirjallisuuden edistämisvaroista. + + + + +Esisana + + +Tämän runoteoksen käännös on toimitettu _Brunone Bianchin_ julkaiseman +ja selittämän »Divina Commedian» yhdennentoista painoksen mukaan, joka +ilmestyi Firenzessä v. 1896, Successori le Monnier'in kustannuksella. +Selityksiin nähden on seurattu pääasiallisesti _Otto Gildemeisterin_ +erinomaisen saksankielisen käännöksen neljättä painosta vuodella 1905, +ilmestynyt J.G. Cottan kirjakaupan kustannuksella. + +Loppusoinnut, joilla suomentaja oli työnsä alottanut, ovat jätetyt pois +osaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi ja +sananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivat +teoksen runollista arvoa saati sitten sen hartautta ja vakavaa +mahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielen +muiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon, +riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuutta +tulkitsemaan. Tämä on ollut myös »Suomalaisen kirjallisuuden +edistämisrahaston» kaunokirjallisen osaston mielipide. + +Mainitun rahaston puolesta on käännöksen tarkastanut toht. _Oiva +Tallgren_, jonka monista tunnollisista, sattuvista ja mitä herkimmällä +tyyliaistilla tehdyistä huomautuksista täten pyydän lausua sulimmat +kiitokseni. + +Saman kiitoksen pyydän osottaa Edistämisrahaston kaunokirjalliselle +osastolle kokonaisuudessaan, etenkin sen jäsenille prof. _O.E. +Tudeerille_, toht. _E.A. Tunkelolle_ ja _Juhani Aholle_, jotka kukin +ovat osia tästä käännöksestä tarkastaneet ja sen suorittajaa +erinäisillä huomautuksilla opastaneet. + +Helsingissä 17 p. kesäk. 1912 + +EINO LEINO + + + + +Ensimmäinen laulu + + +Elomme vaelluksen keskitiessä[1] +ma harhaelin synkkää metsämaata[2] +polulta oikealta poikenneena. + +Ah, raskasta on sanoa kuink' oli +tuo salo kolkko, autio ja sankka! +Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy. + +Ei kaameampi itse kalma liene; +mut koska hyvää myös ma löysin sieltä, +kuvata muutkin tahdon tapaamani. + +En tiedä, kuinka tuonne tullut olin; +niin horroksissa ollut lien ma silloin, +kun jätin, koito, tien ma todellisen. + +Mut päästyäni juureen kummun, missä +tuo laakso loppui, jonka kauhistukset +sydämen multa oli lävistäneet, + +ma ylös katsoin: vuoren huippu hohti +säteissä tuon jo tähden,[3] kaikki joka +jokaista tietä ohjaa oikeahan. + +Tyventyi silloin hiukan pelko multa, +mi pauhas sydämeni järvell' äsken, +kun vietin kauhun yötä kaameata. + +Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen +mereltä päässyt juur' on rantamalle +ja katsoo taapäin vettä vaarallista; + +niin sielunikin, hädissänsä vielä, +taa kääntyi katsomahan paikkaa, joka +ei salli elää kenenkään. Kun olin + +ruumistain väsynyttä virkistänyt, +taas nousin vuoren jylhän jyrkännettä +alemman aina lujaan lyöden jalan. + +Mut katso! Vuorenrinteen alkupäässä +sai siro, nopsa pantteri[4] mua vastaan, +min verho oli talja täplikkäinen. + +Ei väistynyt se eestä silmieni; +ja siihen määrään esti tieni, että +jo monta kertaa taaksepäin ma käännyin. + +Ol' aika aamun varhaisen. Nous Päivä +taivaalle kaikkein niiden tähtein kanssa, +jotk' oli seurassaan, kun ensi kerran + +loi Taivaan Rakkaus kiertoansa käymään +nää kauniit kappaleet. Siks syyn jo luulla +pedosta hyvää kaunis-karvaisesta + +soi aika armas vuorokauden, vuoden. +Mut silti ollut taas en säikkymättä, +kun näön uuden, jalopeuran, näin ma; + +tuo ilmestyi ja tuli vastahani +päin pystyin, nälästä niin raivokkaana, +tuost' että ilma tuntui vapisevan. + +Ja suden näin, mi laihuudessaan näytti +himojen kaikellaisten täyttämältä; +se monen elämän jo katkeroitti. + +Tuo niin mun toperrutti kammollansa, +näkönsä jota mulle huokui, että +kadotin toivon päästä kukkulalle. + +Ja kuin on voiton kilpa jollakulla +ja saapuu aika häviönkin hälle, +min mieli murtuu, sydän itkee silloin, + +niin mulle peto rauhaton tuo teki, +mi käyden vastahani verkallensa +mun tunki sinne, kuss' on Päivä vaiti. + +Alemma noin kun aina vierin, sattui +silmiini miesi, jolta vaitiolo +jo pitkä näytti kielen kangistaneen. + +Tuon koska erämaassa autiossa +ma näin, »Mua sääli», hälle huusin, »kuka +lienetkin, ihminen tai varjo vainen!» + +Hän vastas: »Olin ihminen, en ole, +mun oli taatto, maammo Mantovasta, +isäini luita maa Lombardian painaa. + +_Sub Julio_ ma synnyin,[5] vaikka myöhään, +näin hyvän Augustuksen aikaan Rooman +jumalten vääräin vielä vallitessa. + +Mies runon olin, lauloin hurskahasta +Ankiseen pojasta, mi jätti Troian, +kun Ilion ylväs hiiltyi raunioina. + +Mut sa miks palaat kovan onnen paikkaan? +Miks et sa nouse vuorta valoisata, +mi alku on ja aihe kaiken ilon?» + +»Vergilius olet siis, tuo lähde, josta +jokena vierii sanantaito kirkas!» +hänelle virkoin otsa ujostuen. + +»Sa valkeus, ylpeys runon valtiaiden, +lue hyväksein nyt pitkä into, rakkaus, +joll' olen teostasi tutkistellut. + +Mun mestarini oot, mun tekijäni: +sinulta yksin oppinut ma olen +sen tyylin kauniin, jok' on kunniani. + +Näe peto, jonka tähden käännyin; auta +sen ohi mua, viisas kuulu! Multa +se vapisuttaa poven ynnä ponnen.» + +»Sun paras ottaa onkin suunta toinen», +hän vastas, nähdessään mun kyynelöivän, +»jos päästä aiot erämaasta tästä. + +Näät juuri peto tuo, min vuoksi huudat, +ei laske ketään tielle oikealle, +vaan estää jokaista, sikskuin hän sortuu. + +Sen luonto on niin pahansuopa, häijy, +ett'ei sen täyty himo herja koskaan, +vaan syötyään se kaht' on nälkäisempi. + +Se moneen eläimeen on sekaantunut, +on sekaantuva vielä moneen, kunnes +tulevi jalo Koira[6] turmaks sille. + +Tää kultaa, maista mammonaa ei etsi, +vaan viisautta, rakkautta hyvää; +välillä siinnyt on hän Feltron[7] kahden. + +Italia-raukan on hän vapauttava, +maan, jonka vuoks Camilla[8] impi kuoli, +sai surman Euryalos, Turnus, Nisus. + +Ajava kaupungista kaupunkihin +hän sutta tuota on Infernoon saakka, +mist' ensi kateus sen irti päästi. + +Siks katson ynnä uskon parhaaksesi, +mua että seuraat; oppaas olla tahdon +ja johtaa sinut paikkaan ikuisehen, + +ja jossa kuulet epätoivon huudot, +näät henkein muinaisien kärsimykset, +todistavaiset toista kuolemata. + +Näet nekin, jotka tyytyväiset ovat +tulessa, koska heill' on toivo päästä +ees kerran asuntoihin autuaitten. + +Mut noihin jos sa nousta tahdot sitten, +mua arvokkaampi sinut sielu kohtaa, +min huomaan jätän sun, kun itse eroon. + +Näät Keisari, tuon korkeuden Herra, +ei salli, koska kapinalla koetin, +lakinsa väistää, mun sua sinne johtaa. + +On hänen kaupunkinsa kaikkialla +ja kaikkialla vallitsee hän; suuri +ah, autuus, tulla valituksi sinne!» + +Ma hälle: »Kautta Jumalan sen, jota +et tuntenut, sua Runoniekka, pyydän, +pahaa ja pahempaa mun välttääkseni, + +mun että johdat paikkaan, josta puhuit, +ja näytät mulle pyhän Pietron portin +ja kurjat, joiden kärsinnästä kerrot.» + +Hän lähti, hänen jäljessänsä minä. + + + + +Toinen laulu + + +Jo päivä painui, hämy illan lankes, +vapautti vaivoistansa luodut kaikki, +maan päällä jotka asuvat ja ovat. + +Ma yksin valmistauduin kestämähän +niin sotaa tien kuin säälin; nyt on muisti +mik' erhettyne ei, sen kuvaileva. + +Mua Musat auttakaa ja ylväs henki! +Oi, Muisti, joka kirjoitat, min näin ma, +on aika aateluutes ilmoittua! + +Näin aloin: »Runoniekka, oppahani, +mun katso kuntoani, liekö luja, +sa ennen kuin mun johdat yöhön jylhään. + +Sa sanot, että Silviuksen isä,[9] +näyssä ei, vaan vielä täysin aistein +vaelsi valtakuntaan ijäisehen. + +Jos Herra, vastustaja kaiken pahan, +hänt' auttoi, muistain, mitä mahtavata +hänestä johtuis, keitä, kuinka suurta, + +niin myöntää järkeni sen oikeaksi: +isäksi Rooman, Rooman vallan oli +valittu hänet Tulitaivahassa. + +Ne molemmat, mun totta haastaakseni, +pyhäksi paikaks säättiin sille, joka +suurimman Pietarin on jälkeläinen. + +Retkellä tällä, mistä kiität häntä, +hän tuta sai ne seikat, joissa piili +syy hänen voittonsa ja paavinviitan. + +Myös saapui sinne _Vas electionis_[10] +tukea noutamahan uskoon siihen, +mi juur' on alku pelastuksen polun. + +Mut ma miks sinne käyn? ja ken sen sallii? +Aineias en, en Paavali lie, heihin +en itse itseäin, ei muutkaan vertaa. + +Siks jos ma tuolle taipaleelle myönnyn, +ma pelkään, että on se taival turha; +sa viisas, enemp' ymmärrät kuin puhun.» + +Ja niinkuin se, mi tahdo ei, jot' tahtoi, +ja tuumain uutten vuoksi mieltään muuttaa, +niin että jättää koko alkamisen; + +ma niin tein rantamalla synkeällä, +näät harkiten ma aikomuksen jätin, +johonka ensin olin ollut nopsa. + +»Sanasi oikein tajunnut jos olen», +minulle vastasi tuon Suuren varjo, +»povessas pelkuruus nyt vallitsevi, + +tuo, joka usein ihmisen niin iskee, +ett' aikeen jalon jättää hän kuin eläin, +kun silmät oikein eivät nää yön tullen. + +Täst' että pääsisit sa pelvostasi, +siis kerron, miksi saavuin, minkä kuulin, +kun ensi kerran sua surkuttelin. + +Ma epäröitsevien joukoss' olin, +mua Nainen[11] kutsui autuas ja kaunis, +niin että pyysin häntä kestämähän. + +Kuin silmät sen ei aamutähti loista, +solisi sorja, enkel-kirkas kieli +näin mulle suloisesti, hiljaa haastain: + +'Oi sielu seijas sa mantovalainen, +min maine vielä maailmassa soipi +ja soipa on maailmanloppuun saakka, + +mun ystäväni, vaan ei onnen, harhaa +nyt astuessaan vuorta autiota, +niin ett' on pelko hänet käännyttänyt; + +ja pelkään, että niin on erheen vanki, +mikäli kuullut olen taivahassa, +ett' apuun lähtenyt lien liian myöhään. + +Nyt mene, käytä sanaas ynnä muuta, +mi olla saattaa pelastukseksensa, +hänt' auta niin, ma että lohduttaudun. + +Beatrice on se, joka käskee sua; +ma tulen sieltä, jonne jälleen halaan: +lähetti Lempi näin mun haastamahan. + +Kun eessä Herrani taas seison, hälle +nimeäs usein mainin ylistäen.' +Hän vaikeni, ja sitten aloin minä: + +'O nainen siveä, min kautta yksin +inehmon heimo kohoo kaiken yli +tarhoissa taivaan pieni-piirisimmän. + +Niin mua miellyttää sun määräykses, +ett' tehty jos jo ois, ois myöhää mulle; +enempi ei sun tarvis haastaa. Mutta + +syy mulle virka, minkä vuoks et säiky +sa alas tulla tähän keskuksehen +paikasta, jonka laajuuteen jo halaat?' + +'Kun tiedustaa noin tarkoin tahdot tuota', +hän lausui, 'kerron lyhyesti sulle, +ma miks en pelkää alas tulla tänne. + +Ne seikat yksin ovat peljättävät, +joill' onpi valta vahingoittaa toista; +muut seikat eivät, niit' ei säikkymistä. + +Jumala tehnyt, hälle kiitos, minut[12] +niin on, mua ettei koske kurjuutenne, +ei yllä minuun tuli tuskan tämän. + +Taivaassa Neitsyt sulo on, mi säälii +niin retkes vaivaa, johon käsken sua, +hän että lientää kovaa tuomiota. + +Lucian puolehen hän kääntyi, pyysi: +'Nyt uskollises tarvitseepi sua, +ma hänet suljen sinun suosioosi.' + +Lucia, vihollinen kaiken julman, +nous, saapui paikkaan, missä istuin minä +yhdessä Rakelin, tuon vanhan, kanssa. + +Hän näin: 'Beatrice, tosi kiitos Luojan, +miks auta häntä et, mi niin sua lempi, +hän että jätti rahvaan raa'at laumat. + +Sa etkö kuule vaikerrusta kurjan? +Nää etkö, kuin hän kera kuolon sotii +joella,[13] jost' ei kehumista meren?' + +Niin nopsa kukaan vuoks ei hyödyn maisen +tai vuoksi vaurion, mi häntä uhkaa, +kuin minä, kuultuani moiset sanat. + +Sijaltain autuaalta tänne astuin, +puheesi voimaan luottaen, mi sulle +ja kuulijoillesi on kunniaksi.' + +Noin mulle haasteli Beatrice, nosti +silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät; +se entistäin mun teki nopsemmaksi. + +Ja tulin luoksesi, niinkuin hän tahtoi, +pedolta pelastin sun tuolta, joka +ties sulki kaunihille kukkulalle. + +Siis mikä nyt? Miks, miksi viivyttelet? +Niin suuri miks on mieles arkuus? Miksi +ei sulia uljuutta, ei rohkeutta, + +kun kolme Naista armon-autuasta +sinua huoltaa kartanoissa Taivaan +ja puheeni niin paljon hyvää lupaa.» + +Kuin kukat, sulkeuneet ja kumartuneet +yökylmän alla, paistaessa päivän +taas kaikki aukee, kohoo korressansa + +niin kävi kuntoni nyt uupunehen, +ja sydämeeni uljuus moinen syöksyi, +ma että aloin vapahalla miellä: + +»Ah, armiasta, joka auttoi mua, +ja sinä, ystävä, mi kuulit heti +totuutta sanain sulle lausuttujen! + +Mun sydämessäin halun moisen matkaan +sa olet puheellasi synnyttänyt, +ma että ensi aikeeseeni palaan. + +Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin, +sa saattaja, sa Mestari, sa herra!» +Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan + +tiet' aloin vaikeaa ja vaarallista. + + + + +Kolmas laulu + + +_Ma johdan kaupunkikin kärsimyksen, +ma johdan tuskaan iankaikkisehen, +ma johdan kadotetun kansan joukkoon_. + +_Oikeutta tahtoi ylväs Tekijäni: +loi minut jumalainen Kaikkivalta +ja suurin Viisaus ja ensi Rakkaus.[14] + +Mua ennen luotua ei ollut mitään, +ijäistä vain, myös itse kestän iki: +ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää_. + +Nää sanat, synkin värein kirjoitetut, +näin päällä portin erään. Mestarille +ma lausuin: »Ankara on aatos niiden.» + +Hän mulle kokeneemman lailla haastoi: +»Epäily kaikki pitää tässä jättää +ja kuollut olkoon kaikki mielen pienuus. + +Tää on se paikka, josta sulle puhuin, +Nyt saat sä nähdä surevaiset kansat, +jotk' ymmärryksen lahjan hukkasivat.» + +Käteeni tarttui hän ja muoto tyynnä, +niin mua rohkaisten, hän johti minut +salaisten ongelmien sisäpuolle. + +Soi siellä huokaus ja huuto, parku +yön halki tähdettömän, tuska moinen, +niin että ensin puhkesin ma itkuun. + +Sekoitus kielten, kirot kauhistavat, +sävelet vaivan, äänenpainot vihan, +käheät, kirkuvat, ja kättenvääntö +sai aikaan pauhun, joka aina kiertää +tään ilman ajattoman kautta, niinkuin +käsissä rajumyrskyn hiekkapyörre. + +Ja minä, päässä side kauhun, huusin: +»Oi Mestari, mik' ääni tuo? ja keitä +nuo, jotk' on niinkuin suuren tuskan orjat?» + +Hän mulle: »Tää on tila kurja niiden +kuolleiden onnetonten,[15] jotka eivät +ansainneet moitett' eikä kiitostakaan. + +Heill' osa enkeleitten on, jotk' eivät +kapinass' olleet, eivät uskolliset, +vaan itseksensä, irti Jumalasta. + +Ei vastaan ota heitä taivas, ettei +vähenis kauneutensa, ei Inferno, +ett'eivät syntiset sais kunniata.» + +Ma hälle: »Mestari, mik' on se vaiva, +mi heidät saa näin suureen vaikerrukseen?» +Hän vastasi: »Sen lyhyesti kerron. + +Ei heillä kuolon toivoa; ja elo +sokea tää niin halpa heist' on, että +muu kaikk' on heille kadehdittavata. + +Maailma heidän mainettaan ei muista, +käy ohi heidän Oikeus ja Sääli: +he jääkööt. Katsele ja astu eespäin!» + +Ma katsoin, näin ma lipun liehu-helman +rataansa rientävän niin pikaa, että +olevan näytti lepo outo sille, + +ja jäljessä sen ihmislauma vieri +niin laaja, ett'en luullut oisi koskaan +manalan maille mennehen niin monta. + +Kun tuntenut ma olin joitakuita, +taas katsoin sekä näin sen miehen varjon, +min heikkous vei luopumukseen suureen.[16] + +Heti ma ymmärsin ja varma olin, +tää että oli piiri pelkurien, +joit' inhoo Luoja ynnä yönkin vallat. + +Nuo raukat, jotka eläneet ei koskaan, +olivat alasti, ja paljon heitä +siell' ampiaiset sekä paarmat pisti. + +Nää heidän kasvoistansa verta veti, +sen kyynel-sekaisena iljettävät +kokosi madot heidän jaloistansa. + +Etemmä katsoin, näin ma kansanjoukon +veen vankan vieremällä. Virkoin siksi: +»Oi, Mestari, mun salli tietää, keitä + +nuo ovat, mistä syystä tahtonevat +niin pian kuin suinkin päästä poikki virran, +mikäli tässä hämärässä näkee.» + +Hän mulle: »Saat sa salat ilmi kohta, +kun omat askeleemme seisahtuvat +tuon murheellisen Akeronin rantaan.» + +Häpesin silloin, alas painoin silmät, +peläten vaivaavani puhein turhin; +näin mykkinä me tultiin virran luokse. + +Ja katso, meitä vastaan venhein sousi +mies vanha, päässään aikakautten lumi, +ja huusi näin: »Voi teitä, kurjat sielut! + +Näe ette enää taivaankantta koskaan: +ma teidät saatan virran tuollepuolen +ikuiseen pimeään ja kuumaan, kylmään. + +Ja sinä siellä, ihminen, mi elät, +pois riennä täältä, tää on ranta kuolon!» +Mut kun hän näki, etten poistunutkaan, + +hän virkkoi: »Toinen valkama, tie toinen +sun viep' on virran yli; keveämpi +sua sinne kantamahan pursi sopii.» + +Näin hälle opas: »Älä suutu, Karon, +tää tahto siell' on, jossa voidaan kaikki, +mit' tahdotaan. Ja muuta ällös kysy!» + +Tyytyivät silloin posket haiveniset +suon sinitumman laineen lautturilta, +min silmäin ympäri yön liekit paloi. + +Mut sielut nämä, uupuneet ja paljaat, +värinsä vaihtain, hampain kalisevin +nuo sanat julmat kuulivat. He kiros + +Luojaansa, kiros äitiä ja isää +ja ihmisheimoa ja paikkaa, aikaa +ja siementä ja syytä syntymänsä. + +Kaikk' yhdessä he, ääneen itkein, sitten +rannalle saivat kamalalle, joka +jokaista vartoo, ken ei pelkää Herraa. + +Tulisin silmin heitä Karon tarkkaa, +kokoilee kaikki purtehensa, selkään +lyö sitä airollaan, ken vitkastelee. + +Kuin syksyn lehdet, toinen toisen jälkeen, +putoovat puusta, kunnes oksa yksin +alasti katsoo maahan, jätteisiinsä, + +niin Adamin myös siemen kehno: syösten +rannalta yksitellen, seurasivat, +kuin linnut kutsujaa, he Karonia. + +Noin kulkevat he yli aallon tumman, +ja ennen kuin on rantaan toiseen päästy, +toisella uusi odottaa jo parvi. + +»Mun poikani», soi ääni Mestarini +nyt hellä, »näinpä joka maasta saapuu +ne, jotka kuolee alla Herran vihan; + +ne valmiit lähtöön ovat virran poikki, +niin ajaa oikeus jumalainen heitä, +ett' innoks heiltä itse pelko kääntyy. + +Ei hyvä sielu koskaan kulje tästä; +ja siks jos äreä on Karon sulle, +voit tietää, mitä merkitsee se puhe.» + +Sai sanoneeksi sen, kun seutu synkkä +niin kovaan järkähti, sen muisto että +mun vielä jähmettävi tuskan hikeen. + +Maa kyyneleinen myrskynpuuskan purki +ja povestansa punaliekin lietsoi, +mi tajuttomaks minut tyrmistytti. + +Ja kaaduin niinkuin nukkuvainen kaatuu. + + + + +Neljäs laulu + + +Syvästä unesta, mi päätäin painoi, +mun nosti jyrähdys, ma pystyyn lensin +kuin mies, mi väkivaltaisesti herää. + +Taas auki levänneen loin silmäluomen +kohosin, katsoin ympärille, että +tulisin tietoon olopaikastani. + +Ja totta, seisoin kuilun jyrkänteellä, +äyräällä tuskanlaakson tuon, mi toistaa +jylisten valitusta ääretöntä. + +Niin syvä, synkkä, sumuinen ol' alho, +ett' erottaa en mitään voinut sieltä, +sen pohjaan vaikka painoin katseheni. + +»Käykäämme sokeaan yön valtakuntaan», +näin lausui Mestari, nyt kuolon-kalvas, +»ma eellä astun, sinä seuraat mua.» + +Ma hälle, nähdessäni kalpeutensa: +»Kuin voin ma seurata, jos sun on kammo, +sa ainoa, mi estät epäilyni?» + +Hän mulle: »Vaiva niiden, jotka tuolla +alhaalla ovat, kuvaa kasvoilleni +tään säälin, jonka pelvoksi sa luulet. + +Tie meill' on pitkä, siksi joutukaamme!» +Näin haastoi hän ja minut johti piiriin[17] +näin ensimmäiseen, joka kuilun kiertää. + +Niin paljon kuin voi kuulemalta päättää, +valitus siellä ei, vain huokaukset +ijäti ilmaa vapisutti; johtui + +surusta se, miss' ollut viel' ei vaivaa, +min tunsi monet suuret laumat siellä, +nuo lasten, naisten sekä miesten sarjat. + +Taas haastoi hyvä Mestari: »Et kysy, +keit' ovat henget, jotka täällä näet? +Siis tiedä, ennen kuin sa eespäin astut, + +nää ettei tehneet syntiä, mut riitä +ei hyvättyönsä, koska kaste heiltä, +sun uskos pyhä tie ja portti, puuttuu. + +Ne jotka ennen Ristin aikaa eli, +osanneet palvella ei oikein Herraa; +ja minä itse olen niistä yksi. + +Tuon puutteen tähden, emme syystä muusta, +olemme tuomitut, mut ainoastaan +toivotta ikävöimään ijäisesti.» + +Kun kuulin tuon, mun mieltäin tuska kiersi, +näät monta tunsin miestä arvokasta, +jotk' empi partailla tään esipihan.[18] + +»Oi sano, Mestarini, herra, sano», +ma virkoin, koska varmaks uskon tahdoin, +mi voittaa voisi kaikki erhetykset; + +»täält' eikö koskaan, omast' ansiostaan +tai muiden, tullut autuaaksi kukaan?» +Sanaini salamielen ymmärtäen + +hän mulle: »Tulokas tääll' uusi olin, +kun saapuvaksi tänne valtaherran[19] +näin voiton seppeleillä seppelöidyn. + +Hän täältä kantoi esitaaton varjon +ja poikans' Abelin ja Noah'n sekä +Moseksen, laille laatimalleen alttiin; + +kuningas David, Abram, patriarkka, +ja Israel kanss' isän ynnä poikain +ja Rakel, palvelunsa pitkän palkka, + +ja monta muuta, pelastuivat silloin. +Sit' ennen, tiedä, ihmishenki ykskään +ei ole täältä tullut autuaaksi.» + +Näin hänen haastaessa emme hiljaa +me seisoneet, vaan vaelsimme metsää, +tarkoitan metsää monen vaisun vainaan. + +Uneni jälkeen pitkä viel' ei taival +meilt' ollut jäänyt taa, kun näin ma tulen +mi valkas pimeyden puolipiirin. + +Olimme siitä vielä matkan päässä, +mut siksi liki, että saattoi nähdä +siin' asuvaksi kansaa arvollista. + +»Oi sinä, tieteen, taiteen kaiken tähti, +keit' ovat nää, niin kunnioitut, että +he täten muista täällä erotetaan?» + +Hän mulle: »Maine, joka maailmassa +soi heistä vielä, hankkinut on heille +tään armon taivahaisen ynnä avun.» + +Samassa kuulin äänen kaikuvaksi: +»Suur' Runoniekka, sulle kunniata! +taas varjos palajaa, mi poissa oli.» + +Kun vaiennut ol' ääni, neljän näin ma +vastaamme varjon ylvään kiirehtävän, +ei riemu eikä murhe muodossansa. + +Näin alkoi haastaa hyvä Mestarini: +»Näetkö miehen, miekka kädessänsä, +mi muiden eellä kuninkaana kulkee: + +hän on Homeros, laajin laulajoista, +tuo toinen on Horatius, pilkkakirves, +Ovidius kolmas, neljäs on Lucanus. + +Kun heille kaikille se nimi sopii, +min äsken meille ääni huusi, mua +he kunnioittavat, ja se on oikein.» + +Noin täällä koossa näin ma koulun kauniin, +näin mestarit sen ylvään tyylin laulun, +mi muista korkeinna kuin kotka lentää. + +Kun yhdess' oli haastelleet he hiukan, +niin mua päin he kääntyi tervehtien; +hymyili sille hyvä Mestarini. + +Tekivät kunnian he suuremmankin +minulle, ottivat mun joukkohonsa, +niin että kuudes olin kuulun seuran. + +Päin käytiin valon heijastusta, haastain +sanoja, joista vaieta on kaunis, +kuin oli kaunis niitä kuulla siellä. + +Tulimme linnan jalon liepehelle, +min seitsenkerroin muuri ylhä saarsi +ja puolsi joka puolin virta soma. + +Kävimme poikki sen kuin maata vahvaa, +avautui seitsenportit, ja nuo viisaat +mun veivät vihannalle nurmen nuoren. + +Totiset näin ma täällä miehet, katseet +vakaiset, kasvot arvo-valtahiset; +he harvoin haastoivat, mut äänin lempein. + +Siirryimme laitaan nurmen nuoren, siinä +ol' avoin, korkea ja kirkas kumpu, +min päältä nähdä heidät kaikki saattoi. + +Edessä aivan, kedoll' armahalla, +minulle näytettiin ne suuret sielut, +joit' iloni on olla nähnyt kerran. + +Ma näin Elektran, kera saaton suuren, +ma tunsin Hektorin ja Aineiaankin, +ja Caesar kotkasilmän aseissansa. + +Ma näin Camillan, näin Pentesileian, +ja kuningas Latinuksen, mi istui +Lavinian, tyttärensä, kanssa; oli + +Tarquiniusten turma, Brutus, siellä, +Lucretia, Julia, Martia ja Cornelia +ja Saladin, ja tämä yksin astui. + +Kun silmäni taas hiukan nostin, näin ma +viisasten mestarin,[20] mi filosofein +kehässä istui ystävällisessä; + +imehti häntä, kunnioitti kaikki. +Näin siellä myös ma Sokrateen ja Platon, +lähimmät hänen, myös Demokriton, mi + +maailman luoduks luuli sattumalta, +Anaxagoraan, Diogeneen ja Taleen, +Empedokleen ja Herakleiton, Zenon; + +ja Dioscorideen, joka luonnon lajit +kokosi ilmi, Orpheun, Tulliuksen, +Linuksen, Senecankin siveellisen, + +Euklideen, geometrin, Ptolemaion, +Hippokrateen, Galenon, Avicennan +ja selittäjän suuren, Averroeen. + +En kaikkia voi luetella tarkkaan, +kun niin mua ajaa aine pitkä, että +jää usein multa sanaa vaille tapaus. + +Kuusmiehinen nyt seura kahdeks eroo: +vie toista tietä viisas johtajani +levosta pois mun ilmaan vapisevaan; + +ja sinne saavun, miss' ei valkeutta. + + + + +Viides laulu + + +Niin läksin ensi piiristä ja astuin +ma toiseen, paikan pienemmän mi saartaa, +mut tuskan suuremman ja vaikerruksen. + +Ovella seisoo Minos[21] julma, hijoo +hammasta, tutkii synnit, tuomitsevi +ja määrää rangaistuksen hännällänsä. + +Tarkoitan: tullen tähän sielu kehno +saa kaiken tunnustaa, ja tällöin Minos, +näkijä syvä ihmissyiden, katsoo, + +mi paikka helvetissä tuolle kuuluu: +niin monta kertaa ympärilleen hännän +hän lyö kuin mones kurjan tuon on kerros. + +Ain eessä hänen monta seisoo, kukin +saa oman oikeutensa; tunnustaapi +ja tuomitaan ja syöstään syvyytehen. + +»Oi sa, ken saavut tähän tuskan majaan», +noin minut nähdessänsä Minos huusi +ja jätti tuokioksi tuomar-toimen; + +»sa katso, kehen luotat, kunne menet, +äl' anna portin avaruuden pettää!» +Mut opas hälle: »Sinäkin miks huudat? + +Äl' estä matkaa, hälle määrättyä: +tää tahto siell' on, missä voidaan kaikki +mit' tahdotaan. Äl' enempää sa kysy!» + +Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen; +näät tullut olin siihen paikkaan silloin, +miss' itku suuri mielen kiersi multa. + +Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus, +mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä, +kun sitä tuulten ristiriita pieksää. + +Tuo hirmumyrsky helvetin, mi koskaan +ei lakkaa, kantaa sielut siivillänsä +ja heitä lyö ja vierittää ja viskoo. + +Läheten kukkuloita kuilun, heitä +mi uhkaa, puhkeavat huutoon, herjaan +ja kiroavat Luojaa kaikkihyvää. + +Sain kuulla, tää ett' oli tuska niiden, +jotk' eläneet ol' lihan hekkumassa +ja järjen alistaneet alle himon. + +Kuin kottaraiset parvin laajoin, taajoin +liikkeelle ajaa sydäntalven viima, +niin tuomituita sieluja tää myrsky, + +heit' ylös, alas, sinne, tänne heittäin; +ei heille koita koskaan lohtu levon, +ei toivo rangaistuksen laupiaamman. + +Kuin kurjet korkealla lentää, laulain +riveissä pitkiss' ilmi valitustaan, +niin meitä kohden varjoin tuulen tuomain + +näin vaikeroiden vierivän. Ja kysyin: +»Keit' ovat, Mestari, nuo onnettomat, +joit' ilma valoton noin ruoskii, vaivaa?» + +Hän mulle: »Heistä ensimmäinen, joista +sa tiedot tahdot, oli valtiatar +usean kielen sekä kansakunnan. + +Hän haureuteen niin oli altis, että +sen luvalliseks sääsi laissa maansa, +päästäkseen häpeästä hankkimastaan. + +Semiramis, Ninuksen jälkeläinen +ja puoliso hän oli, niinkuin tuosta +tarina kertoo; maansa on nyt oma + +sultaanin. Toinen, Dido, rakkaudesta +itsensä tappoi, petti miehen kuolleen. +Tuo kolmas on Kleopatra aistillinen. + +Helenan näet, min vuoksi turman aikaa +niin kauan kesti, suuren näet Akilleun, +mi lemmen ottelussa kuoloon kulki. + +Tristanin, Pariin...» Enemmän kuin tuhat +nimitti, näytti varjoja hän mulle, +elosta eronneita lemmen tähden. + +Kun kuullut suulta olin Opettajan +ylhäiset naiset, miehet muinaisuuden, +ma säälist' olin miltei suunniltani, + +ja aloin: »Runoilija, noiden kanssa +puhuisin kahden,[22] jotka yhdess' uivat +niin keveästi kera tuulen tänne.» + +Hän mulle: »Kunhan ensin lähenevät, +saat nähdä heidät. Pyydä heitä lemmen +nimessä, joka heitä kantaa vielä: + +he tottelevat.» Tuul' kun tuonut liki +oli heidät, huusin: »Kovan onnen sielut, +tuskanne kertokaa, jos teill' on lupa!» + +Kuin kyyhkyt, kutsumina kaihon, lentää +avoimin, varmoin siivin ilman halki +pesäänsä suloiseen: niin tahto oma + +parvesta Didon meitä kohden kantoi +nää kaksi kautta ilman myrskypäisen; +niin vahva oli heissä lemmen muisto. + +»Olento armas, siunattu, mi etsit +ah, alta ilman punatumman meidät, +maailman jotka verin kostutimme! + +Jos meitä kuulis Herra kaikkeuden, +rukoilisimme sulle rauhaa hältä, +kun säälit kohtalomme kolkkoutta. + +Sa mistä haastaa, tietää tahtonetkin, +kuulemme, kertoilemme, tyyntyessä +tään tuulen, kuten tyyntyvän se näyttää. + +Maa, jossa synnyin, oli siellä, missä +Po-joki mereen laskee, löytääksensä +keralla lisävirtojensa levon. + +Rakkaus, mi nopsaan jalon syttää sielun, +tuon kauniin miehen mielen valtas; tapa +kuin hänet kadotin, mua vielä loukkaa. + +Rakkaus, mi vaatii rakastamaan vastaan, +hänehen liitti mun niin lujaan, että +mua vieläkään ei jätä hän, kuin näet. + +Rakkaus vei meidät samaan kuolemahan: +ken meidät murhas, hän on _Kainan_(23] oma.» +Nää sanat saapui heiltä. Loukattuja + +noin kuullen sieluja, loin silmän alas +ja pidin alhaalla, sikskunnes sanoi +minulle Runoilija: »Mik' on miettees?» + +»Oi onnetonta», vastasin ja virkoin, +»kuin suuri sulohaaveilo ja kaipuu +johdatti heidät turmaan tuskalliseen!» + +Taas heihin käännyin sekä lausuin heille: +»Francesca, tuskasi mua murhettavat, +sun tähtes itken säälin kyyneleitä. + +Mut virka: aikaan huokausten helläin +miten ja mistä salli Rakkaus teidän +havaita sydänhaaveet sanattomat?» + +Hän mulle: »Tuskaa tuimempaa ei liene +kuin kurjuudessa aikaa onnen muistaa; +sen Opettajas hyvin tietää. Mutta + +jos halus suuri niin on rakkautemme +ens alkujuuri tulla tuntemahan, +niin teen kuin se, mi kyynelöi ja puhuu. + +Luimme kerran huviksemme kirjaa, +mi kertoi Lancelotin[24] lemmentarun; +olimme yksin, vailla epäilyä. + +Tää luku usein posken kalventanut +meilt' oli, silmän vienyt kohti silmää; +mut lehti yks vain meidät langetutti: + +kun luimme, kuinka suukon sulho painoi +hymylle huulten ikävöidyn armaan, +tuo, joka minusta ei eroo enää, + +vavisten aivan suuteli mua suulle. +Syy oli kirjan ja sen kirjoittajan; +enempää emme lukeneet sill' erää.» + +Kun toinen haamuista näin haastoi, toinen +niin ääneen itki, että sääli syvä +minulta tajun vei, kuin kuolla olin, + +ja kaaduin niin kuin kuollut ruumis kaatuu. + + + + +Kuudes laulu + + +Kun toipui mieleni, mi mennyt lukkoon +ol' langon, kälyn onnettuuden vuoksi, +niin että sääli, murhe huumas minut, + +näin uudet vaivatut ja uudet vaivat: +kuhunka liikun, kunne käännyn, kunne +ma katsonkin, nään kauhut kaikkialta. + +Piirissä kolmannessa oon, miss' sade +kirottu, kylmä, ikirankka lankee: +se laatuaan ei koskaan muuksi muuta. + +Pimeyden halki sinkoo rakeet suuret, +samea vesi, hyinen hyhmä siellä, +maa märkä haisee tuosta inhuudesta. + +Ja Kerberus, tuo epäsaalas julma, +ja kolmi-kurkku, koiran lailla haukkuu +päin ihmisiä sinne uppoovia. + +Punaiset päässä silmät, takkukarva, +käpälä-kynsi, laaja-vatsa peto +tuo repii sieluja ja raataa, nylkee. + +Saa sade heidät ulvomaan kuin koirat: +sivullaan toisella he toista suojaa +ja usein kääntyvät nuo kiron omat. + +Kun Kerberus, tuo lohikäärme, meidät +havaitsi, meille hampaitaan hän näytti, +suu auki, joka jäsen jäntevänä. + +Oppaani silloin käsin kaksin otti +pivoonsa maata sekä täysin kourin +hän sitä syyti ahmatille kitaan. + +Kuin koira, joka nälässänsä haukkuu, +mut tyyntyy, saatuansa purtavata, +ja joll' on huoli vain sen nielennästä, + +niin teki Kerberus nyt leuoin levein, +tuo hirviö, min haukku huumaa vainaat, +niin että kuuroutta toivoo kukin. + +Kuljimme yli kuolleiden, joit' iskee +ikuinen sade, polkein päälle heidän +tomunsa ihmishahmoisen, mut turhan. + +Viruivat maassa kaikki, paitsi yksi, +mi heti nousi istumaan, kun meidät +hän edessänsä näki saapuviksi. + +»Oi, kulkevainen tämän turmankuilun», +näin mulle hän, »jos voit, niin tunne minut, +maailmaan tulit, ennen kuin sen jätin.» + +Ma hälle: »Tuska täällä kärsimäsi +mun mielestäni ehkä riistää sinut, +kun muista nähneeni en sua koskaan. + +Mut mulle lausu, kuka lienet, jolle +niin inha tääll' on pantu paikka vaivan, +ett' tuimempi ei tuska suurempikaan.» + +Hän mulle: »Oma kaupunkis, mi täynnä +kateutta niin on, että tulvii yli, +kotini oli elon heljän aikaan. + +Nimeni Ciacco[25] oli siellä. Tähden +nyt ahmattiuden synnin turmiokkaan +mua sade murtelevi, niinkuin näet. + +En yksin täällä ole, sielu kurja, +vaan kaikki nää on saman synnin vuoksi +samassa kiusassa.» Hän päätti puheen. + +Ma hälle vastasin: »Oi Ciacco, vaivas +mua painaa niin, siit' että silmä kastuu, +mut virka, jos sa voit, kuin käyp' on kansan + +tuon kurjan kaupungissa kiistävässä? +Vanhurskasta siell' onko yhtään? Lausu, +myös miks niin hurja riehuu riita siellä?» + +Hän mulle: »Kauan kestänyt on kauna, +pian veri virtaa. 'Metsäpuolueenne'[26] +on häpeällä toisen karkoittava. + +Se sitten sortuu vuorostaan, kun kolme +kulunut vuotta on, ja toinen nousee +avulla erään, nyt jo vaanivaisen. + +Se päänsä korkealla kauan kantaa +pitäen toista raskaan ikeen alla, +se kuinka hävennee ja huoanneekin. + +Kaks on vanhurskasta,[27] mut heit' ei kuulla: +säentä kolme, kateus, ahneus, ylpeys, +sydämet kaikki siell' on sytyttänyt.» + +Puheensa surullinen päättyi tähän. +Ma hälle: »Vielä mulle virka tieto +ja salli sananvaihto toivomani. + +Ah, suo mun tulla tuntemaan se paikka +ja kohtalo, miss' ovat miehet jalot +Tegghiajo, Farinata, Henrik, Mosca, + +Iacopo Rusticucci, muutkin, jotka +oikeutta tahtoivat. Heill' onko autuus +nyt taivahan vai tuska helvetissä?» + +Hän mulle: »Mustempien joukoss' on he, +syy moninainen heitä pohjaan painaa. +Voit heidät nähdä, jos niin alas astut. + +Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen +sua anon muille mua muistuttamaan. +En enempää ma virka enkä vastaa.» + +Hän syrjään sitten silmät käänsi, katseen +loi minuun karsaan, painoi päänsä, syöksyi +sokeiden muiden lailla maahan multa. + +Oppaani lausui: »Herää ei hän enää, +ei ennen kuin soi torvet tuomiolle. +Vihollisensa valtava kun saapuu, + +he kukin löytävät taas haudan himmeen +taas saavat lihallisen hahmon, ruumiin, +ja sanan kuulevat, mi kaikuu iki.» + +Loassa varjojen ja hyhmän hyisen +me vitkaan kahlasimme, haastain hiljaa +elosta tuonen-takaisesta. Siksi + +ma vihdoin virkoin: »Mestari, nää vaivat +kasvaako tuomion tuon suuren jälkeen +vai vähenee vai entiselleen jääkö?» + +Hän mulle: »Palaa viisautees, min mukaan +olento täydellisempi myös tuntee +syvemmin nautinnon ja kärsimyksen. + +Tää suku kadotettu, vaikk'ei koskaan +todella täydellisty, sentään vartoo +enempi olla kuin se nyt on.» Käyden + +näin tiemme kääntehesen, haastelimme +me paljon muuta, jot' en kerro; sitten +tulimme paikkaan, jost' on alasmeno: + +löysimme Pluton, suuren vainolaisen. + + + + +Seitsemäs laulu + + +»_Papé Satán,[28] papé Satán aleppe_», +äänellä käheällä alkoi Pluto, +mut jalo viisas tuo, mi kaikki tiesi, + +mua vahvistaakseen virkkoi: »Ällös säiky, +niin mahtava kuin onkin hän, ei estää +sua voi hän jyrkännettä astumasta.» + +Hän kääntyi Plutoon, jonka kuono paisui +vihasta, virkkoi: »Vaiti, kurja susi! +Syö itses itseksesi raivos kanssa! + +Me emme syyttä astu syvyytehen. +Niin tahto taivahan on, missä Mikael +suurimman kosti kerran uhmansynnin.» + +Kuin tuulen pullistamat purjeet putoo +ja kaatuu kasaan, koska murtuu masto, +niin maahan lankesi tuo julma peto. + +Astuimme alas kehään neljäntehen +edeten yhä tätä tuskan rantaa, +mi kaiken kaartavi maanpiirin vaivan. + +Vanhurskas Luoja, kuinka monta uutta +rikoksen rangaistusta täällä näin ma! +Miks täten turmioon vie synti meitä? + +Kuin aalto hyrskyää Karybdiin luona, +kun toisen kohtaa aallon tunkevaisen, +niin täällä ees ja taapäin kansa läikkyy. + +Tiheemmät näin kuin muuall' laumat täällä, +he ulvoin kuormiansa kaikkialta +väellä ryntäittensä vyöryttivät. + +Ja toinen toistaan tyrkki, kääntyi, alkoi +taas taapäin vyöryttää, ja huudot kaikui: +»Miks pidät kiinni? Miksi päästät irti?» + +Palaten kahtapuolen vastakkaiseen +taas paikkahan tuon kehän kauhistavan +he jälleen alkoivat sen soimavirren. + +Näin kukin, päästyänsä puolen kehää, +taas voimanmittelöhön kääntyi toiseen. +Ma, jolta sääli oli mielen murtaa, + +nyt lausuin: »Mestari, ah, virka mulle, +mit' on tää kansa, kaikki pappejako, +nuo paljaspäiset vasemmalla?» Virkkoi + +hän mulle: »Elämässä entisessä +he kaikki olivat niin houkat, että +he eivät hoitaa talouttansa voineet. + +Sen kyllä kuulee heidän huudoistansa, +kun päästyänsä piirin vastapäihin +vuoks syynsä vastakkaisen taas he eroo. + +Jokainen, joll' ei tukkaa kiireellänsä, +on ollut pappi, kardinaali, paavi, +ja kukin ahneutensa orja.» Lausuin: + +»Oi Mestari, mun tuntea kai tulis +eräitä heidän joukostansa, jotka +on saastuttamat saman paheen.» Mulle + +hän virkkoi: »Turha aatos! Elämässä +kun saastuivat he sokeasti, sokko +on heille myöskin silmä tuntevainen. + +Näin yhteen iskivät he ijäisesti; +nuo nousee pivot kiinni haudastansa, +nuo toiset kiirein paljain. Riisti heiltä + +maailman kauniin tuhmuus tuhlauksen +tai saituuden, toi heidät kiistaan tuohon, +min laatu sanoista ei sorjistune. + +Nyt, poikani, voit nähdä silmäis eessä +Fortunan lahjain lyhyt-aikaisuuden, +joist' ihmisheimo ikuisesti sotii. + +Näät kaikki kulta, mik' on ilman alla +ja ollut koskaan on, ei vois nyt auttaa +lepohon yhtään uupunutta noista.» + +»Oi Mestari», ma lausuin, »virka vielä: +ken on Fortuna tuo sun mainitsemas, +mi jakaa, säätelee maailman lahjat?» + +Hän mulle: »Voi, te tomun lapset houkat! +Kuin vähä onkaan teissä tieto! Kuule +siis opetukseni ja ota vastaan! + +Hän, jonka viisaus yli kaiken käypi, +loi taivaat, johtajat myös jokaisehen, +niin että kaikki kaikkialle loistaa + +ja valo virtaa tasaisesti. Samoin +asetti loistolle myös maisen elon +hän yhteisvartiattaren ja johdon, + +tää että siirtäis aina aarteet turhat +kansasta kansaan, maasta maahan, ilman +inehmon ymmärryksen yltämättä. + +Siks heimo toinen nousee, toinen vaipuu, +ja kaikki käy tuon tuomar-vallan mukaan, +niin salaisen kuin käärme ruohikossa. + +On viisautenne häntä vastaan turha, +hän huolestaa, hän tuomitsee, hän hoitaa +kuin muutkin jumalat näin hallitustaan. + +Ei lykkäystä siedä muutoksensa, +hän välttämättömyyden vuoks on nopsa, +siks sukkelaan niin vaihtuu onnen-osat. + +Hän on se, jota monet moittii aina, +ja nekin, joiden kiittää häntä tulis, +ei väärin syyttää eikä sadatella. + +Mut hänpä, autuas, ei kuule tuota, +iloisna muiden alkuluotuin kanssa +kehäänsä kehii, nauttii autuudestaan. + +Nyt vaivaan suurempaan viel' astukaamme, +jo painuu tähti jokainen, mi nousi, +kun tielle suorin. Saa en vitkastella.» + +Kävimme poikki piirin toiseen rantaan, +ylitse tulikuuman lähteen, joka +purohon läikkyy siitä johtuvaiseen. + +Ei seijas ollut aalto sen, vaan synkkä, +samea seuralainen matkallamme, +kun vaelsimme vaivaloista tietä. + +Kun puro kolkko tuo on päässyt juureen +harmaiden kauhun kallioiden, rimmen +Styx-nimisen, se siinä muodostavi. + +Ma, jonka silmä kaikkialle katsoi, +näin suossa ihmisiä mutaisia, +kaikk' alasti, ja viha kasvoillansa. + +He painivat, ei käsin vain, mut jaloin +ja päin ja ryntähin ja hampain, purren, +palalta pala toistaan rusentaen. + +Virkahti hyvä Mestarini: »Poika, +näe sielut niiden, jotka voitti viha, +ja tahdon, että uskot, kun ma sanon, + +enempi vielä alla veen on heitä, +he huokaavat, ja siitä syntyy kuplat, +nuo jotka näet, kunne silmän käännät. + +Sanovat saveen kytketyt: »Ah, synkät +olimme alla armaan päivän piirin, +sydämen kammioissa kaunan katku! + +Mudassa mustassa nyt raivoamme.» +Tuo laulu kuplii heidän kurkuistansa, +sanoiksi saada sitä eivät jaksa. + +Kävimme kaaressa suon raskaan rantaa +välillä märkyyden ja kuivan reunan, +päin silmät niihin, jotka nielee muta. + +Tulimme tornin juurelle me vihdoin. + + + + +Kahdeksas laulu + + +Ma jatkan: kauan ennen kuin jo luokse +tuon tornin korkean me saavuimmekaan, +nous silmämme sen huippuun, josta kaksi + +löi pientä liekkiä. Myös näimme, kuinka +etäältä kolmas merkkiin tuohon vastas, +niin kaukaa, että tuskin silmä kantoi. + +Ma käännyin Mestariini, tiedon mereen, +ja kysyin: »Mitä tuo on? Miksi vastaa +tuo liekki kaukaa? Ken ne iski ilmi?» + +Hän mulle: »Tuoltapuolen aallon tumman +jo nähdä voit sa, mikä vartoo täällä, +jos sumu suon ei sulta kätke sitä.» + +Ei jousenjänne nuolta ammu, joka +niin vinhaan kiitäis halki ilman koskaan, +kuin täällä näin ma purren puikovaksi + +päin meitä tuossa tuokiossa, yhden +vain saattamana soutumiehen, meille +mi huusi: »Täällä ootko, häijy henki!» + +»Phlegyas,[29] Phlegyas, sun huutos turha +on tällä kertaa», haastoi Mestarini, +»veen yli vain on valtas meidät saattaa.» + +Kuin se, mi kuulee, kuinka häijy petos +on hälle tehty, kaunaan katkeroituu, +niin Phlegyas nyt vihan jähmettämä. + +Oppaani astui purtehen ja sitten +mun käski viereensä; ja nytpä vasta, +mun tullen, pursi näytti painon saavan. + +Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha +sen emäpuu läks vettä viiltämähän, +mut syvempää kuin muuten sill' on tapa. + +Rupakon kuolleen yli kuljettaissa, +mutainen muudan nousi kohti mua +ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?» + +Ma hälle: »Vaikka tulen, jää en tänne, +mut kenpä itse oot, niin kamaltunut?» +Hän mulle: »Näät, ett' olen itkeväinen.» + +Ma hälle: »Henki kadotettu, tänne +jää itkuus, vaivahasi! Tunnen sinut, +mutainen vaikka koko muotos onkin.» + +Päin purtta ojentui hän kaksin käsin, +mut hänet torjui valpas Mestarini +ja virkkoi: »Joudu muiden koirain joukkoon!» + +Halasi sitten kaulaani ja otsaan +mua suuteli ja lausui: »Ylväs henki, +siunattu olkoon sinun kantajasi! + +Maan päällä tuo ol' ylpeä; ei hyvä +korista mikään hänen muistoansa, +siks varjonsa niin tääll' on raivon vanki. + +Niin moni pidetään maan mahtavana, +mi täällä vain kuin sika suossa seisoo, +jälkeensä jättäin kauhun, halveksunnan.» + +Ma hälle: »Mestari, ois toivo mulla +tuo nähdä suohon suistuvaksi, ennen +kuin maalle nousemme me purrestamme.» + +Hän mulle: »Ennen kuin jo rannan näät sa, +oleva on sun mieles tyytyväinen. +On oikein, että toivos täytetähän.» + +Ja kohta mutahahmojen ja muiden +niin häntä raastavan näin, että vielä +ma tuosta kiitän sekä siunaan Herraa. + +He kaikki huus: »Filip Argentin[30] kimppuun!» +Firenzeläinen vihan henki tuopa +nyt omin hampain itsehensä kääntyi. + +Jätimme hänet, enempää en kerro. +Mut korvaani nyt hätähuuto kohtas, +ett' eespäin käänsin katseen vaanivaisen. + +Mun hyvä Mestarini lausui: »Poika, +nyt lähestymme Diten kaupunkia,[31] +sen kansaa lukuisaa, syyn painamata.» + +Ma hälle: »Mestari, sen tornit selvään +jo tuolta laaksosta nään nouseviksi, +ne hehkuu niinkuin tulest' ois ne tulleet.» + +Hän mulle: »Tuli ijäinen, mi niitä +sisältä polttaa, saa ne puuntamahan, +kuin näät sa, tässä keski-helvetissä.» + +Nyt sousimme me vallihaudat syvät, +tät' epätoivon kylää kiertäväiset; +sen muurit rautaisilta mulle näytti. + +Ja kaarteen suuren vielä tehtyämme, +tulimme paikkaan, missä soutumiesi +tuo kovaa huus: »On tässä portti, nouskaa!» + +Sen päällä näin kai enemmän kuin tuhat +taivaasta pudonnutta, jotka uhmin +kysyivät: »Kuka on tuo valekuollut, + +mi tulee vainajien valtakuntaan?» +Mut merkin antoi viisas Mestarini, +ett' tahtoi salaa heitä haastatella. + +Vihaansa hiukan hilliten he silloin +sanoivat: »Sinä yksin tullos, menköön +hän matkaansa, mi rohjennut on tänne. + +Palatkoon yksin tietään houkkaa, sitä +hän kokekoon! Sun tänne jäädä tulee, +mi häntä ohjannut yön halki olet.» + +Lukija, arvaat, kuinka kauhistuin ma +nuo kuullen turman sanat, sill'en koskaan +nyt uskonut maan päälle osaavani. + +»Oi rakas Oppaani» ma virkoin, »sinä, +mi enemmän kuin seitsenkertaisesti +minulle hankkinut oot turvan, vaarat + +nuo suuret torjunut, mua vielä ällös +orvoksi jätä! Mahdoton jos matka +on eespäin, taapäin palatkaamme pian!» + +Ja hän, tuo Ylväs, sinne saattajani, +näin lausui: »Miksi pelkäät: Tiemme moinen +on tahto määrännyt, se ettei esty. + +Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes +väsynyt virkistä taas toivoon hyvään, +näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.» + +Hän poistui luotani, tuo armas taatto, +jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, +sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani. + +En kuulla voinut, mitä haastoi heille, +mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, +kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy. + +Porttinsa sulkevi nyt vihollinen +mun Mestarini silmäin eessä. Ulos +näin jäätyään mun luo hän vitkaan astuu. + +Päin maata silmät, katsehesta kaikki +myös poissa uljuus, hän noin huokaeli: +»Ken multa kieltänyt on tuskan suojat?» + +Mut mulle hän: »Sa ällös säiky, vaikka +ma vihastun, ma voittava oon sentään, +min tuolla keksivätkin vastustuksen. + +Tuo heidän uhmansa ei uutta ole, +sen nähnyt portti jo on julkisempi, +mi siitä saakka viel' on telkimättä. + +Palavat näit sen päällä kuolon kirjat. +Mut siitä jo käy alas muudan, astuu +piiristä piiriin oppahatta, hänen + +avullaan kaupungin tään portit aukee.» + + + + +Yhdeksäs laulu + + +Kun palas Oppahani, poisti pian +kalpeuden, hälle oudon, kasvoiltansa +mun kalpeuteni, pelon nostattama. + +Jäi siihen hän kuin miesi kuunteleva, +näät katseensa ei kauas kantaa voinut +vuoks ilman pimeän ja sumun sankan. + +»Kuitenkin meille tässä voitto kuuluu», +hän alkoi, »jos ei... Avun moinen lupas... +Oh, kuinka varron, että toinen tulee!» + +Hyvinkin huomasin, hän kuinka peitti +sanainsa alun sitten lausumillaan, +jotk' ensimmäisistä niin erosivat. + +Mun pelkoni ei tuosta pienentynyt, +näät katkosanoistansa etsin ehkä +pahemman ajatuksen kuin niiss' oli. + +»Tään murheen laakson pohjaan tokko tullee +ens ympyrästä kukaan, jonka ainoo +on rangaistus vain kadotettu toivo?» + +Näin kysyin ma. Hän vastas: »Harvoin sattuu, +ett' astuu meistä joku tietä tätä, +jot' taivallan ma nyt. On totta, kerran + +ett' olin täällä alhaalla, sen tein ma +hirmuisen Eriktonen[32] manaamana, +mi heidän ruumiisiinsa henget loihti. + +Juur' olin jättänyt ma lihan hahmon, +kun hän mun käski noiden muurein taakse +piiristä Judaan[33] tuomaan varjon erään. + +Se paikka alin on ja pimein, myöskin +etäisin taivaasta, mi kaikki kaitsee. +Tien hyvin tunnen. Siksi rauhoittuos! + +Tää suo, mi lemun levittää niin pahan, +tuon kaiken saartaa tuskan linnan, jonne +hyvällä emme päästä voine koskaan.» + +Myös muuta haastoi hän, jot'en ma muista, +kun tornin korkean tuon tulihuippu +mult' otti kaiken huomion ja katseen. + +Sielt' äkkiä nous kolme raivotarta,[34] +veristä kolme kuilun neittä, joilla +jäsenet naisen oli ynnä hahmo. + +Ja vöinä heillä oli hydrat vihreet, +kutreina kyyt ja käärmeet, jotka kiersi +kamalin kaartein heidän kulmaluitaan. + +Mut hän, mi hyvin tunsi palkkapiiat +nuo ikivaivan vallattaren, virkkoi: +»Kas, siinä on Erinnyet julmat, katso! + +Tuo tuolla vasemmalla on Megaira, +ken itkee oikealla, on Alekto, +Tisiphone on keskimmäinen heistä.» + +Repivät kynsin rintojaan he, löivät +ruumistaan kämmenillä huudoin hurjin; +peläten painauduin ma Mestariini. + +»Medusa tänne, mies tuo kivettyköön!» +he kaikki huusi alas katsoin, »lievän +sai koston kerran ryntäys Teseuksen».[35] + +»Sa käänny taapäin, silmäs peitä, sillä +jos Gorgo näyttäytyy ja jos sen näet, +on mahdoton sun paluumatkas silloin!» + +Näin lausui Mestari ja itse käänsi +mun taapäin, riittäneet ei kädet minun, +viel' omillaan hän kattoi kasvot multa. + +Te, joill' on järki terve, ymmärtäkää[36] +ja ottakaa se opetus, mi tässä +säkeiden kummain peittämänä piilee! + +Nyt yli aallon samean soi jyly, +niin kaamea, niin hirmuinen, se että +molemmat rannat saattoi vapisemaan. + +Se oli pauhun kaltainen, kun tuuli +vastaisten lämpövirtain villitsemä +päin metsää syöksyy ylivoimaisesti + +ja oksat katkoo, repii, kauas kantaa, +yleten ylpein tomupyörtein, ajain +pakohon pedot, karjat, kaitsijatkin. + +Paljasti kasvoni ja lausui Opas: +»Nyt silmähermos sinne suuntaa, missä +on sumu sankin tuolla muinaissuolla!» + +Kuin sammakot saa joka suuntaan kiireen +tullessa tuiman vesikäärmeen, kunnes +on kukin kuuristunut pohjamutaan: + +niin yli tuhannen näin vaisun vainaan +tielt' yhden karkkoovan, mi Styxin vettä +vaelsi kuivin jalkapohjin polkein. + +Hän huurun raskaan siirsi silmiltänsä +vasenta vieden usein kättä eteen, +ja siitä yksin kärsivän hän näytti. + +Tajusin taivaan airueeksi[37] hänet +ja käännyin Mestariin, mi merkin antoi +mun hälle kumartaa ja seista hiljaa. + +Ah, kuinka näyttikään hän vihaiselta! +Luo portin astui, valtaraipallansa +sen aukaisi hän estehettömästi. + +»Taivaasta karkoitettu kansa halpa», +hän huusi seisten kauhun kynnyksellä, +»mist' onkaan julkeus tuo teihin tullut? + +Miks tahtoa te vastustatte tuota, +min tie ei tunne äärtä, rajaa, joka +jo usein tuskanne on suurentanut? + +Mit' auttaa sota Sallimusta vastaan? +Käy Kerberuksenne, sen muistanette, +sen vuoksi vielä kaljuin kauloin, leuoin.» + +Palasi sitten tietään hyllyvätä, +ei meille mitään virkkanut, vaan näytti +mieheltä, joka muuta miettii, huoltaa + +kuin henkilöä, joka häll' on eessään. +Me kohden kaupunkia astumahan +aloimme noiden pyhäin sanain turvin. + +Esteettä kuljimmekin sisään sinne. +Ja minä, joka nähdä tahdoin kovin +kuria moisen linnoituksen, kerran + +portista päästen, annoin katseen kiertää, +näin kentän, joka suuntaan suuren siellä +ja täyden tuskaa, vaivaa vaikeinta. + +Kuin luona Arles'in, niissä Rhône viipyy, +ja Polan[38] luona, lähellä Quarnaron, +Italian rantaa, rajaa huuhtovaisen, + +maa kaikki kuokittu on hautakummuin, +niin täällä joka suuntaan myös, mut tapaan, +mi viel' on kahta katkerampi. Hautain + +näät ympärillä liekit liehui, joista +ne kuumentui niin hehkuviksi, rautaa +ett' tarvis kuumempaa ei sepäntaito. + +Koholla oli kunkin haudan kansi, +valitus kurja jokaisesta nousi +ja kuului tuskan, kiukun äänet. Minä + +nyt lausuin: »Mestari, nää keitä ovat, +jotk' arkkuihinsa suljettuina tiedon +huokaavat itsestään niin synkän ilmi?» + +Hän mulle: »Harha-oppisten on paikka +ja lahkolaisten. Täydemmät kuin luulet +on heistä haudat täällä. Vertaisensa + +keralla lepää vertainen, sen mukaan +vähempi, suurempi on kummun kuumuus.» +Hän kääntyi oikeaan. Me taivalsimme + +välillä vaivain ynnä muurein ylhäin. + + + + +Kymmenes laulu + + +Kaupungin muurin ynnä tuskain tuimain +välitse tietä kapeaa nyt eespäin +käy Mestari, ja minä jäljissänsä. + +»Sa korkein viisaus, mi mieles mukaan +pimeyden piirein kautta johdat mua, +mun täytä toivoni ja vastaa mulle! + +Noit' ihmisiä voiko nähdä, jotka +viruvat haudoissaan? Näät kannet kaikki +on auki eikä ketään vartiata.» + +Hän mulle: »Kaikki suljetaan, kun tänne +laaksosta Josafatin[39] palajavat +he ruumiinensa, sinne jättämineen. + +Taholla tällä Epikurus lepää +ja hänen oppilaansa, jotka uskoi, +ett' elo sielun päättyy ruumiin kera. + +Mut kysymys, min mulle teit sa, tuolla +sisällä saap' on varman vastauksen, +myös toivos salainen, sa jost' et puhu.» + +Ma hälle: »Hyvä Oppaani, en peitä +sinulta mieltäin, vaikk' en liioin haasta; +mun siihen totuttanut oot jo ammoin.» + +»Toskanan mies, mi sanoin kaunein kautta +tään tulikaupungin käyt elävänä, +sua pyydän tähän hetken seisahtumaan. + +Sun kieles ilmoittaa sun syntyneeksi +jalossa tuossa isänmaassa, jolle +lien ollut ehkä liian rasittava.» + +Eräästä hauta-arkusta tuo ääni +äkisti soi, ma siitä säikähtyen +lähenin hiukan Saattajaani. Lausui + +hän mulle: »Käänny! Mitä teet sa? Siinä +on Farinata,[40] pystyyn noussut on hän, +voit hänet nähdä aina uumaa myöten.» + +Katseeni häneen kiintynyt jo oli, +kohosi rinta tuon ja otsa ylväs +kuin ois hän halveksinut helvettiä. + +Ja Oppaan kädet uljaat viipymättä +mun hänen luokseen hautain kesken johti, +ja näin hän virkkoi: »Sanas selvät olkoot!» + +Kun tullut olin haudan tuon ma ääreen, +mua hetken katsoi ja kuin suuttuneena +hän kysyi: »Virka esivanhempasi!» + +Ma, joka kärkäs olin tottelemaan, +salannut tuota en, vaan kaikki sanoin; +hän hiukan nosti kulmakarvojansa + +ja lausui: »Vastustajat hurjat oli +he mulle, heimollein ja ystävillein, +kahdesti siksi karkoitin ma heidät.» + +»Molemmin kerroin», vastasin, »he palas +paostaan, hajaltansa, vaan tuo taito +väelles omalle jäi oudonlaiseks.» + +Viereisen haudan kannen alta haamu[41] +nyt nousi, näkyi leukaan saakka; luulen, +hän että polvin oli ponnistaunut. + +Mua katsein kiersi hän kuin kerallani +ois toisen nähdä tahtonut. Mut turhaks +sen toivon huomaten, hän itki, virkkoi: + +»Jos tähän synkkään vankilaan sa saavut +vuoks sielun ylevyyden, lausu, missä +on poikani? Miks ei sun seurassasi?» + +Ma hälle: »Tule itsestäin en tänne, +hän saattajani on, mi tuolla vartoo, +lie Guidos hänt' ei kyllin arvostanut.» + +Nimensä arvannut jo sanoistansa +ja tuskiensa laadusta ma olin, +siks täyden niin voin vastauksen antaa. + +Äkisti kohoten hän huusi: »Kuinka? +Sanoitko: arvostanut? Eikö enää +hän elä? Nää ei päivän valkeutta?» + +Kun vastausta hiukan viivyttävän +hän huomas mun, taas takaisin hän putos +päistikkaa, eikä enää ilmestynyt. + +Mut toinen, ylväs tuo, min vuoksi jäänyt +ma olin, muuttanut ei muotoansa, +ei kylkeään hän kääntänyt, ei kaulaa. + +»Ja jos», hän jatkain puhettamme lausui, +»tuo taito meille oudoks jäi, niin mua +enempi se kuin tämä vuode vaivaa. + +Mut viittäkymmentä[42] ei kertaa kasvot +säteile sen, mi tääll' on valtiatar, +kun tuta saat tuon taidon painavuuden. + +ja suloiseen jos maailmaan sa palaat, +niin virka, miks tuo kansa on niin kova +kun heimolleni[43] joka säädöksessään?» + +Ma hälle: »Teurastus ja taisto suuri,[44] +mi aallot Arbian sai punertumaan, +lakien noiden laadintaan on syynä.» + +Pudisti päätään, huokas hän ja lausui: +»En tuossa yksin ollut, enkä varmaan +myös syyttä noussut oisi muiden kera. + +Mut siinä yksin olin, missä kaikki +Firenzen tahtoivat maan päältä poistaa, +sit' yksin puolustin[45] ma pystypäisnä.» + +»Nimessä siemenenne rauhan», silloin +ma pyysin, »purkakaa tuo solmu, joka +sitovi järkeni. Jos oikein huomaan, + +te näätte ennakolta, mitä tuopa +on helmassansa tulevainen aika, +mut ette nykyisyyden kohtaloita.» + +Hän mulle: »Lailla heikkosilmäisien +etäiset erotamme seikat, sallii +sen valon meille vielä Tuomar' ylin. + +Mut kun he lähestyvät, tapahtuvat, +älymme turha on, ja tiedä emme, +jos muut ei kerro, maailmasta mitään. + +Tajunnet tuosta, että kuollut aivan +oleva tietomme on siitä saakka +kuin suljetahan vastaisuuden portti.» + +Ma silloin lausuin syyni syyttämänä: +»Siis hälle kertokaa, mi vaipui alas, +poikansa että eläviss' on vielä. + +Ja vastaukseni jos hälle viipyi, +se tapahtui, tuo hälle selittäkää, +kun mietin harhaa, min nyt haihdutitte.» + +Mua takaisin jo kutsui Mestarini, +siks kiihkeämmin pyysin vainajata +minulle virkkamaan, ken kanssaan oli. + +Hän lausui: »Enemmän kuin tuhat täällä +viruvi kanssasi, myös Fredrik toinen[46] +ja Kardinaali, puhumatta muista.» + +Hän hautaan vaipui. Mietiskellen tuota +puhetta, soipaa vihamieliseltä, +päin muinais-ajan laulajaa ma kuljin. + +Hän lähti liikkeelle ja käydessämme +hän lausui: »Miks niin olet mietteissäsi?» +Tunnustin hälle sen. Tuo viisas mua + +näin varoitteli: »Mielees kaikki paina, +mit' itsellesi vastaista liet kuullut, +ja ota vaari nyt!»