diff options
Diffstat (limited to '10480-0.txt')
| -rw-r--r-- | 10480-0.txt | 2026 |
1 files changed, 2026 insertions, 0 deletions
diff --git a/10480-0.txt b/10480-0.txt new file mode 100644 index 0000000..05bcd38 --- /dev/null +++ b/10480-0.txt @@ -0,0 +1,2026 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10480 *** + +Kauppa-Lopo + +Kirj. + +Minna Canth + + +1889 + + + + +I + + +Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta. +Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän +oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se +oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt. + +Sehän se varsinkin harmitti, että oli eksynyt tuohon pieneen, +kunnottomaan Jyväskylään. Hän, joka oli Kuopiosta kotoisin. Semmoisesta +suuresta kaupungista, jossa linnakin oli kivinen ja komea, eikä +tämmöinen ränsistynyt, vanha ijänikuinen puuhökkeli, jonka hatarat +seinät olivat niin kallellaan, ettei tiennyt milloin romahti kumoon koko +laitos. + +Ei täällä ihmisetkään olleet, ei sinnepäinkään kuin Kuopiossa. Ei +näöltään eikä tavoiltaan. Siellä nainen mörkissä, suorajuovaisessa +hameessaan ja pienessä nutussaan oli kuin ihminen ainakin. Mutta mitäs +täällä! Tuossa nyt esimerkiksi tuo piikatyttö.--Lopo katseli häntä +ikkunasta, rautaristikon takaa. + +--Joutavanpäiväinen hapsinkakkiainen. Hyi! + +--Kuka? kysyi Riitta, Lopon huonetoveri, joka istui perempänä ja ompeli. + +--Tuo juuri, tuo Römperin piika. + +Römperi, näes, oli vanginvartijan nimi. Strömberg se kirjoitettiin, +mutta Lopo sanoi häntä muiden mukaan Römperiksi. + +--Ei poloisella ole edes kunnon vaatetta päällään. + +--Ole tok' vaiti. Kun on karttuunileninki oikein. + +--Pyh! Likainen luuttu! Tuommoista ei kerjäläinenkään ilkiäisi Kuopiossa +pitää. + +--Aika sievä, jahka tyttö sen vaan pesee ja tärkkää. + +--Kuulee, että olet jyväskyläläinen. + +Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneesen päin ja virnutti. Riitta taaskin +ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessa +limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen +harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollut +molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti; +nuuskaa hän vaan piti huulessaan. + +Ja oli tuo vaatteen tyylikin Riitan mielestä vähän kummallinen. Hame +yhtä leveä ylhäältä kuin alhaaltakin; nuttu niin että paita, musta ja +karkea kuin perunasäkki, vyötäisen kohdalta aina oli esillä. Ylimmäinen +nappi oli lähtenyt pois ja alta näkyi kaula, joka oli kuin parkittu. + +Tuo se nyt sitten moitti jyväskyläläisiä! Mitä luuli hän itse olevansa? + +--Kun näkisi kerran noita kehutuita kuopiolaisia. Ovatko ne kaikki +semmoisia kuin sinä? + +--Häpiä vähän, mokoma ruoja. Niinkö sinä olet tuhma, että minut otat +esimerkiksi, kun on puhe oikeista ihmisistä. + +--Vaan olethan sinäkin Kuopiosta? + +--Jos kohta. Eikö niitä täällä sitten ole maailman hylkyjä, yhtäläisiä +kuin minäkin. + +Riitta vaikeni. Harmi lauhtui; hänen kävi tuota poloista melkein sääli, +niin inhottava kuin olikin. + +Äänettömänä hän ompeli hetken, sitten alkoi taas. + +--Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi? + +--Mitäkö varten? + +Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja +hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea +läntti entisten lisäksi. + +--Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olen +vanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös? + +--Ei, mutta todenperästä? + +--Ka, todenperästä ihan. + +Hän nauraa hohotti, suu levällään. + +--Kauppamiehenä minä tok' olen ollut. Kysy Kuopion rouvilta. Vielä ne +muistavat tänäkin päivänä, kuinka paljon heille kannoin rahoja kouraan +vanhoista vaatteista. Siinähän minä opin juomaankin. Pakkasessa kun +kuljeskelin, täytyi ottaa ryyppy aina lämmikkeeksi. + +--Vai niin,--sinä, näet, vanhoja vaatteita kaupittelit. + +--Mutta myöskin mitä sattui. Ei niin huonoa kalua ollut, etten minä sitä +rahaksi muuttanut. Ja rouvat kun minusta pitivät. Voi ihmettä! »Snälla +Lopo, sööta Lopo», pantiin. Poskia taputettiin ja vehnäskahvit +juotettiin. + +--Paljonko antoivat myyntipalkkaa? + +--Ei kuin kymmenen penniä markalta. Mutta siitä sitä karttui. Elimme +oikein hyvin siihen aikaan, sekä minä että poika. + +--Sinulla jo silloin oli poika? + +--Hm! Seitsemäntoista vanhana minä sen jo sain. + +--No, ja missä hän nyt on? + +--Siellä Kuopiossa, isäpuolensa luona. + +--Mitä hullua! Onko sinulla mies? + +--On tok'. Ja hyvä mies onkin. Ei tämmöinen räähkä kuin minä. +Papinkirjassakaan sillä ei pidä oleman, ei ainoatakaan pilkkua. Ja +luonnoltaan niin mainio, ettei mihin panna. Tein niin tai näin, ei pahaa +sanaa milloinkaan. + +--Vaan etpäs pysy luona kumminkaan. + +--En malta. Sitä kun kerran on tottunut maailmaa vaeltamaan. + +--Lienet sinä sitä jo kiertänytkin aikanasi. + +--No varmaan. Olen käynyt Kajaanit, Mikkelit, Savonlinnat, Joensuut; nyt +tuota eksyin tähän pahanpäiväiseen kylään. + +--Mikäpäs tätäkään vaivaa? Toimeen tulee niinkuin muuallakin. + +--Ei täällä ole edes oikeita ihmisiäkään. Vätyksiä, mitä lienevät. + +--Joko sinä alat taas? + +--No, vätyksiä ovat kuopiolaisten rinnalla, saat uskoa. Katsoppas nyt +tuotakin Römperiä, tuossa se taas kuhnustelee. Joudu, joudu! + +--Mitä minä siitä? Olenhan sen nähnyt ennenkin. + +--Pitkä kuin hongankolistaja, mutta niin laiha, että voisi vainen lukea +jok'ainoan luun. Minä hänet paiskaisin kumoon toisella kädelläni ja +lähtisin tieheni niinkuin ei mitään. + +--Paiskaa, jumalan luoma. + +--En häntä viitsi, kun on vaan muutama päivä täällä oltavana. + +Lopo kopautti ikkunaan ja vilkutti kättään. + +--Sisään, sisään, Römperi! Riitan silmät levenivät. + +--Ettäkö kumminkin aijot--? + +--Olehan vaiti. + +Lukkoa kolisteltiin ulkopuolella, rautakanki jymähti maahan ja ovi +aukeni. + +Römperi astui sisään. Riitalta putosi ompelus lattiaan. + +--Noh! Mitä nyt? tiuskasi Römperi. Lopon käsi oli mennyt taskuun. + +--Hyi tuota, kuinka ärjyy. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua? + +--Sano pian, jos sinulla on mitä sanottavaa. Lopon käsi yhä kopeloitsi +taskua. + +--Kun ette olisi noin äkäinen. + +--Niin mitä sitten? + +--Niin antaisin täältä markan ja-- + +--Ja--? + +--Ja pyytäisin ostamaan viinaa. + +--Heh! Vai viinaa. + +--Sitäkö se olikin! Riitta purskahti nauramaan ja tarttui uudelleen +ompelukseensa. + +--Ryypyn saatte vaivoistanne.--Kaksikin. + +--Elä höpise. Olethan sen jo kuullut, etten minä siihen peliin rupea. + +--Mutta mitäs pahaa teille siitä tulisi? Eihän sitä kukaan ihminen saisi +tietää. Hyvä Römperi-- + +Hän tahtoi väkisin pistää markkansa Römperin kouraan. + +Römperi töytäisi hänet syrjään. + +--Mene nyt tiehesi siitä. Ja väleen! + +--Ka, tuota, kun tappelee! Sika! Kaikennäköisiä niitä pannaan +vankinihdiksikin. Mutta annahan olla, vielä sinä muistat. Kunhan tästä +irti pääsen. Sen retku. Tuhma olet, että pääsi kolisee. Olen minä +ennenkin vankinihtiä nähnyt, mutta en mokomata vielä milloinkaan. Hyi, +hyi, hyi!-- + +Römperi ei ollut häntä kuulevinaan, kääntyi vaan tyyneesti Riittaan. He +puhelivat jotain keskenään ja antoivat toisen pauhata mielin määrin. + +Lopo purki vihaansa minkä jaksoi. Mutta kun siitä ei mitään apua ollut, +näki hän viimein parhaaksi lopettaa. Uteliaaksi hän sitä paitsi kävi +tietämään, mitä ne tuolla puhuivat keskenään. + +--Kyllä kait minä.--Olisiko niillä kuinka kiire? kuuli hän Riitan +sanovan. + +--Ei virkkanut tyttö siitä mitään. + +--Laittakoon lankaa vaan, niin aloitan heti, kun tämän olen saanut +käsistäni. + +--Mitä aloitat? kysyi Lopo. + +--Ei liikuta sinua, sanoi Römperi. + +--Voisitte tuon kertoa yhtäkaikki. Vai pelkäättekö suunne kuluvan? + +--Raskin kait minä--alkoi Riitta. Kortmanin rouva pyytää minua tekemään +sukkia lapsilleen. + +--Kortman--? Oles, eikö se ole Kuopiosta kotoisin? Malmia sukujaan? +Entinen Augusta Malm? + +--Niinpä luulen. Tunnetko sinä hänet? kysyi vankinihti. + +--Tunnen tok' tavallakin. Monet monituiset leningit häneltä möin. Vai +täällä hän nyt on, Augusta neiti. Ja rouvana, herra jesta! Niin, niin, +tiesin minä sen, että naimiseen hän tuli maisteri Kortmanin kanssa. Ja +näinkin minä sulhasen kerran. Semmoinen partasuu, mustaverinen. Liekö +tuo hänelle hyvä edes? + +--Kuolluthan se jo on. + +--Kuollut? Ettäkö hän sitten on leskenä, Augusta neiti? + +--Leskenä, viime kesästä saakka. + +--Herra armahda! Ja köyhyydessä! + +--Eipä paljon muutenkaan. + +--Kuulkaa, elkää menkö.