6 files changed, 4486 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/10480-0.txt b/10480-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..05bcd38
--- /dev/null
+++ b/10480-0.txt
@@ -0,0 +1,2026 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10480 ***
+
+Kauppa-Lopo
+
+Kirj.
+
+Minna Canth
+
+
+1889
+
+
+
+
+I
+
+
+Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta.
+Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän
+oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se
+oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt.
+
+Sehän se varsinkin harmitti, että oli eksynyt tuohon pieneen,
+kunnottomaan Jyväskylään. Hän, joka oli Kuopiosta kotoisin. Semmoisesta
+suuresta kaupungista, jossa linnakin oli kivinen ja komea, eikä
+tämmöinen ränsistynyt, vanha ijänikuinen puuhökkeli, jonka hatarat
+seinät olivat niin kallellaan, ettei tiennyt milloin romahti kumoon koko
+laitos.
+
+Ei täällä ihmisetkään olleet, ei sinnepäinkään kuin Kuopiossa. Ei
+näöltään eikä tavoiltaan. Siellä nainen mörkissä, suorajuovaisessa
+hameessaan ja pienessä nutussaan oli kuin ihminen ainakin. Mutta mitäs
+täällä! Tuossa nyt esimerkiksi tuo piikatyttö.--Lopo katseli häntä
+ikkunasta, rautaristikon takaa.
+
+--Joutavanpäiväinen hapsinkakkiainen. Hyi!
+
+--Kuka? kysyi Riitta, Lopon huonetoveri, joka istui perempänä ja ompeli.
+
+--Tuo juuri, tuo Römperin piika.
+
+Römperi, näes, oli vanginvartijan nimi. Strömberg se kirjoitettiin,
+mutta Lopo sanoi häntä muiden mukaan Römperiksi.
+
+--Ei poloisella ole edes kunnon vaatetta päällään.
+
+--Ole tok' vaiti. Kun on karttuunileninki oikein.
+
+--Pyh! Likainen luuttu! Tuommoista ei kerjäläinenkään ilkiäisi Kuopiossa
+pitää.
+
+--Aika sievä, jahka tyttö sen vaan pesee ja tärkkää.
+
+--Kuulee, että olet jyväskyläläinen.
+
+Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneesen päin ja virnutti. Riitta taaskin
+ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessa
+limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen
+harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollut
+molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti;
+nuuskaa hän vaan piti huulessaan.
+
+Ja oli tuo vaatteen tyylikin Riitan mielestä vähän kummallinen. Hame
+yhtä leveä ylhäältä kuin alhaaltakin; nuttu niin että paita, musta ja
+karkea kuin perunasäkki, vyötäisen kohdalta aina oli esillä. Ylimmäinen
+nappi oli lähtenyt pois ja alta näkyi kaula, joka oli kuin parkittu.
+
+Tuo se nyt sitten moitti jyväskyläläisiä! Mitä luuli hän itse olevansa?
+
+--Kun näkisi kerran noita kehutuita kuopiolaisia. Ovatko ne kaikki
+semmoisia kuin sinä?
+
+--Häpiä vähän, mokoma ruoja. Niinkö sinä olet tuhma, että minut otat
+esimerkiksi, kun on puhe oikeista ihmisistä.
+
+--Vaan olethan sinäkin Kuopiosta?
+
+--Jos kohta. Eikö niitä täällä sitten ole maailman hylkyjä, yhtäläisiä
+kuin minäkin.
+
+Riitta vaikeni. Harmi lauhtui; hänen kävi tuota poloista melkein sääli,
+niin inhottava kuin olikin.
+
+Äänettömänä hän ompeli hetken, sitten alkoi taas.
+
+--Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi?
+
+--Mitäkö varten?
+
+Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja
+hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea
+läntti entisten lisäksi.
+
+--Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olen
+vanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös?
+
+--Ei, mutta todenperästä?
+
+--Ka, todenperästä ihan.
+
+Hän nauraa hohotti, suu levällään.
+
+--Kauppamiehenä minä tok' olen ollut. Kysy Kuopion rouvilta. Vielä ne
+muistavat tänäkin päivänä, kuinka paljon heille kannoin rahoja kouraan
+vanhoista vaatteista. Siinähän minä opin juomaankin. Pakkasessa kun
+kuljeskelin, täytyi ottaa ryyppy aina lämmikkeeksi.
+
+--Vai niin,--sinä, näet, vanhoja vaatteita kaupittelit.
+
+--Mutta myöskin mitä sattui. Ei niin huonoa kalua ollut, etten minä sitä
+rahaksi muuttanut. Ja rouvat kun minusta pitivät. Voi ihmettä! »Snälla
+Lopo, sööta Lopo», pantiin. Poskia taputettiin ja vehnäskahvit
+juotettiin.
+
+--Paljonko antoivat myyntipalkkaa?
+
+--Ei kuin kymmenen penniä markalta. Mutta siitä sitä karttui. Elimme
+oikein hyvin siihen aikaan, sekä minä että poika.
+
+--Sinulla jo silloin oli poika?
+
+--Hm! Seitsemäntoista vanhana minä sen jo sain.
+
+--No, ja missä hän nyt on?
+
+--Siellä Kuopiossa, isäpuolensa luona.
+
+--Mitä hullua! Onko sinulla mies?
+
+--On tok'. Ja hyvä mies onkin. Ei tämmöinen räähkä kuin minä.
+Papinkirjassakaan sillä ei pidä oleman, ei ainoatakaan pilkkua. Ja
+luonnoltaan niin mainio, ettei mihin panna. Tein niin tai näin, ei pahaa
+sanaa milloinkaan.
+
+--Vaan etpäs pysy luona kumminkaan.
+
+--En malta. Sitä kun kerran on tottunut maailmaa vaeltamaan.
+
+--Lienet sinä sitä jo kiertänytkin aikanasi.
+
+--No varmaan. Olen käynyt Kajaanit, Mikkelit, Savonlinnat, Joensuut; nyt
+tuota eksyin tähän pahanpäiväiseen kylään.
+
+--Mikäpäs tätäkään vaivaa? Toimeen tulee niinkuin muuallakin.
+
+--Ei täällä ole edes oikeita ihmisiäkään. Vätyksiä, mitä lienevät.
+
+--Joko sinä alat taas?
+
+--No, vätyksiä ovat kuopiolaisten rinnalla, saat uskoa. Katsoppas nyt
+tuotakin Römperiä, tuossa se taas kuhnustelee. Joudu, joudu!
+
+--Mitä minä siitä? Olenhan sen nähnyt ennenkin.
+
+--Pitkä kuin hongankolistaja, mutta niin laiha, että voisi vainen lukea
+jok'ainoan luun. Minä hänet paiskaisin kumoon toisella kädelläni ja
+lähtisin tieheni niinkuin ei mitään.
+
+--Paiskaa, jumalan luoma.
+
+--En häntä viitsi, kun on vaan muutama päivä täällä oltavana.
+
+Lopo kopautti ikkunaan ja vilkutti kättään.
+
+--Sisään, sisään, Römperi! Riitan silmät levenivät.
+
+--Ettäkö kumminkin aijot--?
+
+--Olehan vaiti.
+
+Lukkoa kolisteltiin ulkopuolella, rautakanki jymähti maahan ja ovi
+aukeni.
+
+Römperi astui sisään. Riitalta putosi ompelus lattiaan.
+
+--Noh! Mitä nyt? tiuskasi Römperi. Lopon käsi oli mennyt taskuun.
+
+--Hyi tuota, kuinka ärjyy. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua?
+
+--Sano pian, jos sinulla on mitä sanottavaa. Lopon käsi yhä kopeloitsi
+taskua.
+
+--Kun ette olisi noin äkäinen.
+
+--Niin mitä sitten?
+
+--Niin antaisin täältä markan ja--
+
+--Ja--?
+
+--Ja pyytäisin ostamaan viinaa.
+
+--Heh! Vai viinaa.
+
+--Sitäkö se olikin! Riitta purskahti nauramaan ja tarttui uudelleen
+ompelukseensa.
+
+--Ryypyn saatte vaivoistanne.--Kaksikin.
+
+--Elä höpise. Olethan sen jo kuullut, etten minä siihen peliin rupea.
+
+--Mutta mitäs pahaa teille siitä tulisi? Eihän sitä kukaan ihminen saisi
+tietää. Hyvä Römperi--
+
+Hän tahtoi väkisin pistää markkansa Römperin kouraan.
+
+Römperi töytäisi hänet syrjään.
+
+--Mene nyt tiehesi siitä. Ja väleen!
+
+--Ka, tuota, kun tappelee! Sika! Kaikennäköisiä niitä pannaan
+vankinihdiksikin. Mutta annahan olla, vielä sinä muistat. Kunhan tästä
+irti pääsen. Sen retku. Tuhma olet, että pääsi kolisee. Olen minä
+ennenkin vankinihtiä nähnyt, mutta en mokomata vielä milloinkaan. Hyi,
+hyi, hyi!--
+
+Römperi ei ollut häntä kuulevinaan, kääntyi vaan tyyneesti Riittaan. He
+puhelivat jotain keskenään ja antoivat toisen pauhata mielin määrin.
+
+Lopo purki vihaansa minkä jaksoi. Mutta kun siitä ei mitään apua ollut,
+näki hän viimein parhaaksi lopettaa. Uteliaaksi hän sitä paitsi kävi
+tietämään, mitä ne tuolla puhuivat keskenään.
+
+--Kyllä kait minä.--Olisiko niillä kuinka kiire? kuuli hän Riitan
+sanovan.
+
+--Ei virkkanut tyttö siitä mitään.
+
+--Laittakoon lankaa vaan, niin aloitan heti, kun tämän olen saanut
+käsistäni.
+
+--Mitä aloitat? kysyi Lopo.
+
+--Ei liikuta sinua, sanoi Römperi.
+
+--Voisitte tuon kertoa yhtäkaikki. Vai pelkäättekö suunne kuluvan?
+
+--Raskin kait minä--alkoi Riitta. Kortmanin rouva pyytää minua tekemään
+sukkia lapsilleen.
+
+--Kortman--? Oles, eikö se ole Kuopiosta kotoisin? Malmia sukujaan?
+Entinen Augusta Malm?
+
+--Niinpä luulen. Tunnetko sinä hänet? kysyi vankinihti.
+
+--Tunnen tok' tavallakin. Monet monituiset leningit häneltä möin. Vai
+täällä hän nyt on, Augusta neiti. Ja rouvana, herra jesta! Niin, niin,
+tiesin minä sen, että naimiseen hän tuli maisteri Kortmanin kanssa. Ja
+näinkin minä sulhasen kerran. Semmoinen partasuu, mustaverinen. Liekö
+tuo hänelle hyvä edes?
+
+--Kuolluthan se jo on.
+
+--Kuollut? Ettäkö hän sitten on leskenä, Augusta neiti?
+
+--Leskenä, viime kesästä saakka.
+
+--Herra armahda! Ja köyhyydessä!
+
+--Eipä paljon muutenkaan.
+
+--Kuulkaa, elkää menkö.--Onko monta lasta?
+
+--Lienee noita neljä tai viis.
+
+--Voi sentään! Neljä tai viis. Millä ihmeellä se raukka niitä eteenpäin
+vie?
+
+--Tiukalla taitaa olla välistä.
+
+--Vuottakaahan, vuottakaa, Römperi. Mihin teillä nyt semmoinen kiire on?
+Herra jumala, vai leskenä! Ja neljä tai viis lasta. Ovatko kuinka
+pieniä?
+
+--Noin, tuota korkuisia.
+
+--Niin, pieniä ne tietysti ovat. Tuskin siitä on enemmän kuin
+kymmenkunta vuotta, kun hänet vietiin Kuopiosta. Ooho, sentää!
+
+Lopo pani kätensä ristiin polven ympäri ja vaipui ajatuksiin.
+
+--Kymmenkunta vuotta, ei enempää.
+
+--No, joko minä nyt saan mennä?
+
+--Ei, ei! Ei vielä.
+
+Lopo kaappasi ylös, käsi hapuili taskua taas.
+
+--Hyvä oli, ettei pantu tätä viinaan. Sukkiako se tahtoi neulottaa,
+raukka? Lapsilleen, niinkö?
+
+--Ettäkö sinä--? Mutta sepä ei, Kortmanin rouva, olekaan tyytyväinen
+jokaisen neulomiin. Minut hän tuntee ennestään.
+
+--Ole vaiti! Eikö noita muut osaisi, semmoisia kuin sukkia?
+
+--Vaan niidenpä pitää olla kuin valetut jalkaa myöten.
+
+--Ostakaa tuolla markalla, Römperi, villalankaa ensin. Ja sitten menkää
+rouvan luokse. Pyydätte yhtä sukkaa malliksi. Ja sanotte paljon
+terveisiä Kauppa-Lopolta. Kyllä hän muistaa. Paljon terveisiä, että ensi
+viikolla minä pääsen irti ja silloin tulen heti käymään hänen luonaan.
+Alusta viikon jo.
+
+--Mahtaisiko hän siitä olla niin millänsäkään--?
+
+Römperi hymyili.
+
+--Siihen hyvästi saa yhden parin sukkia neulotuksi. Voin minä ehkä
+auttaa häntä vielä muullakin. Kunhan nähdään, kunhan nähdään. Neljä tai
+viis lasta! Hyvä jumala!
+
+--Osaankohan minä ostaa sitä lankaa?
+
+--Ka, miks'et osaa. Sanot puodissa, että se tulee herrasväen lapsille,
+niin antavat hyvää.
+
+--Mutta minkä väristä?
+
+--Se nyt on se sama.
+
+--Kaiketi mustaa, arveli Riitta, koska heillä on suru.
+
+--No, osta mustaa. Mutta joutuun nyt, että pääsen neulomaan. Kysy
+samalla vielä kuinka rouva voi. Onko tervennä edes?
+
+--Kysytään vaan.
+
+Römperi meni ja Lopo siirtyi ikkunaan seuratakseen häntä silmillään niin
+kauvan kuin näkyvissä oli. Otti tuohisen rasiansa esille ja nuuskasi.
+Nuuskasi oikein hartaasti.
+
+--Voi, kuin hitaasti astuu! Ei se sieltä joudu takaisin tänä päivänä.
+
+---Lyhyt matka, kyllä joutuu.
+
+--Mitähän tuo rouva sanoo, kun saa terveisiä Kauppa-Lopolta. Eikö
+juohtune mieleen entiset ajat.--Sillä oli niin hyvä koti. Ja voi kuinka
+hellästi tätä tytärtä pidettiin. Niin kannettiin kuin kukkaa kämmenellä.
+
+--Rikkaitako olivat vanhemmat?
+
+--Rikkaita, mahdottoman rikkaita. Kivikartano semmoinen kuin hyvä linna.
+Ja pulskasti siellä elettiin. Vieraita jok'ikinen päivä. Mutta konkurssi
+tuli yhtäkaikki kun kauppamies kuoli. Sanottiin, että olisi se tullut
+muutenkin, ja kuolemasta huhuiltiin kaikenmoista, kun, näet, meni niin
+äkkiä, ettei ollut kipeänä ollenkaan... Kuka heidät sitten tietää. Paljon puhutaan semmoistakin, jossa ei ole perää ensinkään.
+
+--Äiti vielä elää?
+
+--Sitä en tiedä. Se kun muutti sieltä pois poikansa luokse, Sortavalaan,
+vai minne lie mennyt.
+
+--Jokohan Römperi on ehtinyt perille?
+
+--Jo tok'. Eikö tulle pian takaisin.
+
+Lopo istui uskoa ikkunassa nuuskarasia kädessä ja silmät ulkohuoneen
+nurkassa, jonka takaa odotti Römperin ilmestyvän. Mutta ei sitä vaan
+näkynyt vielä.
+
+Hyppyset kävivät ahkerasti rasiassa ja nenä sen jälkeen aina tuohahti.
+
+--Se oli niin kaunis nuorena, minkälaiseksi lienee nyt muuttunut. Oli
+aivan kuin enkeli. Kauniin kaikista Kuopion tytöistä.
+
+--Vai niin! Ei nyt ole enää mitään. Ihan vaan tavallinen.
+
+--Tuolla tulee Römperi. Ja onpas, näet, sukka mukana.--Saas kuulla!
+
+Hän asettui oven eteen. Malttoi tuskin odottaa, että Römperi pääsi
+sisään.
+
+--Nooh! Mitä hän sanoi?
+
+--Tuossa lanka, ei sitä markalla annettu sen enempää.
+
+--Yhteen pariin riittää. Mutta mitä sanoi rouva, kun kuuli minun olevan
+täällä?
+
+--Ei tuo paljon mitään. Tämän antoi malliksi. Hiukan suurempia käski
+tehdä.
+
+--Muistiko?
+
+--Kyllä.
+
+--Käskikö terveisiä? Eikö ihmetellyt, että mistä syystä minut on
+kiinnipantu?
+
+--Eihän se niin pitkiin puheisiin antaantunut. Seisoi vaan kamarin
+kynnyksellä pikkuisen aikaa... Eikö siellä liene ollut joku vieras
+sisällä, siltä minusta tuntui.
+
+--Ahaa--niin, luultavasti siellä oli. No kuule! Oliko hän hyvin
+muuttunut? Tuntisiko vielä entiseltä näöltä? Tyttö-ajoiltaan?
+
+--Mistä minä sen tiedän, kun en ole häntä tyttönä nähnytkään.
+
+--Ka, hupsuko minä olen. Ethän sinä, näet--. Vaan sanoppas, oliko siellä
+kuinka köyhää ja puutteellista?
+
+--Siitäkö nyt rupesin selkoa ottamaan.
+
+--Hetihän sen huomaa, jolla kerran on silmät päässä.
+
+--Mene itse katsomaan, kohtapa täältä pääset vapaaksi.
+
+--Sen teenkin aivan varmaan. Aivan, aivan varmaan.--Mutta lapset, näitkö
+niitä?
+
+--En nähnyt. Kuulin vaan kun peuhasivat toisessa huoneessa.
+
+--Peuhasivatko?... Herran ihme kuitenkin! Että hänellä nyt on monta
+lasta ympärillä... Ja semmoinen nuori, häiveriäs kuin oli--. Pidäs tuota
+vyyhteä, Riitta, niin saan keriä... Vai muisti minua? Kuinka hän sanoi?
+
+--Jasso, Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?
+
+--Ooho! Niinkö sanoi? Herra jumala! Juuri samoin kuin ennen tyttönä ollessaan. Juuri samoin. Ihan näen hänet elävänä edessäni. Punaisessa
+leningissään seisoi siellä ruokasalin kynnyksellä ja oli niin iloinen.
+»Jasso Kauppa-Lopo, gudaa Kauppa Lopo», ja kädestä tervehti jok'ainoan
+kerran. Niin herttainen, niin suloinen, ei ylpeä milloinkaan.--»Jasso
+Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?» Herran terttu! Mahtoi hänestä olla
+hauskaa, kun kuuli mainittavan vanhaa tuttua Kuopiosta. Kyllä sen
+arvaan. Kymmenen vuotta on saanut täällä olla ikävässä... Ja nyt sitten
+surua ja huolta... Lapsiraukka!... Oikein käy sydämmelle, kun sitä
+ajattelee... Ei se mitään, jos meitä maailman kynnet kouristavat ...
+mutta kun tuommoisia hentoja, jotka eivät sitä kestä...
+
+Lopo ei voinut jatkaa, suu hommaili ja vesikarpalot valuivat silmistä
+pitkin tuota paksua nenää, josta sitten tippuivat alas nutulle.
+
+Riittakin oli vähällä itkeä, enemmän kumminkin matkimisen halusta kuin
+suorastaan myötätuntoisuudesta rouva Kortmania kohtaan.
+
+--Sinä ilmaiseksi laitat nämä sukat?
+
+--Kuinkas muuten. Olis vaan rahaa, niin tekisin useampia paria...
+
+
+
+
+II
+
+
+Se päivä valkeni, jolloin Lopo oli vapaa. Hän oli sitä odottanut, tuota
+keskiviikko-aamua, niin hartaasti, ettei paljon muuta voinut
+ajatellakaan. Ei muistanut Kuopiota eikä entisiä aikoja; ei välittänyt
+Römperistä eikä Riitasta. Ei menneet eikä nykyiset asiat päässeet nyt
+kiinnittämään hänen huomiotansa, sillä mieli pyöri vaan sitä hetkeä
+kohti, jolloin hän saisi kääntää selkänsä tälle majalle ja estelemättä
+mennä mihin ikinä tahtoi.
+
+Kuinkahan Kortmanin rouvan silmät levenisivät.
+
+Sukat olivat lauantai-illasta saakka valmiina ja kokoon käärittyinä.
+Tuon tuostakin hän käärön hajoitti, silitteli polvellaan suoriksi ja
+mittaili niitä mallisukalla. Sitten tyytyväisenä laittoi ne taas kokoon
+toistensa sisään niinkuin olivat olleetkin.
+
+Riitta heitti niihin aina syrjästä silmäyksen. Ja häntä hytkäytti, kun
+Lopo oli niin mielissään, eikä ollenkaan ymmärtänyt, kuinka
+hulluntekoiset ne olivat. Nilkan kohdalta liian leveät, kantapäätä
+tuskin ollenkaan ja--terän kavennus! Voi herra, sitä ei nauramatta
+katsellut.
+
+Mutta Lopo se vaan mittaili ja tuumi itsekseen, että ihan olivat
+samanlaiset kuin mallisukkakin. Niinkuin sitä muka mittailemalla saisi
+selville, oliko muoto hyvä tai huono! Sen määräsi vaan tarkka ja
+tottunut silmä semmoinen kuin Riitan.
+
+Keskiviikkoa vasten yöllä ei Lopo saanut unta vähän vähääkään. Oli se
+niin kummaa ajatella, että huomenna taas pääsi alkamaan elämää ikäänkuin
+uudelleen. Lähteä vapauteen tuonne, aivan kuin lintu häkistään...
+
+Oikein tahtoi naurattaa. Hän veti nuuskaa nenäänsä ja katseli pimeyttä
+ympärillään. Riitta nukkui raskaasti omalla vuoteellaan toisella puolen
+huonetta. Ei tiennyt maailmasta mitään. Sirkka lauleli uunin takana,
+muuten oli kaikki hiljaa.
+
+Ettäkö tämä tosiaankin oli viimeinen yö tässä majassa! Missä kummalla
+hän saisi kortteeria ensi aluksi? Huoli siitä! Ehkä saunassa, jossain
+kaupungin ulkopuolella. Siitä juohtui kylpy mieleen, vasta ja hyvä
+löyly. Nyt täytyi nauraa melkein ääneen!
+
+Hän heitti itsensä selälleen, oikaisi toisen käsivartensa ulos
+sivullepäin, huokasi syvään, ei surun mutta nautinnon huokausta, ja
+painoi silmänsä kiinni. Tulkoon uni, jos tullakseen oli; ellei tullut
+niin sama se! Hyvällepä nyt tuntui sekä sielussa että ruumiissa.
+
+Kello oli hiukkasen yli kahdeksan, kun hän sitten aamulla läksi. Riitta
+katseli ikkunasta hänen jälkeensä. Siellä hän mennä tallusteli jalat
+sisäänpäin, kengät läntällään ja ruumis etukumarassa. Hame oli takaa
+lyhempi, mutta kupeilla molemmin puolin se viisti maata.
+
+Nurkkaukselle tultuaan hän kääntyi katsomaan taakseen ja kun älysi
+Riitan ikkunassa, meni suu leveään hymyyn. Hän nyökäytti päätään ja
+katsoi vielä kerran. Riitta pani merkille, että Lopon kasvot olivat
+puolta kirkkaammat sen jälkeen kuin hän ne tän'aamuna pesi. Semmoista
+kummaa ei ollutkaan tapahtunut sinä kuukautena, minkä he molemmat olivat
+yhdessä asuneet.
+
+Lopo pudisteli nyrkkiään ja venytti huuliaan nauruun niin, että ikenet
+näkyivät. Sitten käänsi hän selkänsä ja katosi. Riittakin poistui
+ikkunasta. Meni takaisin entiselle paikalleen, otti ompeluksensa ja
+alkoi neuloa. Yksinäisyys tuntui oudolle taas näin äkkiä. Hän koetti
+laulella:
+
+    »Tuulen tuimuudesta kuusen latvat retkahtelee,
+    Tuulen--»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ei se käynyt. Oma ääni kuului vieraalta ja kummalliselta autiossa
+huoneessa. Hän vaikeni, kumartui vieläkin alemmaksi ompeluksen ylitse ja
+lennätteli neulaa tulisessa vauhdissa.
+
+Lopo sillä välin oli jo ehtinyt portille. Siinä pysähtyi taas. Katseli
+ympärilleen, oikeaan ja vasempaan pitkin katua ja sitten eteensä yli
+tuon suuren, avaran torin, jonka toisella puolen oli vilkasta liikettä.
+Siellä maalaiset tavarakuormineen, leivän myyjät vakkoineen ja
+kaupunkilaiset häärivinä niiden ympärillä. Lopo veti huivinsolmua
+tiukemmalle. Rinta paisui ja selkä suoreni. Hän tunsi, että vapaana hän
+taaskin oli.
+
+--Apteikin sivuitse, katua ylös harjulle saakka ... viimeinen talo
+oikeaan ... kertoi Lopo itsekseen Römperin sanoja. Tuolla se sitten
+mahtaa olla!