--hän sormen nosti-- + +»naissilmän[47] kaikki-näkeväisen, kauniin +tuon sulosätehessä koska seisot, +elosi kulun kuuleva oot hältä.» + +Hän vasempaan nyt askeleemme johti; +jätimme muurin, kohti keskipaikkaa +tään piirin käyden, tietä laaksoon viepää, + +min katku inhoa jo kaukaa nosti. + + + + +Yhdestoista laulu + + +Nyt törmän jyrkän ulkoreunaa kiertäin, +kiviä, piirin muotoon muovattuja, +tulimme luokse vielä vaivatumpain. + +Tuon alhon kauhistava katku meidät +pakotti siellä suojaa etsimähän, +sen saimme takaa erään suuren haudan, + +min kanteen oli kirjoitettu: _Kätken +ma paavi Anastasiuksen,[48] jonka +Fotinus johti tieltä oikealta_. + +»Hitaasti tästä alas astukaamme, +ett' aistimemme ensin tottuu tähän +hajuhun pahaan; sitten siit' ei vaaraa.» + +Näin Mestari. Ma hälle: »Korvaus joku +suo mulle, ettei aika kuluis hukkaan.» +Hän siihen virkkoi: »Tuota tuumin juuri.» + +Hän sitten alkoi: »Poikani, kun päättyy +nää kalliot, tie meill' on piiriin kolmeen, +kaltaiseen edellisten, asteettainen. + +Ne kaikk' on tuomittuja täynnä. Mutta +vain näky että sulle riittäis sitten, +sa kuule, miks ja kuink' on paikka kunkin. + +Vääryyttä pahuus kaikki on, mi vihaa +taivaassa herättää, ja kaikki voiman +ja vilpin kautta toista murhettavi. + +Mut etenkin on ihmissynti vilppi, +vihattavampi myöskin jumalalle, +siks alin tääll' on paikka vilpillisten + +ja vaiva vaikein. Koko ensi piiri +on väkivaltaisten. Mut kolmenlainen +kun tuo on syy, myös ympyrää on kolme. + +On väkivaltaa vastaan Jumalata +ja itseään ja lähimmäistään: heitä +ja heidän omaansa, kuin kuulet pian. + +Inehmo murhata voi lähimmäisen +tai haavoittaa, hält' omaisuuden riistää +kiristämällä, murhapolttamalla. + +Siks murhaajat ja ryövärit ja kaikki +tekijät pahan eri laumoin kuilu +ens pyörön kätkee eri tuskain alla. + +Inehmo itseään voi vahingoittaa +ja omaansa, siks pyörö toinen sulkee +ne turhaan katuvaiset, jotka itse + +itsensä temmanneet on maailmasta, +pelanneet tavaransa, tuhlannehet +tai itkeneet, miss' oli syytä iloon. + +Inehmo loukata voi Jumaluutta +sen kieltäin, sitä herjaten ja rikkoin +lakeja luonnon hyvän. Siksi pienin + +tuo pyörö polttomerkillänsä leimaa +Sodoman ja Caorsan,[49] kaikki, jotka +herjaavat Herraa sydämensä kielin. + +Voit vilppiä, mi joka mieltä jäytää, +sa käyttää sinuun luottavaista kohtaa +tai sitä kohtaan, jok' ei sinuun luota. + +Tää vilpin tapa viimeinen vain katkoo +sitehet rakkauden luonnon-luoman, +siks pyörö toinen kätkee liehakoijat, + +lumoojat, lahjojat ja tekopyhät +ja varkaat, väärentäjät, virkain myöjät, +ja parittajat, koronkiskuritkin. + +Mut tapa edellinen jättää unhoon +niin luonnon rakkauden kuin ylemmänkin, +mi luottamuksen erikoisen luopi. + +Pyörössä pienimmässä siks, miss' istuu +Dis itse, missä maailman on keskus, +ikuinen tuli polttaa pettureita.» + +Ma hälle: »Tarkan teet sa mulle selon, +oi Mestari, ja selkeästi kuvaat +tään kuilun kansoinensa. Mutta virka, + +ne, jotka räme nielee, joita tuuli +tuoll' ajelee ja joita ruoskii sade +ja jotka yhtyvät niin kirpein kielin, + +ne miks ei tulikaupungissa kärsi +myös vaivaansa, jos Herra heitä vihaa? +Ja jos ei vihaa, miksi niin he kärsii?» + +Hän mulle: »Mieles täällä miksi harhaa +niin loitos siitä, mikä sen on tapa? +Tai muuhun johonkin se tähdänneekö? + +Sanoja etkö muista, joita käyttää +sun siveys-oppis[50] kuvatessaan luonteen +lajia kolme taivaan tuomitsemaa: + +irstailu, ilkeys, petomaisuus hullu? +Ja kuinka irstaus vähin loukkaa Luojaa +ja siksi vähimmän saa rangaistuksen? + +Tuot' oppia jos oikein tutkit sekä +palautat mielees, ketkä kärsii siellä +ja ketkä täällä, tajuat sa, miksi + +pahoista näistä on he erotetut +ja miksi oikeus jumalainen heille +on lempeämmän luonut rangaistuksen.» + +»Oi Aurinko, mi näköharhat poistat, +mua tyydyttää niin joka vastaukses, +epäily ett' on mieluinen kuin varmuus. + +Mut vielä hiukan taapäin käänny», virkoin, +»päin sanaas, että koronkisko loukkaa +hyvyyttä Jumalan. Tuo pulma päästä!» + +Hän virkkoi: »Viisaustiede näyttää sille, +ken sitä tajuaa, monin paikoin, kuinka +on luonnon synty jumalainen järki + +ja taide Jumalan. Myös Luonnon-oppis +sivuja selaillen vain muutamia, +saat saman tiedon, jos sa tutkit tarkkaan, + +taitonne että edellistä seuraa +kuin mestariaan oppilas, niin jaksaa, +ja on kuin Luojan taiteen lapsenlapsi. + +Jos muistat mitä Genesis jo sanoo, +nuo kaksi ihmisell' on elättäjää +ja kehittäjää koko heimon. Mutta + +kun koronkiskuri käy muita teitä, +hän luonnon ynnä ihmistaidon hylkää, +kosk' asettaa myös toivon toisahalle. + +Nyt mua seuraa, mull' on käydä mieli, +jo aamutähdet taivahalle nousee +otava luotehesen osoittavi, + +jo kaukana on ahde alasmenon.» + + + + +Kahdestoista laulu + + +Tulimme paikkaan alasmenon. Karu +se oli, moinen, että silmä säikkyi, +myös vuoksi sen, mi siellä asui. Kuin on + +maanvieremä, mi Trenton tälläpuolen +Etsch-virran siittänyt on, vuoksi aallon, +mi alta jäyti, tai maanjäristyksen, + +niin että huipulta, sen lähtöpäästä, +on louhta mointa, että tuskin alas +tiet tasangolle löytää voi, ei ylös: + +näin oli jyrkänteen sen polku myöskin, +ja kuilun haljennehen äyrähällä +lepäsi pitkällänsä Kretan hirmu, + +mi vatsast' oli valelehmän tullut. +Ja kun hän meidät huomas, itse puri +hän itseään kuin vihan kahlitsema. + +Oppaani viisas hälle huusi: »Ehkä +Ateenan ruhtinaaksi[51] luulet tätä, +mieheksi, joka päällä maan sun surmas? + +Pois tieltä, peto! Astu tää ei alas +sun siskos neuvomana, mutta tulee +vain katsomahan teidän vaivojanne.» + +Kuin härkä raivoaa, mi juuri saanut +on iskun kuolettavan, eikä osaa +kävellä, mutta sinne tänne hyppii, + +niin mylvivän näin Minotauron. Mutta +Oppaani huolellinen huus: »Käy alas, +nyt tie on auki, koska noin se raivoo.» + +Kivien suurten, vyöryneitten yli +kävimme, usein alla jalkojeni +ne liikkui, työntäminä taakan oudon. + +Ma kuljin miettien. Hän virkkoi: »Mietit +sa ehkä tätä vieremää, min vahti +on pedon viha, jonka lannistin ma. + +Siis tiedä, tänne ala-helvettihin +kun kerrall' eellimmäisellä ma astuin, +tuo kallio ei vielä syössyt ollut. + +Mut en ma erehdy, jos lausun: ennen +kuin tuli Hän, mi saaliin suuren otti +pimeyden herran piirist' ylemmästä, + +järisi kauttaaltaan tää synkkä syvyys, +ett' aattelin, nyt kaikkeus saanee tuta +sen sopusoinnun, jonka luullaan usein + +maailman muuttaneen jo kaaokseksi. +Samalla hetkellä tää vanha vuori +myös sieltä täältä säpäleiksi särkyi. + +Mut kuiluun katsehes nyt luo: on liki +se verivirta, missä kaikki kiehuu +toiselle väkivaltaa tehneet.» Katsoin. + +Oi, sokko ahneus! Oi, hurja viha, +elossa lyhyessä mi niin meit' ajaa +ja päättyy verilöylyyn ijäisehen! + +Näin kaarenmuotoisen ma kaivoshaudan +tasangon kaiken poikki piirtyväksi, +kuin mulle kertonut ol' Oppahani. + +Välillä sen ja kallion kentaurit +jouskädet rivityksin juoksi, niinkuin +maan päällä ennen metsään mennessänsä. + +Kun meidät näkivät, he pysähtyivät, +joukosta kolme eros jousikättä, +vasamin valmiiksi jo varustetuin. + +Yks huusi kaukaa: »Mihin rangaistukseen +te käytte, vuorta alas astuvaiset? +Seis! Vastatkaa! Jos ette, ammun nuolen.» + +Mun Mestarini: »Keironille siinä +vieressäs vastaamme. Sun tahtos aina +on ollut kiivas sekä turmiokas.» + +Mua koski hän ja jatkoi: »Tuoss' on Nessus,[52] +mi kuoli kauniin Deianeiran vuoksi +näin itsellensä verikoston tehden. + +On keskimmäinen, tuo, mi maahan katsoo, +Akilleun kasvattaja, suuri Keiron; +ja kolmas Folus, vihastansa kuulu. + +He tuhansittain kaivoshautaa kiertää +jokaisen sielun ampuen, mi nousee +verestä enemmän kuin syynsä sallii.» + +Petoja nopsia me lähestyimme. +Vasaman otti Keiron ja sen kärjin +hän käänsi taapäin parrankarvat suultaan. + +Kitansa noin kun auki sai, hän virkkoi +nyt kumppaneilleen: »Tokko näätte, että +tuon taemmaisen alla kivet kiikkuu. + +Ei tapa kuolleiden noin käydä.» Vastas +Oppaani hyvä, yltäin ryntähisin +kentaurin, kussa luontoa kaks yhtyy: + +»Elävä on hän, totta yksin hälle +mun kuilut tummat nää on näytettävä, +tuo hänet tänne Sallimus, ei huvi. + +Tään uuden tehtävän ken mulle uskoi, +hän saapui hallelujaa laulamasta; +tää mies ei rosvo ole, enkä minä. + +Mut kautta kunnon korkean, mi sallii +mun käydä polkua tään raisun rannan, +suo meille joukostasi yksi, joka + +voi meille näyttää kaahlamon ja ottaa +tään miehen selkäänsä: näät kun ei henki +hän ole, voi hän ei kautt' ilman käydä.» + +Ryntäänsä oikean nyt käänsi Keiron +ja Nessukselle virkkoi: »Saata heitä! +Jos tiellä kohtaat parven toisen, torju!» + +Kävimme saattajamme varman kanssa +nyt äärtä tulipuna-kuuman kiehun, +min keskeltä nous huudot keitettyjen. + +Näin kansaa, joka kulmiin saakka kastuu. +Kentauri suuri sanoi: »Valtiaita +he ovat, tahraamia veren, ryöstön. + +He siellä huokaa vääryyttensä vuoksi: +niin Aleksander kuin Dionysius[53] julma, +Sisilialle joka tuskaa tuotti. + +Ja otsa tuo, min tumma tukka peittää, +on Azzolinon;[54] tuo taas liinatukka +Obizzo Estin[55] on, mi murhattihin + +poikansa käden kautta luonnottoman.» +Ma käännyin Mestariin. Hän virkkoi: »Tämä +nyt olkoon ensimmäisesi, ma toinen.» + +Jäi tuonnempana seisomaan kentauri +taas lauman erään luo, mi saakka leukaan +kohosi hurme-huppelosta. Meille + +hän varjon yksinäisen näytti, virkkoi: +»Tuo Herran[56] huoneess' sydämen sen pisti, +mi viel' on kunniassa Thames'in luona. + +Näin sitten kansaa, jotka kuohun yli +kohosi paineen taikka vartaloineen, +ma niistä tunsin monta tuttavata. + +Aleni vähitellen hurmevirta, +siks kunnes kastui jalat vain, ja siitä +ol' ylimeno meillä virran poikki.» + +Kentauri virkkoi: »Niinkuin toisahalla +ain kuivuvan näät tulikuuman kuohun, +niin toisahalla alemmaksi aina + +sen pohja painuu, sikskuin sinne tullaan, +miss' ijäisesti hirmuvalta huokaa +Oikeuden jumalaisen mukaan. Siellä + +nyt Attilakin rangaistustaan kärsii, +kuningas hunnein, maiden vitsa kerran, +ja Pyrrhus,[57] Sextus; siellä kyyneleitä + +tuon tulituskan ijäisesti itkee +Rinier Cornèton mies ja Rinier Pazzo,[58] +maanteillä jotka sotaa moista kävi.» + +Hän kääntyi, yli kaahlamon taas kulki. + + + + +Kolmastoista laulu + + +Viel' ehtinyt ei virran poikki Nessus, +kun tultiin viidakkoon, miss' ollut tiestä +ei merkkiäkään. Lehvät siell' ei vihreet, + +vaan tummanharmaat, sileät ei oksat +ojentuneet, vaan ryhmyiset ja rumat, +ei heelmät maukkaat, mutta myrkkypiikit. + +Tiheiköt tuimat niin ei petojenkaan, +jotk' karttelevat maita viljeltyjä +välillä Cècinan ja Corneton.[59] Siellä + +pesivät Harpyiat, nuo häijyt, jotka +tulevan turman entein karkoittivat +Strofadein[60] luota kerran troijalaiset. + +Leveät siivet, laajat sulkavatsat, +varpaissa kynnet, pää ja kaula naisen, +näin puissa oudoissa ne istuu, parkuu. + +Oppaani lausui: »Ennen kuin käyt eespäin, +sa tiedä, että piirin seitsemännen +pyörässä toisess' olet, siinä pysyt, + +hirmuisen kunnes hiekka-aavan huomaat. +Siks katso tarkkaan! Asioita olet +näkevä, joit' et uskois, jos ma kerron.» + +Ma kaikkialta valitusta kuulin, +mut nähnyt ketään kun en vaikertajaa, +pysähdyin hämmästyen. Luulen, että + +hän luuli minun luulevan nuo äänet +ääniksi vainajien, joita muka +takana puitten piili meidän vuoksi. + +Siks Mestari: »Jos taitat lehvän jonkun +kasveista näistä, tyhjiin raukeneva +on aatos aivoissasi piileväinen.» + +Ojensin käden silloin, oksan otin +isosta piikkipensahasta; runko +rupes huutamaan: »Mua miksi viillät?» + +Ja oksa peittyin vereen ruskeahan, +taas huusi: »Miksi leikkelet sa mua? +Oletko kadottanut kaiken säälin? + +Inehmot oltiin, pensahiksi tultiin; +kätesi olla sopis laupiaampi, +vaikk' oltais sieluja me käärmehien.» + +Kuin tuores halko, jonka sytytetty +pää toinen on ja toinen huokaa, tippuu, +sihisten ilmaa, siitä lähtevätä, + +niin kasvi katkonainen vuosi verta +ja sanoja yht'aikaa. Oksan heitin +ma siks ja seisoin niinkuin mies, mi pelkää. + +»Oi, sielu loukattu», noin Viisas virkkoi, +»jos ennen, vain mun säkeistäni, voinut +hän ois sen uskoa, min nyt hän näki, + +ei kättään ois hän sinuun satuttanut: +asia uskomaton sai mun hänet +tekohon johtamaan, jot' itse suren. + +Mut hälle virka, kuka olit, mainees +ett' uudistais hän, pahas lieventäen +maan päällä, jonne takaisin hän palaa.» + +Ja runko: »Niin mua sulopuhees hurmaa, +ett'en voi vaieta; te älkää panko +pahaksi myös, jos pakinoimaan kiinnyn. + +Avainta kahta Fredrik II:sen tahdon[61] +ma kerran pidin, käänsin keveästi, +sen sulkein, avaten, niin että kaikki + +muut miltei poistin hänen neuvostostaan. +Virassa kunniakkaass' altis olin, +ett' unen kadotin ja hengen melkein. + +Tuo portto,[62] jok' ei keisar-palatsista +irstaita koskaan käännä silmiänsä, +hovien turmio ja kansain kuolo, + +mua vastaan sytti kaikkein muiden mielet +ja syttyneet Augustuksen taas sytti, +niin että kunniani murheeks kääntyi. + +Mun sieluni, nyt ylenkatseen vanki, +mi luuli kuolon siitä päästäjäksi, +mua, oikeata, vastaan väärin teki. + +Tään puuni kummain juurten kautta vannon, +ett' ollut uskoton en herralleni +ma arvon-ansiokkahalle koskaan. + +Ja maailmaan jos joku teistä palaa, +mun muistoni, mi vielä maassa makaa +kateuden lyömänä, hän kohottakoon.» + +Oppaani hetken vartoi, lausui sitten: +»Hän koska vaikenee, sa aikaas käytä +ja kysy, mitä kuulla mielit lisää.» + +Ma hälle: »Sinä hältä kysy sitä, +min luulet vielä olevan mun mieleen, +en itse voi: niin sääli valtaa minut.» + +»Sidottu sielu», alkoi Mestarini, +»jos mies tuo täyttää pyyntös alttihisti, +sanonet vielä, kuinka solmitahan + +inehmon henki noihin pahkapuihin. +Jos voit, myös virka, koskaan vapautuuko +ikeestä näiden jäsentensä kukaan.» + +Puhalsi runko silloin tuulen tuiman, +mi ihmis-ääneks sitten muuttui, puhui: +»Vastaava olen lyhyesti teille. + +Kun sielu itsens' irti ruumihista +vihassa riistää, siitä eroo, Minos +lähettää hänet kuiluun seitsemänteen. + +Hän putoo metsään, miss' ei paikkaa varmaa, +vaan minne sattumalta sinkoo, siinä +hän itää siemenenä, kasvaa, versoo + +vesaksi, piikkipensahaks. Harpyiat, +jotk' elää lehvistämme, tuskaa tuottaa, +mut iskee ikkunat myös tuskallemme. + +Kuin muutkin, samme ruumihimme noutaa, +mut emme enää siihen pukeutua: +omata oikein ei, min itse hylkää. + +Ne tänne tuotava on meidän; metsään +ruumiimme ripustetaan synkkään, kukin +varjonsa oman oksaan vihaisehen.» + +Viel' ääntä rungon kuuntelimme, luullen +se että enempikin ilmoittaisi, +kun äkkihäly hämmästytti meidät. + +Kuin se, mi villisian kohti saavan +ja ajoseuran paikaltansa näkee, +petojen ynnä puiden ryskeen kuullen, + +kaks miestä vasemmalta, alastonta +ja raadeltua, ryntäävän me näimme +niin vinhasti, ett' eessä metsä halkes. + +Huus etummainen: »Apuun, apuun, kuolo!» +Ja toinen, joka hitaammalta näytti, +huus: »Lano,[63] noin ei nopsat jalkas olleet + +kalskeessa kalpain Toppon luona.» Sitten +hän, ehkä hengästynyt ollen, piili +pensaasen, itse puuksi tekeytyen. + +Mut heidän takanansa piskit mustat +ja ahnaat metsän täytti juoksullansa +kuin ajokoirat, kahleistansa päässeet. + +Ne hampain iski kätkeyneesen kiinni, +palalta pala hänet rikki purren, +jäsenet kurjat sitten kanssaan kantain. + +Käteeni tarttui silloin Oppahani +ja johti mun luo pensahan, mi turhaan +veristen haavojensa kautta itki. + +Puu puhui: »Jakob, Sant' Andrean miesi,[64] +mit' auttoi, oi, ett' turvasit sa minuun? +Mi mulla syy on elämääsi huonoon?» + +Puun yli kumartuen Mestarini: +»Ken olet sa, mi moisten haavain kautta +valitat verin ynnä äänin haikein?» + +Hän meille: »Sielut, oi, te näkemähän +satuitte tihutyön tään mulle tehdyn, +mi riistänyt näin kaikk' on lehvät multa! + +Juurelle pensaan poloisen ne kootkaa! +Laps olin kaupungin,[65] mi Kastajahan +ens suoja-isäntänsä, Marsin, vaihtoi: + +tää siksi sodalla sit' aina kiusaa. +Ja jos ei siinä, miss' on Arnon silta, +seisoisi enää Marsin patsas, turhan + +työn tehneet ois ne kansalaiset, jotka +sen jälleen raunioista rakensivat, +kun Attila sen muurit maahan mursi. + +Mut minä talostain tein hirsipuuni.»[66] + + + + +Neljästoista laulu + + +Niin rakkaus synnyinkaupunkiin mun valtas, +ma että heti poimin lehvät maasta +ja hälle annoin, min jo ääni sortui. + +Tulimme rajalle nyt, missä toinen +eroopi kolmannesta pyörö; siellä +oikeuden kauhistava käyttö nähdään. + +Asiat oudot oikein kertoakseni, +ma virkan, että kankahalle tultiin, +mi yhtään kasvia ei yllään kärsi. + +Tuo murheen metsä ympäri sen saartaa +ja metsän saartaa kaivoshauta synkkä; +me pysähdyimme nummen äärtä liki. + +Maaperä oli soraa kuivaa, nuivaa, +senkaltaista kuin olla maassa mahtoi, +min pintaa polki kerran Caton[67] jalat. + +Oi, taivaan kosto, kuinka peljättävän +sun pitäis olla jokaiselle, joka +lukevi, mitä silmin siellä näin ma! + +Näin siellä sieluin alastonten sarjat, +kaikk' itkemässä kurjuuttaan; ja näytti +kuin ollut kullekin ois eri laki. + +Makasi maassa selällänsä eräät, +taas toiset kyyryllänsä istui, toiset +käveli lakkaamatta, taukoomatta. + +Lukuisin lauma oli kävelijäin +ja pienin vaivoissansa makaavien, +mut herkin heillä kieli vaikerrukseen. + +Tään yli hiekkameren satoi tulta +hitaasti, suurin hiutalein, kuin sataa +alpeilla lunta levätessä tuulen. + +Kuin Aleksander kuumass' Intiassa +satavan näki sotajoukkons' yli +maan päällä vielä palavaisten liekkein, + +min vuoks hän käski sotilaansa maata +kovasti polkea, ett' yksitellen +tuliset lieskat jalan alla sammuis: + +näin siellä lankes ikiliekki alas, +mi hiekan hehkutti kuin taula hehkuu +tulusten työstä, lisäten näin vaivaa. + +Siell' lakkaamaton kävi kätten tanssi, +nuo kurjat milloin sieltä, milloin täältä, +kun tulta tuoresta pois karistivat. + +Ma lausuin: »Mestari, mi kaikki voitat, +piruja noita paatuneita paitsi, +me jotka kohtasimme portin luona, + +sa virka, ken on pitkä tuo, mi torju +ei tulta, tuimass' uhmassansa maaten, +kuin sade tää ei häntä korventaiskaan!» + +Hän itse,[68] kuullen, mitä Mestarilta +hänestä kysyin, huusi: »Kuolemassa +ma sama oon kuin elämässä olin. + +Zeus uuvuttakoon seppoansa, jolta +hän vihoissansa vaajan tuiman tempas, +mi minuun iski viime hetkelläni. + +Hän muutkin yksitellen uuvuttakoon +ääressä Mongibellon[69] mustan ahjon, +noin huutain: 'Auta, auta, oi Vulcanus!' + +niinkuin hän teki Flegran[70] taistelossa. +Mua vastaan iskeköön hän voimin kaikin, +iloa vaan hän ei saa kostostansa!» + +Oppaani silloin voimakkaasti lausui, +moist' etten ennen häitä ääntä kuullut: +»Oi Capaneus, sun rangaistukses juuri + +se on, ett' ylpeytes ei koskaan raukee. +Tuot' ilman raivoas ei vaiva mikään +riittäisi rankaisemaan mieles uhmaa!» + +Suin vienommin hän mulle virkkoi: »Teban +kuningassaartajasta seitsemästä +tuo oli yks. Hän herjas Jumalata + +ja vielä samaa herjamieltä näyttää. +Mut niinkuin hälle lausuin, uhman juuri +tuo miesi ansaitsikin rintanauhaks. + +Mua seuraa nyt, ja varo, ettet jalkaas +aseta hietikolle hehkuvalle, +vaan aina tarkoin metsän äärtä poljet.» + +Tulimme vaieten nyt siihen, missä +metsästä puro pieni pursuu esiin; +mua vielä pöyristää sen punaväri. + +Kuin hetteestä Viterbon hersyy oja, +min veden portot keskenänsä jakaa, +niin yli hietikon tää virta vieri. + +Sen pohja kivettynyt oli, samoin +sen rannat ja sen rantain töyräät; tuosta +ma huomasin sen paikaks ylimenon. + +»Kaikesta, minkä näyttänyt oon sulle +senjälkeen kuin jäi meiltä taakse portti, +min kynnys kielletty ei keltään ole, + +niin merkittävää mitään nähnyt vielä +et silmilläs kuin puro tää sun eessäs, +mi yllään liekit kaikki sammuttavi.» + +Nää sanat mulle lausui Oppahani. +Siks anoin, että tiedon yhtä runsaan +hän antais kuin jo antoi tiedonhalun. + +»Keskellä merta maa on autioitu», +hän puhui, »Kreta nimeltään, min päämies[71] +syytöntä vielä johti ihmiskuntaa. + +On siellä vuori, muinoin virkistämä +purojen, puiden, nimeltänsä Ida; +nyt autio kuin jäännös entis-ajan. + +Kehdoksi varmaksi sen Rea[72] kerran +valitsi pojalleen, ja kätkeäkseen +tuon itkut, käski huutaa, laulaa, soittaa. + +Vuoressa seisoo pitkä, pysty vanhus,[73] +päin Damiataa[74] selkä, silmänluonti +päin Roomaa niinkuin kuvastintaan omaa. + +Sen pää on kultaa hienoimpaa, sen rinta +ja käsivarret pelkkää hopeata, +muu vaskea taas varren haarautumaan, + +siit' asti rautaa, paitsi että hällä +savesta oikea on jalka, johon +hän kovemmin kuin toiseen jalkaan nojaa. + +Jokaisen osan, paitsi kullan, kautta +käy rako, josta kyyneleitä tippuu; +ne kokoontuvat, luolan kovertavat + +ja muodostavat laaksoon tähän juosten +joet Akeronin, Styxin, Flegetonin; +käy niiden kulku sitten kuiluun tuohon + +ahtaasen, niissä loppuu alasmeno, +Kokyton muodostain; en sitä sulle +kuvailla tahdo, saat sen itse nähdä.» + +Ma hälle: »Jos tuo joki juoksee tänne, +kuin kerroit, meidän maailmasta, miksi +se vasta näkyy tämän törmän alta?» + +Hän mulle: »Tiedät, pyöreä on paikka, +ja joskin kauaksi jo tullut olet, +vasenta äärtä pohjaa kohti pyrkein, + +et koko ympyrää sa käynyt ole; +siks sulle uusi joku jos on seikka, +sun tuost' ei tarvis hämmästystä näyttää.» + +Ma hälle vielä: »Mestari, miss' ovat +Lete ja Flegeton? Sa toisen sanot +tulevan kyynelistä? Mutta toinen?» + +»Iloni ovat kysymykses kaikki», +hän lausui, »vaan tuon punakuohu-virran +ois luullut vastaavan jo toiseen sulle. + +Letenkin näät: et alangossa täällä, +vaan siellä, missä sielut peseytyvät, +kaduttu, poistunut kun syy on kaikki.» + +Hän vielä virkkoi: »Nyt on aika meillä +tää metsä jättää. Seuraa jälkiäni, +tien antaa äyräs meille, jok' ei hehku, + +ja jonka yllä tulihuurut sammuu.» + + + + +Viidestoista laulu + + +Nyt eespäin kovaa rantatörmää käydään, +sen ylle virran usma varjon heittää, +tulelta turvaten näin veen ja äyräät. + +Kuin välillä Wissentin ynnä Brüggen +patoja luovat flanderlaiset, että +pakenis meri sekä viihtyis vuoksi; + +kuin Brentan varrella padovalaiset +suojaavat huviloitaan, linnojansa, +kesäisen Chiarentanan vuorivuolta; + +myös täällä moiset oli muurit, vaikka +niin korkeiks, suuriks niit' ei tehnyt ollut +rakennusmestari, ken ollut liekään. + +Niin kauas metsästä jo käyty oltiin, +sen paikkaa etten enää nähnyt oisi, +ma vaikka kääntynytkin oisin taapäin, + +kun kohtasimme parven vainajia, +patoa käyvän; kukin katsoi meitä +kuin katsoo illan tullen toinen toistaan + +kuun uuden kajastaissa taivahalta, +ja niin he tiukkaan meitä tähtäsivät +kuin sihtaa räätäl'-ukko neulan silmään. + +Noin tyysti tunnusteltuaan mun tunsi +yks heistä, tarttui mua takinhihaan +ja huus: »Mi ihme!» Minä samaan aikaan + +kuin kätensä hän mua kohden suuntas, +kasvoihin palaneisiin kiinsin katseen, +siks kunnes piirteet tulen turmelemat, + +mua estäneet ei häntä tuntemasta. +Ja hänen puoleensa nyt kallistuen +ma kysyin: »Tekö täällä, Ser Brunetto?»[75] + +Hän mulle: »Poikani, sa sallit ehkä, +ett' taapäin kääntyy kerallas Brunetto +Latini, antain ohi mennä jonon.» + +Ma hälle: »Tuota teiltä pyydän juuri; +jos tahdotte, ett' istahdamme, teen sen, +jos vain tuo mies, mun Oppaani, sen sallii.» + +Hän mulle: »Poikani, jos meistä joku +pysähtyy, saa hän sata vuotta maata +liekeissä tulen tuiman liikkumatta. + +Siks eespäin käy: sua liepehestä pidän, +siks kunnes seurani taas etsin kurjan, +mi itkee ijäisiä turmioitaan.» + +En tohtinut ma hänen luokseen alas, +vaan kuljin kumarassa törmän tietä +kuin mies, mi kunnioittavaisna astuu. + +Hän alkoi: »Mikä sallimus sun johtaa +näin tänne alas, ennen kuolinpäivääs, +ja ken on hän, mi sulle tietä näyttää?» + +Ma hälle: »Eksyin erämaahan tuolla +ylhäällä, elämässä kirkkahassa, +ma ennen kuin ol' ijän mitta täysi. + +Mun siitä auttoi vasta eilis-aamu: +tää ilmestyi näät eteen eksynehen, +hän mua kotiin tätä tietä johtaa.» + +Hän mulle: »Jos sa seuraat tähteäsi, +sataman saavutat sa kunniakkaan, +mikäli näin ma eloss' autuaassa. + +Niin varhain jos en kuollut oisi, työhös +sua öisin vahvistanut, nähden, että +sinulle suopea niin Taivas oli. + +Mut kansas oma,[76] paha, kiittämätön, +mi muinen Fiesolesta lähti, vieläi +sen vuorten kovan hengen kolkostama, + +vihaava on sua hyväin töittes tähden; +ja syystä, sill' ei viikunoitten sulo +sovellu karun korpimetsän keskeen. + +Sokeuden maine maailmass' on heillä, +he ovat heimo kade, ahnas, korska; +sa heidän tavoistansa puhdistuos! + +Niin suuren kunnian suo Taivas sulle, +molemmat että puolueet sua isoo, +mut loitos jääpi raavaan suusta ruoho. + +He olkoot itse heinä itsellensä, +Fiesolen karja syödä saa ei kukkaa-- +jos joku kasvaa vielä heidän suossaan-- + +miss' elää jälleen pyhän Rooman rotu, +jälelle sinne silloin jäänyt, koska +pesäksi moisen pahuuden se tehtiin.» + +Ma vastasin: »Jos täyttynyt ois toivo +jokainen tämän sydämen, te ette +viel' oisi ihmisluonnon ulkopuolia. + +Ma muistan--ja se muisto nyt mun murtaa +kuvanne hyvän, rakkaan, isällisen, +kun eloss' ennen opetitte mulle + +inehmon kulun kuolemattomuuteen. +Ma kuinka teitä tuosta kiitän, soipa +on kieleltäin, niin kauan kuin ma elän. + +Mut mitä elämästäin ennustatte, +kirjoitan, kätken naista[77] varten, joka +sen selittää, jos hänen luokseen saavun. + +Niin paljon sentään virkkaa voin ma teille, +jos omatunto vain ei vaivaa mua, +ma olen valmis joka kohtalohon. + +Ei outo korvallein tuo ennus enää; +siks onnen pyörä pyöriköön kuin tahtoo +ja kuokka heilukohon peltomiehen!» + +Mun Mestarini silloin taapäin kääntyi, +mua oikealta katsoi, lausui: »Hyvin +se kuuntelee, ken neuvon viisaan huomaa.» + +Ma silti kuljin keskustellen kanssa +Brunetton, kysyin, ketkä tunnetuimmat +ja suurimmat ol' hänen seurastansa. + +Hän mulle: »Hyvä tuntea on eräät, +toisista sopivampi vaieta on: +tarina pitkä, aika lyhyt. Tiedä + +siis vain, ett' olivat he kaikki kirkon +ja kirjan miehiä, maan-mainioita, +mut kaikki saman synnin saastuttamat.