--Onko monta lasta? + +--Lienee noita neljä tai viis. + +--Voi sentään! Neljä tai viis. Millä ihmeellä se raukka niitä eteenpäin +vie? + +--Tiukalla taitaa olla välistä. + +--Vuottakaahan, vuottakaa, Römperi. Mihin teillä nyt semmoinen kiire on? +Herra jumala, vai leskenä! Ja neljä tai viis lasta. Ovatko kuinka +pieniä? + +--Noin, tuota korkuisia. + +--Niin, pieniä ne tietysti ovat. Tuskin siitä on enemmän kuin +kymmenkunta vuotta, kun hänet vietiin Kuopiosta. Ooho, sentää! + +Lopo pani kätensä ristiin polven ympäri ja vaipui ajatuksiin. + +--Kymmenkunta vuotta, ei enempää. + +--No, joko minä nyt saan mennä? + +--Ei, ei! Ei vielä. + +Lopo kaappasi ylös, käsi hapuili taskua taas. + +--Hyvä oli, ettei pantu tätä viinaan. Sukkiako se tahtoi neulottaa, +raukka? Lapsilleen, niinkö? + +--Ettäkö sinä--? Mutta sepä ei, Kortmanin rouva, olekaan tyytyväinen +jokaisen neulomiin. Minut hän tuntee ennestään. + +--Ole vaiti! Eikö noita muut osaisi, semmoisia kuin sukkia? + +--Vaan niidenpä pitää olla kuin valetut jalkaa myöten. + +--Ostakaa tuolla markalla, Römperi, villalankaa ensin. Ja sitten menkää +rouvan luokse. Pyydätte yhtä sukkaa malliksi. Ja sanotte paljon +terveisiä Kauppa-Lopolta. Kyllä hän muistaa. Paljon terveisiä, että ensi +viikolla minä pääsen irti ja silloin tulen heti käymään hänen luonaan. +Alusta viikon jo. + +--Mahtaisiko hän siitä olla niin millänsäkään--? + +Römperi hymyili. + +--Siihen hyvästi saa yhden parin sukkia neulotuksi. Voin minä ehkä +auttaa häntä vielä muullakin. Kunhan nähdään, kunhan nähdään. Neljä tai +viis lasta! Hyvä jumala! + +--Osaankohan minä ostaa sitä lankaa? + +--Ka, miks'et osaa. Sanot puodissa, että se tulee herrasväen lapsille, +niin antavat hyvää. + +--Mutta minkä väristä? + +--Se nyt on se sama. + +--Kaiketi mustaa, arveli Riitta, koska heillä on suru. + +--No, osta mustaa. Mutta joutuun nyt, että pääsen neulomaan. Kysy +samalla vielä kuinka rouva voi. Onko tervennä edes? + +--Kysytään vaan. + +Römperi meni ja Lopo siirtyi ikkunaan seuratakseen häntä silmillään niin +kauvan kuin näkyvissä oli. Otti tuohisen rasiansa esille ja nuuskasi. +Nuuskasi oikein hartaasti. + +--Voi, kuin hitaasti astuu! Ei se sieltä joudu takaisin tänä päivänä. + +---Lyhyt matka, kyllä joutuu. + +--Mitähän tuo rouva sanoo, kun saa terveisiä Kauppa-Lopolta. Eikö +juohtune mieleen entiset ajat.--Sillä oli niin hyvä koti. Ja voi kuinka +hellästi tätä tytärtä pidettiin. Niin kannettiin kuin kukkaa kämmenellä. + +--Rikkaitako olivat vanhemmat? + +--Rikkaita, mahdottoman rikkaita. Kivikartano semmoinen kuin hyvä linna. +Ja pulskasti siellä elettiin. Vieraita jok'ikinen päivä. Mutta konkurssi +tuli yhtäkaikki kun kauppamies kuoli. Sanottiin, että olisi se tullut +muutenkin, ja kuolemasta huhuiltiin kaikenmoista, kun, näet, meni niin +äkkiä, ettei ollut kipeänä ollenkaan... Kuka heidät sitten tietää. Paljon puhutaan semmoistakin, jossa ei ole perää ensinkään. + +--Äiti vielä elää? + +--Sitä en tiedä. Se kun muutti sieltä pois poikansa luokse, Sortavalaan, +vai minne lie mennyt. + +--Jokohan Römperi on ehtinyt perille? + +--Jo tok'. Eikö tulle pian takaisin. + +Lopo istui uskoa ikkunassa nuuskarasia kädessä ja silmät ulkohuoneen +nurkassa, jonka takaa odotti Römperin ilmestyvän. Mutta ei sitä vaan +näkynyt vielä. + +Hyppyset kävivät ahkerasti rasiassa ja nenä sen jälkeen aina tuohahti. + +--Se oli niin kaunis nuorena, minkälaiseksi lienee nyt muuttunut. Oli +aivan kuin enkeli. Kauniin kaikista Kuopion tytöistä. + +--Vai niin! Ei nyt ole enää mitään. Ihan vaan tavallinen. + +--Tuolla tulee Römperi. Ja onpas, näet, sukka mukana.--Saas kuulla! + +Hän asettui oven eteen. Malttoi tuskin odottaa, että Römperi pääsi +sisään. + +--Nooh! Mitä hän sanoi? + +--Tuossa lanka, ei sitä markalla annettu sen enempää. + +--Yhteen pariin riittää. Mutta mitä sanoi rouva, kun kuuli minun olevan +täällä? + +--Ei tuo paljon mitään. Tämän antoi malliksi. Hiukan suurempia käski +tehdä. + +--Muistiko? + +--Kyllä. + +--Käskikö terveisiä? Eikö ihmetellyt, että mistä syystä minut on +kiinnipantu? + +--Eihän se niin pitkiin puheisiin antaantunut. Seisoi vaan kamarin +kynnyksellä pikkuisen aikaa... Eikö siellä liene ollut joku vieras +sisällä, siltä minusta tuntui. + +--Ahaa--niin, luultavasti siellä oli. No kuule! Oliko hän hyvin +muuttunut? Tuntisiko vielä entiseltä näöltä? Tyttö-ajoiltaan? + +--Mistä minä sen tiedän, kun en ole häntä tyttönä nähnytkään. + +--Ka, hupsuko minä olen. Ethän sinä, näet--. Vaan sanoppas, oliko siellä +kuinka köyhää ja puutteellista? + +--Siitäkö nyt rupesin selkoa ottamaan. + +--Hetihän sen huomaa, jolla kerran on silmät päässä. + +--Mene itse katsomaan, kohtapa täältä pääset vapaaksi. + +--Sen teenkin aivan varmaan. Aivan, aivan varmaan.--Mutta lapset, näitkö +niitä? + +--En nähnyt. Kuulin vaan kun peuhasivat toisessa huoneessa. + +--Peuhasivatko?... Herran ihme kuitenkin! Että hänellä nyt on monta +lasta ympärillä... Ja semmoinen nuori, häiveriäs kuin oli--. Pidäs tuota +vyyhteä, Riitta, niin saan keriä... Vai muisti minua? Kuinka hän sanoi? + +--Jasso, Kauppa-Lopo. Onko hän täällä? + +--Ooho! Niinkö sanoi? Herra jumala! Juuri samoin kuin ennen tyttönä ollessaan. Juuri samoin. Ihan näen hänet elävänä edessäni. Punaisessa +leningissään seisoi siellä ruokasalin kynnyksellä ja oli niin iloinen. +»Jasso Kauppa-Lopo, gudaa Kauppa Lopo», ja kädestä tervehti jok'ainoan +kerran. Niin herttainen, niin suloinen, ei ylpeä milloinkaan.--»Jasso +Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?» Herran terttu! Mahtoi hänestä olla +hauskaa, kun kuuli mainittavan vanhaa tuttua Kuopiosta. Kyllä sen +arvaan. Kymmenen vuotta on saanut täällä olla ikävässä... Ja nyt sitten +surua ja huolta... Lapsiraukka!... Oikein käy sydämmelle, kun sitä +ajattelee... Ei se mitään, jos meitä maailman kynnet kouristavat ... +mutta kun tuommoisia hentoja, jotka eivät sitä kestä... + +Lopo ei voinut jatkaa, suu hommaili ja vesikarpalot valuivat silmistä +pitkin tuota paksua nenää, josta sitten tippuivat alas nutulle. + +Riittakin oli vähällä itkeä, enemmän kumminkin matkimisen halusta kuin +suorastaan myötätuntoisuudesta rouva Kortmania kohtaan. + +--Sinä ilmaiseksi laitat nämä sukat? + +--Kuinkas muuten. Olis vaan rahaa, niin tekisin useampia paria... + + + + +II + + +Se päivä valkeni, jolloin Lopo oli vapaa. Hän oli sitä odottanut, tuota +keskiviikko-aamua, niin hartaasti, ettei paljon muuta voinut +ajatellakaan. Ei muistanut Kuopiota eikä entisiä aikoja; ei välittänyt +Römperistä eikä Riitasta. Ei menneet eikä nykyiset asiat päässeet nyt +kiinnittämään hänen huomiotansa, sillä mieli pyöri vaan sitä hetkeä +kohti, jolloin hän saisi kääntää selkänsä tälle majalle ja estelemättä +mennä mihin ikinä tahtoi. + +Kuinkahan Kortmanin rouvan silmät levenisivät. + +Sukat olivat lauantai-illasta saakka valmiina ja kokoon käärittyinä. +Tuon tuostakin hän käärön hajoitti, silitteli polvellaan suoriksi ja +mittaili niitä mallisukalla. Sitten tyytyväisenä laittoi ne taas kokoon +toistensa sisään niinkuin olivat olleetkin. + +Riitta heitti niihin aina syrjästä silmäyksen. Ja häntä hytkäytti, kun +Lopo oli niin mielissään, eikä ollenkaan ymmärtänyt, kuinka +hulluntekoiset ne olivat. Nilkan kohdalta liian leveät, kantapäätä +tuskin ollenkaan ja--terän kavennus! Voi herra, sitä ei nauramatta +katsellut. + +Mutta Lopo se vaan mittaili ja tuumi itsekseen, että ihan olivat +samanlaiset kuin mallisukkakin. Niinkuin sitä muka mittailemalla saisi +selville, oliko muoto hyvä tai huono! Sen määräsi vaan tarkka ja +tottunut silmä semmoinen kuin Riitan. + +Keskiviikkoa vasten yöllä ei Lopo saanut unta vähän vähääkään. Oli se +niin kummaa ajatella, että huomenna taas pääsi alkamaan elämää ikäänkuin +uudelleen. Lähteä vapauteen tuonne, aivan kuin lintu häkistään... + +Oikein tahtoi naurattaa. Hän veti nuuskaa nenäänsä ja katseli pimeyttä +ympärillään. Riitta nukkui raskaasti omalla vuoteellaan toisella puolen +huonetta. Ei tiennyt maailmasta mitään. Sirkka lauleli uunin takana, +muuten oli kaikki hiljaa. + +Ettäkö tämä tosiaankin oli viimeinen yö tässä majassa! Missä kummalla +hän saisi kortteeria ensi aluksi? Huoli siitä! Ehkä saunassa, jossain +kaupungin ulkopuolella. Siitä juohtui kylpy mieleen, vasta ja hyvä +löyly. Nyt täytyi nauraa melkein ääneen! + +Hän heitti itsensä selälleen, oikaisi toisen käsivartensa ulos +sivullepäin, huokasi syvään, ei surun mutta nautinnon huokausta, ja +painoi silmänsä kiinni. Tulkoon uni, jos tullakseen oli; ellei tullut +niin sama se! Hyvällepä nyt tuntui sekä sielussa että ruumiissa. + +Kello oli hiukkasen yli kahdeksan, kun hän sitten aamulla läksi. Riitta +katseli ikkunasta hänen jälkeensä. Siellä hän mennä tallusteli jalat +sisäänpäin, kengät läntällään ja ruumis etukumarassa. Hame oli takaa +lyhempi, mutta kupeilla molemmin puolin se viisti maata. + +Nurkkaukselle tultuaan hän kääntyi katsomaan taakseen ja kun älysi +Riitan ikkunassa, meni suu leveään hymyyn. Hän nyökäytti päätään ja +katsoi vielä kerran. Riitta pani merkille, että Lopon kasvot olivat +puolta kirkkaammat sen jälkeen kuin hän ne tän'aamuna pesi. Semmoista +kummaa ei ollutkaan tapahtunut sinä kuukautena, minkä he molemmat olivat +yhdessä asuneet. + +Lopo pudisteli nyrkkiään ja venytti huuliaan nauruun niin, että ikenet +näkyivät. Sitten käänsi hän selkänsä ja katosi. Riittakin poistui +ikkunasta. Meni takaisin entiselle paikalleen, otti ompeluksensa ja +alkoi neuloa. Yksinäisyys tuntui oudolle taas näin äkkiä. Hän koetti +laulella: + + »Tuulen tuimuudesta kuusen latvat retkahtelee, + Tuulen--» + + * * * * * + +Ei se käynyt. Oma ääni kuului vieraalta ja kummalliselta autiossa +huoneessa. Hän vaikeni, kumartui vieläkin alemmaksi ompeluksen ylitse ja +lennätteli neulaa tulisessa vauhdissa. + +Lopo sillä välin oli jo ehtinyt portille. Siinä pysähtyi taas. Katseli +ympärilleen, oikeaan ja vasempaan pitkin