+
+Hän astui tanakasti määrättyyn suuntaan. Lumi narisi jalkain alla,
+pakkanen pisteli kasvoja oudoksesta,--vai lieneekö pistellyt sen tähden,
+että hän ne aamulla kasteli vedessä. Päivä paistoi, ilma oli raikas.
+Savu nousi piipuista vaaleanharmaana kohtisuoraan ylös. Lopon toinen
+käsi liikkui edes takaisin kuin kellon heiluri, ja siinä kädessä ne
+sukat olivat.
+
+Ei hän nyt malttanut jäädä torielämää katsastamaan, sivumennen vaan
+hiukan vilkaisi sinnepäin. Mutta ei pysähtynyt lainkaan, vaikka siinä
+juuri kadun vierustalla oli pitkä jono tavaraa jos jonkinlaista. Mieli,
+näet, niin paloi tuonne Kortmanin rouvan luokse.
+
+Talo jo näkyi. Pihan sisässä oli asuinrakennus, vaaleanharmaa,
+seitsemällä ikkunalla. Ja nyt hän seisoi säiläportin edessä. Eipä se
+tahtonut mielellään aueta, mutta kun hän piteli kiinni toisesta puolesta
+ja sitten työnsi, niin täytyi se totella yhtäkaikki. Ei suinkaan näistä
+ensimmäisistä portaista... Näyttivät siltä, että sisähuoneisiin ne
+veivät. Tuolla toisessa päässä varmaankin kyökin puoli mahtoi olla.--Ei
+ristittyä sielua ikkunoissa. Hiljaista kaikki kuin haudassa.
+
+Oikein arvattu! Siellä oli nurkan takana toinen käytävä. Ja alhaalta
+päin tulla kapusteli ryytimaan polkua pieni punaposkinen tyttö, joka
+veti kelkkaa perässään.
+
+--Herran terttu, onko hän tämän talon lapsia?
+E' mamma hem? Ruotsiako hän puhuu vai suomea? E' mamma hem?
+
+Ei vastannut tyttö mitään. Pysähtyi vaan ja katsoi häneen toimessaan
+suurilla sinisillä silmillään.
+
+Lopo ei malttanut jäädä häntä kauvemmin puhuttelemaan. Pyyhki jalkojaan
+havunoksiin, nousi portaita ylös ja astui ovesta sisään. Olivat
+heittäneet kyökin itsekseen. Mutta ovi oli auki toiseen huoneeseen, eikä
+Lopo arvellut vähääkään, vaan meni rohkeasti sitä kohti.
+
+--No, herra hyvästi siunaa, tuossahan se nyt on. Mutta voi yhtäkaikki,
+kuinka muuttunut! Hyvää päivää! Tunnetteko? Ha, ha, ha, Kauppa-Lopo,
+muistattehan minua? Totta vissiin--
+
+--Kyllä--
+
+Rouva nousi tuolilta, katseli pitkään ja epäilevästi.
+
+--En ihmeekseni olisi teitä enää tuntenut entiseltä näöltänne. Niin
+olette nuojaantunut. Näkee, että huolta teilläkin on ollut ja kovia
+päiviä.--Eipähän se maailma säästä. Eipä, eipä se säästä.--Oliko tuo
+edes hyvä teille?
+
+--Kuka?
+
+Rouva hiukan naurahti.
+
+--Miehenne. Riitta sanoi, että seitsemän päivää teillä oli viikossa sen
+kanssa. Ei valtaa missään. Ruoatkin yksin määräsi.
+
+--Hyi, kuinka Riitta viitsi valehdella. Mistä tietää. Kun se oli juuri
+päinvastoin. Toista niin hyvää miestä ei olekaan.
+
+--Ihanko totta? No, jo minä ajattelin, että kuinka hän olisi hennonut.--
+Mutta missä nyt ovat teidän lapsenne? Että saisin antaa nämä sukat.
+
+--Ai, oletteko neulonut? Kiitoksia! Ja mitä olen näistä velkaa?
+
+--Ei toki mitään, ei ollenkaan mitään. Vanhan tuttavuuden vuoksi minä ne
+neuloin. Ei maksusta puhettakaan.
+
+--Mutta, hyvänen aika, enhän minä millään tavalla voi--
+
+--Kyllä voitte, ihan huoletta. Olen minä niin monta kahvikuppia saanut
+teiltä ... ja vaikka emme niistäkään lukua pitäisi, niin ... hyvä
+jumala, käyhän teitä niin sääli...
+
+--Eipä kaikkien käy. Toiset kohtelevat kylmästi ja vieraasti. Usein
+juuri semmoiset, joilta olisi toivonut myötätuntoisuutta ja ystävyyttä.
+
+Hän lausui tämän matalalla äänellä, enemmän niinkuin itsekseen. Lopon
+sydän oli sulaa.
+
+--Semmoisia ne ovat ihmiset. Täällä varsinkin. En teidän sijassa
+jäisikään mokomaan kylään. Eihän tämä ole kuin susien pesä. Minkätähden
+ette muuta Kuopioon? Siellä takaan, että ottaisivat teitä vastaan
+avosylin, ja onhan siellä kaikin puolin ihan toista kuin täällä.
+Muistatte kait sen itsekin vielä entisiltä ajoilta.
+
+--On minulla täällä ystäviäkin sentään. Oikein hyviä ystäviä.
+
+--Mutta parempia ystäviä teillä toki on siellä. Vai niinkö pelkäätte,
+että ovat unohtaneet? Eivät ole, saatte uskoa. Ja siellä aina jotain
+neuvoa keksitte, suurempi kaupunki kun on ja enemmän liikettä.
+Pitäisitte koululaisia, niinkuin muutkin leskirouvat.
+
+--Sehän tuo olisi. Elämä ehkä myöskin on huokeampaa siellä...
+
+--No jopa tok'! Monta vertaa huokeampaa. Ja sitten vielä saa joka tahoa,
+mitä ikinä haluaa...
+
+--Olen minä väliin tuumannut muuttaa täältä. Mutta kun minulla on tämä
+talo.
+
+--Sen myötte.
+
+--Ei osta kukaan nyt, kun on huono aika.
+
+--Hyyräätte sitten. Siksi kuin ilmaantuu ostaja.
+
+--Sekin on vaikeata. Pitäisi korjata ensin ja laittaa. Mistä saisin
+siihen rahaa.
+
+--Vaan olettekos oikein kaupitellut tätä? Antaahan olla, kun minä lähden
+käymään maalla ja pääsen puhuttelemaan rikkaita talon isäntiä.
+Koetellaanpas, vieläkö on Kauppa-Lopo entisellään.
+
+--Paljonko tällä on hintaa?
+
+--Pitäisihän sillä saada kaksitoista tuhatta.
+
+--Pyydetään neljätoista, että on tinkimisen varaa.
+
+Rouva nauroi. Lopoko talonkaupalle? Hassumpaa, ei voinut ajatella.
+
+--Oletteko jo muuttanut rahaksi kaikki, mitä teillä on tarpeetonta?
+
+--Jotakuinkin.
+
+--Päästäkää minua vinnille katsomaan.
+
+--Voi, eihän siellä ole kuin romua.
+
+--Semmoista juuri tahdonkin. Semmoista, jolle ette itse pane mitään
+arvoa ja josta luulette, ettei kukaan anna penniäkään.
+
+--Mutta ihan totta--
+
+--Olkaa vaiti, kyllä minä tiedän. Sanokaa vaan tytöllenne, että tulee
+viemään minua.
+
+Rouvaa taaskin hytkähytti. Mutta ei hän tahtonut enää panna vastaan, kun
+se kumminkin oli turhaa. Menihän vaan toisen huoneen ovelle ja puhui
+sinne:
+
+--Riikka hyvä, viekää tätä Kauppa-Lopoa vinnille katselemaan meidän
+romuja.
+
+Sieltä tuli iloisen näköinen tyttö, luuta, siipi ja kihveli kädessä. Hän
+heitti sivumennen pitkän ja oudoksuvan silmäyksen Lopoon.
+
+--Tulkaa jälessäni.
+
+He menivät. Rouva sill'aikaa purki sukkakäärön.
+
+--Voi, voi! Tämmöisiäkö ne olivatkin.
+
+--Mamma, mamma, kuka se oli?
+
+Pari pientä tyttöstä juoksi kilvassa hänen luokseen.
+
+--Kauppa-Lopo.
+
+--Kuka on Kauppa-Lopo?
+
+--Hän on Kuopiosta.
+
+--Niin ruma! Mamma, näittekö että hän nuuskasi?
+
+--Nuuskasiko?
+
+Rouva nauroi.
+
+--Saattoipa kyllä.
+
+Vinnin portaista kuului jyskettä, hän meni katsomaan. Lopo komusi alas,
+kantokuorma tavaraa sylissä. Siinä oli rikkinäisiä padanjalkoja,
+reikäisiä ja ruosteisia läkkivormuja, mattotilkuiksi hyljätyitä
+vaaterepaleita ja sen semmoista.
+
+Lopo oikein huohatti, kun viskasi kuormansa porstuan lattialle.
+
+--Katsokaapa, onko tässä mitään tarpeellista.
+
+Riikka nauroi täyttä kurkkua. Oliko ihminen viisas, kun luuli
+tuommoisilla kaluilla rahaa saavansa.
+
+Rouva oli yhtä mieltä.
+
+--Elkää ainakaan sanoko kenellekään, mistä ovat. Häpeisin silmäni
+maalle, jos kuka tietäisi, että lähetän noita tarjolle.
+
+--Korjaamalla tulee kalu jokaikisestä. Ei teidän tarvitse olla
+millännekään. Takaan, että nämä kyllä kelpaavat ihmisille.
+
+--Vaan ette te saa sanoa kenen ovat.
+
+--Ka', onko minun pakko sitä kuulutella. Lopo teki lähtöä.
+
+--Tulkaa juomaan kuppi kahvia ensin. Mutta ei hän malttanut. Kauppainto
+oli herännyt.
+
+--Torille pitää joutua, ennenkuin väki hälvenee.
+
+Rouva ja Riikka jäivät katselemaan, kun hän mennä hamppuili portille
+päin kuormineen.
+
+--Niinkö luulette, että hän penniäkään noista tuo. Sen on näköinenkin,
+sanoi Riikka.
+
+--Yhdentekevä. Tuo tai on tuomatta. Eipähän niistä vahinkoa liene,
+arveli rouva.
+
+
+
+
+III
+
+
+Muutamissa päivissä oli Lopo saanut kaikki myydyksi. Hän kehui ja
+ylisteli joka kalua erikseen. Näytti selvästi toteen, kuinka siitä
+vähällä vaivalla tulisi aivan kuin uusi, milt'ei parempikin. Ja niin
+huokealla hinnalla sitten! Puolta enemmän sillä oikeastaan olisi pitänyt
+saada, mutta hän tahtoi niistä vaan päästä niin pian kuin mahdollista ja
+sen vuoksi hän ne antoi mennä pilkkahinnasta.
+
+Lopo puhui seitsemän ostajan kanssa yhtä aikaa, ja niin kovalla äänellä,
+että sivukulkijatkin uteliaina pysähtyivät torinkulmassa katselemaan,
+mitä sillä eukolla mahtoi ollakaan tarjona. Moni myhäili hänen
+liukkaalle kielelleen ja niille sukkeluuksille, joilla hän puhettaan
+mausti ja jotka olivat niin karkeata laatua, ettei niitä ole lupa
+kertoa. Ennenkuin tiesivätkään, he jo lunastivat itselleen kalun ja
+uskoivat tehneensä erinomaisen hyvät kaupat.
+
+Iltapäivällä meni Lopo tavaroineen kaupungin ulkopuolella oleviin
+hökkeleihin ja pyysi, missä ruokaa, missä yösijaa. Lupasi sovittaa
+sillä, että antaisi »melkein ilmaiseksi» tavaroitaan, kun eivät siitä
+vaan hiiskuisi sanaakaan. »Oikean» hinnan hän sanoi ääneen, mutta
+korvaan kuiskasi sitten hiljaa, kuinka vähästä hän sen hänelle jättäisi.
+Ainoastaan hänelle, ei kenellekään muulle.
+
+Hänen hyväntahtoisuutensa meni niin pitkälle, että neuvoi, mikä kalu oli
+edullisin ostaa, suurensi sen mahdollisia hyviä puolia monenkertaisesti
+ja loihti esiin olemattomiakin niin elävästi ja varmasti, että sai
+jokaikisen niitä näkemään. Ja itsekukin uskoi lujasti, että Lopo juuri
+hänelle oli erityisesti ystävällinen ja avulias. Tietysti hän sitten
+vastavuoroa osoitti Lopolle samanlaista kohteliaisuutta.
+
+Tuossa yhdentoista seuduissa hän eräänä päivänä möi viimeiset tavaransa.
+Oli sinne kokoontunut taskuun koko joukko kuparia ja hopeata, että
+oikein painoi.
+
+--Kuulettekos! Tokko on rahaa?
+
+Hän löi hamettaan polvea vasten, että helisi.
+
+--Taidat sinä olla rikas eukko, sanoi Kennun Ville, kaikkien
+puotilaisten nöyrä käskyläs, joka samassa sattui tulemaan paikalle
+ja oli tavallisessa sievässä hutikassaan.
+
+--Ettäkö kosia aijot?
+
+--Enhän minä tässä kaikkien kuullen, mutta tuonne jos lähdet, kahden
+kesken.
+
+--Kuules Villeä, kun ujostelee! nauroi joukosta joku.
+
+--Mahtaa olla ensi kertaa elämässä, arveli toinen.
+
+--En ole tullunna tänne pilkan vuoksi. Vaan min' oon tullunna tänne
+kultani luoksi, rallatteli Ville ja pyrki halailemaan Lopoa.
+
+--Mene tiehesi! Mikä kutju sinä olet?
+
+--Onpahan vielä yksi, joka ei tunne Kennun Villeä, ihmetteli siinä eräs,
+ja jatkoi, kääntyen Lopoon: Tämä muuten on koko maailman tuttu.
+
+--Ja koko maailman narri.
+
+Lopo tyrkkäsi Villeä ylenkatseellisesti syrjään ja lähti pois.
+
+--Syljetty kaali se vielä kelpaa, lohdutteli itseään Ville.
+
+--Elä heitä, mistä sen saat käsiisi toisen kerran, ärsyttelivät häntä
+muut.
+
+Ville juoksi jälestä ja otti Lopon kiinni.
+
+--Eukko, hoi! Kuule! Minnekä sinulla semmoinen kiire? Kuulehan kuin
+sanon.
+
+--Pysy erilläsi, ruoja. Minä vähättelen sinusta.
+
+Lopo mennä hamppuili katua ylös eikä ollut tietääkseenkään, vaikka
+toinen käveli rinnalla.
+
+--Kuka te oikeastaan olette?
+
+--Oonpahan--
+
+--Eikö passaisi tehdä tuttavuutta?
+
+--Ei.
+
+--Kas, kas, kun on ylpeä.
+
+--Kannattaakin!
+
+Lopo löi taskuaan vielä kerran, ja kova siellä kolahteli.
+
+--En sitä minäkään ihan tyhjä ole, kehui Ville. Tulepas tuonne
+Liimataiseen, niin tarjoan olutta.
+
+Lopon sydän sävähti.
+
+--Tarjoisitko tosiaan?
+
+He sattuivat olemaan juuri Liimataisen puodin kohdalla. Hän pysähtyi,
+mutta käänsi silmänsä kuitenkin kadun toiselle puolelle, rouva Kortmanin
+taloon.
+
+--No, niin paljon kuin sinua vaan suinkin haluttaa.
+
+Kiusaus oli kova. Yht'äkkiä rupesi tuntumaan niin sietämättömän kuivalta
+ja sydänalassa poltti.
+
+Lasi olutta! Taikka pari--kolme! Voi kuinka tekisi hyvää...
+
+Niin kauvan hän jo oli vapaana ollut... Viisi päivää... Eikä niin
+paljoa, että yhtä ryyppyä olisi koko aikana itselleen hankkinut. Tuskin
+oli mieleenkään juohtunut ennenkuin nyt tuossa paikassa, kun toinen
+mainitsi oluesta. Ei toden totta olisi liiaksi, jos ottaisi jonkun
+lasin, koska tarjottiin. Kortmanin rouvalta hän ehkä saisi kahvikupin,
+mutta mitä hän siitä lierusta välitti. Yhtä jos vettä joisi.
+
+--Tule pois, eläkä arvele.
+
+--Vuotahan--
+
+--Mitä sinä siitä pihasta vahtaat?
+
+Pieni poika palleroinen tassutteli portille, painoi nenänsä kahden
+säilän väliin ja tirkisteli sieltä suoraan heihin.
+
+--Kauppa-Lopo! hän huusi.
+
+Tunsipas! Ihme kumma, ja Lopo kun ei häntä ollut huomannutkaan silloin
+käydessään.
+
+--Kulta-nuppu! Vai tiedät sinä nimeni.
+
+--Kauppa-Lopo! Sepä hyvä! Löysi nyt Kennun Ville omansa.--Elä mene
+sivu, kuule, kävästäänhän täällä ensin.
+
+Ville tarttui oveen, mutta Lopo kiirehti vaan portille taakseen
+katsomatta. Poika juoksi pakoon.
+
+--Kulta-nuppu, elä jätä, elä jätä. Annahan olla, saan minä sinut kiinni.
+Saanpas, saanpas kiinni. Ja syliin otan ja vien pois omaksi pojakseni.
+
+Poika ensin nauroi, mutta kun Lopo liian kovasti häntä puristeli, rupesi
+hän pelkäämään ja silloin pääsi itku.
+
+Äiti juoksi sisästä hätään.
+
+--Pekka, Pekka, mikä sinulle tuli? Jasso, Lopo!--Laskekaa pois, hän
+vierastaa.
+
+--Ette usko, rouva, kun se huusi minua nimeltä tuolla portilla.
+
+Pekka repäisi itsensä irti ja juoksi äidin helmaan. Sieltä hän sitten
+kuin turvan takaa tirkisteli Lopoon toisella silmällään. Ja äiti häntä
+suojeli, laski toisen kätensä pojan kaulalle ja kumartui hänen ylitsensä.
+
+--Ei Lopo ota, elä pelkää.
+
+Lopo nauroi. Rouva loi katseensa häneen ja huomasi vasta nyt, kuinka
+rähjäinen hän oli.
+
+Tuoko oli ottanut lapsen syliinsä? Ehkä suutelikin häntä? Ja vankeudessa
+hän oli istunut. Minkälainen ihminen hän oikeastaan mahtoi olla.
+
+Hän katui sydämmessään, että oli ruvennut mihinkään tekemisiin
+tuonlaisen kanssa. Vanhat muistot nuoruuden ajoilta hänet huomaamatta
+olivat siihen houkutelleet. Mutta nyt hän koettaisi päästä erilleen mitä
+pikimmin.
+
+Lopo ei huomannut, kuinka rouvan kasvot synkistyivät, sillä hän innostui
+leikkimään Pekan kanssa.
+
+--Tu tui, tu tui--uu--äsäsäsä. Tutui--joko minä otan sinut taas.
+Otanpas, otanpas, omaksi pojakseni otan------
+
+Hän aikoi väkisen siepata poikaa vieläkin syliinsä.
+
+--Pekka, tule pois lastenkammariin.
+
+Rouva väistyi kauvemmaksi Loposta, vei poikansa pois ja painoi oven
+kiinni hänen jälkeensä.
+
+--Mitä teillä muuten on asiaa? Ovatko tavarat jo myydyt.
+
+--Jok'ikinen nokare. Tässä rahat.
+
+Hän kaivoi taskustaan kourallisen toisensa jälkeen ja paiskasi kaikki
+pöydälle.
+
+--Noinko paljon? Ei, mutta sehän on mahdotonta.
+
+--Lukekaa. En minä edes tiedä minkä verran niitä on.
+
+--Kolmekymmentäkolme markkaa. Mutta tämähän on kummallista.--Riikka,
+voitteko käsittää, hän tuo minulle kolmekymmentäkolme markkaa siitä
+roskasta.
+
+--Ooho--
+
+Riikka käänsi suuren, kummastelevan katseen Lopoon.
+
+--Mitä nyt sanotte, Riikka?
+
+--Merkillinen ihminen.
+
+Lopo seisoi kädet puuskassa ja suu leveässä hymyssä.
+
+--Mikä siinä, etten minä tavaraa saisi kaupaksi menemään. Tuokaa vaan
+enemmän samaa lajia. Emmehän vielä käyneet aitan vinnillä kahtelemassa.
+Mennäänpä sinnekin, ja pytingin alle, ja liiteriin. Tiedän, että on sitä
+rojua kerääntynyt tämmöiseen taloon.
+
+--Kyllä sitä on. Ja koska ne menevät kaupaksi, niin--Mutta nyt on
+Riikalla päivällisen laitto. Jos tulette aamulla, niin keräilemme ne
+iltapäivällä valmiiksi.
+
+--No, sama se.
+
+--Vaan mitäs olen velkaa näistä entisistä?
+
+--Ei mitään. Herra jumala, minäkö rupeisin teiltä rahoja ottamaan. En,
+en vaikka mikä olisi. Tarvitsette ne tarkkaan itsekin, ja minä kyllä
+tulen toimeen, ei minusta lukua.
+
+--Hyvänen aika, Lopo, teidän täytyy ottaa jotakin vaivoistanne.
+Välttämättä. En saisi rauhaakaan muuten.
+
+--Olkaa vaiti, mitä te tyhjää. Jos hyvin käy, minä vielä myyn
+talonnekin... Niin ... ja, voi helkkari! Antakaahan olla, ajankulua ...
+sanonko, mitä minulla nyt on mielessä, vai enkö sano?
+
+--Sanokaa toki.
+
+Lopo tuli lähemmäksi ja suihkasi:
+
+--Että jos toimitan teille toisen miehen...
+
+Hän nauroi, mutta rouva väistyi äkkiä taakse päin; nuo nuuskaiset
+huulet, takkuiset hiukset, jotka huivin alta tunkeutuivat esille, haju,
+joka löyhähti hänelle nenään ja suuhun, kaikki herätti hänessä
+vastustamatonta inhoa.
+
+Lopo iski silmää.
+
+--Elkää olko millännekään. On niitä semmoisia kummia ennenkin
+tapahtunut. Kun vaan tietäisin minkälainen teille pitäisi olla...
+Kelpaisiko rikas maakauppias? Minä yhden tunnen Leppävirroilla ...
+leskimies, niin pulska, niin pulska, ettei mihin panna...
+
+Rouva jo punastui harmista.
+
+--Niin, saattakaa minut vaan koko maailman pilkaksi ja nauruksi. Se
+vielä puuttuisi...
+
+--Herra siunaa, mitä tuosta nyt noin pahastutte. Enhän minä kuin
+leikilläni--
+
+--Sopimatonta leikkiä semmoinen.
+
+Lopo kävi hämilleen eikä osannut enää sanoa mitään. Mutta Pekka oli
+taaskin karannut kyökistä ja entistä rohkeampana hän takaapäin hiljaa
+hiipi lähemmäksi, nykäisi Lopoa hameesta ja juoksi sitte kirkuen,
+nauraen pakoon. Päästäkseen pulasta heitti Lopo koko asian sikseen ja
+rupesi vehkeilemään Pekan kanssa.
+
+--Malta sinä, vekkuli ... malta, malta...
+
+Pekka teki vähän päästä saman tempun uudelleen ja nyt sieppasi Lopo
+hänet syliin.
+
+--Ahas, kuinka sinun nyt kävi?
+
+Rouva kiirehti ottamaan häntä pois.
+
+--Laskekaa irti, Lopo, minä en pidä siitä, että vieraat ihmiset ottavat
+lapsiani syliin.--Pekka pysyy lasten kammarissa nyt, taikka mamma antaa
+vitsaa.
+
+Hän vei kädestä poikaa sisään. Lopo katsoi heidän jälkeensä, katseli
+noin vaan, mitään ajattelematta. Mutta kurkkuun nousi karvas pala ja
+vesi täytti silmiin.
+
+--Hulluko minä olen? hän mutisi itsekseen, ja nieli, ja ryki.
+
+Ei apua, tuo karvas pala vaan paisui.
+
+Rouva palasi kyökkiin takaisin. Lopo kumminkin ennätti pyyhkiä
+silmistään vedet, ettei rouva mitään huomannut.
+
+--Ehkä minä nyt sitten menen pois ja tulen huomenna hakemaan niitä
+tavaroita.
+
+--Ei, elkää menkö vielä. Riikka keittää kahvia.
+
+--Antakaa olla. Juonmahan sitten toisen kerran.
+
+--Pian se joutuisi. Ja maksaa tahtoisin myöskin. Ottakaa edes nämä kolme
+markkaa.
+
+--En huoli, en penniäkään. Hyvästi vaan, huomenna tulen...
+
+--Mutta Lopo...
+
+Lopo ei enää kuullut, hän oli jo ulkona ja astua touhutti kiireesti
+porttia kohden.
+
+Vielä sittenkin herahti vesi silmiin.
+
+--Perhana, hän mutisi itsekseen, sekö minut nyt noin herkkäluontoiseksi
+teki, sekö jo vaan... Ei hän minulle oikeastaan sanonut pahaa sanaa ...
+tarjosi kahvia ... tarjosi rahaa ... olisi ehkä antanut ruokaakin, kun
+en rahasta huolinut ... ja sentään itkettää. Hupsu, mikä olen...