[78] + +Käy noiden kurjain kera Priscianus,[79] +Francesco d'Accorso myös, ja nähdä voisit, +niin likaiseen jos sulia oisi halu, + +hänetkin,[80] jonka Arnon rantamilta +lähetti paavi luokse Bacchiglionen; +hän sinne jätti huonon miehuutensa. + +Enemmän puhuisin, mut pitemmältä +en haastaa enkä käydä voi, kun uuden +nään nousevan taas hietikolta savun. + +Tavata saa en sieltä saapuvia. +Mut sulle suositan _Tesoroani_, +ma jossa elän. Enkä muuta ano.» + +Hän sitten kääntyi, juoksi pois kuin juostaan +viherjän viirin vuoksi kilpaa[81] pitkin +Veronan kenttää; eikä ollut näkö + +hänellä häviön, vaan voiton saajan. + + + + +Kuudestoista laulu + + +Jo olin siinä, johon kuuluu pauhu +ens piiriin syöksyväisen veen kuin kuuluu +surina summa mehiläisten pesän, + +kun kolmen varjon juoksull' eroavan +näin joukosta, mi eespäin kulki alla +tuon tuiman rangaistuksen rankkasateen. + +Tulivat kohti, kaikki meille huutain: +»Sa seis! ken puvustasi päättäin näytät +olevan kaupungin tuon kehnon[82] lapsi!» + +O, mitkä haavat jäsenissä heidän +näin uudet, vanhat, tulen syömät. Vieläi, +kun niitä muistan, sääli valtaa minut! + +Oppaani kuuli heidät huutaviksi, +puoleeni kääntyi, lausui: »Varro, näille +sopivi meidän suoda kunniata. + +Ja tulta jos vaan tuon ei paikan luonto +niin purkaisi, ma sulle mainitsisin: +paremmin sopis sun kuin heidän juosta.» + +Kun pysähdyimme, alkoivat he jälleen +tuon vanhan virren, kunnes päästen liki +he rattaan rakensivat askelistaan.[83] + +Kuin vaanii otettaan ja voittoansa +öljyiset, paljaat painijat, siks kunnes +heill' alkaa iskut ynnä vasta-iskut, + +näin pyörien he kukin katsoi minuun, +niin että kaula aina kääntyi suuntaan +päinvastaiseen kuin jalat. Yksi virkkoi: + +»Hätämme, tien tään auhdon luoma, sekä +näkömme häijy, alaston jos meitä +ja pyyntöjämme saa sun halveksumaan, + +maineemme mieles taivuttakoon, että +sanoisit, kuka oot, kun kuljet jaloin +elävin Tuonen maata turvallisna. + +Hän, jonka jälkiin näät mun polkevaksi, +paljaana, hapsin palanein mi hyppii, +on ollut ylhäisempi kuin sa luulet. + +Gualdradan[84] hyvän pojanpoika oli, +nimeltä Guido Guerra,[85] maailmassa +suurtöitä miekoin hän ja miettein teki. + +Tää toinen, vierelläin mi hietaa polkee, +on Tegghiaio Aldobrandi,[86] ääntä +min vielä tulis kansain kunnioittaa. + +Ja minä, joll' on sama vaiva, olin +Iacopo Rusticucci:[87] vahingoittaa +mua varmaan enin nurja puolisoni.» + +Tulelta turvassa jos ollut oisin, +ma heidän luokseen alas oisin syössyt, +ja luulen, oisi sallinut sen Opas. + +Mut koska kärventynyt, korventunut +tuoll' oisin, voitti pelko tahdon hyvän, +mi vaati mua syleilemään heitä. + +Niin virkoin: »Tuska eikä halveksunta +tilanne piirsi niin mun mieleheni, +se että myöhään sieltä haihtuu, heti + +kun mulle äsken lausui Mestarini +sanoja, joista päättää saatoin, että +näkisin täällä teidän arvoisia. + +Laps olen synnyinkaupunkinne, aina +nimenne kunnioitetut ja työnne +ma kuullut, maininnut oon rakkaudella. + +Yön piirit jätän, oikean tään Oppaan +lupaamat heelmät hyvät poimiaksein, +mut ensin tie maan keskukseen on mulla.» + +»Nimessä sielusi», hän mulle lausui, +»mi kauan johtakoon sun jäseniäs, +ja maineesi, mi jälkees loistakohon, + +sa virka, viipyvätkö vielä meidän +maassamme uljuus, jalous kuin ennen +vai kokonaanko siirtyneet on sieltä? + +Näät Wilhelm Borsiere,[88] äsken tullut, +mi tuolla kumppaneimme kanssa kulkee, +kiduttaa meitä tuosta kertomalla.» + +»Uus kansa ynnä äkkirikkaus ovat, +Firenze, häijyks, ylimieliseksi +niin tehneet sun, sa että itse itket!» + +Näin kasvoin kohotetuin huusin. Uskoi +nuo kolme vastanneen mun heille, katsoi +kuin toistaan katsotaan, kun totuus kuullaan. + +He vastasivat: »Jos on yhtä helppo +sun aina muita tyydyttää, mies olet +miekkoinen vapaa-puheisuudessasi! + +Pimeät nää jos paikat kerran jätät +ja palaat alle kauniin tähtitaivaan +ja sull' on ilo virkkaa: olin siellä, + +sa meistä kerro joskus kansan kuulla.» +Nyt piirin murtaen he pakenevan +kuin siivin eikä jaloin nopsin näytti. + +Niin pian ei ois virkkaa voinut: amen, +kuin pois he riensivät. Siks Mestarini +myös sopivaksi katsoi lähdön meille. + +Ma seurasin; ja hetken käytyämme +niin läheltä jo virran pauhu kuului, +ett'ei ois puhettamme erottanut. + +Kuin joki tuo, mi juoksevi Monvison +juurelta ilmoja päin itäisiä +vasenta viertä Apenninein, jonka + +siell' ylhäällä on nimi Acquacheta, +mi sitten vaipuu alangolle, toisen +jo nimen saavuttaen Forlin luona: + +San Benedetton yläpuolia syöksyy +jylisten alas alppijyrkännettä, +tuhanten turva joss' ois olla voinut. + +Niin kuului pauhaavan se tiemme päässä: +punainen, pystysuora vetten vyöry, +mi kohta kuuroks oisi korvan tehnyt. + +Mull' oli köysi[89] köytty uumenillein, +ma jolla joskus pedon kirjokarvan +lien pyytää aikonut: sen kokonansa + +kun olin vyöltäni ma irroittanut +Oppaani määräyksen mukaan, hälle +ojensin sen ma niinkuin kootun kimpun. + +Sivulle oikealle käännähtäen +hän hiukan taantui äyrähältä, heitti +sen alas kuiluun ankaraan. Ma sanoin + +näin itselleni: Mahtaa merkki uusi +tää aiheuttaa uuden ihmehenkin, +kun mestari noin silmin seuraa sitä. + +Ah, kuinka varovainen olla tulis +seurassa niiden, jotk'ei ainoastaan +tekoa nää, vaan mietteen salaisimman! + +Hän mulle virkkoi: »Mitä varron, pian +on nouseva, ja mitä aatoksesi +nyt aavistaa, sun silmäs nähdä saavat.» + +Totuutta, joka valheen kasvot kantaa, +inehmo huulin kiintein säilyttäköön, +häpeä syytön koska tuosta tulee. + +Mut minä vaieta en voi; ja kautta +tään kirjan säkeiden, jos eivät ehkä +ne vaille kestävää jää suosiota, + +lukija, vannon, että näin ma hahmon, +sydäntä uljaintakin säikyttävän, +siin' uivan halki ilman paksun, mustan, + +kuin mies, mi mereen mennyt päästämähän +on ankkuria, joka kiinni riuttaan +tai muuhun tarttunut on, pintaan pyrkii + +pään oikaisten ja jalat kokoon vetäin. + + + + +Seitsemästoista laulu + + +»Kas siinä hirviö[90] tuo huippuhäntä, +mi vuoret nousee, murtaa muurit, aseet, +kas, siinä hän, mi saastuttaa maanpiirin!» + +Näin Oppahani mulle virkkoi: viittas +petoa saapumahan äärimmälle +äyräälle, päähän tiemme marmorisen. + +Ja vilpin kuva saastainen tuo tuli, +kohotti ylös pään ja vartalonsa, +mut hännän jätti alle rannan raisun. + +Sill' oli kasvot miehen rehellisen, +niin hyvänsuopa yläpuolen pinta, +mut muulta kaikeltaan se käärme oli. + +Käpälät karvaiset ol' olkaan asti +ja rinta, selkä sekä kirjokyljet +ryhmyiset ynnä kilpisuomuksiset: + +ei värikkäämmin kuteet, loimet kulje +tataarien, turkkilaisten kankahissa, +ei moista kutonut myös lie Arakne. + +Kuin ruuhet usein rantamalla viruu +puoleksi veessä, maalla toinen puoli; +kuin virransuilla Saksan syömärien + +majava istuu kalanpyynnissänsä; +niin peto ilkeä tuo pysytteli +äyräällä paatisella hiekka-aavan. + +Sen häntä tyhjyydessä kiemurteli +kivertäin ylös myrkkyhaarukkaansa, +hän jolla iskee skorpionein tapaan. + +Oppaani lausui: »Tiemme kaarrettava +nyt meidän tästä tuonnepäin on, missä +viruvi, vartovi tuo vilpin peto.» + +Astuimme alas äärtä oikeata +askelta kymmenkunta, pitkin törmää, +näin tulta ynnä hiekkaa välttääksemme. + +Sen luokse tultua ma hietikolla +näin jonkun matkan päässä ihmisiä, +jotk' istui liki kuilun jyrkännettä. + +Oppaani lausui: »Että täyden saisit +sa tiedon tästä suppilosta, mene +ja katso, mik' on olomuoto heillä. + +Mut puhees heidän kanssaan lyhvet olkoot! +Sill'aikaa haastan pedon kanssa, että +se meille myöntäis vahvat hartiansa.» + +Näin vielä kielekkeelle viimeiselle +tään piirin seitsemännen, missä suku +tuo synkkä istui, aivan yksin menin. + +Pusertui tuska heidän silmistänsä, +he sieltä täältä käsin torjuella +kokivat tulta ynnä hiekkaa kuumaa. + +Kesällä koirat tekevät myös samoin +jalalla taikka kuonollaan, kun heitä +purevat kirput, kärpäset ja paarmat. + +Eräiden kasvoja nyt katsoin heidän, +tuon tulen tuskallisen kalvamien; +en ketään tuntenut. Mut ripustetun + +näin kunkin kaulaan kukkaron, min väri +ja merkki kullakin ol' erikoinen; +näkyivät silmin nauttivan he siitä. + +Kun tuossa tutkin, sattui silmähäni +keltainen kukkaro, min päältä kuva +sininen siinsi jalopeuran.[91] Eespäin + +kun tuosta katseheni käänsin, toisen +näin veripunaisen ja siihen hanhen +kuvatun, valkeamman norsunluuta. + +Ja yks, min valkolaukku kantoi kuvaa +sinisen, tiineen emäsian, lausui +minulle: »Mitä teet tään kuilun yössä? + +Käy pois! Mut koska vielä elät, tiedä, +on naapurini mun, Vitaliano, +sijansa saapa tässä vierelläni. + +Firenzeläisten kesken padualaisna +täss' istun, kuulen, kuinka korvahani +he huutaa: Tulkoon ylin valtaherra, + +min kukkaross' on pukin kolmen kuva!» +Hän siinä suuta mursi, kieltä näytti +kuin härkä, joka kuonoansa nuolee. + +Mut minä, etten viipymällä mieltä +sen pahoittais, mi nopsa olla käski, +palasin luota varjoin uupuneiden. + +Oppaani kohtasin, mi pedon julman +selässä istui jo ja virkkoi mulle: +»Nyt ole uljas, täss' ei pelko sovi! + +Käy kulku alas moista porrastietä: +sa eteen nouse, minä keskell' istun, +ettei se pyrstöllään sua vahingoittais.» + +Kuin mies, mi kuumeväristysten tulon +jo tuntee, jonka kalpenee jo kynnet +ja joka vapisee, kun varjon näkee; + +niin minä kuullen sanat nuo. Mut niiden +myös uhka sai mun häpeemään, mi tunne +rohkaisee orjan isäntänsä eessä. + +Ma istuin hartioille hirmuisille +ja tahdoin sanoa: »Mua kiinni pidä!» +mut kieleni ei totellut kuin luulin. + +Mut hän, mi auttanut mua aikaisemmin +hädässä oli, heti noustuani +lujasti kädellään mun vyötti, tuki. + +Ja virkkoi: »Geryon, nyt lähde matkaan! +Hitaasti laskeu, laajoin kaartein, muista, +ett' outo on nyt sulia kuorma kantaa!» + +Kuin pursi, joka taapäin tyrkätähän +rannasta ensin, niin hän lähti; sitten +kun tunsi vapaa olevansa, käänsi + +hän hännän sinne, miss' ol' ennen rinta, +ja käytti sitä lailla ankeriaan +käpälin kaksin ilman halki soutain. + +En luule, että pelko suuremp' oli, +Phaëton[92] koska päivän ohjat jätti, +min vuoksi vieläi taivaankansi palaa; + +ei myös, kun vahan sulaessa raukka +Ikarus[93] tunsi siipein irtautuvan +ja isä hälle huus: On turma eessä! + +kuin pelkoni nyt nähdessäin, ett' tyhjyys +mua kaikkialta ympäröi ja kaikki +silmistä häipyi, paitsi selkä pedon. + +Hitaasti laskeuu se, uiden vitkaan +ja loivin kaartein; huomaa tuost' en mitään, +vain että alhaalta mua vastaan tuulee. + +Jo oikealta kuulin vetten kuohun +allamme ukkosena jymisevän; +kumarsin päätä sinne katsoaksein. + +Pelästyin kuilua nyt kaksin verroin, +tulia näin ja valitusta kuulin, +vavisten ojentausin taas ma taapäin. + +Näin sitten--mit' en ollut ennen nähnyt-- +kuink' alas kaartein kuljettiin ja eri +tahoilta kuinka näkyi suuret kauhut. + +Kuin haukka kauan ollut lentimillään, +mi nää ei lintua, ei houkutinta, +saa metsästäjän sanomaan: Sa painut, + +ja vaipuu sinne, mistä nousi nopsaan, +sataisin kaartein, istuu isännästään +etäälle uupuneena, tympeänä; + +Niin Geryon myös meidät maahan laski +juurelle jyrkän ryhmyriutan, sitten +kun näki meistä päässehensä, kiiti + +pois niinkuin nuoli, jonka jousi viskaa. + + + + +Kahdeksastoista laulu + + +On paikka helvetissä, Malebolge, +kivestä tehty, teräsharmaa, niinkuin +myös kalliotkin, jotka saartaa sitä. + +Tuon kentän pahan keskuksessa juuri +syvänne laaja, synkkä ammottavi; +sen rakenteen ma kohdallansa kerron. + +Se vyöhyke, mi jää kuin renkahaksi +välille syvänteen ja vuoriseinän, +jaettu kymmeneen on uurtehesen. + +Kuin siellä, missä muurein suojaks linnaa +alati uudet vallihaudat kaartaa, +on paikan muoto, silmään sattuvainen, + +sen mukaisen myös kuvan tarjoo tämä. +Ja niinkuin moisten linnain kynnyksiltä +vie pienet sillat rantaan äärimmäiseen, + +niin täällä kallioiden alta johti +kiviset polut poikki muurein, hautain +luo syvänteen, ne johon päättyy, katkee. + +Tää oli paikka, johon meidät jätti +Geryon; Runoniekka kulkemahan +vasenta puolta läks, ma jäljessänsä. + +Näin oikealla uutta surkeutta +ja uudet vaivat, uudet kiusanhenget, +joit' oli ensi kuilu tulvillansa. + +Pohjalla syntiset nuo alastomat +tulivat toista puolta vastahamme, +taas toista myötämme, mut nopeammin: + +kuin roomalaiset Riemuvuonna[94] sillan +jakoivat kansan vuoksi kahteen osaan, +niin että toista puolta toiset kulki + +päin linnaa Angelon--ne, joilla matka +vei kirkkoon Pyhän Pietarin--ja toiset +sivua toista vuorta kohden kävi. + +Molemmin puolin kuilunpohjaa synkkää +pirujen pieksävän ma sarvekkaiden +näin heitä takaa vinhoin raippavitsoin. + +Ah, kuinka heiltä sääret nopsaan nousi +jo ensi iskulla! Ei toista eikä +kolmatta kukaan jäänyt vartomahan. + +Näin käydessäni yhteen syntisistä +katseeni kiintyi, ja ma virkoin heti: +»En tuota varmaan näe ensi kertaa.» + +Siks viivähdin ma häntä tunteaksein, +pysähtyi lempeä myös Saattajani +ja salli, että hiukan taapäin käännyin. + +Salata kasvonsa tuo raipan-saaja +koetti maahan katsomalla, mutta +ma hälle virkoin: »Sa, mi painat katsees, + +jos piirteet kantamas ei väärät liene, +oot Venedico Caccianimico.[95] +Mut mistä kirpeä tää kipu sulle?» + +Hän virkkoi: »Tuota mielelläin en kerro, +mut kirkas kielesi mun pakottavi +muinaista muistamahan maailmaani. + +Ma olin se, mi kaunihin Ghisolan +sain myöntymään Markiisin lemmenleikkiin, +kuin tuosta kertoneekin tuhina taru. + +Tääll' yksin itke en bolognalaisna: +päinvastoin paikka tää niin täys on meitä, +ett' enemmän ei kaiu murtehemme + +välillä Savenan ja Renon virtain. +Jos tuosta todistusta tahdot tarkkaa, +palauta mielees ahneutemme muisto.» + +Näin hänen haastaessa, selkään häntä +löi piru vitsallaan ja virkkoi: »Eespäin, +sa parittaja! Tääll' ei naisten kauppa!» + +Ma jälleen liityin seuralaiseheni. +Tulimme askelilla muutamilla +nyt kielekkeelle kallioisen rannan. + +Sen päälle helposti me kiipesimme +ja käyden oikeaan sen harjaa pitkin, +ijäiset jätimme nää kauhun kuilut. + +Kun siihen päästiin, missä paasipolun +on alla aukko käydä ruoskittujen, +Oppaani lausui: »Varro, että silmääs + +sattuisi muoto näiden muiden kurjain, +sa joiden kasvoja et vielä nähnyt, +kun kanssamme he samaa suuntaa kulki.» + +Portaalta ijäiseltä katselimme +jonoa toista, meitä kohden käyvää, +samalla tapaa raipoin rangaistua. + +Mun kysymättä hyvä Mestarini +nyt lausui: »Katso, kuka suuri tulee, +mi tuskassaan ei itke kyyneltäkään! + +Näöltä kuink' on kuningas hän vielä! +Hän Iason on, jot' uljuus, lempi johti, +Kolkiista kerran viemään kultataljan. + +Hän kulki ohi Lemnos-saaren, jossa +sen naiset rohkeat ja julmat oli +jokaisen miehenpuolen surmannehet. + +Hän siellä sanoin sekä elein siroin +Hypsipylen, tuon neidon nuoren, petti, +mi itse ensin petti[96] naiset saaren; + +ja jätti immen yksin, raskahana. +Syy moinen hälle moisen tuskan tuottaa +ja tuska tuo on myös Medean kosto. + +Käy hänen kanssaan kaikki viettelijät. +Tää tieto asukkaista ensi kuilun +ja heidän rikoksistaan riittäköhön!» + +Nyt oltiin siinä, missä ahdas kuja +käy ristiin toisen kivisillan kanssa +ja siitä kaartuu kaaren toisen muotoon. + +Näimme kansaa siellä kuilun toisen, +jotk' ähkyy, korskuttavi kuonoansa +ja itseänsä iskee käsin omin. + +Sen äyräät home peitti, synnyttämä +alhaalta kohoavan kolkon huurun, +mi silmän niinkuin nenänkin on kiusa. + +Niin syvä on sen pohja, ettei sinne +voi nähdä nousematta kaaren selkään, +miss' uloin kallion on kieli. Tuonne + +tulimme, näin ma kuilun pohjan täynnä +sukua, uppoovata saastaisuuteen, +min laatu oli niinkuin ihmislantaa. + +Mun tuota silmin tutkiessa, yhden +pään näin niin likaisen, siit' ettei päättää +oliko mallikko vai pappi, voinut. + +Hän mulle huusi: »Miks niin ahnahasti +mun enemmän kuin muiden tilaa tarkkaat?» +Ma hälle: »Siksi, että muistan sinut, + +sun oli silloin hiukses kuivat, oothan +Alessio Intermini,[97] Luccan miesi; +siks sua enemmän kuin muita katson.» + +Hän mulle silloin, lyöden otsaluutaan: +»Mun tänne upottivat mairitukset, +jost' ei tää kieli koskaan saanut kyllin.» + +Nyt lausui Mestarini: »Hiukan eespäin +ojenna kasvosi, ett' oikein nähdä +voit silmilläs tuon porton pörrötukan + +ja hänen irstaan olentonsa; kynsin +likaisin ruumistaan hän ruopii, milloin +käy kyyryhyn ja milloin pystyyn nousee. + +Thaïs[98] hän on, tuo irstas, lemmitylleen +mi lausui, kysyvälle: 'Suurta saanko +kiitosta lahjastain?'--'Ah, ääretöntä!' + +Ja tämä riittäköhön silmillemme.» + + + + +Yhdeksästoista laulu + + +Oi Simon Magus,[99] oi sun kurja joukkos, +te, jotka taivaan tavaraa[100]--min olla +hyvehen morsion vain pitäis--myötte, + +hopean portoks ahnahasti kullan! +Nyt teidän häpeänne julki soikoon, +näät teidän paikkanne on kolmas kuilu. + +Seuraavan haudan keskikohtaan tulleet +olimme siihen, missä paasisilta +syvyyden päällä pystysuoraan nousee. + +O, Kaikkiviisaus, kuink' on suuri taitees +taivaassa, maassa, helvetissä vielä +kuink' oikein voimas kaikki jakaa, säätää. + +Näin kuilun seiniä ja pohjaa pitkin +tuon tumman kiven poratuksi reikiin, +kaikk' yhtä laajat, yhtä ymmyrkäiset. + +Ei pienemmät, ei suuremmat ne olleet +kuin kauniin San Giovannin[101] templin kolot, +paikaksi kastajien tehdyt sinne. + +Niist' yhden mursin, joku vuosi sitten, +kun siihen hukkua ol' lapsi muudan; +ja minkä kerron nyt, se uskottakoon. + +Jokaisen kolon suusta pisti esiin +syntisten jalat ynnä sääret, pohkeet; +muu kaikki piili reikään pistettynä. + +Paloivat kunkin jalkapohjat tuosta, +nivelet nykki niin, ett' oisi varmaan +katkennut siinä side, vitsasköysi. + +Kuin öljyttyjä esineitä liekki +vain päältä syö ja pinnalt' äärimmältä, +niin heitä kantapäistä varpaan-neniin. + +»Ken tuo on, Mestari», ma lausuin, »muita +enemmän joka vääntelee ja potkii +ja jota punaisin myös liekki kalvaa?» + +Hän mulle: »Jos sa tahdot, että kannan +sun tuonne alas, miss' on törmä loivin, +hän itsestään ja synneistänsä kertoo.» + +Ma hälle: »Mik' on mielees sun, on munkin. +Sa herra oot ja tiedät, ett'en eroo +sun tahdostas, myös tiedät, mit' en sano.» + +Tulimme harjalle nyt neljännelle, +käännyimme vasempaan, ja kuilunpohjaan +astuimme ahtahasen, reiäkkääsen. + +Mua Mestarini lantehellaan kantoi +ja saattoi aina reiän suulle, josta +tuon oudon tuska säärin sätkyi ilmi. + +»Ken kurja lienetkin, mi päälläs seisot +kuin paalu, maahan upotettu, siinä», +ma hälle haastoin nyt, »jos voit, niin puhu?» + +Kuin munkki, murhamiestä ripittävä, +min kutsuu kuolemata viivyttääkseen +tää ääreen kuoppansa, ma tuossa seisoin. + +Hän huusi:[102] »Bonifacius, tääll' ootko, +sa ootko, Bonifacius, jo täällä? +Siis erehtynyt kolme vuott' on ennus? + +Noin nopsaan kyllästyitkö rikkauteesi, +min vuoksi peljännyt et neittä pyhää +sa pettää etkä raiskata myös häntä?» + +Niin olin kuin on mies, mi ymmärtele +ei vastausta hälle annettua, +vaan häpee eikä virkkaa taida mitään. + +Vergilius lausui silloin: »Sano, sano, +ett'et sa ole miksi hän sun luulee!» +Ja minä haastoin määräyksen mukaan. + +Nyt jalat kurjan koukistuivat aivan, +hän äänell' itkevällä, huokaellen +noin virkkoi: »Mitä pyydät siis sa multa? + +Jos tietää tahdot niin, ken olen, että +tuon rannan raisun astunut oot alas, +sa tiedä, kannoin paavin viittaa kerran. + +Orsini olin, poika karhun, ahnas +niin vuoksi heimoni, siell' että kultaa +kokosin, täällä itse jouduin säkkiin. + +Jo pääni alle painuneet on toiset +edeltäjäni simonian orjat; +tään purnun aukeamaan puristuivat. + +Mun sinne alas myös on matka, koska +hän saapuu, joksi sua luulin äsken, +kun kysymyksen pikaisen tuon tein ma. + +Mut kauemmin jo tässä seison päälläin +ja poltan jalkojani kuin hän jaloin +punaisin paistuva on paikassani. + +Näät hänen jälkeensä on laiton paimen[103] +lännestä saapuva, syin saastaisemmin, +mi meidät molemmat maan alle peittää. + +Uus on hän Josua, Makkabean miesi:[104] +kuin tällä kuninkaansa armo oli, +niin hällä suopeus Ranskan hallitsijan.» + +En tiedä, lienkö liian nopsa ollut, +kun hälle vastasin vain tähän tapaan: +»Siis virka, kuinka paljon rahaa pyysi + +Pyhältä Pietarilta Herra meidän, +tään käteen avaimensa uskoessaan? +Hän varmaan tuota vaati vain: _Mua seuraa_! + +Ei Pietari, ei muutkaan Matteukselta +veroa vaatineet, kun arvan kautta +tää sijan sai, mi petturin ol' ennen. + +Jää tänne, oikea on rangaistukses! +Ja hyvin kaitse pahoin koottu rahas,[105] +mi rohkaisi sun riitaan Kaarlen kanssa. + +Ja ellei estäisi mua kunnioitus +avainta ankarinta kohtaan, jota +sa kannoit elämässä kaunoisessa, + +käyttäisin kieltä vielä kirpeämpää; +näät ahneutenne on maanpiirin murhe, +te hyvät polkein kohotatte huonot. + +Evankelista teit' on tarkoittanut, +te paimenet, kun näki vetten päällä +hän ruhtinaiden porton istuvaksi: + +tuon saman, joka seitsenpäisnä[106] syntyi, +sai mahdin kymmensarvisen, niin kauan +kuin miehellensä mieluinen ol' hyve. + +Te Jumalaksi tehneet ootte rahan, +kurjimmat ootte kuvain kumartajat: +pakana yhtä palvelee, te sataa. + +Ah, Constantinus, pahaa kuinka paljon +perusti, kääntymykses ei, vaan lahjas, +tuo saama ensimmäisen rikkaan paavin!» + +Mun moista virttä vierittäissä hälle, +hän kovin jalkapohjiansa potki +vihasta taikka omantunnon syystä. + +Ma luulen, että mielellänsä kuuli +nuo sanat Mestari, niin tyydyttävän +puheeni vakaa näytti piirteitänsä, + +Hän sitten käsin kaksin tarttui minuun, +mun nosti ryntäilleen ja kantoi ylös +taas tietä, äsken alas astumaansa. + +Väsynyt ei mua hoivaamaan hän ennen +kuin kaaren kukkulalla, neljänneltä +mi päälle viidennen vie harjantehen. + +Sievästi siihen laski taakan rakkaan, +varoen, vuoksi törmän tuiman, jyrkän, +jot' tuskin pukki oisi nousta voinut. + +Ja siitä toinen alho mulle aukes. + + + + +Kahdeskymmenes laulu + + +Uus vaiva uudet säkeet vaatii multa +ja laulun kahdenkymmenennen tätä +ens virttä, joka kirotuista kertoo. + +Jo vallan valmis olin katsomahan +ma kuiluun, allani mun ammottavaan, +mi kyynelistä tuskaisista tulvi. + +Näin kansaa syvänteessä pyöreässä +ma käyvän ääneti ja itkein, kuten +käy hautasaatot maailmassa meidän. + +Alemma katsoin, kunkin hahmo näytti +kuin iki-ihmeen kautta vääntyneeltä +leuasta asti varren alkamahan: + +päin lanteita näät kasvot heillä katsoi +ja taapäin heidän käydä täytyi, koska +evätty heiltä oli nähdä eespäin. + +Kenties halvaus noin nurinkurin +voi jonkun vääntää väkivalloin, vaikka +en tuota nähnyt ole enkä usko. + +Lukija, hyödykses jos Luoja kirjan +tään kätees suo, sa arvaa itsestäsi, +saatoinko kuivin katsein nähdä tuota, + +kuvamme kuolevaisen vääntyneenä +kun näin ma niin, ett' isku silmiensä +rakoa pitkin peräpuolen kastoi. + +Ma totta itkin, kiven kielekkeesen +nojaten kovaan, kunnes saattajani +noin virkkoi: »Ootko niinkuin muutkin houkat? + +Tääll' elää sääli olla säälimättä. +Ken syyllisempi on kuin se, ken suree +oikeuden jumalaisen voittotöitä? + +Pääs nosta pystyyn, miesi nää min alla +maa aukes eessä Teban kansan silmäin, +ja kaikki huusivat: 'Sa minne syöksyt + +Amphiaraus?[107] Miksi taiston jätät?' +Mut laannut ei hän vierimästä ennen +kuin luona Minoksen, mi kaikki korjaa. + +Kas, kuinka rintanaan hän selkää käyttää: +kun liian kauas eespäin nähdä tahtoi, +hän taapäin katsoo nyt ja taapäin astuu. + +Nää myös Teiresias,[108] min muoto muuttui, +kun naisen hahmon sai mieshahmon sijaan +ja jäsenet hän kaikki toiset aivan. + +Ja vasta sauvall' lyötyänsä noita +käärmettä kahta, yhteen kääriynyttä, +sai Teiresias miehuutensa jälleen. + +Tuo, jonka selkä päin on vatsaa hänen, +on Aruns Lunin[109] vuoristosta, missä +Carraran miesi laaksonpohjaa kyntää. + +Valkoisten marmorpaatten keskell' asui +siell' luolassaan hän, josta nähdä laajan +hän meren voi ja taivaan tähtikirjat. + +Ja tuo, mi nännejänsä, joit' et näe, +hajalle päässein hapsin peittää, kääntäin +pois meistä kaiken, missä karva kasvaa, + +on Manto,[110] joka maata monta kulki +ja sitten siihen jäi, miss' synnyin minä; +sanella tuosta hiukan mielin sulle. + +Kun kuollut häitä oli taatto, koska +kaupunki Bakkos-jumalan ol' orja, +hän kauan harhaeli maailmalla. + +Italiassa ihanass' on järvi, +juurella alppein, jotka sulkee Saksan +Tirollin linnasta: Benaco on se. + +Tuhansin lähtehin, Penninon päältä, +välillä Valcamonican ja Gardan +veet pursuu, jotka jäävät järveen tähän. + +Keskellä sen on paikka, jossa piispat +Trientin, Brescian ja Veronan yhteen +vois tulla siunaamahan piiriänsä. + +Varustus vahva, kaunis on Peschiera, +tuo torjuu Bresciaa sekä Bergamoa, +miss' alimpana ranta kaartuu. Sinne + +veet järven liiat kaikki virtaa, joita +ei jaksa säilyttää Benaco, juosten +jokena sitten kautta kukkaniittuin. + +Mut heti vierimään kun laine lähtee, +Benaco ei, vaan Mincio on sen nimi +Governoon saakka, missä Po sen nielee. + +Alangon kohtaa alkujuoksussansa, +nevaksi aukee, suoksi suurentuvi, +suvisin ilman epäterveen huokuu. + +Vaelsi impi hurja tuosta, näki +suon keskellä hän kaistan maata kovaa, +asumatonta, auran käymätöntä. + +Jäi sinne, välttääksensä ihmisseuraa, +hän orjineen ja taikatemppuinensa +ja eli siellä, siks kuin kuolo saapui. + +Inehmot, jotka ympärillä hajan +asuivat, kokoutuivat paikkaan, minkä +suomuuri turvas joka suunnan saartain. + +Kaupunki nousi vainaan kunnahalle, +ja ensi keksijänsä mukaan, ilman +muut' arpaa, mainittihin Mantovaksi. + +Enempi kansaa oli siinä ennen +kuin Pinamonte[111] Casalodin petti, +tuon houkan, viekkahalla neuvollansa. + +Siks sulle kerron näitä, että koskaan +jos kuulet toisin maani syntytarun, +sen valhe totuutta ei vahingoittais.» + +Ma hälle: »Mestari, sun sanas ovat +minulle varmat niin ja luotettavat, +muut ett' on hiiliä vain sammuneita. + +Mut sano mulle, samoojista noista +erota etkö ketään mainittavaa, +näät moista vaan nyt miettii aatokseni.» + +Hän mulle: »Tuo, min leukaparta hajoo +ruskeille hartioille, augur' oli +ajalla, jolloin Kreikka miehist' tyhjä, + +niin oli että joku jäi vaan kehtoon. +Hän Kalkaan kanssa määräs hetken hyvän +Auliissa päästää ensi laivatouvin. + +Nimeltä ol' Eurupylus[112] hän; laulaa +Runoni ylväs jossakin myös häntä, +kuin tiedät sa, mi kauttaaltaan sen taidat. + +Tuo toinen, lanteiltaan niin laiha, oli +Mikael Scotus,[113] jolle outo mikään +ei ollut temppu velhotaidon turhan. + +Tuo on Guido Bonatti,[114] tuo Asdente, +min mieli nyt ois pikilankaan, nahkaan, +mut joka myöhään täällä katuu. Kurjat + +nuo naiset nää myös, jotka jätti neulan +ja värttinänsä tullen taitureiksi +ja tehden pahaa yrtein ynnä kuvin. + +Nyt eespäin käyös, sillä Kainin tähti[115] +rajalla seisoo pallonpuoliskoiden +jo merta koskettain Sevillan alla, + +ja viime yönä täys jo kuudan oli; +sen varmaan muistat, sill' ei vahingoksi +kuu sulle ollut syvyydessä korven.» + +Noin puhui hän, me astuimme sill'aikaa. + + + + +Yhdeskolmatta laulu + + +Sillalta sillalle näin haasteloissa, +joit' ei mun Näytelmäni laulaa mieli, +tulimme kaaren kukkulalle, jääden + +syvyyttä uutta Malebolgen ynnä +tuon turhaa vaikerrusta katsomahan; +se mulle synkkää synkemmältä näytti. + +Kuin Venezian veistämöllä talvin +tulinen, sitkas piki kiehuu, jolla +taas kiinnitetään haahdet haurastuneet, + +merille kelpaamattomat, ja toinen +sill'aikaa uutta laittaa, toinen korjaa +sivuja laivan paljon-purjehtineen; + +ja yksi keulaa, toinen kokkaa