katua ja sitten eteensä yli +tuon suuren, avaran torin, jonka toisella puolen oli vilkasta liikettä. +Siellä maalaiset tavarakuormineen, leivän myyjät vakkoineen ja +kaupunkilaiset häärivinä niiden ympärillä. Lopo veti huivinsolmua +tiukemmalle. Rinta paisui ja selkä suoreni. Hän tunsi, että vapaana hän +taaskin oli. + +--Apteikin sivuitse, katua ylös harjulle saakka ... viimeinen talo +oikeaan ... kertoi Lopo itsekseen Römperin sanoja. Tuolla se sitten +mahtaa olla! + +Hän astui tanakasti määrättyyn suuntaan. Lumi narisi jalkain alla, +pakkanen pisteli kasvoja oudoksesta,--vai lieneekö pistellyt sen tähden, +että hän ne aamulla kasteli vedessä. Päivä paistoi, ilma oli raikas. +Savu nousi piipuista vaaleanharmaana kohtisuoraan ylös. Lopon toinen +käsi liikkui edes takaisin kuin kellon heiluri, ja siinä kädessä ne +sukat olivat. + +Ei hän nyt malttanut jäädä torielämää katsastamaan, sivumennen vaan +hiukan vilkaisi sinnepäin. Mutta ei pysähtynyt lainkaan, vaikka siinä +juuri kadun vierustalla oli pitkä jono tavaraa jos jonkinlaista. Mieli, +näet, niin paloi tuonne Kortmanin rouvan luokse. + +Talo jo näkyi. Pihan sisässä oli asuinrakennus, vaaleanharmaa, +seitsemällä ikkunalla. Ja nyt hän seisoi säiläportin edessä. Eipä se +tahtonut mielellään aueta, mutta kun hän piteli kiinni toisesta puolesta +ja sitten työnsi, niin täytyi se totella yhtäkaikki. Ei suinkaan näistä +ensimmäisistä portaista... Näyttivät siltä, että sisähuoneisiin ne +veivät. Tuolla toisessa päässä varmaankin kyökin puoli mahtoi olla.--Ei +ristittyä sielua ikkunoissa. Hiljaista kaikki kuin haudassa. + +Oikein arvattu! Siellä oli nurkan takana toinen käytävä. Ja alhaalta +päin tulla kapusteli ryytimaan polkua pieni punaposkinen tyttö, joka +veti kelkkaa perässään. + +--Herran terttu, onko hän tämän talon lapsia? +E' mamma hem? Ruotsiako hän puhuu vai suomea? E' mamma hem? + +Ei vastannut tyttö mitään. Pysähtyi vaan ja katsoi häneen toimessaan +suurilla sinisillä silmillään. + +Lopo ei malttanut jäädä häntä kauvemmin puhuttelemaan. Pyyhki jalkojaan +havunoksiin, nousi portaita ylös ja astui ovesta sisään. Olivat +heittäneet kyökin itsekseen. Mutta ovi oli auki toiseen huoneeseen, eikä +Lopo arvellut vähääkään, vaan meni rohkeasti sitä kohti. + +--No, herra hyvästi siunaa, tuossahan se nyt on. Mutta voi yhtäkaikki, +kuinka muuttunut! Hyvää päivää! Tunnetteko? Ha, ha, ha, Kauppa-Lopo, +muistattehan minua? Totta vissiin-- + +--Kyllä-- + +Rouva nousi tuolilta, katseli pitkään ja epäilevästi. + +--En ihmeekseni olisi teitä enää tuntenut entiseltä näöltänne. Niin +olette nuojaantunut. Näkee, että huolta teilläkin on ollut ja kovia +päiviä.--Eipähän se maailma säästä. Eipä, eipä se säästä.--Oliko tuo +edes hyvä teille? + +--Kuka? + +Rouva hiukan naurahti. + +--Miehenne. Riitta sanoi, että seitsemän päivää teillä oli viikossa sen +kanssa. Ei valtaa missään. Ruoatkin yksin määräsi. + +--Hyi, kuinka Riitta viitsi valehdella. Mistä tietää. Kun se oli juuri +päinvastoin. Toista niin hyvää miestä ei olekaan. + +--Ihanko totta? No, jo minä ajattelin, että kuinka hän olisi hennonut.-- +Mutta missä nyt ovat teidän lapsenne? Että saisin antaa nämä sukat. + +--Ai, oletteko neulonut? Kiitoksia! Ja mitä olen näistä velkaa? + +--Ei toki mitään, ei ollenkaan mitään. Vanhan tuttavuuden vuoksi minä ne +neuloin. Ei maksusta puhettakaan. + +--Mutta, hyvänen aika, enhän minä millään tavalla voi-- + +--Kyllä voitte, ihan huoletta. Olen minä niin monta kahvikuppia saanut +teiltä ... ja vaikka emme niistäkään lukua pitäisi, niin ... hyvä +jumala, käyhän teitä niin sääli... + +--Eipä kaikkien käy. Toiset kohtelevat kylmästi ja vieraasti. Usein +juuri semmoiset, joilta olisi toivonut myötätuntoisuutta ja ystävyyttä. + +Hän lausui tämän matalalla äänellä, enemmän niinkuin itsekseen. Lopon +sydän oli sulaa. + +--Semmoisia ne ovat ihmiset. Täällä varsinkin. En teidän sijassa +jäisikään mokomaan kylään. Eihän tämä ole kuin susien pesä. Minkätähden +ette muuta Kuopioon? Siellä takaan, että ottaisivat teitä vastaan +avosylin, ja onhan siellä kaikin puolin ihan toista kuin täällä. +Muistatte kait sen itsekin vielä entisiltä ajoilta. + +--On minulla täällä ystäviäkin sentään. Oikein hyviä ystäviä. + +--Mutta parempia ystäviä teillä toki on siellä. Vai niinkö pelkäätte, +että ovat unohtaneet? Eivät ole, saatte uskoa. Ja siellä aina jotain +neuvoa keksitte, suurempi kaupunki kun on ja enemmän liikettä. +Pitäisitte koululaisia, niinkuin muutkin leskirouvat. + +--Sehän tuo olisi. Elämä ehkä myöskin on huokeampaa siellä... + +--No jopa tok'! Monta vertaa huokeampaa. Ja sitten vielä saa joka tahoa, +mitä ikinä haluaa... + +--Olen minä väliin tuumannut muuttaa täältä. Mutta kun minulla on tämä +talo. + +--Sen myötte. + +--Ei osta kukaan nyt, kun on huono aika. + +--Hyyräätte sitten. Siksi kuin ilmaantuu ostaja. + +--Sekin on vaikeata. Pitäisi korjata ensin ja laittaa. Mistä saisin +siihen rahaa. + +--Vaan olettekos oikein kaupitellut tätä? Antaahan olla, kun minä lähden +käymään maalla ja pääsen puhuttelemaan rikkaita talon isäntiä. +Koetellaanpas, vieläkö on Kauppa-Lopo entisellään. + +--Paljonko tällä on hintaa? + +--Pitäisihän sillä saada kaksitoista tuhatta. + +--Pyydetään neljätoista, että on tinkimisen varaa. + +Rouva nauroi. Lopoko talonkaupalle? Hassumpaa, ei voinut ajatella. + +--Oletteko jo muuttanut rahaksi kaikki, mitä teillä on tarpeetonta? + +--Jotakuinkin. + +--Päästäkää minua vinnille katsomaan. + +--Voi, eihän siellä ole kuin romua. + +--Semmoista juuri tahdonkin. Semmoista, jolle ette itse pane mitään +arvoa ja josta luulette, ettei kukaan anna penniäkään. + +--Mutta ihan totta-- + +--Olkaa vaiti, kyllä minä tiedän. Sanokaa vaan tytöllenne, että tulee +viemään minua. + +Rouvaa taaskin hytkähytti. Mutta ei hän tahtonut enää panna vastaan, kun +se kumminkin oli turhaa. Menihän vaan toisen huoneen ovelle ja puhui +sinne: + +--Riikka hyvä, viekää tätä Kauppa-Lopoa vinnille katselemaan meidän +romuja. + +Sieltä tuli iloisen näköinen tyttö, luuta, siipi ja kihveli kädessä. Hän +heitti sivumennen pitkän ja oudoksuvan silmäyksen Lopoon. + +--Tulkaa jälessäni. + +He menivät. Rouva sill'aikaa purki sukkakäärön. + +--Voi, voi! Tämmöisiäkö ne olivatkin. + +--Mamma, mamma, kuka se oli? + +Pari pientä tyttöstä juoksi kilvassa hänen luokseen. + +--Kauppa-Lopo. + +--Kuka on Kauppa-Lopo? + +--Hän on Kuopiosta. + +--Niin ruma! Mamma, näittekö että hän nuuskasi? + +--Nuuskasiko? + +Rouva nauroi. + +--Saattoipa kyllä. + +Vinnin portaista kuului jyskettä, hän meni katsomaan. Lopo komusi alas, +kantokuorma tavaraa sylissä. Siinä oli rikkinäisiä padanjalkoja, +reikäisiä ja ruosteisia läkkivormuja, mattotilkuiksi hyljätyitä +vaaterepaleita ja sen semmoista. + +Lopo oikein huohatti, kun viskasi kuormansa porstuan lattialle. + +--Katsokaapa, onko tässä mitään tarpeellista. + +Riikka nauroi täyttä kurkkua. Oliko ihminen viisas, kun luuli +tuommoisilla kaluilla rahaa saavansa. + +Rouva oli yhtä mieltä. + +--Elkää ainakaan sanoko kenellekään, mistä ovat. Häpeisin silmäni +maalle, jos kuka tietäisi, että lähetän noita tarjolle. + +--Korjaamalla tulee kalu jokaikisestä. Ei teidän tarvitse olla +millännekään. Takaan, että nämä kyllä kelpaavat ihmisille. + +--Vaan ette te saa sanoa kenen ovat. + +--Ka', onko minun pakko sitä kuulutella. Lopo teki lähtöä. + +--Tulkaa juomaan kuppi kahvia ensin. Mutta ei hän malttanut. Kauppainto +oli herännyt. + +--Torille pitää joutua, ennenkuin väki hälvenee. + +Rouva ja Riikka jäivät katselemaan, kun hän mennä hamppuili portille +päin kuormineen. + +--Niinkö luulette, että hän penniäkään noista tuo. Sen on näköinenkin, +sanoi Riikka. + +--Yhdentekevä. Tuo tai on tuomatta. Eipähän niistä vahinkoa liene, +arveli rouva. + + + + +III + + +Muutamissa päivissä oli Lopo saanut kaikki myydyksi. Hän kehui ja +ylisteli joka kalua erikseen. Näytti selvästi toteen, kuinka siitä +vähällä vaivalla tulisi aivan kuin uusi, milt'ei parempikin. Ja niin +huokealla hinnalla sitten! Puolta enemmän sillä oikeastaan olisi pitänyt +saada, mutta hän tahtoi niistä vaan päästä niin pian kuin mahdollista ja +sen vuoksi hän ne antoi mennä pilkkahinnasta. + +Lopo puhui seitsemän ostajan kanssa yhtä aikaa, ja niin kovalla äänellä, +että sivukulkijatkin uteliaina pysähtyivät torinkulmassa katselemaan, +mitä sillä eukolla mahtoi ollakaan tarjona. Moni myhäili hänen +liukkaalle kielelleen ja niille sukkeluuksille, joilla hän puhettaan +mausti ja jotka olivat niin karkeata laatua, ettei niitä ole lupa +kertoa. Ennenkuin tiesivätkään, he jo lunastivat itselleen kalun ja +uskoivat tehneensä erinomaisen hyvät kaupat. + +Iltapäivällä meni Lopo tavaroineen kaupungin ulkopuolella oleviin +hökkeleihin ja pyysi, missä ruokaa, missä yösijaa. Lupasi sovittaa +sillä, että antaisi »melkein ilmaiseksi» tavaroitaan, kun eivät siitä +vaan hiiskuisi sanaakaan. »Oikean» hinnan hän sanoi ääneen, mutta +korvaan kuiskasi sitten hiljaa, kuinka vähästä hän sen hänelle jättäisi. +Ainoastaan hänelle, ei kenellekään muulle. + +Hänen hyväntahtoisuutensa meni niin pitkälle, että neuvoi, mikä kalu oli +edullisin ostaa, suurensi sen mahdollisia hyviä puolia monenkertaisesti +ja