+
+Hän kiskasi portin auki yhdellä tempauksella ja kääntyi harjukadulle,
+jossa liikkui vähemmän ihmisiä ja joka myöskin oli suorin tie
+Sauna-Ullan mökkiin, jossa toivoi saavansa ruokaa ja yösijaa.
+
+Mutta ei hän monta askelta ennättänyt sinne päin mennä, ennenkuin joku
+juoksee ja huutaa hänen jälkeensä.
+
+--Kauppa-Lopo, vänta, vänta!
+
+Se oli Kennun Ville.
+
+--Istuin ja vahtasin sinua Liimataisen ikkunassa. Mihin matka? Saanko
+tulla völjyyn?
+
+Lopo pysähtyi ja arveli. Kysyi sitten äkkipäätä:
+
+--Vieläkö sinä minulle tarjoisit olutta?
+
+--No, jo no tok'. Käännytään takaisin. Oikein lemmessä.
+
+Vielä vihlaisi Lopon sydäntä siinä Kortmanin portin kohdalla, jonka sivu
+heidän uudelleen täytyi mennä. Mutta kapakan ovi aukeni, tutut höyryt
+löivät sieltä vastaan, rähinää, melua, olutpulloja, tupakan savua.
+Mielen karvaus haihtui. Täällä hän taas oli kuin omalla alueellaan.
+
+Lopo oli ainoa nainen joukossa, senvuoksi hänelle joka haaralta sateli
+pilapuheita. Mutta Lopo ei ollut mikään variksenpoika; tämmöiseen hän
+sitä paitse oli hyvin tottunut.
+
+--Kas niin, huusi Ville, olet sinä näemmä ennenkin lasia kallistanut.
+Huomasittekos miehet, hän kulahutti sen alas yhdellä nielauksella.
+
+--Vielä kerran, vielä kerran! meluttiin ympärillä.
+
+Lopo osoitti tyhjää lasiansa Villelle, joka sen täytti uudelleen.
+
+Suu aukeni, kurkussa mulahti ja lasi oli tyhjä. Hän paiskasi sen
+pöydälle ja katseli miehiä.
+
+--Sillä lailla!
+
+--Sietääpä antaa eukolle kolmaskin lasi tuosta tempusta. Tänne olutta,
+minä tarjoon! huusi eräs miehistä.
+
+--Minä myös, jatkoi toinen.
+
+--Ja minä, ja minä, kuului yhä useampia ääniä.
+
+--Tuokaa vaan,--kyllä minä aina juoda jaksan siinä missä tekin tarjota.
+Morjens! Annapa toverilleni myös. Mikä Mölö-Heikki sinä olet, kun et sen
+vertaa ymmärrä?
+
+Sille naurettiin, mutta Ville sai lasinsa täytetyksi. Ja sen perästä hän
+sai sen pyytämättä joka kerran kuin Lopokin.
+
+Lopo riemastui; hän oli kuin kala vedessä. Kaikki huusivat, ja Lopo
+huusi myös. Ja Lopon ääni se aina ylinnä kaikui. Viimeiseltä hän vaan
+lauloi ja nauroi; nojautui tuolin selkälautaa vasten, heilutti päätään
+ja oikaisi jalat suoriksi.
+
+    »Hallin Jannen rautikko ravaa Kuoreveden jäätä,
+    Mattilan Santran hiukset on kammattu toiselle puolen päätä.»
+
+    »Hallin muori se käveli ja hienolla äänellä itki,
+    kun hänen ainoalla pojallaan oli raudasta hinkselitki.»
+
+--Suu kiinni, huusi eräs mies toisen pöydän luota, Hallin Jannesta ei
+lauleta siinä huoneessa, missä minä olen.
+
+--Ka mikä sinä olet tässä komentaja? Minä laulan mitä tahdon, enkä kysy
+lupaa keltään.
+
+Ja Lopo yritti alkaa samaa laulua uudelleen. Mutta silloin hyppäsi mies
+ylös ja pui nyrkkiä Lopon edessä.
+
+--Totteletko, vai etkö? Näytänkö minä sinulle mikä on mikä?
+
+--Huuti, ja mene tiehesi siitä, ärjäsi Lopo vastaan. Ville, potkaise
+pellolle tuo ruoja.
+
+--Antaa olla, ei riidellä. Voithan sinä laulaa jotain muuta.--Se, näet,
+kun on Jannen sukulainen, tuo. Niin onko kumma, jos suuttuu.
+
+--Kyllä olette hyviä. Totta toisen kerran. Kaunista joukkoa! Mitähän
+sanoisivat Kuopiossa, kun tietäisivät, minkälaisten roistojen sekaan
+olen täällä joutunut.
+
+--Mahdoit pysyä siellä. Juukeliako sinä tänne tulit? intoili vielä
+Jannen sukulainen.
+--Samaapa minä itsekin ihmettelen.--Hän kävi totiseksi, herkesi
+heiluttamasta päätään ja katsoa tuijotti yhteen kohti.--Mikä lienee
+minua riivannut ... olen kuin mustilainen ... en voi pysyä paikoillani
+... sitä kuin kerran nuoresta pitäen tottui tuohon kulkemiseen ...
+ensin kerjuulla ... sitten tavaran kaupalla ... kylästä kylään kuin
+laukkuryssä ... sillähän se niin meni luontoon ... ei voi enää olla
+yhdessä kohden ... ei vaikka mitä tekisi... Ja vaikka minulla aina on
+niin ikävä sinne kotipuolelle ... niitä ihmisiä ... voi, jos sinä Ville
+tuntisit ... luuletkos, että siellä milloinkaan on minulle tuolla lailla
+nyrkkiä näytetty ... hyvänä pitivät aina ... ja rakkaita olivat ...
+semmoiset pulskat, komeat miehetkin ... syleilemään vaan työntääntyivät
+... että oli pahemmassa kuin pulassa usein...
+
+Jo häntä nauratti taas, pää heilui ja nuuskaa hän veti sieramiinsa
+oikein kosolti.
+
+Kovempana entistään kaikui hänen äänensä:
+
+    »Elä sinä mammani sitä sure, että minun kävi näin,
+    Vaan sure niitä kauniita poikia, jotka minulta sinne jäi.»
+
+--Heitä pois, mitä sinä niitä enää muistelet, sanoi Ville, jonka silmät
+alkoivat kovin veristää, kun täällä on toisia yhtä hyviä. Mitä on
+sinulla minuakaan vastaan, sanoppas? Syleilemään olen valmis paikalla...
+
+--Oles tuossa ... mene matkaas ... annapas kun katson tuota poikaa
+tuolla portilla ... herran terttu ... siinä se taas tirkkii raosta ...
+ähäs, ähäs ... näkeekö hän minut? Ähäs, ähäs ... joko tulen ... joko?...
+Tiedätkös kenen se on poika, tuo?
+
+--Kortmanin rouvan eikös se ole!
+
+--Niin on ... Kortmanin rouvan se on... Ei antanut äsken minun syliini
+lasta ... olin liian huono mielestään ... kyllä sen ymmärsin ...
+tiedätkös, Ville ... se minuun koski ... vihlaisi täällä povessani kuin
+veitsellä... Minä kun pienestä pitäen olen hänet tuntenut ... ja
+antaisin vaikka silmäni hänen edestään ... kun se oli niin herttainen
+... jasso, Lopo ... sööta Lopo, sanoi ja suu hymyssä aina ... mutta nyt
+vei lapsen pois ... enkä saanut häntä itseänsäkään likelle tulla ...
+niin, minä itken, Ville ... minun täytyy itkeä, kun sitä ajattelen...
+Kun-kun-kun-aja-aja-ajattelen.
+
+--Elä joutavia. Tuommoisesta en totta olisi millänikään. Olisit
+haukkunut hänet pahanpäiväiseksi ja lähtenyt tiehesi... Mutta elähän
+huoli, minä vielä kostan puolestasi.
+
+--Millä sinä kostat?
+
+--Sären ensi yön aikana tuon lankun.
+
+--Hyi, koetapas. Ko-ko-koetapas, sanon minä.
+
+Häntä alkoi kovin nikottaa.
+
+--Särettävä se on kumminkin, näethän kuinka on huono.
+
+--Sinä et sitä lankkua säre ... etkä--etkä tee sille rouvalle mi-mitään
+pahaa. Jos-jos-jos minun kanssani ... ta-ta-tahdot so-so-sovussa elää.
+Kuu-kuu-kuu-kuuletkos?
+
+--No noh, mitä sinä suutut ... enhän minä kuin leikilläni ... luulin
+sinun tahtovasi... Elä ole vihainen ... juodaan olutta ... tuokaa pullo
+vielä... Villellä on rahaa kuin roskaa tänä päivänä. Eikä Ville sure
+huomista päivää... Olen oppinut konstin, jolla helposti saan toista, kun
+entinen loppuu.
+
+--Ne-ne-neuvopas minullekin.
+
+--Kun et sano kellenkään... Mutta hiljaa ettei muut kuule. Minulla on
+hyvät huopakengät ... melkein uudet... Ne asetan Parviaisen puodin eteen
+... itse vahtaan portin takana, ja kun sitten joku ne sieppaa, niin minä
+niskaan kiinni ja huutamaan poliisia... Sitten vaadin sovintoa,
+ymmärrätkös.
+
+--Suk-suk-sukkela keino...
+
+--Mutta nyt lähdemme pois, eikös niin?
+
+Ville katsoi häneen kiiltävin silmin.
+
+--Mi-mihinkä? änkytti Lopo.
+
+--Mihinkäs sinä äsken ajattelit mennä?
+
+--Ullan-sau-saunalle.
+
+--Lähtäänpä sitten sinne.
+
+Hoiperrellen he astuivat kadulle. Villen jalat kantoivat vähän paremmin,
+hän sen vuoksi tukesi Lopoa kainalosta.
+
+Ville alkoi laulun, Lopo siihen yhtyi sen verran kuin nikotukselta sai
+valtaa. Mutta ääni oli jo käynyt kovin karheaksi.
+  »Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän kotia,
+  Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän kotia.
+
+    Juodaan kuppi kahvia
+    Ja juodaan kuppi kahvia
+    Juodaan kuppi kahvia
+    Ja pari lasia totia.»
+
+Pekka seisoi säiläportin takana ja seurasi heitä suurilla ihmettelevillä
+silmillään, kunnes kääntyivät kulmasta vasempaan päin. Mutta he vaan
+lauloivat ja hoipertelivat; Pekkaa eivät huomanneet, sillä he kulkivat
+toiselta puolen katua...
+
+
+
+
+IV
+
+
+Aamulla kun Lopo heräsi, löysi hän itsensä Ullan saunan lattialta. Olkia
+oli vähän hänen allaan, toppanuttu tyynynään.
+
+Kylmältä tuntui, ja kurjalta kaikin puolin. Paha elämä ja ilkeätä
+katkua. Ei tiennyt oikein, kuinka pitkälle päivä oli kulunut; jäisestä
+ikkunasta se vaan hämärtävänä pääsi sinne saunaan.
+
+Nenäkin oli tukossa, ja suussa inha maku. Hyi!
+
+Lopo kääntyi toiselle kyljelleen ja koetti selvittää ajatuksiaan. Hän ei
+muistanut eilisestä päiväsiä mitään, ei kerrassa mitään. Ei tiennyt
+sitäkään, kuinka oli tullut tänne, Ullan saunaan.
+
+Päässä jumisi ja kolkutti. Sisästä nousi karvasta sappea kurkkuun; vähän
+väliä häntä aina röystäytti.
+
+Ei tehnyt mieli nousemaan. Koko maailma tuntui niin happamelta...
+
+Ohoo! Nyt hän sen muisti ... näki selvästi edessään kapakan, olutpullot,
+tupakan savun ja humalaiset miehet. Muisti omat laulunsa,
+poikapalleroisen portin takana ja Villen...
+
+Senkin, kuinka olivat yhdessä tänne tulleet ja--
+
+Häntä puistatti. Poika ja mies juohtuivat mieleen sieltä Kuopiosta.
+Mies, joka ei hänelle milloinkaan sanonut pahaa sanaa, ja jonka
+papinkirjassa ei ollut pienintäkään pilkkua.
+
+Hän hakkasi nyrkkiään saunan permantoon ja örisi; tunsi helpoitusta kun
+oikein koski. Painoi sitten kasvojaan päänalustaan, painoi niin, että
+oli tukehtua... Kunpa tuosta hengestään olisikin niin keveästi päässyt!
+
+Siinä vaan virui, ei viitsinyt nousta eikä viitsinyt ajatella enää
+mitään. Mutta päätä kolotti ja suussa oli inha maku.
+
+Askeleita kuului viimein ulkoa; porstuassa kolisi ja saunan kuurainen
+ovi vetäistiin selälleen. Kylmän henki puhalsi sisään pitkin lattiata.
+Lopon hartioita pöyristi; mutta suulleen hän jäi yhä makaamaan, ei
+nostanut päätään sen vertaa, että olisi katsonut, ken sisään tuli.
+
+Puusylyys paiskattiin uunin eteen. Sitten seurasi hetken hiljaisuus;
+Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät.
+
+--Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy
+siistiä ja panna lämmitä.
+
+Ullan ääni...
+
+Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen,
+haukotteli ja kynsi päätään.
+
+--Voi, raukka, minkä näköinen olet.
+
+Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen. Hän pääsi vihdoin
+seisoalleen, ojenteli ruumistaan ja hieroi silmiään. Mutta sitten hän
+vajosi hervottomana penkille.
+
+Ulla työnsi puut uuniin ja sytytti.
+
+--Laita, jumalan luoma, itsesi täältä pois. Rouvat jos vaan näkevät,
+niin kummat tuli. Eivät uskaltaisi tuon koommin käydä saunassani.
+
+--Elähän pelkää, kyllä korjaan luuni siksi.
+
+--Niitä on nyt ruvennut käymään herrojakin siitä lähtein kuin saunat
+hävitettiin kaupungista pois. Eilenkin illalla, vähää ennen kuin tulitte
+Villen kanssa, oli täällä kaksi tukkipatruunaa. Hyvä kuin ette sattuneet
+vastakkain.
+
+--Ketä olivat?
+
+--Toista en tuntenut, mutta toinen oli se rikas Sarkanen Viitasaarelta.
+Nyt kuuluu muuttavan Jyväskylään ja ostavan itselleen talon.
+
+--Onko jo ostanut? Lopon silmät rävähtivät auki, ja vetelyys sillä
+kertaa katosi.
+
+--Ei vielä. Värjäri Rosvallin kartanoa tuntui ajattelevan.
+
+--Sieltä rannalta, lutakosta? Jopa tekee hullun kaupan. Kortmanin
+rouvalta saisi paljon paremmalta paikalta talon ja vallan uuden. Ei
+semmoista harakanpesää kuin tuo Rosvallin näyttää olevan. Ja niinkuin
+hän sen möisi huokeasta.
+
+--Paljonko tahtoo?
+
+--No ei kuin viisitoistatuhatta. Itselleen se on tullut niille maksamaan
+kolmattakymmentä.
+
+--Kun olisin tiennyt siitä puhua.
+
+--Missähän tuo lienee kortteeria? Kestikievarissa varmaan?
+
+--Eikä kun tässä likellä, Mattilan hovissa. Ettäkö menisit hänen
+puheilleen? Elä hyvä ihminen, kun olet tuon näköinen. Hän sinua
+säikähtää. Parempi, jos minä lähtisin. Mutta kun tämän saunan
+siivoaminen ja lämmitys...
+
+--Kyllä minä toimitan kaikki, jos vaan menet. Sano, että hän sen myö
+niin huokeasta sen vuoksi, kun muuttaa pois. Ja että se on niin hyvässä
+kunnossa, ettei suinkaan kymmeniin vuosiin tarvitse mitään korjauksia
+tehdä. Sisähuoneet, ulkohuoneet, kellarit, joka kohta niin reilua ja
+pulskaa. Tietäähän, kun itse ovat rakentaneet.
+
+--Mutta täällä pitäisi pestäkin lauteet ja lattiat ja--
+
+--Minä pesen, elä ollenkaan sitä sure. Laitan vedet ja kaikki valmiiksi.
+--Muista sanoa, että siitä pari vuotta sitten tarjottiin kaksikymmentä
+tuhatta, mutta eivät myöneet, kun maisteri silloin vielä eli. Eikähän
+sitä kukaan siihen hintaan nytkään möisi, mutta rouva kun ei ole
+tottunut asioita hoitamaan, niin tahtoo päästä siitä irti. Muista sanoa
+sekin.
+
+--Kyllä, kyllä. Laita sitten padan alle myöskin tuli ja pane vettä
+varistumaan. Ihan täyteen se pitää panna, että saavat ammekylpyä, jos
+tahtovat.
+
+Ulla läksi ja Lopo alkoi työtänsä. Varisti vettä, pesi lauteet ja
+lattiat ja penkit. Reuhkasi niin, että hiki oli päässä.
+
+Siinä häneltä unohtui sekä pahoinvointi että muu alakuloisuus. Eikä
+suinkaan voimia puuttunut, vaikka olikin yhtä ja toista kokenut maailman
+markkinoilla kulkeissaan.
+
+Lasareetissa maannut jo monet kerrat--
+
+--No niin, huoli niitä ajatella, puhui hän itsekseen siinä kun hiekan
+kanssa kuuraili pallia puhtaaksi. Saa nähdä, tapaako Ulla sitä herraansa.
+
+Tavannut oli. Hän tulla huohatti henki kurkussa, kun oli viipynyt niin
+kauvan ja pelkäsi, ettei Lopo malttanutkaan laittaa saunaa oikein
+hyväksi. Ilokseen sitten näki, että olihan se laittanut kumminkin.
+
+--No, kuinka sinun kävi? Kerropas!
+
+--Hyvin vallan. Oli niin mielissään, kun sai tietää asiasta ja--
+
+Ulla tukki suunsa, sillä hän muisti tässä sitä markkaa, jonka hän oli
+saanut juomarahaksi ja joka nyt oli hänellä taskussa. Mutta Lopo siitä
+varmaan olisi vaatinut osansa, jos vaan sen tiesi. Parasta siis olla
+mitään virkkamatta.
+
+--Vai niin? Vai oli mielissään. Hän sitten aikoo sen ostaa?
+
+--Kuinka vaan kaupoissa sopivat. Sinne hän läksi heti.
+
+--Herran poika! Nyt on hukkapeli.
+
+--Mikä on?
+
+--Ei mikään, ei mikään. Minun täytyy lähteä heti kaupunkiin. Voi, surma!
+Enhän mahda ennättää enää. Hevosellako hän meni?
+
+--Hevosella. Mutta--miks' niin?
+
+--Pahuus, etten tullut sitä ajatelleeksi! Mikä pöllö minä olin.
+Saakuri--.
+
+--En ymmärrä mitään. Etkö sinä saa suutasi auki, hyvä ihminen!
+
+--Se menee ja myy sen kahdestatoista tuhannesta, ei osaa vaatia enempää,
+ellen minä joudu väliin. Kolmetuhatta sujahtaa poloiselta kuin veteen.
+
+Hän veti nutun päälleen, tiukensi solmua ja kiirehti menemään.
+
+--Hyvästi, ja kiitoksia kortteerista.
+
+--Noinko sinä menet kaupunkiin? Silitä, veikkonen, edes päätäsi.
+
+--En jouda.
+
+Hän oli jo maantiellä, työnsi käsillään hiuksia huivin alle otsalta ja
+juosta hiippasi eteenpäin. Hevonen nousi ylämäkeä, hän koetti sitä
+tavoittaa.
+
+--Ota, hyvä mies, minua rekeen, että pääsisin pikemmin, hän huusi.
+
+--Ptruu!
+
+Mies kääntyi katsomaan olkapäänsä yli.
+
+--Mihinkä semmoinen kiire?
+
+Lopo hyppäsi hengästyneenä laidalle istumaan.
+
+--Anna juosta aika kyytiä.
+
+Hän kertoi miehelle, kuinka heidän joutumisestaan riippui, jos köyhä
+leski, jolla oli monta lasta, voitti tai menetti kolme tuhatta markkaa.
+Kun mies sen kuuli, löi hän piiskalla hevosta selkään, eikä monta
+minuuttia viipynyt, ennenkuin olivat rouva Kortmanin portin edessä.
+
+Siellä toinen hevonen jo seisoi odottamassa.
+
+--Joko siitä on kauvankin kuin tulitte? kysyi Lopo kuskilta.
+
+Tämä vaan hiukan väänsi päätään.
+
+--Niin mikä sitten?
+
+Lopo töyttäsi kyökkiin. Ei joutunut hyvää päivää sanomaan.
+
+--Mene kiireesti käskemään rouvaa tänne, hän huusi hengästyneenä
+Riikalle, joka parast'aikaa pani pienellä lusikalla kahvijauhoja
+pannuun.
+
+--Ei sitä nyt voi mennä häiritsemään, siellä on vieras.
+
+--Senpätähden juuri. Ennenkuin ennättää tehdä tuhmuuksia. Joudu nyt.
+Taikka minä menen itse.
+
+--Elä, jumalan luoma. Minä sitten ennemmin--
+
+Hän nosti pannun syrjempään reiästä ja meni sisään.
+
+Rouva seurasi kohta Riikkaa, sillä tämä oli antanut hätäilevän merkin.
+
+--Mikä on? Jasso, Lopo! Mutta enhän minä nyt jouda.--Luulin olevan
+tärkeämpääkin.
+
+Hän aikoi kärsimättömänä vetääntyä takaisin. Mutta Lopo otti häntä
+hihasta kiinni.
+
+--Sanoitteko hänelle jo hinnan? läähätti hän suihkaista.
+
+--Kenelle? Minkä hinnan?
+
+Rouva väistyi hänestä etemmäksi. Kasvoissa ilmestyi vastenmielisyyttä ja
+inhoa. Lopon väkevä henkäys oli puhaltanut hänelle suuhun ja nenään.
+
+Lopo ei sitä taaskaan huomannut, innoissaan kun oli.
+
+--Luojan lykky, että ennätin. Sehän tuli ostamaan taloanne, tuo herra
+Sarkanen, vai mikä hitto hänen nimensä on.
+
+--Kuinka sen tiedätte?
+
+--Pyytäkää kuuttatoista tuhatta ja huojistakaa viiteentoista, mutta ei
+siitä alle ollenkaan. Hän sen kyllä maksaa. Minulla kun oli semmoinen
+hätä, että nyt te sen myötte polkuhinnasta, ennenkuin joudun estämään.
+
+--Viisitoista tuhatta? Eihän se ole mitenkään mahdollista. Jos saan
+kaksikintoista--
+
+--Viisitoista saatte tinkimättä. Elkää hullunakaan myökö hyvää taloanne
+vähemmästä. Tarvitsette ne rahat lapsillenne yhtä hyvin kuin Sarkanenkin.
+Kolmetuhatta, ajatelkaa, ei se ole pieni summa.
+
+--Minun täytyy mennä sisään.
+
+--Uskokaa nyt hyvällä: kuusitoista tuhatta--.
+
+--Mutta jos hän säikähtää sitä hintaa ja jättää koko kaupan sikseen?
+
+--Ei jätä, elkää peljätkö, kun minä kerran takaan.
+
+Rouva meni sisään vieraansa luokse ja Riikka hoiti pannuaan taaskin,
+eikä puhunut mitään.
+
+--Ylpeä se on tuo, arveli Lopo itsekseen, mutta minä piittaan hänestä
+viis'.
+
+--Joko teillä on tavarat koossa? hän kysyi viimein.
+
+Riikka nosti pannun tulelta, kaatoi kuppiin ja siitä taas pannuun
+takaisin, puhdisti suun ja painoi kannen kiinni.
+
+--Kuuletko sinä? Minä kysyin, joko tavarat ovat koossa?
+
+--Milloinka minä olen niitä joutanut keräilemään. On tässä ollut työtä
+muutakin.
+
+--Siinä et olisi kauvan viipynyt. Mutta yhden tekevä. Saatan minä vähän
+päästä tulla uudestaankin niitä hakemaan. Saan sitten kuulla samalla,
+kuinka talon kaupoissa sopivat.
+
+
+
+
+V
+
+
+Hän meni torille, jossa vielä oli väkeä, vaikka kello jo kävi kahta.
+Maalaiset eivät kaikki olleet tavaroistaan päässeet ja seisoivat sen
+vuoksi yhä siinä ostajia odottamassa ja kauppoja hieromassa. Heitä
+kiertelivät kuin kissat kuumaa puuroa ne keinottelijat, jotka aina
+odottelivat myöhäistä tuntia ostoksia tehdäkseen, että saisivat sillä
+tavoin maalaisten tavarat pilkkahinnasta.
+
+Lopo läheni erästä kuormaa, jossa vielä oli suuri voipytty myymättä.
+Miehen täytyi palastella tavaransa ja myydä vähissä osissa, että pääsisi
+siitä pikemmin erilleen ja saisi paremman hinnan. Ostajat tinkivät, mies
+riiteli. Kauppa kumminkin syntyi. Hän heitti kukkaron kädestään reen
+pohjalle ja tarttui puntariin.
+
+Mies käänteli ja väänteli puntariaan, milloin hän lisäsi voita nokassa
+olevaan riepuun, milloin taas vähensi; jäykät sormet eivät hevillä
+tahtoneet saada sitä kohdallaan seisomaan, ja kun se viimeinkin
+onnistui, huomattiin, ettei siinä vieläkään se määrä ollut, kuin oleman
+piti. Uusi työ, samat temput, ja niitä sieti tehdä monet kerrat.