takoo, +tuo tekee airoja, tuo köyttä vääntää, +tuo pikkupurjetta, tuo suurta parsii; + +niin tuolla alla tiivis tahdas kiehui, +ei tulen voimasta, vaan Luojan parskuin +partaille, tahmistuen joka kiveen. + +Näin sen, mut nähnyt siitä en ma muuta +kuin kuplat, jotka pintaan kuohu nosti, +ja kuinka kauttaaltaan se nous ja vaipui. + +Kun tuota tarkasti ma katsoin, Opas +minulle huusi: »Varo itseäsi!» +ja pois mun tempas siitä, missä seisoin. + +Ma käännähdin kuin mies, mi nähdä halaa +paettavansa vaaranpaikan, mutta +min mieltä kauhu äkkinäinen karsii, + +niin että pois hän rientää, vaikka katsoo: +ja takanamme pirun mustan näin ma +tulevan juosten pitkin paasisiltaa. + +Ah, kuinka julma hahmoltaan hän oli, +eleensä kaikki kuinka kauhistavat, +levällä siivet, alla jalka nopsa! + +Terävin, korkein hartioin hän kantoi +syntistä, kahareisin istuvata, +min pohkeisiin hän oli kiinni käynyt. + +Hän sillaltamme huus: »Te kynsipirut, +kas, tässä Luccan raatimies on muudan! +Hän alas painakaa! Ma muita palaan + +hakemahan, maa siell' on täysi heitä: +Bonturo[116] ei, muut kaikk' on orjat rahan, +saa raha siellä valkoiseksi mustan.» + +Hän sinne heitti miehen, kääntyi, eikä +varasta aja koira irtipäässyt +niin nopsaan kuin hän kiisi paatta kovaa. + +Mies uppos, sitten näkyi selkäpuolta. +Mut pirut sillan alta huusi hälle: +»Ei tässä auta kuvain kumarrukset! + +Tääll' uidaan toisin näät kuin Serchion[117] veessä! +Jos haarukoitamme et tahdo tuta, +sa älä kellu pitkin pintaa siinä!» + +He iskivät nyt sadoin hangoin häneen, +sanoivat: »Täss' et tanssi julki, saatpa +kalastaa sameassa nyt, jos voinet!» + +Ei toisin kokit eivät kokkipoiat +lihoja kahvelilla kattilahan +syvemmä pistä pintaan nousevia. + +Oppaani armas lausui: »Ettei näkyis +olosi heille, piiloon käy nyt taakse +tuon kallion, mi sulle turvan tarjoo! + +Ja kuinka kuuletkin mua loukattavan, +sa ällös pelkää, sillä tunnen seikat, +jo kerran ollut oon täss' ottelossa.» + +Hän sitten kulki sillan päähän, pääsi +jo harjanteelle kuudennelle, siinä +olikin paikka pitää otsa tyyni. + +Kuin koirat, jotka haukkuhampain huimin +ja raivoten käy kerjäläisen kimppuun, +äkisti pysähtyvän, tyytyväisen, + +nuo pahat henget sillan alta syöksyi, +päin häntä kääntäin hangot kaikki, hänpä +noin huus: »Te kaikki tyyntykäätte! Ennen + +kuin minuun keksinenne kiinni käytte; +yks ensin astukoon, mua kuulkoon, sitten +te päättää saatte, oonko iskettävä.» + +Kirkuivat kaikki: »Malacoda[118] menköön!» +Muut jäivät paikalleen, yks lähti, tuli +ja virkkoi: »Mitä tahdot?» Mestarini + +noin hälle: »Luuletko sa, Malacoda, +mi näät mun tulleen turvallisna kautta +eteenne kaikkien, tuon tapahtuneen + +sanatta sallimuksen Herran? Anna +mun mennä, sillä Taivahan on tahto, +ett' toiselle tään tien ma synkän näytän.» + +Niin hänen silloin haihtui ylpeytensä, +hält' että hanko maahan vaipui, muille +hän virkkoi: »Loukkaamaton olkoon tämä!» + +Nyt mulle Mestari: »Sa, piileväinen +välillä sillanpaatten siellä, tule +tyköni pelvotta ja turvallisna!» + +Ma silloin riensin hänen luokseen, mutta +pirutkin kaikki eespäin lähti, josta +pelästyin, että sanansa he pettäis. + +Noin pelkäävän näin kerran antauneitten,[119] +jotk' astui linnasta Capronan ulos +vihollisparven sankan saartaessa. + +Ma liityin koko olennolla kiinni +Oppaasen, enkä kääntänyt pois silmää +näöstä noiden paha-enteisestä. + +Jo hangot nousi, kuulin kuiskittavan: +»Jos iskis tuota takapäähän?» Toinen +noin vastas: »Anna hälle aimo pisto!» + +Mut piru tuo, mi kanssa Mestarini +puhetta piti, kiirehesti kääntyi +ja lausui: »Hiljaa, hiljaa, Scarmiglione!» + +Hän sitten meille: »Kauemmas ei käydä +tät' törmää voi, näät koko kuudes kaari +pohjalla kuilun raunioina viruu. + +Mut eespäin jos on teillä mieli, käykää +alista tietä, tämän luolan kautta, +pian teille toinen paasipolku aukee. + +On eilen, tuntia viis[120] tästä vielä, +kulunut vuotta tuhat kaksisataa +kuuskymmentä ja kuus siit' asti, koska + +tuo särkyi tie. Ma sinne jotkut näistä +lähetän pikimerta pistelemään; +te heitä seuratkaa, he teit' ei vaivaa.» + +»Esihin Alichino, Calcabrina», +hän heille jatkoi, »myöskin sa, Cagnazzo, +ja Barbariccia joukon johdattakoon! + +Myös tulkoot Libicocco, Draghignazzo, +Cèriatto hampaineen ja Graffiacane +ja Farfarello, Rubicante hullu! + +Se iskekää, ken nousee pintaan! Nämä +rauhassa pääskööt päälle törmän toisen, +mi poikki kaartuu kaikkein syvyyksien.» + +»Ah, Mestari, mit' on tää?» virkoin. »Yksin +menkäämme sinne, ilman saattajia, +jos tien sa tunnet vaan, en niitä kaipaa. + +Jos olet varoillas kuin muuten olet, +näät etkö, kuinka hampaitaan ne puree, +puhuen pahaa kulmakarvoillansa?» + +Hän mulle: »Tarvis sun ei säikähtyä, +sa heidän anna suuta murtaa, meitä +se koske ei, vaan niitä, jotka kiehuu.» + +Patoa pitkin vasempaa he lähti. +Mut ensin kukin heistä kielen painoi +päin hampahia, merkiks johtajalleen, + +mi soitti lähtöön perätorvellansa. + + + + +Kahdeskolmatta laulu + + +Oon nähnyt ratsumiesten lähtömarssit +ja rynnäköt ja aseharjoitukset +ja joskus myöskin pakomatkat nopsat; + +Arezzon maassa miekkamiest' oon nähnyt +ja sotarosvoja ja kulkureita, +myös turnajaisten, aseleikin menot, + +soidessa torven, rummun, kirkonkellon +tai linnan merkkitulten loimottaissa, +tapahan kotoiseen tai muukalaiseen; + +en nähnyt ratsaita, en jalkamiestä +humussa moisen huilun viel', en laivaa, +mi tähteä tai maata etsii. Eespäin + +pirujen kymmenparven kanssa käytiin. +Mi saatto! Mut on seura paikan mukaan: +kirkossa pyhät, kapakassa juopot. + +Mut pikimerta päin ol' huomioni, +ma nähdä tahdoin kuilun kaikki tilat +ja varjojen myös siinä kiehuvaisten. + +Delfinein lailla, jotka selkäkaartaan +kohottamalla merimiestä neuvoo +tuholta myrskyn purtta pelastamaan, + +nuo syntisetkin lievikkeeksi vaivan +myös joskus pintaan selän kohottivat, +salaman-nopeasti taas sen peittäin. + +Ja niinkuin ojanvieremällä näkyy +päät sammakoiden, mutta jalkojansa +ja muuta ruumistaan he eivät näytä, + +niin täällä kaikkialla syntisiä. +Mut lähestyissä Barbariccian, heti +jokainen joutui porepinnan alle. + +Ma näin--ja sydän tuosta kiertyy vielä-- +heist' yhden viipyvän, kuin tapahtua +voi sammakolle sukeltaissa muiden. + +Ja Graffiacàn, mi lähin häntä oli, +löi keksin tukkaan pikiseen ja nosti +näin ylös hänet niinkuin saukon. Kaikki + +nimeltä tunsin heidät jo, niin tarkkaan +ma kuuntelin kun heitä valittihin, +ja kuinka sitten toisiaan he kutsui. + +»Oh, Rubicante, iske kyntes häneen, +käy kiinni, nylje hältä selkänahka!» +noin kuorossa nuo pahathenget huusi. + +Ma lausuin: »Mestari, jos voit, niin tietää +koeta saada, ken hän on, tuo kurja, +mi käsiin joutunut on vainoojainsa.» + +Oppaani astui liki häntä aivan +ja kysyi, mistä oli hän. Hän vastas: +»Navarran[121] valtiossa synnyin kerran. + +Isäni oli huono mies, mi tuhlas +itsensä, tavaransa! Äiti minut +erästä herraa pani palvelemaan. + +Tebaldo-kuningasta hyvää sitten +ma palvelin, siell' aloin vilpistellä, +se syy mun saattoi tähän kuumaan paikkaan.» + +Nyt Ciriatto, jonka suusta, puolin +molemmin, pisti torahampaat sian, +jo antoi tietää, miltä toinen tuntui: + +käsissä kissain pahojen ol' hiiri. +Mut Barbariccia hänet kiersi käsin +ja virkkoi: »Hiljaa, siks kun päästän hänet!» + +Ja Mestariini kääntyen hän lausui: +»Mit tietää tahdot häitä, kysy ennen +kuin toiset nuo lyö kappaleiksi hänet!» + +Oppaani näin: »Nyt muista sulta kysyn. +Latinalaista[122] ketään tuntenetko +pien alla tuon?» Hän vastas: »Juuri jätin + +ma erään, joka lähimaasta oli. +Josp' öisin vielä seurassansa siellä, +en pelkäis kynsiä, en hankojakaan!» + +Huus Libicocco: »Liiaks saamme uottaa!» +Ja iski kurjan käsivarteen keksin +reväisten pois sen kyynärpäätä myöten. + +Myös Draghignazzo tahtoi reittä hältä +kokea kynsin, tuosta päällysmiesi +käännähti ympär' äkein silmäkulmin. + +Kun taas he hiukan oli rauhoittuneet, +Oppaani viipymättä kysyi häntä, +mi vielä haavaa kädessänsä katsoi: + +»Ken oli hän, jost' erosit, kuin sanot, +sa vahingokses maalle nousten?» Hänpä +noin vastas: »Pappi oli hän, Gomita,[123] + +Galluran[124] mies, tuo lipas vilpin kaiken, +mi isäntänsä vihamiehet hoiti +niin hyvin, että kukin häntä kiittää. + +Hän rahaa otti, antoi pois 'niin sievään', +kuin sanoi hän. Myös muissa toimissansa +hän oli konna, pieni ei, vaan suuri. + +On hällä seurassaan Don Mikael Zanche,[125] +mies Logodoron, eikä sanelemaan +Sardiniasta heillä uuvu kieli. + +Voi mua! Vielä puhuisit, mut pelkään +ma tuota, joka hampaitansa hijoo +ruumiini syyhyn varmaan ruopiakseen.» + +Pääpiru kääntyi puoleen Farfarellon, +min silmät pyöri halust' iskemisen, +ja sanoi: »Tiehes, pahan ilman lintu!» + +»Jos nähdä tahdotte tai kuulla», alkoi +tuo peljästynyt taas, »Toskanan taikka +Lombardian miehiä, ne tänne käsken. + +Mut vähän väistykööt nuo kynsipirut, +pelätä ettei tarvis kostoansa, +ja minä, paikalleni jääden tähän, + +sijaani yhden kuusi muuta laitan: +vihellän vain, mi meill' on merkkitapa, +kun joku tahtoo pintahan.» Gagnazzo + +tuon kuuli, kuonoansa nosti, päätään +pudisti, virkkoi: »Tuopa viekas temppu, +min hän nyt mietti alas syöstäksensä!» + +Mut hän, mi monet taisi temput, lausui: +»Se muka viekkautta, koska kiusan +pahemman hankin vaiva-veljilleni!» + +Alichin pysynyt ei tyynnä, vastaan +hän muiden mieltä virkkoi: »Jos sa alas +sukellat, en sua juosten kiinni ota, + +vaan siivin saavutan sun päältä pien. +Pois kaikki! Olkoon äyräs taattu hälle! +Saat nähdä, voitatko sa yksin meitä.» + +Lukija, nyt sa leikin uuden kuulet. +Jokainen heistä poispäin kääntyi, ensin +Gagnazzo, hän, min mieli julmin oli. + +Navarralainen ajast' otti vaarin, +hän polkas vain ja äkkiarvaamatta +sukelsi, pääsi heidän paulastansa. + +Syvästi kaikki katuivat, hän enin, +mi moisen tappion ol' aikaan saanut, +hän sitten nousi, kirkas: »Saan sun kiinni!» + +Se vähän auttoi: nopeammin pelko +kun siivet samoo. Alas sinkos toinen, +nous toinen, rinta ylöspäin taas lentäin. + +Noin haukan kohti havistessa, sotka +sukeltaa äkin pinnan alle, jättäin +noloksi, äkeäksi vainoojansa. + +Nyt pilaan suuttui Calcabrina, nousi, +lens, ajoi takaa häntä, mielissänsä +paosta miehen, toraa toivoellen. + +Kun pikeen tuskin oli päässyt konna, +tuo kynsin iski kumppaniinsa, alkoi +tään kanssa kuilun päällä taiston tuiman. + +Mut toinenkaan ei haukka ollut huono, +vaan kynsi vastaan, kunnes kumpainenkin +putosi pataan kiehuvaan. Sen kuumuus + +rakensi rauhan pikaisesti, mutta +nyt ylös nousta enää eivät siivin +piestä tahmein taistoveikot voineet. + +Murheusi Barbariccia muiden kera, +lähetti neljä avuks heille, keksit +kädessä, rantaan toisehen, ja kaikki + +hajausi paikoillensa pitkin törmää +hädässä oleville ojentamaan +jo pahoin palaneille haarukoitaan. + +Jätimme heidät tuohon toimehensa. + + + + +Kolmaskolmatta laulu + + +Vait, yksin, vailla saattoseuraa, toinen +toisensa askelia astuttihin +me nyt kuin minoriitti-munkit käyvät. + +Äskeinen riita vienyt aatokseni +taruhun oli Aisopoksen, jossa +hiirestä hän ja sammakosta[126] kertoo. + +Lähemmät eivät toistaan sanat samat +kuin tapaukset nuo, jos tarkkaavasti +ken vertaa niiden alun ynnä lopun. + +Ja niinkuin aatos toisen siittää, syntyi +jo ensimmäisestäni toinen mulla, +ens pelkoni mi kaksinkertaistutti. + +Noin mietin: Nuo niin pahan pilkan saaneet +on meidän vuoks, ja vaurion ja herjan, +mi varmaan heidän mieltään katkeroittaa. + +Jos viha ilkeyteen nyt heissä yhtyy, +he meitä himoitsevat hirmuisemmin +kuin koira, joka jänön jäljen löytää. + +Pelosta nousevan jo tunsin tukan +ja aatos aivoissani askarteli, +kun virkoin: »Mestari, jos meitä pian + +et piilota, ma pelkään, kynsipirut +tekevät pahaa meille; jäljessämme +he ovat, tunnen heidät, nään jo heidät.» + +Ja hän: »Jos peili oisin, ulkonaista +en kuvaas nopeammin heijastaisi +kuin sisäiset nyt kiinnän mielikuvas. + +Nyt juuri aatoksesi sattui seuraan +mun aatosteni, saman hahmoisien, +niin että saman niistä tuuman tein ma. + +Jos ranta oikea on kyllin loiva, +ett' alas toiseen voimme käydä kuiluun, +pelätyn vältämme me vainon varmaan.» + +Tuon neuvon tuskin sai hän antaneeksi, +tulevan näin jo heidän tuiki liki, +levällä siivet, meihin tarttuakseen. + +Oppaani äkkiä nyt otti minut +kuin äiti, joka tulenpauhuun herää +ja näkee ympärillään ilmiliekit, + +ja pojan tempaa, pakenee, ei viivy +sen vertaa, että paidan saisi päälleen, +kun itse ei, vaan laps on huolenansa. + +Jo äyrähältä rannan raisun äkin +hän syöksyi pitkin vuorta viettävätä, +mi kuilun seuraavan on toinen parras. + +Ei myllyn-uraa myöten juokse vesi +ratasta pyörittämähän niin nopsaan, +ei rattaan siipihinkään syöstessänsä, + +kuin pitkin palletta nyt Mestarini +mun kantain polvellansa niinkuin lastaan, +ei enää niinkuin seuralaista saattain. + +Hän jaloin tuskin pohjaa polki kuilun, +kun vainoajat päämme päällä näkyi, +huipulla törmän; vaan ei tuosta vaaraa. + +Näät Taivaan tahto, joka pannut heidät +viidennen kuilun vartioiksi oli, +sen ulommaks ei heille voimaa suonut. + +Alhaalla siinä lauma maali-iho +se kiersi hitain askelin ja itkein +ja ulkomuodoin murtunein ja raukein. + +Heill' oli viitat, niiden niskapussit +vedetyt silmäin yli, kaikki kuosiin, +mi Kölnin munkeilla on käytännössä. + +Ne päält' on kullatut ja huikaisevat, +sisältä lyijyä, niin raskaat, että +sen rinnall' olkiset vain Fredrik keksi,[127] + +voi viittaa, joka ijäisesti painaa! +Kävimme jälleen suuntaan vasempahan, +kuin hekin, katsoin vaikerrusta vaivan. + +Mut tautta taakkansa tuo lauma raukee +niin hiljaa kulki, että seura uusi +meill' oli joka jaksannalla jalan. + +Siks sanoin Mestarille: »Etkö löytäis +jotakin, jonk' ois tuttu työ tai nimi, +jos käydessämme silmin sinne vaanit?» + +Eräspä, kieltä nyt Toskanan kuullen, +huus takanamme: »Hiukan hidastukaa, +te rientäväiset halki ilman synkän! + +Kentiesi multa saat sa pyytämäsi.» +Oppaani minuun kääntyi, virkkoi: »Varro, +ja hänen askeltensa mukaan astu!» + +Pysähdyin, näin ma kahden katsannossa +palavan pyyteen päästä seurahani, +vaikk' esti ahdas tie ja taakka heitä. + +Luo tultuaan he silmin suurin, kieroin +mua kauan, vaiti katsoivat, ja sitten +toisiinsa kääntyivät ja virkahtivat: + +»Tuon kurkku näyttää liikkuvan, hän elää; +ja jos he kuolleit' on, mik' oikeus heillä +on käydä lyijyviittaa kantamatta?» + +Minulle sitten: »Mies Toskanan, tullut +suruisten teeskentelijöiden seuraan, +äl' ylenkatso lausua, ken olet.» + +Ma heille: »Synnyin, kasvoin kaupungissa +suuressa luona kauniin Arno-virran, +ja asun ruumiissa, miss' aina asuin. + +Mut keitä itse, joiden poskipäille +niin suuren tuskan nään ma tippuvaksi? +Ja mikä päällänne tuo kiusa kiiltää?» + +Yks heistä virkkoi: »Nämä keltaviitat +lyijyiset ovat ja niin raskaat, että +näin vaakojansa vapisuttelevat. + +Hilpeitä munkkeja[128] Bolognan oltiin, +ma Catalano, Loderingo tämä, +valitut kumpikin sun kaupungistas, + +kuin tapa ottaa rauhan vartiaksi +mies yksinäinen on; ja moiset oltiin, +viel' että näkyy se Gardingon luona.» + +Ma aloin: »Munkit, teidän työnne pahat...» +etemmä päässyt en, kun maassa miehen +näin paalun kolmen ristiin-naulitseman. + +Mun nähdessään hän kokonansa kääntyi, +puhalsi, huokas partahansa. Huomas +sen munkki Catalano, virkkoi mulle: + +»Tuo lävistetty,[129] jota katsot, kerran +sen painoi farisealaisten mieliin, +ett' yhden sopii kansan eestä kuolla. + +Paljaana poikki tien, kuin näät, hän lepää, +ja tuta saa hän, kuinka paljon painaa +täst' yli kulkevainen kukin. Sama + +on tuska hänen apellaan[130] myös täällä +ja jäsenillä kaikilla sen Raadin, +mi oli juutalaisten turman siemen.» + +Ma hämmästyvän näin Vergiliuksen +tuon tähden, joka ristiin-naulittuna +noin kurjaa kärsi ikirangaistustaan. + +Hän sitten munkin puoleen kääntyi, lausui: +»Suvaitkaa virkkaa, jos on teillä lupa, +täst' onko oikeahan tietä mitään, + +jota me kaksi voimme täältä päästä +avutta enkelien mustain: pakko +on heillä tulla saattamaan, jos tahdon.» + +Hän virkkoi: »Lähempänä kuin sa toivot +käy harju suuren piirin reunast' asti, +mi kaikki nämä kauhun laaksot leikkaa, + +se vaikk' on haljennut tään kuilun päällä; +te voitte nousta röykkiöitä, jotka +sivuja alhon ynnä pohjaa peittää.» + +Pää painuksissa Opas hetken seisoi, +noin haastoi: »Huonot saimme ohjeet hältä, +mi tuolla syntisiä hangoin kiusaa.» + +Ja munkki: »Kuulin Bolognassa, kuinka +pahetta mont' on Saatanalla, myöskin +hän että viekas on ja valheen isä.» + +Jo Opas suurin askelin pois astui +näöltään jonkun verran suuttuneena;[131] +siks erosin nyt kuorman-kantajista + +rakasta seuraten taas Mestaria. + + + + +Neljäskolmatta laulu + + +Kun nuor' on vuos ja Päivä kutrejansa +merkissä Vesimiehen[132] lämmittävi +ja lyhenee yöt päivän pituisiksi; + +kun kuura maahan maalaelee kuvaa +siskonsa valkean,[133] mut kesken aivan +siveltimestä loppuu tempra-väri; + +maamiesi, jolta rehu puuttuu, nousee +ja katsoo, näkee valkeoiksi kedot +kaikk' ympärillään, lyöden lanteisiinsa; + +kotihin palaa, kaikkialla voihkii +kuin raukka, neuvoa mi nää ei mitään; +taas ulos käy ja toivon uuden tuntee, + +kun huomaa maailman hän muuttuneeksi +vähällä aikaa, paimensauvaan tarttuu +ja ajaa lampahansa laitumelle. + +Näin minä säikähdyin myös Mestaria, +kun näin ma synkistyvän otsan hältä, +ja yhtä pian myös pelko haihtui. + +Näät sillalle kun tultiin murtuneelle, +niin Opas kääntyi minuun katsein lempein, +min tunsin vuoren tuiman juurelt' asti. + +Murrosta katsoi, sitten neuvon jonkun +valitsi, tutki tarkoin röykkiöitä +ja vihdoin nopeasti tarttui minuun. + +Ja niinkuin se, mi askartaa ja miettii +ja näyttää aina kauas katsovalta, +hän minut nostain kivenlohkareelle + +jo toista tutki ryhmypaatta, lausui: +»Tään päälle sitten kiipeä, mut ensin +koeta, kantaako se sun.» Ei ollut + +tie tehty kaapumiesten käydä. Tuskin +me päästiin, keveästi hän, ma hänen +avulla, järkäleeltä järkäleelle. + +Ja ellei rinne tässä ollut oisi +lyhyempi toisen rannan reunaa, ehkä +mun, vaikk' ei häntä, voittanut ois taival. + +Mut koska koko Malebolge viettää +alimman alhon suuta kohti, johtuu +näin kuilun kunkin asemasta, että + +ylempi sen on toinen seinä, toinen +alempi: huipulle siks vihdoin tultiin, +min viime paasi ulos pistää. Tuonne + +kun päässyt olin, tunsin keuhkojeni +niin hengästyneen, etemmäksi että +en jaksanut, vaan alas istuin heti. + +Nyt Mestari: »Sun aik' on tarmostua, +ei istuen näät untuvilla eikä +matolla maaten maine saavu koskaan. + +Ja maineetta ken elämänsä elää, +hänestä moinen jää vain jälki maahan +kuin savu ilmaan, vaahto veteen jättää. + +Siks nouse, voita uupumukses, hengen +väellä, joka kaikki esteet raivaa, +jos vain ei heity ruumiin raskaan valtaan! + +Pitemmät meill' on portaat nousevina, +ei riitä, ett' on tultu nää. Jos minut +tajunnut oot, sa tuosta vahvistunet.» + +Nyt nousin, näytin keuhko-kelpoiselta, +mun vaikka hengästynyt puskui povi, +ja virkoin: »Käy, ma vankka, uljas olen!» + +Kuljimme harjaa kukkulan, mi oli +pahempi käydä, paasi-rikkoisempi, +kaidempi, jyrkempi kuin edellinen. + +Puhelin, ett'en uupuneelta näyttäis; +nyt ensi kuilusta soi ääni vastaan +puhetta purkain katkonaista. Mitä + +hän haastoi, tiedä en, ma vaikka olin +jo kaarell' yli kuilun kulkevalla, +mut sanat soivat soperrusta vihan. + +Ma alas kumarruin, mut nähdä silmin +elävin pimeäss' en voinut pohjaan, +siks sanoin: »Mestari, nyt rientäkäämme + +rannalle toiselle, sen äärtä alas! +Niinkuin täss' ymmärrä en, vaikka kuulen, +niin nää en mitään, vaikka katson alas.» + +Hän virkkoi: »Muut' en vastausta anna +kuin teon, sillä toivomusta selvää +työn sanattoman ain on seurattava.» + +Kävimme alas sillan päästä, missä +se rantaan kahdeksanteen johtaa; siinä +minulle aukes uuden kuilun syvyys. + +Niin kauhistavan siellä käärmeläjän +ja lajeiltaan niin erilaisen näin ma, +sen muisto että veren vielä hyytää. + +Ei erämaassa Libyan niin paljon +lie kyitä, käärmehiä piston, polton, +ei matajoita purun myrkyllisen; + +ei koko Etiopia lie luonut +niin paljon saalahia saastaisia, +Punaisen meren ääret eivät myöskään. + +Keskellä käärmejoukon synkän, julman +alastomat ja arat juoksi vainaat, +toivotta tulla näkymättömiksi + +tai päästä piiloon. Kädet käärmein selkään +sidotut oli, eessä kiemurtavin, +päät, purstot, joiden takaa pisti heitä. + +Ja katso, yhtä, meihin päin mi seisoi, +läheni käärme muudan, pisti häntä +välihin kaulan ynnä hartioiden. + +Ei O:n, ei I:n niin nopsaan merkki piirry +kuin syttyi hän ja paloi; pakko hänen +pudota maahan, tulla tuhkaks oli. + +Ja kun hän maassa hajonneena makas, +kokousi tuhka itsestänsä jälleen, +samana että taas hän seisoi heti. + +Noin kertoo suuret viisaat, että kuolee +myös Feniks-lintu, syntyäkseen jälleen, +kun viidessadas saapuu vuosi. Sitä + +elätä eivät yrtit eikä vilja, +vaan suitsutuksen tipat, kardemumma, +ja myrrha, nardus sen on viime vuode. + +Kuin mies, mi kaatuu, eikä tiedä, kuinka, +vetikö maahan pirun voima hänet +vai verenseisahdusko äkillinen; + +ja nousee tuiki typerryksissänsä +ja katsoo, katsoessaan huokaa, tuskan +tuon kärsimänsä vielä vanki ollen; + +niin näytti syntinen tuo noustuansa. +Oi, oikeutta Jumalan, kuink' olet +sa ankara ja kuinka kostos iskee! + +Nyt Opas kysyi hältä, ken hän oli. +»Tipahdin», vastasi hän, »hetki sitten +Toskanan maasta tähän kuiluun kolkkoon. + +Äpärä olin, ihmisen ei elo, +vaan eläimen mua miellytti: oon eläin +Pistoian pesästä, oon Vanni Fucci.»[134] + +Ma Mestarille: »Pyydä häntä jäämään +ja kysy, syy mi tänne syöksi hänet, +minulle tutun veren, vainon miehen.» + +Sen kuuli syntinen, ei teeskennellyt, +kohotti päänsä, sielunsa mun puoleen, +häpeän häijyn ilme kasvoillansa; + +ja virkkoi: »Koskee kipeämmin minuun, +mun että näät nyt tässä kurjuudessa, +kuin ero toisest' elämästä äsken. + +Evätä en voi vastausta sulta. +Siis kuule: oon näin alas syösty, ollen +pyhien astioiden kirkkovaras. + +Ja toista väärin tuosta syytettihin. +Mut ettei näky tää ois sulle ilo,[135] +jos joskus paikan pimeydestä pääset, + +avaja korvas sanallein, ja kuule: +Pistoiass' ensin 'Mustat' murtuu, sitten +Firenze uuden kansan saa ja tavat. + +Mars Magra-laaksosta[136] on tuova tulen, +mi peittyy pilveen pimeään, ja myrskyn +kohisten, käyden tuiman pyörretuulen, + +Picenon kentällä on soipa sota; +se tuli silloin pilvest' iskee, sattuu +jokaiseen 'Valkeaan' sen vaaja tuima. + +Tään tuskaksesi kertonut ma olen.» + + + + +Viideskolmatta laulu + + +Puheensa päätti rosvo, nosti kädet +molemmat, näyttäin kahta viikunata,[137] +ja huus: »Ne sulle, Taivas, tarjoon, ota!» + +Siit' asti käärmeitä ma suosin, niistä +näät yksi kaulan häitä kiersi, niinkuin +sanoa oisi tahtonut: Jo riittää! + +Ja toinen käsivarret väänsi hältä +niin eespäin koukistuen vangiksensa, +hän että liikuttaa ei niitä voinut. + +Pistoia, voi Pistoia! Miks et muutu +jo tuhkaksi ja olemasta lakkaa, +pahassa kun jo kantaheimos voitat? + +Pimeissä piireissä Infernon kaiken +niin suurt' en nähnyt paatumusta, vaikka +hänetkin[138] näin, mi muurilt' Teeban syöksyi. + +Pakeni sanaa sanomatta kurja, +näin rientävän kentaurin raivoissansa, +mi huus: »Miss' on tuo Taivaan vihollinen?» + +Maremma-suossa[139] luule en niin paljon +pesivän kyitä kuin ol' lautasilla, +mist' alkaa ihmishahmo hällä. Virui + +takana niskan hänen hartehillaan +levällä siivin lohikäärme, joka +poroksi polttaa jokaisen, min kohtaa. + +Noin mulle Mestarini: »Tuo on Cacus,[140] +mi alla Aventinus-vuoren usein +on verta vuodattanut virrat suuret. + +Ei käy hän kera muiden ryövärien, +kun viekkahasti karjan Herkuleelta +varasti kerran saman vuoren luona. + +Mut siksi päättyivätkin konnantyönsä +sadasta iskusta tuon urhon nuijan, +jost' tuskin kymmentä hän tunsi enää.» + +Hävisi hänkin haastaessa Oppaan. +Nyt kolme henkeä päin meitä tuli +mun ynnä Mestarini huomaamatta, + +siks kuin he huusivat: »Te keitä ootte?» +Jo kanssapuhe meiltä katkes, heihin +vain kaiken huomiomme jännitimme. + +En heitä tuntenut, mut tapahtuipa +kuin usein sattua voi moinen, että +nimeltä eräs toisen mainitsikin, + +sanoen: »Cianfa[141] minne jäikään?» Tuosta +Opasta huomauttaa tahdoin, panin +vait'olon merkiks sormen huulilleni. + +Jos hidas uskomaan nyt kertomustain, +lukija, oot, en tuota ihmettele, +kun tuskin silmiäni itse uskoin. + +Katseeni heitä tähdätessä käärme +kuusjalkainen näät erään eteen heittyi +ja kokonansa hänet kiersi. Jaloin + +se keskimmäisin hältä vatsan väänsi +ja etummaisin käsivarret, sitten +tuon poskeen hampaat puri kumpaiseenkin; + +ojensi jalat takimmaiset reisiin, +väliltä niiden purston pisti, veti +sen ylös lantehia pitkin jälleen. + +Puun ympäri ei köynnöskasvi kiinny +niin lujaan kuin tuo peto kauhistava +omansa jäsenihin toisen liitti. + +Sulivat kumpikin kuin kuuma vaha +värinsä vaihtain yhtehen: ei toinen, +ei toinen enää ollut entisensä. + +Niin syttyvällä paperilla rientää +edellä liekin väri ruskee, vielä +ei musta, vaikka valkoinen jo kuolee. + +Nuo toiset kaksi tuota katsoi, huusi: +»Voi sua, Agnel, sa kuinka muutut! Näytä +et enää yhdeltä, et kahdeltakaan.» + +Päät molempain jo tulleet yhdeks oli, +kun kaksi hahmoa me näimme yhden +kasvoissa, jotka oli kahden hauta. + +Kädeksi kahdeks suli neljä tynkää +ja jalat, reidet, vatsa, varsi muuttui +muodoiksi ennen näkemättömiksi. + +Poiss' oli alkuperä kumpaisenkin; +kuvatus näytti näköiseltä kahden +eik' yhdenkään, kun pois se kulki hiljaa. + +Kuin sisilisko mätäkuulla, päivin +paahteisin, viidakosta viidakkohon +livahtaa salamana poikki polun; + +niin käärmehyinen häijy, lyijyntumma +kuin siemen pippurin, nyt kohti vatsaa +valahti kahden päältä-katsovaisen + +lävisti yhdeltä sen ruumiin-osan, +jost' ensi ravintomme saamme, hänen +eteensä sitten putos pitkäksensä. + +Vait häntä haavoitettu katsoi, alkoi +jo hiljaa seisten haukotella tuosta +kuin uni hällä ollut ois tai kuume. + +Hän käärmettä ja käärme häntä katsoi; +haavasta toisen, toisen suusta savu +sakosi vahva, yhteen kiemurrellen. + +Nyt vaietkoon Lucanus kertomasta +Sabelluksen, Nassidiuksen[142] hätää +ja kuulkoon kuvaa tätä kummempata! + +Ja vaietkoon Ovidius kohtaloista +Kadmuksen,[143] Aretusan: kyyksi toisen, +lähteeksi toisen jos hän muuttaa, häntä + +kadehdi en. Ei otsatusten muuta +kaht' eri luontoa hän, että muotoin +molempain aine vaihtumaan ois valmis. + +Tuo muutos tapahtui tään mallin mukaan: +purstonsa halkas ensin käärme, veti +jalkansa yhteen haavoitettu. Reidet + +ja sääret tarttuivat nyt itsestänsä +niin yhteen, että liitoksesta pian +vähintä jälkeä ei nähdä voinut. + +Halaistu pursto hahmon otti, joka +toisaalta haihtui, ihon norjan saaden, +sill' aikaa pinnan kovan haavoitettu. + +Näin, kuinka kuoppihinsa painui hältä +käsvarret, kuinka käärmeen etujalat +jatkuivat