loihti esiin olemattomiakin niin elävästi ja varmasti, että sai +jokaikisen niitä näkemään. Ja itsekukin uskoi lujasti, että Lopo juuri +hänelle oli erityisesti ystävällinen ja avulias. Tietysti hän sitten +vastavuoroa osoitti Lopolle samanlaista kohteliaisuutta. + +Tuossa yhdentoista seuduissa hän eräänä päivänä möi viimeiset tavaransa. +Oli sinne kokoontunut taskuun koko joukko kuparia ja hopeata, että +oikein painoi. + +--Kuulettekos! Tokko on rahaa? + +Hän löi hamettaan polvea vasten, että helisi. + +--Taidat sinä olla rikas eukko, sanoi Kennun Ville, kaikkien +puotilaisten nöyrä käskyläs, joka samassa sattui tulemaan paikalle +ja oli tavallisessa sievässä hutikassaan. + +--Ettäkö kosia aijot? + +--Enhän minä tässä kaikkien kuullen, mutta tuonne jos lähdet, kahden +kesken. + +--Kuules Villeä, kun ujostelee! nauroi joukosta joku. + +--Mahtaa olla ensi kertaa elämässä, arveli toinen. + +--En ole tullunna tänne pilkan vuoksi. Vaan min' oon tullunna tänne +kultani luoksi, rallatteli Ville ja pyrki halailemaan Lopoa. + +--Mene tiehesi! Mikä kutju sinä olet? + +--Onpahan vielä yksi, joka ei tunne Kennun Villeä, ihmetteli siinä eräs, +ja jatkoi, kääntyen Lopoon: Tämä muuten on koko maailman tuttu. + +--Ja koko maailman narri. + +Lopo tyrkkäsi Villeä ylenkatseellisesti syrjään ja lähti pois. + +--Syljetty kaali se vielä kelpaa, lohdutteli itseään Ville. + +--Elä heitä, mistä sen saat käsiisi toisen kerran, ärsyttelivät häntä +muut. + +Ville juoksi jälestä ja otti Lopon kiinni. + +--Eukko, hoi! Kuule! Minnekä sinulla semmoinen kiire? Kuulehan kuin +sanon. + +--Pysy erilläsi, ruoja. Minä vähättelen sinusta. + +Lopo mennä hamppuili katua ylös eikä ollut tietääkseenkään, vaikka +toinen käveli rinnalla. + +--Kuka te oikeastaan olette? + +--Oonpahan-- + +--Eikö passaisi tehdä tuttavuutta? + +--Ei. + +--Kas, kas, kun on ylpeä. + +--Kannattaakin! + +Lopo löi taskuaan vielä kerran, ja kova siellä kolahteli. + +--En sitä minäkään ihan tyhjä ole, kehui Ville. Tulepas tuonne +Liimataiseen, niin tarjoan olutta. + +Lopon sydän sävähti. + +--Tarjoisitko tosiaan? + +He sattuivat olemaan juuri Liimataisen puodin kohdalla. Hän pysähtyi, +mutta käänsi silmänsä kuitenkin kadun toiselle puolelle, rouva Kortmanin +taloon. + +--No, niin paljon kuin sinua vaan suinkin haluttaa. + +Kiusaus oli kova. Yht'äkkiä rupesi tuntumaan niin sietämättömän kuivalta +ja sydänalassa poltti. + +Lasi olutta! Taikka pari--kolme! Voi kuinka tekisi hyvää... + +Niin kauvan hän jo oli vapaana ollut... Viisi päivää... Eikä niin +paljoa, että yhtä ryyppyä olisi koko aikana itselleen hankkinut. Tuskin +oli mieleenkään juohtunut ennenkuin nyt tuossa paikassa, kun toinen +mainitsi oluesta. Ei toden totta olisi liiaksi, jos ottaisi jonkun +lasin, koska tarjottiin. Kortmanin rouvalta hän ehkä saisi kahvikupin, +mutta mitä hän siitä lierusta välitti. Yhtä jos vettä joisi. + +--Tule pois, eläkä arvele. + +--Vuotahan-- + +--Mitä sinä siitä pihasta vahtaat? + +Pieni poika palleroinen tassutteli portille, painoi nenänsä kahden +säilän väliin ja tirkisteli sieltä suoraan heihin. + +--Kauppa-Lopo! hän huusi. + +Tunsipas! Ihme kumma, ja Lopo kun ei häntä ollut huomannutkaan silloin +käydessään. + +--Kulta-nuppu! Vai tiedät sinä nimeni. + +--Kauppa-Lopo! Sepä hyvä! Löysi nyt Kennun Ville omansa.--Elä mene +sivu, kuule, kävästäänhän täällä ensin. + +Ville tarttui oveen, mutta Lopo kiirehti vaan portille taakseen +katsomatta. Poika juoksi pakoon. + +--Kulta-nuppu, elä jätä, elä jätä. Annahan olla, saan minä sinut kiinni. +Saanpas, saanpas kiinni. Ja syliin otan ja vien pois omaksi pojakseni. + +Poika ensin nauroi, mutta kun Lopo liian kovasti häntä puristeli, rupesi +hän pelkäämään ja silloin pääsi itku. + +Äiti juoksi sisästä hätään. + +--Pekka, Pekka, mikä sinulle tuli? Jasso, Lopo!--Laskekaa pois, hän +vierastaa. + +--Ette usko, rouva, kun se huusi minua nimeltä tuolla portilla. + +Pekka repäisi itsensä irti ja juoksi äidin helmaan. Sieltä hän sitten +kuin turvan takaa tirkisteli Lopoon toisella silmällään. Ja äiti häntä +suojeli, laski toisen kätensä pojan kaulalle ja kumartui hänen ylitsensä. + +--Ei Lopo ota, elä pelkää. + +Lopo nauroi. Rouva loi katseensa häneen ja huomasi vasta nyt, kuinka +rähjäinen hän oli. + +Tuoko oli ottanut lapsen syliinsä? Ehkä suutelikin häntä? Ja vankeudessa +hän oli istunut. Minkälainen ihminen hän oikeastaan mahtoi olla. + +Hän katui sydämmessään, että oli ruvennut mihinkään tekemisiin +tuonlaisen kanssa. Vanhat muistot nuoruuden ajoilta hänet huomaamatta +olivat siihen houkutelleet. Mutta nyt hän koettaisi päästä erilleen mitä +pikimmin. + +Lopo ei huomannut, kuinka rouvan kasvot synkistyivät, sillä hän innostui +leikkimään Pekan kanssa. + +--Tu tui, tu tui--uu--äsäsäsä. Tutui--joko minä otan sinut taas. +Otanpas, otanpas, omaksi pojakseni otan------ + +Hän aikoi väkisen siepata poikaa vieläkin syliinsä. + +--Pekka, tule pois lastenkammariin. + +Rouva väistyi kauvemmaksi Loposta, vei poikansa pois ja painoi oven +kiinni hänen jälkeensä. + +--Mitä teillä muuten on asiaa? Ovatko tavarat jo myydyt. + +--Jok'ikinen nokare. Tässä rahat. + +Hän kaivoi taskustaan kourallisen toisensa jälkeen ja paiskasi kaikki +pöydälle. + +--Noinko paljon? Ei, mutta sehän on mahdotonta. + +--Lukekaa. En minä edes tiedä minkä verran niitä on. + +--Kolmekymmentäkolme markkaa. Mutta tämähän on kummallista.--Riikka, +voitteko käsittää, hän tuo minulle kolmekymmentäkolme markkaa siitä +roskasta. + +--Ooho-- + +Riikka käänsi suuren, kummastelevan katseen Lopoon. + +--Mitä nyt sanotte, Riikka? + +--Merkillinen ihminen. + +Lopo seisoi kädet puuskassa ja suu leveässä hymyssä. + +--Mikä siinä, etten minä tavaraa saisi kaupaksi menemään. Tuokaa vaan +enemmän samaa lajia. Emmehän vielä käyneet aitan vinnillä kahtelemassa. +Mennäänpä sinnekin, ja pytingin alle, ja liiteriin. Tiedän, että on sitä +rojua kerääntynyt tämmöiseen taloon. + +--Kyllä sitä on. Ja koska ne menevät kaupaksi, niin--Mutta nyt on +Riikalla päivällisen laitto. Jos tulette aamulla, niin keräilemme ne +iltapäivällä valmiiksi. + +--No, sama se. + +--Vaan mitäs olen velkaa näistä entisistä? + +--Ei mitään. Herra jumala, minäkö rupeisin teiltä rahoja ottamaan. En, +en vaikka mikä olisi. Tarvitsette ne tarkkaan itsekin, ja minä kyllä +tulen toimeen, ei minusta lukua. + +--Hyvänen aika, Lopo, teidän täytyy ottaa jotakin vaivoistanne. +Välttämättä. En saisi rauhaakaan muuten. + +--Olkaa vaiti, mitä te tyhjää. Jos hyvin käy, minä vielä myyn +talonnekin... Niin ... ja, voi helkkari! Antakaahan olla, ajankulua ... +sanonko, mitä minulla nyt on mielessä, vai enkö sano? + +--Sanokaa toki. + +Lopo tuli lähemmäksi ja suihkasi: + +--Että jos toimitan teille toisen miehen... + +Hän nauroi, mutta rouva väistyi äkkiä taakse päin; nuo nuuskaiset +huulet, takkuiset hiukset, jotka huivin alta tunkeutuivat esille, haju, +joka löyhähti hänelle nenään ja suuhun, kaikki herätti hänessä +vastustamatonta inhoa. + +Lopo iski silmää. + +--Elkää olko millännekään. On niitä semmoisia kummia ennenkin +tapahtunut. Kun vaan tietäisin minkälainen teille pitäisi olla... +Kelpaisiko rikas maakauppias? Minä yhden tunnen Leppävirroilla ... +leskimies, niin pulska, niin pulska, ettei mihin panna... + +Rouva jo punastui harmista. + +--Niin, saattakaa minut vaan koko maailman pilkaksi ja nauruksi. Se +vielä puuttuisi... + +--Herra siunaa, mitä tuosta nyt noin pahastutte. Enhän minä kuin +leikilläni-- + +--Sopimatonta leikkiä semmoinen. + +Lopo kävi hämilleen eikä osannut enää sanoa mitään. Mutta Pekka oli +taaskin karannut kyökistä ja entistä rohkeampana hän takaapäin hiljaa +hiipi lähemmäksi, nykäisi Lopoa hameesta ja juoksi sitte kirkuen, +nauraen pakoon. Päästäkseen pulasta heitti Lopo koko asian sikseen ja +rupesi vehkeilemään Pekan kanssa. + +--Malta sinä, vekkuli ... malta, malta... + +Pekka teki vähän päästä saman tempun uudelleen ja nyt sieppasi Lopo +hänet syliin. + +--Ahas, kuinka sinun nyt kävi? + +Rouva kiirehti ottamaan häntä pois. + +--Laskekaa irti, Lopo, minä en pidä siitä, että vieraat ihmiset ottavat +lapsiani syliin.