+
+Lopon silmät olivat kiinni puntarissa, niinkuin muidenkin. Mutta huomio
+oli toisaalla.
+
+Tuo kukkaro pyöri hänen mielessään. Se oli tuommoinen tavallinen
+maalaiskukkaro, jonka suu oli vedetty nauhalla umpeen.
+
+Ei se tyhjä ollut, ellei aivan täysikään. Lieneekö sisältänyt hopea- vai
+kuparirahoja. Ehkä vähän paperiakin ja kultaa, kukaties.
+
+Lopo ei nähnyt puntarista mitään, vaikka silmät olivat siihen
+kääntyneet. Mutta kukkaron hän oivalsi selvään, siinä missä se retkotti
+reen pohjalla, heinien päällä. Suu oli kallistunut häneen päin ja
+vetonauha ojentui niin likelle, että melkein kosketti hänen sormiinsa.
+
+Tahtoi väkisenkin temmata kättä sinnepäin. Eihän siinä tarvinnut kuin
+nykäistä vaan, niin oli kukkaro sillä kertaa hänen hihassaan. Olisikohan
+koettaa?
+
+Mies reistasi taas parast'aikaa tasapainoa; jokaisen pää lähestyi
+puntaria.
+
+--Nyt oli otollinen aika!
+
+Joku ääni sen sanoi Lopon sielussa. Sekä sielussa että ruumiissa. Hän
+tunsi tuon äänen povessaan ja päässään; povessa se alkoi, syöksi sieltä
+päähän, sieltä poveen takaisin ja päähän jälleen yhä suurempaa vauhtia
+ylös ja alas, siksi että kaikki oli yhtenä humuna.
+
+Hän heitti vilaukselta hätäisen, himokkaan silmäyksen kukkaroon.
+Paikallaan se oli unohdettuna syrjässä. Viattomana, viettelevänä.
+
+Lopon katse muuttui hajalliseksi. Silmät pyörivät ympäri yhdestä
+toiseen, eivät pysähtyneet mihinkään. Ja käsi lähti ikäänkuin itsestään,
+omasta tahdostaan liikkeelle.
+
+Hän ojensi päätään puntaria kohden niinkuin muutkin. Seisoi se jo
+kohdallaan, viivan merkkiä katsottiin miehissä.
+
+--Nyt--!
+
+Se oli hänellä hihassa! Oikean käden nutunhihassa!
+
+Veri, joka hetkeksi oli seisahtunut suonissa, sävähti nyt tuliseen
+juoksuun.
+
+--Kun pääsisi tästä kunnialla pois. Ennenkuin ukko huomaa kaivata...
+
+--Ei ole vieläkään täysi mitta. Sietää se pienen palan lisää, että
+naulan viiva hyvin näkyy, huudettiin miehen ympärillä.
+
+Muut ne huusivat, ei Lopo.
+
+Hän oli vetääntynyt etemmäksi, toisten taakse, ja näytti tähystelevän
+jotain merkillistä kauvempana kauppakadulla. Jos sitä nimittäin olisi
+joku huomioonsa ottanut.
+
+Mutta eivät ne hoksanneet; eivätkä hoksanneet sitäkään, että hän läksi
+pois, astui hitaasti ensin, mutta vähän matkaa kun oli päässyt, niin jo
+otti semmoista vauhtia, ettei helmat kantapäitä tavoittaneet.
+
+Kauppakatua hän kulki, siellä kun oli enemmän väkeä. Sitten meni
+Parviaisen portista sisään, sillä hän oli pannut merkille, että siitä
+talosta toinen portti vei syrjäkadulle. Täältä hän taas pääsi
+pujahtamaan harjukatua Kortmaniin ja sen tiesi, ettei häntä sieltä
+kukaan osaisi hakea, jos lankeisikin epäluulo häneen.
+
+Taaskin oli Pekka pihalla. Punaposkisena, ilosilmäisenä, hymysuuna hän
+juosta teputteli Lopoa vastaan eikä peljännyt enää ollenkaan.
+
+--Herran terttu--!
+
+Lopo painoi portin kiinni, vilkaisi taakseen kadulle ja väistyi
+syrjempään lankun suojaan.
+
+--Tuleppas tänne, Pekka, tule! Et usko, mitä Lopo sinulle antaa.
+
+Hän veti kukkaron esiin ja katsoi, kuinka paljon siellä oli rahaa.
+
+Vähänpä oli!
+
+--Hyi, hävytöntä, ei kuin kolme markkaa. Yksi oli markan raha, kaksi oli
+viiskymmenpennistä, loput kuparia.
+
+Hän otti markan sieltä erilleen, sitoi kukkaron kiinni ja pisti sen
+taskuunsa.
+
+Mutta markanrahan hän antoi Pekalle.
+
+--Mene, kultani, ostamaan itsellesi konvehtia tällä Kiljanderin rouvan
+puodista. Mene, mene! Mutta katso, etteivät aja päällesi.
+
+Hän myhäili tyytyväisenä, katsellessaan lankun raosta kuinka Pekka
+juoksi katua alas...
+
+Ei ollut Riikka vieläkään koonnut hänelle myötäviä tavaroita. Väitti
+rouvan sanoneen, että viitsikö niitä enää noin kaupitella, kun kumminkin
+tulee pian huutokauppa pidettäväksi.
+
+--Mitä herran nimessä te luulette semmoisella törkytavaralla saavanne
+huutokaupassa. Ettehän sitä ilkiä sinne viedäkään, toimitteli Lopo.
+
+Riikka ei siihen virkkanut mitään.
+
+--Missä se on rouva? Hae hänet käsiini pian.
+
+--Kun siellä on vieraita.
+
+--Sekö Sarkanen?
+
+--Ei, se jo meni pois. Muita on,--rouvia.
+
+--No, niistä minä vähät.
+
+Lopo hönttäsi itse sisään, ja suoraa päätä saliin saakka, missä rouvat
+istuivat. Ovella hän kumminkin pysähtyi ja vilkutti sormea.
+
+--Tulkaapas tänne, rouva, pikkuisen.
+
+Kaksi vierasta rouvaa siellä oli, kaikki kääntyivät katsomaan Lopoa.
+Vieraat nauroivat, ja naurahtipa emäntä itsekin, vaikka oli vähän
+hämillään. Kiiruhtaen hän tuli ovelle, saadakseen Lopoa siitä pois.
+
+--Mitä sanoi Sarkanen? Syntyikö kaupat?
+
+--Kyllä. Mutta lähtään tänne toiseen huoneeseen.
+
+--Paljonko lupasi?
+
+--Viisitoista tuhatta. Ei tinkinyt ollenkaan.
+
+--Näettekös nyt! Mitä minä sanoin. Ilman minua olisitte antanut mennä
+kahdestatoista. Tokko oli onni, että joudutin tänne ajoissa.
+
+--Tss! Hiljaa, hiljaa, ettei kuulu saliin. Mitä teillä muuten oli
+minulle asiaa.
+
+--Niitä tavaroitahan tulin noutamaan. Maalle menen nyt myyskentelemään,
+ehkä saan siellä paremman hinnan.
+
+--Kiitoksia, mutta en minä niitä enää anna.
+
+--Minkätähden ette anna? Tuon teille taas pari-kolmekymmentä markkaa,
+hyvää se tekee. Täytyy teidän ottaa irti joka penni, minkä vaan saatte.
+Huutokaupassa ei makseta semmoisesta tavarasta mitään, saatte uskoa.
+
+--Vaikka; en minä kumminkaan--
+
+--Voi, hyvä jumala, kuinka olette ymmärtämätön. Antaahan olla, kyllä
+nälkä teitä vielä opettaa. Muistakaa minun sanoneeni.
+
+--Te pidätte ihan tarpeetonta huolta, hyvä Lopo. Että pääsisitte
+rauhaan, niin minä nyt ilmoitan teille yhden asian, joka vielä on
+salaisuus. Jos lupaatte olla siitä puhumatta.
+
+--Lupaan, tietysti lupaan. No, mikä se on? Menettekö naimisiin?
+
+--Ei, mutta olen saanut hyvän paikan, Åbo Tidningin korrektuurin
+lukijaksi, Turkuun.
+
+--Minkä lukijaksi?
+
+--Korrektuurin? Siitä saan tuhat neljäsataa palkkaa. Niin ettei minulla
+tule olemaan mitään hätää.
+
+--Ooho?--Milloinka--?
+
+--Eilen illalla sain postissa kirjeen. Mutta nyt minun täytyy mennä
+sisään vieraiden luokse.
+
+--Elkäähän vielä, kuulkaa kun sanon.--Ettekö sitten--enkö minä sitten
+voi olla minäkään apuna? Pyykinpesussa taikka semmoisessa?
+
+--Kiitoksia, minulla on entiset pesijät.
+
+--Huoneitten siivoamisessa, astiain kuuraamisessa, osaan minä tehdä jos
+mitä.
+
+--En minä nyt tarvitse. Hyvästi vaan ja kiitoksia vaivoistanne. Minun
+täytyy mennä.
+
+--Te sitten muutatte Turkuun? Kuinka pian?
+
+Rouva ei ollut enää kuulevinaan. Hän meni takaisin vieraiden luokse ja
+jätti Lopon siihen seisomaan.
+
+Ensin Lopo sitä tuskin huomasi, ihmeissään kun oli tuosta
+odottamattomasta uutisesta. Mutta hän heräsi, kun rouva veti ovea
+kiinni jäljessään.
+
+Sinne hän nyt meni kesken puheen! Ja Lopolla kun olisi vielä ollut niin
+paljon kysyttävää ja toimitettavaa hänelle.
+
+--Pahuus kaikkiakin, hän mutisi itsekseen. Mitä ne ovat, nuo rouvat?
+Ajaisi heidät hiiteen.
+
+Lopo nykäisi hiukan sormellaan ovea.--Se meni raolleen; hän tirkisti
+sisään.
+
+Siellä ne istuivat sohvassa ja nauraa virnuttivat rouvalle, joka nyt
+palasi heidän luokseen.
+
+--Mikä kummallinen konnesanssi--?
+
+--Voi, sanokaas muuta!
+
+Rouva oli selin Lopoon, ettei tämä voinut nähdä hänen kasvojaan. Mutta
+äänessä oli harmin sekaista hymyä.
+
+--Minä olen aivan hukassa hänen kanssaan.
+
+--Mikä ihminen se on?
+
+--Ajatelkaa,--eräs huono nainen. Hyvin, hyvin huono nainen. Joka on
+istunut linnassa ja--taivas ties', mitä kaikkea hän on tehnyt. Uh,
+minulla on hänestä oikein vaikea. Kun hän tulee likelle, niin ihan
+rupean voimaan pahoin. Uh!
+
+--No mutta miksi kärsit häntä? Käskisit pois.
+
+--En ilkiä, kun hän, raukka, kumminkin tarkoittaa hyvää. Hän on tuntenut
+minut ennen nuorena ja tahtoisi nyt välttämättä jollakin tavalla minua
+palvella.
+
+--Palvella? Ooh, usko sitä! Tahtoo vaan päästä taloon että voisi
+varastaa.
+
+--Sinä olet liian hienotunteinen, armas Augusta, sanoi toinen,
+tuommoisten kanssa se on aivan tarpeetonta. Sano sinä vaan suoraan,
+ettei hänen sovi tungetella luoksesi tuolla tavalla.
+
+--Ei, mutta kuinka hävyttömiä ne ovat! päivitteli vielä ensimmäinen
+rouva, kun pakkaantuu vaan niin rehevästi saliin saakka, aivan kuin
+olisi meidän vertaisemme. Varmaan hän olisi pian istunut sohvaan, ellei
+Augusta mennyt häntä peräyttämään.
+
+--Huomautitko häntä edes siitä? Tietysti et. Voi mikä lapsi sinä olet.
+
+--Ei, kyllä minä osoitin hänelle selvään, etten suvaitse häntä. En luule
+hänen enää toista kertaa tulevan.
+
+--Mutta jospa hän ei ymmärtänytkään tarkoitusta, vaan ilmestyy taas
+vähän päästä uudelleen?
+
+Vieraat nauroivat.
+
+--Sitten ei auta muu kuin suora puhe, päätti Augusta rouva.
+
+--Kuinka se kuuluu?
+
+--Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunnialliset ihmiset tahdo
+olla missään tekemisessä.
+
+--Ja niin siivoton, voit lisätä, että saastutatte ilman huoneissa
+pelkällä käynnillänne--
+
+Tähän saakka Lopo kuunteli keskustelua. Joka sana oli kaikunut selvästi
+hänen korvissaan, niin selvästi ettei hän enää mitään muuta oivaltanut.
+
+Riikka kulki kahvitarjottia kantaen hänen ohitsensa saliin.
+
+--Mitä se Lopo täällä yksikseen--? hän suhahti mennessään.
+
+Ei kuitenkaan katsonut häneen sen tarkemmasti, kiire kun oli.
+
+Lopon henkeä ahdisti; hän läksi pois, ulkoilmaan.
+
+Pekka tuli juosten häntä vastaan, kädessä suuri paperipussi, täynnä
+konvehtia. Suussakin oli hänellä semmoinen suunnaton palanen, että poski
+oli pullollaan.
+
+--Noin--pal-jon! hän huusi ja osoitti Lopolle pussiaan.
+
+Lopo ei häntä nähnyt, vaikka sivuutti niin läheltä, että Pekan ojennettu
+käsi häneen kosketti.
+
+Pekka pysähtyi vähäisen ja kääntyi katsomaan. Mutta kun portti löi
+kiinni Lopon jälkeen, ei Pekka hänestä enempää huolinut, vaan juoksi
+riemuissaan sisään näyttämään Riikalle ja mammalle ja toisille lapsille,
+mitä oli saanut rouva Kiljanderin puodista, siltä hyvältä Maria
+neidiltä, joka aina ennenkin hänelle oli kaupantekijäisiä antanut, kun
+mamma laittoi rihmarullaa ostamaan taikka kengän-nauhoja.
+
+Mutta Lopo sillä välin otti kiireitä askeleita Kuopioon vievää maantietä
+kohden. Ei hän juuri mitään tiettyä ajatellut; korvissa vaan soi yhä
+rouvien sanat ja elävästi hän näki heidät vieläkin edessään kaikki
+kolme, semmoisina kuin he siellä salissa pöydän ympärillä istuivat!
+
+--Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunniallinen ihminen tahdo
+olla missään tekemisessä.
+
+Hänen päätänsä viepoitti; olipa vähällä paiskata syrjään välistä.
+Hartiat menivät kumaraan ja pää painui alas. Tuntui kuin olisi hän äkkiä
+vanhentunut kauheasti.
+
+Mutta jalat hamppuilivat eteenpäin, kuin olisi tuli kantapäissä ollut.
+
+Weilin'in nurkalla seisoi katupoikia koko liuma.
+
+--Härnätään, härnätään, kävi suihke heidän välillään, ennenkuin Lopo
+vielä maillekaan ehti.
+
+--Hilivoo! sanoi Sorsan Ulla, kun hirrestä pääsi.
+
+--Moron mamma! Tule vaan tänne, saat sirua silmään, pyryä polveen,
+löylystä takaa päin.
+
+--Toroi, turakki, kappusivai!
+
+Lopo ei ollut heistä tietääkseenkään; ei kääntänyt päätä, ei sanaa
+sanonut, vaikka pojat juoksivat jäljessä, nykivät ja repivät, viskelivät
+lunta ja nakkelivat jääpalasilla. Poikia harmitti, kun eivät saaneet
+häntä suuttumaan. Aina tulliportin taakse he eukkoa kyydittivät ja
+yltyivät kiusanteossa jo niin, että viimein töyttäsivät hänet maantien
+raviin kyljelleen. Sitten he kumminkin säikähtivät ja juosta vilistivät
+tiehensä, kun Lopo ei noussutkaan ylös, vaan jäi liikkumattomana siihen
+makaamaan.
+
+Ei häneen kumminkaan pahasti sattunut, muuten vaan ei välittänyt pyrkiä
+pystyyn, koska hänelle oli juuri yhdentekevä, missä oli, miten oli, tai
+oliko olemassa ollenkaan. Hän odotti vähän aikaa, että sammuisiko elämä
+tuohon paikkaan, mutta kun ei siltä tuntunut, täytyi hänen kömpiä
+jaloilleen taaskin ja jatkaa matkaa eteenpäin.
+
+Hautausmaan ohitse hän kulki, aidan yli ristit ja valkoiset taulut
+mustine kirjaimineen häntä katsoivat. Mutta Lopo ei niitä nähnyt, riensi
+vaan eteenpäin yhä.
+
+Hevosia tuli täyttä laukkaa kaupungista päin. Reessä istui humalaisia
+miehiä, jotka kirkuivat ja huiskivat piiskoillaan. Olivat vähällä ajaa
+Lopon ylitse.
+
+--Pois tieltä, akka, täältä miehiä tulee!
+
+Mutta väistyä heidän täytyi, sillä Lopo ei ollut heistä milläänkään!
+
+Samassa kääntyi Lohikosken tieltä kaksi herrasneitiä; avokorvaisia,
+hienon-näköisiä, lyhyissä karvareunus-palttoissaan, jotka istuivat kuin
+valetut ruumista myöten.
+
+He puhelivat ja nauroivat keskenään aivan kuin rouvatkin äsken.
+
+Lopo säpsähti; hän veti huivin paremmin silmilleen ja pitkitti matkaansa.
+
+Vasta Taulumäen kohdalla, pari virstaa kaupungista, hän selveni sen
+verran, että huomasi kulkevansa Kuopioon päin. Ja silloin heräsi hänessä
+yht'äkkiä semmoinen kipeä ikävä, että oikein kirveli povea. Kun olivat
+niin kaukana, mies ja poika! Likelle viikon hän saisi kulkea ennenkuin
+perille ehti!
+
+Ja kuka sen tiesi, vaikka olisivat jo kuolleetkin tällä välin! Olihan
+siitä monta kuukautta, kun hän sieltä läksi, eikä pitkään aikaan hän
+ollut kuullut heistä mitään. Kuopion rahtimiehiä oli tavannut pari
+päivää sitten, mutta nekään eivät edes tunteneetkaan heitä.
+
+Lopo astui kiivaammin näitä miettiessään. Siinä oli pitkän matkaa
+aukeata; vihainen tuuli pieksi kasvoja, huhtoi helmoja. Polvia palelsi,
+hän koetti rientää, että pääsisi metsän suojaan.
+
+Mutta ennenkuin hän sinne ennätti, rupesi sydänalassa niin kovin
+hiukaisemaan, että melkein pyörrytti. Kaiken päivää hän sitä kyllä oli
+tuntenut, vaikkei huolinut välittää. Vaan nyt nousivat sisukset
+semmoiseen porinaan, ettei auttanut muuta kuin poiketa mökkiin, joka oli
+siinä tien vieressä, pyytämään einettä, erinomattain kun ei tiennyt,
+miten pitkältä oli seuraavaan kylään. Hän, näet, oli tullut Mikkelin
+tietä, jonka vuoksi tämä, joka suorasti vei Kuopioon, oli hänelle vallan
+outo.
+
+Huono mökki se oli, pahanpäiväinen. Yksi ainoa tupa, sekin kallellaan,
+ikkunat rikki. Hevonen seisoi rekineen ulompana, heiniä edessä.
+
+Lopo ei siihen sen enempää huomiota pannut, vaan astui sisään. Ulkonakin
+jo hämärteli, mutta tuvassa oli niin pimeää, ettei Lopo alussa
+varsinkaan tahtonut eroittaa mitään. Ihmisiä siellä oli, sen verran hän
+kuitenkin sai huoneesta tolkkua.
+
+Lopo teki hyvän illan ja siihen vastattiin. Naisen ääni kuului uunin
+kupeelta.
+
+Häntä Lopo lähestyi; pyysi ruokaa maksua vastaan. Kiire oli, täytyi
+lähteä vielä taipaleelle, että pääsisi jonkun verran matkaa eteenpäin,
+ennenkuin yö tavoitti. Tyytyi siihen, mitä sai, kalaa, leipää, voita, ja
+kaljaa ryypättäväksi.
+
+Päreeseen pistettiin tuli, että hän näki syödä. Loitompana istui miehiä,
+mutta ne olivat herenneet äänettömiksi, tupakoivat vaan ja syljeksivät.
+Välistä loivat syrjäkatseen Lopoon, kun tuo ei näyttänyt olevan
+likiseudun ihmisiä.
+
+Lopokaan ei puhunut mitään; taukoamatta hän liikutti leukojaan, haukkasi
+palaa, puri ja nieli. Sillä välin menivät hänen silmänsä aina
+pärevalkeaan; mutta ajatuksissaan hän sen vaan teki, ei hän pärevalkeata
+oikeastaan katsellut, sen oli kyllä ennenkin nähnyt.
+
+Muualla hänen mielensä oli; nyt vasta hän selvästi tajusi, mitä oli
+kuullut Kortman'issa, salin oven takana. Hän kertoi muistossaan kaikki,
+ja vaikka hän itselleen aina vakuutti, ettei tämä ollut mitään uutta,
+että hän tämän varsin hyvin oli tiennyt aikoja sitten, ettei hän saanut
+siitä rouvaa enemmän kuin niitä toisiakaan moittia, koska oli sen vallan
+hyvin ansainnut, niin karvaalta alkoi kuitenkin lopulta kurkussa tuntua
+eivätkä palaset tahtoneet enää oikein mennä alas.
+
+Mutta ehkäpä tuo jo riittikin. Hän nousi ylös ja veti kukkaronsa esille.
+
+--Mitäs olen velkaa?
+
+Vaimo tuli tarkastamaan, minkä verran ruoka oli kulunut, voidakseen muka
+määrätä kohtuullisen hinnan; vaikka hän oikeastaan koko ajan oli
+sielussaan laskenut, kuinka paljon tuosta ateriasta mahdollisesti voisi
+kiskoa.
+
+Lopo oli aukaissut kukkaronsa ja odotti; vaimo siinä vielä aprikoitsi.
+Eivät kumpikaan älynneet, että penkiltä miesten joukosta eräs nousi ja
+läheni heitä, silmät kukkaroon teroitettuna.
+
+--Minun kukkaroni! hän ärjäisi ja kaappasi sen samassa äkkiä Lopon
+kädestä.
+
+Lopo jäi seisomaan ja suu unohtui auki. Mutta silmänräpäykseksi vaan.
+Seuraavana hetkenä hän jo tajusi asemansa.
+
+--Sinun kukkarosi? Se on valhe. Omani on, vaikka valalle veisit.
+
+--Polisikammariin paikalla! Kyllä minä näytän...
+
+Lopo huusi ja mellasti. Vaan kun ei siitä ollut apua, ja miehet väkisin
+veivät hänet rekeen, alkoi hän rukoilla armoa.
+
+Ei armoa ensinkään! Kukkaron omistaja oli kiukuissaan; hän halusi
+kostoa. Lopo sai itkeä ja rukoilla reen pohjalla niin paljon kuin
+tahtoi, hän löi vaan hevosta selkään ja antoi sen vilistää kaupunkiin
+päin.
+
+--Vai minä sinua vielä armahtaisin! Ja päästäisin irti, että voisit
+toisenkin kerran varastaa.
+
+--Anna anteeksi! Elä, hyvä mies, vie minua vankeuteen. Ikuiseen joudun.
+Tämä oli kolmas kerta.
+
+--Sielläpähän sitten lienet korjuussa.
+
+--Kestää siellä istua. Olen vasta alun viidettäkymmentä. Ehkä jatkuu
+ikää vielä parikymmentä vuotta. Taikka enemmänkin. Ja linnassa vaan
+aina, aina Herra, armollinen Jumala! Kolmen markan tähden!
+
+--Kukas käski varastamaan.
+
+Oli aivan pimeä, kun he kaupunkia lähenivät. Mies ei ajanutkaan
+tulliportille saakka, vaan kääntyi oikotietä, joka vei suoraan
+harjukadulle.
+
+He ajoivat Kortman'in ohitse. Kartanolla oli hiljaista ja rauhallista.
+Ikkunoista loisti tuli, eikä oltu salissa laskettu verhoja alas. Rouva
+soitti pianoa, lapset tanssivat.
+
+Mies kehoitti hevostaan, se juoksi alamäkeä että jalat kopisivat ja
+heitti likaisia lumipallia heidän kasvojaan vasten.
+
+Mutta Loposta tuntui kuin olisi häntä elävänä hautaan viety. Ja hän
+itki,--itki katkerampia kyyneliä kuin milloinkaan ennen.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kauppa-Lopo, by Minna Canth
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 10480 ***
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1adfc63
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #10480 (https://www.gutenberg.org/ebooks/10480)
diff --git a/old/10480-8.txt b/old/10480-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..aaa7dcf
--- /dev/null
+++ b/old/10480-8.txt
@@ -0,0 +1,2444 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kauppa-Lopo, by Minna Canth
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kauppa-Lopo
+
+Author: Minna Canth
+
+Release Date: December 16, 2003 [EBook #10480]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUPPA-LOPO ***
+
+
+
+
+Produced by Riikka, Tapio and PG Distributed Proofreaders
+
+
+
+
+Kauppa-Lopo
+
+Kirj.
+
+Minna Canth
+
+
+1889
+
+
+
+
+I
+
+
+Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta.
+Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän
+oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se
+oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt.