sen, min typistyivät toisen. + +Kyyn takajalat yhteen kiertyneinä +jäseneks muuttuivat, min peittää miesi, +mut toinen omastaan sai kaksi osaa. + +Nyt savu kumpaisenkin verhos uuteen +värihin, luoden karvankasvun tuolle +ja tuolta pois sen pintaa myöten kitkein. + +Nous ylös toinen, toinen maahan lankes, +mut kääntämättä myrkkylamppujansa, +valossa joiden heiltä muoto muuttui. + +Sen, joka seisoi, hahmo haihtui siten, +ett' aine liika ohimoihin liikkui, +ja kohta korvaa kaks sai posket paljaat. + +Se aine, jok' ei taapäin juossut, mutta +jäljelle jäi, nyt nenävarreks varttui, +hupeni huuliks inhimillisiksi. + +Mut sen, mi makas, kuono eespäin kasvoi +ja korvat painuivat pään sisään, kuten +etana tehdä saattaa sarvillansa. + +Ja kieli, ennen sanavalmis, ehyt, +jakautui toisen, toisen haarakieli +savuamasta laaten yhdeks yhtyi. + +Se sielu, joka kyyksi tullut oli, +kähisten riensi pois nyt kuilunpohjaa, +mut toinen puhui ja sen jälkeen sylkäs. + +Käärmeelle käänsi uudet hartiansa, +toiselle virkkoi: »Buoso madelkohon +kuin minä ennen tuota taivaltansa.» + +Noin kuilun seitsemännen hylkykansan +ma muotojaan näin muuttavan, jos liioin +lien viivähtänyt, syy on seikan oudon. + +Jos hiukan seonneetkin silmät multa +lie tuossa, tyrmistynyt sielun kyky, +pakenijoista tuntematta olla + +Puccio Sciancatoa en voinut sentään: +kolmesta toverista, jotka ensin +tulivat, muuttumaton hän ol' ainoo. + +Ja toista vielä, sa Gaville,[144] itket. + + + + +Kuudeskolmatta laulu + + +Iloitse suuruudestas, oi Firenze! +Käy siipes yli maiden, merten, tuttu +on nimes kautta helvetinkin kuiluin. + +Viis löysin rosvoa, sun kansalaistas, +sellaista, että häpeän ma, eikä +myös sulia kunniaa lie suurta heistä. + +Mut totta jos on unet aamuhetken, +saat pian tuntea sa, Prato[145] mitä +sinulle toivoo, puhumatta muista. + +Jos kävis niin, ei varhaist' ois se. Jospa +jo käynyt ois, kun niin on käydä pakko! +Enemmän suren, jos oon vanha silloin. + +Poistuimme, jälleen porrastietä, äsken +pimeyden vuoksi alas astumaamme, +Oppaani nous ja minut kanssaan veti. + +Astuimme autiota uraa, paatten, +kivien, kallioiden kaartamata, +miss' ilman kättä eestynyt ei jalka. + +Ma tunsin tuskaa silloin, tunnen vielä, +kun muistan, mitä siellä näin, ja mieltäin +enemmän ohjaan kuin on mulla tapa, + +se ettei juoksis ohjaksitta hyveen +ja etten tuhlais, mitä ennen tähti +minulle soi tai valta valkeampi. + +Kuin maamies, siihen vuoden-aikaan, jolloin +maailman valo kasvojansa meiltä +vähimmän kätkee, kunnahalla istuu, + +lepäilee suristessa iltasääsken +ja näkee allaan laakson kiiltomadot +pelloiltaan taikka viinitarhoistansa; + +niin tuohon tultuani, kunne näkyi +jo pohja kuilun kahdeksannen, täynnä +näin tulenliekkejä sen tuikehtivan. + +Ja niinkuin hän,[146] mi karhuin kosti kerran, +Eliaan vaunut näki viereviksi +hevosten kohotessa korkeutehen, + +mut silmin, seurata ei niitä voinut, +vaan näki liekin pelkän leimuavan +ja haihtuvan kuin pilvi taivahille; + +niin liekit täällä läpi kuilun kulki +jokainen sulkein sylihinsä vainaan, +mut varkauttaan julki näyttämättä. + +Sillalla seisoin, tarkoin nähdä tahdoin, +ja jos en tarttunut ois kiveen kiinni, +pudonnut oisin suoraan syvyytehen. + +Oppaani, nähden mun niin tarkkaavaisna, +nyt virkkoi: »Henget liekkilöissä piilee, +jokainen omassaan, mi häntä polttaa.» + +Ma hälle: »Mestari, sen suita kuullen +varmempi oon, mut aavistin jo itse +asian ynnä tietää vielä tahdoin, + +ken vanki tuon on tulen, huipussansa +kaksjakoisen, kuin roviolta nousis, +joll' Eteokles veljinensä[147] paloi.» + +Hän mulle: »Helmassa sen liekin kärsii +Odysseus ynnä Diomedes: veljet +olivat vilpin, nyt sen koston veljet. + +Ja heidän liekissään nyt huoatahan +vuoks hevon viekkahan, mi aukas portin, +jost' ulos astui jalo Rooman siemen. + +Siin' ilkityö, min vuoksi vielä suree +Akilleusta kuollut Deidamia,[148] +ja ryöstö Pallaan kuvan[149] rangaistahan.» + +Ma virkoin: »Mestari, jos haastaa voivat +tulesta he, sua tuhannesti pyydän, +rukoilen, pyydän vielä uudellensa, + +mua ettet tässä vartomasta epäis, +siks kuin tuo tuli kaksipäinen saapuu; +näät, kuinka halu kallistaa mun heihin.» + +Hän mulle: »Kiitost' ansaitsee sun pyyntös +ja pyytehesi, siksi myönnyn siihen, +mut näytä, että osaat kieles suistaa. + +Mun haastaa suo, kun kyllin oivaltanut +jo tahtos oon, he ollen helleenejä +sun puhettas ehk' ylenkatsoisivat.» + +Kun liekki saapui siihen, missä oli +Oppaani mielest' aika, paikka parhain, +ma hänen kuulin haastavaksi täten: + +»Te kaksi, liekin yhden kätkemätä, +jos joku ansio on mulla, olkoon +se suuri taikka pieni, teidän eessä, + +siit' että lauloin kerran laulun ylhän, +pysähtykää! Ja toinen virkkakohon, +hän kussa kuoli harharetkillänsä.» + +Pitempi pää tuon liekin vanhan alkoi +nyt räiskyä ja roihahdella, aivan +kuin oisi tuuli tutjutellut sitä. + +Se sinne tänne karkeansa käänsi +kuin ois se ollut kieli haasteleva +ja vihdoin viskas sanat nää ja puhui: + +[150]»Kun jätin Kirken, mua kahlehtivan +jo toista vuotta saaressaan, mi sitten +sai Aineiaalta nimekseen Gaëta, + +ei rakkaus poikaani, ei hartaus kohtaan +isääni vanhaa, lempi ei, jot' olin +ma velkaa vaimon ilon alttarille, + +minussa voineet kaukomieltä voittaa +avara tulla tuntemaan maailma +ja paheet ihmisten ja ihmiskunta. + +Ma lähdin kyntämähän merta laajaa +vain yhdell' laivalla ja ystävien +kerallä harvain vielä uskollisten. + +Molemmat rannat näin Marokkoon saakka +ja Espanjaan, Sardinian myös saaren, +ja muutkin, joita meri siellä huuhtoo. + +Olimme vanhat, seurani kuin minä, +ja verkat, salmeen saavuttaissa, johon +Herakles kerran pani merkkipatsaat, + +inehmo ettei etemmäksi pyrkis; +ja sitten oikealle jäi Sevilla +ja vasemmalle ohi jäänyt Ceuta. + +'Oi veljet', virkoin, 'sadan vaaran suitse +samonneet saakka päivänlaskuun, älkää +lyhyttä iltavartiota iän + +kun vielä valveilla on aistimenne, +kieltäykö käyttämästä tutkimahan +kanss' Auringon maan-osaa kansatonta. + +Sukunne alkujuurta muistakaatte: +ei luotu teitä elämään kuin pedot, +vaan tietä kunnon ynnä tiedon käymään.' + +Puheella tällä lyhyellä lietsoin +ma seurani niin innokkaaksi matkaan, +heit' ettei hillitä ois voinut enää. + +Päin itää peräkeula pursi juoksi, +airoista saimme siivet lentoon hurjaan +vasenta aina suuntaa suosiellen. + +Yö näki tähdet jo maanpiirin toisen +ja niin ol' alhaalla jo pohjantähti, +pinnasta meren ettei noussut enää. + +Viis kertaa syttyi, viisi kertaa sammui +kuun alakairan valkeus sillä aikaa +kuin oli rannatonta purjehdittu. + +Nous silloin näköpiiriin vuori tumma,[151] +etäinen, näyttävä niin korkealta, +sen vertaist' etten ollut ennen nähnyt. + +Iloittiin, mutta ilo kääntyi murheeks: +uudelta maalta pyörremyrsky tuli, +mi purren kokkaan iski. Kertaa kolme + +se pyöri meren kaikkein vetten kanssa, +mut neljännellä perä nousi ilmaan +ja kokka painui--Toisen tahdon mukaan + +sikskunnes meidät meri aava peitti.» + + + + +Seitsemäskolmatta laulu + + +Jo liekki tyynnä, pystysuorass' seisoi +taas vaieten ja meistä etääntyen +luvalla lempeen Runoniekan, koska + +läheni toinen liekki jälleen meitä +katseemme kääntäin kohti kärkeänsa, +mi haastoi sanoin epäselvin, oudoin. + +Kuin äänell' oman tekijänsä mylvi +Sisilian härkä[152] ensi kertaa (oikein +se oli viilarille vasken julman), + +ja kaikui kauttaaltaan tuon kurjan tuskaa, +niin että elävältä tuntui aivan +ja kärsivältä kuva kuparinen; + +noin liekin ääniks, sähinäksi tulen +sulivat ensin sanat surulliset +kuin tietä, väylää löytämättä. Sitten + +kun olivat ne liekin päähän päässeet +sen saaden samaan väreilyyn, min niille +nielussa antanut ol' ihmiskieli, + +tuon kuulimme: »Oi sinä, jolle puhun, +lombardian-kieltäni ken haastoit äsken, +sanoen: 'Mene, en sua enää härnää', + +ma joskin myöhästynyt hiukan lienen, +äl' epää jäädä puhumaan mun kanssain, +näät, etten itse epää, vaikka palan! + +Jos juur' oot tähän tummaan piiriin tuotu +latinalaisten maasta suloisesta +mi kaiken syyni kehto on, niin virka, + +sodassa vaiko rauhass' on Romagna?[153] +Ma olin vuorten laps Urbinon luota, +Tiberin lähtehitten tienohilta.» + +Tähystin alas tarkkaavaisna vielä, +kun Mestarini mua koski, virkkoi: +»Latinalainen on hän, haasta sinä!» + +Ja minä, valmihina vastaamahan, +näin virkoin viipymättä nyt: »Oi sielu +mi siellä piilet syvyydessä, koskaan + +ei ollut eikä ole maa Romagnan +sodaton sydämissä ruhtinainsa; +mut ollut julki sotaa ei, kun läksin. + +Ravenna seisoo kuin jo vuodet seisoi; +sen päällä valvovi Polentan[154] kotka, +min siipi koko Cerviankin[155] peittää. + +Se kaupunki,[156] mi kerran kauan kesti, +ja monta ranskalaista suisti surmaan, +nyt kyntten vihreäin on vallitsema. + +Verrucchion[157] Hurtat, vanha ynnä nuori, +nuo, jotka pitivät Montagnan[158] pahoin, +hampaitaan käyttää, miss' on käyttäneetkin. + +Lamonen[159] ja Santernon kaupunkeja +tuon kentän valkeen jalopeura johtaa, +mi vaihtaa karvaa joka vuoden-aikaan. + +Ja se, min äärtä Savio huuhtoo,[160] samoin +kuin välill' on se tasangon ja vuoren, +välillä vapaan ynnä orjan vaappuu. + +Nyt pyydän sua kertomaan, ken olet; +kovempi muita jos et liene tässä, +nimesi maailmassa säilyköhön.» + +Humisi hetken liekki, niinkuin tulen +on tapa, sitten sinne tänne kieli +tuo liikkui, lausui sanat seuraavaiset: + +»Jos uskoa ma voisin vastaavani +miehelle, joka päälle maan taas pääsee, +tään liekin tutkain eipä liikkuis enää. + +Mut koska, jos ma oikein kuullut olen, +elossa päässyt viel' ei täältä kukaan, +en pelkää häpeää, vaan sulle vastaan. + +Mies olin miekan, sitten munkkiköyden; +noin vyötettynä sovitusta toivoin +ja varmaan täyttynyt tuo toivo oisi, + +jos Ylipappi--hälle turma!--syössyt +mua ei ois rikoksiini entisihin; +tuo miks ja kuinka tapahtui, saat kuulla. + +Niin kauan kuin ma olin luuta, lihaa +ja mulla muoto emon suoma oli, +en tehnyt töitä leijonan, vaan ketun. + +Tiet tunsin salaiset ja juonet kaikki +ja vilpin taitehen niin tarkoin taisin, +maan ääriin että maine tuosta kulki. + +Kun tulleeni näin tuohon ikään, jossa +jokaisen pitäis purjehensa alas +jo laskea ja koota laivatouvit, + +minulle inhoks kääntyi mielutyöni, +ma kaduin syntejäin, sain munkkikaavun-- +mua raukkaa, ah! Ois auttanut se kyllä. + +Mut päämies uutten farisealaisten,[161] +mi kävi sotaa Lateranon luona, +(ei kera saraseenein, juutalaisten, + +vaan kanssa vihollisten kristittyjen, +joiss' yhtään ollut voittajaa ei Acren, +ei kaupankävijää sulttaanin maiden) + +ylintä tointaan, arvoansa pyhää +ei kunnioittanut, ei kaapuani, +mi muinoin laihtumaan sai kantajansa; + +vaan kuin Sylvester-paavin[162] Constantinus +valitsi auttajaksi rohtumistaan, +hän minut kutsui lääkärikseen, että + +hän parantuisi vihan-kuumeestansa; +ma vaikenin, kun pyys hän neuvoani +sanoilla haastain humalaisen. Sitten + +hän mulle virkkoi: 'Älä pelkää mitään! +Sun päästän synneistäs, ja mulle neuvot, +ma kuinka Penestrino-linnan valtaan. + +Avata voin ja sulkea myös taivaan +kuin tiedät: tuohon avaimet on mulla, +edeltäjäni hylkimät.' Nuo vakaat + +todistuskappaleet mua kannustivat, +siks että vaieta en voinut enää, +vaan virkoin: 'Isä, koska siis mun peset + +synnistä, johon nyt ma syöksyn, kuule: +luvata paljon, vähän pitää! Siinä +se keino, jolla voitat linnan ylvään!' + +Kun kuolin, noutamaan mua sai Franciscus,[163] +mut hälle virkkoi kerubini musta: +'Äl' ota sitä, väärin teet sa mulle! + +Mun orjieni joukkohon hän kuuluu, +kun vilppiin neuvoi; siitä asti minä +tukasta pidellyt oon miestä sitä. + +Ei synninpäästöä voi saada, joka +ei kadu; eikä kadu, joll' on himo, +sen kieltää käsitteiden ristiriita!' + +Voi, mua kurjaa, kuinka säikähdin ma, +kun minuun tarttui hän ja virkkoi: 'Ehkä +et luullut logiikkaa mun ymmärtävän!' + +Luo Minoksen mun vei, mi kahdeksasti +selkäänsä tuimaan hännän kiersi, virkkoi +sit' ensin purtuansa raivoisasti! + +'Tää vilpin tuleen vikapää on!' Niinpä +nyt kadotettuna sa näät mun täällä, +puvussa tässä, jossa kuljen, kärsin.» + +Puheensa näin kun päättänyt hän oli, +pois liekki vaikeroiden väistyi, kääntäin +ja vääntäin karkeansa terävätä. + +Nyt kera Oppahani paasisiltaa +kävimme kohti kaarta kuilun, missä +ne palkan saa, jotk' eripuraa kylväin, + +sydämet särkein, syntikuormaa kasaa. + + + + +Kahdeksaskolmatta laulu + + +Ken voisi sanoin suorasukaisinkaan +kuvata, vaikka monta kertaa koettais, +sen hurmeen ja ne haavat, jotka näin nyt? + +Ois liian heikko joka kieli siihen +niin vuoksi muistomme kuin ihmispuheen, +jotk' eivät säilyttää voi niin paljon. + +Jos koossa oisi koko kansa, joka +Apulian aukeassa maassa surrut +on vertaan, vuodattamaa roomalaisten + +ja Hannibalin sodan pitkän, jolloin +niin suuri saatiin saalis[164] sormuksien +kuin Livius kertoo, jok' ei väärin kerro; + +lisäksi kansa, joka tuskat tunsi +Robert Guiscardin[165] iskujen, ja sekin, +min[166] luita kootaan Ceperanon luota-- + +jokainen joss' apulialainen petti-- +ja luota Tagliacozzon, jossa vanha +Allard[167] sai voiton asehitta: kaikki + +nää jos ois koossa, jäsentensä tyngät +jos näyttää vois he, ei se vertaa vetäis +kauhuille kuilun yhdeksännen sentään. + +Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, +niin ammota kuin näin ma auki erään +leuasta saakka peräreikään. Suolet + +välissä jalkain häitä riippui, auki +ammotti luusto ja se rapasäkki, +mi tekee saastaa meidän ruoastamme. + +Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, +mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs +sanoen: »Katso, kuinka itseänsä + +Muhammed rikko-ruumis raatelevi! +Ali[168] mun eelläni käy itkein, halki +päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki + +nää muutkin, jotka näet, kylväjiä +olivat ristiriitojen ja kiistain +maan päällä, siks he täällä halki ovat. + +On takanamme piru kauhistava, +min kunkin meistä miekallansa leikkaa +ja jälleen saman silpo-iskun iskee, + +kun päähän päässeet oomme tuskantiemme; +näät haavamme käy aina umpeen ennen +kuin palata tuon eteen taas on pakko. + +Mut ken oot sa, mi kalliolta kurkit +kentiesi vitkastellen käydä kuiluun, +min sulle määränneet on syysi omat?» + +Oppaani lausui: »Kuljeta ei kuolo, +ei rikos häntä vielä kiusan paikkaan, +vaan minä, vainaa, häntä tänne alas + +piiristä piiriin helvetin nyt johdan, +hän että täyden saisi tiedon; totta +on tämä niinkuin että sulle puhun.» + +Tuon kuullen varmaan sata heistä kääntyi, +jäi seisomaan ja mua tuijottamaan +unohtain tuskansa sen ihmeen vuoksi. + +»Jos pian siis sa päivän maille päässet, +Fra Doleinolle[169] virka: ellei muonaa +hän varaa itselleen, mua kohta seuraa + +hän kuolemaan, hän lumihankiin saartuu, +lyö hänet voittoisa Novaralainen, +mi muuten helposti ei häntä murtais.» + +Muhammed mulle lausui sanat nämä, +kun oli jalan nostanut jo lähtöön; +sen sitten maahan painoi hän ja poistui. + +Toinenkin, jonka oli kurkku puhki +ja nenä halki kulmaluihin saakka +ja jolle vain ol' yksi korva jäänyt, + +mua muiden kanssa ihmetellen aukas +nyt toisten eessä nielunsa, mi oli +punainen koko pinnaltaan, ja virkkoi: + +»Oi, sinä, jot' ei syytä syy, jonk' olen +latinalaisessa ma maassa nähnyt, +ellei mua yhdennäköisyys nyt petä, + +mieleesi johda Pier da Medicina,[170] +jos joskus näät taas alangon sen armaan,[171] +Vercellistä mi Marcabòhon viettää. + +Ja tietää Fanon[172] kahden parhaan anna, +niin herra Guidon kuin myös Angiolellon, +he että--jos on meillä ennuskyky-- + +tulevat heitetyiksi haahdestansa +tyrannin viekkaan[173] vilpin kautta mereen, +Cattolican maan äärtä huuhtovahan. + +Rikosta sellaista Neptunus nähnyt +Mallorcasta ei Kypron saareen saakka, +mies Argoon ei, ei merirosvo tehnyt. + +Tuo petturi ykssilmäinen, maan herra, +sen maan,[174] jot' eräs seuralaisistani +ei tahtois olla koskaan nähnyt, heidät + +näät kutsuva on neuvotteluun, sitten +niin toimiva, ett' tarvis heidän enää +ei purjetuulta paluumatkallensa.» + +Ma hälle: »Virka vielä, jos sa tahdot, +sinusta että päällä maan ma kerron, +ken on hän, jota kaupungin tuon näkö + +niin katkeroittaa?» Silloin laski käden +hän erään suulle ja sen leuat aukas, +näin huutain: »Hän se on tää mykkäkieli! + +Hän, pakolaisna, poisti Caesarilta +epäilyn, virkkain, että vitkastelee +mies varustettu aina vauriokseen.» + +Oi, kuinka näytti hän nyt pelkäävältä, +tuo Curio, niin nopsa sanaan ennen, +nyt kielin kurkkuun saakka haljenneisin! + +Ja yksi, kädetön, nuo tyngät tylpät +kohotti ilmaan pimeään ja huusi +hurmeessa, kasvoillensa kuohuvassa: + +»Mieleesi johda Mosca[175] myös, mi sanoi: +työn pää on teko! Turman kylvön tuosta +mun sanastani sai Toskanan kansa.» + +Ma hälle: »Sai myös siitä heimos surman.» +Nyt tuntein tuskaa tuskan päälle riensi +hän pois kuin murheen lyömä mielipuoli. + +Nyt minä katsomaan jäin joukkiota +ja seikan näin, jot' epäröisin yksin +ja ilman muuta todistusta virkkaa, + +jos turvanain ei omatunto oisi, +tuo hyvä seura, joka miehen puhtaan +tekevi suoraks syyttömyydellänsä. + +Näin varmaan--nään sen vielä silmissäni +ma varren käyvän vailla päätä, aivan +kuin kulki muukin joukko synkkä tämä. + +Tukasta kantoi päätä irtonaista +hän käsin niinkuin lyhtyä; se meihin +loi katsehen ja virkahti: »Voi mua!» + +Omalle näytti tietä kantajalleen: +olivat kaks ja yks he sentään; kuinka +tuo käy, Hän tietää, joka kaikki säätää. + +Hän tultuansa sillan alle juuri +kohotti käden, joka päätä kantoi, +sen sanat että lähempää nyt kuuluis. + +Pää puhui: »Nähnet vaivan vaikeimman, +inehmo, kuolon maita kulkevainen; +näin suurta lie et kohdannut sa ennen. + +Minusta että viestin veisit, tiedä, +ett' oon Bertrand de Born,[176] se mies, mi antoi +nuorelle kuninkaalle neuvot huonot. + +Isäänsä vastaan yllytin ma pojan; +pahemmin ei Akitofel lie tehnyt +erottain Davidin ja Absalonin. + +Niin läheiset kun suhteet särjin, siksi +nyt kannan päätäni ma, katkaistua +juuresta, jok' on tässä vartalossa. + +Niin kärsin samaa, minkä muille tein ma.» + + + + +Yhdeksäskolmatta laulu + + +Tuon joukon paljous ynnä haavat heidän +olivat multa silmät sumentaneet, +ne että itkeä vain ikävöivät. + +Vergilius virkkoi: »Mitä katsot vielä? +Miks silmäs vielä syvyydessä viipyy, +joukossa raukkain raajarikkoisien? + +Noin tehnyt muissa et sa onkaloissa. +Lukea jos sa heidät tahdot, muista, +kakskolmatta on peninkulmaa laakso; + +ja kuu jo ehti alle jalkojemme. +On aika lyhyt, mikä meille suodaan, +ja muuta näkemistä viel' on sulia.» + +Ma hälle: »Huomannut jos oisit syytä, +min vuoksi tuonne tuijotin ma alas, +mun ehkä suonut viivähtää sa oisit.» + +Mut pois hän kulki, minä jäljessänsä, +noin hälle vastaten ja tuohon virkkain +lisäksi: »Siinä syvänteessä, johon + +tähystin silmin niin ma tarkkaavaisin, +ma luulen, kärsii joku heimostani +syyn vuoksi, josta siell' on palkka paha.» + +Hän mulle: »Älköön tästä lähtein enää +hänessä ajatukses askaroiko; +sa hänet jätä, muuhun mieles käännä. + +Näät pikkusillan alla näin ma hänen +sua sormin uhkaavan ja osoittavan; +hän nimelt' on Geri del Bello,[177] kuulin. + +Niin olit silloin kiintynyt sa toiseen, +mi muinoin oli Altaforten herra, +hänt' ettet huomannut, ja niin hän poistui.» + +»Oi, Mestari», ma virkoin, »kuolemansa +verinen, kostamaton vielä, vaikka +häpeä sama kohtas toisiakin, + +lie häntä suututtanut, siks hän poistui +minulle puhumatta, luulen; minä +sit' enemmän nyt häntä surkuttelen.» + +Näin haastain saavuimme me paikkaan, josta +seuraava kuilu kalliolle näkyis, +jos valoisampi oisi, pohjaan saakka. + +Seisoimme päällä Malebolgen majan +viimeisen, näimme käytävät sen kaikki +ja munkit mustat luostarin tään lujan. + +Mua vastaan silloin valitukset satoi +kuin nuolet, sääli kirkas kärkenänsä, +niin että käsin peitin korvat kiinni. + +Soi tuska, kuin jos heinäkuun ja syyskuun +välillä sairaaloista ois Maremman, +Sardinian ja Valdichianan kaikki + +kipu ja kurjuus koottu yhteen kuiluun; +ja löyhkä moinen onkalosta huurui +kuin raatoin mätäneväin, haisevien. + +Astuimme alas viime törmää pitkin +tuon töyryjonon, vasent' aina suuntaa, +ja nyt ma nähdä saatoin kuiluun, jossa + +tuo palvelija Herran ylvään, Oikeus +erehtymätön, iskee väärentäjät, +jotk' ovat kirjoitetut siihen kirjaan. + +En luule, että kamalampi näky +Aiginan kansan kaiken sairaan oli, +kun ilma täys niin oli taudin saastaa, + +ett' eläimetkin kuoli, maankin madot, +ja saaren vanha sukukunta jälleen, +mikäli runoniekat vakuuttavat, + +pääs eloon siemenestä muurahaisten;[178] +niin kurja nähdä oli kuilu synkkä +läjittäin voihkivine vainajineen. + +Yks virui toisen vatsan päällä, toinen +taas hänen harteillansa, kolmas koki +tietänsä tummaa nelinkontin käydä. + +Astuimme askel askeleelta, hiljaa, +vait katsoen ja kuullen sairahia, +jotk' eivät jaksanehet jaloin seista. + +Nojaavan kaks näin toisihinsa, niinkuin +patoja kylitysten lämmitetään, +ruvessa ruumis kaikki kummallakin. + +Ja viel' en nähnyt tallirengin sukaa +niin nopsaan käyttävän, kun herra vartoo, +tai sen, mi tahtoo päästä nukkumahan. + +kuin kumpikin he kynnenkärjillänsä +repivät ruumistansa raivokkaina +tuon syyhyn vuoksi, jok' ei koskaan lakkaa. + +Ja kynnet kyntivät niin ruvettumaa +kuin perkkaa veitsi pintaa lahnan taikka +muun kalan vielä suuri-suomuisemman. + +»Oi sa, ken sormin kuorit itseäsi», +eräälle heistä virkkoi Oppahani, +»taas niillä nipistäin kuin pihtiraudoin, + +niin totta kuin sun kyntes kestäköhön +ijäti työssä tuossa, lausu, onko, +latinalainen joku joukossanne!» + +»Latinalaiset kurjat kumpainenkin +olemme tässä», valittain hän vastas, +»mut sinä ken, mi meiltä kysyit sitä?» + +Oppaani hälle: »Olen saattelija +tään miehen, joka vielä elää, hälle +kaikk' kuilut helvetin ma näyttää aion.» + +Yhteinen murtui tuki heiltä silloin, +vavisten kumpikin nyt kääntyi minuun, +ja muutkin, jotka sanain kaiun kuuli. + +Minulle aukes mieli Mestarini, +hän lausui: »Haasta, mitä tahdot, heille!» +Ja minä haastoin, koska hän niin tahtoi: + +»Niin totta kuin maan päällä muisto teidän +muretko älköön mielist' ihmisien, +vaan säilyköön all' auringon se monen, + +keit' ootte, virkkakaa, ja kansaa mitä? +Minulle tuota kertomasta älköön +kipunne inho teitä kauhistako.» + +Näin toinen: »Olin mies Arezzon,[179] saattoi +mun roviolle Albero da Siena, +mut syy ei surmani mua tänne tuonut. + +Hänelle lausuin tosin leikilläni, +ett' ilmaan nousta muka siivin voisin, +ja hän, tuo tuhma, mutta utelias, + +mun taitoani tahtoi nähdä; minä +ruvennut kun en Daidaloksen virkaan, +hän tuosta poltatti mun piispallansa. + +Mut kuiluun viimeisehen, kymmenenteen, +vuoks alkemian, jota harjoitin ma, +tuomitsi minut Minos pettymätön.» + +Ma Mestarille: »Onko ollut koskaan +niin tuhmaa, turhaa kansaa kuin on Sienan? +Ei riitä siinä edes ranskalainen!» + +Sen toinen spitalinen kuuli, lausui: +»Pois lue Stricca[180] toki, hän, mi taisi +niin hyvin panna tavaransa talteen! + +Ja Niccolo, mi ensin keksi, että +saa neilikasta hyvän ruokahöysteen; +sen sitten omaksuikin Siena kaikki. + +Pois lue joukko[181] myöskin, jossa tuhlas +Caccia d' Asciano viinitarhat, metsät, +ja Abbagliato aivojensa älyn. + +Mut että tietäisit, ken kanssas yhtä +niin mielt' on Sienan miesten kesken, katso +mua tarkoin, etkö tunne kasvojani. + +Capocchion[182] varjo olen, alkemistin, +metallin-väärentäjän; muistat minut, +jos oikein katson sua, muistat, että + +apina aimo olin luonnon suuren.» + + + + +Kolmaskymmenes laulu + + +Ajalla Junon vihan, jolloin raivos +vuoks' Semelen hän Teeban kansaa vastaan +kuin usein ennen raivonnut hän oli, + +hän Atamaan[183] niin teki hulluks, että +kun puolisonsa näki käyvän, kantain +käsvarsin poikaa kahta, huusi hurja: + +»Virittäkäämme verkot, saamme saaliin, +kas, naarasjalopeuraa poikinensa!» +Kohotti sitten kynnet julmat, tempas + +sen, joka nimeltään Learco oli, +pyöritti, iski kallioon; mut vaimo +merehen juoksi kera poian toisen. + +Ja kun Fortuna mursi maahan Troian +ylpeyden, kaikkea jo uhmaavaisen, +sen vallan sortaen ja valtiaankin, + +Hekuba kurja, orpo, vanki, jolta, +jo kuollut oli Polyxena-tytär, +hän merenrantaan mennen, nähden siinä + +surulla Polydorus-poian ruumiin, +kuin koira haukkui mielipuolisena; +niin murhe häitä mielen käänsi nurin. + +Mut nähty Teebass' ei, ei Troiassakaan +niin julman raivon koskaan riehahtavan, +ei eläimissä eikä ihmisissä, + +kuin varjon kahden, valjun, alastoman +näin juoksevan nyt, joka suuntaan purren +kuin sika irti päässyt läävästänsä. + +Capocchion niskaluuhun toinen iski +ja veti, tonki torahampaillansa, +niin että toisen maha maata raapi. + +Jäi vapisemaan mies Arezzon, virkkoi +minulle: »Peikko tuo on Gianni Schicchi,[184] +hän raivoissaan noin muita raatelevi!» + +Ma hälle: »Oh, niin totta kuin tuo toinen +sua älköön purko, virkkaa viitsi mulle, +ken on hän, ennen kuin hän meiltä katoo.» + +Hän mulle: »Myrrhan[185] on se varjo vanha +tuon rutsaisen, mi isää omaa lempi +enemmän kuin ois luvallista ollut. + +Tään kanssa synnin tekemään hän pääsi +kun muu hän olevansa valehteli, +niinkuin tuo toinen, joka poistuu, muutti + +itsensä muotohon Buoso Donatin +ja laillisen näin testamentin teki, +sai aarteita ja tallin tamman parhaan.» + +Kun poistuivat nuo raivokasta kaksi, +ma joihin olin silmän kiinnittänyt, +sen käänsin muihin turmansyntyisihin. + +Eräällä muuten luutun muoto oli, +jos poikki ollut vain ois vartalonsa +läheltä masmalon, mi vaarat jakaa. + +Ves'tauti vaikea, mi ruumiin muodot +noin runtelevi nestein mätänevin, +ett'eivät soinnu pään ja vatsan suhteet, + +sai hänet seisomaan suu ammollansa +kuin keuhkosairas, janoissansa joka +päin leukaa huulen toisen painaa, toisen + +päin seinää nostavi. Hän meille virkkoi: +»Oi, maahan synkkään saapuvaiset, ilman +rikosten syytä, katsokaa ja kuulkaa + +kurjuutta mestar' Aadamin. Mull' oli +elossa kyllin kaikkea, mit' tahdoin, +ja vedenpisaraa, ah, nyt ma himoon. + +Puroset, Arno-virtaan vieriväiset +vihreiltä kukkuloilta Gasentinon, +nuo, joiden rannat vilppaat on ja vehmaat, + +mun mielessäin on aina, eikä suotta; +enempi mua kuva niiden kaivaa +kuin tauti tää, mi kalvaa kasvojani. + +Se Oikeus ankara, mi vainoo mua, +mun syntipaikastani ottaa aiheen, +näin hurjentamaan huokauksiani. + +Siell' on Romena,[186] missä väärää rahaa +tein käyttäin kastajamme leimakuvaa, +siks sinne ruumiin poltetun ma jätin + +Mut jospa, nähdä Guidon kurjan sielun +tai Aleksanderin tai veljen[187] saisin, +näkyä tuot' en Brandan veteen vaihtais. + +Yks on jo täällä, jos nää hurjat varjot +mun ympärilläni vain totta haastaa: +mit' auttaa se, kun kulkemaan en pääse? + +Jos vielä liikkua ma voisin edes +sadassa vuodessa vain tuuman verran, +jo matkall' oisin häntä etsimässä + +seasta kansan tämän muodottoman, +vaikk' yksitoist' on peninkulmaa kuilun +tään piiri ja sen läpimitta puoli. + +Vuoks