--Pekka pysyy lasten kammarissa nyt, taikka mamma antaa +vitsaa. + +Hän vei kädestä poikaa sisään. Lopo katsoi heidän jälkeensä, katseli +noin vaan, mitään ajattelematta. Mutta kurkkuun nousi karvas pala ja +vesi täytti silmiin. + +--Hulluko minä olen? hän mutisi itsekseen, ja nieli, ja ryki. + +Ei apua, tuo karvas pala vaan paisui. + +Rouva palasi kyökkiin takaisin. Lopo kumminkin ennätti pyyhkiä +silmistään vedet, ettei rouva mitään huomannut. + +--Ehkä minä nyt sitten menen pois ja tulen huomenna hakemaan niitä +tavaroita. + +--Ei, elkää menkö vielä. Riikka keittää kahvia. + +--Antakaa olla. Juonmahan sitten toisen kerran. + +--Pian se joutuisi. Ja maksaa tahtoisin myöskin. Ottakaa edes nämä kolme +markkaa. + +--En huoli, en penniäkään. Hyvästi vaan, huomenna tulen... + +--Mutta Lopo... + +Lopo ei enää kuullut, hän oli jo ulkona ja astua touhutti kiireesti +porttia kohden. + +Vielä sittenkin herahti vesi silmiin. + +--Perhana, hän mutisi itsekseen, sekö minut nyt noin herkkäluontoiseksi +teki, sekö jo vaan... Ei hän minulle oikeastaan sanonut pahaa sanaa ... +tarjosi kahvia ... tarjosi rahaa ... olisi ehkä antanut ruokaakin, kun +en rahasta huolinut ... ja sentään itkettää. Hupsu, mikä olen... + +Hän kiskasi portin auki yhdellä tempauksella ja kääntyi harjukadulle, +jossa liikkui vähemmän ihmisiä ja joka myöskin oli suorin tie +Sauna-Ullan mökkiin, jossa toivoi saavansa ruokaa ja yösijaa. + +Mutta ei hän monta askelta ennättänyt sinne päin mennä, ennenkuin joku +juoksee ja huutaa hänen jälkeensä. + +--Kauppa-Lopo, vänta, vänta! + +Se oli Kennun Ville. + +--Istuin ja vahtasin sinua Liimataisen ikkunassa. Mihin matka? Saanko +tulla völjyyn? + +Lopo pysähtyi ja arveli. Kysyi sitten äkkipäätä: + +--Vieläkö sinä minulle tarjoisit olutta? + +--No, jo no tok'. Käännytään takaisin. Oikein lemmessä. + +Vielä vihlaisi Lopon sydäntä siinä Kortmanin portin kohdalla, jonka sivu +heidän uudelleen täytyi mennä. Mutta kapakan ovi aukeni, tutut höyryt +löivät sieltä vastaan, rähinää, melua, olutpulloja, tupakan savua. +Mielen karvaus haihtui. Täällä hän taas oli kuin omalla alueellaan. + +Lopo oli ainoa nainen joukossa, senvuoksi hänelle joka haaralta sateli +pilapuheita. Mutta Lopo ei ollut mikään variksenpoika; tämmöiseen hän +sitä paitse oli hyvin tottunut. + +--Kas niin, huusi Ville, olet sinä näemmä ennenkin lasia kallistanut. +Huomasittekos miehet, hän kulahutti sen alas yhdellä nielauksella. + +--Vielä kerran, vielä kerran! meluttiin ympärillä. + +Lopo osoitti tyhjää lasiansa Villelle, joka sen täytti uudelleen. + +Suu aukeni, kurkussa mulahti ja lasi oli tyhjä. Hän paiskasi sen +pöydälle ja katseli miehiä. + +--Sillä lailla! + +--Sietääpä antaa eukolle kolmaskin lasi tuosta tempusta. Tänne olutta, +minä tarjoon! huusi eräs miehistä. + +--Minä myös, jatkoi toinen. + +--Ja minä, ja minä, kuului yhä useampia ääniä. + +--Tuokaa vaan,--kyllä minä aina juoda jaksan siinä missä tekin tarjota. +Morjens! Annapa toverilleni myös. Mikä Mölö-Heikki sinä olet, kun et sen +vertaa ymmärrä? + +Sille naurettiin, mutta Ville sai lasinsa täytetyksi. Ja sen perästä hän +sai sen pyytämättä joka kerran kuin Lopokin. + +Lopo riemastui; hän oli kuin kala vedessä. Kaikki huusivat, ja Lopo +huusi myös. Ja Lopon ääni se aina ylinnä kaikui. Viimeiseltä hän vaan +lauloi ja nauroi; nojautui tuolin selkälautaa vasten, heilutti päätään +ja oikaisi jalat suoriksi. + + »Hallin Jannen rautikko ravaa Kuoreveden jäätä, + Mattilan Santran hiukset on kammattu toiselle puolen päätä.» + + »Hallin muori se käveli ja hienolla äänellä itki, + kun hänen ainoalla pojallaan oli raudasta hinkselitki.» + +--Suu kiinni, huusi eräs mies toisen pöydän luota, Hallin Jannesta ei +lauleta siinä huoneessa, missä minä olen. + +--Ka mikä sinä olet tässä komentaja? Minä laulan mitä tahdon, enkä kysy +lupaa keltään. + +Ja Lopo yritti alkaa samaa laulua uudelleen. Mutta silloin hyppäsi mies +ylös ja pui nyrkkiä Lopon edessä. + +--Totteletko, vai etkö? Näytänkö minä sinulle mikä on mikä? + +--Huuti, ja mene tiehesi siitä, ärjäsi Lopo vastaan. Ville, potkaise +pellolle tuo ruoja. + +--Antaa olla, ei riidellä. Voithan sinä laulaa jotain muuta.--Se, näet, +kun on Jannen sukulainen, tuo. Niin onko kumma, jos suuttuu. + +--Kyllä olette hyviä. Totta toisen kerran. Kaunista joukkoa! Mitähän +sanoisivat Kuopiossa, kun tietäisivät, minkälaisten roistojen sekaan +olen täällä joutunut. + +--Mahdoit pysyä siellä. Juukeliako sinä tänne tulit? intoili vielä +Jannen sukulainen. +--Samaapa minä itsekin ihmettelen.--Hän kävi totiseksi, herkesi +heiluttamasta päätään ja katsoa tuijotti yhteen kohti.--Mikä lienee +minua riivannut ... olen kuin mustilainen ... en voi pysyä paikoillani +... sitä kuin kerran nuoresta pitäen tottui tuohon kulkemiseen ... +ensin kerjuulla ... sitten tavaran kaupalla ... kylästä kylään kuin +laukkuryssä ... sillähän se niin meni luontoon ... ei voi enää olla +yhdessä kohden ... ei vaikka mitä tekisi... Ja vaikka minulla aina on +niin ikävä sinne kotipuolelle ... niitä ihmisiä ... voi, jos sinä Ville +tuntisit ... luuletkos, että siellä milloinkaan on minulle tuolla lailla +nyrkkiä näytetty ... hyvänä pitivät aina ... ja rakkaita olivat ... +semmoiset pulskat, komeat miehetkin ... syleilemään vaan työntääntyivät +... että oli pahemmassa kuin pulassa usein... + +Jo häntä nauratti taas, pää heilui ja nuuskaa hän veti sieramiinsa +oikein kosolti. + +Kovempana entistään kaikui hänen äänensä: + + »Elä sinä mammani sitä sure, että minun kävi näin, + Vaan sure niitä kauniita poikia, jotka minulta sinne jäi.» + +--Heitä pois, mitä sinä niitä enää muistelet, sanoi Ville, jonka silmät +alkoivat kovin veristää, kun täällä on toisia yhtä hyviä. Mitä on +sinulla minuakaan vastaan, sanoppas? Syleilemään olen valmis paikalla... + +--Oles tuossa ... mene matkaas ... annapas kun katson tuota poikaa +tuolla portilla ... herran terttu ... siinä se taas tirkkii raosta ... +ähäs, ähäs ... näkeekö hän minut? Ähäs, ähäs ... joko tulen ... joko?... +Tiedätkös kenen se on poika, tuo? + +--Kortmanin rouvan eikös se ole! + +--Niin on ... Kortmanin rouvan se on... Ei antanut äsken minun syliini +lasta ... olin liian huono mielestään ... kyllä sen ymmärsin ... +tiedätkös, Ville ... se minuun koski ... vihlaisi täällä povessani kuin +veitsellä... Minä kun pienestä pitäen olen hänet tuntenut ... ja +antaisin vaikka silmäni hänen edestään ... kun se oli niin herttainen +... jasso, Lopo ... sööta Lopo, sanoi ja suu hymyssä aina ... mutta nyt +vei lapsen pois ... enkä saanut häntä itseänsäkään likelle tulla ... +niin, minä itken, Ville ... minun täytyy itkeä, kun sitä ajattelen... +Kun-kun-kun-aja-aja-ajattelen. + +--Elä joutavia. Tuommoisesta en totta olisi millänikään. Olisit +haukkunut hänet pahanpäiväiseksi ja lähtenyt tiehesi... Mutta elähän +huoli, minä vielä kostan puolestasi. + +--Millä sinä kostat? + +--Sären ensi yön aikana tuon lankun. + +--Hyi, koetapas. Ko-ko-koetapas, sanon minä. + +Häntä alkoi kovin nikottaa. + +--Särettävä se on kumminkin, näethän kuinka on huono. + +--Sinä et sitä lankkua säre ... etkä--etkä tee sille rouvalle mi-mitään +pahaa. Jos-jos-jos minun kanssani ... ta-ta-tahdot so-so-sovussa elää. +Kuu-kuu-kuu-kuuletkos? + +--No noh, mitä sinä suutut ... enhän minä kuin leikilläni ... luulin +sinun tahtovasi... Elä ole vihainen ... juodaan olutta ... tuokaa pullo +vielä... Villellä on rahaa kuin roskaa tänä päivänä. Eikä Ville sure +huomista päivää... Olen oppinut konstin, jolla helposti saan toista, kun +entinen loppuu. + +--Ne-ne-neuvopas minullekin. + +--Kun et sano kellenkään... Mutta hiljaa ettei muut kuule. Minulla on +hyvät huopakengät ... melkein uudet... Ne asetan Parviaisen puodin eteen +... itse vahtaan portin takana, ja kun sitten joku ne sieppaa, niin minä +niskaan kiinni ja huutamaan poliisia... Sitten vaadin sovintoa, +ymmärrätkös. + +--Suk-suk-sukkela keino... + +--Mutta nyt lähdemme pois, eikös niin? + +Ville katsoi häneen kiiltävin silmin. + +--Mi-mihinkä? änkytti Lopo. + +--Mihinkäs sinä äsken ajattelit mennä? + +--Ullan-sau-saunalle. + +--Lähtäänpä sitten sinne. + +Hoiperrellen he astuivat kadulle. Villen jalat kantoivat vähän paremmin, +hän sen vuoksi tukesi Lopoa kainalosta. + +Ville alkoi laulun, Lopo siihen yhtyi sen verran kuin nikotukselta sai +valtaa. Mutta ääni oli jo käynyt kovin karheaksi. + »Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän kotia, + Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän kotia. + + Juodaan kuppi kahvia + Ja juodaan kuppi kahvia + Juodaan kuppi kahvia + Ja pari lasia totia.» + +Pekka seisoi säiläportin takana ja seurasi heitä suurilla ihmettelevillä +silmillään, kunnes kääntyivät kulmasta vasempaan päin. Mutta he vaan +lauloivat ja hoipertelivat; Pekkaa eivät huomanneet, sillä he kulkivat +toiselta puolen katua... + + + + +IV + + +Aamulla kun Lopo heräsi, löysi hän itsensä Ullan saunan lattialta. Olkia +oli vähän hänen allaan, toppanuttu tyynynään. + +Kylmältä tuntui, ja kurjalta kaikin puolin. Paha elämä ja ilkeätä +katkua. Ei tiennyt oikein, kuinka pitkälle päivä oli kulunut; jäisestä +ikkunasta se vaan hämärtävänä pääsi sinne saunaan. + +Nenäkin oli tukossa, ja suussa inha maku. Hyi! + +Lopo kääntyi toiselle kyljelleen ja koetti selvittää ajatuksiaan. Hän ei +muistanut eilisestä päiväsiä mitään, ei kerrassa mitään. Ei tiennyt +sitäkään, kuinka oli tullut tänne, Ullan saunaan. + +Päässä jumisi ja kolkutti. Sisästä nousi karvasta sappea kurkkuun; vähän +väliä häntä aina röystäytti. + +Ei tehnyt mieli nousemaan. Koko maailma tuntui niin happamelta... + +Ohoo! Nyt hän sen muisti ... näki selvästi edessään kapakan, olutpullot, +tupakan savun ja humalaiset miehet. Muisti omat laulunsa, +poikapalleroisen portin takana ja Villen... + +Senkin, kuinka olivat yhdessä tänne tulleet ja-- + +Häntä puistatti. Poika ja mies juohtuivat mieleen sieltä Kuopiosta. +Mies, joka ei hänelle milloinkaan sanonut pahaa sanaa, ja jonka +papinkirjassa ei ollut pienintäkään pilkkua. + +Hän hakkasi nyrkkiään saunan permantoon ja örisi; tunsi helpoitusta kun +oikein koski. Painoi sitten kasvojaan päänalustaan, painoi niin, että +oli tukehtua... Kunpa tuosta hengestään olisikin niin keveästi päässyt! + +Siinä vaan virui, ei