+
+Sehän se varsinkin harmitti, että oli eksynyt tuohon pieneen,
+kunnottomaan Jyväskylään. Hän, joka oli Kuopiosta kotoisin. Semmoisesta
+suuresta kaupungista, jossa linnakin oli kivinen ja komea, eikä
+tämmöinen ränsistynyt, vanha ijänikuinen puuhökkeli, jonka hatarat
+seinät olivat niin kallellaan, ettei tiennyt milloin romahti kumoon koko
+laitos.
+
+Ei täällä ihmisetkään olleet, ei sinnepäinkään kuin Kuopiossa. Ei
+näöltään eikä tavoiltaan. Siellä nainen mörkissä, suorajuovaisessa
+hameessaan ja pienessä nutussaan oli kuin ihminen ainakin. Mutta mitäs
+täällä! Tuossa nyt esimerkiksi tuo piikatyttö.--Lopo katseli häntä
+ikkunasta, rautaristikon takaa.
+
+--Joutavanpäiväinen hapsinkakkiainen. Hyi!
+
+--Kuka? kysyi Riitta, Lopon huonetoveri, joka istui perempänä ja ompeli.
+
+--Tuo juuri, tuo Römperin piika.
+
+Römperi, näes, oli vanginvartijan nimi. Strömberg se kirjoitettiin,
+mutta Lopo sanoi häntä muiden mukaan Römperiksi.
+
+--Ei poloisella ole edes kunnon vaatetta päällään.
+
+--Ole tok' vaiti. Kun on karttuunileninki oikein.
+
+--Pyh! Likainen luuttu! Tuommoista ei kerjäläinenkään ilkiäisi Kuopiossa
+pitää.
+
+--Aika sievä, jahka tyttö sen vaan pesee ja tärkkää.
+
+--Kuulee, että olet jyväskyläläinen.
+
+Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneesen päin ja virnutti. Riitta taaskin
+ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessa
+limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen
+harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollut
+molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti;
+nuuskaa hän vaan piti huulessaan.
+
+Ja oli tuo vaatteen tyylikin Riitan mielestä vähän kummallinen. Hame
+yhtä leveä ylhäältä kuin alhaaltakin; nuttu niin että paita, musta ja
+karkea kuin perunasäkki, vyötäisen kohdalta aina oli esillä. Ylimmäinen
+nappi oli lähtenyt pois ja alta näkyi kaula, joka oli kuin parkittu.
+
+Tuo se nyt sitten moitti jyväskyläläisiä! Mitä luuli hän itse olevansa?
+
+--Kun näkisi kerran noita kehutuita kuopiolaisia. Ovatko ne kaikki
+semmoisia kuin sinä?
+
+--Häpiä vähän, mokoma ruoja. Niinkö sinä olet tuhma, että minut otat
+esimerkiksi, kun on puhe oikeista ihmisistä.
+
+--Vaan olethan sinäkin Kuopiosta?
+
+--Jos kohta. Eikö niitä täällä sitten ole maailman hylkyjä, yhtäläisiä
+kuin minäkin.
+
+Riitta vaikeni. Harmi lauhtui; hänen kävi tuota poloista melkein sääli,
+niin inhottava kuin olikin.
+
+Äänettömänä hän ompeli hetken, sitten alkoi taas.
+
+--Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi?
+
+--Mitäkö varten?
+
+Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja
+hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea
+läntti entisten lisäksi.
+
+--Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olen
+vanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös?
+
+--Ei, mutta todenperästä?
+
+--Ka, todenperästä ihan.
+
+Hän nauraa hohotti, suu levällään.
+
+--Kauppamiehenä minä tok' olen ollut. Kysy Kuopion rouvilta. Vielä ne
+muistavat tänäkin päivänä, kuinka paljon heille kannoin rahoja kouraan
+vanhoista vaatteista. Siinähän minä opin juomaankin. Pakkasessa kun
+kuljeskelin, täytyi ottaa ryyppy aina lämmikkeeksi.
+
+--Vai niin,--sinä, näet, vanhoja vaatteita kaupittelit.
+
+--Mutta myöskin mitä sattui. Ei niin huonoa kalua ollut, etten minä sitä
+rahaksi muuttanut. Ja rouvat kun minusta pitivät. Voi ihmettä! »Snälla
+Lopo, sööta Lopo», pantiin. Poskia taputettiin ja vehnäskahvit
+juotettiin.
+
+--Paljonko antoivat myyntipalkkaa?
+
+--Ei kuin kymmenen penniä markalta. Mutta siitä sitä karttui. Elimme
+oikein hyvin siihen aikaan, sekä minä että poika.
+
+--Sinulla jo silloin oli poika?
+
+--Hm! Seitsemäntoista vanhana minä sen jo sain.
+
+--No, ja missä hän nyt on?
+
+--Siellä Kuopiossa, isäpuolensa luona.
+
+--Mitä hullua! Onko sinulla mies?
+
+--On tok'. Ja hyvä mies onkin. Ei tämmöinen räähkä kuin minä.
+Papinkirjassakaan sillä ei pidä oleman, ei ainoatakaan pilkkua. Ja
+luonnoltaan niin mainio, ettei mihin panna. Tein niin tai näin, ei pahaa
+sanaa milloinkaan.
+
+--Vaan etpäs pysy luona kumminkaan.
+
+--En malta. Sitä kun kerran on tottunut maailmaa vaeltamaan.
+
+--Lienet sinä sitä jo kiertänytkin aikanasi.
+
+--No varmaan. Olen käynyt Kajaanit, Mikkelit, Savonlinnat, Joensuut; nyt
+tuota eksyin tähän pahanpäiväiseen kylään.
+
+--Mikäpäs tätäkään vaivaa? Toimeen tulee niinkuin muuallakin.
+
+--Ei täällä ole edes oikeita ihmisiäkään. Vätyksiä, mitä lienevät.
+
+--Joko sinä alat taas?
+
+--No, vätyksiä ovat kuopiolaisten rinnalla, saat uskoa. Katsoppas nyt
+tuotakin Römperiä, tuossa se taas kuhnustelee. Joudu, joudu!
+
+--Mitä minä siitä? Olenhan sen nähnyt ennenkin.
+
+--Pitkä kuin hongankolistaja, mutta niin laiha, että voisi vainen lukea
+jok'ainoan luun. Minä hänet paiskaisin kumoon toisella kädelläni ja
+lähtisin tieheni niinkuin ei mitään.
+
+--Paiskaa, jumalan luoma.
+
+--En häntä viitsi, kun on vaan muutama päivä täällä oltavana.
+
+Lopo kopautti ikkunaan ja vilkutti kättään.
+
+--Sisään, sisään, Römperi! Riitan silmät levenivät.
+
+--Ettäkö kumminkin aijot--?
+
+--Olehan vaiti.
+
+Lukkoa kolisteltiin ulkopuolella, rautakanki jymähti maahan ja ovi
+aukeni.
+
+Römperi astui sisään. Riitalta putosi ompelus lattiaan.
+
+--Noh! Mitä nyt? tiuskasi Römperi. Lopon käsi oli mennyt taskuun.
+
+--Hyi tuota, kuinka ärjyy. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua?
+
+--Sano pian, jos sinulla on mitä sanottavaa. Lopon käsi yhä kopeloitsi
+taskua.
+
+--Kun ette olisi noin äkäinen.
+
+--Niin mitä sitten?
+
+--Niin antaisin täältä markan ja--
+
+--Ja--?
+
+--Ja pyytäisin ostamaan viinaa.
+
+--Heh! Vai viinaa.
+
+--Sitäkö se olikin! Riitta purskahti nauramaan ja tarttui uudelleen
+ompelukseensa.
+
+--Ryypyn saatte vaivoistanne.--Kaksikin.
+
+--Elä höpise. Olethan sen jo kuullut, etten minä siihen peliin rupea.
+
+--Mutta mitäs pahaa teille siitä tulisi? Eihän sitä kukaan ihminen saisi
+tietää. Hyvä Römperi--
+
+Hän tahtoi väkisin pistää markkansa Römperin kouraan.
+
+Römperi töytäisi hänet syrjään.
+
+--Mene nyt tiehesi siitä. Ja väleen!
+
+--Ka, tuota, kun tappelee! Sika! Kaikennäköisiä niitä pannaan
+vankinihdiksikin. Mutta annahan olla, vielä sinä muistat. Kunhan tästä
+irti pääsen. Sen retku. Tuhma olet, että pääsi kolisee. Olen minä
+ennenkin vankinihtiä nähnyt, mutta en mokomata vielä milloinkaan. Hyi,
+hyi, hyi!--
+
+Römperi ei ollut häntä kuulevinaan, kääntyi vaan tyyneesti Riittaan. He
+puhelivat jotain keskenään ja antoivat toisen pauhata mielin määrin.
+
+Lopo purki vihaansa minkä jaksoi. Mutta kun siitä ei mitään apua ollut,
+näki hän viimein parhaaksi lopettaa. Uteliaaksi hän sitä paitsi kävi
+tietämään, mitä ne tuolla puhuivat keskenään.
+
+--Kyllä kait minä.--Olisiko niillä kuinka kiire? kuuli hän Riitan
+sanovan.
+
+--Ei virkkanut tyttö siitä mitään.
+
+--Laittakoon lankaa vaan, niin aloitan heti, kun tämän olen saanut
+käsistäni.
+
+--Mitä aloitat? kysyi Lopo.
+
+--Ei liikuta sinua, sanoi Römperi.
+
+--Voisitte tuon kertoa yhtäkaikki. Vai pelkäättekö suunne kuluvan?
+
+--Raskin kait minä--alkoi Riitta. Kortmanin rouva pyytää minua tekemään
+sukkia lapsilleen.
+
+--Kortman--? Oles, eikö se ole Kuopiosta kotoisin? Malmia sukujaan?
+Entinen Augusta Malm?
+
+--Niinpä luulen. Tunnetko sinä hänet? kysyi vankinihti.
+
+--Tunnen tok' tavallakin. Monet monituiset leningit häneltä möin. Vai
+täällä hän nyt on, Augusta neiti. Ja rouvana, herra jesta! Niin, niin,
+tiesin minä sen, että naimiseen hän tuli maisteri Kortmanin kanssa. Ja
+näinkin minä sulhasen kerran. Semmoinen partasuu, mustaverinen. Liekö
+tuo hänelle hyvä edes?
+
+--Kuolluthan se jo on.
+
+--Kuollut? Ettäkö hän sitten on leskenä, Augusta neiti?
+
+--Leskenä, viime kesästä saakka.
+
+--Herra armahda! Ja köyhyydessä!
+
+--Eipä paljon muutenkaan.
+
+--Kuulkaa, elkää menkö.--Onko monta lasta?
+
+--Lienee noita neljä tai viis.
+
+--Voi sentään! Neljä tai viis. Millä ihmeellä se raukka niitä eteenpäin
+vie?
+
+--Tiukalla taitaa olla välistä.
+
+--Vuottakaahan, vuottakaa, Römperi. Mihin teillä nyt semmoinen kiire on?
+Herra jumala, vai leskenä! Ja neljä tai viis lasta. Ovatko kuinka
+pieniä?
+
+--Noin, tuota korkuisia.
+
+--Niin, pieniä ne tietysti ovat. Tuskin siitä on enemmän kuin
+kymmenkunta vuotta, kun hänet vietiin Kuopiosta. Ooho, sentää!
+
+Lopo pani kätensä ristiin polven ympäri ja vaipui ajatuksiin.
+
+--Kymmenkunta vuotta, ei enempää.
+
+--No, joko minä nyt saan mennä?
+
+--Ei, ei! Ei vielä.
+
+Lopo kaappasi ylös, käsi hapuili taskua taas.
+
+--Hyvä oli, ettei pantu tätä viinaan. Sukkiako se tahtoi neulottaa,
+raukka? Lapsilleen, niinkö?
+
+--Ettäkö sinä--? Mutta sepä ei, Kortmanin rouva, olekaan tyytyväinen
+jokaisen neulomiin. Minut hän tuntee ennestään.
+
+--Ole vaiti! Eikö noita muut osaisi, semmoisia kuin sukkia?
+
+--Vaan niidenpä pitää olla kuin valetut jalkaa myöten.
+
+--Ostakaa tuolla markalla, Römperi, villalankaa ensin. Ja sitten menkää
+rouvan luokse. Pyydätte yhtä sukkaa malliksi. Ja sanotte paljon
+terveisiä Kauppa-Lopolta. Kyllä hän muistaa. Paljon terveisiä, että ensi
+viikolla minä pääsen irti ja silloin tulen heti käymään hänen luonaan.
+Alusta viikon jo.
+
+--Mahtaisiko hän siitä olla niin millänsäkään--?
+
+Römperi hymyili.
+
+--Siihen hyvästi saa yhden parin sukkia neulotuksi. Voin minä ehkä
+auttaa häntä vielä muullakin. Kunhan nähdään, kunhan nähdään. Neljä tai
+viis lasta! Hyvä jumala!
+
+--Osaankohan minä ostaa sitä lankaa?
+
+--Ka, miks'et osaa. Sanot puodissa, että se tulee herrasväen lapsille,
+niin antavat hyvää.
+
+--Mutta minkä väristä?
+
+--Se nyt on se sama.
+
+--Kaiketi mustaa, arveli Riitta, koska heillä on suru.
+
+--No, osta mustaa. Mutta joutuun nyt, että pääsen neulomaan. Kysy
+samalla vielä kuinka rouva voi. Onko tervennä edes?
+
+--Kysytään vaan.
+
+Römperi meni ja Lopo siirtyi ikkunaan seuratakseen häntä silmillään niin
+kauvan kuin näkyvissä oli. Otti tuohisen rasiansa esille ja nuuskasi.
+Nuuskasi oikein hartaasti.
+
+--Voi, kuin hitaasti astuu! Ei se sieltä joudu takaisin tänä päivänä.
+
+---Lyhyt matka, kyllä joutuu.
+
+--Mitähän tuo rouva sanoo, kun saa terveisiä Kauppa-Lopolta. Eikö
+juohtune mieleen entiset ajat.--Sillä oli niin hyvä koti. Ja voi kuinka
+hellästi tätä tytärtä pidettiin. Niin kannettiin kuin kukkaa kämmenellä.
+
+--Rikkaitako olivat vanhemmat?
+
+--Rikkaita, mahdottoman rikkaita. Kivikartano semmoinen kuin hyvä linna.
+Ja pulskasti siellä elettiin. Vieraita jok'ikinen päivä. Mutta konkurssi
+tuli yhtäkaikki kun kauppamies kuoli. Sanottiin, että olisi se tullut
+muutenkin, ja kuolemasta huhuiltiin kaikenmoista, kun, näet, meni niin
+äkkiä, ettei ollut kipeänä ollenkaan... Kuka heidät sitten tietää. Paljon puhutaan semmoistakin, jossa ei ole perää ensinkään.
+
+--Äiti vielä elää?
+
+--Sitä en tiedä. Se kun muutti sieltä pois poikansa luokse, Sortavalaan,
+vai minne lie mennyt.
+
+--Jokohan Römperi on ehtinyt perille?
+
+--Jo tok'. Eikö tulle pian takaisin.
+
+Lopo istui uskoa ikkunassa nuuskarasia kädessä ja silmät ulkohuoneen
+nurkassa, jonka takaa odotti Römperin ilmestyvän. Mutta ei sitä vaan
+näkynyt vielä.
+
+Hyppyset kävivät ahkerasti rasiassa ja nenä sen jälkeen aina tuohahti.
+
+--Se oli niin kaunis nuorena, minkälaiseksi lienee nyt muuttunut. Oli
+aivan kuin enkeli. Kauniin kaikista Kuopion tytöistä.
+
+--Vai niin! Ei nyt ole enää mitään. Ihan vaan tavallinen.
+
+--Tuolla tulee Römperi. Ja onpas, näet, sukka mukana.--Saas kuulla!
+
+Hän asettui oven eteen. Malttoi tuskin odottaa, että Römperi pääsi
+sisään.
+
+--Nooh! Mitä hän sanoi?
+
+--Tuossa lanka, ei sitä markalla annettu sen enempää.
+
+--Yhteen pariin riittää. Mutta mitä sanoi rouva, kun kuuli minun olevan
+täällä?
+
+--Ei tuo paljon mitään. Tämän antoi malliksi. Hiukan suurempia käski
+tehdä.
+
+--Muistiko?
+
+--Kyllä.
+
+--Käskikö terveisiä? Eikö ihmetellyt, että mistä syystä minut on
+kiinnipantu?
+
+--Eihän se niin pitkiin puheisiin antaantunut. Seisoi vaan kamarin
+kynnyksellä pikkuisen aikaa... Eikö siellä liene ollut joku vieras
+sisällä, siltä minusta tuntui.
+
+--Ahaa--niin, luultavasti siellä oli. No kuule! Oliko hän hyvin
+muuttunut? Tuntisiko vielä entiseltä näöltä? Tyttö-ajoiltaan?
+
+--Mistä minä sen tiedän, kun en ole häntä tyttönä nähnytkään.
+
+--Ka, hupsuko minä olen. Ethän sinä, näet--. Vaan sanoppas, oliko siellä
+kuinka köyhää ja puutteellista?
+
+--Siitäkö nyt rupesin selkoa ottamaan.
+
+--Hetihän sen huomaa, jolla kerran on silmät päässä.
+
+--Mene itse katsomaan, kohtapa täältä pääset vapaaksi.
+
+--Sen teenkin aivan varmaan. Aivan, aivan varmaan.--Mutta lapset, näitkö
+niitä?
+
+--En nähnyt. Kuulin vaan kun peuhasivat toisessa huoneessa.
+
+--Peuhasivatko?... Herran ihme kuitenkin! Että hänellä nyt on monta
+lasta ympärillä... Ja semmoinen nuori, häiveriäs kuin oli--. Pidäs tuota
+vyyhteä, Riitta, niin saan keriä... Vai muisti minua? Kuinka hän sanoi?
+
+--Jasso, Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?
+
+--Ooho! Niinkö sanoi? Herra jumala! Juuri samoin kuin ennen tyttönä ollessaan. Juuri samoin. Ihan näen hänet elävänä edessäni. Punaisessa
+leningissään seisoi siellä ruokasalin kynnyksellä ja oli niin iloinen.
+»Jasso Kauppa-Lopo, gudaa Kauppa Lopo», ja kädestä tervehti jok'ainoan
+kerran. Niin herttainen, niin suloinen, ei ylpeä milloinkaan.--»Jasso
+Kauppa-Lopo. Onko hän täällä?» Herran terttu! Mahtoi hänestä olla
+hauskaa, kun kuuli mainittavan vanhaa tuttua Kuopiosta. Kyllä sen
+arvaan. Kymmenen vuotta on saanut täällä olla ikävässä... Ja nyt sitten
+surua ja huolta... Lapsiraukka!... Oikein käy sydämmelle, kun sitä
+ajattelee... Ei se mitään, jos meitä maailman kynnet kouristavat ...
+mutta kun tuommoisia hentoja, jotka eivät sitä kestä...
+
+Lopo ei voinut jatkaa, suu hommaili ja vesikarpalot valuivat silmistä
+pitkin tuota paksua nenää, josta sitten tippuivat alas nutulle.
+
+Riittakin oli vähällä itkeä, enemmän kumminkin matkimisen halusta kuin
+suorastaan myötätuntoisuudesta rouva Kortmania kohtaan.
+
+--Sinä ilmaiseksi laitat nämä sukat?
+
+--Kuinkas muuten. Olis vaan rahaa, niin tekisin useampia paria...
+
+
+
+
+II
+
+
+Se päivä valkeni, jolloin Lopo oli vapaa. Hän oli sitä odottanut, tuota
+keskiviikko-aamua, niin hartaasti, ettei paljon muuta voinut
+ajatellakaan. Ei muistanut Kuopiota eikä entisiä aikoja; ei välittänyt
+Römperistä eikä Riitasta. Ei menneet eikä nykyiset asiat päässeet nyt
+kiinnittämään hänen huomiotansa, sillä mieli pyöri vaan sitä hetkeä
+kohti, jolloin hän saisi kääntää selkänsä tälle majalle ja estelemättä
+mennä mihin ikinä tahtoi.
+
+Kuinkahan Kortmanin rouvan silmät levenisivät.
+
+Sukat olivat lauantai-illasta saakka valmiina ja kokoon käärittyinä.
+Tuon tuostakin hän käärön hajoitti, silitteli polvellaan suoriksi ja
+mittaili niitä mallisukalla. Sitten tyytyväisenä laittoi ne taas kokoon
+toistensa sisään niinkuin olivat olleetkin.
+
+Riitta heitti niihin aina syrjästä silmäyksen. Ja häntä hytkäytti, kun
+Lopo oli niin mielissään, eikä ollenkaan ymmärtänyt, kuinka
+hulluntekoiset ne olivat. Nilkan kohdalta liian leveät, kantapäätä
+tuskin ollenkaan ja--terän kavennus! Voi herra, sitä ei nauramatta
+katsellut.
+
+Mutta Lopo se vaan mittaili ja tuumi itsekseen, että ihan olivat
+samanlaiset kuin mallisukkakin. Niinkuin sitä muka mittailemalla saisi
+selville, oliko muoto hyvä tai huono! Sen määräsi vaan tarkka ja
+tottunut silmä semmoinen kuin Riitan.
+
+Keskiviikkoa vasten yöllä ei Lopo saanut unta vähän vähääkään. Oli se
+niin kummaa ajatella, että huomenna taas pääsi alkamaan elämää ikäänkuin
+uudelleen. Lähteä vapauteen tuonne, aivan kuin lintu häkistään...
+
+Oikein tahtoi naurattaa. Hän veti nuuskaa nenäänsä ja katseli pimeyttä
+ympärillään. Riitta nukkui raskaasti omalla vuoteellaan toisella puolen
+huonetta. Ei tiennyt maailmasta mitään. Sirkka lauleli uunin takana,
+muuten oli kaikki hiljaa.
+
+Ettäkö tämä tosiaankin oli viimeinen yö tässä majassa! Missä kummalla
+hän saisi kortteeria ensi aluksi? Huoli siitä! Ehkä saunassa, jossain
+kaupungin ulkopuolella. Siitä juohtui kylpy mieleen, vasta ja hyvä
+löyly. Nyt täytyi nauraa melkein ääneen!
+
+Hän heitti itsensä selälleen, oikaisi toisen käsivartensa ulos
+sivullepäin, huokasi syvään, ei surun mutta nautinnon huokausta, ja
+painoi silmänsä kiinni. Tulkoon uni, jos tullakseen oli; ellei tullut
+niin sama se! Hyvällepä nyt tuntui sekä sielussa että ruumiissa.
+
+Kello oli hiukkasen yli kahdeksan, kun hän sitten aamulla läksi. Riitta
+katseli ikkunasta hänen jälkeensä. Siellä hän mennä tallusteli jalat
+sisäänpäin, kengät läntällään ja ruumis etukumarassa. Hame oli takaa
+lyhempi, mutta kupeilla molemmin puolin se viisti maata.
+
+Nurkkaukselle tultuaan hän kääntyi katsomaan taakseen ja kun älysi
+Riitan ikkunassa, meni suu leveään hymyyn. Hän nyökäytti päätään ja
+katsoi vielä kerran. Riitta pani merkille, että Lopon kasvot olivat
+puolta kirkkaammat sen jälkeen kuin hän ne tän'aamuna pesi. Semmoista
+kummaa ei ollutkaan tapahtunut sinä kuukautena, minkä he molemmat olivat
+yhdessä asuneet.
+
+Lopo pudisteli nyrkkiään ja venytti huuliaan nauruun niin, että ikenet
+näkyivät. Sitten käänsi hän selkänsä ja katosi. Riittakin poistui
+ikkunasta. Meni takaisin entiselle paikalleen, otti ompeluksensa ja
+alkoi neuloa. Yksinäisyys tuntui oudolle taas näin äkkiä. Hän koetti
+laulella:
+
+    »Tuulen tuimuudesta kuusen latvat retkahtelee,
+    Tuulen--»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ei se käynyt. Oma ääni kuului vieraalta ja kummalliselta autiossa
+huoneessa. Hän vaikeni, kumartui vieläkin alemmaksi ompeluksen ylitse ja
+lennätteli neulaa tulisessa vauhdissa.
+
+Lopo sillä välin oli jo ehtinyt portille. Siinä pysähtyi taas. Katseli
+ympärilleen, oikeaan ja vasempaan pitkin katua ja sitten eteensä yli
+tuon suuren, avaran torin, jonka toisella puolen oli vilkasta liikettä.
+Siellä maalaiset tavarakuormineen, leivän myyjät vakkoineen ja
+kaupunkilaiset häärivinä niiden ympärillä. Lopo veti huivinsolmua
+tiukemmalle. Rinta paisui ja selkä suoreni. Hän tunsi, että vapaana hän
+taaskin oli.
+
+--Apteikin sivuitse, katua ylös harjulle saakka ... viimeinen talo
+oikeaan ... kertoi Lopo itsekseen Römperin sanoja. Tuolla se sitten
+mahtaa olla!
+
+Hän astui tanakasti määrättyyn suuntaan. Lumi narisi jalkain alla,
+pakkanen pisteli kasvoja oudoksesta,--vai lieneekö pistellyt sen tähden,
+että hän ne aamulla kasteli vedessä. Päivä paistoi, ilma oli raikas.
+Savu nousi piipuista vaaleanharmaana kohtisuoraan ylös. Lopon toinen
+käsi liikkui edes takaisin kuin kellon heiluri, ja siinä kädessä ne
+sukat olivat.