heidän tässä seurass' olen; saivat +mun lyömään kultarahaa alle arvon, +näät siitä puuttui kolme karaattia.» + +Ma hälle: »Keit' on kaks nuo kurjaa, jotka +viruvat vierelläs ja huuruavat +kuin käsi märkä talvipakkasessa?» + +»Tuoss' ovat», sanoi, »siitä saakka maanneet +kuin tähän kuiluun jouduin, liikkumatta, +ja maannevatkin ijäisesti. Toinen + +tuo kerran väärin syytti Josefia, +tuo taas on Sinon, Troian viekastaja; +he höyryävät kuumeen häijyn löyhkää.» + +Tuo toinen suuttui, ehkä kuullen, kuinka +nimensä mainittiin niin herjaisesti, +ja häntä nyrkillään löi vatsan kumpuun; + +se kumahti kuin rumpukalvo. Tuosta +taas mestar' Aadam iski naamaan häntä +kädellä yhtä kovakouraisella, + +sanoen: »Joskin kyky multa poissa +jäsenin liikkua on liian raskain, +on käsi kääntymähän mulla vapaa!» + +Ja toinen: »Kun sa roviolle kuljit, +kätevä näin et ollut lie, mut varmaan +kai kätevämpikin, kun löit sa rahaa.» + +Nyt vesitautinen: »Sen totta sanot; +mut niin ei tosi todistukses ollut, +kun Troiassa ne totta sulta kysyi.» + +Ja Sinon taas: »Jos väärin puhuin, väärää +sa rahaa teit, syy yks mun tänne saattoi, +sun useammat kuin on perkeleillä.» + +»Sa valapatto», sanoi pullomaha, +»hepoas muistele niin karvaudekses, +sen että maailma sais kaikki tietää!» + +Ja kreikkalainen: »Sulle karvas olkoon +janosi, josta kieles halkee, ynnä +nuo nesteet mädät, jotka vatsaas vääntää!» + +Ja siihen Aadam: »Niinpä aukee suusi +tapansa mukaan pahaa puhumahan; +jos janoan ja myrkkynestein paisun, + +päänsärky sull' on sekä kuume, eikä +sua tarvis paljon pyytää latkimahan +Narcissuksen[188] ois kuvastinta myöskään.» + +Tuon kiistan kuunteluun ma aivan kiinnyin; +nyt mulle Mestari: »Ma mitä näen? +Ei paljon puutu, ett'en suutu sinuun.» + +Vihalla hänen haastavan ma kuulin, +häveten niin siks häntä kohti käännyin, +sen muisto että vielä vaivaa mua. + +Ja niinkuin mies, mi nähden unta pahaa +unessa toivoo näkevänsä unta +ja halaa olemattomaks, mik' onpi, + +niin minä, jok' en haastaa voinut, mutta +halasin pyytää anteheks ja pyysin +kuitenkin, vaikk' en luullut pyytäväni. + +Nyt Mestari: »Syyn suuremman jo pesee +häpeän pienempi kuin nyt on sulla, +siks suru kaikki luotas luo ja muista, + +ma että aina astun vierelläsi, +jos sattumalta saapunetkin paikkaan +sellaisten riitapukarein kuin nämä; + +mut moista kuuntelee vain tahto halpa.» + + + + +Yhdesneljättä laulu + + +Puraisi mua sama kieli ensin, +niin että punehtuivat poskipääni, +ja sama antoi sitten rohdon myöskin. + +Noin kuulin kerrottavan, että keihäs[189] +Akilleun ynnä tämän taaton syynä +ol' ensin tuskaan, sitten tuskan lohtuun. + +Nyt selin käännyimme me kiusan laaksoon +ja pitkin rantaa, sitä kaartavata, +astuimme äänetönnä kumpainenkin. + +Yö ollut siellä ei, ei myöskään päivä, +niin ettei paljon eteen nähdä voinut; +ma silloin kuulin torven äänen kovan. + +Se vaientanut oisi ukkosenkin; +ja tietä äänen, suuntaan vastakkaiseen, +nyt katseeni sen alkukohtaa etsi. + +Ei jälkeen tappion sen tuiman, jossa +työ pyhä hukkui Kaarlo Suuren, Roland +niin hirveästi torveen toitottanut. + +Ma sinne pääni käänsin, näytti niinkuin +ois sieltä häämöittäneet tornit ylväät. +»Mik' on tuo kaupunki?» ma kysyin silloin. + +Ja Mestarini: »Liian kauas koska +pimeyden halki nähdä tahdot, sattuu +myös harhaan iskemään sun mielikuvas. + +Saat sinne tultuasi nähdä, kuinka +erehtyy aisti matkan pitkän päästä; +siks hiukan käyntiäsi kiirehtäös!» + +Käteeni hellästi hän sitten tarttui +ja lausui: »Ennen kuin me käymme eespäin-- +vähemmän että kauhistuisit tuolla-- + +sa tiedä: tornit ei, vaan jättiläiset +näkyvät sulle, suossa seisovaiset +napahan saakka, pitkin äärtä rannan.» + +Kuin usman haihtuessa katse alkaa +taas vähitellen tuta, minkä siltä +salasi terhen, ilmaa tihentävä, + +niin lähestyissäni tuon rimmen reunaa +pimeyden halki sankan, synkän, poistui +mun harhani, mut pelko sijaan tuli. + +Näät niinkuin tornit ylväät seppelöivät +Montereggionen muurikehän harjaa, +niin rannasta, mi rapalammen saartaa, + +kohosi puolivarteen saakka jätit +nuo kauhistavat, joita uhkaa vielä +Zeus ukonjyrinässä taivahalta. + +Erotin eräältä jo kasvot, rinnan, +käs'varret jotka pitkin kylkiluita +riippuivat, olkapäät ja vatsaa osan. + +Varmaankin hyvin teit, sa luonto, moista +lakaten sukukuntaa siittämästä +ja riistäin mahdin tuon Mars-jumalalta. + +Ja että norsut ynnä valaskalat +maan päälle loit ja luot, sit' oikeana +pitävi mieli oikein katsovainen, + +näät missä pahaan tahtohon ja voimaan +myös yhtyy järjen täyden käyttökyky, +inehmo siinä aseeton on aivan. + +Leveät, pitkät oli kasvot hällä +kuin Rooman Pietar-kirkon pronssipiinja, +ja samansuhteinen myös muukin ruumis. + +Ja vaikka ranta puoli vartta peitti, +vyöliinan tapaan, sentään pisti esiin +niin paljon, ettei friisiläistä kolme + +ois päällekkäin hänt' tukkaan yltänehet; +hyvinkin vaaksaa kolmekymment' oli +näät kaulaan saakka yläpuoli varren. + +»Rafel mai amech izabi almi»,[190] +noin huutaa alkoi suu tuo julma, joka +ei luotu ollut virsiin lempeämpiin. + +Oppaani hälle virkkoi: »Tuhma sielu, +puhalla torvees, siihen vaivas purkain, +kun vihas paisuu tai muu intohimos! + +Kaulaasi kopeloi, sa hullu henki, +niin hihnan löydät, jossa torves killuu +kuin laatta poikki laajain ryntähitten.» + +Ja mulle: »Itsensä hän ilmi antaa, +hän Nimrod on, min älyn huonon vuoksi +maailma nyt ei kieltä yhtä puhu. + +Hän siinä seiskoon, suotta hälle haastat, +kaikk' kielet ovat yhtä oudot hälle +kuin muille hänen, jot' ei taida kenkään.» + +Niin käytiin eespäin, vasemmalle aina, +ja kohtasimme jousen kantamalta +ja toisen julmemman, myös suuremmankin. + +En tiedä, ken lie vyöttänytkin hänet, +mut käsi toinen eteen kahlehdittu +häneltä oli sekä toinen taaksi + +vitjoilla, joita kaulassaan hän kantoi, +niin että viidesti ne vartta kiersi +mudasta nousevaa. Nyt lausui Opas: + +»Uhmaaja tuo Zeun suuren kanssa tahtoi +koettaa voimiaan ja siitä palkan +sai tään. On nimi Efialtes hällä; + +jumalten peljätessä jättein vihaa +hän näytti uljuuttaan, mut käyttämänsä +käs'varret eivät enää koskaan liiku.» + +Ma hälle: »Jos on mahdollista, silmin +halaisin ensin nähdä hirvittävän +myös Briareus-jättiläisen.» Tuohon + +hän vastas: »Saat sa nähdä Anteuksen, +hän lähell' on, voi puhua, on vapaa, +syyn kaiken pohjaan viepä on hän meidät. + +Se, jota nähdä tahdot, kauempana, +kahleissa on ja luotu on kuin tämä, +pait' että kamalammat häll' on kasvot.» + +Mut koskaan tornia ei huojuttanut +maanjäristys niin hurja kuin nyt alkoi +täristä Efialtes. Pelko valtas + +mun suurempi kuin suussa kuolemankin, +ja ellen nähnyt kahleitansa oisi, +tuo kauhu riittänyt ois surman syyksi. + +Kävimme eespäin, Anteus[191] jo näkyi, +mi kymmenkyynäräisnä, päätä tuohon +viel' lukematta, notkon suosta nousi. + +»Oi sa, ken laaksoss' onnen oikullisen, +Scipio missä mainehensa voitti +ja pakoon Hannibal läks joukkoinensa, + +sait saaliiksesi jalopeuraa tuhat; +ken voiton itse jumalista oisit, +kuin luullaan, saanut kera veljiesi, + +jos oisit sotaan yhtynyt Maan poikain: +sa meidät nosta, mutta suuttumatta +Kokytos-virran viluiselle jäälle, + +mut älä Titiuksen luo tai Tyfeun; +tää täyttää halun voi, mi tääll' on hartain, +siks taivu, jätä nyrpistykset nenän! + +Maan päällä voi hän vielä mainees nostaa; +hän elää näät, viel' ikää pitkää toivoo, +jos ennen aikaa hänt' ei korjaa Herra.» + +Näin haastoi Mestari. Ja Anteus joutuin +ojensi kourat, joiden voiman tunsi +Herakles jo, ja tarttui kiinni häneen. + +Vergilius, tuntien tuon kourauksen, +minulle virkkoi: »Tule, nostan sinut, +hän sitten meidät niinkuin kimpun kantaa.» + +Niinkuin on nähdä Carisenda-torni[[193] +kalteensa alta, koska pilvi kulkee +sen yli suuntaan vastaiseen kuin vinous, + +niin näytti Anteus, kun katsoin, kuinka +hän kallistui, ja tuolla hetkell' oisin +halunnut mennä tietä toista varmaan. + +Mut keveästi kuiluun Luciferin +ja Juudaan meidät laski hän; ei kauan +noin kumarassa viipynyt hän enää, + +vaan nousi jälleen niinkuin laivan masto. + + + + +Kahdesneljättä laulu + + +Niin karut, kolkot jos mull' oisi säkeet +kuin kuuluis kuvailuun tuon luolan tumman +min päällä kalliot muut kaikki painaa, + +paremmin pusertaisin aineestani +ma mehun; vaan kun mull' ei niitä ole, +vavisten nyt ma lähden laulun työlle. + +Näät ei oo lastenleikki laulaa pohjaa +maailman kaikkeuden; kieli siihen, +mi »mammaa, pappaa» sopertaa, ei sovi. + +Mut auttakoot mua Neiet armaat,[194] joiden +avulla Teeban piiritti Amphion, +sanani ettei asiasta erois! + +Oi, rahvas kurjaa kurjempi tään paikan, +jost' on niin virkkaa vaikeaa: ois ollut +parempi syntyä sun raavahina. + +Olimme onkalossa kaivon synkän +jo jätin jalkain alapuolla, katsoin +ma vielä vuoriseinää korkeata, + +kun sanat kuulin: »Askeleitas varo, +sa ettet tallaa jalkapohjillasi +pään päälle meitä, kahta veljesraukkaa!» + +Siks käännyin, eessä näin ja jalkain alla +ma järven, joka jäätyneenä näytti +lasia olevankin eikä vettä. + +Niin paksuun kanteen vettään talvin kata +Tonava ei, mi Itävaltaa leikkaa, +ei myös Don-virta alla taivaan kylmän, + +kuin tässä oli; jos sen päälle syössyt +ois Tambernik[195] tai vielä Pietrapana, +se ei ois rannastansa rauskahtanut. + +Kuin sammakko, mi seisoo kurnuttaen, +veen päällä kuono, siihen vuoden-aikaan, +kuin tähkäpäitä maalaisvaimo tuumii: + +niin jäässä seisoi sinivaljut varjot, +siit' esiin pisti vain päät häpeävät, +kalisi hampaat haikaroiden nuottiin. + +Jokainen katsoi alaspäin; suu kantoi +kylmyyden todistusta, silmä kertoi +sydämen todistusta murheellisen. + +Hain silmin haastajaa, näin jalkojeni +juuressa kaks niin lähekkäistä päätä, +ett' yhteen kietouneet ol' hapset heiltä. + +»Keit' ootte, virkkakaa, te seisovaiset +noin rinta vasten rintaa?» lausuin. Kaulaa +he taivuttivat, sitten silmät minuun + +he suuntasivat kyyneleitä täydet; +veet virtas huulille, mut kylmyys kohta +ne hyyti, sulkein silmäluomet jälleen: + +puu puuta ei niin kiinteästi salpaa. +Kuin pukit puskemaan nyt toisiansa +tuost' alkoivat nuo vihan villitsemät. + +Ja yks, min korvat pakkanen pois oli +puraissut, lausui alasluoduin katsein: +»Miks meissä kauan niin sa kuvastelet? + +Jos tietää tahdot, ketkä on nuo kaksi, +se laakso, josta Bisenzio-virta[196] vierii, +isänsä Alberton ja heidän[197] oli. + +Samasta äidist' ovat he; ja _Kainan_ +voit kaiken etsiä, et löydä ketään, +mi jäässä jäätyä niin ansaitsisi; + +ei hän,[198] jolt' Arthur rinnan ynnä varjon +samalla puhkas peitsenpistollansa; +Focaccia[199] ei, ei tuo, mi häiritsevi + +mua päällään, peittäin multa näköalan, +ja jonk' on nimi Sassol Mascheroni;[200] +jos mies Toskanan lienet, tunnet hänet. + +Ja ettet haastattais mua enää, tiedä, +oon Camicion de' Pazzi,[201] varron tässä, +Carlinoa syyn-sovituksekseni.» + +Tuhannet sitten näin ma kasvot, roudan +niin runtelemat, että kauhu karsi +ja karsii aina mua, kun jäätä näen. + +Päin keskikohtaa käydessämme, jossa +jokainen paino pyrkii yhtymähän, +mun väristessä ikipakkasesta, + +en tiedä, sattuma vai sallimusko +vai tahto Jumalan lie ollut, mutta +noin päiden kesken käyden yhtä poljin. + +Se huusi[202] valittain: »Mua miksi tallaat? +Jos saavu kostoa et suurentamaan +vuoks Montapertin, mua miksi kiusaat?» + +Ma Mestarille: »Nyt mua varro, erään +tuo että epäilyni haihduttaisi; +mua sitten kiirehdi kuin paljon tahdot.» + +Pysähtyi Opas, minä virkoin tuolle +mua vielä tuimin sanoin soimaavalle: +»Ken olet sa, mi muita haukut täten?» + +»Ken itse oot», hän vastasi, »mi astut +kautt' Antenoran,[203] muilta posket polkein? +Jos oisit eläväkin, ois se liikaa!» + +»Elävä oon», ma virkoin, »mainehesen +jos halaat, mieluista voi olla sulle, +jos nimes muiden kuuluin kanssa kerron.» + +Hän mulle: »Juuri vastakkaista toivon. +Siks poistu kauemmin mua kiusaamatta, +sun turhat tääll' on mairitukses kaikki.» + +Ma silloin tartuin häntä tukkapäähän +ja virkoin: »Itses nimittää sun täytyy, +tai jää ei karvaakaan nyt kallohosi!» + +Ja mulle hän: »Jos teet mun kaljupääksi, +en sano, näytä sittenkään, ken olen, +en, tuhat kertaa vaikka pääni tallaat.» + +Jo käsin kiersin hänen hapsiansa +ja moni irtautui jo tuhkatupsu; +hän haukkui, silmin alasluoduin yhä. + +Nyt toinen huus: »Mik' on sun, Bocca? Eikö +sinulle riitä leukaloukun lyönti, +kun vielä haukut? Ken on kiusahenkes?» + +Ma virkoin: »Tahdo sult' en enää sanaa, +kavala petturi, vaan häpeäkses +sinusta vien maan päälle tiedot todet.» + +Ja hän: »Jo poistu! Mitä tahdot, kerro! +Mut älä vaikene, jos täältä pääset +hänestäkään, mi noin on nopsa-kieli + +ja ranskalaisten rahan vuoksi kärsii. +Voit virkkaa: 'Näin Dueran miehen[204] siellä, +miss' syntisillä kylmä on.' Jos tietää + +myös tahdot muista asukkaista paikan, +sun vierelläs on Beccherian miesi,[205] +Firenze jolta kaulahuivin katkas. + +Gianni del Soldanier[206] lie tuonnempana, +ja Ganellone,[207] lisäks Tribaldello, +mi unen aikana Faenzan aukas.» + +Olimme hänet jättäneet, kun kaksi +lovessa yhdessä näin jäätynyttä, +niin että toisen pää ol' hattu toisen. + +Ja niinkuin puree leipää nälkähinen, +ylempi hampaat toiseen iski, siihen, +miss' yhtyy takaraivo selkärankaan. + +Ja niinkuin Tydeus,[208] mi raivoissansa +myös Menalippon ohimoita raatoi, +pään kuorta tää ja sisällystä puri. + +»Oi, sa mi vihaas eläimellisesti +osoitat häneen, jota syöt», ma virkoin, +»miks teet sen: lausu! Lupaan sulle, että + +jos jostakin sa syyllä syytät häntä, +ja kerrot syntinsä ja keitä ootte, +sen sulle korvaan ylämaailmassa, + +ellei mun kuivunut lie kieli silloin.» + + + + +Kolmasneljättä laulu + + +Nyt suunsa nosti julmast' atriastaan +tuo syypää, kuivaten sen suortuvihin +pään saman, jonka niskaa purrut oli. + +Hän alkoi: »Tahdot, että uudistaisin +sydämen toivottoman tuskan, jonka +luo pelkkä aatos, ennen kuin sen lausun. + +Mut sanaini jos siemenestä itää +häpeä petturille, jota jyrsin, +sa miehen näät, mi kyynelöi ja haastaa. + +En tiedä, ken sa olet, kuinka tullut +liet tänne, vaan kun sua kuulen, varmaan +firenzeläiseksi sun arveleisin. + +Siis tiedä: olin kreivi Ugolino,[209] +tää taas Ruggieri arkkipiispa. Sanon +myös syyni tähän huonoon naapuruuteen. + +Ma että hänen juoniensa Kautta, +kun häneen luotin, ensin vangiks jouduin +ja sitten surman sain, lie turha virkkaa. + +Mut siitä, jot' et tietää voi, ma kerron: +kuink' oli kuolemani julma. Sitten +saat päättää, onko loukannut hän mua. + +Kuun päivän kierrot monet nähnyt olin +jo aukost' ahtaasta tuon kolkon kopin, +mi minusta sai 'nälkätornin' nimen + +ja jonne toinen kohta suljetahan, +kun kerran unta uneksuin ma pahaa, +mi mulle nosti vastaisuuden hunnun. + +Tään[210] näin ma herrana ja mestarina +ajavan koirin laihoin, harjoitetuin, +ja kiihkein sutta ja sen poikuetta + +päin vuorta, Luccalta mi Pisan[211] kaihtaa, +Gualandin ja Sismondin ja Lanfranchin[212] +hän oli eelleen eturintaan pannut. + +Väsyvän lyhyen matkan juostuansa +jo näytti susi poikineen, ja hampaat +terävät heiltä kyljet aukaisevan. + +Heräsin ennen aamunkoita, kuulin +kuink' uness' itki, pyysi leipää pojat +omani, jotka kanssain torniss' oli. + +Oot julma, ellet sure aavistusta, +mi mulle silloin sydämeeni astui! +Ja jos et itke, milloin sitten itket? + +He heräsivät. Läsnä hetki oli +jo meidän saada päivä-annoksemme, +ja kukin untaan miettein synkin seuloi. + +Ma silloin kuulin kiinni naulittavan +alaista usta kauhun tornin; katsoin +ma poikiani sanomatta sanaa. + +En itkenyt: niin olin jähmettynyt. +He itkivät, ja pieni Anshelm virkkoi: +'Sa katsot niin! Mik' on sun, isä? Mikä?' + +En kyynelt' itkenyt, en vastannutkaan, +ma koko päivään, yöhön, kunnes toinen +kohosi aurinko maanpiirin yli. + +Pistäytyi säde pieni vankilaamme +tuskaisaan, ja kasvot neljät näytti +kuvani oman mulle onnettoman. + +Surusta silloin kättä kahta purin, +nää luullen, että minun nälkä oli, +äkisti nousivat ja virkahtivat: + +'Ah, isä meitä syö, se meille tuska +vähempi on! Sa meille suonet olet +lihamme kurjan, siis se riistä myöskin!' + +Ma tyynnyin, etten heitä murhettaisi; +sen päivän, toisenkin me vaikenimme. +Ah, kova maa, miks auennut et silloin? + +Pääsimme päivään neljänteen; nyt syöksyi +jalkaini juureen pitkällensä Gaddo +ja sanoi: 'Isä, etkö auta mua?' + +Hän kuoli siihen. Ja kuin näät mun tässä, +ma näin, kun päivä viides, kuudes koitti, +raukeevan heidän, toinen toisen jälkeen. + +Sokeena hoipuin yli kuollehien; +kaks päivää heidän nimiänsä huusin, +niin nälkä teki, mit' ei voinut tuska.» + +Näin sanoneeksi sai, ja katsein hurjin +tuon kurjan kalloon taas hän iski hampaat, +kuin koira purren niillä luuta lujaa. + +Voi, Pisa, tahrapilkku kansain kesken +maan kauniin, missä soi _si_-kieli[213] kirkas! +Kun viipyy naapureisi kosto, nouskoon + +Capraia ja Gorgona[214] kansoinensa +ja padon pankoon Arnon suulle, että +sun kaupungissas joka henki hukkuis! + +Näät vaikka kreivi Ugolino oiskin +sun linnas pettänyt, kuin kertoi huhu, +ois hänen poikiaan sun tullut säästää. + +Sa uusi Teeba![215] Syyttömät ja nuoret +olivat Uguccione ja Brigata +ja kaks nuo muuta ennen mainittua. + +Kävimme eespäin, sinne, missä kytkee +iljanne kansaa toista, jonka kasvot +ei alaspäin, vaan taa on taivutetut. + +Siell' itse itku itkemästä estää +ja tuska, jot' ei silmä päästä ilmi, +takaisin palajaa ja vaivaa lisää; + +ens kyyneleet näät kiinni jäätyy ripsiin +ja lailla kristallisten silmikkojen +ne täyttää laakson alla silmälautain. + +Ja tapahtui, vaikk' kylmyys kaiken oli +mun kasvoiltani vienyt tuntokyvyn +ja niinkuin känsäks ihon kovettanut, + +ma että tuntevani luulin tuulta. +Siks virkoin: »Mestari, mit' on tää liike? +Tääll' eikö ole höyryt kaikki laanneet?» + +Hän mulle: »Pian sinne saavut, missä +sun oma silmäs sulle vastaa, nähden +sen syyn, mi tuulenleyhkän synnyttävi.» + +Nyt kurja muudan huus jääkuorestansa: +»Oi sielut, joiden niin on julma rikos, +ett' teille määrätty on viime paikka! + +Nää kovat kohottakaa silmän hunnut, +ett' itkisin ma sydäntuskaa tuimaa +ees vähän, ennen kuin taas kyynel hyytyy.» + +Ma hälle: »Jos mua anot apuun, lausu, +ken olet! Ellen sua auta, itse +ma joudun alas jäässä jähmettymään.» + +Hän silloin: »Olen Frate Alberigo,[216] +mi tarjos heelmät huonon tarhan, saaden +sijahan viikunain nyt taateleita.» + +»Oh», hälle lausuin, »sa jo kuollut ootko?» +Hän mulle: »Kuink' on laita ruumihini +maan päällä, siitä en ma tiedä mitään. + +Tään Ptolemean[217] etu näät on moinen, +ett' usein tänne sielu putoo ennen +kuin Atropos[218] on häneen koskenutkaan. + +Ja että kyyneleeni lasittuneet +mieluummin siirtäisit sa silmistäni, +sa tiedä, sielun, heti kun se pettää, + +kuin minä tehnyt olen, ottaa piru, +mi sitä siihen saakka hallitsevi +kuin päättyy siltä elon päiväin määrä. + +Tällaiseen onkalohon sielu syöksyy; +maan päällä ehkä vielä näkyy ruumis +sen varjon, takanain mi talvehtivi. + +Sa tiennet sen, jos tänne juur' oot tullut; +hän Branca d'Oria[219] on, ja vuotta monta +on vierryt siitä kuin hän tänne joutui.» + +Ma hälle: »Luulen, että petät mua, +näät kuollut viel' ei Branca d'Oria ole, +hän syö ja juo ja pukeutuu ja nukkuu.» + +Hän mulle: »Kuiluun kynsi-perkeleiden, +miss' sitkas kiehuu piki, viel' ei ollut, +Mikael Zanche tullut, ennen kuin hän + +jo ruumiiseensa pirun päästi, sijaan +itsensä, ja myös sukulaiseen siihen, +mi hänen kanssaan pattotyön sen teki. + +Ojenna kätes tänne nyt ja silmät +mult' aukaise!» En tuota tehnyt, sillä +hänelle oikein tein, kun häntä petin. + +Ah, Genualaiset, kaiken hyvän tavan +viholliset ja pahan kaiken kuomat, +miks teit' ei vielä syösty maailmasta? + +Näät luona huonoimman Romagnan sielun +teist' erään kohtasin, mi hengessänsä +jo kylpevi Kokyton vettä, vaikka + +maan päällä vielä ruumihinsa elää. + + + + +Neljäsneljättä laulu + + +»_Vexilla Regis prodeunt Inferni_[220] +päin meitä» virkkoi Mestari, »siks eespäin +sa katso, etkö häntä nää jo ehkä.» + +Kuin sumun paksun painuessa taikka +yön hämärtäissä yli maamme piirin +on kaukaa katsottuna tuulimylly, + +rakennus kangastui nyt moinen mulle, +samalla tuulen vuoks taa Oppahani +vetäysin; ollut siin' ei suojaa muuta. + +Vavisten laulan sitä: siellä olin, +jää kokonaan jo kussa varjot kattaa, +ne että siitä kuultavat kuin oljet + +lasista; toiset lepää, toiset seisoo +nuo päällään, nuo taas jaloillaan, nuo säärin +päin kasvoja, kuin kaari koukistunein. + +Kävimme eespäin, sikskuin Mestarini +otolliseksi näki mulle näyttää +sen olennon, mi kerran kaunis oli. + +Mun työnsi eteensä ja seisahutti +sanoen: »Tuon on Dis ja tuoss' on paikka, +mi suita vaativa on miehen mieltä.» + +Lukija, ällös kysy, kuinka silloin +vapisin, jähmetyin, näät sit' en sanoin +ma kirjoita, kun sanat kaikk' ei riittäisi + +En kuollut, enkä jäänyt henkiin itse, +lukija, tuumi, jos on järki sulla, +kuink' olin vailla tilaa kumpaistakin. + +Kohosi päästä puolirintaan saakka +tuon tuskan valtakunnan Imperator; +ja ennen itse jätti lien kuin hänen + +ees käsivartten kokoiset on jätit. +Nyt näät, kuink' olla suuren täytyy ruumiin, +mi suhtainen on osan moisen kanssa. + +Jos oli hän niin kaunis kuin nyt ruma, +ja sentään Luojaa vastaan nosti otsan, +hänestä varmaan kaikki kurjuus tulee. + +Ah, kuinka minusta ol' ihme suuri, +kun kasvot kolmet näin ma päässä hänen! +Punainen yks, se etupuolia puunsi + +ja toiset kaksi siihen liittyi olan +kummankin[221] keskikohdall', yhtyin yhteen +päälakeen. Se, jok' oikealla oli + +valkoisen kellervältä paistoi; väri +vasemman oli niinkuin niiden, jotka +tulevat Niilin virran vieremiltä. + +Läks siipi alta kasvon kumpaisenkin +niin suuri kuin ol' lintukin; en nähnyt +merellä moisia ma purjehia. + +Ne eivät olleet sulkaiset, vaan niinkuin +lepakon siivet; niillä niin hän lietsoi, +hänestä että kolme tuulta tuli. + +Tuost' oli jäätynyt Kokytos kaikki. +Hän itki silmin kuusin, veet ja vaahto +verinen tippui kolmen leuan alta. + +Hän joka suunsa hampain syntist' yhtä +kuin loukuin louskutti, niin että tuskaa +hän tuottaa kolmelle yht'aikaa saattoi. + +Mut etummaista pahemmin kuin hampain +hän kynsin raastoi, niin ett' usein iho +poiss' oli aivan päältä selkärangan. + +»Se sielu, joll' on tuossa suurin tuska», +näin Oppaani, »on Judas Iskariotin; +pää hältä suuhun uppoo, sääret näkyy. + +Ja noista, jotka nurinpäin noin riippuu, +suun mustan murtelema tuo on Brutus; +kas, kuin hän kärsii, vaan ei ääntä päästä. + +On toinen Cassius, tuo vankka-raaja. +Mut yö taas ylenee, on aika lähdön, +jo nähneet, katsoneet me kaiken oomme.» + +Kuin käski hän, ma kaulahansa tartuin; +hän otti vaarin ajan, paikan suhteet +ja koska siivet kyllin aukenivat, + +hän kiipes kiinni kylkiin karvaisihin +ja mätäs mättäält' alas astui sitten, +jääjärkälein ja karvankasvun väliin. + +Kun kohdall' oltiin lanteen laajan, juuri +paikassa, josta reisi kaartuu, Opas +nyt vaivoin, ahdistuksin päänsä käänsi + +päin suuntaa, jossa oli hällä jalat, +ja tarttui karvoihin kuin mies, mi kiipee: +ma luulin noustavan taas helvettihin. + +»Lujasti kiinni pidä», lausui Opas +nyt läähättäin laill' uupuneen, »käy matka +pahasta tästä moista porraspuuta!» + +Lovesta kallion hän astui ulos, +sen partahalle istumaan mun pani +ja itse viereen jalan johti varman. + +Kohotin katseeni ja luulin, että +näkyisi Lucifer kuin ennen yllä, +mut sääret pystyssä nyt näinkin hänet. + +Jos tuosta kovin kömmähdin, sen saattaa +tajuta tuhma kansa, jok' ei tiedä, +min pisteen[222] kautta tieni käynyt oli. + +Oppaani lausui: »Nouse jaloillesi! +On matka pitkä, polku huono, päivä +ens neljännestään kiertänyt jo puoli. + +Ei linnan juhlasali ollut paikka, +miss' olimme, vaan luola luonnonluoma, +hämärä, himmi, rosopohja.» Lausuin + +ma ylös noustuani Mestarille: +»Tään ennen kuin ma jätän kuilun, poista +minulta harha sekä haasta hiukan! + +Miss' on nyt jää? Kuinka tuo nyt päälleen +noin keikahti? Ja kuinka on niin äkin +Aurinko illan aamuks saada voinut?» + +Hän mulle: »Tuollapuolen keskipisteen +viel luulet olevas, ma jossa killuin +karvoista madon,[223] maata puhkaisevan. + +Siell' olit alas astuttaissa, mutta +kun käännyin, kuljit läpi pisteen, johon +taholta jokaiselta painot painuu. + +Nyt päälläs on maanpiiri toinen, sille +vastainen, jota manner laaja kattaa +ja jonka kukkulalla surmattihin + +Hän, joka syntyi, eli synnitönnä. +Sun jalkas lepää päällä piirin pienen, +min toinen puolisko on paikka Judaan. + +Tääll' aamu silloin on, kun siellä ilta; +ja hän, min karvat tikapuumme oli, +on paikoillaan ja seisoo niinkuin ennen. + +Hän tältä puolen taivahasta putos, +ja maa,[224] mi ennen siinä kaartui, häntä +peläten peittyi mereen, nousten siitä + +taas meidän pallonpuoliskolla, ehkä +paeten häntä myös tään onton paikan +maa muodosti sen päälle vuoren nostain.» + +On paikka siellä alahalla, yhtä +etäällä kuin on Belzebubin hauta, +mi näy ei silmin, mutta tiedon josta + +tuo puron ääni, sinne pulputtavan +raosta kallion, min syönyt siihen +se juoksullaan on hiljaa kaartuvalla. + +Salaista tietä tuota Mestarini +ja minä läksimme taas nousemahan +maailmaan valoisaan, hän eellä, minä + +jälessä, uupumatta, lepäämättä, +sikskunnes aukosta näin pyöreästä +ne kauniit kappaleet, joit' Taivas kantaa; + +tulimme tuosta, jälleen näimme tähdet. + + + + +VIITESELITYKSET + + +1. laulu + +[1] Psalmistan mukaan ihmiselämä kestää 70 vuotta. »Elomme vaelluksen +keskitiessä» merkitsee tällöin 35 vuoden ikää. Vuonna 1265 syntynyt +Dante määrää siis toivioretkensä tapahtuneeksi vuonna 1300, joka samalla +oli kirkollinen riemuvuosi. + +[2] Synkkä metsämaa = synnin pimeys ja erehdykset. + +[3] Tähti = aurinko, totuuden valo. + +[4] Vertauskuvalliset villipedot ovat raamatusta, Jer. 5:6. Pantteri on +hekuma, jalopeura ylpeys ja susi ahneus. + +[5] Vergilius, jota aikanaan pidettiin kaikkien runoilijain ja +ajattelijain etevimpänä, merkitsee Danten runoelmassa ylintä hyvettä ja +viisautta. + +[6] Koira, joka voittaa ahneuden suden (paavinvallan) on Can Grande +(suuri koira) della Scala, Veronan herra, joka vuonna 1300 tosin oli +vielä lapsi, mutta herätti myöhemmin ruhtinashyveillään Danten huomiota. + +[7] »Feltron kahden», kaksi Feltro-nimistä paikkakuntaa. + +[8] Camilla, Euryalos, Turnus, Nisus, neljä Vergiliuksen +Aeneis-runoelman henkilöä. + + +2. laulu + +[9] »Silviuksen isä» on Aineias. + +[10] »Vas electionis» = Paavali kuten häntä apostolien teoissa (9:15) +nimitetään. + +[11] Beatrice, Danten varhain kuollut nuoruuden rakastettu, joka +Jumalaisessa näytelmässä esiintyy Vergiliuksen, inhimillisen viisauden, +vastakohtana, jumalallisen viisauden ja armon edustajana. + +[12] Neitsyt Maria, Lucia ja Beatrice edustavat Jumalan armon kolmea eri +lajia, kuten skolastinen teologia oli ne määritellyt. + +[13] »Joella, jost' ei...»: syntisen elämän