viitsinyt nousta eikä viitsinyt ajatella enää +mitään. Mutta päätä kolotti ja suussa oli inha maku. + +Askeleita kuului viimein ulkoa; porstuassa kolisi ja saunan kuurainen +ovi vetäistiin selälleen. Kylmän henki puhalsi sisään pitkin lattiata. +Lopon hartioita pöyristi; mutta suulleen hän jäi yhä makaamaan, ei +nostanut päätään sen vertaa, että olisi katsonut, ken sisään tuli. + +Puusylyys paiskattiin uunin eteen. Sitten seurasi hetken hiljaisuus; +Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät. + +--Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy +siistiä ja panna lämmitä. + +Ullan ääni... + +Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen, +haukotteli ja kynsi päätään. + +--Voi, raukka, minkä näköinen olet. + +Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen. Hän pääsi vihdoin +seisoalleen, ojenteli ruumistaan ja hieroi silmiään. Mutta sitten hän +vajosi hervottomana penkille. + +Ulla työnsi puut uuniin ja sytytti. + +--Laita, jumalan luoma, itsesi täältä pois. Rouvat jos vaan näkevät, +niin kummat tuli. Eivät uskaltaisi tuon koommin käydä saunassani. + +--Elähän pelkää, kyllä korjaan luuni siksi. + +--Niitä on nyt ruvennut käymään herrojakin siitä lähtein kuin saunat +hävitettiin kaupungista pois. Eilenkin illalla, vähää ennen kuin tulitte +Villen kanssa, oli täällä kaksi tukkipatruunaa. Hyvä kuin ette sattuneet +vastakkain. + +--Ketä olivat? + +--Toista en tuntenut, mutta toinen oli se rikas Sarkanen Viitasaarelta. +Nyt kuuluu muuttavan Jyväskylään ja ostavan itselleen talon. + +--Onko jo ostanut? Lopon silmät rävähtivät auki, ja vetelyys sillä +kertaa katosi. + +--Ei vielä. Värjäri Rosvallin kartanoa tuntui ajattelevan. + +--Sieltä rannalta, lutakosta? Jopa tekee hullun kaupan. Kortmanin +rouvalta saisi paljon paremmalta paikalta talon ja vallan uuden. Ei +semmoista harakanpesää kuin tuo Rosvallin näyttää olevan. Ja niinkuin +hän sen möisi huokeasta. + +--Paljonko tahtoo? + +--No ei kuin viisitoistatuhatta. Itselleen se on tullut niille maksamaan +kolmattakymmentä. + +--Kun olisin tiennyt siitä puhua. + +--Missähän tuo lienee kortteeria? Kestikievarissa varmaan? + +--Eikä kun tässä likellä, Mattilan hovissa. Ettäkö menisit hänen +puheilleen? Elä hyvä ihminen, kun olet tuon näköinen. Hän sinua +säikähtää. Parempi, jos minä lähtisin. Mutta kun tämän saunan +siivoaminen ja lämmitys... + +--Kyllä minä toimitan kaikki, jos vaan menet. Sano, että hän sen myö +niin huokeasta sen vuoksi, kun muuttaa pois. Ja että se on niin hyvässä +kunnossa, ettei suinkaan kymmeniin vuosiin tarvitse mitään korjauksia +tehdä. Sisähuoneet, ulkohuoneet, kellarit, joka kohta niin reilua ja +pulskaa. Tietäähän, kun itse ovat rakentaneet. + +--Mutta täällä pitäisi pestäkin lauteet ja lattiat ja-- + +--Minä pesen, elä ollenkaan sitä sure. Laitan vedet ja kaikki valmiiksi. +--Muista sanoa, että siitä pari vuotta sitten tarjottiin kaksikymmentä +tuhatta, mutta eivät myöneet, kun maisteri silloin vielä eli. Eikähän +sitä kukaan siihen hintaan nytkään möisi, mutta rouva kun ei ole +tottunut asioita hoitamaan, niin tahtoo päästä siitä irti. Muista sanoa +sekin. + +--Kyllä, kyllä. Laita sitten padan alle myöskin tuli ja pane vettä +varistumaan. Ihan täyteen se pitää panna, että saavat ammekylpyä, jos +tahtovat. + +Ulla läksi ja Lopo alkoi työtänsä. Varisti vettä, pesi lauteet ja +lattiat ja penkit. Reuhkasi niin, että hiki oli päässä. + +Siinä häneltä unohtui sekä pahoinvointi että muu alakuloisuus. Eikä +suinkaan voimia puuttunut, vaikka olikin yhtä ja toista kokenut maailman +markkinoilla kulkeissaan. + +Lasareetissa maannut jo monet kerrat-- + +--No niin, huoli niitä ajatella, puhui hän itsekseen siinä kun hiekan +kanssa kuuraili pallia puhtaaksi. Saa nähdä, tapaako Ulla sitä herraansa. + +Tavannut oli. Hän tulla huohatti henki kurkussa, kun oli viipynyt niin +kauvan ja pelkäsi, ettei Lopo malttanutkaan laittaa saunaa oikein +hyväksi. Ilokseen sitten näki, että olihan se laittanut kumminkin. + +--No, kuinka sinun kävi? Kerropas! + +--Hyvin vallan. Oli niin mielissään, kun sai tietää asiasta ja-- + +Ulla tukki suunsa, sillä hän muisti tässä sitä markkaa, jonka hän oli +saanut juomarahaksi ja joka nyt oli hänellä taskussa. Mutta Lopo siitä +varmaan olisi vaatinut osansa, jos vaan sen tiesi. Parasta siis olla +mitään virkkamatta. + +--Vai niin? Vai oli mielissään. Hän sitten aikoo sen ostaa? + +--Kuinka vaan kaupoissa sopivat. Sinne hän läksi heti. + +--Herran poika! Nyt on hukkapeli. + +--Mikä on? + +--Ei mikään, ei mikään. Minun täytyy lähteä heti kaupunkiin. Voi, surma! +Enhän mahda ennättää enää. Hevosellako hän meni? + +--Hevosella. Mutta--miks' niin? + +--Pahuus, etten tullut sitä ajatelleeksi! Mikä pöllö minä olin. +Saakuri--. + +--En ymmärrä mitään. Etkö sinä saa suutasi auki, hyvä ihminen! + +--Se menee ja myy sen kahdestatoista tuhannesta, ei osaa vaatia enempää, +ellen minä joudu väliin. Kolmetuhatta sujahtaa poloiselta kuin veteen. + +Hän veti nutun päälleen, tiukensi solmua ja kiirehti menemään. + +--Hyvästi, ja kiitoksia kortteerista. + +--Noinko sinä menet kaupunkiin? Silitä, veikkonen, edes päätäsi. + +--En jouda. + +Hän oli jo maantiellä, työnsi käsillään hiuksia huivin alle otsalta ja +juosta hiippasi eteenpäin. Hevonen nousi ylämäkeä, hän koetti sitä +tavoittaa. + +--Ota, hyvä mies, minua rekeen, että pääsisin pikemmin, hän huusi. + +--Ptruu! + +Mies kääntyi katsomaan olkapäänsä yli. + +--Mihinkä semmoinen kiire? + +Lopo hyppäsi hengästyneenä laidalle istumaan. + +--Anna juosta aika kyytiä. + +Hän kertoi miehelle, kuinka heidän joutumisestaan riippui, jos köyhä +leski, jolla oli monta lasta, voitti tai menetti kolme tuhatta markkaa. +Kun mies sen kuuli, löi hän piiskalla hevosta selkään, eikä monta +minuuttia viipynyt, ennenkuin olivat rouva Kortmanin portin edessä. + +Siellä toinen hevonen jo seisoi odottamassa. + +--Joko siitä on kauvankin kuin tulitte? kysyi Lopo kuskilta. + +Tämä vaan hiukan väänsi päätään. + +--Niin mikä sitten? + +Lopo töyttäsi kyökkiin. Ei joutunut hyvää päivää sanomaan. + +--Mene kiireesti käskemään rouvaa tänne, hän huusi hengästyneenä +Riikalle, joka parast'aikaa pani pienellä lusikalla kahvijauhoja +pannuun. + +--Ei sitä nyt voi mennä häiritsemään, siellä on vieras. + +--Senpätähden juuri. Ennenkuin ennättää tehdä tuhmuuksia. Joudu nyt. +Taikka minä menen itse. + +--Elä, jumalan luoma. Minä sitten ennemmin-- + +Hän nosti pannun syrjempään reiästä ja meni sisään. + +Rouva seurasi kohta Riikkaa, sillä tämä oli antanut hätäilevän merkin. + +--Mikä on? Jasso, Lopo! Mutta enhän minä nyt jouda.--Luulin olevan +tärkeämpääkin. + +Hän aikoi kärsimättömänä vetääntyä takaisin. Mutta Lopo otti häntä +hihasta kiinni. + +--Sanoitteko hänelle jo hinnan? läähätti hän suihkaista. + +--Kenelle? Minkä hinnan? + +Rouva väistyi hänestä etemmäksi. Kasvoissa ilmestyi vastenmielisyyttä ja +inhoa. Lopon väkevä henkäys oli puhaltanut hänelle suuhun ja nenään. + +Lopo ei sitä taaskaan huomannut, innoissaan kun oli. + +--Luojan lykky, että ennätin. Sehän tuli ostamaan taloanne, tuo herra +Sarkanen, vai mikä hitto hänen nimensä on. + +--Kuinka sen tiedätte? + +--Pyytäkää kuuttatoista tuhatta ja huojistakaa viiteentoista, mutta ei +siitä alle ollenkaan. Hän sen kyllä maksaa. Minulla kun oli semmoinen +hätä, että nyt te sen myötte polkuhinnasta, ennenkuin joudun estämään. + +--Viisitoista tuhatta? Eihän se ole mitenkään mahdollista. Jos saan +kaksikintoista-- + +--Viisitoista saatte tinkimättä. Elkää hullunakaan myökö hyvää taloanne +vähemmästä. Tarvitsette ne rahat lapsillenne yhtä hyvin kuin Sarkanenkin. +Kolmetuhatta, ajatelkaa, ei se ole pieni summa. + +--Minun täytyy mennä sisään. + +--Uskokaa nyt hyvällä: kuusitoista tuhatta--. + +--Mutta jos hän säikähtää sitä hintaa ja jättää koko kaupan sikseen? + +--Ei jätä, elkää peljätkö, kun minä kerran takaan. + +Rouva meni sisään vieraansa luokse ja Riikka hoiti pannuaan taaskin, +eikä puhunut mitään. + +--Ylpeä se on tuo, arveli Lopo itsekseen, mutta minä piittaan hänestä +viis'. + +--Joko teillä on tavarat koossa? hän kysyi viimein. + +Riikka nosti pannun tulelta, kaatoi kuppiin ja siitä taas pannuun +takaisin, puhdisti suun ja painoi kannen kiinni. + +--Kuuletko sinä? Minä kysyin, joko tavarat ovat koossa? + +--Milloinka minä olen niitä joutanut keräilemään. On tässä ollut työtä +muutakin. + +--Siinä et olisi kauvan viipynyt. Mutta yhden tekevä. Saatan minä vähän +päästä tulla uudestaankin niitä hakemaan. Saan sitten kuulla samalla, +kuinka talon kaupoissa sopivat. + + + + +V + + +Hän meni torille, jossa vielä oli väkeä, vaikka kello jo kävi kahta. +Maalaiset eivät kaikki olleet tavaroistaan päässeet ja seisoivat sen +vuoksi yhä siinä ostajia odottamassa ja kauppoja hieromassa. Heitä +kiertelivät kuin kissat kuumaa puuroa ne keinottelijat, jotka aina +odottelivat myöhäistä tuntia ostoksia tehdäkseen, että saisivat sillä +tavoin maalaisten tavarat pilkkahinnasta. + +Lopo läheni erästä kuormaa, jossa vielä oli suuri voipytty myymättä. +Miehen täytyi palastella tavaransa ja myydä vähissä osissa, että pääsisi +siitä pikemmin erilleen ja saisi paremman hinnan. Ostajat tinkivät, mies +riiteli. Kauppa