+
+Ei hän nyt malttanut jäädä torielämää katsastamaan, sivumennen vaan
+hiukan vilkaisi sinnepäin. Mutta ei pysähtynyt lainkaan, vaikka siinä
+juuri kadun vierustalla oli pitkä jono tavaraa jos jonkinlaista. Mieli,
+näet, niin paloi tuonne Kortmanin rouvan luokse.
+
+Talo jo näkyi. Pihan sisässä oli asuinrakennus, vaaleanharmaa,
+seitsemällä ikkunalla. Ja nyt hän seisoi säiläportin edessä. Eipä se
+tahtonut mielellään aueta, mutta kun hän piteli kiinni toisesta puolesta
+ja sitten työnsi, niin täytyi se totella yhtäkaikki. Ei suinkaan näistä
+ensimmäisistä portaista... Näyttivät siltä, että sisähuoneisiin ne
+veivät. Tuolla toisessa päässä varmaankin kyökin puoli mahtoi olla.--Ei
+ristittyä sielua ikkunoissa. Hiljaista kaikki kuin haudassa.
+
+Oikein arvattu! Siellä oli nurkan takana toinen käytävä. Ja alhaalta
+päin tulla kapusteli ryytimaan polkua pieni punaposkinen tyttö, joka
+veti kelkkaa perässään.
+
+--Herran terttu, onko hän tämän talon lapsia?
+E' mamma hem? Ruotsiako hän puhuu vai suomea? E' mamma hem?
+
+Ei vastannut tyttö mitään. Pysähtyi vaan ja katsoi häneen toimessaan
+suurilla sinisillä silmillään.
+
+Lopo ei malttanut jäädä häntä kauvemmin puhuttelemaan. Pyyhki jalkojaan
+havunoksiin, nousi portaita ylös ja astui ovesta sisään. Olivat
+heittäneet kyökin itsekseen. Mutta ovi oli auki toiseen huoneeseen, eikä
+Lopo arvellut vähääkään, vaan meni rohkeasti sitä kohti.
+
+--No, herra hyvästi siunaa, tuossahan se nyt on. Mutta voi yhtäkaikki,
+kuinka muuttunut! Hyvää päivää! Tunnetteko? Ha, ha, ha, Kauppa-Lopo,
+muistattehan minua? Totta vissiin--
+
+--Kyllä--
+
+Rouva nousi tuolilta, katseli pitkään ja epäilevästi.
+
+--En ihmeekseni olisi teitä enää tuntenut entiseltä näöltänne. Niin
+olette nuojaantunut. Näkee, että huolta teilläkin on ollut ja kovia
+päiviä.--Eipähän se maailma säästä. Eipä, eipä se säästä.--Oliko tuo
+edes hyvä teille?
+
+--Kuka?
+
+Rouva hiukan naurahti.
+
+--Miehenne. Riitta sanoi, että seitsemän päivää teillä oli viikossa sen
+kanssa. Ei valtaa missään. Ruoatkin yksin määräsi.
+
+--Hyi, kuinka Riitta viitsi valehdella. Mistä tietää. Kun se oli juuri
+päinvastoin. Toista niin hyvää miestä ei olekaan.
+
+--Ihanko totta? No, jo minä ajattelin, että kuinka hän olisi hennonut.--
+Mutta missä nyt ovat teidän lapsenne? Että saisin antaa nämä sukat.
+
+--Ai, oletteko neulonut? Kiitoksia! Ja mitä olen näistä velkaa?
+
+--Ei toki mitään, ei ollenkaan mitään. Vanhan tuttavuuden vuoksi minä ne
+neuloin. Ei maksusta puhettakaan.
+
+--Mutta, hyvänen aika, enhän minä millään tavalla voi--
+
+--Kyllä voitte, ihan huoletta. Olen minä niin monta kahvikuppia saanut
+teiltä ... ja vaikka emme niistäkään lukua pitäisi, niin ... hyvä
+jumala, käyhän teitä niin sääli...
+
+--Eipä kaikkien käy. Toiset kohtelevat kylmästi ja vieraasti. Usein
+juuri semmoiset, joilta olisi toivonut myötätuntoisuutta ja ystävyyttä.
+
+Hän lausui tämän matalalla äänellä, enemmän niinkuin itsekseen. Lopon
+sydän oli sulaa.
+
+--Semmoisia ne ovat ihmiset. Täällä varsinkin. En teidän sijassa
+jäisikään mokomaan kylään. Eihän tämä ole kuin susien pesä. Minkätähden
+ette muuta Kuopioon? Siellä takaan, että ottaisivat teitä vastaan
+avosylin, ja onhan siellä kaikin puolin ihan toista kuin täällä.
+Muistatte kait sen itsekin vielä entisiltä ajoilta.
+
+--On minulla täällä ystäviäkin sentään. Oikein hyviä ystäviä.
+
+--Mutta parempia ystäviä teillä toki on siellä. Vai niinkö pelkäätte,
+että ovat unohtaneet? Eivät ole, saatte uskoa. Ja siellä aina jotain
+neuvoa keksitte, suurempi kaupunki kun on ja enemmän liikettä.
+Pitäisitte koululaisia, niinkuin muutkin leskirouvat.
+
+--Sehän tuo olisi. Elämä ehkä myöskin on huokeampaa siellä...
+
+--No jopa tok'! Monta vertaa huokeampaa. Ja sitten vielä saa joka tahoa,
+mitä ikinä haluaa...
+
+--Olen minä väliin tuumannut muuttaa täältä. Mutta kun minulla on tämä
+talo.
+
+--Sen myötte.
+
+--Ei osta kukaan nyt, kun on huono aika.
+
+--Hyyräätte sitten. Siksi kuin ilmaantuu ostaja.
+
+--Sekin on vaikeata. Pitäisi korjata ensin ja laittaa. Mistä saisin
+siihen rahaa.
+
+--Vaan olettekos oikein kaupitellut tätä? Antaahan olla, kun minä lähden
+käymään maalla ja pääsen puhuttelemaan rikkaita talon isäntiä.
+Koetellaanpas, vieläkö on Kauppa-Lopo entisellään.
+
+--Paljonko tällä on hintaa?
+
+--Pitäisihän sillä saada kaksitoista tuhatta.
+
+--Pyydetään neljätoista, että on tinkimisen varaa.
+
+Rouva nauroi. Lopoko talonkaupalle? Hassumpaa, ei voinut ajatella.
+
+--Oletteko jo muuttanut rahaksi kaikki, mitä teillä on tarpeetonta?
+
+--Jotakuinkin.
+
+--Päästäkää minua vinnille katsomaan.
+
+--Voi, eihän siellä ole kuin romua.
+
+--Semmoista juuri tahdonkin. Semmoista, jolle ette itse pane mitään
+arvoa ja josta luulette, ettei kukaan anna penniäkään.
+
+--Mutta ihan totta--
+
+--Olkaa vaiti, kyllä minä tiedän. Sanokaa vaan tytöllenne, että tulee
+viemään minua.
+
+Rouvaa taaskin hytkähytti. Mutta ei hän tahtonut enää panna vastaan, kun
+se kumminkin oli turhaa. Menihän vaan toisen huoneen ovelle ja puhui
+sinne:
+
+--Riikka hyvä, viekää tätä Kauppa-Lopoa vinnille katselemaan meidän
+romuja.
+
+Sieltä tuli iloisen näköinen tyttö, luuta, siipi ja kihveli kädessä. Hän
+heitti sivumennen pitkän ja oudoksuvan silmäyksen Lopoon.
+
+--Tulkaa jälessäni.
+
+He menivät. Rouva sill'aikaa purki sukkakäärön.
+
+--Voi, voi! Tämmöisiäkö ne olivatkin.
+
+--Mamma, mamma, kuka se oli?
+
+Pari pientä tyttöstä juoksi kilvassa hänen luokseen.
+
+--Kauppa-Lopo.
+
+--Kuka on Kauppa-Lopo?
+
+--Hän on Kuopiosta.
+
+--Niin ruma! Mamma, näittekö että hän nuuskasi?
+
+--Nuuskasiko?
+
+Rouva nauroi.
+
+--Saattoipa kyllä.
+
+Vinnin portaista kuului jyskettä, hän meni katsomaan. Lopo komusi alas,
+kantokuorma tavaraa sylissä. Siinä oli rikkinäisiä padanjalkoja,
+reikäisiä ja ruosteisia läkkivormuja, mattotilkuiksi hyljätyitä
+vaaterepaleita ja sen semmoista.
+
+Lopo oikein huohatti, kun viskasi kuormansa porstuan lattialle.
+
+--Katsokaapa, onko tässä mitään tarpeellista.
+
+Riikka nauroi täyttä kurkkua. Oliko ihminen viisas, kun luuli
+tuommoisilla kaluilla rahaa saavansa.
+
+Rouva oli yhtä mieltä.
+
+--Elkää ainakaan sanoko kenellekään, mistä ovat. Häpeisin silmäni
+maalle, jos kuka tietäisi, että lähetän noita tarjolle.
+
+--Korjaamalla tulee kalu jokaikisestä. Ei teidän tarvitse olla
+millännekään. Takaan, että nämä kyllä kelpaavat ihmisille.
+
+--Vaan ette te saa sanoa kenen ovat.
+
+--Ka', onko minun pakko sitä kuulutella. Lopo teki lähtöä.
+
+--Tulkaa juomaan kuppi kahvia ensin. Mutta ei hän malttanut. Kauppainto
+oli herännyt.
+
+--Torille pitää joutua, ennenkuin väki hälvenee.
+
+Rouva ja Riikka jäivät katselemaan, kun hän mennä hamppuili portille
+päin kuormineen.
+
+--Niinkö luulette, että hän penniäkään noista tuo. Sen on näköinenkin,
+sanoi Riikka.
+
+--Yhdentekevä. Tuo tai on tuomatta. Eipähän niistä vahinkoa liene,
+arveli rouva.
+
+
+
+
+III
+
+
+Muutamissa päivissä oli Lopo saanut kaikki myydyksi. Hän kehui ja
+ylisteli joka kalua erikseen. Näytti selvästi toteen, kuinka siitä
+vähällä vaivalla tulisi aivan kuin uusi, milt'ei parempikin. Ja niin
+huokealla hinnalla sitten! Puolta enemmän sillä oikeastaan olisi pitänyt
+saada, mutta hän tahtoi niistä vaan päästä niin pian kuin mahdollista ja
+sen vuoksi hän ne antoi mennä pilkkahinnasta.
+
+Lopo puhui seitsemän ostajan kanssa yhtä aikaa, ja niin kovalla äänellä,
+että sivukulkijatkin uteliaina pysähtyivät torinkulmassa katselemaan,
+mitä sillä eukolla mahtoi ollakaan tarjona. Moni myhäili hänen
+liukkaalle kielelleen ja niille sukkeluuksille, joilla hän puhettaan
+mausti ja jotka olivat niin karkeata laatua, ettei niitä ole lupa
+kertoa. Ennenkuin tiesivätkään, he jo lunastivat itselleen kalun ja
+uskoivat tehneensä erinomaisen hyvät kaupat.
+
+Iltapäivällä meni Lopo tavaroineen kaupungin ulkopuolella oleviin
+hökkeleihin ja pyysi, missä ruokaa, missä yösijaa. Lupasi sovittaa
+sillä, että antaisi »melkein ilmaiseksi» tavaroitaan, kun eivät siitä
+vaan hiiskuisi sanaakaan. »Oikean» hinnan hän sanoi ääneen, mutta
+korvaan kuiskasi sitten hiljaa, kuinka vähästä hän sen hänelle jättäisi.
+Ainoastaan hänelle, ei kenellekään muulle.
+
+Hänen hyväntahtoisuutensa meni niin pitkälle, että neuvoi, mikä kalu oli
+edullisin ostaa, suurensi sen mahdollisia hyviä puolia monenkertaisesti
+ja loihti esiin olemattomiakin niin elävästi ja varmasti, että sai
+jokaikisen niitä näkemään. Ja itsekukin uskoi lujasti, että Lopo juuri
+hänelle oli erityisesti ystävällinen ja avulias. Tietysti hän sitten
+vastavuoroa osoitti Lopolle samanlaista kohteliaisuutta.
+
+Tuossa yhdentoista seuduissa hän eräänä päivänä möi viimeiset tavaransa.
+Oli sinne kokoontunut taskuun koko joukko kuparia ja hopeata, että
+oikein painoi.
+
+--Kuulettekos! Tokko on rahaa?
+
+Hän löi hamettaan polvea vasten, että helisi.
+
+--Taidat sinä olla rikas eukko, sanoi Kennun Ville, kaikkien
+puotilaisten nöyrä käskyläs, joka samassa sattui tulemaan paikalle
+ja oli tavallisessa sievässä hutikassaan.
+
+--Ettäkö kosia aijot?
+
+--Enhän minä tässä kaikkien kuullen, mutta tuonne jos lähdet, kahden
+kesken.
+
+--Kuules Villeä, kun ujostelee! nauroi joukosta joku.
+
+--Mahtaa olla ensi kertaa elämässä, arveli toinen.
+
+--En ole tullunna tänne pilkan vuoksi. Vaan min' oon tullunna tänne
+kultani luoksi, rallatteli Ville ja pyrki halailemaan Lopoa.
+
+--Mene tiehesi! Mikä kutju sinä olet?
+
+--Onpahan vielä yksi, joka ei tunne Kennun Villeä, ihmetteli siinä eräs,
+ja jatkoi, kääntyen Lopoon: Tämä muuten on koko maailman tuttu.
+
+--Ja koko maailman narri.
+
+Lopo tyrkkäsi Villeä ylenkatseellisesti syrjään ja lähti pois.
+
+--Syljetty kaali se vielä kelpaa, lohdutteli itseään Ville.
+
+--Elä heitä, mistä sen saat käsiisi toisen kerran, ärsyttelivät häntä
+muut.
+
+Ville juoksi jälestä ja otti Lopon kiinni.
+
+--Eukko, hoi! Kuule! Minnekä sinulla semmoinen kiire? Kuulehan kuin
+sanon.
+
+--Pysy erilläsi, ruoja. Minä vähättelen sinusta.
+
+Lopo mennä hamppuili katua ylös eikä ollut tietääkseenkään, vaikka
+toinen käveli rinnalla.
+
+--Kuka te oikeastaan olette?
+
+--Oonpahan--
+
+--Eikö passaisi tehdä tuttavuutta?
+
+--Ei.
+
+--Kas, kas, kun on ylpeä.
+
+--Kannattaakin!
+
+Lopo löi taskuaan vielä kerran, ja kova siellä kolahteli.
+
+--En sitä minäkään ihan tyhjä ole, kehui Ville. Tulepas tuonne
+Liimataiseen, niin tarjoan olutta.
+
+Lopon sydän sävähti.
+
+--Tarjoisitko tosiaan?
+
+He sattuivat olemaan juuri Liimataisen puodin kohdalla. Hän pysähtyi,
+mutta käänsi silmänsä kuitenkin kadun toiselle puolelle, rouva Kortmanin
+taloon.
+
+--No, niin paljon kuin sinua vaan suinkin haluttaa.
+
+Kiusaus oli kova. Yht'äkkiä rupesi tuntumaan niin sietämättömän kuivalta
+ja sydänalassa poltti.
+
+Lasi olutta! Taikka pari--kolme! Voi kuinka tekisi hyvää...
+
+Niin kauvan hän jo oli vapaana ollut... Viisi päivää... Eikä niin
+paljoa, että yhtä ryyppyä olisi koko aikana itselleen hankkinut. Tuskin
+oli mieleenkään juohtunut ennenkuin nyt tuossa paikassa, kun toinen
+mainitsi oluesta. Ei toden totta olisi liiaksi, jos ottaisi jonkun
+lasin, koska tarjottiin. Kortmanin rouvalta hän ehkä saisi kahvikupin,
+mutta mitä hän siitä lierusta välitti. Yhtä jos vettä joisi.
+
+--Tule pois, eläkä arvele.
+
+--Vuotahan--
+
+--Mitä sinä siitä pihasta vahtaat?
+
+Pieni poika palleroinen tassutteli portille, painoi nenänsä kahden
+säilän väliin ja tirkisteli sieltä suoraan heihin.
+
+--Kauppa-Lopo! hän huusi.
+
+Tunsipas! Ihme kumma, ja Lopo kun ei häntä ollut huomannutkaan silloin
+käydessään.
+
+--Kulta-nuppu! Vai tiedät sinä nimeni.
+
+--Kauppa-Lopo! Sepä hyvä! Löysi nyt Kennun Ville omansa.--Elä mene
+sivu, kuule, kävästäänhän täällä ensin.
+
+Ville tarttui oveen, mutta Lopo kiirehti vaan portille taakseen
+katsomatta. Poika juoksi pakoon.
+
+--Kulta-nuppu, elä jätä, elä jätä. Annahan olla, saan minä sinut kiinni.
+Saanpas, saanpas kiinni. Ja syliin otan ja vien pois omaksi pojakseni.
+
+Poika ensin nauroi, mutta kun Lopo liian kovasti häntä puristeli, rupesi
+hän pelkäämään ja silloin pääsi itku.
+
+Äiti juoksi sisästä hätään.
+
+--Pekka, Pekka, mikä sinulle tuli? Jasso, Lopo!--Laskekaa pois, hän
+vierastaa.
+
+--Ette usko, rouva, kun se huusi minua nimeltä tuolla portilla.
+
+Pekka repäisi itsensä irti ja juoksi äidin helmaan. Sieltä hän sitten
+kuin turvan takaa tirkisteli Lopoon toisella silmällään. Ja äiti häntä
+suojeli, laski toisen kätensä pojan kaulalle ja kumartui hänen ylitsensä.
+
+--Ei Lopo ota, elä pelkää.
+
+Lopo nauroi. Rouva loi katseensa häneen ja huomasi vasta nyt, kuinka
+rähjäinen hän oli.
+
+Tuoko oli ottanut lapsen syliinsä? Ehkä suutelikin häntä? Ja vankeudessa
+hän oli istunut. Minkälainen ihminen hän oikeastaan mahtoi olla.
+
+Hän katui sydämmessään, että oli ruvennut mihinkään tekemisiin
+tuonlaisen kanssa. Vanhat muistot nuoruuden ajoilta hänet huomaamatta
+olivat siihen houkutelleet. Mutta nyt hän koettaisi päästä erilleen mitä
+pikimmin.
+
+Lopo ei huomannut, kuinka rouvan kasvot synkistyivät, sillä hän innostui
+leikkimään Pekan kanssa.
+
+--Tu tui, tu tui--uu--äsäsäsä. Tutui--joko minä otan sinut taas.
+Otanpas, otanpas, omaksi pojakseni otan------
+
+Hän aikoi väkisen siepata poikaa vieläkin syliinsä.
+
+--Pekka, tule pois lastenkammariin.
+
+Rouva väistyi kauvemmaksi Loposta, vei poikansa pois ja painoi oven
+kiinni hänen jälkeensä.
+
+--Mitä teillä muuten on asiaa? Ovatko tavarat jo myydyt.
+
+--Jok'ikinen nokare. Tässä rahat.
+
+Hän kaivoi taskustaan kourallisen toisensa jälkeen ja paiskasi kaikki
+pöydälle.
+
+--Noinko paljon? Ei, mutta sehän on mahdotonta.
+
+--Lukekaa. En minä edes tiedä minkä verran niitä on.
+
+--Kolmekymmentäkolme markkaa. Mutta tämähän on kummallista.--Riikka,
+voitteko käsittää, hän tuo minulle kolmekymmentäkolme markkaa siitä
+roskasta.
+
+--Ooho--
+
+Riikka käänsi suuren, kummastelevan katseen Lopoon.
+
+--Mitä nyt sanotte, Riikka?
+
+--Merkillinen ihminen.
+
+Lopo seisoi kädet puuskassa ja suu leveässä hymyssä.
+
+--Mikä siinä, etten minä tavaraa saisi kaupaksi menemään. Tuokaa vaan
+enemmän samaa lajia. Emmehän vielä käyneet aitan vinnillä kahtelemassa.
+Mennäänpä sinnekin, ja pytingin alle, ja liiteriin. Tiedän, että on sitä
+rojua kerääntynyt tämmöiseen taloon.
+
+--Kyllä sitä on. Ja koska ne menevät kaupaksi, niin--Mutta nyt on
+Riikalla päivällisen laitto. Jos tulette aamulla, niin keräilemme ne
+iltapäivällä valmiiksi.
+
+--No, sama se.
+
+--Vaan mitäs olen velkaa näistä entisistä?
+
+--Ei mitään. Herra jumala, minäkö rupeisin teiltä rahoja ottamaan. En,
+en vaikka mikä olisi. Tarvitsette ne tarkkaan itsekin, ja minä kyllä
+tulen toimeen, ei minusta lukua.
+
+--Hyvänen aika, Lopo, teidän täytyy ottaa jotakin vaivoistanne.
+Välttämättä. En saisi rauhaakaan muuten.
+
+--Olkaa vaiti, mitä te tyhjää. Jos hyvin käy, minä vielä myyn
+talonnekin... Niin ... ja, voi helkkari! Antakaahan olla, ajankulua ...
+sanonko, mitä minulla nyt on mielessä, vai enkö sano?
+
+--Sanokaa toki.
+
+Lopo tuli lähemmäksi ja suihkasi:
+
+--Että jos toimitan teille toisen miehen...
+
+Hän nauroi, mutta rouva väistyi äkkiä taakse päin; nuo nuuskaiset
+huulet, takkuiset hiukset, jotka huivin alta tunkeutuivat esille, haju,
+joka löyhähti hänelle nenään ja suuhun, kaikki herätti hänessä
+vastustamatonta inhoa.
+
+Lopo iski silmää.
+
+--Elkää olko millännekään. On niitä semmoisia kummia ennenkin
+tapahtunut. Kun vaan tietäisin minkälainen teille pitäisi olla...
+Kelpaisiko rikas maakauppias? Minä yhden tunnen Leppävirroilla ...
+leskimies, niin pulska, niin pulska, ettei mihin panna...
+
+Rouva jo punastui harmista.
+
+--Niin, saattakaa minut vaan koko maailman pilkaksi ja nauruksi. Se
+vielä puuttuisi...
+
+--Herra siunaa, mitä tuosta nyt noin pahastutte. Enhän minä kuin
+leikilläni--
+
+--Sopimatonta leikkiä semmoinen.
+
+Lopo kävi hämilleen eikä osannut enää sanoa mitään. Mutta Pekka oli
+taaskin karannut kyökistä ja entistä rohkeampana hän takaapäin hiljaa
+hiipi lähemmäksi, nykäisi Lopoa hameesta ja juoksi sitte kirkuen,
+nauraen pakoon. Päästäkseen pulasta heitti Lopo koko asian sikseen ja
+rupesi vehkeilemään Pekan kanssa.
+
+--Malta sinä, vekkuli ... malta, malta...
+
+Pekka teki vähän päästä saman tempun uudelleen ja nyt sieppasi Lopo
+hänet syliin.
+
+--Ahas, kuinka sinun nyt kävi?
+
+Rouva kiirehti ottamaan häntä pois.
+
+--Laskekaa irti, Lopo, minä en pidä siitä, että vieraat ihmiset ottavat
+lapsiani syliin.--Pekka pysyy lasten kammarissa nyt, taikka mamma antaa
+vitsaa.
+
+Hän vei kädestä poikaa sisään. Lopo katsoi heidän jälkeensä, katseli
+noin vaan, mitään ajattelematta. Mutta kurkkuun nousi karvas pala ja
+vesi täytti silmiin.
+
+--Hulluko minä olen? hän mutisi itsekseen, ja nieli, ja ryki.
+
+Ei apua, tuo karvas pala vaan paisui.
+
+Rouva palasi kyökkiin takaisin. Lopo kumminkin ennätti pyyhkiä
+silmistään vedet, ettei rouva mitään huomannut.
+
+--Ehkä minä nyt sitten menen pois ja tulen huomenna hakemaan niitä
+tavaroita.
+
+--Ei, elkää menkö vielä. Riikka keittää kahvia.
+
+--Antakaa olla. Juonmahan sitten toisen kerran.
+
+--Pian se joutuisi. Ja maksaa tahtoisin myöskin. Ottakaa edes nämä kolme
+markkaa.
+
+--En huoli, en penniäkään. Hyvästi vaan, huomenna tulen...
+
+--Mutta Lopo...
+
+Lopo ei enää kuullut, hän oli jo ulkona ja astua touhutti kiireesti
+porttia kohden.
+
+Vielä sittenkin herahti vesi silmiin.
+
+--Perhana, hän mutisi itsekseen, sekö minut nyt noin herkkäluontoiseksi
+teki, sekö jo vaan... Ei hän minulle oikeastaan sanonut pahaa sanaa ...
+tarjosi kahvia ... tarjosi rahaa ... olisi ehkä antanut ruokaakin, kun
+en rahasta huolinut ... ja sentään itkettää. Hupsu, mikä olen...
+
+Hän kiskasi portin auki yhdellä tempauksella ja kääntyi harjukadulle,
+jossa liikkui vähemmän ihmisiä ja joka myöskin oli suorin tie
+Sauna-Ullan mökkiin, jossa toivoi saavansa ruokaa ja yösijaa.
+
+Mutta ei hän monta askelta ennättänyt sinne päin mennä, ennenkuin joku
+juoksee ja huutaa hänen jälkeensä.
+
+--Kauppa-Lopo, vänta, vänta!
+
+Se oli Kennun Ville.