virta, jonka kanssa ei edes +meri voi kilpailla. + + +3. laulu + +[14] Kolmiyhteinen Jumala. + +[15] »Tää on tila kurja niiden...»: pelkurit, jotka eivät ole +uskaltaneet olla sen enempää hyviä kuin pahoja, on pantu helvetin portin +ja ensimmäisen helvetinpiirin väliin, samoin kuin ne enkelit, jotka +Saatanan luopuessa Jumalasta eivät pitäneet kummankaan puolta. + +[16] Tarkoittanee paavi Celestinus V:tä, joka luopui virastaan ja jonka +jälkeen Danten perivihollinen Bonifacius VIII valittiin paaviksi. + + +4. laulu + +[17] Danten helvetti on suuren suppilon kaltainen ja jaettu yhdeksään +piiriin, kukin eri jyrkänteellä. Suppilon kärki on sama kuin maapallon +keskipiste (vanhan maailmankäsityksen mukaan kaikkeuden keskipiste). +Suppilon kannen muodostaa maanpäällinen piiri, jonka keskipisteessä on +Jerusalem ja ympyräviivalla mm. Firenze. + +[18] »Esipiha» on vanhan teologian Limbus patrum, jossa vanhan liiton +vanhurskaille oli sija valmistettu. + +[19] »Valtaherra» on Kristus, joka ristinpuulla kuoltuaan astui alas +tänne. + +[20] »Viisasten mestari» on Aristoteles, jolle koko keskiaika osoitti +melkein jumaloivaa kunnioitusta. Muut tunnettuja antiikin ajattelijoita, +tiedemiehiä ja runoilijoita. + + +5. laulu + +[21] Minos, Kreetan tarukuningas oli oikeamielisen tuomarin ja +lainsäätäjän maineessa ja sen vuoksi vanhan ajan mytologia oli asettanut +hänet manalan tuomariksi. Dante sallii hänen pitää osan +tuomarinvaltaansa, mutta muuttaa hänet keskiaikaiseen tapaan piruksi. + +[22] Kaksi lähenevää varjoa ovat Francesca da Riminin ja hänen miehensä +Gianciotto Verucchion veljen Paolon. Francesca itse oli Guido Polentan, +Ravennan herran tytär, joka valtiollisista syistä oli naitettu Riminin +herran Malatestan vanhemmalle pojalle. Gianciotto huomasi vuonna 1285 +että hänen puolisonsa ja Paolon välillä oli lemmensuhde, yllätti ja +pisti kuoliaaksi heidät. + +[23] »Kaina» on sukumurhaajien helvetti. + +[24] Lancelot, kelttiläisen Arthur-kuninkaan tarupiiriin kuuluva sankari +ja rakastaja. + + +6. laulu + +[25] Tunnettu firenzeläinen herkkusuu ja elostelija, jolta Boccaccion +mukaan ei näytä henkevyyttäkään puuttuneen. + +[26] »Metsäpuolue» on »valkeat», toinen Firenzen taistelevista +perhepuolueista. Vastapuolue oli »mustat». Molempien puolueiden johtajat +ajettiin vuonna 1300 maanpakoon. Mustat pääsivät kuitenkin paavi +Bonifacius VIII:n ja Ranskan kuninkaan veljen Kaarle Valoislaisen avulla +jälleen valtaan ja karkoittivat vuonna 1302 kaupungista mm. Danten, joka +silloin kuului valkeiden puolueeseen. + +[27] »Kaks on vanhurskasta...» Toinen heistä on Dante itse, toista ei +varmasti tiedetä. + + +7. laulu + +[28] »Papé Satán...» Kenties hebreankielestä vääristeltyä manausta, joka +voisi merkitä jotakin sentapaista kuin »sylje, Saatanan suu, sylje +Saatanan suu tulta». + + +8. laulu + +[29] Phlegyas, antiikin taruvaltias, joka poltti Delphoin temppelin +kostoksi siitä, että Apollo oli vietellyt hänen tyttärensä. + +[30] Filip Argenti, Danten poliittinen vastustaja, tunnettu +raakuudestaan ja ylpeydestään. + +[31] »Diten kaupunki»: Dis oli yksi antiikin ajan Tuonelan herran nimiä, +jota Dante käytti merkitsemään itse pimeyden ruhtinasta. + + +9. laulu + +[32] Eriktone oli muuan antiikin taruston velhonaisista, jonka Lucanus +mainitsee. + +[33] »Juudaan piiri», alin helvetinkuilu, Judas Iskariotin mukaan +nimitetty. + +[34] Kolme raivotarta, omantunnontuskien vertauskuvat. + +[35] Theseus oli tarun mukaan yrittänyt ryöstää manalan valtiaan +puolison Proserpinan. + +[36] Dante itse huomauttaa tässä esityksessä vertauskuvallisuudesta. +Medusa on sydäntä kivettävä epäily. + +[37] Enkeli, joka taivaan armosta tulee auttamaan Vergiliusta +(inhimillistä viisautta), palauttaa kuulijainsa muistiin, miten Herakles +kerran oli tullut pelastamaan Theseusta ja kohdellut väkivaltaisesti +tuonen koiraa. + +[38] Pola, kaupunki Istrialla. + + +10. laulu + +[39] Profeetta Joelin mukaan (3:2 ja 12) viimeinen tuomio oli tapahtuva +Josafatin laaksossa lähellä Jerusalemia. + +[40] Farinata (degli Uberti), jo kuudennessa laulussa mainittu +firenzeläinen ghibelliinijohtaja. + +[41] Haamu, joka nyt näkyy, on Cavalcante Cavalcanti, Guido Cavalcantin +isä, joka oli Danten aikainen kirjailija eikä nähtävästi ollut osannut +kyllin kunnioittaa Vergiliusta. + +[42] Antiikin mukaan oli manalan valtiatar Hekate samalla myös kuun, +erittäinkin uudenkuun jumalatar. Viisikymmentä kuukautta laskettuna +eteenpäin kevätpäivän tasauksesta vuonna 1300, jolloin Danten +helvetinmatka tapahtui, merkitsee vuoden 1304 alkupuolta. Sinä vuonna +Dante teki valkeiden kanssa epäonnistuneen yrityksen palata Firenzeen. + +[43] Farinata heimoineen oli julistettu ikuiseen maanpakoon. + +[44] »Taisto suuri», Montapertin taistelu vuonna 1260, jossa Farinata +oli firenzeläisten ghibelliinien johtaja. + +[45] Saman taistelun jälkeen tahtoivat voittoisat ghibelliinit polttaa +koko Firenzen, mutta Farinata esti aikeen. + +[46] Keisari Fredrik II, ateisminsa vuoksi. »Kardinaali» on Ottaviano +degli Ubaldini, Bolognan piispa ja merkittävä valtiomies 1200-luvun +keskivaiheilla. + +[47] Beatrice. + + +11. laulu + +[48] Anastasius oli paavina vuosina 496-498. Fotinus oli Tessalonikin +harhaoppinen diakoni. + +[49] Caorsa on ranskalainen Cahorsin kaupunki, jonka asukkaat olivat +kuuluisia koronkiskonnastaan. + +[50] »Sun siveys-oppis», samoin myöhemmin »sun luonnon-oppis», +Aristoteleen oppeja. + + +12. laulu + +[51] »Ateenan ruhtinas», Theseus. + +[52] Nessus, joka tahtoi ryöstää Herakleen lemmityn Deaneiran. + +[53] Dionysios, Syrakusan tyranni noin vuonna 400 eKr. + +[54] Azzolino, Lombardian herra vuosina 1230-60, kuulu julmuudestaan. + +[55] Obizzo Esti, Ferraran herra, Danten aikalainen. + +[56] Monfortin herra, englantilainen ylimys, joka vuonna 1291 surmasi +Cornwallin prinssin Henrikin. Tämän sydän vietiin palsamoituna +Westminster Abbeyyn. + +[57] Pyrrhus, Epeiroksen kuningas; Sextus Pompeius. + +[58] Kaksi ylhäistä rosvoritaria 1200-luvulta. + + +13. laulu + +[59] Seutu Firenzestä etelään päin. + +[60] Strofadit, saaria Joonian meressä. Viittaa erääseen Vergiliuksen +Aeneis-runoelman taruun. + +[61] Fredrik II:n kansleri Pietro delle Vigne, joka joutui epäsuosioon +vuonna 1248 ja surmasi itsensä. + +[62] »Portto» on kateus. + +[63] Lano Sienalainen, joka tuhlasi omaisuutensa ja etsi tahallisen +kuoleman kotikaupunkinsa taistelussa aretinolaisia vastaan. + +[64] Tunnettu firenzeläinen elostelija. + +[65] Firenze, jonka suojelusjumala pakanuuden aikana oli Mars, sitten +Johannes Kastaja. + +[66] Puhuja on joku tuntematon itsemurhaaja. + + +14. laulu + +[67] Cato nuorempi, joka marssitti sotajoukkonsa Libyan erämaan halki. + +[68] Capaneus, antiikin taruhenkilö. Theban piirittäjä. + +[69] Mongibello = Etna. + +[70] Flegra, laakso Tessaliassa, jossa Zeus kukisti ryntäävät +jättiläiset Vulcanuksen takomilla ukonvaajoilla. + +[71] »Päämies», Saturnus, jonka aikana vielä koko ihmiskunnalla oli +kultakausi. Samalla vertauskuvallisesti käsitettynä Aika. + +[72] Rea oli maanjumalatar, Zeun äiti. + +[73] »Vuoressa seisoo...». Nebukadnesarin unikuvan (Daniel 2:31-33) +mukaan muodostettu. Tarkoittaa Dantella maailmanhistorian neljää +aikakautta, kulta-, hopea-, vaski- ja rauta-aikaa. Savijalka merkitsee +Rooman keisarikuntaa, jonka heikkoutta Dante syvästi suree. + +[74] Damiata = Egypti. + + +15. laulu + +[75] Brunetto Latini, (1220-1294), Danten kunnioitettu opettaja, suuri +filosofi, runoilija ja kaunopuhuja. Hänen pääteoksensa oli Tesoro. + +[76] Dante ja yleensä Firenzen ylhäisö katsoivat olevansa vanhojen +roomalaisten jälkeläisiä vastakohtana Fiesolen vuoristosta kaupunkiin +myöhemmin muuttaneille raaoille nousukkaille. + +[77] »Nainen», Beatrice. + +[78] Sodomiitteja. + +[79] Priscianus, latinalainen oppinut 500-luvulta. Francesco d'Accorso, +bolognalainen lainoppinut, kuollut vuonna 1293. + +[80] Tarkoittaa piispa Andrea dei Mozzia, jonka paavi Bonifacius VIII +siirsi hänen huonon elämänsä takia Firenzestä Bacchiglione-joen varrella +sijaitsevaan Vicenzaan.--»Jätti...», kuoli (vuonna 1296). + +[81] Ensimmäisenä paastosunnuntaina joka vuosi pidettiin Veronassa +kilpajuoksut, joiden palkintona oli palanen vihreää verkaa. + + +16. laulu + +[82] »Kaupunki kehno», Firenze. + +[83] »Rattaan rakensivat...», pyörivät piirissä. + +[84] Kauneudestaan ja siveydestään kuulu firenzeläinen nainen, joka eli +vuoden 1200 paikkeilla. + +[85] Firenzeläinen ylimys, guelfi, kuollut vuonna 1292. + +[86] Viisas mies, jonka neuvoa noudattamalla firenzeläiset olisivat +säästyneet hirvittävältä verilöylyltä Arbia-joella vuonna 1260. + +[87] Sukuperältään alhainen, mutta arvossapidetty kunnian mies +1200-luvun keskivaiheilta. Hän näyttää antautuneen sodomian paheeseen +puolisonsa ilkeyden takia. + +[88] Juuri ennen vuotta 1300 kuollut älykäs firenzeläinen. + +[89] Köysi (munkkiköysi) merkinnee ulkonaista elämänkuria, jolla Dante +oli tahtonut voittaa aistillisuuden pedon. Itsekin hän lienee +nuoruusvuosinaan ollut fransiskaani. + + +17. laulu + +[90] Geryon, Herakleen surmaama antiikin tarukuningas on tässä vilpin +vertauskuvana ja keskiaikaisen mielikuvituksen mukaan muodosteltu. + +[91] Luettelemalla vaakunoita Dante leimaa polttomerkillään eräitä +firenzeläisiä nousukassukuja heidän koronkiskontansa vuoksi. + +[92] Phaëton, Auringon poika, sai antiikin tarun mukaan kerran +aurinkovaunut ohjattavakseen, mutta ei osannutkaan ajaa. Pelastaakseen +maapallon joka oli palaa poroksi Zeus löi hänet salamalla. + +[93] Dedalus (Daidalos), taruston keksijänero oli oppinut lentämään +siivin, jotka oli ommeltu vahalla kiinnitetyistä linnunsulista. Hänen +poikansa Ikarus lensi uhmaten liian lähelle aurinkoa, jolloin vaha suli +ja hän putosi mereen. + + +18.laulu + +[94] »Riemuvuosi» oli vuonna 1300. »Vuori» josta muutama säe myöhemmin +puhutaan on Ianiculum. + +[95] Arvossapidetty 1200-luvun bolognalainen, joka paritti sisarensa +ruhtinas Azzo VIII Estelle. + +[96] Kuningas Thoaan oli hänen tyttärensä Hypsipyle viekkaudella +pelastanut. + +[97] Muuan lipeväkielinen demagogi. + +[98] Roomalaisen huvinäytelmän henkilö, joka Terentiuksen »Eunukeissa» +esiintyy Thrason rakastajattarena. + + +19. laulu + +[99] Simon Magus, joka Apostolien tekojen (8:9-20) mukaan tahtoi ostaa +Pyhän hengen lahjat. Hänestä sai kirkonviroilla käyty kauppa nimen +simonia. + +[100] Dante vertaa kirkollisen viran ottamista siveellisen avioliiton +pyhyyteen. + +[101] Kastekappeli Firenzessä. Sen vesialtaan vieressä oli pyöreitä +koloja lattiassa pappeja varten, jotka niissä seisten ylettivät veteen. + +[102] Puhuja on paavi Nikolaus III (1277-80). Bonifacius VIII, joka +vielä eli vuonna 1300 oli taas Danten perivihollinen. + +[103] Tarkoittaa paavi Klemens V:tä, Ranskan kuninkaan Filip Kauniin +kätyriä, jonka tämä pakotti muuttamaan vuonna 1309 Avignoniin. + +[104] II Makk. 4:7-26 ja 5:5-10. + +[105] Paavi Nikolaus oli lahjottuna ollut mukana niissä vehkeilyissä, +joiden tuloksena oli ns. Sisilian iltamessu vuonna 1282. Napolin +kuningas Kaarle Anjoulainen menetti sen johdosta Sisilian. + +[106] Päät tarkoittavat seitsemää sakramenttia, sarvet kymmentä käskyä, +jotka olivat olleet nyttemmin portoksi alentuneen katolisen kirkon voima +niinkauan kuin sen »mies», paavi, oli palvellut hyvettä. + + +20. laulu + +[107] Tietäjä, joka tiesi ennakolta kuolevansa »seitsemän sodassa» +Thebaa vastaan ja jonka maa nieli siinä. + +[108] Thebalainen tietäjä. + +[109] Etrurialainen velho, tunnettu Lucanuksen »Pharsaliasta». + +[110] Teiresiaan tytär, Mantovan, Vergiliuksen syntymäkaupungin +perustaja. + +[111] Kansanvillitsijä Pinamonte yllytti Mantovan herran Casalodin +ajamaan maanpakoon monta Mantovan ylhäistä sukua, minkä jälkeen hän itse +anasti vallan. + +[112] Troijan sodan aikainen kreikkalainen tietäjä, jonka Vergiliuksen +Aeneis mainitsee. + +[113] Fredrik II:n lääkäri ja tähdistäennustaja, myös alkemian, +kiromantian ym. harrastaja. + +[114] Guido Bonatti, tähdistäennustaja Forlista. Asdente, ennustajana +tunnettu suutari Parman kaupungista. + +[115] »Kainin tähti» = kuu. Kansantarun mukaan oli kuun ukko yhtä kuin +Kain. + + +21. laulu + +[116] Käsitettävä ivana, sillä Bonturo lienee ollut kaikkein pahimpia +lahjusten ottajia. + +[117] Pieni joki Luccan lähistöllä. + +[118] Malacoda, niinkuin muutkin seuraavat pirunnimet on Dante vapaasti +muodostanut ja ne ovat vaikeasti suomennettavissa, joskin niiden +merkitys on usein selvä. + +[119] Liittoutuneet Firenze ja Lucca olivat valloittaneet Pisalta +Capronan linnan vuonna 1290. Linnan väelle oli luvattu vapaa lähtö, +mutta heidän astuessaan ulos portista oli valloittajien joukosta +kuulunut huutoja »hirsipuuhun! hirsipuuhun!» Dante oli omin silmin +nähnyt tapauksen. + +[120] Tarkoittaa Kristuksen kuollessa tapahtunutta maanjäristystä. + + +22. laulu + +[121] Eräs Navarran kuninkaan Thibaut II:n uskoton palvelija +1200-luvulta. + +[122] »Latinalaista», italialaista. + +[123] Gomita, joka lahjottuna vapautti isäntänsä vangit. + +[124] Gallura, paikkakunta Sardiniassa. + +[125] Sardinian kuninkaan Enzion sene]alkki, surmattu vuonna 1275. + + +23. laulu + +[126] Sekä hiiren että sammakon nieli kotka. + +[127] Tarun mukaan oli Fredrik II rankaissut eräitä pettureita +heitättämällä heidät lyijykaapuihin puettuina roviolle. + +[128] »Hilpeät munkit», Frati godenti, oli paavi Urbanus IV:n aikana +Bolognassa perustettu maallikkoveljeskunta. Puolueiden ulkopuolelle +kuuluvina oli molemmat kutsuttu Firenzeen sovittamaan riitapuolia, mutta +he ottivat lahjuksia ja sallivat Ubertien, ylhäisimpien ghibelliinien +talojen hävityksen Guardingon kaupunginosassa. + +[129] Kaifas. + +[130] Hannas. + +[131] Suuttuneena Malacodan valheellisuudesta kun hän oli osoittanut +heille väärän tien. + + +24. laulu + +[132] Italian alkavassa keväässä, helmikuun alussa, jolloin aurinko on +vesimiehen tähtimerkissä. + +[133] Kuuran »valkea sisko» = lumi. + +[134] Kiivas mustien puoluemies. + +[135] Murheettaakseen Dantea, joka oli valkeiden puoluetta lähempänä, +Vanni Fucci ennustaa, että joskin mustat murtuvat Pistoiassa (1301) ja +Firenzen hallitus muuttuu Kaarle Valoislaisen avulla, niin myös +valkeiden perikato on lähellä. + +[136] Magra-laaksossa olivat ruhtinas Malespinan maa-alueet; Malespinan +johdolla mustat jälleen voittivat vastustajansa (1302). + + +25. laulu + +[137] Ikimuistoinen herjaamisen merkki, jossa peukalo pistettiin etu- ja +keskisormen väliin ja koko käsi ojennettiin kohti herjattavaa. + +[138] Capaneus. + +[139] Maremma oli soinen rantakaistale Toscanan lounaisosassa. + +[140] Herakleen tappama ryöväri ja hirviö, Vulcanuksen poika. + +[141] Cianfa ja muita nimeltä tunnettuja, mutta muuten merkityksettömiä +firenzeläisiä. + +[142] Caton sotilaita, joita käärme pisti Libyan erämaassa. Toinen +muuttui tuhkaksi, toinen ratkesi pöhötyksestä. + +[143] Kadmus, tarun mukaan Theban perustaja. Aretusa, nymfi. + +[144] Gaville, paikkakunta Arno-joen laaksossa, jossa Guercio Cavalcanti +oli saanut surmansa. Murhasta seurasi verinen sukukosto Gavillen +asukkaille. + + +26. laulu + +[145] Prato, yksi Firenzen kateellisista naapurikaupungeista. + +[146] Profeetta Elisa. + +[147] Eteokles ja Polyneikes, Theban onnettoman kuninkaan Oidipuksen +pojat, jotka olivat surmanneet toisensa veljesvihassa. Tarun mukaan +jakautui liekki kahtia kun heidän ruumiinsa poltettiin. + +[148] Deidamia, Akilleuksen morsian. + +[149] Pallaan kuva oli suojellut Troijaa siihen asti kun Odysseus ja +Diomedes ryöstivät sen pois sieltä. + +[150] Nyt alkava kaunis tarina on Danten omaa keksintöä. + +[151] Tarkoittaa Kiirastulen vuorta. + + +27. laulu + +[152] Sisilialainen tyranni Phalaris oli ateenalaisella taidesepällä +Perilloksella teettänyt vaskisen härän, joka voitiin kuumentaa ja jonka +ontelo voitiin täten muuttaa kidutuspaikaksi. Koetellakseen mihin kuva +kelpasi heitätti Phalaris ensin sen sisälle härän tekijän. + +[153] Romagna, osa Adrian meren puolista Keski-Italiaa. Puhuja on +Montefeltron kreivi Guido. + +[154] Ruhtinassuku Polenta kantoi kotkaa vaakunassaan. + +[155] Kaupunki Ravennasta eteläänpäin. + +[156] Forlin kaupunki oli vuonna 1282 juuri saman Guido Montefeltron +johdolla lyönyt perinpohjin paavin lähettämän ranskalaisen armeijan. +Vuonna 1300 oli vallan Forlissa anastanut muuan Ordelaffi, jonka +sukuvaakunassa oli vihreä jalopeura. + +[157] Verrucchio oli Francesca da Riminin yhteydessä mainitun +Malatesta-suvun linna. »Vanha» on Malatesta da Rimini, »nuori» hänen +poikansa Malatestino, Paolon ja Gianciotton vanhin veli. + +[158] Ghibelliinien puoluepäällikkö, joka vuonna 1295 joutui Malatestan +vangiksi ja sai surmansa vankeudessa. + +[159] Lamone-joen varrella on Imola ja Santerno-joen varrella Faenza. +Puolueväriltään vaihteleva ruhtinas Magninardo Pagani da Susinana +hallitsi näitä kaupunkeja. Hänen vaakunassaan oli punainen jalopeura +valkealla pohjalla. + +[160] Cesenan kaupunki, jossa vallitsivat vuoroin Malatestat, vuoroin +Montefeltrot niin ettei sinne tahtonut kotiutua sen enempää tyrannia +kuin kansalaisvapauskaan. + +[161] Danten perivihollinen, paavi Bonifacius VIII, joka oli joutunut +riitaan ylhäisen roomalaisen Colonna-suvun kanssa. + +[162] Tarun mukaan oli paavi Sylvester parantanut Konstantinuksen +spitaalin kastamalla hänet. + +[163] Pyhä Franciscus, sen munkkikunnan perustaja, johon puhuja oli +kuulunut. + + +28. laulu + +[164] Cannaen taistelussa vuonna 216 e.Kr. + +[165] Normannilainen sotapäällikkö, joka 1000-luvun keskivaiheilla +valloitti Etelä-Italian. + +[166] Tarkoittaa Kaarle Anjoulaisen ja viimeisten Hohenstaufien välisiä +taisteluita. + +[167] Allard oli ranskalainen ritari, jonka viekasta neuvoa seuraamalla +Kaarle Anjoulainen voitti Konradinin, viimeisen Hohenstaufin. + +[168] Ali perusti muhamettilaisen lahkokunnan ja kylvi siten +eripuraisuutta ihmismieliin aivan kuten Muhammed Danten käsityksen +mukaan oli tehnyt omalla opillaan. + +[169] Fra Doleino oli erään apostolista yksinkertaisuutta harrastavan +lahkon johtaja. Hän piileskeli kannattajineen Novaran lähistöllä +Piemontin vuoristossa. Nälkä pakotti heidät antautumaan ja heidän +johtajansa kuoli polttoroviolla vuonna 1307. + +[170] Medicinan (pieni kaupunki Bolognan lähistöllä) mies, joka oman +etunsa vuoksi lienee lietsonut eripuraisuutta Malatestan ja Polentan +sukujen välillä. + +[171] Tarkoittaa Lombardian tasankoa. + +[172] Kaupunki Adrian meren rannalla, Riminin eteläpuolella. Sen »kaksi +parasta» olivat Guido del Cassero ja Angiolello da Carignano. + +[173] Jo edellisessä laulussa mainittu »Verrucchion hurtta», nuori +Malatestino, joka Fanon herraksi päästäkseen kutsui kaksi kaupungin +arvokkainta kansalaista neuvotteluun Cattolicaan, Riminin ja Fanon +välillä sijaitsevaan kaupunkiin. Palkatut merimiehet surmasivat heidät +kuitenkin matkalla, kuten Dante ennustuksen muodossa esittää. + +[174] Tarkoittaa Riminiä (roomalaisten Ariminium), jonka lähellä Caesar +kulki Rubiconin yli. + +[175] Mosca Lamberti, joka oli yllyttänyt Amidein suvun murhaamaan erään +Buondelmonten, koska tämä oli ensin kihlannut tytön Amidein suvusta, +mutta sitten mennyt naimisiin Donati-sukuun kuuluvan tyttären kanssa. +Murhasta olivat seurauksena monet sukukostot. + +[176] Tunnettu ranskalainen ritari ja trubaduuri, joka yllytti Englannin +kuninkaan Henrik II:n vanhimman pojan nousemaan isäänsä vastaan. + + +29. laulu + +[177] Danten äidin setä, josta kerrotaan paljon pahaa, muun muassa että +hän olisi tehnyt väärää rahaa. Hänen väkivaltainen kuolemansa kostettiin +vasta 30 vuotta myöhemmin. + +[178] Zeus muutti edellämainitun sukupuuton jälkeen muurahaiset (myrmex) +ihmisiksi, jotka saivat nimen myrmidonit. + +[179] Arezzon mies, Griffolino. + +[180] Ivallisessa mielessä. + +[181] Kaksitoista nuorta elostelijaa, jotka vuoden kuluessa tuhlasivat +kaiken omaisuutensa. + +[182] Danten firenzeläinen tuttava, jonka sienalaiset olivat polttaneet +alkemian vuoksi. + + +30. laulu + +[183] Atamas, Semelen sisaren Inon mies. + +[184] Gianni Schicci asettui jäljempänä mainitun Buoso Dynatin +vuoteeseen, missä tämä makasi erään sukulaisensa murhaamana, ja saneli +murhatun ääntä jäljitellen notaarille testamentin, joka tuotti hänelle +kallisarvoisen tamman ja muita aarteita. + +[185] Paphoksen kuninkaan Cinyraan tytär, joka synnytti isälleen pojan +nimeltä Adonis. + +[186] Kaupunki Arno-joen lähteillä, jossa Adam Brescialainen oli tehnyt +vääriä Johannes Kastajan kuvilla varustettuja firenzeläisiä kultarahoja. + +[187] Hänen apulaisiaan. Branda oli kirkasvetinen kaivo Sienassa. + +[188] »Narcissuksen kuvastin», lähdevesi. + + +31. laulu + +[189] Tarun mukaan paransi tämän keihään ruoste haavat, jotka keihäs oli +tehnyt. + +[190] Linna Sienan lähistöllä. + +[191] Tahallista sekakieltä, sopivaa Babylonin kielensekoituksen +aikaansaajalle. + +[192] Tarun jättiläinen Anteus oli elättänyt itseään pyydystämällä +leijonia Pohjois-Afrikassa, niillä tienoin, missä Scipio vuonna 202 +e.Kr. voitti Hannibalin. + +[193] Vino torni Bolognassa. + + +32. laulu + +[194] »Neiet armaat», runottaret. + +[195] Tambernik, vuori Slavoniassa. Pietrapana, vuori Toscanassa. + +[196] Joki Firenzen lähistöllä. + +[197] Puheenaolevat veljekset, jotka kuuluivat Alberto da Mangonan +kreivilliseen sukuun, olivat 1200-luvun loppupuolella surmanneet +toisensa puolue- ja perintöriitojen vuoksi. + +[198] Kuningas Arthurin kapinallinen äpäräpoika Mordrec, jonka isä +lävisti peitsellään niin että päivä paistoi hänen lävitseen, »rinnan +ynnä varjon». Kuollessaan hän ehti kuitenkin vielä antaa surmaniskun +isälleen. + +[199] Foccaccia Cancellieri, joka puoluesyistä surmasi sukulaisensa +Detto Cancellierin. + +[200] Muuan firenzeläinen sukumurhaaja. + +[201] Muuan toinen firenzeläinen, joka oli petollisesti surmannut +sukulaisensa Ubertinon. Hän odottaa serkkunsa Carlino de' Pazzin tuloa, +jonka rinnalla hän muka näyttää varsin viattomalta. Carlino oli +petoksella saattanut erään pistoialaisten ghibelliinien hänelle uskoman +linnan firenzeläisten haltuun ja aiheuttanut siten nuorten sukulaistensa +ja ystäviensä kuoleman. + +[202] Huutaja on firenzeläinen Bocca degli Abati, joka Montapertin +taistelussa vuonna 1260 oli oman puolueensa guelfit pettämällä auttanut +ghibelliinit voittoon. + +[203] »Antenora», isänmaanpetturien ja puoluekavaltajien helvetti. +Saanut nimensä Antenorista, joka tarun mukaan kavalsi Troijan +kreikkalaisille. + +[204] Buoso, Dueran mies, otti Kaarle Anjoulaisen aikaan lahjoja +ranskalaisilta ja helpotti heidän marssiaan Keski-Italiaan. + +[205] Valombrosan apotti, joka vuonna 1258 Firenzessä mestattiin +vehkeilijänä. + +[206] Petti firenzeläisten ghibelliinien asian kuningas Manfredin +tappion jälkeen vuonna 1266. + +[207] Ganellone, Rolandin laulussa mainittu petturi Ganelon; Tribaldello +päästi bolognalaiset viholliset synnyinkaupunkiinsa Faenzaan. + +[208] Yksi Theban seitsemästä piirittäjästä, joka tarun mukaan vielä +kuollessaan oli purrut vihollisensa Menalippon päätä. + + +33. laulu + +[209] Ugolino oli guelfi, Ruggieri ghibelliini, molemmat Pisan +kaupungista. Hirvittävä tarina, jonka Dante kertoo, on tosi ja +tapahtunut vuonna 1289. + +[210] »Tään», Ruggierin. + +[211] Lucca ja Pisa ovat vain kolmen peninkulman päässä toisistaan. +Niiden välillä on Monte Giulianon vuori. + +[212] Pisan ylhäisiä ghibelliinisukuja, Ruggierin kannattajia. + +[213] Romaaniset kielet jaettiin myöntävän partikkelin muodon mukaan, +joka italiankielessä on si. + +[214] Saaria Arno-joen suulla, Pisan edustalla. + +[215] Theban taruhistoria on tulvillaan luonnottomia rikoksia. + +[216] Alberigo de' Manfredi surmautti omassa pöydässään erään +sukulaisensa juuri kun tarjottiin hedelmiä. »Alberigon hedelmistä» tuli +sen vuoksi sananparsi. + +[217] »Ptolemea», niiden helvetti, jotka olivat käyttäneet ystävyyden +naamaria vilppiinsä. Nimi on luultavasti muodostettu raamatussa mainitun +Ptolemaioksen (I Makk. 16:11-17) mukaan. + +[218] Kohtalotar, joka leikkasi poikki elon langan. + +[219] Genovalainen ylimys, joka vuonna 1290 oli pitopöydässään +murhauttanut appensa ja kutsuvieraansa Mikael Zanchen. + + +34. laulu + +[220] »Vexilla Regis prodeunt...» alkaa muuan vanha kirkkohymni. +Vergilius lisää siihen sanan »Inferni» ja koko säe merkitsee siis +»helvetin kuninkaan sotamerkit lähestyvät meitä». + +[221] Brutus ja Cassius, Caesarin murhaajat. Caesar oli Danten +valtiollisen ihanteen, pyhän Rooman keisarikunnan perustaja. Siksi +murhaajien rangaistus oli yhtä suuri kuin Juudas Iskariotin. + +[222] Maan keskipisteen. + +[223] Luciferin. + +[224] Danten kuvittelema mannermaa läntisellä pallonpuoliskolla. + + + + + +End of Project Gutenberg's Jumalainen näytelmä: Helvetti, by Dante + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI *** + +***** This file should be named 10941-8.txt or 10941-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/0/9/4/10941/ + +Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's +eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII, +compressed (zipped), HTML and others. + +Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over +the old filename and etext number. The replaced older file is renamed. +VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving +new filenames and etext numbers. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000, +are filed in directories based on their release date. If you want to +download any of these eBooks directly, rather than using the regular +search system you may utilize the following addresses and just +download by the etext year. + + https://www.gutenberg.org/etext06 + + (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99, + 98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90) + +EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are +filed in a different way. The year of a release date is no longer part +of the directory path. The path is based on the etext number (which is +identical to the filename). The path to the file is made up of single +digits corresponding to all but the last digit in the filename. For +example an eBook of filename 10234 would be found at: + + https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234 + +or filename 24689 would be found at: + https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689 + +An alternative method of locating eBooks: + https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL + + diff --git a/old/10941-8.zip b/old/10941-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..39a4dc5 --- /dev/null +++ b/old/10941-8.zip |