kumminkin syntyi. Hän heitti kukkaron kädestään reen +pohjalle ja tarttui puntariin. + +Mies käänteli ja väänteli puntariaan, milloin hän lisäsi voita nokassa +olevaan riepuun, milloin taas vähensi; jäykät sormet eivät hevillä +tahtoneet saada sitä kohdallaan seisomaan, ja kun se viimeinkin +onnistui, huomattiin, ettei siinä vieläkään se määrä ollut, kuin oleman +piti. Uusi työ, samat temput, ja niitä sieti tehdä monet kerrat. + +Lopon silmät olivat kiinni puntarissa, niinkuin muidenkin. Mutta huomio +oli toisaalla. + +Tuo kukkaro pyöri hänen mielessään. Se oli tuommoinen tavallinen +maalaiskukkaro, jonka suu oli vedetty nauhalla umpeen. + +Ei se tyhjä ollut, ellei aivan täysikään. Lieneekö sisältänyt hopea- vai +kuparirahoja. Ehkä vähän paperiakin ja kultaa, kukaties. + +Lopo ei nähnyt puntarista mitään, vaikka silmät olivat siihen +kääntyneet. Mutta kukkaron hän oivalsi selvään, siinä missä se retkotti +reen pohjalla, heinien päällä. Suu oli kallistunut häneen päin ja +vetonauha ojentui niin likelle, että melkein kosketti hänen sormiinsa. + +Tahtoi väkisenkin temmata kättä sinnepäin. Eihän siinä tarvinnut kuin +nykäistä vaan, niin oli kukkaro sillä kertaa hänen hihassaan. Olisikohan +koettaa? + +Mies reistasi taas parast'aikaa tasapainoa; jokaisen pää lähestyi +puntaria. + +--Nyt oli otollinen aika! + +Joku ääni sen sanoi Lopon sielussa. Sekä sielussa että ruumiissa. Hän +tunsi tuon äänen povessaan ja päässään; povessa se alkoi, syöksi sieltä +päähän, sieltä poveen takaisin ja päähän jälleen yhä suurempaa vauhtia +ylös ja alas, siksi että kaikki oli yhtenä humuna. + +Hän heitti vilaukselta hätäisen, himokkaan silmäyksen kukkaroon. +Paikallaan se oli unohdettuna syrjässä. Viattomana, viettelevänä. + +Lopon katse muuttui hajalliseksi. Silmät pyörivät ympäri yhdestä +toiseen, eivät pysähtyneet mihinkään. Ja käsi lähti ikäänkuin itsestään, +omasta tahdostaan liikkeelle. + +Hän ojensi päätään puntaria kohden niinkuin muutkin. Seisoi se jo +kohdallaan, viivan merkkiä katsottiin miehissä. + +--Nyt--! + +Se oli hänellä hihassa! Oikean käden nutunhihassa! + +Veri, joka hetkeksi oli seisahtunut suonissa, sävähti nyt tuliseen +juoksuun. + +--Kun pääsisi tästä kunnialla pois. Ennenkuin ukko huomaa kaivata... + +--Ei ole vieläkään täysi mitta. Sietää se pienen palan lisää, että +naulan viiva hyvin näkyy, huudettiin miehen ympärillä. + +Muut ne huusivat, ei Lopo. + +Hän oli vetääntynyt etemmäksi, toisten taakse, ja näytti tähystelevän +jotain merkillistä kauvempana kauppakadulla. Jos sitä nimittäin olisi +joku huomioonsa ottanut. + +Mutta eivät ne hoksanneet; eivätkä hoksanneet sitäkään, että hän läksi +pois, astui hitaasti ensin, mutta vähän matkaa kun oli päässyt, niin jo +otti semmoista vauhtia, ettei helmat kantapäitä tavoittaneet. + +Kauppakatua hän kulki, siellä kun oli enemmän väkeä. Sitten meni +Parviaisen portista sisään, sillä hän oli pannut merkille, että siitä +talosta toinen portti vei syrjäkadulle. Täältä hän taas pääsi +pujahtamaan harjukatua Kortmaniin ja sen tiesi, ettei häntä sieltä +kukaan osaisi hakea, jos lankeisikin epäluulo häneen. + +Taaskin oli Pekka pihalla. Punaposkisena, ilosilmäisenä, hymysuuna hän +juosta teputteli Lopoa vastaan eikä peljännyt enää ollenkaan. + +--Herran terttu--! + +Lopo painoi portin kiinni, vilkaisi taakseen kadulle ja väistyi +syrjempään lankun suojaan. + +--Tuleppas tänne, Pekka, tule! Et usko, mitä Lopo sinulle antaa. + +Hän veti kukkaron esiin ja katsoi, kuinka paljon siellä oli rahaa. + +Vähänpä oli! + +--Hyi, hävytöntä, ei kuin kolme markkaa. Yksi oli markan raha, kaksi oli +viiskymmenpennistä, loput kuparia. + +Hän otti markan sieltä erilleen, sitoi kukkaron kiinni ja pisti sen +taskuunsa. + +Mutta markanrahan hän antoi Pekalle. + +--Mene, kultani, ostamaan itsellesi konvehtia tällä Kiljanderin rouvan +puodista. Mene, mene! Mutta katso, etteivät aja päällesi. + +Hän myhäili tyytyväisenä, katsellessaan lankun raosta kuinka Pekka +juoksi katua alas... + +Ei ollut Riikka vieläkään koonnut hänelle myötäviä tavaroita. Väitti +rouvan sanoneen, että viitsikö niitä enää noin kaupitella, kun kumminkin +tulee pian huutokauppa pidettäväksi. + +--Mitä herran nimessä te luulette semmoisella törkytavaralla saavanne +huutokaupassa. Ettehän sitä ilkiä sinne viedäkään, toimitteli Lopo. + +Riikka ei siihen virkkanut mitään. + +--Missä se on rouva? Hae hänet käsiini pian. + +--Kun siellä on vieraita. + +--Sekö Sarkanen? + +--Ei, se jo meni pois. Muita on,--rouvia. + +--No, niistä minä vähät. + +Lopo hönttäsi itse sisään, ja suoraa päätä saliin saakka, missä rouvat +istuivat. Ovella hän kumminkin pysähtyi ja vilkutti sormea. + +--Tulkaapas tänne, rouva, pikkuisen. + +Kaksi vierasta rouvaa siellä oli, kaikki kääntyivät katsomaan Lopoa. +Vieraat nauroivat, ja naurahtipa emäntä itsekin, vaikka oli vähän +hämillään. Kiiruhtaen hän tuli ovelle, saadakseen Lopoa siitä pois. + +--Mitä sanoi Sarkanen? Syntyikö kaupat? + +--Kyllä. Mutta lähtään tänne toiseen huoneeseen. + +--Paljonko lupasi? + +--Viisitoista tuhatta. Ei tinkinyt ollenkaan. + +--Näettekös nyt! Mitä minä sanoin. Ilman minua olisitte antanut mennä +kahdestatoista. Tokko oli onni, että joudutin tänne ajoissa. + +--Tss! Hiljaa, hiljaa, ettei kuulu saliin. Mitä teillä muuten oli +minulle asiaa. + +--Niitä tavaroitahan tulin noutamaan. Maalle menen nyt myyskentelemään, +ehkä saan siellä paremman hinnan. + +--Kiitoksia, mutta en minä niitä enää anna. + +--Minkätähden ette anna? Tuon teille taas pari-kolmekymmentä markkaa, +hyvää se tekee. Täytyy teidän ottaa irti joka penni, minkä vaan saatte. +Huutokaupassa ei makseta semmoisesta tavarasta mitään, saatte uskoa. + +--Vaikka; en minä kumminkaan-- + +--Voi, hyvä jumala, kuinka olette ymmärtämätön. Antaahan olla, kyllä +nälkä teitä vielä opettaa. Muistakaa minun sanoneeni. + +--Te pidätte ihan tarpeetonta huolta, hyvä Lopo. Että pääsisitte +rauhaan, niin minä nyt ilmoitan teille yhden asian, joka vielä on +salaisuus. Jos lupaatte olla siitä puhumatta. + +--Lupaan, tietysti lupaan. No, mikä se on? Menettekö naimisiin? + +--Ei, mutta olen saanut hyvän paikan, Åbo Tidningin korrektuurin +lukijaksi, Turkuun. + +--Minkä lukijaksi? + +--Korrektuurin? Siitä saan tuhat neljäsataa palkkaa. Niin ettei minulla +tule olemaan mitään hätää. + +--Ooho?--Milloinka--? + +--Eilen illalla sain postissa kirjeen. Mutta nyt minun täytyy mennä +sisään vieraiden luokse. + +--Elkäähän vielä, kuulkaa kun sanon.--Ettekö sitten--enkö minä sitten +voi olla minäkään apuna? Pyykinpesussa taikka semmoisessa? + +--Kiitoksia, minulla on entiset pesijät. + +--Huoneitten siivoamisessa, astiain kuuraamisessa, osaan minä tehdä jos +mitä. + +--En minä nyt tarvitse. Hyvästi vaan ja kiitoksia vaivoistanne. Minun +täytyy mennä. + +--Te sitten muutatte Turkuun? Kuinka pian? + +Rouva ei ollut enää kuulevinaan. Hän meni takaisin vieraiden luokse ja +jätti Lopon siihen seisomaan. + +Ensin Lopo sitä tuskin huomasi, ihmeissään kun oli tuosta +odottamattomasta uutisesta. Mutta hän heräsi, kun rouva veti ovea +kiinni jäljessään. + +Sinne hän nyt meni kesken puheen! Ja Lopolla kun olisi vielä ollut niin +paljon kysyttävää ja toimitettavaa hänelle. + +--Pahuus kaikkiakin, hän mutisi itsekseen. Mitä ne ovat, nuo rouvat? +Ajaisi heidät hiiteen. + +Lopo nykäisi hiukan sormellaan ovea.--Se meni raolleen; hän tirkisti +sisään. + +Siellä ne istuivat sohvassa ja nauraa virnuttivat rouvalle, joka nyt +palasi heidän luokseen. + +--Mikä kummallinen konnesanssi--? + +--Voi, sanokaas muuta! + +Rouva oli selin Lopoon, ettei tämä voinut nähdä hänen kasvojaan. Mutta +äänessä oli harmin sekaista hymyä. + +--Minä olen aivan hukassa hänen kanssaan. + +--Mikä ihminen se on? + +--Ajatelkaa,--eräs huono nainen. Hyvin, hyvin huono nainen. Joka on +istunut linnassa ja--taivas ties', mitä kaikkea hän on tehnyt. Uh, +minulla on hänestä oikein vaikea. Kun hän tulee likelle, niin ihan +rupean voimaan pahoin. Uh! + +--No mutta miksi kärsit häntä? Käskisit pois. + +--En ilkiä, kun hän, raukka, kumminkin tarkoittaa hyvää. Hän on tuntenut +minut ennen nuorena ja tahtoisi nyt välttämättä jollakin tavalla minua +palvella. + +--Palvella? Ooh, usko sitä! Tahtoo vaan päästä taloon että voisi +varastaa. + +--Sinä olet liian hienotunteinen, armas Augusta, sanoi toinen, +tuommoisten kanssa se on aivan tarpeetonta. Sano sinä vaan suoraan, +ettei hänen sovi tungetella luoksesi tuolla tavalla. + +--Ei, mutta kuinka hävyttömiä ne ovat! päivitteli vielä ensimmäinen +rouva, kun pakkaantuu vaan niin rehevästi saliin saakka, aivan kuin +olisi meidän vertaisemme. Varmaan hän olisi pian istunut sohvaan, ellei +Augusta mennyt häntä peräyttämään. + +--Huomautitko häntä edes siitä? Tietysti et. Voi mikä lapsi sinä olet. + +--Ei, kyllä minä osoitin hänelle selvään, etten suvaitse häntä. En luule +hänen enää toista kertaa tulevan. + +--Mutta jospa hän ei ymmärtänytkään tarkoitusta, vaan ilmestyy taas +vähän päästä uudelleen? + +Vieraat nauroivat. + +--Sitten ei auta muu kuin suora puhe, päätti Augusta rouva. + +--Kuinka se kuuluu? + +--Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunnialliset ihmiset tahdo +olla missään