+
+--Istuin ja vahtasin sinua Liimataisen ikkunassa. Mihin matka? Saanko
+tulla völjyyn?
+
+Lopo pysähtyi ja arveli. Kysyi sitten äkkipäätä:
+
+--Vieläkö sinä minulle tarjoisit olutta?
+
+--No, jo no tok'. Käännytään takaisin. Oikein lemmessä.
+
+Vielä vihlaisi Lopon sydäntä siinä Kortmanin portin kohdalla, jonka sivu
+heidän uudelleen täytyi mennä. Mutta kapakan ovi aukeni, tutut höyryt
+löivät sieltä vastaan, rähinää, melua, olutpulloja, tupakan savua.
+Mielen karvaus haihtui. Täällä hän taas oli kuin omalla alueellaan.
+
+Lopo oli ainoa nainen joukossa, senvuoksi hänelle joka haaralta sateli
+pilapuheita. Mutta Lopo ei ollut mikään variksenpoika; tämmöiseen hän
+sitä paitse oli hyvin tottunut.
+
+--Kas niin, huusi Ville, olet sinä näemmä ennenkin lasia kallistanut.
+Huomasittekos miehet, hän kulahutti sen alas yhdellä nielauksella.
+
+--Vielä kerran, vielä kerran! meluttiin ympärillä.
+
+Lopo osoitti tyhjää lasiansa Villelle, joka sen täytti uudelleen.
+
+Suu aukeni, kurkussa mulahti ja lasi oli tyhjä. Hän paiskasi sen
+pöydälle ja katseli miehiä.
+
+--Sillä lailla!
+
+--Sietääpä antaa eukolle kolmaskin lasi tuosta tempusta. Tänne olutta,
+minä tarjoon! huusi eräs miehistä.
+
+--Minä myös, jatkoi toinen.
+
+--Ja minä, ja minä, kuului yhä useampia ääniä.
+
+--Tuokaa vaan,--kyllä minä aina juoda jaksan siinä missä tekin tarjota.
+Morjens! Annapa toverilleni myös. Mikä Mölö-Heikki sinä olet, kun et sen
+vertaa ymmärrä?
+
+Sille naurettiin, mutta Ville sai lasinsa täytetyksi. Ja sen perästä hän
+sai sen pyytämättä joka kerran kuin Lopokin.
+
+Lopo riemastui; hän oli kuin kala vedessä. Kaikki huusivat, ja Lopo
+huusi myös. Ja Lopon ääni se aina ylinnä kaikui. Viimeiseltä hän vaan
+lauloi ja nauroi; nojautui tuolin selkälautaa vasten, heilutti päätään
+ja oikaisi jalat suoriksi.
+
+    »Hallin Jannen rautikko ravaa Kuoreveden jäätä,
+    Mattilan Santran hiukset on kammattu toiselle puolen päätä.»
+
+    »Hallin muori se käveli ja hienolla äänellä itki,
+    kun hänen ainoalla pojallaan oli raudasta hinkselitki.»
+
+--Suu kiinni, huusi eräs mies toisen pöydän luota, Hallin Jannesta ei
+lauleta siinä huoneessa, missä minä olen.
+
+--Ka mikä sinä olet tässä komentaja? Minä laulan mitä tahdon, enkä kysy
+lupaa keltään.
+
+Ja Lopo yritti alkaa samaa laulua uudelleen. Mutta silloin hyppäsi mies
+ylös ja pui nyrkkiä Lopon edessä.
+
+--Totteletko, vai etkö? Näytänkö minä sinulle mikä on mikä?
+
+--Huuti, ja mene tiehesi siitä, ärjäsi Lopo vastaan. Ville, potkaise
+pellolle tuo ruoja.
+
+--Antaa olla, ei riidellä. Voithan sinä laulaa jotain muuta.--Se, näet,
+kun on Jannen sukulainen, tuo. Niin onko kumma, jos suuttuu.
+
+--Kyllä olette hyviä. Totta toisen kerran. Kaunista joukkoa! Mitähän
+sanoisivat Kuopiossa, kun tietäisivät, minkälaisten roistojen sekaan
+olen täällä joutunut.
+
+--Mahdoit pysyä siellä. Juukeliako sinä tänne tulit? intoili vielä
+Jannen sukulainen.
+--Samaapa minä itsekin ihmettelen.--Hän kävi totiseksi, herkesi
+heiluttamasta päätään ja katsoa tuijotti yhteen kohti.--Mikä lienee
+minua riivannut ... olen kuin mustilainen ... en voi pysyä paikoillani
+... sitä kuin kerran nuoresta pitäen tottui tuohon kulkemiseen ...
+ensin kerjuulla ... sitten tavaran kaupalla ... kylästä kylään kuin
+laukkuryssä ... sillähän se niin meni luontoon ... ei voi enää olla
+yhdessä kohden ... ei vaikka mitä tekisi... Ja vaikka minulla aina on
+niin ikävä sinne kotipuolelle ... niitä ihmisiä ... voi, jos sinä Ville
+tuntisit ... luuletkos, että siellä milloinkaan on minulle tuolla lailla
+nyrkkiä näytetty ... hyvänä pitivät aina ... ja rakkaita olivat ...
+semmoiset pulskat, komeat miehetkin ... syleilemään vaan työntääntyivät
+... että oli pahemmassa kuin pulassa usein...
+
+Jo häntä nauratti taas, pää heilui ja nuuskaa hän veti sieramiinsa
+oikein kosolti.
+
+Kovempana entistään kaikui hänen äänensä:
+
+    »Elä sinä mammani sitä sure, että minun kävi näin,
+    Vaan sure niitä kauniita poikia, jotka minulta sinne jäi.»
+
+--Heitä pois, mitä sinä niitä enää muistelet, sanoi Ville, jonka silmät
+alkoivat kovin veristää, kun täällä on toisia yhtä hyviä. Mitä on
+sinulla minuakaan vastaan, sanoppas? Syleilemään olen valmis paikalla...
+
+--Oles tuossa ... mene matkaas ... annapas kun katson tuota poikaa
+tuolla portilla ... herran terttu ... siinä se taas tirkkii raosta ...
+ähäs, ähäs ... näkeekö hän minut? Ähäs, ähäs ... joko tulen ... joko?...
+Tiedätkös kenen se on poika, tuo?
+
+--Kortmanin rouvan eikös se ole!
+
+--Niin on ... Kortmanin rouvan se on... Ei antanut äsken minun syliini
+lasta ... olin liian huono mielestään ... kyllä sen ymmärsin ...
+tiedätkös, Ville ... se minuun koski ... vihlaisi täällä povessani kuin
+veitsellä... Minä kun pienestä pitäen olen hänet tuntenut ... ja
+antaisin vaikka silmäni hänen edestään ... kun se oli niin herttainen
+... jasso, Lopo ... sööta Lopo, sanoi ja suu hymyssä aina ... mutta nyt
+vei lapsen pois ... enkä saanut häntä itseänsäkään likelle tulla ...
+niin, minä itken, Ville ... minun täytyy itkeä, kun sitä ajattelen...
+Kun-kun-kun-aja-aja-ajattelen.
+
+--Elä joutavia. Tuommoisesta en totta olisi millänikään. Olisit
+haukkunut hänet pahanpäiväiseksi ja lähtenyt tiehesi... Mutta elähän
+huoli, minä vielä kostan puolestasi.
+
+--Millä sinä kostat?
+
+--Sären ensi yön aikana tuon lankun.
+
+--Hyi, koetapas. Ko-ko-koetapas, sanon minä.
+
+Häntä alkoi kovin nikottaa.
+
+--Särettävä se on kumminkin, näethän kuinka on huono.
+
+--Sinä et sitä lankkua säre ... etkä--etkä tee sille rouvalle mi-mitään
+pahaa. Jos-jos-jos minun kanssani ... ta-ta-tahdot so-so-sovussa elää.
+Kuu-kuu-kuu-kuuletkos?
+
+--No noh, mitä sinä suutut ... enhän minä kuin leikilläni ... luulin
+sinun tahtovasi... Elä ole vihainen ... juodaan olutta ... tuokaa pullo
+vielä... Villellä on rahaa kuin roskaa tänä päivänä. Eikä Ville sure
+huomista päivää... Olen oppinut konstin, jolla helposti saan toista, kun
+entinen loppuu.
+
+--Ne-ne-neuvopas minullekin.
+
+--Kun et sano kellenkään... Mutta hiljaa ettei muut kuule. Minulla on
+hyvät huopakengät ... melkein uudet... Ne asetan Parviaisen puodin eteen
+... itse vahtaan portin takana, ja kun sitten joku ne sieppaa, niin minä
+niskaan kiinni ja huutamaan poliisia... Sitten vaadin sovintoa,
+ymmärrätkös.
+
+--Suk-suk-sukkela keino...
+
+--Mutta nyt lähdemme pois, eikös niin?
+
+Ville katsoi häneen kiiltävin silmin.
+
+--Mi-mihinkä? änkytti Lopo.
+
+--Mihinkäs sinä äsken ajattelit mennä?
+
+--Ullan-sau-saunalle.
+
+--Lähtäänpä sitten sinne.
+
+Hoiperrellen he astuivat kadulle. Villen jalat kantoivat vähän paremmin,
+hän sen vuoksi tukesi Lopoa kainalosta.
+
+Ville alkoi laulun, Lopo siihen yhtyi sen verran kuin nikotukselta sai
+valtaa. Mutta ääni oli jo käynyt kovin karheaksi.
+  »Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän kotia,
+  Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän kotia.
+
+    Juodaan kuppi kahvia
+    Ja juodaan kuppi kahvia
+    Juodaan kuppi kahvia
+    Ja pari lasia totia.»
+
+Pekka seisoi säiläportin takana ja seurasi heitä suurilla ihmettelevillä
+silmillään, kunnes kääntyivät kulmasta vasempaan päin. Mutta he vaan
+lauloivat ja hoipertelivat; Pekkaa eivät huomanneet, sillä he kulkivat
+toiselta puolen katua...
+
+
+
+
+IV
+
+
+Aamulla kun Lopo heräsi, löysi hän itsensä Ullan saunan lattialta. Olkia
+oli vähän hänen allaan, toppanuttu tyynynään.
+
+Kylmältä tuntui, ja kurjalta kaikin puolin. Paha elämä ja ilkeätä
+katkua. Ei tiennyt oikein, kuinka pitkälle päivä oli kulunut; jäisestä
+ikkunasta se vaan hämärtävänä pääsi sinne saunaan.
+
+Nenäkin oli tukossa, ja suussa inha maku. Hyi!
+
+Lopo kääntyi toiselle kyljelleen ja koetti selvittää ajatuksiaan. Hän ei
+muistanut eilisestä päiväsiä mitään, ei kerrassa mitään. Ei tiennyt
+sitäkään, kuinka oli tullut tänne, Ullan saunaan.
+
+Päässä jumisi ja kolkutti. Sisästä nousi karvasta sappea kurkkuun; vähän
+väliä häntä aina röystäytti.
+
+Ei tehnyt mieli nousemaan. Koko maailma tuntui niin happamelta...
+
+Ohoo! Nyt hän sen muisti ... näki selvästi edessään kapakan, olutpullot,
+tupakan savun ja humalaiset miehet. Muisti omat laulunsa,
+poikapalleroisen portin takana ja Villen...
+
+Senkin, kuinka olivat yhdessä tänne tulleet ja--
+
+Häntä puistatti. Poika ja mies juohtuivat mieleen sieltä Kuopiosta.
+Mies, joka ei hänelle milloinkaan sanonut pahaa sanaa, ja jonka
+papinkirjassa ei ollut pienintäkään pilkkua.
+
+Hän hakkasi nyrkkiään saunan permantoon ja örisi; tunsi helpoitusta kun
+oikein koski. Painoi sitten kasvojaan päänalustaan, painoi niin, että
+oli tukehtua... Kunpa tuosta hengestään olisikin niin keveästi päässyt!
+
+Siinä vaan virui, ei viitsinyt nousta eikä viitsinyt ajatella enää
+mitään. Mutta päätä kolotti ja suussa oli inha maku.
+
+Askeleita kuului viimein ulkoa; porstuassa kolisi ja saunan kuurainen
+ovi vetäistiin selälleen. Kylmän henki puhalsi sisään pitkin lattiata.
+Lopon hartioita pöyristi; mutta suulleen hän jäi yhä makaamaan, ei
+nostanut päätään sen vertaa, että olisi katsonut, ken sisään tuli.
+
+Puusylyys paiskattiin uunin eteen. Sitten seurasi hetken hiljaisuus;
+Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät.
+
+--Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy
+siistiä ja panna lämmitä.
+
+Ullan ääni...
+
+Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen,
+haukotteli ja kynsi päätään.
+
+--Voi, raukka, minkä näköinen olet.
+
+Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen. Hän pääsi vihdoin
+seisoalleen, ojenteli ruumistaan ja hieroi silmiään. Mutta sitten hän
+vajosi hervottomana penkille.
+
+Ulla työnsi puut uuniin ja sytytti.
+
+--Laita, jumalan luoma, itsesi täältä pois. Rouvat jos vaan näkevät,
+niin kummat tuli. Eivät uskaltaisi tuon koommin käydä saunassani.
+
+--Elähän pelkää, kyllä korjaan luuni siksi.
+
+--Niitä on nyt ruvennut käymään herrojakin siitä lähtein kuin saunat
+hävitettiin kaupungista pois. Eilenkin illalla, vähää ennen kuin tulitte
+Villen kanssa, oli täällä kaksi tukkipatruunaa. Hyvä kuin ette sattuneet
+vastakkain.
+
+--Ketä olivat?
+
+--Toista en tuntenut, mutta toinen oli se rikas Sarkanen Viitasaarelta.
+Nyt kuuluu muuttavan Jyväskylään ja ostavan itselleen talon.
+
+--Onko jo ostanut? Lopon silmät rävähtivät auki, ja vetelyys sillä
+kertaa katosi.
+
+--Ei vielä. Värjäri Rosvallin kartanoa tuntui ajattelevan.
+
+--Sieltä rannalta, lutakosta? Jopa tekee hullun kaupan. Kortmanin
+rouvalta saisi paljon paremmalta paikalta talon ja vallan uuden. Ei
+semmoista harakanpesää kuin tuo Rosvallin näyttää olevan. Ja niinkuin
+hän sen möisi huokeasta.
+
+--Paljonko tahtoo?
+
+--No ei kuin viisitoistatuhatta. Itselleen se on tullut niille maksamaan
+kolmattakymmentä.
+
+--Kun olisin tiennyt siitä puhua.
+
+--Missähän tuo lienee kortteeria? Kestikievarissa varmaan?
+
+--Eikä kun tässä likellä, Mattilan hovissa. Ettäkö menisit hänen
+puheilleen? Elä hyvä ihminen, kun olet tuon näköinen. Hän sinua
+säikähtää. Parempi, jos minä lähtisin. Mutta kun tämän saunan
+siivoaminen ja lämmitys...
+
+--Kyllä minä toimitan kaikki, jos vaan menet. Sano, että hän sen myö
+niin huokeasta sen vuoksi, kun muuttaa pois. Ja että se on niin hyvässä
+kunnossa, ettei suinkaan kymmeniin vuosiin tarvitse mitään korjauksia
+tehdä. Sisähuoneet, ulkohuoneet, kellarit, joka kohta niin reilua ja
+pulskaa. Tietäähän, kun itse ovat rakentaneet.
+
+--Mutta täällä pitäisi pestäkin lauteet ja lattiat ja--
+
+--Minä pesen, elä ollenkaan sitä sure. Laitan vedet ja kaikki valmiiksi.
+--Muista sanoa, että siitä pari vuotta sitten tarjottiin kaksikymmentä
+tuhatta, mutta eivät myöneet, kun maisteri silloin vielä eli. Eikähän
+sitä kukaan siihen hintaan nytkään möisi, mutta rouva kun ei ole
+tottunut asioita hoitamaan, niin tahtoo päästä siitä irti. Muista sanoa
+sekin.
+
+--Kyllä, kyllä. Laita sitten padan alle myöskin tuli ja pane vettä
+varistumaan. Ihan täyteen se pitää panna, että saavat ammekylpyä, jos
+tahtovat.
+
+Ulla läksi ja Lopo alkoi työtänsä. Varisti vettä, pesi lauteet ja
+lattiat ja penkit. Reuhkasi niin, että hiki oli päässä.
+
+Siinä häneltä unohtui sekä pahoinvointi että muu alakuloisuus. Eikä
+suinkaan voimia puuttunut, vaikka olikin yhtä ja toista kokenut maailman
+markkinoilla kulkeissaan.
+
+Lasareetissa maannut jo monet kerrat--
+
+--No niin, huoli niitä ajatella, puhui hän itsekseen siinä kun hiekan
+kanssa kuuraili pallia puhtaaksi. Saa nähdä, tapaako Ulla sitä herraansa.
+
+Tavannut oli. Hän tulla huohatti henki kurkussa, kun oli viipynyt niin
+kauvan ja pelkäsi, ettei Lopo malttanutkaan laittaa saunaa oikein
+hyväksi. Ilokseen sitten näki, että olihan se laittanut kumminkin.
+
+--No, kuinka sinun kävi? Kerropas!
+
+--Hyvin vallan. Oli niin mielissään, kun sai tietää asiasta ja--
+
+Ulla tukki suunsa, sillä hän muisti tässä sitä markkaa, jonka hän oli
+saanut juomarahaksi ja joka nyt oli hänellä taskussa. Mutta Lopo siitä
+varmaan olisi vaatinut osansa, jos vaan sen tiesi. Parasta siis olla
+mitään virkkamatta.
+
+--Vai niin? Vai oli mielissään. Hän sitten aikoo sen ostaa?
+
+--Kuinka vaan kaupoissa sopivat. Sinne hän läksi heti.
+
+--Herran poika! Nyt on hukkapeli.
+
+--Mikä on?
+
+--Ei mikään, ei mikään. Minun täytyy lähteä heti kaupunkiin. Voi, surma!
+Enhän mahda ennättää enää. Hevosellako hän meni?
+
+--Hevosella. Mutta--miks' niin?
+
+--Pahuus, etten tullut sitä ajatelleeksi! Mikä pöllö minä olin.
+Saakuri--.
+
+--En ymmärrä mitään. Etkö sinä saa suutasi auki, hyvä ihminen!
+
+--Se menee ja myy sen kahdestatoista tuhannesta, ei osaa vaatia enempää,
+ellen minä joudu väliin. Kolmetuhatta sujahtaa poloiselta kuin veteen.
+
+Hän veti nutun päälleen, tiukensi solmua ja kiirehti menemään.
+
+--Hyvästi, ja kiitoksia kortteerista.
+
+--Noinko sinä menet kaupunkiin? Silitä, veikkonen, edes päätäsi.
+
+--En jouda.
+
+Hän oli jo maantiellä, työnsi käsillään hiuksia huivin alle otsalta ja
+juosta hiippasi eteenpäin. Hevonen nousi ylämäkeä, hän koetti sitä
+tavoittaa.
+
+--Ota, hyvä mies, minua rekeen, että pääsisin pikemmin, hän huusi.
+
+--Ptruu!
+
+Mies kääntyi katsomaan olkapäänsä yli.
+
+--Mihinkä semmoinen kiire?
+
+Lopo hyppäsi hengästyneenä laidalle istumaan.
+
+--Anna juosta aika kyytiä.
+
+Hän kertoi miehelle, kuinka heidän joutumisestaan riippui, jos köyhä
+leski, jolla oli monta lasta, voitti tai menetti kolme tuhatta markkaa.
+Kun mies sen kuuli, löi hän piiskalla hevosta selkään, eikä monta
+minuuttia viipynyt, ennenkuin olivat rouva Kortmanin portin edessä.
+
+Siellä toinen hevonen jo seisoi odottamassa.
+
+--Joko siitä on kauvankin kuin tulitte? kysyi Lopo kuskilta.
+
+Tämä vaan hiukan väänsi päätään.
+
+--Niin mikä sitten?
+
+Lopo töyttäsi kyökkiin. Ei joutunut hyvää päivää sanomaan.
+
+--Mene kiireesti käskemään rouvaa tänne, hän huusi hengästyneenä
+Riikalle, joka parast'aikaa pani pienellä lusikalla kahvijauhoja
+pannuun.
+
+--Ei sitä nyt voi mennä häiritsemään, siellä on vieras.
+
+--Senpätähden juuri. Ennenkuin ennättää tehdä tuhmuuksia. Joudu nyt.
+Taikka minä menen itse.
+
+--Elä, jumalan luoma. Minä sitten ennemmin--
+
+Hän nosti pannun syrjempään reiästä ja meni sisään.
+
+Rouva seurasi kohta Riikkaa, sillä tämä oli antanut hätäilevän merkin.
+
+--Mikä on? Jasso, Lopo! Mutta enhän minä nyt jouda.--Luulin olevan
+tärkeämpääkin.
+
+Hän aikoi kärsimättömänä vetääntyä takaisin. Mutta Lopo otti häntä
+hihasta kiinni.
+
+--Sanoitteko hänelle jo hinnan? läähätti hän suihkaista.
+
+--Kenelle? Minkä hinnan?
+
+Rouva väistyi hänestä etemmäksi. Kasvoissa ilmestyi vastenmielisyyttä ja
+inhoa. Lopon väkevä henkäys oli puhaltanut hänelle suuhun ja nenään.
+
+Lopo ei sitä taaskaan huomannut, innoissaan kun oli.
+
+--Luojan lykky, että ennätin. Sehän tuli ostamaan taloanne, tuo herra
+Sarkanen, vai mikä hitto hänen nimensä on.
+
+--Kuinka sen tiedätte?
+
+--Pyytäkää kuuttatoista tuhatta ja huojistakaa viiteentoista, mutta ei
+siitä alle ollenkaan. Hän sen kyllä maksaa. Minulla kun oli semmoinen
+hätä, että nyt te sen myötte polkuhinnasta, ennenkuin joudun estämään.
+
+--Viisitoista tuhatta? Eihän se ole mitenkään mahdollista. Jos saan
+kaksikintoista--
+
+--Viisitoista saatte tinkimättä. Elkää hullunakaan myökö hyvää taloanne
+vähemmästä. Tarvitsette ne rahat lapsillenne yhtä hyvin kuin Sarkanenkin.
+Kolmetuhatta, ajatelkaa, ei se ole pieni summa.
+
+--Minun täytyy mennä sisään.
+
+--Uskokaa nyt hyvällä: kuusitoista tuhatta--.
+
+--Mutta jos hän säikähtää sitä hintaa ja jättää koko kaupan sikseen?
+
+--Ei jätä, elkää peljätkö, kun minä kerran takaan.
+
+Rouva meni sisään vieraansa luokse ja Riikka hoiti pannuaan taaskin,
+eikä puhunut mitään.
+
+--Ylpeä se on tuo, arveli Lopo itsekseen, mutta minä piittaan hänestä
+viis'.
+
+--Joko teillä on tavarat koossa? hän kysyi viimein.
+
+Riikka nosti pannun tulelta, kaatoi kuppiin ja siitä taas pannuun
+takaisin, puhdisti suun ja painoi kannen kiinni.
+
+--Kuuletko sinä? Minä kysyin, joko tavarat ovat koossa?
+
+--Milloinka minä olen niitä joutanut keräilemään. On tässä ollut työtä
+muutakin.
+
+--Siinä et olisi kauvan viipynyt. Mutta yhden tekevä. Saatan minä vähän
+päästä tulla uudestaankin niitä hakemaan. Saan sitten kuulla samalla,
+kuinka talon kaupoissa sopivat.
+
+
+
+
+V
+
+
+Hän meni torille, jossa vielä oli väkeä, vaikka kello jo kävi kahta.
+Maalaiset eivät kaikki olleet tavaroistaan päässeet ja seisoivat sen
+vuoksi yhä siinä ostajia odottamassa ja kauppoja hieromassa. Heitä
+kiertelivät kuin kissat kuumaa puuroa ne keinottelijat, jotka aina
+odottelivat myöhäistä tuntia ostoksia tehdäkseen, että saisivat sillä
+tavoin maalaisten tavarat pilkkahinnasta.
+
+Lopo läheni erästä kuormaa, jossa vielä oli suuri voipytty myymättä.
+Miehen täytyi palastella tavaransa ja myydä vähissä osissa, että pääsisi
+siitä pikemmin erilleen ja saisi paremman hinnan. Ostajat tinkivät, mies
+riiteli. Kauppa kumminkin syntyi. Hän heitti kukkaron kädestään reen
+pohjalle ja tarttui puntariin.
+
+Mies käänteli ja väänteli puntariaan, milloin hän lisäsi voita nokassa
+olevaan riepuun, milloin taas vähensi; jäykät sormet eivät hevillä
+tahtoneet saada sitä kohdallaan seisomaan, ja kun se viimeinkin
+onnistui, huomattiin, ettei siinä vieläkään se määrä ollut, kuin oleman
+piti. Uusi työ, samat temput, ja niitä sieti tehdä monet kerrat.
+
+Lopon silmät olivat kiinni puntarissa, niinkuin muidenkin. Mutta huomio
+oli toisaalla.
+
+Tuo kukkaro pyöri hänen mielessään. Se oli tuommoinen tavallinen
+maalaiskukkaro, jonka suu oli vedetty nauhalla umpeen.
+
+Ei se tyhjä ollut, ellei aivan täysikään. Lieneekö sisältänyt hopea- vai
+kuparirahoja. Ehkä vähän paperiakin ja kultaa, kukaties.
+
+Lopo ei nähnyt puntarista mitään, vaikka silmät olivat siihen
+kääntyneet. Mutta kukkaron hän oivalsi selvään, siinä missä se retkotti
+reen pohjalla, heinien päällä. Suu oli kallistunut häneen päin ja
+vetonauha ojentui niin likelle, että melkein kosketti hänen sormiinsa.
+
+Tahtoi väkisenkin temmata kättä sinnepäin. Eihän siinä tarvinnut kuin
+nykäistä vaan, niin oli kukkaro sillä kertaa hänen hihassaan. Olisikohan
+koettaa?
+
+Mies reistasi taas parast'aikaa tasapainoa; jokaisen pää lähestyi
+puntaria.
+
+--Nyt oli otollinen aika!
+
+Joku ääni sen sanoi Lopon sielussa. Sekä sielussa että ruumiissa. Hän
+tunsi tuon äänen povessaan ja päässään; povessa se alkoi, syöksi sieltä
+päähän, sieltä poveen takaisin ja päähän jälleen yhä suurempaa vauhtia
+ylös ja alas, siksi että kaikki oli yhtenä humuna.
+
+Hän heitti vilaukselta hätäisen, himokkaan silmäyksen kukkaroon.
+Paikallaan se oli unohdettuna syrjässä. Viattomana, viettelevänä.
+
+Lopon katse muuttui hajalliseksi. Silmät pyörivät ympäri yhdestä
+toiseen, eivät pysähtyneet mihinkään. Ja käsi lähti ikäänkuin itsestään,
+omasta tahdostaan liikkeelle.
+
+Hän ojensi päätään puntaria kohden niinkuin muutkin. Seisoi se jo
+kohdallaan, viivan merkkiä katsottiin miehissä.
+
+--Nyt--!
+
+Se oli hänellä hihassa! Oikean käden nutunhihassa!
+
+Veri, joka hetkeksi oli seisahtunut suonissa, sävähti nyt tuliseen
+juoksuun.
+
+--Kun pääsisi tästä kunnialla pois. Ennenkuin ukko huomaa kaivata...
+
+--Ei ole vieläkään täysi mitta. Sietää se pienen palan lisää, että
+naulan viiva hyvin näkyy, huudettiin miehen ympärillä.
+
+Muut ne huusivat, ei Lopo.
+
+Hän oli vetääntynyt etemmäksi, toisten taakse, ja näytti tähystelevän
+jotain merkillistä kauvempana kauppakadulla. Jos sitä nimittäin olisi
+joku huomioonsa ottanut.
+
+Mutta eivät ne hoksanneet; eivätkä hoksanneet sitäkään, että hän läksi
+pois, astui hitaasti ensin, mutta vähän matkaa kun oli päässyt, niin jo
+otti semmoista vauhtia, ettei helmat kantapäitä tavoittaneet.
+
+Kauppakatua hän kulki, siellä kun oli enemmän väkeä. Sitten meni
+Parviaisen portista sisään, sillä hän oli pannut merkille, että siitä
+talosta toinen portti vei syrjäkadulle. Täältä hän taas pääsi
+pujahtamaan harjukatua Kortmaniin ja sen tiesi, ettei häntä sieltä
+kukaan osaisi hakea, jos lankeisikin epäluulo häneen.
+
+Taaskin oli Pekka pihalla. Punaposkisena, ilosilmäisenä, hymysuuna hän
+juosta teputteli Lopoa vastaan eikä peljännyt enää ollenkaan.
+
+--Herran terttu--!
+
+Lopo painoi portin kiinni, vilkaisi taakseen kadulle ja väistyi
+syrjempään lankun suojaan.
+
+--Tuleppas tänne, Pekka, tule! Et usko, mitä Lopo sinulle antaa.
+
+Hän veti kukkaron esiin ja katsoi, kuinka paljon siellä oli rahaa.
+
+Vähänpä oli!
+
+--Hyi, hävytöntä, ei kuin kolme markkaa. Yksi oli markan raha, kaksi oli
+viiskymmenpennistä, loput kuparia.
+
+Hän otti markan sieltä erilleen, sitoi kukkaron kiinni ja pisti sen
+taskuunsa.
+
+Mutta markanrahan hän antoi Pekalle.
+
+--Mene, kultani, ostamaan itsellesi konvehtia tällä Kiljanderin rouvan
+puodista. Mene, mene! Mutta katso, etteivät aja päällesi.
+
+Hän myhäili tyytyväisenä, katsellessaan lankun raosta kuinka Pekka
+juoksi katua alas...
+
+Ei ollut Riikka vieläkään koonnut hänelle myötäviä tavaroita. Väitti
+rouvan sanoneen, että viitsikö niitä enää noin kaupitella, kun kumminkin
+tulee pian huutokauppa pidettäväksi.
+
+--Mitä herran nimessä te luulette semmoisella törkytavaralla saavanne
+huutokaupassa. Ettehän sitä ilkiä sinne viedäkään, toimitteli Lopo.
+
+Riikka ei siihen virkkanut mitään.
+
+--Missä se on rouva? Hae hänet käsiini pian.
+
+--Kun siellä on vieraita.
+
+--Sekö Sarkanen?
+
+--Ei, se jo meni pois. Muita on,--rouvia.
+
+--No, niistä minä vähät.
+
+Lopo hönttäsi itse sisään, ja suoraa päätä saliin saakka, missä rouvat
+istuivat. Ovella hän kumminkin pysähtyi ja vilkutti sormea.
+
+--Tulkaapas tänne, rouva, pikkuisen.
+
+Kaksi vierasta rouvaa siellä oli, kaikki kääntyivät katsomaan Lopoa.
+Vieraat nauroivat, ja naurahtipa emäntä itsekin, vaikka oli vähän
+hämillään. Kiiruhtaen hän tuli ovelle, saadakseen Lopoa siitä pois.
+
+--Mitä sanoi Sarkanen? Syntyikö kaupat?
+
+--Kyllä. Mutta lähtään tänne toiseen huoneeseen.
+
+--Paljonko lupasi?
+
+--Viisitoista tuhatta. Ei tinkinyt ollenkaan.
+
+--Näettekös nyt! Mitä minä sanoin. Ilman minua olisitte antanut mennä
+kahdestatoista. Tokko oli onni, että joudutin tänne ajoissa.
+
+--Tss! Hiljaa, hiljaa, ettei kuulu saliin. Mitä teillä muuten oli
+minulle asiaa.
+
+--Niitä tavaroitahan tulin noutamaan. Maalle menen nyt myyskentelemään,
+ehkä saan siellä paremman hinnan.
+
+--Kiitoksia, mutta en minä niitä enää anna.
+
+--Minkätähden ette anna? Tuon teille taas pari-kolmekymmentä markkaa,
+hyvää se tekee. Täytyy teidän ottaa irti joka penni, minkä vaan saatte.
+Huutokaupassa ei makseta semmoisesta tavarasta mitään, saatte uskoa.
+
+--Vaikka; en minä kumminkaan--
+
+--Voi, hyvä jumala, kuinka olette ymmärtämätön. Antaahan olla, kyllä
+nälkä teitä vielä opettaa. Muistakaa minun sanoneeni.
+
+--Te pidätte ihan tarpeetonta huolta, hyvä Lopo. Että pääsisitte
+rauhaan, niin minä nyt ilmoitan teille yhden asian, joka vielä on
+salaisuus. Jos lupaatte olla siitä puhumatta.
+
+--Lupaan, tietysti lupaan. No, mikä se on? Menettekö naimisiin?
+
+--Ei, mutta olen saanut hyvän paikan, Åbo Tidningin korrektuurin
+lukijaksi, Turkuun.
+
+--Minkä lukijaksi?
+
+--Korrektuurin? Siitä saan tuhat neljäsataa palkkaa. Niin ettei minulla
+tule olemaan mitään hätää.
+
+--Ooho?--Milloinka--?
+
+--Eilen illalla sain postissa kirjeen. Mutta nyt minun täytyy mennä
+sisään vieraiden luokse.
+
+--Elkäähän vielä, kuulkaa kun sanon.--Ettekö sitten--enkö minä sitten
+voi olla minäkään apuna? Pyykinpesussa taikka semmoisessa?
+
+--Kiitoksia, minulla on entiset pesijät.
+
+--Huoneitten siivoamisessa, astiain kuuraamisessa, osaan minä tehdä jos
+mitä.
+
+--En minä nyt tarvitse. Hyvästi vaan ja kiitoksia vaivoistanne. Minun
+täytyy mennä.
+
+--Te sitten muutatte Turkuun? Kuinka pian?
+
+Rouva ei ollut enää kuulevinaan. Hän meni takaisin vieraiden luokse ja
+jätti Lopon siihen seisomaan.
+
+Ensin Lopo sitä tuskin huomasi, ihmeissään kun oli tuosta
+odottamattomasta uutisesta. Mutta hän heräsi, kun rouva veti ovea
+kiinni jäljessään.
+
+Sinne hän nyt meni kesken puheen! Ja Lopolla kun olisi vielä ollut niin
+paljon kysyttävää ja toimitettavaa hänelle.
+
+--Pahuus kaikkiakin, hän mutisi itsekseen. Mitä ne ovat, nuo rouvat?
+Ajaisi heidät hiiteen.
+
+Lopo nykäisi hiukan sormellaan ovea.--Se meni raolleen; hän tirkisti
+sisään.
+
+Siellä ne istuivat sohvassa ja nauraa virnuttivat rouvalle, joka nyt
+palasi heidän luokseen.
+
+--Mikä kummallinen konnesanssi--?
+
+--Voi, sanokaas muuta!
+
+Rouva oli selin Lopoon, ettei tämä voinut nähdä hänen kasvojaan. Mutta
+äänessä oli harmin sekaista hymyä.
+
+--Minä olen aivan hukassa hänen kanssaan.
+
+--Mikä ihminen se on?
+
+--Ajatelkaa,--eräs huono nainen. Hyvin, hyvin huono nainen. Joka on
+istunut linnassa ja--taivas ties', mitä kaikkea hän on tehnyt. Uh,
+minulla on hänestä oikein vaikea. Kun hän tulee likelle, niin ihan
+rupean voimaan pahoin. Uh!
+
+--No mutta miksi kärsit häntä? Käskisit pois.
+
+--En ilkiä, kun hän, raukka, kumminkin tarkoittaa hyvää. Hän on tuntenut
+minut ennen nuorena ja tahtoisi nyt välttämättä jollakin tavalla minua
+palvella.
+
+--Palvella? Ooh, usko sitä! Tahtoo vaan päästä taloon että voisi
+varastaa.
+
+--Sinä olet liian hienotunteinen, armas Augusta, sanoi toinen,
+tuommoisten kanssa se on aivan tarpeetonta. Sano sinä vaan suoraan,
+ettei hänen sovi tungetella luoksesi tuolla tavalla.
+
+--Ei, mutta kuinka hävyttömiä ne ovat! päivitteli vielä ensimmäinen
+rouva, kun pakkaantuu vaan niin rehevästi saliin saakka, aivan kuin
+olisi meidän vertaisemme. Varmaan hän olisi pian istunut sohvaan, ellei
+Augusta mennyt häntä peräyttämään.
+
+--Huomautitko häntä edes siitä? Tietysti et. Voi mikä lapsi sinä olet.
+
+--Ei, kyllä minä osoitin hänelle selvään, etten suvaitse häntä. En luule
+hänen enää toista kertaa tulevan.
+
+--Mutta jospa hän ei ymmärtänytkään tarkoitusta, vaan ilmestyy taas
+vähän päästä uudelleen?
+
+Vieraat nauroivat.
+
+--Sitten ei auta muu kuin suora puhe, päätti Augusta rouva.
+
+--Kuinka se kuuluu?
+
+--Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunnialliset ihmiset tahdo
+olla missään tekemisessä.
+
+--Ja niin siivoton, voit lisätä, että saastutatte ilman huoneissa
+pelkällä käynnillänne--
+
+Tähän saakka Lopo kuunteli keskustelua. Joka sana oli kaikunut selvästi
+hänen korvissaan, niin selvästi ettei hän enää mitään muuta oivaltanut.
+
+Riikka kulki kahvitarjottia kantaen hänen ohitsensa saliin.
+
+--Mitä se Lopo täällä yksikseen--? hän suhahti mennessään.
+
+Ei kuitenkaan katsonut häneen sen tarkemmasti, kiire kun oli.
+
+Lopon henkeä ahdisti; hän läksi pois, ulkoilmaan.
+
+Pekka tuli juosten häntä vastaan, kädessä suuri paperipussi, täynnä
+konvehtia. Suussakin oli hänellä semmoinen suunnaton palanen, että poski
+oli pullollaan.
+
+--Noin--pal-jon! hän huusi ja osoitti Lopolle pussiaan.
+
+Lopo ei häntä nähnyt, vaikka sivuutti niin läheltä, että Pekan ojennettu
+käsi häneen kosketti.
+
+Pekka pysähtyi vähäisen ja kääntyi katsomaan. Mutta kun portti löi
+kiinni Lopon jälkeen, ei Pekka hänestä enempää huolinut, vaan juoksi
+riemuissaan sisään näyttämään Riikalle ja mammalle ja toisille lapsille,
+mitä oli saanut rouva Kiljanderin puodista, siltä hyvältä Maria
+neidiltä, joka aina ennenkin hänelle oli kaupantekijäisiä antanut, kun
+mamma laittoi rihmarullaa ostamaan taikka kengän-nauhoja.
+
+Mutta Lopo sillä välin otti kiireitä askeleita Kuopioon vievää maantietä
+kohden. Ei hän juuri mitään tiettyä ajatellut; korvissa vaan soi yhä
+rouvien sanat ja elävästi hän näki heidät vieläkin edessään kaikki
+kolme, semmoisina kuin he siellä salissa pöydän ympärillä istuivat!
+
+--Te olette huono nainen, teidän kanssanne ei kunniallinen ihminen tahdo
+olla missään tekemisessä.
+
+Hänen päätänsä viepoitti; olipa vähällä paiskata syrjään välistä.
+Hartiat menivät kumaraan ja pää painui alas. Tuntui kuin olisi hän äkkiä
+vanhentunut kauheasti.
+
+Mutta jalat hamppuilivat eteenpäin, kuin olisi tuli kantapäissä ollut.
+
+Weilin'in nurkalla seisoi katupoikia koko liuma.
+
+--Härnätään, härnätään, kävi suihke heidän välillään, ennenkuin Lopo
+vielä maillekaan ehti.
+
+--Hilivoo! sanoi Sorsan Ulla, kun hirrestä pääsi.
+
+--Moron mamma! Tule vaan tänne, saat sirua silmään, pyryä polveen,
+löylystä takaa päin.
+
+--Toroi, turakki, kappusivai!
+
+Lopo ei ollut heistä tietääkseenkään; ei kääntänyt päätä, ei sanaa
+sanonut, vaikka pojat juoksivat jäljessä, nykivät ja repivät, viskelivät
+lunta ja nakkelivat jääpalasilla. Poikia harmitti, kun eivät saaneet
+häntä suuttumaan. Aina tulliportin taakse he eukkoa kyydittivät ja
+yltyivät kiusanteossa jo niin, että viimein töyttäsivät hänet maantien
+raviin kyljelleen. Sitten he kumminkin säikähtivät ja juosta vilistivät
+tiehensä, kun Lopo ei noussutkaan ylös, vaan jäi liikkumattomana siihen
+makaamaan.
+
+Ei häneen kumminkaan pahasti sattunut, muuten vaan ei välittänyt pyrkiä
+pystyyn, koska hänelle oli juuri yhdentekevä, missä oli, miten oli, tai
+oliko olemassa ollenkaan. Hän odotti vähän aikaa, että sammuisiko elämä
+tuohon paikkaan, mutta kun ei siltä tuntunut, täytyi hänen kömpiä
+jaloilleen taaskin ja jatkaa matkaa eteenpäin.
+
+Hautausmaan ohitse hän kulki, aidan yli ristit ja valkoiset taulut
+mustine kirjaimineen häntä katsoivat. Mutta Lopo ei niitä nähnyt, riensi
+vaan eteenpäin yhä.
+
+Hevosia tuli täyttä laukkaa kaupungista päin. Reessä istui humalaisia
+miehiä, jotka kirkuivat ja huiskivat piiskoillaan. Olivat vähällä ajaa
+Lopon ylitse.
+
+--Pois tieltä, akka, täältä miehiä tulee!
+
+Mutta väistyä heidän täytyi, sillä Lopo ei ollut heistä milläänkään!
+
+Samassa kääntyi Lohikosken tieltä kaksi herrasneitiä; avokorvaisia,
+hienon-näköisiä, lyhyissä karvareunus-palttoissaan, jotka istuivat kuin
+valetut ruumista myöten.
+
+He puhelivat ja nauroivat keskenään aivan kuin rouvatkin äsken.
+
+Lopo säpsähti; hän veti huivin paremmin silmilleen ja pitkitti matkaansa.
+
+Vasta Taulumäen kohdalla, pari virstaa kaupungista, hän selveni sen
+verran, että huomasi kulkevansa Kuopioon päin. Ja silloin heräsi hänessä
+yht'äkkiä semmoinen kipeä ikävä, että oikein kirveli povea. Kun olivat
+niin kaukana, mies ja poika! Likelle viikon hän saisi kulkea ennenkuin
+perille ehti!
+
+Ja kuka sen tiesi, vaikka olisivat jo kuolleetkin tällä välin! Olihan
+siitä monta kuukautta, kun hän sieltä läksi, eikä pitkään aikaan hän
+ollut kuullut heistä mitään. Kuopion rahtimiehiä oli tavannut pari
+päivää sitten, mutta nekään eivät edes tunteneetkaan heitä.
+
+Lopo astui kiivaammin näitä miettiessään. Siinä oli pitkän matkaa
+aukeata; vihainen tuuli pieksi kasvoja, huhtoi helmoja. Polvia palelsi,
+hän koetti rientää, että pääsisi metsän suojaan.
+
+Mutta ennenkuin hän sinne ennätti, rupesi sydänalassa niin kovin
+hiukaisemaan, että melkein pyörrytti. Kaiken päivää hän sitä kyllä oli
+tuntenut, vaikkei huolinut välittää. Vaan nyt nousivat sisukset
+semmoiseen porinaan, ettei auttanut muuta kuin poiketa mökkiin, joka oli
+siinä tien vieressä, pyytämään einettä, erinomattain kun ei tiennyt,
+miten pitkältä oli seuraavaan kylään. Hän, näet, oli tullut Mikkelin
+tietä, jonka vuoksi tämä, joka suorasti vei Kuopioon, oli hänelle vallan
+outo.
+
+Huono mökki se oli, pahanpäiväinen. Yksi ainoa tupa, sekin kallellaan,
+ikkunat rikki. Hevonen seisoi rekineen ulompana, heiniä edessä.
+
+Lopo ei siihen sen enempää huomiota pannut, vaan astui sisään. Ulkonakin
+jo hämärteli, mutta tuvassa oli niin pimeää, ettei Lopo alussa
+varsinkaan tahtonut eroittaa mitään. Ihmisiä siellä oli, sen verran hän
+kuitenkin sai huoneesta tolkkua.
+
+Lopo teki hyvän illan ja siihen vastattiin. Naisen ääni kuului uunin
+kupeelta.
+
+Häntä Lopo lähestyi; pyysi ruokaa maksua vastaan. Kiire oli, täytyi
+lähteä vielä taipaleelle, että pääsisi jonkun verran matkaa eteenpäin,
+ennenkuin yö tavoitti. Tyytyi siihen, mitä sai, kalaa, leipää, voita, ja
+kaljaa ryypättäväksi.
+
+Päreeseen pistettiin tuli, että hän näki syödä. Loitompana istui miehiä,
+mutta ne olivat herenneet äänettömiksi, tupakoivat vaan ja syljeksivät.
+Välistä loivat syrjäkatseen Lopoon, kun tuo ei näyttänyt olevan
+likiseudun ihmisiä.
+
+Lopokaan ei puhunut mitään; taukoamatta hän liikutti leukojaan, haukkasi
+palaa, puri ja nieli. Sillä välin menivät hänen silmänsä aina
+pärevalkeaan; mutta ajatuksissaan hän sen vaan teki, ei hän pärevalkeata
+oikeastaan katsellut, sen oli kyllä ennenkin nähnyt.
+
+Muualla hänen mielensä oli; nyt vasta hän selvästi tajusi, mitä oli
+kuullut Kortman'issa, salin oven takana. Hän kertoi muistossaan kaikki,
+ja vaikka hän itselleen aina vakuutti, ettei tämä ollut mitään uutta,
+että hän tämän varsin hyvin oli tiennyt aikoja sitten, ettei hän saanut
+siitä rouvaa enemmän kuin niitä toisiakaan moittia, koska oli sen vallan
+hyvin ansainnut, niin karvaalta alkoi kuitenkin lopulta kurkussa tuntua
+eivätkä palaset tahtoneet enää oikein mennä alas.
+
+Mutta ehkäpä tuo jo riittikin. Hän nousi ylös ja veti kukkaronsa esille.
+
+--Mitäs olen velkaa?
+
+Vaimo tuli tarkastamaan, minkä verran ruoka oli kulunut, voidakseen muka
+määrätä kohtuullisen hinnan; vaikka hän oikeastaan koko ajan oli
+sielussaan laskenut, kuinka paljon tuosta ateriasta mahdollisesti voisi
+kiskoa.
+
+Lopo oli aukaissut kukkaronsa ja odotti; vaimo siinä vielä aprikoitsi.
+Eivät kumpikaan älynneet, että penkiltä miesten joukosta eräs nousi ja
+läheni heitä, silmät kukkaroon teroitettuna.
+
+--Minun kukkaroni! hän ärjäisi ja kaappasi sen samassa äkkiä Lopon
+kädestä.
+
+Lopo jäi seisomaan ja suu unohtui auki. Mutta silmänräpäykseksi vaan.
+Seuraavana hetkenä hän jo tajusi asemansa.
+
+--Sinun kukkarosi? Se on valhe. Omani on, vaikka valalle veisit.
+
+--Polisikammariin paikalla! Kyllä minä näytän...
+
+Lopo huusi ja mellasti. Vaan kun ei siitä ollut apua, ja miehet väkisin
+veivät hänet rekeen, alkoi hän rukoilla armoa.
+
+Ei armoa ensinkään! Kukkaron omistaja oli kiukuissaan; hän halusi
+kostoa. Lopo sai itkeä ja rukoilla reen pohjalla niin paljon kuin
+tahtoi, hän löi vaan hevosta selkään ja antoi sen vilistää kaupunkiin
+päin.
+
+--Vai minä sinua vielä armahtaisin! Ja päästäisin irti, että voisit
+toisenkin kerran varastaa.
+
+--Anna anteeksi! Elä, hyvä mies, vie minua vankeuteen. Ikuiseen joudun.
+Tämä oli kolmas kerta.
+
+--Sielläpähän sitten lienet korjuussa.
+
+--Kestää siellä istua. Olen vasta alun viidettäkymmentä. Ehkä jatkuu
+ikää vielä parikymmentä vuotta. Taikka enemmänkin. Ja linnassa vaan
+aina, aina Herra, armollinen Jumala! Kolmen markan tähden!
+
+--Kukas käski varastamaan.
+
+Oli aivan pimeä, kun he kaupunkia lähenivät. Mies ei ajanutkaan
+tulliportille saakka, vaan kääntyi oikotietä, joka vei suoraan
+harjukadulle.
+
+He ajoivat Kortman'in ohitse. Kartanolla oli hiljaista ja rauhallista.
+Ikkunoista loisti tuli, eikä oltu salissa laskettu verhoja alas. Rouva
+soitti pianoa, lapset tanssivat.
+
+Mies kehoitti hevostaan, se juoksi alamäkeä että jalat kopisivat ja
+heitti likaisia lumipallia heidän kasvojaan vasten.
+
+Mutta Loposta tuntui kuin olisi häntä elävänä hautaan viety. Ja hän
+itki,--itki katkerampia kyyneliä kuin milloinkaan ennen.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kauppa-Lopo, by Minna Canth
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUPPA-LOPO ***
+
+***** This file should be named 10480-8.txt or 10480-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/0/4/8/10480/
+
+Produced by Riikka, Tapio and PG Distributed Proofreaders
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS," WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's
+eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII,
+compressed (zipped), HTML and others.
+
+Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over
+the old filename and etext number.  The replaced older file is renamed.
+VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving
+new filenames and etext numbers.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000,
+are filed in directories based on their release date.  If you want to
+download any of these eBooks directly, rather than using the regular
+search system you may utilize the following addresses and just
+download by the etext year.
+
+     https://www.gutenberg.org/etext06
+
+    (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99,
+     98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90)
+
+EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are
+filed in a different way.  The year of a release date is no longer part
+of the directory path.  The path is based on the etext number (which is
+identical to the filename).  The path to the file is made up of single
+digits corresponding to all but the last digit in the filename.  For
+example an eBook of filename 10234 would be found at:
+
+     https://www.gutenberg.org/1/0/2/3/10234
+
+or filename 24689 would be found at:
+     https://www.gutenberg.org/2/4/6/8/24689
+
+An alternative method of locating eBooks:
+     https://www.gutenberg.org/GUTINDEX.ALL
+
+
diff --git a/old/10480-8.zip b/old/10480-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..70f10c7
--- /dev/null
+++ b/old/10480-8.zip