tekemisessä. + +--Ja niin siivoton, voit lisätä, että saastutatte ilman huoneissa +pelkällä käynnillänne-- + +Tähän saakka Lopo kuunteli keskustelua. Joka sana oli kaikunut selvästi +hänen korvissaan, niin selvästi ettei hän enää mitään muuta oivaltanut. + +Riikka kulki kahvitarjottia kantaen hänen ohitsensa saliin. + +--Mitä se Lopo täällä yksikseen--? hän suhahti mennessään. + +Ei kuitenkaan katsonut häneen sen tarkemmasti, kiire kun oli. + +Lopon henkeä ahdisti; hän läksi pois, ulkoilmaan. + +Pekka tuli juosten häntä vastaan, kädessä suuri paperipussi, täynnä +konvehtia. Suussakin oli hänellä semmoinen suunnaton palanen, että poski +oli pullollaan. + +--Noin--pal-jon! hän huusi ja osoitti Lopolle pussiaan. + +Lopo ei häntä nähnyt, vaikka sivuutti niin läheltä, että Pekan ojennettu +käsi häneen kosketti. + +Pekka pysähtyi vähäisen ja kääntyi katsomaan. Mutta kun portti löi +kiinni Lopon jälkeen, ei Pekka hänestä enempää huolinut, vaan juoksi +riemuissaan sisään näyttämään Riikalle ja mammalle ja toisille lapsille, +mitä oli saanut rouva Kiljanderin puodista, siltä hyvältä Maria +neidiltä, joka aina ennenkin hänelle oli kaupantekijäisiä antanut, kun +mamma laittoi rihmarullaa ostamaan taikka kengän-nauhoja. + +Mutta Lopo sillä välin otti kiireitä askeleita Kuopioon vievää maantietä +kohden. Ei hän juuri mitään tiettyä ajatellut; korvissa vaan soi yhä +rouvien sanat ja elävästi hän näki heidät vieläkin edessään kaikki +kolme, semmoisina kuin he siellä salissa pöydän ympärillä istuivat! + +--Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunniallinen ihminen tahdo +olla missään tekemisessä. + +Hänen päätänsä viepoitti; olipa vähällä paiskata syrjään välistä. +Hartiat menivät kumaraan ja pää painui alas. Tuntui kuin olisi hän äkkiä +vanhentunut kauheasti. + +Mutta jalat hamppuilivat eteenpäin, kuin olisi tuli kantapäissä ollut. + +Weilin'in nurkalla seisoi katupoikia koko liuma. + +--Härnätään, härnätään, kävi suihke heidän välillään, ennenkuin Lopo +vielä maillekaan ehti. + +--Hilivoo! sanoi Sorsan Ulla, kun hirrestä pääsi. + +--Moron mamma! Tule vaan tänne, saat sirua silmään, pyryä polveen, +löylystä takaa päin. + +--Toroi, turakki, kappusivai! + +Lopo ei ollut heistä tietääkseenkään; ei kääntänyt päätä, ei sanaa +sanonut, vaikka pojat juoksivat jäljessä, nykivät ja repivät, viskelivät +lunta ja nakkelivat jääpalasilla. Poikia harmitti, kun eivät saaneet +häntä suuttumaan. Aina tulliportin taakse he eukkoa kyydittivät ja +yltyivät kiusanteossa jo niin, että viimein töyttäsivät hänet maantien +raviin kyljelleen. Sitten he kumminkin säikähtivät ja juosta vilistivät +tiehensä, kun Lopo ei noussutkaan ylös, vaan jäi liikkumattomana siihen +makaamaan. + +Ei häneen kumminkaan pahasti sattunut, muuten vaan ei välittänyt pyrkiä +pystyyn, koska hänelle oli juuri yhdentekevä, missä oli, miten oli, tai +oliko olemassa ollenkaan. Hän odotti vähän aikaa, että sammuisiko elämä +tuohon paikkaan, mutta kun ei siltä tuntunut, täytyi hänen kömpiä +jaloilleen taaskin ja jatkaa matkaa eteenpäin. + +Hautausmaan ohitse hän kulki, aidan yli ristit ja valkoiset taulut +mustine kirjaimineen häntä katsoivat. Mutta Lopo ei niitä nähnyt, riensi +vaan eteenpäin yhä. + +Hevosia tuli täyttä laukkaa kaupungista päin. Reessä istui humalaisia +miehiä, jotka kirkuivat ja huiskivat piiskoillaan. Olivat vähällä ajaa +Lopon ylitse. + +--Pois tieltä, akka, täältä miehiä tulee! + +Mutta väistyä heidän täytyi, sillä Lopo ei ollut heistä milläänkään! + +Samassa kääntyi Lohikosken tieltä kaksi herrasneitiä; avokorvaisia, +hienon-näköisiä, lyhyissä karvareunus-palttoissaan, jotka istuivat kuin +valetut ruumista myöten. + +He puhelivat ja nauroivat keskenään aivan kuin rouvatkin äsken. + +Lopo säpsähti; hän veti huivin paremmin silmilleen ja pitkitti matkaansa. + +Vasta Taulumäen kohdalla, pari virstaa kaupungista, hän selveni sen +verran, että huomasi kulkevansa Kuopioon päin. Ja silloin heräsi hänessä +yht'äkkiä semmoinen kipeä ikävä, että oikein kirveli povea. Kun olivat +niin kaukana, mies ja poika! Likelle viikon hän saisi kulkea ennenkuin +perille ehti! + +Ja kuka sen tiesi, vaikka olisivat jo kuolleetkin tällä välin! Olihan +siitä monta kuukautta, kun hän sieltä läksi, eikä pitkään aikaan hän +ollut kuullut heistä mitään. Kuopion rahtimiehiä oli tavannut pari +päivää sitten, mutta nekään eivät edes tunteneetkaan heitä. + +Lopo astui kiivaammin näitä miettiessään. Siinä oli pitkän matkaa +aukeata; vihainen tuuli pieksi kasvoja, huhtoi helmoja. Polvia palelsi, +hän koetti rientää, että pääsisi metsän suojaan. + +Mutta ennenkuin hän sinne ennätti, rupesi sydänalassa niin kovin +hiukaisemaan, että melkein pyörrytti. Kaiken päivää hän sitä kyllä oli +tuntenut, vaikkei huolinut välittää. Vaan nyt nousivat sisukset +semmoiseen porinaan, ettei auttanut muuta kuin poiketa mökkiin, joka oli +siinä tien vieressä, pyytämään einettä, erinomattain kun ei tiennyt, +miten pitkältä oli seuraavaan kylään. Hän, näet, oli tullut Mikkelin +tietä, jonka vuoksi tämä, joka suorasti vei Kuopioon, oli hänelle vallan +outo. + +Huono mökki se oli, pahanpäiväinen. Yksi ainoa tupa, sekin kallellaan, +ikkunat rikki. Hevonen seisoi rekineen ulompana, heiniä edessä. + +Lopo ei siihen sen enempää huomiota pannut, vaan astui sisään. Ulkonakin +jo hämärteli, mutta tuvassa oli niin pimeää, ettei Lopo alussa +varsinkaan tahtonut eroittaa mitään. Ihmisiä siellä oli, sen verran hän +kuitenkin sai huoneesta tolkkua. + +Lopo teki hyvän illan ja siihen vastattiin. Naisen ääni kuului uunin +kupeelta. + +Häntä Lopo lähestyi; pyysi ruokaa maksua vastaan. Kiire oli, täytyi +lähteä vielä taipaleelle, että pääsisi jonkun verran matkaa eteenpäin, +ennenkuin yö tavoitti. Tyytyi siihen, mitä sai, kalaa, leipää, voita, ja +kaljaa ryypättäväksi. + +Päreeseen pistettiin tuli, että hän näki syödä. Loitompana istui miehiä, +mutta ne olivat herenneet äänettömiksi, tupakoivat vaan ja syljeksivät. +Välistä loivat syrjäkatseen Lopoon, kun tuo ei näyttänyt olevan +likiseudun ihmisiä. + +Lopokaan ei puhunut mitään; taukoamatta hän liikutti leukojaan, haukkasi +palaa, puri ja nieli. Sillä välin menivät hänen silmänsä aina +pärevalkeaan; mutta ajatuksissaan hän sen vaan teki, ei hän pärevalkeata +oikeastaan katsellut, sen oli kyllä ennenkin nähnyt. + +Muualla hänen mielensä oli; nyt vasta hän selvästi tajusi, mitä oli +kuullut Kortman'issa, salin oven takana. Hän kertoi muistossaan kaikki, +ja vaikka hän itselleen aina vakuutti, ettei tämä ollut mitään uutta, +että hän tämän varsin hyvin oli tiennyt aikoja sitten, ettei hän saanut +siitä rouvaa enemmän kuin niitä toisiakaan moittia, koska oli sen vallan +hyvin ansainnut, niin karvaalta alkoi kuitenkin lopulta kurkussa tuntua +eivätkä palaset tahtoneet enää oikein mennä alas. + +Mutta ehkäpä tuo jo riittikin. Hän nousi ylös ja veti kukkaronsa esille. + +--Mitäs olen velkaa? + +Vaimo tuli tarkastamaan, minkä verran ruoka oli kulunut, voidakseen muka +määrätä kohtuullisen hinnan; vaikka hän oikeastaan koko ajan oli +sielussaan laskenut, kuinka paljon tuosta ateriasta mahdollisesti voisi +kiskoa. + +Lopo oli aukaissut kukkaronsa ja odotti; vaimo siinä vielä aprikoitsi. +Eivät kumpikaan älynneet, että penkiltä miesten joukosta eräs nousi ja +läheni heitä, silmät kukkaroon teroitettuna. + +--Minun kukkaroni! hän ärjäisi ja kaappasi sen samassa äkkiä Lopon +kädestä. + +Lopo jäi seisomaan ja suu unohtui auki. Mutta silmänräpäykseksi vaan. +Seuraavana hetkenä hän jo tajusi asemansa. + +--Sinun kukkarosi? Se on valhe. Omani on, vaikka valalle veisit. + +--Polisikammariin paikalla! Kyllä minä näytän... + +Lopo huusi ja mellasti. Vaan kun ei siitä ollut apua, ja miehet väkisin +veivät hänet rekeen, alkoi hän rukoilla armoa. + +Ei armoa ensinkään! Kukkaron omistaja oli kiukuissaan; hän halusi +kostoa. Lopo sai itkeä ja rukoilla reen pohjalla niin paljon kuin +tahtoi, hän löi vaan hevosta selkään ja antoi sen vilistää kaupunkiin +päin. + +--Vai minä sinua vielä armahtaisin! Ja päästäisin irti, että voisit +toisenkin kerran varastaa. + +--Anna anteeksi! Elä, hyvä mies, vie minua vankeuteen. Ikuiseen joudun. +Tämä oli kolmas kerta. + +--Sielläpähän sitten lienet korjuussa. + +--Kestää siellä istua. Olen vasta alun viidettäkymmentä. Ehkä jatkuu +ikää vielä parikymmentä vuotta. Taikka enemmänkin. Ja linnassa vaan +aina, aina Herra, armollinen Jumala! Kolmen markan tähden! + +--Kukas käski varastamaan. + +Oli aivan pimeä, kun he kaupunkia lähenivät. Mies ei ajanutkaan +tulliportille saakka, vaan kääntyi oikotietä, joka vei suoraan +harjukadulle. + +He ajoivat Kortman'in ohitse. Kartanolla oli hiljaista ja rauhallista. +Ikkunoista loisti tuli, eikä oltu salissa laskettu verhoja alas. Rouva +soitti pianoa, lapset tanssivat. + +Mies kehoitti hevostaan, se juoksi alamäkeä että jalat kopisivat ja +heitti likaisia lumipallia heidän kasvojaan vasten. + +Mutta Loposta tuntui kuin olisi häntä elävänä hautaan viety. Ja hän +itki,--itki katkerampia kyyneliä kuin milloinkaan ennen. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kauppa-Lopo, by Minna Canth + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10480 *** |